Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 16411 insertions, 16793 deletions

diff --git a/59866-0.txt b/59866-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..582a369
--- /dev/null
+++ b/59866-0.txt
@@ -0,0 +1,16411 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59866 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+METSIEN MIES
+
+Kirj.
+
+Zane Grey
+
+
+Englannin kielestä ("The Man of the Forest") suomentanut
+
+Väinö Nyman
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannussakeyhtiö Kirja,
+1922.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Auringonlaskun aikana oli metsässä hiljaista ja yksinäistä mäntyjen
+ja kuusten tuoksuessa suloiselta ja koko metsän loistaessa kullalta,
+punaiselta ja viheriältä. Suurten puitten oksien alitse kulkevat miehet
+näyttivät sulautuvan yhteen värien kanssa, ja sitten kuin he olivat
+hävinneet näkyvistä, tuntuivat he muodostuneen tuon villin metsämaan
+osaksi.
+
+Valkoisten vuorten korkein huippu Old Baldy oli pyöreä ja paljas
+laskeutuvan auringon viimeisen hehkun kirkkaan kullan sitä
+reunustaessa. Sitten kuin valaistus häipyi kupolimaisen huipun taakse,
+tapahtui muutos, ja kylmät ja tummenevat varjot levenivät tuon
+vuorimaailman mustille metsäisille rinteille.
+
+Monien purojen kostuttamat villit ja synkät korkeakasvuiset metsät ja
+ruohoiset puistot muodostavat tämän kymmenentuhatta jalkaa merenpintaa
+korkeammalla olevan, joka puolelta Etelä-Arizonan erämaan eristämän
+seudun -- tämän hirvien ja antilooppien, karhujen ja puumien, susien ja
+kettujen rauhaisan kodin, joka samalla myös saa toimia hurjien apachien
+asuntona ja piilopaikkana.
+
+Syyskuisin puhaltaa noissa seuduissa kova ja kylmä, vähän jälkeen
+auringonlaskun alkava yötuuli. Se näyttää tuovan hämärän mukanaan
+siipiensä varassa samoin kuin kaikki sellaiset heikot äänetkin, joita
+ei oltu voitu ennen vallinneessa hiljaisuudessa erottaa.
+
+Metsien mies, Milt Dale, pysähtyi erään korkeata metsää kasvavan
+kukkulan huipulle kuuntelemaan ja vahtimaan. Hänen alapuolellaan oli
+aukea ja ruohoinen kapea laakso, josta kuului juoksevan veden hiljaista
+lorinaa. Sen keskeytti silloin tällöin muutaman metsästävän arosuden
+hurja katkonainen haukunta. Korkeista mäntyjen latvoista kuului levolle
+asettautuvien metsälintujen ääntelyä ja kahinaa, ja laakson toiselta
+puolelta kantautui yöpuulleen sijoittautuneiden villien kalkkunain
+viimeiset hiljaiset kirkunat Dalen korviin.
+
+Nämä äänet tuntuivat Dalen herkistä korvista sellaisilta kuin niiden
+pitikin, ne kun ilmaisivat metsäseudun varmuuden olevan ennallaan. Hän
+oli iloinen, sillä hän oli luullut saavansa kuulla valkoisten miesten
+hevosten kavioiden kapsetta, jota hän näissä luonnon muodostamissa
+varustuksissa oli oppinut vihaamaan. Hän ja intiaanit olivat ystäviä
+keskenään. Nämä hurjat viholliset eivät olleet vihamielisiä tätä
+yksinäistä metsästäjää kohtaan, mutta jossakin tuolla metsässä
+piileskeli joukko pahantekijöitä, lampaiden varkaita, joita Dale ei
+halunnut tavata.
+
+Kun hän läksi laskeutumaan rinnettä, levisi auringonlaskun aiheuttaman
+iltaruskon kajastus Old Baldylta laaksoon täyttäen sen valolla ja
+varjoilla, keltaisella ja sinisellä, samalla tavalla kuin loistavan
+taivaan. Puron mutkiin muodostuneet lammikot kimaltelivat kirkkaasti.
+Dalen katse mittaili laakson päästä päähän ja koetti sitten tunkeutua
+puron toisella puolella oleviin tummiin varjoihin, missä kuusimetsän
+muodostama keihäsmäinen ja terävä harjanne kuvastui vaaleita pilviä
+vasten. Tuuli alkoi humista puissa ja ilmassa oli sateen tuntua.
+Poiketessaan muutamalle polulle käänsi Dale selkänsä häipyvälle
+iltaruskolle ja alkoi painua laaksoon.
+
+Yön ollessa näin lähellä ja sateen uhatessa ei hän lähtenytkään
+muutamien peninkulmien päässä olevaan omaan asuntoonsa, vaan suuntasi
+kulkunsa erästä vanhaa metsäsaunaa kohti. Kun hän saapui perille, oli
+jo melkein pimeä. Hän lähestyi rakennusta varovaisesti, sillä siellä,
+kuten muutamissa muissakin siellä täällä laaksoissa olevissa saunoissa,
+voi olla intiaaneja, karhuja tahi panttereita. Tässä ei kumminkaan
+tällä kertaa näyttänyt olevan mitään. Sitten tarkasteli Dale taivaalla
+kiitäviä pilviä tuntien hienon sumuisen sateen kylmän kosteuden
+kasvoillaan. Sade tulisi luultavasti jatkumaan koko yön. Tehtyään nämä
+huomiot meni hän saunaan.
+
+Hetken kuluttua kuuli hän nopeasti kävelevien hevosten kavioiden
+kapsetta. Kurkistaessaan ulos hän huomasi himmeitä liikkuvia hahmoja
+pimeässä melko lähellä. Tulijat olivat kulkeneet vastatuuleen, minkä
+vuoksi ääntä ei ollut ennen kuulunut. Dalen laskun mukaan häämötti
+pimeästä viisi ratsastajaa. Sitten hän kuuli karkeita ääniä. Hän
+kääntyi nopeasti löytääkseen pimeässä tikapuut joiden hän tiesi vievän
+vintille. Löydettyään ne nousi hän nopeasti sinne varoen aiheuttamasta
+kolinaa pyssyllään ja paneutui pitkäkseen risuista ja parruista
+valmistetulle välikatolle. Hän sai sen juuri nipin napin tehdyksi, kun
+kilisevien kannusten säestämiä raskaita askelia kuului ovelta ja sitten
+saunasta.
+
+"Hei Beasley, oletko täällä?" kysyi joku äänekkäästi.
+
+Vastausta ei kumminkaan kuulunut. Mies kirosi partaansa ja jälleen
+kuului kannusten kilinää.
+
+"Miehet, Beasley ei ole täällä!" hän huudahti. "Viekää hevoset
+katokseen, sillä meidän on pakko odottaa häntä!"
+
+"Odottaako, huh!" vastasi joku käheästi. "Ehkä koko yön, eikä meillä
+ole mitään syötävää."
+
+"Tuki suusi, Moze! Sinussa ei totisesti ole miestä muuhun kuin
+syömiseen. Viekää hevoset vain suojaan, ja jonkun teistä on tuotava
+tänne puita."
+
+Matalalla äänellä mumistuihin kirouksiin sekoittui kavioiden kumeaa
+kapsetta, nahan narinaa ja väsyneiden hevosten raskasta huokumista.
+
+Nyt tuli saunaan joku toinenkin laahustavin kilisevin askelin.
+
+"Snake, mielestäni olisi ollut viisainta ottaa hieman evästä mukaan",
+sanoi tulija venytellen.
+
+"Aivan niin, Jim. Mutta me emme ottaneet ja kannattaneeko tuosta
+puhuakaan, koska Beasley saapuu luultavasti hyvinkin pian."
+
+Dale, joka makasi paikoillaan hiljaa ja valmiina kaiken varalta, tunsi
+hermoissaan hitaan säpsähdyksen -- jonkunlaisen viiltävän väristyksen.
+Tuo alhaalla oleva syvä-ääninen mies oli Snake Anson, seudun pahin
+ja vaarallisin henkilö, ja nuo toiset kuuluivat epäilemättä hänen
+joukkoonsa, ollen myöskin pahamaineisia tässä harvaan asutussa
+seudussa. Mitä taasen äsken mainittuun Beasleyhin tulee, oli hän
+Valkoisten vuorten laitumien kuuluisimpia maanviljelijöitä ja lampaiden
+kasvattajia. Mikä oli tämän Snake Ansonin ja Beasleyn välillä sovitun
+kohtauksen tarkoitus? Milt Dale luuli sen antavan aihetta epäillä
+Beasleytä, ja moni omituinen, lampaita ja paimenia koskeva tapahtuma,
+joita eivät Pinen pienen kylän asukkaat olleet voineet milloinkaan
+selittää, tuli nyt hänelle päivänselväksi.
+
+Saunaan tuli nyt muitakin miehiä.
+
+"Näyttää tulevan vain pienoinen sade", sanoi muudan. Sitten kuului
+jyrähdys, kun sylillinen halkoja heitettiin lattialle.
+
+"Jim, täällä on muudan aivan kuiva mäntykalikka", sanoi toinen.
+
+Kuului kahinaa ja raskaita askelia, ja sitten kovia jysähdyksiä, joista
+voitiin päättää, että Jim takoi halon päätä lattiaan musertaakseen
+siitä jonkun nurkan, josta sitten voitaisiin saada kourallinen kuivia
+lastuja.
+
+"Snake, sytytä piippusi että samalla voin saada halotkin palamaan."
+
+"En halua tupakoida enkä välitä tulestakaan", vastasi Snake.
+
+"Olet totisesti itarin veitikka näissä metsissä", sanoi Jim venytellen.
+
+Useat kovat piin lyönnit teräkseen ja sitten kova puhaltaminen ja
+rätinä kertoivat Jimin ponnistuksista saada tuli palamaan. Piakkoin
+muuttuikin saunan pikimusta pimeys, kuului hiljaista halkojen
+risahtelua ja liekkien huminaa, ja sitten tasaisesti kiihtyvää kohinaa.
+
+Dale makasi saunan muuttuessa valoisammaksi vatsallaan välilattialla
+ja aivan hänen silmiensä vieressä oli risujen välissä pieniä rakoja.
+Kun halot syttyivät kirkkaasti palamaan, voi hän aivan hyvin katsella
+alhaalla olevia miehiä. Hän ei tuntenut heistä muita kuin Jim Wilsonin,
+joka jo hyvin tunnettiin Pinessä ennenkuin Snake Ansonista oli kuultu
+puhuttavankaan. Jim oli tuon roistojoukon kunnollisin mies ja hänellä
+oli ystäviä rehellistenkin ihmisten joukossa. Huhuttiin, ettei hän
+oikein vetänyt samaa köyttä Snake Ansonin kanssa.
+
+"Lämmin tuntuu hyvältä", sanoi lihava Moze, joka tuntui olevan yhtä
+raaka kuin tummakasvoinenkin. "Rupeaa totisesti satamaan. Kunpa meillä
+nyt vain olisi hieman syötävää."
+
+"Moze, satulanlaukussani on vähän hirvenlihaa. Jos noudat sen tänne,
+saat siitä puolet", sanoi eräs toinen.
+
+Moze laahusti ripeästi ulos.
+
+Tulen valossa näyttivät Snake Ansonin kasvot laihoilta ja
+käärmemäisiltä, hänen silmänsä kiilsivät ja hänen pitkä kaulansa ja
+tavaton pituutensa ilmaisivat hänen nimensä sopivaisuuden. [Snake =
+käärme.]
+
+"Snake, mitä tekemistä meillä taasen on tuon Beasleyn kanssa?" kysyi
+Jim.
+
+"Saat sen varmasti tietää silloin kun minäkin", vastasi johtaja. Hän
+näytti väsyneeltä ja miettiväiseltä.
+
+"Emmekö ole aiheuttaneet jo tarpeeksi vahinkoa noille meksikolaisille
+paimen-raukoille saamatta juuri mitään palkaksemme?" kysyi nuorin
+joukosta, muudan miehistyvä nuorukainen, jonka kovat katkerailmeiset
+huulet ja nälkäiset silmät erottivat hänet jollakin tavoin tovereista.
+
+"Olet aivan oikeassa, Burt; niin minäkin ajattelen", vastasi mies, joka
+oli lähettänyt Mozen asialle.
+
+"Snake, piakkoin alkaa näissä metsissä tuprutella lunta", sanoi Jim
+Wilson. "Aiommeko talvehtia Tonto Basinissa, vai Gilassako?"
+
+"Meidän on mielestäni tehtävä joku edullinen kaappaus ennen lähtöämme
+etelään", vastasi Snake töykeästi.
+
+Tällä hetkellä palasi Moze.
+
+"Päällikkö, kuulin tieltä hevosen kavioiden kapsetta", sanoi hän.
+
+Snake nousi ja meni ovelle kuuntelemaan. Ulkona humisi tuuli
+puuskaisesti ja sadepisaroita putoili silloin tällöin saunan katolle.
+
+"Oh huh!" huudahti Snake helpotuksesta.
+
+Seurasi vähän aikaa kestävä hiljaisuus, jonka kuluessa Dale silloin
+tällöin kuuli nopeata kavioiden kapsetta kiviseltä tieltä. Alhaalla
+olevat miehet liikahtelivat levottomasti, mutta ei kukaan heistä
+puhunut sanaakaan. Tuli räiskyi iloisesti piisissä. Snake Anson
+peräytyi ovelta liikkein, jotka ilmaisivat sekä epäilyä että
+varovaisuutta.
+
+Kävelevä hevonen oli pysähtynyt jonnekin tuonne saunan edustalle.
+
+"Hei te, siellä sisällä!" kuului huuto pimeästä.
+
+"Hei itse!" vastasi Anson.
+
+"Snakeko siellä puhuu?" seurasi nopea kysymys.
+
+"Varmasti", vastasi Anson tullen näkyviin.
+
+Vastatullut astui saunaan. Hän oli kookas mies, jonka vyössä oleva
+suuri puukko näytti märältä tulen valossa. Hänen syvään painettu
+hattunsa varjosti niin hänen kasvonsa, että niiden yläosa oli kuin
+naamion peitossa. Hänellä oli mustat alaspäin riippuvat viikset ja
+leuka kuin kallio. Mahtavaa voimaa, kypsynyttä ja jäntevää, oli hänen
+liikkeissään.
+
+"Halloo, Snake! Halloo Wilson!" hän sanoi. "Olen luopunut tuosta
+toisesta asiasta ja haluan nyt keskustella kanssanne eräästä toisesta
+vähäpätöisemmästä seikasta, mieluummin kahdenkesken."
+
+Tässä hän viittasi Snaken miehiä poistumaan saunasta.
+
+"Vai niin!" huudahti Anson epäilevästi. Sitten hän kääntyi nopeasti.
+"Moze, sinä, Shady ja Burt menette ulos odottamaan. Tällaista hommaa en
+totisesti osannut odottaakaan. Satuloikaa samalla hevoset."
+
+Nuo kolme joukkoon kuuluvaa menivät peräkkäin ulos. Kaikki katsoivat he
+terävästi vieraaseen, joka oli peräytynyt varjoon.
+
+"Nyt voit aloittaa, Beasley", sanoi Anson hiljaa. "Mitä suunnittelet?
+Jim tässä tietää kaikki hommani."
+
+Beasley tuli nyt tulen luo ojentaen kätensä liekkejä kohti.
+
+"Nyt eivät ole lampaat ollenkaan kysymyksessä", vastasi hän.
+
+"En sitä juuri luullutkaan", myönsi toinen. "Ja mikä asiasi nyt sitten
+lieneekään, en pidä tavastasi antaa minun odottaa ja ratsastella sinne
+tänne. Odotimme melkein koko päivän Big Springin luona. Sitten tuli
+tuo meksikolainen ratsastaen ja lähetti meidät tänne. Olemme pitkän
+matkan päässä leiristämme eikä meillä ole evästä eikä huopapeitteitä
+mukanamme."
+
+"En aio viivyttää teitä pitkää aikaa", sanoi Beasley "Mutta jos sen
+tekisinkin, ei sinulla luullakseni ole mitään sitä vastaan, kun
+ilmoitan tämän koskevan Al Auchinclossia, tuota miestä, joka teki
+sinusta lainsuojattoman."
+
+Nopea vapistus näytti nyt värisyttävän Ansonin koko ruumista. Wilsonkin
+kumartui innokkaasti eteenpäin. Beasley katsahti ensin ovelle ja alkoi
+sitten kuiskailla.
+
+"Vanha Auchincloss laulaa nyt viimeistä virttään. Hän kuolee pian.
+Senvuoksi on hän kutsunut Missourista tänne sisarentyttärensä, nuoren
+tytön, jolle hän aikoo lahjoittaa kaikki maatilansa, lampaansa ja
+karjansa. Näyttää siltä kuin hänellä ei olisi muita perillisiä. Tyttö
+tulee saamaan maatilat, kaikki lampaat ja hevoset. Tiedät minun
+olleen Alin toverina kasvattamassa lampaita vuosikausia. Hän vannoi
+minun puijanneen häntä ja karkoitti minut tilalta. Kaikkina näinä
+vuosina olen kiroillut tuota hänen käyttäytymistään, sillä hän on
+velkaa minulle lampaita ja rahaa. Minulla on Pinessä ja kaikkialla
+tien varrella yhtä paljon ystäviä kuin Auchinclossillakin. Ja, Snake,
+kuulehan vielä --"
+
+Hän keskeytti hengähtäen syvään ja hänen suuret kouransa vapisivat
+tulen loimussa. Anson kumartui eteenpäin kuin hyökkäykseen valmistuva
+käärme, ja Jim Wilson odotti jännittyneenä saadakseen kuulla, mistä oli
+kysymys.
+
+"Kuuntelehan nyt", huohotti Beasley. "Tytön luullaan saapuvan
+Magdalenaan kuudentenatoista päivänä. Siihen on nyt huomisesta viikko.
+Hän matkustaa sieltä postivaunuissa Snowdropiin, jossa muutamat
+Auchinclossin miehet odottavat häntä tuodakseen hänet vaunuilla tänne."
+
+"Vai niin!" murahti Anson Beasleyn jälleen keskeyttäessä. "Entä sitten?"
+
+"Tyttö ei saa milloinkaan päästä Snowdropiin asti!"
+
+"Haluat siis, että pidätän postivaunut ja sieppaan tytön haltuuni?"
+
+"Aivan niin!"
+
+"Hyvä. Entä sitten?"
+
+"Sinun on otettava hänet mukaasi... Tyttö katoaa. Se jää sinun
+huoleksesi. Esitän vaatimukseni Auchinclossille, ahdistan häntä ja
+valmistaudun ottamaan haltuuni hänen omaisuutensa heti hänen kuolemansa
+jälkeen. Silloin voi tyttökin tulla takaisin, sillä sitten se on
+samantekevää. Voit Wilsonin kanssa suunnitella menettelynne. Jos sinun
+on pakko käyttää apunasi muitakin miehiäsi, älä kumminkaan vihjaakaan
+heille, mistä todellisuudessa on kysymys. Tämä tulee olemaan sinulle
+hyvin edullinen kaappaus. Ja saatuasi palkan voit matkustaa muille
+markkinoille."
+
+"Se kai sitten onkin viisainta", mumisi Snake Anson. "Beasley,
+suunnitelmasi heikoin kohta on elämän epävarmuus. Vanha Al on sitkeä.
+Voit pettyä hänen suhteensa."
+
+"Auchincloss on kuoleva mies", selitti Beasley sellaisella varmuudella,
+etteivät toiset voineet enää epäillä.
+
+"Nähdessäni hänet viimeksi ei hänen sydämensä ainakaan näyttänyt
+heikolta. Beasley, jos nyt suostun toteuttamaan suunnitelmasi, niin
+kuinka tunnen tytön?"
+
+"Hänen nimensä on Helen Rayner" vastasi Beasley innokkaasti. "Hän on
+kaksikymmenvuotias. Kaikki Auchinclossit ovat kauniita, mutta tätä
+tyttöä sanotaan kaikkein kauneimmaksi."
+
+"Niinkö? Beasley, tämä on epäilemättä suurenmoinen yritys, mutta
+sellainen, josta en oikein välittäisi. En ole kumminkaan milloinkaan
+epäillyt sanojasi. Puhu suusi puhtaaksi. Kuinka suuren palkkion saan?"
+
+"Älä sekoita keitään muita tähän. Tekin kahden voitte pysähdyttää
+postivaunut, sellaista kun ei milloinkaan ennen ole tapahtunut. Mutta
+teidän on pukeuduttava valepukuun. Mitä sanot kymmenestätuhannesta
+lampaasta tahi mitä niistä saadaan Phenixissä kullassa?"
+
+Jim Wilson vihelsi hiljaa.
+
+"Onko minun sitten matkustettava jonnekin muualle?" kysyi Snake Anson
+matalalla äänellä.
+
+"Sinäpä sen sanoit."
+
+"No niin. En pidä oikein tästä hommasta, mutta voit kumminkin luottaa
+minuun. Kuudentenatoista päivänä Magdalenassa, ja hänen nimensä on
+Helen. Sanoit häntä kauniiksi?"
+
+"Kyllä. Paimeneni alkavat ajaa laumoja etelään parin viikon kuluttua.
+Myöhemmin, jos ilmat pysyvät kauniina, lähetä minulle sana heidän
+mukanaan, niin tulen sinua tapaamaan."
+
+Beasley ojensi kätensä kerran vielä tuleen päin, veti sitten sormikkaat
+niihin, painoi hatun syvemmälle päähänsä ja sanottuaan nopeat
+jäähyväiset poistui yöhön.
+
+"Jim, mitä mieltä olet hänestä?" kysyi Snake Anson.
+
+"Toveri, hän on valinnut meille sunnuntaiksi kaksi tietä", vastasi
+Wilson.
+
+"Luuletko niin? Palatkaamme nyt kumminkin leiriimme." Sanottuaan sen
+meni hän edellä ulos.
+
+Saunaan kantautui matalia ääniä, sitten kuului hevosten korskuntaa ja
+kavioiden kapsetta, ja lopulta tasaista juoksua, jonka synnyttämä ääni
+vähitellen heikkeni. Tuulen humina ja sateen pehmeä rapina kuuluivat
+vain enää metsän hiljaisuudessa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Milt Dale nousi tyynesti istualleen katsellakseen ajattelevin silmin
+pimeään.
+
+Hän oli kolmikymmenvuotias. Neljäntoista vuotiaana poikasena oli hän
+paennut Iowassa olevasta kodistaan ja koulusta yhtyäkseen erääseen
+uudisasukkaiden vaunumatkueeseen, ja hän oli ensimmäisiä Valkoisten
+vuorten rinteille rakennettujen hirsimökkien näkijöitä. Mutta hän ei
+ruvennut maanviljelijäksi, ei lampaidenkasvattajaksi eikä suostunut
+yksitoikkoiseen maalaiselämään, vaan oli asustanut nyt kaksitoista
+vuotta metsissä tehden silloin tällöin matkoja Pineen, Show Downiin
+ja Snowdropiin. Tämä hänen vaihteleva metsäelämänsä ei merkinnyt
+kumminkaan sitä, ettei hän olisi välittänyt kylien asukkaista. Hän
+välitti heistä päinvastoin paljonkin ja hän oli tervetullut kaikkialle,
+mutta hän rakasti vapautta, yksinäisyyttä ja kauneutta villin
+alkuperäisellä, vaistomaisella kiihkolla.
+
+Ja tänä iltana oli hän saanut selville ilkeän suunnitelman juuri sitä
+miestä vastaan, joka oli ainoa näillä seuduilla asuvista valkoisista,
+jota hän ei voinut sanoa ystäväkseen.
+
+"Tuo Beasley-konna!" mumisi hän. "Beasley toimii siis yhdessä Snake
+Ansonin kanssa. Hän oli kumminkin oikeassa, sillä Al Auchincloss
+on viimeisillään. Vanha mies-raukka! Kun kerron hänelle, ei hän
+varmastikaan usko minua."
+
+Tuon suunnitelman keksiminen merkitsi Dalelle, että hänen oli
+kiiruhdettava Pineen.
+
+"Muudan kaksikymmenvuotias Helen Rayner niminen tyttö", hän mietiskeli.
+"Beasley haluaa saada hänet pois tieltä hinnalla millä tahansa. Siis
+odottaa tyttöä kuolemaakin pahempi kohtalo."
+
+Dale suhtautui elämään sellaisella tyyneydellä ja kohtaloonsa
+alistuvaisuudella, jonka vain pitkäaikainen tutustuminen metsän
+julmiin tapahtumiin suo. Ilkeät ihmiset tekevät pahoja töitään
+samoin kuin villit sudet ahdistavat hirveä. Hän oli ampunutkin susia
+tuon seikan vuoksi. Valkoisten miesten kanssa, olivatpa ne sitten
+hyviä tahi pahoja, ei hän ollut vielä riidellyt. Vanhat naiset ja
+lapset turvautuivat häneen, mutta hän ei ollut vielä ikinä kiintynyt
+keneenkään tyttöön. Senvuoksi tuntuikin tämä kuvittelu Helen Rayneristä
+oudolta Dalestä, ja hän totesi nopeasti, että hän aikoi jollakin
+tavoin pettää Beasleyn auttaakseen vanhaa Al Auchinclossia ainoastaan
+tuon tytön vuoksi. Ehkä tyttö olikin jo matkalla Länteen yksinään,
+innokkaana ja toivehikkaana tulevasta kodista. Kuinka vähän ihmiset
+tietävätkään, mikä heitä odottaa matkan päässä! Monen tie katkeaa äkkiä
+metsässä, ja ainoastaan kokeneet metsästäjät voivat saada surunäytelmän
+selville.
+
+"Omituista, miten tulinkaan tänään oiustaneeksi seudun poikki Spruce
+Swampista", mietti Dale. Olosuhteet ja liikkeet eivät tavallisesti
+tuntuneet hänestä oudoilta. Sattumat muuttivat harvoin hänen
+menetelmiään ja tottumuksiaan. Senvuoksi tämä poikkeaminen suunnasta
+nähtävättä syyttä ja tuon tyttöä koskevan ilkeän suunnitelman
+selvillesaaminen olivat todellakin ajattelemisen arvoisia sattumuksia.
+Ja vielä enemmänkin, sillä Dale tunsi suonissaan virtaavan veren
+tavattomasti kuumenevan. Hän, jolla oli niin vähän tekemistä miesten
+välisissä riidoissa eikä ollenkaan vihassa, tunsi verensä kuumenevan,
+kun hän ajatteli tuota tuolle viattomalle tytölle ilkeästi viritettyä
+ansaa.
+
+"Vanha Al ei halua kuunnella minua", mietti Dale. "Ja vaikka hän
+suostuisikin siihen, ei hän kumminkaan uskoisi minua. Ehkäpä ei kukaan
+muukaan. Mutta oli miten oli. Snake Anson ei tule saamaan tuota tyttöä
+haltuunsa."
+
+Näillä viimeisillä sanoilla selvitti Dale itselleen oman
+suhtautumisensa asiaan, ja hänen tuumiskelemisensa loppui siihen.
+Otettuaan pyssynsä käteensä hän laskeutui vintiltä ja kurkisti ovesta.
+Yö oli muuttunut pimeämmäksi, tuulisemmaksi ja kylmemmäksi, hajonneita
+pilviä kiisi taivaalla, ainoastaan muutamia tähtiä näkyi, hienoa
+sadetta vihmoi luoteesta ja metsä tuntui olevan täynnä kumeaa hiljaista
+kohinaa.
+
+"Minun on totisesti parasta pysyä täällä", hän sanoi mennen tulen luo.
+Hiilet hehkuivat vielä. Metsästyspukunsa taskuista kaivoi hän esille
+pienen suolarasian ja muutamia kuivattuja lihaviipaleita. Ne hän laski
+hetkeksi kuumille hiilille, kunnes ne alkoivat pihistä ja käpristyä,
+sitten hän kokosi ne teroitettuun tikkuun ja söi kuin ainakin nälkäinen
+metsästäjä, joka tyytyy vähään.
+
+Hän istuutui muutamalle pölkylle, ojensi kätensä tulen heikkenevään
+lämpöön ja katseli noita muuttuvia, hehkuvia ja kullanvärisiä
+kekäleitä. Ulkona kiihtyi vain tuuli ja metsän humina muuttui
+vähitellen kovaksi kohinaksi. Dale tunsi miellyttävän lämmön hivelevän
+ruumistaan nukuttavasti ja kuuli myrskyn humisevan puissa milloin kuin
+vesiputouksen, milloin kuin peräytyvän sotajoukon ja sitten taasen
+hiljaa ja surullisesti. Hän oli näkevinään hiilloksessa kuvia, jotka
+olivat omituisia kuin unet.
+
+Äkkiä hän nousi, kiipesi vintille, ojentautui pitkäkseen ja nukkui pian.
+
+Kun harmaa sarastus koitti, oli hän jo poikkimaisin matkalla Pineen.
+
+Yön kuluessa oli tuuli kääntynyt ja sade lakannut. Aukeilla paikoilla
+kasvavassa ruohossa oli hieman kuuraa. Kaikki oli harmaata, niin
+puistikot kuin metsäaukiotkin, ja syvempi, tummempi harmaa osoitti,
+missä metsän reuna oli. Varjot piileskelivät vielä puiden juurilla
+ja hiljaisuus näytti sopeutuvan niiden aavemaisiin muotoihin. Sitten
+kirkastui idän taivaanranta, hämärä häipyi ja uneksuva metsämaa heräsi
+vastanousseen auringon kauas tunkeutuviin säteihin.
+
+Tämä oli aina Dalen yksinäisten päivien hauskin hetki, samoin kuin
+auringonlasku oli niiden surullisin. Se herätti hänessä vastakaikua
+ja hänen veressään oli jotakin, johon läheisyydessä olevalta harjulta
+kuuluva uroshirven karjunta vaikutti oudosti. Hänen askeleensa olivat
+pitkät ja äänettömät, ja niihin paikkoihin tuli tummia jälkiä, jossa
+hän sattui astumaan kasteen kostuttamalle ruoholle.
+
+Dale kulki ristiin rastiin kumpujen yli päästäkseen vaikeammasta
+kiipeämisestä, mutta "senacat", kuten meksikolaiset lammaspaimenet
+noita puistoja muistuttavia niittyjä nimittävät, olivat niin pyöreät
+ja tasaiset kuin ne olisivat olleet ihmisten raivaamat kauniiksi
+vastapainoksi noille tummanviheriöiville, rosoisille ja uurteisille
+harjuille. Noilla aukeilla niityillä ja tiheää metsää kasvavilla
+harjuilla huomasi Dalen nopea katse paljon riistaa. Oksien risahtelu
+ja kuusten väliin katoavan varjon vilahdus, pyöreä ja musta, kömpelö
+esine, viidakosta kuuluva visertely ja hiipivät askeleet olivat kaikki
+tuttuja merkkejä Dalelle. Kun hän sattumalta äänettömästi saapui
+muutamaan aukioon, huomasi hän punaisen ketun vaanivan jotakin riistaa,
+jonka hän sitten lähestyessään tunsi peltokanaparveksi. Ne pyrähtivät
+lentoon koskettaen siivillään puiden oksiin, ja kettu juoksi tiehensä.
+Jokaisella niityllä oli villejä kalkkunoita syömässä korkean ruohon
+siemeniä.
+
+Hänen tapanaan oli aina ollut käydessään Pinessä ampua riistaa ja viedä
+tuoretta lihaa muutamille vanhoille ystäville, jotka olivat iloiset
+saadessaan tarjota hänelle asuntoa. Ja vaikka hänellä nyt olikin kiire,
+ei hän aikonut kumminkaan poiketa totutusta tavastaan.
+
+Vihdoin hän saapui mäntyvyöhykkeeseen, jossa nuo suuret, pahkaiset
+ja keltaiset puut työnsivät latvansa komeasti korkealle kasvaen
+erillään toisistaan. Neulaset muodostivat maalle ruskean, tuoksuvan ja
+joustavan maton, joka oli tasainen kuin lattia. Oravat katselivat häntä
+kaikkialta paeten kauemmaksi hänen lähestyessään -- pienet ruskeat ja
+hieman juovikkaat oravat ja suuremmatkin ruosteenväriset ja nuo ihanat
+tummanharmaat, joilla on tuuheat valkoiset hännät ja töyhtöpäiset
+korvat.
+
+Mäntyvyöhyke päättyi äkkiä avaraan, harmaaseen ja aaltoilevaan
+aukeaan maahan, joka muistutti suuresti ruoho-aavikkoa. Sekä lähempää
+että kauempaa näkyi kukkuloita ja haapaviidakoiden punakeltainen
+väri kimalteli aamu-auringon valossa. Dale peloitti parven villejä
+kalkkunoita, niitä oli siinä arviolta noin neljäkymmentä, ja niiden
+harmaa höyhenpuku, jossa oli valkoisia pilkkuja, ja miellyttävät
+solakat ruumiit ilmaisivat hänelle niiden olevan naaraita. Joukossa
+ei ollut ainoatakaan kukkoa. Ne alkoivat juoksennella sinne tänne
+ruohokossa niin että niiden päät vain vilahtelivat, ja lopulta ne
+katosivat kokonaan. Dale huomasi vilahdukselta väijyviä arosusia,
+jotka varmaankin olivat vaanineet kalkkunoita. Kun ne huomasivat hänet
+ja pakenivat metsään, ampui hän nopeasti likimmäistä. Hänen luotinsa
+sattui alas, kuten hän oli tarkoittanutkin, mutta liian alas, ja
+susi sai vain naamaansa maata ja männynneulasia. Siitä se säikähti
+niin, että se syöksyi syrjään sokeasti, törmäsi muutamaan puuhun,
+hyppäsi taasen jaloilleen ja pelastui lopulta metsään. Dalea huvitti
+tällainen. Hän taisteli kaikkia metsän ryösteleviä petoja vastaan,
+vaikka hän olikin oppinut huomaamaan, että pantterit ja karhut, sudet
+ja ketut olivat yhtä tarpeelliset luonnon suuressa järjestelmässä kuin
+kaikki nuo villit, rauhalliset ja kauniit eläimetkin, joita nuo pedot
+metsästelivät. Mutta hän piti kumminkin toisista enemmän kuin toisista
+ja valitti selittämätöntä julmuutta.
+
+Hän kulki tuon laajan ruohoisen tasangon poikki ja saapui toiselle
+asteittaiselle alamäelle, jossa haavat ja männyt varjostivat matalaa
+syvännettä ja lämpimät aurinkoiset aukiot reunustivat kimaltelevaa
+puroa. Hän kuuli äkkiä kalkkunoiden kaakatusta, ja se oli merkki
+hänelle, että hän muuttaisi suuntaansa ja kiertäisi kyyrysillään erään
+haavikon ympäri. Muutamassa aurinkoisessa ruohoakasvavassa aukiossa
+oli toistakymmentä suurta kalkkunakukkoa, jotka kaikki epäilevästi
+katselivat häneen päin pystyssä päin ja niille ominaisin villeiltä
+näyttävin ilmein. Vanhoja villejä kalkkunakukkoja on äärettömän vaikea
+väijyä. Dale ampui kumminkin pari niistä. Toiset alkoivat juosta kuin
+strutsit ponnahdellen maasta ja levittäen siipensä. Tämä juokseva
+alku auttoi niiden raskaat ruumiit surisevaan lentoon. Ne lensivät
+matalalla, noin miehen korkeudella ruohosta ja katosivat metsään.
+Dale heitti ampumansa kalkkunat olalleen ja jatkoi matkaansa. Pian
+saapui hän muutamaan metsässä olevaan aukioon, josta hän voi katsella
+peninkulman pituisen, mäntyjä ja setrejä kasvavan rinteen yli autioon
+ja kimaltelevaan erämaahan, jota jatkui yhtämittaa hämärästi näkyvälle
+tummalle taivaanrannalle asti.
+
+Pinen pieni kylä oli viimeisellä harvaa metsää kasvavalla penkereellä.
+Tummavetisen ja nopeasti virtaavan joen suuntaan viepä tie jakoi
+tuon puisen rakennusryhmän kahtia, josta kohosi hitaasti sinisiä
+savupatsaita. Auringonpaisteessa keltaiselta näyttävät maissi- ja
+kaurapellot ympäröivät kylää, ja viheriät kedot, joilla hevoset ja
+karja kävivät laitumella, jatkuivat tiheään metsänreunaan saakka. Kylän
+paikka näytti luonnolliselta aukeamalta, sillä ei mikään osoittanut,
+että siitä olisi kaadettu puita. Maisema oli ehkä liian villi
+näyttääkseen ihanalta, mutta se oli rauhallinen ja tyyni ja vaikutti
+katsojaan etäiseltä yhteiskunnalta, hyvinvoivalta ja onnelliselta,
+sijaitessaan siinä eristettyjen asukkaittensa rauhallisena tyyssijana.
+Dale pysähtyi erään sievän, pienen puurakennuksen edustalle, jonka
+ympärillä oli auringonkukkien reunustama pieni kasvitarha. Hänen
+huutoonsa vastasi muudan vanha, harmaatukkainen ja kumara vaimo, joka
+kumminkin oli huomattavasti reipas ilmestyessään ovelle.
+
+"No mutta, eikö siellä olekin Milt Dale!" huudahti hän tervetuliaisiksi.
+
+"Varmasti, rouva Cass", hän vastasi. "Olen tuonut teille kalkkunan."
+
+"Milt, olet niin hyvä poika, ettet milloinkaan unhota leski Cassia.
+Millainen kaunis kukko! Ensimmäinen, jonka näen tänä syksynä.
+Mieheni Tom toi joskus kotiin samanlaisia kukkoja, ja ehkä hän vielä
+ilmestyykin kotiin jolloinkin."
+
+Hänen miehensä, Tom Cass, oli mennyt vuosia sitten metsään milloinkaan
+enää sieltä palaamatta. Mutta tuo vanha vaimo odotti häntä vielä eikä
+milloinkaan lakannut toivomasta.
+
+"Ihmisiä on eksynyt tuonne metsään ja he ovat tulleet kumminkin
+takaisin", vastasi Dale nytkin, kuten usein ennenkin.
+
+"Tule suoraan sisään. Tiedän sinun olevan nälissäsi. Milloin söit,
+poikaseni, tuoreita munia ja omenapiirakoita viimeksi, sanopa se?"
+
+"Luultavasti te sen muistatte", vastasi Dale nauraen seuratessaan
+emäntää pieneen puhtaaseen keittiöön.
+
+"Herra siunatkoon, siitähän on kuukausia!" vastasi emäntä pudistaen
+harmaata päätään. "Milt, sinun on lopetettava tuo villi elämä, mentävä
+naimisiin ja perustettava koti."
+
+"Annatte minulle aina saman neuvon."
+
+"Niin annankin ja vielä sinä sen teetkin, saadaanpa vain nähdä.
+Istuuduhan nyt siihen, niin piakkoin saat sellaista syötävää, että
+sylki valuu suuhusi."
+
+"Oletteko kuullut mitään uutisia, täti?" Dale kysyi.
+
+"Tällaisen kuolleen paikan uutiset on pian kerrottu, erittäinkin nyt,
+kun ei kukaan ole käynyt Snowdropissa pariin viikkoon!... Sara Jones
+kuoli, tuo vanha raukka. Hänelle se kyllä olikin parasta -- ja muudan
+lehmistäni karkasi. Milt, ne tulevat hulluiksi, kun ne saavat olla
+vapaina metsässä. Sinun on etsittävä se ihmisten ilmoille, koska ei
+kukaan muu osaa. Pantteri tappoi John Dakkerin hiehon ja Lem Hardenin
+nopean hevosen, sinähän tunnet tuon hänen lemmittynsä, varastivat
+hevosvarkaat. Lem on melkein suunniltaan. Ja siitä juolahtaa mieleeni
+kysyä sinulta, missä sinun suuri oriisi on, jota et milloinkaan myy
+etkä lainaa?"
+
+"Hevoseni ovat metsässä, täti, varmassa turvassa hevosvarkailta."
+
+"Hyvä, sehän tuo kuulostaa joltakin. Meiltä on varastettu hieman karjaa
+tänä kesänä, Milt, sitä ei voida kieltää."
+
+Siten valmistaessaan ruokaa Dalelle tuo vanha vaimo kertoi kaikki, mitä
+oli tapahtunut tuossa pienessä kylässä Dalen viimeisen käynnin jälkeen.
+Dalea huvittivat hänen juorunsa ja hänen omituinen filosofiansa, ja
+tädin pöydän ääressä oli niin mukava istua. Hänen mielestään ei missään
+ollut niin hyvää voita eikä kermaa, ei sellaista kinkkua eikä munia.
+Sitäpaitsi oli tädillä aina varastossa omenapiirakkaa, milloin hän
+vain sattui tulemaankaan, ja omenapiirakatta oleminen oli yksi Dalen
+harvoista kieltäytymisistä hänen oleskellessaan metsissä.
+
+"Kuinka vanha Auchincloss voi?" kysyi Dale sitten.
+
+"Huonosti, hyvin huonosti", huokaisi rouva Cass. "Mutta hän kuljeskelee
+ja ratsastelee samoin kuin ennenkin. Al ei ole enää pitkäaikainen
+tässä maailmassa. Ja, Milt, nyt muistankin, että minulla on sinulle
+kerrottavana hyvin merkillisiäkin uutisia."
+
+"Älkäähän nyt!" huudahti Dale rohkaistakseen innostunutta vanhusta.
+
+"Al on kutsunut tänne Saint Joesta sisarentyttärensä Helen Raynerin.
+Hän saa periä koko Alin omaisuuden. Olemme kuulleet hänestä paljonkin
+- - hän on kuulemma komea tyttö. Nyt, Milt Dale, on sinun otettava
+tilaisuudesta vaari. Lähde sieltä metsästäsi ja ala työskennellä. Voit
+mennä naimisiin tuon tytön kanssa!"
+
+"Minulla ei luullakseni ole mitään mahdollisuuksia, täti", vastasi Dale
+hymyillen.
+
+Vanhus tuhautti nenäänsä. "Paljonkin, kultaseni! Jokainen tyttö ottaa
+sinut, Milt Dale, jos vain suostut kosimaan."
+
+"Minutko? Miksi, täti?" kysyi Dale sekä iloisesti että
+ajattelevaisesti. Kun hän palasi muiden ihmisten joukkoon, täytyi hänen
+aina pakottaa ajatuksensa mukautumaan muiden ihmisten mielipiteihin.
+
+"Miksikö? Selitän sen sinulle, Milt. Eläessäsi tuolla metsässä olet
+joskus kuin kymmenvuotias poika ja joskus taasen niin vanha kuin
+nuo vuoret. Näissä seuduissa ei ole ainoatakaan sinuun verrattavaa
+nuorukaista. Ja tuo tyttö on kerran saapa kaikki Auchinclossin
+rikkaudet."
+
+"Silloin ei hän ehkä olekaan niin helposti otettavissa", vastasi Dale.
+
+"Niin, sinulla ei todellakaan ole mitään syytä rakastua hänen
+rikkauksiinsa. Mutta, Milt, Auchinclossin naisista on aina tullut hyviä
+vaimoja."
+
+"Rakas täti, haaveilet nyt joutavia", sanoi Dale vakavasti. "En halua
+vaimoa, sillä olen muutenkin onnellinen metsissäni."
+
+"Aiotko sitten elää kuin intiaani koko ikäsi, Milt Dale?" kysyi vanhus
+tiukasti.
+
+"Toivoakseni."
+
+"Sinun pitäisi hävetä. Mutta joku tyttö saa kyllä mielesi muuttumaan,
+poikaseni, ja ehkä tuo Helen Rayner juuri onkin tuo valittu. Toivon ja
+rukoilen sitä."
+
+"Täti, jos nyt otaksummekin, että hän voi muuttaa minut, ei hän
+kumminkaan voi muuttaa vanhaa Alia. Tiedät hänen vihaavan minua."
+
+"En ole siitä ollenkaan varma, Milt. Puhuttelin Alia tässä eräänä
+päivänä. Hän kyseli sinua ja sanoi sinua villiksi, mutta myönsi
+kumminkin, että sinunlaisesi miehet ovat hyvin tarpeelliset tällaisissa
+uudisasutuksissa. Jumala ainoastaan tietää, miten paljon hyvää olet
+tehnyt tälle kylälle. Milt, vanha Al ei hyväksy sinun villiä elämääsi,
+mutta hänellä ei ollut mitään kaunaa sinua kohtaan, ennenkuin kesy
+puumasi tappoi niin paljon hänen lampaitaan."
+
+"Täti, en usko Tomin milloinkaan tappaneen Alin lampaita", selitti Dale
+varmasti.
+
+"Al kumminkin luulee niin ja monet muutkin", vastasi rouva Cass
+pudistaen ajattelevasti harmaata päätään. "Et ole milloinkaan vannonut,
+ettei se ole sitä tehnyt. Ja nuo molemmat paimenethan vannoivat
+nähneensä sen."
+
+"He näkivät vain jonkun puuman. Ja he olivat niin peloissaan, että
+juoksivat pakoon."
+
+"Kukapa sitten ei juoksisi? Tuo suuri peto säikähdyttää jokaisen.
+Älä Herran nimessä kuljeta sitä enää milloinkaan tänne. En unhota
+ikinä sitä hetkeä, jolloin sen teit. Kaikki Pinessä olevat ihmiset,
+sekä aikuiset että lapset, vieläpä hevosetkin säikähtivät silloin ja
+juoksivat pakoon."
+
+"Niin, mutta Tomia ei voida syyttää, täti, sillä se on kesyin
+lemmikeistäni. Sehän koetti tukkia päänsä syliinne ja nuolla kättänne."
+
+"No niin, Milt, en halua sanoa, ettei tuo puuma-lemmikkisi käyttäydy
+paremmin kuin moni tuntemani ihminen, sillä niin se juuri teki. Mutta
+sen ulkomuoto ja mitä siitä sanotaan riittävät minulle."
+
+"Mitä kaikkea siitä sitten puhutaan, täti?"
+
+"Silloin kun se ei ole sinun näkyvissäsi, sanotaan sen olevan villin.
+Se voi kuulemma vainuta ja tappaa jokaisen eläimen, jonka jäljille sen
+vain päästät."
+
+"Olen opettanut sen sellaiseksi."
+
+"Jätä senvuoksi Tom kotiisi metsään silloin kun tulet käymään luonamme."
+
+Dale lopetti herkullisen ateriansa ja kuunteli vielä hetkisen vanhuksen
+puhetta. Sitten otti hän pyssynsä ja toisen kalkkunan ja sanoi
+jäähyväiset. Vanhus seurasi häntä tielle.
+
+"Kai sinä tulet piakkoin jälleen, etkö tulekin? Haluat varmaankin
+tutustua Alin sisarentyttäreen, joka saapuu tänne viikon kuluttua?"
+
+"Tulen varmasti jonakin päivänä. Täti, oletteko tavannut ystäviäni,
+noita mormonipoikia?"
+
+"En ole nähnyt heitä enkä haluakaan", vastasi vanhus. "Milt Dale,
+elleivät muut saa sinua vangituksi, niin tekevät sen varmasti mormonit."
+
+"Älkää olko huolissanne, täti. Pidän noista pojista. He tapaavat
+minut usein metsässä ja pyytävät minua auttamaan heitä jonkun hevosen
+hakemisessa tahi riistan tappamisessa."
+
+"He ovat nyt Beasleyn palveluksessa."
+
+"Niinkö?" huudahti Dale säpsähtäen. "Mitä he tekevät?"
+
+"Beasley on rikastunut niin, että hän rakennuttaa aitauksen eikä
+hänellä ole kuulemma tarpeeksi miehiä."
+
+"Beasleykö rikastunut?" toisti Dale miettiväisesti. "Hänellä on siis
+enemmän hevosia, lampaita ja karjaa kuin milloinkaan ennen."
+
+"Herra siunatkoon, Milt! Beasleyllä ei ole aavistustakaan paljonko hän
+omistaa. Niin, hän on nyt näiden seutujen mahtavin mies sitten kuin
+vanha Al on alkanut heikontua. Beasleyn onnistuminen ei totisesti ole
+parantanut Alin terveyttä. Heillä on kuulemma ollut katkeria riitoja
+viime aikoina. Al ei ole enää sama kuin ennen."
+
+Dale toisti jäähyväisensä vanhalle ystävälleen ja poistui miettiväisenä
+ja vakavana. Beasleytä ei ollut ainoastaan vaikea pettää, vaan häntä
+oli myös vaarallinen vastustaa. Ei ollut ollenkaan epäilemistäkään,
+ettei hän toimisi häikäilemättömästi saavuttaakseen valta-aseman
+Pinessä. Kulkiessaan tiellä alkoi Dale tavata tuttuja, jotka lausuivat
+hänet niin tervetulleeksi ja osoittivat sellaista mielenkiintoa hänen
+hommiinsa, että hänen mietiskelynsä keskeytyi joksikin ajaksi. Hän vei
+kalkkunan eräälle toiselle vanhalle ystävälle, ja poistuttuaan hänen
+talostaan poikkesi hän kylän kauppaan. Se sijaitsi suuressa hienosti
+salvetussa rakennuksessa, joka oli karkeasti vuorattu. Sen edustalla
+oli tilava lankuista rakennettu kuisti ja tien vieressä aita hevosten
+kiinnittämistä varten.
+
+"Minut saadaan hirttää, ellei tuo ole Milt Dale!" huudahti muudan.
+
+"Päivää, Milt, sinä vanha pukinnahka! Olenpa oikein mielissäni
+saadessani puhutella sinua!" tervehti toinen.
+
+"Halloo, Dale! Olet kuin lääke kipeille silmille!" huudahti kolmas.
+
+Oltuaan kauan poissa Dale tunsi aina samanlaista lämpöä tavatessaan
+nämä ystävänsä. Se haihtui kumminkin pian jälleen metsien
+kätköissä, ja senvuoksi juuri Pinen asukkaat, muutamia poikkeuksia
+lukuunottamatta, vaikka he pitivätkin hänestä ja suuresti ihailivat
+hänen metsissä saavuttamaansa viisautta, suhtautuivat häneen kuin
+johonkin olemattomaan. Koska hän rakasti vapautta ja piti sitä kylä-
+ja maalaiselämää parempana, eivät ihmiset lukeneet häntä heihin
+kuuluvaksi. Toiset luulivat häntä laiskaksi, toiset oikulliseksi,
+muutamat otaksuivat, että hän mieleltään ja tavoiltaan oli täydellinen
+intiaani, ja olipa olemassa sellaisiakin, joiden mielestä hän oli
+hidasjärkinen. Sitten oli tuossa heidän suhtautumisessaan häneen
+toinenkin puoli, joka aina soi hänelle hyväluontoista iloa. Pari
+joukosta pyysi häntä tuomaan heille muutamia kalkkunoita ja muutakin
+riistaa, ja toiset halusivat tulla metsästämään hänen kanssaan.
+Lem Harden tuli kaupasta pyytäen Dalea etsimään hänen varastettua
+hevostaan. Lemin veli halusi saada muutaman vapaana juoksevan
+tamman pyydystetyksi ja tuoduksi kotiin. Jesse Lyons pyysi häntä
+kesyttämään erään varsan, ja kesyttämään sen kärsivällisesti eikä niin
+kovakouraisesti kuin Pinen häikäilemättömillä ratsastajilla oli tapana.
+Siten kertoivat he kaikki Dalelle omista itsekkäistä tarpeistaan
+aavistamatta ollenkaan näiden ehdotusten imartelevaa laatua. Lopulta
+sattui tulemaan kauppaan pari naista, joiden huomautukset muodostivat
+oivallisen todistuksen Dalen kunnollisuudesta.
+
+"Mutta onhan täällä Milt Dalekin!" huudahti vanhempi heistä. "Miten
+onnellinen sattuma! Lehmäni on kipeä eikä näissä miehissä ole sen
+parantajaa. Pyydän Miltiä tulemaan sinne."
+
+"Kukaan ei ole Miltin veroinen!" huudahti toinen vaimo sydämellisesti.
+
+"Hyvää päivää, Milt Dale!" tervehti ensimmäinen puhuja. "Kun pääsette
+erillenne noista laiskoista miehistä, niin tulkaa sitten meille."
+
+Dale ei kieltäytynyt milloinkaan palvelemasta toisia, ja senvuoksi
+hänen harvoin tapahtuvat käyntinsä Pinessä tahtoivatkin muuttua hänelle
+vastenmielisen pitkiksi.
+
+Hetkistä myöhemmin näyttäytyi Beasley kadulla ja ollessaan juuri
+astumaisillaan kauppaan hän huomasi Dalen.
+
+"Halloo, Milt!" huudahti hän sydämellisesti tullen Dalea kohti
+ojennetuin käsin. Hänen tervehdyksensä oli vilpitön, mutta välähtävä
+katse, jonka hän loi Daleen, ei ollut hänen iloisuutensa aiheuttama.
+Päivänvalossa näytti Beasley suurelta, rohkealta ja jyrkältä mieheltä,
+jolla oli voimakkaat tummaveriset kasvot. Hänen taistelunhaluinen
+esiintymisensä osoitti, että hän oli luotettava ystävä ja paha
+vihollinen.
+
+Dale puristi hänen kättään.
+
+"Kuinka voitte, Beasley?"
+
+"En halua valittaa, Milt, vaikka minulla onkin enemmän työtä kuin voin
+suorittaa. Et halua varmastikaan ruveta paimenieni johtajaksi?"
+
+"En todellakaan!" vastasi Dale. "Kiitoksia kumminkin tarjouksesta."
+
+"Mitä sinne metsiin muuten kuuluu?"
+
+"Siellä on paljon kalkkunoita ja hirviä ja kosolti karhujakin.
+Intiaanit ovat palanneet etelään varhain tänä syksynä. Talvi tulee
+kumminkin varmasti myöhään ja on lauha."
+
+"Hyvä! Mistä päin sinä muuten tulet?"
+
+"Poikkimaisin kämpältäni", vastasi Dale välttelevästi.
+
+"Kämpältäsikö? Kukaan ei ole sitä vielä löytänyt", vastasi Beasley
+töykeästi.
+
+"Siellä se kumminkin on."
+
+"Luullakseni on sinulla tuo puuma kiinnitettynä oveesi?" kysyi Beasley,
+ja tuskin huomattava vapistus värisytti hänen jäntevää ruumistaan.
+Hänen kovien ruskeiden silmiensä terät laajenivat myöskin.
+
+"Tom ei ole kiinni. Minulla ei ole sille mitään majaa, Beasley."
+
+"Aiotko sanoa minulle, että tuo suuri peto kulkee vapaana leirissäsi
+olematta edes missään aitauksessakaan?" sanoi Beasley tiukasti.
+
+"Aivan niin."
+
+"No sillä tavalla! En pidä kumminkaan puumista. Moni sellainen ahdisti
+minua viime yönä. En sano tätä senvuoksi, että pelkään, mutta en halua
+kumminkaan olla tuollaisten petojen kanssa missään tekemisissä...
+Aiotko viipyä täällä kauankin?"
+
+"Vähän aikaa kumminkin."
+
+"Tule käymään tilallani. Olen iloinen saadessani sinut vieraakseni
+milloin tahansa. Muutamat vanhat metsästystoverisi ovat nyt
+palveluksessani."
+
+"Kiitoksia, Beasley. Pistäydyn siellä varmasti."
+
+Beasley aikoi poistua ottaen jo muutamia askelia, mutta sitten hän
+kääntyi jälleen muisteltuaan nähtävästi jotakin.
+
+"Otaksun sinun kuulleen, että vanha Auchincloss on melkein
+viimeisillään?" kysyi hän näyttäen hyvin miettiväiseltä. Dale huomasi,
+että Beasley kyllä sanoo enemmänkin, kun hän vain antaa jonkun
+vihjauksen.
+
+"Leski Cass kertoi minulle kaikki uutiset. Liian ikävä juttu vanhalle
+Alille", vastasi Dale.
+
+"Varmasti! Hänen päivänsä ovat luetut. Surkuttelen häntä, vaikka hän ei
+ole ollutkaan rehellinen minua --"
+
+"Beasley", keskeytti Dale nopeasti, "et voi sanoa tuota minulle, sillä
+Al Auchincloss on aina ollut tämän seudun valkoisin ja rehellisin mies."
+
+Beasley vilkaisi Daleen synkästi.
+
+"Dale, mielipiteesi eivät voi muuttaa muiden ajatuksia hänestä",
+vastasi Beasley harkitusti. "Elät tuolla metsissä etkä --"
+
+"Vaikka elänkin metsissä, osaan kumminkin ajatella ja tiedän koko
+joukon asioita", vastasi Dale yhtä harkitusti. Kuuntelevat miehet
+katsoivat toisiinsa hämmästyneinä. Tämä Milt Dale erosi suuresti
+entisestä eikä Beasleykään voinut olla näyttämättä hämmästystään.
+
+"Mitä sitten tiedät?" kysyi hän töykeästi.
+
+"Tiedän mitä täällä Pinessä tapahtuu", vastasi Dale.
+
+Muutamat miehet nauroivat.
+
+"Täällä tapahtuu varmasti paljonkin, sitä ei voida kieltää", pisti Lem
+Harden vähin.
+
+Ehkä ei terävänäköinen Beasley ennen ollut pitänyt Dalea minään
+tärkeänä henkilönä, ei ainakaan sellaisena, joka voi tehdä tyhjäksi
+hänen aikeensa. Mutta tällä hetkellä vainusi hän ehkä jotakin tahi
+huomasi saaneensa Dalesta sellaisen vastustajan, joka sekä hämmästytti
+että kiusasi häntä.
+
+"Dale, olen riidellyt Al Auchinclossin kanssa jo vuosikausia", sanoi
+Beasley. "Suurin osa hänen omaisuudestaan kuuluu minulle ja varmasti
+olen sen ottavakin haltuuni. Luultavasti kylän asukkaat jakautuvat
+kahteen puolueeseen, toiset rupeavat puolustamaan Alia ja toiset minua.
+Mutta otaksuttavasti on minun puolueeni suurempi. Kumpaanko sinä yhdyt?
+Al Auchincloss ei ole milloinkaan ollut sinulle miksikään hyödyksi ja
+sitäpaitsi on hän kuolemaisillaan. Aiotko yhtyä häneen?"
+
+"Varmasti!"
+
+"Olen iloinen, että ilmaisit kantasi", vastasi Beasley lyhyesti
+poistuen sellaisen miehen voimakkain askelin, joka on valmis
+musertamaan kaikki esteet tieltään.
+
+"Milt, teit tyhmästi hankkiessasi Beasleystä vihollisen itsellesi",
+sanoi Lem Harden. "Hänestä tulee vielä tämän seudun mahtavin mies."
+
+"Hän on varmasti astuva Alin tilalle", sanoi toinen.
+
+"Milt menetteli reilusti puolustaessaan vanhaa Al-raukkaa", sanoi Lemin
+veli.
+
+Dale erosi heistä lähtien miettiväisenä kulkemaan eteenpäin. Hänen
+Beasleystä tietämänsä seikat painoivat nyt vähemmän hänen mieltään,
+ja hänen valitsemansa suorasukainen käyttäytyminen tuntui hänestä nyt
+viisaimmalta. Hänen oli ajateltava, ennenkuin hän meni tapaamaan vanhaa
+Al Auchinclossia, ja senvuoksi meni hän tunniksi metsään.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Sitten kuin Dale oli toimittanut muutamia Pinessä asuvien vanhojen
+ystävien hänelle antamia tehtäviä, suuntasi hän iltapäivällä kulkunsa
+Auchinclossin maatilaa kohti. Tuo matala, nelikulmainen, tavattoman
+suuri kivi- ja puurakennus sijaitsi muutamalla pienellä kukkulalla
+puolen peninkulman päästä kaupungista. Ollen samalla sekä koti että
+linnoitus oli se ensimmäinen näille seuduille rakennettu asumus, ja sen
+teon olivat intiaanit useammasti kuin kerran keskeyttäneet. Apachit
+olivat kumminkin sitten joiksikin ajoiksi suunnanneet hurjat retkensä
+Valkoisten vuorten eteläpuolella sijaitseville seuduille. Auchinclossin
+taloa ympäröivät tallit ja katokset ja kaikensuuruiset hyvin viljellyt
+vainiot. Kaurapellot näyttivät harmailta ja keltaisilta iltapäivän
+auringon valossa, ja pajujen reunustama puro jakoi kahtia äärettömän
+suuren laitumen, jolla kuljeskeli hevosia, ja kauempana aaltoilevalla
+alangolla oli harhailevia karjalaumoja.
+
+Koko kartano osoitti, mitä monien vuosien työ ja uutteruus voivat saada
+aikaan. Puro kasteli kartanon ja kylän välissä olevaa viheriöitsevää
+laaksoa. Talossa tarvittava vesi tuli kumminkin vuoren korkeilta
+metsäisiltä rinteiltä ja oli johdettu sinne yksinkertaisella
+laitteella. Samankokoisia mäntypölkkyjä, joihin oli kaivettu syvä ura,
+oli asetettu pääksetysten yhteen ja ne muodostivat kimaltelevan torven,
+joka jatkuessaan vuoren rinteeltä laakson poikki lopulta kohosi sille
+pienelle kukkulalle, jossa Auchinclossin kartano sijaisi. Talon likellä
+oli uurretut pölkynpuoliskot vannehdittu yhteen jykeväksi torvesi.
+Vesi virtasi tässä osassa johtoa ylöspäin, muudan niistä seikoista,
+joka teki maatilan kuuluisaksi ja oli Pinen pienten poikain alituinen
+ihmettelyn ja ilon aihe. Ne molemmat kunnon naiset, jotka hoitivat
+Auchinclossin suurta taloutta, hämmästyivät usein niitä omituisia
+esineitä, joita tuo alituisesti virtaava kirkas ja kylmä vuoristovesi
+kuljetti heidän keittiöönsä.
+
+Sattuikin niin tänään, että Dale tapasi Al Auchinclossin muutaman
+kuistin varjosta, jossa hän keskusteli joidenkin paimeniensa ja
+tukkilaistensa kanssa. Auchincloss oli lyhyt tanakka mies, jolla oli
+hyvin leveät hartiat. Hänen hiuksensa eivät olleet vielä harmaat
+eikä hän näyttänyt erittäin vanhaltakaan, mutta kumminkin oli hänen
+kasvoissaan jotakin väsynyttä, jotakin tuollaista synkkää ja kalpeaa,
+joka ilmaisi vanhentumista ja elinvoimain heikontumista. Hänen
+kasvonsa, joissa oli suuri syntymämerkki, olivat säännölliset ja
+kauniit, hänellä oli rehelliset siniset silmät, hieman surulliset,
+mutta kumminkin vielä elämänhaluiset.
+
+Dale ei tiennyt ollenkaan, miten hänen vierailuunsa suhtauduttaisiin,
+eikä hän olisi ollenkaan hämmästynyt, vaikka hänen olisi käsketty
+poistua talosta. Hän ei ollut käynyt siellä vuosikausiin. Senvuoksi hän
+hämmästyikin nähdessään Auchinclossin viittaavan paimenia poistumaan.
+ja suhtautuvan hänen tuloonsa erikoisetta ilmeettä.
+
+"Päivää, Al! Kuinka voitte?" tervehti Dale tyynesti asettaessaan
+pyssynsä seinää vasten.
+
+Auchincloss ei noussut, vaan ojensi ainoastaan kätensä.
+
+"Kuulehan, Milt Dale, tapaan sinut nyt varmasti ensimmäisen kerran
+sellaisessa tilassa, etten voi kaataa sinua selällesi", vastasi
+tilanomistaja. Hänen äänensä oli sekä ärtyisä että lämmin.
+
+"Otaksun teidän tarkoittavan, ettette ole oikein terve", vastasi Dale.
+"Olen pahoillani."
+
+"En tarkoita sitäkään. En ole sairastanut milloinkaan elämässäni.
+Olen vain kulutettu loppuun, kuten hevonen, joka on ollut voimakas
+ja tottelevainen ja tehnyt työtä liiaksi. Sinä et kumminkaan näytä
+päivääkään vanhemmalta, Milt. Tuollainen metsissä eläminen ei jätä
+jälkiä mieheen."
+
+"Niin, tunnen voivani hyvin eikä aika tunnu minusta milloinkaan
+pitkältä."
+
+"Tuskinpa sinä sentään niin tyhmä oletkaan kuin luullaan. Olen
+ajatellut sitä viime aikoina saatuani aikaa tuumimiseen. Mutta, Milt,
+rikkauksia et kumminkaan taida koota?"
+
+"Al, minulla on kaikkea, mitä haluan ja tarvitsen."
+
+"Et kumminkaan elätä ketään etkä tee mitään hyvää maailmassa."
+
+"Emme voi olla yhtä mieltä siitä, Al", vastasi Dale hymähtäen.
+
+"Emme totisesti voikaan. Tulit varmaankin vain tervehtimään minua?"
+
+"En yksinomaan sitäkään varten", vastasi Dale miettivästi. "Haluan
+sanoa teille aluksi, että suostun korvaamaan teille nuo lampaat, jotka
+aina olette luullut kesyn puumani tappaneen."
+
+"Suostutko? Miten luulet siitä suoriutuvasi?"
+
+"Ei kai niitä ollut hyvinkään monta, vai kuinka?"
+
+"Ainakin viisikymmentä."
+
+"Niin montako! Al, luuletteko vieläkin, että vanha Tom tappoi nuo
+lampaat?"
+
+"Hm! Milt, tiedän varmasti sen tappaneen ne."
+
+"Al, miten voitte tietää sellaista, jota en minäkään tiedä? Olkaa nyt
+järkevä. Älkäämme ruvetko riitelemään tästä jälleen. Haluan maksaa nuo
+lampaat työlläni, ja --"
+
+"Milt Dale, haluat siis tulla tänne maksamaan työlläsi nuo
+viisikymmentä lammasta", toisti vanha tilanomistaja uskomatta korviaan.
+
+"Varmasti."
+
+"No, minut saa hirttää!" Hän nojautui taaksepäin ja katsoi
+tutkivasti Daleen. "Mitä sinulle on tapahtunut, Dale? Oletko kuullut
+sisarentyttäreni tulosta ja haluat kunnostautua hänen nähtensä?"
+
+"Niin, Al, hänen tulollaan on paljon osaa päätöksessäni", vastasi
+Dale vakavasti. "Mutta en milloinkaan ole aikonut kunnostautua hänen
+nähtensä, kuten vihjaisitte."
+
+"Joutavia.' Olet aivan näiden muiden varsojen kaltainen. Mutta hyvä
+merkki se silti on. Vain nainen voi sinut saadakin luopumaan tuosta
+metsäelämästäsi. Mutta, poikaseni, tämä sisarentyttäreni, Helen Rayner,
+saa sinut kyllä pyörälle päästäsi. En ole nähnyt häntä milloinkaan,
+mutta sanotaan hänen olevan äitinsä kaltaisen. Ja Nell Auchinclossin
+laista tyttöä ei monesti olekaan!"
+
+Dale tunsi punastuvansa. Tällainen keskustelu tuntui todellakin oudolta
+hänestä.
+
+"Annan kunniasanani, Al --", aloitti hän.
+
+"Poika, älä valehtele vanhalle miehelle."
+
+"Valehteleko! En halua valehdella kenellekään, Al, ainoastaan ihmiset,
+jotka asuvat kylissä ja ovat aina jossakin tekemisessä toistensa
+kanssa, valehtelevat. Elän metsissä, joissa ei mikään pakota minua
+valehtelemaan."
+
+"En halunnut loukata sinua, en ollenkaan", vastasi Auchincloss.
+"Ja ehkä puheessasi onkin jotakin perää. Puhuimme äsken lampaista,
+jotka suuri kissasi tappoi. Niin, Milt, en voi sitä todistaa, en
+varmastikaan. Ja ehkä luulet minua houkaksi, kun ilmoitan sinulle
+syyni. En luule sitä senvuoksi, että nuo meksikolaiset paimenet
+sanoivat nähneensä puuman laumassa."
+
+"Miksi sitten?" kysyi Dale hyvin uteliaasti.
+
+"Vuosi sitten tästä päivästä näin tuon sinun lemmikkisi. Se makasi
+kaupan edustalla ja sinä olit siellä sisällä ostamassa elintarpeita.
+Tuntui siitä kuin olisin sattunut vastakkain viholliseni kanssa,
+sillä, koira vieköön, minulla oli heti selvillä, että tuo puuma oli
+syyllinen, kun se katsoi minua silmiin. Nyt sen kuulit!"
+
+Vanhus odotti, että hänelle naurettaisiin. Mutta Dale pysyikin vakavana.
+
+"Ah, tiedän, miltä teistä tuntui", vastasi hän kuin olisivat he
+keskustelleet jonkun ihmisen teoista. "Minusta tuntuu ikävältä
+epäillä vanhaa Tomia. Mutta se on puuma, ja eläinten teot ovat joskus
+kummalliset. Kumminkin, Al, haluan korvata nuo menetetyt lampaanne."
+
+"Et, sinä et korvaa", vastasi Auchincloss nopeasti. "Älkäämme puhuko
+siitä enää. Menettelit rehellisesti tehdessäsi tuon tarjouksen. Se
+riittää. Unhota senvuoksi huolesi työstä, jos asia sinua nyt kerran
+vaivaa."
+
+"On jotakin muutakin, josta haluan puhua kanssanne", aloitti Dale
+epäröiden. "Asia koskee Beasleytä."
+
+Auchincloss hätkähti kovasti ja hänen kasvonsa punastuivat nopeasti.
+Sitten hän kohotti suuren kätensä, ja se vapisi. Dale huomasi heti,
+miten vanhuksen hermot olivat heikontuneet.
+
+"Älä mainitse minulle tuon meksikolaisen nimeä!" kivahti tilanomistaja.
+"Rupean silloin näkemään punaista. Dale, en unhota, että puolustit
+minua tänään ja rupesit epäröimättä puolelleni. Lem Harden kertoi
+minulle. Olin iloissani kuultuani sen. Senvuoksi unhotinkin tänään
+vanhan riitamme. Mutta jos puhut minulle sanaakaan tuosta lampaiden
+varkaasta, kartoitan sinut heti talostani!"
+
+"Mutta, Al, olkaa nyt järkevä", huomautti Dale vakavasti. "On
+välttämätöntä, että puhun teille hänestä."
+
+"Eikä ole. Ei ainakaan minulle. En halua kuunnella."
+
+"Haluatte totisesti, Al", vastasi Dale. "Beasley himoitsee
+omaisuuttanne. Hän on tehnyt suunnitelman --"
+
+"Taivaan nimessä, tiedän sen!" huudahti Auchincloss nousten horjuen
+seisoalleen ja ollen aivan mustanpunainen kasvoiltaan. "Luuletko tuon
+olevan uutta minulle? Lopeta jo, Dale, sillä en voi puhua siitä."
+
+"Mutta, Al, on olemassa vielä jotakin pahempaakin", jatkoi Dale
+nopeasti. "Elämämme on uhattu, ja sisarentyttärenne Helen aiotaan --"
+
+"Lopeta jo ja mene matkoihisi!" karjui Auchincloss huitoen suurilla
+käsillään.
+
+"Mutta, Al, olen ystävänne", aloitti Dale pyytävästi.
+
+"Ystäväkö?" vastasi tilanomistaja hyvin katkerasti. "Sitten olet ainoa
+sellainen. Milt Dale, olen rikas ja olen kuolemaisillani. En luota
+keneenkään. Mutta jos sinä villi metsästäjä olet ystäväni, niin todista
+se myös. Tapa tuo meksikolainen lampaiden varas! Tee jotakin ja tule
+sitten keskustelemaan kanssani."
+
+Sanottuaan sen laahusti hän taloon ollen melkein kaatua ja paiskasi
+oven kiinni.
+
+Dale seisoi hetkisen paikoillaan, tarttui sitten pyssyynsä ja poistui.
+
+Hieman ennen auringonlaskua sai hän selville, missä hänen neljä
+mormoniystäväänsä oleskelivat, ja saapui heidän leiriinsä illallisen
+aikaan.
+
+John, Roy, Joe ja Hal Beeman olivat erään uranuurtaja-mormonin
+poikia, joka oli perustanut pienen Snowdropin kylän. He olivat vielä
+iältään nuoria miehiä, mutta kova työ ja ankara elämä taivasalla
+olivat vaikuttaneet että he näyttivät kokeneilta. Kukin heistä oli
+nuorempaansa aina vuotta vanhempi. Mitä heidän ulkomuotoonsa tuli,
+oli heitä vaikea erottaa toisistaan. Ollen samalla sekä hevosmiehiä
+että lampaidenpaimenia, karjankasvattajia ja metsästäjiä oli heillä
+jokaisella pitkä, jäntevä ja voimakas ruumis, laihat, ruskettuneet ja
+rauhalliset kasvot ja tuollaiset tyynet terävät silmät, jollaisia ei
+ole muilla kuin taivasalla elävillä miehillä.
+
+Dalella ja näillä veljeksillä oli paljon yhteistä ja he olivat
+lämpimästi kiintyneet toisiinsa. Mutta he eivät milloinkaan
+keskustelleet muusta kuin metsää koskevista seikoista. Dale söi
+illallista heidän kanssaan ja puheli, kuten ennenkin, heidän kanssaan
+vihjaisemattakaan asiasta, joka painoi hänen mieltään. Aterian jälkeen
+auttoi hän Joea hevosten kiinniottamisessa, niiden jalkojen sitomisessa
+yöksi ja ajamisessa muutamaan ruohoa kasvavaan mäntyjen välissä olevaan
+aukeamaan. Myöhemmin, kun metsä alkoi pimetä kylmän tuulen puhaltaessa
+ja nuotio paloi lämmittäen, rupesi Dale puhumaan asiasta, joka vaivasi
+hänen aivojaan.
+
+"Olette siis Beasleyn palveluksessa?" kysyi hän aloittaakseen
+keskustelun.
+
+"Olimme", vastasi John venytellen. "Mutta tänään, kun kuukautemme
+loppui, saimme palkkamme ja erosimme. Beasley varmaankin pahastui."
+
+"Miksi lopetitte?"
+
+John ei vastannut, ja hänen veljiensäkin kasvoissa oli tuollainen tyyni
+ja hillitty ilme, joka ilmaisi heidän pakosta olevan vaiti.
+
+"Kuunnelkaahan nyt, mitä olen tullut teille kertomaan, ja sitten voitte
+puhua", jatkoi Dale. Sitten hän ilmaisi nopeasti Beasleyn suunnitelman
+ryöstää Al Auchinclossin sisarentytär ja anastaa kuolevan miehen
+omaisuus.
+
+Kun Dale lopetti melko hengästyneenä, eivät mormonit näyttäneet
+ollenkaan hämmästyneiltä eivätkä vihaisilta. Vanhin, John, tarttui
+muutamaan keppiin ja kohenteli hitaasti tulisia kekäleitä niin että
+valkoiset säkeneet lentelivät.
+
+"No, Milt, miksi kerroit meille tämän?" kysyi hän varovaisesti.
+
+"Olette ainoat ystäväni", vastasi Dale. "Minusta ei tuntunut ollenkaan
+turvalliselta puhua tästä asiasta tuolla kylässä, ja senvuoksi
+juolahditte te, pojat, heti mieleeni. En aio sallia Snake Ansonin viedä
+tuota tyttöä. Mutta minä tarvitsen apua ja senvuoksi tulin luoksenne."
+
+"Beasleyn mahti kasvaa Pinessä ja sen ympäristössä, ja vanha Al
+heikontuu heikontumistaan. Beasley anastaa omaisuuden kaikista tytöistä
+huolimatta", sanoi John.
+
+"Asiat eivät aina mene luulojen mukaan. Mutta siitä ei nyt olekaan
+kysymys. Tuo tyttöä vastaan suunniteltu kepponen minua suututtaa. Hänen
+luullaan saapuvan Magdalenaan kuudentenatoista päivänä ja lähtevän
+sieltä postivaunuissa Snowdropiin. Mitä minun nyt on tehtävä? Jos hän
+matkustaa postivaunuissa, aion olla silloin mukana, siitä saatte olla
+aivan varmat. Mutta hän ei saa lähteä niissä ollenkaan. Pojat, aion
+jollakin tavoin suojella häntä. Tahdotteko auttaa minua? Olen totisesti
+ollut joskus pahassa pulassa teidänkin vuoksenne. Tämä on kumminkin
+erilaista. Oletteko todellakin ystäviäni? Tiedätte nyt, millainen
+Beasley on, ja teillä on kaikilla jotakin kostettavaa Snake Ansonin
+miehille. Teillä on nopeat hevoset, silmät jälkien seuraamiseksi ja
+te osaatte ampua. Olette juuri sellaisia miehiä, jollaisia haluan
+tovereikseni joutuessani otteluun jonkun roistojoukon kanssa.
+Haluatteko liittyä minuun vai annatteko minun mennä yksinäni?"
+
+Silloin John Beeman puristi Dalen kättä voimakkaasti vaiti ollen ja
+kalpein kasvoin, ja vuorotellen tekivät muutkin veljet samoin. Heidän
+silmänsä kiilsivät tuimasti ja heidän ohuitten huuliensa ympärille
+ilmestyi omituinen katkera ilme.
+
+"Milt, ehkä tiedämme millainen Beasley on paremmin kuin sinä", sanoi
+John vihdoin. "Hän köyhdytti isäni ja on pettänyt muitakin mormoneja.
+Olemme saaneet selville, että hän saa nuo lampaat, joita Ansonin miehet
+varastavat. Hän ajaa sitten laumat Phenixiin. Omaisemme eivät salli
+meidän syyttää Beasleytä ja senvuoksi olemme kärsineet vaiti ollen.
+Isäni on aina sanonut, että heti kun joku vain sanoo ensimmäisen sanan
+Beasleytä vastaan, yhdyt sinä meihin."
+
+Roy Beeman laski kätensä Dalen olalle. Hän oli ehkä viisain veljeksistä
+ja sellainen, jota seikkailut ja vaarat enimmän miellyttivät. Hän
+oli seurustellut enimmän Dalen kanssa, kulkenut tämän kanssa monta
+pitkää taivalta, oli taitava ratsastaja ja väsymättömin vainuaja tässä
+erämaassa.
+
+"Tulemme varmasti mukaasi", sanoi hän kovalla ja jyrisevällä äänellä.
+
+He istuutuivat jälleen paikoilleen nuotion ääreen. John heitti siihen
+enemmän puita, ja rätisten ja säkenöiden leimahti tuli palamaan tuulen
+lietsoessa. Kun hämärä muuttui synkäksi yöksi, kiihtyi tuulen humina
+puissa kumeaksi kohinaksi. Erään arosusilauman katkonainen ulvonta
+alkoi värisyttää ilmaa.
+
+Nuo viisi miestä keskustelivat kauan ja vakavasti tuumaillen,
+suunnitellen ja kumoten toistensa ehdotuksia. Dale ja Roy Beeman
+ehdottivat enimmän sellaista, jonka kaikki voivat hyväksyä.
+Heidän laisensa metsästäjät muistuttavat tutkijoita siinä, että
+he suunnitellessaan jotakin kiinnittävät niin paljon huomiota
+erikoiskohtiin. Tämä seikka, johon he nyt aikoivat sekaantua, muodosti
+tilanteen, jossa oli rajattomia mahdollisuuksia. Niistä oli etupäässä
+kiinnitettävä huomio hevosiin ja varustuksiin, pitkään kiertotiehen
+päästä Magdalenaan huomaamatta, tuon vieraan tytön pelastamiseen, joka
+epäilemättä halukkaasti halusi matkustaa postivaunuissa -- ja nopeaan
+pelastamiseen, jos sellainen näyttäytyi tarpeelliseksi, taisteluun ja
+välttämättömään takaa-ajoon, pakenemiseen metsiin ja turvalliseen tytön
+luovuttamiseen Auchinclossille.
+
+"Sitten, Milt, lähdemme kai ahdistamaan Beasleytä?" kysyi Roy Beeman
+merkitsevästi.
+
+Dale vaikeni kumminkin ja näytti miettiväiseltä.
+
+"Nyt tämä jo riittää tälle päivälle", sanoi John. "Ruvetkaamme nyt
+nukkumaan."
+
+He levittivät tervavaatteensa. Dale heittäytyi Royn viereen ja kaikki
+vaipuivat pian uneen punaisten kekäleiden hitaasti tummetessa, tuulen
+kovan huminan vähitellen heikentyessä ja metsän muuttuessa hiljaiseksi.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Helen Rayner oli ollut länteen päin kiitävässä junassa hyvinkin jo
+neljäkolmatta tuntia, ennenkuin hän teki levottomuutta herättävän
+huomion.
+
+Sisarensa Bon kanssa, joka oli varhaiskypsä kuusitoistavuotias
+tyttönen, oli Helen lähtenyt St. Josephista rakkaille omaisilleen
+sanomiensa jäähyväisten katkeroittamin mielin, mutta kumminkin
+lumottuna ja elävin aavistuksin Kaukaisen lännen omituisesta
+elämästä. Kaikilla heikäläisillä oli oikea uranaukaisijaluonne;
+vaihtelevaisuuden, toiminnan ja seikkailujen jano oli hänellä verissä.
+Velvollisuus leskeksi joutunutta äitiä kohtaan, jolla oli suuri perhe
+hoidettavanaan, oli pakottanut Helenin hyväksymään tämän rikkaan enon
+tarjouksen. Hän oli opettanut koulussa ja ohjannut pieniä veljiään
+ja sisariaan ja auttanut muutenkin voimainsa mukaan. Ja nyt, vaikka
+vanhojen rakkaiden siteiden katkominen tuntuikin raskaalta, houkutteli
+tämä tilaisuus kumminkin vastustamattomasti. Hänen unelmiensa
+rukouksiin oli vastattu. Hyvän onnen tuominen omaisilleen, tuon pienen,
+kauniin ja vallattoman sisaren hoitaminen, noiden keltaisten, likaisten
+ja meluisten kylien vaihtaminen suureen, aaltoilevaan ja rajattomaan
+tasankoon, eläminen tuollaisessa ihmeellisessä talossa, jonka hän
+jonakin kauniina päivänä saa sitten kokonaan omakseen, hevosia, karjaa,
+lampaita, erämaata ja vuoria, puita, puroja ja villejä kukkia kohtaan
+tuntemansa syvän, vaistomaisen ja kehittymättömän rakkauden täyttyminen
+olivat aina olleet hänen intohimoisen ikävänsä kaipauksia, jotka nyt
+jollakin ihmeellisellä haltijatarmaisella tavalla näyttivät toteutuvan.
+
+Huomio, että Harve Riggs oli myöskin junassa, oli kolaus näille
+onnellisille aavistuksille ja täydellinen sairaaksi tekevä kylmä suihku
+hänen lämpimille ja läheisille unelmilleen. Hänen läsnäolonsa voi
+merkitä ainoastaan yhtä asiaa: että Riggs oli seurannut häntä. Riggs
+oli ollut pahin monista vaikeista koettelemuksista St. Josephissa.
+Hänellä oli jonkunlainen vaikutusvalta tahi oikeus äitiin, joka
+hyväksyi hänen tarjouksensa mennä naimisiin Helenin kanssa. Hän
+ei ollut ollenkaan puoleensavetävä, ei hyvä, ei toimelias eikä
+mitään sellaista, joka kiinnitti Helenin mieltä, vaan pöyhkeilevä
+ja tepasteleva seikkailija eikä mikään todellinen Lännen asukas,
+vaikka hän käyttikin pitkää tukkaa ja ylpeili revolverillaan ja
+huonomaineisuudellaan. Helen oli aina epäillyt noita monia taisteluita,
+joissa Riggs sanoi olleensa mukana, ja sitäkin, ettei Riggs ollut
+tarpeeksi rohkea ollakseen paha siinä merkityksessä kuin Lännen miehet
+ovat pahoja. Mutta vilahdus hänestä junan seisoessa La Juntan asemalla,
+kun Riggs selvästi vakoili häntä koettaen pysyä piilossa, varoitti
+Heleniä ja antoi hänelle uuden tehtävän ratkaistavaksi.
+
+Tämä huomio masensi hänen mielensä. Eläminen ei näyttänyt
+muodostuvankaan paljaaksi ruusuilla kulkemiseksi tuolla uudessa
+Lännen kodissa. Riggs tulee seuraamaan häntä, ellei hän voi tulla
+hänen mukanaan, ja saavuttaakseen tarkoituksensa on hän valmis vaikka
+mihin. Helen säpsähti todetessaan joutuneensa oman onnensa nojaan,
+tunsi lamauttavaa rohkeuden puutetta, yksinäisyyttä ja avuttomuutta.
+Mutta hänen ylpeä luonteensa karkoitti pian nämä tunteet. Tilaisuus
+koputti hänen oveensa ja hän aikoi käyttää sitä hyödykseen. Hän ei
+olisi ollutkaan Al Auchinclossin sisarentytär, jos hän olisi epäröinyt.
+Ja kun ylpeys muuttui todelliseksi vihaksi, olisi hän voinut nauraa
+ivallisesti Harve Riggsille ja tämän suunnitelmille, vaikka ne olisivat
+olleet millaiset tahansa. Helen päätti kerta kaikkiaan olla pelkäämättä
+häntä. Kun hän oli lähtenyt St. Josephista, oli hän suhtautunut Länteen
+sykkivin sydämin ja varmoin päätöksin tulla tuon Lännen arvoiseksi.
+Tuohon kaukaiseen maahan oli perustettava koteja, eno Al oli
+kirjoittanut niin, ja kotien perustamisessa olivat naiset tarpeen. Hän
+aikoi kehittyä yhdeksi noista naisista ja kasvattaa sisarestaan toisen
+samanlaisen. Ja ajatellen, että hän tietää varmasti mitä hän sanoo
+Riggsille, kun tämä ennemmin tahi myöhemmin lähestyy häntä, karkoitti
+Helen hänet mielestään.
+
+Kun juna oli liikkeessä, voi Helen katsella noita aina muuttuvia
+maisemia, semminkin kun hänen ei silloin ollut pakko pitää huolta
+Bosta, kuten asemilla. Hän tarkasteli haaveillen mäntymetsiä, punaisia
+kallioisia uomia ja noita hämäriä jylhiä vuoria.
+
+Hän näki auringon laskevan Uuden Meksikon hämärästi näkyvien
+harjanteiden taakse. Se muodosti sellaisen ihanan kullanvärisen
+loiston taivaalle, että se oli yhtä outo hänelle kuin hänen mielessään
+liikkuvat oudot tunteetkin, nuo lumoavat ja jälleen haihtuvat. Bon
+riemu ei ollut niin hiljaista, ja samalla kun aurinko laski ja
+väriloisto himmeni, pyysi hän Heleniä yhtä innokkaasti avaamaan suuren
+eväskorin, jonka he olivat ottaneet mukaansa.
+
+He istuivat vastakkain vaunun päässä, ja naulakoilla, eväskori
+ylimpänä, olivat heidän matkatavaransa, jotka sisälsivät tyttöjen koko
+maallisen omaisuuden. Siinä oli nyt todellakin paljon enemmän kuin he
+olivat milloinkaan omistaneet, sillä heidän äitinsä huolehtiessaan
+heistä ja halutessaan, että he näyttäisivät sieviltä rikkaan enonkin
+mielestä, oli tuhlannut rahaa ja aikaa valmistaessaan heille kauniita
+ja käytännöllisiä pukuja.
+
+Tytöt istuivat vierekkäin tuo suuri kori polvillaan ja söivät
+katsellessaan noita jylhiä ja tummia vuoria. Juna jatkoi hitaasti
+matkaansa ilmeisesti halki seudun, jossa rata alituisesti mutkitteli.
+Jokainen tuossa täpötäynnä olevassa vaunussa oli syventynyt nauttimaan
+illallistaan. Ellei Helenin huomio olisi niin kokonaan ollut kiintynyt
+tuohon suurenmoiseen villiin vuoristoon, olisi hän tuntenut enemmän
+mielenkiintoa matkatovereitaan kohtaan. Hän huomasi kyllä heidät ja
+tarkasteli huvitettuna ja miettiväisesti vaunussa olevia miehiä,
+naisia ja muutamia lapsia, noita keskiluokan ihmisiä, jotka, ollen
+köyhiä ja toivorikkaita, matkustivat nyt Uuteen länteen perustamaan
+koteja. Tuollainen oli suurenmoista ja kaunista, mutta se aiheutti
+kumminkin lyhytaikaista ja selittämätöntä surua, sillä junan ikkunoista
+katsottuna näytti tuo metsien ja kallioiden muodostama maailma niiden
+välissä olevine laajoine ja hedelmättömine aukeamineen sanomattoman
+yksinäiseltä, villiltä ja kuolleelta. Kuinka loppumattomilta nuo
+etäisyydet tuntuivatkaan. Tuntikausiin, junan kiitäessä peninkulman
+toisensa perään eteenpäin, ei näkynyt ainoatakaan taloa, ei telttaa
+eikä intiaanien majaa. Tämän kauniin maan pituus ja laveus olivat
+hämmästyttävät. Ja Helen, joka rakasti liriseviä puroja ja virtaavia
+jokia, ei huomannut vettä ollenkaan.
+
+Sitten kietoi pimeys tuon hitaasti ohitse kiitävän maiseman vaippaansa,
+kylmä yötuuli rupesi puhaltamaan ikkunoista ja valkoiset tähdet
+alkoivat tuikkia taivaalla. Sisarukset ristivät kätensä, painoivat
+päänsä yhteen ja rupesivat nukkumaan raskaan vaipan alla.
+
+Varhain seuraavana aamuna, kun tytöt jälleen kaivoivat nähtävästi
+pohjattoman korinsa aarteita esille, pysähtyi juna Las Vegasissa.
+
+"Voi, katsohan!" huudahti Bo hurmaantuneena. "Lehmänpaimenia! Ah, Nell,
+katsohan nyt!"
+
+Helen katsoi nauraen ensin sisareensa huomaten, miten suloinen tämä
+todellakin oli. Bo oli pienikasvuinen, täynnä pursuavaa elämäniloa.
+Hänellä oli kastanjanruskea tukka ja tummansiniset silmät, jotka
+loistivat veitikkamaisesti ja vetivät puoleensa kuin magneetit.
+
+Karkeasti kyhätyllä asemasillalla oli rautatieläisiä, meksikolaisia
+ja ryhmä vetelehtiviä lehmänpaimenia. Nämä olivat pitkiä, laihoja
+ja vääräsäärisiä miehiä, joilla oli nuoret rehelliset kasvot ja
+tarkkaavaiset silmät. Erittäinkin muudan heistä oli puoleensavetävä
+komeine ruumiineen, punaisenruskeine kasvoineen ja kirkkaanpunaisine
+huivineen, heiluvine revolvereineen ja suurine, pitkine ja käyrine
+kannuksineen. Hän kai huomasi Bon ihailevan katseen, koska hän
+sanomatta sanaakaan tovereilleen maleksi ikkunaa kohti, jossa tytöt
+istuivat. Hän käveli merkillisesti, melkeinpä niin omituisesti kuin ei
+hän olisi tottunut sellaiseen. Pitkät kannukset kilisivät sointuvasti.
+Hän nosti hattuaan ja seisahtui huolettomasti hymyillen, ollen tyyni ja
+rauhallinen. Heleniä hän miellytti ensi näkemältä, ja kun hän kääntyi
+katsomaan, millaisen vaikutuksen mies oli tehnyt Bohun, huomasi hän
+tuon nuoren neidin tuijottavan mieheen jäykkänä pelosta.
+
+"Hyvää huomenta", sanoi paimen venytellen ja hymyillen hyväntuulisesti.
+"Mihin olette te matkalla?"
+
+Hänen äänensä kaiku ja tuo suora ja lystillinen sydämellisyys
+miellyttivät Heleniä uutuudellaan.
+
+"Matkustamme aluksi Magdalenaan ja sieltä sitten postivaunuissa
+Valkoisille vuorille", vastasi Helen.
+
+Paimenen tarkkaavaisiin ja rauhallisiin silmiin ilmestyi hämmästynyt
+ilme.
+
+"Siellä on apacheja, neiti. Olen todellakin suruissani, sillä nuo
+seudut eivät sovi ollenkaan teikäläisille. Ette suinkaan ole mormoneja?"
+
+"Emme. Olemme Al Auchinclossin sisarentyttäriä", vastasi Helen.
+
+"Vai niin. Olen käynyt Magdalenassa ja kuullut puhuttavan Alista.
+Menette luultavasti kyläilemään hänen luokseen?"
+
+"Hänen talostaan on tuleva vastainen kotimme."
+
+"Suurenmoista, sillä täällä Lännessä tarvitaan tyttöjä. Niin, olen
+kuullut Alista. Hän on muudan vanha arizonalainen karjankasvattaja,
+joka on asettunut asumaan tuonne lammasmaahan. Sellainen on
+taantumusta. Arvailen nyt, että jos sattuisin tulemaan sinnepäin ja
+kysyisin häneltä työtä, niin mahtaisinko sellaista saada?"
+
+Hänen tyyni hymynsä oli tarttuvaa ja hänen tarkoituksensa oli selvä
+kuin kristallikirkas vesi. Katse, jonka hän oli kiinnittänyt Bohun,
+miellytti jollakin tavoin Heleniä. Parin viimeisen vuoden kuluessa,
+jolloin Bo oli vain kaunistumistaan kaunistunut, oli hän ollut
+ihailevien katseiden magneetti. Tuon paimenenkin silmissä oli samassa
+sekä kunnioittava että ihaileva ja huvitettu ilme. Se ei todellakaan
+mennyt hukkaan, kun Bosta oli kysymys.
+
+"Enoni mainitsi kerran kirjeessään, ettei hänellä milloinkaan ole
+tarpeeksi miehiä kartanon hoitamiseen", vastasi Helen hymyillen.
+
+"Tulen varmasti sinne. Vannon, että matkani olisikin nyt kaikissa
+tapauksissa suuntautunut sinnepäin."
+
+Hän tuntui niin lyhytsanaiselta, tyyneltä ja miellyttävältä, ettei
+hänen puheeseensa voitu oikein suhtautua vakavasti, mutta kumminkin
+Helenin terävä huomiokyky totesi hänessä olevan rohkeutta, jotakin
+tuollaista, joka oli samalla kertaa sekä nopeaa että valpasta. Hänen
+viimeiset sanansa olivat yhtä selvät kuin hänen Bohun suuntaamansa
+hellä katsekin.
+
+Helenin luonteessa oli vallaton piirre, joka, vaikka hän voikin
+sen hillitä, joskus kumminkin sai vallan, ja Bo, joka nyt kerran
+itsepäisessä elämässään oli joutunut sanattomaksi, tarjosi nyt sopivan
+tilaisuuden.
+
+"Ehkä pieni sisareni suostuu puhumaan puolestanne eno Alille", sanoi
+Helen. Juuri silloin juna liikahti ja lähti hitaasti liikkeelle. Paimen
+astui pari pitkää askelta sen rinnalla, jolloin hänen kuumenneet
+poikamaiset kasvonsa olivat melkein ikkunan tasalla. Hänen silmänsä,
+jotka nyt näyttivät ujoilta ja hieman toivovilta, mutta kumminkin
+rohkeilta, olivat yhä kiintyneet Bohun.
+
+"Hyvästi -- lemmittyni!" hän huudahti.
+
+Sitten hän pysähtyi häviten näkyvistä.
+
+"Kas niin!" huudahti Helen katuvaisesti puoleksi suruissaan, puoleksi
+iloissaan. "Millainen nopeasti toimiva nuorimies hän olikaan."
+
+Bo oli punastunut kauniisti.
+
+"Nell, eikö hän ollutkin suurenmoinen?" huudahti hän loistavin silmin.
+
+"En voi juuri sanoa häntä sellaiseksikaan, mutta miellyttävä hän
+kumminkin oli", vastasi Helen hyvillään, ettei Bo ollutkaan suuttunut
+häneen.
+
+Oli aivan selvää, että Bo tukahdutti hillittömän halunsa nojautua ulos
+ikkunasta ja heiluttaa kättään. Hän tirkisti kumminkin ulos suureksi
+pettymyksekseen.
+
+"Luuletko hänen saapuvan eno Alin luo?" kysyi Bo.
+
+"Tyttöseni, hän laski vain leikkiä."
+
+"Nell, lyön vaikka vetoa, että hän saapuu! Ah, miten ihanaa siitä
+tuleekaan. Alan pitää noista paimenista. He eivät ole ollenkaan tuon
+Harve Riggsin näköisiä, joka ahdisti sinua niin."
+
+Helen huokaisi muistaessaan tuon vastenmielisen kosijansa ja
+senkinvuoksi, että Bon tulevaisuus vaikutti jo salaperäisesti lapseen.
+Helenin oli oltava samalla kertaa tuon tarkkaavaisen ja oikullisen
+tytön sekä äiti että suojelija.
+
+Kerran kiinnitti junailija tyttöjen huomion muutamaan viheriään
+ja jyrkkään kalliohuippuun. Mies sanoi sitä Nälänhuipuksi ja
+kertoi heille, että intiaanit olivat kerran maailmassa pakottaneet
+espanjalaisia peräytymään sinne ja näännyttäneet heidät sitten nälkään.
+Bo kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja katseli sen jälkeen seutua
+tarkemmin kuin milloinkaan ennen kysyen aina jotakin ohitsekulkevalta
+junailijalta. Meksikolaisten tiilirakennukset huvittivat häntä ja kun
+juna saapui intiaanein alueelle, jossa kylät olivat lähellä rataa ja
+jossa kirkasvärisiin pukuihin pukeutuneet intiaanit ratsastelivat
+villeillä hevosillaan, oli hän aivan riemuissaan.
+
+"Mutta nuo intiaanithan ovat rauhallisia!" huudahti hän kerran
+pahoittelevasti.
+
+"Olkaamme kiitollisia siitä Jumalalle, tyttöseni. Haluaisitko nähdä
+vihamielisiä intiaaneja?" kysyi Helen.
+
+"Haluaisin varmasti", kuului suora vastaus.
+
+"Olen hyvin pahoillani, etten sittenkin jättänyt sinua äidin luo."
+
+"Nell, älä ollenkaan uskottelekaan minulle sellaista."
+
+He saapuivat Albuquerqueiin puolenpäivän tienoissa, ja tämä
+merkityksellinen asema, jossa heidän oli vaihdettava junaa, oli
+ollut matkan ensimmäinen pelätty paikka. Ja se näyttikin todella
+suurenmoiselta liikekeskukselta, täynnä kun se oli lörpötteleviä
+meksikolaisia, maleksivia, punakasvoisia, hurjannäköisiä paimenia ja
+makailevia intiaaneja. Tuossa sekamelskassa olisi Helenin ollut melkein
+mahdoton säilyttää tyyneytensä, koska hänen oli pidettävä huolta Bosta,
+kannettava kaikki matkatarpeet ja etsittävä tuo toinen juna, ellei
+tuo ystävällinen jarrumies, joka oli auttanut heitä ennenkin, olisi
+auttanut heitä pääsemään entisestä junasta toiseen -- palvelus josta
+Helen oli hänelle hyvin kiitollinen.
+
+"Albuquerque on huono paikka", sanoi jarrumies. "Teidän on parasta
+pysyä vaunussanne ja pidättäytyä katselemasta ikkunoista. Onnea vain
+matkallenne!"
+
+Vaunussa oli vain muutamia muita matkustajia, meksikolaisia, jotka
+olivat sijoittuneet sen toiseen päähän. Tässä sivuradan junassa oli
+vain yksi matkustaja- ja yksi matkatavaravaunu, jotka oli kiinnitetty
+tavaravaunujen perään. Helen sanoi itselleen jotenkin julmasti, että
+hän pian on saapa selville, ovatko hänen Harve Riggsiin kohdistamansa
+epäluulot oikeutettuja. Jos tämä aikoi matkustaa Magdalenaan tänään,
+oli hänen matkustettava tässä junassa. Pian Bo, joka ei välittänyt
+kiellosta, pisti päänsä ikkunasta. Hänen silmänsä aukenivat suuriksi
+hämmästyksestä samoin kuin suukin.
+
+"Nell, tuolla on Riggs!" hän kuiskasi. "Hän on tulossa tähän junaan."
+
+"Bo, näin hänet jo eilen", vastasi Helen vakavasti
+
+"Hän siis seuraa sinua, tuo -- tuo --"
+
+"Bo, älä kiihdytä mieltäsi. Emme ole nyt kotona, ja senvuoksi on meidän
+suhtauduttava asioihin levollisesti. Viis siitä, vaikka Riggs onkin
+seurannut minua. Pidän; hänet kyllä aisoissa."
+
+"Ah! Etkö aio siis puhutella häntä etkä olla missään tekemisissä hänen
+kanssaan?"
+
+"En, ellei minun ole pakko."
+
+Vaunuun tuli nyt enemmän matkustajia, tomuisia, omituisia ja rääsyisiä
+miehiä, ja muutamia kovakasvoisia, köyhästi pukeutuneita, työn
+uuvuttamia vaimoja ja muutamia muita meksikolaisia. Hätiköiden ja
+puhuen äänekkäästi istuutuivat he paikoilleen.
+
+Sitten näki Helen Harve Riggsin tulevan vaunuun suuri kantamus
+mukanaan. Hän oli keskikokoinen, tumma ja silmiinpistävä mies, jolla
+oli pitkät viikset ja hiukset. Hänen pukunsa oli vaikuttava, hänellä
+kun oli yllään musta pitkätakki, mustat housut, joiden lahkeiden suut
+oli pistetty pitkävartisiin teräväkärkisiin kenkiin, kirjailtu liivi,
+liehuva kaulahuivi ja musta hattu. Hänen vyönsä ja revolverinsa olivat
+silmiinpistävät. Oli kuvaavaa, että muut matkustajat nähtyään hänet
+tekivät huomautuksiaan.
+
+Kun hän oli asettanut matkatavaransa hyllyille, näytti hän
+suoristautuvan, ja kääntyen nopeasti lähestyi hän tyttöjen valtaamaa
+penkkiä. Saavuttuaan sen luo istuutui hän vastakkaisen penkin
+käsipuulle ja katsoi harkitusti Heleniin. Hänellä oli vaaleat
+tirkistelevät silmät, joiden ilme oli kova ja rauhaton. Suu oli raaka
+ja julkea. Helen ei ollut milloinkaan tavannut häntä muualla kuin
+kotonaan ja senvuoksi jäykistyttikin tämä eroavaisuus hänen sydäntään.
+
+"Halloo, Nell!" hän sanoi. "Olette varmaankin hämmästynyt nähdessänne
+minut?"
+
+"En ollenkaan", vastasi Helen kylmästi.
+
+"Lyön vaikka vetoa, että olette."
+
+"Harve Riggs, sanoinhan teille jo lähtöni edellisenä päivänä kotona,
+ettei minua ollenkaan liikuta tekonne eivätkä puheenne."
+
+"Mielestäni ei asia ole niin, Nell. Jokaisella naisella, jota seuraan,
+on kyllä syytä ajattelemiseen. Ja te tiedätte sen."
+
+"Silloin olette te seurannut minua tänne?" kysyi Helen, ja huolimatta
+hänen ponnistuksistaan vapisi hänen äänensä vihasta.
+
+"Niin olenkin", vastasi Riggs, ja tehdessään sen oli hän ajatellut yhtä
+paljon itseään kuin Heleniäkin.
+
+"Mutta miksi, sillä se ei hyödytä teitä ollenkaan ja on vallan
+toivotonta?"
+
+"Vannoin anastavani teidät omakseni tahi toimivani ainakin niin, ettei
+kukaan muukaan teitä saa", vastasi Riggs, ja hänen intohimoisessa
+äänessään oli yhtä paljon itsekkäisyyttä kuin naisen rakkauden
+janoakin. "Mutta olisin kumminkin tullut tänne Länteen kaikissa
+tapauksissa ennemmin tahi myöhemmin."
+
+"Ette siis aio tullakaan Pineen asti?" änkytti Helen heltyen hetkeksi.
+
+"Nell, aion tästä alkaen seurata alituisesti teitä", selitti Riggs.
+
+Silloin Bo suoristautui kalpein kasvoin ja vihasta säihkyvin silmin.
+
+"Harve Riggs, teidän on annettava Nellille rauha", tiuskaisi hän
+sointuvin ja urhoollisin nuorin äänin. "Sanon teille ja vannonkin sen,
+että jos ahdistatte ja moititte häntä vielä, enoni Al tahi joku paimen
+karkoittaa teidät ainaiseksi seudulta."
+
+"Halloo, Pippuri!" vastasi Riggs kylmästi. "Huomaan, ettei käytöksesi
+ole muuttunut, ja kuulen, että olet yhtä hullautunut paimeniin kuin
+ennenkin."
+
+"Ihmisten ei ole pakko olla kohteliaita --"
+
+"Bo, ole vaiti!" keskeytti Helen nuhtelevasti. Oli vaikeata moittia
+Bota juuri silloin, sillä tuo nuori neiti ei pelännyt ollenkaan
+Riggsiä. Hän näytti todellakin aivan siltä kuin hän olisi voinut lyödä
+miestä korvalle. Ja Helen totesi, että vaikka hän oli ymmärtänytkin,
+mitä kodin vaihtaminen tähän villiin maahan merkitsi, ja vaikka hän
+oli päättänytkin pysyä urhoollisena, jätti kumminkin itseluottamuksen
+todellinen alkukoe hänen mielensä heikoksi. Mutta juuri nyt tuntui
+hän saaneen pienestä tulisilmäisestä sisarestansa suojelijan. Helen
+luuli Bon helposti mukautuvan Lännen tapoihin, Bo kun oli niin nuori,
+levollinen ja vaikutteille altis.
+
+Bo käänsi nyt selkänsä Riggsille ja katseli ikkunasta maisemaa. Mies
+nauroi, nousi ja kumartui Heleniin päin.
+
+"Nell, aion matkustaa sinne, minne tekin", sanoi hän vakavasti. "Voitte
+suhtautua siihen ystävällisesti tahi vihamielisesti, miten vain
+haluatte. Mutta jos teillä on vielä sen verran järkeä jäljellä, niin
+älkää usuttako ketään kimppuuni. Voi nimittäin sattua, että kohtelen
+tuota henkilöä huonosti. Mielestäni olisi parempi, että olisimme
+ystäviä, sillä aion pitää teitä silmällä huolimatta siitä, annatteko
+siihen suostumuksenne vai ettekö."
+
+Tuo mies oli ennen vaivannut Heleniä ja sitten uhannut, mutta nyt oli
+hänen pakko julistautua miehen vilpittömäksi viholliseksi. Kuinka
+vastenmielinen tuo ajatus, että mies piti itseään hänen uuteen
+elämäänsä kuuluvana olikin, oli se kumminkin tosi. Hän oli olemassa
+ja hän voi seurata Helenin hommia. Helen ei voinut sille mitään. Hän
+vihasi pakkoa kiinnittää niin suurta huomiota mieheen, ja äkkiä tunsi
+hän vihaavansa Riggsiä kuumasti ja leppymättömästi.
+
+"Ei teidän tarvitse pitää minusta huolta, sillä osaan sen taidon jo
+itsekin", sanoi hän kääntäessään Riggsille selkänsä. Hän kuuli Riggsin
+mumisevan jotakin partaansa ja poistuvan kauemmaksi vaunuun. Silloin
+tarttui Bo hänen käteensä.
+
+"Viis hänestä, Nell", kuiskasi hän. "Muistat kai, mitä vanha sheriffi
+Haines sanoi Riggsistä? 'Tuollainenko pöyhkeilijä olisi revolverilla
+ampuja! Jos hän joskus joutuu todelliseen Lännen kylään, karkoitetaan
+hänet kyllä sieltä.' Toivon, että tuo punakka paimeneni olisi tullut
+mukaamme tähän junaan."
+
+Helen tunsi olevansa iloinen, että hän oli suostunut Bon kiihkeihin
+pyyntöihin ottaa hänet mukaan Länteen. Luonne, joka oli tehnyt Bon
+parantumattomaksi kotona, tekisi ehkä hänen elämänsä hyvin onnelliseksi
+tässä vapaassa maassa. Kumminkin nauroi Helen sisarelleen hyvin
+lämpimästi ja kiitollisesti.
+
+"Sinun punakka paimenesiko? Bo-raukka, olithan aivan jäykkä pelosta, ja
+kumminkin haluat nyt saada hänet."
+
+"Voin varmasti rakastua tuohon mieheen", vastasi Bo haaveillen.
+
+"Tyttöseni, olet luullut samaa itsestäsi moneen muuhunkin mieheen
+nähden etkä kumminkaan ole katsahtanutkaan toistamiseen keneenkään
+heistä."
+
+"Hän onkin aivan erilainen kuin muut. Nell, lyön vaikka vetoa, että hän
+tulee Pineen."
+
+"Toivon hänen tulevan. Kunpa hän olisi tässä junassa! Pidin niin hänen
+ulkonäöstään, Bo."
+
+"No niin, Nell kultaseni, hän katsoi minuun ensimmäiseksi ja
+viimeiseksi myös, joten voit luopua toivostasi... Ah, nyt lähtee juna!
+Hyvästi, Albuker-- Mikä tämän kauhean paikan nimi nyt taas olikaan?
+Nell, syökäämme päivällistä. Olen kuolemaisillani nälkään."
+
+Silloin Helen unhotti huolensa ja epävarman tulevaisuuden, ja
+kuunnellessaan Bon lörpöttelyä ja ottaessaan osaa suuren korin
+loppumattomiin herkkuihin samalla kun hän katseli jalomuotoisia vuoria
+tuli hän jälleen hyvälle tuulelle.
+
+Rio Granden laakso rupesi näkymään näyttäen olevan aivan lähellä
+muutamassa mustien paljaiden vuorien välisessä kapealta näyttävässä
+suuressa harmaanviheriässä solassa, jossa tuo keltainen joki virtasi
+kimallellen kuumassa auringonpaisteessa. Bo nauroi iloisesti
+katsellessaan alastomia pieniä meksikolaisia lapsia, jotka juoksivat
+säikähtyneinä tiilimajoihin junan huristaessa ohi, ja hän huudahti
+riemusta nähdessään intiaaneja, mustangeja ja joskus paimeniakin,
+jotka ratsastivat virkeillä hevosillaan johonkin kaupunkiin. Helen
+näki kaikki Bon osoittamat seikat, mutta hänen katseensa viipyi
+kumminkin kauemmin tuossa ihmeellisessä aaltoilevassa laaksossa ja
+tuolla utuisessa purppuraisessa etäisyydessä, joka tuntui kätkevän
+häneltä jotakin. Hänellä ei ollut milloinkaan ollut tällaisia tunteita
+eikä hän milloinkaan ollut saanut katsella niin kauaksi. Näköala
+synnytti hänessä jotakin omituista. Aurinko paistoi kuumasti, minkä
+hän voi tuntea pistämällä kätensä ikkunasta, ja voimakas tuuli
+kiidätti kuivia tomupilviä junaa vasten. Hän totesi heti, millaisia
+peloittavia tekijöitä aurinko, tuuli ja tomu olivat täällä Lounaassa.
+Ja tämä toteaminen pakotti hänet niitä rakastamaan. Se oli tuolla
+tuo aukea, villi, kaunis ja autio maa, ja hän tunsi suonissaan veren
+järkkymättömän käskyn etsiä, taistella, löytää ja elää. Vain silmäys
+tuonne keltaiseen laaksoon, joka näytti loppumattomalta rautaisten
+jyrkänteittensä välissä, vaikutti, että hän ymmärsi enonsa luonteen.
+Hänenkin oli muututtava luonteeltaan yhtä paljon hänen kaltaisekseen
+kuin hänen sanottiin muistuttavan enoa muutenkin.
+
+Lopulta väsyi Bo katselemaan maisemia, joissa ei ollut mitään
+elämää, ja painaen vaalean päänsä kokoonkääritylle viitalle rupesi
+hän nukkumaan. Mutta Helen katseli herkeämättä kauas näkevin silmin
+tuota tasankojen ja kukkulain muodostamaa maailmaa, ja noiden pitkien
+tuntien kuluessa, kun hän koetti tunkeutua katseellaan tomupilvien ja
+lämpöaaltojen läpi, jokin voimakas, epäselvä ja rauhaton tunne tuntui
+häilähtelevän hänessä ja sitten jäävän pysyväiseksi. Sen aiheutti hänen
+ruumiillinen vastaanottavaisuutensa -- hänen silmiensä ja aistiensa
+suhtautuminen Länteen samoin kuin hänen tunteensa jo olivat tehneet.
+
+Naisen on rakastettava kotiaan, mihin ikinä kohtalo hänet vieneekään.
+Niin uskoi Helenkin, ei kumminkaan niin paljon velvollisuudesta
+kuin onnesta, romanttisuudesta ja elämänhalusta. Kuinka voi elämä
+milloinkaan muuttua yksitoikkoiseksi ja väsyttäväksi täällä paljaan
+maan ja sinisen taivaan muodostamassa värisyttävässä autiudessa, jossa
+tehtävien täyttäminen pakotti ajatukset ja tuumailut suuntautumaan
+ulospäin.
+
+Hän oli todellakin suruissaan, kun Rio Granden laakso ja sen suuntaan
+kulkevat vuoriharjanteet katosivat lopulta näkyvistä. Mutta peninkulmat
+korvasivat ne toisilla laaksoilla, toisilla jylhillä ja mustilla
+kalliovuorilla ja sitten jälleen paljailla laajoilla keltaisilla
+tasangoilla ja harvaa setrimetsää kasvavilla kukkuloilla, valkoisilla
+kuivuneilla rämeillä, jotka näyttivät kammottavilta auringonpaisteessa,
+kimaltelevilla alkalikerroksilla ja sitten aukealla erämaalla, jossa
+keltaiset ja siniset kukat kukkivat.
+
+Hän huomasi senkin, että maan ja kallioiden valkoinen ja keltainen
+väri alkoi muuttua punaiseksi, ja silloin hän tiesi heidän lähestyvän
+Arizonaa, tuota villiä, autiota ja punaista erämaata ja viheröitä
+ylätasankoja, sen kohisevia jokia ja tuntemattomia etäisyyksiä, sen
+laitumia ja metsiä, sen villejä hevosia, sen paimenia, lainsuojattomia,
+susia, panttereita ja intiaaneja. Helenkin tunsi, kuten joku poika,
+tuon nimen liikuttavan ja lumoavan mieltään ja laulavan hänelle
+nimettömistä, suloisista ja aavistamattomista asioista, jotka
+olivat salaperäisiä ja kertoivat seikkailuista. Mutta hänen, ollen
+kaksikymmenvuotias tyttö, joka oli vastuunalainen niin paljosta, oli
+salattava sydämensä salaisimmat ajatukset ja tuon, jota hänen äitinsä
+oli nurkunut, sanoen sitä hänen onnettomuudekseen, ettei hän ollut
+syntynyt pojaksi.
+
+Aika kului Helenin katsellessa, oppiessa ja haaveillessa. Juna pysähtyi
+aina pitkän ajan kuluttua pienille asemille, joissa ei näyttänyt olevan
+muuta kuin tiilimajoja, laiskoja meksikolaisia, tomua ja kuumuutta.
+Bo heräsi alkaen lörpötellä ja syventyä korin antimiin. Hän kuuli
+junailijalta, ettei Magdalenaan ollut enää kuin pari asemanväliä. Hän
+oli sitten täynnä arveluja, kuka on ottamassa siellä heitä vastaan ja
+mitä on tapahtuva. Helen palautettiin siten vakavaan todellisuuteen,
+josta hän tunsi melkoista nautintoa. Hän sanoi varmasti olevansa aivan
+tietämätön, mitä tulee tapahtumaan. Riggs käveli pari kertaa käytävän
+päästä päähän niin että hänen tummat kasvonsa, vaaleat silmänsä ja
+ivallinen hymynsä eivät jääneet Heleniltä huomaamatta. Helen taisteli
+kumminkin kasvavaa pelkoaan vastaan halveksivalla ivalla. Tuo mies ei
+ollut puoleksikaan mies. Hän ei voinut ymmärtää, voiko Riggs tehdä
+muuta kuin vaivata häntä ennen hänen saapumistaan Pineen. Hänen enonsa
+tulee varmaankin itse tahi lähettää ainakin jonkun noutamaan heitä
+Snowdropista, jonka Helen tiesi sijaitsevan pitkän matkan päässä
+Magdalenasta. Tämä postivaunuissa kulku oli Helenin mielestä tämän
+pitkän matkan pahin ja peloittavin osa.
+
+"Ah, Nell, olemme jo melkein perillä!" huudahti Bo iloissaan.
+"Junailija sanoi matkan loppuvan seuraavalle asemalle."
+
+"Ihmettelenpä, kulkevatko nuo postivaunut öisin", sanoi Helen
+miettiväisesti.
+
+"Varmasti!" vastasi vastustamaton Bo.
+
+Juna, vaikka se kulkikin vain tavallista vauhtiaan, tuntui Helenistä
+lentävän. Tuolla alkoi aurinko laskeutua Uuden Meksikon kukkulain
+taakse, Magdalena, yö ja seikkailut olivat jo aivan lähellä. Helenin
+sydän sykki nopeasti. Hän katseli keltaisia tasankoja, joilla karja
+kävi laitumella. Niiden ilmestyminen näkyviin, kasteluojat ja
+pumpulipuut ilmaisivat hänelle, että junamatka oli pian lopussa.
+Kuullessaan Bon heikosti huudahtavan katsoi hän vaunun toisessa
+seinässä olevasta ikkunasta ja näki joukon matalia ja litteitä punaisia
+tiilirakennuksia. Juna alkoi hiljentää vauhtiaan. Helen näki lasten
+juoksevan, valkoisten ja meksikolaisten yhdessä, sitten enemmän
+rakennuksia ja muutamalla kukkulalla suuren tiilikirkon, joka oli
+kömpelötekoinen ja kimalteleva, mutta kumminkin jollakin tavoin kaunis.
+
+Helen käski Bon panna hatun päähänsä, ja tehdessään itse samoin häpesi
+hän sormiensa vapisemista. Vaunussa olevat ihmiset hääräsivät ja
+juttelivat.
+
+Juna pysähtyi. Helen kurkisti ulos nähdäkseen vain suuren joukon
+intiaaneja ja meksikolaisia, jotka olivat liikkumattomia ja niin
+tyhmän näköisiä kuin ei juna eikä muukaan heihin ollenkaan kuuluisi.
+Hän huomasi kumminkin lopulta erään valkoisenkin miehen ja tunsi
+jonkunlaista helpotusta. Mies oli lähempänä kuin muut. Hän oli pitkä,
+harteikas ja jotenkin huomiota herättävä, ja kun Helen katsoi häneen
+toistamiseen, huomasi hän miehen harmailla suikaleilla koristettuun
+pukinnahkapukuun pukeutuneeksi metsästäjäksi, jolla oli pyssy kädessään.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Täällä ei ollut ketään ystävällistä jarrumiestä auttamassa sisaruksia
+kantamaan matkatavaroita. Helen pyysi Bota ottamaan osansa, ja siten
+kuormitettuina koettivat he työläästi ja vaivalloisesti laskeutua
+junasta.
+
+Laiturilla tarttui väkevä käsi Helenin raskaaseen laatikkoon, jonka
+kanssa Helen ponnisteli eteenpäin, ja kova ääni kuului sanovan:
+
+"Tytöt, nyt olemme varmasti saapuneet tänne villiin ja oikulliseen
+Länteen!"
+
+Puhuja oli Riggs, ja hän anasti osan Helenin kantamuksesta seilaisin
+tavoin ja sanoin, että niiden tarkoitus oli enemmän vaikuttaa
+uteliaaseen joukkoon kuin osoittaa todellista ystävällisyyttä. Tulon
+aiheuttamassa jännityksessä oli Helen kokonaan unhottanut hänet. Tapa,
+jolla tuo nopea muistuttaminen tehtiin, ja sen vilpillisyys suututtivat
+Heleniä äärettömästi. Hän melkein kaatui kuormineen laskeutuessaan
+portailta niin nopeasti kuin suinkin. Hän huomasi tuon pitkän
+metsästäjän tulevan aivan hänen viereensä, kun hän ojensi kätensä
+saadakseen Riggsin ottaman laatikon.
+
+"Herra Riggs, haluan itse kantaa laatikkoani", sanoi hän.
+
+"Sallikaa minun pitää tästä huolta. Auttakaa mieluummin Bota", vastasi
+Riggs tuttavallisesti.
+
+"Haluan sen kaikissa tapauksissa!" sanoi Helen tyynesti, mutta hyvin
+päättäväisesti. Tarvittiin melkoisia ponnistuksia, ennenkuin laatikko
+heltisi Riggsin kourista.
+
+"Kuulkaahan, Helen, aiotteko vielä kauankin jatkaa tuota pilaanne?"
+kysyi Riggs paheksuvasti ja yhä vieläkin kovalla äänellä.
+
+"Tämä ei ole mitään pilaa minun puoleltani", vastasi Helen. "Sanoinhan
+teille jo, etten välitä ollenkaan kohteliaisuuksistanne."
+
+"Niin kyllä, mutta silloin olitte vihoissanne. Olen kotikaupungistanne
+kotoisin oleva ystävänne enkä salli äskeisen riitamme estää minua
+pitämästä teistä huolta, kunnes olette saapuneet turvallisesti enonne
+luo."
+
+Helen käänsi hänelle selkänsä. Tuo pitkä metsästäjä oli juuri auttanut
+Bon vaunusta. Sitten Helen katsoi päivettyneihin ystävällisiin
+kasvoihin ja tutkiviin harmaihin silmiin.
+
+"Oletteko Helen Rayner?" kysyi mies.
+
+"Olen."
+
+"Nimeni on Dale. Olen tullut teitä vastaan."
+
+"Ah! Enoni on siis lähettänyt teidät?" lisäsi Helen tuntien samalla
+huojennusta.
+
+"Eikä ole! En voi juuri sanoa, että Al on minut lähettänyt", aloitti
+mies, "mutta otaksun --"
+
+Tässä keskeytti hänet Riggs, joka tarttuen Heleniä käsivarteen peräytti
+tätä askeleen.
+
+"Kuulkaahan, herra, onko Auchincloss lähettänyt teidät näitä nuoria
+ystäviäni vastaan?" kysyi hän ylpeästi.
+
+Dale käänsi katseensa Helenistä Riggsiin. Helen ei voinut ymmärtää
+noiden tyynien harmaiden silmien ilmettä, joka kumminkin lumosi hänet.
+
+"Ei! Olen tullut tänne omasta aloitteestani", vastasi metsästäjä.
+
+"Silloin kai ymmärrätte jättää nämä neidit minun haltuuni", lisäsi
+Riggs.
+
+Nyt noiden vakavien vaaleanharmaiden silmien katse kohdistui Heleniin,
+ja ellei niissä tahi niiden pohjalla ollut hymyä, oli Helen kumminkin
+vielä hämmästynyt.
+
+"Helen, muistaakseni kuulin teidän sanovan, ettette välitä tuon miehen
+kohteliaisuuksista?"
+
+"Niin sanoinkin", vastasi Helen nopeasti. Silloin juuri Bo livahti
+hänen viereensä puristaen hänen käsivarttaan hieman. Luultavasti Bo
+ajatteli samoin kuin hänkin, että tuossa oli todellinen Lännen mies.
+Hänen ensimmäinen vaikutelmansa oli sellainen ja sen nopea seuraaminen
+oli rauhoittuneiden hermojen aiheuttama tunne.
+
+Riggs tepasteli lähemmäksi Dalea.
+
+"Kuulkaahan, Pukinnahka, olen kotoisin Texasista ja --"
+
+"Tuhlaatte vain aikaanne ja meidän on kiiruhdettava", keskeytti Dale.
+Hänen äänensä kuulosti ystävälliseltä. "Jos olette elänyt tarpeeksi
+kauan Texasissa, ette varmaankaan halua kiusata naisia ja puhua, kuten
+olette puhunut."
+
+"Mitä!" huudahti Riggs tulisesti. Hän laski oikean kätensä
+merkitsevästi lannettaan koti.
+
+"Älkää vetäiskö revolverianne esille, sillä se voi laueta", sanoi Dale.
+
+Dalen käsivarsi heilahti niin nopeasti, ettei Helenin silmät voineet
+seurata sen liikkeitä. Mutta hän kuuli läjähdyksen, kun lyönti sattui.
+Revolveri lensi kaaressa sillalle ja hajoitti muutaman meksikolais- ja
+intiaanijoukon.
+
+"Voitte vielä loukata itsenne", sanoi Dale.
+
+Helen ei ollut milloinkaan kuullut niin hidasta ja kylmää ääntä kuin
+tämän metsästäjän. Olematta kiihtynyt, liikutettu tahi kiivas tuntui
+siihen sisältyvän paljon sellaista, mitä sanat eivät tarkoittaneet. Bo
+huudahti omituisesti ja riemuitsevasti.
+
+Riggsin käsivarsi oli pudonnut hervotonna alas ja epäilemättä se oli
+ihan tunnotonkin. Hän katsoa tuijotti ja hänen kasvonsa ilmaisivat
+melkoista hämmästystä. Kun vetelehtijäin joukko alkoi nauraa hihittää
+ja kuiskailla, katsoi Riggs Daleen pahansuovasti ja sitten samoin
+Heleniin, alkaen lopulta hiipiä revolveriinsa päin.
+
+Dale ei kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota. Koottuaan Helenin
+matkatavarat hän sanoi: "No tulkaahan nyt!" ja aukaisi hartiavoimin
+tien hölmistyneen joukon keskitse. Tytöt seurasivat aivan hänen
+kintereillään.
+
+"Nell, mitä minä sinulle jo sanoin!" kuiskasi Bo. "Voi sinähän aivan
+vapiset."
+
+Helen tiesi sen. Vihastuminen, pelko ja pelastuminen, jotka olivat
+seuranneet toisiaan niin nopeasti, olivat heikontaneet häntä
+melkoisesti. Kun he olivat päässeet tuon kirjavan laiskurijoukon läpi,
+näki hän vanhat postivaunut ja niiden eteen valjastetut neljä laihaa
+hevosta. Muudan harmaantunut ja päivettynyt mies istui ajajan paikalla
+suitset ja piiska käsissään. Hänen vieressään oli nuorempi mies, jolla
+oli pyssy polvilla. Toinen nuori, pitkä, laiha ja tumma mies piti
+vaunujen ovea avoinna. Hän kohotti hattuaan tytöille. Hänen silmissään
+oli tarkkaavainen ilme, kun hän puhutteli Dalea.
+
+"Milt, koetettiinko sinua pidättää?"
+
+"Ei, vaan muudan pitkätukkainen roikale koetti pidättää tyttöjä. Hän
+aikoi ampua minua revolverillaan. Säikähdin hieman", vastasi Dale
+asettaessaan matkatavaroita paikoilleen.
+
+Bo nauroi ja hänen Daleen kohdistuneet silmänsä olivat kirkkaat
+ja lämpimät. Oven vieressä seisova nuorukainen katsahti häneen
+toistamiseen ja sitten hymy lievensi hänen kasvojensa tumman kovuuden.
+
+Dale auttoi tyttöjä nousemaan korkeita portaita vaunuun ja sitten,
+asetettuaan pienemmät tavarat heidän viereensä, hän sijoitti suuremmat
+katolle.
+
+"Joe, kiipeä paikoillesi!" hän sanoi.
+
+"No, Milt", sanoi ajaja venytellen, "annanko jo mennä?"
+
+Dale epäröi irroittamatta kättään ovesta. Hän katsoi joukkoon, joka oli
+tunkeutunut jo hyvin likelle, ja sitten Heleniin.
+
+"Minun on varmasti kerrottava teille", sanoi hän ja päättämättömyys
+näytti kiusaavan häntä.
+
+"Mitä sitten?" huudahti Helen.
+
+"Huonoja uutisia. Mutta puhuminen vie aikaa eikä meillä ole varaa
+tuhlata sitä ollenkaan."
+
+"Onko meidän kiiruhdettava?" kysyi Helen suoristautuen nopeasti.
+
+"On varmasti!"
+
+"Ovatko nämä Snowdropiin menevät postivaunut?"
+
+"Eivät. Ne lähtevät vasta huomenaamulla. Anastimme tämän vanhan
+hökötyksen päästäksemme lähtemään tänään."
+
+"Kuta pikemmin sitä parempi. Mutta en kumminkaan ymmärrä", sanoi Helen
+hämmentyneenä.
+
+"Teidän ei ole ollenkaan turvallista matkustaa huomisissa vaunuissa",
+vastasi Dale.
+
+"Eikö turvallista! Ah, mitä tarkoitatte?" huudahti Helen. Hän katsoi
+pelokkaasti Daleen ja sitten Bohun.
+
+"Selittäminen vie aikaa, ja tosiasiat voivat muuttaa mielenne. Mutta
+jos voitte luottaa minuun, niin --"
+
+"Luottaako teihin", keskeytti Helen empimättä. "Aiotteko viedä meidät
+Snowdropiin?"
+
+"Meidän on luullakseni parasta kiertää se eikä mennä sinne", vastasi
+Dale lyhyesti.
+
+"Onko tarkoituksenne sitten kuljettaa meidät Pineen enoni Al
+Auchinclossin luo?"
+
+"On. Aion ainakin koettaa parastani."
+
+Helen huokaisi. Hän totesi, että joku vaara uhkasi häntä. Hän katsoi
+vakavasti miehen kasvoihin keskittäen kaiken naisellisen terävyytensä
+silmiinsä. Hetki muodosti erään tuollaisen kohtalokkaan tilanteen,
+joita hän tiesi Lännen varanneen hänellekin. Hänen ja Bonkin
+tulevaisuus oli nyt hänen päätöksensä vallassa. Hetki oli hyvin
+jännittävä, ja vaikka hän vapisikin sisällisesti, lausui hän kumminkin
+tämän ankaran ja välttämättömän askeleen tervetulleeksi. Tuo Dale oli
+ainakin puvusta päättäen joko opas tai metsästäjä. Hänen kokonsa,
+käyttäytymisensä ja hänen äänensä kaiku herättivät luottamusta. Mutta
+Helenin oli päätettävä Dalen kasvojen ilmeen perusteella, voiko hän
+luottaa Daleen vaiko ei. Ja nuo kasvot olivat heleästi kuparinväriset,
+rypyttömät, varjostamattomat kuin tyyni naamio, puhtaat ja
+voimakasleukaiset silmineen, jotka olivat ihmeellisesti läpikuultavan
+harmaat.
+
+"Tahdon luottaa teihin", sanoi hän sitten. "Nouskaa vaunuihin ja
+kiiruhtakaamme. Sitten voitte selittää."
+
+"Kaikki hyvin, Bill. Anna vain mennä!" huusi Dale.
+
+Hänen oli kumarruttava päästäkseen vaunuihin, ja sijoituttuaan
+paikoilleen näytti hän täyttävän koko sen puolen, missä hän istui.
+Sitten heilautti ajaja piiskaansa, vaunut kallistuivat ja lähtivät
+liikkeelle, ja kirjava katselijajoukko jäi jäljelle. Helen heräsi
+todellisuuteen huomatessaan Bon tuijottavan suurin silmin metsästäjään
+ja aavisti omituisimman seikkailun, jollaisesta hän ei milloinkaan
+ollut osannut uneksiakaan, alkaneen näiden vanhojen postivaunujen
+lähtiessä kolisten liikkeelle.
+
+Dale otti hatun päästään ja kumartui eteenpäin pitäen pyssyään
+polviensa välissä. Valo sattui nyt paremmin hänen kasvoihinsa, kun hän
+oli avopäin. Helen ei ollun milloinkaan nähnyt tuollaisia kasvoja,
+jotka ensi näkemältä näyttivät päivettyneiltä ja kovilta, mutta
+sitten muuttuivat kirkkaiksi, kylmiksi, uneksiviksi, hiljaisiksi ja
+tarkkaavaisiksi. Hän toivoi saavansa nähdä niiden hymyilevän. Ja
+nyt kun arpa oli heitetty, ei hän olisi voinut sanoa, miksi hän oli
+niihin luottanut. Noissa kasvoissa oli tavatonta voimaa, mutta hän ei
+voinut sanoa, millaista tuo voima oli. Toisena hetkenä olivat ne hänen
+mielestään ankarat, toisena taasen lempeät, mutta sitten ne eivät
+taasen olleet kumpaakaan.
+
+"Olen iloinen, että teillä on sisarenne mukananne", sanoi Dale hetken
+kuluttua.
+
+"Kuinka tiedätte, että hän on sisareni?"
+
+"Hän on niin teidän näköisenne."
+
+"Kukaan ei ole sanonut sitä ennen", vastasi Helen koettaen hymyillä.
+
+Bon ei ollut ollenkaan vaikea hymyillä sanoessaan: "Toivoisin olevani
+puoleksikaan niin kaunis kuin Nell."
+
+"Nell. Eikö nimenne sitten olekaan Helen?" kysyi Dale.
+
+"Kyllä, mutta omaiseni -- ja muutamat muutkin sanovat minua Nelliksi."
+
+"Minustakin kuulostaa Nell sievemmältä kuin Helen. Entä teidän nimenne
+sitten?" jatkoi Dale katsoen Bohun.
+
+"Bo. Paljas Bo vain. Eikö se kuulostakin naurettavalta? Mutta minulta
+ei ollenkaan silloin kysytty, kun tuo nimi minulle annettiin", vastasi
+Bo.
+
+"Bo. Se on sievä ja lyhyt. En ole kuullut sitä milloinkaan ennen, mutta
+minä olenkin elänyt erillään muista ihmisistä vuosikausia."
+
+"Voi, nyt olemme jo poistuneet kaupungista!" huudahti Bo. "Katsohan,
+Nell, miten autiolta täällä näyttää! Aivan kuin erämaassa."
+
+"Se onkin erämaata. Meidän on kuljettava neljäkymmentä peninkulmaa
+sitä, ennenkuin saavumme ensimmäiselle kukkulalle ja näemme puita."
+
+Helen katsoi ikkunasta. Tasainen tummanviheriä tasanko jatkui tiestä
+kirkkaaseen ja tummaan taivaanrantaan asti, jonne aurinko juuri
+laskeutui sateettomana kirkkaalta taivaalta. Ollen aivan suojaton,
+autio ja eloton vaikutti maisema häneen jäähdyttävästi.
+
+"Eikö enonne Al ole milloinkaan kirjoittanut teille Beasley-nimisestä
+miehestä?" kysyi Dale.
+
+"Kyllä!" vastasi Helen hämmästyneenä. "Beasley! Tuo nimi on tuttu
+meille ja inhoittava. Tuo mies syytti enoani jostakin vuosikausia,
+mutta sitten enoni suuttui ja syytti Beasleytä. Kokonaiseen vuoteen
+emme kumminkaan ole kuulleet hänestä sanaakaan."
+
+"No niin, kuunnelkaahan nyt", aloitti metsästäjä innokkaasti, "että
+suoriudumme näistä huonoista uutisista niin pian kuin suinkin. Olen
+pahoillani, että minun on pakko aiheuttaa teille surua, mutta teidän
+on opittava suhtautumaan Länteen oikein. Täällä on sekä hyvää että
+pahaa, mutta ehkä kumminkin enemmän pahaa senvuoksi että asutus täällä
+on vielä niin nuori. Ilmoitan sentähden mutkittelematta teille, että
+Beasley palkkasi joukon roistoja pidättämään postivaunut, joissa
+aioitte huomenna matkustaa Snowdropiin, ja ryöstämään teidät mukaansa."
+
+"Ryöstämäänkö minut mukaansa?" toisti Helen huumautuneena.
+
+"Aivan niin, mikä, kun otetaan huomioon, millaisia nuo roistot ovat,
+olisi ollut pahempaa kuin suora tappaminen!" selitti Dale julmasti
+puristaen suuren kouransa nyrkkiin polvellaan.
+
+Helen hämmästyi sanattomaksi.
+
+"Kuinka hirveää!" hän huohotti. "Ryöstää minut! Mutta miksi Herran
+nimessä?"
+
+Bokin huudahti vihaisesti.
+
+"Syistä, jotka teidän pitäisi arvata", vastasi Dale kumartuen jälleen
+eteenpäin. Ei hänen äänensä eivätkä hänen kasvonsa muuttuneet
+ollenkaan, mutta kumminkin oli hänessä jotakin, joka lumosi Helenin.
+"Olen metsästäjä ja asun senvuoksi metsissä. Muutamia päiviä sitten
+yllätti minut myrsky, ja saadakseni suojaa poikkesin muutamaan vanhaan
+tukkisaunaan. Heti sinne päästyäni kuulin hevosten kavioiden kapsetta,
+jolloin kiipesin vintille. Muutamia ratsastajia pysähtyi saunan
+edustalle ja tuli sisään. Oli niin pimeä, etteivät he huomanneet
+minua. Ja he keskustelivat. Sain pian selville, että vastatulleet
+kuuluivat lammasvarkaan Snake Ansonin joukkoon. He odottivat Beasleytä
+saapuvaksi sinne ja pian hän tulikin. Hän kertoen Ansonille, että
+vanha Al, enonne, on kuolemaisillaan ja lisäsi, että Al on lähettänyt
+noutamaan teitä antaakseen teille kuoltuaan omaisuutensa perinnöksi.
+Beasley vannoi Alin olevan hänelle velkaa ja sopi Ansonin kanssa, että
+teidät toimitetaan pois tieltä. Hän mainitsi päivän, jolloin teidän
+luultiin saapuvan Magdalenaan. Alin kuoltua ja teidän ollessa pois
+tieltä olisi Beasleyn ollut helppo anastaa omaisuus. Sitten ei hän
+sanonut välittävänsä vaikka tulisittekin vaatimaan sitä häneltä, sillä
+silloin olisi se jo myöhäistä. No niin, sovittuaan asiasta poistuivat
+he samana iltana, ja seuraavana päivänä menin minä Pineen. Kaikki muut
+Pinen asukkaat ovat ystäviäni, paitsi vanha Al. Heidän mielestään
+olen kumminkin omituinen. En nimittäin luota moneenkaan ihmiseen.
+Beasleyllä on suuri vaikutusvalta Pinessä ja senvuoksi luulenkin,
+että Snake Ansonilla on siellä muitakin ystäviä kuin Beasley. Menin
+senvuoksi puhuttelemaan enoanne. Hän ei ole milloinkaan halunnut minua
+työhönsä, koska hän luulee minua laiskaksi kuin intiaanit. Vanha Al
+vihaa laiskoja miehiä. Sitten riitaannuimme, tahi hän suuttui minuun
+senvuoksi että hän luulee kesyn puumani tappaneen muutamia hänen
+lampaitaan. Uskon nyt Tomin kylläkin voineen tehdä sen. Koetin kertoa
+hänelle tästä Beasleyn suunnitelmasta, mutta hän ei halunnut kuunnella.
+Hän on niin hirveän äreä. Kun sitten koetin ilmoittaa, miten kaikki
+tulee tapahtumaan, suuttui hän aivan silmittömäksi ja ajoi minut
+tieheni talosta. Nyt luullakseni alatte jo ymmärtää millaiseen pulaan
+olin joutunut. Lopulta käännyin näiden neljän ystäväni puoleen, joihin
+voin luottaa. He ovat mormoneja ja veljeksiä. Joe istuu tuolla katolla
+ajajan vieressä. Kerroin heille Beasleyn aikomuksen ja pyysin heidän
+apuaan. Suunnittelimme tehdä tyhjiksi Ansonin ja hänen miestensä
+aikomukset Magdalenassa. Asia on kumminkin niin, että Beasleyllä on
+yhtä suuri vaikutusvalta Magdalenassa kuin Pinessäkin. Meidän oli
+senvuoksi toimittava varovaisesti. Mutta veljeksillä on täällä muutamia
+ystäviä, mormoneja nekin, jotka suostuivat auttamaan meitä. He omistavat
+nämä vanhat vaunut, ja nyt olette matkalla niissä." Dale levitti suuret
+kätensä katsoen vakavasti Heleniin ja sitten Bohun.
+
+"Olette todellakin suurenmoinen!" huudahti Bo kaikuvasti. Hän oli aivan
+kalpea, hänen sormensa olivat puristautuneet nyrkkiin ja hänen silmänsä
+loistivat.
+
+Dalen vakavuus näytti haihtuvan, hän hämmästyi ensin ja tuli sitten
+hyvilleen. Hymy muutti hänen kasvonsa melkein poikamaisiksi.
+
+Helen tunsi ruumiinsa jäykistyvän, vaikka se hieman vapisikin. Hänen
+kätensä olivat kylmät. Tämän paljastuksen aiheuttama pelko muutti
+hänet sanattomaksi. Mutta sydämessään toisti hän Bon ihmettelyä ja
+kunnioitusta ilmaisevan huudahduksen.
+
+"Niin pitkällä siis olemme!" sanoi Dale huoahtaen syvään helpotuksesta.
+"En ihmettele ollenkaan, että olette järkytettyjä. Puhuin niin
+kaunistelematta. Nyt on meidän matkustettava kolmekymmentä peninkulmaa
+tätä Snowdropin tietä, ennenkuin voimme poiketa syrjään. Johonkin
+aikaan tänään lähtevät muut pojat, Roy, John ja Hal, Show Downista,
+muutamasta Snowdropin tuolla puolella olevasta kylästä. Heidän
+hallussaan ovat, paitsi heidän omiaan, myöskin minun hevoseni ja
+matkatavarani. Kohtaamme heidät jossakin kohden tiellä joko tänä
+yönä tahi aamulla. Toivon, ettei se tapahdu tänä yönä, koska silloin
+varmasti Ansoninkin miehet ovat matkalla Magdalenaan."
+
+Helen väänteli käsiään avuttomasti. "Voi, eikö minulla ole ollenkaan
+rohkeutta?" hän kuiskasi.
+
+"Nell, olen aivan yhtä peloissani kuin sinäkin", sanoi Bo lohduttavasti
+syleillen sisartaan.
+
+"Mielestäni tuo onkin aivan luonnollista", sanoi Dale, kuin pyytäen
+anteeksi heidän puolestaan. "Mutta olkoon nyt asian laita miten
+tahansa, on teidän rohkaistava luontonne. Olemme tukalassa asemassa,
+mutta olen kumminkin tehnyt parhaani. Olette paremmassa turvassa
+minun ja Beemanin poikain luona kuin Magdalenassa ja missä muuallakin
+tahansa, paitsi tietysti enonne luona."
+
+"Herra Dale", änkytti Helen kyyneleet silmissä, "älkää luulko minua
+pelkuriksi ja kiittämättömäksi. En ole kumpaakaan. Olen vain niin
+järkytetty. Kaiken sen jälkeen, jota toivoimme ja odotimme, tuntuu
+tällainen peloittavalta."
+
+"Viis siitä, Nell kultaseni. Suhtautukaamme vain tyynesti kaikkeen",
+mumisi Bo.
+
+"Tuo on oikeaa puhetta", sanoi Dale. "Katsokaa, luullakseni olemme jo
+päässeet pahimmasta. Ehkä suoriudumme lopustakin helposti. Kun tapaamme
+pojat, otamme hevoset ja poikkeamme syrjään. Osaatteko ratsastaa?"
+
+"Bo on käsitellyt hevosia koko ikänsä ja minäkin ratsastan melko
+hyvin", vastasi Helen. Tietäessään saavansa ratsastaa virkistyi hänen
+mielensä.
+
+"Hyvä! Saamme luultavasti ratsastaa melkoisen matkan, ennenkuin
+pääsemme Pineen. Halloo, mitä tämä on?"
+
+Kitisevien ja kallistelevien vaunujen aiheuttamasta kolinasta
+huolimatta kuuli Helen nopeata kavioiden kapsetta. Muudan hevonen
+vilahti ohi laukaten kovasti.
+
+Dale aukaisi oven ja kurkisti ulos. Vaunut pysähtyivät hetken kuluttua.
+Hän laskeutui maahan ja katsoi eteenpäin.
+
+"Joe, kuka tuo ratsastaja oli?"
+
+"En tiedä eikä Billkään häntä tuntenut. Huomasin hänet jo pitkän matkan
+päästä. Hän ratsasti kovasti, mutta hiljensi vauhtiaan sivuuttaessaan
+meidät. Nyt hän antaa taas mennä täyttä vauhtia."
+
+Dale pudisti päätään kuin tapaus olisi ollut hänestä vastenmielinen.
+
+"Milt, hänen on mahdoton sivuuttaa Royta tällä tiellä", sanoi Joe.
+
+"Mutta ehkä hän sivuuttaa Royn ennenkuin Roy saapuukaan tielle."
+
+"Se ei ole luultavaa."
+
+Helen ei voinut tukahduttaa pelkoaan.
+
+"Herra Dale, luuletteko tuota miestä sanansaattajaksi, joka ratsasti
+viemään ilmoitusta Ansonin miehille?"
+
+"Ehkä hän oli sellainen", vastasi Dale lyhyesti.
+
+Sitten tuo Joe-niminen nuorukainen kumartui istuimeltaan ja huudahti:
+"Neiti Helen, älkää olko millännekään. Tuolla miehellä on suurempi
+mahdollisuus pysähdyttää luoti kuin kenelläkään muulla."
+
+Hänen sanansa, joiden tarkoitus oli ystävällinen ja lohduttava,
+olivat melkein yhtä kammottavat Helenille kuin uhkaus hänen omaa
+elämäänsä kohtaan. Hän oli jo kauan aikaa tiennyt, miten halpa-arvoinen
+ihmishenki on Lännessä, mutta hän oli tiennyt sen vain epämääräisesti
+eikä ollut sallinut tuon seikan milloinkaan vaivata mieltään. Mutta
+nyt puhui tuo iloinen nuorukainen tyynesti veren vuodattamisesta
+hänen hyväkseen. Sen aiheuttamat ajatukset olivat surulliset,
+sillä verenvuodatusta ei hän voinut sietää; ja ajatuksia seuraavat
+tunteet olivat niin uusia, vieraita, rohkeita ja lumoavia, että ne
+olivat syvästi järkyttäviä. Helen tuli tietoiseksi mittaamattomista
+syvyyksistä ja vaistoista, jotka hämmästyttivät ja mykistyttivät häntä.
+
+"Joe, ojenna minulle eväskori -- tuo pienempi, jonka rivassa killuu
+kenttäpullo", sanoi Dale ojentaen pitkän kätensä. Sitten hän työnsi
+tuon vaatteella päällystetyn korin vaunuun. "Tytöt, syökää nyt niin
+paljon kuin jaksatte."
+
+"Oma korimmekin on vielä puolillaan evästä", vastasi Helen.
+
+"Se tulee kyllä tarvituksi, ennenkuin olemme Pinessä. Nousen nyt tuonne
+katolle poikain luo syömään illallistani. Tulee pian aivan pimeä ja
+meidän on pysähdyttävä usein kuuntelemaan. Älkää kumminkaan olko
+peloissanne."
+
+Sanottuaan sen tarttui hän pyssyynsä ja suljettuaan oven kiipesi hän
+ajajan istuimelle. Sitten kallistuivat vaunut jälleen alkaen vyöryä
+eteenpäin.
+
+Tämän tapahtumista rikkaan illan kuluessa sattuneista seikoista ei
+herättänyt vähimmän ihmettelyä tapa, jolla Bo tarttui eväskoriin. Helen
+aivan yksinkertaisesti tuijotti häneen.
+
+"Bo, et suinkaan voi syödä?" huudahti hän.
+
+"Voinpa hyvinkin", vastasi tuo käytännöllinen nuori neiti. "Sinun on
+syötävä myöskin, vaikka minun olisi pakko tukkia ruokaa suuhusi. Missä
+sinun järkesi nyt on, Nell? Hänhän käski meidän syödä. Ymmärrän sen
+siten, että voimamme tullaan pian panemaan melko suurille koetuksille
+alttiiksi. Tämä on suurenmoista, aivan kuin jossakin sadussa. Tuo
+odottamaton suojelijamme on kuin metsästäjäksi muuttunut prinssi, pitkä
+ja tumma, ja sitten tämä postivaunuissa matkustaminen, pidättäminen,
+taistelu, pako, hurja ratsastus hevosilla, metsät, leirit, asumattomat
+seudut, takaa-ajo, kätkeytyminen metsiin, enemmän voimia kysyvä
+ratsastus ja lopuksi turvallinen saapuminen maatilalle tuntuivat
+hurmaavilta. Ja tietysti rakastuu tuo metsästäjä hurjasti minuun, ei
+kuin sinuun, sillä haluan olla uskollinen Las Vegas rakastajalleni
+ja --"
+
+"Ole nyt jo vaiti! Sano minulle, Bo, oletko peloissasi?"
+
+"Peloissaniko? Olen aivan jäykistynyt kauhusta. Mutta jos nyt Lännen
+tytöt voivat sietää tällaista, niin voimme kai mekin. Ei kukaan Lännen
+tyttö voi kilpailla kanssani."
+
+Tämä pani Helenin toteamaan, millaisia nämä hurjat seudut ovat, joista
+hän oli haaveillut. Hän häpesi silloin itseään ja oli hyvin ylpeä
+pienestä sisarestaan.
+
+"Bo, kiitän Jumalaa, että otin sinut mukaani!" hän huudahti lämpimästi.
+"Aion syödä, vaikka tukehtuisinkin ruokaan."
+
+Sen sanottuaan tunsikin hän olevansa todellakin nälissään, ja
+syödessään katseli hän vaunujen ikkunoista, ensin toiselle ja sitten
+toiselle puolelle. Ikkunoissa ei ollut ollenkaan ruutuja ja kylmä
+yöilma tunkeutui senvuoksi esteettömästi vaunuihin. Aurinko oli
+jo aikoja sitten laskenut. Kaukana lännessä, jossa suora ja musta
+taivaanranta jatkui loppumattomiin, oli taivas kirkas ja kullanvärinen
+muuttuen ylempänä keltaiseksi ja siniseksi. Tähdet alkoivat tuikkia
+tummina ja himmeästi, mutta kirkastuivat kirkastumistaan. Maa näytti
+paljaalta ja aaltoilevalta kuin tyyni meri. Tuulen mukana kantautui
+Helenille aivan vieraita tuoksuja, katkeran suloisia ja puhtaita, ja se
+oli muutenkin niin kylmää, että Helenin kädet olivat aivan kohmeessa.
+
+"Kuulin jonkun eläimen haukkuvan", sanoi Bo nopeasti kuunnellessaan pää
+pystyssä.
+
+Mutta Helen ei kuullut muuta kuin kavioiden säännöllisen kapseen,
+vetoketjujen kilinän, vanhojen vaunujen ratinan ja räminän ja joskus
+katolla istuvien miesten matalat äänet.
+
+Kun tytöt olivat tyydyttäneet nälkänsä ja janonsa, oli yö jo pimennyt.
+He kietoutuivat paremmin viittoihinsa, ja painautuen hyvin lähelle
+toisiansa he nojautuivat istuimen nurkkaukseen ja puhuivat kuiskaillen.
+Helenillä ei ollut paljon sanottavaa, mutta Bo oli puhetuulella.
+
+"Tämä voittaa kaikki odotukseni!" sanoi hän kerran lyhyen väliajan
+jälkeen. "Missä me nyt olemme, Nell? Nuo miehet tuolla katolla ovat
+mormoneja. Jos he ovatkin ryöstäneet meidät."
+
+"Herra Dale ei ole mikään mormoni", vastasi Helen.
+
+"Kuinka sen voit tietää?"
+
+"Tiedän sen tavasta, jolla hän puhui ystävistään."
+
+"No niin. Toivon vain, ettei nyt olisi niin pimeä. En pelkää miehiä
+päivänvalossa. Nell, oletko milloinkaan nähnyt niin ihmeellisen
+näköistä miestä? Miksi he häntä taasen sanovatkaan? Milt -- Milt
+Daleksiko? Hän kertoi asuvansa metsissä. Ellen olisi rakastunut tuohon
+paimeneen, joka tervehti minua, olisin nyt mennyttä kalua."
+
+Hetken kestävän vaitiolon jälkeen kuiskasi Bo säpsähtäen:
+"Ihmettelenpä, seuraako Harve Riggs meitä nyt."
+
+"Tietysti", vastasi Helen toivottomasti.
+
+"Hänen olisi parasta olla varuillaan. Kuulehan, Nell, hän ei
+varmaankaan ymmärtänyt sitä. Riggs ei käsittänyt ollenkaan metsästäjää.
+Mutta minäpä käsitin, siitä saat olla aivan varma."
+
+"Käsittänyt? Mitä tarkoitat, Bo?"
+
+"Tarkoitan, ettei tuo pitkätukkainen roikale lainkaan ymmärtänyt,
+millainen vaara häntä uhkasi. Mutta minä tunsin sen. Jokin valkeni
+minulle sisässäni. Dale ei viitsinyt käsitellä häntä vakavasti
+ollenkaan."
+
+"Riggs tulee eno Alin luo yhtä varmasti kuin olen syntynyt", sanoi
+Helen.
+
+"Anna hänen vain tulla", vastasi Bo halveksivasti. "Nell, sinun ei
+tarvitse enää milloinkaan vaivata päätäsi hänen vuokseen. Lyön vaikka
+vetoa, ettei täällä ole muita kuin miehiä. Enkä haluaisi olla Harve
+Riggsin kengissä suurestakaan summasta."
+
+Sitten alkoi Bo puhua enostaan ja tämän kohtalokkaasta sairaudesta
+siirtyäkseen sen jälkeen kotiin jääneihin rakkaihin omaisiin, jotka nyt
+tuntuivat olevan maailman toisessa laidassa. Sitten hän murtui, itkeä
+tuhersi ja nukkui lopulta Helenin olkapäätä vasten.
+
+Helen ei kumminkaan voinut nukkua, vaikka hän olisi halunnutkin.
+
+Hän oli aina niin kauan kuin hän voi muistaa ikävöinyt liikkuvaa
+ja toimeliasta elämää, ja paremman puutteessa oli hän haaveillut
+mustalaisista. Ja nyt hämmästytti se häntä julmasti, että jos nämä
+hänen Länteen tulonsa ensimmäiset tunnit ennustivat vain samanlaista
+tulevaisuutta, oli hän saapa ikävänsä enemmänkin kuin tyydytetyksi.
+
+Äkkiä alkoivat vaunut kulkea hitaammin ja hitaammin, kunnes ne
+lopulta kokonaan pysähtyivät. Sitten kuului hevosten huountaa,
+valjaat narisivat ja miehet kuiskailivat. Muuten oli kaikki
+äärettömän rauhallista. Helen kurkisti ulos luullen, että siellä oli
+säkkipimeä. Ja pimeä siellä olikin, mutta pimeys oli läpikuultavaa.
+Hämmästyksekseen voi hän nähdä pitkän matkan päähän, Kiitävä tähti
+virkisti hänen mieltään. Miehet kuuntelivat. Hänkin kuunteli, mutta hän
+ei voinut kuulla muuta kuin vaunujen hiljaista narinaa. Äkkiä hoputti
+ajaja hevosiaan ja niin lähdettiin uudestaan eteenpäin.
+
+Hetkisen vyöryivät vaunut nopeasti eteenpäin selvästi jotakin alamäkeä,
+heiluen puolelta toiselle ja ritisten kuin kappaleihin hajoamaisillaan.
+Päästyään tasangolle hiljensivät hevoset jälleen vauhtiaan, vaunut
+pysähtyivät taasen hetkiseksi, läksivät jälleen liikkeelle ja sitten
+alkoi vaivalloinen kiipeäminen. Helen kuvitteli, että he olivat
+kulkeneet jo peninkulmittain. Erämaa näytti muuttuvan aaltoilevaksi,
+kallioisemmaksi ja tummia pyöreitä pensaita näkyi siellä täällä. Tie
+muuttui kuoppaiseksi ja kallioiseksi, ja kun vaunut alkoivat vieriä
+toista rinnettä alas, sen hurja heiluminen herätti Bon ja heitti hänet
+melkein pois Helenin sylistä.
+
+"Missä minä nyt olen?" kysyi Bo hämmentyneenä.
+
+"Bo, sydämesi toiveet näyttävät toteutuvan. En kumminkaan voi
+ilmoittaa sinulle, missä nyt olet."
+
+Bo heräsi nyt kokonaan, mitä ei voida ihmetelläkään, kun otetaan
+huomioon vanhojen vaunujen heiluminen.
+
+"Pidä minusta kiinni, Nell. Hevoset ovat pillastuneet."
+
+"Mielestäni olemme jo tulleet tuhannen peninkulmaa tällä tavoin",
+vastasi Helen. "Minulla ei ole enää ehyttä luuta ruumiissani."
+
+Bo kurkisti ikkunasta.
+
+"Ah, miten siellä on pimeää ja autiota! Kaikki olisi kumminkin hyvin,
+ellei olisi niin kylmä. Minua palelee."
+
+"Muistaakseni pidät kylmästä ilmasta", pilkkasi Helen.
+
+"Kuulehan, Nell, luullakseni rupeat jo puhumaan entiseen tapaasi",
+vastasi Bo.
+
+Oli vaikeata pysytellä istuimella lähellä toisiaan ja pidellä
+vielä vaippoja tiukasti ympärillä, mutta he onnistuivat kumminkin,
+lukuunottamatta kuoppaisimpia paikkoja, joissa he hypähtelivät sinne
+tänne. Bo kolhaisi kovasti päänsä.
+
+"Voi, voi!" hän vaikeroi. "Nell Rayner, en anna sinulle milloinkaan
+anteeksi, että otit minut mukaasi tälle kauhealle matkalle."
+
+"Ajattele vain kaunista las vegasilaista paimentasi", vastasi Helen.
+
+Joko tämä huomautus vaimensi Bon tahi vihjaus riitti saamaan hänet
+suhtautumaan myötämielisesti matkan aiheuttamiin vaivoihin.
+
+Sillä aikaa kuin he puhuivat, vaikenivat ja koettivat nukkua, hoiti
+vaunujen ajaja tointaan sellaisten Lännen miesten tapaan, jotka
+tietävät, miten hevosista on saatava kaikki irti huonoilla teillä
+matkan jatkamiseksi.
+
+Silloin tällöin pysähtyivät vaunut ja olivat niin kauan aikaa
+paikoillaan miesten kuiskaillessa, että Helen ja Bo rupesivat
+pelkäämään.
+
+Äkkiä kuului etempää tieltä pimeästä kimakka vihellys.
+
+"Roy siellä on", sanoi Joe Beeman hiljaa.
+
+"Varmasti! Ja hänen tulonsa luoksemme näin pian ennustaa pahaa", vastasi
+Dale. "Aja vain, Bill!"
+
+"Ehkä se tuntuu nopealta sinusta", mumisi ajaja, "mutta ellemme ole
+jo tulleet kolmeakymmentä peninkulmaa ja ellei tuo kukkula tuolla ole
+poikkeamispaikkamme, en tiedä mitään."
+
+Vaunut vierivät vielä vähän matkaa Helenin ja Bon painautuessa likelle
+toisiaan ja arvaillessa hengitystään pidättäen, mitä ensimmäiseksi
+tulee tapahtumaan.
+
+Sitten seisahtuivat vaunut jälleen kokonaan. Helen kuuli, miten miesten
+kengät kolisivat heidän astuessaan ja miten hevoset korskahtelivat.
+
+"Nell, näen hevosia", kuiskasi Bo kiihkeästi. "Katso! tuolla tien
+vieressä, ja tuolta tulee muudan mies. Voi, ellei hän olekaan joku
+noista saattajiemme odottamista miehistä!"
+
+Helen kurkisti ulos ja huomasi pitkän tumman rauhallisesti liikkuvan
+hahmon ja sen takana himmeästi näkyviä hevosia, ja sitten vaaleampia
+esineitä, joita hän luuli tavaroiksi.
+
+Nyt tuli Dalekin näkyviin ja kohtasi tulijan tiellä.
+
+"Päivää, Milt. Sait varmaankin tytön heti mukaasi, sillä muuten et
+olisi vielä täällä", sanoi tulija hillitysti.
+
+"Roy, sain sieltä mukaani parikin tyttöä -- sisaruksia", vastasi Dale.
+
+Roy vihelsi hiljaa. Sitten ilmestyi pimeästä toinenkin pitkä
+metsästäjä, jota Dale tervehti.
+
+"Nyt pojat, mitä tiedätte Ansonin miehistä?" kysyi Dale.
+
+"He ovat nyt parhaillaan Snowdropissa. Juovat ja riitelevät.
+Luullakseni lähtevät he sieltä auringon noustessa", vastasi Roy.
+
+"Oletko jo odottanut meitä kauankin?"
+
+"Ehkä pari tuntia."
+
+"Sivuuttiko muudan ratsastaja teidät?"
+
+"Ei."
+
+"Roy, eräs vieras ratsastaja sivuutti meidät ennen pimeää. Hän ratsasti
+kovasti ja on sivuuttanut tämän paikan ennen tuloamme."
+
+"En pidä tuosta uutisesta", sanoi Roy jyrkästi. "Kiiruhtakaamme.
+Saatuanne tytöt hevosen selkään tarvitsette niin pitkän etumatkan kuin
+suinkin. Hei, John!"
+
+"Snake Anson osaa kyllä seurata hevostenkin jälkiä", vastasi kolmas
+mies.
+
+"Milt, sano nyt sinäkin mielipiteesi", jatkoi Roy katsellen tähtiä.
+"Aamu alkaa jo pian sarastaa. Tässä on tienhaara, täällä ovat myös
+hevosesi ja varusteet. Voit olla jo metsässä auringon noustessa."
+
+Seuraavan vaitiolon kestäessä voi Helen kuulla oman sydämensä sykinnän
+ja pienen sisarensa huohottavan hengityksen. Molemmat katselivat ulos
+pitäen toisiaan käsistä kiinni ja vahtivat ja kuuntelivat jännittyneinä
+ja tarkkaavaisesti.
+
+"On mahdollista, ettei tuo öinen ratsastaja ollutkaan mikään
+sananviejä Ansonille", sanoi Dale. "Siinä tapauksessa ei Anson voi
+saada vaunujemme pyörien eikä hevostemme jäljistä mitään selvää. Hän
+menee suoraan oikeita postivaunuja vastaan. Bill, voitko saavuttaa nuo
+tulevat vaunut ennen Ansonin tuloa?"
+
+"Kyllä, luullakseni se ei ole ollenkaan vaikeatakaan", vastasi Bill.
+
+"Hyvä sitten", jatkoi Dale heti. "John, sinä Joe ja Hal ratsastatte
+takaisin noita oikeita postivaunuja vastaan. Kun tapaatte ne, seuraatte
+niitä, kunnes Anson ne pysähdyttää."
+
+"Se on minusta mieluista hommaa", sanoi John venytellen.
+
+"Mielelläni sekautuisin siihen minäkin", sanoi Roy julmasti.
+
+"Ei ollenkaan. Tarvitsen sinua, kunnes olen päässyt turvaan metsiin.
+Bill, ojenna matkatavarat tänne. Roy, auta sinä minua niiden
+kiinnisitomisessa. Saitko kaikkea, mitä halusin?"
+
+"Varmasti. Elleivät nuo nuoret neidit ole hyvin vaateliaita, voit
+elättää heitä vallan hyvin pari kuukautta."
+
+Dale kääntyi ja tultuaan vaunujen luo avasi hän oven.
+
+"Tytöt, koska olette hereillänne, niin tulkaa ulos!" huudahti hän.
+
+Bo totteli häntä ensin.
+
+"Nukuin, kunnes nämä ajopelit olivat vähällä kaatua", vastasi hän.
+
+Roy Beemanin hiljainen nauru oli kuvaavaa. Hän otti hatun päästään
+seisoen vaiti ollen. Vanha ajaja tukahdutti äänekkään naurunhohotuksen.
+
+"Ajopelit! Onko nyt kuultu mokomaa? Kuulitko, Joe, nimityksen? Kaikki
+sukkelat tytöt eivät ole syntyneet Lännessä."
+
+Kun Helen seurasi viittoineen ja koreineen, auttoi Bo häntä, ja Helen
+tunsi tämän tarkastelevan katseen kasvoillaan. Roy näytti sekä
+ystävälliseltä että kunnioittavalta, ja Helen tunsi, miten huolestunut
+Roy oli. Kun hän laskeutui vaunusta, kiinnitti hän huomionsa Royn
+suureen, alhaalla riippuvaan revolveriin.
+
+Dale ojentautui vaunuun ja kaivoi sieltä esille laatikoita ja koreja,
+jotka hän asetti hiekalle.
+
+"Käännä nyt, Bill, ja lähde takaisinpäin. John ja Hal tulevat pian
+jäljessä", määräsi Dale.
+
+"Niin, tytöt", sanoi Bill katsoen heihin, "olen hyvin iloinen saatuani
+tutustua teihin. Häpeän maatani, jolla oli vain varastossa loukkauksia
+ja konnankujeita noin miellyttäville tytöille. Nyt kumminkin
+olette luullakseni turvassa. Ette voi milloinkaan päästä parempaan
+seuraan ratsastaaksenne, metsästääksenne, mennäksenne naimisiin ja
+muuttaaksenne uskontoanne, ja --"
+
+"Vaikene jo, sinä vanha karhu!" keskeytti Dale tuimasti.
+
+"No, no! Hyvästi nyt, tytöt, ja onnea matkalle!" lopetti Bill
+ruvetessaan selvittelemään ohjaksia.
+
+Bo lausui jäähyväiset hyvin selvästi, mutta Helen voi ainoastaan
+mumista omansa. He näyttivät saaneen vanhasta ajajasta ystävän.
+
+Sitten hevoset kääntyivät ja korskahtelivat, vaunut läksivät
+risahdellen liikkeelle ja katosivat lopulta pimeään.
+
+"Tehän aivan värisette vilusta", sanoi Dale katsahtaen Heleniin. Hän
+tunsi Dalen suuren ja kovan käden puristavan omaansa. "Kylmä kuin jää."
+
+"Minun onkin kylmä", vastasi Helen. "Luullakseni emme pukeutuneet
+tarpeeksi lämpimästi."
+
+"Nell, saatuamme paistua koko eilisen päivän palelee meitä nyt",
+selitti Bo. "En tiennyt ollenkaan, että täällä on öisin talvi."
+
+"Neiti, eikö teillä ole lämpimiä sormikkaita ja päällystakkia?" kysyi
+Roy huolissaan. "Kylmät tunnit eivät ole vielä oikeastaan alkaneetkaan."
+
+"Nell, meillä on paksuja sormikkaita, ratsastuspukuja ja kenkiä, kaikki
+uusia ja hienoja, tässä mustassa laatikossa", sanoi Bo potkaisten
+innoissaan erästä läheisyydessä olevaa laatikkoa.
+
+"Niin meillä onkin, ja ne tulevatkin meille hyvään tarpeeseen tänä
+yönä", vastasi Helen.
+
+"Neiti, menettelette viisaasti, jos vaihdatte pukuanne nyt heti",
+sanoi Roy innokkaasti. "Silloin ette tuhlaa aikaa sellaiseen pitkällä
+matkallanne ja säästytte monilta vaivoilta ennen auringonnousua."
+
+Helen tuijotti tuohon nuorukaiseen, jonka luonnollisuus hämmästytti
+hänet kokonaan. Häntä pyydettiin vaihtamaan matkapuku ratsastuspukuun
+jossakin täällä ulkona kylmässä ja tuulisessa erämaassa keskellä yötä
+vieraiden nuorten miesten joukossa.
+
+"Bo, mitä laatikkoa tarkoitatte?" kysyi Dale kuin sisareltaan. Kun Bo
+näytti sen hänelle, tarttui hän siihen ja sanoi: "Tulkaa kauemmaksi
+tiestä."
+
+Bo seurasi häntä ja Helen tunsi koneellisesti seuraavansa heitä. Dale
+ohjasi heidät muutamien askelten päähän tiestä matalien pensasten
+taakse.
+
+"Kiiruhtakaa ja vaihtakaa pukuanne täällä. Sidomme matkatavaranne
+hevosten selkään unohtamatta jättää paikkaa tällekin."
+
+Sitten hän poistui häviten näkyvistä otettuaan muutamia askelia.
+
+Bo istuutui alkaen aukoa kenkäinsä nauhoja. Helen voi juuri nähdä hänen
+kalpeat kauniit kasvonsa ja loistavat silmänsä tähtien valossa. Hänelle
+selveni silloin, että Bo onnistui heti suhtautumaan paljon paremmin
+Lännen hämään kuin hän.
+
+"Nell, nuo miehet ovat hyvin kilttejä", sanoi Bo miettiväisesti. "Onko
+sinun kylmä? Hänhän pyysi meitä kiiruhtamaan."
+
+Helen ei voinut ollenkaan ymmärtää, miten hän milloinkaan tuli
+aloittaneeksi riisuutumista tuolla aukeassa ja tuulisessa erämaassa,
+mutta sitten kun hän ryhtyi työhön, huomasi hän siihen tarvittavan
+enemmän päättäväisyyttä kuin rohkeutta. Kylmä tuuli puhalsi suoraan
+hänen lävitseen. Hän voi melkein nauraa tavalle, millä Bo käsitteli
+vaatekappaleitaan.
+
+"U-hu-hu-huu!" kalisivat Bon hampaat. "Minun ei ole elämässäni ollut
+näin kylmä. Nell Rayner, antakoon hyvä Jumala sinulle anteeksi."
+
+Helenillä oli tarpeeksi työtä pukeutumisessaan voidakseen puhua. Hän
+oli kyllä voimakas ja terve tyttö, nopea ja kätevä töissään, mutta
+tämä ruumiillinen kidutus, jollaiseen hän ei milloinkaan ennen ollut
+joutunut, melkein tainnutti hänet. Bo joutui valmiiksi ennen häntä,
+auttoi häntä napittamisessa ja nauhoitti hänen toisen kenkänsä. Sitten
+sulloi Helen matkapuvut laatikkoon kylmästä kihelmöivin käsin.
+
+"Kas niin! Mutta millainen kauhea sekasotku tuolla laatikossa onkaan!"
+huudahti Helen. "Ah, Bo, meidän kauniit matkapukumme."
+
+"Silitämme ne huomenna jollakin pölkyllä", vastasi Bo kalisevin hampain.
+
+He läksivät tielle päin. Omituista kyllä ei Bo kantanut osaansa
+taakasta eikä kävellyt vakavastikaan.
+
+Miehet odottivat hevosineen, joista muudan kantoi tavaroita.
+
+"Jouduitte melko nopeasti", sanoi Dale ottaen laatikon Heleniltä. "Roy,
+auta heidät satulaan sillä aikaa kuin sidon tämän laatikon kiinni."
+
+Roy talutti joukosta pari hevosta.
+
+"Nouskaa nyt satulaan", sanoi hän tarkoittaen Bota. "Tämän satulan
+jalustimet ovat lyhyet."
+
+Bo oli kyllä taitava tuohon hommaan, mutta tällä hetkellä liikkui hän
+niin hitaasti ja omituisesti, ettei Helen tahtonut uskoa silmiään.
+
+"Miltä jalustimet tuntuvat?" kysyi Roy. "Nouskaa niihin seisomaan.
+Luullakseni pitäisi niiden sopia. Olkaa varovainen nyt, sillä hevonen
+on hieman arka. Hillitkää sitä."
+
+Bo ei ollut nyt ollenkaan sen maineen arvoinen, jollaiseksi Helen oli
+häntä sanonut.
+
+"Nyt, neiti, on teidän vuoronne", sanoi Roy Helenille. Seuraavassa
+silmänräpäyksessä tunsi Helen istuvansa mustan virkun hevosen selässä.
+Vaikka hän olikin aivan jäykkä vilusta, tunsi hän kumminkin veren
+virtaavan nopeasti suonissa.
+
+Roy laittoi jalustimet kuntoon nopeasti.
+
+"Olette pitempi kuin luulinkaan", sanoi hän. "Nouskaa nyt, mutta
+nostakaa jalkojanne. Kas niin. Olen iloinen, että teillä on tuollaiset
+paksut pehmeät kengät. Ehkä ratsastammekin yhtä kyytiä Valkoisten
+vuorten yli."
+
+"Bo, kuulitko hänen sanansa?" huusi Helen.
+
+Mutta Bo ei vastannut, vaan istui melko luonnottomasti satulassa. Helen
+tuli levottomaksi. Juuri silloin palasi Dale heidän luokseen.
+
+"Onko kaikki kunnossa, Roy?"
+
+"On."
+
+Dale tuli Helenin viereen. Kuinka pitkä hän olikaan! Hänen leveät
+hartiansa näyttivät olevan satulannupin korkeudella. Hän taputteli
+hellästi hevosta.
+
+"Sen nimi on Ranger ja se on tämän seudun nopein ja paras hevonen."
+
+"On varmasti, ellei raudikkoani oteta lukuun", vahvisti Roy.
+
+"Roy, jos ratsastaisit Rangerilla, voittaisi se varmasti suosikkisi",
+sanoi Dale. "Voimme lähteä nyt. Roy, sinun on ohjattava kuormahevosia."
+
+Hän tarkasti vielä Helenin satulaa ja meni sitten katsomaan Bota.
+
+"Oletteko kunnossa?" kysyi hän nopeasti.
+
+Bo nojautui satulassaan.
+
+"Olen melkein kuolemaisillani viluun", vastasi tämä heikosti. Hänen
+kasvonsa näyttivät hyvin kalpeilta tähtien valossa. Helen huomasi, että
+Bo oli enemmänkin kuin viluissaan.
+
+"Ah, Bo!" huudahti hän levottomasti.
+
+"Nell, älä ole milläsikään nyt!"
+
+"Sallikaa minun kantaa teitä", ehdotti Dale.
+
+"Ei. Aion ratsastaa tällä hevosella tahi kuolla", vastasi Bo kiihkeästi.
+
+Miehet katsoivat hänen kalpeihin kasvoihinsa ja sitten toisiinsa.
+Sitten meni Roy tiellä olevan tumman hevosjoukon luo ja Dale hyppäsi
+likimmäisen hevosen selkään.
+
+"Pysytelkää aivan minun kintereilläni!" sanoi hän.
+
+Bo seurasi häntä ja Helen ratsasti jälkimmäisenä.
+
+Helen kuvitteli olevansa juuri heräämäisillään jostakin unesta. Äkkiä
+hän kai havahtuisi hätkähtäen nähdäkseen kodissaan olevan pienen
+huoneensa vaaleat seinät ja kuullakseen kirsikkapuiden oksien kahinan
+ikkunaa vasten ja vanhan kimeä-äänisen kukon ilmoituksen aamun jo
+alkavasta sarastuksesta.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Hevoset ravasivat. Liikunto lämmitti pian Helenia niin, että hänen oli
+muuten hyvin mukava olla, lukuun ottamatta sormia, joita vielä paleli.
+Hänen mielensä muuttui kumminkin sitä synkemmäksi, kuta selvemmästi
+hän alkoi käsittää tilanteen. Yö muuttui nyt niin pimeäksi että vaikka
+hänen hevosensa pää oli Bon hevosen sivulla, voi hän tuskin erottaa
+Bota. Helenin silloin tällöin levottomasti kysyessä Bon vointia vastasi
+tämä olevansa täydellisesti kunnossa.
+
+Helen ei ollut ratsastanut vuoteen, ja siitä oli jo monta vuotta kun
+hän oli tehnyt sitä säännöllisesti. Lukuunottamatta innostustaan
+noustessaan satulaan tunsi hän nyt kumminkin vain pettymystä. Hän
+oli joka tapauksessa miellyttävästi hämmästynyt, sillä Ranger käveli
+joustavasti ja Helen huomasi osaavansa vielä ratsastaa. Bo, joka
+oli ratsastellut muutaman kotoa lähellä olevan maatilan hevosilla,
+suoriutui varmaankin tehtävästä ihmeellisen hyvin. Helenin mieleen
+juolahti, miten vaikeaa tämä kaikki olisikaan ollut, ellei heillä olisi
+ollut näitä paksuja ja mukavia ratsastuspukuja.
+
+Vaikka yö olikin pimeä, voi Helen kumminkin epäselvästi erottaa tien.
+Se oli kivinen ja ilmeisesti hyvin vähän käytetty. Kun Dale poikkesi
+tieltä matalaa salviaruohoa kasvavalle tasangolle, muuttui kulku
+vaivalloisemmaksi ja vaikeammaksi, mutta ei hitaammaksi. Hevoset
+seurasivat hidastelematta johtajaansa. Huomattuaan sen tarpeettomaksi
+lopetti Helen Rangerin ohjaamisen. Kauempaa pimeästä häämöitti aina
+tummia esineitä, jotka tekivät Helenin levottomaksi, kunnes hän
+tultuaan lähemmäksi huomasi niiden olevan kallioita tahi matalia
+surkastuneita puita. Kuta kauemmaksi tultiin, sitä suuremmiksi ne
+muuttuivat, samalla kun niiden lukumääräkin lisääntyi. Usein Helen
+kääntyi katsomaan taakseen pimeyteen. Tällainen oli tahdotonta hänen
+pelkonsa aiheuttamaa toimintaa. Dalehan luuli, että heitä tultaisiin
+ajamaan takaa, ja Helen tunsi pelon rinnalla jonkunlaista outoa
+harmiakin, sillä olihan suunniteltu ryövätä häneltä paitsi perintö
+myöskin vapaus. Sitten häntä värisytti muistellessaan Dalen sanoja,
+että nuo palkatut roistot olisivat mahdollisesti voineet ryöstääkin
+hänet mukaansa. Sellainen tuntui hirveältä ja mahdottomalta. Mutta
+kumminkin näytti se Dalesta ja tämän tovereista tuntuvan hyvinkin
+mahdolliselta. Länsi oli siis todellisuudessa raaka, kova ja
+armahtamaton.
+
+Hänen hevosensa pysähtyi äkkiä. Se oli päässyt aivan Bon hevosen
+rinnalle. Dalekin oli pysähtynyt nähtävästi kuuntelemaan. Roy ja
+kuormahevoset olivat vielä näkymättömissä pimeässä.
+
+"Mitä siellä on?" kuiskasi Helen.
+
+"Olin kuulevinani suden ulvovan", vastasi Dale.
+
+"Oliko tuo suden ulvomista?" kysyi Bo. "Kuulin sen. Se kuulosti
+hurjalta."
+
+"Olemme juuri saapumaisillamme alemmille kukkuloille", sanoi Dale. "Kai
+tunnette, miten paljon kylmempää ilma täällä nyt on?"
+
+"Minun on lämmin nyt", vastasi Bo. "Luullakseni vaivasi minua äsken
+vain se, että olin vähällä paleltua. Nell, kuinka sinä voit?"
+
+"Minunkin on lämmin, mutta --" vastasi Helen.
+
+"Jos voisit valita, niin kummanko ottaisit mieluummin, täälläolonko vai
+kotona lämpimässä vuoteessasi nukkumisen?" kysyi Bo.
+
+"Bo!" huudahti Helen hämmästyneenä.
+
+"No niin, minä ainakin haluan olla täällä juuri tämän hevosen selässä",
+sanoi Bo.
+
+Dalekin kuuli kai hänen sanansa, koska hän kääntyi satulassaan. Sitten
+hän hoputti hevostaan ja läksi jatkamaan matkaa.
+
+Helen ratsasti nyt Bon rinnalla, ja kauan aikaa he jatkoivat siten
+vaihtamatta sanaakaan. Helen huomasi, milloin sarastuksen edellä
+oleva pimeä tunti oli kulunut loppuun ja hän tervehti iloiten melkein
+huomaamatonta valojuovaa idässä. Sitten himmenivät tähdet. Asteittain
+sulatti hämärä itseensä kaiken muun paitsi suurempia tähtiä. Suurin,
+aamutähti, ihmeellisempi kuin Helen milloinkaan oli luullut sen olevan,
+menetti kirkkautensa ja elämänsä ja näytti vetäytyvän takaisin tummaan
+sineen.
+
+Päivä valkeni vähitellen niin, että harmaa erämaa tuli asteittain
+näkyviin. Pyöreitä paljaita kukkuloita, joita yön puoleksi kohotettu
+vaippa vielä peitti, ilmestyi näkyviin kauempaa. Niiden takana oli
+harmaa etäisyys, joka hitaasti sai muodon ja muuttui kiinteämmäksi.
+Idässä kimalteli jo vaaleanpunainen ja hopeanvärinen juova leviten
+yhä laajemmalle ja kirkastuen pitkin taivaanrantaa, joka näytti hyvin
+rosoiselta.
+
+"Meidän on luullakseni parasta yhtyä Royhin", sanoi Dale kannustaen
+hevostaan.
+
+Ei Ranger eikä Bonkaan hevonen kaivannut monta kehoitusta ja ne
+alkoivat laukata. Kaukaa edeltä häämöittivät Royn ajamat kuormahevoset.
+Tuuli puhalsi niin kylmästi Helenin kasvoihin, että kyyneleet valuivat
+hänen silmistään ja jäähdyttivät poskia. Ja Rangerilla ratsastaminen
+tällaista vauhtia tuntui aivan samalta kuin kiikkutuolissa istuminen.
+Tätä elähdyttävää ja hurmaavaa menoa ei kestänyt kumminkaan kauan.
+
+"Ah, Nell, en välitä ollenkaan enää, mihin joudun", huudahti Bo
+hengästyneenä.
+
+Hänen kasvonsa olivat valkoiset ja punaiset, raikkaat kuin ruusu,
+hänen silmänsä loistivat tummansinisinä ja hänen tukkansa hulmusi
+tuulessa säännöttöminä kiharoina. Helen tiesi myöskin tuntevansa
+samanlaista ruumiillista virkeyttä kuin Bokin, ja se tuntui hänestäkin
+vastustamattomalta, vaikka se ei voinutkaan karkoittaa kaikkia synkkiä
+ajatuksia.
+
+Oli jo kirkas päivä, kun Roy kiersi muutaman kukkulan, josta alkaen
+surkastuneet puut -- setrit, kuten Dale niitä nimitti -- muodostivat
+saarekkeita alempien vuorten rinteille.
+
+"Ne kasvavat pohjoisilla rinteillä, joilla lumi pysyy sulamatta
+kauimmin", sanoi Dale.
+
+He laskeutuivat erääseen laaksoon, joka näytti matalalta, mutta olikin
+syvä ja laaja, ja alkoivat sitten kiivetä toiselle kukkulalle. Kun he
+pääsivät sen laelle, näki Helen nousevan auringon, ja hänen eteensä
+avautuva näköala oli niin suurenmoinen, ettei hän voinut vastata Bon
+hurjiin riemuhuutoihin.
+
+Paljaita keltaisia setrejä kasvavia rinteitä, jotka näyttivät melkein
+tasangoilta, sillä niin asteittainen oli nousu, jatkui synkkään metsään
+asti, joka kohosi mustana selänne selänteeltä loppuakseen vihdoin erään
+suurenmoisen kukkulan paljaaseen lakeen, joka auringonnousun kultaamana
+näkyi sinistä taivasta vasten.
+
+"Ah, miten kaunista!" huudahti Bo. "Mutta noita vuoriahan pitäisi sanoa
+Mustiksi vuoriksi."
+
+"Old Baldy tuolla on valkoinen toisen puolen vuodesta", vastasi Dale.
+
+"Katsokaa takaisinkinpäin ja sanokaa sitten, mitä ajattelette",
+kehoitti Roy.
+
+Tytöt kääntyivät katsomaan vaiti ollen. Helen luuli katselevansa koko
+suureen avaraan maailmaan. Kuinka suunnattomasti erilainen olikaan
+erämaa! Se näytti ammottavan aivan hänen jalkainsa juurella ollen
+punainen ja keltainen lähempänä, mutta muuttuen kauempana pehmeästi
+purppuran väriseksi ja muodostaen aution tyhjyyden, rajattoman ja
+äärettömän, jossa tummanviheriät kaistaleet, mustat juovat ja kohoavat
+harjanteet toimivat ainoastaan etäisyyksien ja tilavuuden tehostajina.
+
+"Näettekö tuota pientä viheriätä pilkkua?" kysyi Roy viitaten
+sinnepäin. "Siellä on Snowdrop ja tuo toinen siitä hieman oikealla on
+Show Down."
+
+"Missä on Pine?" kysyi Helen kiihkeästi.
+
+"Vielä kauempana tuolta metsän päästä alkavien kukkulain toisella
+puolella."
+
+"Silloinhan ratsastamme poispäin sieltä."
+
+"Niin teemmekin. Jos olisimme ratsastaneet suoraa Pineen, olisivat nuo
+roistot voineet meidät saavuttaa. Pineen on neljän päivän matka. Ja
+poikkeamalla vuoristoon voi Dale peittää jälkensä. Sitten kun hän on
+eksyttänyt Ansonin jäljiltä, on hänen aikomuksensa kiertää Pineen."
+
+"Herra Dale, luuletteko voivanne viedä meidät sinne turvallisesti ja
+pian?" kysyi Helen toivovasti.
+
+"En voi luvata tehdä sitä nopeasti, vaan ainoastaan turvallisesti. Eikä
+teidän tarvitse nimittää minua herraksi", vastasi hän.
+
+"Emmekö aiokaan enää syödä?" kysyi Bo kainosti.
+
+Kuultuaan tämän kysymyksen kääntyi Roy Beeman nauraen katsomaan Bohun.
+Helen näki nyt hänen kasvonsa täydellisesti päivänvalossa. Ne olivat
+laihat ja kovat, tummiksi päivettyneet silmineen, jotka olivat terävät
+kuin haukalla, kulmikkaine leukoineen ja laihoine poskineen, joissa
+kasvoi hieman vaaleata partaa.
+
+"Aiomme varmasti!" vastasi hän. "Heti, kun saavumme metsään, eikä
+siihen kulukaan enää pitkää aikaa."
+
+"Voimme kiiruhtaa hieman ja levätä sitten kylliksemme", sanoi Dale
+hoputtaen hevosensa tasaiseen hölkkään.
+
+Tämän tunnin verran kestävän tasaista vauhtia jatkuvan ratsastuksen
+kestäessä katseli Helen tarkkaavaisesti sekä läheltä että kauempaa
+näkyviä esineitä -- surkastunutta salviaruohoa, joka pian muuttui
+yhtä surkastuneeksi heinäksi, noita tummia pilkkuja, jotka sittemmin
+osoittautuivat kääpiösetreiksi, kuiluja, jotka tuntuivat kuin
+taikavoimalla aukeavan näköjään aivan tasaiseen maahan ja jatkuvan
+leviten harmaitten kivimuurien välitse, ja kauempaa siintäviä
+yksinäisiä mäntysaarekkeita, joissa oli vain pari kolme puuta, ja
+sitten laajoja ja säännöttömiä keltaisia haapametsikköjä ja ylempää
+mutkittelevan aina vain lähemmäksi tulevan metsärajan takaa näkyviä
+mustia penkereitä, jotka vähitellen muodostivat seudun korkeimman
+vuoren huipun.
+
+Tämän pitkän metsää kohti suunnatun ratsastuksen kestäessä ei nähty
+lintuja eikä muitakaan eläimiä, mikä Helenistä tuntui omituiselta. Ilma
+menetti jotakin kylmyydestään muuttaen luontoaan auringon noustessa
+korkeammalle. Siihen yhtyi jo suloista metsän tuoksuakin. Tuon tuoksun
+ensimmäinen hieno tuntu oli aivan outo Helenille, vaikka se tuntuikin
+epämääräisesti tutulta ja aiheutti yhtä omituisia tunteita. Tuntui kuin
+hän olisi haistellut tuota pistävää voimakasta tuoksua kauan aikaa
+sitten, ja hänen ruumiilliset tunteensa äkkäsivät sen ennen kuin hänen
+muistinsa.
+
+Tämä keltainen aavikko näyttikin olevan aivan tasainen. Roy suuntasi
+kulkunsa muutamaan matalaan ahtaaseen solaan, jonka pohjalla lirisi
+pieni puro. Hän seurasi sitä sitten vasemmalle saapuen lopulta erääseen
+paikkaan, missä setrit ja kääpiömännyt muodostivat pienen metsikön.
+Toisten saapuessa sinne istui hän ristissäjaloin satulassaan ja odotti.
+
+"Luullakseni levähdämme nyt hieman", sanoi hän. "Olette varmaankin
+hirveästi väsyksissä?"
+
+"Olen nälissäni, mutta en ole vielä väsynyt", vastasi Bo.
+
+Helen laskeutui satulasta huomatakseen, että käveleminen on jotakin
+sellaista, jonka hän oli unhottanut. Bo nauroi hänelle, mutta hänkin
+horjahteli kummallisesti päästyään maahan.
+
+Sitten laskeutui Roy. Helen kummastui huomatessaan hänet raajarikoksi.
+Roy näki hänen nopean katseensa.
+
+"Muudan hevonen heitti minut kerran satulasta ja vyöryi sitten
+ylitseni. Silloin katkesi minulta ainoastaan solisluu, viisi
+kylkiluuta, toinen käsivarsi ja molemmat jalat parista kohti."
+
+Huolimatta tuosta tosiseikasta, että hän oli raajarikko, näytti hän
+erittäin voimakkaalta ja kelvolliselta mieheltä seisoessaan siinä
+täydessä pituudessaan notkeana kotikutoisissa karheissa vaatteissaan.
+
+"Kävelkää nyt hieman, tytöt, verryttääksenne jäseniänne", sanoi Dale.
+"Ellette ole vielä kankeita, tulette kumminkin sellaisiksi pian. Älkää
+kumminkaan menkö kauaksi. Huudan teidät sitten tänne, kun aamiainen on
+valmis."
+
+Hieman myöhemmin vihelsi Dale heidät takaisin, ja kun tytöt palasivat
+kävelyretkeltään, odottivat leirinuotio ja aamiainen heitä. Roy istui
+ristissäjaloin kuin intiaani tervavaatteen reunalla, johon oli katettu
+vaatimaton mutta tukeva ateria. Helenin nopea katse huomasi kaikessa
+vallitsevan sellaisen puhtauden ja täydellisyyden, ettei hän ollut
+voinut odottaakaan sellaista metsissä elämään tottuneiden miesten
+ruoanvalmistukselta. Ruokakin oli erittäin hyvää. Hän söi halukkaasti,
+ja mitä Bon ruokahaluun tulee, hävetti se häntä melkein yhtä paljon
+kuin huvittikin. Nuoret miehet vain katselivat palvellen uutterasti
+tyttöjä, mutta puhuen harvoin. Heleniltä ei jäänyt huomaamatta, miten
+usein Dalen harmaat silmät tarkastelivat aukeata seutua. Hän oli
+huomaavinaan katseessa enemmän epäluuloa kuin mitään muuta.
+
+"Sanon!" huudahti Bo syötyään kyllikseen, "ettei tämä ole totta. Näen
+varmaankin unta. Nell, tuo musta hevonen, jolla ratsastit, on komein
+näkemäni elukka."
+
+Ranger söi ruohoa muiden hevosten joukossa puron rannalla. Kuormat
+ja satulat oli irroitettu. Miehet söivät hitaasti. Ei mikään
+ilmaissut nopeata pakoa, mutta kumminkaan ei Helen voinut vapautua
+levottomuudestaan. Roy voi ehkä kylläkin näyttää tyyneltä ja
+huolettomalta ollakseen säikähdyttämättä tyttöjä, mutta Dale ei
+nähtävästi voinut teeskennellä mitään sellaista, jota hän ei varmasti
+tarkoittanut.
+
+"Levätkää tahi kävelkää", neuvoi hän tyttöjä. "Meidän on ratsastettava
+neljäkymmentä peninkulmaa ennen pimeää."
+
+Helenin mielestä oli parempi levätä, mutta Bo käveli sinne tänne,
+taputteli hevosia ja kaiveli tavaramyttyjä. Hän oli utelias ja innokas.
+
+Dale ja Roy keskustelivat hiljaa puhdistaessaan astioita ja sulloessaan
+niitä suureen hamppukangaspussiin.
+
+"Luuletko todellakin, että Anson löytää jälkeni tänä aamuna?" kysyi
+Dale.
+
+"Luulen", vastasi Roy.
+
+"Mistä tiedät sen näin pian?"
+
+"Mistä sinä sen tietäisit, jos olisit Snake Anson?" kysyi Roy
+vastaukseksi.
+
+"Se johtuu kokonaan tuosta Magdalenasta tulleesta ratsastajasta", sanoi
+Dale vakavasti. "Luullakseni huomaisin kumminkin pyörien ja hevosten
+jäljistä, missä käännyimme syrjään. Ehkä hänkin sen näkee."
+
+"Milt, kuulehan nyt. Kerroin sinulle jo, että Snake Anson näki meidät,
+pojat, toissapäivänä Show Downissa, ja hän näytti hyvin uteliaalta."
+
+"Mutta hän ei nähnyt minua eikä kuullut minusta mitään", vastasi Dale.
+
+"Ehkä ja ehkä ei. Mitä se sitten vaikuttaa asiaan, jos hän huomaa sen
+vasta tänä iltana aamun asemesta?"
+
+"Etkö siis luule tapahtuvan mitään taistelua, vaikka Anson
+pysähdyttäisikin postivaunut?"
+
+"Hänen on silloin ammuttava ensin, mikä ei ole luultavaa. John ja
+Hal käsittelevät nyt hieman varovaisemmasti revolverejaan tuon
+viimevuotisen kahakan jälkeen. Joe voi kumminkin suuttua. Mutta
+taistelun lykkäytyminen on kumminkin mielestäni parasta meille.
+Viisainta on kumminkin, ettemme ota sitä lukuun."
+
+"Silloin on sinun jäätävä tänne vahtimaan Ansonin miehiä, sanokaamme
+niin pitkäksi aikaa, kunnes he tulevat näkyviin, jos he nyt ovat
+löytäneet jälkemme tänä aamuna. Sinun on saatava varmuus asiasta
+tavalla tai toisella ja ratsastettava sitten suoraan Big Springille,
+jossa aion viettää yön."
+
+Roy nyökäytti hyväksyvästi tälle ehdotukselle. Tuhlaamatta sitten
+enempi sanoja ottivat molemmat miehet suitset ja menivät ottamaan
+hevosia kiinni. Helen katseli Dalea niin tarkkaavaisesti, että kun
+Bo huudahti riemusta, kääntyi hän katsomaan ja näki muutaman pienen
+keltaisen villin mustangin seisovan suorana takajaloillaan ja pieksävän
+ilmaa etukavioillaan. Roy oli heittänyt suopungin sen kaulaan ja veti
+sitä nyt leiriin.
+
+"Nell, katsohan tuota villiä ponia!" huusi Bo.
+
+Helen kiiruhti heti etemmäksi hurjistuneen mustangin tieltä. Roy
+kiinnitti sen muutamaan lähellä olevaan puuhun.
+
+"Tulehan nyt, Pukinnahka", sanoi Roy hyväilevästi lähestyessään
+hitaasti vapisevaa eläintä. Hän meni vain lähemmäksi suopunkia pitkin
+muutellen aina käsiään. Pukinnahka mulautti silmiään ja näytti
+valkoisia hampaitaankin, mutta se seisoi kumminkin tyynesti, kun Roy
+irroitti silmukan sen kaulasta, veti sen pään yli ja kiinnitti sen
+mutkikkaalla solmulla sen turvan ympärille.
+
+"Tätä sanotaan surmansilmukaksi", sanoi hän tarkoittaen solmua. "Sillä
+ei ole milloinkaan ollut kuolaimia suussaan eikä se milloinkaan tule
+sellaisia sietämäänkään."
+
+"Uskallatteko ratsastaa sillä?" kysyi Helen.
+
+"Joskus sattumalta", sanoi Roy hymyillen. "Haluaisitteko te, tytöt,
+koettaa?"
+
+"En ainakaan minä", vastasi Helen.
+
+"Olkoon menneeksi!" huudahti Bo. "Se on kyllä aivan paholaisen
+näköinen, matta uskallan kyllä nousta sen selkään, jos vain luulette
+minun voivan."
+
+Lännen hurjuus oli juurtunut nopeasti Bo Raynerin mieleen.
+
+"Olen pahoillani, mutta en voi sallia teidän tehdä sitä vielä vähään
+aikaan", vastasi Roy kuivasti. "Se hyppii joskus aivan vimmatusti."
+
+"Hyppii! Tarkoitatte kai, että se potkii?"
+
+"Niin."
+
+Seuraavan puolen tunnin kuluessa näki ja oppi Helen enemmän kuin
+milloinkaan ennen, miten hevosia käsitellään aukeilla laitumilla.
+Lukuunottamatta Rangeria, Royn kimoa ja Bon valkoista ponia oli muut
+hevoset kirjaimellisesti pyydystettävä suopungilla, vedettävä leiriin,
+satuloitava ja kuormitettava. Se oli pelottomien ja voimakkaiden
+miesten työtä, joka vaati yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin rautaisia
+kouriakin. Sen vuoksi Helenin noita miehiä kohtaan tuntema luottamus
+muuttuikin kunnioitukseksi. Huomioitatekevälle naiselle tämä
+puolituntinen kertoi paljon.
+
+Kun kaikki oli kunnossa, nousi Dale satulaan ja sanoi
+merkityksellisesti: "Roy, odotan sinua auringonlaskun aikana. Toivon,
+ettet tule ennen."
+
+"Olisikin ikävää, jos minun olisi kiiruhdettava heti tuomaan huonoja
+uutisia. Toivokaamme parasta. Meitä on onnistanut tähän asti. Nyt on
+sinun poikettava metsien neulasmatoille ja kätkettävä jälkemme."
+
+Dale kääntyi mennäkseen. Tytöt sanoivat Roylle jäähyväiset ja
+seurasivat. Pian Roy ja hänen poronvärinen mustanginsa olivat hävinneet
+näkyvistä erään metsikön taakse.
+
+Suitsettomat hevoset kulkivat edellä, kuormajuhdat seurasivat niitä
+ja ratsastajat tulivat aivan niiden kintereillä. Kaikki hevoset
+juoksivat tasaisesti. Tuo tahti pani tavaramytyt hyppimään ylös ja
+alas ja puolelta toiselle. Aurinko paistoi kuumasti Helenin selkään,
+ja tuuli menetti jäädyttävän kylmyytensä tuntuen melkein kostealta sen
+mukana kantautuvan kuivan ja suloisen tuoksun vuoksi. Dale seurasi
+tuota matalaa laaksoa, jonka laidoilla kasvoi metsää ja jonka muutamia
+peninkulmia kauempana olevasta päästä siinti metsän tumma reuna. Sinne
+ratsastaminen ei vienytkään enää pitkää aikaa.
+
+Helen ihmetteli, miksi nuo suuret männyt kasvoivat niin kaukana täällä
+ylängöllä eivätkä lähempänä tasankoa. Ehkä lumella oli jonkinlainen
+vaikutus kasvullisuuteen, mutta kun maa oli tasaista, ei hän voinut
+huomata, miksi metsän laidan juuri piti olla tässä. He ratsastivat
+nyt sinne puiden varjoon. Helenistä tuntui tämä omituiselta ja
+kriitilliseltä tulolta toisenlaiseen maailmaan, jota hän oli päättänyt
+oppia tuntemaan ja rakastamaan. Männyt olivat suuria, ruskeakuorisia,
+arpisia ja kyhmyisiä puita, joissa ei ollut muuta tyypillistä
+yhdenmukaisuutta kuin mahtavuus ja kauneus. Ne kasvoivat kaukana
+toisistaan. Pienempiä mäntyjä ja matalaa pensaikkoa kasvoi niiden
+juurilla. Maanpinta tässä metsässä oli huomattava senvuoksi, että siinä
+kasvoi paikoitellen korkeaa hopeanväristä ruohoa ja paikoitellen oli
+se ruskeiden männyn neulasien peitossa. Nämä paikat olivat nähtävästi
+noita Royn tarkoittamia neulasmattoja. Siellä täällä lepäsi joku
+kaatunut metsänjättiläinen lahomassa. Helen kiinnitti pian huomionsa
+metsän hiljaisuuteen ja siihen omituiseen seikkaan, etteivät hevoset
+kulkiessaan aiheuttaneet juuri mitään melua muulloin kuin sattuessaan
+astumaan jollekin risulle tahi kaatuneelle puunrungolle. Sitten hän
+huomasi, että neulasmatot taipuivat kuin kautsukki tyyny hevosten
+kavioiden alla ja sitten kuin ne olivat poistuneet kauemmaksi,
+palasi se entiseen asentoonsa jälleen näyttämättä mitään jälkiä
+pinnassaan. Helen ei voinut nähdä merkkiäkään tiestä, jota pitkin
+he olivat kulkeneet. Tarvittiin todellakin teräviä silmiä Dalen
+seuraamiseksi tässä metsässä. Tämä huomio soi ääretöntä lohdutusta
+Helenille ja ensimmäisen kerran paon alusta tunsi hän mieltä ja
+sydäntä painavan kuorman kevenevän. Se oli riistänyt häneltä joitakin
+niistä vaikutteista, joita hän ehkä olisi saanut tämän ihmeellisen
+ratsastusmatkan kestäessä onnellisemmissa olosuhteissa.
+
+Bo kumminkin näytti olevan vielä liian nuori, liian hurjapäinen ja
+liian jännitetty välittääkseen sen enempää olosuhteista. Hän eli vain
+nykyisyydessä. Helen alkoi epäillä, että tytöstä olisi ehkä kaikki
+seikkailut tervetulleita, ja Helen tiesi nyt varmasti, että Bo oli aito
+Auchincloss. Hän oli kolme kokonaista päivää tuntenut jonkunlaista
+painostusta, jollaista hän tätä ennen ei ollut kokenut, mutta
+viimeisten tuntien aiheuttama pelko oli sen karkoittanut. Mutta sen
+täytyy olla, päätteli hän, saman veren aiheuttamaa kiihkoa, joka pursui
+hänen suonissaan päästäkseen vapaaksi ja polttaakseen.
+
+Bo rakasti toimintaa. Hänellä oli kyllä kauneusaistia, mutta hän ei
+ollut miettiväinen. Hän auttoi nyt Dalea ohjaamaan hevosia ja pitämään
+niitä yhdessä joukossa, Hän ratsasti hyvin eikä hänessä vielä voitu
+huomata väsymyksen eikä vaivautumisen aiheuttamia merkkejä. Helen alkoi
+tuntea molempia, mutta ei vielä niin paljon kumminkaan, että hänen
+tarkkaavaisuutensa olisi heikontunut.
+
+Tämä ihmeellinen linnuton metsä ei tuntunut hänestä ollenkaan
+luonnolliselta. Kaikista elävistä olennoista luonnossa Helen piti
+enimmän linnuista. Hän tunsi niistä monta ja voi matkia muutamien
+ääniäkin. Mutta täällä näiden mahtavien mäntyjen alla ei ollut
+ollenkaan lintuja. Oravia kumminkin alkoi vilahdella siellä täällä
+ja tunnin matkan jälkeen ei niistä ollut enää ollenkaan puutetta.
+Ainoa, jonka hän tunsi, oli maaorava. Kaikki muut, kirkkaan mustista
+juovaisiin rusakkoihin ja valkohäntäisiin harmaihin asti, olivat
+hänelle aivan outoja. Ne olivat kesyjä ja uteliaita. Punaiset
+haukkuivat ja toruivat etenevää matkuetta, mustat liukuivat jollekin
+turvalliselle oksalle katsomaan, mutta harmaat eivät näyttäneet juuri
+ollenkaan välittävän tästä niiden alueelle tapahtuneesta hyökkäyksestä.
+
+Kerran pysähdytti Dale hevosensa ja viittasi pitkällä käsivarrellaan.
+Helen suuntasi katseensa sinnepäin ja näki muutamia harmaita
+antilooppeja seisomassa eräässä aukeamassa pitkät korvat pystyssä. Ne
+olivat hurjan ja kauniin näköisiä. Äkkiä laukkasivat ne tiehensä hyvin
+joustavin hypyin.
+
+Metsä oli yleensä tasaista ja avonaista, mutta joskus ilmestyi
+kumminkin heidän eteensä laaksoja ja jokiuomia, jotka särkivät sen
+säännöllisyyttä. Puolen päivän tienoissa se kumminkin asteittain
+muuttui, seikka, jonka Helen olisi luullut ennemminkin voineensa
+huomata, jos hän vain olisi ollut tarkkaavaisempi. Se ilmeni siten,
+että maa alkoi kohota ja puita alkoi ilmestyä enemmän.
+
+Hän teki toisenkin huomion. Aina siitä alkaen, kun he olivat saapuneet
+metsään, oli hän tuntenut jonkunlaista pakotusta päässään ja jotakin
+tahmeaa sieraimissaan. Hän kuvitteli pahoillaan vilustuneensa. Mutta
+äkkiä hänen päänsä selveni hieman ja hän totesi, että metsän voimakas
+pihkantuoksu oli tukkinut hänen sieraimensa kuin pehmeällä piellä. Haju
+oli voimakasta ja vastenmielinen vahvuutensa vuoksi. Hänen kurkkuaan ja
+keuhkojaankin tuntui polttavan.
+
+Kun hän alkoi menettää mielenkiintonsa metsään ja muuhun ympäristöön,
+tapahtui se vain vaivautumisen ja tuskan vuoksi, joita hän ei enää
+voinut vaimentaa. Sen jälkeen ei hän voinut olla niitä hetkeäkään
+tuntematta ja ne vain pahenivat. Eräässä ruumiin kohdassa oli tuska
+aivan sietämätön. Se sijaitsi hänen kyljessään juuri lanteitten
+yläpuolella ja se uhkasi muuttua petolliseksi, sillä se ei ollut
+yhtämittaista, vaan aina silloin tällöin tuntuvaa. Kun se alkoi
+hirveästi polttaen, voi hän huojentaa sen siirtämällä ruumiinsa
+hieman eri asentoon. Mutta se ei alkanut vähitellen. Kun hän luuli
+erehtyneensä ja uskalsi jälleen hengittää, palasi se pistävän nopeasti
+ja tunkeutui kuin veitsi hänen kylkeensä. Tällaista siis oli tuo
+ratsastuksen aiheuttama tuska, jonka uhriksi jokainen aloittelija
+joutuu pitkällä ratsastusmatkalla. Sitä oli melkein mahdoton kärsiä.
+Metsän kauneus, pakoon juokseva riista, aika, etäisyydet ja kaikki
+muukin haihtuivat olemattomiin tuon pistävän kivun tieltä. Suureksi
+helpotuksekseen hän huomasi sen aiheutuvan hevosen juoksusta. Kun
+Ranger juoksi, ei hänen tarvinnut siitä kärsiä. Senvuoksi antoikin hän
+hevosensa kävellä aina niin kauan kuin hän vain uskalsi tahi kunnes Bo
+ja Dale olivat melkein näkymättömissä. Sitten hän kiiruhti sen juoksuun
+tavoittaakseen toiset.
+
+Niin kuluivat tunnit, aurinko laskeutui matalalle lähettäen
+kultaisia säteitään puitten väliin, jolloin metsä vähitellen muuttui
+kirkkaammaksi, mutta kumminkin tummemmaksi väriltään. Se himmeni
+hitaasti eikä auringonlasku ollut enää kaukana.
+
+Hän kuuli hevosten kahlaavan vedessä ja pian hän saapuikin paikalle,
+missä pienet kristallikirkkaat purot virtasivat nopeasti viheriöissä
+sammaluomissa. Hän ratsasti monen sellaisen yli ja seurasi viimeistä
+erääseen avonaisempaan paikkaan metsässä, jossa männyt olivat
+tavattoman suuria ja kasvoivat kaukana toisistaan. Oikealta kohosi
+muudan matala harmaa koivukumpu puiden kolmannenosan korkeudelle.
+Jostakin kuului virtaavaa veden lorinaa.
+
+"Tämä on Big Spring", ilmoitti Dale. "Leiriydymme tähän. Tytöt, olette
+todellakin kunnostautuneet."
+
+Tarkastettuaan lähemmin paikkaa huomasi Helen, että kaikki nuo pienet
+purot alkoivat tuon harmaan kiviröykkiön alta.
+
+"Olen kuolemaisillani janoon!" huudahti Bo tavalliseen liioittelevaan
+tapaansa.
+
+"Ette varmastikaan milloinkaan unhota ensimmäisiä tuosta lähteestä
+ottamianne kulauksia", huomautti Dale.
+
+Bo koetti laskeutua satulasta ja lopulta putosi siitä. Kun hän nousi
+seisomaan, kieltäytyivät hänen jalkansa suorittamasta luonnollista
+tehtäväänsä ja hän kaatui. Dale auttoi hänet jälleen seisoalleen.
+
+"Mikä minua oikeastaan vaivaa?" kysyi hän suuresti hämmästyneenä.
+
+"Olette vain kangistunut", vastasi Dale tukien häntä, kun hän astui
+muutamia horjuvia askelia.
+
+"Bo, onko ruumiisi kipeä mistään paikasta?" kysyi Helen, joka yhä istui
+satulassa ollen haluton laskeutumaan siitä, vaikka hän ei mitään niin
+hartaasti toivonutkaan kuin päästä alas.
+
+Bo katsoi häneen kaunopuheisesti.
+
+"Nell, onko kyljessäsi sellainen tunne kuin pitkä parsinneula
+työnnettäisiin siihen silloin kun vähimmän osaat sellaista odottaa?"
+
+"Se ei kyllä milloinkaan enää lakkaa!" huudahti Helen hiljaa. Sitten
+ottaen huomioon Bon kokemukset hän laskeutui varovaisesti satulasta
+ja onnistuikin pysymään seisoallaan. Hänen jalkansa tuntuivat aivan
+puukapuloilta.
+
+Hetken kuluttua menivät tytöt lähteelle.
+
+"Juokaa varovaisesti!" huusi Dale heille.
+
+Big Springillä oli juurensa jossakin syvällä tuon harmaan rapautuneen
+kivikasan alla. Sieltä kuului veden kumeaa maanalaista kohinaa.
+Alkulähde oli varmaankin hyvin voimakas, koska se oli voinut tunkeutua
+tuon kylmän kiven läpi.
+
+Helen ja Bo paneutuivat pitkäkseen sammalreunalle ja näkivät kasvonsa
+lähteestä kumartuessaan. He imaisivat suunsa täyteen Dalen neuvon
+mukaan, ja koska he olivat niin kuumissaan ja janoissaan, halusivat he
+odottaa hetkisen sopivaa tilaisuutta.
+
+Vesi oli niin kylmää, että se värisytti Heleniä ja särki hänen
+hampaitaan. Merkillinen elähdyttävä vapistus värisytti hänen ruumistaan
+ollen ihmeellinen kylmässä ruumiin kuivan kuumuuden huojentamisessaan
+ja vastustamaton janoon vetoamisessaan. Helen kohotti päätään ja katsoi
+tuohon veteen, joka oli yhtä väritöntä kuin mautontakin.
+
+"Nell, juo!" huohotti Bo. "Muistele hedelmäpuutarhassamme olevaa vanhaa
+lähdettämme, jonka laidoilla kasvaa niin kaunista sammalta."
+
+Ja silloin Helen alkoi juoda ahneesti suljetuin silmin muistellen
+kotiaan, jonka Bon sanat olivat palauttaneet hänen mieleensä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Ensimmäiseksi työkseen irroitti Dale kuorman muutaman hevosen selästä,
+aukaisi erään mytyn ja veti sieltä esille tervavaatteen ja muutamia
+huopapeitteitä, jotka hän levitti erään männyn juurelle.
+
+"Levätkää nyt, tytöt!" sanoi hän lyhyesti.
+
+"Emmekö saa auttaa?" kysyi Helen, vaikka hän tuskin jaksoi seisoa.
+
+"Saatte kyllä tehdä kaikkea sitten kuin olette tottuneet tällaiseen."
+
+"Tottuneetko tällaiseen?" toisti Bo naurahtaen. "Minä olen nyt ainakin
+aivan rikkihakattu."
+
+"Bo, näyttää siltä, että herra Dale aikoo pitää meidät luonaan metsässä
+alituisesti."
+
+"Niin hän tekeekin", vastasi Bo istuutuessaan hitaasti peitteille,
+ojentautuessaan pitkäkseen huokaisten tyytyväisyydestä ja nojatessaan
+päänsä satulaan. "Nell, eikö hän kieltänyt nimittämästä itseään
+herraksi?"
+
+Dale irroitti juuri kuormia hevosilta.
+
+Helen paneutui Bon viereen ja tunsi kerrankin elämässään, miten
+suloista lepo on.
+
+"No niin, sisko, miksi sitten aiot sanoa häntä?" kysyi Helen uteliaasti.
+
+"Miltiksi tietysti!" vastasi Bo.
+
+Helenin oli pakko nauraa huolimatta väsymyksestä ja kivuistaan.
+
+"Otaksun niin ollen, että kun tuo las vegasilainen paimenesi saapuu,
+rupeat nimittämään häntä samoin kuin hän sinua."
+
+Bo punastui, mikä oli hyvin harvinaista häneen nähden.
+
+"Niin teenkin, jos vain haluan", hän vastasi. "Nell, aina siitä asti
+kuin voin muistaa olet ikävöinyt tänne Länteen. Nyt olet päässyt tänne,
+vieläpä sen syvimpiin komeroihin. Herää siis!"
+
+Tällainen oli Bon lyhyt ja luonteenomainen keino Helenin
+pintapuolisuuden karkoittamiseksi. Sanat sattuivatkin eikä Helen voinut
+vastata niihin mitään. Hänen kiihkeään haluunsa päästä tänne Länteen
+ei kumminkaan ollut sisältynyt tällaisia hurjia, ennen kuulumattomia
+retkiä. Mutta ehkäpä tämän Lännen -- tämän päivästä päivään elämisen
+-- muodostivatkin vain seikkailut, yritykset, koetukset, vaivat ja
+työt? Oliko kaiken tarkoitus valmistaa tämä kaikki sellaiseksi, että
+muut voivat elää sitten täällä mukavasti jolloinkin? Tarkoittiko
+Bokin sellaista huomautuksellaan? Helen oli kumminkin liian väsynyt
+ajatellakseen sitä tarkemmin nyt. Hänestä oli mielenkiintoista ja
+huvittavaa katsella Dalea.
+
+Hän sitoi hevosten jalat ja päästi ne vapaiksi. Sitten lähestyi hän
+kirveineen erästä lyhyttä kuivunutta puuta, joka seisoi muutamien
+valkokuoristen haapain joukossa. Dale näytti valmistautuvan
+hakkaamiseen. Riisuttuaan takkinsa ja paljastettuaan leveät hartiansa,
+suoran selkänsä ja pitkät voimakkaat käsivartensa näytti hän nuorelta
+jättiläiseltä. Hän oli jäntevä ja notkea, voimakas, mutta ei paksu.
+Kirveen iskut sattuivat kovaan puuhun ja niiden aiheuttama ääni
+kajahteli metsässä. Muutamat iskut riittivät kaatamaan puun. Sitten
+hän halkoi sen. Helen oli utelias näkemään, miten hän sytyttää tulen.
+Ensin hän vuoli lastuja puun sydämestä ja asetti ne suurempien halkojen
+väliin maalle. Sitten otti hän satulanlaukusta, joka riippui lähellä
+olevasta oksasta, piikiven kappaleen, tulusraudan ja nahkakappaleen,
+jonka Helen arveli reväistyn porontaljasta ja johon oli ripistelty
+ruutia. Kaikissa tapauksissa aiheuttivat ensimmäiset tulusraudan
+lyönnit kipinöitä, sitten liekin ja lopulta syttyivät lastut tuleen.
+Liekki leimahti pian jalan korkeudelle. Dale asetti tuleen suurempia
+halkoja sijoittaen ne ristiin ja pian räiskyi iloinen nuotio.
+
+Tehtyään sen hän suoristautui ja katsoen pohjoiseen päin hän kuunteli.
+Helen muisti nyt, että Dale oli tehnyt samoin pari kertaa ennen heidän
+saapumistaan Big Sprigsille. Hän kuunteli ja odotti varmaankin Royn
+tuloa. Aurinko oli jo laskenut ja aukeaman toisella puolella kasvavien
+mäntyjen latvat alkoivat himmetä.
+
+Astiat, jotka metsästäjä tyhjensi muutamasta pussista, kilisivät raudan
+ja tinan sattuessa yhteen. Sitten hän aukaisi erään suuremman käärön,
+jonka sisässä näytti olevan lukemattomia erisuuruisia pusseja. Niissä
+oli epäilemättä ruokatarpeita. Sankko näytti aivan siltä kuin hevonen
+olisi vierinyt sen yli, ja samannäköinen oli koko myttykin. Dale täytti
+sankon lähteestä. Palattuaan tulen luo kaasi hän vettä pesuvatiin ja
+polvistuttuaan alkoi hän perusteellisesti pestä käsiään. Tuo näytti
+kuuluvan hänen tapoihinsa, sillä Helen huomasi hänen sitä tehdessään
+katselevan metsään ja kuuntelevan. Sitten hän kuivasi kätensä tulen
+loimussa ja kääntyen esille ottamiensa pussien puoleen alkoi hän
+valmistaa ruokaa.
+
+Äkkiä rupesi Helen ajattelemaan tarkemmin tuota miestä ja kaikkia
+hänen hommiaan. Magdalenassa, vaunuissa ja viime yönä oli hän
+luottanut tuohon muukalaiseen, tuohon Valkoisten vuorten metsästäjään,
+joka näytti haluavan ruveta hänen ystäväkseen. Hän oli tuntenutkin
+rajatonta kiitollisuutta. Kumminkin oli hän suhtautunut mieheen
+persoonattomasti. Mutta nyt alkoi hänelle selvitä, että sattuma oli
+vienyt hänet huomattavien miesten joukkoon. Tämä huomio hämmästytti
+häntä. Se ei johtunut ollenkaan siitä, että Dale oli urhoollinen ja
+ystävällinen auttaessaan nuorta naista vaarassa, eikä siitäkään, että
+Dale osoittautui olevan kätevä ja nopea leiripuuhissa. Useimmat Lännen
+miehet ovat urhoollisia, oli hänen enonsa kertonut, useat ovat karhean
+ystävällisiä ja kaikki osaavat he valmistaa ruokaa. Tämä metsästäjä
+oli ruumiillisesti ihmeellinen miessuvun edustaja, jonka rakenteessa
+oli jotakin leijonamaista. Mutta ei sekään ollut hänen tuntemansa
+vaikutteen syy. Helen oli opettajatar, joka oli tottunut poikiin, ja
+hän tunsi tuon metsästäjän luonteessa olevan jonkunlaista poikamaista
+vilpittömyyttä, reippautta ja raikkautta. Hän luuli kumminkin, että
+Dalen sielullinen ja hengellinen voima oli vetänyt hänen ajatuksensa
+sille taholle.
+
+"Nell, olen puhutellut sinua kolme kertaa", sanoi Bo äreästi. "Mitä
+sinä oikeastaan ajattelet?"
+
+"Olen hyvin väsynyt, Bo, ja ajatukseni harhailevat kaukana. Mitä
+sanoitkaan?"
+
+"Sanoin vain olevani hyvin nälissäni."
+
+"Todellako? Mutta sinuun nähden ei se olekaan kummallista. Minä olen
+kumminkin liian väsyksissä voidakseni syödä, enkä uskalla sulkea
+silmiänikään, sillä sitten ne eivät enää aukenisi. Milloin me viimeksi
+nukuimme, Bo?"
+
+"Toissa yönä ennen kotoa lähtöämme."
+
+"Siis emme neljään yöhön kunnollisesti. Olemme kumminkin torkkuneet
+hieman."
+
+"Varmasti otan vahinkoni takaisin tässä metsässä!" huudahti Bo
+iloisesti. "Luuletko meidän nukkuvan hyvin tämän puun juurella ilman
+mitään peittoa?"
+
+"Näyttää ainakin siltä", vastasi Helen epäilevästi.
+
+"Kuinka sanomattoman suloista! Voimme katsella tähtiä puiden oksien
+välitse."
+
+"Taivas näyttää menevän pilveen. Eikö sinustakin tuntuisi hirveältä,
+jos myrsky alkaisi raivota?"
+
+"En oikein tiedä", vastasi Bo miettiväisesti. "Lännen on annettava
+raivota."
+
+Jälleen tunsi Helen, että Bossa oli jotakin välttämättömyyden pakosta
+johtuvaa. Se oli jotakin sellaista, joka oli ilmestynyt näkyviin
+vain silloin tällöin kodin yksitoikkoisessa elämässä St. Josephissa.
+Äkkiä juolahti Helenin mieleen ihmeellinen ajatus, jonkunlainen
+huumaava tietoisuus siitä, että hän ja Bo olivat alkaneet jo tottua
+tähän uuteen ja villiin ympäristöön. Kuinka omituista ja peloittavaa
+oli kumminkin tuon kehityksen vahtiminen! Bo, joka oli nuorempi ja
+vaikutuksille alttiimpi enemmän vaistomaisine kuin järjen aiheuttamine
+tunteineen, sulautuisi varmaankin siihen paljon nopeammin. Helen
+ihmetteli, voiko hän alistua itsessään tuntemalleen alkuperäisen elämän
+viehättävyydelle. Mutta voiko kukaan ymmärtäväinen ja viisas ihminen
+alistua siten? Ei suinkaan, vaan ainoastaan ajattelematon villi.
+
+Helen huomasi Dalen suoristautuvan vielä kerran ja katsovan metsään.
+
+"Royta ei kuulu vieläkään", sanoi hän ääneen. "Ja se onkin hyvä."
+Sitten hän kääntyi tyttöihin päin ja lisäsi: "Ateria on valmis."
+
+Tytöt vastasivat kutsuun vauhdikkaammasti kuin heistä olisi voitu
+luullakaan. Ja he söivät kuin nälkiintyneet metsään eksyneet lapset.
+Dale tarjoili heille miellyttävän hymyn kirkastaessa hänen tyyniä
+kasvojaan.
+
+"Huomenillalla saamme jo lihaa", hän sanoi.
+
+"Millaista?" kysyi Bo..
+
+"Villiä kalkkunaa tahi antilooppia. Ehkä molempia, jos vain haluatte.
+On kumminkin hyvä totuttautua syömään metsänriistaa vain vähitellen. Ja
+kalkkunan liha sulaa varmaankin suussanne."
+
+"Uummm!" mumisi Bo ahneesti. "Olen kuullut puhuttavan villeistä
+kalkkunoista."
+
+Heidän lopetettuaan söi Dale illallisensa kuunnellen tyttöjen puhetta
+ja vastaten silloin tällöin lyhyesti johonkin Bon kysymykseen. Oli jo
+hämärä, kun hän alkoi pestä lautasia ja pannuja, ja melkein pimeä, kun
+hän sai työnsä loppuun. Sitten hän viritti nuotion paremmin palamaan
+ja istuutui muutamalle pölkylle katselemaan tuleen. Tytöt nojautuivat
+mukavasti satuloita vasten.
+
+"Nell, minä kellahdan varmasti minuutin kuluttua", sanoi Bo, "enkä
+oikeastaan saisi heti nukkua niin vahvan illallisen jälkeen."
+
+"En voi ymmärtää, miten voin nukkua, enkä sitäkään, miten voin valvoa",
+vastasi Helen.
+
+Dale kohotti päätään valppaasti.
+
+"Kuunnelkaa!"
+
+Tytöt jännittivät kuuloaan ja vaikenivat. Helen ei voinut erottaa
+mitään ääntä, ellei hiljaista kavioiden kapsetta metsästä, joka näytti
+vaipuneen uneen. Hän näki Bon silmistä, jotka loistivat avonaisina
+nuotion valossa, ettei hänkään ollut ymmärtänyt Dalen tarkoitusta.
+
+"Lauma arosusia lähestyy!" hän huudahti.
+
+Hiljaisuuden rikkoi äkkiä vihainen, kimeä ja omituinen haukunta. Se
+kuulosti villiltä, vaikka siinä olikin jonkunlainen ystävällinen tahi
+kysyvä sävy. Aivan valopiirin rajalla voitiin pian huomatakin harmaita
+elukoita. Hiipivien askelten aiheuttamaa pehmeää kahinaa kuului leirin
+ympäriltä ja sitten alkoi kaikua kaikkialta haukuntaa ja ulvontaa.
+Helenin mielestä käyttäytyi lauma rauhattomasti ja raukkamaisesti,
+ja hän oli iloinen, kun melu lakkasi ja arosudet pötkivät tiehensä
+haukahtaen vielä muutamia kertoja tarkoituksettomasti ja ilkeästi.
+
+Hiljaisuus muuttui jälleen yhtä kiinteäksi kuin ennenkin. Ellei Helenin
+mieli olisi ollut niin levoton, olisi tämä hiljaisuus tuntunut hänestä
+suloiselta ja tavattoman kauniilta.
+
+"Ah, kuunnelkaahan tuota veitikkaa!" huudahti Dale. Hänen äänensä
+värisi.
+
+Jälleen jännittivät tytöt korviaan. Sellainen ei kumminkaan ollut
+tarpeellista, sillä äkkiä rikkoi hiljaisuuden surullinen ulvonta, kylmä
+ja selvä, pitkäveteinen, omituinen, täyteläinen ja villi.
+
+"Ah, Mitä tuo on?" kuiskasi Bo.
+
+"Suuri harmaa metsäsusi siellä vain ulvoo", vastasi Dale. "Se on nyt
+jossakin tuolla takaliston kivisellä harjanteella. Se vainuaa meidät
+eikä se meistä pidä. No, nyt taasen. Kuunnelkaa! Se tuntuu olevan
+nälissään."
+
+Kun Helen kuunteli tuota äärettömän villiä huutoa, joka pani hänen
+ruumiinsa vapisemaan pelosta ja herätti hänessä aivan uskomattomia
+yksinäisyyden tunteita, katseli hän koko ajan Dalea.
+
+"Pidättekö siitä?" mumisi hän tahdottomasti ymmärtämättä ollenkaan
+kysymyksensä vaikutinta.
+
+Dalelta ei varmastikaan oltu tuollaista ennen milloinkaan kysytty, ja
+Helenistä näytti katsellessaan Dalen miettivää asentoa, ettei Dale
+ollut kysynyt sitä ikinä itsekään itseltään.
+
+"Luultavasti", vastasi hän sitten.
+
+"Mutta sudethan tappavat antilooppeja, pieniä saksanhirven vasikoita ja
+muita turvattomia eläimiä metsissä", huomautti Bo.
+
+Metsästäjä nyökäytti päätään.
+
+"Miten maailmassa sitten voitte pitää siitä?" kysyi Helen.
+
+"Kun oikein ajattelen, tapahtuu se luullakseni monesta syystä", vastasi
+Dale. "Se tappaa puhtaasti eikä syö raatoja. Se ei ole pelkuri, vaan
+uskaltaa ryhtyä taisteluun ja kuolee rohkeasti. Sitten se rakastaa
+yksinäisyyttä."
+
+"Tappaa puhtaasti. Mitä sillä tarkoitatte?"
+
+"Puuma esimerkiksi silpoo tappamansa antiloopin. Kun karhu tappaa
+jonkun lehmän tahi vasikan, turmelee se sen kokonaan. Mutta susi tappaa
+rehellisesti terävillä puraisuilla."
+
+"Millaisia eläimiä puuma ja karhu ovat?"
+
+"Puumaa sanotaan vuorileijonaksi ja pantteriksi. Karhu on tavallinen
+harmaa karhu."
+
+"Ovatko ne luonteeltaan niin julmia?" huudahti Helen väristen.
+
+"Ovat varmasti. Olen usein ampunut susia niiden ahdistaessa
+antilooppeja."
+
+"Miten ne silloin menettelevät?"
+
+"Joskus ryhtyy pari kolme sutta ahdistamaan antilooppia, ja kun
+ensimmäinen ahdistaja väsyy, ryhtyy toinen ajoon ahdistaakseen eläimen
+kolmannen luo, joka taasen vuorostaan ryhtyy toimeen. Siten väsyttävät
+ne lopulta antiloopin. Sellainen on julmaa, mutta luonnollista eikä
+sen pahempaa kuin lumen ja jäänkään vaikutus, jolloin antilooppi voi
+kuolla nälkään. Kettu tappaa kalkkunan poikasia särkemällä munia ja
+korpit puhkaisevat vastasyntyneiden karitsoiden silmät ja odottavat
+sitten kunnes ne kuolevat. Muutoin ovat ihmiset vielä julmempia kuin
+pedot ajaessaan takaa riistaa, sillä ihmiset tulevat luonnon avuksi ja
+toimivat järjen eikä vaiston avulla."
+
+Helenin väitteet loppuivat ja hän tunsi olevansa hyvin järkytetty.
+Hän ei ollut ainoastaan oppinut tuntemaan uutta ja järkyttävää puolta
+luonnonhistoriasta, vaan hänellä oli nyt myöskin täydellisesti
+selvillä, miksi hän oli epämääräisesti kuvitellut tahi ollut
+huomaavinaan tuossa miehessä jotakin erikoista. Metsästäjä on sellainen
+ihminen, joka tappaa eläimiä niiden nahan, lihan tahi sarvien vuoksi
+tahi jonkunlaisesta verenhimosta. Sellainen on ollut Helenin käsitys
+metsästäjistä ja hän luuli useiden muidenkin kaupungin asukkaiden
+olevan samaa mieltä, mutta nyt hän huomasi enemmistön olevan väärässä,
+sillä metsästäjä tuntui voivan olla aivan erilainen ja jotakin aivan
+muuta kuin riistan etsijä ja tappaja. Metsässä oleva vuoristomaailma
+oli tuntematon melkein kaikille miehille. Ehkä Dale tunsi sen
+salaisuuden, siellä vallitsevan elämän, sen kauhut, sen kauneuden, sen
+surullisuuden ja sen ilon, ja jos niin oli, niin kuinka ihmeellinen
+hänen luonteensa mahtoi ollakaan. Hän puhui ihmisistä melkein samoin
+kuin susistakin. Voiko yksinäinen elämä metsissä opettaa ihmiselle
+tuollaista. Ei katkeruudella, kateudella, mustasukkaisuudella,
+pahuudella, ahneudella eikä vihalla ollut sijaa tuon metsästäjän
+sydämessä. Ei Helenin terävyys, vaan naisen vaisto opetti hänet sen
+huomaamaan.
+
+Dale nousi seisoalleen ja kääntyen pohjoista kohti kuunteli hän vielä
+kerran.
+
+"Odotatteko Royta vieläkin?" kysyi Helen.
+
+"En, sillä ei ole luultavaa, että hän saapuu enää tänä iltana",
+vastasi Dale, mennen sitten tutkimaan mäntyä, jonka juurella tyttöjen
+makuupaikka oli. Hänen käyttäytymisensä ja tapa, jolla hän tarkasteli
+puunlatvaa ja läheisyydessä kasvavia muita puita, lisäsivät vain tuota
+mielenkiintoa, jota Helen tunsi häneen.
+
+"Se on varmasti seisonut tuossa paikoillaan jo viisisataa vuotta,
+minkävuoksi se ei luultavasti kaadu vielä tänäkään yönä", mumisi Dale.
+
+Tuo mänty olikin siinä paikassa kasvavan ryhmän suurin.
+
+"Kuunnelkaa jälleen", sanoi Dale.
+
+Bo nukkui, mutta kuunnellessaan erotti Helen matalaa kaukaista jyrinää.
+
+"Tuuli siellä vain ulvoo. Saamme myrskyn niskaamme", selitti Dale.
+"Saatte kuulla jotakin arvokasta. Mutta älkää olko peloissanne. Olemme
+varmasti turvassa. Männyt kaatuvat kyllä usein tuulessa, mutta tuo
+puu kestää millaisen tuulen painon tahansa. Teidän on parasta ryömiä
+huopapeitteiden alle, jotta voin levittää tervavaatteen ylimmäiseksi."
+
+Helen liukui paikoilleen aivan sellaisessa puvussa kuin hän oli
+riisumatta yltään muuta kuin kengät, jotka Bokin oli irroittanut
+jaloistaan. Hän kallisti päänsä aivan Bon pään viereen, ja Dale levitti
+tervavaatteen heidän ylleen niin, että heidän päänsä vain näkyivät sen
+alta.
+
+"Kun rupeaa satamaan, heräätte, jolloin voitte vetäistä laidan päänne
+yli", sanoi hän.
+
+"Rupeaako satamaan?" kysyi Helen ajatellen kumminkin, että tämä hetki
+oli hänen elämänsä omituisin. Nuotion valossa näki hän Dalen kasvot.
+Ne olivat samanlaiset kuin ennenkin, tyynet, vakavat ja ilmeettömät.
+Hän oli ystävällinen, mutta hän ei suhtautunut sisaruksiin kuin
+tyttöihin, jotka olivat nyt hänen kanssaan täällä säkkipimeässä
+metsässä avuttomina ja voimattomina puolustautumaan. Hän ei näyttänyt
+ajattelevan ollenkaan. Helen ei ollut kumminkaan ollut milloinkaan
+ennen elämässään näin herkkä vaikutteille.
+
+"Olen tässä läheisyydessä ja pidän tulta vireillä koko yön", sanoi Dale.
+
+Helen kuuli hänen poistuvan pimeyteen. Äkkiä alkoi metsästä kuulua
+laahaamista ja kolinaa ja sitten rätinää kun uusi pölkky heitettiin
+nuotioon. Säkeneet leijailivat ilmassa ja monet sammuivat sihisten
+kostealla maalla. Savu alkoi kiemurrella ylöspäin pitkin suurta
+rosoista puunrunkoa, ja liekit räiskyivät ja rätisivät.
+
+Helen kuunteli jälleen tuulen huminaa. Tuntui kuin ilma olisi
+hengittänyt sivellen hänen poskeaan ja pehmeästi heilutellen Bon
+kiharoita. Se oli kumminkin voimakkaampaa nyt, mutta heikkeni sitten
+alkaakseen taasen jälleen vielä voimakkaampana. Helen totesi silloin,
+että tuon äänen aiheutti lähenevä myrsky. Hänen raskaat luomensa
+kieltäytyivät melkein pysymästä auki, ja hän tiesi, että jos hän
+sulkisi ne, nukkuisi hän silmänräpäyksessä. Hän halusi kumminkin
+kuunnella myrskyn huminaa puissa.
+
+Muutamia kylmiä sadetippoja putosi hänen kasvoilleen ilmoittaen
+hänelle, ettei hänen ja luonnonvoimien välillä ollut minkäänlaista
+kattoa. Sitten kantoi tuuli palaneen puun hajua hänen sieraimiinsa,
+ja jollain tavoin hänen vilkas mielikuvituksensa vei hänet takaisin
+lapsuusaikoihin, jolloin hän poltti oksia ja lehtiä pienten veljiensä
+kanssa. Mutta nuo muistot haihtuivat kumminkin pian. Tuo humina, joka
+äsken oli kuulostanut niin kaukaiselta, lähestyi nyt nopeasti tullen
+kovemmaksi. Se syöksyi eteenpäin kuin tulviva vesi. Helen hämmästyi ja
+säpsähti. Kuinka voimakas, nopea ja kova tuo myrskytuuli olikaan! Hän
+vertasi sen tuloa armeijan marssiin. Sitten täytti tuo humina metsän,
+vaikka se vielä kuuluikin kaukaa takaapäin. Ei männynneulanenkaan
+liikahtanut nuotion valossa, vaikka ilma tuntuikin olevan voimakkaasti
+ladattu. Humina koveni, kunnes se muuttui sellaiseksi hirmuiseksi
+jyrinäksi kuin meren valtaavien tyrskyjen pauhu, kun ne murskautuvat
+rantaa vasten. Bo heräsi tarrautuen peloissaan Heleniin. Kuuroksi
+tekevä myrskytuuli oli heidän kimpussaan. Helen tunsi päänsä alla
+olevien satulain liikahtelevan. Suuri puu vapisi juuriaan myöten.
+Tuulen voimakkain raivo painoi vain puiden latvoja ja pitkäksi ajaksi
+taivutti se metsän voimakkaan painonsa alle. Sitten muuttui tuo
+kuuroksi tekevä jyrinä huminaksi, jota jatkui vähän aikaa, jolloin se
+hiljenemistään hiljeni ja muuttui kumeammaksi, kunnes se lopulta kuoli
+etäisyyteen.
+
+Heti kun se oli lakannut kuulumasta, alkoi pohjoisesta kuulua jälleen
+matalaa jyrinää, joka lakkasi alkaakseen taasen jälleen. Helen lepäsi
+siinä kuiskaillen Bolle, ja kuuli jälleen tuulen voimakkaiden puuskain
+tulevan, rytisevän ja lakkaavan. Sellaista oli tämän vuoriston metsän
+myrskyn toiminta.
+
+Tervavaatteelle putoilevien sadepisaroiden pehmeä rapina varoitti
+Heleniä muistamaan Dalen ohjeet, ja vetäistyään tuon raskaan vaatteen
+ylemmäksi laittoi hän siitä jonkunlaisen kojun satulain yläpuolelle.
+Sitten vetäen lämmittävän Bon lähemmäksi itseään sulki hän silmänsä,
+ja synkän metsän, tuulen ja sateen aiheuttamat tunteet haihtuivat.
+Viimeinen kaikista vaikutelmista oli savun haju, jota tunkeutui
+tervavaatteen alle.
+
+Kun hän avasi silmänsä, muisti hän kaiken niin hyvin kuin ainoastaan
+hetkinen olisi kulunut noista tapahtumista. Päivä oli kumminkin jo
+valjennut, vaikkakin harmaana ja pilvisenä. Puista tippui vettä.
+Nuotio palaa roihusi iloisesti, sininen savu kiemurteli ylöspäin ja
+herkullinen kahvin tuoksu sekoittui ilmaan. Hevoset seisoivat aivan
+lähellä purren ja potkien toisiaan. Bo nukkui vielä raskaasti. Dale
+puuhasi ahkerasti nuotion ääressä. Kun Helen katseli metsästäjää, näki
+hän tämän keskeyttävän työnsä, kääntävän päätään kuunnellakseen ja
+sitten katsovan odottavasti. Silloin juuri kuuluikin huuto metsästä.
+Helen tunsi Royn äänen. Sitten hän kuuli veden loiskuntaa ja lähenevää
+kavioiden kapsetta. Hetken kuluttua ilmestyikin vaalea mustangi
+näkyviin kantaen Royta selässään.
+
+"Huono aamu ankoille, mutta hyvä meille!" huudahti tämä.
+
+"Huomenta, Roy!" tervehti Dale ja hänen iloisuudestaan ei voitu
+erehtyä. "Odotin juuri sinua."
+
+Roy näytti laskeutuvan mustangin selästä ponnistuksetta, ja nopein
+liikkein aukaisi hän remmit irroittaessaan satulan. Mustangi oli märkä
+hiestä ja vaahtoon sekoittuneesta sadevedestä. Se huohotti ja höyrysi.
+
+"Olet näemmä ratsastanut kovasti", huomautti Dale
+
+"Niin olenkin", vastasi Roy. Sitten hän huomasi Helenin, joka oli
+noussut istualleen sukien käsillään tukkaansa ja tuijottaen Royhin.
+"Hyvää huomenta, neiti. Minulla on teille hyviä uutisia."
+
+"Jumalalle kiitos", mumisi Helen pudistellen samalla Bota. Tuo nuori
+neiti heräsikin, mutta oli kumminkin haluton nousemaan. "Bo, Bo, herää
+nyt. Roy on saapunut."
+
+Silloin nousi Bokin puku epäjärjestyksessä ja unisin silmin.
+
+"Voi, miten minun ruumistani pakottaa!" vaikeroi hän. Huomattuaan
+kumminkin, mitä tulen ääressä tehtiin lisäsi hän: "Onko aamiainen jo
+valmis?"
+
+"Melkein. Saatte nyt omenapiirakoita", vastasi Dale.
+
+Tavassa, millä Bo nauhoitti kenkänsä, ilmeni jo todellisia
+tervehtymisen merkkejä. Helen nouti heidän matkalaukkunsa ja avattuaan
+sen pukeutuivat he lähteen vieressä muutamalla litteällä kivellä niin
+lähellä miehiä että näiden puhe kuului sinne asti.
+
+"Kuinka kauan aiot lorvailla täällä leirissä, ennenkuin kerrot
+minulle?" kysyi Dale.
+
+"Olen juuri aloittamaisillani. Milt", vastasi Roy. "Tuo ratsastaja,
+joka sivuutti meidät, vei sanan Ansonille. Hän miehineen joutui
+jäljillemme pian. Näin heidän tulevan jo kymmenen aikaan. Silloin
+vetäydyin metsään ja pysyttelin siellä niin lähellä kumminkin, että
+näkisin, mistä kohden he poikkeaisivat metsään. Hetken kuluttua
+eksyivät he jo jäljiltäsi. Sitten he levittäytyivät ketjuun kulkien
+etelää kohti ajatellen tietysti, että aiot kiertää Pinen Old Baldyn
+eteläpuolelta. Snake Ansonin miehissä ei ole ainoatakaan hevosten
+jälkien etsijää. Se on nyt aivan varmaa. Seurasin heitä sitten noin
+tunnin, kunnes he olivat poikenneet muutamia peninkulmia syrjään
+jäljiltämme. Sitten palasin siihen paikkaan, josta te poikkesitte
+metsään. Olin siellä koko iltapäivän pimeään asti odottaen heitä
+palaaviksi. Mutta heitä ei kuulunutkaan. Lähdin silloin ratsastamaan
+suoraan tänne ja leiriydyin metsään viipyen siellä päivän sarastukseen
+asti."
+
+"Niin pitkälle on siis kaikki hyvin", huomautti Dale.
+
+"Varmasti. Baldyn eteläpuolella olevat seudut ovat vaikeasti
+kuljettavia, ja nuo muutkin pari kolme tietä, joita Anson miehineen voi
+kulkea, ovat samanlaisia."
+
+"Sellaista emme siis voi edellyttääkään", mumisi Dale jonkun asian
+juolahtaessa hänen mieleensä.
+
+"Mitä emme voi edellyttää?"
+
+"Että he kiertävät Baldyn pohjoispuolelta."
+
+"Emme ollenkaan!" vastasi Roy lyhyesti.
+
+"Silloin aion kätkeä jälkemme vielä paremmin, kiiruhtaa asuntooni
+ja oleskella siellä, kunnes tulet ilmoittamaan, että tytöt voidaan
+turvallisesti viedä Pineen."
+
+"Milt, puhut viisaasti kuin profeetat."
+
+"En ole aivan varma, voimmeko kätkeä jälkemme täydellisesti. Jos
+Ansonilla olisi ollut hiemankaan enemmän taitoa kuljeskella metsässä,
+ei hän olisi eksynyt jäljiltämme niin pian."
+
+"Ei kyllä, mutta hän luulee voivansa katkaista tiesi."
+
+"Jos voisin päästä parikymmentä peninkulmaa kauemmaksi ja kätkeä
+jälkemme varmasti, olisin aivan varma takaa-ajon epäonnistumisesta",
+sanoi metsästäjä miettiväisesti.
+
+"Sellainen on yhtä varmaa kuin helppoakin", vastasi Roy nopeasti.
+"Kohtasin tullessani muutamia meksikolaisia lammaspaimenia, jotka
+ajoivat edellään suurta lauhaa. Ne tulivat etelästä ja aikovat jäädä
+oleskelemaan Turkey Senacan tienoille. Sitten he palaavat etelään
+viedäkseen lauman Phenixiin. Maa on hyvin pehmeätä nyt. Nyt on sinun
+lähdettävä nopeasti liikkeelle ja kiiruhdettava suoraan tuolle
+lammaslauman polkemalle tielle ikäänkuin aikomuksesi olisi kulkea
+etelään. Mutta sensijaan ratsastatkin sinä tuon lauman edelle. Se tulee
+pysyttelemään näiden metsäniemekkeiden läpi kulkevilla avonaisilla
+paikoilla ja teillä. Ja kulkiessaan teidän jäljissänne kätkee se
+jälkenne."
+
+"Mutta otaksukaamme nyt, että Anson pyörtää takaisin ja löytää tämän
+leirin. Silloin hän voi seurata helposti jälkiämme tuonne lauman
+polkemalle tielle. Mitä luulet silloin tapahtuvan?"
+
+"Silloin toteutuvat juuri toivosi. Tuo lampaiden polkema tie on
+viettävä ja mutkainen. Pian rupeaa satamaan kovasti. Jälkenne häviävät,
+vaikka ette menisikään etelään. Ja Anson pysyttelee kyllä tuolla
+tiellä, kunnes hän häipyy kokonaan jäljiltä. Jätä tuo minun huolekseni,
+Milt. Olet metsästäjä, mutta minä olen hevostenetsijä."
+
+"No olkoon menneeksi. Meidän on niin ollen kiiruhdettava."
+
+Sitten hän kehoitti tyttöjä joutumaan.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Päästyään kerran hevosen selkään jälleen voi Helen onnitella itseään,
+ettei hän ollutkaan niin vaivautunut kuin oli kuvitellut. Mutta Bo
+valitti sensijaan kuuluvammin.
+
+Molemmilla tytöillä oli aivan uudet pitkät vedenpitävät nutut, joilla
+he melkoisesti ylpeilivät, sillä uusien vaatteiden saanti ei ollut
+kuulunut heidän elämänsä tavallisiin tapahtumiin.
+
+"Minun on luullakseni pitennettävä niiden halkoa", sanoi Dale tarttuen
+suureen puukkoonsa.
+
+"Miksi?" vastusteli Bo heikosti.
+
+"Ne eivät ole valmistetut ratsastusta varten. Kastutte sittenkin
+aivan tarpeeksi, vaikka teenkin sen. Mutta ellen sitä tee, kastutte
+likomäräksi."
+
+"No tehkää sitten halunne mukaan", sanoi Helen lopulta vastahakoisesti.
+
+Siis halkaisi Dale heidän uusien nuttujensa selän puoliväliin saakka.
+Teon tarpeellisuus selvisi Helenille, kun hän huomasi, miten ne nyt
+ulottuivat satulannahan yli heidän kenkiensä kärkiin asti.
+
+Aamu oli harmaa ja kylmä. Sataa tihuutti ja puista tippui vettä
+alituisesti. Helen hämmästyi saapuessaan aukealle tasangolle jälleen ja
+luuli ymmärtävänsä, etteivät he nyt pitkään aikaan tulekaan poikkeamaan
+metsiin. Oikealla puolella oleva seutu oli aukeata ja tasaista, mutta
+vasemmalla oleva oli mäkistä liittyen tummaan niemiseen metsänreunaan.
+Tuon rajoittavan metsän yläpuolella leijaili matalalla pilviä,
+jotka kätkivät vuoret näkyvistä. Tuuli puhalsi takaapäin ja tuntui
+kiihtyvän. Dale ja Roy ratsastivat edellä hyvää vauhtia ajaen samalla
+kuormahevosia edellään. Helenillä ja Bolla oli täysi työ pysytellä
+heidän kintereillään.
+
+Ensimmäisen tunnin matka ei tuonut suurta muutosta ilmaan eikä
+maisemaan, mutta se antoi kumminkin Helenille vihjauksen, mitä hänen
+oli kestettävä, jos matka tulisi jatkumaan koko päivän tällaista
+vauhtia. Hänestä alkoivat tuntua sellaiset paikat mieluisilta, joissa
+hevoset kävelivät, ja tasangot taasen vastenmielisiltä. Myötämäkiä
+vihasi hän erityisesti. Ranger ei halunnut kulkea hitaasti ja ruumiin
+hyppiminen ylös ja alas oli vastenmielistä. Ja lisäksi tuo virkku
+musta hevonen koetti aina hypätä kuoppien ja lätäkköjen yli. Se
+liukui niiden yli kuin lintu. Helen ei voinut saavuttaa taitoa istua
+satulassa taitavasti, minkävuoksi ei ainoastaan hänen ruumiinsa
+saanut kolahduksia noissa tilaisuuksissa, vaan kulku loukkasi myöskin
+hänen kauneudenaistiaan. Hän ei ollut milloinkaan ennen tiennyt
+olevansa turhamainen. Hän ei ollut ikinä kumminkaan iloinnut mistään
+sopimattomuuksista ja joutuessaan nyt esittämään sellaista kärsi hän
+hirveästi. Bo halusi aina ratsastaa edellä ja Helen oli iloinen, että
+hän niin harvoin katsoi taakseen. Jonkun ajan kuluttua saapuivat he
+leveälle kuraiselle tielle, jossa oli lukemattomia pienien sorkkien
+jälkiä. Tämä oli siis tuo lammaslauman polkema tie, jota Roy oli
+neuvonut seuraamaan. He seurasivat sitä kolme tahi neljä peninkulmaa
+ja vihdoin, saavuttuaan erääseen harmaanviheriään laaksoon, näkivät
+he siellä suuren lauman lampaita. Pian kajahteli ilma lammasten
+määkinästä, kuului hiljaista lukemattomien sorkkien aiheuttamaa
+kapsetta ja koko maailma tuntui tuoksuvan lampailta. Lauma pysyi hyvin
+koossa, vaikka se syödessään peittikin maata monen aarin laajuudelta.
+Sitä seurasi kolme ratsastavaa paimenta ja muutamia kuorma-aaseja.
+Dale puhutteli erästä meksikolaista sanoen tälle jotakin ja viitaten
+sitten pohjoiseen päin ja tiehen. Meksikolainen hymyili niin, että
+suu leveni korvasta korvaan, ja Helen kuuli hänen nopeasti vastaavan:
+"Kyllä herra! Kiitoksia, herra!" Tuo lammaslauma näytti suurenmoiselta
+aaltoillessaan siinä tasangolla kuin tasainen harmaasta, ruskeasta ja
+mustasta villasta kokoonpantu virta. Se kulki eteenpäin vain alavaa
+maata pitkin. Dale poikkesi sinnepäin johtavalle tielle ja läksi
+jatkamaan matkaa yhä nopeammin.
+
+Äkkiä kiisivät pilvet korkeammalle ja hajautuivat paljastaen palasen
+sinistä taivasta ja sallien auringon säteittenkin näyttäytyä. Sitä ei
+kumminkaan kestänyt pitkää aikaa. Tuuli kiihtyi, ja suunnaton musta
+pilvi vyöryi vuorilta ja toi mukanaan sellaisen sateen, että se näytti
+valuvan kuin virta ylhäältä ja lähestyvän kuin nopeasti liikkuva seinä.
+Pian olivat pakolaiset sen keskellä.
+
+Kumarruksissa olevin päin ratsasti Helen eteenpäin tuossa kylmässä
+harmaassa sateessa, joka tuli melkein suoraan sivulta tuntikausia kuten
+hänestä tuntui. Lopulta tuo rankka vesitulva sivuutti heidät jättäen
+jälkeensä hienoa sumua. Tummat pilvet kiisivät matalalla kätkien
+vuoret kokonaan näkyvistä ja muuttaen tuon harmaan ja märän tasangon
+hyvin alakuloisen näköiseksi. Helenin jalat ja polvet olivat niin
+märät kuin olisi hän kahlannut vedessä. Niitä paleli myöskin. Hänen
+sormikkaitaan ei oltu myöskään tarkoitettu sateessa käytettäviksi,
+minkävuoksi nekin olivat läpimärät. Kylmä tarttui hänen sormiinsa niin,
+että hänen oli lyötävä käsiään yhteen. Ranger käsitti tuon niin, että
+sen oli parannettava vauhtiaan, mikä oli Helenistä vielä pahempaa kuin
+paleleminen.
+
+Hän näki toisen kiitävän pilvijoukon lähestyvän vuorilta sadetulvineen,
+jossa oli jotakin valkoista seassa. Lunta! Tuuli oli nyt pistävän
+kylmää. Helenin ruumis pysyi kyllä lämpimänä, mutta hänen jalkojaan,
+käsiään ja korviaan alkoi palella hirveästi. Hän katsoi eteenpäin
+vakavasti. Sieltä ei kumminkaan näyttänyt lähtevän mitään apua, joten
+hänen oli vain pakko jatkaa. Dale ja Roy istuivat kumarassa satulassaan
+luultavasti aivan läpimärkinä, sillä heillä ei ollut minkäänlaisia
+sadenuttuja. Bo pysytteli aivan heidän kintereillään, ja oli aivan
+ilmeistä, että häntäkin paleli.
+
+Tämä toinen kuuro ei ollut niin hirveä kuin ensimmäinen, koska se toi
+mukanaan vähemmän vettä. Kumminkin tunkeutui tuulen jäätävä kylmyys
+luihin ja ytimiin asti. Sitä kesti tunnin, jonka kuluessa hevoset vain
+jatkoivat tasaista juoksuaan. Harmaa kuuro kiisi vihdoin ohitse, sumu
+haihtui, pilvet kohosivat korkeammalle ja hajautuivat sulkeutuakseen
+jälleen uutta kuuroa varten. Nyt alkoi sataa lumisohjua. Kiitävät
+hiutaleet pistelivät Heleniä niskaan ja poskiin, ja hetkisen putoili
+niitä niin paljon ja nopeasti hänen selkäänsä, ettei hän luullut
+voivansa kestää niiden aiheuttamaa painoa. Lumi kokoutui aukeihin
+paikkoihin muodostaen niihin kimaltelevan jääpeitteen.
+
+Siten sai Helen kestää kuuron kuuron jälkeen. Hänen jalkansa menivät
+aivan tunnottomiksi ja niitä lakkasi palelemasta. Hänen sormiaan
+kumminkin pisteli yhtä mittaa senvuoksi, että hän koetti alituisesti
+lämmittää niitä. Tuuli puhalsi nyt aivan hänen lävitseen. Hän ihmetteli
+kestävyyttään, ja sattui useammasti kuin kerran, että hän luuli
+voimainsa loppuvan. Hän jatkoi kumminkin ratsastustaan. Kaikkien noiden
+talvien kuluessa, jotka hän oli elänyt, ei ollut ollut ainoatakaan
+tällaista päivää. Ankara ja kylmä, märkä ja tuulinen, yhä lisääntyvällä
+ponnella -- sellainen juuri oli tämä päivä. Ilmassa ei ollut tarpeeksi
+happea hänen verelleen.
+
+Kumminkin kaikkien näiden äärettömän pitkien tuntien kuluessa
+tarkasteli Helen seutuja, joiden läpi hän ratsasti, sillä hän halusi
+tuntea tien, jos hän joskus maailmassa sattuisi sitä vielä kulkemaan.
+Iltapäivä tuntui jo pitkälle kuluneen, kun Dale ja Roy poikkesivat
+muutamaan äärettömän suureen syvennykseen, jossa punertava järvi oli
+peittänyt maan alleen. He ratsastivat sen rantaa pitkin antaen hevosten
+kahlata polviaan myöten vedessä. Kurjet ja haikarat läksivät raskaasti
+lentoon ja suuria ankkaparvia liiteli nopeasti rannalta rannalle.
+Tämän syvänteen toiselta puolelta kohosi maa melko äkkiä, kallioiset
+penkereet kiersivät korkeamman maan laitaa ja jälleen ilmestyi tumma
+metsä näkyviin.
+
+"Kuinkahan monta peninkulmaa olemme mahtaneetkaan jo kulkea?" arvaili
+Helen. Niitä tuntui jo kertyneen yhtä paljon kuin pitkiä tuntejakin.
+Mutta vihdoin, kun uusi sade jälleen uhkasi, saavuttiin lopultakin
+metsään. Siinä oli kuitenkin puita niin harvassa, etteivät ne voineet
+suojella juuri ollenkaan sateelta.
+
+Helen istui jo satulassaan melkein tajuttomana. Silloin kun Ranger
+paransi vauhtiaan tahi hyppäsi jonkun kuopan yli, piti hän kiinni
+satulannupista voidakseen olla putoamatta. Hänen mielensä ei kyennyt
+käsittämään muuta kuin vaikeuksia ja hänen ajatuksissaan pyöri vain
+yksi ainoa asia -- miksi hän milloinkaan läksi kotoa tänne Länteen?
+Hänen huolensa Bon vuoksi olivat unhottuneet. Kuitenkin painui
+hänen mieleensä tahi ehkä hänen muistinsa valokuvasi tämän matkan
+kivuttavalla vilkkaudella jokaisen huomattavan muutoksen maan muodossa.
+Metsä muuttui vähitellen tasaisemmaksi ja tiheämmäksi. Puiden juuret
+olivat jo hämärän peittämät. Äkkiä Dale ja Roy katosivat näkyvistä
+alkaessaan laskeutua jotakin mäkeä, ja samoin Bokin. Sitten kantautui
+Helenin korviin nopeasti virtaavan veden kohinaa. Ranger rupesi
+juoksemaan nopeammasti. Pian saapui Helen erään suuren laakson päähän,
+mustan ja harmaan, jossa oli jo niin pimeä, ettei hän voinut nähdä sen
+poikki eikä sen pohjaa. Mutta hän tiesi sen pohjalla virtaavan joen.
+Sen aiheuttama kohina oli syvää, keskeytymätöntä, kovaa ja harvinaisen
+sointuvaa. Tie laskeutui laaksoon jyrkästi, Helen ei ollut menettänyt
+vielä kaikkea tuntoaan, kuten hän oli luullut ja toivonut. Hänen
+ruhjoutunut ruumisraukkansa vastasi vielä kiusallisesti tärähdyksiin,
+kolinaan, tempauksiin ja kaikkiin muihinkin hevosen juoksun
+aiheuttamiin hirvittäviin liikkeihin.
+
+Helen ei kohottanut pitkään aikaan katsettaan. Kun hän sen teki, lepäsi
+hänen edessään viheriä, pajujen reunustama puuton aukeama, jonka poikki
+ruskeanvalkoinen joki virtasi kohisten korviahuumaavasti.
+
+Dale ja Roy ajoivat kuormahevoset joen poikki ja seurasivat sitten
+niitä, jolloin heidän hevosensa upposivat kylkiään myöten veteen.
+Bo ratsasti kuohuvaan veteen niin rohkeasti kuin hän ei olisi muuta
+tehnytkään elämässään. Liukahdus ja putoaminen olisivat aiheuttaneet
+sen, että Bo olisi hukkunut tuohon vuoristosta tulevaan virtaan.
+
+Ranger käveli suoraan rannalle, mutta pysähtyi siihen totellen Helenin
+vetäisyä suitsista. Joki oli viisikymmentä jalkaa leveä, matala siltä
+rannalta, jolla Helen oli, mutta syvä toiselta, ja nopeasti virtaava
+suurin lainein. Helen suorastaan pelkäsi niin, ettei hän uskaltanut
+seurata.
+
+"Antakaa sen vain tulla!" huusi Dale. "Lähde nyt vain, Ranger!"
+
+Suuri musta hyppäsi sekaan niin että vesi pärskähti korkealle. Tuo
+virta ei merkinnyt sille mitään, vaikka se tuntuikin ylipääsemättömältä
+Helenistä. Hänellä ei ollut enää niin paljon voimaa jäljellä, että
+hän olisi jaksanut nostaa jalustimiaan, ja senvuoksi virtasikin vesi
+esteettömästi hänen jalkainsa yli. Hypättyään vielä pari kertaa kiipesi
+Ranger toiselle rannalle ja laukkasi sitten niityn poikki paikalle,
+missä muut hevoset seisoivat höyryten muutamien mäntyjen suojassa.
+Silloin se pysähtyi raskaasti huoaten.
+
+Roy tuli auttamaan häntä satulasta.
+
+"Kolmekymmentä peninkulmaa, neiti Helen", sanoi hän tavalla, joka
+sisälsi kohteliaisuuden.
+
+Hänen oli nostettava Helen maahan ja autettava hänet puun luo, johon
+Bo nojautui. Dale oli irroittanut muutaman satulan ja levitteli juuri
+huopapeitteitä puun juurelle.
+
+"Nell, sinähän vannoit rakastavasi minua!" tervehti Bo pahoillaan. Hän
+oli kalpea, sinihuulinen eikä hän voinut seisoa.
+
+"Bo, aikomukseni ei ole milloinkaan ollut tehdä sinusta niin kurjaa
+vaivaista kuin minä olen!" huudahti Helen. "Voi, millainen kauhea
+retki!"
+
+Satoi, puista tippui vettä ja taivas näytti uhkaavalta. Maa oli
+likomärkä ja siinä oli lammikoita ja rapakoita kaikkialla. Helen
+ei voinut kuvitella muuta kuin että tämä sydämetön, väsyttävä ja
+jäädyttävä olotila tulee jatkumaankin. Juuri silloin muistui koti hänen
+mieleensä elävästi ja merkityksellisesti. Hän oli todellakin niin
+surkuteltavassa kunnossa, että tuo suuri nautinto, minkä tilaisuus
+istuutua, liikunnon loppuminen ja tuosta kirotusta alituisesti
+juoksevasta hevosesta vapautuminen hänelle tuotti, tuntui hänestä vain
+pilkalta. Ei voinut olla mahdollista, että lepohetki oli koittanut.
+
+Metsästäjät tahi paimenet olivat nähtävästi oleskelleet tässä paikassa
+ennenkin, koska siinä oli nuotioiden pohjia. Dale kohotti muutaman
+kekäleen ja paiskasi sen niin lujasti jälleen maahan, että se halkeili
+palasiksi. Hän teki siten monta kertaa. Oli hämmästyttävää katsella
+hänen voimaansa ja sitä helppoutta, millä hän kokosi kourallisen
+lastuja. Hän kokosi ne yhteen kasaan ja kumartui niiden yli. Roy
+hakkasi kirveellä toista pölkkyä ja jokainen lyönti irroitti siitä
+pitkän palasen. Sitten alkoi Dalen hartioitten yli kohota ohut
+savupilvi, kun hän seisoi kumarruksissa avopäin suojellen lastuja
+hatullaan. Ne leimahtivat palamaan. Roy toi sylillisen pölkyn
+sydämestä hakkaamiaan kuivia ja valkoisia halkoja. Ne asetettiin
+rivittäin ristiin tuleen, joka pian alkoi humista. Sitten halko
+halolta rakensivat miehet nuotion, johon he lisäsivät suurempiakin
+puita, oksia, pölkkyjä ja kekäleitä, kunnes siitä syntyi jonkunlainen
+pyramiidi, josta liekit kohosivat taivaalle. Siihen ei mennyt heiltä
+kahta minuuttiakaan. Helen tunsi jo tulen lämmittävän jäykistyneitä
+kasvojaan. Hän ojensi sitä kohti paljaat kontistuneet kätensä.
+
+Vaikka Dale ja Roy olivatkin aivan märkiä ihoa myöten, eivät he
+kumminkaan viivytelleet nuotion ääressä. He riisuivat kuormat
+hevosilta. Parin männyn väliin sidottiin suopunki ja sen yli heitettiin
+tervavaate niin, että se muodosti A-muotoisen majan sitten kuin
+sen kulmat oli kiinnitetty maahan. Tyttöjen matkatavarat, eväät ja
+vuodehuovat sijoitettiin sitten tuohon katokseen.
+
+Helen arveli siihen kuluneen viisi minuuttia. Tämän lyhyen ajan
+kuluessa oli tuli kiihtynyt niin, että se nyt muodosti suuren ja kuuman
+nuotion. Sade valui virtanaan kaikkialle muualle, mutta tuon humisevan
+nuotion läheisyydessä ja yläpuolella ei ollenkaan satanut. Vesi
+haihtui. Maa alkoi höyrytä ja kuivaa. Helen kärsi alussa, kun kuumuus
+alkoi karkoittaa kylmyyttä, mutta nuo tuskat lakkasivat kumminkin pian.
+
+"Nell, en ole milloinkaan ennen tiennyt, miten suloiselta tuntuu istua
+nuotion lämmössä", huomautti Bo. Siinä oli jälleen Helenille hieman
+miettimistä. Kymmenen minuutin kuluttua oli hän kuiva ja kuumissaan.
+Pimeys kietoi tuon surullisen näköisen märän metsän vaippaansa, mutta
+tuo suuri nuotio muutti sen aivan erilaiseksi kuin Helen oli odottanut.
+Tuli räiskyi ja humisi, paukahteli kuin pistooli, sihisi ja pihisi,
+lennätti säkeniä kaikkialle ja lähetti yläilmoihin paksun, keltaisen ja
+kiemurtelevan savupilven. Nuotioon alkoi ilmestyä kultainen sydän.
+
+Dale tarttui pitkään keppiin ja veti siitä esille punaisia hiiliä,
+joille asetetut kahvipannu ja uuni alkoivat pian höyrytä.
+
+"Roy, lupasin tytöille kalkkunaa tänään illalliseksi", sanoi Dale.
+
+"Ehkä huomenna, jos tuuli kääntyy. Näissä seuduissa on kalkkunoita."
+
+"Roy, perunat kelpaavat kyllä minulle!" huudahti Bo. "En milloinkaan
+enää halua kakkua enkä piirakoita. En ole milloinkaan osannut antaa
+arvoa tuollaisille herkuille. Olen ollut sellainen pieni porsas aina.
+En ole milloinkaan ennen kuin nyt tiennyt, miltä tuntuu olla oikein
+nälissään."
+
+Dale katsahti häneen nopeasti.
+
+"Luullakseni kannattaa siihenkin asiaan tutustua", sanoi hän.
+
+Helenin ajatukset olivat niin syvät, ettei hän voinut pukea niitä
+sanoiksi. Niin lyhyessä ajassa oli kaikenlainen surkeus muuttunut
+mukavuudeksi.
+
+Sade ei lakannut, vaikka se tuntuikin vähenevän sitä mukaa kuin yökin
+pimeni. Tuuli tyyntyi ja metsä muuttui hiljaiseksi, lukuunottamatta
+virran tasaista kohinaa. Kaksinkerroin käännetty tervavaate sijoitettiin
+nuotion ja männyn väliin niin valoisaan ja lämpimään paikkaan kuin
+suinkin ja sille katettiin höyryäviä pannuja, lautasia ja kuppeja,
+joista kohoava tuoksu oli herkullinen ja viekoitteleva.
+
+"Ottakaa nyt huopapeitteenne ja istuutukaa selin tuleen", sanoi Roy.
+
+Myöhemmin, kun tytöt jo lepäsivät mukavasti huopapeitteisiinsä
+kääriytyneinä suojassa sateelta, valvoi Helen; vielä kauan Bon
+vaivuttua uneen. Suuren nuotion loimu muutti tilapäisen teltan
+valoisaksi kuin päivä. Hän voi nähdä savun, suuren taivasta kohti
+kohoavan männynrungon ja palasen taivasta. Virta hyräili laulua,
+joka silloin tällöin kuulosti sointuvalta, mutta muuttui sitten
+särähteleväksi ja surulliseksi, milloin hiljaiseksi, milloin kovaksi,
+mutta alituisesti vyöryväksi, lorisevaksi, sorisevaksi, aaltoilevaksi
+ja hankautuvaksi nopeassa juoksussaan.
+
+Pian palasi metsästäjä ystävineen hevosia laitumelle viemästä. He
+istuutuivat tulen viereen keskustelemaan matalalla äänellä.
+
+"Tämän päiväisiä jälkiämme on kenenkään mahdoton löytää", sanoi Roy
+tyytyväisesti.
+
+"Mitä eivät lampaat kätke, sen tekee sade. Meitä on onnistanut. En
+olekaan enää ollenkaan huolissani", vastasi Dale.
+
+"Huolissasiko? Olet luullakseni tuntenut sellaista ensimmäisen kerran
+elämässäsi."
+
+"Minulla ei ole milloinkaan ollutkaan tällaista tehtävää", vastusti
+metsästäjä.
+
+"Olet oikeassa."
+
+"Kuulehan, Roy, kun vanha Al Auchincloss saa selville tämän, kun sinä
+tahi veljesi palaatte Pineen, raivostuu hän suunniltaan."
+
+"Luuletko ihmisten rupeavan hänen puolelleen Beasleytä vastaan?"
+
+"Ainakin muutamat. Mutta Al, pidettäköönpä hänestä tahi ei, käskee
+ihmisten mennä erääseen kuumaan paikkaan. Hän kokoo miehensä ja lähtee
+vuoristoon etsimään sisarensatyttäriä."
+
+"Sinulla ei ole muuta tehtävää kuin pitää tyttöjä piilossa, kunnes voin
+opastaa hänet leiriisi. Ellei sellainen käy päinsä, niin ainakin niin
+kauan, kunnes itse voit tuoda tytöt Pineen."
+
+"Eivät ketkään muut, paitsi sinä ja veljesi, ole milloinkaan käyneet
+asunnossani. Mutta se voidaan kumminkin helposti löytää."
+
+"Anson koettaa ehkä sellaista. Mutta se ei ole kumminkaan luultavaa."
+
+"Miksi ei?"
+
+"Senvuoksi että minä aion seurata tuon lampaiden varkaan jälkiä
+kuin susi haavoittunutta hirveä. Ja jos hän joskus tulee leirisi
+läheisyyteen, riennän tänne ennen häntä."
+
+"Hyvä", sanoi Dale. "Otaksuin kumminkin, että menet Pineen ennemmin
+tahi myöhemmin."
+
+"En, ellei Ansonkin tee samoin. Sanoin Johnille, että jollei
+postivaunujen pidättämistilaisuudessa tapahdu mitään taistelua, hän
+kiertäisi jotakin sivutietä takaisin Pineen. Käskin hänen kertoa Alille
+kaiken ja tarjoutua tämän palvelukseen Joen ja Halin kanssa."
+
+"Olkoonpa asian laita nyt miten tahansa, vuodatetaan tämän asian vuoksi
+vielä verta."
+
+"Varmasti, ja onpa siihen jo aikakin. Toivon vain, että saisin merkitä
+tuon Beasley-roiston vanhalla neljälläkymmenelläneljälläni'."
+
+"Siinä tapauksessa toivon sinun tähtäävän tarkemmin kuin muutamissa
+näkemissäni tilaisuuksissa."
+
+"Milt Dale, olen melkoinen ampuja", sanoi Roy ylpeästi.
+
+"Et ainakaan liikkuvaan maaliin."
+
+"Ehkä en. Mutta tavatessani Beasleyn ei minulla olekaan liikkuvaa
+maalia edessäni. Olen hevosmies enkä mikään metsästäjä. Sinä olet
+tottunut ampumaan kärpäsiä hirvien sarvista harjoituksen vuoksi."
+
+"Roy, luuletko meidän voivan saapua leiriini huomenaamulla?" kysyi Dale
+vakavammasti.
+
+"Kyllä, jos kumpainenkin otamme tytön satulaamme. Mutta he tekevät sen
+tahi kuolevat. Oletko milloinkaan nähnyt reippaampaa tyttöä kuin tuo
+lapsukainen Bo on?"
+
+"Missä minä nyt olisin nähnyt tyttöjä?" huudahti Dale.
+"Muistan muutamia lapsuudestani, mutta olin silloin ainoastaan
+neljätoistavuotias. Minulla ei ole ollut heistä milloinkaan juuri
+minkäänlaista hyötyä."
+
+"Haluaisin tuollaisen vaimon kuin tuo Bo on", sanoi Roy tulisesti.
+
+Seurasi lyhyt vaitiolo.
+
+"Roy, olet mormoni ja sinulla on jo vaimo", vastasi Dale.
+
+"Kuulehan, Milt, oletko elänyt niin kauan metsässä, ettet ole
+milloinkaan kuullut puhuttavan mormoneista, joilla on kaksikin vaimoa?"
+vastasi Roy nauraen sitten sydämellisesti.
+
+"En ole milloinkaan voinut sulattaa tuota, että miehellä on useampia
+vaimoja."
+
+"Ystäväni, sinun on aluksi otettava vain yksi. Sitten tulet ehkä
+huomaamaan, että haluat toisenkin."
+
+"Luullakseni on yhdessäkin enemmän kuin tarpeeksi Milt Dalelle."
+
+"Milt, vanha veikko, anna minun sanoa sinulle, että olen aina
+kadehtinut vapauttasi", sanoi Roy vakavasti "Mutta sellainen ei ole
+elämää."
+
+"Tarkoitatko, että naisen rakastaminen on vasta elämää?"
+
+"En, mutta se on sen osa. Tarkoitan lapsia, sinun näköistäsi poikaa,
+jonka tiedät jatkavan elämääsi kuolemasi jälkeen."
+
+"Olen miettinyt sitä perin pohjin katsellessani lintujen ja muiden
+eläinten elämää metsissä. Ellei minulla ole poikaa, loppuu elämäni
+minuun."
+
+"No niin", vastasi Roy epäröiden, "en halua mennä niin pitkälle.
+Tarkoitan vain, että poikasi voi jatkaa sukuasi ja työtäsi."
+
+"Aivan niin. Ja, Roy, kadehdin saavutuksiasi, koska sellaista ei voi
+milloinkaan sattua Milt Dalen osalle."
+
+Nämä surulliset ja syvämietteiset sanat lopettivat keskustelun. Jälleen
+hallitsi tuo kohiseva ja virtaava joki metsää. Muudan huuhkaja rääkkyi
+kamalasti. Eräs hevonen tuli hyppien lähemmäksi, ja siltä suunnalta
+alkoi kuulua hampaiden narskumista, kun ne katkoivat ruohoa. Joku
+ääni häiritsi Helenin syvää unta, ja kun hän heräsi, tunsi hän Bon
+pudistelevan ja huutavan häntä nimeltä.
+
+"Oletko kuollut?" kuuli hän iloisen äänen sanovan.
+
+"Melkein. Selkäni on aivan poikki", vastasi Helen. Liikkumisen halu
+tuntui olevan jollakin tavoin tukahdutettu, ja jos hän olisi sellaista
+tuntenutkin, luuli hän ponnistusta mahdottomaksi.
+
+"Roy huusi meitä", sanoi Bo. "Hän käski meidän kiiruhtaa. Luulin
+kuolevani noustessani istualleni ja annan sinulle miljoonan dollaria,
+jos suostut nauhoittamaan kenkäni. Odotahan, sisko, kunnes koetat vetää
+jalkoihisi näitä kankeita kenkiä."
+
+Ponnistaen tahtoaan nousi Helen rohkeasti istualleen huomatakseen, että
+sitä tehdessä tuskat ja pistokset tuntuivat aivan sietämättömiltä.
+Saatuaan kenkänsä käsiinsä huomasi hän ne kylmiksi ja koviksi.
+Hän aukaisi toisen nauhat ja levittäen varren suun niin suureksi
+kuin suinkin koetti hän pistää kipeän jalkansa siihen. Mutta jalka
+olikin joko ajettunut tahi sitten oli kenkä kutistunut. Hän ei
+saanut mahtumaan sitä puoleksikaan, vaikka hän ponnistikin kipeiden
+käsivarsiensa kaikki jäljellä olevat voimat. Hänen oli pakko vaikeroida.
+
+Bo nauroi kiusoittavasti. Hänen tukkansa oli epäjärjestyksessä, silmät
+loistivat ja posket punoittivat.
+
+"Ole rohkea!" sanoi hän. "Nouse seisoallesi kuin todellinen Lännen
+tyttö ja vedä kengät jalkoihisi."
+
+Muuttiko Bon iva vai neuvo tehtävän helpommaksi, ei Helen tullut
+ajatelleeksi, mutta niin kumminkin kävi, että hän sai kengät
+jalkoihinsa. Lyhyt kävely ja liikkuminen tuntui pehmittävän kankeita
+päällisiä ja huojentavan väsymyksen tunnetta. Joen vesi, jolla tytöt
+pesivät kasvonsa, oli kylmempää kuin mikään Helenin ennen näkemä
+jää. Se melkein kangisti hänen kätensä. Bo napisi ja puhalteli kuin
+pyöriäinen. Heidän oli juostava tulen luo, ennenkuin he voivat kammata
+tukkansa. Ilma oli ihmeellisesti kirkas. Auringonnousu oli pilvetön
+ja selvä idästä näkyvine punaisine ruskoineen, josta auringon kirkas
+kiekko alkoi näkyä.
+
+"Aamiainen on valmis, tytöt!" huusi Roy. "Luullakseni voitte itse
+palvella itseänne. Miltillä tuntuu olevan täysi työ hevosten
+kiinniottamisessa. Riennän auttamaan häntä. Meillä on vaivalloinen
+päivä edessämme. Eilinen ei ollut vielä mitään siihen verrattuna."
+
+"Mutta aurinkohan näyttää rupeavan paistamaan", huomautti Bo.
+
+"Kyllä varmasti", vastasi Roy poistuessaan.
+
+Helen ja Bo saivat puolituntisen aamiaisen syömiseen ja hiustensa
+kampaamiseen, sitten tulivat hevoset laukkaa leiriin Dalen ja Royn
+ratsastaessa satulatta.
+
+Kun kaikki oli saatu kuntoon lähtöä varten, oli aurinko jo noussut
+sulattaen kuuraa ja jäätä niin, että loistavaa sumua, joka oli täynnä
+sateenkaaria, ilmestyi puiden juurille.
+
+Dale tarkasti Rangerin satulan ja koetteli Bon hevosen remmejä.
+
+"Kummanko valitsette -- pitkän ratsastuksen kuormahevosten kintereillä
+kanssani, vaiko lyhyen matkan vuorten yli Royn kanssa?" kysyi hän.
+
+"Valitsen helpomman noista kahdesta", vastasi Helen hymyillen.
+
+"Siinä teettekin mielestäni viisaimmasti, mutta tulette kumminkin
+huomaamaan, millaista ratsastaminen voi olla", sanoi Dale
+merkityksellisesti.
+
+"Miksi sitten eilistä kulkuamme nimitetään?" kysyi Bo viekkaasti.
+
+"Ainoastaan kolmekymmentä peninkulmaa, mutta märässä ja kylmässä
+ilmassa. Tänään on mainio ratsastussää."
+
+"Milt, otan huopapeitteen ja hieman evästä siltä varalta, ettet
+tarvitse niitä tänä iltana", sanoi Roy. "Mielestäni meidän on erottava
+vasta siellä, mistä minun on lähdettävä oikaisemaan."
+
+Bo nousi satulaan avutta, mutta Helenin jalat olivat niin kankeat,
+ettei hän voinut kiivetä korkean Rangerin selkään omin avuin.
+Metsästäjä läksi ratsastamaan solaa ylöspäin valiten loivasti kohoavan
+tien. Se mutkitteli ruskean mäntymetsän kautta, jossa oli siellä täällä
+tummia läikkiä jotakin ikiviheriää kasvia, jota Roy sanoi salviaksi.
+Kun he saapuivat rinteen huipulle, ei Helenin ruumis ollut enää niin
+kipeä. Satula oli nyt hänestä mukavampi ja hevosen kulku tuntui jo
+tutummalta. Hän muisti kumminkin, että hän oli aina suoriutunut hyvin
+ylämäistä. Täällä kasvoivat ne kaunista, eripitkää ja villiä metsää. He
+seurasivat harjannetta jonkun matkaa valkoisen virtaavan joen näkyessä
+kaukaa kukkulan juurelta ja sen sointuvan kohinan kantautuessa selvästi
+heidän korviinsa.
+
+Dale pysähdytti hevosensa ja katseli neulasmattoa.
+
+"Täällä on tuoreita antiloopin jälkiä kaikkialla", sanoi hän viitaten
+niihin.
+
+"Huomasin ne jo aikoja sitten", sanoi Roy.
+
+Helenin tarkastelun tuloksena oli, että hänkin huomasi muutamia pieniä
+kuoppia neulasmatossa, tummia väriltään ja selvästi näkyviä.
+
+"Emme milloinkaan saa parempaa tilaisuutta", sanoi Dale. "Nämä eläimet
+kulkevat samaan suuntaan kuin mekin. Irroita pyssysi."
+
+Lähdettiin jälleen matkalle, mutta Roy ratsasti nyt kuormahevosten
+edellä. Hän laskeutui äkkiä satulasta, heitti ohjakset hevosen
+kaulalle ja katseli eteenpäin. Sitten hän kääntyi heiluttaen hattuaan.
+Kuormahevoset pysähtyivät yhteen joukkoon. Dale viittasi tyttöjä
+seuraamaan ja ratsasti Royn hevosen rinnalle. Helen huomasi tämän
+paikan olevan muutaman poikkipäin kulkevan solan reunalla. Dalekin
+laskeutui maahan irroittamatta pyssyään satulasta riippuvasta tupesta
+ja lähestyi Royta.
+
+"Hirvas ja pari vaadinta", sanoi tämä hiljaa. "Ne ovat vainunneet
+meidät jo, mutta ne eivät ole vielä nähneet meitä. Tytöt, tulkaa vain
+lähemmäksi."
+
+Seuraten Dalen pitkän käsivarren viittausta katseli Helen rinteelle.
+Se oli melko aukea siellä täällä kasvavine pitkine mäntyineen,
+salviapensaikkoineen ja haapoineen, jotka näyttivät kullanvärisiltä
+aamuauringon valossa. Äkkiä Bo huudahti: "Ah, katso, minä näen ne jo!"
+Silloin Heleninkin tarkasteleva katse huomasi jotakin viheriästä,
+kullanväristä ja ruskeasta eroavaa. Kiinnitettyään katseensa siihen
+näki hän komean uroshirven jalosti kaareutuvine sarvineen seisovan kuin
+patsaan pää pystyssä valppaana ja villissä asennossa. Se oli harmaa
+väriltään. Sen vieressä oli pari hennompaa ja miellyttävämpää eläintä,
+joilla ei ollut sarvia.
+
+"Ne ovat alempana meitä", kuiskasi Dale. "Ja sinä ammut varmasti yli."
+
+Silloin Helen huomasi Royn ojentaneen pyssynsä.
+
+"Voi, älkää!" huudahti hän.
+
+Dalen huomautus ärsytti nähtävästi Royta. Hän otti pyssyn poskeltaan.
+
+"Milt, minähän tätä pyssyä suuntaan. Kuinka voit seisoa siinä ja sanoa
+minun ampuvan yli? Minulla oli varma tähtäin siihen."
+
+"Roy, et ole tottunut ampumaan myötämäkeen. Kiiruhda nyt, sillä se on
+huomannut meidät jo."
+
+Roy ojensi pyssynsä ja otettuaan samanlaisen jyvän kuin äskenkin hän
+laukaisi. Hirvi seisoi kumminkin aivan liikkumatonna kuin kivestä
+veistetty patsas. Naaraat sitävastoin hypähtivät pelosta ja katselivat
+säikähtyneinä kaikille suunnille.
+
+"Sanoinhan sen sinulle jo. Näin, että luotisi sattui mäntyyn puoli
+jalkaa sen lautasten yläpuolelle. Koeta jälleen ja tähtää sen
+jalkoihin."
+
+Roy tähtäsi nyt nopeammasti ja vetäisi liipaisinta. Hirven jalan
+oikealta puolelta nouseva pölähdys ilmaisi, mihin Royn luoti nyt
+sattui. Yhdellä laukalla, joka näytti ihmeelliseltä, katosi hirvi
+metsään puiden ja pensasten taakse. Vaatimet seurasivat sitä.
+
+"Koira vieköön!" huudahti Roy muuttuen punaiseksi kasvoiltaan, kun hän
+aukoi pyssynsä vipua. "En opi milloinkaan ampumaan myötämaahan, en
+totisesti!"
+
+Hänen pahoitteleva anteeksipyyntönsä tytöille onnistumattomuutensa
+vuoksi pani Bon iloisesti nauramaan.
+
+"En mistään hinnasta maailmassa olisi tahtonut, että olisitte
+onnistunut tappamaan tuon kauniin elukan!" hän huudahti.
+
+"Emme missään tapauksessa saa nyt enää paistia siitä, se nyt on aivan
+varmaa", huomautti Dale kuivasti. "Ja ehkä emme milloinkaan mistään
+hirvestä, jos Roy vain saa ampua."
+
+He jatkoivat matkaansa poiketen oikealle ja kulkien pitkin solan
+reunaa. Lopulta laskeutuivat he solan pohjalle, jossa pieni puro
+kiemurteli pajupensaiden suojassa. He seurasivat sitä noin peninkulman,
+kunnes se yhtyi muutamaan suurempaan virtaan. Siitä näytti alkavan eräs
+ruohon peittämä epäselvästi näkyvä tie.
+
+"Tässä me nyt eroamme", sanoi Dale. "Saavutte luultavasti ennen minua
+perille leiriini, mutta minäkin tulen varmasti sinne jolloinkin pimeän
+aikaan."
+
+"Kuulehan, Milt, unhotin kokonaan tuon sinun kirotun kesyn puumasi ja
+muunkin eläinkokoelmasi. Luuletko niiden voivan olla peloittamatta
+tyttöjä, erittäinkin vanhan Tomin?"
+
+"Ette näe Tomia ennen minun tuloani sinne", vastasi Dale.
+
+"Eikö se sitten olekaan missään aitauksessa tahi nuorassa?"
+
+"Ei. Se saa juoksennella vapaana siellä."
+
+"Hyvä sitten. Hyvästi nyt ja koeta kiiruhtaa."
+
+Dale nyökäytti päätään tytöille ja kääntäen hevosensa ajoi hän
+kuormahevoset edellään metsää kasvavan rinteen ja joen väliseen aukkoon.
+
+Roy pysähdytti hevosensa tuolla yksinkertaisella tavalla, joka näytti
+niin merkilliseltä tempulta Helenistä.
+
+"Luullakseni on parasta, että kiinnitän satulani remmejä", sanoi hän
+heittäen toisen jalustimensa satulannupin yli. "Saatte nyt, tytöt,
+kerrankin nähdä villiä luontoa?"
+
+"Kuka vanha Tom on?" kysyi Bo uteliaasti.
+
+"Se on Miltin kesy puuma."
+
+"Puumako? Siis jonkunlainen pantteri eli vuorileijona, kuten hän sanoi?"
+
+"Niin. Tom on kaunis eläin. Ja jos se suopuu teihin, rupeaa se
+rakastamaan teitä, leikkii kanssanne ja jauhaa teidät melkein
+kuoliaaksi."
+
+Bo muuttui hetkeksi sanattomaksi hämmästyksestä.
+
+"Onko Dalella muitakin kesyjä eläimiä?" kysyi hän kiihkeästi.
+
+"En ole milloinkaan ollut hänen asunnossaan, mutta luullakseni on
+siellä paljon lintuja, oravia ja kaikenlaisia muitakin eläimiä, jotka
+ovat niin kesyjä kuin lehmät. Liiankin kesyjä, sanoo Milt. En voi
+kumminkaan uskoi sitä. Ette varmaankaan milloinkaan halua poistua
+tuolta hänen senacastaan, kun kerran vain sinne pääsette."
+
+"Mikä tuollainen senaca on?" kysyi Helen siirtäessään jalkaansa niin
+että Roy voi kiinnittää hänen satulansa remmejä.
+
+"Luullakseni nimittävät meksikolaiset puistojaan siten. Tässä
+vuoristossa on paljon tuollaisia paikkoja, enkä milloinkaan haluakaan
+nähdä kauniimpia seutuja, ennenkuin tulen taivaaseen. Kas niin, Ranger,
+vanha veikko, nyt ne kyllä pitävät."
+
+Hän taputteli hevosta hellästi ja mentyään omansa luo hän hypähti ja
+keikautti pitkän ruumiinsa satulaan.
+
+"Kahlaamo ei ole syvä. Tulkaa vain jäljessä!" hän huudahti ja kannusti
+kimoaan.
+
+Joki oli tässä kohden leveä, mutta ei syvä, vaikka näytti sellaiselta.
+
+"Nyt, tytöt, alkaa toinen oppitunti!" sanoi Roy iloisesti. "Ratsastakaa
+peräkkäin, pysytelkää kintereilläni, tehkää kuten minäkin ja pysähtykää
+silloin kun haluatte levähtää tahi jotakin menee hullusti."
+
+Sanottuaan sen ratsasti hän tiheikköön. Bo seurasi häntä ja sitten
+Helen. Pajut tarttuivat häneen niin kovasti, että hänen oli mahdotonta
+katsella Royta, ja seuraus oli sellainen, että muudan puunoksa löi
+häntä kovasti takaraivoon. Se koski kipeästi, säikähdytti ja suututti
+häntä. Roy ratsasti tuollaista hölkkää, joka jouduttaa matkaa niin
+hyvin, ja suuntasi kulkunsa vastamäkeen aukeaan mäntymetsään. Siellä
+voivat he ratsastaa useita peninkulmia aivan suoraan tasaista ja
+aukeata kangasta pitkin. Helen piti tänään metsästä. Se oli ruskea ja
+viheriä kullanvärisine läikkineen siellä, mihin auringonsäteet pääsivät
+tunkeutumaan. Hän näki nyt ensimmäiset linnutkin. Suuri sinertävä metso
+pyrähti lentoon juuri hevosen edestä ja pieni kirjavanharmaa viiriäinen
+liiteli omituisesti etemmäksi. Usein kohdisti Roy heidän huomionsa
+hirviin, jotka kiisivät jonkun aukeaman poikki, mutta monesti sattui
+niin, ettei Helen ennättänyt niitä ollenkaan huomatakaan.
+
+Helen totesi, että tämä ratsastus korvasi tuon eilisen hirveän
+matkan. Tähän asti oli hän vain ollut tietoinen kipeistä paikoista ja
+pakottavista luista. Nyt hän voi kestää nuo tuskat hyvin. Hän rakasti
+kaunista villiä luontoa, jonka mahtavuus yhä vain eneni sitä mukaa kuin
+matka kului. Aurinko paistoi lämpimästi, ilma oli raitis ja tuoksuva,
+taivas oli aivan kirkkaansininen ja niin läpinäkyvä, että hän kuvitteli
+voivansa nähdä sen pohjaan asti.
+
+Äkkiä pysähdytti Roy hevosensa niin tiukasti, että kimo nousi pystyyn.
+
+"Katsokaa!" huudahti hän kovasti.
+
+Bo karjaisi.
+
+"Ei sinnepäin, vaan tuonne! Nyt se jo katosi."
+
+"Nell, siellä oli karhu! Näin sen! Se ei ollut ollenkaan sirkuksessa
+näytettävien karhujen näköinen!" huusi Bo riemuissaan.
+
+Nell oli menettänyt tilaisuutensa.
+
+"Luullakseni se oli harmaakarhu, ja olen melko iloinen, että se juoksi
+tiehensä", sanoi Roy. Muuttaen suuntaansa hieman opasti hän tytöt erään
+lahonneen puunrungon hio, jota karhu oli kaivanut. "Se hakee syötävää.
+Katsokaa sen jälkiä. Se oli varmasti aika suuri veijari."
+
+Ratsastaessaan eteenpäin saapuivat he muutamalle korkealle kunnaalle,
+josta voitiin katsella solia ja metsiä, kuiluja ja harjanteita, jotka
+jatkuivat viheriöinä ja mustina niin kauaksi kuin Helen voi nähdä.
+Harjanteet olivat jylhiä ja pitkiä kohoten keskustaa kohti, jossa
+muutamat terävät vuoret kohottivat huippujaan Old Baldyn paljasta lakea
+vasten. Kaukana oikealla aivan silmänkantamattomissa näkyi aaltoileva
+mäntymetsä, kaunis ja rauhallinen. Jossakin sen takana oli varmaankin
+erämaa, vaikka sitä ei voitu nähdä.
+
+"Tuolla on kalkkunoita", sanoi Roy peräyttäen hevostaan.
+"Laskeutukaamme täältä kiertotietä, niin ehkä saan ampua jonkun niistä."
+
+Laskeutuessaan muutaman kiviröykkiön taakse oli heidän kuljettava
+tiheän viidakon läpi. Rinteellä oli monta penkerettä, joilla kasvoi
+pensaikkoa, harvaa mäntymetsää ja tammia. Helen ihastui nähdessään tuon
+tutun puun, vaikka nämä olivatkin erilaisia kuin Missourin tammet.
+Ollen kyhmyisiä ja rosoisia, mutta ei pitkiä, levittivät nämä puut
+leveälle oksansa, joissa olevat lehdet olivat kellertäviä. Roy suuntasi
+kulkunsa muutamaan ruohoakasvavaan metsäaukioon ja laskeuduttuaan
+satulasta, pyssy kourassa valmistautui hän ampumaan jotakin. Jälleen
+Bo huudahti, mutta tällä kertaa ilosta. Silloin huomasi Helen
+äärettömän suuren parven kalkkunoita, jotka olivat melkein sen
+näköisiä kuin kesytkin kalkkunat, paitsi että nämä olivat ruskean- ja
+valkoisenkirjavia ja näyttivät villeiltä. Niitä oli varmaankin tuossa
+parvessa melkein sata, enimmäkseen naaraita. Muutamat etäisimmässä
+laidassa olevat uroot aloittivat paon juosten nopeasti. Helen kuuli
+selvästi niiden jalkojen kumahdukset. Roy ampui kerran, sitten taasen
+ja vielä kerran. Sitten seurasi hirveätä hälinää ja tömähtelyä, ja
+monien siipien aiheuttamaa äänekästä suhinaa. Tomu ja lehdet liehuivat
+vain tuulessa siinä paikassa, josta kalkkunat olivat lähteneet lentoon.
+
+"Sain kumminkin pari", sanoi Roy mennessään sinne päin hakemaan
+saalistaan. Palattuaan sitoi hän kaksi kimaltelevaa lihavaa
+kalkkunakukkoa satulaansa ja hyppäsi sitten itsekin hevosen selkään.
+"Saamme kalkkunaa illalliseksi, jos vain Milt ehtii leiriin ajoissa."
+
+Jatkettiin matkaa. Helen ei olisi milloinkaan väsynyt näiden
+tammilehtojen läpi ratsastamiseen. Ne olivat jo ruskeita, lakastuneita
+ja keltaisia ja pudottelivat lehtiään ja terhojaan.
+
+"Karhut ovat jo käyneet saalistamassa täällä", sanoi Roy. "Näen
+niiden jälkiä kaikkialla. Ne syövät mielellään tammenterhoja niiden
+putoamisaikana. Ehkä vielä kohtaamme jonkun niistä."
+
+Kauempana poikkesi hän villimpään ja tiheämpään metsään, jossa oksien
+lyöntien varominen ei ollut mikään helppo asia. Ranger ei näyttänyt
+välittävän, miten läheltä se sivuutti puun tahi oksan, kunhan se ei
+vain raapaissut niihin itseään. Helen kumminkin sai osakseen muutamia
+kovia iskuja. Puita sivuuttaessa oli vaikeinta saada polvensa ajoissa
+suojaan.
+
+Roy pysähtyi seuraavan kerran paikalle, joka näytti suurelta
+kasvia täynnä olevalta lammikolta siellä täällä olevine suurine
+vaahtokuplineen. Se poreili kumminkin ja siitä lähti pieni puronen,
+joten se osoittautuikin olevan suuri lähde. Roy viittasi erääseen
+mutaiseen kohtaan.
+
+"Karhu on piehtaroinut tuossa. Se kuuli tulomme. Katsokaa näitä pieniä
+jälkiä. Sillä on penikka mukanaan. Näette kai nuo naarmut tuossa puussa
+hieman pääni yläpuolella. Vanha naaraskarhu seisoi sitä vasten ja iski
+kyntensä siihen."
+
+Istuen satulassaan ojentautui Roy ylettyäkseen koskemaan noihin
+tuoreihin naarmuihin puussa.
+
+"Metsät ovat täynnä suuria karhuja", sanoi hän hymyillen. "Minusta
+käyttäytyi tämä vanha rouva erittäin ystävällisesti mennessään
+penikkoineen tiehensä. Kun naaraskarhuilla on penikoita, ovat ne hyvin
+vaarallisia."
+
+Seuraavan kerran innostui Helen saapuessaan solan pohjalla olevaan
+notkoon. Pyökit, vaahterat, haavat ja ilmavat männyt varjostivat puroa,
+jonka ruskeissa nopeissa pyörteissä taimenet polskahtelivat, lehdet
+seurasivat mukana ja eksyneet kultaiset auringonsäteet valaisivat
+hämärää metsää. Täällä oli ratsastaminen vaikeaa, kun oli aina tämän
+tästä kahlattava puron poikki, tunkeuduttava suurten sammalta kasvavien
+kallioiden välitse ja läpäistävä niin tiheitä haavikoita, että Helen
+tuskin sai polvensa pujotelluksi läpi.
+
+Roy ratsasti vielä kerran pois tästä solasta muutaman harjanteen
+yli toiseen, sitten metsäisiä rinteitä pitkin ja pensaikkojen ja
+viidakkojen läpi. Aurinko paistoi koko ajan korkealta taivaalta.
+Sitten hän pysähtyi hetkeksi lepäämään, irroitti satulat antaakseen
+hevosten piehtaroida ja tarjosi tytöille jotakin kylmää haukattavaa,
+jota hän oli ottanut mukaansa. Sitten hän läksi pyssyineen jonnekin
+kauemmaksi ja palattuaan satuloi hevoset antaen merkin matkan uudelleen
+aloittamiseksi.
+
+Tämä oli viimeinen levähdys tytöille ja siihen loppui myöskin helppo
+matka. Metsässä, johon Roy nyt poikkesi, oli kuin pesulaudassa uria,
+jotka olivat niin syviä ja jyrkkiä, että ratsastaminen niiden poikki
+oli hyvin vaarallista. Enimmäkseen pysytteli Roy jonkun sellaisen
+pohjalla, missä kuivuneet rämeet tarjosivat jonkunlaisen tien. Mutta
+noiden kuilujen poikki oli pakko kulkea silloin kun ne olivat liian
+pitkiä kierrettäviksi ja tuollainen ylimeno oli vaikeata.
+
+Näiden rinteiden viidakkojen luonteenomaisimmat kasvit olivat
+jonkunlaiset piikkiset ja sotkuiset pensaat. Ne repivät, raatelivat ja
+pistelivät sekä hevosia että ratsastajia. Ranger osoittautui olevan
+viisain hevosista ja kärsi senvuoksi vähimmin. Bon valkoinen mustangi
+vei Bon useamman kuin yhden risukon läpi. Toiselta puolen taasen olivat
+nämä jyrkät rinteet melko vapaat tuollaisesta pensaikosta. Suuria
+mäntyjä ja kuusia kasvot kaikilla suunnilla. Maa oli niin pehmeä, että
+kaviot vajosivat siihen syvälle. Melkein rinteen juurella nojautui
+Ranger etujalkoihinsa ja liukui alas istualleen. Tällainen helpotti
+kulkua, mutta se peloitti Heleniä. Kiipeämisen seuraavalle rinteelle
+täytyi sitten tapahtua jalan.
+
+Kun puoli tusinaa rinteitä oli sivuutettu sillä tavoin, olivat
+Helenin voimat lopussa eikä hän voinut enää juuri hengittääkään.
+Häntä pyörrytti eikä hän voinut saada tarpeekseen ilmaa. Hänen
+jalkansa tuntuivat lyijynraskailta ja ratsastuskaapu tuntui oikealta
+kuormalta. Hänen oli pakko pysähtyä satoja kertoja lämmön, hiostumisen
+ja hengästymisen vuoksi. Hän oli aina ennen ollut hyvä kävelijä ja
+kiipeilijä, ja täällä vaihteeksi tähän pitkään ratsastusmatkaan oli hän
+iloinen saadessaan kävellä. Mutta hän voi vain vetää jalkoja perässään.
+Sitten kun hänen nenästään alkoi vuotaa verta, ymmärsi hän, että syynä
+tähän kaikkeen oli vain tämän korkealla olevan seudun ohut ilma. Hänen
+sydäntään ei kumminkaan pakottanut, vaikka hän tunsikin jonkunlaista
+painoa rinnassaan.
+
+Vihdoin Roy johti heidät niin syvään, laajaan ja tiheätä metsää
+kasvavaan kuiluun, että sen poikki tuntui mahdottomalta kulkea.
+Kumminkin läksi hän laskeutumaan sinne laskeutuen satulasta vähän
+ajan kuluttua. Helen tunsi, että Rangerin taluttaminen sinne oli
+vielä vaikeampaa kuin sillä ratsastaminen. Se käveli niin nopeasti,
+että se oli polkea hänen kantapäänsä rikki. Helen ei ollut tarpeeksi
+nopea päästäkseen ajoissa pois sen tieltä. Kahdesti astui se hänen
+kantapäilleen ja silloin painoi sen leveä rinta Helenin aivan maahan
+asti. Kun se alkoi liukua lähellä rinteen juurta oli Helenin pakko
+juosta henkensä edestä.
+
+"Ah, Nell, eikö tämä olekin suurenmoista?" huohotti Bo jostakin edeltä.
+
+"Bo, olet tullut hulluksi", läähätti Helen vastaukseksi.
+
+Roy koetti monta paikkaa päästäkseen kuilusta, mutta ei onnistunut.
+Kuljettuaan kuilun pohjaa pitkin noin sata metriä tahi hieman enemmän
+koetti hän uudestaan. Siinä kohden oli lumivyöry paljastanut maan
+monesta paikasta. Kun hän oli päässyt laelle, pysähtyi hän ja huusi:
+
+"Vaikea kohta! Pysytelkää hevosten sivulla!"
+
+Se oli kumminkin helpommin sanottu kuin tehty. Helen ei voinut pitää
+silmällä Bota, koska Ranger ei suostunut odottamaan. Se veti ohjaksista
+ja korskui.
+
+"Kuta nopeammin tulette, sitä parempi!" huusi Roy heille.
+
+Helen ei voinut ymmärtää sen hyötyä, mutta hän koetti. Roy ja Bo olivat
+muodostaneet syvän polvitellen kulkevan tien tuohon peloittavaan
+jyrkänteeseen. Helen teki sen erehdyksen, että hän alkoi seurata heidän
+jälkiään, ja kun hän huomasi Rangerin kiipeävän niin nopeasti, että se
+melkein veti häntä, oli myöhäistä mennä sitä korkeammalle. Helen alkoi
+ponnistella, mutta liukuikin suoraan Rangerin eteen. Tuo ymmärtäväinen
+eläin hyppäsi korskahtaen syrjään voidakseen olla astumatta hänen
+ruumiilleen. Samalla sivuutti se hänet.
+
+"Olkaa varuillanne siellä!" huusi Roy varoittavasti. "Koettakaa päästä
+sen yläpuolelle!"
+
+Se ei ollut kumminkaan mahdollista. Maa alkoi vyöryä Rangerin alta
+ja se esti Helenin kulun. Ranger pääsi häntä korkeammalle ja veti
+suitsista.
+
+"Päästäkää irti!" huusi Roy.
+
+Helen irroitti suitset käsistään juuri kun suuri vyöry aikoi tempaista
+Rangerin mukaansa. Se korskahti hurjasti ja nousten takajaloilleen
+pääsi se lujalle maalle mahtavalla hypyllä. Helen hautautui polviaan
+myöten, mutta vapautettuaan itsensä ryömi hän turvalliseen paikkaan ja
+lepäsi, ennenkuin läksi jatkamaan kiipeämistä.
+
+"Tuo on paha paikka", sanoi Roy, kun Helen lopulta yhtyi häneen ja
+Bohun rinteen laella.
+
+Roy näytti nyt olevan ymmällä, mihinpäin heidän oli lähdettävä.
+Hän ratsasti muutamalle korkeammalle paikalle ja katseli sieltä
+kaikille suunnille. Helenistä näytti toinen suunta yhtä villiltä ja
+luoksepääsemättömältä kuin toinenkin. Länteen painuva aurinko muutti
+seudut keltaisiksi, viheriöiksi ja mustiksi. Roy ratsasti lyhyen matkan
+toiseen suuntaan ja kääntyi sitten toisaallepäin.
+
+Äkkiä hän pysähtyi.
+
+"Olen varmasti pyörtänyt ympäri", sanoi hän.
+
+"Ette suinkaan ole eksynyt?" huudahti Bo.
+
+"Olen varmasti ollut jo eksyksissä pari tuntia", vastasi Roy iloisesti.
+"En ole milloinkaan ratsastanut suoraan tänne. Minulla on kyllä suunta
+selvillä, mutta minut voidaan hirttää nyt, jos tiedän, mihin päin
+meidän on mentävä."
+
+Helen katsoi häneen hämmästyneenä.
+
+"Eksyksissä!" hän huudahti.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Seurasi vaitiolo, joka täytti Helenin sydämen sanomattomalla pelolla,
+kun hän katsoi Bon vaaleneviin kasvoihin. Hän luki sisarensa ajatukset.
+Bo muisteli kertomuksia eksyneistä ihmisistä, joita ei milloinkaan oltu
+löydetty.
+
+"Minä ja Milt eksymme joka päivä", sanoi Roy. "Ette suinkaan luule
+kenenkään miehen tuntevan perinpohjin tätä laajaa seutua? Tällainen
+eksyminen ei merkitse mitään."
+
+"Niin, minäkin eksyin kerran ollessani pieni", sanoi Bo.
+
+"Olisi ollut parempi, etten olisi sanonut sitä teille niin suoraan",
+sanoi Roy katuvasti. "Älkää olko pahoillanne nyt. Minun on vain saatava
+Old Baldyn huippu näkyviin ja silloin olen taasen varma suunnasta. No
+tulkaahan nyt."
+
+Helenin luottamus palasi, kun Roy läksi johtamaan ratsastaen
+nopeasti. Hän suuntasi kulkunsa laskeutuvaa aurinkoa kohti pysytellen
+harjanteella, jolle he olivat juuri äsken kiivenneet, kunnes he kerran
+vielä saapuivat eräälle kallioniemekkeelle. Siihen näkyi Old Baldykin
+mustempana, korkeampana ja lähempänä kuin ennen. Sitä ympäröivässä
+tummassa metsässä oli pyöreitä, keltaisia ja paljaita paikkoja kuin
+puistoja.
+
+"Emme ole poikenneet oikeasta suunnasta paljonkaan", sanoi Roy
+kääntäessään hevosensa. "Ennätämme kyllä Miltin asuntoon illaksi."
+
+Hän ratsasti harjanteelta muutamaan laaksoon ja sitten jälleen
+korkeammalle seudulle, jossa metsän luonto muuttui. Puut olivat
+täällä ohuita ja hyvin pitkiä honkia, joissa oli vain muutamia oksia
+latvatupsun alapuolella. Niitä kasvoi niin tiheässä, että metsässä
+oli aivan hämärä. Ratsastaminen muuttui vaivalloiseksi. Kaikkialla
+oli tuulen kaatamia puita, jotka oli kierrettävä, eivätkä hevoset
+voineet ottaa askeltakaan kohtaamatta sellaisia. Hitaasti kulkevat
+hevoset vajosivat joskus polviaan myöten johonkin ruskeaan tomuun.
+Puiden rungoissa kasvoi harmaata naavaa ja lahoavia runkoja peitti
+ambranviheriä sammal paksuin kerroksin.
+
+Helen mieltyi heti tähän aarniometsään. Se oli niin hiljainen, niin
+pimeä, niin synkkä, niin täynnä varjoja ja haamuja, ummehtuneen
+lahonneen puun hajua ja kuusten suloista tuoksua. Suuret murrot, joissa
+oli tusinoittain kaatuneita puita, ilmaisivat myrskyjen voimaa. Mihin
+joku yksinäinen suuri jättiläinen oli juurtunut, oli sen läheisyyteen
+ilmestynyt kunnianhimoisia poikia, jotka olivat kateellisia toisilleen
+taistellessaan paikasta. Puutkin sotivat toisiaan vastaan. Metsä oli
+täynnä salaperäisyyttä, mutta jokainen ihminen voi huomata siellä
+tapahtuvan taistelun. Salamat olivat halkaisseet puita juureen asti
+tahi uurtaneet niihin syviä uria latvasta maahan asti.
+
+Koitti kumminkin aika, jolloin metsän erinomainen villeys ja
+kaatuneiden puiden paljous pakottivat Helenin kiinnittämään kaiken
+huomionsa maahan ja läheisyydessä kasvaviin puihin. Siten kiellettiin
+häneltä huvi katsella eteensä tuonne kauniiseen korpeen. Matkakin
+muuttui nyt vaivalloiseksi ja tunnit äärettömän pitkiksi.
+
+Roy johti ja Ranger seurasi varjojen tummetessa puiden juurilla. Helen
+istui kumarruksissa satulassa melkein sokeana ja sairaana, kun Roy
+huusi iloisesti, että oltiin jo melkein perillä.
+
+Helen ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, sillä hän sai seurata Royta
+vielä monta peninkulmaa pois tuosta suuripuisesta metsästä rinteille,
+joilla kasvoi matalaa, ikiviheriää kuusikkoa ja jotka laskeutuivat
+jyrkästi jollekin tasangolle, missä tummat, matalat joet virtasivat
+hitaasti ja pyhään hiljaisuuteen sekoittui putoavan veden kohinaa.
+Vihdoin loppui metsä ihmeelliseen puistoon, joka oli täynnä nopeasti
+tapahtuvan auringonlaskun kullalta hohtavaa kirkasta valoa.
+
+"Tunnetteko savun hajua?" sanoi Roy. "Koira vieköön, Milt on
+luullakseni ehtinyt ennen meitä tänne!"
+
+Hän jatkoi matkaansa. Helenin väsyneet silmät tarkastelivat tuota
+pyöreätä puistoa, sitä ympäröiviä tummia rinteitä, jotka johtivat
+kallioisille, nyt auringon viimeisten säteitten punaisiksi kultaamille
+harjanteille. Silloin kaikki jäljellä oleva innostus hänessä puhkesi
+ihmettelevään riemuun tämän erinomaisen, villin ja värikkään paikan
+kiihoituksesta.
+
+Hevoset kävivät laitumella pitkässä ruohokossa ja niiden joukossa oli
+muudan antilooppikin. Roy ratsasti erään rajoittavan metsäniemekkeen
+ympäri, ja hieman kauempana ilmavien puiden suojassa paloi iloinen
+nuotio, Taustassa oli suuria harmaita kallioita ja sitten alkoi vuori
+kohota penkereittäin kukkulan kyljessä olevaksi ahtaaksi solaksi, josta
+suihkusi ohut pieni vesiputous. Kun Helen katsoi riemuissaan, muuttui
+auringonlaskun kulta valkoiseksi ja kaikki amfiteatterin läntiset
+rinteet tummenivat.
+
+Dalen pitkä vartalo ilmestyi näkyviin.
+
+"Olette melkoisesti myöhästyneet", sanoi hän tarkastellen heitä kaikkia
+kolmea.
+
+"Milt, satuin eksymään", vastasi Roy.
+
+"Sellaista pelkäsinkin. Te, tytöt, olette sen näköisiä kuin olisitte
+tehneet viisaammasti lähtemällä minun mukaani", jatkoi Dale
+ojentaessaan kätensä auttaakseen Bon satulasta. Tämä tarttui siihen,
+koetti irroittaa jalkojaan jalustimista, mutta liukuikin samalla
+satulasta Dalen syliin. Dale laski hänet seisomaan maahan ja kannattaen
+häntä sanoi innokkaasti: "Sadan peninkulman ratsastus kolmessa päivässä
+on jotakin sellaista, jota ei enonne Al tule milloinkaan uskomaan.
+Kävelkää nyt, vaikka luulisitte kuolevannekin."
+
+Sitten hän talutti Bota melkein kuin pientä lasta kävelemään
+opetettaessa. Ettei puheliaalla Bolla ollut mitään sanottavaa, oli
+merkityksellistä Helenistä, joka seurasi Royn avustuksella.
+
+Eräs noista suurista kallioista muistutti meriraakkua, jossa oli
+syvennys, minkä yli tuo leveä reunake ulottui. Se jatkui melkein
+suurten kuusien oksiin asti. Kirkas lähde pulppusi muutamasta
+kallionhalkeamasta. Nuotio räiskyi erään kuusen juurella ja sininen
+savupatsas kohosi juuri tuon suojelevan kallionkielekkeen edustalta.
+Maassa oli paljon myttyjä, joista muutamat oli avattu. Mitkään merkit
+eivät ilmaisseet, että metsästäjä asui täällä tavallisesti. Mutta
+kauempana oli toisia suuria kallioita, nojollaan olevia, halkinaisia ja
+onkaloisia, jollaisen Dale oli ehkä valinnut asunnokseen.
+
+"Asuntoni on aivan tuolla takana", sanoi Dale kuin vastaukseksi Helenin
+lausumattomaan kysymykseen. "Huomenna järjestämme olon teille täällä
+niin mukavaksi kuin suinkin."
+
+Helenille ja Bolle valmistettiin niin mukava leposija kuin
+huopapeitteistä ja satuloista suinkin voitiin saada, ja sitten
+palasivat miehet töihinsä.
+
+"Nell, eikö tämä olekin kuin unta?" mumisi Bo.
+
+"Ei, tyttöseni, vaan todellisuutta -- peloittavaa todellisuutta",
+vastasi Helen. "Nyt kun olemme saapuneet tänne kestettyämme tuon
+kauhean ratsastuksen, voimme ajatella."
+
+"Täällä on niin kaunista", huudahti Bo. "Tuntuu oikein helpotukselta,
+ettei eno Al löydä nyt meitä hyvinkään nopeasti."
+
+"Bo, hän on sairas. Ajattele, mitä tällainen ikävyys hänelle merkitsee."
+
+"Lyön vaikka vetoa, että jos hän vain tuntee Dalen hyvin, ei hän ole
+hyvinkään huolissaan."
+
+"Dalehan kertoi eno Alin vihaavan häntä."
+
+"Joutavia! Ja mitä se sitten voi vaikuttaa asiaan? Voi, en tiedä, mikä
+minun oikeastaan on, olenko nälissäni vaiko väsynyt!"
+
+"En voi syödä mitään tänä iltana", sanoi Helen väsyneesti.
+
+Kun hän ojentautui pitkäkseen, tunsi hän epämääräisesti ja
+miellyttävästi, että tämä oli entisen Helen Raynerin loppu, ja
+hän iloitsi siitä. Ylhäältä, noiden pitsimäisten ja sananjalkoja
+muistuttavien kuusten lehvien välistä näkyi palanen sinistä taivasta
+ja muudan kalpea tähti. Hämärä alkoi levitä nopeasti seudulle.
+Hiljaisuus oli miellyttävää eikä sitä putouksen pehmeä, hieno ja
+uneksiva kohinakaan tuntunut juuri häiritsevän. Helen ummisti silmänsä
+valmistautuen nukkumaan hänen ruumiillisen levottomuutensa vähitellen
+rauhoittuessa. Toisissa paikoissa tuntuivat luut tunkeutuneen lihasten
+läpi, toisissa taasen jäyti tuska syvällä, hänen lihaksensa olivat
+vastahakoiset höltymään ja lientymään viiltävän tuskan värisyttäessä
+niitä vuorotellen. Lihasten ja luiden, lyhyesti sanoen, koko ruumiin
+läpi kohisi polttava virta.
+
+Bon pää painui Helenin olalle. Kaikki muuttui pian epämääräiseksi
+Helenillekin. Putouksen hiljainen kohina lakkasi kuulumasta eikä hän
+enää käsittänyt, mitä nuotionkaan luona oikein tehtiin. Hänen viimeinen
+tietoinen ajatuksensa oli, että hän koetti aukaista silmänsä, mutta ei
+voinut.
+
+Kun hän heräsi oli kaikki valoisaa. Aurinko paistoi melkein suoraan
+ylhäältä. Hän hämmästyi. Bo nukkui vielä sikeästi, hänen kasvonsa
+olivat punaiset, otsassa oli hikipisaroita ja kastanjanruskea tukka oli
+aivan kostea. Helen heitti huopapeitteet yltään ja sitten rohkaisten
+mieltään, sillä hänestä tuntui kuin hänen selkänsä olisi ollut poikki,
+koetti hän nousta istualleen, mutta ei onnistunut. Hänen henkensä olisi
+kyllä ollut altis, mutta lihakset kieltäytyivät tottelemasta. Hänen oli
+tehtävä toinen suonenvedontapainen voimakas yritys. Hän ryhtyi siihen
+suljetuin silmin ja onnistuttuaan hän istui siinä vapisten. Hänen
+tekemänsä liikkeet huopapeitteiden alla herättivät Bon, joka tuijotti
+nyt hämmästynein sinisin silmin aurinkoon.
+
+"Halloo, Nell, onko minunkin noustava?" kysyi hän unisesti.
+
+"Voitko?" kysyi Helen.
+
+"Voinko mitä?" Bo oli nyt kokonaan hereillä ja tuijotti sisareensa.
+
+"Nousta tietysti!"
+
+"Haluaisin tietää, miksi en voisi", sanoi Bo koettaen samalla. Hän
+saikin toisen käsivartensa ja olkansa kohoamaan vaipuakseen sitten
+takaisin kuin raajarikko. Hän vaikeroi samalla hyvin surkeasti. "Olen
+kuollut! Tiedän, että olen!"
+
+"Jos aiot todella kehittyä todelliseksi Lännen tytöksi, on sinun
+rohkaistava luontosi ja noustava."
+
+"Vai niin!" huudahti Bo. Sitten hän kääntyi vatsalleen vaikeroiden,
+mutta päästyään kerran siihen asentoon nousi hän käsivarsiensa varaan
+ja kääntyi istuvaan asentoon. "Missä kaikki muut ovat? Ah, Nell, miten
+täällä onkaan kaunista! Kuin paratiisissa."
+
+Helen katseli ympärilleen. Nuotio palaa loimusi, mutta ei ketään ollut
+näkyvissä. Ihmeelliset kaukaiset värit sattuivat hänen silmiinsä, kun
+hän koetti katsoa lähellä olevia esineitä. Kaunis pieni viheriä teltta
+tahi katos oli rakennettu kuusen oksista. Sen katto aleni tasaisesti
+muutamalta kallionkielekkeeltä maahan, puolet päädystä oli suljettu
+samoin kuin sivutkin. Kaikki oksat oli nähtävästi asetettu samaan
+suuntaan suoden majalle sellaisen sileän ja kiinteän muodon kuin se
+olisi kasvanut siihen.
+
+"Tuo turvapaikka ei ollut tuossa eilen", sanoi Bo.
+
+"En minä ainakaan sitä nähnyt. Turvapaikka! Mistä olet saanut tuon
+nimityksen?"
+
+"Lännen kieltähän se on, kultaseni. Ne ovat varmaankin rakentaneet sen
+meille."
+
+"Varmasti, sillä näin matkatavarani siellä. Nouskaamme nyt, sillä on jo
+varmaankin hyvin myöhäinen."
+
+Tytöt nauroivat kuollakseen ja huudahtelivat tuskasta noustessaan ja
+tukiessaan toisiaan, kunnes heidän jalkansa suostuivat kannattamaan
+heitä lujasti. He olivat tyytyväisiä kuusenoksista rakennettuun
+turvapaikkaansa. Sen pääty oli aukiolle päin ja se oli pystytetty juuri
+tuon leveän kallionkielekkeen alle. Lähteestä alkava pieni puronen
+lirisi juuri sen edustalla ja juoksutti kirkasta vettään erään kiven
+yli pieneen lammikkoon. Tämän metsän asumuksen lattia oli myöskin
+tehty kuusen oksista, joita oli levitetty samaan suuntaan sille noin
+jalan paksuudelta. Se oli pehmeä ja joustava ja niin suloiselta
+tuoksuva, että ilma tuntui aivan päihdyttävältä. Helen ja Bo avasivat
+matkalaukkunsa ja laittoivat olonsa niin mukavaksi kuin suinkin
+sietämättömistä tuskista huolimatta peseytymällä kylmässä vedessä,
+kampaamalla tukkansa ja pukemalla puhtaat puserot ylleen. Sitten he
+menivät tulen luo.
+
+Helen kiinnitti huomionsa läheisyydessä liikkuviin olioihin. Samalla
+kun Bo huudahti riemusta, näki Helen kauniin naaraspeuran lähestyvän
+puiden varjossa. Dale käveli sen rinnalla.
+
+"Olette totisesti nukkuneet melko kauan", tervehti metsästäjä heitä.
+"Näytättekin nyt paljon virkeämmiltä."
+
+"Hyvää huomenta, vai onko nyt jo iltapäivä? Olemme juuri siinä
+kunnossa, että voimme liikkua", sanoi Helen.
+
+"Minä voisin ratsastaakin", sanoi Bo ylpeästi. "Ah, Nell, katso tuota
+peuraa. Se tulee luokseni."
+
+Peura oli jättäytynyt hieman jäljemmäksi, kun Dale lähestyi nuotiota.
+Se oli harmaa solakka eläin, sileä kuin silkki suurine mustine
+korvineen. Se seisoi hetkisen paikoillaan suuret korvat pystyssä, mutta
+lähestyi sitten miellyttävästi juosten Bota ja ojensi sileän turpansa
+Bon ojennettuun käteen. Kaikki siinä näytti villiltä, lukuunottamatta
+sen kauniita lempeitä silmiä, ja kumminkin se oli niin kesy kuin
+kissanpoikanen. Sitten äkkiä, kun Bo silitteli sen pitkiä korvia, se
+säpsähti ja pyörähtäen ympäri poistui se juosten näkymättömiin puiden
+varjoon.
+
+"Mitä se säikähti?" kysyi Bo.
+
+Dale viittasi kallionkielekkeen alle. Siellä parinkymmenen jalan
+korkeudella maasta makasi käppyrässä eräällä penkereellä muudan suuri
+ruskeankeltainen eläin, jolla oli samanlainen pää kuin koiralla.
+
+"Se pelkää Tomia", vastasi Dale. "Pitää sitä luultavasti perinnöllisenä
+vihollisenaan. En voi saada niitä ystäviksi."
+
+"Ah, vai tuollainen siis on tuo Tom, kesy leijonanne!" huudahti Bo.
+"Huh! En enää ihmettelekään, että peura juoksi tiehensä."
+
+"Kuinka kauan on se maannut tuolla?" kysyi Helen katsoen lumottuna
+Dalen kuuluisaa lemmikkiä.
+
+"En voi sanoa. Tom tulee ja menee", vastasi Dale "Lähetin sen kumminkin
+sinne viime yönä."
+
+"Niinmuodoin oli se siis tuolla aivan vapaana meidän yläpuolellamme
+nukkuessamme!" huudahti Bo.
+
+"Niin olikin. Mutta sitä turvallisemmasti saitte te vain nukkua."
+
+"No kaikkea sitä saa kuullakin! Nell, eikö sinustakin se näytä
+hirveältä? Mutta se ei ole ollenkaan leijonan, ei ainakaan
+afrikkalaisen leijonan näköinen."
+
+"Se on pantteri. Näin sellaisen kerran sirkuksessa."
+
+"Se on puuma", sanoi Dale. "Pantteri on pitkä ja solakka. Tom ei ole
+ainoastaan pitkä, vaan myöskin paksu ja pyöreä. Se on ollut luonani nyt
+neljä vuotta. Saadessani sen oli se vain nyrkkini kokoinen penikka."
+
+"Onko se aivan kesy ja vaaraton?" kysyi Helen levottomasti.
+
+"En ole milloinkaan sanonut kenellekään Tomia vaarattomaksi, vaikka
+se sellainen onkin", vastasi Dale. "Voitte ehdottomasti uskoa
+sanani. Villi puumakaan ei ahdista milloinkaan muulloin ihmistä kuin
+joutuessaan hätään tai ollessaan nälissään. Tom on aivan suuren kissan
+kaltainen."
+
+Peto kohotti suurta kissamaista päätään ja katsoi heihin ensin puoleksi
+ummessa olevin silmin.
+
+"Kutsunko sen tänne?" kysyi Dale.
+
+Kerrankaan ei Bo saanut sanaa suustaan.
+
+"Sallikaa meidän ensin tottua siihen näin kauempaa", vastasi Helen
+naurahtaen.
+
+"Jos se tulee luoksenne, niin silitelkää vain sen päätä nähdäksenne,
+miten kesy se on", sanoi Dale. "Olette kai hirveästi nälissänne?"
+
+"Emme suinkaan", vastasi Helen tuntien Dalen harmaiden läpitunkevien
+silmien kohdistuvan itseensä.
+
+"Minä ainakin olen", myönsi Bo.
+
+"Saatte ruokaa heti kun kalkkunat ovat paistuneet. Asuntoni on noiden
+kallioiden toisella puolella. Huudan teidät sitten sinne."
+
+Vasta sitten kun Dale oli kääntänyt Helenille leveän selkänsä, huomasi
+tämä metsästäjän näyttävän erilaiselta. Hän näki Dalen pukeutuneen
+kevyempään ja puhtaampaan peurannahkaiseen pukuun, jossa ei ollut
+takkia ollenkaan. Korkeakantaisten ratsastussaappaiden asemesta oli hän
+vetänyt mokkasiinit ja säärystimet jalkoihinsa. Tämä puku muutti hänet
+solakammaksi.
+
+"Nell, en tiedä, mitä ajattelet, mutta minusta hän on kaunis", selitti
+Bo.
+
+Helenillä ei ollut aavistustakaan, mitä hän oikeastaan ajatteli.
+
+"Koettakaamme kävellä hieman", hän ehdotti.
+
+He ryhtyivät niin ollen tuohon tuskalliseen hommaan ja menivät
+muutamien kymmenien metrien päässä leiristä kasvavien puiden luo. Tämä
+paikka oli melkein puiston toisessa päässä, josta oli rajoittamaton
+näköala.
+
+"Herra varjelkoon, millainen paikka!" huudahti Bo suurin ja pyörein
+silmin.
+
+"Ah, miten kaunista!" huohotti Helen.
+
+Hänen katseensa kiintyi aluksi odottamattomaan väriloistoon.
+Kaukaisissa tummissa kuusikkometsissä oli haapalehtoja, loistavan
+punaisia ja kullanvärisiä, ja metsänlaidassa kasvoi niitä sitten
+puistoon asti, ollen kumminkin täällä väriltään himmeämpiä kuin
+ylempänä, mutta kuitenkin punertavia, keltaisia ja valkoisia
+auringonpaisteessa. Puiston reunoilla oli paljon hopeakuusia kuin
+kuunvalossa kylpeviä puita. Niiden joukosta kohosi sieltä täältä
+joku erillään oleva puu, terävä kuin keihäs, jonka alimmaiset
+oksat viilsivät maata. Pitkää keltaisen viheriätä ruohoa, joka
+muistutti puoleksi joutunutta vehnää, kasvoi kaikkialla puistossa
+heiluen miellyttävästi tuulessa. Ylempänä mutkittelivat nuo
+tummat haapalehtoiset rinteet jyrkkinä ja luoksepääsemättöminä,
+kohoten mustiksi raudanvärisiksi kalliohuipuiksi. Idässä kiersivät
+kalliopenkereitten muodostamat jonot harmaina, vanhoina ja
+pykälöityneinä, halkaisten huipun, josta tuo pitsimäinen, uneksiva
+putous kuin valkoinen savu syöksyi syvyyteen ja katosi ilmestyäkseen
+jälleen leveämpänä pitsipäärmeenä ainoastaan pudotakseen ja kadotakseen
+taasen viheriöihin syvyyksiin.
+
+Tämä viheriöitsevä laakso sijaitsi syvällä vuorten välissä, ollen
+villin, surullisen ja aution näköinen. Putous sopi hyvin sen
+aiheuttamaan tunnelmaan uneksivine, unisine ja tyynine kohinoineen. Se
+saattoi hymistä suloisesti tuulen henkäyksissä ja laulaa nukuttavasti
+toisinaan. Joskus lakkasi sen kohina kokonaan kuulumasta palatakseen
+jälleen miellyttävänä ja omituisena jyrinänä.
+
+"Paratiisi!" kuiskasi Bo itsekseen.
+
+Dalen huuto herätti haaveilijat. Käännyttyään nilkuttivat he innokkain,
+mutta tuskallisin askelin suurta nuotiota kohti, joka oli sytytetty sen
+suuren kiven oikealle puolelle, joka suojeli heidän majaansa. Siellä
+ei ollut telttaa eikä minkäänlaista majaakaan, eikä sellaista siellä
+tarvittukaan Siellä olevien kivien välisissä onkaloissa olisi ollut
+kätköpaikkoja ja koteja sadoillekin metsästäjille. Lohkareet olivat
+vuosituhansien kuluessa putoilleet ylempänä olevasta vuorenseinämästä.
+Muutamia komeita kuusia kasvoi kallioiden juurella ja lorisevan
+puron rantaa kaunistivat kauniit hopeakuusilehdot. Tämä paikka
+oli vain muutamien askelien päässä tyttöjen majasta erään suuren
+kallionlohkareen takana siten, ettei sitä tyttöjen majasta voitu nähdä.
+Täällä todellakin oli metsästäjän kodin välineitä -- taljoja, nahkoja
+ja sarvia, sievä pino pilkottuja halkoja, muutamalla pitkällä hyvin
+suojassa olevalla kalliolla kuin ruokakaapin hyllyillä olevia kääröjä,
+myttyjä, köysiä ja satuloita, työvälineitä ja aseita. Muutamalla
+kuivista risuista valmistetulla paalujen varaan kiinnitetyllä lavalla
+oli suuri varasto kaikenlaisia keittoastioita.
+
+"Kuulehan, sinä veitikka!" huudahti Dale heittäen puupalikalla jotakin.
+Muudan karhunpenikka livisti tiehensä nopeasti. Se oli pieni, ruskea
+ja villainen elukka, joka murahteli juostessaan. Pian se kumminkin
+pysähtyi.
+
+"Tuo on Bud", sanoi Dale tytöille näiden saapuessa. "Luultavasti on se
+ollut melkein kuolemaisillaan nälkään poissa ollessani. Ja nyt haluaa
+se kaikkea, erittäinkin sokeria. Meillä ei nimittäin ole sokeria usein
+täällä."
+
+"Eikö se olekin herttainen! Minä pidän siitä!" huudahti Bo. "Tule
+takaisin, Bud. Tule nyt, Bud-pienokainen."
+
+Penikka pysytteli kumminkin kauempana katsellen Dalea kirkkailla
+pienillä silmillään.
+
+"Missä Roy on?" kysyi Helen.
+
+"Roy on jo poistunut. Hän oli pahoillaan, ettei hän voinut sanoa
+jäähyväisiä. Mutta hänen oli välttämättä lähdettävä etsimään Ansonin
+jälkiä. Hän tulee seuraamaan noita roistoja ja siinä tapauksessa, että
+he menevät lähelle Pineä, ratsastaa hän kylään katsomaan onko enonne
+siellä."
+
+"Mitä luulette?" kysyi Helen vakavasti.
+
+"Melkein mitä tahansa", vastasi Dale. "Al tietää nyt varmasti kaiken.
+Ehkä hän varustautuu lähtemään tänne vuoristoon juuri nyt. Jos hän
+kohtaa Ansonin, on se hyvä, sillä ei Roykaan silloin ole kaukana. Jos
+hän taasen kohtaa Royn, ovat he silloin pian täällä. En kumminkaan
+kehoita teitä odottamaan enoanne hyvinkään pian. Olen pahoillani, mutta
+olen koettanut tehdä parhaani. Tämä on totisesti hyvin ikävä asia."
+
+"Älkää luulko minua kiittämättömäksi", vastasi Helen nopeasti. Kuinka
+selvästi Dale olikaan ilmoittanut hänelle, että pakko hyväksyä Dalen
+vieraanvaraisuus aiheutti Helenille vain kieltäytymyksiä ja vahinkoa.
+"Olette niin äärettömän hyvä, että tulen olemaan teille ikuisesti
+kiitollinen."
+
+Dale suoristautui katsoessaan häneen. Hänen katseensa oli tarkkaavainen
+ja terävä. Hän näytti suhtautuvan Helenin sanoihin kuin johonkin outoon
+tahi tavattomaan enteeseen. Hänen ei tarvinnut ollenkaan ilmoittaa,
+ettei hänelle oltu milloinkaan puhuttu siten.
+
+"Teidän on ehkä oltava täällä luonani viikkokausia, -- ehkäpä
+kuukausiakin, jos onnenne on niin huono, että lumi sulkee meidät
+tänne", sanoi hän hitaasti kuin säpsähtäen tällaista olettamusta.
+"Olette turvassa täällä. Ei ainoakaan lampaidenvaras voi milloinkaan
+löytää tätä paikkaa. Haluan viedä teidät turvallisesti Alin luo ja
+olen melkein varma aikeeni onnistumisesta. Muuten on tässä kauniissa
+paikassa paljon ruokaa."
+
+"Kauniissako? Tämähän on vallan suurenmoinen!" huudahti Bo. "Olen
+nimittänyt tätä paratiisiksi."
+
+"Paratiisiksiko?" toisti Dale punniten sanaa. "Olette antanut sille
+oikean nimen samoin kuin purollekin. Paratiisin joki! Olen ollut täällä
+kaksitoista vuotta löytämättä sopivaa nimeä kodilleni, ennenkuin te sen
+sanoitte."
+
+"Ah, miten se minua ilahduttaakaan!" vastasi Bo loistavin silmin.
+
+"Syökää nyt", sanoi Dale. "Tulette varmasti pitämään tuosta
+kalkkunasta."
+
+Puhtaalle tervavaatteelle oli asetettu höyryäviä ja hyvältä tuoksuavia
+astioita -- paistettua kalkkunaa, kuumia keksiä ja kastiketta,
+perunamuhennosta, joka oli yhtä valkoista kuin kotona, muhennettuja
+kuivattuja omenoita, voita ja kahvia. Tämä runsas ateria hämmästytti ja
+ilahdutti tyttöjä. Maistettuaan paistettua villiä kalkkunaa puhkesivat
+he sellaisiin ylistyksiin, että Milt Dale punastui.
+
+"Toivottavasti ei eno Al tule tänne vielä kuukauteen", sanoi Bo
+koettaessaan saada henkeään takaisin. Hänen nenässään ja kummassakin
+poskessa hyvin lähellä suuta oli ruskeita pilkkuja.
+
+Dale nauroi. Oli miellyttävää kuunnella sitä, sillä hänen naurunsa
+kuulosti niin harvinaiselta ja syvältä kuin se olisi pulpunnut tyynistä
+syvyyksistä.
+
+"Ettekö halua syödä kanssamme?" kysyi Helen.
+
+"Kyllä. Siten säästyy aikaa ja kuuma ruoka maistuu paremmalta."
+
+Seurasi lyhyt vaitiolo, jonka Dale äkkiä rikkoi.
+
+"Tuolta tulee Tom."
+
+Helen huomasi väristen, että puuma oli komea seisoessaan kaikilla
+neljällä jalalla yhtaikaa. Se lähestyi hitaasti miellyttävästi
+kaartaen. Sen turkki oli kastanjanruskea vaaleanharmaine pilkkuineen.
+Sen jalat olivat väärät, pitkät, pyöreät ja karvaiset, ja suuressa
+päässä oli suuret kastanjanruskeat silmät. Se näytti hirveän villiltä,
+vaikka sitä oli sanottukin kesyksi. Se tuli suoraan kuin koira heidän
+luo ja sattui niin, että se oli juuri Bon takana käden ulottuvilla, kun
+Bo kääntyi.
+
+"Herra Jumala!" huusi Bo nostaen molemmat kätensä korkealle ilmaan
+huomaamatta, että toisessa oli suuri palanen paistettua kalkkunaa. Tom
+sieppasi sen suuhunsa, ei pahantapaisesti, mutta kumminkin puraisten
+siten, että Helen hypähti kauhusta. Palanen katosi kuin taikavoimasta,
+ja Tom astui vielä askeleen lähemmäksi Bota. Hänen pelkonsa muuttui
+hämmästykseksi.
+
+"Se varasti minun paistini!"
+
+"Tom, tule tänne", sanoi Dale tiukasti. Puuma pyörähti ympäri melko
+alistuvaisesti. "Pane nyt siihen kiltisti makaamaan."
+
+Se paneutui pitkäkseen nojaten päätään etukäpäliinsä ja katsoen
+metsästäjään kauniilla kastanjanruskeilla silmillään tutkivasti.
+
+"Älä sieppaa", sanoi Dale ojentaen sille palasen kalkkunaa. Tom totteli
+ja otti palasen suuhunsa melko sievästi ahnehtimatta.
+
+Sattui, että tuo pieni karhunpoikanen huomasi tämän kaiken, ja se
+osoitti selvästi, mitä mieltä se oli tästä Tomin suosimisesta.
+
+"Voi, sitä raukkaa!" huudahti Bo. "Sen mielestä emme menettele
+tasapuolisesti. Bud, kuule, tule nyt tänne."
+
+Mutta Bud ei halunnut lähestyä ryhmää, ennenkuin Dale kutsui sitä.
+Sitten se laahusti heidän luokseen näyttäen olevan hyvin iloissaan.
+Bo unohti melkein omat tarpeensa syöttäessään sitä ja tutustuessaan
+siihen. Tom osoitti selvästi kateutensa Budia kohtaan, ja Bud näytti
+pelkäävän tuota suurta petoa.
+
+Helen ei tahtonut oikein uskoa silmiään, että hän oli metsässä tyynesti
+ja nälkäisesti syömässä hyvältä maistuvaa villiltä tuoksuvaa lihaa
+täysikasvuisen vuoristoleijonan maatessa hänen toisella puolellaan ja
+ruskean karhunpenikan istuessa toisella. Hän oli ihmeissään, että tuo
+vieras metsästäjä, tuo metsien mies, oleskellessaan täällä yksinäisessä
+ja eristetyssä linnassaan, vetosi hänessä olevaan romanttisuuteen ja
+kiinnitti hänen mieltään enemmän kuin kukaan muu ennen.
+
+Kun tämä ihmeellinen ateria vihdoinkin loppui, houkutteli Bo
+karhunpenikan omaan majaansa ja tuli siellä sen kanssa hyvin hyväksi
+ystäväksi. Huomatessaan Bon leikkivän kadehti Helen melkein häntä.
+Sillä ei ollut mitään väliä, missä Bo milloinkin oleskeli, koska hän
+aina löysi jotakin tehtävää. Hän mukautui kaikkeen niin helposti.
+Hänestä, joka voi saada olonsa mukavaksi melkein vaikka missä ja kenen
+kanssa tahansa, kuluisivat varmaankin tunnit suloisesti ja pian tässä
+villien ihmeitten muodostamassa kauniissa puistossa.
+
+Mutta pelkkä ulkonainen puuhailu, pelkät ruumiilliset liikkeet eivät
+olleet milloinkaan tarpeeksi tyydyttäneet Heleniä. Hän voi juosta,
+kiivetä, ratsastaa ja leikkiä sydämensä pohjasta, mutta sellainen ei
+tyydyttänyt häntä ajan oloon, sillä hänen henkensäkin kaipasi ravintoa.
+Helen oli ajattelija. Muudan syy, miksi hän oli halunnut muuttaa
+kotinsa Länteen, oli se, että hänellä aloittaessaan siellä elämänsä
+uudestaan toimintahaluisena oli silloin vähemmän aikaa ajattelemiseen,
+haaveilemiseen ja mietiskelemiseen. Ja nyt hän oli täällä villissä
+Lännessä kolmen mitä vaivalloisimman ja ankarimman päivän jälkeen,
+jollaisia hän ei ennen milloinkaan ollut kokenut, ja kumminkin tuo sama
+vanha halu kiusasi hänen mieltään kääntäen sen pois todellisuudesta ja
+kaikesta, mitä hän näki.
+
+"Mitä minä tekisin?" kysyi hän Bolta melkein avuttomasti.
+
+"Mitäkö? Levähdä, veikkonen!" vastasi Bo. "Kävelet kuin vanha
+raajarikkoinen nainen vain toisella jalallasi."
+
+Helen toivoi, että vertaus oli ansaitsematon, mutta neuvo oli kumminkin
+hyvä. Ruoholle levitetyt huopapeitteet näyttivät viekoittelevilta ja
+ne tuntuivat mukavan lämpimiltä auringon paisteessa. Tuuli oli heikko,
+herpaiseva ja tuoksuva. Sen mukana kantautui tuon kohisevan putouksen
+hiljainen kohina hänen korviinsa kuin mehiläisten surina. Helen käänsi
+toisen huovan pielukseksi ja paneutui pitkäkseen lepäämään. Viheriät
+kuusen neulaset näkyivät selvästi sinistä taivasta vasten huolimatta
+niiden muodostamasta ristiin rastiin kulkevasta verkkokudoksesta. Hän
+etsi katseellaan turhaan lintuja. Sitten hän käänsi silmänsä ihmetellen
+suuren amfiteatterin ilmavaan rosoiseen laitaan, ja sitä katsellessaan
+alkoi hän ymmärtää sen suuruutta ja käsittää miten kaukana sen laidat
+olivat tässä ohuessa kirkkaassa ilmassa. Musta liitelevä kotka näytti
+hyvin pieneltä, ja kumminkin oli se paljon matalammalla ylempiä
+kukkuloita. Kuinka tuolla ylhäällä mahtoikaan olla hauskaa! Uninen
+mielikuva tuuditti hänet vihdoin uneen.
+
+Helen nukkui koko iltapäivän ja herätessään melkein auringonlaskun
+aikana huomasi hän Bon nukkuvan vieressään. Dale oli huomaavasti
+peittänyt heidät huopapeitteellä ja sitten sytyttänyt nuotion palamaan.
+Ilma alkoikin muuttua pistäväksi ja kylmäksi.
+
+Myöhemmin, kun he olivat vetäneet nutut ylleen ja istuutuneet mukavasti
+tulen viereen, tuli Dale nähtävästi vieraisille heidän luokseen.
+
+"Ette voi luullakseni nukkuakaan koko aikaa", sanoi hän. "Ja koska
+olette kaupunkilaistyttöjä, tulee teistä pian tuntumaan täällä
+yksinäiseltä."
+
+"Yksinäiseltäkö", toisti Helen. Ajatus, että täällä tulisi tuntumaan
+yksinäiseltä, ei ollut juolahtanut hänen mieleensäkään.
+
+"Olen ajatellut sitä perinpohjin", jatkoi Dale istuutuessaan intiaanein
+tapaan tulen ääreen. "Ja luonnollista onkin, että teistä tulee aika
+tuntumaan täällä pitkältä, tottuneet kun olette ihmisten seuraan,
+rientoihin, työhön ja kaikkeen tuollaiseen, josta tytöt pitävät."
+
+"Minulle ei tule milloinkaan ikävä täällä", vastasi Helen kiihkeällä
+tavallaan.
+
+Dale ei näyttänyt hämmästyvän, mutta hän oli sen näköinen kuin hänen
+erehdystään olisi kumminkin kannattanut miettiä.
+
+"Suokaa minulle anteeksi", sanoi hän katsoen harmailla silmillään
+Heleniin. "Muistan vain omat kokemukseni. Sellaisena kuin tytöt
+muistuvat mieleeni, eikä siitä tunnu niin pitkä aika olevankaan kuin
+poistuin kotoa, niin useimmat heistä kuolisivat ikävään täällä." Sitten
+hän sanoi Bolle: "Mitä mieltä te olette? Olen ollut nimittäin siinä
+luulossa, että te tulette viihtymään täällä sisarenne ikävystyessä
+näihin oloihin."
+
+"Ei minulle tule ikävä ainakaan pitkään aikaan", vastasi Bo.
+
+"Olen iloinen kuullessani sen. Olin hieman huolissani, koska en
+milloinkaan ennen ole seurustellut tyttöjen kanssa. Ja päivän
+tahi parin kuluttua, kun olette tarpeeksi levänneet, opetan teitä
+kuluttamaan aikaa."
+
+Bon silmät näyttivät hyvin uteliailta ja Helen kysyi Dalelta: "Miten
+sitten?"
+
+Kysymys oli hänen vilpittömän uteliaisuutensa ilmaus eikä mikään
+sivistyneen naisen epäilevä tai ivallinen haaste metsien miehelle.
+Mutta Dale suhtautui siihen kumminkin kuin haasteeseen.
+
+"Mitenkö?" hän toisti ja omituinen hymy kirkasti hänen kasvojaan.
+"Sallimalla teidän ratsastaa ja kiivetä kauniille paikoille. Ja sitten,
+jos teitä sellainen miellyttää, näyttämällä teille, miten vähän nuo
+niin sanotut sivistyneet ihmiset tietävät luonnosta."
+
+Helen totesi silloin, että olipa Dale mikä tahansa, metsästäjä, kulkija
+tahi erakko, ei hän ollut tietämätön, vaikka hän ei tuntunutkaan
+lukeneelta.
+
+"Olen iloinen saadessani oppia teiltä", sanoi hän.
+
+"Niin minäkin!" yhtyi Bo häneen. "Ette voi kertoa liikaa kenellekään
+Missourista kotoisin olevalle."
+
+Dale hymyili ja se kiinnitti Helenin mieltä lämpimästi häneen, sillä
+silloin ei Dale tuntunut niin muista ihmisistä eroavalta. Helen alkoi
+nähdä tuossa metsästäjässä jotakin tuosta samasta luonnosta, josta hän
+puhui, jotakin hiljaista, kaukaista ja rikkomatonta tyyneyttä, jotakin
+tuollaista kylmää ja kirkasta kuin vuoristoilma, jotakin samanlaista
+kuin hänen lemmikkiensä kesytetty viileys tahi suurten kuusten
+voimakkuus.
+
+"Uskallan lyödä vaikka vetoa, että voin kertoa teille enemmän kuin
+jaksatte muistaa", sanoi hän.
+
+"Mitä panette vetomme pantiksi?" kysyi Bo.
+
+"Enemmän paistettua kalkkunaa esimerkiksi jotakin kaunista vastaan
+sitten kuin olette päässeet turvallisesti enonne luo ja hoidatte hänen
+maatilaansa."
+
+"No olkoon menneeksi. Nell, kuulitko?"
+
+Helen nyökäytti päätään.
+
+"Hyvä. Luovuttakaamme päätösvalta Nellille", aloitti Dale melkein
+vakavasti. "Nyt ilmoitan teille, että saadaksemme aikamme kulumaan
+harjoitamme aluksi hevosia ja ratsastamme niillä puistossa. Sitten
+kalastamme puroista ja metsästämme. Täällä on muudan vanha harmaakarhu
+jossakin ja saatte katsella, miten minä sen tapan. Joskus kiipeämme
+vuorille katselemaan ihmeellisiä näköaloja. Se siitä. Nyt, jos
+todellakin haluatte oppia jotakin tahi jos vain tahdotte minut saada
+kertomaan, on se minulle aivan yhdentekevää. Haluan vain voittaa tuon
+vedon. Saatte nähdä, miten tämä puisto sijaitsee muutaman sammuneen
+tulivuoren aukossa, joka on ollut kerran aivan täynnä vettä, ja kuinka
+lunta keräytyy talvisin sadan jalan paksuudelta toiselle puolelle
+silloin kun toisella puolella ei ole mitään. Sitten kerron teille
+puista, miten ne kasvavat, taistelevat toisiaan vastaan, miten ne
+ovat riippuvaisia toinen toisistaan ja miten ne suojelevat metsiä
+myrskyiltä. Saatte tietää, miten ne kokoavat vettä muodostaen niistä
+suurten jokien lähteitä, miten niissä elävät eläimet ja kasvit
+hyödyttävät niitä, niiden kumpienkaan tulematta toimeen toisittaan.
+Sitten näytän teille lemmikkini, sekä kesyt että kesyttämättömät,
+kerron teille, miksi ne ovat villejä, kuinka helppo niitä on kesyttää
+ja kuinka pian ne oppivat rakastamaan hoitajaansa. Metsässä vallitseva
+elämä ja siellä tapahtuvat taistelut ovat myöskin keskustelemisen
+arvoiset. Saatte kuulla miten karhut, puumat, sudet ja hirvet
+elävät. Ymmärrätte pian, kuinka julma luonto on, kuinka hurjasti ja
+säälimättömästi susi tahi puuma hyökkää hirven kimppuun, kuinka susi
+rakastaa höyryävää kuumaa verta ja kuinka puuma nylkee nahan tappamansa
+hirven selästä, Ja te tulette pian käsittämään, että tämä luonnon
+julmuus, tuo suden ja puuman suorittama työ, juuri muodostaakin hirven
+niin kauniiksi, terveeksi, nopeaksi ja taiteelliseksi. Ellei hirvellä
+olisi tuollaisia verivihollisia, huonontuisi se ja kuolisi pian
+sukupuuttoon. Näette, miten tämä periaate soveltautuu kaikkiin metsän
+eläimiin. Taistelu on kaiken luomisen ja vapautumisen tarkoitus. Jos
+olette nopeat huomaamaan, opitte pian näkemään, että näiden erämaiden
+luonto on aivan samanlainen kuin ihmisten, eivätkä ihmiset ole enää
+mitään raakalaisia. Puut taistelevat saadakseen elää, samoin linnut,
+eläimet ja ihmisetkin. Kaikki elävät he toistensa kustannuksella.
+Ja tuo taistelu kehittää niitä yhä täydellisemmiksi. Lopullista
+täydellisyyttä ei kumminkaan milloinkaan saavuteta."
+
+"Entä uskonto sitten?" keskeytti Helen innokkaasti.
+
+"Luonnolla on oma uskontonsa, nimittäin elää, kasvaa, ja lisätä kukin
+omaa lajiaan."
+
+"Mutta se ei ole jumalallista eikä sielun kuolemattomuutta", selitti
+Helen.
+
+"Se on kumminkin niin lähellä Jumalaa ja kuolemattomuutta kuin luonto
+ikinä voi päästä."
+
+"Ah, haluatteko riistää minulta uskontoni?"
+
+"En, vaan puhun sen mukaan, millaiseksi olen elämän huomannut",
+vastasi Dale miettiväisesti heittäessään puukalikan nuotion punaisille
+kekäleille. "Ehkä minullakin on uskontoni. En kumminkaan tiedä. Se ei
+ole ainakaan samanlainen kuin teidän, ei tuollainen raamatun mukainen,
+joka ei voi estää Pinessä, Snowdropissa eikä muuallakaan asuvia miehiä
+-- lampaiden- ja karjankasvattajia, maanviljelijöitä ja kulkureita,
+ainakaan sellaisia kuin minä tunnen -- valehtelemasta, pettämästä,
+varastamasta ja tappamasta. Vannon, ettei kukaan minun tavallani elävä
+mies -- jollainen elämä kenties onkin uskontoni -- halua valehdella,
+pettää, varastaa tai tappaa, ellei hän tapa puolustaakseen itseään
+tahi kuten minä nyt tekisin, jos Snake Anson ratsastaisi tänne.
+Uskontoni en ehkä rakkautta elämään -- villiin elämään, sellaista
+kuin se oli aikojen alussa -- ja tuuleen, joka huokuu salaisuuksia
+joka paikkaan, ja veteen, joka laulaa päivät ja yöt, ja tähtiin,
+jotka tuikkivat alituisesti, ja puihin, jotka puhuvat jotenkin, ja
+kallioihin, jotka ovat elottomia. En ole milloinkaan yksinäni täällä
+enkä matkoillani. Kanssani on aina jotakin näkymätöntä. Ja sellainen
+on juuri tuota tarkoittamaanne. Sanokaa sitä Jumalaksi, jos haluatte.
+Mutta minua ihmetyttää, missä tuo henki oli silloin kun tämä maa oli
+tulinen kaasupallo? Mihin tuo henki siiloin joutuu, kun kaikki elämä on
+jäätynyt tahi palanut tältä pallolta ja se kulkee elottomana rataansa
+kuin kuu? Tuo aika on vielä koittava. Luonnossa ei mitään huku. Ei
+pieninkään atomi häviä olemattomiin, vaan muuttuu joksikin toiseksi
+aineeksi, kuten näette noiden halkojen muuttuvan savuksi ja tunnette
+jotakin, jota sanotaan kuumuudeksi. Mihin tuo kaikki menee? Se ei
+katoa. Ei mikään katoa. Kaunein ja ymmärrettävin ajatus on, että ehkä
+kaikki kalliot ja puut, vesi, veri ja liha hajautuvat vain alkuaineiksi
+tullakseen jälleen jolloinkin elämään jonnekin."
+
+"Sanomanne kuulostaa ihmeelliseltä, mutta se on kauhistuttavaa!"
+huudahti Helen. Dale oli järkyttänyt häntä syvästi.
+
+"Niin, kauhistuttavaa todellakin!" vastasi Dale surullisesti.
+
+Nyt vaikenivat kaikki hetkeksi.
+
+"Milt Dale, myönnän hävinneeni tuon vedon", selitti Bo leikillisesti,
+mutta kumminkin vakavasti.
+
+"Unhotin sen kokonaan. Puhuin varmasti paljon", sanoi Dale
+anteeksipyytävästi. "Minulla on niin harvoin tilaisuutta puhua, paitsi
+itsekseni ja Tomille. Vuosia sitten kun huomasin tottuvani täydelliseen
+vaitioloon, rupesin ajattelemaan ääneen ja puhumaan olemattomille
+ihmisille."
+
+"Voisin kuunnella teitä koko yön", vastasi Bo haaveilevasta
+
+"Luetteko -- onko teillä kirjoja?" kysyi Helen nopeasti.
+
+"Kyllä. Luen melko hyvin, paljon paremmin kuin puhun tahi kirjoitan",
+vastasi Dale. "Kävin koulua viidenteentoista ikävuoteeni asti. Olen
+aina vihannut läksyjä, mutta, pitänyt lukemisesta. Vuosia sitten muudan
+Pinessä asuvaa vanha ystäväni -- leski Cass -- lahjoitti minulle paljon
+vanhoja kirjoja. Toin ne tänne. Luen tavallisesti talvisin."
+
+Keskustelu taukosi nyt vähitellen lukuunottamatta hajanaisia
+huomautuksia. Dale sanoi pian tytöille hyvää yötä ja poistui.
+
+Helen katsoi hänen pitkän vartalonsa katoamista puiden varjoon, ja
+vielä sittenkin kuin hän jo oli hävinnyt näkyvistä hän yhä tuijotti
+sinnepäin.
+
+"Nell!" huudahti Bo kimeästi. "Olen jo kolmasti maininnut nimeäsi.
+Haluan mennä nukkumaan."
+
+"Ah, olin niin ajatuksissani", vastasi Helen hämmästyneenä ja
+ihmetellen itseään. "En kuullut sinun sanovan mitään."
+
+"Minua naurattikin, kun et kuullut", vastasi Bo. "Toivon vain, että
+olisit nähnyt omat silmäsi. Nell, haluatko, että sanon sinulle jotakin!"
+
+"Miksi?" kysyi Helen melko heikosti. Hän ei voinut olla aivan tyyni,
+kun Bo puhui tuolla tavoin.
+
+"Olet rakastumaisillasi tuohon villiin metsästäjään", selitti Bo
+tiukukirkkain äänin.
+
+Helen ei ainoastaan hämmästynyt, vaan raivostuikin. Hän huokaili syvään
+valmistautuen antamaan parantumattomalle sisarelleen vakavat nuhteet.
+Mutta Bo jatkoi vain tyynesti:
+
+"Tunnen sen luissani."
+
+"Bo, olet pieni houkka -- hentomielinen, romanttinen ja hellätuntoinen
+houkka!" vastasi Helen. "Sinulla ei nykyään näytä olevan mielessäsi
+muuta kuin jotakin roskaa rakkaudesta. Kun kuulee sinun puhuvan, ei
+voisi luulla maailmassa muuta olevankaan kuin rakkautta."
+
+Bon silmät olivat kirkkaat, omituiset, hellät ja nauravat, kun hän
+kiinnitti ne vakavasti Heleniin.
+
+"Nell, arvasit oikein. Maailmassa ei olekaan muuta."
+
+
+
+
+X.
+
+
+Tuon yön uni oli niin lyhyt, että Helenin oli vaikea uskoa tuntien
+kuluneen. Bokin oli vilkkaampi eikä puhunut enää niin paljon tuskistaan.
+
+"Nell, olet saanut väriä poskiisi!" huudahti hän. "Ja silmäsi
+loistavat. Eikö tämä aamu olekin äärettömän kaunis? Kukat tuoksuvat, ja
+ah, minulla on niin hirveän nälkä."
+
+"Bo, isäntämme on pian näytettävä metsästystaitoaan, jos vain
+ruokahalusi pysyy muuttumattomana", sanoi Helen koettaen estää
+tukkaansa valumasta silmilleen nauhoittaessaan kenkiään.
+
+"Katsohan, tuolla on muudan suuri koira."
+
+Helen katsoi Bon viittaamaan suuntaan ja huomasi erään tavattoman
+suuren, mustan ja ruskean kirjavan, pitkä- ja riippuvakorvaisen koiran.
+Se juoksi uteliaana heidän majansa ovelle ja katsoi sitten heihin. Sen
+pää oli jalomuotoinen, silmät tummat ja surulliset, eikä se näyttänyt
+ystävälliseltä paremmin kuin vihamieliseltäkään.
+
+"Vieraan koira, se! Tule vain sisään, sillä emme aio tehdä sinulle
+mitään pahaa!" houkutteli Bo innostuksetta.
+
+Kuullessaan sen nauroi Helen. "Bo, olet yksinkertaisesti suloinen, kun
+pelkäät tuota koiraa."
+
+"Varmasti. Onkohan se Dalen? Niin, tietysti se on."
+
+Koira juoksi kumminkin pian tiehensä. Kun tytöt ilmestyivät nuotion
+ääreen, huomasivat he omituisen koiravieraansa makaavan sen
+läheisyydessä. Sen korvat olivat niin pitkä, että puolet niistä oli
+maassa.
+
+"Lähetin Pedron herättämään teitä", sanoi Dale tervehdittyään heitä
+ensin. "Säikähdyttikö se teitä?"
+
+"Pedro. Vai sellainen sillä on nimi. Ei se minua oikeastaan
+säikähdyttänytkään eikä Nelliäkään. Se liikkuu niin hirveän
+varovaisesti", vastasi Bo.
+
+"Miten komeannäköinen koira se onkaan!" sanoi Helen välittämättä
+sisarensa pilasta. "Pidän koirista. Voiko siitä saada ystävän
+itselleen?"
+
+"Se on ujo ja villi. Kun poistun leiriltä, ei sekään mielellään jää
+tänne. Se ja Tom ovat hyvin mustasukkaisia toisilleen. Minulla oli
+täällä muitakin koiria, mutta minä menetin kaikki muut, paitsi Pedron,
+Tomin vuoksi. Luullakseni suostuu se rupeamaan ystäväksenne. Koettakaa."
+
+Helen ryhtyi nyt houkuttelemaan Pedroa eikä aivan turhaan. Koira oli
+tottunut yksinäisyyteen eikä nähtävästi ollut ollenkaan tottunut
+ihmisten seuraan. Sen syvät ja tummat silmät tuntuivat hakevan Helenin
+sielua. Ne olivat rehelliset ja viisaat ja kummallisesti surulliset.
+
+"Se näyttää hyvin viisaalta", huomautti Helen silitellessään sen pitkiä
+tummia korvia.
+
+"Sillä onkin melkein ihmisen järki", vastasi Dale. "Ruvetkaa nyt
+syömään ja syödessänne kerron teille hieman Pedrosta."
+
+Dale oli saanut koiran penikkana eräältä meksikolaiselta
+lampaidenpaimenelta, joka oli vannonut siinä olevan kalifornialaisen
+verikoiran verta. Kasvaessaan oli se kiintynyt kovasti Daleen. Nuorena
+ollessaan ei se ollut sopinut oikein hyvin Dalen muiden lemmikkien
+kanssa, minkävuoksi Dale oli antanut sen eräälle laaksossa asuvalle
+maanviljelijälle. Mutta Pedro oli tullut takaisin Dalen asuntoon
+seuraavana päivänä. Siitä päivästä alkaen oli Dale ruvennut pitämään
+enemmän koirasta, mutta ei ollut kumminkaan halunnut pitää sitä luonaan
+erikoisista syistä, joista pääasiallisin oli ollut se, että Pedro oli
+liian hieno koira ollakseen yksinään puolet ajasta omissa hoteissaan.
+Dalella oli silloin ollut asiaa etäisimpään kylään, Snowdropiin ja
+hän oli jättänyt Pedron sinne muutamalle ystävälleen. Sitten oli Dale
+ratsastanut Show Downiin ja Pineen ja lopulta Beemanien leiriin.
+Saatuaan ystävänsä mukaansa olivat he ajaneet takaa erästä villiä
+hevoslaumaa noin sadan peninkulman matkan Uuteen Meksikoon. "Sateli
+lunta, kun palasin asuntooni vuoristoon", jatkoi Dale kertomustaan.
+"Pedro oli siellä minua vastassa, nääntyneenä ja laihtuneena, mutta
+äärettömästi iloissaan saadessaan toivottaa minut tervetulleeksi
+kotiin. Roy Beeman tuli luokseni sitten lokakuussa ja kertoi minulle,
+ettei Snowdropissa asuva ystäväni ollut voinut pitää Pedroa luonaan.
+Se oli katkaissut ketjunsa ja hypännyt kymmenen jalkaa korkean aidan
+yli päästäkseen pakoon. Se oli tullut jälkiäni pitkin Show Downiin,
+missä muudan ystäväni tunnettuaan sen oli ottanut sen kiinni ja aikonut
+pitää sitä luonaan, kunnes minä olisin tullut takaisin. Mutta Pedro
+oli kieltäytynyt syömästä. Sattui, että eräs rahtimies läksi juuri
+silloin Beemanien leiriin ja ystäväni sulki Pedron laatikkoon ja
+sijoitti laatikon vaunuihin muiden tavaroiden joukkoon. Mutta Pedro oli
+murtautunut ulos laatikosta, palannut Show Downiin, seurannut jälkiäni
+Pineen ja sitten Beemanien luo. Muut Pedron liikkeet ovat minulle
+tuntemattomat. Mutta Roy luuli, kuten minäkin, että Pedro oli seurannut
+meitä tuolla villien hevosten takaa-ajomatkallammekin. Seuraavana
+keväänä kuulin enemmän muutamalta lampaidenpaimenelta, jonka nuotion
+ääressä kerran lepäsimme matkallamme Uuteen Meksikoon. Pedro oli tullut
+sinne lähtömme jälkeen ja toinen meksikolainen paimen oli varastanut
+koiran. Mutta Pedro oli paennut."
+
+"Ja se oli täällä tullessani kotiin", sanoi Dale hymyillen. "En ole
+sitten enää halunnut milloinkaan luopua siitä. Se osoittautuikin sitten
+olevan paras koira mitä minulla milloinkaan on ollut. Se ymmärtää
+sanani ja osaa melkein puhua. Ja vannon sen osaavan itkeä. Kun lähden
+jonnekin ottamatta sitä mukaani, itkee se."
+
+"Miten ihmeelliseltä tuo kuulostaakaan!" huudahti Bo. "Eivätkö eläimet
+olekin suurenmoisia? Mutta minä pidän kumminkin hevosista enimmän."
+
+Helenistä näytti, että Pedro ymmärsi heidän keskustelevan siitä, sillä
+se tuntui häpeävän, nieleskeli kovasti ja katsoi maahan. Helen oli
+kuullut jotakin koirien osoittamasta rakkaudesta isäntiään kohtaan.
+Tämä Dalen kertoma juttu oli kumminkin omituisin, mitä hän milloinkaan
+oli kuullut.
+
+Nyt ilmestyi Tom näkyviin ja sen Pedroon kiinnittämissä
+kastanjanruskeissa silmissä oli tuskin rakkautta. Mutta koira ei
+ollut sitä kumminkaan näkevinäänkään. Tom kaarsi Bon luo, joka istui
+tervavaatteen tuonnimmaisella laidalla, ja halusi nähtävästi päästä
+osalliseksi Bon aamiaisesta.
+
+"Katselen niin mielelläni sitä", sanoi Bo, "mutta kun se tulee noin
+lähelle, kulkevat kylmät väreet selkääni pitkin."
+
+"Eläimet ovat yhtä omituisia kuin ihmisetkin", huomautti Dale. "Ne joko
+pitävät tahi eivät pidä jostakin. Luullakseni alkaa Tom kiintyä teihin
+ja Pedro näyttää alkavan tuntea mielenkiintoa sisartanne kohtaan.
+Voisin kertoa teille --"
+
+"Missä Bud on?" keskeytti Bo.
+
+"Se nukkuu tahi on maleksinut jonnekin. Kun saan työni tehdyksi, niin
+mihin te, tytöt, haluaisitte sitten ryhtyä?"
+
+"Haluan ratsastaa!" huudahti Bo innoissaan.
+
+"Eikö ruumiinne ole vielä kipeä ja kankea?"
+
+"On kyllä, mutta välipä nyt tällä. Sitäpaitsi, kun oleskelin enoni
+maatilalla lähellä St. Joea, huomasin ratsastamisen aina parantavan
+pakotuksen."
+
+"Varmasti, jos vain voitte sen kestää. Entä sisarenne, mitä hän haluaa
+tehdä?" vastasi Dale kääntyen Heleniin päin.
+
+"Levähdellä, katsella teitä muita ja haaveilla", sanoi Helen.
+
+"Mutta levähdettyänne on teidän ryhdyttävä johonkin", sanoi Dale
+vakavasti. "Teidän on tehtävä jotakin, mitä vain, kunhan ette ole
+joutilaana."
+
+"Miksi?" kysyi Helen hämmästyneenä. "Miksi en saa laiskoitella
+ollessani tässä kauniissa villissä paikassa? Haluaisin vain kuluttaa
+tunnit ja päivät unelmoiden. Voisin tehdä sen."
+
+"Mutta te ette saa. Kului vuosia, ennenkuin opin huomaamaan, miten
+vaarallista se oli minulle. Enkä nytkään pitäisi vielä mistään niin
+paljon kuin siitä. Haluaisin unhottaa työni, lemmikkini, hevoseni ja
+kaiken muunkin saadakseni vain katsella ja unelmoida."
+
+"Katsella ja unelmoida. Tarkoitan kai juuri sellaista. Mutta miksi en
+saa antautua sellaiseen? Miksi en saa ihailla rajattomasti tämän seudun
+kauneutta ja väriloistoa, noita villejä varjoisia rinteitä, harmaita
+kallioita, humisevaa tuulta, veden tuudittavaa kohinaa, noita pilviä
+ja tuota taivasta? Miksi tämä hiljaisuus, yksinäisyys ja kaiken tämän
+suloisuus ovat minulle vaaralliset?"
+
+"Senvuoksi, että se on taantumusta. Haluan antautua sellaiseen kaikista
+mieluimmin, mutta pelkään sitä kumminkin enimmän. Sellainen muuttaa
+juuri miehen yksinäiseksi metsästäjäksi. Ja tuo intohimo voi kasvaa
+niin voimakkaaksi, että se sitoo ihmisen metsiin."
+
+"Kuinka omituista", mumisi Helen. "Mutta se ei voi kuitenkaan
+milloinkaan sitoa minua. Minunhan on elettävä ja täytettävä
+velvollisuuteni ja työni sivistyneessä maailmassa."
+
+Helenistä tuntui, että Dale melkein huomaamattomasti säpsähti
+kuullessaan hänen vakavat sanansa.
+
+"Luonnon tiet ovat omituiset", sanoi hän. "Suhtaudun siihen eri tavalla
+kuin te. Luonto on yhtä voimakas muuttamaan teidät jälleen villiksi
+kuin teillä muissa olosuhteissa on halu tulla sivistyneeksi. Ja jos
+luonto voittaa, näkyvät sen merkit teissä sitä paremmin."
+
+Tämä metsästäjän puhe järkytti Heleniä, mutta virkisti kumminkin
+samalla hänen mieltään.
+
+"Minutko villiksi? Ah ei!" hän huudahti. "Mutta jos sellainen nyt olisi
+mahdollista, niin miten nuo luonnon merkit esiintyisivät?"
+
+"Puhuitte elämäntehtävästänne", vastasi Dale. "Naisen tehtävä on
+synnyttää lapsia. Jokaisen eläinlajin naarailla on ainoastaan yksi
+tehtävä -- jatkaa sukuaan. Ja luonnolla on ainoastaan yksi tehtävä --
+nimittäin enentää voimaa, miehuutta, käyttökelpoisuutta lopullista
+täydellisyyttä kohti, jota ei voida saavuttaa."
+
+"Entä sitten miehen ja naisen sielullinen ja henkinen kehitys, mitä ne
+ovat?" kysyi Helen.
+
+"Molemmat ovat suoranaisia esteitä luonnon tarkoitukselle. Luonto on
+aineellinen. Se tahtoo luoda sellaista, minkä pysyväisyydellä ei ole
+rajoja, mikä elää iankaikkisesti. Se on varmasti luonnon tutkimaton
+tarkoitus."
+
+"Entä sielu sitten?" kuiskasi Helen.
+
+"Ah! Kun puhutte sielusta ja minä puhun elämästä, tarkoitamme kumpikin
+samaa. Ollessanne täällä voimme keskustella asiasta vielä lähemmin.
+Teidän on elvytettävä tietojani."
+
+"Näyttää ainakin siltä kuin minun pitäisi", sanoi Helen hymähtäen.
+Keskustelu oli muuttanut hänet vakavaksi ja miettiväiseksi. "Mutta
+luullakseni uskallan kumminkin ruveta unelmoimaan puiden varjossa."
+
+Bo oli katsellut heitä terävillä sinisillä silmillään.
+
+"Nell, kuluu ainakin tuhat vuotta, ennenkuin sinusta tulee villi",
+sanoi hän. "Mutta minulle riittää viikko."
+
+"Bo, olit jo sellainen ennen lähtöäsi Saint Joesta. Muistat kai vielä
+tuon opettajan, Barnesin, joka sanoi sinua villikissan ja intiaanin
+sekasikiöksi? Hän löi sinua viivoittimella."
+
+"Ei milloinkaan, sillä hypähdin syrjään", sanoi Bo punastunein poskin.
+"Nell, haluan, ettet kerro minun lapsuuden aikojeni tyhmyyksistä."
+
+"Eihän siitä ole vielä kulunut kuin pari vuotta", huomautti Helen
+hämmästyneenä.
+
+"Ehkä ei, mutta olin silloin kumminkin lapsi. Lyön vaikka vetoa --"
+Bo keskeytti äkkiä ja nyökäyttäen päätään taputti hän Tomia selkään
+ja juoksi sitten tiehensä kallion niemekkeen toiselle puolelle. Helen
+seurasi häntä hitaasti.
+
+"Kuulehan, Nell", sanoi Bo, kun Helen saapui heidän pieneen viheriään
+majaansa, "tiedätkö, että tuo metsästäjä kumoo vielä jonkun noista
+sinun teorioistasi?"
+
+"Ehkä. Myönnän hänen hämmästyttävän, ehkäpä loukkaavankin minua",
+vastasi Helen. "Mutta ihmettelen, että hän huolimatta selvästä
+kouluutuksen puutteestaan ei ole raaka eikä karkea. Hän on hyvin
+alkuperäinen."
+
+"Sisko kulta, herää jo! Mies on aivan ihmeellinen. Voit oppia enemmän
+häneltä kuin milloinkaan ennen elämässäsi. Minä ainakin tunnen sen.
+Olen aina vihannutkin kirjoja."
+
+Kun Dale hetkistä myöhemmin ilmestyi näkyviin kantaen muutamia suitsia,
+juoksi Pedro hänen kintereillään.
+
+"Teidän on mielestäni parasta ratsastaa tuolla entisellä hevosellanne",
+sanoi hän Bolle.
+
+"Kuten haluatte. Mutta toivoakseni sallitte minun ratsastaa niillä
+kaikilla vuorotellen."
+
+"Varmasti. Minulla on siellä eräs mustangi, josta varmasti tulette
+pitämään. Mutta se potkii hieman", vastasi Dale poistuen puistoon päin.
+Koira katsoi hänen jälkeensä ja sitten Heleniin.
+
+"Kuule, Pedro, jää tänne minun luokseni", sanoi Helen.
+
+Kuultuaan hänen sanansa käski Dale koiran palata takaisin. Pedro
+tuli kuuliaisesti Helenin luo, mutta arasti ja niin varuillaan kuin
+se ei olisi ollut vielä oikein varma Helenin tarkoituksista. Se oli
+kumminkin ystävällisempi kuin äsken. Helen löysi pehmeän ja mukavan
+paikan auringonpaisteesta juuri puistoa vastapäätä ja sijoittautui
+siihen moneksi toimettomaksi tunniksi. Pedro kiertyi hänen viereensä.
+Dalen pitkä vartalo etäytyi puistoon päin laitumella käyviä hevosia
+kohti. Jälleen hän huomasi peuran niiden joukossa. Kuinka valppaana
+ja liikkumattomana se seisoikaan katsellessaan Dalea! Äkkiä se
+läksi laukkaamaan metsän laitaa kohti. Muutamat hevoset hirnuivat
+ja juoksivat potkien korkealle ilmaan. Kimeät hirnumiset kaikuivat
+selvästi hiljaisuudessa.
+
+"Voi, katsohan toki niitä!" huudahti Bo iloisesti tullen Helenin
+luo. Hän heittäytyi pitkäkseen tuoksuville havunneulasille
+ojentautuen veltosti suoraksi kuin laiska kissa. Hänen joustavassa ja
+miellyttävässä vartalossaan olikin jotakin kissamaista. Hän makasi
+selällään ja katseli puiden oksien välitse.
+
+"Eikö olisikin suurenmoista nyt", mumisi hän haaveillen itsekseen,
+"jos tuo las vegasilainen paimeneni sattuisi jotenkin tulemaan tänne
+ja maanjäristys sulkisi meidät tänne Paratiisiin niin, ettemme ikinä
+pääsisi täältä pois?"
+
+"Bo, mitähän äiti mahtaisikaan sanoa, jos hän vain voisi kuulla nuo
+puheesi?" kysyi Helen hämmästyneenä.
+
+"Mutta, Nell, eikö se olisikin suurenmoista?"
+
+"Kauheatahan sellainen olisi."
+
+"Sinussa ei ole milloinkaan ollut minkäänlaista romanttisuutta,
+Nell Rayner", vastasi Bo. "Tuollaista on kuulemma joskus tapahtunut
+tässä villien paikkojen muodostamassa ihmeellisessä maassa. Sinun ei
+tarvitse väittää vastaan, sillä varmasti on sellaista tapahtunut.
+Ensiksi luolaihmisille, sitten intiaaneille ja viimeiseksi valkoisille.
+Jokainen näkemäni paikka sanoo minulle sen. Nell, saat ehkä katsella
+kuussa asuvia ihmisiä kiikarilla, ennenkuin osaat sellaista
+odottaakaan."
+
+"Olen, Jumalalle kiitos, käytännöllinen ja järkevä."
+
+"Mutta juuri todistelun vuoksi", vastusti Bo leimuavin silmin,
+"otaksukaamme, että sellaista tapahtuisi. Tehdäksesi minulle vain
+mieliksi voit kuvitella, että meidät teljetään tänne Dalen ja tuon
+junasta näkemämme paimenen kanssa. Luovu kaikista toiveista milloinkaan
+päästä täältä pois. Mitä silloin tekisit? Luopuisitko ponnisteluista
+vain riutuaksesi ja kuollaksesi? Vai rupeaisitko taistelemaan elämän ja
+siihen mahdollisesti sisältyvien ilojen vuoksi?"
+
+"Itsensä puolustaminen on ensimmäinen vaisto", vastasi Helen hämmästyen
+vieraita sydämensä sisimmässä liikkuvia tunteita. "Tietysti ryhtyisin
+taistelemaan elämäni puolesta."
+
+"Aivan niin. Mutta todellisuudessa, kun ajattelen asiaa tarkemmin,
+en halua kumminkaan ollenkaan, että sellaista tapahtuisi. Mutta jos
+kumminkin sellaista sattuisi tapahtumaan, kerskailisin siitä."
+
+Heidän keskustellessaan palasi Dale hevosten kanssa.
+
+"Osaatteko panna suitset hevosenne suuhun ja satulan sen selkään?"
+kysyi hän Bolta.
+
+"En. Taitamattomuuteni tunnustaminen hävettää minua."
+
+"Silloin on teidän opittava tuo taito. Tulkaa tänne ja katsokaa, miten
+minä satuloin omani."
+
+Bo katsoi hyvin tarkkaavaisesti, miten Dale irroitti suitset
+hevoseltaan ja sitten hitaasti ja selvästi asetti ne paikoilleen.
+Sitten hän silitteli hevosensa selkää, levitti huopapeitteen ja
+käännettyään sen kaksinkerroin sijoitti hän sen paikoilleen selittäen
+samalla perusteellisesti, millainen sen oikea asento oli. Hän nosti
+satulan maasta erikoisella tavalla pannessaan sen selkään, ja kiinnitti
+vihdoin remmit.
+
+"Koettakaa nyt tekin", sanoi hän.
+
+Helenin arvostelusta päättäen olisi voitu luulla, että Bo oli asunut
+Lännessä koko ikänsä. Mutta Dale pudisti päätään ja pani hänet tekemään
+sen uudestaan.
+
+"No, tuo onnistui jo paremmin. Satula on tietysti teille liian raskas
+saadaksenne sen kunnollisesti paikoilleen. Voitte opetella temppua
+kevyemmällä. Kiinnittäkää suitset nyt sen päähän uudestaan. Älkää
+pelätkö käsiänne. Ei se pure. Pujottakaa kuolaimet sivultapäin. Kas
+niin. Näyttäkää nyt, miten nousette satulaan."
+
+Kun Bo oli päässyt satulaan, lisäsi Dale: "Nousitte nopeasti ja
+kevyesti, mutta sittenkin aivan väärin. Katsokaa minua."
+
+Bon oli uudistettava temppu monta kertaa, ennenkuin Dale oli
+tyytyväinen. Sitten hän käski Bon ratsastaa vähän matkaa. Kun hän oli
+poistunut niin kauaksi, ettei hän voinut kuulla heidän sanojaan, sanoi
+Dale Helenille: "Hänestä tulee pian niin hyvä ratsastaja kuin ankka on
+uija." Sitten noustuaan satulaan ratsasti hän Bon jälkeen.
+
+Kun Helen katseli, miten he ratsastivat, milloin juoksua, milloin
+laukkaa ajaessaan hevosia puiston ympäri, oli hän melko pahoillaan,
+ettei ollut mennyt heidän mukaansa. Vihdoin Bo ratsasti takaisin
+laskeutuakseen satulasta ja heittäytyäkseen pitkäkseen punaisin poskin
+ja loistaen ilosta, epäjärjestykseen mennein hiuksin ja ohimoilta
+kostein kiharoin. Kuinka reippaalta hän näyttikään! Helenin tunteet
+kuohahtelivat nähdessään tämän hämmästyttävän sisarensa sulon,
+notkeuden ja elämänhalun, ja hän tunsi todellista ruumiillista iloa
+hänen läsnäolostaan. Bo lepäsi, mutta hän ei levännyt kauan. Hän nousi
+pian pois leikkimään Budin kanssa. Sitten hän houkutteli kesyn poron
+syömään kädestään. Hän vei Helenin kanssaan poimimaan villejä kukkia
+välittämättä ollenkaan okaiden pistoksista. Sitten lopulta hän nukahti
+niin nopeasti, että se muistutti Heleniä lapsuudesta, tuosta nyt
+ainaiseksi menneestä.
+
+Dale huusi heidät päivälliselle noin neljän korvissa, kun aurinko
+punasi puiston läntistä reunaa. Helen ihmetteli, mihin päivä oli
+mennyt. Tunnit olivat kuluneet nopeasti ja tyynesti tuoden tuskin hänen
+mieleensä ajatustakaan enosta tahi pelkoa pakollisesta olostaan täällä
+tahi otaksumista noiden roistojen mahdollisesta ilmestymisestä tänne,
+joiden luultiin etsivän häntä. Kun hän oli todennut näiden tuntien
+kulun, oli hänellä koskematon ja kuvaamaton tunne siitä, mitä Dale
+oli tarkoittanut tuntien poisunelmoimisella. Tämän paratiisin luonto
+oli vihamielinen hänen tavallisille ajatuksilleen. Hänestä tuntuivat
+nämä uudet ajatukset valtaavilta, mutta kun hän koetti nimittää
+niitä, tiesi hän ainoastaan tunteneensa. Syödessä oli hän tavattoman
+hiljainen. Hän näki Dalen huomaavan sen ja koettavan huvittaa häntä ja
+kiinnittää hänen tarkkaavaisuutensa johonkin. Hän onnistuikin, mutta
+Helen ei halunnut näyttää sitä hänelle. Hän harhaili yksinään kuusten
+juurella olevalle paikalleen. Bo meni kerran hänen ohitseen ja huudahti
+kiusoittavasti:
+
+"Mutta, Nell, sinähän olet muuttua romanttiseksi!"
+
+Ei milloinkaan Helenin elämässä ollut iltatähden kauneus tuntunut niin
+viehättävältä, hämärä niin liikkuvalta ja varjoisalta ja pimeys niin
+yksinäisyydellä ladatulta. Siihen oli syynä tämä ympäristö -- villien
+susien surullinen ulvonta, putouksen kohina, tämä metsien mies ja nämä
+tavattoman alkuperäiset olot, joihin hän oli laatinut kotinsa.
+
+Seuraavana aamuna, kun hänen tarmonsa oli jo palautunut, oli Helen
+mukana, kun Bota opetettiin suitsittamaan ja satuloimaan hevosia ja
+ratsastamaan. Bo ratsasti kumminkin niin nopeasti ja kovasti, ettei
+Helen voinut pysyä hänen mukanaan. Ja Dale, ollen innostunut ja
+huvitettu, mutta kumminkin levoton, kulutti suurimman osan ajastaan
+Bon seurassa. Senvuoksi joutuikin Helen ratsastelemaan kaikkialla
+laaksossa yksinään. Hän hämmästyi sen suuruutta, koska se melkein
+miltä suunnalta tahansa katsottuna näytti hyvin pieneltä. Ilma petti
+hänet. Kuinka selvästi hän voi nähdäkään! Ja hän alkoi arvostella
+etäisyyksiä telttojen esineiden perusteella. Puiston toisessa päässä
+laitumella oleva hevonen näytti todellakin hyvin pieneltä. Siellä ja
+täällä kohtasi hän pieniä, tummia ja vuolaita puroja, joiden vesi
+oli hyvin kirkasta ja merenpihkan väristä ja jotka olivat melkein
+piilossa korkeassa ruohossa. Ne virtasivat kaikki samalle suunnalle
+yhtyen lopulta suuremmaksi puroksi, joka nähtävästi katosi läntisessä
+päässä olevien kallioiden alle ja pursusi sitten jälleen näkyviin
+kapeissa solissa. Kun Dale ja Bo tulivat hänen luokseen kerran, sai hän
+hämmästyksekseen kuulla Dalelta, että tuo puro katosi muutamaan kallion
+reikään ja ilmestyi jälleen näkyviin vuorten toisella puolella. Dale
+aikoi opastaa heidät joskus sen muodostamalle järvelle.
+
+"Vuorienko yli?" kysyi Helen muistaen jälleen, että äänen oli pidettävä
+itseään pakolaisena. "Onko turvallista poistua piilopaikastamme?
+Unhotan niin usein miksi olemme täällä."
+
+"Olisimme paremmin piilossa siellä kuin täällä", vastasi Dale.
+"Tuonpuoleiseen laaksoon voidaan päästä ainoastaan tuon vuoren yli.
+Älkää olko ollenkaan huolissanne, että teidät löydettäisiin. Kerroinhan
+teille jo, että Roy Beeman pitää Ansonia ja tämän miehiä silmällä. Roy
+pysyttelee kyllä heidän ja meidän välillämme."
+
+Helen tyyntyi, vaikka hänen mielensä takimmaisessa sopukassa aina
+olikin pelon tunne. Huolimatta siitä päätti hän kumminkin käyttää
+tilaisuutta niin paljon hyväkseen kuin suinkin. Bon seura kannusti
+-- Helen kuluttikin senvuoksi lopun päivästä ratsastamalla ja
+seurailemalla sisartaan.
+
+Seuraava päivä ei ollut enää niin kova Helenille. Toimeliaisuus, lepo,
+syöminen ja nukkuminen muodostuivat hänelle ihmeellisiksi uusiksi
+nautinnoiksi. Hän ei ollut todellakaan milloinkaan tiennyt niiden
+voivan olla sellaisia ilonaiheita. Hän ratsasti ja käveli, hän kiipeili
+hieman ja torkkui puunsa juurella, hän auttoi Dalea ruoan laitossa,
+ja kun yö saapui, ei hän tuntenut enää itseään. Tämä tosiasia ahdisti
+häntä epämääräisissä syvissä unissa. Herättyään unhotti hän kumminkin
+päätöksensä tutkia itseään. Sekin päivä meni menojaan. Ja monta muuta
+päivää meni yhtä nopeasti, ennenkuin hän mukaantui tilanteeseen,
+jonka hän täydellä syyllä voi uskoa saattavan kestää viikkoja, ehkäpä
+kuukausiakin.
+
+Iltapäivä oli Helenille rakkain osa päivästä. Auringonnousu oli
+kyllä virkistävä ja kaunis, aamu tuulinen ja tuoksuva, auringonlasku
+oli rusottava ja viehättävä, hämärä surullinen ja muuttuvainen, ja
+yö tuntui äärettömän miellyttävältä tähtineen, hiljaisuuksineen ja
+unineen, mutta iltapäivä, jolloin ei mikään muuttunut, jolloin kaikki
+oli tyyntä ja jolloin aika tuntui pysähtyneen paikoilleen, oli hänen
+hetkensä ja hänen lohdutuksensa.
+
+Erään sellaisen kuluessa oli hän leirissä yksinään. Bo oli
+ratsastamassa. Dale oli kiivennyt vuorille katsomaan, näkyisikö mitään
+epäilyttäviä jälkiä tahi nuotion savua. Budia ei näkynyt missään eikä
+muitakaan Dalen lemmikeistä. Tom oli kiivennyt jollekin aurinkoiselle
+penkereelle, jossa se voi paistattaa päivää samalla tavalla kuin sen
+villitkin veljet tekevät. Pedroa ei oltu nähty vuorokauteen, seikka,
+joka hyvin pahoitti Helenin mieltä. Hän oli kumminkin unhottanut sen
+ja hämmästyikin senvuoksi kovin nähdessään sen nilkuttavan leiriin
+kolmella jalalla.
+
+"No, Pedro, oletko ollut tappelemassa? Tule heti tänne!" huusi Helen.
+
+Koira ei näyttänyt kumminkaan syylliseltä. Se nilkutti Helenin luo ja
+ojensi tälle oikean etujalkansa. Tarkoituksesta ei voitu erehtyä. Helen
+tutki tuon loukkautuneen jäsenen ja löysikin pian varpaiden välistä
+simpukan kuorta muistuttavan palasen, joka oli tunkeutunut syvälle
+lihaan. Haava oli ajettunut, verinen ja selvästi hyvin tuskallinen.
+Pedro vinkui. Helenin oli ponnistettava kaikki sormiensa voimat
+saadakseen sen irroitetuksi. Silloin Pedro ulvoi, mutta näytti heti
+kiitollisuuttaan nuolemalla hänen kättään. Helen hautoi sen jalkaa ja
+sitoi sen.
+
+Kun Dale palasi, kertoi Helen tapauksen hänelle ja näyttäessään hänelle
+kuoren kappaletta hän kysyi: "Mistä tällainen on näille maille eksynyt?
+Onko noissa vuorissa simpukankuoria?"
+
+"Tämä seutu on kerran ollut veden alla", vastasi Dale. "Olen löytänyt
+täältä sellaisia esineitä, että ihmettelisitte, jos saisitte nähdä ne."
+
+"Vedenkö alla?" toisti Helen. Oli aivan toista lukea tuommoisesta
+omituisesta tosiasiasta, toista todeta sellaisten olojen vallinneen
+näiden ilmavien huippujen keskellä. Dale näytti hänelle aina jotakin
+tahi puhui jostakin sellaisesta, joka hämmästytti häntä.
+
+"Katsokaahan tuonne", sanoi hän muutamanakin päivänä. "Mitä tuo pieni
+haapametsikkö teille kertoo?"
+
+He olivat puiston tuonnimmaisessa päässä ja lepäsivät juuri erään
+kuusen juurella. Metsä ulottui täällä puistoon asti mutkittelevine
+kuusi- ja haapaniemekkeineen. Tuo pieni haaparyhmä ei eronnut ollenkaan
+sadoista muista samanlaisista.
+
+"Ei juuri mitään erikoista", vastasi Helen epäröiden, "Tuohan on vain
+pieni metsikkö, jossa on muutamia pienempiä ja muutamia suurempia
+puita, mutta ei ainoatakaan kookasta. Mutta se on kaunis tuulessa
+lepattavine viheriöine ja kellertävine lehtineen."
+
+"Eikö se tuo mieleenne millään tavalla taistelua?"
+
+"Taisteluako? Ei ollenkaan!"
+
+"Mutta kumminkin on se hyvä esimerkki, miten metsissäkin taistellaan,
+riidellään ja ollaan itsekkäitä", sanoi Dale. "Tulkaa nyt mukaani, te
+ja Bo, niin näytän teille mitä tarkoitan."
+
+"Tule mukaamme, Nell!" huusi Bo innostuneena. "Hän aikoo avata silmäsi
+hieman enemmän."
+
+Helen ei ollut ollenkaan vastahakoinen seuraamaan heitä tuohon pieneen
+haapametsikköön.
+
+"Näitä on tässä suunnilleen sata kappaletta", sanoi Dale. "Kuuset
+varjostavat niitä melko hyvin, mutta ne saavat kumminkin auringonvaloa
+idästä ja etelästä. Kaikki nämä pienet puut ovat kasvaneet samasta
+siemenestä ja ovat samanikäisiä. Niiden joukossa on neljä kymmenen
+jalan korkuista ja käsivarteni paksuista puuta, Tässä on muudan vielä
+suurempi. Katsokaa, miten se on täynnä lehtiä, miten se on muita paljon
+korkeampi, lukuunottamatta noita neljää sen vieressä kasvavaa, joita
+se on vain hieman pitempi. Ne kasvavat kaikki hyviä likekkäin, kuten
+näette. Useimmat niistä eivät ole peukaloani paksumpia. Katsokaa,
+miten vähän niissä on oksia, joista ei ainoakaan ole juuressa. Niissä
+on hyvin vähän lehtiäkin. Näette kai, miten oksat ojentautuvat itää
+ja etelää kohti ja miten lehdet tietysti ovat myöskin sinne päin?
+Katsokaa miten toisen puun oksa työntää toisen puun oksan syrjään. Tuo
+on taistelua auringonvalon saamiseksi. Tässä on pari kolme kuivunutta
+puuta. Minä voin nykäistä ne maasta. Katsokaa nyt niiden juurille.
+Täällä on viiden, neljän ja vain jalan korkuisiakin puita. Katsokaa,
+miten kalpeita, hentoja, hauraita ja sairaita ne ovat. Ne saavat liian
+vähän auringonvaloa osakseen. Ne syntyivät samalla kertaa kuin nuo
+muutkin puut, mutta ne eivät lähteneet kasvamaan samaa vauhtia. Asema
+noilla toisilla on ehkä edullisempi."
+
+Dale kuljetti tyttöjä metsikön ympäri vilkastuttaen esitystään
+kädenliikkeillä. Hän näytti hyvin vakavalta.
+
+"Ymmärrätte kai nyt niiden taistelevan veden ja auringonvalon
+saamiseksi, mutta pääasiallisesti kumminkin auringonvalon, sillä
+silloin kun lehdet saavat tarpeekseen auringonvaloa, kasvavat puu ja
+sen juuret tarpeeksi saadakseen tarvittavan kosteuden. Varjo merkitsee
+kuolemaa -- hidasta kuolemaa useimmille puille. Nämä pienet haavat
+taistelevat sijasta saadakseen aurinkoa, ja taistelevatkin säälittä. Ne
+työntävät ja taivuttavat toisiensa oksia sivulle ja tukahduttavat ne.
+Ehkä vain noin puolet noista haavoista jäävät elämään muodostaakseen
+tuollaisen suuremman ryhmän kuin nuo täysikasvaneet puut tuolla.
+Tämä vuosi suosii ehkä tätä suurta vesaa ja seuraava tätä. Muutamat
+edulliset vuodet suovat jollekin vallan muiden yli. Mutta se ei ole
+kumminkaan milloinkaan varma tuosta vallastaan. Ja elleivät tuulet,
+myrskyt tahi joku voimakkaasti kasvava kilpailija tapa sitä, kuolee se
+ennemmin tahi myöhemmin vanhuuttaan. Sillä tuo taistelu ei milloinkaan
+lopu. Mikä on merkityksellistä näille haavoille, on merkityksellistä
+metsän kaikille muillekin puille, sanalla sanoen metsän kaikelle
+kasvillisuudelle. Kaikkein ihmeellisimmältä minusta tuntuu niiden
+elämän sitkeys."
+
+Seuraavana päivänä näytti Dale huomattavamman esimerkin tällaisesta
+luonnon salaperäisyydestä. Hän opasti heitä ratsain muutamalle tiheää
+metsää kasvavalle ikiviheriälle rinteelle kiinnittäen heidän huomionsa
+aina tämän tästä erilaisiin kasveihin, kunnes he saapuivat kukkulan
+laelle, jossa kasvoi vain surkastuneita ja kääpiömäisiä puita. Puurajan
+laidassa näytti hän heille erästä kyhmyistä ja väärää kuusta, joka
+näytti aikoinaan olleen kaunis puu, mutta joka oli nyt taipunut ja
+myrskyjen pieksämä melkein paljaine samalle suunnalle ojentautuvine
+oksineen. Puu toimitti siinä vahdin virkaa. Se kasvoi yksinään ja
+siinä oli hyvin vähän viheriää. Sen vääntyneessä rungossa oli jotakin
+surullista. Mutta se oli vielä elinvoimainen ja voimakas. Sillä ei
+ollut kilpailijoita auringonpaisteesta eikä kosteudesta. Sen vihollisia
+olivat vain lumi ja tuulet, kylmyys ja sen korkea asema.
+
+Helenistä tuntui todettuaan tuon ja ymmärrettyään Dalen tarkoituksen
+sellainen yhtä surulliselta kuin ihmeelliseltäkin, yhtä salaperäiseltä
+kuin viehättävältäkin. Tällä hetkellä tunsi Helen sydämessään elämän
+kovuutta ja suloisuutta, sen aiheuttamaa tuskaa ja iloa. Nämä
+oudot tosiseikat tulisivat opettamaan häntä ja muuttamaan hänet
+toisenlaiseksi. Ja vaikka ne järkyttivätkin häntä, lausui hän ne
+kumminkin tervetulleiksi.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+"Aion ratsastaa sinulla, vaikka katkaisisinkin siinä yrityksessä
+selkäni!" huohotti Bo puiden sormikoitua nyrkkiään harmaalle ponille.
+
+Dale seisoi siinä lähellä hymyillen hyväntahtoisesti. Helen oli
+kuulomatkan päässä katsellen heitä puiston päästä, mutta hän oli
+niin herpautunut ja peloissaan, ettei hän voinut käskeä Bota
+lopettamaan. Tuo pieni hauska poni oli kaunis, siro ja nopea pitkine
+mustine harjoineen ja häntineen ja valppaine päineen. Sen selkään
+oli kiinnitetty huopapeite, mutta ei satulaa. Bo piteli kiinni
+nuorasta, joka oli kiinnitetty ponin turvan ympärille solmittuun
+surmansilmukkaan. Bolla ei ollut nuttua, hänen puserollaan oli
+ruohonkorsia ja siemeniä, ja se oli auennut selästä, hänen tukkansa
+hulmusi valloillaan, toisessa poskessa oli likaa ja ehkä hieman
+vertakin ja toinen oli punavalkoinen, hänen silmänsä säkenöivät, hiki
+helmeili hänen otsallaan ja posketkin näyttivät kosteilta. Hän alkoi
+vetää nuorasta koettaessaan lähestyä tuota tulista ponia, jolloin hänen
+solakka vartalonsa jännittyi notkeasti ja voimakkaasti.
+
+Bo oli joutunut tappiolle hellimässään itsepäisessä kunnianhimossa
+ratsastaa Dalen ponilla, ja hän oli raivoissaan. Poni ei näyttänyt
+ollenkaan vikurilta eikä ilkeältä. Mutta se oli vireä, vallaton ja
+kujeileva ja oli heittänyt Bon selästään maahan kuusi kertaa. Bon
+tappiot tapahtuivat puiston päässä, missä paksu sammal ja ruoho
+tarjosivat pehmeitä putoamispaikkoja. Se tarjosi samalla huonon
+jalkojen sijan poniraukallekin, jolla sellaisesta oli selvästi
+paljon haittaa. Dale ei ollut pannut suitsia sen suuhun, koska
+sitä ei oltu sellaisiin opetettu, ja vaikka Bon olikin vaikeampi
+ratsastaa sillä satulatta, oli vahingoittumisen vaara kumminkin
+samalla pienempi. Bo oli aloittanut vakavasti ja innokkaasti hellien
+ja taputellen mustangia, jonka hän oli ristinyt "Poniksi". Hän oli
+selvästi odottanutkin jonkunlaista seikkailua, mutta hänen hymyilynsä
+ja päättäväiset kasvonsa olivat kumminkin ilmaisseet luottamusta
+kokeen onnistumiseen. Poni oli seisonut hiljaa Bon noustessa sen
+selkään, mutta sitten se oli hyppinyt ja potkinut, kunnes Bo oli
+lentänyt maahan. Jokaisen putoamisen jälkeen oli Bo hymyillyt
+vähemmän luottavaisesti mutta uhmaavammasti, kunnes nyt Lännen
+intohimo saada hevonen kesytetyksi sai hänet äkkiä valtoihinsa. Se ei
+ollut enää leikkiä eikä hurjien sirkustemppujen näyttämistä Helenin
+peloittamiseksi ja Dalen ihastuttamiseksi. Asia oli nyt muuttunut
+kokonaan Bon ja Ponin väliseksi riitakysymykseksi.
+
+Poni nousi pystyyn, heitteli päätään ja pieksi ilmaa etujaloillaan.
+
+"Vetäkää se jaloilleen!" huusi Dale.
+
+Bo ei ollut kyllä tarpeeksi raskas, mutta hänellä oli voimia ja
+vedettyään aikansa tarmokkaasti saikin hän Ponin jaloilleen.
+
+"Pitäkää nyt kovasti kiinni ja koettakaa lähestyä sitä muuttelemalla
+käsiänne. Hyvä! Ette tunnu ollenkaan pelkäävän sitä. Se huomaa sen.
+Pitäkää se nyt siinä paikassa, taputelkaa sitä ja sanokaa aikovanne
+ratsastaa sillä. Sitten kuin se ei enää vapise, tarttukaa sen harjaan
+ja hypätkää sen selkään kahareisin. Puristakaa sitten jalkanne niin
+lujasti sen ympärille kuin suinkin ja antakaa mennä!"
+
+Ellei Helen olisi niin pelännyt Bon vuoksi, olisivat hänen muut
+tunteensa riemastuttaneet häntä. Kylmiä väreitä kulki hänen selässään,
+kun Bo vikkelästi ja taitavasti keikautti itsensä Ponin selkään ja
+suoristautui uhmaavasti huudahtaen. Poni taivutti päänsä, yhdisti
+jalkansa yhdellä hyppäyksellä ja alkoi potkia. Bo ennätti mukautua sen
+tahtiin tällä kertaa eikä pudonnut maahan.
+
+"Te ratsastatte sillä!" huusi Dale. "Puristakaa nyt kovasti polvillanne
+ja lyökää sitä turpaan nuorallanne. Kas niin. Jatkakaa siten, niin
+saatte sen pian valtoihinne."
+
+Mustangi laukkasi sinne tänne Dalen ja Helenin läheisyydessä heittäen
+kavioillaan ruohoa ja sammalia ilmaan. Se lennätti Bon monta kertaa
+korkealle ilmaan, mutta Bo putosi jälleen takaisin sen selkään ja
+piteli niin lujasti kiinni jaloillaan, ettei se voinut heittää häntä
+maahan. Äkkiä se nosti päänsä pystyyn ja läksi hurjasti laukkaamaan.
+Dale vastasi Bon riemuhuutoon. Mutta Poni ei ennättänyt juosta
+pitemmälti kuin noin viisikymmentä jalkaa, kun se kompastui ja kaatui
+heittäen Bon päänsä yli kauaksi kentälle. Onneksi onnettomuudessa
+-- Dale sanoi sitä jälkeenpäin oikein hyväksi onneksi -- lensi Bo
+kumminkin muutamaan vetelään paikkaan sellaisella voimalla, että hän
+liukui monta metriä suullaan tuossa märässä mutaisessa sammalikossa.
+
+Helen huudahti ja juoksi eteenpäin. Bo oli juuri pääsemäisillään
+polvilleen, kun Dale saapui paikalle. Hän auttoi Bon jaloilleen ja
+puoleksi kantoi, puoleksi talutti hänet pois tuosta vetelästä paikasta
+Tyttöä ei voitu ollenkaan tuntea, sillä tuo musta tippuva rapa oli
+tahrinut hänet päästä jalkoihin asti.
+
+"Ah, Bo, loukkaannuitko?" huudahti Helen.
+
+Mutta Bon suu oli selvästi aivan täynnä rapaa.
+
+"Hyi! Mitä? Minäkö?" syleksi hän. "Loukkautunutko? En! Ettekö
+huomanneet, mihin putosin? Dale, tuo hurjimus ei onnistunut sittenkään
+heittämään minua selästään. Se kompastui, jolloin lensin sen pään yli."
+
+"Aivan niin. Ratsastitte sillä todellakin. Lopulta se kompastui ja
+heitti teidät peninkulman päähän", vastasi Dale. "Onneksi putositte
+tuohon lätäkköön."
+
+"Onneksiko? Suuni ja silmänihän ovat täynnä rapaa. Voi, olen aivan
+mudan peitossa. Sääli kaunista uutta ratsastuspukuani!"
+
+Bon äänestä voitiin kuulla, että hän oli purskahtamaisillaan itkuun.
+Kun Helen huomasi, ettei Bo ollut loukkautunut, alkoi häntä naurattaa,
+sillä Bo oli niin hullunkurisen näköinen, ettei hän muistanut sellaista
+milloinkaan nähneensä.
+
+"Nell Rayner, nauratko sinä minulle?" kysyi Bo hyvin hämmästyneenä ja
+vihaisesti.
+
+"Kuinka minä nyt sinulle nauraisin, Bo. Voit kai nähdä, että olen aivan
+totinen?"
+
+"Nähdäkö? Houkka, silmänihän ovat täynnä mutaa!" tiuskaisi Bo.. "Mutta
+minä kuulen ja kyllä minä sinulle vielä näytän."
+
+Dale nauroi myöskin, mutta äänettömästi, eikä Bo, ollen sokea juuri
+silloin, voinut sitä huomata. Keskustellessaan olivat he vähitellen
+päässeet asuntoonsa saakka.
+
+Helen heittäytyi pitkäkseen ja nauroi sydämellisemmin kuin milloinkaan
+ennen, ja kun Helen unhotti arvokkaisuutensa niin kokonaan, että hän
+kieriskeli maassa, oli asia todellakin nauramisen arvoinen. Dalenkin
+suuri ruumis vapisi, kun hän haettuaan pyyheliinan ja kasteltuaan
+sen lähteessä alkoi sillä pyyhkiä mutaa Bon kasvoista. Mutta se ei
+riittänyt. Bo halusi päästä lähteen vierelle, johon hän polvistui,
+pesten aluksi silmänsä ja sitten kasvonsa ja lopuksi sotkeutuneet
+kiharansa.
+
+"Tuo mustangi ei taittanut kumminkaan niskaani, vaikka se onnistuikin
+tahrimaan kasvoni rapaan. Mutta kyllä minä vielä sille näytän", mumisi
+hän noustessaan. "Olkaa hyvä ja antakaa tuo pyyheliina minulle nyt.
+Kuulkaahan, Milt Dale, uskallatteko nauraa minulle?"
+
+"Suokaa minulle anteeksi, Bo. Minähän vain --" Dale laahusti nyt
+tiehensä pidellen kylkiään.
+
+Bo katsoi hänen jälkeensä ja sitten Heleniin.
+
+"Luullakseni nauraisitte, vaikka mustangi olisi potkinut minut
+palasiksi ja tappanut", sanoi hän. Mutta sitten hän lauhtui. "Voi
+minun kaunista ratsastuspukuani! Se on todellakin kamalassa kunnossa!
+Olen totisesti hirveän näköinen. Nell, minä ratsastin kumminkin tuolla
+villillä ponilla -- tuolla hurjimuksella. Ratsastin sillä, ja se
+riittääkin minulle. Koeta sinäkin ja naura sitten niin paljon kuin
+haluat. Hullunkurisen näköistä se mahtoi ollakin. Mutta jos haluat
+päästä jälleen suosiooni, niin auta minua pukuni puhdistamisessa."
+
+Samana iltana myöhään kuuli Helen Dalen kutsuvan ankarasti Pedroa. Hän
+tuli hieman levottomaksi, mutta kun ei mitään kummempaa tapahtunut,
+nukkui hän jälleen. Aamiaista syötäessä selitti Dale:
+
+"Pedro ja Tom olivat levottomia viime yönä. Luultavasti liikuskelee
+noilla harjanteilla muutamia panttereita. Kuulin niiden kiljuvankin."
+
+"Kiljuvanko?" kysyi Bo uteliaasti.
+
+"Niin, ja jos joskus kuulette pantterin kiljuvan, niin luulette
+varmasti jonkun naisen huutavan kuolemantuskissa. Puuman vaikeroiminen,
+kuten Roy sitä nimittää, on metsien äänistä villein. Susi ulvoo
+silloin kun se on suruissaan ja nälissään, mutta puuma vaikeroi kuin
+kuolemaisillaan oleva ihminen. Satuloikaamme hevoset ja ratsastakaamme
+sinne katsomaan. Ehkä Pedro onnistuu ajamaan sen puuhun. Bo, jos se sen
+tekee, niin uskallatteko ampua sen?"
+
+"Varmasti", vastasi Bo suu täynnä ruokaa.
+
+Siitä johtui, että he läksivät pitkälle, hitaalle ja jyrkälle
+ratsastusretkelle tiheään kuusikkoon. Helen piti matkasta sitten kun
+he saapuivat kukkuloille. He eivät tulleet kumminkaan milloinkaan
+sellaiseen paikkaan, jossa hän olisi voinut lisätä nautintoaan
+katselemalla kaukaa siintäviä seutuja. Dale opasti heitä ylös harjuille
+ja niiltä alas, ja lopulta melkein yhtä mittaa alas, kunnes alkoi
+näkyä harvempaa metsää kasvavia harjuja, niiden välisiä niittyjä ja
+auringonpaisteessa kimaltelevia jokia.
+
+Dalen oli pakko useammasti kuin kerran kutsua Pedro tiukasti takaisin.
+Koira vainusi nimittäin riistaa.
+
+"Tässä on muudan vanha tappopaikka!" sanoi Dale pysähtyen erääseen
+kohtaan, jossa kuusten juurella oli vaalenneita luita. Vaaleanharmaita
+karvatukkoja oli vielä siellä täällä.
+
+"Minkähän elukan jäännöksiä nuo ovat?" kysyi Bo.
+
+"Hirven tietysti. Pantteri on tappanut ja syönyt sen tuossa jolloinkin
+viime syksynä. Katsokaa, miten kallokin on murskaantunut. En kumminkaan
+voi sanoa, onko pantteri sen tehnyt."
+
+Heleniä värisytti. Hän muisti DaIen omistaman kesyn peuran. Kuinka se
+olikaan kaunis, miellyttävä ja hyväilyille altis!
+
+He ratsastivat nyt metsästä muutamalle ruohoiselle niitylle, jota
+kallionlohkareet ja jonkunlaiset viheriät pensaat reunustivat. Pedro
+rupesi haukkumaan, jota ei Helen ollut ennen kuullut sen tekevän. Sen
+niskakarvat nousivat pystyyn ja Dalen oli pakko komentaa sitä ankarasti
+pysymään taempana. Sitten laskeutui Dale satulasta.
+
+"Pedro, sinun on pysyttävä syrjässä!" määräsi hän. "Lasken sinut sitten
+taasen pian menemään. Tytöt, saatte pian nähdä jotakin, mutta pysykää
+satulassa."
+
+Koiran seuratessa häntä jännitettynä ja muristen käveli Dale niityn
+päässä sinne tänne. Äkkiä hän pysähtyi muutamalle pienelle kummulle ja
+viittasi tyttöjä tulemaan sinne.
+
+"Katsokaas, miten ruoho on painettu maahan sievästi tässä ympyrän
+muotoisessa alassa", sanoi hän viitaten. "Se on pantterin työtä. Se on
+maannut siinä kyyrysillään tänä aamuna vahtien poroa. Tulkaa nyt, niin
+katsotaan, voimmeko seurata sen jälkiä."
+
+Dale kumartui nyt tutkimaan ruohoa pitäen samalla Pedroa kiinni. Äkkiä
+hän suoristautui leimuavin silmin.
+
+"Tästä se on hypännyt."
+
+Helen ei kumminkaan nähnyt mitään merkkiä, josta Dale sen oli voinut
+päättää. Metsien mies astui pitkän askeleen ja sitten toisen.
+
+"Tässä paikassa on pantteri iskenyt kyntensä poron selkään. Onpa se
+ollut aika loikkaus. Katsokaa noita poron kavioiden syviä jälkiä!" Dale
+taivutti ruohon syrjään näyttääkseen tytöille poron tekemiä tummia,
+syviä ja tuoreita jälkiä, selvästi toivottoman ponnistuksen aiheuttamia.
+
+"Seuratkaa nyt minua", sanoi Dale kävellen nopeasti. "Saatte varmasti
+nähdä piakkoin jotakin. Poro on laukannut tästä kantaen pantteria
+selässään."
+
+"Mitä!" huudahti Bo uskomatta korviaan.
+
+"Poro on juossut tuosta kantaen pantteria selässään. Todistan sen
+teille. Tulkaa nyt vain. Pedro, sinun on pysyttävä luonani. Tytöt, nämä
+jäljet ovat aivan tuoreita." Dale jatkoi matkaansa taluttaen hevostaan
+ja viitaten silloin tällöin ruohokkoon. "Kas tuolla. Näettekö? Nämä
+ovat karvoja." Helen huomasi muutamia harmaita karvatukkoja maassa ja
+luuli myöskin näkevänsä pieniä ja tummia pilkkuja ruohikossa, jossa
+joku eläin oli juuri äsken juossut. Dale pysähtyi nyt kokonaan. Kun
+Helen saapui paikalle, oli Bo jo siellä ja he molemmat katselivat
+poljettua ruohikkoa. Heleninkin tottumattomat silmät voivat nähdä siinä
+tapahtuneen taistelun. Vaaleanharmaita karvatukkoja oli kaikkialla
+maassa. Helenin ei tarvinnut nähdä enempää, mutta Dale viittasi
+tyynesti muutamaan vesilammikkoon ja sanoi:
+
+"Pantteri kaatoi poron tuohon ja tappoi sen siihen. Luultavasti
+katkaisi se porolta niskan. Poro laukkasi sata metriä pantteri
+selässään. Katsokaa, tuossa on jälki, jota pitkin pantteri on laahannut
+poron pois."
+
+Ruohokossa oli todellakin aivan selvä ura.
+
+"Tytöt, saatte nähdä tuon poron hyvin pian", sanoi Dale mennen
+eteenpäin. "Tuo teko on juuri tehty, ainoastaan muutamia minuutteja
+sitten."
+
+"Kuinka voitte sen tietää?" kysyi Bo.
+
+"Näen sen ruohosta. Pantterin kuljettaessa poroa pois painui se maahan,
+mutta nyt se alkaa nousta jälleen."
+
+Dale kumartui seuraavan kerran niityn toisessa päässä muutaman kuusen
+juurelle, jolla oli hyvin pitkät laajalle ulottuvat oksat. Kun Helen
+katsoi Pedroa, rupesivat hänen suonensa sykkimään nopeammasti. Se
+koetti hurjasti riistäytyä irti. Helen katsoi peläten sinnepäin,
+jonne Dale viittasi, odottaen näkevänsä pantterin. Mutta sen sijaan
+huomasikin hän maahan isketyn poron, jonka kieli oli ulkona suusta,
+silmät elottomat ja nahka verinen.
+
+"Tytöt, pantteri kuuli tulomme ja poistui. Se ei ole kumminkaan
+kaukana", sanoi Dale kumartuen tarkastamaan poron päätä. "Tämä on
+vielä aivan lämmin. Sen niska on poikki. Katsokaa pantterin hampaiden
+ja kynsien jälkiä. Tämä on naaras. Älkää nyt arastelko, tytöt. Tämä
+on hyvin tavallinen tapaus metsien elämässä. Katsokaa, miten sievästi
+pantteri on nylkenyt sen nahan. Minäkään en olisi voinut tehdä sitä
+paremmin. Se alkoi juuri syödä sitä silloin kun se kuuli tulomme."
+
+"Millainen kauhistuttava teko! Raadon katseleminen tekee minut
+sairaaksi!" huudahti Helen.
+
+"Tämä on vain luontoa", sanoi Dale vaatimattomasti.
+
+"Tappakaamme tuo pantteri", lisäsi Bo.
+
+Vastauksen asemesta tarkasti Dale nopeasti hevosten satulavyöt ja huusi
+sitten noustessaan selkään koiralle:
+
+"Etsi se käsiimme, Pedro."
+
+Koira kiisi metsään kuin nuoli.
+
+"Ratsastakaa nyt aivan kintereilläni!" huudahti Dale kääntäen hevosensa.
+
+"No, annetaan mennä sitten!" karjaisi Bo hurjana ilosta ja pani
+hevosensa laukkaamaan.
+
+Helen kiihoitti hevosensa heidän jälkeensä ja he kiisivät niityn
+kulmauksen poikki metsään. Pedro juoksi suoraan kuono korkealla ilmassa
+ja haukahteli silloin tällöin. Se poikkesi metsään Dalen seuratessa sen
+kintereillä. Helenillä oli muudan Dalen parhaimmista hevosista, mutta
+se vaikutti tuskin ollenkaan asiaan, koska toiset alkoivat enentää
+vauhtiaan. Metsä oli niin aukeata, että siellä oli hyvä ratsastaa.
+Bon hevonen juoksi siellä yhtä nopeasti kuin aukealla niitylläkin.
+Sellainen peloitti Heleniä ja hän huusi Bolle, että tämä hillitsisi
+hevostaan, mutta hänen huutonsa kaikuivat kuuroille korville. Bo
+halusi näyttää rohkeuttaan huolimatta ollenkaan olla varovainen. Äkkiä
+kuuluivat metsästä Dalen rohkaisevat huudot tyttöjen opastamiseksi
+hänen jäljilleen. Heleninkin hevoseen tarttui takaa-ajon aiheuttama
+kiihko. Se tavoitti hieman Bon hevosta ja hypähteli kaatuneitten
+puunrunkojen yli -- parinkin yli samalla kertaa. Helenin mieli
+kiihoittui omituisesti tavalla, jonka aiheuttama jännitys oli hänelle
+aivan outo. Kumminkin hänen luonnollinen pelkonsa ja hänen järkensä
+ilmoitus tämän ratsastuksen tarpeettomasta vaarasta sekoittuivat
+näihin hänen riemunpuuskiinsa. Hän koetti muistaa Dalen neuvot, miten
+oksia ja lehviä on väistettävä ja miten polvia on koukistettava,
+etteivät ne kolahtelisi puihin. Hän onnistuikin siten väistämään
+muutamia peloittavasti lähellä olevia oksia. Hän sai kumminkin lyönnin
+ja sitten toisen kovemman, joka heitti hänet satulasta, mutta hän
+jatkoi vain ratsastusta itsepäisesti ja jatkettuaan siten pitkälti
+melko aukeassa metsässä löi muudan kauaksi ulottuva kuusenoksa häntä
+kipeästi kasvoihin. Bo onnistui väistämään tuuman verran muudatta lujaa
+haarukkaa, joka varmasti olisi katkaissut hänet kahtia. Sekä Pedro että
+Dale olivat jo näkymättömissä. Sitten Helen, kun hän huomasi alkavansa
+jäädä jäljelle Bostakin, tunsi, että hän mieluummin antautuu vieläkin
+suurempaan vaaraan kuin jättäytyy jälkeen eksyäkseen metsään. Senvuoksi
+hoputti hän hevostaan. Dalen huudot kuuluivat etäisyydestä. Hänestä
+tuntui nyt viehättävämmältä seurata toisia äänen mukaan. Tuuli ja
+vauhti ottivat kovasti vastaan. Ilma oli aivan täynnä pihkan tuoksua.
+Helen kuuli koiran haukkuvan hurjasti ja villin innokkaasti ja otaksui
+sen karkoittaneen pantterin jostakin piilosta. Se kiihoitti hänen
+mieltään enemmän ja lisäsi varmasti hänen hevosensakin vauhtia.
+
+Sitten oli hänen pakko hiljentää vauhtiaan, sillä suuri murto ehkäisi
+hänen kulkuaan. Hän huomasi Dalen kaukana edellään kiipeämässä
+muudatta mäkeä ylöspäin. Metsä tuntui olevan aivan täynnä hänen
+kaikuvaa huutoaan. Helen ikävöi oudosti tasaisempaa maata ja entistä
+nopeata vauhtia. Hetken kuluttua huomasi hän Bon laskeutuvan laaksoon
+oikealta ja Dalenkin huudot kuuluivat nyt samalta suunnalta. Helen
+seurasi heitä, pääsi pois metsästä ja voi jatkaa matkaansa nopeammasti
+penkereittäin alenevalla rinteellä toiselle niitylle.
+
+Kun hän saapui sinne, näki hän Bon jo olevan tuon kapean aukion
+toisessa päässä. Täällä ei Helenin tarvinnut kiirehtiä ratsuaan. Se
+korskahteli, hyppi ja läksi laukkaamaan niin nopeasti, että Helen
+olisi huutanut pelonsekaisesta riemusta, ellei hän olisi ollut niin
+hengästyksissään.
+
+Hänen hevostaan onnisti kumminkin niin huonosti, että se joutui
+pehmeälle maalle, johon se upposi polviaan myöten lennättäen Helenin
+päänsä yli maahan. Pehmeät pajut ja märkä ruoho estivät hänen
+loukkautumisensa.. Hän hämmästyi huomattuaan selvinneensä siitä
+niin helposti. Hän hyppäsi jälleen seisoalleen ja tätä uutta Helen
+Rayneriä ei olisi juuri kukaan voinut tuntea. Hänen hevosensa lähestyi
+odottaen häntä kärsivällisesti, mutta sillä oli kumminkin kiire. Helen
+hyppäsi satulaan niin nopeasti kuin suinkin ja tunsi olevansa jollakin
+tavoin ylpeä siitä. Hän halusi kertoa Bolle sen, mutta juuri silloin
+katosi Bo näkyvistä metsään. Helenkin seurasi urhoollisesti viheriään
+pensaikkoon huolimatta oksista ja lehdistä ja onnistuikin tunkeutumaan
+aukeaan metsään. Bo oli jonkun matkaa edellä ratsastaen muudatta
+mäntyjen ja kuusten välistä harjannetta. Dalenkin sointuvat huudot
+kuuluivat nyt melko läheltä. Saavuttuaan vieläkin aukeammalle paikalle,
+jossa oli kallioitakin siellä täällä, huomasi hän Dalen seisovan
+muutaman männyn juurella, Pedron nojaavan etujalkojaan puunrunkoon ja
+korkealla oksalla kastanjanruskean, aivan Tomin näköisen pantterin.
+
+Bon ratsu hidastutti kulkuaan ja näytti pelkäävän, mutta meni
+kumminkin Dalen hevosen luo. Helenin hevonen kieltäytyi kumminkin
+kokonaan menemästä lähemmäksi. Hänen oli hyvin vaikea hillitä sitä.
+Laskeuduttuaan nopeasti satulasta ja kiedottuaan suitset muutaman
+kannon nokkaan juoksi hän huohottaen ja peloissaan, mutta kumminkin
+hyvin jännittyneenä, sisarensa ja Dalen luo.
+
+"Nell, aloittelijaksi kunnostauduit erinomaisesti", tervehti Bo häntä.
+
+"Metsästyksemme onnistui erinomaisesti", sanoi Dale. "Te molemmat
+ratsastitte hyvin. Kunpa vain olisitte saanut nähdä pantterin
+laukkaavan! Se teki äärettömän pitkiä hyppyjä häntä suorana ja ollen
+melko hullunkurisen näköinen. Pedro sai sen melkein kiinni. Pelkäsin
+silloin, sillä peto olisi helposti voinut tappaa koiran. Kun se
+kiipesi puuhun, oli Pedro aivan sen kintereillä. Tuolla se nyt on, tuo
+keltainen porontappaja. Se on täysikasvuinen uros."
+
+Sanottuaan sen otti Dale pyssynsä satulan huotrasta ja katsoi
+odottavasti Bohun. Mutta Bo tarkasteli juuri pantteria uteliaasti ja
+ihmetellen.
+
+"Eikö se olekin kaunis?" huudahti hän. "Katsokaa, miten se sylkee!
+Aivan kuin koira! Dale, se näyttää pelkäävän putoamista."
+
+"Niin se tekeekin. Pantterit eivät ole milloinkaan varmoja
+tasapainostaan ollessaan puussa. En kumminkaan ole milloinkaan nähnyt
+sellaisen putoavan. Se tietää olevansa väärässä paikassa."
+
+Helenin mielestä istui kumminkin pantteri puussa kuin orrella. Se oli
+pitkä ja pyöreä, solakka ja kastanjanruskea, sen kieli riippui suusta
+ja lihavat kyljet nousivat ja laskivat näyttäen, miten kovasti sitä oli
+ajettu takaa. Helenin huomio kiintyi enimmän sen naaman ilmeeseen, kun
+se katsoi koiraan. Se pelkäsi ja totesi joutuneensa suureen vaaraan.
+Helenistä tuntui mahdottomalta katsella sen tappamista, vaikka hän ei
+voinutkaan pyytää Bota, ettei tämä ampuisi. Hän tunnusti olevansa hyvin
+hentomielinen.
+
+"Laskeutukaa satulasta, Bo, ja näyttäkää meille, miten hyvä olette
+ampumaan", sanoi Dale.
+
+Bo käänsi hitaasti jännittyneen katseensa pantterista ja katsoi
+surkeasti hymyillen Daleen.
+
+"Olenkin muuttanut mieltäni. Sanoin haluavani tappaa sen, mutta nyt en
+voikaan. Se eroaa niin suuresti kuvittelemastani pedosta."
+
+Vastaukseksi hymyili Dale niin ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi, että
+Helenin sydän lämpeni häntä katsellessa. Hän näytti myöskin iloiselta.
+Pistettyään pyssyn huotraan nousi hän satulaan ja huusi Pedrolle:
+
+"Tule pois, Pedro! Niin, tule nyt pois vain!" lisäsi hän tiukasti.
+"Niin, tytöt, ajoimme sen kumminkin puuhun ja se oli hauskaa.
+Ratsastakaamme nyt takaisin tuon sen tappaman poron luo ja ottakaamme
+siitä palanen omiksi tarpeiksemme."
+
+"Palaako pantteri vielä tappamansa otuksen luo?" kysyi Bo.
+
+"Olen ajanut sellaisia pakoon näiden haaskoilta montakin kertaa
+peräkkäin. Panttereita on vähän näillä seuduilla, eivätkä ne saa
+liiaksi ruokaa. Tasapaino on kumminkin täydellinen."
+
+Tämä viimeinen huomautus kiihoitti Helenin uteliaisuutta. Ja heidän
+hitaasti ratsastaessaan takaisinpäin, kertoi Dale:
+
+"Koska olette helläsydämisiä ettekä tunne metsien elämää, mikä
+siellä on hyvää ja mikä pahaa, tuntui teistä hirveältä, että tuo
+murhanhimoimen pantteri tappoi tuon peuraraukan. Mutta te olette
+väärässä. Kuten jo olen sanonut teille, on pantteri aivan välttämätön
+villien eläinten, tahi villien peurain, jos nyt niin haluamme sanoa,
+terveydelle ja elämänhalulle. Kun peura luotiin tahi ilmestyi tähän
+maailmaan, silloin luotiin varmasti pantterikin. Ne eivät voi elää
+toisittaan. Susia ei voida erikoisesti sanoa peurojentappajiksi.
+Ne tappavat hirviäkin ja kaikkia muitakin eläimiä, joita ne vain
+voivat saada kiinni. Samoin tekevät kyllä pantteritkin usein.
+Tarkoitan kumminkin, että pantterit seuraavat peuroja kesälaitumilta
+talvilaitumille ja päinvastoin. Siellä, missä ei ole peuroja, ei
+ole panttereitakaan. Jos nyt peurat saisivat elää aivan rauhassa,
+lisäytyisivät ne hyvin nopeasti. Muutamien vuosien kuluttua olisi
+niitä satoja sellaisissakin paikoissa, joissa nyt on vain muutamia. Ja
+aikojen kuluessa, kun sukupolvet vaihtuvat, menettäisivät ne pelkonsa,
+vapautensa, nopeutensa ja voimansa, lyhyesti sanoen, tuon ikuisen
+valppautensa, joka on sama kuin elämänrakkaus -- ne menettäisivät sen
+ja alkaisivat huonontua ja taudit tappaisivat ne pian sukupuuttoon.
+Eräänä vuonna raivosi rutto niiden keskuudessa. Se tappoi niitä
+joukoittain, ja luullakseni se on liiallisen lisääntymisen aiheuttama
+tauti. Pantterit seuraavat aina peurojen kintereillä. Niille on se
+synnynnäistä. Peura on jo vaistomaisesti varovainen. Varovaisuus tekee
+sen valppaaksi, nopeaksi, vilkkaaksi ja säikkyväksi, ja siten se kasvaa
+voimakkaaksi ja terveeksi muodostuakseen lopulta tuollaiseksi solakaksi
+peuraksi, jota te, tytöt, niin mielellänne katselette. Mutta ellei
+panttereita olisi olemassa, eivät peuratkaan menestyisi. Ainoastaan
+väkevimmät ja nopeimmat jäävät eloon. Luonnon tarkoitus on sellainen
+ja se pitää aina täydellisen tasapainon voimassa. Se voi kyllä olla
+erilainen eri vuosina, mutta suuremmassa mittakaavassa kaikkien vuosien
+kuluessa muuttuu se kumminkin tasaiseksi."
+
+"Kuinka ihmeelliseksi sen kuvailettekaan!" huudahti Bo kiihkeästi. "Ah,
+miten iloinen olenkaan, etten ampunut tuota pantteria!"
+
+"Sananne järkyttävät minua jollakin tavoin!" sanoi Helen miettiväisesti
+metsästäjälle. "Näen ja ymmärrän nyt, miten välttämätöntä sellainen on,
+mutta tuollainen järkyttää kumminkin tunteitani. Haluaisin melkein olla
+tietämätön tuollaisesta. Tuollainen luonnon voimassapitämä tasapaino on
+järkyttävää ja surullista."
+
+"Mutta miksi?" kysyi Dale. "Pidätte linnuista, vaikka linnut
+tappavatkin kaikkein enimmän muita eläimiä."
+
+"Älkää sanoko minulle niin älkääkä koettakokaan sitä todistaa", pyysi
+Helen. "Minua eivät järkytä niin paljon peuran tahi muiden eläimien
+elämänrakkaus eikä niiden kauhea kuolemanpelko, vaan niiden kärsiminen.
+En voi katsella tuskia. Voin kärsiä sellaista itse, mutta en voi
+katsella enkä ajatella sellaista."
+
+"Hyvä", vastasi Dale miettiväisesti. "Masennatte minut kokonaan. Olen
+oleskellut hyvin kauan täällä metsissä, ja kun ihminen on yksinään,
+ajattelee hän paljon. En ole kumminkaan milloinkaan voinut ymmärtää
+tuskan tarkoitusta enkä syytä. Kaikista elämässä esiintyvistä
+hämmästyttävistä seikoista on sitä vaikein käsittää ja anteeksi antaa."
+
+Sitten illalla, kun he istuivat mukavasti nuotion ääressä, kysyi Dale
+vakavasti tytöiltä, mitä he ajattelivat päivällisestä takaa-ajosta.
+Hänen kysymyksensä johtui paljosta miettimisestä. Molemmat tytöt
+vaikenivat hetkeksi.
+
+"Suurenmoistahan se oli!" kuului Bon lyhyt ja kaunopuheinen vastaus.
+
+"Miksi?" kysyi Dale uteliaasti. "Olettehan tyttö. Olette tottunut
+kotiin, ihmisiin, rakkauteen, mukavuuteen, turvallisuuteen ja
+rauhallisuuteen."
+
+"Ehkä se juuri senvuoksi tuntuikin niin suurenmoiselta", sanoi Bo
+vakavasti. "En osaa oikein selittää sitä. Pidin hevosen liikkeistä,
+tuulen lietsomisesta kasvoihini, pihkan hajusta, rinteistä,
+metsäisistä aukioista, murroista, kallioista ja kuusten tummista
+varjoista. Valtimoni sykkivät ja polttivat. Purin hampaani yhteen ja
+hermoni jännittyivät. Vaarallisissa tilanteissa oli sydämeni melkein
+tukehduttaa minut ja koko ajan se löi kovasti. Ihoani joskus paleli
+ja joskus sitä poltti, mutta tuon takaa-ajon paras nautinto oli kai
+minulle se, että ratsastin nopealla hevosella ohjaten ja hilliten sitä.
+Se oli niin vireä ja sen juoksu tuntui minusta niin mukavalta."
+
+"Saamanne vaikutelmat tuntuvat minusta luonnollisilta, sillä
+kokemukseni ovat samanlaiset", sanoi Dale. "Ihmettelen teitä, sillä
+olette kuin tulikipinä. Entä Helen, mitä te sanotte?"
+
+"Bo on kertonut teille tunteistaan", vastasi Helen. "En voi tehdä
+samoin ja olla rehellinen. Tuo, ettei Bo halunnut ampua pantteria,
+sitten kun olimme ajaneet sen puuhun, vapauttaa hänet. Hänen
+vastauksensa on kumminkin aivan fyysillinen. Muistatte kai, Dale, miten
+olette puhunut kaikesta ruumiillisesta. Minä sanoisin, että sisareni
+oli tuossa tilaisuudessa sukunsa nuori, hurja, herkkätunteinen ja
+kuumaverinen edustaja. Hän riemuitsi tuosta ajosta kuin intiaani.
+Hänen tunteensa olivat perittyjä eivätkä suinkaan kasvatuksen suomia.
+Bo on aina vihannut lukemista. Ratsastus soi minullekin paljon uutta.
+Tunteeni olivat usein samanlaiset kuin Bonkin, mutta eivät niin
+voimakkaat. Mutta niitä vastaan taistelivat järkeni ja tietoisuuteni.
+Luonteeni uusi puoli tuntui minusta omituiselta, hämmästyttävältä,
+voimakkaalta ja vastustamattomalta. Tuntui kuin henkilöllisyyteni
+toinen puoli olisi sanonut: 'Tässä nyt olen, saat ottaa minutkin
+nyt lukuun!' Ja sillä hetkellä ei ollut mitään hyötyä tuon uuden
+puolen vastustamisesta. Minä -- tuo ajatteleva Helen Rayner -- olin
+voimaton. Niin juuri! Ajattelin sellaista silloinkin, kun oksat löivät
+kasvoihini ja kun kuuntelin lumottuna koiran haukuntaa. Hevoseni
+kompastui kerran ja heitti minut satulasta. Teidän ei tarvitse
+näyttää ollenkaan levottomilta, sillä se kävi sievästi. Putosin
+pehmeälle mättäälle loukkautumatta ollenkaan. Mutta kiitäessäni
+ilmassa ajattelin säikähtyneenä: 'Nyt on loppuni tullut!' Kun putoo
+tuolla tavoin kamalasti, tapahtuu se kuin unessa. Useimmat tuon
+ajon kestäessä mielessäni pyörivät ajatukset johtuivat luultavasti
+entisistä opinnoistani ja ajatuksistani. Sen todellisuus, vaikutus ja
+nopeus olivat suurenmoiset. Mutta vaaran aiheuttama pelko, sääli tuota
+ahdistettua pantteria kohtaan, tarkoitukseton vaaraan antautuminen
+ja ottamani vakavan vastuunalaisuuden tyystin unhottaminen painoivat
+mieltäni ja vähensivät tuon hurjan hetken muuten ehkä paljasta
+ruumiillista iloa."
+
+Dale kuunteli tarkkaavaisesti, ja Helenin lopetettua katseli hän tuleen
+ja siirteli miettiväisesti kepillään hehkuvia kekäleitä. Hänen kasvonsa
+olivat tyynet ja vakavat, huolettomat ja sileät, mutta Helenistä
+näyttivät hänen silmänsä surullisilta ja ajattelevilta ilmaisten
+tyydyttämätöntä ikävää ja ihmettelyä. Helen oli puhunut huolellisesti
+ja vakavasti, koska hän oli hyvin utelias kuulemaan, mitä Dale vastaisi.
+
+"Ymmärrän sananne", sanoi Dale sitten, "ja olen hyvin hämmästynyt
+voidessani sanoa sen. Olen lukenut kirjani moneenkin kertaan, mutta
+niistä ei ole ainoakaan puhunut minulle noin. Selitän puheenne
+näin: Teillä on samaa verta suonissanne kuin Bollakin, ja veri on
+voimakkaampi kuin järki. Muistakaa, että veri on elämää. Olisi hyväksi
+teillekin, jos antaisitte sen virrata, sykkiä ja polttaa, kuten Bokin
+tekee. Verenne on tehnyt sitä tuhat tahi kymmenentuhatta vuotta,
+ennenkuin esivanhempanne alkoivat sivistyä. Vaisto ei voi kylläkään
+olla voimakkaampi kuin järki, mutta se on kumminkin miljoonia vuosia
+vanhempi. Älkää taistelko vaistoanne vastaan niin kovasti. Ellei se
+olisi hyvä, ei Luoja olisi sitä teille milloinkaan antanutkaan. Tänään
+olette koettanut hillitä itseänne, onnistumatta siinä kumminkaan
+täydellisesti. Ette voinut unhottaa itseänne ettekä vain tuntea, kuten
+Bo. Ette voinut olla uskollinen todelliselle luonteellenne."
+
+"En voi myöntää väitteitänne oikeiksi", vastasi Helen nopeasti. "Minun
+ei ole pakko olla intiaani ollakseni uskollinen itselleni."
+
+"Mutta onpahan!" sanoi Dale.
+
+"Minusta ei kumminkaan milloinkaan voisi tulla intiaania", selitti
+Helen kiihkeästi. "En voisi edes tuntea niin, kuin sanotte Bon
+tekevän. En voi palata takaisin kuoreeni kuten vihjaisitte. Olisiko
+sivistykselläni, jota Jumala paratkoon ei minulla olekaan juuri paljon,
+silloin mitään arvoa, ellen voisi hillitä minussa sattumalta syntyneitä
+alkuperäisiä vaistojani?"
+
+"Voitte vain hillitä niitä hieman tahi ette ollenkaan, kun oikea aika
+koittaa", vastasi Dale. "Suojeltu elämänne ja sivistyksenne ovat
+tukahduttaneet luonnolliset vaistonne. Mutta ne ovat kumminkin teissä
+ja varmasti tulette sen täällä ollessanne vielä huomaamaankin."
+
+"Ei! En, vaikka eläisin sata vuotta Lännessä!" vannoi Helen.
+
+"Mutta, tyttöseni, tiedättekö, mistä oikeastaan puhutte?"
+
+Tässä purskahti Bo iloiseen nauruun.
+
+"Herra Dale!" huudahti Helen melkein loukkautuneena. Hän oli
+liikutettu. "Luulen tuntevani itseni kumminkin."
+
+"Erehdytte. Ette tiedä ollenkaan, millainen olette. Olette
+sivistynyt, mutta ette tunne luontoa ettekä elämää vielä ollenkaan.
+Ne ovat kaikissa tapauksissa todellisuuksia. Vastatkaa nyt minulle
+rehellisesti. Tahdotteko?"
+
+"Varmasti, jos vain voin. Muutamiin kysymyksiinne on hyvin vaikea
+vastata."
+
+"Oletteko milloinkaan ollut kuolemaisillanne nälkään?" kysyi Dale.
+
+"En."
+
+"Oletteko milloinkaan ollut eksyksissä?"
+
+"En."
+
+"Oletteko milloinkaan katsonut kuolemaa -- todellista alastonta
+kuolemaa, silmästä silmään?"
+
+"En todellakaan."
+
+"Oletteko milloinkaan halunnut tappaa jonkun paljain käsin?"
+
+"Ah, herra Dale, hämmästytätte minua. En!"
+
+"Tiesin jo vastauksenne viimeiseen kysymykseeni, mutta tein sen
+kumminkin. Oletteko milloinkaan rakastanut ketään miestä niin hurjasti,
+ettette ole luullut voivanne elää ilman häntä?"
+
+Bo heittäytyi pitkäkseen hurjasti nauraen. "Voi, miten hullunkurisia te
+molemmat olette!"
+
+"Jumalalle kiitos, en milloinkaan", vastasi Helen lyhyesti.
+
+"Sitten ette tiedä mitään elämästä", selitti Dale lopullisesti.
+
+Mutta Helen ei tyytynyt ainoastaan siihen, sillä Dalen kysymykset
+epäilyttivät ja huolestuttivat häntä.
+
+"Oletteko te sitten kokenut kaikkea tuollaista?" kysyi hän
+taipumattomasti.
+
+"Kaikkea muuta, mutta en tuota viimeistä. Rakkautta ei ole sattunut
+tielleni milloinkaan. Ja kuinka se olisi voinut ollakaan mahdollista,
+sillä elänhän yksinäni? Menen harvoin kyliin, joissa on tyttöjä. Kukaan
+tyttö ei sitäpaitsi milloinkaan rakastuisikaan minuun. Minulla ei ole
+hänelle mitään tarjottavaa. Ymmärrän kuitenkin rakkauttakin hieman
+vertaamalla sitä muihin voimakkaihin kokemuksiini."
+
+Helen katseli metsästäjää ihmetellen tämän vaatimattomuutta. Dalen
+surullinen ja läpitunkeva katse oli kohdistunut tuleen kuin lukeakseen
+sen valkoisesta sydämestä tuon hänelle tuntemattoman salaisuuden.
+Hänhän oli sanonut, ettei ainoakaan tyttö milloinkaan rakastuisi
+häneen. Helen kuvitteli, että Dalen tiedot tyttöjen luonteesta olivat
+melkoisesti pienemmät kuin hänen tietonsa metsistä.
+
+"Puhuakseni itsestäni", sanoi Helen tahtoen jatkaa keskustelua,
+"sanoitte äsken, etten ole selvillä luonteestani, ja väititte, etten
+voi hillitä tunteitani. Mutta luullakseni kumminkin voin."
+
+"Tarkoitin vain elämän suuria tapauksia", sanoi Dale kärsivällisesti.
+
+"Millaisia tapauksia?"
+
+"Sanoin ne teille jo. Tiedustelemalla sellaista, mitä ei teille
+milloinkaan ole tapahtunut, sain selville, mitä teille joskus tulee
+tapahtumaan."
+
+"Luuletteko minun saavan kokea kaikkea tuollaista?" kysyi Helen
+epäillen. "Ei milloinkaan!"
+
+"Nell sisko, varmasti saat, ainakin mitä tuohon viimeksimainittuun --
+hurjaan rakkauteen -- tulee", sanoi Bo vallattomasti, mutta kuitenkin
+varmasti.
+
+Ei Dale eikä Helenkään tuntuneet kuulleen keskeytystä.
+
+"Sallikaa minun selittää se hieman yksinkertaisemmasti", aloitti Dale
+koettaen selvästi keksiä jotakin vertausta. Hänen neuvottomuutensa
+näytti tuntuvan hänestä tuskalliselta, koska hän ei voinut oikein
+selittää suurta uskoaan eikä vakaumustaan. "Tässä näette minun,
+yksinkertaisen metsissä elävän luonnollisen miehen, ja siinä olette
+te, monipuolinen järkevä nainen. Muistakaa nyt. väitteeni vuoksi,
+että olette täällä, ja otaksukaa, että olosuhteet pakottavat teidät
+jäämäänkin tänne. Teidän on taisteltava luonnonvoimia vastaan kanssani
+ja työskenneltävä kanssani elämänne ylläpidoksi. On luonnollista,
+että jommassakummassa meistä tapahtuu silloin suuri muutos toisen
+vaikutuksesta. Ettekö voi nyt huomata, että juuri te olette
+muuttuva, ei sen vuoksi, että olisin teitä jollakin tavoin etevämpi,
+koska todellisuudessa olen paljon mitättömämpi, vaan ympäristömme
+vaikutuksesta? Te menetätte monipuolisuutenne ja muututte vuosien
+kuluessa luonnolliseksi aineelliseksi naiseksi, koska teidän on
+eläminen vain aineen varassa."
+
+"Ah, eikö sitten sivistys voi ollakaan miksikään avuksi Lännen
+naiselle?" kysyi Helen melkein toivottomasti.
+
+"Voi kyllä", vastasi Dale heti. "Länsi tarvitsee naisia, jotka voivat
+synnyttää ja kasvattaa lapsia. Mutta te ette ymmärrä minua ettekä
+halua tutkia itseänne syvemmältä. En voi saada teitä ymmärtämään
+johtopäätösteni oikeutta. Mutta voitte varmasti uskoa sanani, että
+ennemmin tai myöhemmin heräätte unhottaaksenne itsenne. Muistakaa se."
+
+"Nell, lyön vaikka vetoa, että teet sen vielä kerran", sanoi Bo
+hyvin vakavasti. "Tuo voi kyllä tuntua sinusta omituiselta, mutta
+minä ymmärrän Dalen tarkoituksen ja tunnen sen ruumiissani. Tuo on
+jonkunlaista järkytystä. Nell, emme ole sellaisia, jollaisilta näytämme
+ja jollaisia mielellämme kuvittelemme olevamme. Olemme eläneet liian
+kauan ihmisten joukossa ja liian erillämme maasta. Tiedäthän raamatussa
+olevan jotakin tällaistakin: 'Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää
+sinun jälleen tuleman.' Mistä olemme oikeastaan kotoisin?"
+
+
+
+
+XII.
+
+Päivät kuluivat
+
+
+Herätessään aamuisin kysyi Helen aina arvaillen itseltään, mitä alkava
+päivä tuokaan mukanaan, erittäinkin eno Alilta mahdollisesti saapuviin
+uutisiin nähden. Sillä niidenhän oli kumminkin joskus saavuttava ja hän
+odotti niitä levottomasti. Jokin tässä yksinkertaisessa ja villissä
+leirielämässä oli alkanut vaikuttaa häneen. Hän ei kiinnittänyt enää
+päivittäisin niin suurta huomiota tänne Länteen tuomiinsa pukuihin.
+Ne olivat kyllä sen tarpeessa, mutta hän huomasi, miten pintapuolisia
+ne kumminkin olivat. Sitten alkoivat leiritehtävät toiselta puolen
+häntä suuresti viehättää. Hän olikin oppinut suoriutumaan niistä
+paljon paremmin kuin Bo. Ikävä ja pelko olivat aina väijyksissä hänen
+ajatustensa pohjalla, ne olivat aina epämääräisesti läsnä, vaikkakin
+harvoin kiusoittavat, ollen enemmän hämärien unien kaltaisia. Hän
+halusi matkustaa enonsa maatilalle ja aloittaa uuden elämänsä
+velvollisuudet, mutta hän ei ollut ollenkaan varma, voiko hän unhottaa
+tämän vapaan elämän. Hänen oli erottava tästä voidakseen nähdä
+selvästi, sillä hän alkoi epäillä itseään. Sillä välin jatkui tämä
+vilkas ja rauhallinen ulkosalla eläminen jatkumistaan. Bo alkoi yhä
+enemmän sulautua siihen. Hänen silmänsä loistivat ihmeellisesti kuin
+sinertävistä salamoista, hänen kasvonsa olivat ruskettuneet ja kädet
+olivat kuin intiaaneilla.
+
+Hän voi hypätä harmaan mustangin selkään ja kiepauttaa itsensä kokonaan
+sen ylikin. Hän oppi ampumaan tarpeeksi hyvin voittaakseen Dalen
+hyväksymisen ja uhkasi lähettää vielä luodin johonkin harmaaseen
+karhuun tai Snake Ansonin kalloon.
+
+"Bo, jos kohtaisit tuon harmaankarhun, jonka Dale sanoo kierrelleen
+leiriämme viime aikoina, kiipeisit varmaankin puuhun", sanoi Helen
+eräänä aamuna, kun Bo ei lopettanut kerskailemistaan.
+
+"Älä luulekaan sellaista", vastasi Bo.
+
+"Mutta olen nähnyt sinun pakenevan hiirtä!"
+
+"Nell, enkö voi silti pelätä hiirtä, vaikka en pelkääkään harhaa?"
+
+"En ymmärrä, miten."
+
+"No niin, karhuja, panttereita ja muita villejä petoja on vain täällä
+Lännessä, jossa mieleni on muuttunut", sanoi Bo harkitusti nyökäyttäen
+päätään.
+
+He väittelivät, kuten usein ennenkin, Helen syiden, terveen järjen ja
+pidättymisen puolesta ja Bo siitä periaatteesta, että jos nyt kerran
+taistelu on kysymyksessä, on paras lyödä ensimmäiseksi.
+
+Sinä aamuna, jolloin tämä väittely tapahtui, viipyi Dale kauemmin
+kuin tavallisesti hevosten kiinniotossa. Kun hän palasi, pudisti hän
+vakavasti päätään.
+
+"Jotkut pedot ovat ahdistaneet hevosia", sanoi hän ottaessaan satulansa
+esille. "Kuulitteko niiden korskahtelevan ja juoksevan viime yönä?"
+
+Kumpikaan tytöistä ei ollut kumminkaan ollut hereillään.
+
+"Kaipaan erästä varsaa", jatkoi Dale, "ja aion senvuoksi ratsastaa
+hieman kauemmaksi."
+
+Dale liikkui nopeasti ja vakavasti. Oli merkityksellistä, että hän
+valitsi suurireikäisimmän pyssynsä ja hypättyään satulaan huusi hän
+Pedron mukaansa ja ratsasti matkaansa sanomatta sen enempää tytöille.
+
+Bo katsoi hänen jälkeensä muutamia sekunteja ja alkoi sitten satuloida
+mustangiaan.
+
+"Aiotko seurata häntä?" kysyi Helen nopeasti.
+
+"Aion. Hän ei ainakaan kieltänyt sitä."
+
+"Mutta hän ei varmastikaan halua meitä mukaansa nyt."
+
+"Ehkä hän ei halua sinua, mutta hän ei missään tapauksessa olisi
+kieltänyt minua, olipa sitten kysymyksessä mikä tahansa", sanoi Bo
+lyhyesti.
+
+"Ah, luuletko niin?" huudahti Helen loukkautuneena. Hän puri kieltään
+voidakseen olla vastaamatta terävästi, sillä hän tunsi suuttuneensa
+äärettömästi. Oliko hän sitten sellainen pelkuri? Luuliko Dale tuota
+hänen hurjaa ja oikullista sisartaan voimakkaammaksi naiseksi kuin
+häntä? Hetken kestävä hiljainen taistelu ilmaisi hänelle, että Dale
+ajatteli epäilemättä niin ja olikin kieltämättä oikeassa. Sitten hän
+suuttui itseensä niin, ettei hän ollenkaan ymmärtänyt itseään eikä
+luottanut itseensä.
+
+Vihan puuska aiheutti harkitsemattoman teon. Helen alkoi nimittäin
+satuloida hevostaan. Hän oli saanut työnsä jo melkein tehdyksi, kun Bon
+huuto pakotti hänet katsomaan sinnepäin.
+
+"Kuuntele!"
+
+Helen kuuli koiran haukkuvan hurjasti.
+
+"Pedrohan se on", sanoi hän säpsähtäen!
+
+"Varmasti. Se ajaa jotakin takaa. Emme ole kuulleet sen milloinkaan
+haukkuvan noin kauheasti."
+
+"Missä Dale on?"
+
+"Hän poistui näkyvistäni tuolla", vastasi Bo viitaten. "Ja Pedro
+laukkaa juuri meitä kohti tuota rinnettä pitkin. Se on varmasti
+peninkulman ellei parinkin päässä Dalesta."
+
+"Mutta Dale kai seuraa sitä."
+
+"Varmasti. Mutta hänellä pitäisi olla siivet päästäkseen lähestymään
+koiraa nyt. Pedro ei ole voinut laukata tuonne hänen mukanaan.
+Kuuntelehan vain."
+
+Koiran hurja haukunta kannusti Bon vastustamattomaan toimintaan. Ottaen
+Dalen kevyemmän pyssyn tukki hän sen satulastaan riippuvaan huotraan
+ja hypättyään selkään ohjasi hän mustangin pensaikkojen ja purojen yli
+suoraan sinne, josta Pedron haukunta kuului. Helen hämmästyi hetkeksi
+sanattomaksi. Kun Bo hyppäytti hevosensa muutaman suuren kannon yli
+kuin esteratsastaja, vastasi Helen tuntemattomaan mielijohteeseen
+kiinnittämällä satulansa niin nopeasti kuin suinkin. Ottamatta takkia
+ylleen ja lakkia päähänsä hän nousi hevosensa selkään. Hermostunut
+ratsu läksi laukkaamaan melkein ennenkuin hän ennätti satulaankaan.
+Omituinen viiltävä vapistus värisytti kaikkia hänen suoniaan. Hän
+halusi huutaa Bota odottamaan, mutta Bo oli jo näkymättömissä. Syvät
+mutaiset kosteihin paikkoihin painuneet jäljet ja korkeaan ruohoon
+murtautunut vako näyttivät kumminkin tien, jota oli helppo seurata.
+Hänen hevosensa ei tarvinnutkaan todella mitään ohjausta. Se juoksi
+puiston päässä olevien kuusten välitse ja kierrettyään muutaman
+metsikön seisahtui se paikoillaan olevan harmaan mustangin viereen. Bo
+katsoi rinteelle ja kuunteli.
+
+"Tuolla se nyt on!" huusi Bo, kun koira haukkui kaikuvasti lähempänä
+heitä nyt kuin ennen. Bo kiiruhti matkaansa.
+
+Helenin hevonen seurasi kehoittamatta. Se oli kiihoittunut ja heristi
+korviaan. Jotakin oli ilmassa. Helen ei ollut milloinkaan ennen
+ratsastellut puiston tässä epätasaisessa päässä eikä Bota ollut helppo
+seurata. Hän johti rämeiden, purojen, notkojen, kallioisten matalien
+harjanteitten ja niin tiheitten kuusi- ja haapametsikköjen läpi, että
+Helen voi tuskin tunkeutua niiden läpi. Sitten saapui Bo suuren puiston
+aukioon, joka sijaitsi juuri rinteen juurella. Hän pysähtyi sinne
+hevosen katsellessa ja kuunnellessa. Helen ratsasti hänen luokseen
+kuvitellen kuulevansa koiran haukuntaa.
+
+"Katso, voi katsohan!" Bon huuto säikähdytti mustangia niin, että se
+nousi takajaloilleen.
+
+Helen katsoi rinteelle ja huomasi suuren harmahtavan karhun
+tallustelevan kömpelösti erään rinteellä olevan aukeaman poikki.
+
+"Harmaakarhuhan se onkin? Se tappaa Pedron! Voi, missä Dale viipyy?"
+huusi Bo hyvin kiihkeästi.
+
+"Bo, tuo karhu tulee tännepäin! Meidän on siirryttävä syrjään sen
+tieltä", huohotti Helen suunniltaan kauhusta.
+
+"Dale ei ole ennättänyt saapua vielä läheisyyteen. Toivon hänen tulevan
+pian, sillä en ymmärrä, mitä meidän on tehtävä."
+
+"Peräydyttävä ja odotettava sitten häntä."
+
+Juuri silloin haukahteli Pedro vihaisesti ja sitten kuului äänekästä
+murinaa ja ritinää pensaikosta. Nämä äänet tuntuivat kuuluvan melkein
+rinteen juurelta.
+
+"Nell, kuuletko? Pedro tappelee karhun kanssa!" huudahti Bo. Hänen
+kasvonsa kalpenivat ja hänen silmänsä loistivat kuin sininen teräs.
+"Peto tappaa sen pian!"
+
+"Sellainen olisi hirveätä!" vastasi Helen toivottomasti. "Mutta mitä
+maailmassa me voimme tehdä?"
+
+"Halloo, Dale!" huusi Bo niin kovasti kuin suinkin.
+
+Vastausta ei kumminkaan kuulunut. Pensaitten kova ritinä, vyöryvien
+kivien kolina ja rinteeltä kuuluva murina ilmaisivat Helenille, että
+Pedro ahdisti karhua kovasti.
+
+"Nell, aion lähteä sinne", sanoi Bo päättäväisesti.
+
+"Ei mitenkään! Oletko hullu?" vastasi Helen.
+
+"Karhu tappaa muuten Pedron."
+
+"Mutta sehän voi tappaa sinutkin."
+
+"Ratsasta sinä tuonnepäin ja huuda Dalea."
+
+"Mitä sinä sitten aiot tehdä?"
+
+"Aion ampua tuota petoa peloittaakseni sitä. Jos se lähtee jälkeeni, ei
+se saa minua kiinni myötämäessä. Dale on sanonut niin."
+
+"Olet aivan mieletön!" huusi Helen nähdessään Bon tarkastelevan
+rinnettä ja etsivän aukeata paikkaa. Sitten veti Bo pyssyn huotrasta.
+
+Mutta Bo ei kuullut tahi ei välittänyt. Hän kannusti vain mustangiaan,
+joka hurjassa menossaan lennätti ruohoa ja multaa korkealle ilmaan.
+Mitä Helen silloin olisi tehnyt, ei hän tiennyt, sillä hänen
+hevosensa läksi laukkaamaan mustangin jälkeen. Bo näytti katoavan
+silmänräpäyksessä metsäisen rinteen vehreyteen. Helenin ratsu
+kiipesi ja juoksi korskahdellen ja huohottaen pensaikkojen, haapa-
+ja kuusimetsikköjen läpi ja saapui lopulta muutamaan pitkittäin
+mäenrinteessä olevaan kapeaan aukeamaan.
+
+Kauempaa kuuluva äkkinäinen ja pitkäaikainen ritinä säikähdytti Heleniä
+ja pysähdytti hevosen. Hän näki haapojen taipuvan, ja sitten hyökkäsi
+metsästä suuri ruskea peto kuin kissa. Se oli äärettömän suuri karhu.
+Helenin sydän pysähtyi ja hänen kielensä liimautui kitalakeen kiinni.
+Karhu kääntyi. Sen punainen suu oli avoinna ja siitä valui kuolaa,
+sen turkki oli pörröinen ja harmahtava, ja se murisi hirveästi.
+Helenin jokainen jänne jäykistyi. Hänen hevosensa nousi pystyyn
+hyppien sivullepäin ja pyörähti melkein ilmassa hirnuen pelosta. Hän
+putosi kuin kivi satulasta eikä nähnyt hevosen pakoa metsään, vaikka
+hän sen kuuli. Helenin silmät eivät kääntyneet pois karhusta hänen
+pudotessaankaan ja hän liukui maahan istuvaan asentoon selkä muudatta
+pensasta vasten, joka kannatti häntä. Karhu huojutti suurta päätään
+sinne tänne. Sittenkuin koiran haukunta alkoi kuulua lähempää, se
+kääntyi ja alkoi juosta vastamäkeen pois aukeamalta.
+
+Karhun poistuessa näkyvistä loppuivat Heleninkin voimat. Pelon
+jäykistyttämänä ei hän ollut voinut liikkua, ei tuntea eikä
+ajatella. Mutta nyt vapisi koko hänen ruumiinsa hirveästi, hän oli
+aivan märkänä hiestä ja sairas värisyttävästä, oksennuttavasta
+sisäisestä kouristuksesta, vaikka hänen mielensä olikin vapautunut
+halvaannuttavasta pelosta. Hetki oli yhtä kauhistuttava kuin sekin,
+jolloin karhu oli karjaissut peloittavasta raivosta. Voimakas
+jäykistyttävä ja synkkä mielenliikutus tuntui saaneen hänet
+valtoihinsa. Hän ei voinut kohottaa kättäänkään, vaikka hänen koko
+ruumiinsa tuntui vapisevan. Hänen kurkkuaan kuristi ja ahdisti. Hänen
+sydäntään ympäröivä musertava paino keveni, ennenkuin hän voi liikuttaa
+jäseniään. Sitten haihtui muukin peloittava kuin painajainen muuttuen
+tietoisuudeksi. Millainen siunattu helpotus se olikaan! Helen katseli
+hurjasti ympärilleen. Karhu ja koira eivät olleet enää näkyvissä
+eikä hänen hevosensakaan. Hän nousi seisoalleen heikkona ja horjuen.
+Muistaessaan Bon virkistyi hän hieman, ja erilainen elämä ja tunteet
+alkoivat lämmittää hänen kylmiä jäseniään, kun hän kuunteli.
+
+Hän kuuli rinteeltä kavioiden kapsetta ja sitten Dalen voimakkaan
+ja kirkkaan äänen. Hän vastasi. Aika tuntui pitkältä, ennenkuin
+Dale hyökkäsi metsästä ratsastaen hurjaa vauhtia ja taluttaen hänen
+hevostaan. Silloin tointui Helen täydellisesti, ja kun Dale saapui
+hänen luokseen pysähdyttäen tulisen Rangerin äkkiä, tarttui hän Dalen
+hellittämiin ohjiin ja nousi nopeasti satulaan, joka kumminkin tuntui
+erilaiselta kuin ennen. Dalen harmaiden silmien tutkiva katse herätti
+hänessä omituisia tunteita.
+
+"Olette kalpea. Oletteko loukkautunut?" kysyi Dale.
+
+"En, olin vain niin hirveästi peloissani."
+
+"Mutta hevosennehan heitti teidät selästään."
+
+"Heitti kyllä ja oikein komeasti."
+
+"Mitä tapahtui?"
+
+"Kuulimme koiran haukuntaa ja seurasimme metsän rantaa. Silloin näimme
+tuon hirviön, tuon harmaan karvaisen pedon ja --"
+
+"Tiedän. Se on harmaakarhu, joka on tappanut tuon varsan, lemmikkinne.
+Kiiruhtakaa nyt. Missä Bo on?"
+
+"Pedro ahdisti karhua ja Bo luuli karhun tappavan sen. Hän ratsasti
+suoraan tuonne ja hevoseni seurasi, sillä en voinut sitä hillitä. Mutta
+me eksyimme Bosta. Karhu hyökkäsi tuolta tänne ja karjui. Hevoseni
+heitti minut silloin satulasta ja pakeni. Pedron haukunta suojeli minua
+-- pelasti henkeni, luullakseni. Ah, miten hirveätä se oli? Sitten
+poistui karhu tuonne ja te tulitte."
+
+"Bo seuraa koiraa!" huudahti Dale. Ja nostaen kätensä suulleen
+päästi hän jylisevän huudon, joka vyöryi rinteelle, palasi takaisin
+kallioista, heikkeni, katkesi ja lopulta vaikeni. Sitten hän odotti
+kuunnellen. Kaukaa rinteeltä kantautui silloin heikko ja hurja huuto,
+kimeä ja suloinen, synnytti omituisia kaikuja, liiteli kauemmaksi ja
+kuoli lopulta kuiluihin.
+
+"Hän on sen jäljillä!" selitti Dale julmasti.
+
+"Bolla on teidän pyssynne", sanoi Helen. "Voi, meidän on kiiruhdettava."
+
+"Te palaatte leiriin", määräsi Dale kääntäen hevosensa.
+
+"Enkä palaa!" vastasi Helen tiukasti.
+
+Dale kannusti Rangeria ja kääntyi aukealle rinteelle. Helen pysytteli
+hänen kintereillään, kunnes päästiin metsään, josta alkoi jyrkkä polku
+ylöspäin. Dale hyppäsi satulasta.
+
+"Tässä on hevosen, karhun ja koiran jälkiä", sanoi hän kumartuessaan
+tarkastamaan niitä. "Meidän on käveltävä tuonne laelle. Säästämme siten
+hevosiamme ja ehkä aikaakin."
+
+"Onko Bo sitten ratsastanut sinne?" kysyi Helen katsoen jyrkkää mäkeä.
+
+"On varmasti." Sanottuaan sen läksi Dale matkalle taluttaen hevostaan.
+Helen seurasi häntä. Kiipeäminen oli työlästä ja vaivalloista. Hän
+oli kyllä ohuesti puettu, mutta hän lämpeni kumminkin pian, hengästyi
+ja hänen sydäntään alkoi pakottaa. Kun Dale pysähtyi lepäämään, oli
+Helen jo aivan lopussa. Koiran säännötön haukkuminen kannusti häntä
+kumminkin. Mutta äkkiä lakkasi se kuulumasta. Dale sanoi koiran ja
+karhun nyt päässeen harjanteen toiselle puolelle ja heti kun he
+pääsisivät laelle, kuulisivat he äänen jälleen.
+
+"Katsokaahan noita", sanoi hän piakkoin viitaten tuoreihin jälkiin,
+jotka olivat suuremmat kuin Bon mustangin. "Nuo ovat hirven jälkiä.
+Olemme peloittaneet suuren uroon ja se on suoraan edellämme. Katsokaa
+tarkasti, niin näette ehkä sen."
+
+Helen ei ollut milloinkaan kiivennyt niin nopeasti ennen, ja kun he
+saapuivat laelle, oli hän aivan lopussa. Hän ei voinut tehdä muuta
+kuin taluttaa hevostaan. Dale seurasi tämän metsäisen rinteen lakea
+sen läntistä päätä kohti, joka oli melkoista korkeampi. Paikoitellen
+oli viheriässä metsässä kallioisia aukeamia. Dale viittasi muutamalle
+jyrkänteelle.
+
+Helen näki komean hirven kuvastuvan taivasta vasten. Sen selkä ja
+kyljet olivat vaaleanharmaat ja olkapäät ja hartiat mustat. Sen raskaat
+leveällä ulottuvat sarvet lisäsivät sen jaloa asentoa, kun se seisoi
+siinä katsellen laaksoon ja kuunnellen nähtävästi koiran haukuntaa. Kun
+se kuuli Dalen hevosen korskahtelun, hyppäsi se kerran kantaen sarviaan
+miellyttävästi ja ihmeellisesti, ja katosi puiden joukkoon.
+
+Dale viittasi nyt jälleen muutamaan ruohottomaan paikkaan. Helen
+huomasi maassa suuria pyöreitä jälkiä, joissa näkyvät kynsien jäljet
+värisyttivät häntä. Hän tiesi ne karhun jäljiksi.
+
+Nopea ratsastus ei voinut tulla kysymykseenkään tällä harjulla, minkä
+vuoksi Helen sai tilaisuuden hengähtää. Vihdoin kun he saapuivat
+aivan ylimmäiselle huipulle, kuuli Dale koiran haukunnan. Helenin
+katse kiintyi aluksi kaukaa siintävään villiin maisemaan ja vasta
+sitten jalkojensa juuressa lepäävälle läntiselle rinteelle. Se oli
+metsätön vähitellen aleneva mäki, joka loppui harvaan metsää kasvavaan
+pengermään ja lopulta tummanviheriään rotkoon.
+
+"Ratsastakaa nopeasti nyt!" huudahti Dale. "Näen Bon ja haluan
+tavoittaa hänet."
+
+Dale kannusti hevosensa rinnettä alas. Helen ratsasti hänen
+kintereillään ja vaikka hän lasketti sellaista vauhtia, että hän
+tunsi hiuksensa nousevan pystyyn pelosta, huomasi hän kumminkin Dalen
+jätättävän. Joskus liukui hänen hevosensa istuallaan muutamia metrejä,
+ja näiden vaarallisten hetkien kuluessa irroitti Helen jalkansa
+jalustimista päästäkseen ratsustaan helposti irti, jos se olisi
+sattunut kaatumaan. Hän antoi hevosen itsensä valita tien sillä aikaa
+kuin hän katsoi Daleen tahi vielä kauemmaksi nähdäkseen Bon. Vihdoin
+huomasi hän hänet. Kaukana alhaalla, tuolla metsäisellä penkereellä
+näki hän vilahdukselta harmaan mustangin ja kirkkaan välähdyksen Bon
+tukasta. Hänen sydämensä riemuitsi. Dale tavoittaisi pian Bon ja
+kiiruhtaisi tämän ja vaaran väliin. Ja silloin, vaikka Helen ei sitä
+silloin huomannutkaan, muuttui hänen mielensä huomattavasti. Hän ei
+enää pelännyt ja jokin kumma, kiihoittava ja käsittämätön tunne sai
+hänet valtoihinsa.
+
+Hän antoi hevosensa juosta, ja sittenkuin se oli laukannut
+pehmeäpintaisen mäen juurelle, kiisi se sellaista vauhtia aukean
+poikki, että tuuli punasi Helenin posket ja pani hänen korvansa
+humisemaan. Dale katosi hänen näkyvistään, jolloin hän tunsi julmaa
+omituista riemua. Hän koetti innokkaasti etsiä hänen hevosensa jälkiä
+ja löysikin ne. Samoin löysi hän Bon mustangin, karhun ja koirankin
+jäljet. Hänen hevosensa tuntien ehkä riistan olevan läheisyydessä ja
+peläten jäävänsä yksinään, läksi joustavasti ja voimakkaasti juoksemaan
+hypellen pensaiden ja kantojen yli. Aukea oli näyttänyt lyhyeltä, mutta
+se olikin pitkä, ja Helen ratsasti tuon vähitellen laskeutuvan rinteen
+poikki hirmuista vauhtia. Hän ei halunnut jäädä jälkeen eikä hän
+välittänyt enää vaarastakaan. Jokin poltti tasaisesti hänen rinnassaan,
+jokin ilon aiheuttama julma ja voimakas vimma. Kun hän näki kaukana
+toisessa aukiossa Dalen sivuuttaneen Bon ja Bon kannustavan pientä
+mustangiaan kovemmin kuin milloinkaan ennen, syntyi Helenissä kiihkeä
+halu tavoittaa hänet, voittaa hänet tässä ihmeellisessä takaa-ajossa ja
+näyttää hänelle ja Dalelle, mitä Helen Raynerissä pohjimmittain piili.
+
+Hän huomasi kumminkin edessään olevasta maanlaadusta, että hänen
+kunnianhimonsa tulisi olemaan lyhytikäinen, mutta tämä peninkulman
+pituinen nopea ratsastus oli jotakin, jonka muisto kalvistutti aina
+hänen poskensa ja kiihoitti hänen mieltään.
+
+Aukio oli vain liian lyhyt. Kova vauhti vei Helenin hevosen pian
+metsään. Täällä sai hän ponnistaa kaikki voimansa hillitäkseen sen
+päätöntä vauhtia kaatuneiden puunrunkojen yli ja pienten mäntyjen
+välitse. Bo katosi näkyvistä ja Helen tunsi tarvitsevansa kaiken
+järkensä voidakseen olla eksymättä. Hänen oli seurattava jälkiä ja
+muutamissa paikoissa oli niitä hyvin vaikea huomata satulasta.
+
+Hänen hevosensa oli sitäpaitsi tulinen ja kaiken muun lisäksi
+vielä kiihoittunut. Se vaati hölliä ohjaksia ja omat tiensä. Helen
+koetti sitäkin eksyäkseen vain jäljiltä ja kolhiutuakseen oksia ja
+puidenrunkoja vasten. Hän ei voinut enää kuulla koiran haukuntaa
+eikä Dalen huutoja. Männyt olivat pieniä, tiheässä kasvavia ja hyvin
+sitkeitä. Niitä oli vaikea taivuttaa. Helen haavoitti kätensä,
+sai kasvoihinsa naarmuja ja loukkasi polvensa. Hevosella oli tapa
+poiketa omalle taholleen Helenin haluaman asemesta, ja kun se syöksyi
+tiheihin vesakkoihin, joiden läpi oli vaikea päästä, oli kulku hyvin
+vaivalloista Helenille. Se oli kumminkin nyt jo aivan samantekevää
+hänelle, sillä raivostuttuaan kerran sieti hän jo kaikkea. Hän ei
+väitellyt mielessään, oliko tämä toivoton kiire ollenkaan tarpeellinen.
+Muudan lyönti päähänkin, joka oli melkein sokaista hänet, ei
+lannistanut häntä ollenkaan. Hevosta oli vaikea hillitä ja aukeilla
+paikoilla oli sen ohjaaminen aivan mahdotonta.
+
+Vihdoin saapui hän toiselle rinteelle. Kun hän tuli erään jyrkänteen
+laidalle, kuuli hän Dalen selvät huudot kaukaa ja Bon kimeät ja
+riemuitsevat vastaukset niihin. Hän kuuli myöskin karhun ja koiran
+aiheuttaman rähäkän kuilun pohjalta.
+
+Tässä eksyi hän jälleen Dalen ja Bon jäljiltä. Rinne näytti
+läpipääsemättömältä. Hän ratsasti takaisin harjannetta pitkin ja sitten
+vasta eteenpäin. Lopulta hän saapui paikalle, jossa kaviot olivat
+kaivaneet syviä jälkiä kapeihin pengermiin. Hypellessään askelmalta
+askelmalle kompastui Helenin hevonen. Kun hän ohjasi sitä niiden yli,
+oli se mennä nokalleen. Tuntui aivan siltä kuin hän olisi ratsastanut
+suoraan mäkeä alas. Ajon hurja vauhti tuli sitä pistävämmän teräväksi
+Helenille, kuta pahemmiksi vastukset muuttuivat. Sitten vielä kerran
+koiran haukunta ja karhun murina hurjistuttivat hänen hevosensa. Se
+korskui kimakasti ja uhmaavasti ja nosti etujalkansa korkealle ilmaan.
+Sitten se liukui murtaen itselleen tien pehmeään rinteeseen tiheän
+vesakon läpi pannen irtonaiset kivet ja maan vyörymään edellään.
+Se kaatuikin muutamalle penkereelle, mutta eräs haavikko tuki sitä
+niin, että se pääsi jälleen jaloilleen. Taistelun äänet lakkasivat
+kuulumasta, mutta Dalen kovat huudot sekoittuivat pihkalta tuoksuvaan
+ilmaan.
+
+Ennenkuin Helen huomasikaan, oli hän rinteen juurella muutamassa
+kapeassa kuilussa, joka oli täynnä kiviä ja puita. Sointuva veden
+kohina kantautui hänen korviinsa. Jälkiä oli kaikkialla, ja kun
+hän saapui ensimmäiseen aukeaan paikkaan, näki hän, mistä kohti
+hiekkarannalta karhu oli hypännyt veteen. Siinä se oli ahdistanut
+Pedroa. Tuon taistelun jäljet olivat selvästi näkyvissä. Helen näki
+karhun jäljet vastakkaisellakin hiekkarannalla.
+
+Virran suuntaan ratsastaessaan paransi Helen yhä hevosensa vauhtia.
+Tasaisella maalla olikin ratsu mainio. Kerran se hyppäsi suoraan
+puronkin yli. Jokaisen hyppäyksen ja käänteen jälkeen odotti Helen
+saavansa nähdä Dalen ja Bon karhun kimpussa. Kuilu kapeni kapenemistaan
+ja virran uoma syveni. Hänen oli pakko hidastuttaa vauhtiaan voidakseen
+sivuuttaa puut ja kalliot. Aivan odottamatta ratsasti hän sitten
+pahki Daleen, Bohun ja huohottavaan Pedroon. Hänen hevosensa pysähtyi
+vastaten toisten hevosten kimeään hirnuntaan.
+
+Dale katsoi hämmästyneenä ja ihaillen Heleniin.
+
+"Kohtasitteko karhun jälleen?" hän kysyi heti.
+
+"En. Ettekö ole ampunut sitä?" huohotti Helen taipuen hitaasti
+satulassaan.
+
+"Se pakeni tuonne louhikkoon, jonne meidän on sitä melkein mahdoton
+seurata."
+
+Helen liukui satulasta maahan huudahtaen helpotuksesta. Hän huomasi
+olevansa verinen ja likainen, hänen pukunsa oli epäjärjestyksessä
+ja aivan likomärkänä hiestä, puhumattakaan siitä, että se oli aivan
+riekaleina. Jokaista lihasta poltti ja pisteli, ja kaikki luut
+tuntuivat olevan poikki. Mutta kaiken tuon kannatti kyllä kärsiä, kun
+näki Dalen läpitunkevan katseen ja Bon suunnattoman hämmästyksen.
+
+"Nell Rayner!" huohotti Bo.
+
+"Jos hevoseni ei vain olisi ollut niin huono kulkemaan metsässä",
+huohotti Helen, "en olisi menettänyt niin paljon aikaa laskeutuessani
+tänne tuolta vuorelta. Tavoitin teidät kumminkin."
+
+"Tulitteko ratsastaen tuon viimeisenkin rinteen?" kysyi Dale.
+
+"Tulinpa hyvinkin", vastasi Helen hymyillen.
+
+"Me kävelimme sen kokonaan ja olimme onnelliset päästessämme tänne
+sitenkin", sanoi Dale vakavasti. "Tänne ei mielestäni voida ratsastaa
+millään hevosella. Se kai liukui koko matkan?"
+
+"Niin se tekikin, mutta minä pysyin kumminkin sen selässä."
+
+Bon epäily muuttui ihmettelyksi ja sanattomaksi ihailuksi. Ja Dalen
+harvinainen hymy haihdutti hänen vakavuutensa.
+
+"Olen pahoillani. Menettelin ajattelemattomasti. Luulin teidän palaavan
+kotiin. Mutta kun loppu on hyvä, on kaikki muukin hyvin. Helen,
+heräsittekö tänään?"
+
+Helen loi silmänsä maahan välittämättä häneen suunnatusta kysyvästä
+katseesta.
+
+"Ehkä hieman", vastasi hän peittäen kasvonsa käsillään. Muistaessaan
+Dalen kysymykset ja tämän varmat sanat, ettei hän tunne elämän oikeata
+tarkoitusta, ja oman itsepäisen vastustuksensa, tunsi hän hieman
+häpeävänsä. Mutta se meni pian ohi.
+
+"Ajo oli suurenmoinen", sanoi hän. "En tuntenut itseäni. Olitte
+oikeassa."
+
+"Kuinka monessa suhteessa huomasitte minun olevan oikeassa?" kysyi Dale.
+
+"Kaikissa muissa paitsi yhdessä, luullakseni", vastasi Helen nauraen ja
+väristen. "Olen melkein kuolemaisillani nälkään nyt. Olin niin vihainen
+Bolle, että olisin voinut kuristaa hänet. Näin tuon kauhean pedon ja
+tiedän nyt, millaista kuolemanpelko on. Olin eksyksissäkin pari kertaa
+aivan kokonaan. Muuta en muista."
+
+Nyt voi Bokin jo puhua. "Viimeinen oli muistaakseni, että rakastut
+hurjasti."
+
+"Jos Dale on oikeassa, on minun lisättävä sekin tämänpäiväisiin uusiin
+kokemuksiini, ennenkuin tiedän, mitä oikea elämä on", vastasi Helen
+kainosti.
+
+Metsästäjä kääntyi. "Lähtekäämme", sanoi hän vakavasti.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Ratsastettuaan useampia päiviä tuon ihmeellisen keltaisen ja
+purppuraisen puiston ruohoisella kamaralla ja kuunneltuaan haaveillen
+päivisin putouksen sointuvaa ja aina muuttuvaa kohinaa ja öisin
+metsästelevien susien hurjaa ja valittavaa ulvontaa ja kiivettyään
+huimaaviin korkeuksiin, joissa tuuli tuoksui suloisesti, menetti Helen
+Rayner tiedon ajankulusta ja unhotti vaaran.
+
+Roy Beemania ei kuulunut palaavaksi. Kun Dale silloin tällöin puhui
+hänestä ja hänen etsinnästään, ei tytöillä ollut juuri muuta sanomista
+kuin valittaa vanhan enonsa sairautta. Sitten he unhottivat asian
+jälleen. Jokainen, joka tähän aikaan vuodesta oleskeli lyhyenkin
+ajan tässä paratiisissa, kiintyi siihen niin, että se muistui hänen
+mieleensä myöhemmin sekä nukkuessa että valvoessa.
+
+Bo antautui kokonaan tuohon villiin elämään, hän rakasti hevosia ja
+ratsasteli, helli Dalen monia kesyjä hevosia, mutta erittäinkin Tomia,
+puumaa. Tuo suuri kissa seurasi häntä kaikkialle, leikki hänen kanssaan
+kieritellen ja huitoen käpälillään kuin kissa, ja se laski suuren
+päänsä hänen syliinsä kehräten tyytyväisesti. Bo ei pelännyt juuri
+mitään ja täällä villissä luonnossa haihtui loputkin hänen arkuudestaan.
+
+Dalella oli muudan toinenkin lemmikki, kasvava musta karhunpenikka,
+jota sanottiin Mussiksi. Se oli sairaalloisesti mustasukkainen pikku
+Budille ja vihasi äärettömästi Tomia. Muuten se oli hyvin kiltti karhu,
+joka oli puolueettomalle Dalelle suureksi iloksi. Mutta silloin kun
+Dale sattui olemaan selin, karkoitti Tom Mussin aina leiristä, ja
+joskus Muss pysyikin poissa kauan aikaa kuljeskellen yksinään. Bon
+tulon jälkeen, koska hän kulutti suurimman osan ajastaan eläinten
+seurassa, oli nähtävästi leiri Mussinkin mielestä puoleensavetävämpi.
+Senvuoksi ennustikin Dale Mussin ja Tomin pian rupeavan riitelemään.
+Bosta ei ollut mikään niin ihanaa kuin painiskeleminen tuon mustan
+karhun kanssa. Muss ei ollut vielä hyvinkään suuri eikä kovin
+raskaskaan, ja painiessaan tuon voimakkaan ja jäntevän tytön kanssa
+joutui se joskus tappiolle. Sen hyväksi on mainittava, että se oli
+hyvin varovainen voidakseen olla loukkaamatta Bota. Se ei milloinkaan
+purrut eikä raapinut, vaikka se joskus antoikin Bolle äänekkäitä
+lyöntejä käpälillään, jolloin Bo puristi sormikoidut kätensä nyrkkiin
+ja hyökkäsi sen kimppuun tosissaan. Muutamana iltana ennen heidän
+tavallista varhaista illallistaan katselivat Dale ja Helen, miten Bo
+leikki karhun kanssa. Hän oli mitä hilpeimmällä tuulella, täynnä elämää
+ja taistelunhalua. Tom makasi pitkin pituuttaan ruohokossa ja katseli
+heitä kapein kiiluvin silmin.
+
+Kun Bo ja Muss tarttuivat toisiinsa syliksi ja alkoivat kieriskellä
+ruohokossa, kiinnitti Dale Helenin huomion puumaan.
+
+"Tom on mustasukkainen. On omituista, miten eläimet ovat ihmisten
+kaltaisia. Minun on vietävä Muss pian aitaukseen, muuten rupeavat ne
+tappelemaan."
+
+Helen ei huomannut Tomissa muuta kuin sen, ettei se näyttänyt leikkiin
+taipuvaiselta.
+
+Heidän syödessään illallista katosivat sekä karhu että puuma, vaikka
+he huomasivatkin sen vasta jälkeenpäin. Dale vihelsi ja kutsui, mutta
+kilpailijat eivät palanneet. Seuraavana aamuna oli Tom leirissä nukkuen
+mukavasti Bon jaloissa, ja kun Bo nousi, seurasi se häntä kuten
+ennenkin. Mutta Mussia ei kuulunut eikä näkynyt.
+
+Nämä seikat tekivät Dalen levottomaksi. Hän poistui leiristä ottaen
+Tomin mukaansa. Palattuaan kertoi hän seuranneensa Mussin jälkiä niin
+kauaksi kuin suinkin ja koettaneensa sitten usuttaa Tomin sen jäljille,
+mutta puuma ei ollut halunnut tahi ei ollut voinut seurata niitä. Dale
+kertoi, ettei Tom pitänyt karhun jäljistä, mikä onkin luonnollista,
+koska puumat ja karhut ovat luonnollisia vihamiehiä keskenään. Siten
+menetti Bo joko sattumalta tahi tarkoituksesta yhden lemmikeistään.
+
+Metsästäjä etsi sitä seuraavana päivänä likimmäisiltä rinteiltä,
+kiipesipä eräälle vuorellekin. Hän ei löytänyt kumminkaan jälkeäkään
+Mussista, mutta kertoi nähneensä jotakin muuta.
+
+"Haluatteko, tytöt, vieläkin kokea jotakin hyvin jännittävää?" kysyi
+hän.
+
+Helen hymyili myöntymyksensä ja Bo vastasi omaan innostuneeseen
+tapaansa.
+
+"Ettekö välitä, vaikka pelästyisittekin?" jatkoi Dale.
+
+"Ette voi pelästyttää minua ollenkaan!" väitti Bo, mutta Helen näytti
+epäilevältä.
+
+"Eräällä niityllä osuin pahki muutamaan hevoseeni -- nilkuttavaan
+kimoon, jota ette ole nähneet. Tuo vanha harmaakarhu, jota me silloin
+ajoimme takaa oli tappanut sen. Hevonen ei ollut ollut vielä kuolleena
+tuntiakaan. Siitä juoksi vielä verta eikä siihen muutenkaan oltu juuri
+koskettukaan. Karhu kuuli tuloni tahi näki minut ja pakeni metsään.
+Mutta se palaa kyllä illalla takaisin. Menen sinne sitä vahtimaan
+ja ammun sen nyt. Mielestäni olisi teidän tultava mukaani, sillä en
+haluaisi jättää teitä tänne yksiksenne yöksi."
+
+"Otatteko Tominkin sinne?" kysyi Bo.
+
+"En, sillä karhu voi vainuta sen. Eikä Tom sitäpaitsi ole mikään
+luotettava karhujen ahdistaja. Jätän Pedronkin kotiin."
+
+Kun he olivat syöneet nopeasti illallisen ja Dale oli hakenut hevoset
+leiriin, oli aurinko laskenut ja laakso alkoi hämärtyä vuorten
+huippujen loistaessa vielä kirkkaina.
+
+Tie, jota Dale seurasi rinteen laelle, kiemurteli sinne tänne ja heiltä
+meni melkein tunti sen kulkemiseen. Senvuoksi olikin heidän laelle
+päästyään ja saavuttuaan metsään jo aivan hämärä. Aaltoilevaa puistoa
+jatkui niin pitkälti kuin Helen voi nähdä. Sitä reunustavassa metsässä
+oli siellä täällä pitkiä niemekkeitä, ja niityllä oli eristettyjä
+metsikköjä kuin saaria.
+
+Noin kymmenentuhannen jalan korkeudessa oli tämä kirkas ja kylmä
+yö suurenmoinen ja ilmastollisessa suhteessa harvinainen. Seudut
+näyttivät aivan sellaisilta kuin savustetun lasin läpi katsellessa.
+Kaikki esineet olivat selvästi näkyvissä, kaukaisetkin, ja näyttivät
+suurennetuilta. Lännessä, missä auringonlaskun kajastus ei ollut
+vielä haihtunut tummalta, koloiselta ja kuusien latvojen katkomalta
+taivaanrannalta, oli sellainen läpinäkyvä kultainen viiva, joka
+sulautui taivaan tähtikirkkaaseen sineen, ettei Helen voinut muuta kuin
+katsoa ihmetellen ja ihaillen.
+
+Dale kannusti hevosensa juoksuun ja tyttöjen vireät ratsut seurasivat
+sitä. Maa oli kuoppaista tiheässä kasvavien ruohomättäiden vuoksi,
+mutta hevoset eivät kumminkaan kompastelleet. Niiden liikkeet ja
+korskahtelut ilmaisivat niiden kiihtymystä. Dale opasti heitä monien
+metsikköjen ympäri pitkään ruohoa kasvavaan notkoon ja sitten suoraan
+länteen päin muutaman aukion poikki, metsää kohti, joka kuvastui
+selvästi öistä taivasta vasten. Hevoset kulkivat nopeasti ja tuuli
+puhalsi jääkylmästi. Helen voi juuri hengittää ja hän huohotti niin
+kuin hän juuri olisi päässyt korkean kukkulan laelle. Tähdet alkoivat
+tuikkia sinisellä taivaalla ja kajastus vaaleni hieman, mutta hämärää
+kumminkin jatkui. Aukio näytti leveältä, mutta olikin todellisuudessa
+kapea. Kun he saapuivat harvaan metsikköön, jota jatkui rinteelle,
+kunnes vastassa oli tiheämpi ja eristetympi metsäsaareke, laskeutui
+Dale satulasta ja sitoi hevosensa puuhun kiinni. Kun tytöt olivat
+laskeutuneet, teki hän samoin heidänkin hevosilleen.
+
+"Pysytelkää aivan kintereilläni ja kävelkää niin hiljaa kuin suinkin",
+kuiskasi hän. Kuinka pitkältä ja tummalta hän näyttikään pimenevässä
+valossa! Heleniä huumasi nytkin, kuten usein viimeaikoina, tuon miehen
+omituinen käskevä voima. Kävellen pehmeästi ja aivan äänettömästi
+pujahti Dale tuohon säännöttömään metsikköön, jossa näytti olevan
+kapeita syrjäteitä ja niemekkeitä. Sitten saapui hän äkkiä tiheää
+metsää kasvavalle rinteen laelle, jossa oli pimeä kuin säkissä.
+Mutta seuratessaan häntä rupesi Helen erottamaan puita, ohuita
+surkastuneita kuusia, joista muutamat olivat kuivuneita. Rinne oli
+pehmeä ja joustava, ja sitä oli helppo kiivetä melutta. Dale kulki
+niin varovaisesti, ettei Helen voinut kuulla hänen askeleitaan, ja
+pimeys oli usein niin synkkä, ettei hän voinut Dalea nähdäkään. Silloin
+kulki kylmiä väreitä hänen selkäänsä pitkin. Bo piti kiinni Helenista
+vaikeuttaen siten hänen kulkuaan ja saattaen Bon rohkeuden näyttämään
+vähemmän kehumista ansaitsevalta. Vihdoin päästiin tasaiselle maalle.
+Helen näki edessään vaaleanharmaan taustan, jossa oli mustia viiruja.
+Toinen silmäys ilmaisi hänelle kumminkin, että ne olivat aukeata
+niittyä vasten näkyviä puunrunkoja.
+
+Dale pysähtyi ja kosketti Heleniin, joka myöskin seisahtui
+jännittyneenä. Dale kuunteli. Tuntui ihmeelliseltä katsella häntä,
+kun hän seisoi siinä kumartunein päin hiljaa ja liikkumatonna kuin
+puunrunko.
+
+"Se ei ole vielä tullut", kuiskasi Dale hiipien eteenpäin hitaasti.
+Helen ja Bo töksähtelivät pahki ohuihin kuivuneihin oksiin, joita ei
+voitu huomata ja jotka risahtelivat. Sitten Dale polvistui näyttäen
+painuvan maahan.
+
+"Teidän on ryömittävä", kuiskasi hän.
+
+Kuinka omituiselta ja lumoavalta se tuntuikaan Helenistä, vaikka se
+olikin vaivalloista. Maassa oli risuja ja kuivuneita oksia, joiden yli
+oli varovaisesti ryömittävä, ja koska oli heittäydyttävä vatsalleenkin
+tarpeen vaatiessa, oli hänen pakko ponnistaa suunnattomasti voimiaan
+päästäkseen eteenpäin tuuma tuumalta. Dale kiemurteli eteenpäin kuin
+suuri käärme.
+
+Metsä tuli vähitellen valoisammaksi. He lähestyivät nyt niityn päätä.
+Helen näkikin jo palasen aukiosta, jonka takana oli tummaa kuusimetsää.
+Iltarusko leimusi tahi tanssi kuin himmeät revontulet ja sammui sitten
+kokonaan. Dale ryömi kauemmaksi pysähtyen vihdoin niityn päässä
+kasvavan parin puun väliin.
+
+"Tulkaa tänne viereeni", hän kuiskasi.
+
+Helen jatkoi ryömimistään ja pian oli Bo hänen vieressään. Hän
+huohotti, kasvot olivat aivan kalpeat ja silmät loistivat niin suurina,
+että ne voitiin helposti nähdä haihtuvassa valossa.
+
+"Kuu alkaa nousta. Saavuimme juuri parhaaseen aikaan. Vanha karhu ei
+ole siellä vielä, mutta minä näen arosusia. Katsokaa." Dale viittasi
+aukean niityn pään poikki muutamaan epäselvästi näkyvään kohtaan, joka
+oli lyhyen matkan päässä metsänlaidasta.
+
+"Tuolla on hevosenraato", kuiskasi hän. "Ja jos katsotte tarkemmin,
+voitte huomata arosudetkin. Ne ovat harmaita ja ne liikkuvat. Ettekö
+voi kuulla niiden läähätystä?"
+
+Helenin jännittyneet korvat, jotka olivat täynnä kuviteltuja ääniä,
+erottivat kumminkin pian hiljaisia napsahduksia ja murinaa. Bo puristi
+hänen käsivarttaan.
+
+"Kuulen ne. Ne tappelevat. Voi sentään!" huohotti hän huokaisten syvään
+kuvaamattomasta jännityksestä.
+
+"Olkaa hiljaa nyt, katselkaa ja kuunnelkaa!" sanoi Dale.
+
+Tuo musta mutkainen metsänlaita näytti vähitellen tulevan yhä
+mustemmaksi, niityn harmaa nurkkaus vaaleni hitaasti jonkun
+näkymättömän voiman vaikutuksesta, hitaasti himmenivät tähdet ja taivas
+kirkastui. Kuu oli nousemaisillaan jostakin päin. Tuo epäselvästi
+näkyvä läikkäkin rupesi vähitellen paremmin näkymään.
+
+Puitten latvojen välistä, jotka nyt tuntuivat olevan melko lähellä,
+rupesi hopeanvärinen kuu heikosti näkymään. Se tummeni, katosi, loisti
+jälleen kiiveten, kunnes sen kaunis sirppi kohosi puun latvoihin,
+irtautui niistä salaperäisesti ja muuttui kirkkaaksi ja kylmäksi. Sitä
+mukaa kuin niityn itäinen laita tummenemistaan tummeni, vaaleni niitty
+ja vastakkaisen puolen laidasta voitiin jo erottaa yksityisiä puitakin.
+
+"Voi katsokaa nyt!" huudahti Bo hiljaa ja pelokkaasti viitatessaan.
+
+"Älkää puhuko niin kovasti", kuiskasi Dale.
+
+"Mutta minä näen jotakin."
+
+"Hss!" komensi Dale.
+
+Katsoessaan sinnepäin, jonne Bo viittasi, ei Helen voinut nähdä muuta
+kuin kuun valaiseman maankamaran, joka pyöristyi läheisyydessä pieneksi
+kukkulaksi.
+
+"Olkaa nyt hiljaa", kuiskasi Dale. "Ryömin tuonne voidakseni katsella
+paikkaa toiseltakin suunnalta. Palaan heti."
+
+Hän peräytyi äänettömästi ja katosi. Kun hän oli poistunut, tunsi Helen
+sydämensä sykkivän nopeammasti ja ihonsa polttavan.
+
+"No voi sinua! Nell, katsohan toki!" kuiskasi Bo peloissaan. "Näin
+varmasti jotakin."
+
+Tuon pyöreän kummun laella liikuskeli joku pyöreä esine hitaasti tullen
+lähemmäksi valoon. Helen katsoi siihen pidättäen hengitystään. Se
+kuvastui nyt selvästi taivasta vasten, ollen näköjään suuri, pyöreä
+ja julma harmahtava eläin. Toisen kerran näytti se suurelta, toisen
+kerran taas pieneltä, väliin tuntui se olevan aivan lähellä, väliin
+taas kaukana. Se näytti vihdoin tulevan suoraan heitä kohti. Helen
+totesi nopeasti, ettei peto ollut enää kahdenkaantoista metrin päässä.
+Hänen kokemuksensa alkoivat juuri lisäytyä taasen uudella, hän tunsi
+todellista kauhistuttavaa pelkoa, hänen verensä tuntui hyytyvän, hänen
+sydämensä jyskytti kovasti pysähtyäkseen sitten kokonaan ja hän olisi
+mielellään paennut, mutta oli kuin kiinnikasvanut paikoilleen, kun Dale
+palasi hänen viereensä.
+
+"Tuolla on muudan suuri siili", kuiskasi hän. "Se oli ryömimäisillään
+teidän ylitsenne, jolloin olisitte tullut täyteen piikkejä."
+
+Sanottuaan sen heitti hän puukalikalla eläintä. Se hyppäsi suoraan ylös
+ja pyörähti hämmästyttävän ketterästi, jolloin kuului ratisevaa ääntä.
+Sitten se ryömi näkymättömiin.
+
+"Siili!" kuiskasi Bo huohottaen. "Yhtä hyvin olisitte voinut sanoa sitä
+norsuksikin!"
+
+Helen huokaisi hyvin syvään merkityksellisesti. Hän ei halunnut kertoa,
+millaisia tunteita tuon vaarattoman siilin näkeminen oli hänessä
+herättänyt.
+
+"Kuunnelkaa!" varoitti Dale hiljaa. Hänen suuri kätensä tarttui Helenin
+sormikoituun. "Tuo on totisesti jotakin erämaahan kuuluvaa."
+
+Yön rauhallisuuden rikkoi suden ulvonta terävästi ja kylmästi, mutta
+se kuului kaukaa, ihmeellisen kaukaa. Kuinka hurjalta, surulliselta
+ja nälkäiseltä se kuulostikaan, ja kuinka ihmeteltävän selvältä! Sen
+sointu värisytti Helenin koko ruumista herättäen hänessä hurjia,
+kuvaamattomia ja syviä tunteita. Jälleen muudan tämän metsän ääni
+vei hänen ajatuksensa kauas hämärään menneisyyteen, josta hänkin oli
+peräisin.
+
+Ulvonta ei uudistunut. Arosudetkin olivat hiljaa. Seurasi äänettömyys,
+jota ei mikään häirinnyt.
+
+Dale töykkäsi Heleniä ja ojentautui sitten taputtamaan Bota. Hän
+katseli tarkkaavaisesti niitylle ja hänen jännityksensä voitiin tuntea.
+Helen jännitti katsettaan niin paljon kuin suinkin ja näki harmaitten
+arosusien luikkivan tiehensä kuunvalosta metsän pimentoon, jonne ne
+katosivat. Ei ainoastaan Dalen tarkkaavaisuus, vaan hiljaisuuskin ja
+hetken ja paikan aiheuttama kiihko tuntuivat olevan täynnä ihmeellistä
+voimaa. Bo tunsi kai sen myöskin, koska hänen ruumiinsa vapisi. Hän
+painautui aivan Heleniin kiinni ja hengitti nopeasti ja syvään.
+
+"Kas niin!" murahti Dale hiljaa.
+
+Helen ymmärsi Dalen huudahduksen ilmaiseman helpotuksen ja varmuuden
+ja käsitti samalla jotakin siitä, millaiselta tilanne oli tuntunut
+metsästäjästä.
+
+Sitten hänen vaaniva ja valpas katseensa kiintyi erääseen metsästä
+ilmestyvään himmeästi näkyvään harmaaseen varjoon. Se liikkui, mutta
+ei suinkaan tuo suuri esine voinut olla mikään karhu. Nyt se tuli
+varjosta kirkkaaseen kuunvaloon. Helenin sydän jyskytti, sillä tulija
+oli sittenkin äärettömän suuri harmaakarhu, joka kävellä kyhnysteli
+hevosenraatoa kohti. Helen tarttui vaistomaisesti Dalen käsivarteen,
+joka tuntui raudankovalta sen värähtelevästä pinnasta huolimatta.
+Kosketus huojensi hänen keuhkojensa painoa ja selvitti hänen kurkkuaan.
+Hänen pelkonsa katosi kokonaan ja hän tunsi vain ääretöntä jännitystä.
+Bon syvät henkäykset ja hänen ruumiinsa kova vapiseminen ilmaisivat,
+että hänkin oli huomannut karhun.
+
+Peto näytti kuunvalossa hirmuisen suurelta, ja tämä villi niitty
+tummine metsäisine laitoineen muodosti sille sopivan kehyksen. Helenin
+joustava mieli, joka oli niin herkkä mielenliikutuksille, kummasteli
+vielä tämän tilanteen ihmeellisyyttä ja tarkoitusta. Hän toivoi karhun
+kuolemaa, vaikka hän samalla säälikin sitä.
+
+Karhun kulku oli huojuvaa, heiluvaa ja hidasta, ja kului kotvanen,
+ennenkuin se saapui haaskan luo. Kun se vihdoin tuli sen viereen,
+kiersi se sen nuuskien sitä äänekkäästi ja lopulta muristen. Se oli
+nähtävästi huomannut, että haaskalla oli käynyt kuokkavieraita. Karhu
+voitiin kyllä nähdä kokonaan, mutta ainoastaan sen ääriviivat ja väri.
+Se oli noin parinsadan metrin päässä katsojista. Sitten näytti siltä
+kuin se olisi alkanut vetää raatoa johonkin, ja todellakin kiskoi se
+sitä poispäin hyvin hitaasti, mutta kumminkin varmasti.
+
+"Katsokaahan sitä!" kuiskasi Dale. "Eikö se olekin voimakas? Mutta minä
+pysähdytän sen varmasti."
+
+Karhu pysähtyi kumminkin omasta halustaan juuri metsän varjon laitaan.
+Siten se laskeutui kyyrysilleen saaliinsa viereen alkaen sitä jyrsiä ja
+repiä.
+
+"Jess oli mainio hevonen", mumisi Dale julmasti. "Liian hyvä tuollaisen
+harmaakarhu-ryökäleen syötäväksi."
+
+Sitten nousi metsästäjä tyynesti polviasentoon pyssy ojennettuna ja
+katseli viereisen puun alempia oksia.
+
+"Tytöt, on mahdotonta edeltäpäin sanoa, mitä tuollainen harmaakarhu voi
+tehdä. Jos huudan, on teidän kiivettävä tuohon puuhun ja nopeasti."
+
+Sanottuaan sen ojensi hän pyssynsä nojaten vasemman kyynärpäänsä
+polveensa. Piipun pää, joka ei ollut varjossa, kiilsi kirkkaasti kuun
+valossa. Mies ja ase vakautuivat liikkumattomiksi kuin kivi. Helen
+pidätti hengitystään. Mutta Dale hellitti otteensa ja laski pyssyn
+alas. "En voi nähdä jyvää selvästi", kuiskasi hän pudistaen päätään.
+"Muistakaa nyt, että kiipeätte puuhun, jos huudan."
+
+Jälleen hän tähtäsi ja jäykistyi hitaasti liikkumattomaksi. Helen
+ei voinut kääntää lumottuja silmiään hänestä. Dale oli tuossa
+polviasennossa avopäin, ja ollen varjossa voi Helen selvästi nähdä
+hänen säännöllisen sivukuvansa, ankaran ja kylmän.
+
+Tulen leimahdus ja kova pamahdus säikähdyttivät häntä. Sitten hän kuuli
+luodin sattuvan. Muutettuaan katsettaan huomasi hän karhun kallistuvan
+suonenvedontapaisesti kohottaen takajalkojaan. Kuului äänekkäitä
+napsahduksia, kun se haukkoi ilmaa raivoissaan. Mutta muuta ääntä
+ei kuulunut. Sitten paukahti Dalen suuri pyssy jälleen. Helen kuuli
+taasen sattuvan luodin omituisen läjähdyksen. Karhu kaatui jymähtäen
+kuin kuolettavan iskun vaikutuksesta. Mutta yhtä nopeasti oli se taas
+jaloillaan ja alkoi pyöriä paikoillaan karjuen käheästi ja hurjasti
+tuskasta ja raivosta. Sen liikkeet veivät sen nopeasti kuunvalosta
+puiden varjoon, jonne se katosi. Siellä muuttui murina hampaiden
+kiristelyksi. Pensaat ritisivät ja oksat katkeilivat, kun se pakeni
+metsään.
+
+"Se on varmasti hurjana raivosta", sanoi Dale nousten seisoalleen, "ja
+vaikeasti haavoittunutkin. En halua kumminkaan seurata sitä tänä yönä."
+
+Tytötkin nousivat, ja Helen huomasi jalkojensa vapisevan ja tunsi
+olevansa viluissaan.
+
+"Eikö se ollutkin ihmeellistä?" huudahti Bo.
+
+"Oletteko peloissanne, koska hampaanne kalisevat?" kysyi Dale.
+
+"Minulla on vilu."
+
+"Nyt onkin melko kylmä. Nyt kun tuo loppui, tunnette sen. Nell,
+luullakseni teitäkin vilustaa?"
+
+Helen nyökäytti päätään. Häntä vilusti todellakin enemmän kuin
+milloinkaan ennen, mutta se ei estänyt verta virtaamasta omituisen
+lämpimästi hänen suonissaan eikä sydäntä sykkimästä nopeammasti, minkä
+syytä hän ei ruvennut ottamaan selville.
+
+"Kiiruhtakaamme", sanoi Dale poistuen edellä metsästä ja kiertäen sen
+nokan rinteelle. Laskeuduttuaan tasangolle tunkeutuivat he harvan
+metsän läpi sinne, johon he olivat jättäneet hevosensa.
+
+Tuuli alkoi nyt puhaltaa kovemmasti, ei kumminkaan metsässä, vaan
+aukeilla paikoilla. Se oli hirveän kylmää. Dale auttoi Bon satulaan ja
+sitten Helenin.
+
+"Olen aivan jäykistynyt", sanoi tämä. "Putoan varmasti."
+
+"Ettekä putoa. Lämpiätte tuossa tuokiossa", vastasi Dale, "sillä aiomme
+ratsastaa takaisin melkoista vauhtia. Antakaa Rangerin kulkea vapaasti
+ja pysytelkää vain satulassa."
+
+Rangerin ensimmäiset laukat panivat jo Helenin veren kiertämään.
+Se kiisi kuin nuoli sen kaunismuotoisen tumman pään pysyessä Dalen
+hevosen rinnalla. Kuu valaisi niityn selvästi ja kirkkaasti muuttaen
+sen ruohon omituisesti hopeanväriseksi. Metsäsaarekkeet, jotka olivat
+kuin teräviä mustia saaria kuun valaisemassa järvessä, näyttivät olevan
+täynnä varjoja ja karhujen piilopaikkoja, joista nuo pedot olivat
+valmiit hyökkäämään kimppuun. Kun Helen lähestyi tuollaista metsikköä,
+sykkivät hänen valtimonsa ja sydän jyskytti. Puolen peninkulman
+pituinen ratsastus kartoitti vilun. Kaikki näytti ihmeellisen
+kauniilta, taivaalla kulkeva kuu, joka näytti aivan valkoiselta tuon
+tumman sinen keskellä, kalpeat tyynet tähdet, jotka näyttivät niin
+juhlallisilta suuressa etäisyydessään, nuo houkuttelevat samalla kertaa
+sekä ystävälliset että salaperäiset metsäniemekkeet, nopeat hevoset,
+jotka juoksivat pehmeästi ja tahdikkaasti ruohokossa hypellen ojien
+ja kuoppien yli ja pannen kovan tuulen pistämään ja leikkaamaan.
+Kun he olivat tullessaan ratsastaneet tämän niityn poikki, oli se
+tuntunut pitkältä, mutta nyt takaisin tullessa oli se yhtä lyhyt kuin
+lumoavakin. Helenille selvenivät kokemuksien vaikutukset hitaasti.
+Mutta tämä nopea ratsastus, jolloin hevoset kulkivat vierekkäin, ja
+kaikki tämä villi kauneus, täydensivät vuosien hitaan sisäisen työn.
+Hurmion aiheuttamat kyyneleet jäätyivät hänen poskilleen ja hänen
+sydämensä oli täynnä riemua. Kaikki tämän yön vaikutelmat menivät hänen
+vereensä. Hänen ei tarvinnut nyt muuta kuin tuntea ja elää, mutta hän
+voi ymmärtää nämä vaikutelmat ja muistaa ne ikuisesti jälkeenpäin.
+
+Dalen hevonen ollen hieman edellä hyppäsi muutaman ojan yli. Ranger
+teki kauniin hypyn, mutta putosi ruohoiseen mättäikköön ja kompastui.
+Helen lensi sen pään yli maahan. Hän liukui suulleen käsivarret
+ojennettuina saaden niin kovan kolahduksen, että hän pyörtyi.
+
+Hän kuuli Bon huudon, tunsi märän ruohon sivelevän kasvojaan ja
+voimakkaiden käsivarsien kosketuksen, kun ne nostivat häntä. Dale oli
+kumartunut hänen ylitseen katsoen häntä kasvoihin. Bo syleili häntä
+kiihkeästi. Helen voi ainoastaan huohottaa, sillä hänen rintansa tuntui
+painuneen sisään. Ilman puute tuntui hyvin tuskalliselta.
+
+"Nell, ette suinkaan ole vahingoittunut? Putositte keveästi kuin
+höyhen. Tämä on ruohokkoa. Ette voi olla loukkaantunut", sanoi Dale
+vakavasti.
+
+Hänen levoton äänensä tunkeutui Helenin korviin tunnottomuudesta
+huolimatta, ja hänen voimakkaat kätensä tunnustelivat nopeasti Helenin
+käsivarsia ja hartioita etsien katkenneita luita.
+
+"Olette vain menettänyt hengityskykynne hetkiseksi", sanoi Dale.
+"Sellainen tuntuu hirveältä, mutta ei ole ollenkaan vaarallista."
+
+Helen sai jo hieman ilmaa keuhkoihinsa, jolloin tuntui kuin niihin
+olisi pistetty neuloilla, sitten voi hän jo hengittää syvempään ja
+vihdoin täydellisesti.
+
+"Luullakseni en ole ollenkaan vahingoittunut", huohotti hän.
+
+"Lensitte todellakin komeasti. Kauniimpaa putoamista en ole milloinkaan
+nähnyt. Rangerille sattuu tuollaista kumminkin harvoin. Ratsastimme
+liian nopeasti. Mutta se oli hauskaa, eikö ollutkin?"
+
+Mutta tähän vastasi Bo. "Oh, suurenmoista! Olin kumminkin hieman
+peloissani."
+
+Dale piti vieläkin Helenin kättä omassaan. Helen irroitti sen
+katsoessaan häneen. Tämä hetki ilmaisi hänelle sen, mikä päiväkausia
+oli ollut suloista epävarmuutta, houkuttelevan läheistä ja omituista,
+mutta kumminkin hämmentävää. Tämä tapaus muodosti tämän hurjan ja
+ihmeellisen ratsastuksen nopean lopun. Mutta sen vaikutus, sen vereen
+tunkeutunut tieto ei milloinkaan muuttuisi. Ja siihen oli aivan
+erottamattomasti yhtynyt tämä metsien mies.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Seuraavana aamuna heräsi Helen huutoon, jonka hän luuli kuulleensa
+unissaan. Hän nousi säpsähtäen istualleen. Auringonnousu kultasi ja
+punasi juuri harjanteitten mutkaista kuusilaitaa. Bo oli polvillaan ja
+palmikoitsi tukkaansa samalla kun hän koetti tirkistää ulos.
+
+Ja kimakan huudon synnyttämä kaiku kiersi takaisin kallioista. Tytöt
+tunsivat Dalen äänen.
+
+"Nell, Nell, herää jo!" huusi Bo hurjasti. "Tänne on tullut vieraita,
+hevosia ja miehiä!"
+
+Helen nousi polvilleen ja tirkisti Bon olan yli. Dale, seisoen
+suorana ja varuillaan nuotion vieressä, heilutti hattuaan. Puiston
+tuonnimmaisesta metsättömästä päästä lähestyi lauma kuorma-aaseja,
+joita ratsastavat miehet ajoivat. Ensimmäisten miesten joukosta tunsi
+Helen Roy Beemanin.
+
+"Tuo ensimmäinen on Roy!" hän huudahti. "En unhota milloinkaan hänen
+ratsastustapaansa. Bo, tämä kai tarkoittaa eno Alin tuloa."
+
+"Varmasti. Saamme kiittää onneamme. Täällä olemme saaneet olla turvassa
+ja terveinä puhumattakaan ihanasta olostamme täällä. Katsohan noita
+paimenia. Katsohan nyt toki! Kyllä tämä sentään on suurenmoista!"
+lörpötteli Bo.
+
+Dale kääntyi ja huomasi tyttöjen katsovan ulos. "Teidän on jo aika
+nousta!" huudahti hän. "Enonne on saapunut."
+
+Vetäydyttyään jälleen majaan istui Helen hetkisen aivan liikkumatonna,
+sillä Dalen äänen omituinen sävy järkytti häntä. Hän kuvitteli
+ymmärtävänsä, että Dale oli pahoillaan tuon ratsujoukon tulosta ja sen
+aikomuksesta -- viedä hänet täältä Pinessä olevalle maatilalle. Helenin
+sydän alkoi heti sykkiä nopeammin, mutta niin kumeasti kuin rinta olisi
+koettanut hiljentää sen ääntä.
+
+"Kiiruhtakaa nyt, tytöt!" huusi Dale.
+
+Bo oli jo polvillaan pienen puron rannalla olevalla litteällä kivellä
+pärskyttäen vettä ympärilleen kiireissään. Helenin kädet vapisivat
+niin, että hän tuskin voi nauhoittaa kenkiään ja kammata tukkaansa, ja
+hän viipyikin pukeutumisessaan paljon kauemmin kuin Bo. Kun hän tuli
+näkyviin, puristi muudan lyhyt tanakka mies, jolla oli karkeat vaatteet
+ja raskaat kengät, juuri Bon käsiä.
+
+"Kas vain, olet aivan Raynerien näköinen", kuuli Helen hänen sanovan.
+"Muistan isäsi, joka oli hyvin komea mies."
+
+Heidän vieressään seisoivat Dale ja Roy, ja kauempana oli ryhmä hevosia
+ja miehiä.
+
+"Eno, tuolta tulee Nell", sanoi Bo hiljaa.
+
+"Niinkö?" Vanha karjankasvattaja hengitti syvään kääntyessään.
+
+Helen kiiruhti. Hän ei ollut luullut voivansa muistaa enoaan, mutta
+silmäys vain noihin ruskeihin iloisiin kasvoihin ja noihin sinisiin,
+loistaviin, mutta kumminkin surullisiin silmiin herätti hänen muistonsa
+ja hän tunsi enonsa, samalla kun äitikin muistui omituisesti hänen
+mieleensä.
+
+Eno ojensi kätensä ottaakseen hänet vastaan.
+
+"Nell Auchincloss kiireestä kantapäähän asti!" huudahti hän
+suudellessaan Nelliä. "Olisin tuntenut sinut kaikissa tapauksissa."
+
+"Eno Al", mumisi Helen, "muistan sinut, vaikka olinkin silloin vain
+nelivuotias."
+
+"Ah, muistatko! Muistan sinut istumassa hajasäärin polvellani, mutta
+silloin oli tukkasi vaaleampi ja kiharampi. Kummatkin ominaisuudet ovat
+nyt hävinneet... Kuusitoista vuotta! Olet siis kaksikymmenvuotias nyt.
+Millainen hieno ja hartiakas tyttö sinusta on kasvanutkaan! Ja, Nell,
+olet kaunein Auchincloss, mitä milloinkaan olen nähnyt!"
+
+Helen tunsi punastuvansa ja irroitti kätensä, kun Roy lähestyi
+tervehtiäkseen häntä. Hän seisoi avopäin, jäntevästi ja suorana, mutta
+eivät hänen kirkkaat silmänsä, eivät hänen tyynet kasvonsa eikä hänen
+ojennettu kätensä ilmaisseet mitään tuosta koetellusta uskollisuudesta
+ja suoritetusta työstä, jonka Helen tunsi hänen tehneen.
+
+"Kuinka voitte, neiti Helen? Entä te, Bo?" sanoi hän. "Olette molemmat
+päivettyneet ja näytätte terveiltä. Olen todellakin viivytellyt
+tuomasta enoanne tänne, mutta luulin teidän viihtyvän täällä Miltin
+luona jonkun aikaa."
+
+"Viihtyneet olemmekin", vastasi Bo viekkaasti.
+
+"No istuutukaamme nyt!" sanoi Auchincloss hengittäen syvään.
+
+Hän vei tytöt turvepenkille, jonka Dale oli valmistanut heille suuren
+kuusen juurelle.
+
+"Olet varmaankin väsynyt. Kuinka voit?" kysyi Helen levottomasti.
+
+"Väsynytkö! Voin ehkä hieman ollakin juuri tällä hetkellä. Mutta kun
+Joe Beeman ratsasti luokseni kertomaan teistä, unhotin heti, että olen
+väsynyt vanha hevoskaakki. En ole ollut näin terve vuosikausiin. Ehkä
+noin kauniit ja nuoret sisarentyttäret voivat tehdäkin minusta uuden
+miehen."
+
+"Eno Al, minusta sinä näytät voimakkaalta ja terveeltä", sanoi Bo. "Ja
+niin nuoreltakin, että --"
+
+"Niin, niin, kyllä tiedän", keskeytti Al. "Näen lävitsenne. Voitte
+tehdä enonne hyväksi paljonkin. Niin, tytöt, tunnen voivani hyvin.
+Mutta omituista tämä sittenkin on! Ehkä iloni saada nähdä teidät
+turvassa silloin, kun tuo kirottu Beasley-roisto --"
+
+Helenin katsoessa häneen vakavasti hänen kasvonsa muuttuivat nopeasti
+-- ja kaikkien näiden tukalien työn, taistelun ja tappioiden vuosien
+uurtamiin vakoihin yhtyi jotakin, joka ei ollut ikää eikä alistumista,
+vaan molempien aiheuttamaa surua.
+
+"Viis hänestä kumminkin nyt!" lisäsi Al hitaasti ja lämmin hohde palasi
+jälleen hänen kasvoihinsa. "Dale, tulehan tänne."
+
+Metsästäjä tuli lähemmäksi.
+
+"Olen sinulle velkaa enemmän kuin milloinkaan voin maksaa", sanoi
+Auchincloss puristaen sisarentyttäret syliinsä.
+
+"Ei, Al, ette ole velkaa minulle mitään", vastasi Dale miettiväisesti,
+katsoen muualle.
+
+"Joutavia", murahti Al. "Siinä sen nyt kuulitte, tytöt. Kuuntelehan
+kumminkin, sinä villi metsästäjä, kun sanon. Ja te tytöt myöskin.
+Milt, en ole milloinkaan uskonut sinun osaavan tehdä mitään muuta
+kuin metsästää, mutta minun on kai nieltävä väärä luuloni sinusta
+nyt. Ja niin minä teenkin. Tulosi luokseni, kuten teit, vaikka sitten
+karkoitinkin sinut talostani, suunnitelmassasi pysyminen ja tyttöjeni
+suojeleminen tuolta yllätykseltä ovat suurimmat palvelukset, mitä
+minulle kukaan mies milloinkaan on tehnyt. Minua hävettää väärä
+tuomioni, ja tässä on käteni."
+
+"Kiitoksia, Al", vastasi Dale hymähtäen ja tarttui ojennettuun käteen.
+"Haluatteko leiriytyä nyt tänne?"
+
+"Emme suinkaan. Lepäämme vain hieman, jolla aikaa saat kiinnittää
+tyttöjen matkatavarat aasien selkään, ja sitten lähdemme. Lähdet kai
+kanssamme?"
+
+"Huudan sitten tytöt aamiaiselle", sanoi Dale poistuen vastaamatta
+Auchinclossin kysymykseen.
+
+Helen, ymmärsi, ettei Dale aikonut tulla heidän kanssaan Pineen, ja
+tämä huomio hämmästytti häntä suuresti. Oliko hän toivonut Dalen
+tulevan?
+
+"Tule tänne, Jeff!" huusi Al eräälle miehelleen.
+
+Muudan lyhyt vääräsäärinen mies, jolla oli pölyiset vaateet ja auringon
+paahtamat kasvot, erosi joukosta. Hän ei ollut enää nuori, mutta hän
+hymyili poikamaisesti ja hänellä oli pienet kirkkaat silmät. Tullessaan
+otti hän omituisesti ränsistyneen hatun päästään.
+
+"Jeff, tervehdi sisarentyttäriäni", sanoi Al. "Tämä on Helen ja
+isäntäsi tästä päivästä alkaen. Ja tämä tässä on Bo, kuten hänen
+nimensä nyt lyhennettynä kuuluu. Hänen nimensä on oikeastaan Nancy,
+mutta kun hän lepäsi vielä kätkyessään, sanoin häntä Bo-Peepiksi, ja
+se nimi hyväksyttiin. Tytöt, tässä näette työnjohtajani, Jeff Mulveyn,
+joka on ollut luonani parikymmentä vuotta."
+
+Esitteleminen hämmästytti kaikkia noita kolmea, erittäinkin Jeffiä.
+
+"Jeff, irroita kuormat ja satulat, sillä meidän on levähdettävä
+hieman", sanoi Al työnjohtajalleen.
+
+"Nell, saat kyllä tekemistä ohjatessasi tuota joukkoa", nauroi Al.
+"Heillä ei ole vielä kenelläkään vaimoa. Mutta he ovatkin sellaisia
+veitikoita, ettei kukaan nainen heistä huolisikaan."
+
+"Eno, toivoakseni ei minun milloinkaan tarvitse ruveta heidän
+isännäkseen", vastasi Helen.
+
+"Kuinka? Sinun on ryhdyttävä siihen toimeen nyt heti", selitti Al.
+"Mitään roistoja eivät he kumminkaan ole. Olen sitäpaitsi saanut
+oivallisen uuden miehen."
+
+Sanottuaan sen kääntyi hän Bohun päin ja tarkasteltuaan tämän sieviä
+kasvoja kysyi hän nähtävästi hyvin tosissaan: "Lähetitkö erään
+Carmichael-nimisen paimenen kysymään minulta työtä?"
+
+Bo näytti hyvin hämmästyneeltä.
+
+"Carmichael! En ole milloinkaan kuullut tuota nimeä ennen", vastasi Bo
+hämillään.
+
+"No, sanoinhan sen jo, että tuo nuori veitikka valehteli", sanoi
+Auchincloss. "Mutta pidin tuon pojan näöstä ja annoin hänen jäädä."
+
+Sitten kääntyi tilanomistaja laiskoittelevien paimenien puoleen.
+
+"Las Vegas, tulehan tänne!" huusi hän kovasti.
+
+Helen hurmaantui katsoessaan erästä pitkää ja solakkaa paimenta, joka
+vastahakoisesti erosi joukosta. Hänellä oli ruskeiksi ahavoittuneet
+kasvot, nuoret kuin pojan. Helen tunsi hänet, muisti tuon liehuvan
+punaisen kaulahuivin, heiluvan revolverin ja tuon hitaan, kannusten
+kilinän säestämän käynnin. Mies ei ollut kukaan muu kuin Bon ihailija,
+tuo las-vegasilainen paimen.
+
+Sitten Helen katsahti Bohun ja nähtyään hänet oli hänen melkein
+mahdoton pidättää nauruaan. Tämäkin nuori neiti tunsi tuon
+vastahakoisesti ja luonteenomaisesti lähestyvän paimenen. Bo katsoi
+maahan punastunein poskin, ja Helen totesi ensimmäisen kerran,
+että Bokin voi joutua neuvottomaksi. Hän kalpeni ja muuttui sitten
+punaiseksi kuin ruusu.
+
+"Kuulehan, sisarentyttäreni ei sano milloinkaan kuulleensa
+Carmichael-nimeä", sanoi Al vakavasti paimenen seisahtuessa hänen
+eteensä. Helen tiesi enon kohtelevan miehiään ankarasti, mutta
+nähdessään nyt hänen silmiensä ilmeen rauhoittui hän ja kuunteli
+huvitettuna.
+
+"En voi sille mitään, isäntä", sanoi paimen hitaasti. "Vanha ja hyvä
+texasilainen nimi se kumminkin on."
+
+Hän ei näyttänyt olevan ollenkaan hämillään, vaan oli yhtä tyyni,
+vapaa, kirkassilmäinen ja hidas kuin tuonakin päivänä, jolloin
+Helen oli mieltynyt hänen lämpimiin nuoriin kasvoihinsa ja terävään
+katseeseensa.
+
+"Texas! Te tuolta Pan Handlesta kotoisin olevat miehet kerskailette
+aina tuolla Texasillanne. En ole nähnyt milloinkaan teidän
+texasilaisten voittavan ketään, ei ainakaan missourilaisia", vastasi Al
+äreästi.
+
+Carmichael vaikeni kunnioittavasti ja karttoi huolellisesti katsomasta
+tyttöihin.
+
+"Tulemme kaikki nimittämään sinua Las Vegasiksi kumminkin", jatkoi Al.
+"Etkö sanonut sisarentyttäreni lähettäneen sinut luokseni?"
+
+Nyt haihtui Carmichaelin tyyneys.
+
+"Kuulkaahan, isäntä, muistini on melko huono", vastasi hän. "Sanoin
+vain --"
+
+"Älä ollenkaan kieräile. Minun muistini ei ole huono", vastasi Al
+matkien toisen pitkäveteistä puhetta. "Sanoit, että sisarentyttäreni on
+luvannut sanoa hyvän sanan puolestasi."
+
+Tässä katsoi Carmichael pelokkaasti Bohun ja tulos masensi hänet
+nähtävästi kokonaan. Hän luuli varmaankin Bon ilmeen tarkoittavan
+jotakin, jota se ei tarkoittanut, sillä Helen oli näkevinään siinä
+vain hämmennystä ja pelkoa. Tytön silmät olivat suuret ja loistavat
+ja kumpaankin poskeen alkoi ilmestyä punaa, kun hän koetti toipua
+hämmennyksestään.
+
+"Etkö sanonutkin niin?" kysyi Al tiukasti.
+
+Katseesta, jonka vanhus siirsi paimenesta tyttöihin, huomasi Helen,
+että hän aikoi huvitella Carmichaelin kustannuksella.
+
+"Kyllä, isäntä", vastasi paimen nopeasti.
+
+"No niin! Tuossa on nyt sisarentyttäreni. Toimi nyt niin, että hän
+sanoo tuon sanan."
+
+Carmichael katsoi Bohun ja Bo häneen. Heidän katseensa olivat
+omituiset, ihmettelevät, ja muuttuivat vihdoin ujosteleviksi. Bo
+tuijotti lopulta maahan ja paimen unhotti nähtävästi kokonaan saamansa
+käskyn.
+
+Helen laski kätensä enonsa käsivarrelle.
+
+"Eno, tuosta kaikesta saatte syyttää minua", sanoi hän. "Kun juna
+pysähtyi Las Vegasissa, näki tämä nuorukainen meidät avoimessa
+ikkunassa ja arvasi varmaankin, että olemme orpoja ja ikävöiviä
+tyttöjä, jotka olemme eksyneet tänne Länteen, koska hän puhutteli meitä
+kauniisti ja ystävällisesti. Hän oli kuullut puhuttavan teistä ja
+kysyi, kuten otaksuin, piloillaan, luulimmeko teidän antavan hänelle
+työtä. Ja minä vastasin kiusoitellakseni Bota, että Bo varmaankin
+suostuu suosittelemaan häntä."
+
+"Vai niin se olikin!" vastasi Al katsoen Bohun iloisesti. "Otin tämän
+Las Vegasin palvelukseeni hänen sanojensa perusteella. Sano nyt
+suosituksesi, ellet halua nähdä hänen menettävän paikkaansa."
+
+Bo ei käsittänyt enonsa leikkiä, koska hän katsoi vakavasti paimeneen.
+Mutta hän oli kumminkin käsittänyt jotakin.
+
+"Hän oli ensimmäinen, joka puhutteli meitä ystävällisesti täällä
+Lännessä", sanoi hän katsoen enoaan silmiin.
+
+"Tuo on kyllä melko hyvä suositus, mutta riittämätön", vastasi Al.
+
+Kuuntelijat nauraa hihittivät ja Carmichael nojasi vuoroin kumpaankin
+jalkaansa.
+
+"Hän on, hän on mainion ratsastajan näköinen", jatkoi Bo epäröiden.
+
+"Paras, mitä milloinkaan olen nähnyt", myönsi Al sydämellisesti.
+
+"Varmaankin on hän hyvä ampujakin", sanoi Bo toivovasti.
+
+"Bo, hänen revolverinsa riippuu yhtä matalalla kuin Jim Wilsonin ja
+kaikkien noiden muidenkin texasilaisten ampujien. Tuo ei ollut mikään
+suositus."
+
+"Silloin menen minä takuuseen hänen puolestaan", sanoi Bo lopullisesti.
+
+"Se riittääkin." Auchincloss kääntyi nyt paimeneen päin. "Las Vegas,
+olet muukalainen parissamme, mutta olet tervetullut miesteni joukkoon,
+ja toivon, ettet milloinkaan petä meitä."
+
+Auchinclossin ääni muuttuessaan leikillisestä vakavaksi ilmaisi
+Helenille, miten kipeästi vanha tilanomistaja tarvitsi uusia
+luotettavia miehiä, ja vihjaisi samalla tulevista kovista päivistä.
+
+Carmichael seisoi Bon edessä hattu kädessään pyörittäen sitä yhtämittaa
+ympäri ja nähtävästi täynnä sanoja, joita hän ei saanut sanotuksi.
+Tyttö puolestaan näytti hyvin sievältä punaisine poskineen ja
+loistavine silmineen. Helen näki sillä hetkellä enemmän kuin hänen
+mykän hämmennyksensä.
+
+"Neiti Rayner, olen teille hyvin kiitollinen", änkytti paimen hetken
+kuluttua.
+
+"Olette hyvin tervetullut", vastasi Bo hiljaa.
+
+"Lähdin heti seuraavassa junassa", lisäsi paimen.
+
+Kun hän sanoi tämän, katsoi Bo suoraan häneen, mutta ei näyttänyt
+kuulevan.
+
+"Miksi teitä sanotaan?" kysyi Bo sitten nopeasti.
+
+"Carmichaeliksi."
+
+"Kuulin sen. Mutta eikö eno nimittänyt teitä Las Vegasiksi?"
+
+"Nimitti kyllä, mutta minun vikani se ei ole. Nuo paimentoverini
+rupesivat nimittämään minua niin heti. He eivät tiedä sen parempaa.
+Onpa niin ja näin, vastaanko siihen nimeen. Mutta, neiti Bo, oikea
+nimeni on Tom."
+
+"En mitenkään voi sanoa teitä muuksi kuin Las Vegasiksi", vastasi Bo
+melko suloisesti.
+
+"Mutta suokaa nyt anteeksi, en pidä siitä ollenkaan",, vastusti
+Carmichael.
+
+"Ihmisiä nimitetään usein nimillä, joista he eivät pidä", vastasi Bo
+hyvin merkityksellisesti.
+
+Paimen punastui hiusmartoa myöten. Helen ymmärsi yhtä hyvin kuin
+hänkin, että Bo vihjaisi tuohon viimeiseen rohkeaan nimitykseen,
+jonka paimen oli ylpeästi singonnut suustaan silloin kun juna lähti
+Las Vegasista. Helen aavisti myöskin hieman niitä vaikeuksia, joita
+Carmichael vielä saisi kestää. Dale huusi nyt tyttöjä aamiaiselle, ja
+niin säästyi tuo hämmästynyt nuorukainen enemmiltä pistelyiltä.
+
+Tämä Helenin viimeinen ateria Paratiisissa aiheutti omituista ja
+selittämätöntä pidättyväisyyttä. Hänellä ei ollut juuri mitään
+sanomista. Bo oli vallattomimmalla tuulellaan, kiusoitteli
+lemmikeitään, laski leikkiä enonsa ja Royn kanssa, härnäsipä vielä
+Daleakin, joka näytti hieman vakavalta. Roy oli tavallinen kuiva ja
+järkevä oma itsensä. Ja Auchincloss, joka istui läheisyydessä, oli
+tarkkaavainen kuuntelija. Kun Tom ilmestyi näkyviin hiipien niin
+kissamaisen miellyttävästi leiriin kuin se olisi tiennyt olevansa
+kaikkien suosikki, voi tilanomistaja tuskin hillitä itseään.
+
+"Dale, onko tuo se kirottu puuma?" hän huudahti.
+
+"Kyllä. Sanomme sitä Tomiksi."
+
+"Se olisi suljettava aitaukseen tahi kiinnitettävä ketjuun. En voi
+sietää puumia", vastasi Al.
+
+"Tom on niin kesy ja vaaraton kuin kissa."
+
+"Joutavia! Voit kertoa tuollaista tytöille, jos haluat, mutta et
+minulle. Olen vanha tekijä, kuten tiedät."
+
+"Eno, Tom nukkuu käppyrässä vuoteeni jalkopäässä", sanoi Bo.
+
+"Mitä?"
+
+"Aivan varmasti. Eikö nukukin?"
+
+Helen nyökäytti hymyillen myöntymykseksi. Sitten kutsui Bo Tomin
+luokseen, houkutteli sen nojaamaan päänsä etukäpäliin ja kerjäämään
+suupaloja.
+
+"En olisi milloinkaan voinut uskoa tuollaista mahdolliseksi!" huudahti
+Al pudistaen suurta päätään. "Nuo suuret kissat ovat seuranneet
+jälkiäni metsissä sekä kuutamolla että pimeässä ja olen kuullut niiden
+kauhean huudonkin. Maailmassa ei ole mitään niin villiä ääntä kuin
+puuman. Vaikeroiko tämä Tom milloinkaan niin?"
+
+"Joskus öisin", vastasi Dale.
+
+"No hyvänen aika! Toivoakseni et kuljeta tuota keltaista veitikkaa
+Pineen."
+
+"En mitenkään!"
+
+"Mihin aiot panna tämän suuren eläinkokoelmasi?"
+
+Dale katsoi tarkkaavaisesti tilanomistajaan. "Aion pitää niistä huolta."
+
+"Mutta kai sinä tulet mukaamme maatilalleni?"
+
+"Miksi?"
+
+Al raapi päätään ja katsoi hämmästyneenä metsästäjään. "Onhan
+tavallista, että käydään tuttavia tervehtimässä."
+
+"Kiitoksia, Al. Kun ensimmäisen kerran tulen Pineen, joskus keväällä
+kenties, käyn ehkä katsomassa, miten voitte."
+
+"Keväälläkö!" huudahti Auchincloss. Sitten hän pudisti päätään
+surullisesti ja hänen silmiinsä ilmestyi ennustava ilme. "Kunpa et
+tulisi silloin liian myöhään!"
+
+"Al, tulette nyt terveeksi. Nämä tytöt parantavat teidät. En ole
+milloinkaan nähnyt teitä reippaampana kuin nyt."
+
+Auchincloss ei jatkanut keskustelua tästä asiasta tällä haavaa, mutta
+aterian jälkeen, kun muut miehet tulivat katsomaan Dalen asuntoa ja
+lemmikeitä, kuulivat Helenin terävät korvat keskustelun uudistuvan.
+
+"Kysyn sinulta vielä kerran, tuletko?" sanoi Auchincloss hiljaa ja
+kiihkeästi.
+
+"En. En sovi sellaisiin oloihin", vastasi Dale.
+
+"Milt, puhu nyt järkeä. Et voi koko ikääsi metsästellä karhuja ja
+kesyttää puumia", vastusti vanhus.
+
+"Miksi en?" kysyi metsästäjä miettiväisesti.
+
+Auchincloss nousi ja pudisteli itseään kuin hillitäkseen äreää
+luontoaan ja laski sitten kätensä Dalen käsivarrelle.
+
+"Ensiksikin senvuoksi, että sinua tarvitaan Pinessä."
+
+"Mitä? Kuka minua siellä tarvitsee?"
+
+"Minä. Olen pian loppuun kulunut. Ja Beasley on vihamieheni. Nell
+perii maatilani ja kaiken muunkin omaisuuteni. Maatilan hoitajan
+täytyy kumminkin olla mies eikä kukaan muu kuin mies voi pitää sitä
+hallussaankaan. Ymmärrätkö nyt? Työ on suurenmoinen. Haluan sinut
+tilanhoitajakseni nyt heti."
+
+"Ah, saatat minut aivan sanattomaksi", vastasi Dale. "Olen sinulle
+hyvin kiitollinen. Mutta asia on nyt kumminkin niin, että vaikka
+voisinkin hoitaa tuon toimen, en luullakseni haluaisi."
+
+"Koeta sitten innostua asiaan. Siihen ei mene pitkää aikaa.
+Mielenkiintosi herää kyllä. Nämä seudut kehittyvät vielä. Huomasin sen
+jo vuosia sitten. Hallitus karkoittaa apachit pian täältä, jolloin
+uudisasukkaat rientävät tänne. Tulevaisuus näyttää suurenmoiselta,
+Dale. Sinun on ryhdyttävä toimeen nyt ja --"
+
+Auchincloss epäröi hieman ja sanoi sitten hiljempaa: "-- ja koetettava
+saada tyttö omaksesi. Olen sinun puolellasi."
+
+Dalen suuri ruumis näytti hätkähtävän. "Ah, oletteko aivan pyörällä
+päästänne!" hän huudahti.
+
+"Minäkö pyörällä päästäni?" huudahti Auchincloss. Sitten hän kirosi.
+"Sanon sinulle minuutissa, millainen olet."
+
+"Mutta, Al, puhutte todellakin kuin vanha houkka."
+
+"Miksi niin?"
+
+"Senvuoksi, ettei tuo ihmeellinen tyttö halua milloinkaan katsoa minuun
+päinkään", vastasi Dale vaatimattomasti.
+
+"Huomaan hänen jo kiintyneen sinuun", sanoi Al töykeästi.
+
+Dale pudisti päätään kuin väitteleminen vanhan tilanomistajan kanssa
+olisi ollut toivotonta.
+
+"No viis siitä", jatkoi Al. "Ehkä olen vanha houkka, erittäinkin siinä
+suhteessa, että kiinnyn sinuun. Toistan kumminkin vieläkin -- haluatko
+tulla Pineen luokseni työnjohtajakseni?"
+
+"En."
+
+"Milt, minulla ei ole poikaa ja minä pelkään Beasleytä", kuiskasi Al
+liikutettuna.
+
+"Al, pakotatte minut häpeämään", sanoi Dale käheästi. "En voi tulla. En
+uskalla."
+
+"Etkö uskalla?"
+
+"Al, en oikein tiedä, mikä minua vaivaa. Mutta pelkään paljastavani
+itseni, jos tulen sinne."
+
+"Silloin olet sinäkin kiintynyt tuohon tyttöön."
+
+"En tiedä, mutta pelkään kumminkin. Senvuoksi en haluakaan tulla."
+
+"Kyllä sinä tulet ja --"
+
+Helen nousi sykkivin sydämin ja kuumennein korvin ja poistui niin
+kauaksi, ettei hän voinut kuulla. Hän oli kuunnellutkin liian kauan
+sellaista, jota ei oltu tarkoitettu hänen korvilleen, mutta hän ei
+ollut kumminkaan pahoillaan. Hän käveli muutamia kymmeniä metrejä puron
+rantaa pitkin puiden alta niityn aukean päähän ja seisoessaan siellä
+tunsi hän kauniin näköalan tyynnyttävän hänen mielenliikutuksensa.
+Seuraavat hetket muodostuivat sitten onnellisimmiksi hänen Paratiisissa
+viettämistään ja sisällysrikkaimmiksi hänen elämästään.
+
+Hänen enonsa huusi hänet kumminkin pian luokseen.
+
+"Nell, Dale haluaa lahjoittaa sinulle mustan hevosensa. Suostuin jo
+siihen sinun puolestasi."
+
+"Ranger on paremman hoidon tarpeessa kuin minä voin antaa sille", sanoi
+Dale. "Se juoksentelee vapaana metsissä suurimman osan ajastaan. Olisin
+hyvin kiitollinen, jos ottaisitte sen. Ja Pedron myöskin."
+
+Bo siirsi kostean katseensa Dalesta sisareensa.
+
+"Tietysti hän haluaa Rangerin. Koettakaapas tarjota sitä minulle."
+
+Dale seisoi siinä odottaen huopapeite käsissään valmiina satuloimaan
+hevosen. Carmichael kiersi Rangeria arvostellen sitä terävästi, kuten
+paimen ainakin.
+
+"Las Vegas, tiedättekö oikeastaan mitään hevosista?" kysyi Bo.
+
+"Minäkö? Jos joskus ostatte tahi myytte hevosia, on teidän kutsuttava
+minut siihen tilaisuuteen", vastasi Carmichael.
+
+"Onko Ranger mielestänne hyvä?" jatkoi Bo.
+
+"On! Ostaisin sen heti, jos vain voisin."
+
+"Las Vegas, olette myöhästynyt", sanoi Helen lähestyessään ottaakseen
+hevosen haltuunsa. "Ranger on minun."
+
+Dale käänsi huopapeitteen kaksinkerroin ja heitti sen hevosen selkään.
+Sitten hän heilautti voimakkaalla nykäisyllä satulan paikoilleen.
+
+"Kiitoksia teille hyvin paljon lahjastanne", sanoi Helen hiljaa.
+
+"Ei ansaitse. Olen vain iloinen saadessani antaa sen teille", vastasi
+Dale ja lisäsi hetken kuluttua vetäistyään remmejä ja hihnoja vielä
+muutamia kertoja. "Kas niin. Se on nyt valmis käytettäväksenne."
+
+Sanottuaan sen nojautui hän satulaan ja katsoi Heleniä, kun tämä
+taputteli ja hyväili Rangeria. Helen, ollen nyt voimakas ja tyyni
+naisellisessa tietoisuudessaan omastaan ja Dalen salaisuudesta ja
+voiden täydellisesti hillitä itsensä, katsoi suoraan ja vakavasti
+Dalea silmiin. Dalekin näytti voivan hillitä itsensä, vaikka hänen
+päivettyneet poskensa olivatkin hieman kalpeammat.
+
+"En voi kumminkaan kiittää teitä tarpeeksi enkä milloinkaan korvata
+teille sisarelleni ja minulle osoittamianne palveluksia", sanoi Helen.
+
+"Ei teidän tarvitsekaan. Ja palvelukseni, kuten niitä nimitätte, ovat
+tehneet minulle vain hyvää."
+
+"Tuletteko Pineen kanssamme?"
+
+"En."
+
+"Mutta tulette kai kumminkin pian?"
+
+"En luullakseni", vastasi Dale katsoen syrjään.
+
+"Milloin vasta?"
+
+"Ehkä sitten keväällä."
+
+"Keväälläkö? Sinne on vielä niin pitkä aika. Ettekö halua tulla
+katsomaan minua jo ennen?"
+
+"Kyllä, jos vain voin päästä Pineen."
+
+"Olette ensimmäinen Lännessä saamani ystävä", sanoi Helen vakavasti.
+
+"Saatte kyllä useampia, ja luullakseni pian unhotatte hänet, jota
+sanoitte metsien mieheksi."
+
+"En unhota milloinkaan ketään ystävääni. Ja parempaa kuin te ei minulla
+milloinkaan ole ollut."
+
+"Olen ylpeä muistaessani sen."
+
+"Mutta muistatteko te -- lupaatteko tulla Pineen?"
+
+"Lupaan."
+
+"Kiitos sitten. Kaikki on nyt hyvin. Hyvästi ystäväni."
+
+"Hyvästi", sanoi Dale puristaen hänen kättään. Hänen katseensa oli
+tyyni, lämmin ja kaunis, mutta kumminkin surullinen.
+
+Auchinclossin sydämellinen ääni rikkoi lumouksen. Silloin Helen
+huomasi, että muut olivat jo nousseet satulaan. Bo oli ratsastanut
+aivan heidän viereensä. Hänen kasvonsa olivat vakavat, iloiset ja
+surulliset, kaikkea samalla kertaa, kun hän sanoi jäähyväiset Dalelle.
+Kuorma-aasit olivat jo matkalla viheriälle rinteelle päin. Helen nousi
+viimeiseksi satulaan, mutta Roy erosi kumminkin Dalesta viimeiseksi.
+Pedro seurasi mukana vastahakoisesti.
+
+Matkue, joka kiipesi ruskeata ja tuoksuvaa tietä ylöspäin tummien
+kuusien varjossa, oli iloinen ja laulut kajahtelivat. Helenkin
+tunsi itsensä hyvin onnelliseksi, vaikka eron aiheuttama tuska ei
+haihtunutkaan hänen rinnastaan.
+
+Hän muisti, että rinteen puolivälissä oli tiessä mutka, ennenkuin se
+poikkesi aukealle mäelle. Matka sinne tuntui pitkältä, mutta vihdoin
+kumminkin päästiin sinne. Hän pysähdytti Rangerin voidakseen viimeisen
+kerran katsoa laaksoon.
+
+Se näkyi alempaa tummanviheriänä ja kirkkaan keltaisena niittynä,
+joka nukkui länteen painuvan auringon valossa kauniina, villinä ja
+eristettynä. Sitten huomasi hän Dalen seisovan kuusien ja mäntyjen
+välisessä aukossa ja heiluttavan hänelle kättään. Helen vastasi
+tervehdykseen.
+
+Roy tavoitti hänet silloin ja pysähdytti myöskin hevosensa. Hän
+heilutti hattuaan Dalelle ja huudahti niin kimakasti, että se herätti
+nukkuvan kaiun, joka kiersi omituisesti kalliosta kallioon.
+
+"Milt ei ole ennen milloinkaan ymmärtänyt, mitä yksinään olo merkitsee,
+mutta kyllä hän sen nyt käsittää", sanoi hän kuin ääneen ajatellen.
+
+Ranger lähti kävelemään omasta halustaan ja poistuen pengermältä
+painautui se kuusikkoon. Paratiisi häipyi Helenin näkyvistä.
+Tuntikausia ratsasti hän sitten varjoista ja tuoksuvaa polkua eteenpäin
+ihaillen värien ja luonnon kauneutta ja kuunnellen virtaavan veden
+kohinaa ja lorinaa, mutta koko ajan muistellen kumminkin tuota suloista
+ja kohtalokasta toteamista, joka oli lumonnut hänet, tuota, että
+metsästäjä, tuo metsien omituinen mies, joka oli niin perillä luonnosta
+ja niin vieras kaikille mielenliikutuksille, joka oli niin yksinäinen,
+vaatimaton ja voimakas kuin luonnonvoimat, jotka olivat kasvattaneet
+hänet, oli rakastunut häneen tietämättä sitä.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Dale seisoi käsivarsi kohotettuna ja katsoi, miten Helen ratsasti
+pengermällä ja katosi metsään. Näytti kuin kuusikkomäki olisi niellyt
+hänet. Hän oli mennyt. Dale laski hitaasti kätensä liikkein, jotka
+ilmaisivat omituista lopullisuutta ja kaunopuheista toivottomuutta,
+joista hän oli aivan tietämätön.
+
+Hän meni niitylle ja sitten asuntoonsa syventyen metsästäjän moniin
+tehtäviin. Mutta niitty ei tuntunut enää samalta kuin ennen, ei hänen
+kotinsa eikä työkään.
+
+"Tällainen on kai luonnollista", puheli hän itsekseen alistuvasti,
+"mutta hyvin outoa minulle. Sellaista siitä seuraa, kun saa ystäviä.
+Nell ja Bo ovat nyt tämän erotuksen syynä, jollaista en milloinkaan
+ennen ole huomannut."
+
+Hän totesi, että tuon erotuksen olivat muodostaneet vastuunalaisuuden
+tunne, tyttöjen toveruuden aiheuttama viehätys ja vilkkaus, ja lopulta
+ystävyys. Mutta hän luuli tuon tunteen haihtuvan pian nyt, kun sen
+aiheuttajat olivat poistuneet.
+
+Ennenkuin hän oli työskennellyt tuntiakaan leirissään, totesi hän
+muutoksen tapahtuneen, mutta se ei ollut kumminkaan sellainen kuin
+hän oli luullut. Hänen ajatuksensa olivat aina olleet työssä kiinni,
+millaista se sitten lienee ollutkaan, mutta nyt hän työskenteli
+ajatusten harhaillessa omituisesti muualla.
+
+Pieni karhunpenikka vinkui hänen kintereillään, kesy peura tuntui
+katselevan häntä miettiväisesti ja kysyvästi, ja suuri puuma harhaili
+sinne tänne kuin etsien jotakin.
+
+"Kaipaatte kaikki luullakseni heitä", sanoi Dale. "He ovat kumminkin
+nyt poistuneet ja teidän on tyydyttävä minuun."
+
+Jonkunlainen epämääräinen kyllästymisen tunne lemmikkeihinsä
+hämmästytti häntä. Äkkiä hän tuskastui itseensä ja hämmästyi --
+mielialoja, jotka olivat hänelle kokonaan tuntemattomia. Useita
+kertoja, kun hän oli vaipunut mietteihinsä vanhaan tapaansa, huomasi
+hän etsivänsä katseellaan Heleniä ja Bota. Ja jokainen kerta oli
+järkytys voimakkaampi. He olivat menneet, mutta heidän jättämänsä
+tunnelma ei haihtunut. Sitten kuin hän oli lopettanut askareensa, meni
+hän hajoittamaan majaa, jossa tytöt olivat asuneet. Kuusenoksat olivat
+kuivuneet ruskeiksi ja varisivat, tuuli oli kallistanut katon ja seinät
+nojautuivat sisäänpäin. Koska tuota pientä asuntoa ei enää tarvittu,
+oli kai parasta, että hän hajoitti sen. Dale ei tiennyt, että hänen
+katseensa oli tiedottomasti usein suuntautunut sinnepäin. Senvuoksi hän
+menikin sinne aikoen hävittää sen.
+
+Ensimmäisen kerran sen jälkeen kuin Roy oli rakentanut tuon majan,
+meni hän nyt sinne sisälle! Mikään ei ollut varmempaa kuin se, että
+hän tunsi outoa mielenliikutusta, jota hän ei ollenkaan käsittänyt.
+Huopapeitteet olivat levällään kuusen oksilla epäjärjestyksessä ja
+kiiruhtavien käsien syrjään heittäminä, mutta kumminkin säilyttäen
+vielä jotakin pyöreistä laskoksista, joissa nuo solakat vartalot
+olivat levänneet. Mutta harso, jota Bo oli usein käyttänyt, paitsi
+neulastyynyä, ja punainen nauha, jota Helen oli käyttänyt tukassaan,
+riippui muutamasta oksasta. Nuo esineet olivat ainoat, jotka tytöt
+olivat unhottaneet. Dale katseli niitä tarkkaavaisesti, sitten
+huopapeitteitä ja lopuksi tuon pienen tuoksuvan majan muitakin
+erikoiskohtia ja poistui sieltä sellainen kummallinen tunne mielessään,
+ettei hän voi hävittää majaa, jossa Helen ja Bo olivat asuneet niin
+kauan.
+
+Sitten hän tarttui innokkaasti pyssyynsä ja läksi metsästämään.
+Hänen lihavarastonsa talveksi oli vielä kokoamatta. Ponnistukset
+sopivat hänen tunnelmaansa, hän kiipesi kauaksi ja sivuutti monta
+varuillaan olematonta peuraa voidakseen olla murhaamatta ja kaatoi
+lopulta muutaman, joka läksi hurjasti pakoon. Ammuttuaan sen ryhtyi
+hän tuohon Herkulekselle sopivaan työhön: kantamaan koko tuota suurta
+ruhoa kokonaisena kotiin. Ollen siten kuormitettu horjui hän puiden
+alla hikoillen äärettömästi ja ollen usein aivan tukehtumaisillaan ja
+nääntymäisillään ponnistuksiin, kunnes hän vihdoin saapui kotiinsa.
+Siellä hän heitti peuran hartioiltaan maahan ja kumartui katsomaan sitä
+rinnan noustessa ja laskeutuessa vielä kovasti. Mutta ei sen väijyminen
+eikä mestarillinen laukaus, ei sellaisen painon kotiin kantaminen,
+jossa olisi ollut työtä kahdellekin miehelle, eikä tuon kauniin saaliin
+katseleminen tuottanut Dalelle sellaista iloa kuin ennen.
+
+"Olen hieman hajamielinen", mumisi hän kuivatessaan hikeä kuumilta
+kasvoiltaan. "Tahi ehkä hieman pyörällä päästäni, kuten sanoin Alinkin
+olevan. Mutta kyllä se haihtuu."
+
+Mutta mikä häntä sitten lieneekään vaivannut, se ei haihtunut. Kuten
+ennenkin päivän kestäneen metsästyksen jälkeen istuutui hän nuotion
+ääreen katselemaan, miten auringonlaskun kultainen hohde muuttui
+jyrkänteillä. Vanhasta tottumuksesta silitteli hän kesyn puumansa
+karvaista päätä ja tarkasteli, miten kulta muuttui punaiseksi ja sitten
+tummeni, kunnes hämärä kietoi seudun vaippaansa kuin huopapeite. Hän
+kuunteli, kuten ennenkin, putouksen unista ja nukuttavaa kohinaa ja
+huomasi, että vanha tuttu kauneus, villeys, hiljaisuus ja yksinäisyys
+olivat samat kuin ennenkin, mutta vanha tyytyväisyys tuntui omituisesti
+haihtuneen.
+
+Suruissaan totesi hän silloin, että hän kaipasi tyttöjen hauskaa
+seuraa. Hitaissa muisteloissaan ei hän erottanut Heleniä Bosta. Kun
+hän meni vuoteelleen, ei hän nukkunutkaan heti, vaikka aina ennen jo
+muutamien hetkien kuluttua, kun hiljaisuus tuli syvemmäksi ja tuuli
+humisi puissa, hän oli vaipunut uneen. Tämä yö oli kumminkin erilainen.
+Vaikka hän oli väsynyt, ei hän kumminkaan saanut unta. Salot, vuoret,
+niityt ja leiri tuntuivat menettäneen jotakin. Pimeyskin tuntui
+autiolta. Ja kun hän vihdoin nukkui, kiusasivat levottomat unet häntä.
+
+Hän nousi silloin, kun päivä rupesi kirkkaasti sarastamaan, ja ryhtyi
+töihinsä notkeasti kuin ainakin hirvien metsästäjä.
+
+Tämän vaivalloisen päivän illalla, joka oli ollut aivan täynnä vanhaa
+jännitystä, työtä ja vaaroja ja uusia huomioita, oli hänen pakko
+tunnustaa, ettei metsästys enää tyydyttänyt häntä.
+
+Ollessaan vuorilla tänään, kun tuuli puhalsi tuimasti häntä kasvoihin
+ja heilutteli alempana olevia autioita kuusikoita, oli hän monta
+kertaa huomannut katselevansa jonnekin näkemättä mitään, pysähtyvänsä
+tarpeettomasti ja haaveilevansa enemmän kuin milloinkaan ennen
+elämässään.
+
+Kerran, kun komea hirvi oli ilmestynyt muutamalle kallioiselle
+harjulle, hirnunut uhmaavasti näkymättömille kilpailijoille ja
+muodostanut pilkan, jonka olisi pitänyt panna jokaisen metsästäjän
+suonet sykkimään, ei Dale ollut kohottanutkaan pyssyään. Hän oli
+silloin juuri ollut kuulevinaan Helenin sanovan: "Milt Dale, ette ole
+mikään intiaani. Antautumalla kokonaan villiin metsästäjän elämään
+menettelette itsekkäästi. Sellainen ei ole oikein. Rakastatte tätä
+yksinäistä elämää, mutta sellainen ei ole työtä. Työtä, jota ei tehdä
+muiden hyväksi, ei voida sanoa oikean miehen työksi."
+
+Siitä hetkestä alkaen rupesi hänen omatuntonsa soimaamaan häntä. Ei
+sillä, mitä hän rakasti, vaan sillä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä,
+oli jotakin merkitystä maailmassa hyvästi täytettyyn velvollisuuteen
+nähden. Vanha Al Auchincloss oli ollut oikeassa. Dale kulutti vain
+voimansa ja järkensä turhaan sen sijaan että hän olisi käyttänyt
+niitä Lännen kehittämiseksi. Hän oli nyt saavuttanut kypsyytensä. Jos
+hän tiedoillaan luonnonlaeista olikin oppinut ymmärtämään ihmisten
+taistelun olemassaolostaan, paikoista ja omistusoikeudestaan, ja
+senvuoksi ruvennut halveksimaan heitä, ei hänen silti tarvinnut
+pysytellä erillään heistä ja työstä, joka oli tarpeen tässä
+käsittämättömässä maailmassa.
+
+Dale ei vihannut työtä, vaikka hän rakastikin vapautta. Oleskeleminen
+yksinään luonnonhelmassa luonnonvoimien parissa, työskenteleminen,
+haaveileminen, laiskoitteleminen, kiipeileminen ja nukkuminen,
+velvollisuuksista, suruista, kahleista ja ihmisten mitättömistä
+riemuista välittämättä, olivat aina olleet hänen ihanteitaan. Paimenet,
+vartijat, lampaiden kaitsijat ja maanviljelijät kulkivat paikasta
+paikkaan ja työstä työhön saamastaan pienestä palkasta. Tuollaisessa
+elämässä ei ollut milloinkaan mitään kaunista ja merkityksellistä
+heille. Hän oli poikasena tehnyt kaikenlaista työtä maatiloilla, ja
+kaikessa tuossa turhanpäiväisessä voimien kulutuksessa oli hänestä
+halkojen sahaaminen tuntunut mieluisimmalta. Kerran oli hän lopettanut
+työnsä karjan merkitsemisessä senvuoksi, että palaneen nahan haju ja
+muutaman säikähtyneen vasikan ammuminen olivat tehneet hänet sairaaksi.
+Jos ihmiset olisivat rehellisiä, ei karjan merkitseminen olisi
+ollenkaan tarpeellista. Hän ei ollut milloinkaan halunnut vähintäkään
+omistaa maata eikä karjalaumoja eikä tehdä itselleen edullisia kauppoja
+karjanostajien kanssa. Miksi olisi ihmisen pakko tehdä kauppoja,
+myydä hevosia tahi tehdä hieman työtä toisen ihmisen tappioksi?
+Itsesäilytysvaisto on elämän ensimmäinen laki. Mutta siten kuin
+kasvit ja puut, linnut ja pedot tulkitsevat tuota lakia, armottomia
+ja taipumattomia kun ne ovat, eivät ne kumminkaan ole ahneita eikä
+epärehellisiä. Ne elävät sen mukaan, mikä on parasta suurimmalle
+joukolle niistä.
+
+Mutta Dalen elämänkatsomusta, joka oli yhtä kylmä, selvä ja taipumaton
+kuin luontokin, alkoi Helen Raynerin sanoihin sisältyvä inhimillinen
+vetoaminen järkyttää. Mitä hän oikeastaan tarkoittikaan? Ei suinkaan
+sitä, että hän tukahduttaisi luonnonrakkautensa, vaan sitä, että hän
+oppisi tuntemaan itsensä. Monissa tuon tytön sanoissa oli järkeä.
+Dale oli nuori, voimakas ja järkevä, vapaa kaikesta saastasta ja
+juoppoudesta. Hän voi tehdä jotakin muiden puolesta. Keiden sitten?
+Esimerkiksi vanhan rouva Cassin, joka oli iäkäs ja työhön kykenemätön
+nyt, tahi Al Auchinclossin, joka oli kuolemaisillaan, pelkäsi
+vihollisiaan ja toivoi, että hänen sukulaisensa saisivat periä hänen
+omaisuutensa ja muut hänen työnsä tulokset, tahi noiden molempien
+tyttöjen, Helenin ja Bon, jotka olivat aivan outoja täällä Lännessä
+ja joiden oli tutustuttava suuren maatilan hoitoon ja kilpaileviin
+harrastuksiin. Dale ajatteli vielä muitakin tuon pienen Pinen
+asukkaita, jotka eivät olleet onnistuneet, joiden elämä oli kovaa ja
+joita ehkä ystävällisyys ja apu voisivat ilahduttaa.
+
+Millainen sitten oli Milt Dalen velvollisuus itseään kohtaan? Koska
+ihmiset ryöstivät toisiltaan ja ahdistivat heikompiaan, oliko hänen
+käännettävä selkänsä tuolle niin sanotulle sivistykselle, vai oliko
+hänen muututtava muiden ihmisten kaltaiseksi? Selvästi kuin kellon
+kilinä kuului vastaus, ettei hänen velvollisuutensa ollut tehdä
+kumpaakaan. Ja sitten hän näki, miten tuo pieni Pinen kylä samoin kuin
+muukin maailma tarvitsi hänen laisiaan miehiä. Hän oli mennyt luontoon,
+metsiin ja erämaahan kehittyäkseen, ja kaikki hänen tulevaisuutensa
+arvostelut ja ponnistukset tulisivat olemaan tuon kehityksen tuloksia.
+
+Siten Dale, maatessaan eristetyn puistonsa pimeydessä ja
+hiljaisuudessa, tuli tällaiseen johtopäätökseen, jota hän piti vain
+taistelun alkuna.
+
+Kului kauan, ennenkuin hän pääsi selville tämän taistelun oikeasta
+luonteesta, mutta vihdoin kehittyi se sellaiseksi näennäiseksi
+mahdottomuudeksi, että Helen Rayner oli avannut hänen silmänsä
+näkemään, millaiset hänen miehenvelvollisuutensa olivat. Hän tunsi
+hyväksyvänsä ne, vaikka hän oli huomaavinaankin omituisen esteen tuossa
+hämmentävässä, järkyttävässä ja suloisessa pelossa -- lähestyä häntä
+joskus vielä.
+
+Silloin kiintyivät hänen ajatuksensa nopeasti tyttöön, ja luopuen
+kaikesta vastustuksestaan heittäytyi hän tuntemattomien, omituisten
+mielikuvien valtaan.
+
+Kun hän heräsi seuraavana päivänä, oli taistelu kovimmillaan. Hänen
+järkensä oli toiminut nukkuessakin. Ensimmäiseksi muistuivat hänen
+mieleensä Al Auchinclossin merkitykselliset sanat: "Koeta saada tyttö
+puolellesi!" jotka olivat kauniit kuin auringonnousu.
+
+Vanhus oli liioitellut. Hän oli puhunut aivan mahdottomista asioista.
+Senvuoksi karkoittikin Dale tuollaiset mietteet mielestään heti.
+Tähtiä ei voida temmata taivaalta, elämää ei voida mitata eikä luonnon
+salaisuus ole olemassa ainoastaan täällä maailmassa -- näitä teorioja
+ei ole sen mahdottomampi todistaa kuin sitäkään, että Helen Rayner on
+luotu häntä varten.
+
+Kumminkin oli hänen omituinen sekautumisensa Dalen elämään aiheuttanut
+sellaisen häviön, että hän nyt vasta alkoi käsittää sen laajuutta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän kuljeskeli metsissä kuukauden päivät. Oli lokakuu, tuo kultainen ja
+päättävä vuodenaika, jolloin kaikkialla tuohon autioon tummanviheriään
+seutuun tammien ja haapojen loistavat värit muodostivat kauniita
+läikkiä. Dalella oli aina pyssy mukanaan, mutta hän ei käyttänyt sitä
+milloinkaan. Hän voi kiivetä peninkulmittain toiselle tahi toiselle
+suunnalle erikoisetta päämäärättä. Hänen silmänsä ja korvansa eivät
+kumminkaan milloinkaan olleet olleet herkemmät käsittämään luonnon
+salaisuuksia. Hän voi seisoa tuntikausia jollakin jyrkänteellä ja
+katsella etäisyyteen, missä haapojen kullanväriset läikät loistivat
+kirkkaasti tummanviheriöiltä vuortenrinteiltä. Hän heittäytyi
+mielellään pitkäkseen jonkun niityn päässä olevaan haavikkoon ja
+lepäsi tuossa loistossa kuin kullan-, purppuran- ja punaisenvärisellä
+peitteellä valkoisten puunrunkojen varjojen keskellä. Haapojen
+lehdet lepattivat aina niin herkeämättä ja ihmeellisesti kuin hänen
+valtimonsakin sykkivät hänen tahdostaan välittämättä, olipa sitten
+ilma tyyni tahi tuulinen. Usein hän nojautui jonkun vuoristovirran
+reunalla olevaan sammaltuneeseen kallioon kuunnellakseen, katsellakseen
+ja tunteakseen kaikkea siinä piilevää, samalla kun hän muisteli erästä
+tummasilmäistä tyttöä. Hän istuskeli autioilla vuortenhuipuilla kuin
+kotka katsellen Paratiisiaan, joka muuttui yhä kauniimmaksi, mutta ei
+kumminkaan enää samaksi kuin ennen, ei tuoksi, joka oli täyttänyt hänet
+tyytyväisyydellä ja ollut hänelle kaikki kaikessa.
+
+Myöhään lokakuussa satoi ensimmäisen lumen. Se suli heti puiston
+eteläosassa, mutta pohjoiset rinteet ja korkeammalla olevat harjut ja
+kukkulat pysyivät valkoisina.
+
+Dale oli työskennellyt nopeasti ja kovasti hankkiessaan ja suolatessaan
+lihaa talveksi. Nyt hän kulutti päivänsä hakkaamalla ja pilkkomalla
+puita poltettavaksi niiden kuukausien kuluessa, jolloin hän ei lumelta
+pääse mihinkään. Hän odotti noita tummanharmaita, nopeasti kiitäviä
+myrskypilviä ja iloitsi niiden tulosta. Sitten kuin teille sataa
+kymmenen jalan paksuudelta lunta, on hän auttamattomasti suljettu
+asuntoonsa kevääseen asti. Silloin on mahdoton päästä Pineen. Ja ehkä
+pitkän talven kuluessa hänen omituisesti ja kuvaamattomasti järkytetyt
+tunteensa muuttuvatkin entisenlaisiksi.
+
+Marraskuussa alkoivat myrskyt raivota vuorilla. Lunta putoili puistoon
+joka päivä, mutta aurinkoinen eteläpuoli, jossa Dalen asunto sijaitsi,
+säilytti syksyisen värinsä ja lämpönsä. Vasta myöhään talvella oli lumi
+peittävä tämänkin suojaisen kolkan.
+
+Tuo aamu koitti vihdoinkin pistävän kylmänä ja kirkkaana, jolloin Dale
+huomasi kukkuloiden muuttuneen ylipääsemättömiksi. Huomio pahoitti
+suunnattomasti hänen mieltään. Hän ei ollut tiennytkään, miten kovasti
+hän oli ikävöinyt Helen Rayneriä, ennenkuin se oli liian myöhäistä.
+Tämä avasi hänen silmänsä. Hän rupesi tekemään raivokkaasti työtä
+väsyttäen itsensä ainoastaan ruumiillisesti voimatta auttaa itseään
+henkisesti.
+
+Auringon laskiessa katseli hän länteen päin kiinnittäen huomionsa
+punertaviin lumipeitteisiin huippuihin ja tummankeltaiseen kuusikkoon,
+ja silloin hän käsitti totuuden.
+
+"Rakastan tuota tyttöä!" sanoi hän ääneen noille kaukaisille
+valkoisille huipuille, tuulelle, vankilansa yksinäisyydelle ja
+rauhallisuudelle, suurille puille, kohisevalle putoukselle ja
+uskollisille lemmikeilleen. Sellainen oli hänen heikkoutensa,
+hämmästyttävän totuuden, toivottoman tilanteen ja hänessä tapahtuneen
+muutoksen säälittävän anteeksipyynnön aiheuttama surullinen tunnustus.
+
+Dalen taistelu loppui, kun hän käsitti mielentilansa. Itsensä
+ymmärtäminen merkitsee vapautumista jännityksestä, huolista,
+loppumattomasta vaivaavasta epäilemisestä, ihmettelemisestä ja pelosta.
+Mutta tuo levottomuuden ja epävarmuuden aiheuttama kuume ei ollut ollut
+mitään verrattuna tähän rakkauden nopeasti alkavaan kidutukseen.
+
+Surullisesti ja hajamielisesti toimitti hän kaikki tarvittavat työt,
+sellaisetkin, jotka eivät olleet niin välttämättömiä -- sytytti nuotion
+aamuisin ja valmisti ruokansa, hoiti lemmikeitään ja hevosiaan,
+korjaili satuloita ja valjaita ja pehmitti peurannahkoja mokkasiineiksi
+ja metsästyspuvuiksi. Hän ei siis laiskoitellut. Mutta kaikkia näitä
+töitä teki hän tottumuksesta eikä hänen ollut pakko käyttää niihin
+järkeään.
+
+Dale oli nimittäin ajattelija, kuten monet muutkin metsien
+yksinäisyydessä olevat miehet, jotka eivät ole palanneet alkuperäiseen
+villeyden tilaan. Rakkaus teki hänestä nyt kärsijän.
+
+Hänen tietämättömän antautumisensa aiheuttama hämmästys ja häpeä
+ja sen varma toivottomuus, vuosikausia kestänyt seurustelu kaiken
+sellaisen kanssa, joka on villiä, yksinäistä ja kaunista, ihmeellisesti
+kehittynyt luonnon salaisuuksien tunteminen ja tuo nopeasti kirkastuva
+huomio, ettei hän ollut mikään kaikkitietävä olento, joka on vapautettu
+ihmisten rauhattomasta sääntöjen mukaisesta onnesta -- kaikki tuo
+osoitti hänelle hänen miehuutensa ja intohimonsa voiman ja pani hänet
+ymmärtämään, että hänen valitsemansa elintapa oli muiden elintapojen
+joukossa ainoa, joka muuttaa rakkauden surulliseksi ja peloittavaksi.
+
+Helen Raynerin muisto ahdisti häntä. Auringon paistaessa ei leirissä
+eikä sen ympärillä ollut ainoatakaan paikkaa, joka ei olisi kuvannut
+hänen notkeaa ja solakkaa ruumistaan, hänen tummia ja ajattelevia
+silmiään, hänen kaunisilmeisiä ja päättäväisiä huuliaan ja tuota hänen
+niin suloista ja voimakasta hymyään. Öisin oli hän läsnä kuin suloinen
+henki, joka käveli hänen rinnallaan humisevien puiden juurilla.
+Jokaisen nuotion sydämessä oli hänen sielunsa hehkuvaa valkoista
+loistoa.
+
+Luonto oli opettanut Dalen rakastamaan yksinäisyyttä ja hiljaisuutta,
+mutta rakkaus opetti hänet nyt käsittämään niiden tarkoituksen.
+Yksinäisyys oli luotu kalliollaan istuvalle kotkalle, tuulen
+tuivertamalle vuoristomännylle, tuolle kummullaan kasvavalle
+eristetylle ja kyhmyiselle, hirvelle ja sudelle, mutta sitä ei
+oltu tarkoitettu ihmisille. Alituinen oleskeleminen tuollaisten
+asumattomien seutujen hiljaisuudessa oli kuin itseensä sulkeutumista
+-- ajattelemista ja haaveilemista onnellisissa olosuhteissa, jollainen
+olotila, vaikka ihmiset sellaista tavoittelevatkin, ei kumminkaan
+tyydyttänyt häntä. Ihmisen pitää haluta äärettömästi jotakin
+saavuttamatonta.
+
+Silloin on vain jonkun saavuttamattoman naisen muisto tarpeen, jotta
+yksinäisyys muodostuisi ihmiselle halutuimmaksi, vaikka se onkin
+melkein sietämätöntä. Dale oli nyt yksinään salaisuuksineen, ja
+jokainen mänty ja kaikki tuossa laaksossa huomasivat, miten hän oli
+järkytetty ja hämmentynyt.
+
+Öiden pimeässä sysimustassa elottomuudessa, kun ei tuullut ja vuorilta
+ulvova kylmä oli jäädyttänyt putouksen, tuntui hiljaisuus melkein
+sietämättömältä. Silloin kun hänen olisi pitänyt nukkua, käveli hän
+tuntikausia kylmien, valkoisten ja säälimättömien tähtien valossa
+yksinäisten puiden juurella.
+
+Dalen muisti petti häntä, ivasi hänen pidättyväisyyttään ja riisti
+häneltä kaiken rauhan, ja hänen rakkauden teroittama kuvittelukykynsä
+loi kuvia, haaveita ja tunteita, jotka olivat tehdä hänet hulluksi.
+
+Kun hän muisti Helen Raynerin voimakkaat, kaunismuotoiset ja
+päivettyneet kädet, muisti hän samalla niiden toimittamat lukemattomat
+työtkin. Kuinka nopeat ja kätevät ne olivatkaan leiritöissä, kuinka
+miellyttävästi ja sukkelasti ne liikkuivatkaan, kun hän palmikoksi
+tummaa tukkaansa, kuinka hellästi ja taitavasti ne toimivatkaan
+auttaessaan, kun joku hänen lemmikeistään oli loukkautunut, kuinka
+kaunopuheliaat, kun hän painoi ne sydäntään vasten pelätessään
+vaarallisilla huipuilla, ja kuinka ilmehikkäästi ne ilmaisivatkaan
+lausumattomia ajatuksia, kun hän laski ne Dalen käsivarrelle!
+
+Dale näki tuon kauniin käden hivuttautuvan hitaasti hänen olkapäälleen
+ja liukuvan sitten hänen kaulaansa puristaakseen sitä. Hän ei jaksanut
+tukahduttaa tuollaisia kuvitteluja. Ja hänen tunteensa silloin olivat
+rajattomat ja kuvailemattomat. Ei ainoakaan nainen ollut ennen
+milloinkaan puristanut hänen kättään eivätkä tuollaiset kuvittelut
+olleet ennen ikinä vaivanneet hänen mieltään, vaikkakin syvällä
+hänessä, kätkettynä johonkin, oli asustanut tämä odottava, suloinen
+ja voimakas tarve. Kirkkaan päivän kuluessa tuntui hän saavan olla
+rauhassa tuollaisilta mielikuvilta, mutta öisin oli hän aivan avuton.
+
+Kun hänen intohimonsa tämä vaihe oli pahimmillaan, rupesi Dale, joka ei
+ollut milloinkaan suudellut ketään naista, kuvittelemaan, miltä Helen
+Raynerin antamat suukkoset maistuisivat. Hän oli tulla melkein hulluksi
+riemusta ja toivottomuudesta rakastaessaan häntä yhtä paljon kuin
+hän vihasi itseään. Tuntui kuin hän olisi kokenut näitä peloittavia
+tunteita jossakin edellisessä elämässä ja unhottanut ne tässä. Hänellä
+ei ollut oikeutta muistella Heleniä, mutta hän ei voinut vastustaa
+haluaan. Hänen huuliensa suloisen kosketuksen kuvitteleminen oli kuin
+pyhyyden loukkaamista, mutta sittenkin, huolimatta omasta tahdostaan,
+kunniastaan ja häpeästään, ei hän voinut sille mitään.
+
+Vihdoin joutui Dale tappiolle ja lopetti itsensä herjaamisen ja
+kuvittelujensa tukahduttamisen. Hän muuttui uneksivaksi ja surulliseksi
+nuotioontuijottajaksi, kuten moni muukin yksinäinen mies, joka on
+eronnut tahallaan tahi erehdyksestä sellaisesta, mitä sydän on enimmän
+kaivannut. Mutta tämä suuri kokemus, sittenkun koko sen merkitys oli
+selvinnyt hänelle, kypsytti äärettömästi hänen järkeään ymmärtämään
+luonnon periaatteita sovitettuina elämään.
+
+Rakkaus tempasi hänet valtaansa voimakkaammasti kuin useamman
+muun ihmisen hänen ankarien, voimakkaiden ja yksinäisten metsissä
+viettämiensä vuosien vuoksi, jolloin järjen ja ruumiin terveys oli
+vain vahvistunut ja säästynyt. Kuinka yksinkertaista, luonnollista
+ja välttämätöntä sellainen olikaan! Hän olisi ehkä voinut rakastua
+jokaiseen hienoluontoiseen ja terveeseen tyttöön. Kuten puu työntää
+oksiaan, lehviään ja koko runkoaan auringonvaloa kohti, niin oli hänkin
+kehittynyt naisen rakkautta vastaanottamaan. Mutta miksi? Senvuoksi,
+että se, jota hän kunnioitti luonnossa, sen henki, yhtenäisyys
+ja elämä, se on Jumala, oli antanut hänelle syntyessä tahi ennen
+syntymistä perinnöksi seuraavat kolme luonnon peloittavaa vaistoa --
+taistella hengen puolesta, ruokkia itseään ja lisätä sukuaan. Noihin
+sisältyi elämän salaisuus. Mutta ah, miten tuon kolmannen vaiston
+salaperäisyydet, kauneudet, sen aiheuttamat tuskat ja pelko, tuo naisen
+rakkauden suloisuuden ja ihanuuden nälkä, huumasivatkaan.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Helen Rayner laski ompeluksensa syliinsä ja katsoi miettiväisesti
+ikkunasta enonsa paljaita keltaisia vainioita.
+
+Talvipäivä oli kirkas, mutta kolkko, ja vuorten valkoisilta huipuilta
+puhaltava tuuli oli jäistä ja läpitunkevaa. Suojaisissa paikoissa oli
+hieman lunta, karja oli kokoutunut laumoihin kukkulain suojaan ja
+pieniä tomupilviä kiisi tasankojen poikki.
+
+Talon suuri arkihuone oli lämmin ja mukava punaisine tiiliseinineen,
+suurine kivisine takkoineen, jossa setrihalot iloisesti räiskyivät, ja
+monenvärisine huopapeitteineen. Bo Rayner istui tulen luona kyyryksissä
+muutamassa tuolissa lukien jotakin kirjaa. Pedro makasi lattialla,
+kaunis ja valpas pää tuleen päin ojennettuna.
+
+"Kutsuiko eno?" kysyi Helen heräten säpsähtäen unelmistaan.
+
+"En minä ainakaan kuullut", vastasi Bo.
+
+Helen hiipi varpaillaan huoneen poikki ja raottaen hieman enon
+makuuhuoneen oven verhoja katsoi hän sinne. Eno nukkui kumminkin.
+Joskus hän huusi unissaan. Hän oli nyt jo maannut viikkokausia
+vuoteessaan heikontuen vähitellen. Huokaisten palasi Helen tuolilleen
+ikkunan viereen ja ryhtyi työhönsä.
+
+"Bo, aurinko paistaa niin kirkkaasti", sanoi hän. "Päivät pitenevät.
+Olen niin iloinen."
+
+"Nell, toivot aina ajan rientävän. Minusta se kuluu liiankin nopeasti",
+vastasi hänen sisarensa.
+
+"Mutta minä rakastan kevättä, kesää ja syksyä, ja vihaan luullakseni
+talvea", sanoi Helen miettiväisesti. Keltaiset vainiot jatkuivat
+mustiin harjanteihin saakka ja ne vuorostaan kohosivat noiksi kylmiksi
+valkoisiksi vuoriksi. Helenin katse näytti haluavan tunkeutua tuon
+lumivallin taakse. Bon terävät silmät tutkivat sisaren surullisia ja
+vakavia kasvoja.
+
+"Nell, muistatko milloinkaan Dalea?" kysyi hän äkkiä.
+
+Kysymys säpsähdytti Heleniä. Hänen niskansa ja poskensa punastuivat
+hitaasti.
+
+"Tietysti!" vastasi hän kuin hämmästyen sitä, että Bo saattoi kysyä
+sellaista.
+
+"Minun ei olisi pitänyt kysyäkään sellaista", sanoi Bo hiljaa kumartuen
+jälleen kirjaansa.
+
+Helen katsoi hellästi tuohon vaaleaan kumartuneeseen päähän. Tämän
+nopeasti kuluvan tapauksista rikkaan ja työtä vaativan talven kuluessa,
+jolloin maatilan hoito oli ollut kokonaan Helenin niskoilla, oli tuo
+pieni sisar loitonnut hänestä. Bo oli halunnut noudattaa omaa vapaata
+tahtoaan ja hän oli seurannutkin sitä suureksi huviksi enolleen,
+huoleksi Helenille, toivottomuudeksi ja hämmennykseksi uskolliselle
+meksikolaiselle taloudenhoitajattarelle ja turmioksi kaikille
+maatilalla oleville nuorille miehille.
+
+Helen oli aina toivonut ja odottanut suotuisaa hetkeä, jolloin
+tuo oikullinen sisar olisi enemmän vastaanottavainen viisaalle ja
+rakastavalle vaikutukselle. Mutta hänen epäröidessään kuului eteisestä
+askelia, kannusten kilinää ja lopulta pelokasta koputusta. Bo lopetti
+heti lukemisensa ja juoksi avaamaan ovea.
+
+"Ah, tekö sieltä vain tulettekin!" sanoi hän hirveän halveksivasti
+tulijalle.
+
+Helen luuli arvaavansa, kuka tulija oli.
+
+"Kuinka voitte?" kysyi joku venytellen.
+
+"Niin, herra Carmichael, jos sellainen kiinnittää mieltänne, niin olen
+hyvin kipeä", vastasi Bo kylmästi.
+
+"Kipeäkö! Eikö mitä!"
+
+"Totta se kumminkin on! Ellen kuole siihen paikkaan, haluan palata
+takaisin Missouriin", sanoi Bo kiusoittavasti.
+
+"Aiotteko käskeä minut sisään?" kysyi Carmichael lyhyesti. "Nyt on
+kylmä ja minulla on jotakin sanottavaa --"
+
+"Minulleko? Niin, teillä on todellakin vielä aikaa", vastasi Bo.
+
+"Neiti Rayner, teistä mahtaa tuntua omituiselta, kun sanon, etten ole
+tullut tapaamaan teitä."
+
+"Todellako? Ei ollenkaan. Petyin vain luulossani, että tulette
+pyytämään minulta anteeksi kuin herrasmies ainakin. Tulkaa sisään,
+herra Carmichael. Sisareni on täällä."
+
+Ovi sulkeutui ja Helen kääntyi. Carmichael seisoi juuri oven
+suussa hattu kädessään, ja kun hän katsoi Bohun, näyttivät hänen
+laihat kasvonsa kovilta. Näiden syksystä vierähtäneiden muutamien
+kuukausien kuluessa oli hän muuttunut, vanhentunut, ja nuo ennen
+niin nuoret, vilpittömät, valppaat ja huolettomat piirteet olivat
+muuttuneet miesmäisemmiksi. Helen tiesi tarkasti, miten paljon miestä
+hänessä todellisuudessa oli. Hän oli ollut Helenin paras tuki hänen
+hartioilleen langenneitten monenlaisten töiden täytäntöönpanossa.
+
+"Olette totisesti pettynyt, jos luulette minun ryömivän edessänne
+samoin kuin nuo muut rakastajanne", sanoi hän kylmästi ja harkitsevasti.
+
+Bo kalpeni ja hänen silmänsä leimusivat kirkkaasti. Helen luuli
+kumminkin huomaavansa niissä niiden raivosta huolimatta hämmästystä ja
+tuskaa.
+
+"Monet rakastajaniko? Suurinta pettymystä tässä osoittaa luullakseni
+tapa, jolla imartelette itseänne", sanoi Bo pisteliäästi.
+
+"Imartelenko minä itseäni? Erehdytte. Ette ymmärrä minua. Olen
+todellakin vihannut itseäni näinä päivinä."
+
+"Ihmekö tuo! Minä ainakin vihaan teitä sydämestäni!"
+
+Kuullessaan tuon vastauksen painoi paimen päänsä alas eikä huomannut,
+miten nopeasti Bo kiiruhti pois huoneesta. Mutta hän kuuli oven
+sulkeutumisen ja lähestyi sitten Heleniä.
+
+"Rohkaiskaa mielenne, Las Vegas", sanoi Helen hymyillen. "Bo on vain
+niin kiivasluontoinen."
+
+"Neiti Nell, olen kuin koira: kuta huonommin hän minua kohtelee, sitä
+enemmän rakastan häntä", vastasi paimen alakuloisesti.
+
+Helenin ensimmäiseen mieltymykseen tätä paimenta kohtaan oli yhtynyt
+ihmettelyä, kunnioitusta ja kasvavaa arvonantoa voimakkaalle,
+uskolliselle ja kehittyvälle luonteelle. Carmichaelin kasvot ja kädet
+olivat talvituulien punastuttamat ja sieroituttamat, kalvosimien, vyön
+ja säärystimien nahka oli kulunut kiiltäväksi ja ohueksi, ja hänestä
+erkani pieniä tomupilviä, kun hän hengitti raskaasti. Hän ei ollut
+enää minkään komeilevan paimenen näköinen, joka on valmis tanssiin,
+vallattomiin kepposiin tahi tappeluun.
+
+"Miten maailmassa olette loukannut häntä niin?" kysyi Helen. "Bo
+on vallan raivoissaan. En ole nähnyt hänen olevan milloinkaan noin
+vihoissaan."
+
+"Neiti Nell, kuulkaahan kun kerron", aloitti Carmichael. "Bo tietää
+varmasti minun rakastavan häntä. Pyysin häntä vaimokseni, mutta hän
+ei vastannut sitä eikä tätä. Ja vaikka se kuulostaakin ilkeältä, on
+hänen kumminkin lopulta siihen suostuttava. Olemme riidelleet muutamia
+kertoja, pari kertaa oikein kovastikin, mutta tämä viimeinen oli
+kumminkin pahin kaikista."
+
+"Bo kertoi minulle eräästä riidastanne", sanoi Helen. "Juopottelunne
+oli aiheuttanut sen."
+
+"Niin tekikin. Hän ei ollut välittävinään minusta ja minä join itseni
+humalaan."
+
+"Mutta silloinhan teitte väärin."
+
+"En ole siitä niinkään varma. Olin usein juovuksissa, ennenkuin tulin
+tänne. Täällä en ole ollut päissäni kuin kerran. Las Vegasissa olevat
+toverini eivät sitä milloinkaan uskoisi. Lupasin heille, etten tee niin
+enää, ja olen pitänytkin sanani."
+
+"Siinä olette menetellytkin kunnon miehen tavoin. Mutta kertokaa
+minulle, miksi hän nyt on vihainen?"
+
+"Bo kokoo kaikki miehet ympärilleen", tunnusti Carmichael nolona.
+"Vein hänet mukanani tanssiaisiin kaupungintalolle viime viikolla. Hän
+tuli silloin ensimmäisen kerran kanssani minnekään. Olin hyvin ylpeä
+mielestäni. Mutta nuo tanssiaiset muuttuivat minulle todelliseksi
+helvetiksi. Bo käyttäytyi hirveästi ja minä --"
+
+"Kertokaa minulle, mitä hän teki", käski Helen levottomasti. "Olen
+vastuunalainen hänestä. Minun on valvottava, että hän käyttäytyy hyvin."
+
+"En halua sanoa, että hän käyttäytyi hienolle naiselle sopimattomasti",
+vastasi Carmichael. "Mutta hän, no niin, kaikki miehet ovat
+hullaantuneet häneen, eikä Bo ollut uskollinen minulle."
+
+"Mutta rakas poikaseni, onko Bo sitten kihloissa kanssanne?"
+
+"Jumalani, kunpa hän vain olisikin!" huokaisi paimen.
+
+"Kuinka sitten voitte sanoa, ettei hän ollut uskollinen teille? Olkaa
+nyt järkevä."
+
+"Sanon teille, neiti Nell, ettei ainoakaan rakastunut voi toimia
+järkevästi", vastasi paimen. "En ymmärrä, miten sen selittäisin, mutta
+minusta tuntuu todella kuin Bo leikkisi minun ja toisten miesten
+kanssa."
+
+"Tarkoitatte hänen kurttailevan?"
+
+"Niin juuri."
+
+"Las Vegas, pelkään teidän olevan oikeassa", sanoi Helen tullen yhä
+levottomammaksi. "Jatkakaa. Kertokaa minulle, mitä tapahtui."
+
+"No niin, tuo Turner-niminen paimen, joka on Beasleyn palveluksessa,
+hakkaili Bota kovasti", vastasi Carmichael puhuen kuin joku muisto
+olisi kiduttanut häntä. "En voi kilpailla Turnerin kanssa. Hän on
+kaunis, voimakas ja suuri paimen ja suuri naisten suosikki. Hän
+kerskailee sillä ja luullakseni hän onkin oikeassa. Hän oli aina Bon
+kintereillä ja lopulta hän valtasi minulta muutaman tanssin. Minulle
+oli luvattukin vain kolme, mutta hän väitti yhtä niistä omakseen. Bo
+oli olevinaan hyvin viaton -- ah, hän on viekas kuin paholainen -- ja
+sanoi: 'Niin, herra Turner, olen luvannut tämän todellakin teille.'
+Ja hän näytti hyvin iloiselta sanoessaan minulle: 'Suokaa minulle
+anteeksi, ystäväni Carmichael!' Istuin siinä kuin selkääni saanut aasi
+ja annoin heidän mennä. En ollut kumminkaan siitä vielä millänikään,
+sillä Turner on minua parempi tanssija, ja halusin Bon saavan pitää
+hauskaa. Mutta sitten muuttuivat tanssiaiset minulle helvetiksi, kun
+näin Turnerin kiertävän käsivartensa Bon ympärille ennen aikojaan eikä
+Bo näyttänyt pitävän sitä minään rikoksena. Hän työnsi kyllä Turnerin
+luotaan jonkun ajan kuluttua, kun olin jo melkein kuollut. Kotiin
+tullessamme nuhtelin häntä. Tein sen todellakin. Ja hän vastasi minulle
+niin, että haluan sen unhottaa. Mutta sitten, neiti Nell, tartuin
+häneen, se tapahtui tuolla portilla kirkkaassa kuunvalossa, puristin
+hänet syliini ja suutelin häntä tarpeekseni. Päästäessäni hänet irti
+sanoin siekailematta, vaikka olinkin peloissani: 'Aiotteko nyt mennä
+naimisiin kanssani?'"
+
+Hän lopetti nielaisten ja katsoi Heleniin surullisin silmiin.
+
+"Ah, mitä Bo silloin teki?" kysyi Helen pidättäen henkeään.
+
+"Hän löi minua korvalle ja sanoi: 'Pidin teistä enemmän kuin muista,
+mutta nyt vihaan teitä!' Ja hän löi oven kiinni nenäni edessä."
+
+"Luullakseni erehdyitte suuresti", sanoi Helen vakavasti.
+
+"Jos ajattelisin niin, pyytäisin häneltä anteeksi. Mutta olen aivan eri
+mieltä asiasta, ja vielä enemmän, olen toivorikkaampi kuin milloinkaan
+ennen. Olen ainoastaan paimen enkä ollut juuri mikään kehuttava mies,
+ennenkuin tapasin hänet. Silloin reipastuin. Toiveessani rupesin
+lukemaan, ja te tiedätte, miten olen syventynyt tähän tilanhoitoon.
+Olen lakannut juomasta ja säästänyt rahani. Hän tietää tämän kaiken.
+Kerran hän sanoi ylpeilevänsä minusta. Mutta tuollainen ei tunnu olevan
+hänelle minkään arvoista. Ja ellei se ole hänelle suuren arvoista,
+ei sen tarvitse olla ollenkaan. Kuta huonommin Bo minua kohtelee,
+sitä suuremmat mahdollisuudet minulla on. Hän tietää minun rakastavan
+häntä, hän uskoo minun voivan kuolla hänen puolestaan ja tietää minun
+muuttuneen. Hän tietää myöskin, etten ennen milloinkaan ole uskaltanut
+koskea hänen käteensäkään. Sitten hän ymmärtää kurttailleensa Turnerin
+kanssa."
+
+"Hän on vain lapsi", vastasi Helen. "Ja kaikki nämä muutokset -- Länsi,
+erämaa ja kaikkien miesten kiintyminen häneen -- ovat panneet hänen
+päänsä pyörälle. Mutta Bo selviytyy kyllä tuosta kaikesta kunnialla.
+Hän on niin hyvä ja lempeä, ja hänen sydämensä on puhdasta kultaa."
+
+"Tiedän sen ja senvuoksi ei uskoani järkytetäkään", vastasi Carmichael
+vaatimattomasti. "Mutta hänen on kumminkin ymmärrettävä, että hän saa
+täällä vielä pahoja aikaan. Länsi pysyy Läntenä. Tytöt ovat hyvin
+harvinaisia täällä ja varsinkin sellaiset kuin Bo. Jumalani, me
+paimenet emme ole milloinkaan nähneet hänen vertaistaan! Hän panee
+miesten veren kiehumaan ja luultavasti sitä vielä hänen vuokseen
+vuodatetaankin."
+
+"Eno Al rohkaisee häntä", sanoi Helen pelokkaasti. "Hänen
+turhamaisuuttaan kutittaa, kun hän kuulee, miten pojat ovat häneen
+mieltyneet. Ah, Bo ei kerro hänelle, mutta hän kuulee. Ja minä, jonka
+on oltava äidin sijassa hänelle, mitä minä voin tehdä?"
+
+"Neiti Nell, oletteko minun puolellani?" kysyi paimen toivovasti. Hän
+oli voimakas ja alkeellinen jonkun sisäisen tarmon vaikutuksesta.
+
+Eilen olisi Helen ehkä epäröinyt ennen vastaamistaan tuohon
+kysymykseen. Mutta tänään oli Carmichaelissa jotakin koeteltua
+tasapuolisuutta ja jotakin omituista karskia vilpittömyyttä, ikäänkuin
+Helen olisi oppinut näkemään hänen tulevan arvonsa.
+
+"Olen", vastasi Helen vakavasti ojentaen paimenelle kätensä.
+
+"Silloin on kaikki vielä loppuva onnellisesti", vastasi paimen
+puristaen hänen kättään. Hänen hymynsä oli kiitollista, mutta siinä oli
+kumminkin jo jotakin tuosta voitosta, johon hän oli viitannut. Hänen
+poskensa olivat hieman kalvenneet. "Ja nyt haluan kertoa teille, miksi
+tulen luoksenne."
+
+Hän sanoi tuon hiljaa. "Nukkuuko Al?" kuiskasi hän.
+
+"Kyllä. Hän nukkui ainakin äsken."
+
+"Parasta on kumminkin sulkea tuo ovi."
+
+Helen katsoi, miten paimen hiipi huoneen poikki ja sulki huolellisesti
+oven. Sitten hän palasi paikoilleen tarkkaavaisin katsein. Helen luki
+tapauksia hänen silmistään ja totesi nopeasti, että Carmichael kohteli
+häntä kuin sisarta.
+
+"Olen totisesti ainoa, joka aina tuon teille huonoja uutisia", sanoi
+hän pahoillaan.
+
+Helen huokaisi syvään. Oli todellakin tapahtunut paljon pieniä
+onnettomuuksia, jotka olivat vaikeuttaneet tilanhoitoa. Hän oli
+menettänyt karjaa, hevosia ja lampaita, paimenia oli karannut Beasleyn
+palvelukseen, rahtikuormien kuljettajat eivät olleet saapuneet silloin
+kun tavaroita kaikista enimmän olisi tarvittu, paimenet olivat
+tapelleet ja kauan aikaa sitten suunnitellut kaupat olivat menneet
+myttyyn.
+
+"Enonne Al pitää tuota Jeff Mulveyta suuressa arvossa", sanoi
+Carmichael.
+
+"Pitää todellakin. Hän luottaa häneen ehdottomasti", vastasi Helen.
+
+"Minusta tuntuu hyvin ikävältä ilmoittaa teille, neiti Nell", sanoi
+paimen katkerasti, "ettei Mulvey ole sellainen, miltä hän näyttää."
+
+"Ah, mitä tarkoitatte?"
+
+"Kun enonne kuolee, menee Mulvey Beasleyn puolelle ja ottaa kaikki
+sellaiset miehet mukaansa, jotka haluavat seurata häntä."
+
+"Voisiko Jeff olla niin uskoton oltuaan niin monta vuotta enoni
+työnjohtajana! Miten voitte sen tietää?"
+
+"Arvasin sen jo aikoja sitten, mutta en ollut aivan varma. Neiti Nell,
+viime aikoina on liikkunut ilmassa kaikenlaisia huhuja, ja vanha
+Al-raukka heikontuu heikontumistaan. Mulvey on koettanut olla minulle
+hyvin ystävällinen ja minä olen sallinut hänen jatkaa yrityksiään. En
+kumminkaan ole huolinut hänen tarjoamistaan ryypyistä. Hänen miehensä
+ovat tulleet ystävikseni ja sitä paremmiksi, kuta myötätuntoisemmalta
+minä olen näyttänyt. He karttoivat näettekös minua alussa tultuani
+tänne. Tänään tuli koko heidän suunnitelmansa minulle niin selväksi
+kuin olisin nähnyt kavioiden jäljet pehmeässä maassa. Vuodetoverini
+Bud Lewis koetti nimittäin houkutella minua Beasleyn puolelle heti
+kun Auchincloss kuolee. Keskustelin Budin kanssa, sillä halusin saada
+koko juonen selville. Mutta Bud ei ilmaissut muuta kuin että hän menee
+Jeffin ja muiden miesten kanssa Beasleyn palvelukseen. Sanoin hänelle
+miettiväni asiaa ja ilmoittavani sen sitten heille. Hän luulee minun
+suostuvan."
+
+"Miksi haluavat nuo miehet luopua minusta nyt juuri, kun --. Voi
+eno-raukkaani! He haluavat hyötyä kuolemastasi. Mutta miksi -- sanokaa
+minulle, miksi?"
+
+"Beasley on houkutellut heidät viekkaasti puolelleen", vastasi
+Carmichael säälimättä. "Alin kuoleman jälkeen peritte maatilan.
+Beasley aikoo anastaa sen. Hän ja Al olivat kerran liiketovereita ja
+hän on saanut ihmiset uskomaan, että hän erotessaan Alista sai kärsiä
+vääryyttä. Hänellä on varmasti jonkunlaiset paperit ja hän vie useimmat
+miehistänne. Hän karkoittaa teidät helposti täältä ja ottaa maatilan
+haltuunsa. Minulla ei ole muuta kerrottavaa, neiti Nell, mutta voitte
+luottaa siihen, että tämä kaikki on totta."
+
+"Uskon sananne, mutta en voi uskoa tuollaista ryöväämistä
+mahdolliseksi", huohotti Helen.
+
+"Se on kumminkin yhtä selvää kuin että kaksi kertaa kaksi on yhtä kuin
+neljä. Haltuunsa ottaminen on täällä ainoa laki. Jos Beasley kerran
+pääsee tilalle asumaan, on asia selvä. Mitä voittekaan tehdä, kun ei
+teillä ole miehiä omaisuutenne puolustamiseen?"
+
+"Mutta jää kai minullekin vielä miehiä?"
+
+"Jää kyllä, mutta ei tarpeeksi."
+
+"Silloin voin palkata useampia. Beemanin pojat ja Dale tulevat
+varmaankin auttamaan minua."
+
+"Dale tulee kyllä ja hänen apunsa onkin jo suurenmoinen. Toivoisin
+hänen jo olevan täällä", vastasi Carmichael vakavasti. "Mutta emme voi
+saada häntä tänne nyt mitenkään, sillä lumi pidättää hänet vuoristossa
+toukokuuhun asti."
+
+"En voi kertoa tätä enolle", sanoi Helen liikutettuna. "Pelästys voisi
+tappaa hänet. Jos sitten vielä puhuisin hänelle vanhojen palvelijain
+uskottomuudesta, olisi se hyvin julmaa. En luule asioiden kumminkaan
+olevan niin huonosti kuin sanotte."
+
+"Ne eivät varmasti voisi olla pahemmastikaan. Ja, neiti Nell, sen
+selvittämiseksi ei ole olemassa muuta kuin yksi keino, nimittäin täällä
+Lännessä käytännössä oleva."
+
+"Mikä sitten?" kysyi Helen innokkaasti.
+
+Carmichael suoristautui ja katsoi häneen. Hänessä ei ollut enää
+jälkeäkään tuosta vilpittömästä ja ystävällisestä paimenesta,
+jollaisena Helen oli oppinut hänet ensin tuntemaan. Hänen silmiinsä oli
+nimittäin ilmestynyt jotakin vierasta, kylmää ja varmaa.
+
+"Näin Beasleyn menevän kapakkaan ratsastaessani sen sivu. Otaksukaamme,
+että menen sinne, suututan hänet ja ammun hänet sitten."
+
+Helen suoristautui tuolissaan hämmästyneenä.
+
+"Carmichael, ette suinkaan tarkoita totta?" huudahti hän.
+
+"Tarkoitan varmasti! Muuta keinoa ei ole, neiti Nell. Eikä varmastikaan
+vanha Akaan muuta toivo. Ja näin meidän kesken sanoen, ei se ole sen
+vaikeampaa kuin vasikan kiinniottaminen. Nämä Pinen miehet eivät osaa
+käsitellä ampuma-aseita, mutta minä tulen maasta, jossa sellaista
+ymmärretään. Ja kun sanon teille, että osaan ampua nopeasti ja
+varmasti, en ollenkaan kerskaile. Minun puolestani ei teidän tarvitse
+olla ollenkaan peloissanne, neiti Nell."
+
+Helen ymmärsi, että Carmichael oli luullut hänen hämmästynyttä
+tunteellisuuttaan jonkunlaiseksi peloksi hänen elämänsä puolesta.
+Syynä siihen oli kumminkin ollut tuo suunnitelma vuodattaa verta hänen
+hyväkseen.
+
+"Haluatte siis tappaa Beasleyn senvuoksi, että olette kuullut
+huhuttavan hänen aikeistaan?" huohotti Helen.
+
+"Niin juuri. Se on kumminkin tehtävä ennemmin tahi myöhemmin", vastasi
+paimen.
+
+"Ei, ei! Minua kauhistuttaa jo sellainen ajatuskin. Sehän olisi raaka
+murha. En voi ymmärtää, miten voitte puhua siitä noin kylmästi."
+
+"En ole ollenkaan tyyni, vaan aivan suunniltani", sanoi Carmichael
+hymyillen hermostuneesti.
+
+"Jos olette todellakin tosissanne, niin kiellän sen jyrkästi. En usko,
+että omaisuuteni minulta ryöstetään."
+
+"Otaksukaamme kumminkin nyt, että Beasley karkoittaa teidät ja ottaa
+tilan haltuunsa. Mitä silloin sanotte?" kysyi paimen tyynesti ja
+harkitusti.
+
+"Samaa kuin nytkin."
+
+Carmichael taivutti päänsä miettiväisesti ja pyöritteli ahavoituneilla
+käsillään hattuaan.
+
+"Huomaan, ettette vielä ole tottunut Lännen tapoihin", mumisi hän kuin
+pyytäen anteeksi Helenin puolesta. "Ja uuden maan tapojen oppiminen vie
+aina jonkun verran aikaa."
+
+"Vaikka olisin oleskellut vuosia täällä Lännessä, en halua, että
+suunnitellaan riitoja ja miehiä ammutaan, vaikka ne uhkaisivatkin
+minua", selitti Helen varmasti.
+
+"Hyvä sitten, neiti Nell, noudatan varmasti tahtoanne", vastasi paimen.
+"Mutta kuunnelkaahan kumminkin. Jos Beasley karkoittaa teidät ja Bon
+kotoanne, menen tapaamaan häntä omasta puolestani."
+
+Helen voi vain katsoa häneen, kun hän peräytyi ovea kohti. Häntä
+huumasi ja vapisutti tuo, joka näytti uskollisuudelta häntä ja
+rakkaudelta Bota kohtaan ja joka oli niin kumoamatonta paimenessa
+itsessään.
+
+"Säästäisitte varmasti meiltä paljon vaivaa, jos unhottaisitte
+ennakkoluulonne ja antaisitte minun kohdella tuota meksikolaista
+tahtoni mukaan."
+
+"Meksikolaista? Tarkoitatteko Beasleytä?"
+
+"Tarkoitan. Hän on sekarotuinen. Hän on syntynyt Magdalenassa, missä
+kuulin ihmisten kertovan hänen vanhemmistaan, joista toinen oli
+sekarotuinen."
+
+"Se ei vaikuta asiaan. Ajattelen inhimillisyyttä, lakia ja järjestystä
+ja sitä, mikä on oikein."
+
+"No niin, neiti Nell, odotan, kunnes oikein hurjistutte tahi kunnes
+Beasley --"
+
+"Mutta, ystäväni, en hurjistu milloinkaan", keskeytti Helen. "Osaan
+hillitä luontoni."
+
+"Lyön vaikka vetoa, ettette voi! Luulette ehkä, ettette ole ollenkaan
+samanlainen kuin Bo. Lyön kumminkin vaikka vetoa, että kerran
+suututtuanne hurjistutte niin, että muututte vallan hirveäksi.
+Miksi sitten olisitte saanut tuollaiset silmät, ellette olisi oikea
+Auchincloss?"
+
+Hän hymyili, vaikka hän tarkoittikin totta puheellaan. Helen tunsi
+totuuden voimatta olla pelkäämättä sitä.
+
+"Las Vegas, en suostu vetoon. Luvatkaa kumminkin tulla aina luokseni,
+kun sattuu joitakin ikävyyksiä."
+
+"Lupaan sen", sanoi Carmichael vakavasti ja poistui.
+
+Helen tunsi vapisevansa, ja hänen rintaansa ahdisti. Carmichael
+oli säikähdyttänyt häntä. Hän ei enää voinut epäillä tilanteen
+vakavuutta. Hän oli nähnyt Beasleyn usein, joskus aivan läheltä, ja
+kerran oli hänen ollut pakko antautua puheihinkin hänen kanssaan.
+Silloin oli Beasley sanonut Helenille, että hän tunsi henkilökohtaista
+mielenkiintoa Heleniä kohtaan. Ja sen tähden ja vielä senkinvuoksi,
+ettei Riggsillä näyttänyt olevan muuta tekemistä kuin seurata häntä,
+oli hän viivytellyt koulun perustamista kylään Pinen lapsille.
+Riggsistä oli tullut seudulla jonkunlainen epäilyttävä kuuluisuus.
+Hänen ilmeinen selvästi näkyvä pahuutensa ei ollut ollut vaikuttamatta.
+Kerrottiin hänen vain pelaavan, juovan ja kerskailevan. Pinessä
+tiedettiin jo aivan yleisesti, millaiset hänen suunnitelmansa Heleniin
+nähden olivat. Hän oli pari kertaa tullut maatilallekin ja onnistunut
+toisella kertaa pääsemään Helenin puheillekin. Huolimatta Helenin
+halveksimisesta ja välinpitämättömyydestä vaikutti hän kumminkin
+Helenin elämään täällä Pinessä. Ja nyt alkoi selvitä, että tuo toinen
+mies, Beasley aikoi pian ryhtyä voimakkaampiin toimenpiteihin hänen
+toimiensa vapautta vastaan.
+
+Maatilan isännöiminen oli hänestä hyvin vaikeaa. Sitä ei voitu hoitaa,
+ei ainakaan hän, sillä tavoin kuin Auchincloss tahtoi. Hän oli vanha,
+ärtyisä, mahdoton ja kova. Melkein kaikki naapurit vihasivat häntä
+eivätkä niin ollen voineet olla ystävällisiä Helenillekään.
+
+Helen ei ollut huomannut pienintäkään petollisuutta enonsa päättämissä
+kaupoissa, mutta hän oli ollut kova velkoja. Sitten hänen viisas ja
+kauasnäkevä järkensä oli auttanut, että kaikki hänen yrityksensä olivat
+onnistuneet, mikä ei suinkaan ollut lisännyt muiden ystävyyttä häntä
+kohtaan.
+
+Myöhemmin, kun Auchincloss oli tullut heikommaksi ja vähemmän
+käskeväksi, oli Helen päättänyt monta asiaa ominpäin ja onnistunutkin
+mainiosti. Mutta tuota ihmeellistä onnellisuutta, jonka hän oli luullut
+saavuttavansa täällä Lännessä, ei vieläkään kuulunut. Paratiisissa
+oleskelemisen muisto tuntui paljaalta unelta, sitä suloisemmalta
+ja saavuttamattomammalta, kuta enemmän aikaa siitä kului, ja sitä
+epämääräisemmästi surullisemmalta. Bo oli kyllä hänelle lohdutukseksi,
+mutta aiheutti myöskin samalla melkoista huolta. Hän olisi voinut
+olla suureksi avuksi Helenille, ellei hän olisi omaksunut Lännen
+tapoja niin pian. Helen halusi päättää asiasta omalla tavallaan, joka
+erosi kokonaan Lännen tavoista. Hän oli niin ollen saanut yhä enemmän
+luottaa omiin voimiinsa. Carmichael oli ollut ainoa, joka oli suostunut
+vapaaehtoisesti häntä auttamaan.
+
+Tunnin ajan istui Helen yksinään huoneessa katsellen ikkunasta ja
+suhtautuen ankaraan todellisuuteen tyynemmästi, vakavammasti ja
+terävämmästi kuin milloinkaan ennen. Omaisuutensa hallussaan pitäminen
+ja eläminen tässä yhteiskunnassa omien kunnian, oikeuden ja lain
+käsitteiden mukaan voi kyllä olla mahdotonta hänen voimilleen. Tänään
+oli hänelle selvinnyt, ettei hän voi suoriutua siitä taistelematta
+niiden puolesta, ja voidakseen taistella tarvitsi hän ystäviä. Tämä
+toteaminen kiinnitti häntä yhä enemmän Carmichaeliin, ja ajateltuaan,
+mitä kaikkea tämä oli tehnyt hänen puolestaan, huomasi hän antaneensa
+paimenelle vähemmän arvoa kuin tämä oli ansainnut. Hän päätti korvata
+laiminlyöntinsä.
+
+Hänen miestensä joukossa ei ollut ainoatakaan mormonia siitä
+yksinkertaisesta syystä, ettei Auchincloss halunnut sellaisia
+palvelukseensa. Mutta ollessaan hyvällä tuulella, mitä enää vain
+harvoin sattui, oli enokin myöntänyt, että mormonit ovat parhaita,
+vakavimpia ja urhoollisimpia työmiehiä maatiloilla, ja oli
+sanonut, että juuri tuon etevämmyyden vuoksi ei hän huolinut heitä
+palvelukseensa. Helen päätti ottaa palvelukseensa nuo neljä Beemanin
+veljestä ja niin monta heidän sukulaistaan ja ystäväänsä kuin vain
+halusi tulla ja tehdä sen, jos suinkin mahdollista, enonsa tietämättä.
+Hänen luonteensa samoin kuin hänen päättämiskykynsä olivat nyt vain
+esteeksi käytännöllisyydelle. Tämä Beemaneja koskeva päätös palautti
+Helenin mieleen Carmichaelin lämpimän toivon saada Dale tänne ja
+muistutti häntä myös omasta kaipauksestaan.
+
+Kevät oli jo tulossa ja sen mukana lukemattomat maanviljelystehtävät.
+Dale oli luvannut tulla Pineen silloin ja Helen tiesi tuon lupauksen
+tulevan täytetyksikin. Hänen sydämensä alkoi sykkiä hieman nopeammin
+liikehuolista huolimatta. Dale oli tuolla mustarinteisten ja
+lumihuippuisten vuorten takana eristettynä muusta maailmasta. Helen
+melkein kadehti häntä. Hän ei ihmetellyt ollenkaan, että Dale
+rakasti Paratiisinsa yksinäisyyttä, autiutta, suloa, koskematonta
+rauhallisuutta ja kauneutta. Mutta Dale oli itsekäs ja Helen aikoi
+näyttää sen hänelle. Hän oli Dalen avun tarpeessa. Kun hän muisteli
+Dalen rohkeutta eläimiin nähden ja kuvitteli, millaista se mahtoi olla
+ihmisiin nähden, hän todellakin hymyili ajatukselle, että Beasley
+Dalenkin ollessa maatilalla voisi karkoittaa hänet sieltä. Beasley
+aiheuttaisi vain ikävyyksiä itselleen. Sitten Helen säpsähti äkkiä.
+Suhtautuisiko Dalekin tähän tilanteeseen samoin kuin Carmichael?
+Hän tunsi helpotusta tietäessään asian olevan toisin. Paimen oli
+verenhimoista sukua, mutta metsästäjä oli ajatteleva, ystävällinen ja
+inhimillinen mies. Tämä tilanne oli sellainen, että Helen luuli Dalen
+olevan vailla ihmisten tavallista pikkumaisuutta. Hän oli varma, että
+Dale oli toisenlainen kuin eno ja paimen; se oli ilmennyt kaikissa
+niissä elämän suhteissa, joissa Helen oli hänet nähnyt. Mutta muudan
+epäilys ei ottanut haihtuakseen hänen mielestään. Hän muisteli Dalen
+kylmän viittauksen Snake Ansoniin ja se uudisti hieman tuota paimenen
+äsken aiheuttamaa pelkoa. Kun epäilyä seurasi olettaminen, ettei hän
+voisi hallita Dalea, koetti hän olla sitä enää ajattelematta. Hän
+hämmästyi ja tunsi mielensä järkytetyksi, kun hänen mieleensä juolahti
+ajatus, että vaikka se olisikin kauheata, jos Carmichael tappaisi
+Beasleyn, olisi se suuri onnettomuus Dalelle, jos hän sen tekisi. Helen
+ei ruvennut lähemmin perustelemaan tätä omituista ajatusta. Hän pelkäsi
+sitä yhtä paljon kuin verensä kovaa kuumenemista Dalea muistellessaan.
+
+Bo tuli nyt huoneeseen hyvin kapinallisen näköisenä ja ylpeästi
+keskeyttäen siten hänen mietelmänsä. Hänen käytöksensä muuttui
+kumminkin nähtävästi senvuoksi, että Helen oli yksinään.
+
+"Onko tuo paimen mennyt?" kysyi hän.
+
+"On. Hän meni jo aikoja sitten", vastasi Helen.
+
+"Ihmettelenpä, paniko hän silmäsi noin säteilemään ja poskesi
+polttamaan. Nell, olet nyt hyvin kaunis."
+
+"Ovatko poskeni punaiset?" kysyi Helen naurahtaen. "Niin näyttävät
+olevan, mutta ei sinun silti tarvitse olla mustasukkainen. Las Vegasia
+ei voida syyttää punastumisestani."
+
+"Mustasukkainenko? Tuon villisilmäisen, lempeä-äänisen ja
+kaksinaamaisen paimenenko vuoksi? Ei ollenkaan, Nell Rayner. Mitä hän
+kertoi minusta?"
+
+"Hän sanoi paljonkin", sanoi Helen ajattelevasti. "Kerron sinulle aivan
+heti. Ensin haluan kumminkin kysyä sinulta, onko Carmichael milloinkaan
+kertonut sinulle, miten paljon hän on minua auttanut?"
+
+"Ei! Kun tapaan hänet, ja sellaista on sattunut hyvin harvoin viime
+aikoina, me -- niin, me riitelemme. Nell, onko hän auttanut sinua?"
+
+Nell hymyili huvitettuna. Hän aikoi olla vilpitön, mutta hän tahtoi
+täyttää paimenelle antamansa lupauksen. Hänhän oli miettiessään
+huomannut olevansa kiitollisuudenvelassa Carmichaelille.
+
+"Bo, olet ollut niin hurjistunut ratsastamaan puolivilleillä
+mustangeilla, kurttailemaan paimenien kanssa, lukemaan, ompelemaan ja
+säilyttämään salaisuuksia, ettei sinulla ole ollut aikaa kiinnittää
+huomiotasi sisaresi huoliin."
+
+"Nell!" huudahti Bo hämmästyneenä ja tuskallisesti. Hän riensi Helenin
+luo tarttuen tämän käsiin. "Mitä sanoitkaan?"
+
+"Totta se kumminkin on", vastasi Helen lumottuna ja heltyen, Kun tämä
+suloinen sisar vain kerran heräsi, oli häntä mahdoton vastustaa. Helen
+kuvitteli voivansa säilyttää äänensä moittivana ja vakavana.
+
+"Niin, totta se kyllä on", sanoi Bo tulisesti, "mutta mitä minun
+tyhmyyksilläni on tekemisiä tuon kanssa, mitä viimeksi sanoit? Nell,
+aiotko salata minulta asioita?"
+
+"Kultaseni, et ole milloinkaan kehoittanut minua kertomaan sinulle
+huoliani."
+
+"Mutta olenhan hoitanut enoa ja istunut hänen luonaan yhtä paljon kuin
+sinäkin", sanoi Bo värisevin huulin.
+
+"Niin, olet ollut hyvin hyvä hänelle."
+
+"Onko meillä sitten muitakin huolia, Nell?"
+
+"Ei sinulla, vaan minulla", vastasi Helen moittivasti.
+
+"Miksi et sitten minulle kertonut niistä?" huudahti Bo kiihkeästi.
+"Millaisia ne ovat? Kerro ne minulle heti! Pidät minua varmaankin
+itsekkäänä ja vihattavana kissana."
+
+"Bo, minulla on ollut paljon huolia ja pahempia on vielä tulossa",
+vastasi Helen. Sitten hän kertoi Bolle, miten monipuolista ja
+hämmentävää tällaisen suuren maatilan hoito on, semminkin silloin
+kun omistaja sairastaa muuttuen ärtyisäksi, muistamattomaksi ja
+teräskovaksi -- kun hänellä on kasoittain kultaa ja seteleitä, mutta
+ei halua muistaa sitoumuksiaan, vaikka naapureilla onkin oikeus
+puolellaan -- kun paimenet ja lampaidenhoitajat ovat tyytymättömiä
+ja riitelevät keskenään -- kun suuret nautakarja- ja lammaslaumat on
+ruokittava talven yli -- kun elintarpeita on yhtämittaa rahdattava
+mutaisen erämaan poikki -- ja lopuksi, kun muudan vihamielinen naapuri
+houkuttelee vähitellen puolelleen kaikki parhaat miehet päämääränään
+ottaa omistajan kuoltua koko tilakin haltuunsa. Helen sanoi hänelle
+juuri äsken huomanneensa, miten suuriarvoiset Carmichaelin neuvot, työ
+ja apu olivat olleet hänelle, miten hän todellisuudessa oli ollut kuin
+veli hänelle, miten --
+
+Mutta kuultuaan sen painoi Bo päänsä Helenin povelle ja alkoi itkeä
+katkerasti.
+
+"En halua kuulla enää mitään", nyyhkytti hän.
+
+"Mutta sinun on kuunneltava", sanoi Helen heltymättömästi. "Tahdon,
+että saat tietää, millaisessa pinteessä olen ollut."
+
+"Mutta minä vihaan häntä."
+
+"Bo, luulen sinun erehtyvän."
+
+"Enkä erehdy!"
+
+"Siinä tapauksessa toimit ja puhut hyvin omituisesti."
+
+"Nell Rayner, oletko ruvennut tuon pa-- paholaisen liittolaiseksi?"
+
+"Olen, ainakin niin paljon kuin vain voin", vastasi Helen vakavasti.
+"En ole osannut antaa hänelle tarpeeksi arvoa ennen kuin nyt. Hän
+on mies, Bo, jokainen tuuma hänessä on miestä. Olen nähnyt hänen
+kehittyvän sellaiseksi kolmessa kuukaudessa. En olisi mitenkään tullut
+toimeen hänettä. Mielestäni hän on hieno, miehekäs ja jalo. Minä --"
+
+"Hän on kuulemma hakkaillut sinuakin", sanoi Bo surkeasti.
+
+"Ole nyt järkevä", sanoi Helen tiukasti. "Hän on ollut minulle kuin
+veli. Mutta, Bo Rayner, jos hän olisi kosiskellut minua, olisin pitänyt
+sellaista suuremmassa arvossa kuin sinä."
+
+Bo kohotti kasvonsa, punastui osittain ja kalpeni sitten. Hänen
+poskensa olivat kyynelistä kosteat ja silmissä oli tuo puhuva välke.
+
+"Olen ollut hurjasti rakastunut tuohon mieheen, mutta nyt vihaan
+häntä", sanoi hän kiihkeästi. "Ja minä haluan vihata häntä edelleenkin.
+Älä senvuoksi kerro minulle enää mitään."
+
+Tästä huolimatta kertoi Helen hänelle kumminkin lyhyesti ja selvästi,
+miten Carmichael oli tarjoutunut tappamaan Beasleyn, koska se hänen
+mielestään oli ainoa keino suojella omaisuutta, ja miten, kun Helen oli
+kieltänyt häntä, hän oli uhannut tehdä sen kumminkin.
+
+Bo horjahti huohottaen ja tarrautui Heleniin kiinni.
+
+"Ah, Nell, nyt rakastan häntä enemmän kuin milloinkaan ennen!" huudahti
+hän sekä raivokkaasti että toivottomasti.
+
+Helen puristi hänet rintaansa vasten ja koetti lohduttaa häntä kuten
+ennen, jolloin eivät huolet olleet niin vakavia kuin nykyään.
+
+"Tietysti sinä rakastat häntä", jatkoi hän. "Arvasin sen jo aikoja
+sitten. Ja olen niin iloinen senvuoksi. Mutta sinä olet ollut
+itsepäinen ja tyhmä. Et halunnut tunnustaa sitä ja halusit hieman
+huvitella toistenkin poikien kanssa. Olet -- Voi, -- Bo, pelkään sinun
+kiemailleen kaikille."
+
+"En ollut ollenkaan paha, ennenkuin hän ylpistyi. Hän käyttäytyi aivan
+kuin olisin ollut hänen omaisuuttaan. Sellaiseen ei hänellä ollut
+vähintäkään oikeutta. Ja näyttääkseni hänelle sen kiemailin todellakin
+tuolle Turnerille. Silloin hän loukkasi minua. Ah, minä vihaan häntä!"
+
+"Joutavia, Bo. Et voi vihata häntä silloin kun kerran häntä rakastat",
+vastusti Helen.
+
+"Luuletko käsittäväsi sen asian paremmin kuin minä", tiuskaisi Bo.
+"Kuuntelehan nyt, kun sanon. Oletko milloinkaan nähnyt paimenen
+pyydystävän suopungilla ja sitovan vikurin hevosen?"
+
+"Olen."
+
+"Käsitätkö ollenkaan, miten voimakas tuollainen paimen on, miten hänen
+käsivartensa ja kätensä ovat kovat kuin rauta?"
+
+"Luulen tietäväni sen myöskin."
+
+"Tiedätkö, kuinka hurja hän on?"
+
+"Kyllä."
+
+"Ja miten hän ryhtyy siekailematta kaikkeen, mitä hän haluaa tehdä?"
+
+"Minun on pakko myöntää, että paimenet ovat häikäilemättömiä", vastasi
+Helen hymyillen.
+
+"No niin, neiti Rayner, onko sinulle milloinkaan sattunut, että
+seisoessasi tyynesti kuin hieno nainen ainakin, joku paimen on
+hyökännyt luoksesi peloittavaa vauhtia, puristanut sinut niin lujasti
+syliinsä, ettet ole voinut huutaa etkä hengittää, puhumattakaan
+luustosi napsahtelemisesta, ja suudellut sinua niin tulisesti ja
+kovasti, että olet halunnut tappaa hänet ja kuolla?"
+
+Helen oli vähitellen peräytynyt etemmäksi tuosta tulisilmäisestä ja
+kaunopuheisesta sisarestaan, ja kun tämä huomattava kysymys oli tehty,
+ei hän voinut vastata siihen mitään.
+
+"Kas niin! Huomaan, ettei sinulle ole sattunut sellaista milloinkaan",
+jatkoi Bo tyytyväisesti. "Älä senvuoksi tulekaan puhumaan minulle
+milloinkaan."
+
+"Olen kuullut hänenkin kertovan tuon asian", sanoi Helen väkinäisesti.
+
+Bo suoristautui hätkähtäen kuin voidakseen paremmin puolustaa itseään.
+
+"Vai niin, vai olet sinä. Ja luullakseni rupeat puolustamaan tuotakin
+hänen raakaa tekoaan."
+
+"En, sillä mielestäni käyttäytyi hän silloin liian rohkeasti ja
+häikäilemättömästi. Hänen tunnustuksestaan ymmärsin hänen luulevan,
+että hän joko voittaa tahi menettää sinut tuolla kiihkeydellään. Tuntuu
+siltä kuin eivät tytöt saisi kiemailla täällä Lännessä. Hän sanoi vielä
+vuotavan verta sinun tähtesi. Alan ymmärtää, mitä hän tarkoittaa. Hän
+ei ole ollenkaan pahoillaan teostaan. Ajattele, miten omituista se on,
+koska hänellä kumminkin on kunnon miehen vaistot. Hän on ystävällinen,
+lempeä ja ritarillinen. Hän on varmaankin koettanut jokaista keinoa
+voittaakseen rakkautesi onnistumatta siinä näennäisesti kumminkaan.
+Silloin hän turvautui tuohon viimeiseen keinoon. Luullakseni koetti hän
+pakottaa sinua joko hylkäämään tahi hyväksymään hänen kosintansa, ja
+siinä tapauksessa, että olisit hänet hylännyt, olisi hänellä kumminkin
+ollut nuo ryöstetyt suukkoset, joilla hän olisi voinut paikata
+itsekunnioitustaan silloin kun Turner tahi joku muu olisi uskaltanut
+ruveta liian tuttavalliseksi sinua kohtaan. Bo, ymmärrän Carmichaelin
+täydellisesti, vaikka en voikaan selittää hänen vaikutteitaan tarkasti
+sinulle. Sinun on oltava rehellinen itseäsi kohtaan. Voittiko hän
+tuolla teollaan sinut omakseen, vai menettikö hän sinut? Toisin sanoen,
+rakastatko häntä vai et?"
+
+Bo kätki kasvonsa käsiinsä.
+
+"Voi. Nell, silloin huomasin, miten äärettömästi häntä rakastan, ja
+huomattuani sen rupesin vihaamaan häntä. Mutta nyt on tuo viha kokonaan
+haihtunut."
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Kun kevät vihdoinkin saapui ja pajut nojautuivat viheriöinä ja tuoreina
+purojen yli ja laitumet kajahtelivat aasien kiljunnasta ja oriitten
+hirnunnasta, oli vanha Al Auchincloss maannut jo kuukauden haudassaan.
+
+Helenistä tuntui siitä kuluneen jo pitempi aika. Kuukauden kuluessa
+oli työskennelty kovasti, se oli ollut täynnä tapauksia ja alkavia
+toivorikkaampiakin velvollisuuksia, joten se oli ollut hyvin elämisen
+arvoinen. Enoa ei oltu unhotettu, mutta nuo lukemattomat määräykset
+maatilan kehittämiseksi ja vaurastuttamiseksi eivät olleet enää niin
+hallitsevia. Beasley ei ollut näyttäytynyt eikä esittänyt minkäänlaisia
+vaatimuksia Helenille, ja Helen, tullen luottavaisemmaksi päivä
+päivältä, alkoi jo luulla, että noita huolia tuottavia huhuja oli
+suurenneltu.
+
+Hän oli jo alkanut rakastaa työtään ja kaikkea siihen kuuluvaa. Maatila
+oli suuri. Hän ei ollut oikein selvillä, kuinka monta aaria hän omisti,
+mutta kolmattatuhatta niitä kumminkin oli.
+
+Tuo hieno, vanha, laaja ja säännötön asuinrakennus, joka sijaitsi
+kuin linna alimmalla vuorenpenkereellä, nuo aitaukset ja kedot, vajat
+ja niityt, tuo kauempana oleva aaltoileva laidun, nuo lukemattomat
+lampaat, hevoset ja naudat kuuluivat nyt Helenille hänen suureksi
+hämmästyksekseen ja alituisesti kiihtyväksi ilokseen. Hän pelkäsi
+kumminkin antautua liiallisen onnellisuuden valtaan. Hänellä oli
+aina sellainen pelko mielessään, että tapaukset olivat olleet liian
+voimakkaita ja syviä tullakseen niin pian unhotetuiksi.
+
+Tänä kirkkaana ja raittiina maaliskuun aamuna tuli Helen kuistiin
+nauttiakseen hieman lämpimästä auringonpaisteesta ja raikkaasta
+pihkalta tuoksuvasta tuulesta, joka puhalsi vuorilta päin. Ei mennyt
+ainoatakaan aamua, ettei hän katsonut vuorille päin koettaakseen
+nähdä, mikä hänen omasta mielestäänkin oli hulluutta, oliko lumi jo
+huomattavammasti sulanut jylhiltä vuorten huipuilta. Hänen mielestään
+ei se kumminkaan ollut sulanut tuumaakaan, eikä hän halunnut tunnustaa,
+miksi hän huokaisi. Erämaa oli muuttunut viheriäksi ja kirkasväriseksi
+jatkuen näkymättömiin tuonne hänen tilansa rajain ulkopuolelle ja
+muuttuen etäisyydessä tummaksi ja purppuranväriseksi hämärästi näkyvine
+kukkuloineen. Ilma oli täynnä ääniä, kottaraiset lauloivat ja lampaat
+määkivät, aitauksista kuului ammumista ja pihalta hevosien kavioiden
+töminää.
+
+Bo ratsasti talleilta taloon päin. Helenistä oli mieluista katsella
+häntä jonkun tuollaisen vireän pienen mustangin selässä, mutta näky
+herätti hänessä aina pelkoakin. Tänä aamuna tuntui Bo päättäneenkin
+oikein säikähdyttää Helenin. Carmichael ilmestyi kujalle heilutellen
+käsivarsiaan, ja Helen yhdisti heti hänen ilmestymisensä Bon selvään
+toivoon päästä niin kauas kuin suinkin tuosta paikasta. Tuon päivän
+jälkeen, kuukausi sitten, jolloin Bo oli tunnustanut rakastavansa
+Carmichaelia, ei Helen eikä hän olleet puhuneet siitä eivätkä
+paimenesta. Bo ei ollut vielä kumminkaan sopinut paimenen kanssa.
+Mutta se ei huolettanut Heleniä. Bo oli muuttunut paljon paremmaksi,
+erittäinkin siinä, että hän nyt uhrautui Helenille ja tämän työlle.
+Helen tiesi kaiken päättyvän lopulta onnellisesti ja oli sen vuoksi
+ollut hyvin varovainen tukalassa asemassaan noiden nuorten tulisielujen
+välissä.
+
+Bo pysähdytti mustangin kuistin edustalle. Hänellä oli yllään
+peurannahkainen ratsastuspuku, jonka hän oli neulonut itse, ja sen
+vaaleanharmaa väri ja siihen ommellut punaiset helmet sopivat hänelle
+mainiosti. Hän oli sitäpaitsi kasvanut melkoisesti talven kuluessa
+ollen nyt liian viehättävä ja kaunis pojaksi, mutta kumminkin yhtä
+terve, voimakas ja notkea. Hänen poskensa olivat punaiset ja silmissä
+oli tuo vaarallinen välke.
+
+"Nell, oletko luvannut minut tuolle paimenelle?" kysyi hän tiukasti.
+
+"Luvannutko sinut hänelle?" huudahti Helen hämmästyneenä.
+
+"Niin. Minähän kerroin sinulle kuukausi sitten, että olen häneen
+hurjasti rakastunut. Oletko luvannut minut hänelle, sano se minulle
+heti?"
+
+Bo mahtoi olla aivan raivoissaan, koska hän ei ollut ollenkaan
+hämilläänkään.
+
+"Kuulehan, Bo, miten sinä voitkaan olla tuollainen? En, en
+milloinkaan", vastasi Helen.
+
+"Etkö ole vihjaissutkaan sellaisesta hänelle?"
+
+"En milloinkaan. Annan sinulle kunniasanani pantiksi. Mitä nyt on
+tapahtunut?"
+
+"Hän tekee minut vallan sairaaksi."
+
+Bo ei halunnut sanoa enempää, koska paimen oli jo aivan lähellä.
+
+"Hyvää huomenta, neiti Nell", tervehti paimen. "Varoitin juuri tätä
+neiti Boo-Peep Rayneria --"
+
+"Älkää nimittäkö minua niin!" huudahti Bo äkäisesti.
+
+"No niin. Varoitin vain häntä, ettei hän saa enää mennä noille pitkille
+ratsastusretkille. Ne eivät, totta puhuen, neiti Nell, ole ollenkaan
+turvallisia eivätkä --"
+
+"Ette te ole minun käskijäni", sanoi Bo.
+
+"Kuulehan, Bo, olen samaa mieltä kuin hänkin. Etkö halua totella
+minuakaan?" kysyi Helen.
+
+"Jonkun on kumminkin oltava käskijänne", sanoi Carmichael. "Minä
+en todella tunkeudukaan siihen hommaan. Saatte minun puolestani
+ratsastaa vaikka Comen kuningaskuntaan tahi apachien valtakuntaan
+tahi minne tahansa", tässä hän nauroi kiusoittavasti, "minä en siitä
+ainakaan välitä. Mutta minä olen neiti Nellin palveluksessa ja hänellä
+on valta käsissä. Ja jos hän sanoo ettette saa tehdä tuollaisia
+ratsastusmatkoja, ette tule niitä tekemäänkään. Ymmärrättekö sen,
+neiti?"
+
+Helenistä oli nautinto katsella, miten Bo katsoi paimeneen.
+
+"Herra Carmichael, saanko kysyä, miten aiotte estää minua ratsastamasta
+minne ikinä haluan?"
+
+"Jos aiotte uhmata minua jatkamalla noita tyhmyyksiä, en päästä
+teitä hevosen lähellekään. Sidon teidät kiinni, ellei muu auta. Niin
+totisesti teenkin."
+
+Hänen kuiva leikillisyytensä oli haihtunut ja hän tarkoitti nähtävästi
+mitä sanoi.
+
+"Jos te uskallatte koskea minuun vielä kerran", sanoi Bo hiljaa ja
+melko suloisesti, mutta ilkeästi, "niin --"
+
+Tässä hän punastui ja heilautti kiihkeästi kättään kuin vihasta ja
+häpeästä.
+
+"Me emme milloinkaan tule sopimaan", sanoi paimen arvokkaasti ja
+lämpimästi. "Huomasin sen kuukausi sitten, jolloin käytöksenne minua
+kohtaan muuttui nopeasti. Mutta sillä mitä sanon ei olekaan mitään
+tekemistä itseni kanssa. Puhun sisarenne puolesta ja teidän itsennekin.
+En ole milloinkaan sanonut hänelle enkä teille, että olen huomannut
+Riggsin seuraavan teitä pari kertaa noille retkillenne erämaahan.
+Ilmoitan sen nyt."
+
+Ilmoitus ei vaikuttanut nähtävästi ollenkaan Bohun, mutta Helen
+hämmästyi ja säikähtyi.
+
+"Riggsinkö? Voi, Bo, olen nähnyt hänet itsekin ratsastelemassa täällä
+ympäristössä. Hän ei tarkoita mitään hyvää. Sinun on oltava varovainen."
+
+"Jos huomaan hänet vielä", jatkoi Carmichael huulet tiukasti yhdessä,
+"lähden hänen jälkeensä."
+
+Hän katsoi Bohun tyynesti, tarkkaavaisesti ja tutkivasti, painoi sitten
+päänsä alas, kääntyi ja poistui aitauksia kohti.
+
+"Kuukausi sitten muutuin muka nopeasti", mumisi Bo. "Mitä hän mahtoi
+sillä tarkoittaa. Nell, muutuinko minä tuon keskustelumme jälkeen?"
+
+"Muutuit todellakin, Bo. Mutta vain parempaan päin. Hän ei vain huomaa
+sitä. Kuinka ylpeä ja hienotunteinen hän onkaan! Sinä et huomannut
+sitä ollenkaan. Pidättyväisyytesi on haavoittanut häntä enemmän kuin
+keimailemisesi. Hän luulee sinun kylmenneen."
+
+"Ehkä se tekee hyvää hänelle", selitti Bo. "Toivooko hän minun
+rientävän hänen kaulaansa? Hän on sitten vasta tyhmä! Hän se houkka on
+enkä minä."
+
+"Haluan kysyä sinulta, Bo, oletko huomannut, miten hän on muuttunut?"
+kysyi Helen vakavasti. "Hän on vanhentunut ja hän on pahoillaan
+jostakin. Hänen sydämensä on joko särkymäisillään sinun vuoksesi tahi
+sitten hän pelkää muuten puolestamme. Luulen kummankin olevan siihen
+syynä. Kuinka hän vahtiikaan sinua. Bo, hän tietää kaikki tekosi ja on
+selvillä teistäsi. Tuo hänen puheensa Riggsistä huolettaa minua."
+
+"Jos Riggs seuraa minua ja koettaa ahdistaa minua, saa hän
+kyllä tekemistä", sanoi Bo julmasti. "En tarvitse siihen tuota
+paimensuojelijaanikaan. Toivonkin, että Riggs ryhtyisi johonkin.
+Silloin saisimme nähdä, mihin toimenpiteihin Las Vegas Tom Carmichael
+ryhtyisi. Niin, silloin saisimme nähdä, välittääkö hän minusta."
+
+Bo sanoi nuo viimeiset sanat intohimoisesti ja mustasukkaisesti. Sitten
+hän tarttui vireän mustanginsa suitsiin.
+
+"Nell, älä ole ollenkaan huolissasi puolestani", sanoi hän. "Osaan
+kyllä suojella itseäni."
+
+Helen katseli, kun hän ratsasti tiehensä, ollen enemmänkin kuin halukas
+myöntämään, että Bon sanoissa oli ehkä sittenkin jotakin perää. Sitten
+hän meni töihinsä, joiden joukossa oli sekä arkipäiväisiä hommia että
+vakavaa pyrkimystä tutustua maalaiselämän uusiin ja mutkallisimpiin
+puoliin. Jokainen uusi päivä toi mukanaan uusia tehtäviä. Hän kirjoitti
+muistiin kaikki huomionsa ja kaikki, mitä hänelle kerrottiin, ja
+huomasi muutamien viikkojen kuluttua sen olevan hänelle suureksi
+hyödyksi. Hän ei halunnut aina olla palkattujen miesten tiedoista
+riippuvainen, vaikka nuo miehet olisivat olleet miten uskollisia
+tahansa.
+
+Tämänaamuisella kierroksellaan oli hän odottanut saavansa nähdä
+jonkunlaisia uudistuksia Roy Beemanin ja tämän veljien talossa olon
+vuoksi. He olivat tulleet eilen. Mutta hän olikin saanut tietää,
+että Jeff Mulvey sekä kuusi muuta paimenta ja Jeffin toveria olivat
+luopuneet hänestä sanomatta jäähyväisiä ja tahtomatta palkkaansakaan.
+Carmichael oli ennustanut sen, mutta Helen ei ollut oikein halunnut
+uskoa. Tuntui helpolta vaikkakin järkyttävältä nyt, kun se oli
+tapahtunut. Hän oli valmistautunut kestämään paljon suurempiakin
+onnettomuuksia kuin oli tapahtunutkaan. Suurimman kuorituista paaluista
+valmistetun aitauksen portilla kohtasi hän Roy Beemanin. Tällä
+oli suopunki kädessään, ja hän oli vielä tuo sama pitkä, laiha ja
+nilkuttava mies, jonka hän muisti niin hyvin. Nähdessään hänet tunsi
+hän selittämätöntä huumausta ja muisti äkkiä tuon unhottumattoman
+yöllisen ratsastuksen. Roy oli saanut tehtäväkseen pitää huolta
+tilan hevosista, joita oli monta sataa lukuunottamatta laitumille ja
+vuoristoon kadonneita ja merkitsemättömiä varsoja.
+
+Roy otti hatun päästään ja tervehti häntä. Tämä mormoni oli niin
+kohtelias naisille, että se oli hänelle hyväksi suositukseksi. Helen
+toivoi, että hänellä olisi ollut useampia Royn laisia työmiehiä.
+
+"Kävi juuri niin kuin Las Vegas ennustikin", sanoi hän pahoillaan.
+"Mulvey poistui miehineen tänä aamuna. Olen hyvin pahoillani, neiti
+Helen. Tämä tapahtui senvuoksi, että tulin palvelukseenne."
+
+"Kuulin jo puhuttavan siitä. Teidän ei tarvitse olla millännekään, Roy,
+sillä minulle se on yhdentekevää. Olen paremminkin iloinen, sillä siten
+saan selville, keneen voin luottaa."
+
+"Las Vegas sanoo, että tuo aika on nyt koittanut."
+
+"Roy, mitä ajattelette kaikesta tästä?"
+
+"Olen samaa mieltä kuin Las Vegaskin, vaikka hän nykyään onkin
+niin äreällä tuulella, että hän suhtautuu kaikkiin asioihin liian
+synkästi. Meille pojille kumminkin riittää, kun tiedämme milloin se
+tapahtuu. Mutta, neiti Helen, jos Beasley ryhtyy panemaan aikomuksiaan
+täytäntöön, muuttuu tilanne hyvin vakavaksi. Olen nähnyt sen
+tapahtuvan. Noin neljä tahi viisi vuotta sitten karkoitti Beasley
+muutamia meksikolaisia niiden maatiloilta kenenkään tietämättä, oliko
+hänellä sellaiseen mitään oikeutta."
+
+"Beasleyllä ei ole mitään oikeutta omaisuuteeni. Enoni vannoi sen
+vakavasti kuolinvuoteellaan. En ole sitäpaitsi löytänyt mitään hänen
+kirjoistaan enkä papereistaan noilta vuosilta, jolloin Beasley oli
+hänen palveluksessaan. Beasley ei ole todellisuudessa milloinkaan
+ollutkaan enoni yhtiötoveri. Totuus on päinvastoin sellainen, että
+enoni oli ottanut Beasleyn luokseen tämän ollessa köyhä ja koditon
+poika."
+
+"Niin minun vanha isänikin sanoo", vastasi Roy. "Mutta tällaisissa
+asioissa ei oikeus pääse aina voitolle."
+
+"Roy, olette viisain täällä Lännessä tuntemani mies. Sanokaa nyt
+minulle, mitä luulette tapahtuvan."
+
+Beeman näytti olevan mielissään, mutta epäröi vastatessaan. Helen
+oli jo aikoja sitten tottunut näiden luonnon parissa elävien miesten
+vaiteliaisuuteen.
+
+"Tarkoitatte luultavasti syitä ja niiden seurauksia, kuten Milt Dale
+sanoisi?" vastasi Roy miettiväisesti.
+
+"Aivan niin. Jos Beasley koettaa karkoittaa minut maatilaltani, niin
+mitä luulette tapahtuvan?"
+
+Roy suoristautui ja katsoi häntä silmiin. Helen muisti jo entuudestaan
+tuon hänen kasvojensa harvinaisen rauhallisuuden ja terävyyden.
+
+"Jos Dale ja John saapuvat tänne ajoissa, pidämme kyllä puoliamme
+Beasleyn miehiä vastaan."
+
+"Tarkoitatte siis, että ystäväni -- mieheni rupeavat vastustamaan
+Beasleytä, kieltävät hänen valtauksensa ja tarpeen vaatiessa
+karkoittavat hänet."
+
+"Juuri niin."
+
+"Mutta otaksukaamme, ettette satu silloin olemaankaan täällä. Beasley
+on kyllä siksi viisas, että hän osaa käyttää sopivaa hetkeä hyväkseen.
+Otaksukaamme, että hän onnistuu karkoittamaan minut ja ottamaan tilan
+haltuunsa. Mitä silloin tapahtuu?"
+
+"Silloin johtuu asian ratkaisu vain siitä, kuinka pian Dale, Carmichael
+tahi minä pääsemme Beasleyn kimppuun."
+
+"Roy, pelkäsin juuri sitä. Olen hyvin levoton senvuoksi. Carmichael
+pyysi minulta jo, eikö hän saisi mennä haastamaan riitaa Beasleyn
+kanssa. Hän kysyi minulta sitä aivan samoin kuin hän kyselee minulta
+töistään. Säikähdin hirveästi. Ja nyt te sanotte, että Dale ja tekin --"
+
+Helen oli niin järkytetty, että häntä rupesi ryittämään.
+
+"Neiti Helen, voitteko muuta oikeastaan odottaakaan? Las Vegas rakastaa
+Bota. Hän sanoi minulle niin. Ja Dale rakastaa teitä. Te voitte
+estää heitä yhtä vähän kuin tuulta kaatamasta puuta, ennenkuin se
+jo on tehty. Minun laitani ei ole aivan niin. Olen mormoni ja olen
+jo naimisissa, mutta olen ollut Dalen ystävä jo vuosikausia. Olen
+sitäpaitsi kiintynyt voimakkaasti teihin ja Bohun. Senvuoksi hyökkään
+minäkin Beasleyn kimppuun ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa."
+
+Helen koetti sanoa jotakin, mutta ei voinut. Royn vilpitön Dalen
+rakkauden toteaminen enensi hänen mielenliikutustaan ja muutti kokonaan
+sen laadun. Hän unhotti kaikki muut huolensa ja voi vain tuijottaa
+Royhin.
+
+"Neiti Helen, älkää olko huolissanne", sanoi Roy ystävällisesti. "Teitä
+ei ainakaan voida syyttää. Tulonne tänne Länteen ei ole muuttanut
+Beasleyn kohtaloa, vaan ainoastaan kiiruhtanut sitä ehkä hieman. Isäni
+on vanha ja kun hän puhuu, on kuin lukisi historiaa. Hän muistelee
+entisiä tapahtumia ja tuomitsee niiden mukaan. Luonnonlaki on nyt
+sellainen, että Beasley kuolee ennen täydellistä miehuuttaan. Hänen
+laisensa miehet eivät elä kauan täällä Lännessä. Sentähden ei teidän
+tarvitse ollenkaan surra. Onhan teillä ystäviä."
+
+Helen kiitteli häntä epäjohdonmukaisesti, ja unhottaen tavallisen
+kierroksensa aitauksiin ja talleihin, kiiruhti hän takaisin
+asuinrakennukseen syvästi järkytettynä, vapisten, kostein silmin
+ja tuntein, joita hän ei voinut hillitä. Roy Beeman oli ilmaissut
+hänelle muutaman tosiasian, joka järkytti hänen mielensä tasapainoa.
+Se tuntui hyvin yksinkertaiselta ja luonnolliselta, mutta kumminkin
+kohtalokkaalta ja hämmentävältä. Ilmoitus, että Dale rakasti häntä, ja
+huomio, että Dalen paras ystävä siitä puhui vilpittömästi ja vakavasti,
+oli omituista, suloista ja peloittavaa. Mutta oliko se totta? Hänen
+oma tietoisuutensa myönsi sen. Se oli kumminkin aivan erilaista kuin
+tuon miehen vilpitön toteaminen. Se ei ollut enää mikään suloinen
+unelma eikä ainoastaan hänen omistamansa salaisuus. Kuinka hän olikaan
+hellinyt tuota hänen rintaansa syvälle kätkettyä tunnetta!
+
+Jokin kuivasi kosteuden hänen silmistään, kun hän katseli vuorille, ja
+hänen katseensa muuttui kirkkaaksi ja kauasnäkeväksi voimakkuudessaan.
+Vuoret näyttivät uhkaavilta ja suurenmoisilta. Niiden rinteissä oli
+nyt mustia läikkiä ja tilkkuja niissä paikoin, joissa muutamia päiviä
+sitten oli vielä ollut lunta. Lumi näytti sulavan nopeasti. Dale voi
+ehkä piankin ratsastaa tänne Pineen. Sen tapahtumista rukoili Helen
+sydämestään, vaikka hän samalla pelkäsikin sitä enemmän kuin mitään
+muuta maailmassa.
+
+Päivälliskellon kilinä herätti Helenin unelmista, jotka olivat
+miellyttävästi tukahduttaneet hänen levottomuutensa. Kuinka tunnit
+olivat lentäneetkään! Tänä aamuna oli hän todellakin laiskoitellut.
+
+Bo ei ollut ruokasalissa, ei omassa huoneessaan eikä häntä voitu nähdä
+mistään ikkunasta eikä ovestakaan. Tällaista poissaoloa oli sattunut
+ennenkin, mutta Helen ei ollut silti ollut hyvinkään levoton. Mutta nyt
+säikähti hän kumminkin hyvin kovasti. Hänen sydämensä aavisti jotakin
+järkyttävää. Hänen tunteittensa herkkyys oli liiaksi jännitetty tahi
+sitten oli ilma omituisesti painostavaa. Hän aterioi yksinään ajatellen
+pelkoaan, jota ei vanhan Marian, tuon meksikolaisen naisen, joka
+tarjoili hänelle, ilmehikäs levottomuus ollenkaan lieventänyt.
+
+Aterian jälkeen lähetti hän sanan Roylle ja Carmichaelille, että he
+ratsastaisivat etsimään Bota. Sitten syventyi Helen päättäväisesti
+kirjoihinsa, kunnes pihalta kuuluva nopea kavioiden kapse lennätti
+hänet tuolista ja joudutti kuistiin. Roy palasi juuri matkaltaan.
+
+"Löysittekö hänet?" kysyi Helen nopeasti.
+
+"Tuolta pohjoisesta en löytänyt hänestä jälkeäkään", vastasi Roy
+laskeutuessaan satulasta ja hellittäessään suitset käsistään.
+"Ratsastin senvuoksi takaisin lähteäkseni hänen jäljilleen aitauksesta
+alkaen ja etsiäkseni siten hänet käsiini. Mutta silloin näin
+Carmichaelin tulevan ja heiluttavan hattuaan. Hän on ollut tuolla
+etelässä päin. Tuossa hän nyt on."
+
+Carmichael ilmestyi juuri pihalle. Hän ratsasti Helenin suurella
+Rangerilla niin, että tomu pölähteli.
+
+"Hän on varmasti tavannut Bon", sanoi Roy huokaisten helpotuksesta, kun
+Carmichael saapui heidän luo.
+
+"Neiti Nell, Bo on tulossa", sanoi paimen pysähdyttäessään hevosensa ja
+liukuessaan notkeasti satulasta. Sitten heitti hän nopeasti katseensa
+kuistin lattialle luonteenomaisella tavallaan ja kohotti molemmat
+käsivartensa. "Luulen sen nyt alkavan!" huudahti hän.
+
+"Minkä sitten?" kysyi Helen.
+
+"Las Vegas, puhu nyt järkeä", huomautti Roy. "Neiti Helen on hyvin
+hermostunut tänään. Onko mitään tapahtunut?"
+
+"On kyllä, mutta en vielä tiedä, mitä", vastasi Carmichael hengähtäen
+syvään. "Minusta on varmaankin tullut jo aivan ikäloppu. Olin totisesti
+omituisessa mielentilassa, ennenkuin huomasin Bon. Hän ratsasti juuri
+laakson poikki ulottuvan harjanteen rinnettä alas. Hän ratsasti hyvin
+nopeasti ja on täällä tuossa tuokiossa, ellei hän ole pysähtynyt
+kylään."
+
+"Kuulen hänen nyt tulevan", sanoi Roy. "Minunkin mielestäni ratsastaa
+hän hyvin nopeasti."
+
+Helen kuuli kavioiden nopeaa, kevyttä ja tahdikasta kapsetta ja huomasi
+sitten Pineen vievän tien mutkassa Bon mustangin tulevan hirmuista
+vauhtia valkoisena vaahdosta.
+
+"Las Vegas, huomasitko kenties apachien jälkiä?" kysyi Roy
+arvoituksellisesti.
+
+Paimen ei vastannut, vaan meni suoraan mustangia vastaan. Bo veti
+kovasti ohjaksista ja saikin mustangin hieman hiljentämään vauhtiaan,
+mutta ei voinut pysähdyttää sitä. Kun se saapui talon luo, voitiin
+helposti huomata, että Bo oli jännittänyt voimansa äärimmilleen, mutta
+ei jaksanut hillitä sitä. Carmichael sieppasi suitsista kiinni ja
+pysähdytti sen lopulta paikoilleen.
+
+Nähtyään Bon lähempää huudahti Helen pelosta. Bo oli aivan kalpea,
+hänen hattunsa oli mennyt menojaan, hiukset olivat epäjärjestyksessä,
+hänen kasvonsa olivat veressä ja liassa, ja hänen ratsastuspukunsa
+oli repeytynyt ja likainen. Hän oli nähtävästi pudonnut satulasta.
+Roy katsoi häneen ihmetellen ja hämmästyneenä, mutta Carmichael ei
+vilkaissutkaan häneen. Hän tutki nähtävästi vain hevosta. "No, auttakaa
+nyt minut satulasta!" huudahti Bo ratkaisevasti. Hänen äänensä oli
+heikko, mutta ei hänen mielensä.
+
+Roy kiiruhti auttamaan häntä, ja kun Bo oli päässyt maahan, ei hän
+voinutkaan kävellä.
+
+"Voi Bo, olet varmaankin pudonnut satulasta!" huudahti Helen
+levottomasti rientäessään Royn avuksi. He taluttivat hänet kuistiin ja
+sitten ovelle. Siellä hän kääntyi Carmichaeliin päin, joka yhä vieläkin
+tutki väsynyttä mustangia.
+
+"Käskekää hänen tulla tänne sisälle", kuiskasi hän.
+
+"Kuulehan, Las Vegas, kiiruhda nopeasti tänne!" huusi Roy.
+
+Kun Bo oli päässyt arkihuoneeseen ja istuutunut tuoliin, tuli
+Carmichael sisään: Hänen kasvojaan kannatti katsella, kun hän hitaasti
+lähestyi Bota.
+
+"Tyttöseni, oletteko loukkautunut?" kysyi hän käheästi.
+
+"Teidän ansiotanne ei ollenkaan ole, etten ole nyt raajarikko, kuollut
+tahi vieläkin pahempaa", vastasi Bo. "Sanoitte eteläistä laidunta niin
+turvalliseksi, että siellä voi ratsastaa. Mutta siellä tämä kumminkin
+tapahtui."
+
+Hän huohotti hieman ja hänen rintansa kohoili. Toinen hänen
+sormikkaistaan oli pudonnut ja paljas, naarmuinen ja verinen käsi
+vapisi, kun hän ojensi sen nähtäväksi.
+
+"Kultaseni, kerro nyt, oletko pahoinkin loukkautunut?" kysyi Helen
+nopeasti ja lempeästi.
+
+"Ei juuri ollenkaan. Putosin vain hevosen selästä", vastasi Bo. "Mutta
+ah, olen aivan suunniltani raivosta."
+
+Hän näytti aivan siltä kuin olisi hän liioitellut väheksiessään
+saamiaan vammoja, mutta mielentilaansa ei hän ollenkaan liioitellut.
+Helen ei ollut milloinkaan nähnyt noiden kirkkaiden silmien niin
+hurjasti salamoivan kuin nyt. Ne aivan leimusivat. Bo oli nyt kauniimpi
+kuin tavallisesti. Roy ihaili selvästi hänen kasvojaan, mutta
+Carmichael näki syvemmälle. Hän kalpeni hitaasti.
+
+"Katsastin tuonne eteläiselle laitumelle, kuten minua oli pyydettykin",
+aloitti Bo hengittäen syvään ja koettaen hillitä tunteitaan.
+"Ratsastin tuota tietä, jota sinäkin, Nell tavallisesti, mutta jos
+olisit lähtenyt sinne tänään, et totisesti olisikaan täällä nyt. Noin
+kolmen peninkulman päässä täältä poikkesin laitumelta tuolle setrejä
+kasvavalle kukkulalle. Pysyttelin nimittäin aina korkeilla paikoilla.
+Saavuttuani sinne huomasin parin ratsastajan ilmestyvän idässä päin
+olevien kallioiden välistä. He ratsastivat kuin päästäkseen minun
+ja kodin väliin. En pitänyt siitä ja kiersin senvuoksi etelään.
+Peninkulmaa kauempana huomasin kolmannen ratsastajan suoraan edessäni,
+ja hän tuli suoraan minua kohti. Siitä pidin vieläkin vähemmän. Tuo
+voi kyllä olla sattumakin, mutta minusta näytti kumminkin, että noilla
+ratsastajilla oli jonkunlainen tarkoitus. En voinut tehdä muuta kuin
+kääntyä kaakkoa kohti ja ratsastaa sinnepäin. Lasketin niin nopeasti
+kuin hevoseni suinkin pääsi, mutta sitten saavuin kallioiseen seutuun,
+jossa en milloinkaan ennen ollut ollut. Kulkuni muuttui hyvin hitaaksi.
+Lopulta saavuin kumminkin setrimetsään ja läksin oikaisemaan luullen
+voivani kiertää noiden vierasten ratsastajien edelle ja tulla kotiin
+Pinen kautta. Mutta minä erehdyin."
+
+Tässä hän keskeytti ehkä huoahtaakseen, sillä hän oli puhunut nopeasti,
+tahi muistellakseen tarkemmin tapahtumia. Hänen kertomuksensa vaikutus
+kuulijoihin alkoi jo kumminkin näyttää merkitykselliseltä. Roy istui
+ajatuksissaan aivan liikkumatta, teräskovin silmin ja suu auki.
+Carmichael katsoi Bon pään yli ikkunasta vainioille ja näytti aivan
+siltä kuin hän olisi jo tiennyt lopunkin. Helen taasen tiesi, että
+hänen suuri tarkkaavaisuutensa kannusti tarpeeksi voimakkaasti Bo
+Rayneria.
+
+"Niin, minä erehdyin", toisti Bo. "Kuulin pian kavioiden kapsetta
+takaani ja katsoessani sinnepäin huomasin suuren kimon tulevan suoraan
+minua kohti. Ah, millaista vauhtia se tuli! Se ikäänkuin lävisti
+setrit. Säikähdin hirmuisesti. Mutta minäkin kannustin ja löin
+mustangiani. Siitä kehittyi kauhea kilpa-ajo kuoppaisen maan, tiheiden
+metsikköjen, soiden ja hetteikköjen yli. Minun oli kiihoitettava
+mustangini juoksua, pysyteltävä satulassa ja haettava tie. Mutta se oli
+kumminkin suurenmoista! Ajaa kilpaa leikin vuoksi on aivan erilaista
+kuin ratsastaa pakoon henkensä pelastamiseksi. Sydän nousi kurkkuun ja
+oli melkein tukahduttaa minut. En olisi voinut huutaakaan. Olin aivan
+jääkylmä, huumautunut joskus ja joskus aivan sokeakin, sitten oksensin
+enkä voinut enää hengittää. Olin aivan hurjistunut. Kestin kumminkin
+ja jatkoin samaan suuntaan aivan setrimetsän laitaan. Silloin alkoi
+tuo suuri hevonen tavoittaa minua. Se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi,
+ehkä noin sadan metrin päähän minusta, sillä kuulin sen tulon hyvin
+selvästi. Silloin lensin satulasta. Hevoseni kompastui ja lennätti
+minut päänsä yli. Lensin kevyesti, mutta kauaksi, jolloin sain nämä
+naarmut. Polveni on myöskin aivan nahaton. Kun pääsin jaloilleni,
+saapui tuo suuri hevonen paikalle lennättäen soraa ylitseni, ja
+ratsastaja laskeutui satulasta. Arvaatteko, kuka hän oli?"
+
+Helen tiesi sen kyllä, mutta ei ilmaissut ajatustaan. Carmichaelkin
+näytti tietävän, mutta vaikeni. Roy hymyili kuin ei hänen kuulemansa
+kertomus olisi tuntunutkaan hänestä enää niin järkyttävältä.
+
+"Koska nyt kerran olette päässyt tänne turvallisesti ja terveenä, ei
+sen ole väliä, kuka tuo roikale oli", sanoi hän.
+
+"Riggs, Harve Riggshän se oli!" huudahti Bo. "Tuntiessani hänet haihtui
+heti pelkoni. Raivostuin niin, että luulin pakahtuvani. En tiedä, mitä
+sanoin, mutta en valinnut kumminkaan lauseitani, siitä saatte olla
+aivan varmat.
+
+"'Osaatte totisesti ratsastaa', sanoi hän.
+
+"Kysyin, miksi hän oli uskaltanut ajaa minua takaa, ja hän sanoi
+haluavansa lähettää Nellille merkityksellisen viestin. Tällainen se
+oli: 'Ilmoittakaa sisarellenne, että Beasley aikoo karkoittaa hänet ja
+anastaa hänen maatilansa. Jos hän menee naimisiin kanssani, estän sen,
+mutta ellei hän huoli minusta, menen Beasleyn puolelle.' Sitten hän
+käski minun kiiruhtaa kotiin eikä hiiskua sanaakaan kenellekään muulle
+kuin Nellille. Niin, tässä nyt olen, ja tulin siis rikkoneeksi tuon
+hänen kieltonsa melko pian."
+
+Hän katsoi Helenistä Royhin ja Roysta Las Vegasiin. Hän hymyili tälle
+viimeksimainitulle, ja jokaiselle, jota ei hänen kertomuksensa ollut
+järkyttänyt, olisi tuo hymy kertonut paljon.
+
+"Olen sanaton hämmästyksestä!" huudahti Roy lämpimästi.
+
+Helen nauroi.
+
+"Tuon miehen haaveiden tukahduttaminen on minulle todellakin
+mahdotonta. Minäkö menisin naimisiin hänen kanssaan suojellakseni
+omaisuuttani! En menisi naimisiin hänen kanssaan henkenikään
+pelastamiseksi."
+
+Carmichael lopetti nyt äkkiä vaitiolonsa.
+
+"Bo, tunsitko nuo toiset miehet?"
+
+"Olin juuri kertomaisillani siitä", vastasi Bo. "Näin heidät
+vilahdukselta setrien välistä. Heitä oli luullakseni kolme ja he olivat
+piilossa muutamien puiden takana. Kotiin tullessani aloin sitten
+miettiä. Raivostanikin huolimatta olin pitänyt silmäni auki. Riggs
+hämmästyi selvästi tuntiessaan minut. Lyön vaikka vetoa, että hän
+oli luullut minua joksikin toiseksi. Hän oli luullut minua Nelliksi!
+Näytän suuremmalta tässä peurannahkaisessa puvussani. Hiukseni
+olivat nutturalla, kunnes pudotin hattuni, mikä tapahtui lentäessäni
+satulasta. Hän oli luullut minua varmasti Nelliksi. Muistan nyt senkin,
+että haukkuessani häntä hän antoi muutamia merkkejä, joiden tarkoitus
+luultavasti oli pysyttää nuo toiset miehet etäällä. Riggsin ja noiden
+toisten miesten tarkoitus oli nähtävästi ryöstää Nell ja viedä hänet
+mukanaan. Olen ihan varma siitä."
+
+"Bo, olet aina valmis otaksumaan mahdottomia", vastasi Helen koettaen
+uskoa omia sanojaan. Mutta sisällisesti hän vapisi.
+
+"Neiti Helen, tuo ei ole ollenkaan mahdotonta", sanoi Roy vakavasti.
+"Sisarenne on luullakseni melko oikeassa. Las Vegas, eikö sinustakin
+tunnu siltä?"
+
+Carmichael vastasi poistumalla huoneesta.
+
+"Kutsukaa hänet takaisin!" huusi Helen peloissaan.
+
+"Älä mene!" huusi Roy tiukasti.
+
+Helen ennätti ovelle yhtä pian kuin Roykin. Paimen otti hattunsa, pisti
+sen päähänsä, vetäisi vyötään niin vihaisesti, että revolverin tuppi
+heilui, ja oli yhdellä voimakkaalla hypyllä Rangerin selässä.
+
+"Carmichael, ette saa mennä!" huusi Helen.
+
+Mutta paimen kannusti mustaa ja kivet lentelivät raudoitettujen
+kavioiden tieltä.
+
+"Bo, huuda hänet takaisin! Älä anna hänen mennä!" vaikeroi Helen
+tuskissaan.
+
+"Menköön vain!" sanoi Bo Rayner. Hänen kasvonsa olivat kalpeammat nyt
+ja hänen silmänsä paloivat kuin tulikekäleet. Tuollainen oli hänen
+vastauksensa lempeälle hyväsydämiselle sisarelleen ja Lännen kutsulle.
+
+"Ei kannata", sanoi Roy tyynesti. "On parasta, että lähden hänen
+jälkeensä."
+
+Hänkin poistui, hyppäsi satulaan ja ratsasti nopeasti tiehensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomattiin, että Bo olikin enemmän naarmuissa, loukkaantunut ja
+järkytetty kuin hän oli kuvitellutkaan. Toisessa polvessa oli melko
+ilkeä haava, joka jo yksin estäisi hänen ratsastusretkensä pitkäksi
+ajaksi. Helen, joka oli melko taitava haavuri, oli hyvin pahoillaan
+noista Bon kauniiseen ihoon ilmestyneistä naarmuista, joiden
+pesemiseen ja sitomiseen kului melkoisesti aikaa. Vielä pitkän aikaa
+senkin jälkeen kun se oli tehty, aikaisen illallisen kuluessa ja
+jälkeenkinpäin oli Bo yhtä kiihkoissaan. Hänen kasvonsa pysyivät yhtä
+kalpeina ja silmät leimusivat yhtä pahaenteisesti. Helen käski ja pyysi
+häntä menemään vuoteeseen, sillä Bo ei todella voinut ollakaan pystyssä
+ja hänen kätensäkin vapisivat.
+
+"Menisinkö nukkumaan? Älä luulekaan", hän sanoi. "Haluan ensin kuulla,
+mitä hän on tehnyt Riggsille."
+
+Tuo mahdollisuus ei antanut Helenillekään mitään rauhaa. Jos Carmichael
+oli tappanut Riggsin, tuntui Helenistä kuin pohja olisi pudonnut
+tästä Lännen elämän rakennuksesta, jota hän oli alkanut rakentaa niin
+vakavasti ja pelokkaasti. Hän ei voinut uskoa, että Carmichael oli
+menetellyt niin. Mutta epävarmuus kidutti häntä kumminkin.
+
+"Rakas Bo", vetosi Helen sisareensa, "et suinkaan toivo, että
+Carmichael tappaisi Riggsin?"
+
+"En, mutta en välitä, vaikka hän sen tekeekin", vastasi Bo töykeästi.
+
+"Luuletko hänen tahtovan?"
+
+"Nell, jos tuo paimen rakastaa todellakin minua, luki hän ajatukseni
+ennen poistumistaan", selitti Bo. "Ja hän tietää, mitä halusin."
+
+"Mitä sitten?" änkytti Helen.
+
+"Tahdoin, että hän kävisi Riggsin kimppuun tuolla kylässä jossakin
+ihmisjoukossa. Halusin, että Riggs näyttäisi olevansa suuri raukka,
+kerskuri ja sellainen roisto kuin hän todellisuudessa onkin.
+Haukuttuaan, lyötyään ja potkittuaan häntä tarpeeksi ajaa Carmichael
+hänet pois koko Pinestä."
+
+Hänen kiihkeät sanansa kaikuivat vielä huoneessa, kun eteisestä kuului
+askelia. Helen kiiruhti irroittamaan salpaa ja avasi oven juuri kun
+siihen toiselta puolelta naputettiin. Royn kasvot loistivat valkoisilta
+pimeästä, mutta hänen silmänsä olivat kirkkaat ja hänen hymynsä teki
+Helenin pelokkaan kysymyksen tarpeettomaksi.
+
+"Kuinka voitte nyt tänä iltana?" sanoi hän tullessaan. Tuli paloi
+iloisesti takassa ja lamppu paloi pöydällä. Levätessään suuressa
+nojatuolissa näytti Bo tulen valossa kalpealta ja kiihkeältä.
+
+"Mitä hän sitten teki?" kysyi hän niin kiihkeästi kuin suinkin.
+
+"Ettekö aio sanoakaan minulle, miten voitte?"
+
+"Roy, olen melkein palasina. Minun olisi mentävä nukkumaan, mutta
+en saa unta, ennenkuin saan kuulla, mitä Las Vegas on tehnyt. Annan
+hänelle anteeksi kaiken muun, paitsi juopottelua."
+
+"Voitte olla aivan rauhallinen", vastasi Roy. "Hän ei juonut siellä
+tippaakaan."
+
+Roy oli ärsyttävän hidas aloittamaan kertomustansa, vaikka jokainen
+lapsikin olisi voinut huomata, miten innokas hän oli saadakseen sen
+tehdä. Kerrankin olivat hänen kasvojensa kova ja terävä rauhallisuus
+ja työn tuskain ja kärsimysten aiheuttama kova ilme miellyttävän
+liikutuksen pehmittämät. Hän kohenteli palavia halkoja kenkänsä
+kärjellä. Helen huomasi hänen vaihtaneen kenkiään ja olevan nyt
+kannuksitta. Silloin oli hän käynyt asunnossaan tulonsa jälkeen Pinestä.
+
+"Missä hän nyt on?" kysyi Bo.
+
+"Kuka? Riggskö? En tiedä. Mutta luullakseni on hän jossakin tuolla
+metsässä hoitelemassa saamiaan vammoja."
+
+"En tarkoita Riggsiä. Sanokaa minulle ensin, missä hän on."
+
+"Tarkoitatte varmaankin Carmichaelia. Hän jäi juuri tuonne asuntoonsa
+mennäkseen heti nukkumaan, vaikka nyt onkin vielä näin aikaista. Hän
+oli hyvin väsynyt ja niin kalpea, ettette olisi tuntenut häntä. Mutta
+hän oli silti iloinen ja viimeiset sanat, jotka hän mumisi enemmän
+itsekseen kuin minulle, kuuluivat: 'Olen kyllä melko töykeä veitikka,
+mutta ellei hän sano minua nyt Tomiksi, ei hän ole minkään arvoinen'."
+
+Bo taputti käsiään, vaikka toinen niistä olikin kääreissä.
+
+"Sanoa häntä Tomiksi! Nauraisin, jos vain voisin. Kiiruhtakaa nyt ja
+kertokaa, miten --"
+
+"On todellakin ihmeellistä, miten hän vihaa tuota Las Vegas-nimeä",
+jatkoi Roy kylmäverisesti.
+
+"Roy, kertokaa minulle nyt, mitä hän tekee, mitä Tom teki, tahi
+huudan", komensi Bo tiukasti.
+
+"Neiti Helen, oletteko milloinkaan nähnyt hänen laistaan tyttöä?"
+vetosi Roy Heleniin.
+
+"En, Roy, en milloinkaan", myönsi Helen. "Mutta kertokaa nyt jo toki
+meille nuo tapahtumat."
+
+Roy hymyili ja hykersi tyytyväisesti käsiään. Tämä syvä, hänelle niin
+vieras mielenliikutus muutti hänet melkein kiihkeäksi. Mitä Riggsille
+sitten lienee tapahtunutkaan, ei se olisi voinut järkyttää Roy Beemania
+mitenkään noin. Helen muisti enonsa sanoneen, ettei todellinen Lännen
+asukas vihaa mitään niin kovasti kuin kerskailevaa pelkuria ja
+teeskentelevää tappelupukaria, joka purjehtii Lännen oikean, villin ja
+jotakin merkitsevän lipun suojassa.
+
+Roy nojasi notkean ja pitkän vartalonsa uunin reunustaan ja katsoi
+tyttöihin.
+
+"Kun ratsastin Carmichaelin jälkeen, näin hänen jo menevän kaukana
+tiellä", aloitti Roy nopeasti. "Näin myös toisenkin miehen ratsastavan
+Pineen toiselta suunnalta. Tulija oli kuulemma Riggs, vaikka en sitä
+silloin tiennyt. Las Vegas ratsasti kauppaan, jossa oli muutamia
+miehiä, ja puhui heille. Kun saavuin kylään, olivat he kaikki matkalla
+Turnerin kapakkaan. Kaiteeseen oli kiinnitetty toistakymmentä hevosta.
+Las Vegas ratsasti kumminkin sivu. Laskeuduin satulasta ja menin
+sisälle joukon mukana. Mitä Las Vegas sitten lienee sanonutkaan noille
+miehille, varmaa on kumminkin, etteivät he hänestä luopuneet. Pian
+saapui sinne vielä enemmän miehiä kunnes niitä lopulta oli siellä
+noin parikymmentä. Jeff Mulveykin oli siellä tovereineen. He olivat
+jo melkoisesti juovuksissa, eikä tapa, jolla Mulvey minua katseli,
+minua ollenkaan miellyttänyt. Menin senvuoksi kauppaan, mutta pidin
+kumminkin silmällä Las Vegasia. Hän ei ollut näkyvissä. Näin kumminkin
+Riggsin tulevan. Turnerin kapakka on juuri Riggsin oleskelu- ja
+kerskailupaikka. Hän näytti hyvin masentuneelta ja miettiväiseltä,
+laskeutui satulasta huomaamatta tuota tavatonta hevosten paljoutta ja
+tallusteli sitten kapakkaan. Noin minuutin kuluttua ratsasti Las Vegas
+viivana sinne ja oli yhtä nopeasti ovien sisäpuolella."
+
+Roy keskeytti kuin kootakseen voimia tahi etsiäkseen sanoja. Hän näytti
+nyt kohdistavan sanansa kokonaan Bolle, joka tuijotti häneen lumottuna.
+
+"Ennenkuin ehdin Turnerin ovellekaan -- eikä sinne ollut kuin muutamia
+askelia -- kuulin Las Vegasin jo huutavan. Oletteko milloinkaan kuullut
+hänen kiljaisevan? Ettekö? No niin, hänellä on kovempi ääni kuin
+kenelläkään vanhastaan tuntemallani paimenella. Avasin nopeasti oven ja
+pujahdin sisään. Tuon suuren huoneen keskellä seisoivat Riggs ja Las
+Vegas kahden, muiden nojautuessa seiniin ja paetessa tiskin taakse.
+Riggs oli kalpeampi kuin kuollut. En kuullut enkä tiedä, mitä Las Vegas
+oli hänelle huutanut, mutta Riggs tuntui sen tietävän ja samoin nuo
+muutkin miehet. Kaikki huomasivat nähtävästi heti Las Vegasin olevan
+juuri sellaisen kuin Riggs oli aina kehunut olevansa. Tuollainen hetki
+koittaa jokaiselle Riggsin laiselle miehelle.
+
+"'Miksi minua sanoittekaan?' kysyi hän ja hänen leukansa vapisi.
+
+"'En ole sanonut sinua vielä miksikään', vastasi Las Vegas. 'Minä vain
+huusin.'
+
+"'Mitä haluatte?'
+
+"'Olet peloittanut tyttöäni.'
+
+"'Mitä helvettiä te nyt puhutte! Kuka hän on?' tiuskaisi Riggs ruveten
+katselemaan nopeasti ympärilleen. Mutta hän ei uskaltanut liikuttaa
+kättäänkään. Hänen asennossaan oli jotakin pingotettua. Las Vegasilla
+oli molemmat käsivarret puoleksi ojennettuina kuin hyökkäykseen. Mutta
+hän ei hyökännytkään. En ole milloinkaan nähnyt Las Vegasin tekevän
+sitä, mutta kun näin hänet nyt, ymmärsin sen.
+
+"'Kyllä sen tiedät. Uhkasit häntä ja hänen sisartaan. Tartu
+revolveriisi!' huusi Las Vegas tiukasti.
+
+"Nyt ymmärsivät miehetkin, mitä oli tulossa, eikä kukaan
+liikahtanutkaan. Riggs muuttui aivan viheriäksi. Säälin melkein häntä.
+Häntä alkoi vapisuttaa niin, että hän olisi pudottanut revolverinsa,
+jos hän olisi koettanut vetäistä sitä esille.
+
+"'Olette varmasti erehtynyt. En ole nähnyt ketään tyttöä enkä --'
+
+"'Tuki suusi ja ammu!' huusi Las Vegas. Hänen äänensä kaivoi kuin
+reikiä kattoon ja tavasta, jolla Riggs kaatui, olisi voitu luulla,
+että häneen oli sattunut luoti. Jokainen mies huomasi sekunnissa,
+ettei Riggs uskaltanut eikä voinutkaan ampua. Hän pelkäsi henkeään.
+Hän ei ollutkaan sellainen kuin hän oli sanonut olevansa. En tiedä,
+onko hänellä täällä ystäviä. Mutta täällä lännessä eivät hyvät eivätkä
+huonot miehet tarvitse Riggsin laista toveria. Tuon syvän hiljaisuuden
+rikkoivat silloin kaikkialta kuuluvat halveksumisen huudot. Oli
+säälittävä katsella Riggsiä, mutta sitä mukavampi Las Vegasia.
+
+"Kun hän laski käsivartensa alas, tiesin, ettei ampuminen enää tule
+kysymykseenkään. Las Vegas punastui hiusmartoa myöten. Hän löi Riggsiä
+ensin toisella ja sitten toisella kädellään. Sitten hän alkoi haukkua
+häntä. En olisi milloinkaan uskonut, että tuo siisti Las Vegas
+Carmichael voi käyttää sellaisia sanoja. Hän latoi tulemaan pahimmat
+täällä tunnetut haukkumanimet ja sitten vielä joukon sellaisia, joita
+en ikinä ole kuullutkaan. Silloin tällöin kuulin jotakin sellaista
+kuin: roikale, roisto, käärme, pitkäkarvainen haisunäätä, mutta
+enimmäkseen käytti hän sellaisia nimityksiä, ettei niitä voida mainita.
+Ja hän syyti niitä suustaan; kunnes hän oli aivan musta kasvoiltaan,
+hänen suunsa vaahtosi ja hänen äänensä oli käheämpi kuin ammuvan lehmän.
+
+"Kun hän oli haukkunut tarpeekseen, potki hän Riggsiä kapakan ympäri,
+ajoi hänet ulos, löi hänet kumoon ja potki häntä sitten niin kauan,
+kunnes Riggs jälleen nousi, ja jatkoi sitten potkimistaan kadulla tuon
+huutavan miesjoukon seuratessa jäljessä. Ja hän ajoi Riggsin pois koko
+kylästä."
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Bon oli pysyttävä vuoteessaan pari päivää. Hän kärsi melkoisia tuskia
+ja hourailikin kuumeessaan. Tämä hourailu huvitti Heleniä yhtä paljon
+kuin hän oli varma, että siinä lausutut sanat olisivat nostaneet
+Carmichaelin seitsemänteen taivaaseen.
+
+Kolmantena päivänä oli Bo kumminkin jo parempi, ja kieltäydyttyään
+enää makaamasta laahautui hän arkihuoneeseen, jossa hän kulutti
+aikansa katselemalla ikkunasta aitauksiin päin ja tekemällä Helenille
+kysymyksiä kuin sattumalta. Mutta Helen näki hänen lävitseen ja
+riemuitsi. Hän toivoi nyt vain, että Carmichael muuttuisi nopeasti
+hieman kylmemmäksi Bota kohtaan. Tuo nuori neiti oli juuri sellaisen
+kohtelun tarpeessa ja parempaa tilaisuutta sellaiseen ei milloinkaan
+koittaisi. Helen oli melkein taipuvainen neuvomaan paimenta.
+
+Carmichael ei tullut kumminkaan sinä eikä seuraavanakaan päivänä
+vieraisille, vaikka Helen tapasikin hänet pari kertaa kierroksillaan.
+Hän oli yhtä ahkera kuin ennenkin ja tervehti Heleniä kuin ei mitään
+kummempaa olisi tapahtunut.
+
+Roy pistäytyi heidän luonaan pari kertaa, kerran iltapäivällä ja
+sitten taasen illalla. Opittuaan tuntemaan hänet paremmin pitivät
+tytöt hänestä yhä enemmän. Tällä viimeisellä käynnillään sai hän
+Bon aivan sanattomaksi kertomalla eräästä tytöstä, jonka Carmichael
+aikoi viedä mukanaan tanssiaisiin. Bon kasvoista näkyi, ettei hänen
+turhamaisuutensa uskonut sellaista, vaan hänen järkensä, joka myönsi
+nuorten miesten voivan käyttäytyä niinkin. Roy oli nähtävästi yhtä
+viisas kuin ystävällinenkin. Hän huomautti kuivasti kuin sattumalta,
+ettei lumi milloinkaan sulanut vuorilta maaliskuun kuluessa, mutta
+katse, joka seurasi tuota huomautusta, punastutti Helenin posket.
+
+Sittenkuin Roy oli mennyt, sanoi Bo Helenille: "Hitto vieköön tuon
+miehen! Hän näkee suoraan lävitseni."
+
+"Kultaseni, sinä oletkin hyvin läpinäkyvä nykyään", mumisi Helen.
+
+"Älä ollenkaan puhu, sillä saithan tuota sinäkin osasi", vastasi Bo.
+"Hän näyttää tietävän, miksi niin kiihkeästi odotat lumen sulamista."
+
+"Suurenmoista! Luullakseni ei laitani ole kumminkaan vielä niin
+huonosti. Tietysti haluan, että lumi sulaisi, kevät tulisi ja kukat --"
+
+"Voi sentään!" kiusoitteli Bo. "Nell Rayner, huomaatko silmissäni
+jotakin viheriätä? Kevät tulee! Runoilijat sanovat, että keväällä
+muuttuu nuoren miehen kiintymys johonkin tyttöön pian rakkaudeksi.
+Mutta runoilijat tarkoittavat varmaankin nuoria naisia."
+
+Helen katseli ikkunasta valkoisia tähtiä.
+
+"Nell, oletko tavannut häntä sen jälkeen kuin loukkauduin?" jatkoi Bo
+väkinäisesti.
+
+"Ketä sitten?"
+
+"Älä nyt ole olevinasi! Tarkoitan tietysti Tomia!" vastasi Bo sanoen
+tuon viimeisen sanan kiukkuisesti.
+
+"Tomiako? Kuka hän on? Ah, tarkoitat varmaankin Las Vegasia. Kyllä.
+Olen puhutellut häntä."
+
+"Kysyikö hän, kuinka voin?"
+
+"Muistaakseni kysyi hän todellakin jotakin sellaista."
+
+"Pyh, Nell, luulen sinun joskus valehtelevan." Sen jälkeen hän vaikeni,
+lueskeli hetkisen ja haaveili sitten hetkisen, katseli tuleen, nilkutti
+lopulta toivottamaan Helenille suudellen hyvää yötä ja poistui sitten
+huoneesta.
+
+Seuraavana päivänä hän oli melko hiljainen näyttäen olevan tuollaisen
+alakuloisuuden puuskan vallassa, jollaisia hänelle sattui hyvin
+harvoin. Varhain illalla, juuri kun lamput oli sytytetty ja hän oli
+tullut Helenin luo arkihuoneeseen, kuului tuttuja askelia portailta.
+
+Helen meni ovelle Carmichaelia vastaan. Tämä oli ajellut partansa
+ja pukeutunut tummaan pukuun, joka erosi hyvin huomattavasti hänen
+tavallisista ratsastusvarusteistaan, semminkin siinä, että hänellä oli
+nyt kukkakin napinreiässään. Huolimatta kaikesta tästä komeudesta oli
+hän nyt kumminkin tyynempi, vapaampi ja huolettomampi kuin milloinkaan
+ennen.
+
+"Iltaa, neiti Helen", sanoi hän tullessaan huoneeseen. "Iltaa, neiti Bo
+Kuinka voitte?"
+
+Helen vastasi hänen tervehdykseensä miellyttävästi hymyillen.
+
+"Hyvää iltaa -- Tom", sanoi Bo kainosti.
+
+Tämä oli varmasti ensimmäinen kerta, kun Bo sanoi häntä Tomiksi. Kun
+hän puhui, näytti hän kiusoittavan kauniilta ja veitikkamaiselta. Mutta
+jos hän oli luullut voivansa masentaa Carmichaelin sanomalla häntä
+tuttavallisesti, puoleksi lupaavasti ja hyvin ivallisesti Tomiksi, oli
+hän laskenut väärin. Paimen suhtautui nimitykseen niin kuin hän olisi
+kuullut Bon käyttävän sitä tuhansia kertoja tahi sitten hän ei ollut
+sitä kuulevinaankaan. Helen totesi, että jos Carmichael näytteli nyt
+jotakin osaa, näytteli hän hyvin. Paimen hämmästytti häntä hieman,
+mutta hän piti hänen näöstään, hänen vapaasta käytöksestään ja tuosta
+jostakin hänessä, joka oli ehkä tietämätöntä ylpeyden tunnetta. Hän oli
+mennyt tarpeeksi pitkälle, ehkä liiankin pitkälle, noudattaessaan Bon
+oikkuja.
+
+"Kuinka voitte?" kysyi hän.
+
+"Olen jo parempi tänään", vastasi Bo katsoen maahan, "mutta nilkutan
+vielä."
+
+"Mustangi antoi teille todellakin aika kolauksen. Neiti Helen sanoi,
+että tuo polveenne saamanne haava on melko vaarallinen. Jos miehen
+polvi loukkautuu vain pahasti, on hänen hyvin vaikea ratsastaa."
+
+"Kyllä se pian paranee. Kuinka Sam voi? Toivoakseni se ei
+vahingoittunut."
+
+"Sam on kuin ei tietäisi milloinkaan kaatuneensakaan."
+
+"Tom, olen kiitollinen, että annoitte Riggsille hänen ansionsa mukaan."
+
+Hän sanoi sen vakavasti ja miellyttävästi, eikä hänen äänensä
+kuulostanut nyt ollenkaan veitikkamaiselta eikä nenäkkään
+kiusoittavalta, kuten hänen tavallisesti puhuessaan tuolle
+hurmaantuneelle nuorukaiselle.
+
+"Vai niin, olette siis kuullut siitä puhuttavan", vastasi Carmichael
+heilauttaen kättään kuin kuitatakseen sillä asian. "Siitä ei kannata
+puhua. Se oli kumminkin tehtävä. Pelkäsin todellakin Royta, sillä jos
+hän olisi sekautunut asiaan, olisi siitä tullut pahempaa. En antanut
+muidenkaan poikain sekautua juttuun. Minun on pidettävä silmällä, mitä
+he tekevät, sillä olenhan nyt neiti Helenin työnjohtaja."
+
+Helen oli sanomattomasti huvitettu. Paimenen puheen vaikutus Bohun
+oli hämmästyttävä. Carmichael oli riisunut Bolta aseet. Hän oli
+valtiomiehen taitavuudella, hienotunteisuudella ja rakastettavuudella
+vapauttanut itsensä sitoumuksestaan ja itsensä ylistämisestä.
+Muuttaessaan suurenmoisen tekonsa jonkunlaiseksi satunnaiseksi
+tapaukseksi hämmästytti ja nöyryytti hän samalla Bota. Hän istui
+vaiti ollen muutamia sekunteja Helenin koettaessa yhtyä vapaasti
+keskusteluun. Ei ollut ollenkaan luultavaa, että Bo jäisi pitkäksi
+aikaa sanattomaksi, ja yhtä mahdollista oli, että hän ihmeellisen
+kekseliään järkensä avulla voisi silmänräpäyksessä nolata paatuneen
+rakastajansa. Kumminkin oli ilmeistä, että läksytys oli vaikuttanut.
+Hän näytti hämmästyneeltä, loukkautuneelta, miettiväiseltä ja lopulta
+suloisesti uhmaavalta.
+
+"Mutta sanoittehan Riggsille minua tytöksenne!" Sitten paljasti Bo
+patterinsa. Eikä Helen voinut kuvitellakaan, miten Carmichael voisi sen
+kieltää ja vastustaa sanoja seuraavaa hellää ja veitikkamaista katsetta.
+
+Helen ei kumminkaan tuntenut paimenta sen paremmin kuin Bokaan.
+
+"Sanoin kyllä, sillä se oli välttämätöntä. Minun oli vahvistettava
+oikeuteni puolustaa teitä. Olin kyllä hieman liian julkea ja pyydänkin
+anteeksi käytöstäni."
+
+Bo tuijotti häneen ja vaipui sitten huohottaen tuoliinsa.
+
+"Tulin vain pikimmältään tervehtimään ja kysymään vointianne", jatkoi
+Carmichael. "Olen menossa tanssiaisiin ja koska Flo asuu hyvän matkan
+päässä kylästä, on minun totisesti kiiruhdettava. Hyvää yötä, neiti Bo.
+Toivoakseni voitte pian ratsastaa Samilla jälleen. Hyvää yötä, neiti
+Helen."
+
+Bo sanoi hänelle ystävälliset ja lyhyet jäähyväiset teeskennellen
+hirveästi. Carmichael poistui, ja sanottuaan hänelle hyvästit sulki
+Helen oven.
+
+Heti Carmichaelin poistumisen jälkeen muuttui kumminkin Bo surulliseksi.
+
+"Flo! Hän tarkoitti tuota Flo Stubbsia, tuota kauheata, kierosilmäistä
+ja ylpeää pientä akkaa!"
+
+"Bo!" huomautti Helen. "Myönnän, ettei tuo nuori neiti ole mikään
+kaunotar, vaan hän on kumminkin melko sievä ja miellyttävä. Pidän
+hänestä."
+
+"Nell Rayner, miehet ovat aivan mahdottomia ja paimenet kaikista
+pahimpia!" selitti Bo julmasti.
+
+"Miksi et huolinut silloin Tomista, kun olisit saanut hänet?"
+
+Bo oli jo alkanut raivostua, mutta nyt tämä vihjaus valloitukseen,
+jonka hän nopeasti ja hämmästyttävästi huomasi itselleen
+välttämättömäksi, mursi hänen uhmansa. Tyttö, joka poistuessaan
+huoneesta karttoi Helenin katsetta, oli senvuoksi hyvin kalpea, horjuva
+ja surkea.
+
+Seuraavana päivänä ei Bota voitu lähestyä miltään suunnalta.
+Helen huomasi hänen olevan monenlaisella tuulella, milloin itkuun
+purskahtamaisillaan, milloin raivoissaan, joskus synkissä mietteissä ja
+joskus toivovana, ja lopulta ylpeänä, mikä auttoi häntä kestämään.
+
+Myöhään iltapäivällä Helenin levähtäessä, kun hän ja Bo olivat
+arkihuoneessa, kuului pihalta hevosten kavioiden kapsetta ja sitten
+portailta askelia. Kuultuaan äänekkään koputuksen aukaisi hän oven ja
+hämmästyi nähdessään Beasleyn. Pihalla oli muitakin ratsumiehiä. Helen
+säikähti. Tätä vierailua oli totisesti ennustettu.
+
+"Hyvää iltaa, neiti Rayner", sanoi Beasley pyöritellen hattuaan. "Tulin
+tänne sopimaan muutamasta pienestä liikeasiasta. Haluatteko ottaa minut
+vastaan?"
+
+Helen vastasi hänen tervehdykseensä ajatellen nopeasti. Miksipä
+hän ei voisi ottaa Beasleyä vastaankin ja siten suoriutua tästä
+välttämättömästä keskustelusta.
+
+"Tulkaa vain sisään", sanoi hän, ja Beasleyn tultua huoneeseen sulki
+hän oven. "Sisareni ja herra Beasley:"
+
+"Kuinka voitte, neiti?" kysyi karjanomistaja kovalla ja karkealla
+äänellä.
+
+Bo vastasi kysymykseen kylmästi kumartaen.
+
+Näin läheltä katsoen näytti Beasley voimakkaalta ja melko kauniilta,
+noin viisineljättävuotiaalta mieheltä. Hän oli kookas, tummaihoinen
+ja mustasilmäinen, kuten meksikolaiset, joiden verta sanottiin
+virtaavan hänen suonissaan. Hän näytti viekkaalta, luottavaiselta ja
+itsetietoiselta. Vaikka Helen ei milloinkaan ennen tätä vierailua olisi
+kuullut puhuttavankaan hänestä, olisi hän kumminkin epäillyt häntä.
+
+"Olisin tullut jo aikaisemmin, mutta odotin vanhaa Josea, tuota
+meksikolaista, joka oli palveluksessani silloin kun olin enonne
+liiketoveri", sanoi Beasley ja istuutui laskien suuren sormikoidun
+kätensä polvelleen.
+
+"Niin?" vastasi Helen kysyvästi.
+
+"Jose kiiruhti tänne Magdalenasta ja nyt voin esittää vaatimukseni.
+Neiti Rayner, tämän maatilan pitäisi oikeastaan kuulua minulle ja onkin
+minun. En ollut näin vaikutusvaltainen enkä varakas silloin kun Al
+Auchincloss karkoitti minut luotaan. Myönnän sen mielelläni. Mutta nyt
+on minulla paperit valmiina ja vanha Jose voi todistaa. Olen laskenut,
+että teidän on maksettava minulle kahdeksankymmentätuhatta dollaria
+tahi luovutettava tila minulle."
+
+Beasley puhui niin luonnollisesti ja asiallisesti, että se kieltämättä
+tuntui vakuuttavalta. Hän käyttäytyi töykeästi, mutta kumminkin hyvin
+vapaasti.
+
+"Herra Beasley, vaatimuksenne eivät ole minulle tuntemattomat",
+vastasi Helen tyynesti. "Olen kuullut puhuttavan niistä. Kysyin niistä
+enoltanikin, ja hän vannoi pyhästi, ettei hän ole velkaa teille
+dollariakaan. Hänen sanojensa mukaan olette te päinvastoin hänelle
+velassa. En ole sitäpaitsi löytänyt mitään hänen papereistaankaan,
+joten minun on pakko hylätä vaatimuksenne. En otakaan sitä vakavalta
+kannalta."
+
+"Neiti Rayner, en voi moittia teitä, että uskotte Alin sanat minusta
+tosiksi", sanoi Beasley. "Ja kantanne asiassa on luonnollinen. Mutta
+olette muukalainen täällä, ettekä senvuoksi tiedäkään mitään näiden
+seutujen karja-asioista. Ei ole kyllä kaunista puhua pahaa kuolleista,
+mutta totuus on kumminkin sellainen, että Al Auchincloss pääsi alkuun
+varastamalla lampaita ja merkitsemätöntä karjaa. Jokainen tuntemani
+karjanomistaja on aloittanut siten. Niin olen minäkin, eikä kukaan
+meistä ole milloinkaan pitänyt sellaista rosvoamisena."
+
+Kuultuaan tämän toteamisen voi Helen ainoastaan näyttää epäilevältä ja
+hämmästyneeltä.
+
+"Puhuminen on joutavaa kumminkin ja erittäinkin täällä Lännessä ei se
+merkitse juuri mitään", jatkoi Beasley. "En olekaan mikään puhuja.
+Sanon vain, miten asiat ovat, ja koetan sopia kanssanne, jos vain
+haluatte. Voin todistaa enemmän papereilla ja todistajilla kuin te.
+Tiedän sen varmasti. Teen teille seuraavan tarjouksen -- menkäämme
+naimisiin ja sopikaamme siten tämä ikävä asia."
+
+Miehen häikäilemätön julkeus, johon Helenin käytös ei ollut millään
+tavalla antanut ainetta, oli hämmästyttävää, tyhmää ja alhaista, mutta
+Helen oli niin hyvin valmistautunut tähän kaikkeen, että hän hillitsi
+vihansa.
+
+"Kiitoksia, herra Beasley, mutta en voi hyväksyä tarjoustanne", vastasi
+hän.
+
+"Ettekö halua miettimisaikaa?" kysyi Beasley levittäen leveälle suuret
+sormikoidut kätensä.
+
+"En totisesti!"
+
+Beasley nousi. Hän ei näyttänyt pettyneeltä eikä vihaiselta, mutta
+tuo ylpeä tyytyväisyyden ilme hävisi hänen kasvoistaan, ja vaikka tuo
+muutos olikin pieni, riisti se häneltä kumminkin kaiken siedettävyyden.
+
+"Silloin on minun pakotettava teidät maksamaan nuo
+kahdeksankymmentätuhatta dollaria tahi karkoitettava teidät tilalta",
+sanoi hän.
+
+"Herra Beasley, vaikka olisinkin velkaa teille niin paljon, miten
+voisin saada kokoon niin äärettömän summan? Mutta minä en ole velkaa
+teille dollariakaan, eikä omaisuuttani voida varmastikaan minulta
+ryöstää. Ette voi minulle mitään."
+
+"Miksi en voi?" kysyi Beasley katsahtaen synkästi häneen.
+
+"Senvuoksi, ettei vaatimuksenne ole rehellinen. Voin sen helposti
+todistaa", selitti Helen kiihkeästi.
+
+"Kenelle aiotte todistaa, ettei vaatimukseni ole rehellinen?"
+
+"Miehilleni ja teidän miehillenne, Pinen asukkaille ja kaikille
+ihmisille. Kaikki uskovat varmasti sanani."
+
+Beasley näytti uteliaalta, tyytymättömältä ja loukkaantuneelta, mutta
+kumminkin Helenin sanojen tahi hänen olemuksensa lumoamalta, kun Helen
+nerokkaasti puolusti mielipiteitään.
+
+"Ja kuinka aiotte tuon kaiken todistaa?" murisi Beasley.
+
+"Herra Beasley, muistatteko, miten viime syksynä sovitte Snake Ansonin
+ja hänen miestensä kanssa metsässä, että he ryöstäisivät minut
+mukaansa?" kysyi Helen nopeasti ja kovasti.
+
+"Mitä?" huudahti Beasley käheästi.
+
+"Huomaan teidän muistavan. Milt Dale oli piilossa tuon metsäsaunan
+laipiolla, jossa kohtasitte Ansonin. Hän kuuli jokaisen sanan tuosta
+sopimuksestanne."
+
+Beasley heilautti kättään niin vihaisesti että sormikas lensi
+lattialle. Kun hän kumartui ottamaan sitä, päästi hän sihisevän
+kirouksen. Mentyään ovelle työnsi hän sen kiivaasti auki ja paiskasi
+sen lujasti kiinni mennessään. Hänen kova ja vihasta käheä äänensä
+kajahteli pihalla ennenkuin rupesi kuulumaan kavioiden kapsetta.
+
+Heti illallisen jälkeen samana päivänä, Helenin alkaessa jo tyyntyä,
+ilmestyi Carmichael avonaiselle ovelle. Bo ei ollut huoneessa.
+Pimenevässä hämärässä huomasi Helen, että paimen oli kalpea, vakava ja
+päättäväinen.
+
+"Ah, mitä nyt on tapahtunut?" huudahti Helen.
+
+"Royta on ammuttu. Se tapahtui Turnerin kapakassa. Mutta hän ei ole
+kuollut. Veimme hänet Cassin lesken luo. Hän käski minun sanoa teille,
+että hän kyllä vielä paranee."
+
+"Ammuttu! Paranee!" toisti Helen hitaasti uskomatta korviaan. Hän tunsi
+olevansa syvästi järkytetty ja vapisevansa kuin vilusta.
+
+"Niin, ammuttu!" toisti Carmichael vihaisesti. "Ja sanokoonpa hän mitä
+tahansa, olen kumminkin melkein varma, että hän kuolee."
+
+"Voi taivas, miten hirveää!" huudahti Helen. "Hän oli niin hyvä
+ja erinomainen mies. Kuinka surkeaa! Hän haavoittui varmaankin
+puolustaessaan minua. Kertokaa minulle, miten se tapahtui. Kuka häntä
+ampui?"
+
+"En tiedä ja senvuoksi olenkin melkein suunniltani. En ollut siellä
+silloin kun se tapahtui eikä hän rupea kertomaan minulle."
+
+"Miksi ei?"
+
+"En tiedä sitäkään. Luulin ensin hänen kieltäytyvän senvuoksi, että
+hän haluaa kostaa itse, mutta ajateltuani tarkemmin kieltäytyy hän
+kertomasta senvuoksi, että hän pelkää minunkin haavoittuvan, jos menen
+sinne tekemään selvää. Olette nyt kaikkien ystävienne tarpeessa. En voi
+muuten ymmärtää Royta."
+
+Silloin Helen kertoi hänelle nopeasti Beasleyn iltapäivällä tekemästä
+vierailusta ja kaikesta, mitä silloin oli tapahtunut.
+
+"Vai kävi tuo sekarotuinen meksikolainen roisto täällä!" huudahti
+Carmichael hirmuisesti hämmästyneenä. "Halusiko hän todellakin mennä
+kanssanne naimisiin?"
+
+"Halusipa hyvinkin. Mielestäni oli se melko odottamaton ehdotus."
+
+Carmichael halusi nähtävästi sanoa paljonkin, mutta hänen oli ensin
+hieman siliteltävä lauseitaan hammastensa takana. Lopulta hän kumminkin
+tiuskaisi:
+
+"Neiti Nell, tunnen luissani, että minun on sittenkin nitistettävä tuo
+suuri härkä."
+
+"Ah, hän varmaankin ampui Royta. Hän poistui täältä vihoissaan."
+
+"Houkutelkaa Roy puhumaan. En saanut muuta selville kuin että Roy meni
+kapakkaan yksinään. Beasley oli ollut siellä ja Riggs --"
+
+"Riggskö?" keskeytti Helen.
+
+"Niin, Riggs juuri. Hän on palannut tänne jälleen. Parasta on
+kumminkin, että hän pysyy poissa minun ulottuviltani. Ja Jeff Mulvey
+miehineen myöskin. Turner kertoi minulle kuulleensa väittelyä ja
+sitten laukauksen. Miehet olivat hyökänneet silloin kadulle jättäen
+Royn lattialle makaamaan. Tulin sinne hieman myöhemmin. Roy makasi
+yhä paikoillaan. Kukaan ei ollut tehnyt mitään hänen hyväkseen eikä
+aikonutkaan tehdä. Turner saa sen vielä tuntea nahoissaan. Hankin apua
+ja vein Royn Cassin lesken luo. Roy näytti voivan hyvin. Mutta hän
+oli kumminkin liian kalpea ja puhelias miellyttääkseen minua. Luoti
+on varmasti lävistänyt hänen keuhkonsa ja hän menetti paljon verta,
+ennenkuin saimme haavan sidotuksi. Tuo Turner-roisto olisi voinut
+auttaa aikaisemmin. Ja jos Roy kuolee, ammun --"
+
+"Tom, miksi vannotte aina tappavanne jonkun?" kysyi Helen vihaisesti.
+
+"Senvuoksi, että jonkun on kuoltava täällä piakkoin"; tiuskaisi Tom
+takaisin.
+
+"Vaikka niinkin, mutta tahtoisitteko jättää Bon ja minut nyt kokonaan
+ystävittä tänne?" kysyi Helen moittivasti.
+
+Kuultuaan sen rupesi Carmichael epäröimään ja hänen raivostunut
+mielensä hieman tyyntyi.
+
+"Ah, neiti Nell, olen vain suunniltani. Olkaa kärsivällinen kanssani
+ja koettakaa houkutella minua. En kumminkaan voi keksiä mitään
+muutakaan keinoa."
+
+"Toivokaamme ja rukoilkaamme", sanoi Helen vakavasti. "Käskitte minun
+houkutella Royta sanomaan, kuka häntä ampui. Milloin voin mennä hänen
+luokseen?"
+
+"Huomenna varmasti. Tulen teitä noutamaan. Ottakaa Bo mukaanne. Meidän
+on oltava tästä alkaen hyvin varuillamme. Sopiiko mielestänne, että
+minä ja Hal tulemme aina öiksi tänne asuinrakennukseen?"
+
+"Tuntisin todellakin silloin olevani turvallisempi. Täällä on kyllä
+huoneita. Tulkaa vain."
+
+"Hyvä sitten. Nyt menen puhuttelemaan Halia. Toivon vain, etten olisi
+säikähdyttänyt teitä noin hirveästi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Noin kymmenen aikaan seuraavana aamuna vei Carmichael Helenin ja Bon
+vaunuilla Pineen ja sitoi valjakon kiinni Cassin lesken majan edustalle.
+
+Persikka- ja omenapuissa oli sekaisin vaaleanpunaisia ja valkoisia
+kukkia, mehiläisten uninen surina täytti ilman, tummanviheriä paksu
+apilaruohokko peitti tuon pienen hedelmäpuiston kentät, talon piipusta
+kohosi hitaasti ilmaan sininen savupilvi ja linnut lauloivat suloisesti.
+
+Helen voi tuskin uskoa, että kaiken tuon tyyneyden keskellä muudan mies
+lepäsi ehkä hyvinkin huonona sairaana. Carmichael oli todellakin ollut
+siksi vakava ja vaitelias, että suurinkin levottomuus oli oikeutettua.
+
+Cassin leski ilmestyi pieneen kuistiin. Hän oli jo harmaantunut, kumara
+ja riutunut, mutta kumminkin hyvin iloinen vanha nainen, josta Helen
+oli saanut uskollisen ystävän itselleen.
+
+"No, herranen aika! Olen, hyvin iloinen saadessani puhutella teitä,
+neiti Helen", sanoi hän. "Olette näemmä ottanut mukaanne pienen
+sisarennekin, johon en ole vielä tutustunutkaan."
+
+"Hyvää huomenta, rouva Cass. Kuinka Roy nyt voi?" vastasi Helen
+tarkastellen levottomasti noita ryppyisiä kasvoja.
+
+"Royko? Älkää nyt olko niin peloissanne. Roy on melkein valmis hakemaan
+hevosensa ja ratsastamaan kotiin, jos vain sallisin hänen tehdä niin.
+Hän tiesi teidän tulevan ja minun oli pidettävä kuvastinta sen aikaa
+kun hän ajoi partaansa. Hän ei ole millänsäkään, vaikka hänellä on
+luodin reikä rinnassaan. Noita mormooneja ei voi mikään tappaa."
+
+Hän opasti heidät pieneen vierashuoneeseensa, jonka ikkunan vieressä
+olevalla sohvalla Roy Beeman makasi. Hän oli hereillään ja hymyili,
+mutta oli hyvin kalpea. Ruumis oli osittain huopapeitteen alla. Hänen
+harmaa paitansa oli auki niskasta niin, että siteet näkyivät.
+
+"Huomenta, tytöt", tervehti hän. "Olette hyvin kilttejä, kun tulitte
+minua katsomaan."
+
+Helen seisoi hänen vieressään ja kumartui innoissaan hänen puoleensa
+tervehtiessään häntä. Hän huomasi Royn silmien tuskallisen ilmeen ja
+hänen liikkumattomuutensa järkytti häntä, mutta muuten ei hän näyttänyt
+olevan niinkään huonossa kunnossa. Bo oli kalpea ja nähtävästi niin
+järkytetty, ettei hän voinut puhua. Carmichael toi tuolit tytöille
+vuoteen viereen.
+
+"Mikä sinua vaivaa tänä aamuna?" kysyi Roy paimenelta.
+
+"Huh! Toivoisitko minun sitten hymyilevän kuin naimisiin aikovan
+miehen?" vastasi Carmichael.
+
+"Et suinkaan ole sopinut Bon kanssa lopullisesti vielä", sanoi Roy.
+
+Bo punastui aivan tulipunaiseksi ja paimenenkin tumma iho muuttui
+hieman vaaleammaksi.
+
+"Sinulla ei ole siinä mitään tekemistä, onko hän sopinut kanssani vai
+ei", sanoi hän.
+
+"Las Vegas, olet aivan ihmeellinen. Sinulla on hevonen allasi, suopunki
+kädessäsi ja revolveri vyössäsi, mutta kun on kysymys tytöistä, olet
+aivan mitätön."
+
+"Minä en, hitto vieköön, olekaan mikään mormoni! Tulkaa, rouva Cass,
+menkäämme tänne, että he voivat rauhassa puhella."
+
+"Aioin juuri sanoa, että Roylla on kuumetta. Hän ei saa puhua paljon",
+sanoi vanhus. Sitten hän meni Carmichaelin kanssa keittiöön ja sulki
+oven.
+
+Roy katsoi Heleniin terävästi. Hänen silmänsä näyttivät
+ystävällisemmiltä kuin milloinkaan ennen.
+
+"Veljeni John kävi täällä. Hän poistui juuri ennen tuloanne. Hän
+ratsasti kotiin sanomaan omaisilleni, etten ole hyvinkään pahasti
+haavoittunut. Sitten hän kiiruhtaa niin suoraan kuin suinkin
+vuoristoon."
+
+Helenin silmät kysyivät, mitä hänen huulensa kieltäytyivät lausumasta,
+
+"Hän menee noutamaan Dalea minun käskystäni. Ajattelin nimittäin niin,
+että me kaikki olemme nyt tuon kelpo metsästäjän avun tarpeessa."
+
+Roy käänsi nyt katseensa äkisti Bohun.
+
+"Ettekö ole aivan yhtä mieltä kassani, tyttöseni?"
+
+"Olen varmasti", vastasi Bo lämpimästi.
+
+Kun Helen kuuli Royn sanat, lamautui hän hetkeksi kokonaan, mutta
+sitten alkoivat hänen sydämensä ja valtimonsa sykkiä nopeasti.
+
+"Voiko John päästä Dalen luo, kun lunta on vielä niin paksulti?" kysyi
+hän änkyttäen.
+
+"Kyllä varmasti. Hän vie mukanaan pari hevosta lumirajalle. Sitten,
+ellei hän muuten voi päästä etemmäksi, kulkee hän lumikengillä solien
+kautta. Sanoin hänelle kumminkin Dalen lähtevän ratsastamalla. Lumi
+on sulanut jo melkein kokonaan muualta, paitsi huippujen pohjoisilta
+rinteiltä."
+
+"Milloin voimme siis odottaa Dalea?"
+
+"Luultavasi noin kolmen tahi neljän päivän kuluttua. Kunpa hän olisi
+täällä nyt jo! Neiti Helen, meillä on vastassa huolestuttavat ajat."
+
+"Tiedän sen, mutta olen valmis. Kertoiko Carmichael Beasleyn käynnistä
+luonani?"
+
+"Ei, mutta kertokaa te", vastasi Roy.
+
+Helen alkoi lyhyesti jutella hänelle tuon vierailun kuluessa
+sattuneista seikoista, mutta ennenkuin hän ennätti lopettaakaan, oli
+hän varma, että Roy kiroili itsekseen.
+
+"Hän pyysi siis teitä vaimokseen! Jerusalem! En olisi sitä milloinkaan
+voinut uskoa. Voi tuota roistomaista meksikolaista, minkä teki!
+Neiti Helen, kun kohtasin Beasleyn eilen illalla, oli hän jostakin
+raivoissaan, ja nyt ymmärrän syyn. Valitsin hyvin sopimattoman ajan."
+
+"Mihin? Mitä teitte, Roy?"
+
+"Päätin joku aika sitten, että puhuttelen ensimmäisessä sopivassa
+tilaisuudessa Beasleytä. Eilen luulin saaneeni sellaisen. Olin
+kaupassa, kun näin hänen menevän Turnerille. Seurasin häntä sinne. Oli
+jo melkein pimeä. Beasley, Mulvey, Riggs ja muutamat muutkin joivat ja
+melusivat siellä. Rupesin juttelemaan Beasleyn kanssa heti."
+
+"Roy, sillä tavoinko te, pojat, kartatte vaaraa?"
+
+"Mutta, neiti Helen, muuta keinoa ei ole. Pelko enentää vain vaaraa.
+Beasley oli alussa tavattoman kohtelias. Erosimme muusta joukosta, joka
+seurasi meitä, kunnes tulimme muutamaan salin nurkkaan. En muista, mitä
+kaikkea sanoin hänelle, mutta puhuin varmasti melko paljon. Sanoin
+hänelle, mitä isäni ajattelee asiasta. Ja Beasley tietää aivan yhtä
+hyvin kuin minäkin, että isäni on tämän paikkakunnan vanhin asukas ja
+viisain myöskin, joka ei milloinkaan valehtele. Sovitin kaikki hänen
+sanansa väitteihini näyttääkseni Beasleylle, että ellei hän lopeta
+vehkeilyään hyvin nopeasti, saattaa sattua, että hän kuolee yhtä
+nopeasti. Mutta Beasley on tyhmä ja hirveästi itserakas. Hän on niin
+turhamainenkin kuin riikinkukko. Hän ei voinut ymmärtää ja suuttui.
+Sanoin hänelle, että hän on jo tarpeeksi rikas teidän maatilattannekin,
+ja koetin muutenkin puhua kaikin tavoin puolestanne. Silloin olivat
+hän ja hänen miehensä piirittäneet minut nurkkaan ja nähdessäni heidän
+katseensa aloin aavistaa pahaa. Mutta kun olin kerran aloittanut,
+oli minun koetettava hyötyäkin tilanteesta niin paljon kuin suinkin.
+Sanottuani, että haluan vaikka taistella puolestanne, näytti se
+tepsivän häneen, ja silloin alkoikin taistelu. Sanoin luultavasti
+omasta puolestani toivovani, että tuo taistelu tapahtuisi pian. Silloin
+tapahtuikin jotakin hyvin äkkiä."
+
+"Roy, silloin hän varmasti ampui teitä!" huudahti Helen kiihkeästi.
+
+"Neiti Helen, en sanonut teille, kuka sen teki", vastasi Roy hymyillen
+kohteliaasti.
+
+"No sanokaa se sitten."
+
+"Jos lupaatte, ettette sano Las Vegasille, kerron sen teille. Paimen on
+nyt jo melkein suunniltaan. Hän luulee tietävänsä, kuka minua ampui,
+ja minä olen valehdellut hänelle julmasti. Katsokaa, jos hän saa
+sen selville, menee hän suin päin sinne ampumaan. Neiti Helen, tuon
+texasilaisen kanssa ei ole leikkimistä. Las Vegas voi haavoittua, kuten
+minäkin, jolloin ei hänestäkään ole teille apua, kun onnettomuudet
+alkavat."
+
+"Roy, lupaan teille, etten puhu hänelle mitään", sanoi Helen vakavasti.
+
+"No silloin -- Riggshän minua ampui!" Roy kalpeni yhä enemmän
+tunnustaessaan sen ja hänen äänensä, joka ei ollut kuiskausta kovempi,
+ilmaisi inhoa ja vihaa. "Tuo roisto sen teki. Hän ampui minua
+Beasleyn takaa. Minun oli mahdoton estää sitä. En edes huomannut
+hänen aikeitaan. Mutta kun kaaduin ja muut vetäytyivät takaisin, näin
+savuavan revolverin hänen kädessään. Hän näytti hirmuisen mahtavalta.
+Beasley alkoi läksyttää häntä ja läksytti häntä siihen asti kuin kaikki
+riensivät kadulle."
+
+"Voi tuota pelkuria, tuota kurjaa pelkuria!" huudahti Helen.
+
+"En ihmettele ollenkaan, että Tom haluaa saada tuon tietää!" sanoi Bo
+kiihkeästi. "Luulen hänen epäilevänkin Riggsiä."
+
+"Niin hän tekeekin, mutta minä en aio myöntää hänen epäluulojaan
+oikeiksi. Roy, tiedättehän, ettei Riggs voi oleskella täällä pitkääkään
+aikaa."
+
+"Toivon hänen viipyvän kumminkin niin kauan, kunnes pääsen jaloilleni
+jälleen."
+
+"Kas niin, olette kaikki samanlaisia! Teidän on välttämättä
+vuodatettava verta!" mumisi Helen vapisten.
+
+"Neiti Helen, älkää suhtautuko asiaan niin. Olen samanlainen kuin Dale
+enkä haasta milloinkaan riitaa. Mutta täällä Lännessä on voimassa
+jonkunlainen kirjoittamaton laki -- silmä silmästä ja hammas hampaasta.
+Uskon kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja tappaminen on vastoin uskontoni
+määräyksiä, mutta Riggs ampui minua aivan kuin hän olisi ampunut minua
+takaapäin."
+
+"Roy, olen ainoastaan nainen. Pelkään olevani liian helläsydäminen ja
+sopimaton tänne Länteen."
+
+"Odottakaa, kunnes saatte kokea jotakin. Otaksukaamme, että Beasley
+tulee, tarttuu teihin suurilla kourillaan, puristelee teitä hetkisen ja
+karkoittaa teidät sitten kotoanne. Tai otaksukaamme, että Riggs ajaa
+teidät johonkin nurkkaan."
+
+Helen tunsi säpsähtävänsä kovasti ja veri alkoi kiertää hurjasti
+hänen suonissaan. Hän voi kumminkin päättää vain tuon haavoittuneen
+miehen julmasta hymystä, kun tämä katseli häntä terävillä viisailla
+silmillään, minkä näköinen hän nyt oli.
+
+"Ystäväni, kaikkea voi tapahtua", sanoi Roy. "Mutta toivokaamme
+kumminkin, että säästytte pahimmalta."
+
+Hän näytti heikontuvan, ja Helen nousi silloin heti ja sanoi, että
+heidän oli kai parasta lähteä ja tulla jälleen huomenna takaisin. Kun
+hän kutsui, tuli Carmichael jälleen huoneeseen rouva Cassin kanssa, ja
+muutamien huomautusten jälkeen loppui vierailu. Carmichael seisahtui
+kumminkin ovelle.
+
+"Koeta rohkaista luontosi, vanha mormoni!" sanoi hän.
+
+"Koeta itse, sinä vanha parantumaton poikamies", vastasi Roy
+tarpeettoman kovasti. "Eikö sinulla ole senkään vertaa luontoa, että
+voit sopia Bon kanssa?"
+
+Carmichael katosi ovelta kuin kannustettu. Hän oli aivan punainen
+kasvoiltaan, kun hän irroitti valjakon, eikä hän puhunut sanaakaan
+kotimatkalla. Kun he saapuivat perille, seurasi hän tyttöjä
+arkihuoneeseen. Hän oli vieläkin hyvin vakava, mutta ei vihainen, ja
+hän voi täydellisesti hillitä itsensä.
+
+"Saitteko selville, kuka Royta ampui?" kysyi hän äkkiä Heleniltä.
+
+"Kyllä, mutta lupasin Roylle, etten kerro sitä teille", vastasi Helen
+hermostuneesti. Hän karttoi paimenen tarkastelevaa katsetta ja pelkäsi
+vaistomaisesti hänen seuraavaa kysymystään.
+
+"Riggskö sen teki?"
+
+"Las Vegas, älkää kyselkö minulta. En aio rikkoa lupaustani."
+
+Paimen meni ikkunaan ja katsoi ulos hetkisen. Mutta sitten kun hän
+kääntyi Bohun päin, näytti hän voimakkaammalta, ylpeämmältä ja
+käskevämmältä kuin äsken. Hän voi myös täydellisesti hillitä itsensä.
+
+"Bo, haluatteko kuunnella minua, jos vannon kertovani totuuden
+sellaisena kuin sen tiedän?"
+
+"Kyllä varmasti", vastasi Bo lehahtaen punaiseksi.
+
+"Roy ei tahdo sanoa minulle sitä senvuoksi, että hän haluaa kohdata
+tuon miehen itse. Mutta minä tahdon tietää sen senvuoksi, että haluan
+estää hänet, ennenkuin hän tekee enemmän pahaa meille ja ystävillemme.
+Kuulitte nyt sekä Royn että minun syyni. Pyydän nyt teitä ilmaisemaan
+nimen minulle."
+
+"Mutta, Tom, minä en saa", vastasi Bo änkyttäen.
+
+"Lupasitteko Roylle olla puhumatta?"
+
+"En."
+
+"Ettekö sisarellennekaan?"
+
+"En kummallekaan."
+
+"Silloin voitte kyllä sanoa sen minulle. Pyydän teitä luottamaan minuun
+tässä asiassa. Ei kumminkaan senvuoksi, että rakastan teitä ja uskalsin
+kerran haaveilla, että tekin pidätte ainakin hieman minusta, vaan --"
+
+"Ah, Tom!" änkytti Bo.
+
+"Kuunnelkaahan nyt. Teidän on luotettava minuun senvuoksi, että olen
+ainoa, joka tunnen parhaimman menetelmän. En tahdo valehdella enkä
+sanoisikaan niin, ellen olisi aivan varma asiasta. Vannon, että Dale
+on samaa mieltä kuin minäkin. Mutta hän ei voi saapua tänne ennenkuin
+muutamien päivien kuluttua. Nuo miehet on kumminkin nolattava.
+Käsitätte kai sen? Olettehan oppinut ymmärtämään nopeasti muitakin
+Lännen tapoja. En osaa sanoa teille suurempaa kohteliaisuutta, Bo
+Rayner. Haluatteko nyt sanoa sen minulle?"
+
+"Haluan totisesti!" huudahti Bo leimuavin silmin.
+
+"Voi, Bo, älä suinkaan, älä missään nimessä! Odota ainakin hieman!"
+pyysi Helen.
+
+"Bo, tämä on meidän välinen asia", sanoi Carmichael.
+
+"Tom, kerron sen teille", kuiskasi Bo. "Teko oli hyvin alhainen ja
+raukkamainen. Roy ympäröitiin ja häntä ampui Beasleyn takaa tuo
+Riggs-roisto."
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Naisen muisto oli hävittänyt Milt Dalen rauhan, hämmentänyt hänen
+filosofiansa ja eristetyn onnellisuutensa metsien yksinäisyydessä, se
+oli pakottanut hänet katsomaan sieluaan silmiin ja ajattelemaan elämän
+kohtalokasta merkitystä.
+
+Kun hän huomasi tappionsa, kun hän totesi, etteivät kappaleet
+olleetkaan sellaisia kuin miltä ne näyttivät, kun hän tunsi, ettei
+koittava kevät voinut ilahduttaa häntä, ja huomasi, että hän oli ollut
+sokea vapaassa, tunnelmarikkaassa intiaanimaisessa suhtautumisessaan
+elämään, muuttui hänen luonteensa selittämättömän omituiseksi,
+toivottomaksi ja niin synkäksi kuin hänen kotinsa eristetty hiljaisuus
+oli. Dale mietti, että kuta voimakkaampi joku eläin on, sitä terävämmät
+ovat sen hermot, sitä suurempi sen ymmärrys ja sitä kauheammat sen
+kärsimykset sitä kohdanneen vääryyden johdosta. Hän piti itseäänkin
+eläimistä voimakkaimpana, jonka suurin ruumiillinen tarve oli
+työskenteleminen, mutta nyt tuntui tuo työhalu kokonaan loppuneen. Hän
+laiskistui niin, ettei hän halunnut liikkuakaan, ja toimitti vähenevät
+tehtävänsä pakosta.
+
+Hän odotti kevättä kuin vapautusta, ei kumminkaan senvuoksi, että
+hän halusi poistua laaksosta. Hän vihasi kylmyyttä ja väsyi tuuliin
+ja lumeen, hän kuvitteli, että lämmin aurinko, kerran vielä ruohosta
+viheriä ja tuhatkaunokeista kaunis puisto ja lintujen, oravien ja
+antilooppien palaaminen entisille laitumille haihduttaisivat tämän
+hänen mieltään lamauttavan lumouksen. Silloin hän ehkä vähitellen voisi
+saavuttaa entisen tyytyväisyytensä, vaikka siinä olisikin tapahtunut
+suuri muutos.
+
+Mutta kevät, joka saapui aikaisin Paratiisiin, kuumensikin Dalen
+veren ja sytytti siihen kuvaamattoman ikävän tulen. Oli ehkä hyväksi,
+että niin kävi, koska se pakotti hänet työskentelemään, kiipeilemään,
+kuljeskelemaan ja liikkumaan yhtämittaa auringonnoususta pimeään
+saakka. Työ karaisi hänen veltostuneita jänteitään ja esti häntä
+vaipumasta tuntikausiksi tuollaiseen toimettomaan haaveiluun. Hänen
+ei tarvinnut hävetäkään ikäväänsä tuon omistamiseksi, jota hän ei
+kumminkaan milloinkaan luullut saavansa omistaa -- naisen suloa, valoa,
+iloa ja toivoa täynnä olevaa kotia ja kauniita herttaisia lapsia. Nämä
+kuvitelmat aiheuttivat kumminkin helvetillisiä tuskia.
+
+Dale ei ollut kiinnittänyt huomiotaan juuri mihinkään monen viikon
+kuluessa. Hän ei tiennyt, milloin lumi suli Paratiisin kolmelta
+rinteeltä. Hän tiesi vain vanhentuneensa ja ymmärsi kevään saapuneen.
+Valvoessaan vuoteellaan rauhatonna ja nukkuessaankin tuntui hänen
+tietoisuutensa pohjalla olevan jonkunlainen varmistuva vakaumus, että
+hänen kidutuksensa pian loppuu ja hän sitten muuttuneena miehenä tyytyy
+kohtaloonsa ja luopuu tästä itsekkäästä ja laiskasta nautintorikkaasta
+luonnonelämästä mennäkseen sinne, missä hänen voimakkaat käsivartensa
+voivat olla joksikin hyödyksi ihmiskunnalle. Kumminkin hän halusi
+viipyä täällä autiossa vuoristossa siksi, kunnes hänen taistelunsa
+loppuu, kunnes hän voi kohdata hänet ja maailman ja voi sanoa itseään
+miehekkäämmäksi kuin milloinkaan ennen.
+
+Eräänä kirkkaana aamuna, kun hän askaroi nuotion ääressä, murisi kesy
+puuma hiljaa ja varoittavasti. Dale hämmästyi. Tom ei käyttäytynyt noin
+jonkun kuljeskelevan harmaan karhun tai harhailevan hirven vuoksi. Pian
+huomasi Dale kumminkin ratsastajan, joka ilmestyi hitaasti näkyviin
+tiheiden kuusten varjosta. Nähdessään hänet tunsi Dale sydämensä
+sykkivän nopeammasti ja hän ajatteli pakostakin tulevaa suhtautumistaan
+ihmisiin. Hän ei ollut milloinkaan iloinnut niin suuresti kenenkään
+tulosta.
+
+Tulija näytti olevan joku Beemaneista hänen ratsastamistavastaan
+päättäen, ja pian Dale tunsikin hänet Johniksi.
+
+Vieras kiiruhti nyt hevosensa juoksuun ja saapui nopeasti mäntyjen
+varjoon ja leiriin.
+
+"Hyvää päivää, sinä vanha karhuntappaja!" huusi John heiluttaen kättään.
+
+Huomattuaan, minkä näköinen hän oli, ei Dale voinutkaan tervehtiä häntä
+yhtä iloisesti. Hevonen oli nimittäin liassa kylkiään ja John polviaan
+myöten. Hän oli muutenkin märkä, rapainen, väsynyt ja kalpea. Kasvojen
+väri ilmaisi jotakin muutakin kuin uupumusta.
+
+"Kuinka voit, John?" vastasi Dale.
+
+He tervehtivät. John nosti väsyneesti jalkansa satulannupin yli, mutta
+ei laskeutunut heti maahan. Hänen kirkkaat harmaat silmänsä olivat
+ihmetellen kohdistuneet metsästäjään.
+
+"Milt, mikä sinua oikeastaan vaivaa?"
+
+"Miten niin?"
+
+"Olet mielestäni muuttunut niin, etten tahdo sinua oikein tunteakaan.
+Olet varmaankin sairastanut täällä yksinäisyydessä?"
+
+"Näytänkö sitten sairaalta?"
+
+"Nauraisin jos voisin. Olet laihtunut, kalpea ja muutenkin aivan
+lamassa. Mikä sinun oikeastaan on?"
+
+"Olen vain vanhentunut."
+
+"Olet menettämäisilläsi järkesi, kuten Roy sanoo, täällä
+yksinäisyydessä. Luulit voivasi mukautua siihen paremmin kuin olet
+voinutkaan. Näytät muutenkin sairaalta."
+
+"John, sairauteni on täällä", vastasi Dale synkästi laskien kätensä
+sydämelleen.
+
+"Ovatko keuhkosi kipeät?" huudahti John. "Tuollainen rinta ja tällainen
+ilmasto! Mahdotonta!"
+
+"Keuhkoni ovat aivan terveet!"
+
+"Ymmärrän. Roy kertoikin minulle asiasta."
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Odotahan nyt, veikkoseni! Enkö mielestäsi tule luoksesi tavattoman
+varhain? Katsohan tätä hevosta." John liukui satulasta ja viitattuaan
+väsyneeseen ratsuun alkoi hän irroittaa satulaa sen selästä. "Se
+suoriutui kaikesta suurenmoisesti. Olimme hukkumaisillamme rämeihin
+tullessamme tänne. Solasta selviydyin yöllä, kun lumi oli jäässä."
+
+"Olet yhtä tervetullut kuin toukokuun kukat. John, mikä kuukausi nyt
+on?"
+
+"Siunatkoon, onko laitasi todellakin niin huonosti? Odotahan nyt. Nyt
+on maaliskuun kolmaskolmatta päivä."
+
+"Maaliskuunko? Olen aivan ymmällä. Olen unhottanut laskea päivät ja
+ehkä paljon muutakin."
+
+"Kas niin!" huudahti John taputellen hevostaan. "Voit oleskella nyt
+täällä tulevaan käyntiini asti. Milt, millaisessa kunnossa sinun
+hevosesi ovat?"
+
+"Ne ovat läpäisseet talven komeasti."
+
+"Hyvä sitten. Tarvitsemme pari voimakasta ja suurta hevosta hetimiten."
+
+"Mihin?" kysyi Dale tiukasti. Hän heitti halon kädestään tuleen ja
+suoristautui.
+
+"Siihen, että sinun on heti lähdettävä kanssani Pineen."
+
+Dale muisti silloin heti tuon Beemanin veljesten tyynen ja voimakkaan
+aloitekyvyn vaikeuksien alkaessa.
+
+Kun Dale kuuli tämän Johnin määräyksen, joka oli liian merkityksellinen
+epäiltäväksi, synnyttivät hänen ajatuksensa Pinestä omituisen tunteen,
+kuin olisi hän ollut kuollut ja alkaisi nyt virota jälleen elämään.
+
+"Kerro nyt, mitä sinulla on kerrottavaa!" huudahti hän.
+
+Ja mormoni vastasi yhtä nopeasti: "Royta on ammuttu, mutta ei hän silti
+kuole. Hän lähetti hakemaan sinua. Vaikeat ajat ovat tulossa. Beasley
+aikoo karkoittaa Helen Raynerin ja anastaa hänen maatilansa."
+
+Dalen koko ruumis vapisi. Hänen menneisyytensä ja tuon epämääräisesti
+kutsuvan tulevaisuuden välillä tuntui olevan toinenkin tuskallinen ja
+järkyttävä yhteys. Hänen tunteensa olivat olleet mietteihin syventyviä
+unelmia ja ikävöimistä. Mutta nämä hänen ystävänsä mainitsemat asiat
+kuuluivat todelliseen elämään.
+
+"Silloin on vanha Al varmaankin kuollut?"
+
+"Jo kauan aikaa sitten, muistaakseni noin helmikuun puolivälissä. Helen
+peri talon ja tavarat. Hän on suoriutunut kaikesta niin hyvin, että
+monet ihmiset säälivä häntä, kun hän nyt menettää kaiken."
+
+"Hän ei menetä mitään", selitti Dale. Kuinka oudolta hänen äänensä
+tuntuikaan omistakin korvista! Se oli käheä ja epätodellinen kuin
+harjoituksen puutteesta.
+
+"Meillä on kaikilla omat luulomme siitä asiasta. Luullakseni hän
+menettää sen. Isäni sanoo niin ja Carmichaelkin on samaa mieltä."
+
+"Kuka hän on?"
+
+"Muistat varmaankin tuon paimenen, joka tuli tänne Royn ja
+Auchinclossin kanssa hakemaan tyttöjä viime syksynä?"
+
+"Muistan kyllä. He sanoivat häntä Las -- Las Vegasiksi. Pidin hänen
+näöstään."
+
+"Opittuasi tuntemaan hänet pidät hänestä vielä enemmän. Hän on hoitanut
+maatilaa neiti Helenin puolesta koko talven. Mutta nyt alkavat asiat
+kehittyä lopullisesti. Beasleystä ja tuosta Riggsistä on tullut oikein
+hyvät ystävät. Muistat kai hänet?"
+
+"Kyllä."
+
+"Hän on oleskellut Pinessä koko talven odottaen tilaisuutta, milloin
+hän voisi ruveta ahdistamaan neiti Heleniä tahi Bota. Kaikki ovat sen
+huomanneet. Muutamia päiviä sitten oli Bo ratsastamassa, jolloin Riggs
+ajoi häntä takaa ja aiheutti sen, että Bo loukkautui melko pahasti.
+Roy sanoo Riggsin olleen vahtimassa neiti Heleniä. Mutta luullakseni
+on tuo roisto tyytyväinen, kun hän vain saa toisen tahi toisen
+tytöistä haltuunsa. Asia ei kumminkaan siihen loppunut. Carmichael
+antoi Riggsille selkään ja ajoi hänet pois koko kylästä. Mutta hän
+tuli takaisin. Beasley tuli vieraisille neiti Helenin luo ja tarjoutui
+menemään naimisiin hänen kanssaan, jottei hänen olisi pakko anastaa
+maatilaa häneltä, kuten hän sanoi."
+
+Dale hätkähti kauheasti kiroten.
+
+"Kas niin!" huudahti John. "Sanoisin samaa, ellen olisi uskovainen.
+Eivätkö tuon mulkosilmäisen meksikolaisen suunnitelmat voi
+raivostuttaakin jokaista kunnon ihmistä? Roy oli ainakin aivan
+suunniltaan, koska hän pitää äärettömästi neiti Helenistä ja Bosta.
+Ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa uhkasikin Roy sitten Beasleytä
+ja puhui hänelle asiat melko suoraan. Silloin juuri ampui Riggs Royta,
+ampui häntä Beasleyn takaa, Royn tietämättä. Ja tuo Riggs kehui
+olevansa oikea tappelupukari. Luultavasti saa hän vielä katua tuota
+laukausta."
+
+"Varmasti!" vastasi Dale nielaisten kovasti. "Ilmoita nyt, mitä Roy
+käski minulle sanomaan."
+
+"En muista kaikkea, mitä hän sanoi", vastasi John miettiväisesti. "Hän
+oli kumminkin hyvin kiihoittunut ja hyvin vakava, kun hän sanoi: 'Kerro
+Miltille, mitä on tapahtunut. Kerro hänelle, että Helen Rayner on
+suuremmassa vaarassa kuin viime syksynä. Sano hänelle, että olen nähnyt
+hänen katselevan vuorten yli Paratiisiin päin sydän silmissään. Kerro
+hänelle, että Helen on nyt kaikista enimmän hänen apunsa tarpeessa!"
+
+Dale vapisi kuin tuskasta. Hänen rinnassaan riehuivat intohimoiset ja
+peloittavan suloiset tunteet, mutta hän halusi kumminkin moittia Johnia
+ja Royta noista yksinkertaisista päätelmistä.
+
+"Roy on aivan hullu!" huudahti hän.
+
+"Milt, käyttäydyt todellakin hyvin kummallisesti. Roy on viisain
+tuntemani mies."
+
+"John, jos hän saisi minut uskomaan puheitaan, jotka sitten
+osoittautuisivat valheiksi, tappaisin hänet."
+
+"Valheiksiko! Luuletko Roy Beemannin haluavan valehdella?"
+
+"Mutta, John, ette ymmärrä luultavasti ollenkaan tilannetta. Nell
+Raynerkö ikävöisi ja tarvitsisi minua? Mahdotonta!"
+
+"Kuulehan nyt, rakastunut toverini, mikään ei voi olla niin totta!"
+huudahti John lämpimästi. "Rakkaus muodostaa elämän tutkimattoman
+helvetin, mutta tämä on sinulle vain iloksi. Voit uskoa Roy
+Beemanin puheihin naisista yhtä hyvin kuin luotat hänen taitoonsa
+etsiä kadonneita hevosia. Roy on ollut jo naimisissa kolmen tytön
+kanssa eikä hän luullakseni siihen vielä lopeta. Hän on vasta
+kahdeksankolmattavuotias ja hänellä on kaksi suurta tilaa. Kun hän
+sanoo nähneensä Nell Raynerin sydämen tämän sinua ikävöivissä silmissä,
+voit uskaltaa elämäsi, että se on totta. Hän ilmoitti sen juuri sen
+vuoksi, että kiiruhtaisit taistelemaan tytön puolesta."
+
+"Lähden mukaasi" kuiskasi Dale värisevin äänin istuutuessaan nuotion
+vieressä olevalle pölkylle. Hän tuijotti hajamielisesti ruohokossa
+oleviin kissankelloihin tunteitten myrskyjen myllertäessä hänen
+rinnassaan. Ne olivat kovia, hänen tahtonsa aiheuttamia puuskia. Näiden
+muutamien jatkuvan taistelun hetkien kuluessa vapautui Dalen mieli
+kokonaan tuosta synkkyydestä, joka oli kiusannut häntä talven kuluessa
+kuin painajainen ja kun hän nousi seisoalleen jälleen, tuntui maalla
+olevan pakottava ja sähköistävä vaikutus hänen jalkoihinsa. Jokin
+synkkä, katkera, surullinen ja kuolettava,tunne, joka oli ollut hänelle
+aina vieras, haihtui ikuisiksi ajoiksi. Tämä suurenmoinen hetki oli
+koittanut odottamatta hänelle. Hän ei uskonut Roy Beemanin vihjauksia
+Helenistä, mutta hän oli saavuttanut kuin taikavoimasta vanhan
+mielenrauhansa.
+
+Ratsastaen Dalen voimakkaimmilla hevosilla saapuivat nuo pari miestä
+solan lumirajalle puolenpäivän korvissa samana päivänä. Heillä oli vain
+kevyet kuormat mukanaan, kirves ja aseet. Tom, tuo kesy puuma, juoksi
+heidän jäljessään.
+
+Hanki, jonka aurinko oli nyt jo puoleksi sulattanut, ei kannattanut
+oikein hevosia, vaikka se kestikin miesten kulkea. He kävelivät
+taluttaen ratsujaan. Kulku ei ollut vaikeaa, ennenkuin lunta alkoi
+olla paksummalti, jolloin eteneminen muuttui hitaaksi. John ei
+ollut teltassaan voinut seurata tien suuntaa, minkä vuoksi Dale ei
+seurannutkaan hänen jälkiään. Puissa olevat vanhat merkit auttoivat
+Dalea pysymään melko hyvin tiellä, ja lopulta saapuivat he solan
+korkeimmalle kohdalle, jossa lumikerros oli paksuin. Täällä eivät
+hevoset voineet kulkea muutoin kuin askel askeleelta eteenpäin. Kun ne
+lopulta upposivat kylkiään myöten, oli niitä vedettävä, hoputettava
+ja autettava asettamalla paksuja kuusenoksia niiden kavioiden alle.
+He saivat työskennellä kovasti kolme tuntia päästäkseen tuon paksun,
+muutamia satoja metriä pitkän lumikerroksen poikki. Puuman oli hyvin
+helppo seurata, vaikka olikin ilmeistä, ettei se pitänyt sellaisesta
+kulusta.
+
+Kun he olivat jättäneet sen taakseen, lisäsivät hevoset vauhtiaan
+saapuen pian jyrkälle rinteelle, jossa niiden oli jarrutettava
+jaloillaan kaikin voimin ollakseen liukumatta ja kaatumatta. Rinteestä
+suoriuduttiin kumminkin hyvin nopeasti, ja sen juurelta alkoi sitten
+tiheä metsä, jossa paikoitellen oli paksulti lunta ja murtoja, joita
+oli vaikea kiertää. Miehet tekivät siellä oikean Herkuleksen työn
+päästen kumminkin vihdoin eräälle niitylle, josta lumi oli jo sulanut.
+Maanpinta oli kuitenkin siellä muutamin paikoin niin pehmeä ja
+liejuinen, että se oli vaikeammasti kuljettavaa kuin lumi, minkä vuoksi
+heidän oli oikaistava sen pään poikki vastakkaiselle puolelle ja sitten
+jatkettava matkaansa metsässä. Kun he saapuivat paljaalle ja kovalle
+maalle juuri ennen pimeää sinä iltana, tapahtui se juuri kreivin
+aikaan, sillä sekä hevoset että miehet olivat melkein kuolemaisillaan
+väsymyksestä.
+
+He leiriytyivät aukeaan metsään. Ilta pimeni ja miehet paneutuivat
+pitkäkseen havuvuoteilleen jalat tuleen päin. Tom makasi läheisyydessä
+ja hevoset seisoivat pää painuksissa siinä, missä satulat oli
+irroitettu. Mutta kun miehet heräsivät aamulla, huomasivat he hevosten
+syövän pitkää kuihtunutta heinää. John pudisti päätään katsoessaan
+niitä.
+
+"Sanoit meidän ennättävän Pineen vielä tänä iltana. Kuinka pitkälti
+sinne on tätä valitsemaasi tietä?"
+
+"Noin viisikymmentä peninkulmaa", vastasi Dale.
+
+"Nuo hevoset eivät siihen ainakaan kykene."
+
+"John, vaikka matka sinne olisi pitempikin, kulkisimme sen kumminkin
+tänään."
+
+He satuloivat ratsunsa ja lähtivät matkalle ennen auringonnousua
+jättäen lumen ja sumun taakseen. Tasaiset niityt ja metsät muuttuivat
+toinen toisensa jälkeen pitkiksi rinteiksi ja mäiksi tullen sitä
+aurinkoisemmiksi ja viheriäisemmiksi, kuta enemmän korkeus väheni.
+Oravia ja metsälintuja, kalkkunoita ja antilooppeja ja villimpääkin
+riistaa oli sitä enemmän kuta pitemmälle matka jatkui. Riistan
+paljouden vuoksi oli Dalen kumminkin hyvin vaikea hillitä Tomia. Hänen
+oli pakko pitää puumaa silmällä ja huudella sitä usein, jotta se
+pysyisi mukana.
+
+"Tom ei pidä pitkistä matkoista", sanoi Dale. "Mutta otan sen sittenkin
+mukaani, sillä siitä voi olla hyötyä tavalla tahi toisella."
+
+"Usuta se Beasleyn miesten kimppuun", vastasi John. "Muutamat ihmiset
+pelkäävät hirveästi puumia. En kumminkaan minä."
+
+"Enkä minä, vaikka puumat ovatkin minua joskus hirmuisesti
+säikähdyttäneet."
+
+Miehet keskustelivat vain vähän. Dale ratsasti edellä ja Tom juoksi
+äänettömästi hänen hevosensa rinnalla. John seurasi aivan kintereillä.
+He ohjasivat hevosensa niittyjen poikki, ajoivat hölkkää metsissä,
+nousivat hitaasti eteen sattuville harjanteille ja liukuivat sitten
+pehmeitä, märkiä ja neulasten peittämiä rinteitä alas. Siten he
+kulkivat kuudesta kahdeksaan peninkulmaan tunnissa. Hevoset kestivät
+hyvin tällaista tasaista vauhtia levähtämättä keskipäivälläkään.
+
+Dale tunsi mielensä hyvin kiihtyneeksi. Siitä huolimatta oli hänen
+huomiokykynsä kumminkin yhtä herkkä kuin ennenkin, omituisesti
+suloinen ja eloisa noiden kuolettavien kuukausien jälkeen, jolloin
+eivät aurinko, tuulet, pilvet, pihkan tuoksu eivätkä muutkaan luonnon
+omituisuudet voineet häntä liikuttaa. Hänen mielensä, sydämensä ja
+sielunsa tuntuivat juopuvan odotuksen viinistä, silmäin, korvain ja
+nenän ollessa herkemmät kuin milloinkaan ennen erottamaan metsien
+erikoisuuksia. Hän huomasi kaukana edellään mustan pilkun, joka
+muistutti palanutta kantoa, mutta hän tiesi sen karhuksi ennen sen
+katoamista metsään. Hän näki harmaita antilooppeja, susia ja arosusia,
+punaisia kettuja ja vanhain kalkkunakukkojen varuillaan olevia pieniä
+päitä, jotka juuri näkyivät ruohosta. Hän huomasi hirvien syviä jälkiä
+ja hitaasti taasen pystyyn nousevia kissankelloja siellä, missä joku
+varovaisesti liikkuva peto juuri oli kulkenut. Hän kuuli lintujen
+surullista viserrystä, metsojen sihinää, tuulen huminaa, männynkäpyjen
+pehmeää putoilemista, oravien kaukaista ja läheistä tirskumista,
+aivan läheisyydessä olevan kalkkunan kotkotusta ja kauempana olevan
+kilpailijan kirkunaa, oksien katkeilemista tiheikössä, virtaavan veden
+kohinaa, kotkan huutoja ja haukkojen kimeitä ääniä, ja alituisesti
+hevosten kavioiden pehmeätä, kumeata ja tahdikasta kapsetta.
+
+Tuoksutkin olivat noita kevään suloisia ja pistäviä, lämpimiä
+ja miellyttäviä. Puhtaan sulavan maan haju sekoittui mäntyjen
+voimakkaaseen ja läpitunkevaan, auringonpaisteessa mätänevien runkojen
+ja lumiveden muodostaman puron rannalla kasvavan tuoreen ruohon ja
+kukkien tuoksuihin.
+
+"Tunnen savun hajua", sanoi Dale nopeasti pysähdyttäen hevosensa ja
+kääntyen toverinsa puoleen saadakseen vahvistuksen luulolleen.
+
+John haistoi lämmintä ilmaa.
+
+"Olet enemmän intiaani kuin minä", vastasi hän pudistaen päätään.
+
+He jatkoivat matkaansa ja saapuivat nopeasti rämeisen kukkulan laelle.
+Pitkä viheriä rinne oli heidän edessään loppuen säännöttömään metsän ja
+metsikköjen laitaan. Nämä viimeksimainitut yhtyivät lopulta setrikköön,
+joka taasen vuorostaan jatkui erämaan tummanharmaihin täpliin, jotka
+kimallellen ja paljaina tummine juovineen häipyivät lopulta himmeään
+etäisyyteen.
+
+Pinen pieni kylä näytti piiloutuneen erääseen tuon suuren metsän
+mutkaan. Rakennukset olivat kuin pieniä valkoisia viheriän keskellä
+olevia täpliä.
+
+"Katsohan tuonne!" sanoi Dale viitaten.
+
+Muutamia peninkulmia oikealle oli rinteessä harmaa jyrkänne muodostaen
+penkereen, jolta kohosi ohut sininen savupatsas taivaalle hävitäkseen
+näkyvistä heti, kun se pääsi viheriää taustaa korkeammalle.
+
+"Tuollahan tuo sinun savusi nyt onkin", sanoi John miettiväisesti.
+"Ihmettelenpä, ketkä sinne ovat leiriytyneet. Siellä ei ole vettä
+lähellä eikä ruohoa, hevosille."
+
+"John, tuolle paikalle sytytetään tavallisesti merkkituliakin."
+
+"Ajattelin juuri samaa. Ratsastammeko sinne katsomaan?"
+
+"Ei, mutta pidän tuon kumminkin mielessäni. Jos Beasley on aloittanut
+konnantyönsä, on Snake Anson miehineen jossakin täällä läheisyydessä."
+
+"Roy sanoi juuri samaa. Auringonlaskuun on vielä noin kolme tuntia
+eivätkä hevoset näytä hyvinkään väsyneillä. Olen aivan ymmällä, sillä
+saavumme kun saavummekin Pineen vielä tänä iltana. Tom on kumminkin jo
+väsynyt ja laiskistunut."
+
+Suuri puuma makasi läähättäen ja katseli puoleksi ummessa olevilla
+silmillään Daleen.
+
+"Tom on vain laiska ja lihava. Se voi kulkea tällaista vauhtia vaikka
+viikon. Levätkäämme kumminkin puolituntia ja tarkastelkaamme tuota
+savua, ennenkuin lähdemme liikkeelle. Ennätämme kumminkin Pineen ennen
+auringonlaskua."
+
+Lähdettyään jälleen liikkeelle huomasi Dale rinteen puolivälissä leveän
+kengitettyjen hevosten polkeman uran, joka näytti jatkuvan loivaa mäkeä
+pitkin jyrkänteelle. Hän laskeutui satulasta tutkimaan sitä, ja kun
+John saapui paikalle, seurasi hän nopeasti Dalen esimerkkiä. Tehtyään
+huomionsa seisahtui Dale synkkänä hevosensa viereen odottamaan Johnia.
+
+"Millaisen johtopäätöksen olet tehnyt noista jäljistä?" kysyi
+viimeksimainittu.
+
+"Tästä on kulkenut eilen muutamia hevosia, niistä yksi poni. Tuo tuore
+jälki on taasen jonkun tästä tänään kulkeneen hevosen."
+
+"No niin, Milt, metsästäjäksi olet melko taitava jälkien selittäjä",
+huomautti John. "Kuinka monta hevosta luulet kulkeneen tästä eilen?"
+
+"En saanut sitä oikein selville. Niitä on ollut kumminkin useampia,
+ehkä neljä tahi viisi."
+
+"Kuusi hevosta ja varsa tahi pieni mustangi, kaikki kengittämättömiä,
+jos sanotaan aivan tarkasti. Onkohan niillä jotakin tekemistä meidän
+asioissamme?"
+
+"En tiedä enkä ajattelisikaan mitään tavatonta, ellen olisi huomannut
+tuota penkereeltä kohoavaa savua ja noita tuoreita tämänpäiväisiä
+jälkiä. Ne tuntuvat minusta epäilyttäviltä."
+
+"Toivoisin, että Roy olisi täällä", vastasi John raapien päätään.
+"Milt, luulen, että jos hän olisi täällä, hän seuraisi noita jälkiä."
+
+"Ehkä, mutta meillä ei ole aikaa. Voimme kumminkin seurata niitä
+taaksepäin, jos ne ovat yhtä selvästi näkyvissä kuin täälläkin. Emme
+menetä siiloin aikaakaan turhaan."
+
+Tuo leveä ura jatkui suoraan Pineä kohti setrimetsän laitaan, jossa
+muutamien kallioiden välissä oli selviä merkkejä, että miehiä
+oli asustanut siellä päiväkausia. Leveä ura loppui siihen, mutta
+pohjoisesta päin yhtyi siihen tuo tuore tänään tehty yksinäinen jälki,
+ja idästä, suunnilleen Pinestä päin, tulivat parin hevosen jäljet,
+jotka olivat vuorokauden vanhoja. Ne olivat sekä suurten että pienten
+kavioiden tekemät. Nähtävästi kiinnittivät ne enemmän Johnin kuin Dalen
+mieltä, koska Dalen oli pakko odottaa toveriaan.
+
+"Milt, nuo pienet jäljet eivät olekaan minkään varsan", sanoi John.
+
+"Miksi eivät, ja onko se nyt niin tärkeää, vaikka ne eivät olisikaan?"
+kysyi Dale.
+
+"Varsat aina peräytyvät ja juoksentelevat sinne tänne. Nämä pienet
+jäljet sitävastoin pysyttelevät aivan näiden suurien kintereillä. Ja,
+jukoliste, ne ovat talutettavan mustangin tekemiä."
+
+Johnin harmaat silmät leimusivat niin, että hän muistutti suuresti
+veljeään Royta. Vastaukseksi kannusti Dale hevostaan ja kutsui tiukasti
+hidastelevaa puumaa. Kun he kääntyivät leveälle kukkien reunustamalle
+tielle, joka oli ainoa Pinen läpi vievä katu, alkoi aurinko juuri
+laskea punaisena ja kullanvärisenä vuorien taakse. Hevoset olivat jo
+niin väsyneet, etteivät ne jaksaneet muuta kuin kävellä. Kun kylän
+asukkaat näkivät Dalen ja Beemanin ja tuon heidän kintereillään
+juoksevan suuren kissan, huusivat he kiihtyneinä toisilleen. Turnerin
+kapakan edustalle oli kokoutunut suuri joukko miehiä, jotka katsoivat
+tarkkaavaisesti kadulle ja näyttivät sitten hyvin kiihtyneiltä. Dale
+ja hänen toverinsa laskeutuivat satulasta Cassin lesken asunnon
+edustalla. Mennessään kapeaa polkua taloon huudahti Dale ja rouva Cass
+tuli silloin portaille. Hän oli kalpea ja vapisi, mutta näytti muuten
+tyyneltä. Kun John Beeman näki hänet, huoahti hän syvään.
+
+"Mitä tänne --" aloitti hän, mutta keskeytti.
+
+"Kuinka Roy jaksaa?" kysyi Dale.
+
+"Jumala tietää, miten iloinen olen nähdessäni teidät, pojat! Milt, olet
+laihtunut ja muuttunut kummallisen näköiseksi. Roy on hieman huonompi.
+Hän säikähti tänään ja se huononsi hänen tilaansa. Hänellä on kuumetta
+ja hän hourailee nyt. On hyödytöntä, että tuhlaatte aikaa menemällä
+häntä katsomaan. Uskokaa sanojani, ettei hänen tilansa ole vaarallinen.
+Mutta on olemassa muita, jotka -- Herra siunatkoon, Milt Dale, sinä
+toit siis kumminkin tuon puuman mukanasi tänne! Älä anna sen tulla
+lähelleni!"
+
+"Tom ei tee teille mitään pahaa, täti", sanoi Dale, kun puuma
+tallusteli taloon polkua pitkin. "Olitte juuri kertomaisillanne
+joistakin muista. Onko neiti Helen turvassa? Kiiruhtakaa nyt!"
+
+"Ratsastakaa heti hänen luokseen älkääkä tuhlatko enää aikaa hukkaan
+täällä."
+
+Dale oli nopeasti satulassa ja samoin Johnkin, mutta hevosia oli
+kovasti kannustettava, ennenkuin ne viitsivät hölkätäkään. Kulku oli
+nyt niin hidasta, ettei Tomkaan jäänyt jälkeen.
+
+Matka Auchinclossin taloon tuntui Dalesta loppumattomalta. Kylän
+asukkaat tulivat kadulle katselemaan hänen kulkuaan. Vaikka hän
+osasikin hyvin hillitä tunteensa, ei hän kumminkaan voinut tukahduttaa
+täydellisesti kiihtyvää iloaan ja aavistusta jostakin peloittavasta
+onnettomuudesta. Mutta välipä sillä, millaiset asiat olivat häntä
+odottamassa, millaiset kohtalokkaat tapaukset seuraisivatkaan näitä
+kuvaamattomia olosuhteita, nykyisyyden ihmeellinen ja ihana tosiasia
+oli kumminkin, että hän hetken kuluttua saisi nähdä Helen Raynerin.
+
+Pihalla oli satuloituja hevosia, mutta ei ratsastajia. Muudan
+meksikolainen poika istui kuistin penkillä juuri samalla paikalla,
+missä Dale muisti puhutelleensa Al Auchinclossia. Suuren arkihuoneen
+ovi oli avoinna. Dale tunsi epämääräisesti, miten kukat tuoksuivat,
+mehiläiset surisivat ja hevosten kaviot kopisivat. Hänen silmänsä
+sumenivat niin, että maa, kun hän laskeutui satulasta, näytti olevan
+hyvin kaukana hänen allaan. Hän nousi portaita kuistiin, jolloin
+hänen silmänsä nopeasti kirkastuivat, mutta kurkussa tuntuva kuristus
+muutti hänen pojalle sanomansa sanat epäselviksi. Mutta poika näytti
+ymmärtäneen ne kumminkin, koska hän juoksi nurkan taakse piiloon. Dale
+koputti ovenpieleen kovasti ja astui kynnyksen yli.
+
+John uskollisena tavoilleen jäi kumminkin pihalle ja rupesi näistä
+jännittävistä hetkistä huolimatta hoitamaan väsyneitä hevosia. Kun hän
+irroitti satuloita, sanoi hän: "Hevoset näyttävät pysyvän lihavina
+ja voimissaan, kun ne saavat viettää talven tuolla ylätasangolla.
+Painetaanpa se mieleen."
+
+Sitten kuuli Dale ääniä toisesta huoneesta, askelia ja oven narinaa.
+Se aukeni. Näkyviin ilmestyi muudan valkoisiin pukeutunut nainen. Hän
+tunsi Helenin. Mutta tuon ruskettuneen ja tummasilmäisen kaunottaren
+asemesta, joka oli niin lähtemättömästi painunut hänen muistiinsa, näki
+hän edessään valkoiset ja kauniit, tuskan vääristämät ja raatelemat
+kasvot ja silmät, joiden katse liikutti hänen sydäntään. Hän ei voinut
+sanoa sanaakaan.
+
+"Ah, ystäväni, olette siis saapunut!" kuiskasi Helen.
+
+Dale ojensi hänelle vapisevan kätensä, mutta Helen ei näyttänyt
+sitä huomaavankaan. Hän nosti kätensä. Dalen olkapäille kuin
+tunnustellakseen, oliko hän todellakin siinä, ja kietoi ne sitten hänen
+kaulaansa.
+
+"Jumalalle kiitos! Tiesin teidän tulevan", sanoi hän painaen päänsä
+Dalen rintaa vasten.
+
+Dale ymmärsi sen tapahtuneen, jota hän oli epäillytkin. Helenin
+sisar oli ryöstetty. Vaikka hänen terävä järkensä ymmärsikin Helenin
+järkytetyn mielentilan, joka oli syynä tähän ihmeelliseen ja
+ihanaan tervehdykseen, ei hän antanut syleilylle omasta puolestaan
+minkäänlaista toista merkitystä. Hän seisoi vain siinä ihastuneena ja
+vapisten kuin salaman iskemä puu koettaen painaa mieleensä kaikkien
+terävien aistiensa avulla, että hän voisi muistaa sen ikuisesti, kuinka
+Helen oli kietonut käsivartensa hänen kaulaansa ja nojannut päänsä
+hänen riemusta sykkivää sydäntään vasten niin, että hän tunsi häneen
+kiinni painautuneen ruumiin vapisemisen.
+
+"Bostako on kysymys?" sanoi Dale värisevin äänin.
+
+"Hän meni ratsastamaan eilen tulematta lainkaan takaisin!" vastasi
+Helen änkyttäen.
+
+"Olen nähnyt hänen jälkensä. Hänet on viety metsiin. Löydän hänet kyllä
+ja tuon hänet takaisin", vastasi Dale nopeasti.
+
+Helen näytti säpsähtäen käsittävän hänen tarkoituksensa. Hän kohotti
+vapisten kasvonsa, nojautui taaksepäin hieman ja katsoi häntä silmiin.
+
+"Luuletteko voivanne löytää hänet ja tuoda hänet takaisin?"
+
+Dale oli huomaavinaan, että Helen sanoessaan tuon näki miten hän
+seisoi. Hän tunsi Helenin vapisevan, kun hän laski käsivartensa
+alas ja peräytyi, samalla kun hänen kasvojensa kalpea väri muuttui
+ruusunpunaiseksi. Hän oli kumminkin urhoollinen hämmennyksestään
+huolimatta. Hän ei luonut silmiään hetkeksikään maahan, vaikka ne
+muuttuivatkin nopeasti, tummenivat häpeästä, hämmästyksestä ja
+tunteista, joita ei Dale ymmärtänyt.
+
+"Olen melkein pyörällä päästäni", änkytti hän.
+
+"Ihmekö tuo! Huomasin sen. Mutta nyt on teidän ajateltava selvästi,
+sillä en voi hukata hetkeäkään."
+
+Hän talutti Helenin ovelle.
+
+"John, Bo on ryöstetty!" huusi hän. "Eilen. Lähetä tuo poika hakemaan
+minulle pussillinen lihaa ja leipää. Juokse sitten itse aitaukseen ja
+tuo minulle sieltä levännyt hevonen. Ota Ranger, jos vain voit sen
+löytää. Ja kiiruhda!"
+
+Lausumatta sanaakaan hyppäsi John kahareisin toisen hevosen selkään,
+josta hän juuri oli irroittanut satulan, ja kannusti sen laukkaan pihan
+poikki.
+
+Silloin huomasi suuri puuma Helenin portailta, jossa se makasi, ja tuli
+hänen luokseen.
+
+"Ah, Tomko siinä on!" huudahti Helen. Kun puuma painautui hänen
+polviaan vasten, taputti Helen sitä vapisevin käsin. "Sinä kaunis suuri
+lemmikkini! Ah, miten hyvin sinut muistankaan! Bo olisi tullut aivan --"
+
+"Missä Carmichael on?" keskeytti Dale. "Onko hän mennyt hakemaan Bota?"
+
+"On. Carmichael se ensin häntä kaipasikin. Hän ratsasti seudun ristiin
+rastiin jo eilen. Kun hän sitten illalla palasi, oli hän aivan
+raivoissaan. En ole nähnyt häntä tänään. Hän käski kaikkien muiden
+miesten, paitsi Halin ja Joen, pysytellä kotosalla."
+
+"Hyvä. Johnin on jäätävä tänne myöskin", selitti Dale. "On kumminkin
+omituista, ettei Carmichael löytänyt tytön jälkiä, sillä Bo on
+ratsastanut ponilla."
+
+"Bo ratsasti Samilla. Hevonen on pieni, mutta nopea ja voimakas
+mustangi."
+
+"Kuljin Carmichaelin jälkien yli. Miten hän on voinut eksyä mustangin
+jäljiltä?"
+
+"Ei hän eksynytkään. Hän löysi ne ja seurasi niitä kauas pohjoiseen,
+jonne hän oli kieltänyt Bota menemästä. Ymmärrätte kai, että he
+rakastavat toisiaan? He ovat kumminkin riidelleet, eikä kumpikaan halua
+tunnustaa olleensa väärässä. Bo ei totellut häntä. Carmichael sanoi
+maan tuolla pohjoisessa olevan hyvin vaikeasti kuljettavaa. Hän ei
+voinut seurata mustangin jälkiä kauemmaksi."
+
+"Oliko hän huomannut siellä muita jälkiä?"
+
+"Ei."
+
+"Neiti Helen, löysin ne kaakkoon päin Pinestä vuoren rinteeltä. Kun
+kuljimme niiden poikki, oli seitsemän muuta hevosta seurannut niitä.
+Alempaa löysimme hylätyn leirin, jossa miehet olivat odottaneet. Ja Bon
+poni, jota muudan suurella hevosella ratsastava mies on taluttanut, on
+tullut tuohon leiriin idästä, ehkä hieman koillisesta päin. Silloin on
+asia selvä."
+
+"Riggs on saanut hänet kiinni ja vienyt hänet mukanaan!" huudahti Helen
+kiihkeästi. "Voi tuota roistoa, minkä teki! Hänellä oli miehiä siellä
+odottamassa. Tämä on Beasleyn työtä. He ovat olleet vahtimassa minua!"
+
+"Ellei asia olekaan niinkuin luulette, olette kumminkin hyvin lähellä
+oikeata ratkaisua. Bo on nyt pahemmassa kuin pulassa. Teidän on saatava
+se itsellenne selväksi ja koetettava suhtautua siihen tyynesti pelosta
+huolimatta."
+
+"Ystäväni, lupaattehan suojella häntä?"
+
+"Tuon hänet takaisin joko kuolleena tahi elävänä."
+
+"Kuolleenako! Ah, Jumalani!" huudahti Helen sulkien silmänsä hetkeksi
+ja avaten ne sitten leimuavina. "Mutta Bo ei ole kuollut. Tiedän ja
+tunnen sen. Eikä hän kuolekaan niin helposti. Hän on kuin pieni villi
+eikä hän pelkää. Hän taistelee kyllä kuin naarastiikeri elämänsä
+puolesta. Muistatte kai, miten voimakas hän on? Elleivät he tapa häntä
+muitta mutkitta, on hän elävä kauan vaikeissakin olosuhteissa. Pyydän
+siis teitä, ystäväni, ettette menettäisi hetkeäkään ettekä milloinkaan
+hellittäisi."
+
+Dale vapisi Helenin puristaessa hänen käsiään. Irroitettuaan ne meni
+hän portaille. Juuri silloin ilmestyi John näkyviin Rangerin selässä.
+Hän lasketti tulemaan täyttä vauhtia.
+
+"Nel, en tule milloinkaan takaisin hänettä", sanoi Dale. "Voitte
+toivoa, mutta teidän on silti valmistauduttava pahempaankin. Sellainen
+on kyllä kovaa, mutta muutakaan neuvoa en voi antaa. Tällaiset kirotut
+työt ovat hyvin tavallisia täällä Lännessä."
+
+"Otaksukaamme, että Beasley tulee tänne, niin miten silloin käy?" kysyi
+Helen ojentaen jälleen kätensä Dalea kohti.
+
+"Jos hän tulee, niin kieltäytykää lähtemästä", vastasi Dale. "Älkää
+kumminkaan salliko hänen eikä hänen meksikolaistensa koskea teihin
+likaisilla kourillaan. Jos he uhkaavat käyttää väkivaltaa, ottakaa
+hieman vaatteita ja arvoesineenne mukaanne ja menkää Cassin lesken luo.
+Odottakaa sitten siellä, kunnes palaan."
+
+"Kunnes te palaatte!" änkytti Helen kalveten hitaasti jälleen. Hänen
+tummat silmänsä suurenivat. "Milt, olette samanlainen kuin Las
+Vegaskin. Aiotte tappaa Beasleyn."
+
+Dale kuuli oman kylmän ja omituisen naurunsa kaikuvan korvissaan. Julma
+ja kuolettava viha Beasleytä kohtaan kilpaili hänen tyttöä kohtaan
+tuntemansa hellyyden ja säälin kanssa. Oli todellakin järkyttävää
+katsella, miten Helen nojautui ovenpieleen, kun hänen pakosta täytyi
+poistua hänen luotaan. Dale läksi nopeasti portailta. Tom seurasi
+häntä. Musta hevonen hirnui tuntiessaan Dalen ja korskui nähdessään
+puuman. Juuri silloin palasi meksikolainen poika tuoden pussin. Dale
+sitoi senkin muiden vähien tavarain joukkoon satulan taakse.
+
+"John, sinun on oltava täällä neiti Helenin luona", sanoi Dale. "Ja
+jos Carmichael palaa, on sinun pidätettävä hänetkin tänne. Nähdessäsi
+jonkun ratsastavan Pineen tänä iltana sieltäpäin, josta tulimme, on
+sinun tehtävä velvollisuutesi."
+
+"Kyllä, Milt", vastasi John.
+
+Dale hyppäsi satulaan ja kääntyi sanoakseen jäähyväiset Helenille.
+Mutta iloiset sanat jähmettyivät hänen huulilleen, kun hän näki Helenin
+seisovan kalpeana ja murtuneena kädet rinnoilla. Dale ei voinut katsoa
+häneen enää toista kertaa.
+
+"Tule tänne, Tom", kutsui hän puumaa. "Seuraamalla näitä jälkiä voit
+maksaa kaikki vaivani."
+
+"Ah, ystäväni!" kuuli hän Helenin surullisen äänen kantautuvan
+jyskyttäviin korviinsa. "Jumala auttakoon teitä suojelemaan häntä! Minä
+--"
+
+Silloin Ranger läksi eikä Dale kuullut enempää. Hän ei voinut katsoa
+taakseenkaan, sillä hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä ja hänen
+rintaansa poltti. Hän tukahdutti kumminkin mielenliikutuksensa
+voimakkaalla ponnistuksella ja kohdisti olentonsa koko henkisen voiman
+alkaviin julman työnsä velvollisuuksiin.
+
+Hän ei ratsastanut kylän läpi, vaan oikaisi pohjoiseen ja kiersi sieltä
+sitten etelään. Saavuttuaan entisille jäljilleen seurasi hän niitä
+suoraan nyt illan hämärässä pimenevää rinnettä kohti. Suuri puuma
+tuntui olevan halukkaampi seuraamaan näitä jälkiä takaisin kuin se oli
+ollut äsken kylään tullessa. Ranger oli hyvissä voimissa ja halusi
+rientää, mutta Dale pidätteli sitä.
+
+Vuorilta puhaltava kylmä tuuli ennusti yön tuloa. Kirkastuvien
+tähtien valossa näki Dale, mistä jyrkänne häämötti jylhänä. Se oli
+vielä peninkulmain päässä. Se järkytti häntä vetäen häntä omituisesti
+puoleensa. Yö ja ehkä vielä päiväkin erotti hänet tuosta joukosta,
+joka piti Bo Rayneria vankinaan. Dalella ei ollut vielä minkäänlaisia
+suunnitelmia. Häntä kannusti vain yhtä suuri vaikute kuin hänen Helen
+Rayneria kohtaan tuntemansa rakkaus.
+
+Beasleyn paha henki oli suunnitellut tämän ryöstön. Riggs oli
+vain väline, jonkunlainen pelkuri heitukka, jonka oli toteltava
+voimakkaampaa tahtoa. Snake Anson miehineen oli ollut odottamassa
+tuolla setrikössä ja he olivat juuri polkeneet tuon vuorille johtavan
+jäljen. Beasley oli ollut heidän mukanaan tänä päivänä. Tämä kaikki oli
+Dalelle yhtä selvää kuin jos hän olisi nähnyt nuo miehet.
+
+Mutta tytön nopea etsiminen kannusti hänen henkiset voimansa suurimpaan
+toimeliaisuuteen. Ratsastaessaan eteenpäin ja tuijottaessaan tarkasti
+yöhön samalla kun hän kuunteli jännitetyin korvin juolahti hänen
+mieleensä montakin taistelusuunnitelmaa. Mutta hän ei hyväksynyt
+niistä ainoatakaan. Ja jokaisen uuden ajatuksen syntyessä hänen
+mieleensä katsoi hän voimakkaaseen puumaan, joka notkeasti juoksi
+hevosen rinnalla. Kun hänelle oli selvinnyt, että hänen oli lähdettävä
+auttamaan Heleniä, oli hänen mielessään pyörinyt lemmikkinsä
+mahdollinen hyöty siinä asiassa. Tom osasi ihmeellisen tarkasti
+vainuta eläimiä, mutta ihmisten jäljille ei sitä vielä milloinkaan
+oltu usutettu. Dale uskoi kumminkin voivansa saada sen ajamaan takaa
+vaikka mitä, vaikka hän ei ollut sitä vielä koettanut. Dalelle oli
+lisäksi aivan selvä eräs asia, että muutamat miehet, vieläpä hyvin
+urhoollisetkin, pelkäävät suunnattomasti puumia.
+
+Kaukana rinteellä muutamassa syvänteessä, jossa oli vettä ja hieman
+ruohoa Rangerille, hyppäsi Dale satulasta, sitoi Rangerin kiinni ja
+valmistautui viettämään siinä yönsä. Hän säästi eväitään antaen Tomille
+enemmän kuin itselleen. Tom kiertyi niin lähelle Dalea kuin suinkin ja
+rupesi nukkumaan.
+
+Mutta Dale valvoi kauan.
+
+Yö oli rauhallinen lukuunottamatta tuulta, joka humisi suojaisella
+rinteellä kasvavissa puissa. Dale imi toivoa tähdistä. Hänestä tuntui
+kuin hän ei olisi luvannut itselleen eikä Helenillekään, että hän
+suojelisi Bota ja Helenin omaisuutta. Hän näytti päättäneen sen
+tietämättään, kiinnittämättä siihen ollenkaan ajatuksiaan. Tuntui
+omituiselta, ettei tuo varmuus ollut ollenkaan epämääräinen, vaikka se
+ei sopinutkaan hänen suunnitelmiinsa. Sen pohjalla, jollakin tavoin
+nimetönnä käsittämättömine voimineen, kohisivat hänen ihmeelliset
+tietonsa metsistä, teistä, hajuista, öistä, sellaisten miesten
+luonteesta, jotka uskaltavat nukkua pimeässä, eristetyistä metsistä ja
+tuon suuren puuman luonteesta, jonka jokainen teko oli Dalen tahdosta
+riippuvainen.
+
+Häntä alkoi nukuttaa ja vähitellen tyyntyivät hänen aivonsa. Viimeinen
+tietoinen merkitsevä ajatus oli, että hän herättyään on täydentävä
+tämän toivottoman yrityksen.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Snake Ansonin miehistä oli nuorella Burtilla terävimmät silmät,
+jonka vuoksi hän sai toimia tähystäjänä heidän oleskellessaan tuolla
+korkealla pengermällä. Hänen oli käsketty vahtia tarkasti alempana
+olevia aukeita rinteitä ja ilmoittaa heti, jos joku hevonen sattuisi
+ilmestymään näkyviin.
+
+Setrinuotiosta, johon oli heitetty viheriöitä tuoreita oksia, kohosi
+korkea ja ohut savupatsas taivaalle. Tätä merkkitulta oli poltettu
+auringonnoususta alkaen.
+
+Viimeöinen leiri oli sijainnut setrikössä pengermän takalaidassa.
+Mutta nähtävästi ei Anson halunnut jäädä sinne pitkäksi ajaksi, koska
+hän aamiaisen jälkeen oli käskenyt satuloida ja kuormittaa hevoset.
+Ne olivat kärsimättömät ja levottomat, pureskelivat kuolaimiaan ja
+huiskivat kärpäsiä. Jo melko korkealle kohonnut aurinko paistoi
+kuumasti eikä tuulen henkäyskään sopinut puhaltamaan tuohon suojaiseen
+kolkkaan.
+
+Shady Jones oli ratsastanut jo varhain täyttämään vesisäiliöitä eikä
+ollut vielä palannut. Anson, joka oli nyt laihempi, liukkaampi ja
+käärmemäisempi kuin milloinkaan ennen, sekoitteli juuri likaisia
+ja rikkinäisiä kortteja. Hänen vastapelaajanaan oli tuo lihava
+mustaihoinen Moze. Rahan puutteessa käyttivät pelaajat merkkeinä
+setrinkäpyjä, joista jokainen vastasi piipullista tupakkaa. Jim Wilson
+oli heittäytynyt muutaman setrin juurelle; hänen parroittuneet kasvonsa
+olivat likaisenharmaat, vaaleat silmät hehkuivat pahaenteisesti ja
+suu oli yrmeästi kiinni. Aina hetken kuluttua katsoi hän Riggsiin,
+ja näytti siltä kuin tuollainen silmäys olisi ollut tarpeeksi.
+Riggs käveli edestakaisin aukiossa avopäin ja takitta. Hänen mustat
+samettihousunsa ja kirjailtu liivinsä olivat tomuiset ja repaleiset.
+Suuri revolveri hyppeli omituisesti tupessaan, joka heilui hänen
+kupeellaan. Riggs näytti levottomalta. Hänen kasvonsa olivat aivan
+hikiset, vaikka ne eivät ollenkaan punoittaneet. Hän ei näyttänyt
+välittävän auringosta eikä kärpäsistä. Hänen silmänsä tuijottivat
+tummina ja hurjasti vilkuillen sinne tänne. Mutta useimmin kohdisti
+hän kumminkin katseensa vangittuun tyttöön, joka istui setrin juurella
+muutamien metrien päässä miehistä.
+
+Bo Raynerin pienet jalat oli sidottu suopungilla, jonka toinen pää
+jatkui maata pitkin jonnekin. Hänen kätensä olivat vapaat ja hänen
+ratsastuspukunsa oli tomuinen ja epäjärjestyksessä. Pienet kasvot
+olivat kalpeat ja silmät leimusivat uhmaavasti.
+
+"Harve Riggs, en haluaisi nyt olla tomuisissa kengissänne
+miljoonastakaan dollarista", sanoi hän ivallisesti.
+
+Mutta Riggs ei ollut kuulevinaankaan.
+
+"Revolveri on vyöllänne aivan nurinkurisesti. Mitä te sillä oikeastaan
+teettekään?" jatkoi Bo ärsyttävästi.
+
+Snake Anson nauroi käheästi ja Mozen mustat kasvot vääntyivät irviin.
+Jim Wilson näytti nauttivan tytön sanoista. Hän taivutti luisevan
+päänsä ärtyisästi ja vakavasti kuin kuunnellakseen.
+
+"Parasta on, että lopetatte", sanoi Riggs synkästi.
+
+"Enkä lopeta!" selitti Bo.
+
+"Mutta jos minä annan teille selkään", uhkasi Riggs.
+
+"Minulleko selkään? Koetapas, sinä likainen, raukkamainen ja
+kerskaileva roikale!" huudahti Bo tulisesti. "Haluaisinpa nähdä sinun
+koettavan. Repisin silloin tuon pitkän mustan tukkasi juurineen
+päästäsi."
+
+Riggs lähestyi Bota kädet nyrkissä kuin kuristaakseen hänet vihoissaan.
+Mutta tyttö kumartui eteenpäin punastunein kasvoin ja leimuavin silmin.
+
+"Sinä kirottu pieni kissa!" mumisi Riggs käheästi. "Annan sinulle
+selkään, ellet tuki suutasi."
+
+"Tule vain tänne. Luuletko uskaltavasi minuun koskea? Harve Riggs,
+en pelkää sinua ollenkaan. Etkö ymmärrä sitä? Olet valehtelija,
+kerskailija ja inhoittava kuin käärme! Et kelpaa edes sitomaan näiden
+lainsuojattomien kengännauhojakaan."
+
+Riggs astui pari pitkää askelta ja kumartui Bon yli purren hampaitaan.
+Hän löi Bota kovasti poskelle.
+
+Lyönnin vaikutuksesta heilahti Bon pää taaksepäin, mutta hän ei
+huudahtanutkaan.
+
+"Aiotko pitää suusi kiinni?" tiuskaisi Riggs peräytyessään veren
+värjätessä hänen kasvonsa tummanpunaisiksi.
+
+"Nauran sinulle ja uhkauksillesi", vastasi Bo tyynesti ja harkitusti
+vihoissaan. "Olet sitonut minut ja lyönyt minua. Hae nyt nuija -- pysy
+siellä kauempana minusta -- ja lyö minua vieläkin. Voi, jos tietäisin
+sinulle sopivia nimityksiä, saisit ne nyt kuulla!"
+
+Snake Anson oli lopettanut pelinsä ja katseli nyt kuunnellen puoleksi
+tyytymätön, puoleksi huvitettu ilme käärmemäisissä kasvoissaan. Jim
+Wilson nousi hitaasti seisoalleen. Jos joku olisi kiinnittänyt nyt
+huomionsa häneen, olisi hän nähnyt, että tuo kohtaus oli omituisesti
+lumonnut Wilsonin, vaikka tämä vielä olikin omissa ajatuksissaan. Hän
+aukaisi kumminkin nopeasti puseronsa niskanauhan.
+
+Riggs heristi nyrkkiään vielä vihaisemmasti tytölle. Mutta tämä yltyi
+vain.
+
+"Sinä koira!" sähisi Bo. "Ah, kunpa minulla vain olisi revolveri!"
+
+Vaikka hänen kasvonsa olivatkin aivan kalpeat ja vaikka hänen silmänsä
+leimusivatkin vihaisesti, muuttuivat ne nyt kumminkin niin surullisen
+kauniiksi, että Anson sotkeutui asiaan.
+
+"Kuulehan, Riggs, et saa lyödä tyttöä", varoitti hän. "Sellainen
+pahentaa vain asiaa. Anna hänen olla rauhassa."
+
+"Mutta hänen on tukittava suunsa", vastasi Riggs.
+
+"Miten maailmassa voit saada sen aikaan? Ehkä hän rauhoittuu, kun
+poistut hänen näkyvistään. Kuinka tyttö muuten voi?"
+
+Anson siveli riippuvia viiksiään katsellessaan Bota.
+
+"Voitteko sanoa, olenko ärsyttänyt teitä ja miehiänne vielä?" kysyi Bo.
+
+"Ette luullakseni", vastasi Anson.
+
+"Ette ole kuuleva minun sitä tekevänkään, ellette kohtele minua
+huonosti", sanoi Bo. "En ymmärrä, mitä teillä on tuon Riggsin kanssa
+tekemistä. Hän sai minut kiinni, sitoi minut ja haalasi minut
+leiriinne. Luullakseni odotatte nyt Beasleytä."
+
+"Tyttö, olet oikeassa", sanoi Anson.
+
+"Tiedättekö ollenkaan, että olette saaneet aivan väärän tytön käsiinne?"
+
+"Miten niin? Olette varmasti Nell Rayner, joka on perinyt vanhan
+Auchinclossin koko omaisuuden."
+
+"Enkä ole. Olen Bo Rayner. Nell on sisareni. Hän omistaa maatilan.
+Beasley haluaa hänet."
+
+Anson kirosi karkeasti. Tuuheiden ja sotkuisten kulmakarvojen alta
+tuijottivat hänen silmänsä uhkaavasti Riggsiin.
+
+"Kuulehan, onko tuon tytön puheessa perää?"
+
+"On. Hän on Nell Raynerin sisar", vastasi Riggs äreästi.
+
+"Saamari! Miksi hiidessä kuljetit hänet leiriini ja sitten tänne, josta
+olemme antaneet merkkejä Beasleylle? Hän ei halua tätä tyttöä, vaan
+hänet, joka omistaa maatilan. Luulitko tätä häneksi, kuten silloinkin,
+kun olimme kanssasi viimeksi?"
+
+"Taisin luulla", vastasi Riggs synkästi.
+
+"Mutta kai sinä huomasit erehdyksesi ennen tuloasi leiriin?"
+
+Riggs pudisti päätään. Hän oli kalpeampi nyt ja hikoili kovasti. Kostea
+tukka oli liimautunut hänen otsaansa kiinni. Hän käyttäytyi nyt kuin
+mies, joka huomasi nopeasti joutuneensa tukalaan asemaan.
+
+"Hän valehtelee!" huudahti Bo halveksivasti. "Hän on kotoisin sieltä
+mistä minäkin ja on tuntenut minut ja Nellin vuosikausia."
+
+Snake Anson kääntyi katsomaan Wilsoniin.
+
+"Jim, kuulitko, millaiseen omituiseen pulaan tuo mies on meidät
+saattanut? Tyttö tuntuikin minusta liian nuorelta. Muistat kai Beasleyn
+sanat, että Nell Rayner on kaunis nainen?"
+
+"Kuulehan, veikkoseni, ellei tuo tyttö ole kaunis, eivät silmäni kelpaa
+enää mihinkään", sanoi Wilson.
+
+"Joutavia! Te texasilaiset olette aina niin ritarillisia naisille, että
+minua naurattaa", sanoi Anson hieman ivallisesti. "Mutta se ei ilmaise
+minulle ajatuksiasi."
+
+"En aio sanoa sinulle vielä, mitä ajattelen. Tiedän kumminkin, ettei
+tuo tyttö ole Nell Rayner. Olen nimittäin nähnyt hänet."
+
+Anson tarkasteli apulaistaan hetkisen ja istuutui sitten muutamalle
+kivelle, kaivoi tupakkamassin taskustaan ja alkoi hitaasti pyörittää
+savuketta. Hän pisti sen sitten ohuitten huuliensa väliin ja unhotti
+selvästi sytyttää sen. Hän katseli hetkisen keltaista maata ja muutamia
+kuihtuneita salviapensaita. Riggs alkoi jälleen kävellä edestakaisin,
+Wilson nojautui setriin kuten ennenkin ja Bo tointui vähitellen
+vihanpuuskastaan.
+
+"Kuulkaahan, tyttöseni", sanoi Anson Bolle, "jos Riggs todellakin
+tiesi, ettette ole Nell, mutta otti kumminkin teidät mukaansa, niin
+miksi hän teki niin?"
+
+"Hän ajoi minua takaa ja sai minut kiinni. Sitten hän huomasi jonkun
+kintereillämme ja kiiruhti leiriinne. Hän pelkäsi, tuo raukka."
+
+Riggs kuuli hänen vastauksensa ja katsoi häneen vihaisesti.
+
+"Anson, toin hänet tänne senvuoksi, että tiedän Nell Raynerin antavan
+vaikka kuinka paljon saadakseen hänet takaisin", sanoi hän kovasti.
+
+Anson näytti punnitsevan tätä näennäisesti vilpitöntä selitystä.
+
+"Uskotteko hänen puheitaan?" kysyi Bo töykeästi. "Hän valehtelee aina
+ja pettää vielä Beasleyn ja teidät muutkin."
+
+Riggs heristi hänelle vapisevaa nyrkkiään. "Tuki suusi tahi muuten
+muuttuu olosi huonommaksi!"
+
+"Riggs, tuki itse suusi!" sanoi Anson nousten laiskasti seisoalleen.
+"Ehkä ei ole juolahtanut mieleesikään, että hänen puheensa voivat ehkä
+huvittaa minua. Olen tämän joukon päällikkö. Nyt, tyttöseni, voitte
+puhua mitä haluatte."
+
+"Sanoin hänen pettävän teitä kaikkia", vastasi Bo heti. "Minua
+ihmetyttää, että huolitte hänet seuraanne. Enoni Al, sulhaseni
+Carmichael ja ystäväni Dale ovat kaikki kertoneet minulle, millaisia
+Lännen miehet ovat lukuunotettuina sellaisetkin lainsuojattomat rosvot
+ja murhaajat kuin tekin olette. Minäkin tunnen jo Länttä sen verran,
+että tiedän pelkureiden olevan liikaa täällä. Sellaiset eivät voi
+täällä menestyä. Tuo tuolla käväisi Dodge Cityssä kerran ja kun hän
+palasi sieltä, kerskaili hän olevansa paha mies. Hänestä oli tullut
+horjuva, kerskaileva ja juopotteleva revolverisankari. Hän kertoi
+ampumistaan miehistä ja voittamistaan taisteluista. Hän pukeutui
+kuin peluri, joka ei voi olla ampumatta, ja sitten hän rakastui
+sisareeni. Mutta Nell vihaa häntä. Hän seurasi meitä tänne Länteen
+ja on vakoillut toimiamme kuin hiipivä intiaani. Emme voineet mennä
+kylän kauppaankaan tapaamatta häntä. Hän ratsasti jälkeeni kukkuloille
+ja ajoi minua takaa. Senvuoksi hyökkäsi Carmichael hänen kimppuunsa
+Turnerin kapakassa, säikäytti hänet kokonaan ja nimitteli häntä
+kaikilla mahdollisilla nimityksillä. Sitten hän livahdutti häntä
+korvalle, potki häntä ja karkoitti hänet Pinestä. Mitä hän nyt lienee
+sanonutkaan Beasleylle ja teille, on kumminkin aivan varmaa, että hän
+pelaa omaa peliään. Luulen hänen haluavan Nelliä omakseen, mutta ellei
+hän saa Nelliä, tyytyy hän minuunkin. Olen aivan hengästynyt enkä tiedä
+hänelle sopivia nimityksiä. Vaikka puhuisin alituisesti, en kumminkaan
+voisi läksyttää häntä tarpeeksi. Mutta lainatkaa minulle revolverinne
+minuutiksikaan."
+
+Tyynesti istuva Jim Wilson hätkähti. Hymyillen ihastuneena otti Anson
+revolverinsa tupesta, astui pari askelta eteenpäin ja oli ojentavinaan
+sen perä edellä Bolle. Bo ojentautui innoissaan ottamaan sitä, mutta
+Anson vetäisi sen silloin takaisin.
+
+"Älkää hiidessä!" huusi Riggs peloissaan.
+
+"Vieköön minut piru, Jim, ellei tyttö ole tosissaan!" huudahti Anson.
+
+"Kuulkaahan nyt, neiti. Ampuisitteko hänet, jos teillä olisi
+revolveri?" kysyi Wilson uteliaasti. Hänen kysymyksessään oli enemmän
+kunnioitusta kuin ihmettelyä.
+
+"En. En halua liata käsiäni tuon pelkurin verellä", vastasi Bo. "Mutta
+minä tanssittaisin ja juoksuttaisin häntä."
+
+"Osaatte siis käsitellä revolveria?"
+
+Bo nyökäytti vastaukseksi silmien leimutessa vihasta ja huulten
+vapistessa.
+
+Silloin Wilson teki kummallisesti nopean liikkeen ja hänen revolverinsa
+lensi perä edellä jalan päähän Bon kädestä. Bo sieppasi sen, jännitti
+hanan ja tähtäsi, ennenkuin Anson ennätti liikahtaakaan. Hän huusi
+kumminkin:
+
+"Heittäkää revolveri kädestänne, te pieni paholainen!"
+
+Riggs kalpeni, kun tuo suuri sininen revolveri suuntautui häneen.
+Hänkin huusi, mutta aivan eri tavalla kuin Anson.
+
+"Juokse tahi tanssi!" huusi Bo.
+
+Suuri revolveri paukahti ja oli melkein lentää pois hänen kädestään.
+Hän tarttui siihen molemmin käsin ja huusi ivallisesti laukaistessaan.
+Tämä toinen luoti sattui Riggsin jalkojen viereen lennättäen tomua ja
+kivensirpaleita hänen ylleen. Hän hyppeli sinne tänne ja pakeni sitten
+kallioiden suojaan. Suuri revolveri paukahti kolmannen kerran ja luoti
+raapaisi kai Riggsiä, sillä hän huudahti käheästi ja kiiruhti niin pian
+kuin suinkin piiloon kallioiden taakse.
+
+"Merkitkää hänet! Ampukaa hänen jalkansa poikki!" huudahti Snake Anson
+nauraen ja polkien jalkaansa, kun Riggs hävisi näkymättömiin.
+
+Jim Wilson katseli koko tapausta yhtä tyynesti kuin hän muutenkin
+suhtautui tyttöön. Sitten kun Riggs hävisi näkyvistä, tuli hän
+lähemmäksi ja otti revolverin tytön vapisevasta kädestä. Bo oli vielä
+kalpeampi kuin ennen, mutta päättäväinen ja uhmaava. Wilson katsoi
+sinnepäin, jonne Riggs oli paennut, ja alkoi sitten ladata pyssyään.
+Snake Ansonin naurunpuuskat loppuivat melko äkkiä.
+
+"Kuulehan, Jim, tyttöhän olisi voinut pitää meidät kaikki kurissa
+revolverillaan!" sanoi hän moittivasti.
+
+"Hän ei ole vihoissaan meille", vastasi Wilson.
+
+"Joutavia! Luulet ymmärtäväsi naisia nyt muka hyvin, etkö luulekin? Tuo
+teki kumminkin sydämelleni hyvää. Jim, mitä maailmassa olisit tehnyt,
+jos olisit sattunut olemaan Riggsin asemassa?"
+
+Kysymys tuntui merkitykselliseltä ja hämmästyttävältä. Wilson mietti.
+
+"Olisin varmasti seisonut paikoillani räpäyttämättä silmäänikään."
+
+"Ja antanut hänen ampua!" huudahti Anson nyökäyttäen pitkulaista
+päätään. "Niin olisin minäkin tehnyt."
+
+Siten nämä raa'at lainsuojattomat, tottuneina kunniattoman ammattinsa
+väkivaltaisuuksiin ja halpamaisuuksiin, rohkaisivat luonteensa
+äärimmilleen tuon tytön uhman vuoksi. Bolla oli lujat hennot, joita he
+vain kunnioittivat.
+
+Juuri silloin säpsähdytti jyrkänteeltä kuuluva huuto Ansonia. Mumisten
+itsekseen läksi hän noita rosoisia kallioita kohti, joiden suojassa
+vahti oli. Lihava Moze tallusteli hitaasti hänen jälkeensä..
+
+"Neiti, kohtelitte todellakin suurenmoisesti tuota herra
+revolverinheiluttaja Riggsiä", huomautti Jim Wilson katsellen
+tarkkaavaisesti tyttöä.
+
+"Olen hyvin kiitollinen teille, että lainasitte minulle revolverinne",
+vastasi Bo. "Toivoakseni sai hän pienen naarmun."
+
+"Ellette pistänyt häntä, ei Jim Wilson ymmärrä ampumisesta mitään."
+
+"Jim Wilson, oletteko tuo sama mies, jonka eno Alkin on tuntenut?"
+
+"Olen, neiti. Tunsin Alin melko hyvin. Mitä hän sanoi minusta?"
+
+"Muistan hänen kerran puhuneen Snake Ansonin joukosta. Silloin hän
+muisti teidätkin ja sanoi teitä hyväksi ampujaksi. Hän oli pahoillaan,
+että teistä oli tullut lainsuojaton."
+
+"Vai puhui vanha Al niin kauniisti minusta. Pidänpä tuon muistissani.
+Ja nyt, neiti, voinko tehdä jotakin puolestanne?"
+
+Bo kääntyi häneen päin nopeasti kuin salama.
+
+"Mitä tarkoitatte?"
+
+"En tarkoita juuri mitään erikoista, on minun pakko mielipahakseni
+ilmoittaa. En mitään sellaista, että teidän tarvitsee näyttää
+tuollaiselta. Minun on jäätävä lainsuojattomaksi yhtä varmasti kuin te
+olette syntynyt. Mutta ehkä lainsuojattomissakin on monenlaisia."
+
+Bo ymmärsi hänet ja kunnioitti häntä senvuoksi, ettei hän ollut tukenut
+Bon äkkiä syntynyttä toivoa, että hän olisi valmis pettämään johtajansa.
+
+"Olkaa niin hyvä ja irroittakaa tuo suopunki jaloistani. Sallikaa minun
+kävellä hieman yksinäni. Tuo houkka vahtii kaikkia liikkeitäni. Lupaan,
+etten pakene. Ja voi, olen niin hirveästi janoissanikin."
+
+"Olette totisesti järkevä tyttö." Wilson irroitti siteet ja auttoi
+hänet seisoalleen. "Saamme raitista vettä heti, kun hieman odotatte."
+
+Sitten hän kääntyi Bohun selin ja meni katsomaan, kun Riggs sitoi
+sääreensä saamaa haavaa.
+
+"Kuulehan, Riggs, olen laskenut omalla vastuullani tytön hieman
+jaloittelemaan. Hän ei voi paeta. Eikä ilkeydestä sitäpaitsi ole mitään
+hyötyä."
+
+Riggs ei vastannut mitään, vaan laski housunlahkeen alas, taivutti
+sen suun kaksinkerroin ja veti saappaan jalkaansa. Sitten hän läksi
+jyrkänteelle, mutta kohtasikin jo puolivälissä takaisin palaavan
+Ansonin.
+
+"Beasley on tulossa toiselta suunnalta ja Shady toiselta. Pääsemme
+lähtemään tältä kuumalta kallionkielekkeeltä puolenpäivän tienoissa",
+sanoi lainsuojattomien johtaja.
+
+Riggs meni jyrkänteelle katsomaan itse.
+
+"Missä tyttö on?" huudahti Anson hämmästyneenä tultuaan leiriin.
+
+"Hän on kävelemässä jossakin tämän paikan ja Pinen välillä", vastasi
+Wilson.
+
+"Jim, laskit hänet siis irti?"
+
+"Niin tein. Hän on ollut köysissä koko ajan. Hän lupasi sitäpaitsi,
+ettei hän pakene. Luotan tytön lampaidenvarkaallekin antamaan sanaan."
+
+"Samoin olisin minäkin tehnyt. Mutta, Jim, sinussa on kumminkin
+tapahtunut jonkunlainen muutos. Ehkä muistelet nuoruutesi aikoja,
+jolloin tunsit yhtä kauniita tyttöjä kuin tämäkin on?"
+
+"Jos nyt asian laita sattuukin olemaan niin, saa sen joku varmasti
+tuntea vielä nahoissaan."
+
+Anson katsoi häneen hämmästyneenä ja muutti heti ivallista puhetapaansa.
+
+"Vai sellaiselta se sinusta tuntuu", sanoi hän heittäytyen pitkäkseen
+varjoon.
+
+Nuori Burt tuli nyt leiriin pyyhkien tuhkanharmaita kasvojaan. Hänen
+syvälle painuneet nälkäiset silmänsä joihin hänen toverinsa niin
+luottivat, tarkastelivat leiriä.
+
+"Missä tyttö on?" kysyi hän.
+
+"Jim antoi hänen mennä kävelemään hieman", vastasi Anson.
+
+"Huomasinkin, miten Jim heltyi katsellessaan häntä. Hyi hitto!"
+
+Snake Anson ei kumminkaan hymyillytkään. Ilma ei tuntunut oikein
+sopivalta leikinlaskulle, seikka, jonka Burtkin melko pian huomasi.
+Riggs ja Moze palasivat jyrkänteeltä ja Moze ilmoitti, että Shady
+Jones oli jo tulossa melko lähellä. Bokin tuli hitaasti näkyviin ja
+istuutui tultuaan leiriin noin kymmenen metrin päähän miehistä. He
+vartoivat sitten vaiti ollen, kunnes tuo odotettu ratsastaja tuli
+vesileilien heiluessa satulan kummallakin puolella. Hänen saapumistaan
+tervehdittiin ilolla, sillä kaikki olivat janoissaan. Wilson vei vettä
+tytölle, ennenkuin hän itse joi.
+
+"Olipa se melko hankala vedenhakemismatka", sanoi Shady, joka jollakin
+tavoin oli nimensä arvoinen sekä väriltään että käytökseltään. [Shady
+= varjoisa.] "Ja jos teille, johtaja, on yhdentekevää, en tee tuota
+matkaa enää toistamiseen."
+
+"Älä ole milläsikään, Shady. Lähdemme nopeasti vuoristoon ennen
+auringon laskemista", sanoi Anson.
+
+"Enpä ole, hitto vieköön, kuullut näin iloisia uutisia moneen päivään.
+Hei, Moze!"
+
+Tummaihoinen Moze nyökäytti karvaista päätään.
+
+"Olen kyllästynyt koko tähän hommaan", sanoi Burt vanhempien
+toveriensa esimerkin rohkaisemana. "Aina viime syksystä alkaen olemme
+laiskoitelleet, kunnes olimme jäätyä asuntoomme. Meillä ei ole ollut
+rahaa, ei juomaa eikä sanottavasti ruokaakaan. Kaikki on vain lupausten
+varassa!"
+
+Oli mahdollista, että tämä joukon nuorin ja rauhattomin jäsen oli
+koskettanut nyt arkaan kohtaan. Wilson näytti kumminkin olevan vapain
+heidän keskuudessaan vallitsevista tunteista. Hänen aivonsa näyttivät
+työskentelevän ankarasti jonkun asian selville saamiseksi.
+
+"Burt, sanoitko minun luvanneen sinulle jotakin?" kysyi Anson
+pahaenteisesti.
+
+"En johtaja. Olette vain sanonut, että voimme rikastua. Mutta nuo
+lupaukset on annettu teille. Nyt kun olemme saaneet tytön haltuumme, on
+tuon meksikolaisen täytettävä ne."
+
+"Mutta nyt onkin asia niin, että olemme vanginneet väärän tytön. Meidän
+pitkätukkainen toverimme tuossa -- herra Riggs suurine revolvereineen
+-- tuo tänne mukanaan tuon vallattoman tytön haluamamme naisen
+asemesta."
+
+Burt sähähti pettymyksestä ja Shady Jones kirosi perinpohjin
+heitellessään kiviä savuavaan nuotioon. Sitten vaikenivat kaikki
+synkästi. Heidän kiihtyvän vihansa esine, Riggs, istui hieman erillään
+eikä katsonut keneenkään heistä, mutta kohensi kumminkin ryhtinsä niin
+vaikuttavaksi kuin suinkin vain voi.
+
+Äkkiä teroitti muudan hevonen korviaan. Tuo oli ensimmäinen hajun tahi
+äänen aiheuttama merkki miehille. Huomattuaan sen rupesivat muut paitsi
+Wilson jännittyneesti odottamaan. Hiljaisuuden rikkoikin pian kivikosta
+kuuluva rautakenkäisten kavioiden kapse. Riggs nousi hermostuneesti
+seisoalleen. Muut seurasivat vähitellen hänen esimerkkiään. Wilson
+istui kumminkin tyynesti paikoillaan. Hetken kuluttua ilmestyikin
+setrien varjosta suuri kimo lähestyen leiriä. Kun se saapui perille,
+laskeutui sen ratsastaja melko ketterästi satulasta, vaikka hän olikin
+suuri mies.
+
+"Päivää, Beasley", tervehti Anson.
+
+"Halloo, Snake veikkoseni!" vastasi Beasley katsellen ylpeästi
+tummin silmin miehiä. Hän oli tomuinen, kuumissaan ja hikinen, mutta
+nähtävästi kumminkin niin kiihoittunut, ettei hän sitä huomannutkaan.
+"Huomattuani savumerkkinne hyppäsin heti hevoseni selkään. Ratsastin
+kumminkin Pinestä ensin pohjoiseen päin, ennenkuin käännyin tänne.
+Riggskö vai te vangitsitte tytön? Näytätte niin kummallisilta! Mikä
+täällä on hullusti? Ette suinkaan ole houkutelleet minua tänne tyhjän
+vuoksi?"
+
+Snake Anson viittasi Bohun.
+
+"Tulkaa esille sieltä varjosta, että Beasley voi teitä katsella!"
+
+Bo tuli esille setrien varjosta, joka oli kätkenyt hänet näkyvistä.
+
+Beasley tuijotti häneen hämmästyneenä ja hänen suunsa aukeni.
+
+"Tuo on haluamani naisen pieni sisar!" huudahti hän.
+
+"Niin on meillekin juuri kerrottu."
+
+Beasley oli vieläkin hämmästynyt.
+
+"Kerrottu!" toisti hän ja hänen suuri ruumiinsa alkoi nopeasti vapista.
+"Kuka hänet vangitsi ja toi tänne?"
+
+"Kukapa muu kuin herra revolverinheiluttaja Riggs tuossa", vastasi
+Anson hyvin ivallisesti.
+
+"Riggs, olet tuonut tänne väärän tytön", huudahti Beasley. "Erehdyit jo
+kerran ennenkin. Mitä oikeastaan tarkoitat?"
+
+"Ajoin häntä takaa ja saatuani hänet kiinni ja huomattuani, ettei hän
+ollutkaan Nell Rayner, otin hänet mukaani kumminkin", vastasi Riggs.
+"Pyydän saada puhutella teitä kahden kesken."
+
+"Mies, olet hullu sotkiessasi asiani tuolla tavoin", raivosi Beasley.
+"Kuulit suunnitelmani, Riggs, tätä naisenryöstöä ei voida uudistaa.
+Olitko juovuksissa vai muuten pyörällä päästäsi?"
+
+"Beasley, hän aikoo pettää teitä", pisti Bo Rayner väliin.
+
+Karjanomistaja katsoi sanatonna häneen, sitten Ansoniin,
+sitten Wilsoniin ja lopulta Riggsiin hänen ruskeiden poskiensa
+muuttuessa tummanpunaisiksi. Hän paiskasi Riggsin kumoon yhdellä
+ainoalla lyönnillä, kumartuen sitten hänen ylitseen ja puristaen
+suonenvedontapaisesti revolveriaan.
+
+"Sinä raukkamainen korttipukari! Mieleni tekee ampua sinut. Minulle
+sanottiinkin, että pelaat vain omaa peliäsi, ja nyt sen uskon."
+
+"Niin pelaankin", vastasi Riggs nousten varovaisesti. Hän oli aivan
+kalpea. "Aikomukseni ei ollut kumminkaan pettää teitä. Suunnitelmanne
+mukaan oli teidän vain saatava tyttö pois kotoaan, että olisitte voinut
+anastaa hänen omaisuutensa. Mutta minä halusin saada hänet vaimokseni."
+
+"Miksi sitten vangitsit hänen sisarensa?" kysyi Beasley tiukasti purren
+hampaitaan.
+
+"Koska suunnitelmani --"
+
+"Helvettiin suunnitelmasi! Olet tehnyt tyhjäksi aikomukseni enkä halua
+olla kanssasi enää missään tekemisissä." Beasley hengitti nopeasti,
+hänen uhkaava katseensa ei ennustanut mitään hyvää tuolle hänen
+suunnitelmiensa rikkojalle ja hänen kätensä olivat vielä puristautuneet
+uhkaavasti nyrkkiin.
+
+"Beasley, käskekää niiden tuoda hevoseni. Haluan lähteä kotiin", sanoi
+Bo Rayner.
+
+Beasley kääntyi hitaasti. Bon sanat aiheuttivat vaitiolon. Miehet eivät
+olleet nyt ollenkaan selvillä, mitä he hänelle tekisivät.
+
+"Minulla ei ole ollut mitään osaa teidän tuomisessanne tänne. En halua
+myöskään sekautua siihen, mitä teille nyt tehdään, lähetetäänkö teidät
+takaisin vai ei", selitti Beasley.
+
+Silloin kalpenivat tytön posket jälleen ja hänen silmänsä alkoivat
+leimuta.
+
+"Olette yhtä suuri valehtelija kuin Riggskin", huudahti hän kiihkeästi.
+"Olette varaskin ja kerskuri ryöstäessänne avuttomia tyttöjä. Tiedämme
+kyllä suunnitelmanne. Milt Dale kuuli tämän Ansonin kanssa tekemänne
+sopimuksen sisareni ryöstämisestä. Teidät pitäisi hirttää, te
+sekarotuinen meksikolainen!"
+
+"Leikkaan kielenne poikki!" sähisi Beasley.
+
+"Jos olisimme kahden kesken, tekisitte kai sen kyllä, mutta nämä
+lainsuojattomat, nämä lampaiden varkaat, nämä palkkaamanne välineet
+ovat teitä paremmat. Mitä luulette Carmichaelin nyt tekevän teille?
+Niin, Carmichaelin juuri! Tuo paimen on sulhaseni. Tiedätte, miten hän
+kohteli Riggsiä. Onko teillä tarpeeksi järkeä käsittääksenne, mitä hän
+tekee teille?"
+
+"Mitäpä hän minulle voi", jyrisi Beasley. Hänen kasvonsa kalpenivat
+kumminkin hieman. "Tuo paimenenne --"
+
+"Olkaa vaiti!" keskeytti Bo napsauttaen sormiaan hänen nenänsä edessä.
+"Hän on kotoisin Texasista. Niin juuri!"
+
+"Olkoonpa hän vaikka mistä", sanoi Beasley vihaisesti, "niin mitä väliä
+sillä on? Texasilaisia on kaikkialla. Tuossa on esimerkiksi Jim Wilson,
+Snake Ansonin varapäällikkö. Hän on texasilainen eikä se seikka peloita
+ketään."
+
+Beasley viittasi Wilsoniin, joka siirteli levottomasti jalkojaan. Tytön
+leimuavat silmät seurasivat hänen viittaustaan.
+
+"Oletteko todellakin Texasista?" kysyi Bo.
+
+"Olen, neiti, mutta en ole sen arvoinen", vastasi Wilson. Oli ilmeistä,
+että epämääräinen häpeäntunne lisäsi hänen hämmennystään.
+
+"Ah, olen ollut siinä luulossa, että texasilaiset roistotkin suojelevat
+avuttomia tyttöjä!" vastasi Bo hyvin ivallisesti ja pettyneenä.
+
+Jim Wilson painoi päänsä kumaraan. Ellei kukaan muu olisikaan huomannut
+Wilsonin suhtautumisen tähän asiaan muuttuneen vakavaksi, huomasi Snake
+Anson sen kumminkin.
+
+"Beasley, leikit kuoleman kanssa!" huudahti hän.
+
+"Varmasti!" lisäsi Bo niin kiihkeästi, että kuuntelijat vapisivat.
+"Olette jättänyt minut nyt näiden lainsuojattomien armoille. Saatte
+karkoittaa sisarenikin pois hänen kotoaan, mutta hetkenne on vielä
+koittava. Tom Carmichael tappaa teidät!"
+
+Beasley nousi satulaan. Synkkänä, kalmankalpeana ja raivoissaan istui
+hän vapisten satulassaan tuijottaen lainsuojattomien johtajaan.
+
+"Snake, minua ei voida syyttää asian epäonnistumisesta. Olisin
+rehellisesti täyttänyt lupaukseni, jos suunnitelmani olisi onnistunut.
+Mutta se ei ole tapahtunut. En maksa teille, hitto soikoon, mitään, ja
+asia on sillä kuitti minun puoleltani!"
+
+"Beasley, tunnustan, etten voi vaatia teiltä mitään", vastasi Anson
+hitaasti. "Ette kumminkaan ole nyt yhtä rehellinen kuin ennen. Olemme
+tuhlanneet aikaa ja koettaneet parhaamme. Mieheni ovat hyvin uupuneet.
+Olemme sitäpaitsi rahattomia muista varusteista puhumattakaan. Emme
+ole milloinkaan ennen riidelleet. Mutta luullakseni voi sekin nyt olla
+mahdollista."
+
+"Olenko velkaa teille rahaa tästä?" kysyi Beasley tiukasti.
+
+"Ette", vastasi Anson yhtä vihaisesti.
+
+"Silloin on asia selvä. Pesen käteni. Pakottakaa Riggs maksamaan.
+Hänellä on rahaa ja suunnitelmia. Yhtykää häneen."
+
+Sanottuaan sen kannusti Beasley hevostaan, kääntyi ja ratsasti
+tiehensä. Lainsuojattomat katsoivat hänen jälkeensä, kunnes hän katosi
+puiden varjoon.
+
+"Luuletteko keneltäkään meksikolaiselta voitavan odottaakaan enempää?"
+kysyi Shady Jones.
+
+"Anson, enkö jo sitä sanonut?" lisäsi Burt.
+
+Tummaihoinen Moze pyöritteli silmiään kuin hurjistunut sonni, ja Jim
+Wilson katsoi tarkkaavaisesti kädessään olevaan tikkuun. Riggs näytti
+äärettömästi huojentuneelta.
+
+"Anson, anna minulle hieman eväistäsi, niin poistun tytön kanssa",
+sanoi hän kiihkeästi.
+
+"Mihin sinä nyt lähtisit?" kysyi Anson uteliaasti.
+
+Riggs ei voinut vastata heti. Hänen järkensä ei ollut sen enempää tämän
+tilanteen tasalla kuin hänen hermonsakaan.
+
+"Et ole mikään metsien mies. Ja ellet ole aivan järjiltäsi, ei sinun
+milloinkaan pidä enää mennä Pineen eikä Show Downiin. Jäljilläsi ollaan
+jo varmasti."
+
+Kuunteleva tyttö vetosi nopeasti Wilsoniin.
+
+"Älkää suinkaan salliko hänen viedä minua mukanaan metsiin!" änkytti
+hän. Tämä oli hänen heikkoutensa ensimmäinen merkki.
+
+"En ole tämän joukon johtaja", vastasi Jim Wilson kumminkin töykeästi.
+
+"Mutta olettehan kumminkin mies!" kiusasi Bo häntä.
+
+"Riggs, sinä otat mukaasi nykyisen rauhasi häiritsijän ja tulet
+mukaamme", sanoi Anson tiukasti. "Olen hyvin utelias näkemään, miten
+hän sinua kohtelee."
+
+"Snake, antakaamme tytön palata Pineen", sanoi Jim Wilson.
+
+Anson kirosi hämmästyneenä.
+
+"Viisainta se kumminkin olisi", jatkoi Wilson. "Meillä on jo tarpeeksi
+tekemistä omista huolistammekin ja hänen pidättäminen luonamme lisää
+vain niitä. Aavistan jotakin. En ole usein vastustanut päätöksiäsi,
+mutta tämä ei ollenkaan miellytä minua. Tyttö olisi välttämättä
+lähetettävä kotiinsa."
+
+"Mutta ehkä kumminkin hyödymme hänestä jollakin tavoin. Hänen sisarensa
+maksaa kyllä lunnaat."
+
+"Toivon sinun kumminkin punnitsevan ehdotustani tarkasti", lopetti
+Wilson.
+
+"Jim, jos haluamme päästä hänestä heti, niin antakaamme Riggsin viedä
+hänet mukaansa", ehdotti Anson. Hän oli levoton eikä voinut päättää
+mitään. Wilson huolestutti häntä.
+
+Pitkä texasilainen pyörähti heti katsomaan. Hänessä oli tapahtunut
+ihmeellinen muutos.
+
+"Emme hitto vieköön annakaan!" sanoi hän.
+
+Anson vapisi, mutta luultavasti ei Wilsonin äänen sävy sitä
+vaikuttanut. Hän voi kyllä olla joukon johtaja, mutta hän ei ollut
+silti sen suurin mies. Hänen kasvonsa synkistyivät.
+
+"No, purkakaa sitten leiri", määräsi hän.
+
+Riggs ei ollut luultavasti kuullut Ansonin eikä Wilsonin viimeisiä
+sanoja, sillä hän oli mennyt hakemaan hevostaan muutamien satojen
+metrien päästä.
+
+He läksivät jo liikkeelle muutamien minuuttien kuluttua. Burt, Jones ja
+Moze ratsastivat edellä ajaen kuormahevosia, sitten seurasi Anson Bo
+kintereillään, sitten Riggs ja viimeisenä tuli Wilson.
+
+Lähtö tapahtui hieman jälkeen puolenpäivän. He kulkivat kierrellen
+rinnettä ylöspäin, kunnes saapuivat muutaman syvän uoman laidalle,
+jota he sitten seurasivat tasaiseen metsään saakka. Kulku muuttui nyt
+nopeaksi, sillä kuormahevosetkin voitiin kiiruhtaa juoksuun. Kerran,
+kun antilooppilauma hyökkäsi korvat pystyssä aukealle, pysähdytti
+nuori Burt matkueen. Hänen hyvin tähdätty luotinsa kaatoi niistä
+yhden. Sitten jatkoivat muut matkaansa jättäen hänet nylkemään ja
+paloittelemaan eläintä. Seuraavan kerran pysähdyttiin muutaman kirkkaan
+ja nopean puron rannalle, ja ennenkuin he menivät sen yli, joivat sekä
+ihmiset että hevoset siitä mielellään. Burtkin tavoitti siinä toverinsa.
+
+Nyt jatkui matka aukioiden ja niittyjen poikki ja sinne tänne
+mutkitellen tihenevän metsän halki vähitellen yhä korkeammalle,
+penkereeltä penkereelle auringon painuessa länteen ja muuttuessa
+punaisemmaksi. Sitten se laskeutui ja hämärä kirkastui vähitellen
+ruskoksi. Ansonkin rikkoi koko iltapäivän kestäneen vaitiolonsa ja
+määräsi matkueen pysähtymään.
+
+Paikka oli villi, synkkä ja matala, tummien kuusikkojen välissä oleva
+notko. Ruohoa, polttopuita ja vettä oli siellä yllinkyllin. Kaikki
+miehet olivat jo laskeutuneet maahan irroittaen satuloita ja myttyjä,
+ennenkuin väsynyt tyttö ponnisteli tehdäkseen samoin. Kun Riggs
+huomasi sen, tuli hän ystävällisesti auttamaan, mutta Bo sivalsi häntä
+äänekkäästi sormikoidulla kädellään.
+
+"Pidä kyntesi erillään minusta!" sanoi hän. Hänen mielensä ei näyttänyt
+ollenkaan lannistuneelta.
+
+Wilson huomasi tämän sivutapauksen, mutta Anson ei.
+
+"Mikä nyt on hätänä?" kysyi tämä.
+
+"Kunnioitettava revolverinheiluttaja Riggs sai juuri sormilleen
+neidiltä, kun hän tahtoi olla kohtelias", vastasi Moze, joka sattui
+olemaan lähinnä.
+
+"Jim näitkö sen?" kysyi Anson. Hänen mielenkiintonsa oli kestänyt koko
+iltapäivän.
+
+"Hän koetti auttaa neitiä maahan, mutta neiti sivalsi häntä korvalle",
+vastasi Wilson.
+
+"Tuo Riggs on joko tyhmä tahi sitten aivan hullu", sanoi Anson
+salavihkaa Mozelle.
+
+"Tarkoitatte kai, että hän on kirottu! Muistakaa sanani, että hän
+saattaa meidät vielä turmioon. Tim ennusti oikein."
+
+"Turmioonko?" sanoi Anson kiroten partaansa.
+
+Monien käsien työskennellessä joutui kaikki pian valmiiksi. Muutamissa
+hetkissä saatiin nuotio kirkkaasti palamaan, vesi kiehui, padat
+höyrysivät ja paistetun riistan haju sekautui kylmään ilmaan. Tyttönen
+oli lopultakin laskeutunut satulasta maahan, johon hän istuutui Riggsin
+viedessä hevosen pois. Hän istui siinä allapäin nähtävästi aivan
+unhotettuna.
+
+Wilson oli tarttunut kirveeseen ja heilutteli sitä nyt reippaasti
+kuusikossa. Puita kaatui monta nopeasti peräkkäin pehmeästi humahtaen.
+Sitten ilmaisivat kirveen pitkät liukuvat lyönnit, miten hän katkoi
+niiden oksia. Hän ilmestyi äkkiä hämärästä vetäen puoleksi karsittuja
+kuusia perässään. Hän teki monta tuollaista matkaa ja viimeisellä oli
+hän melkein kaatua suuren oksataakan alle. Ne hän levitti erään suuren
+haavan etäälle ulottuvan oksan alle. Sitten hän asetti nuo puoleksi
+karsitut kuuset vinosti tuota oksaa vasten molemmin puolin, muodostaen
+sitten nopeasti kotamuotoisen majan, jonka toiseen päähän hän jätti
+kapean aukon oveksi. Otettuaan sitten muutamasta kääröstä huopapeitteen
+levitti hän sen majan lattialle, kosketti tyttöä olkapäähän ja kuiskasi:
+
+"Kun olette valmis, livahtakaa tuonne. Älkääkä valvoko pelosta, sillä
+aion paneutua nukkumaan juuri tähän edustalle."
+
+Samalla hän näytti kädellään, miten hän aikoi asettua juuri tuon kapean
+oviaukon viereen.
+
+"Voi, kiitoksia! Ehkä te sittenkin olette texasilainen", kuiskasi Bo
+takaisin.
+
+"Ehkäpä", vastasi Wilson synkästi.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Tyttö kieltäytyi syömästä Riggsin tuomaa ruokaa, mutta hän söi ja joi
+hieman Wilsonin tarjoamaa. Sitten hän katsoi kuusiseen majaansa.
+
+Olivatko Snake Ansonin miehet ennen olleet puheliaita ja toverillisia
+keskenään, emme tiedä, mutta nyt ei sellaisesta näkynyt juuri
+jälkeäkään. Jokainen mies näytti miettivän jonkun pahan enteen
+toteutumista, josta hän ei itse eivätkä toveritkaan olleet vielä
+selvillä. Kaikki tupakoivat. Sitten alkoivat Moze ja Shady pelata
+korttia nuotion valossa, mutta peli ei näyttänyt heitä huvittavan,
+koska he vain harvoin puhuivat. Riggs haki makuuhuopansa ensimmäiseksi
+esiin, ja oli hyvin merkityksellistä, että hän paneutui nukkumaan
+muutamien metrien päähän Bo Raynerin majasta. Nuori Burtkin heittäytyi
+muristen pitkäkseen ja pian seurasivat peluritkin hänen esimerkkiään.
+
+Snake Anson ja Jim Wilson jäivät vaiti ollen miettimään sammuvan
+nuotion viereen.
+
+Yö oli pimeä ja vain muutamia tähtiä oli näkyvissä. Puuskainen tuuli
+humisi kolkosti kuusikossa ja pimeästä metsästä kuului silloin tällöin
+joku kavion kapsahdus. Ei suden, ei arosuden eikä muunkaan pedon
+ulvonta suonut todellisuutta salomaan viileydelle.
+
+Huopapeitteihinsä kääriytyneet miehet alkoivat vuorotellen hengittää
+syvään ja hitaasti raskaassa unessaan.
+
+"Jim, tuo Riggs on mielestäni rikkonut kaikki suunnitelmamme", sanoi
+Snake Anson hiljaa.
+
+"Niin minustakin", vastasi Wilson.
+
+"Pelkään hänen sitäpaitsi tehneen oleskelumme näillä Valkoisilla
+vuorilla aivan mahdottomaksi."
+
+"En halua sentään syyttää häntä niin paljosta. Mitä tarkoitat, Snake?"
+
+"En todellakaan oikein ymmärrä", vastasi Anson synkästi. "Tiedän vain,
+että olot alkavat näyttää yhä pahemmilta. Viime syksy ja talvi olivat
+sellaisia emmekä vieläkään ole voineet hankkia tarpeeksi varusteita
+pitkälle metsissäoloajalle... Jim, kuinka mahtavaksi luulet tuon
+Beasleyn asemaa tuolla kylissä?"
+
+"En hetikään niin mahtavaksi kuin hän kehuu."
+
+"En minäkään. Huomasin sen eilen. Hän pelkäsi tyttöä, kun tämä suuttui
+ja uhkasi tapattaa hänet tuolla paimenrakastajallaan. Mies ampuukin
+hänet varmasti, Jim. Näin tuon Carmichaelin Magdalenassa muutamia
+vuosia sitten. Silloin oli hän vielä nuorukainen. Mutta huh! Ehkä hän
+ei olekaan paha, ennenkuin pienessä humalassa."
+
+"Ei, sillä tytön sanojen mukaan hän on texasilainen."
+
+"Jim, huomasin sinun pahastuvan tuosta puheesta Texasista ja muistakin
+tytön sanoista."
+
+Wilson ei vastannut mitään tähän huomautukseen.
+
+"Jumala tietää, etten sitä ihmettelekään. Et ole ollut ahdistettu
+lainsuojaton koko elämääsi enkä minäkään... Wilson, minusta on aina
+ollut vastenmielistä sekautua koko tähän tyttöjuttuun, eikö olekin?"
+
+"Jos kieltäisin, tekisin väärin", vastasi Wilson.
+
+"Se on nyt kumminkin tehty. Beasley saa sen maksaa hengellään ennemmin
+tahi myöhemmin, mutta se ei auta meitä hituistakaan. Lammaspaimenien
+karkoittaminen maasta ja lampaiden varastaminen eivät ole samaa kuin
+tyttöjen ryöstäminen. Beasley syyttää tästä meitä ja on tarpeeksi
+meksikolainen lähettääkseen muutamia miehiään ajamaan meitä takaa.
+Pinessä ja Shaw Downissa ei siedetä tällaista, sillä siellä asuu paljon
+mormoneja. Kun he heräävät, raivostuvat he suunniltaan. Otaksuhan nyt,
+että tuo Carmichael on taivuttanut tuon metsästäjän, Dalen, ja nuo
+teräväsilmäiset Beemannit jälkeemme."
+
+"Sen me kyllä maksamme takaisin nopeasti", vastasi Anson julmasti.
+
+"Miksi et antanut minun viedä tyttöä takaisin kotiin?"
+
+"Kun kerran tuli puhe siitä, Jim, niin tunnustan olevani vihoissani
+ja tarvitsevani rahaa. Tiesin, ettet ottaisi dollariakaan hänen
+sisareltaan, mutta minä olen päättänyt kiskoa hänestä jotakin."
+
+"Snake, et ole mikään tyhmyri. Kuinka voit suoriutua tuosta ja
+suoriutua nopeasti?"
+
+"En ole vielä saanut suunnitelmaani valmiiksi."
+
+"Pahennat vain asian, siinä kaikki", vastasi Wilson synkästi.
+
+"Jim, aavistatko jotakin?"
+
+"Annan sinun ottaa asiasta selvän."
+
+"Kaikkia miehiäni riivaa piru", sanoi Anson vihaisesti. "Muut ovat
+vihoissaan siitä, ettei ole tarpeeksi ruokaa, ei whiskyä, ei rahaa
+peliin eikä tupakkaa, mutta et sinä, Jim Wilson, enkä minäkään."
+
+"Mikä meitä sitten vaivaa?" kysyi Wilson.
+
+"Minusta tuntuu kuin oleskeluni näillä seuduilla olisi loppunut. En
+voi selittää sitä, mutta minusta tuntuu kumminkin siltä. Jotakin on
+tulossa. En pidä noista kuusen juurilla olevista tummista varjoista.
+Ymmärrätkö? Sinä, Jim, olet aina ollut puoleksi rehellinen, ja nyt
+tuntuu joukkoni sinusta vastenmieliseltä."
+
+"Snake, olenko milloinkaan jättänyt sinua pulaan?"
+
+"Et ikinä! Olet paras tuntemani toveri. Toveruusvuosiemme kuluessa
+emme riidelleet kertaakaan, ennenkuin annoin Beasleyn täyttää korvani
+lupauksillaan. Syy on minun, mutta, Jim, katuminen on jo liian
+myöhäistä."
+
+"Ehkä olisit eilen vielä ennättänyt korjata asian."
+
+"Ehkäpä, mutta en nyt enää. Aion pitää tytön hallussani ja vaihtaa
+hänet kullaksi", selitti roisto julmasti.
+
+"Snake, olen nähnyt voimakkaampienkin joukkojen kuin sinun syntyvän
+ja häviävän. Noissa kotipaikoillani oleskelevissa ryövärijoukoissa
+olevat miehet olivat melkein kaikki pahoja. Täällä ei ole tuollaisia
+joukkoja ollenkaan. Elleivät tilanomistajat tahi paimenet niitä hävitä,
+hävittävät ne luonnon pakosta itse itsensä. Sellainen on laki noihin
+joukkoihin nähden. Mitä tähän sinun joukkoosi taasen tulee, Anson, ei
+se pysty vastustamaan yhtä ainoatakaan todellista revolverilla-ampujaa."
+
+"Vielä mitä! Jos me satumme vastakkain tuon Carmichaelin tahi jonkun
+muun sellaisen miehen kanssa, aiotko siis ruveta imemään sormeasi kuin
+mikäkin lapsi?"
+
+"En puhunut nyt itsestäni, puhuin vain yleisesti."
+
+"Mitä hittoa sinä siis tarkoitat?" kysyi Anson harmissaan.
+
+"Jim, tiedän aivan yhtä hyvin kuin sinäkin, että joukkomme on
+pahemmassa kuin pulassa. Jälkemme etsitään ja sitten meitä ruvetaan
+ajamaan takaa. Meidän on piilouduttava, oltava alituisesti liikkeellä,
+kuljettava sinne tänne ja kätkeydyttävä synkimpiin metsiin, kunnes
+saamme tilaisuuden päästä etelään."
+
+"Aivan niin. Mutta, Snake, sinä et ota huomioon miesten, et minun
+etkä omaa mieltäsi... Lyön vetoa hevosestani, että tämä joukko hajoaa
+päivässä tahi parissa."
+
+"Pelkään sinun nyt ilmaisseen minunkin aavistukseni", vastasi Anson
+kohottaen sitten kätensä omituiseen alistuvaan asentoon. Hän oli kyllä
+rohkea, mutta kaikki salojen asukkaat tietävät heitä vahvemman voiman
+olevan olemassa. Istuessaan siinä muistutti hän kiemuraan käpertynyttä
+käärmettä, joka tuijottaa liikkumattomilla silmillään tuleen. Lopulta
+hän nousi ja puhumatta enää sanaakaan toverilleen poistui väsyneesti
+sinne, mistä nukkujain tummat ja liikkumattomat hahmot siintivät.
+
+Jim Wilson jäi paikoilleen lepattavan nuotion viereen. Hän luki noista
+punaisista kekäleistä jotakin, luultavasti menneisyyttään. Hänen
+kasvoilleen ilmestyi varjoja, jotka kaikki eivät olleet lepattavien
+liekkien eivätkä pitkien kuusten aiheuttamia. Silloin tällöin kohotti
+hän päätään kuunnellakseen, ei nähtävästi senvuoksi, että hän odotti
+jotakin tavatonta ääntä, vaan tahtomattaan. Kuten Anson oli sanonut,
+oli ilmassa jotakin kuvaamatonta. Musta metsä humisi kovasti puuskaisen
+tuulen kynsissä. Sillä oli silläkin salaisuutensa. Wilsonin kaikille
+suunnille suuntautuvat katseet ilmaisivat, ettei ainakaan ahdistettu
+mies pidä pimeästä yöstä, vaikka se hänet kätkeekin. Istuessaan siinä
+tummien kuusien muodostaman ympyrän keskellä tuntui paikan aiheuttama
+tuntu lumonneen Wilsonin. Hän mietiskeli ehkä tuota omituista
+jälkivaikutusta, jonka tytön saapuminen joukkoon oli sen jokaiseen
+jäseneen aiheuttanut. Mikään ei ollut kumminkaan selvää; metsä
+säilytti salaisuutensa yhtä hyvin kuin surullinen tuulikin ja roistot
+nukkuivat kuin väsyneet pedot synkkine sydämensä sisimmässä olevine
+salaisuuksineen.
+
+Jonkun ajan kuluttua heitti Wilson muutamia tikkuja punaiseen
+hiilokseen ja työnsi sitten pölkynpään tuleen. Liekki leimahti
+korkeammalle valaisten tuon pimeän ympyrän ja paljastaen nukkuvain
+taivasta kohti kääntyneet vakavat ja varjoisat kasvot. Wilson katseli
+heitä jokaista erikseen hymyillen ivallisesti, ja sitten viimeiseksi
+toisista erillään nukkuvaa Riggsiä. Muuttiko liekkien ja varjojen
+oikullinen valo Wilsonin kasvot peloittavan vihaisiksi vai totuus,
+joka pulppusi esille Etelässä syntyneen miehen sydämen syvyyksistä
+tänä yksinäisenä ja vahdittomana hetkenä, miehen, joka perinnöllisistä
+syistä kunnioitti kaikkea naisellista ja jonka omituinen, villi ja
+suojaton tappelijan verinen elämä pakotti hänet kuolettavasti vihaamaan
+tuollaisia Riggsin laisia, jotka matkivat ja ivasivat hänen tapojaan?
+
+Wilson katsoi Riggsiin kauan. Tuo katse oli yhtä omituinen ja
+salaperäinen kuin suurissa lehdoissa humiseva metsätuuli, ja kun hän
+lopulta käänsi sen muualle, läksi hän samalla itsekin valmistamaan
+vuodettaan sellaisin askelin, jotka ilmaisivat, että hänessä oli henki
+vapauttanut voiman.
+
+Hän asetti satulansa tuon huvimajan eteen, johon tyttö oli mennyt
+nukkumaan, samoin tervavaatteen ja huopapeitteensä, ja ojensi sitten
+väsyneesti pitkän ruumiinsa niille levätäkseen.
+
+Nuotio syttyi nyt kirkkaammin palamaan paljastaen kuusten oksien
+kauniin viheriän ja ruskean kirjavan neulasrakenteen, joka on niin
+säännöllinen ja täydellinen, mutta samalla niin säännötönkin. Sitten se
+paloi loppuun ja sammui jättäen kaiken tummanharmaaseen tähtivaloon.
+Ympäristöstä ei kuulunut hevosten liikehtimistä, yötuulen humina
+muuttui hiljaisemmaksi, hyönteisten surinaa ei kuulunut enää juuri
+ollenkaan ja puronkin lorina tuntui hiljenneen. Tätä kehittymistä
+täydelliseen hiljaisuuteen jatkui, vaikka sitä ei milloinkaan
+saavutettukaan. Elämä odotti metsässä, vaikka se olikin muuttanut
+muotoaan pimeitten tuntien kuluessa.
+
+Ansonin miehet eivät liikahtaneetkaan auringon noustessa, kuten
+tavallisesti kaikki metsämiehet, sekä metsästäjät että lainsuojattomat,
+joille aamun sarastaminen on niin tervetullut. Nämä toverukset,
+Anson ja Riggskin heihin laskettuina, vihasivatkin ehkä tuota
+hetkeä. Se merkitsi heille vain uutta laihaa ateriaa, sitten
+vaivalloista kuormittamista ja pitkää ratsastusta jonnekin, minne
+vain, taasen toista laihaa ateriaa, sanalla sanoen työskentelyä
+riittämättömien tarpeitten hankkimiseksi tyydyttävään elämään
+varmasti tuollaisetta elähdyttävättä toivotta, joka muuttaa heidän
+elämänsä merkitykselliseksi, ja kieltämättä lähestyvän onnettomuuden
+aiheuttamien aavistusten järkyttäminä.
+
+Roistojen johtaja oli noustuaan pahalla tuulella ja hermostunut. Hän
+potkaisi Burtia saadakseen tämän hakemaan hevosia. Riggs seurasi
+poikaa. Shady Jones ei osannut muuta kuin murista. Yhteisestä
+sopimuksesta valmisti Wilson aina joka aamu hapanleipätaikinan, mutta
+tänään kävi se häneltä hyvin hitaasti. Anson ja Moze suorittivat lopun
+työstä suuremmatta innotta. Tyttöä ei näkynyt.
+
+"Onko hän kuollut?" murahti Anson.
+
+"Ei", vastasi Wilson katsahtaen häneen. "Hän nukkuu vielä. Anna hänen
+nukkua. Jos hän olisikin kuollut, olisi hänellä nyt varmasti parempi
+olla."
+
+"Kuten meillä muillakin tässä joukossa", vastasi Anson.
+
+"Snake, vannon meidän pian pääsevän täältä", sanoi Wilson
+tuttavallisella ja kiusoittelevalla äänellään, joka ei ilmaissut juuri
+muuta kuin mitä sanat sisälsivät.
+
+Anson ei sanonut joukkonsa texasilaiselle jäsenelle enää mitään.
+
+Burt ratsasti satulatta leiriin ajaen puolia hevosista edellään.
+Riggs seurasi hetken kuluttua tuoden vielä muutamia. Kadoksissa oli
+vielä kumminkin kolme, niiden joukossa Ansonin lemmikki. Hän ei olisi
+halunnut liikahtaa paikoiltaan tuotta hevosetta. Aamiaista syötäessä
+kiroili hän laiskoja miehiään ja aterian jälkeen kehoitti hän heitä
+lähtemään uudestaan. Riggs meni vastahakoisesti, mutta Burt kieltäytyi
+kokonaan.
+
+"En. Etsin kaikki nuo kukkulat, jotka minun oli määräkin", sanoi hän.
+"Ja tästä alkaen pidän vain huolta omasta hevosestani."
+
+Johtaja hyväksyi tämän vastalauseen. Ehkä hänen oikeudentuntonsa
+suuntasi hänen toimintaansa vielä kerran, koska hän käski Mozea ja
+Shadya suorittamaan osansa.
+
+"Jim, olet joukkomme paras etsijä. Ehkä sinä menet", sanoi Anson. "Olit
+aina ennen ensimmäinen lähtemään."
+
+"Ajat ovat nyt muuttuneet, Snake", kuului kylmäverinen vastaus.
+
+"Etkö aio lähteä?" kysyi johtaja kärsimättömästi.
+
+"En totisesti!"
+
+Wilson ei ollut sen näköinen eikä hän ilmaissut millään tavalla, ettei
+hän halunnut jättää tyttöä leiriin kenenkään Ansonin miehen kanssa
+erikoisesti eikä heidän kaikkienkaan kanssa, mutta asia oli kumminkin
+yhtä selvä kuin jos hän olisi sen sanonut. Hidasjärkinen Moze katsoi
+Wilsoniin ilkeästi.
+
+"Johtaja, eikö olekin kummallista, miten tuollainen kaunis tyttö --?"
+aloitti Shady Jones ivallisesti.
+
+"Tuki suusi, hullu!" keskeytti Anson. "Tulkaa kanssani hakemaan noita
+hevosia."
+
+Heidän poistuttuaan tarttui Burt pyssyynsä ja painui metsään. Sitten
+ilmestyi tyttökin näkyviin. Hänen tukkansa riippui hartioilla ja kasvot
+olivat hyvin kalpeat tummine varjoineen. Hän pyysi vettä pestäkseen
+kasvonsa, jolloin Wilson viittasi puroon. Kun Bo käveli hitaasti sitä
+kohti, otti Wilson laukustaan kamman ja puhtaan pyyheliinan ja vei ne
+hänelle.
+
+Palattuaan nuotiolle näytti Bo aivan erilaiselta kammattuine tukkineen
+ja punaisine poskineen.
+
+"Neiti, oletteko nälissänne?" kysyi Wilson.
+
+"Olen."
+
+Wilson tarjosi hänelle palasen leipää, lihaa ja kastiketta ja
+kupillisen kahvia.
+
+Bo piti nähtävästi lihasta, mutta söi vastenmielisesti muun.
+
+"Missä muut ovat?" kysyi hän.
+
+"Hevosia hakemassa."
+
+Ehkä Bo huomasi, ettei Wilson halunnut jutella, koska hänen pikainen
+Wilsoniin luoma silmäyksensä ilmaisi hänen ajattelevan, että joko
+Wilsonin ääni tahi käytös oli muuttunut. Pian hän poistuikin haavan
+juurelle pois auringonvalosta istuutuen mättäälle, johon kantautui
+silloin tällöin nuotion savua. Siinä hän sitten pysyi liikkumatonna,
+ollen hyvin onnettoman näköinen päättäväisistä huulistaan ja uhmaavista
+silmistään huolimatta.
+
+Texasilainen käveli edestakaisin nuotion luona pää kumarassa ja kädet
+selän takana. Ellei hänen vyöltään olisi riippunut revolveria, olisi
+hän muistuttanut velttoa maanviljelijää. Hän oli avopäin ja takitta,
+ruskeat liivit olivat auki ja housujen lahkeet oli työnnetty pitkiin
+saapasvarsiin.
+
+He eivät kumpikaan, ei tyttö eikä hän, muuttaneet asentoaan pitkään
+aikaan. Vihdoin kumminkin katseltuaan metsään ja kuunneltuaan sanoi
+Wilson tytölle palaavansa pian, ja poistui kuusien suojaan.
+
+Heti hänen lähdettyään -- todellisuudessa niin pian, että se merkitsi
+suunnitelmaa eikä sattumaa -- tuli Riggs juosten aukion vastakkaiselta
+puolelta. Hän riensi suoraan tytön luo, joka hyppäsi seisoalleen.
+
+"Piilotin pari hevosta", huohotti hän käheästi ja kiihkeästi. "Otan nyt
+pari satulaa sillä aikaa kuin sinä hankit jotakin evääksi. Koetamme
+päästä pakoon."
+
+"Ei!" huusi Bo peräytyen.
+
+"Mutta emme ole turvassa täällä", sanoi Riggs vilkaisten ympärilleen.
+"Vien sinut kotiisi. Vannon sen. Sanon sinulle vieläkin, ettemme ole
+turvassa täällä, koska nuo miehet vihaavat minua. Kiiruhda nyt!"
+
+Hän sieppasi pari satulaa, yhden kumpaankin käteensä. Hetki oli
+punastuttanut hänen kasvonsa, kirkastanut hänen silmänsä ja voimistanut
+hänen liikkeensä.
+
+"Olen paremmassa turvassa täällä näiden lainsuojattomien luona",
+vastasi Bo.
+
+"Et siis halua tulla!" Hänen kasvonsa alkoivat vaaleta ja vääntyä, ja
+hän pudotti satulat käsistään.
+
+"Harve Riggs, mieluummin rupean noiden roistojen leluksi ja
+palvelijattareksi kuin suostun viettämään tuntiakaan kahden kesken
+kanssasi", tiuskaisi Bo hänelle sammumattomassa vihassaan.
+
+"Vien sinut väkisin!"
+
+Riggs tarttui häneen, mutta ei voinut pitää häntä kiinni. Bo riistäytyi
+irti ja huusi:
+
+"Auttakaa!"
+
+Kuultuaan tuon kalpeni Riggs hirveästi ja raivostui. Hypäten eteenpäin
+löi hän Bota vasten suuta. Bo horjui, kompastui muutamaan satulaan
+ja kaatui. Riggs tarttui nyt hänen kurkkuunsa aikoen kuristaa hänet.
+Mutta Bo makasi hiljaa sanomatta mitään. Silloin Riggs nosti hänet
+seisoalleen.
+
+"Kiiruhda nyt, ota tuo laukku ja seuraa minua!" Riggs tarttui jälleen
+noihin pariin satulaan. Toivoton kiihko, tuhoisa ja kerskaileva, punasi
+hänen kasvonsa. Hän oli ainoan suuren seikkailunsa kynnyksellä.
+
+Tytön silmät laajenivat katsoessaan Riggsin ohi ja hänen huulensa
+avautuivat.
+
+"Jos huudat vielä kerran, tapan sinut!" huusi Riggs käheästi ja
+nopeasti. Paljas Bon huulien avautuminen oli jo peloittanut häntä.
+
+"Yksikin huuto riitti varmasti", sanoi muudan ääni hitaasti, mutta
+venyttelemättä sanoja, tyynesti ja kylmästi, mutta sisältäen kumminkin
+jotakin peloittavaa.
+
+Riggs pyörähti huudahtaen kummallisesti. Wilson seisoi muutamien
+askelten päässä puoleksi kohotettu revolveri kädessään. Hänen kasvonsa
+olivat kuten ennenkin, ainoastaan hänen silmiensä ilme muistutti
+kiehuvaa sulaa hopeaa.
+
+"Tyttö, miksi valuu suustanne verta?"
+
+"Riggs löi minua", kuiskasi Bo. Sitten jokin, jota hän pelkäsi tahi
+näki tahi aavisti, pakotti hänet peräytymään, polvistumaan ja ryömimään
+kuusisuojukseen.
+
+"Kuulehan, Riggs, kehoitan sinua vetämään revolverisi esille, jos
+luulet sen hyödyttävän jotakin", sanoi Wilson harkitsevasti, vaikkakin
+hieman nopeasti.
+
+Mutta Riggs ei voinut vetää, ei liikahtaa eikä puhuakaan sanaakaan. Hän
+näytti muuttuneen kiveksi lukuunottamatta leukaa, joka hitaasti painui
+alemmaksi.
+
+"Harve Riggs, ampuja tuolta Missourista päin", jatkoi ääni
+kuvaamattoman tarkoittavasti, "olet luultavasti katsonut monenkin
+revolverin suuhun aikoinasi. Katsopas nyt tännekin!"
+
+Wilson kohotti harkitsevasti revolverin suun juuri Riggsin
+säikähtyneiden silmien tasalle.
+
+"Olit kuulemma kehunut Turnerin kapakassa, että voit nähdä luodin
+tulevan ja väistää sen. Sinun on kumminkin toimittava nopeasti! Koeta
+nyt väistää tätäkin!"
+
+Revolveri sylki tulta ja paukahti. Toinen Riggsin säikähtynyt silmä,
+oikea, sammui kuin lamppu. Toinen pyöri hetkisen hirveästi, kunnes se
+muuttui liikkumattomaksi kuin kuolleella. Riggs horjui hitaasti, kunnes
+menetetty tasapaino kaatoi hänet raskaasti liikkumattomaksi kasaksi.
+Wilson kumartui katsomaan tuota maassa makaavaa ruumista. Hän oli nyt
+tuon äskeisen kylmän ja ivallisen miehen täydellinen omituisesti kiivas
+vastakohta. Sähisten ja sylkien kuin raivon myrkyttämä purki hän nyt
+tuota vihaansa, jota hänen luontoisensa mies ei ollut voinut kohdistaa
+elävään vastustajaansa. Hän oli nyt kuin halvattu ja syyti suustaan
+kiihkeitä epäjohdonmukaisia sanoja, jotka ilmaisivat ensi sijassa
+luokkavihaa, sitten todellisen miehuuden aiheuttamaa inhoa raukkaa
+kohtaan ja lopuksi vastenmielisyyttä murhaajaa vastaan. Maailmassa on
+vähän niin oikeudenmukaisia miehiä kuin nämä Lännen revolverisankarit
+ovat.
+
+Wilsonin peloittava vihan aiheuttama kouristuskohtaus meni vihdoin
+ohitse. Suoristuttuaan pisti hän aseen tuppeen ja alkoi hitaasti
+kävellä tulen luona. Jonkun hetken kuluttua nosti hän päänsä pystyyn
+ja kuunteli. Hevosten kavioiden pehmoista kapsetta kuului metsästä.
+Pian ilmestyi Anson näkyviin miehineen ja heillä oli mukanaan muudan
+noista kadonneista hevosista. Sattui samalla, että nuori Burt lähestyi
+aukion toiselta puolelta. Hän käveli nopeasti, kuten sellainen, jolla
+on kerrottavana tärkeitä uutisia.
+
+Laskeutuessaan satulasta huomasi Anson tuon kuolleen miehen.
+
+"Jim, olin kuulevinani laukauksen."
+
+Toiset huudahtivat ja laskeutuivat satuloista tarkastellakseen tuota
+maassa makaavaa ruumista sellaisella uteliaisuudella ja omituisella
+pelolla, joka on ominainen kaikille nopean kuoleman kanssa tekemisiin
+joutuneille miehille.
+
+Mutta tuota kaikkea ei kestänyt kuin hetkinen.
+
+"Olet ampunut hänen silmänsä puhki!" huudahti Moze.
+
+"Ihmettelenpä, mitä revolverinheiluttaja Riggs piti tuosta
+lyijypuikosta!" sanoi Shady Jones nauraen julmasti.
+
+"Hänen takaraivonsa on aivan tipotiessään!" huohotti nuori Burt. Oli
+mahdollista, ettei hän ollut vielä nähnyt montakaan luodin merkitsemää
+miestä.
+
+"Jim, tuo pitkätukkainen houkka ei ole koettanutkaan ampua vastaan!"
+huudahti Snake Anson hämmästyneenä.
+
+Wilson ei puhunut kumminkaan sanaakaan eikä lopettanut kävelyään.
+
+"Mikä sen aiheutti?" kysyi Anson uteliaasti.
+
+"Hän löi tyttöä", vastasi Wilson.
+
+Nyt kuului pitkäveteisiä huudahduksia kaikilta suunnilta samalla kun
+miehet katsoivat toisiinsa.
+
+"Jim, säästit minulta vaivan", lisäsi joukon johtaja. "Olen sinulle
+hyvin kiitollinen. Pojat, tarkastakaa Riggs, niin jaamme saaliin. Eikö
+niin, Jim?"
+
+"Kyllä, mutta saatte pitää minun osani."
+
+Miehen taskuissa oli paljon seteleitä ja vyötäisillä olevassa vyössä
+melkoinen määrä kultaa. Shady Jones anasti Riggsin saappaat ja Moze
+hänen revolverinsa. Sitten he jättivät ruumiin paikoilleen.
+
+"Jim, sinun on mentävä etsimään noita kadonneita hevosia. Pari on
+vieläkin kateissa ja toinen niistä on minun!" huusi Anson, kun Wilson
+pääsi kääntymispaikalleen.
+
+Bo kuuli Ansonin sanat, pisti päänsä esille kuusisuojuksesta ja
+huudahti: "Riggs kertoi piilottaneensa pari hevosta. Ne ovat varmasti
+jossakin lähistössä. Hän tuli tuolta päin."
+
+"Huomenta, tyttöseni! Onpa sinulla hyviä uutisia", vastasi Anson, jonka
+rohkeus alkoi kasvaa.
+
+"Hän halusi varmaankin saada sinut mukaansa."
+
+"Kyllä, mutta en halunnut lähteä."
+
+"Silloinko hän löi sinua?"
+
+"Niin."
+
+"Muistellessani eilistä puhettasi en voi ymmärtää, oliko herra
+Riggsillä suuremmat mahdollisuudet täällä kuin Texasissakaan. Meissäkin
+on nimittäin jotakin tuosta suuresta maasta."
+
+Tyttö veti kalpeat kasvonsa piiloon.
+
+"Nyt on meidän lähdettävä matkalle, pojat", määräsi johtaja. "Menköön
+pari teistä hakemaan noita hevosia. Ne ovat piilossa jossakin tiheässä
+kuusikossa. Me muut rupeamme tekemään kuormia."
+
+Pian olivatkin he jo matkalla ja suuntasivat kulkunsa ylätasankoa
+kohti, poiketen suunnastaan ainoastaan silloin kun heidän
+piilottaakseen jälkensä oli etsittävä pehmeää ja ruohoista maata, jossa
+eivät sellaiset näkyneet.
+
+Iltapäivän kuluessa ratsastivat he vain noin kaksitoista peninkulmaa,
+mutta se olikin vain jatkuvaa kiipeämistä penkereeltä penkereelle,
+kunnes he saapuivat metsäiselle ylätasangolle, joka mustana rinteenä
+jatkui huipuille saakka. Metsä oli jylhää aarniometsää, jossa kasvoi
+ainoastaan honkia ja mäntyjä kuusien hävittyä olemattomiin. Viimeinen
+tunti varsinkin oli vaivalloinen ja rasittava heidän etsiessään
+Ansonin mieleistä leiripaikkaa kulkemalla sinne tänne, kiipeilemällä,
+tunkeutumalla tiheikköihin ja poikkeamalla suunnasta. Hän tuntui
+olevan aivan ymmällä valitessaan sopivaa leiripaikkaa. Vihdoin
+kumminkin valitsi hän jostakin syystä, jota ei kukaan kokenut metsämies
+olisi käsittänyt, synkän tiheimmän metsän keskellä olevan syvänteen
+sellaiseksi. Aukio, jos sitä nyt sellaiseksi voitiin sanoakaan, ei
+ollut mikään niitty eikä lehtokaan. Toiselta puolelta kohosi musta
+kallio omituisine reikineen melkein puiden latvojen tasalle. Sen
+juurella pulppusi puro, joka virtasi sellaisten kalliomuodostumien yli,
+että sen lorina eri paikoista läheisyydessä kuulosti monenlaiselta,
+milloin sointuvalta ja laulavalta, milloin taasen omituisen kumealta ja
+synkältä, ei kumminkaan kovalta, mutta kummallisen läpitunkevalta.
+
+"Miten synkkä paikka!" huomautti Shady tunteellisesti.
+
+Tuo vähäinen mielenrohkaisu, jonka Riggsin ruumiin ryöstäminen oli
+aiheuttanut, ei kestänyt tähän leiriin saakka. Miehet juttelivat vain
+keskenään kaikkein välttämättömimmästä, ja senkin hyvin hiljaa. Paikan
+vaatimus tuntui olevan sellainen.
+
+Wilson palveli tyttöä melkein samoin kuin edellisenä iltanakin. Hän
+käski Bon syödä itsensä kylläiseksi, jotteivät voimat heikontuisi.
+Tyttö totteli kehoitusta melkoisin ponnistuksin.
+
+Koska päivä oli ollut hyvin voimiakysyvä, sillä kaikkien muiden,
+paitsi Bon, oli ollut pakko kiipeillä peninkulmittain jalkaisin,
+eivät he illallisen jälkeen valvoneet niinkään kauan, että olisivat
+huomanneet, millaisen omituisen, villin ja pikimustan paikan heidän
+johtajansa oli valinnut leiripaikaksi. Paksurunkoisten mäntyjen
+välissä olevilla pienillä aukioilla ei ollut mitään vastaavaa kauas
+ulottuvassa lehvistössä. Ei ainoankaan tähden tuike voinut näkyä tähän
+synkkään koloon. Kauempana olevien äkkiä kohoavien harjanteitten yli
+puhaltava tuuli humisi mäntyjen oksissa kuin nämä olisivat olleet
+jännitettyjä kieliä. Surullisia ääniä kuului silloin tällöin. Ne eivät
+olleet kyllä muita kuin oksien tahi toisiaan vasten hankautuvien
+runkojen aiheuttamia, mutta tarvittiin kumminkin päivänvalon selvä
+ilmoitus, jotta ihminen voi todeta ne muiksi kuin aaveellisiksi.
+Sitten kumminkin, huolimatta tuulen huminasta ja puron lorinan
+muuttuvaisuudesta, tuntui yhtä läpitunkematon hiljaisuus kuin pimeyskin
+oli kietovan heidät vaippaansa.
+
+Lainsuojattomat, joista oli tullut pakolaisia nyt, nukkuivat kumminkin
+väsyneen unta kuulematta mitään. He heräsivät auringon noustessa, kun
+metsä näytti savuiselta kultaisessa aamuruskossa ja kun valo, linnut ja
+oravat ilmoittivat päivän alkaneeksi.
+
+Hevoset eivät olleet poistuneet kuopasta yön kuluessa, seikka, jonka
+Anson huomasi heti.
+
+"Tämä ei kylläkään ole mikään iloinen paikka, mutta en milloinkaan ole
+nähnyt turvallisempaa", huomautti hän Wilsonille.
+
+"Niin, jos nyt mikään paikka enää on turvallinen", vastasi Wilson
+epäilevästi.
+
+"Voimme ainakin pitää silmällä jälkiämme. Tänne ei ymmärtääkseni ole
+mitään muuta tietä."
+
+"Snake, olimme melko taitavia lampaidenvarkaita, mutta olemme huonoja
+metsämiehiä."
+
+Anson murisi tyytymättömästi tälle toverilleen, joka kerran oli ollut
+hänen tukensa. Sitten hän lähetti Burtin metsälle hankkimaan tuoretta
+lihaa ja rupesi pelaamaan muiden kanssa korttia. Koska heillä nyt oli
+varoja sellaiseen, syventyivät he siihen heti kokonaan. Wilson tupakoi
+ja katseli miettiväisesti milloin pelaajia, milloin suruissaan istuvaa
+tyttöä. Aamuilma oli kylmää, ja Bo, nähtävästi tahtomatta oleskella
+vangitsijainsa läheisyydessä tulen luona, oli senvuoksi valinnut tämän
+synkän kuopan ainoan aurinkoisen paikan lepopaikakseen. Kului pari
+tuntia, aurinko kohosi korkeammalle ja ilma lämpeni. Kerran kohotti
+Anson päätään katsellakseen leiripaikkaa ympäröiviä synkkää metsää
+kasvavia rinteitä.
+
+"Jim, hevoset ovat menossa jonnekin kauemmaksi", huomautti hän.
+
+Wilson nousi laiskasti ja läksi kävelemään kapeiden aukioiden poikki
+hevosia kohti. Ne olivat syödessään ruohoa oikealla kulkeneet puron
+vartta alas. Siellä oli niitä vastassa syvä, viheriä ja tiheää
+pensaikkoa kasvava kuilu. Pari hevosta oli mennyt sinne. Wilson kuuli
+kai selvästi, missä ne olivat, vaikka ne eivät olleetkaan näkyvissä,
+koska hän läksi kiertämään päästäkseen niiden edelle ja ajaakseen ne
+takaisin. Näkymätön puro virtasi sinne kallioiden yli loristen ja
+kohisten. Hän pysähtyi vaistomaisesti ja kuunteli. Pihkalta tuoksuva
+tuuli kantoi mukanaan hiljaisia ja tyynnyttäviä metsänääniä. Ainoastaan
+hyvin terävät korvat olisivat voineet erottaa hiljaisia ja nopeita
+askelia. Wilson eteni varovaisesti ja kääntyi muutamalle pienelle,
+sammalta kasvavalle ruskealle ja tuoksuvalle aukiolle, joka oli
+täynnä sananjalkoja ja sinikelloja. Sen keskeltä löysi hän syvälle
+sammaleeseen painuneen puuman jäljen. Hän kumartui katsomaan sitä,
+jäykistyi nopeasti ja suoristautui sitten varovaisesti. Silloin kuuli
+hän takaansa kumeita askelia. Nostaen käsivartensa korkealle seisoi
+hän hiljaa paikoillaan ja kääntyi sitten hitaasti. Muudan harmaaseen
+peurannahkapukuun pukeutunut, harmaasilmäinen ja tukevaleukainen
+metsästäjä tähtäsi häneen vireissä olevalla pyssyllä. Ja tuon
+metsästäjän vieressä oli sähisevä ja sylkevä hirveän näköinen puuma.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+"Päivää, Dale!" sanoi Wilson. "Olette totisesti yllättänyt minut."
+
+"Sssh! Ei niin kovasti", sanoi metsästäjä hiljaa. "Oletteko Jim Wilson?"
+
+"Olen. Dale, ilmestyitte kintereillemme tavattoman pian, vai satuitteko
+ehkä sattumalta löytämään meidät?"
+
+"Olen seurannut jälkiänne. Wilson, tulen hakemaan tyttöä."
+
+"Tiesin sen heti, nähdessäni teidät."
+
+Puumaan näytti vaikuttavan sen isännän uhkaava asento, koska se avasi
+suunsa näyttäen julmat keltaiset torahampaansa ja sylkien Wilsoniin
+päin. Tämä ei näyttänyt pelkäävän ollenkaan Dalea eikä tämän pyssyä,
+vaan tuota suurta sähisevää petoa.
+
+"Wilson, olen kuullut sanottavan teitä melko rehelliseksi roistoksi",
+sanoi Dale.
+
+"Ehkä sellainen olenkin. Mutta minä voin tulla hulluksi pelosta
+minuutin kuluttua. Dale, tuo peto hyppää pian niskaani."
+
+"Puuma ei hyppää, ellen sitä kehoita. Wilson, jos annan teidän mennä,
+tuotteko tytön luokseni?"
+
+"Tuumikaamme asiaa. Mitä silloin tapahtuu, jos kieltäydyn?" kysyi
+Wilson ovelasti.
+
+"Silloin olette mennyttä miestä tavalla tahi toisella."
+
+"Minulla ei todellakaan ole paljon valitsemisen varaa. Suostun
+ehtoonne. Mutta, Dale, uskotteko sanaani ja sallitte minun palata
+Ansonin luo?"
+
+"Uskon. Ette ole mikään hullu ja luullakseni olette rehellinen. Minulla
+on Anson ja hänen miehensä hallussani. Ette voi paeta minua, ette
+ainakaan näissä metsissä. Voin karkoittaa hevosenne, tappaa teidät
+vuorotellen tahi usuttaa puuman kimppuunne jonakin yönä."
+
+"Varmasti. Teillä on nyt valta käsissänne. Anson on itse kokonaan
+syypää tähän. Näin meidän kesken puhuen, Dale, en ole milloinkaan ollut
+halukas tällaiseen."
+
+"Kuka Riggsin ampui? Löysin hänen ruumiinsa."
+
+"Olitte varmaankin silloin jo läheisyydessä, kun se tapahtui", sanoi
+Wilson väristen hieman tahtomattaan. Jokin ajatus tympäisi häntä.
+
+"Entä tyttö? Onko hän turvassa ja terveenä?" kysyi Dale nopeasti.
+
+"Hän on yhtä hyvässä turvassa ja terveenä kuin kotonaankin. Dale, hän
+on rohkein tyttö, mikä milloinkaan on hengittänyt. Kukaan ei olisi
+voinut saada minua milloinkaan uskomaan, että hänen laisellaan tytöllä
+on sellaiset hermot. Riggs löi häntä kerran vasten suuta, muuta ei ole
+tapahtunut. Tapoin Riggsin sen vuoksi. Ja auttakoon minua Jumala, mutta
+luullakseni olen koko ajan miettinyt, miten voisin häntä auttaa. Nyt ei
+sellainen ole enää niin vaikeaa."
+
+"Mutta miten?" kysyi Dale.
+
+"Saamme sitten nähdä. Minun on saatava hänet jotenkin pois leiristä ja
+tuotava luoksenne. Siinä kaikki."
+
+"Sen täytyy tapahtua pian."
+
+"Mutta kuunnelkaahan nyt, Dale", huomautti Wilson vakavasti. "Liian
+nopea toiminta on yhtä vahingollista kuin liian hidaskin. Snake on
+ollut hyvin ärtyisä näinä päivinä ja näyttää tulevan yhä ärtyisemmäksi.
+Ellen toimi hyvin varovaisesti, voi hän huomata jotakin ja tappaa tytön
+tahi tehdä hänelle jotakin muuta. Tunnen nuo miehet. He ovat kaikki
+valmiit uhraamaan henkensä. Minun on toimittava hyvin varovaisesti ja
+jos minulla vain olisi jokin suunnitelma, olisi asian menestyminen
+sitäkin varmempi."
+
+Wilsonin viekkaat vaaleat silmät loistivat jostakin mietteestä. Hän oli
+koskemaisillaan toisen kohotetuista käsistään viitatakseen puumaan, kun
+hän näytti keksivän jotakin parempaa.
+
+"Anson pelkää puumia. Ehkä voimme säikähdyttää hänet ja muut miehet
+niin, että tytön poisvieminen muuttuu hyvin helpoksi. Voitteko saada
+tuon suuren pedon tekemään kepposia? Hyökätkää leiriimme yöllä ja
+karkoittakaa hevosemme."
+
+"Takaan, että voin peloittaa Ansonin melkein kuoliaaksi", vastasi Dale.
+
+"Silloin onnistumme varmasti!" huudahti Wilson melkein iloisesti.
+"Vahdin tyttöä ja vihjaisen hänelle, miten hänen on näyteltävä
+osansa. Tulette sinne illalla juuri ennen pimeää. Aion tehdä miehet
+levottomiksi. Ja silloin voitte usuttaa puuman heidän kimppuunsa tahi
+tehdä, mitä haluatte. Kun miehet sitten ovat aivan suunniltaan, otan
+tytön mukaani ja tuon hänet tänne tahi jonnekin muualle ja vihellän
+teille... Mutta ehkä tämä suunnitelma sittenkin on kelvoton. Jos tuo
+puuma hyökätessään leiriimme hyppääkin minun niskaani jonkun muun
+asemesta tahi sitten pimeässä, kun etsin teitä, nitistää minut. Tämä ei
+tunnu minusta ollenkaan houkuttelevalta."
+
+"Wilson, tämä puuma on kesy", vastasi Dale. "Luulette sitä
+vaaralliseksi, mutta se on niin vaaraton kuin kissanpoikanen. Se
+näyttää vain vihaiselta. Ihmiset eivät ole sitä milloinkaan ahdistaneet
+eikä se ole taistellut milloinkaan muiden kuin karhujen ja antilooppien
+kanssa. Saan sen seuraamaan kaikenlaisia jälkiä, mutta totuus on
+kumminkin sellainen, etten voi saada sitä tekemään pahaa kenellekään
+ihmiselle. Se voi kumminkin peloittaa kuoliaaksi kaikki sellaiset,
+jotka eivät sitä tunne."
+
+"Tuo riittää jo minulle. Miten hauskaa minulla tulee olemaankaan, kun
+toverini ovat suunniltaan pelosta. Dale, voitte luottaa minuun ja
+olen teille kiitollinen senvuoksi, että sallitte minun hieman korjata
+itsekunnioitustani. Siis illalla, mutta ellei sellainen osoittaudu
+mahdolliseksi, huomenillalla sitten."
+
+Dale laski pyssyn perän maahan ja suuri puuma sähähti jälleen. Wilson
+laski kätensä ja astuen eteenpäin tunkeutui hän ympäröivään viheriään
+kuusikkoon. Sitten hän kiiruhti kuilusta ylös aukiota kohti. Kun hän
+saapui toveriensa luo, hänen käytöksensä ja ilmeensä muuttuivat.
+
+"Ovatko kaikki hevoset siellä?" kysyi Anson selaillen korttejaan.
+
+"Ovat, mutta ne käyttäytyvät hyvin kummallisesti. Ne näyttävät
+pelkäävän jotakin."
+
+"Ehkä siellä on joku harmaakarhu", mumisi Anson. "Jim, sinun on
+pidettävä niitä silmällä. Olemme hukassa, jos joku peto säikähdyttää ne
+suunniltaan."
+
+"Minut siis valitaan tekemään kaikki työt nyt, kun te korttipukarit
+nylette toisianne. Minun on paimennettava hevosia, kannettava vettä
+ja hakattava halkoja, keitettävä ja virutettava astiat. No samapa tuo
+lienee."
+
+"Kukaan ei milloinkaan suoriudu leiritöistä paremmin kuin Jim Wilson",
+huomautti Anson.
+
+"Jim, olet nyt naisen ritari ja sinulla on tarpeeksi työtä hänen
+ruokkimisessaan ja huvittamisessaan", sanoi Shady Jones, hymyillen
+niin, että sanat menettivät ivansa.
+
+Miehet nauraa hohottivat.
+
+"Mene tiehesi, Jim, sotket vain pelimme", sanoi Moze hieman
+vakavammasti.
+
+"Tyttö kuolisikin varmasti nälkään, ellei minua olisi", vastasi Wilson
+hyväntuulisesti kävellessään tyttöä kohti ja alkaessaan puhua tälle
+melko kovasti tultuaan lähemmäksi: "Neiti, minut on valittu kokiksi ja
+haluaisin nyt tietää, mitä haluatte päivälliseksi."
+
+Miehet kuulivat hänen sanansa ja nauraa hohottivat jälleen. "Hei, miten
+tuo Jim voikaan olla hullunkurinen!" huudahti Anson.
+
+Bo katseli häneen hämmästyneenä. Wilson iski silmää hänelle ja tultuaan
+lähemmäksi alkoi hän puhua hänelle hiljaa ja nopeasti.
+
+"Tapasin äsken tuolla metsässä Dalen kesyine puumineen. Hän on tullut
+noutamaan teitä. Olen suostunut auttamaan häntä, että saamme teidät
+täältä turvallisesti pois. Nyt on teidänkin näyteltävä osanne. Teidän
+on tekeydyttävä hulluksi. Ymmärrättekö? Keksikää jotakin omasta
+päästänne. En välitä, mitä teette tahi sanotte, kunhan vain olette
+olevinanne hullu. Älkääkä pelätkö. Aiomme säikähdyttää nuo miehet
+niin, että saan tilaisuuden viedä teidät pois. Sitten illalla tahi
+viimeistään huomenna."
+
+Ennenkuin Wilson alkoi puhua, oli Bo surullinen, kalpea ja valmis
+milloin tahansa purskahtamaan itkuun. Hän muuttui kumminkin nopeasti
+kuunnellessaan näitä sanoja ja kun Wilson lopetti, ei hän enää
+näyttänyt samalta tytöltäkään. Hän katseli Wilsoniin ymmärtäväisesti ja
+nyökäytti nopeasti päätään.
+
+"Kyllä ymmärrän. Teen voitavani!" kuiskasi hän.
+
+Wilson poistui hyvin hajamielisenä, viekkaan suunnitelmansa
+hämmentämänä, eikä hän tullut entiselleen, ennenkuin melkein toveriensa
+luona. Silloin alkoi hän hyräillä jotakin vanhaa surullista laulua,
+liikkui nopeammasti, korjasi tulta ja alkoi valmistaa päivällistä. Hän
+piti kumminkin tarkasti silmällä, mitä ympärillä tapahtui. Hän huomasi
+tytön menevän kuusisuojukseen ja tulevan sieltä jälleen ulos hiukset
+hajallaan. Wilson katsoi tovereihinsa virnistellen, pudisti sitten
+päätään kuin ajatellen, että tilanne alkoi kehittyä.
+
+Pelaavat miehet eivät kumminkaan heti huomanneet, miten tyttö keimaili
+ja silitteli pitkää tukkaansa hämmästyttävällä tavalla.
+
+"Hävinnyt!" huudahti Anson kiroten ja heittäen korttinsa menemään.
+"Ellei minua ole noiduttu, en osaa ollenkaan pelata!"
+
+"Olet varmasti noiduttu", sanoi Shady Jones ivallisesti. "Vastako se
+nyt alkaa sinulle selvitä?"
+
+"Pelaat kuin ojaan uponnut lehmä todellakin", huomautti Moze lyhyesti.
+
+"Pojat, eikö tämä olekin hullua?" sanoi Anson surullisen vakavasti.
+"Alan juuri tulla järkiini. Jokin on hullusti. Viime syksystä alkaen
+ei meille ole mikään onnistunut, vaan kaikki on mennyt päin mäntyyn.
+En syytä ketään, sillä minähän tässä johtaja olen. Onnettomuus seuraa
+minua."
+
+"Snake, onnettomuutemme johtuvat kokonaan tuosta tekemästäsi
+sopimuksesta siepata tytöt", sanoi Wilson, joka oli kuunnellut. "Sanoin
+sen sinulle jo silloin. Ikävyytemme ovat vasta alkaneet ja huomaan
+niiden nyt lisäytyvän. Katsokaa."
+
+Wilson viittasi sinnepäin, missä tyttö seisoi hiukset hulmuten hurjasti
+pään ja hartioiden ympärillä. Bo kumarteli hyvin kauniisti muutamalle
+vanhalle kannolle lakaisten maata nöyryydessään suortuvillaan.
+
+Anson säpsähti ja näytti hämmästyvän äärettömästi, vallan
+naurettavasti. Ja nuo toiset miehet tuijottivat, ollen yhtä ymmällä
+kuin heidän johtajansakin.
+
+"Mikä kumma häntä nyt vaivaa?" kysyi Anson epäilevästi. "Hänen
+tukkansahan on aivan hajallaan. Mutta hän ei näytä tekevän tuota
+iloissaankaan."
+
+Wilson naputti otsaansa merkityksellisesti kädellään. "Säikähdin häntä
+oikein tänä aamuna", kuiskasi hän.
+
+"Miten niin?" huudahti Anson uskomatta korviaan.
+
+"Ellei hän ole hullu, en eläessäni ole nähnyt ketään hullua naista",
+sanoi Shady Jones. Hänen tavastaan pudistaa päätään olisi voitu luulla,
+että hän alituisesti oli ollut tekemisissä naisten kanssa.
+
+Moze oli niin säikähtynyt, ettei hän saanut sanaakaan suustaan.
+
+"Näin sen tulevan", selitti Wilson melko kiihkeästi. "Pelkäsin
+kumminkin ilmaista sitä. Kiusasitte minua hänellä. Nyt sentään toivon,
+että olisin puhunut."
+
+Anson nyökäytti vakavasti päätään. Hän ei uskonut oikein näkemäänsä,
+mutta todistukset tuntuivat kumoamattomilta. Hän lähestyi tyttöä askel
+askeleelta, ikäänkuin tämä olisi ollut joku vaarallinen ja selittämätön
+kapine. Wilson seurasi häntä ja toisia näytti vastustamattomasti
+haluttavan lähteä mukaan.
+
+"Kuulehan, tyttöseni!" huudahti Anson käheästi.
+
+Tyttö suoristi ylpeästi hennon vartalonsa. Levällään olevien hiusten
+välistä loistivat hänen silmänsä luonnottomasti Ansonia vastaan, mutta
+hän ei suvainnut vastata sanaakaan.
+
+"Kuulehan, Raynerin tyttö", lisäsi Anson hitaasti, "mikä sinua
+oikeastaan vaivaa?"
+
+"Herra, puhutteko minulle?" kysyi Bo arvokkaasti.
+
+Shady Jones tointui hämmennyksestään ja huomasi kai tilanteessa jotakin
+naurettavaa, koska hänen tummat kasvonsa alkoivat liikahdella.
+
+"Kyllä!" huohotti Anson raskaasti.
+
+"Ophelia odottaa käskyjänne, herra. Olen ollut kokoamassa kukkia",
+sanoi Bo suloisesti näyttäen tyhjiä käsiään, kuin niissä olisi ollut
+kukkavihko.
+
+Shady Jones purskahti hillittömään nauruun. Siihen ei kumminkaan kukaan
+muu yhtynyt ja nopeasti aiheutti se hänelle ikävyyksiä, sillä tyttö
+hyökkäsi nyt hänen kimppuunsa.
+
+"Mitä sinä, sammakko, kurnutat? Roisto, sinut olisi pieksettävä ja
+kytkettävä rautoihin!" huusi hän kiihkeästi.
+
+Shadyssä tapahtui huomattava muutos ja hän oli kaatua peräytyessään.
+Sitten näpsäytti Bo sormiaan Mozen nenän alla.
+
+"Sinä musta paholainen! Mene matkoihisi! Kuuletko!"
+
+Anson kokosi sen verran rohkeutta, että hän koski Bohun.
+
+"Kuulehan nyt, Ophelia --"
+
+Ehkä hän koetti rauhoittaa Bota, mutta tämä huusi ja hyppäsi
+takaisinpäin kuin palohaavan saanut. Hän huusi kimeästi ja hurjasti:
+
+"Sinä! Sinä!" Hän viittasi sormellaan Ansoniin. "Sinä naistenrääkkääjä!
+Miksi hylkäsit vaimosi?"
+
+Anson muuttui ensin tummanpunaiseksi, mutta kalpeni sitten hitaasti.
+Tyttö oli nähtävästi osunut umpimähkään hyvin arkaan paikkaan.
+
+"Ja nyt on piru muuttanut sinut käärmeeksi, pitkäksi suomuiseksi
+käärmeeksi, jolla on viheriät silmät! Huh! Kun paimeneni löytää sinut,
+ryömit kyllä pian vatsallasi. Ja hän polkee sinut tomuun."
+
+Bo liukui nyt heidän luotaan alkaen pyöriä somasti käsivarret leveällä
+ja hiukset hulmuten. Sitten hän nähtävästi unhottaen tuijottavat
+miehet alkoi laulaa hiljaa jotakin suloista laulua. Tanssittuaan
+vielä muutaman männyn ympärillä livahti hän lopulta pieneen viheriään
+majaansa, josta pian alkoi kuulua hyvin surullista vaikeroimista.
+
+"Voi, millainen häpeä!" huudahti Anson. "Tuo hieno terve ja rohkea
+tyttönen on nyt mennyttä kalua. Hän on nyt aivan rutihullu!"
+
+"Niin, sanopas muuta", huomautti Wilson. "Ja muille se tuottaa yhä
+enemmän ikävyyksiä. Tilanne oli jo kehno ennenkin, mutta nyt se muuttuu
+aivan sietämättömäksi. Enkö sitä jo sinulle sanonut, Anson? Varoitin
+sinua. Kysy Shadylta ja Mozelta, he kyllä ymmärtävät asian."
+
+"Onnemme on ainiaaksi mennyttä", ennusti Shady surullisesti.
+
+"Tämä musertaa minut kokonaan, Anson", mumisi Moze.
+
+"Hullu nainen hallussani! Ellei tämä nyt jo ole liikaa niin ei
+mikään!" huudahti Anson surullisesti poistuessaan. Ollen tietämätön,
+taikauskoinen ja todennäköisten asioiden järkyttämä, kuvitteli hän
+lopultakin olevansa pahojenhenkien riivaama. Kun hän heittäytyi
+istumaan muutamalle käärylle, vapisivat hänen punakarvaiset kätensä.
+Shady ja Moze muistuttivat myöskin paria viimeisillään olevaa miestä.
+
+Wilsonin jännittyneet kasvot liikahtelivat, kun hän käänsi ne pois
+nähtävästi tukahduttaakseen jonkunlaisen tunnepuuskan. Juuri silloin
+pääsi Ansonilta jyrisevä kirous.
+
+"Hullu tahi ei, kultaa minä kumminkin hänellä ansaitsen!" raivosi hän.
+
+"Mutta mies, ole nyt toki järkevä. Aiotko sinäkin tulla hulluksi?
+Sanoinhan sinulle jo, että joukkomme on tuomittu perikatoon. Et voi
+saada mitään hänestä", sanoi Wilson harkitusti.
+
+"Miksi en?"
+
+"Koska meitä ajetaan takaa. Emme voi piiloutua mihinkään. Päivän tahi
+parin kuluttua saamme lyijyä nahkaamme."
+
+"Ajetaan takaa! Mistä olet tullut sellaiseen luuloon? Näinkö pian?"
+kysyi Anson nostaen päätään kuin iskevä käärme. Toisetkin miehet
+osoittivat nopeata mielenkiintoa.
+
+"Ei se mikään luulo ole, sillä en ole nähnyt ketään. Tunnen sen
+kumminkin luissani. Kuulen jonkun tulevan jäljessämme koko ajan,
+erittäinkin öisin. Joku järkkymätön mies on varmasti kintereillämme."
+
+"Jos näen tahi kuulen jotakin, isken tyttöä päähän ja sitten lähdemme
+matkoihimme täältä", vastasi Anson synkästi.
+
+Wilson syöksähti nopeasti eteenpäin, vihaisesti ja niin kiihkeästi,
+ettei sellainen ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Miehet tuijottivatkin
+häneen hämmästyneinä.
+
+"Silloin on sinun jumalauta muserrettava Jim Wilsonin pää ensin!" sanoi
+hän yhtä omituisella äänellä, kuin hänen käyttäytymisensäkin oli.
+
+"Jim, rupeaisitko vastustamaan minua?" huudahti Anson kohotetuin
+käsivarsin arvokkaasti ja lämpimästi.
+
+"Minäkin alan tulla niin pyörälle päästäni, että mieluummin saat
+murskata sen, ennenkuin annan sinun murhata tuon pienen tyttö-raukan,
+jonka olet tehnyt hulluksi."
+
+"Jim, en punninnut sanojani", vastasi Anson. "Ja palataksemme
+asiaan, alan minäkin olla aivan sekaisin. Olemme kaikki monen hyvän
+whiskyryypyn tarpeessa."
+
+Hän koetti karkoittaa mielestään kaiken synkkyyden ja pelon, mutta ei
+onnistunut. Toverit eivät auttaneet hänen yritystään ollenkaan. Wilson
+poistui nyökäytellen päätään.
+
+"Anson, anna Jimin olla rauhassa", kuiskasi Shady. "Olet mieletön
+vastustaessasi häntä, kun hän on noin kiihoittunut. Jim on kyllä
+uskollinen, mutta sinun on oltava varovainen."
+
+Moze ilmaisi kantansa nyökäyttäen synkästi.
+
+Kun pelaaminen aloitettiin jälleen, ei Anson siihen enää yhtynytkään.
+Toisetkaan, Moze ja Shady, eivät näyttäneet olevan siihen niin
+innostuneita kuin tavallisesti. Anson paneutui lopulta pitkäkseen
+nojaten päänsä satulaan. Hän tuijotti koko ajan tuohon pieneen
+suojukseen, jossa vangittu tyttö pysytteli piilossa. Sieltä kuului
+silloin tällöin hiljaista laulua tahi luonnotonta naurua, joka
+kantautui aukion poikki. Wilson oli niin syventynyt ruoanlaittoon,
+ettei hän nähtävästi kuullut mitään. Äkkiä hän kutsui miehet aterialle,
+mitä pyyntöä nämä niin vastahakoisesti ja vaiti ollen noudattivat kuin
+he sillä olisivat osoittaneet jonkunlaista suosiota kokille.
+
+"Snake, eiköhän minun pitäisi viedä hieman ruokaa tytöllekin?" kysyi
+Wilson.
+
+"Tarvitseeko sinun kysyä sitä minulta?" tiuskaisi Anson. "Hänen on
+pakko syödä, vaikka sitten ruoka olisi tukittava hänen kurkkuunsa."
+
+"En ole siihen hyvinkään halukas", vastasi Wilson, "mutta voinhan
+tuon sentään tehdä, koska te muut tunnutte olevan siihen hyvin
+vastahakoisia."
+
+Otettuaan lautasen ja kupin lähestyi hän vastahakoisesti tuota pientä
+suojusta ja pisti päänsä ovesta sisään. Valpas ja huomiokykyinen tyttö
+oli nähtävästi huomannut hänen tulonsa. Kaikissa tapauksissa tervehti
+hän Wilsonia varovaisesti hymyillen.
+
+"Jim, olinko mielestänne hyvä?" kuiskasi hän.
+
+"Neiti, niin taitavaa näyttelijätärtä en luullakseni ole milloinkaan
+nähnyt", vastasi Wilson hiljaa. "Olitte kumminkin pilata kaikki
+liioittelemisella. Ilmoitan nyt Ansonille, että olette sairas --
+myrkytetty tahi jotakin muuta hirveää. Odottakaamme sitten iltaa. Dale
+varmaankin saapuu silloin avuksemme."
+
+"Voi, olen hirveästi jännittynyt saadakseni lähteä", huudahti Bo. "Jim
+Wilson, en unhota teitä milloinkaan elämässäni."
+
+Wilson näytti suuresti hämmästyvän.
+
+"Neiti, olen koettanut tehdä vain parhaani, mutta tuloksista en mene
+takuuseen. Olkaa kärsivällinen, rohkea, älkääkä säikähtykö. Toivoakseni
+voin Dalen kanssa pelastaa teidät tästä."
+
+Vedettyään päänsä pois hän nousi ja palasi nuotiolle, missä Anson
+odotti uteliaana.
+
+"Jätin ruoan sinne, mutta hän ei siihen koskenutkaan. Hän näyttää
+olevan jotenkin sairas, lieneekö saanut myrkytyksen."
+
+"Jim, olin kuulevinani sinun puhuvan", sanoi Anson.
+
+"Niin puhuinkin. Koetin häntä taivuttaa. Hän ei ole mielestäni niin
+järjetön kuin äsken, mutta hän makaa siellä melkein kaksinkerroin ja on
+hyvin sairas."
+
+"Yhä pahempaa siis", murahti Anson hampaittensa välistä. "Ja missä
+Burtkin viipyy? Nyt on jo keskipäivä ja hän lähti varhain. Hänestä ei
+tule milloinkaan metsämiestä. Nytkin on hän luultavasti eksynyt."
+
+"Joko niin, tahi sitten on häntä kohdannut jokin muu", vastasi Wilson
+miettiväisesti.
+
+Anson heristi suurta nyrkkiään ja kirosi julmasti partaansa sellaisen
+miehen tapaan, jonka rikostoverit ja välineet, onni ja itseluottamus
+olivat pettäneet. Hän heittäytyi muutaman puun juurelle ja jonkun ajan
+kuluttua, kun hänen vihansa oli haihtunut, näytti hän vaipuvan uneen.
+Moze ja Shady jatkoivat peliään. Wilson käveli edestakaisin, istui
+hetkisen ja läksi sitten katsomaan hevosia jälleen, kiersi notkon ja
+palasi taasen leiriin. Iltapäivän tunnit kuluivat hitaasti, koska ne
+olivat jonkunlaisia odotustunteja. Kun katsoi miehiin, voi helposti
+huomata heidän kasvoillaan saman odottavan ilmeen.
+
+Auringonlaskun aikaan muuttui notkon kullanväri epämääräiseksi synkäksi
+hämäräksi. Anson kääntyi, haukotteli ja istuutui. Kun hän katsoi
+ympärilleen hakien selvästi Burtia, hänen kasvonsa synkistyivät.
+
+"Eikö Burtia ole vieläkään näkynyt?" kysyi hän.
+
+Wilson näytti hieman hämmästyvän. "Snake, et suinkaan odota Burtia
+enää?"
+
+"Tietysti odotan! Miksi en odottaisi?" tiuskaisi Anson. "Milloin
+muulloin tahansa olisimme lähteneet häntä etsimään, emmekö olisikin?"
+
+"Milloin muulloin tahansa ei ole sama kuin nyt, Burt ei tule enää
+milloinkaan takaisin", sanoi Wilson varmasti ja lopullisesti.
+
+"Joutavia! Täyttävätkö mielesi jälleen nuo samat omituiset aavistukset
+kuin äskenkin, tuollaiset yliluonnolliset, joita et voi selittää?"
+
+Ansonin kysymykset olivat katkerat ja ivalliset.
+
+"Kyllä. Ja, Snake, kysyn sinulta nyt samaa: Eikö sinunkin mielessäsi
+liiku jotakin samantapaista?"
+
+"Ei!" karjaisi johtaja hurjasti, mutta tämä kiihkeä purkaus osoitti
+vain, että hän valehteli. Tästä purkauksesta, joka oli tulinen muisto
+hänen luonteensa vanhoista ja urhoollisista vaistoista, laskeutuisi
+hän nopeasti aivan mielettömyyteen asti, ellei joku nopea muutos
+vaihtaisi hänen onneaan paremmaksi. Ja sellaisille raaoille ja
+hillittömille luonteille kuin hänen merkitsi tuollainen mielettömyys
+toivotonta tilannetta, toivotonta tapausten kehittymistä ja toivotonta
+intohimojen kokoamista, joiden tarkoitus on vain jakaa ja ottaa vastaan
+onnettomuuksia, verta ja kuolemaa.
+
+Wilson lisäsi hieman puita nuotioon ja syödä nutusteli sitten muutamia
+laivakorppuja. Kukaan ei pyytänyt häntä keittämään eivätkä muutkaan
+yrittäneetkään. Vuorotellen menivät miehet hakemaan eväsvarastosta
+hieman leipää ja lihaa.
+
+Sitten he odottivat, kuten miehet, jotka eivät tiedä, mitä he
+odottavat, mutta kumminkin vihaavat ja pelkäävät tuota odottamaansa.
+
+Notkossa vallitseva hämärä oli luonnollisesti omituista ilman
+tihenemistä. Se oli pimeän ja valon sekoitusta, joka muodosti harmaita
+pitkiä varjoja.
+
+Hevosten korskuminen ja hyppiminen säikähdytti äkkiä miehiä.
+
+"Hevoset pelkäävät jotakin", sanoi Anson nousten. "Tulkaa, niin mennään
+katsomaan."
+
+Moze seurasi häntä ja he katosivat hämärään. Pian kuului kovempaa
+kavioiden kapsetta, sitten viidakon rasahtelua ja miesten kovia
+huutoja. Vihdoin palasivat miehet taluttaen kolmea hevosta, jotka he
+sitoivat kiinni notkon reunalla kasvaviin puihin.
+
+Nuotion valossa näyttivät Ansonin kasvot synkiltä ja vakavilta.
+
+"Jim, hevoset ovat arempia kuin antiloopit", sanoi hän. "Otin
+omani kiinni ja Moze pari muuta. Loput laukkasivat tiehensä meidän
+lähestyessämme niitä. Joku peto on säikähdyttänyt ne pahasti. Meidän on
+kaikkien kiiruhdettava sinne pian."
+
+Wilson nousi pudistaen päätään miettiväisesti. Samalla rikkoi
+hiljaisuuden säikähtyneen hevosen kimakka ja pelästynyt hirnunta.
+Se piteni huudoksi, katkesi ja loppui. Sitten seurasi pelokasta
+korskuntaa, hyppimistä, rasahtelua, kavioiden kapsetta ja pensasten
+kahinaa, sitten kovempaa hyppimistä ja kolinaa sekä katkonaista kovaa
+hirnumista.
+
+"Ne ovat pillastuneet!" huusi Anson kiiruhtaen oman hevosensa luo,
+jonka hän oli sitonut notkon laitaan. Se oli muutenkin suuri ja
+villinnäköinen, saati sitten nyt, kun se korskui ja koetti päästä
+irti. Anson ehti sen luo juuri ajoissa, ja kaikki hänen voimansa
+olivat tarpeen sen rauhoittamiseksi. Vasta sitten kun tuo rasahteleva,
+korskahteleva ja hyppivä temmellys oli hiljennyt ja lakannut kuulumasta
+harjulta, uskalsi hän poistua säikähtyneen lemmikkinsä luota.
+
+"Paenneet, hevosemme ovat paenneet! Kuulitteko sitä elämää?" huudahti
+hän kalpeana.
+
+"No johan nyt toki. Lauma on nyt hajonnut kaikkiin ilman suuntiin",
+vastasi Wilson.
+
+"Emme saa niitä milloinkaan takaisin, vaikka eläisimme vielä sata
+vuotta", selitti Moze.
+
+"Se tekee meistä lopun, Snake Anson", lisäsi Shady Jones
+miettiväisesti. "Hevoset ovat nyt karanneet. Voit lähettää
+lentosuukkosen niiden jälkeen. Niiden jalat eivät olleet sidotut ja
+ne pelästyivät hirveästi jotakin. Ne hajautuivat tuossa sekasorrossa
+pääsemättä enää milloinkaan yhteen. Huomaatko nyt, millaiseen pulaan
+olet meidät saattanut?"
+
+Tämän kolmannen syytöksen voimasta istuutui joukon johtaja järkytettynä
+ja vaiti ollen. Toisetkin vaikenivat ja vähitellen vallitsi notkossa
+täydellinen hiljaisuus. Yö koitti mustana, synkkänä, kolkkona ja
+tähdettömänä. Tuuli humisi heikosti ja puro lauloi omituista lauluaan,
+milloin sointuvasti, milloin kumeasti. Se ei ollut milloinkaan
+samanlaista -- joskus se jyrisi kuin kaukainen ukkonen, joskus taasen
+kohisi kuin vesi olisi syöksynyt syvään kuiluun ja joskus kolisi kuin
+nopeassa virrassa olevat kivet. Mustaa kallioseinää ei voitu nähdä,
+mutta kumminkin oli sieltä häämöttävinään omituisia kasvoja; suuret
+männyt näyttivät aivan kohtisuorilta ja varjot olivat tummia, liikkuvia
+ja muuttuvia. Nuotion lepattava valo kierteli suuria runkoja ja valaisi
+haaveellisesti mietteihinsä vaipuneita miehiä. Se ei muutenkaan palanut
+eikä räiskynyt iloisesti, sillä ei ollut minkäänlaista hehkua, ei
+säkeniä, ei valkoista sydäntä eikä punaisia tummenevia kekäleitä.
+Miehet koettivat vuoroittain kuin yhteisestä sopimuksesta saada tulen
+kirkkaammasti palamaan. Mutta, koottu vähäinen puumäärä oli lahoa, joka
+leimahti vain hetkeksi sammuakseen taasen melkein heti.
+
+Jonkun ajan kuluttua ei ainoakaan mies puhunut, ei liikkunut, eipä edes
+tupakoinut, vaan tuijotti vain synkästi tuleen. Jokainen oli vaipunut
+omiin ajatuksiinsa ja jokaisen yksinäinen mieli oli tiedottomasti
+täynnä tulevaisuuden epäilyksiä. Tämä ajattelemiselle omistettu tunti
+erotti nämä toverukset toisistaan.
+
+Öisin ei mikään ole samannäköistä kuin päivisin. Onnen ja runsauden
+päivinä, menneissä tuimissa taisteluissa ja monissa tulevissa erosivat
+nämät miehet niin suuresti nykyisestä tilastaan kuin tämä pimeä yö
+erosi heidän odottamastaan kirkkaasta päivästä. Vaikka Wilson pettikin
+suuresti tovereitaan tuon avuttoman tyttö-raukan vuoksi eivätkä häntä
+niin ollen järkyttäneet minkäänlaiset ahdistavat eivätkä taikauskoiset
+luulot, oli hän kumminkin ehkä enemmän tietoinen uhkaavasta
+onnettomuudesta kuin toiset.
+
+Heidän tekemänsä paha puhui heille luonnosta ja pimeydestä, ja jokainen
+heistä selitti sen oman pelkonsa tahi toivonsa mukaan. Vallitsevin
+tunne oli kumminkin pelko. He olivat vuosikausia eläneet aina
+jonkunlaisen pelon vallassa, peläten milloin rehellisiä miehiä tahi
+kostoa, milloin takaa-ajoa tahi nälkää, milloin juoman tahi kullan
+puutetta, milloin verta tahi kuolemaa, milloin onnea tahi tilaisuuksia
+tahi jotakin salaperäistä nimetöntä voimaa. Vaikka Wilson olikin
+oikea pelottoman miehen perikuva, kalvoi hänen mieltään kumminkin
+kuluttavin ja selittämättömin pelko, mitä ajatella voidaan, nimittäin
+sellainen, että hänen oli ehkä piakkoin pakko tehdä hänen miehuudelleen
+ala-arvoisia tekoja.
+
+Siten he istuivat kumarassa nuotion ääressä miettien, koska toivo
+tuntui jo melkein sammuneelta, kuunnellen, koska tuo kummallinen ja
+synkkä pimeys tuulenhuminoineen ja kumeine puronkohinoineen pakotti
+heitä kuuntelemaan, odottaen unta ja toivoen tuntien nopeata kulumista,
+jotta he näkisivät, mitä oli tulossa.
+
+Ja näytti olevan määrätty, että Anson ensimmäiseksi sai aavistaa
+lähestyvän uhkaavan turmion ankaruutta.
+
+
+
+
+XXIII.
+
+
+"Kuunnelkaa!"
+
+Anson kuiskasi tuon kiihkeästi. Hän istui aivan liikkumatta, mutta
+katse harhaili sinne tänne, vapisevan korkealle kohotetun etusormen
+vaatiessa hiljaisuutta.
+
+Kolmas vielä omituisempi ääni säesti tuulen kummallista huminaa ja
+puron kumeaa ivallista kohinaa. Sitä voitiin tuskin erottaa, sillä niin
+erinomaisen heikkoa valitusta tahi ulvontaa se oli. Se täytti noiden
+toisten äänien väliajat.
+
+"Jos tuo on joku peto, ei se ole kaukana", kuiskasi Anson.
+
+"No ei se nyt lähelläkään ole", sanoi Wilson.
+
+Shady Jones ja Moze olivat samalla tavoin eri mieltä.
+
+Kun valitus loppui, hengittivät kaikki jälleen vapaammin ja vaipuivat
+entisiin asentoihinsa nuotion viereen. Läpitunkematon musta seinä
+ympäröi nuotion valaisemaa pientä tilkkua, ja tuossa ympyrässä olivat
+nuo ajatuksiinsa vaipuneet miehet keskellä, sammuvan nuotion ympärillä,
+nuo muutamat pystysuorat männyt ja puihin kiinnitetyt hevoset toisessa
+päässä. Hevoset tuskin liikkuivat paikoiltaan, ja niiden pystyssä
+olevat valppaat päät todistivat niidenkin hyvin huomaavan yön
+omituisuudet.
+
+Silloin tavattoman pitkän hiljaisuuden jälkeen kohosi tuo omituinen
+ääni vähitellen surkeaksi vaikeroimiseksi.
+
+"Tuo hullu tyttököhän siellä itkee", arveli Anson.
+
+Nähtävästi hänen toverinsa hyväksyivät tämän selityksen tuntien yhtä
+suurta helpotusta kuin äänen vaiettuakin.
+
+"Luultavasti", myönsi Jim Wilson vakavasti.
+
+"Jos tuo tyttö marisee koko yön, emme saa unen hiventäkään silmiimme",
+murisi Shady Jones.
+
+"Oikein selkääni karmii", sanoi Moze.
+
+Wilson nousi aloittaakseen jälleen miettiväisen kävelynsä pää kumarassa
+ja kädet selän takana. Hän oli kuin hämmingin ruumiillistunut kuva.
+
+"Jim, istuudu. Sinä hermostutat vain minua", sanoi Anson ärtyisästi.
+
+Wilson nauroi todellakin, mutta hiljaa, kuin hillitäkseen omituista
+huviaan.
+
+"Snake, uskallan hevoseni ja revolverini laivakorppua vastaan, että
+voin noin kuuden sekunnin kuluttua temmeltää samoin kuin nuo hevoset."
+
+Ansonin laiha leuka laskeutui jo molemmat toiset katsoivat häneen
+suurin silmin. He tiesivät varmasti, ettei Wilson ollut juovuksissa,
+minkä vuoksi he eivät ollenkaan käsittäneet häntä.
+
+"Jim Wilson, alatko hermostua?" kysyi Anson käheästi.
+
+"Ehkä. Jumala sen vain tietää. Mutta kuulehan, Snake, olet kai nähnyt
+ja kuullut ihmisten korisevan?"
+
+"Tarkoitatko kuollessaan?"
+
+"Tarkoitan."
+
+"Kyllä, ainakin pari kertaa", vastasi Anson julmasti.
+
+"Mutta et ole milloinkaan nähnyt kenenkään kuolevan pelosta tahi
+kauheasta säikähdyksestä?"
+
+"En muistaakseni ikinä."
+
+"Mutta minäpä olen. Ja samaa aavistaa Jim Wilson nytkin", sanoi hän ja
+jatkoi itsepäistä kävelyään.
+
+Anson ja hänen molemmat toverinsa katsoivat toisiinsa hämmästyneinä.
+
+"Joutavia! Sanopas, mitä tuo asia meihin kuuluu?" kysyi Anson hetken
+kuluttua.
+
+"Tyttö on kuolemaisillaan", vastasi Wilson äänellä, joka läjähti kuin
+ruoskanlyönti.
+
+Nuo kolme miestä jäykistyivät istuimillaan uskomatta kuulemaansa
+todeksi, mutta olivat vastustamattomasti kumminkin tämän pimeän,
+kammottavan ja pahaenteisen hetken aiheuttamien tunteiden järkyttämiä.
+
+Wilson käveli valopiirin laitaan mumisten itsekseen ja palasi jälleen
+takaisin, sitten hän meni hieman etemmäksi, melkein näkymättömiin,
+mutta tuli vielä nytkin takaisin. Kolmannella kerralla hän kumminkin
+katosi kokonaan yön läpitunkemattomaan pimeyteen. Nuo kolme miestä
+liikuttivat tuskin lihastakaan katsoessaan paikkaan, jonne hän oli
+hävinnyt. Wilson tuli kumminkin muutamien hetkien kuluttua horjuen
+takaisin.
+
+"Hän on jo melkein lopussa", sanoi hän synkästi. "Hermoihini koski, kun
+tunnustelin hänen kasvojaan. Tuo hirveä vaikeroiminen syntyy, kun hän
+hengittää. Se on kuin kuolevan korinaa, ainoastaan pitkäveteistä lyhyen
+asemesta."
+
+"Jos hän on jo alkanut korista, loppuu hän kyllä pian", sanoi Anson.
+"En ole nukkunut kolmeen yöhön. Miten whisky nyt minulle maistuisikaan."
+
+"Snake, tuota sinä nyt alituisesti jankutat", huomautti Shady Jones
+äreästi.
+
+Notkossa oli hyvin vaikea määritellä äänen suuntaa, mutta jokainen
+aivan tyynesti ajatteleva mies olisi voinut sanoa, että tuon
+omituisen vaikeroimisen kovuus johtui eri etäisyyksistä ja asemista.
+Äänekkäimmillään ollessaan oli se kuin valitusta. Mutta nämä miehet
+kuuntelivat hermoillaan.
+
+Lopulta se lakkasi äkkiä.
+
+Wilson poistui jälleen joukosta ja katosi yöhön. Hänen poissaoloaan
+kesti kauemmin kuin äsken, mutta vihdoin tuli hän nopeasti takaisin.
+
+"Hän on kuollut!" huudahti hän vakavasti. "Tuo viaton lapsi, joka ei
+ole milloinkaan tehnyt kenellekään mitään pahaa ja jonka katseleminen
+teki jokaisen miehen paremmaksi, on nyt siis kuollut. Anson, sinulla on
+varmasti paljon maksettavaa, kun aikasi koittaa."
+
+"Mitä sinä lörpöttelet?" kysyi johtaja vihaisesti. "Hänen verensä ei
+ole tahrannut käsiäni."
+
+"Onpahan!" huusi Wilson pudistaen nyrkkiään Ansonille. "Ja pian sen
+olet näkeväkin! Tunnen koston tulevan ja tunnen jotakin muutakin."
+
+"Joutavia! Hän on kai vain nukahtanut", selitti Anson vapisten
+noustessaan. "Antakaa minulle palava kekäle."
+
+"Älä ole niin hullu, että menet juuri kuolleen hullun tytön luo",
+vastusti Shady Jones.
+
+"Miksi en menisi? Kuka tämän joukon päällikkö on, haluaisin sen
+mielelläni tietää?" Anson tarttui muutamaan kekäleeseen, jonka toisessa
+päässä oli tuli. Se kädessään lähestyi hän tuota suojusta, jossa
+kuolleen tytön luultiin olevan. Hänen tulisoihdun valaisema laiha
+vartalonsa sopi hyvin mustaan ympäristöön. Kuta lähemmäksi hän pääsi
+suojusta, sitä hitaammin hän käveli, kunnes hän kokonaan pysähtyi ja
+kumartui katsomaan sisään.
+
+"Hän on mennyt!" huusi hän käheästi värisevällä äänellä.
+
+Sitten soihtu sammui ja kekäleen pää hehkui enää vain punaisena. Hän
+heilutteli sitä, mutta se ei syttynyt palamaan. Hänen tarkasti katsovat
+toverinsa kadottivat hänen pitkän vartalonsa näkyvistään ja samoin myös
+tuon hehkuvan kekäleen. Pikimusta pimeys nieli hänet. Muutamiin hetkiin
+ei kuulunut mitään. Jälleen tuulen humina ja tuo omituinen, ivallinen,
+kumea kohina valtasivat paikan. Sitten kuului jonkun rasahtelua, ehkä
+tuulen aiheuttamaa, ikäänkuin sivulle työnnettyjen kuusen oksien
+pehmeätä kahinaa. Sitä seurasi hypähtelevän miehen askelten kumeata
+kapsetta. Anson tuli juosten takaisin. Hän oli aivan hurjannäköinen
+kalpeine kasvoineen ja pelokkaine kuopistaan pullistuneine silmineen.
+Oikeassa kädessä oli revolveri.
+
+"Kuulitteko vai näittekö jotakin?" huohotti hän katsoen taakseen ja
+sitten ympärilleen, ja lopuksi tovereihinsa.
+
+"Emme. Minä ainakin koetin sekä katsella, että kuunnella", vastasi
+Wilson.
+
+"Anson, ei siellä mitään ollut", selitti Moze.
+
+"En ole siitä niinkään varma", sanoi Shady Jones epäilevin ja
+tuijottavin silmin. "Luulin kuulevani jotakin kahinaa."
+
+"Hän ei ollut siellä!" huudahti Anson peläten ja ihmetellen. "Tyttö on
+kadonnut! Soihtuni sammui enkä voinut nähdä. Ja juuri silloin tunsin
+jotakin tapahtuvan. Pyörähdin nopeasti katsomaan ja ellen sittenkin
+huomannut suurta harmaata otusta, olen hullumpi kuin tuo tyttö. En
+kumminkaan voi vannoa tunteneeni muuta kuin tuulen puuskan, joka vinkui
+korvissani."
+
+"Hävinnytkö?" huudahti Wilson hyvin järkytettynä. "Miehet, jos asia on
+niin, niin ehkä hän ei ollutkaan kuollut, vaan lähti vaeltamaan pois.
+Mutta hän oli kuollut, vannon sen, sillä hänen sydämensä oli lakannut
+sykkimästä."
+
+"Luullakseni lähden tieheni täältä", sanoi Shady Jones synkästi
+noustessaan. Kun Moze huomasi hänen tekonsa, ilmestyi hänen tummille
+kasvoilleen paljon puhuva ilme.
+
+"Jim, jos hän nyt kerran on kuollut ja lähtenyt vaeltamaan, niin mitä
+hittoa luulet tästä kaikesta seuraavan?" kysyi Anson käheästi. "Mutta
+se näyttää vain sellaiselta. Olemme kaikki hermostuneita. Koettakaamme
+tyyntyä ja keskustella järkevästi."
+
+"Anson, maailmassa on paljon sellaista, mitä et sinä enkä minäkään
+tiedä", vastasi Wilson. "Maailmanloppu tulee kumminkin joskus ja ehkä
+se nyt voi olla jo hyvinkin lähellä. En ole ollenkaan hämmästynyt --"
+
+"Kas tuolla taasen!" huudahti Anson kääntyen ja tähdäten revolverillaan.
+
+Miesten ja puiden takana vilahti jotakin harmaata ja suurta, ja sitä
+seurasi huomattava tuulen puuska.
+
+"Kuulehan, Snake, ei siellä ollut mitään", sanoi Wilson hetken kuluttua.
+
+"Mutta minäkin kuulin", kuiskasi Shady Jones.
+
+"Tuulenpuuskahan tuo vain levitteli savua nuotiosta", sanoi Moze.
+
+"Panen vaikka sieluni pantiksi, että takanani oli jotakin", selitti
+Anson tuijottaen pimeään.
+
+"Kuunnelkaamme, päästäksemme asiasta varmuuteen", ehdotti Wilson.
+
+Miesten rikollisista ja levottomista kasvoista voi lepattavan nuotion
+valossa selvästi nähdä, miten jokainen heistä pelkäsi suunnattomasti.
+He seisoivat kuin kuvapatsaat katsellen ja kuunnellen.
+
+Muutamat äänet rikkoivat vain tuon omituisen hiljaisuuden. Hevoset
+huokaisivat silloin tällöin raskaasti, mutta eivät liikahtaneetkaan
+paikoiltaan, ja mäntyjen oksia heiluttelevan tuulen synkkä ja
+surullinen humina sekoittui puron kumeaan kohinaan. Ja ainoastaan nämä
+tavalliset äänet kiinnittivät huomion hiljaisuuden laatuun. Autiuden
+hengittävä ja yksinäinen tuntu vallitsi tuossa pimeässä notkossa
+ja synkkä yö tuntui kätkevän helmaansa tuntemattomia salaisuuksia.
+Ainoastaan kuuntelevasta pahasta omastatunnosta voivat nuo luonnon
+mitä rauhallisimmat, kauneimmat ja surullisimmat äänet tuntua kutsuvan
+helvetin säveliltä.
+
+Äkkiä muudan lyhyt ja kimeä kiljunta rikkoi tuon painostavan ja ladatun
+hiljaisuuden.
+
+Ansonin suuri hevonen nousi pystyyn pieksäen ilmaa etujaloillaan ja
+tuli sitten taasen jymähtäen maahan. Toiset hevoset vapisivat pelosta.
+
+"Eikö tuo ollut puumin ääni?" kysyi Anson käheästi.
+
+"Minusta se kuulosti naisen huudolta", vastasi Wilson näyttäen
+vapisevan kuin lehdet tuulessa.
+
+"Silloin olin oikeassa. Tyttö on hengissä ja kuljeskelee tuolla
+metsässä huudellen noin kamalasti", sanoi Anson.
+
+"Kuljeskelee kyllä, mutta hän on kuollut."
+
+"Jumala varjelkoon, eihän sellainen voi olla mahdollista."
+
+"No ellei hän kuljeskele siellä kuolleena, on hän kumminkin melkein
+kuollut", vastasi Wilson alkaen kuiskailla itsekseen.
+
+"Jos vain olisin aavistanut, mitä tämä sopimus meille aiheuttaa,
+olisin ampunut Beasleyn sen sijaan että rupesin kuuntelemaan hänen
+houkutuksiaan. Minun olisi myös pitänyt iskeä tuon tytön pää mäsäksi
+ollakseni varma hänen vaitiolostaan. Jos hän kulkee tuolla metsässä
+huutaen tuolla tavoin, niin --"
+
+Hänen äänensä sammui, kun metsästä kuului ohut, rikkova ja kimeä
+huuto, joka hieman muistutti ensimmäistä, mutta ei ollut niin villi.
+Se kuului selvästi kalliolta. Ja tuon pikimustan notkon toiselta
+puolelta kantautui miesten korviin tuskissaan olevan naisen järkyttävää
+vaikerrusta, joka oli villiä, ahdistavaa ja surullista.
+
+Ansonin hevonen katkaisi marhamintansa ja hypähti niin nopeasti
+taaksepäin, että se oli kaatua muutamaan kallioisessa maassa olevaan
+matalaan syvänteeseen. Anson sai sen kiinni ja veti sen lähemmäksi
+tulta. Toisetkin hevoset vapisivat ja tempoilivat. Moze juoksi niiden
+väliin hillitsemään niitä. Shady Jones heitti uusia oksia tuleen. Siitä
+kohosi rätisten ja säkenöiden kirkas liekki, joka paljasti Wilsonin
+seisomassa traagillisessa asennossa. Hänellä oli käsivarret levällään
+ja silmät tuijottivat kiinteästi tummiin varjoihin.
+
+Tuo omituinen eloisa ääni ei uudistunut, mutta tuo toinen, joka
+muistutti kuolemantuskissa vaikeroivan naisen valitusta, rikkoi
+hiljaisuuden jälleen. Se jätti jälkeensä värisevän kaiun, joka hiljaa
+häipyi kuulumattomiin. Sitten muuttui kaikki jälleen hiljaiseksi ja
+pimeys tuntui vain synkkenevän. Miehet odottivat ja kun he alkoivat
+hieman rauhoittua, toistui huuto uhkaavan lähellä, juuri puiden
+takana. Se oli inhimillinen -- tuskan ja pelon ruumiillistunut ääni,
+joka ilmaisi kovaa taistelua tämän elämän puolesta kuolemaa vastaan.
+Tuo huuto oli niin selvä, erikoinen ja ihmeellinen, että kuuntelijat
+vääntelivät itseään, ikäänkuin he olisivat nähneet tuon viattoman,
+hellän ja kauniin tytön revittävän kappaleiksi heidän nähtensä. Se
+oli täynnä epäilyä ja vapisi kuoleman kauhusta, sen ihmeellinen voima
+oli sen villissä, tuossa itsepuolustuksen kauniissa ja aavemaisessa
+säveleessä.
+
+Joukon johtaja laukaisi revolverinsa toivottomuudessaan pimeään
+metsään, josta huuto kuului. Sitten oli hänen pakko hillitä hevostaan
+estääkseen sen laukkaamasta tiehensä. Laukauksen jälkeen seurasi
+lyhytaikainen hiljaisuus, hevoset tyyntyivät ja miehet kokoutuivat
+tulen ääreen pitäen kumminkin marhaminnoista lujasti kiinni.
+
+"Jos se oli puuma, karkoitti tämä sen tiehensä", sanoi Anson.
+
+"Varmasti, mutta se ei ollut puuma", vastasi Wilson. "Odottakaa, niin
+näette."
+
+He odottivat kaikki kuunnellen kukin omalta suunnaltaan, seuraten
+silmillään kaikkea ja peläten jo omaa varjoaankin. Kerran vielä tuulen
+humina, puron ivallinen syvä kohina, nauru ja lorina vallitsivat notkon
+hiljaisuutta.
+
+"Anson, lähdetään pois tästä aaveellisesta paikasta", kuiskasi Moze.
+
+Ehdotus kiinnitti Ansonin huomiota ja hän punnitsi sitä pudistaen
+hitaasti päätään.
+
+"Meillä on ainoastaan kolme hevosta eikä tällä minun hevosellani voida
+ratsastaa noiden karjuntain jälkeen", sanoi hän. "Meillä on sitäpaitsi
+tavaroitakin. Ja miten hitossa voisimmekaan päästä täältä tällaisessa
+pimeydessä?"
+
+"Jos vain lähdemme, ei se tee mitään. Minä kävelen edellä ja opastan",
+sanoi Moze innokkaasti. "Minulla on terävät silmät. Te saatte ratsastaa
+ja kuljettaa samalla osan tavaroista. Päästyämme täältä palaamme sitten
+päivällä noutamaan loppuja."
+
+"Anson, minustakin tuntuu se viisaimmalta", selitti Shady Jones.
+
+"Jim, mitä sinä tästä ajattelet?" kysyi Anson. "Lähdemmekö matkoihimme
+tästä synkästä paikasta?"
+
+"Mielestäni se on mainio suunnitelma", myönsi Wilson.
+
+"Puuma se sittenkin oli", sanoi Anson rohkeammasti, koska hiljaisuus
+pysyi rikkomattomana. "Mutta kumminkin tuntui minusta kuin joku nainen
+olisi huutanut puukko kurkussa."
+
+"Snake, muistat kai nähneesi täällä vielä aivan äskettäin naisen?"
+kysyi Wilson harkitusti.
+
+"Kyllä tuon tyttösen", vastasi Anson epäillen.
+
+"Näit hänen tulevan hulluksi, etkö nähnytkin?"
+
+"Näin."
+
+"Eikä hän ollut enää majassaan mentyäsi häntä katsomaan."
+
+"Ei ollutkaan."
+
+"Jos asia kerran on niin, on sinun turha puhua puumista."
+
+Wilsonin todiste tuntui kumoamattomalta. Shady ja Moze nyökkäsivät
+synkästi ja vaihtoivat levottomasti jalkaa. Anson painoi päänsä alas.
+
+"Mitä sen on väliä, ellemme sitä enää kuule --", aloitti hän, mutta
+vaikeni äkkiä.
+
+Sillä aivan heidän yläpuoleltaan jostakin paikasta juuri valopiirin
+ulkopuolelta kajahti huuto, joka sen läheisyyden vuoksi oli paljon
+kimakampi ja tuskallisempi kuin mikään edellinen ja kirjaimellisesti
+halvautti ryhmän siihen saakka, kunnes se taukosi. Ansonin suuri
+hevonen pillastui ja korskahtaen pelosta teki kauhean hypyn suoraan
+ulospäin. Kuului kumea jymähdys, kun se potkaisi Ansonia, joka lensi
+kallioiden yli nuotion takana olevaan kuoppaan, minne hevonenkin häntä
+seurasi. Wilson ennätti tehdä hurjan hypyn ja onnistui väistämään
+potkun. Kääntyessään näki hän Ansonin kaatuvan. Kuului kumahduksia ja
+vaikeroimista ja sitten kavioiden lyöntejä ja kopinaa, kun hevonen
+koetti nousta jaloilleen. Se oli ilmeisesti vyörynyt isäntänsä yli.
+
+"Auttakaa, miehet!" huusi Wilson rientäen niin nopeasti kuin suinkin
+matalan töyryn yli ja tarttuen heikossa valossa marhamintaan. He
+vetivät kolmisin hevosen pois kuopasta ja sitoivat sen lujasti
+muutamaan puuhun kiinni. Tehtyään sen tuijottivat he syvennykseen,
+josta Ansonin ruumis epäselvästi näkyi. Hän makasi selällään ja
+vaikeroi.
+
+"Pelkään hänen loukkaantuneen", sanoi Wilson.
+
+"Hevonen kaatui suoraan hänen päälleen ja tuo hevonen on raskas",
+selitti Moze.
+
+He menivät kuoppaan ja polvistuivat johtajansa viereen. Hämärässä
+näyttivät tämän kasvot tummanharmailta ja hän hengitti hyvin vaikeasti.
+
+"Snake, vanha veikko, et suinkaan ole vahingoittunut?" kysyi Wilson
+värisevällä äänellä. Koska hän ei saanut mitään vastausta, sanoi hän
+tovereilleen: "Nostakaamme hänet sellaiseen paikkaan, jossa voimme
+nähdä."
+
+Nuo kolme miestä kantoivat Ansonin varovaisesti kummulle nuotion ääreen
+valoon. Hän oli tajuissaan, mutta kalmankalpea ja hänen suustaan vuoti
+verta.
+
+Wilson polvistui hänen viereensä. Toiset seisoivat ja
+katsahtaen synkästi toisiinsa selvittivät he toisilleen Ansonin
+elämänmahdollisuudet. Samalla kuului jälleen tuo peloittava
+ja järkyttävä huuto, joka kuulosti tuskissaan olevan naisen
+vaikeroimiselta. Shady Jones kuiskasi jotakin Mozelle. Sitten he
+suoristautuivat katsoen kaatuneeseen johtajaansa.
+
+"Sano minulle, miten olet loukkautunut?" kysyi Wilson.
+
+"Hevonen musersi rintani", sanoi Anson änkyttävästi kuiskaten.
+
+Wilson avasi näppärästi hänen paitansa ja tunnusteli hänen rintaansa.
+
+"Ei. Rintalastasi ei ainakaan ole murskautunut", vastasi Wilson
+toivovasti. Sitten hän tunnusteli kädellään Ansonin kumpaakin kylkeä.
+Äkkiä hän pysähtyi, käänsi katseensa muualle ja siveli kädellään
+hitaasti toista kylkeä. Hevosen paino oli katkonut ja musertanut
+Ansonin kylkiluut. Hänen suustaan vuoti verta ja hänen hitaat
+tuskalliset henkäyksensä synnyttivät veristä vaahtoa, josta voitiin
+huomata, että katkenneet luut olivat tunkeutuneet keuhkoihin. Siis
+tapaturma, jonka seuraukset ennemmin tahi myöhemmin näyttäytyisivät
+kohtalokkaiksi.
+
+"Toveri, sinulta on katkennut pari kylkiluuta", sanoi Wilson.
+
+"Voi, Jim, kyllä sen täytyy olla jotakin pahempaa", kuiskasi Anson.
+"Minulla on kauheat tuskat. En voi ollenkaan hengittää."
+
+"Ehkä kumminkin vielä paranet", sanoi Wilson teeskennellen toivoa.
+
+Moze kumartui Ansonin yli ja katsahti tutkivasti noita kalpeita
+kasvoja, verisiä huulia ja laihoja hapuilevia käsiä. Sitten hän
+suoristautui.
+
+"Shady, hän kuolee pian. Lähtekäämme täältä", sanoi hän.
+
+"Seuraan sinua, kuten ennenkin", vastasi Jones.
+
+Molemmat poistuivat. He irroittivat nuo molemmat hevoset ja taluttivat
+ne satuloiden luo. Huopapeitteet sijoitettiin nopeasti paikoilleen,
+satulat heitettiin yhtä nopeasti selkään ja nopeasti kiristyivät
+remmit. Anson katsoi Wilsoniin tarkastaen tämän liikkeitä. Mutta
+Wilson seisoi omituisen julmana ja tyynenä, jollakin tavoin vailla
+tuota hänessä näiden viimeisten tuntien kuluessa näkyvissä ollutta
+hermostuneisuutta.
+
+"Shady, ota hieman leipää, niin minä varustan vähän lihaa mukaamme",
+sanoi Moze. Molemmat miehet tulivat nuotion luo valoon, noin kymmenen
+jalan päähän Ansonista.
+
+"Toverit, aiotteko poistua?" kysyi tämä käheästi hämmästyneenä.
+
+"Emme ole enää samoja kuin ennen. Emme voi sinua auttaa, eikä tämä
+notko ole meille terveellinen", vastasi Moze.
+
+Shady Jones hyppäsi hevosensa selkään notkeasti ja kaikki hermot
+jännityksessä.
+
+"Mutta, Moze, et suinkaan voi jättää Jimiä tänne yksikseen?" kysyi
+Anson.
+
+"Jim saa olla täällä, kunnes hän mätänee!" vastasi Moze. "Olen saanut
+jo tarpeekseni tästä kolosta."
+
+"Moze, menettelet väärin", huohotti Anson. "Jim ei halua poistua
+luotani. Pysykäämme uskollisesti yhdessä. Korvaan sen sinulle vielä,
+kuten muunkin entisen."
+
+"Snake, sinun on pian kuoltava", vastasi Moze ivallisesti.
+
+Ansonin ojentautunut ruumis vapisi hirveästi ja hänen kalpeat
+kasvonsa punastuivat. Nyt koitti tuo suuri ja peloittava hetki, joka
+jo pitkän aikaa oli ollut tulossa. Wilson oli tiennyt julmasti sen
+tulevan tavalla tahi toisella. Anson oli itsepäisesti ja uskollisesti
+taistellut kohtalokkaiden virtausten nousuvettä vastaan. Moze ja Shady
+Jones eivät itsekkäissä pyyteissään aavistaneet rikollisen elämänsä
+välttämätöntä loppua.
+
+Vaikka Anson makasikin maassa voimatonna, vetäisi hän kumminkin
+nopeasti revolverinsa esille ja ampui Mozen, joka kaatui ääneti
+liikauttamatta kättäänkään. Sitten Shadyn hevosen hypähdys aiheutti
+Ansonin toisen luodin ohimenon. Kolmas nopea laukaus ei aiheuttanut
+mitään nähtävää vaikutusta sekään, Shady vain kiroili omaa asettaan,
+joka ei nähtävästi tahtonut laueta. Hän koetti ampua hyppivän hevosensa
+selästä ja luodit heittelivät tomua ja soraa Ansonin ruumiille. Silloin
+ojentautui Wilsonin pitkä käsivarsi ja hänen suuri revolverinsa
+paukahti. Shady lyyhistyi satulaansa, pelästynyt hevonen heitti hänet
+maahan ja laukkasi tiehensä valopiiristä. Kavioiden kapse ja pensaiden
+risahtelu lakkasivat pian kuulumasta.
+
+"Jim, osuitko häneen?" kuiskasi Anson.
+
+"Varmasti, Snake", vastasi Wilson änkyttäen. Häntä nähtävästi värisytti
+vastatessaan. Pistettyään aseensa tuppeen kääri hän huopapeitteen
+kokoon ja työnsi sen Ansonin pään alle.
+
+"Jim, jalkojanikin palelee niin hirveästi", kuiskasi Anson.
+
+"Nyt alkaakin olla jo melko kylmä", vastasi Wilson, otti toisen
+huopapeitteen ja kääri sen Ansonin jalkojen ympärille. "Snake, pelkään
+Shadyn osuneen sinuun kerran."
+
+"Kyllä, mutta en välittäisi siitä hituistakaan, ellen olisi muuten
+loukkautunut."
+
+"Lepää nyt hiljaa paikoillasi. Luullakseni Shadyn hevonen pysähtyi
+tuonne jonkun matkan päähän. Minäpäs menen katsomaan."
+
+"Jim, en ole kuullut tuota huutoa vähään aikaan."
+
+"Se on jo lakannut. Luultavasti se oli puuma."
+
+"Tiesin sen."
+
+Wilson hävisi pimeyteen. Tuo musta seinä ei tuntunut niin
+läpitunkemattomalta eikä synkältä sittenkuin hän pääsi pois
+valopiiristä. Hän eteni varovaisesti voidakseen olla erehtymättä
+suunnasta. Jatkaen matkaansa kumarassa puulta puulle läheni hän
+kalliota ja saapui lopulta hänen päänsä korkuisen litteän paaden
+viereen. Täällä oli pimeys synkin, mutta kumminkin hän erotti jotakin
+vaaleata kivellä.
+
+"Neiti, oletteko siellä hyvissä voimissa?" kysyi hän hiljaa.
+
+"Olen, mutta pelkään niin hirveästi", kuiskasi Bo vastaukseksi.
+
+"Kaikki kävikin niin nopeasti. Tulkaahan nyt. Vastoinkäymisenne ovat
+nyt varmasti loppuneet."
+
+Wilson auttoi hänet kiveltä maahan ja huomattuaan Bon horjuvan kannatti
+hän tätä toisella käsivarrellaan ja piti toista ojennettuna tunteakseen
+vastukset. Askel askeleelta poistuivat he kallion varjosta seuraten
+tuota pientä puroa. Se kohisi ja lorisi ja melkein esti Wilsonin
+hiljaisen vihellyksen kuulumasta. Tyttö nojasi nyt raskaasti hänen
+käsivarteensa heikontuen nähtävästi heikontumistaan. Vihdoin saapuivat
+he kuilun päässä olevaan pieneen aukioon. Wilson pysähtyi jälleen ja
+vihelsi. Vastaus kuului jostakin hänen takaansa ja oikealta. Hän odotti
+tukien tyttöä.
+
+"Dale on täällä", sanoi hän. "Älkääkä nyt pyörtykö kestettyänne kaiken
+muun."
+
+Kuului oksien kahinaa ja pehmeitä hiljaisia askelia. Sitten ilmestyi
+näkyviin kumartunut tumma olento ja toinen pitkä, harmaa ja hiipien
+kulkeva, joka säpsähdytti Wilsonia.
+
+"Wilsonko?" kysyi Dale hiljaa.
+
+"Niin. Olen tuonut hänet tänne, Dale, turvallisesti ja terveenä",
+vastasi Wilson mennen lähemmäksi Dalea ja ojentaen kaatuvan tytön tälle.
+
+"Bo, Bo, oletko terve?" Dalen syvä ääni värisi.
+
+Bo tarttui häneen syliksi ja huudahteli iloissaan.
+
+"Voi, Dale! Jumalalle kiitos! Olen melkein kaatumaisillani nyt. Eikö
+tämä ole ollutkin kummallinen yö täynnä seikkailuja? Voin mainiosti.
+Dale, olemme tästä kiitollisuuden velassa Jim Wilsonille."
+
+"Bo, minä -- me kaikki olemme hänelle kiitollisia niin kauan kuin
+elämme", vastasi Dale. "Wilson, olet mies! Jos haluat poistua tuosta
+joukosta --"
+
+"Dale, tuosta joukosta ei ole enää monta jäljellä, ellet päästänyt
+nuorta Burtia menemään", vastasi Wilson.
+
+"En tappanut häntä enkä tehnyt hänelle muutakaan pahaa, mutta peloitin
+hänet niin, että hän juoksee luultavasti vieläkin. Wilson, taisteluko
+tuon ampumisen aiheutti?"
+
+"Niin."
+
+"Voi, Dale, se oli hirveää! Näin sen kokonaisuudessaan. Minä --"
+
+"Neiti, voitte kertoa sen hänelle minun poistuttuani. Toivotan teille
+onnellista matkaa."
+
+Hän sanoi tuon kylmästi ja tyynesti, vaikka ääni hieman värähtelikin.
+
+Tytön kasvot näyttivät hyvin kalpeilta hämärässä. Hän painautui
+Wilsonia vastaan ja puristi tämän käsiä.
+
+"Taivas teitä auttakoon, Jim Wilson! Olette todellakin Texasista!
+Muistan teidät aina ja rukoilen puolestanne lakkaamatta!"
+
+Wilson poistui tummien mäntyjen välistä näkyvää himmeätä tulen
+kajastusta kohti.
+
+
+
+
+XXIV.
+
+
+Kun Helen Rayner katseli, miten Dale ratsasti tiehensä toimittamaan
+vaarallista tehtäväänsä, joka merkitsi melkein elämää tahi kuolemaa
+Helenille itselleen, oli hyvin omituista, ettei hän voinut ajatella
+muuta kuin tuota hurmaavaa ja järkyttävää hetkeä, jolloin hän oli
+kietonut kätensä Dalen kaulaan.
+
+Se ei vaikuttanut ollenkaan asiaan, että Dale -- oivallinen mies kun
+hän oli -- oli vapauttanut tuon hetken häpeästä suhtautumalla Helenin
+tekoon omalla tavallaan. Tosiasia, että Helen oli menetellyt niin,
+riitti. Kun hänen tunteensa kerran olivat päässeet riehumaan, oli hänen
+aivan mahdotonta tietää ja ymmärtää niitä edeltäpäin. Hän totesi vain
+hämmentyneenä, että kun Dale palaa Bon kanssa, menettelee hän jälleen
+samoin.
+
+"Jos sen teen, teen sen vilpittömästi", sanoi hän itsekseen ja punastui
+korviaan myöten.
+
+Hän katseli Dalea, kunnes tämä hävisi näkyvistä. Kun Dale oli
+poistunut, tukahduttivat ikävä ja pelko tuon hämmentävän tunteen. Hän
+rupesi valmistautumaan tuleviin tapahtumiin. Ennen illallista kokosi
+hän sekä omat että Bon arvoesineet, kirjat, paperit ja vaatteet ja
+laittoi ne sellaiseen kuntoon, että hän siinä tapauksessa, että hänet
+karkoitettaisiin maatilalta, voi ottaa henkilökohtaisen omaisuutensa
+mukaansa.
+
+Mormonit ja muutamat muut uskolliset miehet nukkuivat sen yön
+päärakennuksen kuistissa tervavaatevuoteillaan, jottei Heleniä ainakaan
+voitaisi yllättää. Sitten koitti päivä monine toimineen, joita ei
+mikään häirinnyt. Mutta kuunnellessaan ja vahtiessaan tuntui se
+Helenistä kumminkin äärettömän pitkältä.
+
+Carmichael ei palannut eikä hänestä kuulunutkaan mitään. Viimeiset
+tiedot hänestä olivat edellisen päivän iltapäivältä, jolloin muudan
+paimen oli nähnyt hänet kaukana pohjoisessa matkalla kukkuloille
+päin. Beemanit ilmoittivat, että Roy oli paranemaan päin, ja sanoivat
+huomanneensa, että kyläläisten keskuudessa vallitsi jonkunlainen
+hillitty epäluulo.
+
+Tämä toinen yksinäinen yö tuntui Helenistä melkein sietämättömältä.
+Kun hän nukkui, näki hän hänestä unia, ja kun hän valvoi, hyppäsi
+hänen sydämensä aina kurkkuun ikkunan luona kasvavien puiden lehtien
+kahinastakin, ja sitäpaitsi kiduttivat häntä kaikenlaiset kuvittelut
+Bon tilasta. Hän sanoi monta kertaa itselleen, että Beasley olisi
+saanut viedä maatilan mielisuosiolla, kun vain Bo olisi saanut olla
+rauhassa, sillä hän syytti vihollistaan empimättä Bon katoamisesta. Hän
+luuli Riggsin toimineen vain välikappaleena.
+
+Päivällä ei häntä niin peloittanut, sillä kaikenlaiset työt
+kiinnittivät hänen huomionsa puoleensa. Mutta seuraavana aamuna
+juuri ennen puoltapäivää palauttivat aitauksista kuuluvat huudot ja
+jostakin läheisyydestä kuuluva kavioiden kapse hänet järkyttävään
+todellisuuteen. Katsoessaan ikkunasta näki hän suuria savupilviä.
+
+"Tulipalo! Luultavasti on joku katoksista, ehkä tuo vanhin kauimpana
+oleva, syttynyt tuleen", sanoi hän katsoessaan ikkunasta. "Joku
+huolimaton meksikolainen iankaikkisine savukkeineen on kai sen
+sytyttänyt."
+
+Helen vastusti haluaan lähteä katsomaan, mitä oli tapahtunut, sillä
+hän oli päättänyt pysytellä kotona. Senvuoksi avasikin hän oven
+epäröimättä, kun hän kuuli askelia kuistista ja koputusta ovelta.
+Siellä oli neljä meksikolaista. Muudan heistä tarttui Heleniin nopeasti
+kuin salama ja vetäisi hänet yhdellä nykäyksellä kynnyksen toiselle
+puolelle.
+
+"En halua tehdä teille pahaa, señora", sanoi hän viitaten samalla, että
+Helenin oli poistuttava.
+
+Kenenkään ei tarvinnut Helenille ilmoittaa, mitä tämä vierailu
+tarkoitti. Vaikka hän oli pelännytkin melkein vaikka mitä, ei
+hän ollut kumminkaan uskonut, että Beasley ryhtyisi tällaisiin
+väkivaltaisuuksiin. Hänen verensä kiehui.
+
+"Kuinka te uskallatte?" sanoi hän vapisten koettaessaan hillitä
+itseään. Mutta luokkarajat, valta ja ääni eivät vaikuttaneet mitään
+näihin meksikolaisiin, jotka vain nauroivat. Toinenkin tarttui Heleniin
+likaisella ja ruskealla kädellään, jolloin Helen säpsähti inhosta.
+
+"Laskekaa minut irti!" huudahti hän raivokkaasti ruveten vaistomaisesti
+taistelemaan vapauttaakseen itsensä. Silloin tarttuivat muutkin häneen.
+Helenin arvokkuus hävisi nyt kuin sitä ei milloinkaan olisi ollutkaan.
+Polttava ja tukahduttava veren virtaaminen suonissa tutustutti hänet
+ensimmäisen kerran siihen kauhistuttavaan vihaan, jonka hän oli perinyt
+Auchinclosseilta. Hän, joka oli luullut voivansa olla milloinkaan
+suuttumatta, taisteli nyt kuin naarastiikeri. Meksikolaisilla, jotka
+sopertelivat kiihkoissaan, oli täysi työ, ennenkuin he saivat hänet
+nostetuksi maasta. He käsittelivät häntä kuin tyhjää maissisäkkiä.
+Tarttuen hänen käsiinsä ja jalkoihinsa kantoivat he hänet kujalle ja
+kujalta tielle puku epäjärjestyksessä ja puoleksi revittynä. Siellä he
+suoristautuivat ja karkoittivat hänet pois.
+
+Puoleksi sokaistuna näki Helen heidän asettuvan ovelle valmiina
+estämään hänen sinne tulonsa. Hän horjui tietä pitkin kylään. Hänestä
+tuntui kuin hän olisi kävellyt punaisessa sumussa, kuin hän olisi
+saanut verentungoksen aivoihin ja kuin matka Cassin lesken huvilaan ei
+milloinkaan loppuisi. Mutta hän pääsi sinne kumminkin lopulta, horjui
+polkua pitkin taloon ja kuuli tuon vanhan vaimo huudon. Silmät sameina,
+pyörtymäisillään, sairaana ja kaiken näyttäessä mustalta tunsi Helen,
+miten rouva talutti hänet vierashuoneeseen ja asetti hänet tuoliin
+istumaan.
+
+Hän tointui kumminkin pian sen verran, että muisti kaiken. Hän näki
+Royn, joka oli aivan kalmankalpea, kyselevän häneltä säikähtynein
+silmin. Vanha vaimo oli kumartunut hänen ylitseen mumisten koettaessaan
+lohduttaa häntä ja järjestäessään hänen pukuaan.
+
+"Neljä meksikolaista kantoi minut ulos ja karkoitti minut kodistani
+tielle", huohotti Helen.
+
+Hän näytti kertovan tämän itselleenkin ja toteavan samalla sen
+suunnattoman vihan, joka vapisutti hänen ruumistaan.
+
+"Jos olisin aavistanut sen, olisin tappanut ne!"
+
+Hän huudahti tämän kovasti ja epäröimättä katsellen ystäviään kuivin
+ja kuumin silmin. Roy ojentautui ja tarttui hänen käteensä puhuen
+käheästi. Pelästynyt vanhus polvistui ja koperoi vapisevin sormin
+Helenin puvun repeämiä. Sitten koitti hetki, jolloin Helenin ruumiin
+vapiseminen alkoi tauota, jolloin hänen verensä rauhoittui sallien
+järjen jälleen toimia ja jolloin hän alkoi taistella vihaansa vastaan
+ja hitaasti ja peläten huomata tuon kuluttavan vaaran, joka oli
+väijynyt hänen mielessään kuin nukkuva tiikeri.
+
+"Ah, neiti Helen, olitte niin hirveän näköinen, että luulin niiden
+pidelleen teitä pahoin", sanoi vanhus.
+
+Helen katsoi hämmästyneenä ajettuneita ranteitaan, toista sukkaansa,
+jonka varsi oli valunut aivan nilkkaan, ja halkeamaa, joka oli
+paljastanut hänen olkapäänsä meksikolaisten julkeille katseille.
+
+"Ruumiini ei ole vahingoittunut", kuiskasi hän.
+
+Ei Roykaan ollut enää niin kalpea ja hänen silmiensä äskeinen vihainen
+ilme oli muuttunut nyt ystävälliseksi.
+
+"Oli onni, neiti Nell, ettei tapahtunut mitään vahinkoa... Kai nyt
+ymmärrätte koko tämän konnanjuonen? Älkää kumminkaan antako sen
+tukahduttaa lempeätä tapaanne suhtautua asioihin. Huomaatte siitä vain,
+miten raaka tämä Länsi on. Rakkauskin on täällä aivan samanlaista."
+
+Helen käsitti vain osaksi hänen sanansa, mutta se riitti kumminkin
+selvittämään hänen suhteensa tulevaisuuteen. Länsi on kaunis, mutta
+kova. Näiden ystävien kasvoissa hän alkoi huomata niissä olevien syvien
+ja terävien ryppyjen, tuskan varjojen ja peittelemättömän alastoman
+totuuden merkityksen, joka oli hakattu niihin kuin marmoriin.
+
+"Taivaan nimessä, kertokaa nyt meille kaikki", kehoitti rouva Cass.
+
+Sulkien silmänsä totteli Helen käskyä ja kertoi lyhyesti, miten
+karkoittaminen oli tapahtunut.
+
+"Sitä juuri olemme odottaneetkin", sanoi Roy. "On hyvä, että pääsitte
+sieltä ehein nahoin. Beasleyllä on nyt valta, ja mieluummin näemmekin,
+että olette nyt poissa maatilaltanne."
+
+"Mutta, Roy, en halua luovuttaa sitä Beasleylle!" huudahti Helen
+
+"Neiti Nell, ennenkuin tämä Pine kasvaa tarpeeksi suureksi lain
+vaikutuksille, olette harmaapäinen vanhus. Ette voi karkoittaa
+Beasleytä kunniallisella ettekä oikeutetuilla vaatimuksillanne. Al
+Auchincloss oli kova isäntä. Hän hankki itselleen vihollisia tappamatta
+niitä kaikkia. Ihmisten pahoja töitä ei voida unhottaa. Ja teidän on
+kärsittävä Alin syntien vuoksi, vaikka Al olikin yhtä hyvä kuin joku
+toinenkin täällä menestynyt tilanomistaja."
+
+"Voi, mitä minun nyt on tehtävä? En aio suostua. Omaisuuteni on
+minulta ryöstetty. Eivätkö ihmiset voi minua auttaa? Onko minun pakko
+ristissäkäsin istua ja katsella miten tuo sekarotuinen rosvo --? Ah,
+tämä on aivan uskomatonta!"
+
+"Teidän on vain oltava kärsivällinen muutamia päiviä", sanoi Roy
+tyynesti. "Kyllä tämä kaikki loppuu vielä hyvin."
+
+"Roy, teillä on ollut tämä kepponen, kuten sitä nimitätte, selvillä jo
+kauan aikaa!" huudahti Helen.
+
+"Niin onkin, enkä ole laskuissani erehtynytkään."
+
+"Mitä sitten tapahtuu muutamien päivien kuluttua?"
+
+"Nell Rayner, aiotteko reipastua nyt, vai oletteko vielä niin
+hermostunut, että menetätte kotonaan malttinne?"
+
+"Koetan olla rohkea, mutta minua on valmistettava", vastasi Helen
+värisevällä äänellä.
+
+"No niin, Beasley saa nyt Dalen, Las Vegasin ja minut kimppuunsa. Ja,
+neiti Nell, hänen toivonsa saada elää kauan ovat yhtä mitättömät kuin
+hänen taivaaseenpääsemisensä mahdollisuudet."
+
+"Mutta, Roy, en usko tuollaisia harkittuja murhia mahdollisiksi",
+vastasi Helen vapisten. "Sellainen on vasten uskontoani. En suostu
+sellaiseen. Voittehan kaikki sitäpaitsi joutua vaaraan."
+
+"Tyttö, miten luulette sitten voivanne tästä suoriutua? Jos rakastatte
+Dalea ja vannotte rupeavanne hänen puolisokseen, voitte ehkä estää
+hänet. Minäkin kunnioitan niin paljon uskontoanne, etten ryhdy
+sellaiseen, jos luulette saavanne kärsiä minun vuokseni, mutta ei Dale,
+ette te, ei Bo, ei rakkaus, ei taivas eikä helvetti voi milloinkaan
+estää tuota paimenta, Las Vegasia."
+
+"Ah, jos Dale tuo Bon minulle takaisin, en välitä maatilastani
+hituistakaan". mumisi Helen.
+
+"Kun se tapahtuu, silloin siitä vasta välitättekin. Meidän on pantava
+suuri metsästäjänne vain työhön", vastasi Roy hymyillen ymmärtäväisesti.
+
+Ennen puoltapäivää samana päivänä tuotiin Helenin kokoamat tavarat
+Cassin lesken portaille, ja niin tulivat hänen välttämättömimmät
+tarpeensa tyydytetyiksi. Hän sai sijoittautua niin mukavasti kuin
+suinkin vanhuksen ainoaan vapaana olevaan huoneeseen, jossa hän rupesi
+kokoamaan mielenlujuutta ja kestävyyttä.
+
+Hänen ihmeekseen tulivat monet rouva Cassin naapurit vaatimattomasti
+tuon pienen rakennuksen takaovelle osoittamaan myötämielisyyttään. He
+muodostivat alistuneen ja pelokkaan joukon ja kuiskailivat toisilleen
+poistuessaan. Helen sai heidän vierailustaan sellaisen vakaumuksen,
+etteivät Beasleyn vallan alla olevien miesten vaimot luulleet tuosta
+maatilan väkivaltaisesta anastamisesta koituvan mitään hyvää. Hän
+totesi jo saman päivän iltana, että hänen onnettomuutensa oli
+synnyttänyt jonkunlaisen vastavoiman.
+
+Seuraavana päivänä ilmoitti Roy hänelle, että Royn veli, John, oli
+saapunut edellisenä iltana ja ilmoittanut Beasleyn ottaneen jo maatilan
+haltuunsa. Ei laukaustakaan oltu ammuttu ja muutaman heiniä täynnä
+olevan ladon palaminen oli ollut ainoa vahinko. Se oli sytytetty
+tuleen Helenin miesten huomion kiinnittämiseksi yhteen paikkaan, ja
+sitten oli Beasley tullut mukanaan kolme kertaa niin monta miestä kuin
+heitä oli ollut. Hän oli ylpeästi käskenyt heidän mennä tiehensä,
+elleivät he halunneet hyväksyä häntä isännäkseen ja jäädä sinne hänen
+palvelukseensa. Nuo kolme Beemania olivat jääneet luullen siten
+parhaiten edistävänsä Helenin etua. Beasley oli sitten ratsastanut
+Pineen, kuten muinakin päivinä. Roy kertoi sitten sinä aamuna saamiaan
+uutisia, miten Beasleyn miehet olivat juhlineet myöhään edellisenä
+iltana.
+
+Loppumattomilta tuntuvat toinen, kolmas ja neljäs päivä menivät
+menojaan, ja Helen luuli tulleensa vanhaksi niiden kuluessa. Yöt hän
+valvoi melkein kokonaan ajatellen ja rukoillen, ainoastaan iltapäivisin
+voi hän hieman nukkua. Hän ei voinut ajatella mitään eikä puhua muusta
+kuin sisarestaan ja Dalen mahdollisuuksista pelastaa tämä.
+
+"Ette pidä Dalea juuri minkään arvoisena", sanoi Roy vihdoin
+vastustaen. "Sanon teille, että Milt Dale voi tehdä noissa metsissä
+mitä ikinä hän vain haluaa. Voitte uskoa sanani... Mutta kun hän palaa,
+saavat asiat varmasti toisen käänteen."
+
+Tämä merkityksellinen puhe tehosi Heleniin toivorikkaudellaan ja
+hyydytti hänen verensä ennustuksellaan metsästäjää odottavista
+vaaroista.
+
+Viidennen päivän iltapäivällä heräsi Helen äkkiä unestaan. Aurinko
+oli jo melkein laskeutunut. Hän kuuli ääniä -- rouva Cassin kimeän
+ja lörpöttelevän, joka kuulosti nyt hyvin kiihtyneeltä, syvän, joka
+värisytti Heleniä päästä jalkoihin asti, ja sitten tytön naurun,
+katkonaisen mutta onnellisen. Kuului askelia ja kavioiden kapsetta.
+Dale oli tuonut Bon takaisin. Helen tiesi sen. Hän tunsi olevansa hyvin
+heikko ja hänen oli ponnistettava pysyäkseen pystyssä. Korvat alkoivat
+jyskyttää ja suloinen, täydellinen ilo täytti äkkiä hänen mielensä. Hän
+kiitti Jumalaa, että hänen rukouksensa oli kuultu. Tuntien sitten äkkiä
+hurjaa ruumiillista riemua hän syöksyi ulos.
+
+Hän ennätti juuri ajoissa näkemään, miten Roy Beeman tuli talosta kuin
+häntä ei milloinkaan olisi ammuttu ja miten Roy huutaen tervehti erästä
+harmaapukuista ja -kasvoista miestä, Dalea.
+
+"Päivää, Roy! Olen iloinen nähdessäni sinut jälleen pystyssä", sanoi
+Dale. Kuinka tuo tyyni ääni vahvistikaan Heleniä! Hän huomasi Bon,
+joka näytti aivan entisenlaiselta, ehkä sentään hieman kalpeammalta ja
+ränsistyneemmältä. Sitten Bo näki hänet ja riensi hänen syliinsä.
+
+"Nell, olen tullut terveenä takaisin! En ole milloinkaan elämässäni
+ollut näin onnellinen... Entä sitten kaikki suurenmoiset seikkailuni!
+Nell, sinä vanha äitiseni, olen saanut nyt niistä tarpeekseni elämäni
+ajaksi!"
+
+Bo oli aivan hulluna ilosta nauraen ja huutaen vuorotellen. Mutta Helen
+ei voinut ilmaista tunteitaan. Hänen silmiänsä hämärsi niin, että hän
+pitäessään Bota sylissään tuskin voi nähdä heidän puoleensa kääntynyttä
+Dalea, joka kumminkin löysi hänen ojennetun vapisevan kätensä.
+
+"Nell, olette luullakseni kärsinyt enemmän kuin me." Dalen ääni
+kuulosti vakavalta ja Nell tunsi hänen tutkistelevan katseensa
+kasvoillaan. "Rouva Cass sanoi teidän olevan täällä ja minä tiedän
+miksi."
+
+Roy vei heidät kaikki sisälle huoneihin.
+
+"Milt, joku naapurin poika pitää kyllä huolta hevosesta", sanoi hän,
+kun Dale kääntyi tomuiseen ja väsyneeseen Rangeriin päin. "Mihin jätit
+puuman?"
+
+"Lähetin sen kotiin", vastasi Dale.
+
+"Jumalalle kiitos, Milt, miten tämä tuntuukaan hauskalta!" lörpötteli
+rouva Cass. "Olemme olleet täällä hyvin huolissamme, ja neiti Helen on
+ollut melkein kuolla odottaessaan sinua."
+
+"Täti, Bo ja minä olemme enemmän nälissämme kuin voitte uskoakaan",
+vastasi Dale nauraen.
+
+"Taivas varjelkoon, laitan päivällisen valmiiksi tuossa tuokiossa!"
+
+"Nell, miksi olet tullut tänne?" kysyi Bo epäilevästi.
+
+Vastauksen asemesta vei Nell sisarensa huoneeseensa ja sulki oven. Bo
+huomasi matkatavarat ja hänen ilmeensä muuttui. Vanha loisto palasi
+hänen silmiinsä.
+
+"Hän on siis tehnyt sen!" huudahti hän kiihkeästi.
+
+"Kultaseni, kiittäkäämme Jumalaa, että olen saanut sinut takaisin!"
+mumisi Helen voiden vihdoinkin puhua. "Muusta ei ole väliä. Olen
+rukoillut ainoastaan tätä."
+
+"Hyvä, vanha Nell!" kuiskasi Bo suudellen ja syleillen Heleniä. "Tiedän
+sinun tarkoittavan sanoillasi täyttä totta. Mutta minä en välitä sinun
+vilpittömyydestäsi! Olen tullut hengissä takaisin ja hurjempana kuin
+ennen. Missä -- missä Tom on?"
+
+"Bo, emme ole kuulleet hänestä viiteen päivään sanaakaan. Hän on
+tietysti sinua etsimässä."
+
+"Ja sinutko on karkoitettu maatilalta?"
+
+"Niin melkein", vastasi Helen kertoen tapauksen muutamin värisevin
+sanoin.
+
+Bo sanoi hurjan sanan, jolla oli enemmän voimaa kuin kauneutta, mutta
+se ilmaisi hyvin hänen kiihkeän suuttumuksensa sisarta kohdanneen
+väkivallan johdosta.
+
+"Ah, tietääkö Tom Carmichael tämän?" lisäsi hän huohottaen.
+
+"Miten hän voisi?"
+
+"Kun hän kuulee sen, niin -- on helvetti valmis. Olen iloinen, että
+saavuin tänne ennen häntä... Nell, en ole riisunut kenkiäni koko
+siunattuna aikana. Auta minua. Hanki sitten hieman saippuaa, kuumaa
+vettä ja puhtaat vaatteet. Nell, tyttöseni, minua ei ole oikein
+kasvatettu kestämään näitä Lännen vaikeuksia. Ne ovat liian musertavia."
+
+Sitten sai Helen kuulla nopeassa järjestyksessä laukkaavista hevosista,
+Riggsistä, lainsuojattomista, rohkeasti uhmatusta Beasleystä, pitkistä
+ratsastusmatkoista ja urhoollisesta roistosta, taistelusta Riggsin
+kanssa, verestä ja kuolemasta, toisesta pitkästä ratsastuksesta,
+synkässä metsässä olevasta leiristä, yksinäisistä öistä, aavemaisista
+äänistä, päivistä, petoksesta, suuresta maailmasta riistetystä
+näyttelijättärestä Opheliasta, Snake Ansonista, säikähtyneistä
+lainsuojattomista, surullisista vaikeroimisista ja peloittavista
+huudoista, puumasta, hevosten pelastumisesta, taistelusta ja
+ampumisesta, Wilsonista, tuosta toisesta Tom Carmichaelista, johon hän
+olisi voinut rakastua, ellei -- pimeästä yöstä, Dalesta, hevosista,
+ratsastuksesta ja nälästä. "Ah, Nell, hän oli Texasista!" sanoi Bo
+lopuksi.
+
+Helen kuunteli noita ihmeellisiä ja peloittavia tapauksia, jotka
+olivat uhanneet tuon rakastetun pienen sisaren vaaleata päätä, mutta
+Bon vaivattoman ja huomattavan kertomuksen aiheuttama hämminki jätti
+ainoastaan tuon viimeisen lauseen selväksi.
+
+Pian sai Helen kumminkin tilaisuuden ilmoittaa, että rouva Cass oli
+pyytänyt heitä jo pari kertaa syömään, ja tämä tervetullut uutinen
+keskeytti Bon virtaavan sanatulvan paremmin kuin mikään muu.
+
+Helen huomasi heti, että Roy ja Dale olivat keskustelleet asioista.
+Roy kunnioitti tätä kokoutumista istumalla ensimmäisen kerran pöydässä
+haavoittumisensa jälkeen, ja ellei oteta huomioon Helenin onnettomuutta
+ja ilmassa väreilevää odotuksen jännitystä, oli päivällinen iloinen.
+Vanha rouva Cass oli nyt kunniansa kukkuloilla. Hän tunsi ilmassa
+olevan rakkautta, ja ollen uskollinen sukupuolelleen hän iloitsi siitä.
+
+Ilta ei ollut vielä pimennyt, kun Roy nousi ja meni kuistiin. Hänen
+terävät korvansa olivat kuulleet jotakin. Helenkin luuli erottaneensa
+nopeata kavioiden kapsetta.
+
+"Dale, tulehan tänne!" huusi Roy sitten kovasti.
+
+Metsästäjä meni nopein äänettömin liikkein, ja Helen ja Bo seurasivat
+pysähtyen ovelle.
+
+"Las Vegas sieltä varmaankin tulee", kuiskasi Dale.
+
+Helenistä tuntui, että paljas paimenen nimikin jo muutti koko ilmaston.
+
+Portilta kuului ääniä, joista toinen, nopea ja käheä, kuulosti
+Carmichaelin puheelta. Vireä hevonen hypähteli ja lennätteli soraa
+kavioillaan. Sitten ilmestyi polulle pieni mies, joka lähestyi taloa.
+Carmichaelhan se oli, mutta ei Helenin tuntema Carmichael. Hän kuuli
+Bon hiljaisen omituisen huudahduksen, joka vahvisti hänen saamaansa
+vaikutusta.
+
+Tavasta, millä Roy meni ulos, ei olisi mitenkään voitu luulla, että
+häntä oli ammuttu, ja Dale oli melkein yhtä nopea. Carmichael saapui
+heidän luokseen ja puristi heidän käsiään nopeasti kauhealla kourallaan.
+
+"Pojat, saavuin juuri. Nuo tuolla sanoivat, että olette löytänyt hänet."
+
+"Varmasti, Las Vegas. Dale toi hänet kotiin terveenä ja reippaana.
+Tuolla hän on."
+
+Paimen tyrkkäsi nuo molemmat miehet syrjään ja astui pitkällä
+askeleella portaille katsellen tutkivasti ovelle. Helen voi huomata
+hänestä vain sen, että hän näytti peloittavalta. Bo meni ulos Helenin
+eteen. Ehkä hän olisi rientänyt suoraan Carmichaelin syliin, ellei joku
+vaistomainen tunne olisi häntä pidättänyt. Helen luuli sitä peloksi,
+koska hänen omakin sydämensä sykki tuskallisesti.
+
+"Bo!" huusi Carmichael kuin villi, vaikka hän ei ollenkaan sellaista
+muistuttanut.
+
+"Ah, Tom!" vastasi Bo änkyttäen ja ojensi puoleksi käsivartensa.
+
+"Kas niin, tyttö!" Tämä huudahdus tuntui yhtä tuikealta kuin hänen
+silmäinsä tutkiva katse. Pari pitkää askelta toi hänet aivan Bon
+viereen ja hänen ulkomuotonsa karkoitti veren Bon poskista. Sitten
+oli kaunista katsella, miten hänen kasvonsa ihmeellisesti muuttuivat,
+kunnes hän oli jälleen tuo hyvin tunnettu Las Vegas, suurenmoinen
+kaikessa vanhassa voimassaan.
+
+"No niin!" huudahti hän värisevällä äänellä. "Olen todellakin
+tyytyväinen!"
+
+Kun hän kääntyi jälleen miehiin päin, katosi tuo kaunis ilme hänen
+kasvoiltaan. Hän puristi Dalen kättä kauan ja kovasti, ja hänen
+katseensa hämmästytti Royta.
+
+"Missä Riggs on?" kysyi hän, ja hänen ruumiinsa liikahduksessa, kun
+hän tiuskaisi nuo sanat, hävisivät hänen ystävällisten tunteittensa
+omituiset vilahtelevat merkit kokonaan.
+
+"Wilson ampui hänet", vastasi Dale.
+
+"Jim Wilsonko, tuoko entinen texasilainen paimen? Hänpä auttoi sinua
+suurenmoisesti."
+
+"Ystäväni, hän suojeli Bota", vastasi Dale liikutettuna. "Olin vanhoine
+puumineni siinä läheisyydessä."
+
+"Taivutit siis Wilsonin avuksesi?" kysyi tuo tuikea ääni.
+
+"Kyllä. Mutta hän tappoi Riggsin ennen saapumistani sinne. Vaikk'en
+olisi heitä milloinkaan löytänytkään, olisi hän kumminkin suojellut
+Bota."
+
+"Missä tuo joukko nyt on?"
+
+"Muut, paitsi Wilson, ovat luultavasti kuolleet."
+
+"Joku kertoi minulle, että Beasley on karkoittanut neiti Helenin
+maatilalta. Onko asia niin?"
+
+"On. Neljä hänen palveluksessaan olevaa meksikolaista oli kantanut
+hänet talosta ja repinyt melkein kaikki vaatteet hänen yltään. Roy
+kertoi minulle sen."
+
+"Neljä meksikolaista! Tämä on varmasti kaikki Beasleyn suunnitelmaa."
+
+"Niin onkin. Riggs toimi vain välikappaleena, koska hänellä, kuten
+tiedät, oli paha maine. Mutta Beasley valmisti suunnitelmat. He
+olisivat halunneet Nellin Bon asemesta."
+
+Carmichael läksi äkkiä kävelemään pimenevää polkua hopeisten
+kantalevyjen ja kannusten kilistessä.
+
+"Älä mene, Carmichael!" huusi Dale astuen askeleen.
+
+"Voi Tom!" huusi Bo.
+
+"Huutonne eivät tehoa sen enempää kuin mikään muukaan luullakseni",
+sanoi Roy. "Las Vegas on juonut punaista likööriä."
+
+"Ah. hän on siis juonut! Silloin ymmärrän! Nell, hän ei koskenutkaan
+minuun!"
+
+Kerrankin oli Helen voimaton lohduttamaan Bota. Voimakas sydämen
+sykähdys oli lähettänyt hänet rientävin ja horjuvin askelin Dalea
+kohti, joka oli jo astunut muutamia askelia polkua pitkin.
+
+"Dale, oh, pysähtykäähän nyt toki!" huusi hän hiljaa.
+
+Dale pysähtyi niin nopeasti kuin hän olisi juossut jotakin polun
+poikki olevaa estettä vastaan. Kun hän kääntyi, oli Helen jo lähellä.
+Persikkapuiden juurella oli jo melko pimeä, mutta Helen voi kumminkin
+nähdä hänen kasvonsa ja hänen kiihtyneet, leimuavat silmänsä.
+
+"En ole kiittänyt teitä vielä Bon tuomisesta kotiin", kuiskasi hän.
+
+"Nell, viis siitä!" vastasi Dale hämmästyneenä. "Mutta jos luulette
+sitä velvollisuudeksenne, niin odottakaa. Minun on saatava tuo paimen
+kiinni."
+
+"Ei, sallikaa minun kiittää teitä nyt", kuiskasi hän ja tullen
+lähemmäksi kohotti hän käsivartensa kietoakseen ne Dalen kaulaan.
+Tämä oli hänen itsensä määräämä rangaistus tuosta kerrasta, jolloin
+hän sen oli tehnyt, mutta samalla riitti se ehkä kiitokseksi Dalelle.
+Mutta omituista kyllä, eivät ne kohonneetkaan korkeammalle kuin Dalen
+rinnalle tarttuen tämän peurannahkaisen takin rinnuksiin. Helen tunsi,
+miten Dale hengitti syvään.
+
+"Kiitän teitä kaikesta sydämestäni", sanoi hän hellästi. "Olen nyt
+teille velkaa omasta ja hänen puolestaan enemmän kuin milloinkaan voin
+maksaa."
+
+"Nell, olen ystävänne", vastasi Dale nopeasti. "Älkää puhuko mistään
+maksusta. Sallikaa nyt minun mennä Las Vegasin jälkeen."
+
+"Miksi?" kysyi Helen nopeasti.
+
+"Haluan seisoa hänen rinnallaan ryyppylässä tahi siellä, mihin hän
+menee", vastasi Dale.
+
+"Älkää valehdelko minulle, sillä tiedän. Aiotte mennä suoraan Beasleyn
+luo."
+
+"Nell, jos pidätätte minua vielä, on minun totisesti juostava, sillä
+muuten on minun mahdoton ennättää Beasleyn luo ennen tuota paimenta."
+
+Helen katseli Dalen takin rinnuksista kiinni pitäviä sormiaan, nojautui
+enemmän häneen ja tunsi veren virtaavan kuumasti suonissaan.
+
+"En salli teidän mennä", sanoi hän.
+
+Dale nauroi ja puristi Helenin pienet kädet suuriin omiinsa.
+
+"Mitä sanoittekaan? Ette voi pidättää minua."
+
+"Voinpahan! Dale, en halua, että panette elämänne vaaralle alttiiksi."
+
+Dale tuijotti häneen ja teki liikkeen kuin irroittaakseen Helenin kädet.
+
+"Kuunnelkaa nyt minua, voi kuunnelkaa!" pyysi Helen. "Jos menette
+harkitusti tappamaan Beasleytä, ja teette sen, on se murha. Sellainen
+on uskontoani vastaan. En voisi olla enää milloinkaan onnellinen."
+
+"Mutta, lapseni, menetätte omaisuutenne ainiaaksi, ellei Beasleytä
+kohdella, kuten sellaisia miehiä on aina totuttu kohtelemaan täällä
+Lännessä", huomautti Dale ja vapautti itsensä nopealla liikkeellä
+Helenin otteesta.
+
+Mutta Helen oli yhtä nopea ja kiersi lujasti käsivartensa Dalen kaulaan.
+
+"Milt, rupean ymmärtämään tunteitani", sanoi hän. "Kun viimeksi
+tein näin, luulit sen johtuvan kiihtymyksestä ja hait lieventäviä
+asianhaaroja. Aion olla rehellinen nyt."
+
+Helen aikoi estää hänet tappamasta Beasleytä, vaikka hänen
+onnistuakseen pitäisikin uhrata viimeinen ylpeytensä hiven. Hän painoi
+Dalen kasvojen ilmeen nyt ikuisesti mieleensä. Lumous ja suonien
+sykintä pakottivat hänet melkein unhottamaan aikeensa.
+
+"Nell, nyt kun olette aivan suunniltanne, ei teidän pidä sanoa minulle
+sanaakaan --" Dale keskeytti käheästi.
+
+"Ensimmäinen ystäväni, ensimmäinen --. Ah, Dale, tiedän sinun
+rakastavan minua!" kuiskasi hän painaen päänsä Dalen rinnalle, jossa
+sydän sykki voimakkaasti. "Vai etkö rakastakaan?" huudahti hän
+matalalla ja tukehtuneella äänellä, kun Dalen vaitiolo pakotti häntä
+jatkamaan tätä mieletöntä, mutta kumminkin ihanaa suunnitelmaa.
+
+"Jos haluatte sen tietää, niin ilmoitan rakastavani teitä. Nell
+Rayner", vastasi Dale.
+
+Helenistä tuntui kuin Dale olisi puhunut hyvin kaukaa. Hän kohotti
+kasvonsa sydän huulillaan.
+
+"Jos tapat Beasleyn, en mene kanssasi milloinkaan naimisiin", sanoi hän.
+
+"Kuka teiltä on sellaista odottanutkaan?" kysyi Dale naurahtaen
+käheästi. "Luuletteko, että teidän on mentävä kanssani naimisiin
+kiitollisuudesta? Tämä on ainoa kerta, kun olette loukannut minua, Nell
+Rayner. Minua hävettää, että voitte sellaista ajatellakaan."
+
+"Ah, olet yhtä taipumaton kuin metsä, jossa elät!" huudahti Helen.
+Sitten hän sulki silmänsä jälleen, sillä oli mieluisempi muistella
+Dalen kirkastuneita kasvoja ja pettää itseään.
+
+"Ihminen, minä rakastan sinua!" Täyteläisinä ja syvinä, mutta kumminkin
+väristen tunkeutuivat sanat hänen sydämestään, jota ne olivat painaneet
+niin pitkän ajan.
+
+Silloin tuntui Helenistä tunteiden myrskyssä, että Dale nosti hänet
+maasta ja puristi syliinsä kohdellen häntä peloittavan hellästi. Hän
+puristeli ja suuteli Heleniä omituisesti ja kiihkeästi kuin karhu,
+teki hänet sokeaksi, huumautuneeksi, riemuitsevaksi, pelästyneeksi ja
+kokonaan erilaiseksi kuin hänen entinen ajatteleva ja tyyni olemuksensa
+oli.
+
+Sitten hän laski Helenin maahan ja hellitti otteensa.
+
+"Mikään ei olisi voinut tehdä minua niin onnelliseksi kuin nuo sanasi."
+Dale lopetti huokaisten syvään kuvaamattomasta ja ihmettelevästä ilosta.
+
+"Silloin et suinkaan lähde --"
+
+Helenin onnellinen kysymys jäätyi hänen huulilleen.
+
+"Minun on mentävä!" vastasi Dale vanhaan tyyneen tapaansa. "Kiiruhda
+Bon luo, äläkä ole huolissasi. Koeta ajatella asioita niinkuin opetin
+sinulle metsässä."
+
+Helen kuuli hänen pehmeät ja nopeat etääntyvät askeleensa. Hänet oli
+jätetty siihen yksikseen pimenevään hämärään, hän oli järkytetty ja
+häntä vilusti seisoessaan siinä kuin kiveksi muuttunut.
+
+Siten hän seisoi pitkän aikaa, kunnes selvenevä totuus kannusti hänet
+toimintaan. Hän läksi heti Dalen jälkeen. Totuus oli sellainen,
+että huolimatta Dalen lapsuusvuosista Idässä ja noista pitkistä
+erakkovuosista, jotka olivat kehittäneet hänen ajatuksensa ja
+tunteensa ihmeellisiksi, oli hän kumminkin tämän raa'an, rohkean ja
+häikäilemättömän Lännen luonteenomainen asukas.
+
+Oli jo aivan pimeä ja Helenin oli juostava melkoinen matka, ennenkuin
+hän huomasi Dalen pitkän ja tumman vartalon kuvastuvan Turnerin kapakan
+keltaisia valoja vasten.
+
+Jollakin tavoin tämän merkityksellisen hetken kuluessa, jolloin
+hänen rientävät askeleensa olivat yhtä nopeat kuin hänen sydämensä
+sykähdykset, tunsi Helen itsessään jonkunlaisen voiman, joka vastusti
+tätä Lännen raakaa ja alkuperäistä oikeudenkäyttöä. Hän oli elänyt
+koko ikänsä siellä, missä sivistys, laki ja järjestys vallitsevat.
+Tässä totuuden välähdyksessä hän näki Lännen sellaisena kuin se
+on tulevaisuudessa, jolloin naisten ja lasten avulla nämä hurjat
+rajamaan kauhut muuttuisivat vain muistoiksi. Hän ymmärsi kumminkin
+samalla sellaisten miesten kuin Roy Beemanin, Dalen ja tuon tulisen
+Carmichaelin välttämättömyyden nykyisissä oloissa. Beasley ja muut
+hänen laisensa oli tapettava. Mutta Helen ei tahtonut, että hänen
+rakastettunsa, hänen tuleva miehensä ja hänen lapsiensa mahdollinen isä
+tekisi tuon teon, joka hänen mielestään oli murha.
+
+Kapakan ovella sai hän Dalen kiinni.
+
+"Milt, voi, odota!" huohotti hän.
+
+Hän kuuli Dalen kääntyessään kiroavan hiljaa. He olivat kahden
+lamppujen keltaisessa valossa. Hevoset pureskelivat kuolaimiaan ja
+seisoivat pää riipuksissa aidan luona.
+
+"Sinun on mentävä takaisin", määräsi Dale ankarasti kalpein kasvoin ja
+leimuavin silmin.
+
+"En, ennenkuin viet minut täältä joko kantaen tahi muuten!" vastasi
+Helen päättävästi ja niin luottavaisesti kuin hän naisena vain voi.
+
+Silloin tarttui Dale häneen kovasti. Dalen kiihkeys, erittäinkin
+hänen kasvojensa ilme, peloitti Heleniä ja vei häneltä voimat. Mutta
+ei mikään olisi voinut muuttaa hänen päätöstään, sillä hän tunsi
+voittavansa. Hänen sukupuolensa, hänen rakkautensa ja läsnäolonsa
+olisivat liian paljon Dalelle.
+
+Kun hän heitti Helenin syrjään, kiihtyi kapakasta kuuluva heikko melu
+koviksi ja käheiksi huudoiksi, joita säestivät kiireiset askeleet ja
+pöytien ja tuolien nopea siirteleminen. Dale päästi Helenin irti ja
+hyökkäsi ovelle. Mutta sisällä äkkiä syntynyt hiljaisuus, joka oli
+tuota äskeistä melua nopeampi ja omituisempi, pysähdytti hänet. Helenin
+sydäntä kouristi, ja sitten se tuntui lakkaavan sykkimästä. Mistään ei
+kuulunut minkäänlaista ääntä. Hevosetkin näyttivät kivettyneen kuten
+Dalekin.
+
+Silloin rikkoi hiljaisuuden kaksi jymähtävää laukausta. Sitten kuului
+heikompi paukahdus ja särkyneen lasin kilinää. Dale riensi kapakkaan.
+Hevoset alkoivat korskahdella ja hypähdellä. Hiljainen hillitty mumina
+peloitti Helenia yhtä paljon kuin se veti häntä puoleensa. Nojautuen
+oveen työnsi hän sen sisäänpäin ja meni huoneeseen.
+
+Kapakka oli täynnä sinistä sumua ja haisi savulta. Dale seisoi juuri
+kynnyksen vieressä. Lattialla makasi kaksi miestä. Tuolit ja pöydät
+olivat kumossa. Liikkumaton, synkkä, paitahihaisista, saappaita
+ja vöitä käyttävistä miehistä kokoonpantu joukko näytti paenneen
+vastakkaisen seinän viereen, josta he kalpein ja synkin kasvoin
+tuijottivat tiskiin päin. Omistaja Turner seisoi sen toisessa päässä
+kalpeana, kädet ylhäällä ja vapisten. Carmichael nojautui tiskin
+keskustaan. Hänellä oli vielä kädessään ojennettu savuava revolveri.
+
+Huohottaen käänsi Helen kasvonsa jälleen Daleen. Tämä oli huomannut
+hänet ja ojensi nyt käsivartensa hänelle tueksi. Silloin hän näki
+ruumiit melkein jaloissaan. Jeff Mulvey -- hänen enonsa entinen
+työnjohtaja. Hänen kasvojaan oli kauhea katsella. Savuava revolveri
+oli hänen liikkumattoman kätensä vieressä. Toinen mies oli kaatunut
+suulleen. Puvusta päättäen oli hän meksikolainen. Hän ei ollut vielä
+kuollut. Sitten Helen, tuntiessaan Dalen käsivarren ympärillään, katsoi
+kauemmaksi, koska hän ei voinut sitä estää, katsoi tuota omituista
+tiskiin nojautuvaa olentoa, tuota poikaa, joka oli ollut sellainen
+ystävä hänelle hädän hetkinä, tuota sisarensa suoraluontoista ja
+naiivia rakastettua.
+
+Mutta hän näki siellä nyt miehen, jonka kasvojen ilme oli peloittavan
+tyyni ja tuhoa ennustava. Hän nojautui toisella kyynärpäällään tiskiin
+ja kädessä oli hänellä lasillinen punaista likööriä. Toisessa kädessä
+oleva suuri revolveri oli niin liikkumaton kuin se olisi kasvanut
+siihen kiinni.
+
+"Juon sekarotuisen Beasleyn ja hänen roistojensa maljan!"
+
+Carmichael joi katsellen samalla leimuavin silmin joukkoa. Sitten
+heitti hän kauheassa vihassaan nopeasti lasinsa lattialla makaavaa,
+vielä hengissä olevaa meksikolaista kohti.
+
+Helen tunsi kaatuvansa ja kaikki musteni hänen silmissään. Hän ei
+nähnyt Dalea, vaikka hän tiesikin tämän häntä kannattavan. Sitten hän
+pyörtyi.
+
+
+
+
+XXV.
+
+
+Las Vegas Carmichael oli aikansa kehittämä.
+
+Pan Handle Texasissa, vanha Chisholmin tie, jota pitkin nuo suuret
+karjalaumat kulkevat pohjoista kohti, ja Fort Dodge, jossa paimenet
+taistelevat väärinpelaajien kanssa, kaikki nämä kovat paikat olivat
+lyöneet leimansa Carmichaeliin. Olla kotoisin Texasista oli samaa kuin
+tulla sieltä, missä taistellaan. Ja paimenen elämä on vaivalloinen,
+hurja, villi ja yleensä lyhyt. Edut olivat niiden puolella, joilla oli
+onnea ja olivat nopeammat revolverinkäytössä. Nämä miehet vaelsivat
+etelästä pohjoiseen ja länteen ollen levottomia, ritarillisia ja
+äkäisiä heille ominaiseen tapaansa.
+
+Rajamaan uudisasukkaat ja karjanomistajat eivät olisi milloinkaan
+voineet muodostaa Länttä asuttavaksi, ellei noita hurjia paimenia
+olisi ollut olemassa, noita erämaan suuria juomareita, ratsastajia ja
+kovaan elämään tottuneita, noita tyyniä, kylmäverisiä, lyhytsanaisia ja
+vaatimattomia nuoriamiehiä, joiden veren tuli oli lämmittänyt ja jotka
+suhtautuivat suurenmoisesti ja peloittavan uhmaavasti vaaroihin ja
+kuolemaan.
+
+Las Vegas ratsasti hevosellaan Cassin lesken huvilasta Turnerin
+kapakkaan niin, että kannustetun hevosen kaviot paukahtivat kapakan
+oveen. Hänen tulonsa huoneeseen tapahtui silmänräpäyksessä. Sitten hän
+seisoi paikoillaan oven raossa hevosen korskahdellessa ja peräytyessä
+takaisinpäin. Kaikki kapakassa olevat miehet, jotka näkivät Las Vegasin
+tulon, ymmärsivät sen merkityksen. Ei salaman iskukaan olisi niin
+nopeasti jäykistyttänyt tuota juopottelevaa, pelaavaa ja keskustelevaa
+joukkoa. He totesivat samankaltaisin tuntein tulijan ja hänen tulonsa
+luonteen. Tuossa savuisessa huoneessa oli hetkisen aivan hiljaista,
+sitten kaikki hengittivät, liikahtelivat ja nousivat aiheuttaen
+nopeasti tuolien ja pöytien liukumisen paikoiltaan.
+
+Paimenen leimuavat silmät tarkastelivat joukkoa ja kiintyivät sitten
+Mulveyhin ja tämän meksikolaiseen toveriin. Tämä katse erotti nuo kaksi
+muista ja hermostuneiden miesten nopea peräytyminen todisti sen. Mulvey
+ja lammaspaimen jäivät huoneen keskelle.
+
+"Päivää, Jeff, missä isäntäsi on?" kysyi Las Vegas. Hänen äänensä
+oli tyyni ja ystävällinen, ja hänen käytöksensä oli vaivatonta ja
+luonnollista, mutta hänen kasvojensa ilme kalvistutti sekä Mulveyn että
+meksikolaisen.
+
+"Hän on varmasti kotona", vastasi Mulvey.
+
+"Kotonako? Mitä hän sanoo nykyään kodikseen?"
+
+"Hän on muuttanut asumaan Auchinclossin kartanoon", vastasi Mulvey.
+Hänen äänensä ei ollut kova, mutta hänen katseensa oli peloton ja
+tarkasteleva.
+
+Las Vegasia vapisutti kuin häntä olisi pistetty. Kapakan
+vaaleanpunainen valo muutti hänen kasvonsa saman värisiksi.
+
+"Jeff, olit kauan aikaa vanhan Alin palveluksessa ja olen kuullut
+puhuttavan riidoistasi", sanoi Las Vegas. "Siinä ei ole minulla mitään
+tekemistä, vaan siinä, että petit neiti Helenin."
+
+Mulvey ei koettanutkaan kieltää sitä. Hän nieleskeli hitaasti, hänen
+kätensä alkoivat vapista ja hän tuli yhä kalpeammaksi. Jälleen
+merkitsivät Las Vegasin sanat vähemmän kuin hänen katseensa, joka nyt
+kohdistui meksikolaiseenkin.
+
+"Pedro, olet Beasleyn vanhimpia miehiä", sanoi Las Vegas syyttävästi.
+"Olit yksi noista neljästä meksikolaisesta, jotka --"
+
+Tässä paimen keskeytti ja puri hampaitaan kuin hänen suussaan olisi
+ollut myrkkyä. Meksikolainen näytti syyllisyytensä ja pelkonsa. Hän
+alkoi lörpötellä.
+
+"Tuki suusi!" karjaisi Las Vegas heilauttaen uhkaavasti ja hurjasti
+kättään kuin hän olisi aikonut lyödä. Joukko käsitti sen merkityksen
+kumminkin heti, sillä se hajautui sikin sokin kummallekin taholle
+jättäen avoimen paikan noiden kolmen taakse.
+
+Las Vegas odotti, mutta Mulvey näytti vastahakoiselta. Huolimatta
+pelostaan näytti meksikolainen vaaralliselta. Hänen sormensa
+käpristyivät aina tämän tästä kuin hänen käsivarsissaan olevista
+jänteistä olisi vedetty.
+
+Hetkinen epäluuloa, mutta kumminkin enemmän kuin tarpeeksi Mulveyn
+pelon todistamiseksi, ja Las Vegas käänsi selkänsä nauraen ivallisesti
+parille ja meni tiskin luo. Hänen pyyntönsä saada pullo juotavaa
+säpsähdytti kovasti Turneria, joka ojensi sen paimenelle vapisevin
+käsin. Las Vegas kaasi ryypyn, mutta katsoi kumminkin samalla tarkasti
+tiskin takana olevaan vanhaan himmentyneeseen kuvastimeen.
+
+Tämä selinolo miehiin, joita hän oli juuri uhmannut, osoitti,
+millaisessa koulussa Las Vegas oli harjoitellut. Jos nuo miehet
+olisivat olleet hänen arvoisiaan vastustajia, ei hän olisi milloinkaan
+heitä ivannut. Kun Mulvey ja meksikolainen liikahtivat tarttuakseen
+revolveriinsa, pyörähti Las Vegas nopeasti ja ampui kaksi laukausta.
+Mulveyn kaatuessa lensi tämän revolveri lattialle ja meksikolainen
+vyörähti kaksinkerroin lattialle. Sitten ojensi Las Vegas vasemman
+kätensä ottamaan vasta kaatamaansa ryyppyä.
+
+Silloin juuri hyökkäsi Dale kapakkaan, hillitsi nopeasti
+kärsimättömyytensä, pyörsi sivulle ja pysähtyi tiskin viereen. Ovi ei
+ollut vielä lakannut heilumasta, kun se jälleen työntyi sisäänpäin ja
+Helen Rayner tuli huoneeseen kalpeana ja silmät suurina pelosta.
+
+Seuraavassa hetkessä joi Las Vegas maljansa Beasleyn miesten kuolemaksi
+ja heitti hurjasti lasinsa lattialla kiemurtelevaa meksikolaista kohti.
+Dale ojentautui horjuvaa Heleniä kohti ja tarttui Heleniin tämän
+pyörtyessä.
+
+Las Vegas alkoi kiroilla ja mennen Dalea kohti työnsi hän tämän pois
+kapakasta.
+
+"Mitä sinulla on täällä tekemistä?" huusi hän kiukkuisesti. "Eikö sinun
+pidä pitää huolta tytöistä? No tee se sitten, sinä suuri intiaani!
+Miten voit sallia hänen juosta tänne jäljessäsi ja panna henkensä siten
+alttiiksi? Sinun on pidettävä huolta hänestä ja Bosta ja jätettävä tämä
+minulle."
+
+Vaikka paimen olikin raivoissaan Dalelle, näki hän kumminkin tarkasti
+kaikki läheisyydessä olevat hevoset ja himmeästi valaistussa huoneessa
+olevat miehet. Dale nosti tytön syliinsä ja sanomatta sanaakaan poistui
+pimeään. Las Vegas palasi huoneeseen revolveri kädessään. Jos joukossa
+oli tapahtunut joku muutos, oli se kumminkin vähäinen. Jännitys oli
+lauennut. Turnerkin oli laskenut käsivartensa alas.
+
+"Aloittakaa jälleen entiset huvituksenne", sanoi paimen huitaisten
+revolverillaan. "Mutta jokainen, joka aikoo poistua, saa vastata itse
+seurauksista."
+
+Sanottuaan sen peräytyi hän tiskin viereen mustan pullonsa luo.
+Turner meni nostamaan tuoleja ja pöytiä pystyyn, ja pian oli joukko
+syventynyt peliinsä ja juomiseensa, ehkä kumminkin varovaisemmin ja
+epäluuloisemmin kuin äsken. Oli merkityksellistä, että heidän ja oven
+välissä oli leveä aukko. Silloin tällöin tarjosi Turner likööriä sitä
+haluaville.
+
+Las Vegas nojasi selkänsä tiskiin. Jonkun ajan kuluttua pisti hän
+revolverin tuppeen ja ojentautui ottamaan pulloa. Hän joi katsoen
+tuimin silmin oveen. Ketään ei kumminkaan tullut eikä kukaan mennyt
+ulos, vaikka peli ja juominen eivät näyttäneet huvittavan ketään.
+Ja tuo savuinen, pitkä ja pahalta haiseva huone olikin ikävä paikka
+himmeine keltaisine valoineen ja synkkine pahansuovine kasvoineen
+Turnerin hiiviskellessä edestakaisin, kuolleen Mulveyn tuijottaessa
+kamalasti kattoon, meksikolaisen väristessä yhä enemmän, kunnes hän
+vapisi kovasti ja makasi sitten hiljaa paikoillaan, ja synkän odottavan
+paimenen juodessa ja kuunnellessa jokaisen nauttimansa ryypyn yhä
+enemmän tulistuttamana ja kiihoittamana askelia, joita ei kuulunut
+tuleviksi.
+
+Aika kului ja sen aiheuttama pieni muutos tapahtui vain paimenessa.
+Juoma vaikutti häneen, mutta hän ei päihtynyt. Näytti siltä kuin hänen
+juomansa likööri olisi sisältänyt kiihtyvää tulta ja jonkunlaista
+polttoainetta hänen toimintaansa hallitsevalle vihalle. Hän muuttui
+vihaisemmaksi, synkemmäksi, miettiväisemmäksi, kumarammaksi ja
+rauhattomammaksi, samalla kun hänen silmänsä alkoivat veristää ja
+posket punoittaa. Vihdoin, kun oli jo niin myöhäinen, ettei Beasleyn
+tulo sinne näyttänyt enää ollenkaan mahdolliselta, poistui Las Vegas
+kapakasta.
+
+Kaikki kylän valot oli jo sammutettu. Väsyneet hevoset seisoivat
+riippuvin päin pimeässä. Löydettyään omansa talutti Las Vegas sen
+tielle ja sitten muudatta kujaa kedolle, mistä eräs lato siinti
+himmeästi tähtien valossa. Aamu ei ollut enää kaukana. Hän irroitti
+satulan ja päästettyään hevosen irti meni hän latoon. Siellä näytti
+kaikki olevan hänelle tuttua, koska hän löysi heti tikapuut, kiipesi
+vintille ja heittäytyi heinille pitkäkseen.
+
+Hän lepäsi, mutta ei nukkunut. Aamun alkaessa sarastaa poistui hän
+ladosta ja haki hevosensa sinne. Auringon noustessa käveli hän
+edestakaisin pienessä ladossa ja katseli silloin tällöin ulos lautojen
+välissä olevista leveistä raoista. Seuraavien tuntien kuluessa katseli
+hän kylään meneviä ratsastajia, paimenia ja ajopelejä.
+
+Noin aamiaisen aikaan satuloi hän hevosensa ja ratsasti takaisin samaa
+tietä, jota hän edellisenä yönä oli tullut. Saavuttuaan Turnerin
+kapakkaan pyysi hän jotakin syödäkseen ja whiskyä juodakseen. Sen
+jälkeen muuttui hän kuuntelevaksi ja vahtivaksi koneeksi. Hän
+juopotteli kohtuuttomasti tunnin, mutta sitten hän lakkasi. Hän näytti
+olevan juovuksissa, mutta ei samalla tapaa kuin juopuneet tavallisesti.
+Hän muuttui villiksi, hurjaksi ja synkäksi, sanalla sanoen mieheksi,
+jota oli parasta karttaa. Turner palveli häntä hyvin peloissaan.
+
+Lopulta muuttui Las Vegasin tila sellaiseksi, että hänen oli
+tahtomattaankin toimittava. Hän ei voinut seisoa paikoillaan eikä
+istuutuakaan. Mentyään ulos sivuutti hän kaupan, mihin miehet
+peräytyivät karttaakseen häntä, ja kun hän läksi kävelemään tietä, oli
+hän niin varuillaan kuin hän olisi odottanut jonkun piilossa olevan
+vihollisen pyssyn laukausta. Palatessaan kylän valtakadulle ei hän
+nähnyt enää ainoatakaan ihmistä. Hän meni jälleen Turnerin kapakkaan.
+Hermostunut ja kalpea omistaja oli siellä toimessaan, mutta Las Vegas
+ei halunnut enää mitään juotavaa.
+
+"Turner, ammun luullakseni sinut palattuani tänne jälleen", sanoi hän
+poistuessaan.
+
+Hänellä oli nyt kaupat, tie, jopa koko kyläkin hallussaan, ja hän
+käveli siellä kuin vahti, joka odottaa intiaanien hyökkäystä.
+
+Noin puolenpäivän tienoissa uskalsi muudan mies lähestyä paimenta ja
+puhutella häntä.
+
+"Las Vegas, oletko kuullut, että kaikki meksikolaiset poistuvat
+seudulta?"
+
+"Päivää, Abe", vastasi Las Vegas. "Mitä hittoa sinä nyt puhut?"
+
+Mies toisti ilmoituksensa ja Las Vegas rupesi hirveästi kiroilemaan.
+
+"Abe, tiedätkö, mitä Beasleyllä on mielessä?"
+
+"Kyllä. Hän on miehineen talossaan, mutta luullakseni ei hän voi
+viivyttää tänne tuloaan enää pitkääkään aikaa."
+
+Niin puhui Länsi. Beasley pakotettaisiin kohtaamaan vihollinen, joka
+oli tullut yksinään häntä vastaan. Jo paljon ennen tätä tuntia olisi
+jokainen urhoollinen mies tullut tapaamaan Las Vegasia. Beasley
+ei voinut palkata ainoatakaan miestä estämään tämän tilanteen
+väkivaltaisuutta. Tämä oli ratkaiseva koe, jonka mukaan hänen omatkin
+miehensä tulisivat häntä tuomitsemaan. Siitä voidaan vain sanoa,
+että vaikka Lännen viileys olikin tehnyt hänen häikäilemättömyytensä
+mahdolliseksi, pani se kumminkin nyt hänet vastaamaan siitä.
+
+"Abe, ellei tuo meksikolainen tule tänne minua tapaamaan, menen minä
+sinne."
+
+"Mene vain, mutta älä kiiruhda", vastasi Abe.
+
+"Tanssin hitaan soiton tahdissa... Pyöräytäpäs savuke."
+
+Hieman vapisevin sormin pyöräytti Abe savukkeen, sytytti sen omastaan
+ja ojensi sen sitten paimenelle.
+
+"Las Vegas, kuulen varmasti hevosten kavioiden kapsetta", huomautti hän
+sitten nopeasti.
+
+"Niin minäkin", vastasi Las Vegas pää pystyssä kuin kuuntelevalla
+antiloopilla. Hän unhotti nähtävästi savukkeensa ja ystävänsä. Abe
+kiiruhti takaisin kauppaan, jonne hän hävisi.
+
+Las Vegas alkoi kävellä jälleen edestakaisin ja hänen liikkeensä
+olivat nyt paljon liioitellumpia kuin milloinkaan ennen. Johonkin
+Idän yhteiskuntaan kuuluva tavallinen järkevä kuolevainen olisi
+luullut tuota punaposkista paimenta päihtyneeksi tahi hulluksi,
+ja ehkä Las Vegas muistuttikin kumpaakin. Mutta siitä huolimatta
+oli hän ihmeellisen terävä, jännittynyt ja vaikuttava kapine tämän
+merkityksellisen riidan ratkaisemiseksi. Kuinka monta tuhatta kertaa
+olikaan teillä ja Lännen pienten kaupunkien leveillä kaduilla nähty
+tällaista paimenten kävelyä! Vaikka se olikin hurjaa, veristä
+ja traagillista, oli sillä kumminkin samanlainen merkitys noina
+uranuurtajapäivinä kuin hevosella ja auralla.
+
+Vihdoin oli Pinestä nähtävästi tullut aivan hylätty kylä
+lukuunottamatta Las Vegasia, joka vartioitsi pitkää alaansa monin
+tavoin -- hän nojautui johonkin välitiessään, hän käveli kuin vuorilla
+kiipeilijä, hän hiipi eteenpäin intiaanin tapaan puulta puulle ja
+nurkasta nurkkaan, hän katosi kapakkaan ilmestyäkseen jälleen näkyviin
+sen takaovesta, hän kiersi talleja päästäkseen jostakin toisesta
+paikasta valtakadulle ja silloin tällöin lähestyi hän hevostaan kuin
+noustakseen sen selkään.
+
+Kun hän meni viimeisen kerran Turnerin kapakkaan, ei hän nähnyt
+siellä ketään. Hän takoi hurjasti tiskiin revolverillaan, mutta ei
+saanut mitään vastausta. Siiloin pääsi hänen kauan hillitty raivonsa
+valloilleen. Huutaen hurjasti tarttui hän toiseen revolveriin ja ampui
+rikki kuvastimen ja lamput. Hän ampui kaulan muutamasta pullosta ja
+joi, kunnes hän oli tukehtua. Hänen niskansa vetäytyi ryppyihin ja tuli
+punaiseksi. Ainoa hidas ja harkittu teko oli revolverin lataaminen
+uudestaan. Sitten hän hyökkäsi ovesta, hyppäsi hurjasti kiljahtaen
+rentonaan satulaan, vetäisi ohjaksista hevosen pystyyn ja kannusti sen
+laukkaan.
+
+Kaupan ikkunoihin ja ovelle juosseet miehet näkivät vain valtatiellä
+kiitävän tomupilven. Sitten he tulivat ulos nähdäkseen sen katoavan.
+Epävarmuuden hetki oli nyt ohitse. Las Vegas oli lähtenyt sovittamaan
+Lännen lakia, hän oli vaatinut miestä esiintymään ja odottanut kauemmin
+kuin hänen olisi ollut pakkokaan todistaakseen, että tuo mies oli
+pelkuri raukka. Kaikesta huolimatta oli Beasley nyt merkitty mies. Tämä
+hetki näytti, millaista voimaa hän oli uhmannut. Hän voi miehineen
+kyllä tappaa paimenen, joka oli ratsastanut yksinään häntä vastaan,
+mutta se ei korjaisi ollenkaan häpeää.
+
+Edellisenä iltana, kun Beasley oli juuri lopettanut myöhäisen
+illallisensa vasta anastamallaan maatilalla, tuli Buck Weaver, muudan
+hänen miehistään, tuomaan hänelle tietoa Mulveyn ja Pedron kuolemasta.
+
+"Keitä tuossa joukossa on? Onko heitä montakin?" kysyi hän nopeasti.
+
+"Ainoastaan yksi mies, isäntä", vastasi Weaver.
+
+Beasley näytti hämmästyvän. Hän oli miehineen valmistautunut kohtaamaan
+tuon tytön ystäviä, jonka omaisuuden hän oli anastanut, ja luottaen
+oman voimansa suuruuteen ei hän ollut luullut siitä tulevan veristä
+eikä pitkää ottelua. Mutta tämä hämmästyttävä seikka muutti tilanteen
+paljon vaikeammaksi.
+
+"Yksikö mies?" huudahti hän.
+
+"Niin. Tuo Las Vegas-niminen paimen. Ja, isäntä, hän näyttää olevan
+taitava revolverilla-ampuja Texasista. Satuin olemaan silloin Turnerin
+kapakassa. Olin juuri mennyt toiseen huoneeseen, kun Las Vegas saapui
+ratsastaen ja hyökkäsi kapakkaan. Hän huusi heti Jeffille ja Pedrolle,
+jotka molemmat kalpenivat. Ja sitten, hitto vieköön, käänsi tuo paimen
+heille selkänsä ja meni hakemaan itselleen ryyppyä tiskiltä. Mutta hän
+katseli kumminkin kuvastimeen, ja kun Jeff ja Pedro yrittivät temmata
+revolverinsa esille, pyörähti hän nopeasti kuin salama ja ampui heidät
+molemmat. Livahdin ulos ja --"
+
+"Miksi et ampunut häntä?" karjaisi Beasley.
+
+Buck Weaver katsoi vakavasti isäntäänsä, ennenkuin hän vastasi:
+
+"Tapani ei ole ampua ketään ovien takaa. Ja mitä taisteluun Las Vegasin
+kanssa tulee, niin suokaa minulle anteeksi, isäntä, pidän edelleenkin
+paljon auringonpaisteesta ja punaisesta likööristä. Ja sitäpaitsi
+minulla ei ole mitään Las Vegasia vastaan. Jos hän olisi tullut tänne
+jonkun joukon johtajana ja vaatinut meitä taisteluun, olisimme kyllä
+siihen ryhtyneet. Mutta emme laskeneet oikein. Nyt on asia muuttunut
+kokonaan teidän ja Las Vegasin väliseksi. Teidän olisi pitänyt olla
+katsomassa, miten hän ajoi tuon metsästäjän, Dalen, pois kapakasta."
+
+"Dalenko? Tuliko hänkin sinne?" kysyi Beasley.
+
+"Hän saapui sinne heti sen jälkeen kun paimen oli ampunut Jeffin. Ja
+tuo suurisilmäinen tyttö, hänkin tuli sinne juosten, mutta pyörtyi
+Dalen syliin. Las Vegas ajoi Dalen ulos ja kiroili häntä niin kovasti,
+että me kuulimme sen kaikki. Niin, Beasley, taistelusta ei siis
+tulekaan mitään, vaikka olimme luulleet."
+
+Beasley kuuli näin ollen Lännen puhuvan erään oman miehensä suulla.
+Ja Buck Weaverin sanat olivat todellakin julmia, ivallisia ja
+melkeinpä pilkallisia. Tämä paimen oli kerran ollut Al Auchinclossin
+palveluksessa, mutta oli karannut Beasleyn puolelle Mulveyn johdolla.
+Mutta Mulvey oli nyt kuollut ja tilanne oli suuresti muuttunut.
+
+Beasley katsahti Weaveriin vihaisesti ja synkästi ja viittasi häntä
+poistumaan. Päästyään ovelle katsahti Weaver häneen epäilevästi
+ja arvostelevasti ja lähti sitten ulos. Beasley ei olisi sietänyt
+tuollaista katsetta ennen.
+
+Se tarkoitti samaa, mitä Weaverin juomaveikot, Beasleyn pitkäaikaiset
+ja uskolliset vartijat, seudun asukkaat ja Lännen henki tarkoittivat,
+että Beasleyn toivottiin ratsastavan kylään kohtaamaan yksinäistä
+vihollistaan.
+
+Mutta Beasley ei lähtenyt. Sen sijaan käveli hän edestakaisin Nell
+Raynerin pitkässä arkihuoneessa hermostuneesti, voimatta ollenkaan
+levätä. Monta kertaa hän epäröi ja monta kertaa hän lähestyi nopeasti
+ovea ainoastaan pysähtyäkseen. Puoliyö oli jo aikoja ohi, kun hän
+heittäytyi vuoteelleen, mutta ei voinut nukkua. Hän heittelehti ja
+pyörähteli koko yön ja nousi vihaisena ja ärtyneenä päivän sarastaessa.
+
+Hän kirosi meksikolaista palvelijatarta, joka oli tyytymätön hänen
+isännöimiseensä. Ja hänen suureksi hämmästyksekseen ja raivokseen
+ei ainoakaan hänen miehistään tullut rakennukseen, vaikka hän olisi
+odottanut miten pitkään tahansa. Silloin hän lähti aitauksiin ja
+talleihin ottaen pyssyn mukaansa. Miehet olivat siellä yhdessä
+joukossa, joka hieman hajautui hänen lähestyessään. Mutta ei
+ainoatakaan meksikolaista ollut näkyvissä.
+
+Beasley käski miesten satuloida hevoset ja lähteä hänen kanssaan
+kylään. Mutta määräystä ei toteltu. Beasley kiroili ja raivosi. Hänen
+miehensä istuivat tahi nojautuivat johonkin ja katselivat maahan.
+Ilmassa oli pidätetyn vihollisuuden tuntua. Miehet, jotka olivat
+olleet kauemmin hänen palveluksessaan, eivät käyttäytyneet aivan niin
+kummallisesti, mutta eivät kumminkaan totelleet. Vihdoin huusi Beasley
+meksikolaisiaan.
+
+"Isäntä, meidän on pakko ilmoittaa, että kaikki meksikolaiset ovat
+karanneet näiden tuntien kuluessa tuonne Magdaleenaan päin", sanoi Buck
+Weaver.
+
+Kaikista näistä nopeasti esiintyvistä hämmästyttävistä seikoista oli
+tämä hämmästyttävin. Beasley kirosi kysyvästi ihmetellen.
+
+"Isäntä, ne pelkäsivät varmaankin tuota Texasista kotoisin olevaa
+revolverisankaria", vastasi Weaver kylmäverisesti.
+
+Beasleyn tummat mustahkot kasvot muuttivat väriään. Millainen peitetty
+tarkoitus pillikään Weaverin harvaan lausutuissa sanoissa! Muudan mies
+tuli aitauksesta taluttaen Beasleyn satuloitua ja suitsitettua hevosta.
+Hän irroitti ohjakset käsistään ja istuutui toveriensa joukkoon
+sanomatta sanaakaan. Ei kukaan muukaan puhunut mitään. Hevosen läsnäolo
+oli merkityksellinen. Päästäen sähisevän kirouksen partaansa tarttui
+Beasley jälleen pyssyynsä ja palasi asuinrakennukseen.
+
+Hän ei huomannut raivoissaan eikä kiihkoissaan sitä, minkä hänen
+miehensä olivat jo tienneet tuntikausia, että jos hänellä oli ollut
+jonkunlainenkaan mahdollisuus saavuttaa heidän kunnioituksensa nyt
+tulevaksi ajaksi, oli tuo mahdollisuus jo aikoja sitten haihtunut
+olemattomiin.
+
+Beasley karttoi rakennukseen johtavaa aukeata käytävää, ja kun hän
+saapui sinne, kaatoi hän hermostuneesti itselleen ryypyn. Tulisessa
+juomassa oli kumminkin selvästi jotakin, joka peloitti häntä, koska hän
+siirsi pullon syrjään. Tuntui kuin se olisi sisältänyt väärää rohkeutta.
+
+Hän rupesi jälleen kävelemään edestakaisin pitkässä huoneessa
+hermostuen sitä enemmän, kuta paremmin hän pääsi selville tilanteesta.
+Kalpea palvelijatar kutsui häntä pari kertaa päivälliselle.
+
+Ruokasali oli valoisa ja hauska, ja herkullinen höyryävä ateria odotti
+häntä, mutta palvelijatar oli kadonnut. Beasley istuutui ja laski
+suuret kätensä pöydälle.
+
+Silloin hän säpsähti kuullessaan hiljaista kolinaa ja kannusten
+kilinää. Hän käänsi päätään.
+
+"Päivää, Beasley", sanoi Las Vegas, joka oli ilmestynyt salaperäisesti
+huoneeseen.
+
+Beasleyn ruumis näytti paisuvan kuin hänen suoniinsa olisi ilmestynyt
+puolta enemmän verta. Hänen kalpeat kasvonsa olivat aivan hikiset.
+
+"Mitä haluatte?" kysyi hän käheästi
+
+"Isäntäni, neiti Helen sanoi, koska olen työnjohtaja täällä, että teen
+kauniisti ja rehellisesti, jos tulen tänne syömään kanssanne viimeisen
+kerran", vastasi paimen. Hän puhui hitaasti ja tyynesti ystävällisellä
+ja iloisella äänellä. Mutta muuten oli hän kuin haukka, joka on valmis
+iskemään nokkansa syvälle saaliiseensa.
+
+Beasleyn vastaus oli äänekäs, katkonainen ja käheä.
+
+Las Vegas istuutui Beasleytä vastapäätä.
+
+"Syökää tahi olkaa syömättä, se on aivan sama minulle", sanoi Las Vegas
+alkaen täyttää lautastaan vasemmalla kädellään. Hänen oikea kätensä
+nojautui kevyesti vain vapisevien sormien nokilla pöydän laitaan eikä
+hän sekunnin murto-osaksikaan kääntänyt katsettaan Beasleysta.
+
+"No niin, te sekarotuinen meksikolainen vieraani, vereni kiehuu
+todellakin nähdessäni teidät istumassa siinä ja tietäessäni, että
+olette karkoittanut isäntäni, neiti Helenin, talostaan", aloitti Las
+Vegas hiljaa varustaen eteensä tyynesti ruokaa ja juomaa. "Eläessäni
+olen kyllä kohdannut paljonkin lainsuojattomia, varkaita, rosvoja ja
+muita sellaisia, mutta kaikista likaisista kunnottomista roistoista
+olette te kumminkin paras. Aion ampua teidät minuutin tai parin
+kuluttua tahi aivan heti kuin liikautatte likaisia kourianne. Mutta
+toivoakseni olette siksi kohtelias, että sallitte minun sanoa muutamia
+sanoja. Kaikista näkemistäni keltaisista meksikolaiskoirista olette
+te pahin. Ajattelin viime yönä teissä ehkä olevan sen verran miestä,
+että tulette kohtaamaan minua kuin mies, jotta olisin voinut pestä
+käteni jälkeenpäin saamatta vatsaani kipeäksi. Mutta ette suvainnut
+tulla. Beasley, minua hävettää niin hirveästi, koska minun oli pakko
+tulla tänne ampumaan teidät, etten ole tuonaikaisen itseni, jolloin
+ratsastin Chisholmin puolesta, pikkuserkkukaan. Ette varmaankaan
+välitä ollenkaan, vaikka sanonkin teitä valehtelijaksi, ryöväriksi,
+mustajalaksi, nuuskivaksi arosudeksi ja raukaksi, joka palkkaa muita
+tekemään likaisia töitään! Jumalauta! --"
+
+"Carmichael, sallikaa minun sanoa muutama sana", keskeytti Beasley
+käheästi. "Olette oikeassa, ettei nimitteleminen minuun pysty. Mutta
+keskustelkaamme. Maksan teille -- kymmenentuhatta dollaria."
+
+"Hyi, hyi, hyi!" karjui Las Vegas. Hän oli niin jännittynyt kuin
+pingoitettu kieli ja hänen kasvonsa loistivat kalpeina. Oikea käsi
+alkoi vapista yhä enemmän.
+
+"Lisään siihen puolet", huohotti Beasley. "Luovutan puolet tilasta,
+kaiken karjan ja --"
+
+"Tuki suusi!" huusi Las Vegas peloittavan kiihkeästi.
+
+"Kuunnelkaa minua, peräytän tarjoukseni ja luovun koko Auchinclossin
+talosta!" Beasley oli nyt vapiseva, kuiskaava, toivoton ja kalmankalpea
+mies, jonka silmät pyörivät hurjasti.
+
+Las Vegas löi nyrkkinsä kovasti pöytään.
+
+"Meksikolainen, puolustaudu!" hän huudahti.
+
+Silloin Beasley koetti tarttua revolveriinsa toivottomasti ja
+hurjistuneesti.
+
+
+
+
+XXVI.
+
+
+Helen Rayneristä tuntui tuo lyhyt ja synkkä karkoitusaika
+menneisyydessä sattuneelta tapahtumalta, jonka hän oli jo melkein
+unhottanut.
+
+Pari kuukautta oli kulunut rakkauden ja työn siivillä ja ilossa
+tuntea olevansa kuin kotonaan tuolla Lännessä. Kaikki hänen entiset
+miehensä olivat olleet enemmänkin kuin iloiset saadessaan palata hänen
+palvelukseensa, ja Dalen ja Roy Beemanin johtaessa oli maatilalla
+vallitseva elämä muuttunut erilaiseksi ja onnelliseksi.
+
+Helen oli tehnyt muutoksia rakennuksessa muuttaen huoneiden järjestystä
+ja lisäten kokonaan uuden osaston. Ainoastaan kerran oli hän uskaltanut
+mennä vanhaan ruokasaliin, jossa Las Vegas Carmichael oli istuutunut
+syömään tuon kohtalokkaan aterian Beasleyn kanssa. Hän määräsi sen
+varastohuoneeksi, johon hän ei aikonut milloinkaan enää elämässään
+pistää jalkaansa.
+
+Helen oli onnellinen, mielestään liiankin onnellinen, ja kiinnitti
+senvuoksi liiaksi huomiota hänen suloiseen elämän maljaansa pudonneihin
+katkeriin pisaroihin. Carmichael oli ratsastanut Pinestä nähtävästi
+niiden meksikolaisten jälkeen, jotka olivat totelleet Beasleytä.
+Hänet oli viimeksi nähty Show Downissa, johon hän oli ilmestynyt
+punasilmäisenä ja vaarallisena kuin jäljille päässyt koira. Sitten oli
+vierähtänyt pari kuukautta kenenkään kuulematta hänestä sanaakaan.
+
+Dale pudisti päätään epäilevästi, kun häneltä kysyttiin, mitä hän
+ajattelee paimenen poissaolosta. Olisi ollut hyvin Las Vegasin
+tapaista, ettei hänestä olisi kuultu enää sanaakaan. Sekin olisi
+enemmän hänen laistaan, että hän pysyisi poissa niin kauan kuin kaikki
+tuon juopuneen hurjan lumouksen jäljet olisivat haihtuneet hänestä
+ja hänen ystävänsä olisivat myöskin unhottaneet ne. Bo ei pannut
+hänen häviämistään nähtävästi niin pahakseen kuin Helen, vaan muuttui
+vain rauhattomammaksi, hurjemmaksi ja oikullisemmaksi kuin ennen.
+Helen luuli tietävänsä Bon salaisuuden ja kerran hän uskalsi vihjata
+Carmichaelin palaamiseen.
+
+"Ellei Tom palaa piakkoin, menen naimisiin Milt Dalen kanssa", vastasi
+Bo kiusoittavasti.
+
+Tämä punastutti Helenin posket.
+
+"Mutta, tyttöseni", sanoi hän miettivästi ja vakavasti, "Milthän on
+kihloissa minun kanssani."
+
+"On kyllä, mutta sinä olet niin hidas. Kuten tiedät, voidaan
+tuollaisissa asioissa erehtyä."
+
+"Bo, Tom tulee varmasti takaisin", vastasi Helen vakavasti. "Tunnen
+sen. Tuossa paimenessa oli jotakin hienoa. Hän ymmärsi minua paremmin
+kuin sinä ja Milt. Ja hän oli aivan hurjasti rakastunut sinuun."
+
+"Ah, oliko hän?"
+
+"Enemmän kuin sinä ansaitsetkaan, Bo Rayner."
+
+Silloin tapahtui jälleen tuollainen Bon suloinen, hämmentävä
+ja odottamaton muuttuminen. Hänen uhmansa, ärtyisyytensä ja
+kapinallisuutensa katosivat ja kasvojen ilme muuttui lempeäksi.
+
+"Ah, Nell, tiedän sen. Pidä minua silmällä, jos kerran vielä saan häntä
+tavata. Ehkä hän ei silloin enää rupea milloinkaan juomaan."
+
+"Bo, tule onnelliseksi ja hyväksi. Älä ratsasta enää tiehesi äläkä
+kiusaa miehiä. Lopulta muuttuu kaikki kyllä hyväksi."
+
+Bo tyyntyi tavattoman pian.
+
+"Pyh! Kyllähän sinä voit olla iloinen. Olet saanut sulhasen, joka ei
+voi elää, ellet sinä ole näkyvissä. Hän on kuin kala kuivalla maalla.
+Ja sinä -- kerranhan olit tuollainen vanha pessimisti."
+
+Bota ei voitu lohduttaa eikä muuttaa. Helen voi ainoastaan huokaista ja
+rukoilla, että hänen päätelmänsä toteutuisivat.
+
+Kesäkuun ensimmäisenä päivänä juuri auringon noustessa oli ankara
+ukonilma. Se jyrisi, salamoi ja etäytyi jättäen taivaalle kultaisen
+pilviloiston ja maahan tuoreen, hyvältä tuoksuvan ja kimaltelevan
+viheriän maton, joka ilahdutti Helenin silmiä.
+
+Linnut visertelivät puissa ja mehiläiset surisivat kukissa. Puron
+rannalla olevalta niityltä kuului peipposen ja leivosen laulua.
+Kimeä-ääninen aasi pani ilman väräjämään käheällä ja kodikkaalla
+kiljunnallaan. Lampaat määkivät ja pienten karitsoiden hiljainen
+määkinä kantautui suloisesti Helenin korviin. Hän läksi tavalliselle
+kierrokselleen innostuneemmasti ja halukkaammasti kuin ennen.
+Kaikkialla oli väriä, toimintaa ja elämää. Pihkalta tuoksuva tuuli
+puhalsi lämpimästi kukkuloilta, jotka nyt näyttivät mustilta ja
+uhkaavilta, ja laajat viheriät rinteet tuntuivat kutsuvan häntä.
+
+Silloin tapasi hän äkkiä Dalen, joka seisoi paitahihasillaan, tomuisena
+ja kuumissaan, liikkumattomana katsellen vuorille. Helenin tervehdys
+säpsähdytti häntä.
+
+"Katselin juuri tuonne", sanoi hän hymyillen. Helen ihastui hänen
+silmiensä kirkkaaseen ja ihmeelliseen ilmeeseen.
+
+"Niin tein minäkin vähän aikaa sitten", vastasi Helen miettivästi.
+"Kaipaatko metsiäsi paljonkin?"
+
+"Nell, en kaipaa mitään, mutta haluaisin ratsastaa kanssasi puiden
+siimeksessä vielä kerran."
+
+"Me lähdemmekin sinne", huudahti Helen.
+
+"Milloin?" kysyi Dale kiihkeästi.
+
+"Ah pian!" Ja sitten hän jatkoi matkaansa punastunein poskin ja
+alasluoduin silmin. Helen oli jo kauan aikaa säilyttänyt rinnassaan
+toivoa, että hänet vihittäisiin Paratiisissa, jossa hän oli rakastunut
+Daleen ja oppinut tuntemaan itsensä. Mutta hän oli salannut tuon
+toivonsa. Dalen innostuneet sanat ja välähtelevät silmät olivat
+kumminkin ilmaisseet hänelle, että salaisuus voitiin lukea hänen
+kasvoistaan.
+
+Kun hän tuli rakennukseen vievälle käytävälle, kohtasi hän erään uuden
+tallipojan ajamassa kuormamuulia.
+
+"Jim, kenen tavaroita nuo ovat?" kysyi hän.
+
+"Neiti, en tiedä, mutta kuulin hänen sanovan Roylle, että hänen nimensä
+on loka", vastasi poika hymyillen.
+
+Helenin sydän rupesi sykkimään nopeammasti. Tuo kuulosti niin Las
+Vegasin tapaiselta. Hän kiiruhti eteenpäin ja saapuessaan pihalle
+huomasi hän Roy Beemanin pitelevän kiinni kauniin ja hurjalta näyttävän
+mustangin marhaminnasta. Siellä oli myös toinen hevonen ja toinenkin
+mies, joka juuri laskeutui satulasta rakennuksen puolelle. Kun Helen
+pääsi lähemmäksi, tunsi hän Las Vegasin, ja tämä huomasi Helenin
+samalla.
+
+Helen ei katsonut ylös. ennenkuin aivan kuistin lähellä. Hän oli
+pelännyt tätä tapaamista, mutta kumminkin hän oli niin iloinen, että
+hän olisi voinut huutaa riemusta.
+
+"Neiti Helen, olen todellakin iloinen tavatessani teidät", sanoi paimen
+seisoen avopäin hänen edessään. Hän oli tuo sama nuori ja avokatseinen
+mies, jonka Helen oli nähnyt junasta ensimmäisen kerran.
+
+"Tom!" hän huudahti ojentaen kätensä.
+
+Tämä puristi niitä kovasti katsoessaan häneen. Helenin nopea vastaava
+naiskatse tuntui karkoittavan jotakin synkkää ja epäilyttävää Helenin
+omasta sydämestä. Tämä oli todellakin tuo sama poika, jonka hän oli
+tuntenut, josta hän oli niin paljon pitänyt ja joka oli voittanut hänen
+sisarensa rakkauden. Helen kuvitteli katsoessaan häneen heräävänsä
+jostakin epäilyksen aiheuttamasta pahasta painajaisesta. Carmichaelin
+kasvot olivat puhtaat, terveet ja nuoret raikkaine väreineen. Niillä
+väreili tuo vanha iloinen hymy, tyyni, kylmä ja luonnollinen; hänen
+silmänsä olivat kuin Dalen, läpitunkevat ja kristallikirkkaat, joissa
+ei ollut varjoakaan. Mitä oli pahuudella, väkijuomilla ja verellä
+tekemistä tämän Lännen rohkeuden suurenmoisen edustajan luontaisessa
+jaloudessa? Missä hän lienee ollutkaan ja mitä hän lienee tehnytkään
+tämän pitkän poissaolonsa kestäessä, oli hän kumminkin palannut
+kokonaan vapautuneena tuosta villistä ja hurjasta luonteesta, jota
+Helen ei voinut unhottaa. Ehkä se ei enää milloinkaan olisikaan
+tarpeeseen.
+
+"Kuinka tyttöni voi?" kysyi hän yhtä luonnollisesti, kuin hän olisi
+ollut vain muutamia päiviä poissa isäntänsä asioilla.
+
+"Boko? Ah, hän voi vallan mainiosti. Luullakseni ihastuu hän
+suunnattomasti tavatessaan teidät", vastasi Helen lämpimästi.
+
+"Entä sitten tuo suuri intiaani, Dale?"
+
+"Varmasti hyvin."
+
+"Tulin tänne luullakseni ajoissa nähdäkseni teidät kaikki naimisissa."
+
+"En ainakaan minä eikä kukaan muukaan ole vielä mennyt naimisiin",
+vastasi Helen punastuen.
+
+"Miten hienoa! Olin todellakin hieman huolissani", sanoi Carmichael
+laiskasti. "Olen ollut ajamassa villejä hevosia Meksikossa ja toin
+sieltä tullessani tämän täysiverisen kimon. Sain ajaa sitä kovasti,
+ennenkuin sen sain. Toin sen Bolle."
+
+Helen katsoi Royn kiinni pitämää mustangia ja ihastui heti. Se oli
+väriltään melkein sininen, ei suuri eikä raskas, mutta voimakkaasti
+muodostunut, kaunis jäseninen ja vireä hevonen, jolla oli pitkä
+pikimusta harja ja häntä ja niin kaunis pää, että Helen mieltyi siihen
+heti.
+
+"Olen oikein mustasukkainen", sanoi Helen veitikkamaisesti. "En ole
+milloinkaan nähnyt tuollaista ponia."
+
+"Luulin, ettette halua ratsastaa milloinkaan muulla hevosella kuin
+Rangerilla", sanoi Las Vegas.
+
+"En haluakaan, mutta voinhan silti olla mustasukkainen, enkö voikin?"
+
+"Voitte kyllä. Ja jos sanotte minun tuoneen sen teille, saamme nauraa
+Bolle", sanoi Las Vegas.
+
+"Niin varmasti saisimmekin", vastasi Helen. Hän oli niin iloinen, että
+hän matki Carmichaelin puhetapaa ja halusi syleillä häntä. Tämä oli
+melkein liian onnellista ollakseen totta, tämä paimenen palaaminen.
+Carmichael oli ymmärtänyt hänet. Hän oli tullut takaisin sellaisena,
+ettei hänessä olut mitään tympäisevää. Hän oli nähtävästi unhottanut
+tuon kauhistuttavan tehtävän, jonka hän oli valinnut ja tuomion,
+jonka hän oli pannut toimeen Helenin vihollisiin nähden. Tämä hetki
+oli ihmeellinen Helenille, koska se paljasti hänelle Lännen omituisen
+merkityksen ruumiillistuneena tuossa paimenessa. Carmichael oli suuri,
+mutta hän ei aavistanutkaan sitä itse.
+
+Nyt aukeni arkihuoneen ovi ja suloinen kimakka ääni huusi:
+
+"Roy! Ah, millainen mustangi! Kenen se on?"
+
+"Bo, jos olen ymmärtänyt oikein, on se teidän", vastasi Roy hymyillen
+leveästi.
+
+Bo ilmestyi ovelle ja tuli kuistiin. Hän huomasi paimenen. Hänen
+kauniitten kasvojensa kiihkeä ilme hävisi, kun hän kalpeni.
+
+"Bo, olen todellakin iloinen saadessani tavata sinut", sanoi Las Vegas
+astellessaan lähemmäksi hattu kädessään. Helen ei voinut huomata
+hänessä hämmennyksen merkkiäkään, ainoastaan iloa vain. Sitten hän
+odotti, että Bo rientäisi suoraan paimenen syliin. Mutta siihen nähden
+pettyi hän.
+
+"Tom, niin olen minäkin."
+
+He tervehtivät, kuten ainakin vanhat ystävät.
+
+"Olet terveen ja reippaan näköinen", sanoi paimen.
+
+"Ah, voin mainiosti. Mutta miten olet sinä jaksanut nämä kuusi
+kuukautta?"
+
+"Mielestäni on tämä aika tuntunut pitemmältä. Niin, olen melko hyvissä
+voimissa nyt parannuttuani sydäntaudistani."
+
+"Sydäntaudistasi!" toisti Bo epäillen.
+
+"Niin. Elin liian ylellisesti tuolla Uudessa Meksikossa."
+
+"Tiedän kyllä, missä sydämesi sijaitsee", nauroi Bo. Sitten hän juoksi
+pihalle katselemaan sinistä mustangia. Hän kiersi sitä kiertämistään
+väännellen käsiään paljaasta ilosta.
+
+"Bo, se on erinomainen", sanoi Roy. "En ole milloinkaan nähnyt
+kauniimpaa hevosta. Se juoksee varmasti mainiosti ja sillä on
+hyvät silmät. Siitä tulee hyvin kesy jonakin päivänä, vaikka se ei
+milloinkaan unhotakaan reippauttaan."
+
+Bo uskalsi jo tulla lähemmäksi ja laski lopulta kätensä sen kaulalle,
+ensin toisen ja sitten toisen. Hän silitteli sen värisevää kaulaa ja
+puhui sille lempeästi, kunnes hevonen alistui hänen hyväilyynsä.
+
+"Mikä sen nimi on?" kysyi hän.
+
+"Sininen tahi jotakin sellaista", vastasi Roy.
+
+"Tom, onko uudella mustangillani mitään nimeä?" kysyi Bo kääntyen
+paimeneen päin.
+
+"On."
+
+"Mikä sitten?"
+
+"Nimitin sen Blue-Boksi" [Blue-Bo = sininen Bo], vastasi Las Vegas
+hymyillen.
+
+"Blue-Boyksiko?" [Blue-Boy = sininen Boy.]
+
+"Ei ollenkaan! Sillä on sama nimi kuin sinulla. Ja ajoin sitä takaa,
+otin sen kiinni ja kesytin sen aivan yksinäni."
+
+"Hyvä. Olkoon sen nimi sitten Blue-Bo. Miten ihmeellisen suloinen se
+onkaan! Ah, Nell, katselehan sitä. Tom, en voi kiittää sinua tarpeeksi."
+
+"En kaipaakaan kiitoksia", sanoi paimen. "Mutta. Bo, sinun on
+muistettava entiset sopimuksemme, ennenkuin saat sillä ratsastaa."
+
+Heleniä huvitti katsella nyt Las Vegasia. Tällä ei ollut milloinkaan
+ennen ollut parempia onnistumisen mahdollisuuksia, ja tyyneltä,
+huolettomalta ja varmalta hän näyttikin. Hän näytti hallitsevan
+tilannetta, jossa hänen ehtonsa oli hyväksyttävä. Hänellä voi kumminkin
+olla jonkunlainen paimenvaikutinkin Helenin huomaaman voiman rinnalla.
+
+"Bo Rayner", sanoi Las Vegas venytellen, "tuo sininen mustangi on
+sinun ja saat sillä ratsastaa sitten kun sinusta on tullut _rouva Tom
+Carmichael_!"
+
+Hän ei ollut milloinkaan puhunut lempeämmin eikä katsellut Bohun
+hellemmin. Roy näytti aivan puusta pudonneelta. Helen ponnisteli
+urhoollisesti voidakseen hillitä riemuitsevaa iloaan. Bon suuret silmät
+tuijottivat paimeneen, tummenivat ja laajentuivat. Hän poistui äkkiä
+mustangin luota ja lähestyi kuistin kaidepuuhun nojaavaa paimenta.
+
+"Tarkoitatko sitä todellakin?" huudahti hän.
+
+"Tarkoitan."
+
+"Pyh! Tuo on vain kömpelöä pilaa", vastasi Bo. "Lasket vain leikkiä ja
+koetat korjata tappiotasi."
+
+"No mutta, Bo", aloitti Las Vegas moittivasti. "Tiedäthän varmasti,
+etten muuta milloinkaan mieltäni. En ole milloinkaan elämässäni
+leikitellyt tunteillani. Ja nyt varsinkin on tarkoitukseni vakavampi
+kuin ikinä ennen."
+
+Siitä huolimatta värähtelivät hänen ilmehikkäät kasvonsa niinkuin hänen
+olisi ollut melkein mahdoton pidättää nauruaan.
+
+Helen totesi silloin, että Bo ymmärsi paimenen tarkoituksen ja piti
+tämän uhkavaatimusta vain jonkunlaisena keinona.
+
+"Pilaa se on, mutta minä otan sen todeksi!" selitti Bo uhmaavasti.
+
+Nyt ymmärsi Las Vegas nopeasti, millaiset seuraukset hänen
+vaatimuksellaan tulisivat olemaan. Hän koetti puhua, mutta Bo näytti
+niin ihmeelliseltä silloin, niin kalpealta ja kirkassilmäiseltä, että
+hän aivan mykistyi.
+
+"Haluan ratsastaa Blue-Bolla iltapäivällä", sanoi tyttö harkitusti.
+
+Las Vegasilla oli tarpeeksi järkeä käsittämään hänen tarkoituksensa ja
+hän olikin vähällä katua.
+
+"Niin, voit tehdä minusta rouva Tom Carmichaelin tänään -- nyt
+aamupäivällä ennen päivällistä. Hae pappi vihkimään meidät ja pukeudu
+enemmän sulhasen näköiseksi, ellei tämä ole vain pilaa!"
+
+Bon ylimielisyys muuttui, kun hänen sanojensa värisyttävä
+merkitys näytti muuttavan Las Vegasin kuvapatsaaksi. Tullen aivan
+ruusunpunaiseksi kasvoiltaan kumartui hän nopeasti paimenen puoleen,
+suuteli tätä ja riensi sitten huoneeseen. Sieltä kuului hänen naurunsa,
+joka lumosi Helenin, sillä tuon oikullisen sisaren nauruksi oli se
+kummallisesti syvää, villiä, onnellista ja iloista.
+
+Silloin tointui Roy Beemankin lamaannuksestaan ja purskahti sellaiseen
+nauruun, että hevoset pelästyivät. Helen sekä itki että nauroi, mutta
+nauroi kumminkin enemmän, sillä Las Vegas oli tarpeeksi hullunkurisen
+näköinen jumalienkin katseltavaksi. Bon suutelo vapautti hänet
+jäykkyydestä. Nopea, uskomaton, musertava ja ihmeellinen totuus teki
+hänet melkein hulluksi.
+
+"Hän sanoi minun laskevan leikkiä ja aikoi ratsastaa Blue-Bolla
+iltapäivällä!" raivosi hän tarttuen hurjasti Heleniin. "Rouva Tom
+Carmichael ennen aamiaista -- pappi -- enemmän sulhasen näköinen!
+Olen juovuksissa jälleen, ja minä kun vannoin luopuvani väkijuomista
+ikuisiksi ajoiksi!"
+
+"Ei, Tom, olet vain onnellinen", sanoi Helen.
+
+Hän ja Roy onnistuivat vihdoin saamaan paimenen ymmärtämään tilanteen
+ja käsittämään ihmeellisen mahdollisuutensa.
+
+"Mutta nyt, neiti Helen, mitä tarkoitti Bo käskiessään minun laittautua
+enemmän sulhasen näköiseksi? Jumalani, olen aivan pyörällä päästäni."
+
+"Hän tarkoitti tietysti, että sinun on pukeuduttava parhaimpiin
+vaatteihisi", vastasi Helen.
+
+"Mutta mistä maailmassa löydän nyt papin? Show Downiin on neljäkymmentä
+peninkulmaa. En voi joutua sinne ajoissa. Roy, minun on haettava pappi
+vaikka kiven raosta, sillä nyt on elämä tahi kuolema kysymyksessä."
+
+"Kuulehan, hyvä ystävä, jos tyynnyt, niin vihin teidät", sanoi Roy
+hymyillen iloisesti.
+
+"Sinäkö?" huohotti Las Vegas ihanan toivon alkaessa kirkastaa hänen
+mieltään.
+
+"Tom, olen pappi", vastasi Roy nyt vakavasti. "Et ole tiennyt sitä,
+mutta minä olen. Ja minä voin vihkiä sinut ja Bon yhtä hyvin kuin joku
+muukin ja lujemmasti kuin useimmat."
+
+Las Vegas tarttui ystäväänsä niin lujasti kuin hukkuva mies tarttuu
+lujaan kallioon.
+
+"Roy, voitteko todellakin vihkiä heidät raamattuni avulla ja uskontoni
+määräysten mukaan?" kysyi Helen onnellisen toivon kirkastaessa hänen
+kasvojaan.
+
+"Voin varmasti. Olen vihkinyt monta paria, jotka eivät ole olleet
+mormoneja."
+
+"Ennen päivällistä!" huudahti Las Vegas kuin änkyttävä mielipuoli.
+
+"Niin. Lähde nyt kanssani pukeutumaan", sanoi Roy. "Neiti Helen,
+ilmoittakaa Bolle kaiken olevan järjestyksessä."
+
+Hän tarttui sinisen mustangin marhamintaan ja poistui aitauksille päin.
+Las Vegas heitti hevosensa suitset käsivarrelleen ja näytti seuraavan
+Royta huumautuneena ja riemuitsevin ja loistavin kasvoin.
+
+"Tuokaa Dale mukananne!" huudahti Helen hiljaa heidän jälkeensä.
+
+Tapahtui siis yhtä luonnollisesti kuin se oli ihmeellistäkin, että
+ennenkuin iltapäivä oli kulunut loppuun, Bo ratsasti sinisellä
+mustangillaan.
+
+Las Vegas ei totellut ensimmäistä rouva Tom Carmichaelilta saamaansa
+käskyä, vaan ratsasti hänen jälkeensä viheriöille kukkuloille.
+Helenistä tuntui kuin hänen olisi pakko seurata heitä. Hänen ei
+tarvinnut kysyä Dalelta toista kertaa. He ratsastivat nopeasti, mutta
+eivät saavuttaneet Bota eivätkä Las Vegasia, joiden ratsastaminen oli
+samanlaista kuin heidän onnellisuutensakin.
+
+Dale luki Helenin ajatukset tahi sitten mukautuivat hänen ajatuksensa
+ihmeellisesti Helenin ajatuksiin, koska hän aina puhui sitä, mitä
+Helenkin mietti. Ja kun he ratsastivat kotiin päin, kysyi Dale tyynellä
+tavallaan, eivätkö he voisi ottaa muutamia päiviä lomaa ja lähteä
+vierailemaan hänen vanhaan kotiinsa.
+
+"Bon ja Tomin kanssako? Mikään ei todellakaan olisi minusta
+hauskempaa", vastasi Helen.
+
+"Niin ja Royn myöskin", lisäsi Dale merkityksellisesti.
+
+"Tietysti", sanoi Helen sivumennen kuin hän ei olisi ymmärtänytkään
+Dalen tarkoitusta. Mutta hän käänsi silmänsä muualle sydämen sykkiessä
+kovasti ja koko hänen ruumiinsa hehkuessa. "Lähtevätköhän Bo ja Tom?"
+
+"Tom juuri pyysi minua kysymään sinulta", vastasi Dale. "John ja Hal
+voivat pitää miehiä silmällä meidän poissa ollessamme."
+
+"Vai Tomin aloitteestako sinä puhutkin? Luullakseni -- ehkä en halua
+lähteäkään."
+
+"Se on aina mielessäni, Nell", sanoi Dale hitaasti ja vakavasti. "Aion
+työskennellä hyväksesi koko ikäni, mutta haluan ja minun on pakko
+käydä metsissä usein. Ja jos joskus aiot mennä naimisiin kanssani ja
+tehdä minusta rikkaan miehen, on sinun tehtävä se siellä, missä sinuun
+rakastuin."
+
+"Ah! Sanoiko Las Vegas Tom Carmichael tuonkin?" kysyi Helen hiljaa.
+
+"Nell, haluatko tietää, mitä Las Vegas sanoi?"
+
+"Kyllä, mielelläni."
+
+"Hän sanoi näin noin tunti sitten: 'Milt, vanha veikko, salli minun
+neuvoa sinua hieman. Olen aviomies nyt, vaikka olenkin aikoinani
+ollut melkoinen piru naisten seurassa. Näen niiden lävitse. Älä
+mene naimisiin Nell Raynerin kanssa siinä talossa äläkä sen
+läheisyydessäkään, jossa tapoin Beasleyn. Hän muistaa sen, mutta älä
+salli hänen muistella tuota päivää. Mene metsiin, omaan Paratiisiisi.
+Bo ja minä lähdemme mukaanne.'"
+
+Helen ojensi hänelle kätensä heidän antaessaan hevosten kävellä kotiin
+päin auringonlaskun aiheuttamassa varjossa. Tämän onnellisen tunnin
+täysinäisyydessä oli hänellä aikaa kiitollisesti ihmetellä Carmichaelin
+terävää huomiokykyä. Dale oli pelastanut hänen henkensä, mutta Las
+Vegas oli pelastanut hänen onnensa.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin, kun iltapäivän varjot alkoivat pimetä,
+ratsasti Helen jyrkänteellä, jossa himmeästi näkyvä polku kiemurteli
+Paratiisia kohti.
+
+Roy lauloi ajaessaan kuorma-aaseja rinnettä alas. Bo ja Las Vegas
+koettivat ratsastaa tiellä rinnakkain, niin että he voivat pitää
+toisiaan kädestä kiinni. Dale oli laskeutunut satulasta ja seisoi
+Helenin hevosen vieressä, kun Helen katseli varjoisten rinteitten yli
+kaunista puistoa, sen harmaita niittyjä ja kirkkaita luikertelevia
+puroja.
+
+Oli heinäkuu, eikä mistään päin näkynyt kullanpunaisia värikkäitä
+täpliä, jollaiset olivat syöpyneet Helenin mieleen. Mustat
+kuusikkorinteet, viheriät männyt, vaaleat haapalehdot, vaahtoavat
+vesiputoukset ja tummat kalliojyrkänteet tervehtivät häntä kumminkin
+entiseen tapaan värikkyydellään ja muodoillaan. Salomaiden villeys,
+kauneus ja autius olivat samanlaiset kuin ennenkin, lahjomattomat kuin
+noiden kukkuloiden henki.
+
+Helen olisi halunnut viipyä siinä kauemminkin, mutta muut kutsuivat ja
+Ranger korskahteli kärsimättömästi vainutessaan alempana olevaa ruohoa
+ja vettä. Ja Helen tiesi, että kun hän seuraavan kerran kiipeisi tälle
+paikalle, olisi hän toinen nainen.
+
+"No, Nell, tulehan nyt", sanoi Dale ratsastaen edelle. "On parasta olla
+varovainen."
+
+Aurinko oli juuri laskenut epätasaisen vuoriharjanteen taakse, kun nuo
+kolme tasangolta kotoisin olevaa voimakasta ja kätevää miestä saivat
+leirin valmiiksi ja herkullisen illallisen nautittavaksi.
+
+Sitten otti Roy esille kuluneen pienen raamatun, jonka Helen oli
+antanut hänelle käytettäväksi Bon vihkiäisissä, ja kun hän aukaisi sen,
+kirkastuivat hänen tummat kasvonsa.
+
+"Helen ja Dale, tulkaahan nyt tänne", sanoi hän.
+
+He nousivat seisoakseen hänen edessään. Ja hän vihki heidät noiden
+suurten ja komeiden mäntyjen juurella, tuoksuvan sinisen savun
+noustessa taivaalle, tuulen humistessa puiden oksissa, vesiputouksen
+kohistessa hiljaa, lempeästi ja uneksuvasti ja suden yksinäisen
+ulvahduksen kuuluessa synkältä rinteeltä elämänhaluisesti ja toveria
+kaivaten.
+
+"Rukoilkaamme", sanoi Roy sulkien raamatun ja polvistuen heidän
+viereensä.
+
+"Ei ole olemassa muita jumalia kuin sinä. Herra. Vetoan sinuun
+nöyryydessäni tämän miehen ja tämän naisen puolesta, jotka olen juuri
+liittänyt yhteen pyhällä siteellä. Siunaa, suojele ja tue heitä
+kaikkien tulevien vuosien kuluessa. Siunaa tämän voimakkaan metsien
+miehen poikia ja tee heistä hänen kaltaisiaan, jotta he ymmärtäisivät
+ja rakastaisivat kaiken alkua, josta elämä syntyy. Siunaa tämän naisen
+tyttäriä ja suo heille enemmän tämän naisen rakkautta ja mieltä, jotka
+ovat tämän kovan Lännen lieventäjiä ja vapauttajia. Oo Jumala, valaise
+heidän hämärää ja pimeää polkuaan elämän tuntemattomassa metsässä.
+Oo Herra, taluta heitä tulevaisuuden autiudessa, jota ei kukaan
+kuolevainen tunne! Rukoilemme sitä sinun nimessäsi! Amen."
+
+Kun pappi suoristautui jälleen ja nosti parin polvistuneesta asennosta,
+näytti kuin hänestä olisi kadonnut kaikki vakavuus ja pyhyys. Tämä
+nuori mies oli jälleen tuo tummakasvoinen ja kirkassilmäinen Roy, tuo
+kuivanleikillinen veitikka, jonka hymy oli niin tarttuvaa.
+
+"Rouva Dale", sanoi hän tarttuen Helenin käteen, "toivotan teille
+iloa elämässä... Ja nyt tämän onneksenne toimittamani kunniakkaan
+palveluksen tehtyäni vaadin myöskin korvauksen."
+
+Sitten hän suuteli Heleniä. Bo seurasi sitten lämpimine ja helline
+onnentoivotuksineen, ja paimenkin lähestyi Heleniä luonteenomaisella
+tavallaan.
+
+"Nell, tämä on varmaankin ainoa tilaisuus, jolloin voin suudella
+sinua", sanoi hän. "Kun tämä suuri intiaani kerran vain saa selville,
+miltä suutelot maistuvat, niin --"
+
+Sitten todisti Las Vegas, kuinka nopeasti ja sydämellisesti hän voi
+käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Nell tunsi punastuvansa ja joutuvansa
+hämilleen, mutta oli samalla kuvaamattoman onnellinen. Hän antoi arvoa
+Dalen hillitsemiskyvylle. Tämän silmät ilmaisivat hänen ymmärtävän,
+millaisen kalliin aarteen hän nyt oli saanut omakseen, vaikka
+omistusoikeuden toteaminen ei ollutkaan vielä muuttunut vallitsevaksi.
+
+Sitten ryhtyivät kaikki viisi syömään illallista iloisesti puhellen,
+nauraen ja tyynesti. Kun he olivat lopettaneet aterioimisensa, ilmoitti
+Roy aikovansa lähteä pois. He kaikki vastustivat ja houkuttelivat,
+mutta turhaan. Hän vain nauroi ja meni satuloimaan hevostaan.
+
+"Roy, jääkää nyt tänne", taivutteli Helen. "Nythän on jo melkein ilta
+ja olette sitäpaitsi väsynyt."
+
+"Ei. En halua milloinkaan ruveta kolmanneksi pyöräksi vaunujen alle
+silloin kun siellä on jo kaksi."
+
+"Mutta meitähän on neljä."
+
+"Enkö juuri liittänyt teitä ja Dalea yhdeksi? Ja, rouva Dale,
+unhotatte, että olen ollut naimisissa useammasti kuin kerran."
+
+Helen tunsi nyt saavansa tutustua asian toiseenkin puoleen. Las Vegas
+kieriskeli riemuissaan maassa ja Dale oli omituisen näköinen.
+
+"Roy, sen vuoksi olettekin kai niin kiltti", sanoi Bo veitikkamaisesti
+värähtelevin huulin.
+
+"Tiedättekö ollenkaan päätöksestäni, että ellei Tom olisi tullut
+takaisin, olisin mennyt naimisiin kanssanne? Aivan varmasti! Monesko
+vaimo minusta olisi tullut?"
+
+Bo onnistui aina saattamaan toiset ymmälle. Roy näytti hämmästyvän
+äärettömästi kuunnellessaan toisten naurua. Hän ei katsonutkaan heihin,
+ennenkuin oli päässyt satulaan.
+
+"Las Vegas, olen tehnyt kaikkeni puolestasi, olen liittänyt sinut
+tuohon sinisilmäiseen tyttöön, jonka vertaista en tunne toista", sanoi
+hän. "Mutta en mene takuuseen mistään. Parasta on, että suljet hänet
+aitaukseen."
+
+"Roy, et todellakaan näytä ymmärtävän, miten näitä villejä kesytetään",
+vastasi Las Vegas. "Viikon kuluttua syö jo Bo kädestäni."
+
+Bon siniset silmät ilmaisivat kaunopuheliaasti, että hän suuresti
+epäili tuollaista kummallista mahdollisuutta.
+
+"Hyvästi, ystäväni", sanoi Roy ja läksi ratsastamaan hävitäkseen
+kuusten varjoon.
+
+Bo ja Las Vegas unhottivat pian Royn, Dalen ja Helenin, kaikki
+leiritehtävät ja kaiken muun, paitsi itseään. Helenin ensimmäinen
+emännäntoimi oli, että hän itsepäisesti tahtoi auttaa miestään
+ylellisen illallisen tähteitten korjaamisessa ja astioiden pesussa
+sanoen sitä velvollisuudekseen. Mutta ennenkuin he ennättivät lopettaa,
+säikähdytti heitä muudan ääni. Roy siellä huusi, nähtävästi korkealla
+pimenevällä rinteellä. Pitkä pehmeästi kaikuva halloo pani kylmän
+ilman väräjämään, rikkoi nukuttavan hiljaisuuden ja vyöryi rinteeltä
+rinteelle ja kalliolta kalliolle menettääkseen lopulta voimansa ja
+vaietakseen kaameasti kaukaisissa onkaloissa.
+
+Dale pudisti päätään kuin hän ei olisi halunnut koettaakaan vastata
+tuohon kauniiseen huutoon. Hiljaisuus kietoi vielä kerran laakson
+vaippaansa ja ilmassa tuntui kehittyvän hämärää, joka laskeutui
+alaspäin.
+
+"Nell, kaipaatko jotakin?" kysyi Dale.
+
+"En, en mitään maailmassa", mumisi Nell. "Olen onnellisempi kuin
+milloinkaan olen uskaltanut rukoillakaan."
+
+"En tarkoita ihmisiä enkä esineitä, vaan kesyjä eläimiäni."
+
+"Ah, olin ne aivan unhottanut. Milt, missä ne ovat?"
+
+"Ne ovat palanneet metsiin takaisin. Niiden oli pakko elää poissa
+ollessani, ja tällä kertaa viivyin liian kauan."
+
+Juuri silloin rikkoi enenevän hiljaisuuden, jossa ei kuulunut muuta
+kuin virtaavan veden heikkoa lorinaa ja vienoa tuulen huminaa puissa,
+kimeä kiljunta, kova ja valittava kuin suurissa tuskissa olevan naisen
+vaikeroiminen.
+
+"Tuo oli Tom!" huudahti Dale.
+
+"Ah, säikähdin niin hirveästi!" kuiskasi Helen.
+
+Bo tuli juosten Las Vegas kintereillään.
+
+"Milt, tuo oli sinun kesyn puumasi ääni", huusi Bo kiihkeästi. "Ah, en
+unhota sitä milloinkaan! Kuulen tuon äänen unissanikin!"
+
+"Niin, Tom siellä kiljuu", sanoi Dale miettiväisesti. "En ole
+kumminkaan kuullut sen milloinkaan huutavan juuri noin."
+
+"Ah. kutsu se tänne!"
+
+Dale vihelsi ja huusi, mutta Tom ei tullut. Sitten hävisi hän pimeään
+kutsuakseen sitä rinteen eri paikoilta. Jonkun ajan kuluttua palasi
+hän kumminkin puumatta. Ja silloin kantautui heidän korviinsa kaukana
+ylhäällä olevasta vuoren halkeamasta sama villi kiljunta ainoastaan
+etäisyyden heikontamana, mutta tarkoituksessaan yhtä kummallisena ja
+traagillisena.
+
+"Se vainusi ja muistaa meidät, mutta se ei milloinkaan tule takaisin",
+sanoi Dale.
+
+Helen tunsi tulevansa liikutetuksi jälleen Dalen syvistä tiedoista
+luonnosta ja elämästä. Ja hänen kuvitteluillaan tuntui olevan siivet.
+Kuinka täydellinen ja kokonainen olikaan hänen luottamuksensa ja
+onnensa hänen todetessaan, että hänen rakkautensa ja tulevaisuutensa,
+hänen lapsensa ja ehkä lastenlapsensa joutuvat sellaisen miehen
+johdettaviksi! Helen oli jo hieman alkanut käsittää hyvän ja pahan
+salaisuuksia ja niiden suhdetta luonnonlakiin. Vuosituhansia
+aikaisemmin olivat ihmiset eläneet maailmassa ainoastaan tällaisissa
+salomaissa. Silloin olivat kallionkolot, puut, sade, pakkanen, kuumuus,
+kaste, auringonpaiste ja yö, myrsky ja tyven, villikukan hunaja ja
+mehiläisen vaisto -- kaikki nuo tuhannet elämän muodot salaperäisine
+merkityksineen -- olleet samat kuin nytkin. Tietää jotakin niistä ja
+rakastaa niitä oli samaa kuin olla lähellä maan, niin ehkäpä taivaan
+suurempaa kuninkuutta. Kaikki hengittävät ja liikkuvat olennot ovat
+tuon luomakunnan jäseniä. Kyyhkysen kuherrus, sammaltuneen kiven
+jäkälä, riistaa ajavan suden ulvonta, vesiputousten kohina, kuusten
+oksien ikiviheriät ja kasvavat latvat ja korkealta taivaalta kuuluva
+ukkonen -- näitä kaikkia erikseen ja yhteisesti johtaa tuo suuri henki,
+tuo avaruuden kuvaamaton voima, joka on luonut ihmisen ja sielun.
+
+Ja siellä tähtien valossa, leveäoksaisten, vienosti tuulessa humisevien
+mäntyjen juurella istui Helen Dalen kanssa tuolla vanhalla kivellä,
+jonka lumivyöry tuhansia vuosia aikaisemmin oli syössyt jyrkänteeltä
+siellä sattumalta olevien rakastavien pöydäksi ja istuimeksi. Kuusten
+suloinen tuoksu sekoittui halkojen savuun, jota tuuli puhalsi heidän
+kasvoilleen. Kuinka valkoisilta, tyyniltä ja uskollisilta tähdet
+näyttivätkään! Kuinka ne tuikkivatkaan vaatimattomasti! Muudan
+arosusi haukahteli eteläisellä rinteellä, jossa oli nyt jo yhtä pimeä
+kuin keskiyöllä. Joku rapautunut kallionpalanen vyöryi ja hyppeli
+penkereeltä penkereelle. Tuuli humisi. Helen oli tietoinen tämän aution
+erämaan surullisuudesta, salaperäisyydestä ja jaloudesta, ja syvällä
+hänen sydämessään oli tuo ylevä tunne, että jonakin päivänä muuttuu
+kaikki hyväksi koko levottomassa maalimassa.
+
+"Nell, aion vallata tämän puiston", sanoi Dale. "Silloin se on meidän
+kokonaan."
+
+"Vallata! Mitä se on?" mumisi Helen haaveillen. Sana kuulosti
+suloiselta.
+
+"Hallitus luovuttaa maata kaikille, jotka asettuvat asumaan paikoilleen
+ja rakentavat asunnon", vastasi Dale. "Rakennamme tänne hirsimajan."
+
+"Ja tulemme tänne usein... tänne Paratiisiin", kuiskasi Helen.
+
+Silloin painoi Dale ensimmäiset suudelmat hänen huulilleen. Ne olivat
+kovia, kylmiä ja niin puhtaita kuin hänen elämänsäkin oli ollut,
+mutta kumminkin tavattoman ylentäviä Helenille. Ne täydensivät hetken
+aiheuttaman omituisen ja kuvaamattoman ilon ja mykistyttivät hänet.
+
+Bon sointuva nauru ja hänen äänensä entisine kiusoittavine sävyineen
+kantautui heidän korviinsa tuulen mukana. Ja paimenen venytellen
+lausuma ja ikävöivä moite: "No Bo!" oli enemmänkin kuin tyyni ja
+odottava hiljaisuus kaipasi.
+
+Paratiisi oli näkevä jälleen yhden romaaneistaan. Rakkaus ei ollut
+mikään vieras tälle autiolle erämaalle. Helen kuuli mäntyjen oksissa
+humisevan tuulen kuiskauksissa tuon vanhan maallisen tarinan, tuon
+kauniin ja aina uuden, mutta kumminkin iankaikkisen. Se lumosi hänet
+kokonaan. Kuusten keihäsmäiset latvat kuvastuivat mustina ja selvästi
+kirkkaita tähtiä vasten. Koko tämä autio yksinäisyys hengitti ja odotti
+ollen täynnä salaperäisyyttään, jonka se oli valmis ilmaisemaan hänen
+vapisevalle sielulleen.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Metsien mies, by Zane Grey
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59866 ***
diff --git a/59866-8.txt b/59866-8.txt
deleted file mode 100644
index f447e84..0000000
--- a/59866-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,16793 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Metsien mies, by Zane Grey
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-Title: Metsien mies
-
-Author: Zane Grey
-
-Translator: Väinö Nyman
-
-Release Date: July 6, 2019 [EBook #59866]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK METSIEN MIES ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-METSIEN MIES
-
-Kirj.
-
-Zane Grey
-
-
-Englannin kielestä ("The Man of the Forest") suomentanut
-
-Väinö Nyman
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannussakeyhtiö Kirja,
-1922.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Auringonlaskun aikana oli metsässä hiljaista ja yksinäistä mäntyjen
-ja kuusten tuoksuessa suloiselta ja koko metsän loistaessa kullalta,
-punaiselta ja viheriältä. Suurten puitten oksien alitse kulkevat miehet
-näyttivät sulautuvan yhteen värien kanssa, ja sitten kuin he olivat
-hävinneet näkyvistä, tuntuivat he muodostuneen tuon villin metsämaan
-osaksi.
-
-Valkoisten vuorten korkein huippu Old Baldy oli pyöreä ja paljas
-laskeutuvan auringon viimeisen hehkun kirkkaan kullan sitä
-reunustaessa. Sitten kuin valaistus häipyi kupolimaisen huipun taakse,
-tapahtui muutos, ja kylmät ja tummenevat varjot levenivät tuon
-vuorimaailman mustille metsäisille rinteille.
-
-Monien purojen kostuttamat villit ja synkät korkeakasvuiset metsät ja
-ruohoiset puistot muodostavat tämän kymmenentuhatta jalkaa merenpintaa
-korkeammalla olevan, joka puolelta Etelä-Arizonan erämaan eristämän
-seudun -- tämän hirvien ja antilooppien, karhujen ja puumien, susien ja
-kettujen rauhaisan kodin, joka samalla myös saa toimia hurjien apachien
-asuntona ja piilopaikkana.
-
-Syyskuisin puhaltaa noissa seuduissa kova ja kylmä, vähän jälkeen
-auringonlaskun alkava yötuuli. Se näyttää tuovan hämärän mukanaan
-siipiensä varassa samoin kuin kaikki sellaiset heikot äänetkin, joita
-ei oltu voitu ennen vallinneessa hiljaisuudessa erottaa.
-
-Metsien mies, Milt Dale, pysähtyi erään korkeata metsää kasvavan
-kukkulan huipulle kuuntelemaan ja vahtimaan. Hänen alapuolellaan oli
-aukea ja ruohoinen kapea laakso, josta kuului juoksevan veden hiljaista
-lorinaa. Sen keskeytti silloin tällöin muutaman metsästävän arosuden
-hurja katkonainen haukunta. Korkeista mäntyjen latvoista kuului levolle
-asettautuvien metsälintujen ääntelyä ja kahinaa, ja laakson toiselta
-puolelta kantautui yöpuulleen sijoittautuneiden villien kalkkunain
-viimeiset hiljaiset kirkunat Dalen korviin.
-
-Nämä äänet tuntuivat Dalen herkistä korvista sellaisilta kuin niiden
-pitikin, ne kun ilmaisivat metsäseudun varmuuden olevan ennallaan. Hän
-oli iloinen, sillä hän oli luullut saavansa kuulla valkoisten miesten
-hevosten kavioiden kapsetta, jota hän näissä luonnon muodostamissa
-varustuksissa oli oppinut vihaamaan. Hän ja intiaanit olivat ystäviä
-keskenään. Nämä hurjat viholliset eivät olleet vihamielisiä tätä
-yksinäistä metsästäjää kohtaan, mutta jossakin tuolla metsässä
-piileskeli joukko pahantekijöitä, lampaiden varkaita, joita Dale ei
-halunnut tavata.
-
-Kun hän läksi laskeutumaan rinnettä, levisi auringonlaskun aiheuttaman
-iltaruskon kajastus Old Baldylta laaksoon täyttäen sen valolla ja
-varjoilla, keltaisella ja sinisellä, samalla tavalla kuin loistavan
-taivaan. Puron mutkiin muodostuneet lammikot kimaltelivat kirkkaasti.
-Dalen katse mittaili laakson päästä päähän ja koetti sitten tunkeutua
-puron toisella puolella oleviin tummiin varjoihin, missä kuusimetsän
-muodostama keihäsmäinen ja terävä harjanne kuvastui vaaleita pilviä
-vasten. Tuuli alkoi humista puissa ja ilmassa oli sateen tuntua.
-Poiketessaan muutamalle polulle käänsi Dale selkänsä häipyvälle
-iltaruskolle ja alkoi painua laaksoon.
-
-Yön ollessa näin lähellä ja sateen uhatessa ei hän lähtenytkään
-muutamien peninkulmien päässä olevaan omaan asuntoonsa, vaan suuntasi
-kulkunsa erästä vanhaa metsäsaunaa kohti. Kun hän saapui perille, oli
-jo melkein pimeä. Hän lähestyi rakennusta varovaisesti, sillä siellä,
-kuten muutamissa muissakin siellä täällä laaksoissa olevissa saunoissa,
-voi olla intiaaneja, karhuja tahi panttereita. Tässä ei kumminkaan
-tällä kertaa näyttänyt olevan mitään. Sitten tarkasteli Dale taivaalla
-kiitäviä pilviä tuntien hienon sumuisen sateen kylmän kosteuden
-kasvoillaan. Sade tulisi luultavasti jatkumaan koko yön. Tehtyään nämä
-huomiot meni hän saunaan.
-
-Hetken kuluttua kuuli hän nopeasti kävelevien hevosten kavioiden
-kapsetta. Kurkistaessaan ulos hän huomasi himmeitä liikkuvia hahmoja
-pimeässä melko lähellä. Tulijat olivat kulkeneet vastatuuleen, minkä
-vuoksi ääntä ei ollut ennen kuulunut. Dalen laskun mukaan häämötti
-pimeästä viisi ratsastajaa. Sitten hän kuuli karkeita ääniä. Hän
-kääntyi nopeasti löytääkseen pimeässä tikapuut joiden hän tiesi vievän
-vintille. Löydettyään ne nousi hän nopeasti sinne varoen aiheuttamasta
-kolinaa pyssyllään ja paneutui pitkäkseen risuista ja parruista
-valmistetulle välikatolle. Hän sai sen juuri nipin napin tehdyksi, kun
-kilisevien kannusten säestämiä raskaita askelia kuului ovelta ja sitten
-saunasta.
-
-"Hei Beasley, oletko täällä?" kysyi joku äänekkäästi.
-
-Vastausta ei kumminkaan kuulunut. Mies kirosi partaansa ja jälleen
-kuului kannusten kilinää.
-
-"Miehet, Beasley ei ole täällä!" hän huudahti. "Viekää hevoset
-katokseen, sillä meidän on pakko odottaa häntä!"
-
-"Odottaako, huh!" vastasi joku käheästi. "Ehkä koko yön, eikä meillä
-ole mitään syötävää."
-
-"Tuki suusi, Moze! Sinussa ei totisesti ole miestä muuhun kuin
-syömiseen. Viekää hevoset vain suojaan, ja jonkun teistä on tuotava
-tänne puita."
-
-Matalalla äänellä mumistuihin kirouksiin sekoittui kavioiden kumeaa
-kapsetta, nahan narinaa ja väsyneiden hevosten raskasta huokumista.
-
-Nyt tuli saunaan joku toinenkin laahustavin kilisevin askelin.
-
-"Snake, mielestäni olisi ollut viisainta ottaa hieman evästä mukaan",
-sanoi tulija venytellen.
-
-"Aivan niin, Jim. Mutta me emme ottaneet ja kannattaneeko tuosta
-puhuakaan, koska Beasley saapuu luultavasti hyvinkin pian."
-
-Dale, joka makasi paikoillaan hiljaa ja valmiina kaiken varalta, tunsi
-hermoissaan hitaan säpsähdyksen -- jonkunlaisen viiltävän väristyksen.
-Tuo alhaalla oleva syvä-ääninen mies oli Snake Anson, seudun pahin
-ja vaarallisin henkilö, ja nuo toiset kuuluivat epäilemättä hänen
-joukkoonsa, ollen myöskin pahamaineisia tässä harvaan asutussa
-seudussa. Mitä taasen äsken mainittuun Beasleyhin tulee, oli hän
-Valkoisten vuorten laitumien kuuluisimpia maanviljelijöitä ja lampaiden
-kasvattajia. Mikä oli tämän Snake Ansonin ja Beasleyn välillä sovitun
-kohtauksen tarkoitus? Milt Dale luuli sen antavan aihetta epäillä
-Beasleytä, ja moni omituinen, lampaita ja paimenia koskeva tapahtuma,
-joita eivät Pinen pienen kylän asukkaat olleet voineet milloinkaan
-selittää, tuli nyt hänelle päivänselväksi.
-
-Saunaan tuli nyt muitakin miehiä.
-
-"Näyttää tulevan vain pienoinen sade", sanoi muudan. Sitten kuului
-jyrähdys, kun sylillinen halkoja heitettiin lattialle.
-
-"Jim, täällä on muudan aivan kuiva mäntykalikka", sanoi toinen.
-
-Kuului kahinaa ja raskaita askelia, ja sitten kovia jysähdyksiä, joista
-voitiin päättää, että Jim takoi halon päätä lattiaan musertaakseen
-siitä jonkun nurkan, josta sitten voitaisiin saada kourallinen kuivia
-lastuja.
-
-"Snake, sytytä piippusi että samalla voin saada halotkin palamaan."
-
-"En halua tupakoida enkä välitä tulestakaan", vastasi Snake.
-
-"Olet totisesti itarin veitikka näissä metsissä", sanoi Jim venytellen.
-
-Useat kovat piin lyönnit teräkseen ja sitten kova puhaltaminen ja
-rätinä kertoivat Jimin ponnistuksista saada tuli palamaan. Piakkoin
-muuttuikin saunan pikimusta pimeys, kuului hiljaista halkojen
-risahtelua ja liekkien huminaa, ja sitten tasaisesti kiihtyvää kohinaa.
-
-Dale makasi saunan muuttuessa valoisammaksi vatsallaan välilattialla
-ja aivan hänen silmiensä vieressä oli risujen välissä pieniä rakoja.
-Kun halot syttyivät kirkkaasti palamaan, voi hän aivan hyvin katsella
-alhaalla olevia miehiä. Hän ei tuntenut heistä muita kuin Jim Wilsonin,
-joka jo hyvin tunnettiin Pinessä ennenkuin Snake Ansonista oli kuultu
-puhuttavankaan. Jim oli tuon roistojoukon kunnollisin mies ja hänellä
-oli ystäviä rehellistenkin ihmisten joukossa. Huhuttiin, ettei hän
-oikein vetänyt samaa köyttä Snake Ansonin kanssa.
-
-"Lämmin tuntuu hyvältä", sanoi lihava Moze, joka tuntui olevan yhtä
-raaka kuin tummakasvoinenkin. "Rupeaa totisesti satamaan. Kunpa meillä
-nyt vain olisi hieman syötävää."
-
-"Moze, satulanlaukussani on vähän hirvenlihaa. Jos noudat sen tänne,
-saat siitä puolet", sanoi eräs toinen.
-
-Moze laahusti ripeästi ulos.
-
-Tulen valossa näyttivät Snake Ansonin kasvot laihoilta ja
-käärmemäisiltä, hänen silmänsä kiilsivät ja hänen pitkä kaulansa ja
-tavaton pituutensa ilmaisivat hänen nimensä sopivaisuuden. [Snake =
-käärme.]
-
-"Snake, mitä tekemistä meillä taasen on tuon Beasleyn kanssa?" kysyi
-Jim.
-
-"Saat sen varmasti tietää silloin kun minäkin", vastasi johtaja. Hän
-näytti väsyneeltä ja miettiväiseltä.
-
-"Emmekö ole aiheuttaneet jo tarpeeksi vahinkoa noille meksikolaisille
-paimen-raukoille saamatta juuri mitään palkaksemme?" kysyi nuorin
-joukosta, muudan miehistyvä nuorukainen, jonka kovat katkerailmeiset
-huulet ja nälkäiset silmät erottivat hänet jollakin tavoin tovereista.
-
-"Olet aivan oikeassa, Burt; niin minäkin ajattelen", vastasi mies, joka
-oli lähettänyt Mozen asialle.
-
-"Snake, piakkoin alkaa näissä metsissä tuprutella lunta", sanoi Jim
-Wilson. "Aiommeko talvehtia Tonto Basinissa, vai Gilassako?"
-
-"Meidän on mielestäni tehtävä joku edullinen kaappaus ennen lähtöämme
-etelään", vastasi Snake töykeästi.
-
-Tällä hetkellä palasi Moze.
-
-"Päällikkö, kuulin tieltä hevosen kavioiden kapsetta", sanoi hän.
-
-Snake nousi ja meni ovelle kuuntelemaan. Ulkona humisi tuuli
-puuskaisesti ja sadepisaroita putoili silloin tällöin saunan katolle.
-
-"Oh huh!" huudahti Snake helpotuksesta.
-
-Seurasi vähän aikaa kestävä hiljaisuus, jonka kuluessa Dale silloin
-tällöin kuuli nopeata kavioiden kapsetta kiviseltä tieltä. Alhaalla
-olevat miehet liikahtelivat levottomasti, mutta ei kukaan heistä
-puhunut sanaakaan. Tuli räiskyi iloisesti piisissä. Snake Anson
-peräytyi ovelta liikkein, jotka ilmaisivat sekä epäilyä että
-varovaisuutta.
-
-Kävelevä hevonen oli pysähtynyt jonnekin tuonne saunan edustalle.
-
-"Hei te, siellä sisällä!" kuului huuto pimeästä.
-
-"Hei itse!" vastasi Anson.
-
-"Snakeko siellä puhuu?" seurasi nopea kysymys.
-
-"Varmasti", vastasi Anson tullen näkyviin.
-
-Vastatullut astui saunaan. Hän oli kookas mies, jonka vyössä oleva
-suuri puukko näytti märältä tulen valossa. Hänen syvään painettu
-hattunsa varjosti niin hänen kasvonsa, että niiden yläosa oli kuin
-naamion peitossa. Hänellä oli mustat alaspäin riippuvat viikset ja
-leuka kuin kallio. Mahtavaa voimaa, kypsynyttä ja jäntevää, oli hänen
-liikkeissään.
-
-"Halloo, Snake! Halloo Wilson!" hän sanoi. "Olen luopunut tuosta
-toisesta asiasta ja haluan nyt keskustella kanssanne eräästä toisesta
-vähäpätöisemmästä seikasta, mieluummin kahdenkesken."
-
-Tässä hän viittasi Snaken miehiä poistumaan saunasta.
-
-"Vai niin!" huudahti Anson epäilevästi. Sitten hän kääntyi nopeasti.
-"Moze, sinä, Shady ja Burt menette ulos odottamaan. Tällaista hommaa en
-totisesti osannut odottaakaan. Satuloikaa samalla hevoset."
-
-Nuo kolme joukkoon kuuluvaa menivät peräkkäin ulos. Kaikki katsoivat he
-terävästi vieraaseen, joka oli peräytynyt varjoon.
-
-"Nyt voit aloittaa, Beasley", sanoi Anson hiljaa. "Mitä suunnittelet?
-Jim tässä tietää kaikki hommani."
-
-Beasley tuli nyt tulen luo ojentaen kätensä liekkejä kohti.
-
-"Nyt eivät ole lampaat ollenkaan kysymyksessä", vastasi hän.
-
-"En sitä juuri luullutkaan", myönsi toinen. "Ja mikä asiasi nyt sitten
-lieneekään, en pidä tavastasi antaa minun odottaa ja ratsastella sinne
-tänne. Odotimme melkein koko päivän Big Springin luona. Sitten tuli
-tuo meksikolainen ratsastaen ja lähetti meidät tänne. Olemme pitkän
-matkan päässä leiristämme eikä meillä ole evästä eikä huopapeitteitä
-mukanamme."
-
-"En aio viivyttää teitä pitkää aikaa", sanoi Beasley "Mutta jos sen
-tekisinkin, ei sinulla luullakseni ole mitään sitä vastaan, kun
-ilmoitan tämän koskevan Al Auchinclossia, tuota miestä, joka teki
-sinusta lainsuojattoman."
-
-Nopea vapistus näytti nyt värisyttävän Ansonin koko ruumista. Wilsonkin
-kumartui innokkaasti eteenpäin. Beasley katsahti ensin ovelle ja alkoi
-sitten kuiskailla.
-
-"Vanha Auchincloss laulaa nyt viimeistä virttään. Hän kuolee pian.
-Senvuoksi on hän kutsunut Missourista tänne sisarentyttärensä, nuoren
-tytön, jolle hän aikoo lahjoittaa kaikki maatilansa, lampaansa ja
-karjansa. Näyttää siltä kuin hänellä ei olisi muita perillisiä. Tyttö
-tulee saamaan maatilat, kaikki lampaat ja hevoset. Tiedät minun
-olleen Alin toverina kasvattamassa lampaita vuosikausia. Hän vannoi
-minun puijanneen häntä ja karkoitti minut tilalta. Kaikkina näinä
-vuosina olen kiroillut tuota hänen käyttäytymistään, sillä hän on
-velkaa minulle lampaita ja rahaa. Minulla on Pinessä ja kaikkialla
-tien varrella yhtä paljon ystäviä kuin Auchinclossillakin. Ja, Snake,
-kuulehan vielä --"
-
-Hän keskeytti hengähtäen syvään ja hänen suuret kouransa vapisivat
-tulen loimussa. Anson kumartui eteenpäin kuin hyökkäykseen valmistuva
-käärme, ja Jim Wilson odotti jännittyneenä saadakseen kuulla, mistä oli
-kysymys.
-
-"Kuuntelehan nyt", huohotti Beasley. "Tytön luullaan saapuvan
-Magdalenaan kuudentenatoista päivänä. Siihen on nyt huomisesta viikko.
-Hän matkustaa sieltä postivaunuissa Snowdropiin, jossa muutamat
-Auchinclossin miehet odottavat häntä tuodakseen hänet vaunuilla tänne."
-
-"Vai niin!" murahti Anson Beasleyn jälleen keskeyttäessä. "Entä sitten?"
-
-"Tyttö ei saa milloinkaan päästä Snowdropiin asti!"
-
-"Haluat siis, että pidätän postivaunut ja sieppaan tytön haltuuni?"
-
-"Aivan niin!"
-
-"Hyvä. Entä sitten?"
-
-"Sinun on otettava hänet mukaasi... Tyttö katoaa. Se jää sinun
-huoleksesi. Esitän vaatimukseni Auchinclossille, ahdistan häntä ja
-valmistaudun ottamaan haltuuni hänen omaisuutensa heti hänen kuolemansa
-jälkeen. Silloin voi tyttökin tulla takaisin, sillä sitten se on
-samantekevää. Voit Wilsonin kanssa suunnitella menettelynne. Jos sinun
-on pakko käyttää apunasi muitakin miehiäsi, älä kumminkaan vihjaakaan
-heille, mistä todellisuudessa on kysymys. Tämä tulee olemaan sinulle
-hyvin edullinen kaappaus. Ja saatuasi palkan voit matkustaa muille
-markkinoille."
-
-"Se kai sitten onkin viisainta", mumisi Snake Anson. "Beasley,
-suunnitelmasi heikoin kohta on elämän epävarmuus. Vanha Al on sitkeä.
-Voit pettyä hänen suhteensa."
-
-"Auchincloss on kuoleva mies", selitti Beasley sellaisella varmuudella,
-etteivät toiset voineet enää epäillä.
-
-"Nähdessäni hänet viimeksi ei hänen sydämensä ainakaan näyttänyt
-heikolta. Beasley, jos nyt suostun toteuttamaan suunnitelmasi, niin
-kuinka tunnen tytön?"
-
-"Hänen nimensä on Helen Rayner" vastasi Beasley innokkaasti. "Hän on
-kaksikymmenvuotias. Kaikki Auchinclossit ovat kauniita, mutta tätä
-tyttöä sanotaan kaikkein kauneimmaksi."
-
-"Niinkö? Beasley, tämä on epäilemättä suurenmoinen yritys, mutta
-sellainen, josta en oikein välittäisi. En ole kumminkaan milloinkaan
-epäillyt sanojasi. Puhu suusi puhtaaksi. Kuinka suuren palkkion saan?"
-
-"Älä sekoita keitään muita tähän. Tekin kahden voitte pysähdyttää
-postivaunut, sellaista kun ei milloinkaan ennen ole tapahtunut. Mutta
-teidän on pukeuduttava valepukuun. Mitä sanot kymmenestätuhannesta
-lampaasta tahi mitä niistä saadaan Phenixissä kullassa?"
-
-Jim Wilson vihelsi hiljaa.
-
-"Onko minun sitten matkustettava jonnekin muualle?" kysyi Snake Anson
-matalalla äänellä.
-
-"Sinäpä sen sanoit."
-
-"No niin. En pidä oikein tästä hommasta, mutta voit kumminkin luottaa
-minuun. Kuudentenatoista päivänä Magdalenassa, ja hänen nimensä on
-Helen. Sanoit häntä kauniiksi?"
-
-"Kyllä. Paimeneni alkavat ajaa laumoja etelään parin viikon kuluttua.
-Myöhemmin, jos ilmat pysyvät kauniina, lähetä minulle sana heidän
-mukanaan, niin tulen sinua tapaamaan."
-
-Beasley ojensi kätensä kerran vielä tuleen päin, veti sitten sormikkaat
-niihin, painoi hatun syvemmälle päähänsä ja sanottuaan nopeat
-jäähyväiset poistui yöhön.
-
-"Jim, mitä mieltä olet hänestä?" kysyi Snake Anson.
-
-"Toveri, hän on valinnut meille sunnuntaiksi kaksi tietä", vastasi
-Wilson.
-
-"Luuletko niin? Palatkaamme nyt kumminkin leiriimme." Sanottuaan sen
-meni hän edellä ulos.
-
-Saunaan kantautui matalia ääniä, sitten kuului hevosten korskuntaa ja
-kavioiden kapsetta, ja lopulta tasaista juoksua, jonka synnyttämä ääni
-vähitellen heikkeni. Tuulen humina ja sateen pehmeä rapina kuuluivat
-vain enää metsän hiljaisuudessa.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Milt Dale nousi tyynesti istualleen katsellakseen ajattelevin silmin
-pimeään.
-
-Hän oli kolmikymmenvuotias. Neljäntoista vuotiaana poikasena oli hän
-paennut Iowassa olevasta kodistaan ja koulusta yhtyäkseen erääseen
-uudisasukkaiden vaunumatkueeseen, ja hän oli ensimmäisiä Valkoisten
-vuorten rinteille rakennettujen hirsimökkien näkijöitä. Mutta hän ei
-ruvennut maanviljelijäksi, ei lampaidenkasvattajaksi eikä suostunut
-yksitoikkoiseen maalaiselämään, vaan oli asustanut nyt kaksitoista
-vuotta metsissä tehden silloin tällöin matkoja Pineen, Show Downiin
-ja Snowdropiin. Tämä hänen vaihteleva metsäelämänsä ei merkinnyt
-kumminkaan sitä, ettei hän olisi välittänyt kylien asukkaista. Hän
-välitti heistä päinvastoin paljonkin ja hän oli tervetullut kaikkialle,
-mutta hän rakasti vapautta, yksinäisyyttä ja kauneutta villin
-alkuperäisellä, vaistomaisella kiihkolla.
-
-Ja tänä iltana oli hän saanut selville ilkeän suunnitelman juuri sitä
-miestä vastaan, joka oli ainoa näillä seuduilla asuvista valkoisista,
-jota hän ei voinut sanoa ystäväkseen.
-
-"Tuo Beasley-konna!" mumisi hän. "Beasley toimii siis yhdessä Snake
-Ansonin kanssa. Hän oli kumminkin oikeassa, sillä Al Auchincloss
-on viimeisillään. Vanha mies-raukka! Kun kerron hänelle, ei hän
-varmastikaan usko minua."
-
-Tuon suunnitelman keksiminen merkitsi Dalelle, että hänen oli
-kiiruhdettava Pineen.
-
-"Muudan kaksikymmenvuotias Helen Rayner niminen tyttö", hän mietiskeli.
-"Beasley haluaa saada hänet pois tieltä hinnalla millä tahansa. Siis
-odottaa tyttöä kuolemaakin pahempi kohtalo."
-
-Dale suhtautui elämään sellaisella tyyneydellä ja kohtaloonsa
-alistuvaisuudella, jonka vain pitkäaikainen tutustuminen metsän
-julmiin tapahtumiin suo. Ilkeät ihmiset tekevät pahoja töitään
-samoin kuin villit sudet ahdistavat hirveä. Hän oli ampunutkin susia
-tuon seikan vuoksi. Valkoisten miesten kanssa, olivatpa ne sitten
-hyviä tahi pahoja, ei hän ollut vielä riidellyt. Vanhat naiset ja
-lapset turvautuivat häneen, mutta hän ei ollut vielä ikinä kiintynyt
-keneenkään tyttöön. Senvuoksi tuntuikin tämä kuvittelu Helen Rayneristä
-oudolta Dalestä, ja hän totesi nopeasti, että hän aikoi jollakin
-tavoin pettää Beasleyn auttaakseen vanhaa Al Auchinclossia ainoastaan
-tuon tytön vuoksi. Ehkä tyttö olikin jo matkalla Länteen yksinään,
-innokkaana ja toivehikkaana tulevasta kodista. Kuinka vähän ihmiset
-tietävätkään, mikä heitä odottaa matkan päässä! Monen tie katkeaa äkkiä
-metsässä, ja ainoastaan kokeneet metsästäjät voivat saada surunäytelmän
-selville.
-
-"Omituista, miten tulinkaan tänään oiustaneeksi seudun poikki Spruce
-Swampista", mietti Dale. Olosuhteet ja liikkeet eivät tavallisesti
-tuntuneet hänestä oudoilta. Sattumat muuttivat harvoin hänen
-menetelmiään ja tottumuksiaan. Senvuoksi tämä poikkeaminen suunnasta
-nähtävättä syyttä ja tuon tyttöä koskevan ilkeän suunnitelman
-selvillesaaminen olivat todellakin ajattelemisen arvoisia sattumuksia.
-Ja vielä enemmänkin, sillä Dale tunsi suonissaan virtaavan veren
-tavattomasti kuumenevan. Hän, jolla oli niin vähän tekemistä miesten
-välisissä riidoissa eikä ollenkaan vihassa, tunsi verensä kuumenevan,
-kun hän ajatteli tuota tuolle viattomalle tytölle ilkeästi viritettyä
-ansaa.
-
-"Vanha Al ei halua kuunnella minua", mietti Dale. "Ja vaikka hän
-suostuisikin siihen, ei hän kumminkaan uskoisi minua. Ehkäpä ei kukaan
-muukaan. Mutta oli miten oli. Snake Anson ei tule saamaan tuota tyttöä
-haltuunsa."
-
-Näillä viimeisillä sanoilla selvitti Dale itselleen oman
-suhtautumisensa asiaan, ja hänen tuumiskelemisensa loppui siihen.
-Otettuaan pyssynsä käteensä hän laskeutui vintiltä ja kurkisti ovesta.
-Yö oli muuttunut pimeämmäksi, tuulisemmaksi ja kylmemmäksi, hajonneita
-pilviä kiisi taivaalla, ainoastaan muutamia tähtiä näkyi, hienoa
-sadetta vihmoi luoteesta ja metsä tuntui olevan täynnä kumeaa hiljaista
-kohinaa.
-
-"Minun on totisesti parasta pysyä täällä", hän sanoi mennen tulen luo.
-Hiilet hehkuivat vielä. Metsästyspukunsa taskuista kaivoi hän esille
-pienen suolarasian ja muutamia kuivattuja lihaviipaleita. Ne hän laski
-hetkeksi kuumille hiilille, kunnes ne alkoivat pihistä ja käpristyä,
-sitten hän kokosi ne teroitettuun tikkuun ja söi kuin ainakin nälkäinen
-metsästäjä, joka tyytyy vähään.
-
-Hän istuutui muutamalle pölkylle, ojensi kätensä tulen heikkenevään
-lämpöön ja katseli noita muuttuvia, hehkuvia ja kullanvärisiä
-kekäleitä. Ulkona kiihtyi vain tuuli ja metsän humina muuttui
-vähitellen kovaksi kohinaksi. Dale tunsi miellyttävän lämmön hivelevän
-ruumistaan nukuttavasti ja kuuli myrskyn humisevan puissa milloin kuin
-vesiputouksen, milloin kuin peräytyvän sotajoukon ja sitten taasen
-hiljaa ja surullisesti. Hän oli näkevinään hiilloksessa kuvia, jotka
-olivat omituisia kuin unet.
-
-Äkkiä hän nousi, kiipesi vintille, ojentautui pitkäkseen ja nukkui pian.
-
-Kun harmaa sarastus koitti, oli hän jo poikkimaisin matkalla Pineen.
-
-Yön kuluessa oli tuuli kääntynyt ja sade lakannut. Aukeilla paikoilla
-kasvavassa ruohossa oli hieman kuuraa. Kaikki oli harmaata, niin
-puistikot kuin metsäaukiotkin, ja syvempi, tummempi harmaa osoitti,
-missä metsän reuna oli. Varjot piileskelivät vielä puiden juurilla
-ja hiljaisuus näytti sopeutuvan niiden aavemaisiin muotoihin. Sitten
-kirkastui idän taivaanranta, hämärä häipyi ja uneksuva metsämaa heräsi
-vastanousseen auringon kauas tunkeutuviin säteihin.
-
-Tämä oli aina Dalen yksinäisten päivien hauskin hetki, samoin kuin
-auringonlasku oli niiden surullisin. Se herätti hänessä vastakaikua
-ja hänen veressään oli jotakin, johon läheisyydessä olevalta harjulta
-kuuluva uroshirven karjunta vaikutti oudosti. Hänen askeleensa olivat
-pitkät ja äänettömät, ja niihin paikkoihin tuli tummia jälkiä, jossa
-hän sattui astumaan kasteen kostuttamalle ruoholle.
-
-Dale kulki ristiin rastiin kumpujen yli päästäkseen vaikeammasta
-kiipeämisestä, mutta "senacat", kuten meksikolaiset lammaspaimenet
-noita puistoja muistuttavia niittyjä nimittävät, olivat niin pyöreät
-ja tasaiset kuin ne olisivat olleet ihmisten raivaamat kauniiksi
-vastapainoksi noille tummanviheriöiville, rosoisille ja uurteisille
-harjuille. Noilla aukeilla niityillä ja tiheää metsää kasvavilla
-harjuilla huomasi Dalen nopea katse paljon riistaa. Oksien risahtelu
-ja kuusten väliin katoavan varjon vilahdus, pyöreä ja musta, kömpelö
-esine, viidakosta kuuluva visertely ja hiipivät askeleet olivat kaikki
-tuttuja merkkejä Dalelle. Kun hän sattumalta äänettömästi saapui
-muutamaan aukioon, huomasi hän punaisen ketun vaanivan jotakin riistaa,
-jonka hän sitten lähestyessään tunsi peltokanaparveksi. Ne pyrähtivät
-lentoon koskettaen siivillään puiden oksiin, ja kettu juoksi tiehensä.
-Jokaisella niityllä oli villejä kalkkunoita syömässä korkean ruohon
-siemeniä.
-
-Hänen tapanaan oli aina ollut käydessään Pinessä ampua riistaa ja viedä
-tuoretta lihaa muutamille vanhoille ystäville, jotka olivat iloiset
-saadessaan tarjota hänelle asuntoa. Ja vaikka hänellä nyt olikin kiire,
-ei hän aikonut kumminkaan poiketa totutusta tavastaan.
-
-Vihdoin hän saapui mäntyvyöhykkeeseen, jossa nuo suuret, pahkaiset
-ja keltaiset puut työnsivät latvansa komeasti korkealle kasvaen
-erillään toisistaan. Neulaset muodostivat maalle ruskean, tuoksuvan ja
-joustavan maton, joka oli tasainen kuin lattia. Oravat katselivat häntä
-kaikkialta paeten kauemmaksi hänen lähestyessään -- pienet ruskeat ja
-hieman juovikkaat oravat ja suuremmatkin ruosteenväriset ja nuo ihanat
-tummanharmaat, joilla on tuuheat valkoiset hännät ja töyhtöpäiset
-korvat.
-
-Mäntyvyöhyke päättyi äkkiä avaraan, harmaaseen ja aaltoilevaan
-aukeaan maahan, joka muistutti suuresti ruoho-aavikkoa. Sekä lähempää
-että kauempaa näkyi kukkuloita ja haapaviidakoiden punakeltainen
-väri kimalteli aamu-auringon valossa. Dale peloitti parven villejä
-kalkkunoita, niitä oli siinä arviolta noin neljäkymmentä, ja niiden
-harmaa höyhenpuku, jossa oli valkoisia pilkkuja, ja miellyttävät
-solakat ruumiit ilmaisivat hänelle niiden olevan naaraita. Joukossa
-ei ollut ainoatakaan kukkoa. Ne alkoivat juoksennella sinne tänne
-ruohokossa niin että niiden päät vain vilahtelivat, ja lopulta ne
-katosivat kokonaan. Dale huomasi vilahdukselta väijyviä arosusia,
-jotka varmaankin olivat vaanineet kalkkunoita. Kun ne huomasivat hänet
-ja pakenivat metsään, ampui hän nopeasti likimmäistä. Hänen luotinsa
-sattui alas, kuten hän oli tarkoittanutkin, mutta liian alas, ja
-susi sai vain naamaansa maata ja männynneulasia. Siitä se säikähti
-niin, että se syöksyi syrjään sokeasti, törmäsi muutamaan puuhun,
-hyppäsi taasen jaloilleen ja pelastui lopulta metsään. Dalea huvitti
-tällainen. Hän taisteli kaikkia metsän ryösteleviä petoja vastaan,
-vaikka hän olikin oppinut huomaamaan, että pantterit ja karhut, sudet
-ja ketut olivat yhtä tarpeelliset luonnon suuressa järjestelmässä kuin
-kaikki nuo villit, rauhalliset ja kauniit eläimetkin, joita nuo pedot
-metsästelivät. Mutta hän piti kumminkin toisista enemmän kuin toisista
-ja valitti selittämätöntä julmuutta.
-
-Hän kulki tuon laajan ruohoisen tasangon poikki ja saapui toiselle
-asteittaiselle alamäelle, jossa haavat ja männyt varjostivat matalaa
-syvännettä ja lämpimät aurinkoiset aukiot reunustivat kimaltelevaa
-puroa. Hän kuuli äkkiä kalkkunoiden kaakatusta, ja se oli merkki
-hänelle, että hän muuttaisi suuntaansa ja kiertäisi kyyrysillään erään
-haavikon ympäri. Muutamassa aurinkoisessa ruohoakasvavassa aukiossa
-oli toistakymmentä suurta kalkkunakukkoa, jotka kaikki epäilevästi
-katselivat häneen päin pystyssä päin ja niille ominaisin villeiltä
-näyttävin ilmein. Vanhoja villejä kalkkunakukkoja on äärettömän vaikea
-väijyä. Dale ampui kumminkin pari niistä. Toiset alkoivat juosta kuin
-strutsit ponnahdellen maasta ja levittäen siipensä. Tämä juokseva
-alku auttoi niiden raskaat ruumiit surisevaan lentoon. Ne lensivät
-matalalla, noin miehen korkeudella ruohosta ja katosivat metsään.
-Dale heitti ampumansa kalkkunat olalleen ja jatkoi matkaansa. Pian
-saapui hän muutamaan metsässä olevaan aukioon, josta hän voi katsella
-peninkulman pituisen, mäntyjä ja setrejä kasvavan rinteen yli autioon
-ja kimaltelevaan erämaahan, jota jatkui yhtämittaa hämärästi näkyvälle
-tummalle taivaanrannalle asti.
-
-Pinen pieni kylä oli viimeisellä harvaa metsää kasvavalla penkereellä.
-Tummavetisen ja nopeasti virtaavan joen suuntaan viepä tie jakoi
-tuon puisen rakennusryhmän kahtia, josta kohosi hitaasti sinisiä
-savupatsaita. Auringonpaisteessa keltaiselta näyttävät maissi- ja
-kaurapellot ympäröivät kylää, ja viheriät kedot, joilla hevoset ja
-karja kävivät laitumella, jatkuivat tiheään metsänreunaan saakka. Kylän
-paikka näytti luonnolliselta aukeamalta, sillä ei mikään osoittanut,
-että siitä olisi kaadettu puita. Maisema oli ehkä liian villi
-näyttääkseen ihanalta, mutta se oli rauhallinen ja tyyni ja vaikutti
-katsojaan etäiseltä yhteiskunnalta, hyvinvoivalta ja onnelliselta,
-sijaitessaan siinä eristettyjen asukkaittensa rauhallisena tyyssijana.
-Dale pysähtyi erään sievän, pienen puurakennuksen edustalle, jonka
-ympärillä oli auringonkukkien reunustama pieni kasvitarha. Hänen
-huutoonsa vastasi muudan vanha, harmaatukkainen ja kumara vaimo, joka
-kumminkin oli huomattavasti reipas ilmestyessään ovelle.
-
-"No mutta, eikö siellä olekin Milt Dale!" huudahti hän tervetuliaisiksi.
-
-"Varmasti, rouva Cass", hän vastasi. "Olen tuonut teille kalkkunan."
-
-"Milt, olet niin hyvä poika, ettet milloinkaan unhota leski Cassia.
-Millainen kaunis kukko! Ensimmäinen, jonka näen tänä syksynä.
-Mieheni Tom toi joskus kotiin samanlaisia kukkoja, ja ehkä hän vielä
-ilmestyykin kotiin jolloinkin."
-
-Hänen miehensä, Tom Cass, oli mennyt vuosia sitten metsään milloinkaan
-enää sieltä palaamatta. Mutta tuo vanha vaimo odotti häntä vielä eikä
-milloinkaan lakannut toivomasta.
-
-"Ihmisiä on eksynyt tuonne metsään ja he ovat tulleet kumminkin
-takaisin", vastasi Dale nytkin, kuten usein ennenkin.
-
-"Tule suoraan sisään. Tiedän sinun olevan nälissäsi. Milloin söit,
-poikaseni, tuoreita munia ja omenapiirakoita viimeksi, sanopa se?"
-
-"Luultavasti te sen muistatte", vastasi Dale nauraen seuratessaan
-emäntää pieneen puhtaaseen keittiöön.
-
-"Herra siunatkoon, siitähän on kuukausia!" vastasi emäntä pudistaen
-harmaata päätään. "Milt, sinun on lopetettava tuo villi elämä, mentävä
-naimisiin ja perustettava koti."
-
-"Annatte minulle aina saman neuvon."
-
-"Niin annankin ja vielä sinä sen teetkin, saadaanpa vain nähdä.
-Istuuduhan nyt siihen, niin piakkoin saat sellaista syötävää, että
-sylki valuu suuhusi."
-
-"Oletteko kuullut mitään uutisia, täti?" Dale kysyi.
-
-"Tällaisen kuolleen paikan uutiset on pian kerrottu, erittäinkin nyt,
-kun ei kukaan ole käynyt Snowdropissa pariin viikkoon!... Sara Jones
-kuoli, tuo vanha raukka. Hänelle se kyllä olikin parasta -- ja muudan
-lehmistäni karkasi. Milt, ne tulevat hulluiksi, kun ne saavat olla
-vapaina metsässä. Sinun on etsittävä se ihmisten ilmoille, koska ei
-kukaan muu osaa. Pantteri tappoi John Dakkerin hiehon ja Lem Hardenin
-nopean hevosen, sinähän tunnet tuon hänen lemmittynsä, varastivat
-hevosvarkaat. Lem on melkein suunniltaan. Ja siitä juolahtaa mieleeni
-kysyä sinulta, missä sinun suuri oriisi on, jota et milloinkaan myy
-etkä lainaa?"
-
-"Hevoseni ovat metsässä, täti, varmassa turvassa hevosvarkailta."
-
-"Hyvä, sehän tuo kuulostaa joltakin. Meiltä on varastettu hieman karjaa
-tänä kesänä, Milt, sitä ei voida kieltää."
-
-Siten valmistaessaan ruokaa Dalelle tuo vanha vaimo kertoi kaikki, mitä
-oli tapahtunut tuossa pienessä kylässä Dalen viimeisen käynnin jälkeen.
-Dalea huvittivat hänen juorunsa ja hänen omituinen filosofiansa, ja
-tädin pöydän ääressä oli niin mukava istua. Hänen mielestään ei missään
-ollut niin hyvää voita eikä kermaa, ei sellaista kinkkua eikä munia.
-Sitäpaitsi oli tädillä aina varastossa omenapiirakkaa, milloin hän
-vain sattui tulemaankaan, ja omenapiirakatta oleminen oli yksi Dalen
-harvoista kieltäytymisistä hänen oleskellessaan metsissä.
-
-"Kuinka vanha Auchincloss voi?" kysyi Dale sitten.
-
-"Huonosti, hyvin huonosti", huokaisi rouva Cass. "Mutta hän kuljeskelee
-ja ratsastelee samoin kuin ennenkin. Al ei ole enää pitkäaikainen
-tässä maailmassa. Ja, Milt, nyt muistankin, että minulla on sinulle
-kerrottavana hyvin merkillisiäkin uutisia."
-
-"Älkäähän nyt!" huudahti Dale rohkaistakseen innostunutta vanhusta.
-
-"Al on kutsunut tänne Saint Joesta sisarentyttärensä Helen Raynerin.
-Hän saa periä koko Alin omaisuuden. Olemme kuulleet hänestä paljonkin
-- - hän on kuulemma komea tyttö. Nyt, Milt Dale, on sinun otettava
-tilaisuudesta vaari. Lähde sieltä metsästäsi ja ala työskennellä. Voit
-mennä naimisiin tuon tytön kanssa!"
-
-"Minulla ei luullakseni ole mitään mahdollisuuksia, täti", vastasi Dale
-hymyillen.
-
-Vanhus tuhautti nenäänsä. "Paljonkin, kultaseni! Jokainen tyttö ottaa
-sinut, Milt Dale, jos vain suostut kosimaan."
-
-"Minutko? Miksi, täti?" kysyi Dale sekä iloisesti että
-ajattelevaisesti. Kun hän palasi muiden ihmisten joukkoon, täytyi hänen
-aina pakottaa ajatuksensa mukautumaan muiden ihmisten mielipiteihin.
-
-"Miksikö? Selitän sen sinulle, Milt. Eläessäsi tuolla metsässä olet
-joskus kuin kymmenvuotias poika ja joskus taasen niin vanha kuin
-nuo vuoret. Näissä seuduissa ei ole ainoatakaan sinuun verrattavaa
-nuorukaista. Ja tuo tyttö on kerran saapa kaikki Auchinclossin
-rikkaudet."
-
-"Silloin ei hän ehkä olekaan niin helposti otettavissa", vastasi Dale.
-
-"Niin, sinulla ei todellakaan ole mitään syytä rakastua hänen
-rikkauksiinsa. Mutta, Milt, Auchinclossin naisista on aina tullut hyviä
-vaimoja."
-
-"Rakas täti, haaveilet nyt joutavia", sanoi Dale vakavasti. "En halua
-vaimoa, sillä olen muutenkin onnellinen metsissäni."
-
-"Aiotko sitten elää kuin intiaani koko ikäsi, Milt Dale?" kysyi vanhus
-tiukasti.
-
-"Toivoakseni."
-
-"Sinun pitäisi hävetä. Mutta joku tyttö saa kyllä mielesi muuttumaan,
-poikaseni, ja ehkä tuo Helen Rayner juuri onkin tuo valittu. Toivon ja
-rukoilen sitä."
-
-"Täti, jos nyt otaksummekin, että hän voi muuttaa minut, ei hän
-kumminkaan voi muuttaa vanhaa Alia. Tiedät hänen vihaavan minua."
-
-"En ole siitä ollenkaan varma, Milt. Puhuttelin Alia tässä eräänä
-päivänä. Hän kyseli sinua ja sanoi sinua villiksi, mutta myönsi
-kumminkin, että sinunlaisesi miehet ovat hyvin tarpeelliset tällaisissa
-uudisasutuksissa. Jumala ainoastaan tietää, miten paljon hyvää olet
-tehnyt tälle kylälle. Milt, vanha Al ei hyväksy sinun villiä elämääsi,
-mutta hänellä ei ollut mitään kaunaa sinua kohtaan, ennenkuin kesy
-puumasi tappoi niin paljon hänen lampaitaan."
-
-"Täti, en usko Tomin milloinkaan tappaneen Alin lampaita", selitti Dale
-varmasti.
-
-"Al kumminkin luulee niin ja monet muutkin", vastasi rouva Cass
-pudistaen ajattelevasti harmaata päätään. "Et ole milloinkaan vannonut,
-ettei se ole sitä tehnyt. Ja nuo molemmat paimenethan vannoivat
-nähneensä sen."
-
-"He näkivät vain jonkun puuman. Ja he olivat niin peloissaan, että
-juoksivat pakoon."
-
-"Kukapa sitten ei juoksisi? Tuo suuri peto säikähdyttää jokaisen.
-Älä Herran nimessä kuljeta sitä enää milloinkaan tänne. En unhota
-ikinä sitä hetkeä, jolloin sen teit. Kaikki Pinessä olevat ihmiset,
-sekä aikuiset että lapset, vieläpä hevosetkin säikähtivät silloin ja
-juoksivat pakoon."
-
-"Niin, mutta Tomia ei voida syyttää, täti, sillä se on kesyin
-lemmikeistäni. Sehän koetti tukkia päänsä syliinne ja nuolla kättänne."
-
-"No niin, Milt, en halua sanoa, ettei tuo puuma-lemmikkisi käyttäydy
-paremmin kuin moni tuntemani ihminen, sillä niin se juuri teki. Mutta
-sen ulkomuoto ja mitä siitä sanotaan riittävät minulle."
-
-"Mitä kaikkea siitä sitten puhutaan, täti?"
-
-"Silloin kun se ei ole sinun näkyvissäsi, sanotaan sen olevan villin.
-Se voi kuulemma vainuta ja tappaa jokaisen eläimen, jonka jäljille sen
-vain päästät."
-
-"Olen opettanut sen sellaiseksi."
-
-"Jätä senvuoksi Tom kotiisi metsään silloin kun tulet käymään luonamme."
-
-Dale lopetti herkullisen ateriansa ja kuunteli vielä hetkisen vanhuksen
-puhetta. Sitten otti hän pyssynsä ja toisen kalkkunan ja sanoi
-jäähyväiset. Vanhus seurasi häntä tielle.
-
-"Kai sinä tulet piakkoin jälleen, etkö tulekin? Haluat varmaankin
-tutustua Alin sisarentyttäreen, joka saapuu tänne viikon kuluttua?"
-
-"Tulen varmasti jonakin päivänä. Täti, oletteko tavannut ystäviäni,
-noita mormonipoikia?"
-
-"En ole nähnyt heitä enkä haluakaan", vastasi vanhus. "Milt Dale,
-elleivät muut saa sinua vangituksi, niin tekevät sen varmasti mormonit."
-
-"Älkää olko huolissanne, täti. Pidän noista pojista. He tapaavat
-minut usein metsässä ja pyytävät minua auttamaan heitä jonkun hevosen
-hakemisessa tahi riistan tappamisessa."
-
-"He ovat nyt Beasleyn palveluksessa."
-
-"Niinkö?" huudahti Dale säpsähtäen. "Mitä he tekevät?"
-
-"Beasley on rikastunut niin, että hän rakennuttaa aitauksen eikä
-hänellä ole kuulemma tarpeeksi miehiä."
-
-"Beasleykö rikastunut?" toisti Dale miettiväisesti. "Hänellä on siis
-enemmän hevosia, lampaita ja karjaa kuin milloinkaan ennen."
-
-"Herra siunatkoon, Milt! Beasleyllä ei ole aavistustakaan paljonko hän
-omistaa. Niin, hän on nyt näiden seutujen mahtavin mies sitten kuin
-vanha Al on alkanut heikontua. Beasleyn onnistuminen ei totisesti ole
-parantanut Alin terveyttä. Heillä on kuulemma ollut katkeria riitoja
-viime aikoina. Al ei ole enää sama kuin ennen."
-
-Dale toisti jäähyväisensä vanhalle ystävälleen ja poistui miettiväisenä
-ja vakavana. Beasleytä ei ollut ainoastaan vaikea pettää, vaan häntä
-oli myös vaarallinen vastustaa. Ei ollut ollenkaan epäilemistäkään,
-ettei hän toimisi häikäilemättömästi saavuttaakseen valta-aseman
-Pinessä. Kulkiessaan tiellä alkoi Dale tavata tuttuja, jotka lausuivat
-hänet niin tervetulleeksi ja osoittivat sellaista mielenkiintoa hänen
-hommiinsa, että hänen mietiskelynsä keskeytyi joksikin ajaksi. Hän vei
-kalkkunan eräälle toiselle vanhalle ystävälle, ja poistuttuaan hänen
-talostaan poikkesi hän kylän kauppaan. Se sijaitsi suuressa hienosti
-salvetussa rakennuksessa, joka oli karkeasti vuorattu. Sen edustalla
-oli tilava lankuista rakennettu kuisti ja tien vieressä aita hevosten
-kiinnittämistä varten.
-
-"Minut saadaan hirttää, ellei tuo ole Milt Dale!" huudahti muudan.
-
-"Päivää, Milt, sinä vanha pukinnahka! Olenpa oikein mielissäni
-saadessani puhutella sinua!" tervehti toinen.
-
-"Halloo, Dale! Olet kuin lääke kipeille silmille!" huudahti kolmas.
-
-Oltuaan kauan poissa Dale tunsi aina samanlaista lämpöä tavatessaan
-nämä ystävänsä. Se haihtui kumminkin pian jälleen metsien
-kätköissä, ja senvuoksi juuri Pinen asukkaat, muutamia poikkeuksia
-lukuunottamatta, vaikka he pitivätkin hänestä ja suuresti ihailivat
-hänen metsissä saavuttamaansa viisautta, suhtautuivat häneen kuin
-johonkin olemattomaan. Koska hän rakasti vapautta ja piti sitä kylä-
-ja maalaiselämää parempana, eivät ihmiset lukeneet häntä heihin
-kuuluvaksi. Toiset luulivat häntä laiskaksi, toiset oikulliseksi,
-muutamat otaksuivat, että hän mieleltään ja tavoiltaan oli täydellinen
-intiaani, ja olipa olemassa sellaisiakin, joiden mielestä hän oli
-hidasjärkinen. Sitten oli tuossa heidän suhtautumisessaan häneen
-toinenkin puoli, joka aina soi hänelle hyväluontoista iloa. Pari
-joukosta pyysi häntä tuomaan heille muutamia kalkkunoita ja muutakin
-riistaa, ja toiset halusivat tulla metsästämään hänen kanssaan.
-Lem Harden tuli kaupasta pyytäen Dalea etsimään hänen varastettua
-hevostaan. Lemin veli halusi saada muutaman vapaana juoksevan
-tamman pyydystetyksi ja tuoduksi kotiin. Jesse Lyons pyysi häntä
-kesyttämään erään varsan, ja kesyttämään sen kärsivällisesti eikä niin
-kovakouraisesti kuin Pinen häikäilemättömillä ratsastajilla oli tapana.
-Siten kertoivat he kaikki Dalelle omista itsekkäistä tarpeistaan
-aavistamatta ollenkaan näiden ehdotusten imartelevaa laatua. Lopulta
-sattui tulemaan kauppaan pari naista, joiden huomautukset muodostivat
-oivallisen todistuksen Dalen kunnollisuudesta.
-
-"Mutta onhan täällä Milt Dalekin!" huudahti vanhempi heistä. "Miten
-onnellinen sattuma! Lehmäni on kipeä eikä näissä miehissä ole sen
-parantajaa. Pyydän Miltiä tulemaan sinne."
-
-"Kukaan ei ole Miltin veroinen!" huudahti toinen vaimo sydämellisesti.
-
-"Hyvää päivää, Milt Dale!" tervehti ensimmäinen puhuja. "Kun pääsette
-erillenne noista laiskoista miehistä, niin tulkaa sitten meille."
-
-Dale ei kieltäytynyt milloinkaan palvelemasta toisia, ja senvuoksi
-hänen harvoin tapahtuvat käyntinsä Pinessä tahtoivatkin muuttua hänelle
-vastenmielisen pitkiksi.
-
-Hetkistä myöhemmin näyttäytyi Beasley kadulla ja ollessaan juuri
-astumaisillaan kauppaan hän huomasi Dalen.
-
-"Halloo, Milt!" huudahti hän sydämellisesti tullen Dalea kohti
-ojennetuin käsin. Hänen tervehdyksensä oli vilpitön, mutta välähtävä
-katse, jonka hän loi Daleen, ei ollut hänen iloisuutensa aiheuttama.
-Päivänvalossa näytti Beasley suurelta, rohkealta ja jyrkältä mieheltä,
-jolla oli voimakkaat tummaveriset kasvot. Hänen taistelunhaluinen
-esiintymisensä osoitti, että hän oli luotettava ystävä ja paha
-vihollinen.
-
-Dale puristi hänen kättään.
-
-"Kuinka voitte, Beasley?"
-
-"En halua valittaa, Milt, vaikka minulla onkin enemmän työtä kuin voin
-suorittaa. Et halua varmastikaan ruveta paimenieni johtajaksi?"
-
-"En todellakaan!" vastasi Dale. "Kiitoksia kumminkin tarjouksesta."
-
-"Mitä sinne metsiin muuten kuuluu?"
-
-"Siellä on paljon kalkkunoita ja hirviä ja kosolti karhujakin.
-Intiaanit ovat palanneet etelään varhain tänä syksynä. Talvi tulee
-kumminkin varmasti myöhään ja on lauha."
-
-"Hyvä! Mistä päin sinä muuten tulet?"
-
-"Poikkimaisin kämpältäni", vastasi Dale välttelevästi.
-
-"Kämpältäsikö? Kukaan ei ole sitä vielä löytänyt", vastasi Beasley
-töykeästi.
-
-"Siellä se kumminkin on."
-
-"Luullakseni on sinulla tuo puuma kiinnitettynä oveesi?" kysyi Beasley,
-ja tuskin huomattava vapistus värisytti hänen jäntevää ruumistaan.
-Hänen kovien ruskeiden silmiensä terät laajenivat myöskin.
-
-"Tom ei ole kiinni. Minulla ei ole sille mitään majaa, Beasley."
-
-"Aiotko sanoa minulle, että tuo suuri peto kulkee vapaana leirissäsi
-olematta edes missään aitauksessakaan?" sanoi Beasley tiukasti.
-
-"Aivan niin."
-
-"No sillä tavalla! En pidä kumminkaan puumista. Moni sellainen ahdisti
-minua viime yönä. En sano tätä senvuoksi, että pelkään, mutta en halua
-kumminkaan olla tuollaisten petojen kanssa missään tekemisissä...
-Aiotko viipyä täällä kauankin?"
-
-"Vähän aikaa kumminkin."
-
-"Tule käymään tilallani. Olen iloinen saadessani sinut vieraakseni
-milloin tahansa. Muutamat vanhat metsästystoverisi ovat nyt
-palveluksessani."
-
-"Kiitoksia, Beasley. Pistäydyn siellä varmasti."
-
-Beasley aikoi poistua ottaen jo muutamia askelia, mutta sitten hän
-kääntyi jälleen muisteltuaan nähtävästi jotakin.
-
-"Otaksun sinun kuulleen, että vanha Auchincloss on melkein
-viimeisillään?" kysyi hän näyttäen hyvin miettiväiseltä. Dale huomasi,
-että Beasley kyllä sanoo enemmänkin, kun hän vain antaa jonkun
-vihjauksen.
-
-"Leski Cass kertoi minulle kaikki uutiset. Liian ikävä juttu vanhalle
-Alille", vastasi Dale.
-
-"Varmasti! Hänen päivänsä ovat luetut. Surkuttelen häntä, vaikka hän ei
-ole ollutkaan rehellinen minua --"
-
-"Beasley", keskeytti Dale nopeasti, "et voi sanoa tuota minulle, sillä
-Al Auchincloss on aina ollut tämän seudun valkoisin ja rehellisin mies."
-
-Beasley vilkaisi Daleen synkästi.
-
-"Dale, mielipiteesi eivät voi muuttaa muiden ajatuksia hänestä",
-vastasi Beasley harkitusti. "Elät tuolla metsissä etkä --"
-
-"Vaikka elänkin metsissä, osaan kumminkin ajatella ja tiedän koko
-joukon asioita", vastasi Dale yhtä harkitusti. Kuuntelevat miehet
-katsoivat toisiinsa hämmästyneinä. Tämä Milt Dale erosi suuresti
-entisestä eikä Beasleykään voinut olla näyttämättä hämmästystään.
-
-"Mitä sitten tiedät?" kysyi hän töykeästi.
-
-"Tiedän mitä täällä Pinessä tapahtuu", vastasi Dale.
-
-Muutamat miehet nauroivat.
-
-"Täällä tapahtuu varmasti paljonkin, sitä ei voida kieltää", pisti Lem
-Harden vähin.
-
-Ehkä ei terävänäköinen Beasley ennen ollut pitänyt Dalea minään
-tärkeänä henkilönä, ei ainakaan sellaisena, joka voi tehdä tyhjäksi
-hänen aikeensa. Mutta tällä hetkellä vainusi hän ehkä jotakin tahi
-huomasi saaneensa Dalesta sellaisen vastustajan, joka sekä hämmästytti
-että kiusasi häntä.
-
-"Dale, olen riidellyt Al Auchinclossin kanssa jo vuosikausia", sanoi
-Beasley. "Suurin osa hänen omaisuudestaan kuuluu minulle ja varmasti
-olen sen ottavakin haltuuni. Luultavasti kylän asukkaat jakautuvat
-kahteen puolueeseen, toiset rupeavat puolustamaan Alia ja toiset minua.
-Mutta otaksuttavasti on minun puolueeni suurempi. Kumpaanko sinä yhdyt?
-Al Auchincloss ei ole milloinkaan ollut sinulle miksikään hyödyksi ja
-sitäpaitsi on hän kuolemaisillaan. Aiotko yhtyä häneen?"
-
-"Varmasti!"
-
-"Olen iloinen, että ilmaisit kantasi", vastasi Beasley lyhyesti
-poistuen sellaisen miehen voimakkain askelin, joka on valmis
-musertamaan kaikki esteet tieltään.
-
-"Milt, teit tyhmästi hankkiessasi Beasleystä vihollisen itsellesi",
-sanoi Lem Harden. "Hänestä tulee vielä tämän seudun mahtavin mies."
-
-"Hän on varmasti astuva Alin tilalle", sanoi toinen.
-
-"Milt menetteli reilusti puolustaessaan vanhaa Al-raukkaa", sanoi Lemin
-veli.
-
-Dale erosi heistä lähtien miettiväisenä kulkemaan eteenpäin. Hänen
-Beasleystä tietämänsä seikat painoivat nyt vähemmän hänen mieltään,
-ja hänen valitsemansa suorasukainen käyttäytyminen tuntui hänestä nyt
-viisaimmalta. Hänen oli ajateltava, ennenkuin hän meni tapaamaan vanhaa
-Al Auchinclossia, ja senvuoksi meni hän tunniksi metsään.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Sitten kuin Dale oli toimittanut muutamia Pinessä asuvien vanhojen
-ystävien hänelle antamia tehtäviä, suuntasi hän iltapäivällä kulkunsa
-Auchinclossin maatilaa kohti. Tuo matala, nelikulmainen, tavattoman
-suuri kivi- ja puurakennus sijaitsi muutamalla pienellä kukkulalla
-puolen peninkulman päästä kaupungista. Ollen samalla sekä koti että
-linnoitus oli se ensimmäinen näille seuduille rakennettu asumus, ja sen
-teon olivat intiaanit useammasti kuin kerran keskeyttäneet. Apachit
-olivat kumminkin sitten joiksikin ajoiksi suunnanneet hurjat retkensä
-Valkoisten vuorten eteläpuolella sijaitseville seuduille. Auchinclossin
-taloa ympäröivät tallit ja katokset ja kaikensuuruiset hyvin viljellyt
-vainiot. Kaurapellot näyttivät harmailta ja keltaisilta iltapäivän
-auringon valossa, ja pajujen reunustama puro jakoi kahtia äärettömän
-suuren laitumen, jolla kuljeskeli hevosia, ja kauempana aaltoilevalla
-alangolla oli harhailevia karjalaumoja.
-
-Koko kartano osoitti, mitä monien vuosien työ ja uutteruus voivat saada
-aikaan. Puro kasteli kartanon ja kylän välissä olevaa viheriöitsevää
-laaksoa. Talossa tarvittava vesi tuli kumminkin vuoren korkeilta
-metsäisiltä rinteiltä ja oli johdettu sinne yksinkertaisella
-laitteella. Samankokoisia mäntypölkkyjä, joihin oli kaivettu syvä ura,
-oli asetettu pääksetysten yhteen ja ne muodostivat kimaltelevan torven,
-joka jatkuessaan vuoren rinteeltä laakson poikki lopulta kohosi sille
-pienelle kukkulalle, jossa Auchinclossin kartano sijaisi. Talon likellä
-oli uurretut pölkynpuoliskot vannehdittu yhteen jykeväksi torvesi.
-Vesi virtasi tässä osassa johtoa ylöspäin, muudan niistä seikoista,
-joka teki maatilan kuuluisaksi ja oli Pinen pienten poikain alituinen
-ihmettelyn ja ilon aihe. Ne molemmat kunnon naiset, jotka hoitivat
-Auchinclossin suurta taloutta, hämmästyivät usein niitä omituisia
-esineitä, joita tuo alituisesti virtaava kirkas ja kylmä vuoristovesi
-kuljetti heidän keittiöönsä.
-
-Sattuikin niin tänään, että Dale tapasi Al Auchinclossin muutaman
-kuistin varjosta, jossa hän keskusteli joidenkin paimeniensa ja
-tukkilaistensa kanssa. Auchincloss oli lyhyt tanakka mies, jolla oli
-hyvin leveät hartiat. Hänen hiuksensa eivät olleet vielä harmaat
-eikä hän näyttänyt erittäin vanhaltakaan, mutta kumminkin oli hänen
-kasvoissaan jotakin väsynyttä, jotakin tuollaista synkkää ja kalpeaa,
-joka ilmaisi vanhentumista ja elinvoimain heikontumista. Hänen
-kasvonsa, joissa oli suuri syntymämerkki, olivat säännölliset ja
-kauniit, hänellä oli rehelliset siniset silmät, hieman surulliset,
-mutta kumminkin vielä elämänhaluiset.
-
-Dale ei tiennyt ollenkaan, miten hänen vierailuunsa suhtauduttaisiin,
-eikä hän olisi ollenkaan hämmästynyt, vaikka hänen olisi käsketty
-poistua talosta. Hän ei ollut käynyt siellä vuosikausiin. Senvuoksi hän
-hämmästyikin nähdessään Auchinclossin viittaavan paimenia poistumaan.
-ja suhtautuvan hänen tuloonsa erikoisetta ilmeettä.
-
-"Päivää, Al! Kuinka voitte?" tervehti Dale tyynesti asettaessaan
-pyssynsä seinää vasten.
-
-Auchincloss ei noussut, vaan ojensi ainoastaan kätensä.
-
-"Kuulehan, Milt Dale, tapaan sinut nyt varmasti ensimmäisen kerran
-sellaisessa tilassa, etten voi kaataa sinua selällesi", vastasi
-tilanomistaja. Hänen äänensä oli sekä ärtyisä että lämmin.
-
-"Otaksun teidän tarkoittavan, ettette ole oikein terve", vastasi Dale.
-"Olen pahoillani."
-
-"En tarkoita sitäkään. En ole sairastanut milloinkaan elämässäni.
-Olen vain kulutettu loppuun, kuten hevonen, joka on ollut voimakas
-ja tottelevainen ja tehnyt työtä liiaksi. Sinä et kumminkaan näytä
-päivääkään vanhemmalta, Milt. Tuollainen metsissä eläminen ei jätä
-jälkiä mieheen."
-
-"Niin, tunnen voivani hyvin eikä aika tunnu minusta milloinkaan
-pitkältä."
-
-"Tuskinpa sinä sentään niin tyhmä oletkaan kuin luullaan. Olen
-ajatellut sitä viime aikoina saatuani aikaa tuumimiseen. Mutta, Milt,
-rikkauksia et kumminkaan taida koota?"
-
-"Al, minulla on kaikkea, mitä haluan ja tarvitsen."
-
-"Et kumminkaan elätä ketään etkä tee mitään hyvää maailmassa."
-
-"Emme voi olla yhtä mieltä siitä, Al", vastasi Dale hymähtäen.
-
-"Emme totisesti voikaan. Tulit varmaankin vain tervehtimään minua?"
-
-"En yksinomaan sitäkään varten", vastasi Dale miettivästi. "Haluan
-sanoa teille aluksi, että suostun korvaamaan teille nuo lampaat, jotka
-aina olette luullut kesyn puumani tappaneen."
-
-"Suostutko? Miten luulet siitä suoriutuvasi?"
-
-"Ei kai niitä ollut hyvinkään monta, vai kuinka?"
-
-"Ainakin viisikymmentä."
-
-"Niin montako! Al, luuletteko vieläkin, että vanha Tom tappoi nuo
-lampaat?"
-
-"Hm! Milt, tiedän varmasti sen tappaneen ne."
-
-"Al, miten voitte tietää sellaista, jota en minäkään tiedä? Olkaa nyt
-järkevä. Älkäämme ruvetko riitelemään tästä jälleen. Haluan maksaa nuo
-lampaat työlläni, ja --"
-
-"Milt Dale, haluat siis tulla tänne maksamaan työlläsi nuo
-viisikymmentä lammasta", toisti vanha tilanomistaja uskomatta korviaan.
-
-"Varmasti."
-
-"No, minut saa hirttää!" Hän nojautui taaksepäin ja katsoi
-tutkivasti Daleen. "Mitä sinulle on tapahtunut, Dale? Oletko kuullut
-sisarentyttäreni tulosta ja haluat kunnostautua hänen nähtensä?"
-
-"Niin, Al, hänen tulollaan on paljon osaa päätöksessäni", vastasi
-Dale vakavasti. "Mutta en milloinkaan ole aikonut kunnostautua hänen
-nähtensä, kuten vihjaisitte."
-
-"Joutavia.' Olet aivan näiden muiden varsojen kaltainen. Mutta hyvä
-merkki se silti on. Vain nainen voi sinut saadakin luopumaan tuosta
-metsäelämästäsi. Mutta, poikaseni, tämä sisarentyttäreni, Helen Rayner,
-saa sinut kyllä pyörälle päästäsi. En ole nähnyt häntä milloinkaan,
-mutta sanotaan hänen olevan äitinsä kaltaisen. Ja Nell Auchinclossin
-laista tyttöä ei monesti olekaan!"
-
-Dale tunsi punastuvansa. Tällainen keskustelu tuntui todellakin oudolta
-hänestä.
-
-"Annan kunniasanani, Al --", aloitti hän.
-
-"Poika, älä valehtele vanhalle miehelle."
-
-"Valehteleko! En halua valehdella kenellekään, Al, ainoastaan ihmiset,
-jotka asuvat kylissä ja ovat aina jossakin tekemisessä toistensa
-kanssa, valehtelevat. Elän metsissä, joissa ei mikään pakota minua
-valehtelemaan."
-
-"En halunnut loukata sinua, en ollenkaan", vastasi Auchincloss.
-"Ja ehkä puheessasi onkin jotakin perää. Puhuimme äsken lampaista,
-jotka suuri kissasi tappoi. Niin, Milt, en voi sitä todistaa, en
-varmastikaan. Ja ehkä luulet minua houkaksi, kun ilmoitan sinulle
-syyni. En luule sitä senvuoksi, että nuo meksikolaiset paimenet
-sanoivat nähneensä puuman laumassa."
-
-"Miksi sitten?" kysyi Dale hyvin uteliaasti.
-
-"Vuosi sitten tästä päivästä näin tuon sinun lemmikkisi. Se makasi
-kaupan edustalla ja sinä olit siellä sisällä ostamassa elintarpeita.
-Tuntui siitä kuin olisin sattunut vastakkain viholliseni kanssa,
-sillä, koira vieköön, minulla oli heti selvillä, että tuo puuma oli
-syyllinen, kun se katsoi minua silmiin. Nyt sen kuulit!"
-
-Vanhus odotti, että hänelle naurettaisiin. Mutta Dale pysyikin vakavana.
-
-"Ah, tiedän, miltä teistä tuntui", vastasi hän kuin olisivat he
-keskustelleet jonkun ihmisen teoista. "Minusta tuntuu ikävältä
-epäillä vanhaa Tomia. Mutta se on puuma, ja eläinten teot ovat joskus
-kummalliset. Kumminkin, Al, haluan korvata nuo menetetyt lampaanne."
-
-"Et, sinä et korvaa", vastasi Auchincloss nopeasti. "Älkäämme puhuko
-siitä enää. Menettelit rehellisesti tehdessäsi tuon tarjouksen. Se
-riittää. Unhota senvuoksi huolesi työstä, jos asia sinua nyt kerran
-vaivaa."
-
-"On jotakin muutakin, josta haluan puhua kanssanne", aloitti Dale
-epäröiden. "Asia koskee Beasleytä."
-
-Auchincloss hätkähti kovasti ja hänen kasvonsa punastuivat nopeasti.
-Sitten hän kohotti suuren kätensä, ja se vapisi. Dale huomasi heti,
-miten vanhuksen hermot olivat heikontuneet.
-
-"Älä mainitse minulle tuon meksikolaisen nimeä!" kivahti tilanomistaja.
-"Rupean silloin näkemään punaista. Dale, en unhota, että puolustit
-minua tänään ja rupesit epäröimättä puolelleni. Lem Harden kertoi
-minulle. Olin iloissani kuultuani sen. Senvuoksi unhotinkin tänään
-vanhan riitamme. Mutta jos puhut minulle sanaakaan tuosta lampaiden
-varkaasta, kartoitan sinut heti talostani!"
-
-"Mutta, Al, olkaa nyt järkevä", huomautti Dale vakavasti. "On
-välttämätöntä, että puhun teille hänestä."
-
-"Eikä ole. Ei ainakaan minulle. En halua kuunnella."
-
-"Haluatte totisesti, Al", vastasi Dale. "Beasley himoitsee
-omaisuuttanne. Hän on tehnyt suunnitelman --"
-
-"Taivaan nimessä, tiedän sen!" huudahti Auchincloss nousten horjuen
-seisoalleen ja ollen aivan mustanpunainen kasvoiltaan. "Luuletko tuon
-olevan uutta minulle? Lopeta jo, Dale, sillä en voi puhua siitä."
-
-"Mutta, Al, on olemassa vielä jotakin pahempaakin", jatkoi Dale
-nopeasti. "Elämämme on uhattu, ja sisarentyttärenne Helen aiotaan --"
-
-"Lopeta jo ja mene matkoihisi!" karjui Auchincloss huitoen suurilla
-käsillään.
-
-"Mutta, Al, olen ystävänne", aloitti Dale pyytävästi.
-
-"Ystäväkö?" vastasi tilanomistaja hyvin katkerasti. "Sitten olet ainoa
-sellainen. Milt Dale, olen rikas ja olen kuolemaisillani. En luota
-keneenkään. Mutta jos sinä villi metsästäjä olet ystäväni, niin todista
-se myös. Tapa tuo meksikolainen lampaiden varas! Tee jotakin ja tule
-sitten keskustelemaan kanssani."
-
-Sanottuaan sen laahusti hän taloon ollen melkein kaatua ja paiskasi
-oven kiinni.
-
-Dale seisoi hetkisen paikoillaan, tarttui sitten pyssyynsä ja poistui.
-
-Hieman ennen auringonlaskua sai hän selville, missä hänen neljä
-mormoniystäväänsä oleskelivat, ja saapui heidän leiriinsä illallisen
-aikaan.
-
-John, Roy, Joe ja Hal Beeman olivat erään uranuurtaja-mormonin
-poikia, joka oli perustanut pienen Snowdropin kylän. He olivat vielä
-iältään nuoria miehiä, mutta kova työ ja ankara elämä taivasalla
-olivat vaikuttaneet että he näyttivät kokeneilta. Kukin heistä oli
-nuorempaansa aina vuotta vanhempi. Mitä heidän ulkomuotoonsa tuli,
-oli heitä vaikea erottaa toisistaan. Ollen samalla sekä hevosmiehiä
-että lampaidenpaimenia, karjankasvattajia ja metsästäjiä oli heillä
-jokaisella pitkä, jäntevä ja voimakas ruumis, laihat, ruskettuneet ja
-rauhalliset kasvot ja tuollaiset tyynet terävät silmät, jollaisia ei
-ole muilla kuin taivasalla elävillä miehillä.
-
-Dalella ja näillä veljeksillä oli paljon yhteistä ja he olivat
-lämpimästi kiintyneet toisiinsa. Mutta he eivät milloinkaan
-keskustelleet muusta kuin metsää koskevista seikoista. Dale söi
-illallista heidän kanssaan ja puheli, kuten ennenkin, heidän kanssaan
-vihjaisemattakaan asiasta, joka painoi hänen mieltään. Aterian jälkeen
-auttoi hän Joea hevosten kiinniottamisessa, niiden jalkojen sitomisessa
-yöksi ja ajamisessa muutamaan ruohoa kasvavaan mäntyjen välissä olevaan
-aukeamaan. Myöhemmin, kun metsä alkoi pimetä kylmän tuulen puhaltaessa
-ja nuotio paloi lämmittäen, rupesi Dale puhumaan asiasta, joka vaivasi
-hänen aivojaan.
-
-"Olette siis Beasleyn palveluksessa?" kysyi hän aloittaakseen
-keskustelun.
-
-"Olimme", vastasi John venytellen. "Mutta tänään, kun kuukautemme
-loppui, saimme palkkamme ja erosimme. Beasley varmaankin pahastui."
-
-"Miksi lopetitte?"
-
-John ei vastannut, ja hänen veljiensäkin kasvoissa oli tuollainen tyyni
-ja hillitty ilme, joka ilmaisi heidän pakosta olevan vaiti.
-
-"Kuunnelkaahan nyt, mitä olen tullut teille kertomaan, ja sitten voitte
-puhua", jatkoi Dale. Sitten hän ilmaisi nopeasti Beasleyn suunnitelman
-ryöstää Al Auchinclossin sisarentytär ja anastaa kuolevan miehen
-omaisuus.
-
-Kun Dale lopetti melko hengästyneenä, eivät mormonit näyttäneet
-ollenkaan hämmästyneiltä eivätkä vihaisilta. Vanhin, John, tarttui
-muutamaan keppiin ja kohenteli hitaasti tulisia kekäleitä niin että
-valkoiset säkeneet lentelivät.
-
-"No, Milt, miksi kerroit meille tämän?" kysyi hän varovaisesti.
-
-"Olette ainoat ystäväni", vastasi Dale. "Minusta ei tuntunut ollenkaan
-turvalliselta puhua tästä asiasta tuolla kylässä, ja senvuoksi
-juolahditte te, pojat, heti mieleeni. En aio sallia Snake Ansonin viedä
-tuota tyttöä. Mutta minä tarvitsen apua ja senvuoksi tulin luoksenne."
-
-"Beasleyn mahti kasvaa Pinessä ja sen ympäristössä, ja vanha Al
-heikontuu heikontumistaan. Beasley anastaa omaisuuden kaikista tytöistä
-huolimatta", sanoi John.
-
-"Asiat eivät aina mene luulojen mukaan. Mutta siitä ei nyt olekaan
-kysymys. Tuo tyttöä vastaan suunniteltu kepponen minua suututtaa. Hänen
-luullaan saapuvan Magdalenaan kuudentenatoista päivänä ja lähtevän
-sieltä postivaunuissa Snowdropiin. Mitä minun nyt on tehtävä? Jos hän
-matkustaa postivaunuissa, aion olla silloin mukana, siitä saatte olla
-aivan varmat. Mutta hän ei saa lähteä niissä ollenkaan. Pojat, aion
-jollakin tavoin suojella häntä. Tahdotteko auttaa minua? Olen totisesti
-ollut joskus pahassa pulassa teidänkin vuoksenne. Tämä on kumminkin
-erilaista. Oletteko todellakin ystäviäni? Tiedätte nyt, millainen
-Beasley on, ja teillä on kaikilla jotakin kostettavaa Snake Ansonin
-miehille. Teillä on nopeat hevoset, silmät jälkien seuraamiseksi ja
-te osaatte ampua. Olette juuri sellaisia miehiä, jollaisia haluan
-tovereikseni joutuessani otteluun jonkun roistojoukon kanssa.
-Haluatteko liittyä minuun vai annatteko minun mennä yksinäni?"
-
-Silloin John Beeman puristi Dalen kättä voimakkaasti vaiti ollen ja
-kalpein kasvoin, ja vuorotellen tekivät muutkin veljet samoin. Heidän
-silmänsä kiilsivät tuimasti ja heidän ohuitten huuliensa ympärille
-ilmestyi omituinen katkera ilme.
-
-"Milt, ehkä tiedämme millainen Beasley on paremmin kuin sinä", sanoi
-John vihdoin. "Hän köyhdytti isäni ja on pettänyt muitakin mormoneja.
-Olemme saaneet selville, että hän saa nuo lampaat, joita Ansonin miehet
-varastavat. Hän ajaa sitten laumat Phenixiin. Omaisemme eivät salli
-meidän syyttää Beasleytä ja senvuoksi olemme kärsineet vaiti ollen.
-Isäni on aina sanonut, että heti kun joku vain sanoo ensimmäisen sanan
-Beasleytä vastaan, yhdyt sinä meihin."
-
-Roy Beeman laski kätensä Dalen olalle. Hän oli ehkä viisain veljeksistä
-ja sellainen, jota seikkailut ja vaarat enimmän miellyttivät. Hän
-oli seurustellut enimmän Dalen kanssa, kulkenut tämän kanssa monta
-pitkää taivalta, oli taitava ratsastaja ja väsymättömin vainuaja tässä
-erämaassa.
-
-"Tulemme varmasti mukaasi", sanoi hän kovalla ja jyrisevällä äänellä.
-
-He istuutuivat jälleen paikoilleen nuotion ääreen. John heitti siihen
-enemmän puita, ja rätisten ja säkenöiden leimahti tuli palamaan tuulen
-lietsoessa. Kun hämärä muuttui synkäksi yöksi, kiihtyi tuulen humina
-puissa kumeaksi kohinaksi. Erään arosusilauman katkonainen ulvonta
-alkoi värisyttää ilmaa.
-
-Nuo viisi miestä keskustelivat kauan ja vakavasti tuumaillen,
-suunnitellen ja kumoten toistensa ehdotuksia. Dale ja Roy Beeman
-ehdottivat enimmän sellaista, jonka kaikki voivat hyväksyä.
-Heidän laisensa metsästäjät muistuttavat tutkijoita siinä, että
-he suunnitellessaan jotakin kiinnittävät niin paljon huomiota
-erikoiskohtiin. Tämä seikka, johon he nyt aikoivat sekaantua, muodosti
-tilanteen, jossa oli rajattomia mahdollisuuksia. Niistä oli etupäässä
-kiinnitettävä huomio hevosiin ja varustuksiin, pitkään kiertotiehen
-päästä Magdalenaan huomaamatta, tuon vieraan tytön pelastamiseen, joka
-epäilemättä halukkaasti halusi matkustaa postivaunuissa -- ja nopeaan
-pelastamiseen, jos sellainen näyttäytyi tarpeelliseksi, taisteluun ja
-välttämättömään takaa-ajoon, pakenemiseen metsiin ja turvalliseen tytön
-luovuttamiseen Auchinclossille.
-
-"Sitten, Milt, lähdemme kai ahdistamaan Beasleytä?" kysyi Roy Beeman
-merkitsevästi.
-
-Dale vaikeni kumminkin ja näytti miettiväiseltä.
-
-"Nyt tämä jo riittää tälle päivälle", sanoi John. "Ruvetkaamme nyt
-nukkumaan."
-
-He levittivät tervavaatteensa. Dale heittäytyi Royn viereen ja kaikki
-vaipuivat pian uneen punaisten kekäleiden hitaasti tummetessa, tuulen
-kovan huminan vähitellen heikentyessä ja metsän muuttuessa hiljaiseksi.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Helen Rayner oli ollut länteen päin kiitävässä junassa hyvinkin jo
-neljäkolmatta tuntia, ennenkuin hän teki levottomuutta herättävän
-huomion.
-
-Sisarensa Bon kanssa, joka oli varhaiskypsä kuusitoistavuotias
-tyttönen, oli Helen lähtenyt St. Josephista rakkaille omaisilleen
-sanomiensa jäähyväisten katkeroittamin mielin, mutta kumminkin
-lumottuna ja elävin aavistuksin Kaukaisen lännen omituisesta
-elämästä. Kaikilla heikäläisillä oli oikea uranaukaisijaluonne;
-vaihtelevaisuuden, toiminnan ja seikkailujen jano oli hänellä verissä.
-Velvollisuus leskeksi joutunutta äitiä kohtaan, jolla oli suuri perhe
-hoidettavanaan, oli pakottanut Helenin hyväksymään tämän rikkaan enon
-tarjouksen. Hän oli opettanut koulussa ja ohjannut pieniä veljiään
-ja sisariaan ja auttanut muutenkin voimainsa mukaan. Ja nyt, vaikka
-vanhojen rakkaiden siteiden katkominen tuntuikin raskaalta, houkutteli
-tämä tilaisuus kumminkin vastustamattomasti. Hänen unelmiensa
-rukouksiin oli vastattu. Hyvän onnen tuominen omaisilleen, tuon pienen,
-kauniin ja vallattoman sisaren hoitaminen, noiden keltaisten, likaisten
-ja meluisten kylien vaihtaminen suureen, aaltoilevaan ja rajattomaan
-tasankoon, eläminen tuollaisessa ihmeellisessä talossa, jonka hän
-jonakin kauniina päivänä saa sitten kokonaan omakseen, hevosia, karjaa,
-lampaita, erämaata ja vuoria, puita, puroja ja villejä kukkia kohtaan
-tuntemansa syvän, vaistomaisen ja kehittymättömän rakkauden täyttyminen
-olivat aina olleet hänen intohimoisen ikävänsä kaipauksia, jotka nyt
-jollakin ihmeellisellä haltijatarmaisella tavalla näyttivät toteutuvan.
-
-Huomio, että Harve Riggs oli myöskin junassa, oli kolaus näille
-onnellisille aavistuksille ja täydellinen sairaaksi tekevä kylmä suihku
-hänen lämpimille ja läheisille unelmilleen. Hänen läsnäolonsa voi
-merkitä ainoastaan yhtä asiaa: että Riggs oli seurannut häntä. Riggs
-oli ollut pahin monista vaikeista koettelemuksista St. Josephissa.
-Hänellä oli jonkunlainen vaikutusvalta tahi oikeus äitiin, joka
-hyväksyi hänen tarjouksensa mennä naimisiin Helenin kanssa. Hän
-ei ollut ollenkaan puoleensavetävä, ei hyvä, ei toimelias eikä
-mitään sellaista, joka kiinnitti Helenin mieltä, vaan pöyhkeilevä
-ja tepasteleva seikkailija eikä mikään todellinen Lännen asukas,
-vaikka hän käyttikin pitkää tukkaa ja ylpeili revolverillaan ja
-huonomaineisuudellaan. Helen oli aina epäillyt noita monia taisteluita,
-joissa Riggs sanoi olleensa mukana, ja sitäkin, ettei Riggs ollut
-tarpeeksi rohkea ollakseen paha siinä merkityksessä kuin Lännen miehet
-ovat pahoja. Mutta vilahdus hänestä junan seisoessa La Juntan asemalla,
-kun Riggs selvästi vakoili häntä koettaen pysyä piilossa, varoitti
-Heleniä ja antoi hänelle uuden tehtävän ratkaistavaksi.
-
-Tämä huomio masensi hänen mielensä. Eläminen ei näyttänyt
-muodostuvankaan paljaaksi ruusuilla kulkemiseksi tuolla uudessa
-Lännen kodissa. Riggs tulee seuraamaan häntä, ellei hän voi tulla
-hänen mukanaan, ja saavuttaakseen tarkoituksensa on hän valmis vaikka
-mihin. Helen säpsähti todetessaan joutuneensa oman onnensa nojaan,
-tunsi lamauttavaa rohkeuden puutetta, yksinäisyyttä ja avuttomuutta.
-Mutta hänen ylpeä luonteensa karkoitti pian nämä tunteet. Tilaisuus
-koputti hänen oveensa ja hän aikoi käyttää sitä hyödykseen. Hän ei
-olisi ollutkaan Al Auchinclossin sisarentytär, jos hän olisi epäröinyt.
-Ja kun ylpeys muuttui todelliseksi vihaksi, olisi hän voinut nauraa
-ivallisesti Harve Riggsille ja tämän suunnitelmille, vaikka ne olisivat
-olleet millaiset tahansa. Helen päätti kerta kaikkiaan olla pelkäämättä
-häntä. Kun hän oli lähtenyt St. Josephista, oli hän suhtautunut Länteen
-sykkivin sydämin ja varmoin päätöksin tulla tuon Lännen arvoiseksi.
-Tuohon kaukaiseen maahan oli perustettava koteja, eno Al oli
-kirjoittanut niin, ja kotien perustamisessa olivat naiset tarpeen. Hän
-aikoi kehittyä yhdeksi noista naisista ja kasvattaa sisarestaan toisen
-samanlaisen. Ja ajatellen, että hän tietää varmasti mitä hän sanoo
-Riggsille, kun tämä ennemmin tahi myöhemmin lähestyy häntä, karkoitti
-Helen hänet mielestään.
-
-Kun juna oli liikkeessä, voi Helen katsella noita aina muuttuvia
-maisemia, semminkin kun hänen ei silloin ollut pakko pitää huolta
-Bosta, kuten asemilla. Hän tarkasteli haaveillen mäntymetsiä, punaisia
-kallioisia uomia ja noita hämäriä jylhiä vuoria.
-
-Hän näki auringon laskevan Uuden Meksikon hämärästi näkyvien
-harjanteiden taakse. Se muodosti sellaisen ihanan kullanvärisen
-loiston taivaalle, että se oli yhtä outo hänelle kuin hänen mielessään
-liikkuvat oudot tunteetkin, nuo lumoavat ja jälleen haihtuvat. Bon
-riemu ei ollut niin hiljaista, ja samalla kun aurinko laski ja
-väriloisto himmeni, pyysi hän Heleniä yhtä innokkaasti avaamaan suuren
-eväskorin, jonka he olivat ottaneet mukaansa.
-
-He istuivat vastakkain vaunun päässä, ja naulakoilla, eväskori
-ylimpänä, olivat heidän matkatavaransa, jotka sisälsivät tyttöjen koko
-maallisen omaisuuden. Siinä oli nyt todellakin paljon enemmän kuin he
-olivat milloinkaan omistaneet, sillä heidän äitinsä huolehtiessaan
-heistä ja halutessaan, että he näyttäisivät sieviltä rikkaan enonkin
-mielestä, oli tuhlannut rahaa ja aikaa valmistaessaan heille kauniita
-ja käytännöllisiä pukuja.
-
-Tytöt istuivat vierekkäin tuo suuri kori polvillaan ja söivät
-katsellessaan noita jylhiä ja tummia vuoria. Juna jatkoi hitaasti
-matkaansa ilmeisesti halki seudun, jossa rata alituisesti mutkitteli.
-Jokainen tuossa täpötäynnä olevassa vaunussa oli syventynyt nauttimaan
-illallistaan. Ellei Helenin huomio olisi niin kokonaan ollut kiintynyt
-tuohon suurenmoiseen villiin vuoristoon, olisi hän tuntenut enemmän
-mielenkiintoa matkatovereitaan kohtaan. Hän huomasi kyllä heidät ja
-tarkasteli huvitettuna ja miettiväisesti vaunussa olevia miehiä,
-naisia ja muutamia lapsia, noita keskiluokan ihmisiä, jotka, ollen
-köyhiä ja toivorikkaita, matkustivat nyt Uuteen länteen perustamaan
-koteja. Tuollainen oli suurenmoista ja kaunista, mutta se aiheutti
-kumminkin lyhytaikaista ja selittämätöntä surua, sillä junan ikkunoista
-katsottuna näytti tuo metsien ja kallioiden muodostama maailma niiden
-välissä olevine laajoine ja hedelmättömine aukeamineen sanomattoman
-yksinäiseltä, villiltä ja kuolleelta. Kuinka loppumattomilta nuo
-etäisyydet tuntuivatkaan. Tuntikausiin, junan kiitäessä peninkulman
-toisensa perään eteenpäin, ei näkynyt ainoatakaan taloa, ei telttaa
-eikä intiaanien majaa. Tämän kauniin maan pituus ja laveus olivat
-hämmästyttävät. Ja Helen, joka rakasti liriseviä puroja ja virtaavia
-jokia, ei huomannut vettä ollenkaan.
-
-Sitten kietoi pimeys tuon hitaasti ohitse kiitävän maiseman vaippaansa,
-kylmä yötuuli rupesi puhaltamaan ikkunoista ja valkoiset tähdet
-alkoivat tuikkia taivaalla. Sisarukset ristivät kätensä, painoivat
-päänsä yhteen ja rupesivat nukkumaan raskaan vaipan alla.
-
-Varhain seuraavana aamuna, kun tytöt jälleen kaivoivat nähtävästi
-pohjattoman korinsa aarteita esille, pysähtyi juna Las Vegasissa.
-
-"Voi, katsohan!" huudahti Bo hurmaantuneena. "Lehmänpaimenia! Ah, Nell,
-katsohan nyt!"
-
-Helen katsoi nauraen ensin sisareensa huomaten, miten suloinen tämä
-todellakin oli. Bo oli pienikasvuinen, täynnä pursuavaa elämäniloa.
-Hänellä oli kastanjanruskea tukka ja tummansiniset silmät, jotka
-loistivat veitikkamaisesti ja vetivät puoleensa kuin magneetit.
-
-Karkeasti kyhätyllä asemasillalla oli rautatieläisiä, meksikolaisia
-ja ryhmä vetelehtiviä lehmänpaimenia. Nämä olivat pitkiä, laihoja
-ja vääräsäärisiä miehiä, joilla oli nuoret rehelliset kasvot ja
-tarkkaavaiset silmät. Erittäinkin muudan heistä oli puoleensavetävä
-komeine ruumiineen, punaisenruskeine kasvoineen ja kirkkaanpunaisine
-huivineen, heiluvine revolvereineen ja suurine, pitkine ja käyrine
-kannuksineen. Hän kai huomasi Bon ihailevan katseen, koska hän
-sanomatta sanaakaan tovereilleen maleksi ikkunaa kohti, jossa tytöt
-istuivat. Hän käveli merkillisesti, melkeinpä niin omituisesti kuin ei
-hän olisi tottunut sellaiseen. Pitkät kannukset kilisivät sointuvasti.
-Hän nosti hattuaan ja seisahtui huolettomasti hymyillen, ollen tyyni ja
-rauhallinen. Heleniä hän miellytti ensi näkemältä, ja kun hän kääntyi
-katsomaan, millaisen vaikutuksen mies oli tehnyt Bohun, huomasi hän
-tuon nuoren neidin tuijottavan mieheen jäykkänä pelosta.
-
-"Hyvää huomenta", sanoi paimen venytellen ja hymyillen hyväntuulisesti.
-"Mihin olette te matkalla?"
-
-Hänen äänensä kaiku ja tuo suora ja lystillinen sydämellisyys
-miellyttivät Heleniä uutuudellaan.
-
-"Matkustamme aluksi Magdalenaan ja sieltä sitten postivaunuissa
-Valkoisille vuorille", vastasi Helen.
-
-Paimenen tarkkaavaisiin ja rauhallisiin silmiin ilmestyi hämmästynyt
-ilme.
-
-"Siellä on apacheja, neiti. Olen todellakin suruissani, sillä nuo
-seudut eivät sovi ollenkaan teikäläisille. Ette suinkaan ole mormoneja?"
-
-"Emme. Olemme Al Auchinclossin sisarentyttäriä", vastasi Helen.
-
-"Vai niin. Olen käynyt Magdalenassa ja kuullut puhuttavan Alista.
-Menette luultavasti kyläilemään hänen luokseen?"
-
-"Hänen talostaan on tuleva vastainen kotimme."
-
-"Suurenmoista, sillä täällä Lännessä tarvitaan tyttöjä. Niin, olen
-kuullut Alista. Hän on muudan vanha arizonalainen karjankasvattaja,
-joka on asettunut asumaan tuonne lammasmaahan. Sellainen on
-taantumusta. Arvailen nyt, että jos sattuisin tulemaan sinnepäin ja
-kysyisin häneltä työtä, niin mahtaisinko sellaista saada?"
-
-Hänen tyyni hymynsä oli tarttuvaa ja hänen tarkoituksensa oli selvä
-kuin kristallikirkas vesi. Katse, jonka hän oli kiinnittänyt Bohun,
-miellytti jollakin tavoin Heleniä. Parin viimeisen vuoden kuluessa,
-jolloin Bo oli vain kaunistumistaan kaunistunut, oli hän ollut
-ihailevien katseiden magneetti. Tuon paimenenkin silmissä oli samassa
-sekä kunnioittava että ihaileva ja huvitettu ilme. Se ei todellakaan
-mennyt hukkaan, kun Bosta oli kysymys.
-
-"Enoni mainitsi kerran kirjeessään, ettei hänellä milloinkaan ole
-tarpeeksi miehiä kartanon hoitamiseen", vastasi Helen hymyillen.
-
-"Tulen varmasti sinne. Vannon, että matkani olisikin nyt kaikissa
-tapauksissa suuntautunut sinnepäin."
-
-Hän tuntui niin lyhytsanaiselta, tyyneltä ja miellyttävältä, ettei
-hänen puheeseensa voitu oikein suhtautua vakavasti, mutta kumminkin
-Helenin terävä huomiokyky totesi hänessä olevan rohkeutta, jotakin
-tuollaista, joka oli samalla kertaa sekä nopeaa että valpasta. Hänen
-viimeiset sanansa olivat yhtä selvät kuin hänen Bohun suuntaamansa
-hellä katsekin.
-
-Helenin luonteessa oli vallaton piirre, joka, vaikka hän voikin
-sen hillitä, joskus kumminkin sai vallan, ja Bo, joka nyt kerran
-itsepäisessä elämässään oli joutunut sanattomaksi, tarjosi nyt sopivan
-tilaisuuden.
-
-"Ehkä pieni sisareni suostuu puhumaan puolestanne eno Alille", sanoi
-Helen. Juuri silloin juna liikahti ja lähti hitaasti liikkeelle. Paimen
-astui pari pitkää askelta sen rinnalla, jolloin hänen kuumenneet
-poikamaiset kasvonsa olivat melkein ikkunan tasalla. Hänen silmänsä,
-jotka nyt näyttivät ujoilta ja hieman toivovilta, mutta kumminkin
-rohkeilta, olivat yhä kiintyneet Bohun.
-
-"Hyvästi -- lemmittyni!" hän huudahti.
-
-Sitten hän pysähtyi häviten näkyvistä.
-
-"Kas niin!" huudahti Helen katuvaisesti puoleksi suruissaan, puoleksi
-iloissaan. "Millainen nopeasti toimiva nuorimies hän olikaan."
-
-Bo oli punastunut kauniisti.
-
-"Nell, eikö hän ollutkin suurenmoinen?" huudahti hän loistavin silmin.
-
-"En voi juuri sanoa häntä sellaiseksikaan, mutta miellyttävä hän
-kumminkin oli", vastasi Helen hyvillään, ettei Bo ollutkaan suuttunut
-häneen.
-
-Oli aivan selvää, että Bo tukahdutti hillittömän halunsa nojautua ulos
-ikkunasta ja heiluttaa kättään. Hän tirkisti kumminkin ulos suureksi
-pettymyksekseen.
-
-"Luuletko hänen saapuvan eno Alin luo?" kysyi Bo.
-
-"Tyttöseni, hän laski vain leikkiä."
-
-"Nell, lyön vaikka vetoa, että hän saapuu! Ah, miten ihanaa siitä
-tuleekaan. Alan pitää noista paimenista. He eivät ole ollenkaan tuon
-Harve Riggsin näköisiä, joka ahdisti sinua niin."
-
-Helen huokaisi muistaessaan tuon vastenmielisen kosijansa ja
-senkinvuoksi, että Bon tulevaisuus vaikutti jo salaperäisesti lapseen.
-Helenin oli oltava samalla kertaa tuon tarkkaavaisen ja oikullisen
-tytön sekä äiti että suojelija.
-
-Kerran kiinnitti junailija tyttöjen huomion muutamaan viheriään
-ja jyrkkään kalliohuippuun. Mies sanoi sitä Nälänhuipuksi ja
-kertoi heille, että intiaanit olivat kerran maailmassa pakottaneet
-espanjalaisia peräytymään sinne ja näännyttäneet heidät sitten nälkään.
-Bo kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja katseli sen jälkeen seutua
-tarkemmin kuin milloinkaan ennen kysyen aina jotakin ohitsekulkevalta
-junailijalta. Meksikolaisten tiilirakennukset huvittivat häntä ja kun
-juna saapui intiaanein alueelle, jossa kylät olivat lähellä rataa ja
-jossa kirkasvärisiin pukuihin pukeutuneet intiaanit ratsastelivat
-villeillä hevosillaan, oli hän aivan riemuissaan.
-
-"Mutta nuo intiaanithan ovat rauhallisia!" huudahti hän kerran
-pahoittelevasti.
-
-"Olkaamme kiitollisia siitä Jumalalle, tyttöseni. Haluaisitko nähdä
-vihamielisiä intiaaneja?" kysyi Helen.
-
-"Haluaisin varmasti", kuului suora vastaus.
-
-"Olen hyvin pahoillani, etten sittenkin jättänyt sinua äidin luo."
-
-"Nell, älä ollenkaan uskottelekaan minulle sellaista."
-
-He saapuivat Albuquerqueiin puolenpäivän tienoissa, ja tämä
-merkityksellinen asema, jossa heidän oli vaihdettava junaa, oli
-ollut matkan ensimmäinen pelätty paikka. Ja se näyttikin todella
-suurenmoiselta liikekeskukselta, täynnä kun se oli lörpötteleviä
-meksikolaisia, maleksivia, punakasvoisia, hurjannäköisiä paimenia ja
-makailevia intiaaneja. Tuossa sekamelskassa olisi Helenin ollut melkein
-mahdoton säilyttää tyyneytensä, koska hänen oli pidettävä huolta Bosta,
-kannettava kaikki matkatarpeet ja etsittävä tuo toinen juna, ellei
-tuo ystävällinen jarrumies, joka oli auttanut heitä ennenkin, olisi
-auttanut heitä pääsemään entisestä junasta toiseen -- palvelus josta
-Helen oli hänelle hyvin kiitollinen.
-
-"Albuquerque on huono paikka", sanoi jarrumies. "Teidän on parasta
-pysyä vaunussanne ja pidättäytyä katselemasta ikkunoista. Onnea vain
-matkallenne!"
-
-Vaunussa oli vain muutamia muita matkustajia, meksikolaisia, jotka
-olivat sijoittuneet sen toiseen päähän. Tässä sivuradan junassa oli
-vain yksi matkustaja- ja yksi matkatavaravaunu, jotka oli kiinnitetty
-tavaravaunujen perään. Helen sanoi itselleen jotenkin julmasti, että
-hän pian on saapa selville, ovatko hänen Harve Riggsiin kohdistamansa
-epäluulot oikeutettuja. Jos tämä aikoi matkustaa Magdalenaan tänään,
-oli hänen matkustettava tässä junassa. Pian Bo, joka ei välittänyt
-kiellosta, pisti päänsä ikkunasta. Hänen silmänsä aukenivat suuriksi
-hämmästyksestä samoin kuin suukin.
-
-"Nell, tuolla on Riggs!" hän kuiskasi. "Hän on tulossa tähän junaan."
-
-"Bo, näin hänet jo eilen", vastasi Helen vakavasti
-
-"Hän siis seuraa sinua, tuo -- tuo --"
-
-"Bo, älä kiihdytä mieltäsi. Emme ole nyt kotona, ja senvuoksi on meidän
-suhtauduttava asioihin levollisesti. Viis siitä, vaikka Riggs onkin
-seurannut minua. Pidän; hänet kyllä aisoissa."
-
-"Ah! Etkö aio siis puhutella häntä etkä olla missään tekemisissä hänen
-kanssaan?"
-
-"En, ellei minun ole pakko."
-
-Vaunuun tuli nyt enemmän matkustajia, tomuisia, omituisia ja rääsyisiä
-miehiä, ja muutamia kovakasvoisia, köyhästi pukeutuneita, työn
-uuvuttamia vaimoja ja muutamia muita meksikolaisia. Hätiköiden ja
-puhuen äänekkäästi istuutuivat he paikoilleen.
-
-Sitten näki Helen Harve Riggsin tulevan vaunuun suuri kantamus
-mukanaan. Hän oli keskikokoinen, tumma ja silmiinpistävä mies, jolla
-oli pitkät viikset ja hiukset. Hänen pukunsa oli vaikuttava, hänellä
-kun oli yllään musta pitkätakki, mustat housut, joiden lahkeiden suut
-oli pistetty pitkävartisiin teräväkärkisiin kenkiin, kirjailtu liivi,
-liehuva kaulahuivi ja musta hattu. Hänen vyönsä ja revolverinsa olivat
-silmiinpistävät. Oli kuvaavaa, että muut matkustajat nähtyään hänet
-tekivät huomautuksiaan.
-
-Kun hän oli asettanut matkatavaransa hyllyille, näytti hän
-suoristautuvan, ja kääntyen nopeasti lähestyi hän tyttöjen valtaamaa
-penkkiä. Saavuttuaan sen luo istuutui hän vastakkaisen penkin
-käsipuulle ja katsoi harkitusti Heleniin. Hänellä oli vaaleat
-tirkistelevät silmät, joiden ilme oli kova ja rauhaton. Suu oli raaka
-ja julkea. Helen ei ollut milloinkaan tavannut häntä muualla kuin
-kotonaan ja senvuoksi jäykistyttikin tämä eroavaisuus hänen sydäntään.
-
-"Halloo, Nell!" hän sanoi. "Olette varmaankin hämmästynyt nähdessänne
-minut?"
-
-"En ollenkaan", vastasi Helen kylmästi.
-
-"Lyön vaikka vetoa, että olette."
-
-"Harve Riggs, sanoinhan teille jo lähtöni edellisenä päivänä kotona,
-ettei minua ollenkaan liikuta tekonne eivätkä puheenne."
-
-"Mielestäni ei asia ole niin, Nell. Jokaisella naisella, jota seuraan,
-on kyllä syytä ajattelemiseen. Ja te tiedätte sen."
-
-"Silloin olette te seurannut minua tänne?" kysyi Helen, ja huolimatta
-hänen ponnistuksistaan vapisi hänen äänensä vihasta.
-
-"Niin olenkin", vastasi Riggs, ja tehdessään sen oli hän ajatellut yhtä
-paljon itseään kuin Heleniäkin.
-
-"Mutta miksi, sillä se ei hyödytä teitä ollenkaan ja on vallan
-toivotonta?"
-
-"Vannoin anastavani teidät omakseni tahi toimivani ainakin niin, ettei
-kukaan muukaan teitä saa", vastasi Riggs, ja hänen intohimoisessa
-äänessään oli yhtä paljon itsekkäisyyttä kuin naisen rakkauden
-janoakin. "Mutta olisin kumminkin tullut tänne Länteen kaikissa
-tapauksissa ennemmin tahi myöhemmin."
-
-"Ette siis aio tullakaan Pineen asti?" änkytti Helen heltyen hetkeksi.
-
-"Nell, aion tästä alkaen seurata alituisesti teitä", selitti Riggs.
-
-Silloin Bo suoristautui kalpein kasvoin ja vihasta säihkyvin silmin.
-
-"Harve Riggs, teidän on annettava Nellille rauha", tiuskaisi hän
-sointuvin ja urhoollisin nuorin äänin. "Sanon teille ja vannonkin sen,
-että jos ahdistatte ja moititte häntä vielä, enoni Al tahi joku paimen
-karkoittaa teidät ainaiseksi seudulta."
-
-"Halloo, Pippuri!" vastasi Riggs kylmästi. "Huomaan, ettei käytöksesi
-ole muuttunut, ja kuulen, että olet yhtä hullautunut paimeniin kuin
-ennenkin."
-
-"Ihmisten ei ole pakko olla kohteliaita --"
-
-"Bo, ole vaiti!" keskeytti Helen nuhtelevasti. Oli vaikeata moittia
-Bota juuri silloin, sillä tuo nuori neiti ei pelännyt ollenkaan
-Riggsiä. Hän näytti todellakin aivan siltä kuin hän olisi voinut lyödä
-miestä korvalle. Ja Helen totesi, että vaikka hän oli ymmärtänytkin,
-mitä kodin vaihtaminen tähän villiin maahan merkitsi, ja vaikka hän
-oli päättänytkin pysyä urhoollisena, jätti kumminkin itseluottamuksen
-todellinen alkukoe hänen mielensä heikoksi. Mutta juuri nyt tuntui
-hän saaneen pienestä tulisilmäisestä sisarestansa suojelijan. Helen
-luuli Bon helposti mukautuvan Lännen tapoihin, Bo kun oli niin nuori,
-levollinen ja vaikutteille altis.
-
-Bo käänsi nyt selkänsä Riggsille ja katseli ikkunasta maisemaa. Mies
-nauroi, nousi ja kumartui Heleniin päin.
-
-"Nell, aion matkustaa sinne, minne tekin", sanoi hän vakavasti. "Voitte
-suhtautua siihen ystävällisesti tahi vihamielisesti, miten vain
-haluatte. Mutta jos teillä on vielä sen verran järkeä jäljellä, niin
-älkää usuttako ketään kimppuuni. Voi nimittäin sattua, että kohtelen
-tuota henkilöä huonosti. Mielestäni olisi parempi, että olisimme
-ystäviä, sillä aion pitää teitä silmällä huolimatta siitä, annatteko
-siihen suostumuksenne vai ettekö."
-
-Tuo mies oli ennen vaivannut Heleniä ja sitten uhannut, mutta nyt oli
-hänen pakko julistautua miehen vilpittömäksi viholliseksi. Kuinka
-vastenmielinen tuo ajatus, että mies piti itseään hänen uuteen
-elämäänsä kuuluvana olikin, oli se kumminkin tosi. Hän oli olemassa
-ja hän voi seurata Helenin hommia. Helen ei voinut sille mitään. Hän
-vihasi pakkoa kiinnittää niin suurta huomiota mieheen, ja äkkiä tunsi
-hän vihaavansa Riggsiä kuumasti ja leppymättömästi.
-
-"Ei teidän tarvitse pitää minusta huolta, sillä osaan sen taidon jo
-itsekin", sanoi hän kääntäessään Riggsille selkänsä. Hän kuuli Riggsin
-mumisevan jotakin partaansa ja poistuvan kauemmaksi vaunuun. Silloin
-tarttui Bo hänen käteensä.
-
-"Viis hänestä, Nell", kuiskasi hän. "Muistat kai, mitä vanha sheriffi
-Haines sanoi Riggsistä? 'Tuollainenko pöyhkeilijä olisi revolverilla
-ampuja! Jos hän joskus joutuu todelliseen Lännen kylään, karkoitetaan
-hänet kyllä sieltä.' Toivon, että tuo punakka paimeneni olisi tullut
-mukaamme tähän junaan."
-
-Helen tunsi olevansa iloinen, että hän oli suostunut Bon kiihkeihin
-pyyntöihin ottaa hänet mukaan Länteen. Luonne, joka oli tehnyt Bon
-parantumattomaksi kotona, tekisi ehkä hänen elämänsä hyvin onnelliseksi
-tässä vapaassa maassa. Kumminkin nauroi Helen sisarelleen hyvin
-lämpimästi ja kiitollisesti.
-
-"Sinun punakka paimenesiko? Bo-raukka, olithan aivan jäykkä pelosta, ja
-kumminkin haluat nyt saada hänet."
-
-"Voin varmasti rakastua tuohon mieheen", vastasi Bo haaveillen.
-
-"Tyttöseni, olet luullut samaa itsestäsi moneen muuhunkin mieheen
-nähden etkä kumminkaan ole katsahtanutkaan toistamiseen keneenkään
-heistä."
-
-"Hän onkin aivan erilainen kuin muut. Nell, lyön vaikka vetoa, että hän
-tulee Pineen."
-
-"Toivon hänen tulevan. Kunpa hän olisi tässä junassa! Pidin niin hänen
-ulkonäöstään, Bo."
-
-"No niin, Nell kultaseni, hän katsoi minuun ensimmäiseksi ja
-viimeiseksi myös, joten voit luopua toivostasi... Ah, nyt lähtee juna!
-Hyvästi, Albuker-- Mikä tämän kauhean paikan nimi nyt taas olikaan?
-Nell, syökäämme päivällistä. Olen kuolemaisillani nälkään."
-
-Silloin Helen unhotti huolensa ja epävarman tulevaisuuden, ja
-kuunnellessaan Bon lörpöttelyä ja ottaessaan osaa suuren korin
-loppumattomiin herkkuihin samalla kun hän katseli jalomuotoisia vuoria
-tuli hän jälleen hyvälle tuulelle.
-
-Rio Granden laakso rupesi näkymään näyttäen olevan aivan lähellä
-muutamassa mustien paljaiden vuorien välisessä kapealta näyttävässä
-suuressa harmaanviheriässä solassa, jossa tuo keltainen joki virtasi
-kimallellen kuumassa auringonpaisteessa. Bo nauroi iloisesti
-katsellessaan alastomia pieniä meksikolaisia lapsia, jotka juoksivat
-säikähtyneinä tiilimajoihin junan huristaessa ohi, ja hän huudahti
-riemusta nähdessään intiaaneja, mustangeja ja joskus paimeniakin,
-jotka ratsastivat virkeillä hevosillaan johonkin kaupunkiin. Helen
-näki kaikki Bon osoittamat seikat, mutta hänen katseensa viipyi
-kumminkin kauemmin tuossa ihmeellisessä aaltoilevassa laaksossa ja
-tuolla utuisessa purppuraisessa etäisyydessä, joka tuntui kätkevän
-häneltä jotakin. Hänellä ei ollut milloinkaan ollut tällaisia tunteita
-eikä hän milloinkaan ollut saanut katsella niin kauaksi. Näköala
-synnytti hänessä jotakin omituista. Aurinko paistoi kuumasti, minkä
-hän voi tuntea pistämällä kätensä ikkunasta, ja voimakas tuuli
-kiidätti kuivia tomupilviä junaa vasten. Hän totesi heti, millaisia
-peloittavia tekijöitä aurinko, tuuli ja tomu olivat täällä Lounaassa.
-Ja tämä toteaminen pakotti hänet niitä rakastamaan. Se oli tuolla
-tuo aukea, villi, kaunis ja autio maa, ja hän tunsi suonissaan veren
-järkkymättömän käskyn etsiä, taistella, löytää ja elää. Vain silmäys
-tuonne keltaiseen laaksoon, joka näytti loppumattomalta rautaisten
-jyrkänteittensä välissä, vaikutti, että hän ymmärsi enonsa luonteen.
-Hänenkin oli muututtava luonteeltaan yhtä paljon hänen kaltaisekseen
-kuin hänen sanottiin muistuttavan enoa muutenkin.
-
-Lopulta väsyi Bo katselemaan maisemia, joissa ei ollut mitään
-elämää, ja painaen vaalean päänsä kokoonkääritylle viitalle rupesi
-hän nukkumaan. Mutta Helen katseli herkeämättä kauas näkevin silmin
-tuota tasankojen ja kukkulain muodostamaa maailmaa, ja noiden pitkien
-tuntien kuluessa, kun hän koetti tunkeutua katseellaan tomupilvien ja
-lämpöaaltojen läpi, jokin voimakas, epäselvä ja rauhaton tunne tuntui
-häilähtelevän hänessä ja sitten jäävän pysyväiseksi. Sen aiheutti hänen
-ruumiillinen vastaanottavaisuutensa -- hänen silmiensä ja aistiensa
-suhtautuminen Länteen samoin kuin hänen tunteensa jo olivat tehneet.
-
-Naisen on rakastettava kotiaan, mihin ikinä kohtalo hänet vieneekään.
-Niin uskoi Helenkin, ei kumminkaan niin paljon velvollisuudesta
-kuin onnesta, romanttisuudesta ja elämänhalusta. Kuinka voi elämä
-milloinkaan muuttua yksitoikkoiseksi ja väsyttäväksi täällä paljaan
-maan ja sinisen taivaan muodostamassa värisyttävässä autiudessa, jossa
-tehtävien täyttäminen pakotti ajatukset ja tuumailut suuntautumaan
-ulospäin.
-
-Hän oli todellakin suruissaan, kun Rio Granden laakso ja sen suuntaan
-kulkevat vuoriharjanteet katosivat lopulta näkyvistä. Mutta peninkulmat
-korvasivat ne toisilla laaksoilla, toisilla jylhillä ja mustilla
-kalliovuorilla ja sitten jälleen paljailla laajoilla keltaisilla
-tasangoilla ja harvaa setrimetsää kasvavilla kukkuloilla, valkoisilla
-kuivuneilla rämeillä, jotka näyttivät kammottavilta auringonpaisteessa,
-kimaltelevilla alkalikerroksilla ja sitten aukealla erämaalla, jossa
-keltaiset ja siniset kukat kukkivat.
-
-Hän huomasi senkin, että maan ja kallioiden valkoinen ja keltainen
-väri alkoi muuttua punaiseksi, ja silloin hän tiesi heidän lähestyvän
-Arizonaa, tuota villiä, autiota ja punaista erämaata ja viheröitä
-ylätasankoja, sen kohisevia jokia ja tuntemattomia etäisyyksiä, sen
-laitumia ja metsiä, sen villejä hevosia, sen paimenia, lainsuojattomia,
-susia, panttereita ja intiaaneja. Helenkin tunsi, kuten joku poika,
-tuon nimen liikuttavan ja lumoavan mieltään ja laulavan hänelle
-nimettömistä, suloisista ja aavistamattomista asioista, jotka
-olivat salaperäisiä ja kertoivat seikkailuista. Mutta hänen, ollen
-kaksikymmenvuotias tyttö, joka oli vastuunalainen niin paljosta, oli
-salattava sydämensä salaisimmat ajatukset ja tuon, jota hänen äitinsä
-oli nurkunut, sanoen sitä hänen onnettomuudekseen, ettei hän ollut
-syntynyt pojaksi.
-
-Aika kului Helenin katsellessa, oppiessa ja haaveillessa. Juna pysähtyi
-aina pitkän ajan kuluttua pienille asemille, joissa ei näyttänyt olevan
-muuta kuin tiilimajoja, laiskoja meksikolaisia, tomua ja kuumuutta.
-Bo heräsi alkaen lörpötellä ja syventyä korin antimiin. Hän kuuli
-junailijalta, ettei Magdalenaan ollut enää kuin pari asemanväliä. Hän
-oli sitten täynnä arveluja, kuka on ottamassa siellä heitä vastaan ja
-mitä on tapahtuva. Helen palautettiin siten vakavaan todellisuuteen,
-josta hän tunsi melkoista nautintoa. Hän sanoi varmasti olevansa aivan
-tietämätön, mitä tulee tapahtumaan. Riggs käveli pari kertaa käytävän
-päästä päähän niin että hänen tummat kasvonsa, vaaleat silmänsä ja
-ivallinen hymynsä eivät jääneet Heleniltä huomaamatta. Helen taisteli
-kumminkin kasvavaa pelkoaan vastaan halveksivalla ivalla. Tuo mies ei
-ollut puoleksikaan mies. Hän ei voinut ymmärtää, voiko Riggs tehdä
-muuta kuin vaivata häntä ennen hänen saapumistaan Pineen. Hänen enonsa
-tulee varmaankin itse tahi lähettää ainakin jonkun noutamaan heitä
-Snowdropista, jonka Helen tiesi sijaitsevan pitkän matkan päässä
-Magdalenasta. Tämä postivaunuissa kulku oli Helenin mielestä tämän
-pitkän matkan pahin ja peloittavin osa.
-
-"Ah, Nell, olemme jo melkein perillä!" huudahti Bo iloissaan.
-"Junailija sanoi matkan loppuvan seuraavalle asemalle."
-
-"Ihmettelenpä, kulkevatko nuo postivaunut öisin", sanoi Helen
-miettiväisesti.
-
-"Varmasti!" vastasi vastustamaton Bo.
-
-Juna, vaikka se kulkikin vain tavallista vauhtiaan, tuntui Helenistä
-lentävän. Tuolla alkoi aurinko laskeutua Uuden Meksikon kukkulain
-taakse, Magdalena, yö ja seikkailut olivat jo aivan lähellä. Helenin
-sydän sykki nopeasti. Hän katseli keltaisia tasankoja, joilla karja
-kävi laitumella. Niiden ilmestyminen näkyviin, kasteluojat ja
-pumpulipuut ilmaisivat hänelle, että junamatka oli pian lopussa.
-Kuullessaan Bon heikosti huudahtavan katsoi hän vaunun toisessa
-seinässä olevasta ikkunasta ja näki joukon matalia ja litteitä punaisia
-tiilirakennuksia. Juna alkoi hiljentää vauhtiaan. Helen näki lasten
-juoksevan, valkoisten ja meksikolaisten yhdessä, sitten enemmän
-rakennuksia ja muutamalla kukkulalla suuren tiilikirkon, joka oli
-kömpelötekoinen ja kimalteleva, mutta kumminkin jollakin tavoin kaunis.
-
-Helen käski Bon panna hatun päähänsä, ja tehdessään itse samoin häpesi
-hän sormiensa vapisemista. Vaunussa olevat ihmiset hääräsivät ja
-juttelivat.
-
-Juna pysähtyi. Helen kurkisti ulos nähdäkseen vain suuren joukon
-intiaaneja ja meksikolaisia, jotka olivat liikkumattomia ja niin
-tyhmän näköisiä kuin ei juna eikä muukaan heihin ollenkaan kuuluisi.
-Hän huomasi kumminkin lopulta erään valkoisenkin miehen ja tunsi
-jonkunlaista helpotusta. Mies oli lähempänä kuin muut. Hän oli pitkä,
-harteikas ja jotenkin huomiota herättävä, ja kun Helen katsoi häneen
-toistamiseen, huomasi hän miehen harmailla suikaleilla koristettuun
-pukinnahkapukuun pukeutuneeksi metsästäjäksi, jolla oli pyssy kädessään.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Täällä ei ollut ketään ystävällistä jarrumiestä auttamassa sisaruksia
-kantamaan matkatavaroita. Helen pyysi Bota ottamaan osansa, ja siten
-kuormitettuina koettivat he työläästi ja vaivalloisesti laskeutua
-junasta.
-
-Laiturilla tarttui väkevä käsi Helenin raskaaseen laatikkoon, jonka
-kanssa Helen ponnisteli eteenpäin, ja kova ääni kuului sanovan:
-
-"Tytöt, nyt olemme varmasti saapuneet tänne villiin ja oikulliseen
-Länteen!"
-
-Puhuja oli Riggs, ja hän anasti osan Helenin kantamuksesta seilaisin
-tavoin ja sanoin, että niiden tarkoitus oli enemmän vaikuttaa
-uteliaaseen joukkoon kuin osoittaa todellista ystävällisyyttä. Tulon
-aiheuttamassa jännityksessä oli Helen kokonaan unhottanut hänet. Tapa,
-jolla tuo nopea muistuttaminen tehtiin, ja sen vilpillisyys suututtivat
-Heleniä äärettömästi. Hän melkein kaatui kuormineen laskeutuessaan
-portailta niin nopeasti kuin suinkin. Hän huomasi tuon pitkän
-metsästäjän tulevan aivan hänen viereensä, kun hän ojensi kätensä
-saadakseen Riggsin ottaman laatikon.
-
-"Herra Riggs, haluan itse kantaa laatikkoani", sanoi hän.
-
-"Sallikaa minun pitää tästä huolta. Auttakaa mieluummin Bota", vastasi
-Riggs tuttavallisesti.
-
-"Haluan sen kaikissa tapauksissa!" sanoi Helen tyynesti, mutta hyvin
-päättäväisesti. Tarvittiin melkoisia ponnistuksia, ennenkuin laatikko
-heltisi Riggsin kourista.
-
-"Kuulkaahan, Helen, aiotteko vielä kauankin jatkaa tuota pilaanne?"
-kysyi Riggs paheksuvasti ja yhä vieläkin kovalla äänellä.
-
-"Tämä ei ole mitään pilaa minun puoleltani", vastasi Helen. "Sanoinhan
-teille jo, etten välitä ollenkaan kohteliaisuuksistanne."
-
-"Niin kyllä, mutta silloin olitte vihoissanne. Olen kotikaupungistanne
-kotoisin oleva ystävänne enkä salli äskeisen riitamme estää minua
-pitämästä teistä huolta, kunnes olette saapuneet turvallisesti enonne
-luo."
-
-Helen käänsi hänelle selkänsä. Tuo pitkä metsästäjä oli juuri auttanut
-Bon vaunusta. Sitten Helen katsoi päivettyneihin ystävällisiin
-kasvoihin ja tutkiviin harmaihin silmiin.
-
-"Oletteko Helen Rayner?" kysyi mies.
-
-"Olen."
-
-"Nimeni on Dale. Olen tullut teitä vastaan."
-
-"Ah! Enoni on siis lähettänyt teidät?" lisäsi Helen tuntien samalla
-huojennusta.
-
-"Eikä ole! En voi juuri sanoa, että Al on minut lähettänyt", aloitti
-mies, "mutta otaksun --"
-
-Tässä keskeytti hänet Riggs, joka tarttuen Heleniä käsivarteen peräytti
-tätä askeleen.
-
-"Kuulkaahan, herra, onko Auchincloss lähettänyt teidät näitä nuoria
-ystäviäni vastaan?" kysyi hän ylpeästi.
-
-Dale käänsi katseensa Helenistä Riggsiin. Helen ei voinut ymmärtää
-noiden tyynien harmaiden silmien ilmettä, joka kumminkin lumosi hänet.
-
-"Ei! Olen tullut tänne omasta aloitteestani", vastasi metsästäjä.
-
-"Silloin kai ymmärrätte jättää nämä neidit minun haltuuni", lisäsi
-Riggs.
-
-Nyt noiden vakavien vaaleanharmaiden silmien katse kohdistui Heleniin,
-ja ellei niissä tahi niiden pohjalla ollut hymyä, oli Helen kumminkin
-vielä hämmästynyt.
-
-"Helen, muistaakseni kuulin teidän sanovan, ettette välitä tuon miehen
-kohteliaisuuksista?"
-
-"Niin sanoinkin", vastasi Helen nopeasti. Silloin juuri Bo livahti
-hänen viereensä puristaen hänen käsivarttaan hieman. Luultavasti Bo
-ajatteli samoin kuin hänkin, että tuossa oli todellinen Lännen mies.
-Hänen ensimmäinen vaikutelmansa oli sellainen ja sen nopea seuraaminen
-oli rauhoittuneiden hermojen aiheuttama tunne.
-
-Riggs tepasteli lähemmäksi Dalea.
-
-"Kuulkaahan, Pukinnahka, olen kotoisin Texasista ja --"
-
-"Tuhlaatte vain aikaanne ja meidän on kiiruhdettava", keskeytti Dale.
-Hänen äänensä kuulosti ystävälliseltä. "Jos olette elänyt tarpeeksi
-kauan Texasissa, ette varmaankaan halua kiusata naisia ja puhua, kuten
-olette puhunut."
-
-"Mitä!" huudahti Riggs tulisesti. Hän laski oikean kätensä
-merkitsevästi lannettaan koti.
-
-"Älkää vetäiskö revolverianne esille, sillä se voi laueta", sanoi Dale.
-
-Dalen käsivarsi heilahti niin nopeasti, ettei Helenin silmät voineet
-seurata sen liikkeitä. Mutta hän kuuli läjähdyksen, kun lyönti sattui.
-Revolveri lensi kaaressa sillalle ja hajoitti muutaman meksikolais- ja
-intiaanijoukon.
-
-"Voitte vielä loukata itsenne", sanoi Dale.
-
-Helen ei ollut milloinkaan kuullut niin hidasta ja kylmää ääntä kuin
-tämän metsästäjän. Olematta kiihtynyt, liikutettu tahi kiivas tuntui
-siihen sisältyvän paljon sellaista, mitä sanat eivät tarkoittaneet. Bo
-huudahti omituisesti ja riemuitsevasti.
-
-Riggsin käsivarsi oli pudonnut hervotonna alas ja epäilemättä se oli
-ihan tunnotonkin. Hän katsoa tuijotti ja hänen kasvonsa ilmaisivat
-melkoista hämmästystä. Kun vetelehtijäin joukko alkoi nauraa hihittää
-ja kuiskailla, katsoi Riggs Daleen pahansuovasti ja sitten samoin
-Heleniin, alkaen lopulta hiipiä revolveriinsa päin.
-
-Dale ei kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota. Koottuaan Helenin
-matkatavarat hän sanoi: "No tulkaahan nyt!" ja aukaisi hartiavoimin
-tien hölmistyneen joukon keskitse. Tytöt seurasivat aivan hänen
-kintereillään.
-
-"Nell, mitä minä sinulle jo sanoin!" kuiskasi Bo. "Voi sinähän aivan
-vapiset."
-
-Helen tiesi sen. Vihastuminen, pelko ja pelastuminen, jotka olivat
-seuranneet toisiaan niin nopeasti, olivat heikontaneet häntä
-melkoisesti. Kun he olivat päässeet tuon kirjavan laiskurijoukon läpi,
-näki hän vanhat postivaunut ja niiden eteen valjastetut neljä laihaa
-hevosta. Muudan harmaantunut ja päivettynyt mies istui ajajan paikalla
-suitset ja piiska käsissään. Hänen vieressään oli nuorempi mies, jolla
-oli pyssy polvilla. Toinen nuori, pitkä, laiha ja tumma mies piti
-vaunujen ovea avoinna. Hän kohotti hattuaan tytöille. Hänen silmissään
-oli tarkkaavainen ilme, kun hän puhutteli Dalea.
-
-"Milt, koetettiinko sinua pidättää?"
-
-"Ei, vaan muudan pitkätukkainen roikale koetti pidättää tyttöjä. Hän
-aikoi ampua minua revolverillaan. Säikähdin hieman", vastasi Dale
-asettaessaan matkatavaroita paikoilleen.
-
-Bo nauroi ja hänen Daleen kohdistuneet silmänsä olivat kirkkaat
-ja lämpimät. Oven vieressä seisova nuorukainen katsahti häneen
-toistamiseen ja sitten hymy lievensi hänen kasvojensa tumman kovuuden.
-
-Dale auttoi tyttöjä nousemaan korkeita portaita vaunuun ja sitten,
-asetettuaan pienemmät tavarat heidän viereensä, hän sijoitti suuremmat
-katolle.
-
-"Joe, kiipeä paikoillesi!" hän sanoi.
-
-"No, Milt", sanoi ajaja venytellen, "annanko jo mennä?"
-
-Dale epäröi irroittamatta kättään ovesta. Hän katsoi joukkoon, joka oli
-tunkeutunut jo hyvin likelle, ja sitten Heleniin.
-
-"Minun on varmasti kerrottava teille", sanoi hän ja päättämättömyys
-näytti kiusaavan häntä.
-
-"Mitä sitten?" huudahti Helen.
-
-"Huonoja uutisia. Mutta puhuminen vie aikaa eikä meillä ole varaa
-tuhlata sitä ollenkaan."
-
-"Onko meidän kiiruhdettava?" kysyi Helen suoristautuen nopeasti.
-
-"On varmasti!"
-
-"Ovatko nämä Snowdropiin menevät postivaunut?"
-
-"Eivät. Ne lähtevät vasta huomenaamulla. Anastimme tämän vanhan
-hökötyksen päästäksemme lähtemään tänään."
-
-"Kuta pikemmin sitä parempi. Mutta en kumminkaan ymmärrä", sanoi Helen
-hämmentyneenä.
-
-"Teidän ei ole ollenkaan turvallista matkustaa huomisissa vaunuissa",
-vastasi Dale.
-
-"Eikö turvallista! Ah, mitä tarkoitatte?" huudahti Helen. Hän katsoi
-pelokkaasti Daleen ja sitten Bohun.
-
-"Selittäminen vie aikaa, ja tosiasiat voivat muuttaa mielenne. Mutta
-jos voitte luottaa minuun, niin --"
-
-"Luottaako teihin", keskeytti Helen empimättä. "Aiotteko viedä meidät
-Snowdropiin?"
-
-"Meidän on luullakseni parasta kiertää se eikä mennä sinne", vastasi
-Dale lyhyesti.
-
-"Onko tarkoituksenne sitten kuljettaa meidät Pineen enoni Al
-Auchinclossin luo?"
-
-"On. Aion ainakin koettaa parastani."
-
-Helen huokaisi. Hän totesi, että joku vaara uhkasi häntä. Hän katsoi
-vakavasti miehen kasvoihin keskittäen kaiken naisellisen terävyytensä
-silmiinsä. Hetki muodosti erään tuollaisen kohtalokkaan tilanteen,
-joita hän tiesi Lännen varanneen hänellekin. Hänen ja Bonkin
-tulevaisuus oli nyt hänen päätöksensä vallassa. Hetki oli hyvin
-jännittävä, ja vaikka hän vapisikin sisällisesti, lausui hän kumminkin
-tämän ankaran ja välttämättömän askeleen tervetulleeksi. Tuo Dale oli
-ainakin puvusta päättäen joko opas tai metsästäjä. Hänen kokonsa,
-käyttäytymisensä ja hänen äänensä kaiku herättivät luottamusta. Mutta
-Helenin oli päätettävä Dalen kasvojen ilmeen perusteella, voiko hän
-luottaa Daleen vaiko ei. Ja nuo kasvot olivat heleästi kuparinväriset,
-rypyttömät, varjostamattomat kuin tyyni naamio, puhtaat ja
-voimakasleukaiset silmineen, jotka olivat ihmeellisesti läpikuultavan
-harmaat.
-
-"Tahdon luottaa teihin", sanoi hän sitten. "Nouskaa vaunuihin ja
-kiiruhtakaamme. Sitten voitte selittää."
-
-"Kaikki hyvin, Bill. Anna vain mennä!" huusi Dale.
-
-Hänen oli kumarruttava päästäkseen vaunuihin, ja sijoituttuaan
-paikoilleen näytti hän täyttävän koko sen puolen, missä hän istui.
-Sitten heilautti ajaja piiskaansa, vaunut kallistuivat ja lähtivät
-liikkeelle, ja kirjava katselijajoukko jäi jäljelle. Helen heräsi
-todellisuuteen huomatessaan Bon tuijottavan suurin silmin metsästäjään
-ja aavisti omituisimman seikkailun, jollaisesta hän ei milloinkaan
-ollut osannut uneksiakaan, alkaneen näiden vanhojen postivaunujen
-lähtiessä kolisten liikkeelle.
-
-Dale otti hatun päästään ja kumartui eteenpäin pitäen pyssyään
-polviensa välissä. Valo sattui nyt paremmin hänen kasvoihinsa, kun hän
-oli avopäin. Helen ei ollun milloinkaan nähnyt tuollaisia kasvoja,
-jotka ensi näkemältä näyttivät päivettyneiltä ja kovilta, mutta
-sitten muuttuivat kirkkaiksi, kylmiksi, uneksiviksi, hiljaisiksi ja
-tarkkaavaisiksi. Hän toivoi saavansa nähdä niiden hymyilevän. Ja
-nyt kun arpa oli heitetty, ei hän olisi voinut sanoa, miksi hän oli
-niihin luottanut. Noissa kasvoissa oli tavatonta voimaa, mutta hän ei
-voinut sanoa, millaista tuo voima oli. Toisena hetkenä olivat ne hänen
-mielestään ankarat, toisena taasen lempeät, mutta sitten ne eivät
-taasen olleet kumpaakaan.
-
-"Olen iloinen, että teillä on sisarenne mukananne", sanoi Dale hetken
-kuluttua.
-
-"Kuinka tiedätte, että hän on sisareni?"
-
-"Hän on niin teidän näköisenne."
-
-"Kukaan ei ole sanonut sitä ennen", vastasi Helen koettaen hymyillä.
-
-Bon ei ollut ollenkaan vaikea hymyillä sanoessaan: "Toivoisin olevani
-puoleksikaan niin kaunis kuin Nell."
-
-"Nell. Eikö nimenne sitten olekaan Helen?" kysyi Dale.
-
-"Kyllä, mutta omaiseni -- ja muutamat muutkin sanovat minua Nelliksi."
-
-"Minustakin kuulostaa Nell sievemmältä kuin Helen. Entä teidän nimenne
-sitten?" jatkoi Dale katsoen Bohun.
-
-"Bo. Paljas Bo vain. Eikö se kuulostakin naurettavalta? Mutta minulta
-ei ollenkaan silloin kysytty, kun tuo nimi minulle annettiin", vastasi
-Bo.
-
-"Bo. Se on sievä ja lyhyt. En ole kuullut sitä milloinkaan ennen, mutta
-minä olenkin elänyt erillään muista ihmisistä vuosikausia."
-
-"Voi, nyt olemme jo poistuneet kaupungista!" huudahti Bo. "Katsohan,
-Nell, miten autiolta täällä näyttää! Aivan kuin erämaassa."
-
-"Se onkin erämaata. Meidän on kuljettava neljäkymmentä peninkulmaa
-sitä, ennenkuin saavumme ensimmäiselle kukkulalle ja näemme puita."
-
-Helen katsoi ikkunasta. Tasainen tummanviheriä tasanko jatkui tiestä
-kirkkaaseen ja tummaan taivaanrantaan asti, jonne aurinko juuri
-laskeutui sateettomana kirkkaalta taivaalta. Ollen aivan suojaton,
-autio ja eloton vaikutti maisema häneen jäähdyttävästi.
-
-"Eikö enonne Al ole milloinkaan kirjoittanut teille Beasley-nimisestä
-miehestä?" kysyi Dale.
-
-"Kyllä!" vastasi Helen hämmästyneenä. "Beasley! Tuo nimi on tuttu
-meille ja inhoittava. Tuo mies syytti enoani jostakin vuosikausia,
-mutta sitten enoni suuttui ja syytti Beasleytä. Kokonaiseen vuoteen
-emme kumminkaan ole kuulleet hänestä sanaakaan."
-
-"No niin, kuunnelkaahan nyt", aloitti metsästäjä innokkaasti, "että
-suoriudumme näistä huonoista uutisista niin pian kuin suinkin. Olen
-pahoillani, että minun on pakko aiheuttaa teille surua, mutta teidän
-on opittava suhtautumaan Länteen oikein. Täällä on sekä hyvää että
-pahaa, mutta ehkä kumminkin enemmän pahaa senvuoksi että asutus täällä
-on vielä niin nuori. Ilmoitan sentähden mutkittelematta teille, että
-Beasley palkkasi joukon roistoja pidättämään postivaunut, joissa
-aioitte huomenna matkustaa Snowdropiin, ja ryöstämään teidät mukaansa."
-
-"Ryöstämäänkö minut mukaansa?" toisti Helen huumautuneena.
-
-"Aivan niin, mikä, kun otetaan huomioon, millaisia nuo roistot ovat,
-olisi ollut pahempaa kuin suora tappaminen!" selitti Dale julmasti
-puristaen suuren kouransa nyrkkiin polvellaan.
-
-Helen hämmästyi sanattomaksi.
-
-"Kuinka hirveää!" hän huohotti. "Ryöstää minut! Mutta miksi Herran
-nimessä?"
-
-Bokin huudahti vihaisesti.
-
-"Syistä, jotka teidän pitäisi arvata", vastasi Dale kumartuen jälleen
-eteenpäin. Ei hänen äänensä eivätkä hänen kasvonsa muuttuneet
-ollenkaan, mutta kumminkin oli hänessä jotakin, joka lumosi Helenin.
-"Olen metsästäjä ja asun senvuoksi metsissä. Muutamia päiviä sitten
-yllätti minut myrsky, ja saadakseni suojaa poikkesin muutamaan vanhaan
-tukkisaunaan. Heti sinne päästyäni kuulin hevosten kavioiden kapsetta,
-jolloin kiipesin vintille. Muutamia ratsastajia pysähtyi saunan
-edustalle ja tuli sisään. Oli niin pimeä, etteivät he huomanneet
-minua. Ja he keskustelivat. Sain pian selville, että vastatulleet
-kuuluivat lammasvarkaan Snake Ansonin joukkoon. He odottivat Beasleytä
-saapuvaksi sinne ja pian hän tulikin. Hän kertoen Ansonille, että
-vanha Al, enonne, on kuolemaisillaan ja lisäsi, että Al on lähettänyt
-noutamaan teitä antaakseen teille kuoltuaan omaisuutensa perinnöksi.
-Beasley vannoi Alin olevan hänelle velkaa ja sopi Ansonin kanssa, että
-teidät toimitetaan pois tieltä. Hän mainitsi päivän, jolloin teidän
-luultiin saapuvan Magdalenaan. Alin kuoltua ja teidän ollessa pois
-tieltä olisi Beasleyn ollut helppo anastaa omaisuus. Sitten ei hän
-sanonut välittävänsä vaikka tulisittekin vaatimaan sitä häneltä, sillä
-silloin olisi se jo myöhäistä. No niin, sovittuaan asiasta poistuivat
-he samana iltana, ja seuraavana päivänä menin minä Pineen. Kaikki muut
-Pinen asukkaat ovat ystäviäni, paitsi vanha Al. Heidän mielestään
-olen kumminkin omituinen. En nimittäin luota moneenkaan ihmiseen.
-Beasleyllä on suuri vaikutusvalta Pinessä ja senvuoksi luulenkin,
-että Snake Ansonilla on siellä muitakin ystäviä kuin Beasley. Menin
-senvuoksi puhuttelemaan enoanne. Hän ei ole milloinkaan halunnut minua
-työhönsä, koska hän luulee minua laiskaksi kuin intiaanit. Vanha Al
-vihaa laiskoja miehiä. Sitten riitaannuimme, tahi hän suuttui minuun
-senvuoksi että hän luulee kesyn puumani tappaneen muutamia hänen
-lampaitaan. Uskon nyt Tomin kylläkin voineen tehdä sen. Koetin kertoa
-hänelle tästä Beasleyn suunnitelmasta, mutta hän ei halunnut kuunnella.
-Hän on niin hirveän äreä. Kun sitten koetin ilmoittaa, miten kaikki
-tulee tapahtumaan, suuttui hän aivan silmittömäksi ja ajoi minut
-tieheni talosta. Nyt luullakseni alatte jo ymmärtää millaiseen pulaan
-olin joutunut. Lopulta käännyin näiden neljän ystäväni puoleen, joihin
-voin luottaa. He ovat mormoneja ja veljeksiä. Joe istuu tuolla katolla
-ajajan vieressä. Kerroin heille Beasleyn aikomuksen ja pyysin heidän
-apuaan. Suunnittelimme tehdä tyhjiksi Ansonin ja hänen miestensä
-aikomukset Magdalenassa. Asia on kumminkin niin, että Beasleyllä on
-yhtä suuri vaikutusvalta Magdalenassa kuin Pinessäkin. Meidän oli
-senvuoksi toimittava varovaisesti. Mutta veljeksillä on täällä muutamia
-ystäviä, mormoneja nekin, jotka suostuivat auttamaan meitä. He omistavat
-nämä vanhat vaunut, ja nyt olette matkalla niissä." Dale levitti suuret
-kätensä katsoen vakavasti Heleniin ja sitten Bohun.
-
-"Olette todellakin suurenmoinen!" huudahti Bo kaikuvasti. Hän oli aivan
-kalpea, hänen sormensa olivat puristautuneet nyrkkiin ja hänen silmänsä
-loistivat.
-
-Dalen vakavuus näytti haihtuvan, hän hämmästyi ensin ja tuli sitten
-hyvilleen. Hymy muutti hänen kasvonsa melkein poikamaisiksi.
-
-Helen tunsi ruumiinsa jäykistyvän, vaikka se hieman vapisikin. Hänen
-kätensä olivat kylmät. Tämän paljastuksen aiheuttama pelko muutti
-hänet sanattomaksi. Mutta sydämessään toisti hän Bon ihmettelyä ja
-kunnioitusta ilmaisevan huudahduksen.
-
-"Niin pitkällä siis olemme!" sanoi Dale huoahtaen syvään helpotuksesta.
-"En ihmettele ollenkaan, että olette järkytettyjä. Puhuin niin
-kaunistelematta. Nyt on meidän matkustettava kolmekymmentä peninkulmaa
-tätä Snowdropin tietä, ennenkuin voimme poiketa syrjään. Johonkin
-aikaan tänään lähtevät muut pojat, Roy, John ja Hal, Show Downista,
-muutamasta Snowdropin tuolla puolella olevasta kylästä. Heidän
-hallussaan ovat, paitsi heidän omiaan, myöskin minun hevoseni ja
-matkatavarani. Kohtaamme heidät jossakin kohden tiellä joko tänä
-yönä tahi aamulla. Toivon, ettei se tapahdu tänä yönä, koska silloin
-varmasti Ansoninkin miehet ovat matkalla Magdalenaan."
-
-Helen väänteli käsiään avuttomasti. "Voi, eikö minulla ole ollenkaan
-rohkeutta?" hän kuiskasi.
-
-"Nell, olen aivan yhtä peloissani kuin sinäkin", sanoi Bo lohduttavasti
-syleillen sisartaan.
-
-"Mielestäni tuo onkin aivan luonnollista", sanoi Dale, kuin pyytäen
-anteeksi heidän puolestaan. "Mutta olkoon nyt asian laita miten
-tahansa, on teidän rohkaistava luontonne. Olemme tukalassa asemassa,
-mutta olen kumminkin tehnyt parhaani. Olette paremmassa turvassa
-minun ja Beemanin poikain luona kuin Magdalenassa ja missä muuallakin
-tahansa, paitsi tietysti enonne luona."
-
-"Herra Dale", änkytti Helen kyyneleet silmissä, "älkää luulko minua
-pelkuriksi ja kiittämättömäksi. En ole kumpaakaan. Olen vain niin
-järkytetty. Kaiken sen jälkeen, jota toivoimme ja odotimme, tuntuu
-tällainen peloittavalta."
-
-"Viis siitä, Nell kultaseni. Suhtautukaamme vain tyynesti kaikkeen",
-mumisi Bo.
-
-"Tuo on oikeaa puhetta", sanoi Dale. "Katsokaa, luullakseni olemme jo
-päässeet pahimmasta. Ehkä suoriudumme lopustakin helposti. Kun tapaamme
-pojat, otamme hevoset ja poikkeamme syrjään. Osaatteko ratsastaa?"
-
-"Bo on käsitellyt hevosia koko ikänsä ja minäkin ratsastan melko
-hyvin", vastasi Helen. Tietäessään saavansa ratsastaa virkistyi hänen
-mielensä.
-
-"Hyvä! Saamme luultavasti ratsastaa melkoisen matkan, ennenkuin
-pääsemme Pineen. Halloo, mitä tämä on?"
-
-Kitisevien ja kallistelevien vaunujen aiheuttamasta kolinasta
-huolimatta kuuli Helen nopeata kavioiden kapsetta. Muudan hevonen
-vilahti ohi laukaten kovasti.
-
-Dale aukaisi oven ja kurkisti ulos. Vaunut pysähtyivät hetken kuluttua.
-Hän laskeutui maahan ja katsoi eteenpäin.
-
-"Joe, kuka tuo ratsastaja oli?"
-
-"En tiedä eikä Billkään häntä tuntenut. Huomasin hänet jo pitkän matkan
-päästä. Hän ratsasti kovasti, mutta hiljensi vauhtiaan sivuuttaessaan
-meidät. Nyt hän antaa taas mennä täyttä vauhtia."
-
-Dale pudisti päätään kuin tapaus olisi ollut hänestä vastenmielinen.
-
-"Milt, hänen on mahdoton sivuuttaa Royta tällä tiellä", sanoi Joe.
-
-"Mutta ehkä hän sivuuttaa Royn ennenkuin Roy saapuukaan tielle."
-
-"Se ei ole luultavaa."
-
-Helen ei voinut tukahduttaa pelkoaan.
-
-"Herra Dale, luuletteko tuota miestä sanansaattajaksi, joka ratsasti
-viemään ilmoitusta Ansonin miehille?"
-
-"Ehkä hän oli sellainen", vastasi Dale lyhyesti.
-
-Sitten tuo Joe-niminen nuorukainen kumartui istuimeltaan ja huudahti:
-"Neiti Helen, älkää olko millännekään. Tuolla miehellä on suurempi
-mahdollisuus pysähdyttää luoti kuin kenelläkään muulla."
-
-Hänen sanansa, joiden tarkoitus oli ystävällinen ja lohduttava,
-olivat melkein yhtä kammottavat Helenille kuin uhkaus hänen omaa
-elämäänsä kohtaan. Hän oli jo kauan aikaa tiennyt, miten halpa-arvoinen
-ihmishenki on Lännessä, mutta hän oli tiennyt sen vain epämääräisesti
-eikä ollut sallinut tuon seikan milloinkaan vaivata mieltään. Mutta
-nyt puhui tuo iloinen nuorukainen tyynesti veren vuodattamisesta
-hänen hyväkseen. Sen aiheuttamat ajatukset olivat surulliset,
-sillä verenvuodatusta ei hän voinut sietää; ja ajatuksia seuraavat
-tunteet olivat niin uusia, vieraita, rohkeita ja lumoavia, että ne
-olivat syvästi järkyttäviä. Helen tuli tietoiseksi mittaamattomista
-syvyyksistä ja vaistoista, jotka hämmästyttivät ja mykistyttivät häntä.
-
-"Joe, ojenna minulle eväskori -- tuo pienempi, jonka rivassa killuu
-kenttäpullo", sanoi Dale ojentaen pitkän kätensä. Sitten hän työnsi
-tuon vaatteella päällystetyn korin vaunuun. "Tytöt, syökää nyt niin
-paljon kuin jaksatte."
-
-"Oma korimmekin on vielä puolillaan evästä", vastasi Helen.
-
-"Se tulee kyllä tarvituksi, ennenkuin olemme Pinessä. Nousen nyt tuonne
-katolle poikain luo syömään illallistani. Tulee pian aivan pimeä ja
-meidän on pysähdyttävä usein kuuntelemaan. Älkää kumminkaan olko
-peloissanne."
-
-Sanottuaan sen tarttui hän pyssyynsä ja suljettuaan oven kiipesi hän
-ajajan istuimelle. Sitten kallistuivat vaunut jälleen alkaen vyöryä
-eteenpäin.
-
-Tämän tapahtumista rikkaan illan kuluessa sattuneista seikoista ei
-herättänyt vähimmän ihmettelyä tapa, jolla Bo tarttui eväskoriin. Helen
-aivan yksinkertaisesti tuijotti häneen.
-
-"Bo, et suinkaan voi syödä?" huudahti hän.
-
-"Voinpa hyvinkin", vastasi tuo käytännöllinen nuori neiti. "Sinun on
-syötävä myöskin, vaikka minun olisi pakko tukkia ruokaa suuhusi. Missä
-sinun järkesi nyt on, Nell? Hänhän käski meidän syödä. Ymmärrän sen
-siten, että voimamme tullaan pian panemaan melko suurille koetuksille
-alttiiksi. Tämä on suurenmoista, aivan kuin jossakin sadussa. Tuo
-odottamaton suojelijamme on kuin metsästäjäksi muuttunut prinssi, pitkä
-ja tumma, ja sitten tämä postivaunuissa matkustaminen, pidättäminen,
-taistelu, pako, hurja ratsastus hevosilla, metsät, leirit, asumattomat
-seudut, takaa-ajo, kätkeytyminen metsiin, enemmän voimia kysyvä
-ratsastus ja lopuksi turvallinen saapuminen maatilalle tuntuivat
-hurmaavilta. Ja tietysti rakastuu tuo metsästäjä hurjasti minuun, ei
-kuin sinuun, sillä haluan olla uskollinen Las Vegas rakastajalleni
-ja --"
-
-"Ole nyt jo vaiti! Sano minulle, Bo, oletko peloissasi?"
-
-"Peloissaniko? Olen aivan jäykistynyt kauhusta. Mutta jos nyt Lännen
-tytöt voivat sietää tällaista, niin voimme kai mekin. Ei kukaan Lännen
-tyttö voi kilpailla kanssani."
-
-Tämä pani Helenin toteamaan, millaisia nämä hurjat seudut ovat, joista
-hän oli haaveillut. Hän häpesi silloin itseään ja oli hyvin ylpeä
-pienestä sisarestaan.
-
-"Bo, kiitän Jumalaa, että otin sinut mukaani!" hän huudahti lämpimästi.
-"Aion syödä, vaikka tukehtuisinkin ruokaan."
-
-Sen sanottuaan tunsikin hän olevansa todellakin nälissään, ja
-syödessään katseli hän vaunujen ikkunoista, ensin toiselle ja sitten
-toiselle puolelle. Ikkunoissa ei ollut ollenkaan ruutuja ja kylmä
-yöilma tunkeutui senvuoksi esteettömästi vaunuihin. Aurinko oli
-jo aikoja sitten laskenut. Kaukana lännessä, jossa suora ja musta
-taivaanranta jatkui loppumattomiin, oli taivas kirkas ja kullanvärinen
-muuttuen ylempänä keltaiseksi ja siniseksi. Tähdet alkoivat tuikkia
-tummina ja himmeästi, mutta kirkastuivat kirkastumistaan. Maa näytti
-paljaalta ja aaltoilevalta kuin tyyni meri. Tuulen mukana kantautui
-Helenille aivan vieraita tuoksuja, katkeran suloisia ja puhtaita, ja se
-oli muutenkin niin kylmää, että Helenin kädet olivat aivan kohmeessa.
-
-"Kuulin jonkun eläimen haukkuvan", sanoi Bo nopeasti kuunnellessaan pää
-pystyssä.
-
-Mutta Helen ei kuullut muuta kuin kavioiden säännöllisen kapseen,
-vetoketjujen kilinän, vanhojen vaunujen ratinan ja räminän ja joskus
-katolla istuvien miesten matalat äänet.
-
-Kun tytöt olivat tyydyttäneet nälkänsä ja janonsa, oli yö jo pimennyt.
-He kietoutuivat paremmin viittoihinsa, ja painautuen hyvin lähelle
-toisiansa he nojautuivat istuimen nurkkaukseen ja puhuivat kuiskaillen.
-Helenillä ei ollut paljon sanottavaa, mutta Bo oli puhetuulella.
-
-"Tämä voittaa kaikki odotukseni!" sanoi hän kerran lyhyen väliajan
-jälkeen. "Missä me nyt olemme, Nell? Nuo miehet tuolla katolla ovat
-mormoneja. Jos he ovatkin ryöstäneet meidät."
-
-"Herra Dale ei ole mikään mormoni", vastasi Helen.
-
-"Kuinka sen voit tietää?"
-
-"Tiedän sen tavasta, jolla hän puhui ystävistään."
-
-"No niin. Toivon vain, ettei nyt olisi niin pimeä. En pelkää miehiä
-päivänvalossa. Nell, oletko milloinkaan nähnyt niin ihmeellisen
-näköistä miestä? Miksi he häntä taasen sanovatkaan? Milt -- Milt
-Daleksiko? Hän kertoi asuvansa metsissä. Ellen olisi rakastunut tuohon
-paimeneen, joka tervehti minua, olisin nyt mennyttä kalua."
-
-Hetken kestävän vaitiolon jälkeen kuiskasi Bo säpsähtäen:
-"Ihmettelenpä, seuraako Harve Riggs meitä nyt."
-
-"Tietysti", vastasi Helen toivottomasti.
-
-"Hänen olisi parasta olla varuillaan. Kuulehan, Nell, hän ei
-varmaankaan ymmärtänyt sitä. Riggs ei käsittänyt ollenkaan metsästäjää.
-Mutta minäpä käsitin, siitä saat olla aivan varma."
-
-"Käsittänyt? Mitä tarkoitat, Bo?"
-
-"Tarkoitan, ettei tuo pitkätukkainen roikale lainkaan ymmärtänyt,
-millainen vaara häntä uhkasi. Mutta minä tunsin sen. Jokin valkeni
-minulle sisässäni. Dale ei viitsinyt käsitellä häntä vakavasti
-ollenkaan."
-
-"Riggs tulee eno Alin luo yhtä varmasti kuin olen syntynyt", sanoi
-Helen.
-
-"Anna hänen vain tulla", vastasi Bo halveksivasti. "Nell, sinun ei
-tarvitse enää milloinkaan vaivata päätäsi hänen vuokseen. Lyön vaikka
-vetoa, ettei täällä ole muita kuin miehiä. Enkä haluaisi olla Harve
-Riggsin kengissä suurestakaan summasta."
-
-Sitten alkoi Bo puhua enostaan ja tämän kohtalokkaasta sairaudesta
-siirtyäkseen sen jälkeen kotiin jääneihin rakkaihin omaisiin, jotka nyt
-tuntuivat olevan maailman toisessa laidassa. Sitten hän murtui, itkeä
-tuhersi ja nukkui lopulta Helenin olkapäätä vasten.
-
-Helen ei kumminkaan voinut nukkua, vaikka hän olisi halunnutkin.
-
-Hän oli aina niin kauan kuin hän voi muistaa ikävöinyt liikkuvaa
-ja toimeliasta elämää, ja paremman puutteessa oli hän haaveillut
-mustalaisista. Ja nyt hämmästytti se häntä julmasti, että jos nämä
-hänen Länteen tulonsa ensimmäiset tunnit ennustivat vain samanlaista
-tulevaisuutta, oli hän saapa ikävänsä enemmänkin kuin tyydytetyksi.
-
-Äkkiä alkoivat vaunut kulkea hitaammin ja hitaammin, kunnes ne
-lopulta kokonaan pysähtyivät. Sitten kuului hevosten huountaa,
-valjaat narisivat ja miehet kuiskailivat. Muuten oli kaikki
-äärettömän rauhallista. Helen kurkisti ulos luullen, että siellä oli
-säkkipimeä. Ja pimeä siellä olikin, mutta pimeys oli läpikuultavaa.
-Hämmästyksekseen voi hän nähdä pitkän matkan päähän, Kiitävä tähti
-virkisti hänen mieltään. Miehet kuuntelivat. Hänkin kuunteli, mutta hän
-ei voinut kuulla muuta kuin vaunujen hiljaista narinaa. Äkkiä hoputti
-ajaja hevosiaan ja niin lähdettiin uudestaan eteenpäin.
-
-Hetkisen vyöryivät vaunut nopeasti eteenpäin selvästi jotakin alamäkeä,
-heiluen puolelta toiselle ja ritisten kuin kappaleihin hajoamaisillaan.
-Päästyään tasangolle hiljensivät hevoset jälleen vauhtiaan, vaunut
-pysähtyivät taasen hetkiseksi, läksivät jälleen liikkeelle ja sitten
-alkoi vaivalloinen kiipeäminen. Helen kuvitteli, että he olivat
-kulkeneet jo peninkulmittain. Erämaa näytti muuttuvan aaltoilevaksi,
-kallioisemmaksi ja tummia pyöreitä pensaita näkyi siellä täällä. Tie
-muuttui kuoppaiseksi ja kallioiseksi, ja kun vaunut alkoivat vieriä
-toista rinnettä alas, sen hurja heiluminen herätti Bon ja heitti hänet
-melkein pois Helenin sylistä.
-
-"Missä minä nyt olen?" kysyi Bo hämmentyneenä.
-
-"Bo, sydämesi toiveet näyttävät toteutuvan. En kumminkaan voi
-ilmoittaa sinulle, missä nyt olet."
-
-Bo heräsi nyt kokonaan, mitä ei voida ihmetelläkään, kun otetaan
-huomioon vanhojen vaunujen heiluminen.
-
-"Pidä minusta kiinni, Nell. Hevoset ovat pillastuneet."
-
-"Mielestäni olemme jo tulleet tuhannen peninkulmaa tällä tavoin",
-vastasi Helen. "Minulla ei ole enää ehyttä luuta ruumiissani."
-
-Bo kurkisti ikkunasta.
-
-"Ah, miten siellä on pimeää ja autiota! Kaikki olisi kumminkin hyvin,
-ellei olisi niin kylmä. Minua palelee."
-
-"Muistaakseni pidät kylmästä ilmasta", pilkkasi Helen.
-
-"Kuulehan, Nell, luullakseni rupeat jo puhumaan entiseen tapaasi",
-vastasi Bo.
-
-Oli vaikeata pysytellä istuimella lähellä toisiaan ja pidellä
-vielä vaippoja tiukasti ympärillä, mutta he onnistuivat kumminkin,
-lukuunottamatta kuoppaisimpia paikkoja, joissa he hypähtelivät sinne
-tänne. Bo kolhaisi kovasti päänsä.
-
-"Voi, voi!" hän vaikeroi. "Nell Rayner, en anna sinulle milloinkaan
-anteeksi, että otit minut mukaasi tälle kauhealle matkalle."
-
-"Ajattele vain kaunista las vegasilaista paimentasi", vastasi Helen.
-
-Joko tämä huomautus vaimensi Bon tahi vihjaus riitti saamaan hänet
-suhtautumaan myötämielisesti matkan aiheuttamiin vaivoihin.
-
-Sillä aikaa kuin he puhuivat, vaikenivat ja koettivat nukkua, hoiti
-vaunujen ajaja tointaan sellaisten Lännen miesten tapaan, jotka
-tietävät, miten hevosista on saatava kaikki irti huonoilla teillä
-matkan jatkamiseksi.
-
-Silloin tällöin pysähtyivät vaunut ja olivat niin kauan aikaa
-paikoillaan miesten kuiskaillessa, että Helen ja Bo rupesivat
-pelkäämään.
-
-Äkkiä kuului etempää tieltä pimeästä kimakka vihellys.
-
-"Roy siellä on", sanoi Joe Beeman hiljaa.
-
-"Varmasti! Ja hänen tulonsa luoksemme näin pian ennustaa pahaa", vastasi
-Dale. "Aja vain, Bill!"
-
-"Ehkä se tuntuu nopealta sinusta", mumisi ajaja, "mutta ellemme ole
-jo tulleet kolmeakymmentä peninkulmaa ja ellei tuo kukkula tuolla ole
-poikkeamispaikkamme, en tiedä mitään."
-
-Vaunut vierivät vielä vähän matkaa Helenin ja Bon painautuessa likelle
-toisiaan ja arvaillessa hengitystään pidättäen, mitä ensimmäiseksi
-tulee tapahtumaan.
-
-Sitten seisahtuivat vaunut jälleen kokonaan. Helen kuuli, miten miesten
-kengät kolisivat heidän astuessaan ja miten hevoset korskahtelivat.
-
-"Nell, näen hevosia", kuiskasi Bo kiihkeästi. "Katso! tuolla tien
-vieressä, ja tuolta tulee muudan mies. Voi, ellei hän olekaan joku
-noista saattajiemme odottamista miehistä!"
-
-Helen kurkisti ulos ja huomasi pitkän tumman rauhallisesti liikkuvan
-hahmon ja sen takana himmeästi näkyviä hevosia, ja sitten vaaleampia
-esineitä, joita hän luuli tavaroiksi.
-
-Nyt tuli Dalekin näkyviin ja kohtasi tulijan tiellä.
-
-"Päivää, Milt. Sait varmaankin tytön heti mukaasi, sillä muuten et
-olisi vielä täällä", sanoi tulija hillitysti.
-
-"Roy, sain sieltä mukaani parikin tyttöä -- sisaruksia", vastasi Dale.
-
-Roy vihelsi hiljaa. Sitten ilmestyi pimeästä toinenkin pitkä
-metsästäjä, jota Dale tervehti.
-
-"Nyt pojat, mitä tiedätte Ansonin miehistä?" kysyi Dale.
-
-"He ovat nyt parhaillaan Snowdropissa. Juovat ja riitelevät.
-Luullakseni lähtevät he sieltä auringon noustessa", vastasi Roy.
-
-"Oletko jo odottanut meitä kauankin?"
-
-"Ehkä pari tuntia."
-
-"Sivuuttiko muudan ratsastaja teidät?"
-
-"Ei."
-
-"Roy, eräs vieras ratsastaja sivuutti meidät ennen pimeää. Hän ratsasti
-kovasti ja on sivuuttanut tämän paikan ennen tuloamme."
-
-"En pidä tuosta uutisesta", sanoi Roy jyrkästi. "Kiiruhtakaamme.
-Saatuanne tytöt hevosen selkään tarvitsette niin pitkän etumatkan kuin
-suinkin. Hei, John!"
-
-"Snake Anson osaa kyllä seurata hevostenkin jälkiä", vastasi kolmas
-mies.
-
-"Milt, sano nyt sinäkin mielipiteesi", jatkoi Roy katsellen tähtiä.
-"Aamu alkaa jo pian sarastaa. Tässä on tienhaara, täällä ovat myös
-hevosesi ja varusteet. Voit olla jo metsässä auringon noustessa."
-
-Seuraavan vaitiolon kestäessä voi Helen kuulla oman sydämensä sykinnän
-ja pienen sisarensa huohottavan hengityksen. Molemmat katselivat ulos
-pitäen toisiaan käsistä kiinni ja vahtivat ja kuuntelivat jännittyneinä
-ja tarkkaavaisesti.
-
-"On mahdollista, ettei tuo öinen ratsastaja ollutkaan mikään
-sananviejä Ansonille", sanoi Dale. "Siinä tapauksessa ei Anson voi
-saada vaunujemme pyörien eikä hevostemme jäljistä mitään selvää. Hän
-menee suoraan oikeita postivaunuja vastaan. Bill, voitko saavuttaa nuo
-tulevat vaunut ennen Ansonin tuloa?"
-
-"Kyllä, luullakseni se ei ole ollenkaan vaikeatakaan", vastasi Bill.
-
-"Hyvä sitten", jatkoi Dale heti. "John, sinä Joe ja Hal ratsastatte
-takaisin noita oikeita postivaunuja vastaan. Kun tapaatte ne, seuraatte
-niitä, kunnes Anson ne pysähdyttää."
-
-"Se on minusta mieluista hommaa", sanoi John venytellen.
-
-"Mielelläni sekautuisin siihen minäkin", sanoi Roy julmasti.
-
-"Ei ollenkaan. Tarvitsen sinua, kunnes olen päässyt turvaan metsiin.
-Bill, ojenna matkatavarat tänne. Roy, auta sinä minua niiden
-kiinnisitomisessa. Saitko kaikkea, mitä halusin?"
-
-"Varmasti. Elleivät nuo nuoret neidit ole hyvin vaateliaita, voit
-elättää heitä vallan hyvin pari kuukautta."
-
-Dale kääntyi ja tultuaan vaunujen luo avasi hän oven.
-
-"Tytöt, koska olette hereillänne, niin tulkaa ulos!" huudahti hän.
-
-Bo totteli häntä ensin.
-
-"Nukuin, kunnes nämä ajopelit olivat vähällä kaatua", vastasi hän.
-
-Roy Beemanin hiljainen nauru oli kuvaavaa. Hän otti hatun päästään
-seisoen vaiti ollen. Vanha ajaja tukahdutti äänekkään naurunhohotuksen.
-
-"Ajopelit! Onko nyt kuultu mokomaa? Kuulitko, Joe, nimityksen? Kaikki
-sukkelat tytöt eivät ole syntyneet Lännessä."
-
-Kun Helen seurasi viittoineen ja koreineen, auttoi Bo häntä, ja Helen
-tunsi tämän tarkastelevan katseen kasvoillaan. Roy näytti sekä
-ystävälliseltä että kunnioittavalta, ja Helen tunsi, miten huolestunut
-Roy oli. Kun hän laskeutui vaunusta, kiinnitti hän huomionsa Royn
-suureen, alhaalla riippuvaan revolveriin.
-
-Dale ojentautui vaunuun ja kaivoi sieltä esille laatikoita ja koreja,
-jotka hän asetti hiekalle.
-
-"Käännä nyt, Bill, ja lähde takaisinpäin. John ja Hal tulevat pian
-jäljessä", määräsi Dale.
-
-"Niin, tytöt", sanoi Bill katsoen heihin, "olen hyvin iloinen saatuani
-tutustua teihin. Häpeän maatani, jolla oli vain varastossa loukkauksia
-ja konnankujeita noin miellyttäville tytöille. Nyt kumminkin
-olette luullakseni turvassa. Ette voi milloinkaan päästä parempaan
-seuraan ratsastaaksenne, metsästääksenne, mennäksenne naimisiin ja
-muuttaaksenne uskontoanne, ja --"
-
-"Vaikene jo, sinä vanha karhu!" keskeytti Dale tuimasti.
-
-"No, no! Hyvästi nyt, tytöt, ja onnea matkalle!" lopetti Bill
-ruvetessaan selvittelemään ohjaksia.
-
-Bo lausui jäähyväiset hyvin selvästi, mutta Helen voi ainoastaan
-mumista omansa. He näyttivät saaneen vanhasta ajajasta ystävän.
-
-Sitten hevoset kääntyivät ja korskahtelivat, vaunut läksivät
-risahdellen liikkeelle ja katosivat lopulta pimeään.
-
-"Tehän aivan värisette vilusta", sanoi Dale katsahtaen Heleniin. Hän
-tunsi Dalen suuren ja kovan käden puristavan omaansa. "Kylmä kuin jää."
-
-"Minun onkin kylmä", vastasi Helen. "Luullakseni emme pukeutuneet
-tarpeeksi lämpimästi."
-
-"Nell, saatuamme paistua koko eilisen päivän palelee meitä nyt",
-selitti Bo. "En tiennyt ollenkaan, että täällä on öisin talvi."
-
-"Neiti, eikö teillä ole lämpimiä sormikkaita ja päällystakkia?" kysyi
-Roy huolissaan. "Kylmät tunnit eivät ole vielä oikeastaan alkaneetkaan."
-
-"Nell, meillä on paksuja sormikkaita, ratsastuspukuja ja kenkiä, kaikki
-uusia ja hienoja, tässä mustassa laatikossa", sanoi Bo potkaisten
-innoissaan erästä läheisyydessä olevaa laatikkoa.
-
-"Niin meillä onkin, ja ne tulevatkin meille hyvään tarpeeseen tänä
-yönä", vastasi Helen.
-
-"Neiti, menettelette viisaasti, jos vaihdatte pukuanne nyt heti",
-sanoi Roy innokkaasti. "Silloin ette tuhlaa aikaa sellaiseen pitkällä
-matkallanne ja säästytte monilta vaivoilta ennen auringonnousua."
-
-Helen tuijotti tuohon nuorukaiseen, jonka luonnollisuus hämmästytti
-hänet kokonaan. Häntä pyydettiin vaihtamaan matkapuku ratsastuspukuun
-jossakin täällä ulkona kylmässä ja tuulisessa erämaassa keskellä yötä
-vieraiden nuorten miesten joukossa.
-
-"Bo, mitä laatikkoa tarkoitatte?" kysyi Dale kuin sisareltaan. Kun Bo
-näytti sen hänelle, tarttui hän siihen ja sanoi: "Tulkaa kauemmaksi
-tiestä."
-
-Bo seurasi häntä ja Helen tunsi koneellisesti seuraavansa heitä. Dale
-ohjasi heidät muutamien askelten päähän tiestä matalien pensasten
-taakse.
-
-"Kiiruhtakaa ja vaihtakaa pukuanne täällä. Sidomme matkatavaranne
-hevosten selkään unohtamatta jättää paikkaa tällekin."
-
-Sitten hän poistui häviten näkyvistä otettuaan muutamia askelia.
-
-Bo istuutui alkaen aukoa kenkäinsä nauhoja. Helen voi juuri nähdä hänen
-kalpeat kauniit kasvonsa ja loistavat silmänsä tähtien valossa. Hänelle
-selveni silloin, että Bo onnistui heti suhtautumaan paljon paremmin
-Lännen hämään kuin hän.
-
-"Nell, nuo miehet ovat hyvin kilttejä", sanoi Bo miettiväisesti. "Onko
-sinun kylmä? Hänhän pyysi meitä kiiruhtamaan."
-
-Helen ei voinut ollenkaan ymmärtää, miten hän milloinkaan tuli
-aloittaneeksi riisuutumista tuolla aukeassa ja tuulisessa erämaassa,
-mutta sitten kun hän ryhtyi työhön, huomasi hän siihen tarvittavan
-enemmän päättäväisyyttä kuin rohkeutta. Kylmä tuuli puhalsi suoraan
-hänen lävitseen. Hän voi melkein nauraa tavalle, millä Bo käsitteli
-vaatekappaleitaan.
-
-"U-hu-hu-huu!" kalisivat Bon hampaat. "Minun ei ole elämässäni ollut
-näin kylmä. Nell Rayner, antakoon hyvä Jumala sinulle anteeksi."
-
-Helenillä oli tarpeeksi työtä pukeutumisessaan voidakseen puhua. Hän
-oli kyllä voimakas ja terve tyttö, nopea ja kätevä töissään, mutta
-tämä ruumiillinen kidutus, jollaiseen hän ei milloinkaan ennen ollut
-joutunut, melkein tainnutti hänet. Bo joutui valmiiksi ennen häntä,
-auttoi häntä napittamisessa ja nauhoitti hänen toisen kenkänsä. Sitten
-sulloi Helen matkapuvut laatikkoon kylmästä kihelmöivin käsin.
-
-"Kas niin! Mutta millainen kauhea sekasotku tuolla laatikossa onkaan!"
-huudahti Helen. "Ah, Bo, meidän kauniit matkapukumme."
-
-"Silitämme ne huomenna jollakin pölkyllä", vastasi Bo kalisevin hampain.
-
-He läksivät tielle päin. Omituista kyllä ei Bo kantanut osaansa
-taakasta eikä kävellyt vakavastikaan.
-
-Miehet odottivat hevosineen, joista muudan kantoi tavaroita.
-
-"Jouduitte melko nopeasti", sanoi Dale ottaen laatikon Heleniltä. "Roy,
-auta heidät satulaan sillä aikaa kuin sidon tämän laatikon kiinni."
-
-Roy talutti joukosta pari hevosta.
-
-"Nouskaa nyt satulaan", sanoi hän tarkoittaen Bota. "Tämän satulan
-jalustimet ovat lyhyet."
-
-Bo oli kyllä taitava tuohon hommaan, mutta tällä hetkellä liikkui hän
-niin hitaasti ja omituisesti, ettei Helen tahtonut uskoa silmiään.
-
-"Miltä jalustimet tuntuvat?" kysyi Roy. "Nouskaa niihin seisomaan.
-Luullakseni pitäisi niiden sopia. Olkaa varovainen nyt, sillä hevonen
-on hieman arka. Hillitkää sitä."
-
-Bo ei ollut nyt ollenkaan sen maineen arvoinen, jollaiseksi Helen oli
-häntä sanonut.
-
-"Nyt, neiti, on teidän vuoronne", sanoi Roy Helenille. Seuraavassa
-silmänräpäyksessä tunsi Helen istuvansa mustan virkun hevosen selässä.
-Vaikka hän olikin aivan jäykkä vilusta, tunsi hän kumminkin veren
-virtaavan nopeasti suonissa.
-
-Roy laittoi jalustimet kuntoon nopeasti.
-
-"Olette pitempi kuin luulinkaan", sanoi hän. "Nouskaa nyt, mutta
-nostakaa jalkojanne. Kas niin. Olen iloinen, että teillä on tuollaiset
-paksut pehmeät kengät. Ehkä ratsastammekin yhtä kyytiä Valkoisten
-vuorten yli."
-
-"Bo, kuulitko hänen sanansa?" huusi Helen.
-
-Mutta Bo ei vastannut, vaan istui melko luonnottomasti satulassa. Helen
-tuli levottomaksi. Juuri silloin palasi Dale heidän luokseen.
-
-"Onko kaikki kunnossa, Roy?"
-
-"On."
-
-Dale tuli Helenin viereen. Kuinka pitkä hän olikaan! Hänen leveät
-hartiansa näyttivät olevan satulannupin korkeudella. Hän taputteli
-hellästi hevosta.
-
-"Sen nimi on Ranger ja se on tämän seudun nopein ja paras hevonen."
-
-"On varmasti, ellei raudikkoani oteta lukuun", vahvisti Roy.
-
-"Roy, jos ratsastaisit Rangerilla, voittaisi se varmasti suosikkisi",
-sanoi Dale. "Voimme lähteä nyt. Roy, sinun on ohjattava kuormahevosia."
-
-Hän tarkasti vielä Helenin satulaa ja meni sitten katsomaan Bota.
-
-"Oletteko kunnossa?" kysyi hän nopeasti.
-
-Bo nojautui satulassaan.
-
-"Olen melkein kuolemaisillani viluun", vastasi tämä heikosti. Hänen
-kasvonsa näyttivät hyvin kalpeilta tähtien valossa. Helen huomasi, että
-Bo oli enemmänkin kuin viluissaan.
-
-"Ah, Bo!" huudahti hän levottomasti.
-
-"Nell, älä ole milläsikään nyt!"
-
-"Sallikaa minun kantaa teitä", ehdotti Dale.
-
-"Ei. Aion ratsastaa tällä hevosella tahi kuolla", vastasi Bo kiihkeästi.
-
-Miehet katsoivat hänen kalpeihin kasvoihinsa ja sitten toisiinsa.
-Sitten meni Roy tiellä olevan tumman hevosjoukon luo ja Dale hyppäsi
-likimmäisen hevosen selkään.
-
-"Pysytelkää aivan minun kintereilläni!" sanoi hän.
-
-Bo seurasi häntä ja Helen ratsasti jälkimmäisenä.
-
-Helen kuvitteli olevansa juuri heräämäisillään jostakin unesta. Äkkiä
-hän kai havahtuisi hätkähtäen nähdäkseen kodissaan olevan pienen
-huoneensa vaaleat seinät ja kuullakseen kirsikkapuiden oksien kahinan
-ikkunaa vasten ja vanhan kimeä-äänisen kukon ilmoituksen aamun jo
-alkavasta sarastuksesta.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Hevoset ravasivat. Liikunto lämmitti pian Helenia niin, että hänen oli
-muuten hyvin mukava olla, lukuun ottamatta sormia, joita vielä paleli.
-Hänen mielensä muuttui kumminkin sitä synkemmäksi, kuta selvemmästi
-hän alkoi käsittää tilanteen. Yö muuttui nyt niin pimeäksi että vaikka
-hänen hevosensa pää oli Bon hevosen sivulla, voi hän tuskin erottaa
-Bota. Helenin silloin tällöin levottomasti kysyessä Bon vointia vastasi
-tämä olevansa täydellisesti kunnossa.
-
-Helen ei ollut ratsastanut vuoteen, ja siitä oli jo monta vuotta kun
-hän oli tehnyt sitä säännöllisesti. Lukuunottamatta innostustaan
-noustessaan satulaan tunsi hän nyt kumminkin vain pettymystä. Hän
-oli joka tapauksessa miellyttävästi hämmästynyt, sillä Ranger käveli
-joustavasti ja Helen huomasi osaavansa vielä ratsastaa. Bo, joka
-oli ratsastellut muutaman kotoa lähellä olevan maatilan hevosilla,
-suoriutui varmaankin tehtävästä ihmeellisen hyvin. Helenin mieleen
-juolahti, miten vaikeaa tämä kaikki olisikaan ollut, ellei heillä olisi
-ollut näitä paksuja ja mukavia ratsastuspukuja.
-
-Vaikka yö olikin pimeä, voi Helen kumminkin epäselvästi erottaa tien.
-Se oli kivinen ja ilmeisesti hyvin vähän käytetty. Kun Dale poikkesi
-tieltä matalaa salviaruohoa kasvavalle tasangolle, muuttui kulku
-vaivalloisemmaksi ja vaikeammaksi, mutta ei hitaammaksi. Hevoset
-seurasivat hidastelematta johtajaansa. Huomattuaan sen tarpeettomaksi
-lopetti Helen Rangerin ohjaamisen. Kauempaa pimeästä häämöitti aina
-tummia esineitä, jotka tekivät Helenin levottomaksi, kunnes hän
-tultuaan lähemmäksi huomasi niiden olevan kallioita tahi matalia
-surkastuneita puita. Kuta kauemmaksi tultiin, sitä suuremmiksi ne
-muuttuivat, samalla kun niiden lukumääräkin lisääntyi. Usein Helen
-kääntyi katsomaan taakseen pimeyteen. Tällainen oli tahdotonta hänen
-pelkonsa aiheuttamaa toimintaa. Dalehan luuli, että heitä tultaisiin
-ajamaan takaa, ja Helen tunsi pelon rinnalla jonkunlaista outoa
-harmiakin, sillä olihan suunniteltu ryövätä häneltä paitsi perintö
-myöskin vapaus. Sitten häntä värisytti muistellessaan Dalen sanoja,
-että nuo palkatut roistot olisivat mahdollisesti voineet ryöstääkin
-hänet mukaansa. Sellainen tuntui hirveältä ja mahdottomalta. Mutta
-kumminkin näytti se Dalesta ja tämän tovereista tuntuvan hyvinkin
-mahdolliselta. Länsi oli siis todellisuudessa raaka, kova ja
-armahtamaton.
-
-Hänen hevosensa pysähtyi äkkiä. Se oli päässyt aivan Bon hevosen
-rinnalle. Dalekin oli pysähtynyt nähtävästi kuuntelemaan. Roy ja
-kuormahevoset olivat vielä näkymättömissä pimeässä.
-
-"Mitä siellä on?" kuiskasi Helen.
-
-"Olin kuulevinani suden ulvovan", vastasi Dale.
-
-"Oliko tuo suden ulvomista?" kysyi Bo. "Kuulin sen. Se kuulosti
-hurjalta."
-
-"Olemme juuri saapumaisillamme alemmille kukkuloille", sanoi Dale. "Kai
-tunnette, miten paljon kylmempää ilma täällä nyt on?"
-
-"Minun on lämmin nyt", vastasi Bo. "Luullakseni vaivasi minua äsken
-vain se, että olin vähällä paleltua. Nell, kuinka sinä voit?"
-
-"Minunkin on lämmin, mutta --" vastasi Helen.
-
-"Jos voisit valita, niin kummanko ottaisit mieluummin, täälläolonko vai
-kotona lämpimässä vuoteessasi nukkumisen?" kysyi Bo.
-
-"Bo!" huudahti Helen hämmästyneenä.
-
-"No niin, minä ainakin haluan olla täällä juuri tämän hevosen selässä",
-sanoi Bo.
-
-Dalekin kuuli kai hänen sanansa, koska hän kääntyi satulassaan. Sitten
-hän hoputti hevostaan ja läksi jatkamaan matkaa.
-
-Helen ratsasti nyt Bon rinnalla, ja kauan aikaa he jatkoivat siten
-vaihtamatta sanaakaan. Helen huomasi, milloin sarastuksen edellä
-oleva pimeä tunti oli kulunut loppuun ja hän tervehti iloiten melkein
-huomaamatonta valojuovaa idässä. Sitten himmenivät tähdet. Asteittain
-sulatti hämärä itseensä kaiken muun paitsi suurempia tähtiä. Suurin,
-aamutähti, ihmeellisempi kuin Helen milloinkaan oli luullut sen olevan,
-menetti kirkkautensa ja elämänsä ja näytti vetäytyvän takaisin tummaan
-sineen.
-
-Päivä valkeni vähitellen niin, että harmaa erämaa tuli asteittain
-näkyviin. Pyöreitä paljaita kukkuloita, joita yön puoleksi kohotettu
-vaippa vielä peitti, ilmestyi näkyviin kauempaa. Niiden takana oli
-harmaa etäisyys, joka hitaasti sai muodon ja muuttui kiinteämmäksi.
-Idässä kimalteli jo vaaleanpunainen ja hopeanvärinen juova leviten
-yhä laajemmalle ja kirkastuen pitkin taivaanrantaa, joka näytti hyvin
-rosoiselta.
-
-"Meidän on luullakseni parasta yhtyä Royhin", sanoi Dale kannustaen
-hevostaan.
-
-Ei Ranger eikä Bonkaan hevonen kaivannut monta kehoitusta ja ne
-alkoivat laukata. Kaukaa edeltä häämöittivät Royn ajamat kuormahevoset.
-Tuuli puhalsi niin kylmästi Helenin kasvoihin, että kyyneleet valuivat
-hänen silmistään ja jäähdyttivät poskia. Ja Rangerilla ratsastaminen
-tällaista vauhtia tuntui aivan samalta kuin kiikkutuolissa istuminen.
-Tätä elähdyttävää ja hurmaavaa menoa ei kestänyt kumminkaan kauan.
-
-"Ah, Nell, en välitä ollenkaan enää, mihin joudun", huudahti Bo
-hengästyneenä.
-
-Hänen kasvonsa olivat valkoiset ja punaiset, raikkaat kuin ruusu,
-hänen silmänsä loistivat tummansinisinä ja hänen tukkansa hulmusi
-tuulessa säännöttöminä kiharoina. Helen tiesi myöskin tuntevansa
-samanlaista ruumiillista virkeyttä kuin Bokin, ja se tuntui hänestäkin
-vastustamattomalta, vaikka se ei voinutkaan karkoittaa kaikkia synkkiä
-ajatuksia.
-
-Oli jo kirkas päivä, kun Roy kiersi muutaman kukkulan, josta alkaen
-surkastuneet puut -- setrit, kuten Dale niitä nimitti -- muodostivat
-saarekkeita alempien vuorten rinteille.
-
-"Ne kasvavat pohjoisilla rinteillä, joilla lumi pysyy sulamatta
-kauimmin", sanoi Dale.
-
-He laskeutuivat erääseen laaksoon, joka näytti matalalta, mutta olikin
-syvä ja laaja, ja alkoivat sitten kiivetä toiselle kukkulalle. Kun he
-pääsivät sen laelle, näki Helen nousevan auringon, ja hänen eteensä
-avautuva näköala oli niin suurenmoinen, ettei hän voinut vastata Bon
-hurjiin riemuhuutoihin.
-
-Paljaita keltaisia setrejä kasvavia rinteitä, jotka näyttivät melkein
-tasangoilta, sillä niin asteittainen oli nousu, jatkui synkkään metsään
-asti, joka kohosi mustana selänne selänteeltä loppuakseen vihdoin erään
-suurenmoisen kukkulan paljaaseen lakeen, joka auringonnousun kultaamana
-näkyi sinistä taivasta vasten.
-
-"Ah, miten kaunista!" huudahti Bo. "Mutta noita vuoriahan pitäisi sanoa
-Mustiksi vuoriksi."
-
-"Old Baldy tuolla on valkoinen toisen puolen vuodesta", vastasi Dale.
-
-"Katsokaa takaisinkinpäin ja sanokaa sitten, mitä ajattelette",
-kehoitti Roy.
-
-Tytöt kääntyivät katsomaan vaiti ollen. Helen luuli katselevansa koko
-suureen avaraan maailmaan. Kuinka suunnattomasti erilainen olikaan
-erämaa! Se näytti ammottavan aivan hänen jalkainsa juurella ollen
-punainen ja keltainen lähempänä, mutta muuttuen kauempana pehmeästi
-purppuran väriseksi ja muodostaen aution tyhjyyden, rajattoman ja
-äärettömän, jossa tummanviheriät kaistaleet, mustat juovat ja kohoavat
-harjanteet toimivat ainoastaan etäisyyksien ja tilavuuden tehostajina.
-
-"Näettekö tuota pientä viheriätä pilkkua?" kysyi Roy viitaten
-sinnepäin. "Siellä on Snowdrop ja tuo toinen siitä hieman oikealla on
-Show Down."
-
-"Missä on Pine?" kysyi Helen kiihkeästi.
-
-"Vielä kauempana tuolta metsän päästä alkavien kukkulain toisella
-puolella."
-
-"Silloinhan ratsastamme poispäin sieltä."
-
-"Niin teemmekin. Jos olisimme ratsastaneet suoraa Pineen, olisivat nuo
-roistot voineet meidät saavuttaa. Pineen on neljän päivän matka. Ja
-poikkeamalla vuoristoon voi Dale peittää jälkensä. Sitten kun hän on
-eksyttänyt Ansonin jäljiltä, on hänen aikomuksensa kiertää Pineen."
-
-"Herra Dale, luuletteko voivanne viedä meidät sinne turvallisesti ja
-pian?" kysyi Helen toivovasti.
-
-"En voi luvata tehdä sitä nopeasti, vaan ainoastaan turvallisesti. Eikä
-teidän tarvitse nimittää minua herraksi", vastasi hän.
-
-"Emmekö aiokaan enää syödä?" kysyi Bo kainosti.
-
-Kuultuaan tämän kysymyksen kääntyi Roy Beeman nauraen katsomaan Bohun.
-Helen näki nyt hänen kasvonsa täydellisesti päivänvalossa. Ne olivat
-laihat ja kovat, tummiksi päivettyneet silmineen, jotka olivat terävät
-kuin haukalla, kulmikkaine leukoineen ja laihoine poskineen, joissa
-kasvoi hieman vaaleata partaa.
-
-"Aiomme varmasti!" vastasi hän. "Heti, kun saavumme metsään, eikä
-siihen kulukaan enää pitkää aikaa."
-
-"Voimme kiiruhtaa hieman ja levätä sitten kylliksemme", sanoi Dale
-hoputtaen hevosensa tasaiseen hölkkään.
-
-Tämän tunnin verran kestävän tasaista vauhtia jatkuvan ratsastuksen
-kestäessä katseli Helen tarkkaavaisesti sekä läheltä että kauempaa
-näkyviä esineitä -- surkastunutta salviaruohoa, joka pian muuttui
-yhtä surkastuneeksi heinäksi, noita tummia pilkkuja, jotka sittemmin
-osoittautuivat kääpiösetreiksi, kuiluja, jotka tuntuivat kuin
-taikavoimalla aukeavan näköjään aivan tasaiseen maahan ja jatkuvan
-leviten harmaitten kivimuurien välitse, ja kauempaa siintäviä
-yksinäisiä mäntysaarekkeita, joissa oli vain pari kolme puuta, ja
-sitten laajoja ja säännöttömiä keltaisia haapametsikköjä ja ylempää
-mutkittelevan aina vain lähemmäksi tulevan metsärajan takaa näkyviä
-mustia penkereitä, jotka vähitellen muodostivat seudun korkeimman
-vuoren huipun.
-
-Tämän pitkän metsää kohti suunnatun ratsastuksen kestäessä ei nähty
-lintuja eikä muitakaan eläimiä, mikä Helenistä tuntui omituiselta. Ilma
-menetti jotakin kylmyydestään muuttaen luontoaan auringon noustessa
-korkeammalle. Siihen yhtyi jo suloista metsän tuoksuakin. Tuon tuoksun
-ensimmäinen hieno tuntu oli aivan outo Helenille, vaikka se tuntuikin
-epämääräisesti tutulta ja aiheutti yhtä omituisia tunteita. Tuntui kuin
-hän olisi haistellut tuota pistävää voimakasta tuoksua kauan aikaa
-sitten, ja hänen ruumiilliset tunteensa äkkäsivät sen ennen kuin hänen
-muistinsa.
-
-Tämä keltainen aavikko näyttikin olevan aivan tasainen. Roy suuntasi
-kulkunsa muutamaan matalaan ahtaaseen solaan, jonka pohjalla lirisi
-pieni puro. Hän seurasi sitä sitten vasemmalle saapuen lopulta erääseen
-paikkaan, missä setrit ja kääpiömännyt muodostivat pienen metsikön.
-Toisten saapuessa sinne istui hän ristissäjaloin satulassaan ja odotti.
-
-"Luullakseni levähdämme nyt hieman", sanoi hän. "Olette varmaankin
-hirveästi väsyksissä?"
-
-"Olen nälissäni, mutta en ole vielä väsynyt", vastasi Bo.
-
-Helen laskeutui satulasta huomatakseen, että käveleminen on jotakin
-sellaista, jonka hän oli unhottanut. Bo nauroi hänelle, mutta hänkin
-horjahteli kummallisesti päästyään maahan.
-
-Sitten laskeutui Roy. Helen kummastui huomatessaan hänet raajarikoksi.
-Roy näki hänen nopean katseensa.
-
-"Muudan hevonen heitti minut kerran satulasta ja vyöryi sitten
-ylitseni. Silloin katkesi minulta ainoastaan solisluu, viisi
-kylkiluuta, toinen käsivarsi ja molemmat jalat parista kohti."
-
-Huolimatta tuosta tosiseikasta, että hän oli raajarikko, näytti hän
-erittäin voimakkaalta ja kelvolliselta mieheltä seisoessaan siinä
-täydessä pituudessaan notkeana kotikutoisissa karheissa vaatteissaan.
-
-"Kävelkää nyt hieman, tytöt, verryttääksenne jäseniänne", sanoi Dale.
-"Ellette ole vielä kankeita, tulette kumminkin sellaisiksi pian. Älkää
-kumminkaan menkö kauaksi. Huudan teidät sitten tänne, kun aamiainen on
-valmis."
-
-Hieman myöhemmin vihelsi Dale heidät takaisin, ja kun tytöt palasivat
-kävelyretkeltään, odottivat leirinuotio ja aamiainen heitä. Roy istui
-ristissäjaloin kuin intiaani tervavaatteen reunalla, johon oli katettu
-vaatimaton mutta tukeva ateria. Helenin nopea katse huomasi kaikessa
-vallitsevan sellaisen puhtauden ja täydellisyyden, ettei hän ollut
-voinut odottaakaan sellaista metsissä elämään tottuneiden miesten
-ruoanvalmistukselta. Ruokakin oli erittäin hyvää. Hän söi halukkaasti,
-ja mitä Bon ruokahaluun tulee, hävetti se häntä melkein yhtä paljon
-kuin huvittikin. Nuoret miehet vain katselivat palvellen uutterasti
-tyttöjä, mutta puhuen harvoin. Heleniltä ei jäänyt huomaamatta, miten
-usein Dalen harmaat silmät tarkastelivat aukeata seutua. Hän oli
-huomaavinaan katseessa enemmän epäluuloa kuin mitään muuta.
-
-"Sanon!" huudahti Bo syötyään kyllikseen, "ettei tämä ole totta. Näen
-varmaankin unta. Nell, tuo musta hevonen, jolla ratsastit, on komein
-näkemäni elukka."
-
-Ranger söi ruohoa muiden hevosten joukossa puron rannalla. Kuormat
-ja satulat oli irroitettu. Miehet söivät hitaasti. Ei mikään
-ilmaissut nopeata pakoa, mutta kumminkaan ei Helen voinut vapautua
-levottomuudestaan. Roy voi ehkä kylläkin näyttää tyyneltä ja
-huolettomalta ollakseen säikähdyttämättä tyttöjä, mutta Dale ei
-nähtävästi voinut teeskennellä mitään sellaista, jota hän ei varmasti
-tarkoittanut.
-
-"Levätkää tahi kävelkää", neuvoi hän tyttöjä. "Meidän on ratsastettava
-neljäkymmentä peninkulmaa ennen pimeää."
-
-Helenin mielestä oli parempi levätä, mutta Bo käveli sinne tänne,
-taputteli hevosia ja kaiveli tavaramyttyjä. Hän oli utelias ja innokas.
-
-Dale ja Roy keskustelivat hiljaa puhdistaessaan astioita ja sulloessaan
-niitä suureen hamppukangaspussiin.
-
-"Luuletko todellakin, että Anson löytää jälkeni tänä aamuna?" kysyi
-Dale.
-
-"Luulen", vastasi Roy.
-
-"Mistä tiedät sen näin pian?"
-
-"Mistä sinä sen tietäisit, jos olisit Snake Anson?" kysyi Roy
-vastaukseksi.
-
-"Se johtuu kokonaan tuosta Magdalenasta tulleesta ratsastajasta", sanoi
-Dale vakavasti. "Luullakseni huomaisin kumminkin pyörien ja hevosten
-jäljistä, missä käännyimme syrjään. Ehkä hänkin sen näkee."
-
-"Milt, kuulehan nyt. Kerroin sinulle jo, että Snake Anson näki meidät,
-pojat, toissapäivänä Show Downissa, ja hän näytti hyvin uteliaalta."
-
-"Mutta hän ei nähnyt minua eikä kuullut minusta mitään", vastasi Dale.
-
-"Ehkä ja ehkä ei. Mitä se sitten vaikuttaa asiaan, jos hän huomaa sen
-vasta tänä iltana aamun asemesta?"
-
-"Etkö siis luule tapahtuvan mitään taistelua, vaikka Anson
-pysähdyttäisikin postivaunut?"
-
-"Hänen on silloin ammuttava ensin, mikä ei ole luultavaa. John ja
-Hal käsittelevät nyt hieman varovaisemmasti revolverejaan tuon
-viimevuotisen kahakan jälkeen. Joe voi kumminkin suuttua. Mutta
-taistelun lykkäytyminen on kumminkin mielestäni parasta meille.
-Viisainta on kumminkin, ettemme ota sitä lukuun."
-
-"Silloin on sinun jäätävä tänne vahtimaan Ansonin miehiä, sanokaamme
-niin pitkäksi aikaa, kunnes he tulevat näkyviin, jos he nyt ovat
-löytäneet jälkemme tänä aamuna. Sinun on saatava varmuus asiasta
-tavalla tai toisella ja ratsastettava sitten suoraan Big Springille,
-jossa aion viettää yön."
-
-Roy nyökäytti hyväksyvästi tälle ehdotukselle. Tuhlaamatta sitten
-enempi sanoja ottivat molemmat miehet suitset ja menivät ottamaan
-hevosia kiinni. Helen katseli Dalea niin tarkkaavaisesti, että kun
-Bo huudahti riemusta, kääntyi hän katsomaan ja näki muutaman pienen
-keltaisen villin mustangin seisovan suorana takajaloillaan ja pieksävän
-ilmaa etukavioillaan. Roy oli heittänyt suopungin sen kaulaan ja veti
-sitä nyt leiriin.
-
-"Nell, katsohan tuota villiä ponia!" huusi Bo.
-
-Helen kiiruhti heti etemmäksi hurjistuneen mustangin tieltä. Roy
-kiinnitti sen muutamaan lähellä olevaan puuhun.
-
-"Tulehan nyt, Pukinnahka", sanoi Roy hyväilevästi lähestyessään
-hitaasti vapisevaa eläintä. Hän meni vain lähemmäksi suopunkia pitkin
-muutellen aina käsiään. Pukinnahka mulautti silmiään ja näytti
-valkoisia hampaitaankin, mutta se seisoi kumminkin tyynesti, kun Roy
-irroitti silmukan sen kaulasta, veti sen pään yli ja kiinnitti sen
-mutkikkaalla solmulla sen turvan ympärille.
-
-"Tätä sanotaan surmansilmukaksi", sanoi hän tarkoittaen solmua. "Sillä
-ei ole milloinkaan ollut kuolaimia suussaan eikä se milloinkaan tule
-sellaisia sietämäänkään."
-
-"Uskallatteko ratsastaa sillä?" kysyi Helen.
-
-"Joskus sattumalta", sanoi Roy hymyillen. "Haluaisitteko te, tytöt,
-koettaa?"
-
-"En ainakaan minä", vastasi Helen.
-
-"Olkoon menneeksi!" huudahti Bo. "Se on kyllä aivan paholaisen
-näköinen, matta uskallan kyllä nousta sen selkään, jos vain luulette
-minun voivan."
-
-Lännen hurjuus oli juurtunut nopeasti Bo Raynerin mieleen.
-
-"Olen pahoillani, mutta en voi sallia teidän tehdä sitä vielä vähään
-aikaan", vastasi Roy kuivasti. "Se hyppii joskus aivan vimmatusti."
-
-"Hyppii! Tarkoitatte kai, että se potkii?"
-
-"Niin."
-
-Seuraavan puolen tunnin kuluessa näki ja oppi Helen enemmän kuin
-milloinkaan ennen, miten hevosia käsitellään aukeilla laitumilla.
-Lukuunottamatta Rangeria, Royn kimoa ja Bon valkoista ponia oli muut
-hevoset kirjaimellisesti pyydystettävä suopungilla, vedettävä leiriin,
-satuloitava ja kuormitettava. Se oli pelottomien ja voimakkaiden
-miesten työtä, joka vaati yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin rautaisia
-kouriakin. Sen vuoksi Helenin noita miehiä kohtaan tuntema luottamus
-muuttuikin kunnioitukseksi. Huomioitatekevälle naiselle tämä
-puolituntinen kertoi paljon.
-
-Kun kaikki oli kunnossa, nousi Dale satulaan ja sanoi
-merkityksellisesti: "Roy, odotan sinua auringonlaskun aikana. Toivon,
-ettet tule ennen."
-
-"Olisikin ikävää, jos minun olisi kiiruhdettava heti tuomaan huonoja
-uutisia. Toivokaamme parasta. Meitä on onnistanut tähän asti. Nyt on
-sinun poikettava metsien neulasmatoille ja kätkettävä jälkemme."
-
-Dale kääntyi mennäkseen. Tytöt sanoivat Roylle jäähyväiset ja
-seurasivat. Pian Roy ja hänen poronvärinen mustanginsa olivat hävinneet
-näkyvistä erään metsikön taakse.
-
-Suitsettomat hevoset kulkivat edellä, kuormajuhdat seurasivat niitä
-ja ratsastajat tulivat aivan niiden kintereillä. Kaikki hevoset
-juoksivat tasaisesti. Tuo tahti pani tavaramytyt hyppimään ylös ja
-alas ja puolelta toiselle. Aurinko paistoi kuumasti Helenin selkään,
-ja tuuli menetti jäädyttävän kylmyytensä tuntuen melkein kostealta sen
-mukana kantautuvan kuivan ja suloisen tuoksun vuoksi. Dale seurasi
-tuota matalaa laaksoa, jonka laidoilla kasvoi metsää ja jonka muutamia
-peninkulmia kauempana olevasta päästä siinti metsän tumma reuna. Sinne
-ratsastaminen ei vienytkään enää pitkää aikaa.
-
-Helen ihmetteli, miksi nuo suuret männyt kasvoivat niin kaukana täällä
-ylängöllä eivätkä lähempänä tasankoa. Ehkä lumella oli jonkinlainen
-vaikutus kasvullisuuteen, mutta kun maa oli tasaista, ei hän voinut
-huomata, miksi metsän laidan juuri piti olla tässä. He ratsastivat
-nyt sinne puiden varjoon. Helenistä tuntui tämä omituiselta ja
-kriitilliseltä tulolta toisenlaiseen maailmaan, jota hän oli päättänyt
-oppia tuntemaan ja rakastamaan. Männyt olivat suuria, ruskeakuorisia,
-arpisia ja kyhmyisiä puita, joissa ei ollut muuta tyypillistä
-yhdenmukaisuutta kuin mahtavuus ja kauneus. Ne kasvoivat kaukana
-toisistaan. Pienempiä mäntyjä ja matalaa pensaikkoa kasvoi niiden
-juurilla. Maanpinta tässä metsässä oli huomattava senvuoksi, että siinä
-kasvoi paikoitellen korkeaa hopeanväristä ruohoa ja paikoitellen oli
-se ruskeiden männyn neulasien peitossa. Nämä paikat olivat nähtävästi
-noita Royn tarkoittamia neulasmattoja. Siellä täällä lepäsi joku
-kaatunut metsänjättiläinen lahomassa. Helen kiinnitti pian huomionsa
-metsän hiljaisuuteen ja siihen omituiseen seikkaan, etteivät hevoset
-kulkiessaan aiheuttaneet juuri mitään melua muulloin kuin sattuessaan
-astumaan jollekin risulle tahi kaatuneelle puunrungolle. Sitten hän
-huomasi, että neulasmatot taipuivat kuin kautsukki tyyny hevosten
-kavioiden alla ja sitten kuin ne olivat poistuneet kauemmaksi,
-palasi se entiseen asentoonsa jälleen näyttämättä mitään jälkiä
-pinnassaan. Helen ei voinut nähdä merkkiäkään tiestä, jota pitkin
-he olivat kulkeneet. Tarvittiin todellakin teräviä silmiä Dalen
-seuraamiseksi tässä metsässä. Tämä huomio soi ääretöntä lohdutusta
-Helenille ja ensimmäisen kerran paon alusta tunsi hän mieltä ja
-sydäntä painavan kuorman kevenevän. Se oli riistänyt häneltä joitakin
-niistä vaikutteista, joita hän ehkä olisi saanut tämän ihmeellisen
-ratsastusmatkan kestäessä onnellisemmissa olosuhteissa.
-
-Bo kumminkin näytti olevan vielä liian nuori, liian hurjapäinen ja
-liian jännitetty välittääkseen sen enempää olosuhteista. Hän eli vain
-nykyisyydessä. Helen alkoi epäillä, että tytöstä olisi ehkä kaikki
-seikkailut tervetulleita, ja Helen tiesi nyt varmasti, että Bo oli aito
-Auchincloss. Hän oli kolme kokonaista päivää tuntenut jonkunlaista
-painostusta, jollaista hän tätä ennen ei ollut kokenut, mutta
-viimeisten tuntien aiheuttama pelko oli sen karkoittanut. Mutta sen
-täytyy olla, päätteli hän, saman veren aiheuttamaa kiihkoa, joka pursui
-hänen suonissaan päästäkseen vapaaksi ja polttaakseen.
-
-Bo rakasti toimintaa. Hänellä oli kyllä kauneusaistia, mutta hän ei
-ollut miettiväinen. Hän auttoi nyt Dalea ohjaamaan hevosia ja pitämään
-niitä yhdessä joukossa, Hän ratsasti hyvin eikä hänessä vielä voitu
-huomata väsymyksen eikä vaivautumisen aiheuttamia merkkejä. Helen alkoi
-tuntea molempia, mutta ei vielä niin paljon kumminkaan, että hänen
-tarkkaavaisuutensa olisi heikontunut.
-
-Tämä ihmeellinen linnuton metsä ei tuntunut hänestä ollenkaan
-luonnolliselta. Kaikista elävistä olennoista luonnossa Helen piti
-enimmän linnuista. Hän tunsi niistä monta ja voi matkia muutamien
-ääniäkin. Mutta täällä näiden mahtavien mäntyjen alla ei ollut
-ollenkaan lintuja. Oravia kumminkin alkoi vilahdella siellä täällä
-ja tunnin matkan jälkeen ei niistä ollut enää ollenkaan puutetta.
-Ainoa, jonka hän tunsi, oli maaorava. Kaikki muut, kirkkaan mustista
-juovaisiin rusakkoihin ja valkohäntäisiin harmaihin asti, olivat
-hänelle aivan outoja. Ne olivat kesyjä ja uteliaita. Punaiset
-haukkuivat ja toruivat etenevää matkuetta, mustat liukuivat jollekin
-turvalliselle oksalle katsomaan, mutta harmaat eivät näyttäneet juuri
-ollenkaan välittävän tästä niiden alueelle tapahtuneesta hyökkäyksestä.
-
-Kerran pysähdytti Dale hevosensa ja viittasi pitkällä käsivarrellaan.
-Helen suuntasi katseensa sinnepäin ja näki muutamia harmaita
-antilooppeja seisomassa eräässä aukeamassa pitkät korvat pystyssä. Ne
-olivat hurjan ja kauniin näköisiä. Äkkiä laukkasivat ne tiehensä hyvin
-joustavin hypyin.
-
-Metsä oli yleensä tasaista ja avonaista, mutta joskus ilmestyi
-kumminkin heidän eteensä laaksoja ja jokiuomia, jotka särkivät sen
-säännöllisyyttä. Puolen päivän tienoissa se kumminkin asteittain
-muuttui, seikka, jonka Helen olisi luullut ennemminkin voineensa
-huomata, jos hän vain olisi ollut tarkkaavaisempi. Se ilmeni siten,
-että maa alkoi kohota ja puita alkoi ilmestyä enemmän.
-
-Hän teki toisenkin huomion. Aina siitä alkaen, kun he olivat saapuneet
-metsään, oli hän tuntenut jonkunlaista pakotusta päässään ja jotakin
-tahmeaa sieraimissaan. Hän kuvitteli pahoillaan vilustuneensa. Mutta
-äkkiä hänen päänsä selveni hieman ja hän totesi, että metsän voimakas
-pihkantuoksu oli tukkinut hänen sieraimensa kuin pehmeällä piellä. Haju
-oli voimakasta ja vastenmielinen vahvuutensa vuoksi. Hänen kurkkuaan ja
-keuhkojaankin tuntui polttavan.
-
-Kun hän alkoi menettää mielenkiintonsa metsään ja muuhun ympäristöön,
-tapahtui se vain vaivautumisen ja tuskan vuoksi, joita hän ei enää
-voinut vaimentaa. Sen jälkeen ei hän voinut olla niitä hetkeäkään
-tuntematta ja ne vain pahenivat. Eräässä ruumiin kohdassa oli tuska
-aivan sietämätön. Se sijaitsi hänen kyljessään juuri lanteitten
-yläpuolella ja se uhkasi muuttua petolliseksi, sillä se ei ollut
-yhtämittaista, vaan aina silloin tällöin tuntuvaa. Kun se alkoi
-hirveästi polttaen, voi hän huojentaa sen siirtämällä ruumiinsa
-hieman eri asentoon. Mutta se ei alkanut vähitellen. Kun hän luuli
-erehtyneensä ja uskalsi jälleen hengittää, palasi se pistävän nopeasti
-ja tunkeutui kuin veitsi hänen kylkeensä. Tällaista siis oli tuo
-ratsastuksen aiheuttama tuska, jonka uhriksi jokainen aloittelija
-joutuu pitkällä ratsastusmatkalla. Sitä oli melkein mahdoton kärsiä.
-Metsän kauneus, pakoon juokseva riista, aika, etäisyydet ja kaikki
-muukin haihtuivat olemattomiin tuon pistävän kivun tieltä. Suureksi
-helpotuksekseen hän huomasi sen aiheutuvan hevosen juoksusta. Kun
-Ranger juoksi, ei hänen tarvinnut siitä kärsiä. Senvuoksi antoikin hän
-hevosensa kävellä aina niin kauan kuin hän vain uskalsi tahi kunnes Bo
-ja Dale olivat melkein näkymättömissä. Sitten hän kiiruhti sen juoksuun
-tavoittaakseen toiset.
-
-Niin kuluivat tunnit, aurinko laskeutui matalalle lähettäen
-kultaisia säteitään puitten väliin, jolloin metsä vähitellen muuttui
-kirkkaammaksi, mutta kumminkin tummemmaksi väriltään. Se himmeni
-hitaasti eikä auringonlasku ollut enää kaukana.
-
-Hän kuuli hevosten kahlaavan vedessä ja pian hän saapuikin paikalle,
-missä pienet kristallikirkkaat purot virtasivat nopeasti viheriöissä
-sammaluomissa. Hän ratsasti monen sellaisen yli ja seurasi viimeistä
-erääseen avonaisempaan paikkaan metsässä, jossa männyt olivat
-tavattoman suuria ja kasvoivat kaukana toisistaan. Oikealta kohosi
-muudan matala harmaa koivukumpu puiden kolmannenosan korkeudelle.
-Jostakin kuului virtaavaa veden lorinaa.
-
-"Tämä on Big Spring", ilmoitti Dale. "Leiriydymme tähän. Tytöt, olette
-todellakin kunnostautuneet."
-
-Tarkastettuaan lähemmin paikkaa huomasi Helen, että kaikki nuo pienet
-purot alkoivat tuon harmaan kiviröykkiön alta.
-
-"Olen kuolemaisillani janoon!" huudahti Bo tavalliseen liioittelevaan
-tapaansa.
-
-"Ette varmastikaan milloinkaan unhota ensimmäisiä tuosta lähteestä
-ottamianne kulauksia", huomautti Dale.
-
-Bo koetti laskeutua satulasta ja lopulta putosi siitä. Kun hän nousi
-seisomaan, kieltäytyivät hänen jalkansa suorittamasta luonnollista
-tehtäväänsä ja hän kaatui. Dale auttoi hänet jälleen seisoalleen.
-
-"Mikä minua oikeastaan vaivaa?" kysyi hän suuresti hämmästyneenä.
-
-"Olette vain kangistunut", vastasi Dale tukien häntä, kun hän astui
-muutamia horjuvia askelia.
-
-"Bo, onko ruumiisi kipeä mistään paikasta?" kysyi Helen, joka yhä istui
-satulassa ollen haluton laskeutumaan siitä, vaikka hän ei mitään niin
-hartaasti toivonutkaan kuin päästä alas.
-
-Bo katsoi häneen kaunopuheisesti.
-
-"Nell, onko kyljessäsi sellainen tunne kuin pitkä parsinneula
-työnnettäisiin siihen silloin kun vähimmän osaat sellaista odottaa?"
-
-"Se ei kyllä milloinkaan enää lakkaa!" huudahti Helen hiljaa. Sitten
-ottaen huomioon Bon kokemukset hän laskeutui varovaisesti satulasta
-ja onnistuikin pysymään seisoallaan. Hänen jalkansa tuntuivat aivan
-puukapuloilta.
-
-Hetken kuluttua menivät tytöt lähteelle.
-
-"Juokaa varovaisesti!" huusi Dale heille.
-
-Big Springillä oli juurensa jossakin syvällä tuon harmaan rapautuneen
-kivikasan alla. Sieltä kuului veden kumeaa maanalaista kohinaa.
-Alkulähde oli varmaankin hyvin voimakas, koska se oli voinut tunkeutua
-tuon kylmän kiven läpi.
-
-Helen ja Bo paneutuivat pitkäkseen sammalreunalle ja näkivät kasvonsa
-lähteestä kumartuessaan. He imaisivat suunsa täyteen Dalen neuvon
-mukaan, ja koska he olivat niin kuumissaan ja janoissaan, halusivat he
-odottaa hetkisen sopivaa tilaisuutta.
-
-Vesi oli niin kylmää, että se värisytti Heleniä ja särki hänen
-hampaitaan. Merkillinen elähdyttävä vapistus värisytti hänen ruumistaan
-ollen ihmeellinen kylmässä ruumiin kuivan kuumuuden huojentamisessaan
-ja vastustamaton janoon vetoamisessaan. Helen kohotti päätään ja katsoi
-tuohon veteen, joka oli yhtä väritöntä kuin mautontakin.
-
-"Nell, juo!" huohotti Bo. "Muistele hedelmäpuutarhassamme olevaa vanhaa
-lähdettämme, jonka laidoilla kasvaa niin kaunista sammalta."
-
-Ja silloin Helen alkoi juoda ahneesti suljetuin silmin muistellen
-kotiaan, jonka Bon sanat olivat palauttaneet hänen mieleensä.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Ensimmäiseksi työkseen irroitti Dale kuorman muutaman hevosen selästä,
-aukaisi erään mytyn ja veti sieltä esille tervavaatteen ja muutamia
-huopapeitteitä, jotka hän levitti erään männyn juurelle.
-
-"Levätkää nyt, tytöt!" sanoi hän lyhyesti.
-
-"Emmekö saa auttaa?" kysyi Helen, vaikka hän tuskin jaksoi seisoa.
-
-"Saatte kyllä tehdä kaikkea sitten kuin olette tottuneet tällaiseen."
-
-"Tottuneetko tällaiseen?" toisti Bo naurahtaen. "Minä olen nyt ainakin
-aivan rikkihakattu."
-
-"Bo, näyttää siltä, että herra Dale aikoo pitää meidät luonaan metsässä
-alituisesti."
-
-"Niin hän tekeekin", vastasi Bo istuutuessaan hitaasti peitteille,
-ojentautuessaan pitkäkseen huokaisten tyytyväisyydestä ja nojatessaan
-päänsä satulaan. "Nell, eikö hän kieltänyt nimittämästä itseään
-herraksi?"
-
-Dale irroitti juuri kuormia hevosilta.
-
-Helen paneutui Bon viereen ja tunsi kerrankin elämässään, miten
-suloista lepo on.
-
-"No niin, sisko, miksi sitten aiot sanoa häntä?" kysyi Helen uteliaasti.
-
-"Miltiksi tietysti!" vastasi Bo.
-
-Helenin oli pakko nauraa huolimatta väsymyksestä ja kivuistaan.
-
-"Otaksun niin ollen, että kun tuo las vegasilainen paimenesi saapuu,
-rupeat nimittämään häntä samoin kuin hän sinua."
-
-Bo punastui, mikä oli hyvin harvinaista häneen nähden.
-
-"Niin teenkin, jos vain haluan", hän vastasi. "Nell, aina siitä asti
-kuin voin muistaa olet ikävöinyt tänne Länteen. Nyt olet päässyt tänne,
-vieläpä sen syvimpiin komeroihin. Herää siis!"
-
-Tällainen oli Bon lyhyt ja luonteenomainen keino Helenin
-pintapuolisuuden karkoittamiseksi. Sanat sattuivatkin eikä Helen voinut
-vastata niihin mitään. Hänen kiihkeään haluunsa päästä tänne Länteen
-ei kumminkaan ollut sisältynyt tällaisia hurjia, ennen kuulumattomia
-retkiä. Mutta ehkäpä tämän Lännen -- tämän päivästä päivään elämisen
--- muodostivatkin vain seikkailut, yritykset, koetukset, vaivat ja
-työt? Oliko kaiken tarkoitus valmistaa tämä kaikki sellaiseksi, että
-muut voivat elää sitten täällä mukavasti jolloinkin? Tarkoittiko
-Bokin sellaista huomautuksellaan? Helen oli kumminkin liian väsynyt
-ajatellakseen sitä tarkemmin nyt. Hänestä oli mielenkiintoista ja
-huvittavaa katsella Dalea.
-
-Hän sitoi hevosten jalat ja päästi ne vapaiksi. Sitten lähestyi hän
-kirveineen erästä lyhyttä kuivunutta puuta, joka seisoi muutamien
-valkokuoristen haapain joukossa. Dale näytti valmistautuvan
-hakkaamiseen. Riisuttuaan takkinsa ja paljastettuaan leveät hartiansa,
-suoran selkänsä ja pitkät voimakkaat käsivartensa näytti hän nuorelta
-jättiläiseltä. Hän oli jäntevä ja notkea, voimakas, mutta ei paksu.
-Kirveen iskut sattuivat kovaan puuhun ja niiden aiheuttama ääni
-kajahteli metsässä. Muutamat iskut riittivät kaatamaan puun. Sitten
-hän halkoi sen. Helen oli utelias näkemään, miten hän sytyttää tulen.
-Ensin hän vuoli lastuja puun sydämestä ja asetti ne suurempien halkojen
-väliin maalle. Sitten otti hän satulanlaukusta, joka riippui lähellä
-olevasta oksasta, piikiven kappaleen, tulusraudan ja nahkakappaleen,
-jonka Helen arveli reväistyn porontaljasta ja johon oli ripistelty
-ruutia. Kaikissa tapauksissa aiheuttivat ensimmäiset tulusraudan
-lyönnit kipinöitä, sitten liekin ja lopulta syttyivät lastut tuleen.
-Liekki leimahti pian jalan korkeudelle. Dale asetti tuleen suurempia
-halkoja sijoittaen ne ristiin ja pian räiskyi iloinen nuotio.
-
-Tehtyään sen hän suoristautui ja katsoen pohjoiseen päin hän kuunteli.
-Helen muisti nyt, että Dale oli tehnyt samoin pari kertaa ennen heidän
-saapumistaan Big Sprigsille. Hän kuunteli ja odotti varmaankin Royn
-tuloa. Aurinko oli jo laskenut ja aukeaman toisella puolella kasvavien
-mäntyjen latvat alkoivat himmetä.
-
-Astiat, jotka metsästäjä tyhjensi muutamasta pussista, kilisivät raudan
-ja tinan sattuessa yhteen. Sitten hän aukaisi erään suuremman käärön,
-jonka sisässä näytti olevan lukemattomia erisuuruisia pusseja. Niissä
-oli epäilemättä ruokatarpeita. Sankko näytti aivan siltä kuin hevonen
-olisi vierinyt sen yli, ja samannäköinen oli koko myttykin. Dale täytti
-sankon lähteestä. Palattuaan tulen luo kaasi hän vettä pesuvatiin ja
-polvistuttuaan alkoi hän perusteellisesti pestä käsiään. Tuo näytti
-kuuluvan hänen tapoihinsa, sillä Helen huomasi hänen sitä tehdessään
-katselevan metsään ja kuuntelevan. Sitten hän kuivasi kätensä tulen
-loimussa ja kääntyen esille ottamiensa pussien puoleen alkoi hän
-valmistaa ruokaa.
-
-Äkkiä rupesi Helen ajattelemaan tarkemmin tuota miestä ja kaikkia
-hänen hommiaan. Magdalenassa, vaunuissa ja viime yönä oli hän
-luottanut tuohon muukalaiseen, tuohon Valkoisten vuorten metsästäjään,
-joka näytti haluavan ruveta hänen ystäväkseen. Hän oli tuntenutkin
-rajatonta kiitollisuutta. Kumminkin oli hän suhtautunut mieheen
-persoonattomasti. Mutta nyt alkoi hänelle selvitä, että sattuma oli
-vienyt hänet huomattavien miesten joukkoon. Tämä huomio hämmästytti
-häntä. Se ei johtunut ollenkaan siitä, että Dale oli urhoollinen ja
-ystävällinen auttaessaan nuorta naista vaarassa, eikä siitäkään, että
-Dale osoittautui olevan kätevä ja nopea leiripuuhissa. Useimmat Lännen
-miehet ovat urhoollisia, oli hänen enonsa kertonut, useat ovat karhean
-ystävällisiä ja kaikki osaavat he valmistaa ruokaa. Tämä metsästäjä
-oli ruumiillisesti ihmeellinen miessuvun edustaja, jonka rakenteessa
-oli jotakin leijonamaista. Mutta ei sekään ollut hänen tuntemansa
-vaikutteen syy. Helen oli opettajatar, joka oli tottunut poikiin, ja
-hän tunsi tuon metsästäjän luonteessa olevan jonkunlaista poikamaista
-vilpittömyyttä, reippautta ja raikkautta. Hän luuli kumminkin, että
-Dalen sielullinen ja hengellinen voima oli vetänyt hänen ajatuksensa
-sille taholle.
-
-"Nell, olen puhutellut sinua kolme kertaa", sanoi Bo äreästi. "Mitä
-sinä oikeastaan ajattelet?"
-
-"Olen hyvin väsynyt, Bo, ja ajatukseni harhailevat kaukana. Mitä
-sanoitkaan?"
-
-"Sanoin vain olevani hyvin nälissäni."
-
-"Todellako? Mutta sinuun nähden ei se olekaan kummallista. Minä olen
-kumminkin liian väsyksissä voidakseni syödä, enkä uskalla sulkea
-silmiänikään, sillä sitten ne eivät enää aukenisi. Milloin me viimeksi
-nukuimme, Bo?"
-
-"Toissa yönä ennen kotoa lähtöämme."
-
-"Siis emme neljään yöhön kunnollisesti. Olemme kumminkin torkkuneet
-hieman."
-
-"Varmasti otan vahinkoni takaisin tässä metsässä!" huudahti Bo
-iloisesti. "Luuletko meidän nukkuvan hyvin tämän puun juurella ilman
-mitään peittoa?"
-
-"Näyttää ainakin siltä", vastasi Helen epäilevästi.
-
-"Kuinka sanomattoman suloista! Voimme katsella tähtiä puiden oksien
-välitse."
-
-"Taivas näyttää menevän pilveen. Eikö sinustakin tuntuisi hirveältä,
-jos myrsky alkaisi raivota?"
-
-"En oikein tiedä", vastasi Bo miettiväisesti. "Lännen on annettava
-raivota."
-
-Jälleen tunsi Helen, että Bossa oli jotakin välttämättömyyden pakosta
-johtuvaa. Se oli jotakin sellaista, joka oli ilmestynyt näkyviin
-vain silloin tällöin kodin yksitoikkoisessa elämässä St. Josephissa.
-Äkkiä juolahti Helenin mieleen ihmeellinen ajatus, jonkunlainen
-huumaava tietoisuus siitä, että hän ja Bo olivat alkaneet jo tottua
-tähän uuteen ja villiin ympäristöön. Kuinka omituista ja peloittavaa
-oli kumminkin tuon kehityksen vahtiminen! Bo, joka oli nuorempi ja
-vaikutuksille alttiimpi enemmän vaistomaisine kuin järjen aiheuttamine
-tunteineen, sulautuisi varmaankin siihen paljon nopeammin. Helen
-ihmetteli, voiko hän alistua itsessään tuntemalleen alkuperäisen elämän
-viehättävyydelle. Mutta voiko kukaan ymmärtäväinen ja viisas ihminen
-alistua siten? Ei suinkaan, vaan ainoastaan ajattelematon villi.
-
-Helen huomasi Dalen suoristautuvan vielä kerran ja katsovan metsään.
-
-"Royta ei kuulu vieläkään", sanoi hän ääneen. "Ja se onkin hyvä."
-Sitten hän kääntyi tyttöihin päin ja lisäsi: "Ateria on valmis."
-
-Tytöt vastasivat kutsuun vauhdikkaammasti kuin heistä olisi voitu
-luullakaan. Ja he söivät kuin nälkiintyneet metsään eksyneet lapset.
-Dale tarjoili heille miellyttävän hymyn kirkastaessa hänen tyyniä
-kasvojaan.
-
-"Huomenillalla saamme jo lihaa", hän sanoi.
-
-"Millaista?" kysyi Bo..
-
-"Villiä kalkkunaa tahi antilooppia. Ehkä molempia, jos vain haluatte.
-On kumminkin hyvä totuttautua syömään metsänriistaa vain vähitellen. Ja
-kalkkunan liha sulaa varmaankin suussanne."
-
-"Uummm!" mumisi Bo ahneesti. "Olen kuullut puhuttavan villeistä
-kalkkunoista."
-
-Heidän lopetettuaan söi Dale illallisensa kuunnellen tyttöjen puhetta
-ja vastaten silloin tällöin lyhyesti johonkin Bon kysymykseen. Oli jo
-hämärä, kun hän alkoi pestä lautasia ja pannuja, ja melkein pimeä, kun
-hän sai työnsä loppuun. Sitten hän viritti nuotion paremmin palamaan
-ja istuutui muutamalle pölkylle katselemaan tuleen. Tytöt nojautuivat
-mukavasti satuloita vasten.
-
-"Nell, minä kellahdan varmasti minuutin kuluttua", sanoi Bo, "enkä
-oikeastaan saisi heti nukkua niin vahvan illallisen jälkeen."
-
-"En voi ymmärtää, miten voin nukkua, enkä sitäkään, miten voin valvoa",
-vastasi Helen.
-
-Dale kohotti päätään valppaasti.
-
-"Kuunnelkaa!"
-
-Tytöt jännittivät kuuloaan ja vaikenivat. Helen ei voinut erottaa
-mitään ääntä, ellei hiljaista kavioiden kapsetta metsästä, joka näytti
-vaipuneen uneen. Hän näki Bon silmistä, jotka loistivat avonaisina
-nuotion valossa, ettei hänkään ollut ymmärtänyt Dalen tarkoitusta.
-
-"Lauma arosusia lähestyy!" hän huudahti.
-
-Hiljaisuuden rikkoi äkkiä vihainen, kimeä ja omituinen haukunta. Se
-kuulosti villiltä, vaikka siinä olikin jonkunlainen ystävällinen tahi
-kysyvä sävy. Aivan valopiirin rajalla voitiin pian huomatakin harmaita
-elukoita. Hiipivien askelten aiheuttamaa pehmeää kahinaa kuului leirin
-ympäriltä ja sitten alkoi kaikua kaikkialta haukuntaa ja ulvontaa.
-Helenin mielestä käyttäytyi lauma rauhattomasti ja raukkamaisesti,
-ja hän oli iloinen, kun melu lakkasi ja arosudet pötkivät tiehensä
-haukahtaen vielä muutamia kertoja tarkoituksettomasti ja ilkeästi.
-
-Hiljaisuus muuttui jälleen yhtä kiinteäksi kuin ennenkin. Ellei Helenin
-mieli olisi ollut niin levoton, olisi tämä hiljaisuus tuntunut hänestä
-suloiselta ja tavattoman kauniilta.
-
-"Ah, kuunnelkaahan tuota veitikkaa!" huudahti Dale. Hänen äänensä
-värisi.
-
-Jälleen jännittivät tytöt korviaan. Sellainen ei kumminkaan ollut
-tarpeellista, sillä äkkiä rikkoi hiljaisuuden surullinen ulvonta, kylmä
-ja selvä, pitkäveteinen, omituinen, täyteläinen ja villi.
-
-"Ah, Mitä tuo on?" kuiskasi Bo.
-
-"Suuri harmaa metsäsusi siellä vain ulvoo", vastasi Dale. "Se on nyt
-jossakin tuolla takaliston kivisellä harjanteella. Se vainuaa meidät
-eikä se meistä pidä. No, nyt taasen. Kuunnelkaa! Se tuntuu olevan
-nälissään."
-
-Kun Helen kuunteli tuota äärettömän villiä huutoa, joka pani hänen
-ruumiinsa vapisemaan pelosta ja herätti hänessä aivan uskomattomia
-yksinäisyyden tunteita, katseli hän koko ajan Dalea.
-
-"Pidättekö siitä?" mumisi hän tahdottomasti ymmärtämättä ollenkaan
-kysymyksensä vaikutinta.
-
-Dalelta ei varmastikaan oltu tuollaista ennen milloinkaan kysytty, ja
-Helenistä näytti katsellessaan Dalen miettivää asentoa, ettei Dale
-ollut kysynyt sitä ikinä itsekään itseltään.
-
-"Luultavasti", vastasi hän sitten.
-
-"Mutta sudethan tappavat antilooppeja, pieniä saksanhirven vasikoita ja
-muita turvattomia eläimiä metsissä", huomautti Bo.
-
-Metsästäjä nyökäytti päätään.
-
-"Miten maailmassa sitten voitte pitää siitä?" kysyi Helen.
-
-"Kun oikein ajattelen, tapahtuu se luullakseni monesta syystä", vastasi
-Dale. "Se tappaa puhtaasti eikä syö raatoja. Se ei ole pelkuri, vaan
-uskaltaa ryhtyä taisteluun ja kuolee rohkeasti. Sitten se rakastaa
-yksinäisyyttä."
-
-"Tappaa puhtaasti. Mitä sillä tarkoitatte?"
-
-"Puuma esimerkiksi silpoo tappamansa antiloopin. Kun karhu tappaa
-jonkun lehmän tahi vasikan, turmelee se sen kokonaan. Mutta susi tappaa
-rehellisesti terävillä puraisuilla."
-
-"Millaisia eläimiä puuma ja karhu ovat?"
-
-"Puumaa sanotaan vuorileijonaksi ja pantteriksi. Karhu on tavallinen
-harmaa karhu."
-
-"Ovatko ne luonteeltaan niin julmia?" huudahti Helen väristen.
-
-"Ovat varmasti. Olen usein ampunut susia niiden ahdistaessa
-antilooppeja."
-
-"Miten ne silloin menettelevät?"
-
-"Joskus ryhtyy pari kolme sutta ahdistamaan antilooppia, ja kun
-ensimmäinen ahdistaja väsyy, ryhtyy toinen ajoon ahdistaakseen eläimen
-kolmannen luo, joka taasen vuorostaan ryhtyy toimeen. Siten väsyttävät
-ne lopulta antiloopin. Sellainen on julmaa, mutta luonnollista eikä
-sen pahempaa kuin lumen ja jäänkään vaikutus, jolloin antilooppi voi
-kuolla nälkään. Kettu tappaa kalkkunan poikasia särkemällä munia ja
-korpit puhkaisevat vastasyntyneiden karitsoiden silmät ja odottavat
-sitten kunnes ne kuolevat. Muutoin ovat ihmiset vielä julmempia kuin
-pedot ajaessaan takaa riistaa, sillä ihmiset tulevat luonnon avuksi ja
-toimivat järjen eikä vaiston avulla."
-
-Helenin väitteet loppuivat ja hän tunsi olevansa hyvin järkytetty.
-Hän ei ollut ainoastaan oppinut tuntemaan uutta ja järkyttävää puolta
-luonnonhistoriasta, vaan hänellä oli nyt myöskin täydellisesti
-selvillä, miksi hän oli epämääräisesti kuvitellut tahi ollut
-huomaavinaan tuossa miehessä jotakin erikoista. Metsästäjä on sellainen
-ihminen, joka tappaa eläimiä niiden nahan, lihan tahi sarvien vuoksi
-tahi jonkunlaisesta verenhimosta. Sellainen on ollut Helenin käsitys
-metsästäjistä ja hän luuli useiden muidenkin kaupungin asukkaiden
-olevan samaa mieltä, mutta nyt hän huomasi enemmistön olevan väärässä,
-sillä metsästäjä tuntui voivan olla aivan erilainen ja jotakin aivan
-muuta kuin riistan etsijä ja tappaja. Metsässä oleva vuoristomaailma
-oli tuntematon melkein kaikille miehille. Ehkä Dale tunsi sen
-salaisuuden, siellä vallitsevan elämän, sen kauhut, sen kauneuden, sen
-surullisuuden ja sen ilon, ja jos niin oli, niin kuinka ihmeellinen
-hänen luonteensa mahtoi ollakaan. Hän puhui ihmisistä melkein samoin
-kuin susistakin. Voiko yksinäinen elämä metsissä opettaa ihmiselle
-tuollaista. Ei katkeruudella, kateudella, mustasukkaisuudella,
-pahuudella, ahneudella eikä vihalla ollut sijaa tuon metsästäjän
-sydämessä. Ei Helenin terävyys, vaan naisen vaisto opetti hänet sen
-huomaamaan.
-
-Dale nousi seisoalleen ja kääntyen pohjoista kohti kuunteli hän vielä
-kerran.
-
-"Odotatteko Royta vieläkin?" kysyi Helen.
-
-"En, sillä ei ole luultavaa, että hän saapuu enää tänä iltana",
-vastasi Dale, mennen sitten tutkimaan mäntyä, jonka juurella tyttöjen
-makuupaikka oli. Hänen käyttäytymisensä ja tapa, jolla hän tarkasteli
-puunlatvaa ja läheisyydessä kasvavia muita puita, lisäsivät vain tuota
-mielenkiintoa, jota Helen tunsi häneen.
-
-"Se on varmasti seisonut tuossa paikoillaan jo viisisataa vuotta,
-minkävuoksi se ei luultavasti kaadu vielä tänäkään yönä", mumisi Dale.
-
-Tuo mänty olikin siinä paikassa kasvavan ryhmän suurin.
-
-"Kuunnelkaa jälleen", sanoi Dale.
-
-Bo nukkui, mutta kuunnellessaan erotti Helen matalaa kaukaista jyrinää.
-
-"Tuuli siellä vain ulvoo. Saamme myrskyn niskaamme", selitti Dale.
-"Saatte kuulla jotakin arvokasta. Mutta älkää olko peloissanne. Olemme
-varmasti turvassa. Männyt kaatuvat kyllä usein tuulessa, mutta tuo
-puu kestää millaisen tuulen painon tahansa. Teidän on parasta ryömiä
-huopapeitteiden alle, jotta voin levittää tervavaatteen ylimmäiseksi."
-
-Helen liukui paikoilleen aivan sellaisessa puvussa kuin hän oli
-riisumatta yltään muuta kuin kengät, jotka Bokin oli irroittanut
-jaloistaan. Hän kallisti päänsä aivan Bon pään viereen, ja Dale levitti
-tervavaatteen heidän ylleen niin, että heidän päänsä vain näkyivät sen
-alta.
-
-"Kun rupeaa satamaan, heräätte, jolloin voitte vetäistä laidan päänne
-yli", sanoi hän.
-
-"Rupeaako satamaan?" kysyi Helen ajatellen kumminkin, että tämä hetki
-oli hänen elämänsä omituisin. Nuotion valossa näki hän Dalen kasvot.
-Ne olivat samanlaiset kuin ennenkin, tyynet, vakavat ja ilmeettömät.
-Hän oli ystävällinen, mutta hän ei suhtautunut sisaruksiin kuin
-tyttöihin, jotka olivat nyt hänen kanssaan täällä säkkipimeässä
-metsässä avuttomina ja voimattomina puolustautumaan. Hän ei näyttänyt
-ajattelevan ollenkaan. Helen ei ollut kumminkaan ollut milloinkaan
-ennen elämässään näin herkkä vaikutteille.
-
-"Olen tässä läheisyydessä ja pidän tulta vireillä koko yön", sanoi Dale.
-
-Helen kuuli hänen poistuvan pimeyteen. Äkkiä alkoi metsästä kuulua
-laahaamista ja kolinaa ja sitten rätinää kun uusi pölkky heitettiin
-nuotioon. Säkeneet leijailivat ilmassa ja monet sammuivat sihisten
-kostealla maalla. Savu alkoi kiemurrella ylöspäin pitkin suurta
-rosoista puunrunkoa, ja liekit räiskyivät ja rätisivät.
-
-Helen kuunteli jälleen tuulen huminaa. Tuntui kuin ilma olisi
-hengittänyt sivellen hänen poskeaan ja pehmeästi heilutellen Bon
-kiharoita. Se oli kumminkin voimakkaampaa nyt, mutta heikkeni sitten
-alkaakseen taasen jälleen vielä voimakkaampana. Helen totesi silloin,
-että tuon äänen aiheutti lähenevä myrsky. Hänen raskaat luomensa
-kieltäytyivät melkein pysymästä auki, ja hän tiesi, että jos hän
-sulkisi ne, nukkuisi hän silmänräpäyksessä. Hän halusi kumminkin
-kuunnella myrskyn huminaa puissa.
-
-Muutamia kylmiä sadetippoja putosi hänen kasvoilleen ilmoittaen
-hänelle, ettei hänen ja luonnonvoimien välillä ollut minkäänlaista
-kattoa. Sitten kantoi tuuli palaneen puun hajua hänen sieraimiinsa,
-ja jollain tavoin hänen vilkas mielikuvituksensa vei hänet takaisin
-lapsuusaikoihin, jolloin hän poltti oksia ja lehtiä pienten veljiensä
-kanssa. Mutta nuo muistot haihtuivat kumminkin pian. Tuo humina, joka
-äsken oli kuulostanut niin kaukaiselta, lähestyi nyt nopeasti tullen
-kovemmaksi. Se syöksyi eteenpäin kuin tulviva vesi. Helen hämmästyi ja
-säpsähti. Kuinka voimakas, nopea ja kova tuo myrskytuuli olikaan! Hän
-vertasi sen tuloa armeijan marssiin. Sitten täytti tuo humina metsän,
-vaikka se vielä kuuluikin kaukaa takaapäin. Ei männynneulanenkaan
-liikahtanut nuotion valossa, vaikka ilma tuntuikin olevan voimakkaasti
-ladattu. Humina koveni, kunnes se muuttui sellaiseksi hirmuiseksi
-jyrinäksi kuin meren valtaavien tyrskyjen pauhu, kun ne murskautuvat
-rantaa vasten. Bo heräsi tarrautuen peloissaan Heleniin. Kuuroksi
-tekevä myrskytuuli oli heidän kimpussaan. Helen tunsi päänsä alla
-olevien satulain liikahtelevan. Suuri puu vapisi juuriaan myöten.
-Tuulen voimakkain raivo painoi vain puiden latvoja ja pitkäksi ajaksi
-taivutti se metsän voimakkaan painonsa alle. Sitten muuttui tuo
-kuuroksi tekevä jyrinä huminaksi, jota jatkui vähän aikaa, jolloin se
-hiljenemistään hiljeni ja muuttui kumeammaksi, kunnes se lopulta kuoli
-etäisyyteen.
-
-Heti kun se oli lakannut kuulumasta, alkoi pohjoisesta kuulua jälleen
-matalaa jyrinää, joka lakkasi alkaakseen taasen jälleen. Helen lepäsi
-siinä kuiskaillen Bolle, ja kuuli jälleen tuulen voimakkaiden puuskain
-tulevan, rytisevän ja lakkaavan. Sellaista oli tämän vuoriston metsän
-myrskyn toiminta.
-
-Tervavaatteelle putoilevien sadepisaroiden pehmeä rapina varoitti
-Heleniä muistamaan Dalen ohjeet, ja vetäistyään tuon raskaan vaatteen
-ylemmäksi laittoi hän siitä jonkunlaisen kojun satulain yläpuolelle.
-Sitten vetäen lämmittävän Bon lähemmäksi itseään sulki hän silmänsä,
-ja synkän metsän, tuulen ja sateen aiheuttamat tunteet haihtuivat.
-Viimeinen kaikista vaikutelmista oli savun haju, jota tunkeutui
-tervavaatteen alle.
-
-Kun hän avasi silmänsä, muisti hän kaiken niin hyvin kuin ainoastaan
-hetkinen olisi kulunut noista tapahtumista. Päivä oli kumminkin jo
-valjennut, vaikkakin harmaana ja pilvisenä. Puista tippui vettä.
-Nuotio palaa roihusi iloisesti, sininen savu kiemurteli ylöspäin ja
-herkullinen kahvin tuoksu sekoittui ilmaan. Hevoset seisoivat aivan
-lähellä purren ja potkien toisiaan. Bo nukkui vielä raskaasti. Dale
-puuhasi ahkerasti nuotion ääressä. Kun Helen katseli metsästäjää, näki
-hän tämän keskeyttävän työnsä, kääntävän päätään kuunnellakseen ja
-sitten katsovan odottavasti. Silloin juuri kuuluikin huuto metsästä.
-Helen tunsi Royn äänen. Sitten hän kuuli veden loiskuntaa ja lähenevää
-kavioiden kapsetta. Hetken kuluttua ilmestyikin vaalea mustangi
-näkyviin kantaen Royta selässään.
-
-"Huono aamu ankoille, mutta hyvä meille!" huudahti tämä.
-
-"Huomenta, Roy!" tervehti Dale ja hänen iloisuudestaan ei voitu
-erehtyä. "Odotin juuri sinua."
-
-Roy näytti laskeutuvan mustangin selästä ponnistuksetta, ja nopein
-liikkein aukaisi hän remmit irroittaessaan satulan. Mustangi oli märkä
-hiestä ja vaahtoon sekoittuneesta sadevedestä. Se huohotti ja höyrysi.
-
-"Olet näemmä ratsastanut kovasti", huomautti Dale
-
-"Niin olenkin", vastasi Roy. Sitten hän huomasi Helenin, joka oli
-noussut istualleen sukien käsillään tukkaansa ja tuijottaen Royhin.
-"Hyvää huomenta, neiti. Minulla on teille hyviä uutisia."
-
-"Jumalalle kiitos", mumisi Helen pudistellen samalla Bota. Tuo nuori
-neiti heräsikin, mutta oli kumminkin haluton nousemaan. "Bo, Bo, herää
-nyt. Roy on saapunut."
-
-Silloin nousi Bokin puku epäjärjestyksessä ja unisin silmin.
-
-"Voi, miten minun ruumistani pakottaa!" vaikeroi hän. Huomattuaan
-kumminkin, mitä tulen ääressä tehtiin lisäsi hän: "Onko aamiainen jo
-valmis?"
-
-"Melkein. Saatte nyt omenapiirakoita", vastasi Dale.
-
-Tavassa, millä Bo nauhoitti kenkänsä, ilmeni jo todellisia
-tervehtymisen merkkejä. Helen nouti heidän matkalaukkunsa ja avattuaan
-sen pukeutuivat he lähteen vieressä muutamalla litteällä kivellä niin
-lähellä miehiä että näiden puhe kuului sinne asti.
-
-"Kuinka kauan aiot lorvailla täällä leirissä, ennenkuin kerrot
-minulle?" kysyi Dale.
-
-"Olen juuri aloittamaisillani. Milt", vastasi Roy. "Tuo ratsastaja,
-joka sivuutti meidät, vei sanan Ansonille. Hän miehineen joutui
-jäljillemme pian. Näin heidän tulevan jo kymmenen aikaan. Silloin
-vetäydyin metsään ja pysyttelin siellä niin lähellä kumminkin, että
-näkisin, mistä kohden he poikkeaisivat metsään. Hetken kuluttua
-eksyivät he jo jäljiltäsi. Sitten he levittäytyivät ketjuun kulkien
-etelää kohti ajatellen tietysti, että aiot kiertää Pinen Old Baldyn
-eteläpuolelta. Snake Ansonin miehissä ei ole ainoatakaan hevosten
-jälkien etsijää. Se on nyt aivan varmaa. Seurasin heitä sitten noin
-tunnin, kunnes he olivat poikenneet muutamia peninkulmia syrjään
-jäljiltämme. Sitten palasin siihen paikkaan, josta te poikkesitte
-metsään. Olin siellä koko iltapäivän pimeään asti odottaen heitä
-palaaviksi. Mutta heitä ei kuulunutkaan. Lähdin silloin ratsastamaan
-suoraan tänne ja leiriydyin metsään viipyen siellä päivän sarastukseen
-asti."
-
-"Niin pitkälle on siis kaikki hyvin", huomautti Dale.
-
-"Varmasti. Baldyn eteläpuolella olevat seudut ovat vaikeasti
-kuljettavia, ja nuo muutkin pari kolme tietä, joita Anson miehineen voi
-kulkea, ovat samanlaisia."
-
-"Sellaista emme siis voi edellyttääkään", mumisi Dale jonkun asian
-juolahtaessa hänen mieleensä.
-
-"Mitä emme voi edellyttää?"
-
-"Että he kiertävät Baldyn pohjoispuolelta."
-
-"Emme ollenkaan!" vastasi Roy lyhyesti.
-
-"Silloin aion kätkeä jälkemme vielä paremmin, kiiruhtaa asuntooni
-ja oleskella siellä, kunnes tulet ilmoittamaan, että tytöt voidaan
-turvallisesti viedä Pineen."
-
-"Milt, puhut viisaasti kuin profeetat."
-
-"En ole aivan varma, voimmeko kätkeä jälkemme täydellisesti. Jos
-Ansonilla olisi ollut hiemankaan enemmän taitoa kuljeskella metsässä,
-ei hän olisi eksynyt jäljiltämme niin pian."
-
-"Ei kyllä, mutta hän luulee voivansa katkaista tiesi."
-
-"Jos voisin päästä parikymmentä peninkulmaa kauemmaksi ja kätkeä
-jälkemme varmasti, olisin aivan varma takaa-ajon epäonnistumisesta",
-sanoi metsästäjä miettiväisesti.
-
-"Sellainen on yhtä varmaa kuin helppoakin", vastasi Roy nopeasti.
-"Kohtasin tullessani muutamia meksikolaisia lammaspaimenia, jotka
-ajoivat edellään suurta lauhaa. Ne tulivat etelästä ja aikovat jäädä
-oleskelemaan Turkey Senacan tienoille. Sitten he palaavat etelään
-viedäkseen lauman Phenixiin. Maa on hyvin pehmeätä nyt. Nyt on sinun
-lähdettävä nopeasti liikkeelle ja kiiruhdettava suoraan tuolle
-lammaslauman polkemalle tielle ikäänkuin aikomuksesi olisi kulkea
-etelään. Mutta sensijaan ratsastatkin sinä tuon lauman edelle. Se tulee
-pysyttelemään näiden metsäniemekkeiden läpi kulkevilla avonaisilla
-paikoilla ja teillä. Ja kulkiessaan teidän jäljissänne kätkee se
-jälkenne."
-
-"Mutta otaksukaamme nyt, että Anson pyörtää takaisin ja löytää tämän
-leirin. Silloin hän voi seurata helposti jälkiämme tuonne lauman
-polkemalle tielle. Mitä luulet silloin tapahtuvan?"
-
-"Silloin toteutuvat juuri toivosi. Tuo lampaiden polkema tie on
-viettävä ja mutkainen. Pian rupeaa satamaan kovasti. Jälkenne häviävät,
-vaikka ette menisikään etelään. Ja Anson pysyttelee kyllä tuolla
-tiellä, kunnes hän häipyy kokonaan jäljiltä. Jätä tuo minun huolekseni,
-Milt. Olet metsästäjä, mutta minä olen hevostenetsijä."
-
-"No olkoon menneeksi. Meidän on niin ollen kiiruhdettava."
-
-Sitten hän kehoitti tyttöjä joutumaan.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Päästyään kerran hevosen selkään jälleen voi Helen onnitella itseään,
-ettei hän ollutkaan niin vaivautunut kuin oli kuvitellut. Mutta Bo
-valitti sensijaan kuuluvammin.
-
-Molemmilla tytöillä oli aivan uudet pitkät vedenpitävät nutut, joilla
-he melkoisesti ylpeilivät, sillä uusien vaatteiden saanti ei ollut
-kuulunut heidän elämänsä tavallisiin tapahtumiin.
-
-"Minun on luullakseni pitennettävä niiden halkoa", sanoi Dale tarttuen
-suureen puukkoonsa.
-
-"Miksi?" vastusteli Bo heikosti.
-
-"Ne eivät ole valmistetut ratsastusta varten. Kastutte sittenkin
-aivan tarpeeksi, vaikka teenkin sen. Mutta ellen sitä tee, kastutte
-likomäräksi."
-
-"No tehkää sitten halunne mukaan", sanoi Helen lopulta vastahakoisesti.
-
-Siis halkaisi Dale heidän uusien nuttujensa selän puoliväliin saakka.
-Teon tarpeellisuus selvisi Helenille, kun hän huomasi, miten ne nyt
-ulottuivat satulannahan yli heidän kenkiensä kärkiin asti.
-
-Aamu oli harmaa ja kylmä. Sataa tihuutti ja puista tippui vettä
-alituisesti. Helen hämmästyi saapuessaan aukealle tasangolle jälleen ja
-luuli ymmärtävänsä, etteivät he nyt pitkään aikaan tulekaan poikkeamaan
-metsiin. Oikealla puolella oleva seutu oli aukeata ja tasaista, mutta
-vasemmalla oleva oli mäkistä liittyen tummaan niemiseen metsänreunaan.
-Tuon rajoittavan metsän yläpuolella leijaili matalalla pilviä,
-jotka kätkivät vuoret näkyvistä. Tuuli puhalsi takaapäin ja tuntui
-kiihtyvän. Dale ja Roy ratsastivat edellä hyvää vauhtia ajaen samalla
-kuormahevosia edellään. Helenillä ja Bolla oli täysi työ pysytellä
-heidän kintereillään.
-
-Ensimmäisen tunnin matka ei tuonut suurta muutosta ilmaan eikä
-maisemaan, mutta se antoi kumminkin Helenille vihjauksen, mitä hänen
-oli kestettävä, jos matka tulisi jatkumaan koko päivän tällaista
-vauhtia. Hänestä alkoivat tuntua sellaiset paikat mieluisilta, joissa
-hevoset kävelivät, ja tasangot taasen vastenmielisiltä. Myötämäkiä
-vihasi hän erityisesti. Ranger ei halunnut kulkea hitaasti ja ruumiin
-hyppiminen ylös ja alas oli vastenmielistä. Ja lisäksi tuo virkku
-musta hevonen koetti aina hypätä kuoppien ja lätäkköjen yli. Se
-liukui niiden yli kuin lintu. Helen ei voinut saavuttaa taitoa istua
-satulassa taitavasti, minkävuoksi ei ainoastaan hänen ruumiinsa
-saanut kolahduksia noissa tilaisuuksissa, vaan kulku loukkasi myöskin
-hänen kauneudenaistiaan. Hän ei ollut milloinkaan ennen tiennyt
-olevansa turhamainen. Hän ei ollut ikinä kumminkaan iloinnut mistään
-sopimattomuuksista ja joutuessaan nyt esittämään sellaista kärsi hän
-hirveästi. Bo halusi aina ratsastaa edellä ja Helen oli iloinen, että
-hän niin harvoin katsoi taakseen. Jonkun ajan kuluttua saapuivat he
-leveälle kuraiselle tielle, jossa oli lukemattomia pienien sorkkien
-jälkiä. Tämä oli siis tuo lammaslauman polkema tie, jota Roy oli
-neuvonut seuraamaan. He seurasivat sitä kolme tahi neljä peninkulmaa
-ja vihdoin, saavuttuaan erääseen harmaanviheriään laaksoon, näkivät
-he siellä suuren lauman lampaita. Pian kajahteli ilma lammasten
-määkinästä, kuului hiljaista lukemattomien sorkkien aiheuttamaa
-kapsetta ja koko maailma tuntui tuoksuvan lampailta. Lauma pysyi hyvin
-koossa, vaikka se syödessään peittikin maata monen aarin laajuudelta.
-Sitä seurasi kolme ratsastavaa paimenta ja muutamia kuorma-aaseja.
-Dale puhutteli erästä meksikolaista sanoen tälle jotakin ja viitaten
-sitten pohjoiseen päin ja tiehen. Meksikolainen hymyili niin, että
-suu leveni korvasta korvaan, ja Helen kuuli hänen nopeasti vastaavan:
-"Kyllä herra! Kiitoksia, herra!" Tuo lammaslauma näytti suurenmoiselta
-aaltoillessaan siinä tasangolla kuin tasainen harmaasta, ruskeasta ja
-mustasta villasta kokoonpantu virta. Se kulki eteenpäin vain alavaa
-maata pitkin. Dale poikkesi sinnepäin johtavalle tielle ja läksi
-jatkamaan matkaa yhä nopeammin.
-
-Äkkiä kiisivät pilvet korkeammalle ja hajautuivat paljastaen palasen
-sinistä taivasta ja sallien auringon säteittenkin näyttäytyä. Sitä ei
-kumminkaan kestänyt pitkää aikaa. Tuuli kiihtyi, ja suunnaton musta
-pilvi vyöryi vuorilta ja toi mukanaan sellaisen sateen, että se näytti
-valuvan kuin virta ylhäältä ja lähestyvän kuin nopeasti liikkuva seinä.
-Pian olivat pakolaiset sen keskellä.
-
-Kumarruksissa olevin päin ratsasti Helen eteenpäin tuossa kylmässä
-harmaassa sateessa, joka tuli melkein suoraan sivulta tuntikausia kuten
-hänestä tuntui. Lopulta tuo rankka vesitulva sivuutti heidät jättäen
-jälkeensä hienoa sumua. Tummat pilvet kiisivät matalalla kätkien
-vuoret kokonaan näkyvistä ja muuttaen tuon harmaan ja märän tasangon
-hyvin alakuloisen näköiseksi. Helenin jalat ja polvet olivat niin
-märät kuin olisi hän kahlannut vedessä. Niitä paleli myöskin. Hänen
-sormikkaitaan ei oltu myöskään tarkoitettu sateessa käytettäviksi,
-minkävuoksi nekin olivat läpimärät. Kylmä tarttui hänen sormiinsa niin,
-että hänen oli lyötävä käsiään yhteen. Ranger käsitti tuon niin, että
-sen oli parannettava vauhtiaan, mikä oli Helenistä vielä pahempaa kuin
-paleleminen.
-
-Hän näki toisen kiitävän pilvijoukon lähestyvän vuorilta sadetulvineen,
-jossa oli jotakin valkoista seassa. Lunta! Tuuli oli nyt pistävän
-kylmää. Helenin ruumis pysyi kyllä lämpimänä, mutta hänen jalkojaan,
-käsiään ja korviaan alkoi palella hirveästi. Hän katsoi eteenpäin
-vakavasti. Sieltä ei kumminkaan näyttänyt lähtevän mitään apua, joten
-hänen oli vain pakko jatkaa. Dale ja Roy istuivat kumarassa satulassaan
-luultavasti aivan läpimärkinä, sillä heillä ei ollut minkäänlaisia
-sadenuttuja. Bo pysytteli aivan heidän kintereillään, ja oli aivan
-ilmeistä, että häntäkin paleli.
-
-Tämä toinen kuuro ei ollut niin hirveä kuin ensimmäinen, koska se toi
-mukanaan vähemmän vettä. Kumminkin tunkeutui tuulen jäätävä kylmyys
-luihin ja ytimiin asti. Sitä kesti tunnin, jonka kuluessa hevoset vain
-jatkoivat tasaista juoksuaan. Harmaa kuuro kiisi vihdoin ohitse, sumu
-haihtui, pilvet kohosivat korkeammalle ja hajautuivat sulkeutuakseen
-jälleen uutta kuuroa varten. Nyt alkoi sataa lumisohjua. Kiitävät
-hiutaleet pistelivät Heleniä niskaan ja poskiin, ja hetkisen putoili
-niitä niin paljon ja nopeasti hänen selkäänsä, ettei hän luullut
-voivansa kestää niiden aiheuttamaa painoa. Lumi kokoutui aukeihin
-paikkoihin muodostaen niihin kimaltelevan jääpeitteen.
-
-Siten sai Helen kestää kuuron kuuron jälkeen. Hänen jalkansa menivät
-aivan tunnottomiksi ja niitä lakkasi palelemasta. Hänen sormiaan
-kumminkin pisteli yhtä mittaa senvuoksi, että hän koetti alituisesti
-lämmittää niitä. Tuuli puhalsi nyt aivan hänen lävitseen. Hän ihmetteli
-kestävyyttään, ja sattui useammasti kuin kerran, että hän luuli
-voimainsa loppuvan. Hän jatkoi kumminkin ratsastustaan. Kaikkien noiden
-talvien kuluessa, jotka hän oli elänyt, ei ollut ollut ainoatakaan
-tällaista päivää. Ankara ja kylmä, märkä ja tuulinen, yhä lisääntyvällä
-ponnella -- sellainen juuri oli tämä päivä. Ilmassa ei ollut tarpeeksi
-happea hänen verelleen.
-
-Kumminkin kaikkien näiden äärettömän pitkien tuntien kuluessa
-tarkasteli Helen seutuja, joiden läpi hän ratsasti, sillä hän halusi
-tuntea tien, jos hän joskus maailmassa sattuisi sitä vielä kulkemaan.
-Iltapäivä tuntui jo pitkälle kuluneen, kun Dale ja Roy poikkesivat
-muutamaan äärettömän suureen syvennykseen, jossa punertava järvi oli
-peittänyt maan alleen. He ratsastivat sen rantaa pitkin antaen hevosten
-kahlata polviaan myöten vedessä. Kurjet ja haikarat läksivät raskaasti
-lentoon ja suuria ankkaparvia liiteli nopeasti rannalta rannalle.
-Tämän syvänteen toiselta puolelta kohosi maa melko äkkiä, kallioiset
-penkereet kiersivät korkeamman maan laitaa ja jälleen ilmestyi tumma
-metsä näkyviin.
-
-"Kuinkahan monta peninkulmaa olemme mahtaneetkaan jo kulkea?" arvaili
-Helen. Niitä tuntui jo kertyneen yhtä paljon kuin pitkiä tuntejakin.
-Mutta vihdoin, kun uusi sade jälleen uhkasi, saavuttiin lopultakin
-metsään. Siinä oli kuitenkin puita niin harvassa, etteivät ne voineet
-suojella juuri ollenkaan sateelta.
-
-Helen istui jo satulassaan melkein tajuttomana. Silloin kun Ranger
-paransi vauhtiaan tahi hyppäsi jonkun kuopan yli, piti hän kiinni
-satulannupista voidakseen olla putoamatta. Hänen mielensä ei kyennyt
-käsittämään muuta kuin vaikeuksia ja hänen ajatuksissaan pyöri vain
-yksi ainoa asia -- miksi hän milloinkaan läksi kotoa tänne Länteen?
-Hänen huolensa Bon vuoksi olivat unhottuneet. Kuitenkin painui
-hänen mieleensä tahi ehkä hänen muistinsa valokuvasi tämän matkan
-kivuttavalla vilkkaudella jokaisen huomattavan muutoksen maan muodossa.
-Metsä muuttui vähitellen tasaisemmaksi ja tiheämmäksi. Puiden juuret
-olivat jo hämärän peittämät. Äkkiä Dale ja Roy katosivat näkyvistä
-alkaessaan laskeutua jotakin mäkeä, ja samoin Bokin. Sitten kantautui
-Helenin korviin nopeasti virtaavan veden kohinaa. Ranger rupesi
-juoksemaan nopeammasti. Pian saapui Helen erään suuren laakson päähän,
-mustan ja harmaan, jossa oli jo niin pimeä, ettei hän voinut nähdä sen
-poikki eikä sen pohjaa. Mutta hän tiesi sen pohjalla virtaavan joen.
-Sen aiheuttama kohina oli syvää, keskeytymätöntä, kovaa ja harvinaisen
-sointuvaa. Tie laskeutui laaksoon jyrkästi, Helen ei ollut menettänyt
-vielä kaikkea tuntoaan, kuten hän oli luullut ja toivonut. Hänen
-ruhjoutunut ruumisraukkansa vastasi vielä kiusallisesti tärähdyksiin,
-kolinaan, tempauksiin ja kaikkiin muihinkin hevosen juoksun
-aiheuttamiin hirvittäviin liikkeihin.
-
-Helen ei kohottanut pitkään aikaan katsettaan. Kun hän sen teki, lepäsi
-hänen edessään viheriä, pajujen reunustama puuton aukeama, jonka poikki
-ruskeanvalkoinen joki virtasi kohisten korviahuumaavasti.
-
-Dale ja Roy ajoivat kuormahevoset joen poikki ja seurasivat sitten
-niitä, jolloin heidän hevosensa upposivat kylkiään myöten veteen.
-Bo ratsasti kuohuvaan veteen niin rohkeasti kuin hän ei olisi muuta
-tehnytkään elämässään. Liukahdus ja putoaminen olisivat aiheuttaneet
-sen, että Bo olisi hukkunut tuohon vuoristosta tulevaan virtaan.
-
-Ranger käveli suoraan rannalle, mutta pysähtyi siihen totellen Helenin
-vetäisyä suitsista. Joki oli viisikymmentä jalkaa leveä, matala siltä
-rannalta, jolla Helen oli, mutta syvä toiselta, ja nopeasti virtaava
-suurin lainein. Helen suorastaan pelkäsi niin, ettei hän uskaltanut
-seurata.
-
-"Antakaa sen vain tulla!" huusi Dale. "Lähde nyt vain, Ranger!"
-
-Suuri musta hyppäsi sekaan niin että vesi pärskähti korkealle. Tuo
-virta ei merkinnyt sille mitään, vaikka se tuntuikin ylipääsemättömältä
-Helenistä. Hänellä ei ollut enää niin paljon voimaa jäljellä, että
-hän olisi jaksanut nostaa jalustimiaan, ja senvuoksi virtasikin vesi
-esteettömästi hänen jalkainsa yli. Hypättyään vielä pari kertaa kiipesi
-Ranger toiselle rannalle ja laukkasi sitten niityn poikki paikalle,
-missä muut hevoset seisoivat höyryten muutamien mäntyjen suojassa.
-Silloin se pysähtyi raskaasti huoaten.
-
-Roy tuli auttamaan häntä satulasta.
-
-"Kolmekymmentä peninkulmaa, neiti Helen", sanoi hän tavalla, joka
-sisälsi kohteliaisuuden.
-
-Hänen oli nostettava Helen maahan ja autettava hänet puun luo, johon
-Bo nojautui. Dale oli irroittanut muutaman satulan ja levitteli juuri
-huopapeitteitä puun juurelle.
-
-"Nell, sinähän vannoit rakastavasi minua!" tervehti Bo pahoillaan. Hän
-oli kalpea, sinihuulinen eikä hän voinut seisoa.
-
-"Bo, aikomukseni ei ole milloinkaan ollut tehdä sinusta niin kurjaa
-vaivaista kuin minä olen!" huudahti Helen. "Voi, millainen kauhea
-retki!"
-
-Satoi, puista tippui vettä ja taivas näytti uhkaavalta. Maa oli
-likomärkä ja siinä oli lammikoita ja rapakoita kaikkialla. Helen
-ei voinut kuvitella muuta kuin että tämä sydämetön, väsyttävä ja
-jäädyttävä olotila tulee jatkumaankin. Juuri silloin muistui koti hänen
-mieleensä elävästi ja merkityksellisesti. Hän oli todellakin niin
-surkuteltavassa kunnossa, että tuo suuri nautinto, minkä tilaisuus
-istuutua, liikunnon loppuminen ja tuosta kirotusta alituisesti
-juoksevasta hevosesta vapautuminen hänelle tuotti, tuntui hänestä vain
-pilkalta. Ei voinut olla mahdollista, että lepohetki oli koittanut.
-
-Metsästäjät tahi paimenet olivat nähtävästi oleskelleet tässä paikassa
-ennenkin, koska siinä oli nuotioiden pohjia. Dale kohotti muutaman
-kekäleen ja paiskasi sen niin lujasti jälleen maahan, että se halkeili
-palasiksi. Hän teki siten monta kertaa. Oli hämmästyttävää katsella
-hänen voimaansa ja sitä helppoutta, millä hän kokosi kourallisen
-lastuja. Hän kokosi ne yhteen kasaan ja kumartui niiden yli. Roy
-hakkasi kirveellä toista pölkkyä ja jokainen lyönti irroitti siitä
-pitkän palasen. Sitten alkoi Dalen hartioitten yli kohota ohut
-savupilvi, kun hän seisoi kumarruksissa avopäin suojellen lastuja
-hatullaan. Ne leimahtivat palamaan. Roy toi sylillisen pölkyn
-sydämestä hakkaamiaan kuivia ja valkoisia halkoja. Ne asetettiin
-rivittäin ristiin tuleen, joka pian alkoi humista. Sitten halko
-halolta rakensivat miehet nuotion, johon he lisäsivät suurempiakin
-puita, oksia, pölkkyjä ja kekäleitä, kunnes siitä syntyi jonkunlainen
-pyramiidi, josta liekit kohosivat taivaalle. Siihen ei mennyt heiltä
-kahta minuuttiakaan. Helen tunsi jo tulen lämmittävän jäykistyneitä
-kasvojaan. Hän ojensi sitä kohti paljaat kontistuneet kätensä.
-
-Vaikka Dale ja Roy olivatkin aivan märkiä ihoa myöten, eivät he
-kumminkaan viivytelleet nuotion ääressä. He riisuivat kuormat
-hevosilta. Parin männyn väliin sidottiin suopunki ja sen yli heitettiin
-tervavaate niin, että se muodosti A-muotoisen majan sitten kuin
-sen kulmat oli kiinnitetty maahan. Tyttöjen matkatavarat, eväät ja
-vuodehuovat sijoitettiin sitten tuohon katokseen.
-
-Helen arveli siihen kuluneen viisi minuuttia. Tämän lyhyen ajan
-kuluessa oli tuli kiihtynyt niin, että se nyt muodosti suuren ja kuuman
-nuotion. Sade valui virtanaan kaikkialle muualle, mutta tuon humisevan
-nuotion läheisyydessä ja yläpuolella ei ollenkaan satanut. Vesi
-haihtui. Maa alkoi höyrytä ja kuivaa. Helen kärsi alussa, kun kuumuus
-alkoi karkoittaa kylmyyttä, mutta nuo tuskat lakkasivat kumminkin pian.
-
-"Nell, en ole milloinkaan ennen tiennyt, miten suloiselta tuntuu istua
-nuotion lämmössä", huomautti Bo. Siinä oli jälleen Helenille hieman
-miettimistä. Kymmenen minuutin kuluttua oli hän kuiva ja kuumissaan.
-Pimeys kietoi tuon surullisen näköisen märän metsän vaippaansa, mutta
-tuo suuri nuotio muutti sen aivan erilaiseksi kuin Helen oli odottanut.
-Tuli räiskyi ja humisi, paukahteli kuin pistooli, sihisi ja pihisi,
-lennätti säkeniä kaikkialle ja lähetti yläilmoihin paksun, keltaisen ja
-kiemurtelevan savupilven. Nuotioon alkoi ilmestyä kultainen sydän.
-
-Dale tarttui pitkään keppiin ja veti siitä esille punaisia hiiliä,
-joille asetetut kahvipannu ja uuni alkoivat pian höyrytä.
-
-"Roy, lupasin tytöille kalkkunaa tänään illalliseksi", sanoi Dale.
-
-"Ehkä huomenna, jos tuuli kääntyy. Näissä seuduissa on kalkkunoita."
-
-"Roy, perunat kelpaavat kyllä minulle!" huudahti Bo. "En milloinkaan
-enää halua kakkua enkä piirakoita. En ole milloinkaan osannut antaa
-arvoa tuollaisille herkuille. Olen ollut sellainen pieni porsas aina.
-En ole milloinkaan ennen kuin nyt tiennyt, miltä tuntuu olla oikein
-nälissään."
-
-Dale katsahti häneen nopeasti.
-
-"Luullakseni kannattaa siihenkin asiaan tutustua", sanoi hän.
-
-Helenin ajatukset olivat niin syvät, ettei hän voinut pukea niitä
-sanoiksi. Niin lyhyessä ajassa oli kaikenlainen surkeus muuttunut
-mukavuudeksi.
-
-Sade ei lakannut, vaikka se tuntuikin vähenevän sitä mukaa kuin yökin
-pimeni. Tuuli tyyntyi ja metsä muuttui hiljaiseksi, lukuunottamatta
-virran tasaista kohinaa. Kaksinkerroin käännetty tervavaate sijoitettiin
-nuotion ja männyn väliin niin valoisaan ja lämpimään paikkaan kuin
-suinkin ja sille katettiin höyryäviä pannuja, lautasia ja kuppeja,
-joista kohoava tuoksu oli herkullinen ja viekoitteleva.
-
-"Ottakaa nyt huopapeitteenne ja istuutukaa selin tuleen", sanoi Roy.
-
-Myöhemmin, kun tytöt jo lepäsivät mukavasti huopapeitteisiinsä
-kääriytyneinä suojassa sateelta, valvoi Helen; vielä kauan Bon
-vaivuttua uneen. Suuren nuotion loimu muutti tilapäisen teltan
-valoisaksi kuin päivä. Hän voi nähdä savun, suuren taivasta kohti
-kohoavan männynrungon ja palasen taivasta. Virta hyräili laulua,
-joka silloin tällöin kuulosti sointuvalta, mutta muuttui sitten
-särähteleväksi ja surulliseksi, milloin hiljaiseksi, milloin kovaksi,
-mutta alituisesti vyöryväksi, lorisevaksi, sorisevaksi, aaltoilevaksi
-ja hankautuvaksi nopeassa juoksussaan.
-
-Pian palasi metsästäjä ystävineen hevosia laitumelle viemästä. He
-istuutuivat tulen viereen keskustelemaan matalalla äänellä.
-
-"Tämän päiväisiä jälkiämme on kenenkään mahdoton löytää", sanoi Roy
-tyytyväisesti.
-
-"Mitä eivät lampaat kätke, sen tekee sade. Meitä on onnistanut. En
-olekaan enää ollenkaan huolissani", vastasi Dale.
-
-"Huolissasiko? Olet luullakseni tuntenut sellaista ensimmäisen kerran
-elämässäsi."
-
-"Minulla ei ole milloinkaan ollutkaan tällaista tehtävää", vastusti
-metsästäjä.
-
-"Olet oikeassa."
-
-"Kuulehan, Roy, kun vanha Al Auchincloss saa selville tämän, kun sinä
-tahi veljesi palaatte Pineen, raivostuu hän suunniltaan."
-
-"Luuletko ihmisten rupeavan hänen puolelleen Beasleytä vastaan?"
-
-"Ainakin muutamat. Mutta Al, pidettäköönpä hänestä tahi ei, käskee
-ihmisten mennä erääseen kuumaan paikkaan. Hän kokoo miehensä ja lähtee
-vuoristoon etsimään sisarensatyttäriä."
-
-"Sinulla ei ole muuta tehtävää kuin pitää tyttöjä piilossa, kunnes voin
-opastaa hänet leiriisi. Ellei sellainen käy päinsä, niin ainakin niin
-kauan, kunnes itse voit tuoda tytöt Pineen."
-
-"Eivät ketkään muut, paitsi sinä ja veljesi, ole milloinkaan käyneet
-asunnossani. Mutta se voidaan kumminkin helposti löytää."
-
-"Anson koettaa ehkä sellaista. Mutta se ei ole kumminkaan luultavaa."
-
-"Miksi ei?"
-
-"Senvuoksi että minä aion seurata tuon lampaiden varkaan jälkiä
-kuin susi haavoittunutta hirveä. Ja jos hän joskus tulee leirisi
-läheisyyteen, riennän tänne ennen häntä."
-
-"Hyvä", sanoi Dale. "Otaksuin kumminkin, että menet Pineen ennemmin
-tahi myöhemmin."
-
-"En, ellei Ansonkin tee samoin. Sanoin Johnille, että jollei
-postivaunujen pidättämistilaisuudessa tapahdu mitään taistelua, hän
-kiertäisi jotakin sivutietä takaisin Pineen. Käskin hänen kertoa Alille
-kaiken ja tarjoutua tämän palvelukseen Joen ja Halin kanssa."
-
-"Olkoonpa asian laita nyt miten tahansa, vuodatetaan tämän asian vuoksi
-vielä verta."
-
-"Varmasti, ja onpa siihen jo aikakin. Toivon vain, että saisin merkitä
-tuon Beasley-roiston vanhalla neljälläkymmenelläneljälläni'."
-
-"Siinä tapauksessa toivon sinun tähtäävän tarkemmin kuin muutamissa
-näkemissäni tilaisuuksissa."
-
-"Milt Dale, olen melkoinen ampuja", sanoi Roy ylpeästi.
-
-"Et ainakaan liikkuvaan maaliin."
-
-"Ehkä en. Mutta tavatessani Beasleyn ei minulla olekaan liikkuvaa
-maalia edessäni. Olen hevosmies enkä mikään metsästäjä. Sinä olet
-tottunut ampumaan kärpäsiä hirvien sarvista harjoituksen vuoksi."
-
-"Roy, luuletko meidän voivan saapua leiriini huomenaamulla?" kysyi Dale
-vakavammasti.
-
-"Kyllä, jos kumpainenkin otamme tytön satulaamme. Mutta he tekevät sen
-tahi kuolevat. Oletko milloinkaan nähnyt reippaampaa tyttöä kuin tuo
-lapsukainen Bo on?"
-
-"Missä minä nyt olisin nähnyt tyttöjä?" huudahti Dale.
-"Muistan muutamia lapsuudestani, mutta olin silloin ainoastaan
-neljätoistavuotias. Minulla ei ole ollut heistä milloinkaan juuri
-minkäänlaista hyötyä."
-
-"Haluaisin tuollaisen vaimon kuin tuo Bo on", sanoi Roy tulisesti.
-
-Seurasi lyhyt vaitiolo.
-
-"Roy, olet mormoni ja sinulla on jo vaimo", vastasi Dale.
-
-"Kuulehan, Milt, oletko elänyt niin kauan metsässä, ettet ole
-milloinkaan kuullut puhuttavan mormoneista, joilla on kaksikin vaimoa?"
-vastasi Roy nauraen sitten sydämellisesti.
-
-"En ole milloinkaan voinut sulattaa tuota, että miehellä on useampia
-vaimoja."
-
-"Ystäväni, sinun on aluksi otettava vain yksi. Sitten tulet ehkä
-huomaamaan, että haluat toisenkin."
-
-"Luullakseni on yhdessäkin enemmän kuin tarpeeksi Milt Dalelle."
-
-"Milt, vanha veikko, anna minun sanoa sinulle, että olen aina
-kadehtinut vapauttasi", sanoi Roy vakavasti "Mutta sellainen ei ole
-elämää."
-
-"Tarkoitatko, että naisen rakastaminen on vasta elämää?"
-
-"En, mutta se on sen osa. Tarkoitan lapsia, sinun näköistäsi poikaa,
-jonka tiedät jatkavan elämääsi kuolemasi jälkeen."
-
-"Olen miettinyt sitä perin pohjin katsellessani lintujen ja muiden
-eläinten elämää metsissä. Ellei minulla ole poikaa, loppuu elämäni
-minuun."
-
-"No niin", vastasi Roy epäröiden, "en halua mennä niin pitkälle.
-Tarkoitan vain, että poikasi voi jatkaa sukuasi ja työtäsi."
-
-"Aivan niin. Ja, Roy, kadehdin saavutuksiasi, koska sellaista ei voi
-milloinkaan sattua Milt Dalen osalle."
-
-Nämä surulliset ja syvämietteiset sanat lopettivat keskustelun. Jälleen
-hallitsi tuo kohiseva ja virtaava joki metsää. Muudan huuhkaja rääkkyi
-kamalasti. Eräs hevonen tuli hyppien lähemmäksi, ja siltä suunnalta
-alkoi kuulua hampaiden narskumista, kun ne katkoivat ruohoa. Joku
-ääni häiritsi Helenin syvää unta, ja kun hän heräsi, tunsi hän Bon
-pudistelevan ja huutavan häntä nimeltä.
-
-"Oletko kuollut?" kuuli hän iloisen äänen sanovan.
-
-"Melkein. Selkäni on aivan poikki", vastasi Helen. Liikkumisen halu
-tuntui olevan jollakin tavoin tukahdutettu, ja jos hän olisi sellaista
-tuntenutkin, luuli hän ponnistusta mahdottomaksi.
-
-"Roy huusi meitä", sanoi Bo. "Hän käski meidän kiiruhtaa. Luulin
-kuolevani noustessani istualleni ja annan sinulle miljoonan dollaria,
-jos suostut nauhoittamaan kenkäni. Odotahan, sisko, kunnes koetat vetää
-jalkoihisi näitä kankeita kenkiä."
-
-Ponnistaen tahtoaan nousi Helen rohkeasti istualleen huomatakseen, että
-sitä tehdessä tuskat ja pistokset tuntuivat aivan sietämättömiltä.
-Saatuaan kenkänsä käsiinsä huomasi hän ne kylmiksi ja koviksi.
-Hän aukaisi toisen nauhat ja levittäen varren suun niin suureksi
-kuin suinkin koetti hän pistää kipeän jalkansa siihen. Mutta jalka
-olikin joko ajettunut tahi sitten oli kenkä kutistunut. Hän ei
-saanut mahtumaan sitä puoleksikaan, vaikka hän ponnistikin kipeiden
-käsivarsiensa kaikki jäljellä olevat voimat. Hänen oli pakko vaikeroida.
-
-Bo nauroi kiusoittavasti. Hänen tukkansa oli epäjärjestyksessä, silmät
-loistivat ja posket punoittivat.
-
-"Ole rohkea!" sanoi hän. "Nouse seisoallesi kuin todellinen Lännen
-tyttö ja vedä kengät jalkoihisi."
-
-Muuttiko Bon iva vai neuvo tehtävän helpommaksi, ei Helen tullut
-ajatelleeksi, mutta niin kumminkin kävi, että hän sai kengät
-jalkoihinsa. Lyhyt kävely ja liikkuminen tuntui pehmittävän kankeita
-päällisiä ja huojentavan väsymyksen tunnetta. Joen vesi, jolla tytöt
-pesivät kasvonsa, oli kylmempää kuin mikään Helenin ennen näkemä
-jää. Se melkein kangisti hänen kätensä. Bo napisi ja puhalteli kuin
-pyöriäinen. Heidän oli juostava tulen luo, ennenkuin he voivat kammata
-tukkansa. Ilma oli ihmeellisesti kirkas. Auringonnousu oli pilvetön
-ja selvä idästä näkyvine punaisine ruskoineen, josta auringon kirkas
-kiekko alkoi näkyä.
-
-"Aamiainen on valmis, tytöt!" huusi Roy. "Luullakseni voitte itse
-palvella itseänne. Miltillä tuntuu olevan täysi työ hevosten
-kiinniottamisessa. Riennän auttamaan häntä. Meillä on vaivalloinen
-päivä edessämme. Eilinen ei ollut vielä mitään siihen verrattuna."
-
-"Mutta aurinkohan näyttää rupeavan paistamaan", huomautti Bo.
-
-"Kyllä varmasti", vastasi Roy poistuessaan.
-
-Helen ja Bo saivat puolituntisen aamiaisen syömiseen ja hiustensa
-kampaamiseen, sitten tulivat hevoset laukkaa leiriin Dalen ja Royn
-ratsastaessa satulatta.
-
-Kun kaikki oli saatu kuntoon lähtöä varten, oli aurinko jo noussut
-sulattaen kuuraa ja jäätä niin, että loistavaa sumua, joka oli täynnä
-sateenkaaria, ilmestyi puiden juurille.
-
-Dale tarkasti Rangerin satulan ja koetteli Bon hevosen remmejä.
-
-"Kummanko valitsette -- pitkän ratsastuksen kuormahevosten kintereillä
-kanssani, vaiko lyhyen matkan vuorten yli Royn kanssa?" kysyi hän.
-
-"Valitsen helpomman noista kahdesta", vastasi Helen hymyillen.
-
-"Siinä teettekin mielestäni viisaimmasti, mutta tulette kumminkin
-huomaamaan, millaista ratsastaminen voi olla", sanoi Dale
-merkityksellisesti.
-
-"Miksi sitten eilistä kulkuamme nimitetään?" kysyi Bo viekkaasti.
-
-"Ainoastaan kolmekymmentä peninkulmaa, mutta märässä ja kylmässä
-ilmassa. Tänään on mainio ratsastussää."
-
-"Milt, otan huopapeitteen ja hieman evästä siltä varalta, ettet
-tarvitse niitä tänä iltana", sanoi Roy. "Mielestäni meidän on erottava
-vasta siellä, mistä minun on lähdettävä oikaisemaan."
-
-Bo nousi satulaan avutta, mutta Helenin jalat olivat niin kankeat,
-ettei hän voinut kiivetä korkean Rangerin selkään omin avuin.
-Metsästäjä läksi ratsastamaan solaa ylöspäin valiten loivasti kohoavan
-tien. Se mutkitteli ruskean mäntymetsän kautta, jossa oli siellä täällä
-tummia läikkiä jotakin ikiviheriää kasvia, jota Roy sanoi salviaksi.
-Kun he saapuivat rinteen huipulle, ei Helenin ruumis ollut enää niin
-kipeä. Satula oli nyt hänestä mukavampi ja hevosen kulku tuntui jo
-tutummalta. Hän muisti kumminkin, että hän oli aina suoriutunut hyvin
-ylämäistä. Täällä kasvoivat ne kaunista, eripitkää ja villiä metsää. He
-seurasivat harjannetta jonkun matkaa valkoisen virtaavan joen näkyessä
-kaukaa kukkulan juurelta ja sen sointuvan kohinan kantautuessa selvästi
-heidän korviinsa.
-
-Dale pysähdytti hevosensa ja katseli neulasmattoa.
-
-"Täällä on tuoreita antiloopin jälkiä kaikkialla", sanoi hän viitaten
-niihin.
-
-"Huomasin ne jo aikoja sitten", sanoi Roy.
-
-Helenin tarkastelun tuloksena oli, että hänkin huomasi muutamia pieniä
-kuoppia neulasmatossa, tummia väriltään ja selvästi näkyviä.
-
-"Emme milloinkaan saa parempaa tilaisuutta", sanoi Dale. "Nämä eläimet
-kulkevat samaan suuntaan kuin mekin. Irroita pyssysi."
-
-Lähdettiin jälleen matkalle, mutta Roy ratsasti nyt kuormahevosten
-edellä. Hän laskeutui äkkiä satulasta, heitti ohjakset hevosen
-kaulalle ja katseli eteenpäin. Sitten hän kääntyi heiluttaen hattuaan.
-Kuormahevoset pysähtyivät yhteen joukkoon. Dale viittasi tyttöjä
-seuraamaan ja ratsasti Royn hevosen rinnalle. Helen huomasi tämän
-paikan olevan muutaman poikkipäin kulkevan solan reunalla. Dalekin
-laskeutui maahan irroittamatta pyssyään satulasta riippuvasta tupesta
-ja lähestyi Royta.
-
-"Hirvas ja pari vaadinta", sanoi tämä hiljaa. "Ne ovat vainunneet
-meidät jo, mutta ne eivät ole vielä nähneet meitä. Tytöt, tulkaa vain
-lähemmäksi."
-
-Seuraten Dalen pitkän käsivarren viittausta katseli Helen rinteelle.
-Se oli melko aukea siellä täällä kasvavine pitkine mäntyineen,
-salviapensaikkoineen ja haapoineen, jotka näyttivät kullanvärisiltä
-aamuauringon valossa. Äkkiä Bo huudahti: "Ah, katso, minä näen ne jo!"
-Silloin Heleninkin tarkasteleva katse huomasi jotakin viheriästä,
-kullanväristä ja ruskeasta eroavaa. Kiinnitettyään katseensa siihen
-näki hän komean uroshirven jalosti kaareutuvine sarvineen seisovan kuin
-patsaan pää pystyssä valppaana ja villissä asennossa. Se oli harmaa
-väriltään. Sen vieressä oli pari hennompaa ja miellyttävämpää eläintä,
-joilla ei ollut sarvia.
-
-"Ne ovat alempana meitä", kuiskasi Dale. "Ja sinä ammut varmasti yli."
-
-Silloin Helen huomasi Royn ojentaneen pyssynsä.
-
-"Voi, älkää!" huudahti hän.
-
-Dalen huomautus ärsytti nähtävästi Royta. Hän otti pyssyn poskeltaan.
-
-"Milt, minähän tätä pyssyä suuntaan. Kuinka voit seisoa siinä ja sanoa
-minun ampuvan yli? Minulla oli varma tähtäin siihen."
-
-"Roy, et ole tottunut ampumaan myötämäkeen. Kiiruhda nyt, sillä se on
-huomannut meidät jo."
-
-Roy ojensi pyssynsä ja otettuaan samanlaisen jyvän kuin äskenkin hän
-laukaisi. Hirvi seisoi kumminkin aivan liikkumatonna kuin kivestä
-veistetty patsas. Naaraat sitävastoin hypähtivät pelosta ja katselivat
-säikähtyneinä kaikille suunnille.
-
-"Sanoinhan sen sinulle jo. Näin, että luotisi sattui mäntyyn puoli
-jalkaa sen lautasten yläpuolelle. Koeta jälleen ja tähtää sen
-jalkoihin."
-
-Roy tähtäsi nyt nopeammasti ja vetäisi liipaisinta. Hirven jalan
-oikealta puolelta nouseva pölähdys ilmaisi, mihin Royn luoti nyt
-sattui. Yhdellä laukalla, joka näytti ihmeelliseltä, katosi hirvi
-metsään puiden ja pensasten taakse. Vaatimet seurasivat sitä.
-
-"Koira vieköön!" huudahti Roy muuttuen punaiseksi kasvoiltaan, kun hän
-aukoi pyssynsä vipua. "En opi milloinkaan ampumaan myötämaahan, en
-totisesti!"
-
-Hänen pahoitteleva anteeksipyyntönsä tytöille onnistumattomuutensa
-vuoksi pani Bon iloisesti nauramaan.
-
-"En mistään hinnasta maailmassa olisi tahtonut, että olisitte
-onnistunut tappamaan tuon kauniin elukan!" hän huudahti.
-
-"Emme missään tapauksessa saa nyt enää paistia siitä, se nyt on aivan
-varmaa", huomautti Dale kuivasti. "Ja ehkä emme milloinkaan mistään
-hirvestä, jos Roy vain saa ampua."
-
-He jatkoivat matkaansa poiketen oikealle ja kulkien pitkin solan
-reunaa. Lopulta laskeutuivat he solan pohjalle, jossa pieni puro
-kiemurteli pajupensaiden suojassa. He seurasivat sitä noin peninkulman,
-kunnes se yhtyi muutamaan suurempaan virtaan. Siitä näytti alkavan eräs
-ruohon peittämä epäselvästi näkyvä tie.
-
-"Tässä me nyt eroamme", sanoi Dale. "Saavutte luultavasti ennen minua
-perille leiriini, mutta minäkin tulen varmasti sinne jolloinkin pimeän
-aikaan."
-
-"Kuulehan, Milt, unhotin kokonaan tuon sinun kirotun kesyn puumasi ja
-muunkin eläinkokoelmasi. Luuletko niiden voivan olla peloittamatta
-tyttöjä, erittäinkin vanhan Tomin?"
-
-"Ette näe Tomia ennen minun tuloani sinne", vastasi Dale.
-
-"Eikö se sitten olekaan missään aitauksessa tahi nuorassa?"
-
-"Ei. Se saa juoksennella vapaana siellä."
-
-"Hyvä sitten. Hyvästi nyt ja koeta kiiruhtaa."
-
-Dale nyökäytti päätään tytöille ja kääntäen hevosensa ajoi hän
-kuormahevoset edellään metsää kasvavan rinteen ja joen väliseen aukkoon.
-
-Roy pysähdytti hevosensa tuolla yksinkertaisella tavalla, joka näytti
-niin merkilliseltä tempulta Helenistä.
-
-"Luullakseni on parasta, että kiinnitän satulani remmejä", sanoi hän
-heittäen toisen jalustimensa satulannupin yli. "Saatte nyt, tytöt,
-kerrankin nähdä villiä luontoa?"
-
-"Kuka vanha Tom on?" kysyi Bo uteliaasti.
-
-"Se on Miltin kesy puuma."
-
-"Puumako? Siis jonkunlainen pantteri eli vuorileijona, kuten hän sanoi?"
-
-"Niin. Tom on kaunis eläin. Ja jos se suopuu teihin, rupeaa se
-rakastamaan teitä, leikkii kanssanne ja jauhaa teidät melkein
-kuoliaaksi."
-
-Bo muuttui hetkeksi sanattomaksi hämmästyksestä.
-
-"Onko Dalella muitakin kesyjä eläimiä?" kysyi hän kiihkeästi.
-
-"En ole milloinkaan ollut hänen asunnossaan, mutta luullakseni on
-siellä paljon lintuja, oravia ja kaikenlaisia muitakin eläimiä, jotka
-ovat niin kesyjä kuin lehmät. Liiankin kesyjä, sanoo Milt. En voi
-kumminkaan uskoi sitä. Ette varmaankaan milloinkaan halua poistua
-tuolta hänen senacastaan, kun kerran vain sinne pääsette."
-
-"Mikä tuollainen senaca on?" kysyi Helen siirtäessään jalkaansa niin
-että Roy voi kiinnittää hänen satulansa remmejä.
-
-"Luullakseni nimittävät meksikolaiset puistojaan siten. Tässä
-vuoristossa on paljon tuollaisia paikkoja, enkä milloinkaan haluakaan
-nähdä kauniimpia seutuja, ennenkuin tulen taivaaseen. Kas niin, Ranger,
-vanha veikko, nyt ne kyllä pitävät."
-
-Hän taputteli hevosta hellästi ja mentyään omansa luo hän hypähti ja
-keikautti pitkän ruumiinsa satulaan.
-
-"Kahlaamo ei ole syvä. Tulkaa vain jäljessä!" hän huudahti ja kannusti
-kimoaan.
-
-Joki oli tässä kohden leveä, mutta ei syvä, vaikka näytti sellaiselta.
-
-"Nyt, tytöt, alkaa toinen oppitunti!" sanoi Roy iloisesti. "Ratsastakaa
-peräkkäin, pysytelkää kintereilläni, tehkää kuten minäkin ja pysähtykää
-silloin kun haluatte levähtää tahi jotakin menee hullusti."
-
-Sanottuaan sen ratsasti hän tiheikköön. Bo seurasi häntä ja sitten
-Helen. Pajut tarttuivat häneen niin kovasti, että hänen oli mahdotonta
-katsella Royta, ja seuraus oli sellainen, että muudan puunoksa löi
-häntä kovasti takaraivoon. Se koski kipeästi, säikähdytti ja suututti
-häntä. Roy ratsasti tuollaista hölkkää, joka jouduttaa matkaa niin
-hyvin, ja suuntasi kulkunsa vastamäkeen aukeaan mäntymetsään. Siellä
-voivat he ratsastaa useita peninkulmia aivan suoraan tasaista ja
-aukeata kangasta pitkin. Helen piti tänään metsästä. Se oli ruskea ja
-viheriä kullanvärisine läikkineen siellä, mihin auringonsäteet pääsivät
-tunkeutumaan. Hän näki nyt ensimmäiset linnutkin. Suuri sinertävä metso
-pyrähti lentoon juuri hevosen edestä ja pieni kirjavanharmaa viiriäinen
-liiteli omituisesti etemmäksi. Usein kohdisti Roy heidän huomionsa
-hirviin, jotka kiisivät jonkun aukeaman poikki, mutta monesti sattui
-niin, ettei Helen ennättänyt niitä ollenkaan huomatakaan.
-
-Helen totesi, että tämä ratsastus korvasi tuon eilisen hirveän
-matkan. Tähän asti oli hän vain ollut tietoinen kipeistä paikoista ja
-pakottavista luista. Nyt hän voi kestää nuo tuskat hyvin. Hän rakasti
-kaunista villiä luontoa, jonka mahtavuus yhä vain eneni sitä mukaa kuin
-matka kului. Aurinko paistoi lämpimästi, ilma oli raitis ja tuoksuva,
-taivas oli aivan kirkkaansininen ja niin läpinäkyvä, että hän kuvitteli
-voivansa nähdä sen pohjaan asti.
-
-Äkkiä pysähdytti Roy hevosensa niin tiukasti, että kimo nousi pystyyn.
-
-"Katsokaa!" huudahti hän kovasti.
-
-Bo karjaisi.
-
-"Ei sinnepäin, vaan tuonne! Nyt se jo katosi."
-
-"Nell, siellä oli karhu! Näin sen! Se ei ollut ollenkaan sirkuksessa
-näytettävien karhujen näköinen!" huusi Bo riemuissaan.
-
-Nell oli menettänyt tilaisuutensa.
-
-"Luullakseni se oli harmaakarhu, ja olen melko iloinen, että se juoksi
-tiehensä", sanoi Roy. Muuttaen suuntaansa hieman opasti hän tytöt erään
-lahonneen puunrungon hio, jota karhu oli kaivanut. "Se hakee syötävää.
-Katsokaa sen jälkiä. Se oli varmasti aika suuri veijari."
-
-Ratsastaessaan eteenpäin saapuivat he muutamalle korkealle kunnaalle,
-josta voitiin katsella solia ja metsiä, kuiluja ja harjanteita, jotka
-jatkuivat viheriöinä ja mustina niin kauaksi kuin Helen voi nähdä.
-Harjanteet olivat jylhiä ja pitkiä kohoten keskustaa kohti, jossa
-muutamat terävät vuoret kohottivat huippujaan Old Baldyn paljasta lakea
-vasten. Kaukana oikealla aivan silmänkantamattomissa näkyi aaltoileva
-mäntymetsä, kaunis ja rauhallinen. Jossakin sen takana oli varmaankin
-erämaa, vaikka sitä ei voitu nähdä.
-
-"Tuolla on kalkkunoita", sanoi Roy peräyttäen hevostaan.
-"Laskeutukaamme täältä kiertotietä, niin ehkä saan ampua jonkun niistä."
-
-Laskeutuessaan muutaman kiviröykkiön taakse oli heidän kuljettava
-tiheän viidakon läpi. Rinteellä oli monta penkerettä, joilla kasvoi
-pensaikkoa, harvaa mäntymetsää ja tammia. Helen ihastui nähdessään tuon
-tutun puun, vaikka nämä olivatkin erilaisia kuin Missourin tammet.
-Ollen kyhmyisiä ja rosoisia, mutta ei pitkiä, levittivät nämä puut
-leveälle oksansa, joissa olevat lehdet olivat kellertäviä. Roy suuntasi
-kulkunsa muutamaan ruohoakasvavaan metsäaukioon ja laskeuduttuaan
-satulasta, pyssy kourassa valmistautui hän ampumaan jotakin. Jälleen
-Bo huudahti, mutta tällä kertaa ilosta. Silloin huomasi Helen
-äärettömän suuren parven kalkkunoita, jotka olivat melkein sen
-näköisiä kuin kesytkin kalkkunat, paitsi että nämä olivat ruskean- ja
-valkoisenkirjavia ja näyttivät villeiltä. Niitä oli varmaankin tuossa
-parvessa melkein sata, enimmäkseen naaraita. Muutamat etäisimmässä
-laidassa olevat uroot aloittivat paon juosten nopeasti. Helen kuuli
-selvästi niiden jalkojen kumahdukset. Roy ampui kerran, sitten taasen
-ja vielä kerran. Sitten seurasi hirveätä hälinää ja tömähtelyä, ja
-monien siipien aiheuttamaa äänekästä suhinaa. Tomu ja lehdet liehuivat
-vain tuulessa siinä paikassa, josta kalkkunat olivat lähteneet lentoon.
-
-"Sain kumminkin pari", sanoi Roy mennessään sinne päin hakemaan
-saalistaan. Palattuaan sitoi hän kaksi kimaltelevaa lihavaa
-kalkkunakukkoa satulaansa ja hyppäsi sitten itsekin hevosen selkään.
-"Saamme kalkkunaa illalliseksi, jos vain Milt ehtii leiriin ajoissa."
-
-Jatkettiin matkaa. Helen ei olisi milloinkaan väsynyt näiden
-tammilehtojen läpi ratsastamiseen. Ne olivat jo ruskeita, lakastuneita
-ja keltaisia ja pudottelivat lehtiään ja terhojaan.
-
-"Karhut ovat jo käyneet saalistamassa täällä", sanoi Roy. "Näen
-niiden jälkiä kaikkialla. Ne syövät mielellään tammenterhoja niiden
-putoamisaikana. Ehkä vielä kohtaamme jonkun niistä."
-
-Kauempana poikkesi hän villimpään ja tiheämpään metsään, jossa oksien
-lyöntien varominen ei ollut mikään helppo asia. Ranger ei näyttänyt
-välittävän, miten läheltä se sivuutti puun tahi oksan, kunhan se ei
-vain raapaissut niihin itseään. Helen kumminkin sai osakseen muutamia
-kovia iskuja. Puita sivuuttaessa oli vaikeinta saada polvensa ajoissa
-suojaan.
-
-Roy pysähtyi seuraavan kerran paikalle, joka näytti suurelta
-kasvia täynnä olevalta lammikolta siellä täällä olevine suurine
-vaahtokuplineen. Se poreili kumminkin ja siitä lähti pieni puronen,
-joten se osoittautuikin olevan suuri lähde. Roy viittasi erääseen
-mutaiseen kohtaan.
-
-"Karhu on piehtaroinut tuossa. Se kuuli tulomme. Katsokaa näitä pieniä
-jälkiä. Sillä on penikka mukanaan. Näette kai nuo naarmut tuossa puussa
-hieman pääni yläpuolella. Vanha naaraskarhu seisoi sitä vasten ja iski
-kyntensä siihen."
-
-Istuen satulassaan ojentautui Roy ylettyäkseen koskemaan noihin
-tuoreihin naarmuihin puussa.
-
-"Metsät ovat täynnä suuria karhuja", sanoi hän hymyillen. "Minusta
-käyttäytyi tämä vanha rouva erittäin ystävällisesti mennessään
-penikkoineen tiehensä. Kun naaraskarhuilla on penikoita, ovat ne hyvin
-vaarallisia."
-
-Seuraavan kerran innostui Helen saapuessaan solan pohjalla olevaan
-notkoon. Pyökit, vaahterat, haavat ja ilmavat männyt varjostivat puroa,
-jonka ruskeissa nopeissa pyörteissä taimenet polskahtelivat, lehdet
-seurasivat mukana ja eksyneet kultaiset auringonsäteet valaisivat
-hämärää metsää. Täällä oli ratsastaminen vaikeaa, kun oli aina tämän
-tästä kahlattava puron poikki, tunkeuduttava suurten sammalta kasvavien
-kallioiden välitse ja läpäistävä niin tiheitä haavikoita, että Helen
-tuskin sai polvensa pujotelluksi läpi.
-
-Roy ratsasti vielä kerran pois tästä solasta muutaman harjanteen
-yli toiseen, sitten metsäisiä rinteitä pitkin ja pensaikkojen ja
-viidakkojen läpi. Aurinko paistoi koko ajan korkealta taivaalta.
-Sitten hän pysähtyi hetkeksi lepäämään, irroitti satulat antaakseen
-hevosten piehtaroida ja tarjosi tytöille jotakin kylmää haukattavaa,
-jota hän oli ottanut mukaansa. Sitten hän läksi pyssyineen jonnekin
-kauemmaksi ja palattuaan satuloi hevoset antaen merkin matkan uudelleen
-aloittamiseksi.
-
-Tämä oli viimeinen levähdys tytöille ja siihen loppui myöskin helppo
-matka. Metsässä, johon Roy nyt poikkesi, oli kuin pesulaudassa uria,
-jotka olivat niin syviä ja jyrkkiä, että ratsastaminen niiden poikki
-oli hyvin vaarallista. Enimmäkseen pysytteli Roy jonkun sellaisen
-pohjalla, missä kuivuneet rämeet tarjosivat jonkunlaisen tien. Mutta
-noiden kuilujen poikki oli pakko kulkea silloin kun ne olivat liian
-pitkiä kierrettäviksi ja tuollainen ylimeno oli vaikeata.
-
-Näiden rinteiden viidakkojen luonteenomaisimmat kasvit olivat
-jonkunlaiset piikkiset ja sotkuiset pensaat. Ne repivät, raatelivat ja
-pistelivät sekä hevosia että ratsastajia. Ranger osoittautui olevan
-viisain hevosista ja kärsi senvuoksi vähimmin. Bon valkoinen mustangi
-vei Bon useamman kuin yhden risukon läpi. Toiselta puolen taasen olivat
-nämä jyrkät rinteet melko vapaat tuollaisesta pensaikosta. Suuria
-mäntyjä ja kuusia kasvot kaikilla suunnilla. Maa oli niin pehmeä, että
-kaviot vajosivat siihen syvälle. Melkein rinteen juurella nojautui
-Ranger etujalkoihinsa ja liukui alas istualleen. Tällainen helpotti
-kulkua, mutta se peloitti Heleniä. Kiipeämisen seuraavalle rinteelle
-täytyi sitten tapahtua jalan.
-
-Kun puoli tusinaa rinteitä oli sivuutettu sillä tavoin, olivat
-Helenin voimat lopussa eikä hän voinut enää juuri hengittääkään.
-Häntä pyörrytti eikä hän voinut saada tarpeekseen ilmaa. Hänen
-jalkansa tuntuivat lyijynraskailta ja ratsastuskaapu tuntui oikealta
-kuormalta. Hänen oli pakko pysähtyä satoja kertoja lämmön, hiostumisen
-ja hengästymisen vuoksi. Hän oli aina ennen ollut hyvä kävelijä ja
-kiipeilijä, ja täällä vaihteeksi tähän pitkään ratsastusmatkaan oli hän
-iloinen saadessaan kävellä. Mutta hän voi vain vetää jalkoja perässään.
-Sitten kun hänen nenästään alkoi vuotaa verta, ymmärsi hän, että syynä
-tähän kaikkeen oli vain tämän korkealla olevan seudun ohut ilma. Hänen
-sydäntään ei kumminkaan pakottanut, vaikka hän tunsikin jonkunlaista
-painoa rinnassaan.
-
-Vihdoin Roy johti heidät niin syvään, laajaan ja tiheätä metsää
-kasvavaan kuiluun, että sen poikki tuntui mahdottomalta kulkea.
-Kumminkin läksi hän laskeutumaan sinne laskeutuen satulasta vähän
-ajan kuluttua. Helen tunsi, että Rangerin taluttaminen sinne oli
-vielä vaikeampaa kuin sillä ratsastaminen. Se käveli niin nopeasti,
-että se oli polkea hänen kantapäänsä rikki. Helen ei ollut tarpeeksi
-nopea päästäkseen ajoissa pois sen tieltä. Kahdesti astui se hänen
-kantapäilleen ja silloin painoi sen leveä rinta Helenin aivan maahan
-asti. Kun se alkoi liukua lähellä rinteen juurta oli Helenin pakko
-juosta henkensä edestä.
-
-"Ah, Nell, eikö tämä olekin suurenmoista?" huohotti Bo jostakin edeltä.
-
-"Bo, olet tullut hulluksi", läähätti Helen vastaukseksi.
-
-Roy koetti monta paikkaa päästäkseen kuilusta, mutta ei onnistunut.
-Kuljettuaan kuilun pohjaa pitkin noin sata metriä tahi hieman enemmän
-koetti hän uudestaan. Siinä kohden oli lumivyöry paljastanut maan
-monesta paikasta. Kun hän oli päässyt laelle, pysähtyi hän ja huusi:
-
-"Vaikea kohta! Pysytelkää hevosten sivulla!"
-
-Se oli kumminkin helpommin sanottu kuin tehty. Helen ei voinut pitää
-silmällä Bota, koska Ranger ei suostunut odottamaan. Se veti ohjaksista
-ja korskui.
-
-"Kuta nopeammin tulette, sitä parempi!" huusi Roy heille.
-
-Helen ei voinut ymmärtää sen hyötyä, mutta hän koetti. Roy ja Bo olivat
-muodostaneet syvän polvitellen kulkevan tien tuohon peloittavaan
-jyrkänteeseen. Helen teki sen erehdyksen, että hän alkoi seurata heidän
-jälkiään, ja kun hän huomasi Rangerin kiipeävän niin nopeasti, että se
-melkein veti häntä, oli myöhäistä mennä sitä korkeammalle. Helen alkoi
-ponnistella, mutta liukuikin suoraan Rangerin eteen. Tuo ymmärtäväinen
-eläin hyppäsi korskahtaen syrjään voidakseen olla astumatta hänen
-ruumiilleen. Samalla sivuutti se hänet.
-
-"Olkaa varuillanne siellä!" huusi Roy varoittavasti. "Koettakaa päästä
-sen yläpuolelle!"
-
-Se ei ollut kumminkaan mahdollista. Maa alkoi vyöryä Rangerin alta
-ja se esti Helenin kulun. Ranger pääsi häntä korkeammalle ja veti
-suitsista.
-
-"Päästäkää irti!" huusi Roy.
-
-Helen irroitti suitset käsistään juuri kun suuri vyöry aikoi tempaista
-Rangerin mukaansa. Se korskahti hurjasti ja nousten takajaloilleen
-pääsi se lujalle maalle mahtavalla hypyllä. Helen hautautui polviaan
-myöten, mutta vapautettuaan itsensä ryömi hän turvalliseen paikkaan ja
-lepäsi, ennenkuin läksi jatkamaan kiipeämistä.
-
-"Tuo on paha paikka", sanoi Roy, kun Helen lopulta yhtyi häneen ja
-Bohun rinteen laella.
-
-Roy näytti nyt olevan ymmällä, mihinpäin heidän oli lähdettävä.
-Hän ratsasti muutamalle korkeammalle paikalle ja katseli sieltä
-kaikille suunnille. Helenistä näytti toinen suunta yhtä villiltä ja
-luoksepääsemättömältä kuin toinenkin. Länteen painuva aurinko muutti
-seudut keltaisiksi, viheriöiksi ja mustiksi. Roy ratsasti lyhyen matkan
-toiseen suuntaan ja kääntyi sitten toisaallepäin.
-
-Äkkiä hän pysähtyi.
-
-"Olen varmasti pyörtänyt ympäri", sanoi hän.
-
-"Ette suinkaan ole eksynyt?" huudahti Bo.
-
-"Olen varmasti ollut jo eksyksissä pari tuntia", vastasi Roy iloisesti.
-"En ole milloinkaan ratsastanut suoraan tänne. Minulla on kyllä suunta
-selvillä, mutta minut voidaan hirttää nyt, jos tiedän, mihin päin
-meidän on mentävä."
-
-Helen katsoi häneen hämmästyneenä.
-
-"Eksyksissä!" hän huudahti.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Seurasi vaitiolo, joka täytti Helenin sydämen sanomattomalla pelolla,
-kun hän katsoi Bon vaaleneviin kasvoihin. Hän luki sisarensa ajatukset.
-Bo muisteli kertomuksia eksyneistä ihmisistä, joita ei milloinkaan oltu
-löydetty.
-
-"Minä ja Milt eksymme joka päivä", sanoi Roy. "Ette suinkaan luule
-kenenkään miehen tuntevan perinpohjin tätä laajaa seutua? Tällainen
-eksyminen ei merkitse mitään."
-
-"Niin, minäkin eksyin kerran ollessani pieni", sanoi Bo.
-
-"Olisi ollut parempi, etten olisi sanonut sitä teille niin suoraan",
-sanoi Roy katuvasti. "Älkää olko pahoillanne nyt. Minun on vain saatava
-Old Baldyn huippu näkyviin ja silloin olen taasen varma suunnasta. No
-tulkaahan nyt."
-
-Helenin luottamus palasi, kun Roy läksi johtamaan ratsastaen
-nopeasti. Hän suuntasi kulkunsa laskeutuvaa aurinkoa kohti pysytellen
-harjanteella, jolle he olivat juuri äsken kiivenneet, kunnes he kerran
-vielä saapuivat eräälle kallioniemekkeelle. Siihen näkyi Old Baldykin
-mustempana, korkeampana ja lähempänä kuin ennen. Sitä ympäröivässä
-tummassa metsässä oli pyöreitä, keltaisia ja paljaita paikkoja kuin
-puistoja.
-
-"Emme ole poikenneet oikeasta suunnasta paljonkaan", sanoi Roy
-kääntäessään hevosensa. "Ennätämme kyllä Miltin asuntoon illaksi."
-
-Hän ratsasti harjanteelta muutamaan laaksoon ja sitten jälleen
-korkeammalle seudulle, jossa metsän luonto muuttui. Puut olivat
-täällä ohuita ja hyvin pitkiä honkia, joissa oli vain muutamia oksia
-latvatupsun alapuolella. Niitä kasvoi niin tiheässä, että metsässä
-oli aivan hämärä. Ratsastaminen muuttui vaivalloiseksi. Kaikkialla
-oli tuulen kaatamia puita, jotka oli kierrettävä, eivätkä hevoset
-voineet ottaa askeltakaan kohtaamatta sellaisia. Hitaasti kulkevat
-hevoset vajosivat joskus polviaan myöten johonkin ruskeaan tomuun.
-Puiden rungoissa kasvoi harmaata naavaa ja lahoavia runkoja peitti
-ambranviheriä sammal paksuin kerroksin.
-
-Helen mieltyi heti tähän aarniometsään. Se oli niin hiljainen, niin
-pimeä, niin synkkä, niin täynnä varjoja ja haamuja, ummehtuneen
-lahonneen puun hajua ja kuusten suloista tuoksua. Suuret murrot, joissa
-oli tusinoittain kaatuneita puita, ilmaisivat myrskyjen voimaa. Mihin
-joku yksinäinen suuri jättiläinen oli juurtunut, oli sen läheisyyteen
-ilmestynyt kunnianhimoisia poikia, jotka olivat kateellisia toisilleen
-taistellessaan paikasta. Puutkin sotivat toisiaan vastaan. Metsä oli
-täynnä salaperäisyyttä, mutta jokainen ihminen voi huomata siellä
-tapahtuvan taistelun. Salamat olivat halkaisseet puita juureen asti
-tahi uurtaneet niihin syviä uria latvasta maahan asti.
-
-Koitti kumminkin aika, jolloin metsän erinomainen villeys ja
-kaatuneiden puiden paljous pakottivat Helenin kiinnittämään kaiken
-huomionsa maahan ja läheisyydessä kasvaviin puihin. Siten kiellettiin
-häneltä huvi katsella eteensä tuonne kauniiseen korpeen. Matkakin
-muuttui nyt vaivalloiseksi ja tunnit äärettömän pitkiksi.
-
-Roy johti ja Ranger seurasi varjojen tummetessa puiden juurilla. Helen
-istui kumarruksissa satulassa melkein sokeana ja sairaana, kun Roy
-huusi iloisesti, että oltiin jo melkein perillä.
-
-Helen ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, sillä hän sai seurata Royta
-vielä monta peninkulmaa pois tuosta suuripuisesta metsästä rinteille,
-joilla kasvoi matalaa, ikiviheriää kuusikkoa ja jotka laskeutuivat
-jyrkästi jollekin tasangolle, missä tummat, matalat joet virtasivat
-hitaasti ja pyhään hiljaisuuteen sekoittui putoavan veden kohinaa.
-Vihdoin loppui metsä ihmeelliseen puistoon, joka oli täynnä nopeasti
-tapahtuvan auringonlaskun kullalta hohtavaa kirkasta valoa.
-
-"Tunnetteko savun hajua?" sanoi Roy. "Koira vieköön, Milt on
-luullakseni ehtinyt ennen meitä tänne!"
-
-Hän jatkoi matkaansa. Helenin väsyneet silmät tarkastelivat tuota
-pyöreätä puistoa, sitä ympäröiviä tummia rinteitä, jotka johtivat
-kallioisille, nyt auringon viimeisten säteitten punaisiksi kultaamille
-harjanteille. Silloin kaikki jäljellä oleva innostus hänessä puhkesi
-ihmettelevään riemuun tämän erinomaisen, villin ja värikkään paikan
-kiihoituksesta.
-
-Hevoset kävivät laitumella pitkässä ruohokossa ja niiden joukossa oli
-muudan antilooppikin. Roy ratsasti erään rajoittavan metsäniemekkeen
-ympäri, ja hieman kauempana ilmavien puiden suojassa paloi iloinen
-nuotio, Taustassa oli suuria harmaita kallioita ja sitten alkoi vuori
-kohota penkereittäin kukkulan kyljessä olevaksi ahtaaksi solaksi, josta
-suihkusi ohut pieni vesiputous. Kun Helen katsoi riemuissaan, muuttui
-auringonlaskun kulta valkoiseksi ja kaikki amfiteatterin läntiset
-rinteet tummenivat.
-
-Dalen pitkä vartalo ilmestyi näkyviin.
-
-"Olette melkoisesti myöhästyneet", sanoi hän tarkastellen heitä kaikkia
-kolmea.
-
-"Milt, satuin eksymään", vastasi Roy.
-
-"Sellaista pelkäsinkin. Te, tytöt, olette sen näköisiä kuin olisitte
-tehneet viisaammasti lähtemällä minun mukaani", jatkoi Dale
-ojentaessaan kätensä auttaakseen Bon satulasta. Tämä tarttui siihen,
-koetti irroittaa jalkojaan jalustimista, mutta liukuikin samalla
-satulasta Dalen syliin. Dale laski hänet seisomaan maahan ja kannattaen
-häntä sanoi innokkaasti: "Sadan peninkulman ratsastus kolmessa päivässä
-on jotakin sellaista, jota ei enonne Al tule milloinkaan uskomaan.
-Kävelkää nyt, vaikka luulisitte kuolevannekin."
-
-Sitten hän talutti Bota melkein kuin pientä lasta kävelemään
-opetettaessa. Ettei puheliaalla Bolla ollut mitään sanottavaa, oli
-merkityksellistä Helenistä, joka seurasi Royn avustuksella.
-
-Eräs noista suurista kallioista muistutti meriraakkua, jossa oli
-syvennys, minkä yli tuo leveä reunake ulottui. Se jatkui melkein
-suurten kuusien oksiin asti. Kirkas lähde pulppusi muutamasta
-kallionhalkeamasta. Nuotio räiskyi erään kuusen juurella ja sininen
-savupatsas kohosi juuri tuon suojelevan kallionkielekkeen edustalta.
-Maassa oli paljon myttyjä, joista muutamat oli avattu. Mitkään merkit
-eivät ilmaisseet, että metsästäjä asui täällä tavallisesti. Mutta
-kauempana oli toisia suuria kallioita, nojollaan olevia, halkinaisia ja
-onkaloisia, jollaisen Dale oli ehkä valinnut asunnokseen.
-
-"Asuntoni on aivan tuolla takana", sanoi Dale kuin vastaukseksi Helenin
-lausumattomaan kysymykseen. "Huomenna järjestämme olon teille täällä
-niin mukavaksi kuin suinkin."
-
-Helenille ja Bolle valmistettiin niin mukava leposija kuin
-huopapeitteistä ja satuloista suinkin voitiin saada, ja sitten
-palasivat miehet töihinsä.
-
-"Nell, eikö tämä olekin kuin unta?" mumisi Bo.
-
-"Ei, tyttöseni, vaan todellisuutta -- peloittavaa todellisuutta",
-vastasi Helen. "Nyt kun olemme saapuneet tänne kestettyämme tuon
-kauhean ratsastuksen, voimme ajatella."
-
-"Täällä on niin kaunista", huudahti Bo. "Tuntuu oikein helpotukselta,
-ettei eno Al löydä nyt meitä hyvinkään nopeasti."
-
-"Bo, hän on sairas. Ajattele, mitä tällainen ikävyys hänelle merkitsee."
-
-"Lyön vaikka vetoa, että jos hän vain tuntee Dalen hyvin, ei hän ole
-hyvinkään huolissaan."
-
-"Dalehan kertoi eno Alin vihaavan häntä."
-
-"Joutavia! Ja mitä se sitten voi vaikuttaa asiaan? Voi, en tiedä, mikä
-minun oikeastaan on, olenko nälissäni vaiko väsynyt!"
-
-"En voi syödä mitään tänä iltana", sanoi Helen väsyneesti.
-
-Kun hän ojentautui pitkäkseen, tunsi hän epämääräisesti ja
-miellyttävästi, että tämä oli entisen Helen Raynerin loppu, ja
-hän iloitsi siitä. Ylhäältä, noiden pitsimäisten ja sananjalkoja
-muistuttavien kuusten lehvien välistä näkyi palanen sinistä taivasta
-ja muudan kalpea tähti. Hämärä alkoi levitä nopeasti seudulle.
-Hiljaisuus oli miellyttävää eikä sitä putouksen pehmeä, hieno ja
-uneksiva kohinakaan tuntunut juuri häiritsevän. Helen ummisti silmänsä
-valmistautuen nukkumaan hänen ruumiillisen levottomuutensa vähitellen
-rauhoittuessa. Toisissa paikoissa tuntuivat luut tunkeutuneen lihasten
-läpi, toisissa taasen jäyti tuska syvällä, hänen lihaksensa olivat
-vastahakoiset höltymään ja lientymään viiltävän tuskan värisyttäessä
-niitä vuorotellen. Lihasten ja luiden, lyhyesti sanoen, koko ruumiin
-läpi kohisi polttava virta.
-
-Bon pää painui Helenin olalle. Kaikki muuttui pian epämääräiseksi
-Helenillekin. Putouksen hiljainen kohina lakkasi kuulumasta eikä hän
-enää käsittänyt, mitä nuotionkaan luona oikein tehtiin. Hänen viimeinen
-tietoinen ajatuksensa oli, että hän koetti aukaista silmänsä, mutta ei
-voinut.
-
-Kun hän heräsi oli kaikki valoisaa. Aurinko paistoi melkein suoraan
-ylhäältä. Hän hämmästyi. Bo nukkui vielä sikeästi, hänen kasvonsa
-olivat punaiset, otsassa oli hikipisaroita ja kastanjanruskea tukka oli
-aivan kostea. Helen heitti huopapeitteet yltään ja sitten rohkaisten
-mieltään, sillä hänestä tuntui kuin hänen selkänsä olisi ollut poikki,
-koetti hän nousta istualleen, mutta ei onnistunut. Hänen henkensä olisi
-kyllä ollut altis, mutta lihakset kieltäytyivät tottelemasta. Hänen oli
-tehtävä toinen suonenvedontapainen voimakas yritys. Hän ryhtyi siihen
-suljetuin silmin ja onnistuttuaan hän istui siinä vapisten. Hänen
-tekemänsä liikkeet huopapeitteiden alla herättivät Bon, joka tuijotti
-nyt hämmästynein sinisin silmin aurinkoon.
-
-"Halloo, Nell, onko minunkin noustava?" kysyi hän unisesti.
-
-"Voitko?" kysyi Helen.
-
-"Voinko mitä?" Bo oli nyt kokonaan hereillä ja tuijotti sisareensa.
-
-"Nousta tietysti!"
-
-"Haluaisin tietää, miksi en voisi", sanoi Bo koettaen samalla. Hän
-saikin toisen käsivartensa ja olkansa kohoamaan vaipuakseen sitten
-takaisin kuin raajarikko. Hän vaikeroi samalla hyvin surkeasti. "Olen
-kuollut! Tiedän, että olen!"
-
-"Jos aiot todella kehittyä todelliseksi Lännen tytöksi, on sinun
-rohkaistava luontosi ja noustava."
-
-"Vai niin!" huudahti Bo. Sitten hän kääntyi vatsalleen vaikeroiden,
-mutta päästyään kerran siihen asentoon nousi hän käsivarsiensa varaan
-ja kääntyi istuvaan asentoon. "Missä kaikki muut ovat? Ah, Nell, miten
-täällä onkaan kaunista! Kuin paratiisissa."
-
-Helen katseli ympärilleen. Nuotio palaa loimusi, mutta ei ketään ollut
-näkyvissä. Ihmeelliset kaukaiset värit sattuivat hänen silmiinsä, kun
-hän koetti katsoa lähellä olevia esineitä. Kaunis pieni viheriä teltta
-tahi katos oli rakennettu kuusen oksista. Sen katto aleni tasaisesti
-muutamalta kallionkielekkeeltä maahan, puolet päädystä oli suljettu
-samoin kuin sivutkin. Kaikki oksat oli nähtävästi asetettu samaan
-suuntaan suoden majalle sellaisen sileän ja kiinteän muodon kuin se
-olisi kasvanut siihen.
-
-"Tuo turvapaikka ei ollut tuossa eilen", sanoi Bo.
-
-"En minä ainakaan sitä nähnyt. Turvapaikka! Mistä olet saanut tuon
-nimityksen?"
-
-"Lännen kieltähän se on, kultaseni. Ne ovat varmaankin rakentaneet sen
-meille."
-
-"Varmasti, sillä näin matkatavarani siellä. Nouskaamme nyt, sillä on jo
-varmaankin hyvin myöhäinen."
-
-Tytöt nauroivat kuollakseen ja huudahtelivat tuskasta noustessaan ja
-tukiessaan toisiaan, kunnes heidän jalkansa suostuivat kannattamaan
-heitä lujasti. He olivat tyytyväisiä kuusenoksista rakennettuun
-turvapaikkaansa. Sen pääty oli aukiolle päin ja se oli pystytetty juuri
-tuon leveän kallionkielekkeen alle. Lähteestä alkava pieni puronen
-lirisi juuri sen edustalla ja juoksutti kirkasta vettään erään kiven
-yli pieneen lammikkoon. Tämän metsän asumuksen lattia oli myöskin
-tehty kuusen oksista, joita oli levitetty samaan suuntaan sille noin
-jalan paksuudelta. Se oli pehmeä ja joustava ja niin suloiselta
-tuoksuva, että ilma tuntui aivan päihdyttävältä. Helen ja Bo avasivat
-matkalaukkunsa ja laittoivat olonsa niin mukavaksi kuin suinkin
-sietämättömistä tuskista huolimatta peseytymällä kylmässä vedessä,
-kampaamalla tukkansa ja pukemalla puhtaat puserot ylleen. Sitten he
-menivät tulen luo.
-
-Helen kiinnitti huomionsa läheisyydessä liikkuviin olioihin. Samalla
-kun Bo huudahti riemusta, näki Helen kauniin naaraspeuran lähestyvän
-puiden varjossa. Dale käveli sen rinnalla.
-
-"Olette totisesti nukkuneet melko kauan", tervehti metsästäjä heitä.
-"Näytättekin nyt paljon virkeämmiltä."
-
-"Hyvää huomenta, vai onko nyt jo iltapäivä? Olemme juuri siinä
-kunnossa, että voimme liikkua", sanoi Helen.
-
-"Minä voisin ratsastaakin", sanoi Bo ylpeästi. "Ah, Nell, katso tuota
-peuraa. Se tulee luokseni."
-
-Peura oli jättäytynyt hieman jäljemmäksi, kun Dale lähestyi nuotiota.
-Se oli harmaa solakka eläin, sileä kuin silkki suurine mustine
-korvineen. Se seisoi hetkisen paikoillaan suuret korvat pystyssä, mutta
-lähestyi sitten miellyttävästi juosten Bota ja ojensi sileän turpansa
-Bon ojennettuun käteen. Kaikki siinä näytti villiltä, lukuunottamatta
-sen kauniita lempeitä silmiä, ja kumminkin se oli niin kesy kuin
-kissanpoikanen. Sitten äkkiä, kun Bo silitteli sen pitkiä korvia, se
-säpsähti ja pyörähtäen ympäri poistui se juosten näkymättömiin puiden
-varjoon.
-
-"Mitä se säikähti?" kysyi Bo.
-
-Dale viittasi kallionkielekkeen alle. Siellä parinkymmenen jalan
-korkeudella maasta makasi käppyrässä eräällä penkereellä muudan suuri
-ruskeankeltainen eläin, jolla oli samanlainen pää kuin koiralla.
-
-"Se pelkää Tomia", vastasi Dale. "Pitää sitä luultavasti perinnöllisenä
-vihollisenaan. En voi saada niitä ystäviksi."
-
-"Ah, vai tuollainen siis on tuo Tom, kesy leijonanne!" huudahti Bo.
-"Huh! En enää ihmettelekään, että peura juoksi tiehensä."
-
-"Kuinka kauan on se maannut tuolla?" kysyi Helen katsoen lumottuna
-Dalen kuuluisaa lemmikkiä.
-
-"En voi sanoa. Tom tulee ja menee", vastasi Dale "Lähetin sen kumminkin
-sinne viime yönä."
-
-"Niinmuodoin oli se siis tuolla aivan vapaana meidän yläpuolellamme
-nukkuessamme!" huudahti Bo.
-
-"Niin olikin. Mutta sitä turvallisemmasti saitte te vain nukkua."
-
-"No kaikkea sitä saa kuullakin! Nell, eikö sinustakin se näytä
-hirveältä? Mutta se ei ole ollenkaan leijonan, ei ainakaan
-afrikkalaisen leijonan näköinen."
-
-"Se on pantteri. Näin sellaisen kerran sirkuksessa."
-
-"Se on puuma", sanoi Dale. "Pantteri on pitkä ja solakka. Tom ei ole
-ainoastaan pitkä, vaan myöskin paksu ja pyöreä. Se on ollut luonani nyt
-neljä vuotta. Saadessani sen oli se vain nyrkkini kokoinen penikka."
-
-"Onko se aivan kesy ja vaaraton?" kysyi Helen levottomasti.
-
-"En ole milloinkaan sanonut kenellekään Tomia vaarattomaksi, vaikka
-se sellainen onkin", vastasi Dale. "Voitte ehdottomasti uskoa
-sanani. Villi puumakaan ei ahdista milloinkaan muulloin ihmistä kuin
-joutuessaan hätään tai ollessaan nälissään. Tom on aivan suuren kissan
-kaltainen."
-
-Peto kohotti suurta kissamaista päätään ja katsoi heihin ensin puoleksi
-ummessa olevin silmin.
-
-"Kutsunko sen tänne?" kysyi Dale.
-
-Kerrankaan ei Bo saanut sanaa suustaan.
-
-"Sallikaa meidän ensin tottua siihen näin kauempaa", vastasi Helen
-naurahtaen.
-
-"Jos se tulee luoksenne, niin silitelkää vain sen päätä nähdäksenne,
-miten kesy se on", sanoi Dale. "Olette kai hirveästi nälissänne?"
-
-"Emme suinkaan", vastasi Helen tuntien Dalen harmaiden läpitunkevien
-silmien kohdistuvan itseensä.
-
-"Minä ainakin olen", myönsi Bo.
-
-"Saatte ruokaa heti kun kalkkunat ovat paistuneet. Asuntoni on noiden
-kallioiden toisella puolella. Huudan teidät sitten sinne."
-
-Vasta sitten kun Dale oli kääntänyt Helenille leveän selkänsä, huomasi
-tämä metsästäjän näyttävän erilaiselta. Hän näki Dalen pukeutuneen
-kevyempään ja puhtaampaan peurannahkaiseen pukuun, jossa ei ollut
-takkia ollenkaan. Korkeakantaisten ratsastussaappaiden asemesta oli hän
-vetänyt mokkasiinit ja säärystimet jalkoihinsa. Tämä puku muutti hänet
-solakammaksi.
-
-"Nell, en tiedä, mitä ajattelet, mutta minusta hän on kaunis", selitti
-Bo.
-
-Helenillä ei ollut aavistustakaan, mitä hän oikeastaan ajatteli.
-
-"Koettakaamme kävellä hieman", hän ehdotti.
-
-He ryhtyivät niin ollen tuohon tuskalliseen hommaan ja menivät
-muutamien kymmenien metrien päässä leiristä kasvavien puiden luo. Tämä
-paikka oli melkein puiston toisessa päässä, josta oli rajoittamaton
-näköala.
-
-"Herra varjelkoon, millainen paikka!" huudahti Bo suurin ja pyörein
-silmin.
-
-"Ah, miten kaunista!" huohotti Helen.
-
-Hänen katseensa kiintyi aluksi odottamattomaan väriloistoon.
-Kaukaisissa tummissa kuusikkometsissä oli haapalehtoja, loistavan
-punaisia ja kullanvärisiä, ja metsänlaidassa kasvoi niitä sitten
-puistoon asti, ollen kumminkin täällä väriltään himmeämpiä kuin
-ylempänä, mutta kuitenkin punertavia, keltaisia ja valkoisia
-auringonpaisteessa. Puiston reunoilla oli paljon hopeakuusia kuin
-kuunvalossa kylpeviä puita. Niiden joukosta kohosi sieltä täältä
-joku erillään oleva puu, terävä kuin keihäs, jonka alimmaiset
-oksat viilsivät maata. Pitkää keltaisen viheriätä ruohoa, joka
-muistutti puoleksi joutunutta vehnää, kasvoi kaikkialla puistossa
-heiluen miellyttävästi tuulessa. Ylempänä mutkittelivat nuo
-tummat haapalehtoiset rinteet jyrkkinä ja luoksepääsemättöminä,
-kohoten mustiksi raudanvärisiksi kalliohuipuiksi. Idässä kiersivät
-kalliopenkereitten muodostamat jonot harmaina, vanhoina ja
-pykälöityneinä, halkaisten huipun, josta tuo pitsimäinen, uneksiva
-putous kuin valkoinen savu syöksyi syvyyteen ja katosi ilmestyäkseen
-jälleen leveämpänä pitsipäärmeenä ainoastaan pudotakseen ja kadotakseen
-taasen viheriöihin syvyyksiin.
-
-Tämä viheriöitsevä laakso sijaitsi syvällä vuorten välissä, ollen
-villin, surullisen ja aution näköinen. Putous sopi hyvin sen
-aiheuttamaan tunnelmaan uneksivine, unisine ja tyynine kohinoineen. Se
-saattoi hymistä suloisesti tuulen henkäyksissä ja laulaa nukuttavasti
-toisinaan. Joskus lakkasi sen kohina kokonaan kuulumasta palatakseen
-jälleen miellyttävänä ja omituisena jyrinänä.
-
-"Paratiisi!" kuiskasi Bo itsekseen.
-
-Dalen huuto herätti haaveilijat. Käännyttyään nilkuttivat he innokkain,
-mutta tuskallisin askelin suurta nuotiota kohti, joka oli sytytetty sen
-suuren kiven oikealle puolelle, joka suojeli heidän majaansa. Siellä
-ei ollut telttaa eikä minkäänlaista majaakaan, eikä sellaista siellä
-tarvittukaan Siellä olevien kivien välisissä onkaloissa olisi ollut
-kätköpaikkoja ja koteja sadoillekin metsästäjille. Lohkareet olivat
-vuosituhansien kuluessa putoilleet ylempänä olevasta vuorenseinämästä.
-Muutamia komeita kuusia kasvoi kallioiden juurella ja lorisevan
-puron rantaa kaunistivat kauniit hopeakuusilehdot. Tämä paikka
-oli vain muutamien askelien päässä tyttöjen majasta erään suuren
-kallionlohkareen takana siten, ettei sitä tyttöjen majasta voitu nähdä.
-Täällä todellakin oli metsästäjän kodin välineitä -- taljoja, nahkoja
-ja sarvia, sievä pino pilkottuja halkoja, muutamalla pitkällä hyvin
-suojassa olevalla kalliolla kuin ruokakaapin hyllyillä olevia kääröjä,
-myttyjä, köysiä ja satuloita, työvälineitä ja aseita. Muutamalla
-kuivista risuista valmistetulla paalujen varaan kiinnitetyllä lavalla
-oli suuri varasto kaikenlaisia keittoastioita.
-
-"Kuulehan, sinä veitikka!" huudahti Dale heittäen puupalikalla jotakin.
-Muudan karhunpenikka livisti tiehensä nopeasti. Se oli pieni, ruskea
-ja villainen elukka, joka murahteli juostessaan. Pian se kumminkin
-pysähtyi.
-
-"Tuo on Bud", sanoi Dale tytöille näiden saapuessa. "Luultavasti on se
-ollut melkein kuolemaisillaan nälkään poissa ollessani. Ja nyt haluaa
-se kaikkea, erittäinkin sokeria. Meillä ei nimittäin ole sokeria usein
-täällä."
-
-"Eikö se olekin herttainen! Minä pidän siitä!" huudahti Bo. "Tule
-takaisin, Bud. Tule nyt, Bud-pienokainen."
-
-Penikka pysytteli kumminkin kauempana katsellen Dalea kirkkailla
-pienillä silmillään.
-
-"Missä Roy on?" kysyi Helen.
-
-"Roy on jo poistunut. Hän oli pahoillaan, ettei hän voinut sanoa
-jäähyväisiä. Mutta hänen oli välttämättä lähdettävä etsimään Ansonin
-jälkiä. Hän tulee seuraamaan noita roistoja ja siinä tapauksessa, että
-he menevät lähelle Pineä, ratsastaa hän kylään katsomaan onko enonne
-siellä."
-
-"Mitä luulette?" kysyi Helen vakavasti.
-
-"Melkein mitä tahansa", vastasi Dale. "Al tietää nyt varmasti kaiken.
-Ehkä hän varustautuu lähtemään tänne vuoristoon juuri nyt. Jos hän
-kohtaa Ansonin, on se hyvä, sillä ei Roykaan silloin ole kaukana. Jos
-hän taasen kohtaa Royn, ovat he silloin pian täällä. En kumminkaan
-kehoita teitä odottamaan enoanne hyvinkään pian. Olen pahoillani, mutta
-olen koettanut tehdä parhaani. Tämä on totisesti hyvin ikävä asia."
-
-"Älkää luulko minua kiittämättömäksi", vastasi Helen nopeasti. Kuinka
-selvästi Dale olikaan ilmoittanut hänelle, että pakko hyväksyä Dalen
-vieraanvaraisuus aiheutti Helenille vain kieltäytymyksiä ja vahinkoa.
-"Olette niin äärettömän hyvä, että tulen olemaan teille ikuisesti
-kiitollinen."
-
-Dale suoristautui katsoessaan häneen. Hänen katseensa oli tarkkaavainen
-ja terävä. Hän näytti suhtautuvan Helenin sanoihin kuin johonkin outoon
-tahi tavattomaan enteeseen. Hänen ei tarvinnut ollenkaan ilmoittaa,
-ettei hänelle oltu milloinkaan puhuttu siten.
-
-"Teidän on ehkä oltava täällä luonani viikkokausia, -- ehkäpä
-kuukausiakin, jos onnenne on niin huono, että lumi sulkee meidät
-tänne", sanoi hän hitaasti kuin säpsähtäen tällaista olettamusta.
-"Olette turvassa täällä. Ei ainoakaan lampaidenvaras voi milloinkaan
-löytää tätä paikkaa. Haluan viedä teidät turvallisesti Alin luo ja
-olen melkein varma aikeeni onnistumisesta. Muuten on tässä kauniissa
-paikassa paljon ruokaa."
-
-"Kauniissako? Tämähän on vallan suurenmoinen!" huudahti Bo. "Olen
-nimittänyt tätä paratiisiksi."
-
-"Paratiisiksiko?" toisti Dale punniten sanaa. "Olette antanut sille
-oikean nimen samoin kuin purollekin. Paratiisin joki! Olen ollut täällä
-kaksitoista vuotta löytämättä sopivaa nimeä kodilleni, ennenkuin te sen
-sanoitte."
-
-"Ah, miten se minua ilahduttaakaan!" vastasi Bo loistavin silmin.
-
-"Syökää nyt", sanoi Dale. "Tulette varmasti pitämään tuosta
-kalkkunasta."
-
-Puhtaalle tervavaatteelle oli asetettu höyryäviä ja hyvältä tuoksuavia
-astioita -- paistettua kalkkunaa, kuumia keksiä ja kastiketta,
-perunamuhennosta, joka oli yhtä valkoista kuin kotona, muhennettuja
-kuivattuja omenoita, voita ja kahvia. Tämä runsas ateria hämmästytti ja
-ilahdutti tyttöjä. Maistettuaan paistettua villiä kalkkunaa puhkesivat
-he sellaisiin ylistyksiin, että Milt Dale punastui.
-
-"Toivottavasti ei eno Al tule tänne vielä kuukauteen", sanoi Bo
-koettaessaan saada henkeään takaisin. Hänen nenässään ja kummassakin
-poskessa hyvin lähellä suuta oli ruskeita pilkkuja.
-
-Dale nauroi. Oli miellyttävää kuunnella sitä, sillä hänen naurunsa
-kuulosti niin harvinaiselta ja syvältä kuin se olisi pulpunnut tyynistä
-syvyyksistä.
-
-"Ettekö halua syödä kanssamme?" kysyi Helen.
-
-"Kyllä. Siten säästyy aikaa ja kuuma ruoka maistuu paremmalta."
-
-Seurasi lyhyt vaitiolo, jonka Dale äkkiä rikkoi.
-
-"Tuolta tulee Tom."
-
-Helen huomasi väristen, että puuma oli komea seisoessaan kaikilla
-neljällä jalalla yhtaikaa. Se lähestyi hitaasti miellyttävästi
-kaartaen. Sen turkki oli kastanjanruskea vaaleanharmaine pilkkuineen.
-Sen jalat olivat väärät, pitkät, pyöreät ja karvaiset, ja suuressa
-päässä oli suuret kastanjanruskeat silmät. Se näytti hirveän villiltä,
-vaikka sitä oli sanottukin kesyksi. Se tuli suoraan kuin koira heidän
-luo ja sattui niin, että se oli juuri Bon takana käden ulottuvilla, kun
-Bo kääntyi.
-
-"Herra Jumala!" huusi Bo nostaen molemmat kätensä korkealle ilmaan
-huomaamatta, että toisessa oli suuri palanen paistettua kalkkunaa. Tom
-sieppasi sen suuhunsa, ei pahantapaisesti, mutta kumminkin puraisten
-siten, että Helen hypähti kauhusta. Palanen katosi kuin taikavoimasta,
-ja Tom astui vielä askeleen lähemmäksi Bota. Hänen pelkonsa muuttui
-hämmästykseksi.
-
-"Se varasti minun paistini!"
-
-"Tom, tule tänne", sanoi Dale tiukasti. Puuma pyörähti ympäri melko
-alistuvaisesti. "Pane nyt siihen kiltisti makaamaan."
-
-Se paneutui pitkäkseen nojaten päätään etukäpäliinsä ja katsoen
-metsästäjään kauniilla kastanjanruskeilla silmillään tutkivasti.
-
-"Älä sieppaa", sanoi Dale ojentaen sille palasen kalkkunaa. Tom totteli
-ja otti palasen suuhunsa melko sievästi ahnehtimatta.
-
-Sattui, että tuo pieni karhunpoikanen huomasi tämän kaiken, ja se
-osoitti selvästi, mitä mieltä se oli tästä Tomin suosimisesta.
-
-"Voi, sitä raukkaa!" huudahti Bo. "Sen mielestä emme menettele
-tasapuolisesti. Bud, kuule, tule nyt tänne."
-
-Mutta Bud ei halunnut lähestyä ryhmää, ennenkuin Dale kutsui sitä.
-Sitten se laahusti heidän luokseen näyttäen olevan hyvin iloissaan.
-Bo unohti melkein omat tarpeensa syöttäessään sitä ja tutustuessaan
-siihen. Tom osoitti selvästi kateutensa Budia kohtaan, ja Bud näytti
-pelkäävän tuota suurta petoa.
-
-Helen ei tahtonut oikein uskoa silmiään, että hän oli metsässä tyynesti
-ja nälkäisesti syömässä hyvältä maistuvaa villiltä tuoksuvaa lihaa
-täysikasvuisen vuoristoleijonan maatessa hänen toisella puolellaan ja
-ruskean karhunpenikan istuessa toisella. Hän oli ihmeissään, että tuo
-vieras metsästäjä, tuo metsien mies, oleskellessaan täällä yksinäisessä
-ja eristetyssä linnassaan, vetosi hänessä olevaan romanttisuuteen ja
-kiinnitti hänen mieltään enemmän kuin kukaan muu ennen.
-
-Kun tämä ihmeellinen ateria vihdoinkin loppui, houkutteli Bo
-karhunpenikan omaan majaansa ja tuli siellä sen kanssa hyvin hyväksi
-ystäväksi. Huomatessaan Bon leikkivän kadehti Helen melkein häntä.
-Sillä ei ollut mitään väliä, missä Bo milloinkin oleskeli, koska hän
-aina löysi jotakin tehtävää. Hän mukautui kaikkeen niin helposti.
-Hänestä, joka voi saada olonsa mukavaksi melkein vaikka missä ja kenen
-kanssa tahansa, kuluisivat varmaankin tunnit suloisesti ja pian tässä
-villien ihmeitten muodostamassa kauniissa puistossa.
-
-Mutta pelkkä ulkonainen puuhailu, pelkät ruumiilliset liikkeet eivät
-olleet milloinkaan tarpeeksi tyydyttäneet Heleniä. Hän voi juosta,
-kiivetä, ratsastaa ja leikkiä sydämensä pohjasta, mutta sellainen ei
-tyydyttänyt häntä ajan oloon, sillä hänen henkensäkin kaipasi ravintoa.
-Helen oli ajattelija. Muudan syy, miksi hän oli halunnut muuttaa
-kotinsa Länteen, oli se, että hänellä aloittaessaan siellä elämänsä
-uudestaan toimintahaluisena oli silloin vähemmän aikaa ajattelemiseen,
-haaveilemiseen ja mietiskelemiseen. Ja nyt hän oli täällä villissä
-Lännessä kolmen mitä vaivalloisimman ja ankarimman päivän jälkeen,
-jollaisia hän ei ennen milloinkaan ollut kokenut, ja kumminkin tuo sama
-vanha halu kiusasi hänen mieltään kääntäen sen pois todellisuudesta ja
-kaikesta, mitä hän näki.
-
-"Mitä minä tekisin?" kysyi hän Bolta melkein avuttomasti.
-
-"Mitäkö? Levähdä, veikkonen!" vastasi Bo. "Kävelet kuin vanha
-raajarikkoinen nainen vain toisella jalallasi."
-
-Helen toivoi, että vertaus oli ansaitsematon, mutta neuvo oli kumminkin
-hyvä. Ruoholle levitetyt huopapeitteet näyttivät viekoittelevilta ja
-ne tuntuivat mukavan lämpimiltä auringon paisteessa. Tuuli oli heikko,
-herpaiseva ja tuoksuva. Sen mukana kantautui tuon kohisevan putouksen
-hiljainen kohina hänen korviinsa kuin mehiläisten surina. Helen käänsi
-toisen huovan pielukseksi ja paneutui pitkäkseen lepäämään. Viheriät
-kuusen neulaset näkyivät selvästi sinistä taivasta vasten huolimatta
-niiden muodostamasta ristiin rastiin kulkevasta verkkokudoksesta. Hän
-etsi katseellaan turhaan lintuja. Sitten hän käänsi silmänsä ihmetellen
-suuren amfiteatterin ilmavaan rosoiseen laitaan, ja sitä katsellessaan
-alkoi hän ymmärtää sen suuruutta ja käsittää miten kaukana sen laidat
-olivat tässä ohuessa kirkkaassa ilmassa. Musta liitelevä kotka näytti
-hyvin pieneltä, ja kumminkin oli se paljon matalammalla ylempiä
-kukkuloita. Kuinka tuolla ylhäällä mahtoikaan olla hauskaa! Uninen
-mielikuva tuuditti hänet vihdoin uneen.
-
-Helen nukkui koko iltapäivän ja herätessään melkein auringonlaskun
-aikana huomasi hän Bon nukkuvan vieressään. Dale oli huomaavasti
-peittänyt heidät huopapeitteellä ja sitten sytyttänyt nuotion palamaan.
-Ilma alkoikin muuttua pistäväksi ja kylmäksi.
-
-Myöhemmin, kun he olivat vetäneet nutut ylleen ja istuutuneet mukavasti
-tulen viereen, tuli Dale nähtävästi vieraisille heidän luokseen.
-
-"Ette voi luullakseni nukkuakaan koko aikaa", sanoi hän. "Ja koska
-olette kaupunkilaistyttöjä, tulee teistä pian tuntumaan täällä
-yksinäiseltä."
-
-"Yksinäiseltäkö", toisti Helen. Ajatus, että täällä tulisi tuntumaan
-yksinäiseltä, ei ollut juolahtanut hänen mieleensäkään.
-
-"Olen ajatellut sitä perinpohjin", jatkoi Dale istuutuessaan intiaanein
-tapaan tulen ääreen. "Ja luonnollista onkin, että teistä tulee aika
-tuntumaan täällä pitkältä, tottuneet kun olette ihmisten seuraan,
-rientoihin, työhön ja kaikkeen tuollaiseen, josta tytöt pitävät."
-
-"Minulle ei tule milloinkaan ikävä täällä", vastasi Helen kiihkeällä
-tavallaan.
-
-Dale ei näyttänyt hämmästyvän, mutta hän oli sen näköinen kuin hänen
-erehdystään olisi kumminkin kannattanut miettiä.
-
-"Suokaa minulle anteeksi", sanoi hän katsoen harmailla silmillään
-Heleniin. "Muistan vain omat kokemukseni. Sellaisena kuin tytöt
-muistuvat mieleeni, eikä siitä tunnu niin pitkä aika olevankaan kuin
-poistuin kotoa, niin useimmat heistä kuolisivat ikävään täällä." Sitten
-hän sanoi Bolle: "Mitä mieltä te olette? Olen ollut nimittäin siinä
-luulossa, että te tulette viihtymään täällä sisarenne ikävystyessä
-näihin oloihin."
-
-"Ei minulle tule ikävä ainakaan pitkään aikaan", vastasi Bo.
-
-"Olen iloinen kuullessani sen. Olin hieman huolissani, koska en
-milloinkaan ennen ole seurustellut tyttöjen kanssa. Ja päivän
-tahi parin kuluttua, kun olette tarpeeksi levänneet, opetan teitä
-kuluttamaan aikaa."
-
-Bon silmät näyttivät hyvin uteliailta ja Helen kysyi Dalelta: "Miten
-sitten?"
-
-Kysymys oli hänen vilpittömän uteliaisuutensa ilmaus eikä mikään
-sivistyneen naisen epäilevä tai ivallinen haaste metsien miehelle.
-Mutta Dale suhtautui siihen kumminkin kuin haasteeseen.
-
-"Mitenkö?" hän toisti ja omituinen hymy kirkasti hänen kasvojaan.
-"Sallimalla teidän ratsastaa ja kiivetä kauniille paikoille. Ja sitten,
-jos teitä sellainen miellyttää, näyttämällä teille, miten vähän nuo
-niin sanotut sivistyneet ihmiset tietävät luonnosta."
-
-Helen totesi silloin, että olipa Dale mikä tahansa, metsästäjä, kulkija
-tahi erakko, ei hän ollut tietämätön, vaikka hän ei tuntunutkaan
-lukeneelta.
-
-"Olen iloinen saadessani oppia teiltä", sanoi hän.
-
-"Niin minäkin!" yhtyi Bo häneen. "Ette voi kertoa liikaa kenellekään
-Missourista kotoisin olevalle."
-
-Dale hymyili ja se kiinnitti Helenin mieltä lämpimästi häneen, sillä
-silloin ei Dale tuntunut niin muista ihmisistä eroavalta. Helen alkoi
-nähdä tuossa metsästäjässä jotakin tuosta samasta luonnosta, josta hän
-puhui, jotakin hiljaista, kaukaista ja rikkomatonta tyyneyttä, jotakin
-tuollaista kylmää ja kirkasta kuin vuoristoilma, jotakin samanlaista
-kuin hänen lemmikkiensä kesytetty viileys tahi suurten kuusten
-voimakkuus.
-
-"Uskallan lyödä vaikka vetoa, että voin kertoa teille enemmän kuin
-jaksatte muistaa", sanoi hän.
-
-"Mitä panette vetomme pantiksi?" kysyi Bo.
-
-"Enemmän paistettua kalkkunaa esimerkiksi jotakin kaunista vastaan
-sitten kuin olette päässeet turvallisesti enonne luo ja hoidatte hänen
-maatilaansa."
-
-"No olkoon menneeksi. Nell, kuulitko?"
-
-Helen nyökäytti päätään.
-
-"Hyvä. Luovuttakaamme päätösvalta Nellille", aloitti Dale melkein
-vakavasti. "Nyt ilmoitan teille, että saadaksemme aikamme kulumaan
-harjoitamme aluksi hevosia ja ratsastamme niillä puistossa. Sitten
-kalastamme puroista ja metsästämme. Täällä on muudan vanha harmaakarhu
-jossakin ja saatte katsella, miten minä sen tapan. Joskus kiipeämme
-vuorille katselemaan ihmeellisiä näköaloja. Se siitä. Nyt, jos
-todellakin haluatte oppia jotakin tahi jos vain tahdotte minut saada
-kertomaan, on se minulle aivan yhdentekevää. Haluan vain voittaa tuon
-vedon. Saatte nähdä, miten tämä puisto sijaitsee muutaman sammuneen
-tulivuoren aukossa, joka on ollut kerran aivan täynnä vettä, ja kuinka
-lunta keräytyy talvisin sadan jalan paksuudelta toiselle puolelle
-silloin kun toisella puolella ei ole mitään. Sitten kerron teille
-puista, miten ne kasvavat, taistelevat toisiaan vastaan, miten ne
-ovat riippuvaisia toinen toisistaan ja miten ne suojelevat metsiä
-myrskyiltä. Saatte tietää, miten ne kokoavat vettä muodostaen niistä
-suurten jokien lähteitä, miten niissä elävät eläimet ja kasvit
-hyödyttävät niitä, niiden kumpienkaan tulematta toimeen toisittaan.
-Sitten näytän teille lemmikkini, sekä kesyt että kesyttämättömät,
-kerron teille, miksi ne ovat villejä, kuinka helppo niitä on kesyttää
-ja kuinka pian ne oppivat rakastamaan hoitajaansa. Metsässä vallitseva
-elämä ja siellä tapahtuvat taistelut ovat myöskin keskustelemisen
-arvoiset. Saatte kuulla miten karhut, puumat, sudet ja hirvet
-elävät. Ymmärrätte pian, kuinka julma luonto on, kuinka hurjasti ja
-säälimättömästi susi tahi puuma hyökkää hirven kimppuun, kuinka susi
-rakastaa höyryävää kuumaa verta ja kuinka puuma nylkee nahan tappamansa
-hirven selästä, Ja te tulette pian käsittämään, että tämä luonnon
-julmuus, tuo suden ja puuman suorittama työ, juuri muodostaakin hirven
-niin kauniiksi, terveeksi, nopeaksi ja taiteelliseksi. Ellei hirvellä
-olisi tuollaisia verivihollisia, huonontuisi se ja kuolisi pian
-sukupuuttoon. Näette, miten tämä periaate soveltautuu kaikkiin metsän
-eläimiin. Taistelu on kaiken luomisen ja vapautumisen tarkoitus. Jos
-olette nopeat huomaamaan, opitte pian näkemään, että näiden erämaiden
-luonto on aivan samanlainen kuin ihmisten, eivätkä ihmiset ole enää
-mitään raakalaisia. Puut taistelevat saadakseen elää, samoin linnut,
-eläimet ja ihmisetkin. Kaikki elävät he toistensa kustannuksella.
-Ja tuo taistelu kehittää niitä yhä täydellisemmiksi. Lopullista
-täydellisyyttä ei kumminkaan milloinkaan saavuteta."
-
-"Entä uskonto sitten?" keskeytti Helen innokkaasti.
-
-"Luonnolla on oma uskontonsa, nimittäin elää, kasvaa, ja lisätä kukin
-omaa lajiaan."
-
-"Mutta se ei ole jumalallista eikä sielun kuolemattomuutta", selitti
-Helen.
-
-"Se on kumminkin niin lähellä Jumalaa ja kuolemattomuutta kuin luonto
-ikinä voi päästä."
-
-"Ah, haluatteko riistää minulta uskontoni?"
-
-"En, vaan puhun sen mukaan, millaiseksi olen elämän huomannut",
-vastasi Dale miettiväisesti heittäessään puukalikan nuotion punaisille
-kekäleille. "Ehkä minullakin on uskontoni. En kumminkaan tiedä. Se ei
-ole ainakaan samanlainen kuin teidän, ei tuollainen raamatun mukainen,
-joka ei voi estää Pinessä, Snowdropissa eikä muuallakaan asuvia miehiä
--- lampaiden- ja karjankasvattajia, maanviljelijöitä ja kulkureita,
-ainakaan sellaisia kuin minä tunnen -- valehtelemasta, pettämästä,
-varastamasta ja tappamasta. Vannon, ettei kukaan minun tavallani elävä
-mies -- jollainen elämä kenties onkin uskontoni -- halua valehdella,
-pettää, varastaa tai tappaa, ellei hän tapa puolustaakseen itseään
-tahi kuten minä nyt tekisin, jos Snake Anson ratsastaisi tänne.
-Uskontoni en ehkä rakkautta elämään -- villiin elämään, sellaista
-kuin se oli aikojen alussa -- ja tuuleen, joka huokuu salaisuuksia
-joka paikkaan, ja veteen, joka laulaa päivät ja yöt, ja tähtiin,
-jotka tuikkivat alituisesti, ja puihin, jotka puhuvat jotenkin, ja
-kallioihin, jotka ovat elottomia. En ole milloinkaan yksinäni täällä
-enkä matkoillani. Kanssani on aina jotakin näkymätöntä. Ja sellainen
-on juuri tuota tarkoittamaanne. Sanokaa sitä Jumalaksi, jos haluatte.
-Mutta minua ihmetyttää, missä tuo henki oli silloin kun tämä maa oli
-tulinen kaasupallo? Mihin tuo henki siiloin joutuu, kun kaikki elämä on
-jäätynyt tahi palanut tältä pallolta ja se kulkee elottomana rataansa
-kuin kuu? Tuo aika on vielä koittava. Luonnossa ei mitään huku. Ei
-pieninkään atomi häviä olemattomiin, vaan muuttuu joksikin toiseksi
-aineeksi, kuten näette noiden halkojen muuttuvan savuksi ja tunnette
-jotakin, jota sanotaan kuumuudeksi. Mihin tuo kaikki menee? Se ei
-katoa. Ei mikään katoa. Kaunein ja ymmärrettävin ajatus on, että ehkä
-kaikki kalliot ja puut, vesi, veri ja liha hajautuvat vain alkuaineiksi
-tullakseen jälleen jolloinkin elämään jonnekin."
-
-"Sanomanne kuulostaa ihmeelliseltä, mutta se on kauhistuttavaa!"
-huudahti Helen. Dale oli järkyttänyt häntä syvästi.
-
-"Niin, kauhistuttavaa todellakin!" vastasi Dale surullisesti.
-
-Nyt vaikenivat kaikki hetkeksi.
-
-"Milt Dale, myönnän hävinneeni tuon vedon", selitti Bo leikillisesti,
-mutta kumminkin vakavasti.
-
-"Unhotin sen kokonaan. Puhuin varmasti paljon", sanoi Dale
-anteeksipyytävästi. "Minulla on niin harvoin tilaisuutta puhua, paitsi
-itsekseni ja Tomille. Vuosia sitten kun huomasin tottuvani täydelliseen
-vaitioloon, rupesin ajattelemaan ääneen ja puhumaan olemattomille
-ihmisille."
-
-"Voisin kuunnella teitä koko yön", vastasi Bo haaveilevasta
-
-"Luetteko -- onko teillä kirjoja?" kysyi Helen nopeasti.
-
-"Kyllä. Luen melko hyvin, paljon paremmin kuin puhun tahi kirjoitan",
-vastasi Dale. "Kävin koulua viidenteentoista ikävuoteeni asti. Olen
-aina vihannut läksyjä, mutta, pitänyt lukemisesta. Vuosia sitten muudan
-Pinessä asuvaa vanha ystäväni -- leski Cass -- lahjoitti minulle paljon
-vanhoja kirjoja. Toin ne tänne. Luen tavallisesti talvisin."
-
-Keskustelu taukosi nyt vähitellen lukuunottamatta hajanaisia
-huomautuksia. Dale sanoi pian tytöille hyvää yötä ja poistui.
-
-Helen katsoi hänen pitkän vartalonsa katoamista puiden varjoon, ja
-vielä sittenkin kuin hän jo oli hävinnyt näkyvistä hän yhä tuijotti
-sinnepäin.
-
-"Nell!" huudahti Bo kimeästi. "Olen jo kolmasti maininnut nimeäsi.
-Haluan mennä nukkumaan."
-
-"Ah, olin niin ajatuksissani", vastasi Helen hämmästyneenä ja
-ihmetellen itseään. "En kuullut sinun sanovan mitään."
-
-"Minua naurattikin, kun et kuullut", vastasi Bo. "Toivon vain, että
-olisit nähnyt omat silmäsi. Nell, haluatko, että sanon sinulle jotakin!"
-
-"Miksi?" kysyi Helen melko heikosti. Hän ei voinut olla aivan tyyni,
-kun Bo puhui tuolla tavoin.
-
-"Olet rakastumaisillasi tuohon villiin metsästäjään", selitti Bo
-tiukukirkkain äänin.
-
-Helen ei ainoastaan hämmästynyt, vaan raivostuikin. Hän huokaili syvään
-valmistautuen antamaan parantumattomalle sisarelleen vakavat nuhteet.
-Mutta Bo jatkoi vain tyynesti:
-
-"Tunnen sen luissani."
-
-"Bo, olet pieni houkka -- hentomielinen, romanttinen ja hellätuntoinen
-houkka!" vastasi Helen. "Sinulla ei nykyään näytä olevan mielessäsi
-muuta kuin jotakin roskaa rakkaudesta. Kun kuulee sinun puhuvan, ei
-voisi luulla maailmassa muuta olevankaan kuin rakkautta."
-
-Bon silmät olivat kirkkaat, omituiset, hellät ja nauravat, kun hän
-kiinnitti ne vakavasti Heleniin.
-
-"Nell, arvasit oikein. Maailmassa ei olekaan muuta."
-
-
-
-
-X.
-
-
-Tuon yön uni oli niin lyhyt, että Helenin oli vaikea uskoa tuntien
-kuluneen. Bokin oli vilkkaampi eikä puhunut enää niin paljon tuskistaan.
-
-"Nell, olet saanut väriä poskiisi!" huudahti hän. "Ja silmäsi
-loistavat. Eikö tämä aamu olekin äärettömän kaunis? Kukat tuoksuvat, ja
-ah, minulla on niin hirveän nälkä."
-
-"Bo, isäntämme on pian näytettävä metsästystaitoaan, jos vain
-ruokahalusi pysyy muuttumattomana", sanoi Helen koettaen estää
-tukkaansa valumasta silmilleen nauhoittaessaan kenkiään.
-
-"Katsohan, tuolla on muudan suuri koira."
-
-Helen katsoi Bon viittaamaan suuntaan ja huomasi erään tavattoman
-suuren, mustan ja ruskean kirjavan, pitkä- ja riippuvakorvaisen koiran.
-Se juoksi uteliaana heidän majansa ovelle ja katsoi sitten heihin. Sen
-pää oli jalomuotoinen, silmät tummat ja surulliset, eikä se näyttänyt
-ystävälliseltä paremmin kuin vihamieliseltäkään.
-
-"Vieraan koira, se! Tule vain sisään, sillä emme aio tehdä sinulle
-mitään pahaa!" houkutteli Bo innostuksetta.
-
-Kuullessaan sen nauroi Helen. "Bo, olet yksinkertaisesti suloinen, kun
-pelkäät tuota koiraa."
-
-"Varmasti. Onkohan se Dalen? Niin, tietysti se on."
-
-Koira juoksi kumminkin pian tiehensä. Kun tytöt ilmestyivät nuotion
-ääreen, huomasivat he omituisen koiravieraansa makaavan sen
-läheisyydessä. Sen korvat olivat niin pitkä, että puolet niistä oli
-maassa.
-
-"Lähetin Pedron herättämään teitä", sanoi Dale tervehdittyään heitä
-ensin. "Säikähdyttikö se teitä?"
-
-"Pedro. Vai sellainen sillä on nimi. Ei se minua oikeastaan
-säikähdyttänytkään eikä Nelliäkään. Se liikkuu niin hirveän
-varovaisesti", vastasi Bo.
-
-"Miten komeannäköinen koira se onkaan!" sanoi Helen välittämättä
-sisarensa pilasta. "Pidän koirista. Voiko siitä saada ystävän
-itselleen?"
-
-"Se on ujo ja villi. Kun poistun leiriltä, ei sekään mielellään jää
-tänne. Se ja Tom ovat hyvin mustasukkaisia toisilleen. Minulla oli
-täällä muitakin koiria, mutta minä menetin kaikki muut, paitsi Pedron,
-Tomin vuoksi. Luullakseni suostuu se rupeamaan ystäväksenne. Koettakaa."
-
-Helen ryhtyi nyt houkuttelemaan Pedroa eikä aivan turhaan. Koira oli
-tottunut yksinäisyyteen eikä nähtävästi ollut ollenkaan tottunut
-ihmisten seuraan. Sen syvät ja tummat silmät tuntuivat hakevan Helenin
-sielua. Ne olivat rehelliset ja viisaat ja kummallisesti surulliset.
-
-"Se näyttää hyvin viisaalta", huomautti Helen silitellessään sen pitkiä
-tummia korvia.
-
-"Sillä onkin melkein ihmisen järki", vastasi Dale. "Ruvetkaa nyt
-syömään ja syödessänne kerron teille hieman Pedrosta."
-
-Dale oli saanut koiran penikkana eräältä meksikolaiselta
-lampaidenpaimenelta, joka oli vannonut siinä olevan kalifornialaisen
-verikoiran verta. Kasvaessaan oli se kiintynyt kovasti Daleen. Nuorena
-ollessaan ei se ollut sopinut oikein hyvin Dalen muiden lemmikkien
-kanssa, minkävuoksi Dale oli antanut sen eräälle laaksossa asuvalle
-maanviljelijälle. Mutta Pedro oli tullut takaisin Dalen asuntoon
-seuraavana päivänä. Siitä päivästä alkaen oli Dale ruvennut pitämään
-enemmän koirasta, mutta ei ollut kumminkaan halunnut pitää sitä luonaan
-erikoisista syistä, joista pääasiallisin oli ollut se, että Pedro oli
-liian hieno koira ollakseen yksinään puolet ajasta omissa hoteissaan.
-Dalella oli silloin ollut asiaa etäisimpään kylään, Snowdropiin ja
-hän oli jättänyt Pedron sinne muutamalle ystävälleen. Sitten oli Dale
-ratsastanut Show Downiin ja Pineen ja lopulta Beemanien leiriin.
-Saatuaan ystävänsä mukaansa olivat he ajaneet takaa erästä villiä
-hevoslaumaa noin sadan peninkulman matkan Uuteen Meksikoon. "Sateli
-lunta, kun palasin asuntooni vuoristoon", jatkoi Dale kertomustaan.
-"Pedro oli siellä minua vastassa, nääntyneenä ja laihtuneena, mutta
-äärettömästi iloissaan saadessaan toivottaa minut tervetulleeksi
-kotiin. Roy Beeman tuli luokseni sitten lokakuussa ja kertoi minulle,
-ettei Snowdropissa asuva ystäväni ollut voinut pitää Pedroa luonaan.
-Se oli katkaissut ketjunsa ja hypännyt kymmenen jalkaa korkean aidan
-yli päästäkseen pakoon. Se oli tullut jälkiäni pitkin Show Downiin,
-missä muudan ystäväni tunnettuaan sen oli ottanut sen kiinni ja aikonut
-pitää sitä luonaan, kunnes minä olisin tullut takaisin. Mutta Pedro
-oli kieltäytynyt syömästä. Sattui, että eräs rahtimies läksi juuri
-silloin Beemanien leiriin ja ystäväni sulki Pedron laatikkoon ja
-sijoitti laatikon vaunuihin muiden tavaroiden joukkoon. Mutta Pedro oli
-murtautunut ulos laatikosta, palannut Show Downiin, seurannut jälkiäni
-Pineen ja sitten Beemanien luo. Muut Pedron liikkeet ovat minulle
-tuntemattomat. Mutta Roy luuli, kuten minäkin, että Pedro oli seurannut
-meitä tuolla villien hevosten takaa-ajomatkallammekin. Seuraavana
-keväänä kuulin enemmän muutamalta lampaidenpaimenelta, jonka nuotion
-ääressä kerran lepäsimme matkallamme Uuteen Meksikoon. Pedro oli tullut
-sinne lähtömme jälkeen ja toinen meksikolainen paimen oli varastanut
-koiran. Mutta Pedro oli paennut."
-
-"Ja se oli täällä tullessani kotiin", sanoi Dale hymyillen. "En ole
-sitten enää halunnut milloinkaan luopua siitä. Se osoittautuikin sitten
-olevan paras koira mitä minulla milloinkaan on ollut. Se ymmärtää
-sanani ja osaa melkein puhua. Ja vannon sen osaavan itkeä. Kun lähden
-jonnekin ottamatta sitä mukaani, itkee se."
-
-"Miten ihmeelliseltä tuo kuulostaakaan!" huudahti Bo. "Eivätkö eläimet
-olekin suurenmoisia? Mutta minä pidän kumminkin hevosista enimmän."
-
-Helenistä näytti, että Pedro ymmärsi heidän keskustelevan siitä, sillä
-se tuntui häpeävän, nieleskeli kovasti ja katsoi maahan. Helen oli
-kuullut jotakin koirien osoittamasta rakkaudesta isäntiään kohtaan.
-Tämä Dalen kertoma juttu oli kumminkin omituisin, mitä hän milloinkaan
-oli kuullut.
-
-Nyt ilmestyi Tom näkyviin ja sen Pedroon kiinnittämissä
-kastanjanruskeissa silmissä oli tuskin rakkautta. Mutta koira ei
-ollut sitä kumminkaan näkevinäänkään. Tom kaarsi Bon luo, joka istui
-tervavaatteen tuonnimmaisella laidalla, ja halusi nähtävästi päästä
-osalliseksi Bon aamiaisesta.
-
-"Katselen niin mielelläni sitä", sanoi Bo, "mutta kun se tulee noin
-lähelle, kulkevat kylmät väreet selkääni pitkin."
-
-"Eläimet ovat yhtä omituisia kuin ihmisetkin", huomautti Dale. "Ne joko
-pitävät tahi eivät pidä jostakin. Luullakseni alkaa Tom kiintyä teihin
-ja Pedro näyttää alkavan tuntea mielenkiintoa sisartanne kohtaan.
-Voisin kertoa teille --"
-
-"Missä Bud on?" keskeytti Bo.
-
-"Se nukkuu tahi on maleksinut jonnekin. Kun saan työni tehdyksi, niin
-mihin te, tytöt, haluaisitte sitten ryhtyä?"
-
-"Haluan ratsastaa!" huudahti Bo innoissaan.
-
-"Eikö ruumiinne ole vielä kipeä ja kankea?"
-
-"On kyllä, mutta välipä nyt tällä. Sitäpaitsi, kun oleskelin enoni
-maatilalla lähellä St. Joea, huomasin ratsastamisen aina parantavan
-pakotuksen."
-
-"Varmasti, jos vain voitte sen kestää. Entä sisarenne, mitä hän haluaa
-tehdä?" vastasi Dale kääntyen Heleniin päin.
-
-"Levähdellä, katsella teitä muita ja haaveilla", sanoi Helen.
-
-"Mutta levähdettyänne on teidän ryhdyttävä johonkin", sanoi Dale
-vakavasti. "Teidän on tehtävä jotakin, mitä vain, kunhan ette ole
-joutilaana."
-
-"Miksi?" kysyi Helen hämmästyneenä. "Miksi en saa laiskoitella
-ollessani tässä kauniissa villissä paikassa? Haluaisin vain kuluttaa
-tunnit ja päivät unelmoiden. Voisin tehdä sen."
-
-"Mutta te ette saa. Kului vuosia, ennenkuin opin huomaamaan, miten
-vaarallista se oli minulle. Enkä nytkään pitäisi vielä mistään niin
-paljon kuin siitä. Haluaisin unhottaa työni, lemmikkini, hevoseni ja
-kaiken muunkin saadakseni vain katsella ja unelmoida."
-
-"Katsella ja unelmoida. Tarkoitan kai juuri sellaista. Mutta miksi en
-saa antautua sellaiseen? Miksi en saa ihailla rajattomasti tämän seudun
-kauneutta ja väriloistoa, noita villejä varjoisia rinteitä, harmaita
-kallioita, humisevaa tuulta, veden tuudittavaa kohinaa, noita pilviä
-ja tuota taivasta? Miksi tämä hiljaisuus, yksinäisyys ja kaiken tämän
-suloisuus ovat minulle vaaralliset?"
-
-"Senvuoksi, että se on taantumusta. Haluan antautua sellaiseen kaikista
-mieluimmin, mutta pelkään sitä kumminkin enimmän. Sellainen muuttaa
-juuri miehen yksinäiseksi metsästäjäksi. Ja tuo intohimo voi kasvaa
-niin voimakkaaksi, että se sitoo ihmisen metsiin."
-
-"Kuinka omituista", mumisi Helen. "Mutta se ei voi kuitenkaan
-milloinkaan sitoa minua. Minunhan on elettävä ja täytettävä
-velvollisuuteni ja työni sivistyneessä maailmassa."
-
-Helenistä tuntui, että Dale melkein huomaamattomasti säpsähti
-kuullessaan hänen vakavat sanansa.
-
-"Luonnon tiet ovat omituiset", sanoi hän. "Suhtaudun siihen eri tavalla
-kuin te. Luonto on yhtä voimakas muuttamaan teidät jälleen villiksi
-kuin teillä muissa olosuhteissa on halu tulla sivistyneeksi. Ja jos
-luonto voittaa, näkyvät sen merkit teissä sitä paremmin."
-
-Tämä metsästäjän puhe järkytti Heleniä, mutta virkisti kumminkin
-samalla hänen mieltään.
-
-"Minutko villiksi? Ah ei!" hän huudahti. "Mutta jos sellainen nyt olisi
-mahdollista, niin miten nuo luonnon merkit esiintyisivät?"
-
-"Puhuitte elämäntehtävästänne", vastasi Dale. "Naisen tehtävä on
-synnyttää lapsia. Jokaisen eläinlajin naarailla on ainoastaan yksi
-tehtävä -- jatkaa sukuaan. Ja luonnolla on ainoastaan yksi tehtävä --
-nimittäin enentää voimaa, miehuutta, käyttökelpoisuutta lopullista
-täydellisyyttä kohti, jota ei voida saavuttaa."
-
-"Entä sitten miehen ja naisen sielullinen ja henkinen kehitys, mitä ne
-ovat?" kysyi Helen.
-
-"Molemmat ovat suoranaisia esteitä luonnon tarkoitukselle. Luonto on
-aineellinen. Se tahtoo luoda sellaista, minkä pysyväisyydellä ei ole
-rajoja, mikä elää iankaikkisesti. Se on varmasti luonnon tutkimaton
-tarkoitus."
-
-"Entä sielu sitten?" kuiskasi Helen.
-
-"Ah! Kun puhutte sielusta ja minä puhun elämästä, tarkoitamme kumpikin
-samaa. Ollessanne täällä voimme keskustella asiasta vielä lähemmin.
-Teidän on elvytettävä tietojani."
-
-"Näyttää ainakin siltä kuin minun pitäisi", sanoi Helen hymähtäen.
-Keskustelu oli muuttanut hänet vakavaksi ja miettiväiseksi. "Mutta
-luullakseni uskallan kumminkin ruveta unelmoimaan puiden varjossa."
-
-Bo oli katsellut heitä terävillä sinisillä silmillään.
-
-"Nell, kuluu ainakin tuhat vuotta, ennenkuin sinusta tulee villi",
-sanoi hän. "Mutta minulle riittää viikko."
-
-"Bo, olit jo sellainen ennen lähtöäsi Saint Joesta. Muistat kai vielä
-tuon opettajan, Barnesin, joka sanoi sinua villikissan ja intiaanin
-sekasikiöksi? Hän löi sinua viivoittimella."
-
-"Ei milloinkaan, sillä hypähdin syrjään", sanoi Bo punastunein poskin.
-"Nell, haluan, ettet kerro minun lapsuuden aikojeni tyhmyyksistä."
-
-"Eihän siitä ole vielä kulunut kuin pari vuotta", huomautti Helen
-hämmästyneenä.
-
-"Ehkä ei, mutta olin silloin kumminkin lapsi. Lyön vaikka vetoa --"
-Bo keskeytti äkkiä ja nyökäyttäen päätään taputti hän Tomia selkään
-ja juoksi sitten tiehensä kallion niemekkeen toiselle puolelle. Helen
-seurasi häntä hitaasti.
-
-"Kuulehan, Nell", sanoi Bo, kun Helen saapui heidän pieneen viheriään
-majaansa, "tiedätkö, että tuo metsästäjä kumoo vielä jonkun noista
-sinun teorioistasi?"
-
-"Ehkä. Myönnän hänen hämmästyttävän, ehkäpä loukkaavankin minua",
-vastasi Helen. "Mutta ihmettelen, että hän huolimatta selvästä
-kouluutuksen puutteestaan ei ole raaka eikä karkea. Hän on hyvin
-alkuperäinen."
-
-"Sisko kulta, herää jo! Mies on aivan ihmeellinen. Voit oppia enemmän
-häneltä kuin milloinkaan ennen elämässäsi. Minä ainakin tunnen sen.
-Olen aina vihannutkin kirjoja."
-
-Kun Dale hetkistä myöhemmin ilmestyi näkyviin kantaen muutamia suitsia,
-juoksi Pedro hänen kintereillään.
-
-"Teidän on mielestäni parasta ratsastaa tuolla entisellä hevosellanne",
-sanoi hän Bolle.
-
-"Kuten haluatte. Mutta toivoakseni sallitte minun ratsastaa niillä
-kaikilla vuorotellen."
-
-"Varmasti. Minulla on siellä eräs mustangi, josta varmasti tulette
-pitämään. Mutta se potkii hieman", vastasi Dale poistuen puistoon päin.
-Koira katsoi hänen jälkeensä ja sitten Heleniin.
-
-"Kuule, Pedro, jää tänne minun luokseni", sanoi Helen.
-
-Kuultuaan hänen sanansa käski Dale koiran palata takaisin. Pedro
-tuli kuuliaisesti Helenin luo, mutta arasti ja niin varuillaan kuin
-se ei olisi ollut vielä oikein varma Helenin tarkoituksista. Se oli
-kumminkin ystävällisempi kuin äsken. Helen löysi pehmeän ja mukavan
-paikan auringonpaisteesta juuri puistoa vastapäätä ja sijoittautui
-siihen moneksi toimettomaksi tunniksi. Pedro kiertyi hänen viereensä.
-Dalen pitkä vartalo etäytyi puistoon päin laitumella käyviä hevosia
-kohti. Jälleen hän huomasi peuran niiden joukossa. Kuinka valppaana
-ja liikkumattomana se seisoikaan katsellessaan Dalea! Äkkiä se
-läksi laukkaamaan metsän laitaa kohti. Muutamat hevoset hirnuivat
-ja juoksivat potkien korkealle ilmaan. Kimeät hirnumiset kaikuivat
-selvästi hiljaisuudessa.
-
-"Voi, katsohan toki niitä!" huudahti Bo iloisesti tullen Helenin
-luo. Hän heittäytyi pitkäkseen tuoksuville havunneulasille
-ojentautuen veltosti suoraksi kuin laiska kissa. Hänen joustavassa ja
-miellyttävässä vartalossaan olikin jotakin kissamaista. Hän makasi
-selällään ja katseli puiden oksien välitse.
-
-"Eikö olisikin suurenmoista nyt", mumisi hän haaveillen itsekseen,
-"jos tuo las vegasilainen paimeneni sattuisi jotenkin tulemaan tänne
-ja maanjäristys sulkisi meidät tänne Paratiisiin niin, ettemme ikinä
-pääsisi täältä pois?"
-
-"Bo, mitähän äiti mahtaisikaan sanoa, jos hän vain voisi kuulla nuo
-puheesi?" kysyi Helen hämmästyneenä.
-
-"Mutta, Nell, eikö se olisikin suurenmoista?"
-
-"Kauheatahan sellainen olisi."
-
-"Sinussa ei ole milloinkaan ollut minkäänlaista romanttisuutta,
-Nell Rayner", vastasi Bo. "Tuollaista on kuulemma joskus tapahtunut
-tässä villien paikkojen muodostamassa ihmeellisessä maassa. Sinun ei
-tarvitse väittää vastaan, sillä varmasti on sellaista tapahtunut.
-Ensiksi luolaihmisille, sitten intiaaneille ja viimeiseksi valkoisille.
-Jokainen näkemäni paikka sanoo minulle sen. Nell, saat ehkä katsella
-kuussa asuvia ihmisiä kiikarilla, ennenkuin osaat sellaista
-odottaakaan."
-
-"Olen, Jumalalle kiitos, käytännöllinen ja järkevä."
-
-"Mutta juuri todistelun vuoksi", vastusti Bo leimuavin silmin,
-"otaksukaamme, että sellaista tapahtuisi. Tehdäksesi minulle vain
-mieliksi voit kuvitella, että meidät teljetään tänne Dalen ja tuon
-junasta näkemämme paimenen kanssa. Luovu kaikista toiveista milloinkaan
-päästä täältä pois. Mitä silloin tekisit? Luopuisitko ponnisteluista
-vain riutuaksesi ja kuollaksesi? Vai rupeaisitko taistelemaan elämän ja
-siihen mahdollisesti sisältyvien ilojen vuoksi?"
-
-"Itsensä puolustaminen on ensimmäinen vaisto", vastasi Helen hämmästyen
-vieraita sydämensä sisimmässä liikkuvia tunteita. "Tietysti ryhtyisin
-taistelemaan elämäni puolesta."
-
-"Aivan niin. Mutta todellisuudessa, kun ajattelen asiaa tarkemmin,
-en halua kumminkaan ollenkaan, että sellaista tapahtuisi. Mutta jos
-kumminkin sellaista sattuisi tapahtumaan, kerskailisin siitä."
-
-Heidän keskustellessaan palasi Dale hevosten kanssa.
-
-"Osaatteko panna suitset hevosenne suuhun ja satulan sen selkään?"
-kysyi hän Bolta.
-
-"En. Taitamattomuuteni tunnustaminen hävettää minua."
-
-"Silloin on teidän opittava tuo taito. Tulkaa tänne ja katsokaa, miten
-minä satuloin omani."
-
-Bo katsoi hyvin tarkkaavaisesti, miten Dale irroitti suitset
-hevoseltaan ja sitten hitaasti ja selvästi asetti ne paikoilleen.
-Sitten hän silitteli hevosensa selkää, levitti huopapeitteen ja
-käännettyään sen kaksinkerroin sijoitti hän sen paikoilleen selittäen
-samalla perusteellisesti, millainen sen oikea asento oli. Hän nosti
-satulan maasta erikoisella tavalla pannessaan sen selkään, ja kiinnitti
-vihdoin remmit.
-
-"Koettakaa nyt tekin", sanoi hän.
-
-Helenin arvostelusta päättäen olisi voitu luulla, että Bo oli asunut
-Lännessä koko ikänsä. Mutta Dale pudisti päätään ja pani hänet tekemään
-sen uudestaan.
-
-"No, tuo onnistui jo paremmin. Satula on tietysti teille liian raskas
-saadaksenne sen kunnollisesti paikoilleen. Voitte opetella temppua
-kevyemmällä. Kiinnittäkää suitset nyt sen päähän uudestaan. Älkää
-pelätkö käsiänne. Ei se pure. Pujottakaa kuolaimet sivultapäin. Kas
-niin. Näyttäkää nyt, miten nousette satulaan."
-
-Kun Bo oli päässyt satulaan, lisäsi Dale: "Nousitte nopeasti ja
-kevyesti, mutta sittenkin aivan väärin. Katsokaa minua."
-
-Bon oli uudistettava temppu monta kertaa, ennenkuin Dale oli
-tyytyväinen. Sitten hän käski Bon ratsastaa vähän matkaa. Kun hän oli
-poistunut niin kauaksi, ettei hän voinut kuulla heidän sanojaan, sanoi
-Dale Helenille: "Hänestä tulee pian niin hyvä ratsastaja kuin ankka on
-uija." Sitten noustuaan satulaan ratsasti hän Bon jälkeen.
-
-Kun Helen katseli, miten he ratsastivat, milloin juoksua, milloin
-laukkaa ajaessaan hevosia puiston ympäri, oli hän melko pahoillaan,
-ettei ollut mennyt heidän mukaansa. Vihdoin Bo ratsasti takaisin
-laskeutuakseen satulasta ja heittäytyäkseen pitkäkseen punaisin poskin
-ja loistaen ilosta, epäjärjestykseen mennein hiuksin ja ohimoilta
-kostein kiharoin. Kuinka reippaalta hän näyttikään! Helenin tunteet
-kuohahtelivat nähdessään tämän hämmästyttävän sisarensa sulon,
-notkeuden ja elämänhalun, ja hän tunsi todellista ruumiillista iloa
-hänen läsnäolostaan. Bo lepäsi, mutta hän ei levännyt kauan. Hän nousi
-pian pois leikkimään Budin kanssa. Sitten hän houkutteli kesyn poron
-syömään kädestään. Hän vei Helenin kanssaan poimimaan villejä kukkia
-välittämättä ollenkaan okaiden pistoksista. Sitten lopulta hän nukahti
-niin nopeasti, että se muistutti Heleniä lapsuudesta, tuosta nyt
-ainaiseksi menneestä.
-
-Dale huusi heidät päivälliselle noin neljän korvissa, kun aurinko
-punasi puiston läntistä reunaa. Helen ihmetteli, mihin päivä oli
-mennyt. Tunnit olivat kuluneet nopeasti ja tyynesti tuoden tuskin hänen
-mieleensä ajatustakaan enosta tahi pelkoa pakollisesta olostaan täällä
-tahi otaksumista noiden roistojen mahdollisesta ilmestymisestä tänne,
-joiden luultiin etsivän häntä. Kun hän oli todennut näiden tuntien
-kulun, oli hänellä koskematon ja kuvaamaton tunne siitä, mitä Dale
-oli tarkoittanut tuntien poisunelmoimisella. Tämän paratiisin luonto
-oli vihamielinen hänen tavallisille ajatuksilleen. Hänestä tuntuivat
-nämä uudet ajatukset valtaavilta, mutta kun hän koetti nimittää
-niitä, tiesi hän ainoastaan tunteneensa. Syödessä oli hän tavattoman
-hiljainen. Hän näki Dalen huomaavan sen ja koettavan huvittaa häntä ja
-kiinnittää hänen tarkkaavaisuutensa johonkin. Hän onnistuikin, mutta
-Helen ei halunnut näyttää sitä hänelle. Hän harhaili yksinään kuusten
-juurella olevalle paikalleen. Bo meni kerran hänen ohitseen ja huudahti
-kiusoittavasti:
-
-"Mutta, Nell, sinähän olet muuttua romanttiseksi!"
-
-Ei milloinkaan Helenin elämässä ollut iltatähden kauneus tuntunut niin
-viehättävältä, hämärä niin liikkuvalta ja varjoisalta ja pimeys niin
-yksinäisyydellä ladatulta. Siihen oli syynä tämä ympäristö -- villien
-susien surullinen ulvonta, putouksen kohina, tämä metsien mies ja nämä
-tavattoman alkuperäiset olot, joihin hän oli laatinut kotinsa.
-
-Seuraavana aamuna, kun hänen tarmonsa oli jo palautunut, oli Helen
-mukana, kun Bota opetettiin suitsittamaan ja satuloimaan hevosia ja
-ratsastamaan. Bo ratsasti kumminkin niin nopeasti ja kovasti, ettei
-Helen voinut pysyä hänen mukanaan. Ja Dale, ollen innostunut ja
-huvitettu, mutta kumminkin levoton, kulutti suurimman osan ajastaan
-Bon seurassa. Senvuoksi joutuikin Helen ratsastelemaan kaikkialla
-laaksossa yksinään. Hän hämmästyi sen suuruutta, koska se melkein
-miltä suunnalta tahansa katsottuna näytti hyvin pieneltä. Ilma petti
-hänet. Kuinka selvästi hän voi nähdäkään! Ja hän alkoi arvostella
-etäisyyksiä telttojen esineiden perusteella. Puiston toisessa päässä
-laitumella oleva hevonen näytti todellakin hyvin pieneltä. Siellä ja
-täällä kohtasi hän pieniä, tummia ja vuolaita puroja, joiden vesi
-oli hyvin kirkasta ja merenpihkan väristä ja jotka olivat melkein
-piilossa korkeassa ruohossa. Ne virtasivat kaikki samalle suunnalle
-yhtyen lopulta suuremmaksi puroksi, joka nähtävästi katosi läntisessä
-päässä olevien kallioiden alle ja pursusi sitten jälleen näkyviin
-kapeissa solissa. Kun Dale ja Bo tulivat hänen luokseen kerran, sai hän
-hämmästyksekseen kuulla Dalelta, että tuo puro katosi muutamaan kallion
-reikään ja ilmestyi jälleen näkyviin vuorten toisella puolella. Dale
-aikoi opastaa heidät joskus sen muodostamalle järvelle.
-
-"Vuorienko yli?" kysyi Helen muistaen jälleen, että äänen oli pidettävä
-itseään pakolaisena. "Onko turvallista poistua piilopaikastamme?
-Unhotan niin usein miksi olemme täällä."
-
-"Olisimme paremmin piilossa siellä kuin täällä", vastasi Dale.
-"Tuonpuoleiseen laaksoon voidaan päästä ainoastaan tuon vuoren yli.
-Älkää olko ollenkaan huolissanne, että teidät löydettäisiin. Kerroinhan
-teille jo, että Roy Beeman pitää Ansonia ja tämän miehiä silmällä. Roy
-pysyttelee kyllä heidän ja meidän välillämme."
-
-Helen tyyntyi, vaikka hänen mielensä takimmaisessa sopukassa aina
-olikin pelon tunne. Huolimatta siitä päätti hän kumminkin käyttää
-tilaisuutta niin paljon hyväkseen kuin suinkin. Bon seura kannusti
--- Helen kuluttikin senvuoksi lopun päivästä ratsastamalla ja
-seurailemalla sisartaan.
-
-Seuraava päivä ei ollut enää niin kova Helenille. Toimeliaisuus, lepo,
-syöminen ja nukkuminen muodostuivat hänelle ihmeellisiksi uusiksi
-nautinnoiksi. Hän ei ollut todellakaan milloinkaan tiennyt niiden
-voivan olla sellaisia ilonaiheita. Hän ratsasti ja käveli, hän kiipeili
-hieman ja torkkui puunsa juurella, hän auttoi Dalea ruoan laitossa,
-ja kun yö saapui, ei hän tuntenut enää itseään. Tämä tosiasia ahdisti
-häntä epämääräisissä syvissä unissa. Herättyään unhotti hän kumminkin
-päätöksensä tutkia itseään. Sekin päivä meni menojaan. Ja monta muuta
-päivää meni yhtä nopeasti, ennenkuin hän mukaantui tilanteeseen,
-jonka hän täydellä syyllä voi uskoa saattavan kestää viikkoja, ehkäpä
-kuukausiakin.
-
-Iltapäivä oli Helenille rakkain osa päivästä. Auringonnousu oli
-kyllä virkistävä ja kaunis, aamu tuulinen ja tuoksuva, auringonlasku
-oli rusottava ja viehättävä, hämärä surullinen ja muuttuvainen, ja
-yö tuntui äärettömän miellyttävältä tähtineen, hiljaisuuksineen ja
-unineen, mutta iltapäivä, jolloin ei mikään muuttunut, jolloin kaikki
-oli tyyntä ja jolloin aika tuntui pysähtyneen paikoilleen, oli hänen
-hetkensä ja hänen lohdutuksensa.
-
-Erään sellaisen kuluessa oli hän leirissä yksinään. Bo oli
-ratsastamassa. Dale oli kiivennyt vuorille katsomaan, näkyisikö mitään
-epäilyttäviä jälkiä tahi nuotion savua. Budia ei näkynyt missään eikä
-muitakaan Dalen lemmikeistä. Tom oli kiivennyt jollekin aurinkoiselle
-penkereelle, jossa se voi paistattaa päivää samalla tavalla kuin sen
-villitkin veljet tekevät. Pedroa ei oltu nähty vuorokauteen, seikka,
-joka hyvin pahoitti Helenin mieltä. Hän oli kumminkin unhottanut sen
-ja hämmästyikin senvuoksi kovin nähdessään sen nilkuttavan leiriin
-kolmella jalalla.
-
-"No, Pedro, oletko ollut tappelemassa? Tule heti tänne!" huusi Helen.
-
-Koira ei näyttänyt kumminkaan syylliseltä. Se nilkutti Helenin luo ja
-ojensi tälle oikean etujalkansa. Tarkoituksesta ei voitu erehtyä. Helen
-tutki tuon loukkautuneen jäsenen ja löysikin pian varpaiden välistä
-simpukan kuorta muistuttavan palasen, joka oli tunkeutunut syvälle
-lihaan. Haava oli ajettunut, verinen ja selvästi hyvin tuskallinen.
-Pedro vinkui. Helenin oli ponnistettava kaikki sormiensa voimat
-saadakseen sen irroitetuksi. Silloin Pedro ulvoi, mutta näytti heti
-kiitollisuuttaan nuolemalla hänen kättään. Helen hautoi sen jalkaa ja
-sitoi sen.
-
-Kun Dale palasi, kertoi Helen tapauksen hänelle ja näyttäessään hänelle
-kuoren kappaletta hän kysyi: "Mistä tällainen on näille maille eksynyt?
-Onko noissa vuorissa simpukankuoria?"
-
-"Tämä seutu on kerran ollut veden alla", vastasi Dale. "Olen löytänyt
-täältä sellaisia esineitä, että ihmettelisitte, jos saisitte nähdä ne."
-
-"Vedenkö alla?" toisti Helen. Oli aivan toista lukea tuommoisesta
-omituisesta tosiasiasta, toista todeta sellaisten olojen vallinneen
-näiden ilmavien huippujen keskellä. Dale näytti hänelle aina jotakin
-tahi puhui jostakin sellaisesta, joka hämmästytti häntä.
-
-"Katsokaahan tuonne", sanoi hän muutamanakin päivänä. "Mitä tuo pieni
-haapametsikkö teille kertoo?"
-
-He olivat puiston tuonnimmaisessa päässä ja lepäsivät juuri erään
-kuusen juurella. Metsä ulottui täällä puistoon asti mutkittelevine
-kuusi- ja haapaniemekkeineen. Tuo pieni haaparyhmä ei eronnut ollenkaan
-sadoista muista samanlaisista.
-
-"Ei juuri mitään erikoista", vastasi Helen epäröiden, "Tuohan on vain
-pieni metsikkö, jossa on muutamia pienempiä ja muutamia suurempia
-puita, mutta ei ainoatakaan kookasta. Mutta se on kaunis tuulessa
-lepattavine viheriöine ja kellertävine lehtineen."
-
-"Eikö se tuo mieleenne millään tavalla taistelua?"
-
-"Taisteluako? Ei ollenkaan!"
-
-"Mutta kumminkin on se hyvä esimerkki, miten metsissäkin taistellaan,
-riidellään ja ollaan itsekkäitä", sanoi Dale. "Tulkaa nyt mukaani, te
-ja Bo, niin näytän teille mitä tarkoitan."
-
-"Tule mukaamme, Nell!" huusi Bo innostuneena. "Hän aikoo avata silmäsi
-hieman enemmän."
-
-Helen ei ollut ollenkaan vastahakoinen seuraamaan heitä tuohon pieneen
-haapametsikköön.
-
-"Näitä on tässä suunnilleen sata kappaletta", sanoi Dale. "Kuuset
-varjostavat niitä melko hyvin, mutta ne saavat kumminkin auringonvaloa
-idästä ja etelästä. Kaikki nämä pienet puut ovat kasvaneet samasta
-siemenestä ja ovat samanikäisiä. Niiden joukossa on neljä kymmenen
-jalan korkuista ja käsivarteni paksuista puuta, Tässä on muudan vielä
-suurempi. Katsokaa, miten se on täynnä lehtiä, miten se on muita paljon
-korkeampi, lukuunottamatta noita neljää sen vieressä kasvavaa, joita
-se on vain hieman pitempi. Ne kasvavat kaikki hyviä likekkäin, kuten
-näette. Useimmat niistä eivät ole peukaloani paksumpia. Katsokaa,
-miten vähän niissä on oksia, joista ei ainoakaan ole juuressa. Niissä
-on hyvin vähän lehtiäkin. Näette kai, miten oksat ojentautuvat itää
-ja etelää kohti ja miten lehdet tietysti ovat myöskin sinne päin?
-Katsokaa miten toisen puun oksa työntää toisen puun oksan syrjään. Tuo
-on taistelua auringonvalon saamiseksi. Tässä on pari kolme kuivunutta
-puuta. Minä voin nykäistä ne maasta. Katsokaa nyt niiden juurille.
-Täällä on viiden, neljän ja vain jalan korkuisiakin puita. Katsokaa,
-miten kalpeita, hentoja, hauraita ja sairaita ne ovat. Ne saavat liian
-vähän auringonvaloa osakseen. Ne syntyivät samalla kertaa kuin nuo
-muutkin puut, mutta ne eivät lähteneet kasvamaan samaa vauhtia. Asema
-noilla toisilla on ehkä edullisempi."
-
-Dale kuljetti tyttöjä metsikön ympäri vilkastuttaen esitystään
-kädenliikkeillä. Hän näytti hyvin vakavalta.
-
-"Ymmärrätte kai nyt niiden taistelevan veden ja auringonvalon
-saamiseksi, mutta pääasiallisesti kumminkin auringonvalon, sillä
-silloin kun lehdet saavat tarpeekseen auringonvaloa, kasvavat puu ja
-sen juuret tarpeeksi saadakseen tarvittavan kosteuden. Varjo merkitsee
-kuolemaa -- hidasta kuolemaa useimmille puille. Nämä pienet haavat
-taistelevat sijasta saadakseen aurinkoa, ja taistelevatkin säälittä. Ne
-työntävät ja taivuttavat toisiensa oksia sivulle ja tukahduttavat ne.
-Ehkä vain noin puolet noista haavoista jäävät elämään muodostaakseen
-tuollaisen suuremman ryhmän kuin nuo täysikasvaneet puut tuolla.
-Tämä vuosi suosii ehkä tätä suurta vesaa ja seuraava tätä. Muutamat
-edulliset vuodet suovat jollekin vallan muiden yli. Mutta se ei ole
-kumminkaan milloinkaan varma tuosta vallastaan. Ja elleivät tuulet,
-myrskyt tahi joku voimakkaasti kasvava kilpailija tapa sitä, kuolee se
-ennemmin tahi myöhemmin vanhuuttaan. Sillä tuo taistelu ei milloinkaan
-lopu. Mikä on merkityksellistä näille haavoille, on merkityksellistä
-metsän kaikille muillekin puille, sanalla sanoen metsän kaikelle
-kasvillisuudelle. Kaikkein ihmeellisimmältä minusta tuntuu niiden
-elämän sitkeys."
-
-Seuraavana päivänä näytti Dale huomattavamman esimerkin tällaisesta
-luonnon salaperäisyydestä. Hän opasti heitä ratsain muutamalle tiheää
-metsää kasvavalle ikiviheriälle rinteelle kiinnittäen heidän huomionsa
-aina tämän tästä erilaisiin kasveihin, kunnes he saapuivat kukkulan
-laelle, jossa kasvoi vain surkastuneita ja kääpiömäisiä puita. Puurajan
-laidassa näytti hän heille erästä kyhmyistä ja väärää kuusta, joka
-näytti aikoinaan olleen kaunis puu, mutta joka oli nyt taipunut ja
-myrskyjen pieksämä melkein paljaine samalle suunnalle ojentautuvine
-oksineen. Puu toimitti siinä vahdin virkaa. Se kasvoi yksinään ja
-siinä oli hyvin vähän viheriää. Sen vääntyneessä rungossa oli jotakin
-surullista. Mutta se oli vielä elinvoimainen ja voimakas. Sillä ei
-ollut kilpailijoita auringonpaisteesta eikä kosteudesta. Sen vihollisia
-olivat vain lumi ja tuulet, kylmyys ja sen korkea asema.
-
-Helenistä tuntui todettuaan tuon ja ymmärrettyään Dalen tarkoituksen
-sellainen yhtä surulliselta kuin ihmeelliseltäkin, yhtä salaperäiseltä
-kuin viehättävältäkin. Tällä hetkellä tunsi Helen sydämessään elämän
-kovuutta ja suloisuutta, sen aiheuttamaa tuskaa ja iloa. Nämä
-oudot tosiseikat tulisivat opettamaan häntä ja muuttamaan hänet
-toisenlaiseksi. Ja vaikka ne järkyttivätkin häntä, lausui hän ne
-kumminkin tervetulleiksi.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-"Aion ratsastaa sinulla, vaikka katkaisisinkin siinä yrityksessä
-selkäni!" huohotti Bo puiden sormikoitua nyrkkiään harmaalle ponille.
-
-Dale seisoi siinä lähellä hymyillen hyväntahtoisesti. Helen oli
-kuulomatkan päässä katsellen heitä puiston päästä, mutta hän oli
-niin herpautunut ja peloissaan, ettei hän voinut käskeä Bota
-lopettamaan. Tuo pieni hauska poni oli kaunis, siro ja nopea pitkine
-mustine harjoineen ja häntineen ja valppaine päineen. Sen selkään
-oli kiinnitetty huopapeite, mutta ei satulaa. Bo piteli kiinni
-nuorasta, joka oli kiinnitetty ponin turvan ympärille solmittuun
-surmansilmukkaan. Bolla ei ollut nuttua, hänen puserollaan oli
-ruohonkorsia ja siemeniä, ja se oli auennut selästä, hänen tukkansa
-hulmusi valloillaan, toisessa poskessa oli likaa ja ehkä hieman
-vertakin ja toinen oli punavalkoinen, hänen silmänsä säkenöivät, hiki
-helmeili hänen otsallaan ja posketkin näyttivät kosteilta. Hän alkoi
-vetää nuorasta koettaessaan lähestyä tuota tulista ponia, jolloin hänen
-solakka vartalonsa jännittyi notkeasti ja voimakkaasti.
-
-Bo oli joutunut tappiolle hellimässään itsepäisessä kunnianhimossa
-ratsastaa Dalen ponilla, ja hän oli raivoissaan. Poni ei näyttänyt
-ollenkaan vikurilta eikä ilkeältä. Mutta se oli vireä, vallaton ja
-kujeileva ja oli heittänyt Bon selästään maahan kuusi kertaa. Bon
-tappiot tapahtuivat puiston päässä, missä paksu sammal ja ruoho
-tarjosivat pehmeitä putoamispaikkoja. Se tarjosi samalla huonon
-jalkojen sijan poniraukallekin, jolla sellaisesta oli selvästi
-paljon haittaa. Dale ei ollut pannut suitsia sen suuhun, koska
-sitä ei oltu sellaisiin opetettu, ja vaikka Bon olikin vaikeampi
-ratsastaa sillä satulatta, oli vahingoittumisen vaara kumminkin
-samalla pienempi. Bo oli aloittanut vakavasti ja innokkaasti hellien
-ja taputellen mustangia, jonka hän oli ristinyt "Poniksi". Hän oli
-selvästi odottanutkin jonkunlaista seikkailua, mutta hänen hymyilynsä
-ja päättäväiset kasvonsa olivat kumminkin ilmaisseet luottamusta
-kokeen onnistumiseen. Poni oli seisonut hiljaa Bon noustessa sen
-selkään, mutta sitten se oli hyppinyt ja potkinut, kunnes Bo oli
-lentänyt maahan. Jokaisen putoamisen jälkeen oli Bo hymyillyt
-vähemmän luottavaisesti mutta uhmaavammasti, kunnes nyt Lännen
-intohimo saada hevonen kesytetyksi sai hänet äkkiä valtoihinsa. Se ei
-ollut enää leikkiä eikä hurjien sirkustemppujen näyttämistä Helenin
-peloittamiseksi ja Dalen ihastuttamiseksi. Asia oli nyt muuttunut
-kokonaan Bon ja Ponin väliseksi riitakysymykseksi.
-
-Poni nousi pystyyn, heitteli päätään ja pieksi ilmaa etujaloillaan.
-
-"Vetäkää se jaloilleen!" huusi Dale.
-
-Bo ei ollut kyllä tarpeeksi raskas, mutta hänellä oli voimia ja
-vedettyään aikansa tarmokkaasti saikin hän Ponin jaloilleen.
-
-"Pitäkää nyt kovasti kiinni ja koettakaa lähestyä sitä muuttelemalla
-käsiänne. Hyvä! Ette tunnu ollenkaan pelkäävän sitä. Se huomaa sen.
-Pitäkää se nyt siinä paikassa, taputelkaa sitä ja sanokaa aikovanne
-ratsastaa sillä. Sitten kuin se ei enää vapise, tarttukaa sen harjaan
-ja hypätkää sen selkään kahareisin. Puristakaa sitten jalkanne niin
-lujasti sen ympärille kuin suinkin ja antakaa mennä!"
-
-Ellei Helen olisi niin pelännyt Bon vuoksi, olisivat hänen muut
-tunteensa riemastuttaneet häntä. Kylmiä väreitä kulki hänen selässään,
-kun Bo vikkelästi ja taitavasti keikautti itsensä Ponin selkään ja
-suoristautui uhmaavasti huudahtaen. Poni taivutti päänsä, yhdisti
-jalkansa yhdellä hyppäyksellä ja alkoi potkia. Bo ennätti mukautua sen
-tahtiin tällä kertaa eikä pudonnut maahan.
-
-"Te ratsastatte sillä!" huusi Dale. "Puristakaa nyt kovasti polvillanne
-ja lyökää sitä turpaan nuorallanne. Kas niin. Jatkakaa siten, niin
-saatte sen pian valtoihinne."
-
-Mustangi laukkasi sinne tänne Dalen ja Helenin läheisyydessä heittäen
-kavioillaan ruohoa ja sammalia ilmaan. Se lennätti Bon monta kertaa
-korkealle ilmaan, mutta Bo putosi jälleen takaisin sen selkään ja
-piteli niin lujasti kiinni jaloillaan, ettei se voinut heittää häntä
-maahan. Äkkiä se nosti päänsä pystyyn ja läksi hurjasti laukkaamaan.
-Dale vastasi Bon riemuhuutoon. Mutta Poni ei ennättänyt juosta
-pitemmälti kuin noin viisikymmentä jalkaa, kun se kompastui ja kaatui
-heittäen Bon päänsä yli kauaksi kentälle. Onneksi onnettomuudessa
--- Dale sanoi sitä jälkeenpäin oikein hyväksi onneksi -- lensi Bo
-kumminkin muutamaan vetelään paikkaan sellaisella voimalla, että hän
-liukui monta metriä suullaan tuossa märässä mutaisessa sammalikossa.
-
-Helen huudahti ja juoksi eteenpäin. Bo oli juuri pääsemäisillään
-polvilleen, kun Dale saapui paikalle. Hän auttoi Bon jaloilleen ja
-puoleksi kantoi, puoleksi talutti hänet pois tuosta vetelästä paikasta
-Tyttöä ei voitu ollenkaan tuntea, sillä tuo musta tippuva rapa oli
-tahrinut hänet päästä jalkoihin asti.
-
-"Ah, Bo, loukkaannuitko?" huudahti Helen.
-
-Mutta Bon suu oli selvästi aivan täynnä rapaa.
-
-"Hyi! Mitä? Minäkö?" syleksi hän. "Loukkautunutko? En! Ettekö
-huomanneet, mihin putosin? Dale, tuo hurjimus ei onnistunut sittenkään
-heittämään minua selästään. Se kompastui, jolloin lensin sen pään yli."
-
-"Aivan niin. Ratsastitte sillä todellakin. Lopulta se kompastui ja
-heitti teidät peninkulman päähän", vastasi Dale. "Onneksi putositte
-tuohon lätäkköön."
-
-"Onneksiko? Suuni ja silmänihän ovat täynnä rapaa. Voi, olen aivan
-mudan peitossa. Sääli kaunista uutta ratsastuspukuani!"
-
-Bon äänestä voitiin kuulla, että hän oli purskahtamaisillaan itkuun.
-Kun Helen huomasi, ettei Bo ollut loukkautunut, alkoi häntä naurattaa,
-sillä Bo oli niin hullunkurisen näköinen, ettei hän muistanut sellaista
-milloinkaan nähneensä.
-
-"Nell Rayner, nauratko sinä minulle?" kysyi Bo hyvin hämmästyneenä ja
-vihaisesti.
-
-"Kuinka minä nyt sinulle nauraisin, Bo. Voit kai nähdä, että olen aivan
-totinen?"
-
-"Nähdäkö? Houkka, silmänihän ovat täynnä mutaa!" tiuskaisi Bo.. "Mutta
-minä kuulen ja kyllä minä sinulle vielä näytän."
-
-Dale nauroi myöskin, mutta äänettömästi, eikä Bo, ollen sokea juuri
-silloin, voinut sitä huomata. Keskustellessaan olivat he vähitellen
-päässeet asuntoonsa saakka.
-
-Helen heittäytyi pitkäkseen ja nauroi sydämellisemmin kuin milloinkaan
-ennen, ja kun Helen unhotti arvokkaisuutensa niin kokonaan, että hän
-kieriskeli maassa, oli asia todellakin nauramisen arvoinen. Dalenkin
-suuri ruumis vapisi, kun hän haettuaan pyyheliinan ja kasteltuaan
-sen lähteessä alkoi sillä pyyhkiä mutaa Bon kasvoista. Mutta se ei
-riittänyt. Bo halusi päästä lähteen vierelle, johon hän polvistui,
-pesten aluksi silmänsä ja sitten kasvonsa ja lopuksi sotkeutuneet
-kiharansa.
-
-"Tuo mustangi ei taittanut kumminkaan niskaani, vaikka se onnistuikin
-tahrimaan kasvoni rapaan. Mutta kyllä minä vielä sille näytän", mumisi
-hän noustessaan. "Olkaa hyvä ja antakaa tuo pyyheliina minulle nyt.
-Kuulkaahan, Milt Dale, uskallatteko nauraa minulle?"
-
-"Suokaa minulle anteeksi, Bo. Minähän vain --" Dale laahusti nyt
-tiehensä pidellen kylkiään.
-
-Bo katsoi hänen jälkeensä ja sitten Heleniin.
-
-"Luullakseni nauraisitte, vaikka mustangi olisi potkinut minut
-palasiksi ja tappanut", sanoi hän. Mutta sitten hän lauhtui. "Voi
-minun kaunista ratsastuspukuani! Se on todellakin kamalassa kunnossa!
-Olen totisesti hirveän näköinen. Nell, minä ratsastin kumminkin tuolla
-villillä ponilla -- tuolla hurjimuksella. Ratsastin sillä, ja se
-riittääkin minulle. Koeta sinäkin ja naura sitten niin paljon kuin
-haluat. Hullunkurisen näköistä se mahtoi ollakin. Mutta jos haluat
-päästä jälleen suosiooni, niin auta minua pukuni puhdistamisessa."
-
-Samana iltana myöhään kuuli Helen Dalen kutsuvan ankarasti Pedroa. Hän
-tuli hieman levottomaksi, mutta kun ei mitään kummempaa tapahtunut,
-nukkui hän jälleen. Aamiaista syötäessä selitti Dale:
-
-"Pedro ja Tom olivat levottomia viime yönä. Luultavasti liikuskelee
-noilla harjanteilla muutamia panttereita. Kuulin niiden kiljuvankin."
-
-"Kiljuvanko?" kysyi Bo uteliaasti.
-
-"Niin, ja jos joskus kuulette pantterin kiljuvan, niin luulette
-varmasti jonkun naisen huutavan kuolemantuskissa. Puuman vaikeroiminen,
-kuten Roy sitä nimittää, on metsien äänistä villein. Susi ulvoo
-silloin kun se on suruissaan ja nälissään, mutta puuma vaikeroi kuin
-kuolemaisillaan oleva ihminen. Satuloikaamme hevoset ja ratsastakaamme
-sinne katsomaan. Ehkä Pedro onnistuu ajamaan sen puuhun. Bo, jos se sen
-tekee, niin uskallatteko ampua sen?"
-
-"Varmasti", vastasi Bo suu täynnä ruokaa.
-
-Siitä johtui, että he läksivät pitkälle, hitaalle ja jyrkälle
-ratsastusretkelle tiheään kuusikkoon. Helen piti matkasta sitten kun
-he saapuivat kukkuloille. He eivät tulleet kumminkaan milloinkaan
-sellaiseen paikkaan, jossa hän olisi voinut lisätä nautintoaan
-katselemalla kaukaa siintäviä seutuja. Dale opasti heitä ylös harjuille
-ja niiltä alas, ja lopulta melkein yhtä mittaa alas, kunnes alkoi
-näkyä harvempaa metsää kasvavia harjuja, niiden välisiä niittyjä ja
-auringonpaisteessa kimaltelevia jokia.
-
-Dalen oli pakko useammasti kuin kerran kutsua Pedro tiukasti takaisin.
-Koira vainusi nimittäin riistaa.
-
-"Tässä on muudan vanha tappopaikka!" sanoi Dale pysähtyen erääseen
-kohtaan, jossa kuusten juurella oli vaalenneita luita. Vaaleanharmaita
-karvatukkoja oli vielä siellä täällä.
-
-"Minkähän elukan jäännöksiä nuo ovat?" kysyi Bo.
-
-"Hirven tietysti. Pantteri on tappanut ja syönyt sen tuossa jolloinkin
-viime syksynä. Katsokaa, miten kallokin on murskaantunut. En kumminkaan
-voi sanoa, onko pantteri sen tehnyt."
-
-Heleniä värisytti. Hän muisti DaIen omistaman kesyn peuran. Kuinka se
-olikaan kaunis, miellyttävä ja hyväilyille altis!
-
-He ratsastivat nyt metsästä muutamalle ruohoiselle niitylle, jota
-kallionlohkareet ja jonkunlaiset viheriät pensaat reunustivat. Pedro
-rupesi haukkumaan, jota ei Helen ollut ennen kuullut sen tekevän. Sen
-niskakarvat nousivat pystyyn ja Dalen oli pakko komentaa sitä ankarasti
-pysymään taempana. Sitten laskeutui Dale satulasta.
-
-"Pedro, sinun on pysyttävä syrjässä!" määräsi hän. "Lasken sinut sitten
-taasen pian menemään. Tytöt, saatte pian nähdä jotakin, mutta pysykää
-satulassa."
-
-Koiran seuratessa häntä jännitettynä ja muristen käveli Dale niityn
-päässä sinne tänne. Äkkiä hän pysähtyi muutamalle pienelle kummulle ja
-viittasi tyttöjä tulemaan sinne.
-
-"Katsokaas, miten ruoho on painettu maahan sievästi tässä ympyrän
-muotoisessa alassa", sanoi hän viitaten. "Se on pantterin työtä. Se on
-maannut siinä kyyrysillään tänä aamuna vahtien poroa. Tulkaa nyt, niin
-katsotaan, voimmeko seurata sen jälkiä."
-
-Dale kumartui nyt tutkimaan ruohoa pitäen samalla Pedroa kiinni. Äkkiä
-hän suoristautui leimuavin silmin.
-
-"Tästä se on hypännyt."
-
-Helen ei kumminkaan nähnyt mitään merkkiä, josta Dale sen oli voinut
-päättää. Metsien mies astui pitkän askeleen ja sitten toisen.
-
-"Tässä paikassa on pantteri iskenyt kyntensä poron selkään. Onpa se
-ollut aika loikkaus. Katsokaa noita poron kavioiden syviä jälkiä!" Dale
-taivutti ruohon syrjään näyttääkseen tytöille poron tekemiä tummia,
-syviä ja tuoreita jälkiä, selvästi toivottoman ponnistuksen aiheuttamia.
-
-"Seuratkaa nyt minua", sanoi Dale kävellen nopeasti. "Saatte varmasti
-nähdä piakkoin jotakin. Poro on laukannut tästä kantaen pantteria
-selässään."
-
-"Mitä!" huudahti Bo uskomatta korviaan.
-
-"Poro on juossut tuosta kantaen pantteria selässään. Todistan sen
-teille. Tulkaa nyt vain. Pedro, sinun on pysyttävä luonani. Tytöt, nämä
-jäljet ovat aivan tuoreita." Dale jatkoi matkaansa taluttaen hevostaan
-ja viitaten silloin tällöin ruohokkoon. "Kas tuolla. Näettekö? Nämä
-ovat karvoja." Helen huomasi muutamia harmaita karvatukkoja maassa ja
-luuli myöskin näkevänsä pieniä ja tummia pilkkuja ruohikossa, jossa
-joku eläin oli juuri äsken juossut. Dale pysähtyi nyt kokonaan. Kun
-Helen saapui paikalle, oli Bo jo siellä ja he molemmat katselivat
-poljettua ruohikkoa. Heleninkin tottumattomat silmät voivat nähdä siinä
-tapahtuneen taistelun. Vaaleanharmaita karvatukkoja oli kaikkialla
-maassa. Helenin ei tarvinnut nähdä enempää, mutta Dale viittasi
-tyynesti muutamaan vesilammikkoon ja sanoi:
-
-"Pantteri kaatoi poron tuohon ja tappoi sen siihen. Luultavasti
-katkaisi se porolta niskan. Poro laukkasi sata metriä pantteri
-selässään. Katsokaa, tuossa on jälki, jota pitkin pantteri on laahannut
-poron pois."
-
-Ruohokossa oli todellakin aivan selvä ura.
-
-"Tytöt, saatte nähdä tuon poron hyvin pian", sanoi Dale mennen
-eteenpäin. "Tuo teko on juuri tehty, ainoastaan muutamia minuutteja
-sitten."
-
-"Kuinka voitte sen tietää?" kysyi Bo.
-
-"Näen sen ruohosta. Pantterin kuljettaessa poroa pois painui se maahan,
-mutta nyt se alkaa nousta jälleen."
-
-Dale kumartui seuraavan kerran niityn toisessa päässä muutaman kuusen
-juurelle, jolla oli hyvin pitkät laajalle ulottuvat oksat. Kun Helen
-katsoi Pedroa, rupesivat hänen suonensa sykkimään nopeammasti. Se
-koetti hurjasti riistäytyä irti. Helen katsoi peläten sinnepäin,
-jonne Dale viittasi, odottaen näkevänsä pantterin. Mutta sen sijaan
-huomasikin hän maahan isketyn poron, jonka kieli oli ulkona suusta,
-silmät elottomat ja nahka verinen.
-
-"Tytöt, pantteri kuuli tulomme ja poistui. Se ei ole kumminkaan
-kaukana", sanoi Dale kumartuen tarkastamaan poron päätä. "Tämä on
-vielä aivan lämmin. Sen niska on poikki. Katsokaa pantterin hampaiden
-ja kynsien jälkiä. Tämä on naaras. Älkää nyt arastelko, tytöt. Tämä
-on hyvin tavallinen tapaus metsien elämässä. Katsokaa, miten sievästi
-pantteri on nylkenyt sen nahan. Minäkään en olisi voinut tehdä sitä
-paremmin. Se alkoi juuri syödä sitä silloin kun se kuuli tulomme."
-
-"Millainen kauhistuttava teko! Raadon katseleminen tekee minut
-sairaaksi!" huudahti Helen.
-
-"Tämä on vain luontoa", sanoi Dale vaatimattomasti.
-
-"Tappakaamme tuo pantteri", lisäsi Bo.
-
-Vastauksen asemesta tarkasti Dale nopeasti hevosten satulavyöt ja huusi
-sitten noustessaan selkään koiralle:
-
-"Etsi se käsiimme, Pedro."
-
-Koira kiisi metsään kuin nuoli.
-
-"Ratsastakaa nyt aivan kintereilläni!" huudahti Dale kääntäen hevosensa.
-
-"No, annetaan mennä sitten!" karjaisi Bo hurjana ilosta ja pani
-hevosensa laukkaamaan.
-
-Helen kiihoitti hevosensa heidän jälkeensä ja he kiisivät niityn
-kulmauksen poikki metsään. Pedro juoksi suoraan kuono korkealla ilmassa
-ja haukahteli silloin tällöin. Se poikkesi metsään Dalen seuratessa sen
-kintereillä. Helenillä oli muudan Dalen parhaimmista hevosista, mutta
-se vaikutti tuskin ollenkaan asiaan, koska toiset alkoivat enentää
-vauhtiaan. Metsä oli niin aukeata, että siellä oli hyvä ratsastaa.
-Bon hevonen juoksi siellä yhtä nopeasti kuin aukealla niitylläkin.
-Sellainen peloitti Heleniä ja hän huusi Bolle, että tämä hillitsisi
-hevostaan, mutta hänen huutonsa kaikuivat kuuroille korville. Bo
-halusi näyttää rohkeuttaan huolimatta ollenkaan olla varovainen. Äkkiä
-kuuluivat metsästä Dalen rohkaisevat huudot tyttöjen opastamiseksi
-hänen jäljilleen. Heleninkin hevoseen tarttui takaa-ajon aiheuttama
-kiihko. Se tavoitti hieman Bon hevosta ja hypähteli kaatuneitten
-puunrunkojen yli -- parinkin yli samalla kertaa. Helenin mieli
-kiihoittui omituisesti tavalla, jonka aiheuttama jännitys oli hänelle
-aivan outo. Kumminkin hänen luonnollinen pelkonsa ja hänen järkensä
-ilmoitus tämän ratsastuksen tarpeettomasta vaarasta sekoittuivat
-näihin hänen riemunpuuskiinsa. Hän koetti muistaa Dalen neuvot, miten
-oksia ja lehviä on väistettävä ja miten polvia on koukistettava,
-etteivät ne kolahtelisi puihin. Hän onnistuikin siten väistämään
-muutamia peloittavasti lähellä olevia oksia. Hän sai kumminkin lyönnin
-ja sitten toisen kovemman, joka heitti hänet satulasta, mutta hän
-jatkoi vain ratsastusta itsepäisesti ja jatkettuaan siten pitkälti
-melko aukeassa metsässä löi muudan kauaksi ulottuva kuusenoksa häntä
-kipeästi kasvoihin. Bo onnistui väistämään tuuman verran muudatta lujaa
-haarukkaa, joka varmasti olisi katkaissut hänet kahtia. Sekä Pedro että
-Dale olivat jo näkymättömissä. Sitten Helen, kun hän huomasi alkavansa
-jäädä jäljelle Bostakin, tunsi, että hän mieluummin antautuu vieläkin
-suurempaan vaaraan kuin jättäytyy jälkeen eksyäkseen metsään. Senvuoksi
-hoputti hän hevostaan. Dalen huudot kuuluivat etäisyydestä. Hänestä
-tuntui nyt viehättävämmältä seurata toisia äänen mukaan. Tuuli ja
-vauhti ottivat kovasti vastaan. Ilma oli aivan täynnä pihkan tuoksua.
-Helen kuuli koiran haukkuvan hurjasti ja villin innokkaasti ja otaksui
-sen karkoittaneen pantterin jostakin piilosta. Se kiihoitti hänen
-mieltään enemmän ja lisäsi varmasti hänen hevosensakin vauhtia.
-
-Sitten oli hänen pakko hiljentää vauhtiaan, sillä suuri murto ehkäisi
-hänen kulkuaan. Hän huomasi Dalen kaukana edellään kiipeämässä
-muudatta mäkeä ylöspäin. Metsä tuntui olevan aivan täynnä hänen
-kaikuvaa huutoaan. Helen ikävöi oudosti tasaisempaa maata ja entistä
-nopeata vauhtia. Hetken kuluttua huomasi hän Bon laskeutuvan laaksoon
-oikealta ja Dalenkin huudot kuuluivat nyt samalta suunnalta. Helen
-seurasi heitä, pääsi pois metsästä ja voi jatkaa matkaansa nopeammasti
-penkereittäin alenevalla rinteellä toiselle niitylle.
-
-Kun hän saapui sinne, näki hän Bon jo olevan tuon kapean aukion
-toisessa päässä. Täällä ei Helenin tarvinnut kiirehtiä ratsuaan. Se
-korskahteli, hyppi ja läksi laukkaamaan niin nopeasti, että Helen
-olisi huutanut pelonsekaisesta riemusta, ellei hän olisi ollut niin
-hengästyksissään.
-
-Hänen hevostaan onnisti kumminkin niin huonosti, että se joutui
-pehmeälle maalle, johon se upposi polviaan myöten lennättäen Helenin
-päänsä yli maahan. Pehmeät pajut ja märkä ruoho estivät hänen
-loukkautumisensa.. Hän hämmästyi huomattuaan selvinneensä siitä
-niin helposti. Hän hyppäsi jälleen seisoalleen ja tätä uutta Helen
-Rayneriä ei olisi juuri kukaan voinut tuntea. Hänen hevosensa lähestyi
-odottaen häntä kärsivällisesti, mutta sillä oli kumminkin kiire. Helen
-hyppäsi satulaan niin nopeasti kuin suinkin ja tunsi olevansa jollakin
-tavoin ylpeä siitä. Hän halusi kertoa Bolle sen, mutta juuri silloin
-katosi Bo näkyvistä metsään. Helenkin seurasi urhoollisesti viheriään
-pensaikkoon huolimatta oksista ja lehdistä ja onnistuikin tunkeutumaan
-aukeaan metsään. Bo oli jonkun matkaa edellä ratsastaen muudatta
-mäntyjen ja kuusten välistä harjannetta. Dalenkin sointuvat huudot
-kuuluivat nyt melko läheltä. Saavuttuaan vieläkin aukeammalle paikalle,
-jossa oli kallioitakin siellä täällä, huomasi hän Dalen seisovan
-muutaman männyn juurella, Pedron nojaavan etujalkojaan puunrunkoon ja
-korkealla oksalla kastanjanruskean, aivan Tomin näköisen pantterin.
-
-Bon ratsu hidastutti kulkuaan ja näytti pelkäävän, mutta meni
-kumminkin Dalen hevosen luo. Helenin hevonen kieltäytyi kumminkin
-kokonaan menemästä lähemmäksi. Hänen oli hyvin vaikea hillitä sitä.
-Laskeuduttuaan nopeasti satulasta ja kiedottuaan suitset muutaman
-kannon nokkaan juoksi hän huohottaen ja peloissaan, mutta kumminkin
-hyvin jännittyneenä, sisarensa ja Dalen luo.
-
-"Nell, aloittelijaksi kunnostauduit erinomaisesti", tervehti Bo häntä.
-
-"Metsästyksemme onnistui erinomaisesti", sanoi Dale. "Te molemmat
-ratsastitte hyvin. Kunpa vain olisitte saanut nähdä pantterin
-laukkaavan! Se teki äärettömän pitkiä hyppyjä häntä suorana ja ollen
-melko hullunkurisen näköinen. Pedro sai sen melkein kiinni. Pelkäsin
-silloin, sillä peto olisi helposti voinut tappaa koiran. Kun se
-kiipesi puuhun, oli Pedro aivan sen kintereillä. Tuolla se nyt on, tuo
-keltainen porontappaja. Se on täysikasvuinen uros."
-
-Sanottuaan sen otti Dale pyssynsä satulan huotrasta ja katsoi
-odottavasti Bohun. Mutta Bo tarkasteli juuri pantteria uteliaasti ja
-ihmetellen.
-
-"Eikö se olekin kaunis?" huudahti hän. "Katsokaa, miten se sylkee!
-Aivan kuin koira! Dale, se näyttää pelkäävän putoamista."
-
-"Niin se tekeekin. Pantterit eivät ole milloinkaan varmoja
-tasapainostaan ollessaan puussa. En kumminkaan ole milloinkaan nähnyt
-sellaisen putoavan. Se tietää olevansa väärässä paikassa."
-
-Helenin mielestä istui kumminkin pantteri puussa kuin orrella. Se oli
-pitkä ja pyöreä, solakka ja kastanjanruskea, sen kieli riippui suusta
-ja lihavat kyljet nousivat ja laskivat näyttäen, miten kovasti sitä oli
-ajettu takaa. Helenin huomio kiintyi enimmän sen naaman ilmeeseen, kun
-se katsoi koiraan. Se pelkäsi ja totesi joutuneensa suureen vaaraan.
-Helenistä tuntui mahdottomalta katsella sen tappamista, vaikka hän ei
-voinutkaan pyytää Bota, ettei tämä ampuisi. Hän tunnusti olevansa hyvin
-hentomielinen.
-
-"Laskeutukaa satulasta, Bo, ja näyttäkää meille, miten hyvä olette
-ampumaan", sanoi Dale.
-
-Bo käänsi hitaasti jännittyneen katseensa pantterista ja katsoi
-surkeasti hymyillen Daleen.
-
-"Olenkin muuttanut mieltäni. Sanoin haluavani tappaa sen, mutta nyt en
-voikaan. Se eroaa niin suuresti kuvittelemastani pedosta."
-
-Vastaukseksi hymyili Dale niin ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi, että
-Helenin sydän lämpeni häntä katsellessa. Hän näytti myöskin iloiselta.
-Pistettyään pyssyn huotraan nousi hän satulaan ja huusi Pedrolle:
-
-"Tule pois, Pedro! Niin, tule nyt pois vain!" lisäsi hän tiukasti.
-"Niin, tytöt, ajoimme sen kumminkin puuhun ja se oli hauskaa.
-Ratsastakaamme nyt takaisin tuon sen tappaman poron luo ja ottakaamme
-siitä palanen omiksi tarpeiksemme."
-
-"Palaako pantteri vielä tappamansa otuksen luo?" kysyi Bo.
-
-"Olen ajanut sellaisia pakoon näiden haaskoilta montakin kertaa
-peräkkäin. Panttereita on vähän näillä seuduilla, eivätkä ne saa
-liiaksi ruokaa. Tasapaino on kumminkin täydellinen."
-
-Tämä viimeinen huomautus kiihoitti Helenin uteliaisuutta. Ja heidän
-hitaasti ratsastaessaan takaisinpäin, kertoi Dale:
-
-"Koska olette helläsydämisiä ettekä tunne metsien elämää, mikä
-siellä on hyvää ja mikä pahaa, tuntui teistä hirveältä, että tuo
-murhanhimoimen pantteri tappoi tuon peuraraukan. Mutta te olette
-väärässä. Kuten jo olen sanonut teille, on pantteri aivan välttämätön
-villien eläinten, tahi villien peurain, jos nyt niin haluamme sanoa,
-terveydelle ja elämänhalulle. Kun peura luotiin tahi ilmestyi tähän
-maailmaan, silloin luotiin varmasti pantterikin. Ne eivät voi elää
-toisittaan. Susia ei voida erikoisesti sanoa peurojentappajiksi.
-Ne tappavat hirviäkin ja kaikkia muitakin eläimiä, joita ne vain
-voivat saada kiinni. Samoin tekevät kyllä pantteritkin usein.
-Tarkoitan kumminkin, että pantterit seuraavat peuroja kesälaitumilta
-talvilaitumille ja päinvastoin. Siellä, missä ei ole peuroja, ei
-ole panttereitakaan. Jos nyt peurat saisivat elää aivan rauhassa,
-lisäytyisivät ne hyvin nopeasti. Muutamien vuosien kuluttua olisi
-niitä satoja sellaisissakin paikoissa, joissa nyt on vain muutamia. Ja
-aikojen kuluessa, kun sukupolvet vaihtuvat, menettäisivät ne pelkonsa,
-vapautensa, nopeutensa ja voimansa, lyhyesti sanoen, tuon ikuisen
-valppautensa, joka on sama kuin elämänrakkaus -- ne menettäisivät sen
-ja alkaisivat huonontua ja taudit tappaisivat ne pian sukupuuttoon.
-Eräänä vuonna raivosi rutto niiden keskuudessa. Se tappoi niitä
-joukoittain, ja luullakseni se on liiallisen lisääntymisen aiheuttama
-tauti. Pantterit seuraavat aina peurojen kintereillä. Niille on se
-synnynnäistä. Peura on jo vaistomaisesti varovainen. Varovaisuus tekee
-sen valppaaksi, nopeaksi, vilkkaaksi ja säikkyväksi, ja siten se kasvaa
-voimakkaaksi ja terveeksi muodostuakseen lopulta tuollaiseksi solakaksi
-peuraksi, jota te, tytöt, niin mielellänne katselette. Mutta ellei
-panttereita olisi olemassa, eivät peuratkaan menestyisi. Ainoastaan
-väkevimmät ja nopeimmat jäävät eloon. Luonnon tarkoitus on sellainen
-ja se pitää aina täydellisen tasapainon voimassa. Se voi kyllä olla
-erilainen eri vuosina, mutta suuremmassa mittakaavassa kaikkien vuosien
-kuluessa muuttuu se kumminkin tasaiseksi."
-
-"Kuinka ihmeelliseksi sen kuvailettekaan!" huudahti Bo kiihkeästi. "Ah,
-miten iloinen olenkaan, etten ampunut tuota pantteria!"
-
-"Sananne järkyttävät minua jollakin tavoin!" sanoi Helen miettiväisesti
-metsästäjälle. "Näen ja ymmärrän nyt, miten välttämätöntä sellainen on,
-mutta tuollainen järkyttää kumminkin tunteitani. Haluaisin melkein olla
-tietämätön tuollaisesta. Tuollainen luonnon voimassapitämä tasapaino on
-järkyttävää ja surullista."
-
-"Mutta miksi?" kysyi Dale. "Pidätte linnuista, vaikka linnut
-tappavatkin kaikkein enimmän muita eläimiä."
-
-"Älkää sanoko minulle niin älkääkä koettakokaan sitä todistaa", pyysi
-Helen. "Minua eivät järkytä niin paljon peuran tahi muiden eläimien
-elämänrakkaus eikä niiden kauhea kuolemanpelko, vaan niiden kärsiminen.
-En voi katsella tuskia. Voin kärsiä sellaista itse, mutta en voi
-katsella enkä ajatella sellaista."
-
-"Hyvä", vastasi Dale miettiväisesti. "Masennatte minut kokonaan. Olen
-oleskellut hyvin kauan täällä metsissä, ja kun ihminen on yksinään,
-ajattelee hän paljon. En ole kumminkaan milloinkaan voinut ymmärtää
-tuskan tarkoitusta enkä syytä. Kaikista elämässä esiintyvistä
-hämmästyttävistä seikoista on sitä vaikein käsittää ja anteeksi antaa."
-
-Sitten illalla, kun he istuivat mukavasti nuotion ääressä, kysyi Dale
-vakavasti tytöiltä, mitä he ajattelivat päivällisestä takaa-ajosta.
-Hänen kysymyksensä johtui paljosta miettimisestä. Molemmat tytöt
-vaikenivat hetkeksi.
-
-"Suurenmoistahan se oli!" kuului Bon lyhyt ja kaunopuheinen vastaus.
-
-"Miksi?" kysyi Dale uteliaasti. "Olettehan tyttö. Olette tottunut
-kotiin, ihmisiin, rakkauteen, mukavuuteen, turvallisuuteen ja
-rauhallisuuteen."
-
-"Ehkä se juuri senvuoksi tuntuikin niin suurenmoiselta", sanoi Bo
-vakavasti. "En osaa oikein selittää sitä. Pidin hevosen liikkeistä,
-tuulen lietsomisesta kasvoihini, pihkan hajusta, rinteistä,
-metsäisistä aukioista, murroista, kallioista ja kuusten tummista
-varjoista. Valtimoni sykkivät ja polttivat. Purin hampaani yhteen ja
-hermoni jännittyivät. Vaarallisissa tilanteissa oli sydämeni melkein
-tukehduttaa minut ja koko ajan se löi kovasti. Ihoani joskus paleli
-ja joskus sitä poltti, mutta tuon takaa-ajon paras nautinto oli kai
-minulle se, että ratsastin nopealla hevosella ohjaten ja hilliten sitä.
-Se oli niin vireä ja sen juoksu tuntui minusta niin mukavalta."
-
-"Saamanne vaikutelmat tuntuvat minusta luonnollisilta, sillä
-kokemukseni ovat samanlaiset", sanoi Dale. "Ihmettelen teitä, sillä
-olette kuin tulikipinä. Entä Helen, mitä te sanotte?"
-
-"Bo on kertonut teille tunteistaan", vastasi Helen. "En voi tehdä
-samoin ja olla rehellinen. Tuo, ettei Bo halunnut ampua pantteria,
-sitten kun olimme ajaneet sen puuhun, vapauttaa hänet. Hänen
-vastauksensa on kumminkin aivan fyysillinen. Muistatte kai, Dale, miten
-olette puhunut kaikesta ruumiillisesta. Minä sanoisin, että sisareni
-oli tuossa tilaisuudessa sukunsa nuori, hurja, herkkätunteinen ja
-kuumaverinen edustaja. Hän riemuitsi tuosta ajosta kuin intiaani.
-Hänen tunteensa olivat perittyjä eivätkä suinkaan kasvatuksen suomia.
-Bo on aina vihannut lukemista. Ratsastus soi minullekin paljon uutta.
-Tunteeni olivat usein samanlaiset kuin Bonkin, mutta eivät niin
-voimakkaat. Mutta niitä vastaan taistelivat järkeni ja tietoisuuteni.
-Luonteeni uusi puoli tuntui minusta omituiselta, hämmästyttävältä,
-voimakkaalta ja vastustamattomalta. Tuntui kuin henkilöllisyyteni
-toinen puoli olisi sanonut: 'Tässä nyt olen, saat ottaa minutkin
-nyt lukuun!' Ja sillä hetkellä ei ollut mitään hyötyä tuon uuden
-puolen vastustamisesta. Minä -- tuo ajatteleva Helen Rayner -- olin
-voimaton. Niin juuri! Ajattelin sellaista silloinkin, kun oksat löivät
-kasvoihini ja kun kuuntelin lumottuna koiran haukuntaa. Hevoseni
-kompastui kerran ja heitti minut satulasta. Teidän ei tarvitse
-näyttää ollenkaan levottomilta, sillä se kävi sievästi. Putosin
-pehmeälle mättäälle loukkautumatta ollenkaan. Mutta kiitäessäni
-ilmassa ajattelin säikähtyneenä: 'Nyt on loppuni tullut!' Kun putoo
-tuolla tavoin kamalasti, tapahtuu se kuin unessa. Useimmat tuon
-ajon kestäessä mielessäni pyörivät ajatukset johtuivat luultavasti
-entisistä opinnoistani ja ajatuksistani. Sen todellisuus, vaikutus ja
-nopeus olivat suurenmoiset. Mutta vaaran aiheuttama pelko, sääli tuota
-ahdistettua pantteria kohtaan, tarkoitukseton vaaraan antautuminen
-ja ottamani vakavan vastuunalaisuuden tyystin unhottaminen painoivat
-mieltäni ja vähensivät tuon hurjan hetken muuten ehkä paljasta
-ruumiillista iloa."
-
-Dale kuunteli tarkkaavaisesti, ja Helenin lopetettua katseli hän tuleen
-ja siirteli miettiväisesti kepillään hehkuvia kekäleitä. Hänen kasvonsa
-olivat tyynet ja vakavat, huolettomat ja sileät, mutta Helenistä
-näyttivät hänen silmänsä surullisilta ja ajattelevilta ilmaisten
-tyydyttämätöntä ikävää ja ihmettelyä. Helen oli puhunut huolellisesti
-ja vakavasti, koska hän oli hyvin utelias kuulemaan, mitä Dale vastaisi.
-
-"Ymmärrän sananne", sanoi Dale sitten, "ja olen hyvin hämmästynyt
-voidessani sanoa sen. Olen lukenut kirjani moneenkin kertaan, mutta
-niistä ei ole ainoakaan puhunut minulle noin. Selitän puheenne
-näin: Teillä on samaa verta suonissanne kuin Bollakin, ja veri on
-voimakkaampi kuin järki. Muistakaa, että veri on elämää. Olisi hyväksi
-teillekin, jos antaisitte sen virrata, sykkiä ja polttaa, kuten Bokin
-tekee. Verenne on tehnyt sitä tuhat tahi kymmenentuhatta vuotta,
-ennenkuin esivanhempanne alkoivat sivistyä. Vaisto ei voi kylläkään
-olla voimakkaampi kuin järki, mutta se on kumminkin miljoonia vuosia
-vanhempi. Älkää taistelko vaistoanne vastaan niin kovasti. Ellei se
-olisi hyvä, ei Luoja olisi sitä teille milloinkaan antanutkaan. Tänään
-olette koettanut hillitä itseänne, onnistumatta siinä kumminkaan
-täydellisesti. Ette voinut unhottaa itseänne ettekä vain tuntea, kuten
-Bo. Ette voinut olla uskollinen todelliselle luonteellenne."
-
-"En voi myöntää väitteitänne oikeiksi", vastasi Helen nopeasti. "Minun
-ei ole pakko olla intiaani ollakseni uskollinen itselleni."
-
-"Mutta onpahan!" sanoi Dale.
-
-"Minusta ei kumminkaan milloinkaan voisi tulla intiaania", selitti
-Helen kiihkeästi. "En voisi edes tuntea niin, kuin sanotte Bon
-tekevän. En voi palata takaisin kuoreeni kuten vihjaisitte. Olisiko
-sivistykselläni, jota Jumala paratkoon ei minulla olekaan juuri paljon,
-silloin mitään arvoa, ellen voisi hillitä minussa sattumalta syntyneitä
-alkuperäisiä vaistojani?"
-
-"Voitte vain hillitä niitä hieman tahi ette ollenkaan, kun oikea aika
-koittaa", vastasi Dale. "Suojeltu elämänne ja sivistyksenne ovat
-tukahduttaneet luonnolliset vaistonne. Mutta ne ovat kumminkin teissä
-ja varmasti tulette sen täällä ollessanne vielä huomaamaankin."
-
-"Ei! En, vaikka eläisin sata vuotta Lännessä!" vannoi Helen.
-
-"Mutta, tyttöseni, tiedättekö, mistä oikeastaan puhutte?"
-
-Tässä purskahti Bo iloiseen nauruun.
-
-"Herra Dale!" huudahti Helen melkein loukkautuneena. Hän oli
-liikutettu. "Luulen tuntevani itseni kumminkin."
-
-"Erehdytte. Ette tiedä ollenkaan, millainen olette. Olette
-sivistynyt, mutta ette tunne luontoa ettekä elämää vielä ollenkaan.
-Ne ovat kaikissa tapauksissa todellisuuksia. Vastatkaa nyt minulle
-rehellisesti. Tahdotteko?"
-
-"Varmasti, jos vain voin. Muutamiin kysymyksiinne on hyvin vaikea
-vastata."
-
-"Oletteko milloinkaan ollut kuolemaisillanne nälkään?" kysyi Dale.
-
-"En."
-
-"Oletteko milloinkaan ollut eksyksissä?"
-
-"En."
-
-"Oletteko milloinkaan katsonut kuolemaa -- todellista alastonta
-kuolemaa, silmästä silmään?"
-
-"En todellakaan."
-
-"Oletteko milloinkaan halunnut tappaa jonkun paljain käsin?"
-
-"Ah, herra Dale, hämmästytätte minua. En!"
-
-"Tiesin jo vastauksenne viimeiseen kysymykseeni, mutta tein sen
-kumminkin. Oletteko milloinkaan rakastanut ketään miestä niin hurjasti,
-ettette ole luullut voivanne elää ilman häntä?"
-
-Bo heittäytyi pitkäkseen hurjasti nauraen. "Voi, miten hullunkurisia te
-molemmat olette!"
-
-"Jumalalle kiitos, en milloinkaan", vastasi Helen lyhyesti.
-
-"Sitten ette tiedä mitään elämästä", selitti Dale lopullisesti.
-
-Mutta Helen ei tyytynyt ainoastaan siihen, sillä Dalen kysymykset
-epäilyttivät ja huolestuttivat häntä.
-
-"Oletteko te sitten kokenut kaikkea tuollaista?" kysyi hän
-taipumattomasti.
-
-"Kaikkea muuta, mutta en tuota viimeistä. Rakkautta ei ole sattunut
-tielleni milloinkaan. Ja kuinka se olisi voinut ollakaan mahdollista,
-sillä elänhän yksinäni? Menen harvoin kyliin, joissa on tyttöjä. Kukaan
-tyttö ei sitäpaitsi milloinkaan rakastuisikaan minuun. Minulla ei ole
-hänelle mitään tarjottavaa. Ymmärrän kuitenkin rakkauttakin hieman
-vertaamalla sitä muihin voimakkaihin kokemuksiini."
-
-Helen katseli metsästäjää ihmetellen tämän vaatimattomuutta. Dalen
-surullinen ja läpitunkeva katse oli kohdistunut tuleen kuin lukeakseen
-sen valkoisesta sydämestä tuon hänelle tuntemattoman salaisuuden.
-Hänhän oli sanonut, ettei ainoakaan tyttö milloinkaan rakastuisi
-häneen. Helen kuvitteli, että Dalen tiedot tyttöjen luonteesta olivat
-melkoisesti pienemmät kuin hänen tietonsa metsistä.
-
-"Puhuakseni itsestäni", sanoi Helen tahtoen jatkaa keskustelua,
-"sanoitte äsken, etten ole selvillä luonteestani, ja väititte, etten
-voi hillitä tunteitani. Mutta luullakseni kumminkin voin."
-
-"Tarkoitin vain elämän suuria tapauksia", sanoi Dale kärsivällisesti.
-
-"Millaisia tapauksia?"
-
-"Sanoin ne teille jo. Tiedustelemalla sellaista, mitä ei teille
-milloinkaan ole tapahtunut, sain selville, mitä teille joskus tulee
-tapahtumaan."
-
-"Luuletteko minun saavan kokea kaikkea tuollaista?" kysyi Helen
-epäillen. "Ei milloinkaan!"
-
-"Nell sisko, varmasti saat, ainakin mitä tuohon viimeksimainittuun --
-hurjaan rakkauteen -- tulee", sanoi Bo vallattomasti, mutta kuitenkin
-varmasti.
-
-Ei Dale eikä Helenkään tuntuneet kuulleen keskeytystä.
-
-"Sallikaa minun selittää se hieman yksinkertaisemmasti", aloitti Dale
-koettaen selvästi keksiä jotakin vertausta. Hänen neuvottomuutensa
-näytti tuntuvan hänestä tuskalliselta, koska hän ei voinut oikein
-selittää suurta uskoaan eikä vakaumustaan. "Tässä näette minun,
-yksinkertaisen metsissä elävän luonnollisen miehen, ja siinä olette
-te, monipuolinen järkevä nainen. Muistakaa nyt. väitteeni vuoksi,
-että olette täällä, ja otaksukaa, että olosuhteet pakottavat teidät
-jäämäänkin tänne. Teidän on taisteltava luonnonvoimia vastaan kanssani
-ja työskenneltävä kanssani elämänne ylläpidoksi. On luonnollista,
-että jommassakummassa meistä tapahtuu silloin suuri muutos toisen
-vaikutuksesta. Ettekö voi nyt huomata, että juuri te olette
-muuttuva, ei sen vuoksi, että olisin teitä jollakin tavoin etevämpi,
-koska todellisuudessa olen paljon mitättömämpi, vaan ympäristömme
-vaikutuksesta? Te menetätte monipuolisuutenne ja muututte vuosien
-kuluessa luonnolliseksi aineelliseksi naiseksi, koska teidän on
-eläminen vain aineen varassa."
-
-"Ah, eikö sitten sivistys voi ollakaan miksikään avuksi Lännen
-naiselle?" kysyi Helen melkein toivottomasti.
-
-"Voi kyllä", vastasi Dale heti. "Länsi tarvitsee naisia, jotka voivat
-synnyttää ja kasvattaa lapsia. Mutta te ette ymmärrä minua ettekä
-halua tutkia itseänne syvemmältä. En voi saada teitä ymmärtämään
-johtopäätösteni oikeutta. Mutta voitte varmasti uskoa sanani, että
-ennemmin tai myöhemmin heräätte unhottaaksenne itsenne. Muistakaa se."
-
-"Nell, lyön vaikka vetoa, että teet sen vielä kerran", sanoi Bo
-hyvin vakavasti. "Tuo voi kyllä tuntua sinusta omituiselta, mutta
-minä ymmärrän Dalen tarkoituksen ja tunnen sen ruumiissani. Tuo on
-jonkunlaista järkytystä. Nell, emme ole sellaisia, jollaisilta näytämme
-ja jollaisia mielellämme kuvittelemme olevamme. Olemme eläneet liian
-kauan ihmisten joukossa ja liian erillämme maasta. Tiedäthän raamatussa
-olevan jotakin tällaistakin: 'Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää
-sinun jälleen tuleman.' Mistä olemme oikeastaan kotoisin?"
-
-
-
-
-XII.
-
-Päivät kuluivat
-
-
-Herätessään aamuisin kysyi Helen aina arvaillen itseltään, mitä alkava
-päivä tuokaan mukanaan, erittäinkin eno Alilta mahdollisesti saapuviin
-uutisiin nähden. Sillä niidenhän oli kumminkin joskus saavuttava ja hän
-odotti niitä levottomasti. Jokin tässä yksinkertaisessa ja villissä
-leirielämässä oli alkanut vaikuttaa häneen. Hän ei kiinnittänyt enää
-päivittäisin niin suurta huomiota tänne Länteen tuomiinsa pukuihin.
-Ne olivat kyllä sen tarpeessa, mutta hän huomasi, miten pintapuolisia
-ne kumminkin olivat. Sitten alkoivat leiritehtävät toiselta puolen
-häntä suuresti viehättää. Hän olikin oppinut suoriutumaan niistä
-paljon paremmin kuin Bo. Ikävä ja pelko olivat aina väijyksissä hänen
-ajatustensa pohjalla, ne olivat aina epämääräisesti läsnä, vaikkakin
-harvoin kiusoittavat, ollen enemmän hämärien unien kaltaisia. Hän
-halusi matkustaa enonsa maatilalle ja aloittaa uuden elämänsä
-velvollisuudet, mutta hän ei ollut ollenkaan varma, voiko hän unhottaa
-tämän vapaan elämän. Hänen oli erottava tästä voidakseen nähdä
-selvästi, sillä hän alkoi epäillä itseään. Sillä välin jatkui tämä
-vilkas ja rauhallinen ulkosalla eläminen jatkumistaan. Bo alkoi yhä
-enemmän sulautua siihen. Hänen silmänsä loistivat ihmeellisesti kuin
-sinertävistä salamoista, hänen kasvonsa olivat ruskettuneet ja kädet
-olivat kuin intiaaneilla.
-
-Hän voi hypätä harmaan mustangin selkään ja kiepauttaa itsensä kokonaan
-sen ylikin. Hän oppi ampumaan tarpeeksi hyvin voittaakseen Dalen
-hyväksymisen ja uhkasi lähettää vielä luodin johonkin harmaaseen
-karhuun tai Snake Ansonin kalloon.
-
-"Bo, jos kohtaisit tuon harmaankarhun, jonka Dale sanoo kierrelleen
-leiriämme viime aikoina, kiipeisit varmaankin puuhun", sanoi Helen
-eräänä aamuna, kun Bo ei lopettanut kerskailemistaan.
-
-"Älä luulekaan sellaista", vastasi Bo.
-
-"Mutta olen nähnyt sinun pakenevan hiirtä!"
-
-"Nell, enkö voi silti pelätä hiirtä, vaikka en pelkääkään harhaa?"
-
-"En ymmärrä, miten."
-
-"No niin, karhuja, panttereita ja muita villejä petoja on vain täällä
-Lännessä, jossa mieleni on muuttunut", sanoi Bo harkitusti nyökäyttäen
-päätään.
-
-He väittelivät, kuten usein ennenkin, Helen syiden, terveen järjen ja
-pidättymisen puolesta ja Bo siitä periaatteesta, että jos nyt kerran
-taistelu on kysymyksessä, on paras lyödä ensimmäiseksi.
-
-Sinä aamuna, jolloin tämä väittely tapahtui, viipyi Dale kauemmin
-kuin tavallisesti hevosten kiinniotossa. Kun hän palasi, pudisti hän
-vakavasti päätään.
-
-"Jotkut pedot ovat ahdistaneet hevosia", sanoi hän ottaessaan satulansa
-esille. "Kuulitteko niiden korskahtelevan ja juoksevan viime yönä?"
-
-Kumpikaan tytöistä ei ollut kumminkaan ollut hereillään.
-
-"Kaipaan erästä varsaa", jatkoi Dale, "ja aion senvuoksi ratsastaa
-hieman kauemmaksi."
-
-Dale liikkui nopeasti ja vakavasti. Oli merkityksellistä, että hän
-valitsi suurireikäisimmän pyssynsä ja hypättyään satulaan huusi hän
-Pedron mukaansa ja ratsasti matkaansa sanomatta sen enempää tytöille.
-
-Bo katsoi hänen jälkeensä muutamia sekunteja ja alkoi sitten satuloida
-mustangiaan.
-
-"Aiotko seurata häntä?" kysyi Helen nopeasti.
-
-"Aion. Hän ei ainakaan kieltänyt sitä."
-
-"Mutta hän ei varmastikaan halua meitä mukaansa nyt."
-
-"Ehkä hän ei halua sinua, mutta hän ei missään tapauksessa olisi
-kieltänyt minua, olipa sitten kysymyksessä mikä tahansa", sanoi Bo
-lyhyesti.
-
-"Ah, luuletko niin?" huudahti Helen loukkautuneena. Hän puri kieltään
-voidakseen olla vastaamatta terävästi, sillä hän tunsi suuttuneensa
-äärettömästi. Oliko hän sitten sellainen pelkuri? Luuliko Dale tuota
-hänen hurjaa ja oikullista sisartaan voimakkaammaksi naiseksi kuin
-häntä? Hetken kestävä hiljainen taistelu ilmaisi hänelle, että Dale
-ajatteli epäilemättä niin ja olikin kieltämättä oikeassa. Sitten hän
-suuttui itseensä niin, ettei hän ollenkaan ymmärtänyt itseään eikä
-luottanut itseensä.
-
-Vihan puuska aiheutti harkitsemattoman teon. Helen alkoi nimittäin
-satuloida hevostaan. Hän oli saanut työnsä jo melkein tehdyksi, kun Bon
-huuto pakotti hänet katsomaan sinnepäin.
-
-"Kuuntele!"
-
-Helen kuuli koiran haukkuvan hurjasti.
-
-"Pedrohan se on", sanoi hän säpsähtäen!
-
-"Varmasti. Se ajaa jotakin takaa. Emme ole kuulleet sen milloinkaan
-haukkuvan noin kauheasti."
-
-"Missä Dale on?"
-
-"Hän poistui näkyvistäni tuolla", vastasi Bo viitaten. "Ja Pedro
-laukkaa juuri meitä kohti tuota rinnettä pitkin. Se on varmasti
-peninkulman ellei parinkin päässä Dalesta."
-
-"Mutta Dale kai seuraa sitä."
-
-"Varmasti. Mutta hänellä pitäisi olla siivet päästäkseen lähestymään
-koiraa nyt. Pedro ei ole voinut laukata tuonne hänen mukanaan.
-Kuuntelehan vain."
-
-Koiran hurja haukunta kannusti Bon vastustamattomaan toimintaan. Ottaen
-Dalen kevyemmän pyssyn tukki hän sen satulastaan riippuvaan huotraan
-ja hypättyään selkään ohjasi hän mustangin pensaikkojen ja purojen yli
-suoraan sinne, josta Pedron haukunta kuului. Helen hämmästyi hetkeksi
-sanattomaksi. Kun Bo hyppäytti hevosensa muutaman suuren kannon yli
-kuin esteratsastaja, vastasi Helen tuntemattomaan mielijohteeseen
-kiinnittämällä satulansa niin nopeasti kuin suinkin. Ottamatta takkia
-ylleen ja lakkia päähänsä hän nousi hevosensa selkään. Hermostunut
-ratsu läksi laukkaamaan melkein ennenkuin hän ennätti satulaankaan.
-Omituinen viiltävä vapistus värisytti kaikkia hänen suoniaan. Hän
-halusi huutaa Bota odottamaan, mutta Bo oli jo näkymättömissä. Syvät
-mutaiset kosteihin paikkoihin painuneet jäljet ja korkeaan ruohoon
-murtautunut vako näyttivät kumminkin tien, jota oli helppo seurata.
-Hänen hevosensa ei tarvinnutkaan todella mitään ohjausta. Se juoksi
-puiston päässä olevien kuusten välitse ja kierrettyään muutaman
-metsikön seisahtui se paikoillaan olevan harmaan mustangin viereen. Bo
-katsoi rinteelle ja kuunteli.
-
-"Tuolla se nyt on!" huusi Bo, kun koira haukkui kaikuvasti lähempänä
-heitä nyt kuin ennen. Bo kiiruhti matkaansa.
-
-Helenin hevonen seurasi kehoittamatta. Se oli kiihoittunut ja heristi
-korviaan. Jotakin oli ilmassa. Helen ei ollut milloinkaan ennen
-ratsastellut puiston tässä epätasaisessa päässä eikä Bota ollut helppo
-seurata. Hän johti rämeiden, purojen, notkojen, kallioisten matalien
-harjanteitten ja niin tiheitten kuusi- ja haapametsikköjen läpi, että
-Helen voi tuskin tunkeutua niiden läpi. Sitten saapui Bo suuren puiston
-aukioon, joka sijaitsi juuri rinteen juurella. Hän pysähtyi sinne
-hevosen katsellessa ja kuunnellessa. Helen ratsasti hänen luokseen
-kuvitellen kuulevansa koiran haukuntaa.
-
-"Katso, voi katsohan!" Bon huuto säikähdytti mustangia niin, että se
-nousi takajaloilleen.
-
-Helen katsoi rinteelle ja huomasi suuren harmahtavan karhun
-tallustelevan kömpelösti erään rinteellä olevan aukeaman poikki.
-
-"Harmaakarhuhan se onkin? Se tappaa Pedron! Voi, missä Dale viipyy?"
-huusi Bo hyvin kiihkeästi.
-
-"Bo, tuo karhu tulee tännepäin! Meidän on siirryttävä syrjään sen
-tieltä", huohotti Helen suunniltaan kauhusta.
-
-"Dale ei ole ennättänyt saapua vielä läheisyyteen. Toivon hänen tulevan
-pian, sillä en ymmärrä, mitä meidän on tehtävä."
-
-"Peräydyttävä ja odotettava sitten häntä."
-
-Juuri silloin haukahteli Pedro vihaisesti ja sitten kuului äänekästä
-murinaa ja ritinää pensaikosta. Nämä äänet tuntuivat kuuluvan melkein
-rinteen juurelta.
-
-"Nell, kuuletko? Pedro tappelee karhun kanssa!" huudahti Bo. Hänen
-kasvonsa kalpenivat ja hänen silmänsä loistivat kuin sininen teräs.
-"Peto tappaa sen pian!"
-
-"Sellainen olisi hirveätä!" vastasi Helen toivottomasti. "Mutta mitä
-maailmassa me voimme tehdä?"
-
-"Halloo, Dale!" huusi Bo niin kovasti kuin suinkin.
-
-Vastausta ei kumminkaan kuulunut. Pensaitten kova ritinä, vyöryvien
-kivien kolina ja rinteeltä kuuluva murina ilmaisivat Helenille, että
-Pedro ahdisti karhua kovasti.
-
-"Nell, aion lähteä sinne", sanoi Bo päättäväisesti.
-
-"Ei mitenkään! Oletko hullu?" vastasi Helen.
-
-"Karhu tappaa muuten Pedron."
-
-"Mutta sehän voi tappaa sinutkin."
-
-"Ratsasta sinä tuonnepäin ja huuda Dalea."
-
-"Mitä sinä sitten aiot tehdä?"
-
-"Aion ampua tuota petoa peloittaakseni sitä. Jos se lähtee jälkeeni, ei
-se saa minua kiinni myötämäessä. Dale on sanonut niin."
-
-"Olet aivan mieletön!" huusi Helen nähdessään Bon tarkastelevan
-rinnettä ja etsivän aukeata paikkaa. Sitten veti Bo pyssyn huotrasta.
-
-Mutta Bo ei kuullut tahi ei välittänyt. Hän kannusti vain mustangiaan,
-joka hurjassa menossaan lennätti ruohoa ja multaa korkealle ilmaan.
-Mitä Helen silloin olisi tehnyt, ei hän tiennyt, sillä hänen
-hevosensa läksi laukkaamaan mustangin jälkeen. Bo näytti katoavan
-silmänräpäyksessä metsäisen rinteen vehreyteen. Helenin ratsu
-kiipesi ja juoksi korskahdellen ja huohottaen pensaikkojen, haapa-
-ja kuusimetsikköjen läpi ja saapui lopulta muutamaan pitkittäin
-mäenrinteessä olevaan kapeaan aukeamaan.
-
-Kauempaa kuuluva äkkinäinen ja pitkäaikainen ritinä säikähdytti Heleniä
-ja pysähdytti hevosen. Hän näki haapojen taipuvan, ja sitten hyökkäsi
-metsästä suuri ruskea peto kuin kissa. Se oli äärettömän suuri karhu.
-Helenin sydän pysähtyi ja hänen kielensä liimautui kitalakeen kiinni.
-Karhu kääntyi. Sen punainen suu oli avoinna ja siitä valui kuolaa,
-sen turkki oli pörröinen ja harmahtava, ja se murisi hirveästi.
-Helenin jokainen jänne jäykistyi. Hänen hevosensa nousi pystyyn
-hyppien sivullepäin ja pyörähti melkein ilmassa hirnuen pelosta. Hän
-putosi kuin kivi satulasta eikä nähnyt hevosen pakoa metsään, vaikka
-hän sen kuuli. Helenin silmät eivät kääntyneet pois karhusta hänen
-pudotessaankaan ja hän liukui maahan istuvaan asentoon selkä muudatta
-pensasta vasten, joka kannatti häntä. Karhu huojutti suurta päätään
-sinne tänne. Sittenkuin koiran haukunta alkoi kuulua lähempää, se
-kääntyi ja alkoi juosta vastamäkeen pois aukeamalta.
-
-Karhun poistuessa näkyvistä loppuivat Heleninkin voimat. Pelon
-jäykistyttämänä ei hän ollut voinut liikkua, ei tuntea eikä
-ajatella. Mutta nyt vapisi koko hänen ruumiinsa hirveästi, hän oli
-aivan märkänä hiestä ja sairas värisyttävästä, oksennuttavasta
-sisäisestä kouristuksesta, vaikka hänen mielensä olikin vapautunut
-halvaannuttavasta pelosta. Hetki oli yhtä kauhistuttava kuin sekin,
-jolloin karhu oli karjaissut peloittavasta raivosta. Voimakas
-jäykistyttävä ja synkkä mielenliikutus tuntui saaneen hänet
-valtoihinsa. Hän ei voinut kohottaa kättäänkään, vaikka hänen koko
-ruumiinsa tuntui vapisevan. Hänen kurkkuaan kuristi ja ahdisti. Hänen
-sydäntään ympäröivä musertava paino keveni, ennenkuin hän voi liikuttaa
-jäseniään. Sitten haihtui muukin peloittava kuin painajainen muuttuen
-tietoisuudeksi. Millainen siunattu helpotus se olikaan! Helen katseli
-hurjasti ympärilleen. Karhu ja koira eivät olleet enää näkyvissä
-eikä hänen hevosensakaan. Hän nousi seisoalleen heikkona ja horjuen.
-Muistaessaan Bon virkistyi hän hieman, ja erilainen elämä ja tunteet
-alkoivat lämmittää hänen kylmiä jäseniään, kun hän kuunteli.
-
-Hän kuuli rinteeltä kavioiden kapsetta ja sitten Dalen voimakkaan
-ja kirkkaan äänen. Hän vastasi. Aika tuntui pitkältä, ennenkuin
-Dale hyökkäsi metsästä ratsastaen hurjaa vauhtia ja taluttaen hänen
-hevostaan. Silloin tointui Helen täydellisesti, ja kun Dale saapui
-hänen luokseen pysähdyttäen tulisen Rangerin äkkiä, tarttui hän Dalen
-hellittämiin ohjiin ja nousi nopeasti satulaan, joka kumminkin tuntui
-erilaiselta kuin ennen. Dalen harmaiden silmien tutkiva katse herätti
-hänessä omituisia tunteita.
-
-"Olette kalpea. Oletteko loukkautunut?" kysyi Dale.
-
-"En, olin vain niin hirveästi peloissani."
-
-"Mutta hevosennehan heitti teidät selästään."
-
-"Heitti kyllä ja oikein komeasti."
-
-"Mitä tapahtui?"
-
-"Kuulimme koiran haukuntaa ja seurasimme metsän rantaa. Silloin näimme
-tuon hirviön, tuon harmaan karvaisen pedon ja --"
-
-"Tiedän. Se on harmaakarhu, joka on tappanut tuon varsan, lemmikkinne.
-Kiiruhtakaa nyt. Missä Bo on?"
-
-"Pedro ahdisti karhua ja Bo luuli karhun tappavan sen. Hän ratsasti
-suoraan tuonne ja hevoseni seurasi, sillä en voinut sitä hillitä. Mutta
-me eksyimme Bosta. Karhu hyökkäsi tuolta tänne ja karjui. Hevoseni
-heitti minut silloin satulasta ja pakeni. Pedron haukunta suojeli minua
--- pelasti henkeni, luullakseni. Ah, miten hirveätä se oli? Sitten
-poistui karhu tuonne ja te tulitte."
-
-"Bo seuraa koiraa!" huudahti Dale. Ja nostaen kätensä suulleen
-päästi hän jylisevän huudon, joka vyöryi rinteelle, palasi takaisin
-kallioista, heikkeni, katkesi ja lopulta vaikeni. Sitten hän odotti
-kuunnellen. Kaukaa rinteeltä kantautui silloin heikko ja hurja huuto,
-kimeä ja suloinen, synnytti omituisia kaikuja, liiteli kauemmaksi ja
-kuoli lopulta kuiluihin.
-
-"Hän on sen jäljillä!" selitti Dale julmasti.
-
-"Bolla on teidän pyssynne", sanoi Helen. "Voi, meidän on kiiruhdettava."
-
-"Te palaatte leiriin", määräsi Dale kääntäen hevosensa.
-
-"Enkä palaa!" vastasi Helen tiukasti.
-
-Dale kannusti Rangeria ja kääntyi aukealle rinteelle. Helen pysytteli
-hänen kintereillään, kunnes päästiin metsään, josta alkoi jyrkkä polku
-ylöspäin. Dale hyppäsi satulasta.
-
-"Tässä on hevosen, karhun ja koiran jälkiä", sanoi hän kumartuessaan
-tarkastamaan niitä. "Meidän on käveltävä tuonne laelle. Säästämme siten
-hevosiamme ja ehkä aikaakin."
-
-"Onko Bo sitten ratsastanut sinne?" kysyi Helen katsoen jyrkkää mäkeä.
-
-"On varmasti." Sanottuaan sen läksi Dale matkalle taluttaen hevostaan.
-Helen seurasi häntä. Kiipeäminen oli työlästä ja vaivalloista. Hän
-oli kyllä ohuesti puettu, mutta hän lämpeni kumminkin pian, hengästyi
-ja hänen sydäntään alkoi pakottaa. Kun Dale pysähtyi lepäämään, oli
-Helen jo aivan lopussa. Koiran säännötön haukkuminen kannusti häntä
-kumminkin. Mutta äkkiä lakkasi se kuulumasta. Dale sanoi koiran ja
-karhun nyt päässeen harjanteen toiselle puolelle ja heti kun he
-pääsisivät laelle, kuulisivat he äänen jälleen.
-
-"Katsokaahan noita", sanoi hän piakkoin viitaten tuoreihin jälkiin,
-jotka olivat suuremmat kuin Bon mustangin. "Nuo ovat hirven jälkiä.
-Olemme peloittaneet suuren uroon ja se on suoraan edellämme. Katsokaa
-tarkasti, niin näette ehkä sen."
-
-Helen ei ollut milloinkaan kiivennyt niin nopeasti ennen, ja kun he
-saapuivat laelle, oli hän aivan lopussa. Hän ei voinut tehdä muuta
-kuin taluttaa hevostaan. Dale seurasi tämän metsäisen rinteen lakea
-sen läntistä päätä kohti, joka oli melkoista korkeampi. Paikoitellen
-oli viheriässä metsässä kallioisia aukeamia. Dale viittasi muutamalle
-jyrkänteelle.
-
-Helen näki komean hirven kuvastuvan taivasta vasten. Sen selkä ja
-kyljet olivat vaaleanharmaat ja olkapäät ja hartiat mustat. Sen raskaat
-leveällä ulottuvat sarvet lisäsivät sen jaloa asentoa, kun se seisoi
-siinä katsellen laaksoon ja kuunnellen nähtävästi koiran haukuntaa. Kun
-se kuuli Dalen hevosen korskahtelun, hyppäsi se kerran kantaen sarviaan
-miellyttävästi ja ihmeellisesti, ja katosi puiden joukkoon.
-
-Dale viittasi nyt jälleen muutamaan ruohottomaan paikkaan. Helen
-huomasi maassa suuria pyöreitä jälkiä, joissa näkyvät kynsien jäljet
-värisyttivät häntä. Hän tiesi ne karhun jäljiksi.
-
-Nopea ratsastus ei voinut tulla kysymykseenkään tällä harjulla, minkä
-vuoksi Helen sai tilaisuuden hengähtää. Vihdoin kun he saapuivat
-aivan ylimmäiselle huipulle, kuuli Dale koiran haukunnan. Helenin
-katse kiintyi aluksi kaukaa siintävään villiin maisemaan ja vasta
-sitten jalkojensa juuressa lepäävälle läntiselle rinteelle. Se oli
-metsätön vähitellen aleneva mäki, joka loppui harvaan metsää kasvavaan
-pengermään ja lopulta tummanviheriään rotkoon.
-
-"Ratsastakaa nopeasti nyt!" huudahti Dale. "Näen Bon ja haluan
-tavoittaa hänet."
-
-Dale kannusti hevosensa rinnettä alas. Helen ratsasti hänen
-kintereillään ja vaikka hän lasketti sellaista vauhtia, että hän
-tunsi hiuksensa nousevan pystyyn pelosta, huomasi hän kumminkin Dalen
-jätättävän. Joskus liukui hänen hevosensa istuallaan muutamia metrejä,
-ja näiden vaarallisten hetkien kuluessa irroitti Helen jalkansa
-jalustimista päästäkseen ratsustaan helposti irti, jos se olisi
-sattunut kaatumaan. Hän antoi hevosen itsensä valita tien sillä aikaa
-kuin hän katsoi Daleen tahi vielä kauemmaksi nähdäkseen Bon. Vihdoin
-huomasi hän hänet. Kaukana alhaalla, tuolla metsäisellä penkereellä
-näki hän vilahdukselta harmaan mustangin ja kirkkaan välähdyksen Bon
-tukasta. Hänen sydämensä riemuitsi. Dale tavoittaisi pian Bon ja
-kiiruhtaisi tämän ja vaaran väliin. Ja silloin, vaikka Helen ei sitä
-silloin huomannutkaan, muuttui hänen mielensä huomattavasti. Hän ei
-enää pelännyt ja jokin kumma, kiihoittava ja käsittämätön tunne sai
-hänet valtoihinsa.
-
-Hän antoi hevosensa juosta, ja sittenkuin se oli laukannut
-pehmeäpintaisen mäen juurelle, kiisi se sellaista vauhtia aukean
-poikki, että tuuli punasi Helenin posket ja pani hänen korvansa
-humisemaan. Dale katosi hänen näkyvistään, jolloin hän tunsi julmaa
-omituista riemua. Hän koetti innokkaasti etsiä hänen hevosensa jälkiä
-ja löysikin ne. Samoin löysi hän Bon mustangin, karhun ja koirankin
-jäljet. Hänen hevosensa tuntien ehkä riistan olevan läheisyydessä ja
-peläten jäävänsä yksinään, läksi joustavasti ja voimakkaasti juoksemaan
-hypellen pensaiden ja kantojen yli. Aukea oli näyttänyt lyhyeltä, mutta
-se olikin pitkä, ja Helen ratsasti tuon vähitellen laskeutuvan rinteen
-poikki hirmuista vauhtia. Hän ei halunnut jäädä jälkeen eikä hän
-välittänyt enää vaarastakaan. Jokin poltti tasaisesti hänen rinnassaan,
-jokin ilon aiheuttama julma ja voimakas vimma. Kun hän näki kaukana
-toisessa aukiossa Dalen sivuuttaneen Bon ja Bon kannustavan pientä
-mustangiaan kovemmin kuin milloinkaan ennen, syntyi Helenissä kiihkeä
-halu tavoittaa hänet, voittaa hänet tässä ihmeellisessä takaa-ajossa ja
-näyttää hänelle ja Dalelle, mitä Helen Raynerissä pohjimmittain piili.
-
-Hän huomasi kumminkin edessään olevasta maanlaadusta, että hänen
-kunnianhimonsa tulisi olemaan lyhytikäinen, mutta tämä peninkulman
-pituinen nopea ratsastus oli jotakin, jonka muisto kalvistutti aina
-hänen poskensa ja kiihoitti hänen mieltään.
-
-Aukio oli vain liian lyhyt. Kova vauhti vei Helenin hevosen pian
-metsään. Täällä sai hän ponnistaa kaikki voimansa hillitäkseen sen
-päätöntä vauhtia kaatuneiden puunrunkojen yli ja pienten mäntyjen
-välitse. Bo katosi näkyvistä ja Helen tunsi tarvitsevansa kaiken
-järkensä voidakseen olla eksymättä. Hänen oli seurattava jälkiä ja
-muutamissa paikoissa oli niitä hyvin vaikea huomata satulasta.
-
-Hänen hevosensa oli sitäpaitsi tulinen ja kaiken muun lisäksi
-vielä kiihoittunut. Se vaati hölliä ohjaksia ja omat tiensä. Helen
-koetti sitäkin eksyäkseen vain jäljiltä ja kolhiutuakseen oksia ja
-puidenrunkoja vasten. Hän ei voinut enää kuulla koiran haukuntaa
-eikä Dalen huutoja. Männyt olivat pieniä, tiheässä kasvavia ja hyvin
-sitkeitä. Niitä oli vaikea taivuttaa. Helen haavoitti kätensä,
-sai kasvoihinsa naarmuja ja loukkasi polvensa. Hevosella oli tapa
-poiketa omalle taholleen Helenin haluaman asemesta, ja kun se syöksyi
-tiheihin vesakkoihin, joiden läpi oli vaikea päästä, oli kulku hyvin
-vaivalloista Helenille. Se oli kumminkin nyt jo aivan samantekevää
-hänelle, sillä raivostuttuaan kerran sieti hän jo kaikkea. Hän ei
-väitellyt mielessään, oliko tämä toivoton kiire ollenkaan tarpeellinen.
-Muudan lyönti päähänkin, joka oli melkein sokaista hänet, ei
-lannistanut häntä ollenkaan. Hevosta oli vaikea hillitä ja aukeilla
-paikoilla oli sen ohjaaminen aivan mahdotonta.
-
-Vihdoin saapui hän toiselle rinteelle. Kun hän tuli erään jyrkänteen
-laidalle, kuuli hän Dalen selvät huudot kaukaa ja Bon kimeät ja
-riemuitsevat vastaukset niihin. Hän kuuli myöskin karhun ja koiran
-aiheuttaman rähäkän kuilun pohjalta.
-
-Tässä eksyi hän jälleen Dalen ja Bon jäljiltä. Rinne näytti
-läpipääsemättömältä. Hän ratsasti takaisin harjannetta pitkin ja sitten
-vasta eteenpäin. Lopulta hän saapui paikalle, jossa kaviot olivat
-kaivaneet syviä jälkiä kapeihin pengermiin. Hypellessään askelmalta
-askelmalle kompastui Helenin hevonen. Kun hän ohjasi sitä niiden yli,
-oli se mennä nokalleen. Tuntui aivan siltä kuin hän olisi ratsastanut
-suoraan mäkeä alas. Ajon hurja vauhti tuli sitä pistävämmän teräväksi
-Helenille, kuta pahemmiksi vastukset muuttuivat. Sitten vielä kerran
-koiran haukunta ja karhun murina hurjistuttivat hänen hevosensa. Se
-korskui kimakasti ja uhmaavasti ja nosti etujalkansa korkealle ilmaan.
-Sitten se liukui murtaen itselleen tien pehmeään rinteeseen tiheän
-vesakon läpi pannen irtonaiset kivet ja maan vyörymään edellään.
-Se kaatuikin muutamalle penkereelle, mutta eräs haavikko tuki sitä
-niin, että se pääsi jälleen jaloilleen. Taistelun äänet lakkasivat
-kuulumasta, mutta Dalen kovat huudot sekoittuivat pihkalta tuoksuvaan
-ilmaan.
-
-Ennenkuin Helen huomasikaan, oli hän rinteen juurella muutamassa
-kapeassa kuilussa, joka oli täynnä kiviä ja puita. Sointuva veden
-kohina kantautui hänen korviinsa. Jälkiä oli kaikkialla, ja kun
-hän saapui ensimmäiseen aukeaan paikkaan, näki hän, mistä kohti
-hiekkarannalta karhu oli hypännyt veteen. Siinä se oli ahdistanut
-Pedroa. Tuon taistelun jäljet olivat selvästi näkyvissä. Helen näki
-karhun jäljet vastakkaisellakin hiekkarannalla.
-
-Virran suuntaan ratsastaessaan paransi Helen yhä hevosensa vauhtia.
-Tasaisella maalla olikin ratsu mainio. Kerran se hyppäsi suoraan
-puronkin yli. Jokaisen hyppäyksen ja käänteen jälkeen odotti Helen
-saavansa nähdä Dalen ja Bon karhun kimpussa. Kuilu kapeni kapenemistaan
-ja virran uoma syveni. Hänen oli pakko hidastuttaa vauhtiaan voidakseen
-sivuuttaa puut ja kalliot. Aivan odottamatta ratsasti hän sitten
-pahki Daleen, Bohun ja huohottavaan Pedroon. Hänen hevosensa pysähtyi
-vastaten toisten hevosten kimeään hirnuntaan.
-
-Dale katsoi hämmästyneenä ja ihaillen Heleniin.
-
-"Kohtasitteko karhun jälleen?" hän kysyi heti.
-
-"En. Ettekö ole ampunut sitä?" huohotti Helen taipuen hitaasti
-satulassaan.
-
-"Se pakeni tuonne louhikkoon, jonne meidän on sitä melkein mahdoton
-seurata."
-
-Helen liukui satulasta maahan huudahtaen helpotuksesta. Hän huomasi
-olevansa verinen ja likainen, hänen pukunsa oli epäjärjestyksessä
-ja aivan likomärkänä hiestä, puhumattakaan siitä, että se oli aivan
-riekaleina. Jokaista lihasta poltti ja pisteli, ja kaikki luut
-tuntuivat olevan poikki. Mutta kaiken tuon kannatti kyllä kärsiä, kun
-näki Dalen läpitunkevan katseen ja Bon suunnattoman hämmästyksen.
-
-"Nell Rayner!" huohotti Bo.
-
-"Jos hevoseni ei vain olisi ollut niin huono kulkemaan metsässä",
-huohotti Helen, "en olisi menettänyt niin paljon aikaa laskeutuessani
-tänne tuolta vuorelta. Tavoitin teidät kumminkin."
-
-"Tulitteko ratsastaen tuon viimeisenkin rinteen?" kysyi Dale.
-
-"Tulinpa hyvinkin", vastasi Helen hymyillen.
-
-"Me kävelimme sen kokonaan ja olimme onnelliset päästessämme tänne
-sitenkin", sanoi Dale vakavasti. "Tänne ei mielestäni voida ratsastaa
-millään hevosella. Se kai liukui koko matkan?"
-
-"Niin se tekikin, mutta minä pysyin kumminkin sen selässä."
-
-Bon epäily muuttui ihmettelyksi ja sanattomaksi ihailuksi. Ja Dalen
-harvinainen hymy haihdutti hänen vakavuutensa.
-
-"Olen pahoillani. Menettelin ajattelemattomasti. Luulin teidän palaavan
-kotiin. Mutta kun loppu on hyvä, on kaikki muukin hyvin. Helen,
-heräsittekö tänään?"
-
-Helen loi silmänsä maahan välittämättä häneen suunnatusta kysyvästä
-katseesta.
-
-"Ehkä hieman", vastasi hän peittäen kasvonsa käsillään. Muistaessaan
-Dalen kysymykset ja tämän varmat sanat, ettei hän tunne elämän oikeata
-tarkoitusta, ja oman itsepäisen vastustuksensa, tunsi hän hieman
-häpeävänsä. Mutta se meni pian ohi.
-
-"Ajo oli suurenmoinen", sanoi hän. "En tuntenut itseäni. Olitte
-oikeassa."
-
-"Kuinka monessa suhteessa huomasitte minun olevan oikeassa?" kysyi Dale.
-
-"Kaikissa muissa paitsi yhdessä, luullakseni", vastasi Helen nauraen ja
-väristen. "Olen melkein kuolemaisillani nälkään nyt. Olin niin vihainen
-Bolle, että olisin voinut kuristaa hänet. Näin tuon kauhean pedon ja
-tiedän nyt, millaista kuolemanpelko on. Olin eksyksissäkin pari kertaa
-aivan kokonaan. Muuta en muista."
-
-Nyt voi Bokin jo puhua. "Viimeinen oli muistaakseni, että rakastut
-hurjasti."
-
-"Jos Dale on oikeassa, on minun lisättävä sekin tämänpäiväisiin uusiin
-kokemuksiini, ennenkuin tiedän, mitä oikea elämä on", vastasi Helen
-kainosti.
-
-Metsästäjä kääntyi. "Lähtekäämme", sanoi hän vakavasti.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Ratsastettuaan useampia päiviä tuon ihmeellisen keltaisen ja
-purppuraisen puiston ruohoisella kamaralla ja kuunneltuaan haaveillen
-päivisin putouksen sointuvaa ja aina muuttuvaa kohinaa ja öisin
-metsästelevien susien hurjaa ja valittavaa ulvontaa ja kiivettyään
-huimaaviin korkeuksiin, joissa tuuli tuoksui suloisesti, menetti Helen
-Rayner tiedon ajankulusta ja unhotti vaaran.
-
-Roy Beemania ei kuulunut palaavaksi. Kun Dale silloin tällöin puhui
-hänestä ja hänen etsinnästään, ei tytöillä ollut juuri muuta sanomista
-kuin valittaa vanhan enonsa sairautta. Sitten he unhottivat asian
-jälleen. Jokainen, joka tähän aikaan vuodesta oleskeli lyhyenkin
-ajan tässä paratiisissa, kiintyi siihen niin, että se muistui hänen
-mieleensä myöhemmin sekä nukkuessa että valvoessa.
-
-Bo antautui kokonaan tuohon villiin elämään, hän rakasti hevosia ja
-ratsasteli, helli Dalen monia kesyjä hevosia, mutta erittäinkin Tomia,
-puumaa. Tuo suuri kissa seurasi häntä kaikkialle, leikki hänen kanssaan
-kieritellen ja huitoen käpälillään kuin kissa, ja se laski suuren
-päänsä hänen syliinsä kehräten tyytyväisesti. Bo ei pelännyt juuri
-mitään ja täällä villissä luonnossa haihtui loputkin hänen arkuudestaan.
-
-Dalella oli muudan toinenkin lemmikki, kasvava musta karhunpenikka,
-jota sanottiin Mussiksi. Se oli sairaalloisesti mustasukkainen pikku
-Budille ja vihasi äärettömästi Tomia. Muuten se oli hyvin kiltti karhu,
-joka oli puolueettomalle Dalelle suureksi iloksi. Mutta silloin kun
-Dale sattui olemaan selin, karkoitti Tom Mussin aina leiristä, ja
-joskus Muss pysyikin poissa kauan aikaa kuljeskellen yksinään. Bon
-tulon jälkeen, koska hän kulutti suurimman osan ajastaan eläinten
-seurassa, oli nähtävästi leiri Mussinkin mielestä puoleensavetävämpi.
-Senvuoksi ennustikin Dale Mussin ja Tomin pian rupeavan riitelemään.
-Bosta ei ollut mikään niin ihanaa kuin painiskeleminen tuon mustan
-karhun kanssa. Muss ei ollut vielä hyvinkään suuri eikä kovin
-raskaskaan, ja painiessaan tuon voimakkaan ja jäntevän tytön kanssa
-joutui se joskus tappiolle. Sen hyväksi on mainittava, että se oli
-hyvin varovainen voidakseen olla loukkaamatta Bota. Se ei milloinkaan
-purrut eikä raapinut, vaikka se joskus antoikin Bolle äänekkäitä
-lyöntejä käpälillään, jolloin Bo puristi sormikoidut kätensä nyrkkiin
-ja hyökkäsi sen kimppuun tosissaan. Muutamana iltana ennen heidän
-tavallista varhaista illallistaan katselivat Dale ja Helen, miten Bo
-leikki karhun kanssa. Hän oli mitä hilpeimmällä tuulella, täynnä elämää
-ja taistelunhalua. Tom makasi pitkin pituuttaan ruohokossa ja katseli
-heitä kapein kiiluvin silmin.
-
-Kun Bo ja Muss tarttuivat toisiinsa syliksi ja alkoivat kieriskellä
-ruohokossa, kiinnitti Dale Helenin huomion puumaan.
-
-"Tom on mustasukkainen. On omituista, miten eläimet ovat ihmisten
-kaltaisia. Minun on vietävä Muss pian aitaukseen, muuten rupeavat ne
-tappelemaan."
-
-Helen ei huomannut Tomissa muuta kuin sen, ettei se näyttänyt leikkiin
-taipuvaiselta.
-
-Heidän syödessään illallista katosivat sekä karhu että puuma, vaikka
-he huomasivatkin sen vasta jälkeenpäin. Dale vihelsi ja kutsui, mutta
-kilpailijat eivät palanneet. Seuraavana aamuna oli Tom leirissä nukkuen
-mukavasti Bon jaloissa, ja kun Bo nousi, seurasi se häntä kuten
-ennenkin. Mutta Mussia ei kuulunut eikä näkynyt.
-
-Nämä seikat tekivät Dalen levottomaksi. Hän poistui leiristä ottaen
-Tomin mukaansa. Palattuaan kertoi hän seuranneensa Mussin jälkiä niin
-kauaksi kuin suinkin ja koettaneensa sitten usuttaa Tomin sen jäljille,
-mutta puuma ei ollut halunnut tahi ei ollut voinut seurata niitä. Dale
-kertoi, ettei Tom pitänyt karhun jäljistä, mikä onkin luonnollista,
-koska puumat ja karhut ovat luonnollisia vihamiehiä keskenään. Siten
-menetti Bo joko sattumalta tahi tarkoituksesta yhden lemmikeistään.
-
-Metsästäjä etsi sitä seuraavana päivänä likimmäisiltä rinteiltä,
-kiipesipä eräälle vuorellekin. Hän ei löytänyt kumminkaan jälkeäkään
-Mussista, mutta kertoi nähneensä jotakin muuta.
-
-"Haluatteko, tytöt, vieläkin kokea jotakin hyvin jännittävää?" kysyi
-hän.
-
-Helen hymyili myöntymyksensä ja Bo vastasi omaan innostuneeseen
-tapaansa.
-
-"Ettekö välitä, vaikka pelästyisittekin?" jatkoi Dale.
-
-"Ette voi pelästyttää minua ollenkaan!" väitti Bo, mutta Helen näytti
-epäilevältä.
-
-"Eräällä niityllä osuin pahki muutamaan hevoseeni -- nilkuttavaan
-kimoon, jota ette ole nähneet. Tuo vanha harmaakarhu, jota me silloin
-ajoimme takaa oli tappanut sen. Hevonen ei ollut ollut vielä kuolleena
-tuntiakaan. Siitä juoksi vielä verta eikä siihen muutenkaan oltu juuri
-koskettukaan. Karhu kuuli tuloni tahi näki minut ja pakeni metsään.
-Mutta se palaa kyllä illalla takaisin. Menen sinne sitä vahtimaan
-ja ammun sen nyt. Mielestäni olisi teidän tultava mukaani, sillä en
-haluaisi jättää teitä tänne yksiksenne yöksi."
-
-"Otatteko Tominkin sinne?" kysyi Bo.
-
-"En, sillä karhu voi vainuta sen. Eikä Tom sitäpaitsi ole mikään
-luotettava karhujen ahdistaja. Jätän Pedronkin kotiin."
-
-Kun he olivat syöneet nopeasti illallisen ja Dale oli hakenut hevoset
-leiriin, oli aurinko laskenut ja laakso alkoi hämärtyä vuorten
-huippujen loistaessa vielä kirkkaina.
-
-Tie, jota Dale seurasi rinteen laelle, kiemurteli sinne tänne ja heiltä
-meni melkein tunti sen kulkemiseen. Senvuoksi olikin heidän laelle
-päästyään ja saavuttuaan metsään jo aivan hämärä. Aaltoilevaa puistoa
-jatkui niin pitkälti kuin Helen voi nähdä. Sitä reunustavassa metsässä
-oli siellä täällä pitkiä niemekkeitä, ja niityllä oli eristettyjä
-metsikköjä kuin saaria.
-
-Noin kymmenentuhannen jalan korkeudessa oli tämä kirkas ja kylmä
-yö suurenmoinen ja ilmastollisessa suhteessa harvinainen. Seudut
-näyttivät aivan sellaisilta kuin savustetun lasin läpi katsellessa.
-Kaikki esineet olivat selvästi näkyvissä, kaukaisetkin, ja näyttivät
-suurennetuilta. Lännessä, missä auringonlaskun kajastus ei ollut
-vielä haihtunut tummalta, koloiselta ja kuusien latvojen katkomalta
-taivaanrannalta, oli sellainen läpinäkyvä kultainen viiva, joka
-sulautui taivaan tähtikirkkaaseen sineen, ettei Helen voinut muuta kuin
-katsoa ihmetellen ja ihaillen.
-
-Dale kannusti hevosensa juoksuun ja tyttöjen vireät ratsut seurasivat
-sitä. Maa oli kuoppaista tiheässä kasvavien ruohomättäiden vuoksi,
-mutta hevoset eivät kumminkaan kompastelleet. Niiden liikkeet ja
-korskahtelut ilmaisivat niiden kiihtymystä. Dale opasti heitä monien
-metsikköjen ympäri pitkään ruohoa kasvavaan notkoon ja sitten suoraan
-länteen päin muutaman aukion poikki, metsää kohti, joka kuvastui
-selvästi öistä taivasta vasten. Hevoset kulkivat nopeasti ja tuuli
-puhalsi jääkylmästi. Helen voi juuri hengittää ja hän huohotti niin
-kuin hän juuri olisi päässyt korkean kukkulan laelle. Tähdet alkoivat
-tuikkia sinisellä taivaalla ja kajastus vaaleni hieman, mutta hämärää
-kumminkin jatkui. Aukio näytti leveältä, mutta olikin todellisuudessa
-kapea. Kun he saapuivat harvaan metsikköön, jota jatkui rinteelle,
-kunnes vastassa oli tiheämpi ja eristetympi metsäsaareke, laskeutui
-Dale satulasta ja sitoi hevosensa puuhun kiinni. Kun tytöt olivat
-laskeutuneet, teki hän samoin heidänkin hevosilleen.
-
-"Pysytelkää aivan kintereilläni ja kävelkää niin hiljaa kuin suinkin",
-kuiskasi hän. Kuinka pitkältä ja tummalta hän näyttikään pimenevässä
-valossa! Heleniä huumasi nytkin, kuten usein viimeaikoina, tuon miehen
-omituinen käskevä voima. Kävellen pehmeästi ja aivan äänettömästi
-pujahti Dale tuohon säännöttömään metsikköön, jossa näytti olevan
-kapeita syrjäteitä ja niemekkeitä. Sitten saapui hän äkkiä tiheää
-metsää kasvavalle rinteen laelle, jossa oli pimeä kuin säkissä.
-Mutta seuratessaan häntä rupesi Helen erottamaan puita, ohuita
-surkastuneita kuusia, joista muutamat olivat kuivuneita. Rinne oli
-pehmeä ja joustava, ja sitä oli helppo kiivetä melutta. Dale kulki
-niin varovaisesti, ettei Helen voinut kuulla hänen askeleitaan, ja
-pimeys oli usein niin synkkä, ettei hän voinut Dalea nähdäkään. Silloin
-kulki kylmiä väreitä hänen selkäänsä pitkin. Bo piti kiinni Helenista
-vaikeuttaen siten hänen kulkuaan ja saattaen Bon rohkeuden näyttämään
-vähemmän kehumista ansaitsevalta. Vihdoin päästiin tasaiselle maalle.
-Helen näki edessään vaaleanharmaan taustan, jossa oli mustia viiruja.
-Toinen silmäys ilmaisi hänelle kumminkin, että ne olivat aukeata
-niittyä vasten näkyviä puunrunkoja.
-
-Dale pysähtyi ja kosketti Heleniin, joka myöskin seisahtui
-jännittyneenä. Dale kuunteli. Tuntui ihmeelliseltä katsella häntä,
-kun hän seisoi siinä kumartunein päin hiljaa ja liikkumatonna kuin
-puunrunko.
-
-"Se ei ole vielä tullut", kuiskasi Dale hiipien eteenpäin hitaasti.
-Helen ja Bo töksähtelivät pahki ohuihin kuivuneihin oksiin, joita ei
-voitu huomata ja jotka risahtelivat. Sitten Dale polvistui näyttäen
-painuvan maahan.
-
-"Teidän on ryömittävä", kuiskasi hän.
-
-Kuinka omituiselta ja lumoavalta se tuntuikaan Helenistä, vaikka se
-olikin vaivalloista. Maassa oli risuja ja kuivuneita oksia, joiden yli
-oli varovaisesti ryömittävä, ja koska oli heittäydyttävä vatsalleenkin
-tarpeen vaatiessa, oli hänen pakko ponnistaa suunnattomasti voimiaan
-päästäkseen eteenpäin tuuma tuumalta. Dale kiemurteli eteenpäin kuin
-suuri käärme.
-
-Metsä tuli vähitellen valoisammaksi. He lähestyivät nyt niityn päätä.
-Helen näkikin jo palasen aukiosta, jonka takana oli tummaa kuusimetsää.
-Iltarusko leimusi tahi tanssi kuin himmeät revontulet ja sammui sitten
-kokonaan. Dale ryömi kauemmaksi pysähtyen vihdoin niityn päässä
-kasvavan parin puun väliin.
-
-"Tulkaa tänne viereeni", hän kuiskasi.
-
-Helen jatkoi ryömimistään ja pian oli Bo hänen vieressään. Hän
-huohotti, kasvot olivat aivan kalpeat ja silmät loistivat niin suurina,
-että ne voitiin helposti nähdä haihtuvassa valossa.
-
-"Kuu alkaa nousta. Saavuimme juuri parhaaseen aikaan. Vanha karhu ei
-ole siellä vielä, mutta minä näen arosusia. Katsokaa." Dale viittasi
-aukean niityn pään poikki muutamaan epäselvästi näkyvään kohtaan, joka
-oli lyhyen matkan päässä metsänlaidasta.
-
-"Tuolla on hevosenraato", kuiskasi hän. "Ja jos katsotte tarkemmin,
-voitte huomata arosudetkin. Ne ovat harmaita ja ne liikkuvat. Ettekö
-voi kuulla niiden läähätystä?"
-
-Helenin jännittyneet korvat, jotka olivat täynnä kuviteltuja ääniä,
-erottivat kumminkin pian hiljaisia napsahduksia ja murinaa. Bo puristi
-hänen käsivarttaan.
-
-"Kuulen ne. Ne tappelevat. Voi sentään!" huohotti hän huokaisten syvään
-kuvaamattomasta jännityksestä.
-
-"Olkaa hiljaa nyt, katselkaa ja kuunnelkaa!" sanoi Dale.
-
-Tuo musta mutkainen metsänlaita näytti vähitellen tulevan yhä
-mustemmaksi, niityn harmaa nurkkaus vaaleni hitaasti jonkun
-näkymättömän voiman vaikutuksesta, hitaasti himmenivät tähdet ja taivas
-kirkastui. Kuu oli nousemaisillaan jostakin päin. Tuo epäselvästi
-näkyvä läikkäkin rupesi vähitellen paremmin näkymään.
-
-Puitten latvojen välistä, jotka nyt tuntuivat olevan melko lähellä,
-rupesi hopeanvärinen kuu heikosti näkymään. Se tummeni, katosi, loisti
-jälleen kiiveten, kunnes sen kaunis sirppi kohosi puun latvoihin,
-irtautui niistä salaperäisesti ja muuttui kirkkaaksi ja kylmäksi. Sitä
-mukaa kuin niityn itäinen laita tummenemistaan tummeni, vaaleni niitty
-ja vastakkaisen puolen laidasta voitiin jo erottaa yksityisiä puitakin.
-
-"Voi katsokaa nyt!" huudahti Bo hiljaa ja pelokkaasti viitatessaan.
-
-"Älkää puhuko niin kovasti", kuiskasi Dale.
-
-"Mutta minä näen jotakin."
-
-"Hss!" komensi Dale.
-
-Katsoessaan sinnepäin, jonne Bo viittasi, ei Helen voinut nähdä muuta
-kuin kuun valaiseman maankamaran, joka pyöristyi läheisyydessä pieneksi
-kukkulaksi.
-
-"Olkaa nyt hiljaa", kuiskasi Dale. "Ryömin tuonne voidakseni katsella
-paikkaa toiseltakin suunnalta. Palaan heti."
-
-Hän peräytyi äänettömästi ja katosi. Kun hän oli poistunut, tunsi Helen
-sydämensä sykkivän nopeammasti ja ihonsa polttavan.
-
-"No voi sinua! Nell, katsohan toki!" kuiskasi Bo peloissaan. "Näin
-varmasti jotakin."
-
-Tuon pyöreän kummun laella liikuskeli joku pyöreä esine hitaasti tullen
-lähemmäksi valoon. Helen katsoi siihen pidättäen hengitystään. Se
-kuvastui nyt selvästi taivasta vasten, ollen näköjään suuri, pyöreä
-ja julma harmahtava eläin. Toisen kerran näytti se suurelta, toisen
-kerran taas pieneltä, väliin tuntui se olevan aivan lähellä, väliin
-taas kaukana. Se näytti vihdoin tulevan suoraan heitä kohti. Helen
-totesi nopeasti, ettei peto ollut enää kahdenkaantoista metrin päässä.
-Hänen kokemuksensa alkoivat juuri lisäytyä taasen uudella, hän tunsi
-todellista kauhistuttavaa pelkoa, hänen verensä tuntui hyytyvän, hänen
-sydämensä jyskytti kovasti pysähtyäkseen sitten kokonaan ja hän olisi
-mielellään paennut, mutta oli kuin kiinnikasvanut paikoilleen, kun Dale
-palasi hänen viereensä.
-
-"Tuolla on muudan suuri siili", kuiskasi hän. "Se oli ryömimäisillään
-teidän ylitsenne, jolloin olisitte tullut täyteen piikkejä."
-
-Sanottuaan sen heitti hän puukalikalla eläintä. Se hyppäsi suoraan ylös
-ja pyörähti hämmästyttävän ketterästi, jolloin kuului ratisevaa ääntä.
-Sitten se ryömi näkymättömiin.
-
-"Siili!" kuiskasi Bo huohottaen. "Yhtä hyvin olisitte voinut sanoa sitä
-norsuksikin!"
-
-Helen huokaisi hyvin syvään merkityksellisesti. Hän ei halunnut kertoa,
-millaisia tunteita tuon vaarattoman siilin näkeminen oli hänessä
-herättänyt.
-
-"Kuunnelkaa!" varoitti Dale hiljaa. Hänen suuri kätensä tarttui Helenin
-sormikoituun. "Tuo on totisesti jotakin erämaahan kuuluvaa."
-
-Yön rauhallisuuden rikkoi suden ulvonta terävästi ja kylmästi, mutta
-se kuului kaukaa, ihmeellisen kaukaa. Kuinka hurjalta, surulliselta
-ja nälkäiseltä se kuulostikaan, ja kuinka ihmeteltävän selvältä! Sen
-sointu värisytti Helenin koko ruumista herättäen hänessä hurjia,
-kuvaamattomia ja syviä tunteita. Jälleen muudan tämän metsän ääni
-vei hänen ajatuksensa kauas hämärään menneisyyteen, josta hänkin oli
-peräisin.
-
-Ulvonta ei uudistunut. Arosudetkin olivat hiljaa. Seurasi äänettömyys,
-jota ei mikään häirinnyt.
-
-Dale töykkäsi Heleniä ja ojentautui sitten taputtamaan Bota. Hän
-katseli tarkkaavaisesti niitylle ja hänen jännityksensä voitiin tuntea.
-Helen jännitti katsettaan niin paljon kuin suinkin ja näki harmaitten
-arosusien luikkivan tiehensä kuunvalosta metsän pimentoon, jonne ne
-katosivat. Ei ainoastaan Dalen tarkkaavaisuus, vaan hiljaisuuskin ja
-hetken ja paikan aiheuttama kiihko tuntuivat olevan täynnä ihmeellistä
-voimaa. Bo tunsi kai sen myöskin, koska hänen ruumiinsa vapisi. Hän
-painautui aivan Heleniin kiinni ja hengitti nopeasti ja syvään.
-
-"Kas niin!" murahti Dale hiljaa.
-
-Helen ymmärsi Dalen huudahduksen ilmaiseman helpotuksen ja varmuuden
-ja käsitti samalla jotakin siitä, millaiselta tilanne oli tuntunut
-metsästäjästä.
-
-Sitten hänen vaaniva ja valpas katseensa kiintyi erääseen metsästä
-ilmestyvään himmeästi näkyvään harmaaseen varjoon. Se liikkui, mutta
-ei suinkaan tuo suuri esine voinut olla mikään karhu. Nyt se tuli
-varjosta kirkkaaseen kuunvaloon. Helenin sydän jyskytti, sillä tulija
-oli sittenkin äärettömän suuri harmaakarhu, joka kävellä kyhnysteli
-hevosenraatoa kohti. Helen tarttui vaistomaisesti Dalen käsivarteen,
-joka tuntui raudankovalta sen värähtelevästä pinnasta huolimatta.
-Kosketus huojensi hänen keuhkojensa painoa ja selvitti hänen kurkkuaan.
-Hänen pelkonsa katosi kokonaan ja hän tunsi vain ääretöntä jännitystä.
-Bon syvät henkäykset ja hänen ruumiinsa kova vapiseminen ilmaisivat,
-että hänkin oli huomannut karhun.
-
-Peto näytti kuunvalossa hirmuisen suurelta, ja tämä villi niitty
-tummine metsäisine laitoineen muodosti sille sopivan kehyksen. Helenin
-joustava mieli, joka oli niin herkkä mielenliikutuksille, kummasteli
-vielä tämän tilanteen ihmeellisyyttä ja tarkoitusta. Hän toivoi karhun
-kuolemaa, vaikka hän samalla säälikin sitä.
-
-Karhun kulku oli huojuvaa, heiluvaa ja hidasta, ja kului kotvanen,
-ennenkuin se saapui haaskan luo. Kun se vihdoin tuli sen viereen,
-kiersi se sen nuuskien sitä äänekkäästi ja lopulta muristen. Se oli
-nähtävästi huomannut, että haaskalla oli käynyt kuokkavieraita. Karhu
-voitiin kyllä nähdä kokonaan, mutta ainoastaan sen ääriviivat ja väri.
-Se oli noin parinsadan metrin päässä katsojista. Sitten näytti siltä
-kuin se olisi alkanut vetää raatoa johonkin, ja todellakin kiskoi se
-sitä poispäin hyvin hitaasti, mutta kumminkin varmasti.
-
-"Katsokaahan sitä!" kuiskasi Dale. "Eikö se olekin voimakas? Mutta minä
-pysähdytän sen varmasti."
-
-Karhu pysähtyi kumminkin omasta halustaan juuri metsän varjon laitaan.
-Siten se laskeutui kyyrysilleen saaliinsa viereen alkaen sitä jyrsiä ja
-repiä.
-
-"Jess oli mainio hevonen", mumisi Dale julmasti. "Liian hyvä tuollaisen
-harmaakarhu-ryökäleen syötäväksi."
-
-Sitten nousi metsästäjä tyynesti polviasentoon pyssy ojennettuna ja
-katseli viereisen puun alempia oksia.
-
-"Tytöt, on mahdotonta edeltäpäin sanoa, mitä tuollainen harmaakarhu voi
-tehdä. Jos huudan, on teidän kiivettävä tuohon puuhun ja nopeasti."
-
-Sanottuaan sen ojensi hän pyssynsä nojaten vasemman kyynärpäänsä
-polveensa. Piipun pää, joka ei ollut varjossa, kiilsi kirkkaasti kuun
-valossa. Mies ja ase vakautuivat liikkumattomiksi kuin kivi. Helen
-pidätti hengitystään. Mutta Dale hellitti otteensa ja laski pyssyn
-alas. "En voi nähdä jyvää selvästi", kuiskasi hän pudistaen päätään.
-"Muistakaa nyt, että kiipeätte puuhun, jos huudan."
-
-Jälleen hän tähtäsi ja jäykistyi hitaasti liikkumattomaksi. Helen
-ei voinut kääntää lumottuja silmiään hänestä. Dale oli tuossa
-polviasennossa avopäin, ja ollen varjossa voi Helen selvästi nähdä
-hänen säännöllisen sivukuvansa, ankaran ja kylmän.
-
-Tulen leimahdus ja kova pamahdus säikähdyttivät häntä. Sitten hän kuuli
-luodin sattuvan. Muutettuaan katsettaan huomasi hän karhun kallistuvan
-suonenvedontapaisesti kohottaen takajalkojaan. Kuului äänekkäitä
-napsahduksia, kun se haukkoi ilmaa raivoissaan. Mutta muuta ääntä
-ei kuulunut. Sitten paukahti Dalen suuri pyssy jälleen. Helen kuuli
-taasen sattuvan luodin omituisen läjähdyksen. Karhu kaatui jymähtäen
-kuin kuolettavan iskun vaikutuksesta. Mutta yhtä nopeasti oli se taas
-jaloillaan ja alkoi pyöriä paikoillaan karjuen käheästi ja hurjasti
-tuskasta ja raivosta. Sen liikkeet veivät sen nopeasti kuunvalosta
-puiden varjoon, jonne se katosi. Siellä muuttui murina hampaiden
-kiristelyksi. Pensaat ritisivät ja oksat katkeilivat, kun se pakeni
-metsään.
-
-"Se on varmasti hurjana raivosta", sanoi Dale nousten seisoalleen, "ja
-vaikeasti haavoittunutkin. En halua kumminkaan seurata sitä tänä yönä."
-
-Tytötkin nousivat, ja Helen huomasi jalkojensa vapisevan ja tunsi
-olevansa viluissaan.
-
-"Eikö se ollutkin ihmeellistä?" huudahti Bo.
-
-"Oletteko peloissanne, koska hampaanne kalisevat?" kysyi Dale.
-
-"Minulla on vilu."
-
-"Nyt onkin melko kylmä. Nyt kun tuo loppui, tunnette sen. Nell,
-luullakseni teitäkin vilustaa?"
-
-Helen nyökäytti päätään. Häntä vilusti todellakin enemmän kuin
-milloinkaan ennen, mutta se ei estänyt verta virtaamasta omituisen
-lämpimästi hänen suonissaan eikä sydäntä sykkimästä nopeammasti, minkä
-syytä hän ei ruvennut ottamaan selville.
-
-"Kiiruhtakaamme", sanoi Dale poistuen edellä metsästä ja kiertäen sen
-nokan rinteelle. Laskeuduttuaan tasangolle tunkeutuivat he harvan
-metsän läpi sinne, johon he olivat jättäneet hevosensa.
-
-Tuuli alkoi nyt puhaltaa kovemmasti, ei kumminkaan metsässä, vaan
-aukeilla paikoilla. Se oli hirveän kylmää. Dale auttoi Bon satulaan ja
-sitten Helenin.
-
-"Olen aivan jäykistynyt", sanoi tämä. "Putoan varmasti."
-
-"Ettekä putoa. Lämpiätte tuossa tuokiossa", vastasi Dale, "sillä aiomme
-ratsastaa takaisin melkoista vauhtia. Antakaa Rangerin kulkea vapaasti
-ja pysytelkää vain satulassa."
-
-Rangerin ensimmäiset laukat panivat jo Helenin veren kiertämään.
-Se kiisi kuin nuoli sen kaunismuotoisen tumman pään pysyessä Dalen
-hevosen rinnalla. Kuu valaisi niityn selvästi ja kirkkaasti muuttaen
-sen ruohon omituisesti hopeanväriseksi. Metsäsaarekkeet, jotka olivat
-kuin teräviä mustia saaria kuun valaisemassa järvessä, näyttivät olevan
-täynnä varjoja ja karhujen piilopaikkoja, joista nuo pedot olivat
-valmiit hyökkäämään kimppuun. Kun Helen lähestyi tuollaista metsikköä,
-sykkivät hänen valtimonsa ja sydän jyskytti. Puolen peninkulman
-pituinen ratsastus kartoitti vilun. Kaikki näytti ihmeellisen
-kauniilta, taivaalla kulkeva kuu, joka näytti aivan valkoiselta tuon
-tumman sinen keskellä, kalpeat tyynet tähdet, jotka näyttivät niin
-juhlallisilta suuressa etäisyydessään, nuo houkuttelevat samalla kertaa
-sekä ystävälliset että salaperäiset metsäniemekkeet, nopeat hevoset,
-jotka juoksivat pehmeästi ja tahdikkaasti ruohokossa hypellen ojien
-ja kuoppien yli ja pannen kovan tuulen pistämään ja leikkaamaan.
-Kun he olivat tullessaan ratsastaneet tämän niityn poikki, oli se
-tuntunut pitkältä, mutta nyt takaisin tullessa oli se yhtä lyhyt kuin
-lumoavakin. Helenille selvenivät kokemuksien vaikutukset hitaasti.
-Mutta tämä nopea ratsastus, jolloin hevoset kulkivat vierekkäin, ja
-kaikki tämä villi kauneus, täydensivät vuosien hitaan sisäisen työn.
-Hurmion aiheuttamat kyyneleet jäätyivät hänen poskilleen ja hänen
-sydämensä oli täynnä riemua. Kaikki tämän yön vaikutelmat menivät hänen
-vereensä. Hänen ei tarvinnut nyt muuta kuin tuntea ja elää, mutta hän
-voi ymmärtää nämä vaikutelmat ja muistaa ne ikuisesti jälkeenpäin.
-
-Dalen hevonen ollen hieman edellä hyppäsi muutaman ojan yli. Ranger
-teki kauniin hypyn, mutta putosi ruohoiseen mättäikköön ja kompastui.
-Helen lensi sen pään yli maahan. Hän liukui suulleen käsivarret
-ojennettuina saaden niin kovan kolahduksen, että hän pyörtyi.
-
-Hän kuuli Bon huudon, tunsi märän ruohon sivelevän kasvojaan ja
-voimakkaiden käsivarsien kosketuksen, kun ne nostivat häntä. Dale oli
-kumartunut hänen ylitseen katsoen häntä kasvoihin. Bo syleili häntä
-kiihkeästi. Helen voi ainoastaan huohottaa, sillä hänen rintansa tuntui
-painuneen sisään. Ilman puute tuntui hyvin tuskalliselta.
-
-"Nell, ette suinkaan ole vahingoittunut? Putositte keveästi kuin
-höyhen. Tämä on ruohokkoa. Ette voi olla loukkaantunut", sanoi Dale
-vakavasti.
-
-Hänen levoton äänensä tunkeutui Helenin korviin tunnottomuudesta
-huolimatta, ja hänen voimakkaat kätensä tunnustelivat nopeasti Helenin
-käsivarsia ja hartioita etsien katkenneita luita.
-
-"Olette vain menettänyt hengityskykynne hetkiseksi", sanoi Dale.
-"Sellainen tuntuu hirveältä, mutta ei ole ollenkaan vaarallista."
-
-Helen sai jo hieman ilmaa keuhkoihinsa, jolloin tuntui kuin niihin
-olisi pistetty neuloilla, sitten voi hän jo hengittää syvempään ja
-vihdoin täydellisesti.
-
-"Luullakseni en ole ollenkaan vahingoittunut", huohotti hän.
-
-"Lensitte todellakin komeasti. Kauniimpaa putoamista en ole milloinkaan
-nähnyt. Rangerille sattuu tuollaista kumminkin harvoin. Ratsastimme
-liian nopeasti. Mutta se oli hauskaa, eikö ollutkin?"
-
-Mutta tähän vastasi Bo. "Oh, suurenmoista! Olin kumminkin hieman
-peloissani."
-
-Dale piti vieläkin Helenin kättä omassaan. Helen irroitti sen
-katsoessaan häneen. Tämä hetki ilmaisi hänelle sen, mikä päiväkausia
-oli ollut suloista epävarmuutta, houkuttelevan läheistä ja omituista,
-mutta kumminkin hämmentävää. Tämä tapaus muodosti tämän hurjan ja
-ihmeellisen ratsastuksen nopean lopun. Mutta sen vaikutus, sen vereen
-tunkeutunut tieto ei milloinkaan muuttuisi. Ja siihen oli aivan
-erottamattomasti yhtynyt tämä metsien mies.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Seuraavana aamuna heräsi Helen huutoon, jonka hän luuli kuulleensa
-unissaan. Hän nousi säpsähtäen istualleen. Auringonnousu kultasi ja
-punasi juuri harjanteitten mutkaista kuusilaitaa. Bo oli polvillaan ja
-palmikoitsi tukkaansa samalla kun hän koetti tirkistää ulos.
-
-Ja kimakan huudon synnyttämä kaiku kiersi takaisin kallioista. Tytöt
-tunsivat Dalen äänen.
-
-"Nell, Nell, herää jo!" huusi Bo hurjasti. "Tänne on tullut vieraita,
-hevosia ja miehiä!"
-
-Helen nousi polvilleen ja tirkisti Bon olan yli. Dale, seisoen
-suorana ja varuillaan nuotion vieressä, heilutti hattuaan. Puiston
-tuonnimmaisesta metsättömästä päästä lähestyi lauma kuorma-aaseja,
-joita ratsastavat miehet ajoivat. Ensimmäisten miesten joukosta tunsi
-Helen Roy Beemanin.
-
-"Tuo ensimmäinen on Roy!" hän huudahti. "En unhota milloinkaan hänen
-ratsastustapaansa. Bo, tämä kai tarkoittaa eno Alin tuloa."
-
-"Varmasti. Saamme kiittää onneamme. Täällä olemme saaneet olla turvassa
-ja terveinä puhumattakaan ihanasta olostamme täällä. Katsohan noita
-paimenia. Katsohan nyt toki! Kyllä tämä sentään on suurenmoista!"
-lörpötteli Bo.
-
-Dale kääntyi ja huomasi tyttöjen katsovan ulos. "Teidän on jo aika
-nousta!" huudahti hän. "Enonne on saapunut."
-
-Vetäydyttyään jälleen majaan istui Helen hetkisen aivan liikkumatonna,
-sillä Dalen äänen omituinen sävy järkytti häntä. Hän kuvitteli
-ymmärtävänsä, että Dale oli pahoillaan tuon ratsujoukon tulosta ja sen
-aikomuksesta -- viedä hänet täältä Pinessä olevalle maatilalle. Helenin
-sydän alkoi heti sykkiä nopeammin, mutta niin kumeasti kuin rinta olisi
-koettanut hiljentää sen ääntä.
-
-"Kiiruhtakaa nyt, tytöt!" huusi Dale.
-
-Bo oli jo polvillaan pienen puron rannalla olevalla litteällä kivellä
-pärskyttäen vettä ympärilleen kiireissään. Helenin kädet vapisivat
-niin, että hän tuskin voi nauhoittaa kenkiään ja kammata tukkaansa, ja
-hän viipyikin pukeutumisessaan paljon kauemmin kuin Bo. Kun hän tuli
-näkyviin, puristi muudan lyhyt tanakka mies, jolla oli karkeat vaatteet
-ja raskaat kengät, juuri Bon käsiä.
-
-"Kas vain, olet aivan Raynerien näköinen", kuuli Helen hänen sanovan.
-"Muistan isäsi, joka oli hyvin komea mies."
-
-Heidän vieressään seisoivat Dale ja Roy, ja kauempana oli ryhmä hevosia
-ja miehiä.
-
-"Eno, tuolta tulee Nell", sanoi Bo hiljaa.
-
-"Niinkö?" Vanha karjankasvattaja hengitti syvään kääntyessään.
-
-Helen kiiruhti. Hän ei ollut luullut voivansa muistaa enoaan, mutta
-silmäys vain noihin ruskeihin iloisiin kasvoihin ja noihin sinisiin,
-loistaviin, mutta kumminkin surullisiin silmiin herätti hänen muistonsa
-ja hän tunsi enonsa, samalla kun äitikin muistui omituisesti hänen
-mieleensä.
-
-Eno ojensi kätensä ottaakseen hänet vastaan.
-
-"Nell Auchincloss kiireestä kantapäähän asti!" huudahti hän
-suudellessaan Nelliä. "Olisin tuntenut sinut kaikissa tapauksissa."
-
-"Eno Al", mumisi Helen, "muistan sinut, vaikka olinkin silloin vain
-nelivuotias."
-
-"Ah, muistatko! Muistan sinut istumassa hajasäärin polvellani, mutta
-silloin oli tukkasi vaaleampi ja kiharampi. Kummatkin ominaisuudet ovat
-nyt hävinneet... Kuusitoista vuotta! Olet siis kaksikymmenvuotias nyt.
-Millainen hieno ja hartiakas tyttö sinusta on kasvanutkaan! Ja, Nell,
-olet kaunein Auchincloss, mitä milloinkaan olen nähnyt!"
-
-Helen tunsi punastuvansa ja irroitti kätensä, kun Roy lähestyi
-tervehtiäkseen häntä. Hän seisoi avopäin, jäntevästi ja suorana, mutta
-eivät hänen kirkkaat silmänsä, eivät hänen tyynet kasvonsa eikä hänen
-ojennettu kätensä ilmaisseet mitään tuosta koetellusta uskollisuudesta
-ja suoritetusta työstä, jonka Helen tunsi hänen tehneen.
-
-"Kuinka voitte, neiti Helen? Entä te, Bo?" sanoi hän. "Olette molemmat
-päivettyneet ja näytätte terveiltä. Olen todellakin viivytellyt
-tuomasta enoanne tänne, mutta luulin teidän viihtyvän täällä Miltin
-luona jonkun aikaa."
-
-"Viihtyneet olemmekin", vastasi Bo viekkaasti.
-
-"No istuutukaamme nyt!" sanoi Auchincloss hengittäen syvään.
-
-Hän vei tytöt turvepenkille, jonka Dale oli valmistanut heille suuren
-kuusen juurelle.
-
-"Olet varmaankin väsynyt. Kuinka voit?" kysyi Helen levottomasti.
-
-"Väsynytkö! Voin ehkä hieman ollakin juuri tällä hetkellä. Mutta kun
-Joe Beeman ratsasti luokseni kertomaan teistä, unhotin heti, että olen
-väsynyt vanha hevoskaakki. En ole ollut näin terve vuosikausiin. Ehkä
-noin kauniit ja nuoret sisarentyttäret voivat tehdäkin minusta uuden
-miehen."
-
-"Eno Al, minusta sinä näytät voimakkaalta ja terveeltä", sanoi Bo. "Ja
-niin nuoreltakin, että --"
-
-"Niin, niin, kyllä tiedän", keskeytti Al. "Näen lävitsenne. Voitte
-tehdä enonne hyväksi paljonkin. Niin, tytöt, tunnen voivani hyvin.
-Mutta omituista tämä sittenkin on! Ehkä iloni saada nähdä teidät
-turvassa silloin, kun tuo kirottu Beasley-roisto --"
-
-Helenin katsoessa häneen vakavasti hänen kasvonsa muuttuivat nopeasti
--- ja kaikkien näiden tukalien työn, taistelun ja tappioiden vuosien
-uurtamiin vakoihin yhtyi jotakin, joka ei ollut ikää eikä alistumista,
-vaan molempien aiheuttamaa surua.
-
-"Viis hänestä kumminkin nyt!" lisäsi Al hitaasti ja lämmin hohde palasi
-jälleen hänen kasvoihinsa. "Dale, tulehan tänne."
-
-Metsästäjä tuli lähemmäksi.
-
-"Olen sinulle velkaa enemmän kuin milloinkaan voin maksaa", sanoi
-Auchincloss puristaen sisarentyttäret syliinsä.
-
-"Ei, Al, ette ole velkaa minulle mitään", vastasi Dale miettiväisesti,
-katsoen muualle.
-
-"Joutavia", murahti Al. "Siinä sen nyt kuulitte, tytöt. Kuuntelehan
-kumminkin, sinä villi metsästäjä, kun sanon. Ja te tytöt myöskin.
-Milt, en ole milloinkaan uskonut sinun osaavan tehdä mitään muuta
-kuin metsästää, mutta minun on kai nieltävä väärä luuloni sinusta
-nyt. Ja niin minä teenkin. Tulosi luokseni, kuten teit, vaikka sitten
-karkoitinkin sinut talostani, suunnitelmassasi pysyminen ja tyttöjeni
-suojeleminen tuolta yllätykseltä ovat suurimmat palvelukset, mitä
-minulle kukaan mies milloinkaan on tehnyt. Minua hävettää väärä
-tuomioni, ja tässä on käteni."
-
-"Kiitoksia, Al", vastasi Dale hymähtäen ja tarttui ojennettuun käteen.
-"Haluatteko leiriytyä nyt tänne?"
-
-"Emme suinkaan. Lepäämme vain hieman, jolla aikaa saat kiinnittää
-tyttöjen matkatavarat aasien selkään, ja sitten lähdemme. Lähdet kai
-kanssamme?"
-
-"Huudan sitten tytöt aamiaiselle", sanoi Dale poistuen vastaamatta
-Auchinclossin kysymykseen.
-
-Helen, ymmärsi, ettei Dale aikonut tulla heidän kanssaan Pineen, ja
-tämä huomio hämmästytti häntä suuresti. Oliko hän toivonut Dalen
-tulevan?
-
-"Tule tänne, Jeff!" huusi Al eräälle miehelleen.
-
-Muudan lyhyt vääräsäärinen mies, jolla oli pölyiset vaateet ja auringon
-paahtamat kasvot, erosi joukosta. Hän ei ollut enää nuori, mutta hän
-hymyili poikamaisesti ja hänellä oli pienet kirkkaat silmät. Tullessaan
-otti hän omituisesti ränsistyneen hatun päästään.
-
-"Jeff, tervehdi sisarentyttäriäni", sanoi Al. "Tämä on Helen ja
-isäntäsi tästä päivästä alkaen. Ja tämä tässä on Bo, kuten hänen
-nimensä nyt lyhennettynä kuuluu. Hänen nimensä on oikeastaan Nancy,
-mutta kun hän lepäsi vielä kätkyessään, sanoin häntä Bo-Peepiksi, ja
-se nimi hyväksyttiin. Tytöt, tässä näette työnjohtajani, Jeff Mulveyn,
-joka on ollut luonani parikymmentä vuotta."
-
-Esitteleminen hämmästytti kaikkia noita kolmea, erittäinkin Jeffiä.
-
-"Jeff, irroita kuormat ja satulat, sillä meidän on levähdettävä
-hieman", sanoi Al työnjohtajalleen.
-
-"Nell, saat kyllä tekemistä ohjatessasi tuota joukkoa", nauroi Al.
-"Heillä ei ole vielä kenelläkään vaimoa. Mutta he ovatkin sellaisia
-veitikoita, ettei kukaan nainen heistä huolisikaan."
-
-"Eno, toivoakseni ei minun milloinkaan tarvitse ruveta heidän
-isännäkseen", vastasi Helen.
-
-"Kuinka? Sinun on ryhdyttävä siihen toimeen nyt heti", selitti Al.
-"Mitään roistoja eivät he kumminkaan ole. Olen sitäpaitsi saanut
-oivallisen uuden miehen."
-
-Sanottuaan sen kääntyi hän Bohun päin ja tarkasteltuaan tämän sieviä
-kasvoja kysyi hän nähtävästi hyvin tosissaan: "Lähetitkö erään
-Carmichael-nimisen paimenen kysymään minulta työtä?"
-
-Bo näytti hyvin hämmästyneeltä.
-
-"Carmichael! En ole milloinkaan kuullut tuota nimeä ennen", vastasi Bo
-hämillään.
-
-"No, sanoinhan sen jo, että tuo nuori veitikka valehteli", sanoi
-Auchincloss. "Mutta pidin tuon pojan näöstä ja annoin hänen jäädä."
-
-Sitten kääntyi tilanomistaja laiskoittelevien paimenien puoleen.
-
-"Las Vegas, tulehan tänne!" huusi hän kovasti.
-
-Helen hurmaantui katsoessaan erästä pitkää ja solakkaa paimenta, joka
-vastahakoisesti erosi joukosta. Hänellä oli ruskeiksi ahavoittuneet
-kasvot, nuoret kuin pojan. Helen tunsi hänet, muisti tuon liehuvan
-punaisen kaulahuivin, heiluvan revolverin ja tuon hitaan, kannusten
-kilinän säestämän käynnin. Mies ei ollut kukaan muu kuin Bon ihailija,
-tuo las-vegasilainen paimen.
-
-Sitten Helen katsahti Bohun ja nähtyään hänet oli hänen melkein
-mahdoton pidättää nauruaan. Tämäkin nuori neiti tunsi tuon
-vastahakoisesti ja luonteenomaisesti lähestyvän paimenen. Bo katsoi
-maahan punastunein poskin, ja Helen totesi ensimmäisen kerran,
-että Bokin voi joutua neuvottomaksi. Hän kalpeni ja muuttui sitten
-punaiseksi kuin ruusu.
-
-"Kuulehan, sisarentyttäreni ei sano milloinkaan kuulleensa
-Carmichael-nimeä", sanoi Al vakavasti paimenen seisahtuessa hänen
-eteensä. Helen tiesi enon kohtelevan miehiään ankarasti, mutta
-nähdessään nyt hänen silmiensä ilmeen rauhoittui hän ja kuunteli
-huvitettuna.
-
-"En voi sille mitään, isäntä", sanoi paimen hitaasti. "Vanha ja hyvä
-texasilainen nimi se kumminkin on."
-
-Hän ei näyttänyt olevan ollenkaan hämillään, vaan oli yhtä tyyni,
-vapaa, kirkassilmäinen ja hidas kuin tuonakin päivänä, jolloin
-Helen oli mieltynyt hänen lämpimiin nuoriin kasvoihinsa ja terävään
-katseeseensa.
-
-"Texas! Te tuolta Pan Handlesta kotoisin olevat miehet kerskailette
-aina tuolla Texasillanne. En ole nähnyt milloinkaan teidän
-texasilaisten voittavan ketään, ei ainakaan missourilaisia", vastasi Al
-äreästi.
-
-Carmichael vaikeni kunnioittavasti ja karttoi huolellisesti katsomasta
-tyttöihin.
-
-"Tulemme kaikki nimittämään sinua Las Vegasiksi kumminkin", jatkoi Al.
-"Etkö sanonut sisarentyttäreni lähettäneen sinut luokseni?"
-
-Nyt haihtui Carmichaelin tyyneys.
-
-"Kuulkaahan, isäntä, muistini on melko huono", vastasi hän. "Sanoin
-vain --"
-
-"Älä ollenkaan kieräile. Minun muistini ei ole huono", vastasi Al
-matkien toisen pitkäveteistä puhetta. "Sanoit, että sisarentyttäreni on
-luvannut sanoa hyvän sanan puolestasi."
-
-Tässä katsoi Carmichael pelokkaasti Bohun ja tulos masensi hänet
-nähtävästi kokonaan. Hän luuli varmaankin Bon ilmeen tarkoittavan
-jotakin, jota se ei tarkoittanut, sillä Helen oli näkevinään siinä
-vain hämmennystä ja pelkoa. Tytön silmät olivat suuret ja loistavat
-ja kumpaankin poskeen alkoi ilmestyä punaa, kun hän koetti toipua
-hämmennyksestään.
-
-"Etkö sanonutkin niin?" kysyi Al tiukasti.
-
-Katseesta, jonka vanhus siirsi paimenesta tyttöihin, huomasi Helen,
-että hän aikoi huvitella Carmichaelin kustannuksella.
-
-"Kyllä, isäntä", vastasi paimen nopeasti.
-
-"No niin! Tuossa on nyt sisarentyttäreni. Toimi nyt niin, että hän
-sanoo tuon sanan."
-
-Carmichael katsoi Bohun ja Bo häneen. Heidän katseensa olivat
-omituiset, ihmettelevät, ja muuttuivat vihdoin ujosteleviksi. Bo
-tuijotti lopulta maahan ja paimen unhotti nähtävästi kokonaan saamansa
-käskyn.
-
-Helen laski kätensä enonsa käsivarrelle.
-
-"Eno, tuosta kaikesta saatte syyttää minua", sanoi hän. "Kun juna
-pysähtyi Las Vegasissa, näki tämä nuorukainen meidät avoimessa
-ikkunassa ja arvasi varmaankin, että olemme orpoja ja ikävöiviä
-tyttöjä, jotka olemme eksyneet tänne Länteen, koska hän puhutteli meitä
-kauniisti ja ystävällisesti. Hän oli kuullut puhuttavan teistä ja
-kysyi, kuten otaksuin, piloillaan, luulimmeko teidän antavan hänelle
-työtä. Ja minä vastasin kiusoitellakseni Bota, että Bo varmaankin
-suostuu suosittelemaan häntä."
-
-"Vai niin se olikin!" vastasi Al katsoen Bohun iloisesti. "Otin tämän
-Las Vegasin palvelukseeni hänen sanojensa perusteella. Sano nyt
-suosituksesi, ellet halua nähdä hänen menettävän paikkaansa."
-
-Bo ei käsittänyt enonsa leikkiä, koska hän katsoi vakavasti paimeneen.
-Mutta hän oli kumminkin käsittänyt jotakin.
-
-"Hän oli ensimmäinen, joka puhutteli meitä ystävällisesti täällä
-Lännessä", sanoi hän katsoen enoaan silmiin.
-
-"Tuo on kyllä melko hyvä suositus, mutta riittämätön", vastasi Al.
-
-Kuuntelijat nauraa hihittivät ja Carmichael nojasi vuoroin kumpaankin
-jalkaansa.
-
-"Hän on, hän on mainion ratsastajan näköinen", jatkoi Bo epäröiden.
-
-"Paras, mitä milloinkaan olen nähnyt", myönsi Al sydämellisesti.
-
-"Varmaankin on hän hyvä ampujakin", sanoi Bo toivovasti.
-
-"Bo, hänen revolverinsa riippuu yhtä matalalla kuin Jim Wilsonin ja
-kaikkien noiden muidenkin texasilaisten ampujien. Tuo ei ollut mikään
-suositus."
-
-"Silloin menen minä takuuseen hänen puolestaan", sanoi Bo lopullisesti.
-
-"Se riittääkin." Auchincloss kääntyi nyt paimeneen päin. "Las Vegas,
-olet muukalainen parissamme, mutta olet tervetullut miesteni joukkoon,
-ja toivon, ettet milloinkaan petä meitä."
-
-Auchinclossin ääni muuttuessaan leikillisestä vakavaksi ilmaisi
-Helenille, miten kipeästi vanha tilanomistaja tarvitsi uusia
-luotettavia miehiä, ja vihjaisi samalla tulevista kovista päivistä.
-
-Carmichael seisoi Bon edessä hattu kädessään pyörittäen sitä yhtämittaa
-ympäri ja nähtävästi täynnä sanoja, joita hän ei saanut sanotuksi.
-Tyttö puolestaan näytti hyvin sievältä punaisine poskineen ja
-loistavine silmineen. Helen näki sillä hetkellä enemmän kuin hänen
-mykän hämmennyksensä.
-
-"Neiti Rayner, olen teille hyvin kiitollinen", änkytti paimen hetken
-kuluttua.
-
-"Olette hyvin tervetullut", vastasi Bo hiljaa.
-
-"Lähdin heti seuraavassa junassa", lisäsi paimen.
-
-Kun hän sanoi tämän, katsoi Bo suoraan häneen, mutta ei näyttänyt
-kuulevan.
-
-"Miksi teitä sanotaan?" kysyi Bo sitten nopeasti.
-
-"Carmichaeliksi."
-
-"Kuulin sen. Mutta eikö eno nimittänyt teitä Las Vegasiksi?"
-
-"Nimitti kyllä, mutta minun vikani se ei ole. Nuo paimentoverini
-rupesivat nimittämään minua niin heti. He eivät tiedä sen parempaa.
-Onpa niin ja näin, vastaanko siihen nimeen. Mutta, neiti Bo, oikea
-nimeni on Tom."
-
-"En mitenkään voi sanoa teitä muuksi kuin Las Vegasiksi", vastasi Bo
-melko suloisesti.
-
-"Mutta suokaa nyt anteeksi, en pidä siitä ollenkaan",, vastusti
-Carmichael.
-
-"Ihmisiä nimitetään usein nimillä, joista he eivät pidä", vastasi Bo
-hyvin merkityksellisesti.
-
-Paimen punastui hiusmartoa myöten. Helen ymmärsi yhtä hyvin kuin
-hänkin, että Bo vihjaisi tuohon viimeiseen rohkeaan nimitykseen,
-jonka paimen oli ylpeästi singonnut suustaan silloin kun juna lähti
-Las Vegasista. Helen aavisti myöskin hieman niitä vaikeuksia, joita
-Carmichael vielä saisi kestää. Dale huusi nyt tyttöjä aamiaiselle, ja
-niin säästyi tuo hämmästynyt nuorukainen enemmiltä pistelyiltä.
-
-Tämä Helenin viimeinen ateria Paratiisissa aiheutti omituista ja
-selittämätöntä pidättyväisyyttä. Hänellä ei ollut juuri mitään
-sanomista. Bo oli vallattomimmalla tuulellaan, kiusoitteli
-lemmikeitään, laski leikkiä enonsa ja Royn kanssa, härnäsipä vielä
-Daleakin, joka näytti hieman vakavalta. Roy oli tavallinen kuiva ja
-järkevä oma itsensä. Ja Auchincloss, joka istui läheisyydessä, oli
-tarkkaavainen kuuntelija. Kun Tom ilmestyi näkyviin hiipien niin
-kissamaisen miellyttävästi leiriin kuin se olisi tiennyt olevansa
-kaikkien suosikki, voi tilanomistaja tuskin hillitä itseään.
-
-"Dale, onko tuo se kirottu puuma?" hän huudahti.
-
-"Kyllä. Sanomme sitä Tomiksi."
-
-"Se olisi suljettava aitaukseen tahi kiinnitettävä ketjuun. En voi
-sietää puumia", vastasi Al.
-
-"Tom on niin kesy ja vaaraton kuin kissa."
-
-"Joutavia! Voit kertoa tuollaista tytöille, jos haluat, mutta et
-minulle. Olen vanha tekijä, kuten tiedät."
-
-"Eno, Tom nukkuu käppyrässä vuoteeni jalkopäässä", sanoi Bo.
-
-"Mitä?"
-
-"Aivan varmasti. Eikö nukukin?"
-
-Helen nyökäytti hymyillen myöntymykseksi. Sitten kutsui Bo Tomin
-luokseen, houkutteli sen nojaamaan päänsä etukäpäliin ja kerjäämään
-suupaloja.
-
-"En olisi milloinkaan voinut uskoa tuollaista mahdolliseksi!" huudahti
-Al pudistaen suurta päätään. "Nuo suuret kissat ovat seuranneet
-jälkiäni metsissä sekä kuutamolla että pimeässä ja olen kuullut niiden
-kauhean huudonkin. Maailmassa ei ole mitään niin villiä ääntä kuin
-puuman. Vaikeroiko tämä Tom milloinkaan niin?"
-
-"Joskus öisin", vastasi Dale.
-
-"No hyvänen aika! Toivoakseni et kuljeta tuota keltaista veitikkaa
-Pineen."
-
-"En mitenkään!"
-
-"Mihin aiot panna tämän suuren eläinkokoelmasi?"
-
-Dale katsoi tarkkaavaisesti tilanomistajaan. "Aion pitää niistä huolta."
-
-"Mutta kai sinä tulet mukaamme maatilalleni?"
-
-"Miksi?"
-
-Al raapi päätään ja katsoi hämmästyneenä metsästäjään. "Onhan
-tavallista, että käydään tuttavia tervehtimässä."
-
-"Kiitoksia, Al. Kun ensimmäisen kerran tulen Pineen, joskus keväällä
-kenties, käyn ehkä katsomassa, miten voitte."
-
-"Keväälläkö!" huudahti Auchincloss. Sitten hän pudisti päätään
-surullisesti ja hänen silmiinsä ilmestyi ennustava ilme. "Kunpa et
-tulisi silloin liian myöhään!"
-
-"Al, tulette nyt terveeksi. Nämä tytöt parantavat teidät. En ole
-milloinkaan nähnyt teitä reippaampana kuin nyt."
-
-Auchincloss ei jatkanut keskustelua tästä asiasta tällä haavaa, mutta
-aterian jälkeen, kun muut miehet tulivat katsomaan Dalen asuntoa ja
-lemmikeitä, kuulivat Helenin terävät korvat keskustelun uudistuvan.
-
-"Kysyn sinulta vielä kerran, tuletko?" sanoi Auchincloss hiljaa ja
-kiihkeästi.
-
-"En. En sovi sellaisiin oloihin", vastasi Dale.
-
-"Milt, puhu nyt järkeä. Et voi koko ikääsi metsästellä karhuja ja
-kesyttää puumia", vastusti vanhus.
-
-"Miksi en?" kysyi metsästäjä miettiväisesti.
-
-Auchincloss nousi ja pudisteli itseään kuin hillitäkseen äreää
-luontoaan ja laski sitten kätensä Dalen käsivarrelle.
-
-"Ensiksikin senvuoksi, että sinua tarvitaan Pinessä."
-
-"Mitä? Kuka minua siellä tarvitsee?"
-
-"Minä. Olen pian loppuun kulunut. Ja Beasley on vihamieheni. Nell
-perii maatilani ja kaiken muunkin omaisuuteni. Maatilan hoitajan
-täytyy kumminkin olla mies eikä kukaan muu kuin mies voi pitää sitä
-hallussaankaan. Ymmärrätkö nyt? Työ on suurenmoinen. Haluan sinut
-tilanhoitajakseni nyt heti."
-
-"Ah, saatat minut aivan sanattomaksi", vastasi Dale. "Olen sinulle
-hyvin kiitollinen. Mutta asia on nyt kumminkin niin, että vaikka
-voisinkin hoitaa tuon toimen, en luullakseni haluaisi."
-
-"Koeta sitten innostua asiaan. Siihen ei mene pitkää aikaa.
-Mielenkiintosi herää kyllä. Nämä seudut kehittyvät vielä. Huomasin sen
-jo vuosia sitten. Hallitus karkoittaa apachit pian täältä, jolloin
-uudisasukkaat rientävät tänne. Tulevaisuus näyttää suurenmoiselta,
-Dale. Sinun on ryhdyttävä toimeen nyt ja --"
-
-Auchincloss epäröi hieman ja sanoi sitten hiljempaa: "-- ja koetettava
-saada tyttö omaksesi. Olen sinun puolellasi."
-
-Dalen suuri ruumis näytti hätkähtävän. "Ah, oletteko aivan pyörällä
-päästänne!" hän huudahti.
-
-"Minäkö pyörällä päästäni?" huudahti Auchincloss. Sitten hän kirosi.
-"Sanon sinulle minuutissa, millainen olet."
-
-"Mutta, Al, puhutte todellakin kuin vanha houkka."
-
-"Miksi niin?"
-
-"Senvuoksi, ettei tuo ihmeellinen tyttö halua milloinkaan katsoa minuun
-päinkään", vastasi Dale vaatimattomasti.
-
-"Huomaan hänen jo kiintyneen sinuun", sanoi Al töykeästi.
-
-Dale pudisti päätään kuin väitteleminen vanhan tilanomistajan kanssa
-olisi ollut toivotonta.
-
-"No viis siitä", jatkoi Al. "Ehkä olen vanha houkka, erittäinkin siinä
-suhteessa, että kiinnyn sinuun. Toistan kumminkin vieläkin -- haluatko
-tulla Pineen luokseni työnjohtajakseni?"
-
-"En."
-
-"Milt, minulla ei ole poikaa ja minä pelkään Beasleytä", kuiskasi Al
-liikutettuna.
-
-"Al, pakotatte minut häpeämään", sanoi Dale käheästi. "En voi tulla. En
-uskalla."
-
-"Etkö uskalla?"
-
-"Al, en oikein tiedä, mikä minua vaivaa. Mutta pelkään paljastavani
-itseni, jos tulen sinne."
-
-"Silloin olet sinäkin kiintynyt tuohon tyttöön."
-
-"En tiedä, mutta pelkään kumminkin. Senvuoksi en haluakaan tulla."
-
-"Kyllä sinä tulet ja --"
-
-Helen nousi sykkivin sydämin ja kuumennein korvin ja poistui niin
-kauaksi, ettei hän voinut kuulla. Hän oli kuunnellutkin liian kauan
-sellaista, jota ei oltu tarkoitettu hänen korvilleen, mutta hän ei
-ollut kumminkaan pahoillaan. Hän käveli muutamia kymmeniä metrejä puron
-rantaa pitkin puiden alta niityn aukean päähän ja seisoessaan siellä
-tunsi hän kauniin näköalan tyynnyttävän hänen mielenliikutuksensa.
-Seuraavat hetket muodostuivat sitten onnellisimmiksi hänen Paratiisissa
-viettämistään ja sisällysrikkaimmiksi hänen elämästään.
-
-Hänen enonsa huusi hänet kumminkin pian luokseen.
-
-"Nell, Dale haluaa lahjoittaa sinulle mustan hevosensa. Suostuin jo
-siihen sinun puolestasi."
-
-"Ranger on paremman hoidon tarpeessa kuin minä voin antaa sille", sanoi
-Dale. "Se juoksentelee vapaana metsissä suurimman osan ajastaan. Olisin
-hyvin kiitollinen, jos ottaisitte sen. Ja Pedron myöskin."
-
-Bo siirsi kostean katseensa Dalesta sisareensa.
-
-"Tietysti hän haluaa Rangerin. Koettakaapas tarjota sitä minulle."
-
-Dale seisoi siinä odottaen huopapeite käsissään valmiina satuloimaan
-hevosen. Carmichael kiersi Rangeria arvostellen sitä terävästi, kuten
-paimen ainakin.
-
-"Las Vegas, tiedättekö oikeastaan mitään hevosista?" kysyi Bo.
-
-"Minäkö? Jos joskus ostatte tahi myytte hevosia, on teidän kutsuttava
-minut siihen tilaisuuteen", vastasi Carmichael.
-
-"Onko Ranger mielestänne hyvä?" jatkoi Bo.
-
-"On! Ostaisin sen heti, jos vain voisin."
-
-"Las Vegas, olette myöhästynyt", sanoi Helen lähestyessään ottaakseen
-hevosen haltuunsa. "Ranger on minun."
-
-Dale käänsi huopapeitteen kaksinkerroin ja heitti sen hevosen selkään.
-Sitten hän heilautti voimakkaalla nykäisyllä satulan paikoilleen.
-
-"Kiitoksia teille hyvin paljon lahjastanne", sanoi Helen hiljaa.
-
-"Ei ansaitse. Olen vain iloinen saadessani antaa sen teille", vastasi
-Dale ja lisäsi hetken kuluttua vetäistyään remmejä ja hihnoja vielä
-muutamia kertoja. "Kas niin. Se on nyt valmis käytettäväksenne."
-
-Sanottuaan sen nojautui hän satulaan ja katsoi Heleniä, kun tämä
-taputteli ja hyväili Rangeria. Helen, ollen nyt voimakas ja tyyni
-naisellisessa tietoisuudessaan omastaan ja Dalen salaisuudesta ja
-voiden täydellisesti hillitä itsensä, katsoi suoraan ja vakavasti
-Dalea silmiin. Dalekin näytti voivan hillitä itsensä, vaikka hänen
-päivettyneet poskensa olivatkin hieman kalpeammat.
-
-"En voi kumminkaan kiittää teitä tarpeeksi enkä milloinkaan korvata
-teille sisarelleni ja minulle osoittamianne palveluksia", sanoi Helen.
-
-"Ei teidän tarvitsekaan. Ja palvelukseni, kuten niitä nimitätte, ovat
-tehneet minulle vain hyvää."
-
-"Tuletteko Pineen kanssamme?"
-
-"En."
-
-"Mutta tulette kai kumminkin pian?"
-
-"En luullakseni", vastasi Dale katsoen syrjään.
-
-"Milloin vasta?"
-
-"Ehkä sitten keväällä."
-
-"Keväälläkö? Sinne on vielä niin pitkä aika. Ettekö halua tulla
-katsomaan minua jo ennen?"
-
-"Kyllä, jos vain voin päästä Pineen."
-
-"Olette ensimmäinen Lännessä saamani ystävä", sanoi Helen vakavasti.
-
-"Saatte kyllä useampia, ja luullakseni pian unhotatte hänet, jota
-sanoitte metsien mieheksi."
-
-"En unhota milloinkaan ketään ystävääni. Ja parempaa kuin te ei minulla
-milloinkaan ole ollut."
-
-"Olen ylpeä muistaessani sen."
-
-"Mutta muistatteko te -- lupaatteko tulla Pineen?"
-
-"Lupaan."
-
-"Kiitos sitten. Kaikki on nyt hyvin. Hyvästi ystäväni."
-
-"Hyvästi", sanoi Dale puristaen hänen kättään. Hänen katseensa oli
-tyyni, lämmin ja kaunis, mutta kumminkin surullinen.
-
-Auchinclossin sydämellinen ääni rikkoi lumouksen. Silloin Helen
-huomasi, että muut olivat jo nousseet satulaan. Bo oli ratsastanut
-aivan heidän viereensä. Hänen kasvonsa olivat vakavat, iloiset ja
-surulliset, kaikkea samalla kertaa, kun hän sanoi jäähyväiset Dalelle.
-Kuorma-aasit olivat jo matkalla viheriälle rinteelle päin. Helen nousi
-viimeiseksi satulaan, mutta Roy erosi kumminkin Dalesta viimeiseksi.
-Pedro seurasi mukana vastahakoisesti.
-
-Matkue, joka kiipesi ruskeata ja tuoksuvaa tietä ylöspäin tummien
-kuusien varjossa, oli iloinen ja laulut kajahtelivat. Helenkin
-tunsi itsensä hyvin onnelliseksi, vaikka eron aiheuttama tuska ei
-haihtunutkaan hänen rinnastaan.
-
-Hän muisti, että rinteen puolivälissä oli tiessä mutka, ennenkuin se
-poikkesi aukealle mäelle. Matka sinne tuntui pitkältä, mutta vihdoin
-kumminkin päästiin sinne. Hän pysähdytti Rangerin voidakseen viimeisen
-kerran katsoa laaksoon.
-
-Se näkyi alempaa tummanviheriänä ja kirkkaan keltaisena niittynä,
-joka nukkui länteen painuvan auringon valossa kauniina, villinä ja
-eristettynä. Sitten huomasi hän Dalen seisovan kuusien ja mäntyjen
-välisessä aukossa ja heiluttavan hänelle kättään. Helen vastasi
-tervehdykseen.
-
-Roy tavoitti hänet silloin ja pysähdytti myöskin hevosensa. Hän
-heilutti hattuaan Dalelle ja huudahti niin kimakasti, että se herätti
-nukkuvan kaiun, joka kiersi omituisesti kalliosta kallioon.
-
-"Milt ei ole ennen milloinkaan ymmärtänyt, mitä yksinään olo merkitsee,
-mutta kyllä hän sen nyt käsittää", sanoi hän kuin ääneen ajatellen.
-
-Ranger lähti kävelemään omasta halustaan ja poistuen pengermältä
-painautui se kuusikkoon. Paratiisi häipyi Helenin näkyvistä.
-Tuntikausia ratsasti hän sitten varjoista ja tuoksuvaa polkua eteenpäin
-ihaillen värien ja luonnon kauneutta ja kuunnellen virtaavan veden
-kohinaa ja lorinaa, mutta koko ajan muistellen kumminkin tuota suloista
-ja kohtalokasta toteamista, joka oli lumonnut hänet, tuota, että
-metsästäjä, tuo metsien omituinen mies, joka oli niin perillä luonnosta
-ja niin vieras kaikille mielenliikutuksille, joka oli niin yksinäinen,
-vaatimaton ja voimakas kuin luonnonvoimat, jotka olivat kasvattaneet
-hänet, oli rakastunut häneen tietämättä sitä.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Dale seisoi käsivarsi kohotettuna ja katsoi, miten Helen ratsasti
-pengermällä ja katosi metsään. Näytti kuin kuusikkomäki olisi niellyt
-hänet. Hän oli mennyt. Dale laski hitaasti kätensä liikkein, jotka
-ilmaisivat omituista lopullisuutta ja kaunopuheista toivottomuutta,
-joista hän oli aivan tietämätön.
-
-Hän meni niitylle ja sitten asuntoonsa syventyen metsästäjän moniin
-tehtäviin. Mutta niitty ei tuntunut enää samalta kuin ennen, ei hänen
-kotinsa eikä työkään.
-
-"Tällainen on kai luonnollista", puheli hän itsekseen alistuvasti,
-"mutta hyvin outoa minulle. Sellaista siitä seuraa, kun saa ystäviä.
-Nell ja Bo ovat nyt tämän erotuksen syynä, jollaista en milloinkaan
-ennen ole huomannut."
-
-Hän totesi, että tuon erotuksen olivat muodostaneet vastuunalaisuuden
-tunne, tyttöjen toveruuden aiheuttama viehätys ja vilkkaus, ja lopulta
-ystävyys. Mutta hän luuli tuon tunteen haihtuvan pian nyt, kun sen
-aiheuttajat olivat poistuneet.
-
-Ennenkuin hän oli työskennellyt tuntiakaan leirissään, totesi hän
-muutoksen tapahtuneen, mutta se ei ollut kumminkaan sellainen kuin
-hän oli luullut. Hänen ajatuksensa olivat aina olleet työssä kiinni,
-millaista se sitten lienee ollutkaan, mutta nyt hän työskenteli
-ajatusten harhaillessa omituisesti muualla.
-
-Pieni karhunpenikka vinkui hänen kintereillään, kesy peura tuntui
-katselevan häntä miettiväisesti ja kysyvästi, ja suuri puuma harhaili
-sinne tänne kuin etsien jotakin.
-
-"Kaipaatte kaikki luullakseni heitä", sanoi Dale. "He ovat kumminkin
-nyt poistuneet ja teidän on tyydyttävä minuun."
-
-Jonkunlainen epämääräinen kyllästymisen tunne lemmikkeihinsä
-hämmästytti häntä. Äkkiä hän tuskastui itseensä ja hämmästyi --
-mielialoja, jotka olivat hänelle kokonaan tuntemattomia. Useita
-kertoja, kun hän oli vaipunut mietteihinsä vanhaan tapaansa, huomasi
-hän etsivänsä katseellaan Heleniä ja Bota. Ja jokainen kerta oli
-järkytys voimakkaampi. He olivat menneet, mutta heidän jättämänsä
-tunnelma ei haihtunut. Sitten kuin hän oli lopettanut askareensa, meni
-hän hajoittamaan majaa, jossa tytöt olivat asuneet. Kuusenoksat olivat
-kuivuneet ruskeiksi ja varisivat, tuuli oli kallistanut katon ja seinät
-nojautuivat sisäänpäin. Koska tuota pientä asuntoa ei enää tarvittu,
-oli kai parasta, että hän hajoitti sen. Dale ei tiennyt, että hänen
-katseensa oli tiedottomasti usein suuntautunut sinnepäin. Senvuoksi hän
-menikin sinne aikoen hävittää sen.
-
-Ensimmäisen kerran sen jälkeen kuin Roy oli rakentanut tuon majan,
-meni hän nyt sinne sisälle! Mikään ei ollut varmempaa kuin se, että
-hän tunsi outoa mielenliikutusta, jota hän ei ollenkaan käsittänyt.
-Huopapeitteet olivat levällään kuusen oksilla epäjärjestyksessä ja
-kiiruhtavien käsien syrjään heittäminä, mutta kumminkin säilyttäen
-vielä jotakin pyöreistä laskoksista, joissa nuo solakat vartalot
-olivat levänneet. Mutta harso, jota Bo oli usein käyttänyt, paitsi
-neulastyynyä, ja punainen nauha, jota Helen oli käyttänyt tukassaan,
-riippui muutamasta oksasta. Nuo esineet olivat ainoat, jotka tytöt
-olivat unhottaneet. Dale katseli niitä tarkkaavaisesti, sitten
-huopapeitteitä ja lopuksi tuon pienen tuoksuvan majan muitakin
-erikoiskohtia ja poistui sieltä sellainen kummallinen tunne mielessään,
-ettei hän voi hävittää majaa, jossa Helen ja Bo olivat asuneet niin
-kauan.
-
-Sitten hän tarttui innokkaasti pyssyynsä ja läksi metsästämään.
-Hänen lihavarastonsa talveksi oli vielä kokoamatta. Ponnistukset
-sopivat hänen tunnelmaansa, hän kiipesi kauaksi ja sivuutti monta
-varuillaan olematonta peuraa voidakseen olla murhaamatta ja kaatoi
-lopulta muutaman, joka läksi hurjasti pakoon. Ammuttuaan sen ryhtyi
-hän tuohon Herkulekselle sopivaan työhön: kantamaan koko tuota suurta
-ruhoa kokonaisena kotiin. Ollen siten kuormitettu horjui hän puiden
-alla hikoillen äärettömästi ja ollen usein aivan tukehtumaisillaan ja
-nääntymäisillään ponnistuksiin, kunnes hän vihdoin saapui kotiinsa.
-Siellä hän heitti peuran hartioiltaan maahan ja kumartui katsomaan sitä
-rinnan noustessa ja laskeutuessa vielä kovasti. Mutta ei sen väijyminen
-eikä mestarillinen laukaus, ei sellaisen painon kotiin kantaminen,
-jossa olisi ollut työtä kahdellekin miehelle, eikä tuon kauniin saaliin
-katseleminen tuottanut Dalelle sellaista iloa kuin ennen.
-
-"Olen hieman hajamielinen", mumisi hän kuivatessaan hikeä kuumilta
-kasvoiltaan. "Tahi ehkä hieman pyörällä päästäni, kuten sanoin Alinkin
-olevan. Mutta kyllä se haihtuu."
-
-Mutta mikä häntä sitten lieneekään vaivannut, se ei haihtunut. Kuten
-ennenkin päivän kestäneen metsästyksen jälkeen istuutui hän nuotion
-ääreen katselemaan, miten auringonlaskun kultainen hohde muuttui
-jyrkänteillä. Vanhasta tottumuksesta silitteli hän kesyn puumansa
-karvaista päätä ja tarkasteli, miten kulta muuttui punaiseksi ja sitten
-tummeni, kunnes hämärä kietoi seudun vaippaansa kuin huopapeite. Hän
-kuunteli, kuten ennenkin, putouksen unista ja nukuttavaa kohinaa ja
-huomasi, että vanha tuttu kauneus, villeys, hiljaisuus ja yksinäisyys
-olivat samat kuin ennenkin, mutta vanha tyytyväisyys tuntui omituisesti
-haihtuneen.
-
-Suruissaan totesi hän silloin, että hän kaipasi tyttöjen hauskaa
-seuraa. Hitaissa muisteloissaan ei hän erottanut Heleniä Bosta. Kun
-hän meni vuoteelleen, ei hän nukkunutkaan heti, vaikka aina ennen jo
-muutamien hetkien kuluttua, kun hiljaisuus tuli syvemmäksi ja tuuli
-humisi puissa, hän oli vaipunut uneen. Tämä yö oli kumminkin erilainen.
-Vaikka hän oli väsynyt, ei hän kumminkaan saanut unta. Salot, vuoret,
-niityt ja leiri tuntuivat menettäneen jotakin. Pimeyskin tuntui
-autiolta. Ja kun hän vihdoin nukkui, kiusasivat levottomat unet häntä.
-
-Hän nousi silloin, kun päivä rupesi kirkkaasti sarastamaan, ja ryhtyi
-töihinsä notkeasti kuin ainakin hirvien metsästäjä.
-
-Tämän vaivalloisen päivän illalla, joka oli ollut aivan täynnä vanhaa
-jännitystä, työtä ja vaaroja ja uusia huomioita, oli hänen pakko
-tunnustaa, ettei metsästys enää tyydyttänyt häntä.
-
-Ollessaan vuorilla tänään, kun tuuli puhalsi tuimasti häntä kasvoihin
-ja heilutteli alempana olevia autioita kuusikoita, oli hän monta
-kertaa huomannut katselevansa jonnekin näkemättä mitään, pysähtyvänsä
-tarpeettomasti ja haaveilevansa enemmän kuin milloinkaan ennen
-elämässään.
-
-Kerran, kun komea hirvi oli ilmestynyt muutamalle kallioiselle
-harjulle, hirnunut uhmaavasti näkymättömille kilpailijoille ja
-muodostanut pilkan, jonka olisi pitänyt panna jokaisen metsästäjän
-suonet sykkimään, ei Dale ollut kohottanutkaan pyssyään. Hän oli
-silloin juuri ollut kuulevinaan Helenin sanovan: "Milt Dale, ette ole
-mikään intiaani. Antautumalla kokonaan villiin metsästäjän elämään
-menettelette itsekkäästi. Sellainen ei ole oikein. Rakastatte tätä
-yksinäistä elämää, mutta sellainen ei ole työtä. Työtä, jota ei tehdä
-muiden hyväksi, ei voida sanoa oikean miehen työksi."
-
-Siitä hetkestä alkaen rupesi hänen omatuntonsa soimaamaan häntä. Ei
-sillä, mitä hän rakasti, vaan sillä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä,
-oli jotakin merkitystä maailmassa hyvästi täytettyyn velvollisuuteen
-nähden. Vanha Al Auchincloss oli ollut oikeassa. Dale kulutti vain
-voimansa ja järkensä turhaan sen sijaan että hän olisi käyttänyt
-niitä Lännen kehittämiseksi. Hän oli nyt saavuttanut kypsyytensä. Jos
-hän tiedoillaan luonnonlaeista olikin oppinut ymmärtämään ihmisten
-taistelun olemassaolostaan, paikoista ja omistusoikeudestaan, ja
-senvuoksi ruvennut halveksimaan heitä, ei hänen silti tarvinnut
-pysytellä erillään heistä ja työstä, joka oli tarpeen tässä
-käsittämättömässä maailmassa.
-
-Dale ei vihannut työtä, vaikka hän rakastikin vapautta. Oleskeleminen
-yksinään luonnonhelmassa luonnonvoimien parissa, työskenteleminen,
-haaveileminen, laiskoitteleminen, kiipeileminen ja nukkuminen,
-velvollisuuksista, suruista, kahleista ja ihmisten mitättömistä
-riemuista välittämättä, olivat aina olleet hänen ihanteitaan. Paimenet,
-vartijat, lampaiden kaitsijat ja maanviljelijät kulkivat paikasta
-paikkaan ja työstä työhön saamastaan pienestä palkasta. Tuollaisessa
-elämässä ei ollut milloinkaan mitään kaunista ja merkityksellistä
-heille. Hän oli poikasena tehnyt kaikenlaista työtä maatiloilla, ja
-kaikessa tuossa turhanpäiväisessä voimien kulutuksessa oli hänestä
-halkojen sahaaminen tuntunut mieluisimmalta. Kerran oli hän lopettanut
-työnsä karjan merkitsemisessä senvuoksi, että palaneen nahan haju ja
-muutaman säikähtyneen vasikan ammuminen olivat tehneet hänet sairaaksi.
-Jos ihmiset olisivat rehellisiä, ei karjan merkitseminen olisi
-ollenkaan tarpeellista. Hän ei ollut milloinkaan halunnut vähintäkään
-omistaa maata eikä karjalaumoja eikä tehdä itselleen edullisia kauppoja
-karjanostajien kanssa. Miksi olisi ihmisen pakko tehdä kauppoja,
-myydä hevosia tahi tehdä hieman työtä toisen ihmisen tappioksi?
-Itsesäilytysvaisto on elämän ensimmäinen laki. Mutta siten kuin
-kasvit ja puut, linnut ja pedot tulkitsevat tuota lakia, armottomia
-ja taipumattomia kun ne ovat, eivät ne kumminkaan ole ahneita eikä
-epärehellisiä. Ne elävät sen mukaan, mikä on parasta suurimmalle
-joukolle niistä.
-
-Mutta Dalen elämänkatsomusta, joka oli yhtä kylmä, selvä ja taipumaton
-kuin luontokin, alkoi Helen Raynerin sanoihin sisältyvä inhimillinen
-vetoaminen järkyttää. Mitä hän oikeastaan tarkoittikaan? Ei suinkaan
-sitä, että hän tukahduttaisi luonnonrakkautensa, vaan sitä, että hän
-oppisi tuntemaan itsensä. Monissa tuon tytön sanoissa oli järkeä.
-Dale oli nuori, voimakas ja järkevä, vapaa kaikesta saastasta ja
-juoppoudesta. Hän voi tehdä jotakin muiden puolesta. Keiden sitten?
-Esimerkiksi vanhan rouva Cassin, joka oli iäkäs ja työhön kykenemätön
-nyt, tahi Al Auchinclossin, joka oli kuolemaisillaan, pelkäsi
-vihollisiaan ja toivoi, että hänen sukulaisensa saisivat periä hänen
-omaisuutensa ja muut hänen työnsä tulokset, tahi noiden molempien
-tyttöjen, Helenin ja Bon, jotka olivat aivan outoja täällä Lännessä
-ja joiden oli tutustuttava suuren maatilan hoitoon ja kilpaileviin
-harrastuksiin. Dale ajatteli vielä muitakin tuon pienen Pinen
-asukkaita, jotka eivät olleet onnistuneet, joiden elämä oli kovaa ja
-joita ehkä ystävällisyys ja apu voisivat ilahduttaa.
-
-Millainen sitten oli Milt Dalen velvollisuus itseään kohtaan? Koska
-ihmiset ryöstivät toisiltaan ja ahdistivat heikompiaan, oliko hänen
-käännettävä selkänsä tuolle niin sanotulle sivistykselle, vai oliko
-hänen muututtava muiden ihmisten kaltaiseksi? Selvästi kuin kellon
-kilinä kuului vastaus, ettei hänen velvollisuutensa ollut tehdä
-kumpaakaan. Ja sitten hän näki, miten tuo pieni Pinen kylä samoin kuin
-muukin maailma tarvitsi hänen laisiaan miehiä. Hän oli mennyt luontoon,
-metsiin ja erämaahan kehittyäkseen, ja kaikki hänen tulevaisuutensa
-arvostelut ja ponnistukset tulisivat olemaan tuon kehityksen tuloksia.
-
-Siten Dale, maatessaan eristetyn puistonsa pimeydessä ja
-hiljaisuudessa, tuli tällaiseen johtopäätökseen, jota hän piti vain
-taistelun alkuna.
-
-Kului kauan, ennenkuin hän pääsi selville tämän taistelun oikeasta
-luonteesta, mutta vihdoin kehittyi se sellaiseksi näennäiseksi
-mahdottomuudeksi, että Helen Rayner oli avannut hänen silmänsä
-näkemään, millaiset hänen miehenvelvollisuutensa olivat. Hän tunsi
-hyväksyvänsä ne, vaikka hän oli huomaavinaankin omituisen esteen tuossa
-hämmentävässä, järkyttävässä ja suloisessa pelossa -- lähestyä häntä
-joskus vielä.
-
-Silloin kiintyivät hänen ajatuksensa nopeasti tyttöön, ja luopuen
-kaikesta vastustuksestaan heittäytyi hän tuntemattomien, omituisten
-mielikuvien valtaan.
-
-Kun hän heräsi seuraavana päivänä, oli taistelu kovimmillaan. Hänen
-järkensä oli toiminut nukkuessakin. Ensimmäiseksi muistuivat hänen
-mieleensä Al Auchinclossin merkitykselliset sanat: "Koeta saada tyttö
-puolellesi!" jotka olivat kauniit kuin auringonnousu.
-
-Vanhus oli liioitellut. Hän oli puhunut aivan mahdottomista asioista.
-Senvuoksi karkoittikin Dale tuollaiset mietteet mielestään heti.
-Tähtiä ei voida temmata taivaalta, elämää ei voida mitata eikä luonnon
-salaisuus ole olemassa ainoastaan täällä maailmassa -- näitä teorioja
-ei ole sen mahdottomampi todistaa kuin sitäkään, että Helen Rayner on
-luotu häntä varten.
-
-Kumminkin oli hänen omituinen sekautumisensa Dalen elämään aiheuttanut
-sellaisen häviön, että hän nyt vasta alkoi käsittää sen laajuutta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän kuljeskeli metsissä kuukauden päivät. Oli lokakuu, tuo kultainen ja
-päättävä vuodenaika, jolloin kaikkialla tuohon autioon tummanviheriään
-seutuun tammien ja haapojen loistavat värit muodostivat kauniita
-läikkiä. Dalella oli aina pyssy mukanaan, mutta hän ei käyttänyt sitä
-milloinkaan. Hän voi kiivetä peninkulmittain toiselle tahi toiselle
-suunnalle erikoisetta päämäärättä. Hänen silmänsä ja korvansa eivät
-kumminkaan milloinkaan olleet olleet herkemmät käsittämään luonnon
-salaisuuksia. Hän voi seisoa tuntikausia jollakin jyrkänteellä ja
-katsella etäisyyteen, missä haapojen kullanväriset läikät loistivat
-kirkkaasti tummanviheriöiltä vuortenrinteiltä. Hän heittäytyi
-mielellään pitkäkseen jonkun niityn päässä olevaan haavikkoon ja
-lepäsi tuossa loistossa kuin kullan-, purppuran- ja punaisenvärisellä
-peitteellä valkoisten puunrunkojen varjojen keskellä. Haapojen
-lehdet lepattivat aina niin herkeämättä ja ihmeellisesti kuin hänen
-valtimonsakin sykkivät hänen tahdostaan välittämättä, olipa sitten
-ilma tyyni tahi tuulinen. Usein hän nojautui jonkun vuoristovirran
-reunalla olevaan sammaltuneeseen kallioon kuunnellakseen, katsellakseen
-ja tunteakseen kaikkea siinä piilevää, samalla kun hän muisteli erästä
-tummasilmäistä tyttöä. Hän istuskeli autioilla vuortenhuipuilla kuin
-kotka katsellen Paratiisiaan, joka muuttui yhä kauniimmaksi, mutta ei
-kumminkaan enää samaksi kuin ennen, ei tuoksi, joka oli täyttänyt hänet
-tyytyväisyydellä ja ollut hänelle kaikki kaikessa.
-
-Myöhään lokakuussa satoi ensimmäisen lumen. Se suli heti puiston
-eteläosassa, mutta pohjoiset rinteet ja korkeammalla olevat harjut ja
-kukkulat pysyivät valkoisina.
-
-Dale oli työskennellyt nopeasti ja kovasti hankkiessaan ja suolatessaan
-lihaa talveksi. Nyt hän kulutti päivänsä hakkaamalla ja pilkkomalla
-puita poltettavaksi niiden kuukausien kuluessa, jolloin hän ei lumelta
-pääse mihinkään. Hän odotti noita tummanharmaita, nopeasti kiitäviä
-myrskypilviä ja iloitsi niiden tulosta. Sitten kuin teille sataa
-kymmenen jalan paksuudelta lunta, on hän auttamattomasti suljettu
-asuntoonsa kevääseen asti. Silloin on mahdoton päästä Pineen. Ja ehkä
-pitkän talven kuluessa hänen omituisesti ja kuvaamattomasti järkytetyt
-tunteensa muuttuvatkin entisenlaisiksi.
-
-Marraskuussa alkoivat myrskyt raivota vuorilla. Lunta putoili puistoon
-joka päivä, mutta aurinkoinen eteläpuoli, jossa Dalen asunto sijaitsi,
-säilytti syksyisen värinsä ja lämpönsä. Vasta myöhään talvella oli lumi
-peittävä tämänkin suojaisen kolkan.
-
-Tuo aamu koitti vihdoinkin pistävän kylmänä ja kirkkaana, jolloin Dale
-huomasi kukkuloiden muuttuneen ylipääsemättömiksi. Huomio pahoitti
-suunnattomasti hänen mieltään. Hän ei ollut tiennytkään, miten kovasti
-hän oli ikävöinyt Helen Rayneriä, ennenkuin se oli liian myöhäistä.
-Tämä avasi hänen silmänsä. Hän rupesi tekemään raivokkaasti työtä
-väsyttäen itsensä ainoastaan ruumiillisesti voimatta auttaa itseään
-henkisesti.
-
-Auringon laskiessa katseli hän länteen päin kiinnittäen huomionsa
-punertaviin lumipeitteisiin huippuihin ja tummankeltaiseen kuusikkoon,
-ja silloin hän käsitti totuuden.
-
-"Rakastan tuota tyttöä!" sanoi hän ääneen noille kaukaisille
-valkoisille huipuille, tuulelle, vankilansa yksinäisyydelle ja
-rauhallisuudelle, suurille puille, kohisevalle putoukselle ja
-uskollisille lemmikeilleen. Sellainen oli hänen heikkoutensa,
-hämmästyttävän totuuden, toivottoman tilanteen ja hänessä tapahtuneen
-muutoksen säälittävän anteeksipyynnön aiheuttama surullinen tunnustus.
-
-Dalen taistelu loppui, kun hän käsitti mielentilansa. Itsensä
-ymmärtäminen merkitsee vapautumista jännityksestä, huolista,
-loppumattomasta vaivaavasta epäilemisestä, ihmettelemisestä ja pelosta.
-Mutta tuo levottomuuden ja epävarmuuden aiheuttama kuume ei ollut ollut
-mitään verrattuna tähän rakkauden nopeasti alkavaan kidutukseen.
-
-Surullisesti ja hajamielisesti toimitti hän kaikki tarvittavat työt,
-sellaisetkin, jotka eivät olleet niin välttämättömiä -- sytytti nuotion
-aamuisin ja valmisti ruokansa, hoiti lemmikeitään ja hevosiaan,
-korjaili satuloita ja valjaita ja pehmitti peurannahkoja mokkasiineiksi
-ja metsästyspuvuiksi. Hän ei siis laiskoitellut. Mutta kaikkia näitä
-töitä teki hän tottumuksesta eikä hänen ollut pakko käyttää niihin
-järkeään.
-
-Dale oli nimittäin ajattelija, kuten monet muutkin metsien
-yksinäisyydessä olevat miehet, jotka eivät ole palanneet alkuperäiseen
-villeyden tilaan. Rakkaus teki hänestä nyt kärsijän.
-
-Hänen tietämättömän antautumisensa aiheuttama hämmästys ja häpeä
-ja sen varma toivottomuus, vuosikausia kestänyt seurustelu kaiken
-sellaisen kanssa, joka on villiä, yksinäistä ja kaunista, ihmeellisesti
-kehittynyt luonnon salaisuuksien tunteminen ja tuo nopeasti kirkastuva
-huomio, ettei hän ollut mikään kaikkitietävä olento, joka on vapautettu
-ihmisten rauhattomasta sääntöjen mukaisesta onnesta -- kaikki tuo
-osoitti hänelle hänen miehuutensa ja intohimonsa voiman ja pani hänet
-ymmärtämään, että hänen valitsemansa elintapa oli muiden elintapojen
-joukossa ainoa, joka muuttaa rakkauden surulliseksi ja peloittavaksi.
-
-Helen Raynerin muisto ahdisti häntä. Auringon paistaessa ei leirissä
-eikä sen ympärillä ollut ainoatakaan paikkaa, joka ei olisi kuvannut
-hänen notkeaa ja solakkaa ruumistaan, hänen tummia ja ajattelevia
-silmiään, hänen kaunisilmeisiä ja päättäväisiä huuliaan ja tuota hänen
-niin suloista ja voimakasta hymyään. Öisin oli hän läsnä kuin suloinen
-henki, joka käveli hänen rinnallaan humisevien puiden juurilla.
-Jokaisen nuotion sydämessä oli hänen sielunsa hehkuvaa valkoista
-loistoa.
-
-Luonto oli opettanut Dalen rakastamaan yksinäisyyttä ja hiljaisuutta,
-mutta rakkaus opetti hänet nyt käsittämään niiden tarkoituksen.
-Yksinäisyys oli luotu kalliollaan istuvalle kotkalle, tuulen
-tuivertamalle vuoristomännylle, tuolle kummullaan kasvavalle
-eristetylle ja kyhmyiselle, hirvelle ja sudelle, mutta sitä ei
-oltu tarkoitettu ihmisille. Alituinen oleskeleminen tuollaisten
-asumattomien seutujen hiljaisuudessa oli kuin itseensä sulkeutumista
--- ajattelemista ja haaveilemista onnellisissa olosuhteissa, jollainen
-olotila, vaikka ihmiset sellaista tavoittelevatkin, ei kumminkaan
-tyydyttänyt häntä. Ihmisen pitää haluta äärettömästi jotakin
-saavuttamatonta.
-
-Silloin on vain jonkun saavuttamattoman naisen muisto tarpeen, jotta
-yksinäisyys muodostuisi ihmiselle halutuimmaksi, vaikka se onkin
-melkein sietämätöntä. Dale oli nyt yksinään salaisuuksineen, ja
-jokainen mänty ja kaikki tuossa laaksossa huomasivat, miten hän oli
-järkytetty ja hämmentynyt.
-
-Öiden pimeässä sysimustassa elottomuudessa, kun ei tuullut ja vuorilta
-ulvova kylmä oli jäädyttänyt putouksen, tuntui hiljaisuus melkein
-sietämättömältä. Silloin kun hänen olisi pitänyt nukkua, käveli hän
-tuntikausia kylmien, valkoisten ja säälimättömien tähtien valossa
-yksinäisten puiden juurella.
-
-Dalen muisti petti häntä, ivasi hänen pidättyväisyyttään ja riisti
-häneltä kaiken rauhan, ja hänen rakkauden teroittama kuvittelukykynsä
-loi kuvia, haaveita ja tunteita, jotka olivat tehdä hänet hulluksi.
-
-Kun hän muisti Helen Raynerin voimakkaat, kaunismuotoiset ja
-päivettyneet kädet, muisti hän samalla niiden toimittamat lukemattomat
-työtkin. Kuinka nopeat ja kätevät ne olivatkaan leiritöissä, kuinka
-miellyttävästi ja sukkelasti ne liikkuivatkaan, kun hän palmikoksi
-tummaa tukkaansa, kuinka hellästi ja taitavasti ne toimivatkaan
-auttaessaan, kun joku hänen lemmikeistään oli loukkautunut, kuinka
-kaunopuheliaat, kun hän painoi ne sydäntään vasten pelätessään
-vaarallisilla huipuilla, ja kuinka ilmehikkäästi ne ilmaisivatkaan
-lausumattomia ajatuksia, kun hän laski ne Dalen käsivarrelle!
-
-Dale näki tuon kauniin käden hivuttautuvan hitaasti hänen olkapäälleen
-ja liukuvan sitten hänen kaulaansa puristaakseen sitä. Hän ei jaksanut
-tukahduttaa tuollaisia kuvitteluja. Ja hänen tunteensa silloin olivat
-rajattomat ja kuvailemattomat. Ei ainoakaan nainen ollut ennen
-milloinkaan puristanut hänen kättään eivätkä tuollaiset kuvittelut
-olleet ennen ikinä vaivanneet hänen mieltään, vaikkakin syvällä
-hänessä, kätkettynä johonkin, oli asustanut tämä odottava, suloinen
-ja voimakas tarve. Kirkkaan päivän kuluessa tuntui hän saavan olla
-rauhassa tuollaisilta mielikuvilta, mutta öisin oli hän aivan avuton.
-
-Kun hänen intohimonsa tämä vaihe oli pahimmillaan, rupesi Dale, joka ei
-ollut milloinkaan suudellut ketään naista, kuvittelemaan, miltä Helen
-Raynerin antamat suukkoset maistuisivat. Hän oli tulla melkein hulluksi
-riemusta ja toivottomuudesta rakastaessaan häntä yhtä paljon kuin
-hän vihasi itseään. Tuntui kuin hän olisi kokenut näitä peloittavia
-tunteita jossakin edellisessä elämässä ja unhottanut ne tässä. Hänellä
-ei ollut oikeutta muistella Heleniä, mutta hän ei voinut vastustaa
-haluaan. Hänen huuliensa suloisen kosketuksen kuvitteleminen oli kuin
-pyhyyden loukkaamista, mutta sittenkin, huolimatta omasta tahdostaan,
-kunniastaan ja häpeästään, ei hän voinut sille mitään.
-
-Vihdoin joutui Dale tappiolle ja lopetti itsensä herjaamisen ja
-kuvittelujensa tukahduttamisen. Hän muuttui uneksivaksi ja surulliseksi
-nuotioontuijottajaksi, kuten moni muukin yksinäinen mies, joka on
-eronnut tahallaan tahi erehdyksestä sellaisesta, mitä sydän on enimmän
-kaivannut. Mutta tämä suuri kokemus, sittenkun koko sen merkitys oli
-selvinnyt hänelle, kypsytti äärettömästi hänen järkeään ymmärtämään
-luonnon periaatteita sovitettuina elämään.
-
-Rakkaus tempasi hänet valtaansa voimakkaammasti kuin useamman
-muun ihmisen hänen ankarien, voimakkaiden ja yksinäisten metsissä
-viettämiensä vuosien vuoksi, jolloin järjen ja ruumiin terveys oli
-vain vahvistunut ja säästynyt. Kuinka yksinkertaista, luonnollista
-ja välttämätöntä sellainen olikaan! Hän olisi ehkä voinut rakastua
-jokaiseen hienoluontoiseen ja terveeseen tyttöön. Kuten puu työntää
-oksiaan, lehviään ja koko runkoaan auringonvaloa kohti, niin oli hänkin
-kehittynyt naisen rakkautta vastaanottamaan. Mutta miksi? Senvuoksi,
-että se, jota hän kunnioitti luonnossa, sen henki, yhtenäisyys
-ja elämä, se on Jumala, oli antanut hänelle syntyessä tahi ennen
-syntymistä perinnöksi seuraavat kolme luonnon peloittavaa vaistoa --
-taistella hengen puolesta, ruokkia itseään ja lisätä sukuaan. Noihin
-sisältyi elämän salaisuus. Mutta ah, miten tuon kolmannen vaiston
-salaperäisyydet, kauneudet, sen aiheuttamat tuskat ja pelko, tuo naisen
-rakkauden suloisuuden ja ihanuuden nälkä, huumasivatkaan.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Helen Rayner laski ompeluksensa syliinsä ja katsoi miettiväisesti
-ikkunasta enonsa paljaita keltaisia vainioita.
-
-Talvipäivä oli kirkas, mutta kolkko, ja vuorten valkoisilta huipuilta
-puhaltava tuuli oli jäistä ja läpitunkevaa. Suojaisissa paikoissa oli
-hieman lunta, karja oli kokoutunut laumoihin kukkulain suojaan ja
-pieniä tomupilviä kiisi tasankojen poikki.
-
-Talon suuri arkihuone oli lämmin ja mukava punaisine tiiliseinineen,
-suurine kivisine takkoineen, jossa setrihalot iloisesti räiskyivät, ja
-monenvärisine huopapeitteineen. Bo Rayner istui tulen luona kyyryksissä
-muutamassa tuolissa lukien jotakin kirjaa. Pedro makasi lattialla,
-kaunis ja valpas pää tuleen päin ojennettuna.
-
-"Kutsuiko eno?" kysyi Helen heräten säpsähtäen unelmistaan.
-
-"En minä ainakaan kuullut", vastasi Bo.
-
-Helen hiipi varpaillaan huoneen poikki ja raottaen hieman enon
-makuuhuoneen oven verhoja katsoi hän sinne. Eno nukkui kumminkin.
-Joskus hän huusi unissaan. Hän oli nyt jo maannut viikkokausia
-vuoteessaan heikontuen vähitellen. Huokaisten palasi Helen tuolilleen
-ikkunan viereen ja ryhtyi työhönsä.
-
-"Bo, aurinko paistaa niin kirkkaasti", sanoi hän. "Päivät pitenevät.
-Olen niin iloinen."
-
-"Nell, toivot aina ajan rientävän. Minusta se kuluu liiankin nopeasti",
-vastasi hänen sisarensa.
-
-"Mutta minä rakastan kevättä, kesää ja syksyä, ja vihaan luullakseni
-talvea", sanoi Helen miettiväisesti. Keltaiset vainiot jatkuivat
-mustiin harjanteihin saakka ja ne vuorostaan kohosivat noiksi kylmiksi
-valkoisiksi vuoriksi. Helenin katse näytti haluavan tunkeutua tuon
-lumivallin taakse. Bon terävät silmät tutkivat sisaren surullisia ja
-vakavia kasvoja.
-
-"Nell, muistatko milloinkaan Dalea?" kysyi hän äkkiä.
-
-Kysymys säpsähdytti Heleniä. Hänen niskansa ja poskensa punastuivat
-hitaasti.
-
-"Tietysti!" vastasi hän kuin hämmästyen sitä, että Bo saattoi kysyä
-sellaista.
-
-"Minun ei olisi pitänyt kysyäkään sellaista", sanoi Bo hiljaa kumartuen
-jälleen kirjaansa.
-
-Helen katsoi hellästi tuohon vaaleaan kumartuneeseen päähän. Tämän
-nopeasti kuluvan tapauksista rikkaan ja työtä vaativan talven kuluessa,
-jolloin maatilan hoito oli ollut kokonaan Helenin niskoilla, oli tuo
-pieni sisar loitonnut hänestä. Bo oli halunnut noudattaa omaa vapaata
-tahtoaan ja hän oli seurannutkin sitä suureksi huviksi enolleen,
-huoleksi Helenille, toivottomuudeksi ja hämmennykseksi uskolliselle
-meksikolaiselle taloudenhoitajattarelle ja turmioksi kaikille
-maatilalla oleville nuorille miehille.
-
-Helen oli aina toivonut ja odottanut suotuisaa hetkeä, jolloin
-tuo oikullinen sisar olisi enemmän vastaanottavainen viisaalle ja
-rakastavalle vaikutukselle. Mutta hänen epäröidessään kuului eteisestä
-askelia, kannusten kilinää ja lopulta pelokasta koputusta. Bo lopetti
-heti lukemisensa ja juoksi avaamaan ovea.
-
-"Ah, tekö sieltä vain tulettekin!" sanoi hän hirveän halveksivasti
-tulijalle.
-
-Helen luuli arvaavansa, kuka tulija oli.
-
-"Kuinka voitte?" kysyi joku venytellen.
-
-"Niin, herra Carmichael, jos sellainen kiinnittää mieltänne, niin olen
-hyvin kipeä", vastasi Bo kylmästi.
-
-"Kipeäkö! Eikö mitä!"
-
-"Totta se kumminkin on! Ellen kuole siihen paikkaan, haluan palata
-takaisin Missouriin", sanoi Bo kiusoittavasti.
-
-"Aiotteko käskeä minut sisään?" kysyi Carmichael lyhyesti. "Nyt on
-kylmä ja minulla on jotakin sanottavaa --"
-
-"Minulleko? Niin, teillä on todellakin vielä aikaa", vastasi Bo.
-
-"Neiti Rayner, teistä mahtaa tuntua omituiselta, kun sanon, etten ole
-tullut tapaamaan teitä."
-
-"Todellako? Ei ollenkaan. Petyin vain luulossani, että tulette
-pyytämään minulta anteeksi kuin herrasmies ainakin. Tulkaa sisään,
-herra Carmichael. Sisareni on täällä."
-
-Ovi sulkeutui ja Helen kääntyi. Carmichael seisoi juuri oven
-suussa hattu kädessään, ja kun hän katsoi Bohun, näyttivät hänen
-laihat kasvonsa kovilta. Näiden syksystä vierähtäneiden muutamien
-kuukausien kuluessa oli hän muuttunut, vanhentunut, ja nuo ennen
-niin nuoret, vilpittömät, valppaat ja huolettomat piirteet olivat
-muuttuneet miesmäisemmiksi. Helen tiesi tarkasti, miten paljon miestä
-hänessä todellisuudessa oli. Hän oli ollut Helenin paras tuki hänen
-hartioilleen langenneitten monenlaisten töiden täytäntöönpanossa.
-
-"Olette totisesti pettynyt, jos luulette minun ryömivän edessänne
-samoin kuin nuo muut rakastajanne", sanoi hän kylmästi ja harkitsevasti.
-
-Bo kalpeni ja hänen silmänsä leimusivat kirkkaasti. Helen luuli
-kumminkin huomaavansa niissä niiden raivosta huolimatta hämmästystä ja
-tuskaa.
-
-"Monet rakastajaniko? Suurinta pettymystä tässä osoittaa luullakseni
-tapa, jolla imartelette itseänne", sanoi Bo pisteliäästi.
-
-"Imartelenko minä itseäni? Erehdytte. Ette ymmärrä minua. Olen
-todellakin vihannut itseäni näinä päivinä."
-
-"Ihmekö tuo! Minä ainakin vihaan teitä sydämestäni!"
-
-Kuullessaan tuon vastauksen painoi paimen päänsä alas eikä huomannut,
-miten nopeasti Bo kiiruhti pois huoneesta. Mutta hän kuuli oven
-sulkeutumisen ja lähestyi sitten Heleniä.
-
-"Rohkaiskaa mielenne, Las Vegas", sanoi Helen hymyillen. "Bo on vain
-niin kiivasluontoinen."
-
-"Neiti Nell, olen kuin koira: kuta huonommin hän minua kohtelee, sitä
-enemmän rakastan häntä", vastasi paimen alakuloisesti.
-
-Helenin ensimmäiseen mieltymykseen tätä paimenta kohtaan oli yhtynyt
-ihmettelyä, kunnioitusta ja kasvavaa arvonantoa voimakkaalle,
-uskolliselle ja kehittyvälle luonteelle. Carmichaelin kasvot ja kädet
-olivat talvituulien punastuttamat ja sieroituttamat, kalvosimien, vyön
-ja säärystimien nahka oli kulunut kiiltäväksi ja ohueksi, ja hänestä
-erkani pieniä tomupilviä, kun hän hengitti raskaasti. Hän ei ollut
-enää minkään komeilevan paimenen näköinen, joka on valmis tanssiin,
-vallattomiin kepposiin tahi tappeluun.
-
-"Miten maailmassa olette loukannut häntä niin?" kysyi Helen. "Bo
-on vallan raivoissaan. En ole nähnyt hänen olevan milloinkaan noin
-vihoissaan."
-
-"Neiti Nell, kuulkaahan kun kerron", aloitti Carmichael. "Bo tietää
-varmasti minun rakastavan häntä. Pyysin häntä vaimokseni, mutta hän
-ei vastannut sitä eikä tätä. Ja vaikka se kuulostaakin ilkeältä, on
-hänen kumminkin lopulta siihen suostuttava. Olemme riidelleet muutamia
-kertoja, pari kertaa oikein kovastikin, mutta tämä viimeinen oli
-kumminkin pahin kaikista."
-
-"Bo kertoi minulle eräästä riidastanne", sanoi Helen. "Juopottelunne
-oli aiheuttanut sen."
-
-"Niin tekikin. Hän ei ollut välittävinään minusta ja minä join itseni
-humalaan."
-
-"Mutta silloinhan teitte väärin."
-
-"En ole siitä niinkään varma. Olin usein juovuksissa, ennenkuin tulin
-tänne. Täällä en ole ollut päissäni kuin kerran. Las Vegasissa olevat
-toverini eivät sitä milloinkaan uskoisi. Lupasin heille, etten tee niin
-enää, ja olen pitänytkin sanani."
-
-"Siinä olette menetellytkin kunnon miehen tavoin. Mutta kertokaa
-minulle, miksi hän nyt on vihainen?"
-
-"Bo kokoo kaikki miehet ympärilleen", tunnusti Carmichael nolona.
-"Vein hänet mukanani tanssiaisiin kaupungintalolle viime viikolla. Hän
-tuli silloin ensimmäisen kerran kanssani minnekään. Olin hyvin ylpeä
-mielestäni. Mutta nuo tanssiaiset muuttuivat minulle todelliseksi
-helvetiksi. Bo käyttäytyi hirveästi ja minä --"
-
-"Kertokaa minulle, mitä hän teki", käski Helen levottomasti. "Olen
-vastuunalainen hänestä. Minun on valvottava, että hän käyttäytyy hyvin."
-
-"En halua sanoa, että hän käyttäytyi hienolle naiselle sopimattomasti",
-vastasi Carmichael. "Mutta hän, no niin, kaikki miehet ovat
-hullaantuneet häneen, eikä Bo ollut uskollinen minulle."
-
-"Mutta rakas poikaseni, onko Bo sitten kihloissa kanssanne?"
-
-"Jumalani, kunpa hän vain olisikin!" huokaisi paimen.
-
-"Kuinka sitten voitte sanoa, ettei hän ollut uskollinen teille? Olkaa
-nyt järkevä."
-
-"Sanon teille, neiti Nell, ettei ainoakaan rakastunut voi toimia
-järkevästi", vastasi paimen. "En ymmärrä, miten sen selittäisin, mutta
-minusta tuntuu todella kuin Bo leikkisi minun ja toisten miesten
-kanssa."
-
-"Tarkoitatte hänen kurttailevan?"
-
-"Niin juuri."
-
-"Las Vegas, pelkään teidän olevan oikeassa", sanoi Helen tullen yhä
-levottomammaksi. "Jatkakaa. Kertokaa minulle, mitä tapahtui."
-
-"No niin, tuo Turner-niminen paimen, joka on Beasleyn palveluksessa,
-hakkaili Bota kovasti", vastasi Carmichael puhuen kuin joku muisto
-olisi kiduttanut häntä. "En voi kilpailla Turnerin kanssa. Hän on
-kaunis, voimakas ja suuri paimen ja suuri naisten suosikki. Hän
-kerskailee sillä ja luullakseni hän onkin oikeassa. Hän oli aina Bon
-kintereillä ja lopulta hän valtasi minulta muutaman tanssin. Minulle
-oli luvattukin vain kolme, mutta hän väitti yhtä niistä omakseen. Bo
-oli olevinaan hyvin viaton -- ah, hän on viekas kuin paholainen -- ja
-sanoi: 'Niin, herra Turner, olen luvannut tämän todellakin teille.'
-Ja hän näytti hyvin iloiselta sanoessaan minulle: 'Suokaa minulle
-anteeksi, ystäväni Carmichael!' Istuin siinä kuin selkääni saanut aasi
-ja annoin heidän mennä. En ollut kumminkaan siitä vielä millänikään,
-sillä Turner on minua parempi tanssija, ja halusin Bon saavan pitää
-hauskaa. Mutta sitten muuttuivat tanssiaiset minulle helvetiksi, kun
-näin Turnerin kiertävän käsivartensa Bon ympärille ennen aikojaan eikä
-Bo näyttänyt pitävän sitä minään rikoksena. Hän työnsi kyllä Turnerin
-luotaan jonkun ajan kuluttua, kun olin jo melkein kuollut. Kotiin
-tullessamme nuhtelin häntä. Tein sen todellakin. Ja hän vastasi minulle
-niin, että haluan sen unhottaa. Mutta sitten, neiti Nell, tartuin
-häneen, se tapahtui tuolla portilla kirkkaassa kuunvalossa, puristin
-hänet syliini ja suutelin häntä tarpeekseni. Päästäessäni hänet irti
-sanoin siekailematta, vaikka olinkin peloissani: 'Aiotteko nyt mennä
-naimisiin kanssani?'"
-
-Hän lopetti nielaisten ja katsoi Heleniin surullisin silmiin.
-
-"Ah, mitä Bo silloin teki?" kysyi Helen pidättäen henkeään.
-
-"Hän löi minua korvalle ja sanoi: 'Pidin teistä enemmän kuin muista,
-mutta nyt vihaan teitä!' Ja hän löi oven kiinni nenäni edessä."
-
-"Luullakseni erehdyitte suuresti", sanoi Helen vakavasti.
-
-"Jos ajattelisin niin, pyytäisin häneltä anteeksi. Mutta olen aivan eri
-mieltä asiasta, ja vielä enemmän, olen toivorikkaampi kuin milloinkaan
-ennen. Olen ainoastaan paimen enkä ollut juuri mikään kehuttava mies,
-ennenkuin tapasin hänet. Silloin reipastuin. Toiveessani rupesin
-lukemaan, ja te tiedätte, miten olen syventynyt tähän tilanhoitoon.
-Olen lakannut juomasta ja säästänyt rahani. Hän tietää tämän kaiken.
-Kerran hän sanoi ylpeilevänsä minusta. Mutta tuollainen ei tunnu olevan
-hänelle minkään arvoista. Ja ellei se ole hänelle suuren arvoista,
-ei sen tarvitse olla ollenkaan. Kuta huonommin Bo minua kohtelee,
-sitä suuremmat mahdollisuudet minulla on. Hän tietää minun rakastavan
-häntä, hän uskoo minun voivan kuolla hänen puolestaan ja tietää minun
-muuttuneen. Hän tietää myöskin, etten ennen milloinkaan ole uskaltanut
-koskea hänen käteensäkään. Sitten hän ymmärtää kurttailleensa Turnerin
-kanssa."
-
-"Hän on vain lapsi", vastasi Helen. "Ja kaikki nämä muutokset -- Länsi,
-erämaa ja kaikkien miesten kiintyminen häneen -- ovat panneet hänen
-päänsä pyörälle. Mutta Bo selviytyy kyllä tuosta kaikesta kunnialla.
-Hän on niin hyvä ja lempeä, ja hänen sydämensä on puhdasta kultaa."
-
-"Tiedän sen ja senvuoksi ei uskoani järkytetäkään", vastasi Carmichael
-vaatimattomasti. "Mutta hänen on kumminkin ymmärrettävä, että hän saa
-täällä vielä pahoja aikaan. Länsi pysyy Läntenä. Tytöt ovat hyvin
-harvinaisia täällä ja varsinkin sellaiset kuin Bo. Jumalani, me
-paimenet emme ole milloinkaan nähneet hänen vertaistaan! Hän panee
-miesten veren kiehumaan ja luultavasti sitä vielä hänen vuokseen
-vuodatetaankin."
-
-"Eno Al rohkaisee häntä", sanoi Helen pelokkaasti. "Hänen
-turhamaisuuttaan kutittaa, kun hän kuulee, miten pojat ovat häneen
-mieltyneet. Ah, Bo ei kerro hänelle, mutta hän kuulee. Ja minä, jonka
-on oltava äidin sijassa hänelle, mitä minä voin tehdä?"
-
-"Neiti Nell, oletteko minun puolellani?" kysyi paimen toivovasti. Hän
-oli voimakas ja alkeellinen jonkun sisäisen tarmon vaikutuksesta.
-
-Eilen olisi Helen ehkä epäröinyt ennen vastaamistaan tuohon
-kysymykseen. Mutta tänään oli Carmichaelissa jotakin koeteltua
-tasapuolisuutta ja jotakin omituista karskia vilpittömyyttä, ikäänkuin
-Helen olisi oppinut näkemään hänen tulevan arvonsa.
-
-"Olen", vastasi Helen vakavasti ojentaen paimenelle kätensä.
-
-"Silloin on kaikki vielä loppuva onnellisesti", vastasi paimen
-puristaen hänen kättään. Hänen hymynsä oli kiitollista, mutta siinä oli
-kumminkin jo jotakin tuosta voitosta, johon hän oli viitannut. Hänen
-poskensa olivat hieman kalvenneet. "Ja nyt haluan kertoa teille, miksi
-tulen luoksenne."
-
-Hän sanoi tuon hiljaa. "Nukkuuko Al?" kuiskasi hän.
-
-"Kyllä. Hän nukkui ainakin äsken."
-
-"Parasta on kumminkin sulkea tuo ovi."
-
-Helen katsoi, miten paimen hiipi huoneen poikki ja sulki huolellisesti
-oven. Sitten hän palasi paikoilleen tarkkaavaisin katsein. Helen luki
-tapauksia hänen silmistään ja totesi nopeasti, että Carmichael kohteli
-häntä kuin sisarta.
-
-"Olen totisesti ainoa, joka aina tuon teille huonoja uutisia", sanoi
-hän pahoillaan.
-
-Helen huokaisi syvään. Oli todellakin tapahtunut paljon pieniä
-onnettomuuksia, jotka olivat vaikeuttaneet tilanhoitoa. Hän oli
-menettänyt karjaa, hevosia ja lampaita, paimenia oli karannut Beasleyn
-palvelukseen, rahtikuormien kuljettajat eivät olleet saapuneet silloin
-kun tavaroita kaikista enimmän olisi tarvittu, paimenet olivat
-tapelleet ja kauan aikaa sitten suunnitellut kaupat olivat menneet
-myttyyn.
-
-"Enonne Al pitää tuota Jeff Mulveyta suuressa arvossa", sanoi
-Carmichael.
-
-"Pitää todellakin. Hän luottaa häneen ehdottomasti", vastasi Helen.
-
-"Minusta tuntuu hyvin ikävältä ilmoittaa teille, neiti Nell", sanoi
-paimen katkerasti, "ettei Mulvey ole sellainen, miltä hän näyttää."
-
-"Ah, mitä tarkoitatte?"
-
-"Kun enonne kuolee, menee Mulvey Beasleyn puolelle ja ottaa kaikki
-sellaiset miehet mukaansa, jotka haluavat seurata häntä."
-
-"Voisiko Jeff olla niin uskoton oltuaan niin monta vuotta enoni
-työnjohtajana! Miten voitte sen tietää?"
-
-"Arvasin sen jo aikoja sitten, mutta en ollut aivan varma. Neiti Nell,
-viime aikoina on liikkunut ilmassa kaikenlaisia huhuja, ja vanha
-Al-raukka heikontuu heikontumistaan. Mulvey on koettanut olla minulle
-hyvin ystävällinen ja minä olen sallinut hänen jatkaa yrityksiään. En
-kumminkaan ole huolinut hänen tarjoamistaan ryypyistä. Hänen miehensä
-ovat tulleet ystävikseni ja sitä paremmiksi, kuta myötätuntoisemmalta
-minä olen näyttänyt. He karttoivat näettekös minua alussa tultuani
-tänne. Tänään tuli koko heidän suunnitelmansa minulle niin selväksi
-kuin olisin nähnyt kavioiden jäljet pehmeässä maassa. Vuodetoverini
-Bud Lewis koetti nimittäin houkutella minua Beasleyn puolelle heti
-kun Auchincloss kuolee. Keskustelin Budin kanssa, sillä halusin saada
-koko juonen selville. Mutta Bud ei ilmaissut muuta kuin että hän menee
-Jeffin ja muiden miesten kanssa Beasleyn palvelukseen. Sanoin hänelle
-miettiväni asiaa ja ilmoittavani sen sitten heille. Hän luulee minun
-suostuvan."
-
-"Miksi haluavat nuo miehet luopua minusta nyt juuri, kun --. Voi
-eno-raukkaani! He haluavat hyötyä kuolemastasi. Mutta miksi -- sanokaa
-minulle, miksi?"
-
-"Beasley on houkutellut heidät viekkaasti puolelleen", vastasi
-Carmichael säälimättä. "Alin kuoleman jälkeen peritte maatilan.
-Beasley aikoo anastaa sen. Hän ja Al olivat kerran liiketovereita ja
-hän on saanut ihmiset uskomaan, että hän erotessaan Alista sai kärsiä
-vääryyttä. Hänellä on varmasti jonkunlaiset paperit ja hän vie useimmat
-miehistänne. Hän karkoittaa teidät helposti täältä ja ottaa maatilan
-haltuunsa. Minulla ei ole muuta kerrottavaa, neiti Nell, mutta voitte
-luottaa siihen, että tämä kaikki on totta."
-
-"Uskon sananne, mutta en voi uskoa tuollaista ryöväämistä
-mahdolliseksi", huohotti Helen.
-
-"Se on kumminkin yhtä selvää kuin että kaksi kertaa kaksi on yhtä kuin
-neljä. Haltuunsa ottaminen on täällä ainoa laki. Jos Beasley kerran
-pääsee tilalle asumaan, on asia selvä. Mitä voittekaan tehdä, kun ei
-teillä ole miehiä omaisuutenne puolustamiseen?"
-
-"Mutta jää kai minullekin vielä miehiä?"
-
-"Jää kyllä, mutta ei tarpeeksi."
-
-"Silloin voin palkata useampia. Beemanin pojat ja Dale tulevat
-varmaankin auttamaan minua."
-
-"Dale tulee kyllä ja hänen apunsa onkin jo suurenmoinen. Toivoisin
-hänen jo olevan täällä", vastasi Carmichael vakavasti. "Mutta emme voi
-saada häntä tänne nyt mitenkään, sillä lumi pidättää hänet vuoristossa
-toukokuuhun asti."
-
-"En voi kertoa tätä enolle", sanoi Helen liikutettuna. "Pelästys voisi
-tappaa hänet. Jos sitten vielä puhuisin hänelle vanhojen palvelijain
-uskottomuudesta, olisi se hyvin julmaa. En luule asioiden kumminkaan
-olevan niin huonosti kuin sanotte."
-
-"Ne eivät varmasti voisi olla pahemmastikaan. Ja, neiti Nell, sen
-selvittämiseksi ei ole olemassa muuta kuin yksi keino, nimittäin täällä
-Lännessä käytännössä oleva."
-
-"Mikä sitten?" kysyi Helen innokkaasti.
-
-Carmichael suoristautui ja katsoi häneen. Hänessä ei ollut enää
-jälkeäkään tuosta vilpittömästä ja ystävällisestä paimenesta,
-jollaisena Helen oli oppinut hänet ensin tuntemaan. Hänen silmiinsä oli
-nimittäin ilmestynyt jotakin vierasta, kylmää ja varmaa.
-
-"Näin Beasleyn menevän kapakkaan ratsastaessani sen sivu. Otaksukaamme,
-että menen sinne, suututan hänet ja ammun hänet sitten."
-
-Helen suoristautui tuolissaan hämmästyneenä.
-
-"Carmichael, ette suinkaan tarkoita totta?" huudahti hän.
-
-"Tarkoitan varmasti! Muuta keinoa ei ole, neiti Nell. Eikä varmastikaan
-vanha Akaan muuta toivo. Ja näin meidän kesken sanoen, ei se ole sen
-vaikeampaa kuin vasikan kiinniottaminen. Nämä Pinen miehet eivät osaa
-käsitellä ampuma-aseita, mutta minä tulen maasta, jossa sellaista
-ymmärretään. Ja kun sanon teille, että osaan ampua nopeasti ja
-varmasti, en ollenkaan kerskaile. Minun puolestani ei teidän tarvitse
-olla ollenkaan peloissanne, neiti Nell."
-
-Helen ymmärsi, että Carmichael oli luullut hänen hämmästynyttä
-tunteellisuuttaan jonkunlaiseksi peloksi hänen elämänsä puolesta.
-Syynä siihen oli kumminkin ollut tuo suunnitelma vuodattaa verta hänen
-hyväkseen.
-
-"Haluatte siis tappaa Beasleyn senvuoksi, että olette kuullut
-huhuttavan hänen aikeistaan?" huohotti Helen.
-
-"Niin juuri. Se on kumminkin tehtävä ennemmin tahi myöhemmin", vastasi
-paimen.
-
-"Ei, ei! Minua kauhistuttaa jo sellainen ajatuskin. Sehän olisi raaka
-murha. En voi ymmärtää, miten voitte puhua siitä noin kylmästi."
-
-"En ole ollenkaan tyyni, vaan aivan suunniltani", sanoi Carmichael
-hymyillen hermostuneesti.
-
-"Jos olette todellakin tosissanne, niin kiellän sen jyrkästi. En usko,
-että omaisuuteni minulta ryöstetään."
-
-"Otaksukaamme kumminkin nyt, että Beasley karkoittaa teidät ja ottaa
-tilan haltuunsa. Mitä silloin sanotte?" kysyi paimen tyynesti ja
-harkitusti.
-
-"Samaa kuin nytkin."
-
-Carmichael taivutti päänsä miettiväisesti ja pyöritteli ahavoituneilla
-käsillään hattuaan.
-
-"Huomaan, ettette vielä ole tottunut Lännen tapoihin", mumisi hän kuin
-pyytäen anteeksi Helenin puolesta. "Ja uuden maan tapojen oppiminen vie
-aina jonkun verran aikaa."
-
-"Vaikka olisin oleskellut vuosia täällä Lännessä, en halua, että
-suunnitellaan riitoja ja miehiä ammutaan, vaikka ne uhkaisivatkin
-minua", selitti Helen varmasti.
-
-"Hyvä sitten, neiti Nell, noudatan varmasti tahtoanne", vastasi paimen.
-"Mutta kuunnelkaahan kumminkin. Jos Beasley karkoittaa teidät ja Bon
-kotoanne, menen tapaamaan häntä omasta puolestani."
-
-Helen voi vain katsoa häneen, kun hän peräytyi ovea kohti. Häntä
-huumasi ja vapisutti tuo, joka näytti uskollisuudelta häntä ja
-rakkaudelta Bota kohtaan ja joka oli niin kumoamatonta paimenessa
-itsessään.
-
-"Säästäisitte varmasti meiltä paljon vaivaa, jos unhottaisitte
-ennakkoluulonne ja antaisitte minun kohdella tuota meksikolaista
-tahtoni mukaan."
-
-"Meksikolaista? Tarkoitatteko Beasleytä?"
-
-"Tarkoitan. Hän on sekarotuinen. Hän on syntynyt Magdalenassa, missä
-kuulin ihmisten kertovan hänen vanhemmistaan, joista toinen oli
-sekarotuinen."
-
-"Se ei vaikuta asiaan. Ajattelen inhimillisyyttä, lakia ja järjestystä
-ja sitä, mikä on oikein."
-
-"No niin, neiti Nell, odotan, kunnes oikein hurjistutte tahi kunnes
-Beasley --"
-
-"Mutta, ystäväni, en hurjistu milloinkaan", keskeytti Helen. "Osaan
-hillitä luontoni."
-
-"Lyön vaikka vetoa, ettette voi! Luulette ehkä, ettette ole ollenkaan
-samanlainen kuin Bo. Lyön kumminkin vaikka vetoa, että kerran
-suututtuanne hurjistutte niin, että muututte vallan hirveäksi.
-Miksi sitten olisitte saanut tuollaiset silmät, ellette olisi oikea
-Auchincloss?"
-
-Hän hymyili, vaikka hän tarkoittikin totta puheellaan. Helen tunsi
-totuuden voimatta olla pelkäämättä sitä.
-
-"Las Vegas, en suostu vetoon. Luvatkaa kumminkin tulla aina luokseni,
-kun sattuu joitakin ikävyyksiä."
-
-"Lupaan sen", sanoi Carmichael vakavasti ja poistui.
-
-Helen tunsi vapisevansa, ja hänen rintaansa ahdisti. Carmichael
-oli säikähdyttänyt häntä. Hän ei enää voinut epäillä tilanteen
-vakavuutta. Hän oli nähnyt Beasleyn usein, joskus aivan läheltä, ja
-kerran oli hänen ollut pakko antautua puheihinkin hänen kanssaan.
-Silloin oli Beasley sanonut Helenille, että hän tunsi henkilökohtaista
-mielenkiintoa Heleniä kohtaan. Ja sen tähden ja vielä senkinvuoksi,
-ettei Riggsillä näyttänyt olevan muuta tekemistä kuin seurata häntä,
-oli hän viivytellyt koulun perustamista kylään Pinen lapsille.
-Riggsistä oli tullut seudulla jonkunlainen epäilyttävä kuuluisuus.
-Hänen ilmeinen selvästi näkyvä pahuutensa ei ollut ollut vaikuttamatta.
-Kerrottiin hänen vain pelaavan, juovan ja kerskailevan. Pinessä
-tiedettiin jo aivan yleisesti, millaiset hänen suunnitelmansa Heleniin
-nähden olivat. Hän oli pari kertaa tullut maatilallekin ja onnistunut
-toisella kertaa pääsemään Helenin puheillekin. Huolimatta Helenin
-halveksimisesta ja välinpitämättömyydestä vaikutti hän kumminkin
-Helenin elämään täällä Pinessä. Ja nyt alkoi selvitä, että tuo toinen
-mies, Beasley aikoi pian ryhtyä voimakkaampiin toimenpiteihin hänen
-toimiensa vapautta vastaan.
-
-Maatilan isännöiminen oli hänestä hyvin vaikeaa. Sitä ei voitu hoitaa,
-ei ainakaan hän, sillä tavoin kuin Auchincloss tahtoi. Hän oli vanha,
-ärtyisä, mahdoton ja kova. Melkein kaikki naapurit vihasivat häntä
-eivätkä niin ollen voineet olla ystävällisiä Helenillekään.
-
-Helen ei ollut huomannut pienintäkään petollisuutta enonsa päättämissä
-kaupoissa, mutta hän oli ollut kova velkoja. Sitten hänen viisas ja
-kauasnäkevä järkensä oli auttanut, että kaikki hänen yrityksensä olivat
-onnistuneet, mikä ei suinkaan ollut lisännyt muiden ystävyyttä häntä
-kohtaan.
-
-Myöhemmin, kun Auchincloss oli tullut heikommaksi ja vähemmän
-käskeväksi, oli Helen päättänyt monta asiaa ominpäin ja onnistunutkin
-mainiosti. Mutta tuota ihmeellistä onnellisuutta, jonka hän oli luullut
-saavuttavansa täällä Lännessä, ei vieläkään kuulunut. Paratiisissa
-oleskelemisen muisto tuntui paljaalta unelta, sitä suloisemmalta
-ja saavuttamattomammalta, kuta enemmän aikaa siitä kului, ja sitä
-epämääräisemmästi surullisemmalta. Bo oli kyllä hänelle lohdutukseksi,
-mutta aiheutti myöskin samalla melkoista huolta. Hän olisi voinut
-olla suureksi avuksi Helenille, ellei hän olisi omaksunut Lännen
-tapoja niin pian. Helen halusi päättää asiasta omalla tavallaan, joka
-erosi kokonaan Lännen tavoista. Hän oli niin ollen saanut yhä enemmän
-luottaa omiin voimiinsa. Carmichael oli ollut ainoa, joka oli suostunut
-vapaaehtoisesti häntä auttamaan.
-
-Tunnin ajan istui Helen yksinään huoneessa katsellen ikkunasta ja
-suhtautuen ankaraan todellisuuteen tyynemmästi, vakavammasti ja
-terävämmästi kuin milloinkaan ennen. Omaisuutensa hallussaan pitäminen
-ja eläminen tässä yhteiskunnassa omien kunnian, oikeuden ja lain
-käsitteiden mukaan voi kyllä olla mahdotonta hänen voimilleen. Tänään
-oli hänelle selvinnyt, ettei hän voi suoriutua siitä taistelematta
-niiden puolesta, ja voidakseen taistella tarvitsi hän ystäviä. Tämä
-toteaminen kiinnitti häntä yhä enemmän Carmichaeliin, ja ajateltuaan,
-mitä kaikkea tämä oli tehnyt hänen puolestaan, huomasi hän antaneensa
-paimenelle vähemmän arvoa kuin tämä oli ansainnut. Hän päätti korvata
-laiminlyöntinsä.
-
-Hänen miestensä joukossa ei ollut ainoatakaan mormonia siitä
-yksinkertaisesta syystä, ettei Auchincloss halunnut sellaisia
-palvelukseensa. Mutta ollessaan hyvällä tuulella, mitä enää vain
-harvoin sattui, oli enokin myöntänyt, että mormonit ovat parhaita,
-vakavimpia ja urhoollisimpia työmiehiä maatiloilla, ja oli
-sanonut, että juuri tuon etevämmyyden vuoksi ei hän huolinut heitä
-palvelukseensa. Helen päätti ottaa palvelukseensa nuo neljä Beemanin
-veljestä ja niin monta heidän sukulaistaan ja ystäväänsä kuin vain
-halusi tulla ja tehdä sen, jos suinkin mahdollista, enonsa tietämättä.
-Hänen luonteensa samoin kuin hänen päättämiskykynsä olivat nyt vain
-esteeksi käytännöllisyydelle. Tämä Beemaneja koskeva päätös palautti
-Helenin mieleen Carmichaelin lämpimän toivon saada Dale tänne ja
-muistutti häntä myös omasta kaipauksestaan.
-
-Kevät oli jo tulossa ja sen mukana lukemattomat maanviljelystehtävät.
-Dale oli luvannut tulla Pineen silloin ja Helen tiesi tuon lupauksen
-tulevan täytetyksikin. Hänen sydämensä alkoi sykkiä hieman nopeammin
-liikehuolista huolimatta. Dale oli tuolla mustarinteisten ja
-lumihuippuisten vuorten takana eristettynä muusta maailmasta. Helen
-melkein kadehti häntä. Hän ei ihmetellyt ollenkaan, että Dale
-rakasti Paratiisinsa yksinäisyyttä, autiutta, suloa, koskematonta
-rauhallisuutta ja kauneutta. Mutta Dale oli itsekäs ja Helen aikoi
-näyttää sen hänelle. Hän oli Dalen avun tarpeessa. Kun hän muisteli
-Dalen rohkeutta eläimiin nähden ja kuvitteli, millaista se mahtoi olla
-ihmisiin nähden, hän todellakin hymyili ajatukselle, että Beasley
-Dalenkin ollessa maatilalla voisi karkoittaa hänet sieltä. Beasley
-aiheuttaisi vain ikävyyksiä itselleen. Sitten Helen säpsähti äkkiä.
-Suhtautuisiko Dalekin tähän tilanteeseen samoin kuin Carmichael?
-Hän tunsi helpotusta tietäessään asian olevan toisin. Paimen oli
-verenhimoista sukua, mutta metsästäjä oli ajatteleva, ystävällinen ja
-inhimillinen mies. Tämä tilanne oli sellainen, että Helen luuli Dalen
-olevan vailla ihmisten tavallista pikkumaisuutta. Hän oli varma, että
-Dale oli toisenlainen kuin eno ja paimen; se oli ilmennyt kaikissa
-niissä elämän suhteissa, joissa Helen oli hänet nähnyt. Mutta muudan
-epäilys ei ottanut haihtuakseen hänen mielestään. Hän muisteli Dalen
-kylmän viittauksen Snake Ansoniin ja se uudisti hieman tuota paimenen
-äsken aiheuttamaa pelkoa. Kun epäilyä seurasi olettaminen, ettei hän
-voisi hallita Dalea, koetti hän olla sitä enää ajattelematta. Hän
-hämmästyi ja tunsi mielensä järkytetyksi, kun hänen mieleensä juolahti
-ajatus, että vaikka se olisikin kauheata, jos Carmichael tappaisi
-Beasleyn, olisi se suuri onnettomuus Dalelle, jos hän sen tekisi. Helen
-ei ruvennut lähemmin perustelemaan tätä omituista ajatusta. Hän pelkäsi
-sitä yhtä paljon kuin verensä kovaa kuumenemista Dalea muistellessaan.
-
-Bo tuli nyt huoneeseen hyvin kapinallisen näköisenä ja ylpeästi
-keskeyttäen siten hänen mietelmänsä. Hänen käytöksensä muuttui
-kumminkin nähtävästi senvuoksi, että Helen oli yksinään.
-
-"Onko tuo paimen mennyt?" kysyi hän.
-
-"On. Hän meni jo aikoja sitten", vastasi Helen.
-
-"Ihmettelenpä, paniko hän silmäsi noin säteilemään ja poskesi
-polttamaan. Nell, olet nyt hyvin kaunis."
-
-"Ovatko poskeni punaiset?" kysyi Helen naurahtaen. "Niin näyttävät
-olevan, mutta ei sinun silti tarvitse olla mustasukkainen. Las Vegasia
-ei voida syyttää punastumisestani."
-
-"Mustasukkainenko? Tuon villisilmäisen, lempeä-äänisen ja
-kaksinaamaisen paimenenko vuoksi? Ei ollenkaan, Nell Rayner. Mitä hän
-kertoi minusta?"
-
-"Hän sanoi paljonkin", sanoi Helen ajattelevasti. "Kerron sinulle aivan
-heti. Ensin haluan kumminkin kysyä sinulta, onko Carmichael milloinkaan
-kertonut sinulle, miten paljon hän on minua auttanut?"
-
-"Ei! Kun tapaan hänet, ja sellaista on sattunut hyvin harvoin viime
-aikoina, me -- niin, me riitelemme. Nell, onko hän auttanut sinua?"
-
-Nell hymyili huvitettuna. Hän aikoi olla vilpitön, mutta hän tahtoi
-täyttää paimenelle antamansa lupauksen. Hänhän oli miettiessään
-huomannut olevansa kiitollisuudenvelassa Carmichaelille.
-
-"Bo, olet ollut niin hurjistunut ratsastamaan puolivilleillä
-mustangeilla, kurttailemaan paimenien kanssa, lukemaan, ompelemaan ja
-säilyttämään salaisuuksia, ettei sinulla ole ollut aikaa kiinnittää
-huomiotasi sisaresi huoliin."
-
-"Nell!" huudahti Bo hämmästyneenä ja tuskallisesti. Hän riensi Helenin
-luo tarttuen tämän käsiin. "Mitä sanoitkaan?"
-
-"Totta se kumminkin on", vastasi Helen lumottuna ja heltyen, Kun tämä
-suloinen sisar vain kerran heräsi, oli häntä mahdoton vastustaa. Helen
-kuvitteli voivansa säilyttää äänensä moittivana ja vakavana.
-
-"Niin, totta se kyllä on", sanoi Bo tulisesti, "mutta mitä minun
-tyhmyyksilläni on tekemisiä tuon kanssa, mitä viimeksi sanoit? Nell,
-aiotko salata minulta asioita?"
-
-"Kultaseni, et ole milloinkaan kehoittanut minua kertomaan sinulle
-huoliani."
-
-"Mutta olenhan hoitanut enoa ja istunut hänen luonaan yhtä paljon kuin
-sinäkin", sanoi Bo värisevin huulin.
-
-"Niin, olet ollut hyvin hyvä hänelle."
-
-"Onko meillä sitten muitakin huolia, Nell?"
-
-"Ei sinulla, vaan minulla", vastasi Helen moittivasti.
-
-"Miksi et sitten minulle kertonut niistä?" huudahti Bo kiihkeästi.
-"Millaisia ne ovat? Kerro ne minulle heti! Pidät minua varmaankin
-itsekkäänä ja vihattavana kissana."
-
-"Bo, minulla on ollut paljon huolia ja pahempia on vielä tulossa",
-vastasi Helen. Sitten hän kertoi Bolle, miten monipuolista ja
-hämmentävää tällaisen suuren maatilan hoito on, semminkin silloin
-kun omistaja sairastaa muuttuen ärtyisäksi, muistamattomaksi ja
-teräskovaksi -- kun hänellä on kasoittain kultaa ja seteleitä, mutta
-ei halua muistaa sitoumuksiaan, vaikka naapureilla onkin oikeus
-puolellaan -- kun paimenet ja lampaidenhoitajat ovat tyytymättömiä
-ja riitelevät keskenään -- kun suuret nautakarja- ja lammaslaumat on
-ruokittava talven yli -- kun elintarpeita on yhtämittaa rahdattava
-mutaisen erämaan poikki -- ja lopuksi, kun muudan vihamielinen naapuri
-houkuttelee vähitellen puolelleen kaikki parhaat miehet päämääränään
-ottaa omistajan kuoltua koko tilakin haltuunsa. Helen sanoi hänelle
-juuri äsken huomanneensa, miten suuriarvoiset Carmichaelin neuvot, työ
-ja apu olivat olleet hänelle, miten hän todellisuudessa oli ollut kuin
-veli hänelle, miten --
-
-Mutta kuultuaan sen painoi Bo päänsä Helenin povelle ja alkoi itkeä
-katkerasti.
-
-"En halua kuulla enää mitään", nyyhkytti hän.
-
-"Mutta sinun on kuunneltava", sanoi Helen heltymättömästi. "Tahdon,
-että saat tietää, millaisessa pinteessä olen ollut."
-
-"Mutta minä vihaan häntä."
-
-"Bo, luulen sinun erehtyvän."
-
-"Enkä erehdy!"
-
-"Siinä tapauksessa toimit ja puhut hyvin omituisesti."
-
-"Nell Rayner, oletko ruvennut tuon pa-- paholaisen liittolaiseksi?"
-
-"Olen, ainakin niin paljon kuin vain voin", vastasi Helen vakavasti.
-"En ole osannut antaa hänelle tarpeeksi arvoa ennen kuin nyt. Hän
-on mies, Bo, jokainen tuuma hänessä on miestä. Olen nähnyt hänen
-kehittyvän sellaiseksi kolmessa kuukaudessa. En olisi mitenkään tullut
-toimeen hänettä. Mielestäni hän on hieno, miehekäs ja jalo. Minä --"
-
-"Hän on kuulemma hakkaillut sinuakin", sanoi Bo surkeasti.
-
-"Ole nyt järkevä", sanoi Helen tiukasti. "Hän on ollut minulle kuin
-veli. Mutta, Bo Rayner, jos hän olisi kosiskellut minua, olisin pitänyt
-sellaista suuremmassa arvossa kuin sinä."
-
-Bo kohotti kasvonsa, punastui osittain ja kalpeni sitten. Hänen
-poskensa olivat kyynelistä kosteat ja silmissä oli tuo puhuva välke.
-
-"Olen ollut hurjasti rakastunut tuohon mieheen, mutta nyt vihaan
-häntä", sanoi hän kiihkeästi. "Ja minä haluan vihata häntä edelleenkin.
-Älä senvuoksi kerro minulle enää mitään."
-
-Tästä huolimatta kertoi Helen hänelle kumminkin lyhyesti ja selvästi,
-miten Carmichael oli tarjoutunut tappamaan Beasleyn, koska se hänen
-mielestään oli ainoa keino suojella omaisuutta, ja miten, kun Helen oli
-kieltänyt häntä, hän oli uhannut tehdä sen kumminkin.
-
-Bo horjahti huohottaen ja tarrautui Heleniin kiinni.
-
-"Ah, Nell, nyt rakastan häntä enemmän kuin milloinkaan ennen!" huudahti
-hän sekä raivokkaasti että toivottomasti.
-
-Helen puristi hänet rintaansa vasten ja koetti lohduttaa häntä kuten
-ennen, jolloin eivät huolet olleet niin vakavia kuin nykyään.
-
-"Tietysti sinä rakastat häntä", jatkoi hän. "Arvasin sen jo aikoja
-sitten. Ja olen niin iloinen senvuoksi. Mutta sinä olet ollut
-itsepäinen ja tyhmä. Et halunnut tunnustaa sitä ja halusit hieman
-huvitella toistenkin poikien kanssa. Olet -- Voi, -- Bo, pelkään sinun
-kiemailleen kaikille."
-
-"En ollut ollenkaan paha, ennenkuin hän ylpistyi. Hän käyttäytyi aivan
-kuin olisin ollut hänen omaisuuttaan. Sellaiseen ei hänellä ollut
-vähintäkään oikeutta. Ja näyttääkseni hänelle sen kiemailin todellakin
-tuolle Turnerille. Silloin hän loukkasi minua. Ah, minä vihaan häntä!"
-
-"Joutavia, Bo. Et voi vihata häntä silloin kun kerran häntä rakastat",
-vastusti Helen.
-
-"Luuletko käsittäväsi sen asian paremmin kuin minä", tiuskaisi Bo.
-"Kuuntelehan nyt, kun sanon. Oletko milloinkaan nähnyt paimenen
-pyydystävän suopungilla ja sitovan vikurin hevosen?"
-
-"Olen."
-
-"Käsitätkö ollenkaan, miten voimakas tuollainen paimen on, miten hänen
-käsivartensa ja kätensä ovat kovat kuin rauta?"
-
-"Luulen tietäväni sen myöskin."
-
-"Tiedätkö, kuinka hurja hän on?"
-
-"Kyllä."
-
-"Ja miten hän ryhtyy siekailematta kaikkeen, mitä hän haluaa tehdä?"
-
-"Minun on pakko myöntää, että paimenet ovat häikäilemättömiä", vastasi
-Helen hymyillen.
-
-"No niin, neiti Rayner, onko sinulle milloinkaan sattunut, että
-seisoessasi tyynesti kuin hieno nainen ainakin, joku paimen on
-hyökännyt luoksesi peloittavaa vauhtia, puristanut sinut niin lujasti
-syliinsä, ettet ole voinut huutaa etkä hengittää, puhumattakaan
-luustosi napsahtelemisesta, ja suudellut sinua niin tulisesti ja
-kovasti, että olet halunnut tappaa hänet ja kuolla?"
-
-Helen oli vähitellen peräytynyt etemmäksi tuosta tulisilmäisestä ja
-kaunopuheisesta sisarestaan, ja kun tämä huomattava kysymys oli tehty,
-ei hän voinut vastata siihen mitään.
-
-"Kas niin! Huomaan, ettei sinulle ole sattunut sellaista milloinkaan",
-jatkoi Bo tyytyväisesti. "Älä senvuoksi tulekaan puhumaan minulle
-milloinkaan."
-
-"Olen kuullut hänenkin kertovan tuon asian", sanoi Helen väkinäisesti.
-
-Bo suoristautui hätkähtäen kuin voidakseen paremmin puolustaa itseään.
-
-"Vai niin, vai olet sinä. Ja luullakseni rupeat puolustamaan tuotakin
-hänen raakaa tekoaan."
-
-"En, sillä mielestäni käyttäytyi hän silloin liian rohkeasti ja
-häikäilemättömästi. Hänen tunnustuksestaan ymmärsin hänen luulevan,
-että hän joko voittaa tahi menettää sinut tuolla kiihkeydellään. Tuntuu
-siltä kuin eivät tytöt saisi kiemailla täällä Lännessä. Hän sanoi vielä
-vuotavan verta sinun tähtesi. Alan ymmärtää, mitä hän tarkoittaa. Hän
-ei ole ollenkaan pahoillaan teostaan. Ajattele, miten omituista se on,
-koska hänellä kumminkin on kunnon miehen vaistot. Hän on ystävällinen,
-lempeä ja ritarillinen. Hän on varmaankin koettanut jokaista keinoa
-voittaakseen rakkautesi onnistumatta siinä näennäisesti kumminkaan.
-Silloin hän turvautui tuohon viimeiseen keinoon. Luullakseni koetti hän
-pakottaa sinua joko hylkäämään tahi hyväksymään hänen kosintansa, ja
-siinä tapauksessa, että olisit hänet hylännyt, olisi hänellä kumminkin
-ollut nuo ryöstetyt suukkoset, joilla hän olisi voinut paikata
-itsekunnioitustaan silloin kun Turner tahi joku muu olisi uskaltanut
-ruveta liian tuttavalliseksi sinua kohtaan. Bo, ymmärrän Carmichaelin
-täydellisesti, vaikka en voikaan selittää hänen vaikutteitaan tarkasti
-sinulle. Sinun on oltava rehellinen itseäsi kohtaan. Voittiko hän
-tuolla teollaan sinut omakseen, vai menettikö hän sinut? Toisin sanoen,
-rakastatko häntä vai et?"
-
-Bo kätki kasvonsa käsiinsä.
-
-"Voi. Nell, silloin huomasin, miten äärettömästi häntä rakastan, ja
-huomattuani sen rupesin vihaamaan häntä. Mutta nyt on tuo viha kokonaan
-haihtunut."
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Kun kevät vihdoinkin saapui ja pajut nojautuivat viheriöinä ja tuoreina
-purojen yli ja laitumet kajahtelivat aasien kiljunnasta ja oriitten
-hirnunnasta, oli vanha Al Auchincloss maannut jo kuukauden haudassaan.
-
-Helenistä tuntui siitä kuluneen jo pitempi aika. Kuukauden kuluessa
-oli työskennelty kovasti, se oli ollut täynnä tapauksia ja alkavia
-toivorikkaampiakin velvollisuuksia, joten se oli ollut hyvin elämisen
-arvoinen. Enoa ei oltu unhotettu, mutta nuo lukemattomat määräykset
-maatilan kehittämiseksi ja vaurastuttamiseksi eivät olleet enää niin
-hallitsevia. Beasley ei ollut näyttäytynyt eikä esittänyt minkäänlaisia
-vaatimuksia Helenille, ja Helen, tullen luottavaisemmaksi päivä
-päivältä, alkoi jo luulla, että noita huolia tuottavia huhuja oli
-suurenneltu.
-
-Hän oli jo alkanut rakastaa työtään ja kaikkea siihen kuuluvaa. Maatila
-oli suuri. Hän ei ollut oikein selvillä, kuinka monta aaria hän omisti,
-mutta kolmattatuhatta niitä kumminkin oli.
-
-Tuo hieno, vanha, laaja ja säännötön asuinrakennus, joka sijaitsi
-kuin linna alimmalla vuorenpenkereellä, nuo aitaukset ja kedot, vajat
-ja niityt, tuo kauempana oleva aaltoileva laidun, nuo lukemattomat
-lampaat, hevoset ja naudat kuuluivat nyt Helenille hänen suureksi
-hämmästyksekseen ja alituisesti kiihtyväksi ilokseen. Hän pelkäsi
-kumminkin antautua liiallisen onnellisuuden valtaan. Hänellä oli
-aina sellainen pelko mielessään, että tapaukset olivat olleet liian
-voimakkaita ja syviä tullakseen niin pian unhotetuiksi.
-
-Tänä kirkkaana ja raittiina maaliskuun aamuna tuli Helen kuistiin
-nauttiakseen hieman lämpimästä auringonpaisteesta ja raikkaasta
-pihkalta tuoksuvasta tuulesta, joka puhalsi vuorilta päin. Ei mennyt
-ainoatakaan aamua, ettei hän katsonut vuorille päin koettaakseen
-nähdä, mikä hänen omasta mielestäänkin oli hulluutta, oliko lumi jo
-huomattavammasti sulanut jylhiltä vuorten huipuilta. Hänen mielestään
-ei se kumminkaan ollut sulanut tuumaakaan, eikä hän halunnut tunnustaa,
-miksi hän huokaisi. Erämaa oli muuttunut viheriäksi ja kirkasväriseksi
-jatkuen näkymättömiin tuonne hänen tilansa rajain ulkopuolelle ja
-muuttuen etäisyydessä tummaksi ja purppuranväriseksi hämärästi näkyvine
-kukkuloineen. Ilma oli täynnä ääniä, kottaraiset lauloivat ja lampaat
-määkivät, aitauksista kuului ammumista ja pihalta hevosien kavioiden
-töminää.
-
-Bo ratsasti talleilta taloon päin. Helenistä oli mieluista katsella
-häntä jonkun tuollaisen vireän pienen mustangin selässä, mutta näky
-herätti hänessä aina pelkoakin. Tänä aamuna tuntui Bo päättäneenkin
-oikein säikähdyttää Helenin. Carmichael ilmestyi kujalle heilutellen
-käsivarsiaan, ja Helen yhdisti heti hänen ilmestymisensä Bon selvään
-toivoon päästä niin kauas kuin suinkin tuosta paikasta. Tuon päivän
-jälkeen, kuukausi sitten, jolloin Bo oli tunnustanut rakastavansa
-Carmichaelia, ei Helen eikä hän olleet puhuneet siitä eivätkä
-paimenesta. Bo ei ollut vielä kumminkaan sopinut paimenen kanssa.
-Mutta se ei huolettanut Heleniä. Bo oli muuttunut paljon paremmaksi,
-erittäinkin siinä, että hän nyt uhrautui Helenille ja tämän työlle.
-Helen tiesi kaiken päättyvän lopulta onnellisesti ja oli sen vuoksi
-ollut hyvin varovainen tukalassa asemassaan noiden nuorten tulisielujen
-välissä.
-
-Bo pysähdytti mustangin kuistin edustalle. Hänellä oli yllään
-peurannahkainen ratsastuspuku, jonka hän oli neulonut itse, ja sen
-vaaleanharmaa väri ja siihen ommellut punaiset helmet sopivat hänelle
-mainiosti. Hän oli sitäpaitsi kasvanut melkoisesti talven kuluessa
-ollen nyt liian viehättävä ja kaunis pojaksi, mutta kumminkin yhtä
-terve, voimakas ja notkea. Hänen poskensa olivat punaiset ja silmissä
-oli tuo vaarallinen välke.
-
-"Nell, oletko luvannut minut tuolle paimenelle?" kysyi hän tiukasti.
-
-"Luvannutko sinut hänelle?" huudahti Helen hämmästyneenä.
-
-"Niin. Minähän kerroin sinulle kuukausi sitten, että olen häneen
-hurjasti rakastunut. Oletko luvannut minut hänelle, sano se minulle
-heti?"
-
-Bo mahtoi olla aivan raivoissaan, koska hän ei ollut ollenkaan
-hämilläänkään.
-
-"Kuulehan, Bo, miten sinä voitkaan olla tuollainen? En, en
-milloinkaan", vastasi Helen.
-
-"Etkö ole vihjaissutkaan sellaisesta hänelle?"
-
-"En milloinkaan. Annan sinulle kunniasanani pantiksi. Mitä nyt on
-tapahtunut?"
-
-"Hän tekee minut vallan sairaaksi."
-
-Bo ei halunnut sanoa enempää, koska paimen oli jo aivan lähellä.
-
-"Hyvää huomenta, neiti Nell", tervehti paimen. "Varoitin juuri tätä
-neiti Boo-Peep Rayneria --"
-
-"Älkää nimittäkö minua niin!" huudahti Bo äkäisesti.
-
-"No niin. Varoitin vain häntä, ettei hän saa enää mennä noille pitkille
-ratsastusretkille. Ne eivät, totta puhuen, neiti Nell, ole ollenkaan
-turvallisia eivätkä --"
-
-"Ette te ole minun käskijäni", sanoi Bo.
-
-"Kuulehan, Bo, olen samaa mieltä kuin hänkin. Etkö halua totella
-minuakaan?" kysyi Helen.
-
-"Jonkun on kumminkin oltava käskijänne", sanoi Carmichael. "Minä
-en todella tunkeudukaan siihen hommaan. Saatte minun puolestani
-ratsastaa vaikka Comen kuningaskuntaan tahi apachien valtakuntaan
-tahi minne tahansa", tässä hän nauroi kiusoittavasti, "minä en siitä
-ainakaan välitä. Mutta minä olen neiti Nellin palveluksessa ja hänellä
-on valta käsissä. Ja jos hän sanoo ettette saa tehdä tuollaisia
-ratsastusmatkoja, ette tule niitä tekemäänkään. Ymmärrättekö sen,
-neiti?"
-
-Helenistä oli nautinto katsella, miten Bo katsoi paimeneen.
-
-"Herra Carmichael, saanko kysyä, miten aiotte estää minua ratsastamasta
-minne ikinä haluan?"
-
-"Jos aiotte uhmata minua jatkamalla noita tyhmyyksiä, en päästä
-teitä hevosen lähellekään. Sidon teidät kiinni, ellei muu auta. Niin
-totisesti teenkin."
-
-Hänen kuiva leikillisyytensä oli haihtunut ja hän tarkoitti nähtävästi
-mitä sanoi.
-
-"Jos te uskallatte koskea minuun vielä kerran", sanoi Bo hiljaa ja
-melko suloisesti, mutta ilkeästi, "niin --"
-
-Tässä hän punastui ja heilautti kiihkeästi kättään kuin vihasta ja
-häpeästä.
-
-"Me emme milloinkaan tule sopimaan", sanoi paimen arvokkaasti ja
-lämpimästi. "Huomasin sen kuukausi sitten, jolloin käytöksenne minua
-kohtaan muuttui nopeasti. Mutta sillä mitä sanon ei olekaan mitään
-tekemistä itseni kanssa. Puhun sisarenne puolesta ja teidän itsennekin.
-En ole milloinkaan sanonut hänelle enkä teille, että olen huomannut
-Riggsin seuraavan teitä pari kertaa noille retkillenne erämaahan.
-Ilmoitan sen nyt."
-
-Ilmoitus ei vaikuttanut nähtävästi ollenkaan Bohun, mutta Helen
-hämmästyi ja säikähtyi.
-
-"Riggsinkö? Voi, Bo, olen nähnyt hänet itsekin ratsastelemassa täällä
-ympäristössä. Hän ei tarkoita mitään hyvää. Sinun on oltava varovainen."
-
-"Jos huomaan hänet vielä", jatkoi Carmichael huulet tiukasti yhdessä,
-"lähden hänen jälkeensä."
-
-Hän katsoi Bohun tyynesti, tarkkaavaisesti ja tutkivasti, painoi sitten
-päänsä alas, kääntyi ja poistui aitauksia kohti.
-
-"Kuukausi sitten muutuin muka nopeasti", mumisi Bo. "Mitä hän mahtoi
-sillä tarkoittaa. Nell, muutuinko minä tuon keskustelumme jälkeen?"
-
-"Muutuit todellakin, Bo. Mutta vain parempaan päin. Hän ei vain huomaa
-sitä. Kuinka ylpeä ja hienotunteinen hän onkaan! Sinä et huomannut
-sitä ollenkaan. Pidättyväisyytesi on haavoittanut häntä enemmän kuin
-keimailemisesi. Hän luulee sinun kylmenneen."
-
-"Ehkä se tekee hyvää hänelle", selitti Bo. "Toivooko hän minun
-rientävän hänen kaulaansa? Hän on sitten vasta tyhmä! Hän se houkka on
-enkä minä."
-
-"Haluan kysyä sinulta, Bo, oletko huomannut, miten hän on muuttunut?"
-kysyi Helen vakavasti. "Hän on vanhentunut ja hän on pahoillaan
-jostakin. Hänen sydämensä on joko särkymäisillään sinun vuoksesi tahi
-sitten hän pelkää muuten puolestamme. Luulen kummankin olevan siihen
-syynä. Kuinka hän vahtiikaan sinua. Bo, hän tietää kaikki tekosi ja on
-selvillä teistäsi. Tuo hänen puheensa Riggsistä huolettaa minua."
-
-"Jos Riggs seuraa minua ja koettaa ahdistaa minua, saa hän
-kyllä tekemistä", sanoi Bo julmasti. "En tarvitse siihen tuota
-paimensuojelijaanikaan. Toivonkin, että Riggs ryhtyisi johonkin.
-Silloin saisimme nähdä, mihin toimenpiteihin Las Vegas Tom Carmichael
-ryhtyisi. Niin, silloin saisimme nähdä, välittääkö hän minusta."
-
-Bo sanoi nuo viimeiset sanat intohimoisesti ja mustasukkaisesti. Sitten
-hän tarttui vireän mustanginsa suitsiin.
-
-"Nell, älä ole ollenkaan huolissasi puolestani", sanoi hän. "Osaan
-kyllä suojella itseäni."
-
-Helen katseli, kun hän ratsasti tiehensä, ollen enemmänkin kuin halukas
-myöntämään, että Bon sanoissa oli ehkä sittenkin jotakin perää. Sitten
-hän meni töihinsä, joiden joukossa oli sekä arkipäiväisiä hommia että
-vakavaa pyrkimystä tutustua maalaiselämän uusiin ja mutkallisimpiin
-puoliin. Jokainen uusi päivä toi mukanaan uusia tehtäviä. Hän kirjoitti
-muistiin kaikki huomionsa ja kaikki, mitä hänelle kerrottiin, ja
-huomasi muutamien viikkojen kuluttua sen olevan hänelle suureksi
-hyödyksi. Hän ei halunnut aina olla palkattujen miesten tiedoista
-riippuvainen, vaikka nuo miehet olisivat olleet miten uskollisia
-tahansa.
-
-Tämänaamuisella kierroksellaan oli hän odottanut saavansa nähdä
-jonkunlaisia uudistuksia Roy Beemanin ja tämän veljien talossa olon
-vuoksi. He olivat tulleet eilen. Mutta hän olikin saanut tietää,
-että Jeff Mulvey sekä kuusi muuta paimenta ja Jeffin toveria olivat
-luopuneet hänestä sanomatta jäähyväisiä ja tahtomatta palkkaansakaan.
-Carmichael oli ennustanut sen, mutta Helen ei ollut oikein halunnut
-uskoa. Tuntui helpolta vaikkakin järkyttävältä nyt, kun se oli
-tapahtunut. Hän oli valmistautunut kestämään paljon suurempiakin
-onnettomuuksia kuin oli tapahtunutkaan. Suurimman kuorituista paaluista
-valmistetun aitauksen portilla kohtasi hän Roy Beemanin. Tällä
-oli suopunki kädessään, ja hän oli vielä tuo sama pitkä, laiha ja
-nilkuttava mies, jonka hän muisti niin hyvin. Nähdessään hänet tunsi
-hän selittämätöntä huumausta ja muisti äkkiä tuon unhottumattoman
-yöllisen ratsastuksen. Roy oli saanut tehtäväkseen pitää huolta
-tilan hevosista, joita oli monta sataa lukuunottamatta laitumille ja
-vuoristoon kadonneita ja merkitsemättömiä varsoja.
-
-Roy otti hatun päästään ja tervehti häntä. Tämä mormoni oli niin
-kohtelias naisille, että se oli hänelle hyväksi suositukseksi. Helen
-toivoi, että hänellä olisi ollut useampia Royn laisia työmiehiä.
-
-"Kävi juuri niin kuin Las Vegas ennustikin", sanoi hän pahoillaan.
-"Mulvey poistui miehineen tänä aamuna. Olen hyvin pahoillani, neiti
-Helen. Tämä tapahtui senvuoksi, että tulin palvelukseenne."
-
-"Kuulin jo puhuttavan siitä. Teidän ei tarvitse olla millännekään, Roy,
-sillä minulle se on yhdentekevää. Olen paremminkin iloinen, sillä siten
-saan selville, keneen voin luottaa."
-
-"Las Vegas sanoo, että tuo aika on nyt koittanut."
-
-"Roy, mitä ajattelette kaikesta tästä?"
-
-"Olen samaa mieltä kuin Las Vegaskin, vaikka hän nykyään onkin
-niin äreällä tuulella, että hän suhtautuu kaikkiin asioihin liian
-synkästi. Meille pojille kumminkin riittää, kun tiedämme milloin se
-tapahtuu. Mutta, neiti Helen, jos Beasley ryhtyy panemaan aikomuksiaan
-täytäntöön, muuttuu tilanne hyvin vakavaksi. Olen nähnyt sen
-tapahtuvan. Noin neljä tahi viisi vuotta sitten karkoitti Beasley
-muutamia meksikolaisia niiden maatiloilta kenenkään tietämättä, oliko
-hänellä sellaiseen mitään oikeutta."
-
-"Beasleyllä ei ole mitään oikeutta omaisuuteeni. Enoni vannoi sen
-vakavasti kuolinvuoteellaan. En ole sitäpaitsi löytänyt mitään hänen
-kirjoistaan enkä papereistaan noilta vuosilta, jolloin Beasley oli
-hänen palveluksessaan. Beasley ei ole todellisuudessa milloinkaan
-ollutkaan enoni yhtiötoveri. Totuus on päinvastoin sellainen, että
-enoni oli ottanut Beasleyn luokseen tämän ollessa köyhä ja koditon
-poika."
-
-"Niin minun vanha isänikin sanoo", vastasi Roy. "Mutta tällaisissa
-asioissa ei oikeus pääse aina voitolle."
-
-"Roy, olette viisain täällä Lännessä tuntemani mies. Sanokaa nyt
-minulle, mitä luulette tapahtuvan."
-
-Beeman näytti olevan mielissään, mutta epäröi vastatessaan. Helen
-oli jo aikoja sitten tottunut näiden luonnon parissa elävien miesten
-vaiteliaisuuteen.
-
-"Tarkoitatte luultavasti syitä ja niiden seurauksia, kuten Milt Dale
-sanoisi?" vastasi Roy miettiväisesti.
-
-"Aivan niin. Jos Beasley koettaa karkoittaa minut maatilaltani, niin
-mitä luulette tapahtuvan?"
-
-Roy suoristautui ja katsoi häntä silmiin. Helen muisti jo entuudestaan
-tuon hänen kasvojensa harvinaisen rauhallisuuden ja terävyyden.
-
-"Jos Dale ja John saapuvat tänne ajoissa, pidämme kyllä puoliamme
-Beasleyn miehiä vastaan."
-
-"Tarkoitatte siis, että ystäväni -- mieheni rupeavat vastustamaan
-Beasleytä, kieltävät hänen valtauksensa ja tarpeen vaatiessa
-karkoittavat hänet."
-
-"Juuri niin."
-
-"Mutta otaksukaamme, ettette satu silloin olemaankaan täällä. Beasley
-on kyllä siksi viisas, että hän osaa käyttää sopivaa hetkeä hyväkseen.
-Otaksukaamme, että hän onnistuu karkoittamaan minut ja ottamaan tilan
-haltuunsa. Mitä silloin tapahtuu?"
-
-"Silloin johtuu asian ratkaisu vain siitä, kuinka pian Dale, Carmichael
-tahi minä pääsemme Beasleyn kimppuun."
-
-"Roy, pelkäsin juuri sitä. Olen hyvin levoton senvuoksi. Carmichael
-pyysi minulta jo, eikö hän saisi mennä haastamaan riitaa Beasleyn
-kanssa. Hän kysyi minulta sitä aivan samoin kuin hän kyselee minulta
-töistään. Säikähdin hirveästi. Ja nyt te sanotte, että Dale ja tekin --"
-
-Helen oli niin järkytetty, että häntä rupesi ryittämään.
-
-"Neiti Helen, voitteko muuta oikeastaan odottaakaan? Las Vegas rakastaa
-Bota. Hän sanoi minulle niin. Ja Dale rakastaa teitä. Te voitte
-estää heitä yhtä vähän kuin tuulta kaatamasta puuta, ennenkuin se
-jo on tehty. Minun laitani ei ole aivan niin. Olen mormoni ja olen
-jo naimisissa, mutta olen ollut Dalen ystävä jo vuosikausia. Olen
-sitäpaitsi kiintynyt voimakkaasti teihin ja Bohun. Senvuoksi hyökkään
-minäkin Beasleyn kimppuun ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa."
-
-Helen koetti sanoa jotakin, mutta ei voinut. Royn vilpitön Dalen
-rakkauden toteaminen enensi hänen mielenliikutustaan ja muutti kokonaan
-sen laadun. Hän unhotti kaikki muut huolensa ja voi vain tuijottaa
-Royhin.
-
-"Neiti Helen, älkää olko huolissanne", sanoi Roy ystävällisesti. "Teitä
-ei ainakaan voida syyttää. Tulonne tänne Länteen ei ole muuttanut
-Beasleyn kohtaloa, vaan ainoastaan kiiruhtanut sitä ehkä hieman. Isäni
-on vanha ja kun hän puhuu, on kuin lukisi historiaa. Hän muistelee
-entisiä tapahtumia ja tuomitsee niiden mukaan. Luonnonlaki on nyt
-sellainen, että Beasley kuolee ennen täydellistä miehuuttaan. Hänen
-laisensa miehet eivät elä kauan täällä Lännessä. Sentähden ei teidän
-tarvitse ollenkaan surra. Onhan teillä ystäviä."
-
-Helen kiitteli häntä epäjohdonmukaisesti, ja unhottaen tavallisen
-kierroksensa aitauksiin ja talleihin, kiiruhti hän takaisin
-asuinrakennukseen syvästi järkytettynä, vapisten, kostein silmin
-ja tuntein, joita hän ei voinut hillitä. Roy Beeman oli ilmaissut
-hänelle muutaman tosiasian, joka järkytti hänen mielensä tasapainoa.
-Se tuntui hyvin yksinkertaiselta ja luonnolliselta, mutta kumminkin
-kohtalokkaalta ja hämmentävältä. Ilmoitus, että Dale rakasti häntä, ja
-huomio, että Dalen paras ystävä siitä puhui vilpittömästi ja vakavasti,
-oli omituista, suloista ja peloittavaa. Mutta oliko se totta? Hänen
-oma tietoisuutensa myönsi sen. Se oli kumminkin aivan erilaista kuin
-tuon miehen vilpitön toteaminen. Se ei ollut enää mikään suloinen
-unelma eikä ainoastaan hänen omistamansa salaisuus. Kuinka hän olikaan
-hellinyt tuota hänen rintaansa syvälle kätkettyä tunnetta!
-
-Jokin kuivasi kosteuden hänen silmistään, kun hän katseli vuorille, ja
-hänen katseensa muuttui kirkkaaksi ja kauasnäkeväksi voimakkuudessaan.
-Vuoret näyttivät uhkaavilta ja suurenmoisilta. Niiden rinteissä oli
-nyt mustia läikkiä ja tilkkuja niissä paikoin, joissa muutamia päiviä
-sitten oli vielä ollut lunta. Lumi näytti sulavan nopeasti. Dale voi
-ehkä piankin ratsastaa tänne Pineen. Sen tapahtumista rukoili Helen
-sydämestään, vaikka hän samalla pelkäsikin sitä enemmän kuin mitään
-muuta maailmassa.
-
-Päivälliskellon kilinä herätti Helenin unelmista, jotka olivat
-miellyttävästi tukahduttaneet hänen levottomuutensa. Kuinka tunnit
-olivat lentäneetkään! Tänä aamuna oli hän todellakin laiskoitellut.
-
-Bo ei ollut ruokasalissa, ei omassa huoneessaan eikä häntä voitu nähdä
-mistään ikkunasta eikä ovestakaan. Tällaista poissaoloa oli sattunut
-ennenkin, mutta Helen ei ollut silti ollut hyvinkään levoton. Mutta nyt
-säikähti hän kumminkin hyvin kovasti. Hänen sydämensä aavisti jotakin
-järkyttävää. Hänen tunteittensa herkkyys oli liiaksi jännitetty tahi
-sitten oli ilma omituisesti painostavaa. Hän aterioi yksinään ajatellen
-pelkoaan, jota ei vanhan Marian, tuon meksikolaisen naisen, joka
-tarjoili hänelle, ilmehikäs levottomuus ollenkaan lieventänyt.
-
-Aterian jälkeen lähetti hän sanan Roylle ja Carmichaelille, että he
-ratsastaisivat etsimään Bota. Sitten syventyi Helen päättäväisesti
-kirjoihinsa, kunnes pihalta kuuluva nopea kavioiden kapse lennätti
-hänet tuolista ja joudutti kuistiin. Roy palasi juuri matkaltaan.
-
-"Löysittekö hänet?" kysyi Helen nopeasti.
-
-"Tuolta pohjoisesta en löytänyt hänestä jälkeäkään", vastasi Roy
-laskeutuessaan satulasta ja hellittäessään suitset käsistään.
-"Ratsastin senvuoksi takaisin lähteäkseni hänen jäljilleen aitauksesta
-alkaen ja etsiäkseni siten hänet käsiini. Mutta silloin näin
-Carmichaelin tulevan ja heiluttavan hattuaan. Hän on ollut tuolla
-etelässä päin. Tuossa hän nyt on."
-
-Carmichael ilmestyi juuri pihalle. Hän ratsasti Helenin suurella
-Rangerilla niin, että tomu pölähteli.
-
-"Hän on varmasti tavannut Bon", sanoi Roy huokaisten helpotuksesta, kun
-Carmichael saapui heidän luo.
-
-"Neiti Nell, Bo on tulossa", sanoi paimen pysähdyttäessään hevosensa ja
-liukuessaan notkeasti satulasta. Sitten heitti hän nopeasti katseensa
-kuistin lattialle luonteenomaisella tavallaan ja kohotti molemmat
-käsivartensa. "Luulen sen nyt alkavan!" huudahti hän.
-
-"Minkä sitten?" kysyi Helen.
-
-"Las Vegas, puhu nyt järkeä", huomautti Roy. "Neiti Helen on hyvin
-hermostunut tänään. Onko mitään tapahtunut?"
-
-"On kyllä, mutta en vielä tiedä, mitä", vastasi Carmichael hengähtäen
-syvään. "Minusta on varmaankin tullut jo aivan ikäloppu. Olin totisesti
-omituisessa mielentilassa, ennenkuin huomasin Bon. Hän ratsasti juuri
-laakson poikki ulottuvan harjanteen rinnettä alas. Hän ratsasti hyvin
-nopeasti ja on täällä tuossa tuokiossa, ellei hän ole pysähtynyt
-kylään."
-
-"Kuulen hänen nyt tulevan", sanoi Roy. "Minunkin mielestäni ratsastaa
-hän hyvin nopeasti."
-
-Helen kuuli kavioiden nopeaa, kevyttä ja tahdikasta kapsetta ja huomasi
-sitten Pineen vievän tien mutkassa Bon mustangin tulevan hirmuista
-vauhtia valkoisena vaahdosta.
-
-"Las Vegas, huomasitko kenties apachien jälkiä?" kysyi Roy
-arvoituksellisesti.
-
-Paimen ei vastannut, vaan meni suoraan mustangia vastaan. Bo veti
-kovasti ohjaksista ja saikin mustangin hieman hiljentämään vauhtiaan,
-mutta ei voinut pysähdyttää sitä. Kun se saapui talon luo, voitiin
-helposti huomata, että Bo oli jännittänyt voimansa äärimmilleen, mutta
-ei jaksanut hillitä sitä. Carmichael sieppasi suitsista kiinni ja
-pysähdytti sen lopulta paikoilleen.
-
-Nähtyään Bon lähempää huudahti Helen pelosta. Bo oli aivan kalpea,
-hänen hattunsa oli mennyt menojaan, hiukset olivat epäjärjestyksessä,
-hänen kasvonsa olivat veressä ja liassa, ja hänen ratsastuspukunsa
-oli repeytynyt ja likainen. Hän oli nähtävästi pudonnut satulasta.
-Roy katsoi häneen ihmetellen ja hämmästyneenä, mutta Carmichael ei
-vilkaissutkaan häneen. Hän tutki nähtävästi vain hevosta. "No, auttakaa
-nyt minut satulasta!" huudahti Bo ratkaisevasti. Hänen äänensä oli
-heikko, mutta ei hänen mielensä.
-
-Roy kiiruhti auttamaan häntä, ja kun Bo oli päässyt maahan, ei hän
-voinutkaan kävellä.
-
-"Voi Bo, olet varmaankin pudonnut satulasta!" huudahti Helen
-levottomasti rientäessään Royn avuksi. He taluttivat hänet kuistiin ja
-sitten ovelle. Siellä hän kääntyi Carmichaeliin päin, joka yhä vieläkin
-tutki väsynyttä mustangia.
-
-"Käskekää hänen tulla tänne sisälle", kuiskasi hän.
-
-"Kuulehan, Las Vegas, kiiruhda nopeasti tänne!" huusi Roy.
-
-Kun Bo oli päässyt arkihuoneeseen ja istuutunut tuoliin, tuli
-Carmichael sisään: Hänen kasvojaan kannatti katsella, kun hän hitaasti
-lähestyi Bota.
-
-"Tyttöseni, oletteko loukkautunut?" kysyi hän käheästi.
-
-"Teidän ansiotanne ei ollenkaan ole, etten ole nyt raajarikko, kuollut
-tahi vieläkin pahempaa", vastasi Bo. "Sanoitte eteläistä laidunta niin
-turvalliseksi, että siellä voi ratsastaa. Mutta siellä tämä kumminkin
-tapahtui."
-
-Hän huohotti hieman ja hänen rintansa kohoili. Toinen hänen
-sormikkaistaan oli pudonnut ja paljas, naarmuinen ja verinen käsi
-vapisi, kun hän ojensi sen nähtäväksi.
-
-"Kultaseni, kerro nyt, oletko pahoinkin loukkautunut?" kysyi Helen
-nopeasti ja lempeästi.
-
-"Ei juuri ollenkaan. Putosin vain hevosen selästä", vastasi Bo. "Mutta
-ah, olen aivan suunniltani raivosta."
-
-Hän näytti aivan siltä kuin olisi hän liioitellut väheksiessään
-saamiaan vammoja, mutta mielentilaansa ei hän ollenkaan liioitellut.
-Helen ei ollut milloinkaan nähnyt noiden kirkkaiden silmien niin
-hurjasti salamoivan kuin nyt. Ne aivan leimusivat. Bo oli nyt kauniimpi
-kuin tavallisesti. Roy ihaili selvästi hänen kasvojaan, mutta
-Carmichael näki syvemmälle. Hän kalpeni hitaasti.
-
-"Katsastin tuonne eteläiselle laitumelle, kuten minua oli pyydettykin",
-aloitti Bo hengittäen syvään ja koettaen hillitä tunteitaan.
-"Ratsastin tuota tietä, jota sinäkin, Nell tavallisesti, mutta jos
-olisit lähtenyt sinne tänään, et totisesti olisikaan täällä nyt. Noin
-kolmen peninkulman päässä täältä poikkesin laitumelta tuolle setrejä
-kasvavalle kukkulalle. Pysyttelin nimittäin aina korkeilla paikoilla.
-Saavuttuani sinne huomasin parin ratsastajan ilmestyvän idässä päin
-olevien kallioiden välistä. He ratsastivat kuin päästäkseen minun
-ja kodin väliin. En pitänyt siitä ja kiersin senvuoksi etelään.
-Peninkulmaa kauempana huomasin kolmannen ratsastajan suoraan edessäni,
-ja hän tuli suoraan minua kohti. Siitä pidin vieläkin vähemmän. Tuo
-voi kyllä olla sattumakin, mutta minusta näytti kumminkin, että noilla
-ratsastajilla oli jonkunlainen tarkoitus. En voinut tehdä muuta kuin
-kääntyä kaakkoa kohti ja ratsastaa sinnepäin. Lasketin niin nopeasti
-kuin hevoseni suinkin pääsi, mutta sitten saavuin kallioiseen seutuun,
-jossa en milloinkaan ennen ollut ollut. Kulkuni muuttui hyvin hitaaksi.
-Lopulta saavuin kumminkin setrimetsään ja läksin oikaisemaan luullen
-voivani kiertää noiden vierasten ratsastajien edelle ja tulla kotiin
-Pinen kautta. Mutta minä erehdyin."
-
-Tässä hän keskeytti ehkä huoahtaakseen, sillä hän oli puhunut nopeasti,
-tahi muistellakseen tarkemmin tapahtumia. Hänen kertomuksensa vaikutus
-kuulijoihin alkoi jo kumminkin näyttää merkitykselliseltä. Roy istui
-ajatuksissaan aivan liikkumatta, teräskovin silmin ja suu auki.
-Carmichael katsoi Bon pään yli ikkunasta vainioille ja näytti aivan
-siltä kuin hän olisi jo tiennyt lopunkin. Helen taasen tiesi, että
-hänen suuri tarkkaavaisuutensa kannusti tarpeeksi voimakkaasti Bo
-Rayneria.
-
-"Niin, minä erehdyin", toisti Bo. "Kuulin pian kavioiden kapsetta
-takaani ja katsoessani sinnepäin huomasin suuren kimon tulevan suoraan
-minua kohti. Ah, millaista vauhtia se tuli! Se ikäänkuin lävisti
-setrit. Säikähdin hirmuisesti. Mutta minäkin kannustin ja löin
-mustangiani. Siitä kehittyi kauhea kilpa-ajo kuoppaisen maan, tiheiden
-metsikköjen, soiden ja hetteikköjen yli. Minun oli kiihoitettava
-mustangini juoksua, pysyteltävä satulassa ja haettava tie. Mutta se oli
-kumminkin suurenmoista! Ajaa kilpaa leikin vuoksi on aivan erilaista
-kuin ratsastaa pakoon henkensä pelastamiseksi. Sydän nousi kurkkuun ja
-oli melkein tukahduttaa minut. En olisi voinut huutaakaan. Olin aivan
-jääkylmä, huumautunut joskus ja joskus aivan sokeakin, sitten oksensin
-enkä voinut enää hengittää. Olin aivan hurjistunut. Kestin kumminkin
-ja jatkoin samaan suuntaan aivan setrimetsän laitaan. Silloin alkoi
-tuo suuri hevonen tavoittaa minua. Se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi,
-ehkä noin sadan metrin päähän minusta, sillä kuulin sen tulon hyvin
-selvästi. Silloin lensin satulasta. Hevoseni kompastui ja lennätti
-minut päänsä yli. Lensin kevyesti, mutta kauaksi, jolloin sain nämä
-naarmut. Polveni on myöskin aivan nahaton. Kun pääsin jaloilleni,
-saapui tuo suuri hevonen paikalle lennättäen soraa ylitseni, ja
-ratsastaja laskeutui satulasta. Arvaatteko, kuka hän oli?"
-
-Helen tiesi sen kyllä, mutta ei ilmaissut ajatustaan. Carmichaelkin
-näytti tietävän, mutta vaikeni. Roy hymyili kuin ei hänen kuulemansa
-kertomus olisi tuntunutkaan hänestä enää niin järkyttävältä.
-
-"Koska nyt kerran olette päässyt tänne turvallisesti ja terveenä, ei
-sen ole väliä, kuka tuo roikale oli", sanoi hän.
-
-"Riggs, Harve Riggshän se oli!" huudahti Bo. "Tuntiessani hänet haihtui
-heti pelkoni. Raivostuin niin, että luulin pakahtuvani. En tiedä, mitä
-sanoin, mutta en valinnut kumminkaan lauseitani, siitä saatte olla
-aivan varmat.
-
-"'Osaatte totisesti ratsastaa', sanoi hän.
-
-"Kysyin, miksi hän oli uskaltanut ajaa minua takaa, ja hän sanoi
-haluavansa lähettää Nellille merkityksellisen viestin. Tällainen se
-oli: 'Ilmoittakaa sisarellenne, että Beasley aikoo karkoittaa hänet ja
-anastaa hänen maatilansa. Jos hän menee naimisiin kanssani, estän sen,
-mutta ellei hän huoli minusta, menen Beasleyn puolelle.' Sitten hän
-käski minun kiiruhtaa kotiin eikä hiiskua sanaakaan kenellekään muulle
-kuin Nellille. Niin, tässä nyt olen, ja tulin siis rikkoneeksi tuon
-hänen kieltonsa melko pian."
-
-Hän katsoi Helenistä Royhin ja Roysta Las Vegasiin. Hän hymyili tälle
-viimeksimainitulle, ja jokaiselle, jota ei hänen kertomuksensa ollut
-järkyttänyt, olisi tuo hymy kertonut paljon.
-
-"Olen sanaton hämmästyksestä!" huudahti Roy lämpimästi.
-
-Helen nauroi.
-
-"Tuon miehen haaveiden tukahduttaminen on minulle todellakin
-mahdotonta. Minäkö menisin naimisiin hänen kanssaan suojellakseni
-omaisuuttani! En menisi naimisiin hänen kanssaan henkenikään
-pelastamiseksi."
-
-Carmichael lopetti nyt äkkiä vaitiolonsa.
-
-"Bo, tunsitko nuo toiset miehet?"
-
-"Olin juuri kertomaisillani siitä", vastasi Bo. "Näin heidät
-vilahdukselta setrien välistä. Heitä oli luullakseni kolme ja he olivat
-piilossa muutamien puiden takana. Kotiin tullessani aloin sitten
-miettiä. Raivostanikin huolimatta olin pitänyt silmäni auki. Riggs
-hämmästyi selvästi tuntiessaan minut. Lyön vaikka vetoa, että hän
-oli luullut minua joksikin toiseksi. Hän oli luullut minua Nelliksi!
-Näytän suuremmalta tässä peurannahkaisessa puvussani. Hiukseni
-olivat nutturalla, kunnes pudotin hattuni, mikä tapahtui lentäessäni
-satulasta. Hän oli luullut minua varmasti Nelliksi. Muistan nyt senkin,
-että haukkuessani häntä hän antoi muutamia merkkejä, joiden tarkoitus
-luultavasti oli pysyttää nuo toiset miehet etäällä. Riggsin ja noiden
-toisten miesten tarkoitus oli nähtävästi ryöstää Nell ja viedä hänet
-mukanaan. Olen ihan varma siitä."
-
-"Bo, olet aina valmis otaksumaan mahdottomia", vastasi Helen koettaen
-uskoa omia sanojaan. Mutta sisällisesti hän vapisi.
-
-"Neiti Helen, tuo ei ole ollenkaan mahdotonta", sanoi Roy vakavasti.
-"Sisarenne on luullakseni melko oikeassa. Las Vegas, eikö sinustakin
-tunnu siltä?"
-
-Carmichael vastasi poistumalla huoneesta.
-
-"Kutsukaa hänet takaisin!" huusi Helen peloissaan.
-
-"Älä mene!" huusi Roy tiukasti.
-
-Helen ennätti ovelle yhtä pian kuin Roykin. Paimen otti hattunsa, pisti
-sen päähänsä, vetäisi vyötään niin vihaisesti, että revolverin tuppi
-heilui, ja oli yhdellä voimakkaalla hypyllä Rangerin selässä.
-
-"Carmichael, ette saa mennä!" huusi Helen.
-
-Mutta paimen kannusti mustaa ja kivet lentelivät raudoitettujen
-kavioiden tieltä.
-
-"Bo, huuda hänet takaisin! Älä anna hänen mennä!" vaikeroi Helen
-tuskissaan.
-
-"Menköön vain!" sanoi Bo Rayner. Hänen kasvonsa olivat kalpeammat nyt
-ja hänen silmänsä paloivat kuin tulikekäleet. Tuollainen oli hänen
-vastauksensa lempeälle hyväsydämiselle sisarelleen ja Lännen kutsulle.
-
-"Ei kannata", sanoi Roy tyynesti. "On parasta, että lähden hänen
-jälkeensä."
-
-Hänkin poistui, hyppäsi satulaan ja ratsasti nopeasti tiehensä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Huomattiin, että Bo olikin enemmän naarmuissa, loukkaantunut ja
-järkytetty kuin hän oli kuvitellutkaan. Toisessa polvessa oli melko
-ilkeä haava, joka jo yksin estäisi hänen ratsastusretkensä pitkäksi
-ajaksi. Helen, joka oli melko taitava haavuri, oli hyvin pahoillaan
-noista Bon kauniiseen ihoon ilmestyneistä naarmuista, joiden
-pesemiseen ja sitomiseen kului melkoisesti aikaa. Vielä pitkän aikaa
-senkin jälkeen kun se oli tehty, aikaisen illallisen kuluessa ja
-jälkeenkinpäin oli Bo yhtä kiihkoissaan. Hänen kasvonsa pysyivät yhtä
-kalpeina ja silmät leimusivat yhtä pahaenteisesti. Helen käski ja pyysi
-häntä menemään vuoteeseen, sillä Bo ei todella voinut ollakaan pystyssä
-ja hänen kätensäkin vapisivat.
-
-"Menisinkö nukkumaan? Älä luulekaan", hän sanoi. "Haluan ensin kuulla,
-mitä hän on tehnyt Riggsille."
-
-Tuo mahdollisuus ei antanut Helenillekään mitään rauhaa. Jos Carmichael
-oli tappanut Riggsin, tuntui Helenistä kuin pohja olisi pudonnut
-tästä Lännen elämän rakennuksesta, jota hän oli alkanut rakentaa niin
-vakavasti ja pelokkaasti. Hän ei voinut uskoa, että Carmichael oli
-menetellyt niin. Mutta epävarmuus kidutti häntä kumminkin.
-
-"Rakas Bo", vetosi Helen sisareensa, "et suinkaan toivo, että
-Carmichael tappaisi Riggsin?"
-
-"En, mutta en välitä, vaikka hän sen tekeekin", vastasi Bo töykeästi.
-
-"Luuletko hänen tahtovan?"
-
-"Nell, jos tuo paimen rakastaa todellakin minua, luki hän ajatukseni
-ennen poistumistaan", selitti Bo. "Ja hän tietää, mitä halusin."
-
-"Mitä sitten?" änkytti Helen.
-
-"Tahdoin, että hän kävisi Riggsin kimppuun tuolla kylässä jossakin
-ihmisjoukossa. Halusin, että Riggs näyttäisi olevansa suuri raukka,
-kerskuri ja sellainen roisto kuin hän todellisuudessa onkin.
-Haukuttuaan, lyötyään ja potkittuaan häntä tarpeeksi ajaa Carmichael
-hänet pois koko Pinestä."
-
-Hänen kiihkeät sanansa kaikuivat vielä huoneessa, kun eteisestä kuului
-askelia. Helen kiiruhti irroittamaan salpaa ja avasi oven juuri kun
-siihen toiselta puolelta naputettiin. Royn kasvot loistivat valkoisilta
-pimeästä, mutta hänen silmänsä olivat kirkkaat ja hänen hymynsä teki
-Helenin pelokkaan kysymyksen tarpeettomaksi.
-
-"Kuinka voitte nyt tänä iltana?" sanoi hän tullessaan. Tuli paloi
-iloisesti takassa ja lamppu paloi pöydällä. Levätessään suuressa
-nojatuolissa näytti Bo tulen valossa kalpealta ja kiihkeältä.
-
-"Mitä hän sitten teki?" kysyi hän niin kiihkeästi kuin suinkin.
-
-"Ettekö aio sanoakaan minulle, miten voitte?"
-
-"Roy, olen melkein palasina. Minun olisi mentävä nukkumaan, mutta
-en saa unta, ennenkuin saan kuulla, mitä Las Vegas on tehnyt. Annan
-hänelle anteeksi kaiken muun, paitsi juopottelua."
-
-"Voitte olla aivan rauhallinen", vastasi Roy. "Hän ei juonut siellä
-tippaakaan."
-
-Roy oli ärsyttävän hidas aloittamaan kertomustansa, vaikka jokainen
-lapsikin olisi voinut huomata, miten innokas hän oli saadakseen sen
-tehdä. Kerrankin olivat hänen kasvojensa kova ja terävä rauhallisuus
-ja työn tuskain ja kärsimysten aiheuttama kova ilme miellyttävän
-liikutuksen pehmittämät. Hän kohenteli palavia halkoja kenkänsä
-kärjellä. Helen huomasi hänen vaihtaneen kenkiään ja olevan nyt
-kannuksitta. Silloin oli hän käynyt asunnossaan tulonsa jälkeen Pinestä.
-
-"Missä hän nyt on?" kysyi Bo.
-
-"Kuka? Riggskö? En tiedä. Mutta luullakseni on hän jossakin tuolla
-metsässä hoitelemassa saamiaan vammoja."
-
-"En tarkoita Riggsiä. Sanokaa minulle ensin, missä hän on."
-
-"Tarkoitatte varmaankin Carmichaelia. Hän jäi juuri tuonne asuntoonsa
-mennäkseen heti nukkumaan, vaikka nyt onkin vielä näin aikaista. Hän
-oli hyvin väsynyt ja niin kalpea, ettette olisi tuntenut häntä. Mutta
-hän oli silti iloinen ja viimeiset sanat, jotka hän mumisi enemmän
-itsekseen kuin minulle, kuuluivat: 'Olen kyllä melko töykeä veitikka,
-mutta ellei hän sano minua nyt Tomiksi, ei hän ole minkään arvoinen'."
-
-Bo taputti käsiään, vaikka toinen niistä olikin kääreissä.
-
-"Sanoa häntä Tomiksi! Nauraisin, jos vain voisin. Kiiruhtakaa nyt ja
-kertokaa, miten --"
-
-"On todellakin ihmeellistä, miten hän vihaa tuota Las Vegas-nimeä",
-jatkoi Roy kylmäverisesti.
-
-"Roy, kertokaa minulle nyt, mitä hän tekee, mitä Tom teki, tahi
-huudan", komensi Bo tiukasti.
-
-"Neiti Helen, oletteko milloinkaan nähnyt hänen laistaan tyttöä?"
-vetosi Roy Heleniin.
-
-"En, Roy, en milloinkaan", myönsi Helen. "Mutta kertokaa nyt jo toki
-meille nuo tapahtumat."
-
-Roy hymyili ja hykersi tyytyväisesti käsiään. Tämä syvä, hänelle niin
-vieras mielenliikutus muutti hänet melkein kiihkeäksi. Mitä Riggsille
-sitten lienee tapahtunutkaan, ei se olisi voinut järkyttää Roy Beemania
-mitenkään noin. Helen muisti enonsa sanoneen, ettei todellinen Lännen
-asukas vihaa mitään niin kovasti kuin kerskailevaa pelkuria ja
-teeskentelevää tappelupukaria, joka purjehtii Lännen oikean, villin ja
-jotakin merkitsevän lipun suojassa.
-
-Roy nojasi notkean ja pitkän vartalonsa uunin reunustaan ja katsoi
-tyttöihin.
-
-"Kun ratsastin Carmichaelin jälkeen, näin hänen jo menevän kaukana
-tiellä", aloitti Roy nopeasti. "Näin myös toisenkin miehen ratsastavan
-Pineen toiselta suunnalta. Tulija oli kuulemma Riggs, vaikka en sitä
-silloin tiennyt. Las Vegas ratsasti kauppaan, jossa oli muutamia
-miehiä, ja puhui heille. Kun saavuin kylään, olivat he kaikki matkalla
-Turnerin kapakkaan. Kaiteeseen oli kiinnitetty toistakymmentä hevosta.
-Las Vegas ratsasti kumminkin sivu. Laskeuduin satulasta ja menin
-sisälle joukon mukana. Mitä Las Vegas sitten lienee sanonutkaan noille
-miehille, varmaa on kumminkin, etteivät he hänestä luopuneet. Pian
-saapui sinne vielä enemmän miehiä kunnes niitä lopulta oli siellä
-noin parikymmentä. Jeff Mulveykin oli siellä tovereineen. He olivat
-jo melkoisesti juovuksissa, eikä tapa, jolla Mulvey minua katseli,
-minua ollenkaan miellyttänyt. Menin senvuoksi kauppaan, mutta pidin
-kumminkin silmällä Las Vegasia. Hän ei ollut näkyvissä. Näin kumminkin
-Riggsin tulevan. Turnerin kapakka on juuri Riggsin oleskelu- ja
-kerskailupaikka. Hän näytti hyvin masentuneelta ja miettiväiseltä,
-laskeutui satulasta huomaamatta tuota tavatonta hevosten paljoutta ja
-tallusteli sitten kapakkaan. Noin minuutin kuluttua ratsasti Las Vegas
-viivana sinne ja oli yhtä nopeasti ovien sisäpuolella."
-
-Roy keskeytti kuin kootakseen voimia tahi etsiäkseen sanoja. Hän näytti
-nyt kohdistavan sanansa kokonaan Bolle, joka tuijotti häneen lumottuna.
-
-"Ennenkuin ehdin Turnerin ovellekaan -- eikä sinne ollut kuin muutamia
-askelia -- kuulin Las Vegasin jo huutavan. Oletteko milloinkaan kuullut
-hänen kiljaisevan? Ettekö? No niin, hänellä on kovempi ääni kuin
-kenelläkään vanhastaan tuntemallani paimenella. Avasin nopeasti oven ja
-pujahdin sisään. Tuon suuren huoneen keskellä seisoivat Riggs ja Las
-Vegas kahden, muiden nojautuessa seiniin ja paetessa tiskin taakse.
-Riggs oli kalpeampi kuin kuollut. En kuullut enkä tiedä, mitä Las Vegas
-oli hänelle huutanut, mutta Riggs tuntui sen tietävän ja samoin nuo
-muutkin miehet. Kaikki huomasivat nähtävästi heti Las Vegasin olevan
-juuri sellaisen kuin Riggs oli aina kehunut olevansa. Tuollainen hetki
-koittaa jokaiselle Riggsin laiselle miehelle.
-
-"'Miksi minua sanoittekaan?' kysyi hän ja hänen leukansa vapisi.
-
-"'En ole sanonut sinua vielä miksikään', vastasi Las Vegas. 'Minä vain
-huusin.'
-
-"'Mitä haluatte?'
-
-"'Olet peloittanut tyttöäni.'
-
-"'Mitä helvettiä te nyt puhutte! Kuka hän on?' tiuskaisi Riggs ruveten
-katselemaan nopeasti ympärilleen. Mutta hän ei uskaltanut liikuttaa
-kättäänkään. Hänen asennossaan oli jotakin pingotettua. Las Vegasilla
-oli molemmat käsivarret puoleksi ojennettuina kuin hyökkäykseen. Mutta
-hän ei hyökännytkään. En ole milloinkaan nähnyt Las Vegasin tekevän
-sitä, mutta kun näin hänet nyt, ymmärsin sen.
-
-"'Kyllä sen tiedät. Uhkasit häntä ja hänen sisartaan. Tartu
-revolveriisi!' huusi Las Vegas tiukasti.
-
-"Nyt ymmärsivät miehetkin, mitä oli tulossa, eikä kukaan
-liikahtanutkaan. Riggs muuttui aivan viheriäksi. Säälin melkein häntä.
-Häntä alkoi vapisuttaa niin, että hän olisi pudottanut revolverinsa,
-jos hän olisi koettanut vetäistä sitä esille.
-
-"'Olette varmasti erehtynyt. En ole nähnyt ketään tyttöä enkä --'
-
-"'Tuki suusi ja ammu!' huusi Las Vegas. Hänen äänensä kaivoi kuin
-reikiä kattoon ja tavasta, jolla Riggs kaatui, olisi voitu luulla,
-että häneen oli sattunut luoti. Jokainen mies huomasi sekunnissa,
-ettei Riggs uskaltanut eikä voinutkaan ampua. Hän pelkäsi henkeään.
-Hän ei ollutkaan sellainen kuin hän oli sanonut olevansa. En tiedä,
-onko hänellä täällä ystäviä. Mutta täällä lännessä eivät hyvät eivätkä
-huonot miehet tarvitse Riggsin laista toveria. Tuon syvän hiljaisuuden
-rikkoivat silloin kaikkialta kuuluvat halveksumisen huudot. Oli
-säälittävä katsella Riggsiä, mutta sitä mukavampi Las Vegasia.
-
-"Kun hän laski käsivartensa alas, tiesin, ettei ampuminen enää tule
-kysymykseenkään. Las Vegas punastui hiusmartoa myöten. Hän löi Riggsiä
-ensin toisella ja sitten toisella kädellään. Sitten hän alkoi haukkua
-häntä. En olisi milloinkaan uskonut, että tuo siisti Las Vegas
-Carmichael voi käyttää sellaisia sanoja. Hän latoi tulemaan pahimmat
-täällä tunnetut haukkumanimet ja sitten vielä joukon sellaisia, joita
-en ikinä ole kuullutkaan. Silloin tällöin kuulin jotakin sellaista
-kuin: roikale, roisto, käärme, pitkäkarvainen haisunäätä, mutta
-enimmäkseen käytti hän sellaisia nimityksiä, ettei niitä voida mainita.
-Ja hän syyti niitä suustaan; kunnes hän oli aivan musta kasvoiltaan,
-hänen suunsa vaahtosi ja hänen äänensä oli käheämpi kuin ammuvan lehmän.
-
-"Kun hän oli haukkunut tarpeekseen, potki hän Riggsiä kapakan ympäri,
-ajoi hänet ulos, löi hänet kumoon ja potki häntä sitten niin kauan,
-kunnes Riggs jälleen nousi, ja jatkoi sitten potkimistaan kadulla tuon
-huutavan miesjoukon seuratessa jäljessä. Ja hän ajoi Riggsin pois koko
-kylästä."
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Bon oli pysyttävä vuoteessaan pari päivää. Hän kärsi melkoisia tuskia
-ja hourailikin kuumeessaan. Tämä hourailu huvitti Heleniä yhtä paljon
-kuin hän oli varma, että siinä lausutut sanat olisivat nostaneet
-Carmichaelin seitsemänteen taivaaseen.
-
-Kolmantena päivänä oli Bo kumminkin jo parempi, ja kieltäydyttyään
-enää makaamasta laahautui hän arkihuoneeseen, jossa hän kulutti
-aikansa katselemalla ikkunasta aitauksiin päin ja tekemällä Helenille
-kysymyksiä kuin sattumalta. Mutta Helen näki hänen lävitseen ja
-riemuitsi. Hän toivoi nyt vain, että Carmichael muuttuisi nopeasti
-hieman kylmemmäksi Bota kohtaan. Tuo nuori neiti oli juuri sellaisen
-kohtelun tarpeessa ja parempaa tilaisuutta sellaiseen ei milloinkaan
-koittaisi. Helen oli melkein taipuvainen neuvomaan paimenta.
-
-Carmichael ei tullut kumminkaan sinä eikä seuraavanakaan päivänä
-vieraisille, vaikka Helen tapasikin hänet pari kertaa kierroksillaan.
-Hän oli yhtä ahkera kuin ennenkin ja tervehti Heleniä kuin ei mitään
-kummempaa olisi tapahtunut.
-
-Roy pistäytyi heidän luonaan pari kertaa, kerran iltapäivällä ja
-sitten taasen illalla. Opittuaan tuntemaan hänet paremmin pitivät
-tytöt hänestä yhä enemmän. Tällä viimeisellä käynnillään sai hän
-Bon aivan sanattomaksi kertomalla eräästä tytöstä, jonka Carmichael
-aikoi viedä mukanaan tanssiaisiin. Bon kasvoista näkyi, ettei hänen
-turhamaisuutensa uskonut sellaista, vaan hänen järkensä, joka myönsi
-nuorten miesten voivan käyttäytyä niinkin. Roy oli nähtävästi yhtä
-viisas kuin ystävällinenkin. Hän huomautti kuivasti kuin sattumalta,
-ettei lumi milloinkaan sulanut vuorilta maaliskuun kuluessa, mutta
-katse, joka seurasi tuota huomautusta, punastutti Helenin posket.
-
-Sittenkuin Roy oli mennyt, sanoi Bo Helenille: "Hitto vieköön tuon
-miehen! Hän näkee suoraan lävitseni."
-
-"Kultaseni, sinä oletkin hyvin läpinäkyvä nykyään", mumisi Helen.
-
-"Älä ollenkaan puhu, sillä saithan tuota sinäkin osasi", vastasi Bo.
-"Hän näyttää tietävän, miksi niin kiihkeästi odotat lumen sulamista."
-
-"Suurenmoista! Luullakseni ei laitani ole kumminkaan vielä niin
-huonosti. Tietysti haluan, että lumi sulaisi, kevät tulisi ja kukat --"
-
-"Voi sentään!" kiusoitteli Bo. "Nell Rayner, huomaatko silmissäni
-jotakin viheriätä? Kevät tulee! Runoilijat sanovat, että keväällä
-muuttuu nuoren miehen kiintymys johonkin tyttöön pian rakkaudeksi.
-Mutta runoilijat tarkoittavat varmaankin nuoria naisia."
-
-Helen katseli ikkunasta valkoisia tähtiä.
-
-"Nell, oletko tavannut häntä sen jälkeen kuin loukkauduin?" jatkoi Bo
-väkinäisesti.
-
-"Ketä sitten?"
-
-"Älä nyt ole olevinasi! Tarkoitan tietysti Tomia!" vastasi Bo sanoen
-tuon viimeisen sanan kiukkuisesti.
-
-"Tomiako? Kuka hän on? Ah, tarkoitat varmaankin Las Vegasia. Kyllä.
-Olen puhutellut häntä."
-
-"Kysyikö hän, kuinka voin?"
-
-"Muistaakseni kysyi hän todellakin jotakin sellaista."
-
-"Pyh, Nell, luulen sinun joskus valehtelevan." Sen jälkeen hän vaikeni,
-lueskeli hetkisen ja haaveili sitten hetkisen, katseli tuleen, nilkutti
-lopulta toivottamaan Helenille suudellen hyvää yötä ja poistui sitten
-huoneesta.
-
-Seuraavana päivänä hän oli melko hiljainen näyttäen olevan tuollaisen
-alakuloisuuden puuskan vallassa, jollaisia hänelle sattui hyvin
-harvoin. Varhain illalla, juuri kun lamput oli sytytetty ja hän oli
-tullut Helenin luo arkihuoneeseen, kuului tuttuja askelia portailta.
-
-Helen meni ovelle Carmichaelia vastaan. Tämä oli ajellut partansa
-ja pukeutunut tummaan pukuun, joka erosi hyvin huomattavasti hänen
-tavallisista ratsastusvarusteistaan, semminkin siinä, että hänellä oli
-nyt kukkakin napinreiässään. Huolimatta kaikesta tästä komeudesta oli
-hän nyt kumminkin tyynempi, vapaampi ja huolettomampi kuin milloinkaan
-ennen.
-
-"Iltaa, neiti Helen", sanoi hän tullessaan huoneeseen. "Iltaa, neiti Bo
-Kuinka voitte?"
-
-Helen vastasi hänen tervehdykseensä miellyttävästi hymyillen.
-
-"Hyvää iltaa -- Tom", sanoi Bo kainosti.
-
-Tämä oli varmasti ensimmäinen kerta, kun Bo sanoi häntä Tomiksi. Kun
-hän puhui, näytti hän kiusoittavan kauniilta ja veitikkamaiselta. Mutta
-jos hän oli luullut voivansa masentaa Carmichaelin sanomalla häntä
-tuttavallisesti, puoleksi lupaavasti ja hyvin ivallisesti Tomiksi, oli
-hän laskenut väärin. Paimen suhtautui nimitykseen niin kuin hän olisi
-kuullut Bon käyttävän sitä tuhansia kertoja tahi sitten hän ei ollut
-sitä kuulevinaankaan. Helen totesi, että jos Carmichael näytteli nyt
-jotakin osaa, näytteli hän hyvin. Paimen hämmästytti häntä hieman,
-mutta hän piti hänen näöstään, hänen vapaasta käytöksestään ja tuosta
-jostakin hänessä, joka oli ehkä tietämätöntä ylpeyden tunnetta. Hän oli
-mennyt tarpeeksi pitkälle, ehkä liiankin pitkälle, noudattaessaan Bon
-oikkuja.
-
-"Kuinka voitte?" kysyi hän.
-
-"Olen jo parempi tänään", vastasi Bo katsoen maahan, "mutta nilkutan
-vielä."
-
-"Mustangi antoi teille todellakin aika kolauksen. Neiti Helen sanoi,
-että tuo polveenne saamanne haava on melko vaarallinen. Jos miehen
-polvi loukkautuu vain pahasti, on hänen hyvin vaikea ratsastaa."
-
-"Kyllä se pian paranee. Kuinka Sam voi? Toivoakseni se ei
-vahingoittunut."
-
-"Sam on kuin ei tietäisi milloinkaan kaatuneensakaan."
-
-"Tom, olen kiitollinen, että annoitte Riggsille hänen ansionsa mukaan."
-
-Hän sanoi sen vakavasti ja miellyttävästi, eikä hänen äänensä
-kuulostanut nyt ollenkaan veitikkamaiselta eikä nenäkkään
-kiusoittavalta, kuten hänen tavallisesti puhuessaan tuolle
-hurmaantuneelle nuorukaiselle.
-
-"Vai niin, olette siis kuullut siitä puhuttavan", vastasi Carmichael
-heilauttaen kättään kuin kuitatakseen sillä asian. "Siitä ei kannata
-puhua. Se oli kumminkin tehtävä. Pelkäsin todellakin Royta, sillä jos
-hän olisi sekautunut asiaan, olisi siitä tullut pahempaa. En antanut
-muidenkaan poikain sekautua juttuun. Minun on pidettävä silmällä, mitä
-he tekevät, sillä olenhan nyt neiti Helenin työnjohtaja."
-
-Helen oli sanomattomasti huvitettu. Paimenen puheen vaikutus Bohun
-oli hämmästyttävä. Carmichael oli riisunut Bolta aseet. Hän oli
-valtiomiehen taitavuudella, hienotunteisuudella ja rakastettavuudella
-vapauttanut itsensä sitoumuksestaan ja itsensä ylistämisestä.
-Muuttaessaan suurenmoisen tekonsa jonkunlaiseksi satunnaiseksi
-tapaukseksi hämmästytti ja nöyryytti hän samalla Bota. Hän istui
-vaiti ollen muutamia sekunteja Helenin koettaessa yhtyä vapaasti
-keskusteluun. Ei ollut ollenkaan luultavaa, että Bo jäisi pitkäksi
-aikaa sanattomaksi, ja yhtä mahdollista oli, että hän ihmeellisen
-kekseliään järkensä avulla voisi silmänräpäyksessä nolata paatuneen
-rakastajansa. Kumminkin oli ilmeistä, että läksytys oli vaikuttanut.
-Hän näytti hämmästyneeltä, loukkautuneelta, miettiväiseltä ja lopulta
-suloisesti uhmaavalta.
-
-"Mutta sanoittehan Riggsille minua tytöksenne!" Sitten paljasti Bo
-patterinsa. Eikä Helen voinut kuvitellakaan, miten Carmichael voisi sen
-kieltää ja vastustaa sanoja seuraavaa hellää ja veitikkamaista katsetta.
-
-Helen ei kumminkaan tuntenut paimenta sen paremmin kuin Bokaan.
-
-"Sanoin kyllä, sillä se oli välttämätöntä. Minun oli vahvistettava
-oikeuteni puolustaa teitä. Olin kyllä hieman liian julkea ja pyydänkin
-anteeksi käytöstäni."
-
-Bo tuijotti häneen ja vaipui sitten huohottaen tuoliinsa.
-
-"Tulin vain pikimmältään tervehtimään ja kysymään vointianne", jatkoi
-Carmichael. "Olen menossa tanssiaisiin ja koska Flo asuu hyvän matkan
-päässä kylästä, on minun totisesti kiiruhdettava. Hyvää yötä, neiti Bo.
-Toivoakseni voitte pian ratsastaa Samilla jälleen. Hyvää yötä, neiti
-Helen."
-
-Bo sanoi hänelle ystävälliset ja lyhyet jäähyväiset teeskennellen
-hirveästi. Carmichael poistui, ja sanottuaan hänelle hyvästit sulki
-Helen oven.
-
-Heti Carmichaelin poistumisen jälkeen muuttui kumminkin Bo surulliseksi.
-
-"Flo! Hän tarkoitti tuota Flo Stubbsia, tuota kauheata, kierosilmäistä
-ja ylpeää pientä akkaa!"
-
-"Bo!" huomautti Helen. "Myönnän, ettei tuo nuori neiti ole mikään
-kaunotar, vaan hän on kumminkin melko sievä ja miellyttävä. Pidän
-hänestä."
-
-"Nell Rayner, miehet ovat aivan mahdottomia ja paimenet kaikista
-pahimpia!" selitti Bo julmasti.
-
-"Miksi et huolinut silloin Tomista, kun olisit saanut hänet?"
-
-Bo oli jo alkanut raivostua, mutta nyt tämä vihjaus valloitukseen,
-jonka hän nopeasti ja hämmästyttävästi huomasi itselleen
-välttämättömäksi, mursi hänen uhmansa. Tyttö, joka poistuessaan
-huoneesta karttoi Helenin katsetta, oli senvuoksi hyvin kalpea, horjuva
-ja surkea.
-
-Seuraavana päivänä ei Bota voitu lähestyä miltään suunnalta.
-Helen huomasi hänen olevan monenlaisella tuulella, milloin itkuun
-purskahtamaisillaan, milloin raivoissaan, joskus synkissä mietteissä ja
-joskus toivovana, ja lopulta ylpeänä, mikä auttoi häntä kestämään.
-
-Myöhään iltapäivällä Helenin levähtäessä, kun hän ja Bo olivat
-arkihuoneessa, kuului pihalta hevosten kavioiden kapsetta ja sitten
-portailta askelia. Kuultuaan äänekkään koputuksen aukaisi hän oven ja
-hämmästyi nähdessään Beasleyn. Pihalla oli muitakin ratsumiehiä. Helen
-säikähti. Tätä vierailua oli totisesti ennustettu.
-
-"Hyvää iltaa, neiti Rayner", sanoi Beasley pyöritellen hattuaan. "Tulin
-tänne sopimaan muutamasta pienestä liikeasiasta. Haluatteko ottaa minut
-vastaan?"
-
-Helen vastasi hänen tervehdykseensä ajatellen nopeasti. Miksipä
-hän ei voisi ottaa Beasleyä vastaankin ja siten suoriutua tästä
-välttämättömästä keskustelusta.
-
-"Tulkaa vain sisään", sanoi hän, ja Beasleyn tultua huoneeseen sulki
-hän oven. "Sisareni ja herra Beasley:"
-
-"Kuinka voitte, neiti?" kysyi karjanomistaja kovalla ja karkealla
-äänellä.
-
-Bo vastasi kysymykseen kylmästi kumartaen.
-
-Näin läheltä katsoen näytti Beasley voimakkaalta ja melko kauniilta,
-noin viisineljättävuotiaalta mieheltä. Hän oli kookas, tummaihoinen
-ja mustasilmäinen, kuten meksikolaiset, joiden verta sanottiin
-virtaavan hänen suonissaan. Hän näytti viekkaalta, luottavaiselta ja
-itsetietoiselta. Vaikka Helen ei milloinkaan ennen tätä vierailua olisi
-kuullut puhuttavankaan hänestä, olisi hän kumminkin epäillyt häntä.
-
-"Olisin tullut jo aikaisemmin, mutta odotin vanhaa Josea, tuota
-meksikolaista, joka oli palveluksessani silloin kun olin enonne
-liiketoveri", sanoi Beasley ja istuutui laskien suuren sormikoidun
-kätensä polvelleen.
-
-"Niin?" vastasi Helen kysyvästi.
-
-"Jose kiiruhti tänne Magdalenasta ja nyt voin esittää vaatimukseni.
-Neiti Rayner, tämän maatilan pitäisi oikeastaan kuulua minulle ja onkin
-minun. En ollut näin vaikutusvaltainen enkä varakas silloin kun Al
-Auchincloss karkoitti minut luotaan. Myönnän sen mielelläni. Mutta nyt
-on minulla paperit valmiina ja vanha Jose voi todistaa. Olen laskenut,
-että teidän on maksettava minulle kahdeksankymmentätuhatta dollaria
-tahi luovutettava tila minulle."
-
-Beasley puhui niin luonnollisesti ja asiallisesti, että se kieltämättä
-tuntui vakuuttavalta. Hän käyttäytyi töykeästi, mutta kumminkin hyvin
-vapaasti.
-
-"Herra Beasley, vaatimuksenne eivät ole minulle tuntemattomat",
-vastasi Helen tyynesti. "Olen kuullut puhuttavan niistä. Kysyin niistä
-enoltanikin, ja hän vannoi pyhästi, ettei hän ole velkaa teille
-dollariakaan. Hänen sanojensa mukaan olette te päinvastoin hänelle
-velassa. En ole sitäpaitsi löytänyt mitään hänen papereistaankaan,
-joten minun on pakko hylätä vaatimuksenne. En otakaan sitä vakavalta
-kannalta."
-
-"Neiti Rayner, en voi moittia teitä, että uskotte Alin sanat minusta
-tosiksi", sanoi Beasley. "Ja kantanne asiassa on luonnollinen. Mutta
-olette muukalainen täällä, ettekä senvuoksi tiedäkään mitään näiden
-seutujen karja-asioista. Ei ole kyllä kaunista puhua pahaa kuolleista,
-mutta totuus on kumminkin sellainen, että Al Auchincloss pääsi alkuun
-varastamalla lampaita ja merkitsemätöntä karjaa. Jokainen tuntemani
-karjanomistaja on aloittanut siten. Niin olen minäkin, eikä kukaan
-meistä ole milloinkaan pitänyt sellaista rosvoamisena."
-
-Kuultuaan tämän toteamisen voi Helen ainoastaan näyttää epäilevältä ja
-hämmästyneeltä.
-
-"Puhuminen on joutavaa kumminkin ja erittäinkin täällä Lännessä ei se
-merkitse juuri mitään", jatkoi Beasley. "En olekaan mikään puhuja.
-Sanon vain, miten asiat ovat, ja koetan sopia kanssanne, jos vain
-haluatte. Voin todistaa enemmän papereilla ja todistajilla kuin te.
-Tiedän sen varmasti. Teen teille seuraavan tarjouksen -- menkäämme
-naimisiin ja sopikaamme siten tämä ikävä asia."
-
-Miehen häikäilemätön julkeus, johon Helenin käytös ei ollut millään
-tavalla antanut ainetta, oli hämmästyttävää, tyhmää ja alhaista, mutta
-Helen oli niin hyvin valmistautunut tähän kaikkeen, että hän hillitsi
-vihansa.
-
-"Kiitoksia, herra Beasley, mutta en voi hyväksyä tarjoustanne", vastasi
-hän.
-
-"Ettekö halua miettimisaikaa?" kysyi Beasley levittäen leveälle suuret
-sormikoidut kätensä.
-
-"En totisesti!"
-
-Beasley nousi. Hän ei näyttänyt pettyneeltä eikä vihaiselta, mutta
-tuo ylpeä tyytyväisyyden ilme hävisi hänen kasvoistaan, ja vaikka tuo
-muutos olikin pieni, riisti se häneltä kumminkin kaiken siedettävyyden.
-
-"Silloin on minun pakotettava teidät maksamaan nuo
-kahdeksankymmentätuhatta dollaria tahi karkoitettava teidät tilalta",
-sanoi hän.
-
-"Herra Beasley, vaikka olisinkin velkaa teille niin paljon, miten
-voisin saada kokoon niin äärettömän summan? Mutta minä en ole velkaa
-teille dollariakaan, eikä omaisuuttani voida varmastikaan minulta
-ryöstää. Ette voi minulle mitään."
-
-"Miksi en voi?" kysyi Beasley katsahtaen synkästi häneen.
-
-"Senvuoksi, ettei vaatimuksenne ole rehellinen. Voin sen helposti
-todistaa", selitti Helen kiihkeästi.
-
-"Kenelle aiotte todistaa, ettei vaatimukseni ole rehellinen?"
-
-"Miehilleni ja teidän miehillenne, Pinen asukkaille ja kaikille
-ihmisille. Kaikki uskovat varmasti sanani."
-
-Beasley näytti uteliaalta, tyytymättömältä ja loukkaantuneelta, mutta
-kumminkin Helenin sanojen tahi hänen olemuksensa lumoamalta, kun Helen
-nerokkaasti puolusti mielipiteitään.
-
-"Ja kuinka aiotte tuon kaiken todistaa?" murisi Beasley.
-
-"Herra Beasley, muistatteko, miten viime syksynä sovitte Snake Ansonin
-ja hänen miestensä kanssa metsässä, että he ryöstäisivät minut
-mukaansa?" kysyi Helen nopeasti ja kovasti.
-
-"Mitä?" huudahti Beasley käheästi.
-
-"Huomaan teidän muistavan. Milt Dale oli piilossa tuon metsäsaunan
-laipiolla, jossa kohtasitte Ansonin. Hän kuuli jokaisen sanan tuosta
-sopimuksestanne."
-
-Beasley heilautti kättään niin vihaisesti että sormikas lensi
-lattialle. Kun hän kumartui ottamaan sitä, päästi hän sihisevän
-kirouksen. Mentyään ovelle työnsi hän sen kiivaasti auki ja paiskasi
-sen lujasti kiinni mennessään. Hänen kova ja vihasta käheä äänensä
-kajahteli pihalla ennenkuin rupesi kuulumaan kavioiden kapsetta.
-
-Heti illallisen jälkeen samana päivänä, Helenin alkaessa jo tyyntyä,
-ilmestyi Carmichael avonaiselle ovelle. Bo ei ollut huoneessa.
-Pimenevässä hämärässä huomasi Helen, että paimen oli kalpea, vakava ja
-päättäväinen.
-
-"Ah, mitä nyt on tapahtunut?" huudahti Helen.
-
-"Royta on ammuttu. Se tapahtui Turnerin kapakassa. Mutta hän ei ole
-kuollut. Veimme hänet Cassin lesken luo. Hän käski minun sanoa teille,
-että hän kyllä vielä paranee."
-
-"Ammuttu! Paranee!" toisti Helen hitaasti uskomatta korviaan. Hän tunsi
-olevansa syvästi järkytetty ja vapisevansa kuin vilusta.
-
-"Niin, ammuttu!" toisti Carmichael vihaisesti. "Ja sanokoonpa hän mitä
-tahansa, olen kumminkin melkein varma, että hän kuolee."
-
-"Voi taivas, miten hirveää!" huudahti Helen. "Hän oli niin hyvä
-ja erinomainen mies. Kuinka surkeaa! Hän haavoittui varmaankin
-puolustaessaan minua. Kertokaa minulle, miten se tapahtui. Kuka häntä
-ampui?"
-
-"En tiedä ja senvuoksi olenkin melkein suunniltani. En ollut siellä
-silloin kun se tapahtui eikä hän rupea kertomaan minulle."
-
-"Miksi ei?"
-
-"En tiedä sitäkään. Luulin ensin hänen kieltäytyvän senvuoksi, että
-hän haluaa kostaa itse, mutta ajateltuani tarkemmin kieltäytyy hän
-kertomasta senvuoksi, että hän pelkää minunkin haavoittuvan, jos menen
-sinne tekemään selvää. Olette nyt kaikkien ystävienne tarpeessa. En voi
-muuten ymmärtää Royta."
-
-Silloin Helen kertoi hänelle nopeasti Beasleyn iltapäivällä tekemästä
-vierailusta ja kaikesta, mitä silloin oli tapahtunut.
-
-"Vai kävi tuo sekarotuinen meksikolainen roisto täällä!" huudahti
-Carmichael hirmuisesti hämmästyneenä. "Halusiko hän todellakin mennä
-kanssanne naimisiin?"
-
-"Halusipa hyvinkin. Mielestäni oli se melko odottamaton ehdotus."
-
-Carmichael halusi nähtävästi sanoa paljonkin, mutta hänen oli ensin
-hieman siliteltävä lauseitaan hammastensa takana. Lopulta hän kumminkin
-tiuskaisi:
-
-"Neiti Nell, tunnen luissani, että minun on sittenkin nitistettävä tuo
-suuri härkä."
-
-"Ah, hän varmaankin ampui Royta. Hän poistui täältä vihoissaan."
-
-"Houkutelkaa Roy puhumaan. En saanut muuta selville kuin että Roy meni
-kapakkaan yksinään. Beasley oli ollut siellä ja Riggs --"
-
-"Riggskö?" keskeytti Helen.
-
-"Niin, Riggs juuri. Hän on palannut tänne jälleen. Parasta on
-kumminkin, että hän pysyy poissa minun ulottuviltani. Ja Jeff Mulvey
-miehineen myöskin. Turner kertoi minulle kuulleensa väittelyä ja
-sitten laukauksen. Miehet olivat hyökänneet silloin kadulle jättäen
-Royn lattialle makaamaan. Tulin sinne hieman myöhemmin. Roy makasi
-yhä paikoillaan. Kukaan ei ollut tehnyt mitään hänen hyväkseen eikä
-aikonutkaan tehdä. Turner saa sen vielä tuntea nahoissaan. Hankin apua
-ja vein Royn Cassin lesken luo. Roy näytti voivan hyvin. Mutta hän
-oli kumminkin liian kalpea ja puhelias miellyttääkseen minua. Luoti
-on varmasti lävistänyt hänen keuhkonsa ja hän menetti paljon verta,
-ennenkuin saimme haavan sidotuksi. Tuo Turner-roisto olisi voinut
-auttaa aikaisemmin. Ja jos Roy kuolee, ammun --"
-
-"Tom, miksi vannotte aina tappavanne jonkun?" kysyi Helen vihaisesti.
-
-"Senvuoksi, että jonkun on kuoltava täällä piakkoin"; tiuskaisi Tom
-takaisin.
-
-"Vaikka niinkin, mutta tahtoisitteko jättää Bon ja minut nyt kokonaan
-ystävittä tänne?" kysyi Helen moittivasti.
-
-Kuultuaan sen rupesi Carmichael epäröimään ja hänen raivostunut
-mielensä hieman tyyntyi.
-
-"Ah, neiti Nell, olen vain suunniltani. Olkaa kärsivällinen kanssani
-ja koettakaa houkutella minua. En kumminkaan voi keksiä mitään
-muutakaan keinoa."
-
-"Toivokaamme ja rukoilkaamme", sanoi Helen vakavasti. "Käskitte minun
-houkutella Royta sanomaan, kuka häntä ampui. Milloin voin mennä hänen
-luokseen?"
-
-"Huomenna varmasti. Tulen teitä noutamaan. Ottakaa Bo mukaanne. Meidän
-on oltava tästä alkaen hyvin varuillamme. Sopiiko mielestänne, että
-minä ja Hal tulemme aina öiksi tänne asuinrakennukseen?"
-
-"Tuntisin todellakin silloin olevani turvallisempi. Täällä on kyllä
-huoneita. Tulkaa vain."
-
-"Hyvä sitten. Nyt menen puhuttelemaan Halia. Toivon vain, etten olisi
-säikähdyttänyt teitä noin hirveästi."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Noin kymmenen aikaan seuraavana aamuna vei Carmichael Helenin ja Bon
-vaunuilla Pineen ja sitoi valjakon kiinni Cassin lesken majan edustalle.
-
-Persikka- ja omenapuissa oli sekaisin vaaleanpunaisia ja valkoisia
-kukkia, mehiläisten uninen surina täytti ilman, tummanviheriä paksu
-apilaruohokko peitti tuon pienen hedelmäpuiston kentät, talon piipusta
-kohosi hitaasti ilmaan sininen savupilvi ja linnut lauloivat suloisesti.
-
-Helen voi tuskin uskoa, että kaiken tuon tyyneyden keskellä muudan mies
-lepäsi ehkä hyvinkin huonona sairaana. Carmichael oli todellakin ollut
-siksi vakava ja vaitelias, että suurinkin levottomuus oli oikeutettua.
-
-Cassin leski ilmestyi pieneen kuistiin. Hän oli jo harmaantunut, kumara
-ja riutunut, mutta kumminkin hyvin iloinen vanha nainen, josta Helen
-oli saanut uskollisen ystävän itselleen.
-
-"No, herranen aika! Olen, hyvin iloinen saadessani puhutella teitä,
-neiti Helen", sanoi hän. "Olette näemmä ottanut mukaanne pienen
-sisarennekin, johon en ole vielä tutustunutkaan."
-
-"Hyvää huomenta, rouva Cass. Kuinka Roy nyt voi?" vastasi Helen
-tarkastellen levottomasti noita ryppyisiä kasvoja.
-
-"Royko? Älkää nyt olko niin peloissanne. Roy on melkein valmis hakemaan
-hevosensa ja ratsastamaan kotiin, jos vain sallisin hänen tehdä niin.
-Hän tiesi teidän tulevan ja minun oli pidettävä kuvastinta sen aikaa
-kun hän ajoi partaansa. Hän ei ole millänsäkään, vaikka hänellä on
-luodin reikä rinnassaan. Noita mormooneja ei voi mikään tappaa."
-
-Hän opasti heidät pieneen vierashuoneeseensa, jonka ikkunan vieressä
-olevalla sohvalla Roy Beeman makasi. Hän oli hereillään ja hymyili,
-mutta oli hyvin kalpea. Ruumis oli osittain huopapeitteen alla. Hänen
-harmaa paitansa oli auki niskasta niin, että siteet näkyivät.
-
-"Huomenta, tytöt", tervehti hän. "Olette hyvin kilttejä, kun tulitte
-minua katsomaan."
-
-Helen seisoi hänen vieressään ja kumartui innoissaan hänen puoleensa
-tervehtiessään häntä. Hän huomasi Royn silmien tuskallisen ilmeen ja
-hänen liikkumattomuutensa järkytti häntä, mutta muuten ei hän näyttänyt
-olevan niinkään huonossa kunnossa. Bo oli kalpea ja nähtävästi niin
-järkytetty, ettei hän voinut puhua. Carmichael toi tuolit tytöille
-vuoteen viereen.
-
-"Mikä sinua vaivaa tänä aamuna?" kysyi Roy paimenelta.
-
-"Huh! Toivoisitko minun sitten hymyilevän kuin naimisiin aikovan
-miehen?" vastasi Carmichael.
-
-"Et suinkaan ole sopinut Bon kanssa lopullisesti vielä", sanoi Roy.
-
-Bo punastui aivan tulipunaiseksi ja paimenenkin tumma iho muuttui
-hieman vaaleammaksi.
-
-"Sinulla ei ole siinä mitään tekemistä, onko hän sopinut kanssani vai
-ei", sanoi hän.
-
-"Las Vegas, olet aivan ihmeellinen. Sinulla on hevonen allasi, suopunki
-kädessäsi ja revolveri vyössäsi, mutta kun on kysymys tytöistä, olet
-aivan mitätön."
-
-"Minä en, hitto vieköön, olekaan mikään mormoni! Tulkaa, rouva Cass,
-menkäämme tänne, että he voivat rauhassa puhella."
-
-"Aioin juuri sanoa, että Roylla on kuumetta. Hän ei saa puhua paljon",
-sanoi vanhus. Sitten hän meni Carmichaelin kanssa keittiöön ja sulki
-oven.
-
-Roy katsoi Heleniin terävästi. Hänen silmänsä näyttivät
-ystävällisemmiltä kuin milloinkaan ennen.
-
-"Veljeni John kävi täällä. Hän poistui juuri ennen tuloanne. Hän
-ratsasti kotiin sanomaan omaisilleni, etten ole hyvinkään pahasti
-haavoittunut. Sitten hän kiiruhtaa niin suoraan kuin suinkin
-vuoristoon."
-
-Helenin silmät kysyivät, mitä hänen huulensa kieltäytyivät lausumasta,
-
-"Hän menee noutamaan Dalea minun käskystäni. Ajattelin nimittäin niin,
-että me kaikki olemme nyt tuon kelpo metsästäjän avun tarpeessa."
-
-Roy käänsi nyt katseensa äkisti Bohun.
-
-"Ettekö ole aivan yhtä mieltä kassani, tyttöseni?"
-
-"Olen varmasti", vastasi Bo lämpimästi.
-
-Kun Helen kuuli Royn sanat, lamautui hän hetkeksi kokonaan, mutta
-sitten alkoivat hänen sydämensä ja valtimonsa sykkiä nopeasti.
-
-"Voiko John päästä Dalen luo, kun lunta on vielä niin paksulti?" kysyi
-hän änkyttäen.
-
-"Kyllä varmasti. Hän vie mukanaan pari hevosta lumirajalle. Sitten,
-ellei hän muuten voi päästä etemmäksi, kulkee hän lumikengillä solien
-kautta. Sanoin hänelle kumminkin Dalen lähtevän ratsastamalla. Lumi
-on sulanut jo melkein kokonaan muualta, paitsi huippujen pohjoisilta
-rinteiltä."
-
-"Milloin voimme siis odottaa Dalea?"
-
-"Luultavasi noin kolmen tahi neljän päivän kuluttua. Kunpa hän olisi
-täällä nyt jo! Neiti Helen, meillä on vastassa huolestuttavat ajat."
-
-"Tiedän sen, mutta olen valmis. Kertoiko Carmichael Beasleyn käynnistä
-luonani?"
-
-"Ei, mutta kertokaa te", vastasi Roy.
-
-Helen alkoi lyhyesti jutella hänelle tuon vierailun kuluessa
-sattuneista seikoista, mutta ennenkuin hän ennätti lopettaakaan, oli
-hän varma, että Roy kiroili itsekseen.
-
-"Hän pyysi siis teitä vaimokseen! Jerusalem! En olisi sitä milloinkaan
-voinut uskoa. Voi tuota roistomaista meksikolaista, minkä teki!
-Neiti Helen, kun kohtasin Beasleyn eilen illalla, oli hän jostakin
-raivoissaan, ja nyt ymmärrän syyn. Valitsin hyvin sopimattoman ajan."
-
-"Mihin? Mitä teitte, Roy?"
-
-"Päätin joku aika sitten, että puhuttelen ensimmäisessä sopivassa
-tilaisuudessa Beasleytä. Eilen luulin saaneeni sellaisen. Olin
-kaupassa, kun näin hänen menevän Turnerille. Seurasin häntä sinne. Oli
-jo melkein pimeä. Beasley, Mulvey, Riggs ja muutamat muutkin joivat ja
-melusivat siellä. Rupesin juttelemaan Beasleyn kanssa heti."
-
-"Roy, sillä tavoinko te, pojat, kartatte vaaraa?"
-
-"Mutta, neiti Helen, muuta keinoa ei ole. Pelko enentää vain vaaraa.
-Beasley oli alussa tavattoman kohtelias. Erosimme muusta joukosta, joka
-seurasi meitä, kunnes tulimme muutamaan salin nurkkaan. En muista, mitä
-kaikkea sanoin hänelle, mutta puhuin varmasti melko paljon. Sanoin
-hänelle, mitä isäni ajattelee asiasta. Ja Beasley tietää aivan yhtä
-hyvin kuin minäkin, että isäni on tämän paikkakunnan vanhin asukas ja
-viisain myöskin, joka ei milloinkaan valehtele. Sovitin kaikki hänen
-sanansa väitteihini näyttääkseni Beasleylle, että ellei hän lopeta
-vehkeilyään hyvin nopeasti, saattaa sattua, että hän kuolee yhtä
-nopeasti. Mutta Beasley on tyhmä ja hirveästi itserakas. Hän on niin
-turhamainenkin kuin riikinkukko. Hän ei voinut ymmärtää ja suuttui.
-Sanoin hänelle, että hän on jo tarpeeksi rikas teidän maatilattannekin,
-ja koetin muutenkin puhua kaikin tavoin puolestanne. Silloin olivat
-hän ja hänen miehensä piirittäneet minut nurkkaan ja nähdessäni heidän
-katseensa aloin aavistaa pahaa. Mutta kun olin kerran aloittanut,
-oli minun koetettava hyötyäkin tilanteesta niin paljon kuin suinkin.
-Sanottuani, että haluan vaikka taistella puolestanne, näytti se
-tepsivän häneen, ja silloin alkoikin taistelu. Sanoin luultavasti
-omasta puolestani toivovani, että tuo taistelu tapahtuisi pian. Silloin
-tapahtuikin jotakin hyvin äkkiä."
-
-"Roy, silloin hän varmasti ampui teitä!" huudahti Helen kiihkeästi.
-
-"Neiti Helen, en sanonut teille, kuka sen teki", vastasi Roy hymyillen
-kohteliaasti.
-
-"No sanokaa se sitten."
-
-"Jos lupaatte, ettette sano Las Vegasille, kerron sen teille. Paimen on
-nyt jo melkein suunniltaan. Hän luulee tietävänsä, kuka minua ampui,
-ja minä olen valehdellut hänelle julmasti. Katsokaa, jos hän saa
-sen selville, menee hän suin päin sinne ampumaan. Neiti Helen, tuon
-texasilaisen kanssa ei ole leikkimistä. Las Vegas voi haavoittua, kuten
-minäkin, jolloin ei hänestäkään ole teille apua, kun onnettomuudet
-alkavat."
-
-"Roy, lupaan teille, etten puhu hänelle mitään", sanoi Helen vakavasti.
-
-"No silloin -- Riggshän minua ampui!" Roy kalpeni yhä enemmän
-tunnustaessaan sen ja hänen äänensä, joka ei ollut kuiskausta kovempi,
-ilmaisi inhoa ja vihaa. "Tuo roisto sen teki. Hän ampui minua
-Beasleyn takaa. Minun oli mahdoton estää sitä. En edes huomannut
-hänen aikeitaan. Mutta kun kaaduin ja muut vetäytyivät takaisin, näin
-savuavan revolverin hänen kädessään. Hän näytti hirmuisen mahtavalta.
-Beasley alkoi läksyttää häntä ja läksytti häntä siihen asti kuin kaikki
-riensivät kadulle."
-
-"Voi tuota pelkuria, tuota kurjaa pelkuria!" huudahti Helen.
-
-"En ihmettele ollenkaan, että Tom haluaa saada tuon tietää!" sanoi Bo
-kiihkeästi. "Luulen hänen epäilevänkin Riggsiä."
-
-"Niin hän tekeekin, mutta minä en aio myöntää hänen epäluulojaan
-oikeiksi. Roy, tiedättehän, ettei Riggs voi oleskella täällä pitkääkään
-aikaa."
-
-"Toivon hänen viipyvän kumminkin niin kauan, kunnes pääsen jaloilleni
-jälleen."
-
-"Kas niin, olette kaikki samanlaisia! Teidän on välttämättä
-vuodatettava verta!" mumisi Helen vapisten.
-
-"Neiti Helen, älkää suhtautuko asiaan niin. Olen samanlainen kuin Dale
-enkä haasta milloinkaan riitaa. Mutta täällä Lännessä on voimassa
-jonkunlainen kirjoittamaton laki -- silmä silmästä ja hammas hampaasta.
-Uskon kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja tappaminen on vastoin uskontoni
-määräyksiä, mutta Riggs ampui minua aivan kuin hän olisi ampunut minua
-takaapäin."
-
-"Roy, olen ainoastaan nainen. Pelkään olevani liian helläsydäminen ja
-sopimaton tänne Länteen."
-
-"Odottakaa, kunnes saatte kokea jotakin. Otaksukaamme, että Beasley
-tulee, tarttuu teihin suurilla kourillaan, puristelee teitä hetkisen ja
-karkoittaa teidät sitten kotoanne. Tai otaksukaamme, että Riggs ajaa
-teidät johonkin nurkkaan."
-
-Helen tunsi säpsähtävänsä kovasti ja veri alkoi kiertää hurjasti
-hänen suonissaan. Hän voi kumminkin päättää vain tuon haavoittuneen
-miehen julmasta hymystä, kun tämä katseli häntä terävillä viisailla
-silmillään, minkä näköinen hän nyt oli.
-
-"Ystäväni, kaikkea voi tapahtua", sanoi Roy. "Mutta toivokaamme
-kumminkin, että säästytte pahimmalta."
-
-Hän näytti heikontuvan, ja Helen nousi silloin heti ja sanoi, että
-heidän oli kai parasta lähteä ja tulla jälleen huomenna takaisin. Kun
-hän kutsui, tuli Carmichael jälleen huoneeseen rouva Cassin kanssa, ja
-muutamien huomautusten jälkeen loppui vierailu. Carmichael seisahtui
-kumminkin ovelle.
-
-"Koeta rohkaista luontosi, vanha mormoni!" sanoi hän.
-
-"Koeta itse, sinä vanha parantumaton poikamies", vastasi Roy
-tarpeettoman kovasti. "Eikö sinulla ole senkään vertaa luontoa, että
-voit sopia Bon kanssa?"
-
-Carmichael katosi ovelta kuin kannustettu. Hän oli aivan punainen
-kasvoiltaan, kun hän irroitti valjakon, eikä hän puhunut sanaakaan
-kotimatkalla. Kun he saapuivat perille, seurasi hän tyttöjä
-arkihuoneeseen. Hän oli vieläkin hyvin vakava, mutta ei vihainen, ja
-hän voi täydellisesti hillitä itsensä.
-
-"Saitteko selville, kuka Royta ampui?" kysyi hän äkkiä Heleniltä.
-
-"Kyllä, mutta lupasin Roylle, etten kerro sitä teille", vastasi Helen
-hermostuneesti. Hän karttoi paimenen tarkastelevaa katsetta ja pelkäsi
-vaistomaisesti hänen seuraavaa kysymystään.
-
-"Riggskö sen teki?"
-
-"Las Vegas, älkää kyselkö minulta. En aio rikkoa lupaustani."
-
-Paimen meni ikkunaan ja katsoi ulos hetkisen. Mutta sitten kun hän
-kääntyi Bohun päin, näytti hän voimakkaammalta, ylpeämmältä ja
-käskevämmältä kuin äsken. Hän voi myös täydellisesti hillitä itsensä.
-
-"Bo, haluatteko kuunnella minua, jos vannon kertovani totuuden
-sellaisena kuin sen tiedän?"
-
-"Kyllä varmasti", vastasi Bo lehahtaen punaiseksi.
-
-"Roy ei tahdo sanoa minulle sitä senvuoksi, että hän haluaa kohdata
-tuon miehen itse. Mutta minä tahdon tietää sen senvuoksi, että haluan
-estää hänet, ennenkuin hän tekee enemmän pahaa meille ja ystävillemme.
-Kuulitte nyt sekä Royn että minun syyni. Pyydän nyt teitä ilmaisemaan
-nimen minulle."
-
-"Mutta, Tom, minä en saa", vastasi Bo änkyttäen.
-
-"Lupasitteko Roylle olla puhumatta?"
-
-"En."
-
-"Ettekö sisarellennekaan?"
-
-"En kummallekaan."
-
-"Silloin voitte kyllä sanoa sen minulle. Pyydän teitä luottamaan minuun
-tässä asiassa. Ei kumminkaan senvuoksi, että rakastan teitä ja uskalsin
-kerran haaveilla, että tekin pidätte ainakin hieman minusta, vaan --"
-
-"Ah, Tom!" änkytti Bo.
-
-"Kuunnelkaahan nyt. Teidän on luotettava minuun senvuoksi, että olen
-ainoa, joka tunnen parhaimman menetelmän. En tahdo valehdella enkä
-sanoisikaan niin, ellen olisi aivan varma asiasta. Vannon, että Dale
-on samaa mieltä kuin minäkin. Mutta hän ei voi saapua tänne ennenkuin
-muutamien päivien kuluttua. Nuo miehet on kumminkin nolattava.
-Käsitätte kai sen? Olettehan oppinut ymmärtämään nopeasti muitakin
-Lännen tapoja. En osaa sanoa teille suurempaa kohteliaisuutta, Bo
-Rayner. Haluatteko nyt sanoa sen minulle?"
-
-"Haluan totisesti!" huudahti Bo leimuavin silmin.
-
-"Voi, Bo, älä suinkaan, älä missään nimessä! Odota ainakin hieman!"
-pyysi Helen.
-
-"Bo, tämä on meidän välinen asia", sanoi Carmichael.
-
-"Tom, kerron sen teille", kuiskasi Bo. "Teko oli hyvin alhainen ja
-raukkamainen. Roy ympäröitiin ja häntä ampui Beasleyn takaa tuo
-Riggs-roisto."
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Naisen muisto oli hävittänyt Milt Dalen rauhan, hämmentänyt hänen
-filosofiansa ja eristetyn onnellisuutensa metsien yksinäisyydessä, se
-oli pakottanut hänet katsomaan sieluaan silmiin ja ajattelemaan elämän
-kohtalokasta merkitystä.
-
-Kun hän huomasi tappionsa, kun hän totesi, etteivät kappaleet
-olleetkaan sellaisia kuin miltä ne näyttivät, kun hän tunsi, ettei
-koittava kevät voinut ilahduttaa häntä, ja huomasi, että hän oli ollut
-sokea vapaassa, tunnelmarikkaassa intiaanimaisessa suhtautumisessaan
-elämään, muuttui hänen luonteensa selittämättömän omituiseksi,
-toivottomaksi ja niin synkäksi kuin hänen kotinsa eristetty hiljaisuus
-oli. Dale mietti, että kuta voimakkaampi joku eläin on, sitä terävämmät
-ovat sen hermot, sitä suurempi sen ymmärrys ja sitä kauheammat sen
-kärsimykset sitä kohdanneen vääryyden johdosta. Hän piti itseäänkin
-eläimistä voimakkaimpana, jonka suurin ruumiillinen tarve oli
-työskenteleminen, mutta nyt tuntui tuo työhalu kokonaan loppuneen. Hän
-laiskistui niin, ettei hän halunnut liikkuakaan, ja toimitti vähenevät
-tehtävänsä pakosta.
-
-Hän odotti kevättä kuin vapautusta, ei kumminkaan senvuoksi, että
-hän halusi poistua laaksosta. Hän vihasi kylmyyttä ja väsyi tuuliin
-ja lumeen, hän kuvitteli, että lämmin aurinko, kerran vielä ruohosta
-viheriä ja tuhatkaunokeista kaunis puisto ja lintujen, oravien ja
-antilooppien palaaminen entisille laitumille haihduttaisivat tämän
-hänen mieltään lamauttavan lumouksen. Silloin hän ehkä vähitellen voisi
-saavuttaa entisen tyytyväisyytensä, vaikka siinä olisikin tapahtunut
-suuri muutos.
-
-Mutta kevät, joka saapui aikaisin Paratiisiin, kuumensikin Dalen
-veren ja sytytti siihen kuvaamattoman ikävän tulen. Oli ehkä hyväksi,
-että niin kävi, koska se pakotti hänet työskentelemään, kiipeilemään,
-kuljeskelemaan ja liikkumaan yhtämittaa auringonnoususta pimeään
-saakka. Työ karaisi hänen veltostuneita jänteitään ja esti häntä
-vaipumasta tuntikausiksi tuollaiseen toimettomaan haaveiluun. Hänen
-ei tarvinnut hävetäkään ikäväänsä tuon omistamiseksi, jota hän ei
-kumminkaan milloinkaan luullut saavansa omistaa -- naisen suloa, valoa,
-iloa ja toivoa täynnä olevaa kotia ja kauniita herttaisia lapsia. Nämä
-kuvitelmat aiheuttivat kumminkin helvetillisiä tuskia.
-
-Dale ei ollut kiinnittänyt huomiotaan juuri mihinkään monen viikon
-kuluessa. Hän ei tiennyt, milloin lumi suli Paratiisin kolmelta
-rinteeltä. Hän tiesi vain vanhentuneensa ja ymmärsi kevään saapuneen.
-Valvoessaan vuoteellaan rauhatonna ja nukkuessaankin tuntui hänen
-tietoisuutensa pohjalla olevan jonkunlainen varmistuva vakaumus, että
-hänen kidutuksensa pian loppuu ja hän sitten muuttuneena miehenä tyytyy
-kohtaloonsa ja luopuu tästä itsekkäästä ja laiskasta nautintorikkaasta
-luonnonelämästä mennäkseen sinne, missä hänen voimakkaat käsivartensa
-voivat olla joksikin hyödyksi ihmiskunnalle. Kumminkin hän halusi
-viipyä täällä autiossa vuoristossa siksi, kunnes hänen taistelunsa
-loppuu, kunnes hän voi kohdata hänet ja maailman ja voi sanoa itseään
-miehekkäämmäksi kuin milloinkaan ennen.
-
-Eräänä kirkkaana aamuna, kun hän askaroi nuotion ääressä, murisi kesy
-puuma hiljaa ja varoittavasti. Dale hämmästyi. Tom ei käyttäytynyt noin
-jonkun kuljeskelevan harmaan karhun tai harhailevan hirven vuoksi. Pian
-huomasi Dale kumminkin ratsastajan, joka ilmestyi hitaasti näkyviin
-tiheiden kuusten varjosta. Nähdessään hänet tunsi Dale sydämensä
-sykkivän nopeammasti ja hän ajatteli pakostakin tulevaa suhtautumistaan
-ihmisiin. Hän ei ollut milloinkaan iloinnut niin suuresti kenenkään
-tulosta.
-
-Tulija näytti olevan joku Beemaneista hänen ratsastamistavastaan
-päättäen, ja pian Dale tunsikin hänet Johniksi.
-
-Vieras kiiruhti nyt hevosensa juoksuun ja saapui nopeasti mäntyjen
-varjoon ja leiriin.
-
-"Hyvää päivää, sinä vanha karhuntappaja!" huusi John heiluttaen kättään.
-
-Huomattuaan, minkä näköinen hän oli, ei Dale voinutkaan tervehtiä häntä
-yhtä iloisesti. Hevonen oli nimittäin liassa kylkiään ja John polviaan
-myöten. Hän oli muutenkin märkä, rapainen, väsynyt ja kalpea. Kasvojen
-väri ilmaisi jotakin muutakin kuin uupumusta.
-
-"Kuinka voit, John?" vastasi Dale.
-
-He tervehtivät. John nosti väsyneesti jalkansa satulannupin yli, mutta
-ei laskeutunut heti maahan. Hänen kirkkaat harmaat silmänsä olivat
-ihmetellen kohdistuneet metsästäjään.
-
-"Milt, mikä sinua oikeastaan vaivaa?"
-
-"Miten niin?"
-
-"Olet mielestäni muuttunut niin, etten tahdo sinua oikein tunteakaan.
-Olet varmaankin sairastanut täällä yksinäisyydessä?"
-
-"Näytänkö sitten sairaalta?"
-
-"Nauraisin jos voisin. Olet laihtunut, kalpea ja muutenkin aivan
-lamassa. Mikä sinun oikeastaan on?"
-
-"Olen vain vanhentunut."
-
-"Olet menettämäisilläsi järkesi, kuten Roy sanoo, täällä
-yksinäisyydessä. Luulit voivasi mukautua siihen paremmin kuin olet
-voinutkaan. Näytät muutenkin sairaalta."
-
-"John, sairauteni on täällä", vastasi Dale synkästi laskien kätensä
-sydämelleen.
-
-"Ovatko keuhkosi kipeät?" huudahti John. "Tuollainen rinta ja tällainen
-ilmasto! Mahdotonta!"
-
-"Keuhkoni ovat aivan terveet!"
-
-"Ymmärrän. Roy kertoikin minulle asiasta."
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Odotahan nyt, veikkoseni! Enkö mielestäsi tule luoksesi tavattoman
-varhain? Katsohan tätä hevosta." John liukui satulasta ja viitattuaan
-väsyneeseen ratsuun alkoi hän irroittaa satulaa sen selästä. "Se
-suoriutui kaikesta suurenmoisesti. Olimme hukkumaisillamme rämeihin
-tullessamme tänne. Solasta selviydyin yöllä, kun lumi oli jäässä."
-
-"Olet yhtä tervetullut kuin toukokuun kukat. John, mikä kuukausi nyt
-on?"
-
-"Siunatkoon, onko laitasi todellakin niin huonosti? Odotahan nyt. Nyt
-on maaliskuun kolmaskolmatta päivä."
-
-"Maaliskuunko? Olen aivan ymmällä. Olen unhottanut laskea päivät ja
-ehkä paljon muutakin."
-
-"Kas niin!" huudahti John taputellen hevostaan. "Voit oleskella nyt
-täällä tulevaan käyntiini asti. Milt, millaisessa kunnossa sinun
-hevosesi ovat?"
-
-"Ne ovat läpäisseet talven komeasti."
-
-"Hyvä sitten. Tarvitsemme pari voimakasta ja suurta hevosta hetimiten."
-
-"Mihin?" kysyi Dale tiukasti. Hän heitti halon kädestään tuleen ja
-suoristautui.
-
-"Siihen, että sinun on heti lähdettävä kanssani Pineen."
-
-Dale muisti silloin heti tuon Beemanin veljesten tyynen ja voimakkaan
-aloitekyvyn vaikeuksien alkaessa.
-
-Kun Dale kuuli tämän Johnin määräyksen, joka oli liian merkityksellinen
-epäiltäväksi, synnyttivät hänen ajatuksensa Pinestä omituisen tunteen,
-kuin olisi hän ollut kuollut ja alkaisi nyt virota jälleen elämään.
-
-"Kerro nyt, mitä sinulla on kerrottavaa!" huudahti hän.
-
-Ja mormoni vastasi yhtä nopeasti: "Royta on ammuttu, mutta ei hän silti
-kuole. Hän lähetti hakemaan sinua. Vaikeat ajat ovat tulossa. Beasley
-aikoo karkoittaa Helen Raynerin ja anastaa hänen maatilansa."
-
-Dalen koko ruumis vapisi. Hänen menneisyytensä ja tuon epämääräisesti
-kutsuvan tulevaisuuden välillä tuntui olevan toinenkin tuskallinen ja
-järkyttävä yhteys. Hänen tunteensa olivat olleet mietteihin syventyviä
-unelmia ja ikävöimistä. Mutta nämä hänen ystävänsä mainitsemat asiat
-kuuluivat todelliseen elämään.
-
-"Silloin on vanha Al varmaankin kuollut?"
-
-"Jo kauan aikaa sitten, muistaakseni noin helmikuun puolivälissä. Helen
-peri talon ja tavarat. Hän on suoriutunut kaikesta niin hyvin, että
-monet ihmiset säälivä häntä, kun hän nyt menettää kaiken."
-
-"Hän ei menetä mitään", selitti Dale. Kuinka oudolta hänen äänensä
-tuntuikaan omistakin korvista! Se oli käheä ja epätodellinen kuin
-harjoituksen puutteesta.
-
-"Meillä on kaikilla omat luulomme siitä asiasta. Luullakseni hän
-menettää sen. Isäni sanoo niin ja Carmichaelkin on samaa mieltä."
-
-"Kuka hän on?"
-
-"Muistat varmaankin tuon paimenen, joka tuli tänne Royn ja
-Auchinclossin kanssa hakemaan tyttöjä viime syksynä?"
-
-"Muistan kyllä. He sanoivat häntä Las -- Las Vegasiksi. Pidin hänen
-näöstään."
-
-"Opittuasi tuntemaan hänet pidät hänestä vielä enemmän. Hän on hoitanut
-maatilaa neiti Helenin puolesta koko talven. Mutta nyt alkavat asiat
-kehittyä lopullisesti. Beasleystä ja tuosta Riggsistä on tullut oikein
-hyvät ystävät. Muistat kai hänet?"
-
-"Kyllä."
-
-"Hän on oleskellut Pinessä koko talven odottaen tilaisuutta, milloin
-hän voisi ruveta ahdistamaan neiti Heleniä tahi Bota. Kaikki ovat sen
-huomanneet. Muutamia päiviä sitten oli Bo ratsastamassa, jolloin Riggs
-ajoi häntä takaa ja aiheutti sen, että Bo loukkautui melko pahasti.
-Roy sanoo Riggsin olleen vahtimassa neiti Heleniä. Mutta luullakseni
-on tuo roisto tyytyväinen, kun hän vain saa toisen tahi toisen
-tytöistä haltuunsa. Asia ei kumminkaan siihen loppunut. Carmichael
-antoi Riggsille selkään ja ajoi hänet pois koko kylästä. Mutta hän
-tuli takaisin. Beasley tuli vieraisille neiti Helenin luo ja tarjoutui
-menemään naimisiin hänen kanssaan, jottei hänen olisi pakko anastaa
-maatilaa häneltä, kuten hän sanoi."
-
-Dale hätkähti kauheasti kiroten.
-
-"Kas niin!" huudahti John. "Sanoisin samaa, ellen olisi uskovainen.
-Eivätkö tuon mulkosilmäisen meksikolaisen suunnitelmat voi
-raivostuttaakin jokaista kunnon ihmistä? Roy oli ainakin aivan
-suunniltaan, koska hän pitää äärettömästi neiti Helenistä ja Bosta.
-Ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa uhkasikin Roy sitten Beasleytä
-ja puhui hänelle asiat melko suoraan. Silloin juuri ampui Riggs Royta,
-ampui häntä Beasleyn takaa, Royn tietämättä. Ja tuo Riggs kehui
-olevansa oikea tappelupukari. Luultavasti saa hän vielä katua tuota
-laukausta."
-
-"Varmasti!" vastasi Dale nielaisten kovasti. "Ilmoita nyt, mitä Roy
-käski minulle sanomaan."
-
-"En muista kaikkea, mitä hän sanoi", vastasi John miettiväisesti. "Hän
-oli kumminkin hyvin kiihoittunut ja hyvin vakava, kun hän sanoi: 'Kerro
-Miltille, mitä on tapahtunut. Kerro hänelle, että Helen Rayner on
-suuremmassa vaarassa kuin viime syksynä. Sano hänelle, että olen nähnyt
-hänen katselevan vuorten yli Paratiisiin päin sydän silmissään. Kerro
-hänelle, että Helen on nyt kaikista enimmän hänen apunsa tarpeessa!"
-
-Dale vapisi kuin tuskasta. Hänen rinnassaan riehuivat intohimoiset ja
-peloittavan suloiset tunteet, mutta hän halusi kumminkin moittia Johnia
-ja Royta noista yksinkertaisista päätelmistä.
-
-"Roy on aivan hullu!" huudahti hän.
-
-"Milt, käyttäydyt todellakin hyvin kummallisesti. Roy on viisain
-tuntemani mies."
-
-"John, jos hän saisi minut uskomaan puheitaan, jotka sitten
-osoittautuisivat valheiksi, tappaisin hänet."
-
-"Valheiksiko! Luuletko Roy Beemannin haluavan valehdella?"
-
-"Mutta, John, ette ymmärrä luultavasti ollenkaan tilannetta. Nell
-Raynerkö ikävöisi ja tarvitsisi minua? Mahdotonta!"
-
-"Kuulehan nyt, rakastunut toverini, mikään ei voi olla niin totta!"
-huudahti John lämpimästi. "Rakkaus muodostaa elämän tutkimattoman
-helvetin, mutta tämä on sinulle vain iloksi. Voit uskoa Roy
-Beemanin puheihin naisista yhtä hyvin kuin luotat hänen taitoonsa
-etsiä kadonneita hevosia. Roy on ollut jo naimisissa kolmen tytön
-kanssa eikä hän luullakseni siihen vielä lopeta. Hän on vasta
-kahdeksankolmattavuotias ja hänellä on kaksi suurta tilaa. Kun hän
-sanoo nähneensä Nell Raynerin sydämen tämän sinua ikävöivissä silmissä,
-voit uskaltaa elämäsi, että se on totta. Hän ilmoitti sen juuri sen
-vuoksi, että kiiruhtaisit taistelemaan tytön puolesta."
-
-"Lähden mukaasi" kuiskasi Dale värisevin äänin istuutuessaan nuotion
-vieressä olevalle pölkylle. Hän tuijotti hajamielisesti ruohokossa
-oleviin kissankelloihin tunteitten myrskyjen myllertäessä hänen
-rinnassaan. Ne olivat kovia, hänen tahtonsa aiheuttamia puuskia. Näiden
-muutamien jatkuvan taistelun hetkien kuluessa vapautui Dalen mieli
-kokonaan tuosta synkkyydestä, joka oli kiusannut häntä talven kuluessa
-kuin painajainen ja kun hän nousi seisoalleen jälleen, tuntui maalla
-olevan pakottava ja sähköistävä vaikutus hänen jalkoihinsa. Jokin
-synkkä, katkera, surullinen ja kuolettava,tunne, joka oli ollut hänelle
-aina vieras, haihtui ikuisiksi ajoiksi. Tämä suurenmoinen hetki oli
-koittanut odottamatta hänelle. Hän ei uskonut Roy Beemanin vihjauksia
-Helenistä, mutta hän oli saavuttanut kuin taikavoimasta vanhan
-mielenrauhansa.
-
-Ratsastaen Dalen voimakkaimmilla hevosilla saapuivat nuo pari miestä
-solan lumirajalle puolenpäivän korvissa samana päivänä. Heillä oli vain
-kevyet kuormat mukanaan, kirves ja aseet. Tom, tuo kesy puuma, juoksi
-heidän jäljessään.
-
-Hanki, jonka aurinko oli nyt jo puoleksi sulattanut, ei kannattanut
-oikein hevosia, vaikka se kestikin miesten kulkea. He kävelivät
-taluttaen ratsujaan. Kulku ei ollut vaikeaa, ennenkuin lunta alkoi
-olla paksummalti, jolloin eteneminen muuttui hitaaksi. John ei
-ollut teltassaan voinut seurata tien suuntaa, minkä vuoksi Dale ei
-seurannutkaan hänen jälkiään. Puissa olevat vanhat merkit auttoivat
-Dalea pysymään melko hyvin tiellä, ja lopulta saapuivat he solan
-korkeimmalle kohdalle, jossa lumikerros oli paksuin. Täällä eivät
-hevoset voineet kulkea muutoin kuin askel askeleelta eteenpäin. Kun ne
-lopulta upposivat kylkiään myöten, oli niitä vedettävä, hoputettava
-ja autettava asettamalla paksuja kuusenoksia niiden kavioiden alle.
-He saivat työskennellä kovasti kolme tuntia päästäkseen tuon paksun,
-muutamia satoja metriä pitkän lumikerroksen poikki. Puuman oli hyvin
-helppo seurata, vaikka olikin ilmeistä, ettei se pitänyt sellaisesta
-kulusta.
-
-Kun he olivat jättäneet sen taakseen, lisäsivät hevoset vauhtiaan
-saapuen pian jyrkälle rinteelle, jossa niiden oli jarrutettava
-jaloillaan kaikin voimin ollakseen liukumatta ja kaatumatta. Rinteestä
-suoriuduttiin kumminkin hyvin nopeasti, ja sen juurelta alkoi sitten
-tiheä metsä, jossa paikoitellen oli paksulti lunta ja murtoja, joita
-oli vaikea kiertää. Miehet tekivät siellä oikean Herkuleksen työn
-päästen kumminkin vihdoin eräälle niitylle, josta lumi oli jo sulanut.
-Maanpinta oli kuitenkin siellä muutamin paikoin niin pehmeä ja
-liejuinen, että se oli vaikeammasti kuljettavaa kuin lumi, minkä vuoksi
-heidän oli oikaistava sen pään poikki vastakkaiselle puolelle ja sitten
-jatkettava matkaansa metsässä. Kun he saapuivat paljaalle ja kovalle
-maalle juuri ennen pimeää sinä iltana, tapahtui se juuri kreivin
-aikaan, sillä sekä hevoset että miehet olivat melkein kuolemaisillaan
-väsymyksestä.
-
-He leiriytyivät aukeaan metsään. Ilta pimeni ja miehet paneutuivat
-pitkäkseen havuvuoteilleen jalat tuleen päin. Tom makasi läheisyydessä
-ja hevoset seisoivat pää painuksissa siinä, missä satulat oli
-irroitettu. Mutta kun miehet heräsivät aamulla, huomasivat he hevosten
-syövän pitkää kuihtunutta heinää. John pudisti päätään katsoessaan
-niitä.
-
-"Sanoit meidän ennättävän Pineen vielä tänä iltana. Kuinka pitkälti
-sinne on tätä valitsemaasi tietä?"
-
-"Noin viisikymmentä peninkulmaa", vastasi Dale.
-
-"Nuo hevoset eivät siihen ainakaan kykene."
-
-"John, vaikka matka sinne olisi pitempikin, kulkisimme sen kumminkin
-tänään."
-
-He satuloivat ratsunsa ja lähtivät matkalle ennen auringonnousua
-jättäen lumen ja sumun taakseen. Tasaiset niityt ja metsät muuttuivat
-toinen toisensa jälkeen pitkiksi rinteiksi ja mäiksi tullen sitä
-aurinkoisemmiksi ja viheriäisemmiksi, kuta enemmän korkeus väheni.
-Oravia ja metsälintuja, kalkkunoita ja antilooppeja ja villimpääkin
-riistaa oli sitä enemmän kuta pitemmälle matka jatkui. Riistan
-paljouden vuoksi oli Dalen kumminkin hyvin vaikea hillitä Tomia. Hänen
-oli pakko pitää puumaa silmällä ja huudella sitä usein, jotta se
-pysyisi mukana.
-
-"Tom ei pidä pitkistä matkoista", sanoi Dale. "Mutta otan sen sittenkin
-mukaani, sillä siitä voi olla hyötyä tavalla tahi toisella."
-
-"Usuta se Beasleyn miesten kimppuun", vastasi John. "Muutamat ihmiset
-pelkäävät hirveästi puumia. En kumminkaan minä."
-
-"Enkä minä, vaikka puumat ovatkin minua joskus hirmuisesti
-säikähdyttäneet."
-
-Miehet keskustelivat vain vähän. Dale ratsasti edellä ja Tom juoksi
-äänettömästi hänen hevosensa rinnalla. John seurasi aivan kintereillä.
-He ohjasivat hevosensa niittyjen poikki, ajoivat hölkkää metsissä,
-nousivat hitaasti eteen sattuville harjanteille ja liukuivat sitten
-pehmeitä, märkiä ja neulasten peittämiä rinteitä alas. Siten he
-kulkivat kuudesta kahdeksaan peninkulmaan tunnissa. Hevoset kestivät
-hyvin tällaista tasaista vauhtia levähtämättä keskipäivälläkään.
-
-Dale tunsi mielensä hyvin kiihtyneeksi. Siitä huolimatta oli hänen
-huomiokykynsä kumminkin yhtä herkkä kuin ennenkin, omituisesti
-suloinen ja eloisa noiden kuolettavien kuukausien jälkeen, jolloin
-eivät aurinko, tuulet, pilvet, pihkan tuoksu eivätkä muutkaan luonnon
-omituisuudet voineet häntä liikuttaa. Hänen mielensä, sydämensä ja
-sielunsa tuntuivat juopuvan odotuksen viinistä, silmäin, korvain ja
-nenän ollessa herkemmät kuin milloinkaan ennen erottamaan metsien
-erikoisuuksia. Hän huomasi kaukana edellään mustan pilkun, joka
-muistutti palanutta kantoa, mutta hän tiesi sen karhuksi ennen sen
-katoamista metsään. Hän näki harmaita antilooppeja, susia ja arosusia,
-punaisia kettuja ja vanhain kalkkunakukkojen varuillaan olevia pieniä
-päitä, jotka juuri näkyivät ruohosta. Hän huomasi hirvien syviä jälkiä
-ja hitaasti taasen pystyyn nousevia kissankelloja siellä, missä joku
-varovaisesti liikkuva peto juuri oli kulkenut. Hän kuuli lintujen
-surullista viserrystä, metsojen sihinää, tuulen huminaa, männynkäpyjen
-pehmeää putoilemista, oravien kaukaista ja läheistä tirskumista,
-aivan läheisyydessä olevan kalkkunan kotkotusta ja kauempana olevan
-kilpailijan kirkunaa, oksien katkeilemista tiheikössä, virtaavan veden
-kohinaa, kotkan huutoja ja haukkojen kimeitä ääniä, ja alituisesti
-hevosten kavioiden pehmeätä, kumeata ja tahdikasta kapsetta.
-
-Tuoksutkin olivat noita kevään suloisia ja pistäviä, lämpimiä
-ja miellyttäviä. Puhtaan sulavan maan haju sekoittui mäntyjen
-voimakkaaseen ja läpitunkevaan, auringonpaisteessa mätänevien runkojen
-ja lumiveden muodostaman puron rannalla kasvavan tuoreen ruohon ja
-kukkien tuoksuihin.
-
-"Tunnen savun hajua", sanoi Dale nopeasti pysähdyttäen hevosensa ja
-kääntyen toverinsa puoleen saadakseen vahvistuksen luulolleen.
-
-John haistoi lämmintä ilmaa.
-
-"Olet enemmän intiaani kuin minä", vastasi hän pudistaen päätään.
-
-He jatkoivat matkaansa ja saapuivat nopeasti rämeisen kukkulan laelle.
-Pitkä viheriä rinne oli heidän edessään loppuen säännöttömään metsän ja
-metsikköjen laitaan. Nämä viimeksimainitut yhtyivät lopulta setrikköön,
-joka taasen vuorostaan jatkui erämaan tummanharmaihin täpliin, jotka
-kimallellen ja paljaina tummine juovineen häipyivät lopulta himmeään
-etäisyyteen.
-
-Pinen pieni kylä näytti piiloutuneen erääseen tuon suuren metsän
-mutkaan. Rakennukset olivat kuin pieniä valkoisia viheriän keskellä
-olevia täpliä.
-
-"Katsohan tuonne!" sanoi Dale viitaten.
-
-Muutamia peninkulmia oikealle oli rinteessä harmaa jyrkänne muodostaen
-penkereen, jolta kohosi ohut sininen savupatsas taivaalle hävitäkseen
-näkyvistä heti, kun se pääsi viheriää taustaa korkeammalle.
-
-"Tuollahan tuo sinun savusi nyt onkin", sanoi John miettiväisesti.
-"Ihmettelenpä, ketkä sinne ovat leiriytyneet. Siellä ei ole vettä
-lähellä eikä ruohoa, hevosille."
-
-"John, tuolle paikalle sytytetään tavallisesti merkkituliakin."
-
-"Ajattelin juuri samaa. Ratsastammeko sinne katsomaan?"
-
-"Ei, mutta pidän tuon kumminkin mielessäni. Jos Beasley on aloittanut
-konnantyönsä, on Snake Anson miehineen jossakin täällä läheisyydessä."
-
-"Roy sanoi juuri samaa. Auringonlaskuun on vielä noin kolme tuntia
-eivätkä hevoset näytä hyvinkään väsyneillä. Olen aivan ymmällä, sillä
-saavumme kun saavummekin Pineen vielä tänä iltana. Tom on kumminkin jo
-väsynyt ja laiskistunut."
-
-Suuri puuma makasi läähättäen ja katseli puoleksi ummessa olevilla
-silmillään Daleen.
-
-"Tom on vain laiska ja lihava. Se voi kulkea tällaista vauhtia vaikka
-viikon. Levätkäämme kumminkin puolituntia ja tarkastelkaamme tuota
-savua, ennenkuin lähdemme liikkeelle. Ennätämme kumminkin Pineen ennen
-auringonlaskua."
-
-Lähdettyään jälleen liikkeelle huomasi Dale rinteen puolivälissä leveän
-kengitettyjen hevosten polkeman uran, joka näytti jatkuvan loivaa mäkeä
-pitkin jyrkänteelle. Hän laskeutui satulasta tutkimaan sitä, ja kun
-John saapui paikalle, seurasi hän nopeasti Dalen esimerkkiä. Tehtyään
-huomionsa seisahtui Dale synkkänä hevosensa viereen odottamaan Johnia.
-
-"Millaisen johtopäätöksen olet tehnyt noista jäljistä?" kysyi
-viimeksimainittu.
-
-"Tästä on kulkenut eilen muutamia hevosia, niistä yksi poni. Tuo tuore
-jälki on taasen jonkun tästä tänään kulkeneen hevosen."
-
-"No niin, Milt, metsästäjäksi olet melko taitava jälkien selittäjä",
-huomautti John. "Kuinka monta hevosta luulet kulkeneen tästä eilen?"
-
-"En saanut sitä oikein selville. Niitä on ollut kumminkin useampia,
-ehkä neljä tahi viisi."
-
-"Kuusi hevosta ja varsa tahi pieni mustangi, kaikki kengittämättömiä,
-jos sanotaan aivan tarkasti. Onkohan niillä jotakin tekemistä meidän
-asioissamme?"
-
-"En tiedä enkä ajattelisikaan mitään tavatonta, ellen olisi huomannut
-tuota penkereeltä kohoavaa savua ja noita tuoreita tämänpäiväisiä
-jälkiä. Ne tuntuvat minusta epäilyttäviltä."
-
-"Toivoisin, että Roy olisi täällä", vastasi John raapien päätään.
-"Milt, luulen, että jos hän olisi täällä, hän seuraisi noita jälkiä."
-
-"Ehkä, mutta meillä ei ole aikaa. Voimme kumminkin seurata niitä
-taaksepäin, jos ne ovat yhtä selvästi näkyvissä kuin täälläkin. Emme
-menetä siiloin aikaakaan turhaan."
-
-Tuo leveä ura jatkui suoraan Pineä kohti setrimetsän laitaan, jossa
-muutamien kallioiden välissä oli selviä merkkejä, että miehiä
-oli asustanut siellä päiväkausia. Leveä ura loppui siihen, mutta
-pohjoisesta päin yhtyi siihen tuo tuore tänään tehty yksinäinen jälki,
-ja idästä, suunnilleen Pinestä päin, tulivat parin hevosen jäljet,
-jotka olivat vuorokauden vanhoja. Ne olivat sekä suurten että pienten
-kavioiden tekemät. Nähtävästi kiinnittivät ne enemmän Johnin kuin Dalen
-mieltä, koska Dalen oli pakko odottaa toveriaan.
-
-"Milt, nuo pienet jäljet eivät olekaan minkään varsan", sanoi John.
-
-"Miksi eivät, ja onko se nyt niin tärkeää, vaikka ne eivät olisikaan?"
-kysyi Dale.
-
-"Varsat aina peräytyvät ja juoksentelevat sinne tänne. Nämä pienet
-jäljet sitävastoin pysyttelevät aivan näiden suurien kintereillä. Ja,
-jukoliste, ne ovat talutettavan mustangin tekemiä."
-
-Johnin harmaat silmät leimusivat niin, että hän muistutti suuresti
-veljeään Royta. Vastaukseksi kannusti Dale hevostaan ja kutsui tiukasti
-hidastelevaa puumaa. Kun he kääntyivät leveälle kukkien reunustamalle
-tielle, joka oli ainoa Pinen läpi vievä katu, alkoi aurinko juuri
-laskea punaisena ja kullanvärisenä vuorien taakse. Hevoset olivat jo
-niin väsyneet, etteivät ne jaksaneet muuta kuin kävellä. Kun kylän
-asukkaat näkivät Dalen ja Beemanin ja tuon heidän kintereillään
-juoksevan suuren kissan, huusivat he kiihtyneinä toisilleen. Turnerin
-kapakan edustalle oli kokoutunut suuri joukko miehiä, jotka katsoivat
-tarkkaavaisesti kadulle ja näyttivät sitten hyvin kiihtyneiltä. Dale
-ja hänen toverinsa laskeutuivat satulasta Cassin lesken asunnon
-edustalla. Mennessään kapeaa polkua taloon huudahti Dale ja rouva Cass
-tuli silloin portaille. Hän oli kalpea ja vapisi, mutta näytti muuten
-tyyneltä. Kun John Beeman näki hänet, huoahti hän syvään.
-
-"Mitä tänne --" aloitti hän, mutta keskeytti.
-
-"Kuinka Roy jaksaa?" kysyi Dale.
-
-"Jumala tietää, miten iloinen olen nähdessäni teidät, pojat! Milt, olet
-laihtunut ja muuttunut kummallisen näköiseksi. Roy on hieman huonompi.
-Hän säikähti tänään ja se huononsi hänen tilaansa. Hänellä on kuumetta
-ja hän hourailee nyt. On hyödytöntä, että tuhlaatte aikaa menemällä
-häntä katsomaan. Uskokaa sanojani, ettei hänen tilansa ole vaarallinen.
-Mutta on olemassa muita, jotka -- Herra siunatkoon, Milt Dale, sinä
-toit siis kumminkin tuon puuman mukanasi tänne! Älä anna sen tulla
-lähelleni!"
-
-"Tom ei tee teille mitään pahaa, täti", sanoi Dale, kun puuma
-tallusteli taloon polkua pitkin. "Olitte juuri kertomaisillanne
-joistakin muista. Onko neiti Helen turvassa? Kiiruhtakaa nyt!"
-
-"Ratsastakaa heti hänen luokseen älkääkä tuhlatko enää aikaa hukkaan
-täällä."
-
-Dale oli nopeasti satulassa ja samoin Johnkin, mutta hevosia oli
-kovasti kannustettava, ennenkuin ne viitsivät hölkätäkään. Kulku oli
-nyt niin hidasta, ettei Tomkaan jäänyt jälkeen.
-
-Matka Auchinclossin taloon tuntui Dalesta loppumattomalta. Kylän
-asukkaat tulivat kadulle katselemaan hänen kulkuaan. Vaikka hän
-osasikin hyvin hillitä tunteensa, ei hän kumminkaan voinut tukahduttaa
-täydellisesti kiihtyvää iloaan ja aavistusta jostakin peloittavasta
-onnettomuudesta. Mutta välipä sillä, millaiset asiat olivat häntä
-odottamassa, millaiset kohtalokkaat tapaukset seuraisivatkaan näitä
-kuvaamattomia olosuhteita, nykyisyyden ihmeellinen ja ihana tosiasia
-oli kumminkin, että hän hetken kuluttua saisi nähdä Helen Raynerin.
-
-Pihalla oli satuloituja hevosia, mutta ei ratsastajia. Muudan
-meksikolainen poika istui kuistin penkillä juuri samalla paikalla,
-missä Dale muisti puhutelleensa Al Auchinclossia. Suuren arkihuoneen
-ovi oli avoinna. Dale tunsi epämääräisesti, miten kukat tuoksuivat,
-mehiläiset surisivat ja hevosten kaviot kopisivat. Hänen silmänsä
-sumenivat niin, että maa, kun hän laskeutui satulasta, näytti olevan
-hyvin kaukana hänen allaan. Hän nousi portaita kuistiin, jolloin
-hänen silmänsä nopeasti kirkastuivat, mutta kurkussa tuntuva kuristus
-muutti hänen pojalle sanomansa sanat epäselviksi. Mutta poika näytti
-ymmärtäneen ne kumminkin, koska hän juoksi nurkan taakse piiloon. Dale
-koputti ovenpieleen kovasti ja astui kynnyksen yli.
-
-John uskollisena tavoilleen jäi kumminkin pihalle ja rupesi näistä
-jännittävistä hetkistä huolimatta hoitamaan väsyneitä hevosia. Kun hän
-irroitti satuloita, sanoi hän: "Hevoset näyttävät pysyvän lihavina
-ja voimissaan, kun ne saavat viettää talven tuolla ylätasangolla.
-Painetaanpa se mieleen."
-
-Sitten kuuli Dale ääniä toisesta huoneesta, askelia ja oven narinaa.
-Se aukeni. Näkyviin ilmestyi muudan valkoisiin pukeutunut nainen. Hän
-tunsi Helenin. Mutta tuon ruskettuneen ja tummasilmäisen kaunottaren
-asemesta, joka oli niin lähtemättömästi painunut hänen muistiinsa, näki
-hän edessään valkoiset ja kauniit, tuskan vääristämät ja raatelemat
-kasvot ja silmät, joiden katse liikutti hänen sydäntään. Hän ei voinut
-sanoa sanaakaan.
-
-"Ah, ystäväni, olette siis saapunut!" kuiskasi Helen.
-
-Dale ojensi hänelle vapisevan kätensä, mutta Helen ei näyttänyt
-sitä huomaavankaan. Hän nosti kätensä. Dalen olkapäille kuin
-tunnustellakseen, oliko hän todellakin siinä, ja kietoi ne sitten hänen
-kaulaansa.
-
-"Jumalalle kiitos! Tiesin teidän tulevan", sanoi hän painaen päänsä
-Dalen rintaa vasten.
-
-Dale ymmärsi sen tapahtuneen, jota hän oli epäillytkin. Helenin
-sisar oli ryöstetty. Vaikka hänen terävä järkensä ymmärsikin Helenin
-järkytetyn mielentilan, joka oli syynä tähän ihmeelliseen ja
-ihanaan tervehdykseen, ei hän antanut syleilylle omasta puolestaan
-minkäänlaista toista merkitystä. Hän seisoi vain siinä ihastuneena ja
-vapisten kuin salaman iskemä puu koettaen painaa mieleensä kaikkien
-terävien aistiensa avulla, että hän voisi muistaa sen ikuisesti, kuinka
-Helen oli kietonut käsivartensa hänen kaulaansa ja nojannut päänsä
-hänen riemusta sykkivää sydäntään vasten niin, että hän tunsi häneen
-kiinni painautuneen ruumiin vapisemisen.
-
-"Bostako on kysymys?" sanoi Dale värisevin äänin.
-
-"Hän meni ratsastamaan eilen tulematta lainkaan takaisin!" vastasi
-Helen änkyttäen.
-
-"Olen nähnyt hänen jälkensä. Hänet on viety metsiin. Löydän hänet kyllä
-ja tuon hänet takaisin", vastasi Dale nopeasti.
-
-Helen näytti säpsähtäen käsittävän hänen tarkoituksensa. Hän kohotti
-vapisten kasvonsa, nojautui taaksepäin hieman ja katsoi häntä silmiin.
-
-"Luuletteko voivanne löytää hänet ja tuoda hänet takaisin?"
-
-Dale oli huomaavinaan, että Helen sanoessaan tuon näki miten hän
-seisoi. Hän tunsi Helenin vapisevan, kun hän laski käsivartensa
-alas ja peräytyi, samalla kun hänen kasvojensa kalpea väri muuttui
-ruusunpunaiseksi. Hän oli kumminkin urhoollinen hämmennyksestään
-huolimatta. Hän ei luonut silmiään hetkeksikään maahan, vaikka ne
-muuttuivatkin nopeasti, tummenivat häpeästä, hämmästyksestä ja
-tunteista, joita ei Dale ymmärtänyt.
-
-"Olen melkein pyörällä päästäni", änkytti hän.
-
-"Ihmekö tuo! Huomasin sen. Mutta nyt on teidän ajateltava selvästi,
-sillä en voi hukata hetkeäkään."
-
-Hän talutti Helenin ovelle.
-
-"John, Bo on ryöstetty!" huusi hän. "Eilen. Lähetä tuo poika hakemaan
-minulle pussillinen lihaa ja leipää. Juokse sitten itse aitaukseen ja
-tuo minulle sieltä levännyt hevonen. Ota Ranger, jos vain voit sen
-löytää. Ja kiiruhda!"
-
-Lausumatta sanaakaan hyppäsi John kahareisin toisen hevosen selkään,
-josta hän juuri oli irroittanut satulan, ja kannusti sen laukkaan pihan
-poikki.
-
-Silloin huomasi suuri puuma Helenin portailta, jossa se makasi, ja tuli
-hänen luokseen.
-
-"Ah, Tomko siinä on!" huudahti Helen. Kun puuma painautui hänen
-polviaan vasten, taputti Helen sitä vapisevin käsin. "Sinä kaunis suuri
-lemmikkini! Ah, miten hyvin sinut muistankaan! Bo olisi tullut aivan --"
-
-"Missä Carmichael on?" keskeytti Dale. "Onko hän mennyt hakemaan Bota?"
-
-"On. Carmichael se ensin häntä kaipasikin. Hän ratsasti seudun ristiin
-rastiin jo eilen. Kun hän sitten illalla palasi, oli hän aivan
-raivoissaan. En ole nähnyt häntä tänään. Hän käski kaikkien muiden
-miesten, paitsi Halin ja Joen, pysytellä kotosalla."
-
-"Hyvä. Johnin on jäätävä tänne myöskin", selitti Dale. "On kumminkin
-omituista, ettei Carmichael löytänyt tytön jälkiä, sillä Bo on
-ratsastanut ponilla."
-
-"Bo ratsasti Samilla. Hevonen on pieni, mutta nopea ja voimakas
-mustangi."
-
-"Kuljin Carmichaelin jälkien yli. Miten hän on voinut eksyä mustangin
-jäljiltä?"
-
-"Ei hän eksynytkään. Hän löysi ne ja seurasi niitä kauas pohjoiseen,
-jonne hän oli kieltänyt Bota menemästä. Ymmärrätte kai, että he
-rakastavat toisiaan? He ovat kumminkin riidelleet, eikä kumpikaan halua
-tunnustaa olleensa väärässä. Bo ei totellut häntä. Carmichael sanoi
-maan tuolla pohjoisessa olevan hyvin vaikeasti kuljettavaa. Hän ei
-voinut seurata mustangin jälkiä kauemmaksi."
-
-"Oliko hän huomannut siellä muita jälkiä?"
-
-"Ei."
-
-"Neiti Helen, löysin ne kaakkoon päin Pinestä vuoren rinteeltä. Kun
-kuljimme niiden poikki, oli seitsemän muuta hevosta seurannut niitä.
-Alempaa löysimme hylätyn leirin, jossa miehet olivat odottaneet. Ja Bon
-poni, jota muudan suurella hevosella ratsastava mies on taluttanut, on
-tullut tuohon leiriin idästä, ehkä hieman koillisesta päin. Silloin on
-asia selvä."
-
-"Riggs on saanut hänet kiinni ja vienyt hänet mukanaan!" huudahti Helen
-kiihkeästi. "Voi tuota roistoa, minkä teki! Hänellä oli miehiä siellä
-odottamassa. Tämä on Beasleyn työtä. He ovat olleet vahtimassa minua!"
-
-"Ellei asia olekaan niinkuin luulette, olette kumminkin hyvin lähellä
-oikeata ratkaisua. Bo on nyt pahemmassa kuin pulassa. Teidän on saatava
-se itsellenne selväksi ja koetettava suhtautua siihen tyynesti pelosta
-huolimatta."
-
-"Ystäväni, lupaattehan suojella häntä?"
-
-"Tuon hänet takaisin joko kuolleena tahi elävänä."
-
-"Kuolleenako! Ah, Jumalani!" huudahti Helen sulkien silmänsä hetkeksi
-ja avaten ne sitten leimuavina. "Mutta Bo ei ole kuollut. Tiedän ja
-tunnen sen. Eikä hän kuolekaan niin helposti. Hän on kuin pieni villi
-eikä hän pelkää. Hän taistelee kyllä kuin naarastiikeri elämänsä
-puolesta. Muistatte kai, miten voimakas hän on? Elleivät he tapa häntä
-muitta mutkitta, on hän elävä kauan vaikeissakin olosuhteissa. Pyydän
-siis teitä, ystäväni, ettette menettäisi hetkeäkään ettekä milloinkaan
-hellittäisi."
-
-Dale vapisi Helenin puristaessa hänen käsiään. Irroitettuaan ne meni
-hän portaille. Juuri silloin ilmestyi John näkyviin Rangerin selässä.
-Hän lasketti tulemaan täyttä vauhtia.
-
-"Nel, en tule milloinkaan takaisin hänettä", sanoi Dale. "Voitte
-toivoa, mutta teidän on silti valmistauduttava pahempaankin. Sellainen
-on kyllä kovaa, mutta muutakaan neuvoa en voi antaa. Tällaiset kirotut
-työt ovat hyvin tavallisia täällä Lännessä."
-
-"Otaksukaamme, että Beasley tulee tänne, niin miten silloin käy?" kysyi
-Helen ojentaen jälleen kätensä Dalea kohti.
-
-"Jos hän tulee, niin kieltäytykää lähtemästä", vastasi Dale. "Älkää
-kumminkaan salliko hänen eikä hänen meksikolaistensa koskea teihin
-likaisilla kourillaan. Jos he uhkaavat käyttää väkivaltaa, ottakaa
-hieman vaatteita ja arvoesineenne mukaanne ja menkää Cassin lesken luo.
-Odottakaa sitten siellä, kunnes palaan."
-
-"Kunnes te palaatte!" änkytti Helen kalveten hitaasti jälleen. Hänen
-tummat silmänsä suurenivat. "Milt, olette samanlainen kuin Las
-Vegaskin. Aiotte tappaa Beasleyn."
-
-Dale kuuli oman kylmän ja omituisen naurunsa kaikuvan korvissaan. Julma
-ja kuolettava viha Beasleytä kohtaan kilpaili hänen tyttöä kohtaan
-tuntemansa hellyyden ja säälin kanssa. Oli todellakin järkyttävää
-katsella, miten Helen nojautui ovenpieleen, kun hänen pakosta täytyi
-poistua hänen luotaan. Dale läksi nopeasti portailta. Tom seurasi
-häntä. Musta hevonen hirnui tuntiessaan Dalen ja korskui nähdessään
-puuman. Juuri silloin palasi meksikolainen poika tuoden pussin. Dale
-sitoi senkin muiden vähien tavarain joukkoon satulan taakse.
-
-"John, sinun on oltava täällä neiti Helenin luona", sanoi Dale. "Ja
-jos Carmichael palaa, on sinun pidätettävä hänetkin tänne. Nähdessäsi
-jonkun ratsastavan Pineen tänä iltana sieltäpäin, josta tulimme, on
-sinun tehtävä velvollisuutesi."
-
-"Kyllä, Milt", vastasi John.
-
-Dale hyppäsi satulaan ja kääntyi sanoakseen jäähyväiset Helenille.
-Mutta iloiset sanat jähmettyivät hänen huulilleen, kun hän näki Helenin
-seisovan kalpeana ja murtuneena kädet rinnoilla. Dale ei voinut katsoa
-häneen enää toista kertaa.
-
-"Tule tänne, Tom", kutsui hän puumaa. "Seuraamalla näitä jälkiä voit
-maksaa kaikki vaivani."
-
-"Ah, ystäväni!" kuuli hän Helenin surullisen äänen kantautuvan
-jyskyttäviin korviinsa. "Jumala auttakoon teitä suojelemaan häntä! Minä
---"
-
-Silloin Ranger läksi eikä Dale kuullut enempää. Hän ei voinut katsoa
-taakseenkaan, sillä hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä ja hänen
-rintaansa poltti. Hän tukahdutti kumminkin mielenliikutuksensa
-voimakkaalla ponnistuksella ja kohdisti olentonsa koko henkisen voiman
-alkaviin julman työnsä velvollisuuksiin.
-
-Hän ei ratsastanut kylän läpi, vaan oikaisi pohjoiseen ja kiersi sieltä
-sitten etelään. Saavuttuaan entisille jäljilleen seurasi hän niitä
-suoraan nyt illan hämärässä pimenevää rinnettä kohti. Suuri puuma
-tuntui olevan halukkaampi seuraamaan näitä jälkiä takaisin kuin se oli
-ollut äsken kylään tullessa. Ranger oli hyvissä voimissa ja halusi
-rientää, mutta Dale pidätteli sitä.
-
-Vuorilta puhaltava kylmä tuuli ennusti yön tuloa. Kirkastuvien
-tähtien valossa näki Dale, mistä jyrkänne häämötti jylhänä. Se oli
-vielä peninkulmain päässä. Se järkytti häntä vetäen häntä omituisesti
-puoleensa. Yö ja ehkä vielä päiväkin erotti hänet tuosta joukosta,
-joka piti Bo Rayneria vankinaan. Dalella ei ollut vielä minkäänlaisia
-suunnitelmia. Häntä kannusti vain yhtä suuri vaikute kuin hänen Helen
-Rayneria kohtaan tuntemansa rakkaus.
-
-Beasleyn paha henki oli suunnitellut tämän ryöstön. Riggs oli
-vain väline, jonkunlainen pelkuri heitukka, jonka oli toteltava
-voimakkaampaa tahtoa. Snake Anson miehineen oli ollut odottamassa
-tuolla setrikössä ja he olivat juuri polkeneet tuon vuorille johtavan
-jäljen. Beasley oli ollut heidän mukanaan tänä päivänä. Tämä kaikki oli
-Dalelle yhtä selvää kuin jos hän olisi nähnyt nuo miehet.
-
-Mutta tytön nopea etsiminen kannusti hänen henkiset voimansa suurimpaan
-toimeliaisuuteen. Ratsastaessaan eteenpäin ja tuijottaessaan tarkasti
-yöhön samalla kun hän kuunteli jännitetyin korvin juolahti hänen
-mieleensä montakin taistelusuunnitelmaa. Mutta hän ei hyväksynyt
-niistä ainoatakaan. Ja jokaisen uuden ajatuksen syntyessä hänen
-mieleensä katsoi hän voimakkaaseen puumaan, joka notkeasti juoksi
-hevosen rinnalla. Kun hänelle oli selvinnyt, että hänen oli lähdettävä
-auttamaan Heleniä, oli hänen mielessään pyörinyt lemmikkinsä
-mahdollinen hyöty siinä asiassa. Tom osasi ihmeellisen tarkasti
-vainuta eläimiä, mutta ihmisten jäljille ei sitä vielä milloinkaan
-oltu usutettu. Dale uskoi kumminkin voivansa saada sen ajamaan takaa
-vaikka mitä, vaikka hän ei ollut sitä vielä koettanut. Dalelle oli
-lisäksi aivan selvä eräs asia, että muutamat miehet, vieläpä hyvin
-urhoollisetkin, pelkäävät suunnattomasti puumia.
-
-Kaukana rinteellä muutamassa syvänteessä, jossa oli vettä ja hieman
-ruohoa Rangerille, hyppäsi Dale satulasta, sitoi Rangerin kiinni ja
-valmistautui viettämään siinä yönsä. Hän säästi eväitään antaen Tomille
-enemmän kuin itselleen. Tom kiertyi niin lähelle Dalea kuin suinkin ja
-rupesi nukkumaan.
-
-Mutta Dale valvoi kauan.
-
-Yö oli rauhallinen lukuunottamatta tuulta, joka humisi suojaisella
-rinteellä kasvavissa puissa. Dale imi toivoa tähdistä. Hänestä tuntui
-kuin hän ei olisi luvannut itselleen eikä Helenillekään, että hän
-suojelisi Bota ja Helenin omaisuutta. Hän näytti päättäneen sen
-tietämättään, kiinnittämättä siihen ollenkaan ajatuksiaan. Tuntui
-omituiselta, ettei tuo varmuus ollut ollenkaan epämääräinen, vaikka se
-ei sopinutkaan hänen suunnitelmiinsa. Sen pohjalla, jollakin tavoin
-nimetönnä käsittämättömine voimineen, kohisivat hänen ihmeelliset
-tietonsa metsistä, teistä, hajuista, öistä, sellaisten miesten
-luonteesta, jotka uskaltavat nukkua pimeässä, eristetyistä metsistä ja
-tuon suuren puuman luonteesta, jonka jokainen teko oli Dalen tahdosta
-riippuvainen.
-
-Häntä alkoi nukuttaa ja vähitellen tyyntyivät hänen aivonsa. Viimeinen
-tietoinen merkitsevä ajatus oli, että hän herättyään on täydentävä
-tämän toivottoman yrityksen.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Snake Ansonin miehistä oli nuorella Burtilla terävimmät silmät,
-jonka vuoksi hän sai toimia tähystäjänä heidän oleskellessaan tuolla
-korkealla pengermällä. Hänen oli käsketty vahtia tarkasti alempana
-olevia aukeita rinteitä ja ilmoittaa heti, jos joku hevonen sattuisi
-ilmestymään näkyviin.
-
-Setrinuotiosta, johon oli heitetty viheriöitä tuoreita oksia, kohosi
-korkea ja ohut savupatsas taivaalle. Tätä merkkitulta oli poltettu
-auringonnoususta alkaen.
-
-Viimeöinen leiri oli sijainnut setrikössä pengermän takalaidassa.
-Mutta nähtävästi ei Anson halunnut jäädä sinne pitkäksi ajaksi, koska
-hän aamiaisen jälkeen oli käskenyt satuloida ja kuormittaa hevoset.
-Ne olivat kärsimättömät ja levottomat, pureskelivat kuolaimiaan ja
-huiskivat kärpäsiä. Jo melko korkealle kohonnut aurinko paistoi
-kuumasti eikä tuulen henkäyskään sopinut puhaltamaan tuohon suojaiseen
-kolkkaan.
-
-Shady Jones oli ratsastanut jo varhain täyttämään vesisäiliöitä eikä
-ollut vielä palannut. Anson, joka oli nyt laihempi, liukkaampi ja
-käärmemäisempi kuin milloinkaan ennen, sekoitteli juuri likaisia
-ja rikkinäisiä kortteja. Hänen vastapelaajanaan oli tuo lihava
-mustaihoinen Moze. Rahan puutteessa käyttivät pelaajat merkkeinä
-setrinkäpyjä, joista jokainen vastasi piipullista tupakkaa. Jim Wilson
-oli heittäytynyt muutaman setrin juurelle; hänen parroittuneet kasvonsa
-olivat likaisenharmaat, vaaleat silmät hehkuivat pahaenteisesti ja
-suu oli yrmeästi kiinni. Aina hetken kuluttua katsoi hän Riggsiin,
-ja näytti siltä kuin tuollainen silmäys olisi ollut tarpeeksi.
-Riggs käveli edestakaisin aukiossa avopäin ja takitta. Hänen mustat
-samettihousunsa ja kirjailtu liivinsä olivat tomuiset ja repaleiset.
-Suuri revolveri hyppeli omituisesti tupessaan, joka heilui hänen
-kupeellaan. Riggs näytti levottomalta. Hänen kasvonsa olivat aivan
-hikiset, vaikka ne eivät ollenkaan punoittaneet. Hän ei näyttänyt
-välittävän auringosta eikä kärpäsistä. Hänen silmänsä tuijottivat
-tummina ja hurjasti vilkuillen sinne tänne. Mutta useimmin kohdisti
-hän kumminkin katseensa vangittuun tyttöön, joka istui setrin juurella
-muutamien metrien päässä miehistä.
-
-Bo Raynerin pienet jalat oli sidottu suopungilla, jonka toinen pää
-jatkui maata pitkin jonnekin. Hänen kätensä olivat vapaat ja hänen
-ratsastuspukunsa oli tomuinen ja epäjärjestyksessä. Pienet kasvot
-olivat kalpeat ja silmät leimusivat uhmaavasti.
-
-"Harve Riggs, en haluaisi nyt olla tomuisissa kengissänne
-miljoonastakaan dollarista", sanoi hän ivallisesti.
-
-Mutta Riggs ei ollut kuulevinaankaan.
-
-"Revolveri on vyöllänne aivan nurinkurisesti. Mitä te sillä oikeastaan
-teettekään?" jatkoi Bo ärsyttävästi.
-
-Snake Anson nauroi käheästi ja Mozen mustat kasvot vääntyivät irviin.
-Jim Wilson näytti nauttivan tytön sanoista. Hän taivutti luisevan
-päänsä ärtyisästi ja vakavasti kuin kuunnellakseen.
-
-"Parasta on, että lopetatte", sanoi Riggs synkästi.
-
-"Enkä lopeta!" selitti Bo.
-
-"Mutta jos minä annan teille selkään", uhkasi Riggs.
-
-"Minulleko selkään? Koetapas, sinä likainen, raukkamainen ja
-kerskaileva roikale!" huudahti Bo tulisesti. "Haluaisinpa nähdä sinun
-koettavan. Repisin silloin tuon pitkän mustan tukkasi juurineen
-päästäsi."
-
-Riggs lähestyi Bota kädet nyrkissä kuin kuristaakseen hänet vihoissaan.
-Mutta tyttö kumartui eteenpäin punastunein kasvoin ja leimuavin silmin.
-
-"Sinä kirottu pieni kissa!" mumisi Riggs käheästi. "Annan sinulle
-selkään, ellet tuki suutasi."
-
-"Tule vain tänne. Luuletko uskaltavasi minuun koskea? Harve Riggs,
-en pelkää sinua ollenkaan. Etkö ymmärrä sitä? Olet valehtelija,
-kerskailija ja inhoittava kuin käärme! Et kelpaa edes sitomaan näiden
-lainsuojattomien kengännauhojakaan."
-
-Riggs astui pari pitkää askelta ja kumartui Bon yli purren hampaitaan.
-Hän löi Bota kovasti poskelle.
-
-Lyönnin vaikutuksesta heilahti Bon pää taaksepäin, mutta hän ei
-huudahtanutkaan.
-
-"Aiotko pitää suusi kiinni?" tiuskaisi Riggs peräytyessään veren
-värjätessä hänen kasvonsa tummanpunaisiksi.
-
-"Nauran sinulle ja uhkauksillesi", vastasi Bo tyynesti ja harkitusti
-vihoissaan. "Olet sitonut minut ja lyönyt minua. Hae nyt nuija -- pysy
-siellä kauempana minusta -- ja lyö minua vieläkin. Voi, jos tietäisin
-sinulle sopivia nimityksiä, saisit ne nyt kuulla!"
-
-Snake Anson oli lopettanut pelinsä ja katseli nyt kuunnellen puoleksi
-tyytymätön, puoleksi huvitettu ilme käärmemäisissä kasvoissaan. Jim
-Wilson nousi hitaasti seisoalleen. Jos joku olisi kiinnittänyt nyt
-huomionsa häneen, olisi hän nähnyt, että tuo kohtaus oli omituisesti
-lumonnut Wilsonin, vaikka tämä vielä olikin omissa ajatuksissaan. Hän
-aukaisi kumminkin nopeasti puseronsa niskanauhan.
-
-Riggs heristi nyrkkiään vielä vihaisemmasti tytölle. Mutta tämä yltyi
-vain.
-
-"Sinä koira!" sähisi Bo. "Ah, kunpa minulla vain olisi revolveri!"
-
-Vaikka hänen kasvonsa olivatkin aivan kalpeat ja vaikka hänen silmänsä
-leimusivatkin vihaisesti, muuttuivat ne nyt kumminkin niin surullisen
-kauniiksi, että Anson sotkeutui asiaan.
-
-"Kuulehan, Riggs, et saa lyödä tyttöä", varoitti hän. "Sellainen
-pahentaa vain asiaa. Anna hänen olla rauhassa."
-
-"Mutta hänen on tukittava suunsa", vastasi Riggs.
-
-"Miten maailmassa voit saada sen aikaan? Ehkä hän rauhoittuu, kun
-poistut hänen näkyvistään. Kuinka tyttö muuten voi?"
-
-Anson siveli riippuvia viiksiään katsellessaan Bota.
-
-"Voitteko sanoa, olenko ärsyttänyt teitä ja miehiänne vielä?" kysyi Bo.
-
-"Ette luullakseni", vastasi Anson.
-
-"Ette ole kuuleva minun sitä tekevänkään, ellette kohtele minua
-huonosti", sanoi Bo. "En ymmärrä, mitä teillä on tuon Riggsin kanssa
-tekemistä. Hän sai minut kiinni, sitoi minut ja haalasi minut
-leiriinne. Luullakseni odotatte nyt Beasleytä."
-
-"Tyttö, olet oikeassa", sanoi Anson.
-
-"Tiedättekö ollenkaan, että olette saaneet aivan väärän tytön käsiinne?"
-
-"Miten niin? Olette varmasti Nell Rayner, joka on perinyt vanhan
-Auchinclossin koko omaisuuden."
-
-"Enkä ole. Olen Bo Rayner. Nell on sisareni. Hän omistaa maatilan.
-Beasley haluaa hänet."
-
-Anson kirosi karkeasti. Tuuheiden ja sotkuisten kulmakarvojen alta
-tuijottivat hänen silmänsä uhkaavasti Riggsiin.
-
-"Kuulehan, onko tuon tytön puheessa perää?"
-
-"On. Hän on Nell Raynerin sisar", vastasi Riggs äreästi.
-
-"Saamari! Miksi hiidessä kuljetit hänet leiriini ja sitten tänne, josta
-olemme antaneet merkkejä Beasleylle? Hän ei halua tätä tyttöä, vaan
-hänet, joka omistaa maatilan. Luulitko tätä häneksi, kuten silloinkin,
-kun olimme kanssasi viimeksi?"
-
-"Taisin luulla", vastasi Riggs synkästi.
-
-"Mutta kai sinä huomasit erehdyksesi ennen tuloasi leiriin?"
-
-Riggs pudisti päätään. Hän oli kalpeampi nyt ja hikoili kovasti. Kostea
-tukka oli liimautunut hänen otsaansa kiinni. Hän käyttäytyi nyt kuin
-mies, joka huomasi nopeasti joutuneensa tukalaan asemaan.
-
-"Hän valehtelee!" huudahti Bo halveksivasti. "Hän on kotoisin sieltä
-mistä minäkin ja on tuntenut minut ja Nellin vuosikausia."
-
-Snake Anson kääntyi katsomaan Wilsoniin.
-
-"Jim, kuulitko, millaiseen omituiseen pulaan tuo mies on meidät
-saattanut? Tyttö tuntuikin minusta liian nuorelta. Muistat kai Beasleyn
-sanat, että Nell Rayner on kaunis nainen?"
-
-"Kuulehan, veikkoseni, ellei tuo tyttö ole kaunis, eivät silmäni kelpaa
-enää mihinkään", sanoi Wilson.
-
-"Joutavia! Te texasilaiset olette aina niin ritarillisia naisille, että
-minua naurattaa", sanoi Anson hieman ivallisesti. "Mutta se ei ilmaise
-minulle ajatuksiasi."
-
-"En aio sanoa sinulle vielä, mitä ajattelen. Tiedän kumminkin, ettei
-tuo tyttö ole Nell Rayner. Olen nimittäin nähnyt hänet."
-
-Anson tarkasteli apulaistaan hetkisen ja istuutui sitten muutamalle
-kivelle, kaivoi tupakkamassin taskustaan ja alkoi hitaasti pyörittää
-savuketta. Hän pisti sen sitten ohuitten huuliensa väliin ja unhotti
-selvästi sytyttää sen. Hän katseli hetkisen keltaista maata ja muutamia
-kuihtuneita salviapensaita. Riggs alkoi jälleen kävellä edestakaisin,
-Wilson nojautui setriin kuten ennenkin ja Bo tointui vähitellen
-vihanpuuskastaan.
-
-"Kuulkaahan, tyttöseni", sanoi Anson Bolle, "jos Riggs todellakin
-tiesi, ettette ole Nell, mutta otti kumminkin teidät mukaansa, niin
-miksi hän teki niin?"
-
-"Hän ajoi minua takaa ja sai minut kiinni. Sitten hän huomasi jonkun
-kintereillämme ja kiiruhti leiriinne. Hän pelkäsi, tuo raukka."
-
-Riggs kuuli hänen vastauksensa ja katsoi häneen vihaisesti.
-
-"Anson, toin hänet tänne senvuoksi, että tiedän Nell Raynerin antavan
-vaikka kuinka paljon saadakseen hänet takaisin", sanoi hän kovasti.
-
-Anson näytti punnitsevan tätä näennäisesti vilpitöntä selitystä.
-
-"Uskotteko hänen puheitaan?" kysyi Bo töykeästi. "Hän valehtelee aina
-ja pettää vielä Beasleyn ja teidät muutkin."
-
-Riggs heristi hänelle vapisevaa nyrkkiään. "Tuki suusi tahi muuten
-muuttuu olosi huonommaksi!"
-
-"Riggs, tuki itse suusi!" sanoi Anson nousten laiskasti seisoalleen.
-"Ehkä ei ole juolahtanut mieleesikään, että hänen puheensa voivat ehkä
-huvittaa minua. Olen tämän joukon päällikkö. Nyt, tyttöseni, voitte
-puhua mitä haluatte."
-
-"Sanoin hänen pettävän teitä kaikkia", vastasi Bo heti. "Minua
-ihmetyttää, että huolitte hänet seuraanne. Enoni Al, sulhaseni
-Carmichael ja ystäväni Dale ovat kaikki kertoneet minulle, millaisia
-Lännen miehet ovat lukuunotettuina sellaisetkin lainsuojattomat rosvot
-ja murhaajat kuin tekin olette. Minäkin tunnen jo Länttä sen verran,
-että tiedän pelkureiden olevan liikaa täällä. Sellaiset eivät voi
-täällä menestyä. Tuo tuolla käväisi Dodge Cityssä kerran ja kun hän
-palasi sieltä, kerskaili hän olevansa paha mies. Hänestä oli tullut
-horjuva, kerskaileva ja juopotteleva revolverisankari. Hän kertoi
-ampumistaan miehistä ja voittamistaan taisteluista. Hän pukeutui
-kuin peluri, joka ei voi olla ampumatta, ja sitten hän rakastui
-sisareeni. Mutta Nell vihaa häntä. Hän seurasi meitä tänne Länteen
-ja on vakoillut toimiamme kuin hiipivä intiaani. Emme voineet mennä
-kylän kauppaankaan tapaamatta häntä. Hän ratsasti jälkeeni kukkuloille
-ja ajoi minua takaa. Senvuoksi hyökkäsi Carmichael hänen kimppuunsa
-Turnerin kapakassa, säikäytti hänet kokonaan ja nimitteli häntä
-kaikilla mahdollisilla nimityksillä. Sitten hän livahdutti häntä
-korvalle, potki häntä ja karkoitti hänet Pinestä. Mitä hän nyt lienee
-sanonutkaan Beasleylle ja teille, on kumminkin aivan varmaa, että hän
-pelaa omaa peliään. Luulen hänen haluavan Nelliä omakseen, mutta ellei
-hän saa Nelliä, tyytyy hän minuunkin. Olen aivan hengästynyt enkä tiedä
-hänelle sopivia nimityksiä. Vaikka puhuisin alituisesti, en kumminkaan
-voisi läksyttää häntä tarpeeksi. Mutta lainatkaa minulle revolverinne
-minuutiksikaan."
-
-Tyynesti istuva Jim Wilson hätkähti. Hymyillen ihastuneena otti Anson
-revolverinsa tupesta, astui pari askelta eteenpäin ja oli ojentavinaan
-sen perä edellä Bolle. Bo ojentautui innoissaan ottamaan sitä, mutta
-Anson vetäisi sen silloin takaisin.
-
-"Älkää hiidessä!" huusi Riggs peloissaan.
-
-"Vieköön minut piru, Jim, ellei tyttö ole tosissaan!" huudahti Anson.
-
-"Kuulkaahan nyt, neiti. Ampuisitteko hänet, jos teillä olisi
-revolveri?" kysyi Wilson uteliaasti. Hänen kysymyksessään oli enemmän
-kunnioitusta kuin ihmettelyä.
-
-"En. En halua liata käsiäni tuon pelkurin verellä", vastasi Bo. "Mutta
-minä tanssittaisin ja juoksuttaisin häntä."
-
-"Osaatte siis käsitellä revolveria?"
-
-Bo nyökäytti vastaukseksi silmien leimutessa vihasta ja huulten
-vapistessa.
-
-Silloin Wilson teki kummallisesti nopean liikkeen ja hänen revolverinsa
-lensi perä edellä jalan päähän Bon kädestä. Bo sieppasi sen, jännitti
-hanan ja tähtäsi, ennenkuin Anson ennätti liikahtaakaan. Hän huusi
-kumminkin:
-
-"Heittäkää revolveri kädestänne, te pieni paholainen!"
-
-Riggs kalpeni, kun tuo suuri sininen revolveri suuntautui häneen.
-Hänkin huusi, mutta aivan eri tavalla kuin Anson.
-
-"Juokse tahi tanssi!" huusi Bo.
-
-Suuri revolveri paukahti ja oli melkein lentää pois hänen kädestään.
-Hän tarttui siihen molemmin käsin ja huusi ivallisesti laukaistessaan.
-Tämä toinen luoti sattui Riggsin jalkojen viereen lennättäen tomua ja
-kivensirpaleita hänen ylleen. Hän hyppeli sinne tänne ja pakeni sitten
-kallioiden suojaan. Suuri revolveri paukahti kolmannen kerran ja luoti
-raapaisi kai Riggsiä, sillä hän huudahti käheästi ja kiiruhti niin pian
-kuin suinkin piiloon kallioiden taakse.
-
-"Merkitkää hänet! Ampukaa hänen jalkansa poikki!" huudahti Snake Anson
-nauraen ja polkien jalkaansa, kun Riggs hävisi näkymättömiin.
-
-Jim Wilson katseli koko tapausta yhtä tyynesti kuin hän muutenkin
-suhtautui tyttöön. Sitten kun Riggs hävisi näkyvistä, tuli hän
-lähemmäksi ja otti revolverin tytön vapisevasta kädestä. Bo oli vielä
-kalpeampi kuin ennen, mutta päättäväinen ja uhmaava. Wilson katsoi
-sinnepäin, jonne Riggs oli paennut, ja alkoi sitten ladata pyssyään.
-Snake Ansonin naurunpuuskat loppuivat melko äkkiä.
-
-"Kuulehan, Jim, tyttöhän olisi voinut pitää meidät kaikki kurissa
-revolverillaan!" sanoi hän moittivasti.
-
-"Hän ei ole vihoissaan meille", vastasi Wilson.
-
-"Joutavia! Luulet ymmärtäväsi naisia nyt muka hyvin, etkö luulekin? Tuo
-teki kumminkin sydämelleni hyvää. Jim, mitä maailmassa olisit tehnyt,
-jos olisit sattunut olemaan Riggsin asemassa?"
-
-Kysymys tuntui merkitykselliseltä ja hämmästyttävältä. Wilson mietti.
-
-"Olisin varmasti seisonut paikoillani räpäyttämättä silmäänikään."
-
-"Ja antanut hänen ampua!" huudahti Anson nyökäyttäen pitkulaista
-päätään. "Niin olisin minäkin tehnyt."
-
-Siten nämä raa'at lainsuojattomat, tottuneina kunniattoman ammattinsa
-väkivaltaisuuksiin ja halpamaisuuksiin, rohkaisivat luonteensa
-äärimmilleen tuon tytön uhman vuoksi. Bolla oli lujat hennot, joita he
-vain kunnioittivat.
-
-Juuri silloin säpsähdytti jyrkänteeltä kuuluva huuto Ansonia. Mumisten
-itsekseen läksi hän noita rosoisia kallioita kohti, joiden suojassa
-vahti oli. Lihava Moze tallusteli hitaasti hänen jälkeensä..
-
-"Neiti, kohtelitte todellakin suurenmoisesti tuota herra
-revolverinheiluttaja Riggsiä", huomautti Jim Wilson katsellen
-tarkkaavaisesti tyttöä.
-
-"Olen hyvin kiitollinen teille, että lainasitte minulle revolverinne",
-vastasi Bo. "Toivoakseni sai hän pienen naarmun."
-
-"Ellette pistänyt häntä, ei Jim Wilson ymmärrä ampumisesta mitään."
-
-"Jim Wilson, oletteko tuo sama mies, jonka eno Alkin on tuntenut?"
-
-"Olen, neiti. Tunsin Alin melko hyvin. Mitä hän sanoi minusta?"
-
-"Muistan hänen kerran puhuneen Snake Ansonin joukosta. Silloin hän
-muisti teidätkin ja sanoi teitä hyväksi ampujaksi. Hän oli pahoillaan,
-että teistä oli tullut lainsuojaton."
-
-"Vai puhui vanha Al niin kauniisti minusta. Pidänpä tuon muistissani.
-Ja nyt, neiti, voinko tehdä jotakin puolestanne?"
-
-Bo kääntyi häneen päin nopeasti kuin salama.
-
-"Mitä tarkoitatte?"
-
-"En tarkoita juuri mitään erikoista, on minun pakko mielipahakseni
-ilmoittaa. En mitään sellaista, että teidän tarvitsee näyttää
-tuollaiselta. Minun on jäätävä lainsuojattomaksi yhtä varmasti kuin te
-olette syntynyt. Mutta ehkä lainsuojattomissakin on monenlaisia."
-
-Bo ymmärsi hänet ja kunnioitti häntä senvuoksi, ettei hän ollut tukenut
-Bon äkkiä syntynyttä toivoa, että hän olisi valmis pettämään johtajansa.
-
-"Olkaa niin hyvä ja irroittakaa tuo suopunki jaloistani. Sallikaa minun
-kävellä hieman yksinäni. Tuo houkka vahtii kaikkia liikkeitäni. Lupaan,
-etten pakene. Ja voi, olen niin hirveästi janoissanikin."
-
-"Olette totisesti järkevä tyttö." Wilson irroitti siteet ja auttoi
-hänet seisoalleen. "Saamme raitista vettä heti, kun hieman odotatte."
-
-Sitten hän kääntyi Bohun selin ja meni katsomaan, kun Riggs sitoi
-sääreensä saamaa haavaa.
-
-"Kuulehan, Riggs, olen laskenut omalla vastuullani tytön hieman
-jaloittelemaan. Hän ei voi paeta. Eikä ilkeydestä sitäpaitsi ole mitään
-hyötyä."
-
-Riggs ei vastannut mitään, vaan laski housunlahkeen alas, taivutti
-sen suun kaksinkerroin ja veti saappaan jalkaansa. Sitten hän läksi
-jyrkänteelle, mutta kohtasikin jo puolivälissä takaisin palaavan
-Ansonin.
-
-"Beasley on tulossa toiselta suunnalta ja Shady toiselta. Pääsemme
-lähtemään tältä kuumalta kallionkielekkeeltä puolenpäivän tienoissa",
-sanoi lainsuojattomien johtaja.
-
-Riggs meni jyrkänteelle katsomaan itse.
-
-"Missä tyttö on?" huudahti Anson hämmästyneenä tultuaan leiriin.
-
-"Hän on kävelemässä jossakin tämän paikan ja Pinen välillä", vastasi
-Wilson.
-
-"Jim, laskit hänet siis irti?"
-
-"Niin tein. Hän on ollut köysissä koko ajan. Hän lupasi sitäpaitsi,
-ettei hän pakene. Luotan tytön lampaidenvarkaallekin antamaan sanaan."
-
-"Samoin olisin minäkin tehnyt. Mutta, Jim, sinussa on kumminkin
-tapahtunut jonkunlainen muutos. Ehkä muistelet nuoruutesi aikoja,
-jolloin tunsit yhtä kauniita tyttöjä kuin tämäkin on?"
-
-"Jos nyt asian laita sattuukin olemaan niin, saa sen joku varmasti
-tuntea vielä nahoissaan."
-
-Anson katsoi häneen hämmästyneenä ja muutti heti ivallista puhetapaansa.
-
-"Vai sellaiselta se sinusta tuntuu", sanoi hän heittäytyen pitkäkseen
-varjoon.
-
-Nuori Burt tuli nyt leiriin pyyhkien tuhkanharmaita kasvojaan. Hänen
-syvälle painuneet nälkäiset silmänsä joihin hänen toverinsa niin
-luottivat, tarkastelivat leiriä.
-
-"Missä tyttö on?" kysyi hän.
-
-"Jim antoi hänen mennä kävelemään hieman", vastasi Anson.
-
-"Huomasinkin, miten Jim heltyi katsellessaan häntä. Hyi hitto!"
-
-Snake Anson ei kumminkaan hymyillytkään. Ilma ei tuntunut oikein
-sopivalta leikinlaskulle, seikka, jonka Burtkin melko pian huomasi.
-Riggs ja Moze palasivat jyrkänteeltä ja Moze ilmoitti, että Shady
-Jones oli jo tulossa melko lähellä. Bokin tuli hitaasti näkyviin ja
-istuutui tultuaan leiriin noin kymmenen metrin päähän miehistä. He
-vartoivat sitten vaiti ollen, kunnes tuo odotettu ratsastaja tuli
-vesileilien heiluessa satulan kummallakin puolella. Hänen saapumistaan
-tervehdittiin ilolla, sillä kaikki olivat janoissaan. Wilson vei vettä
-tytölle, ennenkuin hän itse joi.
-
-"Olipa se melko hankala vedenhakemismatka", sanoi Shady, joka jollakin
-tavoin oli nimensä arvoinen sekä väriltään että käytökseltään. [Shady
-= varjoisa.] "Ja jos teille, johtaja, on yhdentekevää, en tee tuota
-matkaa enää toistamiseen."
-
-"Älä ole milläsikään, Shady. Lähdemme nopeasti vuoristoon ennen
-auringon laskemista", sanoi Anson.
-
-"Enpä ole, hitto vieköön, kuullut näin iloisia uutisia moneen päivään.
-Hei, Moze!"
-
-Tummaihoinen Moze nyökäytti karvaista päätään.
-
-"Olen kyllästynyt koko tähän hommaan", sanoi Burt vanhempien
-toveriensa esimerkin rohkaisemana. "Aina viime syksystä alkaen olemme
-laiskoitelleet, kunnes olimme jäätyä asuntoomme. Meillä ei ole ollut
-rahaa, ei juomaa eikä sanottavasti ruokaakaan. Kaikki on vain lupausten
-varassa!"
-
-Oli mahdollista, että tämä joukon nuorin ja rauhattomin jäsen oli
-koskettanut nyt arkaan kohtaan. Wilson näytti kumminkin olevan vapain
-heidän keskuudessaan vallitsevista tunteista. Hänen aivonsa näyttivät
-työskentelevän ankarasti jonkun asian selville saamiseksi.
-
-"Burt, sanoitko minun luvanneen sinulle jotakin?" kysyi Anson
-pahaenteisesti.
-
-"En johtaja. Olette vain sanonut, että voimme rikastua. Mutta nuo
-lupaukset on annettu teille. Nyt kun olemme saaneet tytön haltuumme, on
-tuon meksikolaisen täytettävä ne."
-
-"Mutta nyt onkin asia niin, että olemme vanginneet väärän tytön. Meidän
-pitkätukkainen toverimme tuossa -- herra Riggs suurine revolvereineen
--- tuo tänne mukanaan tuon vallattoman tytön haluamamme naisen
-asemesta."
-
-Burt sähähti pettymyksestä ja Shady Jones kirosi perinpohjin
-heitellessään kiviä savuavaan nuotioon. Sitten vaikenivat kaikki
-synkästi. Heidän kiihtyvän vihansa esine, Riggs, istui hieman erillään
-eikä katsonut keneenkään heistä, mutta kohensi kumminkin ryhtinsä niin
-vaikuttavaksi kuin suinkin vain voi.
-
-Äkkiä teroitti muudan hevonen korviaan. Tuo oli ensimmäinen hajun tahi
-äänen aiheuttama merkki miehille. Huomattuaan sen rupesivat muut paitsi
-Wilson jännittyneesti odottamaan. Hiljaisuuden rikkoikin pian kivikosta
-kuuluva rautakenkäisten kavioiden kapse. Riggs nousi hermostuneesti
-seisoalleen. Muut seurasivat vähitellen hänen esimerkkiään. Wilson
-istui kumminkin tyynesti paikoillaan. Hetken kuluttua ilmestyikin
-setrien varjosta suuri kimo lähestyen leiriä. Kun se saapui perille,
-laskeutui sen ratsastaja melko ketterästi satulasta, vaikka hän olikin
-suuri mies.
-
-"Päivää, Beasley", tervehti Anson.
-
-"Halloo, Snake veikkoseni!" vastasi Beasley katsellen ylpeästi
-tummin silmin miehiä. Hän oli tomuinen, kuumissaan ja hikinen, mutta
-nähtävästi kumminkin niin kiihoittunut, ettei hän sitä huomannutkaan.
-"Huomattuani savumerkkinne hyppäsin heti hevoseni selkään. Ratsastin
-kumminkin Pinestä ensin pohjoiseen päin, ennenkuin käännyin tänne.
-Riggskö vai te vangitsitte tytön? Näytätte niin kummallisilta! Mikä
-täällä on hullusti? Ette suinkaan ole houkutelleet minua tänne tyhjän
-vuoksi?"
-
-Snake Anson viittasi Bohun.
-
-"Tulkaa esille sieltä varjosta, että Beasley voi teitä katsella!"
-
-Bo tuli esille setrien varjosta, joka oli kätkenyt hänet näkyvistä.
-
-Beasley tuijotti häneen hämmästyneenä ja hänen suunsa aukeni.
-
-"Tuo on haluamani naisen pieni sisar!" huudahti hän.
-
-"Niin on meillekin juuri kerrottu."
-
-Beasley oli vieläkin hämmästynyt.
-
-"Kerrottu!" toisti hän ja hänen suuri ruumiinsa alkoi nopeasti vapista.
-"Kuka hänet vangitsi ja toi tänne?"
-
-"Kukapa muu kuin herra revolverinheiluttaja Riggs tuossa", vastasi
-Anson hyvin ivallisesti.
-
-"Riggs, olet tuonut tänne väärän tytön", huudahti Beasley. "Erehdyit jo
-kerran ennenkin. Mitä oikeastaan tarkoitat?"
-
-"Ajoin häntä takaa ja saatuani hänet kiinni ja huomattuani, ettei hän
-ollutkaan Nell Rayner, otin hänet mukaani kumminkin", vastasi Riggs.
-"Pyydän saada puhutella teitä kahden kesken."
-
-"Mies, olet hullu sotkiessasi asiani tuolla tavoin", raivosi Beasley.
-"Kuulit suunnitelmani, Riggs, tätä naisenryöstöä ei voida uudistaa.
-Olitko juovuksissa vai muuten pyörällä päästäsi?"
-
-"Beasley, hän aikoo pettää teitä", pisti Bo Rayner väliin.
-
-Karjanomistaja katsoi sanatonna häneen, sitten Ansoniin,
-sitten Wilsoniin ja lopulta Riggsiin hänen ruskeiden poskiensa
-muuttuessa tummanpunaisiksi. Hän paiskasi Riggsin kumoon yhdellä
-ainoalla lyönnillä, kumartuen sitten hänen ylitseen ja puristaen
-suonenvedontapaisesti revolveriaan.
-
-"Sinä raukkamainen korttipukari! Mieleni tekee ampua sinut. Minulle
-sanottiinkin, että pelaat vain omaa peliäsi, ja nyt sen uskon."
-
-"Niin pelaankin", vastasi Riggs nousten varovaisesti. Hän oli aivan
-kalpea. "Aikomukseni ei ollut kumminkaan pettää teitä. Suunnitelmanne
-mukaan oli teidän vain saatava tyttö pois kotoaan, että olisitte voinut
-anastaa hänen omaisuutensa. Mutta minä halusin saada hänet vaimokseni."
-
-"Miksi sitten vangitsit hänen sisarensa?" kysyi Beasley tiukasti purren
-hampaitaan.
-
-"Koska suunnitelmani --"
-
-"Helvettiin suunnitelmasi! Olet tehnyt tyhjäksi aikomukseni enkä halua
-olla kanssasi enää missään tekemisissä." Beasley hengitti nopeasti,
-hänen uhkaava katseensa ei ennustanut mitään hyvää tuolle hänen
-suunnitelmiensa rikkojalle ja hänen kätensä olivat vielä puristautuneet
-uhkaavasti nyrkkiin.
-
-"Beasley, käskekää niiden tuoda hevoseni. Haluan lähteä kotiin", sanoi
-Bo Rayner.
-
-Beasley kääntyi hitaasti. Bon sanat aiheuttivat vaitiolon. Miehet eivät
-olleet nyt ollenkaan selvillä, mitä he hänelle tekisivät.
-
-"Minulla ei ole ollut mitään osaa teidän tuomisessanne tänne. En halua
-myöskään sekautua siihen, mitä teille nyt tehdään, lähetetäänkö teidät
-takaisin vai ei", selitti Beasley.
-
-Silloin kalpenivat tytön posket jälleen ja hänen silmänsä alkoivat
-leimuta.
-
-"Olette yhtä suuri valehtelija kuin Riggskin", huudahti hän kiihkeästi.
-"Olette varaskin ja kerskuri ryöstäessänne avuttomia tyttöjä. Tiedämme
-kyllä suunnitelmanne. Milt Dale kuuli tämän Ansonin kanssa tekemänne
-sopimuksen sisareni ryöstämisestä. Teidät pitäisi hirttää, te
-sekarotuinen meksikolainen!"
-
-"Leikkaan kielenne poikki!" sähisi Beasley.
-
-"Jos olisimme kahden kesken, tekisitte kai sen kyllä, mutta nämä
-lainsuojattomat, nämä lampaiden varkaat, nämä palkkaamanne välineet
-ovat teitä paremmat. Mitä luulette Carmichaelin nyt tekevän teille?
-Niin, Carmichaelin juuri! Tuo paimen on sulhaseni. Tiedätte, miten hän
-kohteli Riggsiä. Onko teillä tarpeeksi järkeä käsittääksenne, mitä hän
-tekee teille?"
-
-"Mitäpä hän minulle voi", jyrisi Beasley. Hänen kasvonsa kalpenivat
-kumminkin hieman. "Tuo paimenenne --"
-
-"Olkaa vaiti!" keskeytti Bo napsauttaen sormiaan hänen nenänsä edessä.
-"Hän on kotoisin Texasista. Niin juuri!"
-
-"Olkoonpa hän vaikka mistä", sanoi Beasley vihaisesti, "niin mitä väliä
-sillä on? Texasilaisia on kaikkialla. Tuossa on esimerkiksi Jim Wilson,
-Snake Ansonin varapäällikkö. Hän on texasilainen eikä se seikka peloita
-ketään."
-
-Beasley viittasi Wilsoniin, joka siirteli levottomasti jalkojaan. Tytön
-leimuavat silmät seurasivat hänen viittaustaan.
-
-"Oletteko todellakin Texasista?" kysyi Bo.
-
-"Olen, neiti, mutta en ole sen arvoinen", vastasi Wilson. Oli ilmeistä,
-että epämääräinen häpeäntunne lisäsi hänen hämmennystään.
-
-"Ah, olen ollut siinä luulossa, että texasilaiset roistotkin suojelevat
-avuttomia tyttöjä!" vastasi Bo hyvin ivallisesti ja pettyneenä.
-
-Jim Wilson painoi päänsä kumaraan. Ellei kukaan muu olisikaan huomannut
-Wilsonin suhtautumisen tähän asiaan muuttuneen vakavaksi, huomasi Snake
-Anson sen kumminkin.
-
-"Beasley, leikit kuoleman kanssa!" huudahti hän.
-
-"Varmasti!" lisäsi Bo niin kiihkeästi, että kuuntelijat vapisivat.
-"Olette jättänyt minut nyt näiden lainsuojattomien armoille. Saatte
-karkoittaa sisarenikin pois hänen kotoaan, mutta hetkenne on vielä
-koittava. Tom Carmichael tappaa teidät!"
-
-Beasley nousi satulaan. Synkkänä, kalmankalpeana ja raivoissaan istui
-hän vapisten satulassaan tuijottaen lainsuojattomien johtajaan.
-
-"Snake, minua ei voida syyttää asian epäonnistumisesta. Olisin
-rehellisesti täyttänyt lupaukseni, jos suunnitelmani olisi onnistunut.
-Mutta se ei ole tapahtunut. En maksa teille, hitto soikoon, mitään, ja
-asia on sillä kuitti minun puoleltani!"
-
-"Beasley, tunnustan, etten voi vaatia teiltä mitään", vastasi Anson
-hitaasti. "Ette kumminkaan ole nyt yhtä rehellinen kuin ennen. Olemme
-tuhlanneet aikaa ja koettaneet parhaamme. Mieheni ovat hyvin uupuneet.
-Olemme sitäpaitsi rahattomia muista varusteista puhumattakaan. Emme
-ole milloinkaan ennen riidelleet. Mutta luullakseni voi sekin nyt olla
-mahdollista."
-
-"Olenko velkaa teille rahaa tästä?" kysyi Beasley tiukasti.
-
-"Ette", vastasi Anson yhtä vihaisesti.
-
-"Silloin on asia selvä. Pesen käteni. Pakottakaa Riggs maksamaan.
-Hänellä on rahaa ja suunnitelmia. Yhtykää häneen."
-
-Sanottuaan sen kannusti Beasley hevostaan, kääntyi ja ratsasti
-tiehensä. Lainsuojattomat katsoivat hänen jälkeensä, kunnes hän katosi
-puiden varjoon.
-
-"Luuletteko keneltäkään meksikolaiselta voitavan odottaakaan enempää?"
-kysyi Shady Jones.
-
-"Anson, enkö jo sitä sanonut?" lisäsi Burt.
-
-Tummaihoinen Moze pyöritteli silmiään kuin hurjistunut sonni, ja Jim
-Wilson katsoi tarkkaavaisesti kädessään olevaan tikkuun. Riggs näytti
-äärettömästi huojentuneelta.
-
-"Anson, anna minulle hieman eväistäsi, niin poistun tytön kanssa",
-sanoi hän kiihkeästi.
-
-"Mihin sinä nyt lähtisit?" kysyi Anson uteliaasti.
-
-Riggs ei voinut vastata heti. Hänen järkensä ei ollut sen enempää tämän
-tilanteen tasalla kuin hänen hermonsakaan.
-
-"Et ole mikään metsien mies. Ja ellet ole aivan järjiltäsi, ei sinun
-milloinkaan pidä enää mennä Pineen eikä Show Downiin. Jäljilläsi ollaan
-jo varmasti."
-
-Kuunteleva tyttö vetosi nopeasti Wilsoniin.
-
-"Älkää suinkaan salliko hänen viedä minua mukanaan metsiin!" änkytti
-hän. Tämä oli hänen heikkoutensa ensimmäinen merkki.
-
-"En ole tämän joukon johtaja", vastasi Jim Wilson kumminkin töykeästi.
-
-"Mutta olettehan kumminkin mies!" kiusasi Bo häntä.
-
-"Riggs, sinä otat mukaasi nykyisen rauhasi häiritsijän ja tulet
-mukaamme", sanoi Anson tiukasti. "Olen hyvin utelias näkemään, miten
-hän sinua kohtelee."
-
-"Snake, antakaamme tytön palata Pineen", sanoi Jim Wilson.
-
-Anson kirosi hämmästyneenä.
-
-"Viisainta se kumminkin olisi", jatkoi Wilson. "Meillä on jo tarpeeksi
-tekemistä omista huolistammekin ja hänen pidättäminen luonamme lisää
-vain niitä. Aavistan jotakin. En ole usein vastustanut päätöksiäsi,
-mutta tämä ei ollenkaan miellytä minua. Tyttö olisi välttämättä
-lähetettävä kotiinsa."
-
-"Mutta ehkä kumminkin hyödymme hänestä jollakin tavoin. Hänen sisarensa
-maksaa kyllä lunnaat."
-
-"Toivon sinun kumminkin punnitsevan ehdotustani tarkasti", lopetti
-Wilson.
-
-"Jim, jos haluamme päästä hänestä heti, niin antakaamme Riggsin viedä
-hänet mukaansa", ehdotti Anson. Hän oli levoton eikä voinut päättää
-mitään. Wilson huolestutti häntä.
-
-Pitkä texasilainen pyörähti heti katsomaan. Hänessä oli tapahtunut
-ihmeellinen muutos.
-
-"Emme hitto vieköön annakaan!" sanoi hän.
-
-Anson vapisi, mutta luultavasti ei Wilsonin äänen sävy sitä
-vaikuttanut. Hän voi kyllä olla joukon johtaja, mutta hän ei ollut
-silti sen suurin mies. Hänen kasvonsa synkistyivät.
-
-"No, purkakaa sitten leiri", määräsi hän.
-
-Riggs ei ollut luultavasti kuullut Ansonin eikä Wilsonin viimeisiä
-sanoja, sillä hän oli mennyt hakemaan hevostaan muutamien satojen
-metrien päästä.
-
-He läksivät jo liikkeelle muutamien minuuttien kuluttua. Burt, Jones ja
-Moze ratsastivat edellä ajaen kuormahevosia, sitten seurasi Anson Bo
-kintereillään, sitten Riggs ja viimeisenä tuli Wilson.
-
-Lähtö tapahtui hieman jälkeen puolenpäivän. He kulkivat kierrellen
-rinnettä ylöspäin, kunnes saapuivat muutaman syvän uoman laidalle,
-jota he sitten seurasivat tasaiseen metsään saakka. Kulku muuttui nyt
-nopeaksi, sillä kuormahevosetkin voitiin kiiruhtaa juoksuun. Kerran,
-kun antilooppilauma hyökkäsi korvat pystyssä aukealle, pysähdytti
-nuori Burt matkueen. Hänen hyvin tähdätty luotinsa kaatoi niistä
-yhden. Sitten jatkoivat muut matkaansa jättäen hänet nylkemään ja
-paloittelemaan eläintä. Seuraavan kerran pysähdyttiin muutaman kirkkaan
-ja nopean puron rannalle, ja ennenkuin he menivät sen yli, joivat sekä
-ihmiset että hevoset siitä mielellään. Burtkin tavoitti siinä toverinsa.
-
-Nyt jatkui matka aukioiden ja niittyjen poikki ja sinne tänne
-mutkitellen tihenevän metsän halki vähitellen yhä korkeammalle,
-penkereeltä penkereelle auringon painuessa länteen ja muuttuessa
-punaisemmaksi. Sitten se laskeutui ja hämärä kirkastui vähitellen
-ruskoksi. Ansonkin rikkoi koko iltapäivän kestäneen vaitiolonsa ja
-määräsi matkueen pysähtymään.
-
-Paikka oli villi, synkkä ja matala, tummien kuusikkojen välissä oleva
-notko. Ruohoa, polttopuita ja vettä oli siellä yllinkyllin. Kaikki
-miehet olivat jo laskeutuneet maahan irroittaen satuloita ja myttyjä,
-ennenkuin väsynyt tyttö ponnisteli tehdäkseen samoin. Kun Riggs
-huomasi sen, tuli hän ystävällisesti auttamaan, mutta Bo sivalsi häntä
-äänekkäästi sormikoidulla kädellään.
-
-"Pidä kyntesi erillään minusta!" sanoi hän. Hänen mielensä ei näyttänyt
-ollenkaan lannistuneelta.
-
-Wilson huomasi tämän sivutapauksen, mutta Anson ei.
-
-"Mikä nyt on hätänä?" kysyi tämä.
-
-"Kunnioitettava revolverinheiluttaja Riggs sai juuri sormilleen
-neidiltä, kun hän tahtoi olla kohtelias", vastasi Moze, joka sattui
-olemaan lähinnä.
-
-"Jim näitkö sen?" kysyi Anson. Hänen mielenkiintonsa oli kestänyt koko
-iltapäivän.
-
-"Hän koetti auttaa neitiä maahan, mutta neiti sivalsi häntä korvalle",
-vastasi Wilson.
-
-"Tuo Riggs on joko tyhmä tahi sitten aivan hullu", sanoi Anson
-salavihkaa Mozelle.
-
-"Tarkoitatte kai, että hän on kirottu! Muistakaa sanani, että hän
-saattaa meidät vielä turmioon. Tim ennusti oikein."
-
-"Turmioonko?" sanoi Anson kiroten partaansa.
-
-Monien käsien työskennellessä joutui kaikki pian valmiiksi. Muutamissa
-hetkissä saatiin nuotio kirkkaasti palamaan, vesi kiehui, padat
-höyrysivät ja paistetun riistan haju sekautui kylmään ilmaan. Tyttönen
-oli lopultakin laskeutunut satulasta maahan, johon hän istuutui Riggsin
-viedessä hevosen pois. Hän istui siinä allapäin nähtävästi aivan
-unhotettuna.
-
-Wilson oli tarttunut kirveeseen ja heilutteli sitä nyt reippaasti
-kuusikossa. Puita kaatui monta nopeasti peräkkäin pehmeästi humahtaen.
-Sitten ilmaisivat kirveen pitkät liukuvat lyönnit, miten hän katkoi
-niiden oksia. Hän ilmestyi äkkiä hämärästä vetäen puoleksi karsittuja
-kuusia perässään. Hän teki monta tuollaista matkaa ja viimeisellä oli
-hän melkein kaatua suuren oksataakan alle. Ne hän levitti erään suuren
-haavan etäälle ulottuvan oksan alle. Sitten hän asetti nuo puoleksi
-karsitut kuuset vinosti tuota oksaa vasten molemmin puolin, muodostaen
-sitten nopeasti kotamuotoisen majan, jonka toiseen päähän hän jätti
-kapean aukon oveksi. Otettuaan sitten muutamasta kääröstä huopapeitteen
-levitti hän sen majan lattialle, kosketti tyttöä olkapäähän ja kuiskasi:
-
-"Kun olette valmis, livahtakaa tuonne. Älkääkä valvoko pelosta, sillä
-aion paneutua nukkumaan juuri tähän edustalle."
-
-Samalla hän näytti kädellään, miten hän aikoi asettua juuri tuon kapean
-oviaukon viereen.
-
-"Voi, kiitoksia! Ehkä te sittenkin olette texasilainen", kuiskasi Bo
-takaisin.
-
-"Ehkäpä", vastasi Wilson synkästi.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Tyttö kieltäytyi syömästä Riggsin tuomaa ruokaa, mutta hän söi ja joi
-hieman Wilsonin tarjoamaa. Sitten hän katsoi kuusiseen majaansa.
-
-Olivatko Snake Ansonin miehet ennen olleet puheliaita ja toverillisia
-keskenään, emme tiedä, mutta nyt ei sellaisesta näkynyt juuri
-jälkeäkään. Jokainen mies näytti miettivän jonkun pahan enteen
-toteutumista, josta hän ei itse eivätkä toveritkaan olleet vielä
-selvillä. Kaikki tupakoivat. Sitten alkoivat Moze ja Shady pelata
-korttia nuotion valossa, mutta peli ei näyttänyt heitä huvittavan,
-koska he vain harvoin puhuivat. Riggs haki makuuhuopansa ensimmäiseksi
-esiin, ja oli hyvin merkityksellistä, että hän paneutui nukkumaan
-muutamien metrien päähän Bo Raynerin majasta. Nuori Burtkin heittäytyi
-muristen pitkäkseen ja pian seurasivat peluritkin hänen esimerkkiään.
-
-Snake Anson ja Jim Wilson jäivät vaiti ollen miettimään sammuvan
-nuotion viereen.
-
-Yö oli pimeä ja vain muutamia tähtiä oli näkyvissä. Puuskainen tuuli
-humisi kolkosti kuusikossa ja pimeästä metsästä kuului silloin tällöin
-joku kavion kapsahdus. Ei suden, ei arosuden eikä muunkaan pedon
-ulvonta suonut todellisuutta salomaan viileydelle.
-
-Huopapeitteihinsä kääriytyneet miehet alkoivat vuorotellen hengittää
-syvään ja hitaasti raskaassa unessaan.
-
-"Jim, tuo Riggs on mielestäni rikkonut kaikki suunnitelmamme", sanoi
-Snake Anson hiljaa.
-
-"Niin minustakin", vastasi Wilson.
-
-"Pelkään hänen sitäpaitsi tehneen oleskelumme näillä Valkoisilla
-vuorilla aivan mahdottomaksi."
-
-"En halua sentään syyttää häntä niin paljosta. Mitä tarkoitat, Snake?"
-
-"En todellakaan oikein ymmärrä", vastasi Anson synkästi. "Tiedän vain,
-että olot alkavat näyttää yhä pahemmilta. Viime syksy ja talvi olivat
-sellaisia emmekä vieläkään ole voineet hankkia tarpeeksi varusteita
-pitkälle metsissäoloajalle... Jim, kuinka mahtavaksi luulet tuon
-Beasleyn asemaa tuolla kylissä?"
-
-"En hetikään niin mahtavaksi kuin hän kehuu."
-
-"En minäkään. Huomasin sen eilen. Hän pelkäsi tyttöä, kun tämä suuttui
-ja uhkasi tapattaa hänet tuolla paimenrakastajallaan. Mies ampuukin
-hänet varmasti, Jim. Näin tuon Carmichaelin Magdalenassa muutamia
-vuosia sitten. Silloin oli hän vielä nuorukainen. Mutta huh! Ehkä hän
-ei olekaan paha, ennenkuin pienessä humalassa."
-
-"Ei, sillä tytön sanojen mukaan hän on texasilainen."
-
-"Jim, huomasin sinun pahastuvan tuosta puheesta Texasista ja muistakin
-tytön sanoista."
-
-Wilson ei vastannut mitään tähän huomautukseen.
-
-"Jumala tietää, etten sitä ihmettelekään. Et ole ollut ahdistettu
-lainsuojaton koko elämääsi enkä minäkään... Wilson, minusta on aina
-ollut vastenmielistä sekautua koko tähän tyttöjuttuun, eikö olekin?"
-
-"Jos kieltäisin, tekisin väärin", vastasi Wilson.
-
-"Se on nyt kumminkin tehty. Beasley saa sen maksaa hengellään ennemmin
-tahi myöhemmin, mutta se ei auta meitä hituistakaan. Lammaspaimenien
-karkoittaminen maasta ja lampaiden varastaminen eivät ole samaa kuin
-tyttöjen ryöstäminen. Beasley syyttää tästä meitä ja on tarpeeksi
-meksikolainen lähettääkseen muutamia miehiään ajamaan meitä takaa.
-Pinessä ja Shaw Downissa ei siedetä tällaista, sillä siellä asuu paljon
-mormoneja. Kun he heräävät, raivostuvat he suunniltaan. Otaksuhan nyt,
-että tuo Carmichael on taivuttanut tuon metsästäjän, Dalen, ja nuo
-teräväsilmäiset Beemannit jälkeemme."
-
-"Sen me kyllä maksamme takaisin nopeasti", vastasi Anson julmasti.
-
-"Miksi et antanut minun viedä tyttöä takaisin kotiin?"
-
-"Kun kerran tuli puhe siitä, Jim, niin tunnustan olevani vihoissani
-ja tarvitsevani rahaa. Tiesin, ettet ottaisi dollariakaan hänen
-sisareltaan, mutta minä olen päättänyt kiskoa hänestä jotakin."
-
-"Snake, et ole mikään tyhmyri. Kuinka voit suoriutua tuosta ja
-suoriutua nopeasti?"
-
-"En ole vielä saanut suunnitelmaani valmiiksi."
-
-"Pahennat vain asian, siinä kaikki", vastasi Wilson synkästi.
-
-"Jim, aavistatko jotakin?"
-
-"Annan sinun ottaa asiasta selvän."
-
-"Kaikkia miehiäni riivaa piru", sanoi Anson vihaisesti. "Muut ovat
-vihoissaan siitä, ettei ole tarpeeksi ruokaa, ei whiskyä, ei rahaa
-peliin eikä tupakkaa, mutta et sinä, Jim Wilson, enkä minäkään."
-
-"Mikä meitä sitten vaivaa?" kysyi Wilson.
-
-"Minusta tuntuu kuin oleskeluni näillä seuduilla olisi loppunut. En
-voi selittää sitä, mutta minusta tuntuu kumminkin siltä. Jotakin on
-tulossa. En pidä noista kuusen juurilla olevista tummista varjoista.
-Ymmärrätkö? Sinä, Jim, olet aina ollut puoleksi rehellinen, ja nyt
-tuntuu joukkoni sinusta vastenmieliseltä."
-
-"Snake, olenko milloinkaan jättänyt sinua pulaan?"
-
-"Et ikinä! Olet paras tuntemani toveri. Toveruusvuosiemme kuluessa
-emme riidelleet kertaakaan, ennenkuin annoin Beasleyn täyttää korvani
-lupauksillaan. Syy on minun, mutta, Jim, katuminen on jo liian
-myöhäistä."
-
-"Ehkä olisit eilen vielä ennättänyt korjata asian."
-
-"Ehkäpä, mutta en nyt enää. Aion pitää tytön hallussani ja vaihtaa
-hänet kullaksi", selitti roisto julmasti.
-
-"Snake, olen nähnyt voimakkaampienkin joukkojen kuin sinun syntyvän
-ja häviävän. Noissa kotipaikoillani oleskelevissa ryövärijoukoissa
-olevat miehet olivat melkein kaikki pahoja. Täällä ei ole tuollaisia
-joukkoja ollenkaan. Elleivät tilanomistajat tahi paimenet niitä hävitä,
-hävittävät ne luonnon pakosta itse itsensä. Sellainen on laki noihin
-joukkoihin nähden. Mitä tähän sinun joukkoosi taasen tulee, Anson, ei
-se pysty vastustamaan yhtä ainoatakaan todellista revolverilla-ampujaa."
-
-"Vielä mitä! Jos me satumme vastakkain tuon Carmichaelin tahi jonkun
-muun sellaisen miehen kanssa, aiotko siis ruveta imemään sormeasi kuin
-mikäkin lapsi?"
-
-"En puhunut nyt itsestäni, puhuin vain yleisesti."
-
-"Mitä hittoa sinä siis tarkoitat?" kysyi Anson harmissaan.
-
-"Jim, tiedän aivan yhtä hyvin kuin sinäkin, että joukkomme on
-pahemmassa kuin pulassa. Jälkemme etsitään ja sitten meitä ruvetaan
-ajamaan takaa. Meidän on piilouduttava, oltava alituisesti liikkeellä,
-kuljettava sinne tänne ja kätkeydyttävä synkimpiin metsiin, kunnes
-saamme tilaisuuden päästä etelään."
-
-"Aivan niin. Mutta, Snake, sinä et ota huomioon miesten, et minun
-etkä omaa mieltäsi... Lyön vetoa hevosestani, että tämä joukko hajoaa
-päivässä tahi parissa."
-
-"Pelkään sinun nyt ilmaisseen minunkin aavistukseni", vastasi Anson
-kohottaen sitten kätensä omituiseen alistuvaan asentoon. Hän oli kyllä
-rohkea, mutta kaikki salojen asukkaat tietävät heitä vahvemman voiman
-olevan olemassa. Istuessaan siinä muistutti hän kiemuraan käpertynyttä
-käärmettä, joka tuijottaa liikkumattomilla silmillään tuleen. Lopulta
-hän nousi ja puhumatta enää sanaakaan toverilleen poistui väsyneesti
-sinne, mistä nukkujain tummat ja liikkumattomat hahmot siintivät.
-
-Jim Wilson jäi paikoilleen lepattavan nuotion viereen. Hän luki noista
-punaisista kekäleistä jotakin, luultavasti menneisyyttään. Hänen
-kasvoilleen ilmestyi varjoja, jotka kaikki eivät olleet lepattavien
-liekkien eivätkä pitkien kuusten aiheuttamia. Silloin tällöin kohotti
-hän päätään kuunnellakseen, ei nähtävästi senvuoksi, että hän odotti
-jotakin tavatonta ääntä, vaan tahtomattaan. Kuten Anson oli sanonut,
-oli ilmassa jotakin kuvaamatonta. Musta metsä humisi kovasti puuskaisen
-tuulen kynsissä. Sillä oli silläkin salaisuutensa. Wilsonin kaikille
-suunnille suuntautuvat katseet ilmaisivat, ettei ainakaan ahdistettu
-mies pidä pimeästä yöstä, vaikka se hänet kätkeekin. Istuessaan siinä
-tummien kuusien muodostaman ympyrän keskellä tuntui paikan aiheuttama
-tuntu lumonneen Wilsonin. Hän mietiskeli ehkä tuota omituista
-jälkivaikutusta, jonka tytön saapuminen joukkoon oli sen jokaiseen
-jäseneen aiheuttanut. Mikään ei ollut kumminkaan selvää; metsä
-säilytti salaisuutensa yhtä hyvin kuin surullinen tuulikin ja roistot
-nukkuivat kuin väsyneet pedot synkkine sydämensä sisimmässä olevine
-salaisuuksineen.
-
-Jonkun ajan kuluttua heitti Wilson muutamia tikkuja punaiseen
-hiilokseen ja työnsi sitten pölkynpään tuleen. Liekki leimahti
-korkeammalle valaisten tuon pimeän ympyrän ja paljastaen nukkuvain
-taivasta kohti kääntyneet vakavat ja varjoisat kasvot. Wilson katseli
-heitä jokaista erikseen hymyillen ivallisesti, ja sitten viimeiseksi
-toisista erillään nukkuvaa Riggsiä. Muuttiko liekkien ja varjojen
-oikullinen valo Wilsonin kasvot peloittavan vihaisiksi vai totuus,
-joka pulppusi esille Etelässä syntyneen miehen sydämen syvyyksistä
-tänä yksinäisenä ja vahdittomana hetkenä, miehen, joka perinnöllisistä
-syistä kunnioitti kaikkea naisellista ja jonka omituinen, villi ja
-suojaton tappelijan verinen elämä pakotti hänet kuolettavasti vihaamaan
-tuollaisia Riggsin laisia, jotka matkivat ja ivasivat hänen tapojaan?
-
-Wilson katsoi Riggsiin kauan. Tuo katse oli yhtä omituinen ja
-salaperäinen kuin suurissa lehdoissa humiseva metsätuuli, ja kun hän
-lopulta käänsi sen muualle, läksi hän samalla itsekin valmistamaan
-vuodettaan sellaisin askelin, jotka ilmaisivat, että hänessä oli henki
-vapauttanut voiman.
-
-Hän asetti satulansa tuon huvimajan eteen, johon tyttö oli mennyt
-nukkumaan, samoin tervavaatteen ja huopapeitteensä, ja ojensi sitten
-väsyneesti pitkän ruumiinsa niille levätäkseen.
-
-Nuotio syttyi nyt kirkkaammin palamaan paljastaen kuusten oksien
-kauniin viheriän ja ruskean kirjavan neulasrakenteen, joka on niin
-säännöllinen ja täydellinen, mutta samalla niin säännötönkin. Sitten se
-paloi loppuun ja sammui jättäen kaiken tummanharmaaseen tähtivaloon.
-Ympäristöstä ei kuulunut hevosten liikehtimistä, yötuulen humina
-muuttui hiljaisemmaksi, hyönteisten surinaa ei kuulunut enää juuri
-ollenkaan ja puronkin lorina tuntui hiljenneen. Tätä kehittymistä
-täydelliseen hiljaisuuteen jatkui, vaikka sitä ei milloinkaan
-saavutettukaan. Elämä odotti metsässä, vaikka se olikin muuttanut
-muotoaan pimeitten tuntien kuluessa.
-
-Ansonin miehet eivät liikahtaneetkaan auringon noustessa, kuten
-tavallisesti kaikki metsämiehet, sekä metsästäjät että lainsuojattomat,
-joille aamun sarastaminen on niin tervetullut. Nämä toverukset,
-Anson ja Riggskin heihin laskettuina, vihasivatkin ehkä tuota
-hetkeä. Se merkitsi heille vain uutta laihaa ateriaa, sitten
-vaivalloista kuormittamista ja pitkää ratsastusta jonnekin, minne
-vain, taasen toista laihaa ateriaa, sanalla sanoen työskentelyä
-riittämättömien tarpeitten hankkimiseksi tyydyttävään elämään
-varmasti tuollaisetta elähdyttävättä toivotta, joka muuttaa heidän
-elämänsä merkitykselliseksi, ja kieltämättä lähestyvän onnettomuuden
-aiheuttamien aavistusten järkyttäminä.
-
-Roistojen johtaja oli noustuaan pahalla tuulella ja hermostunut. Hän
-potkaisi Burtia saadakseen tämän hakemaan hevosia. Riggs seurasi
-poikaa. Shady Jones ei osannut muuta kuin murista. Yhteisestä
-sopimuksesta valmisti Wilson aina joka aamu hapanleipätaikinan, mutta
-tänään kävi se häneltä hyvin hitaasti. Anson ja Moze suorittivat lopun
-työstä suuremmatta innotta. Tyttöä ei näkynyt.
-
-"Onko hän kuollut?" murahti Anson.
-
-"Ei", vastasi Wilson katsahtaen häneen. "Hän nukkuu vielä. Anna hänen
-nukkua. Jos hän olisikin kuollut, olisi hänellä nyt varmasti parempi
-olla."
-
-"Kuten meillä muillakin tässä joukossa", vastasi Anson.
-
-"Snake, vannon meidän pian pääsevän täältä", sanoi Wilson
-tuttavallisella ja kiusoittelevalla äänellään, joka ei ilmaissut juuri
-muuta kuin mitä sanat sisälsivät.
-
-Anson ei sanonut joukkonsa texasilaiselle jäsenelle enää mitään.
-
-Burt ratsasti satulatta leiriin ajaen puolia hevosista edellään.
-Riggs seurasi hetken kuluttua tuoden vielä muutamia. Kadoksissa oli
-vielä kumminkin kolme, niiden joukossa Ansonin lemmikki. Hän ei olisi
-halunnut liikahtaa paikoiltaan tuotta hevosetta. Aamiaista syötäessä
-kiroili hän laiskoja miehiään ja aterian jälkeen kehoitti hän heitä
-lähtemään uudestaan. Riggs meni vastahakoisesti, mutta Burt kieltäytyi
-kokonaan.
-
-"En. Etsin kaikki nuo kukkulat, jotka minun oli määräkin", sanoi hän.
-"Ja tästä alkaen pidän vain huolta omasta hevosestani."
-
-Johtaja hyväksyi tämän vastalauseen. Ehkä hänen oikeudentuntonsa
-suuntasi hänen toimintaansa vielä kerran, koska hän käski Mozea ja
-Shadya suorittamaan osansa.
-
-"Jim, olet joukkomme paras etsijä. Ehkä sinä menet", sanoi Anson. "Olit
-aina ennen ensimmäinen lähtemään."
-
-"Ajat ovat nyt muuttuneet, Snake", kuului kylmäverinen vastaus.
-
-"Etkö aio lähteä?" kysyi johtaja kärsimättömästi.
-
-"En totisesti!"
-
-Wilson ei ollut sen näköinen eikä hän ilmaissut millään tavalla, ettei
-hän halunnut jättää tyttöä leiriin kenenkään Ansonin miehen kanssa
-erikoisesti eikä heidän kaikkienkaan kanssa, mutta asia oli kumminkin
-yhtä selvä kuin jos hän olisi sen sanonut. Hidasjärkinen Moze katsoi
-Wilsoniin ilkeästi.
-
-"Johtaja, eikö olekin kummallista, miten tuollainen kaunis tyttö --?"
-aloitti Shady Jones ivallisesti.
-
-"Tuki suusi, hullu!" keskeytti Anson. "Tulkaa kanssani hakemaan noita
-hevosia."
-
-Heidän poistuttuaan tarttui Burt pyssyynsä ja painui metsään. Sitten
-ilmestyi tyttökin näkyviin. Hänen tukkansa riippui hartioilla ja kasvot
-olivat hyvin kalpeat tummine varjoineen. Hän pyysi vettä pestäkseen
-kasvonsa, jolloin Wilson viittasi puroon. Kun Bo käveli hitaasti sitä
-kohti, otti Wilson laukustaan kamman ja puhtaan pyyheliinan ja vei ne
-hänelle.
-
-Palattuaan nuotiolle näytti Bo aivan erilaiselta kammattuine tukkineen
-ja punaisine poskineen.
-
-"Neiti, oletteko nälissänne?" kysyi Wilson.
-
-"Olen."
-
-Wilson tarjosi hänelle palasen leipää, lihaa ja kastiketta ja
-kupillisen kahvia.
-
-Bo piti nähtävästi lihasta, mutta söi vastenmielisesti muun.
-
-"Missä muut ovat?" kysyi hän.
-
-"Hevosia hakemassa."
-
-Ehkä Bo huomasi, ettei Wilson halunnut jutella, koska hänen pikainen
-Wilsoniin luoma silmäyksensä ilmaisi hänen ajattelevan, että joko
-Wilsonin ääni tahi käytös oli muuttunut. Pian hän poistuikin haavan
-juurelle pois auringonvalosta istuutuen mättäälle, johon kantautui
-silloin tällöin nuotion savua. Siinä hän sitten pysyi liikkumatonna,
-ollen hyvin onnettoman näköinen päättäväisistä huulistaan ja uhmaavista
-silmistään huolimatta.
-
-Texasilainen käveli edestakaisin nuotion luona pää kumarassa ja kädet
-selän takana. Ellei hänen vyöltään olisi riippunut revolveria, olisi
-hän muistuttanut velttoa maanviljelijää. Hän oli avopäin ja takitta,
-ruskeat liivit olivat auki ja housujen lahkeet oli työnnetty pitkiin
-saapasvarsiin.
-
-He eivät kumpikaan, ei tyttö eikä hän, muuttaneet asentoaan pitkään
-aikaan. Vihdoin kumminkin katseltuaan metsään ja kuunneltuaan sanoi
-Wilson tytölle palaavansa pian, ja poistui kuusien suojaan.
-
-Heti hänen lähdettyään -- todellisuudessa niin pian, että se merkitsi
-suunnitelmaa eikä sattumaa -- tuli Riggs juosten aukion vastakkaiselta
-puolelta. Hän riensi suoraan tytön luo, joka hyppäsi seisoalleen.
-
-"Piilotin pari hevosta", huohotti hän käheästi ja kiihkeästi. "Otan nyt
-pari satulaa sillä aikaa kuin sinä hankit jotakin evääksi. Koetamme
-päästä pakoon."
-
-"Ei!" huusi Bo peräytyen.
-
-"Mutta emme ole turvassa täällä", sanoi Riggs vilkaisten ympärilleen.
-"Vien sinut kotiisi. Vannon sen. Sanon sinulle vieläkin, ettemme ole
-turvassa täällä, koska nuo miehet vihaavat minua. Kiiruhda nyt!"
-
-Hän sieppasi pari satulaa, yhden kumpaankin käteensä. Hetki oli
-punastuttanut hänen kasvonsa, kirkastanut hänen silmänsä ja voimistanut
-hänen liikkeensä.
-
-"Olen paremmassa turvassa täällä näiden lainsuojattomien luona",
-vastasi Bo.
-
-"Et siis halua tulla!" Hänen kasvonsa alkoivat vaaleta ja vääntyä, ja
-hän pudotti satulat käsistään.
-
-"Harve Riggs, mieluummin rupean noiden roistojen leluksi ja
-palvelijattareksi kuin suostun viettämään tuntiakaan kahden kesken
-kanssasi", tiuskaisi Bo hänelle sammumattomassa vihassaan.
-
-"Vien sinut väkisin!"
-
-Riggs tarttui häneen, mutta ei voinut pitää häntä kiinni. Bo riistäytyi
-irti ja huusi:
-
-"Auttakaa!"
-
-Kuultuaan tuon kalpeni Riggs hirveästi ja raivostui. Hypäten eteenpäin
-löi hän Bota vasten suuta. Bo horjui, kompastui muutamaan satulaan
-ja kaatui. Riggs tarttui nyt hänen kurkkuunsa aikoen kuristaa hänet.
-Mutta Bo makasi hiljaa sanomatta mitään. Silloin Riggs nosti hänet
-seisoalleen.
-
-"Kiiruhda nyt, ota tuo laukku ja seuraa minua!" Riggs tarttui jälleen
-noihin pariin satulaan. Toivoton kiihko, tuhoisa ja kerskaileva, punasi
-hänen kasvonsa. Hän oli ainoan suuren seikkailunsa kynnyksellä.
-
-Tytön silmät laajenivat katsoessaan Riggsin ohi ja hänen huulensa
-avautuivat.
-
-"Jos huudat vielä kerran, tapan sinut!" huusi Riggs käheästi ja
-nopeasti. Paljas Bon huulien avautuminen oli jo peloittanut häntä.
-
-"Yksikin huuto riitti varmasti", sanoi muudan ääni hitaasti, mutta
-venyttelemättä sanoja, tyynesti ja kylmästi, mutta sisältäen kumminkin
-jotakin peloittavaa.
-
-Riggs pyörähti huudahtaen kummallisesti. Wilson seisoi muutamien
-askelten päässä puoleksi kohotettu revolveri kädessään. Hänen kasvonsa
-olivat kuten ennenkin, ainoastaan hänen silmiensä ilme muistutti
-kiehuvaa sulaa hopeaa.
-
-"Tyttö, miksi valuu suustanne verta?"
-
-"Riggs löi minua", kuiskasi Bo. Sitten jokin, jota hän pelkäsi tahi
-näki tahi aavisti, pakotti hänet peräytymään, polvistumaan ja ryömimään
-kuusisuojukseen.
-
-"Kuulehan, Riggs, kehoitan sinua vetämään revolverisi esille, jos
-luulet sen hyödyttävän jotakin", sanoi Wilson harkitsevasti, vaikkakin
-hieman nopeasti.
-
-Mutta Riggs ei voinut vetää, ei liikahtaa eikä puhuakaan sanaakaan. Hän
-näytti muuttuneen kiveksi lukuunottamatta leukaa, joka hitaasti painui
-alemmaksi.
-
-"Harve Riggs, ampuja tuolta Missourista päin", jatkoi ääni
-kuvaamattoman tarkoittavasti, "olet luultavasti katsonut monenkin
-revolverin suuhun aikoinasi. Katsopas nyt tännekin!"
-
-Wilson kohotti harkitsevasti revolverin suun juuri Riggsin
-säikähtyneiden silmien tasalle.
-
-"Olit kuulemma kehunut Turnerin kapakassa, että voit nähdä luodin
-tulevan ja väistää sen. Sinun on kumminkin toimittava nopeasti! Koeta
-nyt väistää tätäkin!"
-
-Revolveri sylki tulta ja paukahti. Toinen Riggsin säikähtynyt silmä,
-oikea, sammui kuin lamppu. Toinen pyöri hetkisen hirveästi, kunnes se
-muuttui liikkumattomaksi kuin kuolleella. Riggs horjui hitaasti, kunnes
-menetetty tasapaino kaatoi hänet raskaasti liikkumattomaksi kasaksi.
-Wilson kumartui katsomaan tuota maassa makaavaa ruumista. Hän oli nyt
-tuon äskeisen kylmän ja ivallisen miehen täydellinen omituisesti kiivas
-vastakohta. Sähisten ja sylkien kuin raivon myrkyttämä purki hän nyt
-tuota vihaansa, jota hänen luontoisensa mies ei ollut voinut kohdistaa
-elävään vastustajaansa. Hän oli nyt kuin halvattu ja syyti suustaan
-kiihkeitä epäjohdonmukaisia sanoja, jotka ilmaisivat ensi sijassa
-luokkavihaa, sitten todellisen miehuuden aiheuttamaa inhoa raukkaa
-kohtaan ja lopuksi vastenmielisyyttä murhaajaa vastaan. Maailmassa on
-vähän niin oikeudenmukaisia miehiä kuin nämä Lännen revolverisankarit
-ovat.
-
-Wilsonin peloittava vihan aiheuttama kouristuskohtaus meni vihdoin
-ohitse. Suoristuttuaan pisti hän aseen tuppeen ja alkoi hitaasti
-kävellä tulen luona. Jonkun hetken kuluttua nosti hän päänsä pystyyn
-ja kuunteli. Hevosten kavioiden pehmoista kapsetta kuului metsästä.
-Pian ilmestyi Anson näkyviin miehineen ja heillä oli mukanaan muudan
-noista kadonneista hevosista. Sattui samalla, että nuori Burt lähestyi
-aukion toiselta puolelta. Hän käveli nopeasti, kuten sellainen, jolla
-on kerrottavana tärkeitä uutisia.
-
-Laskeutuessaan satulasta huomasi Anson tuon kuolleen miehen.
-
-"Jim, olin kuulevinani laukauksen."
-
-Toiset huudahtivat ja laskeutuivat satuloista tarkastellakseen tuota
-maassa makaavaa ruumista sellaisella uteliaisuudella ja omituisella
-pelolla, joka on ominainen kaikille nopean kuoleman kanssa tekemisiin
-joutuneille miehille.
-
-Mutta tuota kaikkea ei kestänyt kuin hetkinen.
-
-"Olet ampunut hänen silmänsä puhki!" huudahti Moze.
-
-"Ihmettelenpä, mitä revolverinheiluttaja Riggs piti tuosta
-lyijypuikosta!" sanoi Shady Jones nauraen julmasti.
-
-"Hänen takaraivonsa on aivan tipotiessään!" huohotti nuori Burt. Oli
-mahdollista, ettei hän ollut vielä nähnyt montakaan luodin merkitsemää
-miestä.
-
-"Jim, tuo pitkätukkainen houkka ei ole koettanutkaan ampua vastaan!"
-huudahti Snake Anson hämmästyneenä.
-
-Wilson ei puhunut kumminkaan sanaakaan eikä lopettanut kävelyään.
-
-"Mikä sen aiheutti?" kysyi Anson uteliaasti.
-
-"Hän löi tyttöä", vastasi Wilson.
-
-Nyt kuului pitkäveteisiä huudahduksia kaikilta suunnilta samalla kun
-miehet katsoivat toisiinsa.
-
-"Jim, säästit minulta vaivan", lisäsi joukon johtaja. "Olen sinulle
-hyvin kiitollinen. Pojat, tarkastakaa Riggs, niin jaamme saaliin. Eikö
-niin, Jim?"
-
-"Kyllä, mutta saatte pitää minun osani."
-
-Miehen taskuissa oli paljon seteleitä ja vyötäisillä olevassa vyössä
-melkoinen määrä kultaa. Shady Jones anasti Riggsin saappaat ja Moze
-hänen revolverinsa. Sitten he jättivät ruumiin paikoilleen.
-
-"Jim, sinun on mentävä etsimään noita kadonneita hevosia. Pari on
-vieläkin kateissa ja toinen niistä on minun!" huusi Anson, kun Wilson
-pääsi kääntymispaikalleen.
-
-Bo kuuli Ansonin sanat, pisti päänsä esille kuusisuojuksesta ja
-huudahti: "Riggs kertoi piilottaneensa pari hevosta. Ne ovat varmasti
-jossakin lähistössä. Hän tuli tuolta päin."
-
-"Huomenta, tyttöseni! Onpa sinulla hyviä uutisia", vastasi Anson, jonka
-rohkeus alkoi kasvaa.
-
-"Hän halusi varmaankin saada sinut mukaansa."
-
-"Kyllä, mutta en halunnut lähteä."
-
-"Silloinko hän löi sinua?"
-
-"Niin."
-
-"Muistellessani eilistä puhettasi en voi ymmärtää, oliko herra
-Riggsillä suuremmat mahdollisuudet täällä kuin Texasissakaan. Meissäkin
-on nimittäin jotakin tuosta suuresta maasta."
-
-Tyttö veti kalpeat kasvonsa piiloon.
-
-"Nyt on meidän lähdettävä matkalle, pojat", määräsi johtaja. "Menköön
-pari teistä hakemaan noita hevosia. Ne ovat piilossa jossakin tiheässä
-kuusikossa. Me muut rupeamme tekemään kuormia."
-
-Pian olivatkin he jo matkalla ja suuntasivat kulkunsa ylätasankoa
-kohti, poiketen suunnastaan ainoastaan silloin kun heidän
-piilottaakseen jälkensä oli etsittävä pehmeää ja ruohoista maata, jossa
-eivät sellaiset näkyneet.
-
-Iltapäivän kuluessa ratsastivat he vain noin kaksitoista peninkulmaa,
-mutta se olikin vain jatkuvaa kiipeämistä penkereeltä penkereelle,
-kunnes he saapuivat metsäiselle ylätasangolle, joka mustana rinteenä
-jatkui huipuille saakka. Metsä oli jylhää aarniometsää, jossa kasvoi
-ainoastaan honkia ja mäntyjä kuusien hävittyä olemattomiin. Viimeinen
-tunti varsinkin oli vaivalloinen ja rasittava heidän etsiessään
-Ansonin mieleistä leiripaikkaa kulkemalla sinne tänne, kiipeilemällä,
-tunkeutumalla tiheikköihin ja poikkeamalla suunnasta. Hän tuntui
-olevan aivan ymmällä valitessaan sopivaa leiripaikkaa. Vihdoin
-kumminkin valitsi hän jostakin syystä, jota ei kukaan kokenut metsämies
-olisi käsittänyt, synkän tiheimmän metsän keskellä olevan syvänteen
-sellaiseksi. Aukio, jos sitä nyt sellaiseksi voitiin sanoakaan, ei
-ollut mikään niitty eikä lehtokaan. Toiselta puolelta kohosi musta
-kallio omituisine reikineen melkein puiden latvojen tasalle. Sen
-juurella pulppusi puro, joka virtasi sellaisten kalliomuodostumien yli,
-että sen lorina eri paikoista läheisyydessä kuulosti monenlaiselta,
-milloin sointuvalta ja laulavalta, milloin taasen omituisen kumealta ja
-synkältä, ei kumminkaan kovalta, mutta kummallisen läpitunkevalta.
-
-"Miten synkkä paikka!" huomautti Shady tunteellisesti.
-
-Tuo vähäinen mielenrohkaisu, jonka Riggsin ruumiin ryöstäminen oli
-aiheuttanut, ei kestänyt tähän leiriin saakka. Miehet juttelivat vain
-keskenään kaikkein välttämättömimmästä, ja senkin hyvin hiljaa. Paikan
-vaatimus tuntui olevan sellainen.
-
-Wilson palveli tyttöä melkein samoin kuin edellisenä iltanakin. Hän
-käski Bon syödä itsensä kylläiseksi, jotteivät voimat heikontuisi.
-Tyttö totteli kehoitusta melkoisin ponnistuksin.
-
-Koska päivä oli ollut hyvin voimiakysyvä, sillä kaikkien muiden,
-paitsi Bon, oli ollut pakko kiipeillä peninkulmittain jalkaisin,
-eivät he illallisen jälkeen valvoneet niinkään kauan, että olisivat
-huomanneet, millaisen omituisen, villin ja pikimustan paikan heidän
-johtajansa oli valinnut leiripaikaksi. Paksurunkoisten mäntyjen
-välissä olevilla pienillä aukioilla ei ollut mitään vastaavaa kauas
-ulottuvassa lehvistössä. Ei ainoankaan tähden tuike voinut näkyä tähän
-synkkään koloon. Kauempana olevien äkkiä kohoavien harjanteitten yli
-puhaltava tuuli humisi mäntyjen oksissa kuin nämä olisivat olleet
-jännitettyjä kieliä. Surullisia ääniä kuului silloin tällöin. Ne eivät
-olleet kyllä muita kuin oksien tahi toisiaan vasten hankautuvien
-runkojen aiheuttamia, mutta tarvittiin kumminkin päivänvalon selvä
-ilmoitus, jotta ihminen voi todeta ne muiksi kuin aaveellisiksi.
-Sitten kumminkin, huolimatta tuulen huminasta ja puron lorinan
-muuttuvaisuudesta, tuntui yhtä läpitunkematon hiljaisuus kuin pimeyskin
-oli kietovan heidät vaippaansa.
-
-Lainsuojattomat, joista oli tullut pakolaisia nyt, nukkuivat kumminkin
-väsyneen unta kuulematta mitään. He heräsivät auringon noustessa, kun
-metsä näytti savuiselta kultaisessa aamuruskossa ja kun valo, linnut ja
-oravat ilmoittivat päivän alkaneeksi.
-
-Hevoset eivät olleet poistuneet kuopasta yön kuluessa, seikka, jonka
-Anson huomasi heti.
-
-"Tämä ei kylläkään ole mikään iloinen paikka, mutta en milloinkaan ole
-nähnyt turvallisempaa", huomautti hän Wilsonille.
-
-"Niin, jos nyt mikään paikka enää on turvallinen", vastasi Wilson
-epäilevästi.
-
-"Voimme ainakin pitää silmällä jälkiämme. Tänne ei ymmärtääkseni ole
-mitään muuta tietä."
-
-"Snake, olimme melko taitavia lampaidenvarkaita, mutta olemme huonoja
-metsämiehiä."
-
-Anson murisi tyytymättömästi tälle toverilleen, joka kerran oli ollut
-hänen tukensa. Sitten hän lähetti Burtin metsälle hankkimaan tuoretta
-lihaa ja rupesi pelaamaan muiden kanssa korttia. Koska heillä nyt oli
-varoja sellaiseen, syventyivät he siihen heti kokonaan. Wilson tupakoi
-ja katseli miettiväisesti milloin pelaajia, milloin suruissaan istuvaa
-tyttöä. Aamuilma oli kylmää, ja Bo, nähtävästi tahtomatta oleskella
-vangitsijainsa läheisyydessä tulen luona, oli senvuoksi valinnut tämän
-synkän kuopan ainoan aurinkoisen paikan lepopaikakseen. Kului pari
-tuntia, aurinko kohosi korkeammalle ja ilma lämpeni. Kerran kohotti
-Anson päätään katsellakseen leiripaikkaa ympäröiviä synkkää metsää
-kasvavia rinteitä.
-
-"Jim, hevoset ovat menossa jonnekin kauemmaksi", huomautti hän.
-
-Wilson nousi laiskasti ja läksi kävelemään kapeiden aukioiden poikki
-hevosia kohti. Ne olivat syödessään ruohoa oikealla kulkeneet puron
-vartta alas. Siellä oli niitä vastassa syvä, viheriä ja tiheää
-pensaikkoa kasvava kuilu. Pari hevosta oli mennyt sinne. Wilson kuuli
-kai selvästi, missä ne olivat, vaikka ne eivät olleetkaan näkyvissä,
-koska hän läksi kiertämään päästäkseen niiden edelle ja ajaakseen ne
-takaisin. Näkymätön puro virtasi sinne kallioiden yli loristen ja
-kohisten. Hän pysähtyi vaistomaisesti ja kuunteli. Pihkalta tuoksuva
-tuuli kantoi mukanaan hiljaisia ja tyynnyttäviä metsänääniä. Ainoastaan
-hyvin terävät korvat olisivat voineet erottaa hiljaisia ja nopeita
-askelia. Wilson eteni varovaisesti ja kääntyi muutamalle pienelle,
-sammalta kasvavalle ruskealle ja tuoksuvalle aukiolle, joka oli
-täynnä sananjalkoja ja sinikelloja. Sen keskeltä löysi hän syvälle
-sammaleeseen painuneen puuman jäljen. Hän kumartui katsomaan sitä,
-jäykistyi nopeasti ja suoristautui sitten varovaisesti. Silloin kuuli
-hän takaansa kumeita askelia. Nostaen käsivartensa korkealle seisoi
-hän hiljaa paikoillaan ja kääntyi sitten hitaasti. Muudan harmaaseen
-peurannahkapukuun pukeutunut, harmaasilmäinen ja tukevaleukainen
-metsästäjä tähtäsi häneen vireissä olevalla pyssyllä. Ja tuon
-metsästäjän vieressä oli sähisevä ja sylkevä hirveän näköinen puuma.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-"Päivää, Dale!" sanoi Wilson. "Olette totisesti yllättänyt minut."
-
-"Sssh! Ei niin kovasti", sanoi metsästäjä hiljaa. "Oletteko Jim Wilson?"
-
-"Olen. Dale, ilmestyitte kintereillemme tavattoman pian, vai satuitteko
-ehkä sattumalta löytämään meidät?"
-
-"Olen seurannut jälkiänne. Wilson, tulen hakemaan tyttöä."
-
-"Tiesin sen heti, nähdessäni teidät."
-
-Puumaan näytti vaikuttavan sen isännän uhkaava asento, koska se avasi
-suunsa näyttäen julmat keltaiset torahampaansa ja sylkien Wilsoniin
-päin. Tämä ei näyttänyt pelkäävän ollenkaan Dalea eikä tämän pyssyä,
-vaan tuota suurta sähisevää petoa.
-
-"Wilson, olen kuullut sanottavan teitä melko rehelliseksi roistoksi",
-sanoi Dale.
-
-"Ehkä sellainen olenkin. Mutta minä voin tulla hulluksi pelosta
-minuutin kuluttua. Dale, tuo peto hyppää pian niskaani."
-
-"Puuma ei hyppää, ellen sitä kehoita. Wilson, jos annan teidän mennä,
-tuotteko tytön luokseni?"
-
-"Tuumikaamme asiaa. Mitä silloin tapahtuu, jos kieltäydyn?" kysyi
-Wilson ovelasti.
-
-"Silloin olette mennyttä miestä tavalla tahi toisella."
-
-"Minulla ei todellakaan ole paljon valitsemisen varaa. Suostun
-ehtoonne. Mutta, Dale, uskotteko sanaani ja sallitte minun palata
-Ansonin luo?"
-
-"Uskon. Ette ole mikään hullu ja luullakseni olette rehellinen. Minulla
-on Anson ja hänen miehensä hallussani. Ette voi paeta minua, ette
-ainakaan näissä metsissä. Voin karkoittaa hevosenne, tappaa teidät
-vuorotellen tahi usuttaa puuman kimppuunne jonakin yönä."
-
-"Varmasti. Teillä on nyt valta käsissänne. Anson on itse kokonaan
-syypää tähän. Näin meidän kesken puhuen, Dale, en ole milloinkaan ollut
-halukas tällaiseen."
-
-"Kuka Riggsin ampui? Löysin hänen ruumiinsa."
-
-"Olitte varmaankin silloin jo läheisyydessä, kun se tapahtui", sanoi
-Wilson väristen hieman tahtomattaan. Jokin ajatus tympäisi häntä.
-
-"Entä tyttö? Onko hän turvassa ja terveenä?" kysyi Dale nopeasti.
-
-"Hän on yhtä hyvässä turvassa ja terveenä kuin kotonaankin. Dale, hän
-on rohkein tyttö, mikä milloinkaan on hengittänyt. Kukaan ei olisi
-voinut saada minua milloinkaan uskomaan, että hänen laisellaan tytöllä
-on sellaiset hermot. Riggs löi häntä kerran vasten suuta, muuta ei ole
-tapahtunut. Tapoin Riggsin sen vuoksi. Ja auttakoon minua Jumala, mutta
-luullakseni olen koko ajan miettinyt, miten voisin häntä auttaa. Nyt ei
-sellainen ole enää niin vaikeaa."
-
-"Mutta miten?" kysyi Dale.
-
-"Saamme sitten nähdä. Minun on saatava hänet jotenkin pois leiristä ja
-tuotava luoksenne. Siinä kaikki."
-
-"Sen täytyy tapahtua pian."
-
-"Mutta kuunnelkaahan nyt, Dale", huomautti Wilson vakavasti. "Liian
-nopea toiminta on yhtä vahingollista kuin liian hidaskin. Snake on
-ollut hyvin ärtyisä näinä päivinä ja näyttää tulevan yhä ärtyisemmäksi.
-Ellen toimi hyvin varovaisesti, voi hän huomata jotakin ja tappaa tytön
-tahi tehdä hänelle jotakin muuta. Tunnen nuo miehet. He ovat kaikki
-valmiit uhraamaan henkensä. Minun on toimittava hyvin varovaisesti ja
-jos minulla vain olisi jokin suunnitelma, olisi asian menestyminen
-sitäkin varmempi."
-
-Wilsonin viekkaat vaaleat silmät loistivat jostakin mietteestä. Hän oli
-koskemaisillaan toisen kohotetuista käsistään viitatakseen puumaan, kun
-hän näytti keksivän jotakin parempaa.
-
-"Anson pelkää puumia. Ehkä voimme säikähdyttää hänet ja muut miehet
-niin, että tytön poisvieminen muuttuu hyvin helpoksi. Voitteko saada
-tuon suuren pedon tekemään kepposia? Hyökätkää leiriimme yöllä ja
-karkoittakaa hevosemme."
-
-"Takaan, että voin peloittaa Ansonin melkein kuoliaaksi", vastasi Dale.
-
-"Silloin onnistumme varmasti!" huudahti Wilson melkein iloisesti.
-"Vahdin tyttöä ja vihjaisen hänelle, miten hänen on näyteltävä
-osansa. Tulette sinne illalla juuri ennen pimeää. Aion tehdä miehet
-levottomiksi. Ja silloin voitte usuttaa puuman heidän kimppuunsa tahi
-tehdä, mitä haluatte. Kun miehet sitten ovat aivan suunniltaan, otan
-tytön mukaani ja tuon hänet tänne tahi jonnekin muualle ja vihellän
-teille... Mutta ehkä tämä suunnitelma sittenkin on kelvoton. Jos tuo
-puuma hyökätessään leiriimme hyppääkin minun niskaani jonkun muun
-asemesta tahi sitten pimeässä, kun etsin teitä, nitistää minut. Tämä ei
-tunnu minusta ollenkaan houkuttelevalta."
-
-"Wilson, tämä puuma on kesy", vastasi Dale. "Luulette sitä
-vaaralliseksi, mutta se on niin vaaraton kuin kissanpoikanen. Se
-näyttää vain vihaiselta. Ihmiset eivät ole sitä milloinkaan ahdistaneet
-eikä se ole taistellut milloinkaan muiden kuin karhujen ja antilooppien
-kanssa. Saan sen seuraamaan kaikenlaisia jälkiä, mutta totuus on
-kumminkin sellainen, etten voi saada sitä tekemään pahaa kenellekään
-ihmiselle. Se voi kumminkin peloittaa kuoliaaksi kaikki sellaiset,
-jotka eivät sitä tunne."
-
-"Tuo riittää jo minulle. Miten hauskaa minulla tulee olemaankaan, kun
-toverini ovat suunniltaan pelosta. Dale, voitte luottaa minuun ja
-olen teille kiitollinen senvuoksi, että sallitte minun hieman korjata
-itsekunnioitustani. Siis illalla, mutta ellei sellainen osoittaudu
-mahdolliseksi, huomenillalla sitten."
-
-Dale laski pyssyn perän maahan ja suuri puuma sähähti jälleen. Wilson
-laski kätensä ja astuen eteenpäin tunkeutui hän ympäröivään viheriään
-kuusikkoon. Sitten hän kiiruhti kuilusta ylös aukiota kohti. Kun hän
-saapui toveriensa luo, hänen käytöksensä ja ilmeensä muuttuivat.
-
-"Ovatko kaikki hevoset siellä?" kysyi Anson selaillen korttejaan.
-
-"Ovat, mutta ne käyttäytyvät hyvin kummallisesti. Ne näyttävät
-pelkäävän jotakin."
-
-"Ehkä siellä on joku harmaakarhu", mumisi Anson. "Jim, sinun on
-pidettävä niitä silmällä. Olemme hukassa, jos joku peto säikähdyttää ne
-suunniltaan."
-
-"Minut siis valitaan tekemään kaikki työt nyt, kun te korttipukarit
-nylette toisianne. Minun on paimennettava hevosia, kannettava vettä
-ja hakattava halkoja, keitettävä ja virutettava astiat. No samapa tuo
-lienee."
-
-"Kukaan ei milloinkaan suoriudu leiritöistä paremmin kuin Jim Wilson",
-huomautti Anson.
-
-"Jim, olet nyt naisen ritari ja sinulla on tarpeeksi työtä hänen
-ruokkimisessaan ja huvittamisessaan", sanoi Shady Jones, hymyillen
-niin, että sanat menettivät ivansa.
-
-Miehet nauraa hohottivat.
-
-"Mene tiehesi, Jim, sotket vain pelimme", sanoi Moze hieman
-vakavammasti.
-
-"Tyttö kuolisikin varmasti nälkään, ellei minua olisi", vastasi Wilson
-hyväntuulisesti kävellessään tyttöä kohti ja alkaessaan puhua tälle
-melko kovasti tultuaan lähemmäksi: "Neiti, minut on valittu kokiksi ja
-haluaisin nyt tietää, mitä haluatte päivälliseksi."
-
-Miehet kuulivat hänen sanansa ja nauraa hohottivat jälleen. "Hei, miten
-tuo Jim voikaan olla hullunkurinen!" huudahti Anson.
-
-Bo katseli häneen hämmästyneenä. Wilson iski silmää hänelle ja tultuaan
-lähemmäksi alkoi hän puhua hänelle hiljaa ja nopeasti.
-
-"Tapasin äsken tuolla metsässä Dalen kesyine puumineen. Hän on tullut
-noutamaan teitä. Olen suostunut auttamaan häntä, että saamme teidät
-täältä turvallisesti pois. Nyt on teidänkin näyteltävä osanne. Teidän
-on tekeydyttävä hulluksi. Ymmärrättekö? Keksikää jotakin omasta
-päästänne. En välitä, mitä teette tahi sanotte, kunhan vain olette
-olevinanne hullu. Älkääkä pelätkö. Aiomme säikähdyttää nuo miehet
-niin, että saan tilaisuuden viedä teidät pois. Sitten illalla tahi
-viimeistään huomenna."
-
-Ennenkuin Wilson alkoi puhua, oli Bo surullinen, kalpea ja valmis
-milloin tahansa purskahtamaan itkuun. Hän muuttui kumminkin nopeasti
-kuunnellessaan näitä sanoja ja kun Wilson lopetti, ei hän enää
-näyttänyt samalta tytöltäkään. Hän katseli Wilsoniin ymmärtäväisesti ja
-nyökäytti nopeasti päätään.
-
-"Kyllä ymmärrän. Teen voitavani!" kuiskasi hän.
-
-Wilson poistui hyvin hajamielisenä, viekkaan suunnitelmansa
-hämmentämänä, eikä hän tullut entiselleen, ennenkuin melkein toveriensa
-luona. Silloin alkoi hän hyräillä jotakin vanhaa surullista laulua,
-liikkui nopeammasti, korjasi tulta ja alkoi valmistaa päivällistä. Hän
-piti kumminkin tarkasti silmällä, mitä ympärillä tapahtui. Hän huomasi
-tytön menevän kuusisuojukseen ja tulevan sieltä jälleen ulos hiukset
-hajallaan. Wilson katsoi tovereihinsa virnistellen, pudisti sitten
-päätään kuin ajatellen, että tilanne alkoi kehittyä.
-
-Pelaavat miehet eivät kumminkaan heti huomanneet, miten tyttö keimaili
-ja silitteli pitkää tukkaansa hämmästyttävällä tavalla.
-
-"Hävinnyt!" huudahti Anson kiroten ja heittäen korttinsa menemään.
-"Ellei minua ole noiduttu, en osaa ollenkaan pelata!"
-
-"Olet varmasti noiduttu", sanoi Shady Jones ivallisesti. "Vastako se
-nyt alkaa sinulle selvitä?"
-
-"Pelaat kuin ojaan uponnut lehmä todellakin", huomautti Moze lyhyesti.
-
-"Pojat, eikö tämä olekin hullua?" sanoi Anson surullisen vakavasti.
-"Alan juuri tulla järkiini. Jokin on hullusti. Viime syksystä alkaen
-ei meille ole mikään onnistunut, vaan kaikki on mennyt päin mäntyyn.
-En syytä ketään, sillä minähän tässä johtaja olen. Onnettomuus seuraa
-minua."
-
-"Snake, onnettomuutemme johtuvat kokonaan tuosta tekemästäsi
-sopimuksesta siepata tytöt", sanoi Wilson, joka oli kuunnellut. "Sanoin
-sen sinulle jo silloin. Ikävyytemme ovat vasta alkaneet ja huomaan
-niiden nyt lisäytyvän. Katsokaa."
-
-Wilson viittasi sinnepäin, missä tyttö seisoi hiukset hulmuten hurjasti
-pään ja hartioiden ympärillä. Bo kumarteli hyvin kauniisti muutamalle
-vanhalle kannolle lakaisten maata nöyryydessään suortuvillaan.
-
-Anson säpsähti ja näytti hämmästyvän äärettömästi, vallan
-naurettavasti. Ja nuo toiset miehet tuijottivat, ollen yhtä ymmällä
-kuin heidän johtajansakin.
-
-"Mikä kumma häntä nyt vaivaa?" kysyi Anson epäilevästi. "Hänen
-tukkansahan on aivan hajallaan. Mutta hän ei näytä tekevän tuota
-iloissaankaan."
-
-Wilson naputti otsaansa merkityksellisesti kädellään. "Säikähdin häntä
-oikein tänä aamuna", kuiskasi hän.
-
-"Miten niin?" huudahti Anson uskomatta korviaan.
-
-"Ellei hän ole hullu, en eläessäni ole nähnyt ketään hullua naista",
-sanoi Shady Jones. Hänen tavastaan pudistaa päätään olisi voitu luulla,
-että hän alituisesti oli ollut tekemisissä naisten kanssa.
-
-Moze oli niin säikähtynyt, ettei hän saanut sanaakaan suustaan.
-
-"Näin sen tulevan", selitti Wilson melko kiihkeästi. "Pelkäsin
-kumminkin ilmaista sitä. Kiusasitte minua hänellä. Nyt sentään toivon,
-että olisin puhunut."
-
-Anson nyökäytti vakavasti päätään. Hän ei uskonut oikein näkemäänsä,
-mutta todistukset tuntuivat kumoamattomilta. Hän lähestyi tyttöä askel
-askeleelta, ikäänkuin tämä olisi ollut joku vaarallinen ja selittämätön
-kapine. Wilson seurasi häntä ja toisia näytti vastustamattomasti
-haluttavan lähteä mukaan.
-
-"Kuulehan, tyttöseni!" huudahti Anson käheästi.
-
-Tyttö suoristi ylpeästi hennon vartalonsa. Levällään olevien hiusten
-välistä loistivat hänen silmänsä luonnottomasti Ansonia vastaan, mutta
-hän ei suvainnut vastata sanaakaan.
-
-"Kuulehan, Raynerin tyttö", lisäsi Anson hitaasti, "mikä sinua
-oikeastaan vaivaa?"
-
-"Herra, puhutteko minulle?" kysyi Bo arvokkaasti.
-
-Shady Jones tointui hämmennyksestään ja huomasi kai tilanteessa jotakin
-naurettavaa, koska hänen tummat kasvonsa alkoivat liikahdella.
-
-"Kyllä!" huohotti Anson raskaasti.
-
-"Ophelia odottaa käskyjänne, herra. Olen ollut kokoamassa kukkia",
-sanoi Bo suloisesti näyttäen tyhjiä käsiään, kuin niissä olisi ollut
-kukkavihko.
-
-Shady Jones purskahti hillittömään nauruun. Siihen ei kumminkaan kukaan
-muu yhtynyt ja nopeasti aiheutti se hänelle ikävyyksiä, sillä tyttö
-hyökkäsi nyt hänen kimppuunsa.
-
-"Mitä sinä, sammakko, kurnutat? Roisto, sinut olisi pieksettävä ja
-kytkettävä rautoihin!" huusi hän kiihkeästi.
-
-Shadyssä tapahtui huomattava muutos ja hän oli kaatua peräytyessään.
-Sitten näpsäytti Bo sormiaan Mozen nenän alla.
-
-"Sinä musta paholainen! Mene matkoihisi! Kuuletko!"
-
-Anson kokosi sen verran rohkeutta, että hän koski Bohun.
-
-"Kuulehan nyt, Ophelia --"
-
-Ehkä hän koetti rauhoittaa Bota, mutta tämä huusi ja hyppäsi
-takaisinpäin kuin palohaavan saanut. Hän huusi kimeästi ja hurjasti:
-
-"Sinä! Sinä!" Hän viittasi sormellaan Ansoniin. "Sinä naistenrääkkääjä!
-Miksi hylkäsit vaimosi?"
-
-Anson muuttui ensin tummanpunaiseksi, mutta kalpeni sitten hitaasti.
-Tyttö oli nähtävästi osunut umpimähkään hyvin arkaan paikkaan.
-
-"Ja nyt on piru muuttanut sinut käärmeeksi, pitkäksi suomuiseksi
-käärmeeksi, jolla on viheriät silmät! Huh! Kun paimeneni löytää sinut,
-ryömit kyllä pian vatsallasi. Ja hän polkee sinut tomuun."
-
-Bo liukui nyt heidän luotaan alkaen pyöriä somasti käsivarret leveällä
-ja hiukset hulmuten. Sitten hän nähtävästi unhottaen tuijottavat
-miehet alkoi laulaa hiljaa jotakin suloista laulua. Tanssittuaan
-vielä muutaman männyn ympärillä livahti hän lopulta pieneen viheriään
-majaansa, josta pian alkoi kuulua hyvin surullista vaikeroimista.
-
-"Voi, millainen häpeä!" huudahti Anson. "Tuo hieno terve ja rohkea
-tyttönen on nyt mennyttä kalua. Hän on nyt aivan rutihullu!"
-
-"Niin, sanopas muuta", huomautti Wilson. "Ja muille se tuottaa yhä
-enemmän ikävyyksiä. Tilanne oli jo kehno ennenkin, mutta nyt se muuttuu
-aivan sietämättömäksi. Enkö sitä jo sinulle sanonut, Anson? Varoitin
-sinua. Kysy Shadylta ja Mozelta, he kyllä ymmärtävät asian."
-
-"Onnemme on ainiaaksi mennyttä", ennusti Shady surullisesti.
-
-"Tämä musertaa minut kokonaan, Anson", mumisi Moze.
-
-"Hullu nainen hallussani! Ellei tämä nyt jo ole liikaa niin ei
-mikään!" huudahti Anson surullisesti poistuessaan. Ollen tietämätön,
-taikauskoinen ja todennäköisten asioiden järkyttämä, kuvitteli hän
-lopultakin olevansa pahojenhenkien riivaama. Kun hän heittäytyi
-istumaan muutamalle käärylle, vapisivat hänen punakarvaiset kätensä.
-Shady ja Moze muistuttivat myöskin paria viimeisillään olevaa miestä.
-
-Wilsonin jännittyneet kasvot liikahtelivat, kun hän käänsi ne pois
-nähtävästi tukahduttaakseen jonkunlaisen tunnepuuskan. Juuri silloin
-pääsi Ansonilta jyrisevä kirous.
-
-"Hullu tahi ei, kultaa minä kumminkin hänellä ansaitsen!" raivosi hän.
-
-"Mutta mies, ole nyt toki järkevä. Aiotko sinäkin tulla hulluksi?
-Sanoinhan sinulle jo, että joukkomme on tuomittu perikatoon. Et voi
-saada mitään hänestä", sanoi Wilson harkitusti.
-
-"Miksi en?"
-
-"Koska meitä ajetaan takaa. Emme voi piiloutua mihinkään. Päivän tahi
-parin kuluttua saamme lyijyä nahkaamme."
-
-"Ajetaan takaa! Mistä olet tullut sellaiseen luuloon? Näinkö pian?"
-kysyi Anson nostaen päätään kuin iskevä käärme. Toisetkin miehet
-osoittivat nopeata mielenkiintoa.
-
-"Ei se mikään luulo ole, sillä en ole nähnyt ketään. Tunnen sen
-kumminkin luissani. Kuulen jonkun tulevan jäljessämme koko ajan,
-erittäinkin öisin. Joku järkkymätön mies on varmasti kintereillämme."
-
-"Jos näen tahi kuulen jotakin, isken tyttöä päähän ja sitten lähdemme
-matkoihimme täältä", vastasi Anson synkästi.
-
-Wilson syöksähti nopeasti eteenpäin, vihaisesti ja niin kiihkeästi,
-ettei sellainen ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Miehet tuijottivatkin
-häneen hämmästyneinä.
-
-"Silloin on sinun jumalauta muserrettava Jim Wilsonin pää ensin!" sanoi
-hän yhtä omituisella äänellä, kuin hänen käyttäytymisensäkin oli.
-
-"Jim, rupeaisitko vastustamaan minua?" huudahti Anson kohotetuin
-käsivarsin arvokkaasti ja lämpimästi.
-
-"Minäkin alan tulla niin pyörälle päästäni, että mieluummin saat
-murskata sen, ennenkuin annan sinun murhata tuon pienen tyttö-raukan,
-jonka olet tehnyt hulluksi."
-
-"Jim, en punninnut sanojani", vastasi Anson. "Ja palataksemme
-asiaan, alan minäkin olla aivan sekaisin. Olemme kaikki monen hyvän
-whiskyryypyn tarpeessa."
-
-Hän koetti karkoittaa mielestään kaiken synkkyyden ja pelon, mutta ei
-onnistunut. Toverit eivät auttaneet hänen yritystään ollenkaan. Wilson
-poistui nyökäytellen päätään.
-
-"Anson, anna Jimin olla rauhassa", kuiskasi Shady. "Olet mieletön
-vastustaessasi häntä, kun hän on noin kiihoittunut. Jim on kyllä
-uskollinen, mutta sinun on oltava varovainen."
-
-Moze ilmaisi kantansa nyökäyttäen synkästi.
-
-Kun pelaaminen aloitettiin jälleen, ei Anson siihen enää yhtynytkään.
-Toisetkaan, Moze ja Shady, eivät näyttäneet olevan siihen niin
-innostuneita kuin tavallisesti. Anson paneutui lopulta pitkäkseen
-nojaten päänsä satulaan. Hän tuijotti koko ajan tuohon pieneen
-suojukseen, jossa vangittu tyttö pysytteli piilossa. Sieltä kuului
-silloin tällöin hiljaista laulua tahi luonnotonta naurua, joka
-kantautui aukion poikki. Wilson oli niin syventynyt ruoanlaittoon,
-ettei hän nähtävästi kuullut mitään. Äkkiä hän kutsui miehet aterialle,
-mitä pyyntöä nämä niin vastahakoisesti ja vaiti ollen noudattivat kuin
-he sillä olisivat osoittaneet jonkunlaista suosiota kokille.
-
-"Snake, eiköhän minun pitäisi viedä hieman ruokaa tytöllekin?" kysyi
-Wilson.
-
-"Tarvitseeko sinun kysyä sitä minulta?" tiuskaisi Anson. "Hänen on
-pakko syödä, vaikka sitten ruoka olisi tukittava hänen kurkkuunsa."
-
-"En ole siihen hyvinkään halukas", vastasi Wilson, "mutta voinhan
-tuon sentään tehdä, koska te muut tunnutte olevan siihen hyvin
-vastahakoisia."
-
-Otettuaan lautasen ja kupin lähestyi hän vastahakoisesti tuota pientä
-suojusta ja pisti päänsä ovesta sisään. Valpas ja huomiokykyinen tyttö
-oli nähtävästi huomannut hänen tulonsa. Kaikissa tapauksissa tervehti
-hän Wilsonia varovaisesti hymyillen.
-
-"Jim, olinko mielestänne hyvä?" kuiskasi hän.
-
-"Neiti, niin taitavaa näyttelijätärtä en luullakseni ole milloinkaan
-nähnyt", vastasi Wilson hiljaa. "Olitte kumminkin pilata kaikki
-liioittelemisella. Ilmoitan nyt Ansonille, että olette sairas --
-myrkytetty tahi jotakin muuta hirveää. Odottakaamme sitten iltaa. Dale
-varmaankin saapuu silloin avuksemme."
-
-"Voi, olen hirveästi jännittynyt saadakseni lähteä", huudahti Bo. "Jim
-Wilson, en unhota teitä milloinkaan elämässäni."
-
-Wilson näytti suuresti hämmästyvän.
-
-"Neiti, olen koettanut tehdä vain parhaani, mutta tuloksista en mene
-takuuseen. Olkaa kärsivällinen, rohkea, älkääkä säikähtykö. Toivoakseni
-voin Dalen kanssa pelastaa teidät tästä."
-
-Vedettyään päänsä pois hän nousi ja palasi nuotiolle, missä Anson
-odotti uteliaana.
-
-"Jätin ruoan sinne, mutta hän ei siihen koskenutkaan. Hän näyttää
-olevan jotenkin sairas, lieneekö saanut myrkytyksen."
-
-"Jim, olin kuulevinani sinun puhuvan", sanoi Anson.
-
-"Niin puhuinkin. Koetin häntä taivuttaa. Hän ei ole mielestäni niin
-järjetön kuin äsken, mutta hän makaa siellä melkein kaksinkerroin ja on
-hyvin sairas."
-
-"Yhä pahempaa siis", murahti Anson hampaittensa välistä. "Ja missä
-Burtkin viipyy? Nyt on jo keskipäivä ja hän lähti varhain. Hänestä ei
-tule milloinkaan metsämiestä. Nytkin on hän luultavasti eksynyt."
-
-"Joko niin, tahi sitten on häntä kohdannut jokin muu", vastasi Wilson
-miettiväisesti.
-
-Anson heristi suurta nyrkkiään ja kirosi julmasti partaansa sellaisen
-miehen tapaan, jonka rikostoverit ja välineet, onni ja itseluottamus
-olivat pettäneet. Hän heittäytyi muutaman puun juurelle ja jonkun ajan
-kuluttua, kun hänen vihansa oli haihtunut, näytti hän vaipuvan uneen.
-Moze ja Shady jatkoivat peliään. Wilson käveli edestakaisin, istui
-hetkisen ja läksi sitten katsomaan hevosia jälleen, kiersi notkon ja
-palasi taasen leiriin. Iltapäivän tunnit kuluivat hitaasti, koska ne
-olivat jonkunlaisia odotustunteja. Kun katsoi miehiin, voi helposti
-huomata heidän kasvoillaan saman odottavan ilmeen.
-
-Auringonlaskun aikaan muuttui notkon kullanväri epämääräiseksi synkäksi
-hämäräksi. Anson kääntyi, haukotteli ja istuutui. Kun hän katsoi
-ympärilleen hakien selvästi Burtia, hänen kasvonsa synkistyivät.
-
-"Eikö Burtia ole vieläkään näkynyt?" kysyi hän.
-
-Wilson näytti hieman hämmästyvän. "Snake, et suinkaan odota Burtia
-enää?"
-
-"Tietysti odotan! Miksi en odottaisi?" tiuskaisi Anson. "Milloin
-muulloin tahansa olisimme lähteneet häntä etsimään, emmekö olisikin?"
-
-"Milloin muulloin tahansa ei ole sama kuin nyt, Burt ei tule enää
-milloinkaan takaisin", sanoi Wilson varmasti ja lopullisesti.
-
-"Joutavia! Täyttävätkö mielesi jälleen nuo samat omituiset aavistukset
-kuin äskenkin, tuollaiset yliluonnolliset, joita et voi selittää?"
-
-Ansonin kysymykset olivat katkerat ja ivalliset.
-
-"Kyllä. Ja, Snake, kysyn sinulta nyt samaa: Eikö sinunkin mielessäsi
-liiku jotakin samantapaista?"
-
-"Ei!" karjaisi johtaja hurjasti, mutta tämä kiihkeä purkaus osoitti
-vain, että hän valehteli. Tästä purkauksesta, joka oli tulinen muisto
-hänen luonteensa vanhoista ja urhoollisista vaistoista, laskeutuisi
-hän nopeasti aivan mielettömyyteen asti, ellei joku nopea muutos
-vaihtaisi hänen onneaan paremmaksi. Ja sellaisille raaoille ja
-hillittömille luonteille kuin hänen merkitsi tuollainen mielettömyys
-toivotonta tilannetta, toivotonta tapausten kehittymistä ja toivotonta
-intohimojen kokoamista, joiden tarkoitus on vain jakaa ja ottaa vastaan
-onnettomuuksia, verta ja kuolemaa.
-
-Wilson lisäsi hieman puita nuotioon ja syödä nutusteli sitten muutamia
-laivakorppuja. Kukaan ei pyytänyt häntä keittämään eivätkä muutkaan
-yrittäneetkään. Vuorotellen menivät miehet hakemaan eväsvarastosta
-hieman leipää ja lihaa.
-
-Sitten he odottivat, kuten miehet, jotka eivät tiedä, mitä he
-odottavat, mutta kumminkin vihaavat ja pelkäävät tuota odottamaansa.
-
-Notkossa vallitseva hämärä oli luonnollisesti omituista ilman
-tihenemistä. Se oli pimeän ja valon sekoitusta, joka muodosti harmaita
-pitkiä varjoja.
-
-Hevosten korskuminen ja hyppiminen säikähdytti äkkiä miehiä.
-
-"Hevoset pelkäävät jotakin", sanoi Anson nousten. "Tulkaa, niin mennään
-katsomaan."
-
-Moze seurasi häntä ja he katosivat hämärään. Pian kuului kovempaa
-kavioiden kapsetta, sitten viidakon rasahtelua ja miesten kovia
-huutoja. Vihdoin palasivat miehet taluttaen kolmea hevosta, jotka he
-sitoivat kiinni notkon reunalla kasvaviin puihin.
-
-Nuotion valossa näyttivät Ansonin kasvot synkiltä ja vakavilta.
-
-"Jim, hevoset ovat arempia kuin antiloopit", sanoi hän. "Otin
-omani kiinni ja Moze pari muuta. Loput laukkasivat tiehensä meidän
-lähestyessämme niitä. Joku peto on säikähdyttänyt ne pahasti. Meidän on
-kaikkien kiiruhdettava sinne pian."
-
-Wilson nousi pudistaen päätään miettiväisesti. Samalla rikkoi
-hiljaisuuden säikähtyneen hevosen kimakka ja pelästynyt hirnunta.
-Se piteni huudoksi, katkesi ja loppui. Sitten seurasi pelokasta
-korskuntaa, hyppimistä, rasahtelua, kavioiden kapsetta ja pensasten
-kahinaa, sitten kovempaa hyppimistä ja kolinaa sekä katkonaista kovaa
-hirnumista.
-
-"Ne ovat pillastuneet!" huusi Anson kiiruhtaen oman hevosensa luo,
-jonka hän oli sitonut notkon laitaan. Se oli muutenkin suuri ja
-villinnäköinen, saati sitten nyt, kun se korskui ja koetti päästä
-irti. Anson ehti sen luo juuri ajoissa, ja kaikki hänen voimansa
-olivat tarpeen sen rauhoittamiseksi. Vasta sitten kun tuo rasahteleva,
-korskahteleva ja hyppivä temmellys oli hiljennyt ja lakannut kuulumasta
-harjulta, uskalsi hän poistua säikähtyneen lemmikkinsä luota.
-
-"Paenneet, hevosemme ovat paenneet! Kuulitteko sitä elämää?" huudahti
-hän kalpeana.
-
-"No johan nyt toki. Lauma on nyt hajonnut kaikkiin ilman suuntiin",
-vastasi Wilson.
-
-"Emme saa niitä milloinkaan takaisin, vaikka eläisimme vielä sata
-vuotta", selitti Moze.
-
-"Se tekee meistä lopun, Snake Anson", lisäsi Shady Jones
-miettiväisesti. "Hevoset ovat nyt karanneet. Voit lähettää
-lentosuukkosen niiden jälkeen. Niiden jalat eivät olleet sidotut ja
-ne pelästyivät hirveästi jotakin. Ne hajautuivat tuossa sekasorrossa
-pääsemättä enää milloinkaan yhteen. Huomaatko nyt, millaiseen pulaan
-olet meidät saattanut?"
-
-Tämän kolmannen syytöksen voimasta istuutui joukon johtaja järkytettynä
-ja vaiti ollen. Toisetkin vaikenivat ja vähitellen vallitsi notkossa
-täydellinen hiljaisuus. Yö koitti mustana, synkkänä, kolkkona ja
-tähdettömänä. Tuuli humisi heikosti ja puro lauloi omituista lauluaan,
-milloin sointuvasti, milloin kumeasti. Se ei ollut milloinkaan
-samanlaista -- joskus se jyrisi kuin kaukainen ukkonen, joskus taasen
-kohisi kuin vesi olisi syöksynyt syvään kuiluun ja joskus kolisi kuin
-nopeassa virrassa olevat kivet. Mustaa kallioseinää ei voitu nähdä,
-mutta kumminkin oli sieltä häämöttävinään omituisia kasvoja; suuret
-männyt näyttivät aivan kohtisuorilta ja varjot olivat tummia, liikkuvia
-ja muuttuvia. Nuotion lepattava valo kierteli suuria runkoja ja valaisi
-haaveellisesti mietteihinsä vaipuneita miehiä. Se ei muutenkaan palanut
-eikä räiskynyt iloisesti, sillä ei ollut minkäänlaista hehkua, ei
-säkeniä, ei valkoista sydäntä eikä punaisia tummenevia kekäleitä.
-Miehet koettivat vuoroittain kuin yhteisestä sopimuksesta saada tulen
-kirkkaammasti palamaan. Mutta, koottu vähäinen puumäärä oli lahoa, joka
-leimahti vain hetkeksi sammuakseen taasen melkein heti.
-
-Jonkun ajan kuluttua ei ainoakaan mies puhunut, ei liikkunut, eipä edes
-tupakoinut, vaan tuijotti vain synkästi tuleen. Jokainen oli vaipunut
-omiin ajatuksiinsa ja jokaisen yksinäinen mieli oli tiedottomasti
-täynnä tulevaisuuden epäilyksiä. Tämä ajattelemiselle omistettu tunti
-erotti nämä toverukset toisistaan.
-
-Öisin ei mikään ole samannäköistä kuin päivisin. Onnen ja runsauden
-päivinä, menneissä tuimissa taisteluissa ja monissa tulevissa erosivat
-nämät miehet niin suuresti nykyisestä tilastaan kuin tämä pimeä yö
-erosi heidän odottamastaan kirkkaasta päivästä. Vaikka Wilson pettikin
-suuresti tovereitaan tuon avuttoman tyttö-raukan vuoksi eivätkä häntä
-niin ollen järkyttäneet minkäänlaiset ahdistavat eivätkä taikauskoiset
-luulot, oli hän kumminkin ehkä enemmän tietoinen uhkaavasta
-onnettomuudesta kuin toiset.
-
-Heidän tekemänsä paha puhui heille luonnosta ja pimeydestä, ja jokainen
-heistä selitti sen oman pelkonsa tahi toivonsa mukaan. Vallitsevin
-tunne oli kumminkin pelko. He olivat vuosikausia eläneet aina
-jonkunlaisen pelon vallassa, peläten milloin rehellisiä miehiä tahi
-kostoa, milloin takaa-ajoa tahi nälkää, milloin juoman tahi kullan
-puutetta, milloin verta tahi kuolemaa, milloin onnea tahi tilaisuuksia
-tahi jotakin salaperäistä nimetöntä voimaa. Vaikka Wilson olikin
-oikea pelottoman miehen perikuva, kalvoi hänen mieltään kumminkin
-kuluttavin ja selittämättömin pelko, mitä ajatella voidaan, nimittäin
-sellainen, että hänen oli ehkä piakkoin pakko tehdä hänen miehuudelleen
-ala-arvoisia tekoja.
-
-Siten he istuivat kumarassa nuotion ääressä miettien, koska toivo
-tuntui jo melkein sammuneelta, kuunnellen, koska tuo kummallinen ja
-synkkä pimeys tuulenhuminoineen ja kumeine puronkohinoineen pakotti
-heitä kuuntelemaan, odottaen unta ja toivoen tuntien nopeata kulumista,
-jotta he näkisivät, mitä oli tulossa.
-
-Ja näytti olevan määrätty, että Anson ensimmäiseksi sai aavistaa
-lähestyvän uhkaavan turmion ankaruutta.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-"Kuunnelkaa!"
-
-Anson kuiskasi tuon kiihkeästi. Hän istui aivan liikkumatta, mutta
-katse harhaili sinne tänne, vapisevan korkealle kohotetun etusormen
-vaatiessa hiljaisuutta.
-
-Kolmas vielä omituisempi ääni säesti tuulen kummallista huminaa ja
-puron kumeaa ivallista kohinaa. Sitä voitiin tuskin erottaa, sillä niin
-erinomaisen heikkoa valitusta tahi ulvontaa se oli. Se täytti noiden
-toisten äänien väliajat.
-
-"Jos tuo on joku peto, ei se ole kaukana", kuiskasi Anson.
-
-"No ei se nyt lähelläkään ole", sanoi Wilson.
-
-Shady Jones ja Moze olivat samalla tavoin eri mieltä.
-
-Kun valitus loppui, hengittivät kaikki jälleen vapaammin ja vaipuivat
-entisiin asentoihinsa nuotion viereen. Läpitunkematon musta seinä
-ympäröi nuotion valaisemaa pientä tilkkua, ja tuossa ympyrässä olivat
-nuo ajatuksiinsa vaipuneet miehet keskellä, sammuvan nuotion ympärillä,
-nuo muutamat pystysuorat männyt ja puihin kiinnitetyt hevoset toisessa
-päässä. Hevoset tuskin liikkuivat paikoiltaan, ja niiden pystyssä
-olevat valppaat päät todistivat niidenkin hyvin huomaavan yön
-omituisuudet.
-
-Silloin tavattoman pitkän hiljaisuuden jälkeen kohosi tuo omituinen
-ääni vähitellen surkeaksi vaikeroimiseksi.
-
-"Tuo hullu tyttököhän siellä itkee", arveli Anson.
-
-Nähtävästi hänen toverinsa hyväksyivät tämän selityksen tuntien yhtä
-suurta helpotusta kuin äänen vaiettuakin.
-
-"Luultavasti", myönsi Jim Wilson vakavasti.
-
-"Jos tuo tyttö marisee koko yön, emme saa unen hiventäkään silmiimme",
-murisi Shady Jones.
-
-"Oikein selkääni karmii", sanoi Moze.
-
-Wilson nousi aloittaakseen jälleen miettiväisen kävelynsä pää kumarassa
-ja kädet selän takana. Hän oli kuin hämmingin ruumiillistunut kuva.
-
-"Jim, istuudu. Sinä hermostutat vain minua", sanoi Anson ärtyisästi.
-
-Wilson nauroi todellakin, mutta hiljaa, kuin hillitäkseen omituista
-huviaan.
-
-"Snake, uskallan hevoseni ja revolverini laivakorppua vastaan, että
-voin noin kuuden sekunnin kuluttua temmeltää samoin kuin nuo hevoset."
-
-Ansonin laiha leuka laskeutui jo molemmat toiset katsoivat häneen
-suurin silmin. He tiesivät varmasti, ettei Wilson ollut juovuksissa,
-minkä vuoksi he eivät ollenkaan käsittäneet häntä.
-
-"Jim Wilson, alatko hermostua?" kysyi Anson käheästi.
-
-"Ehkä. Jumala sen vain tietää. Mutta kuulehan, Snake, olet kai nähnyt
-ja kuullut ihmisten korisevan?"
-
-"Tarkoitatko kuollessaan?"
-
-"Tarkoitan."
-
-"Kyllä, ainakin pari kertaa", vastasi Anson julmasti.
-
-"Mutta et ole milloinkaan nähnyt kenenkään kuolevan pelosta tahi
-kauheasta säikähdyksestä?"
-
-"En muistaakseni ikinä."
-
-"Mutta minäpä olen. Ja samaa aavistaa Jim Wilson nytkin", sanoi hän ja
-jatkoi itsepäistä kävelyään.
-
-Anson ja hänen molemmat toverinsa katsoivat toisiinsa hämmästyneinä.
-
-"Joutavia! Sanopas, mitä tuo asia meihin kuuluu?" kysyi Anson hetken
-kuluttua.
-
-"Tyttö on kuolemaisillaan", vastasi Wilson äänellä, joka läjähti kuin
-ruoskanlyönti.
-
-Nuo kolme miestä jäykistyivät istuimillaan uskomatta kuulemaansa
-todeksi, mutta olivat vastustamattomasti kumminkin tämän pimeän,
-kammottavan ja pahaenteisen hetken aiheuttamien tunteiden järkyttämiä.
-
-Wilson käveli valopiirin laitaan mumisten itsekseen ja palasi jälleen
-takaisin, sitten hän meni hieman etemmäksi, melkein näkymättömiin,
-mutta tuli vielä nytkin takaisin. Kolmannella kerralla hän kumminkin
-katosi kokonaan yön läpitunkemattomaan pimeyteen. Nuo kolme miestä
-liikuttivat tuskin lihastakaan katsoessaan paikkaan, jonne hän oli
-hävinnyt. Wilson tuli kumminkin muutamien hetkien kuluttua horjuen
-takaisin.
-
-"Hän on jo melkein lopussa", sanoi hän synkästi. "Hermoihini koski, kun
-tunnustelin hänen kasvojaan. Tuo hirveä vaikeroiminen syntyy, kun hän
-hengittää. Se on kuin kuolevan korinaa, ainoastaan pitkäveteistä lyhyen
-asemesta."
-
-"Jos hän on jo alkanut korista, loppuu hän kyllä pian", sanoi Anson.
-"En ole nukkunut kolmeen yöhön. Miten whisky nyt minulle maistuisikaan."
-
-"Snake, tuota sinä nyt alituisesti jankutat", huomautti Shady Jones
-äreästi.
-
-Notkossa oli hyvin vaikea määritellä äänen suuntaa, mutta jokainen
-aivan tyynesti ajatteleva mies olisi voinut sanoa, että tuon
-omituisen vaikeroimisen kovuus johtui eri etäisyyksistä ja asemista.
-Äänekkäimmillään ollessaan oli se kuin valitusta. Mutta nämä miehet
-kuuntelivat hermoillaan.
-
-Lopulta se lakkasi äkkiä.
-
-Wilson poistui jälleen joukosta ja katosi yöhön. Hänen poissaoloaan
-kesti kauemmin kuin äsken, mutta vihdoin tuli hän nopeasti takaisin.
-
-"Hän on kuollut!" huudahti hän vakavasti. "Tuo viaton lapsi, joka ei
-ole milloinkaan tehnyt kenellekään mitään pahaa ja jonka katseleminen
-teki jokaisen miehen paremmaksi, on nyt siis kuollut. Anson, sinulla on
-varmasti paljon maksettavaa, kun aikasi koittaa."
-
-"Mitä sinä lörpöttelet?" kysyi johtaja vihaisesti. "Hänen verensä ei
-ole tahrannut käsiäni."
-
-"Onpahan!" huusi Wilson pudistaen nyrkkiään Ansonille. "Ja pian sen
-olet näkeväkin! Tunnen koston tulevan ja tunnen jotakin muutakin."
-
-"Joutavia! Hän on kai vain nukahtanut", selitti Anson vapisten
-noustessaan. "Antakaa minulle palava kekäle."
-
-"Älä ole niin hullu, että menet juuri kuolleen hullun tytön luo",
-vastusti Shady Jones.
-
-"Miksi en menisi? Kuka tämän joukon päällikkö on, haluaisin sen
-mielelläni tietää?" Anson tarttui muutamaan kekäleeseen, jonka toisessa
-päässä oli tuli. Se kädessään lähestyi hän tuota suojusta, jossa
-kuolleen tytön luultiin olevan. Hänen tulisoihdun valaisema laiha
-vartalonsa sopi hyvin mustaan ympäristöön. Kuta lähemmäksi hän pääsi
-suojusta, sitä hitaammin hän käveli, kunnes hän kokonaan pysähtyi ja
-kumartui katsomaan sisään.
-
-"Hän on mennyt!" huusi hän käheästi värisevällä äänellä.
-
-Sitten soihtu sammui ja kekäleen pää hehkui enää vain punaisena. Hän
-heilutteli sitä, mutta se ei syttynyt palamaan. Hänen tarkasti katsovat
-toverinsa kadottivat hänen pitkän vartalonsa näkyvistään ja samoin myös
-tuon hehkuvan kekäleen. Pikimusta pimeys nieli hänet. Muutamiin hetkiin
-ei kuulunut mitään. Jälleen tuulen humina ja tuo omituinen, ivallinen,
-kumea kohina valtasivat paikan. Sitten kuului jonkun rasahtelua, ehkä
-tuulen aiheuttamaa, ikäänkuin sivulle työnnettyjen kuusen oksien
-pehmeätä kahinaa. Sitä seurasi hypähtelevän miehen askelten kumeata
-kapsetta. Anson tuli juosten takaisin. Hän oli aivan hurjannäköinen
-kalpeine kasvoineen ja pelokkaine kuopistaan pullistuneine silmineen.
-Oikeassa kädessä oli revolveri.
-
-"Kuulitteko vai näittekö jotakin?" huohotti hän katsoen taakseen ja
-sitten ympärilleen, ja lopuksi tovereihinsa.
-
-"Emme. Minä ainakin koetin sekä katsella, että kuunnella", vastasi
-Wilson.
-
-"Anson, ei siellä mitään ollut", selitti Moze.
-
-"En ole siitä niinkään varma", sanoi Shady Jones epäilevin ja
-tuijottavin silmin. "Luulin kuulevani jotakin kahinaa."
-
-"Hän ei ollut siellä!" huudahti Anson peläten ja ihmetellen. "Tyttö on
-kadonnut! Soihtuni sammui enkä voinut nähdä. Ja juuri silloin tunsin
-jotakin tapahtuvan. Pyörähdin nopeasti katsomaan ja ellen sittenkin
-huomannut suurta harmaata otusta, olen hullumpi kuin tuo tyttö. En
-kumminkaan voi vannoa tunteneeni muuta kuin tuulen puuskan, joka vinkui
-korvissani."
-
-"Hävinnytkö?" huudahti Wilson hyvin järkytettynä. "Miehet, jos asia on
-niin, niin ehkä hän ei ollutkaan kuollut, vaan lähti vaeltamaan pois.
-Mutta hän oli kuollut, vannon sen, sillä hänen sydämensä oli lakannut
-sykkimästä."
-
-"Luullakseni lähden tieheni täältä", sanoi Shady Jones synkästi
-noustessaan. Kun Moze huomasi hänen tekonsa, ilmestyi hänen tummille
-kasvoilleen paljon puhuva ilme.
-
-"Jim, jos hän nyt kerran on kuollut ja lähtenyt vaeltamaan, niin mitä
-hittoa luulet tästä kaikesta seuraavan?" kysyi Anson käheästi. "Mutta
-se näyttää vain sellaiselta. Olemme kaikki hermostuneita. Koettakaamme
-tyyntyä ja keskustella järkevästi."
-
-"Anson, maailmassa on paljon sellaista, mitä et sinä enkä minäkään
-tiedä", vastasi Wilson. "Maailmanloppu tulee kumminkin joskus ja ehkä
-se nyt voi olla jo hyvinkin lähellä. En ole ollenkaan hämmästynyt --"
-
-"Kas tuolla taasen!" huudahti Anson kääntyen ja tähdäten revolverillaan.
-
-Miesten ja puiden takana vilahti jotakin harmaata ja suurta, ja sitä
-seurasi huomattava tuulen puuska.
-
-"Kuulehan, Snake, ei siellä ollut mitään", sanoi Wilson hetken kuluttua.
-
-"Mutta minäkin kuulin", kuiskasi Shady Jones.
-
-"Tuulenpuuskahan tuo vain levitteli savua nuotiosta", sanoi Moze.
-
-"Panen vaikka sieluni pantiksi, että takanani oli jotakin", selitti
-Anson tuijottaen pimeään.
-
-"Kuunnelkaamme, päästäksemme asiasta varmuuteen", ehdotti Wilson.
-
-Miesten rikollisista ja levottomista kasvoista voi lepattavan nuotion
-valossa selvästi nähdä, miten jokainen heistä pelkäsi suunnattomasti.
-He seisoivat kuin kuvapatsaat katsellen ja kuunnellen.
-
-Muutamat äänet rikkoivat vain tuon omituisen hiljaisuuden. Hevoset
-huokaisivat silloin tällöin raskaasti, mutta eivät liikahtaneetkaan
-paikoiltaan, ja mäntyjen oksia heiluttelevan tuulen synkkä ja
-surullinen humina sekoittui puron kumeaan kohinaan. Ja ainoastaan nämä
-tavalliset äänet kiinnittivät huomion hiljaisuuden laatuun. Autiuden
-hengittävä ja yksinäinen tuntu vallitsi tuossa pimeässä notkossa
-ja synkkä yö tuntui kätkevän helmaansa tuntemattomia salaisuuksia.
-Ainoastaan kuuntelevasta pahasta omastatunnosta voivat nuo luonnon
-mitä rauhallisimmat, kauneimmat ja surullisimmat äänet tuntua kutsuvan
-helvetin säveliltä.
-
-Äkkiä muudan lyhyt ja kimeä kiljunta rikkoi tuon painostavan ja ladatun
-hiljaisuuden.
-
-Ansonin suuri hevonen nousi pystyyn pieksäen ilmaa etujaloillaan ja
-tuli sitten taasen jymähtäen maahan. Toiset hevoset vapisivat pelosta.
-
-"Eikö tuo ollut puumin ääni?" kysyi Anson käheästi.
-
-"Minusta se kuulosti naisen huudolta", vastasi Wilson näyttäen
-vapisevan kuin lehdet tuulessa.
-
-"Silloin olin oikeassa. Tyttö on hengissä ja kuljeskelee tuolla
-metsässä huudellen noin kamalasti", sanoi Anson.
-
-"Kuljeskelee kyllä, mutta hän on kuollut."
-
-"Jumala varjelkoon, eihän sellainen voi olla mahdollista."
-
-"No ellei hän kuljeskele siellä kuolleena, on hän kumminkin melkein
-kuollut", vastasi Wilson alkaen kuiskailla itsekseen.
-
-"Jos vain olisin aavistanut, mitä tämä sopimus meille aiheuttaa,
-olisin ampunut Beasleyn sen sijaan että rupesin kuuntelemaan hänen
-houkutuksiaan. Minun olisi myös pitänyt iskeä tuon tytön pää mäsäksi
-ollakseni varma hänen vaitiolostaan. Jos hän kulkee tuolla metsässä
-huutaen tuolla tavoin, niin --"
-
-Hänen äänensä sammui, kun metsästä kuului ohut, rikkova ja kimeä
-huuto, joka hieman muistutti ensimmäistä, mutta ei ollut niin villi.
-Se kuului selvästi kalliolta. Ja tuon pikimustan notkon toiselta
-puolelta kantautui miesten korviin tuskissaan olevan naisen järkyttävää
-vaikerrusta, joka oli villiä, ahdistavaa ja surullista.
-
-Ansonin hevonen katkaisi marhamintansa ja hypähti niin nopeasti
-taaksepäin, että se oli kaatua muutamaan kallioisessa maassa olevaan
-matalaan syvänteeseen. Anson sai sen kiinni ja veti sen lähemmäksi
-tulta. Toisetkin hevoset vapisivat ja tempoilivat. Moze juoksi niiden
-väliin hillitsemään niitä. Shady Jones heitti uusia oksia tuleen. Siitä
-kohosi rätisten ja säkenöiden kirkas liekki, joka paljasti Wilsonin
-seisomassa traagillisessa asennossa. Hänellä oli käsivarret levällään
-ja silmät tuijottivat kiinteästi tummiin varjoihin.
-
-Tuo omituinen eloisa ääni ei uudistunut, mutta tuo toinen, joka
-muistutti kuolemantuskissa vaikeroivan naisen valitusta, rikkoi
-hiljaisuuden jälleen. Se jätti jälkeensä värisevän kaiun, joka hiljaa
-häipyi kuulumattomiin. Sitten muuttui kaikki jälleen hiljaiseksi ja
-pimeys tuntui vain synkkenevän. Miehet odottivat ja kun he alkoivat
-hieman rauhoittua, toistui huuto uhkaavan lähellä, juuri puiden
-takana. Se oli inhimillinen -- tuskan ja pelon ruumiillistunut ääni,
-joka ilmaisi kovaa taistelua tämän elämän puolesta kuolemaa vastaan.
-Tuo huuto oli niin selvä, erikoinen ja ihmeellinen, että kuuntelijat
-vääntelivät itseään, ikäänkuin he olisivat nähneet tuon viattoman,
-hellän ja kauniin tytön revittävän kappaleiksi heidän nähtensä. Se
-oli täynnä epäilyä ja vapisi kuoleman kauhusta, sen ihmeellinen voima
-oli sen villissä, tuossa itsepuolustuksen kauniissa ja aavemaisessa
-säveleessä.
-
-Joukon johtaja laukaisi revolverinsa toivottomuudessaan pimeään
-metsään, josta huuto kuului. Sitten oli hänen pakko hillitä hevostaan
-estääkseen sen laukkaamasta tiehensä. Laukauksen jälkeen seurasi
-lyhytaikainen hiljaisuus, hevoset tyyntyivät ja miehet kokoutuivat
-tulen ääreen pitäen kumminkin marhaminnoista lujasti kiinni.
-
-"Jos se oli puuma, karkoitti tämä sen tiehensä", sanoi Anson.
-
-"Varmasti, mutta se ei ollut puuma", vastasi Wilson. "Odottakaa, niin
-näette."
-
-He odottivat kaikki kuunnellen kukin omalta suunnaltaan, seuraten
-silmillään kaikkea ja peläten jo omaa varjoaankin. Kerran vielä tuulen
-humina, puron ivallinen syvä kohina, nauru ja lorina vallitsivat notkon
-hiljaisuutta.
-
-"Anson, lähdetään pois tästä aaveellisesta paikasta", kuiskasi Moze.
-
-Ehdotus kiinnitti Ansonin huomiota ja hän punnitsi sitä pudistaen
-hitaasti päätään.
-
-"Meillä on ainoastaan kolme hevosta eikä tällä minun hevosellani voida
-ratsastaa noiden karjuntain jälkeen", sanoi hän. "Meillä on sitäpaitsi
-tavaroitakin. Ja miten hitossa voisimmekaan päästä täältä tällaisessa
-pimeydessä?"
-
-"Jos vain lähdemme, ei se tee mitään. Minä kävelen edellä ja opastan",
-sanoi Moze innokkaasti. "Minulla on terävät silmät. Te saatte ratsastaa
-ja kuljettaa samalla osan tavaroista. Päästyämme täältä palaamme sitten
-päivällä noutamaan loppuja."
-
-"Anson, minustakin tuntuu se viisaimmalta", selitti Shady Jones.
-
-"Jim, mitä sinä tästä ajattelet?" kysyi Anson. "Lähdemmekö matkoihimme
-tästä synkästä paikasta?"
-
-"Mielestäni se on mainio suunnitelma", myönsi Wilson.
-
-"Puuma se sittenkin oli", sanoi Anson rohkeammasti, koska hiljaisuus
-pysyi rikkomattomana. "Mutta kumminkin tuntui minusta kuin joku nainen
-olisi huutanut puukko kurkussa."
-
-"Snake, muistat kai nähneesi täällä vielä aivan äskettäin naisen?"
-kysyi Wilson harkitusti.
-
-"Kyllä tuon tyttösen", vastasi Anson epäillen.
-
-"Näit hänen tulevan hulluksi, etkö nähnytkin?"
-
-"Näin."
-
-"Eikä hän ollut enää majassaan mentyäsi häntä katsomaan."
-
-"Ei ollutkaan."
-
-"Jos asia kerran on niin, on sinun turha puhua puumista."
-
-Wilsonin todiste tuntui kumoamattomalta. Shady ja Moze nyökkäsivät
-synkästi ja vaihtoivat levottomasti jalkaa. Anson painoi päänsä alas.
-
-"Mitä sen on väliä, ellemme sitä enää kuule --", aloitti hän, mutta
-vaikeni äkkiä.
-
-Sillä aivan heidän yläpuoleltaan jostakin paikasta juuri valopiirin
-ulkopuolelta kajahti huuto, joka sen läheisyyden vuoksi oli paljon
-kimakampi ja tuskallisempi kuin mikään edellinen ja kirjaimellisesti
-halvautti ryhmän siihen saakka, kunnes se taukosi. Ansonin suuri
-hevonen pillastui ja korskahtaen pelosta teki kauhean hypyn suoraan
-ulospäin. Kuului kumea jymähdys, kun se potkaisi Ansonia, joka lensi
-kallioiden yli nuotion takana olevaan kuoppaan, minne hevonenkin häntä
-seurasi. Wilson ennätti tehdä hurjan hypyn ja onnistui väistämään
-potkun. Kääntyessään näki hän Ansonin kaatuvan. Kuului kumahduksia ja
-vaikeroimista ja sitten kavioiden lyöntejä ja kopinaa, kun hevonen
-koetti nousta jaloilleen. Se oli ilmeisesti vyörynyt isäntänsä yli.
-
-"Auttakaa, miehet!" huusi Wilson rientäen niin nopeasti kuin suinkin
-matalan töyryn yli ja tarttuen heikossa valossa marhamintaan. He
-vetivät kolmisin hevosen pois kuopasta ja sitoivat sen lujasti
-muutamaan puuhun kiinni. Tehtyään sen tuijottivat he syvennykseen,
-josta Ansonin ruumis epäselvästi näkyi. Hän makasi selällään ja
-vaikeroi.
-
-"Pelkään hänen loukkaantuneen", sanoi Wilson.
-
-"Hevonen kaatui suoraan hänen päälleen ja tuo hevonen on raskas",
-selitti Moze.
-
-He menivät kuoppaan ja polvistuivat johtajansa viereen. Hämärässä
-näyttivät tämän kasvot tummanharmailta ja hän hengitti hyvin vaikeasti.
-
-"Snake, vanha veikko, et suinkaan ole vahingoittunut?" kysyi Wilson
-värisevällä äänellä. Koska hän ei saanut mitään vastausta, sanoi hän
-tovereilleen: "Nostakaamme hänet sellaiseen paikkaan, jossa voimme
-nähdä."
-
-Nuo kolme miestä kantoivat Ansonin varovaisesti kummulle nuotion ääreen
-valoon. Hän oli tajuissaan, mutta kalmankalpea ja hänen suustaan vuoti
-verta.
-
-Wilson polvistui hänen viereensä. Toiset seisoivat ja
-katsahtaen synkästi toisiinsa selvittivät he toisilleen Ansonin
-elämänmahdollisuudet. Samalla kuului jälleen tuo peloittava
-ja järkyttävä huuto, joka kuulosti tuskissaan olevan naisen
-vaikeroimiselta. Shady Jones kuiskasi jotakin Mozelle. Sitten he
-suoristautuivat katsoen kaatuneeseen johtajaansa.
-
-"Sano minulle, miten olet loukkautunut?" kysyi Wilson.
-
-"Hevonen musersi rintani", sanoi Anson änkyttävästi kuiskaten.
-
-Wilson avasi näppärästi hänen paitansa ja tunnusteli hänen rintaansa.
-
-"Ei. Rintalastasi ei ainakaan ole murskautunut", vastasi Wilson
-toivovasti. Sitten hän tunnusteli kädellään Ansonin kumpaakin kylkeä.
-Äkkiä hän pysähtyi, käänsi katseensa muualle ja siveli kädellään
-hitaasti toista kylkeä. Hevosen paino oli katkonut ja musertanut
-Ansonin kylkiluut. Hänen suustaan vuoti verta ja hänen hitaat
-tuskalliset henkäyksensä synnyttivät veristä vaahtoa, josta voitiin
-huomata, että katkenneet luut olivat tunkeutuneet keuhkoihin. Siis
-tapaturma, jonka seuraukset ennemmin tahi myöhemmin näyttäytyisivät
-kohtalokkaiksi.
-
-"Toveri, sinulta on katkennut pari kylkiluuta", sanoi Wilson.
-
-"Voi, Jim, kyllä sen täytyy olla jotakin pahempaa", kuiskasi Anson.
-"Minulla on kauheat tuskat. En voi ollenkaan hengittää."
-
-"Ehkä kumminkin vielä paranet", sanoi Wilson teeskennellen toivoa.
-
-Moze kumartui Ansonin yli ja katsahti tutkivasti noita kalpeita
-kasvoja, verisiä huulia ja laihoja hapuilevia käsiä. Sitten hän
-suoristautui.
-
-"Shady, hän kuolee pian. Lähtekäämme täältä", sanoi hän.
-
-"Seuraan sinua, kuten ennenkin", vastasi Jones.
-
-Molemmat poistuivat. He irroittivat nuo molemmat hevoset ja taluttivat
-ne satuloiden luo. Huopapeitteet sijoitettiin nopeasti paikoilleen,
-satulat heitettiin yhtä nopeasti selkään ja nopeasti kiristyivät
-remmit. Anson katsoi Wilsoniin tarkastaen tämän liikkeitä. Mutta
-Wilson seisoi omituisen julmana ja tyynenä, jollakin tavoin vailla
-tuota hänessä näiden viimeisten tuntien kuluessa näkyvissä ollutta
-hermostuneisuutta.
-
-"Shady, ota hieman leipää, niin minä varustan vähän lihaa mukaamme",
-sanoi Moze. Molemmat miehet tulivat nuotion luo valoon, noin kymmenen
-jalan päähän Ansonista.
-
-"Toverit, aiotteko poistua?" kysyi tämä käheästi hämmästyneenä.
-
-"Emme ole enää samoja kuin ennen. Emme voi sinua auttaa, eikä tämä
-notko ole meille terveellinen", vastasi Moze.
-
-Shady Jones hyppäsi hevosensa selkään notkeasti ja kaikki hermot
-jännityksessä.
-
-"Mutta, Moze, et suinkaan voi jättää Jimiä tänne yksikseen?" kysyi
-Anson.
-
-"Jim saa olla täällä, kunnes hän mätänee!" vastasi Moze. "Olen saanut
-jo tarpeekseni tästä kolosta."
-
-"Moze, menettelet väärin", huohotti Anson. "Jim ei halua poistua
-luotani. Pysykäämme uskollisesti yhdessä. Korvaan sen sinulle vielä,
-kuten muunkin entisen."
-
-"Snake, sinun on pian kuoltava", vastasi Moze ivallisesti.
-
-Ansonin ojentautunut ruumis vapisi hirveästi ja hänen kalpeat
-kasvonsa punastuivat. Nyt koitti tuo suuri ja peloittava hetki, joka
-jo pitkän aikaa oli ollut tulossa. Wilson oli tiennyt julmasti sen
-tulevan tavalla tahi toisella. Anson oli itsepäisesti ja uskollisesti
-taistellut kohtalokkaiden virtausten nousuvettä vastaan. Moze ja Shady
-Jones eivät itsekkäissä pyyteissään aavistaneet rikollisen elämänsä
-välttämätöntä loppua.
-
-Vaikka Anson makasikin maassa voimatonna, vetäisi hän kumminkin
-nopeasti revolverinsa esille ja ampui Mozen, joka kaatui ääneti
-liikauttamatta kättäänkään. Sitten Shadyn hevosen hypähdys aiheutti
-Ansonin toisen luodin ohimenon. Kolmas nopea laukaus ei aiheuttanut
-mitään nähtävää vaikutusta sekään, Shady vain kiroili omaa asettaan,
-joka ei nähtävästi tahtonut laueta. Hän koetti ampua hyppivän hevosensa
-selästä ja luodit heittelivät tomua ja soraa Ansonin ruumiille. Silloin
-ojentautui Wilsonin pitkä käsivarsi ja hänen suuri revolverinsa
-paukahti. Shady lyyhistyi satulaansa, pelästynyt hevonen heitti hänet
-maahan ja laukkasi tiehensä valopiiristä. Kavioiden kapse ja pensaiden
-risahtelu lakkasivat pian kuulumasta.
-
-"Jim, osuitko häneen?" kuiskasi Anson.
-
-"Varmasti, Snake", vastasi Wilson änkyttäen. Häntä nähtävästi värisytti
-vastatessaan. Pistettyään aseensa tuppeen kääri hän huopapeitteen
-kokoon ja työnsi sen Ansonin pään alle.
-
-"Jim, jalkojanikin palelee niin hirveästi", kuiskasi Anson.
-
-"Nyt alkaakin olla jo melko kylmä", vastasi Wilson, otti toisen
-huopapeitteen ja kääri sen Ansonin jalkojen ympärille. "Snake, pelkään
-Shadyn osuneen sinuun kerran."
-
-"Kyllä, mutta en välittäisi siitä hituistakaan, ellen olisi muuten
-loukkautunut."
-
-"Lepää nyt hiljaa paikoillasi. Luullakseni Shadyn hevonen pysähtyi
-tuonne jonkun matkan päähän. Minäpäs menen katsomaan."
-
-"Jim, en ole kuullut tuota huutoa vähään aikaan."
-
-"Se on jo lakannut. Luultavasti se oli puuma."
-
-"Tiesin sen."
-
-Wilson hävisi pimeyteen. Tuo musta seinä ei tuntunut niin
-läpitunkemattomalta eikä synkältä sittenkuin hän pääsi pois
-valopiiristä. Hän eteni varovaisesti voidakseen olla erehtymättä
-suunnasta. Jatkaen matkaansa kumarassa puulta puulle läheni hän
-kalliota ja saapui lopulta hänen päänsä korkuisen litteän paaden
-viereen. Täällä oli pimeys synkin, mutta kumminkin hän erotti jotakin
-vaaleata kivellä.
-
-"Neiti, oletteko siellä hyvissä voimissa?" kysyi hän hiljaa.
-
-"Olen, mutta pelkään niin hirveästi", kuiskasi Bo vastaukseksi.
-
-"Kaikki kävikin niin nopeasti. Tulkaahan nyt. Vastoinkäymisenne ovat
-nyt varmasti loppuneet."
-
-Wilson auttoi hänet kiveltä maahan ja huomattuaan Bon horjuvan kannatti
-hän tätä toisella käsivarrellaan ja piti toista ojennettuna tunteakseen
-vastukset. Askel askeleelta poistuivat he kallion varjosta seuraten
-tuota pientä puroa. Se kohisi ja lorisi ja melkein esti Wilsonin
-hiljaisen vihellyksen kuulumasta. Tyttö nojasi nyt raskaasti hänen
-käsivarteensa heikontuen nähtävästi heikontumistaan. Vihdoin saapuivat
-he kuilun päässä olevaan pieneen aukioon. Wilson pysähtyi jälleen ja
-vihelsi. Vastaus kuului jostakin hänen takaansa ja oikealta. Hän odotti
-tukien tyttöä.
-
-"Dale on täällä", sanoi hän. "Älkääkä nyt pyörtykö kestettyänne kaiken
-muun."
-
-Kuului oksien kahinaa ja pehmeitä hiljaisia askelia. Sitten ilmestyi
-näkyviin kumartunut tumma olento ja toinen pitkä, harmaa ja hiipien
-kulkeva, joka säpsähdytti Wilsonia.
-
-"Wilsonko?" kysyi Dale hiljaa.
-
-"Niin. Olen tuonut hänet tänne, Dale, turvallisesti ja terveenä",
-vastasi Wilson mennen lähemmäksi Dalea ja ojentaen kaatuvan tytön tälle.
-
-"Bo, Bo, oletko terve?" Dalen syvä ääni värisi.
-
-Bo tarttui häneen syliksi ja huudahteli iloissaan.
-
-"Voi, Dale! Jumalalle kiitos! Olen melkein kaatumaisillani nyt. Eikö
-tämä ole ollutkin kummallinen yö täynnä seikkailuja? Voin mainiosti.
-Dale, olemme tästä kiitollisuuden velassa Jim Wilsonille."
-
-"Bo, minä -- me kaikki olemme hänelle kiitollisia niin kauan kuin
-elämme", vastasi Dale. "Wilson, olet mies! Jos haluat poistua tuosta
-joukosta --"
-
-"Dale, tuosta joukosta ei ole enää monta jäljellä, ellet päästänyt
-nuorta Burtia menemään", vastasi Wilson.
-
-"En tappanut häntä enkä tehnyt hänelle muutakaan pahaa, mutta peloitin
-hänet niin, että hän juoksee luultavasti vieläkin. Wilson, taisteluko
-tuon ampumisen aiheutti?"
-
-"Niin."
-
-"Voi, Dale, se oli hirveää! Näin sen kokonaisuudessaan. Minä --"
-
-"Neiti, voitte kertoa sen hänelle minun poistuttuani. Toivotan teille
-onnellista matkaa."
-
-Hän sanoi tuon kylmästi ja tyynesti, vaikka ääni hieman värähtelikin.
-
-Tytön kasvot näyttivät hyvin kalpeilta hämärässä. Hän painautui
-Wilsonia vastaan ja puristi tämän käsiä.
-
-"Taivas teitä auttakoon, Jim Wilson! Olette todellakin Texasista!
-Muistan teidät aina ja rukoilen puolestanne lakkaamatta!"
-
-Wilson poistui tummien mäntyjen välistä näkyvää himmeätä tulen
-kajastusta kohti.
-
-
-
-
-XXIV.
-
-
-Kun Helen Rayner katseli, miten Dale ratsasti tiehensä toimittamaan
-vaarallista tehtäväänsä, joka merkitsi melkein elämää tahi kuolemaa
-Helenille itselleen, oli hyvin omituista, ettei hän voinut ajatella
-muuta kuin tuota hurmaavaa ja järkyttävää hetkeä, jolloin hän oli
-kietonut kätensä Dalen kaulaan.
-
-Se ei vaikuttanut ollenkaan asiaan, että Dale -- oivallinen mies kun
-hän oli -- oli vapauttanut tuon hetken häpeästä suhtautumalla Helenin
-tekoon omalla tavallaan. Tosiasia, että Helen oli menetellyt niin,
-riitti. Kun hänen tunteensa kerran olivat päässeet riehumaan, oli hänen
-aivan mahdotonta tietää ja ymmärtää niitä edeltäpäin. Hän totesi vain
-hämmentyneenä, että kun Dale palaa Bon kanssa, menettelee hän jälleen
-samoin.
-
-"Jos sen teen, teen sen vilpittömästi", sanoi hän itsekseen ja punastui
-korviaan myöten.
-
-Hän katseli Dalea, kunnes tämä hävisi näkyvistä. Kun Dale oli
-poistunut, tukahduttivat ikävä ja pelko tuon hämmentävän tunteen. Hän
-rupesi valmistautumaan tuleviin tapahtumiin. Ennen illallista kokosi
-hän sekä omat että Bon arvoesineet, kirjat, paperit ja vaatteet ja
-laittoi ne sellaiseen kuntoon, että hän siinä tapauksessa, että hänet
-karkoitettaisiin maatilalta, voi ottaa henkilökohtaisen omaisuutensa
-mukaansa.
-
-Mormonit ja muutamat muut uskolliset miehet nukkuivat sen yön
-päärakennuksen kuistissa tervavaatevuoteillaan, jottei Heleniä ainakaan
-voitaisi yllättää. Sitten koitti päivä monine toimineen, joita ei
-mikään häirinnyt. Mutta kuunnellessaan ja vahtiessaan tuntui se
-Helenistä kumminkin äärettömän pitkältä.
-
-Carmichael ei palannut eikä hänestä kuulunutkaan mitään. Viimeiset
-tiedot hänestä olivat edellisen päivän iltapäivältä, jolloin muudan
-paimen oli nähnyt hänet kaukana pohjoisessa matkalla kukkuloille
-päin. Beemanit ilmoittivat, että Roy oli paranemaan päin, ja sanoivat
-huomanneensa, että kyläläisten keskuudessa vallitsi jonkunlainen
-hillitty epäluulo.
-
-Tämä toinen yksinäinen yö tuntui Helenistä melkein sietämättömältä.
-Kun hän nukkui, näki hän hänestä unia, ja kun hän valvoi, hyppäsi
-hänen sydämensä aina kurkkuun ikkunan luona kasvavien puiden lehtien
-kahinastakin, ja sitäpaitsi kiduttivat häntä kaikenlaiset kuvittelut
-Bon tilasta. Hän sanoi monta kertaa itselleen, että Beasley olisi
-saanut viedä maatilan mielisuosiolla, kun vain Bo olisi saanut olla
-rauhassa, sillä hän syytti vihollistaan empimättä Bon katoamisesta. Hän
-luuli Riggsin toimineen vain välikappaleena.
-
-Päivällä ei häntä niin peloittanut, sillä kaikenlaiset työt
-kiinnittivät hänen huomionsa puoleensa. Mutta seuraavana aamuna
-juuri ennen puoltapäivää palauttivat aitauksista kuuluvat huudot ja
-jostakin läheisyydestä kuuluva kavioiden kapse hänet järkyttävään
-todellisuuteen. Katsoessaan ikkunasta näki hän suuria savupilviä.
-
-"Tulipalo! Luultavasti on joku katoksista, ehkä tuo vanhin kauimpana
-oleva, syttynyt tuleen", sanoi hän katsoessaan ikkunasta. "Joku
-huolimaton meksikolainen iankaikkisine savukkeineen on kai sen
-sytyttänyt."
-
-Helen vastusti haluaan lähteä katsomaan, mitä oli tapahtunut, sillä
-hän oli päättänyt pysytellä kotona. Senvuoksi avasikin hän oven
-epäröimättä, kun hän kuuli askelia kuistista ja koputusta ovelta.
-Siellä oli neljä meksikolaista. Muudan heistä tarttui Heleniin nopeasti
-kuin salama ja vetäisi hänet yhdellä nykäyksellä kynnyksen toiselle
-puolelle.
-
-"En halua tehdä teille pahaa, señora", sanoi hän viitaten samalla, että
-Helenin oli poistuttava.
-
-Kenenkään ei tarvinnut Helenille ilmoittaa, mitä tämä vierailu
-tarkoitti. Vaikka hän oli pelännytkin melkein vaikka mitä, ei
-hän ollut kumminkaan uskonut, että Beasley ryhtyisi tällaisiin
-väkivaltaisuuksiin. Hänen verensä kiehui.
-
-"Kuinka te uskallatte?" sanoi hän vapisten koettaessaan hillitä
-itseään. Mutta luokkarajat, valta ja ääni eivät vaikuttaneet mitään
-näihin meksikolaisiin, jotka vain nauroivat. Toinenkin tarttui Heleniin
-likaisella ja ruskealla kädellään, jolloin Helen säpsähti inhosta.
-
-"Laskekaa minut irti!" huudahti hän raivokkaasti ruveten vaistomaisesti
-taistelemaan vapauttaakseen itsensä. Silloin tarttuivat muutkin häneen.
-Helenin arvokkuus hävisi nyt kuin sitä ei milloinkaan olisi ollutkaan.
-Polttava ja tukahduttava veren virtaaminen suonissa tutustutti hänet
-ensimmäisen kerran siihen kauhistuttavaan vihaan, jonka hän oli perinyt
-Auchinclosseilta. Hän, joka oli luullut voivansa olla milloinkaan
-suuttumatta, taisteli nyt kuin naarastiikeri. Meksikolaisilla, jotka
-sopertelivat kiihkoissaan, oli täysi työ, ennenkuin he saivat hänet
-nostetuksi maasta. He käsittelivät häntä kuin tyhjää maissisäkkiä.
-Tarttuen hänen käsiinsä ja jalkoihinsa kantoivat he hänet kujalle ja
-kujalta tielle puku epäjärjestyksessä ja puoleksi revittynä. Siellä he
-suoristautuivat ja karkoittivat hänet pois.
-
-Puoleksi sokaistuna näki Helen heidän asettuvan ovelle valmiina
-estämään hänen sinne tulonsa. Hän horjui tietä pitkin kylään. Hänestä
-tuntui kuin hän olisi kävellyt punaisessa sumussa, kuin hän olisi
-saanut verentungoksen aivoihin ja kuin matka Cassin lesken huvilaan ei
-milloinkaan loppuisi. Mutta hän pääsi sinne kumminkin lopulta, horjui
-polkua pitkin taloon ja kuuli tuon vanhan vaimo huudon. Silmät sameina,
-pyörtymäisillään, sairaana ja kaiken näyttäessä mustalta tunsi Helen,
-miten rouva talutti hänet vierashuoneeseen ja asetti hänet tuoliin
-istumaan.
-
-Hän tointui kumminkin pian sen verran, että muisti kaiken. Hän näki
-Royn, joka oli aivan kalmankalpea, kyselevän häneltä säikähtynein
-silmin. Vanha vaimo oli kumartunut hänen ylitseen mumisten koettaessaan
-lohduttaa häntä ja järjestäessään hänen pukuaan.
-
-"Neljä meksikolaista kantoi minut ulos ja karkoitti minut kodistani
-tielle", huohotti Helen.
-
-Hän näytti kertovan tämän itselleenkin ja toteavan samalla sen
-suunnattoman vihan, joka vapisutti hänen ruumistaan.
-
-"Jos olisin aavistanut sen, olisin tappanut ne!"
-
-Hän huudahti tämän kovasti ja epäröimättä katsellen ystäviään kuivin
-ja kuumin silmin. Roy ojentautui ja tarttui hänen käteensä puhuen
-käheästi. Pelästynyt vanhus polvistui ja koperoi vapisevin sormin
-Helenin puvun repeämiä. Sitten koitti hetki, jolloin Helenin ruumiin
-vapiseminen alkoi tauota, jolloin hänen verensä rauhoittui sallien
-järjen jälleen toimia ja jolloin hän alkoi taistella vihaansa vastaan
-ja hitaasti ja peläten huomata tuon kuluttavan vaaran, joka oli
-väijynyt hänen mielessään kuin nukkuva tiikeri.
-
-"Ah, neiti Helen, olitte niin hirveän näköinen, että luulin niiden
-pidelleen teitä pahoin", sanoi vanhus.
-
-Helen katsoi hämmästyneenä ajettuneita ranteitaan, toista sukkaansa,
-jonka varsi oli valunut aivan nilkkaan, ja halkeamaa, joka oli
-paljastanut hänen olkapäänsä meksikolaisten julkeille katseille.
-
-"Ruumiini ei ole vahingoittunut", kuiskasi hän.
-
-Ei Roykaan ollut enää niin kalpea ja hänen silmiensä äskeinen vihainen
-ilme oli muuttunut nyt ystävälliseksi.
-
-"Oli onni, neiti Nell, ettei tapahtunut mitään vahinkoa... Kai nyt
-ymmärrätte koko tämän konnanjuonen? Älkää kumminkaan antako sen
-tukahduttaa lempeätä tapaanne suhtautua asioihin. Huomaatte siitä vain,
-miten raaka tämä Länsi on. Rakkauskin on täällä aivan samanlaista."
-
-Helen käsitti vain osaksi hänen sanansa, mutta se riitti kumminkin
-selvittämään hänen suhteensa tulevaisuuteen. Länsi on kaunis, mutta
-kova. Näiden ystävien kasvoissa hän alkoi huomata niissä olevien syvien
-ja terävien ryppyjen, tuskan varjojen ja peittelemättömän alastoman
-totuuden merkityksen, joka oli hakattu niihin kuin marmoriin.
-
-"Taivaan nimessä, kertokaa nyt meille kaikki", kehoitti rouva Cass.
-
-Sulkien silmänsä totteli Helen käskyä ja kertoi lyhyesti, miten
-karkoittaminen oli tapahtunut.
-
-"Sitä juuri olemme odottaneetkin", sanoi Roy. "On hyvä, että pääsitte
-sieltä ehein nahoin. Beasleyllä on nyt valta, ja mieluummin näemmekin,
-että olette nyt poissa maatilaltanne."
-
-"Mutta, Roy, en halua luovuttaa sitä Beasleylle!" huudahti Helen
-
-"Neiti Nell, ennenkuin tämä Pine kasvaa tarpeeksi suureksi lain
-vaikutuksille, olette harmaapäinen vanhus. Ette voi karkoittaa
-Beasleytä kunniallisella ettekä oikeutetuilla vaatimuksillanne. Al
-Auchincloss oli kova isäntä. Hän hankki itselleen vihollisia tappamatta
-niitä kaikkia. Ihmisten pahoja töitä ei voida unhottaa. Ja teidän on
-kärsittävä Alin syntien vuoksi, vaikka Al olikin yhtä hyvä kuin joku
-toinenkin täällä menestynyt tilanomistaja."
-
-"Voi, mitä minun nyt on tehtävä? En aio suostua. Omaisuuteni on
-minulta ryöstetty. Eivätkö ihmiset voi minua auttaa? Onko minun pakko
-ristissäkäsin istua ja katsella miten tuo sekarotuinen rosvo --? Ah,
-tämä on aivan uskomatonta!"
-
-"Teidän on vain oltava kärsivällinen muutamia päiviä", sanoi Roy
-tyynesti. "Kyllä tämä kaikki loppuu vielä hyvin."
-
-"Roy, teillä on ollut tämä kepponen, kuten sitä nimitätte, selvillä jo
-kauan aikaa!" huudahti Helen.
-
-"Niin onkin, enkä ole laskuissani erehtynytkään."
-
-"Mitä sitten tapahtuu muutamien päivien kuluttua?"
-
-"Nell Rayner, aiotteko reipastua nyt, vai oletteko vielä niin
-hermostunut, että menetätte kotonaan malttinne?"
-
-"Koetan olla rohkea, mutta minua on valmistettava", vastasi Helen
-värisevällä äänellä.
-
-"No niin, Beasley saa nyt Dalen, Las Vegasin ja minut kimppuunsa. Ja,
-neiti Nell, hänen toivonsa saada elää kauan ovat yhtä mitättömät kuin
-hänen taivaaseenpääsemisensä mahdollisuudet."
-
-"Mutta, Roy, en usko tuollaisia harkittuja murhia mahdollisiksi",
-vastasi Helen vapisten. "Sellainen on vasten uskontoani. En suostu
-sellaiseen. Voittehan kaikki sitäpaitsi joutua vaaraan."
-
-"Tyttö, miten luulette sitten voivanne tästä suoriutua? Jos rakastatte
-Dalea ja vannotte rupeavanne hänen puolisokseen, voitte ehkä estää
-hänet. Minäkin kunnioitan niin paljon uskontoanne, etten ryhdy
-sellaiseen, jos luulette saavanne kärsiä minun vuokseni, mutta ei Dale,
-ette te, ei Bo, ei rakkaus, ei taivas eikä helvetti voi milloinkaan
-estää tuota paimenta, Las Vegasia."
-
-"Ah, jos Dale tuo Bon minulle takaisin, en välitä maatilastani
-hituistakaan". mumisi Helen.
-
-"Kun se tapahtuu, silloin siitä vasta välitättekin. Meidän on pantava
-suuri metsästäjänne vain työhön", vastasi Roy hymyillen ymmärtäväisesti.
-
-Ennen puoltapäivää samana päivänä tuotiin Helenin kokoamat tavarat
-Cassin lesken portaille, ja niin tulivat hänen välttämättömimmät
-tarpeensa tyydytetyiksi. Hän sai sijoittautua niin mukavasti kuin
-suinkin vanhuksen ainoaan vapaana olevaan huoneeseen, jossa hän rupesi
-kokoamaan mielenlujuutta ja kestävyyttä.
-
-Hänen ihmeekseen tulivat monet rouva Cassin naapurit vaatimattomasti
-tuon pienen rakennuksen takaovelle osoittamaan myötämielisyyttään. He
-muodostivat alistuneen ja pelokkaan joukon ja kuiskailivat toisilleen
-poistuessaan. Helen sai heidän vierailustaan sellaisen vakaumuksen,
-etteivät Beasleyn vallan alla olevien miesten vaimot luulleet tuosta
-maatilan väkivaltaisesta anastamisesta koituvan mitään hyvää. Hän
-totesi jo saman päivän iltana, että hänen onnettomuutensa oli
-synnyttänyt jonkunlaisen vastavoiman.
-
-Seuraavana päivänä ilmoitti Roy hänelle, että Royn veli, John, oli
-saapunut edellisenä iltana ja ilmoittanut Beasleyn ottaneen jo maatilan
-haltuunsa. Ei laukaustakaan oltu ammuttu ja muutaman heiniä täynnä
-olevan ladon palaminen oli ollut ainoa vahinko. Se oli sytytetty
-tuleen Helenin miesten huomion kiinnittämiseksi yhteen paikkaan, ja
-sitten oli Beasley tullut mukanaan kolme kertaa niin monta miestä kuin
-heitä oli ollut. Hän oli ylpeästi käskenyt heidän mennä tiehensä,
-elleivät he halunneet hyväksyä häntä isännäkseen ja jäädä sinne hänen
-palvelukseensa. Nuo kolme Beemania olivat jääneet luullen siten
-parhaiten edistävänsä Helenin etua. Beasley oli sitten ratsastanut
-Pineen, kuten muinakin päivinä. Roy kertoi sitten sinä aamuna saamiaan
-uutisia, miten Beasleyn miehet olivat juhlineet myöhään edellisenä
-iltana.
-
-Loppumattomilta tuntuvat toinen, kolmas ja neljäs päivä menivät
-menojaan, ja Helen luuli tulleensa vanhaksi niiden kuluessa. Yöt hän
-valvoi melkein kokonaan ajatellen ja rukoillen, ainoastaan iltapäivisin
-voi hän hieman nukkua. Hän ei voinut ajatella mitään eikä puhua muusta
-kuin sisarestaan ja Dalen mahdollisuuksista pelastaa tämä.
-
-"Ette pidä Dalea juuri minkään arvoisena", sanoi Roy vihdoin
-vastustaen. "Sanon teille, että Milt Dale voi tehdä noissa metsissä
-mitä ikinä hän vain haluaa. Voitte uskoa sanani... Mutta kun hän palaa,
-saavat asiat varmasti toisen käänteen."
-
-Tämä merkityksellinen puhe tehosi Heleniin toivorikkaudellaan ja
-hyydytti hänen verensä ennustuksellaan metsästäjää odottavista
-vaaroista.
-
-Viidennen päivän iltapäivällä heräsi Helen äkkiä unestaan. Aurinko
-oli jo melkein laskeutunut. Hän kuuli ääniä -- rouva Cassin kimeän
-ja lörpöttelevän, joka kuulosti nyt hyvin kiihtyneeltä, syvän, joka
-värisytti Heleniä päästä jalkoihin asti, ja sitten tytön naurun,
-katkonaisen mutta onnellisen. Kuului askelia ja kavioiden kapsetta.
-Dale oli tuonut Bon takaisin. Helen tiesi sen. Hän tunsi olevansa hyvin
-heikko ja hänen oli ponnistettava pysyäkseen pystyssä. Korvat alkoivat
-jyskyttää ja suloinen, täydellinen ilo täytti äkkiä hänen mielensä. Hän
-kiitti Jumalaa, että hänen rukouksensa oli kuultu. Tuntien sitten äkkiä
-hurjaa ruumiillista riemua hän syöksyi ulos.
-
-Hän ennätti juuri ajoissa näkemään, miten Roy Beeman tuli talosta kuin
-häntä ei milloinkaan olisi ammuttu ja miten Roy huutaen tervehti erästä
-harmaapukuista ja -kasvoista miestä, Dalea.
-
-"Päivää, Roy! Olen iloinen nähdessäni sinut jälleen pystyssä", sanoi
-Dale. Kuinka tuo tyyni ääni vahvistikaan Heleniä! Hän huomasi Bon,
-joka näytti aivan entisenlaiselta, ehkä sentään hieman kalpeammalta ja
-ränsistyneemmältä. Sitten Bo näki hänet ja riensi hänen syliinsä.
-
-"Nell, olen tullut terveenä takaisin! En ole milloinkaan elämässäni
-ollut näin onnellinen... Entä sitten kaikki suurenmoiset seikkailuni!
-Nell, sinä vanha äitiseni, olen saanut nyt niistä tarpeekseni elämäni
-ajaksi!"
-
-Bo oli aivan hulluna ilosta nauraen ja huutaen vuorotellen. Mutta Helen
-ei voinut ilmaista tunteitaan. Hänen silmiänsä hämärsi niin, että hän
-pitäessään Bota sylissään tuskin voi nähdä heidän puoleensa kääntynyttä
-Dalea, joka kumminkin löysi hänen ojennetun vapisevan kätensä.
-
-"Nell, olette luullakseni kärsinyt enemmän kuin me." Dalen ääni
-kuulosti vakavalta ja Nell tunsi hänen tutkistelevan katseensa
-kasvoillaan. "Rouva Cass sanoi teidän olevan täällä ja minä tiedän
-miksi."
-
-Roy vei heidät kaikki sisälle huoneihin.
-
-"Milt, joku naapurin poika pitää kyllä huolta hevosesta", sanoi hän,
-kun Dale kääntyi tomuiseen ja väsyneeseen Rangeriin päin. "Mihin jätit
-puuman?"
-
-"Lähetin sen kotiin", vastasi Dale.
-
-"Jumalalle kiitos, Milt, miten tämä tuntuukaan hauskalta!" lörpötteli
-rouva Cass. "Olemme olleet täällä hyvin huolissamme, ja neiti Helen on
-ollut melkein kuolla odottaessaan sinua."
-
-"Täti, Bo ja minä olemme enemmän nälissämme kuin voitte uskoakaan",
-vastasi Dale nauraen.
-
-"Taivas varjelkoon, laitan päivällisen valmiiksi tuossa tuokiossa!"
-
-"Nell, miksi olet tullut tänne?" kysyi Bo epäilevästi.
-
-Vastauksen asemesta vei Nell sisarensa huoneeseensa ja sulki oven. Bo
-huomasi matkatavarat ja hänen ilmeensä muuttui. Vanha loisto palasi
-hänen silmiinsä.
-
-"Hän on siis tehnyt sen!" huudahti hän kiihkeästi.
-
-"Kultaseni, kiittäkäämme Jumalaa, että olen saanut sinut takaisin!"
-mumisi Helen voiden vihdoinkin puhua. "Muusta ei ole väliä. Olen
-rukoillut ainoastaan tätä."
-
-"Hyvä, vanha Nell!" kuiskasi Bo suudellen ja syleillen Heleniä. "Tiedän
-sinun tarkoittavan sanoillasi täyttä totta. Mutta minä en välitä sinun
-vilpittömyydestäsi! Olen tullut hengissä takaisin ja hurjempana kuin
-ennen. Missä -- missä Tom on?"
-
-"Bo, emme ole kuulleet hänestä viiteen päivään sanaakaan. Hän on
-tietysti sinua etsimässä."
-
-"Ja sinutko on karkoitettu maatilalta?"
-
-"Niin melkein", vastasi Helen kertoen tapauksen muutamin värisevin
-sanoin.
-
-Bo sanoi hurjan sanan, jolla oli enemmän voimaa kuin kauneutta, mutta
-se ilmaisi hyvin hänen kiihkeän suuttumuksensa sisarta kohdanneen
-väkivallan johdosta.
-
-"Ah, tietääkö Tom Carmichael tämän?" lisäsi hän huohottaen.
-
-"Miten hän voisi?"
-
-"Kun hän kuulee sen, niin -- on helvetti valmis. Olen iloinen, että
-saavuin tänne ennen häntä... Nell, en ole riisunut kenkiäni koko
-siunattuna aikana. Auta minua. Hanki sitten hieman saippuaa, kuumaa
-vettä ja puhtaat vaatteet. Nell, tyttöseni, minua ei ole oikein
-kasvatettu kestämään näitä Lännen vaikeuksia. Ne ovat liian musertavia."
-
-Sitten sai Helen kuulla nopeassa järjestyksessä laukkaavista hevosista,
-Riggsistä, lainsuojattomista, rohkeasti uhmatusta Beasleystä, pitkistä
-ratsastusmatkoista ja urhoollisesta roistosta, taistelusta Riggsin
-kanssa, verestä ja kuolemasta, toisesta pitkästä ratsastuksesta,
-synkässä metsässä olevasta leiristä, yksinäisistä öistä, aavemaisista
-äänistä, päivistä, petoksesta, suuresta maailmasta riistetystä
-näyttelijättärestä Opheliasta, Snake Ansonista, säikähtyneistä
-lainsuojattomista, surullisista vaikeroimisista ja peloittavista
-huudoista, puumasta, hevosten pelastumisesta, taistelusta ja
-ampumisesta, Wilsonista, tuosta toisesta Tom Carmichaelista, johon hän
-olisi voinut rakastua, ellei -- pimeästä yöstä, Dalesta, hevosista,
-ratsastuksesta ja nälästä. "Ah, Nell, hän oli Texasista!" sanoi Bo
-lopuksi.
-
-Helen kuunteli noita ihmeellisiä ja peloittavia tapauksia, jotka
-olivat uhanneet tuon rakastetun pienen sisaren vaaleata päätä, mutta
-Bon vaivattoman ja huomattavan kertomuksen aiheuttama hämminki jätti
-ainoastaan tuon viimeisen lauseen selväksi.
-
-Pian sai Helen kumminkin tilaisuuden ilmoittaa, että rouva Cass oli
-pyytänyt heitä jo pari kertaa syömään, ja tämä tervetullut uutinen
-keskeytti Bon virtaavan sanatulvan paremmin kuin mikään muu.
-
-Helen huomasi heti, että Roy ja Dale olivat keskustelleet asioista.
-Roy kunnioitti tätä kokoutumista istumalla ensimmäisen kerran pöydässä
-haavoittumisensa jälkeen, ja ellei oteta huomioon Helenin onnettomuutta
-ja ilmassa väreilevää odotuksen jännitystä, oli päivällinen iloinen.
-Vanha rouva Cass oli nyt kunniansa kukkuloilla. Hän tunsi ilmassa
-olevan rakkautta, ja ollen uskollinen sukupuolelleen hän iloitsi siitä.
-
-Ilta ei ollut vielä pimennyt, kun Roy nousi ja meni kuistiin. Hänen
-terävät korvansa olivat kuulleet jotakin. Helenkin luuli erottaneensa
-nopeata kavioiden kapsetta.
-
-"Dale, tulehan tänne!" huusi Roy sitten kovasti.
-
-Metsästäjä meni nopein äänettömin liikkein, ja Helen ja Bo seurasivat
-pysähtyen ovelle.
-
-"Las Vegas sieltä varmaankin tulee", kuiskasi Dale.
-
-Helenistä tuntui, että paljas paimenen nimikin jo muutti koko ilmaston.
-
-Portilta kuului ääniä, joista toinen, nopea ja käheä, kuulosti
-Carmichaelin puheelta. Vireä hevonen hypähteli ja lennätteli soraa
-kavioillaan. Sitten ilmestyi polulle pieni mies, joka lähestyi taloa.
-Carmichaelhan se oli, mutta ei Helenin tuntema Carmichael. Hän kuuli
-Bon hiljaisen omituisen huudahduksen, joka vahvisti hänen saamaansa
-vaikutusta.
-
-Tavasta, millä Roy meni ulos, ei olisi mitenkään voitu luulla, että
-häntä oli ammuttu, ja Dale oli melkein yhtä nopea. Carmichael saapui
-heidän luokseen ja puristi heidän käsiään nopeasti kauhealla kourallaan.
-
-"Pojat, saavuin juuri. Nuo tuolla sanoivat, että olette löytänyt hänet."
-
-"Varmasti, Las Vegas. Dale toi hänet kotiin terveenä ja reippaana.
-Tuolla hän on."
-
-Paimen tyrkkäsi nuo molemmat miehet syrjään ja astui pitkällä
-askeleella portaille katsellen tutkivasti ovelle. Helen voi huomata
-hänestä vain sen, että hän näytti peloittavalta. Bo meni ulos Helenin
-eteen. Ehkä hän olisi rientänyt suoraan Carmichaelin syliin, ellei joku
-vaistomainen tunne olisi häntä pidättänyt. Helen luuli sitä peloksi,
-koska hänen omakin sydämensä sykki tuskallisesti.
-
-"Bo!" huusi Carmichael kuin villi, vaikka hän ei ollenkaan sellaista
-muistuttanut.
-
-"Ah, Tom!" vastasi Bo änkyttäen ja ojensi puoleksi käsivartensa.
-
-"Kas niin, tyttö!" Tämä huudahdus tuntui yhtä tuikealta kuin hänen
-silmäinsä tutkiva katse. Pari pitkää askelta toi hänet aivan Bon
-viereen ja hänen ulkomuotonsa karkoitti veren Bon poskista. Sitten
-oli kaunista katsella, miten hänen kasvonsa ihmeellisesti muuttuivat,
-kunnes hän oli jälleen tuo hyvin tunnettu Las Vegas, suurenmoinen
-kaikessa vanhassa voimassaan.
-
-"No niin!" huudahti hän värisevällä äänellä. "Olen todellakin
-tyytyväinen!"
-
-Kun hän kääntyi jälleen miehiin päin, katosi tuo kaunis ilme hänen
-kasvoiltaan. Hän puristi Dalen kättä kauan ja kovasti, ja hänen
-katseensa hämmästytti Royta.
-
-"Missä Riggs on?" kysyi hän, ja hänen ruumiinsa liikahduksessa, kun
-hän tiuskaisi nuo sanat, hävisivät hänen ystävällisten tunteittensa
-omituiset vilahtelevat merkit kokonaan.
-
-"Wilson ampui hänet", vastasi Dale.
-
-"Jim Wilsonko, tuoko entinen texasilainen paimen? Hänpä auttoi sinua
-suurenmoisesti."
-
-"Ystäväni, hän suojeli Bota", vastasi Dale liikutettuna. "Olin vanhoine
-puumineni siinä läheisyydessä."
-
-"Taivutit siis Wilsonin avuksesi?" kysyi tuo tuikea ääni.
-
-"Kyllä. Mutta hän tappoi Riggsin ennen saapumistani sinne. Vaikk'en
-olisi heitä milloinkaan löytänytkään, olisi hän kumminkin suojellut
-Bota."
-
-"Missä tuo joukko nyt on?"
-
-"Muut, paitsi Wilson, ovat luultavasti kuolleet."
-
-"Joku kertoi minulle, että Beasley on karkoittanut neiti Helenin
-maatilalta. Onko asia niin?"
-
-"On. Neljä hänen palveluksessaan olevaa meksikolaista oli kantanut
-hänet talosta ja repinyt melkein kaikki vaatteet hänen yltään. Roy
-kertoi minulle sen."
-
-"Neljä meksikolaista! Tämä on varmasti kaikki Beasleyn suunnitelmaa."
-
-"Niin onkin. Riggs toimi vain välikappaleena, koska hänellä, kuten
-tiedät, oli paha maine. Mutta Beasley valmisti suunnitelmat. He
-olisivat halunneet Nellin Bon asemesta."
-
-Carmichael läksi äkkiä kävelemään pimenevää polkua hopeisten
-kantalevyjen ja kannusten kilistessä.
-
-"Älä mene, Carmichael!" huusi Dale astuen askeleen.
-
-"Voi Tom!" huusi Bo.
-
-"Huutonne eivät tehoa sen enempää kuin mikään muukaan luullakseni",
-sanoi Roy. "Las Vegas on juonut punaista likööriä."
-
-"Ah. hän on siis juonut! Silloin ymmärrän! Nell, hän ei koskenutkaan
-minuun!"
-
-Kerrankin oli Helen voimaton lohduttamaan Bota. Voimakas sydämen
-sykähdys oli lähettänyt hänet rientävin ja horjuvin askelin Dalea
-kohti, joka oli jo astunut muutamia askelia polkua pitkin.
-
-"Dale, oh, pysähtykäähän nyt toki!" huusi hän hiljaa.
-
-Dale pysähtyi niin nopeasti kuin hän olisi juossut jotakin polun
-poikki olevaa estettä vastaan. Kun hän kääntyi, oli Helen jo lähellä.
-Persikkapuiden juurella oli jo melko pimeä, mutta Helen voi kumminkin
-nähdä hänen kasvonsa ja hänen kiihtyneet, leimuavat silmänsä.
-
-"En ole kiittänyt teitä vielä Bon tuomisesta kotiin", kuiskasi hän.
-
-"Nell, viis siitä!" vastasi Dale hämmästyneenä. "Mutta jos luulette
-sitä velvollisuudeksenne, niin odottakaa. Minun on saatava tuo paimen
-kiinni."
-
-"Ei, sallikaa minun kiittää teitä nyt", kuiskasi hän ja tullen
-lähemmäksi kohotti hän käsivartensa kietoakseen ne Dalen kaulaan.
-Tämä oli hänen itsensä määräämä rangaistus tuosta kerrasta, jolloin
-hän sen oli tehnyt, mutta samalla riitti se ehkä kiitokseksi Dalelle.
-Mutta omituista kyllä, eivät ne kohonneetkaan korkeammalle kuin Dalen
-rinnalle tarttuen tämän peurannahkaisen takin rinnuksiin. Helen tunsi,
-miten Dale hengitti syvään.
-
-"Kiitän teitä kaikesta sydämestäni", sanoi hän hellästi. "Olen nyt
-teille velkaa omasta ja hänen puolestaan enemmän kuin milloinkaan voin
-maksaa."
-
-"Nell, olen ystävänne", vastasi Dale nopeasti. "Älkää puhuko mistään
-maksusta. Sallikaa nyt minun mennä Las Vegasin jälkeen."
-
-"Miksi?" kysyi Helen nopeasti.
-
-"Haluan seisoa hänen rinnallaan ryyppylässä tahi siellä, mihin hän
-menee", vastasi Dale.
-
-"Älkää valehdelko minulle, sillä tiedän. Aiotte mennä suoraan Beasleyn
-luo."
-
-"Nell, jos pidätätte minua vielä, on minun totisesti juostava, sillä
-muuten on minun mahdoton ennättää Beasleyn luo ennen tuota paimenta."
-
-Helen katseli Dalen takin rinnuksista kiinni pitäviä sormiaan, nojautui
-enemmän häneen ja tunsi veren virtaavan kuumasti suonissaan.
-
-"En salli teidän mennä", sanoi hän.
-
-Dale nauroi ja puristi Helenin pienet kädet suuriin omiinsa.
-
-"Mitä sanoittekaan? Ette voi pidättää minua."
-
-"Voinpahan! Dale, en halua, että panette elämänne vaaralle alttiiksi."
-
-Dale tuijotti häneen ja teki liikkeen kuin irroittaakseen Helenin kädet.
-
-"Kuunnelkaa nyt minua, voi kuunnelkaa!" pyysi Helen. "Jos menette
-harkitusti tappamaan Beasleytä, ja teette sen, on se murha. Sellainen
-on uskontoani vastaan. En voisi olla enää milloinkaan onnellinen."
-
-"Mutta, lapseni, menetätte omaisuutenne ainiaaksi, ellei Beasleytä
-kohdella, kuten sellaisia miehiä on aina totuttu kohtelemaan täällä
-Lännessä", huomautti Dale ja vapautti itsensä nopealla liikkeellä
-Helenin otteesta.
-
-Mutta Helen oli yhtä nopea ja kiersi lujasti käsivartensa Dalen kaulaan.
-
-"Milt, rupean ymmärtämään tunteitani", sanoi hän. "Kun viimeksi
-tein näin, luulit sen johtuvan kiihtymyksestä ja hait lieventäviä
-asianhaaroja. Aion olla rehellinen nyt."
-
-Helen aikoi estää hänet tappamasta Beasleytä, vaikka hänen
-onnistuakseen pitäisikin uhrata viimeinen ylpeytensä hiven. Hän painoi
-Dalen kasvojen ilmeen nyt ikuisesti mieleensä. Lumous ja suonien
-sykintä pakottivat hänet melkein unhottamaan aikeensa.
-
-"Nell, nyt kun olette aivan suunniltanne, ei teidän pidä sanoa minulle
-sanaakaan --" Dale keskeytti käheästi.
-
-"Ensimmäinen ystäväni, ensimmäinen --. Ah, Dale, tiedän sinun
-rakastavan minua!" kuiskasi hän painaen päänsä Dalen rinnalle, jossa
-sydän sykki voimakkaasti. "Vai etkö rakastakaan?" huudahti hän
-matalalla ja tukehtuneella äänellä, kun Dalen vaitiolo pakotti häntä
-jatkamaan tätä mieletöntä, mutta kumminkin ihanaa suunnitelmaa.
-
-"Jos haluatte sen tietää, niin ilmoitan rakastavani teitä. Nell
-Rayner", vastasi Dale.
-
-Helenistä tuntui kuin Dale olisi puhunut hyvin kaukaa. Hän kohotti
-kasvonsa sydän huulillaan.
-
-"Jos tapat Beasleyn, en mene kanssasi milloinkaan naimisiin", sanoi hän.
-
-"Kuka teiltä on sellaista odottanutkaan?" kysyi Dale naurahtaen
-käheästi. "Luuletteko, että teidän on mentävä kanssani naimisiin
-kiitollisuudesta? Tämä on ainoa kerta, kun olette loukannut minua, Nell
-Rayner. Minua hävettää, että voitte sellaista ajatellakaan."
-
-"Ah, olet yhtä taipumaton kuin metsä, jossa elät!" huudahti Helen.
-Sitten hän sulki silmänsä jälleen, sillä oli mieluisempi muistella
-Dalen kirkastuneita kasvoja ja pettää itseään.
-
-"Ihminen, minä rakastan sinua!" Täyteläisinä ja syvinä, mutta kumminkin
-väristen tunkeutuivat sanat hänen sydämestään, jota ne olivat painaneet
-niin pitkän ajan.
-
-Silloin tuntui Helenistä tunteiden myrskyssä, että Dale nosti hänet
-maasta ja puristi syliinsä kohdellen häntä peloittavan hellästi. Hän
-puristeli ja suuteli Heleniä omituisesti ja kiihkeästi kuin karhu,
-teki hänet sokeaksi, huumautuneeksi, riemuitsevaksi, pelästyneeksi ja
-kokonaan erilaiseksi kuin hänen entinen ajatteleva ja tyyni olemuksensa
-oli.
-
-Sitten hän laski Helenin maahan ja hellitti otteensa.
-
-"Mikään ei olisi voinut tehdä minua niin onnelliseksi kuin nuo sanasi."
-Dale lopetti huokaisten syvään kuvaamattomasta ja ihmettelevästä ilosta.
-
-"Silloin et suinkaan lähde --"
-
-Helenin onnellinen kysymys jäätyi hänen huulilleen.
-
-"Minun on mentävä!" vastasi Dale vanhaan tyyneen tapaansa. "Kiiruhda
-Bon luo, äläkä ole huolissasi. Koeta ajatella asioita niinkuin opetin
-sinulle metsässä."
-
-Helen kuuli hänen pehmeät ja nopeat etääntyvät askeleensa. Hänet oli
-jätetty siihen yksikseen pimenevään hämärään, hän oli järkytetty ja
-häntä vilusti seisoessaan siinä kuin kiveksi muuttunut.
-
-Siten hän seisoi pitkän aikaa, kunnes selvenevä totuus kannusti hänet
-toimintaan. Hän läksi heti Dalen jälkeen. Totuus oli sellainen,
-että huolimatta Dalen lapsuusvuosista Idässä ja noista pitkistä
-erakkovuosista, jotka olivat kehittäneet hänen ajatuksensa ja
-tunteensa ihmeellisiksi, oli hän kumminkin tämän raa'an, rohkean ja
-häikäilemättömän Lännen luonteenomainen asukas.
-
-Oli jo aivan pimeä ja Helenin oli juostava melkoinen matka, ennenkuin
-hän huomasi Dalen pitkän ja tumman vartalon kuvastuvan Turnerin kapakan
-keltaisia valoja vasten.
-
-Jollakin tavoin tämän merkityksellisen hetken kuluessa, jolloin
-hänen rientävät askeleensa olivat yhtä nopeat kuin hänen sydämensä
-sykähdykset, tunsi Helen itsessään jonkunlaisen voiman, joka vastusti
-tätä Lännen raakaa ja alkuperäistä oikeudenkäyttöä. Hän oli elänyt
-koko ikänsä siellä, missä sivistys, laki ja järjestys vallitsevat.
-Tässä totuuden välähdyksessä hän näki Lännen sellaisena kuin se
-on tulevaisuudessa, jolloin naisten ja lasten avulla nämä hurjat
-rajamaan kauhut muuttuisivat vain muistoiksi. Hän ymmärsi kumminkin
-samalla sellaisten miesten kuin Roy Beemanin, Dalen ja tuon tulisen
-Carmichaelin välttämättömyyden nykyisissä oloissa. Beasley ja muut
-hänen laisensa oli tapettava. Mutta Helen ei tahtonut, että hänen
-rakastettunsa, hänen tuleva miehensä ja hänen lapsiensa mahdollinen isä
-tekisi tuon teon, joka hänen mielestään oli murha.
-
-Kapakan ovella sai hän Dalen kiinni.
-
-"Milt, voi, odota!" huohotti hän.
-
-Hän kuuli Dalen kääntyessään kiroavan hiljaa. He olivat kahden
-lamppujen keltaisessa valossa. Hevoset pureskelivat kuolaimiaan ja
-seisoivat pää riipuksissa aidan luona.
-
-"Sinun on mentävä takaisin", määräsi Dale ankarasti kalpein kasvoin ja
-leimuavin silmin.
-
-"En, ennenkuin viet minut täältä joko kantaen tahi muuten!" vastasi
-Helen päättävästi ja niin luottavaisesti kuin hän naisena vain voi.
-
-Silloin tarttui Dale häneen kovasti. Dalen kiihkeys, erittäinkin
-hänen kasvojensa ilme, peloitti Heleniä ja vei häneltä voimat. Mutta
-ei mikään olisi voinut muuttaa hänen päätöstään, sillä hän tunsi
-voittavansa. Hänen sukupuolensa, hänen rakkautensa ja läsnäolonsa
-olisivat liian paljon Dalelle.
-
-Kun hän heitti Helenin syrjään, kiihtyi kapakasta kuuluva heikko melu
-koviksi ja käheiksi huudoiksi, joita säestivät kiireiset askeleet ja
-pöytien ja tuolien nopea siirteleminen. Dale päästi Helenin irti ja
-hyökkäsi ovelle. Mutta sisällä äkkiä syntynyt hiljaisuus, joka oli
-tuota äskeistä melua nopeampi ja omituisempi, pysähdytti hänet. Helenin
-sydäntä kouristi, ja sitten se tuntui lakkaavan sykkimästä. Mistään ei
-kuulunut minkäänlaista ääntä. Hevosetkin näyttivät kivettyneen kuten
-Dalekin.
-
-Silloin rikkoi hiljaisuuden kaksi jymähtävää laukausta. Sitten kuului
-heikompi paukahdus ja särkyneen lasin kilinää. Dale riensi kapakkaan.
-Hevoset alkoivat korskahdella ja hypähdellä. Hiljainen hillitty mumina
-peloitti Helenia yhtä paljon kuin se veti häntä puoleensa. Nojautuen
-oveen työnsi hän sen sisäänpäin ja meni huoneeseen.
-
-Kapakka oli täynnä sinistä sumua ja haisi savulta. Dale seisoi juuri
-kynnyksen vieressä. Lattialla makasi kaksi miestä. Tuolit ja pöydät
-olivat kumossa. Liikkumaton, synkkä, paitahihaisista, saappaita
-ja vöitä käyttävistä miehistä kokoonpantu joukko näytti paenneen
-vastakkaisen seinän viereen, josta he kalpein ja synkin kasvoin
-tuijottivat tiskiin päin. Omistaja Turner seisoi sen toisessa päässä
-kalpeana, kädet ylhäällä ja vapisten. Carmichael nojautui tiskin
-keskustaan. Hänellä oli vielä kädessään ojennettu savuava revolveri.
-
-Huohottaen käänsi Helen kasvonsa jälleen Daleen. Tämä oli huomannut
-hänet ja ojensi nyt käsivartensa hänelle tueksi. Silloin hän näki
-ruumiit melkein jaloissaan. Jeff Mulvey -- hänen enonsa entinen
-työnjohtaja. Hänen kasvojaan oli kauhea katsella. Savuava revolveri
-oli hänen liikkumattoman kätensä vieressä. Toinen mies oli kaatunut
-suulleen. Puvusta päättäen oli hän meksikolainen. Hän ei ollut vielä
-kuollut. Sitten Helen, tuntiessaan Dalen käsivarren ympärillään, katsoi
-kauemmaksi, koska hän ei voinut sitä estää, katsoi tuota omituista
-tiskiin nojautuvaa olentoa, tuota poikaa, joka oli ollut sellainen
-ystävä hänelle hädän hetkinä, tuota sisarensa suoraluontoista ja
-naiivia rakastettua.
-
-Mutta hän näki siellä nyt miehen, jonka kasvojen ilme oli peloittavan
-tyyni ja tuhoa ennustava. Hän nojautui toisella kyynärpäällään tiskiin
-ja kädessä oli hänellä lasillinen punaista likööriä. Toisessa kädessä
-oleva suuri revolveri oli niin liikkumaton kuin se olisi kasvanut
-siihen kiinni.
-
-"Juon sekarotuisen Beasleyn ja hänen roistojensa maljan!"
-
-Carmichael joi katsellen samalla leimuavin silmin joukkoa. Sitten
-heitti hän kauheassa vihassaan nopeasti lasinsa lattialla makaavaa,
-vielä hengissä olevaa meksikolaista kohti.
-
-Helen tunsi kaatuvansa ja kaikki musteni hänen silmissään. Hän ei
-nähnyt Dalea, vaikka hän tiesikin tämän häntä kannattavan. Sitten hän
-pyörtyi.
-
-
-
-
-XXV.
-
-
-Las Vegas Carmichael oli aikansa kehittämä.
-
-Pan Handle Texasissa, vanha Chisholmin tie, jota pitkin nuo suuret
-karjalaumat kulkevat pohjoista kohti, ja Fort Dodge, jossa paimenet
-taistelevat väärinpelaajien kanssa, kaikki nämä kovat paikat olivat
-lyöneet leimansa Carmichaeliin. Olla kotoisin Texasista oli samaa kuin
-tulla sieltä, missä taistellaan. Ja paimenen elämä on vaivalloinen,
-hurja, villi ja yleensä lyhyt. Edut olivat niiden puolella, joilla oli
-onnea ja olivat nopeammat revolverinkäytössä. Nämä miehet vaelsivat
-etelästä pohjoiseen ja länteen ollen levottomia, ritarillisia ja
-äkäisiä heille ominaiseen tapaansa.
-
-Rajamaan uudisasukkaat ja karjanomistajat eivät olisi milloinkaan
-voineet muodostaa Länttä asuttavaksi, ellei noita hurjia paimenia
-olisi ollut olemassa, noita erämaan suuria juomareita, ratsastajia ja
-kovaan elämään tottuneita, noita tyyniä, kylmäverisiä, lyhytsanaisia ja
-vaatimattomia nuoriamiehiä, joiden veren tuli oli lämmittänyt ja jotka
-suhtautuivat suurenmoisesti ja peloittavan uhmaavasti vaaroihin ja
-kuolemaan.
-
-Las Vegas ratsasti hevosellaan Cassin lesken huvilasta Turnerin
-kapakkaan niin, että kannustetun hevosen kaviot paukahtivat kapakan
-oveen. Hänen tulonsa huoneeseen tapahtui silmänräpäyksessä. Sitten hän
-seisoi paikoillaan oven raossa hevosen korskahdellessa ja peräytyessä
-takaisinpäin. Kaikki kapakassa olevat miehet, jotka näkivät Las Vegasin
-tulon, ymmärsivät sen merkityksen. Ei salaman iskukaan olisi niin
-nopeasti jäykistyttänyt tuota juopottelevaa, pelaavaa ja keskustelevaa
-joukkoa. He totesivat samankaltaisin tuntein tulijan ja hänen tulonsa
-luonteen. Tuossa savuisessa huoneessa oli hetkisen aivan hiljaista,
-sitten kaikki hengittivät, liikahtelivat ja nousivat aiheuttaen
-nopeasti tuolien ja pöytien liukumisen paikoiltaan.
-
-Paimenen leimuavat silmät tarkastelivat joukkoa ja kiintyivät sitten
-Mulveyhin ja tämän meksikolaiseen toveriin. Tämä katse erotti nuo kaksi
-muista ja hermostuneiden miesten nopea peräytyminen todisti sen. Mulvey
-ja lammaspaimen jäivät huoneen keskelle.
-
-"Päivää, Jeff, missä isäntäsi on?" kysyi Las Vegas. Hänen äänensä
-oli tyyni ja ystävällinen, ja hänen käytöksensä oli vaivatonta ja
-luonnollista, mutta hänen kasvojensa ilme kalvistutti sekä Mulveyn että
-meksikolaisen.
-
-"Hän on varmasti kotona", vastasi Mulvey.
-
-"Kotonako? Mitä hän sanoo nykyään kodikseen?"
-
-"Hän on muuttanut asumaan Auchinclossin kartanoon", vastasi Mulvey.
-Hänen äänensä ei ollut kova, mutta hänen katseensa oli peloton ja
-tarkasteleva.
-
-Las Vegasia vapisutti kuin häntä olisi pistetty. Kapakan
-vaaleanpunainen valo muutti hänen kasvonsa saman värisiksi.
-
-"Jeff, olit kauan aikaa vanhan Alin palveluksessa ja olen kuullut
-puhuttavan riidoistasi", sanoi Las Vegas. "Siinä ei ole minulla mitään
-tekemistä, vaan siinä, että petit neiti Helenin."
-
-Mulvey ei koettanutkaan kieltää sitä. Hän nieleskeli hitaasti, hänen
-kätensä alkoivat vapista ja hän tuli yhä kalpeammaksi. Jälleen
-merkitsivät Las Vegasin sanat vähemmän kuin hänen katseensa, joka nyt
-kohdistui meksikolaiseenkin.
-
-"Pedro, olet Beasleyn vanhimpia miehiä", sanoi Las Vegas syyttävästi.
-"Olit yksi noista neljästä meksikolaisesta, jotka --"
-
-Tässä paimen keskeytti ja puri hampaitaan kuin hänen suussaan olisi
-ollut myrkkyä. Meksikolainen näytti syyllisyytensä ja pelkonsa. Hän
-alkoi lörpötellä.
-
-"Tuki suusi!" karjaisi Las Vegas heilauttaen uhkaavasti ja hurjasti
-kättään kuin hän olisi aikonut lyödä. Joukko käsitti sen merkityksen
-kumminkin heti, sillä se hajautui sikin sokin kummallekin taholle
-jättäen avoimen paikan noiden kolmen taakse.
-
-Las Vegas odotti, mutta Mulvey näytti vastahakoiselta. Huolimatta
-pelostaan näytti meksikolainen vaaralliselta. Hänen sormensa
-käpristyivät aina tämän tästä kuin hänen käsivarsissaan olevista
-jänteistä olisi vedetty.
-
-Hetkinen epäluuloa, mutta kumminkin enemmän kuin tarpeeksi Mulveyn
-pelon todistamiseksi, ja Las Vegas käänsi selkänsä nauraen ivallisesti
-parille ja meni tiskin luo. Hänen pyyntönsä saada pullo juotavaa
-säpsähdytti kovasti Turneria, joka ojensi sen paimenelle vapisevin
-käsin. Las Vegas kaasi ryypyn, mutta katsoi kumminkin samalla tarkasti
-tiskin takana olevaan vanhaan himmentyneeseen kuvastimeen.
-
-Tämä selinolo miehiin, joita hän oli juuri uhmannut, osoitti,
-millaisessa koulussa Las Vegas oli harjoitellut. Jos nuo miehet
-olisivat olleet hänen arvoisiaan vastustajia, ei hän olisi milloinkaan
-heitä ivannut. Kun Mulvey ja meksikolainen liikahtivat tarttuakseen
-revolveriinsa, pyörähti Las Vegas nopeasti ja ampui kaksi laukausta.
-Mulveyn kaatuessa lensi tämän revolveri lattialle ja meksikolainen
-vyörähti kaksinkerroin lattialle. Sitten ojensi Las Vegas vasemman
-kätensä ottamaan vasta kaatamaansa ryyppyä.
-
-Silloin juuri hyökkäsi Dale kapakkaan, hillitsi nopeasti
-kärsimättömyytensä, pyörsi sivulle ja pysähtyi tiskin viereen. Ovi ei
-ollut vielä lakannut heilumasta, kun se jälleen työntyi sisäänpäin ja
-Helen Rayner tuli huoneeseen kalpeana ja silmät suurina pelosta.
-
-Seuraavassa hetkessä joi Las Vegas maljansa Beasleyn miesten kuolemaksi
-ja heitti hurjasti lasinsa lattialla kiemurtelevaa meksikolaista kohti.
-Dale ojentautui horjuvaa Heleniä kohti ja tarttui Heleniin tämän
-pyörtyessä.
-
-Las Vegas alkoi kiroilla ja mennen Dalea kohti työnsi hän tämän pois
-kapakasta.
-
-"Mitä sinulla on täällä tekemistä?" huusi hän kiukkuisesti. "Eikö sinun
-pidä pitää huolta tytöistä? No tee se sitten, sinä suuri intiaani!
-Miten voit sallia hänen juosta tänne jäljessäsi ja panna henkensä siten
-alttiiksi? Sinun on pidettävä huolta hänestä ja Bosta ja jätettävä tämä
-minulle."
-
-Vaikka paimen olikin raivoissaan Dalelle, näki hän kumminkin tarkasti
-kaikki läheisyydessä olevat hevoset ja himmeästi valaistussa huoneessa
-olevat miehet. Dale nosti tytön syliinsä ja sanomatta sanaakaan poistui
-pimeään. Las Vegas palasi huoneeseen revolveri kädessään. Jos joukossa
-oli tapahtunut joku muutos, oli se kumminkin vähäinen. Jännitys oli
-lauennut. Turnerkin oli laskenut käsivartensa alas.
-
-"Aloittakaa jälleen entiset huvituksenne", sanoi paimen huitaisten
-revolverillaan. "Mutta jokainen, joka aikoo poistua, saa vastata itse
-seurauksista."
-
-Sanottuaan sen peräytyi hän tiskin viereen mustan pullonsa luo.
-Turner meni nostamaan tuoleja ja pöytiä pystyyn, ja pian oli joukko
-syventynyt peliinsä ja juomiseensa, ehkä kumminkin varovaisemmin ja
-epäluuloisemmin kuin äsken. Oli merkityksellistä, että heidän ja oven
-välissä oli leveä aukko. Silloin tällöin tarjosi Turner likööriä sitä
-haluaville.
-
-Las Vegas nojasi selkänsä tiskiin. Jonkun ajan kuluttua pisti hän
-revolverin tuppeen ja ojentautui ottamaan pulloa. Hän joi katsoen
-tuimin silmin oveen. Ketään ei kumminkaan tullut eikä kukaan mennyt
-ulos, vaikka peli ja juominen eivät näyttäneet huvittavan ketään.
-Ja tuo savuinen, pitkä ja pahalta haiseva huone olikin ikävä paikka
-himmeine keltaisine valoineen ja synkkine pahansuovine kasvoineen
-Turnerin hiiviskellessä edestakaisin, kuolleen Mulveyn tuijottaessa
-kamalasti kattoon, meksikolaisen väristessä yhä enemmän, kunnes hän
-vapisi kovasti ja makasi sitten hiljaa paikoillaan, ja synkän odottavan
-paimenen juodessa ja kuunnellessa jokaisen nauttimansa ryypyn yhä
-enemmän tulistuttamana ja kiihoittamana askelia, joita ei kuulunut
-tuleviksi.
-
-Aika kului ja sen aiheuttama pieni muutos tapahtui vain paimenessa.
-Juoma vaikutti häneen, mutta hän ei päihtynyt. Näytti siltä kuin hänen
-juomansa likööri olisi sisältänyt kiihtyvää tulta ja jonkunlaista
-polttoainetta hänen toimintaansa hallitsevalle vihalle. Hän muuttui
-vihaisemmaksi, synkemmäksi, miettiväisemmäksi, kumarammaksi ja
-rauhattomammaksi, samalla kun hänen silmänsä alkoivat veristää ja
-posket punoittaa. Vihdoin, kun oli jo niin myöhäinen, ettei Beasleyn
-tulo sinne näyttänyt enää ollenkaan mahdolliselta, poistui Las Vegas
-kapakasta.
-
-Kaikki kylän valot oli jo sammutettu. Väsyneet hevoset seisoivat
-riippuvin päin pimeässä. Löydettyään omansa talutti Las Vegas sen
-tielle ja sitten muudatta kujaa kedolle, mistä eräs lato siinti
-himmeästi tähtien valossa. Aamu ei ollut enää kaukana. Hän irroitti
-satulan ja päästettyään hevosen irti meni hän latoon. Siellä näytti
-kaikki olevan hänelle tuttua, koska hän löysi heti tikapuut, kiipesi
-vintille ja heittäytyi heinille pitkäkseen.
-
-Hän lepäsi, mutta ei nukkunut. Aamun alkaessa sarastaa poistui hän
-ladosta ja haki hevosensa sinne. Auringon noustessa käveli hän
-edestakaisin pienessä ladossa ja katseli silloin tällöin ulos lautojen
-välissä olevista leveistä raoista. Seuraavien tuntien kuluessa katseli
-hän kylään meneviä ratsastajia, paimenia ja ajopelejä.
-
-Noin aamiaisen aikaan satuloi hän hevosensa ja ratsasti takaisin samaa
-tietä, jota hän edellisenä yönä oli tullut. Saavuttuaan Turnerin
-kapakkaan pyysi hän jotakin syödäkseen ja whiskyä juodakseen. Sen
-jälkeen muuttui hän kuuntelevaksi ja vahtivaksi koneeksi. Hän
-juopotteli kohtuuttomasti tunnin, mutta sitten hän lakkasi. Hän näytti
-olevan juovuksissa, mutta ei samalla tapaa kuin juopuneet tavallisesti.
-Hän muuttui villiksi, hurjaksi ja synkäksi, sanalla sanoen mieheksi,
-jota oli parasta karttaa. Turner palveli häntä hyvin peloissaan.
-
-Lopulta muuttui Las Vegasin tila sellaiseksi, että hänen oli
-tahtomattaankin toimittava. Hän ei voinut seisoa paikoillaan eikä
-istuutuakaan. Mentyään ulos sivuutti hän kaupan, mihin miehet
-peräytyivät karttaakseen häntä, ja kun hän läksi kävelemään tietä, oli
-hän niin varuillaan kuin hän olisi odottanut jonkun piilossa olevan
-vihollisen pyssyn laukausta. Palatessaan kylän valtakadulle ei hän
-nähnyt enää ainoatakaan ihmistä. Hän meni jälleen Turnerin kapakkaan.
-Hermostunut ja kalpea omistaja oli siellä toimessaan, mutta Las Vegas
-ei halunnut enää mitään juotavaa.
-
-"Turner, ammun luullakseni sinut palattuani tänne jälleen", sanoi hän
-poistuessaan.
-
-Hänellä oli nyt kaupat, tie, jopa koko kyläkin hallussaan, ja hän
-käveli siellä kuin vahti, joka odottaa intiaanien hyökkäystä.
-
-Noin puolenpäivän tienoissa uskalsi muudan mies lähestyä paimenta ja
-puhutella häntä.
-
-"Las Vegas, oletko kuullut, että kaikki meksikolaiset poistuvat
-seudulta?"
-
-"Päivää, Abe", vastasi Las Vegas. "Mitä hittoa sinä nyt puhut?"
-
-Mies toisti ilmoituksensa ja Las Vegas rupesi hirveästi kiroilemaan.
-
-"Abe, tiedätkö, mitä Beasleyllä on mielessä?"
-
-"Kyllä. Hän on miehineen talossaan, mutta luullakseni ei hän voi
-viivyttää tänne tuloaan enää pitkääkään aikaa."
-
-Niin puhui Länsi. Beasley pakotettaisiin kohtaamaan vihollinen, joka
-oli tullut yksinään häntä vastaan. Jo paljon ennen tätä tuntia olisi
-jokainen urhoollinen mies tullut tapaamaan Las Vegasia. Beasley
-ei voinut palkata ainoatakaan miestä estämään tämän tilanteen
-väkivaltaisuutta. Tämä oli ratkaiseva koe, jonka mukaan hänen omatkin
-miehensä tulisivat häntä tuomitsemaan. Siitä voidaan vain sanoa,
-että vaikka Lännen viileys olikin tehnyt hänen häikäilemättömyytensä
-mahdolliseksi, pani se kumminkin nyt hänet vastaamaan siitä.
-
-"Abe, ellei tuo meksikolainen tule tänne minua tapaamaan, menen minä
-sinne."
-
-"Mene vain, mutta älä kiiruhda", vastasi Abe.
-
-"Tanssin hitaan soiton tahdissa... Pyöräytäpäs savuke."
-
-Hieman vapisevin sormin pyöräytti Abe savukkeen, sytytti sen omastaan
-ja ojensi sen sitten paimenelle.
-
-"Las Vegas, kuulen varmasti hevosten kavioiden kapsetta", huomautti hän
-sitten nopeasti.
-
-"Niin minäkin", vastasi Las Vegas pää pystyssä kuin kuuntelevalla
-antiloopilla. Hän unhotti nähtävästi savukkeensa ja ystävänsä. Abe
-kiiruhti takaisin kauppaan, jonne hän hävisi.
-
-Las Vegas alkoi kävellä jälleen edestakaisin ja hänen liikkeensä
-olivat nyt paljon liioitellumpia kuin milloinkaan ennen. Johonkin
-Idän yhteiskuntaan kuuluva tavallinen järkevä kuolevainen olisi
-luullut tuota punaposkista paimenta päihtyneeksi tahi hulluksi,
-ja ehkä Las Vegas muistuttikin kumpaakin. Mutta siitä huolimatta
-oli hän ihmeellisen terävä, jännittynyt ja vaikuttava kapine tämän
-merkityksellisen riidan ratkaisemiseksi. Kuinka monta tuhatta kertaa
-olikaan teillä ja Lännen pienten kaupunkien leveillä kaduilla nähty
-tällaista paimenten kävelyä! Vaikka se olikin hurjaa, veristä
-ja traagillista, oli sillä kumminkin samanlainen merkitys noina
-uranuurtajapäivinä kuin hevosella ja auralla.
-
-Vihdoin oli Pinestä nähtävästi tullut aivan hylätty kylä
-lukuunottamatta Las Vegasia, joka vartioitsi pitkää alaansa monin
-tavoin -- hän nojautui johonkin välitiessään, hän käveli kuin vuorilla
-kiipeilijä, hän hiipi eteenpäin intiaanin tapaan puulta puulle ja
-nurkasta nurkkaan, hän katosi kapakkaan ilmestyäkseen jälleen näkyviin
-sen takaovesta, hän kiersi talleja päästäkseen jostakin toisesta
-paikasta valtakadulle ja silloin tällöin lähestyi hän hevostaan kuin
-noustakseen sen selkään.
-
-Kun hän meni viimeisen kerran Turnerin kapakkaan, ei hän nähnyt
-siellä ketään. Hän takoi hurjasti tiskiin revolverillaan, mutta ei
-saanut mitään vastausta. Siiloin pääsi hänen kauan hillitty raivonsa
-valloilleen. Huutaen hurjasti tarttui hän toiseen revolveriin ja ampui
-rikki kuvastimen ja lamput. Hän ampui kaulan muutamasta pullosta ja
-joi, kunnes hän oli tukehtua. Hänen niskansa vetäytyi ryppyihin ja tuli
-punaiseksi. Ainoa hidas ja harkittu teko oli revolverin lataaminen
-uudestaan. Sitten hän hyökkäsi ovesta, hyppäsi hurjasti kiljahtaen
-rentonaan satulaan, vetäisi ohjaksista hevosen pystyyn ja kannusti sen
-laukkaan.
-
-Kaupan ikkunoihin ja ovelle juosseet miehet näkivät vain valtatiellä
-kiitävän tomupilven. Sitten he tulivat ulos nähdäkseen sen katoavan.
-Epävarmuuden hetki oli nyt ohitse. Las Vegas oli lähtenyt sovittamaan
-Lännen lakia, hän oli vaatinut miestä esiintymään ja odottanut kauemmin
-kuin hänen olisi ollut pakkokaan todistaakseen, että tuo mies oli
-pelkuri raukka. Kaikesta huolimatta oli Beasley nyt merkitty mies. Tämä
-hetki näytti, millaista voimaa hän oli uhmannut. Hän voi miehineen
-kyllä tappaa paimenen, joka oli ratsastanut yksinään häntä vastaan,
-mutta se ei korjaisi ollenkaan häpeää.
-
-Edellisenä iltana, kun Beasley oli juuri lopettanut myöhäisen
-illallisensa vasta anastamallaan maatilalla, tuli Buck Weaver, muudan
-hänen miehistään, tuomaan hänelle tietoa Mulveyn ja Pedron kuolemasta.
-
-"Keitä tuossa joukossa on? Onko heitä montakin?" kysyi hän nopeasti.
-
-"Ainoastaan yksi mies, isäntä", vastasi Weaver.
-
-Beasley näytti hämmästyvän. Hän oli miehineen valmistautunut kohtaamaan
-tuon tytön ystäviä, jonka omaisuuden hän oli anastanut, ja luottaen
-oman voimansa suuruuteen ei hän ollut luullut siitä tulevan veristä
-eikä pitkää ottelua. Mutta tämä hämmästyttävä seikka muutti tilanteen
-paljon vaikeammaksi.
-
-"Yksikö mies?" huudahti hän.
-
-"Niin. Tuo Las Vegas-niminen paimen. Ja, isäntä, hän näyttää olevan
-taitava revolverilla-ampuja Texasista. Satuin olemaan silloin Turnerin
-kapakassa. Olin juuri mennyt toiseen huoneeseen, kun Las Vegas saapui
-ratsastaen ja hyökkäsi kapakkaan. Hän huusi heti Jeffille ja Pedrolle,
-jotka molemmat kalpenivat. Ja sitten, hitto vieköön, käänsi tuo paimen
-heille selkänsä ja meni hakemaan itselleen ryyppyä tiskiltä. Mutta hän
-katseli kumminkin kuvastimeen, ja kun Jeff ja Pedro yrittivät temmata
-revolverinsa esille, pyörähti hän nopeasti kuin salama ja ampui heidät
-molemmat. Livahdin ulos ja --"
-
-"Miksi et ampunut häntä?" karjaisi Beasley.
-
-Buck Weaver katsoi vakavasti isäntäänsä, ennenkuin hän vastasi:
-
-"Tapani ei ole ampua ketään ovien takaa. Ja mitä taisteluun Las Vegasin
-kanssa tulee, niin suokaa minulle anteeksi, isäntä, pidän edelleenkin
-paljon auringonpaisteesta ja punaisesta likööristä. Ja sitäpaitsi
-minulla ei ole mitään Las Vegasia vastaan. Jos hän olisi tullut tänne
-jonkun joukon johtajana ja vaatinut meitä taisteluun, olisimme kyllä
-siihen ryhtyneet. Mutta emme laskeneet oikein. Nyt on asia muuttunut
-kokonaan teidän ja Las Vegasin väliseksi. Teidän olisi pitänyt olla
-katsomassa, miten hän ajoi tuon metsästäjän, Dalen, pois kapakasta."
-
-"Dalenko? Tuliko hänkin sinne?" kysyi Beasley.
-
-"Hän saapui sinne heti sen jälkeen kun paimen oli ampunut Jeffin. Ja
-tuo suurisilmäinen tyttö, hänkin tuli sinne juosten, mutta pyörtyi
-Dalen syliin. Las Vegas ajoi Dalen ulos ja kiroili häntä niin kovasti,
-että me kuulimme sen kaikki. Niin, Beasley, taistelusta ei siis
-tulekaan mitään, vaikka olimme luulleet."
-
-Beasley kuuli näin ollen Lännen puhuvan erään oman miehensä suulla.
-Ja Buck Weaverin sanat olivat todellakin julmia, ivallisia ja
-melkeinpä pilkallisia. Tämä paimen oli kerran ollut Al Auchinclossin
-palveluksessa, mutta oli karannut Beasleyn puolelle Mulveyn johdolla.
-Mutta Mulvey oli nyt kuollut ja tilanne oli suuresti muuttunut.
-
-Beasley katsahti Weaveriin vihaisesti ja synkästi ja viittasi häntä
-poistumaan. Päästyään ovelle katsahti Weaver häneen epäilevästi
-ja arvostelevasti ja lähti sitten ulos. Beasley ei olisi sietänyt
-tuollaista katsetta ennen.
-
-Se tarkoitti samaa, mitä Weaverin juomaveikot, Beasleyn pitkäaikaiset
-ja uskolliset vartijat, seudun asukkaat ja Lännen henki tarkoittivat,
-että Beasleyn toivottiin ratsastavan kylään kohtaamaan yksinäistä
-vihollistaan.
-
-Mutta Beasley ei lähtenyt. Sen sijaan käveli hän edestakaisin Nell
-Raynerin pitkässä arkihuoneessa hermostuneesti, voimatta ollenkaan
-levätä. Monta kertaa hän epäröi ja monta kertaa hän lähestyi nopeasti
-ovea ainoastaan pysähtyäkseen. Puoliyö oli jo aikoja ohi, kun hän
-heittäytyi vuoteelleen, mutta ei voinut nukkua. Hän heittelehti ja
-pyörähteli koko yön ja nousi vihaisena ja ärtyneenä päivän sarastaessa.
-
-Hän kirosi meksikolaista palvelijatarta, joka oli tyytymätön hänen
-isännöimiseensä. Ja hänen suureksi hämmästyksekseen ja raivokseen
-ei ainoakaan hänen miehistään tullut rakennukseen, vaikka hän olisi
-odottanut miten pitkään tahansa. Silloin hän lähti aitauksiin ja
-talleihin ottaen pyssyn mukaansa. Miehet olivat siellä yhdessä
-joukossa, joka hieman hajautui hänen lähestyessään. Mutta ei
-ainoatakaan meksikolaista ollut näkyvissä.
-
-Beasley käski miesten satuloida hevoset ja lähteä hänen kanssaan
-kylään. Mutta määräystä ei toteltu. Beasley kiroili ja raivosi. Hänen
-miehensä istuivat tahi nojautuivat johonkin ja katselivat maahan.
-Ilmassa oli pidätetyn vihollisuuden tuntua. Miehet, jotka olivat
-olleet kauemmin hänen palveluksessaan, eivät käyttäytyneet aivan niin
-kummallisesti, mutta eivät kumminkaan totelleet. Vihdoin huusi Beasley
-meksikolaisiaan.
-
-"Isäntä, meidän on pakko ilmoittaa, että kaikki meksikolaiset ovat
-karanneet näiden tuntien kuluessa tuonne Magdaleenaan päin", sanoi Buck
-Weaver.
-
-Kaikista näistä nopeasti esiintyvistä hämmästyttävistä seikoista oli
-tämä hämmästyttävin. Beasley kirosi kysyvästi ihmetellen.
-
-"Isäntä, ne pelkäsivät varmaankin tuota Texasista kotoisin olevaa
-revolverisankaria", vastasi Weaver kylmäverisesti.
-
-Beasleyn tummat mustahkot kasvot muuttivat väriään. Millainen peitetty
-tarkoitus pillikään Weaverin harvaan lausutuissa sanoissa! Muudan mies
-tuli aitauksesta taluttaen Beasleyn satuloitua ja suitsitettua hevosta.
-Hän irroitti ohjakset käsistään ja istuutui toveriensa joukkoon
-sanomatta sanaakaan. Ei kukaan muukaan puhunut mitään. Hevosen läsnäolo
-oli merkityksellinen. Päästäen sähisevän kirouksen partaansa tarttui
-Beasley jälleen pyssyynsä ja palasi asuinrakennukseen.
-
-Hän ei huomannut raivoissaan eikä kiihkoissaan sitä, minkä hänen
-miehensä olivat jo tienneet tuntikausia, että jos hänellä oli ollut
-jonkunlainenkaan mahdollisuus saavuttaa heidän kunnioituksensa nyt
-tulevaksi ajaksi, oli tuo mahdollisuus jo aikoja sitten haihtunut
-olemattomiin.
-
-Beasley karttoi rakennukseen johtavaa aukeata käytävää, ja kun hän
-saapui sinne, kaatoi hän hermostuneesti itselleen ryypyn. Tulisessa
-juomassa oli kumminkin selvästi jotakin, joka peloitti häntä, koska hän
-siirsi pullon syrjään. Tuntui kuin se olisi sisältänyt väärää rohkeutta.
-
-Hän rupesi jälleen kävelemään edestakaisin pitkässä huoneessa
-hermostuen sitä enemmän, kuta paremmin hän pääsi selville tilanteesta.
-Kalpea palvelijatar kutsui häntä pari kertaa päivälliselle.
-
-Ruokasali oli valoisa ja hauska, ja herkullinen höyryävä ateria odotti
-häntä, mutta palvelijatar oli kadonnut. Beasley istuutui ja laski
-suuret kätensä pöydälle.
-
-Silloin hän säpsähti kuullessaan hiljaista kolinaa ja kannusten
-kilinää. Hän käänsi päätään.
-
-"Päivää, Beasley", sanoi Las Vegas, joka oli ilmestynyt salaperäisesti
-huoneeseen.
-
-Beasleyn ruumis näytti paisuvan kuin hänen suoniinsa olisi ilmestynyt
-puolta enemmän verta. Hänen kalpeat kasvonsa olivat aivan hikiset.
-
-"Mitä haluatte?" kysyi hän käheästi
-
-"Isäntäni, neiti Helen sanoi, koska olen työnjohtaja täällä, että teen
-kauniisti ja rehellisesti, jos tulen tänne syömään kanssanne viimeisen
-kerran", vastasi paimen. Hän puhui hitaasti ja tyynesti ystävällisellä
-ja iloisella äänellä. Mutta muuten oli hän kuin haukka, joka on valmis
-iskemään nokkansa syvälle saaliiseensa.
-
-Beasleyn vastaus oli äänekäs, katkonainen ja käheä.
-
-Las Vegas istuutui Beasleytä vastapäätä.
-
-"Syökää tahi olkaa syömättä, se on aivan sama minulle", sanoi Las Vegas
-alkaen täyttää lautastaan vasemmalla kädellään. Hänen oikea kätensä
-nojautui kevyesti vain vapisevien sormien nokilla pöydän laitaan eikä
-hän sekunnin murto-osaksikaan kääntänyt katsettaan Beasleysta.
-
-"No niin, te sekarotuinen meksikolainen vieraani, vereni kiehuu
-todellakin nähdessäni teidät istumassa siinä ja tietäessäni, että
-olette karkoittanut isäntäni, neiti Helenin, talostaan", aloitti Las
-Vegas hiljaa varustaen eteensä tyynesti ruokaa ja juomaa. "Eläessäni
-olen kyllä kohdannut paljonkin lainsuojattomia, varkaita, rosvoja ja
-muita sellaisia, mutta kaikista likaisista kunnottomista roistoista
-olette te kumminkin paras. Aion ampua teidät minuutin tai parin
-kuluttua tahi aivan heti kuin liikautatte likaisia kourianne. Mutta
-toivoakseni olette siksi kohtelias, että sallitte minun sanoa muutamia
-sanoja. Kaikista näkemistäni keltaisista meksikolaiskoirista olette
-te pahin. Ajattelin viime yönä teissä ehkä olevan sen verran miestä,
-että tulette kohtaamaan minua kuin mies, jotta olisin voinut pestä
-käteni jälkeenpäin saamatta vatsaani kipeäksi. Mutta ette suvainnut
-tulla. Beasley, minua hävettää niin hirveästi, koska minun oli pakko
-tulla tänne ampumaan teidät, etten ole tuonaikaisen itseni, jolloin
-ratsastin Chisholmin puolesta, pikkuserkkukaan. Ette varmaankaan
-välitä ollenkaan, vaikka sanonkin teitä valehtelijaksi, ryöväriksi,
-mustajalaksi, nuuskivaksi arosudeksi ja raukaksi, joka palkkaa muita
-tekemään likaisia töitään! Jumalauta! --"
-
-"Carmichael, sallikaa minun sanoa muutama sana", keskeytti Beasley
-käheästi. "Olette oikeassa, ettei nimitteleminen minuun pysty. Mutta
-keskustelkaamme. Maksan teille -- kymmenentuhatta dollaria."
-
-"Hyi, hyi, hyi!" karjui Las Vegas. Hän oli niin jännittynyt kuin
-pingoitettu kieli ja hänen kasvonsa loistivat kalpeina. Oikea käsi
-alkoi vapista yhä enemmän.
-
-"Lisään siihen puolet", huohotti Beasley. "Luovutan puolet tilasta,
-kaiken karjan ja --"
-
-"Tuki suusi!" huusi Las Vegas peloittavan kiihkeästi.
-
-"Kuunnelkaa minua, peräytän tarjoukseni ja luovun koko Auchinclossin
-talosta!" Beasley oli nyt vapiseva, kuiskaava, toivoton ja kalmankalpea
-mies, jonka silmät pyörivät hurjasti.
-
-Las Vegas löi nyrkkinsä kovasti pöytään.
-
-"Meksikolainen, puolustaudu!" hän huudahti.
-
-Silloin Beasley koetti tarttua revolveriinsa toivottomasti ja
-hurjistuneesti.
-
-
-
-
-XXVI.
-
-
-Helen Rayneristä tuntui tuo lyhyt ja synkkä karkoitusaika
-menneisyydessä sattuneelta tapahtumalta, jonka hän oli jo melkein
-unhottanut.
-
-Pari kuukautta oli kulunut rakkauden ja työn siivillä ja ilossa
-tuntea olevansa kuin kotonaan tuolla Lännessä. Kaikki hänen entiset
-miehensä olivat olleet enemmänkin kuin iloiset saadessaan palata hänen
-palvelukseensa, ja Dalen ja Roy Beemanin johtaessa oli maatilalla
-vallitseva elämä muuttunut erilaiseksi ja onnelliseksi.
-
-Helen oli tehnyt muutoksia rakennuksessa muuttaen huoneiden järjestystä
-ja lisäten kokonaan uuden osaston. Ainoastaan kerran oli hän uskaltanut
-mennä vanhaan ruokasaliin, jossa Las Vegas Carmichael oli istuutunut
-syömään tuon kohtalokkaan aterian Beasleyn kanssa. Hän määräsi sen
-varastohuoneeksi, johon hän ei aikonut milloinkaan enää elämässään
-pistää jalkaansa.
-
-Helen oli onnellinen, mielestään liiankin onnellinen, ja kiinnitti
-senvuoksi liiaksi huomiota hänen suloiseen elämän maljaansa pudonneihin
-katkeriin pisaroihin. Carmichael oli ratsastanut Pinestä nähtävästi
-niiden meksikolaisten jälkeen, jotka olivat totelleet Beasleytä.
-Hänet oli viimeksi nähty Show Downissa, johon hän oli ilmestynyt
-punasilmäisenä ja vaarallisena kuin jäljille päässyt koira. Sitten oli
-vierähtänyt pari kuukautta kenenkään kuulematta hänestä sanaakaan.
-
-Dale pudisti päätään epäilevästi, kun häneltä kysyttiin, mitä hän
-ajattelee paimenen poissaolosta. Olisi ollut hyvin Las Vegasin
-tapaista, ettei hänestä olisi kuultu enää sanaakaan. Sekin olisi
-enemmän hänen laistaan, että hän pysyisi poissa niin kauan kuin kaikki
-tuon juopuneen hurjan lumouksen jäljet olisivat haihtuneet hänestä
-ja hänen ystävänsä olisivat myöskin unhottaneet ne. Bo ei pannut
-hänen häviämistään nähtävästi niin pahakseen kuin Helen, vaan muuttui
-vain rauhattomammaksi, hurjemmaksi ja oikullisemmaksi kuin ennen.
-Helen luuli tietävänsä Bon salaisuuden ja kerran hän uskalsi vihjata
-Carmichaelin palaamiseen.
-
-"Ellei Tom palaa piakkoin, menen naimisiin Milt Dalen kanssa", vastasi
-Bo kiusoittavasti.
-
-Tämä punastutti Helenin posket.
-
-"Mutta, tyttöseni", sanoi hän miettivästi ja vakavasti, "Milthän on
-kihloissa minun kanssani."
-
-"On kyllä, mutta sinä olet niin hidas. Kuten tiedät, voidaan
-tuollaisissa asioissa erehtyä."
-
-"Bo, Tom tulee varmasti takaisin", vastasi Helen vakavasti. "Tunnen
-sen. Tuossa paimenessa oli jotakin hienoa. Hän ymmärsi minua paremmin
-kuin sinä ja Milt. Ja hän oli aivan hurjasti rakastunut sinuun."
-
-"Ah, oliko hän?"
-
-"Enemmän kuin sinä ansaitsetkaan, Bo Rayner."
-
-Silloin tapahtui jälleen tuollainen Bon suloinen, hämmentävä
-ja odottamaton muuttuminen. Hänen uhmansa, ärtyisyytensä ja
-kapinallisuutensa katosivat ja kasvojen ilme muuttui lempeäksi.
-
-"Ah, Nell, tiedän sen. Pidä minua silmällä, jos kerran vielä saan häntä
-tavata. Ehkä hän ei silloin enää rupea milloinkaan juomaan."
-
-"Bo, tule onnelliseksi ja hyväksi. Älä ratsasta enää tiehesi äläkä
-kiusaa miehiä. Lopulta muuttuu kaikki kyllä hyväksi."
-
-Bo tyyntyi tavattoman pian.
-
-"Pyh! Kyllähän sinä voit olla iloinen. Olet saanut sulhasen, joka ei
-voi elää, ellet sinä ole näkyvissä. Hän on kuin kala kuivalla maalla.
-Ja sinä -- kerranhan olit tuollainen vanha pessimisti."
-
-Bota ei voitu lohduttaa eikä muuttaa. Helen voi ainoastaan huokaista ja
-rukoilla, että hänen päätelmänsä toteutuisivat.
-
-Kesäkuun ensimmäisenä päivänä juuri auringon noustessa oli ankara
-ukonilma. Se jyrisi, salamoi ja etäytyi jättäen taivaalle kultaisen
-pilviloiston ja maahan tuoreen, hyvältä tuoksuvan ja kimaltelevan
-viheriän maton, joka ilahdutti Helenin silmiä.
-
-Linnut visertelivät puissa ja mehiläiset surisivat kukissa. Puron
-rannalla olevalta niityltä kuului peipposen ja leivosen laulua.
-Kimeä-ääninen aasi pani ilman väräjämään käheällä ja kodikkaalla
-kiljunnallaan. Lampaat määkivät ja pienten karitsoiden hiljainen
-määkinä kantautui suloisesti Helenin korviin. Hän läksi tavalliselle
-kierrokselleen innostuneemmasti ja halukkaammasti kuin ennen.
-Kaikkialla oli väriä, toimintaa ja elämää. Pihkalta tuoksuva tuuli
-puhalsi lämpimästi kukkuloilta, jotka nyt näyttivät mustilta ja
-uhkaavilta, ja laajat viheriät rinteet tuntuivat kutsuvan häntä.
-
-Silloin tapasi hän äkkiä Dalen, joka seisoi paitahihasillaan, tomuisena
-ja kuumissaan, liikkumattomana katsellen vuorille. Helenin tervehdys
-säpsähdytti häntä.
-
-"Katselin juuri tuonne", sanoi hän hymyillen. Helen ihastui hänen
-silmiensä kirkkaaseen ja ihmeelliseen ilmeeseen.
-
-"Niin tein minäkin vähän aikaa sitten", vastasi Helen miettivästi.
-"Kaipaatko metsiäsi paljonkin?"
-
-"Nell, en kaipaa mitään, mutta haluaisin ratsastaa kanssasi puiden
-siimeksessä vielä kerran."
-
-"Me lähdemmekin sinne", huudahti Helen.
-
-"Milloin?" kysyi Dale kiihkeästi.
-
-"Ah pian!" Ja sitten hän jatkoi matkaansa punastunein poskin ja
-alasluoduin silmin. Helen oli jo kauan aikaa säilyttänyt rinnassaan
-toivoa, että hänet vihittäisiin Paratiisissa, jossa hän oli rakastunut
-Daleen ja oppinut tuntemaan itsensä. Mutta hän oli salannut tuon
-toivonsa. Dalen innostuneet sanat ja välähtelevät silmät olivat
-kumminkin ilmaisseet hänelle, että salaisuus voitiin lukea hänen
-kasvoistaan.
-
-Kun hän tuli rakennukseen vievälle käytävälle, kohtasi hän erään uuden
-tallipojan ajamassa kuormamuulia.
-
-"Jim, kenen tavaroita nuo ovat?" kysyi hän.
-
-"Neiti, en tiedä, mutta kuulin hänen sanovan Roylle, että hänen nimensä
-on loka", vastasi poika hymyillen.
-
-Helenin sydän rupesi sykkimään nopeammasti. Tuo kuulosti niin Las
-Vegasin tapaiselta. Hän kiiruhti eteenpäin ja saapuessaan pihalle
-huomasi hän Roy Beemanin pitelevän kiinni kauniin ja hurjalta näyttävän
-mustangin marhaminnasta. Siellä oli myös toinen hevonen ja toinenkin
-mies, joka juuri laskeutui satulasta rakennuksen puolelle. Kun Helen
-pääsi lähemmäksi, tunsi hän Las Vegasin, ja tämä huomasi Helenin
-samalla.
-
-Helen ei katsonut ylös. ennenkuin aivan kuistin lähellä. Hän oli
-pelännyt tätä tapaamista, mutta kumminkin hän oli niin iloinen, että
-hän olisi voinut huutaa riemusta.
-
-"Neiti Helen, olen todellakin iloinen tavatessani teidät", sanoi paimen
-seisoen avopäin hänen edessään. Hän oli tuo sama nuori ja avokatseinen
-mies, jonka Helen oli nähnyt junasta ensimmäisen kerran.
-
-"Tom!" hän huudahti ojentaen kätensä.
-
-Tämä puristi niitä kovasti katsoessaan häneen. Helenin nopea vastaava
-naiskatse tuntui karkoittavan jotakin synkkää ja epäilyttävää Helenin
-omasta sydämestä. Tämä oli todellakin tuo sama poika, jonka hän oli
-tuntenut, josta hän oli niin paljon pitänyt ja joka oli voittanut hänen
-sisarensa rakkauden. Helen kuvitteli katsoessaan häneen heräävänsä
-jostakin epäilyksen aiheuttamasta pahasta painajaisesta. Carmichaelin
-kasvot olivat puhtaat, terveet ja nuoret raikkaine väreineen. Niillä
-väreili tuo vanha iloinen hymy, tyyni, kylmä ja luonnollinen; hänen
-silmänsä olivat kuin Dalen, läpitunkevat ja kristallikirkkaat, joissa
-ei ollut varjoakaan. Mitä oli pahuudella, väkijuomilla ja verellä
-tekemistä tämän Lännen rohkeuden suurenmoisen edustajan luontaisessa
-jaloudessa? Missä hän lienee ollutkaan ja mitä hän lienee tehnytkään
-tämän pitkän poissaolonsa kestäessä, oli hän kumminkin palannut
-kokonaan vapautuneena tuosta villistä ja hurjasta luonteesta, jota
-Helen ei voinut unhottaa. Ehkä se ei enää milloinkaan olisikaan
-tarpeeseen.
-
-"Kuinka tyttöni voi?" kysyi hän yhtä luonnollisesti, kuin hän olisi
-ollut vain muutamia päiviä poissa isäntänsä asioilla.
-
-"Boko? Ah, hän voi vallan mainiosti. Luullakseni ihastuu hän
-suunnattomasti tavatessaan teidät", vastasi Helen lämpimästi.
-
-"Entä sitten tuo suuri intiaani, Dale?"
-
-"Varmasti hyvin."
-
-"Tulin tänne luullakseni ajoissa nähdäkseni teidät kaikki naimisissa."
-
-"En ainakaan minä eikä kukaan muukaan ole vielä mennyt naimisiin",
-vastasi Helen punastuen.
-
-"Miten hienoa! Olin todellakin hieman huolissani", sanoi Carmichael
-laiskasti. "Olen ollut ajamassa villejä hevosia Meksikossa ja toin
-sieltä tullessani tämän täysiverisen kimon. Sain ajaa sitä kovasti,
-ennenkuin sen sain. Toin sen Bolle."
-
-Helen katsoi Royn kiinni pitämää mustangia ja ihastui heti. Se oli
-väriltään melkein sininen, ei suuri eikä raskas, mutta voimakkaasti
-muodostunut, kaunis jäseninen ja vireä hevonen, jolla oli pitkä
-pikimusta harja ja häntä ja niin kaunis pää, että Helen mieltyi siihen
-heti.
-
-"Olen oikein mustasukkainen", sanoi Helen veitikkamaisesti. "En ole
-milloinkaan nähnyt tuollaista ponia."
-
-"Luulin, ettette halua ratsastaa milloinkaan muulla hevosella kuin
-Rangerilla", sanoi Las Vegas.
-
-"En haluakaan, mutta voinhan silti olla mustasukkainen, enkö voikin?"
-
-"Voitte kyllä. Ja jos sanotte minun tuoneen sen teille, saamme nauraa
-Bolle", sanoi Las Vegas.
-
-"Niin varmasti saisimmekin", vastasi Helen. Hän oli niin iloinen, että
-hän matki Carmichaelin puhetapaa ja halusi syleillä häntä. Tämä oli
-melkein liian onnellista ollakseen totta, tämä paimenen palaaminen.
-Carmichael oli ymmärtänyt hänet. Hän oli tullut takaisin sellaisena,
-ettei hänessä olut mitään tympäisevää. Hän oli nähtävästi unhottanut
-tuon kauhistuttavan tehtävän, jonka hän oli valinnut ja tuomion,
-jonka hän oli pannut toimeen Helenin vihollisiin nähden. Tämä hetki
-oli ihmeellinen Helenille, koska se paljasti hänelle Lännen omituisen
-merkityksen ruumiillistuneena tuossa paimenessa. Carmichael oli suuri,
-mutta hän ei aavistanutkaan sitä itse.
-
-Nyt aukeni arkihuoneen ovi ja suloinen kimakka ääni huusi:
-
-"Roy! Ah, millainen mustangi! Kenen se on?"
-
-"Bo, jos olen ymmärtänyt oikein, on se teidän", vastasi Roy hymyillen
-leveästi.
-
-Bo ilmestyi ovelle ja tuli kuistiin. Hän huomasi paimenen. Hänen
-kauniitten kasvojensa kiihkeä ilme hävisi, kun hän kalpeni.
-
-"Bo, olen todellakin iloinen saadessani tavata sinut", sanoi Las Vegas
-astellessaan lähemmäksi hattu kädessään. Helen ei voinut huomata
-hänessä hämmennyksen merkkiäkään, ainoastaan iloa vain. Sitten hän
-odotti, että Bo rientäisi suoraan paimenen syliin. Mutta siihen nähden
-pettyi hän.
-
-"Tom, niin olen minäkin."
-
-He tervehtivät, kuten ainakin vanhat ystävät.
-
-"Olet terveen ja reippaan näköinen", sanoi paimen.
-
-"Ah, voin mainiosti. Mutta miten olet sinä jaksanut nämä kuusi
-kuukautta?"
-
-"Mielestäni on tämä aika tuntunut pitemmältä. Niin, olen melko hyvissä
-voimissa nyt parannuttuani sydäntaudistani."
-
-"Sydäntaudistasi!" toisti Bo epäillen.
-
-"Niin. Elin liian ylellisesti tuolla Uudessa Meksikossa."
-
-"Tiedän kyllä, missä sydämesi sijaitsee", nauroi Bo. Sitten hän juoksi
-pihalle katselemaan sinistä mustangia. Hän kiersi sitä kiertämistään
-väännellen käsiään paljaasta ilosta.
-
-"Bo, se on erinomainen", sanoi Roy. "En ole milloinkaan nähnyt
-kauniimpaa hevosta. Se juoksee varmasti mainiosti ja sillä on
-hyvät silmät. Siitä tulee hyvin kesy jonakin päivänä, vaikka se ei
-milloinkaan unhotakaan reippauttaan."
-
-Bo uskalsi jo tulla lähemmäksi ja laski lopulta kätensä sen kaulalle,
-ensin toisen ja sitten toisen. Hän silitteli sen värisevää kaulaa ja
-puhui sille lempeästi, kunnes hevonen alistui hänen hyväilyynsä.
-
-"Mikä sen nimi on?" kysyi hän.
-
-"Sininen tahi jotakin sellaista", vastasi Roy.
-
-"Tom, onko uudella mustangillani mitään nimeä?" kysyi Bo kääntyen
-paimeneen päin.
-
-"On."
-
-"Mikä sitten?"
-
-"Nimitin sen Blue-Boksi" [Blue-Bo = sininen Bo], vastasi Las Vegas
-hymyillen.
-
-"Blue-Boyksiko?" [Blue-Boy = sininen Boy.]
-
-"Ei ollenkaan! Sillä on sama nimi kuin sinulla. Ja ajoin sitä takaa,
-otin sen kiinni ja kesytin sen aivan yksinäni."
-
-"Hyvä. Olkoon sen nimi sitten Blue-Bo. Miten ihmeellisen suloinen se
-onkaan! Ah, Nell, katselehan sitä. Tom, en voi kiittää sinua tarpeeksi."
-
-"En kaipaakaan kiitoksia", sanoi paimen. "Mutta. Bo, sinun on
-muistettava entiset sopimuksemme, ennenkuin saat sillä ratsastaa."
-
-Heleniä huvitti katsella nyt Las Vegasia. Tällä ei ollut milloinkaan
-ennen ollut parempia onnistumisen mahdollisuuksia, ja tyyneltä,
-huolettomalta ja varmalta hän näyttikin. Hän näytti hallitsevan
-tilannetta, jossa hänen ehtonsa oli hyväksyttävä. Hänellä voi kumminkin
-olla jonkunlainen paimenvaikutinkin Helenin huomaaman voiman rinnalla.
-
-"Bo Rayner", sanoi Las Vegas venytellen, "tuo sininen mustangi on
-sinun ja saat sillä ratsastaa sitten kun sinusta on tullut _rouva Tom
-Carmichael_!"
-
-Hän ei ollut milloinkaan puhunut lempeämmin eikä katsellut Bohun
-hellemmin. Roy näytti aivan puusta pudonneelta. Helen ponnisteli
-urhoollisesti voidakseen hillitä riemuitsevaa iloaan. Bon suuret silmät
-tuijottivat paimeneen, tummenivat ja laajentuivat. Hän poistui äkkiä
-mustangin luota ja lähestyi kuistin kaidepuuhun nojaavaa paimenta.
-
-"Tarkoitatko sitä todellakin?" huudahti hän.
-
-"Tarkoitan."
-
-"Pyh! Tuo on vain kömpelöä pilaa", vastasi Bo. "Lasket vain leikkiä ja
-koetat korjata tappiotasi."
-
-"No mutta, Bo", aloitti Las Vegas moittivasti. "Tiedäthän varmasti,
-etten muuta milloinkaan mieltäni. En ole milloinkaan elämässäni
-leikitellyt tunteillani. Ja nyt varsinkin on tarkoitukseni vakavampi
-kuin ikinä ennen."
-
-Siitä huolimatta värähtelivät hänen ilmehikkäät kasvonsa niinkuin hänen
-olisi ollut melkein mahdoton pidättää nauruaan.
-
-Helen totesi silloin, että Bo ymmärsi paimenen tarkoituksen ja piti
-tämän uhkavaatimusta vain jonkunlaisena keinona.
-
-"Pilaa se on, mutta minä otan sen todeksi!" selitti Bo uhmaavasti.
-
-Nyt ymmärsi Las Vegas nopeasti, millaiset seuraukset hänen
-vaatimuksellaan tulisivat olemaan. Hän koetti puhua, mutta Bo näytti
-niin ihmeelliseltä silloin, niin kalpealta ja kirkassilmäiseltä, että
-hän aivan mykistyi.
-
-"Haluan ratsastaa Blue-Bolla iltapäivällä", sanoi tyttö harkitusti.
-
-Las Vegasilla oli tarpeeksi järkeä käsittämään hänen tarkoituksensa ja
-hän olikin vähällä katua.
-
-"Niin, voit tehdä minusta rouva Tom Carmichaelin tänään -- nyt
-aamupäivällä ennen päivällistä. Hae pappi vihkimään meidät ja pukeudu
-enemmän sulhasen näköiseksi, ellei tämä ole vain pilaa!"
-
-Bon ylimielisyys muuttui, kun hänen sanojensa värisyttävä
-merkitys näytti muuttavan Las Vegasin kuvapatsaaksi. Tullen aivan
-ruusunpunaiseksi kasvoiltaan kumartui hän nopeasti paimenen puoleen,
-suuteli tätä ja riensi sitten huoneeseen. Sieltä kuului hänen naurunsa,
-joka lumosi Helenin, sillä tuon oikullisen sisaren nauruksi oli se
-kummallisesti syvää, villiä, onnellista ja iloista.
-
-Silloin tointui Roy Beemankin lamaannuksestaan ja purskahti sellaiseen
-nauruun, että hevoset pelästyivät. Helen sekä itki että nauroi, mutta
-nauroi kumminkin enemmän, sillä Las Vegas oli tarpeeksi hullunkurisen
-näköinen jumalienkin katseltavaksi. Bon suutelo vapautti hänet
-jäykkyydestä. Nopea, uskomaton, musertava ja ihmeellinen totuus teki
-hänet melkein hulluksi.
-
-"Hän sanoi minun laskevan leikkiä ja aikoi ratsastaa Blue-Bolla
-iltapäivällä!" raivosi hän tarttuen hurjasti Heleniin. "Rouva Tom
-Carmichael ennen aamiaista -- pappi -- enemmän sulhasen näköinen!
-Olen juovuksissa jälleen, ja minä kun vannoin luopuvani väkijuomista
-ikuisiksi ajoiksi!"
-
-"Ei, Tom, olet vain onnellinen", sanoi Helen.
-
-Hän ja Roy onnistuivat vihdoin saamaan paimenen ymmärtämään tilanteen
-ja käsittämään ihmeellisen mahdollisuutensa.
-
-"Mutta nyt, neiti Helen, mitä tarkoitti Bo käskiessään minun laittautua
-enemmän sulhasen näköiseksi? Jumalani, olen aivan pyörällä päästäni."
-
-"Hän tarkoitti tietysti, että sinun on pukeuduttava parhaimpiin
-vaatteihisi", vastasi Helen.
-
-"Mutta mistä maailmassa löydän nyt papin? Show Downiin on neljäkymmentä
-peninkulmaa. En voi joutua sinne ajoissa. Roy, minun on haettava pappi
-vaikka kiven raosta, sillä nyt on elämä tahi kuolema kysymyksessä."
-
-"Kuulehan, hyvä ystävä, jos tyynnyt, niin vihin teidät", sanoi Roy
-hymyillen iloisesti.
-
-"Sinäkö?" huohotti Las Vegas ihanan toivon alkaessa kirkastaa hänen
-mieltään.
-
-"Tom, olen pappi", vastasi Roy nyt vakavasti. "Et ole tiennyt sitä,
-mutta minä olen. Ja minä voin vihkiä sinut ja Bon yhtä hyvin kuin joku
-muukin ja lujemmasti kuin useimmat."
-
-Las Vegas tarttui ystäväänsä niin lujasti kuin hukkuva mies tarttuu
-lujaan kallioon.
-
-"Roy, voitteko todellakin vihkiä heidät raamattuni avulla ja uskontoni
-määräysten mukaan?" kysyi Helen onnellisen toivon kirkastaessa hänen
-kasvojaan.
-
-"Voin varmasti. Olen vihkinyt monta paria, jotka eivät ole olleet
-mormoneja."
-
-"Ennen päivällistä!" huudahti Las Vegas kuin änkyttävä mielipuoli.
-
-"Niin. Lähde nyt kanssani pukeutumaan", sanoi Roy. "Neiti Helen,
-ilmoittakaa Bolle kaiken olevan järjestyksessä."
-
-Hän tarttui sinisen mustangin marhamintaan ja poistui aitauksille päin.
-Las Vegas heitti hevosensa suitset käsivarrelleen ja näytti seuraavan
-Royta huumautuneena ja riemuitsevin ja loistavin kasvoin.
-
-"Tuokaa Dale mukananne!" huudahti Helen hiljaa heidän jälkeensä.
-
-Tapahtui siis yhtä luonnollisesti kuin se oli ihmeellistäkin, että
-ennenkuin iltapäivä oli kulunut loppuun, Bo ratsasti sinisellä
-mustangillaan.
-
-Las Vegas ei totellut ensimmäistä rouva Tom Carmichaelilta saamaansa
-käskyä, vaan ratsasti hänen jälkeensä viheriöille kukkuloille.
-Helenistä tuntui kuin hänen olisi pakko seurata heitä. Hänen ei
-tarvinnut kysyä Dalelta toista kertaa. He ratsastivat nopeasti, mutta
-eivät saavuttaneet Bota eivätkä Las Vegasia, joiden ratsastaminen oli
-samanlaista kuin heidän onnellisuutensakin.
-
-Dale luki Helenin ajatukset tahi sitten mukautuivat hänen ajatuksensa
-ihmeellisesti Helenin ajatuksiin, koska hän aina puhui sitä, mitä
-Helenkin mietti. Ja kun he ratsastivat kotiin päin, kysyi Dale tyynellä
-tavallaan, eivätkö he voisi ottaa muutamia päiviä lomaa ja lähteä
-vierailemaan hänen vanhaan kotiinsa.
-
-"Bon ja Tomin kanssako? Mikään ei todellakaan olisi minusta
-hauskempaa", vastasi Helen.
-
-"Niin ja Royn myöskin", lisäsi Dale merkityksellisesti.
-
-"Tietysti", sanoi Helen sivumennen kuin hän ei olisi ymmärtänytkään
-Dalen tarkoitusta. Mutta hän käänsi silmänsä muualle sydämen sykkiessä
-kovasti ja koko hänen ruumiinsa hehkuessa. "Lähtevätköhän Bo ja Tom?"
-
-"Tom juuri pyysi minua kysymään sinulta", vastasi Dale. "John ja Hal
-voivat pitää miehiä silmällä meidän poissa ollessamme."
-
-"Vai Tomin aloitteestako sinä puhutkin? Luullakseni -- ehkä en halua
-lähteäkään."
-
-"Se on aina mielessäni, Nell", sanoi Dale hitaasti ja vakavasti. "Aion
-työskennellä hyväksesi koko ikäni, mutta haluan ja minun on pakko
-käydä metsissä usein. Ja jos joskus aiot mennä naimisiin kanssani ja
-tehdä minusta rikkaan miehen, on sinun tehtävä se siellä, missä sinuun
-rakastuin."
-
-"Ah! Sanoiko Las Vegas Tom Carmichael tuonkin?" kysyi Helen hiljaa.
-
-"Nell, haluatko tietää, mitä Las Vegas sanoi?"
-
-"Kyllä, mielelläni."
-
-"Hän sanoi näin noin tunti sitten: 'Milt, vanha veikko, salli minun
-neuvoa sinua hieman. Olen aviomies nyt, vaikka olenkin aikoinani
-ollut melkoinen piru naisten seurassa. Näen niiden lävitse. Älä
-mene naimisiin Nell Raynerin kanssa siinä talossa äläkä sen
-läheisyydessäkään, jossa tapoin Beasleyn. Hän muistaa sen, mutta älä
-salli hänen muistella tuota päivää. Mene metsiin, omaan Paratiisiisi.
-Bo ja minä lähdemme mukaanne.'"
-
-Helen ojensi hänelle kätensä heidän antaessaan hevosten kävellä kotiin
-päin auringonlaskun aiheuttamassa varjossa. Tämän onnellisen tunnin
-täysinäisyydessä oli hänellä aikaa kiitollisesti ihmetellä Carmichaelin
-terävää huomiokykyä. Dale oli pelastanut hänen henkensä, mutta Las
-Vegas oli pelastanut hänen onnensa.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin, kun iltapäivän varjot alkoivat pimetä,
-ratsasti Helen jyrkänteellä, jossa himmeästi näkyvä polku kiemurteli
-Paratiisia kohti.
-
-Roy lauloi ajaessaan kuorma-aaseja rinnettä alas. Bo ja Las Vegas
-koettivat ratsastaa tiellä rinnakkain, niin että he voivat pitää
-toisiaan kädestä kiinni. Dale oli laskeutunut satulasta ja seisoi
-Helenin hevosen vieressä, kun Helen katseli varjoisten rinteitten yli
-kaunista puistoa, sen harmaita niittyjä ja kirkkaita luikertelevia
-puroja.
-
-Oli heinäkuu, eikä mistään päin näkynyt kullanpunaisia värikkäitä
-täpliä, jollaiset olivat syöpyneet Helenin mieleen. Mustat
-kuusikkorinteet, viheriät männyt, vaaleat haapalehdot, vaahtoavat
-vesiputoukset ja tummat kalliojyrkänteet tervehtivät häntä kumminkin
-entiseen tapaan värikkyydellään ja muodoillaan. Salomaiden villeys,
-kauneus ja autius olivat samanlaiset kuin ennenkin, lahjomattomat kuin
-noiden kukkuloiden henki.
-
-Helen olisi halunnut viipyä siinä kauemminkin, mutta muut kutsuivat ja
-Ranger korskahteli kärsimättömästi vainutessaan alempana olevaa ruohoa
-ja vettä. Ja Helen tiesi, että kun hän seuraavan kerran kiipeisi tälle
-paikalle, olisi hän toinen nainen.
-
-"No, Nell, tulehan nyt", sanoi Dale ratsastaen edelle. "On parasta olla
-varovainen."
-
-Aurinko oli juuri laskenut epätasaisen vuoriharjanteen taakse, kun nuo
-kolme tasangolta kotoisin olevaa voimakasta ja kätevää miestä saivat
-leirin valmiiksi ja herkullisen illallisen nautittavaksi.
-
-Sitten otti Roy esille kuluneen pienen raamatun, jonka Helen oli
-antanut hänelle käytettäväksi Bon vihkiäisissä, ja kun hän aukaisi sen,
-kirkastuivat hänen tummat kasvonsa.
-
-"Helen ja Dale, tulkaahan nyt tänne", sanoi hän.
-
-He nousivat seisoakseen hänen edessään. Ja hän vihki heidät noiden
-suurten ja komeiden mäntyjen juurella, tuoksuvan sinisen savun
-noustessa taivaalle, tuulen humistessa puiden oksissa, vesiputouksen
-kohistessa hiljaa, lempeästi ja uneksuvasti ja suden yksinäisen
-ulvahduksen kuuluessa synkältä rinteeltä elämänhaluisesti ja toveria
-kaivaten.
-
-"Rukoilkaamme", sanoi Roy sulkien raamatun ja polvistuen heidän
-viereensä.
-
-"Ei ole olemassa muita jumalia kuin sinä. Herra. Vetoan sinuun
-nöyryydessäni tämän miehen ja tämän naisen puolesta, jotka olen juuri
-liittänyt yhteen pyhällä siteellä. Siunaa, suojele ja tue heitä
-kaikkien tulevien vuosien kuluessa. Siunaa tämän voimakkaan metsien
-miehen poikia ja tee heistä hänen kaltaisiaan, jotta he ymmärtäisivät
-ja rakastaisivat kaiken alkua, josta elämä syntyy. Siunaa tämän naisen
-tyttäriä ja suo heille enemmän tämän naisen rakkautta ja mieltä, jotka
-ovat tämän kovan Lännen lieventäjiä ja vapauttajia. Oo Jumala, valaise
-heidän hämärää ja pimeää polkuaan elämän tuntemattomassa metsässä.
-Oo Herra, taluta heitä tulevaisuuden autiudessa, jota ei kukaan
-kuolevainen tunne! Rukoilemme sitä sinun nimessäsi! Amen."
-
-Kun pappi suoristautui jälleen ja nosti parin polvistuneesta asennosta,
-näytti kuin hänestä olisi kadonnut kaikki vakavuus ja pyhyys. Tämä
-nuori mies oli jälleen tuo tummakasvoinen ja kirkassilmäinen Roy, tuo
-kuivanleikillinen veitikka, jonka hymy oli niin tarttuvaa.
-
-"Rouva Dale", sanoi hän tarttuen Helenin käteen, "toivotan teille
-iloa elämässä... Ja nyt tämän onneksenne toimittamani kunniakkaan
-palveluksen tehtyäni vaadin myöskin korvauksen."
-
-Sitten hän suuteli Heleniä. Bo seurasi sitten lämpimine ja helline
-onnentoivotuksineen, ja paimenkin lähestyi Heleniä luonteenomaisella
-tavallaan.
-
-"Nell, tämä on varmaankin ainoa tilaisuus, jolloin voin suudella
-sinua", sanoi hän. "Kun tämä suuri intiaani kerran vain saa selville,
-miltä suutelot maistuvat, niin --"
-
-Sitten todisti Las Vegas, kuinka nopeasti ja sydämellisesti hän voi
-käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Nell tunsi punastuvansa ja joutuvansa
-hämilleen, mutta oli samalla kuvaamattoman onnellinen. Hän antoi arvoa
-Dalen hillitsemiskyvylle. Tämän silmät ilmaisivat hänen ymmärtävän,
-millaisen kalliin aarteen hän nyt oli saanut omakseen, vaikka
-omistusoikeuden toteaminen ei ollutkaan vielä muuttunut vallitsevaksi.
-
-Sitten ryhtyivät kaikki viisi syömään illallista iloisesti puhellen,
-nauraen ja tyynesti. Kun he olivat lopettaneet aterioimisensa, ilmoitti
-Roy aikovansa lähteä pois. He kaikki vastustivat ja houkuttelivat,
-mutta turhaan. Hän vain nauroi ja meni satuloimaan hevostaan.
-
-"Roy, jääkää nyt tänne", taivutteli Helen. "Nythän on jo melkein ilta
-ja olette sitäpaitsi väsynyt."
-
-"Ei. En halua milloinkaan ruveta kolmanneksi pyöräksi vaunujen alle
-silloin kun siellä on jo kaksi."
-
-"Mutta meitähän on neljä."
-
-"Enkö juuri liittänyt teitä ja Dalea yhdeksi? Ja, rouva Dale,
-unhotatte, että olen ollut naimisissa useammasti kuin kerran."
-
-Helen tunsi nyt saavansa tutustua asian toiseenkin puoleen. Las Vegas
-kieriskeli riemuissaan maassa ja Dale oli omituisen näköinen.
-
-"Roy, sen vuoksi olettekin kai niin kiltti", sanoi Bo veitikkamaisesti
-värähtelevin huulin.
-
-"Tiedättekö ollenkaan päätöksestäni, että ellei Tom olisi tullut
-takaisin, olisin mennyt naimisiin kanssanne? Aivan varmasti! Monesko
-vaimo minusta olisi tullut?"
-
-Bo onnistui aina saattamaan toiset ymmälle. Roy näytti hämmästyvän
-äärettömästi kuunnellessaan toisten naurua. Hän ei katsonutkaan heihin,
-ennenkuin oli päässyt satulaan.
-
-"Las Vegas, olen tehnyt kaikkeni puolestasi, olen liittänyt sinut
-tuohon sinisilmäiseen tyttöön, jonka vertaista en tunne toista", sanoi
-hän. "Mutta en mene takuuseen mistään. Parasta on, että suljet hänet
-aitaukseen."
-
-"Roy, et todellakaan näytä ymmärtävän, miten näitä villejä kesytetään",
-vastasi Las Vegas. "Viikon kuluttua syö jo Bo kädestäni."
-
-Bon siniset silmät ilmaisivat kaunopuheliaasti, että hän suuresti
-epäili tuollaista kummallista mahdollisuutta.
-
-"Hyvästi, ystäväni", sanoi Roy ja läksi ratsastamaan hävitäkseen
-kuusten varjoon.
-
-Bo ja Las Vegas unhottivat pian Royn, Dalen ja Helenin, kaikki
-leiritehtävät ja kaiken muun, paitsi itseään. Helenin ensimmäinen
-emännäntoimi oli, että hän itsepäisesti tahtoi auttaa miestään
-ylellisen illallisen tähteitten korjaamisessa ja astioiden pesussa
-sanoen sitä velvollisuudekseen. Mutta ennenkuin he ennättivät lopettaa,
-säikähdytti heitä muudan ääni. Roy siellä huusi, nähtävästi korkealla
-pimenevällä rinteellä. Pitkä pehmeästi kaikuva halloo pani kylmän
-ilman väräjämään, rikkoi nukuttavan hiljaisuuden ja vyöryi rinteeltä
-rinteelle ja kalliolta kalliolle menettääkseen lopulta voimansa ja
-vaietakseen kaameasti kaukaisissa onkaloissa.
-
-Dale pudisti päätään kuin hän ei olisi halunnut koettaakaan vastata
-tuohon kauniiseen huutoon. Hiljaisuus kietoi vielä kerran laakson
-vaippaansa ja ilmassa tuntui kehittyvän hämärää, joka laskeutui
-alaspäin.
-
-"Nell, kaipaatko jotakin?" kysyi Dale.
-
-"En, en mitään maailmassa", mumisi Nell. "Olen onnellisempi kuin
-milloinkaan olen uskaltanut rukoillakaan."
-
-"En tarkoita ihmisiä enkä esineitä, vaan kesyjä eläimiäni."
-
-"Ah, olin ne aivan unhottanut. Milt, missä ne ovat?"
-
-"Ne ovat palanneet metsiin takaisin. Niiden oli pakko elää poissa
-ollessani, ja tällä kertaa viivyin liian kauan."
-
-Juuri silloin rikkoi enenevän hiljaisuuden, jossa ei kuulunut muuta
-kuin virtaavan veden heikkoa lorinaa ja vienoa tuulen huminaa puissa,
-kimeä kiljunta, kova ja valittava kuin suurissa tuskissa olevan naisen
-vaikeroiminen.
-
-"Tuo oli Tom!" huudahti Dale.
-
-"Ah, säikähdin niin hirveästi!" kuiskasi Helen.
-
-Bo tuli juosten Las Vegas kintereillään.
-
-"Milt, tuo oli sinun kesyn puumasi ääni", huusi Bo kiihkeästi. "Ah, en
-unhota sitä milloinkaan! Kuulen tuon äänen unissanikin!"
-
-"Niin, Tom siellä kiljuu", sanoi Dale miettiväisesti. "En ole
-kumminkaan kuullut sen milloinkaan huutavan juuri noin."
-
-"Ah. kutsu se tänne!"
-
-Dale vihelsi ja huusi, mutta Tom ei tullut. Sitten hävisi hän pimeään
-kutsuakseen sitä rinteen eri paikoilta. Jonkun ajan kuluttua palasi
-hän kumminkin puumatta. Ja silloin kantautui heidän korviinsa kaukana
-ylhäällä olevasta vuoren halkeamasta sama villi kiljunta ainoastaan
-etäisyyden heikontamana, mutta tarkoituksessaan yhtä kummallisena ja
-traagillisena.
-
-"Se vainusi ja muistaa meidät, mutta se ei milloinkaan tule takaisin",
-sanoi Dale.
-
-Helen tunsi tulevansa liikutetuksi jälleen Dalen syvistä tiedoista
-luonnosta ja elämästä. Ja hänen kuvitteluillaan tuntui olevan siivet.
-Kuinka täydellinen ja kokonainen olikaan hänen luottamuksensa ja
-onnensa hänen todetessaan, että hänen rakkautensa ja tulevaisuutensa,
-hänen lapsensa ja ehkä lastenlapsensa joutuvat sellaisen miehen
-johdettaviksi! Helen oli jo hieman alkanut käsittää hyvän ja pahan
-salaisuuksia ja niiden suhdetta luonnonlakiin. Vuosituhansia
-aikaisemmin olivat ihmiset eläneet maailmassa ainoastaan tällaisissa
-salomaissa. Silloin olivat kallionkolot, puut, sade, pakkanen, kuumuus,
-kaste, auringonpaiste ja yö, myrsky ja tyven, villikukan hunaja ja
-mehiläisen vaisto -- kaikki nuo tuhannet elämän muodot salaperäisine
-merkityksineen -- olleet samat kuin nytkin. Tietää jotakin niistä ja
-rakastaa niitä oli samaa kuin olla lähellä maan, niin ehkäpä taivaan
-suurempaa kuninkuutta. Kaikki hengittävät ja liikkuvat olennot ovat
-tuon luomakunnan jäseniä. Kyyhkysen kuherrus, sammaltuneen kiven
-jäkälä, riistaa ajavan suden ulvonta, vesiputousten kohina, kuusten
-oksien ikiviheriät ja kasvavat latvat ja korkealta taivaalta kuuluva
-ukkonen -- näitä kaikkia erikseen ja yhteisesti johtaa tuo suuri henki,
-tuo avaruuden kuvaamaton voima, joka on luonut ihmisen ja sielun.
-
-Ja siellä tähtien valossa, leveäoksaisten, vienosti tuulessa humisevien
-mäntyjen juurella istui Helen Dalen kanssa tuolla vanhalla kivellä,
-jonka lumivyöry tuhansia vuosia aikaisemmin oli syössyt jyrkänteeltä
-siellä sattumalta olevien rakastavien pöydäksi ja istuimeksi. Kuusten
-suloinen tuoksu sekoittui halkojen savuun, jota tuuli puhalsi heidän
-kasvoilleen. Kuinka valkoisilta, tyyniltä ja uskollisilta tähdet
-näyttivätkään! Kuinka ne tuikkivatkaan vaatimattomasti! Muudan
-arosusi haukahteli eteläisellä rinteellä, jossa oli nyt jo yhtä pimeä
-kuin keskiyöllä. Joku rapautunut kallionpalanen vyöryi ja hyppeli
-penkereeltä penkereelle. Tuuli humisi. Helen oli tietoinen tämän aution
-erämaan surullisuudesta, salaperäisyydestä ja jaloudesta, ja syvällä
-hänen sydämessään oli tuo ylevä tunne, että jonakin päivänä muuttuu
-kaikki hyväksi koko levottomassa maalimassa.
-
-"Nell, aion vallata tämän puiston", sanoi Dale. "Silloin se on meidän
-kokonaan."
-
-"Vallata! Mitä se on?" mumisi Helen haaveillen. Sana kuulosti
-suloiselta.
-
-"Hallitus luovuttaa maata kaikille, jotka asettuvat asumaan paikoilleen
-ja rakentavat asunnon", vastasi Dale. "Rakennamme tänne hirsimajan."
-
-"Ja tulemme tänne usein... tänne Paratiisiin", kuiskasi Helen.
-
-Silloin painoi Dale ensimmäiset suudelmat hänen huulilleen. Ne olivat
-kovia, kylmiä ja niin puhtaita kuin hänen elämänsäkin oli ollut,
-mutta kumminkin tavattoman ylentäviä Helenille. Ne täydensivät hetken
-aiheuttaman omituisen ja kuvaamattoman ilon ja mykistyttivät hänet.
-
-Bon sointuva nauru ja hänen äänensä entisine kiusoittavine sävyineen
-kantautui heidän korviinsa tuulen mukana. Ja paimenen venytellen
-lausuma ja ikävöivä moite: "No Bo!" oli enemmänkin kuin tyyni ja
-odottava hiljaisuus kaipasi.
-
-Paratiisi oli näkevä jälleen yhden romaaneistaan. Rakkaus ei ollut
-mikään vieras tälle autiolle erämaalle. Helen kuuli mäntyjen oksissa
-humisevan tuulen kuiskauksissa tuon vanhan maallisen tarinan, tuon
-kauniin ja aina uuden, mutta kumminkin iankaikkisen. Se lumosi hänet
-kokonaan. Kuusten keihäsmäiset latvat kuvastuivat mustina ja selvästi
-kirkkaita tähtiä vasten. Koko tämä autio yksinäisyys hengitti ja odotti
-ollen täynnä salaperäisyyttään, jonka se oli valmis ilmaisemaan hänen
-vapisevalle sielulleen.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Metsien mies, by Zane Grey
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK METSIEN MIES ***
-
-***** This file should be named 59866-8.txt or 59866-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/9/8/6/59866/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-