diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 19:14:34 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 19:14:34 -0800 |
| commit | 8bc9d97d94a358697932a61124658841408bf9d2 (patch) | |
| tree | fdbf4f9ba60e8ce8d7b0d5f0aa59bbc32e8b360d | |
| parent | b0a964acba9661ed7edea0efcf1fce8133132ca7 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61031-8.txt | 4133 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61031-8.zip | bin | 70811 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4133 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..06b14c8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61031 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61031) diff --git a/old/61031-8.txt b/old/61031-8.txt deleted file mode 100644 index 2ad39e2..0000000 --- a/old/61031-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4133 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Unkarilaisia satuja ja tarinoita, by -Anonymous, Translated by Julie Wichmann - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Unkarilaisia satuja ja tarinoita - - -Author: Anonymous - - - -Release Date: December 27, 2019 [eBook #61031] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UNKARILAISIA SATUJA JA TARINOITA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -UNKARILAISIA SATUJA ja TARINOITA - -Unkarin kielestä suomentanut - -Julie Wichmann - - - - - -Helsingissä, -Osakeyhtiö Valistus, -1919. - - - - -SISÄLLYS: - -Satuja. - -Sikopaimen. -Mustavuoristo. -Pekka ja Paavo. -Jankalovics. -Haasteleva rypäle, hymyilevä omena ja soiva persikka. -Kerskailijat. -Pyöreä kivi. -Matias kuninkaan paimen. -Pilli-Palkó. -Kaunis Cerceruska. - -Tarinoita. - -Ihmehirvi. -Jumalan miekka. -Sotajoukkojen tie. -Attilan maa. -Lehelin torvi. -Botond. - - - - - - -SATUJA - - - - -Sikopaimen. - - -Olipa kerran köyhä mies, jolla oli kolme poikaa. Ja he olivatkin niin -rutiköyhiä, kuin kirkonhiiret. Milloin oli syötävää, milloin ei. Kerran -sanoi köyhä mies vanhimmalle pojalleen: - --- Menehän, poikaseni, metsään puita hakkaamaan, ehkäpä siitä sinulle -siunausta koituu. -- - -Poika lähtee metsään; siellä hän hakkaa puita hiki hatussa. Hänen -siellä ponnistellessaan, hikoillessaan tulee sinne harmaahapsinen vanha -ukko ja sanoo hänelle: - --- Mitäs sinä, poikaseni, täällä ponnistelet? -- - --- Minä tässä vain hakkaan puita, kenties siitä minulle siunaus -lähtee. -- - -Ukko vastasi: - --- Jätä tuo puunhakkuu silleen, poikaseni, ja mene kotiin. Sinun -isälläsi on pieni pelto, pellolla on pähkinäpuu ja pähkinäpuun juurella -kolo; kurkistakaa siihen, niin kylläpähän sieltä jotakin löydätte. -- - -Poika lähti kotiinsa, kertoi isälleen, mitä oli kuullut -harmaahapsiselta ukolta, ja heti he lähtivät pellolle. Tosiaankin oli -pähkinäpuun alla suuri kolo. He kurkistivat sen sisään ja näkivät -siellä alhaalla suuren aitan, joka oli täynnä jauhoja, silavaa ynnä -kaikenlaista muuta hyvää syötävää. He nostivat siitä heti ylös mitä -voivat, veivät sen kotiin ja laittoivat suuret kemut. Seuraavana -päivänä köyhä mies sanoo keskimäiselle pojalleen: - --- Mene, poikani, sinäkin metsään, ehkäpä sieltä sinullekin siunausta -lähtee. - -Lähtee sitten tämäkin poika metsään, kaataa puita, hakkaa, ja jopa -tulee harmaahapsinen ukko ja puhuttelee häntäkin: - --- Mitäs sinä täällä ponnistelet, mene sinä vain kotiin. Sinun isälläsi -on pelto, pellon keskellä akaasiapuu, sen alla kellari, se on täynnä -viinitynnyreitä. - -Poika lähtee kotiin, kertoo isälleen, mitä kuuli. He lähtevät heti -pellolle, ja tosiaan tuo harmaahapsinen ukko oli oikeassa. Oli siinä -ainakin sata viinitynnyriä siinä kellarissa. Hetipaikalla he avasivat -tapin yhdestä tynnyristä, joivat viiniä mielin määrin, vuokrasivat -sitten kuormarattaat ja ajoivat viinitynnyrit kotiin. - -Kolmantena päivänä sanoo köyhä mies pienimmälle pojalleen: - --- No, Jankó, poikaseni, menehän sinäkin metsään, ehkäpä sinullekin -siunaus lähtee. -- - -Jankókin menee puita hakkaamaan, kovasti hän siellä puuhaa ja hikoilee. -Mutta mikä lienee pistänyt hänen päähänsä, -- äkkiä hän heitti -kirveensä pois: hän ei totta tosiaan rupea tässä turhaan hikoilemaan, -on kotona ruokaa ja juomaa nyt muutenkin yllin kyllin. Hän sytytti -nuotion, otti silavaa repustaan, pisti sen vartaalle ja rupesi sitä -paistamaan. - -Hänen siinä tulen ääressä istuessaan tulee siihen se ukko ja kysyy: - --- Mitä sinä tässä teet, poikaseni? -- - --- Silavaa minä tässä vain paistelen. Isäni lähetti minut kyllä puita -hakkaamaan, mutta minä en enää tässä rupea vaivaantumaan. -- - --- Oikein teet, poikaseni, elä sinä enää vaivaa itseäsi. Otahan tämä -keppi käteesi, se tulee sinulle vielä hyvään tarpeeseen. -- - --- Mitäs minä tällä? -- virkkoi Jankó. - --- No, no, poikaseni, vaali sinä vain hyvin tätä keppiä, sillä se on -sellainen keppi, että sillä voit yhdellä hujauksella tappaa vaikka koko -rykmentin sotamiehiä. -- - -Jankó lähtee kotiin, kotona hän viskaa kirveensä vihaisesti nurkkaan ja -sanoo isälleen, että hän ei tään ko'ommin rupea vaivaa näkemään eikä -enää lähde metsään. - -Suuttui tästä köyhä mies. - --- Mitä sinä puhut tässä, sinä senkin rupisammakko! Minä tässä käsken, -luulen ma, omassa talossani. Ulos talosta, jos et tahdo työtä tehdä, ja -mene minne tahdot! - --- Hyvä on -- sanoi Jankó -- elkää suuttuko, hyvä isä, minä lähden, jos -niin tahdotte. -- - -Hän lähti nyt maailmalle, eikä ottanut mukaansa muuta kuin keppinsä. -Kulki maita mantereita eikä pysähtynyt ennen kuin saapui kuninkaan -kaupunkiin. Hän meni kuninkaan kartanoon; siellä oli iso tunkio, hän -nousi sille ja rupesi sitä kepillänsä kaivelemaan. Kuningas huomaa -hänet, menee alas hänen luoksensa ja kysyy: - --- Kuka sinä olet, poikaseni? -- - --- Joku vain -- vastasi Jankó kopeasti. - --- Missä sinä asut? -- - --- Paidassa ja housuissa -- vastasi Jankó. -- - --- Mikä sinun nimesi on? -- - --- Jankó. -- - --- Mitä sinä tuosta tunkiosta haet? -- - --- Palvelusta, armollinen herra kuninkaani. -- - --- No jos palvelusta haet, niin jää tänne sikopaimeneksi. -- - -Jankó ei ehtinyt levähtääkkään, sillä heti paikalla hänen huostaansa -uskottiin sata sikaa. Kuningas sanoi: - --- Tässä on, Jankó, sata sikaa, mutta elä vain aja niitä tinametsään, -sillä siellä sinä kuolet kauhean kuoleman. -- - -Johan Jankó tässä kuulikin tarpeeksi; juuri sinne tinametsään hän ajoi -siat, nähdäksensä, mitä siellä oli. Hän saapuu tinametsään, ja jättää -siat valloilleen kulkemaan missä tahtovat. Itse hän istahti erään puun -alle, laittoi tulen, otti taskustaan silavapalasen, ja rupesi sitä -paistamaan. - -Ja yht'äkkiä siihen suurella touhulla tulee seitsenpäinen lohikäärme ja -huutaa: - --- Ohoo, sinä ihmisitikka, kuinka sinä uskallat haaskata minun -metsääni! -- - -Jankó sanoi: - --- No elkäähän nyt tuossa rehennelkö, vaan istukaa Tekin tänne tulen -ääreen, ja paistakaa silavaa Tekin. -- - --- Senkin hävytön lurjus, kyllä minä sinulle silavaa paistan -- kiljui -lohikäärme ja hyökkäsi Jankón päälle, kaikki seitsemän kitaansa -ammollaan, repiäksensä hänet riekaleiksi. - --- Vai silläkö tavalla, no kyllä minä sinulle kohta opetan! sanoi Jankó -ja iski kepillään lohikäärmettä, niin että siltä heti katkesivat kaikki -seitsemän päätä. - -Hän katselee, tarkastelee lohikäärmeen päitä, ja seitsemännessä hän -löytää ison avaimen. - -Jankó arveli, että jos tässä kerran on avain, niin silloin on täällä -jossakin myös talo. Hän lähtee metsää kulkemaan, katselee oikealle, -katselee vasemmalle ja havaitseekin hetken harhailtuaan mahtavan -tinalinnan aivan edessään. Hän koettelee avainta: sehän sopii mainiosti -linnan porttiin. Hän avaa sen, astuu sisään ja kävelee huoneiden läpi. -Eräässä huoneessa hän löytää tinakukkavihon, kiinnittää sen hattuunsa, -ja lähtee sitten pihalle, jossa löytää kaivon. Hän katsoo siihen: siinä -riippuu tinaori, pää alaspäin. - -Ori puhuttelee häntä näinikään: - --- Terve tuloa, Jankó, rakas isäntäni, sivallahan minua kepilläsi -hiukan, et sitä varmaankaan kadu. -- - -Jankó sivalsi sitä sievästi peräpakaroille, ja sepä samassa hyppäsi -ulos kaivosta. - --- Kiitos siitä, Jankó, että vapautit minut, ota tässä minun päitseni, -pane ne talteen, ja jos joskus tarvitset minua, niin pudista niitä -vain. Mutta elä vielä lähde täältä, käske hoviräätälin ensin laittaa -tinapuku, sellainen, joka mahtuu pähkinään, ja pistä sitten tämä minun -korvaani. -- - -Jankó teetti heti tinapuvun, pani pähkinään, ja pähkinän oriin korvaan. -Sitten hän vei hevosen talliin. Sen tehtyään hän käyskentelee taas -pihalla, joutuu sikolättiin. Siellä oli sata sikaa kuninkaan entisen -sikopaimenen keralla. Seitsenpäinen lohikäärme oli sulkenut ne sinne. -Hän vapautti sekä sikopaimenen että siat ja meni linnaan, jossa -punnitutti sikopaimenelle ammeellisen tinarahoja ja sanoi: - --- Lähde nyt, veliseni, minne nokkasi näyttää. -- - -Iloisena tämä vanha sikopaimen lähtikin. Jankó ajoi sitten nuo sata -sikaa metsään niitten entisten sikojen lisäksi, ja ajoi sitten metsästä -linnaan kaksisataa sikaa. Kuningas seisoi portilla, Jankóta odotellen, -ja laski siat nähdäksensä, eikö niistä yhtään puuttunut. - -Eihän niistä toki puuttunut, päinvastoin, kaksisataa oli sadan sijasta. -Kuningas iloitsi tästä kovasti ja sanoi iloissaan Jankólle: - --- No, Jankó poikaseni, minä lupaan sinun syödä illallista yhdessä -palvelijoitteni kanssa. -- - --- En minä syö kenenkään kanssa -- vastasi Jankó -- antakaa vain minun -illalliseni erikseen. - -No hyvä niinkin, annettiin erikseen illallista hänelle. Mutta vanhin -kuninkaantytär huomasi tinakukkavihon, hiipi Jankón luokse ja pyysi -kauniisti: - --- Jankó, anna minulle tuo tinakukkavihko. -- - --- Enkä anna -- vastasi Jankó -- hankkikaa itse itsellenne. -- - -Mutta tyttö pyysi ja rukoili siksi, kunnes Jankó sittenkin antoi sen -hänelle. - -Seuraavana aamuna, kun Jankó päästi siat ulos, kielsi kuningas häntä -menemästä hopeametsään. Vaikka kielsikin, niin Jankó kumminkin läksi ja -vei siat suoraan hopeametsään. Siellä hän laski ne menemään, istahti -hopeapuun alle, kaivoi esille silavansa, laittoi tulen ja rupesi -silavaansa paistamaan. - -Jopa tulee neljätoistapäinen lohikäärme ja huutaa vihaisesti. - --- Kuinka sinä uskallat kulkea minun metsässäni? Nyt paikalla päiväsi -päättyvät! -- - -Kehoittihan Jankó tätäkin ystävällisin sanoin tulemaan tulen ääreen -silavaa paistamaan hänen seurassaan, mutta lohikäärme siitä vain yltyi -yhä äreämmäksi ja karkasi Jankón kimppuun: - --- Sinä senkin ryökäle, minäkös tässä vielä sinun kanssasi silavaa -paistamaan! -- - -Mutta sen enempää se ei virkannutkaan, sillä samassa Jankó huitasi -kepillänsä niin, että lohikäärmeen kaikki neljätoista päätä lensivät -maahan. Hän tarkasti päitä, löytyisikö niistäkin jotakin. Löytyi kuin -löytyikin hopea-avain. - --- Tämä on varmaankin hopealinnan avain -- arveli Jankó, ja lähti -hopealinnaa hakemaan. Hetken harhailtuaan hän löysikin hopealinnan. Hän -koetteli avainta: se sopikin porttiin. Jankó astui sisään, kulki kaikki -huoneet läpi ja löysi eräältä pöydältä hopeakukkavihon. Sen hän -kiinnitti hattuunsa ja meni ulos pihalle. Täälläkin oli keskellä pihaa -kaivo. Hän katsoo siihen: siinä riippuu hopeaori, pää alaspäin. - -Hopeaori rupesi myös puhumaan: - --- Terve tuloa, Jankó, rakas isäntäni! Sivalla minua keveästi -kepilläsi, et kadu tekoasi. -- - -Jankó sivalsi hopeaoritta peräpakaroille, heti se hyppäsi ylös -kaivosta, antoi Jankólle päitsensä ja sanoi: - --- Hoida hyvin näitä päitsiä, ja jos tarvitset minua, niin pudista vain -niitä. Teetä hoviräätälillä itsellesi hopeapuku, mutta sellainen, joka -mahtuu pähkinänkuoreen, ja pistä pähkinä minun korvaani. -- - -Jankó teki niinkuin ori neuvoi. Sitten hän vilkaisi sikolättiin ja -sieltäkin löytyi sata sikaa ynnä sikopaimen ja nekin olivat kuninkaan -omia. Hän päästi ulos nämäkin siat; sikopaimenelle hän käski mitata -ammeellisen hopearahoja, ja päästi hänet sitten menemään, minne nokka -näyttää. - -Itse hän ajoi nuo sata sikaa metsään ja ajoi illalla kotiin kolmesataa -sikaa. - -Kuningas seisoi tälläkin kertaa portilla, odotellen Jankóta. Hän laski -siat yksitellen, ja oli ihan haljeta ihmetyksestä, kun hän laskikin -kolmesataa sikaa kahdensadan sijasta. - --- No, Jankó -- sanoi kuningas -- ei minulla ole ikinä ollut tämmöistä -sikopaimenta; minä lupaan sinun illastaa päällikköjeni kanssa. -- - --- En minä syö kenenkään kanssa -- sanoi Jankó -- antakaa minun ruokani -erikseen. -- - -No hyvä niinkin, hän sai erikseen illallisensa. Mutta kun hän juuri oli -syömässä, hiipi keskimäinen kuninkaantytär hänen luokseen ja pyysi: - --- Anna, Jankó, minulle tuo hopeakukkavihko. -- - --- En minä -- vastasi Jankó -- hankkikaa itse itsellenne, jos mieli -tekee. -- - -Mutta tyttö pyysi niin kauan ja niin kauniisti, että hän sen lopuksi -kuitenkin sai. Seuraavana aamuna, kun Jankó ajeli sikolaumaansa ulos; -sanoi hänelle kuningas, että menköön minne menee, kunhan ei vain mene -kultametsään, sillä siellä hänet paha perii. - --- Saadaanpas nähdä -- ajatteli Jankó, ja vei sikalaumansa suoraan -kultametsään. - -Siellä kävi ihan samalla lailla kuin tina- ja hopeametsässä. Erotus oli -kumminkin se, että kultametsässä asui kaksikymmentäneljäpäinen -lohikäärme. Siltä hän hakkasi poikki kaikki kaksikymmentäneljä päätä. -Kultalinnasta hän löysi kultakukkavihon, linnan kaivosta -kullankarvaisen oriin, ja se antoi hänelle kultaiset päitset. Sieltä -hän myös löysi sata sikaa, ajoi ne linnasta toisten joukkoon, ja -illalla kotiin mennessä oli hänellä neljäsataa sikaa. - -Ja kylläpä kuningas nyt tuli iloiseksi! Sanoi Jankólle: - --- No, Jankó poikaseni, minä lupaan sinun syödä illalla minun omassa -pöydässäni. -- - --- En minä syö kenenkään kanssa, armollinen herra kuningas, annettakoon -minulle illallinen erikseen. -- - -Annettiin Jankólle erikseen illallinen, mutta nuorin kuninkaan -tyttäristä huomasi kultakukkavihon hänen hatussaan, meni hänen luokseen -ja alkoi häntä mielistellen liehitellä. Eikä Jankó sanallakaan -kieltänyt häneltä vihkoa. Ottipahan vain sen hatustaan ja pisti sen -pienen kuninkaantyttären käteen. - -Neljäntenä päivänä, kun Jankó oli sikojen kanssa juuri lähdössä, kuuli -hän kuninkaan kuuluttavan koko valtakunnassaan, että hän tahtoo naittaa -kaikki kolme tytärtään. Erään korkean puun latvaan kiinnitytti hän -kolme kukkavihkoa, ja kuulutti, että ne kolme nuorta miestä, jotka -ratsujansa hyppäyttämällä kaappaavat käsiinsä nuo vihot, saavat hänen -kolme tytärtänsä omakseen. - -Hei, kylläpä tulikin herttuoita, kreivejä, paroneja ja mustalaispoikia -jos jonkinlaisia koettamaan onneansa, mutta yksikään ei päässyt -kohoamaan puolitiehenkään puuta. - --- Kyllä maar minä sinne pääsen -- ajatteli Jankó. Hän pudisti -tinapäitsiä, ja tinaori ilmestyi siihen heti paikalla. Hän puki ylleen -tinapuvun, nelisti kuninkaan kartanolle ja sieppasi yhdellä ainoalla -hyppäyksellä vanhimman kuninkaantyttären kukkavihon. - -Jopa iloitsi vanhin kuninkaantytär, että hänellähän on jo sulhanen. -Mutta ei hän iloinnut siitä kauan, sillä Jankó ratsasti kukkavihon -kanssa tiehensä kuin vinha vihuri. Sitten hän pudisti hopeapäitsiä ja -siihen tulla tupsahti hopearatsu. Sillä hän karahutti toisen kerran -kuninkaan kartanolle ja sieppasi yhdellä hyppäyksellä keskimäisen -kuninkaantyttären kukkavihon. - -Jopa syntyi ilo, mutta pian seurasi iloa suuri suru, sillä myös tämä -hopeapukuinen ritari hävisi siinä tuokiossa silmien edestä, kuin olisi -hänet maa niellyt. - -Mutta kun oli kulunut minuutti tahi pari, niin jo ilmestyi Jankó taas -kuninkaan kartanolle, tällä kertaa kullankarvaisella oriilla, ja -sieppasi yhdellä hyppäyksellä nuorimman kuninkaantyttären kukkavihon. -Mutta voi! -- samassa hetkessä jo hänkin karahutti pois. - -Olipa nyt itkua ja parkua kuninkaan kartanossa, kaikki kolme kuninkaan -tytärtä vaikeroivat ja valittivat. Kas, kun ritarit olivat vieneet -kaikkien kolmen kukkavihot, niin nyt ei ollut kukkavihkoja eikä liioin -sulhasiakaan. Kuningas sanoi heille: - --- Elkää itkekö, rakkaat tyttäreni, onhan täällä kartanossa kyllin -kuninkaanpoikia ja herttuoita, valitkaa heistä mielenne mukaiset. Tässä -saatte jokainen yhden kultaomenan; heittäkää se sille, jolle tahdotte: -se on tuleva teidän puolisoksenne. -- - -Vanhemmat kuninkaantyttäret vilkaisivat vain hiukkasen ympärillensä ja -jo heittivätkin omenansa kukin kuninkaanpojalleen. Mutta pieni -kuninkaantytär ei vain heittänyt omaansa kellekään. - --- Mitä sinä sitten tahdot, -- kysyi kuningas suuttuneena -- pitääkö -tässä ehkä kutsua vielä lisää poikia? -- - --- Kutsuttakoon voin, isäkulta, sillä se, jolle minä tahdon heittää -omenani, ei ole täällä. -- - -Kutsuttiin kokoon kaikki kartanonkin miehet, mutta pieni kuninkaantytär -ei heittänyt kellekään kultaomenaansa. Sikopaimen, Jankó, puuttui vain -enään. - --- Kutsukaa tänne Jankó, se sikopaimen -- huusi kuningas. - -Palvelijat juoksevat hakemaan Jankóta, sanovat hänelle, että kuningas -kutsuu häntä. Mutta hän lähetti takaisin sellaisen sanan, ettei hän -lähde ennen kuin kuningas asettaa joka sian kohdalle yhden miehen, -sillä hän ei jätä sikoja ilman paimenta. - -No, eihän siinä mikään auttanut, kuninkaan täytyi kuin täytyikin -lähettää neljäsataa miestä neljänsadan sian vartioiksi. Silloin pudisti -Jankó kultapäitsiä, puki ylleen kultapuvun ja karautti kullankarvaisen -oriin selässä kuninkaan kartanolle. Hänen hattuunsa olivat -kiinnitettyinä kaikkien kuninkaantyttärien kukkavihot. - --- Tässä olen, armollinen kuninkaani -- ilmoitti itsensä sikopaimen -Jankó, Mutta siinä silmänräpäyksessä lensikin jo kultaomena Jankón luo. - --- No, Jankó, olen kulkenut maita ja mantereita, mutta sinun -kaltaistasi miestä en ole vielä nähnyt. Olkoon menneeksi, sinulle annan -tyttäreni ja koko valtakuntani. -- - -Pian saatiin paikalle papit ja avattiin kaikkien viinitynnyrien tapit. -Ja semmoiset häät siellä vietettiin, ettei moisia nähdä tässä eikä -toisessa maailmassa. - -Sen pituinen se! - - - - -Mustavuoristo. - - -Olipa kerran kuningas, jolla oli kolme pulskaa poikaa. Kuningas oli -hyvin innokas metsämies, eikä hän juuri muuta tehnytkään eläissään, -kuin metsästeli. Hän otti myös poikansa mukaansa metsästysretkilleen, -eikä ollut kuninkaan kuudessa suuressa vuoristossa sellaista korpea, -jota pojat eivät olisi tunteneet. Kuninkaalla oli vieläkin yksi -vuoristo, Mustavuoristo, mutta sinne kuningas ei heitä päästänyt, ei -vaikka olisi saanut maailman kaikki aarteet, vaikka he olisivat -kuinkakin rukoilleet. - -Aika kului, kuoli vanha kuningas. Pojat saattoivat hänet hautaan ja -päättivät sitten heti lähteä Mustaanvuoristoon; kovin olivat näet -uteliaita näkemään, mikä jumalanihme siellä oli, kun heidän isänsä niin -kielsi heitä sinne menemästä. - -He saapuivat vihdoin onnellisesti Mustaanvuoristoon, siellä he -samoilivat, vakoilivat, kuleksivat, tarkastelivat kaikki paikat, mutta -eivät löytäneet, ei niin linnunpoikastakaan. - -Kuninkaanpojista vanhin virkkoi vihdoin: -- Kuulettekos, erotkaamme nyt -toisistamme, elkäämme samoilko yhdessä enään. Tässä onkin metsässä -kolme aukeamaa, käydäänpäs kukin eri aukeamaan ja mennään niin -pitkälle, kuin silmä kantaa. -- - -Siitä siis sovittiin. Mutta päättiväthän ne vielä senkin, etteivät -turhia ammuskele, sillä ammunnan kuultuaan palaavat toiset takaisin; ja -jos ken tyhjänpäiten ammuskelisi, niin toiset saisivat pehmittää -ampujan niin, että silmissä säkenet sinkoilevat. Sovittiin tästäkin, -sitten erottiin. Nyt he kulkivat, kuljeskelivat kaikki kolme eri -suuntaan. Mutta annahan olla, tuskin erottuaan toisista huomaa nuorin -pojista korpin, jonka suussa oli jotakin kiiltävää. - --- Tuonpa minä ammun -- tuumi kuninkaanpoika, -- ken tietää, mikä aarre -sen suussa kimaltelee. -- Hän tähtäsi, ja siinä jo korppi makasikin -ammuttuna. Hän kiirehtii korpin luokse, katselee, mitä sillä oli -suussa: olipahan vain pieni teräspalanen. Metsä kajahti ammunnasta, -vanhemmat kuninkaanpojat riensivät paikalle ja utelivat: -- Mitä sinä -ammuit, mitä? -- - -Poika raukka ei oikein uskaltanut sanoakkaan. Kovasti suuttuivat hänen -veljensä, ja korvapuustit sinkoilivat sekä oikealta että vasemmalta. - --- Sellaista turhanpäiväistä sinä senkin tollo tässä ammuskelet! -- -toruivat he. - -Siihen he sitten vihasta puhkuen jättivät veljensä. Mutta pieni -kuninkaanpoika otti teräspalasen talteen arvellen, että kenties tämä -näköjään hyödytön tavara vielä tuleekin hyvään tarpeeseen. - -Sitten hän kulkee taas eteenpäin ja jopa huomaa korkean kallion -huipulla haukan. Arvelee, että tämä ehkei olekkaan hyödytön, hänpä -ampuu sen. Hän tähtää, mutta eipä osunutkaan, palanen kalliota siinä -vain singahti irti. Poika juoksi katsomaan, mitä se oli: olipahan vain -piikivi, oikein hyvä olikin. Hän pani taskuunsa senkin siltä varalta, -että se vielä johonkin kelpaisi. Mutta samassa jo tulivat veljetkin, -ja kun he kuulivat, että poika oli ampunut piikiveä, niin silloin vasta -niitä korvatillikoita alkoi sadella niin että silmissä säihkyi. - -Sitten läksivät taas kaikki kolme veljeä kukin omaa tietään kulkemaan. -Surulliseksi kävi pieni kuninkaanpoika, kyynelet vain virtasivat hänen -silmistään. Ja linnut saivat lennellä, viserrellä ja kirkua hänen -puolestaan minkä jaksoivat, ei hän niistä välittänyt eikä enään -katsonut niihin päinkään. Mutta murheellisena siinä kulkiessaan huomasi -hän suuren puun kyljessä oravan. Hän pysähtyy, miettii, ampuisiko sen, -ehkäpä se ei ole hyödytön. Hän tähtäsi, ampui oravaa, mutta eipä -sattunutkaan. Oravan sijasta putosikin suuri taula maahan. - --- No, ei tämä ole suuren arvoinen, mutta panenpahan kuitenkin talteen --- arveli kuninkaanpoika. Hän korjasi taulan talteen, mutta jo juoksivat -siihen veljetkin. Kun he näkivät taulan, niin he pieksivät pojan -pahanpäiväisesti, niin että tältä maailma silmissä musteni. - -Sillävälin jo alkoi hämärtää, eivätkä kuninkaanpojat eronneet enää -toisistaan, vaan kulkivat yhdessä. Vanhin arveli, ettei hän päästä -pientä veljeään yksin kulkemaan enää, sillä hän haaskaa hukkaan kaikki -ammukset, mitä hänellä vain oli. - -Kun he siinä sitten kulkevat, niin jopa huomaavat kauriin. Se juoksi -minkä kerkesi tien poikki juuri heidän kohdallaan. Kaikki kolme he -ampuivat sitä ja osasivatkin. He ottivat ja veivät sen mukaansa, -arvellen, että siitä se hyvä illallispaisti tulee. - -Kuljettuaan taas jonkun matkaa he saapuivat ihanalle niitylle. Tämä -niitty oli ihan keskellä Mustaavuoristoa. Niityn keskellä oli lähde, ja -lähteen vieressä vaskikaukalo. Täällä he nylkivät kauriin ja pesivät -sen lihat. Tähän asti kaikki sujui hyvin, mutta eiväthän he lihoja -raakana voineet syödä. Puita oli kyllä paljon, mutta miten saada tuli -tehdyksi, sillä he eivät olleet ottaneet kotoa mukaansa terästä, -piikiveä eikä taulaa. - --- Katsokaas nyt -- sanoi nuorin kuninkaanpoika -- te rääkkäsitte minua -hävyttömästi, kun minä ammuin terästä, piikiveä ja taulaa. Nyt minä -laitan teille tulta, jos saan antaa korvapuustit teille takaisin täysin -mitoin. -- - -Vanhemmat veljekset suostuivat kestämään vaikka kaksinkertaisen -kurituksen, kunhan hän vain laittaisi tulta, sillä heillä oli kova -nälkä. Mutta pieni kuninkaanpoika oli hyväsydäminen eikä maksanut -heille takaisin kaksinkerroin eikä yksinkerroinkaan, vaan otti -kiireesti esille teräksen, piikiven ja taulan, ja laittoi sellaisen -nuotion, että liekit vain loimusivat taivasta kohti. Sitten he pistivät -kauriin puuvartaalle, pyörittelivät ja paistelivat sitä tulella ja -söivät sen suuhunsa viimeistä palaa myöten, eikä siitä jäänyt jälelle -muuta kuin luut ja nahka. Illallisen jälkeen he kaikki laskeutuivat -nuotion ympärille nukkumaan, mutta vanhin muuttikin mielensä ja nousi. -Hän sanoi toisille: -- Nukkukaa te vain, minä valvon aamuun asti ettei -meille mitään pahaa tapahtuisi. -- - -Hyvin hän siinä teki, että jäi valvomaan, sillä tuskin olivat toiset -veljet nukahtaneet, kun kolmipäinen lohikäärme jo kiemurteli suoraan -vaskikaukaloa kohti. Kolmen kyynärän päähän syöksyivät liekit sen -suusta, ja kun se huomasi kuninkaanpojan, hyökkäsi se häntä vastaan -syödäksensä hänet. - --- Voi luojani, elä hylkää minua -- huokasi kuninkaanpoika, vetäisi -miekkansa esille ja tuossa tuokiossa hän viilsi poikki lohikäärmeen -kaikki kolme päätä, niinkuin ne eivät olisi koskaan kiinni olleetkaan. - -Sanottakoon se tässä välillä, että tämä kolmipäinen lohikäärme asui -kahden toverinsa, viisi- ja seitsenpäisen lohikäärmeen kanssa eräässä -pohjattomassa järvessä Mustansurun kaupungin toisella puolen, ja sieltä -ne kävivät yksitellen lähteellä juomassa; kun olivat kylliksensä -juoneet, palasivat ne tuohon pohjattomaan järveen. Eipä täälläpäin -käynytkään juuri ihmisiä eikä eläimiäkään, sillä lohikäärmeet söivät -suuhunsa, minkä matkallaan tapasivat. - -No niin, kuninkaanpoika siis tappoi kolmipäisen lohikäärmeen. Mutta sen -ruumiista vuoti niin paljon verta, että se sammutti tulen aivan vähiin: -siitä ei jäänyt muuta, kuin pieni kytevä kekäle jäljelle. Hyvähän tuo -oli sekin! Siitä veljekset laittoivat oikein mahtavan tulen, -sitten he taas laittautuivat matkalle ja samoilivat koko päivän -Mustassavuoristossa. Illan tullen he taas palasivat nuotiolle, ja nyt -jäi keskimäinen kuninkaanpoika valvomaan toisten nukkuessa. Tulipa nyt -yöllä se viisipäinen lohikäärme. Jos tulikin, niin eipäs palannut, -sillä ei se keskimäinen kuninkaanpoikakaan ollut mikään Nauku-Maijan -poika. Hän sivalsi poikki lohikäärmeen kaikki viisi päätä. Ja tästä -vuoti niin hirvittävän paljon verta, ettei tulesta jäänyt kuin pieni -tuikkiva hiili jäljelle. Kunhan jäi se hiilikin! Siitä he laittoivat -sellaisen tulen, että se vain kipinöitsi ja loimusi. - -Kolmantena yönä oli pienimmän kuninkaanpojan vuoro valvoa. Kun veljet -heittäytyivät maata, käskivät he nuorimman veljensä herättää itseänsä, -kun lohikäärme lähestyy (varmaan se nytkin tulisi), sillä muuten hänen -voisi käydä nolosti. - --- Hyvä, hyvä, kyllä minä herätän teidät, nukkukaa te vain -- sanoi -pieni kuninkaanpoika. - -Ja voi hyvä Jumala, siunaa ja varjele! Heti, kun vanhempien veljesten -silmät sulkeutuivat, niin jo tuli seitsenpäinen lohikäärme, ja liekit -syöksyivät sen seitsemästä kidasta seitsemän kyynärän päähän. - --- Tulehan vain, tule, niin tiedät olevasi miehen käsissä! -- sanoi -pieni kuninkaanpoika. Hei, kuinka ne tappelivat, hei, kuinka ne -voimiaan mittelivät! Maa vavahti, tanner tärisi, kun he toistensa -päälle ryntäilivät. Mutta eipä pieni kuninkaanpoika herättänytkään -veljiänsä. Yksin hän voitti kuin voittikin seitsenpäisen lohikäärmeen. -Mutta siitä vuoti niin paljon verta, että se sammutti tulen kokonaan, -niin ettei jäänyt kipinääkään jäljelle. - --- Mitäs minä nyt teen? -- miettii kuninkaanpoika. Teräs oli kyllä -tallella, mutta piikivi oli hukkunut johonkin, mihin lienee: mitenkäs -nyt tulta saadaan? - -Hänpä kiipeää korkeaan puuhun -- tuumi poika -- katsomaan, näkyisikö -mistään tulta. Jos jostain näkyisi, niin hän menisi sinne ja pyytäisi -hiukkasen hehkuvia hiiliä. Heti hän kiipesikin puuhun, sen korkeimmalle -oksalle, ja katseli ympärillensä. Katseli itään, katseli länteen, -katseli kaikille suunnille, mutta ei vain näkynyt tulta missään. -Kaukana, kaukana, hyvinkin kolmen päivän jalkamatkan päässä, mahtavan -vaaran kyljessä, oli kyllä niinkuin olisi jotakin valoa tuikkinut, -mutta sieltä hän ei ehtisi aamuksi palata. Vaikka kyllä siellä -varmaankin on iso tuli -- arveli hän. - -Aikansa siinä aprikoituaan päätti hän lopuksi sittenkin lähteä tuon -kaukaisen tulen luo; hän ei astu veljiensä eteen ilman tulta! - -Poika lähti kulkemaan, pahoillaan pitkästä matkasta, mutta kun hän oli -jonkun matkaa kävellyt, tapaa hän Keskiyön. Tervehti häntä -kohteliaasti: -- Jumal' antakoon Teille hyvää iltaa, setä. Mihinkäpäin -matka, jos saan kysyä? -- - --- Minä kuljen Mustaanvuoristoon päin, poikaseni, sen vuoro nyt on. -- - --- Pysähtykää, rakas setä, elkää nyt menkö edemmäs, ennenkuin minä -palaan -- pyysi pieni kuninkaanpoika Keskiyötä. - -Nauruun purskahti Keskiyö tämän kuullessaan. - --- No kuuleppas, vanhaksi minä jo olen elänyt, en tiedäkkään, kuinka -monta tuhatta vuotta olen tätä maailmanpiiriä vaeltanut, mutta sen minä -sanon, ettei kukaan vielä ole minulta mokomata pyytänyt. -- - --- Mutta täältäpä te ette liikahda niin askeltakaan, setä hyvä, -- -vakuutteli pieni kuninkaanpoika ja tämän sanoessaan repäsi hän nuoresta -lehmuksesta äkkiä hyvää, sitkeää niintä ja sitoi sillä Keskiyön lujasti -kiinni paksuun pyökkiin. - -Harmitteli, riuhtoili siinä Keskiyö, mutta turhaan: siteistään hän ei -päässyt. Pieni kuninkaanpoika jatkoi nyt matkaansa iloisesti. Eipä -sentään ollut vielä varsin pitkälle päässyt, kun jo tuli vastaan -Aamukoi. Hän pyysi tätäkin -- ja voi, kuinka kauniisti hän pyysikään! --- että se pysähtyisi ja odottaisi siksi, kuin hän palaa, mutta -siitäkös Aamukoi nauramaan niin, että metsä kaikui. - --- Niinkös arvelet -- sanoi kuninkaanpoika -- no, kyllä minä sinua -sitten opetan! -- Ja hän sitoi Aamukoinkin niin tiukkaan, ettei se -voinut liikahtaakkaan. - -Nyt saattoi hän mennä eteenpäin huoleti, sillä eihän ollut enää pelkoa -aamun sarastuksesta ennen hänen paluutaan. Hän kulki kulkemistaan, -matka edistyi, tie lyheni, mutta aika pysyi sillaikaa yhdessä kohden -paikoillaan. Hän kulki niin kauan, kunnes saapui siihen metsään, jossa -tuli vilkkui. - -Hei, minkälainen tuli se olikaan! Mahtavan metsän keskelle eräälle -aukeamalle oli rakennettu nuotio, jossa tyvestään kaadetut pitkät puut -latvoineen olivat kaksikerroksisen talon korkuisessa röykkiössä, ja -joka oli sytytetty neljältä sivulta ja neljältä kulmalta. Tämä -jättiläisnuotio oli Mustastavuoristosta näyttänyt pieneltä vilkkuvalta -tulelta. Olipa siinä tuli, oli palavia kekäleitä, ei muuta, kuin mene -ja ota! Kuninkaanpoika pysähtyy, tarkastelee -- nuotion ympärillä istuu -kaksikymmentäneljä metsärosvoa innokkaasti neuvotellen. - --- Jos minä menen sinne -- tuumii hän -- niin ne tappavat minut. Hän -otti nuolensa, pisti sen kärkeen taulapalasen ampuakseen sen tulen läpi -ja sitten kiertämällä hakeakseen metsästä tulisen taulansa; sitten hän -menisi takaisin Mustaanvuoristoon. - -Niin hän tekikin. Hän ampui taulan tulen läpi, taula otti tulta, mutta -turhaan hän sitten koetti varpaillaan hiipiä nuotion ympäri, sillä -kuivat lehdet ja risut rapisivat hänen jaloissaan, ja rosvot huomasivat -hänet. - -Rosvot hypähtivät heti pystyyn, ottivat kiinni kuninkaanpojan, jonka he -hyvin tunsivat, sillä he olivat kaikki hänen valtakunnastaan kotoisin. - --- Pistetään hänet vartaalle! -- huusivat jotkut. - --- Heitetään tuleen! -- huusivat toiset. - --- Emme me pistä häntä vartaalle, emmekä heitä häntä tuleenkaan -- -sanoi rosvojen päällikkö. -- Vielä me voimme hyötyä tästä pojasta. -Tiedättekös, miksi emme voi päästä Mustansurun kaupungin kuninkaan -kartanolle? Siksi, että se rautakukko aina kiekuu tornin huipussa, kun -lähestymme linnaa, ja siitä soturit huomaavat meidät. Jätetään vain -tämä nuorukainen eloon. Hän ampuu alas rautakukon, sitten me ryöstämme -kuninkaantyttären ja kuninkaan kaikki aarteet. -- - -Tämä puhe miellytti rosvoja, ja he jättivät kuninkaanpojan henkiin. -Samassa he lähtivätkin Mustansurun kaupunkiin. Kun he lähestyivät -kaupunkia, lähettivät he kuninkaanpojan edeltäpäin ampumaan alas -rautakukkoa. Läksi kuninkaanpoika juuri linnanmuurin juurelle, tähtäsi -ja ampui sen alas niin, ettei se enään kiekunut tässä maailmassa. Nyt -menivät rosvotkin muurin juurelle, antoivat köyden kuninkaanpojan -käteen, työnsivät hänet muurin harjalle, että hän vetäisi köyden avulla -ylös heidätkin sekä sitten laskisi heidät alas toiselle puolelle. - --- No, kylläpä minä teidät alas laskenkin -- ajatteli kuninkaanpoika. -Kun hän oli muurilla, nosti hän ylös rosvoja vain yhden kerrallaan, -jonka hän sitten heti laski alas, viiltäen samalla siltä pään poikki. -Näin hän tappoi kaikki rosvot. Nyt hän olisi voinut vaikka palata -kauniisti takaisinkin; mutta hänpä päättikin toisinpäin, hyppäsi alas -kuninkaan pihalle, ja riensi ylös linnaan. Hän meni sisään ensimäiseen -huoneeseen, siinä nukkui kuningas; hän meni toiseen, siinä nukkui -kuningatar; sitten kolmanteen, siinä nukkuivat kuninkaan kolme tytärtä. -Joka tytön vuoteen pääpuolessa paloi kynttilä; ne hän muutti tyttöjen -jalkopuoleen. Vanhemmat tyttäret eivät heränneet, mutta pieninpä heräsi -ja kiljasi, kun huomasi kuninkaanpojan. - --- Kuka sinä olet? Mikä sinä olet? Miten sinä tänne olet tullut? -- -kysyi kuninkaantytär säikähtyneenä. - --- Elä pelkää minua -- sanoi kuninkaanpoika, -- en minä tee sinulle -mitään pahaa, ihana kuninkaantytär. -- Sitten hän kertoi järjestään -kuka ja mikä hän oli, mitä kaikkea hänelle oli tapahtunut ja miten hän -oli joutunut sinne. - -Alussa kuninkaantytär vapisi kuin haavanlehti, mutta nyt hän ei -peljännyt enää. Hän vei kuninkaanpojan toiseen huoneeseen, kestitsi -häntä runsaasti ja antoi hänelle illallisen jälkeen sormuksen ja liinan -kihloiksi. Sillä, totta puhuen ja suoraan sanoen, hän mieltyi kovin -kuninkaanpoikaan samoinkuin kuninkaanpoikakin häneen. - -Mielellänsäpä olisi kuninkaanpoika yhdelmäkseen jäänytkin sinne, mutta -hänenhän pitikin vielä palata veljiensä luo laittamaan heille tulta. -Hän heitti hyvästit morsiamellensa ja lupasi, että hän vain käväisee -mennen tullen, ja sitten he heti viettävät häitä. Mutta ennenkuin hän -kiipesi muurin yli, otti hän kahdenkymmenenneljän rosvon nenänpäästä -pienen palasen mukaansa; sitten hän riensi yli muurin metsään, sieppasi -matkalla kiireesti rosvojen nuotiosta vähän tulisia hiiliä eikä -pysähtynyt ennenkuin Mustassavuoristossa. Siellä hän päästi siteistä -sekä Aamukoin että Keskiyön ja toivotti kohteliaasti heille mukavata -matkaa ja tasaista tietä joka paikassa missä vain ei rapakkoa ollut. Ja -kylläpä ne juoksivatkin, kun irti pääsivät, vieläpä sellaisella -kiireellä, että kun kuninkaanpoika pääsi veljiensä luo, niin ne olivat -jo kaukana kaukana vuorien ja laaksojen tuolla puolen. - -Vanhemmat kuninkaanpojat nukkuivat vielä sikeintä untaan, ja kun he -heräsivät, niin jo räiskyi tuli, jonka pikku veli oli laittanut. Mutta -suu ja silmät seIällään he kuuntelivat hänen kertomustaan siitä, missä -hän oli yöllä käynyt. Niin, niin, yöllä, taisipa siinä olla kolmekin -yötä yhtäpäätä. - -Mutta enhän minä olekkaan vielä kertonut teille, että Mustansurun -kaupungissa asui eräs kuuluisa ritari, jonka hiukset olivat punaiset -kuin punainen liekki, vieläpä punaisemmatkin. Hänen nimensäkin oli -Punaritari. Tämä Punaritari meni aamulla varhain ulos muurien luo, -sattumalta juuri sinne, missä rosvot makasivat. Hän tiesi hyvin -ketä ja mitä nämä olivat, arvasipa myös, millä asialla he olivat -liikkuneet. Hän otti sapelinsa ja viilsi hänkin palasen jokaisen -kahdenkymmenenneljän rosvon nenästä, meni sitten ylpeästi suoraan -kuninkaan luo ja valehteli, että hän oli nuo rosvot tappanut. - -Kuningas iloitsi siitä suuresti, sillä hän tiesi, että ne -kaksikymmentäneljä rosvoa olivat jo kauan aikoneet ryöstää pienen -kuninkaantyttären sekä kalliita aarteita; hän sanoi siis iloissaan -ritarille: - --- No, sinä Punaritari, suuri on sinun tekosi, enkä minä jätä -palkitsematta sinua. Valitse, kenen tahdot tyttäristäni! Sitäpaitsi -saat kolmanneksen valtakuntaanikin. -- - -Punaritari valitsi pienimmän, koska hän oli kaunein. - -Kuningas kutsui nyt luokseen nuorimman tyttärensä ja sanoi hänelle -hellästi ja isällisesti: - --- Valmistauduppas nyt, rakas tyttöseni, sillä nyt laitan sinut -miehelään. -- - --- Kenelle, isäni, kenelle? -- kysyi kuninkaantytär. - --- Eräälle urhealle miehelle, joka viime yönä on torjunut luotamme -suuren onnettomuuden. Hän tappoi ne kaksikymmentäneljää rosvoa, jotka -aikoivat sinutkin ryöstää. -- - --- Menen mielelläni hänelle, rakas isäni, olkoon hän sitten kuka -tahansa -- vastasi tytär. Niinpä niin, mutta vasta silloin hän sai -tietää, kuka se sulhanen oli, kun vieraat kokoontuivat ja pappikin jo -astui esiin vihkiäksensä hänet Punaritarin kanssa. - -Silloin pieni kuninkaantytär rupesi itkemään, kyynelet virtasivat hänen -silmistään, vieläpä hän epätoivoissaan heittäytyi maahankin ja sanoi, -että ennen hän kuolee vaikka minkälaisen kuoleman kuin menee -Punaritarille vaimoksi. Turhaan keikutteli itseänsä Punaritari, -kuninkaantytär ei katsonutkaan häneen. Äkkiä hän juoksi huoneesta ulos -ja jätti vieraat sinne. Kuningas lähti hänen perässään, puhutteli häntä -kahden kesken, kyseli, uteli, taivutteli: mikä häntä vaivasi? miksi hän -peruutti päätöksensä? - -Kuninkaantytär sanoi sen suoraan eikä vältellyt. Hän kertoi koko jutun -alusta loppuun, niinkuin se oli tapahtunut. - -Ja koska nyt asian laita olikin sellainen, niin kuningas kutsutti -kaikkein sukkelimman sanansaattajansa ja juoksutti hänet -Mustaanvuoristoon, sille aukeamalle, jossa oli vaskikaukalo; siellä -löytää hän kolme kuninkaanpoika, kutsukoon heidät häihin vieraiksi. - -Sanansaattaja tapasikin siellä kolme kuninkaanpoikaa. He juttelivat -vielä nytkin juuri pienen kuninkaanpojan seikkailuista, niin että -sanansaattajakin sen kuuli. Oikeaan hän siis osuikin! - -Eikä se pieni kuninkaanpoika tarvinnutkaan paljon kehoituksia kun hän -kuuli, että hänen kihlattua morsiantaan tahdottiin naittaa toiselle. -Veljekset lähtivät heti matkaan, eivätkä he pysähtyneet ennenkuin -Mustansurun kaupungissa. - -Linnassa sill'aikaa hääkemut, paljoakaan häiriytymättä, jatkuivat. -Vieraat ajattelivat, että kyllä kuninkaantyttären mieli taas muuttuu, -söivät, joivat ja pitivät iloa etukäteen. Punaritaria pidettiin niin -hyvänä, että hänen tuolilleen laitettiin kaksitoista tyynyä, joille -hänet sitten istutettiin. - -Mutta mitenkäs kävikään! Niinpä vain, että kun kuninkaanpojat astuivat -pihalle ja nousivat ensimäiselle portaalle, niin jo Punaritarin alta -vierähti yksi tyyny. Ja sitä myöten, kuin he nousivat yhä ylemmäs -portaita, niin joka askeleelta vierähti yksi tyyny Punaritarin alta; ja -kun kuninkaanpojat astuivat huoneeseen, niin pyörähti tuolikin hänen -altaan, ja hän itsekin sääret ojossa keikahti lattialle niinkuin -mikäkin rupisammakko. - -Pieni kuninkaanpoika kertoi sitten järjestään, miten kaikki oli käynyt, -ja varmuuden vuoksi hän näytteli kahdenkymmenenneljän rosvon -nenännypyköitäkin. - --- Tämähän se onkin se oikea, tämä! -- huusivat vieraat. - -Kuningas huomasi myöskin, millä puolella oikeus oli. Hän sidotti -Punaritarin hevosenhäntään, ja laahautti häntä sillä tavalla katuja -pitkin. Mutta rakkaat tyttärensä hän vielä samana päivänä naitti noille -kolmelle kuninkaanpojalle ja semmoiset häät siinä sitten heti -pidettiin, ettei mokomia monasti ole vietetty eikä vastakaan vietetä. - -Pieni kuninkaanpoika jäi asumaan Mustansurun kaupunkiin, vanhemmat -pojat taas veivät vaimonsa kotiinsa. Ja he elävät vielä tänäkin -päivänä, jos vain eivät ole kuolleet. - - - - -Pekka ja Paavo. - - -Olipa kerran köyhä mies. Hänen nimensä oli Pekka. Lapsia hänellä oli -kylläkin runsaasti, yhtäpaljon, kuin on seulassa reikiä -- vieläpä yhtä -enemmänkin. Mutta omaisuus supistui vain yhteen ainoaan kukkoon. - -Hänen naapurinsa Paavo taas oli hyvissä varoissa, mutta valitteli aina. - -Sanoipa kerrankin Paavo Pekalle: - --- Hei, naapuri! Se tämä teidän kukko aina raapii täällä minun -kasvitarhassani -- minä en siedä sitä enää. Kyllä maar, jos käsiini -saan, niin väännän siltä niskat nurin! -- - -Pekka ei vastannut siihen mitään, rupesihan vain kovasti miettimään, -mitä hän nyt tuolle onnettomalle kukolle tekisi. Sillä ei hän enää -tahdo joutua rettelöihin kukon tähden; Hänpä vie sen kartanon herralle, -kenties tämä palkitseekin häntä jollain tavalla siitä hyvästä. Näin hän -tuumi, otti kukon kiinni, ja vei kartanoon. - --- Ristiäiset vai häätkö sinun talossasi on, kun noin vain kukkoja -lahjoittelet? -- kysyi kartanon herra. - --- Eihän meillä nyt sellaista -- muutenhan minä tässä vain -- ottakaa -Te se toki ja syökää terveydeksenne perheenne kanssa -- vastasi Pekka. - --- Enpä tosiaan oikein ymmärrä tätä -- luulisihan sen teilläkin -tarpeeseen olevan, onhan Teillä joukkoa niin paljo, että itse Jaakobkin -voisi Teitä kadehtia. -- - --- Niinhän se on kylläkin, hyvä herra, mutta miksi minä antaisin lihaa -lapsilleni, kun ei tahdo oikein leipääkään riittää. Parempi on, -ett'eivät pääse sen makuunkaan. -- - --- No voi sinua, senkin pöllö, myy se sitten ja osta leipää sen -hinnalla. -- - --- Niinpä niin, hyvä herra, mutta jos minä vien sen kaupunkiin -myytäväksi, niin matka vie kaksi päivää ja matkalla menee ruokaan -puolet kukon hinnasta. -- - -Eihän tässä auttanut mikään, Pekka kun ei peräytynyt. Saipa keittäjätär -vain käskyn paistaa kukon päivälliseksi. Kun ruoka oli valmis, -käskettiin Pekkakin pöytään. Heitä oli siinä syömässä juuri seitsemän. -Kun paistettu kukko tuotiin pöytään, virkkoi kartanon herra: - --- No, Pekka, sinä se tässä nyt kukon paloittelet ja jakelet, mutta tee -se niin, että jokainen saa hänelle tulevan osansa. Jos sinä jakelet -hyvin, niin saat jotain palkinnoksesi, mutta jollet, niin pitkällesi -vain ja kaksitoista raippaa selkääsi! - -Pekka otti kukon eteensä, leikkasi siitä ensin pään, pani sen isännän -lautaselle ja sanoi: -- Pää on herran, sillä hän on perheen pää. -- -Sitten hän viilsi kaulan irti, pani sen emännän lautaselle: -- Pää ja -kaula kuuluvat yhteen; raamatussakin sanotaan, että mies ja vaimo ovat -yhtä, siis kaula kuuluu vaimolle. -- Nyt hän otti kukon molemmat -siivet, antoi ne molemmille pojille, että he muka paremmin osaisivat -kirjoittaa, molemmat jalat taas tytöille, että he paremmin osaisivat -tanssia. - --- Nyt -- sanoi Pekka -- on jokainen saanut osansa -- minäkin otan -osani -- ja sitten hän söi itse loput. - -Nauruun purskahti koko pöytäkunta Pekan viekkaudelle, ja sukkeluutensa -palkaksi hän sai lehmän, vasikan ja lampaitakin. - -Pekka palasi kotiin ja kertoi Paavolle hyvästä onnestansa. - --- Annahan olla -- tuumi Paavo -- minäpä vien herralle viisi kukkoa, ja -silloin minun täytyy saada viisi kertaa enemmän lahjoja. Hän otti heti -viisi kukkoa, ja vei ne kartanon herralle. - -Kartanon herra kyllä heti oivalsi, mistä tuuli puhaltaa, eikä tahtonut -mitenkään ottaa vastaan kukkoja, mutta kun Paavo niitä hänelle niin -kovasti tyrkytteli, niin hän otti ne viimein, mutta sillä ehdolla, että -Paavokin syö niistä. Käskettiin paistaa kaikki viisi kukkoa, ja kun -pöytään istuttiin, sanoi herra Paavolle. - --- Kuulehan Paavo, semmoinen on tapa minun talossani, että joka lahjan -tuo, se sen myös jakaa, mutta ja'a se nyt niin, että jokainen saa -hänelle tulevan osansa. Jos ja'at hyvästi, niin se on sinulle hyödyksi, -mutta jos et, niin saat kaksikymmentäneljää raippaa. -- - -Kyllähän Paavo nyt parastansa koetti, mutta ei hän tiennyt, miten -jaella viittä kukkoa seitsemälle hengelle. - -Kun kartanon herra näki, ettei Paavo selvinnytkään tehtävästään, -kutsutti hän Pekan. - --- Enpä tiedä, hyvä herra, kykenenkö minäkään nyt tätä jakelua -suorittamaan, mutta pyhään kolminaisuuteen minä aina olen luottanut, -ehkäpä minä sen avulla selviydyn nytkin. -- - -Sitten hän aloitti jakelun: - --- Minun mielestäni herra ja rouva ynnä yksi kukko ovat yksi -kolminaisuus, samaten molemmat nuoret herrat ja yksi kukko, ja molemmat -neidit ja yksi kukko, ja niinpä lopuksi minä köyhä raukka kahden kukon -kanssa muodostamme yhden kolminaisuuden ja nyt toivotan niinkuin -ainakin kaikille hyvää ruokahalua! -- - -Koko talonväki nauroi Pekan viekkaudelle. Paavo parka sai -kaksikymmentäneljä raippaa, mutta Pekalle annettiin mökki ja maapalsta. - -Kyllä hän vielä nytkin elää, jos ei vain ole kuollut. - - - - -Jankalovich. - - -Elipä kerran, missä lienee elänytkään, jossain valtameren takana, -vieläpä kolminkertaisen lasivuorenkin takana, eräs nuori kuningas ja -kaunis kuningatar. Mutta tuskinpa he olivat vuottakaan eläneet yhdessä, -niin jo piti kuninkaan lähteä sotaan. Sillaikaa, kun hän vierailla -mailla soti, antoi Jumala hänen vaimollensa kaksi kultakutrista lasta: -poika oli toinen, toinen tyttö. - -Mutta kuningatar ei saanut nähdä vilahdukseltakaan sydänkäpysiään, -kalliita pienokaisiaan, sillä sama vanha noita-akka, joka oli hoitanut -kuningastakin hänen pienenä ollessansa, varasti kultakutriset -pienokaiset ja pani heidän tilallensa kaksi koiranpenikkaa; lapset hän -sulki arkkuun ja arkun hän heitti mereen. - -Sanoisinkohan vai enkö sanoisi, miksi vanha akka tämän teki? No sitä -varten, kun hän olisi tahtonut naittaa kuninkaalle oman tyttärensä. -Niin se kyllä sitten tapahtuikin, sillä kun kuningas palasi sodasta, -käski hän ommella kuningattaren puhvelin nahkaan ja upottaa hänet -vyötäreitä myöten maahan kirkon eteen; vihansa vimmassa käski hän -kansan kulkiessaan kirkkoon sylkäistä aina kuningatarta, koska tämä oli -tuottanut hänelle sellaisen häpeän noilla kahdella koiranpenikalla; ja -lopun lopuksi hän otti noita-akan tyttären vaimoksensa. - -Annahan olla, kyllä vielä totuuden kirkas päiväkin valkenee, katsotaan -nyt, miten kävi kultakutristen lasten. Arkku kellui ja uiskenteli -hiljalleen milloin veden pinnalla, milloin peittyen aaltojen alle, -kunnes se viimein tarttui vanhan kalastajan haaviin. Kalastaja vei -arkun kotiinsa, avasi sen siellä vaimonsa kanssa ja voi sitä iloa, kun -he löysivät siitä kultakutriset lapsukaiset. Kalastajalla ja hänen -vaimollaan kun ei ollut lasta, näes, ei niin taulankipinän -kokoistakaan, niin ihmekös siis, että he riemuitsivat tästä Jumalan -armosta. He hoitivat ja kasvattivat kultakutrisia pienokaisia niinkuin -omia lapsiaan ainakin, ja kun nämä varttuivat suuremmiksi, laitettiin -heidät kouluunkin. - -Ajan näin vieriessä lähetti kalastajan vaimo kerran pikku tytön -kaivolle vettä noutamaan, mutta tuskin oli tyttö lähtenyt, kun hän -pudotti ruukun kädestään, niin että se särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. -Tästä pieni tyttö katkerasti itkemään, mutta kalastajan vaimo ei -pahastunut yhtään, ei hän edes torunutkaan, antoipa vain toisen ruukun -hänen käteensä. Niinpä niin, mutta kun pieni tyttö läksi uudestaan, -pudotti hän taas ruukkunsa ja särki sen, vaikka hän kylläkin koetti -varoa sitä niinkuin silmäteräänsä. - -Kovasti itkien saapui tyttö taas kotiin, mutt'ei kalastajan vaimo -tehnyt hänelle nytkään niin mitään, sanoipa vain, että: "Jos olisit oma -tyttäreni, niin vitsaa nyt saisit!" - -Jopa tyttö tästä ihmettelemään, hän kun aina oli luullut kalastajan -vaimoa oikeaksi äidikseen. Illalla hän kertoi veljelleenkin, kun tämä -koulusta saapui, mitä oli kuullut. Aivan ihmeissään oli poikakin ja -sanoi sisarelleen: - --- Jos kerran kalastaja ja hänen vaimonsa eivät olekkaan meidän oikeita -vanhempiamme, niin silloinpa me lähdemme maailmalle, kuljetaan, -etsitään siksi, kunnes löydämme oman isämme ja äitimme. - -Siinä he heti päättivät lähteä maailmalle ja ilmoittivat aikomuksensa -kalastajalle ja hänen vaimollensa. - -Turhaan sitten vanhukset pyysivät heitä jäämään, turhaan he itkivät; -kultakutriset kiittivät vanhuksia heidän hyvyydestään ja rakkaudestaan, -heittivät heille katkerasti itkien hyvästit ja läksivät maailmalle. -Kalastajan vaimo leipoi heille kolme kakkua, kalastaja antoi kolme -rahaa, ja sitten he läksivät. - -Mutta ennenkuin olivat kylän rajallakaan, niin jo pysähdytti heidät -vanha kerjäläinen. - --- Antakaa jotakin, Jumalan nimessä, hyvät lapset! -- - -Poika otti repustaan yhden kakun ja yhden rahan, ojensi ne -kerjäläiselle ja sitten he taas läksivät eteenpäin. Mutta eivät he -päässeet pyssynkantaman päähänkään vielä, niin jo tuli taas vastaan -eräs vanha kerjäläinen ja pyysi jotakin Jumalan nimessä. - -Poika antoi sillekin yhden kakun ja yhden rahan. - -Jatkavat matkaansa, kulkevat, ja jopa pysähdyttää heidät taas eräs -vanha kerjäläinen. - --- Antakaa, antakaa, mitä Jumala on antanut! -- - -Ei ollut muuta kuin yksi kakku ja yksi raha jäljellä, mutta poika otti -ja antoi nämä viimeisetkin kerjäläiselle. - -Taas he kulkevat kotvasen, mutta jopa virkkoi pikku tyttö: - --- Voi, rakas veliseni, kuinka minulla on kova nälkä! Katsoppa, olisiko -repussa edes vähän murusia jäljellä. -- - -Poika katsahti reppuun -- ja mitä hän näkeekään! Kaikki kolme kakkua -olivat repussa ja siinä olivat ne kolme rahaakin. - -Puun juurelle lapset istahtivat syödäksensä hiukkasen, kun heidän -eteensä äkkiä asettuu eräs harmaatukkainen vanha ukko. - --- Millä asialla te liikutte? -- kysyy ukko. - -Poika vastasi: - --- Me etsimme äitiämme ja isäämme, vaari kulta. - --- Minä kuulin tässä, että te olette tehneet hyvää kolmelle vanhalle -kerjäläiselle ja hyvä palkitaan hyvällä. -- - -Sen sanottuaan ukko vilkaisi syrjään ja huusi: - --- Hoi, Jankalovics [äännetään: Jankalovitsh], käy esiin! -- - -Samassa tuokiossa ilmestyi pieni mies, jonka parta viilsi maata. - --- Mitä käsket, herrani? -- - --- Minä käsken sinun viedä nämä lapset siihen kaupunkiin, jossa heidän -isänsä asuu. _Kaksi sielua saat palkaksesi_. - -Jankalovics heitti kuperkeikan, ja kuulkaahan, hän muuttui -kullankarvaiseksi oriiksi. - --- Istukaa selkääni -- virkkoi hän lapsille. - -Lapset istahtivat heti sen selkään, Jankalovics kohosi samassa ilmaan, -ja lensi kuin ajatus, vieläpä sukkelamminkin; sitten hän laskeutui -kuninkaan kaupungin läheisyyteen. Siellä Jankalovics taas muuttui -ihmiseksi, pystytti kiireesti teltan ja sanoi lapsille: - --- Menkää te kirkkoon, lapset, mutta elkää tehkö, mitä toiset kirkon -edessä, menkää vain siivosti sisään kirkkoon. Kuningas tulee myös -kirkkoon, ja kun hän huomaa teidät, kutsuu hän teidät illalliselle -luokseen. Hän on halukas antamaan teille, mitä vain pyydätte, mutta -elkää pyytäkö muuta, kuin sen verran maata kaupungin vieressä, kuin -teidän palvelijanne neljäsosa tunnissa kuperkeikkoja heittäen -kiertää. -- - -Lapset lähtivät kirkkoon. Ja siellä kirkon edessä he näkevät, kuinka -ihmiset sylkäisevät erästä naista, joka oli upotettu maahan vyötäröltä -myöten, mutta he sivuuttivat hänet surullisena, eivätkä olisi mistään -hinnasta sylkeneet hänen päällensä. Kirkko muuttui valoisemmaksi heidän -astuessaan sisään, siellä kimalteli, loisti ja hohti ja kuningas -malttoi tuskin odottaa jumalanpalveluksen loppua, puhutellakseen -lapsia. - --- Te ette ole sylkäisseet -- kuulen ma -- sitä puhvelinnahkaan -ommeltua vaimoa. Tiedättekös, että minä olin sen käskenyt! -- - -Poika vastasi: -- Emme me ole tietäneet sitä, sillä me tulemme -vieraalta maalta, mutta me emme tekisi sitä muutenkaan, sillä tuo vaimo -ei ole tehnyt meille mitään pahaa. -- - -Kuningasta miellytti tämä vastaus, ja hän sanoi: Tulkaa palatsiini -minun kanssani ja illastakaa siellä. -- - -Lapset menivät kuninkaan mukaan, mutta tämä ei kyllästynyt heidän -katselemiseensa ja huokaili myötäänsä: -- Hyvä luojani, olisitpa sinä -nämä lapset lahjoittanut minulle! -- - -No, asettuvat siinä sitten illallispöytään kuningas ja lapset, mutta -kuningatar ja vanha noita-akka eivät tulleetkaan sisään: he saivat, -näet, vilunpuistatuksia, kun näkivät nuo kultakutriset lapset. Eipä -kuningas surrutkaan sitä, vieläpä ajatteli, että vaikkei koskaan -näkisikään heitä enää. Mainiolla tuulella kuningas lapsia syötteli ja -juotteli, parhaat palat heidän lautasilleen valikoitsi. Illallisen -loputtua hän sanoi heille: - --- No, lapset, nyt minä olen hyvällä päällä, pyytäkää minulta mitä -tahansa, niin annan sen teille. -- - -Lapset pyysivät vain mitä Jankalovics oli käskenyt. - --- Heittäköön hän kuperkeikkoja vaikka kolmekin tuntia -- vastasi -kuningas -- kyllä täällä maata riittää. -- - -Sitten lapset palasivat Jankalovicsin luo, menivät levolle ja kun -makeasti nukuttuaan aamulla nousivat, niin oli jo kuningas vaimoineen -ja anoppineen siellä. - --- Hei, poikaseni -- kysyi hän pojalta -- missä on palvelijasi? -- - -Poika vihelsi: - --- Hoi, Jankalovics, tuleppas esille! -- - -Jankalovics pyörähti heti esille. Silloin virkkoi kuningas: - --- Kuules, Jankalovics, se maa, minkä sinä kolmessa tunnissa -kuperkeikaten kierrät, on sinun isäntäsi oma. Ala siis! -- - -Jankalovics vastasi: - --- Kyllä neljännestuntikin riittää, armollinen herra kuningas. -- - -Silloin hän muuttui mustalaiskakaraksi, alkoi heitellä kuperkeikkoja, -pyöri kuin hiidenväkkärä niin että sitä katsellessa silmiä huikaisi, ja -neljännestunnissa hän kiersi kolmesataayhdeksänkymmentäyhdeksään -penikulmaa. - -Säpsähti tästä vanha eukko ja kuiskasi tyttärelleen: - --- Kuulehan, tämä kääpiö syö sekä minun että sinunkin pääsi, jos emme -ole varuillamme. Sentähden sanon sinulle, olisitpa sitten ennen -ylistänyt ketään tahi et, että ylistä nyt näitä lapsia. Sano heille, -ett'et ole ikänäsi niin kauniita lapsia nähnyt etkä niin kaunista -maapalaa, kuin se minkä he nyt saavat, mutta että sitten se vasta -oikein kaunis olisi, jos he toisivat kultalinnan Kuumanmeren keskeltä -tänne. -- - -Ihan sanasta sanaan toisti kuningatar tämän lapsille, sitten hän -äitineen palasi palatsiin. Heidän poistuessaan kysyi Jankalovics: - --- Mitähän tuo kuningatar haasteli sinulle? -- - -Poika kertoi. - --- Vai sitä se senkin vietävä supatteli, murahti Jankalovics, kyllä -minä tiedän, mihin he tähtäävät. He tahtovat hävittää teidät, mutta -siihen työhön he ovat ryhtyneet liian myöhään! Vielä tänä iltana tuomme -kultalinnan! -- - -Kun illan tullen hämärsi, heitti Jankalovics kuperkeikan, muuttui -kullankarvaiseksi taikahevoseksi, nosti selkäänsä kuninkaanpojan, -loikkasi kerran, loikkasi toisen, jopa kohta kolmannenkin, ja niin he -olivatkin Kuumanmeren keskellä kultalinnan juurella. Taikahevonen -potkaisi linnan porttia, ja linna muuttui samassa kultaomenaksi. - --- Pistä se taskuusi, pieni isäntäni! -- - -Kuninkaanpoika pisti kultaomenan taskuunsa, eikä siinä kyllin, että he -jo aamuksi olivat kotona, vaan siinä se jo loisti ja kimalteli -kultalinnakin. - -Kun noita-akka näki kultalinnan paikoillaan, sai hän vilunpuistatuksia; -sanoi tyttärelleen: - --- Kuule sinä, kyllä tuo Jankalovics syö meidän päämme. Mene sinne, ja -olitpa sitten ennen ylistänyt ketään, tahi et, niin ylistä nyt näitä -lapsia ja sano, että linna kyllä on kaunis, hyvinkin kaunis, mutta -silloin se vasta kaunis olisi, jos sen edessä kasvaisivat ne -kaksikymmentäneljä kultaista omenapuuta, jotka ovat Punaisessa meressä. - -Lähti kuningatar ja kertoi kolmeenkin kertaan äitinsä sanat lapsille, -eikä kuninkaan poika saanut enää rauhaa. - --- Elä ole milläsikään, pikku isäntäni, virkkoi Jankalovics, me tuomme -ne kaksikymmentäneljä kultaista omenapuuta tänne, vaikka niitä kyllä -vartioi kaksikymmentäneljä lohikäärmettä. -- - -Hän kuperkeikkasi, muuttui kullankarvaiseksi taikaoriiksi, -kuninkaanpoika hypähti hänen selkäänsä ja sitten hipp, hopp, ja he -olivatkin Punaisessa meressä. Lohikäärmeet hengittivät heidän päällensä -tulenliekkejä, mutta Jankalovics puhalsi niihin unituulta niin että ne -heti nukahtivat, ja sitten he saivat ottaa kultaomenapuut, eikä kukaan -sanonut heille senkään vertaa kuin että: hei, vilkaisehan taaksesi! - -Voi taivaan Jumala, kuinka noita-akkaa puistatti kylmä -seitsemänkymmentäseitsemän kertaa, kun hän näki kaksikymmentäneljä -kultaomenapuuta! Mutta kuitenkin se kömpi vuoteestaan, se noita-akka -paholainen, ja sanoi tyttärelleen: - --- Kuulehan, tämä Jankalovics tietää enemmän, kuin minä, kyllä se syö -sekä minun että sinun pääsi. Lähde nyt, koeta vielä kerta. Ylistä noita -penikoita seitsemänteen taivaaseen ja sano myös, että olipa heidän -maansa kaunis tahi ei, mutta oikein kauniiksi se vasta tulisi, jos he -hankkisivat Mustassa meressä kasvavista kahdestakymmenestäneljästä -soittavasta puusta kaksikymmentäneljä oksaa ja ripustavat ne noihin -kahteenkymmeneenneljään omenapuuhun. - -Kuningatar meni ja toisti tämän sanasta sanaan, ja nytpä kuninkaanpoika -kadottikin malttinsa kerrassaan. - --- Hei -- sanoi Jankalovics, tuo ei ole mikään leikin asia, tuo, pikku -isäntäni, sillä soittavat puut ovat Maailmantullin toisella puolella, -ja sen yli ei ole vielä elävänä päässyt ihminen. Mutta koetetaanpas -sentään! -- - -Jankalovics muuttui taikaoriiksi, kuninkaanpoika nousi hänen selkäänsä, -ja sitten he lentävät, lentävät, yli maiden ja maailmojen. Vihdoin -Jankalovics äkkiä laskeutuu. - --- No, pikku isäntäni, astu nyt alas selästäni, tästä kolmen penikulman -päässä on Maailmantulli, joka, tiedä se, on korkeampi kuin korkein -vuori; sillä on kaksi suuta, toinen edessä, toinen takana, ja niin -suuret hampaat, kuin kaksitoista rautalapiota yhteensä. Tämän läpi -sinun täytyy kulkea. Kuulehan nyt! Minä muutun valmunsiemeneksi, mutta -pistä sinä minut taskuusi, sillä jos hän tietää, että minäkin olen -sinun mukanasi, niin musertaa hän meidät vielä valmunsiementäkin -pienemmiksi hiutaleiksi. Mutta jotta Maailmantulli päästäisi sinut -kitansa läpi, niin ylistä sinä häntä sillä tavalla, kuin et ketään -muuta ole vielä koskaan ylistänyt. -- - --- Näin sanoi Jankalovics ja muuttuikin samassa valmunsiemeneksi. -Kuninkaanpoika pisti valmunsiemenen hyvin huolellisesti talteen -taskuunsa, ja lähti Maailmantullin luokse. -- Elä hyvä Jumalani minua -hylkää! -- Olihan kuninkaanpoika nähnyt tätä ennen yhtä ja toista, oli -hän nähnyt jo kaksikymmentäneljäpäisen lohikäärmeen, mutta -Maailmantullin kaltaista hirviötä ei hän vielä koskaan ollut nähnyt. - --- Sama se, tulkoon mitä tuleman pitää, jos se syö minut niin syököön, -yksi on minulla elämä, yksi kuolema, -- tuumi kuninkaanpoika ja asettui -rohkeasti Maailmantullin eteen tervehtien kohteliaasti. - --- Jumal' antakoon hyvää iltaa, vaariseni. -- - --- Terve tuloasi, poikaseni. -- - --- Voi, kulta vaariseni -- sanoi kuninkaanpoika, ja läimäytti käsiänsä -yhteen -- monta kaunista vanhusta olen jo nähnyt eläessäni, mutta en -ole koskaan Teidän kaltaistanne tavannut. Olisipa ihmeen hauska nähdä -toinen puolennekin! -- - -Sanoi Maailmantulli: - --- Minäpä en voi kääntyä, poikaseni, mutta kiipeäppäs tässä suuhuni, -niin minä päästän sinut läpi, sillä sen minä sanon, että olen minäkin -monta kaunista nuorukaista nähnyt, mutta en vielä sinun vertaistasi. -- - -Näin sanoen koukisti hän sääriänsä vähäisen ja kallisti koko -ruumistansa taaksepäin, jotta kuninkaanpoika voisi helposti kiivetä -ylös. - -Ei kuninkaanpoikakaan vitkastellut, kiipesi ylös silmänräpäyksessä, -astui sisään kauheasta suusta lapiohampaitten yli toiseen suuhun, siitä -ulos, alas toiselta puolen, ja kun hän oli kolmisen penikulmaa juossut, -hyppäsi valmunsiemen hänen taskustaan ja muuttui taas oriiksi. -Kuninkaanpoika nousi hänen selkäänsä, ja hipp, hopp, nyt he olivat jo -Mustanmeren rannalla. Siellä asui Jankalovicsin veli, jota hän ei ollut -kolmeensataanyhdeksäänkymmeneen vuoteen nähnyt, sillä he eivät -kumpikaan olleet päässeet Maailmantullin yli. - --- Miten ihmeessä sinä pääsit tänne -- kysyi ukko. - --- Tulinpa miten tahansa, veliseni, ukkoseni, elä nyt utele sitä, vaan -tuo niistä kahdestakymmenestäneljästä soittavasta puusta kustakin yksi -oksa, sillä meillä on kiire takaisin. - --- Hyvä on, veliseni, pane sinä maata vain ja sinä pikku isäntä myös. -Sill'aikaa, kuin te nukutte hetkisen, noudan minä oksat. -- - -Näin sanottuaan istahti hän veneeseensä ja työnsi sen rannasta -semmoisella voimalla, että se vielä toisella rannallakin nousi maalle -kahden penikulman verran. - -Siellä ne olivat, ne kaksikymmentäneljä soittavaa puuta; joka puuta -vartioitsi kaksikymmentäneljä lohikäärmettä, mutta onneksi lohikäärmeet -nukkuivat ja heräsivät vasta silloin, kun hän jo oli ottanut ne -kaksikymmentäneljä oksaa. Siitä rupesi kultametsä soimaan, soi ja -humisi merikin, vieläpä taivaskin. Mutta kylläpä uni lähtikin -lohikäärmeitten silmistä! Ei muuta kuin hyökkäämään ukon perään! Mutta -kun ne juuri olivat saavuttamaisillaan ukon, niin hyppäsi tämä -veneeseen ja työnsi sitä niin, että se liukui toiselle rannalle vielä -neljätoista penikulmaa. Hän herätti veljensä ja kuninkaanpojan, jotka -läksivät heti matkalle. Kolmen penikulman päässä maailmantullista -muuttui Jankalovics taas valmunsiemeneksi, ja taskussaan vei hänet -kuninkaanpoika eteenpäin. Jo kaukaa huusi hän MaailmantulIille. - --- Ukko kultaseni, olen minä nytkin nähnyt hyvän kappaleen maailmaa, -mutta niin kaunista vanhaa ukkoa, kuin Te olette, en totta tosiaan ole -nähnyt. -- - --- Hyvä, hyvä -- hymähti Maailmantulli, mutta ethän sinä vain pilkanne -minua? -- - --- Mitäs minä pilkkaisin, ukko kultaseni! -- - --- No hyvä sitten, kävele vain minun lävitseni ja mene rauhaan. -- - -Kuninkaanpoika kulki Maailmantullin läpi. Hänen kuljettuaan kolme -penikulmaa hyppäsi valmunsiemen hänen taskustaan ja muuttui oriiksi. -Kun kuninkaanpoika oli päässyt oriin selkään, sanoi tämä: - --- Käänny nyt taaksesi, pikku isäntäni, ja huuda Maailmantullille, -ett'et ole koskaan niin rumaa ukkoa nähnyt, kuin hän on. -- - -Ei tarvinnut rohkaista kuninkaanpoikaa, hän kääntyi heti ja huusi: - --- Hoi Maailmantulli! En ole vielä eläissäni sinun kaltaistasi rumaa -ukkorähjää nähnyt! -- - -Jopa raivostui tästä Maailmantulli, hän tuhisi ja puhisi, värisi ja -tärisi ja uhkaili Jankalovicsia: - --- Odotahan, Jankalovics, odotahan! Jos olisin tiennyt, että suussani -olit, niin olisin jauhanut sinut poroksi! -- - -Kiukku ja viha purkautui niin hänen suustaan, että siitä syntyi -hirmumyrsky, ja myrskyksi muuttui hän itsekin, vieläpä sellaiseksi -jäikin, ja sentähden Maailmantullia ei enää olekkaan. - -Aamuksi he saapuivat kotiin, ja kun noita-akka heräsi, soivat jo kaikki -kaksikymmentäneljää oksaa. Sinne kerääntyi koko kaupunki, ainoastaan -noita-akka ja kuningatar eivät menneet: vilunväreet puistattivat heitä -molempia seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. - -Sanoi Jankalovics kuninkaanpojalle: - --- No, pikku isäntäni, kutsutaan nyt kuningas illalliselle koko -talonväkensä ja hovinsa kanssa. -- - -Tämän sanottuaan potkaisi hän keittiössä uunin kylkeen, josta heti -pyörähti esille kaksikymmentäneljä kokkia, ja nuo sitten keittivät ja -paistoivat vaikka mitä hyvää. - -Sillävälin tuli ilta, ja kuningas saapui koko talonväkensä ja hovinsa -kera ja Jankalovics ohjasi heitä kaikkia paikoilleen. Kunniasijalle -istuutui kuningas, molemmin puolin häntä kuningatar ja vanha noita, -mutta juuri kun nämä kaksi aikoivat istuutua, hypähtivät tuolit -kumpaisenkin alta syrjään, ja he keikahtivat lattialle niin, että -kuningaskin nauroi vatsaansa pidellen. - -Sanoi Jankalovics: - --- Armollinen herra kuningas, minä tuon tänne heti erään vaimon, jonka -alta tuoli ei hypähdä syrjään. -- - -Hän juoksi kirkon luo, siellä hän riisui puhvelinnahan oikean -kuningattaren ympäriltä, nosti hänet syliinsä, vei hänet kultalinnaan -ja istutti hänet kuninkaan viereen. - --- Tämä nainen sopii sinun viereesi, armollinen herra kuningas. Sillä -tietäkööt kaikki ihmiset, etteivät koiranpenikat ole hänen lapsiansa, -vaan nämä kultakutriset lapset tässä näin. -- - -Ja hän kertoi järjestänsä, miten kaikki oli käynyt. Nyt se vilutauti -vasta puistattikin noita-akkaa tyttärineen. Kuningas taas rajattomalta -sydämeniloltaan ei saanut sanaakaan sanotuksi. Jankalovics -kuperkeikkasi, muuttui pukiksi, pisti toiseen sarveensa noita-akan, -toiseen tämän tyttären ja sanoi: -- Nämä kaksi sielua on minulle -luvattu, minun ne ovat ja minä ne vien! -- - -Hän hävisi kuin olisi maa hänet niellyt, eikä hän pysähtynytkään -ennenkuin hiidenporstuassa, josta hän heitti heidät sisään. Ja sinnehän -he olivatkin omiansa! - -Kun Jankalovics saapui takaisin, oli ilo jo ylimmillään kultalinnassa: -soivat nuo kaksikymmentäneljä helisevää oksaa, nuoret pyörähtivät -tanssimaan, sujahteli ja tärisi lattia, vaikka lankut olivat puhdasta -kultaa. - -Tokko minä sanonkaan, ettehän te usko kumminkaan -- mutta minä olin, -nähkääs, myös siellä, tanssin niin paljon kuin jaksoin, juoksin sitten -kotiin ja teille tämän sadun kerroin. - -Olkoot kultakutriset lapset huomenna teidän vierainanne! - - - - -Haasteleva rypäle, hymyilevä omena ja soiva persikka. - - -Olipa kerran kuningas, jolla oli kolme kaunista tytärtä. Kuningas kysyi -tyttäriltään markkinoille lähtiessään: No, tytöt, mitäs tuliaisia -haluatte markkinoilta? - -Vanhin sanoi: Tuo minulle, isä rakas, kultaiset vaatteet. - -Keskimäinen pyysi: Minulle tuo hopeaiset vaatteet. - --- Mitäs sinulle sitten pitäisi olla? -- kysyi hän nuorimmalta. - --- Tuo minulle, isä kulta, haasteleva rypäle, hymyilevä omena ja soiva -persikka -- vastasi nuorin. - -Kuningas pudisteli päätänsä tämän kuultuansa: -- En ole koskaan kuullut -sellaisista puhuttavan, mutta jos niitä vain maailmassa on olemassa, -niin kyllä tuon sinulle, tyttöseni. -- - -Kuningas lähti markkinoille ja kohta hän ostikin kultaisen puvun -vanhimmalle tyttärelleen, hopeaisen keskimäiselle, mutta haastelevaa -rypälettä, hymyilevää omenaa ja soivaa persikkaa hän ei löytänyt, ei -vaikka kuinka olisi hakenut kaikista kauppapuodeista. - -Kuningas oli pahoillaan, kun ei voinut täyttää rakkahimman tyttärensä -pyyntöä. -- No niin -- ajatteli hän -- kunhan tästä kotia pääsen niin -kuulutan kaikkialla valtakunnassani että se, joka tuo linnaani -haastelevan rypäleen, hymyilevän omenan ja soivan persikan, saa niistä -kultaa niin paljon, että elää herroiksi kuolemaansa saakka. -- - -Juuri kun hän oli näissä mietteissään, töksähtivät hänen vaununsa -kovasti ja tarttuivat liejuun niin lujasti, etteivät hevoset päässeet -hievahtamaankaan. Parastansa kuski kyllä koetti, läiskytteli -ruoskallaan, sivalteli sillä hevosia ja kiroili minkä jaksoi, mutta -hevoset vain seisoivat yhdessä kohti kuin kiinni naulattuina. - -Kuningasta harmitti kovasti. Kuinkas muuten, kun nämä hänen hevosensa -muulloin miltei potkivat tähdet taivaalta, mutta nyt eivät kyenneet -liikuttamaan edes näitä köykäisiä vaunujakaan! Hän lähetti kylään -noutamaan miehiä, ja niitä tulikin hevosineen, vetojuhtineen, -koirineen, kissoineen, kun tuli sana, että kuninkaan vaunut olivat -tarttuneet lokaan. - -Mutta turhaanpa kokoontui kylänväki, ei siitä ollut apua, vaunut -pysyivät kuin pysyivätkin rapakossa. - -Heidän siinä puuhatessaan ja ponnistellessaan hiipi kuninkaan luo sika, -joka haastelee hänelle näinikään: - --- Öh, öh, öh, armollinen herra kuningas, anna nuorin tyttäresi -minulle, niin minä tuosta pälkähästä vapautan sinut hevosinesi, -vaunuinesi, kaikkinesi. - -Suu ja silmät selällään kuningas kuunteli possun pakinata -- mikähän -Jumalan ihme se tuokin oli! - -Mutta miten ollakkaan, niin hän sanoi kuin sanoikin sialle: -- Hyvä on, -annahan nähdä, mihin kykenet! Tässä käteni, eikä se olekkaan mikään -siansorkka: saat nuorimman tyttäreni, jos päästät minut pulasta. -- - -Sika ei odottanut sen enempiä kehoituksia, pisti kärsänsä pyöränpuolain -väliin, väännälsi kerran pyörää ja yhdellä hujauksella vain vaunut -lennähtivät liejusta irti, hevoset syöksähtivät eteenpäin ja -lennättivät kuninkaan tuossa tuokiossa linnaan. - -Kotiin saavuttuaan kuningas otti esille kultapuvun ynnä hopeapuvun ja -antoi ne molemmille vanhemmille tyttärilleen. Nuorimmalle tyttärelleen -hän raskain mielin sanoi: -- Katsoppas nyt, tyttöseni, mikset sinäkin -toivonut vaatteita itsellesi, sillä toivomaasi haastelevaa rypälettä, -hymyilevää omenaa ja soivaa persikkaa en löytänyt koko markkinoilta. - -Mutta tuskin hän oli ehtinyt tämän lausua, kun hän jo kuulee sian -kovasti röhkien tulevan. Hän katsahtaa säikähtyneenä akkunasta, ja -näkee, että siinä se tulee tosiaankin se sika, jolle hän oli nuorimman -tyttärensä luvannut. Ja se riivattu elukka toi mukanansa -työntökärrytkin, joilla se varmaankin tahtoi kulettaa pois hänen -rakkaimman tyttärensä! - -Niinpä olikin: se röhki kohta ylös akkunoita kohti: -- Öh, öh, öh, -armollinen herra kuningas, tulin tässä noutamaan tytärtäsi. Öh, öh, öh, -lähetä hänet alas, niin vien hänet kärryissäni. -- - --- Annahan olla -- ajatteli kuningas, -- kyllä minä sinulle tytön -lähetän! -- Äkkipikaa puettiin eräs talonpoikaistyttö komeihin, -kultaisiin vaatteisiin ja lähetettiin pihalle sian tykö. Mutta tämäpä -ei ollutkaan mikään tolvana. Se sanoa tokaisi heti kuninkaalle: -- Öh, -öh, öh, armollinen herra kuningas, tämä ei ole sinun tyttäresi. -- - -Nytpä vasta kuningas oikein katuikin hullua tekoansa -- ja kun hän -vielä oli ojentanut kätensäkin sille rupiselle sialle! - -Entäs pieni kuninkaantytär? Hänpä vasta itki ja voivotteli niin että -koko linna soi, ja sanoi mieluummin kuolevansa kauhean kuoleman kuin -menevänsä sian puolisoksi. - -Mutta turhaan hän itki, turhaan voivotteli, turhaan hän heittäytyi -permannollekin; kuningas selitti katkerasti itkien: -- Se on kaikki -turhaa, tyttöseni, minä lupasin sinut, eikä nyt auta muu, kuin -mennä. -- - -Mutta sillävälin kuningas hoksasi pukea tyttärensä repaleisiin, -likaisiin vaatteisiin, ja lähetti hänet semmoisena alas. Arveli, näet, -ettei sika nyt huolisikaan hänestä. - -Mutta siinäpä hän erehtyikin! Sika oli iloissaan vähällä hypätä -nahastaan, kun näki kuninkaantyttären tulevan. Se sieppasi tytön, -asetti hänet sievästi kärryille istumaan ja vei hänet sitten mukaansa -kovasti röhkien: -- Öh, öh, öh, elä itke, kuninkaantytär, hyvähän sinun -tulee ollaksesi minun luonani. -- - -Kuninkaantytär itki katkerasti, mutta sika vain röhki: -- öh, öh, öh, -elä itke, kuninkaantytär, olemme jo pian kotona. -- - -Mutta silloin vasta kuninkaantytärtä itkettikin, kun sika pysähtyi -erään läävän eteen, vei hänet sinne sisään ja asetti likaisille oljille -istumaan. - --- Öh, öh, öh, tämä on minun taloni! -- - -Ja sika tarjosi hänelle maissinjyviä: -- Öh, öh, öh, syöppäs nyt, -kuninkaantytär! -- - -Kuninkaantytär itki, itki ja nukahti viimein itkuunsa. - --- öh, öh, öh, nuku vain, pieni kuninkaantytär, huomiseksi surusi -muuttuu iloksi. -- - -Nukkui kuninkaantytär, nukkui, eikä herännytkään ennenkuin -keskipäivällä. Keskipäivän kellonsoiton aikana hän avasi silmänsä -- ja -auta armias! -- sokeaksi hän oli tulla häikäisevästä kimalluksesta! - -Läävään hän oli nukahtanut, ja palatsissa hän heräsi! Oljille hän oli -paneutunut maata ja silkkipatjoilla hän herääkin! Ja kun hän avasi -silmänsä, kiiruhti kokonainen liuta neitosia hänen vuoteensa luokse -kysymään: Mitä käskette, armollinen neiti? - -He toivat hänelle hetikohta mitä kauneimpia vaatteita, jotka -kimaltelivat hopeasta, kullasta ja timanteista, ja pukivat ne hänen -yllensä. Sitten he veivät hänet toiseen huoneeseen. Siellä istui -katetun pöydän ääressä kaunis, sorea nuorukainen. Hän rientää tyttöä -vastaan, ottaa häntä kädestä ja taluttaa hänet pöytään. - -Ja kaunis nuorukainen sanoi hänelle: -- Istu vain pelkäämättä tänne, -kaunis kuninkaantytär. Sinä omistat kaikki, mitä täällä näet. Sinun -omasi olen minäkin, jos et halveksine minua. -- - --- Kuka ja mikä sinä sitten olet? -- kysyi tyttö. Nuorukainen sanoi: - --- Kerron sen myöhemmin sinulle, kaunis kuninkaantytär. Tule, mennään -nyt puutarhaani -- - -Hän otti sievästi käsikynkästä kuninkaantytärtä, ja niin he menivät -alas puutarhaan. Ja kun he siellä kävelevät, kallistuu tytön eteen -viiniköynnös, jonka rypäleet sanovat: Poimi meitä, poimi meitä, kaunis -kuninkaantytär! - --- Tämä se on se haasteleva rypäle -- sanoi nuorukainen. - -He menevät edemmäs, ja eräästä omenapuusta pienet punaiset omenat -hymyilevät hänelle niin kovin herttaisesti. - --- Näetkös, tässä se on se hymyilevä omena -- sanoi nuorukainen. - -Kulkevat taas edemmäs, ja nytpäs koko puutarha rupeaa soimaan. -Kuninkaantytär katsoo oikealle ja kysyy: -- Mikä täällä soi niin -kauniisti? -- - --- Katsohan tuonne -- vastasi nuorukainen -- tuolla tuossa -persikkapuussa kasvaa soivia persikoita. -- - -Voi hyvä luojani, kuinka kuninkaantytär nyt iloitsi, ei hän tietänyt, -itkeäkkö vai nauraa suuresta ilosta! - --- Näetkös -- sanoi nuorukainen -- minun puutarhassani on haastelevia -rypäleitä, hymyileviä omenia ja soivia persikoita, joita sinä -toivoitkin. Jäätkö nyt tänne, tuletko vaimokseni? -- - -Ei kuninkaantytär antanut kahteen kertaan kysyä sitä asiaa, hän -heittäytyi kauniin nuorukaisen kaulaan ja sanoi: - --- Sinun luoksesi jään enkä ikinäni sinua jätä! -- - -Silloin sitten nuorukainen kertoi, että hän oli kuninkaanpoika, mutta -eräs paha velhotar oli muuttanut hänet siaksi ja kironnut hänet sanoen, -että hän niin kauan jäisi siaksi, kunnes joku tyttö kerran toivoo -itselleen haastelevan rypäleen, hymyilevän omenan ja soivan persikan. - -Vielä samana päivänä lähetettiin sana kuninkaantyttären isälle, että -tulla vain koko hoveineen häihin! Ja kyllä he pitivätkin semmoiset -häät, että niistä puhuttiin seitsemässä valtakunnassa. Ja vielä -tänäänkin he elävät, jos eivät vain ole kuolleet. - - - - -Kerskailijat. - - -Olipa kerran mies, jolla oli kolme poikaa. Molemmat vanhemmat poikansa -mies pani oppiin ja niin toisesta tuli parturi, toisesta seppä. -Nuorimmalle pojalle ei tahtonut mikään ammatti kelvata, ja hän lähti -sotamieheksi. - -Vuosi vieri vuoden jälkeen, eivätkä pojat käyneet kotonaan, mutta -saivatpa sitten kerran kaikki kolme poikaa kotoa viestin, että tulkoot -heti kotiin, jos mieli tavata isää vielä elossa. Pojat saapuivat -kotiin, ja siinäpä tosiaankin isäukko teki kuolemaa. - --- No, rakkaat poikaseni -- sanoi ukko -- kunhan sain vielä kerran -teidät nähdä ennen kuolemaani. Kertokaapas nyt minulle, kuinka pitkälle -kukin teistä on päässyt, oletteko hyvin ammattinne perillä, että tässä -saisin rauhassa laskea pääni lepoon. -- - -Vanhin sanoi: - --- Elkää yhtään murehtiko, isä kulta, kyllä minä olen hyvin oppinut -ammattini. Minä osaan käyttää partaveistäni niin taitavasti, että ajan -jäniksen juostessaan sileäksi. -- - --- No jopa se on hyvä -- iloitsi ukko -- sinä, poikaseni, tulet kyllä -toimeen vaikka missä. -- - --- Elkää oikoo huolissaan minustakaan, isä rakas -- sanoi toinen -veljeksistä, se seppä -- minä olen niin hyvin oppinut ammattini, että -kengitän hevosen juostessaankin. - --. Se on hyvä -- hyvä Jumala, kuinka se onkaan hyvä -- huokaili ukko. - --- Entäs sinä, poikaseni -- virkkoi hän nuorimmalleen -- millainen -sotamies sinä olet, osaatkos heilutella miekkaasi hyvinkin? -- - --- Niin minäkö, isä kulta? -- kysyi nuorukainen -- kyllähän minä osaan. -Kerrankin läksin kävelemään koreimmassa puvussani, ja siinä kadulla -kävellessäni rupesi satamaan vettä oikein rankasti. Ohoo, mikäs nyt -neuvoksi, tuumin minä, tämä kirottu sade pieksää ihan pilalle kauniin -univormuni. Mutta enpä minä siinä kauan arvellut, vaan vedin miekkani -esille, ja rupesin sillä huitomaan niin rajusti ympärilleni, ettei -pisaraakaan vettä satanut päälleni. Kylläpä olivatkin ihmeissään toiset -sotilaat, kun saavuin takaisin kasarmiin, eikä sade ollut kastellut -minua ollenkaan. Tulipa kenraalikin luokseni ja kysyi, kuinka minä olin -tehnyt. Minä sanoin, etten minä muuta, kuin vedin miekkani esille ja -sillä torjuin sadetta luotani. -- "Oletpa kelpo sotilas, poikaseni" -- -sanoi kenraali ja antoi minulle pussillisen kultakolikolta. -- - --- No Jumalan kiitos, että voin kuolla huoletonna -- sanoi ukko -- -kyllähän te kaikki kolme näytte tulevan toimeen omin voiminne ettekä -tarvitse niitä vähäisiä lantteja, jotka minä olen haalinut kokoon. -- - -Silloin pappikin juuri saapui antamaan kuolevalle viimeistä voitelua, -ja ukko antoi hänelle minkä rahoja oli kerännyt köyhien kesken -jaeltavaksi. Mutta kylläpä venyivätkin pitkiksi kerskailijain nenät, ja -kerskailemishalu hävisi heistä tykkänään koko heidän elinajakseen! He -hautasivat isänsä ja läksivät maailmaa kiertämään, kukin omalle -taholleen. Olkoot he huomenna teidän vierainanne! - - - - -Pyöreä kivi. - - -Oli kerran, missä lienee ollutkaan, seitsemännen valtakunnan tällä -puolella, kaukaisten merien tuolla puolen eräs köyhä kalastaja. Tällä -köyhällä miehellä oli hyvin monta lasta. Mutta ruoka ei tahtonut aina -riittää, milloin oli mitä syödä, milloin ei. Turhaan nousi köyhä -kalastaja jo kukon laulaessa, turhaan hän meni maata vasta myöhään -illalla, turhaan hän kuljetti verkkojaan aamusta iltaan ja virrasta -virtaan; häneen sopi sananlasku: metsästelee, linnustelee, kalastelee, -aina tyhjää konttiansa tarkastelee. - -Niin kovin köyhä kuin tämä kalastaja olikin, oli hänen veljensä sitä -rikkaampi. Tällä taaskaan ei ollut yhtään lasta. Kun köyhän kalastajan -mökissä ei ollut enää suuhun pantavaa, lähetti hän jonkun lapsistaan -veljensä luo, jotta tämä Jumalan nimessä antaisi edes vakallisen -maissijauhoja. Mutta hänen luoksensa oli turha lähettää, vastaus oli -aina sama: saat jauhoja kyllä vaikka puolen tynnyrillistä, mutta anna -sinä vaihteeksi joku pojistasi. - --- Sitä en tee -- vastasi kalastaja -- kaikki lapseni ovat minulle yhtä -rakkaita, en voi erota yhdestäkään. - -Kerrankin kun kokonaiseen viikkoon tuskin oli ollut mitään syötävää, -läksi kalastaja kaloja pyytämään ja sanoi vaimolleen, ettei hän palaa, -ennenkuin saa hyvän kopallisen kaloja. Hän asettui jo varhain aamulla -rannalle, laski haavinsa veteen, nosti sen ylöskin, mutta ei tullut -kaloja, ei pikkusormen kokoisiakaan. [Unkarin joissa kalastetaan usein -suurilla haaveilla.] Jo alkoi ilta pimetä, mutta onni karttoi häntä, -kuin olisi se häntä pelännyt. - --- Jo näen -- huokasi kalastaja -- että minun pitää palata sittenkin -ilman kaloja kotiin. Hyvä Jumala, mitä minun viattomat lapseni saavat -syödäksensä! - -Hän nosti surusta raskain mielin haavinsa -- mutta mitä! -- sehän on -raskas, niinkuin olisi siihen joutunut joku suuri kivi. Ei se ollutkaan -muuta -- kivi se oli, suuri, pyöreä kivi. Hän viskasi suuttuneena kiven -takaisin ja painoi haavinsa taas veteen, mutta kun hän uudelleen nosti -sen, niin pyöreä kivi oli taas siinä. Nyt hän otti kiven verkosta ja -heitti sen oikein kauas veteen, ettei se voisi enää joutua haaviin. -Mutta turhaan hän sen niin kauas heitti, näkyi olevan Jumalan tahto, -että se tarttuisi kolmannenkin kerran hänen haaviinsa. - -Kylläpä kalastajaa harmitteli; hän ei heittänyt enää kiveä takaisin -veteen, vaan rannalle ja lähti raskain mielin kotiin. Mutta tuskin hän -oli astunut pari kolme askelta, kun hän muuttikin mielensä: jos hän ei -voikaan viedä kaloja kotiin, niin vie hän ainakin tuon pyöreän kiven -lasten pyöriteltäväksi. - -Otti kiven maasta, pani konttiinsa ja laahusti kotiin. Lapset juoksivat -vastaan, ympäröivät hänet ja kysyivät: Mitä toit isä? -- - --- Pyöreän kiven, lapset, ei muuta mitään. Tässä se on, ottakaa, -leikkikää sillä ja unohtakaa illallisruokanne. -- - -Jo pani maata kalastaja ja hänen vaimonsakin, mutta lapset eivät -malttaneetkaan lopettaa leikkiään, kun kerran siihen innostuivat. He -pyörittelivät pyöreää kiveä edestakaisin huoneessa ja he kiljaisivat -heleästi iloissaan, kuu huomasivat, että kivi tuli yhä kirkkaammaksi ja -kirkkaammaksi. Mutta ei kalastaja sitä nähnyt, sillä hän makasi seinään -päin kääntyneenä ja huokaili. Kerran kumminkin hän kääntyi ja sanoi -lapsille: -- Menkää nyt nukkumaan, jo riittää leikki. -- Mutta kun hän -katsahti lattialle, täytyi hänen äkkiä ummistaa silmänsä, niin -kirkkaasti kiilsi, kimalteli pyöreä kivi, että sen loisto aivan sokaisi -hänet. Sitten hän taas avasi silmänsä, katseli, tarkasteli kiveä ja -kutsui vaimoansakin katselemaan. - --- Katso, vaimoseni, se on jokin ihmekivi, se loistaa kuin timantti. - --- Voi, rakas ukkoseni -- huudahti vaimo lyöden kätensä yhteen -- se on -kun onkin timantti! - -He päättivät heti, että vaimo vie huomenna kiven suoraan itse -kuninkaalle, kukaties hän maksaa siitä hyviin hinnan. Vaimo nousi -päivän valjetessa, kääri pyöreän kiven liinoihin ja läksi kuninkaan -luo. Kun hän saapui linnaan, vietiin hänet heti kuninkaan eteen. Vaimo -tervehti kunnioittavasti. - --- Jumal' antakoon hyvää päivää, armollinen kuninkaani. -- - --- Jumal' antakoon, köyhä vaimo, mikä tuuli sinut toi tänne? -- - -Vaimo otti esille pyöreän kivensä ja näytti kuninkaalle. - --- Mistä sinä olet tämän löytänyt, köyhä vaimo? -- kysyi kuningas kovin -ihmeissään. - -Vaimo sanoi, että hänen miehensä on sen löytänyt vedestä. - --- No, köyhä vaimo, anna minulle tämä kivi, niin saat siitä tuhat -markkaa. Sillä tiedä, se on oikea timantti. - -Köyhä vaimo ei sanonut mitään, yskähti vain. Kuningas luuli, ettei -tuhat markkaa hänelle riittänyt. Hän ei siis odottanutkaan enempää -vastausta, vaan sanoi: - --- Jos tuhat markkaa ei riitä, niin annan kaksi tuhatta. -- - -Köyhä vaimo yskähti taas, hän oli niin hämmästynyt, ettei saanut -sanaakaan suustaan. Ei hän väheksynyt tuhattakaan markkaa! Mutta -kuningas luuli taas, että kaksi tukattakin oli hänestä liian vähän, ja -sanoi taas köyhälle vaimolle: - --- Kuuletko, köyhä vaimo, ei minusta kolme säkillistäkään kultaa ole -liiaksi tästä kivestä, annatko sen sillä? -- - -Silloin vaimo ei yskähtänyt enää, vaan nyökkäsi päätänsä. - -Kuningas käski heti täyttää kolme säkkiä kullalla, antoipa vielä -hevosen ja kärrytkin vaimolle, jotta hän voisi kuljettaa kullan -kotiinsa. - -Vaimo läksi suurella riemulla kotiin, mutta olipa iloa kotonakin! Nyt -he olivat rikkaita, ei heidän enää tarvinnut nähdä nälkää. - --- Mutta kuuletkos, vaimoseni -- sanoi kalastaja, -- pitäisi mitata -kulta! Mahtaneeko siinä olla montakin kapallista? - --- Totta toisen kerran, mitata se pitäisi! -- - -Niinpä niinkin, mutta ei ollut mökissä kappaa. - -No, he lähettivät yhden pojistaan lainaamaan kapanmittaa rikkaalta -sedältä. - --- Mitä te kapanmitalla teette? -- kysyi rikas mies pilkallisesti. - --- Isäni tahtoo mitata rahaa -- vastasi poika. - -No siitäkös rikas mies nauramaan! - --- Ota tästä, poikaseni, kapanmitta, minä tulen myös perässä katsomaan -rahan mittaamista. -- - -Rikas mies meni veljensä luo, mutta suu ja silmät jäivät häneltä auki -ihmettelystä. Näin paljon rahaa ei ollut hänkään nähnyt koskaan yhdessä -kasassa. Kysyy veljeltänsä: - --- Mistä olet saanut tämän äärettömän kultamäärän, rakas veljeni? -- - -Annappas -- ajatteli kalastaja itsekseen -- kun nyt puijaan sinua! - --- Hm, sanoi kalastaja. Kuningas on sen antanut minulle kolmesta -kissasta. -- - --- Mitenkä se voi olla mahdollista? -- - --- Niin se oli, rakas veljeni, kuninkaan linnassa on tavattoman paljon -hiiriä, niin paljon, että kuningas ja hänen armollinen perheensä eivät -saaneet niiltä rauhassa aterioidakkaan. Tämän minä satuin kuulemaan -matkoillani ja vein kuninkaalle kolme kissaa lahjaksi. Olisitpa nähnyt, -veliseni, kuinka kuningas riemastui kissoista! Hän heti kutsui -hovimestarinsa ja käski hänen mitata tälle kunnon miehelle kolme säkkiä -kultaa. - -Kun rikas mies kuuli tämän, tuli hänelle kiire kotiin, ja hän kertoi -vaimollensa mitä oli kuullut. - --- No niin, sanoi vaimo, jos tuo raukka vei kolme kissaa kuninkaalle, -viemme me kolme säkillistä mirrejä. -- - --- Sitä minäkin, eukkoseni. -- - -Sitten he heti läksivät naapurikyliin ja ostivat kalliilla rahalla -sieltä kaikki kissat. Kun he saivat niitä kolme säkillistä kokoon, -valjasti rikas mies neljä hevosta kärryjen eteen, pani kolme säkkiä -kissoja kärryihin ja läksi suurella melulla kuninkaan kaupunkiin. - -Hän saapuu kaupunkiin kuninkaan linnan eteen, pysähdyttää hevoset, -jättää kyytimiehensä hevosten luo ja lähtee itse kuninkaan puheille. -Hänet viedään kuninkaan eteen ja hän tervehtii kunnioittavasti: - --- Jumal' antakoon hyvää päivää, armollinen kuninkaan!. - --- Jumal' antakoon, rikas mies, mikä tuuli sinut tänne toi? -- - -Rikas mies sanoo: - --- Minä toin vähäisiä lahjoja, armollinen kuninkaani. Kuulin, että -veljeni, sen kalastajan, vaimokin toi, ja te otitte ilolla vastaan. -- - --- Hyvä on, rikas mies, mutta missä ovat sinun tuomisesi? -- - --- Minä tuon heti tänne, armollinen kuninkaani. Kärryni ovat tuolla -linnan portin edessä. -- - -Menee rikas mies alas, ottaa selkäänsä kolme säkkiä kissoja ja kantaa -ne linnaan. Sillävälin kokosi kuningaskin koko talon väen, että hekin -näkisivät ihmeen. - -No, jo tulikin rikas mies, ja kun hän astui ovesta sisään, avasi hän -heti kaikki kolme säkkiä. - -Voi Jumala armahda, mitä siitä syntyi! Ääretön mirrien paljous peitti -koko permannon, ne läksivät juoksemaan joka suunnalle, hyppäsivät -lattialle asti ulottuvia peilejä ja ikkunoita vastaan ja kaappien -päälle, pudottaen ja särkien maahan kalliita kullattuja laseja, -lautasia. Ja kuningas huusi, kuningatar kiljui, kuninkaantyttäret vielä -enemmän, ja silmänräpäyksessä tulvivat sotamiehet sisään katsomaan, -mikä oli hätänä. - --- Ottakaa kiinni! -- huusi kuningas. - -Sotamiehet luulivat, että kissoja piti ottaa kiinni, vaikka kuningas -tarkoittikin rikasta miestä. Mutta rikas mies ei jäänytkään siihen suu -auki töllistelemään, vaan käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähti -linnasta juoksemaan sen minkä kerkesi. - -Huomenna, jos hän sinun luoksesi sattuu juoksemaan, olkoon hän sinun -vieraanasi. - - - - -Matias kuninkaan paimen. - - -Totuuttarakastavalla Matias kuninkaalla oli paimen, jota hän suuresti -rakasti, hän kun ei koskaan valehdellut. Kun riikinkuningas kerran kävi -tervehtimässä Matias kuningasta, rupesi tämä aterioitaessa puhumaan -paimenesta; tämä oli näet niin kunnon mies, ettei hän eläissään ollut -valehdellut, eikä sellaista aarretta ollut olemassakaan, joka olisi -voinut taivuttaa häntä valehtelemaan. - --- Mutta tuotapa minä en usko, sanoi riikinkuningas. - --- Etkö usko? No hyvä on, lyödään vetoa. - --- Mitä panet vetoa? - --- Jos sinä saat paimenen valheesta kiinni, niin minä annan sinulle -puolet valtakuntaani. Ja jollet saa häntä valehtelemaan, annat sinä -minulle puolet valtakunnastasi. - -He vahvistivat vetonsa kädenlyönnillä. Riikinkuninkaan tytär, joka -myöskin istui pöydässä, erotti kädet. Sitten ei ollut enää puhetta -paimenesta. Muista asioista juteltiin. Syötiin, juotiin, iloa -pidettiin, paimenen asia unohtui. Mutta kun päivällinen oli syöty ja -riikinkuningas meni asuntoonsa, ei hän saanut rauhaa. Hän mietti vain, -mitenkä hän saisi puolet Unkaria kynsiinsä. Hän oli joskus kuullut, -että Matias kuninkaalla oli kultavillainen karitsa ja että se oli tämän -samaisen paimenen hoidossa. Hän aikoi mennä takamaille paimenen luo, -luvata hänelle äärettömiä aarteita kultavillaisesta karitsasta, ja kun -Matias kuningas sitten kysyisi paimenelta, mihinkä karitsa oli -joutunut, niin hän ei ilmaisisi oikeata asianlaitaa. Silloin -riikinkuningas saisi puolet valtakuntaa. - -Riikinkuningas pukeutui unkarilaiseen talonpoikaispukuun ja meni -paimenen luo. Hän tervehti häntä: - --- Hyvää päivää, paimen, - --- Jumal' antakoon, armollinen herrani, vastasi paimen. - --- Mistä sinä sen tiedät, että minä olen kuningas? - --- Näenhän minä sen käynnistäsi. - --- No, hyvä on, sanoi riikinkuningas, jos tunsitkin minut, ei se mitään -tee. Tiedätkö, miksi tulin luoksesi? - --- Tiedän, jos armon herra sanoo. - --- Sitävarten tulin luoksesi, paimen, että möisit minulle -kultavillaisen karitsan, annan sinulle siitä niin paljon rahaa, että -saat ikäsi kuusivaljakolla ajaa. - -Paimen sanoi: - --- En minä voi sitä tehdä, armollinen herrani. Mitä sanoisin -kuninkaalleni, jos hän kysyisi, minne kultavillainen karitsa on -joutunut? - --- Voi sinua houkkiota, sanoisit, että sudet sen veivät. - --- Sitä minä en voi sanoa, armollinen herrani, sillä en koskaan ole -valehdellut enkä sitä vastakaan tee. - --- Anna karitsa minulle, paimen, rikkaaksi teen sinut. - --- En minä tahdo olla rikas, armollinen herrani, parasta on että olen -köyhä. Jos, herrani, niin kovin haluat tätä karitsaa, niin osta se -kuninkaalta. Ehkäpä hän sen myö. - -Jo näki riikinkuningas, että turhaa oli tässä kaikki puhe; -murheellisena hän meni takaisin asuntoonsa ja mietti ja mietti, mitenkä -hän saisi karitsan käsiinsä. Siinä hän mietti päänsä ympäri, ja sitten -hän päätti, että hänpä lähettää tyttärensä paimenen luo; jos paimen -kielsikin häneltä karitsan, ei hän kiellä hänen tyttäreltään, joka -sivumennen sanoen oli kaunis kuin taivaan tähti. Ja niinpä hän -kertoikin tyttärelleen, miten hän oli suunnitellut asian. - --- Hyvä on, rakas isäni, minä menen ja koetan parastani. - -Tyttö läksi paimenen luo. Otti mukaansa kultaa niin paljon kuin jaksoi -kantaa pienessä laatikossa. Paimen oli juuri koonnut laumansa. Tyttö -meni suoraan hänen luoksensa ja tervehti: - --- Hyvää iltaa, paimen. - --- Jumal' antakoon, prinsessa! Mitähän sinä tässä näin myöhään illalla? - --- Voi, hyvä paimen, jos tietäisit miksi tulin! En tule toimeen enkä -saa rauhaa sen jälkeen kuin kuulin kultavillaisesta karitsasta. Katso -tätä laatikkoa, se on kultaa täpösen täynnä. Anna karitsa minulle! - --- En voi antaa, armollinen prinsessa. - -Prinsessalla oli mukanaan hyvää viiniäkin. Hän tarjosi paimenpojalle: - --- Juo, köyhä paimenpoika! - -Paimenpoika joi ja hyvälle tuulelle hän tulikin. Prinsessa koetti taas -onneansa. Annas kun poika näkee kiiltäviä rahoja! Hän avasi laatikon -kannen. - --- No näetkö, köyhä paimenpoika, tämä on kaikki sinun, ja sinä saat -lisää vielä paljon enemmän, kunhan annat minulle kultavillaisen -karitsan. - -Sanoi paimenpoika: - --- En voi antaa, armollinen prinsessa. Turha on kultasi, turhat koko -maailman aarteet. Mutta jos kerran suutelisit minua, niin, jumaliste, -kultavillainen karitsa heti paikalla olisi sinun! - -Prinsessa mietti kotvasen aikaa -- ja sitten hän tosiaan suutelikin -poikaa. - --- No nyt, sanoi prinsessa, tapa karitsa, minä tahdon sen -kultavillaisen nahan vain, lihat saat syödä itse toisten paimenpoikien -kanssa. - -Paimenpoika tappoi karitsan, nylki nahan, prinsessa kaappasi sen -käteensä ja juoksi riemuiten kotiinsa. - -Olipa riikinkuningaskin iloissaan! Tuskin malttoi odottaa aamua, niin -läksi Matias kuninkaan luo nahka kainalossaan. - --- Tässä nyt on kultavillaisen karitsan nahka, saammepas nähdä, -ilmaiseeko paimen totuuden! - -Aamulla paimen nousi, sydän murheesta raskaana. Kyllä hän siinä itseään -panetteli pataluhaksi, ja niin hän oli murheesta mustana kuin synkkä -sadepilvi. Mitäs hän nyt tekee! Jos kuningas saa tietää, niin hän -hirtättää. - -Itsekseen hän ajatteli, että hän menee kuninkaan luo ja sanoo sille -suoraan totuuden ennenkuin kuningas ehtii kysyäkkään mitään. Siinä -vainioita taivaltaessaan hän tapasi maarotan kaivaman reiän, siihen -hän pisti keppinsä ja kepin päähän hattunsa, sitten hän peräytyi vähän -ja ikäänkuin keppi olisi ollut Matias kuningas, lähestyi hän sitä taas -hitaasti, nöyränä, kunnioittavasti tervehtien: - --- Hyvää huomenta, armollinen kuninkaani. - -Itse vastasi itselleen: - --- Jumal' antakoon sinullekin, paimenpoika. Mitäs sinne takamaille -kuuluu? - --- Huonosti ovat asiat siellä, armollinen kuningas, kultavillainen -karitsa on kadonnut! - --- Se ei ole totta, senkin heittiö, sillä silloin olisivat muutkin -kadonneet! - -Alakuloisena hän veti keppinsä reiästä ja virkkoi itsekseen: valhe ei -onnistu, parasta kun sanon totuuden. - -Astui taas vähän matkaa, niin tapasi taas maarotan reiän. Pisti -keppinsä siihen, pani hattunsa kepin päähän ja kuvitteli, että se on -Matias kuningas ja tervehti: - --- Hyvää huomenta, armollinen kuninkaani! - --- Jumal' antakoon, paimenpoika! Mitäs takamaille kuuluu? - --- Hullusti ovat asiat siellä, armollinen herrani. Kultavillainen -karitsa putosi kaivoon ja siihen se hukkui. - --- Se ei ole totta, senkin lurjus, sillä silloin muutkin olisivat -siihen pudonneet. - --- Eihän se tälläkään tavalla käy, mutisi paimen itsekseen. Veti -keppinsä reiästä, nykäisi hattunsa silmilleen ja asteli murheellisena -Budan linnaa kohti. Mutta siinä kulkiessaan hän kolmannen kerran tapasi -maarotan reiän. Kolmas kerta toden sanoo, ajatteli hän, ja niin hän -kolmannen kerran pisti keppinsä rotanreikään ja yritti valehdella. - --- Hyvää huomenta, armollinen herrani. - --- Terve tuloa, paimenpoika, mitä takamaille kuuluu? - --- Huonoja sinne kuuluu, armollinen kuninkaani, sudet söivät -kultavillaisen karitsan. - --- Valehtelet, sinä senkin... ne olisivat syöneet kaikki muutkin. - --- Oi voi, hyvä Jumalani, mitä tehdä? Ei luonnistunut kolmaskaan valhe. -No, olkoon sitten niin, hänpä sanookin totuuden! Ja kun hän tämän -päätöksen oli tehnyt, johtui hänen mieleensä niin hullunkurinen -ajatus, että hän purskahti nauruun. Ei hän enää murehtinut, kasvot -kirkastuivat, hattunsa hän työnsi takaraivolleen ja niin hän reippaasti -meni Budan linnaan kuninkaan puheille. - -Matias kuningas istui juuri syömässä, siinä istui myös riikinkuningas -ja hänen tyttärensäkin. Jo riikinkuningas iloitsi edeltäkäsin, että hän -saa puolet valtakunnasta, sillä varmasti paimen valehtelee. - -Paimen tervehti: - --- Hyvää huomenta toivotan sinulle, armollinen herrani ja kuninkaani, -sinullekin armollinen riikinkuningas ja myös sinulle, ihana prinsessa. - --- Terve tuloa, paimen, mitäs takamaille kuuluu? - --- Eihän sinne muuta, armollinen kuninkaani, kuin että vaihdoin -kultavillaisen karitsan mustavillaiseen. [Riikinkuninkaan tyttärellä -oli näet mustat hiukset.] - --- Mihinkä mustavillaiseen? - --- Oi, armollinen kuninkaani, kauniimpi on se musta kuin -kultavillainen. Aurinkoa silmä vielä kestää katsoa, mutta sitä ei, niin -häikäisevän kaunis se on! - --- No missä se musta karitsa sitten on? Tuo sisään! - --- Ei sitä tarvitse tuoda sisään, armollinen kuninkaani, tuossa se -istuu pöydässä. Ja hän näytti riikinprinsessaa. - -Matias kuningas huudahti iloissaan: - --- Hyvä on, poikani, kunhan totta puhut! Olkoon se sinun, minkä minä -voitin sentähden, ett'et valehdellut. - -Mitäs riikinkuningas muuta saattoi tehdä. -- Matias kuningas oli -voittanut puolet hänen valtakunnastaan, ei muuta, kuin anna pois vain! -Matias kuningas antoi sen vuorostaan paimenelle. Mutta jos puolet -valtakuntaa oli paimenen, niin olkoon hänen tytärkin. Eikä prinsessa -vastusteliutkaan, ei niin hitustakaan! Siinä paikassa pappi kutsuttiin -ja isot häät pidettiinkin. Sen pituinen se. - - - - -Pilli-Palkó. - - -Missä lieneekään ollut kaukaisten merien tuolla puolen, vieläpä -lasivuortenkin takana, jossa lyhytsaparoinen porsas tonkii, -- siellä -oli kerran köyhä leskivaimo ja hänellä oli poika -- Palkó nimeltään. He -elivät suuressa puutteessa, eikä aina ollut suuhunpantavaa talossa. Ei -heillä ollut kuin hajoava mökkipahanen ja puutarha. Sanoipa Palkó -kerran äidillensä: - --- Rakas äitini, mitäs minä tässä enää istun ja näen nälkää, -palvelukseen minä lähden enkä palaa kotiin, ennenkuin saan edes vasikan -palkakseni. Puutarhassamme sitä elätämme, ja kun se kasvaa, niin onhan -meillä jo silloin niinkuin vähän talouttakin. - -Palkó lähtee palvelukseen, sinne hän jää vuodeksi, saa palkakseen -vasikan. Sitten hän lähtee uudestaan palvelukseen ja saa taas -palkakseen vasikan. Vasikan hän saa palkakseen sitten vielä kolmantena -jopa neljäntenäkin vuonna. Nyt oli hänellä jo neljä vasikkaa, mutta -puutarha olikin niille liian pieni, heiniä tuli vähän, ei ollut millä -elättää vasikoita. Palkó miettii itseksensä, että hän vie vasikat -markkinoille ja myy ne. Hän lähteekin vasikkoineen, mutta matkalla -tulee vastaan vanha, harmaapäinen äijä, joka virkkaa hänelle: -- -Poikaseni, minulla on soreaääninen pilli eli huilu, annan sen sinulle -yhdestä vasikasta. -- - --- Mitä joutavia ukkoseni, eihän vasikkaa toki huilusta --. - --- Anna sinä pois vain, elä yhtään arkaile, sillä tiedä, ettei tämä ole -mikään tavallinen huilu. Saatpa nähdä, että se tulee vielä sinulle -hyvään tarpeeseen. -- - --- Olkoon sitten menneeksi, tuumii Palkó, ja antaa yhden vasikan -huilusta. Sitten hän jatkaa matkaansa. Mutta tuskin hän on ehtinyt -pyssynkantaman päähän, niin jo ilmestyy vanha, harmaahapsinen äijä taas -hänen eteensä ja sanoo: - --- Anna, veliseni, vielä yksi vasikka, niin minä annan siitä, katsohan, -tämän hiiren sinulle. -- - -Siitäkös Palkó nauramaan: - --- Vai vasikkakos hiirestä, mitäs sanotkaan, ukkoseni! On kotona hiiriä -enemmänkin kuin tarpeeksi, äitimuorilla on kyllin harmia niistäkin. -- - --- Niinpä niinkin, mutta ei tämä hiiri olekkaan sellainen kuin muut -hiiret. -- - -Ukko puheli niin, että Palkó viimein antoi kuin antoikin vasikan siitä -hiirestä. Nyt hänellä olikin enää vain kaksi vasikkaa kaupungille -ajettavana, mutta miten ollakkaan, -- taivaastako tipahti vai maan -altako kohosi -- vanha ukko ilmestyi taas hänen eteensä ja sanoi: - --- Poikaseni, tässä on minulla juokseva koppakuoriainen, tämäpä vasta -jotain onkin! Sinä saat sen, jos annat siitä yhden vasikan. -- - --- En minä anna -- pani poika vastaan -- enhän minä toki ole sentään -vielä aivan pähkähullu! -- Johan minä tässä ihan järjettömästi luovutin -sinulle kaksi vasikkaa huilusta ja hiirestä! -- - --- Neuvonpas sinua vain antamaan sentään vasikan tästä juoksevasta -koppakuoriaisesta, sillä sinä tulet sitä vielä tarvitsemaan. -- Jopa -Palkó lopuksi antoi sittenkin sen kolmannenkin vasikan pois. Nyt hän -kulki viimeisen vasikan kera kaupunkiin päin; kovin oli poika allapäin, -takaisin hän olisikin mieluimmin kääntynyt, ehkäpä hän vielä voisi -tavata sen harmaapäisen äijän, sillä kovasti hän katui kauppojansa. No, -kääntyä ei tarvinnutkaan. Sillä kun poika siinä surumielisenä kulki, -niin hän näkikin taas edessään ukon, joka sanoi: - --- Kuulehan, poikani, anna tämäkin vasikkasi minulle, niin annan -sinulle pussin siitä -- - --- Enkä anna -- vastasi Palkó -- parempi olisi ollut, etten olisi noita -toisiakaan antanut. Mitenkä minä nyt saatan astua äitini silmäin -eteen? -- - --- Anna se vasikka tänne vain, eläkä sure yhtään? Ei tämä ole mikään -arvoton pussi. Tiedä, että tähän pussiin on suljettu uni. Sinun -tarvitsee vain sanoa, kuinka monta tuntia tahdot nukkua, niin nukut -juuri niin kauan, ja jos tahdot jonkun toisen nukuttaa, niin sanot sen -vain pussille. -- - -Palkó ajatteli: -- Jos niin on, niin mitäs minä lähden enää yhdellä -vasikalla markkinoille. Saakoon vanhus tämän neljännenkin vasikan. -- -Kun hän oli antanut viimeisenkin vasikan ukolle, niin sanoi tämä: - --- No, poikaseni, mene nyt kotiisi. Sinne et pitkäksi aikaa jää: äitisi -lyö sinua niin kauan, kunnes joku pelastaa sinut hänen käsistään. Mutta -silloin juokse, minne nenä näyttää, ja huuda takaisin äidillesi: - --- Jää Jumalan haltuun, rakas äitini, minä en palaa, ennenkuin -kuninkaaksi tultuani. -- - -No, kyllä syntyi kotona aika elämä kun Palkó saapui. Hänen äitinsä -kysyi: - --- Oletko myynyt vasikat, poikaseni? - --- Olen, äiti, olen. -- - --- Missä rahat ovat? -- - --- En minä ole niitä rahasta myynyt, vaan nämä tässä minä sain -- ja -otti kontistaan huilun, hiiren, koppakuoriaisen ja unipussin. - -Auta armias, kuinka leskivaimo suuttui! Otti kepin ja löi sillä Palkóta -mihin sattui, ja jos naapurinvaimo ei olisi juossut hätään ja -pelastanut äidin kynsistä häntä, niin uskokaa pois, akka olisi lyönyt -poikansa kuoliaaksi. - -Palkó nyt juoksemaan, minne jalat veivät, mutta juostessaan hän huusi -äidillensä: - --- Jumalan haltuun, äitikulta! En palaa ennenkuin kuninkaaksi tultuani. --- Meni Palkó, kulki päin seitsemättä valtakuntaa, yli kaukaisten -merien, lasivuorienkin yli, sinne, missä lyhytsaparoinen porsas tonkii. -Siellä hän joutui erääseen suureen kaupunkiin, jossa asui kuningas. -Sillä kuninkaalla oli ihana tytär, mutta tyttärellä oli hyvin vaikea -tauti. Hänen sydämessään oli niin suuri suru, ettei hän saattanut -koskaan nauraa eikä hän saanut unta silmiinsä päivällä eikä yöllä. - -Kuningas oli juuri käskenyt ilmoittaa koko valtakunnassaan, että se, -joka saa hänen tyttärensä nauramaan sekä antaa sellaista lääkettä, -josta prinsessa nukahtaa tavalliseen maatapano-aikaan, saa prinsessan -vaimokseen ja koko valtakunnan omakseen. - -No, tulihan tietysti kaikenlaisia ruhtinaita ja kreivejä ja paroneja ja -korkealakkisia slovakkeja ja mustalaispoikia jos jonkinlaisia -- kaikki -he tahtoivat onneansa koettaa. Mutta he eivät voineet mitään; -kuninkaantytär ei nauranut eikä nukkunut. Palkókin menee kuninkaan -hoviin, ilmoittaa, että hänpä myös koettaa onneansa. Asettukoon vain -kuninkaantytär linnan kuistille, niin hän pihalla näyttää jotakin. - -Kuninkaantytär asettui kuistille, sinne meni kuningaskin, sinne -kuningatar, kerääntyipä sinne hovin muu väkikin katsomaan, mitä tuo -mierolainen osaisi. Palkó silloin otti kontistaan hiiren ja juoksevan -koppakuoriaisen ja pani ne sievästi maahan. Sitten hän alkoi puhaltaa -soreaäänistä huiluansa -- ja kuulkaa ihmettä! -- hiiri sieppasi -vyötäreistä koppakuoriaista ja niin ne laskivat kaunista unkarilaista -tanssia, että piha pölysi! No siitäkös kuninkaantytär nauramaan niin -että linna kaikui. Nauroi kuningaskin sekä kuningatar, nauroipa koko -hovin väki. - --- No, poikaseni -- virkkoi kuningas -- nauraa osaa jo tyttäreni, mutta -kuinkas on sen nukkumisen laita? -- - -Sanoi Palkó: - --- Käskekää viedä hänet vain, armollinen kuninkaani, omaan kamariinsa, -laittakaa hänet siellä makuulleen omaan vuoteeseensa, niin saattepa -nähdä, että hän nukahtaa heti. -- - - Kun saatiin vuoteeseen kuninkaantytär, pisti Palkó päänsä unipussiin -ja sanoi: - --- Nukkukoon kuninkaantytär huomisaamuun kello kahdeksaan asti! -- - -Siinä silmänräpäyksessä sulkeutuivat kuninkaantyttären silmät, ja hän -nukkui makeasti seuraavaan aamuun kello kahdeksaan asti. - -Sillävälin puettiin Palkó kalleisiin, kauniisiin purppuravaatteisiin, -ja kun kuninkaantytär heräsi, niin heti vihittiin heidät ja vietettiin -komeat häät. Seitsemän päivää ja seitsemän yötä soittivat mustalaiset, -ja neidot ja pojat karkeloivat. - -Häiden jälkeen Palkó läksi hakemaan äitiänsä, ja toi hänet -kuusivaljakolla komeasti linnaan. Ei heillä ollut enää suolasta eikä -polttopuista huolta. Vieläpä he elävät tänäkin päivänä, jos vain eivät -ole kuolleet. - - - - -Kaunis Cerceruska. - - -Olipa kerran köyhä leskimies, ja hänellä oli kaksi kaunista tytärtä. He -olivatkin niin kauniita molemmat, että he olisivat aivan hyvin -kelvanneet prinsessoiksi. Totta tosiaan, prinsessoiksi he olisivat -kelvanneet! - -Naapurissa asui eräs leskivaimo, ja kerran tämä, kun isompi tyttönen, -jonka nimi oli Cerceruska [lausutaan: Tsertserushka], leikitteli -pihamaalla, sanoi tälle aidan yli: - --- Sanoppa, tyttönen, isällesi, että ottakoon hän minut vaimoksensa, -niin minä teitä hoitelen, maidossa ja voissa vain kylvetän. -- - -Ihastui tästä Cerceruska ja juoksi heti isän luo kertomaan, mitä -leskivaimo oli käskenyt. - --- Eihän se olisi hullummaksi -- tuumi leskimies, ja hänpä otti -naapurinlesken vaimoksensa vielä samana päivänä. - -Kelpasipa tyttöjen elääkkin viikon, pari, niin se äitipuoli heitä -hyväili ja piti hyvänä, mutta pianpa siitä tuli loppu, ja orpo raukat -saivatkin useammin selkäsaunaa kuin suuhunpistettävää. - --- Kuulehan -- sanoi kerran Cerceruska sisarelleen -- tämä ilkeä vaimo -vielä lopettaa meidän päivämme, lähdetään pois, mennään vaikka -maailmalle. -- - --- Mennään vain -- sanoi pikkusisko. - -He nousivat aamulla varhain ja sanoivat äitipuolelle, että he menisivät -metsään mansikoita poimimaan, jos hän päästäisi heidät. - --- Menkää vain -- sanoi vaimo -- eihän teistä ole kotona muutenkaan -mihinkään. -- Ja kun tytöt olivat toisella puolen veräjää, niin hän -sanoi hiljaa, mutta Cerceruska sen kuuli kumminkin, että minkä eläimen -jalan jäljessä olevasta vedestä he juovat, semmoiseksi eläimeksi he -muuttukoot. - -Surullisina sitten pikkutytöt kävelivät eteenpäin. Kun he pääsivät -metsään, sanoi Cerceruska siskolleen: -- Kuule, sisko, elä juo minkään -elukan jalanjäljestä, tulipa sinulle kuinka kova jano tahansa. -- -Pikkusisko lupasi sen, ja sitten he alkoivat poimia mansikoita. -Poimivat marjan sieltä, toisen täältä, eivätkä huomanneetkaan, että -olivat toisistaan eksyneet. - -Alkoipa pikkutyttöä kovasti janottaa. Mutta ei näkynyt lähdettä eikä -puroa. Mitä tehdä! Hän kuolee janoon, jollei saa juodaksensa, -- niin -kovasti häntä janottaa! Itkien hän siinä samoili metsässä, ja jopa -löysi pikkusen vettä jonkun eläimen jalanjäljestä. Kyllä hän juo siitä, -muuttukoonpa sitten miksi eläimeksi tahansa, päätti hän. Ja voi minun -päiviäni, hän muuttuikin pieneksi kauriiksi heti siitä juotuaan. - -Sillävälin Cerceruska sai korinsa marjoja täyteen ja vilkaisee -oikealle, katselee vasemmalle, mutta pikkusiskoa ei vain näkynyt -missään. Hän alkoi hakea ja huutaa, mutta ei siskoa vain löytänyt. -Silloin Cerceruska rupesi itkemään, hän itki katkerasti, niin että -metsä kaikui. Mutta silloinpa riensi äkkiä hänen luokseen pieni sievä -kauris, se määki sydäntäsärkevästi ja nuoleskeli Cerceruskan käsiä, -poskia, joka paikkaa. - -Voi hyvä Jumala, itki Cerceruska, tämä on varmaankin minun -pikkusiskoni! Hän ei totellutkaan ja siten hän muuttui kauriiksi. Hän -kiersi käsivartensa pienen kauriin kaulaan ja niin hän talutti sitä -läpi metsän, itkien, voihkien. Mutta vasta silloin rupesikin Cerceruska -oikein itkemään, kun huomasi kaukaa tulevan metsästäjän. Sillä oli -pyssy olalla, ja hänen koiransa juoksi edellä, nuuskien, hakien. Voi, -jos metsästäjä huomaa, niin se ampuu hänen pikku siskonsa. Hän vilkaisi -ympärilleen, mihinkä voisi piiloutua. Huomaakin onneksi heinäsuovan, ja -äkkiä he lymysivät sen taakse. Mutta se oli turhaa, heti tunsi koira -kauriin jäljet ja juoksi suoraa päätä suovan luokse. Nuuski pientä -kaurista, mutta ei tehnyt sille mitään pahaa, vaan kääntyi äkkiä ja -juoksi isäntänsä luo; siellä se hyppeli, vinkui -- vonkui, eikä antanut -isännälleen rauhaa ennenkuin sai leipäpalasen. Koira sieppasi -leipäpalan, juoksi heinäsuovan luo, heitti sen Cerceruskan eteen ja -juoksi takaisin isäntänsä luo hyppien ja vonkuen entistä enemmän. - -Metsästäjä ihmetteli, ei ymmärtänyt koiransa käytöstä, sillä ei se -ollut muulloin metsästäessä syömistä ajatellut, ennenkuin vasta kotiin -päästyä. Mutta hän heitti sille taas leipäpalan. Ei koira syönyt -sitäkään, se juoksi vain suoraa päätä taas heinäsuovan luo, heitti -leivän Cerceruskan eteen -- ja taas takaisin isäntänsä luo, hyppi häntä -vastaan ja vonkui niin surkeasti, kuin olisi sillä ollut selkäranka -poikki. - -No odotappas -- tuumi metsästäjä -- tässä on vielä yksi leipäpala, -mutta nytpä tahdon nähdä itsekin, mitä sillä teet, sillä ei ole -mahdollista, että itse syöt kaikki. - -Kylläpä hän ällistyi nähdessään heinäsuovan takana pienen kauniin, -itkevän tytön ja sen vieressä pienen, surkeasti ynisevän kauriin. -Cerceruska heittäytyi pienen kauriin yli ja rukoili metsästäjää: - --- Oi rakas metsästäjä-setä, elä ammu tätä pientä kaurista, sillä se on -minun pieni sisareni! -- - --- Mitä sinä puhut, sinä tyttönen -- nauroi metsästäjä -- mitenkä voi -tytöllä olla kauris siskona! -- - -Nyt Cerceruska kertoi, keitä he olivat ja kuinka onnettomasti oli -käynyt hänen pienelle sisarelleen. - -Kyyneleet kihosivat metsästäjän silmiin, hänen tätä kuullessaan ja hän -sanoi: -- Elä pelkää, Cerceruska, en minä tee mitään pahaa pikku -sisarellesi, pikemmin minä vienkin teidät mukanani linnaani. Sillä -tiedä, minä olen tämän valtakunnan kuningas, -- - -Sitten hän otti Cerceruskaa kädestä, ja Cerceruska kiersi käsivartensa -pienen kauriin kaulaan, ja niin he menivät kuninkaalliseen palatsiin. - -Kuninkaan käskystä sai pieni kauris aivan oman erityisen puutarhan, ja -kaikkien, joille henki oli rakas, piti totella Cerceruskaa ja tehdä -hänen mielikseen. - -Kaikki kyllä olivatkin Cerceruskan mieliksi, paitsi eräs vanha vaimo, -joka oli ollut kuninkaan hoitajana hänen lapsena ollessaan -- tämä -katseli karsain silmin asiain nykyistä menoa. Tällä vaimolla oli -nimittäin tyttö, ja tämän hän aikoi toimittaa kuninkaalle puolisoksi. -Sillä -- nähkääs, hyvät ihmiset -- kuninkaalla ei ollut vielä puolisoa. -Turhaan oli sille tarjottu ja neuvottu mitä kauneimpia prinsessoja, -mutta ei, hän ei huolinut yhdestäkään. Siitä oli vanha vaimo iloissaan, -mutta nyt kun hän näki Cerceruskan, säpsähti hän. - --- Kuningas tahtoo varmaankin ottaa tämän puolisokseen -- ajatteli -vaimo -- mutta siitäpä ei tulekkaan mitään. - -Hän odotti vain sitä, että kuningas lähtisi pois kotoa; silloin hän -meni Cerceruskan kanssa alas siihen puutarhaan, jossa kauris eleli. -Puutarhan keskellä oli lampi, ja kun he joutuivat sen rannalle, sanoi -vanha vaimo: -- Tule Cerceruska, katso vedenkalvossa kuvaasi, kuinka -sinä olet kaunis! -- - -Cerceruska katsahti lampeen, ja siinä tuokiossa työnsi häijy vaimo -hänet veteen. - -Oi surkeata, kuinka pieni kauris hädissään ja tuskissaan määki! Se -juoksenteli vain onnettomana lammen ympärillä, mutta vanha vaimo sanoi -sille: määi, minkä määit, kunhan vain et puhu! - -Illalla, kun kuningas saapui kotiin, meni hän suoraan Cerceruskan -huoneeseen. Kas, Cerceruska ei olekkaan siellä! Hän kutsuu vanhan -vaimon ja kysyy, missä Cerceruska on. - --- Puutarhaan hän varmaankin meni. Siellähän se aina leikkii sen pienen -kauriin kanssa. -- - -Kuningas menee puutarhaan, hakee, huutaa Cerceruskaa, mutta siellä ei -ollut ketään muuta kuin pieni kauris, ja se juoksi vain edestakaisin ja -määki -- puhua se ei voinut. - -Kuningas kävi kovin surulliseksi Luulipa hän jo, että Cerceruska oli -lähtenyt maailmalle. Senpä tähden hän käski etsiä häntä ja lupasi -suuret määrät kultaa sille, joka toisi Cerceruskan takaisin. Mutta -vaikka hän olisi luvannut puolet valtakuntaansa, ei Cerceruskaa -kuitenkaan kukaan olisi voinut löytää. - -Kuningas oleskeli nyt päiväkaudet puutarhassa, siellä hän käyskenteli -ja silitteli kaurista, kysyen: etkö ole nähnyt Cerceruskaa? Mutta pikku -kauris raukka ynisi vain, puhua se ei voinut. - -Kun häijy vaimo näki tämän, säpsähti hän. Arveli näet, että jos -kuningas aina on puutarhassa, voi hänen päähänsä juolahtaa ajatus, että -Cerceruska on työnnetty lampeen. Hänpä hävittää kauriinkin! Odotti -taas, että kuningas lähtisi pois kotoa; sitten kutsui hän kiireesti -teurastajan ja läksi puutarhaan lopettaakseen kauriin päivät. - -Pieni kauris raukka läksi juoksemaan minkä heikot jalat kestivät lammen -ympäri nähdessään teurastajan tulevan veitsi kädessä. Eikä se -pysähtynyt mistään houkuttelusta. Ja kuulkaahan ihmettä! Siinä lampea -kierrellessään se sai kovasta säikähdyksestään takaisin puhelahjansa ja -rupesi puhumaan: - - Nouse ve'estä, siskoseni, - Järven pohjasta pakene, - Vatsasta kalan kamalan! - Veistä velhotar hiovi - Heikon henkeni hukaksi, - Astioita asettavi - Veren vuotavan varalle. - -Juuri tässä silmänräpäyksessä saapuu kuningaskin puutarhaan ja kuulee -kauriin puheen. Hän hälyyttää heti koolle koko hovin väen ja käskee -ammentaa lammen tyhjäksi. Suuren kalan he saavat käsiinsä, halkaisevat -sen vatsan, ja tosiaankin, Cerceruska oli siinä! Minä näin omin silmin, -että hän oli elossa ja oli kauniimpi kuin koskaan ennen! - -Riemu oli nyt hovissa rajaton. Pieni kauriskin hyppeli iloissaan niin -vallattomasti, että sattui heittämään kuperkeikan, ja silloinpa se -- -ihmeitten ihme! -- muuttui taas tytöksi. - -Sillävälin lampi taas täyttyi vedellä. Ja kun se täyttyi, niin kuningas -kaskikin ottaa vanhan noita-akan kiinni ja heitätti hänet lampeen. -Sitten hän lähti Cerceruskan kanssa palatsiin; sinne kutsuttiin pappi, -joka vihki heidät, ja nuori pari asettui vielä samana päivänä -munankuoreen ja laski alas Kykyllö-jokea. Jos he siitä maihin nousevat, -niin tulkoot Teille vieraiksi! - - - - - - -TARINOITA - - - - -Ihmehirvi. - - -Kaukana idässä eli kerran kuuluisa, mahtava ruhtinas -- ei ole -tuntematon teillekään hänen nimensä. Nimrod hän oli nimeltään. Useita -tuhansia vuosia sitten eli tämä Nimrod, mutta hänen maineensa elää yhä -vielä. Sillä Nimrod oli Hunorin ja Magyarin [lausutaan: Madjar], noiden -kahden uljaan, kauniin urhon isä, joiden jälkeläisiä ovat hunnit ja -magyarit. - -Tiedättekö, mistä Nimrod ruhtinas oli kuuluisa? Siitä, ettei siihen -aikaan eikä sitä ennen eikä sen jälkeenkään ole elänyt sellaista -miestä, joka olisi ollut niin taitava metsästäjä kuin hän, ja joka -olisi niin paljon pitänyt metsästämisestä. Niin olen minä sen kuullut -vaariltani ja vaarini aikoinaan omalta vaariltansa. Aamulla, kun hän -oli noussut ja järjestänyt valtakuntansa kaikki asiat, heitti hän -jousen hartioillensa, hyppäsi oriinsa selkään ja lähti kiitämään -niinkuin vinha vihuri, vieläpä vinhemminkin yli vuorien ja laaksojen, -yli soiden ja metsien, ja laukatessaan hän ampui lentävän linnun. -- -Lintu, jota hän kerran tähtäsi, ei enää laulanut, ei lentänyt. - -Mieluimmin Nimrod metsästeli yksinänsä, mutta kun hänen poikansa -varttuivat jonkun verran, otti hän heidätkin mukaansa. Varsinkin -molemmat vanhemmat, Hunor ja Magyar, nelistivät aina hänen rinnallaan -ja koettivat hekin saada lintuja lennosta ammutuksi. - -Hei, kuinka Nimrod riemuitsi nähdessään, että molemmat tulevat isäänsä, -sekä Hunor että Magyar. Harva se lintu, joka pelastui heidän -nuoliltaan, ja usein Nimrod ajatteli itsekseen, että pojista saattaa -vielä tulla isäänsä parempiakin metsästäjiä, kunhan miehiksi varttuvat. -Mutta vanha Nimrod iloitsi siitä: Tulkoon pojista vain etevämpiä, kuin -hän itse oli. Levitköön heidän maineensa yli seitsemän valtakunnan. - -Aika kului, Hunor ja Magyar kasvoivat suuriksi, vahvoiksi -nuorukaisiksi, uljaiksi, kauniiksi urhoiksi, niin että Nimrodin -molemmat silmät nauroivat suuresta sydämenilosta, kun hän heitä -katseli. - -Nimrod ajatteli itsekseen: No, nämä pojat voi jo päästää siipiään -koettelemaan. Asukoot he tästälähtien omissa teltoissaan, lähtekööt -metsästämään milloin itse haluavat ja menkööt minne sydän heitä vetää. -Hän sanoikin pojilleen: -- Rakkaat lapseni, minä olen jo vanha mies, -enkä voi teitä viedä metsästämään milloin vain haluatte. Asukaa tästä -lähtien eri teltoissa. Minä annan teille niin paljon maata, metsää, -hevosia, juhtia ja kaikenlaista tavaraa, että voitte elää huolitta, ja -kun minä ummistan silmäni ikuiseen uneen, saatte myös valtakuntani. -Jakakaa maat ja huolet keskenänne rehellisesti. - -Pojat kiittivät rakasta isäänsä hänen suuresta rakkaudestansa, ja -seuraavana päivänä he muuttivat pois vanhempainsa teltasta. Kauniin, -viettävän mäen kukkulalle he pystyttivät kaksi telttaa vähän matkan -päähän toisistaan ja asettuivat niihin väkinensä. - -Ensi aikoina he metsästelivät telttojensa läheisyydessä, mutta ajan -pitkään loittonivat he yhä kauemmas. Illaksi he kumminkin aina -kotiutuivat, pistäytyivät isävaarin luona, kertoivat, mitä maita olivat -kulkeneet, kuinka paljon riistaa saaneet, kuinka monta kertaa nuoli oli -käynyt harhaan. Mutta eräänä iltana, kun he juuri olivat aterioimassa -suuren roihuavan nuotion ympärillä, sanoi Hunor veljellensä: - --- Kuule Magyar, mitä sinulle haastan! - --- Haasta vain, Hunor veliseni, mielelläni minä sinua kuuntelen, sillä -hyvää sinun suustasi aina vain lähtee. - --- Se minulla on sanottavana, Magyar veliseni, että lähtekäämme -huomenna pitemmälle matkalle. Katsotaan kerran, mitä on valtakuntamme -rajojen ulkopuolella. Kukaties siellä on vielä enemmän riistaa, kenties -virrat isommat ja kalaisammat! Käykäämme katsomassa! - --- Jo kauan olen minäkin sitä mietiskellyt -- sanoi Magyar -- ei ole -vain tullut sanotuksi. Täällähän me tunnemme jo joka pensaan, jokaisen -kolkan metsässä ja niityillä, melkeinpä tiedämme, kuinka monta -puhvelia, karhua, hirveä, kotkaa, haukkaa ja muita lintuja on -metsissämme. - --- Ei siitä ole vaikea pitääkkään lukua, sillä riista kovin vähenee. -Mikä on totta, se on totta -- isämme on kaatanut monta otusta -- ja -samoin mekin. - -Päätettiin, että aamuhämärissä lähdetään -- ja lähdetään länteenpäin. -Mukaansa ottaa kumpikin viisikymmentä vahvinta ja rohkeinta miestä, -eikä takaisin tullakkaan ennenkuin lumi peittää maan. - -Aamuhämärissä he lähtivät matkalle; matkatessa metsästivät ja -metsästäessään yhä etenivät kauas, kauas. Missä yö saavutti heidät, -siihen he leiriytyivät, lepäsivät yönsä ja aamulla suoriutuivat taas -matkalle. - -Jo aikoja he olivat jättäneet valtakuntansa rajat taaksensa, ja mitä -enemmän he etenivät, sitä enemmän miellyttivät heitä metsät ja niityt. -Yli silmänkantamattomien tasankojen vei heidän tiensä, ja toisinaan he -joutuivat suuriin suunnattomiin aarniometsiin, jotka vilisivät -metsäeläimiä. - -Hei, tämä heille kelpasikin! Täällä oli mitä ampua! Olisipa ollut -mieluista, jos isäukko olisi ollut mukana näkemässä sitä riistan -paljoutta! Varmaan metsästämishalu heräisi hänessä uudelleen. Johan he -melkein kyllästyivät siihen riistan paljouteen. Puhvelihärät, hirvet, -gasellit käyskentelivät metsän aukeamilla, niihin he eivät kajonneet. -Mieluimmin he ottivat ajaakseen jotain yksityistä eläintä. Semmoista he -saattoivat ajaa takaa aamusta iltaan. - -Mutta kerran he näkivät sellaisen eläimen, jollaista he eivät olleet -sitä ennen koskaan nähneet. Se oli hirvi, ihmeen kaunis hirvi, -jommoista ihmislapsen silmä ei ollut koskaan nähnyt. Sen sarvien haarat -olivat kietoutuneet yhteen ja kohosivat sen pään yläpuolelle kuin -seppele. Sen kauniit mustat silmät loistivat kuin mustat timantit. Sen -vartalo oli hoikka ja notkea kuin keinuva kaisla, kapeat jalat eivät -näyttäneet maata koskettavankaan sen juostessa. - --- Katso, Magyar veljeni, kuinka ihmeen kaunis hirvi! - --- Ihmeen kaunis, ihmeen kaunis, -- huusi Magyarkin, -- en ole sen -vertaista koskaan nähnyt, -- - --- Lähdetään perään! -- - -Ihana hirvi kiiti nuolena eteenpäin, Hunor, Magyar ja sata rohkeata -urhoa sen kintereillä. Aukeamalta tiheikköön, tiheiköstä aukeamalle, -ylös vuoria, yli virtojen he riensivät. Milloin katosi ihmehirvi -näkyvistä, milloin se taas ilmestyi viekoitellen perässänsä Hunoria ja -Magyaria. - -Vaahto peitti jo väsyneet hevoset, yhä hitaammaksi kävi niiden kulku, -mutta Hunor ja Magyar eivät hellittäneet. -- Juokse, juokse rakas -ratsuni! -- kiihottivat he. - -Aamusta iltahämärään asti he ajoivat takaa ihmehirveä. He halusivat -saada sen elävänä kiinni, että voisivat viedä isällensä. Sillä he eivät -olleet unohtaneet rakasta isäänsä vieraalla maallakaan. Mutta turhaan! -Aurinko laski -- hämärtyi, ja ihmehirvi katosi suohon, tiheän kaislikon -kätköihin. Sinne he eivät voineet seurata, sillä siellä he olisivat -kaikki tuhoutuneet. Varmasti oli ihmehirvikin siellä saanut surmansa. - -Vaikka he eivät saaneetkaan ihmehirveä kiinni, oli se johdattanut -heidät niin kauniiseen maahan, etteivät he koskaan ennen olleet sen -vertaista nähneet. Tämä oli ihana saari, täynnä metsiä ja virtoja. -Vyötäröitä myöten he kahlasivat korkeassa, kukkivassa heinässä. -Mahtavat lakkapää-puut tarjosivat maukkaita hedelmiä ja suloista -varjoa. Tuhansia pieniä ja suuria kaloja uiskenteli virroissa ja -leikitteli veden pinnalla auringon paisteessa. - --- Oi, tahtoisin jäädä tänne iäksi -- sanoi Hunor iki-ihastuneena. -- -Entäs sinä, Magyar? - --- Minäkin, veljeni, minäkin! Mutta mitä isämme mahtaa siitä sanoa? -- - --- Se on totta! Huomenna menemme takaisin ja kysymme hänen neuvoaan. -- - -Seuraavana päivänä he korjasivat tavaransa ja lähtivät takaisin isänsä -maahan. Paluumatkalla he ampuivat ainoastaan sen verran eläimiä, kuin -tarvitsivat eväikseen. Seitsemän päivää ja seitsemän yötä he -matkasivat. Nyt vasta he huomasivat, kuinka kauas he olivat joutuneet -kodistaan. Vanha Nimrod makasi teltassaan heidän astuessaan sisään. Hän -oli surullinen, kovin surullinen. Heikolla äänellä hän kysyi: -- Missä -olitte? On kulunut kaksi kertaa seitsemän yötä ja päivää jo siitä asti, -kuin viimeksi näin teidät. Ja minä tunnen, etten elä kauan. -- - -Hunor sanoi: - --- Anna anteeksi rakas, hyvä isäni, meidän metsästyshalumme vei meidät -kauas. Mutta katso, me löysimme kauniin, hyvin kauniin maan, johon -meitä kovasti haluttaisi asettua asumaan. -- - --- Ettekö te huoli minun valtakunnastani? -- kysyi Nimrod surullisena. - --- Isäni! -- sanoi Magyar -- sinulla on vielä monta muuta poikaa, -olkoon tämä maa heidän. Siunaa meitä ja päästä menemään kaksi vanhinta -poikaasi. -- - -Nimrodin silmät täyttyivät kyynelillä ja hän sanoi vapisevalla äänellä: - --- Tulkaa siis ja polvistukaa eteeni, laskeakseni vapisevan käteni -teidän päänne päälle. -- - -Pojat polvistuivat, ja vanhus siunasi heidät: - --- Menkää, Jumala teitä johdattakoon! Siunaus ja onni seuratkoon teitä, -missä vain käyttekin. -- - -Näin sanoi Nimrod ja suuteli otsalle Hunoria ja Magyaria. Vielä kerran -viipyi hänen katseensa heissä, sitten hän sulki silmänsä ja veti -viimeisen henkäyksensä Hunorin ja Magyarin sylissä. - -Nimrod kuoli, ja hänen poikansa hautasivat hänet suurella komeudella. -Hautaamisen jälkeen Hunor ja Magyar jättivät valtakunnan nuoremmille -veljilleen ja lähtivät takaisin ihmeen kauniiseen saareensa. - -Seitsemän päivää ja seitsemän yötä kesti matka taas, ja kun he -saapuivat perille, heittäytyivät he maahan ja kiittivät Jumalaa, joka -oli johdattanut heidät takaisin. He siunasivat ihmehirveä, joka oli -heidät viekoitellut tälle ihanalle seudulle. - -Jo useampia päiviä he olivat olleet kauniilla saarella ja ihmettelivät, -etteivät nähneet ketään muuta ihmistä, paitsi omia miehiään. Hunor -sanoi: -- Veljeni, katsokaamme ympärillemme, emmekö löydä mitään muuta -sielullista olentoa. -- - --- Hyvä on, veljeni, lähdetään. -- - -He lähtivät sadan urhonsa kanssa ja seikkailivat ja kuljeksivat kauan -suurella tasangolla. - -Mutta mitä he nyt näkivätkään! Suuri joukko tyttöjä, toinen toistaan -kauniimpia, tanssi tuossa piirissä lirisevän lähteen partaalla. -Kauniisti toisiinsa kietoutuneina -- heitä oli sata, jos ei enemmänkin --- he kiertelivät, kaartelivat piirissä; keskellä tanssi kaksi -kauneinta, ja he olivat niin ihania, että aurinkoa saattoi katsoa, -mutta heitä ei. - -Hunor ja Magyar katsahtivat toisiinsa ja muut urhot myöskin; he eivät -mitään sanoneet, mutta tiesivät, että kaikki ajattelivat samaa. -Yhtäkkiä he piirittivät tanssivat tytöt, sieppasivat jokainen yhden -niistä satulaansa ja läksivät sitten nelistämään niin kovaa kuin -kavioista lähti. - -Hunor ja Magyar ottivat ne tytöt, jotka olivat piirin keskellä. Kun he -pääsivät telttojensa luokse, laskivat he hellästi tyttönsä maahan ja -veivät heidät telttaansa. - -Sillävälin toipuivat tytötkin. He vapisivat pelosta, mutta Hunor ja -Magyar lohduttivat ja rauhoittivat heitä niin kauniilla sanoilla, että -he vähitellen rohkaisivat mielensä, eivätkä he enää yhtään surreet -sitä, että nuo kaksi urheaa poikaa olivat ryöstäneet heidät. Eipä ne -toisetkaan tytöt surreet kohtaloaan. - -Hunor ja Magyar saivat nyt vasta tietää, että nuo kaksi tyttöä -olivatkin alaanien ruhtinaan Dulin tyttäriä. Sitä parempi! He saavat -näin ollen ruhtinaan tyttäriä vaimoikseen. Tulivatpa tytötkin -iloisiksi, kun saivat kuulla, että maailmankuulun Nimrodin pojat -ottivat heidät puolisoikseen. - -Kumpikin sanoi tytöllensä: - --- Sinä olet minun ja minä olen sinun, kuokka ja lapio meidät vasta -erottaa! -- - -Tytöt kertasivat samaa sanasta sanaan. - -Tämä oli heidän vihkimisensä. - -Vielä samana päivänä vietettiin suuret häät. Samalla kertaa pitivät -häitä Hunor, Magyar ja sata urhoa. - -Jumala siunasi heidän liittonsa, ja he lisääntyivät polvesta polveen. - -Ajanpitkään ei kaunis saari enää riittänytkään Hunorin ja Magyarin -jälkeläisille. - -Heidän täytyi uudestaan suoriutua retkille. Uusi isänmaa ja suurempi -heidän piti etsiä: niin olivat hunnit ja magyarit lisääntyneet. - -Mihinkä he menivät ja minnekä he joutuivat, sen kerron teille -seuraavalla kerralla. - - - - -Jumalan miekka. - - -Kerroin teille eilen illalla siitä, miten Nimrodin pojat, Hunor ja -Magyar, asettuivat siihen kauniiseen saareen, johon ihmehirvi heidät -johdatti. Hunor ja Magyar jäivätkin sinne asumaan, mutta tuskin oli -kulunut sataakaan vuotta, niin he olivat lisääntyneet niin suuresti, -sekä hunnit että magyarit, ettei enää vesikään riittänyt heille, vielä -vähemmin leipä. Molemmat heimot laittautuivat nyt matkaan ja kulkivat -yli vuorien ja laaksojen, läpi metsien ja niittyjen, ja kulkivat, -kulkivat, kunnes saapuivat skyyttiläisten maahan. - -Se oli iso kaistale maata; siihen he kyllä mahtuivat, vaikka siellä -asui muitakin kansoja, vieläpä vanhoista ajoista saakka. Nämä eivät -ottaneet riemulla vastaan tulokkaita. Mutta Hunorin ja Magyarin -jälkeläiset eivät paljoa kyselleet, valloittivat maan ja jakoivat sen -sataankahdeksaan osaan sadankahdeksan heimon kesken. Maata, metsää ja -laidunta riitti joka heimolle kylliksi. Eivätkä he kärsineet puutetta -hyvään aikaan, kunnes nämä satakahdeksan heimoa lisääntyivät vielä -enemmän. - -Mutta sitten ajan täyttyessä ei skyyttiläisten maakaan riittänyt enää -Hunorin ja Magyarin jälkeläisille. - -Silloin kokoontuivat heimojen johtajat neuvottelemaan, mihin kansa -olisi johdettava, kun nyt skyyttiläisten maakin kävi heille liian -pieneksi. Hunni-heimojen päälliköt arvelivat, että länteenpäin olisi -lähdettävä, mutta magyari-heimojen päälliköt neuvoivat, että olisi -parempi mennä takaisin vanhaan isien maahan, josta heidän esi-isänsä -Hunor ja Magyar polveutuvat. Mutta Hunorin jälkeläiset sanoivat, että -olisi turhaa mennä sinne takaisin; eivät he sinnekään enää mahtuisi. -- -Mennään vain länteenpäin, kyllä hyvä jumala johdattaa meidät semmoiseen -paikkaan, jossa hunnit ja magyarit voivat asua maailman loppuun saakka. - --- No menkää te -- sanoivat magyarit --, me jäämme tänne. Jos löydätte -kyllin suuren maan, niin lähettäkää meille viesti, ja me tulemme -perässä. Jos ette löydä, niin kääntykää takaisin, kun vetäydymme -yhteen, niin jotenkuten mahdumme. Kyllä sopu sijaa antaa. - -Kaikki hyväksyivät tämän puheen. Menkööt hunnit ja jääkööt magyarit. - -Mutta kun lähtö oli käsissä, niin siinä hyvästeltäessä virkkoi Attila, -Bendeguzin poika: -- Entä Jumalan miekka, kuka sen nyt saa, hunnitko -vai magyarit? -- Sillä kun magyarit ja hunnit valloittivat -skyyttiläisten maan, pyhittivät he miekan Jumalalle, joka auttoi heitä -voittamaan skyyttiläiset. Tätä miekkaa sanottiin Jumalan miekaksi, ja -siihen oli oikeus joka heimolla. Tietäjät sanoivat: "Niinkauan, kuin -miekka säilyy, älkää pelätkö ketään, sillä Jumala on kanssanne." - -Magyariheimojen päälliköt katselivat neuvottomina toisiansa, eivät -tienneet, mitä vastata. He kutsuivat vihdoin tietäjät avukseen. Kolme -päivää ja kolme yötä neuvoteltuaan tietäjät viimein päättivät: -annettakoon miekka sokean miehen käteen, pyörittäköön hän sitä -seitsemän kertaa ja seitsemännen kerran jälkeen pudottakoon sen; jos se -putoaa länteenpäin, viekööt hunnit sen mukaansa, jos itäänpäin, niin -jääköön se magyareille. - -Tähän kaikki suostuivat. Eräs vanha, harmaa, sokea ukko talutettiin -paikalle ja annettiin miekka hänen käteensä. - --- Pyöritä sitä seitsemän kertaa, ja seitsemännellä kerralla anna sen -pudota! -- sanottiin hänelle. - -Sokea teki niinkuin käskettiin. Seitsemän kertaa pyöritettyään hän -pudotti miekan kädestään, mutta -- kuulkaa ihmettä! -- miekka ei -pudonnutkaan maahan. Syntyi äkkiä hirvittävä pyörretuuli, se sieppasi -miekan ja lennätti sen mukanansa, kuletti, kuletti sitä länteenpäin ja -äkkiä se hävisi niin, ettei ihmissilmä sitä enää nähnyt. -- Katsokaa, -katsokaa -- virkkoi Attila, -- Jumala itse tahtoo, että länteen päin -menisimme. Elkää huolehtiko miekan tähden, kyllä me vielä sen löydämme -ja kun löydämme, niin ilmoitamme sen teille. Tulkaa silloin tekin, -tulkaa! - -Niin lähtivät hunnit hyvässä toivossa matkalle. Edellä kulki vanha -Bendeguz, molemmilla puolillaan hänen poikansa Attila ja Buda. Heidän -perässään kulki sankka kansanjoukko, mikä jalkaisin, mikä ratsain. He -pysähtelivät metsissä, niityillä, virtojen varsilla, tarkastelivat -maita ja vesiä kulkiessaan, mutta heille ei kelvannut mikään paikka -ennenkuin Tonavan ja Tiszan [lausutaan Tisan] välillä. - -Tämä maa miellytti heitä suuresti. Kuin yhdestä suusta he huusivat: -emme mene edemmäs, tänne jäämme! - -Mutta he eivät olleet vielä oikein asettuneetkaan, niin jo tuli heitä -vastaan rautapää Detre hirmuisen suuren sotajoukon kera. Säikähtyneet -kansat, jotka asuivat Tonavan ja Tiszan varrella, olivat hänet -kutsuneet kaukaisilta mailta. - -Hän lähetti sanan hunneille, että he saivat jäädä sinne kolmeksi -päiväksi ja kolmeksi yöksi, mutta sitten laittautukoot matkaansa -Jumalan nimeen. - -Bendeguz vastasi: -- Kuuleppas sinä rautapää Detre, elä sinä lähettele -viestejäsi, me emme kuitenkaan lähde täältä pois. -- - -Rautapää Detre ei vastannut 'mitään, vaan lähti sotajoukkoineen -hyökkäämään. Niin lähtivät hunnitkin, Bendeguz johtajana, ja hänen -rinnallaan hänen molemmat urheat poikansa, Attila ja Buda. Niin he -törmäsivät yhteen, kuin kaksi ukkospilveä, ja kun he yhteen törmäsivät, -silloin Tonava nousi yli äyräittensä, -- niin paljon verta siihen -vuoti. - -No jos Tonava nousi yli äyräittensä, ei se noussut turhaan! Hunnit -voittivat ja saivat kauniin maan omakseen. Itse rautapää Detrenkin oli -käydä hullusti. Bendeguz ampui hänen otsaansa rautanuolen, mutta se -tunkeutui vain puoleksi päähän. Detre tarttui siihen, napsautti sen -kahtia, eikä ollut millänsäkään koko asiasta. -- Varo Bendeguz -- huusi -Detre -- tätä saavat jälkeläisesi katua vielä seitsemännessä polvessa. --- Sitten ajaa karautti hänkin jäljelle jääneen pakenevan joukkonsa -jälkeen. - -Aika kului, hunnit elivät rauhassa, eivätkä juuri ajatelleetkaan -sotatoimia. Mutta Attila ei saanut rauhaa. Tonavan ja Tiszan väli -tuntui hänestä liian ahtaalta: hän olisi tahtonut valloittaa koko -maailman. - -Hänen isänsä, Bendeguz, varoitti häntä: elä ajattelekkaan sellaista, -poikani, ennenkuin löydät Jumalan miekan. Sillä turha on sinun rohkea -urheutesi, jos Jumala ei ole kanssasi. - -Sitten kuoli iäkäs Bendeguz, ja hunnit valitsivat Attilan kuninkaaksi. -Siitä päivästä alkaen Jumalan miekka askarrutti Attilan mieltä. Oi, -kunpa hän sen löytäisi! - -Kerran sitten hän näkee unta, jonka merkitystä hän ei voi selittää. -Kutsutti siis tietäjiä ja kertoi heille: - --- Kuulkaatte tätä, yöllä näin ihmeellistä unta. Muistan sen niin -selvästi, kuin olisi se tapahtunut keskellä kirkasta päivää. -Harmaahapsinen vanha mies laskeutui luokseni yläilmoista ja sitoi -kupeelleni kiiltävän miekan, mutta sidottuaan sen hävisi hän niinkuin -olisi maa hänet niellyt. Katselen, tarkastelen miekkaa, -- sehän 011 -kerrassaan Jumalan miekan näköinen! Ja niinkuin Jumalan miekan -silmiemme edestä sieppasi hirvittävä pyörretuuli, samaten nosti se -minutkin, kuletti yli metsien, vuorien, merien, loppumattomien -tasankojen ja kauhean suurien kaupunkien yli. Lentäessäni sivaltelin -minä miekallani, ja katso: metsät kumarsivat, virrat ja meret -jakautuivat kahtia, kaupungit peittyivät liekkeihin. Tähän minä sitten -heräsin. Sanokaa te, tietäjät, mitä uneni merkitsee? - -Astui esiin Torda, vanhin tietäjistä, ja sanoi: -- Armollinen -kuninkaani, henkeni herra, unesi merkitsee, että Jumalan miekka -löydetään, ja silloin sinä valloitat koko maailman. - --- Samaa mekin ennustamme, sanoivat toiset tietäjät. - -Siinä tuokiossa juoksee heidän luokseen eräs paimenpoika ja sanoo -hengästyneenä Attilalle: -- Armollinen kuninkaani, pustalta -[ruohoaavikolta, arolta] löysin miekan, tässä se on, ota se omaksesi! - -Attila katselee miekkaa, heiluttelee, välkyttelee sitä, ja iloissaan -hän huudahti niin, että maa ja taivas tärisi: - --- Tämä on Jumalan miekka, miehet! Tietäjät katselevat sitä, -skyyttiläisten maassa mukana olleet vanhukset tarkastelevat sitä ja -sanovat hekin: - --- Tämä on Jumalan miekka, tämä! - -Attila kysyy paimenpojalta: - --- Mistä olet tämän miekan löytänyt, poikani? - --- Armollinen kuninkaani, -- virkkoi paimenpoika -- siinä kun laumani -perässä kuljin, huomasin, että eräs viimevuotinen hieho arastelee -jalkojansa. Tarkastan, mikä sitä vaivaa ja katso, sen vasen takajalka -on veressä. Ihmettelin siinä, että mikä sen on voinut verille repiä, -kun ei koko pustalla ole muuta kuin hentoa pehmeätä nurmea. Katselen -sinne, katselen tänne, ja kas! huomaan miekan kärjen heinikossa. Tartun -siihen, vetääkseni sen ylös, mutta siinä silmänräpäyksessä nousee -liekki miekan kärjestä. Minä säikähdin ja juoksin pois, mutta kun -katselin taakseni, huomaan, että miekka ponnahtaa maasta ja pyörii, -pyörii, niinkuin vihurin pyörittämänä. Sitten se liekki leimahtaa vielä -viimeisen kerran ja miekka putoo maankamaraan. - -Silloin minä rohkaisin mieleni, palasin ja nostin miekan maasta. - --- Tämä on Jumalan miekka, tämä! -- riemuitsi kansa. - -Attila koetti sitä heti. Kolme kertaa hän iski sillä joka -ilmansuunnalle niin, että suhahti vain! - --- Tämä se on, tämä se on -- riemuitsi Attilakin ja määräsi heti -sytytettäväksi uhritulia Jumalalle, joka oli antanut miekkansa takaisin -hänelle ja hänen kansalleen. - -Ja tietäjien ennustukset täyttyivät, sillä Attila tosiaankin valloitti -koko maailman. - - - - -"Sotajoukkojen tie". - - -"Sotajoukkojen tiestä" ["Linnunrata" on sen suomalainen nimitys.] -kerron teille tänä iltana, kuunnelkaa minua. Kerron siitä pitkästä, -loistavasta, valkoisesta vyöstä, joka tähtikirkkaina iltoina taivaalla -näkyy. Minä kerron teille, mitenkä joutui taivaalle tämä valkoinen, -tämä loistavan valkoinen vyö. - -Alan siitä, mihin eilen illalla lopetin: Attila oli valloittanut koko -maailman. Sillä kun Jumalan miekka oli ihmeellisellä tavalla löytynyt, -ei ollut maan päällä sitä kansaa, joka olisi kyennyt voittamaan Attilaa -ja hänen sotajoukkoansa. Attila ei kuljettanut mukanansa Jumalan -miekkaa. Hän antoi vartioida sitä kotonansa kolminkertaisen lukon -takana. Mutta siitä asti, kuin miekka löytyi, ei hänen sydämensä enään -päässyt lannistumaan. Hän tiesi että Jumala oli hänen kanssansa, ja se -tieto kasvatti hänen käsivarsiensa voimaa. - -Usein, kun hän vaimonsa Rékan [lausutaan: Reekan] ja sarikaripoikiensa -kanssa istui teltan edustalla, sanoi hän: -- Nyt jo voin rauhallisena -laskeutua hautaani, olen saavuttanut sen, mihin olen pyrkinyt. Minun on -koko maailma. Kaikki maailman kansat ovat minun sankarikansani -veronmaksajia. -- Mutta yksin ollessaan hän mietti ja murehti paljon -sitä, että hänen urhea maailmanvalloittaja-kansansa kerran voisi -hajaantua. Hän olisi tahtonut, että hänen nuorin poikansa Csaba -[lausutaan: Tshaba] tulisi hunnien kuninkaaksi hänen kuolemansa -jälkeen. Hänen monista pojistaan tämä oli hänelle rakkain, tämä oli -urhein. Häntä oli eniten rakastanut ja hellinyt hänen äitinsäkin. - -Kerran kun kaikki olivat yhdessä Rika nimisessä metsässä, jossa oli -Attilan lempilinna, kohtasi suuri suru Attilaa ja hänen poikiaan. Réka -kuningatar tuli hyvin sairaaksi, ja tuntien kuolemansa lähestyvän, -kutsutti hän vuoteensa ääreen miehensä ja kaikki poikansa, joista -Aladár [lausutaan: Aladaar] oli vanhin, Csaba nuorin. Hän sanoi -surullisena, kyynelet silmissä: -- Minä kuolen nyt, mutta elkää -haudatko minua seitsemään päivään. Seitsemäntenä päivänä tulkaa -peräkkäin minun luokseni, rakkaat poikani, ja suudelkaa molempia -silmiäni. Se, jonka suudelmasta silmäni avautuvat, olkoon hunnien -kuningas. Alistukoot toiset siihen, se on Jumalan tahto. Unissani hän -sen minulle ilmoitti. - -Tämän sanottuaan Réka ummisti silmänsä ja kuoli. Ja he eivät haudanneet -häntä, ennenkuin seitsemän päivää oli kulunut. Silloin kaikki hänen -poikansa suutelivat hänen silmiänsä perättäin. Ensin Aladár, sitten -toiset, mutta Rékan silmät eivät avautuneet. Tuli viimein Csaba, itkien -hän heittäytyi äitinsä päälle ja suuteli hänen silmiänsä, ja katso, -Réka avasi silmänsä ja hymyili rakkaimmalle pojalleen. - --- Sinusta tulee hunnien kuningas, poikani. Sinun suudelmasi olivat -kuumimmat. Katso, tässä vuoteeni vieressä on nuoli -- olkoon se sinun. -Monessa suuressa hädässä se tulee sinulle hyvään tarpeeseen. - -Sitten hän taas sulki silmänsä, eikä koskaan enää avannut niitä. Linnan -alapuolella, vuoren juurella, juoksi puro. Sen rannalle kaivettiin -hänen hautansa, ja siihen hänet haudattiin. Äärettömän suuren kiven -vyörytti Attila vuoren huipulta haudalle, ettei ihmiskäsi koskaan -häiritsisi Rékan rauhaa. - -Monta, monta vuotta oli kulunut Rékan kuolemasta, kun Attila kyllästyi -yksinäiseen elämäänsä, ja meni uudestaan naimisiin. Mikolt oli sen -ihanan kuninkaantyttären nimi, johonka hän mieltyi. Attilan mielessä -kyti tuuma lähteä merien yli katsomaan, oliko sielläkin valtakuntia ja -kansoja. Olkoot vain, kyllä hän valloittaa nekin. Mutta ennenkuin hän -laittautui matkalle sankarijoukkoineen, vietti hän Mikoltin kanssa -häitä. Olkoon emäntä talossa sill'aikaa, kuin hän merien takana -samoilee. - -Mutta kuinkas kävikään! Hääyönään Attila kuoli! Kun hän heittäytyi -vuoteeseensa, rupesi hänen nenästään vuotamaan verta, omaan vereensä -tukehtui koko maailman valloittaja ja kuningas. - -Suru oli suuri koko maassa. Omaan vereensä piti kuolla sen, joka oli -vuodattanut niin monen urhon verta -- valittivat kansat. -- Ei hän -ehtinyt siunatakkaan meitä -- murehtivat hänen poikansa. - -Suurella komeudella Attila haudattiin. Kolminkertaiseen ruumisarkkuun -laskettiin hänen ruumiinsa: kultainen oli ensimäinen arkku, hopeainen -toinen ja rautainen kolmas. Virran rantaan kaivettiin syvä hauta, -joka johti virran pohjan alle: tänne laskettiin hänet tuossa -kolminkertaisessa arkussa, ja ettei ihmiskäsi voisi häntä koskaan -häiritä eikä edes kukaan tietäisi, mihinkä hän oli haudattu, -kaivatettiin hauta orjilla, jotka sen umpeenkin loivat ja tämän jälkeen -tappoivat toisensa... - -Tuskin oli saatu Attila haudatuksi, kun voitetut kansat joka taholla -alkoivat liikehtiä. Mutta he tiesivät hyvin, etteivät muuten voi mitään -urheille hunneille, elleivät saa Attilan poikia usutetuiksi toisiansa -vastaan. Työn aloitti salakavala Detre. Bendeguzin ampumaa nuolta hän -kantoi yhäkin otsassaan. Otsassaan nuolta ja sydämessään kostoa! Jo -silloin hän uhkasi Bendeguzia: varo, tämän nuolen tähden saa vielä -seitsemäskin sukupolvesi kärsiä. - -Hän meni suoraan Aladárin luokse ja sanoi hänelle: -- Miten sinä -saatat, vanhempana, suostua siihen, että Csaba, veljistä nuorin, on -hunnien kuningas! Sinullahan on siihen oikeus Jumalan ja ihmisten -edessä! - -Aladár vastasi: -- Oikeassa olet, Detre, mutta äitini tahtoi näin. Ja -hänelle oli Jumala määrännyt, että se on tuleva kuninkaaksi, jonka -suudelmasta hänen silmänsä avautuvat. - --- Voi sinä, maailman narri, --- sanoi Detre -- etkö sinä ole sitten -huomannut, että äitisi on Csabaa rakastanut eniten! Jos hän olisi sinua -eniten rakastanut, niin sinun suudelmastasi olisivat hänen silmänsä -avautuneet. - -Jo himmeni Aladárin järki tästä salakavalasta puheesta. Hän uskoi nyt, -että hänen äitinsä oli pettänyt hänet, kun Detre niin vakuutti. Hän -lähetti heti sanan Csaballe, käski tuoda Jumalan miekan omaan -telttaansa, sillä siellä sen oikea paikka muka oli. Csaba vastasi: -- -Jumalan miekka on hunnien, veliseni, ei minun, eikä sinun. - --- Otanpa sen väkisin, jos hän ei anna hyvällä -- virkkoi Aladár. - -Hunnit jakautuivat kahteen osaan; toiset pitivät Csaban, toiset -Aladárin puolta. Gootit ja muutkin voitetut kansat nousivat hunneja -vastaan, mutta viekas Detre neuvoi heitä, että toiset liittyisivät -Csabaan, toiset Aladáriin, ja sotajoukkojen yhteentörmätessä pitäisi -heidän säästämän toisiansa ja tappaman ainoastaan hunneja. - -Eipä kavala Detre tyytynyt vielä tähänkään. Kolme päivää oli jo kauheaa -taistelua kestänyt, ja purot paisuivat hunnien verestä. Silloin hän -lähetti erään luotettavan miehensä, vanhan harmaahapsisen ennustajan -muodossa, Csaban luokse. Tämä neuvoi Csabaa: -- Jos tahdot olla hunnien -kuningas, niin ota esille Jumalan miekka, sillä ilman sitä et voita -Aladária. -- - -Csaba ei oikein tiennyt, uskoakko vai eikö näitä sanoja, mutta kotvasen -mietittyään hän käski avata kolminkertaisen lukon, ja otti esille -Jumalan miekan. Turhaan vanhukset häntä varoittivat; -- Elä koske -Jumalan miekkaan, kuninkaanpoika Csaba! Jumala on vain niinkauan -kanssamme, kuin miekka säästyy veljenvereltä. -- Csaba ei totellut -vanhuksia. Hän keräsi joukkonsa jäännökset, ja miekkaa kädessään -välkyttäen hän läksi hirvittävän suurta vihollisjoukkoa vastaan. Jo -kaukaa hän huusi Aladárille: -- Tässä on Jumalan miekka, veli! -- Mutta -miten kävi! Veljet törmäsivät yhteen niin, että taivas ja maa tärisi. -Kipinöitä sinkoili ja liekkejä nousi Jumalan miekasta niin, että monet -tuhannet kadottivat näkönsä. Ja kuolleena kaatui harmaan oriinsa -selästä Aladár sekä moni muu hunnilaisurho hänen rinnallaan. Mutta -kuulkaapas nyt! -- Jumalan miekka sammui äkkiä, siitä ei lähtenytkään -löpinöitä eikä liekkejä enää! Siihen räiskähti Aladárin verta, ja siitä -verestä sammuivat kipinät ja liekit. Turhaan löi Csaba sillä oikeaan ja -vasempaan, miekka ei haavoittanut enää ketään. - -Jos hänellä ei olisi ollut omaa miekkaansa mukana, olisivat viholliset -tappaneet hänetkin. - --- Jumala on rangaissut minua -- huokasi surullisena Csaba. Jo tuli -tuho hunnien jalolle kansalle, jo tuli. Maailman voittaneesta sankari -joukosta ei ollut jälellä enään kuin viisituhatta miestä. Muut -- noin -kymmenentuhatta -- makasivat verissään ja haavoissaan. - -Tuska kouristi sydäntä kun ajatteli, että nuo haavoittuneet sankarit -olivat kaikki kuoleman omia. Jos edes nämä voisivat jäädä eloon! Jos -hän nämä saisi parannetuiksi! Silloin hän ehkä vielä voisikin pelastaa -tämän maan hunneille! Ja katso! Hänen tätä ajatellessaan avautui -taivas, ja Turul, tarulintu, valkea vaakalintu, ilmestyi kirkkaassa -taivaallisessa valossa hunni-urhojen yläpuolelle. Se laskeutui yhä -alemmas ja puhkesi puhumaan: - --- Elä lannistu, Csaba! Ota nuolesi, jonka äitisi on antanut sinulle -kuolinvuoteellaan. Ammu sillä nuolella ja juokse sitten nuolen perässä. -Minkä kasvin päälle se putoaa, sen kasvin nesteellä anna voidella -urhojen haavat, niin he paranevat samassa. -- - --- Tämähän on minun äitiarmaani ääni -- huusi Csaba. Mutta siinä -tuokiossa pyrähti Turul-lintu lentoon nopeammin kuin tuuli ja hävisi -taivaan korkeuteen. - --- Hänen äänensä se oli -- huusivat hunniurhotkin -- se on Rékan ääni! - -Heti noutamaan ihmenuolta! Csaba jännitti jousen tähdäten yli -kukkaisniityn, jolla he seisoivat. Sitten hän juoksi nuolen jälkeen -minkä kerkesi. Hän löysikin nuolen erään leveälehtisen kasvin päältä. -Sukkelaan he poimivat oikein paljon näitä yrttejä. Yrtin nesteellä he -voitelivat urhojen haavat ja katso, he tulivat nyt entistä vahvemmiksi -ja kauniimmiksi. - --- Johdata meidät takaisin magyarien luo -- virkkoivat hunnit Csaballe --- kutsutaan heidätkin tähän kauniiseen maahan! Yhteisvoimin sen -takaisin valloitamme. - --- Puhutte niinkuin minun sydämestäni -- vastasi Csaba. -- Samaa tahdon -minäkin. Mennään takaisin -- mutta ei kaikki. Jääköön tänne -kolmetuhatta miestä. Asukoot he täällä, kunnes me palaamme -magyariveljien kanssa. Ei kukaan saata silloin sanoa, että -häpeällisesti olemme jättäneet Attilan maan. - -Samana päivänä erkani kolmetuhatta urhoa Csaban joukosta ja asettui -maan rajalle, kauniiseen Székelynmaahan [lausutaan: Seekäinmaahan] -asumaan. Mutta ennenkuin Csaba läksi takaisin skyyttiläisten maahan, -uhrasivat he tulelle, vedelle, ilmalle ja viimeksi maalle. Takaisin -lähtevät vannoivat kaikki valan Jumalan vapaan taivaan alla, että jos -vihollinen Székelynmaahan jääneitä ahdistaisi, niin he palaavat -takaisin vaikka maailman äärestä. Vaaran ilmoittaa heille tuli, jos ei -tuli, niin vesi, jos ei vesi, niin ilma, jos ei ilma, niin maa. - --- Palaamme, kyllä palaamme! -- huusivat he niin, että maa ja taivas -kaikui. - -Olt-virran, lähteillä he tekivät valansa. Silloin Csaba otti esille -Jumalan miekan ja kastoi sen Olt-virran veteen. Kovalla äänellä hän -lausui: -- Oltin vesi, pese pois veljen veri Jumalan miekasta! -- Ja -katso, Aladárin veri juoksi pois Jumalan miekasta. Se välkkyi ja -kiilsi, niinkuin ennenkin. He panivat sen taas kolminkertaisen lukon -taakse, ja veivät sitä siten kotiinpäin skyyttiläisten maahan. - -Mutta tuskin he olivat lähteneet, eivät olleet päässeet vielä kunnolla -rajallekaan, niin jo maa järisi, puut huojuivat ja viittailivat -surullisesti, niinkuin olisivat sanoneet: takaisin, takaisin, -székelyläiset [lausutaan: seekälläiset] ovat vaarassa. - -Ja niinpä olikin, kuin puut ilmoittivat. Kaikenlaiset kansat -hyökkäsivät székelyläisten kimppuun. - --- Takaisin, takaisin -- huusi Csaba -- perässäni urhot! -- - -Nopeammin kuin vinha vihuri, vieläpä ajatustakin sukkelammin he -nelistivät takaisin, ja maahan he löivät viholliset niin, ettei heistä -jäänyt jälkeäkään jälelle. - -Sitten he taas suoriutuivat matkalle skyyttiläisten maahan. Kulkivat -taas yli vuorien ja laaksojen, läpi metsien ja niittyjen. Mutta -seitsemäntenä päivänä, kun he yrittivät suuren joen yli kulkea, rupesi -virta äkkiä paisumaan, tulvimaan, se kohisi ja ärjyi kauheasti, ihan -kuin se olisi ärjynyt ja huutanut: takaisin, takaisin, vaarassa ovat -székelyläiset! - -Takaisin he nelistivät taas vinhaa vihuria nopeammin, vieläpä -ajatustakin sukkelammin ja katso, vesi oli oikeassa. Monenlaiset kansat -piirittivät székelyläisiä. Maahan Csaba löi nämäkin, ei heistä -hituistakaan jäänyt jälelle. - -Kolmannen kerran hunnit lähtivät paluumatkalle, jo he olivat yhden -vuoden matkanneet, siellä Kreikan valtakunnan tienoilla he samosivat, -mutta silloinpa nousi äkkiä hirmuinen myrsky. Sieltä se sai alkunsa -székelyläisten maasta. Se lähti liikkeelle pienenä tuulena, mutta -kulkiessaan se yhä kasvoi, ja myrskynä se heidät saavutti. Ulvoi ja -ärjyi hirmumyrsky, ja eikös se ulvonut ja ärjynytkin: takaisin, -takaisin, székelyläiset ovat vaarassa! - -Taas lähdettiin tuulispäänä takaisin, ja ääretön vihollisjoukko lyötiin -kolmaskin kerta. - -Nyt he lähtivät takaisin skyyttiläisten maahan jo neljännen kerran. - -Aika riensi. Kului viisikymmentä, jopa satakin vuotta, eikä -székelyläisiä vihollinen häirinnyt: he saivat elää rauhassa. Mutta -turhaan he odottivat takaisin palaavaksi Csabaa kuninkaan poikaa -magyarien kera. Jo luulivat heidän hävinneen Kreikan maahan, takaisin -löytämättä. Vaikka takaisinhan he kuitenkin löysivät. Csaba vei -magyarilaisille veljille jälleen Jumalan miekan, ja kertoi heille: -- -Isäni on löytänyt Jumalan miekan ja valloitti sen avulla koko maailman. -Mutta kun hän ummisti silmänsä, asettui meihin paha henki ja veli nosti -veljeä vastaan miekkansa. Minunkin sieluni järkkyi. Upotin Jumalan -miekan veljeni sydämeen. Mutta ennen lähtöäni huuhdoin sen Olt-virran -vedessä: katsokaa sitä, se välkkyy ja kiiltää niinkuin ennenkin. Tulkaa -magyarit, valloittakaamme takaisin Attilan maa! - -Nuoret urhot olivat kovin halukkaita lähtemään heti paikalla, kun Csaba -oli niin paljon kaunista kertonut Attilan maasta. Mutta vanhukset -estelivät: -- Odottakaa, elkäämme lähtekö ennenkuin Jumala antaa meille -lähdönmerkin. - -Tähän magyarit suostuivat ja elelivät eteenpäin skyyttiläisten maassa. - -Sillävälin lisääntyivät székelyläisetkin ja elelivät rauhassa. Kauas -oli levinnyt heidän maineensa, ja viholliset eivät uskaltaneet kajota -heihin. Mutta kaiken maailman kansat eivät saattaneet pysyä kauan -alallaan, ja kun he voimistuivat jonkun verran, ahdistivat he taas -székelyläisiä. Olisipa vain ollut székelyläisiä hiukan enemmän! Mutta -sata vihollista tuli jokaisen osalle, kun yksinpä heinänkorretkin -näkyivät nousevan heitä vastaan. Turhaan he käänsivät katseensa -skyyttiläisten maahan, ei sieltä tullut apua. Csaba kuninkaanpoikahan -oli jo aikoja sitten muuttunut tomuksi ja tuhaksi, häntä oli turha -odottaa enää. - -Mutta kuulkaa nyt ihmettä! Kun székelyläiset juuri valmistautuivat -viimeiseen otteluun, valkeni pimeänä keskiyönä taivas, ja tähtien -kirkkaassa valossa ilmestyi kuninkaanpoika Csaba kaikkien niiden -urhojen kanssa, jotka monta sataa vuotta sitten löivät hajalle kolmasti -székelyläisten viholliset. - -Ei jättänyt székelyläisiä pulaan nytkään heidän suojelustähtensä, -Saturnus. Se se oli antanut tiedon ylhäällä taivaassa Csaballe: -székelyläiset ovat vaarassa! - --- Ylös, ylös urhot! huusi Csaba, ja jo ammoin kuolleet urhot nousivat -ja ajaa karahuttivat yli kirkkaan tähtitaivaan nopeammin kuin vinha -vihuri, vieläpä ajatustakin sukkelammin. Ja székelyläisten maan -rajalla, jossa taivas kaartuu yli vuoren, laskeutuivat he alas -taivaasta. - -Hirmuinen kauhu valtasi viholliset heidän nähdessään hunni-urhojen -laskeutuvan alas taivaasta ja tulevan székely-veljien avuksi näiden -suuressa hädässä. Jo pakenevat järkensä menettäneet, eikä ole sitä -miestä, joka uskaltaisi pysähtyä tahi edes taaksensa vilkaista. - -Ja kuulkaa ja ihmetelkää! Csaba ja hänen urhonsa nousivat taas -tähtikirkkaalle taivaalle ja ajaa karahuttivat takaisin samaa tietä, -mitä olivat tulleetkin. Välkkyvä valkoinen tie syntyi orhien kavioiden -jäljistä, tie, joka ei koskaan häviä, vaan joka pysyy ikuisesti: se on -"sotajoukkojen tie". - -Siellä se tähtikirkkaina öinä taivaalla vieläkin välkkyy. - - - - -Attilan maa. - - -Noin neljäsataa vuotta oli kulunut maailman valloittajan Attilan -kuoleman jälkeen, kun Hunorin veljen, Magyarin, jälkeläiset läksivät -skyyttiläisten maasta takaisin valloittamaan Attilan maata. Sitä maata, -josta Csaba oli niin ihmeen kauniisti kertonut. Se on kaunein kaikista -Attilan valloittamista maista. Sen multa on musta. Sen vesi on makea. -Sen nurmi on vihreämpi ja pehmeämpi kuin vihreä silkki. Mittaamattoman -tasangon halki vyöryy kaksi suurta virtaa: Tonava ja Tisza. Suunnatonta -tasankoa reunustavat metsäiset kukkulat. Ei haltioidenkaan valtakunta -voisi olla kauniimpi ja ihanampi. - --- Tulkaa mukaani -- sanoi Csaba -- minä opastan teidät isäni maahan. -Se on kaunein paikka maailmassa. -- - --- Uskomme kertomuksesi joka sanan -- vastasivat heimon vanhimmat. -- -Lähtisimmekin kanssasi, Attilan poika, isäsi maahan, jos et olisi -tappanut omaa veljeäsi. Mutta tuo maa on nyt vielä veljenverestä -punainen. Itse sanoit, että hunnit ovat jakaantuneet kahteen -puolueeseen, veli on vuodattanut veljen verta. Ei maa ime itseensä -veljen verta niin pian. Emme mene kanssasi, Csaba. Odotamme hiukan ajan -kulkua. Pidämme muistissa isäsi maata. Jos emme itse näkisikään sitä, -niin voivat poikamme ja jälkeläisemme nähdä sen. Magyarilaisten jumala -on monta ihmeellistä asiaa ilmoittanut meille. Me luotamme häneen: hän -on meille tai meidän jälkeläisillemme ilmoittava, onko meidän -lähdettävä Attilan maahan -- - -Suuri, raskas suru laskeutui Csaban, kuninkaanpojan, sydämmelle. -Hän suri yöllä, suri päivällä. Miksi hän tulikaan takaisin! Miksi -hän olikaan jättänyt sen kolmituhantisen hunnijoukon sinne -vihollisnaapurien saaliiksi! Tullessaan skyyttiläisten maahan kääntyi -hän kolme kertaa takaisin: ensiksi maanjäristys, sitten veden -paisuminen ja kolmannella kerralla tuulen pauhina toi viestin -székelyläisten vaaraan joutumisesta. Joka kerta lyötiin vihollinen. Jos -hän silloin olisi tietänyt, että magyarit eivät seuraa häntä -- silloin -hän ei olisi jättänyt sinne sitä kourallista joukkoa -- He tuhoutuvat -sinne -- murehti itsekseen Csaba. - -Csaba raukka! Ei hän saanut enää koskaan nähdä isänsä maata. Yhden -ainoan kerran kumminkin -- toisesta maailmasta. Sinne oli vienyt -viestin Saturnustähti, että székelyit olivat vaarassa. Kirkkaasta -taivaasta hän riensi joukkoineen takaisin Attilan maahan, auttaakseen -székelyläisiä vielä kerran. Hän pelastikin heidät. Ja sitten hän nousi -takaisin tähtikirkkaalle taivaanlaelle urhojensa kera. Kimalteleva -valkoinen tie syntyi ratsujen jalkojen jäljistä. Te näette sen -tähtikirkkaina iltoina: se on "sotajoukkojen tie". - -Aika kului, vuosi tuli vanhan tilalle -- magyarit eivät liikahtaneet -skyyttiläisten maasta. Mutta vuosien näin vieriessä lisääntyivät -lisääntymistään Hunorin ja Magyarin jälkeläiset. Vuosi vuodelta kävi -maa yhä ahtaammaksi. Vanhat alkoivat neuvotella ja nuoret liikahdella. -Isältä pojalle oli jäänyt muisto Csabasta ja hänen ylistävistä, -kauniista, Attilan maata koskevista kertomuksistaan. - --- Me menemme nyt sinne ja otamme sen takaisin, omistakoon sen kuka -tahansa -- sanoivat nuoret niinkuin yhdestä suusta. - -Koko maa kuhisi, vanhat, nuoret, kaikki olivat valmiit lähtemään -Attilan maahan. Vuoret ja laaksot kaikuivat innostuneista puheista: -otamme takaisin Attilan maan! Suusta suuhun kulkivat Csaban sanat -hyljätystä maasta: sen multa on musta, sen vesi makea, sen vihreä nurmi -on vihreämpi ja pehmeämpi kuin vihreä silkki. Riemuitsi joka sielu -- -yksin Elöd [lausutaan: Älööd] oli murheellinen. Elöd ja hänen vaimonsa -Emese [lausutaan: Ämäshä]. Elöd, Attilan pojanpoika, oli ensimäisiä -miehiä skyyttiläisten maassa. Hän oli urhoista urhein ja viisaista -viisain. Suuri suru painoi hänen sydäntään -- hänellä ei ollut lasta. -Olisihan voinut tyytyä siihen sentään, ettei hän pääsisi näkemään -Attilan maata, jos vain liha hänen lihastaan johtaisi magyarit heidän -uuteen kotimaahansa. - -Tätä hän murehti vaimoineen yötä ja päivää. -- Katso -- sanoi Emese -- -maan madollakin on lapsensa, minua vain ei Jumala armahda. -- Yhtä vain -Emese rukoili illalla maata pannessaan, aamulla noustessaan -- poikaa, -joka astuisi isänsä tilalle. - -Vihdoin Jumala kuuli Emesen rukouksen. Hän näki eräänä yönä ihmeellisen -unen. Hän näki Attilan poikinensa kiitävän siivellisten orhien selässä -skyyttiläisten maan halki. Ja heidän jäljessä hunnisankarit. Attilan -kädessä liehui lippu. Lipussa Turul-lintu, ihmelintu, räpyttelee -siipiänsä, lähtee äkkiä lentoon lipusta ja laskeutuu suoraan hänen -syliinsä, laskee päänsä hänen povelleen ja nukahtaa siihen. Ja kuulkaa -tätä ihmeellistä unta: Emesen povi avautuu ja siitä puro pulpahtaa -esille. Puro kasvaa, kasvaa, paisuu suureksi virraksi ja vierii maan -läpi, tunkeutuu läpi metsien ja vuorien, yli maan rajojen ja virtaa -eteenpäin yli koko maailman. - -Tämä on tosiaankin ihmeellinen uni! Kukahan sen taitoi selittää? Heti -kutsuttiin tietäjät kokoon sitä selittämään. Tietäjät kokoontuivat ja -neuvottelivat seitsemän päivää ja seitsemän yötä yhtämittaa, ja heidän -ennustuksensa riemastuttivat Elödin ja Emesen sydäntä sekä aiheuttivat -suuren ilon nuorten sekä vanhojen, koko kansan keskuudessa. - --- Sinun unesi selitys merkitsee meille suurta iloa -- virkkoi -tietäjien esimies. -- Unesi merkitsee, että Jumala antaa sinulle -poikalapsen, joka isoksi kasvettuaan johdattaa magyarit Attilan -maahan. -- - -Ihmiskielellä ei ole mahdollista tulkita Emesen ja hänen herransa iloa. -Ja kansa iloitsi myös suuresti. Entäs kun tietäjien ennustus toteutuu, -ja Emese saa kauniin, vahvan pojan! Vielä samana päivänä Elöd kutsutti -kokoon kansan tietäjät antaakseen nimen pojalleen. - --- Uni on ilmoittanut hänen syntymänsä, olkoon Almos [Alom = uni. Almos -lausutaan: Aalmosh] hänen nimensä -- sanoivat tietäjät. - -Nimi miellytti sekä Elödiä että Emeseä. He kasvattivat suurella -huolella ja rakkaudella Almosia. Ja vuosien vieriessä kasvoi Almos -kauniiksi, uljaaksi sankariksi. Hänen viisautensa ja urheutensa maine -meni kauas yli maan rajojen. Arkaluontoiset ja heikkouskoisetkin saivat -rohkeutta ja Almosin kehoituksesta kaikki läksivät matkalle, vanhat ja -nuoret, naiset ja lapset. - -Mutta ennenkuin magyarit läksivät kotimaata itselleen valloittamaan, -vannoivat seitsemän pääheimon johtajat Almosille uskollisuudenvalan. -Valansa he vahvistivat verellänsä. He laskivat käsivarrestaan verta -yhteiseen astiaan, tähän vereen he kastoivat miekkansa ja sillä tavalla -he vannoivat, että niinkauan kuin Almosin heimossa on miespuolinen -jälkeläinen, ei voi muuhun heimoon kuuluva tulla magyarien johtajaksi -Myös Almos laski verta käsivarrestaan ja vannoi, että ne seitsemän -päämiestä ja heidän jälkeläisensä jäävät kaikiksi ajoiksi johtoon. - --- Näin vuotakoon sen veri, joka rikkoo valansa -- sanoi Almos punaisen -verensä pulputessa. - --- Näin vuotakoon -- sanoivat siihen päämiehetkin - -Maa järisi, puut huojuivat magyarien matkan varrella. Miehet matkasivat -hevosten selässä ja jalkaisin, naiset ja lapset härkävaunuissa. -Metsästä arolle, arolta metsään, yli vuorien ja laaksojen ennen -kulkemattomia teitä vyöryi yhä eteenpäin isänmaatansa etsivien -magyarien tulva, lakaisten tieltään kaiken, mikä ei väistynyt. -Väliin kerääntyi suunnaton ihmisjoukko työntääkseen heidät -takaisin, mutta se saikin katkerasti katua tekoansa. Missä heitä -isänmaanhankinta-matkallaan pidätettiin, siellä he eivät jättäneet -kiveä kiven päälle. - -Mutta vuodet vierivät, eivätkä he voineet löytää Attilan maata. Monet -heistä kuolivat vieraalla maalla. Nuorena, kukkeimmillaan ollessaan -läksi Almoskin matkalle, ja katso, nyt hän oli jo vanha mies ja heikko. -Usein virkkoi hän pojalleen, Arpádille [lausutaan: Aarpaadille], joka -oli pitkän vaelluksen aikana kehittynyt uljaaksi nuorukaiseksi: -- -Mielelläni laskeutuisin hautaan, poikani, kunhan vain saisin nähdä edes -vilahdukselta Attilan maan, kunhan vain saisin viedä kansani perille -asti. - -Kerran he jo löysivät sellaisen maan, joka oli Attilan maan kaltainen. -Multa oli musta, vesi makea ja nurmi kuin vihreä silkki ikään. -Loppumattomia tasankoja halkaisivat suuret virrat ja reunustivat -metsäiset kukkulat. Jo he aikoivatkin siihen paikkaan pysähtyä. Mutta -pianpa heidän teltanpystyttämispuuhansa keskeytyivät, sillä taivas ja -maa musteni yläilmoista laskeutuvista haukkalaumoista. Ne laskeutuivat -nautalaumojen päälle, ja hakkasivat, noukkivat eläimiä kauheasti -kirkuen ja kiljuen ikäänkuin olisivat sanoneet: eteenpäin, eteenpäin, -ei tämä ole teidän paikkanne. Sehän niiden tarkoitus olikin. Niin -tietäjät selittivät, jotka ymmärsivät lintujen kieltä. - -Eteenpäin, eteenpäin, ei tämä ole Attilan maa! - -Ja he suoriutuivat matkalle taas ja lähtivät kulkemaan, kulkivat -metsien, niittyjen, jokien poikki, paljon kärsien, mutta koskaan -lannistumatta. Jumalahan oli heidän kanssaan. Ja katso, kun he luulivat -olevansa kenties hyvinkin kaukana Attilan maasta, valtasi jokin -ihmeellinen aavistus vanhan Almosin. Hän virkkoi Arpädille: - --- Kutsu kokoon kansan johtajat, poikani. Minä tunnen, että tämä maa, -jonka päällä minä seison, on Attilan maa. Katso ympärillesi! Mitä minä -aavistan, sen sinä varmaan näetkin selvästi. Niin pitkälle, kuin silmä -kantaa, näkyy vain tasaista alankomaata, jota metsät ja vuoret -reunustavat. Ihan kuin näkisin ne kaksi virtaakin, joista Csaba niin -monta kertaa on kertonut meille. Tämä on se maa, juuri tämä! - -Sillävälin kokoontuvat päämiehet ja tietäjät, ja kaikki kuuntelivat -surunsekaisella riemulla Almosin sanoja. He riemuitsivat saapuessaan -vihdoinkin Attilan maahan, mutta suru oli syvä heidän nähdessään -Almosin silmistä, että tämä puhuu viimeisen kerran heille. - --- Seuratkaa häntä! -- Almos osoitti poikaansa ja kaatui kuolleena -päämiestensä syliin. - -Pian levisi tieto magyarien saapumisesta Attilan maahan. - -Tonavan, Tiszan, Marosin ja Oltin seutuvilla, metsissä ja pustilla -liikahtivat ihmiset ja elämä kihisi kuin muurahaiskeossa. Sillä Attilan -muisto ei ollut vielä haihtunut. Pakoonko lähteä vai vastustaakko -"Jumalan ruoskan" jälkeläisiä! Ainoastaan székelyit tiesivät, mitä -heidän oli tehtävä. Neljäsataa vuotta he olivat odottaneet -magyariveljiään, ja nyt, kun nämä olivat saapuneet, läksi heidän -parhaimmistonsa heitä vastaan, kulkien yöt ja päivät saadaksensa nähdä -silmästä silmään kauan kaivattuja veljiään. - -Eihän oltukaan turhaan huokailtu: nyt olivat magyarit vihdoinkin -täällä! Toistensa syliin heittäytyivät magyarit ja székelyit ilosta -itkien. Heidän kielensä oli yhtäläinen, he ymmärsivät toistensa -puhetta. Ja nyt he valmistivat suuria juhlia. Hevosia he uhrasivat -magyarien jumalalle, joka heitä auttoi ja tänne johdatti. - --- Yhdessä elämme ja yhdessä kuolemme! -- huusivat magyarit ja -székelyit, niin että taivas ja maa raikuivat. - --- Lähdetään! Eteenpäin! -- kiihkoilivat nuoret. - --- Seis! Odottakaa! -- rauhoittivat vanhukset, viisaat heitä. -- Meidän -on ensin saatava tietää, mitkä kansat nykyään asuvat maassa, -luovuttavatko he meille hyvällä Attilan perinnön vai eivätkö. Jos -luovuttavat, niin vanhalla oikeudella sen saamme, jos taas eivät, niin -miekalla me sen otamme. -- - -Nuori oli iältään Arpád, mutta vanha viisaudessa: hän hyväksyi vanhojen -neuvot. Hän virkkoi heti Kusidille [lausutaan: Kushidille], Kund -päällikön pojalle, joka oli hänkin nuori mutta hyväjärkinen, jonka -jokainen ajatus oli viisas, mutta joka sittenkin aina punnitsi sitä -kaksi kertaa, ennenkuin lausui sen ilmi. - --- Kuules, Kusid, lähde sinä ja matkustele Attilan maassa yksinäsi, -nähdäksesi ja kuullaksesi, mitkä kansat asuvat maassa, kuka nykyään on -maassa ensimäinen ensimäisten joukossa. Niin kauan, kuin sinä olet -matkalla, me emme liikahda täältä. Levähtää saa kansani sill'aikaa, -kunnes sinä saavut. -- - -Kusid läksi ja otti tarkkaan vaaria kaikesta matkansa varrella. Metsät, -pustat, purot, joet tulivat tarkastetuiksi. Hänen sydämensä paisui -ihastuksesta ja riemuiten huudahti hän tuon tuostakin: Tämä se on se -maa, josta Csaba meille kertoi! Saapuipa hän kerran erääseen -kaupunkiin. Siinä kaupungissa asui ruhtinas, jonka nimi oli Svatopluk. -Hän meni suoraan Svatoplukin palatsiin. Eipä hän kaunistellut eikä -kierrellyt, sanoipa vain suoraan, kuka hän oli ja kenen lähettämä. - --- Ja mitä te sitten tahdotte täältä? -- kysyi ylpeästi Svatopluk. - -Kusid sanoi: -- Emmehän me ole sen pahemmissa aikeissa, minä, Kusid, -Kundin poika, sanon sen sinulle. Tahdommepahan vain asettua tähän -maahan asumaan. -- - --- No asettukaa sitten, onhan tässä tilaa tarpeeksi asti tässä minun -maassani -- myönteli Svatopluk. -- Hätäkös teidän on täällä elääksenne, -jos väin minua uskollisesti palvelette. -- - -Tarpeeksi Kusid tästä puheesta ymmärsi, mutta ei ollut tietävinään, -sanoipa vain Svatopinkille: - --- Ymmärrän puheesi, Svatopluk. Minä palaan herrani luo, ja kerron -hänelle. -- Palatessaan hän ei voinut olla lekkeriänsä täyttämättä -Tonavan vedellä. Laukkuunsa hän pani multakokkareen ja kourallisen -ruohoa näyttääksensä Arpádille ja magyareille, etteivät Csaban -kertomukset olleet satua. - -Ja Kusid saapui, ja Arpád keräsi ympärillensä päälliköt, että he -kuulisivat Kundin pojan retken tulokset. - -Kusid näytti multakokkaretta ensin. - --- Katsokaatte tätä multaa -- se on mustaa ja pehmeää. Sen vertaista ei -löydy muualla maailmassa. - -Kädestä käteen kulki nyt se kourallinen multaa, kaikki he kauan -tarkastelivat sitä suurella mielihyvällä. Silloin hän otti esille -heinätukkonsa. - --- Katsokaa nyt tätä! Eikö se olekin vihreätä silkkiä vihreämpi? Ja -koettakaa kädessänne, se on pehmeämpikin kuin silkki. -- - --- Silkkiä pehmeämpi! -- myönsivät kaikki. - --- Juokaahan nyt tilkkanen tästä minun lekkeristäni; minä täytin sen -Tonavasta. -- - -Ympäri kulki lekkeri ja kaikki sanoivat: - --- Mettä makeampi! -- - --- Mitä kansoja asuu nyt tässä maassa? -- kysyi Arpád -- ja kuka on -niiden ylin päämies? -- Kasvot ja silmät paloivat hänen tätä -kysyessään. - --- Monenlaisia kansoja asuu täällä -- vastasi Kusid. -- Mutta -ensimäinen ensimäisten joukossa on Svatopluk, slovakkien- ja -morvalaisten ruhtinas. Kuulkaa hänen viestiänsä! Ei hän ole sitä -vastaan, että tänne asetumme asumaan, kun vain palvelemme häntä -uskollisesti. -- - -Kauheasti suuttui Arpád tästä. Hänen säilänsä säihkyi, kun hän sitä -vimmoissaan pyöritteli. - --- Kuulettekos! Hän kutsuu minua ja minun kansaani orjuuteen. -Lähdetään! -- - -Hän käski heti puhaltaa sotatorveen. Kaikki, jotka kelpasivat aseiden -käyttöön, olivat pian jalkeilla. Kusidin lähetti Arpád edeltäpäin. -Sanoi hänelle: - --- Valikoi orheistani valkoinen. Pane sille kultaiset suitset ja -päähän timanteilla koristetut päitset. Mene edeltäpäin ja vie ratsu -Svatoplukille. Sano hänelle: Sinun herrasi Arpád lähettää nämä sinulle. -Lähettää ne siksi, että olisi, millä karkaisit pois tästä Attilan -maasta. -- - -Kusid meni siis edeltäpäin ja talutti valkoisen ratsun Svatoplukin -eteen. Sanoipa hän suoraan, pelkäämättä mitä Arpád oli käskenyt. - --- Mitäs sinä puhut? Sanoppas vielä kerran kuinka se oli! -- - -Ja Svatopluk remahti sellaiseen nauruun, että nauru kajahti maan -allakin. - --- Kyllä minä, vaikka sata kertaa -- sanoi Kusid. -- Jos elämäsi on -sinulle rakas, näin nouse ratsun selkään, Svatopluk, sillä sen sanon, -että miekan kärkeen muuten pääsi joutuu. -- - -Svatopluk lakkasi jo nauramasta. Viha ja suuttumus väänsivät hänen -kasvonsa. - --- No sano siis herrallesi, että minä en istu hänen ratsunsa selkään. -Nuijalla käsken lyödä hänen koninsa kuoliaaksi, kultaisen satulan -viskaan Tonavaan, timanttiset päitset heitän heinikkoon. -Ymmärsitkös? -- - --- Ymmärsin, Svatopluk. Tapa sinä vain ratsu, koiramme syövät sen -lihan. Heitä satula Tonavaan: meidän kalastajamme löytävät sen sieltä. -Saatathan sinä heittää päitsetkin heinikkoon, meidän niittomiehemme ne -kyllä sieltä korjaavat. Ymmärsitkös? -- - -Paikalla toitotutti torvea Svatopluk, ja kun Arpád saapui Tonavan -rannalle, odotti hän siellä jo niin suuren joukon kera, että taivas -musteni sen varjosta. Ei magyareja ollut puoltakaan sen vertaa, mutta -yksi riitti kolmea vastaan -- tahi ehkäpä kymmentäkin. Ensimäisenä -hyökkäsi Arpád, ja seitsemän heimon etunenässä niiden seitsemän -päämiestä. Svatoplukin joukko kaatui niinkuin viljaa leikatessa. -Tonavan vesi paisui ja nousi yli äyräittensä, -- niin paljon verta -siihen vuoti. Svatoplukin joukko pakeni, minkä kerkesi. Pakeni -Svatopluk itsekin, hyppäsi hän Tonavaankin ratsuineen, mutta ei päässyt -tulvivan joen yli: samainen Tonava, johonka hän Arpádin satulan heitti, -tuli hänenkin haudakseen. - - - - -Lehelin torvi. - - -Vieläkin säilyttävät Jaszberényissä [kaupunki Unkarissa (lausutaan: -Jaasbäreenj)] unkarilaiset erästä valkoista luutorvea. Sanotaan, että -tämä oli ollut Lehel päällikön torvi. Olipa se sitten ollut hänen tai -ei: Lehelin ja hänen torvensa muisto elää ja säilyy niin kauan kuin -unkarilaisia elää maan päällä. - - * * * * * - -Arpád hankki magyareille takaisin Attilan maan. Svatoplukilta hän otti -Tonavan ja Tiszan välisen maanalan eikä levännyt, ennenkuin magyarit -olivat herroina siinä maassa, jonka nimi on Unkari. Kaksikymmentä -päivää ja kaksikymmentä yötä kestivät suuret ilojuhlat uuden kotimaan -kunniaksi. Vuoret, laaksot, metsät ja pustat raikuivat magyarien -voittolauluista, pillien ja kanteleiden soitosta. He sytyttivät -rovioita kukkuloille ja tasangoille, ja tulien liekit nousivat -taivaisiin asti viestinä Csaballe: nyt on täytetty sydämesi toivomus, -magyarit ovat hankkineet takaisin isäsi perinnön. Roihuavien tulien -liekit ja savu tuntui naapurimaissakin, jotta naapurit tietäisivät: -magyarit ovat saapuneet. - -Sitä saivat tuta naapurikansat muutenkin Arpádin kuoleman jälkeen. -Sillä magyarilaiselle urhoudelle oli oma maa liian ahdas, se pyrkii yli -rajojen. Kauhu valtasi naapurikansat: hävitys seurasi kaikkialla -magyarien jälkiä. Mutta heikkenivät, vähenivät magyaritkin, magyarien -jumala jo kyllästyi vierailla mailla seikkailemiseen. Hän lähetti -Vastaonnen heidän keskuuteensa, että se saattaisi heidät järkiinsä ja -ajaisi heidät takaisin Arpádin maahan. - -Saksan maalla Augsburgin luona magyarit kärsivät kauhean tappion. -Hirvittävästä sodasta palasi ainoastaan seitsemän magyaria takaisin -Unkarin maahan, nekin typistetyin korvin ja nenin. Eikä heitä ottanut -kukaan telttaansa. Surusankareiksi pilkattiin heitä ja moitittiin, -etteivät kuolleet sotatantereella niinkuin kaikki muutkin. Sillä ne -muut olivat kaikki kuolleet tahi joutuneet vankeuteen. Vankeuteen -joutuivat myöskin molemmat päälliköt Lehel ja Bulcsu [lausutaan: -Bultshu]. Vangiksi joutuivat, sensijaan että olisivat kaatuneet -sodassa, vaikka he kyllä hakivat kuolemaa. Häpeän ja suuttumuksen puna -paloi Lehelin ja Bulcsun kasvoilla, kun heidät vietiin Saksan keisarin -eteen tuomiotaan kuulemaan. - -Siellä telttansa edustalla istui keisari päämiestensä ympäröimänä. Hän -rypisti kulmakarvojaan, katseli kauan sanatonna molempia päälliköitä. -Sitten hän ärjäsi heille kuin millekin pahantekijöille: - --- Tekö olette magyarien päälliköt? -- - --- Me -- vastasi ylpeänä, pää pystyssä, Lehel. - --- No miksi te ahdistatte ja piinaatte kristittyjä? - --- Siksi, että olemme Jumalan ruoska. Hän lähetti meidät teitä -ruoskimaan -- sanoi Lehel vahvassa uskossa. - --- Kuolema teille! -- huusi Saksan keisari. -- Hei sotilaat! Käykää -kiinni! Viekää heidät teloituspaikalle. -. - --- Kuulehan, keisari, sinä saksalaisten keisari, armoa en pyydä. -Ansaitsen kuoleman, koska olen hävinnyt sodassa. Yhtä vain pyydän -sinulta. -- - --- Puhu! -- - --- Käske heidän antaa takaisin rakas torveni, että saisin puhaltaa -siihen vielä viimeisen kerran. -- - -Keisari viittasi, ja torvi tuotiin Lehelille. - --- Ota, puhalla rakkaaseen torveesi! -- - -Oi hyvä luojani! Sydän vapisi sillä, joka kuuli sen torven soittoa, -kyynelet tulivat silmiin, niin surullisena, kaihoisana kaikui soitto. -Saksalaiset urhot kerääntyivät Lehelin ympärille ja silmät vesissä, pää -kumarassa he kuuntelivat surullista säveltä. - -Mutta kun surullinen sävel loppui -- mitäs silloin tapahtui! Silloin -heilutti Lehel torveansa pari kolme kertaa päänsä ympäri jotta ilmassa -vonkui ja paiskasi sen Saksan keisarin päähän niin, että hän kuoli -siihen paikkaan. - --- Nyt saatte viedä minut teloituspaikalle -- jyrisi Lehel keisarinne -on minun palvelijani toisessa maailmassa. [Pakanallisten magyarien -uskon mukaan palvelivat heitä kuoleman jälkeen ne, jotka he eläessään -olivat toimittaneet toiseen maailmaan.] - - - - -Botond. - - -Asettua unkarilaiset eivät vain voineet heidän suuren, Saksanmaalla -kärsityn vastoinkäynnin jälkeenkään. Kun he taas vahvistuivat, niin -eivät he enää pysähtyneet kuin vasta Kreikan keisarin kaupungin luona. -Säikähtipäs pahasti nyt Kreikan keisari, ja käski sulkea kaupungin -kaikki seitsemän porttia, etteivät unkarilaiset pääsisi sisään. Samalla -hän lähetti unkarilaisten johtajan puheille sanansaattajan. Hän käski -tämän sanoa, etteivät he vuodattaisi toistensa verta, vahinko olisi -niin kreikkalaisia kuin unkarilaisiakin, vaan mieluummin lähtisi yksi -kummankin puolesta kaksintaisteluun. Jos kreikkalainen voittaa, menkööt -silloin unkarilaiset siivosti takaisin kotiinsa, ja jos voittaa -unkarilainen, niin silloin hän lupautuu maksamaan suuren veron. - --- Olkoon menneeksi -- sanoi unkarilaisten päällikkö -- tulkoon siis -esiin se urho. -- - -Lähetit palasivat takaisin, ja ennenkuin oli tuntiakaan kulunut, niin -jo tulee linnan portista heitä kohti tavattoman suuri jättiläinen; hän -laskee käsivartensa ristiin rinnalleen, seisahtuu unkarilaisten eteen -ja sanoo ylen ylpeästi: - --- Katsotaanpa, kuka tässä uskaltaa ryhtyä taisteluun minun kanssani. -Mutta tulkoonkin samalla kaksi, sillä yhdellä minä en alotakkaan. -- - -Unkarilaiset vilkaisivat toisiinsa suuttumuksesta kipinöitsevin silmin -ja satakin huusi samalla kertaa: minä lähden! minä myös! - -Kaikista sukkelin oli Botond, eräs tanakka, jykevä, lyhyenläntä mies, -hän kun silmänräpäyksessä erkani joukosta ja kreikkalaisen urhon eteen -asettuen sanoi hänelle: Kuule sinä, kreikkalainen jättiläinen! Nimeni -on Botond. Olen pienin urho unkarilaisten joukossa. Kutsuhan sinä vain -viereesi vielä kaksi kreikkalaista! -- - -Ja tämän sanottuaan hän heilutti nuijaansa ja paiskasi sen linnan -rautaporttia vastaan niin, että se raksahti kahtia siinä tuokiossa. -Siihen syntyi niin suuri lovi, että poikanen pääsi helposti kulkemaan -siitä. - --- No no -- ärsytteli jättiläinen -- vahinko sinun oli heittää nuijaasi -pois juuri nyt. -- - --- En minä tarvitse nuijaa enkä kalpaa -- sanoi Botond ja läksi tyhjin -käsin jättiläistä vastaan. Hän heilautti jättiläistä kerran oikealle, -kerran vasemmalle, nosti hänet ylös, heilutteli ilmassa ja paiskasi -hänet maahan niin, että jos hänellä olisi seitsemän sielua ollut, niin -olisivat ne kaikki lähteneet hänestä. - -Arvaahan sen helposti, että Kreikan keisariin kovasti koski tämä -häväistys. Siellä hän istui linnansa valleilla hovinsa ja koko talonsa -väen seurassa, siinä varmassa uskossa, että jättiläinen voittaa minkä -unkarilaisen tahansa. Eikä hän kyennyt voittamaan pienintäkään! -Häpeissään he hiiviskelivät takaisin linnaan, ja keisari otti -niskoilleen niin suuren veron, kuin unkarilaiset vain tahtoivat, kunhan -he jättivät kreikkalaiset rauhaan. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UNKARILAISIA SATUJA JA TARINOITA*** - - -******* This file should be named 61031-8.txt or 61031-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/1/0/3/61031 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61031-8.zip b/old/61031-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 2b2f448..0000000 --- a/old/61031-8.zip +++ /dev/null |