NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 10665 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3f9c2ff
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #63035 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63035)
diff --git a/old/63035-8.txt b/old/63035-8.txt
deleted file mode 100644
index 319137a..0000000
--- a/old/63035-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,10665 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Eleonora Lubomirski, by J. O. (Johan Olof)
-Åberg, Translated by  Linnea
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Eleonora Lubomirski
-       Historiallis-romantillinen kertoelma Kaarle X ja Kaarle XI ajoilta
-
-
-Author: J. O. (Johan Olof) Åberg
-
-
-
-Release Date: August 24, 2020  [eBook #63035]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELEONORA LUBOMIRSKI***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-ELEONORA LUBOMIRSKI
-
-Historiallis-romantillinen kertoelma
-Kaarle X ja Kaarle XI ajoilta
-
-Kirj.
-
-J. O. ÅBERG
-
-Suomensi Linnea
-
-
-
-
-
-Tampereella,
-Emil Hagelbergin ja Kumpp. kirjapainossa,
-1891.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Ensimmäinen osa. 1658:
-
-   I. Eversti Kruse ja hänen holhokkinsa
-  II. Eversti Kruse tekee päätöksen. -- Neuvottelu.
- III. Seikkailu.
-  IV. Mikolaiovissa. -- Kaksi vieraissakäyntiä.
-   V. "Jota rakastetaan, sitä kuritetaan." -- Muukalainen.
-  VI. Eversti Kruse tulee liikutetuksi. -- Isä ja poika. -- Taistelu.
- VII. Sandomirissa.
-VIII. Kanssapuhe. -- Vankeus.
-  IX. Kersantti pettää puolalaiset. -- Göran Czarnecki käy
-      vankiensa luona.
-   X. Ehkäistyt tuumat.
-  XI. Sandomirin häviö.
- XII. Sotamarski, -- Taaskin Göran Czarnecki.
-XIII. Lyhyt luku, jossa Czarny kertoo erään kertomuksen ja
-      sitten tulee muille ajatuksille.
- XIV. Öinen kohtaus. -- Walchovitz on sukkelampi kuin
-      Czarny luuleekaan.
-  XV: Sisarukset. -- Ramoski tekee tyhjäksi Walchovitzin tuumat.
- XVI. 25 päivä Maaliskuuta 1656. -- Kaksintaistelu.
-
-Toinen osa. 1677:
-
-   I. Lukija tutustuu kahteen uuteen henkilöön ja tapaa kaksi vanhaa.
-  II. Äiti. -- Czarny tapaa taaskin vanhan tuttavan, ja riemastuu
-      tältä saamistaan tiedoista.
- III. Kaarlo yhdestoista sotapäällikköineen Herrevadin luostarissa.
-  IV. Ramoski tuumailee seikkoja ja joutuu sentähden ahtaalle.
-      -- Jesuiitta.
-   V. Berta.
-  VI. Torpassa. -- Valmistuksia. -- Pelastus.
- VII. Onnettomuus tulee harvoin yksin. -- Jatkoa kolmanteen lukuun.
-VIII. Landskronan tappelu. -- Tirupin kirkkotarhassa.
-  IX. Päätös.
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN OSA.
-
-1658.
-
-
-
-
-I.
-
-Eversti Kruse ja hänen holhokkinsa.
-
-
-Veikselin ja Vislokan yhtymäpaikoilla sijaitsee pieni Mielec'in
-kaupunki. Jo aikaisin aamulla 10 p. Maaliskuuta, vuonna 1656,
-huomattiin siellä erinomainen vilkkaus, jota ei koskaan ennen oltu
-nähty täällä kaukaisessa kolkassa. Ruotsalaiset tulivat etelästä päin,
-menivät Vislokan yli ja sijoittivat leirinsä kaupunkiin sekä sen
-ympäristölle.
-
-Oli ennenmainitun päivän ilta, laineet nousivat korkealle ja heittivät
-valkoista vaahtoansa mataloille rannoille. Koko ruotsalainen armeija
-oli jo tullut yli virran, ainoastaan yksi rykmentti seisoi vielä
-toisella rannalla. Sotamiehet olivat aseissa ja odottivat joka
-silmänräpäys käskyä seurata pääjoukkoa.
-
-Vähän matkaa itse rykmentistä seisoi kaksi upseria. Toinen heistä oli
-lyhytläntä mies totisilla ja säännöllisillä kasvonpiirteillä. Päänsä
-muoto oli jalo, ja suurista, vaaleansinisistä silmistä säteili
-rohkeutta ja päättäväisyyttä, hänen suonikkaat jäsenensä osoittivat
-sekä voimaa että notkeutta. Tämä mies oli eversti Kustaa Kruse, oiva ja
-luotettava sotilas.
-
-Toinen oli nuorukainen, milt'ei naisellisilla kasvonpiirteillä. Mutta
-jos likemmin tarkasti hänen korkeaa rintaansa, huomasi heti, että
-hänelläkin oli voimaa ja notkeutta. Silmänsä olivat vaaleansiniset ja
-suu, jota varjosi pienet viikset, osoitti alakuloisuutta, joka hyvin
-paljon kaunisti häntä. Hänen nimensä oli Vilho Stjernfelt; 20 vuotiaana
-oli hän ensi kerran taistellut Kaarlo X Kustaan lippujen alla ja joka
-kerran taistelussa osoittanut rohkeuttansa. Niinkuin kaikki
-Ruotsalaiset piti hänkin sankarikuningasta esikuvanaan ja hänen
-tähtensä hän mielellään uhrasi elämänsä ja verensä.
-
-Kun eversti oli muutamia minuuttia tarkasti katsellut miehiään, kääntyi
-hän tuimalla liikkeellä nuorukaiseen päin, pyyhkäisi kädellään
-partaansa ja sanoi:
-
-"Ennen ei minulla koskaan ole ollut syytä epäillä luutnantti
-Stjernfeltin uskollisuutta kuninkaalleen, mutta nyt..."
-
-"Eversti, pidättäkää", huudahti Vilho kiivaasti. "Koska olen antanut
-teille syytä tästä varoittamaan? Koska näitte minun väistyvän
-taistelussa. Voitteko sanoa, ett'ei minun rinnassani syki yhtä
-uskollinen sydän, kuin teidänkin. Oletteko nähnyt minun peräytyvän
-mennessäni ruoppeimpien virtojen yli, tahi kun yhdessä olemme
-kahlanneet syvimpien soiden läpi? Ja vihdoin oletteko nähnyt minun
-kalpenevan tartarien hurjimmissa päällekarkauksissa?"
-
-Näin sanoen pyörähti luutnantti ympäri korollaan, ja aikoi vihoissaan
-mennä, kun eversti kiivaasti tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi:
-
-"Nuori huimapää, veri kuohuu rinnassanne korkeammalle kuin Vislokan
-aallot? Te luutnantti Stjernfelt, joka olette tunnettu yhdeksi
-levollisimmista upseereistamme, hurjistutte niinkuin tulivuori.
-Sitäpaitsi en tarkoittanutkaan niin pahaa, joksi te sen selititte."
-
-"Teidän sanojenne mukaan voisi minua luulla isänmaan ja kuninkaan
-petturiksi", vastasi Vilho, joka heti leppyi everstin tavallisen äänen
-kuultuansa. Hetken vaitiolon jälkeen hän jatkoi:
-
-"Minä myönnän, että vimmastuin, mutta minä tahdon varoa kunniatani,
-joka on meidän kallein omaisuutemme, ja sitä ette voi kummeksia. Suokaa
-anteeksi, eversti Kruse. Vimmastumiseni oli pikaisuus."
-
-"Sen teen mielelläni", vastasi eversti, ojentaen nuorukaiselle kätensä.
-"Minä myönnän, että pidän teistä ja pidän arvossa teidän rohkeuttanne,
-vieläpä pikaista luontoannekin. Mutta kyllä uskon, että urhoollinen
-sotilas ei tyydy ainoastaan kunniaan ja maineesen, jotka tosin
-mairittelevat ylpeyttä, vaan jotka kuitenkin jättävät tyhjän sydämeen;
-kyllä voin aavistaa, että kauniit neidon silmät..."
-
-"Eversti", huudahti Vilho iloisesti; "ettekö luule, että urhea
-sotilaskin on kyllin arvokas saamaan silmäyksen kauniista, loistavista
-silmistä."
-
-"Sen kyllä luulen, nuori mies", sanoi eversti jonkinlaisella innolla;
-"mutta palatkaamme nyt teihin ja teidän matkaanne. Kuinka kauvaksi
-jäätte pois, jos nyt annan teille luvan mennä?"
-
-"Kello 12 yöllä olen taaskin oleva täällä."
-
-"Ja kuinka pitkälle aiotte mennä?" kysyi eversti huolettomasti.
-
-"Rzochoviin."
-
-"Ahaa, kreivi", sanoi eversti hymyillen, "joko niin pitkälle olette
-joutuneet? Kun minä kuukausi sitten olin Rzochovissa, kerrottiin
-minulle, että te olette hyvissä kirjoissa Eleonora Lubomirskin luona,
-mutta jos asian laita tosiaankin niin on, surkuttelen teitä kaikesta
-sydämestäni."
-
-Vilho säpsähti, ikäänkuin sähkövoiman vaikutuksesta. "Kuinka niin",
-kysyi hän muutaman minutin vaitiolon jälkeen.
-
-"Ettekö tiedä, että Eleonora-kreivittärellä on veli, joka..."
-
-"Joka on teidän vihollisenne", lisäsi Vilho kiivaudella. "Sen kyllä
-tiedän", jatkoi hän sitten matalammalla äänellä, "mutta minä tiedän
-myös, että huhu, jonka kuulitte Rzochovissa, on kokonaan perätön. Minä
-kunnioitan ja ihailen kreivitär Eleonoraa, ja teille, eversti, voin
-julkisesti tunnustaa, että minä sydämessäni häntä kohtaan kannan
-syvempiäkin tunteita, kuin pelkkää ihailua. Mutta minä en ole sitä
-koskaan hänelle ilmaissut. Hän, arvossa pidetty puolalainen ruhtinatar,
-kiinnittäisikö hän silmänsä alhaiseen luutnanttiin, joka sitäpaitsi on
-hänen synnyinmaansa vihollinen, kun tuhansia vapaasukuisia puolalaisia
-kilvoittelevat hänen suosiostaan. Ei, eversti, tosin olen
-kunnianhimoinen, mutta niin korkealle en kuitenkaan voi ajatellakaan."
-
-Näin sanoessaan painoi hän päänsä rintaansa vastaan ja vaipui syviin
-mietteisiin, joista hänen herätti eversti, joka lempeästi pani kätensä
-nuorukaisen olkapäälle, sanoen:
-
-"Entiset muistot murehduttavat mieltänne."
-
-"Niin", sanoi nuorukainen, ikäänkuin heräten unelmista, "te olette
-oikeassa, eversti, ne tekevät minut synkäksi, mutta eivät kuitenkaan
-vähennä rohkeuttani. Te tiedätte, että minä Golumbon taistelussa
-haavoituin, niin että minun täytyi jäädä muista. Minulle tarjottiin
-silloin hoitoa ja huolenpitoa kreivittären tilalla, jossa paranin, ja
-tästä saan kiittää sitä huolta, jota minulle siellä osoitettiin, Siitä
-ajasta en ole nähnyt ketään näistä hyväntahtoisista ihmisistä,
-sentähden nyt, poistaakseni velkani, tahdon heille sanoa viimeiset
-jäähyväiseni. Sota kutsuu meitä kauemmaksi, kukapa tietää, saanenko
-koskaan enään nähdä näitä seutuja?" Hän sanoi viimeiset sanat milt'ei
-kuiskaten, jonka jälkeen hän vaikeni, ja syvä huokaus tunki hänen
-rinnastaan.
-
-"Hm, hm", mutisi eversti, "tällaiset hyvästijätöt ovat tavallisesti
-ratkaisevat. Menkää, ja tulkaa pian takasin, mutta älkää palatko
-synkkämielisenä, sillä sellaiset ihmiset ovat minun kauhistukseni, vaan
-samalla uskaliaisuudella ja samalla voimalla käsivarressa, kuin teillä
-nytkin on! Menkää ystäväni", sanoi hän, kun Vilho ei heti vastannut,
-"menkää ja olkaa onnellinen muutama silmänräpäys, sitten alkavat
-vaivat, vastukset!"
-
-Vaijeten puristi Vilho everstin kättä ja oli juuri lähtemäisillään, kun
-eräs ratsastaja täyttä laukkaa tuli heidän luokseen.
-
-"Kuningas käskee eversti Krusea heti menemään virran yli, majoittua
-Mielec'iin ja päivän koittaessa marssia Niscoviin, pysähtyä sinne ja
-odottaa tarkempia käskyjä."
-
-Näin sanottuaan ratsasti airut takaisin, odottamatta everstin
-vastausta. Puolen tuntia senjälkeen alkoivat everstin miehet mennä
-Vislokan yli.
-
-Pitkän aikaa seisoi Vilho samalla paikalla ja katseli innostuneena
-virran ylimenoa. Kun viimeinen alus työnnettiin rannasta, astui hän
-ratsulle ja nelisti pois Vislokan vasenta rantaa myöten. Kauan näki hän
-ruotsalaiset nuotiotulet, vaan pian katosivat nekin, ja kun ei hän
-enään nähnyt ihmisjälkeäkään, hiljensi hän vauhtiansa ja antoi hevosen
-mennä mielensä mukaan.
-
-Hänen ympärillään vallitsi hiljaisuus. Ainoastaan silloin, kun hän tuli
-virran lähelle, kuuli hän aaltojen loiskeen, ja tämä olikin ainoa, joka
-muutamiksi minuuteiksi voi haihduttaa hänen synkät ajatuksensa.
-
-Heti Rzochovista etelään päin oli vanha Mikolaiovin linna, Lubomirskin
-suvun perintötila. Ei ainoastaan valkoisella sammalella peitetyt
-muurit, vaan myöskin pienellä tornilla varustettu, linnaa ympäröivä
-muuri, osoittivat, että se oli rakennettu kaukaisessa muinaisuudessa,
-jolloin sellaiset linnat olivat tarpeen, antamaan suojaa sekä
-sisällisiä että ulkonaisia vihollisia vastaan.
-
-Siellä asui nuori Eleonora-kreivitär erään sukulaisensa,
-Katarina-rouvan, kanssa, joka muutama vuosi sitten oli jäänyt leskeksi
-valtiokanslerin veljen, eversti Lubomirskin jälkeen. Suojeluksena oli
-näillä kahdella naisella lukuisa joukko palvelijoita, ja nämä olivatkin
-onnellisesti taistelleet ruotsalaisia partiojoukkoja vastaan, jotka
-olivat koettaneet valloittaa linnan, toivoen sieltä saavansa suuren
-sotasaaliin. Tämän pienen joukon johtajana oli Czarny, Josef
-Lubomirskin uskollinen palvelija, jolle tämä oli antanut rajattoman
-vallan koko linnassa. Ja tätä valtaa Czarny käyttikin. Joka ilta hän
-itse asetti vartijat ja kävi heitä tarkastamassa usean kerran yön
-kuluessa. Tämä hänen ankaruutensa tekikin hänet ja vanhan kreivittären
-vihollisiksi, sillä tämä ei voinut kärsiä sellaista pakollisuutta,
-mutta nämä riidat päättyivät tavallisesti siten, että kreivitär
-vihoissaan meni pois, ja Czarny vannoi kalliin valan, ettei mikään
-voisi häntä saada unhoittamaan velvollisuuksiaan.
-
-Leveällä linnanportilla seisoi Katarina-rouva, katsellen tarkasti
-linnan kartanolle. Vanhus näytti suuttuneelta, sillä hänen poskillansa
-hehkui puna, joka ei ennustanut hyvää.
-
-"Missä on Czarny, minkätähden hän ei tule, kun käsken?" huusi hän
-korkealla äänellä. "Käskekää hän heti tänne, ja sanokaa, että minä
-tahdon häntä puhutella. Minä vaadin häntä tottelemaan!"
-
-Muutaman minutin odotuksen jälkeen, jotka kreivittärestä tuntuivat
-liian pitkiltä, sillä hän polki usein kiivaudella jalkaansa maahan,
-tuli Czarny ja paljasti päänsä, syvään kumartaen.
-
-"Sinä käytät valtaasi väärin", alkoi kreivitär uhkaavalla äänellä.
-"Kenraali Lubomirski on käskenyt sinua suojelemaan meitä vihollista
-vastaan, mutta ei kieltämään ystävältä sisään pääsyä tänne. Minkätähden
-olet sulkenut portin ruotsalaiselta upseerilta, joka esti miehensä
-sytyttämästä linnan tuleen, kun he olivat majoitetut Rzochoviin? Etkö
-tiedä, että hänen kauttansa sekä sinä että minä olemme pelastetut? Sinä
-olet kiittämätön, Czarny, kuinka kauan on ratsastaja odottanutkaan
-päästä sisään? Mene heti aukasemaan, ethän mahdakaan peljätä yksinäistä
-miestä?"
-
-Tämän ivallisen kysymyksen johdosta vihan puna levisi Czarnyn poskille,
-mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi nöyrällä äänellä:
-
-"Mutta hänhän on ruotsalainen ja siis myöskin vihollisemme."
-
-"No sitte menen itse aukaisemaan", vastasi kreivitär, ja alkoi astua
-portaita alas, mutta palvelija pysähdytti hänet, ja vastasi hieman
-vapisevalla äänellä:
-
-"Minä aukasen, mutta en ota syytä päälleni."
-
-Katarina-rouva aikoi juuri vastata tähän puheesen, muistuttamalla, mitä
-palvelijan velvollisuuteen kuuluu, kun eräs ratsastaja täyttä laukkaa
-ajoi linnan kartanolle, sekä Czarnyn että kreivittären suureksi
-hämmästykseksi.
-
-Ratsastaja oli Vilho Stjernfelt.
-
-"Suokaa anteeksi, kreivitär", sanoi Vilho, reippaalla hypyllä seisoen
-tämän vieressä, "minä tulen sanomaan jäähyväiset, ja sentähden käytin
-ainoata keinoa kuin minulla oli tarjona, nimittäin sitä, että itse
-raivasin itselleni tien."
-
-Kreivitär ei heti vastannut luutnantin puheesen, vaan kääntyi Czarnyn
-puoleen, joka nähtävästi vapisi, huomattuaan ankaran silmäyksen, joka
-häneen kiinnitettiin.
-
-"Minä tiedän, kreivi, että te ette tarkoita meille pahaa", sanoi hän
-viimein, "mutta että Czarny ei ole pitänyt porttia kiinni, se on
-pelkkää huolimattomuutta, joka tulee hänelle kalliiksi, ja minä kyllä
-siitä kerron kenraalille. Mene nyt toimillesi, ja ole valppaampi kuin
-ennen!"
-
-Nytkään ei Czarny uskaltanut vastustaa vihaista haltijatartaan, vaan
-poistui nöyrällä kumarruksella. Mutta heti kun hän oli nähnyt
-kreivittären ja kreivin astuvan sisään linnaan, juoksi hän portille,
-jonne oli kokoontunut joukko palvelijoita, ja kysyi:
-
-"Kuka päästi sisään ruotsalaisen?" Ei kukaan vastannut. Vaan kun
-johtaja lupasi antaa kaikille selkäsaunan, astui yksi vanhimmista
-esiin, ja sanoi:
-
-"Minä luulin, että ruotsalainen upseeri, joka kerran pelasti meidät
-sekä linnamme, olisi tervetullut tänne; minä aukasin portin!"
-
-Czarny katseli tarkasti miestä muutaman silmänräpäyksen, jonka jälkeen
-hän poistui sanaakaan sanomatta.
-
-Esi-isäin valokuvilla koristetussa Mikolaiovin linnan salissa istuivat
-vanha kreivitär, Vilho Stjernfelt ja Eleonora, vilkkaasti puhellen
-keskenään. Eleonoralla oli säännölliset kasvonpiirteet, joista
-sydämellinen hyvyys loisti. Hänellä oli sorea vartalo, vaaleanruskea
-tukka ja suuret, tummansiniset silmät, joista joskus säteili tulta,
-ikäänkuin etelämaiden lapsien. Näiden suloisien kasvojen yli lepäsi nyt
-synkkä varjo. Ehkä häntä painoi jokin suru; oliko hän rakkauden
-tarpeessa, tahi poistuivatko kaikkein sydämet hänestä?
-
-Siihen vastaaminen nyt ei ole meidän asiamme. Keskusteluna oli
-enimmäkseen valtiolliset asiat, ja kumpainenkin puolue koetti, niin
-paljon kuin mahdollista, ett'ei loukkaisi toistaan varomattomilla
-sanoilla. Vanha kreivitär, joka melkein koko ajan oli koettanut pitää
-vireillä keskustelua, nousi viimein ylös ja poistui, sanoen menevänsä
-katsomaan, kuinka Czarny täytti velvollisuutensa. Tuskin oli hän mennyt
-näkyvistä, ennenkuin Eleonora tulisesti heittäytyi Vilhon syliin,
-huudahtaen:
-
-"Täytyykö meidän nyt erota? Voi tuota kauheata sotaa, joka taasen
-eroittaa meidät toisistamme!"
-
-"Armas Eleonora", vastasi Vilho, painaen hänen päänsä rintaansa
-vastaan; "meidän eromme on lyhyt. Tämäkin taistelu kerran päättyy, ja
-sitten seuraat sinä minua synnyinmaahani..."
-
-"Hiljaa, Vilho", keskeytti Eleonora, ja laski toisen kätensä
-nuorukaisen huulille, "sinä unohdat, että minulla on veli, joka tulee
-kiroamaan minua."
-
-"Sinun veljesi ei kiroa", sanoi Vilho luottamuksella, "minä toivon,
-että kenraali Lubomirski on liian jalo mies ja rakastava veli,
-tehdäksensä sisarensa onnettomaksi. Rohkaise itseäsi siis, armaani,
-meidän tulevaisuutemme ei olekaan niin synkeä kuin luulet."
-
-Eleonora ei vastannut, vaan kietoi käsivartensa nuorukaisen ympärille
-ja vaipui hänen rinnoilleen.
-
-Katkerin tuska ja suurin ilo ovat mykkiä. Eleonoran tuska olisi voinut
-vaikkapa tappaa hänet.
-
-Kun Vilho, niinkuin jo ennen on kerrottu, sairasti Mikolaiovissa, oli
-Eleonora huolenpidollaan vaikuttanut hänen pelastukseensa. Hänen
-onnettomuutensa, hänen jalo käytöksensä ja hänen sivistyksensä olivat
-Eleonoran tuliseen sieluun juurruttaneet ensimmäisen kipinän rakkautta,
-ja kuta enemmän aika kului, sitä enemmän tunsi hän rakastavansa tuota
-ruotsalaista upseeria. Mutta selityksen ensimäistä askelta ei Vilho
-ollut ottanut. Tosin näki hän jo lähteissään Mikolaiovista
-parantumisensa jälkeen, että hän oli rakastettu, mutta hän päätti
-kuitenkin vielä hillitä tunteitaan. Nyt hän ei kuitenkaan enään voinut
-itseänsä pidättää, ja ellei Eleonora ensin olisi murtanut jäätä, oli
-hän päättänyt sen tehdä. Hän heittäytyi ensiksi nuorukaisen syliin, ja
-hänen huulensa puhui ensin rakkaudesta. Tätähän ei kukaan voi sanoa
-rikokseksi?
-
-"Mutta eikö kukaan neitonen synnyinmaassasi tunge minua sydämestäsi?"
-kysyi Eleonora, levottomana silmäillen Vilhoa.
-
-"Ei" huudahti tämä, "ei kukaan nainen ole ennen sinua vallinnut
-sydäntäni, eikä kukaan tule sitä vast'edeskään tekemään."
-
-"Sanasi ovat kuin miehen ainakin", vastasi Eleonora säihkyvin silmin.
-"Kuule sinäkin minun lupaukseni: Ei kukaan, paitsi sinua, saa levätä
-rinnallani, ei kukaan muut kuin sinä tulla osalliseksi syleilyistäni ja
-suuteloistani, sillä kun Puolan neito on antanut sydämensä pois, ei hän
-koskaan ole uskoton."
-
-Ihastuneena sulki Vilho tuon ihanan tytön syliinsä, ja hän jatkoi:
-
-"Paljon olen kärsinyt rakkauteni tähden. Minä luulen, että veljenikin
-sen tietää; vanha kreivitär, joka valvoo minua haukan silmillä, on
-kyllä kertonut hänelle siitä. Jo lapsuudesta olen minä määrätty
-puolisoksi ruhtinas Göran Czarnekille, joka isänsä rinnalla taistelee
-teitä vastaan. Minä olen tutkinut sydäntäni ja koetellut rakkauttani.
-Toisella puolen on isänmaa, joka uhkaa minua kirouksella, jos annan
-sydämeni sen viholliselle; mutta synnyinmaasi minua ei kiroo. Toisella
-puolen ovat vanhempaini ja veljeni lupaukset Czarnekille, mutta
-nämäkään eivät voi vähentää rakkauttani. Minä olen voittanut, sinä saat
-sen jakamattomana."
-
-"Mutta eivätkö veljesi ja ruhtinas Czarneki pakoita sinua suostumaan
-lupauksiin, jotka he ovat antaneet toisilleen?"
-
-"Puolan neito ei anna itseänsä pakottaa", sanoi Eleonora ylpeästi. "Sen
-tekee ainoastaan se, jolla on horjuva sydän, ja joka ei tunne, mitä
-rakkaus on."
-
-Nyt kuului askeleita viereisestä huonneesta, ja vanha kreivitär astui
-sisään, tehtyään tutkimusretken linnassa ja tiedusteltuaan, olivatko
-vahdit tehneet velvollisuutensa. Hän tuli niin äkkiä sisään, että
-rakastavat tuskin ennättivät paikoilleen. Sittenkuin hän Vilholle oli
-pitänyt pitkän puheen palvelijain, ja etenkin Czarnyn, uskottomuudesta,
-ja kuinka hänen joka yö täytyi olla levoton, sanoi hän:
-
-"Jos te, herra kreivi, tahdotte jäädä tänne yöksi, niin on yksi
-huone..."
-
-"Vaikka mielelläni jäisin, en voi", vastasi Vilho. "Ennen kello 12:sta
-täytyy minun olla Mielec'issä, seuratakseni päivän koitteessa
-rykmenttiä. Minä olen antanut eversti Kruselle kunniasanani olla siellä
-määrätyllä tunnilla, ja niin paljon kuin mahdollista, koetan täyttää
-tämän lupaukseni."
-
-"No en minä tahdo teitä, kreivi, estää", sanoi vanha kreivitär,
-katsahtaen Eleonoraan, joka tunsi, kuinka hieno puna nousi hänen
-poskillensa. "Ja minä sanon teille, kreivi, että täällä linnan
-ympäristöllä ei juuri voi olla varma", lisäsi vanhus päättävällä
-liikkeellä. "Vanha Czarny tosin ei tahdo myöntää, että mitään vaaraa
-olisi, mutta..."
-
-"Oh mitä siihen tulee, on minulla oivallinen hevoseni ja lisäksi hyvä
-turva tässä", lisäsi hän, tarttuen kädellään miekan kahvaan "ja älkää
-luulko, että minä olen tottumaton kuljeksimaan metsissä ja soissa, se
-on ollut suurin iloni aina lapsuudesta saakka, ja luulenpa, että
-minulla on yhtä terävä näkö ja tarkka kuulo, kuin teidänkin
-maamiehillänne."
-
-Vanha kreivinna katsoi toisaalle, joten nuoret saivat tilaisuuden
-vaihtaa muutamia merkitseviä silmäyksiä.
-
-Vielä muutamia minuuttia pitkitettiin keskustelua: sen jälkeen otti
-Vilho jäähyväiset vanhalta kreivittäreltä, ja riensi ulos, Eleonoran
-seuraamana.
-
-"Jumala olkoon kanssasi, Vilhoni!" kuiskasi nuori tyttö ja hiipi
-nuorukaisen rinnalle, "minä rukoilen aina sinulle onnea."
-
-Muutamia silmänräpäyksiä syleilivät he toisiaan, viimein irtausi Vilho
-milt'ei väkivallalla Eleonorasta, keikahti satulaan ja ratsasti täyttä
-laukkaa avatusta portista ulos, katsomatta taaksensa. Hän ei kuullut
-Eleonoran heikkoa huudahdusta, kun hän katosi näkyvistä.
-
-Samassa silmänräpäyksessä kun Vilho saapui virran rannalle, näkyi neljä
-ratsastajaa kiireesti laukkaavan metsästä, joka ympäröi linnaa, ja
-ottavan saman suunnan kuin luutnanttikin.
-
-"Nyt on hän joutunut paulaan", nauroi yksi ratsastajista, joka
-punnitsi kädessään raskasta karbiinia, "Czarny ei ole meitä pettänyt."
-
-
-
-
-II.
-
-Eversti Kruse tekee päätöksen. -- Neuvottelu.
-
-
-Oli jo pimeä kun eversti Kruse rykmenttineen saapui Mielec'iin, jossa
-vallitsi suuri epäjärjestys tämän uuden tervehdyksen tähden. Sittenkun
-eversti oli kutsunut kokoon asukkaat ja pitänyt heillä ankaran puheen,
-uhaten heitä perikadolla, jos näyttäytyisivät tottelemattomilta, meni
-hän majataloonsa. Hänen isäntänsä, nimeltä Izrovitsh, oli yksi
-kaupungin kuuluisimmista miehistä.
-
-Pidettyään muutaman minutin neuvottelun upseriensa kanssa, antoi
-eversti käskeä luoksensa Izrovitshin, ja, käskettyään häntä istumaan,
-sanoi:
-
-"Voitteko sanoa minulle, josko puolalaisia kuljeskelee täällä metsissä?
-Minä kehoitan teitä puhumaan totta, muuten... te tunnette sodan lait."
-
-Muutamia minuuttia mietittyään vastasi puolalainen katkeralla äänellä:
-
-"Minua ei laisinkaan kummastuta, että nyt puhutte tuolla tavalla, kyllä
-toisella tavalla puhuisitte, jos..."
-
-"Minä en ole kutsunut teitä tänne kuunnellakseni valitusvirsiänne",
-keskeytti eversti häntä vihaisesti; "minä kehoitan teitä vielä kerran
-vastaamaan kysymykseeni, muuten tiedän kyllä keinon pakottaa teitä." Ja
-antaaksensa sanoilleen enemmän painoa, tarttui hän kiivaasti miekkansa
-kahvaan.
-
-"Niin", sanoi Izrovitsh, "minä kerron teille siis, että Czarnekin
-joukot kuljeksivat täällä metsissä."
-
-"Kuinka pitkälle ulottuvat heidän matkansa?" kysyi eversti taas.
-
-"Niscoviin."
-
-Eversti hypähti ylös tuoliltaan.
-
-"Ovatko Rzochovin ympärystät myöskin täynnä vihollisia?" kysyi hän,
-selvästi osoittaen liikkeissään levottomuutta.
-
-"Ovat!" vastasi Izrovitsh lyhyesti. "Ja Sanin luona seuraa kenraali
-Lubomirski tarkkuudella teidän kuninkaanne liikkeitä", lisäsi hän
-hetken vaitiolon jälkeen.
-
-"Sinä olet uskalias, Izrovitsh", sanoi eversti, katsellen miestä
-läpitunkevilla silmäyksillä.
-
-"Te käskitte minun puhumaan totta, ja minä olen nyt kertonut teille
-kaikki, mitä tiedän", vastasi puolalainen kumartaen.
-
-Enempää eversti ei saanut tietää, ja hän käski Izrovitshin menemään,
-mutta antoi ajutantilleen salaisen merkin pitää silmällä puolalaista.
-Sittenkun hän yksinäisyydessä oli tutkinut saatuja tietojaan, kutsui
-hän jälleen sisään ajutantin ja sanoi:
-
-"Valitse mielesi mukaan urhoollisimmat upseereista ja miehistöstä, minä
-tahdon tutkia, josko puolalainen puhui totta. Sitäpaitsi pelkään, että
-luutnantti Stjernfelt, joka juuri on paluumatkalla, voisi joutua noiden
-pensasryömiöiden käsiin. Luultavasti täällä ei enään ole veneitä
-jälellä?"
-
-"On, herra eversti, neljä kappaletta."
-
-"Ota ne heti takavarikkoon!" huudahti eversti innostuneena.
-
-"Se on jo tehty."
-
-"Hyvä! Lähetä siis kersantti Lundberg kahdeksan miehen kanssa
-suurimmalla veneellä virtaa ylöspäin, ja käske heitä suurimmalla
-tarkkuudella tutkimaan rantoja Rzochoviin saakka."
-
-Ajutantti poistui, täyttääkseen käskyä.
-
-"Olisipa vahinko, jos puolalaiset saisivat tuon vallattoman rakastajan
-kynsiinsä", mutisi eversti, heittäytyen pitkäkseen vuoteelleen,
-nauttiakseen muutaman minuutin lepoa. Peijakkaan soma oli tuo
-puolalaistyttö kuitenkin, enkä minä laisinkaan ihmettele, että meidän
-tulinen luutnanttimme on ilmi tulessa. Sanotaan, että tyttö on
-silmittömästi rakastunut häneen, ja minä lyön vaikka vetoa aimo
-miekkani sataan dukaatiin, ettei kukaan meistä tule viemään
-kotimaalleen niin ihanata saaliista. Hänellä on veli, tuo kenraali,
-joka itse on antanut itselleen arvonimen. Muuten hänestä ei taida olla
-sotapäälliköksi paljon enemmän kun minun huonommasta korpraalistani,
-mutta urhoollinen hän taitaa olla, ja aika työn saamme, ajaessamme
-hänet husaarineen ja kvartiaanineen takaisin soihin, josta he ovat
-tulleetkin. Nuori Czarnecki on kai määrätty hänen langokseen, mutta
-vielä voi kaikki muuttua, ja ell'ei asiat aivan hullusti mene, teen
-minä herroille tänä yönä kepposen, jota he eivät aivan pian tule
-unohtamaan. "Nyt tiedän, mitä teen", huusi hän ja hypähti ylös
-nuorukaisen vilkkaudella, "vaan kepponen pitää heti tehtämän, ennenkun
-rakastaja ennättää kiepata pois morsiamensa kehdosta!"
-
-Eversti tuskin sai sanottua viimeiset sanat, ennenkuin ovi aukeni ja
-varteva sotilas astui sisään.
-
-"Terve tuloa, majuri Berdan", sanoi eversti ja meni vastatullutta
-tervehtimään, "missä olette olleet ja minkälaisia uutisia tuotte?"
-
-"Mikolaiov'in luona", vastasi majuri. "Minä tapasin siellä joukon
-Lubomirskin husaareja. Ilman muita mutkia hyökkäsin heidän päälleen ja
-ajoin koko parven Visiokaan. Muiden muassa, jotka joutuivat käsiimme,
-oli yksi hyvin epäiltävän näköinen, sillä hän vältti aina joutumasta
-taisteluun ja koetti useoita kertoja paeta. Tutkiessani häntä, löysin
-tämän kirjeen, joka oli ommeltu hänen takkinsa helmaan."
-
-Majurin mentyä, avasi eversti kirjeen, sanoen itsekseen: "Olenpa varma,
-että tämä sisältää jotain saakelin vehkeitä. Arvasinpa oikein!"
-huudahti hän, luettuaan kirjeen, "veli on peloissaan ja tahtoisi
-siskonsa varmaan paikkaan. Saakelin mukavasti ajateltu nämä vehkeet,
-mutta peijakkaan paha oli, että minä osaannuin joutua väliin, tekemään
-tyhjäksi nämä hankkeet. Ha, ha, haa! Tahtoisinpa nähdä sekä veljen että
-aijotun sulhasen kasvot, kun he huomaavat tuon vanhan karhun, Kustaa
-Krusen, vieneen pois heidän saaliinsa. Nämä vehkeet kyllä ansaitsevat
-kävelymatkan, vaikkapa se olisikin kahta virstaa pitempi."
-
-Näin sanoen solmi eversti miekan vyölleen, heitti ratsukaapun
-hartioilleen, pisti pari pistoolia nahkavyöhön ja kiiruhti ulos. Tuo
-pieni joukko seisoi jo valmiina, odottaen ainoastaan käskyä lähteäkseen
-liikkeelle.
-
-"Majuri Berdan", huusi eversti, "vanki on kai takavarikossa?"
-
-"On, ja varmassa". vastasi majuri.
-
-"Älä päästä häntä karkuun, minä tutkin häntä palattuani." Tämän
-sanottuaan komensi eversti joukon liikkeelle, kannusti hevostaan ja
-kiirehti joukkonsa etupäässä etelään päin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Noin neljännespenikulma itäänpäin Mielec'istä seisahtui Kaarlo Kustaa,
-antaakseen joukkojensa hengähtää rasittavien marssien perästä. Koko
-sotavoima, noin 8,000 miestä, oli majoittunut ympyrään, minkä
-keskukohdalla oli vanha, rappiolle joutunut luostari, jonka kuningas
-otti asunnokseen.
-
-Suurista saleista ei enään kuulunut munkkien eikä nunnain ykstoikkoisia
-lauluja, ja pienissä, vankilan tapaisissa kopeissa vallitsi haudan
-hiljaisuus. Salaiset huokaukset ja kyyneleet eivät häirinneet
-hiljaisuutta, eivätkä myöskään tukahutetut hätähuudot ihmisparkoja
-kidutettaissa muistuttaneet keskiajan tyrannisuudesta ja suuremmasta
-jumalanpelosta; ainoastaan rumpujen äänet ja sotamiesten naurut
-muistuttivat, että toinen sukupolvi polki jumalisten isäin entistä
-asuntoa.
-
-Ajatuksiin vaipuneena läheni Kaarlo Kustaa luostarin muurin porttia.
-Hänen rinnallaan käveli eversti Kaarlo Sparre.
-
-"Teidän majesteettinne", sanoi tämä, juuri kun kuningas astui
-rikkoutuneelle kynnykselle, "täällä täytyy olla varovainen, sillä juuri
-tällaisissa paikoissa ryövärit ja salamurhaajat mieluummin
-oleskelevat."
-
-"Rakas Sparre", vastasi Kaarlo Kustaa ja laski kätensä everstin olalle
-tuolla tavallisella hymyllään, jolla hän lumosi jokaisen, joka tuli
-hänen läheisyyteensä, "tämähän on asumukseni, enkö uskaltaisi sinne?
-Kas niin, herrani", sanoi hän iloisesti muille päälliköille, jotka
-seurasivat häntä, "nyt olemme nykyisessä kodissani, jonka täten
-uudistan."
-
-Näin sanoen astui kuningas ensiksi sisään, pysähtyen keskelle lattiaa,
-johon oli asetettu kiviä ympyrään. Yhdelle näistä istui kuningas ja
-käski seuransa noudattamaan hänen esimerkkiään. Kaarlo-kuninkaan äsken
-niin iloiset kasvot näyttivät nyt murheellisilta, suuret, kirkkaat
-silmänsä katsoivat tutkistellen kaikkiin ja jäivät vihdoin majuri
-Kaarlo Kristeri Liljenberg'iin.
-
-"Herrani", alkoi kuningas, "tämä sotaneuvottelu on päättävä sekä meidän
-että Puolan kohtalon. Näissä soissa kadotamme tuhansittain urheita
-sotilaita ilman sanottavaa edistystä. Kenraali Lubomirskin johtamana
-kokoontuvat puolalaiset ja Czarnecki koettaa kukistaa siipeämme. Tämän
-täytyy muuttua, minä en voi nähdä, että urhoolliset poikani tulevat
-pelkojen vihollistemme saaliiksi; vielä kerran: _tämän täytyy
-muuttua_." Kaarlon silmät säihkyivät ja hän aikoi jatkaa, mutta näki,
-että majuri Liljenberg aikoi puhua.
-
-"Puhukaa, majuri", sanoi hän, "me tahdomme kuulla ajatuksenne."
-
-"Teidän majesteettinne", alkoi majuri, "sekä minun että muiden neuvosta
-pitäisi meidän niin pian kuin mahdollista murtaa tämä kolmio, jonka
-rajana ovat Veiksel ja San. Edellisen luona seisoo Czarnecki,
-jälkimäisen litvalaiset, ja heillä on kyllin ruokavaroja kummallakin.
-Minä en sano tätä pelosta, vaan nälkä, tämä vihollinen, joka on tulta
-ja miekkaakin kamalampi, on kintereillämme. Sandomirin luona on
-Cronlod, mutta hänkin on elatusvarojen puutteessa, ja jos puolalaiset
-monta kertaa tekevät väkirynnäkköjä, luulen minä, että tämäkin
-linnoitus pian antautuu."
-
-"Teidän sananne eivät juuri ole iloittavia", vastasi kuningas, vaipuen
-ajatuksiinsa, "mutta minä ymmärrän aivan hyvin, että te olette
-oikeassa. Noh, hyvä siis!" huudahti hän muutaman minuutin mietittyään,
-"seuratkaamme majurin neuvoa. Sandomirin luona menemme Veikselin yli,
-sieltä heti marssiaksemme Varsovaa kohden. Pitäkää joukkonne kunnossa,
-ja te, Sparre, antakaa käsky eversti Kruselle, että hän kuta pikemmin,
-sitä parempi, yhtyy meihin." Näin sanoen nousi kuningas paikaltaan,
-hänen silmänsä säihkyivät ja hän sanoi itsekseen: "Juhana Kasimir,
-vartioitse nyt pääkaupunkiasi!"
-
-Päälliköt erosivat. Ainoastaan Liljenberg ja kenraalimajuri Bülov
-menivät samaan suuntaan leirin pohjoisosaan. Viimein sanoi Bülov
-katkeralla äänellä:
-
-"Kuinkahan tämäkin päättyy. Kuningas sanoo menevänsä Veikselin yli,
-mutta sehän tie on suljettu."
-
-"Suljettu", huudahti Liljenberg hämmästyksellä, "te puhutte leikkiä!"
-
-"En, se on täyttä totta."
-
-"Minkätähden ette sitä ennen ole ilmaisseet?"
-
-"Minä en nyt tahtonut vastustaa teitä", vastasi Bülov röyhkeästi,
-"sillä minä tiedän, että kaikki neuvomiseni nyt olisivat menneet
-kuuroihin korviin. Kaarlo Kustaa on sekä sotapäällikkö että sankari,
-mutta kun hän on valmis rynnäkköön, on hän liian hätäinen."
-
-Liljenberg ei vastannut.
-
-"Minä olen varma asiastani", jatkoi Bülov, "hän ei olisi päättänyt
-mennä yli Veikselin; semminkään ei nyt."
-
-"Selittäkää selvemmin!"
-
-"Heti. Tunti sitten tuli tänne airut eversti Cronlodilta. Tämä urhokas
-mies on jo lyönyt takasin kolme väkirynnäkköä, ja useita pienempiä
-kahakoita on tapahtunut, kun puolalaiset ovat koettaneet valloittaa
-linnan. Vihollisen laumat lisääntyvät aina enemmän ja enemmän. Sandomir
-on jo monta kertaa sytytetty palamaan, ja jos kaupunki antautuu, täytyy
-myöskin linnan ennen tahi myöhemmin joutua puolalaisten käsiin. Vaan
-tässä ei vielä ole kaikki mikä vielä enemmän vaatii varovaisuutta, on
-se, että Czarnecki, tuo viekas partioretkeläinen, on arvannut
-hankkeemme, ja nyt on hänen tarkoituksensa pakottaa meitä vielä
-kauemmaksi kolmion kärkeen, voidakseen sitten yhdellä iskulla hävittää
-meidän pienen sotavoimamme."
-
-"Helpommin sanottu kuin tehty", jupisi Liljenberg. "Me emme anna
-turkkilaisten eikä barbaarien vangita itseämme." Ääneensä sanoi hän:
-"Minkä neuvon te, kenraalimajuri, antaisitte?"
-
-"Jospa tässä", vastasi Bülov, osoittaen Veikseliä, "olisimme menneet
-yli ja marssineet Czarneckia vastaan, ennenkuin hän olisi joutunut
-kutsumaan avukseen litvalaiset. Hänen lyömisensä olisi ollut hyvin
-helppo, ja Cronlod olisi myös tullut vapautetuksi heidän rynnäköistään.
-Lubomirskin joukot ovat liian heikot vastustamaan meitä, ja Juhana
-Witebski, joka on sijoitettu virtojen yhtymäpaikoille, ei myöskään
-olisi joutunut omaisiensa avuksi. Ainoastaan täten olisi tie Varsovaan
-nyt ollut auki. Tämä olisi ollut minun neuvoni."
-
-Nyt pysähtyi keskustelu, mutta ikäänkuin sattumalta katsoi Bülov
-taaksensa ja seisahtui. Muutaman silmänräpäyksen katseli hän
-tarkasti luostarin harmaita muuria, jotka hämärässä näyttivät
-jättiläiskummituksilta.
-
-"Tuo vanha luostari näyttää minusta niin salaperäiseltä", kuiskasi hän
-Liljenbergille; "aina siitä asti kun tulimme tänne, olen sitä katsellut
-epäilyksellä. Minä olen varma, että jotain salaista on siellä
-kätkettynä. Katsokaa, katsokaa", jatkoi hän kuiskaavalla äänellä, ja
-tarttui majurin käsivarteen, "luuloni ovat toteutuneet. Siellä on
-vakoojia aikalailla, ja jos teillä on hyvät silmät, voitte helposti
-nähdä pään, joka liikkuu edestakaisin tuolla seinällä. He ovat olleet
-siellä piilossa, jo ennenkuin me tulimme tänne, mutta minä vangitsen
-koko joukkion. Älkää kadottako heitä näkyvistänne, majuri, minä tulen
-heti takasin."
-
-Näin sanottuaan Bülov katosi. Liljenberg ei ottanut silmiään vakoojasta
-seinällä, ja hän näki nyt selvästi, mitä Bülov ei ollut huomannut, että
-siellä oli useita päitä. Suurimmalla levottomuudella odotti hän
-toverinsa takaisintuloa. Neljännestunnin kuluttua tulikin Bülov
-takaisin, kuiskasi muutaman sanan majurin korvaan ja veti hänen
-mukanaan.
-
-Hiljaa hiipien lähestyivät he nyt sitä osaa muurista, jossa varjo oli
-näkynyt, ja ilokseen huomasivat he siellä ikkunan, josta voivat
-paremmin nähdä, mitä sisällä oli tekeillä. Bülov nousi varpailleen ja
-koetti katsoa sisään, mutta tässä epämukavassa ja väsyttävässä
-asennossa ei hän voinut olla niin kauan, että olisi mitään nähnyt.
-
-"Tukekaa minua olallanne", kuiskasi hän Liljenbergille.
-
-Tämä teki hänen pyyntönsä jälkeen.
-
-"Kuinka monta heitä on?" kysyi Liljenberg hiljaa kuiskaten.
-
-"Kymmenen minä olen lukenut", vastasi Bülov, "ja yhden näistä luulen
-tuntevani; tahtoisin kuitenkin nähdä hänen kasvonsa; vartalo on
-samallainen kuin hänelläkin, mutta hän istuu selin tännepäin, ja takin
-kaulus on nostettuna ylös, melkein silmiin asti."
-
-"Hän on siis merkittävä henkilö?" sanoi majuri, puoleksi kysyen.
-
-Bülov ei vastannut.
-
-Noin puolentunnin vaitiolon jälkeen sanoi kenraalimajuri, astuessaan
-alas.
-
-"Nyt näyttää heidän neuvottelunsa päättyneen, mitähän nyt seurannee?"
-
-Tämän sanottuaan vetäytyivät he muutamia kyynäriä muurista ja aikoivat
-juuri piiloutua erään suuren kivilohkareen taakse, kun äänekäs "wer
-da!" kaikui yön hiljaisuudessa.
-
-Vielä kerran kuului tämä röyhkeä kysymys ja senjälkeen kova laukaus,
-jonka kaiku monenkertaisesti kertoi luostarin saleissa. Samassa
-silmänräpäyksessä kuului kavioin kopse aivan vakoojien takana, Bülov
-hypähti heti sivulle, mutta Liljenberg, joka oli kömpelömpi, ei
-kerinnytkään väistymään. Salaman nopeudella kiiti eräs ratsastaja
-esiin, ja ennenkuin majuri sai ajatelluksikaan vastustusta, makasi hän
-jo melkein tainnotonna maassa. Juuri silloin pilvet haihtuivat, ja kuu
-loi kirkkaan valon kaikkiin esineihin. Tuntematon ratsastaja kääntyi
-Bülovin puoleen, paljasti kasvonsa ja huusi pilkallisesti hymyten:
-
-"Kiitos viimeisestä Donajekin luona, herra kenraalimajuri!"
-
-"Tuhat tulimmaista", jupisi Bülov, hakien innokkaasti pistoolejaan,
-vaan samassa laukkasi ratsastaja tiehensä.
-
-Liljenbergin tainnottomuus ei kestänyt kauvan; tuntemattoman huudosta
-hän jo heräsi, nousi ylös ja sanoi Büloville:
-
-"Tuo veijari näkyy tuntevan teidät, ja minä muistuttelen myöskin
-kuulleeni tämän äänen ennenkin."
-
-"Hiljaa", kuiskasi Bülov, katsoen ympärilleen, "ei kukaan saa tietää,
-että meillä on ollut tällainen seikkailu Göran Czarneckin kanssa."
-
-Samassa astui eräs korpraali esiin, ilmoittaen että kuusi puolalaista
-on vangittu.
-
-"Vartijoitse heitä hyvin", käski Liljenberg, "huomenna tulen minä heitä
-tutkimaan."
-
-
-
-
-III.
-
-Seikkailu.
-
-
-Hiljakseen lähestyi Vilho virran rantaa, ratsastaakseen sitä pitkin,
-luullen siten välttävänsä kaikki vaarat. Ennen oli ollut pimeä kuin
-säkissä, vaan vähitellen pilvet hajosivat, ja juuri vähää ennen
-sydänyötä nousi kuu aivan pilvettömälle taivaalle. Nyt voi Vilho
-helposti eroittaa hänestä etäämmälläkin olevat esineet. Vaan nyt voivat
-myöskin väjyvät viholliset helposti huomata hänet.
-
-Mutta nyt ei Vilho ajatellutkaan petosta eikä pauloja; hänellä oli
-parempia seikkoja ajateltavana. Hän muisteli Eleonoraa ja noita ihania
-hetkiä, jotka olivat menneet; hän ajatteli epävarmaa tulevaisuutta,
-millaisia tauluja se toisi hänen silmäinsä eteen, eikä hän saattanut
-olla olematta vähän suruissaan, muistaessaan ruhtinasta ja hänen
-suhdettaan Eleonoraan.
-
-Vaan toivo, tuo lohduttaja, kun murheet painavat mieltä, se vilkastutti
-myöskin Vilhoa ja enensi hänen rohkeuttaan. Hänellä oli mielestään
-voimia painiskella vaikka kohtalonsa kanssa, vaikkapa se olisi
-kuinkakin vihollismielinen häntä kohtaan.
-
-Äkkiä pysähtyi hevonen, ja ellei Vilho olisi ollut niin taitava
-ratsastaja, olisi hän varmaan pudonnut selästä. Ajatuksiinsa vaipuneena
-ei hän huomannut, että oli ohjannut hevosensa päin virtaa, jonka aallot
-loiskivat.
-
-Ainoastaan pari kyynärää hänestä. Hän kuunteli hetken ja säikähti, kun
-kuuli kavioin kopsetta. Äkkiä ohjasi hän hevosensa aina virtaan saakka,
-aikoen uiden mennä yli Vislokan, joka tässä kohtaa oli hyvinkin kapea,
-vaan muutti äkkiä päätöksensä ja ajoi läheiseen pensaikkoon.
-Takaa-ajajat tulivat aina lähemmäksi, he puhuivat äänekkäästi ja hyvin
-vilkkaasti sekä mainitsivat usein Czarnyn nimen.
-
-"Ahaa", sanoi Vilho itsekseen, joka kuuli koko heidän puheensa, "se on
-tuo Czarny-lurjus, jota saan kiittää tästäkin seikkailusta, mutta kyllä
-sen hänelle vielä maksan."
-
-Hänen täytyi nyt etsiä itselleen sopiva lymypaikka, mutta huomasi
-surukseen, että hänen oman pelastuksensa tähden täytyi jättää hevonen
-kohtalonsa nojaan. Pitkittä ajatuksitta hyppäsi hän maahan, paljasti
-miekkansa ja ryömi pensaikkoon, huolimatta terävistä oksista, jotka
-repivät sekä hänen vaatteensa että kasvonsa ja kätensä. Kun hevonen
-tunsi itsensä vapaaksi, hyppäsi se takajaloilleen, hirnui hurjasti ja
-syöksyä virtaan päin. Mutta äkkiä kääntyi se takasin, nosti korviaan ja
-katosi metsään. Muutaman minutin kuluttua tulivat takaa-ajajat
-pensaikon luo, ja Vilho kuuli selvästi yhden heistä sanovan: "Hän on
-päässyt pakoon; virta ei ole leveä, hän on uinut sen yli."
-
-Vilho valmistautui kovimpaan vastarintaan, jos hänen piilopaikkansa
-keksittäisiin. Hän puristi miekankahvan käteensä ja tarttui karbiniin,
-voidakseen heti sen laukaista.
-
-Eräs takaa-ajajista virkkoi taas: "Minä olen aivan varma siitä, että
-hän on uinut yli; nämä kirotut ruotsalaiset uivat kuin kalat. Vaan jos
-hän on piiloutunut tänne lähelle, saamme hänet pian käsiimme. Yksi mies
-jää tänne, me muut tutkimme rannan, sillä hän ei saa päästä meiltä
-pakoon!"
-
-Tämän sanottuaan he poistuivat. Neljäs jäi ja istui niin lähelle
-Vilhoa, että tämä aivan helposti olisi voinut tarttua häneen kädellään.
-
-Hetken odotuksen jälkeen, joka Vilhosta tuntui hirveän pitkältä, asetti
-puolalainen kiväärin viereensä, nojasi päänsä puunrunkoa vasten ja
-nukkui.
-
-Tämä oli Vilhon pelastus. Tuskin 20 askelta hänestä lirisi pieni lähde,
-ja vasemmalla puolella oli ranta vapaa niin kauaksi, kuin silmä
-kannatti. Mutta silmänräpäystäkään ei nyt saanut hukata, jotta pelastus
-onnistuisi. Käärmeen notkeudella hypähti Vilho pensastosta nukkuvan
-puolalaisen luo, ottaen tämän kaikki aseet itselleen. Hiipien lähestyi
-hän nyt rantaa, mutta jäi hämmästyneenä seisomaan paikalleen,
-huomattuaan vedenpinnalla mustan esineen, joka luikerteli sinne tänne.
-Hän huomasi heti, että se oli vene, vaan oliko siinä ystäviä vai
-vihollisia, sitä ei hän vielä eroittanut.
-
-Tuskin oli Vilho poistunut piilopaikastaan, ennenkuin puolalainen
-hypähti ylös, olematta laisinkaan unisen näköinen. Hän katseli tarkasti
-ympärilleen ja jupisi itsekseen:
-
-"Kyllähän ruotsalaiset ovat varovaisia, mutta me olemme kavalia kuin
-käärmeet. Tuo poikaraukka on nyt itse joutunut paulaan." Näin sanoen
-meni hän kiirein askelin samaan suuntaan kuin hänen toverinsakin.
-Venettä ei hän huomannut.
-
-Vilhon silmät eivät eronneet veneestä; hänen sydämensä tykytti
-kuultavasti. Rapina, joka syntyi lehden pudotessa puusta, pelotti
-häntä. Hänen edessään oli vedenpinta ja takanaan synkkä metsä, vaikka
-hän kääntyisi minnepäin tahansa, täytyy hänen tavata vihollisia. "Kävi
-kuinka kävi", jupisi hän itsekseen, "minä en voi täällä kauemmin olla,
-täytynee lähteä tutkimaan, josko minulla on pelastuksen toivoa. Ell'en
-pääse pakenemaan ennen päivän koittoa, on se sitten jo liian
-myöhäistä."
-
-Näin sanoen nousi hän makaavasta asennostaan ja aikoi juuri mennä alas
-rantaan, kun kuuli takanaan kovan paukauksen, ja luoti vinkui niin
-läheltä hänen päätään, että luuli itsensä haavoittuneen. Puoleksi
-houreissaan odottamattomasta päällekarkauksesta hän kaatui, mutta tuli
-kohta tuntoihinsa, kun viholliset ilohuudolla syöksyivät metsästä. Nyt
-riippui kaikki yhdestä hiuskarvasta. Vene lähestyi hyvin nopeasti, vaan
-huomaamatta, ja juuri kun puolalaisten piti ottaa Vilhon kiinni,
-pamahti kaksi laukausta, ja yhtä monta vihollista kaatui verissään.
-
-Yhdellä hypyllä oli Vilho taaskin pystyssä, laukasi karbiininsa yhtä
-puolalaista vastaan, joka vaipui maahan metsänrinteessä. Neljäs, joka
-oli Vilhon entinen vartija, pyysi armoa, joka hänelle myönnettiinkin,
-ehdolla, että hän antautuisi. Senjälkeen meni Vilho nopein askelin
-veneen luo, jossa häneltä kysyttiin:
-
-"Oletteko te luutnantti Stjernfelt?"
-
-"Olen", vastasi Vilho, "kuka tässä veneessä on päällikkönä?"
-
-"Kersantti Lundberg", vastasi eräs ääni, jonka Vilho tunsi olevan
-kersantin.
-
-Vanki oli jo annettu sotamiesten käsiin, ja luutnantti oli juuri
-astumaisillaan veneesen, kun kersantti sanoi:
-
-"Olettehan ratsastanut, luutnantti, missä on hevosenne?"
-
-"Hevoseni", sanoi Vilho ikäänkuin itsekseen, "niin", lisäsi hän
-ääneensä, "tuo uskollinen eläin ei saa joutua puolalaisten käsiin;
-kersantti, ottakaa muutama mies mukaanne ja seuratkaa minua, me menemme
-noutamaan hevoseni takaisin. Ja sinä", jatkoi hän, kääntyen vankiin
-päin, joka hänen käskystään oli päästetty irti, "sinä osoitat meille
-tien, vaan jos vähänkään näytät petoksen merkkiä, olet kuoleman oma.
-Eteenpäin!"
-
-Vanki ei vastannut sanaakaan, mutta hänen yhteen-purruista hampaistaan
-ja hurjista silmäyksistään huomasi aivan selvästi, että viha kiehui
-hänessä.
-
-Pian saapuivat he siihen paikkaan, johon hevoset olivat sidotut. Vilho
-tunsi heti omansa, ja hyppäsi keveästi satulaan. Sotamiehet ottivat
-kukin hevosen itselleen, niin pitkältä kuin riitti, ja kun vanki oli
-pakotettu istumaan erään sotamiehen eteen satulaan, komensi Vilho
-hiljaa: "eteenpäin!"
-
-Tukahutettu huuto keskeytti samassa hiljaisuuden, eräs sotilaista
-haparoitsi muutamia silmänräpäyksiä käsillään ilmassa ja kaatui sen
-jälkeen maahan, leveäteräinen puukko rinnassaan. Puolalainen oli
-myöskin kadonnut. Muutamia korahduksia kuului, ja sotilas oli kuollut.
-Tämä salamurha vihastutti kaikkia, samalla kun se kiihoitti heitä
-kostamaan toverinsa kuoleman. Silloin kuului ylt'ympäri tuota pientä
-joukkoa hurja sotahuuto, ja joka pensaasta tuikahti esiin painetti.
-
-"Me olemme petetyt!" huudahti Vilho, vetäen miekan tupestaan,
-"puolustakaamme itseämme kuin urheat sotilaat ainakin!"
-
-Sotamiehet, jotka olivat tottumattomia ratsastajia, astuivat alas
-ratsuilta, asettuivat jääkäriketjuun ja odottivat rynnäkköä.
-
-Tätä ei heidän tarvinnutkaan kauan odottaa; vaan ruotsalaiset ottivat
-ryntääjiä vastaan tunnetulla kylmäverisyydellään. He huomasivat myös
-pian, että puolalaisten luku ei ollutkaan niin suuri kuin alussa
-näytti. Nyt kysyttiin, kummatko ennen ehtii veneen luo, sillä
-puolalaisten selvä aikomus oli päästä ruotsalaisten edelle. Mutta tämä
-aikomus havaittiin ajoissa. Vihollisen luodit vinkuivat ruotsalaisten
-korvissa, riistivät kuoren puista ja nakkelivat puun oksia sinne tänne,
-vaan yhtään miestä kadottamatta pääsivät ruotsalaiset metsästä.
-
-Mutta nyt tuli kysymys, miten hevonen saataisiin viedyksi yli. Pitkää
-miettimisen aikaa ei ollut, sillä puolalaisten yhä enenevät laumat
-tunkivat päälle. Jokainen näki, että hevonen täytyi jättää, ja Vilho
-itsekin oli samaa mieltä. Muutamia sekuntia hyväiltyään uskollista
-sotatoveriaan, löi hän sitä keveästi lanteelle. Hevonen hirnahti, pani
-korvansa nujuun ja nelisti virran rantaa käyvää tietä myöten Mieleciin.
-
-Suuritta vaikeuksitta saapuivat ruotsalaiset veneen luo.
-Viivyttelemättä sysättiin vene rannasta ja he astuivat pian maalle
-Mielecin luona.
-
-Ensimäinen, jonka Vilho tapasi, oli majuri Berdan. Tältä sai
-Vilho kuulla sekä everstin partioretkestä että myöskin vangin
-kiinniottamisesta Mikolaiovin luona.
-
-"Saattakaa minut vangin luo", sanoi Vilho, '"minä ymmärrän jotensakin
-hyvin puolan kieltä, ja koetan parastani, saadakseni häneltä kiskotuksi
-totuuden."
-
-Majuri myönsi tämän, ja muutaman minutin kävelyn jälkeen seisahtuivat
-he talon eteen, jossa vanki säilytettiin. Sittenkuin upserit olivat
-toisilleen jättäneet hyvästi, aukaisi Vilho matalan oven ja astui
-sisään.
-
-
-
-
-IV.
-
-Mikolaiovissa. - Kaksi vieraissakäyntiä.
-
-
-Kun Eleonora oli kadottanut näkyvistään Vilhon palasi hän hitain
-askelin saliin. Vanha kreivitär oli vielä siellä ja tuli Eleonoraa
-vastaan, sanoen pilkallisella äänellä:
-
-"Mikä suosionosoitus Puolan tyttäreltä, valtiokansleri Josef
-Lubomirskin sisarelta, on että hän saattaa halpaa ruotsalaista upseria
-portaille asti."
-
-Hetken hämmästyneenä katseltuaan vanhaa kreivitärtä, sanoi Eleonora:
-
-"Onko tämä totta, vai puhutteko leikkiä?"
-
-"Tämä on aivan totta", vastasi Katarina-rouva, antaen joka sanalle
-painon. "Sinun tulee muistaa, Eleonora", jatkoi hän vähän lempeämmällä
-äänellä, "että kreivi Stjernfelt on vihollisemme, ja meidän tulee
-pitääkin häntä sellaisena, vaikka..."
-
-"Ei", huudahti Eleonora, "hän ei ole meidän vihollisemme!"
-
-"Eikö hän ole vihollisemme?" kysyi vanha kreivitär. "Se on totta, että
-hän kaikessa ystävyydessä on käynyt meitä tervehtimässä, mutta annas,
-kun sotaa ruvetaan käymään näillä seuduin, niin voit olla varma siitä,
-että hän ei ole kaikkia muita parempi. Minä en juuri luota noihin
-ruotsalaisiin", jatkoi hän kiivaudella, "sillä heidän kuninkaansakin on
-siveettömin kuningas, joka milloinkaan on istunut valtaistuimella."
-
-"Minä taasen olen aina kuullut päinvastoin", sanoi Eleonora, "kaikki
-kiittävät hänen viehättäväisyyttään, ja minä tahtoisin juuri tietää,
-keltä olette kuulleet kaiken tämän."
-
-Katarina-rouva oli muutamia silmänräpäyksiä vaiti, hän ei voinut katsoa
-Eleonoran vakaisiin silmiin. Vaan kun tämä toisti kysymyksensä, vastasi
-kreivitär hiljaa: "Göran Czarneckilta."
-
-"Kaikki hänen puheensa ovat pelkkää lörpötystä", sanoi Eleonora
-kylmästi.
-
-"Eleonora!" huudahti vanhus, tuijottavin silmin katsellen uskaliasta
-tyttöä, "kenen luvalla uskallat puhua tällaista siitä, jonka Jumala,
-isänmaa ja vanhempasi ovat määränneet puolisoksesi? Onneksi ei ruhtinas
-nyt ole läheisyydessä."
-
-"Minä kyllä uskallan toistaa sanani ruhtinaankin kuullen", sanoi
-Eleonora vakavalla äänellä. "Minulla ei ole mitään peljättävää hänen
-puoleltansa, sillä ruhtinas Göran Czarnecki on -- pelkuri."
-
-"Ruhtinas Göran pelkuri!" huudahti vanha kreivitär hehkuvin poskin.
-"_Ruhtinas Göran on pelkuri_!" toisti hän, antaen joka sanalle painon.
-"Hän, joka Donajekin luona kaatoi kahdeksan ruotsalaista, hän, joka
-aina on ensimäinen sodissa, häntäkö kutsut sinä pelkuriksi?"
-
-"Minä en tarkoita sellaista pelkurimaisuutta", sanoi Eleonora äkkiä.
-"Voihan sitä näyttää muullakin tavalla. Ruhtinas ei uskalla katsoa
-minua silmiin, kun minä soimaan häntä jostakin, hän katsoo aina maahan,
-kun kiinnitän silmäni häneen. Minä kutsun tämänkin pelkurimaisuudeksi."
-
-"Voiko sitä sanoa pelkurimaisuudeksi?" kysyi kreivitär hiljaa.
-
-"Voi, sillä tämä on sielun pelkurimaisuutta. Totinen isänmaanystävä ja
-mies, joka hyvin tuntee itsensä, ei valloita naisen sydäntä miekalla,
-vaan osoittaa teoillansa olevansa sen ansainnut. Tahi voiko sitä sanoa
-muuksi kuin pelkurimaisuudeksi, kun ruhtinas kahdeksan päivää sitten
-ilman armoa antoi ampua kuoliaaksi kymmenen aseetonta ruotsalaista?
-Tällä hirveällä teolla hän näyttää, että kuitenkin pelkää näitä
-vihollisiaan, vaikka hän usein kerskailee teoistansa. Ennen en pitänyt
-ruhtinaasta väliä, nyt kammoksun häntä."
-
-"Jumalan pyhä äiti", huudahti vanhus, lyöden rintojaan, "kuka on sinuun
-tuonut nämä ajatukset?"
-
-"Oma sydämeni", vastasi Eleonora.
-
-"Tämä on ruotsalaisen kanssa seurustelemisen hedelmä", jatkoi
-Katarina-rouva liikutettuna, "ell'ei hän olisi tullut tänne, en olisi
-nyt kuullut hulluja puheitasi."
-
-"Niin, Vilho Stjernfelt on todellakin istuttanut sekä nämät, että monta
-muuta hyödyllistä opetusta kokemattomaan sydämeeni", sanoi Eleonora ja
-nyykytti punehtuen kaunista päätään.
-
-"Jumala ja kaikki pyhimykset varjelkoon minua!" huudahti vanhus, tehden
-ristinmerkin; "nyt täytyy minun kai vielä kuulla, että rakastat häntä
-ja..."
-
-"Sitä teenkin, ja tulen aina tekemään", vastasi Eleonora ja katseli
-vakavasti vanhusta silmiin.
-
-"Ah, tämä menee todellakin liian pitkälle! Sinä, jalosukuinen Puolan
-nainen, rakastat tuota ruotsalaista, joka ei taida ollakaan kreivi,
-vaan joku alhaissukuinen, joka vielä lisäksi on kerettiläinen. Sinä
-kysyit äsken, josko minä puhuin leikkiä, nyt voin minä kysyä sinulta
-samoin."
-
-"Tällaisissa asioissa en minä puhu leikkiä", sanoi Eleonora.
-
-"Mitä luulet veljesi sanovan, kun hän saa tiedon päätöksestäsi?"
-
-"Jos hän rakastaa minua, hänellä on jalo sydän, eikä hän tahdo tehdä
-minua onnettomaksi."
-
-"Ja ruhtinas Göran, joka..."
-
-"Lörpötyksiä; hän tulee kuulemaan tämän sanoman hyvin levollisena,
-siitä olen varma; hän kyllä löytää yhtä jaloista suvuista puolison
-itselleen kuin minäkin olen."
-
-"Sinä et siis tahdo ruveta ruhtinaan puolisoksi?"
-
-"En", vastasi Eleonora päättävästi. "Minä en tulisi viihtymään siinä
-loistossa ja kunniassa, joka silloin minua ympäröitsisi. Kaikki olisi
-minulle vierasta. Ei mikään ilahuttaisi minua, ja juhlallisuudet hovin
-saleissa vaan kammoksuttavat minua." Näin sanoen nojasi hän päänsä
-kättänsä vasten ja vaipui syviin mietteisiin. Äkkiä nousi hän ylös,
-katseli hetkisen kreivitärtä ja sanoi sitten kuumeentapaisella
-kiivaudella: "Jos puolisoni nimi on loistavin Puolassa, voiko se
-parantaa sydämeni haavoja; jos hän osoittaa minulle hellyyttä, voinko
-tuntea siitä lohdutusta, kun hänessä aina näen rauhani ja onneni
-murhaajan; jos hän kiirehtii voitosta voittoon, voiko hän siitä iloita,
-kun minä en saa hänen iloansa. Ei, tuhannen kertaa onnellisempi on
-kuolla köyhänä, rakastetun rinnoilla, kuin kuihtua rikkaudessa,
-jalokiviä käsivarsien ympärillä."
-
-Näin sanoen tarttui hän yhteen timantti-rannerenkaasen ja heitti sen
-ylenkatseella kauvas lattialle, ja oli juuri aikeessa tehdä toiselle
-samalla tavalla, kun ovi äkkiä aukeni, ja nuori puolalainen komeassa
-sota-asussa näyttäytyi kynnyksellä.
-
-Molemmat naiset tuijottivat häntä, ikäänkuin olisi hän ilmestys henkien
-maailmasta, ja aivan eri tunteilla sanoivat he yht'aikaa: Göran
-Czarnecki!
-
-Iloa osoittaen meni vanha kreivitär ruhtinasta vastaan, sanoen häntä
-tervetulleeksi, mutta Eleonora tuskin katsahtikaan häneen. Tämän
-nähtävän välinpitämättömyyden huomattuaan, levisi vihan puna ruhtinaan
-kauniille kasvoille, ja itsekseen ajatteli hän: "Aika ja tapahtumat
-kyllä taivuttavat mielesi, ylpeä kaunotar." Vihdoin kysyi Eleonora:
-
-"Mikä on syynä, että ruhtinas Czarnecki tähän aikaan käy tervehtimässä
-näitä yksinäisiä seutuja: ehkä kunnianosoituksien toivo!"
-
-Ruhtinas ei huomannut ivaa Eleonoran äänessä, vaan vastasi, lähestyen
-häntä:
-
-"Halu nähdä teitä; ihana Eleonora. Sodan tähden saamme ainoastaan
-harvoin tavata toisemme, ja minä toivon kaikesta sydämestäni, että nuo
-verenhimoiset kerettiläiset vetäytyisivät takaisin vuorimaahansa, sillä
-sitä ennen ei meidän yhtymisemme voi tapahtua."
-
-"Sitä saatte odottaa kauemmin kuin sodan päättymiseen asti", vastasi
-Eleonora, "ja jos tulette tänne sanomaan ainoastaan tätä, niin minä
-esitän, ett'ette enään väsytä hevostanne vaarallisilla marsseilla
-ruotsalaisten rivien läpi."
-
-"Minä matkustaisin vaikka tuhannen kertaa vaarallisempia teitä myöten,
-jos ne veisivät minua teidän tykönne, Eleonora. Ei metsät, ei suot eikä
-vihollisten keihäät voi estää minua tulemasta sen luokse, joka..."
-
-"Kuinka voipi Josef?" keskeytti Eleonora häntä äkkiä. "Ajatteleeko hän
-vielä siskoraukkaansa, joka jokainen silmänräpäys on peloissaan hänen
-tähtensä?" Ruhtinas ei vastannut tähän kysymykseen. Harmissaan kääntyi
-hän Eleonorasta vanhan kreivittären puoleen, kun tämä taaskin kysyi:
-
-"Kuinka käy sodassa, ruhtinas Göran? Onko Juhana Kasimir jo rohkaissut
-mielensä, julkisesti vastustamaan Ruotsin kuningasta?"
-
-"Kreivinna", vastasi ruhtinas punehtuen, "onneksenne olette
-valtiokanslerin sisar, muutoin... Mutta me emme enään puhu onnettomasta
-kuninkaastamme. Ruotsalaiset ovat nykyään sellaisessa hädässä, ett'ei
-meidän tarvitse muuta kuin solmita kiinni säkki, saadaksemme heidät
-kaikki vangiksi." Tyytyväisyyden hymy levisi hänen huulilleen,
-leikitellessään jalokivillä koristetun miekkansa kanssa. "Nyt heidän on
-mahdoton päästä pakoon", jatkoi hän ylpeästi, "ja pian täytyy koko
-kerettiläisjoukon antautua vastuksitta, siliä se on kokonaan
-ympäröitty."
-
-"Oletteko aivan varma, ruhtinas, ett'ei tuossa säkissä ole reikiä?"
-kysyi Eleonora pistelevällä äänellä. "Epäilemättä tiedätte, että
-Ruotsin kuninkaalla on hyviä saksia."
-
-Ruhtinas punehtui, huomattuaan Eleonoran tarkoittavan hänen käytöstään
-Donajeckin luona, jossa hän pikaisuutensa tähden päästi koko
-ruotsalaisen rykmentin pakenemaan, joka jo oli melkein ympäröitty.
-
-"Te ette punnitse sanojanne, ihana Eleonora", vastasi ruhtinas taaskin
-tointuen. "Mutta", jatkoi hän, näyttäen aivan välinpitämättömältä,
-"ette luultavasti ole kuulleet, että tuo ruotsalainen upseeri, kreivi
-Stjernfelt, jota te niin uskollisesti hoiditte, tänä yönä on otettu
-vangiksi, ja vakoojana..."
-
-Eleonora ei kuullut enempää. Kiljahtaen vaipui hän tuolilta maahan ja
-pyörtyi.
-
-Tätä ei ruhtinas ollut odottanut. Hän huomasi nyt menneensä liian
-pitkälle ja koetti hellällä huolenpidollaan peittää varomattomuutensa.
-Kaikin keinoin koetettiin nyt herättää Eleonoraa, vaan turhaan.
-
-"Ruhtinas, te olette tappanut hänet", valitti vanha kreivitär, "te
-olitte liian ankara sanoissanne."
-
-"Turhuuksia", vastasi ruhtinas ivallisesti hymyillen, "nainen ei kuole
-niin vähästä. Mutta ihmeellistä, ett'ei palvelijani jo ole tullut,
-hänen pitäisi tuoda mukanaan kirje valtiokanslerilta, jossa tämä käskee
-teitä heti seuraamaan minua leiriinsä."
-
-"Täytyykö meidän lähteä pois täältä?" huudahti Katarina-rouva, selvästi
-tyytymättömyyttä osoittavalla äänellä.
-
-"Täytyy. Ja tunnin kuluttua pitää teidän olla valmiit matkalle. Minä
-menen nyt tekemään valmistuksia, ett'ei mikään hätä olisi meille
-tarjona."
-
-Tämän sanottuaan poistui ruhtinas kiireesti.
-
-Monien koetuksien perästä sai vanha kreivitär vihdoin Eleonoran
-hereille. Mutta kuinka hän oli muuttunut! Silmien äsköinen loiste oli
-himmentynyt. Hän katseli aivan välinpitämättömänä ympärilleen ja sanoi,
-huomaamatta Katarina-rouvaa, joka etäämmällä huolestuneena häntä
-katseli:
-
-"Onko tämä kaikki unta, vai puhuiko ruhtinas totta? Ei", jatkoi hän
-tuskallisesti, "Vilho ei ole vangittu, hän ei ole mikään vakooja!
-Ruhtinas puhui vaan ilkeätä leikkiä, sanokaa, eikö niin ole?"
-
-"Minä en tiedä mitään tästä seikasta", vastasi vanha kreivitär
-vältellen. "Eleonora, ole nyt levollinen! Ruhtinas on tullut tänne,
-viedäkseen meitä veljesi luo, tunnin kuluttua pitää meidän olla
-valmiit."
-
-"Lähteä täältä? Ruhtinas on tullut saattamaan meitä veljeni luo!"
-toisti Eleonora melkein kuiskaten. "Ei, seuratkaa te ruhtinasta, minä
-jään tänne!"
-
-Vanhus hämmästyi, sillä hän ei ollut odottanut vastustusta. Hän koetti
-hyvällä saada Eleonoraa myöntymään, hän kuvaili hänelle kaikkia niitä
-vaaroja, kun hänellä täällä olisi tarjolla, ja koetti vihdoin saada
-häntä myöntymään rakkaudesta veljeensä. Mutta kun tämä kaikki oli
-turhaa, ja Eleonora pysyi vaan päätöksessään, sanoi Katarina-rouva
-kiivaudella:
-
-"No, niin, tyttö-houkka, nyt annan minä Göran Czarneckin pakottaa
-sinua: ajattelepas, mitä siitä voi seurata, ett'et kuule veljesi
-käskyjä."
-
-Eleonora ei vastannut. Hänen päänsä oli vaipunut alas, ja kyyneleet
-valuivat hitaasti hänen lumivalkeille käsivarsilleen. Katarina-rouva ei
-häntä häirinnyt, vaan meni pois hiljaisilla askeleilla. Eleonora ei
-kuullut mitään, hän ei kuullut kolinaa, kun palvelijat juoksivat sinne
-tänne, valmistaen lähtöä, ei vartijain aseiden kalsketta, eikä
-ruhtinaan lyhyitä, vaan äänekkäitä käskyjä. Eleonora rupesi itkemään ja
-itki, kunnes uni, tuo "laupias samarialainen" ummisti silmäluomet...
-
-Päivänkoitto alkoi jo näkyä idästä, kun piti lähdettämän matkalle.
-Eleonoran uni oli milloin rauhatonta, milloin rauhallista, ja usein oli
-Vilhon nimi hänen huulillaan. Katarina-rouva oli ruhtinaan käskystä
-useita kertoja käynyt Eleonoran luona häntä herättääkseen, vaan joka
-kerta oli ikäänkuin näkymätön voima olisi estänyt häntä. "Nukkukoon
-vielä hetken", ajatteli hän, "matkalla täytyy hänen valvoa."
-
-Ruhtinas tuli sisään kiirein askelin, ja silmissään näkyi selvästi
-levottomuus. Hänen kätensä puristi miekan kahvaa, ja hänen huulensa
-vapisivat, kun hän huudahti:
-
-"Teidän viivytyksenne on tullut minulle suureksi hämmennykseksi;
-ruotsalaiset ovat kintereillämme, ja ell'emme nyt heti lähde, on tie
-tunnin kuluttua suljettu."
-
-"Ruotsalaiset", huudahti vanha kreivitär, "kuinka se on mahdollista?"
-
-"No, pian saatte itse nähdä, puhunko totta", sanoi Göran Czarnecki
-tulistuneena, vieden vanhan kreivittären ikkunan luo. "Näettekö tuota
-joukkoa, joka lähestyy tuolla tiellä? He ovat ruotsalaisia ratsumiehiä.
-Voi, vielä on tie meille avoinna, kiiruhtakaa!"
-
-"Tässä tilassa ei Eleonora voi seurata teitä", vastasi kreivitär, "minä
-pelkään, että hän tulee oikein sairaaksi, katsokaa, kuinka hänen
-kasvonsa hehkuvat!"
-
-"Kirous", jupisi ruhtinas ja läheni ovea kiirein askelin. "Hyvästi,
-kreivinnani, minä en anna ruotsalaisten viedä itseäni pois. Mutta pian
-palaan takasin, ja olkaa silloin valmiit seuraamaan minua. Haa, he
-ampuvat jo", huudahti hän, kuullessaan pyssyjen paukkeen, "minun täytyy
-jo lähteä, jääkää hyvästi, armollinen kreivitär!"
-
-Näin sanoen syöksyi hän ulos, ja oli tuskin lyönyt oven kiinni,
-ennenkuin luoti lensi eräästä ikkunasta sisään ja lävisti oven.
-Katarina-rouva säikähti kovin, jalat eivät enään jaksaneet häntä
-kannattaa, ja hän vaipui tunnottomana eräälle sohvalle.
-
-Laukaukset herättivät Eleonoran. Hänen poskensa hehkuivat, ja silmissä
-paloi outo tuli. Huomattuaan Katarina-rouvan kalpeat kasvot, kysyi hän:
-"Onko ruhtinas vielä täällä?"
-
-"Ei", vastasi vanhus vapisevalla äänellä, "hän on taistelussa.
-Ruotsalaiset ovat karanneet päällemme, he hävittävät linnamme; oi pyhä
-neitsyt, me olemme hukassa!"
-
-"He eivät tee meille mitään pahaa", sanoi Eleonora luottamuksella, "he
-kunnioittavat kuitenkin surua ja kahta turvatonta naista."
-
-Katarina-rouva ei vastannut. Joka ampumasta kiljahti hän, ja nyt oli
-Eleonoran vuoro lohduttaa ja rohkaista vanhusta. Sodan melske taukosi
-pian ja myrskyä seurasi tyyneys. Eleonora oli juuri aikeissa
-Katarina-rouvan rukousten tähden mennä tiedustamaan taistelun
-päättymistä, hän olikin jo ovella, mutta pysähtyikin siihen ikäänkuin
-kiinni naulattuna, kun eräs ruotsalainen soturi seisoi kynnyksellä.
-Tämä oli lyhytläntä mies, avarassa ratsukaapussa.
-
-"Suokaa anteeksi, että tulen näin kutsumatta", alkoi hän. "Kreivitär
-Lubomirskiä ja kreivitär Eleonoraahan minun on kunnia nähdä?"
-
-"Niin", vastasi Eleonora, tointuen hämmästyksestään. Katarina-rouva
-ainoastaan tuijotti vastatullutta.
-
-"Minä pyydän anteeksi, että tulen näin sopimattomalla ajalla; mutta
-sota-ajalla ei saa olla niin tarkka", jatkoi ruotsalainen, astuen
-muutamia askeleita eteenpäin. "Nyt tahdon vaan viedä naiset parempaan
-olopaikkaan, ja lisään ainoastaan, että kiire olisi tarpeen, sillä minä
-en halua enään saada Czarnecki-veijaria niskaani."
-
-"Ihminen, minne tahdotte meidät viedä!" huudahti Katarina-rouva, joka
-vihdoin rohkaisi mielensä ja meni ruotsalaisen eteen. "Ettekö tiedä,
-että me olemme sukua Puolan valtiokanslerille, ja te voitte siis pelätä
-hänen kostoansa?"
-
-"Minä en pelkää kahtakaan valtiokansleria", sanoi ruotsalainen
-partaansa silitellen.
-
-"Kuinka hirveän raaka mies", sanoi Katarina-rouva itsekseen, "nuo
-ruotsalaiset eivät edes ole oppineet siveitä tapoja."
-
-"Kunnioitan suuresti tapojanne, kreivinna", vastasi vieras, joka oli
-kuullut vanhuksen puheen, "tämän ajan paras tapa on sota-tapa, ja eihän
-minun tarvitse tietää, miten se muuten kuuluu." Näin sanoen pyörähti
-hän ympäri ja poistui.
-
-Tässä oli nyt toteltava, tämän tiesi Katarina-rouva kyllä, ja monta
-minuuttia ei kulunutkaan, ennenkuin he täydessä matkapuvussa jättivät
-salin.
-
-Vitkallisesti astuivat he nyt leveitä portaita alas, joita myöten he
-luultavasti eivät koskaan enään kulkisi. Täällä oli heitä vastassa eräs
-upseri, joka kohteliaasti vei heidät vaunujen luo. Eleonora ei voinut
-hillitä uteliaisuuttaan; hän kysyi seuralaiseltaan lyhyessä
-ratsukaapussa olevan miehen nimeä.
-
-"Eversti Kruse", vastasi upseri.
-
-Eleonora oli kuullut Vilhon usein puhuvan tästä miehestä sekä
-kunnioituksella että rakkaudella ja iloitsi nyt, saatuaan tietää, että
-hän oli heidän suojelijansa. Eleonora oli äsken tuskin ollenkaan
-katsonut tuota parroittunutta ruotsalaista, vaan nyt katseli hän häntä
-mitä suurimmalla kunnioituksella. Eversti taasen loi usein kummeksuvan
-katseen ihanaan puolalaistyttöön, ja kun heidän katseensa usein
-kohtasivat toisensa, levisi hymy aina hänen huulilleen.
-
-Hetken kuluttua annettiin käsky lähtöön, ja aika vauhdilla pyörivät
-vaunut linnan portista ulos. Tämä oli naisille tuskallinen hetki; he
-jättivät nyt vankina esi-isäinsä komean linnan, ja kun metsän synkät
-puut ympäröivät heitä, ja he kuulivat ainoastaan ruotsalaisten upserien
-komentosanat, silloin eivät he enään voineet tuskaansa hillitä.
-Kolkolla huudahduksella heittäytyi Eleonora kreivittären syliin, ja
-vanhus itsekin oli niin liikutettu, että hän alkoi itkeä kuin lapsi.
-
-Sittenkun eversti oli järjestänyt matkuen ja lähettänyt partiojoukkoja
-tiedustelemaan, ratsasti hän vaunujen luo, lohduttaakseen murheellisia
-vankejaan. Hänen koristelematon puheensa ja rehelliset kasvonsa
-miellyttivät naisia, ja vanha kreivitärkin rauhoittui pian, kuultuaan,
-ettei mitään vaaraa ollut tarjona. Vihdoin kysyi hän:
-
-"Eversti, näittekö nuorta ruhtinas Czarneckia?"
-
-"Tottahan hänen näin. Hän pakeni toisen ryntäyksen ajalla, mutta miten
-hän pääsi pakenemaan, sitä en saata selittää. Kaikki aukot ja portit
-muurissa olivat tarkoin vartioitut, vaan tällä kertaa luiskahti hän
-käsistäni."
-
-"Ja palvelijani?" kysyi kreivitär taas.
-
-"Yksi heistä aina oli ruhtinaan rinnalla ja pääsi luultavasti pakoon.
-Toiset ovat osaksi kuolleet osaksi vangittuina."
-
-"Minkä näköinen oli hän, joka seurasi ruhtinasta?" kysyi kreivitär
-huomattavasti vapisevalla äänellä.
-
-"Hän oli vanhanpuoleinen mies, harmaalla tukalla ja parralla."
-
-"Czarny", sanoi kreivitär itsekseen, "nyt olen minä tyytyväinen."
-
-Keskustelu päättyi tähän, ja hetken kuluttua näkyivät jo etäällä
-ruotsalaisten nuotiotulet.
-
-
-
-
-V.
-
-"Jota rakastetaan, sitä kuritetaan." -- Muukalainen.
-
-
-Vangin tutkimisesta ei Vilholla ollut mitään hyötyä, sillä niin pian
-kuin tuli puhe sodasta, oli tämä vaiti. Vilho kyllä uhkasi kohdella
-häntä sotalakien mukaan, mutta sekään ei auttanut.
-
-Vilho alkoi nyt kysellä häneltä hänen matkansa tarkoitusta
-Mikolaioviin, ja koristelematta hän nyt kertoi vievänsä kirjettä
-valtiokanslerilta hänen sisarelleen, ja että tämä kirje sisältäisi,
-että naiset valmistautuisivat seuraamaan ruhtinas Göran Czarneckia,
-joka tämän kautta menisi Sandomiriin.
-
-Kuultuaan tämän uutisen säpsähti Vilho, sillä tällaista päätöstä hän ei
-ollut odottanut. Tehtyään vielä muutamia kysymyksiä vangille, lähti
-Vilho pois, muistuttaen häntä siitä rangaistuksesta, joka seuraisi,
-ell'ei hän hyvällä vastaisi niihin kysymyksiin, joita hänelle
-tehtäisiin. Viivyttelemättä kiirehti hän everstin asuntoon, jossa
-vartija äreällä äänellä huusi häntä vastaan:
-
-"Ei nyt pääse kukaan everstin luo."
-
-"Enkö edes minä?" kysyi Vilho.
-
-"Ette; eversti on kieltänyt päästämästä ketään sisään."
-
-"Mutta minun täytyy päästä sisään", huudahti luutnantti, lyöden
-jalkaansa maahan, "tiedä se, mies!"
-
-"Minä olen kuuliainen hänen käskyillensä", vastasi sotamies
-järkähtämättä.
-
-Vilho oli päättänyt tavata everstin, maksoi mitä maksoi, ja oli nyt
-aikeessa väkivallalla tunkeutua sisään. Sotamies esti kuitenkin tämän,
-ojentaen pajunettinsä hänen rintaansa vasten. Vikkelällä liikkeellä
-vetäytyi Vilho sivulle, työnsi pajunetin tieltä ja tarttui lukkoon.
-Samassa aukeni ovi, ja eversti Kruse, joka oli kuullut sanakiistan,
-astui ulos.
-
-"Mitä asiaa on luutnantti Stjernfeltillä?" kysyi eversti ankarasti, "ja
-minkä tähden ette tottele vartijaa?"
-
-Vaijeten painoi Vilho päänsä alas; hän huomasi nyt menneensä liian
-pitkälle innossaan. "Suokaa anteeksi, eversti Kruse", lausui hän
-vihdoin: "minä luulin, että minulla nyt, niinkuin ennenkin, olisi vapaa
-pääsy teidän luoksenne."
-
-"Noh, astukaa sitten sisään, koska kerran näin kauvaksi olette
-uskaltaneet tulla.'" sanoi eversti muuttuneella äänellä.
-
-Sittenkun molemmat upserit olivat istuutuneet pienen pöydän ääreen,
-kysyi eversti:
-
-"Tiedättekö, että majuri Berdan on ottanut erään vangin Mikolaiovin
-luona?"
-
-"Tiedän", vastasi Vilho, hieman peloissaan, mikä lopuksi tulisi tästä
-puheesta.
-
-"Oletteko puhutellut häntä?"
-
-"Olen."
-
-"Mitä sanoo hän sodasta?"
-
-"Ei mitään, herra eversti; aivan mahdotonta on saada häntä sanallakaan
-ilmoittamaan mitään puolalaisten liikkeistä, hän on niitä jesuiittia,
-ja helpolla häntä ei saada tunnustamaan."
-
-"Hm, hm", myhähti eversti. "Puhukaa nyt miten matkanne kului?"
-
-Vilho teki nyt tilin kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut, jonka
-lukijat jo tuntevat, ja kun hän oli lopettanut, huudahti eversti,
-lyöden häntä olalle:
-
-"No sehän vasta oli noiden väjyvien koirien nenästä vetämistä! Mutta
-miten jaksoi teidän ihana kreivittärenne? Minä olen utelias kuin vanha
-akka."
-
-Hieman punehtuen vastasi Vilho:
-
-"Hyvin, eversti."
-
-"Kaitpa hän vielä on yhtä kaunis, kuin tavatessamme hänet Rzochovissa?"
-
-"Miksi sitä kysytte?"
-
-"Olenhan sanonut olevani utelias", vastasi eversti hymyillen.
-
-"Teidän äänenne on niin kummallinen, teillä on varmaan jokin salaisuus,
-jota ette mielellänne tahdo minulle ilmoittaa. Ehkä jokin onnettomuus
-on tapahtunut Mikolaiovissa", sanoi luutnantti, nousten ylös,
-levottomuus kuvattuna kasvoissaan.
-
-"Ei mikään onnettomuus", vastasi eversti, "vaan kuitenkin hyvin
-tärkeitä tapauksia. Ruhtinas Göran Czarnecki..."
-
-"Onko hän jo ollut siellä?" puuttui Vilho everstin puheesen, "Oi,
-sitten on kaikki hukassa!"
-
-"Tiedättekö, että hänen piti sinne tuleman?" kysyi Kruse kummastellen.
-
-"Tiedän; vanki kertoi siitä minulle."
-
-"Luuletteko siis, että kaikki on hukassa?" kysyi eversti, pannen painon
-viimeisille sanoille.
-
-"Mitä muuta voin luulla?" vastasi Vilho kolkosti.
-
-"So-o", sanoi eversti tyynesti, "mutta minä sanon teille, että tapasin
-Eleonora Lubomirskin. No, no", lisäsi hän, kun Vilho aikoi keskeyttää
-häntä, "anna minun puhua pisteesen! Niinkuin sanoin, minä tapasin hänet
-ja näin vielä Göran Czarneck'inkin, joka juuri oli tervehtimässä
-aijottua morsiantansa, mutta minä tulin sinne ja ajoin hänet pois."
-
-"Te olette siis itse ollut tappelussa?"
-
-"No, totta peijakas olenkin. Luuletteko, että tuo poikanulikka sieltä
-ilman pois läksi! Ei mar; hän teki ankaraa vastarintaa, vihdoin täytyi
-hänen kuitenkin pötkiä pakoon, ja aika kyytiä. Nykyään on linna aivan
-tyhjä, kaikki ovat poissa. Nuori kreivitär itki katkerasti, eikä
-vanhakaan ollut paljon rohkeampi. Mutta tässä minä nyt hulluja puhun,
-ja te näytätte kuin olisitte kuolemaan tuomittu. Seuratkaa minua,
-kreivi, minulla on teille jotain näytettävää. Mikolaiovin salissa
-löysin kalliin helmen, joka minulla on tallella toisessa paikassa,
-tulkaa, niin näytän sen teille."
-
-Näin sanoen nousi eversti istualtaan ja lähestyi ovea Vilhon
-seuraamana, joka ei tiennyt, mitä ajattelisi everstin kummallisesta
-puheesta.
-
-Muutaman minutin kuluttua tulivat he erään virranrannalla olevan
-rakennuksen luo, jonka edustalla eräs sotamies vartioitsi. Eversti
-astui ensin sisään, viitaten luutnanttia seuraamaan itseänsä, ja sanoi,
-avatessaan toisen oven:
-
-"Jota rakastetaan, sitä kuritetaan."
-
-Tämän sanottuaan vetäytyi tuo urhokas sotilas syrjään, eikä siis
-kuullut kahta nimeä, jotka yht'aikaa lausuttiin:
-
-"Eleonora!"
-
-"Vilho!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Maaliskuun 17 päivänä saapui Kaarlo Kustaa pienen Niscovan kaupungin
-luo, jossa hän majoittui, antaakseen sotilaittensa voimistua kestämään
-niitä monia taisteluita, jotka vielä tulivat. Leiriä suojelivat ahtaat
-vuorensolat, ja valmistuksia tehtiin kovaan vastarintaan, jos
-Czarnecki, joka alinomaa kuljeskeli pitkin, karkaisi päälle. Tämä
-pelkäämätön partiolainen, jota Kaarlo Kustaa vähää ennen oli vaatinut
-julkiseen taisteluun, koetti kaikin tavoin vahingoittaa ruotsalaisia.
-Kuormasto oli hävinnyt, ja heidän oli hankkiminen ruoka-aineita
-maaseuduilta, ja että nämä eivät riittäneet koko armeijalle, voi kyllä
-ymmärtää. Mutta vaikka nälkä vaivasi väsyneitä ruotsalaisia ja
-alinomaiset taistelut kysyivät heidän voimiansa ja tekivät vahinkoa, ei
-kukaan heistä luopunut kuninkaastaan. Kaarlon kehoitukset ja hänen oma
-urhollisuutensa kiihoittivat heitä niihin vaivoihin ja ylläpitivät
-monen epäilevän rohkeuden.
-
-Ihmetellen sekä kuninkaan viisautta että sotilaitten suuria
-kärsimyksiä, täytyy meidän lukea tästä sodasta, joka vetää vertoja
-matkoille Ison ja Vähän Beltin yli. Kaarlo Kustaan päämääränä oli
-Varsova, muuta ei hän nähnyt. Sinne piti hänen mennä, vaikka tuhansia
-virtoja olisi hänen tiellään, ja samoin ajatteli alhaisinkin sotilas.
-Päivä päivältä lähestyi hän yhä enemmän sitä kolmiota, johon Czarnecki
-Veikselin luona oli pysähtynyt, ja Sapicha Witebski seisoi
-litvalaisineen Sanin luona, estämässä häntä pääsemästä yli. Vaara yhä
-eneni, vaan ruotsalaiset menivät pelkäämättä eteenpäin. Kaikki
-päälliköt pitivät kuninkaan aikomusta oikeana, paitsi kenraalimajuri
-Bülov, joka ei voinut antaa anteeksi sitä, ett'ei hän alempana
-Veikseliä mennyt sen yli.
-
-"Te punnitsette hyvin kaikki seikat, rakas Bülov", sanoi kuningas
-hymyillen, "mutta teidän tuumaanne ei voi seurata."
-
-"Voi kyllä, teidän majesteettinne", vastasi Bülov vilkkaasti. "Eihän
-ole vaikeata mennä yli tästä, lyödä Czarnecki ja..."
-
-"Ja tulla lyödyksi toisilta kahdelta kylläksi levänneeltä armeijalta",
-keskeytti kuningas. "Sillä aikaa kun me menemme virran yli, voivat
-puolalaiset valmistautua vastarintaan, ja mikä vielä pahempi, Cronlod
-on avunpuutteessa pakoitettu antamaan heille Sandomirin. Niinkauan kun
-tämä linna on meidän, ei kukaan voi ajaa meitä täältä pois. Sandomirin
-luona koetelkaamme, onko onni vielä meidänkin aseillamme. Jos kerran
-voimme lyödä litvalaiset, on Czarneckin armeija niin pieni, että se ei
-voi vaikuttaa mitään, ja Sandomirin luona Cronlod kyllä pitää
-Lubomirskin toimessa, niin että hän ei voi lähettää apua muille
-armeijoille."
-
-Bülov vaikeni ja vetäytyi takasin.
-
-Muutamia minuuttia kului, jolloin kuningas tarkasti tutki Puolan
-karttaa. Päälliköt keskustelivat vilkkaasti, kukin naapurinsa kanssa,
-mutta niin hiljaa, ett'ei kuningasta häiritty syvissä mietteissään.
-Kaikki nämä miehet olivat sankaria, tämän sanan oikeassa merkityksessä,
-kaikki olivat he verikasteen saaneet joko Saksan- eli Puolanmaalla, ja
-kaikilla oli ainoastaan yksi ajatus: Isänmaan ja sen kunnian edestä!
-Sellaiset miehet sivullaan, raivasi Kaarlo itselleen tien Puolan
-aarniometsän läpi, ja sellaisilla sotilailla kun ruotsalaiset, mursi
-hän puolalaisen armeijan toisensa jälkeen.
-
-Eräs ajutantti astui sisään ja ilmoitti, että eräs korkea-arvoinen
-puolalainen upseeri airue-lipun suojassa pyysi päästä kuninkaan
-puheille.
-
-"Tuo hänet sisään!" käski Kaarlo Kustaa; ja kääntyen päällikköjen
-puoleen, sanoi hän: "Jääkää tänne, herrani, minä tahdon, että
-puolalainen saa teidät nähdä." Tuskin oli hän sanonut viimeiset
-sanansa, ennenkun puolalainen astui sisään. Hänellä oli roteva ruumis,
-harmaat kiharat, korkea otsa ja silmät, jotka näyttivät siltä, kuin
-voisivat katsoa ihmisen läpi. Juhlallinen tyyneys osoittautui hänen
-kaarevalla otsallaan, ja suu, jota ympäröi tuuheat viikset; osoittivat
-alakuloisuutta. Hän oli puettu komeaan puolalaiseen asuun ja suuriin
-ratsusaappaisiin, jotka ulottuivat hiukan polven yläpuolelle.
-
-Kaarlo Kustaan seuralaisten joukossa oli eräs puolalainen päällikkö,
-nimeltä Sapicha. Tämä tuli ensi silmäyksellä, jonka vieras loi häneen,
-levottomaksi, eikä vastannut Liljenbergin kysymykseen. Vieras kääntyi
-heti kuninkaan puoleen ja sanoi joksikin hyvällä ruotsin kielellä:
-
-"Puolan valtiokansleri, mahtava palatiini Josef Lubomirski, lähettää
-minut Ruotsin kuninkaan Kaarlo Kustaan luokse ja vaatii häneltä takasin
-molemmat puolalaiset kreivittäret, jotka ovat otetut vangiksi
-Mikolaiovin linnassa."
-
-Kaarlo Kustaa vastasi:
-
-"Viekää tervehdykseni palatiini ja valtiokansleri Lubomirskille, ja
-sanokaa hänelle, että hänen sisarensa, kreivitär Eleonora, on hakenut
-turvaa minun luonani, ja minä en häneltä sitä kiellä, niinkauan kuin
-hän itse tahtoo täällä olla."
-
-"Kreivitär Eleonora on ruhtinas Göran Czarneckin morsian, ja hän vaatii
-häntä takasin omana tavaranaan", vastasi puolalainen, ja hänen silmänsä
-säihkyivät.
-
-Kaarlo Kustaa nousi ylös, ja katseli hetken tarkasti puhujaa.
-
-"Juuri ruhtinas Czarneckia ja veljeänsä vastaan on hän pyytänyt minulta
-turvaa", sanoi kuningas, nojaten kättänsä pöytää vastaan. "Vanha
-kreivitär on päättänyt jäädä sukulaisensa luo, ja koska tämä ei tahdo
-eritä itse valitsemastaan sulhostaan, niin jää hänkin minun turviini.
-Ilmoita tämä vastaukseni Lubomirskille, mutta sano myöskin, että
-heitä täällä pidetään yhtä suuressa kunniassa ja vapaudessa kuin
-maanmiestensäkin luona. Ja koska kreivitär Eleonora on ottanut
-luterilaisen uskon omakseen, on hänellä sitä enemmän syytä etsiä turvaa
-minun luonani."
-
-Puolalainen kalpeni huomattavasti, kuultuaan tämän; hänen huulensa
-vapisivat, ja kolkolla äänellä lausui hän tämän kirouksen:
-
-"Siis langetan minä hänen, meidän puhtaasta kirkostamme luopuneen,
-ylitse Jumalan ja kirkon kirouksen. Mitään turvapaikkaa ei hän saa
-Puolan rajojen sisäpuolella, ja jos hän eli hänen lapsensa tahtovat
-nojata päätään kiveä vastaan, on se polttava kuin tuli. Me tapaamme
-toisemme Sandomirin luona, kuningas Kustaa!"
-
-Näin sanottuaan katosi hän, kenenkään koettamatta häntä pidättää.
-
-Kaarlo Kustaa pyyhkäsi kädellään otsaansa, ikäänkuin haihduttaakseen
-jonkun surullisen ajatuksen. Kaikkia läsnäolevia kauhistutti tämä
-kirous ja kummallinen muoto hänen kasvoissaan. Vihdoin rikkoi kuningas
-hiljaisuuden, sanoen:
-
-"Kuka oli hän? Minä muistelen ikäänkuin ennen olisin nähnyt nämä jalot
-kasvot!"
-
-"Teidän majesteettinne", vastasi Sapicha, "hän oli... Tapani
-Czarnecki."
-
-Jokaisen kasvoissa kuvautui hämmästys.
-
-"Tapani Czarnecki", sanoi Kaarlo Kustaa puoliääneen, "sitä en ollut
-odottanut." Sen jälkeen huusi hän hieman vapisevalla äänellä, vaikka
-hymy hänen huulillaan vastusti hänen sisällistä taisteluaan: "Me olemme
-näyttäneet Potockille ja Koniecpolskille olevamme miehiä, näyttäkäämme
-sama Czarneckille. Tulkaamme puolta varovammaksi ja nauttikaamme käsi
-miekan kahvassa untamme."
-
-Puolituntia senjälkeen päättyi neuvottelu. Bülovin miettivällä otsalla
-huomattiin pilviä. Liljenberg kiroili rohkeata puolalaista, ja Sparre
-nauroi ääneensä kepposelle, jonka Kruse oli tehnyt Czarneckille.
-Ainoastaan Sapicha kiirehti totisena ja uhkaavana kolmen tuhannen
-kvartiaaninsa majoituspaikalle. Maansapettäjän sydämeen oli
-isänmaanystävän, Czarneckin, katse jättänyt unhoittamattoman muiston.
-
-
-
-
-VI.
-
-Eversti Kruse tulee liikutetuksi. -- Isä ja poika. -- Taistelu.
-
-
-Samalla silmänräpäyksellä kun Czarnecki jätti kuninkaan teltan, saapui
-Eversti Kruse ratsumiehineen leiriin.
-
-Muutamia minuuttia seisahtui Czarnecki katselemaan ruotsalaisten
-sotilaiden asemaa ja liikkeitä, ja syvä huokaus tunki hänen rinnastaan,
-nähdessään heidän temppujaan ja vilkkaita marssejaan. Tuolla vanhalla
-päälliköllä oli oikea sotilaan muoto, ja niinkuin hän nyt seisoi,
-nojaten kullalla koristettuun sapeliinsa, oli hän kuin kuningas, joka
-voisi hallita urhoollisinta kansaa. Jos Puolalla olisi ollut tuhannen
-Czarneckin luontoista miestä, ei Kaarlo Kustaan olisi päässyt sinne,
-jossa hän nyt oli. Juhana Kasimir ei ollut oikea henkilö hallitsemaan
-Puolaa, sillä häneltä puuttui sekä voimaa että viisautta hallitakseen
-ylpeitä puolalaisia ylimyksiä, joiden suuret edut paljon vähensivät
-kuninkaan valtaa. Heikko ja hekumallinen kun oli, olisi Juhana Kasimir
-tuottanut valtakunnalleen vielä suurempia onnettomuuksia, ellei olisi
-löytynyt sellaisia miehiä, jotka ymmärsivät, että sopu ja pontevuus
-veisivät päämaaliin. Näiden miesten joukossa saa Tapani Czarnecki
-epäilemättä ensimäisen sijan.
-
-Vanhuksen herätti pian syvistä mietteistään eräs upseeri, joka
-kohteliaasti muistutti häntä, että aika, jonka hän oli pyytänyt
-neuvotteluun, oli nyt kulunut. Nyykäyttäen päätään seurasi Czarnecki
-upserin käskyjä ja meni hiljaa odottavan seurueensa luokse. Juuri hänen
-noustessaan satulaan, ratsasti suuri joukko ruotsalaisia sotilaita
-esiin. Keskellä joukkoa näkyi kuuden hevosen vetämät vaunut. Sivumennen
-katsahti Czarnecki vaunuihin ja säpsähti, kun hänen katseensa kohtasi
-molempien kreivittärien pelästyneitä silmäyksiä. Hekin näyttivät hyvin
-hämmästyneiltä, nähdessään täällä tuon puolalaisen sankarin.
-
-"Kuka oli tämä mies?" kysyi eversti Kruse, joka ratsasti vanhan
-kreivittären rinnalla. "Te näytitte tuntevan hänet."
-
-"Hän oli kenraali Czarnecki", vastasi Eleonora.
-
-"Czarnecki!" huudahtivat eversti ja Vilho yht'aikaa, ja eversti jatkoi:
-"Noh, jopa vihdoinkin sain nähdä tuon kuuluisan sotilaan. Niin, kaksi
-miestä löytyy, joita minä sekä kunnioitan että ihailen, nimittäin:
-Kaarlo X Kustaa ja Tapani Czarnecki. Toisella on kruunu ja toinen luotu
-sellaista kantamaan, vaikka kohtalo on määrännyt hänet etäälle Puolan
-valtaistuimesta."
-
-Czarneckin joukko katosi pian näkyvistä, vaan kukaan ei milloinkaan
-unohtanut partiolaisen miehuullisen kauniita kasvoja.
-
-Saman päivän iltana pidettyyn neuvotteluun otti myöskin eversti Kruse
-osaa, ja kun hän Liljenbergin seurassa palasi sieltä, huudahti hän,
-mielihyvällä hieroen käsiään:
-
-"Nyt saamme koetella voimiamme Czarneckin kanssa, ell'ei hän taas pötki
-pakoon, niinkuin Trzinkankin luona. Mitä asiaa hänellä oli; ehkä mietti
-hän aselepoa?"
-
-Majuri kertoi tapahtumat kuninkaan teltassa ja lisäsi sitten:
-
-"Luultavasti hän odottaa sopivaa tilaisuutta, ottaakseen kreivittäret
-takasin."
-
-"Hoh, hoh", huudahti eversti, tehden vilkkaita liikkeitä käsillään,
-"sen hän kyllä antaa olla tekemättä. Mutta kyllä hän on tervetullut,
-minä otan hänet vastaan avosylin ja kirkkailla aseilla. Hyvästi,
-majuri! Olkaa varoillanne, sillä yks' kaks' ovat nuo kirotut husaarit
-niskassamme. Minun täytyy nyt mennä naisten luo, katsomaan, ett'ei
-heiltä mitään puutu, hyvästi!"
-
-Näin sanottuaan palasi eversti takasin, astuen pitkin askelin naisia
-varten varustetun talon luo, joka oli aivan lähellä kuninkaan asuntoa.
-
-Hän astui kursailematta sisään. Vastassaan oli vettyneitä silmiä ja
-murheellisia kasvoja; tuskin ennätti hän panna pois lakkinsa, ennenkuin
-Eleonora kysyi, josko Czarnecki todellakin jo aikoi rynnätä
-ruotsalaisten leiriin.
-
-"Mitä minä tiedän?" vastasi eversti, kohottaen olkapäitään. "Mutta jos
-niin olisi, ja minä en laisinkaan pidä sitä mahdottomana, on teidän
-muuttaminen enempi leirin keskelle, sillä tämä paikka on paraiten
-rynnäkköä vastaanottamassa. Mutta pyyhkikää nyt pois kyyneleenne, ihana
-kreivinna! Ettehän mahdakaan pelätä, kun minä ja teidän rakas kreivinne
-vartioitsemme teitä, ja..."
-
-"En itse tähteni, vaan... vaan..." sanoi Eleonora, koettaen vastustaa
-kyyneleitään.
-
-"Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän", sanoi eversti ja pyyhkäsi salaa pois
-jotain silmäkulmastaan, "te olette peloissanne Vilhon tähden; se on
-kyllä kauniisti tehty, mutta... mutta... minä kärsin myöskin,
-nähdessäni teidän tuskaanne."
-
-Ja tuo urhoollinen eversti, joka ei vielä koskaan ollut kääntänyt
-selkäänsä viholliselle, pakeni nyt kahta kirkasta kyyneltä ihanassa
-nais-silmässä.
-
-"Tuhat tulimmaista", jupisi eversti, tultuaan ulos, "tämäpä oli pahin
-seikkailu, johon olen ottanut osaa. Muutamia sellaisia vielä, ja minä
-tulen yhtä hennoksi kuin naiset, ja silloin ei käsivarteni kykene
-vastustamaan miekan iskuja."
-
-Näin puhuen oli eversti tullut oman telttansa luo ja astui sisään,
-kiellettyään vartijata päästämästä sisälle ketään, joka ei tulisi
-virka-asioissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Czarnecki oli synkempi kuin ennen, ja puhumatta sanaakaan
-kumppaneilleen saapui hän leiriinsä. Paljon oli hän nähnyt sillä
-lyhyellä ajalla, kun oli ollut ruotsalaisten leirissä. Kuinka paljon
-erilaisuuksia hän näki, tullessaan joukkonsa sekaan. Joka paikassa
-näkyi sotilaita, jotka kiroilemalla ja riidoilla jopa tappelullakin
-kuluttivat aikaansa. Täällä oli kauhea hälinä, jota tuskin voi
-ajatellakaan. "Se on totta", sanoi kenraali, ohjatessaan hevostaan
-meluavain sotamiesten joukkoon, "minun sotilaani ovat vielä raakoja,
-puolittain barbaareja, joilla on paljon opittavaa vastustajiltansa.
-Koska tulevat he ymmärtämään, että järjestys ja yksimielisyys ovat
-sotajoukon vahvin ase, koska tulee tämä tulinen veri hillityksi niin
-paljon, että sitä voi voimakkaalla tahdolla hallita?"
-
-Huomattuaan kenraalin, eivät sotilaat vaienneet, päinvastoin koetti
-jokainen huutamisella ja liikkeillä osoittaa iloansa. Hetkeksi valaisi
-hymy päällikön jaloja kasvoja, nähdessään tämän hurjan joukon
-nöyrtyneenä hänen jalkojensa eteen, mutta pian tuli hän vakaiseksi kuin
-ennenkin, ja osoittaen ruotsalaisten leiriin päin, hän sanoi:
-
-"Lapset; äsken näin sotajoukon, nyt näen järjestymättömän joukon, joka,
-saadakseen halunsa täytetyksi, unohtaa järjestyksen. Olen käynyt
-vihollisemme luona, ja olen myös nähnyt keinon, jolla he ovat voineet
-voittaa meidät. Minun vanha sydämeni on surullinen, nähdessäni teidän
-tottelemattomuuttanne käskyilleni. Meillä ei ole toivoakaan voittaa
-ruotsalaisia, ell'ette noudata järjestystä taistelussa; nämä harvat
-viholliset hajoittavat meidät kuin akanat tuuleen, ja me tulemme
-lyödyiksi aina viimeiseen mieheen asti. Lapset, totelkaat minun
-käskyjäni, ja voitto on meidän!"
-
-Tämän sanottuaan kannusti kenraali hevostaan ja nelisti pois.
-Ainoastaan epäselvästi tunkivat nämä sanat hänen korviinsa: "eläköön
-Czarnecki, eläköön Puola!"
-
-"Niin, eläköön Puola!" kajahti miehekäs ääni vanhan kenraalin korvissa,
-ja, katsottuaan taakseen, huomasi hän poikansa säihkyvät silmät.
-
-"Sinä täällä, Göran", sanoi kenraali kummastuneena ja puristi poikansa
-kättä, "kuinka kaukana olet ollut?"
-
-"Joka paikassa, Veikselin, Sanin ja Sandomirin luona", vastasi nuori
-ruhtinas hehkuvin poskin, ja jatkoi, ohjaten ratsunsa nopealla
-liikkeellä isänsä rinnalle: "Mihin vaan tulin, löysin kansan vihan
-vimmassa ruotsalaisiin ja heidän kerettiläiskuninkaasensa. Isä, kaikki
-käy hyvin, Kaarlo Kustaa joutuu nyt itse paulaan; vakoilijoilta olen
-kuullut hänen tuumansa."
-
-"Miten ne kuuluvat?"
-
-"Mennä Veikselin yli, lyödä meidät ja mennä Sandomirin avuksi, jotta
-Lubomirski tulisi viivytetyksi, ja sen jälkeen suorastaan marssia
-Varsovaa kohden."
-
-"Mitä aikoo hän tehdä litvalaisille?" kysyi vanhus taaskin.
-
-"Ne hän kait on unhottanut", vastasi ruhtinas pilkallisesti, "tahi ehkä
-hän pitää heitä niin mitättöminä, ett'ei heitä tarvitse ottaa
-huomioon."
-
-"Sapicha Witebski on kokenut sotilas", sanoi kenraali, kohottaen
-ääntänsä. "Potocki on urhoollinen, vaan ei viekas. Kaarlo Kustaa on
-muuttanut tuumansa, ja koko ruotsalainen armeija menee Sandomiriin.
-Ehkä hän siellä koettaa päästä yli, mutta tämä ei onnistu hänelle,
-niinkauan kuin Lubomirski ja Witebski ovat yhteydessä toistensa kanssa.
-Tule, Göran", lisäsi hän, hypäten ratsulta, "minä tahdon puhua kanssasi
-eräästä tärkeästä asiasta."
-
-Isä ja poika astuivat heti sen jälkeen kenraalin telttaan, jossa ei
-näkynyt muita koristeita kuin Puolan lippu, joka liehui teltan katolla.
-
-"Göran", alkoi vanhus, heidän istuttuaan, "minä olen niin synkkä ja
-tyytymätön kaikkeen."
-
-"Miksi niin", kysyi Göran, katsoen hellästi isäänsä.
-
-"Sinä et tunne sitä kuormaa, joka on laskettu sotapäällikön hartioille,
-ja ehkä et koskaan tule sitä tuntemaankaan", vastasi vanhus, nojaten
-päätään poikansa olkapäätä vasten. "Mitä voin minä saada toimeen kun
-ne, joilla on valtion ohjat käsissään, eivät ole yksimielisiä?
-Ainoastaan sinulle voin tunnustaa, että Juhana Kasimir on liian heikko
-kantamaan Puolan kruunua. Mies, sellainen kuin Kaarlo Kustaa..."
-
-"Kaarlo Kustaa!" huudahti ruhtinas säpsähtäen.
-
-"Niin, Kaarlo Kustaa", vastasi kenraali miettiväisenä, "hän on suuri
-sekä valtiomiehenä että sotapäällikkönä. Jos meidän heikolla
-kuninkaallamme olisi edes puolet hänen luonteensa lujuutta, niin ei maa
-nyt olisi kadotuksen partaalla."
-
-"Eihän epätoivo mahdakaan valloittaa sydäntänne, isäni?" sanoi
-ruhtinas, katsellen isäänsä surullisin silmin.
-
-"Rehellinen isänmaan ystävä ei tule epätoivoiseksi", vastasi vanhus
-vakavalla äänellä. "Älä koskaan unhoita näitä sanoja Göran, äläkä niitä
-neuvoja, joita olen sinulle antanut jo siitä saakka, jolloin voit
-ymmärtää, mitä isänmaa merkitsee ja mitä ymmärretään isänmaan ja sen
-kansan rakkaudella. Isänmaan ystävän käsi ei saa heikontua, eikä hänen
-toiveensa sammua, vaikka kuinka vaaroja ympäröitsisi häntä. Niin on
-minun laitani. Tapaukset seuraavat toisiaan kun salamat pilvisellä
-taivaalla. Jos ruotsalaisten onnistuu murtaa itsensä meidän läpitsemme,
-on kaikki kadotettu. Mutta Jumala ja pyhä neitsyt eivät hylkää
-kansaansa hädässä", huudahti hän, hypäten tuolilta nuorukaisen
-vilkkaudella. "Puola vuotaa verta, mutta pian sen syvät haavat tukitaan
-ja tuhannet jälkeläiset tulevat siunaamaan meitä! Göran", kuiskasi hän
-muutaman silmänräpäyksen vaitiolon perästä, ja katseli levottomin
-silmin poikaansa, "Göran, morsiamesi on ruotsalaisten leirissä!"
-
-Kauheasti vannoen ja vapisevin huulin hypähti Göran Czarnecki ylös.
-"EIeonora ruotsalaisten leirissä!" huusi hän raivoissaan, puristaen
-nyrkkiään. "Tämä vaatii kostoa, ja kostaa tahdon noita naisryövääjiä!"
-
-"Göran, Göran", sanoi vanhus, laskien kätensä poikansa olalle. "Älä
-kiivastu! Vastustajasi ovat voimallisia, ja voivat uhata sinua; älä
-syökse itseäsi kadotukseen!"
-
-"Enkö saa kostaa tätä ryöstöä?" huudahti ruhtinas tarkasti katsoen
-isäänsä. "Saako rankaisematta ryöstää minulta iloni ja autuuteni. Ei;
-isäni! Minulla on nyt ainoastaan yksi ajatus: mitenkä saisin morsiameni
-takasin. Koskaan eivät he saa olla rauhassa minulta; ikäänkuin varjo
-tahdon seurata heitä kaikkialla, ja sinä, eversti Kruse, joka minulta
-hänen veit, sinä tulet tuntemaan kostoni voiman!"
-
-"Rauhoitu, poikani", pyysi vanhus. "Jos tahdot kostaa kärsimääsi
-solvausta, niin älä sitä tee syyttömälle. Eleonora rakastaa erästä
-ruotsalaista Stjernfelt-nimistä upseria: tältä tulee sinun vaatia
-takasin morsiamesi!"
-
-"Se on mahdotonta, että hän rakastaa häntä", sanoi Göran rauhoitettuna.
-"Kyllä olen kuullut siitä puhuttavan, mutta minä en voi uskoa, että hän
-siihen määrään unhottaisi säätynsä sekä olevansa Puolan tytär. Mutta
-jos niin on, kuin isäni sanoo, niin voi häntä ja voi kaikkia, jotka
-unohtavat velvollisuutensa!" Näin sanoen syöksyi hän ulos, kuulematta
-isänsä varoittavaa ääntä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ruotsalaisten leirissä vallitsi tuo pettävä hiljaisuus, jolla usein on
-seurauksena suuria onnettomuuksia. Czarneckin tiedettiin olevan
-läheisyydessä, ja suurin varovaisuus olisi ollut tarpeen. Nuo
-marsseista ja puutteista uupuneet sotilaat olivat panneet levolle,
-aseet vieressään, mutta uni saikin voiton, ja pian nukkuivat he niin
-turvallisesti kuin ei olisi ollut mitään hätää.
-
-Kello oli juuri lyönyt yksi, kun eräs mies varovasti läheni telttaa,
-jossa kreivittäret asuivat. Hänen yllään oli leveä kaapu, ja korkea
-nahkatakki oli painettu alas otsalle. Askel askeleelta lähestyi hän
-telttaa ja piti itsensä aina varjossa. Kenenkään huomaamatta saapui hän
-teltan luo, vaan pysähtyi hetkeksi siihen, ikäänkuin miettimään, mitä
-olisi tehtävä. Kauan ei hän epäillyt; nopeasti ottaen tikarin, lävisti
-hän sillä teltan uutimen aivan maan läheltä ja katosi siitä sisään.
-
-Teltassa oli aivan pimeä; kreivittäret nukkuivat. Varovaisin astelin
-meni vieras erään pöydän luo, sytytti kynttilän ja läheni Eleonoran
-vuodetta.
-
-Nuori kreivitär nukkui rauhallisesti.
-
-Mistä uneksi hän? Ehkä onnesta ja autuudesta.
-
-"Ihana kreivitär-parka!" sanoi tuntematon itsekseen ja katseli nukkuvaa
-säälivin silmin. "Niin nuori, niin ihana, ja on kuitenkin jo ilkeiden
-ihmisten pahojen juonien alaisena! Mutta vanha Czarny on pelastava
-teidät näiden susien kynsistä. Ruhtinas Göran sanoi, että he vastoin
-omaa tahtoansa ovat tänne tuodut ja samoin luulen minäkin. Mutta nyt on
-pelastus lähellä; jo tänä yönä tulette olemaan meidän luonamme: koska
-jo tiedän tien, ei enään ole vaikea teitä pelastaa. Hän herää", jatkoi
-mies, vetäen äkkiä kynttilän takasin, "vielä ei ole aika tullut
-antaakseni itseni ilmi, mutta tunnin kuluttua", lisäsi hän hitaasti,
-"silloin täällä on toinen elämä." Näin sanoen sammutti hän kynttilän,
-asetti sen entiselle paikalle ja lähestyi aukkoa. Juuri kun hän oli
-aikeessa ryömiä ulos, kuului ääni, joka kysyi:
-
-"Onko siellä ketään?"
-
-Eleonora oli herännyt. Czarny tuskin uskalsi hengittää. Vielä
-kerrottiin kysymys, jonka jälkeen taasen kaikki oli hiljaa.
-
-"Nyt on pääseminen täältä pois", jupisi puolalainen ja kumartui aukkoa
-kohti; mutta tuskin oli hän pistänyt päänsä aukosta, ennenkuin käsi
-tarttui hänen kaulaansa ja veti hänet väkisin ulos. Czarny oli vähällä
-joutua ymmälle ja katsoa töllisteli miestä, joka oli tehnyt tyhjäksi
-hänen aikeensa; Czarny ymmärsi nyt mahdottomaksi päästä pakoon.
-
-"Ole hiljaa, puolalainen, tahi kuristan sinut heti", mörisi hänen
-korvissaan karhea ääni. "Tule nyt, äläkä seiso siinä töllistellen. Minä
-tahdon nauttia sinun seuraasi muutamia minuuttia. Kas niin, eteenpäin
-mars!"  Czarny huomasi, että tottelemattomuus tässä olisi sama kuin
-kuolema, jonka tähden hän vastustelematta seurasi voittajaansa tämän
-telttaan. Nähtyään ruotsalaisen kasvot, hypähti Czarny taaksepäin ja
-sanoi värisevin huulin:
-
-"Eversti Kruse! Sitä en olisi odottanutkaan."
-
-Myöskin eversti näytti kummastuneelta, huomattuaan vankinsa vanhaksi
-tutuksi.
-
-"Jaha, vai sinä veijari se oletkin, joka hiivit täällä pitkin",
-huudahti hän katsellen ankarin silmin Czarnya. "Kai tunnet minun;
-olemmehan nähneet toisemme ennen, vai kuinka?"
-
-"Olemme!" vastasi Czarny vavisten.
-
-Vihoissaankaan ei eversti voinut olla hymyilemättä, nähdessään Czarnyn
-surkean muodon, vaan samassa silmänräpäyksessä oli hän taasen tuona
-ankarana tuomarina.
-
-"Mikä oli tämän käynnin tarkoitus?" kysyi eversti uhaten. "Paras on,
-että heti tunnustat kaikki."
-
-"Rakkauteni valtijattareeni ja..."
-
-"Ja halusi täyttää Göran Czarneckin käskyjä, kait oli varsinainen
-vaikutin, luulen minä", keskeytti eversti jyrkästi.
-
-"Herra eversti, minä vakuutan, että ainoastaan uskollisuuteni..."
-
-"Puolalaisen vakuutuksiin ei ole luottamista", keskeytti eversti
-taasen. "Sinä olet niin viekas, sinä harmaapää syntinen, että tekisin
-sekä itselleni että sinulle suuren palveluksen, jos muitta mutkitta
-hirttäisin sinut. Mutta voithan nyt vielä elää, vaan ainoastaan sillä
-ehdolla, että todenperäisesti vastaat kysymyksiini: Oletko ollut
-sittemmin Mikolaiovissa, kun ajoin teidät sieltä pois?"
-
-"En", vastasi Czarny rohkeasti.
-
-"No, missä sitten olet ollut?"
-
-"Ruhtinas Czarneckin seurassa."
-
-"Missä hän on?"
-
-"Sandomirin luona", vastasi Czarny, joka ei tietänyt kenraalin
-käynnistä ruotsalaisten leirissä.
-
-"Sinä valehtelet!" huusi eversti, niin että Czarny pelästyneenä hyppäsi
-tuolilta. "Hän ei ole Sandomirin luona!"
-
-"Sitte en tiedä, missä hän on", vastasi Czarny! vähätellen, ja aikoi
-juuri jatkaa puollustustaan, kun kova korvapuusti kaatoi hänet
-lattiaan.
-
-"Sinä valehtelet, konna!" huudahti eversti vielä kerran ja tarttui
-vangin kaulukseen, nostaen hänet niinkuin lapsen seisoalleen. "Minä
-tiedän, että Czarnecki on täällä!"
-
-Hilliten vihaansa vastasi Czarny: "niin, hän on täällä; ja tännekin hän
-on pian saapuva", aikoi hän juuri lisätä, mutta vaikeni kuitenkin.
-Kiukku kuohui hänessä, mutta everstin voimakas oikaisu pakoitti hänet
-nöyrtymään.
-
-"Vastaa nyt todenperäisesti kysymyksiini", sanoi eversti, laskien
-kätensä painavasti Czarnyn olalle. "Kuka lähetti sinut tänne?"
-
-"Göran Czarnecki!"
-
-"Missä tarkoituksessa?"
-
-"Kat... kat... kat..."
-
-"Noh", huudahti eversti,kohottaen kättänsä, "muista, että vielä on
-sinulla saatavana korvapuusti minulta."
-
-"Katsomaan ovatko kreivittäret täällä", sanoi puolalainen kiireesti.
-
-"Eikö ruhtinas sitä tietänyt?"
-
-"Ei, hän luuli, että he olivat viedyt Sandomiriin", vastasi Czarny,
-taaskin hengittäen keveästi. Hädässään tarttui hän olkeen, ja onni
-seurasikin häntä nyt sillä eversti ei enään jatkanut kuulusteluaan.
-Annettuaan vangille käskyn olemaan valmiina seuraavana päivänä
-jatkettavaan kuulusteluun, jätti hän tämän kahdelle sotamiehelle,
-varoittaen heitä ankarasti päästämästä häntä karkuun.
-
-Ruotsalaisten leirin toisessa päässä näkyi mustia pilkkuja liikkuvan
-edes ja takasin. He lähenivät, ja pian voi huomata suuren keihäsmetsän.
-Vaan ruotsalaiset makasivat vielä. Äkkiä heräsi eräs sotamies, hieroi
-unen silmistään ja huusi käheällä äänellä: puolalaiset ovat täällä!
-Hänen varoituksensa tuli kuitenkin liian myöhään, sillä puolalaiset
-husaarit olivat jo ratsastaneet ensimäiselle telttakadulle, kun he
-huomattiin, ja juuri tämä vei kuninkaan teltalle. Rummut kaikuivat, ja
-puolipukeisina kiirehtivät ruotsalaiset ulos; muutamilla oli kivääri,
-toisilla ainoastaan pajunetti kädessä. Upserien komentosanat kaikuivat,
-ja hirveä sekamelska oli kaikkialla. Osa ruotsalaisista, tultuaan
-puolalaisten rivien keskelle, saivat surmansa näiden hevosien jaloissa,
-toiset taasen eivät tienneet upseereistaan mitään, vaan juoksivat
-sinne, tänne. Vähitellen saavutettiin kuitenkin järjestys, ja kun
-husaarit ennättivät kuninkaan teltan luo, oli heitä vastaanottamassa
-hyvin tähdätty ristituli, joka teki suuria aukkoja heidän tiheissä
-riveissään. Tämän yöllisen ryntäyksen tarkoituksena oli selvästi
-kuninkaan ryöstäminen, vaan tämä ei ollenkaan onnistunut. Tuskin oli
-taistelu alkanut, ennenkuin Kaarlo kuningas huomattiin sotilaittensa
-keskellä: hän oli, saatuaan vaatteet päälleen, itse heti tullut
-taistelukentälle. Hänen läheisyytensä innostuttikin niin ruotsalaisia,
-että he muutamain minuuttien kuluttua olivat karkoittaneet puolalaiset
-husaarit.
-
-Rajummaksi tuli taistelu kreivittärien teltan luona. Lukuisan voiman
-johtajana oli Göran Czarnecki rynnännyt eversti Krusen teltan luokse
-asetettujen sotilaitten päälle sekä pakoittanut heidät peräytymään.
-Hänen aikeensa oli lähes onnistua, kun eversti sai apua, ja kadotettu
-maa otettiin takasin.
-
-Jo ensimäisiä laukauksia kuultuaan, oli Vilho kiirehtinyt lemmittynsä
-luokse, ja hänen vastassaan oli heti valitushuutoja. Hänen
-vakuutuksistaan, ett'ei mitään hätää olisi tarjona, rauhoittui
-Eleonora, vaan Katarina-rouva valitti yhä. Eleonora oli heittäytynyt
-nuorukaisen rinnoille ja katseli häntä huolestunein silmin; jokaisen
-laukauksen kuultuaan vapisi koko hänen ruumiinsa. Jota enempi taistelun
-into eneni, sitä rauhattomammaksi tuli Vilho, ja kun hän vihdoin
-huomasi taistelun jatkuvan pitkälle, päätti hän viedä naiset
-rauhallisemmalle paikalle. Tämän päätöksensä ilmaisi hän Eleonoralle,
-joka vastustelematta myöntyi siihen. Vaan toisin vanha kreivitär.
-Saatuaan tietää, että heidän oli jättäminen asuntonsa, valitti hän
-ääneensä, eikä laisinkaan tahtonut jättää telttaa.
-
-Silloin syöksyi eversti Kruse sisään.
-
-"Vie kiireesti naiset täältä pois!" huudahti hän. "Tuo saakelin
-Czarnecki koettaa kaikin tavoin päästä tänne, ja minä en voi vakuuttaa
-voivani häntä estää. Kiirehtikää, kreivi, ell'ette tahdo nähdä
-morsiantanne hänen käsissään!"
-
-Eversti syöksyi ulos.
-
-"Tulkaa, rouvani!" sanoi Vilho, tarttuen vanhan kreivittären käteen.
-"Te kuulitte nyt, että todellakin on vaara tarjolla, ja täällä ei voi
-olla turvassa puolalaisten luodeilta."
-
-Syvään huoahtaen seurasi Katarina-rouva' heitä nyt ulos teltasta.
-
-Mutta tuskin olivat he ennättäneet ulos, ennenkuin he takanaan kuulivat
-äänen, joka saattoi heidät kalpenemaan. Vilho kääntyi ja näki ruhtinaan
-tulevan häntä vastaan. Hän ratsasti mustalla hevosella, ja silmissään
-leimusi taistelunhimo ja vimma.
-
-"Haa, vihdoin saavutin päämääräni!" huudahti hän, kannustaen hevostaan.
-"Anna minulle takasin morsiameni, tahi lyön sinut kuoliaaksi!"
-
-Vilho ei vastannut vihollisensa huutoon, vaan valmistautui vastustamaan
-hänen hyökkäystään. Vasemman käsivartensa oli hän kietonut Eleonoran
-ympäri, toisessa piteli hän miekkaansa. Katarina-rouvan, joka oli
-pyörtynyt, veivät kaksi sotamiestä syrjään.
-
-Mitä liikuttavimmilla sanoilla pyysi Eleonora ruhtinasta jättämään
-heidät rauhaan, mutta tämä ei kuunnellut hänen rukouksiansa. "Juuri
-sinun tähtesi olen tullutkin tänne", huusi hän, "enkä minä väisty,
-ennenkuin olet vallassani."
-
-"Ainoastaan minun ruumiini yli käy tie hänen luoksensa", vastasi Vilho
-ja ojensi miekkansa. "Tulkaa, minä odotan teitä; ratkaiskoon tämä
-taistelu kumpaisenkin elämän ja kuoleman."
-
-Ruhtinas kannusti hevostaan niin voimakkaasti, että eläin nousi
-kahdelle jalalle ja olisi varmaan musertanut Vilhon allensa, ellei hän
-olisi vetäytynyt takasin. Göran Czarnecki huudahti vimmasta, nähdessään
-vihollisensa pelastuneen. Hän ei uskaltanut ampua, sillä luoti olisi
-yhtä helposti voinut sattua Eleonoraan. Uudelleen kannusti hän
-hevosensa ja nosti sapelin lyödäkseen. Vilho huomasi nyt, että
-ainoastaan onni voisi hänet pelastaa. Kuumeentapaisesti veti hän
-Eleonoran rintaansa vasten, painoi huulensa hänen huulilleen ja
-valmistautui puollustamaan itseänsä viimeiseen asti. Toisen kerran
-nousi hevonen pystyyn, ja sen etukaviot olivat Vilhon pään yli.
-Eleonora kiljahti, ja vaipui tunnotonna maahan. Vaan silloin kokosi
-Vilho kaikki voimansa, tarttui kaksin käsin miekkaansa ja työnsi sen
-syvälle hevosen rintaan. Tuo komea eläin tempasi kerran taaksepäin ja
-kaatui kuolleena maahan.
-
-Ruhtinas kalpeni nähtyään tämän; hirveällä kirouksella nosti hän
-pistoolinsa ja laukasi, vaan luoti ei sattunutkaan Vilhoon.
-
-Ruhtinaan tila ei nyt ollut paras. Hevosetta oli ja miehittäkin, sillä
-nämä vetäytyivät jo takasin. Pitkää aikaa ei hänellä ollut
-miettimiseen, sillä eversti Kruse lähestyi jo jalkaväkineen. Tuskalla
-ja vimmalla näki hän, ettei nyt voinut saada Eleonoraa kanssaan, ja
-heittäen surullisen silmäyksen uskolliseen hevoseensa, kiiruhti hän
-kumppaneinsa luo, jossa hän sai erään kaatuneen miehensä hevosen.
-
-Kun Vilho näki aseensa saavuttaneen päämääränsä, ei hän enään
-välittänyt ruhtinaasta, vaan piti ainoastaan huolta Eleonorasta. Hän
-heräsikin pian horroksistaan ja vietiin turvallisempaan paikkaan.
-
-Vilhon sydämessä riehui ankara taistelu, hän katseli ympärilleen,
-nähdäkseen vihollisensa, jonka hän pian huomasikin pakenevain
-puolalaisten riveissä. Avopäin ratsasti hän rivien keskellä, kehoittaen
-husaareitaan ryntäykseen, mutta he eivät häntä kuulleet, ja vastoin
-tahtoansa täytyi hänen seurata mukana.
-
-"Luutnantti, tässä on teille hevonen", huusi eversti Kruse jo etäältä,
-"luulen, että tahdotte tulla oikeaan taisteluun tuon veitikan kanssa;
-kiiruhtakaa, muuten hän pääsee pakoon!"
-
-Vilho heittäytyi satulaan ja nelisti epäjärjestyksessä olevien
-puolalaisten luo. Ruhtinas huomasi hänet heti, ja myöntyi
-taisteluvaatimukseen.
-
-Taistelu kesti kauan, sillä kumpanenkin olivat yhtä taitavia sekä
-ratsastajia että miekkailijoita.
-
-Pian kuitenkin näkyi, että Vilho voitti ruhtinaan voimissa. Tämän
-huomasi puolalainen itsekin, ja koetti notkeudella täyttää, mitä
-häneltä voimissa puuttui. Hän teki yhden vaarallisen kierroksen
-toisensa jälkeen, hän pyöri ympäri kuin tuuli, mutta luutnantti oli
-aina varoillaan ja vältti ihmeteltävällä kylmäverisyydellä
-vastustajansa raivokkaita huimauksia. Ruhtinas tuli joka silmänräpäys
-yhä kiivaammaksi. Hänen lyöntinsä seurasivat toisiaan kuin raesade, ja
-hänen silmissään leimusi sammumaton viha. Taistelijat olivat nyt niin
-lähellä toisiaan, että he alkoivat raivoisan nyrkkitaistelun. Mutta
-ruhtinaan käsi heikontui pian, ja huomattuaan tämän, koetti hän koko
-jälelläolevalla voimallaan karata vastustajansa päälle. Molemmin käsin
-tarttui hän miekkaan, nosti sen ylös ja aikoi yhdellä iskulle halaista
-vastustajansa pään: mutta tämä oli varoillansa, veti hevosensa
-taaksepäin, jännitti käsivartensa lihakset ja otti lyönnin sellaisella
-voimalla vastaan, että ruhtinaan ase särkyi kahtia. Puolalainen ei
-odottanut seuraavaa hyökkäystä, jolloin hän epäilemättä olisi hävinnyt,
-vaan käänsi hevosensa ja nelisti pois, huutaen:
-
-"Me tapaamme toisemme Sanin luona!" Ruhtinaan tappiolla päättyi
-taistelu, ja puolalaiset pakenivat.
-
-"Noh, tämän voi sanoa miehen otteluksi", sanoi eversti Kruse,
-ratsastaen Vilhon luo, joka hitaasti palasi omiensa luo. "Te annoitte
-hänelle aikalailla selkään. Kiitos siitä!"
-
-Näin sanoen ojensi hän kätensä Vilholle, joka sitä luottamuksella
-puristi.
-
-Eräs ajutantti nelisti esiin ja kysyi kuningasta. "Eikö hän ole
-teltassaan?" kysyi eversti. "Ei! Minun täytyy heti tavata hänet,
-saadakseni ilmoittaa, että Sapicha on mennyt kaikkine joukkoineen
-maanmiehiensä puolelle. Tuo konna tuntee meidän hankkeemme!"
-
-Tämän sanottuaan ratsasti ajutantti pois, ja eversti vaipui syviin
-mietteisiin, josta hänen herätti eräs sotamies, joka ilmoitti, että
-Sapicha oli vapauttanut vangitun Czarnyn.
-
-Silloin sanoi eversti Kruse, laskien kätensä Vilhon olalle:
-
-"Jos teillä on teräshaarniska, pukekaa se päällenne, sillä Czarny
-hiipii täällä ympäristöllä väjyvän kissan tavalla."
-
-"Czarny", sanoi Vilho hämmästyneenä, "oletteko nähnyt hänet?"
-
-Eversti kertoi nyt yöllisen retkeilynsä.
-
-Vilho ei vastannut mitään, vaan kiirehti niin pian kuin mahdollista oli
-Eleonoran luo.
-
-
-
-
-VII.
-
-Sandomirissa.
-
-
-Veiksel-virran vasemmalla rannalla, aivan Puolan ja Galitsian rajalla,
-sijaitsi pieni Sandomirin kaupunki, jossa eversti Cronlod oli
-päällikkönä, ankaralla sotakurilla ja lempeydellä kaupungin asukkaita
-kohtaan oli hän voittanut kaikkien luottamuksen. He pelkäsivät omia
-maanmiehiään enemmän kuin ruotsalaisia, ja tämä ei tapahtunut tämän
-sodan aikana ainoastaan täällä, vaan monessa muussakin paikassa.
-Hillitsemättömät puolalaiset sotilaat eivät totelleet sotakuria, he
-kuljeskelivat pitkin, tehden väkivaltaa missä vaan sopi, jotavastoin
-ruotsalaiset tarkoin välttivät sellaisia väkivaltaisuuksia, jotka
-olisivat voineet maakansaa vihoittaa. Usein tapahtui, samoinkuin
-30-vuotisenkin sodan aikana, että asukkaat hakivat vihollisiltaan
-suojaa maanmiestensä ryöstöjä vastaan.
-
-Lubomirski oli ottanut valloittaakseen linnan, mutta hänelle tehtiin
-niin tehokasta vastarintaa, että hän, muutamien hyökkäysten jälkeen
-päätti ruveta piirittämään sitä. Joka päivä tanssivat puolalaisten
-tykkien luodit linnan muureja vastaan, mutta Cronlod lähetti yhtä
-lämpimiä tervehdyksiä takasin, eikä jättänyt linnoitusta. Vihdoin sai
-tuo rohkea päällikkö tiedon, että Kaarlo kuningas lähestyi nopeasti,
-mennäkseen kaupungin luona virran yli.
-
-Oli 19 päivä maaliskuuta. Aurinko oli jo aikoja sitten mennyt mailleen.
-Kova rankkasade edellisenä päivänä oli tehnyt tiet melkein
-käyttämättömiksi. Kaupungissa vallitsi hiljaisuus, mutta sitä
-vilkkaampi oli liike linnassa. Vartijoita muutettiin vähän päästä ja
-kaikin tavoin koetettiin pitää vähälukuista linnaväkeä toivossa.
-
-Linnan portit olivat suljetut, ja kartesseilla ladattujen tykkien luona
-seisoi sotilaita valmiina ampumaan. Eversti Cronlod kävi itse
-tarkastamassa, josko kaikki oli hyvässä järjestyksessä.
-
-Eräällä kapealla syrjäkadulla näkyi kaksi kulkijata leveissä kaapuissa.
-Samana päivänä olivat ruotsalaiset vetäytyneet linnan muurien
-sisäpuolelle, ainoastaan silloin tällöin kulki muutamia vartiajoukkoja
-kaupungin läpi. Molemmat kävelijät voivat siis olla jokseenkin varmat
-ett'ei heitä huomata. Eivät he myöskään koettaneet salatakaan itseään,
-vaan antoivat kaapujen luikua alas kasvoiltaan ja kiirehtivät
-huolettomina eteenpäin.
-
-Huomaamattansa olivat he tulleet aivan lähelle linnaa, ja pysähtyivät
-heti, havaittuaan edessään linnan uhkaavat muurit. Synkkä tuli hehkui
-kumpaisenkin silmissä ja kuumeentapaisesti puristivat he aseitaan.
-
-"Ruhtinas, minä sanon teille", sanoi lyhempi heistä, "kuuden päivän
-perästä on linna oleva valtiokanslerin vallassa. Ruotsalaiset kyllä
-puollustavat itseään urhoollisesti, mutta vihdoin hekin väsyvät ja
-tulevat pakoitetuiksi antaumaan. Puolan kansa ei tule pakenemaan, eikä
-se päivä ole aivan kaukana, jolloin Sigismundon pojanpoika ja Ladislaun
-poika taas varmana istuu Puolan valtaistuimella. Teitä, ruhtinas,
-ihmetyttää, että minä, halpa palvelija, puhun kuin oppinut mies, mutta
-kuninkaistani minulla toki on selko."
-
-"Sen kyllä kuulin, Czarny", vastasi ruhtinas, tarttuen palvelijansa
-käsivarteen. "Sinä puhut rohkeasti. Pyhä neitsyt armahtakoon meitä tänä
-hirveänä aikana ja antakoon tulevaisuuden olla valoisamman."
-
-"Amen", jupisi Czarny tuskin kuuluvasti; sitten jatkoi hän puoliääneen:
-"Niinkauan kun tämä linnoitus on ruotsalaisten hallussa, ei kukaan voi
-estää heitä tästä menemästä virran yli. Ja jos he kerran ovat menneet
-yli, niin..."
-
-"Niin silloin on Varsova toisen kerran heidän kostonsa esineenä", sanoi
-Göran Czarnecki kolkosti.
-
-"Ja kreivitär-raukat, jota ovat vankeina", virkkoi palvelija
-surullisella äänellä.
-
-"Sehän on Eleonoran oma tahto", sanoi ruhtinas enemmän itsekseen kuin
-palvelijalleen vastaukseksi. "Hänelle, joka onneni ryösti, tahdon
-kostaa. Vilho Stjernfelt on veriviholliseni, ja niinkauan olen etsivä
-hänen sydäntään, kunnes löydän sen." Näin sanoessaan pysähtyi ruhtinas
-ja sanoi, nojaten päänsä kättänsä vasten: "Sinä mainitsit äsken, että
-eräs palvelijoista, joka pääsi pakoon Mikolaiovin verilöylystä, asuu
-täällä. Vie minut hänen luoksensa."
-
-"Hän asuu tässä", vastasi Czarny, pysähtyen pienen, mitättömän hökkelin
-eteen.
-
-"Mikä on miehen nimi?" kysyi ruhtinas välinpitämättömästi.
-
-"Ramoski."
-
-"Voimmeko luottaa häneen?"
-
-"Yhtä varmasti voitte luottaa häneen, kuin minuunkin."
-
-"Hyvä; vie minut hänen luokseen."
-
-Portti aukeni, Czarnyn sitä voimakkaasti lykättyä, ja miehet astuivat
-pihaan, joka oli täynnä kaikenlaista roskaa.
-
-"Antakaa kätenne minulle, ruhtinas", sanoi Czarny kiireesti. "Ei
-kukaan, paitsi minä, tunne näitä kurjia portaita; pysykää aivan
-lähelläni!"
-
-Ruhtinas teki niin, ja he alkoivat nyt kiivetä noita jyrkkiä ja vinoja
-puuportaita ylös, peläten joka askeleella taittavan jalkansa. Hetken
-kiivettyään tulivat he pienehköön huoneesen, jossa oli melkein pimeä.
-
-"Ylös, Ramoski!'" sanoi Czarny hiljaa. "Vielä kosto elää!"
-
-"Niinpä kyllä", sanoi käheä ääni nurkasta, ja muutamia minuuttia kului,
-ennenkuin puhuja tuli näkyviin, tehden kömpelön kumarruksen
-ruhtinaalle, joka nähtyään hänen ryysyiset vaatteensa ja pörröisen
-tukkansa, inhosta vetäytyi takasin. Czarny ei ollut näkevinään tätä,
-vaan kääntyi Göran Czarneckiin, sanoen:
-
-"Tässä on puhumani mies!"
-
-Ruhtinas läheni. Hän katseli tarkkaan Ramoskia hetkisen, ja sanoi
-sitten: "Sinähän olet palvellut kreivitär Lubomirskia Mikolaiovissa?"
-
-"Niin olen", vastasi Ramoski huoaten, "enpä sitä koskaan unohda."
-
-"Oletko sittemmin kuullut mitään kreivittäristä?"
-
-"Czarnyn puheiden mukaan pitäisi heidän oleman ruotsalaisten vankeina",
-vastasi Ramoski, katsellen kysyvästi Czarnya.
-
-"He ovat vangitut", sanoi ruhtinas katkerasti. "Mutta nyt asiaan!
-Czarny sanoi sinun olevan uskottavan ja vilkkaan miehen; minä tarvitsen
-apuasi, tahdotko auttaa meitä?" Tämän sanottuaan otti ruhtinas
-taskustaan raskaan kukkaron, punniten sitä välinpitämättömänä
-kädessään.
-
-Ramoskin silmät säkenöivät ja ehdottomasti ojensi hän kätensä. "Kyllä,
-kyllä tahdon auttaa teitä, mitä vaan minulle käskette", sanoi hän
-kiireesti, ikäänkuin peläten että ruhtinas muuttuisi.
-
-"Tuossa on palkkasi", virkkoi Göran Czarnecki, heittäen kukkaron
-Ramoskin jalkoihin. "Sinun tehtäväsi on tutkia, ovatko kreivittäret
-vielä ruotsalaisten leirissä, vai ovatko he tuodut tänne. Et sinä sillä
-tee ainoastaan minulle ja valtiokanslerille suurta palvelusta, jos voit
-tuoda ne tänne, vaan koko Puola on sinua siunaava."
-
-Otettuaan kukkaron lattialta ja punniten sitä hetken aikaa kädessään,
-sanoi Ramoski:
-
-"Korkea ruhtinas, minä olen kuullut, että kreivitär tuotaisiin tänne,
-ollakseen hyvässä turvassa."
-
-"Vai niin", vastasi Göran Czarnecki purren huultaan, "mitä muuta täällä
-puhutaan?"
-
-"Sanotaan, että linnassa vietetään piakkoin häitä."
-
-"Kuka sieltä nai?" kysyi Czarny kummastuneena.
-
-"Kreivitär Eleonora ja..."
-
-"Mies, sinä valehtelet!" huusi ruhtinas, polkien jalallaan maata.
-
-"En, korkea ruhtinas", vastasi Ramoski nöyrästi, "minä kuulin sen eilen
-eräältä tuttavalta korpraalilta."
-
-"Hoh, hoh!" huudahti ruhtinas pilkallisesti. "Hyvä vaan; minä kyllä
-valmistan heidän morsiusvuoteensa Veikselin aaltoihin, jossa heidän
-rakkautensa varmaan jäähtyy. Czarny!" huusi hän vihoissaan, "kiiruhda
-isäni luo ja sano hänelle, että minä menen litvalaisten leiriin, eikä
-kauan ole viipyvä, ennenkuin tämä linna on meidän."
-
-"Amen, amen", jupisivat Czarny ja Ramoski yht'aikaa, "pyhä neitsyt
-olkoon meille armollinen!" Tuskin olivat he sanoneet viimeiset sanansa,
-ennenkuin kuulivat tykin laukauksen. Pian kuului useampiakin, vähän
-väliä jokaisen.
-
-"Ne on ruotsalaisten merkkilaukaukset", huusi ruhtinas ja juoksi
-huoneen ainoan akkunan luo, "linna saa apuväkeä! Haa, sen täytyy
-kuitenkin joutua meille, vaikka kymmenentuhatta miestä jäisi sen
-muurien edustalle!"
-
-Molemmat palvelijat loivat toisiinsa tuskallisia silmäyksiä, ikäänkuin
-olisivat tahtoneet tutkia toistensa sisimpiä ajatuksia. Itse
-ruhtinaskin oli kiihoittunut, kiirein askelin käveli hän pitkin huoneen
-lattiaa, katsellen joka kerta lähetessään Ramoskia epäilevästi.
-Huoneessa vallitsi haudan hiljaisuus, ei kukaan puhunut, ja melkeinpä
-kuuli näiden kolmen miehen sydämen tykytyksen.
-
-Äkkiä juoksi Ramoski akkunan luo ja kuunteli hengittämättä. "Minä
-kuulen tännepäin marssivien sotilasten askeleita", kuiskasi hän.
-"Luultavasti on se joku yövahtijoukko... mutta he seisahtuvat tälle
-portille", huudahti hän kauhistuen, "Czarny, eivätkö ruotsalaiset
-nähneet, että toit ruhtinaan tänne? He pitävät aina vartijoita
-valleilla, ja jos he vain sattuvat näkemään yhden tai kaksi henkilöä
-muurien edustalla, pitävät he heti niitä vakoojina."
-
-Vaan nyt lyötiin pari kertaa voimakkaasti porttiin ja joku huusi:
-
-"Aukaise heti!"
-
-Ruhtinas ja Czarny katselivat toisiaan levottomasti, vaan Ramoski sanoi
-heti: "Jos tahdotte totella minua, ruhtinas, ja annatte minun määrätä,
-niin pelastutte."
-
-Ruhtinas myöntyi.
-
-"Astukaa sitten tänne", sanoi Ramoski. "Tästä huoneesta johtavat
-portaat eräälle toiselle kadulle; mutta joutukaa!"
-
-Ruhtinas astui huoneesen, ja Ramoski sulki oven hänen jälkeensä, sitten
-kääntyi hän Czarnyyn päin, sanoen:
-
-"Pysähtykää tähän, minä menen heitä vastaan, jotta sitten saatte aikaa
-pakenemaan. Hyvästi; sano ruhtinaalle, että koetan kykyni mukaan
-täyttää hänen käskyjänsä."
-
-Näin sanoen kiiruhti Ramoski portaita alas.
-
-"Aukaise, kuninkaan nimessä!" käski taaskin joukon johtaja.
-
-"Heti, heti", ärjäsi Ramoski, ja kiiruhti portin luo, joka oli vähällä
-kaatua voimakkaista sysäyksistä.
-
-Czarny oli kuitenkin hiipinyt akkunan luo, jossa hän voi kuulla
-sotilaitten puheen. Hän kuuli portin aukaistavan ja vartiajoukon
-päällikön sanovan Ramoskille: "Sinä pidät vakoojia luonasi, me olemme
-nähneet heidän tulevan tänne sisälle."
-
-Enempää ei Czarnyn tarvinnut kuulla, tietääkseen mitä heillä oli
-odotettavana. Hän kiiruhti heti ruhtinaan luo ja kertoi, mitä oli
-kuullut, pyytäen tätä pakenemaan. Melske pihassa eneni, ja pian
-kuulivat pakolaiset kiivaita askeleita portailla.
-
-"Nyt kiireesti pois", kuiskasi ruhtinas, ja kiirehti Ramoskin näyttämiä
-portaita myöten alas. "Löytynee kai täällä ovi, jonka kautta pääsee
-ulos, muutoin..."
-
-"Minä löysin sen jo", vastasi Czarny, "mutta yksin en voi sitä
-aukaista, teidän täytyy auttaa minua, ruhtinas." Ponnistaen kaikki
-voimansa, onnistui heidän vihdoin aukaista ovi, ja syvä huokaus
-tunkeutui heidän rinnoistaan, vihdoinkin seistessään ulkoilmassa.
-
-Czarny, joka tunsi pienimmänkin sopukan kaupungissa, kulki edellä, ja
-seikkailuksitta saapuivat he kaupungin ulkopuolella olevaan metsikköön,
-jonne olivat jättäneet hevosensa.
-
-Samassa silmänräpäyksessä kun ruhtinas ja Czarny tulivat kadulle, astui
-ruotsalainen upseri ensimäiselle portaalle. "Hm, hm", jupisi hän "tässä
-on vielä selviä jälkiä, epäilemättä olivat he vakoojia."
-
-Ruotsalainen palasi takasin ja sanoi, mitaten terävällä silmäyksellä
-Ramoskia kiireestä kantapäähän:
-
-"Sinulla oli, niinkuin sanoin, vakoojia luonasi, ja he ovat päässeet
-pakoon."
-
-"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty", jupisi Ramoski. Ääneensä lisäsi hän:
-"Herra upseri, he eivät olleet vakoojia."
-
-"Mitkä olivat heidän nimensä?" kysyi upseri uhkaavalla äänellä.
-
-"Ruhtinas Göran Czarnecki ja hänen palvelijansa", vastasi Ramoski.
-
-Puolalaisen täytyi vangittuna seurata myötä linnaan, vaan hän ei
-valittanut; päinvastoin oli hän hyvin mielihyvissään siitä, että
-vieraansa olivat pelastuneet.
-
-Noin puolen tuntia kului, ennenkuin ruhtinas ja hänen palvelijansa
-erosivat toisistaan. Vihdoin hyppäsi Göran Czarnecki satulaan, antoi
-Czarnylle muutamia käskyjä ja riensi pois, idässäpäin olevaa,
-litvalaisten leiriin vievää tietä pitkin. Czarny kannusti myös
-hevostaan ja ohjasi tiensä päinvastaiseen suuntaan. Ratsastettuaan noin
-puolen tuntia, ohjasi hän hevosensa virtaan ja kahlasi toiselle
-rannalle. Sen jälkeen haki hän yksinäisen paikan, josta ei kukaan voisi
-löytää hevosta, sitoi sen puuhun kiinni ja kiirehti ylös rannalle, sekä
-saapui hetken kuluttua erään metsän rinteellä olevan mökin luo.
-
-Czarnyn lähestyessä tuota enemmän eläimiä kuin ihmisiä varten tehtyä
-mökkiä, tuli häntä vastaan roteva mies, puettuna puolalaisen talonpojan
-tapaan korkeaan karvalakkiin ja pitkään viittaan. Hetken katsoi hän
-vaiti Czarnya, sitten sanoi hän, hyväntahtoisuuden hymyn kuvastuessa
-koville kasvoilleen:
-
-"Terve tuloa Czarny-ystävä! Onko sinulla hyviä vai huonoja uutisia.
-Mutta oli miten oli, tule sisään levähtämään. Sinähän tulet
-Sandomiristä, mitenkä siellä voidaan?"
-
-"Senhän sinä kait tiedät paremmin, kun asut näin lähellä", vastasi
-Czarny äreästi. "Mutta nyt toisiin asioihin; kuinka meidän asiaimme
-laita on?"
-
-"Hyvin, kuinkas myös?"
-
-"Hyvä; onko joukko valmiina?"
-
-"Se odottaa minun merkkiäni; kuinka suuren luulet ruotsalaisten joukon
-olevan?"
-
-"Noin viisikymmentä miestä! Kuulehan, Walchovitz", jatkoi Czarny,
-astuessaan matalasta ovesta huoneesen, "tuolla rotkotien äärellä tulee
-sinun odottaa heitä."
-
-"Miten tahdot, mutta miksi ei Ramoski ole kanssasi?"
-
-Czarny kertoi nyt tapauksen kaupungissa, ja lisäsi vielä:
-
-"Tämä oli saakelin tyhmästi; hän saa ehkä nyt virua jossakin kurjassa
-linnan kopissa. Olisi ollut tarpeen täälläkin, sillä kukaan ei niin
-hyvin tunne kaikkia Sandomirin ja Mikolaiovin välisiä teitä kuin hän."
-
-"Noh, sinä nyt toki jäät tänne?" kysyi Walchovitz.
-
-"En!" vastasi Czarny kiireesti, "ruhtinas on määrännyt, että minun
-ennen päivän nousua pitää oleman kenraali Czarneckin luona, ja aika on
-niukka. Hyvästi, Walchovitz, tee mitä voit, palkinnon kyllä tulet siitä
-saamaan."
-
-Senjälkeen haki Czarny hevosensa, kahlasi toisen kerran virran yli ja
-kiirehti sitten koilliseen päin, jossa osa Czarneckin joukosta majaili.
-
-Tuskin oli hän ratsastanut puolitoista tuntia, kun kaksi husaarijoukkoa
-tuli häntä vastaan; näiltä sai hän tietää Czarneckin olevan tulossa,
-sillä Sapicha oli tälle ilmoittanut ruotsalaisten aikovan Sandomirin
-luona mennä San-virran yli. Czarny kääntyi siis takasin, ohjaten
-kulkuaan jälleen Sandomiriin.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Kanssapuhe. -- Vankeus.
-
-
-Vaikka Niscovan voitto itsestään ei ollut erittäin suurenmoinen, oli
-sillä kuitenkin tärkeitä seurauksia: Sapicha nimittäin meni silloin
-3,000 miehen kanssa maanmiestensä puolelle. Suurin ja vaarallisin
-seuraus oli kuitenkin se, että puolalaiset saivat tietää kuninkaan
-aikeet eikä voivat sentähden estää häntä menemästä virran yli, joten
-hän joutuisi kahden virran ja kahden äärettömän suuren sotajoukon
-väliin. Ruotsin armeija oli mitä surullisimmassa tilassa. Sotilaat
-tuiki uupuneina ravinnon puutteessa pitkien marssien jälkeen, tuskin
-voivat he jatkaa kulkuansa. Myöskin odotettiin yleistä kapinaa, eikä
-ihme olisi ollutkaan, jos nuo paljon kärsineet sotilaat sekä upserit
-tulisivat epätoivoon, sellaisia hirmuja nähdessään. Mutta Kaarlo
-kuningas pysyi yhtä rauhallisena kuin ennenkin. Puhutellessaan
-ulkomaiden lähettiläitä, hän kyllä ilmaisi ajatuksensa, vaan
-sotilaitaan johtaessaan oli hän aina rauhallinen, ollen heille
-esimerkkinä.
-
-Majuri Liljenberg, joka kuormaston kanssa oli tullut Sandomiriin viittä
-päivää ennen kuningasta, oli heti ruvennut rakentamaan siltaa virran
-yli, huolimatta Lubomirskistä, joka häntä kaikin tavoin koetti estää.
-Päivää jälkeen Niscovan tappelun olivat sotajoukot saaneet käskyn alkaa
-marssia. Kaarlo Kustaa oli istuutunut akkunan luo, tarkasti katsellen
-joukkoja. Hänen tarkka silmänsä havaitsi pienimmänkin epäjärjestyksen,
-ja hän huokasi syvään, ajatellessaan miten paljon nämä sotilaat saivat
-kärsiä. Mutta myöskin oli hän ylpeä, että hänellä oli sellaisia
-joukkoja, ja hänen katseensa kirkastui, nähdessään tuon kunnianarvoisen
-marskin, Kaarle Kustaa Wrangelin, tuovan esiin osastonsa. Heidän
-katseensa kohtasivat toisensa, kuningas nyykäytti iloisesti päätään
-kokeneelle sotatoverilleen, ja sotilaatkin saivat ikäänkuin uutta eloa,
-nähdessään kuninkaan iloiset ja toivolliset silmäykset.
-
-Kuninkaan näin tarkastellessa joukkojaan, tuli eversti Kruse huoneesen,
-kysymään josko puolattaret pääsisivät kuninkaan puheille.
-
-"Tuokaa he tänne, eversti", vastasi Kaarlo Kustaa, "sitten annatte
-käskyn luutnantti Stjernfeltille viedä heidät 50 miehen kanssa
-Sandomiriin. Luulen, että luutnantti mielellään ottaa tämän
-tehdäkseen", lisäsi kuningas hymyillen, "onhan hän mielellään mukana
-seikkailuissa, ja voisipa tapahtua, että hän vielä kerran saa ihanalle
-kreivittärelle osoittaa olevansa urhean sotilaan." Näin sanoen viittasi
-kuningas kädellään, ja eversti poistui. Hetkisen sen jälkeen tuotiin
-kreivittäret huoneesen ja kumarsivat nöyrästi hallitsijalleen. He
-seisoivat ensikerran aikakautensa suurimman sotilaan edessä, ja olivat
-hieman hämillään häntä puhutellessaan.
-
-"Olkaa tervetulleet", sanoi Kaarlo Kustaa kohteliaasti, mennen heitä
-vastaan. "Toivon, ett'ei aikanne leirissä ole tullut aivan pitkäksi."
-
-"Teidän majesteettinne", sanoi Katarina-rouva, suudellen kuninkaan
-kättä, "ajatellessamme kurjaa isänmaatamme, olemme tulleet
-synkkämielisiksi, emmekä voi muuta kuin surkutella onnettomuutta,
-joka..."
-
-"Kreivittäreni, älkää puhuko valtiollisia asioita", keskeytti häntä
-kuningas, veitikkamaisesti uhaten sormellaan, "siitähän voisi johtua
-mieleeni, että jonkinlaiset aikeet..."
-
-"Ei, teidän majesteettinne", lausui Eleonora pikaisesti, koettaen auttaa
-Katarina-rouvaa, joka kuninkaan puheesta oli nähtävästi punehtunut,
-"vakuutan, että olemme aivan syyttömät tästä asiasta."
-
-"Näin todellakin", sanoi vanha kreivitär vakuuttaen. "Teidän
-majesteettinne ei ymmärrä sanojamme oikein."
-
-"Samoin teette tekin, rouva", virkkoi Kaarle Kustaa. "Mutta
-lopettakaamme nyt tämä aine ja alkakaamme uusi. Kuten näette marssimme
-nyt Sandomiriin, jossa taaskin kerran koetellaan. Sentähden olen
-antanut luutnantti Stjernfelfille käskyn saattaa teidät Sandomiriin,
-jossa vähemmin tulette tuntemaan leiri-elämän vaikeuksia. En voi antaa
-teille parempaa turvaa kuin luutnantin, vaan olenpa varma, että hän
-tekee kaikki, mitä voi, saadakseen teidät viedä vahingotta
-määräpaikkaan."
-
-Eleonora punehtui ja hänen äänensä värähteli hieman, vastatessaan.
-
-"Me kiitämme teidän majesteettianne tästä suojeluksesta, jonka annatte
-meille turvattomille, ja aina olemme rukoilevat Jumalan säästämään
-teidän majesteettinne kallista elämää."
-
-Katarina-rouva säpsähti, hän ei ollut odottanut tällaista puhetta. Itse
-kuningaskin hämmästyi.
-
-"Te rukoilette Jumalaa elämästäni", sanoi Kaarle Kustaa, "ja minä olen
-sekä teidän että isänmaanne vihollinen. Todellakin tunnustan, että
-puheenne kummastuttaa minua."
-
-"Samoin minuakin", sanoi vanha kreivitär hiljaa, katsellen Eleonoraa ei
-juuri hyvillä silmillä.
-
-Sitte sanoi nuori kreivitär, miellyttävällä liikkeellä vieden kuninkaan
-käden huulilleen: "Vilhon kuningas on minunkin kuninkaani."
-
-Katarina rouva vaaleni, vaan oli vaiti: hän ei tiennyt mitä ajatteli
-Eleonoran käytöksestä ja hän päätti vaatia siitä selitystä.
-
-"Te olette siis alamaiseni, ja minun suojelukseni alla", lausui
-kuningas, katsellen ihaillen Eleonoraa.
-
-Kuultuaan nämät sanat, jotka taaskin toivat levon Eleonoran sydämeen,
-kumarsi hän nöyrästi kaunista päätään ja vetäytyi etäämmälle.
-
-Katarina-rouva olisi puhunut, mutta se oli häneltä mahdotonta. Hän oli
-tullut vapautta pyytämään ja kuuli sen sijaan sanoja, jotka tekivät
-lopun hänen matka-ajatuksistaan. Eleonoran sanoista kuninkaalle huomasi
-selvään, että nuori nainen ei toivonut takaisin maanmiestensä luo, ja
-Katarina-rouva, jonka isänmaanrakkaus tytön puheesta loukattiin,
-rakasti kuitenkin niin "harhaan joutunutta", joksi hän aina puhutteli
-Eleonoraa, että hän laiminlöi omat etunsa moisen sukulaisensa onnesta.
-Kun hetkinen vielä oli puhuttu jokapäiväisistä seikoista, sanoi
-kuningas:
-
-"Aika kuluu, joka hetki on kallis ja läsnäoloni armeijassa on tarpeen.
-Joukko on valmis milloin tahdotte, teitä seuraamaan."
-
-Vastaanotto oli päättynyt. Kreivittäret olivat juuri aikeessa poistua,
-kun kuningas tarttui Eleonoran käteen, katsoi häntä tarkasti silmiin,
-sanoen:
-
-"Jätättekö kaipauksetta maanne ja isänne uskonnon, seurataksenne itse
-valitsemaanne puolisoa, eikö katumus..."
-
-"Minä kieltäydyn _kaikesta_ puolisoni tähden", sanoi Eleonora
-kiihkoissaan. "Paavi ja papit heittäkööt omansa ja kirkon kirouksen
-päälleni, rakkauteni sekä kuninkaani ovat olevat turvanani", lisäsi
-hän, heittäen luottavaisen silmäyksen Kaarlo Kustaasen.
-
-Kuningas aikoi vastata, vaan hänen huulensa jäivät kiinni. Hän pusersi
-lujemmin Eleonoran kättä ja kääntyi sitten äkkiä pois, mennen läheiseen
-huoneesen.
-
-"Lapsi, lapsi", sanoi Katarina-rouva heidän tultuaan pihalle, "mitä
-sanoja olet..."
-
-"Hiljaa", huudahti Eleonora veitikkamaisesti, "minä olen nyt Ruotsin
-alamainen, ja luulenpa saavani kääntymään teidänkin sydämenne."
-
-"Varjelkoon minua siitä pyhä neitsyt ja kaikki pyhimykset", kuiskasi
-vanhus hartaasti, tehden ristinmerkin.
-
-Kun kreivittäret astuivat huoneesensa, tuli Vilho heitä vastaan, ja
-kysyi huolehtien, miten kuninkaan luona oli käynyt.
-
-"Kysykää häneltä itseltä", vastasi Katarina-rouva, heittäen päätään
-taaksepäin ja osoitti Eleonoraa, "hän voi parhaiten vastata, sillä hän
-yksin piti puhetta."
-
-"Niin", vastasi Eleonora, kietoen kätensä Vilhon kaulan ympäri, "minä
-antauduin kuninkaamme suojeluksen alaiseksi, ja sitä ei vanha kreivitär
-voi kärsiä. Minä olen nyt otettu Ruotsin alamaiseksi", lisäsi hän,
-katsellen nuorukaista hehkuvin silmin, "ja nyt on vaan kysymyksenä,
-josko et sinä ole sitä vastaan."
-
-Vilhon vastaus oli suutelo.
-
-Matkapuuhiin ei mennyt suurta aikaa, ja vaunut olivat jo odottaneet yli
-puolen tunnin, kun eversti Kruse astui sisään.
-
-"Kiiruhtakaa, naiseni", huusi hän, "hukkaan mennyttä puoltatuntia ei
-saa takasin, erittäinkin kun tiet ovat niin huonoja, että täytyy ajaa
-aivan hiljakseen. Rykmentti toisensa perään marssii täältä, minä jään
-viimeiseksi, nähdäkseni uskaltaako tuo Sapicha lurjus näyttäytyä.
-Kiiruhtakaa, ell'ette tahdo joutua husaarien käsiin!"
-
-Vanhempi naisista ei juuri pitänyt kiirettä, mutta Eleonora auttoi,
-minkä voi. Vihdoin olivat he valmiit, ja matkue läksi liikkeelle. Vilho
-komensi joukkoa sekä hänen alapäällikkönsä, kersantti Lundberg, nuori,
-kaunis mies, joka sotamiehestä oli kohonnut kersantiksi. Sekä eversti
-että Vilho pitivät hänestä hänen uskaliaisuutensa sekä jalon luonteensa
-tähden, eikä mitään tärkeätä asiaa toimitettu, ellei hän ollut siinä
-osallisena. Hän ratsasti seurueen etupäässä, Vilhon ollessa naisten
-turvana.
-
-Löytyy hetkiä, jolloin itsessään tuntee vaaran olevan lähellä, ja
-tällainen luulo oli tunkeutunut Eleonoran sydämeen. Vilhon vakuutukset
-ja hellät kehoitukset vaan hetkeksi poistivat hänen levottomuutensa,
-mutta kun siihen tuli vielä vanhan kreivittären äänekkäät valitukset,
-oli Eleonoran rohkeus tykkänään kadonnut.
-
-Tuli ilta. Kuu, joka ensin niin surumielisesti oli valaissut
-tantereita, metsiä ja virtoja, piiloutui pian lännestä tulevien
-raskaiden pilvien taakse. Aseet valmiina rynnäkköön, ratsastivat
-ruotsalaiset eteenpäin, ympäröivät vaunut lähemmin sekä lähettivät
-vakoojia joka taholle. Vanha kreivitär nukkui ja Eleonora oli juuri
-nojannut päätään käteensä, seuratakseen hänen esimerkkiään, kun hän
-äkkiä heräsi etujoukossa syntyneestä äänestä.
-
-"Mitä tämä merkitsee? Oi jumalani, meitä vastaan tehdään rynnäkkö",
-huokasi hän, kun kersantti täyttä laukkaa ajaa karahutti Vilhon luo. He
-keskustelivat hetken aikaa innokkaasti hiljaisella äänellä.
-
-Eleonora katseli tarkasti Vilhon kasvoja tämän puhuessa kersantin
-kanssa, ja hän näki selvään Vilhon vaalenevan, kersantin osoittaessa
-metsään, joka oli heistä parin kivenheiton matkan päässä.
-
-"Vilho", kuiskasi hän ja tarttui nuorukaisen käteen, "onko vaara
-tarjolla?"
-
-"On, armaani", vastasi hän, nojaten alas Eleonoraan, "en tahdo sitä
-sinulta salata, meitä uhkaa vaara. Metsän alussa, jonka läpi meidän
-tulee mennä, on aukko, ja kersantti Lundberg joka äsken oli siellä,
-sanoi nähneensä aseita etuvarustuksen takana. Takasin palaaminen olisi
-vielä vaarallisempaa, sillä silloin tulisimme aivan Sapichan
-ojennettuihin käsiin. Ole levollinen, armaani", lisäsi hän hellästi,
-pusertaen Eleonoran kättä omassaan. "Niin kauan kun yksikin meistä
-elää, ei kukaan tule riistämään hiuskarvaakaan päästäsi."
-
-Näin sanoen jätti nuorukainen vaunut ja kiirehti päävoiman luo, joka
-järjestäytyi rynnäkköä vastaan ottamaan.
-
-"Itse tie on vapaa", sanoi kersantti, joka palasi toiselta
-tarkastusmatkaltaan, "mutta kummallakin puolella sitä on viholliset
-piiloutuneet. Emme voi päästä metsän läpi muutoin, ell'emme houkuttele
-puolalaisia tänne, saadaksemme nähdä, onko heitä paljonkin. Minä kyllä
-otan tehdäkseni tämän parin miehen avulla."
-
-"Tämäpä on hyvä ehdotus", vastasi luutnantti puristaen kersantin kättä,
-"minä järjestän päävoiman vaunujen ympärille teidän houkutellessanne
-nuo koirat piilostaan."
-
-Kersantti ratsasti viiden miehen kanssa pois ja hetki kului
-jännittävässä odotuksessa. Vanha kreivitär oli herännyt ja Vilho koetti
-kaikin tavoin ehkäistä hänen hätähuutojaan.
-
-"Jumalan tähden älkää valittako niin äänekkäästi", sanoi Vilho.
-"Huudoillanne saatatte meidät juuri siihen vaaraan, jota koetamme
-paeta. Minä käsken teitä vaikenemaan", lisäsi hän tuimasti, "muuten on
-minun rupeaminen toimeen."
-
-Tämä puhetapa, jota tarve vaati häntä käyttämään, auttoi heti, sillä
-Katarina-rouva vaikeni ja jupisi nyt vaan hiljaa itsekseen.
-
-Ei pieninkään ääni häirinnyt hiljaisuutta heidän ympärillään, jopa
-luultiin että oli annettu väärä hälytys, kun aseiden kalsketta kuului
-metsästä. Kauan ei viipynyt, ennenkuin kersantti viiden miehensä kera
-ratsasti tantereelle lukuisan vihollisjoukon seuraamana.
-
-Ratsumiehet ympäröivät vaunut ja odottivat rynnäkköä, joka ei kauan
-viipynytkään. Epäjärjestyksessä ja huutaen syöksyivät puolalaiset
-metsästä ja karkasivat vähälukuisten ruotsalaisten päälle. Mutta nämä
-vastustivat heitä epätoivon rohkeudella, ja heidän etupäässään taisteli
-kersantti kuolemaa halveksien. Puolalaisten oli vihdoin peräytyminen,
-ja juuri kuin he aikoivat alkaa paluumatkaansa, antoi Vilho merkin
-hyökkäykseen. Ratsumiehet syöksyivät esiin, ja puolalaisten pako oli
-yleinen.
-
-Mutta ruotsalaiset tahtoivat myös käyttää hetken sekasortoa hyväkseen,
-koettaen päästä metsän läpi. Vaunut pantiin nopeaan liikkeesen, ja
-ratsumiehet nelistivät metsää kohden, jossa puolalaisten rivit
-olivat hirveässä epäjärjestyksessä. Tuo uskalias koe oli juuri
-onnistumaisillaan, ja vaunut olivat jo metsäaukon sisällä
-vahingoittumatta, kun molemmat etumaiset hevoset kaatuivat, estäen
-takimaisia pääsemästä eteenpäin. Tien poikki oli kaadettu hirveän suuri
-puu, jota eivät ruotsalaiset ennen olleet huomanneet.
-
-Hirmuinen sekamelska syntyi; metsästä molemmin puolin tietä syöksyivät
-puolalaiset ratsumiesten niskaan, pannen toimeen kauhean verisaunan. He
-eivät voineet palata takaisin, sillä puolalaiset olivat asettautuneet
-sinne, ja vaunut taasen olivat etupuolella. Pimeys saattoi taistelun
-vielä hirmuisemmaksi.
-
-Vilho ei ollut jättänyt Eleonoraa hetkeksikään, hän oli päättänyt
-puolustaa itseään viimeiseen asti. Hänen ympärillään kaatui ratsumies
-toisensa perään, ja hän kuuli kauhulla vihollisten joukon yhä enenevän.
-Hänen vieressään taisteli kersantti raivoisana. Silloin kuuli hän järeän
-äänen käskevän puolalaisia ottamaan haltuunsa vaunut, sillä kaivattu
-saalis olisi siellä. Hän oli lähellä joutua epätoivoon, sillä
-pelastusta ei näkynyt missään. Kaikki tuli hänelle nyt selville;
-ruhtinas oli tämän päällekarkauksen pannut toimeen.
-
-"Eleonora", sanoi Vilho sortuneella äänellä, "me joudumme nyt
-vihollisten käsiin, mutta minä tahdon kuitenkin kuolla urhon lailla;
-elävänä en koskaan antaudu!"
-
-"En minäkään", kuului ääni luutnantin lähellä, ja kersantti seisoi
-hänen takanansa. "Ainoastaan kymmenen miestä on jälellä", sanoi hän
-synkästi, "ja nämät kymmenen pian saavat loppunsa, sillä meitä
-vastustaa satakunta hurjaa vihollista. Antakaa minun kuolla kanssanne,
-luutnantti, ja niin totta kuin Jumala elää, ei yksikään puolalainen ole
-koskeva Eleonora-kreivittäreen, niinkauan kuin minä voin liikuttaa
-käsivarttani."
-
-Vedet silmissä ojensi Eleonora jalolle kersantille kätensä, jonka tämä
-vei huulilleen, sitten hän yhdellä iskulla halkaisi jättiläisen
-kokoisen puolalaisen pään, tämä kun oli tullut liiaksi lähelle vaunuja,
-joiden luona jälellä olevat ruotsalaiset vielä taistelivat epätoivon
-hurjuudella.
-
-"Jalo ystäväni", sanoi Vilho, pannen kätensä kersantin olalle, "minä
-kunnioitan ja ihailen rohkeuttanne ja uljuuttanne, mutta ne eivät meitä
-hyödytä. Tehkää sentähden neuvoni mukaan: koettakaa paeta ja kertokaa
-tämä onnettomuus eversti Kruselle; ainoastaan tällä tavoin voimme
-toivoa pelastuvamme."
-
-Ja kun Eleonora pyysi samaa, huusi kersantti:
-
-"Kyllä koetan; ja jos vaan ihmisvoimat auttavat, niin..."
-
-"Kiitos, kiitos", sanoivat Vilho ja Eleonora yhteen ääneen.
-
-Kersantti lisäsi:
-
-"Puollustakaa itseänne vielä hetkinen, minun pannessani tuumani
-toimeen, sitten voitte antautua." Näin sanoen astui hän hevosen
-selästä, haki sen puolalaisen ruumiin, jolta äsken oli halaissut pään,
-puki itsensä hänen lakkiinsa sekä viittaan, ja tunkeutui pelkäämättä
-vihollisten joukkoon.
-
-Vilho katseli hetken aikaa hänen jälkeensä, ja kersantti katosi
-näkyvistä. "Sallikoon Jumala hänen rohkean tekonsa onnistua!" sanoi hän
-hiljaa. "Kaikki mitä minulla on, tahtoisin uhrata hänen hyväkseen."
-
-Kimakka avunhuuto vaunujen luota veti hänen huomionsa puoleensa.
-Puolalaiset olivat syösseet vaunuille; ainoastaan neljä tai viisi
-ruotsalaista oli jälellä. Katarina-rouva oli pyörtynyt, eikä siis
-tiennyt, että hän vietiin pois; Eleonora kyllä koetti vastustaa
-vihollisia, jotka puoleksi olivat vetäneet hänen vaunuista ulos, mutta
-mitä voi hän saada aikaan heikoilla voimillaan? Silloin hän päästi
-huudon, joka toi Vilhon hänen luoksensa. Parin minuutin kuluttua olivat
-puolalaiset verisin päin lyödyt maahan ja Eleonora vapaa. Melkein
-yliluonnollisilla voimilla nosti Vilho hänet satulaan, kannusti hevosta
-ja ohjasi sitä heikompaa paikkaa kohti. Mutta turhaa oli toivoa
-pelastusta niin suurta ylivoimaa vastaan. Ne harvat ratsumiehet jotka
-olivat seuranneet nuorta komentajaansa, kaatuivat pian, ja Vilho aikoi
-juuri kumartua, painaakseen jäähyväissuutelon Eleonoran värittömille,
-vapiseville huulille, kun samassa miekanisku takaapäin sattui hänen
-vasempaan käsivarteensa niin voimakkaasti, että hän tunnottomana vaipui
-maahan. Mailma musteni hänen silmissään ja hän meni tunnottomaksi.
-
-Kaksi jälelle jäänyttä ratsumiestä antautuivat, nähdessään luutnantin
-kaatuvan, ja metsäaukossa vallitsi pian kuolonhiljaisuus, jota
-ainoastaan silloin tällöin häiritsi haavoitettujen valitushuudot.
-
-
-
-
-IX.
-
-Kersantti pettää puolalaiset. -- Göran Czarnecki käy vankiensa luona.
-
-
-Uskalias kersantti ei milloinkaan ollut peljännyt, mutta nyt häntä
-vähän kammotti näin tunkeutua vihollisten joukkoon. Kielen taisi hän
-aivan hyvin; nyt tuli hänen vaan pitää kasvojaan piilossa. Vedettyään
-lakin syvään kasvoilleen ja viitankauluksen ylös, meni hän rohkeasti
-eteenpäin, sysäten tieltään kansalaisiaan, eikä ollut kuulevinaan
-äänekästä nurinaa jälessään.
-
-"Maanmiehet, minun kasvoni ovat haavoittuneet", sanoi hän, vetäessään
-kaulusta vielä ylemmäksi, "ja vaikka luin viisikolmatta Pater Nosteria
-[Isämeidän rukousta. Suoment.] ja lupasin kymmenen paria messua
-kuolleelle veljelleni, ei pyhä neitsyt kuitenkaan ole minua armahtanut.
-Saakelin ruotsalainen veti koko poskeni halki; minun täytyy kiirehtiä
-kotiin, muuten vereni juoksee kuiviin."
-
-"Ha, ha, haa!" nauroivat muutamat talonpojista, jotka kuulivat tuon
-vale-puolalaisen valitukset, "tuleehan siitä kelpo työ akallesi, kun
-neuloo tuon haavan umpeen."
-
-"Niin, niin, minua miesparkaa", voivotteli valepukuinen, kiiruhtaen
-askeleitaan, "enpä enään luule ehtiväni kotiakaan."
-
-"Istupas tähän, toveri", sanoi eräs toinen talonpoika, tarttuen kiinni
-kersantin käsivarteen. "Minä olen hieman lääketaitoinen, ja jos tahdot,
-niin kyllä tarkastan haavasi."
-
-"No nytpä todellakin olen joutunut pulaan", sanoi kersantti itsekseen,
-"tuo puoskari voisi mennä hiiteen." Ääneensä lisäsi hän: "kiitos
-vaivastasi, naapuri, mutta heti kun ilmaa pääsee haavaan, rupeaa se
-kirvelemään, kuin olisi tulessa: kyllä koetan mennä kotiin, tie ei ole
-erittäin pitkä." Näin sanoen nousi hän istualtaan ja aikoi poistua,
-mutta lääketaitoinen, joka toverilleen tahtoi näyttää taitoansa,
-pidätti kersantin ja sanoi hyväntahtoisesti:
-
-"Vedä viitta pois, eihän se nyt mahda olla niin vaarallinen, sinä vaan
-olet pelko raukka."
-
-Kersantti kirosi kaikkia lääketaitoisia puolalaisia. Näyttää kasvonsa
-oli hänestä sama kuin mennä kuolemaan. Hetki oli mitä vaikein. Toisella
-kädellään viitan alta koetettuaan, olivatko pistoolinsa ja sapelinsa
-tallella, teki hän rohkean päätöksen.
-
-"Ystäväni", sanoi hän yksinäiselle puolalaiselle, joka yhä piti hänen
-käsivarrestaan kiinni, "olisitpa vaikka kuinka taitava, et kuitenkaan
-voi hoitaa minua niinkuin vaimoni. Näetpäs, kun pyhä neitsyt viime
-vuonna pelasti Torkan hukkumasta Veikseliin, lupasin minä hänelle,
-ett'ei kukaan muu kuin vaimoni saisi minua hoitaa, kun joudun
-sairaaksi. Tämä on aivan totta, toverit, ettekä te voi uskoa, miten
-hyvä hän on sairaita hoitelemaan. Nyt, toverit, laskekaa minut
-menemään, ja jos sinä todellakin olet niin lääke-oppinut kuin
-kerskailet, niin onhan sinulla kyllä tekemistä tuolla."
-
-"Hän on tehnyt pyhälle neitsyeelle lupauksen, pyhä neitsyt on
-pelastanut hänen vaimonsa", puhelivat läsnäolijat toisilleen hiljaa, ja
-yksi heistä meni lääkeoppineen luokse, sanoen: "meidän täytyy
-kunnioittaa pyhää neitsyttä ja hänen suojeluksensa alla olevia; anna
-hänen mennä!"
-
-Puolalainen irroitti kätensä, ja kersantti luuli jo pelastuneensa, kun
-roteva talonpoika lähestyi parin kyynärän päässä kersantista olevaa
-joukkoa, kysyen, josko he olivat nähneet hänen veljeänsä, jonka puvun
-hän tarkasti kertoi.
-
-Kersantti vavahti ja tunsi tuskan hien otsallaan. Ensi kerran eläissään
-hän pelkäsi, huomatessaan kantavansa väärää pukua. Mutta vanha
-vikkelyytensä, joka ei koskaan ennen ollut häntä jättänyt, nytkin hänet
-pelasti. Hän keksi äkkiä keinon, joka oli hänelle hyödyksi.
-
-"Puolalaiset", huusi hän, nostaen kättään, "me olemme ympäröidyt, nyt
-juuri näin painetteja puiden välitse, tulkaa, katsokaamme keitä siellä
-on, eläköön Puola" näin sanoen kiiruhti hän ennen muita poispäin,
-"Kiiruhtakaa, kiiruhtakaa!" huusi hän tuskin voiden iloaan hillitä,
-nähdessään että ainoastaan kaksi voivat häntä seurata. "Ruotsalaiset
-ovat tuolla edessäpäin, mutta nuo koirat pakenevat, eläköön Puola!"
-
-Puolalaiset juoksivat sen minkä voivat, mutta kersantti juoksi henkensä
-edestä. Toinen niistä, jotka voivat häntä seurata, väsyi yhä enemmän ja
-enemmän, vihdoin seurasi häntä ainoastaan tuo lääketaitoinen.
-
-He olivat kahden, sillä kersantti oli hänen huomaamattansa vaihtanut
-suuntaa, niin että nyt olivat aimolailla pettämänsä joukon sivulla. Hän
-kuunteli; silloin tällöin kuului yksinäinen laukaus, mutta tulivatko ne
-metsäaukosta tai häntä takaa-ajavilta puolalaisilta, sitä hän ei voinut
-varmaan sanoa. Hän otaksui kuitenkin, että viimemainitut olivat
-huomanneet petoksen, ja raivossaan ampuvat hänen jälkeensä.
-
-Kersantti pysähtyi. Toverinsa teki samoin.
-
-"Jos olet yhtä hyvä lääkäri kuin juoksija, niin todella kadun, ett'en
-antanut sinun sitoa haavaani", sanoi kersantti salaperäisesti
-hymyillen, jota ei puolalainen kuitenkaan huomannut.
-
-"Eipä haavasi mahda olla erittäin vaarallinen, koska voit juosta niin
-hyvin", puuhkaili puolalainen hengästyneenä. "Mutta koska emme
-saavuttaneetkaan noita saakelin ruotsalaisia, niin jos nyt tahdot
-näyttää, niin kyllä minä..."
-
-"Tässä näet", vastasi kersantti, vetäen kauluksen pois kasvoinsa edestä
-ja heittäen viitan taaksepäin.
-
-Puolalainen hämmästyi ehdottomasti, nähdessään ruotsalaisen univormun.
-
-"Missä on tie Sandomiriin?" kysyi kersantti, paljastaen miekkansa ja
-mennen puolalaista vastaan. "Tässä ei auta salaaminen, totuus ilmi!"
-
-Puolalainen ei ennättänyt vielä tointua hämmästyksestään, nähdessään
-puolalaisen talonpojan sijaan edessään ruotsalaisen sotilaan, ennenkuin
-kersantti veti keihään hänen kädestään ja ojensi sen hänen rintaansa
-vasten.
-
-"Minun on kiire", sanoi hän, lyöden jalkaansa maahan, sillä hän epäili
-ensi hetkellä saavansa koko puolalaisjoukkion niskaansa. "Missä on tie
-Sandomiriin? Sano heti, muuten lävistän sinut keihäällä, ja se haava ei
-olisi niin hyvä parannettava."
-
-"Tuolla... tuolla... tuolla..." änkötti puolalainen, osoittaen
-oikealle. "Menkää aivan suoraan ja puolentunnin kuluttua tulette
-tielle. Säästäkää henkeni, minulla on vaimo ja lapsia..."
-
-"Etkö valehtele?" kysyi kersantti tuimasti.
-
-"En, se on totta", vastasi puolalainen vaikeroiden, "kahdeksan pientä
-lasta ja..."
-
-"Välitänkö minä lapsistasi", huudahti kersantti, joka vaivoin saattoi
-olla totisena, "voitko vannoa, että oikea tie on tuossa edessämme?"
-
-"Pyhän neitsyen ja kaikkien pyhimysten kautta vannon sen", vakuutti
-puolalainen.
-
-"Noh, nyt uskon sinua. Saat mennä matkaasi, vaan muista, jos nyt olet
-valehdellut, et koskaan tule saamaan rauhaa, vaan olet ijankaiken
-vaivattava kiirastulella, vaikka vaimosi ja kahdeksan lastasi lukisivat
-messuja ylitsesi. Keihään pidän minä, jää hyvästi!"
-
-Näin sanoen kietoutui kersantti jälleen viittaansa, kiiruhtaen
-puolalaisen osoittamaan suuntaan. Kun ei enään nähnyt ketään, alkoi hän
-juosta minkä jaksoi, ja tulikin vähän ajan kuluttua maantielle, jossa
-suureksi ilokseen tapasi noin sata miestä omasta rykmentistään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Molemmat kreivittäret vietiin kiireesti Walchovitzin asunnolle, joka,
-kuten lukija kai muistaa, oli Veikselin rannalla. Paitsi asuinhuoneita,
-löytyi siellä kaksi muutakin rakennusta, ja niihin majoitettiin
-vangitut ratsumiehet. Näiden joukossa oli Vilhokin, joka Walchovitzin
-käskystä heitettiin pimeään, epäterveelliseen kellariin, mikä tuskin
-oli niin suuri, että hän voi siellä ojaista itseään. Kreivittäret
-saivat isännän huoneen asuakseen. Tämäkään ei juuri ollut kehuttava,
-mutta olivathan kuitenkin suojassa yökylmää vastaan.
-
-Vanha kreivitär osoitti useamman kerran iloansa, ollessaan jälleen
-maanmiestensä luona, ja kiusasi alinomaa Eleonoraa, kertoessaan miten
-suuria tulevaisuuden toiveita hänellä oli. Eleonora ei ollut
-kuulevinaankaan soimauksia armastaan kohtaan, vaan kärsi vaijeten nämä
-kaikki. Mutta tämä ei ollut vanhuksen mieleen.
-
-"Kreivittäreni", virkkoi Eleonora katkerasti, "asemamme on muuttunut,
-nyt pidän minä itseäni vankina, mutta tahdon kuitenkin tyytyä onneeni,
-kun vaan tiedän, että Vilhoa kohdellaan niinkuin jalojen voittajien on
-tapana. Toivon kuitenkin kerran pääseväni taasen vapaaksikin."
-
-"Älä sitä luulekaan", sanoi Katarina-rouva äkkiä. "Veljesi ei niinkään
-pian laske sinua käsistään, ja mitä tuohon hullunkuriseen rakkauteesi
-tulee, ei se ole muuta kuin tyhjää luuloa, jonka järki pian on ajava
-tiehensä. Kukapa sitäpaitsi tietää, jääkö kreivi elämään. Kuulin
-Walchovitzilta, että hän oli saanut vaarallisen haavan."
-
-"Missä hän on, mihinkä he ovat hänen vieneet?" huusi Eleonora,
-hypähtäen seisoalleen. "Armosta, rouvani, päästäkää minua hänen
-luokseen, minä pyydän teitä."
-
-"Käänny pyyntöinesi Walchovitzin puoleen", vastasi vanhus. "Mutta hän
-ei sitä tule myöntämään, sillä hänelle on annettu ankara käsky pitää
-teitä erinään."
-
-"Kuka on antanut hänelle tämän käskyn?" kysyi Eleonora äkkiä.
-
-"Ruhtinas", vastasi Katarina-rouva kääntyen poispäin.
-
-"Tuo konna! Hän ansaitsisi vihani ja kammoni, mutta ei ole edes sen
-arvoinen, tuskin ansaitsee hän syvimmän ylenkatseeni. Luuleeko hän
-tällä julmuudella voivansa kuolettaa rakkauteni? Tietämättänsä tekee
-hän sen yhä vahvemmaksi, enkä milloinkaan herkeä rakastamasta Vilho
-Stjernfeltiä. Kuuletteko, kreivittäreni", jatkoi hän, tarttuen
-vanhuksen käsivarteen, "_en milloinkaan herkeä rakastamasta Vilho
-Stjernfeltiä_!"
-
-Katarina-rouva peräytyi, nähdessään Eleonoran silmissä palavan
-epätoivon tulen; hän ei enään lausunut sanaakaan Vilhosta, vaan meni
-huoneen nurkassa olevalle yksinkertaiselle vuoteelle. Pian hän vaipui
-syvään uneen, eikä kauan viipynyt, ennenkuin Eleonorankin valtasi uni.
-Mutta hänen unensa oli rauhaton, hän oli aina kuulevinaan kuolevaisten
-hätähuudot, ja näiden joukosta eroitti hän Vilhon heikon äänen.
-Kiljahtaen nousi hän vuoteeltaan. Aurinko oli juuri noussut, ja sen
-lämpimät säteet valaisivat lempeinä köyhästi sisustetun huoneen. Taivas
-oli selkeä, ilma lämmin ja suloinen.
-
-Eleonora jätti vuoteensa ja meni akkunan luo. Edessään päilyi Veikselin
-pinta. Pienet, värähtelevät aallot kimaltelivat kuni timantit ja
-kuohuivat leikkien kivien ympärillä. Kaikki heräsi uuteen eloon, ja
-kevään ensi sanansaattajat, kukkaset, nousivat verhostaan,
-auringonsäteitten lämpimästä tervehdyksestä.
-
-Lumottuna katseli Eleonora silmäinsä edessä olevaa kaunista maisemaa,
-ja hän oli juuri aikeessa mennä ulos, saadakseen paremmin nauttia
-kaunista aamua, kun etäältä kuuluvat äänet pakottivat hänen
-pysähtymään.
-
-Äänet tulivat yhä lähemmäksi ja voimakkaimmiksi. Eleonora tunsi
-rohkeutensa menehtyvän, sillä äänien joukosta oli hän eroittavinaan
-ruhtinaankin äänen.
-
-Edessään oleva näky saattoi Eleonoran vapisemaan. Hän näki seuraavaa:
-
-Ruotsalaiset vangit vedettiin yksi erältään esille ja ruoskittiin
-poikkimenneellä keihäällä, ja mitä vaan nuo raivoisat puolalaiset
-käsiinsä saivat. Turhaan pyysivät nuo onnettomat armoa; heidän
-kiusaajansa vaan nauroivat pilkallisesti.
-
-Tähän asti oli Eleonora kärsivällisesti katsellut tuota hirveätä
-menettelyä, vaikka veri monta kertaa oli jähmettymäisillään hänen
-suonissaan, kun hän näki ruhtinaan, joka etäältä katseli näyttelyä,
-vaan nauravan onnettomain tuskille: mutta kun vihdoin Vilhokin tuotiin
-esille, silloin päästi Eleonora sydäntä vihlovan hätähuudon, kaappasi
-oven auki ja syöksyi ulos. Kun hän huomattiin, vaipuivat kohotetut
-sauvat, ja ruhtinaskin vaaleni.
-
-"Vilho, Vilho!" huusi hän, kumartuen rakastettunsa viereen, sekä
-peittäen hänen veriset kasvonsa suuteloillaan, "Herää; Vilho, Eleonorasi
-on luonasi!"
-
-Vaan vanki ei kuullutkaan tuota kallista ääntä, hän oli pyörtynyt.
-
-"Ja tämän olette te tehneet!" huusi Eleonora, katsoen ruhtinasta
-ylenkatseella. "Jos tällaisella menettelyllä luulette murtavanne
-rakkauteni, niin tykkänään erehdytte, ruhtinas!"
-
-"Ihana Eleonora", sanoi Göran Czarnecki, antaen merkin viedä vangit
-pois, "te siis todellakin kunnioitatte tuota ruotsalaista enemmän kuin
-hän ansaitseepi, te, puolalainen neito..."
-
-"_Minä olen kreivi Vilho Stjernfeltin puoliso_", vastasi Eleonora
-painavasti. "Ja ellette usko minua, voitte kysyä eversti Kruselta.
-Muistakaa", jatkoi hän, ylpeästi kohottaen päätään, "minä olen hänen
-puolisonsa ja voin siis vaatia teitä edesvastaukseen menettelystänne."
-
-"Hänen puolisonsa", jupisi ruhtinas, töllistellen Eleonoraa, "se ei voi
-olla mahdollista!"
-
-"Jumalan ja ihmisten edessä olen minä hänen puolisonsa", vastasi
-Eleonora vakavasti.
-
-Ruhtinas vaaleni, vaan hän tuli kuitenkin pian ennalleen ja vastasi:
-"Tämä avioliitto ei ole laillinen, ja kirkko on sen purkava."
-
-"Minä en tunnusta teidän kirkkoanne", sanoi taaskin Eleonora säihkyvin
-silmin. "Puolisoni uskonto on minunkin uskontoni, ja minä olen
-lutherilaisen kirkon suojassa."
-
-"Kuolema ja kirous", jupisi ruhtinas ja riensi pois, "mutta minä olen
-kostava verisesti."
-
-Horjuvin askelin palasi Eleonora asuinhuoneesen. Hänen rukouksistaan ja
-kyyneleistään huolimatta, oli Vilho viety takasin entiseen koppiinsa.
-
-
-
-
-X.
-
-Ehkäistyt tuumat.
-
-
-Kaarlo Kustaa oli tullut Sandomiriin vaivaloisen marssin perästä, Heti
-kaupungin eteläpuolella aikoi hän mennä yli Veikselin, mutta saatuaan
-tietää, että Czarnecki oli sinne majoittanut hyvin varustetun leirinsä
-ja kaikin voimin päättänyt tehdä vastarintaa, marssi hän sivutse ja
-majoittui juuri kolmioon, jonka Veiksel ja San muodostavat yhtyessään.
-Oli ilta, kun ruotsalaiset saapuivat Sandomiriin, ja puoliyön aikana
-kaikui ruotsalaisten tykinlaukaus piiritettyjen lohdutukseksi, joita
-yhä ankarammin suuri puolalainen armeija hätyytti.
-
-Kaarlo Kustaa oli kaikkialla, hän ei säästänyt ketään, ei edes itseään:
-hän otti itse osaa vallitustoimiin. Öin, päivin sateli luoteja ja
-pommia kaupunkiin sekä linnaan, mutta muureissa ei huomattu mitään
-vaikutusta. Silta, jota majuri Liljenberg rakensi virran yli, oli jo
-melkein valmis. Sinnepäin puolalainen tykistö enimmäkseen luotejaan
-lähettelikin, vaan ne eivät tehneet mitään vahinkoa. Liljenberg oli
-antanut tehdä vahvoja etuvarustuksia, ja niiden takana tehtiin
-yhtämittaa työtä. Ainoastaan kaksi päivää vielä, ja ylimeno voitaisiin
-panna toimeen.
-
-Eversti Kruse joukkoineen oli asetettu aivan virran luo linnan
-eteläpuolelle. Tuon ankaran sotilaan otsa oli ollut synkkä ja
-miettiväinen aina kreivittärien lähdöstä saakka, ja usein oli hän
-katunut, ett'ei ollut lisännyt saattojoukkoa. "Minä olen niin levoton
-luutnantin tähden", sanoi hän majuri Berdanille, joka ratsasti hänen
-vieressään virran rannalla, "jos he ovat joutuneet näissä pirun
-metsissä niin runsaasti kuljeskelevien salajoukkojen käsiin."
-
-"Asiat eivät ole oikein", vastasi majuri, "ja minulla on syytä uskoa
-pahinta."
-
-"Miten niin?" kysyi eversti pikaisesti.
-
-"Tuon nuoren ruhtinas Czarneckin sanotaan kuljeskelevan näillä
-tienoilla: niin kertovat jotkut minun väestäni."
-
-"Niin, tuo saakelin ruhtinas", murisi eversti, "hän on tuottanut
-minulle suurempia suruja kuin olen voinut aavistaakaan. Hän kuljeksii
-täällä ympäristöillä, koettaen saada valtaansa nuoren kreivittären,
-eikä tiedä, että vaimo on pidettävä kunniassa." Näin sanoen varjosti
-hän vasemmalla kädellään silmiänsä ja katseli tarkasti puolalaisten
-leiriä.
-
-"Puolalaiset valmistautuvat rynnäkköön", sanoi hän, kääntyen majuri
-Berdanin puoleen, "mutta Liljenberg ja Cronlod kyllä ajavat heidät
-matkoihinsa."
-
-Tykit alkoivat paukkua, ja kietoivat läheisimmät esineet savuun.
-Taistelijain liikkeitä ei voinut eroittaa, toisinaan näkyi puolalainen
-joukko toisensa perään kiirehtivän virtaa kohden. Näytti siltä, kuin
-olisi Lubomirski aikonut ottaa valtoihinsa tämän paikan. Mutta
-Liljenberg otti heidät lämpimästi vastaan, ja pakoitti ryntääjät
-peräytymään.
-
-Ruotsalaisen leirin keskukohdalta ohjasi pienilukuinen ratsujoukko
-kulkuaan virran ainoan sillan eteen. Siinä oli Kaarlo Kustaa,
-kenraalimajuri Essen, eversti Kaarlo Sparre, kenraalimajuri Bülov ja
-eversti Kustaa Kruse sekä Fredrikki La Chapell ja muutamia ulkomaiden
-lähettiläitä. Kuningas ratsasti aivan virran partaalle, ja voi aivan
-hyvin kuulla komantosanat toiselta rannalta. Hän viittasi toisia
-seuraamaan itseänsä, ja sanoi, kääntyessään lähettiläiden puoleen:
-
-"Herrani, te olette nyt melkein kahakan keskellä; nyt näette, miten
-puollustetaan linnoja ja suojellaan virran ylimenoa."
-
-"Teidän majesteetillanne on yhtä urhokkaita päälliköitä kun
-sotilaitakin", vastasi Ranskan lähettiläs D'Avaugour, kohteliaasti
-kumartaen.
-
-Kuningas hymyili kuullessaan tämän todenperäisen kiitoksen
-sotajoukostaan, ja sanoi:
-
-"Sotamieheni ovat syntyneet tällaisiin leikkeihin, työttöminä he eivät
-voi ollakaan."
-
-Näin sanottuaan käänsi hän hevosensa ja ajaa karahutti täyttä laukkaa
-takasin leiriin, mutta oli tuskin ennättänyt puolitiehen, kun hänet
-saavutti majuri Bertan, joka huomautti häntä vaarasta, joka jälleen
-uhkasi linnaa; syystä, että puolalaiset olivat tuoneet esiin suuren
-joukon polttoaineita, ja sytyttääneet linnan palamaan.
-
-Kuningas pysähtyi ja katseli kauan aikaa levottomasti linnaa.
-
-Tuli leveni hirveällä nopeudella, ja liekit kiemurtelivat valleja
-myöten ylöspäin; yht'äkkiä kääntyi tuuli ja ohjasi liekit kaupunkiin
-päin, joka hetken kuluttua oli yhtenä tulimerenä. Puolalaisten aije ei
-ollut onnistunut, ja suurella tappiolla vetäytyivät he takasin.
-
-Tuskin oli eversti Kruse tullut telttaansa, ennenkuin kersantti
-Lundberg syöksyi sisään.
-
-"Mikä Herran nimessä onkaan?" huudahti eversti hypäten kersanttia
-vastaan, "miten on luutnantin ja kreivittärien laita?"
-
-Kersantti kertoi kaikki, ja lopetti puheensa, sanoen: "Pikainen apu on
-tarpeen, sillä ruhtinas Czarnecki on raivoissaan luutnantille. Eräs
-vanki, jonka minun onnistui saada käsiini, kertoi minulle tämän."
-
-"Minä tahdon nähdä tuon vangin", sanoi eversti.
-
-Kersantti toi vangin sisään.
-
-"Kas niin", huusi eversti, mielistyneenä hieroen käsiään. "Tervetuloa,
-ystäväni Czarny! Sinä näyt mielelläsi oleskelevan ruotsalaisten
-leirissä, mutta ole varma siitä, että tällä kertaa et pääsekään
-pakenemaan. Nyt ei täällä enään löydy Sapichaa, joka pelastaisi sinut."
-
-Czarny vapisi.
-
-"Vastaa nyt todenperäisesti kysymyksiini", jatkoi eversti, pannen
-kätensä Czarnyn olalle. "Muuten tiedät minulla olevan keinon, jolla
-saan sinulta totuuden."
-
-"Minä vastaan", jupisi vanki.
-
-"No niin, onko Göran Czarnecki virran tällä puolella?"
-
-"On."
-
-"Oletko tavannut häntä?"
-
-"En."
-
-"Sinä valehtelet", ärjäsi eversti kohottaen nyrkkinsä. "Mistä sitten
-tietäisit hänen olopaikkansa?"
-
-"Olen kuullut puhuttavan."
-
-"Soo'o; koska hänestä erkanit?"
-
-"Toissapäivänä."
-
-"Ja kuitenkin sanot, ett'et ole häntä tavannut täällä: tuo kuuluu
-hiukan epäiltävältä."
-
-"Erotessani ruhtinaasta olimme virran toisella puolella. Ruhtinas oli
-silloin menossa litvalaisten luo, vaan onko hän nyt muuttanut aikeensa,
-sitä en tiedä."
-
-"Noh", jatkoi eversti ja asteli nopein askelin edestakaisin lattialla,
-"mitä siitä tuumaat, että molemmat kreivittäret ovat ruhtinaan
-hallussa?"
-
-Czarny tuskin voi pidättää ilon-huudahtusta.
-
-"Huomaan, että sinä tunnet tuon seikan", sanoi eversti, joka koko ajan
-oli tarkasti katsellut vankia, "sinä ehkä tiedät, minne ruhtinas on
-heidät piiloittanut?"
-
-"Tiedän", vastasi Czarny, joka näki, että ainoastaan suora totuus
-saattoi hänet pelastaa.
-
-Eversti kutsui luokseen sotamiehen, jolle sanoi: "Pidä tarkka huoli
-tästä vangista, muuten, minä takaan, pääsi ei juuri ole erittäin
-lujassa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ruhtinas oli pari kertaa käynyt Vilhon luona. Tuo mustasukkainen ja
-kostonhimoinen puolalainen piti Vilhon tuskat suurimpana ilonaan, eikä
-sallinut lääkärin eikä Eleonorankaan tulla hänen luokseen. Haava,
-aluksi vaan vähäpätöinen, tuli hoidon puutteesta hyvin vaaralliseksi,
-ja varmaan olikin ruhtinaan tarkoitus niin pidentää aikaa, ett'ei
-sittemmin enään mikään lääkäri voisi sitä auttaa. Kärsivällisesti piti
-nuorukainen hyvänään kaikki vihollisensa rääkkäykset, jopa, kun nämä
-tulivat käsillisiksi, hän vaan vastineeksi heitti viholliseensa
-silmäyksiä, joista esiintyi syvin ylenkatse.
-
-Kosto on tunne, joka voi kuolettaa kaiken jalouden, jonka Luoja on
-istuttanut ihmis-sydämeen. Luonnostaan oli Göran Czarnecki jalo, ja
-voi, kuten kaikki vaihtelevat henkilöt, usein näyttäytyä oikein
-ylevänä; hänessä olivat kaikki avut yhdistettyinä. Eleonoran tunnustus,
-että hän oli luutnantti Stjernfeltin puoliso, oli kiukuttanut häntä, ja
-hän vannoi kostavansa hirveästi. Hänen ylpeyttään oli kovasti loukattu,
-ja hän tuli raivoihinsa, tietäessään halvan ruotsalaisen upserin
-voittaneen hänet. Eleonoran luopuminen uskostaan häntä myöskin
-harmitti, ja katoolilais-innossaan luuli hän palvelevansa sekä kirkkoa
-että Jumalaa, kun hän valmisti verivihollisensa perikadon. Ja hän oli
-päättänyt sen saada aikaan. Nyt tiesi hän ei milloinkaan voittavansa
-Eleonoran rakkautta, ja tämä vielä yllytti hänen vihaansa.
-
-Lähtöpäivä oli tullut. Vanha kreivitär, joka sai kuljeskella missä
-tahtoi, oli vähää ennen mennyt rannalle. Hän huokasi syvään,
-ajatellessaan luutnantin tilaa. Hänkin oli Göran Czarneckilta pyytänyt
-saada hoitaa sairasta, vaan oli aina saanut kieltävän vastauksen. Hän
-kyllä kärsi, nähdessään Eleonoran tuskat, ja koetti lohduttaa
-surullista, enempää ei hän voinut, sillä ruhtinas oli niin julma ja
-luulokas, että eroitti heidät toisistaan, ja he saivat siis asua
-erikseen kumpikin huoneessaan, Walchovitzin tuvassa. Tämä konna, jonka
-ruhtinas oli ostanut kultaläjällään, oli pantu hänen tuumiansa
-täyttämään, ja tämän Walchovitz tekikin mielellään, koska vihansa
-vieraita kohtaan oli yhtäpitävä ahneuden kanssa, ja hän ruotsalaisia
-hävittämällä luuli välttävänsä taivaan rangaistuksen.
-
-Tällaisissa käsissä oli nuorukaisen kohtalo, vaikk'ei hän itse sitä
-tiennyt, sillä vahdit eivät milloinkaan vastanneet hänen kysymyksiinsä,
-eivätkä edes vähimmälläkään viittauksella ilmoittaneet, mitä tapahtui.
-
-Päivä oli jo lopussa, ainoastaan pari tuntia oli enään hämyyn.
-Puolalaiset järjestyivät tuvan edessä ja odottivat vaan käskyä,
-alkaakseen marssinsa.
-
-Kiirein askelin lähestyi ruhtinas Eleonoran asuntoa ja käski vahdin
-avaamaan.
-
-"Ovi on sisäpuolelta suljettu, armollinen ruhtinas", sanoi mies
-nöyrästi.
-
-Göran Czarnecki koetti avata, mutta hänen ponnistuksensa raukenivat
-tyhjiin.
-
-"Avaa se väkisin!" käski hän sotamiestä.
-
-Tämä epäili hetkisen, mutta teki vihdoin käskyn jälkeen ja mursi sen
-yhdellä ainoalla keihään iskulla. Ruhtinas syöksyi sisään, mutta
-seisahtui hämmästyneenä kynnykselle.
-
-Eleonora oli polvistunut tuolin eteen ja piti käsissään pientä
-kultakantista kirjaa. Hän ei ollut huomannut, kun ovi murtui, mutta
-ruhtinaan astuessa huoneesen nousi hän ylös, ja meni levollisen
-näköisenä häntä vastaan, sanoen:
-
-"Takasin! Jos tulette ilmoittamaan minulle puolisoni kuolemaa, niin
-säästäkää minua kuulemasta niitä kärsimyksiä, joita olette hänelle
-tuottanut. Takasin!" huusi hän koko voimallaan, "te ette ole arvollinen
-astumaan tämän matalankaan katon alle."
-
-Hänen vakava käytöksensä, ja kaikissa kasvonjuonteissa ilmaantuva
-päättäväisyys, hämmästyttivät ruhtinasta. Hän oli odottanut näkevänsä
-Eleonoran, kyyneleet silmissä, ja nyt hän olikin noin rohkea. Mutta hän
-ei tiennyt, että tämä rohkeus vaan oli teeskenneltyä, ja että vaan
-epätoivo häntä rohkaisi. Ruhtinas ei voinut sanoa sanaakaan, ja oli
-juuri menemäisillään pois, kun huomasi pienen kirjasen Eleonoran
-kädessä.
-
-"Tuo varmaan on rakas muisto, koska siitä niin huolellisesti pidätte
-vaarin", sanoi hän ivallisesti nauraen, ja meni Eleonoraa kohden.
-
-"Se on lutherilainen raamattu, ihana ja opettavainen kirja, jossa
-käsketään antamaan anteeksi myöskin vihollisilleen; sen olen saanut
-Vilholta", vastasi Eleonora, painaen raamatun huulilleen. "Teidän,
-ruhtinas, pitäisi lukea se", jatkoi hän lempeästi, "että näkisitte,
-miten väärin olette tehnyt."
-
-"Pitäisikö minun sääliä sitä, joka on anastanut iloni ja ryövännyt
-morsiameni?" vastasi ruhtinas katkerasti. "Ei", huudahti hän,
-raivoissaan puristaen nyrkkiään; "minä olen vannonut kostavani ja
-kostoni on oleva hirveä. Hän on vääräuskoinen, ja hänen on kuoleminen,
-niin sanoo meidän oppimme."
-
-"Menkää, menkää", huusi Eleonora, ja peräytyi, nähdessään ruhtinaan
-hehkuvat silmät. "Menkää, muuten huudan apua."
-
-"Kenen luulet auttavan sinua?" vastasi Göran Czarnecki hurjalla
-äänellä, ja kietoen kätensä Eleonoran vyötäisille. "Sinä olet nyt minun
-vallassani."
-
-"En milloinkaan!" huudahti Eleonora, kokosi kaikki voimansa ja sysäsi
-ruhtinaan takasin niin voimakkaasti, että tämä oli vähällä kaatua.
-Samassa kiillähti leveä tikari hänen kädessään. "Te olette konna,
-ansaitsematon jaloon nimeenne, jonka syntymisenne on teille saattanut",
-lisäsi hän, kohottaen äänensä. "Kuulkaa nyt päätökseni. Älkää tulko
-minua liki, nyt en enään pidä teitä ruhtinaana, maanmiehenäni, vaan
-vihollisenani, ja tämän pyhän kirjan kautta vannon puollustautuvani
-viimeiseen saakka. Puolalainen veri liikkuu suonissani, ja te tiedätte,
-että puolalaistyttö on rohkea, kun on puhe hänen rakkaudestaan ja
-maineestaan."
-
-Ruhtinas kyllä näki, että Eleonora voisi pitää sanansa, mutta intohimot
-ja viha, nämä hirmuiset haltijat, jotka alentavat ihmisen eläimiäkin
-alemmaksi, olivat niin vallanneet hänen sydämensä, ett'ei hän nähnyt
-uhkaavaa vaaraakaan.
-
-"En voi pitää käytöstänne muuna kuin leikkinä", sanoi hän
-teeskennellyllä hymyllä ja astuen askeleen eteenpäin. "Olettehan liian
-nuori ja ihana kuolemaan; tuhannet lepäävät jalkainne juuressa, ja minä
-olen niistä yksi." Näin sanoen syöksyi ruhtinas hänen eteensä maahan,
-ja tarttui hänen hameesensa.
-
-"Menkää, Jumalan tähden, menkää!" huusi hän, koettaen irtautua. "Jos
-toivotte ijäistä autuutta, niin olkaa minulle armelias! Kunnioittakaa
-veljeäni, minua ja itseännekin, älkää tuottako päällenne onnettoman
-kirousta, vaan sallikaa minun mennä, sitä teiltä pyydän kaikkein pyhäin
-kautta. Minä rukoilen teiltä armoa, rukoilen jalkainne juuressa."
-
-Ruhtinas karkasi seisaalleen, hänen rintansa huokui kovin, nähdessään
-Eleonoran jalkainsa juuressa. Hän olisi puhunut, mutta kielensä ei
-taipunut siihen, ja yhdellä hyppäyksellä seisoi hän Eleonoran vieressä.
-Kimakka kiljahdus kuului Eleonoran huulilta, tikari välähti, hän työnsi
-sen eteensä, mutta kalisten putosi se maahan oven luona.
-
-"Hän on minun", kähisi ruhtinas ja nojautui tunnottoman Eleonoran yli;
-"hän on minun", riemuitsi hän, ottaessaan hänen käsivarrelleen, kun
-samalla tämä hirmuinen sanoma kuului ulkoa:
-
-"Ruotsalaiset ovat hyökänneet kimppuumme!"
-
-Eleonora oli pelastunut.
-
-Joka näin sopimattomaan aikaan kävi ruhtinasta tervehtimässä, ei ollut
-kukaan muu kuin eversti Kruse. Puolalaisia oli noin viisikymmentä
-sotilasta, ja näistä ruhtinas vaivoin sai kootuksi kolmekymmentä,
-toiset pakenivat heti, nähdessään ruotsalaiset.
-
-Vanha kreivitär ei vielä ollut palannut, eikä sitä kukaan
-huomannutkaan, Göran Czarnecki kun vaan mietti keinoa, miten saada
-Eleonora pelastetuksi.
-
-Ruotsalaiset syöksyivät joka taholta esiin, ja sotilas, jonka ruhtinas
-oli lähettänyt tiedustelemaan, oliko pakotie metsään suljettu, palasi
-sanomalla, että he olivat joka puolelta ympäröidyt. Nyt ei ollut muuta
-neuvoa kuin koettaa tunkeutua ruotsalaisten rivien läpi virran
-puolelta, vaan tämäkin oli ruhtinaasta melkein mahdotonta, kun hän
-katseli silläkin puolella seisovia tiheitä ratsumiesrivejä. Mutta
-jotain oli tehtävä, ell'ei hän tahtonut tykkänään antautua, ja sitä ei
-hän mielinyt tehdä. Ruhtinas, koottuaan vähälukuiset sotamiehensä ja
-kehoitettuaan heitä urheasti puollustaumaan, kiiruhti tupaan, missä
-Eleonora vielä tunnottomana lepäsi lattialla. Nopeudella, jossa hyvin
-näkyi hänen suuri sielunsa kiihko, tarttui hän Eleonoraa vyötäisiltä
-ja kantoi hänet kuin lapsen pihalle, nousi ratsulle ja antoi
-ryntäysmerkin. Hänen sivullaan juoksi Walchovitz, joka tuskallisella
-huolella seurasi vähintäkin liikuntoa ruhtinaan kalmankalpeilla
-kasvoilla.
-
-Ruhtinas ohjasi ryntäyksensä etenkin eversti Krusea kohti, mutta häntä
-vastustettiin täällä niin urheasti, että seuralaisistaan toinen
-toisensa perään kaatui. Nähdessään, ett'ei hän voinut päästä
-aikeittensa perille, ell'ei nyt onni häntä auttaisi, kuiskasi hän
-muutaman sanan Walchovitzin korvaan ja käski miehiään peräytymään.
-
-Pirullinen ilo välähti Walchovitzin tummissa silmissä, kun hän sai
-hiljaisen käskyn: hän meni kiireesti takasin tupaansa, ja hetken
-kuluttua oli sekä tämä että muutkin rakennukset ilmi tulessa.
-
-Ruotsalaiset hämmästyivät, huomattuaan sen, ja heidän aiottu
-ryntäyksensä estettiin, koska eversti antoi käskyn sammuttaa tulen.
-Sytytetyistä huoneista kaikui sisälläolevien onnettomien hätähuudot, ja
-tämä vielä enensi ruotsalaisten pelastusintoa. Ratsumiesten rivit
-harvenivat huomattavasti, ja tätäpä ruhtinas juuri oli odottanutkin.
-Hiljaisella äänellä hän taaskin antoi käskyn ryntäykseen, ja tämä
-onnistuikin. Heikot rivit murrettiin, ja puolalaiset kiirehtivät virtaa
-kohti. Mutta eivätpä he vieläkään olleet pelastuneet.
-
-Kun eversti näki, että kaikki vangit olivat pelastuneet hirmuisesta
-kuolemasta, kokosi hän kaikki ratsumiehensä ja syöksyi puolalaisten
-perään. Kahakka oli raivoisa, mutta päättyi pian puolalaisten
-tappiolla. Ruhtinaskin oli vähällä joutua saman kohtalon alaiseksi kuin
-muutkin; hevosensa oli ammuttu, ja toinen luoti oli niin läheltä
-viiltänyt hänen päätään, että suuri osa tukasta oli seurannut sen
-myötä. Hän seisoi nyt maassa, tunnoton Eleonora käsivarsillaan;
-ympärillään kaatui sotamiehiä, ja hänenkin perikatonsa näkyi yhä
-lähenevän. Silloin virkkoi eräs sotamiehistä:
-
-"Me saamme apua, hätämme on huomattu ja tuolla riennetään auttamaan."
-
-Hän oli oikeassa, sillä vastakkaisella rannalla kiirehti joukko
-jalkaväkeä virtaa kohti.
-
-Tämä näky antoi ruhtinaalle uusia voimia. Hän kiihoitti jälelläolevia
-puolustautumaan urheasti, ja kiirehti rannalle. Mutta vaikka hän olikin
-voimakas ja notkea, esti Eleonoran ruumiin paino kuitenkin kulkua, ja
-hän oli tuskin ehtinyt puolitiehen, kun eräs ratsastaja saavutti hänet.
-Ruhtinas pysähtyi ja antoi Eleonoran vaipua maahan, ja ojensi
-pistoolin, siten odottaen vihollistaan. Tämä vihollinen oli kersantti
-Lundberg.
-
-"Jättäkää saaliinne, muuten olette kuoleman oma", sanoi kersantti,
-kohottaen sapelinsa. "Eikö siinä ole kylläksi, kun koetitte mitä
-hirveimmällä tavalla kuolettaa hänen puolisonsa, tahdotteko myös murtaa
-tuon onnettoman rauhan. Te ette voi paeta, antautukaa!"
-
-Ruhtinaan silmät hehkuivat, hänen koko ruumiinsa tärisi vihasta.
-
-"Minä en antaudu milloinkaan", vastasi hän raivoisena ja kohotti
-pistoolinsa: "ennen kuolen!"
-
-Sapeli halkasi ilmaa ja sattui ruhtinaan karvalakkiin, niin että tämä
-meni lerpalleen, mutta samassa kuului pistoolin laukaus, ja mies sekä
-ratsu kierielivät maassa. Kun savu oli hälvennyt, seisoi kersanttikin
-taasen jaloillaan, mutta hevonen jäi ennalleen; luoti oli sattunut
-jalon eläimen sydämeen.
-
-Eversti Kruse herätti hänet mietteistään, sanoen:
-
-"Mihin joutui ruhtinas, pakeniko hän ehkä 'pyhän neitseensä' avulla?"
-
-Eversti Kruse oli aina sama. Hän ivaili juomaseuroissa ja keskellä
-verisintä kahakkaa, kun tuhannet kuolleet häntä ympäröivät.
-
-"Hän on tuolia", vastasi kersantti, osoittaen virralle päin; "hän pääsi
-taaskin pakenemaan."
-
-"Ei vielä", virkkoi eversti ja ajaa karahutti takasin, "vielä on
-minulla sanomista hänelle pari sanaa."
-
-Sillä aikaa oli ruhtinas ennättänyt rannalle ja odotti siinä mitä
-suurimmalla kärsimättömyydellä toiselta rannalta vesille laskettua
-venettä. Eleonora oli tointunut. Mitä liikuttavimmilla sanoilla pyysi
-hän ruhtinaan jättämään hänet, hän rukoili ja itki, vaan turhaan.
-
-"Ei mikään maallinen voima enään voi teitä riistää käsistäni", vastasi
-hän röyhkeästi. "Veljenne määrätköön kohtalonne, minä vien teidät hänen
-luokseen." Näin sanoen tarttui hän lujasti Eleonoran käsivarteen ja
-pakoitti hänet astumaan veneesen, joka juuri tuli rantaan.
-
-Puoleksi tukahutetulla huudahtuksella vaipui Eleonora veneen pohjalle;
-ruhtinas ja sotamies ottivat kumpikin aironsa ja ponnistivat kaikki
-voimansa päästäkseen pakoon.
-
-Ruotsalaiset syöksähtivät rannalle, ja heidän vauhtinsa oli niin nopea,
-ett'eivät voineet hillitä ratsujaan, vaan ajoivat pitkän matkaa veteen.
-Tämä olikin monen onnettomuus, sillä vastaisella rannalla piilevät
-puolalaiset alkoivat tulen, ja matka oli niin lyhyt, että useimmat
-heidän luodeistaan sattuivat. Ruotsalaiset vastasivat tuleen pitkillä
-kivääreillään, vaan ani harva luoti ennätti sinne.
-
-Pakolaiset olivat noin puolitiessä matkaa, kun sotamies huudahti,
-lakaten soutamasta:
-
-"Pyhä neitsyt, luulenpa, että he koettavat tulla virran yli!"
-
-"Ohoh", sanoi ruhtinas, halveksivaisesti vääristäen suutaan: "se ei ole
-onnistuva, sotamiehemme antavat heille toisen jälkimuiston, ja sitten
-he kyllä kadottavat halunsa."
-
-Ruhtinas oli noussut seisomaan veneen perässä ja katsoa tuijotti
-ruotsalaisten puoleiselle rannalle, juuri kuin olisi siltä etsinyt
-jotakin. Peitteetön tukkansa liehui tuulessa, takki oli aukeutunut,
-niin että jäntevä rintansa näkyi, posket liekkuivat, ja oikeassa
-kädessään piti hän kalliisti kirjaeltua pistoolia. Tällä hetkellä hän
-oli ihana.
-
-"Haa", mutisi hän kohottaen pistoolia, "tuossa hän on, nyt ei hän pääse
-pakenemaan!"
-
-Rantaäyräälle ratsasti eversti Kruse, tietämättä mitään uhkaavasta
-vaarasta, sillä häntä juuri Göran Czarnecki tarkoitti.
-
-"Nyt ei hän voi päästä käsistäni", jupisi ruhtinas taaskin ja nosti
-toisen kerran pistooliaan; hänen huulensa vapisivat suonenvedon
-tapaisesti, hän laukasi, mutta pistooli ei ottanut tulta. Vielä kerran
-kosketti sormi liipasinta, ja pistooli laukesi. Hengittämättä odotti
-ruhtinas savun haihtumista. Tuuli haihdutti pian kevyen pilven, ja hän
-näki nyt everstin nelistävän rantaäyrästä ylöspäin.
-
-"Kirottu ase", ärjäsi hän ja heitti vihoissaan pistoolinsa virtaan,
-"kirottu ase, sinä et löydä tietä viholliseni sydämeen!"
-
-Ruotsalaiset, nähdessään takaa-ajamisen turhaksi, vetäytyivät takasin,
-ja ruhtinas saapui pian maanmiestensä luokse.
-
-
-
-
-XI.
-
-Sandomirin häviö.
-
-
-Kuka oli iloisempi kuin eversti Kruse, lääkäriltä kuullessaan, ett'ei
-Vilhon haava ollutkaan niin vaarallinen, jolta se näytti. Hän kiiruhti
-heti vanhan kreivittären luo, joka oli löydetty tainnuksissa rannalla
-olevasta pensaikosta, ja kertoi hänelle tämän iloisen uutisen. Mutta
-kuinka hämmästyi hän, kun Katarina-rouva ei ainoastaan näyttänyt
-välinpitämättömältä, vaan alkoi nuhdella häntä sekaantumisestaan
-"ruhtinaan asioihin", kuten hän sanoi. Eversti tuijotti rouvaan,
-löytämättä sanoja hämmästyksessään ja harmissaan. Vihdoin hänen
-kielensä siteet irtautuivat ja vanhus sai nyt pitää hyvänään aika
-saarnan. Kuunneltuaan tätä hetkisen, vastasi Katarina-rouva:
-
-"Puhukaa kuinka paljon tahansa sääliväisyydestänne kreivi Stjernfeltiä
-ja Eleonora Lubomirskia kohtaan, minä en voi sitä hyväksyä, niin kauan
-kuin sen päämääränä on saattaa harhaanjoutunutta vielä etäämmälle
-veljensä sydämestä. Hän on nyt tämän hallussa, ja voittepa olla varma
-siitä, ett'ei hän niin pian sieltä pääse takaisin."
-
-"Mutta minä käyn hänet hakemassa, aivan valtiokansleri Göran Czarneckin
-ja Witebskin nenän edestä", vastasi eversti, joka nyt alkoi tulistua.
-"Kylläpä saarnaan heille, ett'ei laisinkaan sovi ryöstää toiselta
-omaisuutta, ja vielä kalleimpaa, niinkuin vaimo on. Aivan vimmastun
-tätä ajatellessani", jatkoi hän, lyöden otsaansa, "ja jospa nyt tuo
-ruhtinas olisi hallussani, kyllä hänen opettaisin. Onko tämä nyt enään
-laitaa; ensin aikoo paistaa luutnantin ja sitten ryöstää hänen
-vaimonsa! Ei, kreivittäreni, teidän ruhtinaanne ovat vielä niin
-raakoja, että voisivat ottaa esimerkin minun halvimmasta
-sotamiehestäni."
-
-Näin sanoen hyökkäsi eversti ulos ja löi oven niin kovaa kiinni, että
-vanha kreivitär pelästyneenä hypähti tuoliltaan.
-
-"Pyhä neitsyt minua varjelkoon tuollaisesta ihmisestä!" rukoili hän
-kädet ristissä. "Jos vaan olisin Varsovassa, antaisin mielelläni lukea
-sata messua mieheni haudalla."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jättäkäämme vanhus rukoilemaan pyhää neitsyttä ja kaikkia pyhimyksiä,
-muutamalla sanalla tehdäksemme selkoa siitä tapauksesta, joka veti
-leveän piirron Kaarlo Kustaan tuumien yli.
-
-Kuninkaan aije oli, näet, seuraava: hän tahtoi auttaa lujasti
-piiritettyä linnoitusta, ajaa Lubomirskin takasin ja sen jälkeen karata
-Czarneckin päälle, joka seisoi noin kolme penikulmaa kaupungin
-yläpuolella. Tuuma kyllä oli rohkeasti mietitty, vaan täyttämisestä ei
-tullut mitään, sillä koko kokoontunut sotaneuvosto hylkäsi sen; olipa
-tuolla uljaalla Rietrikki La Chapelle'llakin tähän vastustamisen syytä.
-Ruotsalaisten mennessä virran yli, jota kuitenkin Lubomirski kaikin
-tavoin koettaisi estää, voisi Witebski joutua hänen avukseen, ja sitten
-ruotsalaiset joutuisivat kahden tulen väliin. Lähemmin harkittuaan
-huomasi kuningaskin tuumansa jäävän tekemättä, mutta kuitenkin
-päätettiin, että koetetaan viedä linnoitukselle apua.
-
-Puolalaisten tykit alkoivat paukkua linnoitusta ja kaupunkia vastaan,
-joka viimemainittu oli melkein rauniona. Kaikista valmistuksista
-päättäen näyttiin hankittavan rynnäkköä.
-
-Tämä tapahtui maaliskuun 24 päivänä. Parvi jalkaväkeä toisensa perään
-tunkeutui linnoitusta kohden, vaan pakoitettiin peräytämään. Maa järisi
-tykkien jyskeestä, ja toisella rannalla oleva koko ruotsalainen armeija
-katseli jättiläistaistelua, joka tuotti ikikunnian Cronlodin nimelle.
-Czarnecki tuli nyt Lubomirskille avuksi, ja ruotsalaisten asema tuli
-yhä epätietoisemmaksi. Puolalaiset voittivat yhä enemmän alaa ja
-koettivat päästä rantaan, siellä valloittaakseen Liljenbergin aseman ja
-ympäröidä linnan. Tätä estääksensä antoi Kaarlo Kustaa järjestää
-kaksitoistatykkisen patterin vastapäätä siltaa ja piti siinä vireillä
-niin kuolettavan tulen, että viholliset heti peräytyivät.
-
-Hyökkäävien puolalaisten joukossa nähtiin rakuunarykmentti, joka
-pelkäämättä riensi Liljenbergin varustuksia kohden. Tiheät rivit kyllä
-harventuivat, mutta tämä ei estänyt jälellejääneitä menemästä
-eteenpäin. Annetulla merkillä astuivat rakuunat hevosten selästä ja
-hyökkäsivät jalkasin läheisimpiä asunnoita vastaan. Ruotsalaiset
-puollustivat itseään urheasti, mutta pakotettiin viimein peräytymään,
-ja linna ympäröittiin.
-
-Kaarlo Kustaa viittasi eversti Krusea tulemaan luoksensa.
-
-"Tunnetteko häntä, joka ratsastaa mustalla hevosella?" kysyi kuningas
-ja osoitti ratsastajaa, joka täyttä laukkaa riensi rannalle, pitämättä
-vähääkään lukua vaarasta, joka häntä uhkasi.
-
-Eversti katseli häntä hetkisen tarkoin, sitten sanoi hän niin hiljaa,
-ett'ei kukaan lähelläseisovista voinut sitä kuulla:
-
-"Teidän majesteettinne, hän on Göran Czarnecki."
-
-"Holhokkinne kilpakosija?"
-
-"Niin, teidän majesteettinne", vastasi eversti ajatuksissaan.
-
-Samalla alkoivat rannalle asetetut haja-ampujat hirveän tulen.
-Ruhtinaan hevonen kavahti pystyyn ja kaatui, vieden mukanaan
-ratsastajan. Eversti tuskin uskalsi hengittää; hetkinen kului. Äkkiä
-hänen kasvonsa kirkastuivat, nähdessään Göran Czarneckin hyppäävän
-toisen hevosen selkään, ja hän mutisi itsekseen: "Hänen aikansa ei ole
-vielä tullut."
-
-Linnoitus ei enään voinut kestää vihollisten hyökkäyksiä, sen näki
-kuningas nyt, ja hän päätti sentähden pelastaa minkä voi, ajan vielä
-sitä myöntäessä. Hän käski siis everstiluutnantti Törnsköldin mennä yli
-virran ja viedä pois ruokavarat. Tämä ei ollut mikään helppo tehtävä,
-kun puolalaisten joukko yhä eneni, mutta Törnsköld päätti tehdä kokeen.
-Valittuaan 30 miestä jalkaväestä, kiiruhti hän rantaan ruotsalaisten
-tykkien suojelemana, vei pienen joukkonsa veneissä virran yli ja astui
-onnellisesti maalle.
-
-Senjälkeen marssittiin eteenpäin, kuin ei vastarintaa olisi tehty
-laisinkaan. Kyllähän luodit tuiskivat urheilijoiden ympärillä, ja Göran
-Czarnecki koetti ehkäistä rynnäkköä, mutta Törnsköld ei antanut itseään
-hillitä. Huoneusto toisensa perään puhdistettiin vihollisista, rakuunat
-hajoitettiin, ruhtinas kadotti toisenkin hevosensa ja oli vähällä
-joutua vangiksi; kartessein, sapelien ja keihäitten välistä riensi
-Törnsköld päämääräänsä kohden. Linnan portilla tuli häntä vastaan
-Cronlod, joka marssi miehineen pois. Suurin osa varoista, joiden
-joukossa 180 vatia ruutia, pelastettiin. Paluumatka meni samaten
-vihollisten murtuneitten rivien läpi, ja Czarneckin aikomus,
-voimakkaalla rynnäköllä, valloittaa sekä urheat ruotsalaiset että
-heidän veneensä, meni turhaan; Törnsköld vei miehistön ja varat samaa
-tietä, kuin oli tullutkin ruotsalaisten leiriin.
-
-Linna oli puolalaisten hallussa, ja kauan ei viipynyt, ennenkuin sen
-salit täyttyivät väellä, joka kaikin tavoin osoitti iloaan.
-
-Kuningas näki tämän ja hänen sydämensä sykki levottomasti, miettiessään
-kärsittyä tappiotaan. Urhea Cronlod, joka koko armeijan nähden oli
-saanut kuninkaalta kiitoslauseen rohkeudestaan, ratsasti kuninkaan
-rinnalla ja hänen vieressään Essen.
-
-Kun kuningas hetkisen oli katsellut vilkasta näytelmää toisella
-rannalla, kääntyi hän Essenin puoleen, sanoen:
-
-"Tämä linna on aina oleva etuisa turvapaikka puolalaisille, ja
-vaarallinen asema takanamme."
-
-Cronlod oli vaiti, mutta selittämätön hymy levisi hänen
-jalopiirteisille kasvoilleen, kun hän kuuli kuninkaan sanat.
-
-Tämä hymy ei jäänyt Kaarlo Kustaan terävältä silmältä huomaamatta, ja
-hän kääntyi everstiin, sanoen:
-
-"Te hymyilette, Cronlod, ettekö pidä puhettani totena?"
-
-"En, teidän majesteettinne", vastasi eversti rohkeasti.
-
-Kuninkaan muoto synkistyi, ja hän aikoi juuri vastata tähän, kun
-kaukaisen ukkosen tapainen jylinä kuului etäältä.
-
-Kaikki katselivat kummastellen toisiaan, mutta Cronlod sanoi entisellä
-hymyllään:
-
-"Teidän majesteettinne, ratsastakaa takasin; olette liian lähellä
-tuliaukkoa ja..."
-
-Hän ei ennättänyt lausua loppuun, ennenkuin tuon komean linnan nähtiin
-kohoavan perustuksiltaan; muurit raukesivat ja kukistuivat yhdeksi
-ainoaksi muraläjäksi, ja Sandomirin linnaa ei enään ollut olemassa.
-
-
-
-
-XII.
-
-Sotamarski, -- Taaskin Göran Czarnecki.
-
-
-Sandomirin hävityksen kautta ruotsalaisten asema tuli entistä
-vaikeammaksi. Mikään ei estänyt Czarneckia milloin tahansa menemästä
-virran yli ja yhtyä litvalaisiin. Mutta silloin Kaarlo Kustaa lausui
-tuuman, jota heti päätettiin seurata, nimittäin mennä Sanin yli,
-karkoittaa litvalaiset ja senjälkeen marssia suoraan Varsovaa kohden.
-Tämä oli uhkatyö, jolla ei ollut vertaistaan; hän pani tässä sekä
-omansa että koko armeijan onnen "yhdelle kortille", mutta hädällä ei
-ole lakia.
-
-Kenraalimajuri Bülovin johdolla rakennettiin silta Sanin yli ja oli
-jouduttu eräälle pienelle saarelle keskellä virtaa; siis vasta
-puolitiehen. Kuningas oli levoton, päivät pitkään hän päällikköjensä
-kanssa työskenteli. Itse hän tarkasteli, menikö kaikki hänen tahtonsa
-mukaan, sekä uuvutti itseään kuin halvin sotamies.
-
-Pistäytykäämme kuninkaan telttaan päivää jälkeen Sandomirin hävityksen.
-Kaarlo Kustaa ei ollut yksin. Hän istui kartoilla peitetyn pöydän
-ääressä; silmänsä lensivät välinpitämättömänä esineestä toiseen, kuin
-hänen ajatuksensa olisivat olleet toisaalla. Hän oli hajamielinen.
-Edessään seisoi mies, jota hän oli oppinut kunnioittamaan ja arvossa
-pitämään uskollisimpana neuvonantajanaan, nimittäin, sotamarski Kaarlo
-Kustaa Wrangel, suuren Kustaan oppilas. Saksanmaan tantereilla oli hän
-saavuttanut maineensa, ja hänpä johti ruotsalaisia armeijoita Lützenin
-taistelun jälkeen. Paljon oli hän nähnyt, vaan ei milloinkaan hetkeä
-tämän laista. Hän oli ollut useissa retkeilyissä osallisena, vaan ei
-milloinkaan nähnyt ruotsalaisten soturien urheutta niin paljon
-kysyttävän kuin nyt. Nähdessään tämän joukon, valvomisesta, marssista,
-nälästä ja janosta tuiki uuvuksissa vielä tarjoavan miekankärkeä paljoa
-lukuisammalle viholliselle, tämä herätti hänen ihailunsa, ja hän tuli
-kuin nuoreksi jälleen.
-
-Kuninkaan silmät pysähtyivät Wrangeliin, joka, pää nojautuneena oikeaan
-käteensä ja vasen miekan kahvassa kiinni, tarkasti silmäili erästä
-pöydällä olevaa karttaa.
-
-Vihdoin sanoi kuningas, hiljaa koskettaen sotamarskin käsivartta:
-
-"Mitä mietitte tuumastani, Wrangel?"
-
-"Teidän majesteettinne aikoo siis todellakin murtautua läpi?"
-
-"Minun täytyy se tehdä, muuta keinoa ei minulla ole tarjolla."
-
-Hetken äänettömyys seurasi tätä. Vihdoin sanoi Wrangel:
-
-"Mitä teidän majesteettinne aikoo vastata ulkomaiden lähettiläille?
-Hehän uhkaavat sekottaa hallitsijansa asioihimme."
-
-"Minä aijon vastata heille, ett'ei Ruotsin kuningas seuraa muitten kuin
-omia ja läheisimpiensä neuvoja", vastasi Kaarlo Kustaa säihkyvin
-silmin. Hän tahtoi olla itsenäinen sekä ajatuksissa että töissä, eikä
-mikään häntä niin vimmastuttanut kuin huomionsa, että muiden kautta
-koetettiin vaikuttaa hänen taipumukseensa. Hän ei ollut mikään
-huimapää, sen hyvin voi sanoa, mutta hänellä oli oma, itsenäinen
-tahtonsa. Ulkomaiden lähettiläiden alinomaiset muistutukset, että
-antavat hallitsijainsa tietää hänen toimistaan, häntä enimmän
-vimmastuttivat. Ruotsi oli suurvalta, sen päälliköt ja soturit Europan
-kauhistua, ja kuitenkin uskallettiin Kaarlo Kustaalle tuoda esiin
-kuvauksia. Hänen ylpeytensä kärsi siitä, ja hän ei taas tullut
-levolliseksi kuin pitkän ajan kuluttua. Mikä häntä kaikkein enemmän
-vihastutti, oli jesuiittain lähettämät kuvailut, sillä heitä hän vihasi
-luonnostaan. Hänen avoin ja rehellinen sydämensä ei voinut kärsiä noita
-"imartelevia ja tekopyhiä epäkelpoja", ja hän koetti voimiensa mukaan
-tehdä heidän neuvonsa tyhjäksi.
-
-"Puhukaa, Wrangel", sanoi kuningas syvään huoaten, "tahdon kuulla
-neuvojanne!"
-
-"Kuninkaani", sanoi Wrangel vienolla äänellä, "suuri kunnia tapahtuu
-minulle, saadessani olla neuvonantajanne näinäkin hetkinä, jolloin itse
-kyllä voisitte neuvotella kaikkien parhaaksi. Mutta minä tottelen
-tahtoanne, ja neuvoni on: _että Jumalan nimessä koetatte päästä virran
-yli_. Minä ja koko sotajoukko seuraamme teitä voittoon eli kuolemaan."
-
-"Wrangel", vastasi sankarikuningas ja katseli lempeästi sotamarskia
-silmiin, "te tunnette heikkouteni, te tiedätte, että tuo utukuva, jota
-nimitämme kunniaksi, leikkii mielessäni. Tällä hetkellä, jolloin
-tuhannet vaarat meitä ympäröivät, tahdon muistella kuluneita aikoja.
-Omistamallani sotajoukolla, ja te neuvonantajana ja ystävänä, voisin
-vastustaa puolta Europaa. Valtioviisaat ympäröitkööt meitä juonillaan,
-me vapautamme itsemme heistä. Minä menen etsimään Sapichaa ja
-näyttämään hänelle, ett'emme vielä ole rohkeuttamme kadottaneet. Sparre
-kiiruhtakoon sillan rakentamista ja pitäköön tulen vireillä, niin että
-litvalaisten tulee kuuma vaatteissaan. Jos vaan kerran saamme heidän
-äkkinäisen luontonsa kuohumaan, niin sitä piankin kintereillä seuraa
-malttamattomuus."
-
-Wrangel lähesty; ovea, kuin tämä samalla aukeni ja ajutantti ilmoitti
-Ranskan lähettilään, D'Avangourin, odottavan pääsevänsä kuninkaan
-puheille.
-
-"Anna hänen tulla", sanoi Kaarlo Kustaa, viitaten Wrangelia jäämään.
-
-D'Avangour astui syvään kumartaen telttaan, ja sanottuaan pari
-kohteliasta sanaa, lisäsi hän:
-
-"Hallitukseni puolesta, tulen kuvailemaan teidän majesteetillenne
-alituisia kieltojanne seuraavaa vaaraa..."
-
-"D'Avangour-hyvä", keskeytti häntä Kaarlo Kustaa synkistynein kasvoin,
-"Joko taasen tulette kuvauksinenne? Mutta hauskapa olisi kuulla, mitä
-minulta nyt taasen vaaditaan."
-
-"Ne rauhan ehdot, joita..."
-
-"Joita minä, jos Jumala suo, parin päivän kuluttua olen saneleva
-Varsovassa", vastasi kuningas rohkeasti, lyöden keveästi ranskalaista
-olkapäälle.
-
-D'Avangour jatkoi:
-
-"Myöskin on minun toimekseni annettu puhua teidän majesteetillenne
-eräästä yksityisestä asiasta. Lubomirski ja Czarnecki vaativat kreivi
-Stjernfeltiä jätettäväksi Puolan senatin haltuun, syystä, että kreivi
-on vietellyt ensimainitun sisaren luopumaan isäinsä uskosta."
-
-"Vaativatko he sitä?" kysyi kuningas kummastellen. Sen jälkeen lisäsi
-hän, taaskin taputtaen lähettilästä olalle: "Olipa onni, ettei eversti
-Kruse kuullut teitä."
-
-D'Avangour ei ollut ymmärtävinään kuninkaan puhetta, vaan jatkoi.
-"Muuten aikovat he jättää tämän seikan paavin ja muiden valtain
-päätettäväksi."
-
-Ivallinen hymy leikitsi Kaarlo Kustaan huulilla, kun hän vastasi:
-
-"Näillä puolalaisilla herroilla on todellakin kummallisia aikeita.
-Voinko minä auttaa sitä, että valtiokanslerin sisar on rakastunut
-erääsen luutnanteistani. Sitäpaitsi ei kreivi Stjernfelt ole
-viekastellut puolisoaan luopumaan uskostaan, hän on sen itse tehnyt
-omasta vapaasta tahdostaan ja sisällisestä kutsumuksesta. Mutta mikä
-seuraa, ellen täytä puolalaisten herrain sanelemia ehtoja?"
-
-"Te saatte koko katolisen kirkon kimppuunne, ja pannaan
-julistaminen..."
-
-"Pysähtykää, D'Avangour-hyvä", keskeytti kuningas hymyillen. "Te
-unohdatte, että olen paavin vallan ulkopuolella, kiivautenne on teitä
-viehättänyt, mutta pitäkää muistossanne, että pian voisin luulla
-ranskalaisen lähettilään -- jesuiitaksi." Näin sanoen pyörähti kuningas
-korollaan ympäri ja viittasi D'Avangouria poistumaan. Ranskalainen puri
-huultansa vihasta yhtä paljon kuin neuvottomuudestakin, astuessaan ulos
-teltasta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Litvalaisten leirissä Sanin luona oli mitä hillitsemättömin ilo
-valloillaan. Sotamiehet lauloivat, tanssivat ja kiistelivät keskenään.
-Sandomirin valloitus hurmasi mielet ja pilkkapuhe toisensa jälkeen tuli
-ruotsalaisten osaksi.
-
-Mutta löytyipä kuitenkin miehiä, jotka keskellä tätä melua ja
-sekasortoa huolella ajattelivat tämän sodan loppua; löytyi niitä, jotka
-eivät jakaneet sotamiesten iloa, vaan päinvastoin alakuloisina
-katselivat pientä saarta, jossa ruotsalaiset seisoivat. Nämä miehet
-olivat Lubomirski ja Czarnecki. He olivat tulleet leirille
-keskustelemaan litvalaisten johtajan, Sapicha Witebskin, kera mitä
-olisi tehtävä, ja olivat kokoontuneet viimeksimainitun telttaan
-neuvottelemaan.
-
-"Hyvät herrat", alkoi Lubomirski vakavalla äänellä, "Puolan
-valtiokanslerina saan lämpimästi kehoittaa teitä yksimielisyyteen ja
-rohkeuteen. Vielä emme voi riemuita voitosta, jonka _voimme_ saada;
-vielä on meillä paljon opittavaa vihollisiltamme. Niin, herrani,
-teitä ehkä lausumani sanat ihmetyttää, mutta minä puhun omasta
-kokemuksestani. Ruotsalaiset eivät ole halveksittavia vihollisia, vaan
-tulisi meidän päin vastoin pitää heidän sotatapaansa esimerkkinämme.
-Sandomirin luona seisoo sotajoukkoni valmiina millä hetkellä tahansa
-kiiruhtamaan avuksi. Kenraali Czarneckin armeija on sijoitettu
-Veikselin vasemmalle rannikolle ja litvalaiset täällä. Edessämme on
-Ruotsin kuningas, voimallisten sotajoukkojemme ympäröimänä.
-Ruotsalaisten selässä kuljeksii Sapicha joukkoineen, jotta viholliset
-ovat tykkänään ympäröidyt. Mutta nyt emme saa pikaisuudellamme antaa
-viekkaalle kuninkaalle tilaisuutta pakenemaan, täällä pitää meidän
-hänet vangita; täällä voittoretkensä on pysähtyvä. Vannokaa verellä ja
-voimalla puolustavanne asemianne ja Puolan kunniaa!"
-
-"Me vannomme", huusivat kaikki; "pyhän neitseen kautta sen vannomme."
-
-"Niin, se vala on kaunis", sanoi vanha Czarnecki, kohottaen kaunista
-päätään; "pyhä neitsyt on valamme kuullut, ja kadotus sen, joka sen
-rikkoo! Tähän saakka olen aina vetäytynyt sodasta, nyt jään ottamaan
-Kaarle Kustaata vastaan julki taistelussa ja ennen värjään tantereen
-verelläni, ennenkuin tuumaakaan peräydyn. Käsivarteni on vielä
-voimakkaampi, kuin moni luuleekaan, ja sydämeni sykkii vielä yhtä
-lämpimästi Puolalle kuin kuudentoista vuotiaan rinnassa. Ell'ei
-päätöksen hetki nyt ole tullut, näen Puolan tulevaisuuden sumun
-peittämänä, ja vieläpä moni synkkä yö varjoo sen metsät ja arot,
-ennenkuin vapauden päivä koittaa."
-
-Vanhus vaikeni, ja kaikki läsnäolijat olivat syvästi liikutetut hänen
-sanoistaan. Vihdoin nousi Sapicha Witebski seisomaan, ja sanoi:
-
-"Minä olen valmis häntä ottamaan vastaan. Linnoitukseni ovat niin lujat
-ja tykillä varustetut virtaa vasten, ett'ei satatuhattakaan
-ruotsalaista voi niiden yli päästä."
-
-Witebskin arvokas ryhti ja tulinen vakuutus saattoi kaikki
-levollisiksi, ja valtiokansleri aikoi juuri puuttua puheesen, kun hänet
-häiritsi Göran Czarnecki, joka tuimilla liikkeillä syöksyi huoneesen.
-
-"Maanmiehet", sanoi hän, vaativana katsellen ympärilleen. "Te tiedätte,
-että vala, joka jo kehdossa yhdistää kaksi henkilöä toisiinsa, on pyhä,
-ja tähän saakka ei kenkään ole sitä rikkonut. Nyt on sen rikkonut
-nainen, joka niin on unohtanut kantamansa nimen, että on luopunut
-isiensä uskosta ja mennyt avioliittoon erään vihollisemme kanssa.
-Mitään messuja ei saa laulaa hänen haudallaan, ja Jumalan ja kaikkein
-pyhimysten viha hänen päällensä langetkoon. Te tunnette hänet, nimensä
-on Eleonora Lubomirski. Isämme olivat yhdistäneet meidät; minä tulin
-morsiantani syleilemään, vaan hän työnsi minut halveksien pois, sillä
-toinen oli jo varastanut hänen sydämensä. Ja tämä toinen on
-ruotsalainen", jatkoi hän hehkuvin poskin. "Vääräuskoinen pappi on
-heidät vihkinyt. Nyt vaadin takaisin omaisuuteni sinulta, hänen
-veljeltään", lisäsi hän, kääntyen valtiokansleriin, joka vaieten oli
-puhetta kuunnellut, "minä vaadin oikeutettua perintöäni, ja Puolan
-nimessä vaadin, että pakoitat langenneen palajamaan isiensä uskoon."
-
-Ruhtinas vaikeni. Läsnäolevien silmät seurasivat tuskallisella
-odotuksella väliin Lubomirskia, väliin Göran Czarneckia; vanha isä oli
-syvästi liikutettu.
-
-Valtiokansleri oli mitä epätietoisimmassa tilassa, ja jokainen odotti
-hänen lausuvan päättävän tuomion; hetken vaitiolon jälkeen lausui hän:
-
-"Puolalaiset! Totta on, mitä Göran Czarnecki on sanonut. Onneton
-sisareni on itse valinnut puolisonsa, olkoon hän siis vihollisemme,
-niinkuin hänen puolisonsakin on: hän on luopunut katoolisesta
-uskostaan, sattukoon siis paavin ja kirkon kiroukset hänen päällensä.
-Minä en _voi_ kirota, vaan en tällä hetkellä voi häntä siunatakaan",
-jatkoi valtiokansleri, pyyhkäisten hikipisarat otsaltaan. "Hän on
-minulle vieras. Seuratkoon hän puolisotansa tämän maahan, Puolan rajain
-sisäpuolelle hän ei saa astua jalallaan; hän on hyljätty."
-
-Hengittämättä kuuntelivat muut tätä tuomiota, mutta ruhtinas sanoi
-pilkallisesti hymyillen:
-
-"Niin ei siis Puolassa enään löydy oikeutta. Jos hän olisi minun
-sisareni, painaisi kiroukseni hänet maahan!"
-
-Kuultuansa nämä sanat nousi Lubomirski seisomaan ja syvällä, vakavalla
-äänellä sanoi hän:
-
-"Meillä on eri luonteet, ruhtinas Göran! Te voisitte kirota sen, joka
-kanssanne on levännyt saman sydämen alla: minä en sitä voi. Tämä on
-vastaukseni, ja nyt käsken teitä jättämään tämän asian."
-
-Sellainen vakavuus oli valtiokanslerin sanoissa, ett'ei ruhtinas heti
-voinut hänelle mitään vastata. Mutta ennenkuin vetäytyi takaisin, kysyi
-hän:
-
-"Minne vien kreivitär Stjernfeltin?"
-
-Valtiokansleri ei ollut huomaavinaan ruhtinaan sanoissa ilmestyvää
-uhkaa, vaan kysyi lyhyesti:
-
-"Onko Eleonora täällä?"
-
-"On", vastasi ruhtinas.
-
-Valtiokansleri kääntyi nyt Sapicha Witebskin puoleen, sanoen:
-
-"Teidän haltuunne jätän sisareni. Pitäkää tarkoin hänestä huolta, ja
-jos mikään onnettomuus tapahtuu hänelle, tulette te siitä
-edesvastaukseen."
-
-Ruhtinas kiiruhti pois, ja jokaisesta tuntui kuin raskas taakka olisi
-nostettu hartioiltaan, kuin viimeinen vilauskin Göran Czarneckista oli
-kadonnut.
-
-Keskeytetty keskustelu tuli taasen entiselleen, ja pian oli synkeä
-tapahtuma unhotettu. Käsi kädessä kävelivät nuo kolme sotapäällikköä
-alas etuvarustuksien luo. Nähdessään virran ja tykeillä varustetut
-vallit, kirkastui Lubomirskin synkeä muoto, ja korkealla äänellä huusi
-hän, niin että ympärillä seisovat sotamiehet sen kuulivat: "Tässä
-ruotsalaiset löytävät hautansa, ei mikään vihollinen voi päästä näiden
-vallien yli." Ja kokoontuneiden sotamiesten huulilta kaikuivat huudot:
-"Eläköön Puola, kuolema ruotsalaisille!"
-
-
-
-
-XIII.
-
-Lyhyt luku, jossa Czarny kertoo erään kertomuksen ja sitten tulee
-muille ajatuksille.
-
-
-Kun Göran Czarnecki astui teltasta ulos, kavahti hän äkkiä, nähdessään
-olennon, joka kiirein askelin tuli häntä vastaan. Hän varjosi oikealla
-kädellä silmiään, tullakseen vakuutetuksi, ett'ei edessään oleva ollut
-mikään harhakuva.
-
-"Onko se mahdollista", jupisi hän, vitkaan mennen tulevaa vastaan,
-"olisiko Czarnyn onnistunut paeta, vai onko se hänen haahmunsa?"
-
-Todellakin oli tuo Czarny, joka lähestyi. Kun ruhtinas teeskennellyllä
-hymyllä oli vastannut palvelijan nöyrään tervehdykseen, sanoi hän:
-
-"Noh, Czarny, olen hyvin utelias kuulemaan, miten pääsit karkuun. Sinun
-oli onni äkkiarvaamatta vierailla vihollistemme luona."
-
-"Siitä onnestapa ei kenkään minua kadehtine", sanoi Czarny
-tyytyväisyyden ja harmin välisellä hymyllä. "Mutta saattepa kuulla
-kummallisia asioita: Sapicha on lyöty!"
-
-"Sapicha lyöty?" huudahti ruhtinas uhkaavalla äänellä, "puhutko totta?"
-
-"Aivan totta", vastasi Czarny alakuloisesti, "ja kerronpa teille
-kertomuksen, oman kertomukseni, niin saduntapaisen, että varmaan
-kysytte, miten oli mahdollista minun pelastua. Mutta pyhä neitsyt on
-kummallisesti minua auttanut", mutisi hän, tehden ristinmerkin.
-
-"Kerro, kerro!" huudahti ruhtinas.
-
-Czarny alkoi:
-
-"Ruotsin kuningas oli päättänyt hakea Sapichan ja antaa hänelle
-muistomerkin, kuten hän ylpeydessään sanoi. Hän oli kovin vihoissaan
-Sapichan luopumisesta ja meidän häneltä saaduista tiedoistamme. Minua
-käskettiin oppaaksi, ja vaikka minä kaikkein pyhimysten kautta
-vakuutin, ett'en Sapichasta mitään tiennyt, ei minua uskottu. Eversti
-Kruse, jota pyhä neitsymme ei suinkaan laske paratiisiin, uhkasi minut
-heti ampua, ell'en tottelisi, ja täytyihän minun siis nöyrtyä kohtalon
-alle. Minä turvauduin onneeni, joka ei vielä milloinkaan..."
-
-"Asiaan, asiaan!" keskeytti ruhtinas häntä maltittomasta.
-
-"Minä ratsastin ensimäisenä, ja takanani eversti Kruse, joka ei
-suinkaan kursaile, jakaessaan iskujaan. Harmista ja vimmasta purin
-rikki huuleni ja vannoin kalliin valan neitsyt Maarian, kaikkein
-pyhimysten ja luostarimme suojeluspyhän kautta kostaakseni niin pian
-kuin suinkin. En nyt muista, montako Avea ja Pater nosteria luin, mutta
-kyllä niillä jo sain monet synnit anteeksi, ja sen tiedän, että innolla
-etsin tilaisuutta, saattaakseni nuot ylpeät ruotsalaiset pulaan. Ja
-tilaisuus tähän ilmestyikin, ennenkuin voin aavistaakaan. En laisinkaan
-tiennyt, missä Sapicha seisoi, ratsastin vaan onnenkaupalla. Näin
-olimme tulleet eräälle santakummulle; sen alapuolella oli suo, tämän
-huomasin heti, vaikk'eivät viholliset sitä keksineet. Kävi kuinka kävi,
-mietin, nyt on koston hetki tullut. Kyllä myöskin tiesin olevani
-kadotetun, ell'en onnistuisi, mutta minä turvasin onneeni. Kannustin
-hevostani, ruotsalaiset seurasivat, ja olimme suolla. Tämä tila oli
-kaikkea muuta paitsi kadehdittava, erittäin minulle, sillä kun eversti
-huomasi, minkä kepposen olin hänelle tehnyt, veti hän esiin
-pistoolinsa. Mutta käsi vapisi, ja luoti tuiskahti olkapääni ohi. Minä
-antauduin pyhän neitseen turviin ja odotin kuolemaa. Vaan se ei
-tullutkaan, sen sijaan Sapichan kvartiaanit, ja kauan ei kestänyt,
-ennenkuin ruotsalaiset olivat lyödyt maahan. Minä olin kuitenkin
-pelastunut ja etsin everstiä, vaan hän oli kadonnut. Voittoa ei
-kuitenkaan kestänyt kauvan, sillä kuningas, joka sillä aikaa oli
-ehtinyt perille, karkasi päällemme. Kyllähän Sapicha tuli avuksemme,
-vaan hänenkin täytyi kovan taistelun jälkeen paeta. Vaivalla vältin
-kolmannen kerran joutumasta ruotsalaisten käsiin, sillä olisipa silloin
-ollut loppuni lähellä. Huolenpito on tarpeen, ruotsalaiset aikovat
-tässä mennä yli ja..."
-
-"Se ei heiltä tule onnistumaan", virkkoi Göran Czarnecki ja hymyili
-ylpeästi. "Ennen voisivat ottaa auringon taivaalta, ennenkuin mennä
-Witebskin etuvarustuksien yli. Tiedätkö mitään kreivi Stjernfeltistä?"
-
-"Hän on jo jaloillaan ja istuu satulassa."
-
-"Olet siis nähnyt hänet?"
-
-"No, olisitpa säästänyt hänelle luodin", vastasi ruhtinas kylmästi.
-"Everstistä minä kyllä pidän huolen."
-
-"Te unohdatte, että minä olin aseeton vanki", vastasi Czarny.
-
-"Sepä totta", mutisi ruhtinas, purren hammastaan: "mutta jos hän vielä
-kerran tulee läheisyyteeni, niin ei käteni kolmatta kertaa vapise."
-
-Czarnya kammotti ruhtinaan silmissä leimuava viha, ja hän aikoi juuri
-tehdä kysymyksen, kun Göran Czarnecki jatkoi:
-
-"Kuulepas, Czarny, Eleonora on vankina täällä, sinun tulee tarkoin
-seurata hänen askeleitaan. Hänen täytyy kuulua minulle, vaikkapa sitten
-panisin henkenikin alttiiksi. Minä olen tämän vannonut, ja tiedäthän,
-että Czarnecki pitää sanansa. Kuten voi huomata, aikoo Kaarlo Kustaa
-tähän leiriin rynnätä. Hän kyllä murtaa otsansa etuvarustuksiin, mutta
-silloin syntyvässä hyörinässä tahdon minä viedä kreivittäreni pois.
-Sitten haen hänen puolisonsa, jonka käteni on kuolettava. Sinä, Czarny,
-autat minua. Walchovitz on jo valmiina, ja Ramoskin uskollisuudesta
-olet sinä vastaava. Palkkanne on oleva suuri ei ainoastaan täällä, vaan
-taivaassakin, ja pyhä neitsyt, joka varmaan mielihyvillä katselee
-pyrintöjämme ja saattaa langennutta pois perkeleen pauloista, hän kyllä
-meitä auttaa."
-
-Ruhtinas vaikeni, hän näytti levottomana odottavan palvelijan
-vastausta.
-
-"Korkea ruhtinas", vastasi Czarny välinpitämättömänä, "minun tulee
-totella ja auttaa teitä pyrinnöissänne, koska teidänkin päämääränänne
-on kreivittären onni ja hänen sielunsa pelastus kadotuksesta."
-
-"Niin on", virkkoi ruhtinas, joka ei ollut huomannut Czarnyn huulilla
-olevaa ivallista hymyä. "Hyvästi, Czarny, seuraa kreivitärtä kuin
-varjo! Parin päivän päästä kysytään." Näin sanoen poistui hän kiirein
-askelin virralle päin. Czarny jäi seisomaan samalle paikalle, kunnes
-näki ruhtinaan solakan vartalon katoavan puiden väliin: senjälkeen hän
-kääntyi ja asteli hiljalleen päinvastaiseen suuntaan. Kasvonsa
-synkistyivät askel askeleella, ja vihdoin jupisi hän, painaen kättään
-sydämelleen:
-
-"Tuntuu niin kummalliselta sydämessäni; onpa kuin olisin tehnyt väärin,
-ja kuitenkin olen tehnyt minkä voin heidän pelastuksekseen.
-Pelastuksekseen", toisti hän ja pysähtyi, "pelastuuko hän joutuessaan
-ruhtinaan käsiin? Ei, sepä onkin hänen kadotuksensa. Ja minä olen
-luvannut apuni, saattaakseni hänet siihen. Pyhä neitsyt, mitä olenkaan
-tehnyt? Olenhan liittoutunut Eleonora-kreivitär parkaa hukuttamaan! Oi,
-olenpa konnien konna, ja tästä hetkestä eversti Krusen nyrkkien
-tarpeessa! Minä kreivittären surun aikaan saatoin, sillä saatoinhan
-hänet vankeuteen. Menenpä hänen luokseen, tunnustan hänelle kaikki ja
-tahdon häntä palvella. Hän ei rakasta ruhtinasta, ja on toisen puoliso.
-Niin, tahdon häntä palvella! Ramoski tottelee minua, sillä hän ei voi
-saattaa kreivitär-paralle niin suurta surua. Asuessamme Mikolaiovissa,
-ja Jumala suokoon sen ajan palajavan, olimme Ramoski ja minä
-Eleonora-kreivittären suosikit. Ja me olemme hänet pettäneet! Ruhtinas
-on meille valhetellut, kreivitär vihaa häntä! Päätökseni on tehty!"
-huudahti hän pontevasti. "Tahdonpa etsiä Ramoskin, ja sitten .. sitten
-nähdään, ovatko ruhtinas ja Walchovitz Ramoskia ja minua sukkelammat.
-Jos vaan ruotsalaiset voittavat, niin ei minun ole hätää, sillä
-sittehän seuraan hallitsijatartani, ja itse eversti Kruse antaa minulle
-anteeksi, vaan jos he voitetaan, niin sitten menen kreivin puolelle",
-jatkoi hän päättävästi, "ja sen jälkeen palvelen häntä uskollisesti.
-Nyt tunnen itseni niin levolliseksi, melkeinpä iloiseksi, ja luulenpa,
-ettei pyhä neitsy pidä lukua siitä, vaikka teenkin ruhtinaalle tämän
-kepposen." Näin sanoen oikaisi Czarny vartalonsa, pyyhkäsi harmaat
-kiharat otsaltaan ja poistui nopein askelin, sivumennessään hartaasti
-tehden ristinmerkin Sapicha Witebskin teltan ääressä olevalle madonnan
-kuvalle.
-
-
-
-
-XIV.
-
-Öinen kohtaus. -- Walchovitz on sukkelampi kuin Czarny luuleekaan.
-
-
-Raivoisa myrsky viskeli pienen San-virran laineita ja ukkonen jyrisi
-etäällä vähän väliä. Ilta kului, ja pimeys eneni yhä. Litvalaisten
-leirissä vallitsi haudan hiljaisuus, jotavastoin ruotsalaisten leirissä
-toimittiin hyvinkin ahkeraan. Keskellä virtaa olevalla pienellä
-saarella oli liike suurin, ruotsalaisten tykit lähettivät tervehdyksen
-toisensa jälkeen vastaiselle rannalle, vaan eivät saaneet mitään
-vastausta. Ruotsalaiset sotamiehet rakensivat levähtämättä siltaa, ja
-kenraalimajuri Bülov itse heitä innostutti, sekä auttoikin heitä siinä,
-missä tarvittiin.
-
-Sydänyö oli tulossa, kun yksinäinen kulkijan keskellä litvalaisten
-leiriä aateli rantaa kohden. Hän oli kääriytynyt avaraan viittaan ja
-vetänyt lakkinsa silmiin saakka. Ripein askelin kiirehti hän
-etuvarustuksien yli, ja oli pian rannalla, jota kaikkialla varjosi
-pieni metsikkö. Täällä juoksi hän pensaasta pensaasen ja katseli
-levottomasti ympärilleen, ikäänkuin olisi joka hetki odottanut
-kuulevansa takaa-ajajainsa huudot. Mutta hän pääsi kenenkään näkemättä
-rantaan asti, pysähtyi siihen hetkisen, katsellen tarkoin pientä
-saarta, joka ikäänkuin synkkä kallio kohosi vedestä.
-
-"Silmäni ovat heikot", jupisi hän, vetäen viitan kasvoiltaan;
-"kaksikymmentä vuotta takaperin oli minulla kotkan silmät, nyt tuskin
-näen mitään." Näin sanoen vei hän kätensä huulilleen, joka aikaansai
-heikon, kähisevän äänen, ja hetkisen odotettuaan kuului toinen
-samanlainen ääni hänen vieressään.
-
-"Hän onkin niin lähellä", mutisi tuntematon ja otti askeleen sivulle,
-"en luullut hänen vielä olleen täällä."
-
-Tuskin oli hän lausunut viimeiset sanat, ennenkuin pieni vene tuli
-kaislojen välistä esiin ja laski rantaan, aivan tuntemattoman jalkojen
-eteen.
-
-"En odottanut sinua niin pian", sanoi soutaja häädetyllä äänellä: "tämä
-uhkatyö on..."
-
-"Hiljaa, hiljaa", varoitti toinen, pannen sormensa huulilleen. "Elä
-puhu niin lujaa, Ramoski! Kaisloilla on korvat ja vakoojia lymyy joka
-pensaikossa." Sen jälkeen astui hän veneesen ja töyttäsi sen rannalta.
-"Ilmoitan sinulle Ramoski", jatkoi hän häädetyllä äänellä, "että
-tilamme on mitä vaarallisin, sillä jos me huomataan, niin..."
-
-"Oh, siitä ei ole mitään vaaraa", vastasi Ramoski tyynesti. "Kuka voisi
-aavistaa, että ruhtinaan uskollisimmat palvelijat, Czarny ja Ramoski,
-tekevät tällaisia yömatkoja hieman kuullustellaksensa. Mutta koska tuli
-ruhtinaasta puhe, mikä on hänen suhteensa kreivitär Eleonoraan?"
-
-"Tämä vihaa ruhtinasta, joka on vimmoissaan mustasukkaisuudesta",
-vastasi Czarny, vetäen viitan kasvoiltaan. Sitten hän asettautui
-etukeulaan. Ramoski hoiti airoja niin taitavasti, ettei Czarnykaan
-kuullut, milloin ne laskivat veteen. Muutamalla voimakkaalla vedolla
-vei Ramoski veneen kaislistosta ja souti äänettömästi pientä saarta
-kohti. Laineet loiskuivat aina Czarnyn kasvoihin asti, sillä tuuli oli
-vastainen, vaan hän ei sitä huomannut, tirkisteli vaan alakuloisena
-syvyyteen. Kuu ei vielä ollut noussut, mutta vilkkuvat tähtöset
-katselivat niin lempeästi maahan. Tykistötuli oli lakannut, ja tuulikin
-vähän seisahtunut; rauha vallitsi nyt seudussa, jossa niittomies ennen
-pitkää korjasi niin monta uhria.
-
-Ramoski ei ohjannut kulkua suoraan saarta kohti, sillä pian olisivat he
-sinne ehtineet, vaan souti välistä oikeaan, välistä taasen vasempaan,
-mutta lähestyi sittenkin vähitellen päämäärää. Tämän huomasi Czarny, ja
-hetken sitä katseltuaan, kysyi hän:
-
-"Miksi et souda suoraan saarta kohden?"
-
-"Minulla on omat tuumani", vastasi Ramoski yhtä hiljaa.
-
-Czarny ei tahtonut näistä tuumista selkoa ottaa, vaan antautui täydellä
-luottamuksella Ramoskin johdatettavaksi.
-
-Sydänyö oli tullut, pimeys oli niin syvä, että pientä saarta tuskin voi
-eroittaakaan. Ainoastaan aaltojen loiske häiritsi hiljaisuutta. Äkkiä
-teki Ramoski liikkeen säikähtymisestä, ja laski airot niin kiivaasti
-veteen, että se roiskahti hänen kasvoilleen.
-
-Czarny kääntyi ja sanoi pidätetyllä äänellä:
-
-"Näetkö aaveita, Ramoski, vai tahdotko vetää vihollisen huomion
-puoleemme?"
-
-"Se on jo tehty, luulen ma", vastasi tämä yhtä hiljaa; "minä kuulen
-airojen loisketta sivullamme."
-
-Molemmat kuuntelivat levottomina, ja Ramoski aikoi juuri taasen kastaa
-aironsa veteen, kun samassa kuului huuto:
-
-"Kuka siellä? Vastatkaa, muuten ammun."
-
-Puolalaiset koettivat pimeässä ottaa selon äkillisestä esteestä, mutta
-turhaan; oli niin pimeä, että tuskin näkivät neljää kyynärää eteensä.
-He katselivat toisiaan neuvottomina, eivätkä itsekään tienneet,
-tottelisivatko vai ei, kun toisen kerran kuulivat ankaran käskyn, nyt
-vaan parin kyynärän päässä.
-
-"Vastaa sinä, joka ymmärrät ruotsia", kuiskasi Ramoski, vetäen airot
-veneesen; "me emme voi päästä karkuun."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samaan aikaan kun Czarny ja Ramoski työnsivät litvalaisten leiriltä
-veneen vesille, lähestyi kolme ratsastajaa pienen saaren rantaa. He
-eivät puhuneet montakaan sanaa, vaan oli heillä kuitenkin sama
-päämäärä. Tultuaan eräälle paikalle rannalla, jossa kaksi venettä oli
-säilytetty ja sidottuaan hevosensa puuhun kiinni, sanoi toinen
-ratsastajista, kalpea nuorukainen, lyhyelle, oikealla puolellaan
-seisovalle miehelle:
-
-"Onko todellakin aikomuksenne seurata meitä?"
-
-"On, kreivi Stjernfelt", vastasi puhuteltu, joka ei ollut kukaan muu
-kuin eversti Kruse, "onpa todellakin aikomukseni seurata teitä tällä
-mielettömällä retkellä. Nuoruus kyllä tarvitsee kokeneen veneessään, ja
-tunnustanpa vielä, että odotan suurta iloa tästä huvimatkasta, ehkä
-kuinkakin pöllömäiseltä se näyttää. Tulkaa nyt", jatkoi hän, ottaen
-Vilhon käsivarresta kiinni, "kersantti Lundberg on jo, näen mä,
-pannut veneen kuntoon: jota enemmän viivyttelemme lähtöä, sitä
-vaarallisemmaksi se tulee."
-
-Näin sanoen hyppäsi eversti ketterästi pieneen veneesen, ja jälessä
-seurasi heti Vilho, jolla oli kova kiire lähtöön.
-
-"Kersantti Lundberg hoitaa airoja; te, luutnantti, pidätte tarkkaa
-vaaria etukeulassa, ja minä ohjaan laivastoa", komensi eversti
-iloisesti. "Mutta pitäkää silmänne auki, kreivi-hyvä", lisäsi hän,
-"Tarkastakaa tarkoin jokaista lainetta, sillä nuo saakelin litvalaiset
-ovat kuin kaloja, ja te kersantti, laskekaa airot niin hiljaa veteen,
-kuin jos kuikka kastaisi siihen siipensä!" Kersantti teki tarkoin
-käskyn jälkeen, ja keveä alus kiiti melkein äänettä laineitten yli.
-
-"No, luutnantti", sanoi eversti hetken äänettömyyden perästä, "ettekö
-näe mitään epäiltävää? Minusta tänä iltana itse ilmakin on niin
-kummallinen, tunnenpa itsessäni, että joudumme johonkin rettelöihin."
-
-"En näe mitään", vastasi luutnantti hiljaa, "mutta minäkin aavistan,
-että jotain tänä yönä tapahtuu, en voi käsittää, mikä levottomuus minua
-kiusaa."
-
-"Aijotteko todellakin mennä vihollisten leiriin?" kysyi eversti sitte.
-
-"Aijon", vastasi Vilho päättävästi, "minun täytyy saada tietoa
-Eleonorasta, minun..."
-
-"Huimapää", mutisi eversti enemmän itsekseen kuin vastaukseksi
-luutnantin puheesen; sen jälkeen lisäsi hän ääneensä: "Pysytte siis
-varmana päätöksessänne heittäytyä aivan verivihollisenne käsiin? No
-niin, kuitenkin olen teille seurakumppanina, ja kersantti Lundberg kai
-myöskin seuraa meitä?"
-
-"Kuolemaan saakka", vastasi urhea kersantti vakavalla äänellä, "ja niin
-kauan kuin luutnantti ja minä voimme sormeammekin liikuttaa, ei
-everstin päässä tulla hiuskarvaakaan liikuttamaan."
-
-Eversti ei vastannut tähän miehuulliseen vakuutukseen, mutta
-kiitollinen katse kauniista silmistään puhui enemmän kuin sanat. Vähän
-ajan kuluttua sanoi hän:
-
-"Kersantti, ettehän unohtaneet viittoja ettekä lakkeja? Meidän täytyy
-olla aivan puolalaisten näköisiä."
-
-"Ne ovat täällä", virkkoi Vilho, "emmehän niitä nyt vielä tarvitse?"
-
-"Ensin täytyy meidän päästä perille", tuumaili eversti; "emmehän saata
-narrien tavoin kuljeskella ympäri noissa epämukavissa puvuissa."
-
-Vilho ei vastannut mitään, vaan kuunteli tarkasti. Äkkiä tarttui hän
-kersantin käsivarteen ja kuiskasi:
-
-"Olen kuulevinani jonkinlaista kohinaa edessämme, voisiko..."
-
-"Se on vene", keskeytti kersantti yhtä hiljaa, "nyt kuulen sen aivan
-selvään."
-
-"Näettekö mitään?" kysyi eversti, varovasti muuttaen kersantin viereen
-istumaan.
-
-"En, eversti", vastasi tämä ja lepäytti airojaan, "mutta parin minuutin
-perästä."
-
-"Vaadi heiltä tunnussanaa", käski eversti.
-
-"Mutta ell'ei vene ole yksin, niin olemme joutuneet aivan suden
-suuhun", kuiskasi Vilho. "Odottakaa vielä hetkinen, niin saamme nähdä,
-josko koko venejoukko meitä hätyyttää."
-
-"No, tapahtukoon sitten kuten tahdotte", vastasi eversti nurjasti.
-
-Kolme ruotsalaistamme pinnistivät näköänsä, mutta näkivät alussa vaan
-synkän pimeyden, ja eversti oli jo aikeissa äänekkäillä huudahduksilla
-ilmaista malttamattomuuttansa, kun kersantti samassa nojautui häneen
-päin ja kuiskasi:
-
-"Nyt näen veneen, se on aivan yksin. Mutta sitä en voi nähdä, montako
-miestä siinä on."
-
-"Vaadi heti heiltä tunnussanaa!" käski eversti toisen kerran, äänellä,
-joka ei sietänyt vastustamista.
-
-Kersantti teki niin, kuten ennen on kerrottu. Senjälkeen sanoi hän:
-"Nyt näen veneen aivan hyvin, se on pienempi kuin meidän."
-
-"Minä näen sen myöskin", sanoivat eversti ja luutnantti yht'aikaa.
-
-Pari minuuttia kului vastausta odotettaessa, vaan kun sellaista ei
-kuulunutkaan, sanoi eversti, vetäen esiin pistoolinsa:
-
-"Huutakaa vielä kerran, ja ell'eivät nuo koirat sitte vastaa, ammun
-heidät heti."
-
-Toisen kerran kaikui kersantin huuto, nyt sillä seurauksella, että ääni
-veneestä vastasi:
-
-"Me olemme salaisia ystäviä ja..."
-
-"Meillä ei ole keitaan salaisia ystäviä", vastasi eversti äreästi,
-"sanokaa meille asianne."
-
-Czarny tunsi heti everstin äänen ja mutisi: "Voinpa olla vanna, että
-kreivi on mukana; pyhä neitsyt on kanssamme ja pitää tekomme oikeana."
-Sitten lisäsi hän ääneensä: "Asiamme on tavata kreivi Stjernfeltiä."
-
-"Hän on täällä", vastasi Vilho, ja nousi seisomaan veneessä, "kuka
-tahtoo minua puhutella?"
-
-Czarny ei odottanut tämänlaista kysymystä eikä tietänyt, ilmoittaisiko
-itsensä, vai ei. Mutta kun Vilho uhkaavalla äänellä toisti
-kysymyksensä, päätti Czarny ilmaista nimensä, ja vastasi:
-
-"Czarny tahtoo puhua kanssanne Eleonora-kreivittärestä."
-
-"Czarny", mutisi eversti puoliääneen, "onko tuo lurjus taaskin
-liikkeellä? Hän se oli, joka meidät suohon vietteli."
-
-Czarny vapisi kuullessaan everstin sanat. Ramoski oli parilla vedolla
-vienyt veneensä aivan ruotsalaisten viereen.
-
-"Mitä on teillä ilmoitettavaa puolisostani?" kysyi Vilho, ja odotti
-sykkivällä sydämellä vastausta.
-
-"Puolisonne on litvalaisten leirissä", vastasi Czarny, "ja me olemme
-tulleet teidän kanssanne neuvottelemaan hänen pelastuksestansa."
-
-"Älkää uskoko häntä, luutnantti!" sanoi eversti innoissaan. "Hän on
-kavala veijari, tuo Czarny; hän tahtoo vietellä teitä ruhtinaan
-valmistamaan ansaan."
-
-"Ei, eversti Kruse", vastasi Czarny rohkeasti, "minä en viettele
-kreiviä paulaan, sillä olen päättänyt pyhän neitsyen avulla pelastaa
-kreivittären."
-
-"Millä keinoin?" kysyi Vilho äkkiä. "Mainitse se minulle heti, ja minä
-olen valmis mihin uhrauksiin tahansa."
-
-"Vielä ei ole aika tullut", virkkoi Czarny, "mutta jos syttyy
-taistelu."
-
-"Mitä sitten tapahtuu, jos taistelu syttyy?" kysäsi eversti äkkiä.
-
-"Silloin pelastan hänet", vastasi puolalainen suoraan. "Mutta", lisäsi
-hän vitkaan,. "teidän täytyy minua auttaa; muuten ruhtinas vie hänet
-pois, se on hänen aikomuksensa."
-
-"Tiedätkö taistelun edes syttyvänkään?" kysyi eversti epäluuloisena.
-
-"Me luulottelemme sitä", vastasi Czarny pelkäämättä.
-
-"Mutta miten tapaammekaan toisemme?" kysäsi Vilho.
-
-"Jättäkää se minun huolekseni", virkkoi puolalainen; "minä pidän huolta
-kreivittärestä, ja ruhtinasta on kielletty hänen luonansakaan
-käymästä."
-
-Syvä keveyden huokaus tunkeutui esiin Vilhon rinnasta.
-
-"Lähtekäämme nyt", sanoi Czarny taas; "vielä tänä yönä täytyy meidän
-olla ruhtinaan luona, muuten huomaa hän poissaolomme ja alkaa epäillä;
-hän, näette, epäilee kaikkia, ja täytyypä olla erinomainen viekkaus,
-ett'ei anna itseään ilmi."
-
-"Ja sitä sinulla kyllä on tarpeeksi", mutisi eversti itsekseen, mutta
-kuitenkin niin lujaa, että Czarny sen kuuli.
-
-Czarny ei ollut kuulevinaan everstin pistosanaa, sanoi vaan, kääntyen
-Vilhoon päin:
-
-"Ottakaa tarkoin huomioonne, mitä tästälähin saaren ulkopuolella
-tapahtuu; sieltä olette saava vastaukseni."
-
-Tämän sanottuaan viittasi hän salaa Ramoskille, niin että tämä sen vaan
-huomasi, ja ennenkuin Vilho ennätti tehdä uuden kysymyksen, sai vene
-sellaisen tölmäyksen, että hän oli vähältä kaatua yli laidan. Ramoski
-tarttui airoihin, ja pian oli vene näkymättömissä.
-
-"Kuolema ja kirous", huusi eversti, kohottaen pistoolinsa. "He olivat
-kuitenkin vakoojia, -- soutakaa, kersantti, voimienne perästä, meidän
-täytyy heidät saavuttaa!"
-
-Kersantti souti minkä voi, mutta vihdoin nousi Vilho seisomaan
-etukeulassa ja huusi:
-
-"Eversti, tällaista kepposta ei vielä yksikään puolalainen ole meille
-tehnyt, kiiruhdammehan takasin saareen, kuin jos koko litvalaisten
-armeija olisi kintereillämme."
-
-Kiihkossaan ei kukaan ollut huomannut, että vene, Ramoskin sitä
-työntäessä, oli kääntynyt.
-
-"Ha, ha, haa", nauroi eversti, joka taaskin sai takaisin iloisen
-luonteensa, "sellaisia veitikoita, oikein aimo jesuiittoja, ha, ha,
-haa!"
-
-Ramoski souti myöskin kaikin voimin ja keveä vene kiiti aalloilla.
-Czarny, joka, kuten lukija muistanee, matkalla sinne, oli istunut
-etukeulassa, oli nyt asettunut perään, ja tuijotit alas pimeään
-syvyyteen, ikäänkuin tahtoisi hän tutkia sen salaisuudet. Ei kumpikaan
-puhunut sanaakaan. He olivat enään parin kyynärän päässä rannasta, kun
-Czarny äkkiä säpsähti ja sanoi, kääntyen Ramoskiin:
-
-"Nyt eivät ole asiat oikein; minä luulin nähneeni ihmisen pään tuolla
-takanamme, ehkä..."
-
-"Sinä näet aaveita, Czarny", virkkoi Ramoski kylmästi hymyillen,
-"mielikuvituksesi on teroitettu nyt."
-
-Varmaankin oli ruohokimppu tarttunut köliin.
-
-Czarny ei vastannut; hän koetti katsoa läpi syvyyden, vaan turhaan, hän
-pisti kätensä veteen, mutta siellä ei tuntunut olevan mitään. Vielä
-pari minuuttia, ja vene kiiti hiljaa kaislistoon. Czarny hyppäsi ensin
-maalle, ja kun Ramoski oli sitonut veneen kiinni ja peittänyt sen
-irtonaisilla kaisloilla, riensivät he yhdessä rannalta ja pääsivät
-onnellisesti leiriin.
-
-Tuskin olivat he kadonneet näkyvistä, kun kaislisto rupesi liikkumaan
-sinne tänne veneen kohdalta, ja pian näyttäytyi mies aivan alastonna,
-mutta niin ruohoilla ja kaisloilla peitettynä, että olisi voinut luulla
-hänen maanneen jo enemmän aikaa järven pohjassa. Vesi tippui hänen
-pitkästä tukastaan, tehden hänen enemmän eläimen kun ihmisen
-näköiseksi.
-
-"Uh, uh", henkäsi hän ja ryömi rannalle, "enpä luule, etu vaivat
-kiirastulessa ovat nyt kärsimiäni suuremmat. Niin, niin ystäväni,
-Walchovitz ei olekaan niin tyhmä, kuin luulette, olenpa nyt ottanut
-selon salaisista vehkeistänne ja saanut teidät valtaani. Usein oli
-vähällä päästä vene näkyvistäni, mutta Walchovitz on kuni kala, ja jos
-pyhä neitsy oli teidän kanssanne veneessä, olivat kaikki pyhimykset
-minun kanssani vedessä. Tuo Czarny ryökäle oli vähällä huomata minut,
-kun olin vähän ilmaa ottamassa, mutta Ramoskin tyhmyys pelasti minut
-taaskin. Nyt täytyy minun kiiruhtaa ruhtinaan luo... ha, ha, haa!
-olenpa näkevinäni Czarnyn ja Ramoskin nenät, kun matkin heidän
-ystävällisen keskustelunsa ruotsalaisten kanssa, ha, ha, haa!"
-
-Näin sanoen hieroi hän mielihyvissään käsiään yhteen, puhdisti itsensä
-ruohoista ja kaisloista sekä puki itsensä vähän matkan päässä veneestä
-oleviin vaatteisiinsa.
-
-Hetkinen sen jälkeen oli ranta autio. Ainoastaan aaltojen hiljainen
-loiske ja tuulen kohina kaislikossa häiritsi yön hiljaisuutta.
-
-
-
-
-XV.
-
-Sisarukset. -- Ramoski tekee tyhjäksi Walchovitzin tuumat.
-
-
-Ruhtinas oli ostanut Walchovitzin, niinkuin ennen Ramoskin, mutta
-edellämainittu oli kuten tiedämme uskollisempi. Tämän liittolaisensa
-kautta, jonka oli onnistunut päästä valtiokanslerin suosioon niin,
-että sai palvella Eleonoraa, oli Göran Czarnecki silloin tällöin
-tilaisuudessa käydä häntä katsomassa. Mutta hän ei ollutkaan enään tuo
-entinen kiivas rakastaja intohimoineen, hän ei tehnyt enään niin
-ajattelemattomia tekoja kuin ennen. Mutta tuli välkkyi tuhan alla, sen
-näki Eleonora ja pelkäsi häntä yhtä paljon. Hänen käyntinsä olivat
-lyhyet, ja aina hän silloin puhui ruotsalaisista sekä heidän varmasta
-perikadostaan, ja Eleonora näki aivan hyvin, että hänen vihansa
-tarkoitti hänen puolisoaan. Hän kauhistui, kuullessaan ruhtinaan
-kirouksia, sillä hän tiesi mitä Vilholla olisi odotettavana.,
-joutuessaan tämän käsiin. Tyynesti hän vastaili raivostuneelle
-puolalaiselle ja koetti niin paljon kuin mahdollista levottomuuttaan
-peittää. Kun sitten Göran Czarnecki hänet jätti, alkoi hän katkerasti
-itkeä ja ainoastaan Czarnyn huolenpito ja vakuutukset, ett'ei ruhtinas
-tekisi hänelle eikä puolisolleen mitään pahaa, saattoivat hänet
-hetkeksi tyyneksi. Mutta tämäkään tila ei kestänyt kauan; kun hän vaan
-näki ruhtinaan, joka päivittäin käveli hänen asuntonsa sivu, oli koko
-levollisuutensa kadonnut.
-
-Päivää jälkeen viime luvussa kerrottujen tapausten oli Eleonora yksin
-huoneessaan. Hän ei koko päivänä ollut nähnyt ruhtinasta ja iloitsi
-siitä suuresti. Mutta miksi ei veljensä tullut hänen luokseen? Oliko
-hän ikipäiviksi hyljätty? Näihin kysymyksiin oli hän kauan turhaan
-odottanut vastausta, ja katkeralta hänestä tuntui, että se, joka häntä
-ennen niin oli hellinyt, nyt oli aivan muuttunut. Hän kertoi murheensa
-Czarnylle, mutta tämä vaan pudisti päätään ja koetti häntä saada
-toivomaan, että veljensä sydän kyllä oli heltyvä, ja kaikki
-tulisi hyväksi. Myöskin koetti hän huomauttaa Eleonoralle, että
-valtiokanslerin aika ehkä oli niin täpärällä, ett'ei hän voi irtautua
-toimistaan. Mutta silloin Eleonora aina vastasi:
-
-"Hänen aikansa ei ole niin vähissä, ett'ei hän voisi minulle lahjoittaa
-ainoatakaan tuntia."
-
-Itsekseen Czarny kyllä myönsi Eleonoran sanat tosiksi ja piti tarkan
-vaarin, ett'ei häntä aivan paljon vastustellut.
-
-Tuli ilta. Eleonora oli tänään, niinkuin muinakin päivinä itkenyt, ja
-hänen povensa aaltoili levottomasti. Hän lepäsi puoleksi nojaavassa
-asennossa, pää painettuna vasempaan käteensä. Välistä ummisti hän
-silmänsä ja näytti siltä, kuin olisi hän nukkunut, mutta äkkiä hän
-säpsähti, koko ruumiinsa vapisi ja kasvot kauhusta kankeina huudahti
-hän: "Älä pakene minua, veljeni, minä kyllä olen rakkautesi arvoinen!"
-Koko hänen sielunsa oli liikutettuna, eikä hän kärsinyt pienintäkään
-kolinaa, ennenkuin hän säpsähti ja luuli hänelle tultavan ilmoittamaan
-veljensä kirousta eli Vilhon kuolemaa. Ja kun Czarny näki tämän, kirosi
-hän sydämessään sen hetken, jolloin antautui ruhtinaan vehkeisin, ja
-hän voi tunnittain polvistuneena madonnan kuvan edessä lukea Pater
-nosteriaan suurimman surun ja levottomuuden valtaamana. Hänellä oli nyt
-vaan yksi ajatus: Eleonoran vapauttaminen, ja tämäpä antoi hänelle
-rohkeutta mennä Vilhoa etsimään, kun niin äkkiarvaamatta hänet tapasi.
-
-Tätä tapaamistaan hän ei ollut Eleonoralle kertonut. Hän ei maininnut
-mitään aikeistaan häntä pelastaa ja yhdistää puolisoonsa, sillä jos ne
-raukeisisivat tyhjiin, olisi se hänelle vielä katkerampaa. Czarny oli
-siis vaiti, mutta työskenteli sen sijaan lakkaamatta tuumainsa
-täyttämisessä.
-
-"Suokoon Jumala hänen sydämensä pehmenevän", kuiskasi hän, peittäen
-kasvonsa käsillään. "Hän ei voi minua kirota, sillä hän on jalo ja
-pitää sisarparastaan." Kyyneleet tunkivat väkisin esiin, ja hän
-nyyhkytti ääneensä. Nyyhkytykset kuitenkin pian taukosivat, ja hän
-vaipui lyhyeen uneen.
-
-Tässä tilassa oli hän ollut noin puolen tuntia, kun ovi hiljaa
-avattiin, ja solakka mies vakailla jaloilla, vaan surullisilla
-kasvonpiirteillä näyttäytyi kynnyksellä. Silmänsä kohtasivat heti
-Eleonoran, ja pidättäen huokaustaan hiipi hän varpaillaan tämän luokse.
-Hetkisen katseli hän makaavan riutunutta ruumista ja huokasi syvään;
-hän ojensi kätensä, herättääkseen häntä, mutta veti sen takasin; hän
-aukasi suunsa puhuakseen, mutta ääntä ei kuulunutkaan. Vihdoin sanoi
-hän, hiljaa laskien kätensä Eleonoran käsivarrelle:
-
-"Eleonora, herää sisareni!"
-
-Nuori kreivitär säpsähti; veljensä lempeät sanat, joissa jo
-anteeksianto kajasti, herättivät hänet. Sekä iloa että tuskaa ilmaiseva
-huudahdus kuului hänen huuliltaan, heittäytyessään veljensä syliin.
-
-"Veli, ethän voi kirota!" sanoi hän, nojaten päätänsä veljensä rintaan.
-
-"Vähällä olin sinut kirota", vastasi valtiokansleri liikutettuna,
-"mutta ainoa rakastettu sisar voi vaatia anteeksi antoa ja unhotusta,
-vaikkapa hän olisi rikkonut niinkin suuresti, kuin..."
-
-"Mikä siis on rikokseni?" kysyi Eleonora, mennen pari askelta
-taaksepäin.
-
-"Sinä rakastat ruotsalaista upseria, kreivi Stjernfeltiä?"
-
-"Niin."
-
-"Sinä olet hänen puolisonsa?"
-
-"Niin olen", vastasi Eleonora taaskin, hiukan vapisevalla äänellä.
-
-Valtiokansleri vaikeni ja vaipui syviin mietteisiin. Vihdoin sanoi hän:
-
-"Itse olet valinnut puolisosi, kukaan ei ole sinua pakottanut.
-Lapsuudessasi olit määrätty Göran Czarneckin puolisoksi, ja tästä
-liitosta riippui monet hauskat toiveet. Muun muassa toivoin puolan
-kuningaskruunun koristavan jälkeläisiäsi, sillä Czarneckin suku on
-valtaistuinta lähellä; mutta kohtalo tahtoi toisin", lisäsi
-valtiokansleri huoaten syvään ja painoi päänsä rinnalleen.
-
-"Veli Josef", vastasi Eleonora hiljaa, hiipien hänen rintaansa vasten,
-"sinä puhut niin lempeästi, ei ainoakaan kova sana käy huuliesi yli.
-Sinä rakastat siis vielä sisarparkaasi? Minä rakastan Puolaa, minä
-jumaloitsen maata, joka on nähnyt minun syntyvän, mutta olen myös niin
-itsekäs rakkaudessani, että panen oman onneni etusijaan. Minä olen
-ottanut lutherilaisen uskon omakseni, tunnustan siis samaa uskoa kuin
-puolisonikin. Enkä olekaan milloinkaan voinut hyväksyä niitä loistavia
-seremonioita, jotka ovat katoolisen uskon päätoimitukset. Mutta
-älkäämme nyt kiistelkö uskonnosta", lisäsi hän, "kerran vielä tahdon
-kuulla, oletko antanut minulle kaikki anteeksi."
-
-Tällä hetkellä olivat he aivan niinkuin ennenkin, jolloin he, kädet
-kiedottuina toistensa uumille, juoksivat Mikolaiovin saleissa tahi
-eksyivät Vislokan aaltoihin kuvastelevaan synkkään metsään, josta
-pelästyneet palvelijat vaivoin heidät löysivät, tahi kiikkuivat
-keveässä veneessä aalloilla: he olivat veli ja sisar.
-
-"Lutherilaiset eivät rukoile neitsyt Mariaa", virkkoi valtiokansleri
-puoleksi kysyvällä äänellä.
-
-"Eivät, he kääntyvät rukouksineen suorastaan Jumalan puoleen", vastasi
-Eleonora, "myöskin rukoilevat he..."
-
-"Pyhä neitsyt!" sanoi Lubomirski lempeästi, pannen kätensä Eleonoran
-huulille. "Jos joku joutuisi kuulemaan, että puhut tällä tavalla Puolan
-valtiokanslerille, luultaisiin minä kerettiläiseksi."
-
-"Kerettiläinen", toisti Eleonora vitkaan ja vastenmielisesti, "mitä
-tarkoitat kerettiläisellä?"
-
-Veljen tuli hänelle vastata; hän punehtui tietämättään, eikä voinut
-kestää Eleonoran vakavaa silmäystä.
-
-"Puhukaamme jostain muusta!" sanoi hän vihdoin kiivaasti. "Ainoastaan
-sinulle voin tunnustaa, että aina tulen hämilleni, kun on puhe
-uskonnosta."
-
-"Sinä epäilet siis jesuiittain oppia?"
-
-"Vaiti, pyhän neitseen tähden!" huudahti valtiokansleri, taaskin pannen
-kätensä sisarensa huulille. "Seinillä ovat korvat, sadat vartijat eivät
-voi heidän vakoojiaan vastustaa... he ovat perkeleitä."
-
-Eleonora kauhistui.
-
-"Tämä on pelottava liitto", jatkoi valtiokansleri entisellä
-kuiskaavalla äänellään. "Minä olen oikeauskoinen katolilainen, enkä
-jesuiitta. Minä sydämessäni vihaan noita konnia ja saan kyllä taistella
-ankaran taistelun heidän kanssaan sinun avioliittosi tähden. Heidän
-salaiset vehkeensä kyllä tulevat minua ympäröimään joka taholta, mutta
-enpä minäkään pelkää sanomasta heille, että verisiteet ovat vahvemmat,
-kuin kaikki jesuiittain kahleet. Minä en voi sinua kirota, armas
-sisareni", sanoi hän sitten ja veti Eleonoran rinnoilleen, "minä annan
-sinulle kaikesta sydämestäni anteeksi."
-
-"Kiitos", kuiskasi nuori kreivitär, ja kietoi kätensä veljensä kaulan
-ympäri, "mutta minä en tyydy ainoastaan tähän, pyydän vielä enemmän."
-
-"Vielä enemmän", toisti valtiokansleri todella hämmästyksissään, "mitä
-toivot vielä?"
-
-"Vapauden ja siunauksesi."
-
-Nämä sanat kuiskasi Eleonora niin vapisevalla äänellä, että veli
-säpsähti.
-
-"Vapauden", sanoi hän, suudellen Eleonoraa otsaan, "vapauden täytyy
-minun kieltää sinulta, kuitenkin sodan kestäessä. Minä en voi lähettää
-sinua puolisosi luokse, silloinpa Göran Czarnecki heti ärsyttäisi
-jesuiitat päälleni. Vielä täytyy sinun epämääräisen ajan tyytyä
-kohtaloosi", jatkoi vaitiokansleri, lempeästi syleillen sisartansa,
-"tuleehan aika sekin, jolloin taistelut taukoavat ja rauha vallitsee
-Puolassakin. Mutta siunaukseni voin sinulle antaa, ja sen lahjoitankin
-sitä rikkaammassa määrässä." Kauan syleilivät sisarukset toisiaan;
-näytti siltä, kun eivät laisinkaan tahtoisi erota. Ilta-auringon säteet
-valaisivat huoneessa olijoita ja leikkivät Eleonoran pitkissä
-hiuksissa, jotka olivat valuneet alas povelle ja hartioille. Tämä kuva
-olisi ansainnut taiteilijan pensselin.
-
-"Hyvästi, rakas sisareni!" kuiskasi vihdoin valtiokansleri, painaen
-suudelman Eleonoran huulille. "Älä pelkää laisinkaan, sillä niin kauan
-kun minä seison vieressäsi, ei kenkään ole sinua vahingoittava: jää
-hyvästi, Eleonora, Jumala sinua siunatkoon!"
-
-Tämän sanottuaan poistui veli kiirein askelin, ja tuskin oli hän
-poistunut, ennenkuin ihmiskasvot katselivat vastapäätä ovea olevasta
-akkunasta sisään. Eleonora kalpeni, nähdessään paksuilla huulilla
-lepäävän ilkeän hymyn, hänen täytyi tarttua kiinni tuoliin, ettei
-kaatuisi kun vakooja kolkolla äänellä sanoi:
-
-"Sinun ja jälkeisesi on Puola kironnut! Jesuiitat ovat sinua seuraavat
-mailman ääriin, ja milloinkaan et sinä voi meitä paeta."
-
-Elenoran korvat suhisi, mailma musteni hänen silmissään, ja kiljahtaen
-vaipui hän lattialle.
-
-Kuka oli tuo tuntematon? Eleonora tunsi hänet heti ja tiesi hänen
-myöskin olevan ruhtinaan liittolaisen. Se oli Walchovitz.
-Valtiokanslerin ollessa Eleonoran luona, oli hän piillyt akkunan alla
-ja selvään kuullut kaikki, mitä huoneessa puhuttiin. Lausuttuaan
-jesuiittain kirouksen Eleonoran yli, kiiruhti hän piilopaikastaan
-erittäin varovaisin askelin, ett'ei häntä huomattaisi, ja meni
-ruhtinaan luo tapahtumasta kertomaan.
-
-Pari minuuttia sen jälkeen, kun hän oli piilopaikkansa jättänyt, läheni
-taaskin eräs mies varovasti akkunaa, ja katsoi siitä sisään.
-
-"Kreivitär parka", jupisi hän, ja katseli säälivästi Eleonoraa, jonka
-palvelijatar oli laskenut sohvalle, "kreivitär parka", jatkoi hän,
-huoaten syvään, "hän varmaan saa kärsiä hirveästi!" Mies vaikeni ja
-poistui akkunan luota, mutta juuri ollessaan aikeessa sieltä lähteä,
-pysähdytti hänet käsi, joka takaapäin pantiin hänen olalleen. "Miksi
-olet täällä, Czarny?" kysyi vastatullut. "Ah, sinäkö se oletkin,
-Ramoski", huudahti Czarny, sillä hän se todellakin oli vakoillut
-Walchovitzia, "ah, sinäkö se oletkin, Ramoski! Olipa hyvä, että
-tapasimme toisemme, sillä minulla on tärkeitä seikkoja sinulle
-ilmoitettavana."
-
-"Puhu ne pian", huusi Ramoski maltittomasti, "minä myöskin olen uutisia
-urkkimassa."
-
-"Meillä on vihollisia niskassamme", sanoi Czarny, varovasti katsellen
-ympärilleen.
-
-"Vai niin", sanoi Ramoski huolettomasti, "kuka tuo rotta sitten on,
-joka koettaa jyrsiä rikki meidän verkkomme?"
-
-"Walchovitz", vastasi Czarny miettiväisestä, ja kertoi sitten näkemänsä
-tapauksen.
-
-"Walchovitz ei ole niinkään vaarallinen", sanoi Ramoski hetken asiata
-harkittuaan, "enempi tulee meidän pelätä ruhtinasta, sillä hän on
-käärmettäkin kavalampi."
-
-"Niinkö luulet?" kysyi Czarny säpsähtäen.
-
-"Niin. Hän kuljeksii täällä pitkin puettuna munkiksi, ja puolentuntia
-sitten näin hänen pensaikossa rannalla. Hän pelkää joko ruotsalaisten
-hyökkäystä eli että joku salainen vihollinen veisi pois kreivittären.
-Mutta olenpa keksinyt tuuman, millä oikein voimme häntä vetää nenästä.
-Meidän täytyy ilmoittaa kreivi Stjernfeltille, että tänä yönä on aika,
-mutta niin kauan, kun ruhtinas hiipii rannalla, en voi päästä
-veneelläni lähtemään. Sinun, Czarny, täytyy minua auttaa tuumaini
-täyttämisessä. Mene alas rannalle ja näytä siltä, kun pelkäisit tulla
-huomatuksi. Ruhtinas on näkevä sinut, hän seuraa sinua ja sinun tulee
-silloin johdattaa hänet niin kauaksi veneestä kuin mahdollista. Oletko
-valmis?"
-
-"Olen", vastasi Czarny, "mutta jos tapaat Walchovitzin, miten..."
-
-"Näin", kuiskasi Ramoski, paljastaen teräväkärkisen tikarin, jota
-heilutti päänsä yli.
-
-Czarny nyykäytti myöntävästi päätään, ja molemmat ystävykset lähtivät
-astumaan rantaa kohden. Kun he olivat tulleet etuvarustuksien
-ulkopuolelle, kätkeytyi Ramoski pensaan taakse, josta hän kenenkään
-huomaamatta saattoi nähdä, miten Czarnyn matka päättyi. Näin puolen
-tuntia maattuaan, silmät yhä seuraten toveria, oli hän vähällä
-huudahtaa ilosta: hän näki nimittäin, kuinka ruhtinas hiipi eteenpäin,
-Czarnyn jälkiä seuraten.
-
-"Nyt on minun vuoroni", mutisi hän ja ryömi esiin, "jospa nyt pyhä
-neitsyt olisi minulle suosiollinen, niin jättäisi hän Walchovitzin
-käsiini."
-
-Tuo viekas Walchovitz oli määrännyt Ramoskin veneen lähellä olevan
-paikan heidän yhtymäpaikakseen, ja siellä odotti hän ruhtinasta, joka
-pian tulikin.
-
-"Walchovitz", sanoi Göran Czarnecki, istuen rannalle, "jos sinun
-onnistuu viedä kreivitär Krakovaan, niin on myös onnesikin taattu.
-Mutta sen pitää tapahtuman vielä tänä yönä."
-
-"Olkaa huoletta, korkea ruhtinas", vastasi Walchovitz. "Niin totta kun
-olen oikeauskoinen jesuiitta, teen kaikki mitä voimassani on, ja
-olisinpa erehtynyt aika tavalla, ellei..."
-
-"Mutta sinähän sanot sekä Czarnyn että Ramoskin vastustavan meitä",
-keskeytti häntä Czarnecki.
-
-"Niin, he ovat vihollisiamme", vastasi Walchovitz, "mutta tarvitsisipa
-heillä olla aimo hyvät jalat, voidakseen seurata minua, parasta
-soutajaa Veikselillä, ainakin viiden penikulman ympäristöllä. Minä tuon
-kreivittären tänne, ja Ramoski saa suoda anteeksi, että lainaan hänen
-veneensä pariksi viikoksi", jatkoi hän raa'alla naurulla. "Teidän,
-korkea ruhtinas, tulee tehdä hänet siitä levolliseksi."
-
-"Minä kyllä saan hänen kielensä vaikenemaan", vastasi ruhtinas,
-leikitellen kauniiksi kirjaillulla pistoolilla. "Czarny eikä Ramoski
-eivät enään ole tiellämme, kun keskipäivän aurinko ensikerran valaisee
-litvalaisten leiriä."
-
-Ei aivan etäällä siitä paikasta, jossa istuivat, hiipi Ramoski käärmeen
-notkeudella esiin, ja pysähtyi parin kyynärän päähän Walchovitzista.
-
-Tiedämmehän, että ruhtinas oli huomannut Czarnyn ja jättänyt
-Walchovitzin vaan pari minuuttia siitä, kun Ramoski oli mennyt
-piilopaikkaansa.
-
-Walchovitz oli nyt yksin. Pian hän tuli levottomaksi ja jupisi vähän
-väliä pitkiä lauseita hampaittensa välistä. Ramoski kuunteli
-hengähtämättä, mutta kun hän vaan voi saada selon yksityisistä
-sanoista, täytyi hänen itse tehdä niistä loppupäätös.
-
-Walchovitz tuli yhä levottomammaksi ja nousi seisoalleen sekä lähestyi
-venettä. Ramoski seurasi jälessä niinkuin pantteri, joka seuraa
-saalistaan pensaikossa: hänen silmänsä säihkyivät, ja tikari oli
-kohotettu iskuun. He olivat tulleet aivan rantaäyräälle, ja Walchovitz
-aikoi juuri astua veneesen, kun Ramoski syöksi hänen jälkeensä.
-Walchovitz säpsähti, kuullessaan kahinan takanaan ja vihollisensa
-huokuvan hengityksen: hänen kasvonsa tulivat tuhkan harmaaksi
-nähdessään Ramoskin hehkuvat silmät ja tikarin välähtävän hänen
-kädessään. Hän olisi huutanut apua, olisi pyytänyt armoa, mutta Ramoski
-ei antanut hänelle siihen aikaa; kissan vikkelyydellä juoksi hän
-vihollisensa päälle, ja tikarin terävä kärki lävisti Walchovitzin
-käsivarren. Ääntämättä sanaakaan, vaipui Walchovitz maahan. Ramoski
-seisoi yhdellä hyppäyksellä veneessä, ja ennenkuin ruhtinas oli
-takasinkaan tullut, kiikkui hän jo aalloilla noin mantereen ja saaren
-keskivälillä.
-
-"Haava tekee hänet kuitenkin täksi yöksi vahingoittamattomaksi", mutisi
-Ramoski itsekseen. "Nyt on vaan ruhtinas jälellä, ja hänet voi helposti
-estää. Mutta", lisäsi hän, ja katseli tarkasti rantaa, "onpa
-kummallista, ett'ei Czarny anna minulle sovittua merkkiä, hän ei siis
-vielä ole päässyt eriämään ruhtinaasta. Ennenkuin näen tämän merkin, en
-voi lähteä täältä."
-
-Puolen tuntia kului, ja Ramoski rupesi jo tulemaan levottomaksi, mutta
-äkkiä selkenivät hänen synkät kasvonsa, kun hän näki punaisen lipun
-liehuvan etuvarustuksien alapuolella. Ainoastaan kaksi kertaa
-heilutettiin lippua edestakasin, ja sitten se katosi.
-
-"Czarny on pelastunut", mutisi hän ja souti hiljaa saarta kohti; "hän
-on pettänyt ruhtinaan, ja mitä hän on alkanut, tahdon minä päättää,
-sillä tänä yönä on kreivitär Eleonora oleva vapaa."
-
-Pimeä oli tulossa, mutta Ramoski ei siitä näkynyt välittävän. Niinkuin
-viime kerrallakin, ei hän nytkään soutanut suoraan, vaan oikealle ja
-vasemmalle ja tarkkasi ympäristöään kaikin puolin. Kuta pimeämpi tuli,
-sitä lyhemmiksi tulivat nämä kaarrokset, ja pian ne aivan loppuivat.
-Silloin veti hän airot veneesen ja antoi tuulen kulettaa sitä saarta
-kohden, ja tykkien laukauksien välillä kuuli hän pian voimakkaan
-huudon:
-
-"Kuka siellä!"
-
-
-
-
-XVI.
-
-25 päivä Maaliskuuta 1656. -- Kaksintaistelu.
-
-
-Katarina-rouvan luonne oli tullut synkäksi ja alakuloiseksi aina
-Eleonoran vangitsemisesta saakka. Hän puhui harvoin, ei Vilhon
-rukoukset eikä everstin pilapuheet saaneet häntä hymyilemään eikä
-puhumaan sanaakaan; hän kieltäytyi kaikesta, ja näyttäytyi harvoin
-ulkona. Tämä suututti everstiä kovin ja hän ei salannut ajatuksiaan,
-vaan puhui vanhalle vaimolle hieman äreästikin. Tämä silloin vaan
-huokasi syvään ja pakeni neitsyt Maarian ja kaikkein pyhien suojiin, ja
-tänlaisien ihmisten kanssa ei eversti päässyt pitkälle. Tora
-tavallisesti päättyi siten, että eversti vimmoissaan meni matkaansa,
-niinkuin edelliselläkin kerralla, ja Katarina-rouva lupasi veisuuttaa
-sata messua miehensä haudalla Varsovassa.
-
-Koittipa 25 päivä maaliskuuta, päivä, joka Ruotsin historiassa on niin
-loistava. Jo aikasin aamulla oli Kaarlo Kustaa pitänyt neuvottelun
-päällikköjensä kanssa, jossa yksimielisesti päätettiin mennä Sanin yli.
-Kun ilta rupesi lähenemään, vietiin tykistö saareen, jonne kuningas oli
-asettautunut jalkaväkineen. Tykit alkoivat paukkua, ja paksuina pilvinä
-leijaili savu yli virran. Rannalla työskentelivät sotamiehet, siellä
-olevia veneitä kuntoon saadakseen. Kaikkialla oli vilkas liike; kaikki,
-sekä ylhäiset että alhaiset, puuttuivat työhön. Mantereelta saareen
-johtava silta oli ahdinkoon asti täynnä sotamiehiä, jotka pyrkivät
-saareen. Kolmesataa miestä pääjoukosta olivat tulleet yli, ja
-asettuneet rannalle, joka oli vastapäätä litvalaisten leiriä.
-
-Aivan veden reunalla seisoi kolme miestä vilkkaassa keskustelussa, he
-olivat Kustaa Kruse, Rietrikki La Chapelle ja Vilho Stjernfelt.
-
-"Siis koko rynnäkön edesvastaus on pantu meidän päällemme", sanoi
-eversti Kruse, kääntyen La Chapellen puoleen. "Me menemme edellä
-koettamaan, ovatko Witebskin vallit niin voittamattomia, kuin sanotaan.
-Tuhat tulimmaista", jatkoi hän ja kierteli viiksiään, "saanpa vaan
-smålandilaiseni tämän puron yli, niin kyllä opetan litvalaisia
-tanssimaan tahtoni jälkeen. Minä en peräydy: kun vaan kerran olen
-päässyt yli, niin annan vaikka lyödä itseni maahan, ennenkuin käännyn
-takasin."
-
-"Tottahan teen sinulle seuraa!" huudahti La Chapelle innostuen.
-
-"Kernaasti otan sinun vastaan", vastasi Kruse, puristaen sotatoverinsa
-kättä. Sitten kääntyi hän Vilhoon, kysyen:
-
-"Oletteko jo kuullut mitään Czarnysta ja hänen yhtä viekkaasta
-toveristaan? Minusta heidän jo pitäisi näyttäytyä, jos puheissaan
-todella oli perää."
-
-Nytpä juuri Ramoskilta vartija vaati tunnussanaa. Vilho kuunteli
-tarkkaan ja aikoi juuri vastata everstin puheesen, kun sotamies tuli
-ilmoittamaan, että eräs soutaja tahtoo puhutella luutnantti
-Stjernfeltiä.
-
-"Se on hän", mutisi Vilho ja kääntyi everstiin pyynnöllä saada kuulla,
-mitä vieraalla oli ilmoitettavana.
-
-"Tehkää niin, luutnantti", vastasi tämä, puristaen Vilhon kättä, "mutta
-pitäkää varalla tuota lurjusta, sillä..."
-
-"Ei ole hätää, ei ole hätää", keskeytti Vilho äkkiä, "pian olen täällä
-takasin." Näin sanoen kiiruhti hän siihen suuntaan, jossa soutaja
-odotti, ja seisoi pian veneen vieressä.
-
-"Mitä tahdot puolalainen?" kysyi luutnantti heti. "Minä olen se, jota
-haet. Sano pian asiasi, sillä minulla on kiire."
-
-"Niin on minullakin", vastasi Ramoski. "Aika on tärkeä. Mutta pian
-asiaan: puolisonne odottaa, kiiruhtakaa."
-
-"Eleonora!" huudahti Vilho, juosten pari askelta eteenpäin, "odottaako
-hän minua: mutta miten saan hänen tavata?"
-
-"Seuratkaa minua", sanoi puolalainen hiljaa.
-
-"Seurata sinua!" huudahti Vilho säpsähtäen. "Ken voi vastata, ett'et
-ole vakooja, eräs ruhtinaan..."
-
-"Minä en ole vakooja", vastasi Ramoski; "olen Czarnyn uskottu."
-
-"Olkoonpa niin", sanoi Vilho hetkeä mietittyään. "Sillä ehdolla seuraan
-sinua, että saan ottaa edes _yhden_ kumppanin kanssani, ja että
-odotamme siellä, kunnes evesti Kruse on mennyt yli virran."
-
-"Aikooko kuningas jo tänä yönä mennä virran yli?" kysyi Ramoski.
-
-Vilho ei vastannut, vaan riensi eversti Krusen luo asiasta kertomaan.
-
-"Huimapää", huudahti eversti, katsoen Vilhoa puoleksi kummastellen,
-puoleksi kunnioituksella; "tämän askeleen otatte puolisonne tähden!
-Niin, niin, tuo on kyllä kaunista ja ansaitsee palkinnon. Mutta noin
-syöksyä aivan vakoojien suuhun, sehän on hulluutta. Menkää, luutnantti!
-En minä tahdo estää teitä tapaamasta puolisoanne, mutta suutunpa kun
-suutunkin, jos vaan palaatte ajamatta asiaanne. Ottakaa kersantti
-Lundberg mukaanne ja seuratkaa hänen neuvojaan, ne eivät ole
-halveksittavia."
-
-Näin sanottuaan käänsi eversti selkänsä luutnantille ja kiiruhti La
-Chapellen seurassa ylöspäin saareen, joukkojansa järjestämään. Vilho
-kiiruhti takasin Ramoskin luo, joka häntä jo maltittomana odotti. Kun
-hän oli kutsunut kersantin luokseen ja parilla sanalla ilmoittanut
-aikeensa, sanoi tämä milloin tahansa olevansa valmis seuraamaan häntä.
-Luutnantti hyppäsi keveästi veneesen, kersantti seurasi häntä aivan
-kintereillä ja Ramoski työnsi sen heti rannasta. Samassa kuului
-everstin ääni sotatoverilleen, jotka kumpikin komensivat puoltansa
-päävoimasta, ja pian rivi veneitä laski aivan ääneti vesille saaresta.
-Tykistötuli oli yhä enennyt, ja paksut savupilvet pyörielivät virran
-yli litvalaisten leiriä kohden.
-
-Ramoskin vene oli kaikkia muita edellä.
-
-"Kuulkaa, luutnantti", sanoi Ramoski, nojautuen Vilhoon, "voitteko
-huomata ihmisiä tuolla vastapäisellä rannalla?"
-
-"Kyllä olen näkevinäni henkilöitä liikkuvan tuolla rannalla", vastasi
-Vilho hiljaa.
-
-"Ruhtinas siellä varmaankin hiipii, ottaakseen Czarnyn kiinni", sanoi
-Ramoski päättävällä äänellä; "mutta Czarny ei anna itseään vangiksi,
-sen voin teille vakuuttaa."
-
-Tuskin oli hän viimeiset sanat lausunut, ennenkuin tuli välähti
-rannalla olevassa pensaikossa, ja ruotsalaiset näkivät tiheitä rivejä
-puolalaista jalkaväkeä, valmiina ottamaan ryntääjiä vastaan.
-
-Luodit sattuivat veneisiin, mutta eivät tehneet sanottavaa vahinkoa.
-
-Pieni vene-joukkio ryntäsi rantaan ja syöksyi maalle. Metsikkö
-puhdistettiin lyhyen käsikahakan jälkeen, ja pian seisoivat Kustaa
-Kruse ja Rietrikki La Chapelle sadan miehensä kera "voittamattomilla"
-etuvarustuksilla, joita Sapicha Witebskin sanojen mukaan ei satatuhatta
-ruotsalaista voinut valloittaa.
-
-Vilho ja kersantti Lundberg olivat olleet ensimäisten joukossa
-nousemassa vallituksille. Ramoski oli niin innostunut pääsemään
-eteenpäin, ett'ei huomannut vaaraa, joka alkoi uhata sekä häntä että
-seuraajiaan.
-
-"Tännepäin, tännepäin, seuratkaa minua luutnantti!" huusi hän ja veti
-Vilhon mukanaan vasemmalle. "Pyhä neitsyt antakoon kaikki mennä hyvin!"
-
-Heidän ympärillään pakenivat puolalaiset joka taholle, heittäen pois
-aseensa ja jättäen hyvin varustetun leirinsä. Vilho näki ainoastaan
-tummia, järjestymättömiä joukkoja, joilla kaikilla oli pakoon
-pääseminen päämääränään, ja vasta pitkän ajan mietittyään sai hän
-ajatuksensa selville. Kaikki oli hänestä kuin unta, ja hän hieroi
-silmiään, tullakseen vakuutetuksi, että oli hereillään. Rynnäkkö rantaa
-ja vallia vastaan oli toimitettu muutamassa hetkessä, ja nyt he
-seisoivat melkein ilman mieshukkaa leirissä, jonka valloittamisen
-Kaarlo Kustaa oli luullut vaativan tuhansia uhria.
-
-Mutta pian hänen näistä unelmistaan herätti Ramoski, joka, keveästi
-pannen kätensä hänen olalleen, sanoi:
-
-"Tulkaa, luutnantti, puolisonne odottaa teitä."
-
-Vaijeten seurasivat hän ja kersantti, sapelit paljastettuina,
-johtajaansa, joka vei heidät melkein leirin keskelle. Kaikkialla
-vallitsi mitä hirmuisin sekasorto ja kiire pako!
-
-Äkkiä pysähtyi Ramoski ja oli kauan epätietoinen, mille suunnalle
-menisi, sillä kaikkialla ympäröitsi heitä kiroilevia puolalaisia.
-Ruotsalaiset kietoivat viitat ympärilleen ja odottivat kärsivällisesti,
-kunnes joukko hiukan hälventyisi.
-
-"Tulkaa nyt", sanoi Ramoski, tarttuen Vilhon kaapuun, "nyt, tai ei
-koskaan!"
-
-Samassa löi joku häntä sivulta keveästi olkapäälle, ja kääntyessään
-näki hän Czarnyn kasvot.
-
-"Minä olen jo kauan nähnyt sinut, Ramoski", sanoi Czarny, kumartaen
-nöyrästi ruotsalaisille. "Aika on nyt tullut; jos teillä on rohkeutta,
-niin on hyvä, muuten..."
-
-"Ell'ei meillä olisi rohkeutta, niin emme nyt olisi tässä, muista se,
-ukkoseni", vastasi kersantti, lyöden Czarnya olalle, "mutta jos
-rohkenette katsella ruhtinasta silmästä silmään, niin vie meidät hänen
-luokseen."
-
-Czarny katseli hetkisen tarkasti puhujaa, sitten kääntyi hän Vilhoon,
-sanoen: "Seuratkaa meitä, luutnantti, puolisonne on tästä vaan sadan
-kyynärän matkan päässä."
-
-Czarny kävi edellä, sitten Vilho; kersantti ja Ramoski päättivät
-seurueen. Äkkiä pysähtyi Czarny, tarttui kovasti Vilho-kreivin
-käsivarteen kiinni, ja sanoi häädetyllä äänellä:
-
-"Luvatkaa, ett'ette kiivastu, mitä ikinä tulettekin näkemään!"
-
-"Sen teen", vastasi Vilho, katsoen kummastuneena Czarnya.
-
-"No hyvä! Näettekö ryhmää tuolla? Se on ruhtinas ja tuo
-Walchovitz-konna, jotka rientävät rannalle. He vievät kreivitärtä
-välissään."
-
-Vilho säpsähti ja aikoi kiiruhtaa ruhtinaan jälkeen. Mutta Czarny
-pysäytti hänen, sanoen: "Muistakaa lupaustanne antaa minun päättää."
-
-Näin sanoen huomautti hän Ramoskille vaaraa, joka uhkasi Eleonoraa,
-sekä käski kersantin ja Ramoskin mennä sulkemaan pakolaisilta
-paluutien; hän itse ja Vilho seurasivat heitä. Ramoski viittasi
-kersantille, ja molemmat katosivat.
-
-Ruhtinas oli jo päässyt rantaan, mutta seisahtui sinne hetkeksi
-odottamaan Walchovitziä, joka haavansa tähden ei voinut joutua niin
-pian. Eleonora lepäsi tunnotonna ruhtinaan käsivarsilla. Taistelu oli
-vetäytynyt enemmän leirin keskustaan ja ainoastaan pienempiä osastoja
-litvalaista ja ruotsalaista sotaväkeä marssi ohi. Mutta ruhtinas ei
-sitä huomannut.
-
-Sillä aikaa kun Göran Czarnecki odotti liittolaistaan, olivat Ramoski
-ja kersantti hiipineet rantaa pitkin ja piiloutuivat aivan lähelle
-sinne kiinnitettyä venettä, jota ruhtinas epäilemättä tulisi
-käyttämään.
-
-"Odota hetkinen, Walchovitz!" sanoi Göran Czarnecki ja lähestyi
-venettä. "Minä vien ensin kreivittären veneesen ja tulen sitten sinua
-noutamaan."
-
-Näin sanoen kiiruhti hän rantaan, astui veneesen ja laski Eleonoran
-varovasti pohjalle, jonka jälkeen hän taasen hyppäsi rannalle,
-auttaakseen verenjuoksusta heikkoa toveriaan. Tätä hetkeä käytti
-kersantti hyväkseen. Mennen hiljaa veteen, löi hän sapelillaan
-kiinnitysnuoran poikki, kiekahti veneesen sekä antoi sille aimo
-töyttäyksen, niin että se samosi viisi tahi kuusi kyynärää rannasta.
-Sitten tarttui hän airoihin ja laski ne veteen, voidakseen, jos tarve
-vaatisi, heti soutaa tiehensä. Urhea kersantti hieroi mielihyvissään
-käsiään, kun oli tehnyt tällaisen kepposen ruhtinaalle, ja riemuitsi
-itsekseen Eleonoran pelastuksesta, joka nyt oli varma.
-
-Ruhtinas läheni taaskin rantaa, ja sanoi Walchovitzille, osoittaen
-veneesen päin:
-
-"Vaan muutama askel enään, ja me olemme pelastetut. Kas niin, tässä on
-vene, mutta... mutta", änkkäsi hän ja tirkisteli aaltoihin, "onko vene
-päässyt tiehensä -- tahi..."
-
-"Eipä niinkään, ruhtinas Göran Czarnecki", vastasi kersantti ivaten.
-"Minä, kersantti Lundberg, täällä vaan tein teille saman kepposen, kuin
-te minulle Veikselin luona; me olemme nyt kuitit."
-
-"Kuolema ja kadotus", äänsi ruhtinas yhteenpurtujen hampaittensa
-välistä. "Antakaa minulle kreivitär takasin, muuten ammun teidät."
-
-"Ampukaa!" käski kersantti kylmäkiskoisesti. "Teidän kätenne on
-kuitenkin vapiseva."
-
-Tuskin oli hän sanonut viimeisen sanan, ennenkuin kuului laukaus, ja
-luoti lensi niin läheltä hänen oikeata korvaansa, että hän tietämättään
-nojautui sivulle päin.
-
-Ruhtinas aikoi juuri juosta veteen, kamppailemaan rohkean vastustajansa
-kera, mutta seisahtui kuni ukkosen lyömänä puolitiehen, kuullessaan
-takanaan sanat: "Pysähtykää, ruhtinas Göran Czarnecki!" Edessään seisoi
-Vilho Stjernfelt ja hänen kädessään välähteli hirmuinen miekkansa.
-
-Ruhtinas joutui alussa hämilleen, mutta pian sai hänen sielunsa takasin
-koko jäntevyytensä, ja hän huusi: "Noh, samapa tuo, toisen meistä on
-kuoleminen nyt!"
-
-Näin sanottuaan karkasi hän Vilhon päälle. Tämä ei vastannut mitään,
-odotti vaan tyynenä verivihollisensa hyökkäystä.
-
-Terät sattuivat yhteen, ja kumpainenkin osoitti suurta notkeutta ja
-taitoa. Yö ei ollut niin pimeä, ett'eivät taistelijat hyvin voineet
-eroittaa toistensa liikkeitä.
-
-Sillä aikaa olivat Czarny ja Ramoski ottaneet huostaansa Walchovitzin
-sekä sitoneet hänen haavansa uudelleen.
-
-Kahakka tuli yhä raivoisammaksi, erittäinkin puolalaisen puolelta,
-sillä hän koetti vaan kaikin keinoin antaa vastustajalleen kuoliniskun.
-
-"Te olette varomaton, ruhtinaani, te paljastatte itsenne", sanoi Vilho
-mitä suurimmalla mielen maltilla.
-
-"Toisen meistä _täytyy_ kuolla", vastasi ruhtinas kolkosti, "te tahi
-minä emme elä yli tämän yön."
-
-Vilho tuli yhä varovammaksi, kun ruhtinas yhä kiivaammin hyökkäsi hänen
-päällensä, niin että hänen oli peräytyminen. Hän vetäytyi hiljakseen
-takaperin, kunnes tunsi aaltojen loiskivan jaloissaan, sitten hän
-seisahtui.
-
-Samassa ruhtinaan ase viilsi hänen käsivarttaan, repäsi vaatteen rikki
-ja teki ihoon pienen naarmun. Tämän huomasi Göran Czarnecki ja lisäsi
-yhä ryntäyksiään. Hän ei enään pitänyt itsestään huolta, hän näki
-ainoastaan vihollisensa. Vilho tiesi, että hän vihdoin olisi joutuva
-tappiolle, ell'ei voitto sitä ennen olisi hänen, ja hän päätti myöskin
-tehdä ryntäyksen. Tämän näki ruhtinas ja koetti kaikin tavoin sitä
-estää; hän tarttui molemmin käsin miekkaan ja tähtäsi hirveän iskun
-Vilhon päähän. Tämä juoksi taaksepäin ja ojensi miekkansa, välttääkseen
-iskun, mutta ruhtinas, joka ei huomannut suippoa terää, syöksi
-eteenpäin, rauta tunkihe hänen rintaansa, ja pienintäkään äänettä
-vaipui hän maahan. Czarny karkasi esiin, hän oli kalman kalpea, ja
-kiiruhtipa Vilhokin haavoitetun luo. Tämä koetti nousta, mutta vaipui
-takasin, ja henkensä pakeni. Hän oli -- kuollut.
-
-Vilho tunsi tuskan hien nousevan otsalleen ja Czarnyn täytyi nojautua
-puuta vasten, ett'ei kaatuisi. Samassa kuului veneessä kiljahdus, ja
-seuraavassa silmänräpäyksessä lepäsi Eleonora puolisonsa rinnoilla.
-
-"Missä on ruhtinas?" kysyi kreivitär, joka taistelusta ei tiennyt
-mitään; "missä on Göran Czarnecki?"
-
-Vilho osoitti ruhtinaan ruumista, jonka marmorikalpeille kasvoille
-vasta noussut kuu heitti vaaleat säteensä.
-
-"Kuollut!" huudahti Eleonora. "Te olette siis taistelleet?"
-
-"Hän tahtoi niin", vastasi Vilho, "oma varomattomuutensa tuli hänelle
-kadotukseksi."
-
-"Niin, hän tahtoi sen", kuului ääni aivan rakastavaisten takana, ja kun
-Eleonora äkkiä kääntyi, näki hän veljensä synkeät, totiset kasvot
-takanaan. "Hän tahtoi niin", jatkoi valtiokansleri ja nojautui kuolleen
-yli; "intohimonsa on saattanut hänet ennen aikaansa hautaan." Sitten
-kääntyi Lubomirski Vilhoon, sanoen: "Vilho Stjernfelt; Jumalan ja
-ihmisten edessä olet sisareni puoliso! Teidän kuninkaanne on voittanut,
-tie on hänelle avoin. Ole aina Eleonoralle lempeä, ja salli hänen
-synnyinmaassasi löytää se rauha, jonka Puola häneltä kieltää!
-Siunaukseni ja rukoukseni ovat aina seuraavat teitä. Jääkää hyvästi!"
-
-Näin sanoen heittäytyi hän ratsulle, jota palvelija piteli vähän matkan
-päässä, ja katosi, kuulematta Eleonoran huudahdusta.
-
-"Kuka teistä ottaa haltuunsa ruhtinaan ruumiin?" kysyi Vilho.
-
-"Minä", vastasi Ramoski kolkosti, "ja sitten palaan poltettuun
-asuntooni Sandomiriin."
-
-"Ota tämä niin kauaksi!" sanoi Vilho, pannen raskaan kukkaron Ramoskin
-käteen. "Minä en ole sinua unohtava. Ja sinä Czarny", jatkoi hän
-kääntyen tämän puoleen, "tahdotko seurata meitä?"
-
-"Tahdon", vastasi Czarny vedet silmissä, "tahdon seurata teitä;
-Mikolaiovia en kuitenkaan enään tule näkemään."
-
-"Meidän luonamme saat kodin lopuksi ikääsi", vastasi Eleonora,
-puristaen palvelijan kättä; "sinun avuttasi emme nyt olisi yhdistetyt."
-
-Samassa hyökkäsi eräs ratsastajaparvi esiin.
-
-"Halloo!" huusi eversti Kruse, "onko luutnantti Stjernfelt täällä?"
-
-"On", vastasi luutnantti.
-
-"Oletteko nähnyt Göran-ruhtinasta?"
-
-Vilho osoitti äänetönnä ruhtinaan ruumista.
-
-"Hän on kuollut", mutisi evesti, "olipa vahinko niin urheasta
-soturista; mutta tässäpä voi sanoa, että mustasukkaisuus on hänet
-syössyt hautaan. Pitäkäämme toki hänelle kunnialliset hautajaiset ja
-kutsukaamme tänne katoolilainen pappi."
-
-Näin sanoen aikoi hän juuri käskeä sotamiehiänsä viemään pois ruumiin,
-kun kavioiden ääni tunki hänen korviinsa. Hän kuunteli; se läheni, ja
-pian huomasi hän yksinäisen ratsastajan syöksevän esiin.
-
-Ramoski oli vähää ennen kadonnut; hän se oli tuonut isän.
-
-Vastatullut oli Tapani Czarnecki, ja hänet nähdessään vetäytyivät
-kaikki syrjään.
-
-"Missä on poikani, Göran? Jättäkää minulle edes hänen ruumiinsa!" pyysi
-vanhus, katsellen ympärilleen. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat, ja
-tuuli heilutti hänen vaaleita kiharoitaan.
-
-"Täällä, kenraali", vastasi eversti Kruse, ja laski ruumiin kenraalin
-syliin. "Hän oli urhea sotilas, mutta kohtalo oli määrännyt hänet
-kuolemaan."
-
-Vanhus peitti poikansa kasvot suuteloilla, mutisi sanoja, joita ei
-kukaan ymmärtänyt, ja ajaa karahutti tiehensä.
-
-Hetkisen äänettömyys seurasi; sen katkasi vihdoin eversti, sanoen:
-
-"Me olemme voittaneet; Kaarlo Kustaa on rikkonut verkon, nyt marssimme
-Varsovaan!"
-
-Näin sanottuaan kiiruhti hän rantaa ylös; Vilho ja Eleonora seurasivat
-häntä hiljakseen. He olivat nyt yhdistetyt, ja selvään kuvastui heidän
-silmissään ilo, jonka heidän yhdistyksensä heille saattoi.
-
-Kun he saapuivat leiriin, tuli heitä vastaan Kaarlo Kustaa, joka ilosta
-säihkyvin silmin ratsasti pitkin sotilaittensa riviä. Nähdessään
-puolisot, nyykäytti hän iloisesti päätään ja jatkoi matkaansa. Hetkinen
-sen jälkeen tuli eversti Kruse Vilholle ilmoittamaan, että hän oli
-korotettu katteiniksi, sekä lisäsi:
-
-"Missä on kersantti Lundberg? Hänellekin on minulla jotain sanottavaa."
-
-"Tässä", vastasi kersantti, astuen esiin.
-
-"Onnea _luutnantille_!" huudahti eversti iloisesti. "Toivon, ett'ette
-unohda katteinia ja hänen puolisotansa."
-
-"En milloinkaan", vastasi äsken nimitetty luutnantti ja puristi Vilhon
-ojennettua kättä.
-
-"Ja hän on nyt kuninkaasi", sanoi Vilho, kun kuningas taaskin tulisella
-ratsullaan vilahti ohitse.
-
-"Ei, _sinä_ olet minun kuninkaani", vastasi Eleonora suloisella
-hymyllään ja nojasi kaunista päätänsä puolisonsa rinnoille.
-
-"Niin se on", virkkoi eversti; "vaimon tulee olla miehelleen alamaisen,
-vaikka hän olisi puolalainenkin."
-
-"Pilapuheet eivät varmaan milloinkaan kuole huuliltanne", sanoi
-Eleonora, uhaten everstiä veitikkamaisella hymyllä.
-
-"Ei milloinkaan", huudahti eversti hymyillen, "pilapuhe on, näette,
-kaikkivaltiaan paras lahja. Jääkäät hyvästi!"
-
-Näin sanoen laukkasi hän pois, ja oli pian kadonnut näkyvistä. Sen
-jälkeen ohjasivat vastayhdistetyt askeleensa everstin osoittamaan
-asuntoon.
-
-Riemu leirissä oli ääretön, mutta he eivät kuulleet eivätkä nähneet
-muita kun toinen toisensa.
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA.
-
-1677.
-
-
-
-
-I.
-
-Lukija tutustuu kahteen uuteen henkilöön ja tapaa kaksi vanhaa.
-
-
-Oli kesäkuun alkupuoli vuonna 1677, tämä vuosi, joka on historiassamme
-niin muistorikas. Päivä oli jo kulunut, ja valoisa kesäyö levitti
-huntunsa yli maan. Ilma oli niin vieno, kuin etelän lempeän
-taivaan alla, ja lukematon lintuparvi liverteli vielä laulujaan.
-Vaaleansinisellä taivaalla vilkkuivat tähdet kuni timantit, ja idässä
-kulki kuu yksinäistä rataansa. Puoliyö alkoi lähetä, ja lintujen laulut
-taukosivat vähitellen, pian taaskin kohotakseen luojaa ja luontoa
-ylistämään.
-
-Eräällä niistä monista teistä, jotka johdattavat Herrevadin luostariin,
-matkasi yllämainittuna iltana kolme henkilöä. He kulkivat ratsain, ja
-vilkkaat eläimet, jotka itse halusivat pysäkepaikkaa, nelistivät
-ripeästi eteenpäin, tarvitsematta käyttää kannuksia tahi ratsuraippaa.
-Pieneen seurueesen kuului kaksi miestä ja nainen, joka viimemainittu
-ohjasi tulista ratsuaan yhtä taitavasti kuin molemmat seuralaisensakin.
-
-Oikeanpuolinen ratsastaja oli nuorukainen, peräti pohjolaisilla
-kasvonpiirteillä, ja voimaa sekä notkeutta osoittavalla vartalolla.
-Kasvonsa olivat kalpeat; hän näytti olevan noin kahdenkymmenen vuotias.
-Hienosti muodostunutta suuta varjosti pienet, vaaleat viikset: silmillä
-oli tämä puhdas, kirkas sini-väri, joka tavallisesti on pohjolaisen
-tunnusmerkki; otsa oli korkea ja valkonen, kauniiden, miehekkäiden
-kasvojensa ympäri, joille intohimot eivät vielä olleet painaneet
-rumentavaa kuvaansa, kierielivät kullankeltaiset hiuksensa, ja valuivat
-pitkinä kiharoina hartioille. Mutta ilon hymy ei tällä kertaa
-levännytkään hänen huulillaan; murhemielin katseli hän vuoroin
-seuralaisiaan, vuoroin synkkää metsää, joka raittiina, viheriänä
-kehyksenä ympäröi somaa kesämaisemaa, ja jos hän aika-ajoin kohottikin
-kaunista päätään, teki hän sen vaan, voidakseen esteettömämmin
-huoahdella. Pukunsa oli sotilaan. Hänellä oli pitkät, kannuksilla
-varustetut ratsusaappaat, jotka menivät kappaleen yli polven; keltainen
-nahkakylleri peitti hänen leveän rintansa; olkavyöstä riippui pitkä
-miekka, ja leveälierinen töyhtöhattu piti hänen kiharan tukkansa
-asemillaan. Tämän nuorukaisen nimi oli Bernhard Stjernfelt, ja hän oli
-kornettina Aschebergin ratsumiehissä.
-
-Hänen vieressään ratsasti tyttö. Ensi katsannossa luuli hänen olevan
-noin kahden- eli neljäntoista vuotiaan lapsen, matta jos tarkoin
-katseli hänen somia kasvojaan terhonruskeiden kiharoiden ympäröimänä,
-ja vartaloa, joka kyllä oli keskipituutta lyhempi, mutta toki
-täydellisesti varttunut, huomasi heti, että edessään seisoi kuitenkin
-kahdeksantoista vuotias immyt. Häntä ei tosin voinut sanoa kauniiksi,
-mutta suloisin viattomuus loisti hänen kasvonsa piirteistä.
-Vastakohtana veljelleen oli tämä tyttö, jonka nimi oli Berta
-Stjernfelt, aivan tummanverinen, ja hänen mustanruskeissa silmissään
-oli jotakin, joka muistutti etelästä. Kuten nuorukainen, näytti hänkin
-yhtä surumieliseltä, ja usein huomasi, miten kirkkaat vesihelmet
-värähtelivät pitkissä silmäripsissä. Kevyt kaapu ympäröi hänen solakkaa
-vartaloansa, sallien ainoastaan pienten jalkain pistäytyä näkyviin.
-
-Kolmas henkilö tässä seurassa oli ukko, joka varmaan oli nähnyt
-kahdeksankymmenen vuoden lumen peittävän maan, mutta kukaan ei voinut
-huomata, että niin monen vuoden vaivat painoivat hänen hartioitaan.
-Vartalonsa oli suora kuin honka aarniometsässä, tukka ja parta
-lumivalkeat. Tämä mies oli vanha Czarny, jonka tuttavuuden teimme
-kaksikymmentä vuotta sitten.
-
-Hetki kului äänettömyydessä, mutta vihdoin sanoi nuorukainen,
-silmäillen kuun valaisemaa seutua:
-
-"Eihän enään ole pitkältä Torppaan, vai miten, Czarny?"
-
-"Ei", vastasi tämä, osoittaen etelään päin, "tuon metsän takana on
-linna."
-
-"Oletko jo ollut niin kauan poissa, että olet unohtanut Luostariha'an,
-jossa lapsena niin monta kertaa leikimme?" sanoi tyttö, surullisesti
-hymyillen; "ab, silloin eli isämme vielä, eikä äitimme tarvinnut itkeä,
-kuten nyt." Kyynelvirta tukahutti hänen äänensä, ja jatkona oli vaan
-hiljainen nyyhkytys.
-
-Nuorukaisen kasvot muuttuivat, mutta voimakkaalla liikkeellä syrjäytti
-hän hellemmät tunteensa ja vastasi: "Isämme kuoli kuten urhea sotilas
-ainakin, sen tiedät sinä, Czarny, joka olit lähellä, kun hän ja majuri
-Lundberg kaatuivat Lundin luona."
-
-"Josko hän kuoli kuin urho!" huudahti Czarny, kohottaen oikeata
-kättänsä. "Tahtoisinpa nähdä sen, joka sanoisi, ett'eivät kreivi
-Stjernfelt ja majuri Lundberg kuolleet sankarikuolemaa. Jumal' avita,
-herra kornetti, en ole nähnyt kenenkään käyttävän miekkaansa
-sellaisella uljuudella! Te haavoituitte heti taistelun alussa, ettekä
-siis nähneet miten Ascheberg taputti isäänne olkapäälle, huudahtaen
-että kaikki lähellä olevat sen kuulivat: te olette urhoollisin
-miehemme, Stjernfelt, ja tämä päivä on teidän kunniapäivänne! Niin",
-jatkoi Czarny, "Lupstarihaka, jota nykyään kutsutaan Mörkanskogiksi,
-oli pohjoiseen Herrevadin luostarista" ja hänen päänsä vaipui
-rinnalleen, "sepä olikin hänen kunniapäivänsä. Ja kun sitten taistelun
-jälkeen menimme kaatuneita ystäviämme etsimään, löysimme isänne ja
-majurin. He syleilivät toisiaan; yhdessä olivat he taistelleet, yhdessä
-saivat he kuolla. Heidän ympärillään oli kasa kaatuneita tanskalaisia,
-melkein kaikki halastuin päin eli läpi pistetyin rinnoin. Siellä oli
-kahakka ollut ankarin; tarkastellessamme isäänne ja majuria, laskimme
-heidän ruumiissaan olevan kahdeksan haavaa. Vasemmassa kädessään piti
-kreivi sen pienen kuvasäiliön, joka Berta-neidillä nyt on, ja oikeaan
-käteensä oli miekka melkein kasvanut kiinni, sillä meidän oli
-vääntäminen sormet auki, saadaksemme aseen pois. Katkennut keihään
-kärki oli vielä hänen rinnassaan, se oli antanut hänelle kuoliniskun.
-Kummeksien katselimme näitä kahta miestä, jotka pari tuntia ennen
-olivat olleet niin täynnä terveyttä ja rohkeutta. Kenraali Helmfelt,
-joka myöskin oli seurassamme, sanoi, nojautuen kuolleiden yli: 'uroot
-tuollaiset ansaitsevat todellakin tällaisen kuoleman!' Kenraali ei
-tahtonut näyttää meille liikutustaan, mutta minä huomasin, miten
-kyyneleet valuivat hänen poskilleen, ja vapisevalla äänellä käski hän
-hautaamaan heidät siinä asennossa kuin olivat. Oi, se oli katkera
-hetki, kun näiden urhojen maalliset jäännökset laskettiin heille
-erittäin kaivettuun hautaan! Minä luulin tuskan särkevän sydämeni,
-kaksin käsin tartuin päähäni ja syöksyin sieltä kuin mielipuoli, Kaikki
-ilo oli nyt jättänyt jalon hallitsijattareni ja..."
-
-"Äitimme kantaa surutaakkaansa kuten kristitty ainakin", keskeytti
-Bernhard, kohottaen päätään. "Ja onpa ainakin lohdutuksenamme se, että
-isämme kuoli isänmaansa edestä ja niin ihanana päivänä. Niin", jatkoi
-kaunis nuorukainen, tarttuen kädellään miekan kahvaan, "minäkin
-tahtoisin voittaen kuolla Ruotsin edestä. Tai mitä sanot sinä, Berta?"
-kysyi hän, kääntyen sisareensa, "jos olisit mies, etkö tahtoisi sillä
-tavalla kuolla?"
-
-"Tahtoisin, Ruotsin ja Kaarlo yhdennentoista edestä", vastasi Berta
-hiljaa, painaen päänsä alas.
-
-"Berta-neitihän oli Torpassa, kun kreivitär sai tuon surusanoman?"
-kysyi Czarny.
-
-"Olin", vastasi Berta, kääntäen kasvonsa poispäin, "oli ilta; aijoimme
-juuri mennä levolle, kun vanha Martta toi sisään kirjeen. Mutta älä
-kysy minulta enempää", pyysi nuori tyttö, peittäen kasvonsa käsillään,
-"toista kertaa en tahtoisi nähdä äitiämme siinä tilassa."
-
-"Älkäämme puhuko siitä enään", virkkoi Czarny, "iloisempia aineita
-kyllä löytyy. Tahi ehkä nuori hallitsijaväkeni mieluummin on yksinään?"
-
-"Ei, ei", keskeytti Bernhard, ohjaten hevosensa Czarnyn viereen, "kerro
-meille jotain, vanha ystäväni! Meillä on vielä runsas penikulma kotia,
-todella olisi hauska kuulla jotain mieltä virkistävää. Muistanpa vielä,
-kun sinä monta, monta vuotta sitten lupasit kertoa eräästä
-tapahtumasta, joka oli tapahtunut Tanskassa. Luulenpa sen olleen paon,
-josta sinun piti kertoa."
-
-Iloinen hymy, joka oli levännyt Czarnyn huulilla, katosi heti
-nuorukaisen puheen kuultuaan, ja hän jupisi itsekseen:
-
-"Pako! Niin, se ei milloinkaan mene mielestäni. Minä kerron teille
-tuon tapauksen, joka ehkä tulee minun ja monen elämässä paljon
-vaikuttamaan", virkkoi hän synkällä äänellä.
-
-"Kuinka niin?" kysyivät Bernhard ja Berta kuin yhdestä suusta.
-
-"Ainoastaan tulevaisuus on tämän selvittävä", sanoi vanhus vakavasti.
-"Mutta kuulkaapas nyt, niin kerron teille tuon tapauksen, joka, aina
-kun se mieleeni juolahtaa, saattaa minut levottomaksi. -- Neljästoista
-päivä marraskuuta 1659 oli valjennut, ja sitä päivää en unohda
-milloinkaan. Me seisoimme Fyenillä ja olimme kokonaan suurilukuisten
-vihollistemme ympäröimät, joiden joukossa oli maanmieheni Czarneckikin
-[kuoli Sobolavkon kylässä v. 1665]. Ennen mainittuna päivänä oli
-Nyborgin tappelu, ja Sulzbachin pfalz-kreivin, joka ennen oli meitä
-johtanut, oli täytynyt jättää päällikkyys Kustaa Otto Stenbockille.
-Niin, niin", virkkoi vanhus, kun nuorukainen aikoi keskeyttää hänen
-puheensa. "Kummastelette kai, että halpa palvelija puhelee, kuin olisi
-hän oppinut mies, mutta uskokaa pois, vanha Czarny on sekä nähnyt että
-kokenut paljon. Tietäsinpä minä vielä enemmänkin", jatkoi hän
-matalammalla äänellä ikäänkuin puhuen itsekseen, "mutta palvelijan
-tulee pysyä asemillaan, vaikka hänellä olisikin kirjallisia tietoja.
-Nuoruudessani oli rakkain ajanviettoni lueskella Mikalaiovin
-kirjastossa, ja jalo valtiokansleri, enonne, joka huomasi haluni,
-kiihoitti minua kaikin tavoin. Puolan historian taisin melkein ulkoa,
-ja tunnempa pian jokaisen erinomaisemman miehen Puolan armeijassa. Mitä
-sen jälkeen on tapahtunut, olen nähnyt omin silmin, ja häpeä sille,
-joka tämän unohtaa, olkoon hän sitten kuinka vanha tahansa. Mutta
-jatkakaamme nyt kertomusta."
-
-"Isossa Beltissä sijaitsi hollantilainen laivasto amiraali Ruyterin
-johdolla, ja tuiki mahdoton oli Kaarlo X:nen päästä luoksemme, vaikka
-kuinkakin mielellään hän olisi tahtonut. Kaartemünden luona nousi yhä
-uusia vihollisjoukkoja maalle, ja Middelfartin luona meni
-itävaltalaisia, puolalaisia ja brandenburgilaisia yli Vähän Beltin.
-Taistelu alkoi, ja me sodimme hurjasti: mutta vihdoin täytyi urhean
-Henrik Hornin väistyä, jonka jälkeen pfalz-kreivi vetäytyi takasin
-kaupunkiin. Tässä osastossa olimme mekin, ja minulla oli hirveä vastus
-rauhoittaa jaloa herraani, sillä hän tahtoi palata taisteluun ja
-mieluummin kuolla kuin paeta, mutta vihdoin onnistui minun saada hänet
-seuraamaan mukanani. Minä olin seurannut Ruotsin armeijaa sen matkalla
-Pommerin läpi, Fredriksuddissa olin mukana, kun sotamarski Wrangel
-voitti urhean Billen, otin osaa kuluissa Belttien yli, mutta en
-milloinkaan ole ollut pahemmassa kiipelissä kuin Nyborgin taistelun
-perästä. Rynnäkkö kaupunkia vastaan tehtiin viidentenätoista päivänä,
-ja ruotsalaisten oli antautuminen ehdoitta. Tämä onnettomuus koski
-herraani niin syvästi, että luulin hänen sairastuvan, mutta tavattuaan
-pfalz-kreivin ja majuri Lundbergin, ja kauan heidän kanssaan
-keskusteltuaan oli hän taas kuin toinen ihminen ja käski minua
-asettamaan kuntoon tarpeellisinta, sillä nämä kolme miestä olivat
-päättäneet paeta hollantilaisen laivaston läpi, ainoata tietä, joka oli
-avoinna. Tuskin uskoin kuulleeni oikein, nämä sanat kuultuani, mutta
-näin kuitenkin, että kreivi todella tarkoitti, mitä oli sanonut, ja
-kiirehdin, minkä voin. Ilta tuli, ja koko Ruotsin armeija antautui.
-Heti kun pimeyden vaippa oli peittänyt kaupungin ja sen lähiseudun,
-hiivimme eräästä portista ulos ja kiiruhdimme rantaan, jossa lymytimme
-itsemme tiheään pensaikkoon. Siellä odotimme yön tuloa, ja heti kun
-luulimme olevamme turvatut takaa-ajosta, lähdimme pienessä veneessä
-matkaan. Minä hoidin airoja, ja luulenpa, ett'ei villikissa hiivi
-varovammin kuin meidän pieni veneemme, joka kiiti eteenpäin vihollisten
-laivojen välissä. Aaltojen kuohu löi kasvoihimme, ja jääkylmä vesi pani
-meidät vilusta pöyristelemään, mutta kukaan ei lausunut sanaakaan.
-Pfalz-kreivi istui etukeulassa, isänne hoiti peräsintä, ja majurilla
-oli sormi liipasimella, valmiina ampumaan. Onnellisesti tulimme
-laivaston keskelle, mutta nyt olikin pahin jäljellä, ja kaiken
-onnettomuuden lisäksi olivat laivat niin lähellä toisiaan, että tuskin
-tiesimme, miten päästä lävitse. Täällä ei kuitenkaan ollut aikaa
-hukata, meidän täytyi päästä eteenpäin. Kevyt alus kellui kuin lastu
-korkeilla aalloilla, ja meillä oli suuri työ pitää sitä tyhjänä
-vedestä; tuuli vinkui vihollisten laivojen köysissä ja viskeli aina
-vähän väliin lyhdyt kauas merelle. Ilma oli hirmuinen, mutta suotuisa
-sellaisille toimille kuin meidän. Joka hetki luulimme veneen vajoavan,
-mutta kukaan ei näyttänyt pelkäävän: vaara lisäsi rohkeuttamme.
-Vastuksitta pääsimme ensimäisen laiva-rivin ohi ja luulimme jo
-pelastuneemme, koska laivat sittemmin olivat harvemmassa, mutta tämä
-toivomme sammui pian, kun pfalz-kreivi antoi meille kaikkia muuta
-paitsi ilahuttavan tiedon, että olimme jo huomatut. Minkä vaikutuksen
-tämä sanoma teki meihin, voi jokainen helposti arvata. Mutta ei
-valituksen sanaa tullut huuliemme yli. Majuri Lundberg, joka vaaroissa
-aina oli kylmäverisin meistä, tarttui toiseen airoon ja ponnisti niin
-voimiaan, että hiki valui kasvojaan pitkin, yhä vaan lyöden leikkiä
-hollantilaisten nukkumishalusta. Me emme yhtyneet pilaansa, mutta
-osoittauduimme niin rohkeina kuin mahdollista. 'Soutakaa, minkä suinkin
-voitte', kuiskasi pfalz-kreivi äkkiä ja nosti pistoolin hanan, 'minä
-näen lyhdyn takanamme.' Me ponnistimme viimeiset voimamme, mutta pian
-oli vihollinen meidät saavuttanut. Silloin heitti majuri aironsa veneen
-pohjalle ja huudahti, kohottaen pistoolinsa: 'Minä en enään pakene
-kyynärääkään, mutta kylläpä näytän noille koirille, että olemme
-ruotsalaisia.' Nämät sanat antoivat meille uusia voimia, ja me
-valmistauduimme hurjaan taisteluun, kuten näytti, monilukuisempien
-hollantilaisten kanssa. Ja monta minuuttia ei viipynytkään, ennenkuin
-heidän veneensä oli rinnallamme. Taistelu alkoi heti ja hollantilaiset
-kokivat kaikin voimin lävistää veneemme, mutta se ei onnistunut, sillä
-miekkamme ja pistoolimme pitivät heitä etäämmällä. Uh, tämä oli hirveä
-yö! En milloinkaan unohda näitä hetkiä! Nuo kolme upseria seisoivat
-rinnan, ja heidän hurjista lyönneistään kierieli hollantilainen
-toisensa perään aaltoihin. Ei yksikään luoti tai miekan isku sattunut
-urhoihin, nähtävästi heitä suojeli korkeampi voima. Vihdoin alkoivat
-hollantilaiset yhä enemmän ja enemmän vetäytyä poispäin, ja kun majuri
-huomasi tämän, huudahti hän äänellä, joka kuului yli myrskyn ja aseiden
-kalskeen: 'Souda, Czarny, koetetaanpa, kestävätkö nuo konnat enemmän
-selkäänsä!' Minä tottelin, ja nyt oli vihollisten veneen vuoro paeta,
-ja mitä kiireimmin sittenkin. Pari minuuttia soudettuamme, lopetimme
-takaa-ajon, koska vielä oli koko pitkä matka Seelannin rannikolle;
-mutta juuri kun olimme herenneet takaa-ajamasta, kuulimme äänen
-hollantilaisesta veneestä, ja ne pari sanaa, jotka korviimme ehtivät,
-saivat sekä kreivin että minun kauhusta säpsähtämään. Ja vieläkään,
-näin monen vuoden kuluttua, eivät nuo sanat ole menneet mielestäni;
-minä kuulen ne minne vaan menen, ja Jumala yksin tietää, miten tämä
-päättynee."
-
-Nämä viimeiset sanat lausui Czarny enemmän itsekseen, pyyhkäisten
-kädellään otsaansa, mutta hetkisen mietittyään jatkoi hän: "Samassa
-silmänräpäyksessä kun käänsimme, valasi kirkas salama meren, ja sen
-valossa näin miehen seisovan pakenevan veneen perässä.. En milloinkaan
-ole unohtava sen miehen kasvoja, enkä vihaa, joka niissä kuvautui!
-Hänellä oli tuuhea, musta parta, ja silmänsä paloivat kuin tuli!" Tässä
-vaikeni Czarny hetkeksi ja nojasi miettiväisenä päänsä oikeaan
-käteensä.
-
-"Mitä hän sanoi?" kysyi nuorukainen, laskien kätensä Czarnyn olalle.
-
-Vanhus jatkoi:
-
-"Jo tuon tuntemattoman näkeminen sai minut värisemään, ja kun hän
-kovalla äänellä lausui nämä merkitsevät sanat: 'sinä olet Czarny;
-muista 25 päivää maaliskuuta 1656', horjuin, ja samoin isänne, joka
-kauhistui yhtä paljon kuin minäkin, ja täytyi turvautua minuun.
-Sittemmin emme puhuneet sanaakaan asiasta, enkä myöskään sittemmin ole
-tuntematonta tavannut. Mutta aavistus sanoo minulle, että onnettomuus
-on tulossa."
-
-"Mitä tapahtui 25 päivänä maaliskuuta, niin monta vuotta sitten?" kysyi
-Berta, tähystellen Czarnya kysyvin silmin.
-
-"Vielä ei ole aika tullut puhua siitä", vastasi vanhus; "mutta jos
-saatte elää, on kaikki tuleva teille ilmi."
-
-"Kas niin!" huudahti hän, teeskennellyllä ilolla, viitaten eteensä.
-"Nyt olemme pian Herrevadin luona, ja sitten..."
-
-Tuskin oli hän lausunut viimeiset sanat, ennenkuin hevonen syöksyi
-sivulle niin vauhdikkaasti, että ratsastaja oli pudota selästä.
-
-Samassa töyttäsi esiin joka taholta aseilla varustettuja miehiä, ja
-parissa silmänräpäyksessä olivat kolme ratsastajaa ympäröidyt.
-
-"Antautukaa!" virkkoi yksi sisseistä, -- sillä niitä hyökkääjät olivat,
--- ja astui Czarnyn eteen, joka pistooli kohotettuna häntä odotti.
-
-"Ei milloinkaan!" huudahti Bernhard, paljastaen hukarinsa.
-"Luuletteko, että Aschebergin ratsumies antautuu järjestämättömälle
-talonpoikaisjoukolle vangiksi; pois tieltä, roistot, meillä on kiire!"
-ja näin sanoen kohotti nuorukainen aseensa.
-
-"Hiljaa, hiljaa, nuori kreivi", vastasi se, joka ensin oli puhunut,
-jättiläisen kokoinen talonpoika, inhottavan hymyn tehdessä hänen julmat
-kasvonsa vielä hirvittävämmiksi, "nyt haluttaa meitä komentaa tässä,
-ensi kerta ehkä on teidän vuoronne, mutta nyt on teidän totteleminen."
-
-"Mitä te sitten tahdotte?" kysyi Bernhard, tarkastaen talonpojan
-kasvoja, jotka himmeässä kuunvalossa näyttivät aaveentapaisilta.
-
-"Me tahdomme nauttia seurastanne, hieno herrani", vastasi talonpoika
-raa'asti nauraen, "ja tuo ihana neiti palkitsee kaikki kärsimämme
-vaivat, ha, ha, haa!"
-
-Berta vapisi kuin haavan lehti ja hän kuiskasi, hiipien lähemmäksi
-Czarnya:
-
-"Oi Jumalani, ajatteles, jos nuo hirviöt aikovat meidät tappaa!"
-
-"Ainoastaan kuolleiden ruumiidemme yli käy tie luoksenne", vastasi
-Czarny, luoden rohkaisevan katseen Bertaan. "Niin kauan kuin vanha
-Czarny ja nuori kreivi voivat käsivarttaan liikuttaa, ei yksikään sissi
-ole koskeva teihin."
-
-"Ei yksikään konna tule sinuun koskemaan, rakas sisareni", vastasi
-Bernhard, joka oli kuullut Czarnyn sanat. "Me puollustamme sinua
-viimeiseen saakka."
-
-"No, miten käy tottelemisen", huusi talonpoika, vetäen esiin hirveän
-karpiinin, "tahi näytänkö ehkä keinon, jolla voin teidät pakottaa?"
-Näin sanoen kohotti hän karpiinin ja tähtäsi Bernhardia. Ylt'ympäri
-seisoi kaksinkertaiset rivit sissejä, ja heidän villit silmänsä
-tähystivät sammumattomalla vihalla nuorta soturia. Aschebergin nimen he
-kyllä tunsivat, sillä hän oli useamman kuin yhden kerran hajoittanut
-heidän joukkonsa ja hävittänyt heidän asumuksensa. Aschebergiä ja
-nuorta Hummerhjelmiä, jotka innokkaasti ajoivat sissejä paikasta
-toiseen, he sentähden hiukan pelkäsivät, ja ainoastaan silloin, kun
-vähälukuiset partiojoukot tunkeutuivat sissejä viliseviin metsiin,
-uskalsivat nämä hirviöt tulla esiin. Bernhard tiesi kyllä, miten nämä
-pedot ihmishaahmussa kohtelivat vankejaan, ja hän olikin päättänyt
-ennen kuolla miekka kädessä, kuin elävänä joutua heidän käsiinsä.
-Czarny oli samaa mieltä. He ottivat Bertan väliinsä ja odottivat
-hetkeä, joka päättäisi heidän kohtalonsa. --  "Antautukaa", lausui
-taaskin päällikön ääni. "Teillä on kahden minutin ajatusaika,
-kiirehtikää vastaustanne."
-
-"Tämä on vastauksemme", huudahti Bernhard kannustaen ratsuaan
-talonpoikaan päin ja kohottaen miekkansa. "Varokaa, ett'ei miekkani
-terä anna teille verisiä otsia, niin ett'ette milloinkaan tule
-unohtamaan, miten Aschebergin ratsumies voi tapella."
-
-Hevonen töyttäsi esiin. Berta ja Czarny seurasivat hurjistunutta.
-Nuorukaisen ase koski talonpoikaan niin voimakkaasti, että hän
-sanaakaan sanomatta vaipui maahan.
-
-"Hyvin, hyvin", kiitti Czarny, ja halkasi toiselta talonpojalta pään,
-"opettakaamme noille lurjuksille, että kuninkaan miehet osaavat
-tapella, kuin sotilaat ainakin."
-
-Ratsastajain rynnäkkö oli vastustamaton ja rivit olivat pian murretut.
-Mutta vihollisten luku näytti yhä enenevän, ja pian olivat urhot
-jälleen ympäröidyt. Talonpojat karjuivat hurjasti kostosta ja raivosta,
-ja satamalla alkoi lyöntejä sataa ratsastajain yli, ainoakaan
-kuitenkaan sattumatta. Rinnakkain taistelivat Bernhard ja Czarny, ja
-kahdenkymmenen vuotias nuorukainen osoitti sellaista voimaa ja
-notkeutta, että vanhus suurimmalla kummastuksella tätä katseli. Berta
-oli kalman kalpea, ja seurasi, ääretön levottomuus kuvautuneena
-kasvoissaan, veljensä ja Czarnyn pienimpiäkin liikkeitä.
-
-"Oi Jumalani", kuiskasi hän, pusertaen kätensä ristiin rinnan yli,
-"niin lähellä kotia, eikä enään saa sitä nähdä."
-
-Taistelu kävi yhä hurjemmaksi, samalla kun sissien luku eneni; enemmän
-ja enemmän työnnettiin ratsastajat takasin, eikä heidän voimakkaat
-iskunsa enään käyneet niin tiheään.
-
-"Me emme voi avata itsellemme tietä", virkkoi nuorukainen, katsellen
-sisartaan surullisin silmin, "ainoastaan kuolla voimme, ja sen teemme,
-kuten urhojen tuleekin."
-
-Czarny ei vastannut tähän, koki vaan kaikin voimin väistellä
-talonpoikain iskuja. Hattu oli pudonnut hänen päästään, ja valkeat
-kiharat valuivat hartiolleen. Suuri miekkansa halkasi ilmaa nuolen
-nopeudella, eikä milloinkaan syrjään luiskahtanut. Useita kertoja
-peräytyivät talonpojat ja joutuivat joko hevosen jalkain alle tahi
-kaatuivat vanhuksen iskuista. Hänen sivullaan taisteli Bernhard.
-
-Äkkiä kuulivat he sydäntä särkevän kiljahduksen takanaan, ja
-katsoessaan taakseen, näkivät he kahden talonpojan aikovan viedä nuoren
-tytön mukanaan, hänen innokkaasta vastarinnastaan ja rukouksistaan
-vähintäkään huolimatta.
-
-"Pidä nuo lurjukset etäämmällä, niin opetan heille, mitä on ryöstää
-naisia", huudahti Czarny säihkyvin silmin. "Älä päästä ainoatakaan
-perkelettä eteenpäin, vaan anna heille läksy, jota eivät ikinä tule
-unohtamaan, minä päätän asian noiden kanssa tuolla." Näin sanoen työnsi
-Czarny kannukset hevosensa sivuihin ja syöksihe Bertan rinnalle. Toinen
-talonpojista kaatui heti poikki omin käsin, mutta toinen teki äkäistä
-vastarintaa. Vasemmalla kädellään piteli hän vankasti ohjista, jotka
-oli tempaissut Bertan käsistä, oikeassa heilutti hän pitkävartista
-kirvestä, jolla koetti satuttaa Czarnyn hevosta. Vanhus näki heti, että
-tämä oli vaarallinen vastustaja, ja koetti sentähden notkeudellaan
-palkita, mitä ei rohkeudella voinut voittaa. Ainoastaan jaloillaan
-ohjasi hän ratsuansa, ja tuulen nopeudella risteili hän vastustajansa
-ympärillä, mutta tämä oli aina varoillaan.
-
-"Sinäpä et olekaan tavallinen talonpoika, sinä", huudahti Czarny ja
-tarkasti vihollisensa synkkiä kasvoja, joita ympäröi tulipunanen tukka
-ja parta.
-
-"Kenties, Czarny-ystävä", virkkoi tämä, juosten esiin ja temmasten
-äkkinäisellä liikkeellä pois parran ja tekotukan, "kenties,
-Czarny-ystävä. Kaksikymmentä vuotta sitten sanoin sinulle samaten
-mökkini luona Veikselin vannalla, muistatko sen?"
-
-Ja miten käyttäytyi Czarny tämän kuultuaan? kysynee lukija. Entisen
-toverinsa äkkinäinen ilmaantuminen melkein masensi hänen. Kiivaasti
-tempasi hän hevosensa takaperin: silmänsä säihkyivät kovin, vielä
-kerran kohosi miekka, ja kannukset tunkivat syvälle kuorskuavan eläimen
-sivuihin.
-
-"Ja viimeksi tapasimme toisemme Isossa Beltissä", jatkoi
-valetalonpoika, laskien Bertan hevosen ohjat ja tarttuen kirveesen
-kaksin käsin. "Minä käskin sinua silloin muistamaan maaliskuun 25
-päivää, ja vielä kerran muistutan sinua siitä päivästä. Toinen manner
-näkee tämän taistelun; mutta turhaan en ole kahtakymmentä vuotta
-kostonhetkeä odottanut. Yksi lenkki ketjuista on jo katkennut, Lundin
-luona se taittui..."
-
-"Pyhä neitsyt", huudahti Czarny kauhistuen, "se olit siis sinä,
-joka..."
-
-"Niin, minä se olin, joka kätkin keihääni yhtä syvälle Vilho
-Stjernfeltin sydämeen, kun hän kätki Göran-ruhtinaan sydämeen
-miekkansa", keskeytti tuntematon, käheästi nauraen. "Ja myöskin hänen
-vaimonsa ja lapsensa ovat kuolemaan tuomitut", jatkoi hän, kohottaen,
-kirvestään. "Kaikkialla olette tapaava minut mitä erilaisimmissa
-muodoissa, ja kirous, jonka Tapani Czarnecki langetti valapaton yli, on
-käypä toteen, ja sinä olet oleva toinen uhri!"
-
-Näin sanoen karkasi hän Czarnyn kimppuun, ja kuinka notkea tämä olikin,
-ei hän kuitenkaan ehtinyt tarpeeksi äkkiä peräytyä. Terävä kirves
-halkasi ilmaa ja sattui hevosen rintaan niin, että tuo tulinen
-juoksija heti kaatui maahan. Tämä kaikki oli tapahtunut parissa
-silmänräpäyksessä, ja vanhus tointui vasta silloin, kun huomasi
-makaavansa hevosen alla. Hän odotti kuolemata joka hetki, sillä
-yläpuolellaan näki hän verivihollisensa julmistuneet kasvot. Tämä
-kohotti kirveensä, ja Czarny, joka turhaan oli koettanut irtautua
-kuolleesta hevosestaan, ummisti vasten tahtoaan silmänsä, vapisevin
-huulin jupisten Pater nosteria. Mutta isku ei langennutkaan. Sen sijaan
-sanoi tuntematon niin matalalla äänellä, kuin olisi hän pelännyt
-kuulijoita:
-
-"Ainoastaan sentähden säästän henkesi, että saisit nähdä, miten kostan.
-Hänen lapsensa ovat nyt hallussani, ja sinä tunnet jesuiittain koston."
-
-"Saatana!" ähkyi Czarny ja koki kaikin voimin päästä irti, "kerran olet
-vastaava töistäsi!"
-
-"Minä olen jesuiitta, ja sinä tiedät minkä me pidämme rikoksena",
-vastasi toinen, ylenkatseellisesti kohottaen hartioitaan. "Sitäpaitsi
-seuraan minä vaan ruhtinaani määräyksiä."
-
-Monien vaikeuksien perästä oli Czarnyn vihdoinkin onnistunut päästä
-vapaaksi kuolleesta hevosestaan. Äkkiä hypähti hän pystyyn, ja juoksi
-vastustajaansa päin.
-
-"Ja minussa olet löytävä sen, joka kaikin tavoin ehkäisee tuumasi",
-huudahti Czarny äkkiä; "valmistaudu taisteluun, elämästä ja kuolemasta.
-Minä olen oikeauskoinen katolilainen, mutta noita jesuiitti-konnia
-vihaan minä kuin syntiä, ja kaikki voimani uhraan heidän
-hävittämiseensä. Ole valmis taisteluun."
-
-Verivihollisten ympärillä riehui taistelu yhä kiivaammin; urhean
-nuorukaisen avuksi oli tullut muutamia ratsumiehiä, jotka olivat olleet
-partioretkellä, ja joita laukaukset ja taistelun melske oli sinne
-houkutellut. Heitä oli noin kaksikymmentä luvultaan, ja päällikkönä oli
-nuori, kaunis mies, Bernhardin ikäinen. Sissit pakotettiin askel
-askeleelta peräytymään, mutta he taistelivat kuolemaa halveksivalla
-rohkeudella, tietäen, ett'eivät voineet odottaa mitään armoa,
-joutuessaan ruotsalaisten käsiin, ja nämä taasen tunsivat, minkä
-hirveän kohtalon saisivat, jos he voitettaisiin. Ei mitään armoa
-pyydetty, ei mitään annettu, ja tämä juuri olikin varjopuolena niissä
-hirveissä sissisodissa, jotka raivosivat uusien maakuntien rajain
-sisäpuolella. Ilta kului, ja yhä vaan taisteltiin vähentymättömällä
-raivolla. Jotakuinkin itseään suojellakseen, olivat sissit peräytyneet
-läheiseen vuoren rinteesen, ja ampuivat siellä puista niitä
-ratsumiehiä, jotka laukkasivat heitä vastaan. Kahakka oli siirtynyt
-sille kohdalle, jossa Czarny verivihollisensa kanssa seisoi
-vastasusten, ja Berta, joka turhaan oli koettanut paeta, huomasi
-muutamassa hetkessä olevansa ihan taistelijain keskellä.
-
-"Ole valmis taisteluun", oli Czarny huutanut, astuessaan lähemmäksi
-vihollistaan, mutta tämä ei hyökkäystä odottanutkaan, vaan vetäytyi
-hiljakseen seuralaistensa luokse.
-
-Äkkiä havaitsi Bernhard, miten kaksi sissiä tempasi hänen sisarensa
-ratsulta, ja laahasivat poispäin. Epätoivo kuvautuneena kasvoissa,
-karahutti hän ryövärien perään, mutta juuri ollessaan heidät
-saavuttamaisillaan, kohtasi hän ankaran vastarinnan. Czarny, joka oli
-keikahtanut Bertan hevosen selkään, löi ja pisti kuin hurja, ja
-talonpoika toisensa perään kierieli maassa hänen voimakkaista
-iskuistaan. Koko ratsujoukko syöksyi sissien synkkiä rivejä vastaan,
-jotka peräytyivät yhä kauemmaksi metsään. Ratsumiehet ja talonpojat
-sekautuivat keskenään hirveässä kahinassa, ja kiroukset sekä
-haavoitettujen valitukset kohousivat öiselle taivaalle.
-
-Mutta ratsumies-joukko oli liian pieni, ja sitäpaitsi esti heitä tiheät
-pensaikot takaa-ajamasta, jonkatähden heidän harmilla oli näkeminen,
-miten talonpojat katosivat saaliineen. Juuri kun viimeinen sissi katosi
-ratsumiesten silmistä, kuului metsästä iljettävä pilkkanauru, ja väkevä
-ääni huusi:
-
-"Czarny-ystäväni, muista aina maaliskuun 25 päivää 1656, äläkä
-milloinkaan unohda, että Walchovitz voi kostaa, ja että Puolan
-kiroukset seuraavat valapattoa ja hänen lapsiaan. Ha ha haa!"
-
-Kaikki katselivat kummastellen toisiaan, ja Bernhard huudahti, ohjaten
-hevosensa Czarnyn rinnalle:
-
-"Taaskin muistutus, mutta kuka on tuo valapatto?"
-
-Czarny vapisi, eikä ollut oikein varma, ilmaisisiko kaikki, vai olisiko
-vaiti. Vihdoin päätti hän tehdä jälkimäisen, ja vastasi:
-
-"Mitä sanoin, kertoessani tapahtumasta Isossa Beltissä; olin niin
-hirveän levoton, ja nyt on kaikki käynyt toteen."
-
-Bernhard ei kysynyt enään, selittämätön tuska salpasi hänen kielensä.
-
-Kun kuolleet olivat haudatut ja vielä elossa olevat sissit ripustetut
-tienviereen pelottavaksi esimerkiksi tovereilleen, lähti ratsujoukko
-eteenpäin, ja puolen tuntia rivakasti ratsastettuaan, kuulivat he
-ruotsalaisten vartijain kysymyshuudon Herrevadin luona.
-
-
-
-
-II.
-
-Äiti. -- Czarny tapaa taaskin vanhan tuttavan, ja riemastuu tältä
-saamistaan tiedoista.
-
-
-Puolen penikulman päässä Herrevadista sijaitsi kertomuksemme aikana
-vanha Torpan herraskartano. Sitä ympäröi joka puolella tiheät metsät,
-jotka salasivat sen uteliailta silmäyksiltä. Ainoastaan yksi tie vei
-sinne.
-
-Että linna oli jäännös muinaisilta ritariajoilta, sen osoittivat
-vallihauta ja vipusilta selvään. Joka nurkka korkeissa, synkissä
-saleissa kantoi muinaisajan merkkejä, ja monissa paikoin ei ihmiskäsi
-ollut koskenutkaan vanhoja esineitä, joten ne olivat paksun
-tomukerroksen peitossa, ja tämä kyllä todisti, että ainakin yksi
-vuosisata oli kulunut siitä, kuin ritarijoukkojen rummunpärinä ja
-iloinen hyörinä turnajaisissa kajahteli linnassa. Hiljaisuus vallitsi
-nyt autioissa saleissa, ja hämähäkit olivat ainoat asujamet siellä,
-missä muinoin jalot ritarit ja vapaasukuiset immet olivat pyörineet
-piiritansseissa. Kuka voi kertoa kaikista huokauksista, joita näissä
-saleissa oli huokailtu, kaikista kaihon silmäyksistä, jotka harhailivat
-pienistä lyijypuitteisista akkunoista, kun vipusilta laskettiin alas ja
-loistava metsästäjäjoukko palasi takasin saliin, maljasta juomaan
-vaahtoavaa olutta; tahi kaikista salaisista kyyneleistä, jotka täällä
-oli vuotanut jonkun petetyn neitosen silmistä? Ah, joka voisi ymmärtää
-pilaririvien ja tomuhiukkasten kieltä, hänellä olisi monta kertomusta
-kerrottavana, jotka nyt ijäti lepäävät unhonyön helmassa.
-
-Linnaan kuului vaan kaksikerroksinen, ilmoihin kohouva päärakennus,
-sekä kaksi sivurakennusta, pienine, pyöreine tornineen. Päärakennus,
-joka olikin varsinainen ritarilinna, oli autio; ainoastaan
-sivurakennuksissa asui kertomuksemme aikana leskikreivitär Eleonora
-Stjernfelt, jonka huoneet sijaitsivat oikeassa sivurakennuksessa,
-palvelijain asuessa vasemmanpuoleisessa. Nämä sivurakennukset olivat
-kreivi Vilho Stjernfeltin rakennuttamat, vähää ennen toisen Tanskan
-sodan syttymistä, eikä niillä sentähden ollutkaan tuota synkkää
-ulkomuotoa, joka oli vanhan linnan varsinainen tuntomerkki. Molemmat
-sivurakennukset olivat holvikäytävän kautta yhteydessä linnan kanssa,
-jolla näitä paitsi oli eri sisäänkäytävät molemmilta sivulta.
-
-Oikeanpuolisessa sivurakennuksessa, joka myöskin kohosi
-kaksikerroksisena, asui, kuten jo mainittiin, leskikreivitär Eleonora
-Stjernfelt. Pimeän ja pitkän etehisen kautta tultiin aliseen
-kerrokseen, jossa perhe enimmäkseen oleskeli, paitsi kun vieraita kävi
-Torpassa, niin silloin avattiin juhlakerros (ylinen), joka sen ajan
-tavan mukaan oli koristettu kauniilla seinäpapereilla, ja leikkauksilla
-tahi maalauksilla varustetuilla huonekaluilla, sekä sukutauluilla
-raskaissa, kullatuissa kehyksissä.
-
-Eräässä näillä kaunistetussa huoneessa tapaamme Eleonoran samana
-iltana, josta edellisessä luvussa kerrottiin. Mutta eipä kukaan tuntisi
-hilpeätä ja tulista puolatarta, jonka ensikerran tulimme tuntemaan
-Mikolaiovin linnan salissa. Tosi on, että kaksikymmentä vuotta on siitä
-kulunut, mutta ainoastaan pari kuukautta takaperin oli hän vielä
-iloinen ja vilkas, neljästäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta. Suru
-oli nyt astunut hänen ennen rauhaisan kotinsa kynnyksen yli, ja tämä
-synkkä vieras ryösti häneltä kaiken ilon. Se toi mukanaan sanoman, että
-hänen puolisonsa oli kuollut, että se, jonka edestä hän oli uhrannut
-kaikki, ei ollut enään olemassa.
-
-"Mutta yksi lohdutus minulla on kuitenkin", sanoi hän itsekseen,
-nojaten vieläkin kauniin päänsä käsiinsä, "se on lohdutukseni, että hän
-kuoli sankarikuoleman, ja että hän viimeiseksi ajatteli Jumalaa ja
-minua! Niin", jatkoi hän, nostaen päätään ja kyynelsilmin katsellen
-pientä raamattua helmassaan, "suuri lohdutus on tämä kirja, jonka hän,
-_hän_, jota yksin rakastin, lahjoitti minulle hääpäivänämme. Se on
-monta kertaa rauhoittanut minua, tehköön nytkin samoin." Näin sanoen
-vei hän raamatun huulilleen ja kuiskasi: "Tässä suloisessa sanassa,
-joka tarjoo rauhaa ja sovitusta, ja lasteni rakkaudessa olen löytävä
-sen levon, joka nyt häirittiin. Mutta en ymmärrä tätä", virkkoi hän,
-kiivaasti nousten seisomaan, "kello on jo kaksitoista, eivätkä he vielä
-ole palanneet." Tätä sanoessaan tarttui hän pieneen kilistimeen, jonka
-kimakan äänen kuultuaan, vanha palvelija heti näyttäytyi ovella.
-
-"Sinä voit olla luonani, Martta", sanoi kreivitär, pyyhkäisten
-kädellään otsaansa, "tänä iltana olen taas niin levoton; onhan
-levollisempaa olla seurassa kun yksin murheineen. Bernhard ja Berta
-eivät ole vielä tulleet kotia, miten sen selitän?"
-
-"Sehän on ihan luonnollista", vastasi vanha palvelijatar, istahtaen
-jakkaralle emäntänsä jalkain juureen, "majuritar Lundberg, joka myöskin
-tarvitsee lohdutusta majurin kuoltua, ei ole tahtonut laskea neitiä
-luotaan tänä iltana, ja..."
-
-"Mutta", virkkoi kreivitär, "Berta on ollut hänen luonaan lähes
-kuukauden, ja voinee hän toki ymmärtää, että minäkin kaipaan lastani."
-
-"Niin, todellakin näyttää tämä kummalliselta", vastasi Martta, pannen
-koron joka sanalle, "ehkä jokin onnettomuus..."
-
-"Sanot onnettomuus", huudahti kreivitär, hypähtäen seisomaan, "mikä
-onnettomuus se olisi! Ovathan ruotsalaiset Herrevadin luona, ja heidän
-etuvartijansa puolen penikulman päässä sen ympäristössä."
-
-"Sehän vaan oli arvelu", virkkoi Martta jäykästi. "Sitäpaitsi Bernhard
-herra ja Czarny kyllä ovat sellaisia miehiä, että voivat tapella vaikka
-kymmentä sissiä vastaan! Niin, sen sanon", jatkoi vanhus, ja löi
-yhtämittaa käsillään polviaan, "minkätähden kuningas Kaarlo-vainaa
-meidän kuninkaamme isä, välittikään Skoonesta; sillä se voitto ei
-milloinkaan tule muuksi kuin harmiksi. Eihän täällä enään saa
-yörauhaakaan noilta hurjilta sisseiltä, ja juuri paraasta unestaan
-tulee herätetyksi laukauksilla ja muilla vehkeillä. Tuskin uskallan
-mennä vallihaudan toiselle puolelle keskellä päivää, sillä joka
-pensaassa pelkään näkeväni partasuun skoonelaisen, jonka Jumala on
-lähettänyt vitsaukseksi synteimme tähden."
-
-"Martta-hyvä", vastasi kreivitär, eikä voinut levottomuudestaan
-huolimatta, joka häntä vaivasi, pidättää hymyä, jonka palvelijan sanat
-synnyttivät. "Sinä puhut kuin ymmärtämätön lapsi. Eihän se ole
-kuninkaamme syy, että talonpojat ovat nostaneet kapinan; tanskalaisille
-siitä voit antaa syyn."
-
-"Minä luulen, mitä luulen", virkkoi Martta, nousten seisomaan, ja meni
-vipusillan puoleiseen akkunaan, "ja vielä kerran sanon, että
-kuninkaamme teki hullusti, koettaessaan tehdä tanskalaisista
-ruotsalaisia. Eihän nyt tiedä illalla, josko aamulla enään elää. Eilen
-kuulin Erkin kertovan muille rengeille, että sissijoukko oli polttanut
-neljä talonpoikaistaloa, vaan penikulman päässä täältä, ja miten
-luulette, kreivitär, voiko maata levossa sellaisia hirmuja nähdessään."
-
-"Sinä olet oikeassa, uskollinen Marttaseni", vastasi kreivitär, mennen
-vanhuksen luo; "mutta vanha Torppa on niin lähellä ruotsalaisten
-leiriä, ett'ei yksikään sissi uskalla tänne tulla."
-
-"Voi olla", sanoi Martta matalalla äänellä, "mutta kauheata on
-kuitenkin elää tällaisina aikoina."
-
-Kreivitär ei vastannut näihin palvelijattarensa valituksiin. Sen sijaan
-nojasi hän oikean käsivartensa erään nojatuolin selkälautaa vasten ja
-tähysteli ympärillä olevia metsiä, joissa puiden latvat loistivat kuin
-hopea, kirkkaassa kuutamossa. Ja kaukana, kaukana olivat hänen
-ajatuksensa. Merien yli lentelivät ne synnyinmaahan, Mikolaioviin, sen
-synkkiin metsiin ja Visloka-virralle, jonka hopeoidut laineet nyt,
-kuten kaksikymmentä vuottakin sitten, leikkivät syntymälinnan juurella.
-Hän eli vaan muinaisuuden muistoissa, ja koko hänen lapsuutensa, sekä
-viimeiset tapahtumat Puolassa olivat niin vireillä hänen muistossaan,
-että hänestä tuntui kuin olisivat ne tapahtuneet vaan pari päivää
-sitten.
-
-Mikäpä elämä olisikaan, ell'ei löytyisi suloisia nuoruuden muistelmia,
-jotka murheen hetkinä rauhoittavat sydäntä? Laiva, joka avutonna
-ajeleisi myrskyisällä merellä. Näistä nuoruuden muistelmista sai
-Eleonoora hetkisen iloa, ja hän nautti sitä koko tulisen sielunsa
-voimalla. Mutta todellisuus karkoitti pian tämän ilon.
-
-"Voi suuri Jumalani", huudahti Martta ja löi käsiään yhteen, "tuolla
-tulee Bernhard herra ja Czarny, ja suuri joukko ratsumiehiä. Nyt he
-ovat vipusillan luona. Erkki laskee sen alas, ja nyt he laukkaavat
-pihaan. Mitähän tämä merkinnee, täytyypä ottaa siitä selko."
-
-Eleonora värisi kuin vilutautinen, mutta ennenkuin hän ehti sanaakaan
-sanoa, oli Martta poissa. Levottomuudesta menehtymäisillään vaipui hän
-sohvalle ja kätki itkien kasvonsa käsiinsä. Hän ei nähnyt, miten
-Bernhard hiljaa tuli huoneesen ja lähestyi varpaillaan, mutta äkkiä
-nousi hän, ikäänkuin näkymättömän käden koskettamana, seisomaan, ja
-seuraavassa hetkessä lepäsi rakastettu poikansa hänen rinnoillaan.
-
-Puolen tuntia sen jälkeen tunsi hän Bertan kohtalon, mutta että se oli
-heidän verivihollisensa, joka tällä tavalla kosti, sitä hän ei
-tiennyt. Bernhard yksin tiesi tämän, sillä matkalla oli Czarny,
-vaitiololupauksella, kertonut kaikki. Tulinen nuorukainen paloi
-kostonhalusta, ja ainoastaan Czarnyn varoitukset, että kavaluus ja
-keinottelu tässä yksin olivat auttavat maalin päähän, häntä hiukan
-rauhoittivat.
-
-"Berta on sissien hallussa", vaikeroi kreivitär Czarnyn ja Bernbardin
-häntä tukiessa, hänen ollessa kaatumaisillaan. "Mikä hirveä kohtalo on
-hänellä tarjona näiden saaliinhimoisten laumojen keskessä, joilla ei
-löydy Jumalata! Oi, mitä olen tehnyt, että tämäkin suru tuli osakseni!"
-
-Niin vaikeroi tuo paljon kärsinyt äiti ja vaipui tunnotonna sohvalle.
-"Jää luokseni, Bernhard", jatkoi hän ja tarttui poikansa käteen, "minä
-olen niin levoton, ja aavistan mitä kauheinta!"
-
-"Rakas äitini", sanoi nuorukainen vakavalla ja levollisella äänellä,
-"Czarny ja minä olemme päättäneet ett'emme lepää, ennenkuin olemme
-tullut sissien olopaikan perille. Akseli Lundberg on yhtynyt seuraamme,
-ja jo tänä yönä alamme tutkimusretkemme. Jos tahdot, äiti, kutsuu
-Martan tänne, että hän..."
-
-"Niin, tee se", vastasi kreivitär hiljaa, sitte jatkoi hän kovemmalla
-äänellä.
-
-"Älkää palatko takaisin, ennenkuin tiedätte, missä Berta on; en voi
-saada lepoa, tuntemattani hänen kohtaloansa. Mutta kiiruhda, poikani",
-huudahti hän kiivaasti, "jokainen hetki kuin menee hukkaan on ijäisyys.
-Sano myöskin Erkille, että hän uskollisesti vartioitsee vipusillan
-luona, sillä näinä aikoina ei voi kukaan olla tarpeeksi varovainen."
-
-"Kyllä, äitini", huusi nuorukainen, syleili äitiänsä ja ja kiiruhti
-pois.
-
-Pihalla tapasi hän Czarnyn ja Akseli Lundbergin, majuri Lundbergin
-pojan, solakkaan ja kauniin nuorukaisen ja kornetti Aschebergin
-ratsumiehissä, kuten Bernhardikin.
-
-Kuten heidän isänsäkin, olivat nämä molemmat nuorukaiset, vapaasukuinen
-ja aateliton, solmineet lujan ystävyyden-siteen, ja yhdessä
-kamppailussa sodissa olivat he oppineet luottamaan omiin voimiinsa, ja
-tämä yhä innostutti heitä uusiin voittoihin. Sydämestään vihaten noita
-sisseiksi nimitettyjä uhkavaltaisia, menivät he Aschebergin osastoon,
-sillä tämä oli ottanut ajaakseen nuot pakosalle ja hävittääkseen heidän
-laumansa. Uudet maakunnat olivat saaneet maistaa kaikkia siitä hirmuja,
-jotka ovat partiosotain ehdottomia seuralaisia, ja erittäin raivosi
-viha Skoonessa, jossa pääkahakat taisteltiinkin. Ei voi löytyä
-kauheampaa kuin näiden sissien retkeilyt, ja lukiessa kertomuksia
-näistä luulisi elävänsä maassa pakana-ajalla, jolloin murhat ja ryöstöt
-pidettiin Jumalille otollisena. Kyllähän ruotsalaiset koettivat hillitä
-hurjien talonpoikain ryöstönhalua, mutta turhaan, ja juuri se, kun
-sotilaat armahtamatta kostivat tovereinsa kohtalon, lisäsi yhä raivoa.
-
-"Seuratkaa minua", sanoi Czarny mennen vasenta sivurakennusta kohti,
-"neuvotelkaamme, miten parhaiten keksisimme noiden konnien olinpaikan,
-ja sitte", huudahti hän kovemmalla äänellä miekkaansa pudistellen,
-"sitte olkoon suurin huolemme Berta-neidin pelastaminen. Mutta meitä on
-vaan kolme, ja..."
-
-"Useampia ei tarvitakaan", keskeytti Aksel vakavasti. "Usko minua
-Czarny, kolme urhoollista ja virkeätä miestä voi tässä tapauksessa
-toimittaa enemmän kuin kelpo miesjoukko."
-
-"Totta", virkkoi Bernhard, astuessaan ensimmäisenä matalaan etehiseen,
-"me olemme tekevät enemmän, kuin jos kokonainen armeija meitä
-seuraisi."
-
-Czarny ei vastannut, vaan seurasi vaieten nuorukaisia.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Neljä päivää oli kulunut, eikä Czarnyn seurueineen ollut onnistunut
-saada mitäkään vihiä Bertan olopaikasta. Partioretkillään kyllä olivat
-saaneet kaksi talonpoikaa vangittua ja pakolla koettaneet tulla
-totuuden perille, mutta turhaan. Nuo karaistut roistot kärsivät mitä
-suurimpia tuskia valittamatta ja kuolivat mieluummin kun pettivät
-toverinsa. Vihansa ruotsalaisia kohtaan oli niin suuri, että nuo hurjat
-skoonelaiset koettivat kaikin tavoin heitä vahingoittaa, eivätkä
-silloin panneet ainoastaan omaisuuttaan alttiiksi, vaan antoivat myös
-ruumiinsa kiusattaa mitä hirveimmällä tavalla, ainoastaan voidakseen
-tehdä rahtusen haittaa vihollisilleen. Tämä kova vastarinta tietysti
-suututti Czarnya, ja sai usein hänen puolalaisen verensä kuohumaan, ja
-usein Akselin ja Bernhardin täytyi mennä väliin niitä hirmuisuuksia
-estämään, joita hurjistunut puolalainen oli tekemäisillään.
-
-Aamusta iltaan ja vielä öisinkin kuljeskeli vanhus Herrevardin
-ympärillä olevissa metsissä; hän tarkasteli melkein joka pensaan ja
-tähysteli puiden tuuheita latvoja, "sillä", oli hänellä tapana sanoa,
-"minä tunnen noiden lurjuksien sotimis-tavan, ja valveilla täytyy olla,
-jott'ei saa luotisadetta ja keihäitä ylitsensä sekä puunlatvoista että
-pienimmästä pensaasta." Ja oikein hänellä olikin, puolalaisvanhuksella,
-sillä talonpojat käyttivät vähintäkin tilaisuutta hyväkseen, ollessaan
-partioretkellä.
-
-Oli neljäs yö yllämainittujen tapausten jälkeen: Noin kahden penikulman
-päässä Torpasta, tiheän metsän siimeksessä, käyskeli kolme miestä
-hiipivin askelin. Varovasti kuin intiaanit astuivat he maassa olevien
-puun oksien yli, eikä silmänsä jättäneet yhtäkään esinettä, ennenkuin
-se oli tarkoin tutkittu. Kesä-ilta oli lämmin ja suloinen, ja synkeät
-pilvet ajoivat toisiaan takaa taivaalla. Silloin tällöin kuului
-ukkonenkin tuonnempaa, ja kirkkaat salamat katkaisivat ilman. Mutta nuo
-kolme kulkijanta eivät näyttäneet huomaavan tätä, he olivat niin
-kiintyneet puoliääniseen keskusteluunsa, ett'eivät huomanneet kapinaa
-luonnossa.
-
-"Tästäkö metsästä meidän siis pitäisi löytää heidät", sanoi Czarny ja
-kääntyi Aksel Lundbergin puoleen, joka käveli hänen vasemmalla
-puolellaan, "mutta jos olette erehtynyt..."
-
-"En, Czarny, en", vastasi nuorukainen tulisesti, "minä en erehtynyt:
-täällä tulee joukkion olla, se ei Erkin puheen mukaan olisi kerinnyt
-kauvemmaksi, sillä eilen iltapäivällä oli hän nähnyt heidän Torpan
-läheisyydessä. Ja voittepa uskoa, että tuo vanha kettu oli kavala kuin
-itse Sven Paavonpoika [kuuluisa sissien päällikkö]", huudahti
-nuorukainen nauraen; "hän pukihe itsensä sissiksi ja sanoi kuuluvansa
-Marsvinholmassa asuskelevaan seurueesen. Kyllä häntä kovin tutkittiin,
-mutta hän antoi myös sellaisia vastauksia, että talonpojat hätä pikaa
-palasivat takaisin. Torppaan he juuri pyrkivät, mutta Erkki kertoi
-heille, että 20 Aschebergin ratsumiestä oli siellä majoitusväkenä,
-anteeksi annettava valhe, tietysti eivät he uskaltaneet mennä
-kauvemmaksi, ja seurueen päällikkö..."
-
-"Näkikö Erkki hänen?" kysyi Czarny kiivaasti.
-
-"Tietysti näki! Tämän kanssa hän puhuikin koko ajan."
-
-"Millainen hän oli, tiesikö Erkki sen?"
-
-"Tiesipä niinkin", vastasi nuorukainen, tähystellen Bernhardia ja
-Czarnya, jotka nähtävästi levotonna odottivat vastausta. "Hänellä oli
-pitkä vartalo, punainen tukka ja parta."
-
-"Väärennetyt kaikki", jupisi Czarny itsekseen, vaihtaen Bernhardin
-kanssa merkitsevän katseen. Sitte kuiskasi hän kumpaisellekin
-seuralaiselleen: "Pitäkää nyt silmänne auki, sillä hän on se, joka
-ryösti neidin."
-
-"Mutta sanokaa", virkkoi Aksel ja seisahtui, "teillä on jokin
-salaisuus, ja miksi sinä Bernhard salaat sen minulta? Se on ehkä
-yhteydessä sisaresi kanssa", jatko hän, hienon punan noustessa hänen
-poskilleen, "ja minä vaadin, että sinä ystävänä teet minun osalliseksi
-siitä. Ja", jatkoi hän vakavalla äänellä, "jos toimin kanssanne, on
-minun myös..."
-
-"No, siis'" keskeytti Bernhard ja tarttui ystävänsä käteen, "Czarnyn
-tutkiessa paikkaa, tahdon kertoa sinulle kertomuksen, jossa sinunkin
-isäsi ei näytellyt vähäpätöisintä osaa. Mutta istahda, Aksel, se on
-pitkä kertomus."
-
-Emme tahdo kuunnella tätä kertomusta, jonka sisällön lukija jo
-ennaltaan tuntee, vaan sen sijaan seuraamme Czarnya, hänen etsiessään
-sissien jälkiä. Kokonaisen tunnin käyskenteli vanhus edestakasin
-löytämättä yhtään jälkeä. Varovasti hiipi hän laveihin pensakkoihin ja
-ravisteli pienempiäkin puita, mutta kaikki turhaan. Hän rukoili pyhää
-neitsyttä ja kaikkia tuntemiansa pyhiä, mutta yhtä turhaan, ja hän oli
-juuri aikeessa antaa sovitun merkki-huudon, kun äkkiä huomasi savua
-vähän matkan päässä. "Tuossa sain heidät näkyviini", mutisi hän,
-pyyhkäisten tyytyväisenä partaansa, "pyhä neitsyt kuuli kuitenkin
-rukoukseni; nytpä nuo konnat eivät pääse kynsistämme." Näin sanoen
-paljasti hän miekkansa, otti ladatun karpiinin vasempaan käteensä ja
-rupesi astelemaan sitä paikkaa kohti, mistä savu näytti tupruelevan
-taivaalle. Mutta astuttuaan pari askelta seisahtui hän ja kuunteli. Ei
-pieninkään ääni häirinnyt hiljaisuutta. "Heitä mahtaa olla suuri
-joukko", jupisi hän itsekseen, "sillä pari kolme sissiä ei niin
-pelkäämättä antaudu julkitulemiselle alttiiksi, tietäessään että
-Kaarlo-kuningas oleilee Herrevadissa ja Ascheberg Erkin puheen mukaan
-Torpan luona. Ha ha haa!" nauroi Czarny tuskin kuuluvalla äänellä,
-"onpa oikein hauskaa saada nuo lurjukset petetyksi, ja niin totta kun
-nimeni on Czarny, on Erkki saava kymmenen kirkasta tukaatia siitä, ja
-ellei Martan kova sydän nyt pehmene, kun hän saa kuulla vanhan
-rakastajansa urotyön, en tahdo enään rehellisen nimeä kantaa.
-Aksel-herra sanoi heidän kuuluvan marsvinholmalaiseen seurueesen; no
-niin, samapa tuo minusta on, mitä lurjuksia he ovat, kyllä miekkani
-puree yhtä syvään sen seutulaista sissiä kun roostaadilaista ja
-torekovalaistakin. Mutta täytyypä tarkastaa lähemmin, miten tuon savun
-laita oikeastaan on."
-
-Näin sanoen rupesi hän taasen astelemaan varovaisin askelin,
-havaitsematta, miten synkkiä sadepilviä äkkiä nousi taivaalle ja tuuli
-alkoi vinkua puiden latvoissa. Hän piti ainoastaan silmällä tulta, joka
-kirkkaasti valaisi tummat puunrungot vähintäänkin kymmenen kyynärän
-päässä.
-
-Parin minuutin kuluttua oli hän tullut määräpaikalle, ja piiloutui
-tiheän pensaan taakse, josta voi silmäillä seutua ympärillään.
-
-Iloisesti räiskyvän nuotion ympärillä makasi viisi henkeä, joiden kovia
-kasvoja ja säihkyviä silmiä leimuavat liekit valaisivat, tehden nuo
-jättiläiskokoiset, huonosti vaatetetut olennot hirvittävän pelottavan
-näköisiksi. He makasivat kehässä, jalat sisäänpäin, ja jokaisella oli
-vieressään aseensa, pitkä pyssy. Mutta tämä ei ollut kylliksi,
-nahkasiin vöihin oli kiinnitetty pistooleja ja veitsiä, joiden terävät
-terät useammin kuin kerran olivat löytäneet tien usean ruotsalaisen
-soturin sydämeen. Tukka, samoinkuin partakin, olivat epäjärjestyksessä,
-ja lian sekä haavain rumentamat kasvot olisivat mainiosti sopineet
-malliksi hornanhenkeä kuvattaessa. Kaikilla viidellä oli roteva ruumis
-ja leveät hartiat sekä korkea rinta, joka sieltä täältä loisti esiin.
-
-Kun Czarny tarkoin oli tutkinut, ett'ei yhtäkään väjyvää vihollista
-löytynyt läheisyydessä, ja koetellut miekkansa terää, sekä katsonut,
-oliko luoti paikallaan pistoolissa, valmistautui hän, jos tulisi
-huomatuksi, taistelemaan elämästä ja kuolemasta. Mutta äkkiä säpsähti
-hän ja vetäytyi kauemmaksi pensaikkoon, pitäen pistoolinsa koholla. Syy
-tähän hänen liikkeesensä oli se, että sissit olivat nousseet
-seisoalleen ja rupesivat liikkumaan edes takaisin, jolloin Czarny usein
-oli vähällä joutua ilmi, sillä hän huomasi kauhukseen nyt vasta,
-mitä ei ennen tullut ajatelleeksikaan, että tuli valaisi hänen
-piilopaikkaansa. Tämä ei ollut mikään hupainen tieto, ja nyt ruveta
-sieltä hiipimään pois, olisi sama, kuin mennä suoraan kuolemata kohti.
-Vanhuksen koko ruumis värisi, sillä vaikka hän olikin urhea,
-kauhistutti häntä kuitenkin se tappamistapa, jota sissit käyttivät,
-nimittäin, keihään lävistämänä vitkaan kiusaantua kuoliaaksi.
-"Mieluummin kärsin kaikki kiirastulen tuskat, kuin kuolen sillä
-tavoin", jupisi vanhus, pyyhkäisten hikeä otsaltaan: "ennen olivat
-eversti Krusen nyrkit peloittavimmat mitä tiesin, mutta nämä pirut
-keksivät sellaisia keinoja kiduttaakseen ihmisparkoja, ett'ei itse
-paholainenkaan sellaisia ymmärtäisi. Uh, tämä on hirveämpää, kuin olla
-puolen vuotta kiirastulessa!"
-
-Kun sissit noin puolen tunnin ajan olivat astelleet tulen ympärillä,
-poistuivat he yksi toisensa perästä metsään, kunnes vaan yksi enään oli
-jälellä. Jokaisen poistuneen talonpojan jälkeen hengitti Czarny
-vapaammin, ja kun kaikki, paitsi viimeinen, olivat menneet, levisi
-voittoriemuinen hymy hänen kasvoilleen, ja hän jupisi puoliääneen,
-pistäen päänsä esiin pensaiden välistä paremmin nähdäkseen sen
-yksinäisen vihollisensa, joka makasi tulen ääressä entisessä
-asennossaan:
-
-"Ryövärien leiri on tietysti kauempana: tämä on ehkä vartiopaikka,
-mutta tuollainen talonpoika-ryökäle juuri sopiikin kuninkaan sotilaita
-vartioimaan! Ha ha haa", naurahteli hän ja hieroi mielihyvissään
-käsiään, "mielestäni jo näen noiden ruojain pitkät nenät, kun takasin
-palatessaan huomaavat vartijan olevan poissa! Mutta jos tahtovat
-vaivata itseään kappaleen matkaa edemmäksi, saavat hänet kyllä nähdä
-niin korkeassa asemassa, kuin hänen arvolleen sopii, ha ha haa! Kun
-Puolassa olin mukana hirttämässä eversti Krusen ratsumiehiä, oli se
-minusta hauskaa, ja oikein olin riemussani, kun sain muutamia
-ryöstetyksi ja voin panna heidät killumaan Mikolaiovin linnanmuureille,
-tietysti muurin _ulkopuolelle_, sillä muuten kai olisin pelottanut
-vanhan Katarina-rouvan, joka nyt vihdoin lepää miehensä luona
-Varsovassa, mutta jos saisin tuon repaleisen lurjuksen niskasta kiinni,
-lukisin kaksikymmentä Pater nosteria ennen auringon nousua, ja vielä
-lisäksi niin monta Avea, kuin ennättäisin. Nyt tai ei koskaan tulee
-koettaa, josko onni minua seuraa."
-
-Näin sanoen rupesi vanhus vähitellen hiipimään pensaikosta esiin, ja
-pian oli hän vapaa. Kuten kissa kapuili hän puiden välissä yhä pitäen
-miekkaa edessään.
-
-Sissi makasi yhä valkean ääressä, liikuttamatta jäsentäkään.
-
-"Nyt on konna paulassa", jupisi Czarny, ryömien esiin uhrinsa takaa,
-"ja ell'ei itse saakeli häntä auta, ei hän pääse pakenemaan."
-
-Ainoastaan neljä kyynärää oli vihollisten väliä, mutta sissi ei
-liikahtanut paikaltaan. Czarny otti viimeisen askeleen, kohotti miekan,
-ja aikoi juuri yhdellä kauhealla lyönnillä halaista vihollisensa pään,
-kuin tämä aivan tyynesti katsoi takansa ja sanoi ystävällisesti:
-
-"Hyvää iltaa, Czarny!"
-
-Kun Czarny ensimmäisen kerran kuuli nimensä mainittavan, ei hän
-hetkiinkään säpsähtänyt niinkuin nyt. Olihan hän ihan varma asiastaan,
-ja juuri vihastuen vihollisensa yli voittoriemua viettämäisillään
-ollessaan, kuulee hän tyynen tervehdyksen: "hyvää iltaa, Czarny!" Tämä
-oli rehellisen vanhuksen mielestä liikaa. Veri pakeni hänen
-kasvoiltaan, miekka putosi kädestä, ja vähältä piti, ett'ei hän itse
-syössyt maahan, kun vihollisensa rivakasti hypähti hänen rinnalleen ja
-tuki häntä voimakkailla käsillään.
-
-Mutta tuskin tunsi vanhus vihollisen kädet ympäröivän häntä, ennenkuin
-hän voimakkaalla liikkeellä vetäisi itsensä irti ja huudahti, tarttuen
-miekkaan:
-
-"Konna, sinun täytyy taistella kanssani, enkä minä mene täältä,
-ennenkuin olen nähnyt veresi."
-
-"Niinkö luulet, Czarny?" virkkoi vastustajansa mitä levollisimmalla
-äänellä maailmassa. "Sinä olet vielä yhtä kiivas kuin ennenkin, eikä
-kaksikymmentä vuotta lisää niskoillasi ole saanut vertasi lauhtumaan."
-
-"Kyllä sinut tunnen, kurja!" huudahti Czarny ja astui lähemmäksi.
-"Monessa eri muodossa saisin sinut nähdä', nämä olivat omat sanasi,
-mutta minä sinut kyllä tunnen, ja vaikka nyt koko sissiseurueesi olisi
-kanssasi, et pääsisi pakenemaan käsistäni."
-
-Vieras rupesi nauraa hohottamaan, ja tämä tietysti kiukutti Czarnya
-vielä enemmän. Kuuntelematta, mitä sanomista vastustajallaan olisi
-ollut, syöksyi hän tätä vastaan, ja olisi epäilemättä lävistänyt hänet,
-ell'ei tämä nopealla liikkeellä olisi väistynyt syrjään. "Hurja
-ihminen", kuiskasi tuntematon ja tarttui kovasti Czarnyn käteen,
-"kiivautesi pilaa tykkänään sen, mitä petoksella voisi saada aikaan.
-Jos itse saisit päättää, saattaisit parin päivän kuluttua sekä itsesi
-että minut onnettomuuteen."
-
-Näin sanoen repäsi vieras suuren, sysimustan parran kasvoiltaan ja
-jatkoi:
-
-"Tahtoisitko minut tappaa, vanhus, vai oletko kentiesi unohtanut minut?
-Sinä olet nyt niin monta vuotta ollut ruotsalaisena, että varmaan olet
-unohtanut vanhan ystäväsi ja liittolaisesi. Tai ehkä lisään muistoasi
-hieman, niin että..."
-
-"Ramoski, vanha, uskollinen ystäväni!" huudahti Czarny, ja heittäytyi
-ystävänsä rinnoille, "mutta miten ymmärrän sen, että..."
-
-"Että näet minun näiden roistojen keskuudessa", sanoi Ramoski
-iloisesti, "siitä syystä, että olen täällä silmällä pitämässä erästä
-konnaa, joka on unhottanut sen kauniin opin, että sopiminen
-vihollistensakin kesken on kristityn velvollisuus. Mutta tule tänne
-valkean ääreen, niin kerron sinulle vaiheeni, jotta tulisit huomaamaan,
-että vielä pidän sen liiton, joka tehtiin litvalaisten leirissä."
-
-"Mutta jos toverisi tulevat ja löytävät minun täällä!" intti Czarny,
-tuntien kylmän väreen selässään ja ajatellessaan sitä kohtaloa, mikä
-sitten tulisi hänen osaksensa.
-
-"Ei ole hätää, ei ole hätää", vastasi Ramoski levollisesti, "he
-nukkuvat parin sadan kyynärän päässä tästä, ja luottavat täydellisesti
-valppauteeni."
-
-"Niin, kyllähän sinä valpas olitkin", virkkoi Czarny, joka taasen
-rupesi tulemaan hyvälle tuulelle.
-
-"Minä näin sinut kaiken aikaa", sanoi Ramoski läheten valkeata ja
-heitti siihen muutamia risuja. "Jo tullessasi näin sinut, ja pelkäsin
-hirveästi, että hekin sinun huomaisivat. Sentähden otinkin tällä kertaa
-vartioidakseni, koska siten mainiosti saisin keskustella kanssasi.
-Mutta vähältä piti, ett'ei kiivautesi tehnyt tätä toivoani turhaksi."
-
-"Älä siitä enään puhu, Ramoski", pyysi Czarny hieman häpeillään, "minun
-raivoni on anteeksi annettava, koska luulin, että Walchovitz oli se,
-joka..."
-
-"Hänestä nyt juuri tahdon puhuakin", virkkoi Ramoski, istahtaen valkean
-ääreen. "Istu nyt viereeni, niin saat kuulla mitä on tapahtunut, sitten
-kun Puolasta lähdit."
-
-"Olemmeko aivan varmat täällä?"
-
-"Aivan varmat", oli Ramoskin lyhyt vastaus. Sitten alkoi hän:
-"Toukokuun 25 päivän jälkeen, joka päivä on meille onnettomuutta
-tuottava, tuli Walchovitz yhä kummallisemmaksi ja hiljaisemmaksi. En
-tiedä, josko hän erittäin vihasi sinua tai minua, mutta usein kuulin
-hänen jupisevan kostosta, jesuiitoista ja valapattoisista. Aluksi en
-ottanut tätä huomioonikaan; hän tuli usein luokseni Sandomiriin, ja
-minä kävin häntä tervehtimässä uudessa mökissään Veikselin rannalla. Me
-puhuimme usein sinusta ja kreivi Stjernfeltistä, enkä minä havainnut
-hänen koskaan tulevan liikutetuksi, kun hänestä tuli puhe. Ainoastaan
-kerran, kun tulin maininneeksi Czarneckia, tuli hän alakuloiseksi ja
-meni tiehensä, joten sittemmin aina varoin puhua tästä asiasta. Vuosi
-kului, ja Walchovitz hoiti maataan mitä suurimmalla innolla, mutta
-äkkiarvaamatta hän katosi, ja vaikka miten olisin hakenut, en tullut
-hänen jäljilleen. Vuodet vierivät, ja minä unhotin pian kaikki, kunnes
-taasen noin kymmenen vuotta pakonsa jälkeen tapasin hänet Varsovassa;
-mutta arvaathan hämmästykseni, kun näin hänen olevan puettuna
-munkkipukuun. Tuskin uskoin silmiäni, mutta lähemmin tarkastettuani
-tunsin hänet. Mikähän on tämän valepuvun tarkoitus? -- ajattelin, ja
-päätin ottaa selon hänen toiminnastaan. Minä hiivin sentähden pois
-kirkosta, juoksin asuntooni isäntäni luo ja pyysin häntä lainaamaan
-minulle kaapunsa sekä pari pistoolia. Kun tällä tapaa olin
-varustainnut, astelin pitkin askelin takasin kirkkoon, ja tulin sinne,
-juuri kun messu oli päätetty. Minä asettauduin vihkimysveden luo ja
-tarkastelin kaikkia, jotka kulkivat ohitseni. Vihdoin näin
-Walchovitzin; hän kastoi pari sormeansa vihkiveteen ja mutisi hiljaa
-itsekseen, jonka jälkeen hän seurasi joukkoa kirkosta ulos. Hetkeäkään
-odottamatta kiirehdin pihalle ja tulin juuri parahiksi näkemään, miten
-Walchovitz kääntyi eräälle sivukadulle ja alkoi mitata sitä pitkin
-askelin. Tämä tietysti kiihoitti uteliaisuuttani ja, vedettyäni kaapuni
-kauluksen paremmin kasvoilleni, kiirehdin hänen perässään. Puolen
-tuntia pysähtymättä käveltyään moniaiden ahtaiden katujen läpi, ja
-kertaakaan taaksensa katsomatta, joka seikka tietysti oli minulle
-hyödyksi, seisahtui hän vihdoin aivan kaupungin ulkopuolella olevan
-luostarin tykönä. Raskas portti sulkeutui hänen jälkeensä, enkä minä
-voinut ymmärtää, miten päästä sisään. Siten seisoessani mietteisiini
-vaipuneena, lähestyi eräs munkki, joka imartelevalla äänellä kysyi,
-josko ha'in ketään. Minä mainitsin Walchovitzin nimen, mutta sain heti
-vastaukseksi, että sen nimistä henkilöä ei löytynyt. Tämän sanottuaan
-poistui munkki, innolla tehden ristinmerkkinsä, ja minä olin juuri
-aikeessa palata asuntooni, kun tuttu ääni tunkeikse korviini. Se tuli
-luostarin puutarhasta, jonka muurin ääressä seisoin, ja minä tunsin
-äänestä Walchovitz'in. Hänellä oli toinen munkki seurassaan. Niin
-varovasti kuin mahdollista oli, lähenin muuria, ja kun se oli jotenkin
-matala, hyppäsin sen yli, ja piilouduin sen vieressä kasvavaan
-pensaikkoon. Onni oli minua seurannut, niin ett'eivät olleet minua
-huomanneet. Walchovitz ja hänen seuralaisensa, joka ei ollut kukaan muu
-kuin luostarin pää-pappi, tulivat yhä lähemmäksi ja istuivat eräälle
-turvepenkereelle parin askeleen päässä minusta. Liian pitkäksi tulisi
-kertoa kaikki, mitä kuulin, mutta muun muassa sain tietää, että
-Walchovitz oli tavannut sinut Tanskan maalla, ja hän mainitsi
-päivänkin, jolloin..."
-
-"Se oli yöllä marraskuun 15 ja 16 päivän välillä vuonna 1659", vastasi
-Czarny synkästi.
-
-"Aivan niin", virkkoi Ramoski matalalla äänellä, ensin tarkastettuaan,
-ett'ei kukaan ollut kuulemassa.
-
-"Nyt tahdon vaan kertoa sinulle syyn, miksi Walchovitz oleskeli
-luostarissa, jotta tulet huomaamaan, mikä leppymätön ja kamala
-vihollinen hän meille on. Kertomuksessa pää-papille, joka useita
-kertoja osoitti mieltymystään nyykäyttäen päätään ja vihdoin siunasi
-hänen aikeensa, tunnusti hän, että ainoastaan kosto oli saattanut hänen
-ottamaan tämän askeleen, ja silloin tulin tietämään, mitä ennen emme
-olleet voineet aavistaakaan, että ruhtinas Göran Czarnecki oli
-vannottanut Walchovitz'ia kostamaan Eleonoora-kreivittärelle ja hänen
-lapsilleen, vaikka ruhtinas eläisikin. Täyttääkseen velvollisuutensa,
-kuten hän sanoi, oli hän kymmenen vuotta oleskellut tässä luostarissa,
-tutustuakseen jesuiittain oppiin.
-
-"Minä hikoilin tuskasta, en niin paljon peläten vaaraa, joka sinua ja
-minua uhkasi ruhtinaan vastustajina, vaan kreivittären tähden, ja
-parissa minuutissa olin tehnyt päätökseni. Kun Walchovitz ja pää-pappi
-olivat poistuneet, kiiruhdin minä takasin samaa tietä, kun olin
-tullutkin, ja riensin pitkin askelin asuntooni. Pari tuntia sen jälkeen
-olin matkalla Sandomiriin, myin siellä pienen taloni, ostin aseita ja
-palasin takasin Varsovaan. Useita tuntia vakoilin vanhan luostarin
-ympäristössä, ja kaksi päivää turhaan odotettuani, onnistui minun
-vihdoin tavata Walchovitz. Hän säpsähti yhtä suuresti kuin sinäkin,
-nähdessään minut, sillä tiedä, että tuo konna on pelkuri", kuiskasi
-Ramoski, nojautuen lähemmäksi Czarnya, "mutta parilla sanalla, jotka
-oikein olivat hänen mieleensä, onnistui minun haihduttaa hänen
-epäluulonsa. Me menimme yhdessä kaupunkiin ja keskustelu päättyi niin,
-että teimme liiton, ja käyskentelimme yhdessä läpi Pommerin, Tanskan
-sekä koko etelä-Ruotsin, kunnes vihdoin saimme teistä vihiä, hiukkasen
-ennen Lundin tappelua."
-
-"Sinä olet siis liitossa Walchovitzin kanssa", huudahti Czarny, tehden
-uhkaavan liikkeen.
-
-"Etkö ymmärrä kavaluuttani?" kysyi Ramoski, pyyhkien partaansa. "Jos
-tahtoo saada jesuiittoja petetyksi, täytyy..."
-
-"Kyllä nyt ymmärrän", vastasi Czarny ja laski kätensä Ramoskin olalle,
-"sinä olet vielä liitollemme uskollinen?"
-
-"Kautta pyhän neitseen ja kaikkien pyhimysten olen minä uskollinen",
-huudahti Ramoski ja teki ristinmerkin. "Mutta nyt on sinun aika mennä,
-kauemmin en voi turvallisuuttasi taata", jatkoi hän ja tarkasteli
-taivasta, joka alkoi hieman valjeta, rajuilman mentyä ohi, "päivä
-koittaa jo pian, ja toverini voivat milloin tahansa palata."
-
-"Ja Berta-neiti", kysyi Czarny levottomana, "miten häntä kohdellaan?"
-
-"Älä huolehdi hänestä", vastasi Ramoski luottavasti. "Niin kauan kun
-minä olen siellä, ei hiuskarvaakaan oteta hänen päästään."
-
-"Emmeköhän voisi ottaa häntä väkivallalla?"
-
-"Vielä ei; Walchovitz tappaisi hänet heti. Anna minun toimia, niin
-takaan, että kaikki päättyy onnellisesti. Minä olen kietova tuon vanhan
-ketun niin pauloihini, ettei hän huomaakaan, kun luiskahdan hänen
-käsistään. Tule tapaamaan minua täällä kahdeksan päivän kuluttua samaan
-aikaan kun nytkin, ja anna minun yksin toimia, niin on nuori neiti, sen
-takaan, pian oleva äitinsä luona.'"
-
-Näin sanoen viittasi Ramoski kädellään jäähyväisiksi ja oli hetkisen
-kuluttua kadonnut näkyvistä. Czarny ei viipynyt kauvan, vaan lähti heti
-kiirein askelin sille paikalle, missä Aksel ja Bernhard häntä
-odottivat. Nämä huomasivat heti Czarnyn huulilla lepäävästä
-mieltymyksen hymystä, että jotain tärkeätä oli tapahtunut, eivätkä
-lakanneet kyselemästä, ennenkuin Czarny oli kertonut heille koko
-tapahtuman.
-
-"Ja minä olen ensimäisenä syöksevä tuon pedon luolaan", huudahti Aksel
-merkitsevällä liikkeellä heilauttaen miekkaansa; "kylläpä näytän tuolle
-pirun jesuiitalle, etteivät hänen juonensa auta häntä laisinkaan."
-
-"Ja minä olen aikonut vankalla ratsujoukolla tutkia koko seudun",
-virkkoi Bernhard miettiväisenä; "ehkä voisimme löytää jotain jälkiä,
-sillä kahdeksan päivän odotusaikahan on milt'ei ijäisyys."
-
-"Oli miten tahansa", sanoi Czarny, "varokaa kaikin mokomin
-vähimmälläkään sanalla herättää kreivittären luuloa, sillä tämä on arka
-seikka ja vaatii suurinta varovaisuutta."
-
-Kättä lyöden lupasivat nuorukaiset seurata vanhuksen neuvoa, ja kiirein
-askelin riensivät kaikki kolme Herrevadiin päin, jonne saapuivat päivän
-koittaessa.
-
-
-
-
-III.
-
-Kaarlo yhdestoista sotapäällikköineen Herrevadin luostarissa.
-
-
-Aivan niillä seuduin, jossa pieni, Sarödjärvestä virtaava puro yhtyy
-Rönne-jokeen, löytyi ennenmuinoin kahlauspaikka, josta ritarien oli
-tapana mennä yli, oltuaan metsästämässä Söderåsissä, paikkakunnan
-kauneimmassa ja otuksista vilisevässä metsässä. Tämän kahlauspaikan luo
-perussettiin Bernhard Clairvauxlaisen tänne lähettämien Bernhardnimisen
-munkkikunnan munkeille luostari vuonna 1144. Silloinen piispa, Eskil,
-antoi tähän muuttoon myöntymyksensä, ja toukokuu 1 päivänä 1150
-vihittiin Herrevadin luostari neitsy Marian kunniaksi. Jälkeen vuoden
-1229, jolloin kaunis luostari paloi poroksi, rakennettiin se uudestaan
-ja tuli aikojen kuluessa kuolleiden pää-pappien tekemistä
-lahjoituksista äärettömän rikkaaksi. Viimeisen pää-papin nimi oli
-Laurids, hän kuoli lokakuun 30 p:nä 1527, sittenkun Kristian III:s
-toukokuun 2 päivänä 1565 julistamansa määräyksen mukaan oli ottanut
-häneltä luostarin hallinnon. Tämän käskyn pani täytäntöön Sten Bille,
-ja tuon ennen niin rikkaan papin täytyi elämänsä loppupuolella syödä
-armoleipää siellä, missä ennen oli ollut rajaton hallitsija.
-Kristinusko löysi tien pohjoismaihinkin, ja luostarit hävitettiin,
-mutta vielä Kaarlo XI:nen aikana olivat Herrevadin muurit ennallaan,
-vaan revittiin kuitenkin pian alaa ja rakennettiin uudestaan Malmöstä
-tuoduista korukivistä. Kun ruotujako-laitos tuli kuntoon, määrättiin
-Herrevadi virkataloksi Skånelaisen ratsurykmentin päällikölle, ja tähän
-aikaan (vuodesta 1691 vuoteen 1695) oli Niilo Gyllenstjerna sen
-omistaja.
-
-Tässä jylhän romantillisessa seudussa, jossa Söderåsin äärettömät
-metsät lumosivat katsojan, ja jossa pieni Rånne-joki hopeavyönä
-kierteleikse viheriäin salojen ja kauniiden laitumien läpi, viettivät
-hurskaat isät koko elämänsä hartauden harjoituksissa. Mutta tämä aika
-oli pian ohi, ja toisia, pysyväisempiä, muistoja on tämän luostarin
-yhteydessä.
-
-Syyskuun 14 päivänä 1305 oleskelivat Erik ja Waldemar herttuat
-Herrevadissa ja kirjoittivat siellä nimensä erääsen asiakirjaan sekä
-myönsivät täten Birgerin pojan hänen seuraajakseen.
-
-Toinen, meidän aikojen läheisempi muisto on se, kun Kaarlo XI majaili
-siellä maaliskuun keskipäivistä 12 päivään heinäkuuta 1677.
-
-Historiassamme kerrotuista vuosista on 1677 se, joka enemmin vetää
-huomiota puoleensa. Lundin taistelun jälkeen, 4 pnä joulukuuta, ei
-seurannutkaan varsinaisia pääkahakoita ennenkuin Landskronan luona.
-Sitä kiivaammin käytiin sitävastoin tuota niin kutsuttua sissisotaa,
-joka kokonaan hävitti Ruotsin uudet maakunnat, erittäin Skånen, joka
-vaati tuhansia uhria. Tanskalaiset puoltivat kovin tätä partiosotaa,
-joka tietysti oli suurena haittana pää-armeijalle, ja heidän
-everstinsä, Schwanenwedel, tiesikin käyttää näitä järjestämättömiä
-talonpoikaisjoukkoja hyödykseen.
-
-Sissijoukkoja perustettiin vuonna 1649 Holsteinissa ja Ditmarschenissa,
-kun Kristian IV siellä kävi sotaa, mutta jo Kaarle IX aikana ilmaantui
-näitä seurueita Göingen kihlakunnassa, eli, kuten naapurikansat sitä
-kutsuivat, "Pikku Turkissa", Skånen ja Blekingen rajalla.
-
-Sodan syttyessä lähetti Tanskan kuningas käskyn entisille
-alammaisilleen, että he joka mies nousisivat ruotsalaisia vastaan. Nämä
-taas kyllä koettivat houkutella talonpoikia puolelleen, ja niiden
-tanskalaisten aatelisherrain joukossa, jotka todella suosivat Kaarloa,
-huomataan Kr. Barnekow, Nuutti Tott ja Jörgen Krabbe, jolla
-viimeksimainitulla onkin tärkeä osa sen ajan historiassa, mutta
-talonpojat mieluummin ryöstivät aatelisten linnoja ja koettivat niin
-usein, kun vaan saivat tilaisuutta, hävittää uusia maanmiehiään.
-Varsinaisia sissiseurueita perustettiin Göingen, Farsin, Björen ja
-Fromestin piirikuntiin, ja ne valittiin johtajaksi, jotka osoittivat
-suurinta rohkeutta ja kavaluutta. Näistä olivat mainittavimmat Niilo
-Tidemand, Hollandsåsista, Fridsholman Ubbe, Göingestä ja Sven Pålsson
-(Påfvelson), joka jo esiintyi Selannisaa v. 1659, siis Kaarlo Kustaan
-aikana. Hirveitä olivat ne työt, joita nämä joukot harjoittivat, ja jos
-löytyisi joku, joka näitä kaikkia voisi kertoa, tulisi siitä varmaan
-nidoksia.
-
-Mutta eivätpä ainoastaan sissit näin hurjia olleet, ruotsalaiset eivät
-olleet sen parempia, kun kosto tuli kysymykseen, ja luonnollistahan on,
-että raivo siitä yhä yltyi. Niiden ruotsalaisten joukossa, jotka
-kaikkialla hätyyttivät sissejä, huomataan, paitsi ennen mainituita
-Aschebergiä ja Hummerhjelmiä, Johan Gyllenstjerna, joka kookkaan
-vartalonsa ja raa'an esiintymistapansa tähden yleensä kutsuttiin
-"Grof-Joniksi" [Roteva Jon] eli "Grobiaaniksi". Hän oli syntynyt
-helmikuun 18 päivänä 1635 sekä kuoli kesäkuun 10 päivänä 1680 ja oli
-enemmän kuin kukaan muu lainannut apuaan sissien hävittämiseksi.
-Helmikuussa v. 1677 majaili hän Kristianopolin edustalla ja antoi
-siellä teilata noin 70 vangiksi otettua talonpoikaa. Myös kerrotaan,
-että eräs sissijoukko, joka riehui Matterödissä, 4 penikulmaa
-Kristianstadista pohjoiseen, siellä vangittiin ja hävitettiin.
-Lackalängan luona, kolmeneljäsosa penikulmaa pohjoiseen Lundista,
-seisoi everstiluutnantti Rehbinder, ja oli rakentanut etuvarustuksen,
-josta piti silmällä niitä sissiseurueita, jotka olivat Ystadin
-seuduilta, heidän leirinsä oli nimittäin Marsvinholmassa, josta tekivät
-partio-, ryöstö- ja hävitysretkiään sisämaahan päin.
-
-Kyllähän Tanskan kuningas koetti järjestää näitä hurjia joukkoja
-lähettämällä heidän luokseen upseereja, ja oli tätä varten maaliskuussa
-vuonna 1677 kutsunut hajanaisia joukkioita kokoon Landskronaan, aikoen
-yhdistää ne rykmentteihin, mutta hänen täytyi jättää nämä tuumat, kun
-talonpojat röyhkeästi vastasivat: me olemme upsereja jokainen [katso
-Kronholm, Skånen valtiollinen historia. Il osa, sivu 194]. He tahtoivat
-mieluummin tehdä urotöitään omin päin ja omien päällikköjen
-komentamina, ja seurasivat ainoastaan silloin muiden neuvoja, kun
-näkivät oman etunsa sen vaativan.
-
-Suurimpia sotaliikkeitä vuoden 1677 alkupuolella oli Kristianstadin
-piiritys. Pääkortteeristaan, Vää'stä, lähti Kaarlo maaliskuun 24
-päivänä marssimaan mainittua kaupunkia kohti, jota puollusti
-tanskalainen kenraali Meerheim. Piiritys alkoi, mutta kun Kaarlo näki,
-ett'ei mitään voinut toimittaa, jätti hän kenraali Schantzin kaupunkia
-hätyyttämään ja meni Rönnebergan kummuille, puolen penikulman päähän
-Landskronasta. Siellä oli Kristian häntä vastassa, ja ainoastaan
-tanskalaisten kenraalien Arendorffin ja Ridaun vastalause Goltzin
-tekemiä ehdotuksia vastaan teki sotatuumista lopun. Tämä eripuraisuus
-vihollisten kesken pelasti ruotsalaiset varmasta perikadosta, sillä
-ilman sitä, että he olivat paljoa vähälukuisemmat vastustajiansa, oli
-heillä vielä paljoa huonompi asema. Kaarlo, joka aina oli pelkäämätön,
-tahtoi kuitenkin tehdä rynnäkön, mutta muutti sentään useiden
-kenraalien kehoituksesta tuumansa. Paluumatka aljettiin, ja
-ruotsalaisten onnistui niin pettää vihollisensa, että olivat
-ennättäneet Linderödiin saakka, kun tanskalaiset saavuttivat heidät.
-Ruotsalaiset joutuivat ahtaalle siellä, mutta Schoultzin saavuttua
-Kristianstadista, aljettiin yhä pienien kahakoiden kestäessä marssia
-Herrevadin luostaria kohden.
-
-Tämän paluumatkan jälkeen Rönnebergan kummuilta seuraa Schvanenvedelin
-toimittama Ystadin valloitus, Erkki Sjöbladin tappio merellä ja
-kuningas Kristianin toimeenpanema Malmön piiritys. Kesäkuun 6 p:nä
-saapuivat tanskalaiset niin kutsuttujen Kirsikkamäkien luo kaupungin
-ulkopuolelle, ja yöllä 25 ja 26 päivän välillä tehtiin rynnäkkö. Mutta
-tuo oiva Fabian Fersen puollusti 3,000 miehellään Malmöta niin
-uljaasti, että tanskalaisten täytyi palata takasin suuria vahingoitakin
-kärsittyään.
-
-Lyhykäisesti selitettyämme, millä kannalla asiat olivat v. 1677,
-tahdomme nyt palata Herrevadin luostariin.
-
-Noin 50 kyynärää itse luostarista, jossa kuninkaan pääasunto oli,
-sijaitsi Rönne-virran rannalla pienempi rakennus, sisältäen vaan kaksi
-huonetta, toisen suuremman ja toisen pienemmän. Tässä rakennuksessa
-asuivat sotamarskit Ascheberg ja Helmfelt, kumpikin silloisen sodan
-mainittavimmat ruotsalaiset päälliköt.
-
-Rutger von Ascheberg oli syntynyt Kuurinmaalla vuonna 1621, ja alkoi
-sotilasuransa Kustaa II:sen Aadolfin lippujen alla, sekä tuli erittäin
-mainituksi niin kutsutussa "pikkusodassa." Puola, Tanska ja Skåne
-saivat sittemmin katsella hänen urotöitään. Mielensä oli raitis ja
-teeskentelemätön, ja hänessä näki "tosi ruotsalaisen" kuvattuna.
-Puolisonsa, Maria Eleonoran von Bussein, kanssa oli hänellä 25 lasta.
-Hän kuoli Göteborgissa huhtikuun 17 päivänä 1693, ja sikäläiseen
-saksalaiseen kirkkoon on kohotettu muistopatsas hänelle. Hänen
-vertaisensa urhoudessa ja kaikkia kärsivässä isänmaanrakkaudessa oli
-Simon Grundel Helmfelt, todellinen sotilasnero, jonka tanskalaisetkin
-myönsivät. Hän syntyi Tukholmassa v. 1617, jossa hänen isänsä, Jaakko
-Grundel, oli pormestarina. Äidin nimi oli Elisa Döpkens. Urhous ja
-päättäväisyys olivat hänen luonteensa pääkohdat, ja Riigan puollustus
-venäläistä tsaaria Aleksiusta vastaan, joka 90,000 miehellä piiritti
-kaupunkia, on kaunein sankarityö hänen voittorikkaassa elämässään.
-Hänen kuolemastaan, joka tapahtui tämän kertomuksen jatkuessa,
-kerrotaan lähemmin vastedes.
-
-Huoneet, joissa nämä kaksi mainiota päällikköä asuivat, olivat jotenkin
-yksinkertaisesti sisustetut, ainoastaan tarpeellisimmat kalut niissä
-löytyivät. Oli kesäkuun 10 päivä 1677.
-
-Luostariin päin olevan akkunan ääressä seisoi Ascheberg ja nojasi
-päänsä vasenta kättään vastaan, oikean melkein tietämättään
-leikitellessä miekan kahvalla. Hänen suuret, puruvat silmänsä olivat
-tarkkaan kiinnitetyt luostariin, jossa juuri tänä päivänä vallitsi
-erinomainen vilkkaus. Viestejä ja ajutantteja tuli ja meni joka
-silmänräpäys, ja eri päällikkyyteen kuuluvia upsereja sekä sotamiehiä
-tunkeili pihassa. Syynä tähän vilkkauteen oli se, että Kristoffer
-Gyllenstjerna ja Pietari Hierta olivat pari tuntia sitten saapuneet
-rykmentteineen.
-
-Virran puoleisen akkunan ääreen oli sitävastoin Helmfelt istahtanut
-huonomaisen sängyn reunalle. Hänkin oli miettiväisen näköinen ja
-näyttipä siltä, kuin olisi hänen terävä silmäyksensä tahtonut tunkeutua
-välkkyvien laineiden läpi. Vihdoin sanoi hän, nousten kiivaasti
-seisoalleen ja mennen Aschebergin luo:
-
-"Mitä sanot kuninkaan tuumasta? Se on hieman uhka-rohkeanlainen
-mielestäni. Hänen olisi edes pitänyt, odottaa..."
-
-"Mitä kuulenkaan!" huudahti Ascheberg, lyöden Helmfeltiä olalle. "Sinä
-puhut uhkarohkeudesta, etkö juuri itse ole uhkarohkein koko Ruotsin
-armeijassa. Minä kyllä muistan, mitkä kepposet teit tanskalaisille
-viime vuonna Lundin luona, ja lyönpä vetoa siitä, ett'eivät nämäkään
-unohda niitä niin helposti. Ei, veli Helmfelt", jatkoi hän hilpeästi ja
-silmäili ystävällisesti sotatoveriaan, "sen, joka kalpeamatta astuu
-kohden tulimerta, ei sovi puhua uhkarohkeudesta, ja vielä vähemmin
-nuhdella ketään tästä! Sitäpaitsi on minun mielipiteeni se, että meidän
-juuri nyt on iskeminen, jos tahdomme voittaa mitään, sillä
-Köpenhaminasta tulee yhä Landskronaan apujoukkoja, ja olenpa kuullut
-puhuttavan, että Tanskan armeija on jo suurempi kuin meidän."
-
-Helmfelt aikoi juuri vastata tähän, kun ovi aukeni ja sisään astui
-neljä sotilasta. Nämä olivat Kristoffer Gyllenstjerna, Pietari Hierta,
-Nokka Pietariksi kutsuttu, Schönleben ja Lybecker.
-
-"Tervetuloa, toverit", tervehti Ascheberg ja ojensi tulleille molemmat
-kätensä, "mitä uusia tiedätte?"
-
-"Eipä mitään muuta kuin pirun kujeita, mihin vaan nokkansa kääntää",
-vastasi Pietari Hierta, istahtaen puupenkille Helmfeltin viereen ja
-alkoi vilkkaasti keskustella hänen kanssaan.
-
-"Nokka Pelle ei kumminkaan ole vastuuton", huokasi Lybecker, vieden
-Aschebergin ikkunan luo. "Minulla on jotain teille kerrottavaa", lisäsi
-hän äänekkäämmin, "asia, joka on suuresta arvosta."
-
-Gyllenstjerna ja Schönleben käyskentelivät sillä välin käsi kädessä
-edestakasin lattialla ja keskustelivat vilkkaasti.
-
-"Mitä teillä on kerrottavaa?" kysyi Ascheberg, vetäen puoleksi miekan
-tupestaan. "Jostakin sissikujeista arvattavasti, sillä nämä konnat
-eivät anna kenellekään ihmiselle lepoa."
-
-"Te ette arvanneet väärin", vastasi Lybecker synkästi. "Eräs kornetti
-rykmentissänne, Bernhard Stjernfelt..."
-
-"Mikä hänen on", keskeytti sotamarski, kiivaasti tarttuen puhujan
-käsivarteen, "tottapa ei häntä liene kohdannut mikään onnettomuus?"
-
-Lybecker ei heti vastannut tähän kysymykseen, vaan sanoi, salaa
-tarkastaen Aschebergiä:
-
-"Te näytätte hyvin huolehtivan hänestä, ja..."
-
-"Sen teenkin", vastasi Ascheberg vakavasti. "Minä tunsin hyvin hänen
-isänsä, ja koska hän on urhokas poika, joka ei vielä milloinkaan ole
-taistelussa peräytynyt, niin... niinpä niin, kyllähän itse ymmärrätte",
-jatkoi hän, pyörähtäen ympäri kantapäillään.
-
-"Kyllä ymmärrän", virkkoi Lybecker lämpimästi, "te pidätte hänestä.
-Mutta nyt on siten laita, että eräs sissijoukkio pari päivää sitten on
-ryöstänyt hänen sisarensa, ja veli on nyt minulta pyytänyt lupaa
-saada parin ratsumiehen kanssa etsiskellä noita lurjuksia. Niin,
-toissapäivänä hän sitä juuri pyysikin. Hän on nyt äitinsä luona, vaan
-palaa pian sieltä takasin."
-
-"Hm, hm", rykäsi sotamarski, pyyhkäisten vasemmalla kädellään otsaansa,
-"tämä todellakin on vaikeanlainen seikka, koska nyt tarvittaisiin joka
-käsivartta."
-
-Ascheberg oli lausunut viimeiset sanansa niin kovaa, että kaikki
-läsnäolijat ne kuulivat.
-
-"Kuinka niin, kuinka niin", huudahtivat Pietari Hierta ja Gyllenstjerna
-yht'aikaa, "tuleeko tässä jonkinlainen leikki kysymykseen?"
-
-"Sen kai te tiedätte, herrani, jotka olette tulleet tänne kuninkaan
-käskystä", vastasi Ascheberg kummastellen.
-
-"Me aavistamme sen", vastasi Gyllenstjerna vakavalla äänellä, "ja
-toivomme suuresti, jotta sitten saataisiin rauha, mutta lähempiä
-tietoja emme vielä ole saaneet."
-
-"Niin, emme olekaan", vakuutti Pietari Hierta, ja katseli kysyvin
-silmäyksin Aschebergia. "Vanhat käsivarteni alkavat jo kangistua",
-jatkoi hän kuivasti nauraen, "siitä kun viimeksi sain niitä käyttää, on
-jo niin pitkä aika, että..."
-
-"No, no, ehkäpä ne pian pääsevät liikkeesen", virkkoi Ascheberg
-hymyillen.
-
-"Sitä toivon, sitä toivon", jupisi vanhus, mennen jälleen istumaan
-Helmfeltin viereen.
-
-"Niin, herrani", jatkoi Ascheberg ja veti kiivaasti miekkansa tupesta,
-ja kohotti sen päänsä yli, "parin päivän päästä taas kysytään voimia,
-ja tanskalaiset saavat maistaa terästämme. Kuningas on niin kauan
-oleskellut täällä mitään toimittamatta, että hän nyt rupee pitämään
-sitä ikävänä, ja luonnollistahan on, että me ja koko armeija olemme
-samaa mieltä. Sissit kohottavat taasen niskojaan, vaikka niihin usein
-piirrellään verisiä merkkejä, ja Kristian kokoo yhä sotamiehiä,
-masentaakseen pienen joukkomme, mutta Jumalan ja Kaarlo-kuninkaan
-avulla tahdomme mennä eteenpäin, kuten ruotsalaiset sotilaat ainakin,
-eikä milloinkaan..."
-
-"Oikein, Ascheberg", kuului miehekäs ääni ovelta, ja samassa seisoi
-nuori, ruskeakutrinen, sinisilmäinen ja hymyhuulinen sotilas jäykkien
-vanhuksien keskellä.
-
-"Oikein, Ascheberg", toisti hän ja löi sotamarskia toiselle olkapäälle,
-"siten tulee ruotsalaisen puhua." Tämä nuorukainen oli Kaarlo XI:sta.
-Päälliköt vetäytyivät nöyrästi pari askelta takaperin, mutta Kaarlo
-jatkoi:
-
-"Tulkaa lähemmäksi, sotatoverit, ja kuulkaa, mikä on tuumani. Nyt
-marssimme Landskronaan, ja siellä koetelkaamme vielä kerran
-sotaonneamme. Onko kukaan teistä eri mieltä?"
-
-Ei kukaan vastannut.
-
-"No, hyvä", jatkoi kuningas, hetken tarkasti silmäiltyään kokoontuneita
-urhoja, ikäänkuin olisi hän tahtonut tutkia heidän syvimmät
-ajatuksensa, "hyvä; päätös on tehty, ja Jumala yksin tietää, miten tämä
-loppuu. Minä luotan häneen ja teihin ja..."
-
-"Parasta on kuitenkin aina luottaa omiin voimiinsa", virkkoi Pietari
-Hierta puoliääneen.
-
-"Sinä olet aina samanlainen, vanha rehellinen ystävä!" huudahti Kaarlo,
-tarttuen Hiertan käteen. "Vahva ja uhkaava kuin tammi myrskyn
-raivotessa, yksinkertainen ja vaatimaton kuin omintakeinen ruotsalainen
-talollinen, sellainen on vanha Pietari Hierta. Ja, omaten sellaiset
-tuet rinnallani, kaksinkertaisesti luottaen omiin voimiini, en
-ansaitsisi viedä teitä taisteluun isänmaan edestä!"
-
-Loistavin silmin katseli nuori vieras kaikkia läsnäolevia, ja meni
-sitten akkunan luo, jossa Helmfelt ennen oli istunut, ja antoi
-katseensa haaveilla kaukana etäisyydessä. Mitähän hän ajatteli?
-
-Sitä ei kukaan saanut tietää, mutta Ascheberg, jonka silmät ei
-hetkeksikään häntä jättäneet, näki miten hän pyyhkäsi pois poskelle
-kierähtäneen kyyneleen. Haudan hiljaisuus vallitsi suuressa huoneessa.
-Aurinko katosi Söderåsin synkkien puulatvojen taa, ja Mörkanskogista
-kuului jääkärijoukon torvenpärinä. Pyhä rauha levitti siipensä tämän
-ihanan seudun yli, ja Rönne-joen pienet laineet löivät sointuvasti
-viheriöitä rantoja vastaan. Hiljaa nojasi kuningas päänsä oikeaan
-käteensä ja näytti aivan muuttaneen unelmien maailmaan; hän ei kuullut,
-kun läsnäolevat päälliköt kuiskaten alkoivat keskustella keskenään,
-eikä yhä kuuluvammat torventoitotuksetkaan Mörkanskogista häntä
-häirinneet. Hänen silmänsä olivat yhä kiinnitetyt samaan paikkaan, ja
-huulensa liikkuivat hiljaa.
-
-Hetkinen kului. Äkkiä säpsähti hän ja pyyhkäsi kädellään otsaansa
-ikäänkuin selvittääkseen ajatuksiaan.
-
-"Mikä meteli tuolta kuuluu?" kysyi hän, astuen askeleen eteenpäin.
-
-Ratsujoukko läheni täyttä vauhtia, se pysähtyi asunnon eteen, ja
-ennenkuin kukaan oli ennättänyt sanaakaan lausua, temmattiin ovi auki
-ja nuorukainen näyttäytyi kynnyksellä. Hänen kasvonsa osoittivat
-ääretöntä mielenkiihkoa, univormunsa oli monesta kohden repaleilla, ja
-tukkansa valui epäjärjestyksessä hartioille.
-
-"Missä on sotamarski Ascheberg?" kysyi hän värisevällä äänellä.
-"Jumalan tähden, sanokaa, missä hän on."
-
-"Täällä, nuori mies", vastasi Ascheberg ja astui esiin, "mutta mitä on
-tapahtunut, te olette niin liikutettu?"
-
-Nuorukainen ei heti vastannut tähän kysymykseen, sillä samassa astui
-kuningaskin esiin.
-
-
-
-
-IV.
-
-Ramoski tuumailee seikkoja ja joutuu sentähden ahtaalle. -- Jesuiitta.
-
-
-Kun Ramoski oli jättänyt Czarnyn tulen ääreen, kuten lukija muistanee,
-kiirehti hän nopein askelin metsään päin, toisinaan pysähtyen ja
-jupisten itsekseen:
-
-"Vähitellen, tästä kuitenkin aljetaan selvitä, ja saadaanpa nähdä,
-emmekö vielä kerran varovaisuudellamme saa tuon lurjuksen tuumia
-ehkäistyiksi. Haa! jo löysin keinon", huudahti hän puoliääneen ja
-astuen nopeammin, "hän on sellaisella innolla karkaava paulaan, ett'ei
-Czarnyn, jos hänessä vähänkin löytyy kavaluutta, ole laisinkaan vaikea
-saada häntä käsiinsä. Hänessä riehuu kosto, samoin kuin minussa ja
-jokaisessa oikeauskoisessa katolilaisessa jesuiittoja kohtaan, ja tällä
-kertaa ei hän tule pääsemään niin helposti pakenemaan kuin Sanin luona.
-Sillä tämä ase on hiottu hänen sydäntään varten", jatkoi hän synkästi,
-"ei yhdenkään veri ole sitä kostuttanut, ja Sandomirin luostarikirkossa
-vuodatin siihen vihkivettä. Pyhä neitsyt on ohjaava kättäni, ja se
-synninpäästö, jonka Andreas-isä minulle myi puolesta taloni hinnasta,
-on hyvittävä syntini. Niin, minä olen vakuuttava hänelle voivansa olla
-aivan varman, eikä hän tule mitään aavistamaan, ennenkuin kuolema iskee
-sydämeensä." Näin sanoen seisahtui Ramoski hetkeksi, otti esille
-leveän, pitkäteräisen tikarin, tarkasteli sitä joka puolelta ja
-koetteli suippoteräistä kärkeä sormeansa vastaan. Laisinkaan
-tarvitsematta painaa sitä, tunkiihe kärki sormeen, ja vedettyään sen
-pois, oli terä hänen oman verensä kostuttama. Ramoski säpsähti. "Tätä
-ennen ei yhdenkään veri ole sitä kostuttanut, ja minä olen lujasti
-vannonut, ett'ei tämä tulisi tapahtumaankaan, ennenkuin Walchovitzin
-veri olisi priiskoittunut tälle terälle", jupisi hän, tarkasti pyyhkien
-tikarin kärkeä takkinsa helmaan. "Olisiko tämä nyt enteenä siitä,
-ett'en milloinkaan tule tilaisuuteen päättää aikomustani, eli kentiesi
-se ensin kääntyy omaa sydäntäni kohden? Olkoonpa", jatkoi hän, kätkien
-aseen takkinsa alle, "oma vereni ei tule kysymykseen tässä asiassa, ja
-yksi ainoa pisara ei ansaitse mainitsemistakaan", Sitten kiirehti hän
-eteenpäin ja oli pian tovereinsa luona.
-
-Samassa nousi aurinko, värjäten puiden latvat veripunaisiksi,
-mutta sissit makasivat vielä. Kolmeen vuorokauteen ei uni ollut
-virkistyttänyt heidän väsyneitä ruumiitaan, ja sentähden se olikin sitä
-syvempi. Ramoski ei heti mennyt heidän luokseen, vaan seisahtui pienen
-matkan päähän erään tammen taa ja mutisi: "Pian on punainen kukko
-laulava Torpassa, kun nämä pedot tulevat sinne ryöstämään ja
-hävittämään. Mutta", jatkoi hän, miettiväisesti, nojaten päätänsä
-käteensä, "sen täytyy toki tapahtua. Jos Czarny saisi määrätä ja
-sotajoukoilla nyt karata Walchovitzin kimppuun, tulisi tämä raivossaan
-tappamaan uhrinsa. Ei, kavaluudella täytyy hänet voittaa ja saaliinsa
-temmata hänen käsistään juuri silloin, kun hän vähimmän sitä voi
-aavistaakaan. Mutta nyt on aika lähteä täältä, sillä Ascheberg
-kuljeksii täällä ympäristöissä, ja me olemme liian vähälukuiset
-tekemään vastarintaa."
-
-Näin sanoen meni hän nukkuvien talonpoikain luo, katseli hetkisen
-tarkasti heidän synkkiä, kovia kasvojaan ja jättiläisvartaloitaan, sekä
-huudahti sitten lujalla äänellä, jalallaan liikuttaen lähinnä olevaa:
-
-"Herätkää, laiskurit! Hävetkää maata auringon jo ollessa korkealla
-taivaalla!"
-
-Yksi seurueessa heräsi, virueli hetken ja haukotteli, hypähti sitten
-pystyyn, huudahtaen puoleksi vihaisella äänellä:
-
-"Sinä käyt varmaan unissasi, toveri, minä en näe aurinkoa, eikä
-kellokaan vielä niin paljon liene."
-
-"Tarpeeksi paljon, saadakseen ruotsalaiset liikkeelle", oli Ramoskin
-äreä vastaus, "ja jos tahdotte päästä eheällä nahalla Finjaan, nousette
-nyt ylös."
-
-"Sinäpä et olekaan tyhmä, sinä, vaikka oletkin puolalainen", virkkoi
-talonpoika inhottavalla hymyllä, "ja useammin kuin kerran olet kai
-metsissä risteillyt."
-
-"Siitäpä voit olla varma", jupisi Ramoski itsekseen, ja lisäsi sitten
-ääneensä: "Noh, kiirehtikäähän nyt, sillä minä olen saanut kuulla, että
-Ascheberg kuljeksii täällä ympäristöissä, ja olisipa se kaikkea muuta,
-vaan ei tervetullut aamutervehdys, jos hän hyökkäisi päällemme."
-
-Kuultuaan Aschebergin nimen, synkkeni talonpojan synkät kasvot vielä
-enemmän, ja hän jupisi, uhkaavasti häristäen nyrkkiään Herrevadin
-luostariin päin: "Hänet tahtoisin tavata yksinäisellä paikalla ja
-siellä tehdä tilin. Mutta sinä olet kyllä oikeassa, puolalainen",
-huudahti hän ystävällisesti, lyöden Ramoskia olalle, "meidän täytyy
-lähteä matkaan, teiden vielä ollessa vapaat, sillä Finjaan on koko
-pitkä matka."
-
-Samassa kuului kaukaa laukaus, jonka kaiku selvään toisti laajassa
-metsässä. Lintujen laulut vaikenivat hetkeksi, mutta pian kajahtivat ne
-taasen yhtä riemuisasti kuin ennenkin. Laukaus oli herättänyt sissit,
-ja monta sekuntia ei ollut kulunut, ennenkuin tuo pieni joukko kiirein
-askelin riensi eteenpäin Finjaan ja Matterödiin johtavilla
-kiertelevillä metsäpoluilla.
-
-Noin puolen penikulman päähän olivat he ennättäneet, kun tiedustaja,
-sama joka oli puhellut Ramoskin kanssa, äkkiä pysähtyi ja tuli takasin
-toveriensa luo.
-
-"Ruotsalainen jääkärijoukko lepää tuolla", kuiskasi hän puoliääneen,
-"minä näin heidät selvään, mutta he eivät vielä ole nähneet meitä.
-Arvatenkin makaavat he nyt vahvassa rauhassa, koettakaamme hiipiä
-heidän ohitsensa."
-
-Hetken neuvoteltua tehtiin vihdoin Ramoskin tahdon mukaan, että he
-vetäytyivät kauemmaksi sivullepäin, siten saartaen ruotsalaiset. Päätös
-pantiin heti toimeen, ja marssi alkoi. Parin kyynärän päässä toisistaan
-kiirehtivät he eteenpäin aivan toista suuntaa kuin ennen, ja olisivat,
-jos sitä vähän aikaa olisivat pitkittäneet, tulleet Herrevadiin, mutta
-äkkiä tekivät he suuren käänteen etelään ja enensivät vauhtia. He
-olivat päässeet tarkoituksensa perille ja olivat sen osaston sivulla,
-jonka tiedustaja oli nähnyt, mutta he olivat erehtyneet, luullessaan
-nyt välttäneensä vaaran, sillä tuskin olivat he päässeet sadan askeleen
-päähän, kun äänekäs kysymyshuuto ehätti heidät.
-
-Samassa silmänräpäyksessä jännittivät talonpojat kivääreinsä
-laukaisimet ja vetivät pitkät puukot tupeistaan. Verityö oli taas
-alkava.
-
-Ramoski, joka marssissa oli ollut viimeinen, kiirehti esiin heti,
-huomattuaan että vaara uhkasi, ja hänen käskystään oltiin niin
-varovaisia kuin suinkin. Talonpojat heittäytyivät maahan puiden ja
-pensaiden taa ja odottivat puukot koholla vastustajiaan, joita heidän
-ei kauvan tarvinnutkaan odottaa. Pensaikko rapisi, oksat painettiin
-varovasti syrjään ja kaksi ruotsalaista jääkäriä tuli esille
-ainoastaan parin kyynärän päässä vesakosta, jossa Ramoski ja kolme
-talonpoikaa piilivät. Kummallinen ahdistus valtasi puolalaisen,
-nähdessään molemmat ruotsalaiset, mutta hänen kasvoissaan ei piirrekään
-muuttunut, ei pieninkään liike ilmaissut riehunaa hänen sisällään.
-
-Sotamiehet lähenivät ja tutkivat paineteilla pienimmänkin pensaan.
-
-"Nyt", kuiskasi Ramoski, tehden viimeisen ponnistuksen, jääkärien juuri
-aikoessa yhtä tarkkaan tutkia pensaikon, jonka hän oli ottanut
-piilopaikakseen, "käyttäkää nyt puukkojanne, mutta niin hiljaa, ett'ei
-kukaan sitä huomaa!"
-
-Käärmeen tavoin ryömielivät sissit eteenpäin, puukot kampaissa: julmat
-ja saaliinhimoiset silmäykset olivat yhä kiinnitetyt vihollisten
-kasvoihin; lihakset ja suonet jännitettiin, ja kun sotamiehet
-nojautuivat syrjäämään paineteilla pensaikon ensimäisiä oksia,
-syöksyivät talonpojat heidän päällensä ja iskivät nuolen nopeudella
-terävät puukkonsa onnettomien sydämiin. Kaikki oli käynyt niin nopeaan,
-ett'eivät jääkärit olleet joutuneet käyttämään aseitaankaan. Sanaakaan
-virkkamatta vaipuivat he maahan ja olivat parin minutin kuluttua
-kuolleet.
-
-Silloin seisoi Ramoski yhdellä hyppäyksellä murhaajain rinnalla.
-
-"Eteenpäin!" komensi hän puoliääneen. "Tie on vapaa!"
-
-Mutta toisen kerran erehtyi hän. "Hakatkaa maahan nuo konnat!" huudahti
-nuori vaan kuitenkin miehekäs ääni aivan hämmästyneiden sissien edessä.
-"Älkää päästäkö ainoatakaan pirua pakenemaan, vaan hakatkaa ne pienille
-palasille!" jatkoi ääni, ja samassa mursi tumma jono jalkaväkeä
-pensaston. Ensi rivissä oli nuori mies, kauniilla, nerokkailla
-kasvonjuonteilla. Hän oli päällikkö, ja hänen äänensä se
-ensisilmänräpäyksessä oli sissejä pelottanut. Mutta tämä tila kesti
-vaan hetkisen.
-
-Ramoski kalpeni, sillä hän näki, että ainoastaan onni pelastaisi hänet
-tästä hengenvaarasta. Mutta hän päätti koettaa murtautua läpi
-sotilasrivin, sillä tämä oli ainoa pelastuskeino. Sissien kiväärit
-kohoutuivat, laukaus kajahti, pelottaen varesparven, joka iljettävällä
-kirkunalla lensi kuolon tantereen yli, ikäänkuin riemuiten ateriasta,
-jota heille valmistettiin. Koston ja vihan huudot ruotsalaisten
-riveistä ilmaisivat rohkeille talonpojille, että heidän luotinsa olivat
-sattuneet, ja se saattoi heidät rohkeimmiksi. Puukot välähtivät,
-yhteinen kiljunta kummaltakin puolen kaikui ilmassa, ja kahakka alkoi.
-Ramoski oli etupäässä ja löi kuin hurja, sillä hänen riippui elämänsä
-ja kuolemansa tästä. Yksi sissi toisensa perään kaatui, hän yksin oli
-haavoittumatta.
-
-Äkkiä tunsi hän käden tarttuvan kiinni hänen vasemmasta käsivarrestaan,
-ja ennenkuin oli joutunut tekemään vähintäkään vastarintaa, makasi hän
-maassa; tultuaan jälleen tuntoihinsa huomasi hän kauhukseen olevansa
-vangitun.
-
-"Pyhä neitsyt minua suojelkoon", jupisi hän vapisevin huulin, "enhän
-minä ole Sandomiristä saakka tullut koirana kuolemaan Skånessa."
-
-Hänen mietteensä keskeytti tässä ääni, joka jäähdytti veren hänen
-suonissaan. Se oli sama ääni, jonka hän ennenkin oli kuullut.
-"Hirttäkää nuo roistot!" olivat ainoat sanat, jotka päällikkö lausui,
-ja raivostuneet sotamiehet eivät viipyneet täyttää tätä käskyä.
-
-Ei yksikään sissi ollut päässyt pakenemaan, he olivat joko kaatuneet
-tahi vangitut. Ramoskin täytyi nyt katsella, miten yksi toisensa perään
-hänen elävistä tovereistaan teki viimeisen matkansa korkeihin
-mäntyihin, ja hän oli vähällä mennä tainnoksiin, ajatellessaan omaa
-kohtaloansa. Mutta vielä toivoi hän pelastusta ja päätti tehdä
-viimeisen kokeen.
-
-Hän antoi merkin eräälle sotamiehelle, että halusi puhutella
-päällikköä.
-
-"Hän ei kuuntele sellaisen roiston puheita, kun aina olet", vastasi
-sotamies äreästi ja käänsi hänelle selkänsä, "sitäpaitsi ei hän nyt ole
-täällä; hän poistui vähän aikaa sitten."
-
-Ramoskin koko ruumis värisi, ja hän luki paraillaan aveansa, kun kaksi
-sotamiestä ivallisesti nauraen lähestyivät.
-
-"Kas niin, kirotut murhapolttajat", huusi toinen jääkäreistä ja
-heilutti paksua köyttä Ramoskin ja tiedustajan silmäin edessä,
-pitkittääkseen heidän tuskiaan, "lukekaa nyt Isämeitänne, jos
-milloinkaan olette sen oppineet! Sitten pääsette matkalle korkeuteen."
-
-"Ja varikset iloitsevat jo lihavista paisteista", nauroi toinen
-sotamies, potkaisten Ramoskia.
-
-"Onnea matkalle, lurjukset, pian lähetämme toisia perässänne", virkkoi
-kolmas, ja siten yhä ivattiin onnettomia, ennenkuin köysi pantiin
-heidän kaulaansa.
-
-Ramoski näki nyt viimeisen hetkensä olevan tulleen, ja epätoivon
-rauhallisuudella antautui hän kohtalonsa alaiseksi. Mutta ajatellessaan
-Walchovitzia, ja ettei nyt saisi kostaa viholliselleen, raivostui hän,
-ja puolittain rukoilevalla ja puolittain uhkaavalla äänellä huudahti
-hän, turhaan kokien päästä vapaaksi:
-
-"Laskekaa minut irti, minun on kostettava eräälle lurjukselle, joka..."
-
-"Joka on samanlainen kuin sinäkin", keskeytti eräs sotamies kohottaen
-painettinsa. "Mitäpä sinä puhut kostosta, sinä, joka olisit lävistänyt
-meidät kaikki tulikuumilla rautapistimillä, jos vaan olisit saanut
-käsiisi? Ei, kuolla sinun täytyy! Kyllä sinut tunnen, poltithan sinä
-juuri pari päivää sitten isäni talot Torpan luona. Mutta sinua ei
-kuoletetakaan hirttämällä", jatkoi hän, katkaisten puolalaisen jaloissa
-olevat siteen, "ampukaamme pilkkaan hänen ruumiisensa, ja jokainen
-luoti, joka vaivojasi lisää, on oleva kosto pienten sisarieni
-kuolemasta. Kuulkaapas, toverit", lisäsi hän sitten raivoissaan
-kiristellen hampaitaan, "kun talot paloivat ja pienet sisareni
-koettivat pelastua, tarttuivat sissit heihin, lävistivät paineteillaan
-ja heittivät sisälle palaviin taloihin. Ja silloin vannoin kalliisti
-kostaa", ärjäsi hän, niin että metsä kajahti, "minä vannoin kostaa
-hirmuisesti tämän julmuuden ensimmäisille sisseille, jotka saisin
-käsiini, ja nyt olen löytänyt heidät. Ladatkaa heti pyssyt, ja
-tähdätkää, minne muualle tahansa, vaan ei sydämmeen!"
-
-Tätä käskyä ei tarvinnut toistaa, kiväärit olivat heti valmiit.
-
-Silmät tujolla katselivat Ramoski ja toverinsa näitä hirmuisia
-valmistuksia, heidän huulensa olivat sinimustat ja jalat eivät tehneet
-palvelusta. He olivat vapaat, mutta vaikka ei yhtään sotamiestä olisi
-ollut läheisyydessä, eivät he olisi voineet paeta, niin oli kauhistus
-heidät heikontanut. Ei se kuoleman pelko ollut, joka masensi heidän
-hurjan rohkeutensa, vaan tapa, jolla heidät kuoletettaisiin.
-
-Ramoski luki kaikki rukoukset, mitä osasi, toverinsa sitävastoin
-laverteli mitä raaimpia kirouksia, joille sotamiehet ivalla vaan
-nauroivat.
-
-Päätöshetki tuli, ja vangit sidottiin kahteen puuhun, aivan lähelle
-toisiaan. Ramoski oli kalmankalpea, ja sotamiesten täytyi tukea häntä.
-Tämä heikkous, joka oli hyvin harvinainen sissien kesken, vihoitti
-sotamiehiä yhä enemmän, ja pilkkasana toisensa perään tuli onnettoman
-osaksi. Mutta Ramoski oli vaiti, ei sanaakaan mennyt hänen huuliensa
-yli, ennenkuin ennen mainittu sotamies komensi "olkaa varuillanne",
-silloin jupisi hän tuskin kuuluvalla äänellä:
-
-"En minä taloja polttanut, en ollut mukanakaan."
-
-"Se on samantekevä", sanoi päällikkö, "jos et polttanut siellä, teit
-sen muualla!"
-
-"Ha, ha, haa!" nauroivat sotamiehet, varustaessaan itseään kuntoon,
-"hän koettaa päästä vapaaksi, tuo konna!"
-
-"Ojentakaa pyssyt. Tähdätkää!" kuului päällikön luja ääni.
-
-Haudan hiljaisuus vallitsi ympärillä.
-
-"Jumalan pyhä äiti, armahda minua!" jupisi Ramoski ja antoi päänsä
-vaipua rinnalleen.
-
-"Kuolema ja helvetti", karjui toverinsa, luoden hurjistuneita
-silmäyksiä vihollisiansa. "Kuinka kauan pitää minun seisoman
-pilkkatauluna noille pelkuri-lurjuksille?"
-
-"Siksi, kunnes olet aivan seulan näköinen, sen ruoja!" vastasi eräs
-sotamies, joka takaapäin oli lähestynyt.
-
-Ramoski tunsi tuskan hien nousevan kasvoilleen ja ummisti silmänsä.
-
-Aurinko oli jo noussut korkealle taivaalle. Ystävälliset säteet
-raivasivat itselleen tien puiden oksien välistä ja valaisivat
-onnettomia, ikäänkuin korkeudesta vuodattaen lohdutusta heidän
-sydämiinsä. Linnut lauloivat tavallista aamukiitostaan, ja pienet
-kukkaset hymyilivät niin suloisesti vankien jalkain juuressa. Mutta
-heidän sydämensä olivat toivotonta epäilyä täynnä, ja kun Ramoski,
-raitista aamuilmaa hengittäen, katsahti ylöspäin, kauhistui hän,
-ajatellessaan nyt kuolla, nyt, kun luontokin näytti hänestä niin
-hymyilevältä.
-
-Päällikkö katseli hetkisen vankeja, ikäänkuin olisi hän tahtonut saada
-selville heidän sisimmät ajatuksensa, mutta hänen silmissään ei
-huomattu rahtuakaan sääliä. Sitten kääntyi hän vitkaan tovereihinsa ja
-komensi lujalla äänellä:
-
-"Ampukaa!"
-
-Epätoivoinen parkaus kuului Ramoskin vapisevilta huulilta, sitten kävi
-hän tunnottomaksi. Luoti oli Hipaissut hänen käsivarttansa ja tehnyt
-nahkaan naarmun. Hänen toverinsa sitävastoin nauroi täyttä kurkkua ja
-huudahti ivallisesti, katsahtaen jääkäreihin: "Kehnosti te ammuttekin!"
-
-"Senpä näytän sinulle", vastasi yksi sotamiehistä ja astui rivistä
-kohottaen kiväärinsä, ja ennenkuin muut olivat ehtineet tehdä
-pienintäkään liikettä, kuului laukaus, ja luoti vinkuen lävisti uhrin
-kaulan.
-
-Onneton koki puhua, mutta paksu verivirta melkein tukahutti hänet. Sitä
-hurjistuneempia silmäyksiä loi hän sotamiehiin.
-
-Toisen kerran kohotti sotamies kiväärinsä, jonka oli tempaissut eräältä
-toveriltaan, ja tähtäsi Ramoskia. Mutta tämä ei nähnyt mitään, hänen
-silmänsä olivat ummessa, ja pää nojasi rintaa vasten. Sotamies kosketti
-liipasinta, mutta kivääri ei lauennutkaan.
-
-"Luulenpa, että piru itse suojelee tuota lurjusta", huusi hän, ja
-heitti kiväärin kauas luotaan, "toinen tänne!"
-
-Kolmannen kerran nosti hän kiväärin, mutta juuri aikoessaan koskettaa
-liipasinta, vinkui luoti ilmassa ja lävistetyin käsivarsin kaatui
-jääkäri maahan. Samassa silmänräpäyksessä syöksyi joka taholta esiin
-sissejä, ja vähälukuiset sotamiehet olivat pian hakatut maahan.
-
-Ramoski oli pelastunut, mutta kauhu ja pieni haava vaikuttivat sen,
-ett'ei hän vielä ollut herännyt tainnostilastaan. Hänen toverinsa
-hengitti vielä vaikka hyvin heikosti.
-
-"Kuka oli sotamiesten päällikkö", kysyi mustaverinen mies, nojautuen
-tainnoksissa olevan Ramoskin yli, "tietääkö kukaan sen?"
-
-"Aleksanteri Hummerhjelm", vastasi kuoleva sissi, ja veti viimeisen
-henkäyksensä.
-
-Mustaverinen ei vastannut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se sissileiri joka sijaitsi noin pyssynkantaman päässä Finjajärvestä,
-ei ollut järin lavealle ulottuva. Asuinhuoneet olivat pienet, ja
-useimmissa rakennuksissa ei löytynyt kuin yksi huone, jossa usein asui
-kahdeksan, jopa kymmenenkin henkeä. Matterödissä oli pääasunto, ja
-Finjan sissejä voi siis pitää vaan etuvartijoina. Tämän joukkion
-päällikkö asui omassa tuvassaan, noin kahdenkymmenen kyynärän päässä
-järven rannalta.
-
-Alkoi jo tulla hämärä. Sissimajoissa ei huomattu sitä liikettä, mikä
-aina on leirin ominaisuus; päin vastoin näytti siltä, kuin koko leiri
-olisi hyljätty, tai koko seurue vaipunut uneen. Ei yhtäkään
-hurjannäköistä kasvoa näkynyt mökeissä tahi järven vannalla, ei edes
-koiraa eikä kissaa loikonut auringon lämpimässä paisteessa. Mutta
-kauempana metsässä ja pienellä saarella, pyssynkantaman päässä
-mannermaasta, havaittiin valppaiden vartijain hehkuvat silmät.
-
-Astukaamme päällikön asumukseen. Pienessä rakennuksessa oli kaksi
-huonetta. Täällä olivat köyhän talonpojan lavitsa ja vapaasukuisen
-kirjaeltu sänky rinnatusten; erikokoisia kuvastimia, patjoja,
-kupariastioita ja kirjava kokoelma vaatteita sekä muita esineitä oli
-kaikki heitetty yhteen läjään huoneen nurkkaan. Yhdellä seinällä
-riippui pistooleja ja miekkoja, toisella kunnianarvoisien miesten
-valokuvia. Ja nämä kaikki olivat saaliita ryöstöretkiltä.
-
-Pienet akkunanruudut päästivät vaan niukasti valoa huoneesen, jonka
-tähden nämä monenlaiset esineet ikäänkuin peittyivät tumman hunnun
-alle, tehden huoneen vielä pelottavamman näköiseksi.
-
-Pitkin askelin käveli eräs mies edestakasin lattialla. Hän näytti
-olevan suuressa mielenkiihkossa ja vähän väliin kuului hän jupisevan
-epäselviä sanoja kokoon purtujen hampaittensa välistä. Hän oli pitkä
-varreltaan, leveät olkapäät sekä rinta ja kätensä olisivat olleet
-jättiläisellekin omansa. Tukka oli musta ja valui epäjärjestyksessä
-kasvoille, joilla vieläkin huomasi kadonneen kauneuden jälkiä. Piirteet
-olivat nyt jäykät, ja sysimustissa silmissä hehkui tuli, kyllin valtava
-masentamaan jokaisen. Ryhtinsä oli suora, ja jokainen liikkeensä
-osoitti jäykkyyttä ja ynseyttä, jotka kuitenkin tarpeen vaatiessa
-katosivat. Tämä mies oli sissiseurueen päällikkö ja hän näyttikin
-siltä, että pelkän ulkomuotonsa kautta voisi pitää nuot hurjat
-vimmapäät kurissa.
-
-"Minä olen lannistanut heidät", virkkoi hän, lisäten askeleitaan,
-"vähältä piti, ett'eivät he lähettäneet minua muihin maailmoihin, kun
-annoin edellisen päällikkönsä kadota Finjajärven aaltoihin, mutta
-käsivarteni pidätti heidät. Viisikymmentä kiväärin suuta olivat
-kohotetut sydäntäni kohden", jatkoi hän puhettaan ja seisahtui akkunan
-luo, antaen silmänsä hapuilla järven tyynen pinnan yli, "mutta luodit
-eivät lentäneetkään piipuista, minä lannistin talonpojat. Haa, minulla
-on valtaa ja viekkautta, ja kunnia on minua seuraava. Tuo vanha narri
-sanoi, että pian olen seuraava häntä, mutta ennen omalla tikarillani
-lävistän sydämeni, kuin annan koiran tavoin upottaa itseni. He ovat
-hirveän herkkäuskoisia, nämä tuhmat talonpojat", jatkoi hän
-pilkallisesti nauraen ja leikki koneentapaisesti kylteristä pistäyvällä
-tikarin kahvalla, "he luulevat, että kohtalo vallitsee meidät, mutta
-näytänpä heille, että _itse_ olen kohtaloni herra, sillä luja tahto voi
-tehdä mitä tahansa!"
-
-"Kauhea oli se vala, jonka ruhtinas minun pakoitti tekemään", virkkoi
-hän hetkisen mietittyään ja pyyhkäisten kädellään otsaansa, ikäänkuin
-haihduttaakseen kaikki mieleensä tunkeuvat levottomat ajatukset; "käsi
-ristinkuvalla vannoin, ett'ei käsivarteni lepäisi, ennenkuin olisin
-kostanut. Silloin en minä eikä ruhtinaskaan voinut edes aavistaa, että
-hän kaksi päivää sen jälkeen olisi ruumis. Hän ei tahtonut kostaa tuota
-avioliittoa, sillä se oli päättämätön, mutta hänen kääntymisensä
-kerettiläisten uskoon, tämä on rikos, jonka ainoastaan palautuminen voi
-sovittaa. Ruhtinas kuoli, minun tuli yksin koettaa, ja vielä ei
-käsivarteni ole horjahtanut. Niin, minä olen alkanut tehtäväni!"
-huudahti hän, intohimon hymyn kuvastuessa hänen kasvoilleen. "Lundin
-luona kaatui ensimmäinen uhri, ja toinen on nyt hallussani." Näin
-sanoen vaikeni hän hetkeksi ja siveli vasemmalla kädellään kasvojensa
-aliosaa peittävää, mustaa partaa. "Ja nämä jesuiitat", puuttui hän
-taasen puheesen kuiskaavalla äänellä, "he ovat hornan henkiä! Minä
-tunnen sydämestäni heitä vihaavani, mutta täytyy notkistaa pääni heidän
-ikeensä, kirouksiensa ja tikariensa alle, jotka ehättäisivät minut,
-vaikka pakenisin maailman ääriin. Minun täytyy heitä palvella,
-samoinkuin heidän pirulliset oppinsa palvelevat minua tuumiani
-täyttäessäni. Ne imartelevat myöntyväisyydellään, mutta kuolettavat
-kaikki jalommat tunteet. Ei saa ajatella eikä toimia vapaasti. Mutta
-mitä hyödyttävät minua nyt kymmenen oppivuottani Varsovan luostarissa?
-Kosto ei nyt tarvitse tiedettä avukseen, vaan ainoastaan hiotuita
-tikareita. 'Sinun tulee hiipiä perheisiin, ja siellä kylvää
-eripuraisuuden-siemeniä, tiedoillasi ensin mielet hurmattuasi', nämä
-sanat sanoi pää-pappi minulle, ja lisäsi vielä: 'jesuiitan on
-tunkeutuminen matalimpiin mökkeihin ja palatsien kammioihin, ja
-sentähden täytyy hänen olla oppinut.' Ja minä paloin tiedonhalusta,
-jotta myrkky vaikuttaisi kuolettavammin. Mitä hyödyttää tämä minua
-nyt?" jatkoi hän kolkolla äänellä. "Tapahtumat ovat ehkäisseet tuumani,
-ja tässä ei auta kirjallinen tieto enään mitään."
-
-"Oh", huudahti hän, hetken vaiti oltuaan, "tietoni on oleva minulle
-hyödyksi. _Hän_, tuo ylpeä tyttö, joka raivostuttaa minua
-levollisuudellaan, hän ei enään minussa tunne tuota raakaa sissiä, joka
-ainoastaan janoo verta, vaan viekas jesuiitta on niin kietova hänen
-pauloihinsa, että hän tietämättään lankee niihin. Ha ha haa!" nauroi
-hän hurjasti ja viskasi tikarin kauas lattialle, "minä saarnaan hänelle
-oppiani; puhun hänelle rakkaudesta, yhdyn mielipiteisiinsä, ja sillä
-tavoin aivan tietämättänsä tulen aikomusteni perille. Ah, ei oppi
-sentään olekaan halveksittava", jupisi hän, ottaen tikarin lattialta ja
-pistäen sen paikalleen, "kyllä pyhät isät tiesivät mitä tekivät,
-kirjoittaessaan näitä oppeja, joita voi osoittaa aina kunkin mielen
-mukaan. Ja jos nyt kunnianarvoinen pää-pappi, joka värisi, kuullessaan
-kuolemasta ja verestä puhuttavankin, tietäisi, että minä, joka kymmenen
-vuotta kaksi kertaa päivässä kidutin itseäni madonnan kuvan edessä, nyt
-olen ryövärijoukon päällikkö, ja käsittelen tikaria ja pistoolia yhtä
-taitavasti kuin ennen rukouskirjaa, lähettäisi hän minulle varmaan jo
-edeltäkäsin parin vuoden synninpäästön. Minä olen jesuiitta", jatkoi
-hän hetkisen mietittyään, "mutta kukaan ei voi aavistaakaan, että
-entinen ruhtinaan palvelija, Walchovitz, ensin puki päälleen
-munkkikaapun, sitten ryövärin vaatteet, päästäkseen tarkoituksensa
-perille. Haa!" kiljahti hän, hypähtäen seisoalleen, "unohdinpa, että
-Czarny elää! Hän tuntee minut ja voisi vahingoittaa tuumiani. Mutta
-hänen täytyy kuolla", lisäsi Walchovitz levollisemmin, "hän, kuten
-kaikki muutkin viholliseni, katoo tietämättömiin, eikä kukaan ole
-milloinkaan löytävä heidän ruumiitaankaan. Minä hyödytän kirkkoamme:
-heidän täytyy kuolla, mutta _huomiota herättämättä_, sillä niin kuuluu
-lakimme."
-
-Raju intohimo säihkyi jesuiitan silmissä; moniaita minuuttia istui hän
-mietteisiinsä vaipuneena, sitten nousi hän seisoalleen ja asteli
-vitkaan ulko-ovea kohden, jupisten itsekseen:
-
-"Nyt hänen luokseen! Tahdon helliä pientä kyyhkystäni, ja kahden päivän
-kuluttua lepää hän joko rinnoillani tahi Finjajärven aalloissa."
-
-Näin sanoen astui hän tuvasta pihalle, katseli hetkisen tarkasti
-ympärilleen ja ohjasi sitten askeleensa yksinäistä mökkiä kohden aivan
-järven rannalla.
-
-
-
-
-V.
-
-Berta.
-
-
-Tässä matalassa mökissä oli Berta vankina. Akkunoita oli ainoastaan
-yksi; se oli järvenpuolella ja niin pieni, ettei ihminen olisi siitä
-mahtunut kulkemaan. Se ei oikeastaan akkunan nimeä ansaitsisikaan,
-sillä se oli vaan räppänä, johon täksi tilaisuudeksi oli sovitettu
-likainen, viheriään vivahtava lasi. Ja tässä inhottavassa luolassa,
-sisältäen vaan vuoteen, sohvan ja pari tuolia, tuli Bertan oleskella,
-hänen, joka pari päivää ennen lapsellisissa leikeissä oli hyppinyt
-majuritar Lundbergin avarissa saleissa.
-
-Sellainen on elämä, toisena hetkenä valoisa ja ilokas kuni hymyilevä
-kevätaamu, toisena pimeä kuin myrskyinen marraskuun yö.
-
-Berta ei voinut itkeäkään enään, sillä hän oli itkenyt liian paljon.
-Aamusta aina siihen asti kun hämärä levisi maan ja vetten yli, istui
-hän pienen ikkunan ääressä, ja loi levottomia silmäyksiä vedenpinnan
-yli, ikäänkuin toivossa nähdä pelastajan tulevan. Mutta toivonsa oli
-turha. Hänen edessään kuohuivat pienet laineet leikkien, ja leirissä
-tuolla joivat sissit hänen ja päällikkönsä maljoja laulellen laulujaan.
-Berta ei kuullut mitään.
-
-"Jospa _hän_ toki tulisi", kuiskasi hän, pusertaen kätensä ristiin,
-"mutta virkansa sitoo hänet, ja ehkä hän ei tiedä, missä olenkaan."
-
-Ainoastaan synkät seinät kuulivat hänen valituksensa, ja vieno
-kesätuuli vei sen Finjajärven loiskuvien aaltojen yli.
-
-Hänen ei tarvinnut katsella niitä hirmuisuuksia, joita sissien leiriin
-tuotuja vankejansa kohtaan oli tapana harjoittaa, sillä kuten tiedämme,
-oli hänen akkunansa järvelle päin. Hän pääsi harvoin ulos, mutta kun
-tämä hänelle myönnettiin, käveli rinnallaan aina eräs vanha, inhoittava
-akka, nimeltä Kaisa, jonka luultiin voivan noituakin. Tämä ei juuri
-ollut hienolle neidille sopiva seuralainen, mutta Bertan täytyi tyytyä
-kohtaloonsa. Aniharvoin puhutteli hän Kaisaa, ja kun tämä puhua
-laverteli tanskalaisten voitoista, oli tyttö vaiti ja antoi hänen sekä
-puhua että vastata.
-
-Niin kului pari päivää, kun sissien päällikkö tuli vangin huoneesen.
-Mutta miten hän oli muuttunut! Ensi kerran kun hän kävi Bertan luona,
-aamulla sen päivän jälkeen, jona oli ottanut hänet vangiksi, oli hän
-ollut raju ja hillitsemätöin ja vannonut, että ennenkuin ensi täysikuu
-valaisisi Finja-järveä, täytyisi tytön joko olla hänen, tahi
-valmistautua kuolemaan.
-
-Teko-hymy huulillaan astui Walchovitz huoneesen. Hänen silmänsä eivät
-nyt hehkuneet vihasta eikä hekumasta, mutta tämä teeskennelty
-levollisuutensakin oli hirveä nähdä.
-
-Intohimot, jotka vallitsivat hänen tulista luonnettaan, olivat, myrskyn
-kaltaiset luonnossa; ne tarvitsivat lepoa, päästäkseen uudestaan
-valloilleen, ja silloin entistä kiivaammin.
-
-Nähdessään vihollisensa, vetäytyi Berta takaisin, painaen kätensä
-sydämelleen.
-
-"Älkää pelästykö, hurskas lapseni!" sanoi Walchovitz, mennen tytön luo.
-"Minä olen vaan tahtonut teitä koetella."
-
-Berta oli kokematon; hän ei nähnyt hukkaa karitsan taljan alta.
-
-"Laskekaa minut jälleen kotia äitini luo", pyysi hän rukoilevalla
-äänellä, tarttuen jesuiitan käteen.
-
-Tätä pyyntöä ei Walchovitz ollut odottanut, ja hän oli hetkisen vaiti
-sekä nähtävästi hämillään, mutta sitte sanoi hän teeskennellyllä
-sydämellisyydellä:
-
-"Mahdoton, tätä pyyntöänne en voi täyttää. Ajatelkaapas", jatkoi hän,
-istahtaen tuolille, "ajatelkaapas, että koko seutu vilisee sisseistä,
-ja että..."
-
-"Mitä se tekee", virkkoi Berta rohkeasti. "Lähettäkää pari miestä
-mukaani, minä lupaan, että lähetän heidät takasin."
-
-"Kuulkaahan neiti", vastasi hän vakavalla äänellä, "meillä ei ole
-voimassa turvakirjeet eri osastojen kesken, kuten vakinaisissa
-armeijoissa. Jokaisella seurueella on omat lakinsa, ja tuskin on
-esimerkkiä siitä, että he antaisivat muiden lupauksille arvoa. Ja onhan
-se luonnollistakin", lisäsi hän painolla, "sillä mitä minä lasken
-käsistäni, voi olla muille hyödyksi, ja päinvastoin. Älkäämme siis
-puhuko siitä enään; elämänne kuluu kait jota kuinkin, eikä mitään tule
-teiltä puuttumaan."
-
-"Mutta vapaus, vapaus", virkkoi Berta, "ettekö sitä pidä minään, sillä
-kun..."
-
-"Minä en ole kieltänyt teitä menemästä pihalle milloin tahdotte",
-keskeytti Walchovitz kiivaasti, "ja ettehän sitä paheksune, että vanha
-Kaisa on seurassanne käskyjänne täyttämässä."
-
-"Ellei minun täytyisi _häntä_ totella", vastasi Berta vapisevin äänin.
-"Minä en enään ole lapsi, jota voi kulettaa mielensä mukaan", jatkoi
-hän sitten, ylpeästi kohottaen päätään, "vaan vapaasukuinen
-aatelisnainen, ja tuhansia käsiä tulee kohoutumaan puolustuksekseni.
-Minä vaadin, että laskette minun vapaaksi, ett'en kauemmin tarvitse
-olla näiden ilkeiden ihmisten parissa."
-
-Walchovitz oli vähällä unohtaa päätöksensä, mutta hän hillitsi kuohuvat
-tunteensa, ja sanoi niin levollisesti kuin mahdollista oli:
-
-"Olenpa hyvin pahoillani, ett'en voi pyyntöänne täyttää, nuori
-neitiseni. Minun täytyy pakosta pitää teitä täällä."
-
-"_Pakosta_", toisti Berta, pannen painon joka tavulle, "minkätähden
-puhutte arvoituksia?"
-
-"Kun aika tulee, saatte kyllä kaikesta selon", vastasi Walchovitz,
-kädellään pyyhkäisten otsaansa. Oltuaan hetkisen vaiti, jatkoi hän,
-nojautuen lähemmäksi tyttöä ja katsellen häntä tarkasti: "Tapahtumia
-löytyy, jotka pakoittavat minua käyttäytymään aivan vastoin
-luonnettani. Katsokaas, me ihmiset, jotka luulemme olevamme niin
-voimakkaat ja rohkeat, emme olekaan muuta kuin tapahtumain uhria; nämä
-enimmäkseen kohtalomme määräävät." Viimeiset sanansa lausui hän niin
-matalalla ja intohimoisella äänellä, että Berta pelästyneenä vetäytyi
-syrjään. Walchovitz huomasi nyt liiaksi kiivastuneensa ja virkkoi
-sentähden levollisesti:
-
-"Neitiseni, kohtalonne on nyt minun käsissäni; minun määräyksestäni
-voitte olla joko onnellinen tahi onneton, miten vaan..."
-
-"Muuta ette voi kuin tappaa minut", keskeytti nuori tyttö ja seisahtui
-puolalaisen eteen; "minä tiedän, miten kohtelette vankejanne; teistä ei
-ole mikään pyhää, vaimoja ja lapsia, miehiä ja ukkoja, kaikkia koetatte
-kiusata mitä julmimmalla tavalla. Kylläpä aavistan, mikä kohtalo minua
-ennemmin tahi myöhemmin odottaa", jatkoi hän ja kätki kasvonsa
-käsiinsä, "mutta Jumala on minua auttava, ja kun vähemmän sitä
-aavistattekaan, on pelastaja oleva luonani."
-
-Nämä viimeiset sanat herättivät jesuiitassa epäluuloja, ja hän jupisi
-itsekseen, pitkin askelin kävellen edestakasin lattialla: "Haa, olisiko
-kukaan kavaltaja joukossani; kenties Ramoski... Ei, ei", jatkoi hän
-puoliääneen, "minä pelastin kerran hänen henkensä, hän ei ole minua
-pettävä." Ääneensä lisäsi hän: "Näettehän tuon saaren tuolla! Siellä
-käyskentelee kaksi vartijaa yöt ja päivät. Samoin ovat valppaimmat
-miehet lähetetyt tiedustusretkille ympäristöihin. Heillä on ilveksen
-näkö, huuhkajan korvat ja vihollisten verestä hurmeiset pistimet! Miten
-siis luulette kenenkään voivan hiipiä luoksenne? Vaikka hän olisi repoa
-kavalampi ja ja käärmettä liukkaampi, niin ottaisimme hänet kuitenkin
-kiinni."
-
-Berta kauhistui näitä sanoja kuullessaan.
-
-"Suurenko lunastushinnan vaaditte?" kysyi Berta hetkisen mietittyään.
-"Mainitkaa summa ja lähettäkää sana Torppaan, niin..."
-
-Silloin nousi Walchovitz seisoalleen ja oikasi vartalonsa; silmänsä
-säihkyivät, ja ennenkuin Berta oli puhunut loppuun, keskeytti hän hänet
-lujalla äänellä:
-
-"Minä en tarvitse kultaa, sillä sitä minulla jo on tarpeekseni. Jos
-lupaisitte minulle koko Torpan, niin en ottaisi sitä vastaan."
-
-"Mitä sitten vaaditte?" kysyi Berta, tuskin uskaltaen hengittää.
-
-Walchovitz oli hetkisen ääneti, ikäänkuin epäröiden vastausta.
-Intohimot ja järki taistelivat hänen rinnassaan, mutta vihdoin voitti
-viimeksimainittu, ja hän sanoi, istahtaen tuolille sekä viitaten
-vankiakin istumaan:
-
-"Aluksi vaadin, että kuuntelette minua kärsivällisesti; lopun saatte
-kuulla huomenna."
-
-Berta ei vastannut.
-
-"Älkää pelätkö laisinkaan, ihana neitini", jatkoi hän hellällä äänellä,
-"tahdon kertoa teille pienen sadun, jonka kuulin eräältä vanhalta
-mieheltä; mutta se on sisältörikas ja erittäin sopiva nuorisolle. Se
-kuuluu näin: 'Kaukana, Puolan synkissä metsissä, asui kaksi sisarusta
-sovussa ja ystävyydessä. He toimivat uutterasti ja kokosivat rikkautta,
-ja heidän tiluksensa ulottuivat kauas toisellapuolen vuorten olevien
-järvien luo. He olivat veli ja sisar. Veljellä oli paljon puuhaa
-ympäristössä asuvien naapurien kanssa; hän sovitteli heidän riitojaan
-ja auttoi heitä ajamaan maasta niitä hurjia vihollisia, jotka toisinaan
-tulivat vuorien yli, jolloin hänellä aina oli apuna eräs naapurinsa
-poika, kaunis nuorimies, joka oli hänen siskonsa kihlattu. Tämä nuori
-mies ratsasteli pelkäämättä vuorilla hevosellaan ja ajaa karahutti
-urheasti hopeapurojen yli, ja luotinsa ehätti kotkan korkeimmalla
-kallionhuipulla. Monta, monta vuotta sitten nuo pakanat taasen tulivat
-vuorten yli, tallasivat viljan, polttivat talot ja sanoivat omaavansa
-oikeuden ratkaista naapurusten väliset riitaisuudet. Veli ja sisar
-erosivat; veli meni paenneiden maanmiestensä luo ja kehoitti heitä
-urheasti suojelemaan kotejaan. Sisar oleskeli kotona erään vanhan
-sukulaisensa ja muutamain palvelijain seurassa, jotka veli oli jättänyt
-hänelle huviksi, sillä hänen sulhonsa taisteli vihollisia vastaan
-vuorilla ja tasangoilla. Eräänä päivänä tuli sitten eräs haavoitettu
-nuorukainen sisaren taloon: vaikka vihollinen, laskettiin hän sisälle,
-ja tuo nuori tyttö hoiti häntä siksi, kunnes hän parani..."
-
-"Jatkakaa, jatkakaa", huudahti Berta, kun Walchovitz vaikeni ja pyyhki
-hikihelmiä otsaltaan.
-
-"Nuorukainen lähti matkoihinsa", jatkoi hän kuiskaavalla äänellä, "vaan
-muutaman ajan kuluttua tuli eräs toinen mies, useiden vihollisten
-seurassa takasin, vei mukanaan sisaren ja tuon vanhan sukulaisen, sekä
-osaksi tappoi, osaksi ajoi pakosalle palvelijat. Se mies, joka oli
-nauttinut niin paljon hyvyyttä nuoren tytön kodissa, vietteli hänet
-sittemmin ja teki rikoksensa yhä suuremmaksi murhaamalla sisaren
-sulhon, joka tuli vaatimaan armastansa takasin. Tyttö seurasi häntä
-vuorten toiselle puolen, sillä rakkautensa isänmaatansa ja jumaloitansa
-kohtaan ei ollut sen suurempi. Mutta ilmestyipä kostajakin, joka löysi
-pakolaisten jäljet. Yöt, päivät kuljeskeli hän korkeimpien vuorten yli;
-usein joutui hän harhateille synkissä metsissä, jossa petojen kiljuna
-häntä kammostutti; hän ui jokien ja purjehti merien yli ja ainoastaan
-koston tuumat täyttivät hänen sydämensä. Hän tuli noiden hurjien
-miesten maahan, siellä tapasi hän viettelijän ja..."
-
-"Mikä teitä vaivaa, te kalpenette?" huudahti Berta, itsekin tullen
-pahoille mielin, ja unhotti nyt kokonaan vihollisen olevan edessään.
-
-"Eipä mikään", vastasi Walchovitz pyyhkäisten hikeä otsaltaan. "Minä
-sanoin että kostaja löysi vihollisensa. Kaksikymmentä vuotta oli hän
-häntä etsinyt ja nyt... nyt vihdoinkin ehätti hän tuon kavalan
-sydämen."
-
-Parahtaen syöksi Berta sohvalta, ja olisi kaatunut ellei Walchovitz
-olisi häntä tukenut.
-
-"Ja nyt hakee kostaja tuota kavalaa tyttöä, joka jätti isänmaansa ja
-jumalansa sekä polvistui muukalaisen alttarin juureen", kuiskasi
-jesuiitta, pelästyneen Bertan korviin. Pari minuuttia epäröi hän,
-iskisikö viimeisen iskun, mutta vihdoin jupisi hän hampaittensa välistä
-ja silmänsä säihkyivät: "Nyt on aika pehmittää hänen sydämensä,
-huomenna rukoilee hän polvillaan armoa äidilleen, ja silloin on hän
-minun. Olipa oikein hyvä, että tulin puhuneeksi tuon kertomuksen, nyt
-pääsen tuumaini perille tarvitsematta teeskennellä hurskaaksi; hetken
-päätös on auttanut minua."
-
-Berta oli juossut akkunan luo, koko ruumiinsa vapisi, ja posket olivat
-kalman kalpeat.
-
-"Tahdotteko tietää tuon naisen nimen?" kysyi Walchovitz ja meni häntä
-lähemmäksi.
-
-"En, en!" huusi nuori tyttö, kauhulla katsellen vihollisensa synkkiä
-kasvoja. Hirveä aavistus sanoi hänelle, että miehen kertomus sisälsi
-jotain salaperäistä ja hirmuista, ja hän teki häätävän liikkeen
-kädellään, ikäänkuin olisi hän tahtonut työntää Walchovitzin syrjään.
-
-"Teidän täytyy se tietää", kuiskasi jesuiitta, hypähtäen hänen
-rinnalleen, "kostaja olen minä, ja tuo valapatto on... äitinne!"
-
-Mailma musteni nuoren tytön silmissä ja hän aikoi huutaa, mutta
-kielensä ei tehnyt palvelusta, ja pienimmättäkään äänettä vaipui hän
-tainnottomana lattialle.
-
-Walchovitz syöksyi ulos, ja kaukana metsissä vastasi kaiku hänen
-ivanauruunsa.
-
-Samassa silmänräpäyksessä kun Walchovitz katosi, näkyi toiset kasvot
-ruudun takana. Niiden omistaja oli Ramoski.
-
-"Tyttöparka", jupisi hän, ja pyyhkäsi huuran lasista nähdäkseen
-paremmin, "niin totta kun elän, et huomenillalla ole enään täällä."
-
-Näin sanoen poistui hän ja lähestyi pitkin askelin Walchovitzin tupaa,
-jonka matalasta ovesta astui sisään.
-
-
-
-
-VI.
-
-Torpassa. -- Valmistuksia. -- Pelastus.
-
-
-Aivan Torppaa ympäröivän vallihaudan partaalla, lähellä ylös nostettua
-vipusiltaa, istui kolme miestä ja puhuivat kuiskaten keskenään. Oli
-seuraava ilta sen jälkeen, kun Walchovitz oli käynyt Bertan luona.
-Keskustelevien ympärillä tekivät talon palvelijat innokkaasti työtä;
-suuren suuria kivilohkareita tuotiin esille, jotka tarvittaissa saatiin
-vierittää vihollisen päälle, risukimppuja pidettiin valmiina, ja
-matalille valleille istutettiin pari pientä tykkiä, joiden kartessien
-piti levittämän kuolemaa ja tuhoa vihollisissa. Jokainen näytti
-levottomasti odottavan jotakin, ja kaikkien silmät tähystelivät
-metsänrinnettä, ikäänkuin odottaen näkevänsä joka silmänräpäys hurjien
-vihollisten syöksevän esiin.
-
-"Tänä iltana siis rynnäkkö on tapahtuva", sanoi yksi ennenmainituista
-kolmesta miehestä, leikiten kauhean miekkansa kahvalla, "eivätpä he voi
-aavistaakaan, että kova vastarinta heitä odottaa."
-
-"Eivät laisinkaan", toisti Czarny, joka oli käärinyt kaapun paremmin
-ympärilleen, sillä tuuli oli kylmä ja ilta tavattoman kostea.
-
-"He toivovat saavansa heti ensi rynnäköllä linnan haltuunsa, mutta
-vanha Czarny ja Ramoski ovatkin tällä kertaa olleet heitä viekkaammat."
-
-"Eikö olisi paras viedä kreivitär täältä pois?" virkkoi Aksel. "Hän
-kyllä saisi turvapaikan Herrevadissa, ja..."
-
-"Ei, ei", keskeytti Czarny, tehden kieltävän liikkeen kädellään,
-"kreivitär on yhtä turvattu täällä kuin Herrevadissakin. Älkää luulko,
-nuoret herrani", jatkoi hän säihkyvin silmin, "älkää luulko, että
-sotaiset näytelmät ovat niin vieraat Eleonora-kreivittärelle; vaikka
-kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä, luulen että vanhat tapahtumat
-vielä säilyvät hänen muistossaan."
-
-Ei kukaan vastannut näihin Czarnyn sanoihin, mutta hetkisen mietittyään
-sanoi Bernhard, nojautuen lähemmä vanhusta:
-
-"Ramoski on kait uskollinen, niin että..."
-
-"_Ramoski on uskollinen_", vastasi Czarny, pannen joka sanalle painon.
-"Jo lapsina otti enonne meidät huostaansa ja vei Mikolaioviin.
-Tapahtumat eroittivat meidät, mutta aina olimme haltiaväellemme yhtä
-uskolliset. Hän asui Sandomirissa, minä kotkan tavoin välistä siellä,
-välistä täällä. Me luotimme kuitenkin toisiimme, sillä siitä saakka kun
-puolialasti juoksentelimme Vislokan rannoilla ja kylvöimme sen
-laineissa, tekivät yhteiset pyrinnöt meidät yhdeksi. Sopimuksemme
-mukaan tapasimme toisemme toissapäivänä, ja silloin kertoili hän
-tuumistaan. Heti kun Walchovitz on marssinut matkoihinsa, pelastaa hän
-neidin. Niin, Ramoski on repoakin kavalampi", jatkoi vanhus säihkyvin
-silmin, "hän on itse keksinyt tämän ryntäyksen ja kehoittanut
-jesuiittaa sitä tekemään. Walchovitz vihaa minua minkä ihminen voi
-vihata, ja hän on koettava minua saada hengiltä, kunnes itse joutuu
-hukkaan... tahi saa minut uhrikseen." Nämä viimeiset sanat lausui hän
-enemmän itsekseen ja pyyhkäsi kädellään otsaansa.
-
-Molemmat nuorukaiset katselivat häntä puoleksi levottomin puoleksi
-uteliain silmäyksin; vihdoin katkasi Bernhard äänettömyyden ja kysyi,
-kevyesti laskien kätensä Czarnyn olalle:
-
-"Eikö meidän tulisi sanoa äidilleni, kuka..."
-
-"Älkää milloinkaan enään puhuko siitä!" keskeytti Czarny vielä kerran.
-"Mitä luulette, olisi seurauksena siitä, jos kreivitär saisi tietää,
-että eräs Göran Czarneckin palvelija on ryöstänyt hänen tyttärensä. Ei,
-ei nuori herrani! Paras on, että tämä niin kauan kuin mahdollista
-pidetään häneltä salassa. Jos voisimme saada sen toimeen, ettei hän
-milloinkaan saisi nähdä Walchovitziä tahi kuulla hänestä
-puhuttavankaan, ei hänenkään rauhansa tulisi häirityksi."
-
-"Äiti ei unohda niin helposti", vastasi Bernhard, kohottaen päätään,
-"ja vielä vähemmin sellaisia asioita."
-
-"Ei, Jumala paratkoon", jupisi vanhus ja nousi seisomaan. "Ilon unohtaa
-kyllä pian, mutta suru, se painuu mieleen."
-
-Samassa lähestyi vanha uskollinen palvelija, Erkki, ja pyysi saada
-puhutella Bernhardia.
-
-"Sano suoraan, mitä on mielessäsi", sanoi nuorukainen, hypähtäen
-pystyyn. "Olethan ollut Finjassa?"
-
-"Olen", vastasi Erkki, heiluttaen painavaa miekkaa, ikäänkuin se olisi
-ollut putkisauva, "niin pitkällä kävin kun pääsin. Nuo kirotut sissit
-olivat yhä kintereilläni, mutta minä olen liian kauan metsissä
-kuleksinut, antaakseni tuollaisten kömpelöiden lurjuksien ottaa itseäni
-kiinni. Eipä auta, että sotamarski ja luutnantti Hummerhjelm heitä
-ahdistavat, he tulevat kuitenkin taas esiin, missä vähemmän odotetaan.
-Nyt on asia se, että he mielihyvällä katselevat Torppaa, ja vaan se
-seikka, että Herrevadi on niin lähellä, arveluttaa heitä, mutta..."
-
-"Mitä mutta", keskeytti Czarny, vakavasti katsellen puhujaa, "epäilitkö
-mitään?"
-
-"Jotain sinnepäin", vastasi Erkki, nyykäyttäen päätään, "tuolla rapisi
-joka taholla sekä pensaikossa että puissa, ja sieltä täältä näin
-nokisia kaavoja pistäytyvän esiin; nuo pedot ovat nyt partioretkellä,
-ja Herra yksin tietää, kenen vuoro ensin tulee."
-
-"Ah, yhä useampihan tuon asian tunteekin", virkkoi Czarny, kevyesti
-lyöden Erkkiä olalle. "Sinunpa silmäsi eivät ole peitossa: sissiä
-hiipii todellakin täällä ympäristöllä, ja ensi yönä karkaavat he
-niskaamme."
-
-"No, Jumala nyt lisätköön voimiani", huudahti Erkki, tehden uhkaavan
-liikkeen nyrkkiin puristetulla, tarmokkaalla kädellään, "monta kertaa
-olen käsikahakassa ollut, ja tietäkää se, että ukko Erkki Erkinpoika ei
-olekaan juuri heikompia, kun on kysymys miekan käsittelemisestä.
-Muistanpa vielä kun majailimme Sonderburgin linnassa erällä
-Als-nimisellä saarella, Tanskanmaalla. Tämä ei ollut mikään leikki, sen
-voitte uskoa, sillä tanskalaiset, saksalaiset ja puolalaiset
-hätyyttivät meitä kaikin voimin. Mutta kas, urhea Askenbergimme
-[ruotsalaiset sotamiehet eivät voineet oppia lausumaan Aschenbergin
-eikä monien muidenkaan nimiä oikein], hän ei sittenkään joutunut
-kiipeliin. Tietäkää, että siihen aikaan palvelin ratsumiehenä, ja
-vieläkään en ole heikontunut." Niin sanoen ojensi puhuja oikean kätensä
-suoraksi ja pudisti vahvaa käsivarttaan. "Mutta tällaista kahakkaa eivät
-vanhat silmäni vielä milloinkaan ole nähneet", jatkoi hän: "itse
-kuninkaan sotamiehet eivät häpeä ryöstää ja rosvoilla kuten pahimmat
-ilkitöiden tekijät. Olisipa tämä vaan tapahtunut hänen isävainajansa
-aikana: niin, sepä oli toisenlainen aika se", jupisi Erkki itsekseen,
-mutta lisäsi taas heti ääneensä: "Silloin sekä päällikkyyttä että
-miehistöä pidettiin kurissa, eikä kukaan uskaltanut koskea omenatakaan.
-Nuo kirotut sissit eivät tunnusta Jumalaa eikä perkelettä, sentähden
-elävätkin he villipetojen tavalla, ja tunnenpa itseni kuin nuoremmaksi,
-ajatellessani miten lämpimästi nuo pienet esineet tuolla valleilla
-tulevat tervehtimään konnia", huudahti vanhus, osoittaen tykkiä. "Itse
-tahdon niitä hoitaa, ja olisipa todellakin merkillistä, ell'en voisi
-pitää heidän järjestämättömiä joukkojaan kurissa. Jos on, kuten
-sanotte, Czarny, että nuo verta janoovat koirat kuljeksivat täällä
-ympäristössä, tervehtiäkseen meitäkin, niin olkaa varoillanne, silloin
-kuin vähemmän aavistaa, ovatkin he jo niskassa. Minä asetun tänne
-vallille, ja heti ensimäinen sissi, joka näyttää tukkuisen päänsä, saa
-tämän suuren risukimpun tukkaansa, ja tuli on leimuava siinä kuten
-katajapensaassa. Tämä on viimeinen sanani, ja Erkki-vanhus ei syökään
-sanojaan koskaan."
-
-Vanhus oli hetkisen vaiti, sitten osoitti hän oikeata sivurakennusta,
-huudahtaen:
-
-"Kas todellakin, tuolla seisovat kreivitär ja vanha Martta, joka on
-vannonut ei milloinkaan menevänsä naimisiin. Mutta", lisäsi hän,
-naurahtaen itsekseen, "saammepa nähdä, eikö tuon vanhan neitosen sydän
-helly, kun oikein toden perästä alkaa häntä piirittää."
-
-"Hyvästi, hyvät herrat", sanoi hän sitten vakavalla äänellä, "minä
-menen nyt määräpaikalleni."
-
-Mutta ennenkuin Erkki oli montakaan askelta ehtinyt ottaa, pidätti
-hänet Martta, joka kädet lantioilla asettui hänen eteensä hyvin
-vihastuneen näköisenä.
-
-"Kreivitär kysyy, mitä tämä merkitsee", sanoi vanha palvelijatar ja
-katseli kummastellen varustuksia.
-
-"Eipä mitään erinomaista", vastasi Erkki tyynesti ja aikoi jatkaa
-matkaansa, "täällä taidetaan tänä yönä pitää pienet tanssiaiset, ja jos
-olet tanssihaluinen, Martta, niin sopii mainiosti..."
-
-"Tanssihaluinen;" toisti Martta, tehden ylenkatseellisen liikkeen
-päällään, "nuoret liehakot sellaisesta turhuudesta välittävät,
-rehellinen nainen..."
-
-"Ei tee muuta kuin katselee ja huokailee", keskeytti Erkki vuorostaan
-ja astui pari askelta eteenpäin. "Mutta yhden neuvon annan sinulle,
-Martta", jatkoi hän vakavasti, "sinä saat pian nähdä kummallisen
-näytelmän; pysy silloin huoneissa äläkä pistä nokkaasi ovesta, sillä
-silloin on hyvin mahdollista, että peset huomenna koipiasi
-vallihaudassa." Näin sanoen jätti hän vanhuksen, joka itsekseen
-jupisten joitakin epäselviä sanoja ohjasi askeleensa isoja portaita
-kohden, jonne Czarny ja molemmat nuorukaiset jo olivat ehtineet.
-
-"Miksi et ole kertonut tästä uhkaavasta vaarasta ennenkuin viimeisessä
-silmänräpäyksessä", sanoi kreivitär lempeällä vaan surullisella
-äänellä, nojautuen Bernhardin käsivarteen. "Ja sinä, vanha Czarny",
-jatkoi hän kääntyen Czarnyn puoleen ja loi häneen puoleksi nuhtelevan
-katseen, "sinä, joka tiedät että vaadittaissa voin kärsiäkin, sinäkin
-salasit minulta tämän?"
-
-"Jalo kreivittäreni", vastasi vanhus nöyrästi, paljastaen päänsä,
-"minun on kaikki syy, sillä minä kielsin Bernhard- ja Aksel-herraa
-puhumasta, koska en syyttä tahtonut saattaa teitä levottomaksi. Jo
-ennalta kannatte niin paljon suruja hartioillanne, että minua arvelutti
-kertoa tästä vaarasta, ell'ei, kuten nyt, tarve vaatisi sitä tekemään.
-Mutta ehkä kaikki onkin vaan pelkkää pelotusta", jatkoi hän,
-tähystellen metsäänpäin. "Olkaa kuitenkin ihan levossa, niinkauan kun
-käsivarsikin liikkuu, olemme teitä puollustava."
-
-Toivon säde valaisi hetkisen Eleonoran surumielisiä kasvoja, vaan se
-katosi pian ja hän kuiskasi:
-
-"Berta-parka, jospa vaan tietäisin kohtalosi! Koko Torpan, niin, kaikki
-mitä omistan tahdon antaa sille, joka jälleen tuo lapsen helmaani."
-
-"Huomenna Aksel ja minä lähdemme Herrevadiin", vastasi Bernhard:
-"sotamarski Ascheberg ei varmaankaan kiellä pyytämääni apua, ja parin
-päivän päästä on siskoni oleva vapaa."
-
-"Niin, se on varma", vakuutti Aksel, oikealla kädellään tarttuen
-miekkaansa.
-
-"Jumala suokoon, että puhuisitte totta", huokasi kreivitär, ollen
-valmis poikansa käsivarteen nojaten tekemään kierron linnan
-huoneuksessa. Mutta silloin astui Czarny esiin ja sanoi:
-
-"Armollinen kreivitär, älkää lisätkö mieltänne nyt painavaa surua,
-katselemalla kaikkia niitä hirmukeinoja, joita olemme keksineet,
-ottaaksemme sissejä vastaan niin tuntuvasti kuin mahdollista! Minä
-olen..."
-
-"Uskollinen Czarnyni", vastasi Eleonora, tarttuen palvelijan käteen,
-"minä luotan uskollisuuteesi, jota on koetettu niin monta vuotta.
-Sinähän vielä muistat vanhaa sukulaistani, Katarina Lubomirskiä, ja
-enpä milloinkaan unohda, miten sinä ja hän aina olitte riidassa, sillä
-hän, kuten minä nyt, tahtoi aina ottaa osaa Mikolaiovin puolustukseen.
-Vanhus lepää nyt levossa", jatkoi Eleonora liikutettuna, "rauha hänen
-tomullensa!"
-
-"Amen", jupisi Czarny itsekseen, "pyhä neitsyt häntä varjelkoon!"
-Ääneensä sanoi hän: "Ja minä vakuutan, ett'ei yksikään ihminen toista
-kertaa tule viemään teitä kodistanne, olisipa se sitten vaikka eversti
-Kruse itse!"
-
-Eleonora hymyili katkerasti kuultuaan tämän muistutuksen, ja vastasi
-kuiskaten: "Tämä oli siihen aikaan, kun riemu asui sydämessäni."
-
-"Voihan se vielä kerran palatakin", intti Czarny.
-
-Eleonora ei vastannut. Syvään huoahtaen palasi hän huoneisiinsa.
-
-Kauan katsoi Czarny hänen jälkeensä, ja yksinäinen kyynel vieri hänen
-lumivalkeaan partaansa, kun hän jupisi: "Niin kauan kuin tämä käsivarsi
-voi asetta käsitellä, ei yksikään ole häneen tarttuva."
-
-Yön vaippa peitti yhä enemmän maan, ja kylmä tuuli vinkui metsissä ja
-tantereella. Raskaat pilvet, jotka koko päivän olivat estäneet auringon
-lämpimät säteet paistamasta, olivat haihtuneet, ja miljoonia tähtiä
-loisti nyt kirkkaalla taivaalla, ystävällisesti tuikkien Skånen verisen
-tantereen yli. Puoliyöstä nousi Mörkanskogin viheriöiden puunlatvojen
-takaa kuu, ensin kullaten kukon oikean sivurakennuksen torninhuipulla,
-sitten luoden värisevän valonsa jokaisen esineen yli.
-
-Kolmekymmentä rivakkaa miestä oli linnan puollustusväkenä, todellakaan
-ei suuri joukko, mutta mitä luvussa puuttui, sai urhous palkita. Yksi
-ajatus innostutti kaikkia: hengellä ja verellä puollustaa asematansa.
-Hiljaa kuin varjot hiipivät he toimillaan ja tekivät tehtävänsä
-kuumeentapaisella kiireellä, sillä joka hetki odottivat he saavansa
-kuulla sissien hurjia sotahuutoja. He kyllä tiesivät, minkälaista
-vihollista vastaan tulisivat taistelemaan, ja Czarny, joka
-puollustustyötä johti, oli ytimekkäässä puheessa valmistanut heitä
-ankaraan taisteluun. Jollakuilla heistä oli kostettavana äidin, isän,
-sisaruksen tahi puolison kuolema, sillä suurin osa oli paennut
-poltetuista taloistaan ja hurjistuneiden talonpoikain puukoilta. He
-olivat kaikki ruotsalaismielisiä, ja tiesivät siis, mikä kohtalo heitä
-odottaisi, joutuessaan vihollisten käsiin. He olivat vannoneet
-mieluummin tulla haudatuksi raunioiden alle, kuin uskoa sissien
-lupauksia ja vakuutuksia.
-
-Akselin ja Bernhardin järjestäessä omia puolustusasemiaan käveli tuo
-väsymätön Czarny ympäri ja piti tarkan huolen, että kaikki oli
-kunnossa. Ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta.
-
-"Hyvä, hyvä", puuttui vanhus puhumaan, istahtaen tykille, "minä olen
-nyt keittänyt heille keitoksen ja valmistanut niin lämpymän
-tervehdyksen, ett'eivät suinkaan tule palelemaan, vaikka yö onkin
-jotenkin kylmä. Tulkaa nyt vaan", jatkoi hän, nojaten kauniin päänsä
-käteensä, "vielä kerran tahdon katsella Walchovitzia silmiin, ja pyhä
-neitsyt on kyllä pitävä huolta siitä, ettei miekkani tällä kertaa
-luiskahda hänen otsalleen. Ja Ramoski kyllä tekee velvollisuutensa.
-Haa!" huudahti hän, nousten seisoalleen. "Tahtoisinpa nähdä hänen
-raivonsa, kun takasin palatessaan neiti onkin poissa, jos, nimittäin,
-hän milloinkaan palaa takasin", jatkoi hän vitkaan. "Minun miehieni
-kanssa ei ole leikkimistä, ja vanha Erkki kyllä antaa heille kullekin
-ansioittensa mukaan. Tästähän tulee koko hauska leikki vanhoilla
-päivilläni ja..."
-
-Samassa tunsi hän raskaan käden vasemmalla olallaan ja katsottuaan
-takansa, seisoi Bernhard hänen vieressään.
-
-"Ethän vielä huomaa mitään?" kysyi nuorukainen, silmäillen seutua
-ympärillään, "ja vaikea onkin tässä epämääräisessä kuunvalossa havaita
-noita hiipiviä vihollisiamme."
-
-"Ei ole hätää, nuori herrani", vastasi Czarny varmasti, "Erkillä, joka,
-kuten näette, seisoo tuolla vipusillan luona, on hyvät silmät, eikä
-kissakaan voisi, hänen sitä huomaamatta, hiipiä tänne sisälle. Miten on
-kreivittären laita, onko hän mennyt nukkumaan?"
-
-"Maata nyt!" huudahti Bernhard kummastuneena. "Kyllähän hyvä äitini nyt
-on levollinen ja hyvässä turvassa, mutta olisihan aivan hullua nyt
-antautua levolle, kun sota riehuu oven edessä. Ei, Czarny hyvä, niin
-rauhallinen ei hän suinkaan ole."
-
-"Niin, parasta lienee pitää silmät auki aikoinansa", vastasi vanhus
-hiljaa, "ei kukaan tiedä, mitä noilla konnilla on mielessä."
-
-Keskustelu päättyi tähän, ja Bernhard, jonka tuli vartioida vipusillan
-luona, Akselin seisoessa toisella puolen vanhan linnan sisäänkäytävän
-luona, lähti paikalleen. Hitain askelin lähestyi Erkki Czarnya ja
-sanoi, osoittaen vipusiltaa:
-
-"Kestävätkö ketjut?"
-
-"Ei yksikään sissi saa niitä poikki", vastasi Czarny, "ja voidakseen
-sen tehdä, tulee heidän ensin mennä vallihaudan yli, joka vie heiltä
-vähintäänkin pari tuntia."
-
-"Kuulkaa, Czarny!" virkkoi Erkki, tarttuen puolalaisen käsivarteen ja
-vei häntä vallin partaalle, "ei se ole pelko, vaan varovaisuus, joka
-saattaa minut puhumaan teille. Lähettäkää sana Herrevadiin ja hankkikaa
-lisäväkeä, jota pikemmin, sitä parempi. Pelkäänpä, että kaikki apu pian
-on meiltä kielletty ja..."
-
-"Mitä nyt, ukko?" huudahti Czarny astuen takaperin. "Mitä tarkoitatte
-tällä pelolla? Olittehan aivan levollinen äsken, eli ehkä omatunto..."
-
-"Vaiti!" ärjäsi vanhus liikutuksesta vapisevin äänin ja astui
-taaksepäin, paljastaen miekkansa. "Minä tiedän, mitä aijotte sanoa.
-Vanhalla sotamiehellä kuin minä, joka on sotinut rehellisen
-'Askenbergin' rinnalla ja halaissut sekä saksalaisten, tanskalaisten
-että puolalaisten pääkalloja, on aina puhdas omatunto, sen sanon
-teille. Katsokaas, minä annan sotilaskunniani vastapantiksi
-uskollisuudestani, ja jos kerran vielä uskallatte lausua sellaisen
-epäluulon, ei neitseenne, tai miksi häntä nimitätte, voi pelastaa teitä
-Erkki Erkinpojan kostolta. Tämä on viimeinen sanani, ja niin totta kuin
-sissit nyt tulevat tuolla metsässä, niin totta olen rehellinen mies.
-Hakekaa sitte itse apua, mistä tahdotte, kun nuo kirotut roistot
-piirittävät meitä niin, ett'emme edes saa vallihaudasta vettä janoomme,
-mutta älkää toista kertaa tulko luokseni sellaisella puheella!"
-
-Näin sanoen pisti ukko miekan taas huotraansa ja poistui, jupisten
-sanoja, joita ei Czarny ymmärtänyt. Tämä jäi hetkeksi seisomaan
-paikalleen ja näki vaijeten Erkin jättiläiskokoisen vartalon katoavan
-sinnepäin, jossa tykit olivat; sitten kiirehti hän nopein askelin
-oikeaan sivurakennukseen, ilmoittaakseen kreivittärelle, että päättävä
-hetki oli tullut.
-
-Mutta juuri astuessaan ensimäiselle portaalle katsoi hän takansa, ja
-näki vanhan Erkin seisovan erään tykin päällä. Hänen kookkaan
-vartalonsa eroitti selvään kirkkaassa kuunvalossa, ja oli enemmän
-kuvapatsaan kuin elävän ihmisen kaltainen.
-
-"Mitä nyt, mitä nyt?" jupisi Czarny ja seisoi kuin naulattuna
-paikoillaan. "Mitä tämä merkitsee? Haa, merkki, tuo..."
-
-Viimeinen sana jäi lausumatta, kun hän samassa huomasi Erkin kadonneen.
-Pari sekuntia odotti Czarny hengittämättä ja aikoi juuri palata
-takasin, kun samassa paikassa, missä Erkki oli seisonut, salama
-välähti, ja korkeissa puissa kajahteleva jyske seurasi heti sen
-jälkeen.
-
-Joka taholta metsässä vastattiin laukaukseen korkeilla sotahuudoilla,
-ja vallilta kuului Erkin voimakas huuto:
-
-"Aseisin! Sissit ovat hyökänneet kimppuumme!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuskin oli viimeinen sissi kadonnut Ramoskin näkyvistä, kun hän nopein
-askelin kiiruhti tuvalle, jossa Berta asuskeli.
-
-"Hän meni paulaan", jupisi puolalainen, kiiruhtaen kulkuaan, ja tämä
-kiire kummastutti jälelle jääneitä, syystä, että hän, Ramoski, aina oli
-vastahakoinen ja kankea töitään toimittaessaan. "Nyt, jos milloinkaan,
-saan hänet pelastetuksi", jatkoi hän, naurahdellen itsekseen
-kepposelle, jonka oli tehnyt ystävälleen.
-
-Hiljaa hiipi hän tuvalle ja saavutti, kuten hän luuli, kenenkään
-huomaamatta, pienen akkunan, jonka alle hän erinomaisella huolella
-kätki pienen veneen.
-
-Hänen tarkoituksensa oli paeta yli järven Bertan kanssa.
-
-"Herrevadiin täytyy meidän matkamme ohjata", ajatteli hän, ryömien
-akkunan alla kasvavien pensaiden väliin, "Herrevadiin täytyy meidän
-päästä, vaikka sitten joka saari vilisisi vahdeista, ja sissien
-kiväärit pilkistelisivät joka pensaikosta."
-
-Tapansa mukaan istui Berta akkunan ääressä, ja synkeä suru oli painanut
-leimansa hänen kasvoilleen. Hän oli kalpea, ja usein vei hän molemmat
-kätensä polttavalle otsalleen. Silmien entinen kirkkaus oli kadonnut,
-ja suu ei enään hymyillyt.
-
-"Huu, tämä on kauheata", huokasi hän kauhusta väristen, "huomenna tulee
-hän takasin. Äitini, rakas äitini", huudahti hän tuskastuneena,
-peittäen kasvonsa käsillään, "mikä kohtalo sinua ja minua odottaakaan!
-Hän on kostava kauheasti! Oi, mikä hirmuinen salaisuus peittää
-vanhempaini entisen elämän! Nyt tiedän, miksi äitini suree niin syvästi
-ja aina huokailee, ollessaan yksin. Miten on tämä päättyvä, ja milloin
-pääsen pois tästä kurjasta luolasta?" Tätä sanoessaan vierivät runsaat
-kyyneleet esiin, hän itki katkerasti, ja kuumeentapainen väristys
-puistutti hänen ruumistaan.
-
-Hän ei nähnyt, miten silmäpari säälivästi katseli häntä, eikä kuullut
-näitä hiljaa lausuttuja sanoja: "Hänen täytyy tulla pelastetuksi!"
-
-Se oli Ramoski, joka akkunan läpi oli häntä katsellut.
-
-Kyyneleet herkesivät vuotamasta ja tuskallisella liikkeellä nosti Berta
-päänsä, mutta huudahti samassa kauhusta ja peräytyi, huomatessaan
-vieraat kasvot akkunan ulkopuolella.
-
-Ramoski viittasi häntä lähestymään, ja hetken epäiltyään totteli hän,
-nähdessään vieraan ystävälliset ja samassa murheelliset kasvonjuonteet.
-
-Ramoski koetti sitten avata akkunan, mutta se vastusti kaikkia hänen
-kokeitaan. Hetken mietiskeli hän, mitä tehdä, ja tuli vihdoin selville
-siitä, että täytyi tällä tavoin puhua Bertan kera, sillä se olisi
-herättänyt huomiota, jos hän olisi mennyt suoraan ovesta.
-
-"Mutta tästä aukosta ei yksikään ihminen voi päästä", mutisi hän ja
-tempasi akkunaa, "meidän on odottaminen, kunnes tulee pimeä."
-
-Usean kokeen perästä onnistui hänen vihdoin tempaista irti akkuna.
-
-"Älkää pelästykö, ihana neiti", sanoi hän Bertalle, joka vavisten oli
-peräytynyt toiselle puolen huonetta, "älkää pelästykö! Minä tahdon
-pelastaa teidät."
-
-"Te tahdotte minut pelastaa!" huudahti nuori tyttö, toivon säteen
-kirkastaessa hänen kasvojaan. "Onko tämä totta, tahi kenties on se
-petos, vietelläksenne minut uusiin vaaroihin."
-
-"Luottakaa minuun, niin kaikki käy hyvin", vastasi Ramoski, joka ei
-ollut kuulevinaankaan Bertan viimeisiä sanoja. "Mutta teidän täytyy
-uskaltaa minuun", jatkoi hän kuiskaten, "teidän täytyy antaa minun
-määrätä, ja minä lupaan, että tänä iltana olette vapaa."
-
-Berta tuskin uskoi korviaan. Hän pääsisi vapaaksi, saisi mennä ulos
-tästä kamalasta huoneesta, jossa sade lapasi seinät, eikä tarvitsisi
-enään katsella tuota iljettävää Kaisaa, joka alati häntä kiusasi. Ja
-paras kaikista oli, että pääsisi _häneltä_ pakoon, jonka katse vielä
-poltti hänen sielussaan. Eikö tämä kaikki ollut ihana unelma? Ei! Jota
-enemmän hän tarkasti tuntemattoman kasvoja, (meidän tulee tässä
-muistuttaa, että Ramoski oli muuttunut paljo kauniimmaksi, sittekuin
-tutustuimme häneen Sandomirissa) sitä varmemmaksi tuli hänen uskonsa,
-ettei tuo tuntematon tahtonut häntä pettää. Hän lähestyi vähitellen ja
-sanoi vihdoin, lapsellisella viattomuudella katsellen Ramoskia:
-
-"Sinä näytät liian hyvältä, tahtoaksesi saattaa minut vielä
-onnettomammaksi, ja minusta nähden ei sinun silmäsikään ole sellaiset
-kuin tuon toisen. Mutta jos teet minulle jotain pahaa, niin että
-äiti-parkani saa itkeä vielä enemmän, on Jumala sinua siitä
-rankaiseva."
-
-Nämä yksinkertaiset sanat tunkeutuivat Ramoskin sydämeen ja hän jupisi
-itsekseen: "Pyhä neitsyt minua tästä varjelkoon." Ääneensä sanoi hän:
-"Minä tahdon pelastaa teidät äidillenne, ja vanha Czarny on..."
-
-"Czarny!" huudahti Berta ja seisoi yhdellä hyppäyksellä akkunan luona,
-"tunnetteko vanhan, rehellisen Czarnyn?"
-
-"Tunnen", vastasi Ramoski, "minä olen hänen maanmiehiänsä."
-
-"Sittenpä et voi minua pettää", vastasi nuori tyttö luottavasti, ja
-lisäsi hän heti jälkeenpäin uteliaasti tarkastellen Ramoskia,
-"sittenhän rukoilet sinäkin neitsyt Mariaa, kuten Czarnykin. Minä pidän
-hänestä paljon", virkkoi hän viattomasti, "mutta sekä äiti että minä
-emme voi hyväksyä, että hän siten kunnioittaa syntistä naista."
-
-Tämä puhe kummastutti Ramoskia, mutta nyt ei ollut aikaa kuluttaa
-tärkeitä minuuttia missään keskustelussa, ja hän vastasi vakavasti:
-
-"Puhukaamme siitä sittemmin; nyt on vaan pidettävä huolta, miten
-parhaiten pääsette pakenemaan."
-
-"Niin, niin, pelasta minut, pelasta minut!" huudahti Berta, joka nyt
-vasta taas huomasi tilansa, "mutta kiiruhda, sillä tuo toinen voi joka
-hetki palata takasin; minä olen usein nähnyt hänen kävelevän täällä
-rannassa vakoilemassa."
-
-"Hän ei tule takasin vähintäinkään useaan tuntiin", vastasi Ramoski,
-sekä jupisi itsekseen, "ja pyhä neitsyt suokoon, ett'ei hän enään
-palaisi milloinkaan!"
-
-"Missä hän sitten on?"
-
-"En tiedä", vastasi Ramoski; "arvattavasti partioretkellä."
-
-Berta tunsi kylmän väristyksen jäsenissään. "Älä viivy, älä viivy!"
-huusi hän yhä tuskallisempana. "Vie minut heti täältä; uh, minä
-tukehdun!"
-
-"Meidän täytyy odottaa, kunnes tulee hämärä", vastasi Ramoski, "minä
-olen kätkenyt tänne veneen, jolla pakenemme yli järven. Mutta olkaa
-tarkoin varoillanne, vanha Kaisa väjyy kaikkialla."
-
-Näin sanoen hypähti hän notkeasti maahan, katsoi vielä kerran, oliko
-vene paikoillaan, ja katosi mökkien väliin.
-
-Tuskin oli hän kadonnut, ennenkuin vanhanpuoleinen naishenkilö tuli
-esille pensaikosta parin kyynärän päässä akkunasta. Se oli Kaisa.
-
-"Niin, vanha Kaisa väijyy kaikkialla", jupisi hän käheästi nauraen,
-"kyyhkynen aikoo lentää haukan pesästä, mutta siitä ei tule mitään, hä,
-hä, hä!"
-
-Kiirein askelin riensi hän toisen veneen luo, joka oli kiinnitetty
-parin kyynärän päähän Ramoskin veneestä, ja pian näki hänen kaikin
-voimin soutavan pientä saarta kohti, jossa vartija oli.
-
-Kuten lukija muistaa, oli ilta kuutamoinen, ja tämä seikka oli suurena
-haittana Ramoskille.
-
-"Oli miten tahansa", jupisi hän, astellen rantaan, "hätätilassa voin
-tehdä tietä näillä", Puoliääneen sanoessaan tämän, otti hän vyöstään
-pistoolin, tutki sitä tarkoin, ja käyttäytyi sitte samaten tikarilla.
-
-Berta odotti häntä mitä suurimmalla malttamattomuudella. Vihdoin hän
-tuli, ja Berta oli vähällä syöstä hänen helmaansa, kun hän hiipivin
-askelin astui matalasta ovesta huoneesen. Ramoski näki nuoren tytön
-riemun, ja tunsi itsensä melkoisesti vahvistetuksi, kun hän
-kysymykseensä, josko Berta olisi altis kärsimään kaikki paon vaarat,
-sai vastauksen:
-
-"Vaikkapa tie kulkisi kuohuvien aaltojen tahi pimeimpien metsien läpi,
-en laisinkaan epäilisi seurata sinua, ja myöskään en epäilisi, jos
-meillä olisi vaikka kuinka monta penikulmaa kuljettavaa, kun vaan
-jälleen saan nähdä äitini ja pääsen tuon hirviön luota, joka niin vihaa
-häntä ja minua."
-
-Ramoski säpsähti: "Vihaa häntä ja minua", toisti hän hiljaa, "tienneekö
-hän mitään?"
-
-"Minä tiedän paljon", vastasi Berta, joka oli kuullut hänen viimeiset
-sanansa, "minä tiedän, mikä kohtalo tuli isäni osaksi, ja tiedänpä myös
-mikä on meidän, jos _hän_ saa määrätä." Hän ei vapissut, kuiskatessaan
-näitä sanoja, mutta niin syvä suru kuvautui hänen kalpeille kasvoilleen
-ja äänensä oli niin vaikeroiva, että Ramoskin mieltä aivan karvasteli.
-
-"Tulkaa, tulkaa, älkäämme viipykö kauempaa!" huusi hän, ja tarttui
-tytön käteen, "jokainen hetki on kallis."
-
-Ulkona paistoi kuu, levittäen haamoittavan huntunsa pienen järven
-laineille ja rannoille. Ilta oli huumaavan ihana, ja Berta nauttikin
-syvin henkäyksin luonnon kauneudesta. Nopein askelin riensivät he
-veneen luo. Ramoski meni edellä, ja nuori tyttö oli juuri aikeissa
-hypätä veneesen, kun hän seisattui ja kuiskasi, nostaen sormen
-huulilleen:
-
-"Saarestapäin tulee vene; me olemme tulleet huomatuksi."
-
-Ramoski seurasi katseellaan hänen kädellään osoittamaan suuntaan ja
-huomasi ihmeekseen, että vene lähestyi kiireesti rantaa. Ja tarkemmin
-katsottuaan näki hän, miten kiväärejä välkkyi kuun valossa.
-
-"Niin, he ovat todellakin huomanneet meidät", sanoi hän harmin
-tunteiden valtaamana, "nyt ei meillä ole muuta keinoa, kun koettaa
-paeta metsän läpi."
-
-"Tule siis", kehoitti Berta, joka nyt sai rohkeutensa jälleen, "minä
-olen kyllin voimakas..."
-
-"Haa, nyt tiedän", huudahti Ramoski, hypäten veneestä, "käyttäkäämme
-niitä hevosia, jotka otettiin pari päivää sitten. Osaattehan
-ratsastaa?" jatkoi hän, kääntyen Bertan puoleen.
-
-"Kyllä maar", vastasi hän, hienosti hymyillen, Ramoskin sitä kuitenkaan
-huomaamatta.
-
-Minuuttiakaan empimättä riensivät he kopille, jossa hevoset olivat.
-Ramoskin potkauksesta aukeni ovi, hevoset tuotiin ulos semmoisenaan,
-sillä satuloimiseen ei nyt ollut aikaa, ainoastaan ohjat ja peite, ja
-valmistukset olivat tehdyt.
-
-"Jumala meitä auttakoon!" huokasi Berta ja keikahti Ramoskin avulla
-ratsulle. "Kiirehdi, vene on pian rannassa, ja sitten on liian
-myöhäistä."
-
-Ramoski oli pian valmis, mutta juuri aikoessaan hypähtää ratsulle,
-peräytyi hän, kauhu kuvautuneena kasvoissaan. Pakolaisten edessä seisoi
-vanha Kaisa.
-
-"Niin, vanha Kaisa väijyy kaikkialla", huudahti hän pilkkanaurulla,
-"kyllähän arvasin, että katteinin ystävä kierteleikse ihanan neidin
-ympärillä, mutta vanha Kaisa tuntee kaikki sellaiset salatiet, ha ha
-haa!"
-
-Ramoskin hämmästys ei kestänyt kauan. Hän huomasi heti, että ratkaiseva
-ja pikainen päätös oli tehtävä, ja vielä enemmän, koska hän huomasi
-vanhuksen levottomasti seuraavan katseellaan venettä.
-
-Ja Ramoski täyttikin heti tekemänsä päätöksen. "Pois tieltä, vanha
-kummitus", huudahti hän, tykkänään unohtaen kaiken varovaisuuden, "pois
-tieltä, taikka kyllä sinut opetan!"
-
-Vanhuksen silmät säteilivät, ja koko hänen ruumiinsa vapisi raivosta.
-"En mene", vastasi hän, purren hammastaan, "minua käskettiin
-vartioimaan vankia, ja sen teenkin."
-
-Näin sanoen tarttui hän Bertan hevosen suitsipieliin, kimakoilla
-huudoilla kutsuen apua.
-
-Berta parahti ja olisi pudonnut hevosen selästä, ellei Ramoski olisi
-häntä tukenut.
-
-"Rauhoittukaa", kuiskasi hän tukahutetulla äänellä, "meidän täytyy
-päästä täältä, vaikka sitten tiemme kulkisi tuon kummituksen  ruumiin
-yli."
-
-Nämä sanat kuuli Kaisa, ja sitä lujemmin rupesi hän huutamaan.
-Tuonnempana leirissä huomattiin jo vilkasta liikettä, ja vene oli enään
-parin sylen päässä rannasta.
-
-"Tahdotko pitää suusi kiinni, niin saat jäädä eloon?" sanoi Ramoski,
-mennen aivan vanhuksen eteen.
-
-"En", huusi hän niin kovaa kuin jaksoi, "tännepäin, pakolaisia,
-ryövärejä, mur..."
-
-Tätä viimeistä sanaa ei hän ehtinyt lausua, sillä Ramoskin käsi likisti
-hänen kurkkuaan. Mutta sittenkin piti hän suitsista kiinni.
-
-"Päästä irti ohjat", käski Ramoski vielä kerran.
-
-Vanhus ei voinut vastata, mutta yhä lujemmin tarttui hän ohjista
-kiinni.
-
-"No, saakoon sitten saatana uhrinsa", jupisi Ramoski kolkosti, "parempi
-on, että tuollainen kummitus kuin sinä, tulet helvettiin, kuin että
-viaton tyttönen jäisi sinun ja vertaistesi kidutettavaksi. Pyhä neitsyt
-suokoon minulle tämän anteeksi. Tarve minut pakottaa sen tekemään."
-
-Vanha Kaisa oli sillä välin turhaan kokenut päästä vapaaksi, mutta
-Ramoskin käsi puristi hänen kurkkuaan, ikäänkuin se olisi ollut
-pihtipenkissä.
-
-"En, en!" kähisi hän taas, ja puristi suonenvedon tapaisesti ohjaksia,
-"aa-aa-auttakaa." Tikari työntyi hänen rintaansa, käden jäntereet
-tulivat hermottomiksi, vaahto näkyi vapisevilla huulilla, ja ähkyen
-vaipui hän maahan.
-
-Kaikki oli tapahtunut parissa silmänräpäyksessä, joiden kuluessa ei
-Berta ollut uskaltanut katsoa ylös. Mutta kuultuaan vanhuksen putouksen
-ja nähdessään verta valuvan tikarin Ramoskin kädessä, valtasi hänet
-kauhu, ja hän kuiskasi, kääntäen pois päänsä ja osoittaen Kaisaa: "Hän
-oli toki ihminen."
-
-"Ei, vaan piru hän oli", jupisi Ramoski, keikahtaen ratsulle, "ellen
-olisi tehnyt häntä vahingoittamattomaksi, olisi hän pian tappanut
-teidät."
-
-Takaapäin kuuluvat hurjat huudot vetivät heidän huomionsa ruumiista
-vaaran puoleen, joka yhä lähempänä uhkasi heitä. He huomasivat nyt
-takanaan sissiparven, joka hurjasti huutaen syöksyi esiin, hampaisiin
-saakka varustettuna. Hetkisen viivytys, ja pako olisi ollut mahdoton.
-Silloin kannusti Ramoski hevostaan ja kiiti ensimäistä tietä, minkä
-näki, Bertan seuraamana. Luodit vinkuivat heidän korvissaan ja
-tempoivat irti oksia, jotka peittivät pakolaiset, mutta korkeampi voima
-näytti suojelevan heitä; ja kuu valaisi kirkkaasti heidän yksinäisen
-tiensä. Puhtaan sydämensä pohjasta kiitti Berta Jumalaa, pyhälle
-neitsyelle ja kaikille pyhimyksille lausui Ramoski hartaan kiitoksensa
-hänkin, ja äänettöminä riensivät he sitten täyttä vauhtia
-korkearunkoisten puiden ohi tuntematonta päämäärää kohden.
-
-
-
-
-VII.
-
-Onnettomuus tulee harvoin yksin. -- Jatkoa kolmanteen lukuun.
-
-
-Erkki-vanhuksen laukauksesta syntyi hälinä linnassa, ja jokainen
-kiirehti hänen käskystään vahtipaikalleen. Mutta se oli myöskin
-herättänyt hiipivät viholliset, ja nämä kun näkivät olevansa huomatut,
-koettivat ensi hämmästyksissään rynnäköllä valloittaa linnan.
-
-Vimmatulla sotahuudolla heittäytyivät he hautaan ja kapuilivat urheasti
-vallille, mutta täällä otettiin heitä niin tarmokkaasti vastaan, että
-heidän hetken ottelun perästä ylen niskojansa täytyi peräytyä.
-
-"Tämä oli ensimäinen hyvästijättö", mutisi Erkki, ladaten tykkinsä
-uudelleen, "toisella kerralla käy paremmin, sillä nyt nuo pirut tulivat
-liian äkkiä. Kas niin, pojat, sillä tavalla kunnon sotilas taistelee!"
-
-Kauan ei tarvinnut odottaa toistakaan rynnäkköä. Mutta nyt muuttivat
-sissit sotimistapansa. Himmeä kuunvalo kun oli, voivat sissit
-edukkaasti piillä pensaikossa, mutta sitävastoin selvästi nähdä
-puollustajat, ja he käyttivätkin tätä etua hyväkseen. Metsästä
-välähteli joka hetki, ja jokunen luoti aina vei uhrinsa. Erkki kiroili
-kyllä sala-ampujia, mutta ne eivät sittenkään tulleet esille:
-piilopaikastaan lähettelivät he vaan luoteja, ja vanhus itsekin menetti
-hattunsa, juuri aikoessaan viedä sytyttimen sankkireikään.
-
-"Tuolla, tuolla, ampukaa tuonnepäin!" huusi nuori talopoika tarttuen
-Erkin käsivarteen. "Minä huomasin sissijoukon olevan piilossa siellä
-pensaikossa."
-
-Osoitettu pensaikko oli aivan lähellä vallihautaa, ja nähtävästi oli
-sissien aikomus koota sinne niin suuri joukko kuin mahdollista,
-voidakseen sitten rynnätä, kun hajoitettujen ampujain luodit ensin
-olivat vähentäneet puollustajain rivejä. Tämä ajatus juolahti heti
-Erkin mieleen, ja hän jupisi itsekseen, kääntäen tykit kenenkään
-huomaamatta pensaikkoa kohti:
-
-"Hiljaa, hiljaa vaan, lurjukset, kyllä tunnen nämä kujeet; aivan samoin
-nuo kettumaiset saksalaisetkin tekivät Sonderburgin luona, ja minä
-silloinkin kanuunia hoidin. Paremmat ne tosin olivat kuin nämä
-leikkikalut, mutta kun panee kahdenkertaisen latauksen, niin toivon,
-ett'ei ainakaan pari heistä enään näe ensi päivänkoittoa." Näin sanoen
-nosti hän sytyttimen: välähdys, kumiseva paukaus, ja pensaikosta kuului
-ääretön parku, jota sotaan tottunut Erkkikin kauhistui. Hän oli niin
-hyvin tähdännyt laukauksensa, että ainoastaan pari henkeä vältti
-hävityksen.
-
-Näiden joukossa oli eräs roteva mies, joka nopein askelin juoksi
-metsään, mutta ennenkuin katosi, katsoi hän taakseen, veti kaapun
-kasvoiltaan, nosti oikean kätensä kirkasta taivasta kohden ja jupisi:
-"jo tänä yönä täytyy teidän olla minun vallassani."
-
-"Näetkö tuota yksinäistä miestä metsän rinteessä?" kuiskasi Erkki
-eräälle paraista ampujista. "Ota hänet huomioosi ja lähetä hänelle
-tervehdys, että ukko Erkinpojalla vieläkin on hyvät silmät."
-
-Tuntematon seisoi paikallaan, ja himmeässä kuunvalossa näyttivät
-sysimustan parran ympäröimät kasvot enemmän henkiolennon kuin ihmisen
-kasvoilta.
-
-Vielä kerran lausui hän äsken mainitsemamme sanansa, mutta pääsi tuskin
-loppuun, kun luoti lävisti puoleksi alas käärityn kauluksen ja pysähtyi
-nuoreen puuhun parin kyynärän päässä hänen takanaan.
-
-Mies vavahti, nosti kaapun päänsä yli ja riensi pois. Erkki Erkinpojan
-vieressä seisoi Czarny. "Tunsitko häntä?" kysyi Czarny, osoittaen
-kädellään sinne päin, missä sissi oli seisonut.
-
-"En", vastasi Erkki, "ken hän oli?"
-
-"Ehkä saamme nähdä hänet vielä kerran tänä yönä", vastasi Czarny
-hiljaa. "Pidä kuitenkin silmäsi auki, sillä nuo koirat koettavat millä
-tavalla tahansa saavuttaa päämääränsä."
-
-Odottamatta Erkin vastausta, ohjasi Czarny askeleensa oikeaan
-sivurakennukseen.
-
-Taistelu oli herennyt, ainoastaan laukaus silloin tällöin osoitti, että
-yhä vartioittiin toisiaan.
-
-Kalpeana ja vapisten oli Eleonora istahtanut sohvalle samaan huoneesen,
-jossa kertomuksemme alussakin hänet näimme. Joka laukauksella värisi
-hän, ja kädet ristissä rinnallaan rukoili hän sielunsa syvyydestä
-menestystä omaisilleen. Hän kuunteli hengittämättä, ja oli monta kertaa
-valmis menemään akkunan luo, mutta vanha Martta esti aina häntä sitä
-tekemästä, päättävästi asettuen hänen eteensä.
-
-"Ette saa itseänne näyttää, kreivitär", huudahti vanhus, tarttuen
-Eleonoran käteen, "nuo ilkeät sissit eivät sääli ketään, ja pian voisi
-tapahtua, että heidän luotinsa eksyisivät tännekin."
-
-Eleonora totteli vanhuksen varoitusta, sillä hän huomasi, etteivät
-tämän neuvot olleet halveksittavat. Syvään huoaten vetäytyi hän
-takasin, mennen entiselle paikalleen istumaan.
-
-"Eikö taistelu nyt ole päättynyt?" kuiskasi hän puoleksi nousten
-istualtaan, "minä en enään kuule laukauksia."
-
-"Luulenpa todellakin", vastasi Martta, mennen akkunan luo, mutta tuskin
-oli hän seisonut siellä pari minuuttia, kuin hän kimakalla äänellä
-huusi, peittäen kasvonsa käsillään: "Oi, ei, he ampuvat vielä: oi, eikö
-lopu milloinkaan tämä hirveä taistelu! Tällaista en ole milloinkaan
-ennen nähnyt. Kas, onpa todellakin Erkki tuolla näyttämässä kykyään!"
-jatkoi hän, painaen kasvonsa ruutua vasten.
-
-"Huu, huu, nyt hän ampuu taasen! Jumala meitä varjelkoon noilta
-villipedoilta, jotka..."
-
-Czarnyn tulo keskeytti tässä Martan puheen. Synkkä pilvi verhosi
-vanhuksen otsan, ja kasvoissaan huomasi levottomuuden, jota hän turhaan
-koki peitti.
-
-"Czarny, Czarny!" huudahti Eleonora, mennen vanhusta vastaan,
-"ulkomuotosi ei ennusta hyvää. Mitä arvelet taistelusta?"
-
-"En tahdo salata ajatuksiani", vastasi Czarny vakavalla äänellä' "enkä
-myöskään antaa teille pettävää toivoa, vaan suoraan ilmaista, että
-vaara todellakin on suuri. Kyllä tunnen nuo lurjukset; he sotivat
-omalla tavallaan, ja ell'eivät heti onnistu saamaan valtoihinsa
-väkivallalla jotain paikkaa, koettavat he petoksella tulla sen
-omistajaksi. Jos vaan tämän yön voimme pitää heitä etäällä, tahdon
-huomenna pyytää apua Herrevadista. Olkaa toki rauhallinen", jatkoi hän,
-nähdessään Eleonoran huolen yhä enentyvän hänen puhuessaan, "me olemme
-valmiit viimeiseen saakka puollustamaan asemiamme, ja ainoastaan
-ruumiidemme yli voivat vihollisemme päästä tänne."
-
-"Kiitos, kiitos!" muuta ei Eleonora voinut puhua.
-
-Synkkä aavistus oli hiipinyt hänen sydämeensä, pitäen sitä
-jännitettynä. Mennyt aika tunkeutui hänen katseensa eteen ja ajatukset
-kuluneiden päivien iloista ja suruista valtasivat hänet kokonaan.
-
-Ei kukaan häntä häirinnyt. Czarny oli mennyt Martan luo ja puhui
-hänelle matalalla äänellä. Ison seinäkellon yksitoikkoinen pakutus oli
-ainoa ääni, joka häiritsi hiljaisuutta huoneessa. Puolen tuntia kului,
-ja vielä istui Eleonora samassa asennossa. Metsästä ja vallilta kuului
-yksiäänisiä laukauksia, ja vähä väliin antoi Erikki-vanhus kanuuniensa
-paukkua, näyttääkseen sisseille, että vielä oli valveilla. Kuu liikkui
-verkalleen yhä kauvemmaksi länteen, puiden varjot pitenivät, ja
-itäisellä taivaan rannalla näkyi vaaleanpunainen juova, joka vähitellen
-yhä suureni. Toisen kerran aukeni ovi, ja Bernhard astui huoneesen.
-
-"Poikani! poikani!" huudahti Eleonora, ojentaen kätensä nuorukaista
-kohden, "miten hirveäksi on tämä yö tulevakaan! Czarny sanoo ett'ei
-sota vielä ole päättynyt."
-
-Molemmat miehet vaihtoivat pitkän silmäyksen keskenään, mutta vihdoin
-sanoi Bernhard, syleillen äitiään:
-
-"Niin on, armas äitini, mutta valitus ei tee sankaria. Rohkeus ja
-päättäväisyys, mutta ennen kaikkia varovaisuus ovat nyt tarpeen. Sissit
-vakoilevat joka pensastossa, vaan eivätpä ole meidänkään miehet
-joutilaat, ja linnan toisella puolen seisoo Aksel miehineen estämässä
-ryntääjiä siltä puolen hyökkäämästä. Äitini tietää että Aksel on urhea
-ja taitava sotilas, joten luulen, ett'ei siltä puolen ole mitään
-pelättävää."
-
-"Niin on kuten Bernhard-herra sanoo", virkkoi Czarny, pyyhkästen
-kädellään ruudulta näköä estävän huuran, "ja jos tahtovat vielä tehdä
-rynnäkön, on se tapahtuva pian, ennenkuin päivä valkenee, jolloin
-helposti voimme heidät huomata."
-
-Tuskin oli hän saanut viimeiset sanat lausutuiksi, kun hirveä melu
-kuului toisesta huoneesta. Czarny syöksi ovelle, mutta ei vielä ehtinyt
-sitä avata, kuin jo eräs palvelijoista töyttäsi sen selälleen.
-
-"Mitä nyt, mitä nyt?" kysyi Bernhard, mennen palvelijaa vastaan,
-"tulethan sinä sellaista vauhtia, kuin jos sissit olisivat
-kintereilläsi."
-
-"Heikeinpä niin", vastasi mies hengästyneenä, "nuo lurjukset ovat
-hyökänneet kornetti Lundbergin kimppuun, kun hän rohkeni mennä
-kappaleen matkaa metsään, seutua tutkimaan. Hän taistelee kuin hurja,
-mutta mitä voivat hänen muutamat miehensä niin montaa sissiä vastaan."
-
-"Puhutko totta, mies", ärjäsi Czarny, tarttuen palvelijan käsivarteen,
-"eikö säikähdys ole tehnyt vaaraa suuremmaksi kuin se todella onkaan?"
-
-Samassa tuli Erkki huoneesen.
-
-"Ei", vastasi tämä, joka oli kuullut Czarnyn viimeiset sanat, "hän on
-puhunut totta."
-
-Eleonora ei voinut sanoa sanaakaan; pidätetyin henkäyksin kuunteli hän
-palvelijain usein äänekästäkin keskustelua ulkohuoneessa, ja aikoi
-juuri mennä heitä rauhoittamaan, ehk'ei itsekään juuri ollut
-rauhallinen, kun Czarny sanoi:
-
-"Tahdonpa itse mennä katsomaan, miten asianlaita oikeastaan on."
-
-"Seis", kajahti nyt ääni kaikkien muitten yli, "ei kukaan saa mennä
-ulos."
-
-"Ken voi minua estää?" kysyi Czarny, joka ei ensihämmästyksissään
-huomannut sitä, joka puhui.
-
-"Minä voin sen tehdä", vastasi sama ääni, ja samassa seisoi Aksel
-hänen edessään. Vaatteensa olivat repaleilla, ja tukka valui
-epäjärjestyksessä hartioille.
-
-"Minä taistelin niin kauan kuin voin", jatkoi hän, pyyhkien hikeä
-otsaltaan. "Sissit ovat monilukuisemmat kuin aavistimmekaan, sillä he
-ovat kokonaan piirittäneet meidän. Kyllähän lähetimmekin useoita heistä
-toiseen maailmaan, vaan uusia tuli taas sijaan, ja meidän täytyi
-väistyä. Viisi miestä on joukostani jälellä, ja nämä koettavat vielä
-vastustaa vihollisia vanhan linnan luona. Löytyykö täällä yksinäistä
-huonetta, jonne voisimme viedä kreivittären, niin..."
-
-"Ei, minä en pakene", vastasi Eleonora, ylpeästi heittäen päänsä
-taaksepäin. "Teidän kanssanne tahdon jakaa vaaramme."
-
-Kaikki katselivat häntä ihastuksella, ja hän jatkoi:
-
-"Ehk'en omaakaan miehen voimia, olen toki yhtä rohkea, ja yhtä
-levollisesti voin kyllä katsella vaaroja silmiin kuin tekin, ystäväni.
-Sotiessanne en tahdo jäädä joutilaaksi tänne, minä tulen mukaanne."
-
-"Ei, äitiseni", vastasi Bernhard uskaliaasti, "siihen en minä voi
-myöntyä. Teidän täytyy myöntyä siihen, että viemme teidät suojaan."
-
-Eleonora ei vastannut. Hetkisen oli hän mietteisiinsä vaipuneena,
-sitten ojensi hän pojalleen kätensä ja sanoi hiljaa:
-
-"Kentiesi lienee parasta, että äiti tottelee poikaansa."
-
-Sissit olivat menetelleet hyvin viekkaasti. He olivat vetäytyneet
-takasin, pettääkseen linnan puollustajia, joka onnistuikin. Sitten
-ryntäsivät he yhdistynein voimin Akselin johtaman pienen joukon
-kimppuun, ja häneltä itseltä kuulimme jo, miten tämä ottelu päättyi.
-
-Erkki oli melkein kaikkien palvelijain seuraamana rientänyt taisteluun,
-joka yhä vaan kiihtyi kiihtymistään. Kumpikin puolue koetti sen, minkä
-ihmisvoimilla suinkin voi, ja jo näyttikin kuin jos sissit olisivat
-joutuneet häviölle, semminkin kun Czarny alkoi hätyyttää heitä sivulta,
-mutta he olivat liian lukuisat.
-
-Vanha Erkki taisteli urhokkaasti, ja rohkaisi miehiäkin sekä sanoilla
-että teoilla, ja hänen raskas miekkansa halkasi monta otsaa. Näyttipä
-Czarnykin, ett'ei kahdeksankymmentä vuottansa vielä paljon olleet
-heikontaneet käsivarren tarmoa. Joka tilaisuudessa koetti hän päästä
-taisteluun verivihollisensa Walchovitsin kanssa, mutta tämä piti
-itsensä yhä syrjässä. Ainoastaan kerran Czarny hänet näki, mutta
-seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän kadonnut.
-
-Puolentunnin ankaran taistelun perästä olivat vallit sissien hallussa,
-ja nämä rupesivat nyt tunkeutumaan sivurakennuksiinkin, jossa
-menettelivät vanhan tapansa mukaan. Kaikki mitkä käsiinsä saivat,
-taulut, kuvastimet ja huonekalut, kaikki hävitettiin tahi vietiin
-takavarikkoon, ja salit, joissa ainoastaan pari tuntia sitten oli
-vallinnut lepo, olivat nyt hirveiden väkivaltaisuuksien
-näyttämöpaikkana.
-
-Eleonora luuli omaavansa enemmän rohkeutta, kuin mitä hänellä todella
-olikaan. Niinkauan kuin taistelu riehui ulkona, oli hän jotenkin
-levollinen, mutta kuultuaan, että viholliset olivat tunkeutuneet
-hänen omiin huoneisiinsa, silloin loppui hänen rohkeutensa, ja
-tuskanhuudahduksella vaipui hän poikansa syliin.
-
-"Viekäämme hänet vanhaan linnaan", sanoi Aksel, joka parin tanakan
-miehen kanssa suojasi sisäänkäytävää, "pääseehän sieltä alas toiselle
-puolen."
-
-Tämä ehdotus hyväksyttiin, ja harvoin käytetyn holvikäytävän kautta vei
-Bernhard nyt kiireesti äitinsä, jott'ei tämä tulisi näkemään niitä
-hirmuisuuksia, joita ennen pitkää tultaisiin täällä harjoittamaan.
-
-Ei Eleonora olisi voinut uskoa niin pian pakolaisena astuvansa vanhan
-linnan pimeisiin saleihin, joissa kaiku kertoi joka askeleen, ja joissa
-kostea ilma tuntui niin tukahuttavalta.
-
-Pimeys vallitsi siellä; vaan silloin tällöin, kun tuli ulkona
-kiivastui, näkyi kirkas kajastus pienillä akkunoilla, joiden läpi
-tuskin kuukaan pääsi valaisemaan.
-
-Hurja meteli tuli yhä kuuluvammaksi Eleonoran korvissa, ja sai hänet
-vapisemaan.
-
-"Bernhard, Bernhard, miten on tämä päättyvä?" valitti hän, väännellen
-käsiään. "Jospa toki jollakin keinoin pääsisimme pakenemaan
-Herrevadiin!"
-
-"Se on liian myöhäistä", vastasi Bernhard kolkosti, "kaikki
-uloskäytävät ovat miehitetyt, meidän täytyy taistella täällä."
-
-Keskustelu pysähtyi tähän, sentähden että Erkki ja Czarny syöksyivät
-huoneesen, noin kymmenen palvelijan seuraamana.
-
-"Missä on Aksel?" huudahti Bernhard, rientäen Czarnyn luo, joka käski
-palvelijoitten sytyttämään tulta kahteen jälellejääneesen lamppuun.
-"Eihän vaan hänelle mikään onnettomuus liene tapahtunut?"
-
-"Hän se sotii kuin 'Askenbergin' ratsumies ainakin", kiirehti Erkki
-sanomaan, "ja nuo kirotut talonpojat tulevat kyllä huomaamaan, että
-hänen miekkansa iskee syvään. Mutta nyt on kysymys, miten voitaisiin
-saada kreivitär turvaan, sillä nuo koirat voittavat yhä enemmän alaa."
-
-Lamput olivat sillävälin sytytetyt, tehden valollaan vanhat esineet
-kummannäköisiksi.
-
-"Emmekö koettaisi viedä kreivitärtä ulos tätä tietä?" sanoi Erkki, ja
-osoitti avaraan etehiseen johtavaa ovea, "täältä taasen pääsee vanhan
-linnan takana olevalle polulle. Vaara lähenee joka hetki yhä enemmän,
-ja pian..."
-
-Viimeiset sanansa haihtuivat siihen yhteiseen kauhunhuutoon, joka
-kajahti salissa, kun holvikäytävän ovet kukistuivat sisään, ja sissien
-hurjistuneet kasvot tulivat näkyviin.
-
-Kaksi sissiä juoksi huoneesen, mutta olivat tuskin päässeet pari
-kyynärää eteenpäin, kun raadelluin ruumiin kaatuivat lattialle. Aksel
-se taasen pienen joukkonsa kanssa tuli vähälukuisten palvelijain avuksi
-saliin. Mutta sissit tunkeilivatkin mitä nurjimmalla kiivaudella
-sisään.
-
-"Jumalan tähden pelastakaa kreivitär!" huudahti Czarny, juosten
-Bernhardin luo, jonka rinnoilla puoleksi tainnoton kreivitär lepäsi,
-"pelastakaa hän", toisti Czarny, tarttuen kornetin käsivarteen,
-"pelastakaa hän, ell'ette tahdo nähdä hänen joutuvan Walchovitzin
-käsiin!"
-
-Kuin käärmeen pistämänä nousi Eleonora seisoalleen, sanoen:
-
-"Minä kuulin sanan, kauhean sanan!" huudahti hän, horjuvin askelin
-mennen Czarnyn eteen, joka nyt kauhulla huomasi menneensä liian
-pitkälle. "Oi, nimi entisiltä ajoilta kaikui korvissani! Czarny, sano,
-kuulinko oikein?"
-
-Vanhus kääntyi vavisten poispäin.
-
-Eleonora jatkoi:
-
-"Minä kuulin nimen, joka herättää valveille kaikki muistot
-hirmupäiviltä Sanin luona, nimen, joka muistuttaa kaikista niistä
-hirmuisuuksista, joista tulin osalliseksi tuossa pienessä mökissä
-Veikselin rannalla! Sano, Czarny, etkö maininnut Walchovitzin nimeä?"
-
-"Kreivittäreni", vastasi Czarny sortunein äänin, "minä... minä..."
-
-"Levottomuutesi toteuttaa aavistukseni", vastasi Eleonora kätkien
-kasvonsa käsiinsä. "Oi Jumalani, mikä tuleekaan osakseni! Haa!"
-huudahti hän, peräytyen pari askelta, kauhu kuvautuneena kasvoissaan,
-"tuolla on hän, ruhtinaan palvelija, ja..."
-
-"Ja ruhtinaan kostaja", vastasi luja ääni takaapäin.
-
-Eleonora meni tainnuksiin, ja tämä olikin paras hänelle, sillä nyt ei
-hänen tarvinnut katsella sitä hirveätä näytelmää, mikä vanhassa
-linnassa näyteltiin. Joka taholta olivat sissit tunkeutuneet sisään,
-toivossa saada enemmän saalista.
-
-Czarny kääntyi, kuullessaan äänen takanansa, ja Walchovitzin säkenöivät
-silmäykset kohtasivat häntä.
-
-"Antautukaa!" jatkoi Walchovitz kohottaen pistoolin. "Vastarinta ei
-enään hyödytä mitään."
-
-"Antautua!" huudahti Erkki, joka tähän saakka oli vaijeten katsellut
-kohtausta. "Puhutko kuninkaan sotamiehille antautumisesta?" jatkoi hän,
-korottaen äänensä ja heiluttaen miekkaa päänsä päällä. "Ei, ennenkuin
-tämä käsivarsi on hervoksissa, et saa minua peräytymään!"
-
-Näin sanoen syöksyi tämä rajupäinen vanhus päin Walchovitzia, joka ei
-odottanut ryntäystä, vaan vetäytyi äkkiä takasin.
-
-Tämä oli merkki yleisen kahakan alottamiseen. "Puollustakaamme
-kreivitärtä, niinkauan kuin yksikin käsivarsi on jälellä", huudahti
-Czarny pelästyneille palvelijoille, jotka tämän kehoituksen kuultuaan
-liittyivät yhteen, Erkki-ukon johdolla. "Näyttäkäämme noille
-roistoille, ett'ei voitto vielä ole heidän." Sitten kuiskasi hän
-Bernhardille, joka, äitinsä sylissään, seisoi aivan hänen takanaan:
-"Koettakaa päästä metsänpuoleiselle ovelle. Tie näyttää olevan vapaa;
-minä puollustan teitä."
-
-Bernhard teki niin, ja oli jo noin puolitiessä, kun Walchovitz äkkiä
-pidätti hänet, kiukkuisin katsein astumalla hänen eteensä.
-
-"Haa!" huudahti puolalainen, heiluttaen sapeliansa päänsä päällä,
-"vihdoinkin olen tullut määräni päähän!"
-
-"Etpä vielä, kirottu ryöväri", sanoi ääni aivan Walchovitzin vieressä,
-joka tuskin sai aikaa välttääkseen Erkin iskuja. "Ensin tapat minun",
-jatkoi vanhus, asettuen Bernhardin eteen, "mutta tulehan vaan tänne,
-niin merkitsen sinut koko elinajaksesi."
-
-Silmänräpäyksessä sulkivat sissit tien, ja kreivittären puollustajilla
-ei nyt ollut muuta neuvoa kuin sotia viimeiseen mieheen.
-
-Hänen ympärillään seisoivat Bernhard, Aksel, Czarny ja Erkki, ja heidän
-onnistui yhdistetyin voimin lyödä takasin ensimäinen rynnäkkö. Veri
-valui lahonneelle permannolle, ja siellä täällä kaatui sissejä
-halaistuin otsin tai ruumis lävistettynä. Mutta kreivittären
-palvelijainkin luku oli vähentynyt, ja surulla huomasi Bernhard, että
-kaikki pelastus nyt oli ajattelemattomissa.
-
-"Czarny, Czarny, emmekö enään voi pelastua?" kuiskasi hän, hirveä tuska
-kuvautuneena kasvoillaan, "onko onneton äitini joutuva heidän käsiinsä.
-Silloin on hän hukassa."
-
-"Koettakaamme murtautua läpi", vastasi Czarny hiljaa; "ottakaa te
-kreivitär, Erkki ja minä suojelemme teitä; vielä on meitä niin monta
-jälellä, että koe voi onnistua."
-
-Pieni joukko kokoontui Czarnyn käskystä kreivittären ympärille, joka
-taistelun ajalla oli herännyt ja nyt, posket kalman kalpeina ja polvet
-horjuen, nojautui Bernhardin käsivarteen.
-
-"Oi Jumalani, eikö tämä ollut harhanäky, vai onko _hän_ täällä?"
-huudahti Eleonora tuskastuneena. "Czarny, kautta kaiken mikä pyhää on,
-vastaa todenperäisesti!"
-
-Mutta Czarny ei kuullut näitä sanoja, sillä juuri samassa syöksi hän
-pienen joukkonsa etupäässä sissien keskelle ja teki heille suuren
-tappion. Vanha Erkki seurasi häntä uskollisesti. Järjestämättömät
-talonpojat peräytyivät, ja suurin osa heistä pakeni nurinniskoin samaa
-tietä kuin tulivatkin.
-
-Vielä paloivat molemmat lamput ja valaisivat himmeästi tuota hurjaa
-melskettä, mutta samassa kun Erkki löi maahan erään niistä
-talonpojista, mitkä vielä tekivät vastarintaa ovella, kuului pistoolin
-laukaus eräästä salin nurkasta, ja luoti murskasi toisen lampuista
-pienille palasille. Taaskin pamahti laukaus, mutta tämä hairahtui
-maalistaan.
-
-"Hakatkaa nuo kirotut konnat tuhansiksi palasiksi!" huusi Czarny
-lujalla äänellä. "Meidän täytyy päästä ulos, ennenkuin ehtivät ampua
-toisenkin lampun sirpaleiksi."
-
-"Ei niin kiirettä, Czarny-ystäväni!" kuului ivaava ääni hänen takanaan,
-ja lampun levittämässä puolihämärässä valossa tunsi Czarny
-verivihollisensa synkät kasvot. Mutta Walchovitz ei ollut yksin,
-hänellä oli suuri joukko seurassaan.
-
-"Ei niin kiirettä!" toisti hän taas, ottaen pari askelta eteenpäin.
-"Minulla on pari sanaa puhuttavaa kreivitär Eleonora Stjernfeltille,
-valapatolle ja..."
-
-"Pidättäkää! Kaiken sen tähden, mikä pyhää on, olkaa armelias!"
-huudahti kreivitär, nostaen molemmat kätensä Walchovitzia kohden. "Eikö
-minua ole kohdannut hirveä onnettomuus, kun kadotin sekä puolisoni,
-että tyttäreni!"
-
-"Ja vielä _minun hauttani_!" täytti Walchovitz vitkaan, pannen
-viimeisille sanoille painoa.
-
-Eleonora tuijotti puhujaan tylsin silmäyksin; alussa ei hän näyttänyt
-ymmärtävän näiden sanojen merkitystä, mutta vihdoin kävi kaikki hänelle
-selville, ja parauksella, joka sai tuon paatuneen Walchovitzinkin
-kavahtamaan, vaipui hän tainnuksissa lattialle.
-
-"Saatana", ärjäsi Czarny, ja syöksyi ase koholla esiin, "eikö sinussa
-löydy rahtuakaan ihmistunnetta?"
-
-"Hm", sanoi jesuiitta, halveksivaisesti koukistaen ylähuultaan, "kuka
-minulle puhuu siitä, kun kosto viittaa?"
-
-"No valmistaudu sitten taistelemaan elämästä ja kuolemasta", vastasi
-Czarny, kolkon epätoivon valtaamana, "toisen meistä täytyy jäädä
-paikalle."
-
-"Minä tahdon ensin katsella häntä silmästä silmään", kuului luja ääni
-Czarnyn takaa, ja ennenkuin tämä ehti antaa ainoatakaan iskua, juoksi
-Erkki esiin ja asettui hänen ja Walchovitzin väliin. "Puollusta
-itseäsi", ärjäsi hän, nostaen molemmin käsin miekkaansa, "minä olen
-ennenkin sinua etsinyt, mutta joka kerta olet päässyt pakoon. Äskettäin
-puhuit kostosta, saammepa nähdä, eikö se ennemmin tahi myöhemmin
-saavuta sinuakin."
-
-Walchovitz ei tällä kerralla peräytynyt, vaan väisti taitavasti Erkin
-hurjia iskuja. Kaksintaistelu tuli yhä rajummaksi.
-
-Turhaan koki Walchovitz käyttää kaikki voimansa ja notkeutensa,
-masentaakseen vastustajansa; Erkki-ukko seisoi vaan järkähtämättä
-paikallaan.
-
-"Takasin!" huusi puolalainen, kun sissit aikoivat karata vanhuksen
-niskaan. "Hän on vaatinut minua miekkasille, on siis minun
-velvollisuuteni kaataa hänet." Czarnyn, Bernhardin ja Akselin tunteet,
-tätä taistelua katsellessaan, voi helposti arvata. Jos Erkki kaatuu, ei
-olisi toivoakaan, mutta jos voitto olisi hänen, löytyisi vielä
-pelastuksen siinto jälellä.
-
-Kuten ennen on sanottu, oli salia ja oikeata sivurakennusta yhdistävä
-ovi särjetty, kun sissit pakottivat Akselin peräytymään. Toisen
-uloskäytävän luona metsäänpäin seisoivat Erkki ja Walchovitz.
-
-"Ettekö luule, että voisimme päästä pakoon tätä tietä?" kysyi Bernhard,
-osoittaen uloskäytävää. "Kaikki sissit ovat nyt koolla salissa, ja
-yhdistetyin voimin pitäisi kokeen onnistuman."
-
-"Sitä olen minäkin ajatellut", vastasi Czarny, nojautuen Eleonoran yli,
-joka tainnottomana lepäsi eräällä oven luona olevalla rahilla.
-"Koettakaamme, eikö meitä onnestaisi", lisäsi hän ja otti tainnottoman
-syliinsä sekä kiiruhti käytävään.
-
-Aksel ja Bernhard suojelivat paluumatkaa muutaman haavoittumattoman
-palvelijan kanssa, mutta ennenkuin viimemainittu meni salista, huusi
-hän Erkille olemaan hyvässä toivossa, sillä apu oli pian tuleva.
-
-Samassa kajahti heidän takanaan niin hornallinen pilkkanauru, että
-nuorukainen hämmästyksissään ja kauhistuneena kääntyi takasin. Hänen
-edessään seisoi Walchovitz, ja parin kyynärän päässä siitä nojautui
-vanha Erkki seinää vastaan. Puolalaisen miekka oli sattunut hänen
-rintaansa, ja kalman kalpeus levisi hänen kasvoilleen.
-
-"Pelastakaa... kreivitär... minä tein... minkä... voin", ähkyi hän,
-vieritellen tuskissaan. Sitten vaipui hän lattialle ja veti viimeisen
-henkäyksensä sissien pilkkanaurun ja kirouksien kajahdellessa. Eipä
-toki Walchovitzkaan ollut välttänyt Erkin hurjia iskuja, sillä useista
-kohden olivat vaatteensa repaleina, ja vasemmasta käsivarresta vuoti
-veri virtana lattialle.
-
-"Ha, ha, haa!" nauroi hän uhalla, purren hammastaan raivosta,
-"käytävään on asetettu vahdit, vaan ei miehiä painetit ja keihäät
-käsissä, katsokaa, katsokaa!" jatkoi hän, syösten Bernhardia vastaan,
-"mitä tuumitte noista vahdeista? Ha ha haa!"
-
-Kauhun ja hämmästyksen huuto kaikui kuin yhdestä suusta käytävässä, kun
-punaset tulen liekit välähtelivät sieltä täältä sisään. He huomasivat
-nyt sivurakennuksen olevan pistetyn tuleen, ja että todellakin olisi
-kummallinen kohtalon oikku, jos voisivat pelastua.
-
-Heidän asemansa oli todella kauhea; edessään riehuivat liekit yhä
-rajummin, ja sissit lähenivät samaten. "Kas, miten ihanasti tuo
-loistaa! Tämä vanha pesä on palava, kunnes ei löydy muuta kuin perustus
-jälellä", huudahti Walchovitz, juosten saliin. "Sissit, tännepäin,
-ottakaa kaikki valtoihinne, joko elävinä tai kuolleina!" Tämä yksi
-käsky oli kylliksi, sillä heti täyttivät hurjat talonpojat käytävän.
-
-Kuumeentapaisella kiivaudella painoi Bernhard äitiään rintaansa vasten
-ja tarttui kovemmin miekan kahvaan, Aksel ja Czarny asettuivat hänen
-eteensä, ja päättivät, niin kalliista kuin mahdollista uhrata elämänsä,
-ennenkuin antautuisivat.
-
-Sissit syöksivät esiin, mutta kovapintainen vastarinta pakotti heidät
-heti ensi rynnäkössä peräytymään, ja noin kymmenen minutin ottelun
-perästä onnistui Czarnyn jälellejääneiden palvelijain avulla työntää
-talonpojat saliin takasin. Walchovitz koki kaikin keinoin pakottaa
-vihollisensa holvikäytävään, vaan turhaan; tuuma tuumalta täytyi hänen
-peräytyä, ja sanomattomalla vimmalla näki hän miehistään toisen
-toisensa perään kaatuvan, vastustajiensa saadessa ikäänkuin
-kahdenkertaiset voimat. Myöskään ei hän saanut apua ulkona olevilta
-sisseiltä, sillä nämä osaksi eivät totelleet hänen käskyjään, osaksi
-eivät voineet päästä holvikäytävästä, joka nyt oli ilmitulessa.
-Metsätie oli ainoa, jonka kautta olisivat voineet tulla hätyytetyn
-päällikkönsä avuksi, mutta juuri sille ovelle oli Czarny taistelun
-kestäessä vetäytynyt. Akkunoita ei vielä kukaan ajatellutkaan.
-
-"Armas äitini", kuiskasi Bernhard, tukien käsivarsillaan kreivitärtä,
-"pian olemme pelastetut, sillä vihollisten täytyy peräytyä yhä
-kauvemmaksi, ja kun nyt vaan Czarny ja Aksel ehtivät ovelle saakka, on
-pääsy vapaa, ja kun kerran olemme metsässä, ei ole ensinkään vaikeata
-päästä pakenemaan Herrevadiin."
-
-Eleonora ei vastannut; hänen katseensa harhaili salin toisesta päästä
-toiseen, ja olipa kuin jos hän joka hetki olisi odottanut näkevänsä
-jotakin hirveätä.
-
-"Ethän ole nähnyt _häntä_, tuota kauheata?" kysyi hän hiljaa.
-
-"Hän ei voi päästä käsistämme", vastasi Bernhard lujalla äänellä, "koko
-Czarnyn pyrintö on antaa hänelle ansaitun palkkansa ja kostaa urhean
-Erkkimme kuoleman."
-
-Syvä huokaus tunkiihe kreivittären rinnasta, kuullessaan uskollisen
-palvelijansa kuolemasta, ja hän sanoi, kyynelten valuessa poskilleen:
-
-"Rauha tomulleen! Mutta oletko saanut vihiä siitä, missä Martta
-lienee?"
-
-"Hän on sissien luona", vastasi Bernhard surullisesti, "mutta jos he
-ovat vieneet hänet pois, vai onko hän täällä, sitä en tiedä."
-
-Keskustelu päättyi tähän, sillä kookas talonpoika, joka hänen
-huomaamattaan oli tullut aivan lähelle, pakoitti häntä puollustaumaan
-vihollisen kiivasta hyökkäystä vastaan.
-
-"Kyllä minä suojelen kreivitärtä, selvitä sinä asiasi sissin kanssa",
-sanoi Aksel, kiirehtien esiin. "Czarny koettaa juuri..."
-
-"Tuossa, ota hänet!" huusi Bernhard ja laski äidin ystävänsä helmoihin,
-jonka jälkeen hän kääntyi talonpojan puoleen, joka raivosta säihkyvin
-silmin syöksyi häntä vastaan. Kamppaus ei kuitenkaan kestänyt kauvaa,
-sillä nuorukaisen miekkailu-taito päätti pian taistelun hänen
-eduksensa. Voimakkaalla iskulla löi hän vastustajansa keihään
-pirstaleiksi, ja kun tämä siitä huolimatta hyökkäsi hänen kimppuunsa
-puukko koholla, työnsi Bernhard väkevästi miekkansa hänen rintaansa.
-Samassa kun sissi tunsi terävän teräksen tunkeuvan ruumiiseensa,
-tarttui hän lappeesen ja veti Bernhardin mukanaan maahan. Eleonora,
-joka tuskastuneena oli katsellut kaksinkamppausta, aikoi kiljahtaessaan
-irtautua Akselista, luullen poikansa olevan haavoitetun, mutta kauvan
-ei viipynyt, ennenkuin tämä taas seisoi pystyssä. Miekka oli vielä
-vastustajan rinnassa, mutta voimakkaalla tempauksella veti nuorukainen
-sen sieltä. Sekava kirous vain kuolevan huulilta, ja suusta sekä
-ammottavasta haavasta valui veri lattialle. Hurja, vihanvimmainen
-katse, ja kaikki oli loppunut.
-
-Sissien vastarinta laimeni yhä ja vihdoin olivat he työnnetyt takaisin
-erääseen nurkkaan salissa. Walchovitz ei hänkään säästänyt itseään. Hän
-oli saanut useita haavoja, mutta kieltäytyi vaan antautumasta, vaikka
-Czarny ja Aksel lupasivat hänelle vapaudenkin.
-
-"Elävänä ette milloinkaan tule minua saamaan!" huusi hän riemastunein
-katsein. "Mieluummin annan paloitella itseni pala palalta, mutta sitä
-ennen täytyy yhden teistä jäädä paikalle."
-
-Pihalta kuului selvään sissien hurjia lauluja ja miten he riemuitsivat
-saaliista; salissa taistelivat heidän toverinsa ja päällikkö henkensä
-edestä.
-
-"Nuo saakelit", jupisi Walchovitz, purren hammastaan. "Jos vaan pääsen
-vapaaksi olen kaksinkertaisesti kostava noille kataloille."
-
-Mutta hämärältä hänen pelastumisensa näytti, sillä holvikäytävä oli
-taistelun kestäessä kokonaan syttynyt tuleen, ja vaikka toinen
-lampuista oli sammunut, valaisivat kuitenkin leimuavat liekit koko
-tappelukentän ja sotivien kasvotkin. Helpoin keino kyllä olisi ollut
-hypätä akkunasta pihalle ja siten paeta, mutta senkin teki juuri
-vaikeaksi se, että Czarny joka paikkaan oli sulkenut tien.
-
-Vihdoin ei Walchovitzilla ollut kuin kymmenen miestä jälellä.
-
-"Minun täytyy menettää heidät", ajatteli hän, "nuo konnat voisivat
-muuten myydä minut, saadakseen armoa, ja vielä en ole maalin päässä."
-Näin sanoen käski hän miehiään suunnata hyökkäyksensä Bernhardia
-vastaan, joka Akselin rinnalla kaatoi sissin toisensa perään.
-Samassa silmänräpäyksessä kun Walchovitz syöksi esiin väkivallalla
-raivatakseen itselleen pelastuksen tien, kuului hirveä karjunta akkunan
-ulkopuolelta, nämät kun olivat vaan pari kyynärää maasta, ja kauvan ei
-viipynytkään, ennenkuin yhdet villit kasvot toistensa perään tulivat
-esille: ruudut särettiin, heikot lyijypielet katkottiin, ja sissit
-hyppäsivät huoneesen. Tämä näky enensi taas Walchovitz'in rohkeutta,
-sillä vaikka Bernhardin ja Akselin hyvin tähdätyt luodit kaatoivat
-monta vihollista, eneni heidän lukunsa kuitenkin joka hetki.
-
-"Haa!" huudahti Walchovitz syösten esiin, "jopa vihdoinkin apu tuli!"
-Näin sanoen karkasi hän Bernhardia päin ase koholla ja niin kiivaasti,
-että nuorukainen peräytyi. Mutta juuri vetäytyessään taaksepäin,
-kompastui hän kuolleen sissin yli ja kaatui äitineen lattialle.
-
-Nuolen nopeudella syöksi Walchovitz kreivittären luo, ja ennenkuin
-Czarny tai Akselikaan ehtivät apuihin, tarttui hän hänen ruumiinsa
-ja kantoi hänet, sydäntä särkevistä apuhuudoistaan huolimatta,
-vastatulleiden sissien keskelle.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Bernhard taas jo pystyssä.
-
-"Äitini, armas äitini, pelastakaa hänet, ja koko kiitollisuuteni, niin,
-koko Torppa on oleva teidän!" huusi nuorukainen epätoivon kuvastuessa
-kasvoillaan. "Hän on hukassa, joutuessaan noiden konnien käsiin!"
-
-"Älkää vaivatko itseänne, hieno herrani", vastasi Walchovitz ilkkuen,
-"ensi kerralla on teidän vuoronne. Haa, äiti, tytär ja poika
-vallassani! Tämä on enemmän kun voin toivoakaan, ja pyhä neitsyt
-nähtävästi kostaa..."
-
-"Mainitsepas vaan hänen nimensä, lurjus!" huusi Czarny, juosten
-Walchovitzin luo, "sinun suusi on liian saastainen mainitsemaan tätä
-kunnioitettavaa nimeä. Sitäpaitsi taitanet saada pitkän nenän mitä
-tyttäreen kuuluu, ja pitäisipä sinun muistaa, että Ramoskin viekkaus
-ennenkin kerran teki tuumasi tyhjäksi."
-
-"Ramoski", jupisi Walchovitz itsekseen, "olisiko hän ehkä pettänyt
-minut, niin voi häntä! Ei, Ramoski on uskollinen", lisäsi hän kovempaa,
-"kaksikymmentä vuotta olen koetellut hänen uskollisuuttaan, ja aina
-huomannut sen lujaksi."
-
-"Saatpa nähdä, kun tulet kurjaan koppiisi", vastasi Czarny, "mutta
-minäpä tahdonkin sinulle edeltää, että kotiin tullessasi ehkä lintu
-on tiessään ja häkki tyhjä, sillä vanha noita ei voi vastustaa
-vihki-veteen kastettua tikaria, joka on pyhitetty onnettomain
-puolustukseksi ja kostamaan eräälle lurjukselle!"
-
-Vastaamatta sanaakaan vetäytyi Walchovitz takaisin. Taistelu oli
-hetkeksi tauonnut, mutta kummallakin puolen valmistauduttiin sitä
-jälleen jatkamaan. Kaatuneet viskeltiin sivuun; ystävät ja viholliset
-kaikki sikin sokin. Kuumuus oli lisääntynyt, ja liekit alkoivat jo
-sytytellä lahonneita permannoita salissakin. Akkunan luona seisoivat
-sissit ja keskellä salia palvelijat, tosin harvat luvultaan, mutta
-valmiina sotimaan viimeiseen saakka. Bernhard nojautui Akselin
-olkapäätä vasten, hänen silmänsä hehkuivat, rinta huokui rajusti, ja
-oikea käsi puserti kuumeentapaisesti miekan kahvaa.
-
-"Antakaa meille takaisin kreivitär!" pyysi Czarny, mennen pari askelta
-sissejä kohden. "Kaikki, mitä täällä löytyy, on oleva teidän, ja minä
-hankin teille vielä suuremman lunastushinnan."
-
-Talonpojat katselivat hieman epäröiden toisiaan, sillä sana
-_lunastushinta_ soi niin suloiselta heidän korvissaan, mutta he eivät
-saaneet pitkää miettimis-aikaa, sillä Walchovitz juoksi nyt esiin
-huudahtaen:
-
-"Antaisitpa minulle miten suuria aarteita tahansa, en sittekän jättäisi
-kreivitärtä takaisin. Ota hänet väkisin, jos voit, mutta..."
-
-Yön hiljaisuudessa selvään kuuluva kavioiden kolke keskeytti tässä
-hänen puheensa.
-
-"Apu tulee nyt meillekin", huudahti Czarny ilosta loistavin kasvoin,
-"käykää noiden roistojen kimppuun nyt, kun he ovat joutuneet kahden
-tulen väliin!"
-
-Hurraahuudoilla vastasivat palvelijat tähän Czarnyn kehoitukseen.
-
-Kopina kuului kuitenkin yhä selvemmin, ja tämä kiivastuttikin
-palvelijoita ponnistamaan viimeiset voimansa. Mutta kun Walchovitz
-huomasi nyt todella vaaran uhkaavan ja näki, ett'ei laisinkaan ollut
-varma, saisiko hän pitää saaliinsa, päätti hän äkkiä palata takaisin.
-Sen tähden tarttui hän vielä tainnottomaan Eleonoraan, nosti hänet
-syliinsä ja läheni akkunaa. Mutta tätä ei hän ollut tehnyt huomaamatta.
-Bernhard ja Aksel syöksyivät esiin, ja hurja käsikahakka syttyi
-sissipäällikön ympärillä. Bernhard menetteli kuin vimmattu ainakin; hän
-ei varonut mitään, ja monta kertaa olisivat talonpoikain keihäät ja
-puukot hänen lävistäneet, ell'ei Aksel olisi iskuja hänestä torjunut.
-Ja keskellä tätä kamppailua, jossa intohimot olivat niin hirveässä
-vallassa, seisoi Walchovitz, kreivitär sylissään. Ei yksikään isku, ei
-yksikään luoti löytänyt tietä hänen sydämeensä; hän hymyili
-pilkallisesti ympärillään riehuville kuoloille. Kuumuus eneni yhä, ja
-pian oli se hetki tuleva, jolloin sekä ystäväin että vihollisten täytyi
-paeta, välttääkseen varmaa kuolemaa liekeissä, mutta Walchovitz ei
-odottanut tätä hetkeä, vaan etsi tilaisuutta päästä pakoon, niin pian
-kuin mahdollista.
-
-Äkkiä kuului pistoolinlaukaus vipusillalta päin, ja heti sen jälkeen
-syöksyi pieni sissiparvi esiin, kehoittaen tovereitaan hakemaan
-pelastustaan paossa, sillä lukuisa joukko ruotsalaisia ratsumiehiä oli
-väkisin ajaa karahuttanut kapean vallihaudan yli ja koettivat nyt
-paraillaan murtaa porttia.
-
-"Pysähtykää", komensi Walchovitz lujalla äänellä, "ottakaa tämä nainen
-mukaanne!"
-
-Sissit juoksivat akkunan luo ja ottivat vastaan kreivittären, joka
-akkunasta heitettiin heille. Sitten aikoi Walchovitz itsekin hypätä
-ulos akkunasta, kun Czarny, joka melkein yliluonnollisilla voimilla oli
-raivannut itselleen tien sissien rivien läpi, äkkiä seisoi hänen
-edessään.
-
-"Puollusta itseäsi, konna!" ärjäsi vanhus, kohottaen aseensa. "Elävänä
-et täältä pääse!" Näin sanoen langetti hän aseensa, mutta Walchovitz
-heittäytyi nopealla liikkeellä syrjään, ja vältti siten iskun, joka nyt
-sattui hattuun, vetäen sen päästä. Hetkeäkään viipymättä, keikahti hän
-sitten akkunalle, ja aikoi juuri hypätä maahan, kun luoti Akselin
-karpiinista lävisti hänen vasemman käsivartensa.
-
-Mutta samassa silmänräpäyksessä katosi hän, hurjasti kiroillen, ja
-vaikka Czarny ja Aksel heti samassa hyppäsivät pihalle, tulivat he
-kuitenkin liian myöhään. Sissit olivat jo ehtineet metsään, ja kun
-ratsumiesten vihdoin onnistui päästä sisään, antautuivat jälelle
-jääneet, ja hirtettiin puolen tuntia sen jälkeen metsässä.
-
-Bernhard oli lohduton, ja ainoastaan Czarnyn vakuutukset, että hän
-tekisi kaikki, minkä ihmisvoimat voi, pelastaakseen kreivittären,
-rauhoittivat häntä hiukkasen. Hän tahtoi heti kiirehtiä sissien
-jälkeen, mutta vihdoin onnistui Akselin saada hänet suostumaan
-odottamaan, kunnes tarpeelliset valmistukset olisivat tehdyt.
-
-Talo paloi kaikkialla, hurjistuneet sissit olivat sytyttäneet tuleen
-kaikki, mikä palaa voi. Liekit heijastivat kohden kirkasta taivasta, ja
-kuluttivat ahnaasti kaiken, mikä palaa saattoi.
-
-Kun kaikki, mikä suinkin voitiin, oli hävittävästä elementistä temmattu
-pois, ja hevoset hankittu, kiirehtivät kaikki sieltä, ja juuri kun
-Bernhard, joka viimeisenä jätti syntymäkotinsa, aikoi ratsastaa
-vipusillan yli, pelästyi hänen ratsunsa ja oli heittää hänet selästään.
-Kummastuneena katsahti Bernhard, mikä oli syynä hevosen pelkoon, ja
-huomasi edessään naisen ruumiin.
-
-"Se on vanha Martta", huudahti hän valittavalla äänellä, "ja Erkki on
-myöskin kuollut; nyt olemme kadottaneet uskollisimmat palvelijamme!"
-
-"Mutta minä olen jälellä", vastasi ääni nuorukaisen takaa, ja
-katsottuaan takansa, näki hän Czarnyn surulliset kasvot.
-
-"Äitini, armas äiti-parkani", valitti nuorukainen, pyyhkäisten
-kädellään otsaansa, "milloinkahan saan nähdä sinut taasen!"
-
-"Ehkä piankin, nuori kreivini", vastasi Czarny pontevasti, "parin
-tunnin päästä tahdomme kiirehtiä sissien kimppuun."
-
-Sitten astuivat he ratsulta ja menivät Martta-vanhuksen luo,
-joka suorastaan virui verissään, jota vuoti suuresta haavasta
-sydämessään. Vanhus oli kuollut, ja vääristellyistä kasvoista sekä
-suonenvedontapaisesti nyrkkiin puristetuista käsistä huomasi hänen
-kuollonkamppauksensa olleen hirveän.
-
-"Martta tässä ja Erkki-vanhus tuolla", huokasi Bernhard, pyyhkien pois
-silmistä vierähtäneen kyyneleen, "he eivät edes saaneet kuolla
-toistensa rinnalla."
-
-"Tulkaa, tulkaa", huudahti Czarny, tarttuen Bernhardin käsivarteen,
-"pian palaamme takasin hautaamaan kuolleet. Mutta nyt on meidän
-kiirehtiminen Herrevadiin, jos toivomme saada apua sotamarski
-Aschebergilta."
-
-Bernhard totteli vanhuksen käskyä, ja rivakasti nelistäen jättivät he
-Torpan, joka pian oli kuin tulimeri, jonka liekkien veripunainen valo
-heijastui kauvaksi Mörkanskogin äärettömien puiden väliin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Nimenne, nuori mies", sanoi kuningas, mennen Bernhardin luo, joka,
-nähdessään hallitsijansa, jota ei täällä luullut näkevänsä, oli
-vetäytynyt pari askelta taaksepäin.
-
-"Bernhard Stjernfelt, kornetti Aschebergin ratsumiehissä", vastasi
-nuorukainen, kumartaen nöyrästi.
-
-"Oletteko sen kreivi Stjernfeltin poika, joka kaatui Lundin luona, ja
-joka niin kunnosti itseään Puolassa, isävainajani hallituksen aikana?"
-kysyi kuningas vielä.
-
-"Olen, teidän majesteettinne", vastasi Bernhard hiljaa.
-
-"Mutta te näytätte niin kauhistuneelta, onko mikään onnettomuus
-tapahtunut?" virkkoi kuningas taasen, säälien silmäten nuorukaisen
-kauniita kasvoja.
-
-Muutamin sanoin kertoi Bernhard nyt viimeksi tapahtuneista seikoista,
-ja lopetti tällä pyynnöllä: "Teidän majesteettinne, sallikaa minun
-saada viisikymmentä ratsumiestä mukaani, ja minä en anna miekkani
-huoata, ennenkuin olen tuonut äitini takasin sissien leiristä ja
-nähnyt leirin palavan poroksi. Päivänkin viivytys tekee hänet yhä
-onnettomammaksi, ja kuitenkin pelkään nytkin tulevani liian myöhään."
-
-"Nuori mies, ottakaa sata ratsumiestä, jos tahdotte", sanoi kuningas
-lempeästi hymyillen, "eipä juuri sovellu että nyt poistutte, kun teitä
-kyllä tarvittaisiin täälläkin, eli oikeammin tuolla", sanoi kuningas,
-viitaten kädellään pohjoiseen, "mutta pojallisen rakkauden ääni on
-kovempi, minä tiedän sen", jatkoi hän, tehden ehkäisevän liikkeen
-kädellään, kun Bernhard aikoi häntä kiittää. "Kiirehtikää sissien
-perässä, ja jos onnistutte, voitte tulla jälestäpäin Landskronaan."
-
-Näin sanoessaan nyykäytti kuningas ystävällisesti päällään
-läsnäoleville päälliköille, puhui vielä pari kehoittavaa sanaa
-Bernhardille, ja poistui sitten nopein askelin.
-
-Puolentuntia sen jälkeen istui Bernhard ratsulla, viisikymmentä
-tarmokasta ja koeteltua ratsumiestä ympärillään, ja Aschebergiltä
-saatuaan vielä lisää neuvoja, ajoi hän täyttä laukkaa eteenpäin, pienen
-joukkonsa etupäässä Torpan ohi johtavaa tietä myöten.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Landskronan tappelu. -- Tirupin kirkkotarhassa.
-
-
-Varhain aamulla 14 päivänä heinäkuuta 1677, saapui Ruotsin armeija
-pienelle Tirupin kirkolle, koilliseen päin Landskronasta. Armeija oli
-sotakunnossa, ja odotti joka hetki tanskalaisia. Mutta kaikki oli
-hiljaista, ei millään suunnalla huomattu vihollisia. Nuori kuningas oli
-kovin kärsimätön, kun ei jo saanut näyttää vertoja vetävänsä
-vastustajilleen, ja hänen huono tuulensa ilmaantui monin tavoin. Hänen
-takanansa seisoi vähälukuisa ja vihollista tosin paljoa heikompi
-armeijansa, mutta kaikki mielivät veristä ottelua juuttilaisen kanssa,
-ja tähysteli yhtä innokkaasti kuin kuningaskin, nähdäkseen
-tanskalaisten leiriä.
-
-Keskirintaa johti Schoultz, ja siihen kuuluivat henkivartiakaartin
-jalkaväki, Kristoffer Gyllenstjernan komennon alla, länsigötalaiset,
-Börstel päällikkönä, sekä muita valittuja joukkoja. Oikeassa siivessä,
-jota kuningas itse ja Ascheberg johtivat, seisoivat Niilo Bjelke
-henkivartiarykmentin hevosväen kanssa ja Siegrothin henkivartijat.
-Vasemman siiven pääjoukkona olivat länsigötalaiset rakuunat Pietari
-Hiertan komennolla, ja tätä siipeä, jolla oli verisin taistelu
-kärsittävänä koko päivänä, johti Helmfeld.
-
-Kun armeija täten oli järjestetty Tarläsan luona, annettiin käsky
-lähteä marssimaan, ja pian seisoi se, kuten ennen mainitsimme, Tirupin
-kirkolla.
-
-Aschebergin, Helmfeltin ja Niilo Bjelken seurassa oli kuningas
-asettunut kirkko tarhan ääreen ja antoi katseensa harhailla paikasta
-toiseen. Usein polki hän jalallaan maata ja rypisti korkeata otsaansa,
-kun aika kului yhä, eikä vihollista kuulunut eikä näkynyt.
-
-"Juuttilainen on juossut pakoon, eikä uskalla tulla näkyviin", sanoi
-hän, kääntyen Aschebergin puoleen, "meidän täytyy mennä häntä etsimään,
-ja vaikka hän piilisi Landskronan muurien alla, tahdon kutsua häntä
-otteluun, vielä kerran näyttääkseni heille, ett'emme pelkää heidän
-voimakkaampia joukkojaan. Armeija kulkekoon eteenpäin, mutta te,
-herrani, jäätte minun luokseni tänne."
-
-"Ah, teidän majesteettinne", vastasi Aschenberg hienosti hymyillen,
-"päivän kuluessa kyllä saamme heidät kiinni, enpä tahtoisi uskoa, että
-kuningas Kristian on vetäytynyt takasin, taistelua välttääkseen, vaan
-paremmin kootakseen uusia voimia."
-
-"Ja juuri tätä meidän tulee estää", sanoi kuningas kiivaasti, ottaen
-kiikarin silmiltään. "Nouskaamme kuitenkin ratsaille, hiljalleen
-seurataksemme armeijaa, Schönleben on jo, näen mä, ruvennut
-marssimaan."
-
-Pari minuuttia sen jälkeen nelisti kuningas seurueineen keskirinnan
-ohi, hymyili rattoisasti uskolliselle Pietari Hiertalle, joka ratsasti
-rakuunainsa etupäässä, ja ohjasi kulkunsa oikeata siipeä kohden.
-
-Äkkiä pysäytti Aschenberg ratsunsa, ja sanoi, merkitsevällä liikkeellä
-osoittaen matalata multavallia, joka tuskin nähtävästi kohosi Yllehedin
-[kutsutaan myöskin Sillehediksi] tasaisen pinnan yli.
-
-"Tuohon minä en suuresti luota; jos teidän majesteettinne, ennenkuin
-marssimme eteenpäin, suvaitsisi minun lähemmin tutkia seutua edessämme,
-voitaisi ehkä saada tietoja, jonka kautta kaikki muuttuisi."
-
-"Epäilettekö mitään, sotamarski?" kysyi kuningas vakavasti. "Luulette,
-kentiesi, että serkkuni lymyilee vallin takana tuolla, mutta minä en
-ymmärrä, miten hän voisi kätkeä koko armeijansa tuon matalan
-varustuksen taa. Kuitenkin tahdomme seurata neuvoanne ja komentaa
-armeijan pysähtymään, teidän tarkastellessanne seutua."
-
-Ascheberg ei odottanut jatkoa kuninkaan puheesen, vaan ratsasti täyttä
-nelistä Torstan kylään vievää tietä myöten. Levottomin silmäyksin
-seurasi kuningas urheata sotapäällikköänsä, ja kun hän vihdoin kiikarin
-avulla näki hänen ratsastavan kummulle, joka koilliseen päin
-ennenmainitusta kylästä jatkuu pitkälle vielä alangollakin, kirkastui
-hänen varjolla peitetty otsansa, ja hän sanoi, kääntyen Bjelken
-puoleen:
-
-"Jos nyt löytyy yksikin juuttilainen vallien takana, on Ascheberg
-huomaava hänet, ja tarvittaisiinpa todellakin suutia läpiä, joihin
-kokonainen armeija voisi kätkeytyä, jos sukulaiseni luulee, ett'ei
-sotamarskin kotkansilmä häntä huomaa. Mutta katso", jatkoi hän;
-hehkuvan punan levitessä poskilleen, "Ascheberg palaa takasin ikäänkuin
-koko armeija olisi kintereillään! Mitähän tämä merkitsee?"
-
-"Ei muuta mitään, kuin että Ascheberg on nähnyt tanskalaiset", vastasi
-Bjelke äkkiä. "Kas tuolla puhuu hän innokkaasti Gyllenstjernan kanssa,
-joka nyt nelistää väkensä luo! Jotain tärkeätä lienee varmaan
-tapahtunut."
-
-Kuningas ei vastannut, vaan kannusti hevostaan ja riensi Aschebergiä
-vastaan.
-
-"Oletteko nähnyt mitään?" kysyi Kaarlo innokkaasti niin etäältä, kuin
-sotamarski voi häntä kuulla. "Ulkomuodostanne huomaan, että teillä on
-tärkeitä ilmoitettavia."
-
-"Niin on, teidän majesteettinne", vastasi Ascheberg, joka sillä välin
-oli tullut perille, "koko Tanskan armeija on tuolla vallin takana. He
-ovat niin hyvin kätkeneet sekä liput että teltat, että minä ainoastaan
-onnellisen sattuman kautta tulin tämän tietämään. Ennen tekemämme
-rynnäkkötuuma ei kelpaa; se täytyy muuttaa."
-
-"Tehkäämme niin", vastasi kuningas miettiväisesti, käänsi äkkiä
-hevosensa ja ratsasti takasin, kolmen seuralaisensa seuratessa häntä
-kappaleen matkan päässä, vilkkaasti puhellen keskenään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oikea siipi töyttäsi esiin, ja nuori kuningas oli itse tulessa. Rämeitä
-ja mäkiä oli tiellä, mutta ruotsalaiset sotamiehet juoksivat vaan
-rohkeasti eteenpäin, ja tässäpä rynnäkössä juuri Aschebergin ratsu,
-"Friskopp", ammuttiin hänen altaan, ja Kaarlo-kuningas oli
-joutumaisillaan vangiksi; mutta vihdoin täytyi tanskalaisten vasemman
-siiven peräytyä, sen johtajan, Arendorffin, kaaduttua. Estääkseen
-kuningas Kristianin saamasta apua, ja voitetun siiven yhtymästä
-maanmiehiinsä, asettui kuningas Asmundstorpan kirkolle, siis
-tanskalaisten selän taakse. Täällä järjesti hän joukkonsa
-taisteluasentoon, ja lähetti Niilo Bjelken varaksi muulle armeijalle,
-joka kuninkaan voittoretken aikana oli otellut paljoa lukuisamman
-vastustajajoukon kanssa, ja sentähden täytynyt peräytyä.
-Henkivartiakaartin jalkaväkeä komensi tuo ponnekas Kristoffer
-Gyllenstjerna ja hänen rinnallaan tuo urhea Hastfer.
-
-"Taidammepa saada koko kuuman päivän", sanoi Gyllenstjerna, jännittäen
-vyötään, "sekä aurinko että juuttilaisten kanuunat koettavat
-yhdistetyin voimin jakaa meille kuumuuttaan."
-
-"No, kyllä luulen, että se tanskalaisia vaivaa yhtä paljon kuin
-meitäkin", vastasi Hastfer, "ja jospa vaan tulevat tänne, niin saavat
-nähdä, että vastustajansa ovat vanhoja, tottuneita sotamiehiä."
-
-Ja tanskalaiset tulivatkin, ennenkuin kukaan voi aavistaakaan. Mutta
-henkivartiakaarti taisteli todellisella kuoleman halveksimisella, ja
-useita kertoja kimmahtivat viholliset takasin tästä muurista, joka
-järkähtämättä seisoi paikallaan. Rynnäkkö toisensa perään työnnettiin
-takasin, ja voitto oli jo ruotsalaisten puolella, kun Gyllenstjerna sai
-kuulla vasemman siiven onnettomuudesta. Vanha sotauros ei kuitenkaan
-olisi tahtonut vetäytyä takasin, mutta täytyi vihdoin myöntyä tähän,
-annettuaan käskyn kenraali Sperlingille suojelemaan peräytymystä. Tämä
-tuli taalaalaisten ja Kalmarin osaston etupäässä, ja otti hyökkäävät
-tanskalaiset vastaan niin tarmokkaasti, että nämä seisahtuivat. Näitä
-minuutteja käytti Gyllenstjerna järjestääkseen joukkojaan, ja kenraali
-Schoultzin tuotua lisäväkeä valmistauduttiin taaskin lyömään ensi
-rynnäkkö takasin.
-
-Ankarin oli kumminkin taistelu, johon vasemman siiven oli ottaminen
-osaa. Ruotsalaiset tappelivat täällä kuten muuallakin hurjina,
-vimmastuneina, mutta vihollisten monilukuisuus pakoitti heidät
-peräytymään, semminkin kun tanskalaisen kenraali Meerheimin onnistui
-murtaa heidän rivinsä. Schönleben otettiin vangiksi.
-
-Mutta kun ruotsalaiset sotamiehet yhä enemmän vetäytyivät takasin,
-nelisti solakka ratsastaja rivien keskelle; hänen silmänsä säihkyivät
-ja poskillaan hehkui vihan puna. Hänen katseensa kulki miehestä mieheen
-Ympärillään vinkuivat luodit, mutta hän ei välittänyt muista kuin
-sotilaistaan. Sanoilla ei hän heitä nuhdellut, mutta sanaton
-silmäyksensä oli sitä ymmärrettävämpi. Keskellä peräytymistä tarttuivat
-kädet lujemmin kiväärin tyveihin, murretut rivit järjestyivät taas, ja
-kun hän vihdoin sanoi ainoastaan nämä sanat: "Kaarlo-kuningas on
-voittanut!" silloin seisahtui joka mies, painetit tekivät taasen
-tuhoaan tanskalaisten joukossa, ja kaikkien yli näkyi Helmfeld
-levollisena ja kylmänä vielä kerran johtavan joukkoaan hyökkäykseen.
-
-Mutta tuoni hiipi hänen jälessään ja päätti hänen elämänsä. Hän kaatui,
-mutta tuntiessaan luodin rinnassaan, huusi hän viimeisellä hetkellään:
-"eteenpäin!" ja kaatui ratsultaan maahan. Hämmästys kuvautui kaikkien
-läsnäolevien kasvoille, ja tuo vanha, muulloin niin levollinen Pietari
-Hierta, vaaleni, nähdessään sotamarskin kaatuvan. Tosin koetti hän
-vielä ylläpitää järjestystä, vaan turhaan, peräytyminen oli kerran
-alkanut, ja vasta Tirupin kirkon luona seisahtuivat nuo uupuneet
-pataljonat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräällä niistä suurista hautakivistä, jotka ilman mitäkään järjestystä
-ovat sijoitetut sinne tänne ennenmainitussa kirkkotarhassa, istui kolme
-miestä vilkkaasti keskustellen. Taistelu oli hiljan alkanut, ja tykkien
-sekä kiväärien savu peitti kirkon alapuolella olevan tantereen, niin
-että tuskin laisinkaan voi nähdä taistelevien liikkeitä. Mutta nuo
-kolme miestä eivät sitä huomanneetkaan, eikä heitä häirinnyt äänekäs
-hälinä ympärillään. Varajoukoksi oli nimittäin kirkkotarhaan jätetty
-4,000 Smålannin talonpoikaa, ollakseen tarvittaissa saapuvilla. Tämä
-joukko tosin ei ollut harjaantunut, eikä kantanut univormuakaan, mutta
-siitä huolimatta oli se pelottava vastustaja, sillä säihkyvistä
-silmistä ja nyrkkiin puristetuista jäntevistä käsistä huomasi, että
-sotainto oli näiden Värendsin metsien pojissa ainoa vallitseva tunne.
-Ennen olivat he voitokkaasti murtaneet kiviperäistä maataan, eivätkö
-sitten nyt murtaisi tanskalaisten rivejä! Loppu tämän osoitti. Joka
-hetki odottivat he käskyä saada rynnätä esiin, ja jota enemmän päivä
-kului tätä käskyä kuulumatta, sitä levottomammaksi kävi joukko.
-
-Ääneensä eivät he uskaltaneet lausua tätä pelkoaan, vaan kuiskailivat
-keskenään, tehden arveluita.
-
-Kun nämä kolme ennenmainittua miestä hetkisen olivat kuunnelleet
-hälinää ympärillään, sanoi yksi heistä, jonka tunnemme Czarnyksi:
-
-"Merkillistä, ett'ei Ramoski vielä ole tullut takasin."
-
-"Noh, hän ei pidä kiirettä", vastasi Bernhard hiljaa, "hän ei tahdo
-jättää sisar-parkaani, ennenkuin on saanut hänet jotenkin turvatuksi.
-Berta-parka", jupisi hän sitten itsekseen, "vähältä piti, ett'et toista
-kertaa joutunut sissien käsiin."
-
-"Kertokaapa minulle kohtauksenne Walchovitzin kanssa!" pyysi Czarny,
-joka oli kuullut nuorukaisen viimeiset sanat. "Enpä voi milloinkaan
-antaa itselleni anteeksi sitä, että olin niin hiiden yksipäinen ja
-menin toista tietä, enkä sitten saanut ottaa osaa otteluun. Mutta
-ensikerralla on minun vuoroni, ja sitä ennen hion miekkani niin, ett'ei
-se luiskahda jesuiitan ruumiin ohi, vaikka tämä olisikin priskoitettu
-vihkivedellä."
-
-"Kuule siis!" vastasi Bernhard, astuen lähemmäksi Czarnya, kolmannen
-henkilön, joka oli Aksel Lundberg, kädet ristissä rinnan yli astellessa
-heidän edessään.
-
-"Kaksi metsää olimme kulkeneet ristiin rastiin, näkemättä ainoatakaan
-sissiä, ja aijoimme juuri lähteä tänne, kun aivan äkkiarvaamatta
-tapasimme erään hyvin epäiltävän näköisen miehen. Me pidimme häntä
-vakoojana. Hän asteli yksin metsässä eikä näyttänyt huomaavankaan
-meitä. Kauan pidettyämme häntä silmällä, lähestyimme niin varovasti
-kuin suinkin, luullen hänet todella vakoojaksi. Pian huomasi hän
-meidät, ja näytti ensi silmänräpäyksessä kovin hämmästyneeltä, mutta
-tätä ei kestänyt kauan, sillä seuraavalla hetkellä seisoi hän
-keskellämme ja kertoi, että hän erään naisen kansaa oli paennut
-Finja-järven luona sijaitsevasta sissileiristä. Alussa emme häntä
-uskoneet, mutta kun hän sitten vei meidät kurjaan, puolittain
-rappeutuneesen mökkiin, pari sataa askelta metsän sisässä, näimme että
-hän oli puhunut totta. Ja tämän, puoleksi lattialla viruvan naisen
-tunsin sisarekseni. Hän kertoi nyt paostaan, miten he olivat
-kuleksineet pitkin metsiä, ja peläten sissejä eivät olleet uskaltaneet
-lähetä talojakaan. Sattumalta olivat tulleet tälle mökille, ja vanha
-vaimo, joka nyt oli ruoan haussa, oli hyväntahtoisesti ottanut heidät
-vastaan. Mutta vaivat ja levottomuus sekä nautitsemansa kehno ravinto
-olivat niin heikontaneet Bertan voimia, että hän vaan mitä suurimmilla
-ponnistuksilla saattoi jatkaa matkaansa tänne. Vanha eukko tuli pian
-takasin, ja annettuani hänelle kaikki vähät rahani, jonka palkkion hän
-vasta pitkän kursastelemisen jälkeen otti vastaan, lähdimme matkaan,
-koska ennen yön tuloa vielä toivoimme saavuttaa ruotsalaisen armeijan.
-Minä lähetin partiokuntia sinua etsimään, mutta kuten tiedät, oli
-kaikki turhaa. Minulla oli Berta edessäni satulassa, ja rivakasti
-nelistäen kiiruhdimme eteenpäin kapeata metsätietä myöten, joka eukon
-puheen mukaan johti valtamaantielle. Noin tunnin ajat olimme siten
-kulkeneet, kun äkkiä sivultapäin tullut luoti kaatoi erään
-ratsumiehistäni maahan. Me olimme joutuneet salajoukon pariin, sen
-huomasimme heti, ja sulkien rivimme, päätimme yhdistetyin voimin
-raivata itsellemme tien."
-
-"Joka paikka vilisi sisseistä, ja juuri kannustaessamme ratsujamme
-rynnäkköön, huomasin Walchovitzin, joka aivan levollisena nojautui
-puuta vastaan, hornanhymy huulillaan katsellen sisarparkaani ja minua.
-Mutta äkkiä hän säpsähti, ja minä näin hänen nostavan pyssyn
-poskelleen. Hän oli huomannut Ramoskin ja tahtoi nyt kostaa. Mutta tämä
-ohjasi äkkiä hevosensa syrjään, ja vältti siten luodin, joka tunkiihe
-puuhun ei kaukana hänestä. Sissit eivät kauan voineet hyökkäystämme
-vastustaa, vaan hajautuivat pian, jättäen tien vapaaksi. Walchovitzia
-en enään nähnyt, mutta milloinkaan en unohda sitä vihan silmäystä,
-jonka hän loi minuun, ja joka kyllin ilmaisi, minkä kohtalon tämä konna
-valmistaisi äitiparalleni. Czarny, uskollinen ystäväni", jatkoi
-nuorukainen surullisesti ja tarttui vanhuksen käteen, "koska pääsemme
-tästä verivihollisestamme, joka alati on meitä vainoova?"
-
-Czarny oli hetkisen vaiti, ikäänkuin tahtoisi hän tuumia, mitä
-vastaisi, mutta sitten nousi hän seisoalleen, pyyhkäsi vitkaan
-kädellään otsaansa ja vastasi:
-
-"Heti tämän toimituksen päätyttyä jatkamme takaa-ajoa. Eilen kuulin
-eräältä korpraalilta, että luutnantti Hummerhjelm aikoo käydä
-vierailemassa Finjassakin, ja tuohan sopii mainiosti. Sitäpaitsi voitte
-olla jotenkin levollinen kreivittären suhteen, sillä ei Walchovitz niin
-pian toteuta uhkaustaan. Minä tunnen jesuiittain tavat; heidän kostonsa
-ei kohtaa nopeasti, vaan..."
-
-"Sitä vaarallisempihan se sitten on", virkkoi Aksel.
-
-"Mutta sillävälin voimme me ryhtyä tarpeenmukaisiin toimiin ja siten
-ehkäistä kavalan vihollisemme tuumat", vastasi Czarny lujasti.
-
-Bernhard aikoi juuri vastata tähän, kun Ramoskin tulo antoi
-keskustelulle toisen suunnan.
-
-"Miten on Bertan laita?" kysyi Bernhard, levottomana katsellen
-vastatullutta.
-
-"Neiti on parempi jo", vastasi Ramoski tyynesti, "hän ei enään itke
-niin katkerasti ja näyttää olevan aivan varma siitä, ett'ei mitään
-pahaa tule tapahtumaan kreivittärelle."
-
-"Jumalan kiitos", jupisi Aksel, vitkaan astellen edestakasin. "Nyt, jos
-koskaan, on tyyneys ja varmuus tarpeen, sillä mitä päältäkatsellen voi
-havaita, on meillä vaikein työ jälellä."
-
-Keskustelun keskeytti tässä rummunpärinä, joka kutsui joka miehen
-paikalleen.
-
-Etäältä näkyi epäselvä, tumma joukko lähenevän, mutta vielä ei kukaan
-voinut sanoa, oliko se ystävä vai vihollinen. Jokaisen sydän tykytti
-huolesta. Äkkiä kuului uhkaava jupina tuosta äänettömästä parvesta,
-sillä se oli tuntenut ruotsalaiset liput. Jokainen katseli kysyvin
-silmäyksin naapuriansa, ikäänkuin kysyen häneltä, eikö kaikki ollut
-vain harhanäkyä. Tämän levottomuuden hetkessä tuntui lohdulliselta
-lähestyä toistaan.
-
-"Armeija on lyöty, kuningas on hyljännyt meidät", jupisivat talonpojat,
-luoden uhkaavia silmäyksiä peräytyvään siipeen, "ken on meitä nyt
-johtava?"
-
-"Kuningas ei ole meitä hyljännyt", huusi muuan ajutantti, joka juuri
-nelisti esiin; "hänen siipensä on voittanut ja seisoo tanskalaisten
-takana, mutta vasemman siiven täytyi väistyä ylivoiman edestä.
-Ottakaamme me nyt juuttilainen vastaan, että toverimme ehtivät hiukan
-malttaa mieltänsä."
-
-"Onko niin kuin sanotte, herra, niin tahdomme seisoa viimeiseen
-mieheen", vastasi ijäkäs, harmaapäinen talonpoika, puristaen
-keihästään, "turhaan en ole tehnyt sotapalvelusta kuningas-vainajan
-aikana, ja tiedän kyllä, kuinka paljon juuttilainen sietää saada
-selkäänsä."
-
-"Oikein, ukkoseni", huudahti muuan upseereista, lyöden vanhusta olalle;
-"sinä, joka ennenkin olet ollut verisissä otteluissa, voit innostuttaa
-tovereitasi ja..."
-
-"Me voimme tapella yhtähyvin sitä ilman", keskeytti toinen talonpoika
-kiivaasti. "Jos siksi tulee, että juuttilaista huimitaan hänen
-vehkeistään, tahdomme kaikki olla mukana."
-
-"Niin, sen tahdomme", huusi satakunta ääntä. "Viekää meitä heti
-taisteluun!"
-
-"Täällä tulee oikeen olemaan helteessä, ole siitä varma", sanoi Aksel,
-Bernhardin seurassa tunkeutuessaan talonpoikaisparven läpi, yhtyäkseen
-Czarnyyn ja Ramoskiin, jotka vähää ennen olivat poistuneet. "Jos on
-totta, kuten sanotaan, että kuningas siivellään on voittanut, ei ole
-mitään hätää, mutta vastaisessa tapauksessa meidän kyllä on vaikea
-tästä suoriutua."
-
-"Seuratkaamme kuitenkin talonpoikia", vastasi Bernhard miettiväisesti;
-"niin, pian meillä ei muuta keinoa ole tarjollakaan, sillä kohta
-tanskalaiset leviävät takammekin."
-
-"No, mitä tuumit asemasta, Czarny", jatkoi hän, tarttuen tämän
-käsivarteen, "toivotko menestystä?"
-
-"Onpa vaikea sanoa", virkkoi tämä, hiukan pudistaen päätään. "Kuten
-minusta näyttää, ovat tanskalaiset melkoisesti lukuisammat, ja sen voin
-sanoa jo ennakolta, että taistelu, jos se syttyy, on oleva mitä
-verisin, sillä talonpojat ovat vannoneet mieluummin kaatua kuin
-peräytyä askeltakaan."
-
-"Ja tehkäämme mekin samoin!" huudahti Bernhard säihkyvin silmin.
-"Voittamatta kaatua on sotilaasta mitä suloisinta, sen olemme oppineet.
-Luvatkaa minulle vaan, että, jos kaadun, viette sisarparkani turvaan",
-jatkoi hän vakavasti.
-
-"Ja tämä lupaus ei ole ainoa, jonka teiltä otan; minä pyydän vielä,
-että kaikin tavoin koetatte pelastaa äitiraukkaani. Lupaatteko sen?"
-
-"No, mitä kujeita nämä ovat?" huudahti Czarny. "Te puhutte kuolemasta,
-lupauksista ja vapauttamisesta, aivan kuin jo tuntisitte luodin tahi
-keihään sydämessänne. Nämä ovat pelkkiä haaveita, sillä olenpa ihan
-varma, että te, yhtähyvin kuin mekin, elätte yli tämän päivän."
-
-"Sinullapa on luja usko", virkkoi Aksel epäilevän näköisenä, "täytyypä
-tunnustaani, että ennemmin puoltaisin Bernhardin mielipidettä."
-
-Czarny ei vastannut tähän, vaan johti keskustelun toiselle tolalle.
-
-Tällä välin läheni ruotsalaisten vasen siipi yhä enemmän kirkkotarhaa,
-ja seisahtui sinne, järjestääkseen rivinsä. Talonpojat saivat käskyn
-astua esiin. Kaikuvilla hurraahuudoilla marssivat he suoraan
-vihollisten joukkoja kohden, ja kauan ei viipynyt, ennenkuin taistelu
-alkoi uudestaan. Sen hurjimmillaan raivotessa, kiiruhtivat neljä
-tuttavaamme erääsen pieneen talonpoikaistaloon, ainoastaan parin
-pyssynkantaman päässä taistelukentästä. Berta oleskeli siellä, ja
-Akselin kehoituksesta tahtoi Bernhard nyt viedä hänet sieltä, koska
-näytti siltä, että taistelu vähitellen vetäytyisi sinne päin.
-
-Nämä neljä miestä eivät katsoneet takansa eikä sivulleen, juoksivat
-vaan kaikin voimin, ett'eivät tulisi liian myöhään. Siten saavuttivat
-he talon ja aikoivat juuri astua ovesta sisään, kun korkeat huudot
-takanaan pakottivat heidät pysähtymään.
-
-"Haa", huudahti Czarny, nuolen nopeudella tempaisten miekan
-huotrastaan, "tanskalaiset ovat seuranneet meitä, valmistaukaamme nyt
-ankaraan otteluun."
-
-"Berta-raukka", jupisi Bernhard, pyyhkäisten toisella kädellään
-otsaansa, "taaskin saat nähdä kamppailtavan elämästä ja kuolemasta;
-tämä on hirveätä!"
-
-"Bernhard", kuiskasi Aksel, pusertaen toverinsa kättä, "minä annan
-mielelläni henkeni alttiiksi sisaresi edestä. Koeta paeta takatietä,
-niin..."
-
-"Sinä, Aksel", keskeytti Bernhard, katsellen toveriaan säihkyvin
-silmin, "sinäkin tahtoisit kuolla Bertan edestä, sinä, jolla vielä on
-kunniarikas ura kuljettavana. Eihän sinun tarvitsisi ottaa yksityisiin
-kamppailuihimme osaa, mutta kuitenkin teet sen! Kauan olen jo
-huomannut, että salaisesti rakastat sisko-raukkaani; olenko oikeassa
-vai väärässä?"
-
-"Sinä olet oikeassa", vastasi Aksel, luoden vakavan katseen toveriinsa,
-"yhdessä olemme Bertan kanssa kasvaneet pienestä asti, ja minä tunnen,
-että hän tulee minulle kalliimmaksi päivä päivältä. Niin, minä rakastan
-sisartasi", jatkoi hän melkein kiivaasti ja tarttui Bernhardia käteen;
-"mutta minä olen aateliton, ja äitisi kentiesi estelee yhtymistämme."
-
-"Ole huoleti, veli", vastasi Bernhard, syleillen ystäväänsä; "äidilläni
-on paremmat mielipiteet kuin nämä, hän ei välitä nimestä, kun sydän
-vaan on jalo ja kelpo. Tämä yksin antaa miehelle tosiarvon, ja se on
-todella surkuteltava, joka ajattelee toisin."
-
-Aksel aikoi juuri vastata, kun Berta samassa näyttäytyi rakennuksen
-korkeilla portailla.
-
-Muutamalla hypyllä seisoi Aksel hänen rinnallaan.
-
-"Mikä on hätänä, Aksel", kysyi hän, luoden silmäyksen seudulle
-ympärillään, "minä kuulen taistelun hälinää ja..."
-
-"Berta, Berta", huudahti nuorukainen, tarttuen hänen molempiin
-käsiinsä, "ole valmis näkemään mitä tahansa. Tanskalaiset käyvät yhä
-ankarammin kimppuumme ja peräytyminen voi olla mahdoton. Sinä tunnet
-nämä tiet; mitä myöten pääsemme parahiten vaarasta?"
-
-"Tätä tietä eivät tanskalaiset vielä mahda tuntea", vastasi Berta,
-osoittaen kädellään puutarhaa, joka otti jotenkin avaran tilan
-asuinhuoneiden takana. "Se tie johtaa suoraan tuonne metsään, ja jos
-kerran sinne pääsemme, niin ei yksikään vihollinen ole meitä enään
-ahdistava."
-
-"Berta", virkkoi Aksel, ja loi nuoreen tyttöön suurinta hellyyttä
-ilmaisevan katseen, "antaudutko minun turviini, tahi..."
-
-"Miksi en sitä tekisi", keskeytti hän kummastellen, "olethan sinä
-ystäväni, Bernhardin ystävä", oikasi hän, petollisen punan levitessä
-poskilleen.
-
-Tämän keskustelun kestäessä oli Aksel vienyt nuoren tytön hänen
-asuinhuoneesensa, joka sijaitsi puutarhaan päin. Bertan posket
-hehkuivat, ja nuorukaisen kädessä vielä lepäävä pieni kätönen vapisi.
-Heidän korviinsa tunkeutui tykin- ja musketinlaukauksia sekä
-taistelevien huudot, vaan he eivät näyttäneet niitä kuulevankaan; se
-hetki, jolloin heidän sydämissään uinaileva rakkaus heräsi eloon, oli
-liian viehättävä, että todellisuus heidän ympärillänsä olisi voinut
-sitä häiritä. He kuulivat ja näkivät ainoastaan toinen toisensa ja
-heräsivät vasta tuntoihinsa, kun Bernhard töyttäsi oven auki ja syöksyi
-huoneesen.
-
-"Suuri vaara uhkaa meitä", huusi hän, ja syleili sisartaan,
-"tanskalaiset vetäytyvät tännepäin, ja selvään näkee, että heidän
-aikomuksensa on saartaa tämän paikan. Kyllähän näen, että nyt
-mieluummin tahtoisitte olla kahdenkesken", jatkoi hän hymyillen ja löi
-keveästi Akselia olalle, "mutta jos tahdot pelastaa hänet, jolle olet
-luvannut miehekkään ja lämpimän rakkautesi, niin älä viivyttele.
-Puutarhatien huomasin vielä vapaaksi; käyttäkäämme siis sitä, niin
-kauan kun aika sen vielä myöntää."
-
-"Niin, niin, sinä olet oikeassa, meillä ei ole laisinkaan aikaa
-hukata", vastasi Aksel, syleillen Bertaa ja lähestyen ovea, jota pari
-aseilla varustettua talonpoikaa vartioitsi. Bernhard seurasi heitä.
-Hetkeksi pysähtyivät he portaille, ja silmäilivät levottomasti
-tannerta, jolla taistelu paraallaan riehui, ja aikoivat juuri alottaa
-matkansa, kun Ramoski hengästyneenä tuli juosten puutarhasta.
-
-"Kiirehtikää, kiirehtikää!" huusi hän jo etäältä, "lukuisa joukko aikoo
-tuolla sulkea meiltä tien, ja ainoastaan suurimmalla kiireellä voimme
-pelastua. Czarny vartioitsee tuolla ja on hirveästi levoton."
-
-Käskyä ei tarvinnut toistaa, sillä jokainen huomasi kyllä Ramoskin
-olevan oikeassa. Sentähden riensivätkin he minkä voivat puutarhaan,
-jossa Czarny, kävellen kiivaasti erään tuuhean puun alla, oli heitä
-vastassa.
-
-"Kas tuolla!" huudahti puolalainen, osoittaen kädellään sotilasjoukkoa,
-joka rientomarssissa läheni sivultapäin, "he koettavat saavuttaa meitä,
-mutta vielä on heillä aika matka kuljettavana, ennenkuin saavat meidät
-kiinni. Paljastetuin miekoin ja sormi liipasimella on meidän nyt
-lähteminen liikkeelle, sillä eipä ole toivoakaan, että ruotsalaiset
-tulisivat meille avuksi. Rohkaiskaa mieltänne, neiti Berta", jatkoi
-vanhus lujemmalla äänellä, "minun käsivarteni ja jalkani voivat vielä
-aivan hyvin tehdä hyötyä, kun teidän palveluksenne tulee kysymykseen.
-Lähtekäämme heti matkaan; joka hetki on kallis."
-
-"Czarny on oikeassa", vastasi Bernhard, katsellen sisartaan säälivin
-silmin. "Ei kukaan voi sanoa, kuinka kauan talonpojat voivat vastustaa
-juuttilaisten ylivoimaa."
-
-Samassa jyskähti joukkolaukaus heidän takanansa, ja muuan talonpoika,
-joka oli lähetetty vartioimaan, tuli juosten takasin ja kertoi
-tanskalaisten yhä enemmän tunkevan päälle, ja että heidän voittanut
-siipensä hajautui yhä enemmän Sireköpingeen johtavalle tielle.
-
-"Onko totta, mitä puhut", kysyi Bernhard, iskien terävän silmäyksen
-talonpoikaan, "eikö pelko mahdollisesti ole tehnyt vaaraa suuremmaksi,
-kuin se todellisuudessa onkaan?"
-
-"Ei, herrani", vastasi talonpoika, levollisena kestäen Bernhardin
-terävän katseen, "minua ei juuri malttamattomuus vaivaa, mutta ell'ette
-minua usko, voitte itse mennä katsomaan."
-
-"Talonpoika puhuu totta", vastasi Czarny, joka sillä välin oli käynyt
-syrjemmällä, "tanskalaiset aikovat todella saartaa sekä vasemman
-siipemmc että talonpojat, mutta tämäpä ei tulekaan heille helpoksi,
-arvaan ma, sillä siipemme taaskin järjestyy. Nyt täytyy meidän
-kuitenkin katsoa, miten pääsisimme parhaiten pakoon, sillä he ovat jo
-tuolla", jatkoi hän, osoittaen metsään, jostapäin ennenmainittu joukko
-läheni; "he koettavat kaikin keinoin sulkea meiltä tietä. Kirottu liike
-tuo", jupisi hän itsekseen, "nyt saamme heidät vielä selkäämmekin, ja
-ell'emme ehdi joko metsään tahi Sireköpingeen, olemme hukassa."
-
-Hetkisen mietittyään, lisäsi hän ääneensä:
-
-"Metsään emme enään ehdi paeta, sillä ennenkuin ehdimme tasangon yli,
-saavuttaisi vihollinen meidät. Parempi on siis mielestäni, että
-poikkeamme Sireköpingen tielle, siellä voimme mahdollisesti tavata
-ystäviäkin. Tämä talo ei missään tapauksessa kelpaa suojaksi, sillä
-puolen tunnin kuluttua ovat joko tanskalaiset tahi meikäläiset
-pistäneet sen palamaan."
-
-"Czarny on oikeassa", vastasi Aksel, ja lähestyi Bertaa, joka vähän
-matkan päässä silmäili taistelua aiempana kentällä. "Berta, meidän on
-kiiruhtaminen, Sireköpingen luona odottaa pelastus meitä."
-
-"Minä seuraan sinua minne vaan menet", vastasi Berta matalalla äänellä
-ja katseli luottavasti nuorukaista silmiin; "nyt vasta on minulla
-voimia kärsiä mitä vaivoja tahansa."
-
-"Ja nämät sanasi lisäävät minunkin rohkeuttani, armas Bertani", vastasi
-Aksel, Iempeällä väkivallalla vetäen Bertan rinnoilleen; "jos on
-tarpeellista, kannan sinut koko kentän yli, ja voitpa olla varma siitä,
-että miekkani iskee syvemmälle nyt, kuin pari tuntia sitten."
-
-"Pidä sanasi, ystäväni", lausui heleä ääni rakastavain takana, ja
-kääntäessään silmänsä sinne, huomasivat he Bernhardin. "Pidä sanasi,
-pian ehkä saamme nähdä, että tämä on tarpeen."
-
-Keskustelu päättyi tähän, sillä samassa tuli Ramoski ilmoittamaan, että
-jo oli aika lähteä.
-
-Etupäässä astelivat Czarny ja Bernhard, sitten Aksel ja Berta ja
-viimeksi Ramoski. Pian olivat he jättäneet talon ja riensivät nopein
-askelin Sireköpingeen johtavaa tietä myöten. Tykkien pauke ja
-kiväärituli enenivät joka hetki, ja pakolaisten silmien eteen
-levitettiin nyt niitä hirveitä kuvia, jotka ovat sodan erkanemattomat
-seuralaiset. He eivät enään olleet yksin kentällä. Joka taholta
-töyttäsivät tanskalaiset esille, aikoen piirittää Tirupin luona
-seisahtuneen joukon, mutta pian saivat taasen tuntea innokasta
-vastarintaa, sillä talonpojat, jotka jo olivat tehneet onnistumattoman
-rynnäkön, karkasivat toisen kerran vihollistensa kimppuun.
-
-Hetkeäkään viipymättä jatkoivat pakolaiset matkaansa Sireköpingeen
-päin, ja he hengähtivät jo vapaammin, voidessaan viimemainitussa
-paikassa eroittaa ruotsalaisia univormuja, ja kun näkivät, miten eräs
-osasto ruotsalaisia sotamiehiä rientoaskelin samosi hyökkäävää
-vihollista vastaan.
-
-"Tällä kertaa tulevat tanskalaiset peijatuiksi, ja oikein aimo lailla",
-sanoi Czarny, luoden kehoittavia silmäyksiä nuoreen tyttöön. "Me olemme
-jo puolitiessä ja Sireköpingistä lähetetään partiojoukkioita joka
-suunnalle. Rohkeutta vaan, ja pian saamme nauraa juuttilaiselle
-tekemällä kujeellamme."
-
-"No, no, eipä vielä ole riemuitsemista", vastasi Ramoski, joka kulki
-pari askelta jälessä ja oli kuullut Czarnyn sanat. "Katso itse ja sano,
-eivätkö vihollisemme ole kettujakin kavalammat!"
-
-Samassa pamahti musketin laukaus pakolaisten takana, ja kauhulla
-huomasivat he nyt vasta, että vihollinen oli melkein saartanut heidät.
-Hetkisen epäröi Czarny, jatkaisiko matkaansa vai jäisikö levollisesti
-odottamaan ruotsalaisia, jotka ponnistivat kaikki voimansa, päästäkseen
-aikanaan perille. Vihdoin valitsi hän toki ensiksimainitun ja antoi
-merkin, että matkaa taasen jatkettaisiin.
-
-Äkkiä pysähtyi Berta, kuollon kalpeuden levitessä kasvoilleen.
-
-"Minä en kykene kauvemmaksi", kuiskasi hän, ja olisi vaipunut maahan,
-ell'ei Aksel olisi ottanut häntä vastaan. "Pelastakaa itsenne. Minulle
-ei varmaankaan kukaan tee mitään pahaa."
-
-"Minä en väisty luotasi!" huudahti Aksel, painaen suudelman tytön
-huulille. "Yhdessä kuolkaamme, yhdessä jakakaamme vankeuskin."
-
-Tuskin oli hän viimeiset sanansa lausunut, kun luoti lensi heidän
-ylitsensä. Se tuli ruotsalaisten joukosta, jotka nyt juosten lähenivät.
-Tanskalaiset tekivät, minkä tehdä voivat, päästäkseen ensin perille; ja
-heille, kun oli lyhempi matka, se onnistuikin. Tultuaan noin sadan
-askeleen päähän pakolaisista, kehoittivat tanskalaiset heitä
-antautumaan, etteivät turhaan ryhtyisi taisteluun. Mutta Czarny, joka
-toivoi voivansa viivyttää tanskalaisia kunnes ruotsalaiset ehtisivät
-perille, ei luvannut myöntyä heidän ehdotukseensa, ell'ei heille
-annettaisi varmaa suojaa. Upseri kielsi ja uhkasi heti ampua, elleivät
-heti antautuisi.
-
-"Ampukaa sitten!" huusi Czarny, asettuen Bertan eteen; "voittehan
-koettaa."
-
-Tämä ynseys kiukutti upseria, ja lujalla äänellä komensi hän väkensä
-tähtäämään. Berta kuuli tämän käskyn ja vaipui tainnotonna Akselin
-syliin.
-
-Toisen kerran vinkuivat luodit pakolaisten yli, ja yksi niistä sattui
-Bernhardin käsivarteen.
-
-"Aavistukseni toteutuu", jupisi hän, nojaten Ramoskin olkapäähän,
-Akselin nenäliinallaan sitoessa haavaa, "ensimäinen luoti oli minua
-varten, mutta kenen on toinen?"
-
-"Älä puhu sellaisia, Bernhard", keskeytti Aksel, luoden nuhtelevan
-katseen ystäväänsä. "Sitenhän tykkänään masennat rohkeutemme, jota nyt
-niin hyvin tarvitsemme."
-
-Bernhard aikoi vastata, mutta joukkolaukaus tanskalaisten puolelta
-keskeytti hänet. Taistelu oli nyt tullut alkuun ja jatkui äärettömällä
-kiivaudella. Ruotsalaiset tosin olivat melkoisesti vähälukuisammat,
-mutta kuollon halveksiminen, jolla he taistelivat, teki sen, ett'eivät
-tanskalaiset voineet heitä työntää takasin. Näiden kahden taistelevan
-joukon ympärille kokoontui joka hetki yhä enemmän väkeä, ja pian syttyi
-Tirupin ja Sireköpingen välillä yleinen kahakka. Tämä oli jälkinäytelmä
-sille kauhealle draamalle, joka alettiin Yllehedin luona. Tanskalaisia
-tosin elvytti vasemman siipensä voitto, ja he koettivat sen täydentää,
-mutta tässä heillä olikin ylipääsemätön este tiellä, sillä Lybecker,
-joka taasen oli koonnut melkoisen sotilasvoiman, otti miehekkäästi
-vastaan heidän ryntäyksensä. Vihdoin oli tanskalaisten pakeneminen, ja
-kun kuningas Kristian oli saanut kuulla, että vastustajansa seisoivat
-Asmundstorpan kirkolla ja siis uhkasivat sulkea häneltä tien
-Landskronaan, vetäytyi hän kiireesti takasin.
-
-Tätä käskyä pantaessa täytäntöön koko tanskalaisten armeijassa, uhkasi
-pakolaisiamme joka hetki mitä suurin vaara, ja ainoastaan Czarnyn ja
-Ramoskin sukkeluus pelasti heidät vankeuteen joutumasta. Ihmeteltävällä
-tyyneydellä katseli Berta tätä veristä työtä, ja vaikka usein
-kaatuneiden sotilaiden veri priskoi hänen päälleen, ei hän peräytynyt
-askeltakaan.
-
-"Maanmiehemme ovat voittaneet!" huudahti Aksel ja koki vetää nuoren
-tytön ahdingosta. "Muutaman minuutin kuluttua olemme pelastuneet ja..."
-
-"Haa", huudahti Czarny, keskeyttäen Akselin puheen, "tuolla se hylkiö
-menee! Seuratkaamme häntä ja älkäämme päästäkö, ennenkuin hän on
-jättänyt takasin kreivittären!"
-
-Näin sanoen syöksiihe vanhus pakenevien tanskalaisten perään, tehden
-ankaralla miekallaan verisen niitoksen pelästyneiden vihollisten
-riveissä.
-
-"Ken on hän, ken?" kysyi Bernhard, joka vaivoin voi seurata ystäviänsä.
-Tuska, jonka läpiammuttu käsivarsi vaikutti ja sen lisäksi verenvuoto,
-olivat vähentäneet hänen voimiaan.
-
-"Äsken juuri hänet näin", vastasi Czarny, ikäänkuin puhuen itsekseen,
-"tuo konna puhui totta, sanoessaan minulle, että tulisin näkemään hänet
-eri haahmoissa. Se oli Walchovitz. Hänen onnistui päästä pakoon tällä
-kerralla, ja kiittäkäämme pyhää neitsyttä, joka piti suojelevan kätensä
-ylitsemme, sillä nyt ymmärrän, että se olikin jesuiitta, joka ensin
-vakoili ja sitten koki saartaa meidät."
-
-"Ha ha haa!" kuului samassa pilkkanauru tanskalaisten riveistä.
-"Czarny-ystäväni, vielä ei kaikki ole päättynyt; pian tapaamme toisemme
-taaskin."
-
-Pakolaiset katselivat kummastuneina toisiaan, mutta hetkisen kuluttua
-sanoi Ramoski, melkein väkisin vieden Czarnyn taistelupaikalta:
-
-"Seuratkaa minua! Minä tunnen tien sissien leirille, ja jospa horna
-itse olisi ottanut tuota jesuitta-roistoa suojellakseen, täytyy hänen
-sittenkin kuolla. Luulisinpa jesuiitan kostoksi pyhitetyllä tikarilla
-olevan voimaa murtaa kaikki siteet!"
-
-Czarnyn viittauksella yhtyivät kaikki hänen rinnalleen ja ennen pitkää
-olivat pelastetut Tirupin kirkkotarhassa, josta kaikki tanskalaiset
-olivat paenneet tahi epäjärjestyksessä vetäyneet takaisin.
-
-Tämä oli Landskronan voitto, joka hetkeksi pani rajan tanskalaisten
-tuho-töille. Kun taistelu päättyi, oli kello kuusi illalla, ja koska
-ruotsalaiset olivat olleet tulessa melkein koko päivän, olivat he niin
-menehtyneet, ett'eivät voineet ajaa takaa. Kuningas Kristian sai siis
-järin suuritta tappiotta vetäytyä Landskronaan takaisin ja siellä
-linnoituksen tykkien suojassa pitää silmällä vastustajiaan, jotka
-jäivät ulkopuolelle kaupunkia.
-
-
-
-
-IX.
-
-Päätös.
-
-
-Kirkas kuutamo valaisi pientä Finja-järveä tuuheine rantoineen, ja koko
-seudussa vallitsi tähän asti niin harvinainen rauhallisuus. Yö oli jo
-tullut, kun lukuisa joukko jalkaväkeä varovasti lähestyi sissien
-leiripaikkaa.
-
-Pari kyynärää joukon edellä käveli kaksi miestä, puhellen matalalla
-äänellä: nämä olivat joukon johtaja ja Czarny.
-
-"Tässähän tie käynee, jos vaan ymmärsin Ramoskin puheen oikein",
-virkkoi Czarny, varovasti tähystellen ympärilleen. "Sissit luulevat nyt
-olevansa turvassa, mutta vielä ei heidän päällikkönsä ole päättänyt
-laskuaan kanssamme, ja ell'ei Ramoski järin paljon ole erehtynyt, tulee
-yrityksemme kyllä onnistumaan."
-
-"Sepä olisi mainiota", vastasi johtaja, eräs nuori katteini,
-merkitsevällä liikkeellä lyöden kätensä miekankahvaan, "nämä villipedot
-ovat häirinneet paikkakuntaa niin kauvan, että ansaitsevat mitä
-tuntuvamman rangaistuksen, ja minäpä en suinkaan tahdo vetäytyä
-takaisin, tulisipa sitte puolet enemmänkin sissejä tieheni."
-
-"Jospa nyt Ramoski palajaisi pian", sanoi Czarny pusertaen
-miekankahvaa, "en ymmärrä, missä hän näin kauvan viipynee."
-
-"Estettä voipi tulla, ja sissejähän vaanii kaikkialla."
-
-"Ne eivät Ramoskia estä", vastasi Czarny jyrkästi: "hän hiipielee kyllä
-niiden välistä, sillä kuten minäkin, tuntee hän joka puun metsässä, ja
-olisipa todellakin kummallinen kohtalon oikku, ell'ei hän sieltä
-suoriutuisi. Mutta kas tuossa hän jo onkin", jatkoi vanhus, juosten
-erästä miestä vastaan, joka nopein askelin lähestyi. "No miten on, onko
-tie vapaa vai ei?" virkkoi hän tultuaan kuultaviin.
-
-"Tie on vapaa, ja voitte heti jakaa sotilaat, kuten olemme sopineet",
-vastasi Ramoski, mennen katteinin luo, joka oli seisahtanut. "Ei
-yksikään sissi ollut näkyvissä tällä puolen järveä, ja voinpa melkein
-vannoa, että saamme lähestyä heidän leiriänsä yhtä esteettömästi kuin
-mitä rauhallista kylää tahansa."
-
-"Älkää olko niin varma!" keskeytti katteini puoleksi hymysuin.
-"Talonpojat ovat varovaisia, ja mitä vähemmin sitä aavistammekaan,
-voivat he karata kimppuumme."
-
-Ei kukaan vastannut tähän; joukko järjestettiin taas, ja sitte kun
-katteini oli käskenyt eri päälliköitä noudattamaan mitä suurinta
-varovaisuutta, lähti jokainen määrätylle suunnalleen. Itse marssi
-katteini pääjoukkoineen suoraan leiripaikkaa kohden, Czarny ja Ramoski,
-viidenkymmenen tarmokkaan miehen etupäässä, kiirehtiessä rannalle,
-jonne kaksi venettä oli kätketty.
-
-"Onko siellä kukaan?" kysyi Czarny, tultuaan parin kyynärän päähän
-veneistä.
-
-"On, täällä on pelastus", vastasi miehekäs ääni, ja samassa kohouivat
-Aksel ja Bernhard vedenreunalla kasvavasta pensaikosta.
-
-"Eikö mitään epäiltävää ole tapahtunut?" kysyi Czarny, epäilevin
-silmäyksin katsellen metsää ja itse veden pintaa.
-
-"Ei mitään", vakuutti Bernhard. "Hetki sitten huomasin toisen veneistä
-risteilevän leirin ja tuon pienen saaren välillä, mutta pian rauhoittui
-kaikki, ja luulenpa melkein, että koko pesä nyt nukkuu, kuin jos ei
-kuninkaan sotilaita olisi olemassakaan. He luulevat olevansa turvassa."
-
-Czarny ei vastannut, vaan komensi sitä vastoin jokaista, niin hiljaa
-kun mahdollista asettumaan paikoilleen. Kiireesti astuttiin nyt
-veneisin, ja hetken kuluttua kiitivät alukset keveillä airon vedoilla
-kohden pientä saarta, missä vartija oli.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Ja minä sanon, että nyt olette minun hallussani, eikä yksikään voi
-teitä pelastaa. Antautukaa nöyrästi kohtalonne alaiseksi, sillä jos yhä
-vaan osoitatte tuollaista uppiniskaisuutta, käyn minä tarpeenmukaisiin
-toimiin käsiksi, jolloin luulen voivani pakoittaa teitä alamaisuuteen.
-Te tiedätte, että Göran-ruhtinas ja Tapani Czarnecki samoin kuin
-jesuiitatkin kirosivat teidät. Meidän uskontoomme palaaminen voi yksin
-pelastaa teidät siitä, joka vastaisessa tapauksessa on teitä kohtaava.
-Tuumikaa tätä, sillä pian vaadin minä varmaa vastausta."
-
-Nämä sanat lausui Walchovitz samassa kurjassa tuvassa, jossa Berta oli
-ollut vankina. Hänen paikallaan istui nyt äitinsä, jota
-verivihollisensa paljoa enemmän kiusasikin. Yöt päivät Walchovitz häntä
-hätyytti, tuskin suoden hänelle tunnin lepoa, ja vaikka hän aina saikin
-saman vastauksen, koki hän kuitenkin milloin rukouksilla milloin
-väkivallalla päästä tuumiensa perille.
-
-"Te olette jo kuulleet vastaukseni, se on sama nyt kuin ennenkin",
-vastasi kreivitär ylpeällä liikkeellä. "Minä en enään tahdo kuunnella
-ehdotuksianne, ja vielä kerran sanon teille, että viimeiseen hetkeeni
-asti olen uudelle uskonnolleni uskollinen. Olettepa todella pettynyt,
-jos luulitte uhkaustenne menetystapaani muuttavan. Tehkää minulle mitä
-tahdotte, minä voin nyt kärsiä kaikki, tietäessäni lasteni olevan
-turvassa. Niin, minä voin kestää kaikki", jatkoi hän, tyynesti
-katsellen jesuiittaa, "sillä suloista on kärsiä rakkautensa tähden.
-Jumala kerran välimme tuomitsee, ja on silloin päättävä kenellä on
-oikeus, silläkö, joka seuraa tuota ylevää käskyä: 'sinun pitää
-rakastaman lähimmäistäsi niinkuin itseäsi', vai sillä, joka käyttää
-hänen ihanata oppiaan usein halpamielistenkin keinottelujensa
-menestykseksi." Tätä sanoessaan tuli hänen äänensä uhkaavaksi ja
-katseensa milt'ei masentavaksi.
-
-"Menkää pois minun luotani!" jatkoi hän, tehden poistavan liikkeen
-kädellään. "Jo teidän näkemisenne voi saada minut unohtamaan uskontoni
-sovinto-oppia, ja kentiesi tekisin jotain, jota sittemmin tulisin
-katumaan." Walchovitz vetäytyi pari askelta takasin, hän ei voinut
-kestää Eleonoran silmäystä. Mutta tämä huoli, joka toisinaan ikäänkuin
-jäähdytti hänen sieluansa ja pakoitti levottomat intohimot
-laskeutumaan, ei kestänyt kauvan. Kylmästi hymyillen lähestyi hän
-kreivitärtä, sanoen:
-
-"Göran ruhtinas ei voinut lannistaa teitä. Veljenne varoitukset
-litvalaisten leirissä eivät myöskään pehmittäneet mieltänne, mutta minä
-sen teen, olkoonpa sitten vastustuksenne miten kovapintainen tahansa.
-Ah! kaksikymmentä vuotta sitten vannoin kostavani häväistyksen, jonka
-uskosta luopumisellanne opillemme saatoitte", jatkoi hän säihkyvin
-silmin, ja suonenvedon tapaisesti puristaen nyrkkiään. "Luuletteko,
-että kaikkien näiden vuosien vaivat jäisivät palkkiotta vaan sentähden,
-ett'ette tahdo seurata tahtoani? Ei! Valaa, jonka ruhtinaalle
-palvelijana vannoin, ja jesuiitoille antamia lupauksiani en riko. Olkaa
-valmis ottamaan kaikkia vastaan! Te tunnette minun; te ette ole
-tuntematon miehenne kostajalle, ja minä jo sanoin teille, kenen kautta
-kosto hänet saavutti. Minä ikävöin takasin Puolaan. Pieni mökkini
-Veikselin rannalla on vielä pystyssä, ja Varsovan luostari, jossa
-kostoa vannoin, vaatii minua jälleen astumaan muuriensa sisäpuolelle.
-Minä en ole, ihmisiltä palkkioita voittaakseni, ottanut täyttääkseni
-kostoa, vaan saadakseni lievennystä kiirastulessa! Te katselette minua
-ilkkuen", jatkoi hän. oltuaan hetkisen vaiti, "mutta se on tosi, minä
-unohdin, että puhuin oppimme viholliselle, jonka olen masentava,
-vaikkapa sitten uhraamalla omankin henkeni."
-
-Näin sanoen lähestyi hän ovea kiirein askelin ja aikoi juuri kiiruhtaa
-ulos, kuin Eleonora juoksi esiin ja pidätti häntä.
-
-"Minä tiedän, että murhasitte mieheni", sanoi hän kyynelten sumentaessa
-silmiänsä; "mutta jos rahtuistakaan säälitte onnetonta äitiä, niin
-laskekaa minut vapaaksi! Uskokaa minua, Walchovitz", jatkoi hän
-rukoilevin katsein, "sovinto tuntuu niin suloiselta, ja voittepa olla
-varma siitä, ett'ei Jumala tuomitse teitä niinkään ankarasti kuin
-ansaitsisitte, jos otatte rukoukseni korviinne. Minä tiedän kyllä, että
-ruhtinas Göranin ja jesuittain kiroukset lepäävät päälläni, mutta
-tiedän myös sen, että nämä kiroukset eivät laisinkaan minua haittaa.
-Tahraisinko Vilho Stjernfeltin nimen ja oman vakuutukseni palajamalla
-katoliseen uskoon? En! Eikö minulla ole velvollisuuksia täytettävänä
-lapsianikin kohtaan? Ja mitäpä he ajattelisivatkaan, jos heidän äitinsä
-horjuisi ja antaisi vaurion tullessa haihduttaa perusaatteensa?
-Walchovitz, laskekaa minut vapaaksi ja minä siunaan teitä!"
-
-Walchovitz silmäili häntä hetkisen terävästi, eikä näyttänyt oikein
-tietävän mitä vastaisi, kun kreivitär jatkoi:
-
-"Miksi pitäisitte minua kauemmin tässä kurjassa asunnossa? Minua
-inhoittaa teidän juomakarkelonne, ja tänä iltana enemmän kuin muulloin.
-Kauan kyllä olen jo alentunut tahtonne alle; nyt en enään tahdo
-olla orjattarenne. Minä _vaadin_ vapauttani, ja muistakaa, että
-kuninkaallani on valta yhdellä iskulla musertaa sekä teidän että kokoon
-haalittu talonpoikaisparvenne. Ajatelkaa, mikä on oleva oma kohtalonne,
-jos kauemmin pidätte minua täällä. Poikani on kuninkaan leirissä; tosin
-hän on haavoitettu, mutta pian voi hän taasen asetta käsitellä, ja..."
-
-"Riittää jo, riittää!" keskeytti Walchovitz, työntäen Eleonoran
-takasin. "Minäkin selitän nyt kyllin kauan kuunnelleeni teitä ja
-ilmaisen viimeisen kerran tekemäni päätöksen."
-
-Näin sanoen meni hän Eleonoran luo, joka sillävälin oli vetäytynyt
-pienelle räppänälle.
-
-"Joko luovutte tämän ristinkuvan kautta uskostanne", virkkoi hän,
-uhkaavalla äänellä ojentaen tuon pienen kuvan esiin, "tahi seuraatte
-minua Puolaan. Varsovan luostarissa kyllä löytyy miehiä, jotka voivat
-taivuttaa mielenne. Minä voisin paeta kanssanne milloin vaan tahdon.
-Tanskalaisia laivoja löytyy pitkin rannikkoa, ja kun kerran olemme
-laivassa, ei kukaan voi saada teitä käsistäni. Voisinhan tappaa teidät
-heti", lisäsi hän, hirveän hymyn kuvastuessa yhteen puristetuille
-huulilleen, "mutta tämä ei olisi tuumieni mukaan, sillä kun olette
-kuollut, olisi kostokin päättynyt. Tiedättehän, että kosto on ihana, ja
-vielä ihanampi, kun saa kostaa uskonsa hylkääjälle. Nyt olen puhunut,
-mitä aijon tehdä; punnitkaa tätä tarkoin, sillä huomenna vaadin
-päättävän vastauksen! Minä en uskalla viipyä täällä kauempaa.
-Tanskalaiset ovat kaikkialla voitetut, ja nämä kirotut sissit, jotka
-äsken riemuitsivat, kun lupasin viedä heitä ryöstöstä ryöstöön,
-katselevat minua nyt epäilevin silmin. Huomaattehan siis, että tilani
-tulee joka päivä epävarmemmaksi, ja että minun on ottaminen
-tilaisuudesta vaari ja poistua tien vielä ollessa vapaan. Te tunnette
-myös Ramoskin", jatkoi hän vitkaan; "tuo heittiö on elossa, siis voi
-häneltä odottaa mitä tahansa, sillä hän on kavalampi kuin minä."
-
-Näin sanoen kiirehti Walchovitz ovelle, mutta juuri sitä avatessaan,
-kuuli hän kauhean metelin leiriltä. Walchovitz pysähtyi hetkeksi, ja
-kasvonsa tulivat kalman kalpeiksi, kun hän selvään kuuli huudon:
-ruotsalaiset ovat hyökänneet kimppuumme. Ensi hämmästyksessä ei hän
-tiennyt rientäisikö jo alkaneesen taisteluun, vai pakenisiko heti.
-Hänen katseensa harhaili joka taholle; hän näki talonpoikia pakenevan
-laumottain ja ruotsalaisten sotamiesten rientoaskelin kiiruhtavan
-leirin keskustaa kohti, mutta vielä hän vaan seisoi paikallaan,
-Joukkolaukaus toisensa perästä kajahti metsässä, ja kuun valossa näki
-hän tummia pilkkuja liikkuvan edestakasin, sekä sissien että
-sotamiesten vähentymättömällä kiivaudella kiväärin tulta pitkittäessä.
-
-"Mitä nyt on tehtävä?" jupisi hän itsekseen ja silitteli toisella
-kädellään otsaansa. "Se on Ramoski, joka kaiken tämän on matkaan
-saattanut, ja jos vaan tapaan hänet, niin kyllä uhraan hänet
-kostolleni. Haa!" jatkoi hän, ikäänkuin sattumalta luoden katseensa
-järvelle päin, "haa, tuolla saarella olen suojassa; muita veneitä kuin
-minun, ei löydy, ja tuonne ei siis kenkään voi minua seurata." Näin
-sanoen töyttäsi hän taasen auki pienen tuvan oven. "Seuratkaa minua!"
-huusi hän kreivittärelle ankaralla äänellä ja astui hänen luokseen.
-"Minun täytyy paeta; ruotsalaisten on äkkiarvaamatta onnistunut karata
-leiriin."
-
-"Minä en seuraa teitä", vastasi Eleonora tyynesti, itsekseen päättäen
-tehdä vastarintaa niin kauan kuin mahdollista.
-
-"Teidän _täytyy_ seurata minua!" huudahti Walchovitz, tarttuen hänen
-käsivarteensa; "minä en tahdo jättää teitä heidän käsiinsä."
-
-Eleonoran heikot voimat olivat pian loppuneet, ja hetken kuluttua
-lepäsi hän pienen veneen pohjalla, joka puolalaisen väkevän käden
-ohjaamana kiiti nopeasti saarta kohden.
-
-Leirissä eneni meteli joka hetki, ja veripunaset liekit ahmivat
-haluisasti sissien puukojuja. Taistelu raivosi pitkin rantaa ja päättyi
-vasta, kun kaikki sissit olivat maahan hakatut tahi otetut vangiksi.
-
-Walchovitz souti sillävälin voimiensa takaa; henkensä edestä hän nyt
-teki työtä, ja tämä enensi hänen voimiaankin. Äkkiä hän seisahtui; koko
-ruumiinsa vapisi ja hampaat kalisivat suussaan. Luoti suhisi aivan
-hänen korvansa ohi, ja samassa kehoitettiin häntä antautumaan.
-
-Kiroillen nousi hän seisoalleen ja katseli säihkyvin silmin
-vihollisiaan. Ei pieninkään tuulenhenkäys liikuttanut Finja-järven
-pintaa; kaikki oli niin tyyntä ja rauhallista kirkkaassa kuutamossa,
-liekit vaan palavasta leiristä heijastuivat julmasti tyynelle veden
-pinnalle.
-
-"Antaudu Walchovitz!" käski Czarny, joka myöskin oli noussut seisomaan
-sen veneen kokassa, jossa häntä paitsi vielä Ramoski, Bernhard ja
-Akselkin olivat. "Antaudu, sillä kaikki vastarinta on turhaa! Koko
-leiripaikka on piiritetty, etkä sinä voi paeta. Viekkautemme voitti
-sinut vihdoinkin; saarella, jonne aijot, on joukko sotamiehiä, ja
-vaikka pääsisitkin meiltä pakoon, et kuitenkaan ehdi pitkälle,
-ennenkuin olet otettu kiinni. Jokainen sotamiehemme tuntee sinut,
-käyttäisitpä sitten mustaa tahi punasta partaasi, ja palkkion, jonka
-päällikkömme antaa päästäsi, tahtoisi moni voittaa."
-
-Walchovitz ei vastannut, mutta samassa näytti pirullinen ajatus
-juolahtaneen hänen mieleensä. Hiljaa nojautui hän Eleonoran yli ja
-nosti hänet ylös väkevillä käsivarsillaan.
-
-"Minä sanon teille nyt ehdot, mitkä katson hyväkseni", huudahti hän
-pilkkanaurulla. "Jättäkää tie vapaaksi, ja kreivittärelle ei tule
-tapahtumaan mitään pahaa, vastaisessa tapauksessa on hänellä kaikki
-kärsittävänä."
-
-Toinen vene oli sillävälin lähestynyt häntä melkein huomaamatta, ja
-molemmat alukset olivat nyt niin lähellä toisiaan, että parilla
-aironvedolla olisivat voineet törmätä yhteen.
-
-"Minä en pelkää teitä", jatkoi Walchovitz samalla pilkkanaurulla.
-"Sinä, Ramoski olit kavalampi kuin luulinkaan, mutta vielä ei meidän
-välimme ole selvillä, tottapa kerran sinut tulevaisuudessa löydän,
-jolloin..."
-
-"Ellei tämä järvi olisi hautasi, jesuiitta", vastasi Ramoski, osoittaen
-kädellään tyyntä veden pintaa.
-
-Walchovitzin kasvot tulivat tuhkanharmaiksi, kuullessaan nämä Ramoskin
-sanat, sillä vastustajansa uhkaavasta äänestä huomasi hän selvään,
-ettei armoa ollut toivomistakaan.
-
-Eleonora oli sillävälin tointunut, ja huomatessaan haavoitetuksi
-luulleen poikansa, huudahti hän ilosta.
-
-"Pelasta minut, pelasta minut!" huusi hän tuskastuneena. "Tuo hirviö on
-muuten ottava henkeni."
-
-"Niin, hänen elämänsä on minun käsissäni", vastasi Walchovitz synkästi
-ja kohotti karpiininsa. "Tie auki ja heti, muuten saatte hakea
-kreivitärtä tuolta", lisäsi hän, osoittaen järveen. "Minä vaikka itse
-teen hänelle seuraa", jatkoi hän pirullisella hymyllä, joka näytti
-vielä iljettävämmältä, kun kuun säteet sattuivat hänen kalpeille
-kasvoilleen, tehden ne melkein aaveentapaisiksi. "Kunhan vaan kosto
-täyttyy, ei tee mitään, jos kostaja seuraa uhriansa kuolemaan!"
-
-Samassa laukesi pistooli, ja äänekkäällä kirouksella vaipui Walchovitz
-veneensä pohjille. Tämän hetken käytti Aksel hyväkseen ja ohjasi veneen
-parilla vedolla toisen rinnalle. Hetkeäkään kadottamatta juoksi
-Bernhard suoraan jesuiittaa kohden, joka koki nousta seisomaan, ja iski
-häntä niin voimakkaasti vasempaan käsivarteen, että hän uudestaan
-horjahti takaperin. Sitten tarttui hän äitiinsä, ja kantoi hänen
-varovasti veneesensä. Tämä kaikki oli tapahtunut nopeammin, kuin sitä
-voi kertoa, ja kun Walchovitz vihdoinkin heräsi horroksistaan, oli
-saaliinsa temmattu hänen käsistään.
-
-Hirveä vala kalpeilla huulillaan nousi hän seisoalleen ja päin
-Ramoskia, joka juuri koetti kiinnittää hänen venettään omaansa, tällä
-tavoin saadakseen vihollisensa käsiinsä.
-
-"Haa", huudahti jesuiitta, heiluttaen leveäteräistä tikaria päänsä yli,
-"sinun vuorosi on nyt, ja minä tahdon nähdä sydänveresi. Sinä olet
-pettänyt minun! Kaksikymmentä vuotta olet tuntenut tuumani, salaisimmat
-ajatukseni ilmaisin sinulle, mutta sinä olit vaan nimeksi jesuiitta,
-sillä sinä petit ja annoit minun ilmi. Sellainen vaatii kostoa. Sinun
-täytyy kuolla, ja sinussa taasen heittiö jesuiitaksi haudataan
-laineisin!"
-
-Surullisin katsein seurasivat muut vihollisten pienimpiäkin liikkeitä,
-ja Eleonora tuskin uskalsi hengittää. Jokaista kammotti se raivon
-tunne, joka kuvautui Walchovitzin kasvoissa, ja jokainen näki myös,
-että ratkaiseva taistelu pian oli alkava.
-
-Ramoski ei vastannut vihollisensa puheesen, vaan valmistautui
-taisteluun elämästä ja kuolemasta.
-
-Aivan sivuttain olivat nämä pienet alukset, ja koko järvellä ei voitu
-huomata muita eläviä olentoja kuin molemmissa veneissä.
-
-"Pyhä neitsyt minua suojelkoon", jupisi Ramoski, tarttuen lujemmin
-tikarinkahvaan. "Minä luettaisin hänelle niin monta messua kuin voisin,
-jos hän sallisi minun kostaa sille, joka on väärin käyttänyt hänen
-nimeänsä halpamielisten tuumiensa täyttämiseksi; minä..."
-
-Kauemmaksi ei hän ehtinyt, sillä kissan notkeudella karkasi Walchovitz
-hänen kimppuunsa. Kirkkaat tikarit välähtelivät kuutamossa ja
-synnyttivät ääniä, jotka tässä kohden kuuluivat kuolonsanomilta.
-Molemmat vastustajat olivat yhtä notkeat, ja yhtä taitavasti he
-aseitaankin käyttelivät. Kauan oli voitto epätietoinen, mutta vihdoin
-lankesi Ramoski airoon ja horjahti takaperin. Kiljunnalla, joka enemmän
-oli verenhimoisen pedon kuin ihmisen, syöksyi Walchovitz onnettoman
-vihollisensa päälle, ja ennenkuin Bernhard ehti apuun, työnsi hän
-aseensa syvälle onnettoman sydämeen.
-
-Ähkyen kaatui Ramoski, ja hänen viimeiset sanansa olivat:
-
-"Tappakaa hänet! Te ette milloinkaan saa rauhaa, niinkauan kuin tuo
-konna elää."
-
-Czarny nojautui kuolevan yli ja kuuli hänen viimeisen huokauksensa;
-sitten syöksyi hän pystyyn, suonet hänen otsallaan paisuivat, ja,
-puristaen kätensä nyrkkiin, kääntyi hän murhaajaan päin. Mutta tämä oli
-jo täydessä taistelussa Bernhardin kanssa, joka ei ollut välittänyt
-äitinsä rukouksista, vaan nuoruuden innolla antautui kamppailuun.
-
-Walchovitz vältti taitavasti ne miekan iskut, joilla Bernhard
-tavoitteli hänen sydäntään, mutta tuntiessaan voimansa yhä heikkenevän,
-koetti hän vietellä vihollisensa ansaan. Hän näki selvään, että jos
-hänen onnistuisikin voittaa Bernhard, olisivat Czarny ja Aksel taasen
-valmiit häntä vastustamaan.
-
-"Koston saakoon niin monta uhria kuin suinkin", jupisi hän, "sitä
-suurempi armo minulla on odotettava kiirastulessa."
-
-Hiljaa vetäytyi hän askel askeleelta takaisin, vietelläkseen Bernhardin
-mukanaan, ja nuorukainen seurasi pelkäämättä, Czarnyn sivultapäin
-huomatessa kaikki liikkeensä.
-
-"Vielä on käsivartenne heikko, nuori kreivini", ivasi jesuiitta ja
-katseli Bernhardia tuimasti. "Minä voitan teidät ja saan nähdä
-sydänverenne kuten Ramoskiltakin."
-
-"Lopeta taistelu, Walchovitz", sanoi Czarny, mennen lähemmäksi; "sinä
-joudut kuitenkin tappiolle, sillä meitä on kolme sinua vastaan."
-
-"En milloinkaan", jupisi jesuiitta käheällä äänellä. "Luuletko että
-minä antaudun? En! mieluummin heittäydyn tuonne syvyyteen!"
-
-"Kuole siis!" huusi Bernhard ja tähtäsi nopean iskun vastustajansa
-sydäntä kohti. Isku sattui ja tukahutetulla äännähdyksellä kaatui tuo
-onneton takaperin. Kerran vielä karkasi hän pystyyn, mutta ei ottanut
-monta askelta, ennenkuin hän kauheasti kiroillen horjahti veneen laidan
-yli järveen. Hetkisen vaan liikkui sileä vedenpinta, sitten oli kaikki
-hiljaista; Walchovitz ei enään ollut elävitten joukossa.
-
-"Huu, mikä hirveä yö!" huokasi Eleonora, peittäen kasvonsa käsillään.
-
-"Tällaista yötä emme enään tule näkemäänkään", vastasi Czarny
-luottavasti. "Tästä lähin on kaikki oleva hyvin, sillä Tapani
-Czarneckin lausuman kirouksen voima on nyt kadonnut. Ken olisi
-kaksikymmentä vuotta takaperin osannut aavistaa, että Sanin rannalla
-aloitettu taistelu päättyisi Finja-järvellä? Mutta minä huomaan, että
-meikäläiset ovat voittaneet", jatkoi hän teeskennellyllä hilpeydellä;
-"tulkaa, yhtykäämme nyt katteinin seurueesen ja palatkaamme Torppaan,
-jossa ei enään milloinkaan verisiä taisteluja tulla pitämään."
-
-"Berta on siis siellä?" kysyi kreivitär hiljaa.
-
-"Niin on", vastasi Aksel, hienon punan noustessa hänen poskilleen;
-"Landskronan taistelun jälkeen vein minä hänet sinne, ja jo tänä
-iltana, kreivitär, tunnustan teille jotakin."
-
-"Odota siksi, kun tulemme kotia", vastasi Eleonora hymyillen ja taputti
-nuorukaista olalle. "Minä aavistan, mitä se on, mutta ensin tahdon
-kuulla Bertan mielipiteen asiassa."
-
-Aksel aikoi vastata, mutta samassa antoi Czarny lähtömerkin, ja puolen
-tuntia sen jälkeen nousivat he onnellisesti maalle. Kiireisesti tehtyyn
-hautaan pantiin sitten tuo uskollinen Ramoski, ja kun kuu jo alkoi
-vetäätyä länteen päin, asteli seurue metsään, jättäen sissileirin
-taakseen savuavana roviona.
-
-Vieno aamutuuli liikutti Finja-järven pintaa, ja ne laineet, jotka
-olivat helmoihinsa ottaneet entisen sissipäällikön ruumiin, kätkivät
-yhtä uskollisesti tuon raivoisan jesuiitan ja kostonhimoisen ruhtinaan
-palvelijan.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELEONORA LUBOMIRSKI***
-
-
-******* This file should be named 63035-8.txt or 63035-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/3/0/3/63035
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/63035-8.zip b/old/63035-8.zip
deleted file mode 100644
index 736f8cb..0000000
--- a/old/63035-8.zip
+++ /dev/null