diff options
Diffstat (limited to '59917-0.txt')
| -rw-r--r-- | 59917-0.txt | 2493 |
1 files changed, 2493 insertions, 0 deletions
diff --git a/59917-0.txt b/59917-0.txt new file mode 100644 index 0000000..da993b3 --- /dev/null +++ b/59917-0.txt @@ -0,0 +1,2493 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59917 *** + + + + + + + + + + + +SUOMEN KANSAN ELÄINSATUJA + +Ensimäinen sarja suomalaisia satuja lapsille + + +Kertonut + +IIVO HÄRKÖNEN + + + + + +Helsingissä, +Kansanopettajain O.-Y. Valistus, +1912. + + + +SISÄLLYS: + +Johdatukseksi. + +I OSA: + +Ketun kalansaalis. +Karhun kalanpyyntö. +Kettukarhun selässä. +Mistä päin nyt tuulee? +Karhun koreilemishalu. +Karhun, suden ja ketun yhteinen maanviljelysyritys. +Elojen jauhatus ja keittäminen. +Karhu miehen kera maanviljelijänä. +Voipytyt ja kumminakäynnit. +Eläimet maailmanloppua paossa eli syömässä toisiaan. +Eläimet toisen kerran yhteisellä metsätiellä eli kuollut ukko. +Susi ja kettu kuopassa 1-2. +Ketun ja jäniksen kiista juoksusta eli jäniksen ajo. +Ketun kyyti. +Susi kantelijana. +Kettu suksipuuta katsomassa. +Korpin laulu. +Vuoroin vieraissa. +Yleinen rauha eläinten kesken. +Jäniksen mahti. +Jäniksen itsemurha-aie. +Jäniksen viisaus. +Hiirten apu. +Suden laulu. +Suuret syömäjuhlat. +"Saarnamies". +Sota ja sodan seuraukset. +Kissan ainoa taito ja ketun konstipussi. +Karhun halu saada lihaa. +Karhun mahtava kyyti. +Kumpi näkee ennemmin päivännousun eli Sian viisaus. +Susi etsimässä ateriaansa. +Suden vierailu sian, pässin, jäniksen ja kukon luona. +Vanhan miehen kertomus. +Kettu tuomarina. +Miesten syöjä ja karhujen sitoja. +Pojan konstit eli Eläimet lattian alla. + +II OSA: + +Karhu tiaisen pesällä. +Havukka ja kuovi. +Hiiri ja sammakko. +Hiiri kissalla räätälinä. +"Itseensäpäinhän tuo vetää!". +Orava ja metsämiehet. +Västäräkki ja koskikara koskenlaskussa. +Koppelon "maailmanloppu". +Kukko ja kana. +Kotka ja talitiainen. +Mistä kyntörastas, tiltaltti ja laulurastas kielensä saivat. +Loppusatu. + + + + +Johdatukseksi. + + +Huolimatta siitä, että suomalaisia kansansatuja on verrattain monessa +yhteydessä julaistu, on allekirjottanut, Kansanopettajain Osakeyhtiö +Valistuksen kera tehdyn sopimuksen perusteella, uskaltanut ryhtyä +toimittamaan sitä suomalaisten satujen sarjaa, josta ensimäinen osa +täten ilmestyy. + +Häntä on kehottanut siihen silmämäärä antaa nykyaikaisempaan tapaan +laadittu järjestelmällinen satusarja Suomen lapsille. + +Kokoelmiin otetaan kaikki tarkotukseen sopivat tähän asti muistiin +pannut arvokkaat pää-sadut, t.t.s. muodostetaan kunkin sopivan +satu-aiheen toisinnoista yksi niitä edustava satu. Kuitenkin tehdään +tästä säännöstä poikkeus, milloin aihe on jakautunut moneen osaan ja +kukin osa sisältää lukuisia hyviä toisintoja, -- silloin muodostetaan +aiheesta useampia satuja. (Niin on tässä ensi kokoelmassa käsitelty +aiheita: kuoppaan lankeaminen, toistensa syöminen, hevosen selässä ajo +ja kissan pelkääminen). Tämä on katsottu oikeutetuksi siitäkin syystä, +kun monta aihetta on täytynyt tarkotukseen sopimattoman sisällyksensä +tai vähäpätöisyytensä vuoksi jättää kokonaan käyttämättä. -- +Järjestelmällisyyttä ilmenee kokoelmissa siten, että niissä esiintyvä +satujen luokitus ja niiden sisältö järjestykseenkin asettelu seuraa +tohtori Aarneen äsken julkaisemaa suurisuuntaista satuluetteloa. + +Tämä ilmestyvä ensi osa sisältää edustuksen eläinsaduista, seuraavat +tulevat sisältämään muita satuja. + +Toimitustyö on ollut sekä kiitollista että vaikeaa. Aiheisto on yleensä +mielenkiintoista, mutta samalla täytyy sanoa, että siihen syventyminen +on mitä hankalinta, joka aiheesta kun on toisintoja kymmen- jopa +satamäärin ja ne kaikki ovat vain paloja, epätäydellisiä ja hajanaisia. +Luonnollisesti kuitenkaan ei tämä työ, jolla ei ole tieteellistä +tarkotusta, ole voinut pakottaa tutustumaan joka toisintoon, ja sehän +on suuresti helpottanut työtä. Sitäpaitsi on toimittajalle ollut suurta +apua äskenmainitusta tri Aarneen teoksesta. Tästä välillisestä avustaan +sen tekijälle sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle siitä, että se +on antanut käyttää käsikirjotuskokoelmiaan, lausutaan täten sulimmat +kiitokset. + +Helsingissä marraskuun 25 p:nä 1912. + +_Iivo Härkönen_. + + + + + + +ENSI OSA + + + + +Ketun kalansaalis. + + +Näkipä kerran kettu kierrellessään Metsolan takamaita miehen ajavan +maantietä, suuri kalareki kuormanaan. Hänellä oli kova nälkä ja +sentähden hän ajatteli, että mitenkähän hän saisi tuosta ukon +kalakuormasta osan itselleen. Yht'äkkiä hän keksikin keinon: heittäytyi +kuolleen tavoin tiepuoleen loikomaan. + +Ukko oli erinomaisen hyvällä päällä, laulaa rallatteli vain ja +heilutteli jalkojaan laulun tahdissa reen sivulla, eikä huomannut +mitään ympäriltään; mutta huomasipas kuolleennäköisenä loikovan ketun +tiepuolesta. Huomasi ja ajatellen, että kylläpäs häntä suosii tänään +erinomainen onni, meni ja nosti ketun rekensä perälle. Sitten lähti hän +rallatellen edelleen ajamaan. + +Mutta kettu päästyään kuorman päälle oli vain hetken kuolleennäköisenä; +huomattuaan ukon painuneen rallatuksiinsa, kohoutui hän verkalleen +loikoma-asennostaan ja rupesi hiljaa viskelemään kaloja ukon kuormasta +maantielle. Saatuaan niitä viskellyksi tarpeellisen määrän hyppäsi hän +itsekin pois reestä ja koottuaan kalat tiepuoleen rupesi niitä siellä +tyytyväisin mielin syömään. + +Ukko kun tuli kotiin, niin hän jo kaukaa huusi eukolleen, että tuleppas +nyt, eukko, katsomaan, mitä olen tänä päivänä saanut. Reen täyden +kaloja ja lisäksi komean ketun kuorman perälle. + +Eukko tuli, mutta ei huomannut mitään kettua. + +-- Missä se on, en minä näe, sanoi. + +-- Siellä, siellä, korin vieressä, virkkoi ukko hoputellen hevostaan +liiteriin ja katsahtamatta taakseen. + +-- Missä korin vieressä, en minä sitä näe, intti akka. + +-- No sepä kummaa; kyllä se siellä on, väitti ukko ja kääntyi +katsomaan. Mutta eihän sitä hänkään huomannut. Tyhjän paikan vain ja +vielä loven kuormassa. + +Silloin raapaisi hän korvallistaan ja kääntyen jälleen hevoseensa +arveli itsekseen: + +-- No jopa se kettu-pakana teki aika kepposen. + +Eikä hän senjälkeen puhunut mitään mainiosta kalamatkastaan. + + + + +Karhun kalanpyyntö. + + +Sattuipa siitä karhu osumaan ketun kala-aterialle ja hänkös +ihmettelemään, että mistä kuoma oli saanut niin paljon kaloja. + +Kettu ei ollut ensin mikseenkään, söi vain salamyhkäisesti hymyillen, +mutta sitten pyyhkäisi viiksiään ja virkahti: + +-- Mistäkö? Järvestä, niinkuin aina! Menin tuonne avannolle, pistin +häntäni veteen, ja kun olin pitänyt sitä siellä kotvasen, tarttui se +kaloja täyteen. Vedin ylös, ja tässä ovat kalat. Niin sitä kaloja +saadaan! + +-- Mutta neuvopa, velikulta, minullekin se konsti, lausui karhu +naurusuin. Minä tahtoisin myöskin kaloja. + +-- Mitäs neuvomista siinä tarvitaan, tee vain niinkuin minäkin tein, +siinä kaikki. Pistä häntä avantoon, anna olla siellä sinnes, kunnes +rupeaa sitä puristelemaan ja sitten vedä. Mutta mene yöllä ja vielä +kovin kylmänä yönä, silloin on parempi onni! + +Karhu kiitti neuvosta ja lähti eräänä pakkasyönä järven jäälle ja pisti +häntänsä avantoon. Antoi sen olla siellä siihen asti, kunnes rupesi +sitä puristelemaan, ja sitten vetäsi. Mutta mitä, eihän se tullutkaan +sieltä. Mikä sille tuli, ihmetteli karhu ja tempasi rajummin. Silloin +se tuli, mutta katkenneena, sillä se oli niin kovin avantoon jäätynyt. +-- Siitä asti on karhu ollut töppöhäntänä. + + + + +Kettu karhun selässä. + + +Sen jälkeen oli kettu syönyt erään talon aitasta maitoa ja tuli karhua +vastaan kuono ja korvat kirnupiimässä. Karhu kantoi kovaa kaunaa kettua +kohtaan edellisen kolttosen johdosta ja aikoi ensin antaa aika +löylytyksen ketulle, mutta nähtyään hänet tässä asussa unohti aikeensa +ja kysyi ihmetellen: + +-- Mikäs sinulle on tullut? + +Kettu heittäytyi varsin surkuteltavan näköiseksi ja lausui, pää +painuksissa: + +-- Voi, veikkonen, minulle sattui käymään niin hullusti, että kun menin +tässä erään talon eteiseen, noin ikään katsastamaan vain, niin tuli +tuvasta akka ja pieksi minut korennollaan pahanpäiväisesti. Niinkuin +näet: pään mäsälle. + +Karhu unohti silloin kaiken kaunansa kettua kohtaan ja sanoi +säälitellen: + +-- Voi sinua ukkoparkaa, kylläpä sinulle on todella huonosti käynyt. +Nousehan, veikkoseni, tuonne hartioilleni, niin kannan sinua, +kovaosaista, kotvasen. + +No mitäs: kettu nousi karhun selkään ja antoi tämän kantaa itseään. +Mutta kun hän oli ollut siellä kotvasen, teki hänen mielensä ruveta +karhua, tuota tyhmeliiniä, pilkkaamaan. Hän alkoi hyräillä +pilkallisesti: + +-- Voi sentään tätä maailman menoa, kun kaikki on täällä nurinpäin. +Tässäkin: sairas tervettä kantaa, vähämieli veitikkata! + +Karhu ei ensin kiinnittänyt tähän mitään huomiota, mutta sitten jo +kohotti päätänsä ja kysäsi: + +-- Mitä sinä oikein laulat? + +-- E-en mitään, virkkoi kettu, -- sitä vain, että se on aivan oikein, +että terve sairasta kantaa, pieksämätön pieksettyä. + +-- Et sinä niin laula, toisin laulat. Mutta sen minä sanon sinulle, +että ellet ole hiljaa, niin minä näytän sinulle laulelemisen. + +-- En minä enää mitään laula, kuomaseni. + +Mutta mitäs se kettu olisi voinut sanaansa pitää, se taas rupesikin +laulelemaan: + +-- Voi sentään tätä maailman menoa, kun kaikki on täällä nurinpäin. +Tässäkin: sairas tervettä -- -- -- + +Mutta pitemmälle hän ei päässyt laulussaan, sillä karhu käänsi äkkiä +päänsä ja tarrautui hampain hänen koipeensa. Ja täytyi ketun panna +esille kaikki keinonsa ennenkuin pääsi pälkähästä. + + + + +Mistä päin nyt tuulee? + + +Sattuipa sitten karhu saamaan elävän teeren hampaisiinsa. Kettu tuli +vastaan ja tahtoi kaikin mokomin saada häneltä tuon makupalan. Hän +mietti keinoa hetken, ja sanoi: + +-- Kuomaseni, mistä päin nyt tuuleekaan? + +Karhu muisti hyvin ketun entiset kolttoset häntä kohtaan, eikä halunnut +tällä kertaa joutua nenästävedetyksi, ja sentähden hän ei virkkanut +ketun kysymykseen mitään, töllisti voin taivaalle ja pudisti päätänsä. + +Mutta kettu ei halunnut mitenkään jättää teertä karhun suuhun ja +sentähden hän keksi kiverämmän juonen ja kysyi: + +-- Kuomaseni, mistä päin silloin tuulee, kun puolenpäivän aikaan päivä +silmiin paistaa, mutta tuuli sattuu selkään? + +Karhu mietti hetken asiaa ja vastasi: + +-- Ka, pohjoisesta! + +Silloin avautui hänen suuri suunsa ja teeri pääsi siitä maahan ja kohta +oli se ketun hampaissa, joka tämän saatuaan viiletti vikkelästi +metsään. + + + + +Karhun koreilemishalu. + + +Harvoin karhu kiinnitti huomiota muotoseikkoihin ja ulkonaiseen +koreuteen, mutta kerran sentään sattui hänen silmiinsä pistämään ketun +turkin suuri kauneus. Hän tähysteli kauvan kettua ja lausui vihdoin: + +-- Kuoma, mistä sinä olet saanut noin korean puvun? + +-- Minäkö? Nousin erään heinäsuovan päälle ja annoin pistää tulen sen +alle; ja kun olin ollut kotvasen sen päällä, kun tuli oli sen alla, oli +kohta karvani näin kaunis! + +-- Hehehe! Etkö minuakin toimittaisi jonkun suovan päälle? lausui karhu +naurusuin. Minäkin tahtoisin saada samanlaisen kauniin karvan! + +-- Hyvin mielelläni! Tuossa onkin heinäsuova, ei muuta kuin mennään sen +luo ja sinä nouset sen päälle ja minä pistän tulen alle. + +-- Mennään, mennään, veikkonen, sen luo, hypähteli karhu. + +Mentiin sen ketun osottaman heinäsuovan luo ja karhu kömpi sen päälle +ja kettu pisti tulen sen alle. Suova alkoi kohisten palaa ja peitti +kohta savuunsa karhun. + +-- Polttaa, polttaa! huusi karhu savun sisästä. + +-- Elä veikkonen, luuletko sinä, että niin pian ja niin vähällä +vaivalla kauniiksi tullaan! Kestä, kestä vain vielä -- mitä polte +polttavampi, sitä karva kirjavampi! + +Mutta karhu, jonka karva alkoi pahoin palaa, ei enää mitenkään jaksanut +olla suovan päällä, vaan korvat pystyssä, silmät harallaan, hyppäsi +sieltä kohti metsää, jossa syöksyi ensimäiseen ojaan turkkiaan +sammuttelemaan ja ihoaan jäähdyttelemään. + +Karhun karva on siitä vieläkin kärventynyt. + + + + +Karhun, suden ja ketun yhteinen maanviljelysyritys. + + +Päättivätpä sitten karhu, susi ja kettu jättää entiset metsäiset +elinkeinonsa ja ruveta harjottamaan Metsolan rintamailla oikeita +ihmisellisiä elinkeinoja, aluksi maanviljelystä. Päättivät kaataa, +polttaa ja kyntää kasken, kylvää siihen siemenen ja laatia sen sadosta +sitten ihmisten tapaan syötävää. + +Mutta jo heti, kaskea kaadettaessa, huomasivat he, karhu ja susi +nimittäin, kuinka kovaonniseen puuhaan he olivat ryhtyneet. Kettu näet +ensinnäkin kartteli kaikin mokomin kaskenkaatoa, viikelehti vain +lähimetsissä, toiseksi ei karhusta ollut muuksi kuin kivien ja kantojen +kera painiskelijaksi ja hukan oli vaikea pysyä siinä asennossa, mitä +kirveen käyttö vaati. Saatiin kuitenkin työ suoritetuksi ja ryhdyttiin +kasken polttoon. Tämänkin työn aikana pysytteli kettu kaukana +työpaikasta, häntä kun muka tuli ja savu pyörrytti; karhu taas putosi +tuontuostakin rovioihin ja tuhkaan, poltellen ja kärvennellen +karvojaan, ja susi paralta sokasi savu silmät ja saattoi ne vettä +vuotamaan. + +Saatiin kuitenkin sekin työ suoritetuksi, kaski poltetuksi, mutta entäs +kyntö ja kylvö? + +Kynnettäessä oli karhu köntistyä raskaan kuormansa alle, hän kun oli +vetäjänä, ja susi ei pysynyt mitenkään auran kuressa, kädet pääsivät +irti ja jalat kompastelivat; ja kaiken lisäksi istui repo aisalla, muka +johti työtä. Saatiin sentään sekin työ toimitetuksi. + +Eloja leikattaessa ja korjattaessa valitsi kettu lyhteiden laittamisen +ja kuhilastamisen, siis kaikkein helpoimman työn, muu, raskaampi työ, +jäi muille. Siitä tämäkin työ muodostui hankalaksi ja hitaaksi, sillä +eihän tahtonut mitenkään tällainen kyyryasennossa käypä työ +kömpelöruumiiselta karhulta ja sudelta sujua. Koettaa kuitenkin täytyi, +ja saatiinhan se viimein sekin työ suoritetuksi. + +Mutta tulipa elojen puinti. Siinä kettu, joka karttoi kaikkein enimmän +tätä työtä, valitsi sellaisen osan, että nousi riihen partisille ja +selittäen niiden olevan putoamaisillaan rupesi niitä muka pitelemään. +Se olisi kuitenkin ollut vielä siedettävää, mutta kaiken lisäksi rupesi +hän sieltä pudottelemaan partisia toisten päälle, näiden puida +juhkaroidessa permannolla. Siitä tämä työ kävi tekijöilleen kahta +vertaa vaikeammaksi. Tuontuostakin saivat he paukun päähänsä, ja kun he +toisaalta saivat pölyä ja ruumenta suut ja silmät täyteen, niin he +eivät muuta kuin valittelivat ja yskiä röhkyttelivät permannolla. + +Kun sitten elojen jaossa karhu ja susi tekivät vielä sellaisen +tyhmyyden, että suostuivat sellaiseen jakoon, että isommalle tuli +isompi kasa, pienemmälle pienempi, jolloin he saivat toinen olet, +toinen ruumenet, sitävastoin kuin kettu sai jyvät, epäonnistui yritys +täydelleen, ja karhu ja susi päättivät etteivät he suinkaan toista +kertaa ryhdy tällaisia outoja elinkeinoja harjottamaan, vaan pysyvät +aina entisissä, tutuissa ja varmoissa. + + + + +Elojen jauhatus ja keittäminen. + + +Olivat kuitenkin elot jauhettavat ja keitettävät puuroksi. No, he +menivät yhdessä Hukkalan myllylle ja kaatoivat siellä viljansa kiven +silmään, ja rupesivat kuuntelemaan, kuinka kunkin viljat ääntäisivät +kivessä. + +No, ketun viljat panivat kuten tulikin: "jyrin järin", mutta karhun ja +suden viljat panivat "tissis tassis, litsis lätsis". + +-- Mikäs siihen on syynä? kysyivät karhu ja susi. + +-- Se, että minä panin eloihin, ennen niiden kaatamista kiven silmään, +hiekkaa, vastasi repo. + +No, karhu ja susi kaatoivat hiekkaa kiven silmään ja heidänkin +jauhettavansa panivat nyt "jyrin, järin". Mutta sitten tuli jauhojen +keittämisen vuoro. Tässä kiintyi karhun ja suden huomio siihen että +ketun puurosta tuli valkoista ja makeaa, mutta heidän keitoksistaan +kovin mustaa ja katkeraa. + +-- Mikäs tähän on syynä? kysyivät he ihmetellen. + +-- Ei mikään muu kuin se, että minä jauhoni ennen pataan panemista +pesin joessa, josta ne tulivat valkoisiksi ja puhtaiksi. + +-- No niin teemme mekin seuraavalla kerralla, sanoivat karhu ja susi, +ja kaatoivat seuraavalla kerralla jauhonsa jokeen. Mutta sinne +jouduttuaan menivät ne virran mukana, eikä niistä tullut enää valkoista +eikä mustaa puuroa. + + + + +Karhu miehen kera maanviljelijänä. + + +Kaikesta edellisestä huolimatta ryhtyi karhu kuitenkin vielä +maanviljelystä harjottamaan. Mutta nyt ryhtyi hän tähän toimeen miehen +kera, ajatellen, että tämän oikean ammattilaisen kera yritys paremmin +onnistuu. Onnistuiko se? + +Kun kaski oli yhteisesti kaadettu, poltettu ja kynnetty, joissa +kaikissa toimissa oli karhu nyt jo paremmin perillä kuin ensimäisellä +kerralla, tuli kysymykseen, mitä kaskeen kylvettäisiin. Mies siitä +nosti puheen, kehottaen valikoimaan rukiin ja nauriin välillä. Karhu +mietti hetkisen asiaa ja, saatuaan mieheltä tarkan selon näiden +viljalajien laadusta, valitsi rukiin. + +-- Mutta mitkä sinä sitten sadosta haluat, tyvetkö vai latvat? kysyi +mies edelleen. + +Karhu arveli, että tyvet ovat aina paremmat ja ilmotti ottavansa ne. + +No, kylvettiin ruis halmeeseen ja ruvettiin vuottamaan viljan +valmistumista. Kun se valmistui, mentiin yhdessä halmeelle, jossa mies +sanoi, että nyt hän erisin ottaa oman osansa, korret ja latvat, sitten +karhu saisi ottaa omansa, tyvet. Karhu suostui siihen ja mies +leikkautti viljan, panetti lyhteisiin ja kuljetutti pois. Kun oli +jäänyt jälelle vain tyhjä sänki, sanoi hän karhulle: + +-- No nyt on siinä jälellä sinun osasi, ota se pois! + +Karhu rupesi nyhtämään juuria, mutta ennenpitkää huomasikin, että hän +oli tullut surkeasti petetyksi. + +Mutta kun oli ollut puhe sellainen, niin ei voinut mitään, täytyi +tyytyä vaan. Mutta toisella kertaa hän onkin viisaampi, arveli hän. + +Toisella kertaa ilmotti hän kylvettäväksi nauriin. + +-- No mitkäs sinä sen sadosta tahdot osaksesi, tyvetkö vai latvat? + +-- Latvat, vastasi karhu empimättä. + +Kun sitten nauris valmistui, vei mies karhun halmeelle ja sanoi: + +-- No, otahan nyt osuutesi, latvat, että minä saan sitten oman +osuuteni, tyvet! + +Karhu nauroi sydämessään viisaudelleen, ja leikkasi riemuiten naatit +nauriista sekä jätti miehelle tyvet. Mutta kun hän näki, että mies +nosti tyvinä kauniita, valkoisia ja punaisia nauriita, jotka olivat +aivan toista kuin raa'at naatit, vetäytyi hänen naamansa pitkää +pitemmäksi, ja hän käsitti, ettei hänestä ole kenenkään kanssa noiden +vieraiden elinkeinojen harjottajaksi. + + + + +Voipytyt ja kumminakäynnit. + + +Olivatpa karhu, susi ja kettu kerran jossain metsätyössä ja karhulla ja +sudella oli kummallakin pytty voita eväinään, jotka he olivat jättäneet +vähän matkan päähän pensaikkoon. Ketun teki mieli näitä voipyttyjä ja +kun hänen ei suinkaan tehnyt mieli tehdä työtä, sanoi hän +kumppaneilleen: + +-- Kuulkaahan, kuomat, kun minut on pyydetty kummiksi Sikalaan ja sinne +minun pitäisi heti mennä. + +-- No mene häntä, kun kerran on pyydetty, kyllä me teemme tätä työtä +tämän ajan kahdenkin. + +No, kettu lähti ja söi matkallaan toisen voipytyn lopuilleen. Hänen +tultuaan takaisin kysyivät kuomat: + +-- No mikä sille Sikalan lapselle pantiin nimeksi? + +Kettu esiintyi niinkuin olisi täyttänyt hyvin vastenmielisen ja ikävän +velvollisuuden ja lausui kohauttaen olkapäitään. + +-- Hmh, mikä sille Sikalan lapselle! Sikama! + +-- Hyväh, hyvä sekin! lausuivat toiset ja painuivat työhönsä. + +Mutta ketun teki mieli toistakin voipyttyä ja hän ehdotti vähän ajan +perästä: + +-- Kuulkaahan, kun se Siililänkin akka aamulla puhui, että heillä olisi +lapsi ristittävänä, enkö minä saisi mennä heillekin kummiksi? + +-- No mene häntä, kun kerran puhui, kyllä me teemme tätä työtä +kahdenkin, lausuivat karhu ja susi, jotka olivat näissä suhtein kovin +pehmeäluontoisia. + +No repo meni ja söi toisen voipytyn lopuilleen. + +Kun hän tuli siltä matkalta kysyivät kumppanit: + +-- No mikä sille Siililän akan lapselle pantiin nimeksi? + +Repo oli taaskin kuin olisi täyttänyt ikävän velvollisuuden ja lausui +kohauttaen olkapäitään: + +-- Ka mikä sille Siililän lapselle nimeksi! Siilimö. + +-- No hyvä sekin, nimihän se on sekin, virkahtivat toiset ja painuivat +työhönsä. + +Mutta vähän ajan perästä juohtui ketulle mieleen, että sinne kummankin +pytyn pohjaan oli jäänyt vielä vähän voita ja hän tahtoi mennä nekin +syömään. Lausui hän siis: + +-- Vaan, veikkoset, kun se Pupulankin akka aamulla puputti, että +hänelläkin olisi lapsi kastettavana, niin että enkö tästä saisi vielä +sinnekin mennä? + +Tämän kysymyksen kuultuaan toverit jo suuresti kummastelivat tätä +kumminakäyntien paljoutta ja katsoivat ihmetellen kettuun, mutta +antoivat kuitenkin hänen vielä mennä. + +Kun kettu tuli tältä matkaltaan, jolla hän söi puhtaaksi molemmat +voipytyt, kysyivät toverit: + +-- No mikäs sille Pupulan lapselle pantiin nimeksi? + +Kettu vastasi maiskutellen suutaan: + +-- No tälle sentään pantiin jo hiukan ihmisellisempi nimi -- ne +pupulaiset ovat sentään parempaa väkeä. Tämän lapselle pantiin nimeksi +Tyhjäpytty! + +Silloin karhu ja susi eivät enää ymmärtäneet ketun lukuisia +kumminakäyntejä, vaan, arvaten asian, hyökkäsivät ketun päälle ja +antoivat hänelle sellaisen selkäsaunan, että hän sitä kauvan muisti. + + + + +Eläimet maailmanloppua paossa eli syömässä toinen toisiaan. + + +Putosipa kerran herne kanalle päähän ja hänelle oli silmänräpäyksessä +selvää, että nyt tuli maailmanloppu. Hän sanoi sen sialle. Sika, hänen +hyvä ja rauhallinen ystävänsä, röhkäsi aprikoimatta, että sehän oli +selvää. Mutta mitäs sitte? röhkäsi hän jatkoksi. + +-- Ka lähdetään pakoon metsään. + +-- Lähdetään vaan. Mutta entäs toiset? + +-- Ne otetaan mukaan, kaikki: lehmä, koira, kukko. + +No otettiin ne kaikki mukaan ja lähdettiin maailmanloppua pakoon +metsään. Yhtyivät heihin vielä kettu, karhu ja susi metsässä ja niin +lähdettiin joukolla kauheaa tapausta pakoon synkkään saloon. + +Mutta täällä tuli heille ennenpitkää kova nälkä, varsinkin karhulle ja +sudelle. + +-- Mitäs täällä syödään? kysyivät he. + +Kettu rupesi katselemaan kanaan. + +-- Ka, tuohan se kana on tämän kaiken syy, eiköhän syötäisi sitä. + +-- Ka, syödään. + +No, syötiin kana, sen kaakotuksista huolimatta. + +Mutta se ei mitenkään riittänyt, piti saada lisää. + +-- Syödään nyt tuo sika. Se on muutenkin niin sikamainen, sanoi kettu. + +-- No, syödään. + +No, syötiin sika, sen vastalauseista huolimatta. + +Mutta sekään ei riittänyt. + +-- Mitäs nyt syödään? + +-- Tuo koira-roikale, osotti kettu, + +No syötiin koira, ja sitten lehmä, ja vihdoin viimeksi kiekahteleva +kukko. + +Vaan eihän sitä niistäkään sellaisille vahvoille miehille kuin karhu ja +susi kauvaksi ollut, piti taas ajatella lisän saamista. + +-- Nyt... nyt... nyt en tiedä, mitä nyt syödään, aprikoi kettu, joka +pelkäsi joutuvansa nyt itse uhriksi. Mutta -- minä ainakin syön itseni, +mitä te toiset sitten tehnettekin, jatkoi hän ja käänsi äkkiä päänsä +rintansa alle ja rupesi sitä kuin repimään. + +-- Ka sehän tuuma, sanoivat karhu ja susi ilostuen ja rupesivat +rintojansa repimään. + +Mutta silloin kettu hyppäsi loitos kuomiensa luota ja nauroi sieltä, +pakotieltään: + +-- Hulluhan se on joka itseään syöpi ja vielä hullumpi, joka jättäytyy +kahden sellaisen tyhmeliinin syötäväksi kuin te olette. + +Ja hän livahti metsään. + + + + +Eläimet toisen kerran yhteisellä metsätiellä eli kuollut ukko. + + +-- Ohhoh, onpa siinä käynyt hullusti, huudahti kettu tavatessaan +metsämies-ukon kontistuneena pyydystensä vierelle, niihin +sotkeutuneena. + +Ja hän pani ukon kelkkaan ja lähti sitä Metsolaan päin vetämään. + +Vetää, vetää, tulee hukka vastaan. + +-- Uh, huh, minne menet, mitä vedät? kysyy tämä. + +-- Vedän ukkoa, joka pani metsään loukut meitä varten, mutta +kontistuikin itse niihin. + +-- Oh, voh, etkö minuakin ota sitä vetämään? + +-- Tule veikkonen! + +Lähtevät he siitä kaksin miehin vetämään kontistunutta ukkoa. + +Tulee vähän ajan perästä karhu vastaan ja sanoo: + +-- Höh, mitä vedätte? + +-- Ka, ukkoa, joka pani metsään loukut meitä varten, mutta kupertuikin +itse niiden viereen kuoliaaksi. + +-- Pöh, ottakaa minutkin vetämään. + +-- Hyvin mielellämme! + +Vedetään siitä sitten kolmisin ukkoa ja tullaan yhä syvemmä metsään. +Tulee siellä jänöjussi vastaan ja sanoo: + +-- Pupupu, mitä vedätte? + +-- Ukkoa, joka pani metsään loukut meitä varten, mutta kuolikin itse +niihin. + +-- Lelele, ottakaa minutkin mukaan! + +-- Tule vain! + +Vedetään siitä sitten nelisin kontistunutta ukkoa ja kun kappale on +kuljettu, tulee orava vastaan. + +-- Nak, nak, mitä vedätte? + +-- Ukkoa, joka pani metsään loukut meitä varten, mutta tarttuikin itse +niihin. + +-- Rak, rak, ottakaa minutkin mukaan! + +Otetaan oravakin ja niin lähdetään viisin miehin kontistunutta ukkoa +kulettamaan. Kuletetaan se päiväkausi, tulee ilta eteen. Tuleepa +silloin nälkä miekkosille ja he rupeavat tuumimaan, mistä saataisiin +syötävää. + +Ei näytä olevan mitään muuta keinoa kuin ruveta syömään toinen +toisiaan. Kettu siitä taas ehdotuksen tekee ja sanoo: + +-- Pienin paras alkajaisiksi! + +No mitäs muuta kuin syödään orava, ja sen perästä jänis. Mutta mitäs +sitten, -- sitten seuraisi kettu, ehdotuksen tekijä, johon karhu ja +susi jo kovin katselevatkin. + +Silloin kettu hätäpäissään sanoo: + +-- Nyt syödään ukko! + +-- Ukko, ukko, ulvahtavat toiset, ja kohta ollaan käsin kelkassa +köllöttävässä ukossa. Mutta ukkopa ei ollutkaan kuollut, ainoastaan +kontistunut. Kun tätä ruvetaan kopeloimaan, herää hän ja huomatessaan, +mitä hänelle aiotaan tehdä, kavahtaa äkkiä pystyyn kelkassaan, tempaa +kirveensä vyön takaa ja alkaa voimainsa takaa huimia kopeloitsijoitaan. +Ken saa korville, ken lantioille, ken mihinkin. Silloin jäähtyy metsän +kuomaksilta syönti-into, ja he lähtevät, hännät suorina, pökäsemään +suorinta tietä pakoon. + + + + +Susi ja kettu kuopassa. + + +1. + +Sattuipa se sellainenkin seikka, että susi ja kettu kerran +viiletellessään Metsolan takamaita putosivat suurensuureen kuoppaan, +samaan suurensuureen ja syvään maahautaan. + +No, ollaan siellä yökausi, toinen, niin jopa heille käy olo siellä +tukalaksi, jo pitäisi päästä pois. Mutta mitenkä? -- se on aivan +mahdotonta. Ei löydy keinoa pariin, kolmeen päivään. + +Vihdoin kolmannen päivän aamulla löytää kettu keinon itselleen ja sanoo +sudelle: + +-- Kuulehan kuomaseni, päivä taitaa nousta ja sinä kun olet pitempi, +niin nousepas tuohon seinää vasten ja katsahda, joko se todella nousee. +Nousehan! + +No susi nousee. + +Mutta silloin kettu yht'äkkiä kapsahtaa suden selkään ja kiipeää sitä +myöten ylös kuopan reunalle ja sanoo sudelle pilkaten: tule sinäkin! +Mutta mitenkä se susi pääsee, hänen täytyy vain kuunnella pilkkaa. + +Mutta juohtuupa siitä hänellekin sukkela temppu mieleen ja hän päättää +panna sen toimeen. Laskeutuu hän siitä kuopan pohjaan ja lausuu sieltä +nöyrästi ketulle: + +-- Kuulehan, kuomaseni, kun sinä nyt siellä kuopan reunalla näet hyvin +päivän nousun niin istuudupas siihen kuopan reunalle ja ilmota minulle, +joko se todella nousee. Olisi niin hyvä saada se tieto tänne yksinäisen +olon iloksi. + +Kettu, joka ei hoksaa mitään pahaa tästä pyynnöstä, täyttää sen. +Käännähtää kuopan reunalla, istuutuu siihen ja rupeaa päivään päin +katsomaan. Mutta silloin hänen häntänsä putoaa kuopan seinää vasten +riippumaan ja susi, joka on vuottanut tätä, kohoaa uudestaan kuopan +seinää vasten, tempaa hännän käpäliinsä ja vetäisee ketun tästä alas +kuoppaan. Siellä hän tälle sangen nolostuneelle kumppanilleen lausuu +ylen yksivakaisesta: + +-- Ikävä täällä, veikkoseni, on yksin olla! + + +2. + +Vaan ikävä siellä kuopassa on kaksinkin olla. Siitä taas hyviksi +ystäviksi ja neuvottelemaan, miten sieltä päästäisiin pois. + +Sanoo vihdoin kettu: + +-- Nyt, veikkoseni, teemme näin. Nyt olemme täällä kärsivällisesti +sinnes, kunnes tulee mies tätä hautaa katsomaan, -- tulee, sillä tämä +on, veliseni, hukanhauta. Silloin, kun kuulemme hänen askeleensa kuopan +ulkopuolelta, heittäydymme molemmat kuoliaiksi tänne kuopan pohjalle, +ja mies tulee kuopan reunalle. Tulee, kumartuu näkee: Täällä hukka ja +repo sorkat suorina, kuolleina. Sanoo: no tämä hyvä, siellä hukka ja +repo sorkat suorina. Pitää mennä pakanat nostamaan ylös. Sanoo, ja +tulee tänne kuopan pohjalle. Täällä puhelee vielä jotakin itsekseen ja +sitten viskaa minut kuopan reunalle. Nyt olen minä pelastunut ja minä +viiletän metsään. Mutta kun hän sitten kumartuu sinua nostamaan, +asettuu kyrmyyn näinikään, niin silloin sinä äkkiä kavahda ylös ja +kapsahda hänen selkäänsä ja potkastaudu siitä ylös kuopan reunalle. +Niin me molemmat täältä pelastumme! + +No niin tehdäänkin. Mies tulee kuopan reunalle, huomaa kuopassa +kuoliaat, laskee kuoppaan, puhelee jotakin itsekseen ja viskaa ketun +pois ja sitten kumartuu nostamaan sutta. Mutta silloin susi kavahtaa +äkkiä miehen selkään ja pökäsee sitä myöten pois kuopasta. Niin +pelastuivat susi ja kettu pahasta hukanhaudasta, ja siitä on susi +ikikiitollinen ketulle, vaikka tämä tekeekin hänelle alituiseen pahoja +kolttosia. + + + + +Ketun ja jäniksen kiista juoksusta eli jäniksen ajo. + + +Kerran sattuivat kettu ja jänis yhteen ja heille syntyi kiista siitä, +kumpi heistä olisi etevämpi juoksussa. Jänis väitti kivenkovaan, että +hän on etevämpi, mutta kettu väitti toisin. + +-- Lyödään vetoa, ehdotti jänis. + +-- No lyödään! + +Veto lyötiin ja lähdettiin kilpapaikalle. Mutta juuri juoksuun +ryhdyttäessä sanookin kettu: + +-- En minä viitsikään, sillä minä tiedän erään eläimen, joka on meitä +kumpaakin vikkelämpi. Mitäpä silloin tämä toimi hyödyttää? + +-- No minkälainenhan tuo eläin on, ja missä se on? kysyy jänis +ylenkatseellisesti. + +-- Täällä se on, täällä aholla, sanoo kettu. Mutta sen minä sanon, että +sen eläimen perässä ei todellakaan meikäveli pysy, eikä pysy moni +muukaan! + +-- No annahan olla, kunhan nähdään. Kunhan nähdään, niin eiköhän +sentään sen perässä pysyttäne! + +-- Ei. + +No tultiin siitä aholle, ja kettu osotti hevosta, nuorta kaunista +hevosta, joka makasi aholla. + +-- Tuoko se on, tuoko? räjähti jänis pilkallisesti nauramaan. + +-- Se. + +-- Mutta jopa sinä toit laitoksen luo. Tuon kanssa nyt kilpailee kuka +tahansa. Sano minulle, tokko se pääsee edes nousemaan jaloilleen. + +-- No -- voisithan koettaa. Hyppää sen selkään! + +Jänis teki niin. Hyppäsi makaavan hevosen selkään ja lisäksi purasi +sitä lautasille. + +Mutta silloin nuori hevonen kavahti yhtäkkiä ylös ja lähti hurjaan +laukkaan. Lähti niin hurjaan ja niin äkkiä, ettei jänis ehtinyt +lautasilta mihinkään, vaan jäi sinne selkään. Siinä kauhistuneena +riippuessaan kysäsi hän ketulta, että mihinkähän tämä mahtaa mennä, +mutta kettu lausui siihen vain, että kyllä se johonkin menee, ja nauroi +niin, että oli pakahtua. + + + + +Ketun kyyti. + + +Mutta kerran kävi ketulle samalla tapaa. Hän astuskeli uneliaana ja +laiskana ahon laitaa ja huomaamatta, että hevonen makasi suuren kiven +takana, laskeutui levolle hevosen hännän päälle, ja nukkui siihen. + +Eikä herännyt ennen kun hevonen, joka tunsi omituista painoa häntänsä +päällä, yhtäkkiä hyppäsi pystyyn ja lähti hurjaan laukkaan. Silloin +kettu heräsi, mutta hätäytyneenä näki parhaaksi tarrautua hevosen +häntään ja siitä koettaa pyrkiä tämän lautasille. + +Tämän kyydin sattui näkemään jänis, sama, jonka samallaisen kyydin +kettu oli joku aika sitten nähnyt. No, hänellekös kelpaa nauru, nauru +sydämen pohjainen, eikä hän malta mitenkään olla kysymättä +kohtalokumppaniltaan sieltä tiepuolesta: + +-- No, minnekäs sitä repoveikkoa viedään? + +Kettu huutaa huiman kyydin kynsissä: + + -- Jumala tiesi, jussikulta, + yliukko, ystäväni, + minne miestä vietänee, + missä yötä lietänee, + taian mennä taivahasen, + tahi tuonelle pudota! + + + +Susi kantelijana. + + +Mahtoipa susi kerran kannella ketusta jalopeuralle, eläinten +kuninkaalle. Menee hän jalopeuran luo ja sanoo: + +-- Vou, vou, armollinen eläinten kuningas, se kettu on sellainen, että +sillä on aina petos mielessä, kuje sydämessä. Se aina yhteisestä työstä +pakenee, aina yksin raatamaan jättää. Tänäpäivänäkin se jätti minut +yksin yhteistä muurahaiskekoa ylitöiseen aittaamme kantamaan. Anon +tästä hänelle mitä suurinta rangaistusta. + +Jalopeura, joka sattui sinä päivänä olemaan vähän sairaana, suuttui +kovin tämän kuultuaan. Vai sellainen se on! sanoi hän ja antoi heti +kutsua ketun luoksensa. Kettu tuli ja asettui nöyränä eläinten +kuninkaan eteen. Jalopeura katsahti häneen vihaisesti ja sanoi: + +-- Vai sellainen sinä olet, vai sellainen! Vai on sinulla aina petos +sydämessä, aina kuje mielessä -- vai jätit sinä taas tänäpäivänäkin +tämän susikuomasi yksin yhteistä muurahaiskekoa kantamaan! Sanoppas, +onko se totta? + +Kettu ensin säikähti tästä, mutta sitten notkisti toisen etujalkansa +herra eläinten kuninkaan edessä ja lausui nöyrästi: + +-- Kyllä, herra eläinten kuningas, kyllä se niin on, että jätin hänet +tänään yksin yhteistä muurahaiskekoa kantamaan. Mutta tämän tein siksi, +kun kuulin herra eläinten kuninkaan niin kovasti sairastuneen -- lähdin +hänen tautiinsa parannuskeinoa etsimään. + +-- Mitä, niinkö? No löysitkö sen? Sano! + +-- Olin juuri löytämäisilläni -- saamaisillani neuvon Ahonrannan +hämähäkiltä, mutta silloin tultiin minua kutsumaan tänne, tälle suden +asialle. + +-- Mene, veikkonen, aivan heti takaisin ja viivy matkallasi miten +kauvan tahansa, miten kauvan vain asia vaatii, elä kuule kenenkään +kutsua. Mene, mene, ja ota tarkka selko siltä Ahorannan hämähäkiltä, +miten paranisin. + +Kettu kiitti ja kumarsi, ja meni. + +Ketun tultua takaisin kysyi jalopeura: + +-- Mitä se sanoi? + +-- Se sanoi, se Ahorannan hämähäkki, että jos tämä susi tapettaisiin ja +nahka nyljettäisiin ja pantaisiin se nahka sairaan paikan päälle, niin +silloin herra eläinten kuningas heti paranisi. + +Sen kuultuaan ei susi, joka tähän asti oli kovin uskollisesti +pysytellyt jalopeuran vieressä, kauvoja tässä pysynyt, vaan lähti +viilettämään metsään minkä vain käpälistä sai. -- Eikä sen jälkeen +kannellut ketun päälle. + + + + +Kettu suksipuuta katsomassa. + + +Tuleepa kettu kerran puun juurelle, jossa on harakalla pesä ja +poikaset. Tulee ja käy kovin katselemaan puun puoleen, sinne, missä on +harakalla pesä ja missä tämä kovin mahtavana istuu alas katsellen. +Kyllästyy vihdoin harakka ketun katseluun ja kysyy: + +-- Mitä sinä liuhuparta siellä katselet? + +-- Katselenpahan, kun tässä olisi niin hyvä puu sukseksi. En ole +muualla missään näin hyvää suksipuuta tavannut. Arvelen tämän kaataa. + +-- Elä veikkonen, elä mitenkään sitä tee, hätäytyy harakka, -- elä +mitenkään kaada tätä puuta, sillä minulla on tässä pesä ja poikaset. + +-- Vai niin! No, jos annat yhden pojan syötäväkseni, niin en kaada, -- +kun sinulla kerran on tässä pesä. + +-- Olkoon menneeksi, ota se, elä vaan kaada! + +Kettu saa poikasen, syö, ja lähtee pois. + +Mutta toisena päivänä tulee hän uudestaan ja rupeaa samalla tapaa +katselemaan puuhun. + +Harakka taas kysyy: + +-- Mitä sinä häilyhäntä siellä taas katselet? + +-- Katsonpahan vain, kun en todellakaan mistään löydä näin hyvää puuta +suksipuuksi. Kyllä se minun täytyy sittenkin kaataa, täytyy! + +-- Elä veikkonen, elä mitenkään, sillä minullahan on tässä puussa pesä +ja poikaset. + +-- No, jos annat yhden poikasen syötäväkseni, niin en kaada. + +-- No olkoon menneeksi! + +Kettu saa poikasen, syö ja menee pois. + +Mutta kolmantenakin päivänä hän tulee uudestaan ja saa taas poikasen. + +Tuleepa sitten sen kolmannen päivän iltana varis harakan luo vieraaksi +ja kun harakka kertoo hänelle seikkansa, niin sanoo varis hänelle: + +-- No oletpas sinä aika pöhkö, kun annat poikasiasi mokomalle ja +mokomasta syystä. Olet tosiaankin, sanon, sillä millä se kettu tämän +tai muunkaan puun kaataisi, sillä kun ei ole kirvestä, ei kassaraa. Jos +se tulee vielä, niin sano vain niin, että milläs sinä pitkähäntä tämän +puun kaadat? Sano niin! + +Harakka lupasi ja varis lähti. + +Tuli sitten kettu neljäntenä päivänä taas puun juurelle ja sanoi: + +-- Pakana, kun en mistään löydä näin sopivaa puuta suksipuukseni. Kyllä +se minun täytyy kaataa. + +-- Mutta milläs sinä pitkähäntä sen kaadat? kysyi silloin harakka ja +kävi makeasti nauramaan. + +-- Vai niin, vai olet jo viisastunut, vai on varis käynyt sinua +neuvomassa! No, eipä mitään, pannaan mieleen, ja näytetään, että vielä +se neuvojakin kaipaa neuvoa! + +Ja hän lähti pois ja heittäytyi eräälle kauniille ahonrinteelle +kuolleen tavoin loikomaan kuten kerran kalaukkoa peijatessaan ja pisti +kielensä loitos ulos. Vähän ajan päästö lensi siihen se varis, joka oli +harakkaa neuvonut, ja rupesi kiihkeästi kiertämään kettua, jonka hän +katsoi kuolleeksi. Kierreltyään kotvasen kävi hän aivan lähelle tätä ja +nokata jyrskäytti tämän pitkällä olevaa, houkuttelevaa kieltä, jota hän +himoitsi. Mutta silloin kettu yhtäkkiä kaapsahti ylös ja koppasi +suuhunsa kieltähimoitsevan variksen ja vei pesälleen maukkaaksi +päivälliseksi. + + + + +Korpin laulu. + + +Olipa kettu kulkenut taas monta päivää saamatta mitään einettä ja hän +oli kovin nälkäinen ja alakuloinen. Sattuupa hän silloin tulemaan erään +ahon laitaan, jonka eräässä puussa istua kekottaa suuri korppi, iso +juustopala suussa. Ketulle valahtaa vesi kielelle ja hän rupeaa +tuumimaan, miten hän saisi tuon juustopalan. + +Heittäytyy hän silloin polvilleen puunjuurelle aholle, ottaa +kasvoilleen mitä makeimman ilmeen ja käy mitä herkimmillä hännän +häilyttelyillä sanojaan säestäen puhumaan korpille: + +-- Voi korppi-serkkuseni, kuinka sinä olet kaunis ja ihana, eipä sinun +puvullesi ja vaatteillesi, eikä koko olennollesi vedä vertoja mikään, +ei mikään. Mutta minkälainen sinun äänesi lienee, minkälainen sinun +laulusi, siitä ei minulla ole aavistusta, miten suloinen, miten ihana +se lienee. Sentähden, serkkukultaiseni, laulappas tässä lyhyt laulu, +anna armas heimolaiseni, armaan äänesi kaikua! + +Korppi ei voi kyllin ihmetellä tätä puhetta. Mitä tuo pitkähäntä +tarkottaa, ajattelee hän. Narraako vai todella ylistelee? Mutta mitäpä +hän narraisikaan, mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt? Ei, ei se +narraa, vaan todella ylistelee, todella kiittelee minua -- tuo mainio, +vilpitön ystävä. + +Ja hän täyttää ketun jalon toiveen ja makean pyynnön: avaa suuren +suunsa ja rupeaa laulaa ronkkumaan. Mutta silloin tuo suuri juustopala +putoaa suusta, ja samassa on harras ihailija poistunut puun juurelta -- +nyt hänen suussaan suuri juustopala. + + + + +Vuoroin vieraissa. + + +Antoipa kurki kerran ketulle kutsun tulla hänen vieraakseen. Antoi +kutsun, ja keitti velliä. + +Kun kettu tuli hänen vieraakseen, kaatoi hän vellinsä korkeaan, +ahdassuiseen kirnuun ja tarjosi sen siten vieraalleen. Mutta eihän +kettu siitä semmoisesta astiasta saanut mitään suuhunsa -- eihän hänen +päänsä mitenkään mahtunut sen suusta sisään. Hänen täytyi tyytyä vain +kielen maiskutteluun. Sensijaan kurki pitkällä kaulallaan koukki minkä +kerkisi velliä kirnusta suuhunsa ja oli tyytyväinen. + +Kun ei kettu mitään syönyt, kysyi kurki: + +-- Miks'ei vieras velliä syö, eikö se ole hyvää? + +-- Hyvää on, hyvää on, mutta minä syön sitten huomenna, kun tulet +meille vastavierailulle. -- Tulethan vastavierailulle huomenna, +serkkuseni? + +-- Tulen, tulen mielelläni. + +No tuli huomenna kurki vastavierailulle, ja kettu kaatoi vellinsä +suurelle, lavealle lautaselle. + +-- Käydään syömään, käydään syömään! + +Käytiin syömään sitä ketun velliä, mutta nytpä ei vuorostaan kurki +saanut mitään suuhunsa, sensijaan kuin kettu latki sitä kuin kauhalla +ikään. + +Kun kettu näki, ettei kurki syö mitään, kysyi hän tältä -- veitikka +sydämessä: + +-- Miks'ei vieras velliä syö, vai eikö se ole hyvää? + +-- Hyvää on, hyvää, mutta minä söin eilen tämän päivänkin tarpeeksi, +sanoi kurki, vaikka hänen mielensä teki niin syödä ketun keittoa ja +nälkä soitteli suolissaan. + + + + +Yleinen rauha eläinten kesken. + + +Kukko ja kana istuivat kettua paossa korkealla orrella, eivätkä +aavistaneetkaan, kun kettu yht'äkkiä ilmestyi heidän eteensä ja julisti +heille: + +-- Hyvät ystävät, nyt on tullut yleinen rauha eläinten kesken ja minä +sanon teille: tulkaatte alas, teille ei tehdä mitään pahaa! + +Sattuipa silloin tulemaan siihen eräs vanha ukonrahjus kylältä ja +sanoi, iskien silmää kukolle ja kanalle: + +-- Kah, mitäs ne nuo kaksi suurta koiraa juosta viuhottavat tänne +tuolta kylältäpäin! + +Silloin kettu rupeaa katselemaan, mistä päin oisi paras pakoon mennä, +ja sanoo: + +-- Vai niin, vai viuhottavat. Pitäisi tästä jo edelleenkin lähteä. + +-- No, no, mikäs kiire, mitäs pelkoa nyt, kun on yleinen rauha eläinten +kesken, lausuu ukko salamyhkäinen hymy huulilla. + +-- Niin, niin, vaan minä luulen, etteivät koirat tiedä tästä rauhasta +vielä mitään, lausuu kettu ja pinkasee pakoon minkä ennättää. + + + + +Jäniksen mahti. + + +Kerran kettu tapasi taas jäniksen ja sanoi hänelle: + +-- On siinäkin mies, jota ei kukaan pelkää. + +-- Kukas sinua sitten pelkää? pöyhisteli jänis. + +-- Voi veikkonen, kaikki, vastasi mahtavasti kettu. Minä kun vain tätä +häntääni näytän, niin kaikki lentävät ken minne kerkiää. Mutta sinua -- +milläs sinä pelotat? + +-- No lyödään vetoa, kummalla meistä on suurempi mahti, virkkoi jänis. + +-- Lyödään vain. + +Lyötiin vetoa ja lähdettiin astelemaan tietä pitkin. Tulipa siitä +lammaskatras eteen ja jänis, hoksaten, että tuossahan hänellä on hyvä +tilaisuus osottaa mahtiaan, yhtäkkiä hypätä kopsahti lammaskatraan +keskeen ja päästi pahan äänen. Arka lammaskarja siitä kovasti säikähti +ja lensi yksi sinne, toinen tänne. + +Silloin jänis oli voittanut vedon ja tästä riemusta hän rähähti +sellaiseen nauruun, että suu halkeili ristiin, rastiin. + + + + +Jäniksen itsemurha-aie. + + +Mutta valtasipa sentään jänöpojan kerran kova alakuloisuus ja hän sanoi +itselleen: + +-- Ei minua sentään kukaan pelkää! Kyllä minun mahtini on mitätöntä. Ja +sentähden: mitä maksaa elellä täällä, menenpä ja hukutan itseni tuonne +jokeen. + +Mutta mentyään joen rannalle kuuli hän jonkun hyppäävän edestään +veteen. + +-- Mikä se? Ken se siitä edestäni niin rutosti jokeen hyppäsi? Ka, +koppakuoriainen. -- No, enpä vielä hukuttaudukaan, kun tuo +koppakuoriainenkin minua niin pelkää, että hyppää edestäni sellaisella +kiireellä jokeen, en mitenkään! -- sanoi jänis itselleen. + +Ja hän kääntyi pois joen rannalta ja elellä puputtelee vielä nytkin. + + + + +Jäniksen viisaus. + + +Kerran jänis osotti aito kettumaista viisautta ja vieläpä ollessa ketun +kera asiassa. + +Tavatessaan toisensa asettivat he itselleen erään määräpaikan ja löivät +vetoa, kumpi heistä ennemmin hyppäisi sen toiselle puolelle. Se joka +ennemmin hyppää, se saa osuuden toisen valtakuntaan. + +Kettu sanoi: + +-- Jokos sitä koetellaan? + +Jänis virkkoi: + +-- Elähän vielä, annahan kun tässä ensin vähän ajattelen. + +-- No ajattele, ajattele sitten, eläkä lorvaile! + +-- No, no, ajattelenhan tässä parast'aikaa! + +Sitä ajattelua odotellessaan kääntyi kettu jotakin katsomaan. + +Silloin jänis virkahti että "jo ajattelin!" ja hypätä kopsautti +määräviivan toiselle puolelle ja sai osuuden ketun valtakuntaan. + + + + +Hiirten apu. + + +Sattuipa kerran karhu tarttumaan metsämiehen ansaan. Hoikka oli lanka, +mutta vahvoissa puissa kiinni, niin että karhu jäi kuin jäikin ansaan +kiini. No hän, kun ei päässyt, nukahti siihen. + +Tuli siihen hiiriä kopare ja ne alkoivat pitää kisaa karhun tienoilla. +Karhu tuosta heräsi ja koppasi puolenkymmentä kisaavaa pikkuelävää +kouraansa ja aikoi pistää ne kaikki kerralla suuhunsa. + +-- Elä, veikkonen, elä meitä syö, me teemme sinulle vielä joskus hyvän +työn, valittivat ja rukoilivat hiiret. + +-- Huih, teistäkö hyväntyön tekijöiksi, hymähti pilkallisesti karhu. +Vaan kun tosiaankin olette niin vähäpätöisen mitättömiä, niin enpä +teitä syö, vaan saatte mennä minne haluatte. + +Ja samassa hän viskasi heidät loitos luotaan. Ja nukahti taas. + +Mutta kun hän keräsi, huomasi hän olevansa vapaana. Lanka oli +keritetty. + +-- No, kukas tämän teki! kysäsi hän tyhmän-ällistyneesti. + +-- Me, vastasivat äsken vapautetut hiiret siitä lähitienoolta. Me +nakertelimme solmun auki, teimme sen lupaamamme hyvän työn. + +-- Vai te, vai teitte te sen lupaamanne hyvän työn, lausui karhu +hämmästyneen-nolostuneella äänellä ja lähti lönkkimään pois. + +Sen pituinen se. + + + + +Buden laulu. + + +Kerran susi tapasi koiran ja sanoi tälle: + +-- Nyt veikkonen toimita kuinka tahansa minulle jotain syötävää, +minulla on semmoinen nälkä! + +Koira sanoi: + +-- Ka, talossa olisi häät ja helposti voisin viedä sinut väkijoukon +lomitse pitopöydän alle, jossa on kaikkea yllinkyllin, mutta sinun +pitäisi olla siellä niin hiljaa, niin hiljaa, jotta ei kuuluisi +hiiskaustakaan, muuten käy hullusti. + +-- Ole, veikkonen, minäkö en olisi hiljaa! Kuinka sitä kysytkään! + +-- No, tule sitten! + +Koira lähti viemään sutta pitopöydän alle ja saikin sen sinne. Ja +siellä oli, niinkuin koira oli sanonut, kaikenlaista yllinkyllin, ja +susi alkoi ahmimalla syödä niitä. Mutta siellä oli myös eräässä kipossa +jotain väkevää juotavaa ja susi ryyppäsi siitä palan paineeksi. +Ryyppäsipä muutenkin. Mutta siitä tuli hän kovaan humalaan. + +Ja hän tahtoi kaikinmokomin laulaa -- häiden kunniaksi. Mitäs, kun +muutkin laulavat! + +Koira varotteli: + +-- Elä, veikkonen, elä, veikkonen, siitä voi turmiot tulla! Elä +hiiskahdakaan! + +-- Vielä mitä, -- mitkä turmiot siitä! Laulan kuin laulaakin! + +-- Elä laula, minä sanon vakavasti! + +Mutta mitäs se susi välitti sellaisessa hääinnossa, hän lauloi niin, +että tupa raikui. + +Mutta voi sitä suden kohtaloa sen laulun johdosta. Hääväki, keskeyttäen +juhlimisensa, koppasi yht'äkkiä korennot käsiinsä ja rupesi antamaan +sutta selkään niin että luut ruski. Ja niin kovan selkäsaunan sai +susiparka laulustaan, että sen selkä on siitä tönkkönä vielä tänäkin +päivänä. + + + + +Suuret syömäjuhlat. + + +Tahtoivatpa karhu ja susi pitää kerran oikein suuret syömäjuhlat ja +vain kahden, ilman kettua, ilman ketään. Tappoivat he sitä varten pari +kolme lehmää ja määräsivät juhlapäivän. + +Kettu kun sai kuulla tuosta, päätti tehdä kuomaksille pienen kepposen, +eikä aivan pientäkään: pilata kokonaan kuomaksien pito-ilot ja päästä +itse niiden pääosakkaaksi. + +Hän otti sitä varten palvelukseensa kissan, kissan ylen marisevaisen ja +julmannäköisen, ja kun oli tehnyt sen, meni pitojen valmistajain luo ja +sanoi: + +-- Minä tulisin myös pitoihin, mutta minulla on sellainen vieras, etten +sen kera uskalla tulla! + +-- Mikä vieras se on, minkänäköinen se on? kysäsivät pitojen +valmistajat kohottaen korviaan. + +-- No ompahan semmoinen mokoma, ei kovin suuri, eikä kovin pienikään, +sellainen pitkäviiksi, pitkähäntä marrittaja. En minä hänestä muuten +välittäisi, vaan sillä kun on se ääni sellainen, -- jotta kerrassaan +luonnon ottaa! + +-- No tuohan hänet tänne juhlaamme, niin emmeköhän tuosta selvinne! On +sitä tässä sentään monenlaista pitkähäntää nähty, niin että eiköhän +häntä tuotakin kestettäne, mahtailivat juhlan valmistajat, ja kutsuivat +ketun vieraineen juhliinsa. + +Tuli sitten pitojen alkamishetki ja karhu ja susi saapuivat +juhla-asuissa pitopaikalle. Arvelivat ensin käydä heti ateriaan +käsiksi, mutta sitten muistivat sopimuksensa ketun kanssa ja kävivät +vuottamaan vieraitaan. Asettuivat ylen mahtaviin asentoihin pitopöydän +taa ja kävivät silmäilemään kankaalle, mistä päin piti vieraiden tulla. + +Eikä aikaakaan kun jo alkoi kankaalta kuulua risujen rapse ja jalan +kapse. Sieltä ne tulevat, sanoivat odottelijat toisilleen ja korjasivat +asentoa. Onpa lysti nähdä, mikä pöpö sieltä tulee, tuumivat he hetken +päästä pilkallisesti toisilleen. + +Kettu ja kissa lähenivät. Kissaa ei vielä näkynyt, mutta ketun +kolmikulmainen pää ja pystyt korvat jo vilkkivät puiden lomista. No +eipä se ainakaan ole suuren suuri, kun ei vielä näy, vaikka kettu jo +näkyy, tuumivat toisilleen odottelijat ja taas naurahtivat +pilkallisesti. + +Mutta samassa alkoi kuulua kankaalta omituinen, pitkäveteinen, +pahaääninen marina, hiukan sammakon kurinaa muistuttava, pitkäveteinen +ja omituisesti hiljenevä ja koveneva. Se jo hiukkasen hipasi karhun ja +suden sydäntä, jo hipasi ja säpsähytti, ja he jo tuumasivat toisilleen, +että mikähän otus se oikein lieneekään! No, eihän he sentään vielä +malttiaan menettäneet. + +Mutta samassa kissa ilmestyy heidän näkyviinsä, -- tuo pitkäviiksinen, +pitkähäntäinen, pahasti mariseva olento. Lähestyy selkänsä korkeaan +köyryyn nostaen ja maristen mitä surkeimmalla äänellä ja samalla mitä +ilkeimmästi irvistäen ja väliin sylkeä sähistäen. + +Silloin hipasee jo karhun ja suden sydäntä aivan arveluttavasti ja jopa +katoaa myös heidän juhlallinen asentonsa, ja he jo rupeavat kovin +omituisesti katselemaan toisiinsa. Lempo, tämä taitaa ollakin eri otus, +arvelevat he. + +Ja kun kissa alkaa sitten, heihin tiukasti tuijotellen, yhä lähestyä +heitä, astua vakain askelin juhlapöytää kohti, ja kun kettu vielä +jättäytyy hiukan jälelle, niin jopa eivät juhlanpitäjät kestä +paikoillaan, vaan hyökkäävät kumpikin pakoon, toinen pitkään puuhun, +toinen suuren risukasaan, unohtaen juhlansa, pöytänsä. Eivätkä uskalla +piilopaikoissaan hiiskahtaa. + +Kettua tämä naurattaa makeasti, mutta hän tahtoo saada nautintonsa +vielä täydellisemmäksi. + +Sentähden hän osottaa kissalle hukan vilkkavaa korvaa risukasasta, ja +kissa kun näkee sen, töytää heti sitä kohti. Mutta sitä ei suden luonto +kestä, vaan hän nähdessään kissan lähestyvän, syöksähtää äkkiä pois +piilopaikastaan ja ryntää samaan puuhun, mihin karhu oli mennyt. Vaan +tämä taas säikähdyttää karhun niin, että hän ryntää sieltä puustaan +alas ja iskee sutta vastaan niin kovasti, että he putoavat molemmat +sieltä alas. Ja siitä pudottua molemmat hirmuisella voimalla pakoon +metsään, josta eivät suinkaan palaa takaisin. + +Niin jäi ketulle ja kissalle koko suuri syömäpöytä ja ketun toivo +päästä näiden suurten juhlain pääosakkaaksi toteutui. + +Semmoinen satu se! + + + + +"Saarnamies". + + +Toisen kerran tuli kissan avulla petetyksi paitsi karhua ja sutta itse +kettukin. Sen teki mies. + +Hän istui joen rannalla ja pesi tuohia. + +Tuli siihen karhu ja kysyi, että mitä sinä teet? + +-- Pesen karhun suolia, vastasi mies. + +-- Mitenkä sinä vanha mies olet karhun saanut?, kysyi karhu hämmästyen. + +-- En minä olekkaan, vaan minun apulaiseni Saarnamies, se sen sai, minä +vain tässä pesen suolia. + +-- Mikä se semmoinen Saarnamies on ja missä se on? kysyi karhu enemmän +hämmästyen. + +-- Apulaiseni, niinkuin jo sanoin, ja on tuolla pirtissä, sanoi mies ja +jatkoi rauhallisesti tuohien pesentää. + +Tästä täytyy mennä sanomaan toisille, arveli karhu ja jätti miehen. + +Tuli siitä susikin miehen luo ja kysyi: + +-- Mitä sinä teet? + +-- Suden suolia pesen. + +-- Mitenkä sinä vanha mies olet suden saanut? + +-- En itse, vaan apulaiseni Saarnamies, se sen sai, minä vain tässä +pesen suolia. + +-- Mikä se semmoinen Saarnamies on ja missä se on? + +-- Apulaiseni, niinkuin jo sanoin, ja on tuolla pirtissä. + +Tästä täytyy mennä toisille sanomaan, arveli susi ja meni metsään. + +Sitten tuli vihdoin kettukin miehen luo ja joutui samanlaiseen +keskusteluun hänen kanssaan. + +Kohtasivat he sitten toisensa metsässä ja kertoivat toisilleen, mitä +mies oli sanonut. Tulos tästä tapaamisesta oli, että he tahtoivat +kaikin mokomin nähdä Saarnamiehen. + +Menivät he miehen luo ja ilmottivat halunsa -- kysyivät häneltä, +mitenkä se olisi mahdollista. + +-- Siten, että laitatte suuren juhlapöydän pirttiin ja sitten menette +ken minnekin piilopaikkaansa sitä vuottamaan. Minä pidän Saarnamiestä +sen aikaa poissa pirtistä ja sitten päästän sisään. Mutta tietäkääkin, +että teidän täytyy olla piilopaikoissanne tuiki hiljaa, muuten käy +huonosti. + +Karhu, susi ja kettu suostuivat tähän. + +Ja he laittoivat suuren juhlapöydän miehen pirttiin ja asettuivat: +karhu uunille, susi lattian alle ja kettu päreortten päälle +Saarnamiestä vuottamaan. + +Mies aukasi tuvan oven ja Saarnamies -- pitkäviiksi ja pitkähäntä kissa +-- hyppäsi sisään ja samalla pöydällekin. Siellä se rupesi kovin +maristen syömään pöydän herkkuja. + +Karhu ja kettu näkivät tämän mahtavan miehen, mutta susi oli asettunut +selin pöytään eikä nähnytkään lattianraostaan häntä. Sentähden hän +käännähti piilopaikassaan ja samalla sattui hänen korvansa +vilkahtamaan lattianraossa. Sen huomasi kissa ja syöksähti pahoin +sähisten kiinni siihen. Sitä ei odottanut susi ja säikähti +pahanpäiväisesti siitä sekä hyppäsi pois lattian alta. Kissa kun näki, +että täällä oli tämmöinen elävä, säikähti hänkin ja syöksähti uunille. +Mutta täällä ei karhun luonto kestänyt tätä asiainkäännettä ja +ryöpsähti nurinniskoin lattialle. Kissa nähdessään, että täällä oli +vielä suurempi elävä, kauhistui siinä määrin ja potkasihe kohti ketun +olinpaikkaa, päreortta. Siellä oli kettu tähän asti ollut rauhallisena, +mutta nyt ei hänenkään luontonsa enää kestänyt, vaan lennähti hän +sieltä suden ja karhun selkään ovensuussa. Siitä nämä syöksähtivät ulos +ovesta ja samaa tietä meni kettukin, ja niin jäi suuri juhlapöytä +miehen ja kissan kahden nautittavaksi. + + + + +Sota ja sodan seuraukset. + + +Olivat susi ja koira ystävyksiä, mutta sitten kerran riitaantuivat. +Sanoi susi koiralle: + +-- Ja koska nyt on tullut riita välillemme, niin kokoa sinä kaikki +piha-eläimet puolellesi, minä taas kokoan kaikki metsäeläimet +puolelleni ja pannaan käymään julma sota keskellämme. + +-- Tehdään niin, sanoi koira tyynesti. + +Ja koira kokosi lehmän, sian, lampaan ja kissan omalle puolelleen ja +susi karhun, ketun, ilveksen, jäniksen ja oravan omalle puolelleen, ja +pantiin toimeen suuri sota suden ja koiran keskelle. + +Kun sotajoukot lähenivät toisiaan, niin kuiskasi koira kissalle, +viiksisuulle, että: + +-- Lyykistäydyppäs nyt oikein matalaksi ja hiivi nopeaan ja kenenkään +huomaamatta karhun alle ja tartu yhtäkkiä hänen kurkkuunsa, ja pysy +siinä niinkauan kuin jaksat. + +-- Hyvä, sanoi kissa ja hiipi matalana, kenenkään huomaamatta suden +sotajoukon puolelle, ja tarttui yht'äkkiä karhun kurkkuun ja jäi siihen +riippumaan. Karhu, joka ei aavistanut tällaista, säikähti tästä +pahanpäiväisesti ja karjasten: "kuka se minun kurkkuuni tarttuu!" +kellahti selälleen. + +Silloin suden sotajoukon valtasi suuri kauhu ja hämminki, kaikki +lähtivät vilistämään pakoon, ken minnekin, ja sota oli voitettu. Orava +huomattuaan tämän kiipesi puuhun ja löi kahta kämmentänsä yhteen ja +huutaa huikahutti: + +-- No nythän on tapahtunut kuulumaton kumma, kun koiran sotajoukon +pienin elävä kaatoi meidän sotajoukkomme suurimman elävän, -- nyt en +minä enää maassa liiku. + +Ja siitä päivin onkin hän pysytellyt puussa. + + + + +Kissan ainoa taito ja ketun konstipussi. + + +Kerran matkustivat kissa ja kettu yhdessä. Kissa oli kovin peloissaan +ja sanoi: + +-- Minä pahoin pelkään, että joudumme tästä vielä kovaan paikkaan! + +Kettu sanoi: + +-- Elä pelkää mitään, minulla on suuri konstipussi mukanani, ja sen kun +vain avaan, niin ei mikään vaara kohtaa. + +-- Minulla taas ei ole muuta kuin yksi ainoa taito, sanoi kissa. + +Tulipa siitä suuri koirajoukko vastaan ja hyökkäsi matkustavaisten +kimppuun. Kissa pääsi kiipeämään puuhun, mutta kettu jäi koirain +kynsiin. Ketun voivotellessa ja huutaessa apua huusi kissa puusta: + +-- Minut pelasti se ainoa taitoni, mutta missä se on se sinun suuri +konstipussisi? + +-- Voi, voi, se jäi kotiin, vaikeroitsi kettu ja töintuskin pääsi +koirain hampaista. + + + + +Karhun halu saada lihaa. + + +Tapasi karhu kerran ketun lihaa syömässä. Hänelle valahti vesi suuhun +ja hän kysyi: + +-- Mistä sinä velikulta, lihaa sait? + +-- Hmh, saat sitä sinäkin, kun vain menet tuonne aholle. Siellä seisoo +eräs vanha hevonen, ja sen alahuuli on putoamaisillaan. Kun vain +hetkisen odotat, putoaa se ja siitä saat lihaa aivan kylliksesi. + +No, karhu lähti osotetulle paikalle odottelemaan vanhan hevosen huulen +putoamista. Odotti, odotti, mutta eihän se pudonnutkaan. Ei, vaikka +kuinka kauvan odotti. Nolona tuli hän ketun luo ja sanoi: + +-- Eihän se pudonnutkaan! + +-- Sekö alahuuli? + +-- Se. + +-- No mene uudestaan ja jos ei se nytkään rupea putoamaan, niin mene +hevosen takapuolelle ja nykäse sitä vähän hännästä. Silloin se putoaa +-- sen kun hevonen herää ja ravistaa päätänsä. + +-- Hyvä, teen niin! + +Karhu meni uudestaan hevosen luo ja kun se huuli ei ruvennut nytkään +putoamaan, meni hän hevosen takapuolelle ja nykäsi sitä vähäsen +hännästä. Silloin hevonen heräsi, ja antoi nykäisijälle sellaisen +potkun, että se lensi monen sylen päähän hevosesta, eikä tullut toista +kertaa sen huulen putoamista odottamaan. + + + + +Karhun mahtava kyyti. + + +Sattuipa kerran karhu olemaan makaamassa heinäladossa, ja sinne tuli +rovastilan renki hakemaan heiniä heinähäkillä. Kallistettuaan häkin +sopivasti ladon oven eteen, meni renki heinälatoon ja rupesi mättämään +heiniä hangolla häkkiin. Mutta hanko sattui jotenkin pistämään karhua +ja tämäkös siitä ryöpsähti kohti ladon ovea. Mutta kun sen edessä oli +heinähäkki, joutui hän siihen ja tämä taas hänen tähtensä kallistui +oikeaan asentoonsa ja tästä kaikesta taas säikähti hevonen ja lähti +hirveätä vauhtia kylään päin juoksemaan. Karhu tapautui häkin laitoihin +ja lähti siinä mahtavana pystyasennossa ajamaan kylään päin. + +Kun hän näin ikään ajoi kylän läpi, niin kaikki vastaan tulevaiset, +pastori, lukkari ja vallesmanni, jäivät suuresti ihmettelemään, että +mistä se rovasti ajoi niin hirmuista vauhtia ja niin äkäisen näköisenä. +Ei edes tervehdystäkään kellekään tehnyt! + +Mutta kun karhu saapui rovastilan pihaan, niin rovasti kammarissaan +säikähti pahanpäiväisesti, että mitenkä se piispa nyt näin +sopimattomalla ajalla saapui pappilaan, ja hän hyökkäsi kiireellä +korkeata vierasta vastaanottamaan. Mutta suuripa oli rovastiukon +hämmästys, kun näki pihaan ajaneen karhun, itsensä ilmeisen karhun. +Mutta tämä hämmästys ei kestänyt kauvan, vaan muuttui kohta iloiseksi +riemuksi, sillä karhu otettiin kiinni ja pidettiin sen saannin johdosta +suuret, mainiot peijaiset. + + + + +Kumpi näkee ennemmin päivännousun eli Sian viisaus. + + +Kettu se tahtoi olla kaikkia viisaampi kaikessa ja löi kerran vetoa +sian kanssa, kumpi ensiksi näkisi päivän nousun aamulla. Sika ei +virkkanut mitään, löi vaan vetoa ja liippasi silmäänsä. + +Ruvettiin siitä yhdessä maata erään vuoren juurelle, laaksoon, jonka +toiselta puolelta nousi toinen vuori. Kettu rupesi maata tuohon toiseen +vuoreen päin, jonka takaa oli päivä nouseva, uskoen siten näkevänsä +ennemmin päivän nousun, mutta sika asettui maata siihen vuoreen päin, +jonka takaa päivä ei ollut nouseva, -- jolle asettumiselle kettu +makeasti nauroi. + +No, aamulla kun päivä nousi, näki sika ensiksi sen, sillä sen säteet +sattuivat ensiksi sen vuoren harjaan, johonka hän katseli, eikä sen, +jonne päin kettu katseli. Nousi siis ylös ja röhkäsi: + +-- Röh, röh, johan se päivä nousee! + +-- Mitä, joko se nousee? Eikö mitä, lausui kettu. + +Mutta kun hän käännähti katsomaan samaan suuntaan kuin sika, huomasi +hän päivän todella nousevan ja myönsi häpeällä sian hänet voittaneen. + + + + +Susi etsimässä ateriaansa. + + +Kerran käveli susi nälkäisenä metsässä ja tapasi sian porsaineen +aholla. Ahaa, tuostahan minä saankin aterian, sanoi itsekseen ja tuli +sikaperheen luo. Sanoi emäsialle: + +-- Kuulehan, minä syön poikasi! + +-- Elä veikkonen vielä syö, anna minun ne ensin kastaa. Ne ovat vielä +kastamattomia. + +-- No kasta heidät sitten! + +Sika kokosi porsaat ja vei ne joen rannalle, josta äkkiä syöksähti +veteen ja ui joen toiselle rannalle, ja pelasti siten poikansa sekä +itsensä. + +Susi nolostui suuresti tuosta ja lähti alakuloisena uutta parempaa +tilaisuutta etsimään. + +Tuli hän kahden pässin luo, jotka riitelivät kovasti keskenään. No nuo +riitapukarit minä syön, ajatteli susi ja sanoi pässeille: + +-- Kuulkaapas, minä syön teidät. + +-- Elä veikkonen vielä syö, anna meidän ensin sopia, sillä muutenhan me +vielä sinun vatsassasikin riitelisimme ja pilaisimme nautintosi. Anna +meidän ensin sopia. + +-- No sopikaa sitten! + +Silloin pässit lähtivät voimainsa takaa pinkasemaan taloon päin ja +pääsivät siten suojaan sudelta. + +Susi tuli entistä alakuloisemmaksi ja lähti aivan epätoivoisena +jatkamaan matkaansa. + +Eräällä kedolla kohtasi hän kuitenkin kaksi pukkia, ja hän lausui, +sydämessään iloiten, heille: + +-- Syön teidät. + +-- Elä veikkonen heti syö, vaan odota, kunnes laulamme tässä pienen +iltaveisuun. + +-- No laulakaa sitten! + +Vuohet nostivat silloin kovan huudon ja herättivät lähitalon huomion, +josta tuli väkeä ajamaan suden kauvas pukkien luota. + +Jopa susi tuli surulliselle mielelle tästä kaikesta, ja hän sanoi +itselleen ylen onnettomana: + +-- No olinpa minä aika hullu, kun annoin kaikkien pettää itseäni! +Olinko minä pappi, että minun piti ruveta vuottamaan porsaitten +kastamista, ja olinko minä mikään tuomari, että minun piti odotella, +kunnes pässit sopisivat? Ja olinko minä vihdoin mikä lukkari, että +minun piti ruveta vuottelemaan vuohien iltaveisuuta! Ei, ei, ei minusta +tule enää mitään ja parasta taitaa olla kuin päätän päiväni. + + + + +Suden vierailu sian, pässin, jäniksen ja kukon luona. + + +Pitivätpä sika, pässi, jänis ja kukko kerran asuntoa yhdessä, omassa +rakentamassaan pirtissä metsässä. Kerran he näkivät suden tulevan +heille vieraiksi. He tiesivät hänet pahaksi vieraaksi ja sentähden +varustautuivat häntä sen mukaa vastaanottamaan. Sika sanoo: + +-- Oh, kyllä minä sille näytän, minä torahampaillani sitä noin ikään +reidestä sipasen! + +Pässi päkättää: + +-- Minä sitä noin ikään vasten otsaa pusken. + +Jänis sanoo: + +-- Minä sille näin ikään vasten naamaa irvistän. + +Kukko kiekuu: + +-- Minä sille näin ikään siipeä lyön ja huudan kohti kitaa "lähde +lietsuun, lähde lietsuun!" + +Näin urmakasti he päättivät ottaa vastaan lähestyvän vieraansa. + +No, tulee susi tupaan. + +Samassa silmänräpäyksessä töytää sika minkä kerkiää pöydän alle, käyden +siellä hätäisesti hampaita louskuttamaan, pässi kavahtaa penkille +pöydän taa ja käy siellä kauhistuneena päkättämään, jänis keikahtaa +uunille ja alkaa siellä surkeasti lelettää ja kukko lentää ryöpsähtää +orrelle, jossa alkaa hirmuisen hätä-kiekunnan ja siivenlyömisen. Niin +urmakasti he ottivat vieraansa vastaan. + +Mutta kummiinsapa joutui itse susikin tästä. Hän katseli hetken kaikkea +tätä, katsoi sikaa, katsoi pässiä, katsoi jänistä ja kukkoa, ja sitten +pudisti päätään ja lähti kiireisesti pois tuvasta. Ja tultuaan +pesälleen kertoi hän siellä pojilleen: + +-- Olipa se vastaanotto ja talonväki! Kun minä menin tupaan, niin mikä +lie vanha akka töydännyt pöydän alle ja alkanut siellä hampaitaan +louskuttaa, räätäli päkkäotsa taas oli pöydän takaa minut saksillaan +pistää ja poika pihkakoipi kiipesi uunille ja alkoi siellä tehdä +taikoja ja vihdoin kukkokiekuu punasilmä lensi orrelle ja alkoi sieltä +koko maailmaa apuun huutaa! Ei siellä voinut mitenkään pitempään +viipyä! + + + + +Vanhan miehen kertomus. + + +Vanha mies kertoo: + +Satuinpa minä kerran pyytämään yösijaa talosta, jossa kävi pahamies. +Minulle vastattiin: + +-- Kyllä muuten mielellämme antaisimme, mutta tässä meillä käy öisin +vitsaahousu ja mitenkä sinä miekkonen voinet tässä saada rauhaa. + +-- Kyllä minä saan, sanoin minä, olkaa huoleti minun puolestani! +Minulla on näettekö semmoista kansaa mukana, joka kyllä selviää yksistä +vitsahousuista! + +-- No, ole häntä sitten! + +Ja minä kävin viettämään yötäni talossa, jossa kävi öisin pahamies. +Asetin joukkoni omille paikoilleen tuvassa: kukon pöydälle, sian penkin +alle, kissan uuninedustalle, pässin oven suuhun ja pukin eteiseen sekä +kävin muiden kera nukkumaan. + +No kun yö tuli, niin tuli vitsahousu tupaan ja alkoi kuukkia siellä. +Mutta kun se tuli pöydän luo, niin kukko sitä nokkasi keskelle kuonoa, +kun se meni penkin luo, niin sika sitä haukkasi reiteen ja kun se meni +uunin edustalle, niin kissa siltä repi siinä toisen silmän, ja kun se +meni oven luo, niin pässi sitä puski kylkeen ja kun se lähti tuvasta ja +tuli ulko-ovelle, niin pukki antoi sille sellaisen takapotkun, että se +lensi monen sylen päähän pihalle. + +Niin lähti vitsahousu pois tuvasta, ja kun se piestynä ja revityin +silmin tuli kotiin, niin olipa sillä kertomista käynnistään: + +-- Se oli vasta kerta! sanoi hän. Kun menin pöydän ääreen, niin eikös +siinä istu räätäli ja nappase saksillaan kappaletta nenästäni ja kun +menin penkin luo, niin siellä seisoo nikkari työssään ja sipasee +höylällään minulta palan reidestäni ja kun menin lieden luo, niin +siellä kaivaa emäntä kalavartaalla toisen silmän päästäni, ja kun +rupean lähtemään ovesta, niin siellä lyö suutari minua lestillään +kylkeeni ja kun yritin ulko-ovesta ulos, niin siellä antaa isäntä +minulle sellaisen potkun, että lensin monen sylen päähän pihalle. Se +oli kerta, se oli kerta! päätti pahamies kertomuksensa. + +Semmoinen oli vanhan miehen kertomus yön vietosta talossa, jossa kävi +pahamies. + + + + +Kettu tuomarina. + + +Rupesipa karhu käymään miehen kaurahuuhdassa. Käy, käy, joka päivä käy +tallaamassa ja repimässä kaunista, valmistuvaa viljaa. Silloin mies +vihdoin päättää panna loukun karhua varten lähelle huuhtaa. Paneekin +sen, ja toisena päivänä tarttuu karhu siihen. + +Karhu siinä rimpuilemaan ja kauheasti mörisemään. Rimpuiltuaan ja +möristyään puolisen päivää, saa hän vihdoin jalkansa irti loukusta ja +lähtee etsimään miestä, voidakseen hänet syödä. Löytääkin hänet ja +ilmottaa hänelle aikeensa. Mies sanoo siihen: + +-- Elä veikkonen tutkimatta syö, lähdetään ensin etsimään tuomari ja +annetaan hänen asia ratkaista. + +-- No mennään! + +Ja lähdetään etsimään tuomaria. Tulee kettu vastaan. Kysytään häneltä, +eikö hän rupeisi heille tuomariksi. No mikä on asia? kysyy kettu. +Sellainen ja sellainen -- hänelle asia juurta jaksain selvitetään. +Kettu kuultuaan tämän suostuu toimeen. Mutta sanoo: + +-- Ensin on käytävä paikan päällä asiaa aprikoimassa, sitten vasta +käydään lopullista harkintaa pitämään! + +No, mennään paikan päälle, kaurahuuhdan laitaan, jossa loukku on, +siihen seisahdutaan. Kettu kysyy, osottaen kaurahuuhtaa, karhulta: + +-- No tässäkö sinä olet käynyt viljaa tallaamassa? + +-- Siinä. + +Sitten osottaa kettu loukkua ja kysyy mieheltä: + +-- Entä, tässäkö on se laitos, johon karhu tarttui? + +-- Siinä. + +-- No laitapa sitten, virkkaa hän edelleen miehelle, loukkusi siihen +kuntoon missä se oli ennen laukeamista! + +Mies laittaa. + +-- No käyppäs sinä karhu tuohon loukkuun ja näytä tarkoin, mitenkä sinä +siihen tartuit, sanoo sitte kettu karhulle. + +Karhu näyttää. Mutta silloin loukku laukeaa ja karhu jää eturuumiistaan +kiinni siihen. Miehen hämmästellessä ketun toimia sanoo kettu hänelle: + +-- Lyö päälle, lyö päälle, siinä oikeus, siinä tuomio! + + + + +Miesten syöjä ja karhujen sitoja. + + +Kerran mies kynti kaskihalmetta ja kun hevonen potki ja vinkui, niin +sanoi hän sitä karhun syötäväksi. + +-- No, kun kerran lienee minun syötäväni, niin anna tänne! ilmestyi +karhu halmeen laitaan ja lausahti miehelle. + +Mies säikähti suuresti tästä, eikä tietysti tahtonut mitenkään antaa +hevostaan karhulle, vaikka se olikin potkija ja vinkuja. Lausui hän +karhulle rukoilevasti: + +-- Elä veikkonen vielä heti vaadi, vaan tule ottamaan vasta huomenna! + +-- No, olkoon menneeksi! Mutta silloin sinun on oltava varmasti tässä +hevosinesi, tässä samassa paikassa! + +-- Olen, olen. + +Karhu meni metsään, mies lähti alakuloisena hevosineen kotiin. + +Tuli häntä vastaan kettu ja kysyi, että miksi mies oli niin +alakuloisella mielellä, Niin ja niin, kertoi mies hänelle asiansa. + +-- Voi veikkonen, kuinka vähään sinä hätäydyt, lausui kettu asian +kuultuaan ja tarjoutui miehelle apulaiseksi huomenna, jolloin karhu +tulisi hevosta hakemaan. + +-- Hyvin mielelläni otan sinut apuun, lausui mies ja kiitti +kiittämistään kettua. + +He määräsivät ajan ja yhdyntäpaikan ja lähtivät omille teilleen. + +Huomenna he kohtasivat toisensa määräaikana määräpaikassa. Siinä opetti +kettu miestä: + +-- Kun nyt menet määräpaikkaasi, niin elä hätäile eläkä hämmästele, +vaan ole niinkuin ei olisi tapahtunut mitään! Kun sitten karhu rupeaa +pyytämään hevosta, elä anna heti vastausta, vaan kuuntele kunnes minä +alan rämistellä ja kolistella kovasti metsän laidasta. Silloin karhu +kysyy sinulta: "mikä se on?" Sinä vastaat: "Se on miesten sitoja ja +karhujen tappaja ja taitaa se sinutkin tappaa." "Voi, voi, sanoo +silloin karhu, minne minä nyt? sehän syö minut tuohon paikkaan!" +Silloin sinä sanot: "käy tuohon kantturaksi reen viereen!" Tämän kun se +on tehnyt, menee loppu itsestään, ei muuta kuin teet vaan, miten sieltä +metsän laidasta käsken. Muistatko nyt? + +-- Muistan, muistan, vakuutti mies sanomattoman iloisena. + +No, meni mies hevosineen karhunkohtaamismääräpaikkaan ja kettu meni +metsään. + +Tuli sitten karhu määräpaikalle ja pyysi heti hevosta. Mies ei antanut +heti vastausta, vaan kuulosteli, kunnes rupesi metsän laidasta +kuulumaan pahaa räminää ja kolinaa. Karhu säikähti tuota ja kysyi: + +-- Mikä se? + +-- Se on miesten sitoja ja karhujen tappaja ja taitaa se sinutkin +tappaa. + +-- Voi veikkonen, mihinkäs minä? Sehän syö minut tuohon paikkaan. + +-- Käy tuohon kantturaksi reen vierelle! + +Karhu ihastui tästä mainiosta ehdotuksesta ja kävi heti kantturamaiseen +asentoon reen vierelle. + +Nyt tuli kettu lähemmä halmetta ja kysyi kolealla äänellä mieheltä: + +-- Mikäs siinä sinulla reen vieressä on? + +-- Ka kanttura, niinkuin näet, vastasi mies. + +-- Vai kanttura! Mutta miksi et kantturaa kumoon kaada? Ennen mies aina +moisen hyvän kantturan kumoon kaatoi. Kaada pois! + +-- Elä veikkonen pahasti kaada; kuiskasi silloin karhu pyytävästi +miehelle. + +-- Ka, voipihan tuon kaataa, tuumi mies ketulle ja kaatoi karhun +kyljelleen. + +-- No, etkö kaadettua kantturaa rekeen nosta? jatkoi repo halmeen +laidasta. Ennen mies aina kaadetun kantturan rekeen nosti. Nosta pois! + +-- Elä veikkonen rutosti nosta, kuiskasi karhu miehelle pyytävästi. + +-- Ka, voipihan tuon nostaa, sanoi mies ketulle ja nosti karhun kankien +avulla rekeen. + +-- No, nyt kai sen nuorinnetkin, sanoi repo metsän laidasta. Ennen mies +aina suuren kantturan rekeensä nuoritsi. Nuoritse pois, nuoritse pois! + +-- Elä veikkonen lujasti nuoritse, kuiskasi karhu miehelle nöyrästi, -- +nuoritse varovasti! + +-- Voipihan tuon nuoritakin, lausui mies ketulle ja nuoritsi karhun +rekeen. + +-- No, nyt kai kantoinesi kotiinkin ajanet, virkkoi kettu metsän +laidasta ja mies, huomaten juonen, lähti kiireellä ajamaan kotiaan +kohden ja piti siellä vielä samana iltana suuret karhun peijaiset. + + + + +Pojan konstit eli Eläimet lattian alla. + + +Oli kerran pieni poika, oli mäkeä laskemassa. Laski, laski, tuli siihen +jänis ja sanoi: + +-- Ota minuakin liukumaan? + +-- Otan, otan, tule, sanoi poika ja asetti jänön kelkkaansa. Sitten vei +sen kotiinsa ja pani lattian alle. + +Toisena päivänä laski hän taas mäkeä ja tuli kettu pyytämään päästä +hänen kanssaan mäkeä laskemaan. + +-- Tule, tule, otan, sanoi poika ja kun kettu oli tullut hänen +kelkkaansa, vei hän sen samoin kuin jäniksen kotiinsa lattian alle. + +Kolmantena päivänä tuli susi ja neljäntenä päivänä karhu, ja kaikki +joutuivat hänen vangikseen lattian alle. + +Rupesi sitten poika veistä hiomaan -- jätti mäenlaskemisen. + +Kysyi sieltä lattian alta silloin karhu: + +-- Mitä sinä siitä veitsestäsi hiot? + +-- Ka, hion sinun pääsi varalta, sen poikki leikatakseni. + +-- Elä veikkonen, poikakulta, minun päätäni poikki leikkaa, minä +sinulle, kun minun pääni säästät ja minut täältä pois päästät, tuon +suuren lauman hevosia talliin. + +-- Ka tuonet, niin en leikkaa ja poiskin päästän! + +Karhu toimitti pojalle suuren lauman hevosia ja poika päästi hänet pois +vankeudestaan. + +Mutta toisena päivänä hioi poika taas veistään. + +-- Mitä sinä nyt siitä veitsestäsi hiot? kysyi susi lattian alta. + +-- Ka, sinun pääsi varalta. + +-- Elä veikkonen minun päätäni leikkaa, minä toimitan sinulle, kun +minut vielä täältä poiskin päästät, suuren karjan lehmiä. + +-- Ka toimittanet, niin en tapa, päästänpä poiskin! + +Susi toimitti pojalle suuren karjan lehmiä ja poika säästi hänet sekä +päästi. + +Kolmantena päivänä hioi poika uudestaan veistä, + +-- Miksi sinä nyt hiot sitä veistäsi? kysyi kettu lattian alta. + +-- Ka sinun pääsi varalta. + +-- Elä veikkonen minunkaan päätäni leikkaa, ja kun päästät minut vielä +täältä poiskin, niin toimitan sinulle suuren katraan lampaita. + +-- No toimittanet, niin säästän sekä päästän. + +Toimitti kettu pojalle suuren katraan lampaita ja poika säästi sekä +päästi ketun. + +Hioi poika sitten taas neljäntenäkin päivänä veistä tuvassa. + +-- No kelles sinä nyt hiot sitä veistäsi? kysyi lattian alta jänöjussi. + +-- Ka sinulle, sinun pääsi varalta, lausui poika. + +-- Elä veiklonen, poikakulta, minuakaan tapa. + +-- No mitäs sinä toimittaisit minulle, mitä, kun minulta ei enää mitään +puutu? lausui poika. + +-- Minä toimitan sinulle nuoren, kauniin emännän, lausui jänis +lattianalainen helkähtävällä äänellä. + +Silloin poika päästi jäniksen tulisella kiireellä lattian alta ja -- +sai palkaksi nuoren, kauniin emännän. + + + + + + +TOINEN OSA + + + + +Karhu tiaisen pesällä. + + +Kävipä kerran karhu tiaisen pesällä, sillä aikaa kun tiainen ei ollut +kotona. Tuli tiainen illalla kotiin ja pojat kertoivat hänelle: + +-- Kävipä täällä, isä, päivällä otus, joka oli niin suuri, että sinä +siihen verrattuna et ole muuta kuin muurahaisen kokoinen! + +-- No vaikka olenkin näin pieni, niin jospa olisin ollut kotona, niin +kyllä olisin sille näyttänyt, kenenkä luona hän kävi, lausui tämän +johdosta mahtavasti tiainen. Antaahan, kun toisen kerran tulee! + +No, karhu tulikin toisen kerran tiaisen pesälle, silloin kun tiainen +oli kotona. Isä, isä, nyt se tulee taas se suuri vieras, huusivat +lapset ikkunasta isälleen. Antaa tulla vaan! virkkoi mahtavasti tiainen +ja varustautui tulijaa rohkeasti vastaanottamaan. Sanoi: + +-- Minä kun sille noinikään korvaan lentää tuiskahdan, niin lähtee se +siinä hengenvedossa pois tuvasta, eikä tule toiste. + +No, tuli karhu tupaan. Mutta tiainen, nähtyään hänet, ei kyennyt +mihinkään, vaan lentää tuiskahti suinpäin tuvan lakeisaukkoon, jossa +pysyi koko sen ajan, minkä karhu vieraili hänen tuvassaan. + + + + +Havukka ja kuovi. + + +Kerran havukka, joka istui aina puussa, näki suokuovin ja huomaten +hänen pitkän nokkansa sanoi: + +-- No onpa sinulla nokkaa! + +Kuovi häpesi tuosta kovin, eikä osannut sanoa muuta kuin: + +-- Onhan tuota, vaan mitäs siitä, kun se on niin heikkoa! + +Silloin havukka arveli, että mitäpäs, kun sillä on niin heikko nokka, +niin töytäänpä sen päälle ja syön sen suuhuni. + +Ja hän tekikin niin -- töytäsi päälle. + +Mutta silloin kuovi, huomaten tässä olevankin toisenlaisen leikinlaskun +kysymyksessä, unohti häpeänsä ja kävi pitkällä nokallaan nokkimaan +julkeata hätyyttäjäänsä niin, että tämä töintuskin hänen kynsistään +pääsi. + + + + +Hiiri ja sammakko. + + +Kerran sammakko huomasi hiiren juoksentelevan puron laidalla ja kun +hänen mielensä rupesi kovin tekemään tuota samettiturkkista pikku +veikkoa, sanoi hän makeasti tälle: + +-- Tuleppas tänne lammikkoon, täällä on toista kuin siellä kuivalla +maalla! + +Hiiri arveli, että niinpä taitaa ollakin, ja lupasi tulla. + +Mutta sammakko pelkäsi petosta -- arveli, että se tulee, mutta sitten +uipikin rantaan -- ja sentähden hän sanoi: + +-- Mutta käypäs ensin hakemassa lankaa, jotta sitten kun tulet tänne, +voin sitoa jalkasi kiini minun jalkaani, jolloin sinun on turvallisempi +liikkua täällä. + +Hiiri katsoi sen hyväksi ja lähti hakemaan lankaa. + +Tultuaan takasin lammikolle laskeutui hän levollisesti veteen ja +sammakko sitoi langan toisen pään omaan jalkaansa ja toisen hiiren +jalkaan ja sukelsi sitten veteen ja rupesi vetämään hiirtä mukaansa. + +Mutta silloin sattui huomaamaan hiiren haukka ilmassa ja samassa +silmänräpäyksessä lentää tuijasi tämä alas ja koppasi hänet kynsiinsä +sekä nosti ilmaan. + +Mutta samalla kohosi yläilmoihin sammakkokin, ja joutui saman kohtalon +alaiseksi kuin pikku hiirikin -- haukan suuhun. + + + + +Hiiri kissalla räätälinä. + + +Rupesipa hiiri kerran kissalle räätäliksi. Kissa käski tehdä takin. +Hiiri lupasi. + +Meni kissa takkiaan hakemaan. Sanoi hiiri: + +-- Ei tästä takkia tullut. + +-- No, mikäs siitä tulisi? + +-- Housut. + +-- No, tee no! + +Meni kissa housujaan hakemaan, sanoo hiiri: + +-- Ei tästä housuja tullut. + +-- No mikäs siitä tulisi? + +-- Tulisi liivit. + +-- No, tee ne! + +Meni kissa liivejään hakemaan, sanoo hiiri: + +-- Ei tästä liivejä tullut. + +-- Mikäs siitä sitten tulisi! + +-- Tulisi lakki. + +-- No, tee se! + +Meni kissa lakkiaan hakemaan, sanoo hiiri: + +-- Ei tästä lakkia tullut. + +-- No, mitäs siitä sitten tulisi? + +-- Tulisi kintaat. + +-- No, tee ne! + +Meni kissa kintaitaan hakemaan, taas sanoi hiiri: + +-- Ei tästä kintaita tullut. + +-- No mikäs siitä sitten tulisi? + +-- Tulisi tuluskukkaro. + +-- No, tee se! + +Meni kissa tuluskukkaroaan hakemaan. Mutta kun ei siitäkään ollut +tullut mitään, töytäsi kissa hiiren niskaan ja söi sen. Siitä päivin +kissa aina syö hiiren, milloin saa sen. Sen pituinen se. + + + + +"Itseensä päinhän tuo vetää!" + + +Kerran metsämies käveli jousineen metsässä ja korppi ja teeri istuivat +läheisessä puussa. Nähtyään miehen sanoi korppi kumppanilleen: + +-- Voi, veikkonen, nyt ei ole hyvä tässä olla, lennetään pois! Katso, +metsämies jännittää joustansa! + +Teeri katsoa töllisteli metsämiestä ja lausui tyhmästi: + +-- Vielä mitä, mitä hätää tässä! Katso: itseensäpäinhän tuo sitä vetää! + +Korppi tiesi kuitenkin sen itseenpäinvetämisen tarkoituksen ja lähti +lentämään kiireisesti pois puusta, sensijaan kun teeri jäi puuhun. +Mutta kohtapa hän kellahtikin pois siitä ja sai hengellään maksaa +suuren tyhmyytensä. + + + + +Orava ja metsämiehet. + + +Ennen oli oravalla yhdeksän poikaa. Hän makaa metsässä pesässä. Lähtee +mies oravia etsimään, tulee siihen oravan pesälle, kolkkaa kirveellä, +arvelee: taitaa olla pesä! + +Orava käskee poikiaan katsomaan, että minkälainen on ampuja. + +-- Voi, emokulta, ylen on hyvin puettu, mitä parhaimmissa vaatteissa! + +-- No sitten ei mitään hätää, maatkaa rauhassa! + +Tulee toisenkerran toinen oravanampuja samalle oravan pesälle, käskee +orava taas poikiaan katsomaan: katsokaa, millainen on ampuja! + +-- Voi emokulta, ylen on komea mies, mitä parhaissa vaatteissa, ja +koirakin sillä on sellainen sileäkarva, silaloimi! + +-- No oi tälläkään kertaa mitään hätää, maatkaa vain rauhassa! + +Tuleepa sitten kolmannen kerran oikein karuissa vaatteissa oleva mies +oravan pesälle ja käskee tämä poikiaan katsomaan. + +Pojat katsovat, näkevät miehen, kiirehtivät sanomaan: + +-- Voi, emokulta, siellä on oikein karuissa vaatteissa oleva mies +ampujana, ja koirakin sillä on kuin mikähän nälkäkurki. + +-- Nyt armaat poikaseni, olisi parasta katsoa, mistä suorin tie pakoon +mennä, sillä tuo mies voi tehdä ihmeitä! + + + + +Västäräkki ja koskikara koskenlaskussa. + + +Löivätpä kerran västäräkki ja koskikara vetoa, kumpi heistä paremmin +laskisi pölkyllä kosken alas. Koskikara oli kaikkien tietäen parempi +laskija kuin västäräkki ja sentähden hän puhuikin kovin ylvästellen +itsestään sekä oli varma voitostaan. Västäräkki vain nöyrästi hyppeli +rantakivillä kilpalaskua odotellessa. + +Tuli sitten kilpalaskun hetki. Koskikara asettui ylpeästi pölkyn +nenälle, västäräkki sijottui nöyrästi sen takapäähän. + +Lähdettiin laskemaan. + +Koskikara keikaili mahtavasti pölkyn nenällä, löi siipeä ja hypästeli. +Västäräkki ei virkkanut mitään -- kunnes tuli kosken kiivain kohta. +Siinä hän yht'äkkiä kohotti vartaloaan, iski siipiään ja huudahti: + +-- Nyt sitä mennään! + +-- Vai jo mennään! naurahti koskikara pölkyn nenällä ja käännähti +katsomaan västäräkin menoa koskeen. Mutta västäräkkipä pysyikin +tukevasti pölkyllä, sensijaan kuin koskikara kääntyessään kosken +kiivaimmassa kohdassa ympärinsä putosi pois pölkyltä ja sai kauvan +räpistellä vedessä ennenkun pääsi pois sieltä. + + + + +Koppelon "maailmanloppu". + + +Kerran koppelo kysyi kukolta: + +-- Miksi kukko puulla nukkuu? + +-- Siksi, jotta paremmin tietäisin, konsa tulee maailmanloppu ja se +suuri tulipalo ja vedenpaisumus. + +-- Voi jos minäkin saisin sen tiedon, sanoi koppelo. + +-- Saat sinäkin kun käyt puulle minun tapaani nukkumaan. Istu vaan ja +purista kynsiä kovasti puun ympäri, niin kohta saat tietää, milloin on +maailman loppu. + +No käy koppelo kukon tavoin puulle nukkumaan, puristaa kynsiään kovasti +puun ympäri ja ummistaa silmänsä. + +Mutta kun hän on siinä hetkisen istua kököttänyt, rupeaa kynsiä kovin +kuumottamaan ja hän pyörähtää puun ympäri ja putoaa maahan, sekä pää +kiveen kolahtaa. + +-- Nytkö se jo tuli maailmanloppu? + +-- Nyt! + +Silloin lähtee koppelo hurjaa vauhtia juoksemaan metsään ja huutaa +mennessään: maailmanloppu, maailmanloppu! Eikä hän ole sen jälkeen +pihailmoille tullut eikä käynyt puuhun nukkumaan. + + + + +Kukko ja kana. + + +Kerran kukko ja kana menivät saunaan. Siellä ei ollut vettä. Käski +kukko kanan hakemaan vettä ja itse löi löylyä ja nousi lavoille. + +Kana meni kaivolle, sanoi: + +-- Hyvä kaivo, armas kaivo, anna minulle vettä! + +-- Annan, jos tuot minulle kipon! + +Kana meni emännän luo ja sanoi, tietäen tällä olevan kipon: + +-- Hyvä emäntä, armas emäntä, anna minulle kippo! + +-- Annan, jos tuot kengät! + +Kana meni suutarin luo ja sanoi: + +Hyvä suutari, kaunis suutari, anna minulle kengät! + +-- Annan, jos tuot minulle naskalin. + +Kana meni sepän luo ja sanoi: + +-- Hyvä seppä, kaunis seppä, anna minulle naskali! + +-- Annan, jos tuot rautaa. + +Kana meni suon luo ja sanoi: + +-- Hyvä suo, kaunis suo, anna minulle rautaa. + +Antoi suo rautaa, vei kana raudan sepälle; antoi seppä naskalin, vei +kana naskalin suutarille; antoi suutari kengät, vei kana kengät +emännälle. Emäntä antoi kipon ja kana vei kipon kaivolle; kaivo antoi +vettä ja kana vei veden kukolle. Mutta kukko oli sillä välin saunassa +kuollut. + + + + +Kotka ja talitiainen. + + +Muinoin, kun linnut valitsivat itselleen kuningasta, niin tekivät +sellaisen määrän, että se, joka korkeimmalle lentää, se on oleva heidän +kuninkaansa. No, kotka tietysti lensi korkeimmalle. Lennettyään niin +korkealle, ettei muita enää näkynyt, lepäsi hän ja arveli: Nyt olen +kaikkien kuningas! + +Mutta talitiainen olikin istuutunut kotkan niskaan ja kun kotka +katsahti ympärilleen, näki hän hänet itseään ylempänä. Siitä suuttui +kotka ja karkotettuaan tiaisen niskaltaan lähti yhä ylemmäs lentämään. +Mutta hän oli jo väsynyt, sensijaan kun talitiainen oli parhaissa +voimissaan ja jaksoi lentää paljon korkeammalle häntä. Siitä päivin on +kotka kyllä muiden lintujen kuningas, mutta talitiainen ei tunnusta +häntä siksi. + + + + +Mistä kyntörastas, tiltaltti ja laulurastas kielensä saivat. + + +Lähtivät kyntörastas, tiltaltti ja laulurastas kieliä hakemaan. Tulivat +ensin metsähalmeelle kyntäjän luo. Tämä täällä edestakaisin ajoi ja +vaon päässä aina käänsi ja tuontuostakin sanoi: "ptruu!" Siihen mieltyi +kovin kyntörastas, ja rupesi samalla tapaa halmeella edestakaisin +lentämään, pää alaspäin, siivet tönkällään sivuilla, halmeen reunassa +aina kääntäen ja tuontuostakin sanoen: "ptruu". Siitä kyntörastas +kielensä ja tapansa sai. + +Tultiin sitten miehen luo, joka laski tynnöristä kaljaa. Aukasi tapin, +antoi kaljan juosta tiltattaa astiaan ja sitten kääntää narahutti tapin +kiini. Tähän mieltyi kovin tiltaltti ja rupesi samalla tapaa laulaa +tiltattamaan ja narisuttamaan: "tilt-talt, nart, nart!" + +Sattui vihdoin siihen kaksi saksalaista, jotka kulkivat maantietä ja +puhuivat kiireisesti saksaa keskenään. Näihin mieltyi laulurastas ja +lähti heitä seuraamaan sekä rupesi heidän tapaansa laulelemaan saksaa +Suomen metsistöissä. + + + + +Loppusatu. + + +Kun kaikki tarinat eläimistä oli kerrottu, kysyi niiden kertoja +kuulijoiltaan: + +-- No lapset, mikä eläin teitä näistä saduissa esiintyneistä eläimistä +on kaikista enimmän miellyttänyt? + +Lapset miettivät hetken ja kohta lausui heistä Timo terhakasti: + +-- Minua miellytti kaikkein enimmän karhu, se oli niin mukava ja +lystikäs, sellainen köllerö. + +-- Minua miellytti kaikista enimmän susi, se oli niin yksivakainen ja +uskollinen, lausui Lauri. + +-- Minusta oli kettu paras, -- se pääsi aina niin hyvin kaikista +pälkähistä ja osasi keksiä niin sukkelia juonia. Kettu, kettu -- se oli +paras. + +Ja toisista oli pupu, toisista orava, toisista kissa ja koira paras +eläin. Eikä tullut yhteistä päätöstä. + +Silloin sanoi kertoja: + +-- Ei, lapset, nämä kaikki olivat yhtä hauskoja ja miellyttäviä. Kaikki +nämä olivat samoja sadun eläimiä, ja kaikissa oli joku puoli kaunis ja +miellyttävä. Kaikissa oli jonkun verran sukkeluutta ja lystikkyyttä. +Mutta kettukin, joka oli niin sukkela ja taitava, joutui joskus pulaan. +Ja jos te vielä tarkemmin tutustutte niihin, huomaatte, kuinka ne +kaikki olivat niin kovin oman itsensä mukaisia, kuinka kaikki +noudattivat omia luonteenominaisuuksiaan ja taipumuksiaan. He olivat +niinkuin me ihmiset: oman itsensä laatuiset. Sentähden emme voi pitää +heistä toista emmekä toista parempana, vaan olivat he kaikki +samanarvoisia. Ja kun me näin ymmärrämme heidät, saamme heistä +parhaimman opin. Ja näin ymmärrettyämme nämä sadun eläimet, voimme +käydä rauhallisesti toisia satuja odottamaan. + +Ja sadunkertoja päätti tarinansa eläimistä. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Suomen kansan eläinsatuja, by Iivo Härkönen + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59917 *** |