diff options
Diffstat (limited to '59866-0.txt')
| -rw-r--r-- | 59866-0.txt | 16411 |
1 files changed, 16411 insertions, 0 deletions
diff --git a/59866-0.txt b/59866-0.txt new file mode 100644 index 0000000..582a369 --- /dev/null +++ b/59866-0.txt @@ -0,0 +1,16411 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59866 *** + + + + + + + + + + + +METSIEN MIES + +Kirj. + +Zane Grey + + +Englannin kielestä ("The Man of the Forest") suomentanut + +Väinö Nyman + + + + + +Helsingissä, +Kustannussakeyhtiö Kirja, +1922. + + + + +I. + + +Auringonlaskun aikana oli metsässä hiljaista ja yksinäistä mäntyjen +ja kuusten tuoksuessa suloiselta ja koko metsän loistaessa kullalta, +punaiselta ja viheriältä. Suurten puitten oksien alitse kulkevat miehet +näyttivät sulautuvan yhteen värien kanssa, ja sitten kuin he olivat +hävinneet näkyvistä, tuntuivat he muodostuneen tuon villin metsämaan +osaksi. + +Valkoisten vuorten korkein huippu Old Baldy oli pyöreä ja paljas +laskeutuvan auringon viimeisen hehkun kirkkaan kullan sitä +reunustaessa. Sitten kuin valaistus häipyi kupolimaisen huipun taakse, +tapahtui muutos, ja kylmät ja tummenevat varjot levenivät tuon +vuorimaailman mustille metsäisille rinteille. + +Monien purojen kostuttamat villit ja synkät korkeakasvuiset metsät ja +ruohoiset puistot muodostavat tämän kymmenentuhatta jalkaa merenpintaa +korkeammalla olevan, joka puolelta Etelä-Arizonan erämaan eristämän +seudun -- tämän hirvien ja antilooppien, karhujen ja puumien, susien ja +kettujen rauhaisan kodin, joka samalla myös saa toimia hurjien apachien +asuntona ja piilopaikkana. + +Syyskuisin puhaltaa noissa seuduissa kova ja kylmä, vähän jälkeen +auringonlaskun alkava yötuuli. Se näyttää tuovan hämärän mukanaan +siipiensä varassa samoin kuin kaikki sellaiset heikot äänetkin, joita +ei oltu voitu ennen vallinneessa hiljaisuudessa erottaa. + +Metsien mies, Milt Dale, pysähtyi erään korkeata metsää kasvavan +kukkulan huipulle kuuntelemaan ja vahtimaan. Hänen alapuolellaan oli +aukea ja ruohoinen kapea laakso, josta kuului juoksevan veden hiljaista +lorinaa. Sen keskeytti silloin tällöin muutaman metsästävän arosuden +hurja katkonainen haukunta. Korkeista mäntyjen latvoista kuului levolle +asettautuvien metsälintujen ääntelyä ja kahinaa, ja laakson toiselta +puolelta kantautui yöpuulleen sijoittautuneiden villien kalkkunain +viimeiset hiljaiset kirkunat Dalen korviin. + +Nämä äänet tuntuivat Dalen herkistä korvista sellaisilta kuin niiden +pitikin, ne kun ilmaisivat metsäseudun varmuuden olevan ennallaan. Hän +oli iloinen, sillä hän oli luullut saavansa kuulla valkoisten miesten +hevosten kavioiden kapsetta, jota hän näissä luonnon muodostamissa +varustuksissa oli oppinut vihaamaan. Hän ja intiaanit olivat ystäviä +keskenään. Nämä hurjat viholliset eivät olleet vihamielisiä tätä +yksinäistä metsästäjää kohtaan, mutta jossakin tuolla metsässä +piileskeli joukko pahantekijöitä, lampaiden varkaita, joita Dale ei +halunnut tavata. + +Kun hän läksi laskeutumaan rinnettä, levisi auringonlaskun aiheuttaman +iltaruskon kajastus Old Baldylta laaksoon täyttäen sen valolla ja +varjoilla, keltaisella ja sinisellä, samalla tavalla kuin loistavan +taivaan. Puron mutkiin muodostuneet lammikot kimaltelivat kirkkaasti. +Dalen katse mittaili laakson päästä päähän ja koetti sitten tunkeutua +puron toisella puolella oleviin tummiin varjoihin, missä kuusimetsän +muodostama keihäsmäinen ja terävä harjanne kuvastui vaaleita pilviä +vasten. Tuuli alkoi humista puissa ja ilmassa oli sateen tuntua. +Poiketessaan muutamalle polulle käänsi Dale selkänsä häipyvälle +iltaruskolle ja alkoi painua laaksoon. + +Yön ollessa näin lähellä ja sateen uhatessa ei hän lähtenytkään +muutamien peninkulmien päässä olevaan omaan asuntoonsa, vaan suuntasi +kulkunsa erästä vanhaa metsäsaunaa kohti. Kun hän saapui perille, oli +jo melkein pimeä. Hän lähestyi rakennusta varovaisesti, sillä siellä, +kuten muutamissa muissakin siellä täällä laaksoissa olevissa saunoissa, +voi olla intiaaneja, karhuja tahi panttereita. Tässä ei kumminkaan +tällä kertaa näyttänyt olevan mitään. Sitten tarkasteli Dale taivaalla +kiitäviä pilviä tuntien hienon sumuisen sateen kylmän kosteuden +kasvoillaan. Sade tulisi luultavasti jatkumaan koko yön. Tehtyään nämä +huomiot meni hän saunaan. + +Hetken kuluttua kuuli hän nopeasti kävelevien hevosten kavioiden +kapsetta. Kurkistaessaan ulos hän huomasi himmeitä liikkuvia hahmoja +pimeässä melko lähellä. Tulijat olivat kulkeneet vastatuuleen, minkä +vuoksi ääntä ei ollut ennen kuulunut. Dalen laskun mukaan häämötti +pimeästä viisi ratsastajaa. Sitten hän kuuli karkeita ääniä. Hän +kääntyi nopeasti löytääkseen pimeässä tikapuut joiden hän tiesi vievän +vintille. Löydettyään ne nousi hän nopeasti sinne varoen aiheuttamasta +kolinaa pyssyllään ja paneutui pitkäkseen risuista ja parruista +valmistetulle välikatolle. Hän sai sen juuri nipin napin tehdyksi, kun +kilisevien kannusten säestämiä raskaita askelia kuului ovelta ja sitten +saunasta. + +"Hei Beasley, oletko täällä?" kysyi joku äänekkäästi. + +Vastausta ei kumminkaan kuulunut. Mies kirosi partaansa ja jälleen +kuului kannusten kilinää. + +"Miehet, Beasley ei ole täällä!" hän huudahti. "Viekää hevoset +katokseen, sillä meidän on pakko odottaa häntä!" + +"Odottaako, huh!" vastasi joku käheästi. "Ehkä koko yön, eikä meillä +ole mitään syötävää." + +"Tuki suusi, Moze! Sinussa ei totisesti ole miestä muuhun kuin +syömiseen. Viekää hevoset vain suojaan, ja jonkun teistä on tuotava +tänne puita." + +Matalalla äänellä mumistuihin kirouksiin sekoittui kavioiden kumeaa +kapsetta, nahan narinaa ja väsyneiden hevosten raskasta huokumista. + +Nyt tuli saunaan joku toinenkin laahustavin kilisevin askelin. + +"Snake, mielestäni olisi ollut viisainta ottaa hieman evästä mukaan", +sanoi tulija venytellen. + +"Aivan niin, Jim. Mutta me emme ottaneet ja kannattaneeko tuosta +puhuakaan, koska Beasley saapuu luultavasti hyvinkin pian." + +Dale, joka makasi paikoillaan hiljaa ja valmiina kaiken varalta, tunsi +hermoissaan hitaan säpsähdyksen -- jonkunlaisen viiltävän väristyksen. +Tuo alhaalla oleva syvä-ääninen mies oli Snake Anson, seudun pahin +ja vaarallisin henkilö, ja nuo toiset kuuluivat epäilemättä hänen +joukkoonsa, ollen myöskin pahamaineisia tässä harvaan asutussa +seudussa. Mitä taasen äsken mainittuun Beasleyhin tulee, oli hän +Valkoisten vuorten laitumien kuuluisimpia maanviljelijöitä ja lampaiden +kasvattajia. Mikä oli tämän Snake Ansonin ja Beasleyn välillä sovitun +kohtauksen tarkoitus? Milt Dale luuli sen antavan aihetta epäillä +Beasleytä, ja moni omituinen, lampaita ja paimenia koskeva tapahtuma, +joita eivät Pinen pienen kylän asukkaat olleet voineet milloinkaan +selittää, tuli nyt hänelle päivänselväksi. + +Saunaan tuli nyt muitakin miehiä. + +"Näyttää tulevan vain pienoinen sade", sanoi muudan. Sitten kuului +jyrähdys, kun sylillinen halkoja heitettiin lattialle. + +"Jim, täällä on muudan aivan kuiva mäntykalikka", sanoi toinen. + +Kuului kahinaa ja raskaita askelia, ja sitten kovia jysähdyksiä, joista +voitiin päättää, että Jim takoi halon päätä lattiaan musertaakseen +siitä jonkun nurkan, josta sitten voitaisiin saada kourallinen kuivia +lastuja. + +"Snake, sytytä piippusi että samalla voin saada halotkin palamaan." + +"En halua tupakoida enkä välitä tulestakaan", vastasi Snake. + +"Olet totisesti itarin veitikka näissä metsissä", sanoi Jim venytellen. + +Useat kovat piin lyönnit teräkseen ja sitten kova puhaltaminen ja +rätinä kertoivat Jimin ponnistuksista saada tuli palamaan. Piakkoin +muuttuikin saunan pikimusta pimeys, kuului hiljaista halkojen +risahtelua ja liekkien huminaa, ja sitten tasaisesti kiihtyvää kohinaa. + +Dale makasi saunan muuttuessa valoisammaksi vatsallaan välilattialla +ja aivan hänen silmiensä vieressä oli risujen välissä pieniä rakoja. +Kun halot syttyivät kirkkaasti palamaan, voi hän aivan hyvin katsella +alhaalla olevia miehiä. Hän ei tuntenut heistä muita kuin Jim Wilsonin, +joka jo hyvin tunnettiin Pinessä ennenkuin Snake Ansonista oli kuultu +puhuttavankaan. Jim oli tuon roistojoukon kunnollisin mies ja hänellä +oli ystäviä rehellistenkin ihmisten joukossa. Huhuttiin, ettei hän +oikein vetänyt samaa köyttä Snake Ansonin kanssa. + +"Lämmin tuntuu hyvältä", sanoi lihava Moze, joka tuntui olevan yhtä +raaka kuin tummakasvoinenkin. "Rupeaa totisesti satamaan. Kunpa meillä +nyt vain olisi hieman syötävää." + +"Moze, satulanlaukussani on vähän hirvenlihaa. Jos noudat sen tänne, +saat siitä puolet", sanoi eräs toinen. + +Moze laahusti ripeästi ulos. + +Tulen valossa näyttivät Snake Ansonin kasvot laihoilta ja +käärmemäisiltä, hänen silmänsä kiilsivät ja hänen pitkä kaulansa ja +tavaton pituutensa ilmaisivat hänen nimensä sopivaisuuden. [Snake = +käärme.] + +"Snake, mitä tekemistä meillä taasen on tuon Beasleyn kanssa?" kysyi +Jim. + +"Saat sen varmasti tietää silloin kun minäkin", vastasi johtaja. Hän +näytti väsyneeltä ja miettiväiseltä. + +"Emmekö ole aiheuttaneet jo tarpeeksi vahinkoa noille meksikolaisille +paimen-raukoille saamatta juuri mitään palkaksemme?" kysyi nuorin +joukosta, muudan miehistyvä nuorukainen, jonka kovat katkerailmeiset +huulet ja nälkäiset silmät erottivat hänet jollakin tavoin tovereista. + +"Olet aivan oikeassa, Burt; niin minäkin ajattelen", vastasi mies, joka +oli lähettänyt Mozen asialle. + +"Snake, piakkoin alkaa näissä metsissä tuprutella lunta", sanoi Jim +Wilson. "Aiommeko talvehtia Tonto Basinissa, vai Gilassako?" + +"Meidän on mielestäni tehtävä joku edullinen kaappaus ennen lähtöämme +etelään", vastasi Snake töykeästi. + +Tällä hetkellä palasi Moze. + +"Päällikkö, kuulin tieltä hevosen kavioiden kapsetta", sanoi hän. + +Snake nousi ja meni ovelle kuuntelemaan. Ulkona humisi tuuli +puuskaisesti ja sadepisaroita putoili silloin tällöin saunan katolle. + +"Oh huh!" huudahti Snake helpotuksesta. + +Seurasi vähän aikaa kestävä hiljaisuus, jonka kuluessa Dale silloin +tällöin kuuli nopeata kavioiden kapsetta kiviseltä tieltä. Alhaalla +olevat miehet liikahtelivat levottomasti, mutta ei kukaan heistä +puhunut sanaakaan. Tuli räiskyi iloisesti piisissä. Snake Anson +peräytyi ovelta liikkein, jotka ilmaisivat sekä epäilyä että +varovaisuutta. + +Kävelevä hevonen oli pysähtynyt jonnekin tuonne saunan edustalle. + +"Hei te, siellä sisällä!" kuului huuto pimeästä. + +"Hei itse!" vastasi Anson. + +"Snakeko siellä puhuu?" seurasi nopea kysymys. + +"Varmasti", vastasi Anson tullen näkyviin. + +Vastatullut astui saunaan. Hän oli kookas mies, jonka vyössä oleva +suuri puukko näytti märältä tulen valossa. Hänen syvään painettu +hattunsa varjosti niin hänen kasvonsa, että niiden yläosa oli kuin +naamion peitossa. Hänellä oli mustat alaspäin riippuvat viikset ja +leuka kuin kallio. Mahtavaa voimaa, kypsynyttä ja jäntevää, oli hänen +liikkeissään. + +"Halloo, Snake! Halloo Wilson!" hän sanoi. "Olen luopunut tuosta +toisesta asiasta ja haluan nyt keskustella kanssanne eräästä toisesta +vähäpätöisemmästä seikasta, mieluummin kahdenkesken." + +Tässä hän viittasi Snaken miehiä poistumaan saunasta. + +"Vai niin!" huudahti Anson epäilevästi. Sitten hän kääntyi nopeasti. +"Moze, sinä, Shady ja Burt menette ulos odottamaan. Tällaista hommaa en +totisesti osannut odottaakaan. Satuloikaa samalla hevoset." + +Nuo kolme joukkoon kuuluvaa menivät peräkkäin ulos. Kaikki katsoivat he +terävästi vieraaseen, joka oli peräytynyt varjoon. + +"Nyt voit aloittaa, Beasley", sanoi Anson hiljaa. "Mitä suunnittelet? +Jim tässä tietää kaikki hommani." + +Beasley tuli nyt tulen luo ojentaen kätensä liekkejä kohti. + +"Nyt eivät ole lampaat ollenkaan kysymyksessä", vastasi hän. + +"En sitä juuri luullutkaan", myönsi toinen. "Ja mikä asiasi nyt sitten +lieneekään, en pidä tavastasi antaa minun odottaa ja ratsastella sinne +tänne. Odotimme melkein koko päivän Big Springin luona. Sitten tuli +tuo meksikolainen ratsastaen ja lähetti meidät tänne. Olemme pitkän +matkan päässä leiristämme eikä meillä ole evästä eikä huopapeitteitä +mukanamme." + +"En aio viivyttää teitä pitkää aikaa", sanoi Beasley "Mutta jos sen +tekisinkin, ei sinulla luullakseni ole mitään sitä vastaan, kun +ilmoitan tämän koskevan Al Auchinclossia, tuota miestä, joka teki +sinusta lainsuojattoman." + +Nopea vapistus näytti nyt värisyttävän Ansonin koko ruumista. Wilsonkin +kumartui innokkaasti eteenpäin. Beasley katsahti ensin ovelle ja alkoi +sitten kuiskailla. + +"Vanha Auchincloss laulaa nyt viimeistä virttään. Hän kuolee pian. +Senvuoksi on hän kutsunut Missourista tänne sisarentyttärensä, nuoren +tytön, jolle hän aikoo lahjoittaa kaikki maatilansa, lampaansa ja +karjansa. Näyttää siltä kuin hänellä ei olisi muita perillisiä. Tyttö +tulee saamaan maatilat, kaikki lampaat ja hevoset. Tiedät minun +olleen Alin toverina kasvattamassa lampaita vuosikausia. Hän vannoi +minun puijanneen häntä ja karkoitti minut tilalta. Kaikkina näinä +vuosina olen kiroillut tuota hänen käyttäytymistään, sillä hän on +velkaa minulle lampaita ja rahaa. Minulla on Pinessä ja kaikkialla +tien varrella yhtä paljon ystäviä kuin Auchinclossillakin. Ja, Snake, +kuulehan vielä --" + +Hän keskeytti hengähtäen syvään ja hänen suuret kouransa vapisivat +tulen loimussa. Anson kumartui eteenpäin kuin hyökkäykseen valmistuva +käärme, ja Jim Wilson odotti jännittyneenä saadakseen kuulla, mistä oli +kysymys. + +"Kuuntelehan nyt", huohotti Beasley. "Tytön luullaan saapuvan +Magdalenaan kuudentenatoista päivänä. Siihen on nyt huomisesta viikko. +Hän matkustaa sieltä postivaunuissa Snowdropiin, jossa muutamat +Auchinclossin miehet odottavat häntä tuodakseen hänet vaunuilla tänne." + +"Vai niin!" murahti Anson Beasleyn jälleen keskeyttäessä. "Entä sitten?" + +"Tyttö ei saa milloinkaan päästä Snowdropiin asti!" + +"Haluat siis, että pidätän postivaunut ja sieppaan tytön haltuuni?" + +"Aivan niin!" + +"Hyvä. Entä sitten?" + +"Sinun on otettava hänet mukaasi... Tyttö katoaa. Se jää sinun +huoleksesi. Esitän vaatimukseni Auchinclossille, ahdistan häntä ja +valmistaudun ottamaan haltuuni hänen omaisuutensa heti hänen kuolemansa +jälkeen. Silloin voi tyttökin tulla takaisin, sillä sitten se on +samantekevää. Voit Wilsonin kanssa suunnitella menettelynne. Jos sinun +on pakko käyttää apunasi muitakin miehiäsi, älä kumminkaan vihjaakaan +heille, mistä todellisuudessa on kysymys. Tämä tulee olemaan sinulle +hyvin edullinen kaappaus. Ja saatuasi palkan voit matkustaa muille +markkinoille." + +"Se kai sitten onkin viisainta", mumisi Snake Anson. "Beasley, +suunnitelmasi heikoin kohta on elämän epävarmuus. Vanha Al on sitkeä. +Voit pettyä hänen suhteensa." + +"Auchincloss on kuoleva mies", selitti Beasley sellaisella varmuudella, +etteivät toiset voineet enää epäillä. + +"Nähdessäni hänet viimeksi ei hänen sydämensä ainakaan näyttänyt +heikolta. Beasley, jos nyt suostun toteuttamaan suunnitelmasi, niin +kuinka tunnen tytön?" + +"Hänen nimensä on Helen Rayner" vastasi Beasley innokkaasti. "Hän on +kaksikymmenvuotias. Kaikki Auchinclossit ovat kauniita, mutta tätä +tyttöä sanotaan kaikkein kauneimmaksi." + +"Niinkö? Beasley, tämä on epäilemättä suurenmoinen yritys, mutta +sellainen, josta en oikein välittäisi. En ole kumminkaan milloinkaan +epäillyt sanojasi. Puhu suusi puhtaaksi. Kuinka suuren palkkion saan?" + +"Älä sekoita keitään muita tähän. Tekin kahden voitte pysähdyttää +postivaunut, sellaista kun ei milloinkaan ennen ole tapahtunut. Mutta +teidän on pukeuduttava valepukuun. Mitä sanot kymmenestätuhannesta +lampaasta tahi mitä niistä saadaan Phenixissä kullassa?" + +Jim Wilson vihelsi hiljaa. + +"Onko minun sitten matkustettava jonnekin muualle?" kysyi Snake Anson +matalalla äänellä. + +"Sinäpä sen sanoit." + +"No niin. En pidä oikein tästä hommasta, mutta voit kumminkin luottaa +minuun. Kuudentenatoista päivänä Magdalenassa, ja hänen nimensä on +Helen. Sanoit häntä kauniiksi?" + +"Kyllä. Paimeneni alkavat ajaa laumoja etelään parin viikon kuluttua. +Myöhemmin, jos ilmat pysyvät kauniina, lähetä minulle sana heidän +mukanaan, niin tulen sinua tapaamaan." + +Beasley ojensi kätensä kerran vielä tuleen päin, veti sitten sormikkaat +niihin, painoi hatun syvemmälle päähänsä ja sanottuaan nopeat +jäähyväiset poistui yöhön. + +"Jim, mitä mieltä olet hänestä?" kysyi Snake Anson. + +"Toveri, hän on valinnut meille sunnuntaiksi kaksi tietä", vastasi +Wilson. + +"Luuletko niin? Palatkaamme nyt kumminkin leiriimme." Sanottuaan sen +meni hän edellä ulos. + +Saunaan kantautui matalia ääniä, sitten kuului hevosten korskuntaa ja +kavioiden kapsetta, ja lopulta tasaista juoksua, jonka synnyttämä ääni +vähitellen heikkeni. Tuulen humina ja sateen pehmeä rapina kuuluivat +vain enää metsän hiljaisuudessa. + + + + +II. + + +Milt Dale nousi tyynesti istualleen katsellakseen ajattelevin silmin +pimeään. + +Hän oli kolmikymmenvuotias. Neljäntoista vuotiaana poikasena oli hän +paennut Iowassa olevasta kodistaan ja koulusta yhtyäkseen erääseen +uudisasukkaiden vaunumatkueeseen, ja hän oli ensimmäisiä Valkoisten +vuorten rinteille rakennettujen hirsimökkien näkijöitä. Mutta hän ei +ruvennut maanviljelijäksi, ei lampaidenkasvattajaksi eikä suostunut +yksitoikkoiseen maalaiselämään, vaan oli asustanut nyt kaksitoista +vuotta metsissä tehden silloin tällöin matkoja Pineen, Show Downiin +ja Snowdropiin. Tämä hänen vaihteleva metsäelämänsä ei merkinnyt +kumminkaan sitä, ettei hän olisi välittänyt kylien asukkaista. Hän +välitti heistä päinvastoin paljonkin ja hän oli tervetullut kaikkialle, +mutta hän rakasti vapautta, yksinäisyyttä ja kauneutta villin +alkuperäisellä, vaistomaisella kiihkolla. + +Ja tänä iltana oli hän saanut selville ilkeän suunnitelman juuri sitä +miestä vastaan, joka oli ainoa näillä seuduilla asuvista valkoisista, +jota hän ei voinut sanoa ystäväkseen. + +"Tuo Beasley-konna!" mumisi hän. "Beasley toimii siis yhdessä Snake +Ansonin kanssa. Hän oli kumminkin oikeassa, sillä Al Auchincloss +on viimeisillään. Vanha mies-raukka! Kun kerron hänelle, ei hän +varmastikaan usko minua." + +Tuon suunnitelman keksiminen merkitsi Dalelle, että hänen oli +kiiruhdettava Pineen. + +"Muudan kaksikymmenvuotias Helen Rayner niminen tyttö", hän mietiskeli. +"Beasley haluaa saada hänet pois tieltä hinnalla millä tahansa. Siis +odottaa tyttöä kuolemaakin pahempi kohtalo." + +Dale suhtautui elämään sellaisella tyyneydellä ja kohtaloonsa +alistuvaisuudella, jonka vain pitkäaikainen tutustuminen metsän +julmiin tapahtumiin suo. Ilkeät ihmiset tekevät pahoja töitään +samoin kuin villit sudet ahdistavat hirveä. Hän oli ampunutkin susia +tuon seikan vuoksi. Valkoisten miesten kanssa, olivatpa ne sitten +hyviä tahi pahoja, ei hän ollut vielä riidellyt. Vanhat naiset ja +lapset turvautuivat häneen, mutta hän ei ollut vielä ikinä kiintynyt +keneenkään tyttöön. Senvuoksi tuntuikin tämä kuvittelu Helen Rayneristä +oudolta Dalestä, ja hän totesi nopeasti, että hän aikoi jollakin +tavoin pettää Beasleyn auttaakseen vanhaa Al Auchinclossia ainoastaan +tuon tytön vuoksi. Ehkä tyttö olikin jo matkalla Länteen yksinään, +innokkaana ja toivehikkaana tulevasta kodista. Kuinka vähän ihmiset +tietävätkään, mikä heitä odottaa matkan päässä! Monen tie katkeaa äkkiä +metsässä, ja ainoastaan kokeneet metsästäjät voivat saada surunäytelmän +selville. + +"Omituista, miten tulinkaan tänään oiustaneeksi seudun poikki Spruce +Swampista", mietti Dale. Olosuhteet ja liikkeet eivät tavallisesti +tuntuneet hänestä oudoilta. Sattumat muuttivat harvoin hänen +menetelmiään ja tottumuksiaan. Senvuoksi tämä poikkeaminen suunnasta +nähtävättä syyttä ja tuon tyttöä koskevan ilkeän suunnitelman +selvillesaaminen olivat todellakin ajattelemisen arvoisia sattumuksia. +Ja vielä enemmänkin, sillä Dale tunsi suonissaan virtaavan veren +tavattomasti kuumenevan. Hän, jolla oli niin vähän tekemistä miesten +välisissä riidoissa eikä ollenkaan vihassa, tunsi verensä kuumenevan, +kun hän ajatteli tuota tuolle viattomalle tytölle ilkeästi viritettyä +ansaa. + +"Vanha Al ei halua kuunnella minua", mietti Dale. "Ja vaikka hän +suostuisikin siihen, ei hän kumminkaan uskoisi minua. Ehkäpä ei kukaan +muukaan. Mutta oli miten oli. Snake Anson ei tule saamaan tuota tyttöä +haltuunsa." + +Näillä viimeisillä sanoilla selvitti Dale itselleen oman +suhtautumisensa asiaan, ja hänen tuumiskelemisensa loppui siihen. +Otettuaan pyssynsä käteensä hän laskeutui vintiltä ja kurkisti ovesta. +Yö oli muuttunut pimeämmäksi, tuulisemmaksi ja kylmemmäksi, hajonneita +pilviä kiisi taivaalla, ainoastaan muutamia tähtiä näkyi, hienoa +sadetta vihmoi luoteesta ja metsä tuntui olevan täynnä kumeaa hiljaista +kohinaa. + +"Minun on totisesti parasta pysyä täällä", hän sanoi mennen tulen luo. +Hiilet hehkuivat vielä. Metsästyspukunsa taskuista kaivoi hän esille +pienen suolarasian ja muutamia kuivattuja lihaviipaleita. Ne hän laski +hetkeksi kuumille hiilille, kunnes ne alkoivat pihistä ja käpristyä, +sitten hän kokosi ne teroitettuun tikkuun ja söi kuin ainakin nälkäinen +metsästäjä, joka tyytyy vähään. + +Hän istuutui muutamalle pölkylle, ojensi kätensä tulen heikkenevään +lämpöön ja katseli noita muuttuvia, hehkuvia ja kullanvärisiä +kekäleitä. Ulkona kiihtyi vain tuuli ja metsän humina muuttui +vähitellen kovaksi kohinaksi. Dale tunsi miellyttävän lämmön hivelevän +ruumistaan nukuttavasti ja kuuli myrskyn humisevan puissa milloin kuin +vesiputouksen, milloin kuin peräytyvän sotajoukon ja sitten taasen +hiljaa ja surullisesti. Hän oli näkevinään hiilloksessa kuvia, jotka +olivat omituisia kuin unet. + +Äkkiä hän nousi, kiipesi vintille, ojentautui pitkäkseen ja nukkui pian. + +Kun harmaa sarastus koitti, oli hän jo poikkimaisin matkalla Pineen. + +Yön kuluessa oli tuuli kääntynyt ja sade lakannut. Aukeilla paikoilla +kasvavassa ruohossa oli hieman kuuraa. Kaikki oli harmaata, niin +puistikot kuin metsäaukiotkin, ja syvempi, tummempi harmaa osoitti, +missä metsän reuna oli. Varjot piileskelivät vielä puiden juurilla +ja hiljaisuus näytti sopeutuvan niiden aavemaisiin muotoihin. Sitten +kirkastui idän taivaanranta, hämärä häipyi ja uneksuva metsämaa heräsi +vastanousseen auringon kauas tunkeutuviin säteihin. + +Tämä oli aina Dalen yksinäisten päivien hauskin hetki, samoin kuin +auringonlasku oli niiden surullisin. Se herätti hänessä vastakaikua +ja hänen veressään oli jotakin, johon läheisyydessä olevalta harjulta +kuuluva uroshirven karjunta vaikutti oudosti. Hänen askeleensa olivat +pitkät ja äänettömät, ja niihin paikkoihin tuli tummia jälkiä, jossa +hän sattui astumaan kasteen kostuttamalle ruoholle. + +Dale kulki ristiin rastiin kumpujen yli päästäkseen vaikeammasta +kiipeämisestä, mutta "senacat", kuten meksikolaiset lammaspaimenet +noita puistoja muistuttavia niittyjä nimittävät, olivat niin pyöreät +ja tasaiset kuin ne olisivat olleet ihmisten raivaamat kauniiksi +vastapainoksi noille tummanviheriöiville, rosoisille ja uurteisille +harjuille. Noilla aukeilla niityillä ja tiheää metsää kasvavilla +harjuilla huomasi Dalen nopea katse paljon riistaa. Oksien risahtelu +ja kuusten väliin katoavan varjon vilahdus, pyöreä ja musta, kömpelö +esine, viidakosta kuuluva visertely ja hiipivät askeleet olivat kaikki +tuttuja merkkejä Dalelle. Kun hän sattumalta äänettömästi saapui +muutamaan aukioon, huomasi hän punaisen ketun vaanivan jotakin riistaa, +jonka hän sitten lähestyessään tunsi peltokanaparveksi. Ne pyrähtivät +lentoon koskettaen siivillään puiden oksiin, ja kettu juoksi tiehensä. +Jokaisella niityllä oli villejä kalkkunoita syömässä korkean ruohon +siemeniä. + +Hänen tapanaan oli aina ollut käydessään Pinessä ampua riistaa ja viedä +tuoretta lihaa muutamille vanhoille ystäville, jotka olivat iloiset +saadessaan tarjota hänelle asuntoa. Ja vaikka hänellä nyt olikin kiire, +ei hän aikonut kumminkaan poiketa totutusta tavastaan. + +Vihdoin hän saapui mäntyvyöhykkeeseen, jossa nuo suuret, pahkaiset +ja keltaiset puut työnsivät latvansa komeasti korkealle kasvaen +erillään toisistaan. Neulaset muodostivat maalle ruskean, tuoksuvan ja +joustavan maton, joka oli tasainen kuin lattia. Oravat katselivat häntä +kaikkialta paeten kauemmaksi hänen lähestyessään -- pienet ruskeat ja +hieman juovikkaat oravat ja suuremmatkin ruosteenväriset ja nuo ihanat +tummanharmaat, joilla on tuuheat valkoiset hännät ja töyhtöpäiset +korvat. + +Mäntyvyöhyke päättyi äkkiä avaraan, harmaaseen ja aaltoilevaan +aukeaan maahan, joka muistutti suuresti ruoho-aavikkoa. Sekä lähempää +että kauempaa näkyi kukkuloita ja haapaviidakoiden punakeltainen +väri kimalteli aamu-auringon valossa. Dale peloitti parven villejä +kalkkunoita, niitä oli siinä arviolta noin neljäkymmentä, ja niiden +harmaa höyhenpuku, jossa oli valkoisia pilkkuja, ja miellyttävät +solakat ruumiit ilmaisivat hänelle niiden olevan naaraita. Joukossa +ei ollut ainoatakaan kukkoa. Ne alkoivat juoksennella sinne tänne +ruohokossa niin että niiden päät vain vilahtelivat, ja lopulta ne +katosivat kokonaan. Dale huomasi vilahdukselta väijyviä arosusia, +jotka varmaankin olivat vaanineet kalkkunoita. Kun ne huomasivat hänet +ja pakenivat metsään, ampui hän nopeasti likimmäistä. Hänen luotinsa +sattui alas, kuten hän oli tarkoittanutkin, mutta liian alas, ja +susi sai vain naamaansa maata ja männynneulasia. Siitä se säikähti +niin, että se syöksyi syrjään sokeasti, törmäsi muutamaan puuhun, +hyppäsi taasen jaloilleen ja pelastui lopulta metsään. Dalea huvitti +tällainen. Hän taisteli kaikkia metsän ryösteleviä petoja vastaan, +vaikka hän olikin oppinut huomaamaan, että pantterit ja karhut, sudet +ja ketut olivat yhtä tarpeelliset luonnon suuressa järjestelmässä kuin +kaikki nuo villit, rauhalliset ja kauniit eläimetkin, joita nuo pedot +metsästelivät. Mutta hän piti kumminkin toisista enemmän kuin toisista +ja valitti selittämätöntä julmuutta. + +Hän kulki tuon laajan ruohoisen tasangon poikki ja saapui toiselle +asteittaiselle alamäelle, jossa haavat ja männyt varjostivat matalaa +syvännettä ja lämpimät aurinkoiset aukiot reunustivat kimaltelevaa +puroa. Hän kuuli äkkiä kalkkunoiden kaakatusta, ja se oli merkki +hänelle, että hän muuttaisi suuntaansa ja kiertäisi kyyrysillään erään +haavikon ympäri. Muutamassa aurinkoisessa ruohoakasvavassa aukiossa +oli toistakymmentä suurta kalkkunakukkoa, jotka kaikki epäilevästi +katselivat häneen päin pystyssä päin ja niille ominaisin villeiltä +näyttävin ilmein. Vanhoja villejä kalkkunakukkoja on äärettömän vaikea +väijyä. Dale ampui kumminkin pari niistä. Toiset alkoivat juosta kuin +strutsit ponnahdellen maasta ja levittäen siipensä. Tämä juokseva +alku auttoi niiden raskaat ruumiit surisevaan lentoon. Ne lensivät +matalalla, noin miehen korkeudella ruohosta ja katosivat metsään. +Dale heitti ampumansa kalkkunat olalleen ja jatkoi matkaansa. Pian +saapui hän muutamaan metsässä olevaan aukioon, josta hän voi katsella +peninkulman pituisen, mäntyjä ja setrejä kasvavan rinteen yli autioon +ja kimaltelevaan erämaahan, jota jatkui yhtämittaa hämärästi näkyvälle +tummalle taivaanrannalle asti. + +Pinen pieni kylä oli viimeisellä harvaa metsää kasvavalla penkereellä. +Tummavetisen ja nopeasti virtaavan joen suuntaan viepä tie jakoi +tuon puisen rakennusryhmän kahtia, josta kohosi hitaasti sinisiä +savupatsaita. Auringonpaisteessa keltaiselta näyttävät maissi- ja +kaurapellot ympäröivät kylää, ja viheriät kedot, joilla hevoset ja +karja kävivät laitumella, jatkuivat tiheään metsänreunaan saakka. Kylän +paikka näytti luonnolliselta aukeamalta, sillä ei mikään osoittanut, +että siitä olisi kaadettu puita. Maisema oli ehkä liian villi +näyttääkseen ihanalta, mutta se oli rauhallinen ja tyyni ja vaikutti +katsojaan etäiseltä yhteiskunnalta, hyvinvoivalta ja onnelliselta, +sijaitessaan siinä eristettyjen asukkaittensa rauhallisena tyyssijana. +Dale pysähtyi erään sievän, pienen puurakennuksen edustalle, jonka +ympärillä oli auringonkukkien reunustama pieni kasvitarha. Hänen +huutoonsa vastasi muudan vanha, harmaatukkainen ja kumara vaimo, joka +kumminkin oli huomattavasti reipas ilmestyessään ovelle. + +"No mutta, eikö siellä olekin Milt Dale!" huudahti hän tervetuliaisiksi. + +"Varmasti, rouva Cass", hän vastasi. "Olen tuonut teille kalkkunan." + +"Milt, olet niin hyvä poika, ettet milloinkaan unhota leski Cassia. +Millainen kaunis kukko! Ensimmäinen, jonka näen tänä syksynä. +Mieheni Tom toi joskus kotiin samanlaisia kukkoja, ja ehkä hän vielä +ilmestyykin kotiin jolloinkin." + +Hänen miehensä, Tom Cass, oli mennyt vuosia sitten metsään milloinkaan +enää sieltä palaamatta. Mutta tuo vanha vaimo odotti häntä vielä eikä +milloinkaan lakannut toivomasta. + +"Ihmisiä on eksynyt tuonne metsään ja he ovat tulleet kumminkin +takaisin", vastasi Dale nytkin, kuten usein ennenkin. + +"Tule suoraan sisään. Tiedän sinun olevan nälissäsi. Milloin söit, +poikaseni, tuoreita munia ja omenapiirakoita viimeksi, sanopa se?" + +"Luultavasti te sen muistatte", vastasi Dale nauraen seuratessaan +emäntää pieneen puhtaaseen keittiöön. + +"Herra siunatkoon, siitähän on kuukausia!" vastasi emäntä pudistaen +harmaata päätään. "Milt, sinun on lopetettava tuo villi elämä, mentävä +naimisiin ja perustettava koti." + +"Annatte minulle aina saman neuvon." + +"Niin annankin ja vielä sinä sen teetkin, saadaanpa vain nähdä. +Istuuduhan nyt siihen, niin piakkoin saat sellaista syötävää, että +sylki valuu suuhusi." + +"Oletteko kuullut mitään uutisia, täti?" Dale kysyi. + +"Tällaisen kuolleen paikan uutiset on pian kerrottu, erittäinkin nyt, +kun ei kukaan ole käynyt Snowdropissa pariin viikkoon!... Sara Jones +kuoli, tuo vanha raukka. Hänelle se kyllä olikin parasta -- ja muudan +lehmistäni karkasi. Milt, ne tulevat hulluiksi, kun ne saavat olla +vapaina metsässä. Sinun on etsittävä se ihmisten ilmoille, koska ei +kukaan muu osaa. Pantteri tappoi John Dakkerin hiehon ja Lem Hardenin +nopean hevosen, sinähän tunnet tuon hänen lemmittynsä, varastivat +hevosvarkaat. Lem on melkein suunniltaan. Ja siitä juolahtaa mieleeni +kysyä sinulta, missä sinun suuri oriisi on, jota et milloinkaan myy +etkä lainaa?" + +"Hevoseni ovat metsässä, täti, varmassa turvassa hevosvarkailta." + +"Hyvä, sehän tuo kuulostaa joltakin. Meiltä on varastettu hieman karjaa +tänä kesänä, Milt, sitä ei voida kieltää." + +Siten valmistaessaan ruokaa Dalelle tuo vanha vaimo kertoi kaikki, mitä +oli tapahtunut tuossa pienessä kylässä Dalen viimeisen käynnin jälkeen. +Dalea huvittivat hänen juorunsa ja hänen omituinen filosofiansa, ja +tädin pöydän ääressä oli niin mukava istua. Hänen mielestään ei missään +ollut niin hyvää voita eikä kermaa, ei sellaista kinkkua eikä munia. +Sitäpaitsi oli tädillä aina varastossa omenapiirakkaa, milloin hän +vain sattui tulemaankaan, ja omenapiirakatta oleminen oli yksi Dalen +harvoista kieltäytymisistä hänen oleskellessaan metsissä. + +"Kuinka vanha Auchincloss voi?" kysyi Dale sitten. + +"Huonosti, hyvin huonosti", huokaisi rouva Cass. "Mutta hän kuljeskelee +ja ratsastelee samoin kuin ennenkin. Al ei ole enää pitkäaikainen +tässä maailmassa. Ja, Milt, nyt muistankin, että minulla on sinulle +kerrottavana hyvin merkillisiäkin uutisia." + +"Älkäähän nyt!" huudahti Dale rohkaistakseen innostunutta vanhusta. + +"Al on kutsunut tänne Saint Joesta sisarentyttärensä Helen Raynerin. +Hän saa periä koko Alin omaisuuden. Olemme kuulleet hänestä paljonkin +- - hän on kuulemma komea tyttö. Nyt, Milt Dale, on sinun otettava +tilaisuudesta vaari. Lähde sieltä metsästäsi ja ala työskennellä. Voit +mennä naimisiin tuon tytön kanssa!" + +"Minulla ei luullakseni ole mitään mahdollisuuksia, täti", vastasi Dale +hymyillen. + +Vanhus tuhautti nenäänsä. "Paljonkin, kultaseni! Jokainen tyttö ottaa +sinut, Milt Dale, jos vain suostut kosimaan." + +"Minutko? Miksi, täti?" kysyi Dale sekä iloisesti että +ajattelevaisesti. Kun hän palasi muiden ihmisten joukkoon, täytyi hänen +aina pakottaa ajatuksensa mukautumaan muiden ihmisten mielipiteihin. + +"Miksikö? Selitän sen sinulle, Milt. Eläessäsi tuolla metsässä olet +joskus kuin kymmenvuotias poika ja joskus taasen niin vanha kuin +nuo vuoret. Näissä seuduissa ei ole ainoatakaan sinuun verrattavaa +nuorukaista. Ja tuo tyttö on kerran saapa kaikki Auchinclossin +rikkaudet." + +"Silloin ei hän ehkä olekaan niin helposti otettavissa", vastasi Dale. + +"Niin, sinulla ei todellakaan ole mitään syytä rakastua hänen +rikkauksiinsa. Mutta, Milt, Auchinclossin naisista on aina tullut hyviä +vaimoja." + +"Rakas täti, haaveilet nyt joutavia", sanoi Dale vakavasti. "En halua +vaimoa, sillä olen muutenkin onnellinen metsissäni." + +"Aiotko sitten elää kuin intiaani koko ikäsi, Milt Dale?" kysyi vanhus +tiukasti. + +"Toivoakseni." + +"Sinun pitäisi hävetä. Mutta joku tyttö saa kyllä mielesi muuttumaan, +poikaseni, ja ehkä tuo Helen Rayner juuri onkin tuo valittu. Toivon ja +rukoilen sitä." + +"Täti, jos nyt otaksummekin, että hän voi muuttaa minut, ei hän +kumminkaan voi muuttaa vanhaa Alia. Tiedät hänen vihaavan minua." + +"En ole siitä ollenkaan varma, Milt. Puhuttelin Alia tässä eräänä +päivänä. Hän kyseli sinua ja sanoi sinua villiksi, mutta myönsi +kumminkin, että sinunlaisesi miehet ovat hyvin tarpeelliset tällaisissa +uudisasutuksissa. Jumala ainoastaan tietää, miten paljon hyvää olet +tehnyt tälle kylälle. Milt, vanha Al ei hyväksy sinun villiä elämääsi, +mutta hänellä ei ollut mitään kaunaa sinua kohtaan, ennenkuin kesy +puumasi tappoi niin paljon hänen lampaitaan." + +"Täti, en usko Tomin milloinkaan tappaneen Alin lampaita", selitti Dale +varmasti. + +"Al kumminkin luulee niin ja monet muutkin", vastasi rouva Cass +pudistaen ajattelevasti harmaata päätään. "Et ole milloinkaan vannonut, +ettei se ole sitä tehnyt. Ja nuo molemmat paimenethan vannoivat +nähneensä sen." + +"He näkivät vain jonkun puuman. Ja he olivat niin peloissaan, että +juoksivat pakoon." + +"Kukapa sitten ei juoksisi? Tuo suuri peto säikähdyttää jokaisen. +Älä Herran nimessä kuljeta sitä enää milloinkaan tänne. En unhota +ikinä sitä hetkeä, jolloin sen teit. Kaikki Pinessä olevat ihmiset, +sekä aikuiset että lapset, vieläpä hevosetkin säikähtivät silloin ja +juoksivat pakoon." + +"Niin, mutta Tomia ei voida syyttää, täti, sillä se on kesyin +lemmikeistäni. Sehän koetti tukkia päänsä syliinne ja nuolla kättänne." + +"No niin, Milt, en halua sanoa, ettei tuo puuma-lemmikkisi käyttäydy +paremmin kuin moni tuntemani ihminen, sillä niin se juuri teki. Mutta +sen ulkomuoto ja mitä siitä sanotaan riittävät minulle." + +"Mitä kaikkea siitä sitten puhutaan, täti?" + +"Silloin kun se ei ole sinun näkyvissäsi, sanotaan sen olevan villin. +Se voi kuulemma vainuta ja tappaa jokaisen eläimen, jonka jäljille sen +vain päästät." + +"Olen opettanut sen sellaiseksi." + +"Jätä senvuoksi Tom kotiisi metsään silloin kun tulet käymään luonamme." + +Dale lopetti herkullisen ateriansa ja kuunteli vielä hetkisen vanhuksen +puhetta. Sitten otti hän pyssynsä ja toisen kalkkunan ja sanoi +jäähyväiset. Vanhus seurasi häntä tielle. + +"Kai sinä tulet piakkoin jälleen, etkö tulekin? Haluat varmaankin +tutustua Alin sisarentyttäreen, joka saapuu tänne viikon kuluttua?" + +"Tulen varmasti jonakin päivänä. Täti, oletteko tavannut ystäviäni, +noita mormonipoikia?" + +"En ole nähnyt heitä enkä haluakaan", vastasi vanhus. "Milt Dale, +elleivät muut saa sinua vangituksi, niin tekevät sen varmasti mormonit." + +"Älkää olko huolissanne, täti. Pidän noista pojista. He tapaavat +minut usein metsässä ja pyytävät minua auttamaan heitä jonkun hevosen +hakemisessa tahi riistan tappamisessa." + +"He ovat nyt Beasleyn palveluksessa." + +"Niinkö?" huudahti Dale säpsähtäen. "Mitä he tekevät?" + +"Beasley on rikastunut niin, että hän rakennuttaa aitauksen eikä +hänellä ole kuulemma tarpeeksi miehiä." + +"Beasleykö rikastunut?" toisti Dale miettiväisesti. "Hänellä on siis +enemmän hevosia, lampaita ja karjaa kuin milloinkaan ennen." + +"Herra siunatkoon, Milt! Beasleyllä ei ole aavistustakaan paljonko hän +omistaa. Niin, hän on nyt näiden seutujen mahtavin mies sitten kuin +vanha Al on alkanut heikontua. Beasleyn onnistuminen ei totisesti ole +parantanut Alin terveyttä. Heillä on kuulemma ollut katkeria riitoja +viime aikoina. Al ei ole enää sama kuin ennen." + +Dale toisti jäähyväisensä vanhalle ystävälleen ja poistui miettiväisenä +ja vakavana. Beasleytä ei ollut ainoastaan vaikea pettää, vaan häntä +oli myös vaarallinen vastustaa. Ei ollut ollenkaan epäilemistäkään, +ettei hän toimisi häikäilemättömästi saavuttaakseen valta-aseman +Pinessä. Kulkiessaan tiellä alkoi Dale tavata tuttuja, jotka lausuivat +hänet niin tervetulleeksi ja osoittivat sellaista mielenkiintoa hänen +hommiinsa, että hänen mietiskelynsä keskeytyi joksikin ajaksi. Hän vei +kalkkunan eräälle toiselle vanhalle ystävälle, ja poistuttuaan hänen +talostaan poikkesi hän kylän kauppaan. Se sijaitsi suuressa hienosti +salvetussa rakennuksessa, joka oli karkeasti vuorattu. Sen edustalla +oli tilava lankuista rakennettu kuisti ja tien vieressä aita hevosten +kiinnittämistä varten. + +"Minut saadaan hirttää, ellei tuo ole Milt Dale!" huudahti muudan. + +"Päivää, Milt, sinä vanha pukinnahka! Olenpa oikein mielissäni +saadessani puhutella sinua!" tervehti toinen. + +"Halloo, Dale! Olet kuin lääke kipeille silmille!" huudahti kolmas. + +Oltuaan kauan poissa Dale tunsi aina samanlaista lämpöä tavatessaan +nämä ystävänsä. Se haihtui kumminkin pian jälleen metsien +kätköissä, ja senvuoksi juuri Pinen asukkaat, muutamia poikkeuksia +lukuunottamatta, vaikka he pitivätkin hänestä ja suuresti ihailivat +hänen metsissä saavuttamaansa viisautta, suhtautuivat häneen kuin +johonkin olemattomaan. Koska hän rakasti vapautta ja piti sitä kylä- +ja maalaiselämää parempana, eivät ihmiset lukeneet häntä heihin +kuuluvaksi. Toiset luulivat häntä laiskaksi, toiset oikulliseksi, +muutamat otaksuivat, että hän mieleltään ja tavoiltaan oli täydellinen +intiaani, ja olipa olemassa sellaisiakin, joiden mielestä hän oli +hidasjärkinen. Sitten oli tuossa heidän suhtautumisessaan häneen +toinenkin puoli, joka aina soi hänelle hyväluontoista iloa. Pari +joukosta pyysi häntä tuomaan heille muutamia kalkkunoita ja muutakin +riistaa, ja toiset halusivat tulla metsästämään hänen kanssaan. +Lem Harden tuli kaupasta pyytäen Dalea etsimään hänen varastettua +hevostaan. Lemin veli halusi saada muutaman vapaana juoksevan +tamman pyydystetyksi ja tuoduksi kotiin. Jesse Lyons pyysi häntä +kesyttämään erään varsan, ja kesyttämään sen kärsivällisesti eikä niin +kovakouraisesti kuin Pinen häikäilemättömillä ratsastajilla oli tapana. +Siten kertoivat he kaikki Dalelle omista itsekkäistä tarpeistaan +aavistamatta ollenkaan näiden ehdotusten imartelevaa laatua. Lopulta +sattui tulemaan kauppaan pari naista, joiden huomautukset muodostivat +oivallisen todistuksen Dalen kunnollisuudesta. + +"Mutta onhan täällä Milt Dalekin!" huudahti vanhempi heistä. "Miten +onnellinen sattuma! Lehmäni on kipeä eikä näissä miehissä ole sen +parantajaa. Pyydän Miltiä tulemaan sinne." + +"Kukaan ei ole Miltin veroinen!" huudahti toinen vaimo sydämellisesti. + +"Hyvää päivää, Milt Dale!" tervehti ensimmäinen puhuja. "Kun pääsette +erillenne noista laiskoista miehistä, niin tulkaa sitten meille." + +Dale ei kieltäytynyt milloinkaan palvelemasta toisia, ja senvuoksi +hänen harvoin tapahtuvat käyntinsä Pinessä tahtoivatkin muuttua hänelle +vastenmielisen pitkiksi. + +Hetkistä myöhemmin näyttäytyi Beasley kadulla ja ollessaan juuri +astumaisillaan kauppaan hän huomasi Dalen. + +"Halloo, Milt!" huudahti hän sydämellisesti tullen Dalea kohti +ojennetuin käsin. Hänen tervehdyksensä oli vilpitön, mutta välähtävä +katse, jonka hän loi Daleen, ei ollut hänen iloisuutensa aiheuttama. +Päivänvalossa näytti Beasley suurelta, rohkealta ja jyrkältä mieheltä, +jolla oli voimakkaat tummaveriset kasvot. Hänen taistelunhaluinen +esiintymisensä osoitti, että hän oli luotettava ystävä ja paha +vihollinen. + +Dale puristi hänen kättään. + +"Kuinka voitte, Beasley?" + +"En halua valittaa, Milt, vaikka minulla onkin enemmän työtä kuin voin +suorittaa. Et halua varmastikaan ruveta paimenieni johtajaksi?" + +"En todellakaan!" vastasi Dale. "Kiitoksia kumminkin tarjouksesta." + +"Mitä sinne metsiin muuten kuuluu?" + +"Siellä on paljon kalkkunoita ja hirviä ja kosolti karhujakin. +Intiaanit ovat palanneet etelään varhain tänä syksynä. Talvi tulee +kumminkin varmasti myöhään ja on lauha." + +"Hyvä! Mistä päin sinä muuten tulet?" + +"Poikkimaisin kämpältäni", vastasi Dale välttelevästi. + +"Kämpältäsikö? Kukaan ei ole sitä vielä löytänyt", vastasi Beasley +töykeästi. + +"Siellä se kumminkin on." + +"Luullakseni on sinulla tuo puuma kiinnitettynä oveesi?" kysyi Beasley, +ja tuskin huomattava vapistus värisytti hänen jäntevää ruumistaan. +Hänen kovien ruskeiden silmiensä terät laajenivat myöskin. + +"Tom ei ole kiinni. Minulla ei ole sille mitään majaa, Beasley." + +"Aiotko sanoa minulle, että tuo suuri peto kulkee vapaana leirissäsi +olematta edes missään aitauksessakaan?" sanoi Beasley tiukasti. + +"Aivan niin." + +"No sillä tavalla! En pidä kumminkaan puumista. Moni sellainen ahdisti +minua viime yönä. En sano tätä senvuoksi, että pelkään, mutta en halua +kumminkaan olla tuollaisten petojen kanssa missään tekemisissä... +Aiotko viipyä täällä kauankin?" + +"Vähän aikaa kumminkin." + +"Tule käymään tilallani. Olen iloinen saadessani sinut vieraakseni +milloin tahansa. Muutamat vanhat metsästystoverisi ovat nyt +palveluksessani." + +"Kiitoksia, Beasley. Pistäydyn siellä varmasti." + +Beasley aikoi poistua ottaen jo muutamia askelia, mutta sitten hän +kääntyi jälleen muisteltuaan nähtävästi jotakin. + +"Otaksun sinun kuulleen, että vanha Auchincloss on melkein +viimeisillään?" kysyi hän näyttäen hyvin miettiväiseltä. Dale huomasi, +että Beasley kyllä sanoo enemmänkin, kun hän vain antaa jonkun +vihjauksen. + +"Leski Cass kertoi minulle kaikki uutiset. Liian ikävä juttu vanhalle +Alille", vastasi Dale. + +"Varmasti! Hänen päivänsä ovat luetut. Surkuttelen häntä, vaikka hän ei +ole ollutkaan rehellinen minua --" + +"Beasley", keskeytti Dale nopeasti, "et voi sanoa tuota minulle, sillä +Al Auchincloss on aina ollut tämän seudun valkoisin ja rehellisin mies." + +Beasley vilkaisi Daleen synkästi. + +"Dale, mielipiteesi eivät voi muuttaa muiden ajatuksia hänestä", +vastasi Beasley harkitusti. "Elät tuolla metsissä etkä --" + +"Vaikka elänkin metsissä, osaan kumminkin ajatella ja tiedän koko +joukon asioita", vastasi Dale yhtä harkitusti. Kuuntelevat miehet +katsoivat toisiinsa hämmästyneinä. Tämä Milt Dale erosi suuresti +entisestä eikä Beasleykään voinut olla näyttämättä hämmästystään. + +"Mitä sitten tiedät?" kysyi hän töykeästi. + +"Tiedän mitä täällä Pinessä tapahtuu", vastasi Dale. + +Muutamat miehet nauroivat. + +"Täällä tapahtuu varmasti paljonkin, sitä ei voida kieltää", pisti Lem +Harden vähin. + +Ehkä ei terävänäköinen Beasley ennen ollut pitänyt Dalea minään +tärkeänä henkilönä, ei ainakaan sellaisena, joka voi tehdä tyhjäksi +hänen aikeensa. Mutta tällä hetkellä vainusi hän ehkä jotakin tahi +huomasi saaneensa Dalesta sellaisen vastustajan, joka sekä hämmästytti +että kiusasi häntä. + +"Dale, olen riidellyt Al Auchinclossin kanssa jo vuosikausia", sanoi +Beasley. "Suurin osa hänen omaisuudestaan kuuluu minulle ja varmasti +olen sen ottavakin haltuuni. Luultavasti kylän asukkaat jakautuvat +kahteen puolueeseen, toiset rupeavat puolustamaan Alia ja toiset minua. +Mutta otaksuttavasti on minun puolueeni suurempi. Kumpaanko sinä yhdyt? +Al Auchincloss ei ole milloinkaan ollut sinulle miksikään hyödyksi ja +sitäpaitsi on hän kuolemaisillaan. Aiotko yhtyä häneen?" + +"Varmasti!" + +"Olen iloinen, että ilmaisit kantasi", vastasi Beasley lyhyesti +poistuen sellaisen miehen voimakkain askelin, joka on valmis +musertamaan kaikki esteet tieltään. + +"Milt, teit tyhmästi hankkiessasi Beasleystä vihollisen itsellesi", +sanoi Lem Harden. "Hänestä tulee vielä tämän seudun mahtavin mies." + +"Hän on varmasti astuva Alin tilalle", sanoi toinen. + +"Milt menetteli reilusti puolustaessaan vanhaa Al-raukkaa", sanoi Lemin +veli. + +Dale erosi heistä lähtien miettiväisenä kulkemaan eteenpäin. Hänen +Beasleystä tietämänsä seikat painoivat nyt vähemmän hänen mieltään, +ja hänen valitsemansa suorasukainen käyttäytyminen tuntui hänestä nyt +viisaimmalta. Hänen oli ajateltava, ennenkuin hän meni tapaamaan vanhaa +Al Auchinclossia, ja senvuoksi meni hän tunniksi metsään. + + + + +III. + + +Sitten kuin Dale oli toimittanut muutamia Pinessä asuvien vanhojen +ystävien hänelle antamia tehtäviä, suuntasi hän iltapäivällä kulkunsa +Auchinclossin maatilaa kohti. Tuo matala, nelikulmainen, tavattoman +suuri kivi- ja puurakennus sijaitsi muutamalla pienellä kukkulalla +puolen peninkulman päästä kaupungista. Ollen samalla sekä koti että +linnoitus oli se ensimmäinen näille seuduille rakennettu asumus, ja sen +teon olivat intiaanit useammasti kuin kerran keskeyttäneet. Apachit +olivat kumminkin sitten joiksikin ajoiksi suunnanneet hurjat retkensä +Valkoisten vuorten eteläpuolella sijaitseville seuduille. Auchinclossin +taloa ympäröivät tallit ja katokset ja kaikensuuruiset hyvin viljellyt +vainiot. Kaurapellot näyttivät harmailta ja keltaisilta iltapäivän +auringon valossa, ja pajujen reunustama puro jakoi kahtia äärettömän +suuren laitumen, jolla kuljeskeli hevosia, ja kauempana aaltoilevalla +alangolla oli harhailevia karjalaumoja. + +Koko kartano osoitti, mitä monien vuosien työ ja uutteruus voivat saada +aikaan. Puro kasteli kartanon ja kylän välissä olevaa viheriöitsevää +laaksoa. Talossa tarvittava vesi tuli kumminkin vuoren korkeilta +metsäisiltä rinteiltä ja oli johdettu sinne yksinkertaisella +laitteella. Samankokoisia mäntypölkkyjä, joihin oli kaivettu syvä ura, +oli asetettu pääksetysten yhteen ja ne muodostivat kimaltelevan torven, +joka jatkuessaan vuoren rinteeltä laakson poikki lopulta kohosi sille +pienelle kukkulalle, jossa Auchinclossin kartano sijaisi. Talon likellä +oli uurretut pölkynpuoliskot vannehdittu yhteen jykeväksi torvesi. +Vesi virtasi tässä osassa johtoa ylöspäin, muudan niistä seikoista, +joka teki maatilan kuuluisaksi ja oli Pinen pienten poikain alituinen +ihmettelyn ja ilon aihe. Ne molemmat kunnon naiset, jotka hoitivat +Auchinclossin suurta taloutta, hämmästyivät usein niitä omituisia +esineitä, joita tuo alituisesti virtaava kirkas ja kylmä vuoristovesi +kuljetti heidän keittiöönsä. + +Sattuikin niin tänään, että Dale tapasi Al Auchinclossin muutaman +kuistin varjosta, jossa hän keskusteli joidenkin paimeniensa ja +tukkilaistensa kanssa. Auchincloss oli lyhyt tanakka mies, jolla oli +hyvin leveät hartiat. Hänen hiuksensa eivät olleet vielä harmaat +eikä hän näyttänyt erittäin vanhaltakaan, mutta kumminkin oli hänen +kasvoissaan jotakin väsynyttä, jotakin tuollaista synkkää ja kalpeaa, +joka ilmaisi vanhentumista ja elinvoimain heikontumista. Hänen +kasvonsa, joissa oli suuri syntymämerkki, olivat säännölliset ja +kauniit, hänellä oli rehelliset siniset silmät, hieman surulliset, +mutta kumminkin vielä elämänhaluiset. + +Dale ei tiennyt ollenkaan, miten hänen vierailuunsa suhtauduttaisiin, +eikä hän olisi ollenkaan hämmästynyt, vaikka hänen olisi käsketty +poistua talosta. Hän ei ollut käynyt siellä vuosikausiin. Senvuoksi hän +hämmästyikin nähdessään Auchinclossin viittaavan paimenia poistumaan. +ja suhtautuvan hänen tuloonsa erikoisetta ilmeettä. + +"Päivää, Al! Kuinka voitte?" tervehti Dale tyynesti asettaessaan +pyssynsä seinää vasten. + +Auchincloss ei noussut, vaan ojensi ainoastaan kätensä. + +"Kuulehan, Milt Dale, tapaan sinut nyt varmasti ensimmäisen kerran +sellaisessa tilassa, etten voi kaataa sinua selällesi", vastasi +tilanomistaja. Hänen äänensä oli sekä ärtyisä että lämmin. + +"Otaksun teidän tarkoittavan, ettette ole oikein terve", vastasi Dale. +"Olen pahoillani." + +"En tarkoita sitäkään. En ole sairastanut milloinkaan elämässäni. +Olen vain kulutettu loppuun, kuten hevonen, joka on ollut voimakas +ja tottelevainen ja tehnyt työtä liiaksi. Sinä et kumminkaan näytä +päivääkään vanhemmalta, Milt. Tuollainen metsissä eläminen ei jätä +jälkiä mieheen." + +"Niin, tunnen voivani hyvin eikä aika tunnu minusta milloinkaan +pitkältä." + +"Tuskinpa sinä sentään niin tyhmä oletkaan kuin luullaan. Olen +ajatellut sitä viime aikoina saatuani aikaa tuumimiseen. Mutta, Milt, +rikkauksia et kumminkaan taida koota?" + +"Al, minulla on kaikkea, mitä haluan ja tarvitsen." + +"Et kumminkaan elätä ketään etkä tee mitään hyvää maailmassa." + +"Emme voi olla yhtä mieltä siitä, Al", vastasi Dale hymähtäen. + +"Emme totisesti voikaan. Tulit varmaankin vain tervehtimään minua?" + +"En yksinomaan sitäkään varten", vastasi Dale miettivästi. "Haluan +sanoa teille aluksi, että suostun korvaamaan teille nuo lampaat, jotka +aina olette luullut kesyn puumani tappaneen." + +"Suostutko? Miten luulet siitä suoriutuvasi?" + +"Ei kai niitä ollut hyvinkään monta, vai kuinka?" + +"Ainakin viisikymmentä." + +"Niin montako! Al, luuletteko vieläkin, että vanha Tom tappoi nuo +lampaat?" + +"Hm! Milt, tiedän varmasti sen tappaneen ne." + +"Al, miten voitte tietää sellaista, jota en minäkään tiedä? Olkaa nyt +järkevä. Älkäämme ruvetko riitelemään tästä jälleen. Haluan maksaa nuo +lampaat työlläni, ja --" + +"Milt Dale, haluat siis tulla tänne maksamaan työlläsi nuo +viisikymmentä lammasta", toisti vanha tilanomistaja uskomatta korviaan. + +"Varmasti." + +"No, minut saa hirttää!" Hän nojautui taaksepäin ja katsoi +tutkivasti Daleen. "Mitä sinulle on tapahtunut, Dale? Oletko kuullut +sisarentyttäreni tulosta ja haluat kunnostautua hänen nähtensä?" + +"Niin, Al, hänen tulollaan on paljon osaa päätöksessäni", vastasi +Dale vakavasti. "Mutta en milloinkaan ole aikonut kunnostautua hänen +nähtensä, kuten vihjaisitte." + +"Joutavia.' Olet aivan näiden muiden varsojen kaltainen. Mutta hyvä +merkki se silti on. Vain nainen voi sinut saadakin luopumaan tuosta +metsäelämästäsi. Mutta, poikaseni, tämä sisarentyttäreni, Helen Rayner, +saa sinut kyllä pyörälle päästäsi. En ole nähnyt häntä milloinkaan, +mutta sanotaan hänen olevan äitinsä kaltaisen. Ja Nell Auchinclossin +laista tyttöä ei monesti olekaan!" + +Dale tunsi punastuvansa. Tällainen keskustelu tuntui todellakin oudolta +hänestä. + +"Annan kunniasanani, Al --", aloitti hän. + +"Poika, älä valehtele vanhalle miehelle." + +"Valehteleko! En halua valehdella kenellekään, Al, ainoastaan ihmiset, +jotka asuvat kylissä ja ovat aina jossakin tekemisessä toistensa +kanssa, valehtelevat. Elän metsissä, joissa ei mikään pakota minua +valehtelemaan." + +"En halunnut loukata sinua, en ollenkaan", vastasi Auchincloss. +"Ja ehkä puheessasi onkin jotakin perää. Puhuimme äsken lampaista, +jotka suuri kissasi tappoi. Niin, Milt, en voi sitä todistaa, en +varmastikaan. Ja ehkä luulet minua houkaksi, kun ilmoitan sinulle +syyni. En luule sitä senvuoksi, että nuo meksikolaiset paimenet +sanoivat nähneensä puuman laumassa." + +"Miksi sitten?" kysyi Dale hyvin uteliaasti. + +"Vuosi sitten tästä päivästä näin tuon sinun lemmikkisi. Se makasi +kaupan edustalla ja sinä olit siellä sisällä ostamassa elintarpeita. +Tuntui siitä kuin olisin sattunut vastakkain viholliseni kanssa, +sillä, koira vieköön, minulla oli heti selvillä, että tuo puuma oli +syyllinen, kun se katsoi minua silmiin. Nyt sen kuulit!" + +Vanhus odotti, että hänelle naurettaisiin. Mutta Dale pysyikin vakavana. + +"Ah, tiedän, miltä teistä tuntui", vastasi hän kuin olisivat he +keskustelleet jonkun ihmisen teoista. "Minusta tuntuu ikävältä +epäillä vanhaa Tomia. Mutta se on puuma, ja eläinten teot ovat joskus +kummalliset. Kumminkin, Al, haluan korvata nuo menetetyt lampaanne." + +"Et, sinä et korvaa", vastasi Auchincloss nopeasti. "Älkäämme puhuko +siitä enää. Menettelit rehellisesti tehdessäsi tuon tarjouksen. Se +riittää. Unhota senvuoksi huolesi työstä, jos asia sinua nyt kerran +vaivaa." + +"On jotakin muutakin, josta haluan puhua kanssanne", aloitti Dale +epäröiden. "Asia koskee Beasleytä." + +Auchincloss hätkähti kovasti ja hänen kasvonsa punastuivat nopeasti. +Sitten hän kohotti suuren kätensä, ja se vapisi. Dale huomasi heti, +miten vanhuksen hermot olivat heikontuneet. + +"Älä mainitse minulle tuon meksikolaisen nimeä!" kivahti tilanomistaja. +"Rupean silloin näkemään punaista. Dale, en unhota, että puolustit +minua tänään ja rupesit epäröimättä puolelleni. Lem Harden kertoi +minulle. Olin iloissani kuultuani sen. Senvuoksi unhotinkin tänään +vanhan riitamme. Mutta jos puhut minulle sanaakaan tuosta lampaiden +varkaasta, kartoitan sinut heti talostani!" + +"Mutta, Al, olkaa nyt järkevä", huomautti Dale vakavasti. "On +välttämätöntä, että puhun teille hänestä." + +"Eikä ole. Ei ainakaan minulle. En halua kuunnella." + +"Haluatte totisesti, Al", vastasi Dale. "Beasley himoitsee +omaisuuttanne. Hän on tehnyt suunnitelman --" + +"Taivaan nimessä, tiedän sen!" huudahti Auchincloss nousten horjuen +seisoalleen ja ollen aivan mustanpunainen kasvoiltaan. "Luuletko tuon +olevan uutta minulle? Lopeta jo, Dale, sillä en voi puhua siitä." + +"Mutta, Al, on olemassa vielä jotakin pahempaakin", jatkoi Dale +nopeasti. "Elämämme on uhattu, ja sisarentyttärenne Helen aiotaan --" + +"Lopeta jo ja mene matkoihisi!" karjui Auchincloss huitoen suurilla +käsillään. + +"Mutta, Al, olen ystävänne", aloitti Dale pyytävästi. + +"Ystäväkö?" vastasi tilanomistaja hyvin katkerasti. "Sitten olet ainoa +sellainen. Milt Dale, olen rikas ja olen kuolemaisillani. En luota +keneenkään. Mutta jos sinä villi metsästäjä olet ystäväni, niin todista +se myös. Tapa tuo meksikolainen lampaiden varas! Tee jotakin ja tule +sitten keskustelemaan kanssani." + +Sanottuaan sen laahusti hän taloon ollen melkein kaatua ja paiskasi +oven kiinni. + +Dale seisoi hetkisen paikoillaan, tarttui sitten pyssyynsä ja poistui. + +Hieman ennen auringonlaskua sai hän selville, missä hänen neljä +mormoniystäväänsä oleskelivat, ja saapui heidän leiriinsä illallisen +aikaan. + +John, Roy, Joe ja Hal Beeman olivat erään uranuurtaja-mormonin +poikia, joka oli perustanut pienen Snowdropin kylän. He olivat vielä +iältään nuoria miehiä, mutta kova työ ja ankara elämä taivasalla +olivat vaikuttaneet että he näyttivät kokeneilta. Kukin heistä oli +nuorempaansa aina vuotta vanhempi. Mitä heidän ulkomuotoonsa tuli, +oli heitä vaikea erottaa toisistaan. Ollen samalla sekä hevosmiehiä +että lampaidenpaimenia, karjankasvattajia ja metsästäjiä oli heillä +jokaisella pitkä, jäntevä ja voimakas ruumis, laihat, ruskettuneet ja +rauhalliset kasvot ja tuollaiset tyynet terävät silmät, jollaisia ei +ole muilla kuin taivasalla elävillä miehillä. + +Dalella ja näillä veljeksillä oli paljon yhteistä ja he olivat +lämpimästi kiintyneet toisiinsa. Mutta he eivät milloinkaan +keskustelleet muusta kuin metsää koskevista seikoista. Dale söi +illallista heidän kanssaan ja puheli, kuten ennenkin, heidän kanssaan +vihjaisemattakaan asiasta, joka painoi hänen mieltään. Aterian jälkeen +auttoi hän Joea hevosten kiinniottamisessa, niiden jalkojen sitomisessa +yöksi ja ajamisessa muutamaan ruohoa kasvavaan mäntyjen välissä olevaan +aukeamaan. Myöhemmin, kun metsä alkoi pimetä kylmän tuulen puhaltaessa +ja nuotio paloi lämmittäen, rupesi Dale puhumaan asiasta, joka vaivasi +hänen aivojaan. + +"Olette siis Beasleyn palveluksessa?" kysyi hän aloittaakseen +keskustelun. + +"Olimme", vastasi John venytellen. "Mutta tänään, kun kuukautemme +loppui, saimme palkkamme ja erosimme. Beasley varmaankin pahastui." + +"Miksi lopetitte?" + +John ei vastannut, ja hänen veljiensäkin kasvoissa oli tuollainen tyyni +ja hillitty ilme, joka ilmaisi heidän pakosta olevan vaiti. + +"Kuunnelkaahan nyt, mitä olen tullut teille kertomaan, ja sitten voitte +puhua", jatkoi Dale. Sitten hän ilmaisi nopeasti Beasleyn suunnitelman +ryöstää Al Auchinclossin sisarentytär ja anastaa kuolevan miehen +omaisuus. + +Kun Dale lopetti melko hengästyneenä, eivät mormonit näyttäneet +ollenkaan hämmästyneiltä eivätkä vihaisilta. Vanhin, John, tarttui +muutamaan keppiin ja kohenteli hitaasti tulisia kekäleitä niin että +valkoiset säkeneet lentelivät. + +"No, Milt, miksi kerroit meille tämän?" kysyi hän varovaisesti. + +"Olette ainoat ystäväni", vastasi Dale. "Minusta ei tuntunut ollenkaan +turvalliselta puhua tästä asiasta tuolla kylässä, ja senvuoksi +juolahditte te, pojat, heti mieleeni. En aio sallia Snake Ansonin viedä +tuota tyttöä. Mutta minä tarvitsen apua ja senvuoksi tulin luoksenne." + +"Beasleyn mahti kasvaa Pinessä ja sen ympäristössä, ja vanha Al +heikontuu heikontumistaan. Beasley anastaa omaisuuden kaikista tytöistä +huolimatta", sanoi John. + +"Asiat eivät aina mene luulojen mukaan. Mutta siitä ei nyt olekaan +kysymys. Tuo tyttöä vastaan suunniteltu kepponen minua suututtaa. Hänen +luullaan saapuvan Magdalenaan kuudentenatoista päivänä ja lähtevän +sieltä postivaunuissa Snowdropiin. Mitä minun nyt on tehtävä? Jos hän +matkustaa postivaunuissa, aion olla silloin mukana, siitä saatte olla +aivan varmat. Mutta hän ei saa lähteä niissä ollenkaan. Pojat, aion +jollakin tavoin suojella häntä. Tahdotteko auttaa minua? Olen totisesti +ollut joskus pahassa pulassa teidänkin vuoksenne. Tämä on kumminkin +erilaista. Oletteko todellakin ystäviäni? Tiedätte nyt, millainen +Beasley on, ja teillä on kaikilla jotakin kostettavaa Snake Ansonin +miehille. Teillä on nopeat hevoset, silmät jälkien seuraamiseksi ja +te osaatte ampua. Olette juuri sellaisia miehiä, jollaisia haluan +tovereikseni joutuessani otteluun jonkun roistojoukon kanssa. +Haluatteko liittyä minuun vai annatteko minun mennä yksinäni?" + +Silloin John Beeman puristi Dalen kättä voimakkaasti vaiti ollen ja +kalpein kasvoin, ja vuorotellen tekivät muutkin veljet samoin. Heidän +silmänsä kiilsivät tuimasti ja heidän ohuitten huuliensa ympärille +ilmestyi omituinen katkera ilme. + +"Milt, ehkä tiedämme millainen Beasley on paremmin kuin sinä", sanoi +John vihdoin. "Hän köyhdytti isäni ja on pettänyt muitakin mormoneja. +Olemme saaneet selville, että hän saa nuo lampaat, joita Ansonin miehet +varastavat. Hän ajaa sitten laumat Phenixiin. Omaisemme eivät salli +meidän syyttää Beasleytä ja senvuoksi olemme kärsineet vaiti ollen. +Isäni on aina sanonut, että heti kun joku vain sanoo ensimmäisen sanan +Beasleytä vastaan, yhdyt sinä meihin." + +Roy Beeman laski kätensä Dalen olalle. Hän oli ehkä viisain veljeksistä +ja sellainen, jota seikkailut ja vaarat enimmän miellyttivät. Hän +oli seurustellut enimmän Dalen kanssa, kulkenut tämän kanssa monta +pitkää taivalta, oli taitava ratsastaja ja väsymättömin vainuaja tässä +erämaassa. + +"Tulemme varmasti mukaasi", sanoi hän kovalla ja jyrisevällä äänellä. + +He istuutuivat jälleen paikoilleen nuotion ääreen. John heitti siihen +enemmän puita, ja rätisten ja säkenöiden leimahti tuli palamaan tuulen +lietsoessa. Kun hämärä muuttui synkäksi yöksi, kiihtyi tuulen humina +puissa kumeaksi kohinaksi. Erään arosusilauman katkonainen ulvonta +alkoi värisyttää ilmaa. + +Nuo viisi miestä keskustelivat kauan ja vakavasti tuumaillen, +suunnitellen ja kumoten toistensa ehdotuksia. Dale ja Roy Beeman +ehdottivat enimmän sellaista, jonka kaikki voivat hyväksyä. +Heidän laisensa metsästäjät muistuttavat tutkijoita siinä, että +he suunnitellessaan jotakin kiinnittävät niin paljon huomiota +erikoiskohtiin. Tämä seikka, johon he nyt aikoivat sekaantua, muodosti +tilanteen, jossa oli rajattomia mahdollisuuksia. Niistä oli etupäässä +kiinnitettävä huomio hevosiin ja varustuksiin, pitkään kiertotiehen +päästä Magdalenaan huomaamatta, tuon vieraan tytön pelastamiseen, joka +epäilemättä halukkaasti halusi matkustaa postivaunuissa -- ja nopeaan +pelastamiseen, jos sellainen näyttäytyi tarpeelliseksi, taisteluun ja +välttämättömään takaa-ajoon, pakenemiseen metsiin ja turvalliseen tytön +luovuttamiseen Auchinclossille. + +"Sitten, Milt, lähdemme kai ahdistamaan Beasleytä?" kysyi Roy Beeman +merkitsevästi. + +Dale vaikeni kumminkin ja näytti miettiväiseltä. + +"Nyt tämä jo riittää tälle päivälle", sanoi John. "Ruvetkaamme nyt +nukkumaan." + +He levittivät tervavaatteensa. Dale heittäytyi Royn viereen ja kaikki +vaipuivat pian uneen punaisten kekäleiden hitaasti tummetessa, tuulen +kovan huminan vähitellen heikentyessä ja metsän muuttuessa hiljaiseksi. + + + + +IV. + + +Helen Rayner oli ollut länteen päin kiitävässä junassa hyvinkin jo +neljäkolmatta tuntia, ennenkuin hän teki levottomuutta herättävän +huomion. + +Sisarensa Bon kanssa, joka oli varhaiskypsä kuusitoistavuotias +tyttönen, oli Helen lähtenyt St. Josephista rakkaille omaisilleen +sanomiensa jäähyväisten katkeroittamin mielin, mutta kumminkin +lumottuna ja elävin aavistuksin Kaukaisen lännen omituisesta +elämästä. Kaikilla heikäläisillä oli oikea uranaukaisijaluonne; +vaihtelevaisuuden, toiminnan ja seikkailujen jano oli hänellä verissä. +Velvollisuus leskeksi joutunutta äitiä kohtaan, jolla oli suuri perhe +hoidettavanaan, oli pakottanut Helenin hyväksymään tämän rikkaan enon +tarjouksen. Hän oli opettanut koulussa ja ohjannut pieniä veljiään +ja sisariaan ja auttanut muutenkin voimainsa mukaan. Ja nyt, vaikka +vanhojen rakkaiden siteiden katkominen tuntuikin raskaalta, houkutteli +tämä tilaisuus kumminkin vastustamattomasti. Hänen unelmiensa +rukouksiin oli vastattu. Hyvän onnen tuominen omaisilleen, tuon pienen, +kauniin ja vallattoman sisaren hoitaminen, noiden keltaisten, likaisten +ja meluisten kylien vaihtaminen suureen, aaltoilevaan ja rajattomaan +tasankoon, eläminen tuollaisessa ihmeellisessä talossa, jonka hän +jonakin kauniina päivänä saa sitten kokonaan omakseen, hevosia, karjaa, +lampaita, erämaata ja vuoria, puita, puroja ja villejä kukkia kohtaan +tuntemansa syvän, vaistomaisen ja kehittymättömän rakkauden täyttyminen +olivat aina olleet hänen intohimoisen ikävänsä kaipauksia, jotka nyt +jollakin ihmeellisellä haltijatarmaisella tavalla näyttivät toteutuvan. + +Huomio, että Harve Riggs oli myöskin junassa, oli kolaus näille +onnellisille aavistuksille ja täydellinen sairaaksi tekevä kylmä suihku +hänen lämpimille ja läheisille unelmilleen. Hänen läsnäolonsa voi +merkitä ainoastaan yhtä asiaa: että Riggs oli seurannut häntä. Riggs +oli ollut pahin monista vaikeista koettelemuksista St. Josephissa. +Hänellä oli jonkunlainen vaikutusvalta tahi oikeus äitiin, joka +hyväksyi hänen tarjouksensa mennä naimisiin Helenin kanssa. Hän +ei ollut ollenkaan puoleensavetävä, ei hyvä, ei toimelias eikä +mitään sellaista, joka kiinnitti Helenin mieltä, vaan pöyhkeilevä +ja tepasteleva seikkailija eikä mikään todellinen Lännen asukas, +vaikka hän käyttikin pitkää tukkaa ja ylpeili revolverillaan ja +huonomaineisuudellaan. Helen oli aina epäillyt noita monia taisteluita, +joissa Riggs sanoi olleensa mukana, ja sitäkin, ettei Riggs ollut +tarpeeksi rohkea ollakseen paha siinä merkityksessä kuin Lännen miehet +ovat pahoja. Mutta vilahdus hänestä junan seisoessa La Juntan asemalla, +kun Riggs selvästi vakoili häntä koettaen pysyä piilossa, varoitti +Heleniä ja antoi hänelle uuden tehtävän ratkaistavaksi. + +Tämä huomio masensi hänen mielensä. Eläminen ei näyttänyt +muodostuvankaan paljaaksi ruusuilla kulkemiseksi tuolla uudessa +Lännen kodissa. Riggs tulee seuraamaan häntä, ellei hän voi tulla +hänen mukanaan, ja saavuttaakseen tarkoituksensa on hän valmis vaikka +mihin. Helen säpsähti todetessaan joutuneensa oman onnensa nojaan, +tunsi lamauttavaa rohkeuden puutetta, yksinäisyyttä ja avuttomuutta. +Mutta hänen ylpeä luonteensa karkoitti pian nämä tunteet. Tilaisuus +koputti hänen oveensa ja hän aikoi käyttää sitä hyödykseen. Hän ei +olisi ollutkaan Al Auchinclossin sisarentytär, jos hän olisi epäröinyt. +Ja kun ylpeys muuttui todelliseksi vihaksi, olisi hän voinut nauraa +ivallisesti Harve Riggsille ja tämän suunnitelmille, vaikka ne olisivat +olleet millaiset tahansa. Helen päätti kerta kaikkiaan olla pelkäämättä +häntä. Kun hän oli lähtenyt St. Josephista, oli hän suhtautunut Länteen +sykkivin sydämin ja varmoin päätöksin tulla tuon Lännen arvoiseksi. +Tuohon kaukaiseen maahan oli perustettava koteja, eno Al oli +kirjoittanut niin, ja kotien perustamisessa olivat naiset tarpeen. Hän +aikoi kehittyä yhdeksi noista naisista ja kasvattaa sisarestaan toisen +samanlaisen. Ja ajatellen, että hän tietää varmasti mitä hän sanoo +Riggsille, kun tämä ennemmin tahi myöhemmin lähestyy häntä, karkoitti +Helen hänet mielestään. + +Kun juna oli liikkeessä, voi Helen katsella noita aina muuttuvia +maisemia, semminkin kun hänen ei silloin ollut pakko pitää huolta +Bosta, kuten asemilla. Hän tarkasteli haaveillen mäntymetsiä, punaisia +kallioisia uomia ja noita hämäriä jylhiä vuoria. + +Hän näki auringon laskevan Uuden Meksikon hämärästi näkyvien +harjanteiden taakse. Se muodosti sellaisen ihanan kullanvärisen +loiston taivaalle, että se oli yhtä outo hänelle kuin hänen mielessään +liikkuvat oudot tunteetkin, nuo lumoavat ja jälleen haihtuvat. Bon +riemu ei ollut niin hiljaista, ja samalla kun aurinko laski ja +väriloisto himmeni, pyysi hän Heleniä yhtä innokkaasti avaamaan suuren +eväskorin, jonka he olivat ottaneet mukaansa. + +He istuivat vastakkain vaunun päässä, ja naulakoilla, eväskori +ylimpänä, olivat heidän matkatavaransa, jotka sisälsivät tyttöjen koko +maallisen omaisuuden. Siinä oli nyt todellakin paljon enemmän kuin he +olivat milloinkaan omistaneet, sillä heidän äitinsä huolehtiessaan +heistä ja halutessaan, että he näyttäisivät sieviltä rikkaan enonkin +mielestä, oli tuhlannut rahaa ja aikaa valmistaessaan heille kauniita +ja käytännöllisiä pukuja. + +Tytöt istuivat vierekkäin tuo suuri kori polvillaan ja söivät +katsellessaan noita jylhiä ja tummia vuoria. Juna jatkoi hitaasti +matkaansa ilmeisesti halki seudun, jossa rata alituisesti mutkitteli. +Jokainen tuossa täpötäynnä olevassa vaunussa oli syventynyt nauttimaan +illallistaan. Ellei Helenin huomio olisi niin kokonaan ollut kiintynyt +tuohon suurenmoiseen villiin vuoristoon, olisi hän tuntenut enemmän +mielenkiintoa matkatovereitaan kohtaan. Hän huomasi kyllä heidät ja +tarkasteli huvitettuna ja miettiväisesti vaunussa olevia miehiä, +naisia ja muutamia lapsia, noita keskiluokan ihmisiä, jotka, ollen +köyhiä ja toivorikkaita, matkustivat nyt Uuteen länteen perustamaan +koteja. Tuollainen oli suurenmoista ja kaunista, mutta se aiheutti +kumminkin lyhytaikaista ja selittämätöntä surua, sillä junan ikkunoista +katsottuna näytti tuo metsien ja kallioiden muodostama maailma niiden +välissä olevine laajoine ja hedelmättömine aukeamineen sanomattoman +yksinäiseltä, villiltä ja kuolleelta. Kuinka loppumattomilta nuo +etäisyydet tuntuivatkaan. Tuntikausiin, junan kiitäessä peninkulman +toisensa perään eteenpäin, ei näkynyt ainoatakaan taloa, ei telttaa +eikä intiaanien majaa. Tämän kauniin maan pituus ja laveus olivat +hämmästyttävät. Ja Helen, joka rakasti liriseviä puroja ja virtaavia +jokia, ei huomannut vettä ollenkaan. + +Sitten kietoi pimeys tuon hitaasti ohitse kiitävän maiseman vaippaansa, +kylmä yötuuli rupesi puhaltamaan ikkunoista ja valkoiset tähdet +alkoivat tuikkia taivaalla. Sisarukset ristivät kätensä, painoivat +päänsä yhteen ja rupesivat nukkumaan raskaan vaipan alla. + +Varhain seuraavana aamuna, kun tytöt jälleen kaivoivat nähtävästi +pohjattoman korinsa aarteita esille, pysähtyi juna Las Vegasissa. + +"Voi, katsohan!" huudahti Bo hurmaantuneena. "Lehmänpaimenia! Ah, Nell, +katsohan nyt!" + +Helen katsoi nauraen ensin sisareensa huomaten, miten suloinen tämä +todellakin oli. Bo oli pienikasvuinen, täynnä pursuavaa elämäniloa. +Hänellä oli kastanjanruskea tukka ja tummansiniset silmät, jotka +loistivat veitikkamaisesti ja vetivät puoleensa kuin magneetit. + +Karkeasti kyhätyllä asemasillalla oli rautatieläisiä, meksikolaisia +ja ryhmä vetelehtiviä lehmänpaimenia. Nämä olivat pitkiä, laihoja +ja vääräsäärisiä miehiä, joilla oli nuoret rehelliset kasvot ja +tarkkaavaiset silmät. Erittäinkin muudan heistä oli puoleensavetävä +komeine ruumiineen, punaisenruskeine kasvoineen ja kirkkaanpunaisine +huivineen, heiluvine revolvereineen ja suurine, pitkine ja käyrine +kannuksineen. Hän kai huomasi Bon ihailevan katseen, koska hän +sanomatta sanaakaan tovereilleen maleksi ikkunaa kohti, jossa tytöt +istuivat. Hän käveli merkillisesti, melkeinpä niin omituisesti kuin ei +hän olisi tottunut sellaiseen. Pitkät kannukset kilisivät sointuvasti. +Hän nosti hattuaan ja seisahtui huolettomasti hymyillen, ollen tyyni ja +rauhallinen. Heleniä hän miellytti ensi näkemältä, ja kun hän kääntyi +katsomaan, millaisen vaikutuksen mies oli tehnyt Bohun, huomasi hän +tuon nuoren neidin tuijottavan mieheen jäykkänä pelosta. + +"Hyvää huomenta", sanoi paimen venytellen ja hymyillen hyväntuulisesti. +"Mihin olette te matkalla?" + +Hänen äänensä kaiku ja tuo suora ja lystillinen sydämellisyys +miellyttivät Heleniä uutuudellaan. + +"Matkustamme aluksi Magdalenaan ja sieltä sitten postivaunuissa +Valkoisille vuorille", vastasi Helen. + +Paimenen tarkkaavaisiin ja rauhallisiin silmiin ilmestyi hämmästynyt +ilme. + +"Siellä on apacheja, neiti. Olen todellakin suruissani, sillä nuo +seudut eivät sovi ollenkaan teikäläisille. Ette suinkaan ole mormoneja?" + +"Emme. Olemme Al Auchinclossin sisarentyttäriä", vastasi Helen. + +"Vai niin. Olen käynyt Magdalenassa ja kuullut puhuttavan Alista. +Menette luultavasti kyläilemään hänen luokseen?" + +"Hänen talostaan on tuleva vastainen kotimme." + +"Suurenmoista, sillä täällä Lännessä tarvitaan tyttöjä. Niin, olen +kuullut Alista. Hän on muudan vanha arizonalainen karjankasvattaja, +joka on asettunut asumaan tuonne lammasmaahan. Sellainen on +taantumusta. Arvailen nyt, että jos sattuisin tulemaan sinnepäin ja +kysyisin häneltä työtä, niin mahtaisinko sellaista saada?" + +Hänen tyyni hymynsä oli tarttuvaa ja hänen tarkoituksensa oli selvä +kuin kristallikirkas vesi. Katse, jonka hän oli kiinnittänyt Bohun, +miellytti jollakin tavoin Heleniä. Parin viimeisen vuoden kuluessa, +jolloin Bo oli vain kaunistumistaan kaunistunut, oli hän ollut +ihailevien katseiden magneetti. Tuon paimenenkin silmissä oli samassa +sekä kunnioittava että ihaileva ja huvitettu ilme. Se ei todellakaan +mennyt hukkaan, kun Bosta oli kysymys. + +"Enoni mainitsi kerran kirjeessään, ettei hänellä milloinkaan ole +tarpeeksi miehiä kartanon hoitamiseen", vastasi Helen hymyillen. + +"Tulen varmasti sinne. Vannon, että matkani olisikin nyt kaikissa +tapauksissa suuntautunut sinnepäin." + +Hän tuntui niin lyhytsanaiselta, tyyneltä ja miellyttävältä, ettei +hänen puheeseensa voitu oikein suhtautua vakavasti, mutta kumminkin +Helenin terävä huomiokyky totesi hänessä olevan rohkeutta, jotakin +tuollaista, joka oli samalla kertaa sekä nopeaa että valpasta. Hänen +viimeiset sanansa olivat yhtä selvät kuin hänen Bohun suuntaamansa +hellä katsekin. + +Helenin luonteessa oli vallaton piirre, joka, vaikka hän voikin +sen hillitä, joskus kumminkin sai vallan, ja Bo, joka nyt kerran +itsepäisessä elämässään oli joutunut sanattomaksi, tarjosi nyt sopivan +tilaisuuden. + +"Ehkä pieni sisareni suostuu puhumaan puolestanne eno Alille", sanoi +Helen. Juuri silloin juna liikahti ja lähti hitaasti liikkeelle. Paimen +astui pari pitkää askelta sen rinnalla, jolloin hänen kuumenneet +poikamaiset kasvonsa olivat melkein ikkunan tasalla. Hänen silmänsä, +jotka nyt näyttivät ujoilta ja hieman toivovilta, mutta kumminkin +rohkeilta, olivat yhä kiintyneet Bohun. + +"Hyvästi -- lemmittyni!" hän huudahti. + +Sitten hän pysähtyi häviten näkyvistä. + +"Kas niin!" huudahti Helen katuvaisesti puoleksi suruissaan, puoleksi +iloissaan. "Millainen nopeasti toimiva nuorimies hän olikaan." + +Bo oli punastunut kauniisti. + +"Nell, eikö hän ollutkin suurenmoinen?" huudahti hän loistavin silmin. + +"En voi juuri sanoa häntä sellaiseksikaan, mutta miellyttävä hän +kumminkin oli", vastasi Helen hyvillään, ettei Bo ollutkaan suuttunut +häneen. + +Oli aivan selvää, että Bo tukahdutti hillittömän halunsa nojautua ulos +ikkunasta ja heiluttaa kättään. Hän tirkisti kumminkin ulos suureksi +pettymyksekseen. + +"Luuletko hänen saapuvan eno Alin luo?" kysyi Bo. + +"Tyttöseni, hän laski vain leikkiä." + +"Nell, lyön vaikka vetoa, että hän saapuu! Ah, miten ihanaa siitä +tuleekaan. Alan pitää noista paimenista. He eivät ole ollenkaan tuon +Harve Riggsin näköisiä, joka ahdisti sinua niin." + +Helen huokaisi muistaessaan tuon vastenmielisen kosijansa ja +senkinvuoksi, että Bon tulevaisuus vaikutti jo salaperäisesti lapseen. +Helenin oli oltava samalla kertaa tuon tarkkaavaisen ja oikullisen +tytön sekä äiti että suojelija. + +Kerran kiinnitti junailija tyttöjen huomion muutamaan viheriään +ja jyrkkään kalliohuippuun. Mies sanoi sitä Nälänhuipuksi ja +kertoi heille, että intiaanit olivat kerran maailmassa pakottaneet +espanjalaisia peräytymään sinne ja näännyttäneet heidät sitten nälkään. +Bo kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja katseli sen jälkeen seutua +tarkemmin kuin milloinkaan ennen kysyen aina jotakin ohitsekulkevalta +junailijalta. Meksikolaisten tiilirakennukset huvittivat häntä ja kun +juna saapui intiaanein alueelle, jossa kylät olivat lähellä rataa ja +jossa kirkasvärisiin pukuihin pukeutuneet intiaanit ratsastelivat +villeillä hevosillaan, oli hän aivan riemuissaan. + +"Mutta nuo intiaanithan ovat rauhallisia!" huudahti hän kerran +pahoittelevasti. + +"Olkaamme kiitollisia siitä Jumalalle, tyttöseni. Haluaisitko nähdä +vihamielisiä intiaaneja?" kysyi Helen. + +"Haluaisin varmasti", kuului suora vastaus. + +"Olen hyvin pahoillani, etten sittenkin jättänyt sinua äidin luo." + +"Nell, älä ollenkaan uskottelekaan minulle sellaista." + +He saapuivat Albuquerqueiin puolenpäivän tienoissa, ja tämä +merkityksellinen asema, jossa heidän oli vaihdettava junaa, oli +ollut matkan ensimmäinen pelätty paikka. Ja se näyttikin todella +suurenmoiselta liikekeskukselta, täynnä kun se oli lörpötteleviä +meksikolaisia, maleksivia, punakasvoisia, hurjannäköisiä paimenia ja +makailevia intiaaneja. Tuossa sekamelskassa olisi Helenin ollut melkein +mahdoton säilyttää tyyneytensä, koska hänen oli pidettävä huolta Bosta, +kannettava kaikki matkatarpeet ja etsittävä tuo toinen juna, ellei +tuo ystävällinen jarrumies, joka oli auttanut heitä ennenkin, olisi +auttanut heitä pääsemään entisestä junasta toiseen -- palvelus josta +Helen oli hänelle hyvin kiitollinen. + +"Albuquerque on huono paikka", sanoi jarrumies. "Teidän on parasta +pysyä vaunussanne ja pidättäytyä katselemasta ikkunoista. Onnea vain +matkallenne!" + +Vaunussa oli vain muutamia muita matkustajia, meksikolaisia, jotka +olivat sijoittuneet sen toiseen päähän. Tässä sivuradan junassa oli +vain yksi matkustaja- ja yksi matkatavaravaunu, jotka oli kiinnitetty +tavaravaunujen perään. Helen sanoi itselleen jotenkin julmasti, että +hän pian on saapa selville, ovatko hänen Harve Riggsiin kohdistamansa +epäluulot oikeutettuja. Jos tämä aikoi matkustaa Magdalenaan tänään, +oli hänen matkustettava tässä junassa. Pian Bo, joka ei välittänyt +kiellosta, pisti päänsä ikkunasta. Hänen silmänsä aukenivat suuriksi +hämmästyksestä samoin kuin suukin. + +"Nell, tuolla on Riggs!" hän kuiskasi. "Hän on tulossa tähän junaan." + +"Bo, näin hänet jo eilen", vastasi Helen vakavasti + +"Hän siis seuraa sinua, tuo -- tuo --" + +"Bo, älä kiihdytä mieltäsi. Emme ole nyt kotona, ja senvuoksi on meidän +suhtauduttava asioihin levollisesti. Viis siitä, vaikka Riggs onkin +seurannut minua. Pidän; hänet kyllä aisoissa." + +"Ah! Etkö aio siis puhutella häntä etkä olla missään tekemisissä hänen +kanssaan?" + +"En, ellei minun ole pakko." + +Vaunuun tuli nyt enemmän matkustajia, tomuisia, omituisia ja rääsyisiä +miehiä, ja muutamia kovakasvoisia, köyhästi pukeutuneita, työn +uuvuttamia vaimoja ja muutamia muita meksikolaisia. Hätiköiden ja +puhuen äänekkäästi istuutuivat he paikoilleen. + +Sitten näki Helen Harve Riggsin tulevan vaunuun suuri kantamus +mukanaan. Hän oli keskikokoinen, tumma ja silmiinpistävä mies, jolla +oli pitkät viikset ja hiukset. Hänen pukunsa oli vaikuttava, hänellä +kun oli yllään musta pitkätakki, mustat housut, joiden lahkeiden suut +oli pistetty pitkävartisiin teräväkärkisiin kenkiin, kirjailtu liivi, +liehuva kaulahuivi ja musta hattu. Hänen vyönsä ja revolverinsa olivat +silmiinpistävät. Oli kuvaavaa, että muut matkustajat nähtyään hänet +tekivät huomautuksiaan. + +Kun hän oli asettanut matkatavaransa hyllyille, näytti hän +suoristautuvan, ja kääntyen nopeasti lähestyi hän tyttöjen valtaamaa +penkkiä. Saavuttuaan sen luo istuutui hän vastakkaisen penkin +käsipuulle ja katsoi harkitusti Heleniin. Hänellä oli vaaleat +tirkistelevät silmät, joiden ilme oli kova ja rauhaton. Suu oli raaka +ja julkea. Helen ei ollut milloinkaan tavannut häntä muualla kuin +kotonaan ja senvuoksi jäykistyttikin tämä eroavaisuus hänen sydäntään. + +"Halloo, Nell!" hän sanoi. "Olette varmaankin hämmästynyt nähdessänne +minut?" + +"En ollenkaan", vastasi Helen kylmästi. + +"Lyön vaikka vetoa, että olette." + +"Harve Riggs, sanoinhan teille jo lähtöni edellisenä päivänä kotona, +ettei minua ollenkaan liikuta tekonne eivätkä puheenne." + +"Mielestäni ei asia ole niin, Nell. Jokaisella naisella, jota seuraan, +on kyllä syytä ajattelemiseen. Ja te tiedätte sen." + +"Silloin olette te seurannut minua tänne?" kysyi Helen, ja huolimatta +hänen ponnistuksistaan vapisi hänen äänensä vihasta. + +"Niin olenkin", vastasi Riggs, ja tehdessään sen oli hän ajatellut yhtä +paljon itseään kuin Heleniäkin. + +"Mutta miksi, sillä se ei hyödytä teitä ollenkaan ja on vallan +toivotonta?" + +"Vannoin anastavani teidät omakseni tahi toimivani ainakin niin, ettei +kukaan muukaan teitä saa", vastasi Riggs, ja hänen intohimoisessa +äänessään oli yhtä paljon itsekkäisyyttä kuin naisen rakkauden +janoakin. "Mutta olisin kumminkin tullut tänne Länteen kaikissa +tapauksissa ennemmin tahi myöhemmin." + +"Ette siis aio tullakaan Pineen asti?" änkytti Helen heltyen hetkeksi. + +"Nell, aion tästä alkaen seurata alituisesti teitä", selitti Riggs. + +Silloin Bo suoristautui kalpein kasvoin ja vihasta säihkyvin silmin. + +"Harve Riggs, teidän on annettava Nellille rauha", tiuskaisi hän +sointuvin ja urhoollisin nuorin äänin. "Sanon teille ja vannonkin sen, +että jos ahdistatte ja moititte häntä vielä, enoni Al tahi joku paimen +karkoittaa teidät ainaiseksi seudulta." + +"Halloo, Pippuri!" vastasi Riggs kylmästi. "Huomaan, ettei käytöksesi +ole muuttunut, ja kuulen, että olet yhtä hullautunut paimeniin kuin +ennenkin." + +"Ihmisten ei ole pakko olla kohteliaita --" + +"Bo, ole vaiti!" keskeytti Helen nuhtelevasti. Oli vaikeata moittia +Bota juuri silloin, sillä tuo nuori neiti ei pelännyt ollenkaan +Riggsiä. Hän näytti todellakin aivan siltä kuin hän olisi voinut lyödä +miestä korvalle. Ja Helen totesi, että vaikka hän oli ymmärtänytkin, +mitä kodin vaihtaminen tähän villiin maahan merkitsi, ja vaikka hän +oli päättänytkin pysyä urhoollisena, jätti kumminkin itseluottamuksen +todellinen alkukoe hänen mielensä heikoksi. Mutta juuri nyt tuntui +hän saaneen pienestä tulisilmäisestä sisarestansa suojelijan. Helen +luuli Bon helposti mukautuvan Lännen tapoihin, Bo kun oli niin nuori, +levollinen ja vaikutteille altis. + +Bo käänsi nyt selkänsä Riggsille ja katseli ikkunasta maisemaa. Mies +nauroi, nousi ja kumartui Heleniin päin. + +"Nell, aion matkustaa sinne, minne tekin", sanoi hän vakavasti. "Voitte +suhtautua siihen ystävällisesti tahi vihamielisesti, miten vain +haluatte. Mutta jos teillä on vielä sen verran järkeä jäljellä, niin +älkää usuttako ketään kimppuuni. Voi nimittäin sattua, että kohtelen +tuota henkilöä huonosti. Mielestäni olisi parempi, että olisimme +ystäviä, sillä aion pitää teitä silmällä huolimatta siitä, annatteko +siihen suostumuksenne vai ettekö." + +Tuo mies oli ennen vaivannut Heleniä ja sitten uhannut, mutta nyt oli +hänen pakko julistautua miehen vilpittömäksi viholliseksi. Kuinka +vastenmielinen tuo ajatus, että mies piti itseään hänen uuteen +elämäänsä kuuluvana olikin, oli se kumminkin tosi. Hän oli olemassa +ja hän voi seurata Helenin hommia. Helen ei voinut sille mitään. Hän +vihasi pakkoa kiinnittää niin suurta huomiota mieheen, ja äkkiä tunsi +hän vihaavansa Riggsiä kuumasti ja leppymättömästi. + +"Ei teidän tarvitse pitää minusta huolta, sillä osaan sen taidon jo +itsekin", sanoi hän kääntäessään Riggsille selkänsä. Hän kuuli Riggsin +mumisevan jotakin partaansa ja poistuvan kauemmaksi vaunuun. Silloin +tarttui Bo hänen käteensä. + +"Viis hänestä, Nell", kuiskasi hän. "Muistat kai, mitä vanha sheriffi +Haines sanoi Riggsistä? 'Tuollainenko pöyhkeilijä olisi revolverilla +ampuja! Jos hän joskus joutuu todelliseen Lännen kylään, karkoitetaan +hänet kyllä sieltä.' Toivon, että tuo punakka paimeneni olisi tullut +mukaamme tähän junaan." + +Helen tunsi olevansa iloinen, että hän oli suostunut Bon kiihkeihin +pyyntöihin ottaa hänet mukaan Länteen. Luonne, joka oli tehnyt Bon +parantumattomaksi kotona, tekisi ehkä hänen elämänsä hyvin onnelliseksi +tässä vapaassa maassa. Kumminkin nauroi Helen sisarelleen hyvin +lämpimästi ja kiitollisesti. + +"Sinun punakka paimenesiko? Bo-raukka, olithan aivan jäykkä pelosta, ja +kumminkin haluat nyt saada hänet." + +"Voin varmasti rakastua tuohon mieheen", vastasi Bo haaveillen. + +"Tyttöseni, olet luullut samaa itsestäsi moneen muuhunkin mieheen +nähden etkä kumminkaan ole katsahtanutkaan toistamiseen keneenkään +heistä." + +"Hän onkin aivan erilainen kuin muut. Nell, lyön vaikka vetoa, että hän +tulee Pineen." + +"Toivon hänen tulevan. Kunpa hän olisi tässä junassa! Pidin niin hänen +ulkonäöstään, Bo." + +"No niin, Nell kultaseni, hän katsoi minuun ensimmäiseksi ja +viimeiseksi myös, joten voit luopua toivostasi... Ah, nyt lähtee juna! +Hyvästi, Albuker-- Mikä tämän kauhean paikan nimi nyt taas olikaan? +Nell, syökäämme päivällistä. Olen kuolemaisillani nälkään." + +Silloin Helen unhotti huolensa ja epävarman tulevaisuuden, ja +kuunnellessaan Bon lörpöttelyä ja ottaessaan osaa suuren korin +loppumattomiin herkkuihin samalla kun hän katseli jalomuotoisia vuoria +tuli hän jälleen hyvälle tuulelle. + +Rio Granden laakso rupesi näkymään näyttäen olevan aivan lähellä +muutamassa mustien paljaiden vuorien välisessä kapealta näyttävässä +suuressa harmaanviheriässä solassa, jossa tuo keltainen joki virtasi +kimallellen kuumassa auringonpaisteessa. Bo nauroi iloisesti +katsellessaan alastomia pieniä meksikolaisia lapsia, jotka juoksivat +säikähtyneinä tiilimajoihin junan huristaessa ohi, ja hän huudahti +riemusta nähdessään intiaaneja, mustangeja ja joskus paimeniakin, +jotka ratsastivat virkeillä hevosillaan johonkin kaupunkiin. Helen +näki kaikki Bon osoittamat seikat, mutta hänen katseensa viipyi +kumminkin kauemmin tuossa ihmeellisessä aaltoilevassa laaksossa ja +tuolla utuisessa purppuraisessa etäisyydessä, joka tuntui kätkevän +häneltä jotakin. Hänellä ei ollut milloinkaan ollut tällaisia tunteita +eikä hän milloinkaan ollut saanut katsella niin kauaksi. Näköala +synnytti hänessä jotakin omituista. Aurinko paistoi kuumasti, minkä +hän voi tuntea pistämällä kätensä ikkunasta, ja voimakas tuuli +kiidätti kuivia tomupilviä junaa vasten. Hän totesi heti, millaisia +peloittavia tekijöitä aurinko, tuuli ja tomu olivat täällä Lounaassa. +Ja tämä toteaminen pakotti hänet niitä rakastamaan. Se oli tuolla +tuo aukea, villi, kaunis ja autio maa, ja hän tunsi suonissaan veren +järkkymättömän käskyn etsiä, taistella, löytää ja elää. Vain silmäys +tuonne keltaiseen laaksoon, joka näytti loppumattomalta rautaisten +jyrkänteittensä välissä, vaikutti, että hän ymmärsi enonsa luonteen. +Hänenkin oli muututtava luonteeltaan yhtä paljon hänen kaltaisekseen +kuin hänen sanottiin muistuttavan enoa muutenkin. + +Lopulta väsyi Bo katselemaan maisemia, joissa ei ollut mitään +elämää, ja painaen vaalean päänsä kokoonkääritylle viitalle rupesi +hän nukkumaan. Mutta Helen katseli herkeämättä kauas näkevin silmin +tuota tasankojen ja kukkulain muodostamaa maailmaa, ja noiden pitkien +tuntien kuluessa, kun hän koetti tunkeutua katseellaan tomupilvien ja +lämpöaaltojen läpi, jokin voimakas, epäselvä ja rauhaton tunne tuntui +häilähtelevän hänessä ja sitten jäävän pysyväiseksi. Sen aiheutti hänen +ruumiillinen vastaanottavaisuutensa -- hänen silmiensä ja aistiensa +suhtautuminen Länteen samoin kuin hänen tunteensa jo olivat tehneet. + +Naisen on rakastettava kotiaan, mihin ikinä kohtalo hänet vieneekään. +Niin uskoi Helenkin, ei kumminkaan niin paljon velvollisuudesta +kuin onnesta, romanttisuudesta ja elämänhalusta. Kuinka voi elämä +milloinkaan muuttua yksitoikkoiseksi ja väsyttäväksi täällä paljaan +maan ja sinisen taivaan muodostamassa värisyttävässä autiudessa, jossa +tehtävien täyttäminen pakotti ajatukset ja tuumailut suuntautumaan +ulospäin. + +Hän oli todellakin suruissaan, kun Rio Granden laakso ja sen suuntaan +kulkevat vuoriharjanteet katosivat lopulta näkyvistä. Mutta peninkulmat +korvasivat ne toisilla laaksoilla, toisilla jylhillä ja mustilla +kalliovuorilla ja sitten jälleen paljailla laajoilla keltaisilla +tasangoilla ja harvaa setrimetsää kasvavilla kukkuloilla, valkoisilla +kuivuneilla rämeillä, jotka näyttivät kammottavilta auringonpaisteessa, +kimaltelevilla alkalikerroksilla ja sitten aukealla erämaalla, jossa +keltaiset ja siniset kukat kukkivat. + +Hän huomasi senkin, että maan ja kallioiden valkoinen ja keltainen +väri alkoi muuttua punaiseksi, ja silloin hän tiesi heidän lähestyvän +Arizonaa, tuota villiä, autiota ja punaista erämaata ja viheröitä +ylätasankoja, sen kohisevia jokia ja tuntemattomia etäisyyksiä, sen +laitumia ja metsiä, sen villejä hevosia, sen paimenia, lainsuojattomia, +susia, panttereita ja intiaaneja. Helenkin tunsi, kuten joku poika, +tuon nimen liikuttavan ja lumoavan mieltään ja laulavan hänelle +nimettömistä, suloisista ja aavistamattomista asioista, jotka +olivat salaperäisiä ja kertoivat seikkailuista. Mutta hänen, ollen +kaksikymmenvuotias tyttö, joka oli vastuunalainen niin paljosta, oli +salattava sydämensä salaisimmat ajatukset ja tuon, jota hänen äitinsä +oli nurkunut, sanoen sitä hänen onnettomuudekseen, ettei hän ollut +syntynyt pojaksi. + +Aika kului Helenin katsellessa, oppiessa ja haaveillessa. Juna pysähtyi +aina pitkän ajan kuluttua pienille asemille, joissa ei näyttänyt olevan +muuta kuin tiilimajoja, laiskoja meksikolaisia, tomua ja kuumuutta. +Bo heräsi alkaen lörpötellä ja syventyä korin antimiin. Hän kuuli +junailijalta, ettei Magdalenaan ollut enää kuin pari asemanväliä. Hän +oli sitten täynnä arveluja, kuka on ottamassa siellä heitä vastaan ja +mitä on tapahtuva. Helen palautettiin siten vakavaan todellisuuteen, +josta hän tunsi melkoista nautintoa. Hän sanoi varmasti olevansa aivan +tietämätön, mitä tulee tapahtumaan. Riggs käveli pari kertaa käytävän +päästä päähän niin että hänen tummat kasvonsa, vaaleat silmänsä ja +ivallinen hymynsä eivät jääneet Heleniltä huomaamatta. Helen taisteli +kumminkin kasvavaa pelkoaan vastaan halveksivalla ivalla. Tuo mies ei +ollut puoleksikaan mies. Hän ei voinut ymmärtää, voiko Riggs tehdä +muuta kuin vaivata häntä ennen hänen saapumistaan Pineen. Hänen enonsa +tulee varmaankin itse tahi lähettää ainakin jonkun noutamaan heitä +Snowdropista, jonka Helen tiesi sijaitsevan pitkän matkan päässä +Magdalenasta. Tämä postivaunuissa kulku oli Helenin mielestä tämän +pitkän matkan pahin ja peloittavin osa. + +"Ah, Nell, olemme jo melkein perillä!" huudahti Bo iloissaan. +"Junailija sanoi matkan loppuvan seuraavalle asemalle." + +"Ihmettelenpä, kulkevatko nuo postivaunut öisin", sanoi Helen +miettiväisesti. + +"Varmasti!" vastasi vastustamaton Bo. + +Juna, vaikka se kulkikin vain tavallista vauhtiaan, tuntui Helenistä +lentävän. Tuolla alkoi aurinko laskeutua Uuden Meksikon kukkulain +taakse, Magdalena, yö ja seikkailut olivat jo aivan lähellä. Helenin +sydän sykki nopeasti. Hän katseli keltaisia tasankoja, joilla karja +kävi laitumella. Niiden ilmestyminen näkyviin, kasteluojat ja +pumpulipuut ilmaisivat hänelle, että junamatka oli pian lopussa. +Kuullessaan Bon heikosti huudahtavan katsoi hän vaunun toisessa +seinässä olevasta ikkunasta ja näki joukon matalia ja litteitä punaisia +tiilirakennuksia. Juna alkoi hiljentää vauhtiaan. Helen näki lasten +juoksevan, valkoisten ja meksikolaisten yhdessä, sitten enemmän +rakennuksia ja muutamalla kukkulalla suuren tiilikirkon, joka oli +kömpelötekoinen ja kimalteleva, mutta kumminkin jollakin tavoin kaunis. + +Helen käski Bon panna hatun päähänsä, ja tehdessään itse samoin häpesi +hän sormiensa vapisemista. Vaunussa olevat ihmiset hääräsivät ja +juttelivat. + +Juna pysähtyi. Helen kurkisti ulos nähdäkseen vain suuren joukon +intiaaneja ja meksikolaisia, jotka olivat liikkumattomia ja niin +tyhmän näköisiä kuin ei juna eikä muukaan heihin ollenkaan kuuluisi. +Hän huomasi kumminkin lopulta erään valkoisenkin miehen ja tunsi +jonkunlaista helpotusta. Mies oli lähempänä kuin muut. Hän oli pitkä, +harteikas ja jotenkin huomiota herättävä, ja kun Helen katsoi häneen +toistamiseen, huomasi hän miehen harmailla suikaleilla koristettuun +pukinnahkapukuun pukeutuneeksi metsästäjäksi, jolla oli pyssy kädessään. + + + + +V. + + +Täällä ei ollut ketään ystävällistä jarrumiestä auttamassa sisaruksia +kantamaan matkatavaroita. Helen pyysi Bota ottamaan osansa, ja siten +kuormitettuina koettivat he työläästi ja vaivalloisesti laskeutua +junasta. + +Laiturilla tarttui väkevä käsi Helenin raskaaseen laatikkoon, jonka +kanssa Helen ponnisteli eteenpäin, ja kova ääni kuului sanovan: + +"Tytöt, nyt olemme varmasti saapuneet tänne villiin ja oikulliseen +Länteen!" + +Puhuja oli Riggs, ja hän anasti osan Helenin kantamuksesta seilaisin +tavoin ja sanoin, että niiden tarkoitus oli enemmän vaikuttaa +uteliaaseen joukkoon kuin osoittaa todellista ystävällisyyttä. Tulon +aiheuttamassa jännityksessä oli Helen kokonaan unhottanut hänet. Tapa, +jolla tuo nopea muistuttaminen tehtiin, ja sen vilpillisyys suututtivat +Heleniä äärettömästi. Hän melkein kaatui kuormineen laskeutuessaan +portailta niin nopeasti kuin suinkin. Hän huomasi tuon pitkän +metsästäjän tulevan aivan hänen viereensä, kun hän ojensi kätensä +saadakseen Riggsin ottaman laatikon. + +"Herra Riggs, haluan itse kantaa laatikkoani", sanoi hän. + +"Sallikaa minun pitää tästä huolta. Auttakaa mieluummin Bota", vastasi +Riggs tuttavallisesti. + +"Haluan sen kaikissa tapauksissa!" sanoi Helen tyynesti, mutta hyvin +päättäväisesti. Tarvittiin melkoisia ponnistuksia, ennenkuin laatikko +heltisi Riggsin kourista. + +"Kuulkaahan, Helen, aiotteko vielä kauankin jatkaa tuota pilaanne?" +kysyi Riggs paheksuvasti ja yhä vieläkin kovalla äänellä. + +"Tämä ei ole mitään pilaa minun puoleltani", vastasi Helen. "Sanoinhan +teille jo, etten välitä ollenkaan kohteliaisuuksistanne." + +"Niin kyllä, mutta silloin olitte vihoissanne. Olen kotikaupungistanne +kotoisin oleva ystävänne enkä salli äskeisen riitamme estää minua +pitämästä teistä huolta, kunnes olette saapuneet turvallisesti enonne +luo." + +Helen käänsi hänelle selkänsä. Tuo pitkä metsästäjä oli juuri auttanut +Bon vaunusta. Sitten Helen katsoi päivettyneihin ystävällisiin +kasvoihin ja tutkiviin harmaihin silmiin. + +"Oletteko Helen Rayner?" kysyi mies. + +"Olen." + +"Nimeni on Dale. Olen tullut teitä vastaan." + +"Ah! Enoni on siis lähettänyt teidät?" lisäsi Helen tuntien samalla +huojennusta. + +"Eikä ole! En voi juuri sanoa, että Al on minut lähettänyt", aloitti +mies, "mutta otaksun --" + +Tässä keskeytti hänet Riggs, joka tarttuen Heleniä käsivarteen peräytti +tätä askeleen. + +"Kuulkaahan, herra, onko Auchincloss lähettänyt teidät näitä nuoria +ystäviäni vastaan?" kysyi hän ylpeästi. + +Dale käänsi katseensa Helenistä Riggsiin. Helen ei voinut ymmärtää +noiden tyynien harmaiden silmien ilmettä, joka kumminkin lumosi hänet. + +"Ei! Olen tullut tänne omasta aloitteestani", vastasi metsästäjä. + +"Silloin kai ymmärrätte jättää nämä neidit minun haltuuni", lisäsi +Riggs. + +Nyt noiden vakavien vaaleanharmaiden silmien katse kohdistui Heleniin, +ja ellei niissä tahi niiden pohjalla ollut hymyä, oli Helen kumminkin +vielä hämmästynyt. + +"Helen, muistaakseni kuulin teidän sanovan, ettette välitä tuon miehen +kohteliaisuuksista?" + +"Niin sanoinkin", vastasi Helen nopeasti. Silloin juuri Bo livahti +hänen viereensä puristaen hänen käsivarttaan hieman. Luultavasti Bo +ajatteli samoin kuin hänkin, että tuossa oli todellinen Lännen mies. +Hänen ensimmäinen vaikutelmansa oli sellainen ja sen nopea seuraaminen +oli rauhoittuneiden hermojen aiheuttama tunne. + +Riggs tepasteli lähemmäksi Dalea. + +"Kuulkaahan, Pukinnahka, olen kotoisin Texasista ja --" + +"Tuhlaatte vain aikaanne ja meidän on kiiruhdettava", keskeytti Dale. +Hänen äänensä kuulosti ystävälliseltä. "Jos olette elänyt tarpeeksi +kauan Texasissa, ette varmaankaan halua kiusata naisia ja puhua, kuten +olette puhunut." + +"Mitä!" huudahti Riggs tulisesti. Hän laski oikean kätensä +merkitsevästi lannettaan koti. + +"Älkää vetäiskö revolverianne esille, sillä se voi laueta", sanoi Dale. + +Dalen käsivarsi heilahti niin nopeasti, ettei Helenin silmät voineet +seurata sen liikkeitä. Mutta hän kuuli läjähdyksen, kun lyönti sattui. +Revolveri lensi kaaressa sillalle ja hajoitti muutaman meksikolais- ja +intiaanijoukon. + +"Voitte vielä loukata itsenne", sanoi Dale. + +Helen ei ollut milloinkaan kuullut niin hidasta ja kylmää ääntä kuin +tämän metsästäjän. Olematta kiihtynyt, liikutettu tahi kiivas tuntui +siihen sisältyvän paljon sellaista, mitä sanat eivät tarkoittaneet. Bo +huudahti omituisesti ja riemuitsevasti. + +Riggsin käsivarsi oli pudonnut hervotonna alas ja epäilemättä se oli +ihan tunnotonkin. Hän katsoa tuijotti ja hänen kasvonsa ilmaisivat +melkoista hämmästystä. Kun vetelehtijäin joukko alkoi nauraa hihittää +ja kuiskailla, katsoi Riggs Daleen pahansuovasti ja sitten samoin +Heleniin, alkaen lopulta hiipiä revolveriinsa päin. + +Dale ei kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota. Koottuaan Helenin +matkatavarat hän sanoi: "No tulkaahan nyt!" ja aukaisi hartiavoimin +tien hölmistyneen joukon keskitse. Tytöt seurasivat aivan hänen +kintereillään. + +"Nell, mitä minä sinulle jo sanoin!" kuiskasi Bo. "Voi sinähän aivan +vapiset." + +Helen tiesi sen. Vihastuminen, pelko ja pelastuminen, jotka olivat +seuranneet toisiaan niin nopeasti, olivat heikontaneet häntä +melkoisesti. Kun he olivat päässeet tuon kirjavan laiskurijoukon läpi, +näki hän vanhat postivaunut ja niiden eteen valjastetut neljä laihaa +hevosta. Muudan harmaantunut ja päivettynyt mies istui ajajan paikalla +suitset ja piiska käsissään. Hänen vieressään oli nuorempi mies, jolla +oli pyssy polvilla. Toinen nuori, pitkä, laiha ja tumma mies piti +vaunujen ovea avoinna. Hän kohotti hattuaan tytöille. Hänen silmissään +oli tarkkaavainen ilme, kun hän puhutteli Dalea. + +"Milt, koetettiinko sinua pidättää?" + +"Ei, vaan muudan pitkätukkainen roikale koetti pidättää tyttöjä. Hän +aikoi ampua minua revolverillaan. Säikähdin hieman", vastasi Dale +asettaessaan matkatavaroita paikoilleen. + +Bo nauroi ja hänen Daleen kohdistuneet silmänsä olivat kirkkaat +ja lämpimät. Oven vieressä seisova nuorukainen katsahti häneen +toistamiseen ja sitten hymy lievensi hänen kasvojensa tumman kovuuden. + +Dale auttoi tyttöjä nousemaan korkeita portaita vaunuun ja sitten, +asetettuaan pienemmät tavarat heidän viereensä, hän sijoitti suuremmat +katolle. + +"Joe, kiipeä paikoillesi!" hän sanoi. + +"No, Milt", sanoi ajaja venytellen, "annanko jo mennä?" + +Dale epäröi irroittamatta kättään ovesta. Hän katsoi joukkoon, joka oli +tunkeutunut jo hyvin likelle, ja sitten Heleniin. + +"Minun on varmasti kerrottava teille", sanoi hän ja päättämättömyys +näytti kiusaavan häntä. + +"Mitä sitten?" huudahti Helen. + +"Huonoja uutisia. Mutta puhuminen vie aikaa eikä meillä ole varaa +tuhlata sitä ollenkaan." + +"Onko meidän kiiruhdettava?" kysyi Helen suoristautuen nopeasti. + +"On varmasti!" + +"Ovatko nämä Snowdropiin menevät postivaunut?" + +"Eivät. Ne lähtevät vasta huomenaamulla. Anastimme tämän vanhan +hökötyksen päästäksemme lähtemään tänään." + +"Kuta pikemmin sitä parempi. Mutta en kumminkaan ymmärrä", sanoi Helen +hämmentyneenä. + +"Teidän ei ole ollenkaan turvallista matkustaa huomisissa vaunuissa", +vastasi Dale. + +"Eikö turvallista! Ah, mitä tarkoitatte?" huudahti Helen. Hän katsoi +pelokkaasti Daleen ja sitten Bohun. + +"Selittäminen vie aikaa, ja tosiasiat voivat muuttaa mielenne. Mutta +jos voitte luottaa minuun, niin --" + +"Luottaako teihin", keskeytti Helen empimättä. "Aiotteko viedä meidät +Snowdropiin?" + +"Meidän on luullakseni parasta kiertää se eikä mennä sinne", vastasi +Dale lyhyesti. + +"Onko tarkoituksenne sitten kuljettaa meidät Pineen enoni Al +Auchinclossin luo?" + +"On. Aion ainakin koettaa parastani." + +Helen huokaisi. Hän totesi, että joku vaara uhkasi häntä. Hän katsoi +vakavasti miehen kasvoihin keskittäen kaiken naisellisen terävyytensä +silmiinsä. Hetki muodosti erään tuollaisen kohtalokkaan tilanteen, +joita hän tiesi Lännen varanneen hänellekin. Hänen ja Bonkin +tulevaisuus oli nyt hänen päätöksensä vallassa. Hetki oli hyvin +jännittävä, ja vaikka hän vapisikin sisällisesti, lausui hän kumminkin +tämän ankaran ja välttämättömän askeleen tervetulleeksi. Tuo Dale oli +ainakin puvusta päättäen joko opas tai metsästäjä. Hänen kokonsa, +käyttäytymisensä ja hänen äänensä kaiku herättivät luottamusta. Mutta +Helenin oli päätettävä Dalen kasvojen ilmeen perusteella, voiko hän +luottaa Daleen vaiko ei. Ja nuo kasvot olivat heleästi kuparinväriset, +rypyttömät, varjostamattomat kuin tyyni naamio, puhtaat ja +voimakasleukaiset silmineen, jotka olivat ihmeellisesti läpikuultavan +harmaat. + +"Tahdon luottaa teihin", sanoi hän sitten. "Nouskaa vaunuihin ja +kiiruhtakaamme. Sitten voitte selittää." + +"Kaikki hyvin, Bill. Anna vain mennä!" huusi Dale. + +Hänen oli kumarruttava päästäkseen vaunuihin, ja sijoituttuaan +paikoilleen näytti hän täyttävän koko sen puolen, missä hän istui. +Sitten heilautti ajaja piiskaansa, vaunut kallistuivat ja lähtivät +liikkeelle, ja kirjava katselijajoukko jäi jäljelle. Helen heräsi +todellisuuteen huomatessaan Bon tuijottavan suurin silmin metsästäjään +ja aavisti omituisimman seikkailun, jollaisesta hän ei milloinkaan +ollut osannut uneksiakaan, alkaneen näiden vanhojen postivaunujen +lähtiessä kolisten liikkeelle. + +Dale otti hatun päästään ja kumartui eteenpäin pitäen pyssyään +polviensa välissä. Valo sattui nyt paremmin hänen kasvoihinsa, kun hän +oli avopäin. Helen ei ollun milloinkaan nähnyt tuollaisia kasvoja, +jotka ensi näkemältä näyttivät päivettyneiltä ja kovilta, mutta +sitten muuttuivat kirkkaiksi, kylmiksi, uneksiviksi, hiljaisiksi ja +tarkkaavaisiksi. Hän toivoi saavansa nähdä niiden hymyilevän. Ja +nyt kun arpa oli heitetty, ei hän olisi voinut sanoa, miksi hän oli +niihin luottanut. Noissa kasvoissa oli tavatonta voimaa, mutta hän ei +voinut sanoa, millaista tuo voima oli. Toisena hetkenä olivat ne hänen +mielestään ankarat, toisena taasen lempeät, mutta sitten ne eivät +taasen olleet kumpaakaan. + +"Olen iloinen, että teillä on sisarenne mukananne", sanoi Dale hetken +kuluttua. + +"Kuinka tiedätte, että hän on sisareni?" + +"Hän on niin teidän näköisenne." + +"Kukaan ei ole sanonut sitä ennen", vastasi Helen koettaen hymyillä. + +Bon ei ollut ollenkaan vaikea hymyillä sanoessaan: "Toivoisin olevani +puoleksikaan niin kaunis kuin Nell." + +"Nell. Eikö nimenne sitten olekaan Helen?" kysyi Dale. + +"Kyllä, mutta omaiseni -- ja muutamat muutkin sanovat minua Nelliksi." + +"Minustakin kuulostaa Nell sievemmältä kuin Helen. Entä teidän nimenne +sitten?" jatkoi Dale katsoen Bohun. + +"Bo. Paljas Bo vain. Eikö se kuulostakin naurettavalta? Mutta minulta +ei ollenkaan silloin kysytty, kun tuo nimi minulle annettiin", vastasi +Bo. + +"Bo. Se on sievä ja lyhyt. En ole kuullut sitä milloinkaan ennen, mutta +minä olenkin elänyt erillään muista ihmisistä vuosikausia." + +"Voi, nyt olemme jo poistuneet kaupungista!" huudahti Bo. "Katsohan, +Nell, miten autiolta täällä näyttää! Aivan kuin erämaassa." + +"Se onkin erämaata. Meidän on kuljettava neljäkymmentä peninkulmaa +sitä, ennenkuin saavumme ensimmäiselle kukkulalle ja näemme puita." + +Helen katsoi ikkunasta. Tasainen tummanviheriä tasanko jatkui tiestä +kirkkaaseen ja tummaan taivaanrantaan asti, jonne aurinko juuri +laskeutui sateettomana kirkkaalta taivaalta. Ollen aivan suojaton, +autio ja eloton vaikutti maisema häneen jäähdyttävästi. + +"Eikö enonne Al ole milloinkaan kirjoittanut teille Beasley-nimisestä +miehestä?" kysyi Dale. + +"Kyllä!" vastasi Helen hämmästyneenä. "Beasley! Tuo nimi on tuttu +meille ja inhoittava. Tuo mies syytti enoani jostakin vuosikausia, +mutta sitten enoni suuttui ja syytti Beasleytä. Kokonaiseen vuoteen +emme kumminkaan ole kuulleet hänestä sanaakaan." + +"No niin, kuunnelkaahan nyt", aloitti metsästäjä innokkaasti, "että +suoriudumme näistä huonoista uutisista niin pian kuin suinkin. Olen +pahoillani, että minun on pakko aiheuttaa teille surua, mutta teidän +on opittava suhtautumaan Länteen oikein. Täällä on sekä hyvää että +pahaa, mutta ehkä kumminkin enemmän pahaa senvuoksi että asutus täällä +on vielä niin nuori. Ilmoitan sentähden mutkittelematta teille, että +Beasley palkkasi joukon roistoja pidättämään postivaunut, joissa +aioitte huomenna matkustaa Snowdropiin, ja ryöstämään teidät mukaansa." + +"Ryöstämäänkö minut mukaansa?" toisti Helen huumautuneena. + +"Aivan niin, mikä, kun otetaan huomioon, millaisia nuo roistot ovat, +olisi ollut pahempaa kuin suora tappaminen!" selitti Dale julmasti +puristaen suuren kouransa nyrkkiin polvellaan. + +Helen hämmästyi sanattomaksi. + +"Kuinka hirveää!" hän huohotti. "Ryöstää minut! Mutta miksi Herran +nimessä?" + +Bokin huudahti vihaisesti. + +"Syistä, jotka teidän pitäisi arvata", vastasi Dale kumartuen jälleen +eteenpäin. Ei hänen äänensä eivätkä hänen kasvonsa muuttuneet +ollenkaan, mutta kumminkin oli hänessä jotakin, joka lumosi Helenin. +"Olen metsästäjä ja asun senvuoksi metsissä. Muutamia päiviä sitten +yllätti minut myrsky, ja saadakseni suojaa poikkesin muutamaan vanhaan +tukkisaunaan. Heti sinne päästyäni kuulin hevosten kavioiden kapsetta, +jolloin kiipesin vintille. Muutamia ratsastajia pysähtyi saunan +edustalle ja tuli sisään. Oli niin pimeä, etteivät he huomanneet +minua. Ja he keskustelivat. Sain pian selville, että vastatulleet +kuuluivat lammasvarkaan Snake Ansonin joukkoon. He odottivat Beasleytä +saapuvaksi sinne ja pian hän tulikin. Hän kertoen Ansonille, että +vanha Al, enonne, on kuolemaisillaan ja lisäsi, että Al on lähettänyt +noutamaan teitä antaakseen teille kuoltuaan omaisuutensa perinnöksi. +Beasley vannoi Alin olevan hänelle velkaa ja sopi Ansonin kanssa, että +teidät toimitetaan pois tieltä. Hän mainitsi päivän, jolloin teidän +luultiin saapuvan Magdalenaan. Alin kuoltua ja teidän ollessa pois +tieltä olisi Beasleyn ollut helppo anastaa omaisuus. Sitten ei hän +sanonut välittävänsä vaikka tulisittekin vaatimaan sitä häneltä, sillä +silloin olisi se jo myöhäistä. No niin, sovittuaan asiasta poistuivat +he samana iltana, ja seuraavana päivänä menin minä Pineen. Kaikki muut +Pinen asukkaat ovat ystäviäni, paitsi vanha Al. Heidän mielestään +olen kumminkin omituinen. En nimittäin luota moneenkaan ihmiseen. +Beasleyllä on suuri vaikutusvalta Pinessä ja senvuoksi luulenkin, +että Snake Ansonilla on siellä muitakin ystäviä kuin Beasley. Menin +senvuoksi puhuttelemaan enoanne. Hän ei ole milloinkaan halunnut minua +työhönsä, koska hän luulee minua laiskaksi kuin intiaanit. Vanha Al +vihaa laiskoja miehiä. Sitten riitaannuimme, tahi hän suuttui minuun +senvuoksi että hän luulee kesyn puumani tappaneen muutamia hänen +lampaitaan. Uskon nyt Tomin kylläkin voineen tehdä sen. Koetin kertoa +hänelle tästä Beasleyn suunnitelmasta, mutta hän ei halunnut kuunnella. +Hän on niin hirveän äreä. Kun sitten koetin ilmoittaa, miten kaikki +tulee tapahtumaan, suuttui hän aivan silmittömäksi ja ajoi minut +tieheni talosta. Nyt luullakseni alatte jo ymmärtää millaiseen pulaan +olin joutunut. Lopulta käännyin näiden neljän ystäväni puoleen, joihin +voin luottaa. He ovat mormoneja ja veljeksiä. Joe istuu tuolla katolla +ajajan vieressä. Kerroin heille Beasleyn aikomuksen ja pyysin heidän +apuaan. Suunnittelimme tehdä tyhjiksi Ansonin ja hänen miestensä +aikomukset Magdalenassa. Asia on kumminkin niin, että Beasleyllä on +yhtä suuri vaikutusvalta Magdalenassa kuin Pinessäkin. Meidän oli +senvuoksi toimittava varovaisesti. Mutta veljeksillä on täällä muutamia +ystäviä, mormoneja nekin, jotka suostuivat auttamaan meitä. He omistavat +nämä vanhat vaunut, ja nyt olette matkalla niissä." Dale levitti suuret +kätensä katsoen vakavasti Heleniin ja sitten Bohun. + +"Olette todellakin suurenmoinen!" huudahti Bo kaikuvasti. Hän oli aivan +kalpea, hänen sormensa olivat puristautuneet nyrkkiin ja hänen silmänsä +loistivat. + +Dalen vakavuus näytti haihtuvan, hän hämmästyi ensin ja tuli sitten +hyvilleen. Hymy muutti hänen kasvonsa melkein poikamaisiksi. + +Helen tunsi ruumiinsa jäykistyvän, vaikka se hieman vapisikin. Hänen +kätensä olivat kylmät. Tämän paljastuksen aiheuttama pelko muutti +hänet sanattomaksi. Mutta sydämessään toisti hän Bon ihmettelyä ja +kunnioitusta ilmaisevan huudahduksen. + +"Niin pitkällä siis olemme!" sanoi Dale huoahtaen syvään helpotuksesta. +"En ihmettele ollenkaan, että olette järkytettyjä. Puhuin niin +kaunistelematta. Nyt on meidän matkustettava kolmekymmentä peninkulmaa +tätä Snowdropin tietä, ennenkuin voimme poiketa syrjään. Johonkin +aikaan tänään lähtevät muut pojat, Roy, John ja Hal, Show Downista, +muutamasta Snowdropin tuolla puolella olevasta kylästä. Heidän +hallussaan ovat, paitsi heidän omiaan, myöskin minun hevoseni ja +matkatavarani. Kohtaamme heidät jossakin kohden tiellä joko tänä +yönä tahi aamulla. Toivon, ettei se tapahdu tänä yönä, koska silloin +varmasti Ansoninkin miehet ovat matkalla Magdalenaan." + +Helen väänteli käsiään avuttomasti. "Voi, eikö minulla ole ollenkaan +rohkeutta?" hän kuiskasi. + +"Nell, olen aivan yhtä peloissani kuin sinäkin", sanoi Bo lohduttavasti +syleillen sisartaan. + +"Mielestäni tuo onkin aivan luonnollista", sanoi Dale, kuin pyytäen +anteeksi heidän puolestaan. "Mutta olkoon nyt asian laita miten +tahansa, on teidän rohkaistava luontonne. Olemme tukalassa asemassa, +mutta olen kumminkin tehnyt parhaani. Olette paremmassa turvassa +minun ja Beemanin poikain luona kuin Magdalenassa ja missä muuallakin +tahansa, paitsi tietysti enonne luona." + +"Herra Dale", änkytti Helen kyyneleet silmissä, "älkää luulko minua +pelkuriksi ja kiittämättömäksi. En ole kumpaakaan. Olen vain niin +järkytetty. Kaiken sen jälkeen, jota toivoimme ja odotimme, tuntuu +tällainen peloittavalta." + +"Viis siitä, Nell kultaseni. Suhtautukaamme vain tyynesti kaikkeen", +mumisi Bo. + +"Tuo on oikeaa puhetta", sanoi Dale. "Katsokaa, luullakseni olemme jo +päässeet pahimmasta. Ehkä suoriudumme lopustakin helposti. Kun tapaamme +pojat, otamme hevoset ja poikkeamme syrjään. Osaatteko ratsastaa?" + +"Bo on käsitellyt hevosia koko ikänsä ja minäkin ratsastan melko +hyvin", vastasi Helen. Tietäessään saavansa ratsastaa virkistyi hänen +mielensä. + +"Hyvä! Saamme luultavasti ratsastaa melkoisen matkan, ennenkuin +pääsemme Pineen. Halloo, mitä tämä on?" + +Kitisevien ja kallistelevien vaunujen aiheuttamasta kolinasta +huolimatta kuuli Helen nopeata kavioiden kapsetta. Muudan hevonen +vilahti ohi laukaten kovasti. + +Dale aukaisi oven ja kurkisti ulos. Vaunut pysähtyivät hetken kuluttua. +Hän laskeutui maahan ja katsoi eteenpäin. + +"Joe, kuka tuo ratsastaja oli?" + +"En tiedä eikä Billkään häntä tuntenut. Huomasin hänet jo pitkän matkan +päästä. Hän ratsasti kovasti, mutta hiljensi vauhtiaan sivuuttaessaan +meidät. Nyt hän antaa taas mennä täyttä vauhtia." + +Dale pudisti päätään kuin tapaus olisi ollut hänestä vastenmielinen. + +"Milt, hänen on mahdoton sivuuttaa Royta tällä tiellä", sanoi Joe. + +"Mutta ehkä hän sivuuttaa Royn ennenkuin Roy saapuukaan tielle." + +"Se ei ole luultavaa." + +Helen ei voinut tukahduttaa pelkoaan. + +"Herra Dale, luuletteko tuota miestä sanansaattajaksi, joka ratsasti +viemään ilmoitusta Ansonin miehille?" + +"Ehkä hän oli sellainen", vastasi Dale lyhyesti. + +Sitten tuo Joe-niminen nuorukainen kumartui istuimeltaan ja huudahti: +"Neiti Helen, älkää olko millännekään. Tuolla miehellä on suurempi +mahdollisuus pysähdyttää luoti kuin kenelläkään muulla." + +Hänen sanansa, joiden tarkoitus oli ystävällinen ja lohduttava, +olivat melkein yhtä kammottavat Helenille kuin uhkaus hänen omaa +elämäänsä kohtaan. Hän oli jo kauan aikaa tiennyt, miten halpa-arvoinen +ihmishenki on Lännessä, mutta hän oli tiennyt sen vain epämääräisesti +eikä ollut sallinut tuon seikan milloinkaan vaivata mieltään. Mutta +nyt puhui tuo iloinen nuorukainen tyynesti veren vuodattamisesta +hänen hyväkseen. Sen aiheuttamat ajatukset olivat surulliset, +sillä verenvuodatusta ei hän voinut sietää; ja ajatuksia seuraavat +tunteet olivat niin uusia, vieraita, rohkeita ja lumoavia, että ne +olivat syvästi järkyttäviä. Helen tuli tietoiseksi mittaamattomista +syvyyksistä ja vaistoista, jotka hämmästyttivät ja mykistyttivät häntä. + +"Joe, ojenna minulle eväskori -- tuo pienempi, jonka rivassa killuu +kenttäpullo", sanoi Dale ojentaen pitkän kätensä. Sitten hän työnsi +tuon vaatteella päällystetyn korin vaunuun. "Tytöt, syökää nyt niin +paljon kuin jaksatte." + +"Oma korimmekin on vielä puolillaan evästä", vastasi Helen. + +"Se tulee kyllä tarvituksi, ennenkuin olemme Pinessä. Nousen nyt tuonne +katolle poikain luo syömään illallistani. Tulee pian aivan pimeä ja +meidän on pysähdyttävä usein kuuntelemaan. Älkää kumminkaan olko +peloissanne." + +Sanottuaan sen tarttui hän pyssyynsä ja suljettuaan oven kiipesi hän +ajajan istuimelle. Sitten kallistuivat vaunut jälleen alkaen vyöryä +eteenpäin. + +Tämän tapahtumista rikkaan illan kuluessa sattuneista seikoista ei +herättänyt vähimmän ihmettelyä tapa, jolla Bo tarttui eväskoriin. Helen +aivan yksinkertaisesti tuijotti häneen. + +"Bo, et suinkaan voi syödä?" huudahti hän. + +"Voinpa hyvinkin", vastasi tuo käytännöllinen nuori neiti. "Sinun on +syötävä myöskin, vaikka minun olisi pakko tukkia ruokaa suuhusi. Missä +sinun järkesi nyt on, Nell? Hänhän käski meidän syödä. Ymmärrän sen +siten, että voimamme tullaan pian panemaan melko suurille koetuksille +alttiiksi. Tämä on suurenmoista, aivan kuin jossakin sadussa. Tuo +odottamaton suojelijamme on kuin metsästäjäksi muuttunut prinssi, pitkä +ja tumma, ja sitten tämä postivaunuissa matkustaminen, pidättäminen, +taistelu, pako, hurja ratsastus hevosilla, metsät, leirit, asumattomat +seudut, takaa-ajo, kätkeytyminen metsiin, enemmän voimia kysyvä +ratsastus ja lopuksi turvallinen saapuminen maatilalle tuntuivat +hurmaavilta. Ja tietysti rakastuu tuo metsästäjä hurjasti minuun, ei +kuin sinuun, sillä haluan olla uskollinen Las Vegas rakastajalleni +ja --" + +"Ole nyt jo vaiti! Sano minulle, Bo, oletko peloissasi?" + +"Peloissaniko? Olen aivan jäykistynyt kauhusta. Mutta jos nyt Lännen +tytöt voivat sietää tällaista, niin voimme kai mekin. Ei kukaan Lännen +tyttö voi kilpailla kanssani." + +Tämä pani Helenin toteamaan, millaisia nämä hurjat seudut ovat, joista +hän oli haaveillut. Hän häpesi silloin itseään ja oli hyvin ylpeä +pienestä sisarestaan. + +"Bo, kiitän Jumalaa, että otin sinut mukaani!" hän huudahti lämpimästi. +"Aion syödä, vaikka tukehtuisinkin ruokaan." + +Sen sanottuaan tunsikin hän olevansa todellakin nälissään, ja +syödessään katseli hän vaunujen ikkunoista, ensin toiselle ja sitten +toiselle puolelle. Ikkunoissa ei ollut ollenkaan ruutuja ja kylmä +yöilma tunkeutui senvuoksi esteettömästi vaunuihin. Aurinko oli +jo aikoja sitten laskenut. Kaukana lännessä, jossa suora ja musta +taivaanranta jatkui loppumattomiin, oli taivas kirkas ja kullanvärinen +muuttuen ylempänä keltaiseksi ja siniseksi. Tähdet alkoivat tuikkia +tummina ja himmeästi, mutta kirkastuivat kirkastumistaan. Maa näytti +paljaalta ja aaltoilevalta kuin tyyni meri. Tuulen mukana kantautui +Helenille aivan vieraita tuoksuja, katkeran suloisia ja puhtaita, ja se +oli muutenkin niin kylmää, että Helenin kädet olivat aivan kohmeessa. + +"Kuulin jonkun eläimen haukkuvan", sanoi Bo nopeasti kuunnellessaan pää +pystyssä. + +Mutta Helen ei kuullut muuta kuin kavioiden säännöllisen kapseen, +vetoketjujen kilinän, vanhojen vaunujen ratinan ja räminän ja joskus +katolla istuvien miesten matalat äänet. + +Kun tytöt olivat tyydyttäneet nälkänsä ja janonsa, oli yö jo pimennyt. +He kietoutuivat paremmin viittoihinsa, ja painautuen hyvin lähelle +toisiansa he nojautuivat istuimen nurkkaukseen ja puhuivat kuiskaillen. +Helenillä ei ollut paljon sanottavaa, mutta Bo oli puhetuulella. + +"Tämä voittaa kaikki odotukseni!" sanoi hän kerran lyhyen väliajan +jälkeen. "Missä me nyt olemme, Nell? Nuo miehet tuolla katolla ovat +mormoneja. Jos he ovatkin ryöstäneet meidät." + +"Herra Dale ei ole mikään mormoni", vastasi Helen. + +"Kuinka sen voit tietää?" + +"Tiedän sen tavasta, jolla hän puhui ystävistään." + +"No niin. Toivon vain, ettei nyt olisi niin pimeä. En pelkää miehiä +päivänvalossa. Nell, oletko milloinkaan nähnyt niin ihmeellisen +näköistä miestä? Miksi he häntä taasen sanovatkaan? Milt -- Milt +Daleksiko? Hän kertoi asuvansa metsissä. Ellen olisi rakastunut tuohon +paimeneen, joka tervehti minua, olisin nyt mennyttä kalua." + +Hetken kestävän vaitiolon jälkeen kuiskasi Bo säpsähtäen: +"Ihmettelenpä, seuraako Harve Riggs meitä nyt." + +"Tietysti", vastasi Helen toivottomasti. + +"Hänen olisi parasta olla varuillaan. Kuulehan, Nell, hän ei +varmaankaan ymmärtänyt sitä. Riggs ei käsittänyt ollenkaan metsästäjää. +Mutta minäpä käsitin, siitä saat olla aivan varma." + +"Käsittänyt? Mitä tarkoitat, Bo?" + +"Tarkoitan, ettei tuo pitkätukkainen roikale lainkaan ymmärtänyt, +millainen vaara häntä uhkasi. Mutta minä tunsin sen. Jokin valkeni +minulle sisässäni. Dale ei viitsinyt käsitellä häntä vakavasti +ollenkaan." + +"Riggs tulee eno Alin luo yhtä varmasti kuin olen syntynyt", sanoi +Helen. + +"Anna hänen vain tulla", vastasi Bo halveksivasti. "Nell, sinun ei +tarvitse enää milloinkaan vaivata päätäsi hänen vuokseen. Lyön vaikka +vetoa, ettei täällä ole muita kuin miehiä. Enkä haluaisi olla Harve +Riggsin kengissä suurestakaan summasta." + +Sitten alkoi Bo puhua enostaan ja tämän kohtalokkaasta sairaudesta +siirtyäkseen sen jälkeen kotiin jääneihin rakkaihin omaisiin, jotka nyt +tuntuivat olevan maailman toisessa laidassa. Sitten hän murtui, itkeä +tuhersi ja nukkui lopulta Helenin olkapäätä vasten. + +Helen ei kumminkaan voinut nukkua, vaikka hän olisi halunnutkin. + +Hän oli aina niin kauan kuin hän voi muistaa ikävöinyt liikkuvaa +ja toimeliasta elämää, ja paremman puutteessa oli hän haaveillut +mustalaisista. Ja nyt hämmästytti se häntä julmasti, että jos nämä +hänen Länteen tulonsa ensimmäiset tunnit ennustivat vain samanlaista +tulevaisuutta, oli hän saapa ikävänsä enemmänkin kuin tyydytetyksi. + +Äkkiä alkoivat vaunut kulkea hitaammin ja hitaammin, kunnes ne +lopulta kokonaan pysähtyivät. Sitten kuului hevosten huountaa, +valjaat narisivat ja miehet kuiskailivat. Muuten oli kaikki +äärettömän rauhallista. Helen kurkisti ulos luullen, että siellä oli +säkkipimeä. Ja pimeä siellä olikin, mutta pimeys oli läpikuultavaa. +Hämmästyksekseen voi hän nähdä pitkän matkan päähän, Kiitävä tähti +virkisti hänen mieltään. Miehet kuuntelivat. Hänkin kuunteli, mutta hän +ei voinut kuulla muuta kuin vaunujen hiljaista narinaa. Äkkiä hoputti +ajaja hevosiaan ja niin lähdettiin uudestaan eteenpäin. + +Hetkisen vyöryivät vaunut nopeasti eteenpäin selvästi jotakin alamäkeä, +heiluen puolelta toiselle ja ritisten kuin kappaleihin hajoamaisillaan. +Päästyään tasangolle hiljensivät hevoset jälleen vauhtiaan, vaunut +pysähtyivät taasen hetkiseksi, läksivät jälleen liikkeelle ja sitten +alkoi vaivalloinen kiipeäminen. Helen kuvitteli, että he olivat +kulkeneet jo peninkulmittain. Erämaa näytti muuttuvan aaltoilevaksi, +kallioisemmaksi ja tummia pyöreitä pensaita näkyi siellä täällä. Tie +muuttui kuoppaiseksi ja kallioiseksi, ja kun vaunut alkoivat vieriä +toista rinnettä alas, sen hurja heiluminen herätti Bon ja heitti hänet +melkein pois Helenin sylistä. + +"Missä minä nyt olen?" kysyi Bo hämmentyneenä. + +"Bo, sydämesi toiveet näyttävät toteutuvan. En kumminkaan voi +ilmoittaa sinulle, missä nyt olet." + +Bo heräsi nyt kokonaan, mitä ei voida ihmetelläkään, kun otetaan +huomioon vanhojen vaunujen heiluminen. + +"Pidä minusta kiinni, Nell. Hevoset ovat pillastuneet." + +"Mielestäni olemme jo tulleet tuhannen peninkulmaa tällä tavoin", +vastasi Helen. "Minulla ei ole enää ehyttä luuta ruumiissani." + +Bo kurkisti ikkunasta. + +"Ah, miten siellä on pimeää ja autiota! Kaikki olisi kumminkin hyvin, +ellei olisi niin kylmä. Minua palelee." + +"Muistaakseni pidät kylmästä ilmasta", pilkkasi Helen. + +"Kuulehan, Nell, luullakseni rupeat jo puhumaan entiseen tapaasi", +vastasi Bo. + +Oli vaikeata pysytellä istuimella lähellä toisiaan ja pidellä +vielä vaippoja tiukasti ympärillä, mutta he onnistuivat kumminkin, +lukuunottamatta kuoppaisimpia paikkoja, joissa he hypähtelivät sinne +tänne. Bo kolhaisi kovasti päänsä. + +"Voi, voi!" hän vaikeroi. "Nell Rayner, en anna sinulle milloinkaan +anteeksi, että otit minut mukaasi tälle kauhealle matkalle." + +"Ajattele vain kaunista las vegasilaista paimentasi", vastasi Helen. + +Joko tämä huomautus vaimensi Bon tahi vihjaus riitti saamaan hänet +suhtautumaan myötämielisesti matkan aiheuttamiin vaivoihin. + +Sillä aikaa kuin he puhuivat, vaikenivat ja koettivat nukkua, hoiti +vaunujen ajaja tointaan sellaisten Lännen miesten tapaan, jotka +tietävät, miten hevosista on saatava kaikki irti huonoilla teillä +matkan jatkamiseksi. + +Silloin tällöin pysähtyivät vaunut ja olivat niin kauan aikaa +paikoillaan miesten kuiskaillessa, että Helen ja Bo rupesivat +pelkäämään. + +Äkkiä kuului etempää tieltä pimeästä kimakka vihellys. + +"Roy siellä on", sanoi Joe Beeman hiljaa. + +"Varmasti! Ja hänen tulonsa luoksemme näin pian ennustaa pahaa", vastasi +Dale. "Aja vain, Bill!" + +"Ehkä se tuntuu nopealta sinusta", mumisi ajaja, "mutta ellemme ole +jo tulleet kolmeakymmentä peninkulmaa ja ellei tuo kukkula tuolla ole +poikkeamispaikkamme, en tiedä mitään." + +Vaunut vierivät vielä vähän matkaa Helenin ja Bon painautuessa likelle +toisiaan ja arvaillessa hengitystään pidättäen, mitä ensimmäiseksi +tulee tapahtumaan. + +Sitten seisahtuivat vaunut jälleen kokonaan. Helen kuuli, miten miesten +kengät kolisivat heidän astuessaan ja miten hevoset korskahtelivat. + +"Nell, näen hevosia", kuiskasi Bo kiihkeästi. "Katso! tuolla tien +vieressä, ja tuolta tulee muudan mies. Voi, ellei hän olekaan joku +noista saattajiemme odottamista miehistä!" + +Helen kurkisti ulos ja huomasi pitkän tumman rauhallisesti liikkuvan +hahmon ja sen takana himmeästi näkyviä hevosia, ja sitten vaaleampia +esineitä, joita hän luuli tavaroiksi. + +Nyt tuli Dalekin näkyviin ja kohtasi tulijan tiellä. + +"Päivää, Milt. Sait varmaankin tytön heti mukaasi, sillä muuten et +olisi vielä täällä", sanoi tulija hillitysti. + +"Roy, sain sieltä mukaani parikin tyttöä -- sisaruksia", vastasi Dale. + +Roy vihelsi hiljaa. Sitten ilmestyi pimeästä toinenkin pitkä +metsästäjä, jota Dale tervehti. + +"Nyt pojat, mitä tiedätte Ansonin miehistä?" kysyi Dale. + +"He ovat nyt parhaillaan Snowdropissa. Juovat ja riitelevät. +Luullakseni lähtevät he sieltä auringon noustessa", vastasi Roy. + +"Oletko jo odottanut meitä kauankin?" + +"Ehkä pari tuntia." + +"Sivuuttiko muudan ratsastaja teidät?" + +"Ei." + +"Roy, eräs vieras ratsastaja sivuutti meidät ennen pimeää. Hän ratsasti +kovasti ja on sivuuttanut tämän paikan ennen tuloamme." + +"En pidä tuosta uutisesta", sanoi Roy jyrkästi. "Kiiruhtakaamme. +Saatuanne tytöt hevosen selkään tarvitsette niin pitkän etumatkan kuin +suinkin. Hei, John!" + +"Snake Anson osaa kyllä seurata hevostenkin jälkiä", vastasi kolmas +mies. + +"Milt, sano nyt sinäkin mielipiteesi", jatkoi Roy katsellen tähtiä. +"Aamu alkaa jo pian sarastaa. Tässä on tienhaara, täällä ovat myös +hevosesi ja varusteet. Voit olla jo metsässä auringon noustessa." + +Seuraavan vaitiolon kestäessä voi Helen kuulla oman sydämensä sykinnän +ja pienen sisarensa huohottavan hengityksen. Molemmat katselivat ulos +pitäen toisiaan käsistä kiinni ja vahtivat ja kuuntelivat jännittyneinä +ja tarkkaavaisesti. + +"On mahdollista, ettei tuo öinen ratsastaja ollutkaan mikään +sananviejä Ansonille", sanoi Dale. "Siinä tapauksessa ei Anson voi +saada vaunujemme pyörien eikä hevostemme jäljistä mitään selvää. Hän +menee suoraan oikeita postivaunuja vastaan. Bill, voitko saavuttaa nuo +tulevat vaunut ennen Ansonin tuloa?" + +"Kyllä, luullakseni se ei ole ollenkaan vaikeatakaan", vastasi Bill. + +"Hyvä sitten", jatkoi Dale heti. "John, sinä Joe ja Hal ratsastatte +takaisin noita oikeita postivaunuja vastaan. Kun tapaatte ne, seuraatte +niitä, kunnes Anson ne pysähdyttää." + +"Se on minusta mieluista hommaa", sanoi John venytellen. + +"Mielelläni sekautuisin siihen minäkin", sanoi Roy julmasti. + +"Ei ollenkaan. Tarvitsen sinua, kunnes olen päässyt turvaan metsiin. +Bill, ojenna matkatavarat tänne. Roy, auta sinä minua niiden +kiinnisitomisessa. Saitko kaikkea, mitä halusin?" + +"Varmasti. Elleivät nuo nuoret neidit ole hyvin vaateliaita, voit +elättää heitä vallan hyvin pari kuukautta." + +Dale kääntyi ja tultuaan vaunujen luo avasi hän oven. + +"Tytöt, koska olette hereillänne, niin tulkaa ulos!" huudahti hän. + +Bo totteli häntä ensin. + +"Nukuin, kunnes nämä ajopelit olivat vähällä kaatua", vastasi hän. + +Roy Beemanin hiljainen nauru oli kuvaavaa. Hän otti hatun päästään +seisoen vaiti ollen. Vanha ajaja tukahdutti äänekkään naurunhohotuksen. + +"Ajopelit! Onko nyt kuultu mokomaa? Kuulitko, Joe, nimityksen? Kaikki +sukkelat tytöt eivät ole syntyneet Lännessä." + +Kun Helen seurasi viittoineen ja koreineen, auttoi Bo häntä, ja Helen +tunsi tämän tarkastelevan katseen kasvoillaan. Roy näytti sekä +ystävälliseltä että kunnioittavalta, ja Helen tunsi, miten huolestunut +Roy oli. Kun hän laskeutui vaunusta, kiinnitti hän huomionsa Royn +suureen, alhaalla riippuvaan revolveriin. + +Dale ojentautui vaunuun ja kaivoi sieltä esille laatikoita ja koreja, +jotka hän asetti hiekalle. + +"Käännä nyt, Bill, ja lähde takaisinpäin. John ja Hal tulevat pian +jäljessä", määräsi Dale. + +"Niin, tytöt", sanoi Bill katsoen heihin, "olen hyvin iloinen saatuani +tutustua teihin. Häpeän maatani, jolla oli vain varastossa loukkauksia +ja konnankujeita noin miellyttäville tytöille. Nyt kumminkin +olette luullakseni turvassa. Ette voi milloinkaan päästä parempaan +seuraan ratsastaaksenne, metsästääksenne, mennäksenne naimisiin ja +muuttaaksenne uskontoanne, ja --" + +"Vaikene jo, sinä vanha karhu!" keskeytti Dale tuimasti. + +"No, no! Hyvästi nyt, tytöt, ja onnea matkalle!" lopetti Bill +ruvetessaan selvittelemään ohjaksia. + +Bo lausui jäähyväiset hyvin selvästi, mutta Helen voi ainoastaan +mumista omansa. He näyttivät saaneen vanhasta ajajasta ystävän. + +Sitten hevoset kääntyivät ja korskahtelivat, vaunut läksivät +risahdellen liikkeelle ja katosivat lopulta pimeään. + +"Tehän aivan värisette vilusta", sanoi Dale katsahtaen Heleniin. Hän +tunsi Dalen suuren ja kovan käden puristavan omaansa. "Kylmä kuin jää." + +"Minun onkin kylmä", vastasi Helen. "Luullakseni emme pukeutuneet +tarpeeksi lämpimästi." + +"Nell, saatuamme paistua koko eilisen päivän palelee meitä nyt", +selitti Bo. "En tiennyt ollenkaan, että täällä on öisin talvi." + +"Neiti, eikö teillä ole lämpimiä sormikkaita ja päällystakkia?" kysyi +Roy huolissaan. "Kylmät tunnit eivät ole vielä oikeastaan alkaneetkaan." + +"Nell, meillä on paksuja sormikkaita, ratsastuspukuja ja kenkiä, kaikki +uusia ja hienoja, tässä mustassa laatikossa", sanoi Bo potkaisten +innoissaan erästä läheisyydessä olevaa laatikkoa. + +"Niin meillä onkin, ja ne tulevatkin meille hyvään tarpeeseen tänä +yönä", vastasi Helen. + +"Neiti, menettelette viisaasti, jos vaihdatte pukuanne nyt heti", +sanoi Roy innokkaasti. "Silloin ette tuhlaa aikaa sellaiseen pitkällä +matkallanne ja säästytte monilta vaivoilta ennen auringonnousua." + +Helen tuijotti tuohon nuorukaiseen, jonka luonnollisuus hämmästytti +hänet kokonaan. Häntä pyydettiin vaihtamaan matkapuku ratsastuspukuun +jossakin täällä ulkona kylmässä ja tuulisessa erämaassa keskellä yötä +vieraiden nuorten miesten joukossa. + +"Bo, mitä laatikkoa tarkoitatte?" kysyi Dale kuin sisareltaan. Kun Bo +näytti sen hänelle, tarttui hän siihen ja sanoi: "Tulkaa kauemmaksi +tiestä." + +Bo seurasi häntä ja Helen tunsi koneellisesti seuraavansa heitä. Dale +ohjasi heidät muutamien askelten päähän tiestä matalien pensasten +taakse. + +"Kiiruhtakaa ja vaihtakaa pukuanne täällä. Sidomme matkatavaranne +hevosten selkään unohtamatta jättää paikkaa tällekin." + +Sitten hän poistui häviten näkyvistä otettuaan muutamia askelia. + +Bo istuutui alkaen aukoa kenkäinsä nauhoja. Helen voi juuri nähdä hänen +kalpeat kauniit kasvonsa ja loistavat silmänsä tähtien valossa. Hänelle +selveni silloin, että Bo onnistui heti suhtautumaan paljon paremmin +Lännen hämään kuin hän. + +"Nell, nuo miehet ovat hyvin kilttejä", sanoi Bo miettiväisesti. "Onko +sinun kylmä? Hänhän pyysi meitä kiiruhtamaan." + +Helen ei voinut ollenkaan ymmärtää, miten hän milloinkaan tuli +aloittaneeksi riisuutumista tuolla aukeassa ja tuulisessa erämaassa, +mutta sitten kun hän ryhtyi työhön, huomasi hän siihen tarvittavan +enemmän päättäväisyyttä kuin rohkeutta. Kylmä tuuli puhalsi suoraan +hänen lävitseen. Hän voi melkein nauraa tavalle, millä Bo käsitteli +vaatekappaleitaan. + +"U-hu-hu-huu!" kalisivat Bon hampaat. "Minun ei ole elämässäni ollut +näin kylmä. Nell Rayner, antakoon hyvä Jumala sinulle anteeksi." + +Helenillä oli tarpeeksi työtä pukeutumisessaan voidakseen puhua. Hän +oli kyllä voimakas ja terve tyttö, nopea ja kätevä töissään, mutta +tämä ruumiillinen kidutus, jollaiseen hän ei milloinkaan ennen ollut +joutunut, melkein tainnutti hänet. Bo joutui valmiiksi ennen häntä, +auttoi häntä napittamisessa ja nauhoitti hänen toisen kenkänsä. Sitten +sulloi Helen matkapuvut laatikkoon kylmästä kihelmöivin käsin. + +"Kas niin! Mutta millainen kauhea sekasotku tuolla laatikossa onkaan!" +huudahti Helen. "Ah, Bo, meidän kauniit matkapukumme." + +"Silitämme ne huomenna jollakin pölkyllä", vastasi Bo kalisevin hampain. + +He läksivät tielle päin. Omituista kyllä ei Bo kantanut osaansa +taakasta eikä kävellyt vakavastikaan. + +Miehet odottivat hevosineen, joista muudan kantoi tavaroita. + +"Jouduitte melko nopeasti", sanoi Dale ottaen laatikon Heleniltä. "Roy, +auta heidät satulaan sillä aikaa kuin sidon tämän laatikon kiinni." + +Roy talutti joukosta pari hevosta. + +"Nouskaa nyt satulaan", sanoi hän tarkoittaen Bota. "Tämän satulan +jalustimet ovat lyhyet." + +Bo oli kyllä taitava tuohon hommaan, mutta tällä hetkellä liikkui hän +niin hitaasti ja omituisesti, ettei Helen tahtonut uskoa silmiään. + +"Miltä jalustimet tuntuvat?" kysyi Roy. "Nouskaa niihin seisomaan. +Luullakseni pitäisi niiden sopia. Olkaa varovainen nyt, sillä hevonen +on hieman arka. Hillitkää sitä." + +Bo ei ollut nyt ollenkaan sen maineen arvoinen, jollaiseksi Helen oli +häntä sanonut. + +"Nyt, neiti, on teidän vuoronne", sanoi Roy Helenille. Seuraavassa +silmänräpäyksessä tunsi Helen istuvansa mustan virkun hevosen selässä. +Vaikka hän olikin aivan jäykkä vilusta, tunsi hän kumminkin veren +virtaavan nopeasti suonissa. + +Roy laittoi jalustimet kuntoon nopeasti. + +"Olette pitempi kuin luulinkaan", sanoi hän. "Nouskaa nyt, mutta +nostakaa jalkojanne. Kas niin. Olen iloinen, että teillä on tuollaiset +paksut pehmeät kengät. Ehkä ratsastammekin yhtä kyytiä Valkoisten +vuorten yli." + +"Bo, kuulitko hänen sanansa?" huusi Helen. + +Mutta Bo ei vastannut, vaan istui melko luonnottomasti satulassa. Helen +tuli levottomaksi. Juuri silloin palasi Dale heidän luokseen. + +"Onko kaikki kunnossa, Roy?" + +"On." + +Dale tuli Helenin viereen. Kuinka pitkä hän olikaan! Hänen leveät +hartiansa näyttivät olevan satulannupin korkeudella. Hän taputteli +hellästi hevosta. + +"Sen nimi on Ranger ja se on tämän seudun nopein ja paras hevonen." + +"On varmasti, ellei raudikkoani oteta lukuun", vahvisti Roy. + +"Roy, jos ratsastaisit Rangerilla, voittaisi se varmasti suosikkisi", +sanoi Dale. "Voimme lähteä nyt. Roy, sinun on ohjattava kuormahevosia." + +Hän tarkasti vielä Helenin satulaa ja meni sitten katsomaan Bota. + +"Oletteko kunnossa?" kysyi hän nopeasti. + +Bo nojautui satulassaan. + +"Olen melkein kuolemaisillani viluun", vastasi tämä heikosti. Hänen +kasvonsa näyttivät hyvin kalpeilta tähtien valossa. Helen huomasi, että +Bo oli enemmänkin kuin viluissaan. + +"Ah, Bo!" huudahti hän levottomasti. + +"Nell, älä ole milläsikään nyt!" + +"Sallikaa minun kantaa teitä", ehdotti Dale. + +"Ei. Aion ratsastaa tällä hevosella tahi kuolla", vastasi Bo kiihkeästi. + +Miehet katsoivat hänen kalpeihin kasvoihinsa ja sitten toisiinsa. +Sitten meni Roy tiellä olevan tumman hevosjoukon luo ja Dale hyppäsi +likimmäisen hevosen selkään. + +"Pysytelkää aivan minun kintereilläni!" sanoi hän. + +Bo seurasi häntä ja Helen ratsasti jälkimmäisenä. + +Helen kuvitteli olevansa juuri heräämäisillään jostakin unesta. Äkkiä +hän kai havahtuisi hätkähtäen nähdäkseen kodissaan olevan pienen +huoneensa vaaleat seinät ja kuullakseen kirsikkapuiden oksien kahinan +ikkunaa vasten ja vanhan kimeä-äänisen kukon ilmoituksen aamun jo +alkavasta sarastuksesta. + + + + +VI. + + +Hevoset ravasivat. Liikunto lämmitti pian Helenia niin, että hänen oli +muuten hyvin mukava olla, lukuun ottamatta sormia, joita vielä paleli. +Hänen mielensä muuttui kumminkin sitä synkemmäksi, kuta selvemmästi +hän alkoi käsittää tilanteen. Yö muuttui nyt niin pimeäksi että vaikka +hänen hevosensa pää oli Bon hevosen sivulla, voi hän tuskin erottaa +Bota. Helenin silloin tällöin levottomasti kysyessä Bon vointia vastasi +tämä olevansa täydellisesti kunnossa. + +Helen ei ollut ratsastanut vuoteen, ja siitä oli jo monta vuotta kun +hän oli tehnyt sitä säännöllisesti. Lukuunottamatta innostustaan +noustessaan satulaan tunsi hän nyt kumminkin vain pettymystä. Hän +oli joka tapauksessa miellyttävästi hämmästynyt, sillä Ranger käveli +joustavasti ja Helen huomasi osaavansa vielä ratsastaa. Bo, joka +oli ratsastellut muutaman kotoa lähellä olevan maatilan hevosilla, +suoriutui varmaankin tehtävästä ihmeellisen hyvin. Helenin mieleen +juolahti, miten vaikeaa tämä kaikki olisikaan ollut, ellei heillä olisi +ollut näitä paksuja ja mukavia ratsastuspukuja. + +Vaikka yö olikin pimeä, voi Helen kumminkin epäselvästi erottaa tien. +Se oli kivinen ja ilmeisesti hyvin vähän käytetty. Kun Dale poikkesi +tieltä matalaa salviaruohoa kasvavalle tasangolle, muuttui kulku +vaivalloisemmaksi ja vaikeammaksi, mutta ei hitaammaksi. Hevoset +seurasivat hidastelematta johtajaansa. Huomattuaan sen tarpeettomaksi +lopetti Helen Rangerin ohjaamisen. Kauempaa pimeästä häämöitti aina +tummia esineitä, jotka tekivät Helenin levottomaksi, kunnes hän +tultuaan lähemmäksi huomasi niiden olevan kallioita tahi matalia +surkastuneita puita. Kuta kauemmaksi tultiin, sitä suuremmiksi ne +muuttuivat, samalla kun niiden lukumääräkin lisääntyi. Usein Helen +kääntyi katsomaan taakseen pimeyteen. Tällainen oli tahdotonta hänen +pelkonsa aiheuttamaa toimintaa. Dalehan luuli, että heitä tultaisiin +ajamaan takaa, ja Helen tunsi pelon rinnalla jonkunlaista outoa +harmiakin, sillä olihan suunniteltu ryövätä häneltä paitsi perintö +myöskin vapaus. Sitten häntä värisytti muistellessaan Dalen sanoja, +että nuo palkatut roistot olisivat mahdollisesti voineet ryöstääkin +hänet mukaansa. Sellainen tuntui hirveältä ja mahdottomalta. Mutta +kumminkin näytti se Dalesta ja tämän tovereista tuntuvan hyvinkin +mahdolliselta. Länsi oli siis todellisuudessa raaka, kova ja +armahtamaton. + +Hänen hevosensa pysähtyi äkkiä. Se oli päässyt aivan Bon hevosen +rinnalle. Dalekin oli pysähtynyt nähtävästi kuuntelemaan. Roy ja +kuormahevoset olivat vielä näkymättömissä pimeässä. + +"Mitä siellä on?" kuiskasi Helen. + +"Olin kuulevinani suden ulvovan", vastasi Dale. + +"Oliko tuo suden ulvomista?" kysyi Bo. "Kuulin sen. Se kuulosti +hurjalta." + +"Olemme juuri saapumaisillamme alemmille kukkuloille", sanoi Dale. "Kai +tunnette, miten paljon kylmempää ilma täällä nyt on?" + +"Minun on lämmin nyt", vastasi Bo. "Luullakseni vaivasi minua äsken +vain se, että olin vähällä paleltua. Nell, kuinka sinä voit?" + +"Minunkin on lämmin, mutta --" vastasi Helen. + +"Jos voisit valita, niin kummanko ottaisit mieluummin, täälläolonko vai +kotona lämpimässä vuoteessasi nukkumisen?" kysyi Bo. + +"Bo!" huudahti Helen hämmästyneenä. + +"No niin, minä ainakin haluan olla täällä juuri tämän hevosen selässä", +sanoi Bo. + +Dalekin kuuli kai hänen sanansa, koska hän kääntyi satulassaan. Sitten +hän hoputti hevostaan ja läksi jatkamaan matkaa. + +Helen ratsasti nyt Bon rinnalla, ja kauan aikaa he jatkoivat siten +vaihtamatta sanaakaan. Helen huomasi, milloin sarastuksen edellä +oleva pimeä tunti oli kulunut loppuun ja hän tervehti iloiten melkein +huomaamatonta valojuovaa idässä. Sitten himmenivät tähdet. Asteittain +sulatti hämärä itseensä kaiken muun paitsi suurempia tähtiä. Suurin, +aamutähti, ihmeellisempi kuin Helen milloinkaan oli luullut sen olevan, +menetti kirkkautensa ja elämänsä ja näytti vetäytyvän takaisin tummaan +sineen. + +Päivä valkeni vähitellen niin, että harmaa erämaa tuli asteittain +näkyviin. Pyöreitä paljaita kukkuloita, joita yön puoleksi kohotettu +vaippa vielä peitti, ilmestyi näkyviin kauempaa. Niiden takana oli +harmaa etäisyys, joka hitaasti sai muodon ja muuttui kiinteämmäksi. +Idässä kimalteli jo vaaleanpunainen ja hopeanvärinen juova leviten +yhä laajemmalle ja kirkastuen pitkin taivaanrantaa, joka näytti hyvin +rosoiselta. + +"Meidän on luullakseni parasta yhtyä Royhin", sanoi Dale kannustaen +hevostaan. + +Ei Ranger eikä Bonkaan hevonen kaivannut monta kehoitusta ja ne +alkoivat laukata. Kaukaa edeltä häämöittivät Royn ajamat kuormahevoset. +Tuuli puhalsi niin kylmästi Helenin kasvoihin, että kyyneleet valuivat +hänen silmistään ja jäähdyttivät poskia. Ja Rangerilla ratsastaminen +tällaista vauhtia tuntui aivan samalta kuin kiikkutuolissa istuminen. +Tätä elähdyttävää ja hurmaavaa menoa ei kestänyt kumminkaan kauan. + +"Ah, Nell, en välitä ollenkaan enää, mihin joudun", huudahti Bo +hengästyneenä. + +Hänen kasvonsa olivat valkoiset ja punaiset, raikkaat kuin ruusu, +hänen silmänsä loistivat tummansinisinä ja hänen tukkansa hulmusi +tuulessa säännöttöminä kiharoina. Helen tiesi myöskin tuntevansa +samanlaista ruumiillista virkeyttä kuin Bokin, ja se tuntui hänestäkin +vastustamattomalta, vaikka se ei voinutkaan karkoittaa kaikkia synkkiä +ajatuksia. + +Oli jo kirkas päivä, kun Roy kiersi muutaman kukkulan, josta alkaen +surkastuneet puut -- setrit, kuten Dale niitä nimitti -- muodostivat +saarekkeita alempien vuorten rinteille. + +"Ne kasvavat pohjoisilla rinteillä, joilla lumi pysyy sulamatta +kauimmin", sanoi Dale. + +He laskeutuivat erääseen laaksoon, joka näytti matalalta, mutta olikin +syvä ja laaja, ja alkoivat sitten kiivetä toiselle kukkulalle. Kun he +pääsivät sen laelle, näki Helen nousevan auringon, ja hänen eteensä +avautuva näköala oli niin suurenmoinen, ettei hän voinut vastata Bon +hurjiin riemuhuutoihin. + +Paljaita keltaisia setrejä kasvavia rinteitä, jotka näyttivät melkein +tasangoilta, sillä niin asteittainen oli nousu, jatkui synkkään metsään +asti, joka kohosi mustana selänne selänteeltä loppuakseen vihdoin erään +suurenmoisen kukkulan paljaaseen lakeen, joka auringonnousun kultaamana +näkyi sinistä taivasta vasten. + +"Ah, miten kaunista!" huudahti Bo. "Mutta noita vuoriahan pitäisi sanoa +Mustiksi vuoriksi." + +"Old Baldy tuolla on valkoinen toisen puolen vuodesta", vastasi Dale. + +"Katsokaa takaisinkinpäin ja sanokaa sitten, mitä ajattelette", +kehoitti Roy. + +Tytöt kääntyivät katsomaan vaiti ollen. Helen luuli katselevansa koko +suureen avaraan maailmaan. Kuinka suunnattomasti erilainen olikaan +erämaa! Se näytti ammottavan aivan hänen jalkainsa juurella ollen +punainen ja keltainen lähempänä, mutta muuttuen kauempana pehmeästi +purppuran väriseksi ja muodostaen aution tyhjyyden, rajattoman ja +äärettömän, jossa tummanviheriät kaistaleet, mustat juovat ja kohoavat +harjanteet toimivat ainoastaan etäisyyksien ja tilavuuden tehostajina. + +"Näettekö tuota pientä viheriätä pilkkua?" kysyi Roy viitaten +sinnepäin. "Siellä on Snowdrop ja tuo toinen siitä hieman oikealla on +Show Down." + +"Missä on Pine?" kysyi Helen kiihkeästi. + +"Vielä kauempana tuolta metsän päästä alkavien kukkulain toisella +puolella." + +"Silloinhan ratsastamme poispäin sieltä." + +"Niin teemmekin. Jos olisimme ratsastaneet suoraa Pineen, olisivat nuo +roistot voineet meidät saavuttaa. Pineen on neljän päivän matka. Ja +poikkeamalla vuoristoon voi Dale peittää jälkensä. Sitten kun hän on +eksyttänyt Ansonin jäljiltä, on hänen aikomuksensa kiertää Pineen." + +"Herra Dale, luuletteko voivanne viedä meidät sinne turvallisesti ja +pian?" kysyi Helen toivovasti. + +"En voi luvata tehdä sitä nopeasti, vaan ainoastaan turvallisesti. Eikä +teidän tarvitse nimittää minua herraksi", vastasi hän. + +"Emmekö aiokaan enää syödä?" kysyi Bo kainosti. + +Kuultuaan tämän kysymyksen kääntyi Roy Beeman nauraen katsomaan Bohun. +Helen näki nyt hänen kasvonsa täydellisesti päivänvalossa. Ne olivat +laihat ja kovat, tummiksi päivettyneet silmineen, jotka olivat terävät +kuin haukalla, kulmikkaine leukoineen ja laihoine poskineen, joissa +kasvoi hieman vaaleata partaa. + +"Aiomme varmasti!" vastasi hän. "Heti, kun saavumme metsään, eikä +siihen kulukaan enää pitkää aikaa." + +"Voimme kiiruhtaa hieman ja levätä sitten kylliksemme", sanoi Dale +hoputtaen hevosensa tasaiseen hölkkään. + +Tämän tunnin verran kestävän tasaista vauhtia jatkuvan ratsastuksen +kestäessä katseli Helen tarkkaavaisesti sekä läheltä että kauempaa +näkyviä esineitä -- surkastunutta salviaruohoa, joka pian muuttui +yhtä surkastuneeksi heinäksi, noita tummia pilkkuja, jotka sittemmin +osoittautuivat kääpiösetreiksi, kuiluja, jotka tuntuivat kuin +taikavoimalla aukeavan näköjään aivan tasaiseen maahan ja jatkuvan +leviten harmaitten kivimuurien välitse, ja kauempaa siintäviä +yksinäisiä mäntysaarekkeita, joissa oli vain pari kolme puuta, ja +sitten laajoja ja säännöttömiä keltaisia haapametsikköjä ja ylempää +mutkittelevan aina vain lähemmäksi tulevan metsärajan takaa näkyviä +mustia penkereitä, jotka vähitellen muodostivat seudun korkeimman +vuoren huipun. + +Tämän pitkän metsää kohti suunnatun ratsastuksen kestäessä ei nähty +lintuja eikä muitakaan eläimiä, mikä Helenistä tuntui omituiselta. Ilma +menetti jotakin kylmyydestään muuttaen luontoaan auringon noustessa +korkeammalle. Siihen yhtyi jo suloista metsän tuoksuakin. Tuon tuoksun +ensimmäinen hieno tuntu oli aivan outo Helenille, vaikka se tuntuikin +epämääräisesti tutulta ja aiheutti yhtä omituisia tunteita. Tuntui kuin +hän olisi haistellut tuota pistävää voimakasta tuoksua kauan aikaa +sitten, ja hänen ruumiilliset tunteensa äkkäsivät sen ennen kuin hänen +muistinsa. + +Tämä keltainen aavikko näyttikin olevan aivan tasainen. Roy suuntasi +kulkunsa muutamaan matalaan ahtaaseen solaan, jonka pohjalla lirisi +pieni puro. Hän seurasi sitä sitten vasemmalle saapuen lopulta erääseen +paikkaan, missä setrit ja kääpiömännyt muodostivat pienen metsikön. +Toisten saapuessa sinne istui hän ristissäjaloin satulassaan ja odotti. + +"Luullakseni levähdämme nyt hieman", sanoi hän. "Olette varmaankin +hirveästi väsyksissä?" + +"Olen nälissäni, mutta en ole vielä väsynyt", vastasi Bo. + +Helen laskeutui satulasta huomatakseen, että käveleminen on jotakin +sellaista, jonka hän oli unhottanut. Bo nauroi hänelle, mutta hänkin +horjahteli kummallisesti päästyään maahan. + +Sitten laskeutui Roy. Helen kummastui huomatessaan hänet raajarikoksi. +Roy näki hänen nopean katseensa. + +"Muudan hevonen heitti minut kerran satulasta ja vyöryi sitten +ylitseni. Silloin katkesi minulta ainoastaan solisluu, viisi +kylkiluuta, toinen käsivarsi ja molemmat jalat parista kohti." + +Huolimatta tuosta tosiseikasta, että hän oli raajarikko, näytti hän +erittäin voimakkaalta ja kelvolliselta mieheltä seisoessaan siinä +täydessä pituudessaan notkeana kotikutoisissa karheissa vaatteissaan. + +"Kävelkää nyt hieman, tytöt, verryttääksenne jäseniänne", sanoi Dale. +"Ellette ole vielä kankeita, tulette kumminkin sellaisiksi pian. Älkää +kumminkaan menkö kauaksi. Huudan teidät sitten tänne, kun aamiainen on +valmis." + +Hieman myöhemmin vihelsi Dale heidät takaisin, ja kun tytöt palasivat +kävelyretkeltään, odottivat leirinuotio ja aamiainen heitä. Roy istui +ristissäjaloin kuin intiaani tervavaatteen reunalla, johon oli katettu +vaatimaton mutta tukeva ateria. Helenin nopea katse huomasi kaikessa +vallitsevan sellaisen puhtauden ja täydellisyyden, ettei hän ollut +voinut odottaakaan sellaista metsissä elämään tottuneiden miesten +ruoanvalmistukselta. Ruokakin oli erittäin hyvää. Hän söi halukkaasti, +ja mitä Bon ruokahaluun tulee, hävetti se häntä melkein yhtä paljon +kuin huvittikin. Nuoret miehet vain katselivat palvellen uutterasti +tyttöjä, mutta puhuen harvoin. Heleniltä ei jäänyt huomaamatta, miten +usein Dalen harmaat silmät tarkastelivat aukeata seutua. Hän oli +huomaavinaan katseessa enemmän epäluuloa kuin mitään muuta. + +"Sanon!" huudahti Bo syötyään kyllikseen, "ettei tämä ole totta. Näen +varmaankin unta. Nell, tuo musta hevonen, jolla ratsastit, on komein +näkemäni elukka." + +Ranger söi ruohoa muiden hevosten joukossa puron rannalla. Kuormat +ja satulat oli irroitettu. Miehet söivät hitaasti. Ei mikään +ilmaissut nopeata pakoa, mutta kumminkaan ei Helen voinut vapautua +levottomuudestaan. Roy voi ehkä kylläkin näyttää tyyneltä ja +huolettomalta ollakseen säikähdyttämättä tyttöjä, mutta Dale ei +nähtävästi voinut teeskennellä mitään sellaista, jota hän ei varmasti +tarkoittanut. + +"Levätkää tahi kävelkää", neuvoi hän tyttöjä. "Meidän on ratsastettava +neljäkymmentä peninkulmaa ennen pimeää." + +Helenin mielestä oli parempi levätä, mutta Bo käveli sinne tänne, +taputteli hevosia ja kaiveli tavaramyttyjä. Hän oli utelias ja innokas. + +Dale ja Roy keskustelivat hiljaa puhdistaessaan astioita ja sulloessaan +niitä suureen hamppukangaspussiin. + +"Luuletko todellakin, että Anson löytää jälkeni tänä aamuna?" kysyi +Dale. + +"Luulen", vastasi Roy. + +"Mistä tiedät sen näin pian?" + +"Mistä sinä sen tietäisit, jos olisit Snake Anson?" kysyi Roy +vastaukseksi. + +"Se johtuu kokonaan tuosta Magdalenasta tulleesta ratsastajasta", sanoi +Dale vakavasti. "Luullakseni huomaisin kumminkin pyörien ja hevosten +jäljistä, missä käännyimme syrjään. Ehkä hänkin sen näkee." + +"Milt, kuulehan nyt. Kerroin sinulle jo, että Snake Anson näki meidät, +pojat, toissapäivänä Show Downissa, ja hän näytti hyvin uteliaalta." + +"Mutta hän ei nähnyt minua eikä kuullut minusta mitään", vastasi Dale. + +"Ehkä ja ehkä ei. Mitä se sitten vaikuttaa asiaan, jos hän huomaa sen +vasta tänä iltana aamun asemesta?" + +"Etkö siis luule tapahtuvan mitään taistelua, vaikka Anson +pysähdyttäisikin postivaunut?" + +"Hänen on silloin ammuttava ensin, mikä ei ole luultavaa. John ja +Hal käsittelevät nyt hieman varovaisemmasti revolverejaan tuon +viimevuotisen kahakan jälkeen. Joe voi kumminkin suuttua. Mutta +taistelun lykkäytyminen on kumminkin mielestäni parasta meille. +Viisainta on kumminkin, ettemme ota sitä lukuun." + +"Silloin on sinun jäätävä tänne vahtimaan Ansonin miehiä, sanokaamme +niin pitkäksi aikaa, kunnes he tulevat näkyviin, jos he nyt ovat +löytäneet jälkemme tänä aamuna. Sinun on saatava varmuus asiasta +tavalla tai toisella ja ratsastettava sitten suoraan Big Springille, +jossa aion viettää yön." + +Roy nyökäytti hyväksyvästi tälle ehdotukselle. Tuhlaamatta sitten +enempi sanoja ottivat molemmat miehet suitset ja menivät ottamaan +hevosia kiinni. Helen katseli Dalea niin tarkkaavaisesti, että kun +Bo huudahti riemusta, kääntyi hän katsomaan ja näki muutaman pienen +keltaisen villin mustangin seisovan suorana takajaloillaan ja pieksävän +ilmaa etukavioillaan. Roy oli heittänyt suopungin sen kaulaan ja veti +sitä nyt leiriin. + +"Nell, katsohan tuota villiä ponia!" huusi Bo. + +Helen kiiruhti heti etemmäksi hurjistuneen mustangin tieltä. Roy +kiinnitti sen muutamaan lähellä olevaan puuhun. + +"Tulehan nyt, Pukinnahka", sanoi Roy hyväilevästi lähestyessään +hitaasti vapisevaa eläintä. Hän meni vain lähemmäksi suopunkia pitkin +muutellen aina käsiään. Pukinnahka mulautti silmiään ja näytti +valkoisia hampaitaankin, mutta se seisoi kumminkin tyynesti, kun Roy +irroitti silmukan sen kaulasta, veti sen pään yli ja kiinnitti sen +mutkikkaalla solmulla sen turvan ympärille. + +"Tätä sanotaan surmansilmukaksi", sanoi hän tarkoittaen solmua. "Sillä +ei ole milloinkaan ollut kuolaimia suussaan eikä se milloinkaan tule +sellaisia sietämäänkään." + +"Uskallatteko ratsastaa sillä?" kysyi Helen. + +"Joskus sattumalta", sanoi Roy hymyillen. "Haluaisitteko te, tytöt, +koettaa?" + +"En ainakaan minä", vastasi Helen. + +"Olkoon menneeksi!" huudahti Bo. "Se on kyllä aivan paholaisen +näköinen, matta uskallan kyllä nousta sen selkään, jos vain luulette +minun voivan." + +Lännen hurjuus oli juurtunut nopeasti Bo Raynerin mieleen. + +"Olen pahoillani, mutta en voi sallia teidän tehdä sitä vielä vähään +aikaan", vastasi Roy kuivasti. "Se hyppii joskus aivan vimmatusti." + +"Hyppii! Tarkoitatte kai, että se potkii?" + +"Niin." + +Seuraavan puolen tunnin kuluessa näki ja oppi Helen enemmän kuin +milloinkaan ennen, miten hevosia käsitellään aukeilla laitumilla. +Lukuunottamatta Rangeria, Royn kimoa ja Bon valkoista ponia oli muut +hevoset kirjaimellisesti pyydystettävä suopungilla, vedettävä leiriin, +satuloitava ja kuormitettava. Se oli pelottomien ja voimakkaiden +miesten työtä, joka vaati yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin rautaisia +kouriakin. Sen vuoksi Helenin noita miehiä kohtaan tuntema luottamus +muuttuikin kunnioitukseksi. Huomioitatekevälle naiselle tämä +puolituntinen kertoi paljon. + +Kun kaikki oli kunnossa, nousi Dale satulaan ja sanoi +merkityksellisesti: "Roy, odotan sinua auringonlaskun aikana. Toivon, +ettet tule ennen." + +"Olisikin ikävää, jos minun olisi kiiruhdettava heti tuomaan huonoja +uutisia. Toivokaamme parasta. Meitä on onnistanut tähän asti. Nyt on +sinun poikettava metsien neulasmatoille ja kätkettävä jälkemme." + +Dale kääntyi mennäkseen. Tytöt sanoivat Roylle jäähyväiset ja +seurasivat. Pian Roy ja hänen poronvärinen mustanginsa olivat hävinneet +näkyvistä erään metsikön taakse. + +Suitsettomat hevoset kulkivat edellä, kuormajuhdat seurasivat niitä +ja ratsastajat tulivat aivan niiden kintereillä. Kaikki hevoset +juoksivat tasaisesti. Tuo tahti pani tavaramytyt hyppimään ylös ja +alas ja puolelta toiselle. Aurinko paistoi kuumasti Helenin selkään, +ja tuuli menetti jäädyttävän kylmyytensä tuntuen melkein kostealta sen +mukana kantautuvan kuivan ja suloisen tuoksun vuoksi. Dale seurasi +tuota matalaa laaksoa, jonka laidoilla kasvoi metsää ja jonka muutamia +peninkulmia kauempana olevasta päästä siinti metsän tumma reuna. Sinne +ratsastaminen ei vienytkään enää pitkää aikaa. + +Helen ihmetteli, miksi nuo suuret männyt kasvoivat niin kaukana täällä +ylängöllä eivätkä lähempänä tasankoa. Ehkä lumella oli jonkinlainen +vaikutus kasvullisuuteen, mutta kun maa oli tasaista, ei hän voinut +huomata, miksi metsän laidan juuri piti olla tässä. He ratsastivat +nyt sinne puiden varjoon. Helenistä tuntui tämä omituiselta ja +kriitilliseltä tulolta toisenlaiseen maailmaan, jota hän oli päättänyt +oppia tuntemaan ja rakastamaan. Männyt olivat suuria, ruskeakuorisia, +arpisia ja kyhmyisiä puita, joissa ei ollut muuta tyypillistä +yhdenmukaisuutta kuin mahtavuus ja kauneus. Ne kasvoivat kaukana +toisistaan. Pienempiä mäntyjä ja matalaa pensaikkoa kasvoi niiden +juurilla. Maanpinta tässä metsässä oli huomattava senvuoksi, että siinä +kasvoi paikoitellen korkeaa hopeanväristä ruohoa ja paikoitellen oli +se ruskeiden männyn neulasien peitossa. Nämä paikat olivat nähtävästi +noita Royn tarkoittamia neulasmattoja. Siellä täällä lepäsi joku +kaatunut metsänjättiläinen lahomassa. Helen kiinnitti pian huomionsa +metsän hiljaisuuteen ja siihen omituiseen seikkaan, etteivät hevoset +kulkiessaan aiheuttaneet juuri mitään melua muulloin kuin sattuessaan +astumaan jollekin risulle tahi kaatuneelle puunrungolle. Sitten hän +huomasi, että neulasmatot taipuivat kuin kautsukki tyyny hevosten +kavioiden alla ja sitten kuin ne olivat poistuneet kauemmaksi, +palasi se entiseen asentoonsa jälleen näyttämättä mitään jälkiä +pinnassaan. Helen ei voinut nähdä merkkiäkään tiestä, jota pitkin +he olivat kulkeneet. Tarvittiin todellakin teräviä silmiä Dalen +seuraamiseksi tässä metsässä. Tämä huomio soi ääretöntä lohdutusta +Helenille ja ensimmäisen kerran paon alusta tunsi hän mieltä ja +sydäntä painavan kuorman kevenevän. Se oli riistänyt häneltä joitakin +niistä vaikutteista, joita hän ehkä olisi saanut tämän ihmeellisen +ratsastusmatkan kestäessä onnellisemmissa olosuhteissa. + +Bo kumminkin näytti olevan vielä liian nuori, liian hurjapäinen ja +liian jännitetty välittääkseen sen enempää olosuhteista. Hän eli vain +nykyisyydessä. Helen alkoi epäillä, että tytöstä olisi ehkä kaikki +seikkailut tervetulleita, ja Helen tiesi nyt varmasti, että Bo oli aito +Auchincloss. Hän oli kolme kokonaista päivää tuntenut jonkunlaista +painostusta, jollaista hän tätä ennen ei ollut kokenut, mutta +viimeisten tuntien aiheuttama pelko oli sen karkoittanut. Mutta sen +täytyy olla, päätteli hän, saman veren aiheuttamaa kiihkoa, joka pursui +hänen suonissaan päästäkseen vapaaksi ja polttaakseen. + +Bo rakasti toimintaa. Hänellä oli kyllä kauneusaistia, mutta hän ei +ollut miettiväinen. Hän auttoi nyt Dalea ohjaamaan hevosia ja pitämään +niitä yhdessä joukossa, Hän ratsasti hyvin eikä hänessä vielä voitu +huomata väsymyksen eikä vaivautumisen aiheuttamia merkkejä. Helen alkoi +tuntea molempia, mutta ei vielä niin paljon kumminkaan, että hänen +tarkkaavaisuutensa olisi heikontunut. + +Tämä ihmeellinen linnuton metsä ei tuntunut hänestä ollenkaan +luonnolliselta. Kaikista elävistä olennoista luonnossa Helen piti +enimmän linnuista. Hän tunsi niistä monta ja voi matkia muutamien +ääniäkin. Mutta täällä näiden mahtavien mäntyjen alla ei ollut +ollenkaan lintuja. Oravia kumminkin alkoi vilahdella siellä täällä +ja tunnin matkan jälkeen ei niistä ollut enää ollenkaan puutetta. +Ainoa, jonka hän tunsi, oli maaorava. Kaikki muut, kirkkaan mustista +juovaisiin rusakkoihin ja valkohäntäisiin harmaihin asti, olivat +hänelle aivan outoja. Ne olivat kesyjä ja uteliaita. Punaiset +haukkuivat ja toruivat etenevää matkuetta, mustat liukuivat jollekin +turvalliselle oksalle katsomaan, mutta harmaat eivät näyttäneet juuri +ollenkaan välittävän tästä niiden alueelle tapahtuneesta hyökkäyksestä. + +Kerran pysähdytti Dale hevosensa ja viittasi pitkällä käsivarrellaan. +Helen suuntasi katseensa sinnepäin ja näki muutamia harmaita +antilooppeja seisomassa eräässä aukeamassa pitkät korvat pystyssä. Ne +olivat hurjan ja kauniin näköisiä. Äkkiä laukkasivat ne tiehensä hyvin +joustavin hypyin. + +Metsä oli yleensä tasaista ja avonaista, mutta joskus ilmestyi +kumminkin heidän eteensä laaksoja ja jokiuomia, jotka särkivät sen +säännöllisyyttä. Puolen päivän tienoissa se kumminkin asteittain +muuttui, seikka, jonka Helen olisi luullut ennemminkin voineensa +huomata, jos hän vain olisi ollut tarkkaavaisempi. Se ilmeni siten, +että maa alkoi kohota ja puita alkoi ilmestyä enemmän. + +Hän teki toisenkin huomion. Aina siitä alkaen, kun he olivat saapuneet +metsään, oli hän tuntenut jonkunlaista pakotusta päässään ja jotakin +tahmeaa sieraimissaan. Hän kuvitteli pahoillaan vilustuneensa. Mutta +äkkiä hänen päänsä selveni hieman ja hän totesi, että metsän voimakas +pihkantuoksu oli tukkinut hänen sieraimensa kuin pehmeällä piellä. Haju +oli voimakasta ja vastenmielinen vahvuutensa vuoksi. Hänen kurkkuaan ja +keuhkojaankin tuntui polttavan. + +Kun hän alkoi menettää mielenkiintonsa metsään ja muuhun ympäristöön, +tapahtui se vain vaivautumisen ja tuskan vuoksi, joita hän ei enää +voinut vaimentaa. Sen jälkeen ei hän voinut olla niitä hetkeäkään +tuntematta ja ne vain pahenivat. Eräässä ruumiin kohdassa oli tuska +aivan sietämätön. Se sijaitsi hänen kyljessään juuri lanteitten +yläpuolella ja se uhkasi muuttua petolliseksi, sillä se ei ollut +yhtämittaista, vaan aina silloin tällöin tuntuvaa. Kun se alkoi +hirveästi polttaen, voi hän huojentaa sen siirtämällä ruumiinsa +hieman eri asentoon. Mutta se ei alkanut vähitellen. Kun hän luuli +erehtyneensä ja uskalsi jälleen hengittää, palasi se pistävän nopeasti +ja tunkeutui kuin veitsi hänen kylkeensä. Tällaista siis oli tuo +ratsastuksen aiheuttama tuska, jonka uhriksi jokainen aloittelija +joutuu pitkällä ratsastusmatkalla. Sitä oli melkein mahdoton kärsiä. +Metsän kauneus, pakoon juokseva riista, aika, etäisyydet ja kaikki +muukin haihtuivat olemattomiin tuon pistävän kivun tieltä. Suureksi +helpotuksekseen hän huomasi sen aiheutuvan hevosen juoksusta. Kun +Ranger juoksi, ei hänen tarvinnut siitä kärsiä. Senvuoksi antoikin hän +hevosensa kävellä aina niin kauan kuin hän vain uskalsi tahi kunnes Bo +ja Dale olivat melkein näkymättömissä. Sitten hän kiiruhti sen juoksuun +tavoittaakseen toiset. + +Niin kuluivat tunnit, aurinko laskeutui matalalle lähettäen +kultaisia säteitään puitten väliin, jolloin metsä vähitellen muuttui +kirkkaammaksi, mutta kumminkin tummemmaksi väriltään. Se himmeni +hitaasti eikä auringonlasku ollut enää kaukana. + +Hän kuuli hevosten kahlaavan vedessä ja pian hän saapuikin paikalle, +missä pienet kristallikirkkaat purot virtasivat nopeasti viheriöissä +sammaluomissa. Hän ratsasti monen sellaisen yli ja seurasi viimeistä +erääseen avonaisempaan paikkaan metsässä, jossa männyt olivat +tavattoman suuria ja kasvoivat kaukana toisistaan. Oikealta kohosi +muudan matala harmaa koivukumpu puiden kolmannenosan korkeudelle. +Jostakin kuului virtaavaa veden lorinaa. + +"Tämä on Big Spring", ilmoitti Dale. "Leiriydymme tähän. Tytöt, olette +todellakin kunnostautuneet." + +Tarkastettuaan lähemmin paikkaa huomasi Helen, että kaikki nuo pienet +purot alkoivat tuon harmaan kiviröykkiön alta. + +"Olen kuolemaisillani janoon!" huudahti Bo tavalliseen liioittelevaan +tapaansa. + +"Ette varmastikaan milloinkaan unhota ensimmäisiä tuosta lähteestä +ottamianne kulauksia", huomautti Dale. + +Bo koetti laskeutua satulasta ja lopulta putosi siitä. Kun hän nousi +seisomaan, kieltäytyivät hänen jalkansa suorittamasta luonnollista +tehtäväänsä ja hän kaatui. Dale auttoi hänet jälleen seisoalleen. + +"Mikä minua oikeastaan vaivaa?" kysyi hän suuresti hämmästyneenä. + +"Olette vain kangistunut", vastasi Dale tukien häntä, kun hän astui +muutamia horjuvia askelia. + +"Bo, onko ruumiisi kipeä mistään paikasta?" kysyi Helen, joka yhä istui +satulassa ollen haluton laskeutumaan siitä, vaikka hän ei mitään niin +hartaasti toivonutkaan kuin päästä alas. + +Bo katsoi häneen kaunopuheisesti. + +"Nell, onko kyljessäsi sellainen tunne kuin pitkä parsinneula +työnnettäisiin siihen silloin kun vähimmän osaat sellaista odottaa?" + +"Se ei kyllä milloinkaan enää lakkaa!" huudahti Helen hiljaa. Sitten +ottaen huomioon Bon kokemukset hän laskeutui varovaisesti satulasta +ja onnistuikin pysymään seisoallaan. Hänen jalkansa tuntuivat aivan +puukapuloilta. + +Hetken kuluttua menivät tytöt lähteelle. + +"Juokaa varovaisesti!" huusi Dale heille. + +Big Springillä oli juurensa jossakin syvällä tuon harmaan rapautuneen +kivikasan alla. Sieltä kuului veden kumeaa maanalaista kohinaa. +Alkulähde oli varmaankin hyvin voimakas, koska se oli voinut tunkeutua +tuon kylmän kiven läpi. + +Helen ja Bo paneutuivat pitkäkseen sammalreunalle ja näkivät kasvonsa +lähteestä kumartuessaan. He imaisivat suunsa täyteen Dalen neuvon +mukaan, ja koska he olivat niin kuumissaan ja janoissaan, halusivat he +odottaa hetkisen sopivaa tilaisuutta. + +Vesi oli niin kylmää, että se värisytti Heleniä ja särki hänen +hampaitaan. Merkillinen elähdyttävä vapistus värisytti hänen ruumistaan +ollen ihmeellinen kylmässä ruumiin kuivan kuumuuden huojentamisessaan +ja vastustamaton janoon vetoamisessaan. Helen kohotti päätään ja katsoi +tuohon veteen, joka oli yhtä väritöntä kuin mautontakin. + +"Nell, juo!" huohotti Bo. "Muistele hedelmäpuutarhassamme olevaa vanhaa +lähdettämme, jonka laidoilla kasvaa niin kaunista sammalta." + +Ja silloin Helen alkoi juoda ahneesti suljetuin silmin muistellen +kotiaan, jonka Bon sanat olivat palauttaneet hänen mieleensä. + + + + +VII. + + +Ensimmäiseksi työkseen irroitti Dale kuorman muutaman hevosen selästä, +aukaisi erään mytyn ja veti sieltä esille tervavaatteen ja muutamia +huopapeitteitä, jotka hän levitti erään männyn juurelle. + +"Levätkää nyt, tytöt!" sanoi hän lyhyesti. + +"Emmekö saa auttaa?" kysyi Helen, vaikka hän tuskin jaksoi seisoa. + +"Saatte kyllä tehdä kaikkea sitten kuin olette tottuneet tällaiseen." + +"Tottuneetko tällaiseen?" toisti Bo naurahtaen. "Minä olen nyt ainakin +aivan rikkihakattu." + +"Bo, näyttää siltä, että herra Dale aikoo pitää meidät luonaan metsässä +alituisesti." + +"Niin hän tekeekin", vastasi Bo istuutuessaan hitaasti peitteille, +ojentautuessaan pitkäkseen huokaisten tyytyväisyydestä ja nojatessaan +päänsä satulaan. "Nell, eikö hän kieltänyt nimittämästä itseään +herraksi?" + +Dale irroitti juuri kuormia hevosilta. + +Helen paneutui Bon viereen ja tunsi kerrankin elämässään, miten +suloista lepo on. + +"No niin, sisko, miksi sitten aiot sanoa häntä?" kysyi Helen uteliaasti. + +"Miltiksi tietysti!" vastasi Bo. + +Helenin oli pakko nauraa huolimatta väsymyksestä ja kivuistaan. + +"Otaksun niin ollen, että kun tuo las vegasilainen paimenesi saapuu, +rupeat nimittämään häntä samoin kuin hän sinua." + +Bo punastui, mikä oli hyvin harvinaista häneen nähden. + +"Niin teenkin, jos vain haluan", hän vastasi. "Nell, aina siitä asti +kuin voin muistaa olet ikävöinyt tänne Länteen. Nyt olet päässyt tänne, +vieläpä sen syvimpiin komeroihin. Herää siis!" + +Tällainen oli Bon lyhyt ja luonteenomainen keino Helenin +pintapuolisuuden karkoittamiseksi. Sanat sattuivatkin eikä Helen voinut +vastata niihin mitään. Hänen kiihkeään haluunsa päästä tänne Länteen +ei kumminkaan ollut sisältynyt tällaisia hurjia, ennen kuulumattomia +retkiä. Mutta ehkäpä tämän Lännen -- tämän päivästä päivään elämisen +-- muodostivatkin vain seikkailut, yritykset, koetukset, vaivat ja +työt? Oliko kaiken tarkoitus valmistaa tämä kaikki sellaiseksi, että +muut voivat elää sitten täällä mukavasti jolloinkin? Tarkoittiko +Bokin sellaista huomautuksellaan? Helen oli kumminkin liian väsynyt +ajatellakseen sitä tarkemmin nyt. Hänestä oli mielenkiintoista ja +huvittavaa katsella Dalea. + +Hän sitoi hevosten jalat ja päästi ne vapaiksi. Sitten lähestyi hän +kirveineen erästä lyhyttä kuivunutta puuta, joka seisoi muutamien +valkokuoristen haapain joukossa. Dale näytti valmistautuvan +hakkaamiseen. Riisuttuaan takkinsa ja paljastettuaan leveät hartiansa, +suoran selkänsä ja pitkät voimakkaat käsivartensa näytti hän nuorelta +jättiläiseltä. Hän oli jäntevä ja notkea, voimakas, mutta ei paksu. +Kirveen iskut sattuivat kovaan puuhun ja niiden aiheuttama ääni +kajahteli metsässä. Muutamat iskut riittivät kaatamaan puun. Sitten +hän halkoi sen. Helen oli utelias näkemään, miten hän sytyttää tulen. +Ensin hän vuoli lastuja puun sydämestä ja asetti ne suurempien halkojen +väliin maalle. Sitten otti hän satulanlaukusta, joka riippui lähellä +olevasta oksasta, piikiven kappaleen, tulusraudan ja nahkakappaleen, +jonka Helen arveli reväistyn porontaljasta ja johon oli ripistelty +ruutia. Kaikissa tapauksissa aiheuttivat ensimmäiset tulusraudan +lyönnit kipinöitä, sitten liekin ja lopulta syttyivät lastut tuleen. +Liekki leimahti pian jalan korkeudelle. Dale asetti tuleen suurempia +halkoja sijoittaen ne ristiin ja pian räiskyi iloinen nuotio. + +Tehtyään sen hän suoristautui ja katsoen pohjoiseen päin hän kuunteli. +Helen muisti nyt, että Dale oli tehnyt samoin pari kertaa ennen heidän +saapumistaan Big Sprigsille. Hän kuunteli ja odotti varmaankin Royn +tuloa. Aurinko oli jo laskenut ja aukeaman toisella puolella kasvavien +mäntyjen latvat alkoivat himmetä. + +Astiat, jotka metsästäjä tyhjensi muutamasta pussista, kilisivät raudan +ja tinan sattuessa yhteen. Sitten hän aukaisi erään suuremman käärön, +jonka sisässä näytti olevan lukemattomia erisuuruisia pusseja. Niissä +oli epäilemättä ruokatarpeita. Sankko näytti aivan siltä kuin hevonen +olisi vierinyt sen yli, ja samannäköinen oli koko myttykin. Dale täytti +sankon lähteestä. Palattuaan tulen luo kaasi hän vettä pesuvatiin ja +polvistuttuaan alkoi hän perusteellisesti pestä käsiään. Tuo näytti +kuuluvan hänen tapoihinsa, sillä Helen huomasi hänen sitä tehdessään +katselevan metsään ja kuuntelevan. Sitten hän kuivasi kätensä tulen +loimussa ja kääntyen esille ottamiensa pussien puoleen alkoi hän +valmistaa ruokaa. + +Äkkiä rupesi Helen ajattelemaan tarkemmin tuota miestä ja kaikkia +hänen hommiaan. Magdalenassa, vaunuissa ja viime yönä oli hän +luottanut tuohon muukalaiseen, tuohon Valkoisten vuorten metsästäjään, +joka näytti haluavan ruveta hänen ystäväkseen. Hän oli tuntenutkin +rajatonta kiitollisuutta. Kumminkin oli hän suhtautunut mieheen +persoonattomasti. Mutta nyt alkoi hänelle selvitä, että sattuma oli +vienyt hänet huomattavien miesten joukkoon. Tämä huomio hämmästytti +häntä. Se ei johtunut ollenkaan siitä, että Dale oli urhoollinen ja +ystävällinen auttaessaan nuorta naista vaarassa, eikä siitäkään, että +Dale osoittautui olevan kätevä ja nopea leiripuuhissa. Useimmat Lännen +miehet ovat urhoollisia, oli hänen enonsa kertonut, useat ovat karhean +ystävällisiä ja kaikki osaavat he valmistaa ruokaa. Tämä metsästäjä +oli ruumiillisesti ihmeellinen miessuvun edustaja, jonka rakenteessa +oli jotakin leijonamaista. Mutta ei sekään ollut hänen tuntemansa +vaikutteen syy. Helen oli opettajatar, joka oli tottunut poikiin, ja +hän tunsi tuon metsästäjän luonteessa olevan jonkunlaista poikamaista +vilpittömyyttä, reippautta ja raikkautta. Hän luuli kumminkin, että +Dalen sielullinen ja hengellinen voima oli vetänyt hänen ajatuksensa +sille taholle. + +"Nell, olen puhutellut sinua kolme kertaa", sanoi Bo äreästi. "Mitä +sinä oikeastaan ajattelet?" + +"Olen hyvin väsynyt, Bo, ja ajatukseni harhailevat kaukana. Mitä +sanoitkaan?" + +"Sanoin vain olevani hyvin nälissäni." + +"Todellako? Mutta sinuun nähden ei se olekaan kummallista. Minä olen +kumminkin liian väsyksissä voidakseni syödä, enkä uskalla sulkea +silmiänikään, sillä sitten ne eivät enää aukenisi. Milloin me viimeksi +nukuimme, Bo?" + +"Toissa yönä ennen kotoa lähtöämme." + +"Siis emme neljään yöhön kunnollisesti. Olemme kumminkin torkkuneet +hieman." + +"Varmasti otan vahinkoni takaisin tässä metsässä!" huudahti Bo +iloisesti. "Luuletko meidän nukkuvan hyvin tämän puun juurella ilman +mitään peittoa?" + +"Näyttää ainakin siltä", vastasi Helen epäilevästi. + +"Kuinka sanomattoman suloista! Voimme katsella tähtiä puiden oksien +välitse." + +"Taivas näyttää menevän pilveen. Eikö sinustakin tuntuisi hirveältä, +jos myrsky alkaisi raivota?" + +"En oikein tiedä", vastasi Bo miettiväisesti. "Lännen on annettava +raivota." + +Jälleen tunsi Helen, että Bossa oli jotakin välttämättömyyden pakosta +johtuvaa. Se oli jotakin sellaista, joka oli ilmestynyt näkyviin +vain silloin tällöin kodin yksitoikkoisessa elämässä St. Josephissa. +Äkkiä juolahti Helenin mieleen ihmeellinen ajatus, jonkunlainen +huumaava tietoisuus siitä, että hän ja Bo olivat alkaneet jo tottua +tähän uuteen ja villiin ympäristöön. Kuinka omituista ja peloittavaa +oli kumminkin tuon kehityksen vahtiminen! Bo, joka oli nuorempi ja +vaikutuksille alttiimpi enemmän vaistomaisine kuin järjen aiheuttamine +tunteineen, sulautuisi varmaankin siihen paljon nopeammin. Helen +ihmetteli, voiko hän alistua itsessään tuntemalleen alkuperäisen elämän +viehättävyydelle. Mutta voiko kukaan ymmärtäväinen ja viisas ihminen +alistua siten? Ei suinkaan, vaan ainoastaan ajattelematon villi. + +Helen huomasi Dalen suoristautuvan vielä kerran ja katsovan metsään. + +"Royta ei kuulu vieläkään", sanoi hän ääneen. "Ja se onkin hyvä." +Sitten hän kääntyi tyttöihin päin ja lisäsi: "Ateria on valmis." + +Tytöt vastasivat kutsuun vauhdikkaammasti kuin heistä olisi voitu +luullakaan. Ja he söivät kuin nälkiintyneet metsään eksyneet lapset. +Dale tarjoili heille miellyttävän hymyn kirkastaessa hänen tyyniä +kasvojaan. + +"Huomenillalla saamme jo lihaa", hän sanoi. + +"Millaista?" kysyi Bo.. + +"Villiä kalkkunaa tahi antilooppia. Ehkä molempia, jos vain haluatte. +On kumminkin hyvä totuttautua syömään metsänriistaa vain vähitellen. Ja +kalkkunan liha sulaa varmaankin suussanne." + +"Uummm!" mumisi Bo ahneesti. "Olen kuullut puhuttavan villeistä +kalkkunoista." + +Heidän lopetettuaan söi Dale illallisensa kuunnellen tyttöjen puhetta +ja vastaten silloin tällöin lyhyesti johonkin Bon kysymykseen. Oli jo +hämärä, kun hän alkoi pestä lautasia ja pannuja, ja melkein pimeä, kun +hän sai työnsä loppuun. Sitten hän viritti nuotion paremmin palamaan +ja istuutui muutamalle pölkylle katselemaan tuleen. Tytöt nojautuivat +mukavasti satuloita vasten. + +"Nell, minä kellahdan varmasti minuutin kuluttua", sanoi Bo, "enkä +oikeastaan saisi heti nukkua niin vahvan illallisen jälkeen." + +"En voi ymmärtää, miten voin nukkua, enkä sitäkään, miten voin valvoa", +vastasi Helen. + +Dale kohotti päätään valppaasti. + +"Kuunnelkaa!" + +Tytöt jännittivät kuuloaan ja vaikenivat. Helen ei voinut erottaa +mitään ääntä, ellei hiljaista kavioiden kapsetta metsästä, joka näytti +vaipuneen uneen. Hän näki Bon silmistä, jotka loistivat avonaisina +nuotion valossa, ettei hänkään ollut ymmärtänyt Dalen tarkoitusta. + +"Lauma arosusia lähestyy!" hän huudahti. + +Hiljaisuuden rikkoi äkkiä vihainen, kimeä ja omituinen haukunta. Se +kuulosti villiltä, vaikka siinä olikin jonkunlainen ystävällinen tahi +kysyvä sävy. Aivan valopiirin rajalla voitiin pian huomatakin harmaita +elukoita. Hiipivien askelten aiheuttamaa pehmeää kahinaa kuului leirin +ympäriltä ja sitten alkoi kaikua kaikkialta haukuntaa ja ulvontaa. +Helenin mielestä käyttäytyi lauma rauhattomasti ja raukkamaisesti, +ja hän oli iloinen, kun melu lakkasi ja arosudet pötkivät tiehensä +haukahtaen vielä muutamia kertoja tarkoituksettomasti ja ilkeästi. + +Hiljaisuus muuttui jälleen yhtä kiinteäksi kuin ennenkin. Ellei Helenin +mieli olisi ollut niin levoton, olisi tämä hiljaisuus tuntunut hänestä +suloiselta ja tavattoman kauniilta. + +"Ah, kuunnelkaahan tuota veitikkaa!" huudahti Dale. Hänen äänensä +värisi. + +Jälleen jännittivät tytöt korviaan. Sellainen ei kumminkaan ollut +tarpeellista, sillä äkkiä rikkoi hiljaisuuden surullinen ulvonta, kylmä +ja selvä, pitkäveteinen, omituinen, täyteläinen ja villi. + +"Ah, Mitä tuo on?" kuiskasi Bo. + +"Suuri harmaa metsäsusi siellä vain ulvoo", vastasi Dale. "Se on nyt +jossakin tuolla takaliston kivisellä harjanteella. Se vainuaa meidät +eikä se meistä pidä. No, nyt taasen. Kuunnelkaa! Se tuntuu olevan +nälissään." + +Kun Helen kuunteli tuota äärettömän villiä huutoa, joka pani hänen +ruumiinsa vapisemaan pelosta ja herätti hänessä aivan uskomattomia +yksinäisyyden tunteita, katseli hän koko ajan Dalea. + +"Pidättekö siitä?" mumisi hän tahdottomasti ymmärtämättä ollenkaan +kysymyksensä vaikutinta. + +Dalelta ei varmastikaan oltu tuollaista ennen milloinkaan kysytty, ja +Helenistä näytti katsellessaan Dalen miettivää asentoa, ettei Dale +ollut kysynyt sitä ikinä itsekään itseltään. + +"Luultavasti", vastasi hän sitten. + +"Mutta sudethan tappavat antilooppeja, pieniä saksanhirven vasikoita ja +muita turvattomia eläimiä metsissä", huomautti Bo. + +Metsästäjä nyökäytti päätään. + +"Miten maailmassa sitten voitte pitää siitä?" kysyi Helen. + +"Kun oikein ajattelen, tapahtuu se luullakseni monesta syystä", vastasi +Dale. "Se tappaa puhtaasti eikä syö raatoja. Se ei ole pelkuri, vaan +uskaltaa ryhtyä taisteluun ja kuolee rohkeasti. Sitten se rakastaa +yksinäisyyttä." + +"Tappaa puhtaasti. Mitä sillä tarkoitatte?" + +"Puuma esimerkiksi silpoo tappamansa antiloopin. Kun karhu tappaa +jonkun lehmän tahi vasikan, turmelee se sen kokonaan. Mutta susi tappaa +rehellisesti terävillä puraisuilla." + +"Millaisia eläimiä puuma ja karhu ovat?" + +"Puumaa sanotaan vuorileijonaksi ja pantteriksi. Karhu on tavallinen +harmaa karhu." + +"Ovatko ne luonteeltaan niin julmia?" huudahti Helen väristen. + +"Ovat varmasti. Olen usein ampunut susia niiden ahdistaessa +antilooppeja." + +"Miten ne silloin menettelevät?" + +"Joskus ryhtyy pari kolme sutta ahdistamaan antilooppia, ja kun +ensimmäinen ahdistaja väsyy, ryhtyy toinen ajoon ahdistaakseen eläimen +kolmannen luo, joka taasen vuorostaan ryhtyy toimeen. Siten väsyttävät +ne lopulta antiloopin. Sellainen on julmaa, mutta luonnollista eikä +sen pahempaa kuin lumen ja jäänkään vaikutus, jolloin antilooppi voi +kuolla nälkään. Kettu tappaa kalkkunan poikasia särkemällä munia ja +korpit puhkaisevat vastasyntyneiden karitsoiden silmät ja odottavat +sitten kunnes ne kuolevat. Muutoin ovat ihmiset vielä julmempia kuin +pedot ajaessaan takaa riistaa, sillä ihmiset tulevat luonnon avuksi ja +toimivat järjen eikä vaiston avulla." + +Helenin väitteet loppuivat ja hän tunsi olevansa hyvin järkytetty. +Hän ei ollut ainoastaan oppinut tuntemaan uutta ja järkyttävää puolta +luonnonhistoriasta, vaan hänellä oli nyt myöskin täydellisesti +selvillä, miksi hän oli epämääräisesti kuvitellut tahi ollut +huomaavinaan tuossa miehessä jotakin erikoista. Metsästäjä on sellainen +ihminen, joka tappaa eläimiä niiden nahan, lihan tahi sarvien vuoksi +tahi jonkunlaisesta verenhimosta. Sellainen on ollut Helenin käsitys +metsästäjistä ja hän luuli useiden muidenkin kaupungin asukkaiden +olevan samaa mieltä, mutta nyt hän huomasi enemmistön olevan väärässä, +sillä metsästäjä tuntui voivan olla aivan erilainen ja jotakin aivan +muuta kuin riistan etsijä ja tappaja. Metsässä oleva vuoristomaailma +oli tuntematon melkein kaikille miehille. Ehkä Dale tunsi sen +salaisuuden, siellä vallitsevan elämän, sen kauhut, sen kauneuden, sen +surullisuuden ja sen ilon, ja jos niin oli, niin kuinka ihmeellinen +hänen luonteensa mahtoi ollakaan. Hän puhui ihmisistä melkein samoin +kuin susistakin. Voiko yksinäinen elämä metsissä opettaa ihmiselle +tuollaista. Ei katkeruudella, kateudella, mustasukkaisuudella, +pahuudella, ahneudella eikä vihalla ollut sijaa tuon metsästäjän +sydämessä. Ei Helenin terävyys, vaan naisen vaisto opetti hänet sen +huomaamaan. + +Dale nousi seisoalleen ja kääntyen pohjoista kohti kuunteli hän vielä +kerran. + +"Odotatteko Royta vieläkin?" kysyi Helen. + +"En, sillä ei ole luultavaa, että hän saapuu enää tänä iltana", +vastasi Dale, mennen sitten tutkimaan mäntyä, jonka juurella tyttöjen +makuupaikka oli. Hänen käyttäytymisensä ja tapa, jolla hän tarkasteli +puunlatvaa ja läheisyydessä kasvavia muita puita, lisäsivät vain tuota +mielenkiintoa, jota Helen tunsi häneen. + +"Se on varmasti seisonut tuossa paikoillaan jo viisisataa vuotta, +minkävuoksi se ei luultavasti kaadu vielä tänäkään yönä", mumisi Dale. + +Tuo mänty olikin siinä paikassa kasvavan ryhmän suurin. + +"Kuunnelkaa jälleen", sanoi Dale. + +Bo nukkui, mutta kuunnellessaan erotti Helen matalaa kaukaista jyrinää. + +"Tuuli siellä vain ulvoo. Saamme myrskyn niskaamme", selitti Dale. +"Saatte kuulla jotakin arvokasta. Mutta älkää olko peloissanne. Olemme +varmasti turvassa. Männyt kaatuvat kyllä usein tuulessa, mutta tuo +puu kestää millaisen tuulen painon tahansa. Teidän on parasta ryömiä +huopapeitteiden alle, jotta voin levittää tervavaatteen ylimmäiseksi." + +Helen liukui paikoilleen aivan sellaisessa puvussa kuin hän oli +riisumatta yltään muuta kuin kengät, jotka Bokin oli irroittanut +jaloistaan. Hän kallisti päänsä aivan Bon pään viereen, ja Dale levitti +tervavaatteen heidän ylleen niin, että heidän päänsä vain näkyivät sen +alta. + +"Kun rupeaa satamaan, heräätte, jolloin voitte vetäistä laidan päänne +yli", sanoi hän. + +"Rupeaako satamaan?" kysyi Helen ajatellen kumminkin, että tämä hetki +oli hänen elämänsä omituisin. Nuotion valossa näki hän Dalen kasvot. +Ne olivat samanlaiset kuin ennenkin, tyynet, vakavat ja ilmeettömät. +Hän oli ystävällinen, mutta hän ei suhtautunut sisaruksiin kuin +tyttöihin, jotka olivat nyt hänen kanssaan täällä säkkipimeässä +metsässä avuttomina ja voimattomina puolustautumaan. Hän ei näyttänyt +ajattelevan ollenkaan. Helen ei ollut kumminkaan ollut milloinkaan +ennen elämässään näin herkkä vaikutteille. + +"Olen tässä läheisyydessä ja pidän tulta vireillä koko yön", sanoi Dale. + +Helen kuuli hänen poistuvan pimeyteen. Äkkiä alkoi metsästä kuulua +laahaamista ja kolinaa ja sitten rätinää kun uusi pölkky heitettiin +nuotioon. Säkeneet leijailivat ilmassa ja monet sammuivat sihisten +kostealla maalla. Savu alkoi kiemurrella ylöspäin pitkin suurta +rosoista puunrunkoa, ja liekit räiskyivät ja rätisivät. + +Helen kuunteli jälleen tuulen huminaa. Tuntui kuin ilma olisi +hengittänyt sivellen hänen poskeaan ja pehmeästi heilutellen Bon +kiharoita. Se oli kumminkin voimakkaampaa nyt, mutta heikkeni sitten +alkaakseen taasen jälleen vielä voimakkaampana. Helen totesi silloin, +että tuon äänen aiheutti lähenevä myrsky. Hänen raskaat luomensa +kieltäytyivät melkein pysymästä auki, ja hän tiesi, että jos hän +sulkisi ne, nukkuisi hän silmänräpäyksessä. Hän halusi kumminkin +kuunnella myrskyn huminaa puissa. + +Muutamia kylmiä sadetippoja putosi hänen kasvoilleen ilmoittaen +hänelle, ettei hänen ja luonnonvoimien välillä ollut minkäänlaista +kattoa. Sitten kantoi tuuli palaneen puun hajua hänen sieraimiinsa, +ja jollain tavoin hänen vilkas mielikuvituksensa vei hänet takaisin +lapsuusaikoihin, jolloin hän poltti oksia ja lehtiä pienten veljiensä +kanssa. Mutta nuo muistot haihtuivat kumminkin pian. Tuo humina, joka +äsken oli kuulostanut niin kaukaiselta, lähestyi nyt nopeasti tullen +kovemmaksi. Se syöksyi eteenpäin kuin tulviva vesi. Helen hämmästyi ja +säpsähti. Kuinka voimakas, nopea ja kova tuo myrskytuuli olikaan! Hän +vertasi sen tuloa armeijan marssiin. Sitten täytti tuo humina metsän, +vaikka se vielä kuuluikin kaukaa takaapäin. Ei männynneulanenkaan +liikahtanut nuotion valossa, vaikka ilma tuntuikin olevan voimakkaasti +ladattu. Humina koveni, kunnes se muuttui sellaiseksi hirmuiseksi +jyrinäksi kuin meren valtaavien tyrskyjen pauhu, kun ne murskautuvat +rantaa vasten. Bo heräsi tarrautuen peloissaan Heleniin. Kuuroksi +tekevä myrskytuuli oli heidän kimpussaan. Helen tunsi päänsä alla +olevien satulain liikahtelevan. Suuri puu vapisi juuriaan myöten. +Tuulen voimakkain raivo painoi vain puiden latvoja ja pitkäksi ajaksi +taivutti se metsän voimakkaan painonsa alle. Sitten muuttui tuo +kuuroksi tekevä jyrinä huminaksi, jota jatkui vähän aikaa, jolloin se +hiljenemistään hiljeni ja muuttui kumeammaksi, kunnes se lopulta kuoli +etäisyyteen. + +Heti kun se oli lakannut kuulumasta, alkoi pohjoisesta kuulua jälleen +matalaa jyrinää, joka lakkasi alkaakseen taasen jälleen. Helen lepäsi +siinä kuiskaillen Bolle, ja kuuli jälleen tuulen voimakkaiden puuskain +tulevan, rytisevän ja lakkaavan. Sellaista oli tämän vuoriston metsän +myrskyn toiminta. + +Tervavaatteelle putoilevien sadepisaroiden pehmeä rapina varoitti +Heleniä muistamaan Dalen ohjeet, ja vetäistyään tuon raskaan vaatteen +ylemmäksi laittoi hän siitä jonkunlaisen kojun satulain yläpuolelle. +Sitten vetäen lämmittävän Bon lähemmäksi itseään sulki hän silmänsä, +ja synkän metsän, tuulen ja sateen aiheuttamat tunteet haihtuivat. +Viimeinen kaikista vaikutelmista oli savun haju, jota tunkeutui +tervavaatteen alle. + +Kun hän avasi silmänsä, muisti hän kaiken niin hyvin kuin ainoastaan +hetkinen olisi kulunut noista tapahtumista. Päivä oli kumminkin jo +valjennut, vaikkakin harmaana ja pilvisenä. Puista tippui vettä. +Nuotio palaa roihusi iloisesti, sininen savu kiemurteli ylöspäin ja +herkullinen kahvin tuoksu sekoittui ilmaan. Hevoset seisoivat aivan +lähellä purren ja potkien toisiaan. Bo nukkui vielä raskaasti. Dale +puuhasi ahkerasti nuotion ääressä. Kun Helen katseli metsästäjää, näki +hän tämän keskeyttävän työnsä, kääntävän päätään kuunnellakseen ja +sitten katsovan odottavasti. Silloin juuri kuuluikin huuto metsästä. +Helen tunsi Royn äänen. Sitten hän kuuli veden loiskuntaa ja lähenevää +kavioiden kapsetta. Hetken kuluttua ilmestyikin vaalea mustangi +näkyviin kantaen Royta selässään. + +"Huono aamu ankoille, mutta hyvä meille!" huudahti tämä. + +"Huomenta, Roy!" tervehti Dale ja hänen iloisuudestaan ei voitu +erehtyä. "Odotin juuri sinua." + +Roy näytti laskeutuvan mustangin selästä ponnistuksetta, ja nopein +liikkein aukaisi hän remmit irroittaessaan satulan. Mustangi oli märkä +hiestä ja vaahtoon sekoittuneesta sadevedestä. Se huohotti ja höyrysi. + +"Olet näemmä ratsastanut kovasti", huomautti Dale + +"Niin olenkin", vastasi Roy. Sitten hän huomasi Helenin, joka oli +noussut istualleen sukien käsillään tukkaansa ja tuijottaen Royhin. +"Hyvää huomenta, neiti. Minulla on teille hyviä uutisia." + +"Jumalalle kiitos", mumisi Helen pudistellen samalla Bota. Tuo nuori +neiti heräsikin, mutta oli kumminkin haluton nousemaan. "Bo, Bo, herää +nyt. Roy on saapunut." + +Silloin nousi Bokin puku epäjärjestyksessä ja unisin silmin. + +"Voi, miten minun ruumistani pakottaa!" vaikeroi hän. Huomattuaan +kumminkin, mitä tulen ääressä tehtiin lisäsi hän: "Onko aamiainen jo +valmis?" + +"Melkein. Saatte nyt omenapiirakoita", vastasi Dale. + +Tavassa, millä Bo nauhoitti kenkänsä, ilmeni jo todellisia +tervehtymisen merkkejä. Helen nouti heidän matkalaukkunsa ja avattuaan +sen pukeutuivat he lähteen vieressä muutamalla litteällä kivellä niin +lähellä miehiä että näiden puhe kuului sinne asti. + +"Kuinka kauan aiot lorvailla täällä leirissä, ennenkuin kerrot +minulle?" kysyi Dale. + +"Olen juuri aloittamaisillani. Milt", vastasi Roy. "Tuo ratsastaja, +joka sivuutti meidät, vei sanan Ansonille. Hän miehineen joutui +jäljillemme pian. Näin heidän tulevan jo kymmenen aikaan. Silloin +vetäydyin metsään ja pysyttelin siellä niin lähellä kumminkin, että +näkisin, mistä kohden he poikkeaisivat metsään. Hetken kuluttua +eksyivät he jo jäljiltäsi. Sitten he levittäytyivät ketjuun kulkien +etelää kohti ajatellen tietysti, että aiot kiertää Pinen Old Baldyn +eteläpuolelta. Snake Ansonin miehissä ei ole ainoatakaan hevosten +jälkien etsijää. Se on nyt aivan varmaa. Seurasin heitä sitten noin +tunnin, kunnes he olivat poikenneet muutamia peninkulmia syrjään +jäljiltämme. Sitten palasin siihen paikkaan, josta te poikkesitte +metsään. Olin siellä koko iltapäivän pimeään asti odottaen heitä +palaaviksi. Mutta heitä ei kuulunutkaan. Lähdin silloin ratsastamaan +suoraan tänne ja leiriydyin metsään viipyen siellä päivän sarastukseen +asti." + +"Niin pitkälle on siis kaikki hyvin", huomautti Dale. + +"Varmasti. Baldyn eteläpuolella olevat seudut ovat vaikeasti +kuljettavia, ja nuo muutkin pari kolme tietä, joita Anson miehineen voi +kulkea, ovat samanlaisia." + +"Sellaista emme siis voi edellyttääkään", mumisi Dale jonkun asian +juolahtaessa hänen mieleensä. + +"Mitä emme voi edellyttää?" + +"Että he kiertävät Baldyn pohjoispuolelta." + +"Emme ollenkaan!" vastasi Roy lyhyesti. + +"Silloin aion kätkeä jälkemme vielä paremmin, kiiruhtaa asuntooni +ja oleskella siellä, kunnes tulet ilmoittamaan, että tytöt voidaan +turvallisesti viedä Pineen." + +"Milt, puhut viisaasti kuin profeetat." + +"En ole aivan varma, voimmeko kätkeä jälkemme täydellisesti. Jos +Ansonilla olisi ollut hiemankaan enemmän taitoa kuljeskella metsässä, +ei hän olisi eksynyt jäljiltämme niin pian." + +"Ei kyllä, mutta hän luulee voivansa katkaista tiesi." + +"Jos voisin päästä parikymmentä peninkulmaa kauemmaksi ja kätkeä +jälkemme varmasti, olisin aivan varma takaa-ajon epäonnistumisesta", +sanoi metsästäjä miettiväisesti. + +"Sellainen on yhtä varmaa kuin helppoakin", vastasi Roy nopeasti. +"Kohtasin tullessani muutamia meksikolaisia lammaspaimenia, jotka +ajoivat edellään suurta lauhaa. Ne tulivat etelästä ja aikovat jäädä +oleskelemaan Turkey Senacan tienoille. Sitten he palaavat etelään +viedäkseen lauman Phenixiin. Maa on hyvin pehmeätä nyt. Nyt on sinun +lähdettävä nopeasti liikkeelle ja kiiruhdettava suoraan tuolle +lammaslauman polkemalle tielle ikäänkuin aikomuksesi olisi kulkea +etelään. Mutta sensijaan ratsastatkin sinä tuon lauman edelle. Se tulee +pysyttelemään näiden metsäniemekkeiden läpi kulkevilla avonaisilla +paikoilla ja teillä. Ja kulkiessaan teidän jäljissänne kätkee se +jälkenne." + +"Mutta otaksukaamme nyt, että Anson pyörtää takaisin ja löytää tämän +leirin. Silloin hän voi seurata helposti jälkiämme tuonne lauman +polkemalle tielle. Mitä luulet silloin tapahtuvan?" + +"Silloin toteutuvat juuri toivosi. Tuo lampaiden polkema tie on +viettävä ja mutkainen. Pian rupeaa satamaan kovasti. Jälkenne häviävät, +vaikka ette menisikään etelään. Ja Anson pysyttelee kyllä tuolla +tiellä, kunnes hän häipyy kokonaan jäljiltä. Jätä tuo minun huolekseni, +Milt. Olet metsästäjä, mutta minä olen hevostenetsijä." + +"No olkoon menneeksi. Meidän on niin ollen kiiruhdettava." + +Sitten hän kehoitti tyttöjä joutumaan. + + + + +VIII. + + +Päästyään kerran hevosen selkään jälleen voi Helen onnitella itseään, +ettei hän ollutkaan niin vaivautunut kuin oli kuvitellut. Mutta Bo +valitti sensijaan kuuluvammin. + +Molemmilla tytöillä oli aivan uudet pitkät vedenpitävät nutut, joilla +he melkoisesti ylpeilivät, sillä uusien vaatteiden saanti ei ollut +kuulunut heidän elämänsä tavallisiin tapahtumiin. + +"Minun on luullakseni pitennettävä niiden halkoa", sanoi Dale tarttuen +suureen puukkoonsa. + +"Miksi?" vastusteli Bo heikosti. + +"Ne eivät ole valmistetut ratsastusta varten. Kastutte sittenkin +aivan tarpeeksi, vaikka teenkin sen. Mutta ellen sitä tee, kastutte +likomäräksi." + +"No tehkää sitten halunne mukaan", sanoi Helen lopulta vastahakoisesti. + +Siis halkaisi Dale heidän uusien nuttujensa selän puoliväliin saakka. +Teon tarpeellisuus selvisi Helenille, kun hän huomasi, miten ne nyt +ulottuivat satulannahan yli heidän kenkiensä kärkiin asti. + +Aamu oli harmaa ja kylmä. Sataa tihuutti ja puista tippui vettä +alituisesti. Helen hämmästyi saapuessaan aukealle tasangolle jälleen ja +luuli ymmärtävänsä, etteivät he nyt pitkään aikaan tulekaan poikkeamaan +metsiin. Oikealla puolella oleva seutu oli aukeata ja tasaista, mutta +vasemmalla oleva oli mäkistä liittyen tummaan niemiseen metsänreunaan. +Tuon rajoittavan metsän yläpuolella leijaili matalalla pilviä, +jotka kätkivät vuoret näkyvistä. Tuuli puhalsi takaapäin ja tuntui +kiihtyvän. Dale ja Roy ratsastivat edellä hyvää vauhtia ajaen samalla +kuormahevosia edellään. Helenillä ja Bolla oli täysi työ pysytellä +heidän kintereillään. + +Ensimmäisen tunnin matka ei tuonut suurta muutosta ilmaan eikä +maisemaan, mutta se antoi kumminkin Helenille vihjauksen, mitä hänen +oli kestettävä, jos matka tulisi jatkumaan koko päivän tällaista +vauhtia. Hänestä alkoivat tuntua sellaiset paikat mieluisilta, joissa +hevoset kävelivät, ja tasangot taasen vastenmielisiltä. Myötämäkiä +vihasi hän erityisesti. Ranger ei halunnut kulkea hitaasti ja ruumiin +hyppiminen ylös ja alas oli vastenmielistä. Ja lisäksi tuo virkku +musta hevonen koetti aina hypätä kuoppien ja lätäkköjen yli. Se +liukui niiden yli kuin lintu. Helen ei voinut saavuttaa taitoa istua +satulassa taitavasti, minkävuoksi ei ainoastaan hänen ruumiinsa +saanut kolahduksia noissa tilaisuuksissa, vaan kulku loukkasi myöskin +hänen kauneudenaistiaan. Hän ei ollut milloinkaan ennen tiennyt +olevansa turhamainen. Hän ei ollut ikinä kumminkaan iloinnut mistään +sopimattomuuksista ja joutuessaan nyt esittämään sellaista kärsi hän +hirveästi. Bo halusi aina ratsastaa edellä ja Helen oli iloinen, että +hän niin harvoin katsoi taakseen. Jonkun ajan kuluttua saapuivat he +leveälle kuraiselle tielle, jossa oli lukemattomia pienien sorkkien +jälkiä. Tämä oli siis tuo lammaslauman polkema tie, jota Roy oli +neuvonut seuraamaan. He seurasivat sitä kolme tahi neljä peninkulmaa +ja vihdoin, saavuttuaan erääseen harmaanviheriään laaksoon, näkivät +he siellä suuren lauman lampaita. Pian kajahteli ilma lammasten +määkinästä, kuului hiljaista lukemattomien sorkkien aiheuttamaa +kapsetta ja koko maailma tuntui tuoksuvan lampailta. Lauma pysyi hyvin +koossa, vaikka se syödessään peittikin maata monen aarin laajuudelta. +Sitä seurasi kolme ratsastavaa paimenta ja muutamia kuorma-aaseja. +Dale puhutteli erästä meksikolaista sanoen tälle jotakin ja viitaten +sitten pohjoiseen päin ja tiehen. Meksikolainen hymyili niin, että +suu leveni korvasta korvaan, ja Helen kuuli hänen nopeasti vastaavan: +"Kyllä herra! Kiitoksia, herra!" Tuo lammaslauma näytti suurenmoiselta +aaltoillessaan siinä tasangolla kuin tasainen harmaasta, ruskeasta ja +mustasta villasta kokoonpantu virta. Se kulki eteenpäin vain alavaa +maata pitkin. Dale poikkesi sinnepäin johtavalle tielle ja läksi +jatkamaan matkaa yhä nopeammin. + +Äkkiä kiisivät pilvet korkeammalle ja hajautuivat paljastaen palasen +sinistä taivasta ja sallien auringon säteittenkin näyttäytyä. Sitä ei +kumminkaan kestänyt pitkää aikaa. Tuuli kiihtyi, ja suunnaton musta +pilvi vyöryi vuorilta ja toi mukanaan sellaisen sateen, että se näytti +valuvan kuin virta ylhäältä ja lähestyvän kuin nopeasti liikkuva seinä. +Pian olivat pakolaiset sen keskellä. + +Kumarruksissa olevin päin ratsasti Helen eteenpäin tuossa kylmässä +harmaassa sateessa, joka tuli melkein suoraan sivulta tuntikausia kuten +hänestä tuntui. Lopulta tuo rankka vesitulva sivuutti heidät jättäen +jälkeensä hienoa sumua. Tummat pilvet kiisivät matalalla kätkien +vuoret kokonaan näkyvistä ja muuttaen tuon harmaan ja märän tasangon +hyvin alakuloisen näköiseksi. Helenin jalat ja polvet olivat niin +märät kuin olisi hän kahlannut vedessä. Niitä paleli myöskin. Hänen +sormikkaitaan ei oltu myöskään tarkoitettu sateessa käytettäviksi, +minkävuoksi nekin olivat läpimärät. Kylmä tarttui hänen sormiinsa niin, +että hänen oli lyötävä käsiään yhteen. Ranger käsitti tuon niin, että +sen oli parannettava vauhtiaan, mikä oli Helenistä vielä pahempaa kuin +paleleminen. + +Hän näki toisen kiitävän pilvijoukon lähestyvän vuorilta sadetulvineen, +jossa oli jotakin valkoista seassa. Lunta! Tuuli oli nyt pistävän +kylmää. Helenin ruumis pysyi kyllä lämpimänä, mutta hänen jalkojaan, +käsiään ja korviaan alkoi palella hirveästi. Hän katsoi eteenpäin +vakavasti. Sieltä ei kumminkaan näyttänyt lähtevän mitään apua, joten +hänen oli vain pakko jatkaa. Dale ja Roy istuivat kumarassa satulassaan +luultavasti aivan läpimärkinä, sillä heillä ei ollut minkäänlaisia +sadenuttuja. Bo pysytteli aivan heidän kintereillään, ja oli aivan +ilmeistä, että häntäkin paleli. + +Tämä toinen kuuro ei ollut niin hirveä kuin ensimmäinen, koska se toi +mukanaan vähemmän vettä. Kumminkin tunkeutui tuulen jäätävä kylmyys +luihin ja ytimiin asti. Sitä kesti tunnin, jonka kuluessa hevoset vain +jatkoivat tasaista juoksuaan. Harmaa kuuro kiisi vihdoin ohitse, sumu +haihtui, pilvet kohosivat korkeammalle ja hajautuivat sulkeutuakseen +jälleen uutta kuuroa varten. Nyt alkoi sataa lumisohjua. Kiitävät +hiutaleet pistelivät Heleniä niskaan ja poskiin, ja hetkisen putoili +niitä niin paljon ja nopeasti hänen selkäänsä, ettei hän luullut +voivansa kestää niiden aiheuttamaa painoa. Lumi kokoutui aukeihin +paikkoihin muodostaen niihin kimaltelevan jääpeitteen. + +Siten sai Helen kestää kuuron kuuron jälkeen. Hänen jalkansa menivät +aivan tunnottomiksi ja niitä lakkasi palelemasta. Hänen sormiaan +kumminkin pisteli yhtä mittaa senvuoksi, että hän koetti alituisesti +lämmittää niitä. Tuuli puhalsi nyt aivan hänen lävitseen. Hän ihmetteli +kestävyyttään, ja sattui useammasti kuin kerran, että hän luuli +voimainsa loppuvan. Hän jatkoi kumminkin ratsastustaan. Kaikkien noiden +talvien kuluessa, jotka hän oli elänyt, ei ollut ollut ainoatakaan +tällaista päivää. Ankara ja kylmä, märkä ja tuulinen, yhä lisääntyvällä +ponnella -- sellainen juuri oli tämä päivä. Ilmassa ei ollut tarpeeksi +happea hänen verelleen. + +Kumminkin kaikkien näiden äärettömän pitkien tuntien kuluessa +tarkasteli Helen seutuja, joiden läpi hän ratsasti, sillä hän halusi +tuntea tien, jos hän joskus maailmassa sattuisi sitä vielä kulkemaan. +Iltapäivä tuntui jo pitkälle kuluneen, kun Dale ja Roy poikkesivat +muutamaan äärettömän suureen syvennykseen, jossa punertava järvi oli +peittänyt maan alleen. He ratsastivat sen rantaa pitkin antaen hevosten +kahlata polviaan myöten vedessä. Kurjet ja haikarat läksivät raskaasti +lentoon ja suuria ankkaparvia liiteli nopeasti rannalta rannalle. +Tämän syvänteen toiselta puolelta kohosi maa melko äkkiä, kallioiset +penkereet kiersivät korkeamman maan laitaa ja jälleen ilmestyi tumma +metsä näkyviin. + +"Kuinkahan monta peninkulmaa olemme mahtaneetkaan jo kulkea?" arvaili +Helen. Niitä tuntui jo kertyneen yhtä paljon kuin pitkiä tuntejakin. +Mutta vihdoin, kun uusi sade jälleen uhkasi, saavuttiin lopultakin +metsään. Siinä oli kuitenkin puita niin harvassa, etteivät ne voineet +suojella juuri ollenkaan sateelta. + +Helen istui jo satulassaan melkein tajuttomana. Silloin kun Ranger +paransi vauhtiaan tahi hyppäsi jonkun kuopan yli, piti hän kiinni +satulannupista voidakseen olla putoamatta. Hänen mielensä ei kyennyt +käsittämään muuta kuin vaikeuksia ja hänen ajatuksissaan pyöri vain +yksi ainoa asia -- miksi hän milloinkaan läksi kotoa tänne Länteen? +Hänen huolensa Bon vuoksi olivat unhottuneet. Kuitenkin painui +hänen mieleensä tahi ehkä hänen muistinsa valokuvasi tämän matkan +kivuttavalla vilkkaudella jokaisen huomattavan muutoksen maan muodossa. +Metsä muuttui vähitellen tasaisemmaksi ja tiheämmäksi. Puiden juuret +olivat jo hämärän peittämät. Äkkiä Dale ja Roy katosivat näkyvistä +alkaessaan laskeutua jotakin mäkeä, ja samoin Bokin. Sitten kantautui +Helenin korviin nopeasti virtaavan veden kohinaa. Ranger rupesi +juoksemaan nopeammasti. Pian saapui Helen erään suuren laakson päähän, +mustan ja harmaan, jossa oli jo niin pimeä, ettei hän voinut nähdä sen +poikki eikä sen pohjaa. Mutta hän tiesi sen pohjalla virtaavan joen. +Sen aiheuttama kohina oli syvää, keskeytymätöntä, kovaa ja harvinaisen +sointuvaa. Tie laskeutui laaksoon jyrkästi, Helen ei ollut menettänyt +vielä kaikkea tuntoaan, kuten hän oli luullut ja toivonut. Hänen +ruhjoutunut ruumisraukkansa vastasi vielä kiusallisesti tärähdyksiin, +kolinaan, tempauksiin ja kaikkiin muihinkin hevosen juoksun +aiheuttamiin hirvittäviin liikkeihin. + +Helen ei kohottanut pitkään aikaan katsettaan. Kun hän sen teki, lepäsi +hänen edessään viheriä, pajujen reunustama puuton aukeama, jonka poikki +ruskeanvalkoinen joki virtasi kohisten korviahuumaavasti. + +Dale ja Roy ajoivat kuormahevoset joen poikki ja seurasivat sitten +niitä, jolloin heidän hevosensa upposivat kylkiään myöten veteen. +Bo ratsasti kuohuvaan veteen niin rohkeasti kuin hän ei olisi muuta +tehnytkään elämässään. Liukahdus ja putoaminen olisivat aiheuttaneet +sen, että Bo olisi hukkunut tuohon vuoristosta tulevaan virtaan. + +Ranger käveli suoraan rannalle, mutta pysähtyi siihen totellen Helenin +vetäisyä suitsista. Joki oli viisikymmentä jalkaa leveä, matala siltä +rannalta, jolla Helen oli, mutta syvä toiselta, ja nopeasti virtaava +suurin lainein. Helen suorastaan pelkäsi niin, ettei hän uskaltanut +seurata. + +"Antakaa sen vain tulla!" huusi Dale. "Lähde nyt vain, Ranger!" + +Suuri musta hyppäsi sekaan niin että vesi pärskähti korkealle. Tuo +virta ei merkinnyt sille mitään, vaikka se tuntuikin ylipääsemättömältä +Helenistä. Hänellä ei ollut enää niin paljon voimaa jäljellä, että +hän olisi jaksanut nostaa jalustimiaan, ja senvuoksi virtasikin vesi +esteettömästi hänen jalkainsa yli. Hypättyään vielä pari kertaa kiipesi +Ranger toiselle rannalle ja laukkasi sitten niityn poikki paikalle, +missä muut hevoset seisoivat höyryten muutamien mäntyjen suojassa. +Silloin se pysähtyi raskaasti huoaten. + +Roy tuli auttamaan häntä satulasta. + +"Kolmekymmentä peninkulmaa, neiti Helen", sanoi hän tavalla, joka +sisälsi kohteliaisuuden. + +Hänen oli nostettava Helen maahan ja autettava hänet puun luo, johon +Bo nojautui. Dale oli irroittanut muutaman satulan ja levitteli juuri +huopapeitteitä puun juurelle. + +"Nell, sinähän vannoit rakastavasi minua!" tervehti Bo pahoillaan. Hän +oli kalpea, sinihuulinen eikä hän voinut seisoa. + +"Bo, aikomukseni ei ole milloinkaan ollut tehdä sinusta niin kurjaa +vaivaista kuin minä olen!" huudahti Helen. "Voi, millainen kauhea +retki!" + +Satoi, puista tippui vettä ja taivas näytti uhkaavalta. Maa oli +likomärkä ja siinä oli lammikoita ja rapakoita kaikkialla. Helen +ei voinut kuvitella muuta kuin että tämä sydämetön, väsyttävä ja +jäädyttävä olotila tulee jatkumaankin. Juuri silloin muistui koti hänen +mieleensä elävästi ja merkityksellisesti. Hän oli todellakin niin +surkuteltavassa kunnossa, että tuo suuri nautinto, minkä tilaisuus +istuutua, liikunnon loppuminen ja tuosta kirotusta alituisesti +juoksevasta hevosesta vapautuminen hänelle tuotti, tuntui hänestä vain +pilkalta. Ei voinut olla mahdollista, että lepohetki oli koittanut. + +Metsästäjät tahi paimenet olivat nähtävästi oleskelleet tässä paikassa +ennenkin, koska siinä oli nuotioiden pohjia. Dale kohotti muutaman +kekäleen ja paiskasi sen niin lujasti jälleen maahan, että se halkeili +palasiksi. Hän teki siten monta kertaa. Oli hämmästyttävää katsella +hänen voimaansa ja sitä helppoutta, millä hän kokosi kourallisen +lastuja. Hän kokosi ne yhteen kasaan ja kumartui niiden yli. Roy +hakkasi kirveellä toista pölkkyä ja jokainen lyönti irroitti siitä +pitkän palasen. Sitten alkoi Dalen hartioitten yli kohota ohut +savupilvi, kun hän seisoi kumarruksissa avopäin suojellen lastuja +hatullaan. Ne leimahtivat palamaan. Roy toi sylillisen pölkyn +sydämestä hakkaamiaan kuivia ja valkoisia halkoja. Ne asetettiin +rivittäin ristiin tuleen, joka pian alkoi humista. Sitten halko +halolta rakensivat miehet nuotion, johon he lisäsivät suurempiakin +puita, oksia, pölkkyjä ja kekäleitä, kunnes siitä syntyi jonkunlainen +pyramiidi, josta liekit kohosivat taivaalle. Siihen ei mennyt heiltä +kahta minuuttiakaan. Helen tunsi jo tulen lämmittävän jäykistyneitä +kasvojaan. Hän ojensi sitä kohti paljaat kontistuneet kätensä. + +Vaikka Dale ja Roy olivatkin aivan märkiä ihoa myöten, eivät he +kumminkaan viivytelleet nuotion ääressä. He riisuivat kuormat +hevosilta. Parin männyn väliin sidottiin suopunki ja sen yli heitettiin +tervavaate niin, että se muodosti A-muotoisen majan sitten kuin +sen kulmat oli kiinnitetty maahan. Tyttöjen matkatavarat, eväät ja +vuodehuovat sijoitettiin sitten tuohon katokseen. + +Helen arveli siihen kuluneen viisi minuuttia. Tämän lyhyen ajan +kuluessa oli tuli kiihtynyt niin, että se nyt muodosti suuren ja kuuman +nuotion. Sade valui virtanaan kaikkialle muualle, mutta tuon humisevan +nuotion läheisyydessä ja yläpuolella ei ollenkaan satanut. Vesi +haihtui. Maa alkoi höyrytä ja kuivaa. Helen kärsi alussa, kun kuumuus +alkoi karkoittaa kylmyyttä, mutta nuo tuskat lakkasivat kumminkin pian. + +"Nell, en ole milloinkaan ennen tiennyt, miten suloiselta tuntuu istua +nuotion lämmössä", huomautti Bo. Siinä oli jälleen Helenille hieman +miettimistä. Kymmenen minuutin kuluttua oli hän kuiva ja kuumissaan. +Pimeys kietoi tuon surullisen näköisen märän metsän vaippaansa, mutta +tuo suuri nuotio muutti sen aivan erilaiseksi kuin Helen oli odottanut. +Tuli räiskyi ja humisi, paukahteli kuin pistooli, sihisi ja pihisi, +lennätti säkeniä kaikkialle ja lähetti yläilmoihin paksun, keltaisen ja +kiemurtelevan savupilven. Nuotioon alkoi ilmestyä kultainen sydän. + +Dale tarttui pitkään keppiin ja veti siitä esille punaisia hiiliä, +joille asetetut kahvipannu ja uuni alkoivat pian höyrytä. + +"Roy, lupasin tytöille kalkkunaa tänään illalliseksi", sanoi Dale. + +"Ehkä huomenna, jos tuuli kääntyy. Näissä seuduissa on kalkkunoita." + +"Roy, perunat kelpaavat kyllä minulle!" huudahti Bo. "En milloinkaan +enää halua kakkua enkä piirakoita. En ole milloinkaan osannut antaa +arvoa tuollaisille herkuille. Olen ollut sellainen pieni porsas aina. +En ole milloinkaan ennen kuin nyt tiennyt, miltä tuntuu olla oikein +nälissään." + +Dale katsahti häneen nopeasti. + +"Luullakseni kannattaa siihenkin asiaan tutustua", sanoi hän. + +Helenin ajatukset olivat niin syvät, ettei hän voinut pukea niitä +sanoiksi. Niin lyhyessä ajassa oli kaikenlainen surkeus muuttunut +mukavuudeksi. + +Sade ei lakannut, vaikka se tuntuikin vähenevän sitä mukaa kuin yökin +pimeni. Tuuli tyyntyi ja metsä muuttui hiljaiseksi, lukuunottamatta +virran tasaista kohinaa. Kaksinkerroin käännetty tervavaate sijoitettiin +nuotion ja männyn väliin niin valoisaan ja lämpimään paikkaan kuin +suinkin ja sille katettiin höyryäviä pannuja, lautasia ja kuppeja, +joista kohoava tuoksu oli herkullinen ja viekoitteleva. + +"Ottakaa nyt huopapeitteenne ja istuutukaa selin tuleen", sanoi Roy. + +Myöhemmin, kun tytöt jo lepäsivät mukavasti huopapeitteisiinsä +kääriytyneinä suojassa sateelta, valvoi Helen; vielä kauan Bon +vaivuttua uneen. Suuren nuotion loimu muutti tilapäisen teltan +valoisaksi kuin päivä. Hän voi nähdä savun, suuren taivasta kohti +kohoavan männynrungon ja palasen taivasta. Virta hyräili laulua, +joka silloin tällöin kuulosti sointuvalta, mutta muuttui sitten +särähteleväksi ja surulliseksi, milloin hiljaiseksi, milloin kovaksi, +mutta alituisesti vyöryväksi, lorisevaksi, sorisevaksi, aaltoilevaksi +ja hankautuvaksi nopeassa juoksussaan. + +Pian palasi metsästäjä ystävineen hevosia laitumelle viemästä. He +istuutuivat tulen viereen keskustelemaan matalalla äänellä. + +"Tämän päiväisiä jälkiämme on kenenkään mahdoton löytää", sanoi Roy +tyytyväisesti. + +"Mitä eivät lampaat kätke, sen tekee sade. Meitä on onnistanut. En +olekaan enää ollenkaan huolissani", vastasi Dale. + +"Huolissasiko? Olet luullakseni tuntenut sellaista ensimmäisen kerran +elämässäsi." + +"Minulla ei ole milloinkaan ollutkaan tällaista tehtävää", vastusti +metsästäjä. + +"Olet oikeassa." + +"Kuulehan, Roy, kun vanha Al Auchincloss saa selville tämän, kun sinä +tahi veljesi palaatte Pineen, raivostuu hän suunniltaan." + +"Luuletko ihmisten rupeavan hänen puolelleen Beasleytä vastaan?" + +"Ainakin muutamat. Mutta Al, pidettäköönpä hänestä tahi ei, käskee +ihmisten mennä erääseen kuumaan paikkaan. Hän kokoo miehensä ja lähtee +vuoristoon etsimään sisarensatyttäriä." + +"Sinulla ei ole muuta tehtävää kuin pitää tyttöjä piilossa, kunnes voin +opastaa hänet leiriisi. Ellei sellainen käy päinsä, niin ainakin niin +kauan, kunnes itse voit tuoda tytöt Pineen." + +"Eivät ketkään muut, paitsi sinä ja veljesi, ole milloinkaan käyneet +asunnossani. Mutta se voidaan kumminkin helposti löytää." + +"Anson koettaa ehkä sellaista. Mutta se ei ole kumminkaan luultavaa." + +"Miksi ei?" + +"Senvuoksi että minä aion seurata tuon lampaiden varkaan jälkiä +kuin susi haavoittunutta hirveä. Ja jos hän joskus tulee leirisi +läheisyyteen, riennän tänne ennen häntä." + +"Hyvä", sanoi Dale. "Otaksuin kumminkin, että menet Pineen ennemmin +tahi myöhemmin." + +"En, ellei Ansonkin tee samoin. Sanoin Johnille, että jollei +postivaunujen pidättämistilaisuudessa tapahdu mitään taistelua, hän +kiertäisi jotakin sivutietä takaisin Pineen. Käskin hänen kertoa Alille +kaiken ja tarjoutua tämän palvelukseen Joen ja Halin kanssa." + +"Olkoonpa asian laita nyt miten tahansa, vuodatetaan tämän asian vuoksi +vielä verta." + +"Varmasti, ja onpa siihen jo aikakin. Toivon vain, että saisin merkitä +tuon Beasley-roiston vanhalla neljälläkymmenelläneljälläni'." + +"Siinä tapauksessa toivon sinun tähtäävän tarkemmin kuin muutamissa +näkemissäni tilaisuuksissa." + +"Milt Dale, olen melkoinen ampuja", sanoi Roy ylpeästi. + +"Et ainakaan liikkuvaan maaliin." + +"Ehkä en. Mutta tavatessani Beasleyn ei minulla olekaan liikkuvaa +maalia edessäni. Olen hevosmies enkä mikään metsästäjä. Sinä olet +tottunut ampumaan kärpäsiä hirvien sarvista harjoituksen vuoksi." + +"Roy, luuletko meidän voivan saapua leiriini huomenaamulla?" kysyi Dale +vakavammasti. + +"Kyllä, jos kumpainenkin otamme tytön satulaamme. Mutta he tekevät sen +tahi kuolevat. Oletko milloinkaan nähnyt reippaampaa tyttöä kuin tuo +lapsukainen Bo on?" + +"Missä minä nyt olisin nähnyt tyttöjä?" huudahti Dale. +"Muistan muutamia lapsuudestani, mutta olin silloin ainoastaan +neljätoistavuotias. Minulla ei ole ollut heistä milloinkaan juuri +minkäänlaista hyötyä." + +"Haluaisin tuollaisen vaimon kuin tuo Bo on", sanoi Roy tulisesti. + +Seurasi lyhyt vaitiolo. + +"Roy, olet mormoni ja sinulla on jo vaimo", vastasi Dale. + +"Kuulehan, Milt, oletko elänyt niin kauan metsässä, ettet ole +milloinkaan kuullut puhuttavan mormoneista, joilla on kaksikin vaimoa?" +vastasi Roy nauraen sitten sydämellisesti. + +"En ole milloinkaan voinut sulattaa tuota, että miehellä on useampia +vaimoja." + +"Ystäväni, sinun on aluksi otettava vain yksi. Sitten tulet ehkä +huomaamaan, että haluat toisenkin." + +"Luullakseni on yhdessäkin enemmän kuin tarpeeksi Milt Dalelle." + +"Milt, vanha veikko, anna minun sanoa sinulle, että olen aina +kadehtinut vapauttasi", sanoi Roy vakavasti "Mutta sellainen ei ole +elämää." + +"Tarkoitatko, että naisen rakastaminen on vasta elämää?" + +"En, mutta se on sen osa. Tarkoitan lapsia, sinun näköistäsi poikaa, +jonka tiedät jatkavan elämääsi kuolemasi jälkeen." + +"Olen miettinyt sitä perin pohjin katsellessani lintujen ja muiden +eläinten elämää metsissä. Ellei minulla ole poikaa, loppuu elämäni +minuun." + +"No niin", vastasi Roy epäröiden, "en halua mennä niin pitkälle. +Tarkoitan vain, että poikasi voi jatkaa sukuasi ja työtäsi." + +"Aivan niin. Ja, Roy, kadehdin saavutuksiasi, koska sellaista ei voi +milloinkaan sattua Milt Dalen osalle." + +Nämä surulliset ja syvämietteiset sanat lopettivat keskustelun. Jälleen +hallitsi tuo kohiseva ja virtaava joki metsää. Muudan huuhkaja rääkkyi +kamalasti. Eräs hevonen tuli hyppien lähemmäksi, ja siltä suunnalta +alkoi kuulua hampaiden narskumista, kun ne katkoivat ruohoa. Joku +ääni häiritsi Helenin syvää unta, ja kun hän heräsi, tunsi hän Bon +pudistelevan ja huutavan häntä nimeltä. + +"Oletko kuollut?" kuuli hän iloisen äänen sanovan. + +"Melkein. Selkäni on aivan poikki", vastasi Helen. Liikkumisen halu +tuntui olevan jollakin tavoin tukahdutettu, ja jos hän olisi sellaista +tuntenutkin, luuli hän ponnistusta mahdottomaksi. + +"Roy huusi meitä", sanoi Bo. "Hän käski meidän kiiruhtaa. Luulin +kuolevani noustessani istualleni ja annan sinulle miljoonan dollaria, +jos suostut nauhoittamaan kenkäni. Odotahan, sisko, kunnes koetat vetää +jalkoihisi näitä kankeita kenkiä." + +Ponnistaen tahtoaan nousi Helen rohkeasti istualleen huomatakseen, että +sitä tehdessä tuskat ja pistokset tuntuivat aivan sietämättömiltä. +Saatuaan kenkänsä käsiinsä huomasi hän ne kylmiksi ja koviksi. +Hän aukaisi toisen nauhat ja levittäen varren suun niin suureksi +kuin suinkin koetti hän pistää kipeän jalkansa siihen. Mutta jalka +olikin joko ajettunut tahi sitten oli kenkä kutistunut. Hän ei +saanut mahtumaan sitä puoleksikaan, vaikka hän ponnistikin kipeiden +käsivarsiensa kaikki jäljellä olevat voimat. Hänen oli pakko vaikeroida. + +Bo nauroi kiusoittavasti. Hänen tukkansa oli epäjärjestyksessä, silmät +loistivat ja posket punoittivat. + +"Ole rohkea!" sanoi hän. "Nouse seisoallesi kuin todellinen Lännen +tyttö ja vedä kengät jalkoihisi." + +Muuttiko Bon iva vai neuvo tehtävän helpommaksi, ei Helen tullut +ajatelleeksi, mutta niin kumminkin kävi, että hän sai kengät +jalkoihinsa. Lyhyt kävely ja liikkuminen tuntui pehmittävän kankeita +päällisiä ja huojentavan väsymyksen tunnetta. Joen vesi, jolla tytöt +pesivät kasvonsa, oli kylmempää kuin mikään Helenin ennen näkemä +jää. Se melkein kangisti hänen kätensä. Bo napisi ja puhalteli kuin +pyöriäinen. Heidän oli juostava tulen luo, ennenkuin he voivat kammata +tukkansa. Ilma oli ihmeellisesti kirkas. Auringonnousu oli pilvetön +ja selvä idästä näkyvine punaisine ruskoineen, josta auringon kirkas +kiekko alkoi näkyä. + +"Aamiainen on valmis, tytöt!" huusi Roy. "Luullakseni voitte itse +palvella itseänne. Miltillä tuntuu olevan täysi työ hevosten +kiinniottamisessa. Riennän auttamaan häntä. Meillä on vaivalloinen +päivä edessämme. Eilinen ei ollut vielä mitään siihen verrattuna." + +"Mutta aurinkohan näyttää rupeavan paistamaan", huomautti Bo. + +"Kyllä varmasti", vastasi Roy poistuessaan. + +Helen ja Bo saivat puolituntisen aamiaisen syömiseen ja hiustensa +kampaamiseen, sitten tulivat hevoset laukkaa leiriin Dalen ja Royn +ratsastaessa satulatta. + +Kun kaikki oli saatu kuntoon lähtöä varten, oli aurinko jo noussut +sulattaen kuuraa ja jäätä niin, että loistavaa sumua, joka oli täynnä +sateenkaaria, ilmestyi puiden juurille. + +Dale tarkasti Rangerin satulan ja koetteli Bon hevosen remmejä. + +"Kummanko valitsette -- pitkän ratsastuksen kuormahevosten kintereillä +kanssani, vaiko lyhyen matkan vuorten yli Royn kanssa?" kysyi hän. + +"Valitsen helpomman noista kahdesta", vastasi Helen hymyillen. + +"Siinä teettekin mielestäni viisaimmasti, mutta tulette kumminkin +huomaamaan, millaista ratsastaminen voi olla", sanoi Dale +merkityksellisesti. + +"Miksi sitten eilistä kulkuamme nimitetään?" kysyi Bo viekkaasti. + +"Ainoastaan kolmekymmentä peninkulmaa, mutta märässä ja kylmässä +ilmassa. Tänään on mainio ratsastussää." + +"Milt, otan huopapeitteen ja hieman evästä siltä varalta, ettet +tarvitse niitä tänä iltana", sanoi Roy. "Mielestäni meidän on erottava +vasta siellä, mistä minun on lähdettävä oikaisemaan." + +Bo nousi satulaan avutta, mutta Helenin jalat olivat niin kankeat, +ettei hän voinut kiivetä korkean Rangerin selkään omin avuin. +Metsästäjä läksi ratsastamaan solaa ylöspäin valiten loivasti kohoavan +tien. Se mutkitteli ruskean mäntymetsän kautta, jossa oli siellä täällä +tummia läikkiä jotakin ikiviheriää kasvia, jota Roy sanoi salviaksi. +Kun he saapuivat rinteen huipulle, ei Helenin ruumis ollut enää niin +kipeä. Satula oli nyt hänestä mukavampi ja hevosen kulku tuntui jo +tutummalta. Hän muisti kumminkin, että hän oli aina suoriutunut hyvin +ylämäistä. Täällä kasvoivat ne kaunista, eripitkää ja villiä metsää. He +seurasivat harjannetta jonkun matkaa valkoisen virtaavan joen näkyessä +kaukaa kukkulan juurelta ja sen sointuvan kohinan kantautuessa selvästi +heidän korviinsa. + +Dale pysähdytti hevosensa ja katseli neulasmattoa. + +"Täällä on tuoreita antiloopin jälkiä kaikkialla", sanoi hän viitaten +niihin. + +"Huomasin ne jo aikoja sitten", sanoi Roy. + +Helenin tarkastelun tuloksena oli, että hänkin huomasi muutamia pieniä +kuoppia neulasmatossa, tummia väriltään ja selvästi näkyviä. + +"Emme milloinkaan saa parempaa tilaisuutta", sanoi Dale. "Nämä eläimet +kulkevat samaan suuntaan kuin mekin. Irroita pyssysi." + +Lähdettiin jälleen matkalle, mutta Roy ratsasti nyt kuormahevosten +edellä. Hän laskeutui äkkiä satulasta, heitti ohjakset hevosen +kaulalle ja katseli eteenpäin. Sitten hän kääntyi heiluttaen hattuaan. +Kuormahevoset pysähtyivät yhteen joukkoon. Dale viittasi tyttöjä +seuraamaan ja ratsasti Royn hevosen rinnalle. Helen huomasi tämän +paikan olevan muutaman poikkipäin kulkevan solan reunalla. Dalekin +laskeutui maahan irroittamatta pyssyään satulasta riippuvasta tupesta +ja lähestyi Royta. + +"Hirvas ja pari vaadinta", sanoi tämä hiljaa. "Ne ovat vainunneet +meidät jo, mutta ne eivät ole vielä nähneet meitä. Tytöt, tulkaa vain +lähemmäksi." + +Seuraten Dalen pitkän käsivarren viittausta katseli Helen rinteelle. +Se oli melko aukea siellä täällä kasvavine pitkine mäntyineen, +salviapensaikkoineen ja haapoineen, jotka näyttivät kullanvärisiltä +aamuauringon valossa. Äkkiä Bo huudahti: "Ah, katso, minä näen ne jo!" +Silloin Heleninkin tarkasteleva katse huomasi jotakin viheriästä, +kullanväristä ja ruskeasta eroavaa. Kiinnitettyään katseensa siihen +näki hän komean uroshirven jalosti kaareutuvine sarvineen seisovan kuin +patsaan pää pystyssä valppaana ja villissä asennossa. Se oli harmaa +väriltään. Sen vieressä oli pari hennompaa ja miellyttävämpää eläintä, +joilla ei ollut sarvia. + +"Ne ovat alempana meitä", kuiskasi Dale. "Ja sinä ammut varmasti yli." + +Silloin Helen huomasi Royn ojentaneen pyssynsä. + +"Voi, älkää!" huudahti hän. + +Dalen huomautus ärsytti nähtävästi Royta. Hän otti pyssyn poskeltaan. + +"Milt, minähän tätä pyssyä suuntaan. Kuinka voit seisoa siinä ja sanoa +minun ampuvan yli? Minulla oli varma tähtäin siihen." + +"Roy, et ole tottunut ampumaan myötämäkeen. Kiiruhda nyt, sillä se on +huomannut meidät jo." + +Roy ojensi pyssynsä ja otettuaan samanlaisen jyvän kuin äskenkin hän +laukaisi. Hirvi seisoi kumminkin aivan liikkumatonna kuin kivestä +veistetty patsas. Naaraat sitävastoin hypähtivät pelosta ja katselivat +säikähtyneinä kaikille suunnille. + +"Sanoinhan sen sinulle jo. Näin, että luotisi sattui mäntyyn puoli +jalkaa sen lautasten yläpuolelle. Koeta jälleen ja tähtää sen +jalkoihin." + +Roy tähtäsi nyt nopeammasti ja vetäisi liipaisinta. Hirven jalan +oikealta puolelta nouseva pölähdys ilmaisi, mihin Royn luoti nyt +sattui. Yhdellä laukalla, joka näytti ihmeelliseltä, katosi hirvi +metsään puiden ja pensasten taakse. Vaatimet seurasivat sitä. + +"Koira vieköön!" huudahti Roy muuttuen punaiseksi kasvoiltaan, kun hän +aukoi pyssynsä vipua. "En opi milloinkaan ampumaan myötämaahan, en +totisesti!" + +Hänen pahoitteleva anteeksipyyntönsä tytöille onnistumattomuutensa +vuoksi pani Bon iloisesti nauramaan. + +"En mistään hinnasta maailmassa olisi tahtonut, että olisitte +onnistunut tappamaan tuon kauniin elukan!" hän huudahti. + +"Emme missään tapauksessa saa nyt enää paistia siitä, se nyt on aivan +varmaa", huomautti Dale kuivasti. "Ja ehkä emme milloinkaan mistään +hirvestä, jos Roy vain saa ampua." + +He jatkoivat matkaansa poiketen oikealle ja kulkien pitkin solan +reunaa. Lopulta laskeutuivat he solan pohjalle, jossa pieni puro +kiemurteli pajupensaiden suojassa. He seurasivat sitä noin peninkulman, +kunnes se yhtyi muutamaan suurempaan virtaan. Siitä näytti alkavan eräs +ruohon peittämä epäselvästi näkyvä tie. + +"Tässä me nyt eroamme", sanoi Dale. "Saavutte luultavasti ennen minua +perille leiriini, mutta minäkin tulen varmasti sinne jolloinkin pimeän +aikaan." + +"Kuulehan, Milt, unhotin kokonaan tuon sinun kirotun kesyn puumasi ja +muunkin eläinkokoelmasi. Luuletko niiden voivan olla peloittamatta +tyttöjä, erittäinkin vanhan Tomin?" + +"Ette näe Tomia ennen minun tuloani sinne", vastasi Dale. + +"Eikö se sitten olekaan missään aitauksessa tahi nuorassa?" + +"Ei. Se saa juoksennella vapaana siellä." + +"Hyvä sitten. Hyvästi nyt ja koeta kiiruhtaa." + +Dale nyökäytti päätään tytöille ja kääntäen hevosensa ajoi hän +kuormahevoset edellään metsää kasvavan rinteen ja joen väliseen aukkoon. + +Roy pysähdytti hevosensa tuolla yksinkertaisella tavalla, joka näytti +niin merkilliseltä tempulta Helenistä. + +"Luullakseni on parasta, että kiinnitän satulani remmejä", sanoi hän +heittäen toisen jalustimensa satulannupin yli. "Saatte nyt, tytöt, +kerrankin nähdä villiä luontoa?" + +"Kuka vanha Tom on?" kysyi Bo uteliaasti. + +"Se on Miltin kesy puuma." + +"Puumako? Siis jonkunlainen pantteri eli vuorileijona, kuten hän sanoi?" + +"Niin. Tom on kaunis eläin. Ja jos se suopuu teihin, rupeaa se +rakastamaan teitä, leikkii kanssanne ja jauhaa teidät melkein +kuoliaaksi." + +Bo muuttui hetkeksi sanattomaksi hämmästyksestä. + +"Onko Dalella muitakin kesyjä eläimiä?" kysyi hän kiihkeästi. + +"En ole milloinkaan ollut hänen asunnossaan, mutta luullakseni on +siellä paljon lintuja, oravia ja kaikenlaisia muitakin eläimiä, jotka +ovat niin kesyjä kuin lehmät. Liiankin kesyjä, sanoo Milt. En voi +kumminkaan uskoi sitä. Ette varmaankaan milloinkaan halua poistua +tuolta hänen senacastaan, kun kerran vain sinne pääsette." + +"Mikä tuollainen senaca on?" kysyi Helen siirtäessään jalkaansa niin +että Roy voi kiinnittää hänen satulansa remmejä. + +"Luullakseni nimittävät meksikolaiset puistojaan siten. Tässä +vuoristossa on paljon tuollaisia paikkoja, enkä milloinkaan haluakaan +nähdä kauniimpia seutuja, ennenkuin tulen taivaaseen. Kas niin, Ranger, +vanha veikko, nyt ne kyllä pitävät." + +Hän taputteli hevosta hellästi ja mentyään omansa luo hän hypähti ja +keikautti pitkän ruumiinsa satulaan. + +"Kahlaamo ei ole syvä. Tulkaa vain jäljessä!" hän huudahti ja kannusti +kimoaan. + +Joki oli tässä kohden leveä, mutta ei syvä, vaikka näytti sellaiselta. + +"Nyt, tytöt, alkaa toinen oppitunti!" sanoi Roy iloisesti. "Ratsastakaa +peräkkäin, pysytelkää kintereilläni, tehkää kuten minäkin ja pysähtykää +silloin kun haluatte levähtää tahi jotakin menee hullusti." + +Sanottuaan sen ratsasti hän tiheikköön. Bo seurasi häntä ja sitten +Helen. Pajut tarttuivat häneen niin kovasti, että hänen oli mahdotonta +katsella Royta, ja seuraus oli sellainen, että muudan puunoksa löi +häntä kovasti takaraivoon. Se koski kipeästi, säikähdytti ja suututti +häntä. Roy ratsasti tuollaista hölkkää, joka jouduttaa matkaa niin +hyvin, ja suuntasi kulkunsa vastamäkeen aukeaan mäntymetsään. Siellä +voivat he ratsastaa useita peninkulmia aivan suoraan tasaista ja +aukeata kangasta pitkin. Helen piti tänään metsästä. Se oli ruskea ja +viheriä kullanvärisine läikkineen siellä, mihin auringonsäteet pääsivät +tunkeutumaan. Hän näki nyt ensimmäiset linnutkin. Suuri sinertävä metso +pyrähti lentoon juuri hevosen edestä ja pieni kirjavanharmaa viiriäinen +liiteli omituisesti etemmäksi. Usein kohdisti Roy heidän huomionsa +hirviin, jotka kiisivät jonkun aukeaman poikki, mutta monesti sattui +niin, ettei Helen ennättänyt niitä ollenkaan huomatakaan. + +Helen totesi, että tämä ratsastus korvasi tuon eilisen hirveän +matkan. Tähän asti oli hän vain ollut tietoinen kipeistä paikoista ja +pakottavista luista. Nyt hän voi kestää nuo tuskat hyvin. Hän rakasti +kaunista villiä luontoa, jonka mahtavuus yhä vain eneni sitä mukaa kuin +matka kului. Aurinko paistoi lämpimästi, ilma oli raitis ja tuoksuva, +taivas oli aivan kirkkaansininen ja niin läpinäkyvä, että hän kuvitteli +voivansa nähdä sen pohjaan asti. + +Äkkiä pysähdytti Roy hevosensa niin tiukasti, että kimo nousi pystyyn. + +"Katsokaa!" huudahti hän kovasti. + +Bo karjaisi. + +"Ei sinnepäin, vaan tuonne! Nyt se jo katosi." + +"Nell, siellä oli karhu! Näin sen! Se ei ollut ollenkaan sirkuksessa +näytettävien karhujen näköinen!" huusi Bo riemuissaan. + +Nell oli menettänyt tilaisuutensa. + +"Luullakseni se oli harmaakarhu, ja olen melko iloinen, että se juoksi +tiehensä", sanoi Roy. Muuttaen suuntaansa hieman opasti hän tytöt erään +lahonneen puunrungon hio, jota karhu oli kaivanut. "Se hakee syötävää. +Katsokaa sen jälkiä. Se oli varmasti aika suuri veijari." + +Ratsastaessaan eteenpäin saapuivat he muutamalle korkealle kunnaalle, +josta voitiin katsella solia ja metsiä, kuiluja ja harjanteita, jotka +jatkuivat viheriöinä ja mustina niin kauaksi kuin Helen voi nähdä. +Harjanteet olivat jylhiä ja pitkiä kohoten keskustaa kohti, jossa +muutamat terävät vuoret kohottivat huippujaan Old Baldyn paljasta lakea +vasten. Kaukana oikealla aivan silmänkantamattomissa näkyi aaltoileva +mäntymetsä, kaunis ja rauhallinen. Jossakin sen takana oli varmaankin +erämaa, vaikka sitä ei voitu nähdä. + +"Tuolla on kalkkunoita", sanoi Roy peräyttäen hevostaan. +"Laskeutukaamme täältä kiertotietä, niin ehkä saan ampua jonkun niistä." + +Laskeutuessaan muutaman kiviröykkiön taakse oli heidän kuljettava +tiheän viidakon läpi. Rinteellä oli monta penkerettä, joilla kasvoi +pensaikkoa, harvaa mäntymetsää ja tammia. Helen ihastui nähdessään tuon +tutun puun, vaikka nämä olivatkin erilaisia kuin Missourin tammet. +Ollen kyhmyisiä ja rosoisia, mutta ei pitkiä, levittivät nämä puut +leveälle oksansa, joissa olevat lehdet olivat kellertäviä. Roy suuntasi +kulkunsa muutamaan ruohoakasvavaan metsäaukioon ja laskeuduttuaan +satulasta, pyssy kourassa valmistautui hän ampumaan jotakin. Jälleen +Bo huudahti, mutta tällä kertaa ilosta. Silloin huomasi Helen +äärettömän suuren parven kalkkunoita, jotka olivat melkein sen +näköisiä kuin kesytkin kalkkunat, paitsi että nämä olivat ruskean- ja +valkoisenkirjavia ja näyttivät villeiltä. Niitä oli varmaankin tuossa +parvessa melkein sata, enimmäkseen naaraita. Muutamat etäisimmässä +laidassa olevat uroot aloittivat paon juosten nopeasti. Helen kuuli +selvästi niiden jalkojen kumahdukset. Roy ampui kerran, sitten taasen +ja vielä kerran. Sitten seurasi hirveätä hälinää ja tömähtelyä, ja +monien siipien aiheuttamaa äänekästä suhinaa. Tomu ja lehdet liehuivat +vain tuulessa siinä paikassa, josta kalkkunat olivat lähteneet lentoon. + +"Sain kumminkin pari", sanoi Roy mennessään sinne päin hakemaan +saalistaan. Palattuaan sitoi hän kaksi kimaltelevaa lihavaa +kalkkunakukkoa satulaansa ja hyppäsi sitten itsekin hevosen selkään. +"Saamme kalkkunaa illalliseksi, jos vain Milt ehtii leiriin ajoissa." + +Jatkettiin matkaa. Helen ei olisi milloinkaan väsynyt näiden +tammilehtojen läpi ratsastamiseen. Ne olivat jo ruskeita, lakastuneita +ja keltaisia ja pudottelivat lehtiään ja terhojaan. + +"Karhut ovat jo käyneet saalistamassa täällä", sanoi Roy. "Näen +niiden jälkiä kaikkialla. Ne syövät mielellään tammenterhoja niiden +putoamisaikana. Ehkä vielä kohtaamme jonkun niistä." + +Kauempana poikkesi hän villimpään ja tiheämpään metsään, jossa oksien +lyöntien varominen ei ollut mikään helppo asia. Ranger ei näyttänyt +välittävän, miten läheltä se sivuutti puun tahi oksan, kunhan se ei +vain raapaissut niihin itseään. Helen kumminkin sai osakseen muutamia +kovia iskuja. Puita sivuuttaessa oli vaikeinta saada polvensa ajoissa +suojaan. + +Roy pysähtyi seuraavan kerran paikalle, joka näytti suurelta +kasvia täynnä olevalta lammikolta siellä täällä olevine suurine +vaahtokuplineen. Se poreili kumminkin ja siitä lähti pieni puronen, +joten se osoittautuikin olevan suuri lähde. Roy viittasi erääseen +mutaiseen kohtaan. + +"Karhu on piehtaroinut tuossa. Se kuuli tulomme. Katsokaa näitä pieniä +jälkiä. Sillä on penikka mukanaan. Näette kai nuo naarmut tuossa puussa +hieman pääni yläpuolella. Vanha naaraskarhu seisoi sitä vasten ja iski +kyntensä siihen." + +Istuen satulassaan ojentautui Roy ylettyäkseen koskemaan noihin +tuoreihin naarmuihin puussa. + +"Metsät ovat täynnä suuria karhuja", sanoi hän hymyillen. "Minusta +käyttäytyi tämä vanha rouva erittäin ystävällisesti mennessään +penikkoineen tiehensä. Kun naaraskarhuilla on penikoita, ovat ne hyvin +vaarallisia." + +Seuraavan kerran innostui Helen saapuessaan solan pohjalla olevaan +notkoon. Pyökit, vaahterat, haavat ja ilmavat männyt varjostivat puroa, +jonka ruskeissa nopeissa pyörteissä taimenet polskahtelivat, lehdet +seurasivat mukana ja eksyneet kultaiset auringonsäteet valaisivat +hämärää metsää. Täällä oli ratsastaminen vaikeaa, kun oli aina tämän +tästä kahlattava puron poikki, tunkeuduttava suurten sammalta kasvavien +kallioiden välitse ja läpäistävä niin tiheitä haavikoita, että Helen +tuskin sai polvensa pujotelluksi läpi. + +Roy ratsasti vielä kerran pois tästä solasta muutaman harjanteen +yli toiseen, sitten metsäisiä rinteitä pitkin ja pensaikkojen ja +viidakkojen läpi. Aurinko paistoi koko ajan korkealta taivaalta. +Sitten hän pysähtyi hetkeksi lepäämään, irroitti satulat antaakseen +hevosten piehtaroida ja tarjosi tytöille jotakin kylmää haukattavaa, +jota hän oli ottanut mukaansa. Sitten hän läksi pyssyineen jonnekin +kauemmaksi ja palattuaan satuloi hevoset antaen merkin matkan uudelleen +aloittamiseksi. + +Tämä oli viimeinen levähdys tytöille ja siihen loppui myöskin helppo +matka. Metsässä, johon Roy nyt poikkesi, oli kuin pesulaudassa uria, +jotka olivat niin syviä ja jyrkkiä, että ratsastaminen niiden poikki +oli hyvin vaarallista. Enimmäkseen pysytteli Roy jonkun sellaisen +pohjalla, missä kuivuneet rämeet tarjosivat jonkunlaisen tien. Mutta +noiden kuilujen poikki oli pakko kulkea silloin kun ne olivat liian +pitkiä kierrettäviksi ja tuollainen ylimeno oli vaikeata. + +Näiden rinteiden viidakkojen luonteenomaisimmat kasvit olivat +jonkunlaiset piikkiset ja sotkuiset pensaat. Ne repivät, raatelivat ja +pistelivät sekä hevosia että ratsastajia. Ranger osoittautui olevan +viisain hevosista ja kärsi senvuoksi vähimmin. Bon valkoinen mustangi +vei Bon useamman kuin yhden risukon läpi. Toiselta puolen taasen olivat +nämä jyrkät rinteet melko vapaat tuollaisesta pensaikosta. Suuria +mäntyjä ja kuusia kasvot kaikilla suunnilla. Maa oli niin pehmeä, että +kaviot vajosivat siihen syvälle. Melkein rinteen juurella nojautui +Ranger etujalkoihinsa ja liukui alas istualleen. Tällainen helpotti +kulkua, mutta se peloitti Heleniä. Kiipeämisen seuraavalle rinteelle +täytyi sitten tapahtua jalan. + +Kun puoli tusinaa rinteitä oli sivuutettu sillä tavoin, olivat +Helenin voimat lopussa eikä hän voinut enää juuri hengittääkään. +Häntä pyörrytti eikä hän voinut saada tarpeekseen ilmaa. Hänen +jalkansa tuntuivat lyijynraskailta ja ratsastuskaapu tuntui oikealta +kuormalta. Hänen oli pakko pysähtyä satoja kertoja lämmön, hiostumisen +ja hengästymisen vuoksi. Hän oli aina ennen ollut hyvä kävelijä ja +kiipeilijä, ja täällä vaihteeksi tähän pitkään ratsastusmatkaan oli hän +iloinen saadessaan kävellä. Mutta hän voi vain vetää jalkoja perässään. +Sitten kun hänen nenästään alkoi vuotaa verta, ymmärsi hän, että syynä +tähän kaikkeen oli vain tämän korkealla olevan seudun ohut ilma. Hänen +sydäntään ei kumminkaan pakottanut, vaikka hän tunsikin jonkunlaista +painoa rinnassaan. + +Vihdoin Roy johti heidät niin syvään, laajaan ja tiheätä metsää +kasvavaan kuiluun, että sen poikki tuntui mahdottomalta kulkea. +Kumminkin läksi hän laskeutumaan sinne laskeutuen satulasta vähän +ajan kuluttua. Helen tunsi, että Rangerin taluttaminen sinne oli +vielä vaikeampaa kuin sillä ratsastaminen. Se käveli niin nopeasti, +että se oli polkea hänen kantapäänsä rikki. Helen ei ollut tarpeeksi +nopea päästäkseen ajoissa pois sen tieltä. Kahdesti astui se hänen +kantapäilleen ja silloin painoi sen leveä rinta Helenin aivan maahan +asti. Kun se alkoi liukua lähellä rinteen juurta oli Helenin pakko +juosta henkensä edestä. + +"Ah, Nell, eikö tämä olekin suurenmoista?" huohotti Bo jostakin edeltä. + +"Bo, olet tullut hulluksi", läähätti Helen vastaukseksi. + +Roy koetti monta paikkaa päästäkseen kuilusta, mutta ei onnistunut. +Kuljettuaan kuilun pohjaa pitkin noin sata metriä tahi hieman enemmän +koetti hän uudestaan. Siinä kohden oli lumivyöry paljastanut maan +monesta paikasta. Kun hän oli päässyt laelle, pysähtyi hän ja huusi: + +"Vaikea kohta! Pysytelkää hevosten sivulla!" + +Se oli kumminkin helpommin sanottu kuin tehty. Helen ei voinut pitää +silmällä Bota, koska Ranger ei suostunut odottamaan. Se veti ohjaksista +ja korskui. + +"Kuta nopeammin tulette, sitä parempi!" huusi Roy heille. + +Helen ei voinut ymmärtää sen hyötyä, mutta hän koetti. Roy ja Bo olivat +muodostaneet syvän polvitellen kulkevan tien tuohon peloittavaan +jyrkänteeseen. Helen teki sen erehdyksen, että hän alkoi seurata heidän +jälkiään, ja kun hän huomasi Rangerin kiipeävän niin nopeasti, että se +melkein veti häntä, oli myöhäistä mennä sitä korkeammalle. Helen alkoi +ponnistella, mutta liukuikin suoraan Rangerin eteen. Tuo ymmärtäväinen +eläin hyppäsi korskahtaen syrjään voidakseen olla astumatta hänen +ruumiilleen. Samalla sivuutti se hänet. + +"Olkaa varuillanne siellä!" huusi Roy varoittavasti. "Koettakaa päästä +sen yläpuolelle!" + +Se ei ollut kumminkaan mahdollista. Maa alkoi vyöryä Rangerin alta +ja se esti Helenin kulun. Ranger pääsi häntä korkeammalle ja veti +suitsista. + +"Päästäkää irti!" huusi Roy. + +Helen irroitti suitset käsistään juuri kun suuri vyöry aikoi tempaista +Rangerin mukaansa. Se korskahti hurjasti ja nousten takajaloilleen +pääsi se lujalle maalle mahtavalla hypyllä. Helen hautautui polviaan +myöten, mutta vapautettuaan itsensä ryömi hän turvalliseen paikkaan ja +lepäsi, ennenkuin läksi jatkamaan kiipeämistä. + +"Tuo on paha paikka", sanoi Roy, kun Helen lopulta yhtyi häneen ja +Bohun rinteen laella. + +Roy näytti nyt olevan ymmällä, mihinpäin heidän oli lähdettävä. +Hän ratsasti muutamalle korkeammalle paikalle ja katseli sieltä +kaikille suunnille. Helenistä näytti toinen suunta yhtä villiltä ja +luoksepääsemättömältä kuin toinenkin. Länteen painuva aurinko muutti +seudut keltaisiksi, viheriöiksi ja mustiksi. Roy ratsasti lyhyen matkan +toiseen suuntaan ja kääntyi sitten toisaallepäin. + +Äkkiä hän pysähtyi. + +"Olen varmasti pyörtänyt ympäri", sanoi hän. + +"Ette suinkaan ole eksynyt?" huudahti Bo. + +"Olen varmasti ollut jo eksyksissä pari tuntia", vastasi Roy iloisesti. +"En ole milloinkaan ratsastanut suoraan tänne. Minulla on kyllä suunta +selvillä, mutta minut voidaan hirttää nyt, jos tiedän, mihin päin +meidän on mentävä." + +Helen katsoi häneen hämmästyneenä. + +"Eksyksissä!" hän huudahti. + + + + +IX. + + +Seurasi vaitiolo, joka täytti Helenin sydämen sanomattomalla pelolla, +kun hän katsoi Bon vaaleneviin kasvoihin. Hän luki sisarensa ajatukset. +Bo muisteli kertomuksia eksyneistä ihmisistä, joita ei milloinkaan oltu +löydetty. + +"Minä ja Milt eksymme joka päivä", sanoi Roy. "Ette suinkaan luule +kenenkään miehen tuntevan perinpohjin tätä laajaa seutua? Tällainen +eksyminen ei merkitse mitään." + +"Niin, minäkin eksyin kerran ollessani pieni", sanoi Bo. + +"Olisi ollut parempi, etten olisi sanonut sitä teille niin suoraan", +sanoi Roy katuvasti. "Älkää olko pahoillanne nyt. Minun on vain saatava +Old Baldyn huippu näkyviin ja silloin olen taasen varma suunnasta. No +tulkaahan nyt." + +Helenin luottamus palasi, kun Roy läksi johtamaan ratsastaen +nopeasti. Hän suuntasi kulkunsa laskeutuvaa aurinkoa kohti pysytellen +harjanteella, jolle he olivat juuri äsken kiivenneet, kunnes he kerran +vielä saapuivat eräälle kallioniemekkeelle. Siihen näkyi Old Baldykin +mustempana, korkeampana ja lähempänä kuin ennen. Sitä ympäröivässä +tummassa metsässä oli pyöreitä, keltaisia ja paljaita paikkoja kuin +puistoja. + +"Emme ole poikenneet oikeasta suunnasta paljonkaan", sanoi Roy +kääntäessään hevosensa. "Ennätämme kyllä Miltin asuntoon illaksi." + +Hän ratsasti harjanteelta muutamaan laaksoon ja sitten jälleen +korkeammalle seudulle, jossa metsän luonto muuttui. Puut olivat +täällä ohuita ja hyvin pitkiä honkia, joissa oli vain muutamia oksia +latvatupsun alapuolella. Niitä kasvoi niin tiheässä, että metsässä +oli aivan hämärä. Ratsastaminen muuttui vaivalloiseksi. Kaikkialla +oli tuulen kaatamia puita, jotka oli kierrettävä, eivätkä hevoset +voineet ottaa askeltakaan kohtaamatta sellaisia. Hitaasti kulkevat +hevoset vajosivat joskus polviaan myöten johonkin ruskeaan tomuun. +Puiden rungoissa kasvoi harmaata naavaa ja lahoavia runkoja peitti +ambranviheriä sammal paksuin kerroksin. + +Helen mieltyi heti tähän aarniometsään. Se oli niin hiljainen, niin +pimeä, niin synkkä, niin täynnä varjoja ja haamuja, ummehtuneen +lahonneen puun hajua ja kuusten suloista tuoksua. Suuret murrot, joissa +oli tusinoittain kaatuneita puita, ilmaisivat myrskyjen voimaa. Mihin +joku yksinäinen suuri jättiläinen oli juurtunut, oli sen läheisyyteen +ilmestynyt kunnianhimoisia poikia, jotka olivat kateellisia toisilleen +taistellessaan paikasta. Puutkin sotivat toisiaan vastaan. Metsä oli +täynnä salaperäisyyttä, mutta jokainen ihminen voi huomata siellä +tapahtuvan taistelun. Salamat olivat halkaisseet puita juureen asti +tahi uurtaneet niihin syviä uria latvasta maahan asti. + +Koitti kumminkin aika, jolloin metsän erinomainen villeys ja +kaatuneiden puiden paljous pakottivat Helenin kiinnittämään kaiken +huomionsa maahan ja läheisyydessä kasvaviin puihin. Siten kiellettiin +häneltä huvi katsella eteensä tuonne kauniiseen korpeen. Matkakin +muuttui nyt vaivalloiseksi ja tunnit äärettömän pitkiksi. + +Roy johti ja Ranger seurasi varjojen tummetessa puiden juurilla. Helen +istui kumarruksissa satulassa melkein sokeana ja sairaana, kun Roy +huusi iloisesti, että oltiin jo melkein perillä. + +Helen ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, sillä hän sai seurata Royta +vielä monta peninkulmaa pois tuosta suuripuisesta metsästä rinteille, +joilla kasvoi matalaa, ikiviheriää kuusikkoa ja jotka laskeutuivat +jyrkästi jollekin tasangolle, missä tummat, matalat joet virtasivat +hitaasti ja pyhään hiljaisuuteen sekoittui putoavan veden kohinaa. +Vihdoin loppui metsä ihmeelliseen puistoon, joka oli täynnä nopeasti +tapahtuvan auringonlaskun kullalta hohtavaa kirkasta valoa. + +"Tunnetteko savun hajua?" sanoi Roy. "Koira vieköön, Milt on +luullakseni ehtinyt ennen meitä tänne!" + +Hän jatkoi matkaansa. Helenin väsyneet silmät tarkastelivat tuota +pyöreätä puistoa, sitä ympäröiviä tummia rinteitä, jotka johtivat +kallioisille, nyt auringon viimeisten säteitten punaisiksi kultaamille +harjanteille. Silloin kaikki jäljellä oleva innostus hänessä puhkesi +ihmettelevään riemuun tämän erinomaisen, villin ja värikkään paikan +kiihoituksesta. + +Hevoset kävivät laitumella pitkässä ruohokossa ja niiden joukossa oli +muudan antilooppikin. Roy ratsasti erään rajoittavan metsäniemekkeen +ympäri, ja hieman kauempana ilmavien puiden suojassa paloi iloinen +nuotio, Taustassa oli suuria harmaita kallioita ja sitten alkoi vuori +kohota penkereittäin kukkulan kyljessä olevaksi ahtaaksi solaksi, josta +suihkusi ohut pieni vesiputous. Kun Helen katsoi riemuissaan, muuttui +auringonlaskun kulta valkoiseksi ja kaikki amfiteatterin läntiset +rinteet tummenivat. + +Dalen pitkä vartalo ilmestyi näkyviin. + +"Olette melkoisesti myöhästyneet", sanoi hän tarkastellen heitä kaikkia +kolmea. + +"Milt, satuin eksymään", vastasi Roy. + +"Sellaista pelkäsinkin. Te, tytöt, olette sen näköisiä kuin olisitte +tehneet viisaammasti lähtemällä minun mukaani", jatkoi Dale +ojentaessaan kätensä auttaakseen Bon satulasta. Tämä tarttui siihen, +koetti irroittaa jalkojaan jalustimista, mutta liukuikin samalla +satulasta Dalen syliin. Dale laski hänet seisomaan maahan ja kannattaen +häntä sanoi innokkaasti: "Sadan peninkulman ratsastus kolmessa päivässä +on jotakin sellaista, jota ei enonne Al tule milloinkaan uskomaan. +Kävelkää nyt, vaikka luulisitte kuolevannekin." + +Sitten hän talutti Bota melkein kuin pientä lasta kävelemään +opetettaessa. Ettei puheliaalla Bolla ollut mitään sanottavaa, oli +merkityksellistä Helenistä, joka seurasi Royn avustuksella. + +Eräs noista suurista kallioista muistutti meriraakkua, jossa oli +syvennys, minkä yli tuo leveä reunake ulottui. Se jatkui melkein +suurten kuusien oksiin asti. Kirkas lähde pulppusi muutamasta +kallionhalkeamasta. Nuotio räiskyi erään kuusen juurella ja sininen +savupatsas kohosi juuri tuon suojelevan kallionkielekkeen edustalta. +Maassa oli paljon myttyjä, joista muutamat oli avattu. Mitkään merkit +eivät ilmaisseet, että metsästäjä asui täällä tavallisesti. Mutta +kauempana oli toisia suuria kallioita, nojollaan olevia, halkinaisia ja +onkaloisia, jollaisen Dale oli ehkä valinnut asunnokseen. + +"Asuntoni on aivan tuolla takana", sanoi Dale kuin vastaukseksi Helenin +lausumattomaan kysymykseen. "Huomenna järjestämme olon teille täällä +niin mukavaksi kuin suinkin." + +Helenille ja Bolle valmistettiin niin mukava leposija kuin +huopapeitteistä ja satuloista suinkin voitiin saada, ja sitten +palasivat miehet töihinsä. + +"Nell, eikö tämä olekin kuin unta?" mumisi Bo. + +"Ei, tyttöseni, vaan todellisuutta -- peloittavaa todellisuutta", +vastasi Helen. "Nyt kun olemme saapuneet tänne kestettyämme tuon +kauhean ratsastuksen, voimme ajatella." + +"Täällä on niin kaunista", huudahti Bo. "Tuntuu oikein helpotukselta, +ettei eno Al löydä nyt meitä hyvinkään nopeasti." + +"Bo, hän on sairas. Ajattele, mitä tällainen ikävyys hänelle merkitsee." + +"Lyön vaikka vetoa, että jos hän vain tuntee Dalen hyvin, ei hän ole +hyvinkään huolissaan." + +"Dalehan kertoi eno Alin vihaavan häntä." + +"Joutavia! Ja mitä se sitten voi vaikuttaa asiaan? Voi, en tiedä, mikä +minun oikeastaan on, olenko nälissäni vaiko väsynyt!" + +"En voi syödä mitään tänä iltana", sanoi Helen väsyneesti. + +Kun hän ojentautui pitkäkseen, tunsi hän epämääräisesti ja +miellyttävästi, että tämä oli entisen Helen Raynerin loppu, ja +hän iloitsi siitä. Ylhäältä, noiden pitsimäisten ja sananjalkoja +muistuttavien kuusten lehvien välistä näkyi palanen sinistä taivasta +ja muudan kalpea tähti. Hämärä alkoi levitä nopeasti seudulle. +Hiljaisuus oli miellyttävää eikä sitä putouksen pehmeä, hieno ja +uneksiva kohinakaan tuntunut juuri häiritsevän. Helen ummisti silmänsä +valmistautuen nukkumaan hänen ruumiillisen levottomuutensa vähitellen +rauhoittuessa. Toisissa paikoissa tuntuivat luut tunkeutuneen lihasten +läpi, toisissa taasen jäyti tuska syvällä, hänen lihaksensa olivat +vastahakoiset höltymään ja lientymään viiltävän tuskan värisyttäessä +niitä vuorotellen. Lihasten ja luiden, lyhyesti sanoen, koko ruumiin +läpi kohisi polttava virta. + +Bon pää painui Helenin olalle. Kaikki muuttui pian epämääräiseksi +Helenillekin. Putouksen hiljainen kohina lakkasi kuulumasta eikä hän +enää käsittänyt, mitä nuotionkaan luona oikein tehtiin. Hänen viimeinen +tietoinen ajatuksensa oli, että hän koetti aukaista silmänsä, mutta ei +voinut. + +Kun hän heräsi oli kaikki valoisaa. Aurinko paistoi melkein suoraan +ylhäältä. Hän hämmästyi. Bo nukkui vielä sikeästi, hänen kasvonsa +olivat punaiset, otsassa oli hikipisaroita ja kastanjanruskea tukka oli +aivan kostea. Helen heitti huopapeitteet yltään ja sitten rohkaisten +mieltään, sillä hänestä tuntui kuin hänen selkänsä olisi ollut poikki, +koetti hän nousta istualleen, mutta ei onnistunut. Hänen henkensä olisi +kyllä ollut altis, mutta lihakset kieltäytyivät tottelemasta. Hänen oli +tehtävä toinen suonenvedontapainen voimakas yritys. Hän ryhtyi siihen +suljetuin silmin ja onnistuttuaan hän istui siinä vapisten. Hänen +tekemänsä liikkeet huopapeitteiden alla herättivät Bon, joka tuijotti +nyt hämmästynein sinisin silmin aurinkoon. + +"Halloo, Nell, onko minunkin noustava?" kysyi hän unisesti. + +"Voitko?" kysyi Helen. + +"Voinko mitä?" Bo oli nyt kokonaan hereillä ja tuijotti sisareensa. + +"Nousta tietysti!" + +"Haluaisin tietää, miksi en voisi", sanoi Bo koettaen samalla. Hän +saikin toisen käsivartensa ja olkansa kohoamaan vaipuakseen sitten +takaisin kuin raajarikko. Hän vaikeroi samalla hyvin surkeasti. "Olen +kuollut! Tiedän, että olen!" + +"Jos aiot todella kehittyä todelliseksi Lännen tytöksi, on sinun +rohkaistava luontosi ja noustava." + +"Vai niin!" huudahti Bo. Sitten hän kääntyi vatsalleen vaikeroiden, +mutta päästyään kerran siihen asentoon nousi hän käsivarsiensa varaan +ja kääntyi istuvaan asentoon. "Missä kaikki muut ovat? Ah, Nell, miten +täällä onkaan kaunista! Kuin paratiisissa." + +Helen katseli ympärilleen. Nuotio palaa loimusi, mutta ei ketään ollut +näkyvissä. Ihmeelliset kaukaiset värit sattuivat hänen silmiinsä, kun +hän koetti katsoa lähellä olevia esineitä. Kaunis pieni viheriä teltta +tahi katos oli rakennettu kuusen oksista. Sen katto aleni tasaisesti +muutamalta kallionkielekkeeltä maahan, puolet päädystä oli suljettu +samoin kuin sivutkin. Kaikki oksat oli nähtävästi asetettu samaan +suuntaan suoden majalle sellaisen sileän ja kiinteän muodon kuin se +olisi kasvanut siihen. + +"Tuo turvapaikka ei ollut tuossa eilen", sanoi Bo. + +"En minä ainakaan sitä nähnyt. Turvapaikka! Mistä olet saanut tuon +nimityksen?" + +"Lännen kieltähän se on, kultaseni. Ne ovat varmaankin rakentaneet sen +meille." + +"Varmasti, sillä näin matkatavarani siellä. Nouskaamme nyt, sillä on jo +varmaankin hyvin myöhäinen." + +Tytöt nauroivat kuollakseen ja huudahtelivat tuskasta noustessaan ja +tukiessaan toisiaan, kunnes heidän jalkansa suostuivat kannattamaan +heitä lujasti. He olivat tyytyväisiä kuusenoksista rakennettuun +turvapaikkaansa. Sen pääty oli aukiolle päin ja se oli pystytetty juuri +tuon leveän kallionkielekkeen alle. Lähteestä alkava pieni puronen +lirisi juuri sen edustalla ja juoksutti kirkasta vettään erään kiven +yli pieneen lammikkoon. Tämän metsän asumuksen lattia oli myöskin +tehty kuusen oksista, joita oli levitetty samaan suuntaan sille noin +jalan paksuudelta. Se oli pehmeä ja joustava ja niin suloiselta +tuoksuva, että ilma tuntui aivan päihdyttävältä. Helen ja Bo avasivat +matkalaukkunsa ja laittoivat olonsa niin mukavaksi kuin suinkin +sietämättömistä tuskista huolimatta peseytymällä kylmässä vedessä, +kampaamalla tukkansa ja pukemalla puhtaat puserot ylleen. Sitten he +menivät tulen luo. + +Helen kiinnitti huomionsa läheisyydessä liikkuviin olioihin. Samalla +kun Bo huudahti riemusta, näki Helen kauniin naaraspeuran lähestyvän +puiden varjossa. Dale käveli sen rinnalla. + +"Olette totisesti nukkuneet melko kauan", tervehti metsästäjä heitä. +"Näytättekin nyt paljon virkeämmiltä." + +"Hyvää huomenta, vai onko nyt jo iltapäivä? Olemme juuri siinä +kunnossa, että voimme liikkua", sanoi Helen. + +"Minä voisin ratsastaakin", sanoi Bo ylpeästi. "Ah, Nell, katso tuota +peuraa. Se tulee luokseni." + +Peura oli jättäytynyt hieman jäljemmäksi, kun Dale lähestyi nuotiota. +Se oli harmaa solakka eläin, sileä kuin silkki suurine mustine +korvineen. Se seisoi hetkisen paikoillaan suuret korvat pystyssä, mutta +lähestyi sitten miellyttävästi juosten Bota ja ojensi sileän turpansa +Bon ojennettuun käteen. Kaikki siinä näytti villiltä, lukuunottamatta +sen kauniita lempeitä silmiä, ja kumminkin se oli niin kesy kuin +kissanpoikanen. Sitten äkkiä, kun Bo silitteli sen pitkiä korvia, se +säpsähti ja pyörähtäen ympäri poistui se juosten näkymättömiin puiden +varjoon. + +"Mitä se säikähti?" kysyi Bo. + +Dale viittasi kallionkielekkeen alle. Siellä parinkymmenen jalan +korkeudella maasta makasi käppyrässä eräällä penkereellä muudan suuri +ruskeankeltainen eläin, jolla oli samanlainen pää kuin koiralla. + +"Se pelkää Tomia", vastasi Dale. "Pitää sitä luultavasti perinnöllisenä +vihollisenaan. En voi saada niitä ystäviksi." + +"Ah, vai tuollainen siis on tuo Tom, kesy leijonanne!" huudahti Bo. +"Huh! En enää ihmettelekään, että peura juoksi tiehensä." + +"Kuinka kauan on se maannut tuolla?" kysyi Helen katsoen lumottuna +Dalen kuuluisaa lemmikkiä. + +"En voi sanoa. Tom tulee ja menee", vastasi Dale "Lähetin sen kumminkin +sinne viime yönä." + +"Niinmuodoin oli se siis tuolla aivan vapaana meidän yläpuolellamme +nukkuessamme!" huudahti Bo. + +"Niin olikin. Mutta sitä turvallisemmasti saitte te vain nukkua." + +"No kaikkea sitä saa kuullakin! Nell, eikö sinustakin se näytä +hirveältä? Mutta se ei ole ollenkaan leijonan, ei ainakaan +afrikkalaisen leijonan näköinen." + +"Se on pantteri. Näin sellaisen kerran sirkuksessa." + +"Se on puuma", sanoi Dale. "Pantteri on pitkä ja solakka. Tom ei ole +ainoastaan pitkä, vaan myöskin paksu ja pyöreä. Se on ollut luonani nyt +neljä vuotta. Saadessani sen oli se vain nyrkkini kokoinen penikka." + +"Onko se aivan kesy ja vaaraton?" kysyi Helen levottomasti. + +"En ole milloinkaan sanonut kenellekään Tomia vaarattomaksi, vaikka +se sellainen onkin", vastasi Dale. "Voitte ehdottomasti uskoa +sanani. Villi puumakaan ei ahdista milloinkaan muulloin ihmistä kuin +joutuessaan hätään tai ollessaan nälissään. Tom on aivan suuren kissan +kaltainen." + +Peto kohotti suurta kissamaista päätään ja katsoi heihin ensin puoleksi +ummessa olevin silmin. + +"Kutsunko sen tänne?" kysyi Dale. + +Kerrankaan ei Bo saanut sanaa suustaan. + +"Sallikaa meidän ensin tottua siihen näin kauempaa", vastasi Helen +naurahtaen. + +"Jos se tulee luoksenne, niin silitelkää vain sen päätä nähdäksenne, +miten kesy se on", sanoi Dale. "Olette kai hirveästi nälissänne?" + +"Emme suinkaan", vastasi Helen tuntien Dalen harmaiden läpitunkevien +silmien kohdistuvan itseensä. + +"Minä ainakin olen", myönsi Bo. + +"Saatte ruokaa heti kun kalkkunat ovat paistuneet. Asuntoni on noiden +kallioiden toisella puolella. Huudan teidät sitten sinne." + +Vasta sitten kun Dale oli kääntänyt Helenille leveän selkänsä, huomasi +tämä metsästäjän näyttävän erilaiselta. Hän näki Dalen pukeutuneen +kevyempään ja puhtaampaan peurannahkaiseen pukuun, jossa ei ollut +takkia ollenkaan. Korkeakantaisten ratsastussaappaiden asemesta oli hän +vetänyt mokkasiinit ja säärystimet jalkoihinsa. Tämä puku muutti hänet +solakammaksi. + +"Nell, en tiedä, mitä ajattelet, mutta minusta hän on kaunis", selitti +Bo. + +Helenillä ei ollut aavistustakaan, mitä hän oikeastaan ajatteli. + +"Koettakaamme kävellä hieman", hän ehdotti. + +He ryhtyivät niin ollen tuohon tuskalliseen hommaan ja menivät +muutamien kymmenien metrien päässä leiristä kasvavien puiden luo. Tämä +paikka oli melkein puiston toisessa päässä, josta oli rajoittamaton +näköala. + +"Herra varjelkoon, millainen paikka!" huudahti Bo suurin ja pyörein +silmin. + +"Ah, miten kaunista!" huohotti Helen. + +Hänen katseensa kiintyi aluksi odottamattomaan väriloistoon. +Kaukaisissa tummissa kuusikkometsissä oli haapalehtoja, loistavan +punaisia ja kullanvärisiä, ja metsänlaidassa kasvoi niitä sitten +puistoon asti, ollen kumminkin täällä väriltään himmeämpiä kuin +ylempänä, mutta kuitenkin punertavia, keltaisia ja valkoisia +auringonpaisteessa. Puiston reunoilla oli paljon hopeakuusia kuin +kuunvalossa kylpeviä puita. Niiden joukosta kohosi sieltä täältä +joku erillään oleva puu, terävä kuin keihäs, jonka alimmaiset +oksat viilsivät maata. Pitkää keltaisen viheriätä ruohoa, joka +muistutti puoleksi joutunutta vehnää, kasvoi kaikkialla puistossa +heiluen miellyttävästi tuulessa. Ylempänä mutkittelivat nuo +tummat haapalehtoiset rinteet jyrkkinä ja luoksepääsemättöminä, +kohoten mustiksi raudanvärisiksi kalliohuipuiksi. Idässä kiersivät +kalliopenkereitten muodostamat jonot harmaina, vanhoina ja +pykälöityneinä, halkaisten huipun, josta tuo pitsimäinen, uneksiva +putous kuin valkoinen savu syöksyi syvyyteen ja katosi ilmestyäkseen +jälleen leveämpänä pitsipäärmeenä ainoastaan pudotakseen ja kadotakseen +taasen viheriöihin syvyyksiin. + +Tämä viheriöitsevä laakso sijaitsi syvällä vuorten välissä, ollen +villin, surullisen ja aution näköinen. Putous sopi hyvin sen +aiheuttamaan tunnelmaan uneksivine, unisine ja tyynine kohinoineen. Se +saattoi hymistä suloisesti tuulen henkäyksissä ja laulaa nukuttavasti +toisinaan. Joskus lakkasi sen kohina kokonaan kuulumasta palatakseen +jälleen miellyttävänä ja omituisena jyrinänä. + +"Paratiisi!" kuiskasi Bo itsekseen. + +Dalen huuto herätti haaveilijat. Käännyttyään nilkuttivat he innokkain, +mutta tuskallisin askelin suurta nuotiota kohti, joka oli sytytetty sen +suuren kiven oikealle puolelle, joka suojeli heidän majaansa. Siellä +ei ollut telttaa eikä minkäänlaista majaakaan, eikä sellaista siellä +tarvittukaan Siellä olevien kivien välisissä onkaloissa olisi ollut +kätköpaikkoja ja koteja sadoillekin metsästäjille. Lohkareet olivat +vuosituhansien kuluessa putoilleet ylempänä olevasta vuorenseinämästä. +Muutamia komeita kuusia kasvoi kallioiden juurella ja lorisevan +puron rantaa kaunistivat kauniit hopeakuusilehdot. Tämä paikka +oli vain muutamien askelien päässä tyttöjen majasta erään suuren +kallionlohkareen takana siten, ettei sitä tyttöjen majasta voitu nähdä. +Täällä todellakin oli metsästäjän kodin välineitä -- taljoja, nahkoja +ja sarvia, sievä pino pilkottuja halkoja, muutamalla pitkällä hyvin +suojassa olevalla kalliolla kuin ruokakaapin hyllyillä olevia kääröjä, +myttyjä, köysiä ja satuloita, työvälineitä ja aseita. Muutamalla +kuivista risuista valmistetulla paalujen varaan kiinnitetyllä lavalla +oli suuri varasto kaikenlaisia keittoastioita. + +"Kuulehan, sinä veitikka!" huudahti Dale heittäen puupalikalla jotakin. +Muudan karhunpenikka livisti tiehensä nopeasti. Se oli pieni, ruskea +ja villainen elukka, joka murahteli juostessaan. Pian se kumminkin +pysähtyi. + +"Tuo on Bud", sanoi Dale tytöille näiden saapuessa. "Luultavasti on se +ollut melkein kuolemaisillaan nälkään poissa ollessani. Ja nyt haluaa +se kaikkea, erittäinkin sokeria. Meillä ei nimittäin ole sokeria usein +täällä." + +"Eikö se olekin herttainen! Minä pidän siitä!" huudahti Bo. "Tule +takaisin, Bud. Tule nyt, Bud-pienokainen." + +Penikka pysytteli kumminkin kauempana katsellen Dalea kirkkailla +pienillä silmillään. + +"Missä Roy on?" kysyi Helen. + +"Roy on jo poistunut. Hän oli pahoillaan, ettei hän voinut sanoa +jäähyväisiä. Mutta hänen oli välttämättä lähdettävä etsimään Ansonin +jälkiä. Hän tulee seuraamaan noita roistoja ja siinä tapauksessa, että +he menevät lähelle Pineä, ratsastaa hän kylään katsomaan onko enonne +siellä." + +"Mitä luulette?" kysyi Helen vakavasti. + +"Melkein mitä tahansa", vastasi Dale. "Al tietää nyt varmasti kaiken. +Ehkä hän varustautuu lähtemään tänne vuoristoon juuri nyt. Jos hän +kohtaa Ansonin, on se hyvä, sillä ei Roykaan silloin ole kaukana. Jos +hän taasen kohtaa Royn, ovat he silloin pian täällä. En kumminkaan +kehoita teitä odottamaan enoanne hyvinkään pian. Olen pahoillani, mutta +olen koettanut tehdä parhaani. Tämä on totisesti hyvin ikävä asia." + +"Älkää luulko minua kiittämättömäksi", vastasi Helen nopeasti. Kuinka +selvästi Dale olikaan ilmoittanut hänelle, että pakko hyväksyä Dalen +vieraanvaraisuus aiheutti Helenille vain kieltäytymyksiä ja vahinkoa. +"Olette niin äärettömän hyvä, että tulen olemaan teille ikuisesti +kiitollinen." + +Dale suoristautui katsoessaan häneen. Hänen katseensa oli tarkkaavainen +ja terävä. Hän näytti suhtautuvan Helenin sanoihin kuin johonkin outoon +tahi tavattomaan enteeseen. Hänen ei tarvinnut ollenkaan ilmoittaa, +ettei hänelle oltu milloinkaan puhuttu siten. + +"Teidän on ehkä oltava täällä luonani viikkokausia, -- ehkäpä +kuukausiakin, jos onnenne on niin huono, että lumi sulkee meidät +tänne", sanoi hän hitaasti kuin säpsähtäen tällaista olettamusta. +"Olette turvassa täällä. Ei ainoakaan lampaidenvaras voi milloinkaan +löytää tätä paikkaa. Haluan viedä teidät turvallisesti Alin luo ja +olen melkein varma aikeeni onnistumisesta. Muuten on tässä kauniissa +paikassa paljon ruokaa." + +"Kauniissako? Tämähän on vallan suurenmoinen!" huudahti Bo. "Olen +nimittänyt tätä paratiisiksi." + +"Paratiisiksiko?" toisti Dale punniten sanaa. "Olette antanut sille +oikean nimen samoin kuin purollekin. Paratiisin joki! Olen ollut täällä +kaksitoista vuotta löytämättä sopivaa nimeä kodilleni, ennenkuin te sen +sanoitte." + +"Ah, miten se minua ilahduttaakaan!" vastasi Bo loistavin silmin. + +"Syökää nyt", sanoi Dale. "Tulette varmasti pitämään tuosta +kalkkunasta." + +Puhtaalle tervavaatteelle oli asetettu höyryäviä ja hyvältä tuoksuavia +astioita -- paistettua kalkkunaa, kuumia keksiä ja kastiketta, +perunamuhennosta, joka oli yhtä valkoista kuin kotona, muhennettuja +kuivattuja omenoita, voita ja kahvia. Tämä runsas ateria hämmästytti ja +ilahdutti tyttöjä. Maistettuaan paistettua villiä kalkkunaa puhkesivat +he sellaisiin ylistyksiin, että Milt Dale punastui. + +"Toivottavasti ei eno Al tule tänne vielä kuukauteen", sanoi Bo +koettaessaan saada henkeään takaisin. Hänen nenässään ja kummassakin +poskessa hyvin lähellä suuta oli ruskeita pilkkuja. + +Dale nauroi. Oli miellyttävää kuunnella sitä, sillä hänen naurunsa +kuulosti niin harvinaiselta ja syvältä kuin se olisi pulpunnut tyynistä +syvyyksistä. + +"Ettekö halua syödä kanssamme?" kysyi Helen. + +"Kyllä. Siten säästyy aikaa ja kuuma ruoka maistuu paremmalta." + +Seurasi lyhyt vaitiolo, jonka Dale äkkiä rikkoi. + +"Tuolta tulee Tom." + +Helen huomasi väristen, että puuma oli komea seisoessaan kaikilla +neljällä jalalla yhtaikaa. Se lähestyi hitaasti miellyttävästi +kaartaen. Sen turkki oli kastanjanruskea vaaleanharmaine pilkkuineen. +Sen jalat olivat väärät, pitkät, pyöreät ja karvaiset, ja suuressa +päässä oli suuret kastanjanruskeat silmät. Se näytti hirveän villiltä, +vaikka sitä oli sanottukin kesyksi. Se tuli suoraan kuin koira heidän +luo ja sattui niin, että se oli juuri Bon takana käden ulottuvilla, kun +Bo kääntyi. + +"Herra Jumala!" huusi Bo nostaen molemmat kätensä korkealle ilmaan +huomaamatta, että toisessa oli suuri palanen paistettua kalkkunaa. Tom +sieppasi sen suuhunsa, ei pahantapaisesti, mutta kumminkin puraisten +siten, että Helen hypähti kauhusta. Palanen katosi kuin taikavoimasta, +ja Tom astui vielä askeleen lähemmäksi Bota. Hänen pelkonsa muuttui +hämmästykseksi. + +"Se varasti minun paistini!" + +"Tom, tule tänne", sanoi Dale tiukasti. Puuma pyörähti ympäri melko +alistuvaisesti. "Pane nyt siihen kiltisti makaamaan." + +Se paneutui pitkäkseen nojaten päätään etukäpäliinsä ja katsoen +metsästäjään kauniilla kastanjanruskeilla silmillään tutkivasti. + +"Älä sieppaa", sanoi Dale ojentaen sille palasen kalkkunaa. Tom totteli +ja otti palasen suuhunsa melko sievästi ahnehtimatta. + +Sattui, että tuo pieni karhunpoikanen huomasi tämän kaiken, ja se +osoitti selvästi, mitä mieltä se oli tästä Tomin suosimisesta. + +"Voi, sitä raukkaa!" huudahti Bo. "Sen mielestä emme menettele +tasapuolisesti. Bud, kuule, tule nyt tänne." + +Mutta Bud ei halunnut lähestyä ryhmää, ennenkuin Dale kutsui sitä. +Sitten se laahusti heidän luokseen näyttäen olevan hyvin iloissaan. +Bo unohti melkein omat tarpeensa syöttäessään sitä ja tutustuessaan +siihen. Tom osoitti selvästi kateutensa Budia kohtaan, ja Bud näytti +pelkäävän tuota suurta petoa. + +Helen ei tahtonut oikein uskoa silmiään, että hän oli metsässä tyynesti +ja nälkäisesti syömässä hyvältä maistuvaa villiltä tuoksuvaa lihaa +täysikasvuisen vuoristoleijonan maatessa hänen toisella puolellaan ja +ruskean karhunpenikan istuessa toisella. Hän oli ihmeissään, että tuo +vieras metsästäjä, tuo metsien mies, oleskellessaan täällä yksinäisessä +ja eristetyssä linnassaan, vetosi hänessä olevaan romanttisuuteen ja +kiinnitti hänen mieltään enemmän kuin kukaan muu ennen. + +Kun tämä ihmeellinen ateria vihdoinkin loppui, houkutteli Bo +karhunpenikan omaan majaansa ja tuli siellä sen kanssa hyvin hyväksi +ystäväksi. Huomatessaan Bon leikkivän kadehti Helen melkein häntä. +Sillä ei ollut mitään väliä, missä Bo milloinkin oleskeli, koska hän +aina löysi jotakin tehtävää. Hän mukautui kaikkeen niin helposti. +Hänestä, joka voi saada olonsa mukavaksi melkein vaikka missä ja kenen +kanssa tahansa, kuluisivat varmaankin tunnit suloisesti ja pian tässä +villien ihmeitten muodostamassa kauniissa puistossa. + +Mutta pelkkä ulkonainen puuhailu, pelkät ruumiilliset liikkeet eivät +olleet milloinkaan tarpeeksi tyydyttäneet Heleniä. Hän voi juosta, +kiivetä, ratsastaa ja leikkiä sydämensä pohjasta, mutta sellainen ei +tyydyttänyt häntä ajan oloon, sillä hänen henkensäkin kaipasi ravintoa. +Helen oli ajattelija. Muudan syy, miksi hän oli halunnut muuttaa +kotinsa Länteen, oli se, että hänellä aloittaessaan siellä elämänsä +uudestaan toimintahaluisena oli silloin vähemmän aikaa ajattelemiseen, +haaveilemiseen ja mietiskelemiseen. Ja nyt hän oli täällä villissä +Lännessä kolmen mitä vaivalloisimman ja ankarimman päivän jälkeen, +jollaisia hän ei ennen milloinkaan ollut kokenut, ja kumminkin tuo sama +vanha halu kiusasi hänen mieltään kääntäen sen pois todellisuudesta ja +kaikesta, mitä hän näki. + +"Mitä minä tekisin?" kysyi hän Bolta melkein avuttomasti. + +"Mitäkö? Levähdä, veikkonen!" vastasi Bo. "Kävelet kuin vanha +raajarikkoinen nainen vain toisella jalallasi." + +Helen toivoi, että vertaus oli ansaitsematon, mutta neuvo oli kumminkin +hyvä. Ruoholle levitetyt huopapeitteet näyttivät viekoittelevilta ja +ne tuntuivat mukavan lämpimiltä auringon paisteessa. Tuuli oli heikko, +herpaiseva ja tuoksuva. Sen mukana kantautui tuon kohisevan putouksen +hiljainen kohina hänen korviinsa kuin mehiläisten surina. Helen käänsi +toisen huovan pielukseksi ja paneutui pitkäkseen lepäämään. Viheriät +kuusen neulaset näkyivät selvästi sinistä taivasta vasten huolimatta +niiden muodostamasta ristiin rastiin kulkevasta verkkokudoksesta. Hän +etsi katseellaan turhaan lintuja. Sitten hän käänsi silmänsä ihmetellen +suuren amfiteatterin ilmavaan rosoiseen laitaan, ja sitä katsellessaan +alkoi hän ymmärtää sen suuruutta ja käsittää miten kaukana sen laidat +olivat tässä ohuessa kirkkaassa ilmassa. Musta liitelevä kotka näytti +hyvin pieneltä, ja kumminkin oli se paljon matalammalla ylempiä +kukkuloita. Kuinka tuolla ylhäällä mahtoikaan olla hauskaa! Uninen +mielikuva tuuditti hänet vihdoin uneen. + +Helen nukkui koko iltapäivän ja herätessään melkein auringonlaskun +aikana huomasi hän Bon nukkuvan vieressään. Dale oli huomaavasti +peittänyt heidät huopapeitteellä ja sitten sytyttänyt nuotion palamaan. +Ilma alkoikin muuttua pistäväksi ja kylmäksi. + +Myöhemmin, kun he olivat vetäneet nutut ylleen ja istuutuneet mukavasti +tulen viereen, tuli Dale nähtävästi vieraisille heidän luokseen. + +"Ette voi luullakseni nukkuakaan koko aikaa", sanoi hän. "Ja koska +olette kaupunkilaistyttöjä, tulee teistä pian tuntumaan täällä +yksinäiseltä." + +"Yksinäiseltäkö", toisti Helen. Ajatus, että täällä tulisi tuntumaan +yksinäiseltä, ei ollut juolahtanut hänen mieleensäkään. + +"Olen ajatellut sitä perinpohjin", jatkoi Dale istuutuessaan intiaanein +tapaan tulen ääreen. "Ja luonnollista onkin, että teistä tulee aika +tuntumaan täällä pitkältä, tottuneet kun olette ihmisten seuraan, +rientoihin, työhön ja kaikkeen tuollaiseen, josta tytöt pitävät." + +"Minulle ei tule milloinkaan ikävä täällä", vastasi Helen kiihkeällä +tavallaan. + +Dale ei näyttänyt hämmästyvän, mutta hän oli sen näköinen kuin hänen +erehdystään olisi kumminkin kannattanut miettiä. + +"Suokaa minulle anteeksi", sanoi hän katsoen harmailla silmillään +Heleniin. "Muistan vain omat kokemukseni. Sellaisena kuin tytöt +muistuvat mieleeni, eikä siitä tunnu niin pitkä aika olevankaan kuin +poistuin kotoa, niin useimmat heistä kuolisivat ikävään täällä." Sitten +hän sanoi Bolle: "Mitä mieltä te olette? Olen ollut nimittäin siinä +luulossa, että te tulette viihtymään täällä sisarenne ikävystyessä +näihin oloihin." + +"Ei minulle tule ikävä ainakaan pitkään aikaan", vastasi Bo. + +"Olen iloinen kuullessani sen. Olin hieman huolissani, koska en +milloinkaan ennen ole seurustellut tyttöjen kanssa. Ja päivän +tahi parin kuluttua, kun olette tarpeeksi levänneet, opetan teitä +kuluttamaan aikaa." + +Bon silmät näyttivät hyvin uteliailta ja Helen kysyi Dalelta: "Miten +sitten?" + +Kysymys oli hänen vilpittömän uteliaisuutensa ilmaus eikä mikään +sivistyneen naisen epäilevä tai ivallinen haaste metsien miehelle. +Mutta Dale suhtautui siihen kumminkin kuin haasteeseen. + +"Mitenkö?" hän toisti ja omituinen hymy kirkasti hänen kasvojaan. +"Sallimalla teidän ratsastaa ja kiivetä kauniille paikoille. Ja sitten, +jos teitä sellainen miellyttää, näyttämällä teille, miten vähän nuo +niin sanotut sivistyneet ihmiset tietävät luonnosta." + +Helen totesi silloin, että olipa Dale mikä tahansa, metsästäjä, kulkija +tahi erakko, ei hän ollut tietämätön, vaikka hän ei tuntunutkaan +lukeneelta. + +"Olen iloinen saadessani oppia teiltä", sanoi hän. + +"Niin minäkin!" yhtyi Bo häneen. "Ette voi kertoa liikaa kenellekään +Missourista kotoisin olevalle." + +Dale hymyili ja se kiinnitti Helenin mieltä lämpimästi häneen, sillä +silloin ei Dale tuntunut niin muista ihmisistä eroavalta. Helen alkoi +nähdä tuossa metsästäjässä jotakin tuosta samasta luonnosta, josta hän +puhui, jotakin hiljaista, kaukaista ja rikkomatonta tyyneyttä, jotakin +tuollaista kylmää ja kirkasta kuin vuoristoilma, jotakin samanlaista +kuin hänen lemmikkiensä kesytetty viileys tahi suurten kuusten +voimakkuus. + +"Uskallan lyödä vaikka vetoa, että voin kertoa teille enemmän kuin +jaksatte muistaa", sanoi hän. + +"Mitä panette vetomme pantiksi?" kysyi Bo. + +"Enemmän paistettua kalkkunaa esimerkiksi jotakin kaunista vastaan +sitten kuin olette päässeet turvallisesti enonne luo ja hoidatte hänen +maatilaansa." + +"No olkoon menneeksi. Nell, kuulitko?" + +Helen nyökäytti päätään. + +"Hyvä. Luovuttakaamme päätösvalta Nellille", aloitti Dale melkein +vakavasti. "Nyt ilmoitan teille, että saadaksemme aikamme kulumaan +harjoitamme aluksi hevosia ja ratsastamme niillä puistossa. Sitten +kalastamme puroista ja metsästämme. Täällä on muudan vanha harmaakarhu +jossakin ja saatte katsella, miten minä sen tapan. Joskus kiipeämme +vuorille katselemaan ihmeellisiä näköaloja. Se siitä. Nyt, jos +todellakin haluatte oppia jotakin tahi jos vain tahdotte minut saada +kertomaan, on se minulle aivan yhdentekevää. Haluan vain voittaa tuon +vedon. Saatte nähdä, miten tämä puisto sijaitsee muutaman sammuneen +tulivuoren aukossa, joka on ollut kerran aivan täynnä vettä, ja kuinka +lunta keräytyy talvisin sadan jalan paksuudelta toiselle puolelle +silloin kun toisella puolella ei ole mitään. Sitten kerron teille +puista, miten ne kasvavat, taistelevat toisiaan vastaan, miten ne +ovat riippuvaisia toinen toisistaan ja miten ne suojelevat metsiä +myrskyiltä. Saatte tietää, miten ne kokoavat vettä muodostaen niistä +suurten jokien lähteitä, miten niissä elävät eläimet ja kasvit +hyödyttävät niitä, niiden kumpienkaan tulematta toimeen toisittaan. +Sitten näytän teille lemmikkini, sekä kesyt että kesyttämättömät, +kerron teille, miksi ne ovat villejä, kuinka helppo niitä on kesyttää +ja kuinka pian ne oppivat rakastamaan hoitajaansa. Metsässä vallitseva +elämä ja siellä tapahtuvat taistelut ovat myöskin keskustelemisen +arvoiset. Saatte kuulla miten karhut, puumat, sudet ja hirvet +elävät. Ymmärrätte pian, kuinka julma luonto on, kuinka hurjasti ja +säälimättömästi susi tahi puuma hyökkää hirven kimppuun, kuinka susi +rakastaa höyryävää kuumaa verta ja kuinka puuma nylkee nahan tappamansa +hirven selästä, Ja te tulette pian käsittämään, että tämä luonnon +julmuus, tuo suden ja puuman suorittama työ, juuri muodostaakin hirven +niin kauniiksi, terveeksi, nopeaksi ja taiteelliseksi. Ellei hirvellä +olisi tuollaisia verivihollisia, huonontuisi se ja kuolisi pian +sukupuuttoon. Näette, miten tämä periaate soveltautuu kaikkiin metsän +eläimiin. Taistelu on kaiken luomisen ja vapautumisen tarkoitus. Jos +olette nopeat huomaamaan, opitte pian näkemään, että näiden erämaiden +luonto on aivan samanlainen kuin ihmisten, eivätkä ihmiset ole enää +mitään raakalaisia. Puut taistelevat saadakseen elää, samoin linnut, +eläimet ja ihmisetkin. Kaikki elävät he toistensa kustannuksella. +Ja tuo taistelu kehittää niitä yhä täydellisemmiksi. Lopullista +täydellisyyttä ei kumminkaan milloinkaan saavuteta." + +"Entä uskonto sitten?" keskeytti Helen innokkaasti. + +"Luonnolla on oma uskontonsa, nimittäin elää, kasvaa, ja lisätä kukin +omaa lajiaan." + +"Mutta se ei ole jumalallista eikä sielun kuolemattomuutta", selitti +Helen. + +"Se on kumminkin niin lähellä Jumalaa ja kuolemattomuutta kuin luonto +ikinä voi päästä." + +"Ah, haluatteko riistää minulta uskontoni?" + +"En, vaan puhun sen mukaan, millaiseksi olen elämän huomannut", +vastasi Dale miettiväisesti heittäessään puukalikan nuotion punaisille +kekäleille. "Ehkä minullakin on uskontoni. En kumminkaan tiedä. Se ei +ole ainakaan samanlainen kuin teidän, ei tuollainen raamatun mukainen, +joka ei voi estää Pinessä, Snowdropissa eikä muuallakaan asuvia miehiä +-- lampaiden- ja karjankasvattajia, maanviljelijöitä ja kulkureita, +ainakaan sellaisia kuin minä tunnen -- valehtelemasta, pettämästä, +varastamasta ja tappamasta. Vannon, ettei kukaan minun tavallani elävä +mies -- jollainen elämä kenties onkin uskontoni -- halua valehdella, +pettää, varastaa tai tappaa, ellei hän tapa puolustaakseen itseään +tahi kuten minä nyt tekisin, jos Snake Anson ratsastaisi tänne. +Uskontoni en ehkä rakkautta elämään -- villiin elämään, sellaista +kuin se oli aikojen alussa -- ja tuuleen, joka huokuu salaisuuksia +joka paikkaan, ja veteen, joka laulaa päivät ja yöt, ja tähtiin, +jotka tuikkivat alituisesti, ja puihin, jotka puhuvat jotenkin, ja +kallioihin, jotka ovat elottomia. En ole milloinkaan yksinäni täällä +enkä matkoillani. Kanssani on aina jotakin näkymätöntä. Ja sellainen +on juuri tuota tarkoittamaanne. Sanokaa sitä Jumalaksi, jos haluatte. +Mutta minua ihmetyttää, missä tuo henki oli silloin kun tämä maa oli +tulinen kaasupallo? Mihin tuo henki siiloin joutuu, kun kaikki elämä on +jäätynyt tahi palanut tältä pallolta ja se kulkee elottomana rataansa +kuin kuu? Tuo aika on vielä koittava. Luonnossa ei mitään huku. Ei +pieninkään atomi häviä olemattomiin, vaan muuttuu joksikin toiseksi +aineeksi, kuten näette noiden halkojen muuttuvan savuksi ja tunnette +jotakin, jota sanotaan kuumuudeksi. Mihin tuo kaikki menee? Se ei +katoa. Ei mikään katoa. Kaunein ja ymmärrettävin ajatus on, että ehkä +kaikki kalliot ja puut, vesi, veri ja liha hajautuvat vain alkuaineiksi +tullakseen jälleen jolloinkin elämään jonnekin." + +"Sanomanne kuulostaa ihmeelliseltä, mutta se on kauhistuttavaa!" +huudahti Helen. Dale oli järkyttänyt häntä syvästi. + +"Niin, kauhistuttavaa todellakin!" vastasi Dale surullisesti. + +Nyt vaikenivat kaikki hetkeksi. + +"Milt Dale, myönnän hävinneeni tuon vedon", selitti Bo leikillisesti, +mutta kumminkin vakavasti. + +"Unhotin sen kokonaan. Puhuin varmasti paljon", sanoi Dale +anteeksipyytävästi. "Minulla on niin harvoin tilaisuutta puhua, paitsi +itsekseni ja Tomille. Vuosia sitten kun huomasin tottuvani täydelliseen +vaitioloon, rupesin ajattelemaan ääneen ja puhumaan olemattomille +ihmisille." + +"Voisin kuunnella teitä koko yön", vastasi Bo haaveilevasta + +"Luetteko -- onko teillä kirjoja?" kysyi Helen nopeasti. + +"Kyllä. Luen melko hyvin, paljon paremmin kuin puhun tahi kirjoitan", +vastasi Dale. "Kävin koulua viidenteentoista ikävuoteeni asti. Olen +aina vihannut läksyjä, mutta, pitänyt lukemisesta. Vuosia sitten muudan +Pinessä asuvaa vanha ystäväni -- leski Cass -- lahjoitti minulle paljon +vanhoja kirjoja. Toin ne tänne. Luen tavallisesti talvisin." + +Keskustelu taukosi nyt vähitellen lukuunottamatta hajanaisia +huomautuksia. Dale sanoi pian tytöille hyvää yötä ja poistui. + +Helen katsoi hänen pitkän vartalonsa katoamista puiden varjoon, ja +vielä sittenkin kuin hän jo oli hävinnyt näkyvistä hän yhä tuijotti +sinnepäin. + +"Nell!" huudahti Bo kimeästi. "Olen jo kolmasti maininnut nimeäsi. +Haluan mennä nukkumaan." + +"Ah, olin niin ajatuksissani", vastasi Helen hämmästyneenä ja +ihmetellen itseään. "En kuullut sinun sanovan mitään." + +"Minua naurattikin, kun et kuullut", vastasi Bo. "Toivon vain, että +olisit nähnyt omat silmäsi. Nell, haluatko, että sanon sinulle jotakin!" + +"Miksi?" kysyi Helen melko heikosti. Hän ei voinut olla aivan tyyni, +kun Bo puhui tuolla tavoin. + +"Olet rakastumaisillasi tuohon villiin metsästäjään", selitti Bo +tiukukirkkain äänin. + +Helen ei ainoastaan hämmästynyt, vaan raivostuikin. Hän huokaili syvään +valmistautuen antamaan parantumattomalle sisarelleen vakavat nuhteet. +Mutta Bo jatkoi vain tyynesti: + +"Tunnen sen luissani." + +"Bo, olet pieni houkka -- hentomielinen, romanttinen ja hellätuntoinen +houkka!" vastasi Helen. "Sinulla ei nykyään näytä olevan mielessäsi +muuta kuin jotakin roskaa rakkaudesta. Kun kuulee sinun puhuvan, ei +voisi luulla maailmassa muuta olevankaan kuin rakkautta." + +Bon silmät olivat kirkkaat, omituiset, hellät ja nauravat, kun hän +kiinnitti ne vakavasti Heleniin. + +"Nell, arvasit oikein. Maailmassa ei olekaan muuta." + + + + +X. + + +Tuon yön uni oli niin lyhyt, että Helenin oli vaikea uskoa tuntien +kuluneen. Bokin oli vilkkaampi eikä puhunut enää niin paljon tuskistaan. + +"Nell, olet saanut väriä poskiisi!" huudahti hän. "Ja silmäsi +loistavat. Eikö tämä aamu olekin äärettömän kaunis? Kukat tuoksuvat, ja +ah, minulla on niin hirveän nälkä." + +"Bo, isäntämme on pian näytettävä metsästystaitoaan, jos vain +ruokahalusi pysyy muuttumattomana", sanoi Helen koettaen estää +tukkaansa valumasta silmilleen nauhoittaessaan kenkiään. + +"Katsohan, tuolla on muudan suuri koira." + +Helen katsoi Bon viittaamaan suuntaan ja huomasi erään tavattoman +suuren, mustan ja ruskean kirjavan, pitkä- ja riippuvakorvaisen koiran. +Se juoksi uteliaana heidän majansa ovelle ja katsoi sitten heihin. Sen +pää oli jalomuotoinen, silmät tummat ja surulliset, eikä se näyttänyt +ystävälliseltä paremmin kuin vihamieliseltäkään. + +"Vieraan koira, se! Tule vain sisään, sillä emme aio tehdä sinulle +mitään pahaa!" houkutteli Bo innostuksetta. + +Kuullessaan sen nauroi Helen. "Bo, olet yksinkertaisesti suloinen, kun +pelkäät tuota koiraa." + +"Varmasti. Onkohan se Dalen? Niin, tietysti se on." + +Koira juoksi kumminkin pian tiehensä. Kun tytöt ilmestyivät nuotion +ääreen, huomasivat he omituisen koiravieraansa makaavan sen +läheisyydessä. Sen korvat olivat niin pitkä, että puolet niistä oli +maassa. + +"Lähetin Pedron herättämään teitä", sanoi Dale tervehdittyään heitä +ensin. "Säikähdyttikö se teitä?" + +"Pedro. Vai sellainen sillä on nimi. Ei se minua oikeastaan +säikähdyttänytkään eikä Nelliäkään. Se liikkuu niin hirveän +varovaisesti", vastasi Bo. + +"Miten komeannäköinen koira se onkaan!" sanoi Helen välittämättä +sisarensa pilasta. "Pidän koirista. Voiko siitä saada ystävän +itselleen?" + +"Se on ujo ja villi. Kun poistun leiriltä, ei sekään mielellään jää +tänne. Se ja Tom ovat hyvin mustasukkaisia toisilleen. Minulla oli +täällä muitakin koiria, mutta minä menetin kaikki muut, paitsi Pedron, +Tomin vuoksi. Luullakseni suostuu se rupeamaan ystäväksenne. Koettakaa." + +Helen ryhtyi nyt houkuttelemaan Pedroa eikä aivan turhaan. Koira oli +tottunut yksinäisyyteen eikä nähtävästi ollut ollenkaan tottunut +ihmisten seuraan. Sen syvät ja tummat silmät tuntuivat hakevan Helenin +sielua. Ne olivat rehelliset ja viisaat ja kummallisesti surulliset. + +"Se näyttää hyvin viisaalta", huomautti Helen silitellessään sen pitkiä +tummia korvia. + +"Sillä onkin melkein ihmisen järki", vastasi Dale. "Ruvetkaa nyt +syömään ja syödessänne kerron teille hieman Pedrosta." + +Dale oli saanut koiran penikkana eräältä meksikolaiselta +lampaidenpaimenelta, joka oli vannonut siinä olevan kalifornialaisen +verikoiran verta. Kasvaessaan oli se kiintynyt kovasti Daleen. Nuorena +ollessaan ei se ollut sopinut oikein hyvin Dalen muiden lemmikkien +kanssa, minkävuoksi Dale oli antanut sen eräälle laaksossa asuvalle +maanviljelijälle. Mutta Pedro oli tullut takaisin Dalen asuntoon +seuraavana päivänä. Siitä päivästä alkaen oli Dale ruvennut pitämään +enemmän koirasta, mutta ei ollut kumminkaan halunnut pitää sitä luonaan +erikoisista syistä, joista pääasiallisin oli ollut se, että Pedro oli +liian hieno koira ollakseen yksinään puolet ajasta omissa hoteissaan. +Dalella oli silloin ollut asiaa etäisimpään kylään, Snowdropiin ja +hän oli jättänyt Pedron sinne muutamalle ystävälleen. Sitten oli Dale +ratsastanut Show Downiin ja Pineen ja lopulta Beemanien leiriin. +Saatuaan ystävänsä mukaansa olivat he ajaneet takaa erästä villiä +hevoslaumaa noin sadan peninkulman matkan Uuteen Meksikoon. "Sateli +lunta, kun palasin asuntooni vuoristoon", jatkoi Dale kertomustaan. +"Pedro oli siellä minua vastassa, nääntyneenä ja laihtuneena, mutta +äärettömästi iloissaan saadessaan toivottaa minut tervetulleeksi +kotiin. Roy Beeman tuli luokseni sitten lokakuussa ja kertoi minulle, +ettei Snowdropissa asuva ystäväni ollut voinut pitää Pedroa luonaan. +Se oli katkaissut ketjunsa ja hypännyt kymmenen jalkaa korkean aidan +yli päästäkseen pakoon. Se oli tullut jälkiäni pitkin Show Downiin, +missä muudan ystäväni tunnettuaan sen oli ottanut sen kiinni ja aikonut +pitää sitä luonaan, kunnes minä olisin tullut takaisin. Mutta Pedro +oli kieltäytynyt syömästä. Sattui, että eräs rahtimies läksi juuri +silloin Beemanien leiriin ja ystäväni sulki Pedron laatikkoon ja +sijoitti laatikon vaunuihin muiden tavaroiden joukkoon. Mutta Pedro oli +murtautunut ulos laatikosta, palannut Show Downiin, seurannut jälkiäni +Pineen ja sitten Beemanien luo. Muut Pedron liikkeet ovat minulle +tuntemattomat. Mutta Roy luuli, kuten minäkin, että Pedro oli seurannut +meitä tuolla villien hevosten takaa-ajomatkallammekin. Seuraavana +keväänä kuulin enemmän muutamalta lampaidenpaimenelta, jonka nuotion +ääressä kerran lepäsimme matkallamme Uuteen Meksikoon. Pedro oli tullut +sinne lähtömme jälkeen ja toinen meksikolainen paimen oli varastanut +koiran. Mutta Pedro oli paennut." + +"Ja se oli täällä tullessani kotiin", sanoi Dale hymyillen. "En ole +sitten enää halunnut milloinkaan luopua siitä. Se osoittautuikin sitten +olevan paras koira mitä minulla milloinkaan on ollut. Se ymmärtää +sanani ja osaa melkein puhua. Ja vannon sen osaavan itkeä. Kun lähden +jonnekin ottamatta sitä mukaani, itkee se." + +"Miten ihmeelliseltä tuo kuulostaakaan!" huudahti Bo. "Eivätkö eläimet +olekin suurenmoisia? Mutta minä pidän kumminkin hevosista enimmän." + +Helenistä näytti, että Pedro ymmärsi heidän keskustelevan siitä, sillä +se tuntui häpeävän, nieleskeli kovasti ja katsoi maahan. Helen oli +kuullut jotakin koirien osoittamasta rakkaudesta isäntiään kohtaan. +Tämä Dalen kertoma juttu oli kumminkin omituisin, mitä hän milloinkaan +oli kuullut. + +Nyt ilmestyi Tom näkyviin ja sen Pedroon kiinnittämissä +kastanjanruskeissa silmissä oli tuskin rakkautta. Mutta koira ei +ollut sitä kumminkaan näkevinäänkään. Tom kaarsi Bon luo, joka istui +tervavaatteen tuonnimmaisella laidalla, ja halusi nähtävästi päästä +osalliseksi Bon aamiaisesta. + +"Katselen niin mielelläni sitä", sanoi Bo, "mutta kun se tulee noin +lähelle, kulkevat kylmät väreet selkääni pitkin." + +"Eläimet ovat yhtä omituisia kuin ihmisetkin", huomautti Dale. "Ne joko +pitävät tahi eivät pidä jostakin. Luullakseni alkaa Tom kiintyä teihin +ja Pedro näyttää alkavan tuntea mielenkiintoa sisartanne kohtaan. +Voisin kertoa teille --" + +"Missä Bud on?" keskeytti Bo. + +"Se nukkuu tahi on maleksinut jonnekin. Kun saan työni tehdyksi, niin +mihin te, tytöt, haluaisitte sitten ryhtyä?" + +"Haluan ratsastaa!" huudahti Bo innoissaan. + +"Eikö ruumiinne ole vielä kipeä ja kankea?" + +"On kyllä, mutta välipä nyt tällä. Sitäpaitsi, kun oleskelin enoni +maatilalla lähellä St. Joea, huomasin ratsastamisen aina parantavan +pakotuksen." + +"Varmasti, jos vain voitte sen kestää. Entä sisarenne, mitä hän haluaa +tehdä?" vastasi Dale kääntyen Heleniin päin. + +"Levähdellä, katsella teitä muita ja haaveilla", sanoi Helen. + +"Mutta levähdettyänne on teidän ryhdyttävä johonkin", sanoi Dale +vakavasti. "Teidän on tehtävä jotakin, mitä vain, kunhan ette ole +joutilaana." + +"Miksi?" kysyi Helen hämmästyneenä. "Miksi en saa laiskoitella +ollessani tässä kauniissa villissä paikassa? Haluaisin vain kuluttaa +tunnit ja päivät unelmoiden. Voisin tehdä sen." + +"Mutta te ette saa. Kului vuosia, ennenkuin opin huomaamaan, miten +vaarallista se oli minulle. Enkä nytkään pitäisi vielä mistään niin +paljon kuin siitä. Haluaisin unhottaa työni, lemmikkini, hevoseni ja +kaiken muunkin saadakseni vain katsella ja unelmoida." + +"Katsella ja unelmoida. Tarkoitan kai juuri sellaista. Mutta miksi en +saa antautua sellaiseen? Miksi en saa ihailla rajattomasti tämän seudun +kauneutta ja väriloistoa, noita villejä varjoisia rinteitä, harmaita +kallioita, humisevaa tuulta, veden tuudittavaa kohinaa, noita pilviä +ja tuota taivasta? Miksi tämä hiljaisuus, yksinäisyys ja kaiken tämän +suloisuus ovat minulle vaaralliset?" + +"Senvuoksi, että se on taantumusta. Haluan antautua sellaiseen kaikista +mieluimmin, mutta pelkään sitä kumminkin enimmän. Sellainen muuttaa +juuri miehen yksinäiseksi metsästäjäksi. Ja tuo intohimo voi kasvaa +niin voimakkaaksi, että se sitoo ihmisen metsiin." + +"Kuinka omituista", mumisi Helen. "Mutta se ei voi kuitenkaan +milloinkaan sitoa minua. Minunhan on elettävä ja täytettävä +velvollisuuteni ja työni sivistyneessä maailmassa." + +Helenistä tuntui, että Dale melkein huomaamattomasti säpsähti +kuullessaan hänen vakavat sanansa. + +"Luonnon tiet ovat omituiset", sanoi hän. "Suhtaudun siihen eri tavalla +kuin te. Luonto on yhtä voimakas muuttamaan teidät jälleen villiksi +kuin teillä muissa olosuhteissa on halu tulla sivistyneeksi. Ja jos +luonto voittaa, näkyvät sen merkit teissä sitä paremmin." + +Tämä metsästäjän puhe järkytti Heleniä, mutta virkisti kumminkin +samalla hänen mieltään. + +"Minutko villiksi? Ah ei!" hän huudahti. "Mutta jos sellainen nyt olisi +mahdollista, niin miten nuo luonnon merkit esiintyisivät?" + +"Puhuitte elämäntehtävästänne", vastasi Dale. "Naisen tehtävä on +synnyttää lapsia. Jokaisen eläinlajin naarailla on ainoastaan yksi +tehtävä -- jatkaa sukuaan. Ja luonnolla on ainoastaan yksi tehtävä -- +nimittäin enentää voimaa, miehuutta, käyttökelpoisuutta lopullista +täydellisyyttä kohti, jota ei voida saavuttaa." + +"Entä sitten miehen ja naisen sielullinen ja henkinen kehitys, mitä ne +ovat?" kysyi Helen. + +"Molemmat ovat suoranaisia esteitä luonnon tarkoitukselle. Luonto on +aineellinen. Se tahtoo luoda sellaista, minkä pysyväisyydellä ei ole +rajoja, mikä elää iankaikkisesti. Se on varmasti luonnon tutkimaton +tarkoitus." + +"Entä sielu sitten?" kuiskasi Helen. + +"Ah! Kun puhutte sielusta ja minä puhun elämästä, tarkoitamme kumpikin +samaa. Ollessanne täällä voimme keskustella asiasta vielä lähemmin. +Teidän on elvytettävä tietojani." + +"Näyttää ainakin siltä kuin minun pitäisi", sanoi Helen hymähtäen. +Keskustelu oli muuttanut hänet vakavaksi ja miettiväiseksi. "Mutta +luullakseni uskallan kumminkin ruveta unelmoimaan puiden varjossa." + +Bo oli katsellut heitä terävillä sinisillä silmillään. + +"Nell, kuluu ainakin tuhat vuotta, ennenkuin sinusta tulee villi", +sanoi hän. "Mutta minulle riittää viikko." + +"Bo, olit jo sellainen ennen lähtöäsi Saint Joesta. Muistat kai vielä +tuon opettajan, Barnesin, joka sanoi sinua villikissan ja intiaanin +sekasikiöksi? Hän löi sinua viivoittimella." + +"Ei milloinkaan, sillä hypähdin syrjään", sanoi Bo punastunein poskin. +"Nell, haluan, ettet kerro minun lapsuuden aikojeni tyhmyyksistä." + +"Eihän siitä ole vielä kulunut kuin pari vuotta", huomautti Helen +hämmästyneenä. + +"Ehkä ei, mutta olin silloin kumminkin lapsi. Lyön vaikka vetoa --" +Bo keskeytti äkkiä ja nyökäyttäen päätään taputti hän Tomia selkään +ja juoksi sitten tiehensä kallion niemekkeen toiselle puolelle. Helen +seurasi häntä hitaasti. + +"Kuulehan, Nell", sanoi Bo, kun Helen saapui heidän pieneen viheriään +majaansa, "tiedätkö, että tuo metsästäjä kumoo vielä jonkun noista +sinun teorioistasi?" + +"Ehkä. Myönnän hänen hämmästyttävän, ehkäpä loukkaavankin minua", +vastasi Helen. "Mutta ihmettelen, että hän huolimatta selvästä +kouluutuksen puutteestaan ei ole raaka eikä karkea. Hän on hyvin +alkuperäinen." + +"Sisko kulta, herää jo! Mies on aivan ihmeellinen. Voit oppia enemmän +häneltä kuin milloinkaan ennen elämässäsi. Minä ainakin tunnen sen. +Olen aina vihannutkin kirjoja." + +Kun Dale hetkistä myöhemmin ilmestyi näkyviin kantaen muutamia suitsia, +juoksi Pedro hänen kintereillään. + +"Teidän on mielestäni parasta ratsastaa tuolla entisellä hevosellanne", +sanoi hän Bolle. + +"Kuten haluatte. Mutta toivoakseni sallitte minun ratsastaa niillä +kaikilla vuorotellen." + +"Varmasti. Minulla on siellä eräs mustangi, josta varmasti tulette +pitämään. Mutta se potkii hieman", vastasi Dale poistuen puistoon päin. +Koira katsoi hänen jälkeensä ja sitten Heleniin. + +"Kuule, Pedro, jää tänne minun luokseni", sanoi Helen. + +Kuultuaan hänen sanansa käski Dale koiran palata takaisin. Pedro +tuli kuuliaisesti Helenin luo, mutta arasti ja niin varuillaan kuin +se ei olisi ollut vielä oikein varma Helenin tarkoituksista. Se oli +kumminkin ystävällisempi kuin äsken. Helen löysi pehmeän ja mukavan +paikan auringonpaisteesta juuri puistoa vastapäätä ja sijoittautui +siihen moneksi toimettomaksi tunniksi. Pedro kiertyi hänen viereensä. +Dalen pitkä vartalo etäytyi puistoon päin laitumella käyviä hevosia +kohti. Jälleen hän huomasi peuran niiden joukossa. Kuinka valppaana +ja liikkumattomana se seisoikaan katsellessaan Dalea! Äkkiä se +läksi laukkaamaan metsän laitaa kohti. Muutamat hevoset hirnuivat +ja juoksivat potkien korkealle ilmaan. Kimeät hirnumiset kaikuivat +selvästi hiljaisuudessa. + +"Voi, katsohan toki niitä!" huudahti Bo iloisesti tullen Helenin +luo. Hän heittäytyi pitkäkseen tuoksuville havunneulasille +ojentautuen veltosti suoraksi kuin laiska kissa. Hänen joustavassa ja +miellyttävässä vartalossaan olikin jotakin kissamaista. Hän makasi +selällään ja katseli puiden oksien välitse. + +"Eikö olisikin suurenmoista nyt", mumisi hän haaveillen itsekseen, +"jos tuo las vegasilainen paimeneni sattuisi jotenkin tulemaan tänne +ja maanjäristys sulkisi meidät tänne Paratiisiin niin, ettemme ikinä +pääsisi täältä pois?" + +"Bo, mitähän äiti mahtaisikaan sanoa, jos hän vain voisi kuulla nuo +puheesi?" kysyi Helen hämmästyneenä. + +"Mutta, Nell, eikö se olisikin suurenmoista?" + +"Kauheatahan sellainen olisi." + +"Sinussa ei ole milloinkaan ollut minkäänlaista romanttisuutta, +Nell Rayner", vastasi Bo. "Tuollaista on kuulemma joskus tapahtunut +tässä villien paikkojen muodostamassa ihmeellisessä maassa. Sinun ei +tarvitse väittää vastaan, sillä varmasti on sellaista tapahtunut. +Ensiksi luolaihmisille, sitten intiaaneille ja viimeiseksi valkoisille. +Jokainen näkemäni paikka sanoo minulle sen. Nell, saat ehkä katsella +kuussa asuvia ihmisiä kiikarilla, ennenkuin osaat sellaista +odottaakaan." + +"Olen, Jumalalle kiitos, käytännöllinen ja järkevä." + +"Mutta juuri todistelun vuoksi", vastusti Bo leimuavin silmin, +"otaksukaamme, että sellaista tapahtuisi. Tehdäksesi minulle vain +mieliksi voit kuvitella, että meidät teljetään tänne Dalen ja tuon +junasta näkemämme paimenen kanssa. Luovu kaikista toiveista milloinkaan +päästä täältä pois. Mitä silloin tekisit? Luopuisitko ponnisteluista +vain riutuaksesi ja kuollaksesi? Vai rupeaisitko taistelemaan elämän ja +siihen mahdollisesti sisältyvien ilojen vuoksi?" + +"Itsensä puolustaminen on ensimmäinen vaisto", vastasi Helen hämmästyen +vieraita sydämensä sisimmässä liikkuvia tunteita. "Tietysti ryhtyisin +taistelemaan elämäni puolesta." + +"Aivan niin. Mutta todellisuudessa, kun ajattelen asiaa tarkemmin, +en halua kumminkaan ollenkaan, että sellaista tapahtuisi. Mutta jos +kumminkin sellaista sattuisi tapahtumaan, kerskailisin siitä." + +Heidän keskustellessaan palasi Dale hevosten kanssa. + +"Osaatteko panna suitset hevosenne suuhun ja satulan sen selkään?" +kysyi hän Bolta. + +"En. Taitamattomuuteni tunnustaminen hävettää minua." + +"Silloin on teidän opittava tuo taito. Tulkaa tänne ja katsokaa, miten +minä satuloin omani." + +Bo katsoi hyvin tarkkaavaisesti, miten Dale irroitti suitset +hevoseltaan ja sitten hitaasti ja selvästi asetti ne paikoilleen. +Sitten hän silitteli hevosensa selkää, levitti huopapeitteen ja +käännettyään sen kaksinkerroin sijoitti hän sen paikoilleen selittäen +samalla perusteellisesti, millainen sen oikea asento oli. Hän nosti +satulan maasta erikoisella tavalla pannessaan sen selkään, ja kiinnitti +vihdoin remmit. + +"Koettakaa nyt tekin", sanoi hän. + +Helenin arvostelusta päättäen olisi voitu luulla, että Bo oli asunut +Lännessä koko ikänsä. Mutta Dale pudisti päätään ja pani hänet tekemään +sen uudestaan. + +"No, tuo onnistui jo paremmin. Satula on tietysti teille liian raskas +saadaksenne sen kunnollisesti paikoilleen. Voitte opetella temppua +kevyemmällä. Kiinnittäkää suitset nyt sen päähän uudestaan. Älkää +pelätkö käsiänne. Ei se pure. Pujottakaa kuolaimet sivultapäin. Kas +niin. Näyttäkää nyt, miten nousette satulaan." + +Kun Bo oli päässyt satulaan, lisäsi Dale: "Nousitte nopeasti ja +kevyesti, mutta sittenkin aivan väärin. Katsokaa minua." + +Bon oli uudistettava temppu monta kertaa, ennenkuin Dale oli +tyytyväinen. Sitten hän käski Bon ratsastaa vähän matkaa. Kun hän oli +poistunut niin kauaksi, ettei hän voinut kuulla heidän sanojaan, sanoi +Dale Helenille: "Hänestä tulee pian niin hyvä ratsastaja kuin ankka on +uija." Sitten noustuaan satulaan ratsasti hän Bon jälkeen. + +Kun Helen katseli, miten he ratsastivat, milloin juoksua, milloin +laukkaa ajaessaan hevosia puiston ympäri, oli hän melko pahoillaan, +ettei ollut mennyt heidän mukaansa. Vihdoin Bo ratsasti takaisin +laskeutuakseen satulasta ja heittäytyäkseen pitkäkseen punaisin poskin +ja loistaen ilosta, epäjärjestykseen mennein hiuksin ja ohimoilta +kostein kiharoin. Kuinka reippaalta hän näyttikään! Helenin tunteet +kuohahtelivat nähdessään tämän hämmästyttävän sisarensa sulon, +notkeuden ja elämänhalun, ja hän tunsi todellista ruumiillista iloa +hänen läsnäolostaan. Bo lepäsi, mutta hän ei levännyt kauan. Hän nousi +pian pois leikkimään Budin kanssa. Sitten hän houkutteli kesyn poron +syömään kädestään. Hän vei Helenin kanssaan poimimaan villejä kukkia +välittämättä ollenkaan okaiden pistoksista. Sitten lopulta hän nukahti +niin nopeasti, että se muistutti Heleniä lapsuudesta, tuosta nyt +ainaiseksi menneestä. + +Dale huusi heidät päivälliselle noin neljän korvissa, kun aurinko +punasi puiston läntistä reunaa. Helen ihmetteli, mihin päivä oli +mennyt. Tunnit olivat kuluneet nopeasti ja tyynesti tuoden tuskin hänen +mieleensä ajatustakaan enosta tahi pelkoa pakollisesta olostaan täällä +tahi otaksumista noiden roistojen mahdollisesta ilmestymisestä tänne, +joiden luultiin etsivän häntä. Kun hän oli todennut näiden tuntien +kulun, oli hänellä koskematon ja kuvaamaton tunne siitä, mitä Dale +oli tarkoittanut tuntien poisunelmoimisella. Tämän paratiisin luonto +oli vihamielinen hänen tavallisille ajatuksilleen. Hänestä tuntuivat +nämä uudet ajatukset valtaavilta, mutta kun hän koetti nimittää +niitä, tiesi hän ainoastaan tunteneensa. Syödessä oli hän tavattoman +hiljainen. Hän näki Dalen huomaavan sen ja koettavan huvittaa häntä ja +kiinnittää hänen tarkkaavaisuutensa johonkin. Hän onnistuikin, mutta +Helen ei halunnut näyttää sitä hänelle. Hän harhaili yksinään kuusten +juurella olevalle paikalleen. Bo meni kerran hänen ohitseen ja huudahti +kiusoittavasti: + +"Mutta, Nell, sinähän olet muuttua romanttiseksi!" + +Ei milloinkaan Helenin elämässä ollut iltatähden kauneus tuntunut niin +viehättävältä, hämärä niin liikkuvalta ja varjoisalta ja pimeys niin +yksinäisyydellä ladatulta. Siihen oli syynä tämä ympäristö -- villien +susien surullinen ulvonta, putouksen kohina, tämä metsien mies ja nämä +tavattoman alkuperäiset olot, joihin hän oli laatinut kotinsa. + +Seuraavana aamuna, kun hänen tarmonsa oli jo palautunut, oli Helen +mukana, kun Bota opetettiin suitsittamaan ja satuloimaan hevosia ja +ratsastamaan. Bo ratsasti kumminkin niin nopeasti ja kovasti, ettei +Helen voinut pysyä hänen mukanaan. Ja Dale, ollen innostunut ja +huvitettu, mutta kumminkin levoton, kulutti suurimman osan ajastaan +Bon seurassa. Senvuoksi joutuikin Helen ratsastelemaan kaikkialla +laaksossa yksinään. Hän hämmästyi sen suuruutta, koska se melkein +miltä suunnalta tahansa katsottuna näytti hyvin pieneltä. Ilma petti +hänet. Kuinka selvästi hän voi nähdäkään! Ja hän alkoi arvostella +etäisyyksiä telttojen esineiden perusteella. Puiston toisessa päässä +laitumella oleva hevonen näytti todellakin hyvin pieneltä. Siellä ja +täällä kohtasi hän pieniä, tummia ja vuolaita puroja, joiden vesi +oli hyvin kirkasta ja merenpihkan väristä ja jotka olivat melkein +piilossa korkeassa ruohossa. Ne virtasivat kaikki samalle suunnalle +yhtyen lopulta suuremmaksi puroksi, joka nähtävästi katosi läntisessä +päässä olevien kallioiden alle ja pursusi sitten jälleen näkyviin +kapeissa solissa. Kun Dale ja Bo tulivat hänen luokseen kerran, sai hän +hämmästyksekseen kuulla Dalelta, että tuo puro katosi muutamaan kallion +reikään ja ilmestyi jälleen näkyviin vuorten toisella puolella. Dale +aikoi opastaa heidät joskus sen muodostamalle järvelle. + +"Vuorienko yli?" kysyi Helen muistaen jälleen, että äänen oli pidettävä +itseään pakolaisena. "Onko turvallista poistua piilopaikastamme? +Unhotan niin usein miksi olemme täällä." + +"Olisimme paremmin piilossa siellä kuin täällä", vastasi Dale. +"Tuonpuoleiseen laaksoon voidaan päästä ainoastaan tuon vuoren yli. +Älkää olko ollenkaan huolissanne, että teidät löydettäisiin. Kerroinhan +teille jo, että Roy Beeman pitää Ansonia ja tämän miehiä silmällä. Roy +pysyttelee kyllä heidän ja meidän välillämme." + +Helen tyyntyi, vaikka hänen mielensä takimmaisessa sopukassa aina +olikin pelon tunne. Huolimatta siitä päätti hän kumminkin käyttää +tilaisuutta niin paljon hyväkseen kuin suinkin. Bon seura kannusti +-- Helen kuluttikin senvuoksi lopun päivästä ratsastamalla ja +seurailemalla sisartaan. + +Seuraava päivä ei ollut enää niin kova Helenille. Toimeliaisuus, lepo, +syöminen ja nukkuminen muodostuivat hänelle ihmeellisiksi uusiksi +nautinnoiksi. Hän ei ollut todellakaan milloinkaan tiennyt niiden +voivan olla sellaisia ilonaiheita. Hän ratsasti ja käveli, hän kiipeili +hieman ja torkkui puunsa juurella, hän auttoi Dalea ruoan laitossa, +ja kun yö saapui, ei hän tuntenut enää itseään. Tämä tosiasia ahdisti +häntä epämääräisissä syvissä unissa. Herättyään unhotti hän kumminkin +päätöksensä tutkia itseään. Sekin päivä meni menojaan. Ja monta muuta +päivää meni yhtä nopeasti, ennenkuin hän mukaantui tilanteeseen, +jonka hän täydellä syyllä voi uskoa saattavan kestää viikkoja, ehkäpä +kuukausiakin. + +Iltapäivä oli Helenille rakkain osa päivästä. Auringonnousu oli +kyllä virkistävä ja kaunis, aamu tuulinen ja tuoksuva, auringonlasku +oli rusottava ja viehättävä, hämärä surullinen ja muuttuvainen, ja +yö tuntui äärettömän miellyttävältä tähtineen, hiljaisuuksineen ja +unineen, mutta iltapäivä, jolloin ei mikään muuttunut, jolloin kaikki +oli tyyntä ja jolloin aika tuntui pysähtyneen paikoilleen, oli hänen +hetkensä ja hänen lohdutuksensa. + +Erään sellaisen kuluessa oli hän leirissä yksinään. Bo oli +ratsastamassa. Dale oli kiivennyt vuorille katsomaan, näkyisikö mitään +epäilyttäviä jälkiä tahi nuotion savua. Budia ei näkynyt missään eikä +muitakaan Dalen lemmikeistä. Tom oli kiivennyt jollekin aurinkoiselle +penkereelle, jossa se voi paistattaa päivää samalla tavalla kuin sen +villitkin veljet tekevät. Pedroa ei oltu nähty vuorokauteen, seikka, +joka hyvin pahoitti Helenin mieltä. Hän oli kumminkin unhottanut sen +ja hämmästyikin senvuoksi kovin nähdessään sen nilkuttavan leiriin +kolmella jalalla. + +"No, Pedro, oletko ollut tappelemassa? Tule heti tänne!" huusi Helen. + +Koira ei näyttänyt kumminkaan syylliseltä. Se nilkutti Helenin luo ja +ojensi tälle oikean etujalkansa. Tarkoituksesta ei voitu erehtyä. Helen +tutki tuon loukkautuneen jäsenen ja löysikin pian varpaiden välistä +simpukan kuorta muistuttavan palasen, joka oli tunkeutunut syvälle +lihaan. Haava oli ajettunut, verinen ja selvästi hyvin tuskallinen. +Pedro vinkui. Helenin oli ponnistettava kaikki sormiensa voimat +saadakseen sen irroitetuksi. Silloin Pedro ulvoi, mutta näytti heti +kiitollisuuttaan nuolemalla hänen kättään. Helen hautoi sen jalkaa ja +sitoi sen. + +Kun Dale palasi, kertoi Helen tapauksen hänelle ja näyttäessään hänelle +kuoren kappaletta hän kysyi: "Mistä tällainen on näille maille eksynyt? +Onko noissa vuorissa simpukankuoria?" + +"Tämä seutu on kerran ollut veden alla", vastasi Dale. "Olen löytänyt +täältä sellaisia esineitä, että ihmettelisitte, jos saisitte nähdä ne." + +"Vedenkö alla?" toisti Helen. Oli aivan toista lukea tuommoisesta +omituisesta tosiasiasta, toista todeta sellaisten olojen vallinneen +näiden ilmavien huippujen keskellä. Dale näytti hänelle aina jotakin +tahi puhui jostakin sellaisesta, joka hämmästytti häntä. + +"Katsokaahan tuonne", sanoi hän muutamanakin päivänä. "Mitä tuo pieni +haapametsikkö teille kertoo?" + +He olivat puiston tuonnimmaisessa päässä ja lepäsivät juuri erään +kuusen juurella. Metsä ulottui täällä puistoon asti mutkittelevine +kuusi- ja haapaniemekkeineen. Tuo pieni haaparyhmä ei eronnut ollenkaan +sadoista muista samanlaisista. + +"Ei juuri mitään erikoista", vastasi Helen epäröiden, "Tuohan on vain +pieni metsikkö, jossa on muutamia pienempiä ja muutamia suurempia +puita, mutta ei ainoatakaan kookasta. Mutta se on kaunis tuulessa +lepattavine viheriöine ja kellertävine lehtineen." + +"Eikö se tuo mieleenne millään tavalla taistelua?" + +"Taisteluako? Ei ollenkaan!" + +"Mutta kumminkin on se hyvä esimerkki, miten metsissäkin taistellaan, +riidellään ja ollaan itsekkäitä", sanoi Dale. "Tulkaa nyt mukaani, te +ja Bo, niin näytän teille mitä tarkoitan." + +"Tule mukaamme, Nell!" huusi Bo innostuneena. "Hän aikoo avata silmäsi +hieman enemmän." + +Helen ei ollut ollenkaan vastahakoinen seuraamaan heitä tuohon pieneen +haapametsikköön. + +"Näitä on tässä suunnilleen sata kappaletta", sanoi Dale. "Kuuset +varjostavat niitä melko hyvin, mutta ne saavat kumminkin auringonvaloa +idästä ja etelästä. Kaikki nämä pienet puut ovat kasvaneet samasta +siemenestä ja ovat samanikäisiä. Niiden joukossa on neljä kymmenen +jalan korkuista ja käsivarteni paksuista puuta, Tässä on muudan vielä +suurempi. Katsokaa, miten se on täynnä lehtiä, miten se on muita paljon +korkeampi, lukuunottamatta noita neljää sen vieressä kasvavaa, joita +se on vain hieman pitempi. Ne kasvavat kaikki hyviä likekkäin, kuten +näette. Useimmat niistä eivät ole peukaloani paksumpia. Katsokaa, +miten vähän niissä on oksia, joista ei ainoakaan ole juuressa. Niissä +on hyvin vähän lehtiäkin. Näette kai, miten oksat ojentautuvat itää +ja etelää kohti ja miten lehdet tietysti ovat myöskin sinne päin? +Katsokaa miten toisen puun oksa työntää toisen puun oksan syrjään. Tuo +on taistelua auringonvalon saamiseksi. Tässä on pari kolme kuivunutta +puuta. Minä voin nykäistä ne maasta. Katsokaa nyt niiden juurille. +Täällä on viiden, neljän ja vain jalan korkuisiakin puita. Katsokaa, +miten kalpeita, hentoja, hauraita ja sairaita ne ovat. Ne saavat liian +vähän auringonvaloa osakseen. Ne syntyivät samalla kertaa kuin nuo +muutkin puut, mutta ne eivät lähteneet kasvamaan samaa vauhtia. Asema +noilla toisilla on ehkä edullisempi." + +Dale kuljetti tyttöjä metsikön ympäri vilkastuttaen esitystään +kädenliikkeillä. Hän näytti hyvin vakavalta. + +"Ymmärrätte kai nyt niiden taistelevan veden ja auringonvalon +saamiseksi, mutta pääasiallisesti kumminkin auringonvalon, sillä +silloin kun lehdet saavat tarpeekseen auringonvaloa, kasvavat puu ja +sen juuret tarpeeksi saadakseen tarvittavan kosteuden. Varjo merkitsee +kuolemaa -- hidasta kuolemaa useimmille puille. Nämä pienet haavat +taistelevat sijasta saadakseen aurinkoa, ja taistelevatkin säälittä. Ne +työntävät ja taivuttavat toisiensa oksia sivulle ja tukahduttavat ne. +Ehkä vain noin puolet noista haavoista jäävät elämään muodostaakseen +tuollaisen suuremman ryhmän kuin nuo täysikasvaneet puut tuolla. +Tämä vuosi suosii ehkä tätä suurta vesaa ja seuraava tätä. Muutamat +edulliset vuodet suovat jollekin vallan muiden yli. Mutta se ei ole +kumminkaan milloinkaan varma tuosta vallastaan. Ja elleivät tuulet, +myrskyt tahi joku voimakkaasti kasvava kilpailija tapa sitä, kuolee se +ennemmin tahi myöhemmin vanhuuttaan. Sillä tuo taistelu ei milloinkaan +lopu. Mikä on merkityksellistä näille haavoille, on merkityksellistä +metsän kaikille muillekin puille, sanalla sanoen metsän kaikelle +kasvillisuudelle. Kaikkein ihmeellisimmältä minusta tuntuu niiden +elämän sitkeys." + +Seuraavana päivänä näytti Dale huomattavamman esimerkin tällaisesta +luonnon salaperäisyydestä. Hän opasti heitä ratsain muutamalle tiheää +metsää kasvavalle ikiviheriälle rinteelle kiinnittäen heidän huomionsa +aina tämän tästä erilaisiin kasveihin, kunnes he saapuivat kukkulan +laelle, jossa kasvoi vain surkastuneita ja kääpiömäisiä puita. Puurajan +laidassa näytti hän heille erästä kyhmyistä ja väärää kuusta, joka +näytti aikoinaan olleen kaunis puu, mutta joka oli nyt taipunut ja +myrskyjen pieksämä melkein paljaine samalle suunnalle ojentautuvine +oksineen. Puu toimitti siinä vahdin virkaa. Se kasvoi yksinään ja +siinä oli hyvin vähän viheriää. Sen vääntyneessä rungossa oli jotakin +surullista. Mutta se oli vielä elinvoimainen ja voimakas. Sillä ei +ollut kilpailijoita auringonpaisteesta eikä kosteudesta. Sen vihollisia +olivat vain lumi ja tuulet, kylmyys ja sen korkea asema. + +Helenistä tuntui todettuaan tuon ja ymmärrettyään Dalen tarkoituksen +sellainen yhtä surulliselta kuin ihmeelliseltäkin, yhtä salaperäiseltä +kuin viehättävältäkin. Tällä hetkellä tunsi Helen sydämessään elämän +kovuutta ja suloisuutta, sen aiheuttamaa tuskaa ja iloa. Nämä +oudot tosiseikat tulisivat opettamaan häntä ja muuttamaan hänet +toisenlaiseksi. Ja vaikka ne järkyttivätkin häntä, lausui hän ne +kumminkin tervetulleiksi. + + + + +XI. + + +"Aion ratsastaa sinulla, vaikka katkaisisinkin siinä yrityksessä +selkäni!" huohotti Bo puiden sormikoitua nyrkkiään harmaalle ponille. + +Dale seisoi siinä lähellä hymyillen hyväntahtoisesti. Helen oli +kuulomatkan päässä katsellen heitä puiston päästä, mutta hän oli +niin herpautunut ja peloissaan, ettei hän voinut käskeä Bota +lopettamaan. Tuo pieni hauska poni oli kaunis, siro ja nopea pitkine +mustine harjoineen ja häntineen ja valppaine päineen. Sen selkään +oli kiinnitetty huopapeite, mutta ei satulaa. Bo piteli kiinni +nuorasta, joka oli kiinnitetty ponin turvan ympärille solmittuun +surmansilmukkaan. Bolla ei ollut nuttua, hänen puserollaan oli +ruohonkorsia ja siemeniä, ja se oli auennut selästä, hänen tukkansa +hulmusi valloillaan, toisessa poskessa oli likaa ja ehkä hieman +vertakin ja toinen oli punavalkoinen, hänen silmänsä säkenöivät, hiki +helmeili hänen otsallaan ja posketkin näyttivät kosteilta. Hän alkoi +vetää nuorasta koettaessaan lähestyä tuota tulista ponia, jolloin hänen +solakka vartalonsa jännittyi notkeasti ja voimakkaasti. + +Bo oli joutunut tappiolle hellimässään itsepäisessä kunnianhimossa +ratsastaa Dalen ponilla, ja hän oli raivoissaan. Poni ei näyttänyt +ollenkaan vikurilta eikä ilkeältä. Mutta se oli vireä, vallaton ja +kujeileva ja oli heittänyt Bon selästään maahan kuusi kertaa. Bon +tappiot tapahtuivat puiston päässä, missä paksu sammal ja ruoho +tarjosivat pehmeitä putoamispaikkoja. Se tarjosi samalla huonon +jalkojen sijan poniraukallekin, jolla sellaisesta oli selvästi +paljon haittaa. Dale ei ollut pannut suitsia sen suuhun, koska +sitä ei oltu sellaisiin opetettu, ja vaikka Bon olikin vaikeampi +ratsastaa sillä satulatta, oli vahingoittumisen vaara kumminkin +samalla pienempi. Bo oli aloittanut vakavasti ja innokkaasti hellien +ja taputellen mustangia, jonka hän oli ristinyt "Poniksi". Hän oli +selvästi odottanutkin jonkunlaista seikkailua, mutta hänen hymyilynsä +ja päättäväiset kasvonsa olivat kumminkin ilmaisseet luottamusta +kokeen onnistumiseen. Poni oli seisonut hiljaa Bon noustessa sen +selkään, mutta sitten se oli hyppinyt ja potkinut, kunnes Bo oli +lentänyt maahan. Jokaisen putoamisen jälkeen oli Bo hymyillyt +vähemmän luottavaisesti mutta uhmaavammasti, kunnes nyt Lännen +intohimo saada hevonen kesytetyksi sai hänet äkkiä valtoihinsa. Se ei +ollut enää leikkiä eikä hurjien sirkustemppujen näyttämistä Helenin +peloittamiseksi ja Dalen ihastuttamiseksi. Asia oli nyt muuttunut +kokonaan Bon ja Ponin väliseksi riitakysymykseksi. + +Poni nousi pystyyn, heitteli päätään ja pieksi ilmaa etujaloillaan. + +"Vetäkää se jaloilleen!" huusi Dale. + +Bo ei ollut kyllä tarpeeksi raskas, mutta hänellä oli voimia ja +vedettyään aikansa tarmokkaasti saikin hän Ponin jaloilleen. + +"Pitäkää nyt kovasti kiinni ja koettakaa lähestyä sitä muuttelemalla +käsiänne. Hyvä! Ette tunnu ollenkaan pelkäävän sitä. Se huomaa sen. +Pitäkää se nyt siinä paikassa, taputelkaa sitä ja sanokaa aikovanne +ratsastaa sillä. Sitten kuin se ei enää vapise, tarttukaa sen harjaan +ja hypätkää sen selkään kahareisin. Puristakaa sitten jalkanne niin +lujasti sen ympärille kuin suinkin ja antakaa mennä!" + +Ellei Helen olisi niin pelännyt Bon vuoksi, olisivat hänen muut +tunteensa riemastuttaneet häntä. Kylmiä väreitä kulki hänen selässään, +kun Bo vikkelästi ja taitavasti keikautti itsensä Ponin selkään ja +suoristautui uhmaavasti huudahtaen. Poni taivutti päänsä, yhdisti +jalkansa yhdellä hyppäyksellä ja alkoi potkia. Bo ennätti mukautua sen +tahtiin tällä kertaa eikä pudonnut maahan. + +"Te ratsastatte sillä!" huusi Dale. "Puristakaa nyt kovasti polvillanne +ja lyökää sitä turpaan nuorallanne. Kas niin. Jatkakaa siten, niin +saatte sen pian valtoihinne." + +Mustangi laukkasi sinne tänne Dalen ja Helenin läheisyydessä heittäen +kavioillaan ruohoa ja sammalia ilmaan. Se lennätti Bon monta kertaa +korkealle ilmaan, mutta Bo putosi jälleen takaisin sen selkään ja +piteli niin lujasti kiinni jaloillaan, ettei se voinut heittää häntä +maahan. Äkkiä se nosti päänsä pystyyn ja läksi hurjasti laukkaamaan. +Dale vastasi Bon riemuhuutoon. Mutta Poni ei ennättänyt juosta +pitemmälti kuin noin viisikymmentä jalkaa, kun se kompastui ja kaatui +heittäen Bon päänsä yli kauaksi kentälle. Onneksi onnettomuudessa +-- Dale sanoi sitä jälkeenpäin oikein hyväksi onneksi -- lensi Bo +kumminkin muutamaan vetelään paikkaan sellaisella voimalla, että hän +liukui monta metriä suullaan tuossa märässä mutaisessa sammalikossa. + +Helen huudahti ja juoksi eteenpäin. Bo oli juuri pääsemäisillään +polvilleen, kun Dale saapui paikalle. Hän auttoi Bon jaloilleen ja +puoleksi kantoi, puoleksi talutti hänet pois tuosta vetelästä paikasta +Tyttöä ei voitu ollenkaan tuntea, sillä tuo musta tippuva rapa oli +tahrinut hänet päästä jalkoihin asti. + +"Ah, Bo, loukkaannuitko?" huudahti Helen. + +Mutta Bon suu oli selvästi aivan täynnä rapaa. + +"Hyi! Mitä? Minäkö?" syleksi hän. "Loukkautunutko? En! Ettekö +huomanneet, mihin putosin? Dale, tuo hurjimus ei onnistunut sittenkään +heittämään minua selästään. Se kompastui, jolloin lensin sen pään yli." + +"Aivan niin. Ratsastitte sillä todellakin. Lopulta se kompastui ja +heitti teidät peninkulman päähän", vastasi Dale. "Onneksi putositte +tuohon lätäkköön." + +"Onneksiko? Suuni ja silmänihän ovat täynnä rapaa. Voi, olen aivan +mudan peitossa. Sääli kaunista uutta ratsastuspukuani!" + +Bon äänestä voitiin kuulla, että hän oli purskahtamaisillaan itkuun. +Kun Helen huomasi, ettei Bo ollut loukkautunut, alkoi häntä naurattaa, +sillä Bo oli niin hullunkurisen näköinen, ettei hän muistanut sellaista +milloinkaan nähneensä. + +"Nell Rayner, nauratko sinä minulle?" kysyi Bo hyvin hämmästyneenä ja +vihaisesti. + +"Kuinka minä nyt sinulle nauraisin, Bo. Voit kai nähdä, että olen aivan +totinen?" + +"Nähdäkö? Houkka, silmänihän ovat täynnä mutaa!" tiuskaisi Bo.. "Mutta +minä kuulen ja kyllä minä sinulle vielä näytän." + +Dale nauroi myöskin, mutta äänettömästi, eikä Bo, ollen sokea juuri +silloin, voinut sitä huomata. Keskustellessaan olivat he vähitellen +päässeet asuntoonsa saakka. + +Helen heittäytyi pitkäkseen ja nauroi sydämellisemmin kuin milloinkaan +ennen, ja kun Helen unhotti arvokkaisuutensa niin kokonaan, että hän +kieriskeli maassa, oli asia todellakin nauramisen arvoinen. Dalenkin +suuri ruumis vapisi, kun hän haettuaan pyyheliinan ja kasteltuaan +sen lähteessä alkoi sillä pyyhkiä mutaa Bon kasvoista. Mutta se ei +riittänyt. Bo halusi päästä lähteen vierelle, johon hän polvistui, +pesten aluksi silmänsä ja sitten kasvonsa ja lopuksi sotkeutuneet +kiharansa. + +"Tuo mustangi ei taittanut kumminkaan niskaani, vaikka se onnistuikin +tahrimaan kasvoni rapaan. Mutta kyllä minä vielä sille näytän", mumisi +hän noustessaan. "Olkaa hyvä ja antakaa tuo pyyheliina minulle nyt. +Kuulkaahan, Milt Dale, uskallatteko nauraa minulle?" + +"Suokaa minulle anteeksi, Bo. Minähän vain --" Dale laahusti nyt +tiehensä pidellen kylkiään. + +Bo katsoi hänen jälkeensä ja sitten Heleniin. + +"Luullakseni nauraisitte, vaikka mustangi olisi potkinut minut +palasiksi ja tappanut", sanoi hän. Mutta sitten hän lauhtui. "Voi +minun kaunista ratsastuspukuani! Se on todellakin kamalassa kunnossa! +Olen totisesti hirveän näköinen. Nell, minä ratsastin kumminkin tuolla +villillä ponilla -- tuolla hurjimuksella. Ratsastin sillä, ja se +riittääkin minulle. Koeta sinäkin ja naura sitten niin paljon kuin +haluat. Hullunkurisen näköistä se mahtoi ollakin. Mutta jos haluat +päästä jälleen suosiooni, niin auta minua pukuni puhdistamisessa." + +Samana iltana myöhään kuuli Helen Dalen kutsuvan ankarasti Pedroa. Hän +tuli hieman levottomaksi, mutta kun ei mitään kummempaa tapahtunut, +nukkui hän jälleen. Aamiaista syötäessä selitti Dale: + +"Pedro ja Tom olivat levottomia viime yönä. Luultavasti liikuskelee +noilla harjanteilla muutamia panttereita. Kuulin niiden kiljuvankin." + +"Kiljuvanko?" kysyi Bo uteliaasti. + +"Niin, ja jos joskus kuulette pantterin kiljuvan, niin luulette +varmasti jonkun naisen huutavan kuolemantuskissa. Puuman vaikeroiminen, +kuten Roy sitä nimittää, on metsien äänistä villein. Susi ulvoo +silloin kun se on suruissaan ja nälissään, mutta puuma vaikeroi kuin +kuolemaisillaan oleva ihminen. Satuloikaamme hevoset ja ratsastakaamme +sinne katsomaan. Ehkä Pedro onnistuu ajamaan sen puuhun. Bo, jos se sen +tekee, niin uskallatteko ampua sen?" + +"Varmasti", vastasi Bo suu täynnä ruokaa. + +Siitä johtui, että he läksivät pitkälle, hitaalle ja jyrkälle +ratsastusretkelle tiheään kuusikkoon. Helen piti matkasta sitten kun +he saapuivat kukkuloille. He eivät tulleet kumminkaan milloinkaan +sellaiseen paikkaan, jossa hän olisi voinut lisätä nautintoaan +katselemalla kaukaa siintäviä seutuja. Dale opasti heitä ylös harjuille +ja niiltä alas, ja lopulta melkein yhtä mittaa alas, kunnes alkoi +näkyä harvempaa metsää kasvavia harjuja, niiden välisiä niittyjä ja +auringonpaisteessa kimaltelevia jokia. + +Dalen oli pakko useammasti kuin kerran kutsua Pedro tiukasti takaisin. +Koira vainusi nimittäin riistaa. + +"Tässä on muudan vanha tappopaikka!" sanoi Dale pysähtyen erääseen +kohtaan, jossa kuusten juurella oli vaalenneita luita. Vaaleanharmaita +karvatukkoja oli vielä siellä täällä. + +"Minkähän elukan jäännöksiä nuo ovat?" kysyi Bo. + +"Hirven tietysti. Pantteri on tappanut ja syönyt sen tuossa jolloinkin +viime syksynä. Katsokaa, miten kallokin on murskaantunut. En kumminkaan +voi sanoa, onko pantteri sen tehnyt." + +Heleniä värisytti. Hän muisti DaIen omistaman kesyn peuran. Kuinka se +olikaan kaunis, miellyttävä ja hyväilyille altis! + +He ratsastivat nyt metsästä muutamalle ruohoiselle niitylle, jota +kallionlohkareet ja jonkunlaiset viheriät pensaat reunustivat. Pedro +rupesi haukkumaan, jota ei Helen ollut ennen kuullut sen tekevän. Sen +niskakarvat nousivat pystyyn ja Dalen oli pakko komentaa sitä ankarasti +pysymään taempana. Sitten laskeutui Dale satulasta. + +"Pedro, sinun on pysyttävä syrjässä!" määräsi hän. "Lasken sinut sitten +taasen pian menemään. Tytöt, saatte pian nähdä jotakin, mutta pysykää +satulassa." + +Koiran seuratessa häntä jännitettynä ja muristen käveli Dale niityn +päässä sinne tänne. Äkkiä hän pysähtyi muutamalle pienelle kummulle ja +viittasi tyttöjä tulemaan sinne. + +"Katsokaas, miten ruoho on painettu maahan sievästi tässä ympyrän +muotoisessa alassa", sanoi hän viitaten. "Se on pantterin työtä. Se on +maannut siinä kyyrysillään tänä aamuna vahtien poroa. Tulkaa nyt, niin +katsotaan, voimmeko seurata sen jälkiä." + +Dale kumartui nyt tutkimaan ruohoa pitäen samalla Pedroa kiinni. Äkkiä +hän suoristautui leimuavin silmin. + +"Tästä se on hypännyt." + +Helen ei kumminkaan nähnyt mitään merkkiä, josta Dale sen oli voinut +päättää. Metsien mies astui pitkän askeleen ja sitten toisen. + +"Tässä paikassa on pantteri iskenyt kyntensä poron selkään. Onpa se +ollut aika loikkaus. Katsokaa noita poron kavioiden syviä jälkiä!" Dale +taivutti ruohon syrjään näyttääkseen tytöille poron tekemiä tummia, +syviä ja tuoreita jälkiä, selvästi toivottoman ponnistuksen aiheuttamia. + +"Seuratkaa nyt minua", sanoi Dale kävellen nopeasti. "Saatte varmasti +nähdä piakkoin jotakin. Poro on laukannut tästä kantaen pantteria +selässään." + +"Mitä!" huudahti Bo uskomatta korviaan. + +"Poro on juossut tuosta kantaen pantteria selässään. Todistan sen +teille. Tulkaa nyt vain. Pedro, sinun on pysyttävä luonani. Tytöt, nämä +jäljet ovat aivan tuoreita." Dale jatkoi matkaansa taluttaen hevostaan +ja viitaten silloin tällöin ruohokkoon. "Kas tuolla. Näettekö? Nämä +ovat karvoja." Helen huomasi muutamia harmaita karvatukkoja maassa ja +luuli myöskin näkevänsä pieniä ja tummia pilkkuja ruohikossa, jossa +joku eläin oli juuri äsken juossut. Dale pysähtyi nyt kokonaan. Kun +Helen saapui paikalle, oli Bo jo siellä ja he molemmat katselivat +poljettua ruohikkoa. Heleninkin tottumattomat silmät voivat nähdä siinä +tapahtuneen taistelun. Vaaleanharmaita karvatukkoja oli kaikkialla +maassa. Helenin ei tarvinnut nähdä enempää, mutta Dale viittasi +tyynesti muutamaan vesilammikkoon ja sanoi: + +"Pantteri kaatoi poron tuohon ja tappoi sen siihen. Luultavasti +katkaisi se porolta niskan. Poro laukkasi sata metriä pantteri +selässään. Katsokaa, tuossa on jälki, jota pitkin pantteri on laahannut +poron pois." + +Ruohokossa oli todellakin aivan selvä ura. + +"Tytöt, saatte nähdä tuon poron hyvin pian", sanoi Dale mennen +eteenpäin. "Tuo teko on juuri tehty, ainoastaan muutamia minuutteja +sitten." + +"Kuinka voitte sen tietää?" kysyi Bo. + +"Näen sen ruohosta. Pantterin kuljettaessa poroa pois painui se maahan, +mutta nyt se alkaa nousta jälleen." + +Dale kumartui seuraavan kerran niityn toisessa päässä muutaman kuusen +juurelle, jolla oli hyvin pitkät laajalle ulottuvat oksat. Kun Helen +katsoi Pedroa, rupesivat hänen suonensa sykkimään nopeammasti. Se +koetti hurjasti riistäytyä irti. Helen katsoi peläten sinnepäin, +jonne Dale viittasi, odottaen näkevänsä pantterin. Mutta sen sijaan +huomasikin hän maahan isketyn poron, jonka kieli oli ulkona suusta, +silmät elottomat ja nahka verinen. + +"Tytöt, pantteri kuuli tulomme ja poistui. Se ei ole kumminkaan +kaukana", sanoi Dale kumartuen tarkastamaan poron päätä. "Tämä on +vielä aivan lämmin. Sen niska on poikki. Katsokaa pantterin hampaiden +ja kynsien jälkiä. Tämä on naaras. Älkää nyt arastelko, tytöt. Tämä +on hyvin tavallinen tapaus metsien elämässä. Katsokaa, miten sievästi +pantteri on nylkenyt sen nahan. Minäkään en olisi voinut tehdä sitä +paremmin. Se alkoi juuri syödä sitä silloin kun se kuuli tulomme." + +"Millainen kauhistuttava teko! Raadon katseleminen tekee minut +sairaaksi!" huudahti Helen. + +"Tämä on vain luontoa", sanoi Dale vaatimattomasti. + +"Tappakaamme tuo pantteri", lisäsi Bo. + +Vastauksen asemesta tarkasti Dale nopeasti hevosten satulavyöt ja huusi +sitten noustessaan selkään koiralle: + +"Etsi se käsiimme, Pedro." + +Koira kiisi metsään kuin nuoli. + +"Ratsastakaa nyt aivan kintereilläni!" huudahti Dale kääntäen hevosensa. + +"No, annetaan mennä sitten!" karjaisi Bo hurjana ilosta ja pani +hevosensa laukkaamaan. + +Helen kiihoitti hevosensa heidän jälkeensä ja he kiisivät niityn +kulmauksen poikki metsään. Pedro juoksi suoraan kuono korkealla ilmassa +ja haukahteli silloin tällöin. Se poikkesi metsään Dalen seuratessa sen +kintereillä. Helenillä oli muudan Dalen parhaimmista hevosista, mutta +se vaikutti tuskin ollenkaan asiaan, koska toiset alkoivat enentää +vauhtiaan. Metsä oli niin aukeata, että siellä oli hyvä ratsastaa. +Bon hevonen juoksi siellä yhtä nopeasti kuin aukealla niitylläkin. +Sellainen peloitti Heleniä ja hän huusi Bolle, että tämä hillitsisi +hevostaan, mutta hänen huutonsa kaikuivat kuuroille korville. Bo +halusi näyttää rohkeuttaan huolimatta ollenkaan olla varovainen. Äkkiä +kuuluivat metsästä Dalen rohkaisevat huudot tyttöjen opastamiseksi +hänen jäljilleen. Heleninkin hevoseen tarttui takaa-ajon aiheuttama +kiihko. Se tavoitti hieman Bon hevosta ja hypähteli kaatuneitten +puunrunkojen yli -- parinkin yli samalla kertaa. Helenin mieli +kiihoittui omituisesti tavalla, jonka aiheuttama jännitys oli hänelle +aivan outo. Kumminkin hänen luonnollinen pelkonsa ja hänen järkensä +ilmoitus tämän ratsastuksen tarpeettomasta vaarasta sekoittuivat +näihin hänen riemunpuuskiinsa. Hän koetti muistaa Dalen neuvot, miten +oksia ja lehviä on väistettävä ja miten polvia on koukistettava, +etteivät ne kolahtelisi puihin. Hän onnistuikin siten väistämään +muutamia peloittavasti lähellä olevia oksia. Hän sai kumminkin lyönnin +ja sitten toisen kovemman, joka heitti hänet satulasta, mutta hän +jatkoi vain ratsastusta itsepäisesti ja jatkettuaan siten pitkälti +melko aukeassa metsässä löi muudan kauaksi ulottuva kuusenoksa häntä +kipeästi kasvoihin. Bo onnistui väistämään tuuman verran muudatta lujaa +haarukkaa, joka varmasti olisi katkaissut hänet kahtia. Sekä Pedro että +Dale olivat jo näkymättömissä. Sitten Helen, kun hän huomasi alkavansa +jäädä jäljelle Bostakin, tunsi, että hän mieluummin antautuu vieläkin +suurempaan vaaraan kuin jättäytyy jälkeen eksyäkseen metsään. Senvuoksi +hoputti hän hevostaan. Dalen huudot kuuluivat etäisyydestä. Hänestä +tuntui nyt viehättävämmältä seurata toisia äänen mukaan. Tuuli ja +vauhti ottivat kovasti vastaan. Ilma oli aivan täynnä pihkan tuoksua. +Helen kuuli koiran haukkuvan hurjasti ja villin innokkaasti ja otaksui +sen karkoittaneen pantterin jostakin piilosta. Se kiihoitti hänen +mieltään enemmän ja lisäsi varmasti hänen hevosensakin vauhtia. + +Sitten oli hänen pakko hiljentää vauhtiaan, sillä suuri murto ehkäisi +hänen kulkuaan. Hän huomasi Dalen kaukana edellään kiipeämässä +muudatta mäkeä ylöspäin. Metsä tuntui olevan aivan täynnä hänen +kaikuvaa huutoaan. Helen ikävöi oudosti tasaisempaa maata ja entistä +nopeata vauhtia. Hetken kuluttua huomasi hän Bon laskeutuvan laaksoon +oikealta ja Dalenkin huudot kuuluivat nyt samalta suunnalta. Helen +seurasi heitä, pääsi pois metsästä ja voi jatkaa matkaansa nopeammasti +penkereittäin alenevalla rinteellä toiselle niitylle. + +Kun hän saapui sinne, näki hän Bon jo olevan tuon kapean aukion +toisessa päässä. Täällä ei Helenin tarvinnut kiirehtiä ratsuaan. Se +korskahteli, hyppi ja läksi laukkaamaan niin nopeasti, että Helen +olisi huutanut pelonsekaisesta riemusta, ellei hän olisi ollut niin +hengästyksissään. + +Hänen hevostaan onnisti kumminkin niin huonosti, että se joutui +pehmeälle maalle, johon se upposi polviaan myöten lennättäen Helenin +päänsä yli maahan. Pehmeät pajut ja märkä ruoho estivät hänen +loukkautumisensa.. Hän hämmästyi huomattuaan selvinneensä siitä +niin helposti. Hän hyppäsi jälleen seisoalleen ja tätä uutta Helen +Rayneriä ei olisi juuri kukaan voinut tuntea. Hänen hevosensa lähestyi +odottaen häntä kärsivällisesti, mutta sillä oli kumminkin kiire. Helen +hyppäsi satulaan niin nopeasti kuin suinkin ja tunsi olevansa jollakin +tavoin ylpeä siitä. Hän halusi kertoa Bolle sen, mutta juuri silloin +katosi Bo näkyvistä metsään. Helenkin seurasi urhoollisesti viheriään +pensaikkoon huolimatta oksista ja lehdistä ja onnistuikin tunkeutumaan +aukeaan metsään. Bo oli jonkun matkaa edellä ratsastaen muudatta +mäntyjen ja kuusten välistä harjannetta. Dalenkin sointuvat huudot +kuuluivat nyt melko läheltä. Saavuttuaan vieläkin aukeammalle paikalle, +jossa oli kallioitakin siellä täällä, huomasi hän Dalen seisovan +muutaman männyn juurella, Pedron nojaavan etujalkojaan puunrunkoon ja +korkealla oksalla kastanjanruskean, aivan Tomin näköisen pantterin. + +Bon ratsu hidastutti kulkuaan ja näytti pelkäävän, mutta meni +kumminkin Dalen hevosen luo. Helenin hevonen kieltäytyi kumminkin +kokonaan menemästä lähemmäksi. Hänen oli hyvin vaikea hillitä sitä. +Laskeuduttuaan nopeasti satulasta ja kiedottuaan suitset muutaman +kannon nokkaan juoksi hän huohottaen ja peloissaan, mutta kumminkin +hyvin jännittyneenä, sisarensa ja Dalen luo. + +"Nell, aloittelijaksi kunnostauduit erinomaisesti", tervehti Bo häntä. + +"Metsästyksemme onnistui erinomaisesti", sanoi Dale. "Te molemmat +ratsastitte hyvin. Kunpa vain olisitte saanut nähdä pantterin +laukkaavan! Se teki äärettömän pitkiä hyppyjä häntä suorana ja ollen +melko hullunkurisen näköinen. Pedro sai sen melkein kiinni. Pelkäsin +silloin, sillä peto olisi helposti voinut tappaa koiran. Kun se +kiipesi puuhun, oli Pedro aivan sen kintereillä. Tuolla se nyt on, tuo +keltainen porontappaja. Se on täysikasvuinen uros." + +Sanottuaan sen otti Dale pyssynsä satulan huotrasta ja katsoi +odottavasti Bohun. Mutta Bo tarkasteli juuri pantteria uteliaasti ja +ihmetellen. + +"Eikö se olekin kaunis?" huudahti hän. "Katsokaa, miten se sylkee! +Aivan kuin koira! Dale, se näyttää pelkäävän putoamista." + +"Niin se tekeekin. Pantterit eivät ole milloinkaan varmoja +tasapainostaan ollessaan puussa. En kumminkaan ole milloinkaan nähnyt +sellaisen putoavan. Se tietää olevansa väärässä paikassa." + +Helenin mielestä istui kumminkin pantteri puussa kuin orrella. Se oli +pitkä ja pyöreä, solakka ja kastanjanruskea, sen kieli riippui suusta +ja lihavat kyljet nousivat ja laskivat näyttäen, miten kovasti sitä oli +ajettu takaa. Helenin huomio kiintyi enimmän sen naaman ilmeeseen, kun +se katsoi koiraan. Se pelkäsi ja totesi joutuneensa suureen vaaraan. +Helenistä tuntui mahdottomalta katsella sen tappamista, vaikka hän ei +voinutkaan pyytää Bota, ettei tämä ampuisi. Hän tunnusti olevansa hyvin +hentomielinen. + +"Laskeutukaa satulasta, Bo, ja näyttäkää meille, miten hyvä olette +ampumaan", sanoi Dale. + +Bo käänsi hitaasti jännittyneen katseensa pantterista ja katsoi +surkeasti hymyillen Daleen. + +"Olenkin muuttanut mieltäni. Sanoin haluavani tappaa sen, mutta nyt en +voikaan. Se eroaa niin suuresti kuvittelemastani pedosta." + +Vastaukseksi hymyili Dale niin ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi, että +Helenin sydän lämpeni häntä katsellessa. Hän näytti myöskin iloiselta. +Pistettyään pyssyn huotraan nousi hän satulaan ja huusi Pedrolle: + +"Tule pois, Pedro! Niin, tule nyt pois vain!" lisäsi hän tiukasti. +"Niin, tytöt, ajoimme sen kumminkin puuhun ja se oli hauskaa. +Ratsastakaamme nyt takaisin tuon sen tappaman poron luo ja ottakaamme +siitä palanen omiksi tarpeiksemme." + +"Palaako pantteri vielä tappamansa otuksen luo?" kysyi Bo. + +"Olen ajanut sellaisia pakoon näiden haaskoilta montakin kertaa +peräkkäin. Panttereita on vähän näillä seuduilla, eivätkä ne saa +liiaksi ruokaa. Tasapaino on kumminkin täydellinen." + +Tämä viimeinen huomautus kiihoitti Helenin uteliaisuutta. Ja heidän +hitaasti ratsastaessaan takaisinpäin, kertoi Dale: + +"Koska olette helläsydämisiä ettekä tunne metsien elämää, mikä +siellä on hyvää ja mikä pahaa, tuntui teistä hirveältä, että tuo +murhanhimoimen pantteri tappoi tuon peuraraukan. Mutta te olette +väärässä. Kuten jo olen sanonut teille, on pantteri aivan välttämätön +villien eläinten, tahi villien peurain, jos nyt niin haluamme sanoa, +terveydelle ja elämänhalulle. Kun peura luotiin tahi ilmestyi tähän +maailmaan, silloin luotiin varmasti pantterikin. Ne eivät voi elää +toisittaan. Susia ei voida erikoisesti sanoa peurojentappajiksi. +Ne tappavat hirviäkin ja kaikkia muitakin eläimiä, joita ne vain +voivat saada kiinni. Samoin tekevät kyllä pantteritkin usein. +Tarkoitan kumminkin, että pantterit seuraavat peuroja kesälaitumilta +talvilaitumille ja päinvastoin. Siellä, missä ei ole peuroja, ei +ole panttereitakaan. Jos nyt peurat saisivat elää aivan rauhassa, +lisäytyisivät ne hyvin nopeasti. Muutamien vuosien kuluttua olisi +niitä satoja sellaisissakin paikoissa, joissa nyt on vain muutamia. Ja +aikojen kuluessa, kun sukupolvet vaihtuvat, menettäisivät ne pelkonsa, +vapautensa, nopeutensa ja voimansa, lyhyesti sanoen, tuon ikuisen +valppautensa, joka on sama kuin elämänrakkaus -- ne menettäisivät sen +ja alkaisivat huonontua ja taudit tappaisivat ne pian sukupuuttoon. +Eräänä vuonna raivosi rutto niiden keskuudessa. Se tappoi niitä +joukoittain, ja luullakseni se on liiallisen lisääntymisen aiheuttama +tauti. Pantterit seuraavat aina peurojen kintereillä. Niille on se +synnynnäistä. Peura on jo vaistomaisesti varovainen. Varovaisuus tekee +sen valppaaksi, nopeaksi, vilkkaaksi ja säikkyväksi, ja siten se kasvaa +voimakkaaksi ja terveeksi muodostuakseen lopulta tuollaiseksi solakaksi +peuraksi, jota te, tytöt, niin mielellänne katselette. Mutta ellei +panttereita olisi olemassa, eivät peuratkaan menestyisi. Ainoastaan +väkevimmät ja nopeimmat jäävät eloon. Luonnon tarkoitus on sellainen +ja se pitää aina täydellisen tasapainon voimassa. Se voi kyllä olla +erilainen eri vuosina, mutta suuremmassa mittakaavassa kaikkien vuosien +kuluessa muuttuu se kumminkin tasaiseksi." + +"Kuinka ihmeelliseksi sen kuvailettekaan!" huudahti Bo kiihkeästi. "Ah, +miten iloinen olenkaan, etten ampunut tuota pantteria!" + +"Sananne järkyttävät minua jollakin tavoin!" sanoi Helen miettiväisesti +metsästäjälle. "Näen ja ymmärrän nyt, miten välttämätöntä sellainen on, +mutta tuollainen järkyttää kumminkin tunteitani. Haluaisin melkein olla +tietämätön tuollaisesta. Tuollainen luonnon voimassapitämä tasapaino on +järkyttävää ja surullista." + +"Mutta miksi?" kysyi Dale. "Pidätte linnuista, vaikka linnut +tappavatkin kaikkein enimmän muita eläimiä." + +"Älkää sanoko minulle niin älkääkä koettakokaan sitä todistaa", pyysi +Helen. "Minua eivät järkytä niin paljon peuran tahi muiden eläimien +elämänrakkaus eikä niiden kauhea kuolemanpelko, vaan niiden kärsiminen. +En voi katsella tuskia. Voin kärsiä sellaista itse, mutta en voi +katsella enkä ajatella sellaista." + +"Hyvä", vastasi Dale miettiväisesti. "Masennatte minut kokonaan. Olen +oleskellut hyvin kauan täällä metsissä, ja kun ihminen on yksinään, +ajattelee hän paljon. En ole kumminkaan milloinkaan voinut ymmärtää +tuskan tarkoitusta enkä syytä. Kaikista elämässä esiintyvistä +hämmästyttävistä seikoista on sitä vaikein käsittää ja anteeksi antaa." + +Sitten illalla, kun he istuivat mukavasti nuotion ääressä, kysyi Dale +vakavasti tytöiltä, mitä he ajattelivat päivällisestä takaa-ajosta. +Hänen kysymyksensä johtui paljosta miettimisestä. Molemmat tytöt +vaikenivat hetkeksi. + +"Suurenmoistahan se oli!" kuului Bon lyhyt ja kaunopuheinen vastaus. + +"Miksi?" kysyi Dale uteliaasti. "Olettehan tyttö. Olette tottunut +kotiin, ihmisiin, rakkauteen, mukavuuteen, turvallisuuteen ja +rauhallisuuteen." + +"Ehkä se juuri senvuoksi tuntuikin niin suurenmoiselta", sanoi Bo +vakavasti. "En osaa oikein selittää sitä. Pidin hevosen liikkeistä, +tuulen lietsomisesta kasvoihini, pihkan hajusta, rinteistä, +metsäisistä aukioista, murroista, kallioista ja kuusten tummista +varjoista. Valtimoni sykkivät ja polttivat. Purin hampaani yhteen ja +hermoni jännittyivät. Vaarallisissa tilanteissa oli sydämeni melkein +tukehduttaa minut ja koko ajan se löi kovasti. Ihoani joskus paleli +ja joskus sitä poltti, mutta tuon takaa-ajon paras nautinto oli kai +minulle se, että ratsastin nopealla hevosella ohjaten ja hilliten sitä. +Se oli niin vireä ja sen juoksu tuntui minusta niin mukavalta." + +"Saamanne vaikutelmat tuntuvat minusta luonnollisilta, sillä +kokemukseni ovat samanlaiset", sanoi Dale. "Ihmettelen teitä, sillä +olette kuin tulikipinä. Entä Helen, mitä te sanotte?" + +"Bo on kertonut teille tunteistaan", vastasi Helen. "En voi tehdä +samoin ja olla rehellinen. Tuo, ettei Bo halunnut ampua pantteria, +sitten kun olimme ajaneet sen puuhun, vapauttaa hänet. Hänen +vastauksensa on kumminkin aivan fyysillinen. Muistatte kai, Dale, miten +olette puhunut kaikesta ruumiillisesta. Minä sanoisin, että sisareni +oli tuossa tilaisuudessa sukunsa nuori, hurja, herkkätunteinen ja +kuumaverinen edustaja. Hän riemuitsi tuosta ajosta kuin intiaani. +Hänen tunteensa olivat perittyjä eivätkä suinkaan kasvatuksen suomia. +Bo on aina vihannut lukemista. Ratsastus soi minullekin paljon uutta. +Tunteeni olivat usein samanlaiset kuin Bonkin, mutta eivät niin +voimakkaat. Mutta niitä vastaan taistelivat järkeni ja tietoisuuteni. +Luonteeni uusi puoli tuntui minusta omituiselta, hämmästyttävältä, +voimakkaalta ja vastustamattomalta. Tuntui kuin henkilöllisyyteni +toinen puoli olisi sanonut: 'Tässä nyt olen, saat ottaa minutkin +nyt lukuun!' Ja sillä hetkellä ei ollut mitään hyötyä tuon uuden +puolen vastustamisesta. Minä -- tuo ajatteleva Helen Rayner -- olin +voimaton. Niin juuri! Ajattelin sellaista silloinkin, kun oksat löivät +kasvoihini ja kun kuuntelin lumottuna koiran haukuntaa. Hevoseni +kompastui kerran ja heitti minut satulasta. Teidän ei tarvitse +näyttää ollenkaan levottomilta, sillä se kävi sievästi. Putosin +pehmeälle mättäälle loukkautumatta ollenkaan. Mutta kiitäessäni +ilmassa ajattelin säikähtyneenä: 'Nyt on loppuni tullut!' Kun putoo +tuolla tavoin kamalasti, tapahtuu se kuin unessa. Useimmat tuon +ajon kestäessä mielessäni pyörivät ajatukset johtuivat luultavasti +entisistä opinnoistani ja ajatuksistani. Sen todellisuus, vaikutus ja +nopeus olivat suurenmoiset. Mutta vaaran aiheuttama pelko, sääli tuota +ahdistettua pantteria kohtaan, tarkoitukseton vaaraan antautuminen +ja ottamani vakavan vastuunalaisuuden tyystin unhottaminen painoivat +mieltäni ja vähensivät tuon hurjan hetken muuten ehkä paljasta +ruumiillista iloa." + +Dale kuunteli tarkkaavaisesti, ja Helenin lopetettua katseli hän tuleen +ja siirteli miettiväisesti kepillään hehkuvia kekäleitä. Hänen kasvonsa +olivat tyynet ja vakavat, huolettomat ja sileät, mutta Helenistä +näyttivät hänen silmänsä surullisilta ja ajattelevilta ilmaisten +tyydyttämätöntä ikävää ja ihmettelyä. Helen oli puhunut huolellisesti +ja vakavasti, koska hän oli hyvin utelias kuulemaan, mitä Dale vastaisi. + +"Ymmärrän sananne", sanoi Dale sitten, "ja olen hyvin hämmästynyt +voidessani sanoa sen. Olen lukenut kirjani moneenkin kertaan, mutta +niistä ei ole ainoakaan puhunut minulle noin. Selitän puheenne +näin: Teillä on samaa verta suonissanne kuin Bollakin, ja veri on +voimakkaampi kuin järki. Muistakaa, että veri on elämää. Olisi hyväksi +teillekin, jos antaisitte sen virrata, sykkiä ja polttaa, kuten Bokin +tekee. Verenne on tehnyt sitä tuhat tahi kymmenentuhatta vuotta, +ennenkuin esivanhempanne alkoivat sivistyä. Vaisto ei voi kylläkään +olla voimakkaampi kuin järki, mutta se on kumminkin miljoonia vuosia +vanhempi. Älkää taistelko vaistoanne vastaan niin kovasti. Ellei se +olisi hyvä, ei Luoja olisi sitä teille milloinkaan antanutkaan. Tänään +olette koettanut hillitä itseänne, onnistumatta siinä kumminkaan +täydellisesti. Ette voinut unhottaa itseänne ettekä vain tuntea, kuten +Bo. Ette voinut olla uskollinen todelliselle luonteellenne." + +"En voi myöntää väitteitänne oikeiksi", vastasi Helen nopeasti. "Minun +ei ole pakko olla intiaani ollakseni uskollinen itselleni." + +"Mutta onpahan!" sanoi Dale. + +"Minusta ei kumminkaan milloinkaan voisi tulla intiaania", selitti +Helen kiihkeästi. "En voisi edes tuntea niin, kuin sanotte Bon +tekevän. En voi palata takaisin kuoreeni kuten vihjaisitte. Olisiko +sivistykselläni, jota Jumala paratkoon ei minulla olekaan juuri paljon, +silloin mitään arvoa, ellen voisi hillitä minussa sattumalta syntyneitä +alkuperäisiä vaistojani?" + +"Voitte vain hillitä niitä hieman tahi ette ollenkaan, kun oikea aika +koittaa", vastasi Dale. "Suojeltu elämänne ja sivistyksenne ovat +tukahduttaneet luonnolliset vaistonne. Mutta ne ovat kumminkin teissä +ja varmasti tulette sen täällä ollessanne vielä huomaamaankin." + +"Ei! En, vaikka eläisin sata vuotta Lännessä!" vannoi Helen. + +"Mutta, tyttöseni, tiedättekö, mistä oikeastaan puhutte?" + +Tässä purskahti Bo iloiseen nauruun. + +"Herra Dale!" huudahti Helen melkein loukkautuneena. Hän oli +liikutettu. "Luulen tuntevani itseni kumminkin." + +"Erehdytte. Ette tiedä ollenkaan, millainen olette. Olette +sivistynyt, mutta ette tunne luontoa ettekä elämää vielä ollenkaan. +Ne ovat kaikissa tapauksissa todellisuuksia. Vastatkaa nyt minulle +rehellisesti. Tahdotteko?" + +"Varmasti, jos vain voin. Muutamiin kysymyksiinne on hyvin vaikea +vastata." + +"Oletteko milloinkaan ollut kuolemaisillanne nälkään?" kysyi Dale. + +"En." + +"Oletteko milloinkaan ollut eksyksissä?" + +"En." + +"Oletteko milloinkaan katsonut kuolemaa -- todellista alastonta +kuolemaa, silmästä silmään?" + +"En todellakaan." + +"Oletteko milloinkaan halunnut tappaa jonkun paljain käsin?" + +"Ah, herra Dale, hämmästytätte minua. En!" + +"Tiesin jo vastauksenne viimeiseen kysymykseeni, mutta tein sen +kumminkin. Oletteko milloinkaan rakastanut ketään miestä niin hurjasti, +ettette ole luullut voivanne elää ilman häntä?" + +Bo heittäytyi pitkäkseen hurjasti nauraen. "Voi, miten hullunkurisia te +molemmat olette!" + +"Jumalalle kiitos, en milloinkaan", vastasi Helen lyhyesti. + +"Sitten ette tiedä mitään elämästä", selitti Dale lopullisesti. + +Mutta Helen ei tyytynyt ainoastaan siihen, sillä Dalen kysymykset +epäilyttivät ja huolestuttivat häntä. + +"Oletteko te sitten kokenut kaikkea tuollaista?" kysyi hän +taipumattomasti. + +"Kaikkea muuta, mutta en tuota viimeistä. Rakkautta ei ole sattunut +tielleni milloinkaan. Ja kuinka se olisi voinut ollakaan mahdollista, +sillä elänhän yksinäni? Menen harvoin kyliin, joissa on tyttöjä. Kukaan +tyttö ei sitäpaitsi milloinkaan rakastuisikaan minuun. Minulla ei ole +hänelle mitään tarjottavaa. Ymmärrän kuitenkin rakkauttakin hieman +vertaamalla sitä muihin voimakkaihin kokemuksiini." + +Helen katseli metsästäjää ihmetellen tämän vaatimattomuutta. Dalen +surullinen ja läpitunkeva katse oli kohdistunut tuleen kuin lukeakseen +sen valkoisesta sydämestä tuon hänelle tuntemattoman salaisuuden. +Hänhän oli sanonut, ettei ainoakaan tyttö milloinkaan rakastuisi +häneen. Helen kuvitteli, että Dalen tiedot tyttöjen luonteesta olivat +melkoisesti pienemmät kuin hänen tietonsa metsistä. + +"Puhuakseni itsestäni", sanoi Helen tahtoen jatkaa keskustelua, +"sanoitte äsken, etten ole selvillä luonteestani, ja väititte, etten +voi hillitä tunteitani. Mutta luullakseni kumminkin voin." + +"Tarkoitin vain elämän suuria tapauksia", sanoi Dale kärsivällisesti. + +"Millaisia tapauksia?" + +"Sanoin ne teille jo. Tiedustelemalla sellaista, mitä ei teille +milloinkaan ole tapahtunut, sain selville, mitä teille joskus tulee +tapahtumaan." + +"Luuletteko minun saavan kokea kaikkea tuollaista?" kysyi Helen +epäillen. "Ei milloinkaan!" + +"Nell sisko, varmasti saat, ainakin mitä tuohon viimeksimainittuun -- +hurjaan rakkauteen -- tulee", sanoi Bo vallattomasti, mutta kuitenkin +varmasti. + +Ei Dale eikä Helenkään tuntuneet kuulleen keskeytystä. + +"Sallikaa minun selittää se hieman yksinkertaisemmasti", aloitti Dale +koettaen selvästi keksiä jotakin vertausta. Hänen neuvottomuutensa +näytti tuntuvan hänestä tuskalliselta, koska hän ei voinut oikein +selittää suurta uskoaan eikä vakaumustaan. "Tässä näette minun, +yksinkertaisen metsissä elävän luonnollisen miehen, ja siinä olette +te, monipuolinen järkevä nainen. Muistakaa nyt. väitteeni vuoksi, +että olette täällä, ja otaksukaa, että olosuhteet pakottavat teidät +jäämäänkin tänne. Teidän on taisteltava luonnonvoimia vastaan kanssani +ja työskenneltävä kanssani elämänne ylläpidoksi. On luonnollista, +että jommassakummassa meistä tapahtuu silloin suuri muutos toisen +vaikutuksesta. Ettekö voi nyt huomata, että juuri te olette +muuttuva, ei sen vuoksi, että olisin teitä jollakin tavoin etevämpi, +koska todellisuudessa olen paljon mitättömämpi, vaan ympäristömme +vaikutuksesta? Te menetätte monipuolisuutenne ja muututte vuosien +kuluessa luonnolliseksi aineelliseksi naiseksi, koska teidän on +eläminen vain aineen varassa." + +"Ah, eikö sitten sivistys voi ollakaan miksikään avuksi Lännen +naiselle?" kysyi Helen melkein toivottomasti. + +"Voi kyllä", vastasi Dale heti. "Länsi tarvitsee naisia, jotka voivat +synnyttää ja kasvattaa lapsia. Mutta te ette ymmärrä minua ettekä +halua tutkia itseänne syvemmältä. En voi saada teitä ymmärtämään +johtopäätösteni oikeutta. Mutta voitte varmasti uskoa sanani, että +ennemmin tai myöhemmin heräätte unhottaaksenne itsenne. Muistakaa se." + +"Nell, lyön vaikka vetoa, että teet sen vielä kerran", sanoi Bo +hyvin vakavasti. "Tuo voi kyllä tuntua sinusta omituiselta, mutta +minä ymmärrän Dalen tarkoituksen ja tunnen sen ruumiissani. Tuo on +jonkunlaista järkytystä. Nell, emme ole sellaisia, jollaisilta näytämme +ja jollaisia mielellämme kuvittelemme olevamme. Olemme eläneet liian +kauan ihmisten joukossa ja liian erillämme maasta. Tiedäthän raamatussa +olevan jotakin tällaistakin: 'Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää +sinun jälleen tuleman.' Mistä olemme oikeastaan kotoisin?" + + + + +XII. + +Päivät kuluivat + + +Herätessään aamuisin kysyi Helen aina arvaillen itseltään, mitä alkava +päivä tuokaan mukanaan, erittäinkin eno Alilta mahdollisesti saapuviin +uutisiin nähden. Sillä niidenhän oli kumminkin joskus saavuttava ja hän +odotti niitä levottomasti. Jokin tässä yksinkertaisessa ja villissä +leirielämässä oli alkanut vaikuttaa häneen. Hän ei kiinnittänyt enää +päivittäisin niin suurta huomiota tänne Länteen tuomiinsa pukuihin. +Ne olivat kyllä sen tarpeessa, mutta hän huomasi, miten pintapuolisia +ne kumminkin olivat. Sitten alkoivat leiritehtävät toiselta puolen +häntä suuresti viehättää. Hän olikin oppinut suoriutumaan niistä +paljon paremmin kuin Bo. Ikävä ja pelko olivat aina väijyksissä hänen +ajatustensa pohjalla, ne olivat aina epämääräisesti läsnä, vaikkakin +harvoin kiusoittavat, ollen enemmän hämärien unien kaltaisia. Hän +halusi matkustaa enonsa maatilalle ja aloittaa uuden elämänsä +velvollisuudet, mutta hän ei ollut ollenkaan varma, voiko hän unhottaa +tämän vapaan elämän. Hänen oli erottava tästä voidakseen nähdä +selvästi, sillä hän alkoi epäillä itseään. Sillä välin jatkui tämä +vilkas ja rauhallinen ulkosalla eläminen jatkumistaan. Bo alkoi yhä +enemmän sulautua siihen. Hänen silmänsä loistivat ihmeellisesti kuin +sinertävistä salamoista, hänen kasvonsa olivat ruskettuneet ja kädet +olivat kuin intiaaneilla. + +Hän voi hypätä harmaan mustangin selkään ja kiepauttaa itsensä kokonaan +sen ylikin. Hän oppi ampumaan tarpeeksi hyvin voittaakseen Dalen +hyväksymisen ja uhkasi lähettää vielä luodin johonkin harmaaseen +karhuun tai Snake Ansonin kalloon. + +"Bo, jos kohtaisit tuon harmaankarhun, jonka Dale sanoo kierrelleen +leiriämme viime aikoina, kiipeisit varmaankin puuhun", sanoi Helen +eräänä aamuna, kun Bo ei lopettanut kerskailemistaan. + +"Älä luulekaan sellaista", vastasi Bo. + +"Mutta olen nähnyt sinun pakenevan hiirtä!" + +"Nell, enkö voi silti pelätä hiirtä, vaikka en pelkääkään harhaa?" + +"En ymmärrä, miten." + +"No niin, karhuja, panttereita ja muita villejä petoja on vain täällä +Lännessä, jossa mieleni on muuttunut", sanoi Bo harkitusti nyökäyttäen +päätään. + +He väittelivät, kuten usein ennenkin, Helen syiden, terveen järjen ja +pidättymisen puolesta ja Bo siitä periaatteesta, että jos nyt kerran +taistelu on kysymyksessä, on paras lyödä ensimmäiseksi. + +Sinä aamuna, jolloin tämä väittely tapahtui, viipyi Dale kauemmin +kuin tavallisesti hevosten kiinniotossa. Kun hän palasi, pudisti hän +vakavasti päätään. + +"Jotkut pedot ovat ahdistaneet hevosia", sanoi hän ottaessaan satulansa +esille. "Kuulitteko niiden korskahtelevan ja juoksevan viime yönä?" + +Kumpikaan tytöistä ei ollut kumminkaan ollut hereillään. + +"Kaipaan erästä varsaa", jatkoi Dale, "ja aion senvuoksi ratsastaa +hieman kauemmaksi." + +Dale liikkui nopeasti ja vakavasti. Oli merkityksellistä, että hän +valitsi suurireikäisimmän pyssynsä ja hypättyään satulaan huusi hän +Pedron mukaansa ja ratsasti matkaansa sanomatta sen enempää tytöille. + +Bo katsoi hänen jälkeensä muutamia sekunteja ja alkoi sitten satuloida +mustangiaan. + +"Aiotko seurata häntä?" kysyi Helen nopeasti. + +"Aion. Hän ei ainakaan kieltänyt sitä." + +"Mutta hän ei varmastikaan halua meitä mukaansa nyt." + +"Ehkä hän ei halua sinua, mutta hän ei missään tapauksessa olisi +kieltänyt minua, olipa sitten kysymyksessä mikä tahansa", sanoi Bo +lyhyesti. + +"Ah, luuletko niin?" huudahti Helen loukkautuneena. Hän puri kieltään +voidakseen olla vastaamatta terävästi, sillä hän tunsi suuttuneensa +äärettömästi. Oliko hän sitten sellainen pelkuri? Luuliko Dale tuota +hänen hurjaa ja oikullista sisartaan voimakkaammaksi naiseksi kuin +häntä? Hetken kestävä hiljainen taistelu ilmaisi hänelle, että Dale +ajatteli epäilemättä niin ja olikin kieltämättä oikeassa. Sitten hän +suuttui itseensä niin, ettei hän ollenkaan ymmärtänyt itseään eikä +luottanut itseensä. + +Vihan puuska aiheutti harkitsemattoman teon. Helen alkoi nimittäin +satuloida hevostaan. Hän oli saanut työnsä jo melkein tehdyksi, kun Bon +huuto pakotti hänet katsomaan sinnepäin. + +"Kuuntele!" + +Helen kuuli koiran haukkuvan hurjasti. + +"Pedrohan se on", sanoi hän säpsähtäen! + +"Varmasti. Se ajaa jotakin takaa. Emme ole kuulleet sen milloinkaan +haukkuvan noin kauheasti." + +"Missä Dale on?" + +"Hän poistui näkyvistäni tuolla", vastasi Bo viitaten. "Ja Pedro +laukkaa juuri meitä kohti tuota rinnettä pitkin. Se on varmasti +peninkulman ellei parinkin päässä Dalesta." + +"Mutta Dale kai seuraa sitä." + +"Varmasti. Mutta hänellä pitäisi olla siivet päästäkseen lähestymään +koiraa nyt. Pedro ei ole voinut laukata tuonne hänen mukanaan. +Kuuntelehan vain." + +Koiran hurja haukunta kannusti Bon vastustamattomaan toimintaan. Ottaen +Dalen kevyemmän pyssyn tukki hän sen satulastaan riippuvaan huotraan +ja hypättyään selkään ohjasi hän mustangin pensaikkojen ja purojen yli +suoraan sinne, josta Pedron haukunta kuului. Helen hämmästyi hetkeksi +sanattomaksi. Kun Bo hyppäytti hevosensa muutaman suuren kannon yli +kuin esteratsastaja, vastasi Helen tuntemattomaan mielijohteeseen +kiinnittämällä satulansa niin nopeasti kuin suinkin. Ottamatta takkia +ylleen ja lakkia päähänsä hän nousi hevosensa selkään. Hermostunut +ratsu läksi laukkaamaan melkein ennenkuin hän ennätti satulaankaan. +Omituinen viiltävä vapistus värisytti kaikkia hänen suoniaan. Hän +halusi huutaa Bota odottamaan, mutta Bo oli jo näkymättömissä. Syvät +mutaiset kosteihin paikkoihin painuneet jäljet ja korkeaan ruohoon +murtautunut vako näyttivät kumminkin tien, jota oli helppo seurata. +Hänen hevosensa ei tarvinnutkaan todella mitään ohjausta. Se juoksi +puiston päässä olevien kuusten välitse ja kierrettyään muutaman +metsikön seisahtui se paikoillaan olevan harmaan mustangin viereen. Bo +katsoi rinteelle ja kuunteli. + +"Tuolla se nyt on!" huusi Bo, kun koira haukkui kaikuvasti lähempänä +heitä nyt kuin ennen. Bo kiiruhti matkaansa. + +Helenin hevonen seurasi kehoittamatta. Se oli kiihoittunut ja heristi +korviaan. Jotakin oli ilmassa. Helen ei ollut milloinkaan ennen +ratsastellut puiston tässä epätasaisessa päässä eikä Bota ollut helppo +seurata. Hän johti rämeiden, purojen, notkojen, kallioisten matalien +harjanteitten ja niin tiheitten kuusi- ja haapametsikköjen läpi, että +Helen voi tuskin tunkeutua niiden läpi. Sitten saapui Bo suuren puiston +aukioon, joka sijaitsi juuri rinteen juurella. Hän pysähtyi sinne +hevosen katsellessa ja kuunnellessa. Helen ratsasti hänen luokseen +kuvitellen kuulevansa koiran haukuntaa. + +"Katso, voi katsohan!" Bon huuto säikähdytti mustangia niin, että se +nousi takajaloilleen. + +Helen katsoi rinteelle ja huomasi suuren harmahtavan karhun +tallustelevan kömpelösti erään rinteellä olevan aukeaman poikki. + +"Harmaakarhuhan se onkin? Se tappaa Pedron! Voi, missä Dale viipyy?" +huusi Bo hyvin kiihkeästi. + +"Bo, tuo karhu tulee tännepäin! Meidän on siirryttävä syrjään sen +tieltä", huohotti Helen suunniltaan kauhusta. + +"Dale ei ole ennättänyt saapua vielä läheisyyteen. Toivon hänen tulevan +pian, sillä en ymmärrä, mitä meidän on tehtävä." + +"Peräydyttävä ja odotettava sitten häntä." + +Juuri silloin haukahteli Pedro vihaisesti ja sitten kuului äänekästä +murinaa ja ritinää pensaikosta. Nämä äänet tuntuivat kuuluvan melkein +rinteen juurelta. + +"Nell, kuuletko? Pedro tappelee karhun kanssa!" huudahti Bo. Hänen +kasvonsa kalpenivat ja hänen silmänsä loistivat kuin sininen teräs. +"Peto tappaa sen pian!" + +"Sellainen olisi hirveätä!" vastasi Helen toivottomasti. "Mutta mitä +maailmassa me voimme tehdä?" + +"Halloo, Dale!" huusi Bo niin kovasti kuin suinkin. + +Vastausta ei kumminkaan kuulunut. Pensaitten kova ritinä, vyöryvien +kivien kolina ja rinteeltä kuuluva murina ilmaisivat Helenille, että +Pedro ahdisti karhua kovasti. + +"Nell, aion lähteä sinne", sanoi Bo päättäväisesti. + +"Ei mitenkään! Oletko hullu?" vastasi Helen. + +"Karhu tappaa muuten Pedron." + +"Mutta sehän voi tappaa sinutkin." + +"Ratsasta sinä tuonnepäin ja huuda Dalea." + +"Mitä sinä sitten aiot tehdä?" + +"Aion ampua tuota petoa peloittaakseni sitä. Jos se lähtee jälkeeni, ei +se saa minua kiinni myötämäessä. Dale on sanonut niin." + +"Olet aivan mieletön!" huusi Helen nähdessään Bon tarkastelevan +rinnettä ja etsivän aukeata paikkaa. Sitten veti Bo pyssyn huotrasta. + +Mutta Bo ei kuullut tahi ei välittänyt. Hän kannusti vain mustangiaan, +joka hurjassa menossaan lennätti ruohoa ja multaa korkealle ilmaan. +Mitä Helen silloin olisi tehnyt, ei hän tiennyt, sillä hänen +hevosensa läksi laukkaamaan mustangin jälkeen. Bo näytti katoavan +silmänräpäyksessä metsäisen rinteen vehreyteen. Helenin ratsu +kiipesi ja juoksi korskahdellen ja huohottaen pensaikkojen, haapa- +ja kuusimetsikköjen läpi ja saapui lopulta muutamaan pitkittäin +mäenrinteessä olevaan kapeaan aukeamaan. + +Kauempaa kuuluva äkkinäinen ja pitkäaikainen ritinä säikähdytti Heleniä +ja pysähdytti hevosen. Hän näki haapojen taipuvan, ja sitten hyökkäsi +metsästä suuri ruskea peto kuin kissa. Se oli äärettömän suuri karhu. +Helenin sydän pysähtyi ja hänen kielensä liimautui kitalakeen kiinni. +Karhu kääntyi. Sen punainen suu oli avoinna ja siitä valui kuolaa, +sen turkki oli pörröinen ja harmahtava, ja se murisi hirveästi. +Helenin jokainen jänne jäykistyi. Hänen hevosensa nousi pystyyn +hyppien sivullepäin ja pyörähti melkein ilmassa hirnuen pelosta. Hän +putosi kuin kivi satulasta eikä nähnyt hevosen pakoa metsään, vaikka +hän sen kuuli. Helenin silmät eivät kääntyneet pois karhusta hänen +pudotessaankaan ja hän liukui maahan istuvaan asentoon selkä muudatta +pensasta vasten, joka kannatti häntä. Karhu huojutti suurta päätään +sinne tänne. Sittenkuin koiran haukunta alkoi kuulua lähempää, se +kääntyi ja alkoi juosta vastamäkeen pois aukeamalta. + +Karhun poistuessa näkyvistä loppuivat Heleninkin voimat. Pelon +jäykistyttämänä ei hän ollut voinut liikkua, ei tuntea eikä +ajatella. Mutta nyt vapisi koko hänen ruumiinsa hirveästi, hän oli +aivan märkänä hiestä ja sairas värisyttävästä, oksennuttavasta +sisäisestä kouristuksesta, vaikka hänen mielensä olikin vapautunut +halvaannuttavasta pelosta. Hetki oli yhtä kauhistuttava kuin sekin, +jolloin karhu oli karjaissut peloittavasta raivosta. Voimakas +jäykistyttävä ja synkkä mielenliikutus tuntui saaneen hänet +valtoihinsa. Hän ei voinut kohottaa kättäänkään, vaikka hänen koko +ruumiinsa tuntui vapisevan. Hänen kurkkuaan kuristi ja ahdisti. Hänen +sydäntään ympäröivä musertava paino keveni, ennenkuin hän voi liikuttaa +jäseniään. Sitten haihtui muukin peloittava kuin painajainen muuttuen +tietoisuudeksi. Millainen siunattu helpotus se olikaan! Helen katseli +hurjasti ympärilleen. Karhu ja koira eivät olleet enää näkyvissä +eikä hänen hevosensakaan. Hän nousi seisoalleen heikkona ja horjuen. +Muistaessaan Bon virkistyi hän hieman, ja erilainen elämä ja tunteet +alkoivat lämmittää hänen kylmiä jäseniään, kun hän kuunteli. + +Hän kuuli rinteeltä kavioiden kapsetta ja sitten Dalen voimakkaan +ja kirkkaan äänen. Hän vastasi. Aika tuntui pitkältä, ennenkuin +Dale hyökkäsi metsästä ratsastaen hurjaa vauhtia ja taluttaen hänen +hevostaan. Silloin tointui Helen täydellisesti, ja kun Dale saapui +hänen luokseen pysähdyttäen tulisen Rangerin äkkiä, tarttui hän Dalen +hellittämiin ohjiin ja nousi nopeasti satulaan, joka kumminkin tuntui +erilaiselta kuin ennen. Dalen harmaiden silmien tutkiva katse herätti +hänessä omituisia tunteita. + +"Olette kalpea. Oletteko loukkautunut?" kysyi Dale. + +"En, olin vain niin hirveästi peloissani." + +"Mutta hevosennehan heitti teidät selästään." + +"Heitti kyllä ja oikein komeasti." + +"Mitä tapahtui?" + +"Kuulimme koiran haukuntaa ja seurasimme metsän rantaa. Silloin näimme +tuon hirviön, tuon harmaan karvaisen pedon ja --" + +"Tiedän. Se on harmaakarhu, joka on tappanut tuon varsan, lemmikkinne. +Kiiruhtakaa nyt. Missä Bo on?" + +"Pedro ahdisti karhua ja Bo luuli karhun tappavan sen. Hän ratsasti +suoraan tuonne ja hevoseni seurasi, sillä en voinut sitä hillitä. Mutta +me eksyimme Bosta. Karhu hyökkäsi tuolta tänne ja karjui. Hevoseni +heitti minut silloin satulasta ja pakeni. Pedron haukunta suojeli minua +-- pelasti henkeni, luullakseni. Ah, miten hirveätä se oli? Sitten +poistui karhu tuonne ja te tulitte." + +"Bo seuraa koiraa!" huudahti Dale. Ja nostaen kätensä suulleen +päästi hän jylisevän huudon, joka vyöryi rinteelle, palasi takaisin +kallioista, heikkeni, katkesi ja lopulta vaikeni. Sitten hän odotti +kuunnellen. Kaukaa rinteeltä kantautui silloin heikko ja hurja huuto, +kimeä ja suloinen, synnytti omituisia kaikuja, liiteli kauemmaksi ja +kuoli lopulta kuiluihin. + +"Hän on sen jäljillä!" selitti Dale julmasti. + +"Bolla on teidän pyssynne", sanoi Helen. "Voi, meidän on kiiruhdettava." + +"Te palaatte leiriin", määräsi Dale kääntäen hevosensa. + +"Enkä palaa!" vastasi Helen tiukasti. + +Dale kannusti Rangeria ja kääntyi aukealle rinteelle. Helen pysytteli +hänen kintereillään, kunnes päästiin metsään, josta alkoi jyrkkä polku +ylöspäin. Dale hyppäsi satulasta. + +"Tässä on hevosen, karhun ja koiran jälkiä", sanoi hän kumartuessaan +tarkastamaan niitä. "Meidän on käveltävä tuonne laelle. Säästämme siten +hevosiamme ja ehkä aikaakin." + +"Onko Bo sitten ratsastanut sinne?" kysyi Helen katsoen jyrkkää mäkeä. + +"On varmasti." Sanottuaan sen läksi Dale matkalle taluttaen hevostaan. +Helen seurasi häntä. Kiipeäminen oli työlästä ja vaivalloista. Hän +oli kyllä ohuesti puettu, mutta hän lämpeni kumminkin pian, hengästyi +ja hänen sydäntään alkoi pakottaa. Kun Dale pysähtyi lepäämään, oli +Helen jo aivan lopussa. Koiran säännötön haukkuminen kannusti häntä +kumminkin. Mutta äkkiä lakkasi se kuulumasta. Dale sanoi koiran ja +karhun nyt päässeen harjanteen toiselle puolelle ja heti kun he +pääsisivät laelle, kuulisivat he äänen jälleen. + +"Katsokaahan noita", sanoi hän piakkoin viitaten tuoreihin jälkiin, +jotka olivat suuremmat kuin Bon mustangin. "Nuo ovat hirven jälkiä. +Olemme peloittaneet suuren uroon ja se on suoraan edellämme. Katsokaa +tarkasti, niin näette ehkä sen." + +Helen ei ollut milloinkaan kiivennyt niin nopeasti ennen, ja kun he +saapuivat laelle, oli hän aivan lopussa. Hän ei voinut tehdä muuta +kuin taluttaa hevostaan. Dale seurasi tämän metsäisen rinteen lakea +sen läntistä päätä kohti, joka oli melkoista korkeampi. Paikoitellen +oli viheriässä metsässä kallioisia aukeamia. Dale viittasi muutamalle +jyrkänteelle. + +Helen näki komean hirven kuvastuvan taivasta vasten. Sen selkä ja +kyljet olivat vaaleanharmaat ja olkapäät ja hartiat mustat. Sen raskaat +leveällä ulottuvat sarvet lisäsivät sen jaloa asentoa, kun se seisoi +siinä katsellen laaksoon ja kuunnellen nähtävästi koiran haukuntaa. Kun +se kuuli Dalen hevosen korskahtelun, hyppäsi se kerran kantaen sarviaan +miellyttävästi ja ihmeellisesti, ja katosi puiden joukkoon. + +Dale viittasi nyt jälleen muutamaan ruohottomaan paikkaan. Helen +huomasi maassa suuria pyöreitä jälkiä, joissa näkyvät kynsien jäljet +värisyttivät häntä. Hän tiesi ne karhun jäljiksi. + +Nopea ratsastus ei voinut tulla kysymykseenkään tällä harjulla, minkä +vuoksi Helen sai tilaisuuden hengähtää. Vihdoin kun he saapuivat +aivan ylimmäiselle huipulle, kuuli Dale koiran haukunnan. Helenin +katse kiintyi aluksi kaukaa siintävään villiin maisemaan ja vasta +sitten jalkojensa juuressa lepäävälle läntiselle rinteelle. Se oli +metsätön vähitellen aleneva mäki, joka loppui harvaan metsää kasvavaan +pengermään ja lopulta tummanviheriään rotkoon. + +"Ratsastakaa nopeasti nyt!" huudahti Dale. "Näen Bon ja haluan +tavoittaa hänet." + +Dale kannusti hevosensa rinnettä alas. Helen ratsasti hänen +kintereillään ja vaikka hän lasketti sellaista vauhtia, että hän +tunsi hiuksensa nousevan pystyyn pelosta, huomasi hän kumminkin Dalen +jätättävän. Joskus liukui hänen hevosensa istuallaan muutamia metrejä, +ja näiden vaarallisten hetkien kuluessa irroitti Helen jalkansa +jalustimista päästäkseen ratsustaan helposti irti, jos se olisi +sattunut kaatumaan. Hän antoi hevosen itsensä valita tien sillä aikaa +kuin hän katsoi Daleen tahi vielä kauemmaksi nähdäkseen Bon. Vihdoin +huomasi hän hänet. Kaukana alhaalla, tuolla metsäisellä penkereellä +näki hän vilahdukselta harmaan mustangin ja kirkkaan välähdyksen Bon +tukasta. Hänen sydämensä riemuitsi. Dale tavoittaisi pian Bon ja +kiiruhtaisi tämän ja vaaran väliin. Ja silloin, vaikka Helen ei sitä +silloin huomannutkaan, muuttui hänen mielensä huomattavasti. Hän ei +enää pelännyt ja jokin kumma, kiihoittava ja käsittämätön tunne sai +hänet valtoihinsa. + +Hän antoi hevosensa juosta, ja sittenkuin se oli laukannut +pehmeäpintaisen mäen juurelle, kiisi se sellaista vauhtia aukean +poikki, että tuuli punasi Helenin posket ja pani hänen korvansa +humisemaan. Dale katosi hänen näkyvistään, jolloin hän tunsi julmaa +omituista riemua. Hän koetti innokkaasti etsiä hänen hevosensa jälkiä +ja löysikin ne. Samoin löysi hän Bon mustangin, karhun ja koirankin +jäljet. Hänen hevosensa tuntien ehkä riistan olevan läheisyydessä ja +peläten jäävänsä yksinään, läksi joustavasti ja voimakkaasti juoksemaan +hypellen pensaiden ja kantojen yli. Aukea oli näyttänyt lyhyeltä, mutta +se olikin pitkä, ja Helen ratsasti tuon vähitellen laskeutuvan rinteen +poikki hirmuista vauhtia. Hän ei halunnut jäädä jälkeen eikä hän +välittänyt enää vaarastakaan. Jokin poltti tasaisesti hänen rinnassaan, +jokin ilon aiheuttama julma ja voimakas vimma. Kun hän näki kaukana +toisessa aukiossa Dalen sivuuttaneen Bon ja Bon kannustavan pientä +mustangiaan kovemmin kuin milloinkaan ennen, syntyi Helenissä kiihkeä +halu tavoittaa hänet, voittaa hänet tässä ihmeellisessä takaa-ajossa ja +näyttää hänelle ja Dalelle, mitä Helen Raynerissä pohjimmittain piili. + +Hän huomasi kumminkin edessään olevasta maanlaadusta, että hänen +kunnianhimonsa tulisi olemaan lyhytikäinen, mutta tämä peninkulman +pituinen nopea ratsastus oli jotakin, jonka muisto kalvistutti aina +hänen poskensa ja kiihoitti hänen mieltään. + +Aukio oli vain liian lyhyt. Kova vauhti vei Helenin hevosen pian +metsään. Täällä sai hän ponnistaa kaikki voimansa hillitäkseen sen +päätöntä vauhtia kaatuneiden puunrunkojen yli ja pienten mäntyjen +välitse. Bo katosi näkyvistä ja Helen tunsi tarvitsevansa kaiken +järkensä voidakseen olla eksymättä. Hänen oli seurattava jälkiä ja +muutamissa paikoissa oli niitä hyvin vaikea huomata satulasta. + +Hänen hevosensa oli sitäpaitsi tulinen ja kaiken muun lisäksi +vielä kiihoittunut. Se vaati hölliä ohjaksia ja omat tiensä. Helen +koetti sitäkin eksyäkseen vain jäljiltä ja kolhiutuakseen oksia ja +puidenrunkoja vasten. Hän ei voinut enää kuulla koiran haukuntaa +eikä Dalen huutoja. Männyt olivat pieniä, tiheässä kasvavia ja hyvin +sitkeitä. Niitä oli vaikea taivuttaa. Helen haavoitti kätensä, +sai kasvoihinsa naarmuja ja loukkasi polvensa. Hevosella oli tapa +poiketa omalle taholleen Helenin haluaman asemesta, ja kun se syöksyi +tiheihin vesakkoihin, joiden läpi oli vaikea päästä, oli kulku hyvin +vaivalloista Helenille. Se oli kumminkin nyt jo aivan samantekevää +hänelle, sillä raivostuttuaan kerran sieti hän jo kaikkea. Hän ei +väitellyt mielessään, oliko tämä toivoton kiire ollenkaan tarpeellinen. +Muudan lyönti päähänkin, joka oli melkein sokaista hänet, ei +lannistanut häntä ollenkaan. Hevosta oli vaikea hillitä ja aukeilla +paikoilla oli sen ohjaaminen aivan mahdotonta. + +Vihdoin saapui hän toiselle rinteelle. Kun hän tuli erään jyrkänteen +laidalle, kuuli hän Dalen selvät huudot kaukaa ja Bon kimeät ja +riemuitsevat vastaukset niihin. Hän kuuli myöskin karhun ja koiran +aiheuttaman rähäkän kuilun pohjalta. + +Tässä eksyi hän jälleen Dalen ja Bon jäljiltä. Rinne näytti +läpipääsemättömältä. Hän ratsasti takaisin harjannetta pitkin ja sitten +vasta eteenpäin. Lopulta hän saapui paikalle, jossa kaviot olivat +kaivaneet syviä jälkiä kapeihin pengermiin. Hypellessään askelmalta +askelmalle kompastui Helenin hevonen. Kun hän ohjasi sitä niiden yli, +oli se mennä nokalleen. Tuntui aivan siltä kuin hän olisi ratsastanut +suoraan mäkeä alas. Ajon hurja vauhti tuli sitä pistävämmän teräväksi +Helenille, kuta pahemmiksi vastukset muuttuivat. Sitten vielä kerran +koiran haukunta ja karhun murina hurjistuttivat hänen hevosensa. Se +korskui kimakasti ja uhmaavasti ja nosti etujalkansa korkealle ilmaan. +Sitten se liukui murtaen itselleen tien pehmeään rinteeseen tiheän +vesakon läpi pannen irtonaiset kivet ja maan vyörymään edellään. +Se kaatuikin muutamalle penkereelle, mutta eräs haavikko tuki sitä +niin, että se pääsi jälleen jaloilleen. Taistelun äänet lakkasivat +kuulumasta, mutta Dalen kovat huudot sekoittuivat pihkalta tuoksuvaan +ilmaan. + +Ennenkuin Helen huomasikaan, oli hän rinteen juurella muutamassa +kapeassa kuilussa, joka oli täynnä kiviä ja puita. Sointuva veden +kohina kantautui hänen korviinsa. Jälkiä oli kaikkialla, ja kun +hän saapui ensimmäiseen aukeaan paikkaan, näki hän, mistä kohti +hiekkarannalta karhu oli hypännyt veteen. Siinä se oli ahdistanut +Pedroa. Tuon taistelun jäljet olivat selvästi näkyvissä. Helen näki +karhun jäljet vastakkaisellakin hiekkarannalla. + +Virran suuntaan ratsastaessaan paransi Helen yhä hevosensa vauhtia. +Tasaisella maalla olikin ratsu mainio. Kerran se hyppäsi suoraan +puronkin yli. Jokaisen hyppäyksen ja käänteen jälkeen odotti Helen +saavansa nähdä Dalen ja Bon karhun kimpussa. Kuilu kapeni kapenemistaan +ja virran uoma syveni. Hänen oli pakko hidastuttaa vauhtiaan voidakseen +sivuuttaa puut ja kalliot. Aivan odottamatta ratsasti hän sitten +pahki Daleen, Bohun ja huohottavaan Pedroon. Hänen hevosensa pysähtyi +vastaten toisten hevosten kimeään hirnuntaan. + +Dale katsoi hämmästyneenä ja ihaillen Heleniin. + +"Kohtasitteko karhun jälleen?" hän kysyi heti. + +"En. Ettekö ole ampunut sitä?" huohotti Helen taipuen hitaasti +satulassaan. + +"Se pakeni tuonne louhikkoon, jonne meidän on sitä melkein mahdoton +seurata." + +Helen liukui satulasta maahan huudahtaen helpotuksesta. Hän huomasi +olevansa verinen ja likainen, hänen pukunsa oli epäjärjestyksessä +ja aivan likomärkänä hiestä, puhumattakaan siitä, että se oli aivan +riekaleina. Jokaista lihasta poltti ja pisteli, ja kaikki luut +tuntuivat olevan poikki. Mutta kaiken tuon kannatti kyllä kärsiä, kun +näki Dalen läpitunkevan katseen ja Bon suunnattoman hämmästyksen. + +"Nell Rayner!" huohotti Bo. + +"Jos hevoseni ei vain olisi ollut niin huono kulkemaan metsässä", +huohotti Helen, "en olisi menettänyt niin paljon aikaa laskeutuessani +tänne tuolta vuorelta. Tavoitin teidät kumminkin." + +"Tulitteko ratsastaen tuon viimeisenkin rinteen?" kysyi Dale. + +"Tulinpa hyvinkin", vastasi Helen hymyillen. + +"Me kävelimme sen kokonaan ja olimme onnelliset päästessämme tänne +sitenkin", sanoi Dale vakavasti. "Tänne ei mielestäni voida ratsastaa +millään hevosella. Se kai liukui koko matkan?" + +"Niin se tekikin, mutta minä pysyin kumminkin sen selässä." + +Bon epäily muuttui ihmettelyksi ja sanattomaksi ihailuksi. Ja Dalen +harvinainen hymy haihdutti hänen vakavuutensa. + +"Olen pahoillani. Menettelin ajattelemattomasti. Luulin teidän palaavan +kotiin. Mutta kun loppu on hyvä, on kaikki muukin hyvin. Helen, +heräsittekö tänään?" + +Helen loi silmänsä maahan välittämättä häneen suunnatusta kysyvästä +katseesta. + +"Ehkä hieman", vastasi hän peittäen kasvonsa käsillään. Muistaessaan +Dalen kysymykset ja tämän varmat sanat, ettei hän tunne elämän oikeata +tarkoitusta, ja oman itsepäisen vastustuksensa, tunsi hän hieman +häpeävänsä. Mutta se meni pian ohi. + +"Ajo oli suurenmoinen", sanoi hän. "En tuntenut itseäni. Olitte +oikeassa." + +"Kuinka monessa suhteessa huomasitte minun olevan oikeassa?" kysyi Dale. + +"Kaikissa muissa paitsi yhdessä, luullakseni", vastasi Helen nauraen ja +väristen. "Olen melkein kuolemaisillani nälkään nyt. Olin niin vihainen +Bolle, että olisin voinut kuristaa hänet. Näin tuon kauhean pedon ja +tiedän nyt, millaista kuolemanpelko on. Olin eksyksissäkin pari kertaa +aivan kokonaan. Muuta en muista." + +Nyt voi Bokin jo puhua. "Viimeinen oli muistaakseni, että rakastut +hurjasti." + +"Jos Dale on oikeassa, on minun lisättävä sekin tämänpäiväisiin uusiin +kokemuksiini, ennenkuin tiedän, mitä oikea elämä on", vastasi Helen +kainosti. + +Metsästäjä kääntyi. "Lähtekäämme", sanoi hän vakavasti. + + + + +XIII. + + +Ratsastettuaan useampia päiviä tuon ihmeellisen keltaisen ja +purppuraisen puiston ruohoisella kamaralla ja kuunneltuaan haaveillen +päivisin putouksen sointuvaa ja aina muuttuvaa kohinaa ja öisin +metsästelevien susien hurjaa ja valittavaa ulvontaa ja kiivettyään +huimaaviin korkeuksiin, joissa tuuli tuoksui suloisesti, menetti Helen +Rayner tiedon ajankulusta ja unhotti vaaran. + +Roy Beemania ei kuulunut palaavaksi. Kun Dale silloin tällöin puhui +hänestä ja hänen etsinnästään, ei tytöillä ollut juuri muuta sanomista +kuin valittaa vanhan enonsa sairautta. Sitten he unhottivat asian +jälleen. Jokainen, joka tähän aikaan vuodesta oleskeli lyhyenkin +ajan tässä paratiisissa, kiintyi siihen niin, että se muistui hänen +mieleensä myöhemmin sekä nukkuessa että valvoessa. + +Bo antautui kokonaan tuohon villiin elämään, hän rakasti hevosia ja +ratsasteli, helli Dalen monia kesyjä hevosia, mutta erittäinkin Tomia, +puumaa. Tuo suuri kissa seurasi häntä kaikkialle, leikki hänen kanssaan +kieritellen ja huitoen käpälillään kuin kissa, ja se laski suuren +päänsä hänen syliinsä kehräten tyytyväisesti. Bo ei pelännyt juuri +mitään ja täällä villissä luonnossa haihtui loputkin hänen arkuudestaan. + +Dalella oli muudan toinenkin lemmikki, kasvava musta karhunpenikka, +jota sanottiin Mussiksi. Se oli sairaalloisesti mustasukkainen pikku +Budille ja vihasi äärettömästi Tomia. Muuten se oli hyvin kiltti karhu, +joka oli puolueettomalle Dalelle suureksi iloksi. Mutta silloin kun +Dale sattui olemaan selin, karkoitti Tom Mussin aina leiristä, ja +joskus Muss pysyikin poissa kauan aikaa kuljeskellen yksinään. Bon +tulon jälkeen, koska hän kulutti suurimman osan ajastaan eläinten +seurassa, oli nähtävästi leiri Mussinkin mielestä puoleensavetävämpi. +Senvuoksi ennustikin Dale Mussin ja Tomin pian rupeavan riitelemään. +Bosta ei ollut mikään niin ihanaa kuin painiskeleminen tuon mustan +karhun kanssa. Muss ei ollut vielä hyvinkään suuri eikä kovin +raskaskaan, ja painiessaan tuon voimakkaan ja jäntevän tytön kanssa +joutui se joskus tappiolle. Sen hyväksi on mainittava, että se oli +hyvin varovainen voidakseen olla loukkaamatta Bota. Se ei milloinkaan +purrut eikä raapinut, vaikka se joskus antoikin Bolle äänekkäitä +lyöntejä käpälillään, jolloin Bo puristi sormikoidut kätensä nyrkkiin +ja hyökkäsi sen kimppuun tosissaan. Muutamana iltana ennen heidän +tavallista varhaista illallistaan katselivat Dale ja Helen, miten Bo +leikki karhun kanssa. Hän oli mitä hilpeimmällä tuulella, täynnä elämää +ja taistelunhalua. Tom makasi pitkin pituuttaan ruohokossa ja katseli +heitä kapein kiiluvin silmin. + +Kun Bo ja Muss tarttuivat toisiinsa syliksi ja alkoivat kieriskellä +ruohokossa, kiinnitti Dale Helenin huomion puumaan. + +"Tom on mustasukkainen. On omituista, miten eläimet ovat ihmisten +kaltaisia. Minun on vietävä Muss pian aitaukseen, muuten rupeavat ne +tappelemaan." + +Helen ei huomannut Tomissa muuta kuin sen, ettei se näyttänyt leikkiin +taipuvaiselta. + +Heidän syödessään illallista katosivat sekä karhu että puuma, vaikka +he huomasivatkin sen vasta jälkeenpäin. Dale vihelsi ja kutsui, mutta +kilpailijat eivät palanneet. Seuraavana aamuna oli Tom leirissä nukkuen +mukavasti Bon jaloissa, ja kun Bo nousi, seurasi se häntä kuten +ennenkin. Mutta Mussia ei kuulunut eikä näkynyt. + +Nämä seikat tekivät Dalen levottomaksi. Hän poistui leiristä ottaen +Tomin mukaansa. Palattuaan kertoi hän seuranneensa Mussin jälkiä niin +kauaksi kuin suinkin ja koettaneensa sitten usuttaa Tomin sen jäljille, +mutta puuma ei ollut halunnut tahi ei ollut voinut seurata niitä. Dale +kertoi, ettei Tom pitänyt karhun jäljistä, mikä onkin luonnollista, +koska puumat ja karhut ovat luonnollisia vihamiehiä keskenään. Siten +menetti Bo joko sattumalta tahi tarkoituksesta yhden lemmikeistään. + +Metsästäjä etsi sitä seuraavana päivänä likimmäisiltä rinteiltä, +kiipesipä eräälle vuorellekin. Hän ei löytänyt kumminkaan jälkeäkään +Mussista, mutta kertoi nähneensä jotakin muuta. + +"Haluatteko, tytöt, vieläkin kokea jotakin hyvin jännittävää?" kysyi +hän. + +Helen hymyili myöntymyksensä ja Bo vastasi omaan innostuneeseen +tapaansa. + +"Ettekö välitä, vaikka pelästyisittekin?" jatkoi Dale. + +"Ette voi pelästyttää minua ollenkaan!" väitti Bo, mutta Helen näytti +epäilevältä. + +"Eräällä niityllä osuin pahki muutamaan hevoseeni -- nilkuttavaan +kimoon, jota ette ole nähneet. Tuo vanha harmaakarhu, jota me silloin +ajoimme takaa oli tappanut sen. Hevonen ei ollut ollut vielä kuolleena +tuntiakaan. Siitä juoksi vielä verta eikä siihen muutenkaan oltu juuri +koskettukaan. Karhu kuuli tuloni tahi näki minut ja pakeni metsään. +Mutta se palaa kyllä illalla takaisin. Menen sinne sitä vahtimaan +ja ammun sen nyt. Mielestäni olisi teidän tultava mukaani, sillä en +haluaisi jättää teitä tänne yksiksenne yöksi." + +"Otatteko Tominkin sinne?" kysyi Bo. + +"En, sillä karhu voi vainuta sen. Eikä Tom sitäpaitsi ole mikään +luotettava karhujen ahdistaja. Jätän Pedronkin kotiin." + +Kun he olivat syöneet nopeasti illallisen ja Dale oli hakenut hevoset +leiriin, oli aurinko laskenut ja laakso alkoi hämärtyä vuorten +huippujen loistaessa vielä kirkkaina. + +Tie, jota Dale seurasi rinteen laelle, kiemurteli sinne tänne ja heiltä +meni melkein tunti sen kulkemiseen. Senvuoksi olikin heidän laelle +päästyään ja saavuttuaan metsään jo aivan hämärä. Aaltoilevaa puistoa +jatkui niin pitkälti kuin Helen voi nähdä. Sitä reunustavassa metsässä +oli siellä täällä pitkiä niemekkeitä, ja niityllä oli eristettyjä +metsikköjä kuin saaria. + +Noin kymmenentuhannen jalan korkeudessa oli tämä kirkas ja kylmä +yö suurenmoinen ja ilmastollisessa suhteessa harvinainen. Seudut +näyttivät aivan sellaisilta kuin savustetun lasin läpi katsellessa. +Kaikki esineet olivat selvästi näkyvissä, kaukaisetkin, ja näyttivät +suurennetuilta. Lännessä, missä auringonlaskun kajastus ei ollut +vielä haihtunut tummalta, koloiselta ja kuusien latvojen katkomalta +taivaanrannalta, oli sellainen läpinäkyvä kultainen viiva, joka +sulautui taivaan tähtikirkkaaseen sineen, ettei Helen voinut muuta kuin +katsoa ihmetellen ja ihaillen. + +Dale kannusti hevosensa juoksuun ja tyttöjen vireät ratsut seurasivat +sitä. Maa oli kuoppaista tiheässä kasvavien ruohomättäiden vuoksi, +mutta hevoset eivät kumminkaan kompastelleet. Niiden liikkeet ja +korskahtelut ilmaisivat niiden kiihtymystä. Dale opasti heitä monien +metsikköjen ympäri pitkään ruohoa kasvavaan notkoon ja sitten suoraan +länteen päin muutaman aukion poikki, metsää kohti, joka kuvastui +selvästi öistä taivasta vasten. Hevoset kulkivat nopeasti ja tuuli +puhalsi jääkylmästi. Helen voi juuri hengittää ja hän huohotti niin +kuin hän juuri olisi päässyt korkean kukkulan laelle. Tähdet alkoivat +tuikkia sinisellä taivaalla ja kajastus vaaleni hieman, mutta hämärää +kumminkin jatkui. Aukio näytti leveältä, mutta olikin todellisuudessa +kapea. Kun he saapuivat harvaan metsikköön, jota jatkui rinteelle, +kunnes vastassa oli tiheämpi ja eristetympi metsäsaareke, laskeutui +Dale satulasta ja sitoi hevosensa puuhun kiinni. Kun tytöt olivat +laskeutuneet, teki hän samoin heidänkin hevosilleen. + +"Pysytelkää aivan kintereilläni ja kävelkää niin hiljaa kuin suinkin", +kuiskasi hän. Kuinka pitkältä ja tummalta hän näyttikään pimenevässä +valossa! Heleniä huumasi nytkin, kuten usein viimeaikoina, tuon miehen +omituinen käskevä voima. Kävellen pehmeästi ja aivan äänettömästi +pujahti Dale tuohon säännöttömään metsikköön, jossa näytti olevan +kapeita syrjäteitä ja niemekkeitä. Sitten saapui hän äkkiä tiheää +metsää kasvavalle rinteen laelle, jossa oli pimeä kuin säkissä. +Mutta seuratessaan häntä rupesi Helen erottamaan puita, ohuita +surkastuneita kuusia, joista muutamat olivat kuivuneita. Rinne oli +pehmeä ja joustava, ja sitä oli helppo kiivetä melutta. Dale kulki +niin varovaisesti, ettei Helen voinut kuulla hänen askeleitaan, ja +pimeys oli usein niin synkkä, ettei hän voinut Dalea nähdäkään. Silloin +kulki kylmiä väreitä hänen selkäänsä pitkin. Bo piti kiinni Helenista +vaikeuttaen siten hänen kulkuaan ja saattaen Bon rohkeuden näyttämään +vähemmän kehumista ansaitsevalta. Vihdoin päästiin tasaiselle maalle. +Helen näki edessään vaaleanharmaan taustan, jossa oli mustia viiruja. +Toinen silmäys ilmaisi hänelle kumminkin, että ne olivat aukeata +niittyä vasten näkyviä puunrunkoja. + +Dale pysähtyi ja kosketti Heleniin, joka myöskin seisahtui +jännittyneenä. Dale kuunteli. Tuntui ihmeelliseltä katsella häntä, +kun hän seisoi siinä kumartunein päin hiljaa ja liikkumatonna kuin +puunrunko. + +"Se ei ole vielä tullut", kuiskasi Dale hiipien eteenpäin hitaasti. +Helen ja Bo töksähtelivät pahki ohuihin kuivuneihin oksiin, joita ei +voitu huomata ja jotka risahtelivat. Sitten Dale polvistui näyttäen +painuvan maahan. + +"Teidän on ryömittävä", kuiskasi hän. + +Kuinka omituiselta ja lumoavalta se tuntuikaan Helenistä, vaikka se +olikin vaivalloista. Maassa oli risuja ja kuivuneita oksia, joiden yli +oli varovaisesti ryömittävä, ja koska oli heittäydyttävä vatsalleenkin +tarpeen vaatiessa, oli hänen pakko ponnistaa suunnattomasti voimiaan +päästäkseen eteenpäin tuuma tuumalta. Dale kiemurteli eteenpäin kuin +suuri käärme. + +Metsä tuli vähitellen valoisammaksi. He lähestyivät nyt niityn päätä. +Helen näkikin jo palasen aukiosta, jonka takana oli tummaa kuusimetsää. +Iltarusko leimusi tahi tanssi kuin himmeät revontulet ja sammui sitten +kokonaan. Dale ryömi kauemmaksi pysähtyen vihdoin niityn päässä +kasvavan parin puun väliin. + +"Tulkaa tänne viereeni", hän kuiskasi. + +Helen jatkoi ryömimistään ja pian oli Bo hänen vieressään. Hän +huohotti, kasvot olivat aivan kalpeat ja silmät loistivat niin suurina, +että ne voitiin helposti nähdä haihtuvassa valossa. + +"Kuu alkaa nousta. Saavuimme juuri parhaaseen aikaan. Vanha karhu ei +ole siellä vielä, mutta minä näen arosusia. Katsokaa." Dale viittasi +aukean niityn pään poikki muutamaan epäselvästi näkyvään kohtaan, joka +oli lyhyen matkan päässä metsänlaidasta. + +"Tuolla on hevosenraato", kuiskasi hän. "Ja jos katsotte tarkemmin, +voitte huomata arosudetkin. Ne ovat harmaita ja ne liikkuvat. Ettekö +voi kuulla niiden läähätystä?" + +Helenin jännittyneet korvat, jotka olivat täynnä kuviteltuja ääniä, +erottivat kumminkin pian hiljaisia napsahduksia ja murinaa. Bo puristi +hänen käsivarttaan. + +"Kuulen ne. Ne tappelevat. Voi sentään!" huohotti hän huokaisten syvään +kuvaamattomasta jännityksestä. + +"Olkaa hiljaa nyt, katselkaa ja kuunnelkaa!" sanoi Dale. + +Tuo musta mutkainen metsänlaita näytti vähitellen tulevan yhä +mustemmaksi, niityn harmaa nurkkaus vaaleni hitaasti jonkun +näkymättömän voiman vaikutuksesta, hitaasti himmenivät tähdet ja taivas +kirkastui. Kuu oli nousemaisillaan jostakin päin. Tuo epäselvästi +näkyvä läikkäkin rupesi vähitellen paremmin näkymään. + +Puitten latvojen välistä, jotka nyt tuntuivat olevan melko lähellä, +rupesi hopeanvärinen kuu heikosti näkymään. Se tummeni, katosi, loisti +jälleen kiiveten, kunnes sen kaunis sirppi kohosi puun latvoihin, +irtautui niistä salaperäisesti ja muuttui kirkkaaksi ja kylmäksi. Sitä +mukaa kuin niityn itäinen laita tummenemistaan tummeni, vaaleni niitty +ja vastakkaisen puolen laidasta voitiin jo erottaa yksityisiä puitakin. + +"Voi katsokaa nyt!" huudahti Bo hiljaa ja pelokkaasti viitatessaan. + +"Älkää puhuko niin kovasti", kuiskasi Dale. + +"Mutta minä näen jotakin." + +"Hss!" komensi Dale. + +Katsoessaan sinnepäin, jonne Bo viittasi, ei Helen voinut nähdä muuta +kuin kuun valaiseman maankamaran, joka pyöristyi läheisyydessä pieneksi +kukkulaksi. + +"Olkaa nyt hiljaa", kuiskasi Dale. "Ryömin tuonne voidakseni katsella +paikkaa toiseltakin suunnalta. Palaan heti." + +Hän peräytyi äänettömästi ja katosi. Kun hän oli poistunut, tunsi Helen +sydämensä sykkivän nopeammasti ja ihonsa polttavan. + +"No voi sinua! Nell, katsohan toki!" kuiskasi Bo peloissaan. "Näin +varmasti jotakin." + +Tuon pyöreän kummun laella liikuskeli joku pyöreä esine hitaasti tullen +lähemmäksi valoon. Helen katsoi siihen pidättäen hengitystään. Se +kuvastui nyt selvästi taivasta vasten, ollen näköjään suuri, pyöreä +ja julma harmahtava eläin. Toisen kerran näytti se suurelta, toisen +kerran taas pieneltä, väliin tuntui se olevan aivan lähellä, väliin +taas kaukana. Se näytti vihdoin tulevan suoraan heitä kohti. Helen +totesi nopeasti, ettei peto ollut enää kahdenkaantoista metrin päässä. +Hänen kokemuksensa alkoivat juuri lisäytyä taasen uudella, hän tunsi +todellista kauhistuttavaa pelkoa, hänen verensä tuntui hyytyvän, hänen +sydämensä jyskytti kovasti pysähtyäkseen sitten kokonaan ja hän olisi +mielellään paennut, mutta oli kuin kiinnikasvanut paikoilleen, kun Dale +palasi hänen viereensä. + +"Tuolla on muudan suuri siili", kuiskasi hän. "Se oli ryömimäisillään +teidän ylitsenne, jolloin olisitte tullut täyteen piikkejä." + +Sanottuaan sen heitti hän puukalikalla eläintä. Se hyppäsi suoraan ylös +ja pyörähti hämmästyttävän ketterästi, jolloin kuului ratisevaa ääntä. +Sitten se ryömi näkymättömiin. + +"Siili!" kuiskasi Bo huohottaen. "Yhtä hyvin olisitte voinut sanoa sitä +norsuksikin!" + +Helen huokaisi hyvin syvään merkityksellisesti. Hän ei halunnut kertoa, +millaisia tunteita tuon vaarattoman siilin näkeminen oli hänessä +herättänyt. + +"Kuunnelkaa!" varoitti Dale hiljaa. Hänen suuri kätensä tarttui Helenin +sormikoituun. "Tuo on totisesti jotakin erämaahan kuuluvaa." + +Yön rauhallisuuden rikkoi suden ulvonta terävästi ja kylmästi, mutta +se kuului kaukaa, ihmeellisen kaukaa. Kuinka hurjalta, surulliselta +ja nälkäiseltä se kuulostikaan, ja kuinka ihmeteltävän selvältä! Sen +sointu värisytti Helenin koko ruumista herättäen hänessä hurjia, +kuvaamattomia ja syviä tunteita. Jälleen muudan tämän metsän ääni +vei hänen ajatuksensa kauas hämärään menneisyyteen, josta hänkin oli +peräisin. + +Ulvonta ei uudistunut. Arosudetkin olivat hiljaa. Seurasi äänettömyys, +jota ei mikään häirinnyt. + +Dale töykkäsi Heleniä ja ojentautui sitten taputtamaan Bota. Hän +katseli tarkkaavaisesti niitylle ja hänen jännityksensä voitiin tuntea. +Helen jännitti katsettaan niin paljon kuin suinkin ja näki harmaitten +arosusien luikkivan tiehensä kuunvalosta metsän pimentoon, jonne ne +katosivat. Ei ainoastaan Dalen tarkkaavaisuus, vaan hiljaisuuskin ja +hetken ja paikan aiheuttama kiihko tuntuivat olevan täynnä ihmeellistä +voimaa. Bo tunsi kai sen myöskin, koska hänen ruumiinsa vapisi. Hän +painautui aivan Heleniin kiinni ja hengitti nopeasti ja syvään. + +"Kas niin!" murahti Dale hiljaa. + +Helen ymmärsi Dalen huudahduksen ilmaiseman helpotuksen ja varmuuden +ja käsitti samalla jotakin siitä, millaiselta tilanne oli tuntunut +metsästäjästä. + +Sitten hänen vaaniva ja valpas katseensa kiintyi erääseen metsästä +ilmestyvään himmeästi näkyvään harmaaseen varjoon. Se liikkui, mutta +ei suinkaan tuo suuri esine voinut olla mikään karhu. Nyt se tuli +varjosta kirkkaaseen kuunvaloon. Helenin sydän jyskytti, sillä tulija +oli sittenkin äärettömän suuri harmaakarhu, joka kävellä kyhnysteli +hevosenraatoa kohti. Helen tarttui vaistomaisesti Dalen käsivarteen, +joka tuntui raudankovalta sen värähtelevästä pinnasta huolimatta. +Kosketus huojensi hänen keuhkojensa painoa ja selvitti hänen kurkkuaan. +Hänen pelkonsa katosi kokonaan ja hän tunsi vain ääretöntä jännitystä. +Bon syvät henkäykset ja hänen ruumiinsa kova vapiseminen ilmaisivat, +että hänkin oli huomannut karhun. + +Peto näytti kuunvalossa hirmuisen suurelta, ja tämä villi niitty +tummine metsäisine laitoineen muodosti sille sopivan kehyksen. Helenin +joustava mieli, joka oli niin herkkä mielenliikutuksille, kummasteli +vielä tämän tilanteen ihmeellisyyttä ja tarkoitusta. Hän toivoi karhun +kuolemaa, vaikka hän samalla säälikin sitä. + +Karhun kulku oli huojuvaa, heiluvaa ja hidasta, ja kului kotvanen, +ennenkuin se saapui haaskan luo. Kun se vihdoin tuli sen viereen, +kiersi se sen nuuskien sitä äänekkäästi ja lopulta muristen. Se oli +nähtävästi huomannut, että haaskalla oli käynyt kuokkavieraita. Karhu +voitiin kyllä nähdä kokonaan, mutta ainoastaan sen ääriviivat ja väri. +Se oli noin parinsadan metrin päässä katsojista. Sitten näytti siltä +kuin se olisi alkanut vetää raatoa johonkin, ja todellakin kiskoi se +sitä poispäin hyvin hitaasti, mutta kumminkin varmasti. + +"Katsokaahan sitä!" kuiskasi Dale. "Eikö se olekin voimakas? Mutta minä +pysähdytän sen varmasti." + +Karhu pysähtyi kumminkin omasta halustaan juuri metsän varjon laitaan. +Siten se laskeutui kyyrysilleen saaliinsa viereen alkaen sitä jyrsiä ja +repiä. + +"Jess oli mainio hevonen", mumisi Dale julmasti. "Liian hyvä tuollaisen +harmaakarhu-ryökäleen syötäväksi." + +Sitten nousi metsästäjä tyynesti polviasentoon pyssy ojennettuna ja +katseli viereisen puun alempia oksia. + +"Tytöt, on mahdotonta edeltäpäin sanoa, mitä tuollainen harmaakarhu voi +tehdä. Jos huudan, on teidän kiivettävä tuohon puuhun ja nopeasti." + +Sanottuaan sen ojensi hän pyssynsä nojaten vasemman kyynärpäänsä +polveensa. Piipun pää, joka ei ollut varjossa, kiilsi kirkkaasti kuun +valossa. Mies ja ase vakautuivat liikkumattomiksi kuin kivi. Helen +pidätti hengitystään. Mutta Dale hellitti otteensa ja laski pyssyn +alas. "En voi nähdä jyvää selvästi", kuiskasi hän pudistaen päätään. +"Muistakaa nyt, että kiipeätte puuhun, jos huudan." + +Jälleen hän tähtäsi ja jäykistyi hitaasti liikkumattomaksi. Helen +ei voinut kääntää lumottuja silmiään hänestä. Dale oli tuossa +polviasennossa avopäin, ja ollen varjossa voi Helen selvästi nähdä +hänen säännöllisen sivukuvansa, ankaran ja kylmän. + +Tulen leimahdus ja kova pamahdus säikähdyttivät häntä. Sitten hän kuuli +luodin sattuvan. Muutettuaan katsettaan huomasi hän karhun kallistuvan +suonenvedontapaisesti kohottaen takajalkojaan. Kuului äänekkäitä +napsahduksia, kun se haukkoi ilmaa raivoissaan. Mutta muuta ääntä +ei kuulunut. Sitten paukahti Dalen suuri pyssy jälleen. Helen kuuli +taasen sattuvan luodin omituisen läjähdyksen. Karhu kaatui jymähtäen +kuin kuolettavan iskun vaikutuksesta. Mutta yhtä nopeasti oli se taas +jaloillaan ja alkoi pyöriä paikoillaan karjuen käheästi ja hurjasti +tuskasta ja raivosta. Sen liikkeet veivät sen nopeasti kuunvalosta +puiden varjoon, jonne se katosi. Siellä muuttui murina hampaiden +kiristelyksi. Pensaat ritisivät ja oksat katkeilivat, kun se pakeni +metsään. + +"Se on varmasti hurjana raivosta", sanoi Dale nousten seisoalleen, "ja +vaikeasti haavoittunutkin. En halua kumminkaan seurata sitä tänä yönä." + +Tytötkin nousivat, ja Helen huomasi jalkojensa vapisevan ja tunsi +olevansa viluissaan. + +"Eikö se ollutkin ihmeellistä?" huudahti Bo. + +"Oletteko peloissanne, koska hampaanne kalisevat?" kysyi Dale. + +"Minulla on vilu." + +"Nyt onkin melko kylmä. Nyt kun tuo loppui, tunnette sen. Nell, +luullakseni teitäkin vilustaa?" + +Helen nyökäytti päätään. Häntä vilusti todellakin enemmän kuin +milloinkaan ennen, mutta se ei estänyt verta virtaamasta omituisen +lämpimästi hänen suonissaan eikä sydäntä sykkimästä nopeammasti, minkä +syytä hän ei ruvennut ottamaan selville. + +"Kiiruhtakaamme", sanoi Dale poistuen edellä metsästä ja kiertäen sen +nokan rinteelle. Laskeuduttuaan tasangolle tunkeutuivat he harvan +metsän läpi sinne, johon he olivat jättäneet hevosensa. + +Tuuli alkoi nyt puhaltaa kovemmasti, ei kumminkaan metsässä, vaan +aukeilla paikoilla. Se oli hirveän kylmää. Dale auttoi Bon satulaan ja +sitten Helenin. + +"Olen aivan jäykistynyt", sanoi tämä. "Putoan varmasti." + +"Ettekä putoa. Lämpiätte tuossa tuokiossa", vastasi Dale, "sillä aiomme +ratsastaa takaisin melkoista vauhtia. Antakaa Rangerin kulkea vapaasti +ja pysytelkää vain satulassa." + +Rangerin ensimmäiset laukat panivat jo Helenin veren kiertämään. +Se kiisi kuin nuoli sen kaunismuotoisen tumman pään pysyessä Dalen +hevosen rinnalla. Kuu valaisi niityn selvästi ja kirkkaasti muuttaen +sen ruohon omituisesti hopeanväriseksi. Metsäsaarekkeet, jotka olivat +kuin teräviä mustia saaria kuun valaisemassa järvessä, näyttivät olevan +täynnä varjoja ja karhujen piilopaikkoja, joista nuo pedot olivat +valmiit hyökkäämään kimppuun. Kun Helen lähestyi tuollaista metsikköä, +sykkivät hänen valtimonsa ja sydän jyskytti. Puolen peninkulman +pituinen ratsastus kartoitti vilun. Kaikki näytti ihmeellisen +kauniilta, taivaalla kulkeva kuu, joka näytti aivan valkoiselta tuon +tumman sinen keskellä, kalpeat tyynet tähdet, jotka näyttivät niin +juhlallisilta suuressa etäisyydessään, nuo houkuttelevat samalla kertaa +sekä ystävälliset että salaperäiset metsäniemekkeet, nopeat hevoset, +jotka juoksivat pehmeästi ja tahdikkaasti ruohokossa hypellen ojien +ja kuoppien yli ja pannen kovan tuulen pistämään ja leikkaamaan. +Kun he olivat tullessaan ratsastaneet tämän niityn poikki, oli se +tuntunut pitkältä, mutta nyt takaisin tullessa oli se yhtä lyhyt kuin +lumoavakin. Helenille selvenivät kokemuksien vaikutukset hitaasti. +Mutta tämä nopea ratsastus, jolloin hevoset kulkivat vierekkäin, ja +kaikki tämä villi kauneus, täydensivät vuosien hitaan sisäisen työn. +Hurmion aiheuttamat kyyneleet jäätyivät hänen poskilleen ja hänen +sydämensä oli täynnä riemua. Kaikki tämän yön vaikutelmat menivät hänen +vereensä. Hänen ei tarvinnut nyt muuta kuin tuntea ja elää, mutta hän +voi ymmärtää nämä vaikutelmat ja muistaa ne ikuisesti jälkeenpäin. + +Dalen hevonen ollen hieman edellä hyppäsi muutaman ojan yli. Ranger +teki kauniin hypyn, mutta putosi ruohoiseen mättäikköön ja kompastui. +Helen lensi sen pään yli maahan. Hän liukui suulleen käsivarret +ojennettuina saaden niin kovan kolahduksen, että hän pyörtyi. + +Hän kuuli Bon huudon, tunsi märän ruohon sivelevän kasvojaan ja +voimakkaiden käsivarsien kosketuksen, kun ne nostivat häntä. Dale oli +kumartunut hänen ylitseen katsoen häntä kasvoihin. Bo syleili häntä +kiihkeästi. Helen voi ainoastaan huohottaa, sillä hänen rintansa tuntui +painuneen sisään. Ilman puute tuntui hyvin tuskalliselta. + +"Nell, ette suinkaan ole vahingoittunut? Putositte keveästi kuin +höyhen. Tämä on ruohokkoa. Ette voi olla loukkaantunut", sanoi Dale +vakavasti. + +Hänen levoton äänensä tunkeutui Helenin korviin tunnottomuudesta +huolimatta, ja hänen voimakkaat kätensä tunnustelivat nopeasti Helenin +käsivarsia ja hartioita etsien katkenneita luita. + +"Olette vain menettänyt hengityskykynne hetkiseksi", sanoi Dale. +"Sellainen tuntuu hirveältä, mutta ei ole ollenkaan vaarallista." + +Helen sai jo hieman ilmaa keuhkoihinsa, jolloin tuntui kuin niihin +olisi pistetty neuloilla, sitten voi hän jo hengittää syvempään ja +vihdoin täydellisesti. + +"Luullakseni en ole ollenkaan vahingoittunut", huohotti hän. + +"Lensitte todellakin komeasti. Kauniimpaa putoamista en ole milloinkaan +nähnyt. Rangerille sattuu tuollaista kumminkin harvoin. Ratsastimme +liian nopeasti. Mutta se oli hauskaa, eikö ollutkin?" + +Mutta tähän vastasi Bo. "Oh, suurenmoista! Olin kumminkin hieman +peloissani." + +Dale piti vieläkin Helenin kättä omassaan. Helen irroitti sen +katsoessaan häneen. Tämä hetki ilmaisi hänelle sen, mikä päiväkausia +oli ollut suloista epävarmuutta, houkuttelevan läheistä ja omituista, +mutta kumminkin hämmentävää. Tämä tapaus muodosti tämän hurjan ja +ihmeellisen ratsastuksen nopean lopun. Mutta sen vaikutus, sen vereen +tunkeutunut tieto ei milloinkaan muuttuisi. Ja siihen oli aivan +erottamattomasti yhtynyt tämä metsien mies. + + + + +XIV. + + +Seuraavana aamuna heräsi Helen huutoon, jonka hän luuli kuulleensa +unissaan. Hän nousi säpsähtäen istualleen. Auringonnousu kultasi ja +punasi juuri harjanteitten mutkaista kuusilaitaa. Bo oli polvillaan ja +palmikoitsi tukkaansa samalla kun hän koetti tirkistää ulos. + +Ja kimakan huudon synnyttämä kaiku kiersi takaisin kallioista. Tytöt +tunsivat Dalen äänen. + +"Nell, Nell, herää jo!" huusi Bo hurjasti. "Tänne on tullut vieraita, +hevosia ja miehiä!" + +Helen nousi polvilleen ja tirkisti Bon olan yli. Dale, seisoen +suorana ja varuillaan nuotion vieressä, heilutti hattuaan. Puiston +tuonnimmaisesta metsättömästä päästä lähestyi lauma kuorma-aaseja, +joita ratsastavat miehet ajoivat. Ensimmäisten miesten joukosta tunsi +Helen Roy Beemanin. + +"Tuo ensimmäinen on Roy!" hän huudahti. "En unhota milloinkaan hänen +ratsastustapaansa. Bo, tämä kai tarkoittaa eno Alin tuloa." + +"Varmasti. Saamme kiittää onneamme. Täällä olemme saaneet olla turvassa +ja terveinä puhumattakaan ihanasta olostamme täällä. Katsohan noita +paimenia. Katsohan nyt toki! Kyllä tämä sentään on suurenmoista!" +lörpötteli Bo. + +Dale kääntyi ja huomasi tyttöjen katsovan ulos. "Teidän on jo aika +nousta!" huudahti hän. "Enonne on saapunut." + +Vetäydyttyään jälleen majaan istui Helen hetkisen aivan liikkumatonna, +sillä Dalen äänen omituinen sävy järkytti häntä. Hän kuvitteli +ymmärtävänsä, että Dale oli pahoillaan tuon ratsujoukon tulosta ja sen +aikomuksesta -- viedä hänet täältä Pinessä olevalle maatilalle. Helenin +sydän alkoi heti sykkiä nopeammin, mutta niin kumeasti kuin rinta olisi +koettanut hiljentää sen ääntä. + +"Kiiruhtakaa nyt, tytöt!" huusi Dale. + +Bo oli jo polvillaan pienen puron rannalla olevalla litteällä kivellä +pärskyttäen vettä ympärilleen kiireissään. Helenin kädet vapisivat +niin, että hän tuskin voi nauhoittaa kenkiään ja kammata tukkaansa, ja +hän viipyikin pukeutumisessaan paljon kauemmin kuin Bo. Kun hän tuli +näkyviin, puristi muudan lyhyt tanakka mies, jolla oli karkeat vaatteet +ja raskaat kengät, juuri Bon käsiä. + +"Kas vain, olet aivan Raynerien näköinen", kuuli Helen hänen sanovan. +"Muistan isäsi, joka oli hyvin komea mies." + +Heidän vieressään seisoivat Dale ja Roy, ja kauempana oli ryhmä hevosia +ja miehiä. + +"Eno, tuolta tulee Nell", sanoi Bo hiljaa. + +"Niinkö?" Vanha karjankasvattaja hengitti syvään kääntyessään. + +Helen kiiruhti. Hän ei ollut luullut voivansa muistaa enoaan, mutta +silmäys vain noihin ruskeihin iloisiin kasvoihin ja noihin sinisiin, +loistaviin, mutta kumminkin surullisiin silmiin herätti hänen muistonsa +ja hän tunsi enonsa, samalla kun äitikin muistui omituisesti hänen +mieleensä. + +Eno ojensi kätensä ottaakseen hänet vastaan. + +"Nell Auchincloss kiireestä kantapäähän asti!" huudahti hän +suudellessaan Nelliä. "Olisin tuntenut sinut kaikissa tapauksissa." + +"Eno Al", mumisi Helen, "muistan sinut, vaikka olinkin silloin vain +nelivuotias." + +"Ah, muistatko! Muistan sinut istumassa hajasäärin polvellani, mutta +silloin oli tukkasi vaaleampi ja kiharampi. Kummatkin ominaisuudet ovat +nyt hävinneet... Kuusitoista vuotta! Olet siis kaksikymmenvuotias nyt. +Millainen hieno ja hartiakas tyttö sinusta on kasvanutkaan! Ja, Nell, +olet kaunein Auchincloss, mitä milloinkaan olen nähnyt!" + +Helen tunsi punastuvansa ja irroitti kätensä, kun Roy lähestyi +tervehtiäkseen häntä. Hän seisoi avopäin, jäntevästi ja suorana, mutta +eivät hänen kirkkaat silmänsä, eivät hänen tyynet kasvonsa eikä hänen +ojennettu kätensä ilmaisseet mitään tuosta koetellusta uskollisuudesta +ja suoritetusta työstä, jonka Helen tunsi hänen tehneen. + +"Kuinka voitte, neiti Helen? Entä te, Bo?" sanoi hän. "Olette molemmat +päivettyneet ja näytätte terveiltä. Olen todellakin viivytellyt +tuomasta enoanne tänne, mutta luulin teidän viihtyvän täällä Miltin +luona jonkun aikaa." + +"Viihtyneet olemmekin", vastasi Bo viekkaasti. + +"No istuutukaamme nyt!" sanoi Auchincloss hengittäen syvään. + +Hän vei tytöt turvepenkille, jonka Dale oli valmistanut heille suuren +kuusen juurelle. + +"Olet varmaankin väsynyt. Kuinka voit?" kysyi Helen levottomasti. + +"Väsynytkö! Voin ehkä hieman ollakin juuri tällä hetkellä. Mutta kun +Joe Beeman ratsasti luokseni kertomaan teistä, unhotin heti, että olen +väsynyt vanha hevoskaakki. En ole ollut näin terve vuosikausiin. Ehkä +noin kauniit ja nuoret sisarentyttäret voivat tehdäkin minusta uuden +miehen." + +"Eno Al, minusta sinä näytät voimakkaalta ja terveeltä", sanoi Bo. "Ja +niin nuoreltakin, että --" + +"Niin, niin, kyllä tiedän", keskeytti Al. "Näen lävitsenne. Voitte +tehdä enonne hyväksi paljonkin. Niin, tytöt, tunnen voivani hyvin. +Mutta omituista tämä sittenkin on! Ehkä iloni saada nähdä teidät +turvassa silloin, kun tuo kirottu Beasley-roisto --" + +Helenin katsoessa häneen vakavasti hänen kasvonsa muuttuivat nopeasti +-- ja kaikkien näiden tukalien työn, taistelun ja tappioiden vuosien +uurtamiin vakoihin yhtyi jotakin, joka ei ollut ikää eikä alistumista, +vaan molempien aiheuttamaa surua. + +"Viis hänestä kumminkin nyt!" lisäsi Al hitaasti ja lämmin hohde palasi +jälleen hänen kasvoihinsa. "Dale, tulehan tänne." + +Metsästäjä tuli lähemmäksi. + +"Olen sinulle velkaa enemmän kuin milloinkaan voin maksaa", sanoi +Auchincloss puristaen sisarentyttäret syliinsä. + +"Ei, Al, ette ole velkaa minulle mitään", vastasi Dale miettiväisesti, +katsoen muualle. + +"Joutavia", murahti Al. "Siinä sen nyt kuulitte, tytöt. Kuuntelehan +kumminkin, sinä villi metsästäjä, kun sanon. Ja te tytöt myöskin. +Milt, en ole milloinkaan uskonut sinun osaavan tehdä mitään muuta +kuin metsästää, mutta minun on kai nieltävä väärä luuloni sinusta +nyt. Ja niin minä teenkin. Tulosi luokseni, kuten teit, vaikka sitten +karkoitinkin sinut talostani, suunnitelmassasi pysyminen ja tyttöjeni +suojeleminen tuolta yllätykseltä ovat suurimmat palvelukset, mitä +minulle kukaan mies milloinkaan on tehnyt. Minua hävettää väärä +tuomioni, ja tässä on käteni." + +"Kiitoksia, Al", vastasi Dale hymähtäen ja tarttui ojennettuun käteen. +"Haluatteko leiriytyä nyt tänne?" + +"Emme suinkaan. Lepäämme vain hieman, jolla aikaa saat kiinnittää +tyttöjen matkatavarat aasien selkään, ja sitten lähdemme. Lähdet kai +kanssamme?" + +"Huudan sitten tytöt aamiaiselle", sanoi Dale poistuen vastaamatta +Auchinclossin kysymykseen. + +Helen, ymmärsi, ettei Dale aikonut tulla heidän kanssaan Pineen, ja +tämä huomio hämmästytti häntä suuresti. Oliko hän toivonut Dalen +tulevan? + +"Tule tänne, Jeff!" huusi Al eräälle miehelleen. + +Muudan lyhyt vääräsäärinen mies, jolla oli pölyiset vaateet ja auringon +paahtamat kasvot, erosi joukosta. Hän ei ollut enää nuori, mutta hän +hymyili poikamaisesti ja hänellä oli pienet kirkkaat silmät. Tullessaan +otti hän omituisesti ränsistyneen hatun päästään. + +"Jeff, tervehdi sisarentyttäriäni", sanoi Al. "Tämä on Helen ja +isäntäsi tästä päivästä alkaen. Ja tämä tässä on Bo, kuten hänen +nimensä nyt lyhennettynä kuuluu. Hänen nimensä on oikeastaan Nancy, +mutta kun hän lepäsi vielä kätkyessään, sanoin häntä Bo-Peepiksi, ja +se nimi hyväksyttiin. Tytöt, tässä näette työnjohtajani, Jeff Mulveyn, +joka on ollut luonani parikymmentä vuotta." + +Esitteleminen hämmästytti kaikkia noita kolmea, erittäinkin Jeffiä. + +"Jeff, irroita kuormat ja satulat, sillä meidän on levähdettävä +hieman", sanoi Al työnjohtajalleen. + +"Nell, saat kyllä tekemistä ohjatessasi tuota joukkoa", nauroi Al. +"Heillä ei ole vielä kenelläkään vaimoa. Mutta he ovatkin sellaisia +veitikoita, ettei kukaan nainen heistä huolisikaan." + +"Eno, toivoakseni ei minun milloinkaan tarvitse ruveta heidän +isännäkseen", vastasi Helen. + +"Kuinka? Sinun on ryhdyttävä siihen toimeen nyt heti", selitti Al. +"Mitään roistoja eivät he kumminkaan ole. Olen sitäpaitsi saanut +oivallisen uuden miehen." + +Sanottuaan sen kääntyi hän Bohun päin ja tarkasteltuaan tämän sieviä +kasvoja kysyi hän nähtävästi hyvin tosissaan: "Lähetitkö erään +Carmichael-nimisen paimenen kysymään minulta työtä?" + +Bo näytti hyvin hämmästyneeltä. + +"Carmichael! En ole milloinkaan kuullut tuota nimeä ennen", vastasi Bo +hämillään. + +"No, sanoinhan sen jo, että tuo nuori veitikka valehteli", sanoi +Auchincloss. "Mutta pidin tuon pojan näöstä ja annoin hänen jäädä." + +Sitten kääntyi tilanomistaja laiskoittelevien paimenien puoleen. + +"Las Vegas, tulehan tänne!" huusi hän kovasti. + +Helen hurmaantui katsoessaan erästä pitkää ja solakkaa paimenta, joka +vastahakoisesti erosi joukosta. Hänellä oli ruskeiksi ahavoittuneet +kasvot, nuoret kuin pojan. Helen tunsi hänet, muisti tuon liehuvan +punaisen kaulahuivin, heiluvan revolverin ja tuon hitaan, kannusten +kilinän säestämän käynnin. Mies ei ollut kukaan muu kuin Bon ihailija, +tuo las-vegasilainen paimen. + +Sitten Helen katsahti Bohun ja nähtyään hänet oli hänen melkein +mahdoton pidättää nauruaan. Tämäkin nuori neiti tunsi tuon +vastahakoisesti ja luonteenomaisesti lähestyvän paimenen. Bo katsoi +maahan punastunein poskin, ja Helen totesi ensimmäisen kerran, +että Bokin voi joutua neuvottomaksi. Hän kalpeni ja muuttui sitten +punaiseksi kuin ruusu. + +"Kuulehan, sisarentyttäreni ei sano milloinkaan kuulleensa +Carmichael-nimeä", sanoi Al vakavasti paimenen seisahtuessa hänen +eteensä. Helen tiesi enon kohtelevan miehiään ankarasti, mutta +nähdessään nyt hänen silmiensä ilmeen rauhoittui hän ja kuunteli +huvitettuna. + +"En voi sille mitään, isäntä", sanoi paimen hitaasti. "Vanha ja hyvä +texasilainen nimi se kumminkin on." + +Hän ei näyttänyt olevan ollenkaan hämillään, vaan oli yhtä tyyni, +vapaa, kirkassilmäinen ja hidas kuin tuonakin päivänä, jolloin +Helen oli mieltynyt hänen lämpimiin nuoriin kasvoihinsa ja terävään +katseeseensa. + +"Texas! Te tuolta Pan Handlesta kotoisin olevat miehet kerskailette +aina tuolla Texasillanne. En ole nähnyt milloinkaan teidän +texasilaisten voittavan ketään, ei ainakaan missourilaisia", vastasi Al +äreästi. + +Carmichael vaikeni kunnioittavasti ja karttoi huolellisesti katsomasta +tyttöihin. + +"Tulemme kaikki nimittämään sinua Las Vegasiksi kumminkin", jatkoi Al. +"Etkö sanonut sisarentyttäreni lähettäneen sinut luokseni?" + +Nyt haihtui Carmichaelin tyyneys. + +"Kuulkaahan, isäntä, muistini on melko huono", vastasi hän. "Sanoin +vain --" + +"Älä ollenkaan kieräile. Minun muistini ei ole huono", vastasi Al +matkien toisen pitkäveteistä puhetta. "Sanoit, että sisarentyttäreni on +luvannut sanoa hyvän sanan puolestasi." + +Tässä katsoi Carmichael pelokkaasti Bohun ja tulos masensi hänet +nähtävästi kokonaan. Hän luuli varmaankin Bon ilmeen tarkoittavan +jotakin, jota se ei tarkoittanut, sillä Helen oli näkevinään siinä +vain hämmennystä ja pelkoa. Tytön silmät olivat suuret ja loistavat +ja kumpaankin poskeen alkoi ilmestyä punaa, kun hän koetti toipua +hämmennyksestään. + +"Etkö sanonutkin niin?" kysyi Al tiukasti. + +Katseesta, jonka vanhus siirsi paimenesta tyttöihin, huomasi Helen, +että hän aikoi huvitella Carmichaelin kustannuksella. + +"Kyllä, isäntä", vastasi paimen nopeasti. + +"No niin! Tuossa on nyt sisarentyttäreni. Toimi nyt niin, että hän +sanoo tuon sanan." + +Carmichael katsoi Bohun ja Bo häneen. Heidän katseensa olivat +omituiset, ihmettelevät, ja muuttuivat vihdoin ujosteleviksi. Bo +tuijotti lopulta maahan ja paimen unhotti nähtävästi kokonaan saamansa +käskyn. + +Helen laski kätensä enonsa käsivarrelle. + +"Eno, tuosta kaikesta saatte syyttää minua", sanoi hän. "Kun juna +pysähtyi Las Vegasissa, näki tämä nuorukainen meidät avoimessa +ikkunassa ja arvasi varmaankin, että olemme orpoja ja ikävöiviä +tyttöjä, jotka olemme eksyneet tänne Länteen, koska hän puhutteli meitä +kauniisti ja ystävällisesti. Hän oli kuullut puhuttavan teistä ja +kysyi, kuten otaksuin, piloillaan, luulimmeko teidän antavan hänelle +työtä. Ja minä vastasin kiusoitellakseni Bota, että Bo varmaankin +suostuu suosittelemaan häntä." + +"Vai niin se olikin!" vastasi Al katsoen Bohun iloisesti. "Otin tämän +Las Vegasin palvelukseeni hänen sanojensa perusteella. Sano nyt +suosituksesi, ellet halua nähdä hänen menettävän paikkaansa." + +Bo ei käsittänyt enonsa leikkiä, koska hän katsoi vakavasti paimeneen. +Mutta hän oli kumminkin käsittänyt jotakin. + +"Hän oli ensimmäinen, joka puhutteli meitä ystävällisesti täällä +Lännessä", sanoi hän katsoen enoaan silmiin. + +"Tuo on kyllä melko hyvä suositus, mutta riittämätön", vastasi Al. + +Kuuntelijat nauraa hihittivät ja Carmichael nojasi vuoroin kumpaankin +jalkaansa. + +"Hän on, hän on mainion ratsastajan näköinen", jatkoi Bo epäröiden. + +"Paras, mitä milloinkaan olen nähnyt", myönsi Al sydämellisesti. + +"Varmaankin on hän hyvä ampujakin", sanoi Bo toivovasti. + +"Bo, hänen revolverinsa riippuu yhtä matalalla kuin Jim Wilsonin ja +kaikkien noiden muidenkin texasilaisten ampujien. Tuo ei ollut mikään +suositus." + +"Silloin menen minä takuuseen hänen puolestaan", sanoi Bo lopullisesti. + +"Se riittääkin." Auchincloss kääntyi nyt paimeneen päin. "Las Vegas, +olet muukalainen parissamme, mutta olet tervetullut miesteni joukkoon, +ja toivon, ettet milloinkaan petä meitä." + +Auchinclossin ääni muuttuessaan leikillisestä vakavaksi ilmaisi +Helenille, miten kipeästi vanha tilanomistaja tarvitsi uusia +luotettavia miehiä, ja vihjaisi samalla tulevista kovista päivistä. + +Carmichael seisoi Bon edessä hattu kädessään pyörittäen sitä yhtämittaa +ympäri ja nähtävästi täynnä sanoja, joita hän ei saanut sanotuksi. +Tyttö puolestaan näytti hyvin sievältä punaisine poskineen ja +loistavine silmineen. Helen näki sillä hetkellä enemmän kuin hänen +mykän hämmennyksensä. + +"Neiti Rayner, olen teille hyvin kiitollinen", änkytti paimen hetken +kuluttua. + +"Olette hyvin tervetullut", vastasi Bo hiljaa. + +"Lähdin heti seuraavassa junassa", lisäsi paimen. + +Kun hän sanoi tämän, katsoi Bo suoraan häneen, mutta ei näyttänyt +kuulevan. + +"Miksi teitä sanotaan?" kysyi Bo sitten nopeasti. + +"Carmichaeliksi." + +"Kuulin sen. Mutta eikö eno nimittänyt teitä Las Vegasiksi?" + +"Nimitti kyllä, mutta minun vikani se ei ole. Nuo paimentoverini +rupesivat nimittämään minua niin heti. He eivät tiedä sen parempaa. +Onpa niin ja näin, vastaanko siihen nimeen. Mutta, neiti Bo, oikea +nimeni on Tom." + +"En mitenkään voi sanoa teitä muuksi kuin Las Vegasiksi", vastasi Bo +melko suloisesti. + +"Mutta suokaa nyt anteeksi, en pidä siitä ollenkaan",, vastusti +Carmichael. + +"Ihmisiä nimitetään usein nimillä, joista he eivät pidä", vastasi Bo +hyvin merkityksellisesti. + +Paimen punastui hiusmartoa myöten. Helen ymmärsi yhtä hyvin kuin +hänkin, että Bo vihjaisi tuohon viimeiseen rohkeaan nimitykseen, +jonka paimen oli ylpeästi singonnut suustaan silloin kun juna lähti +Las Vegasista. Helen aavisti myöskin hieman niitä vaikeuksia, joita +Carmichael vielä saisi kestää. Dale huusi nyt tyttöjä aamiaiselle, ja +niin säästyi tuo hämmästynyt nuorukainen enemmiltä pistelyiltä. + +Tämä Helenin viimeinen ateria Paratiisissa aiheutti omituista ja +selittämätöntä pidättyväisyyttä. Hänellä ei ollut juuri mitään +sanomista. Bo oli vallattomimmalla tuulellaan, kiusoitteli +lemmikeitään, laski leikkiä enonsa ja Royn kanssa, härnäsipä vielä +Daleakin, joka näytti hieman vakavalta. Roy oli tavallinen kuiva ja +järkevä oma itsensä. Ja Auchincloss, joka istui läheisyydessä, oli +tarkkaavainen kuuntelija. Kun Tom ilmestyi näkyviin hiipien niin +kissamaisen miellyttävästi leiriin kuin se olisi tiennyt olevansa +kaikkien suosikki, voi tilanomistaja tuskin hillitä itseään. + +"Dale, onko tuo se kirottu puuma?" hän huudahti. + +"Kyllä. Sanomme sitä Tomiksi." + +"Se olisi suljettava aitaukseen tahi kiinnitettävä ketjuun. En voi +sietää puumia", vastasi Al. + +"Tom on niin kesy ja vaaraton kuin kissa." + +"Joutavia! Voit kertoa tuollaista tytöille, jos haluat, mutta et +minulle. Olen vanha tekijä, kuten tiedät." + +"Eno, Tom nukkuu käppyrässä vuoteeni jalkopäässä", sanoi Bo. + +"Mitä?" + +"Aivan varmasti. Eikö nukukin?" + +Helen nyökäytti hymyillen myöntymykseksi. Sitten kutsui Bo Tomin +luokseen, houkutteli sen nojaamaan päänsä etukäpäliin ja kerjäämään +suupaloja. + +"En olisi milloinkaan voinut uskoa tuollaista mahdolliseksi!" huudahti +Al pudistaen suurta päätään. "Nuo suuret kissat ovat seuranneet +jälkiäni metsissä sekä kuutamolla että pimeässä ja olen kuullut niiden +kauhean huudonkin. Maailmassa ei ole mitään niin villiä ääntä kuin +puuman. Vaikeroiko tämä Tom milloinkaan niin?" + +"Joskus öisin", vastasi Dale. + +"No hyvänen aika! Toivoakseni et kuljeta tuota keltaista veitikkaa +Pineen." + +"En mitenkään!" + +"Mihin aiot panna tämän suuren eläinkokoelmasi?" + +Dale katsoi tarkkaavaisesti tilanomistajaan. "Aion pitää niistä huolta." + +"Mutta kai sinä tulet mukaamme maatilalleni?" + +"Miksi?" + +Al raapi päätään ja katsoi hämmästyneenä metsästäjään. "Onhan +tavallista, että käydään tuttavia tervehtimässä." + +"Kiitoksia, Al. Kun ensimmäisen kerran tulen Pineen, joskus keväällä +kenties, käyn ehkä katsomassa, miten voitte." + +"Keväälläkö!" huudahti Auchincloss. Sitten hän pudisti päätään +surullisesti ja hänen silmiinsä ilmestyi ennustava ilme. "Kunpa et +tulisi silloin liian myöhään!" + +"Al, tulette nyt terveeksi. Nämä tytöt parantavat teidät. En ole +milloinkaan nähnyt teitä reippaampana kuin nyt." + +Auchincloss ei jatkanut keskustelua tästä asiasta tällä haavaa, mutta +aterian jälkeen, kun muut miehet tulivat katsomaan Dalen asuntoa ja +lemmikeitä, kuulivat Helenin terävät korvat keskustelun uudistuvan. + +"Kysyn sinulta vielä kerran, tuletko?" sanoi Auchincloss hiljaa ja +kiihkeästi. + +"En. En sovi sellaisiin oloihin", vastasi Dale. + +"Milt, puhu nyt järkeä. Et voi koko ikääsi metsästellä karhuja ja +kesyttää puumia", vastusti vanhus. + +"Miksi en?" kysyi metsästäjä miettiväisesti. + +Auchincloss nousi ja pudisteli itseään kuin hillitäkseen äreää +luontoaan ja laski sitten kätensä Dalen käsivarrelle. + +"Ensiksikin senvuoksi, että sinua tarvitaan Pinessä." + +"Mitä? Kuka minua siellä tarvitsee?" + +"Minä. Olen pian loppuun kulunut. Ja Beasley on vihamieheni. Nell +perii maatilani ja kaiken muunkin omaisuuteni. Maatilan hoitajan +täytyy kumminkin olla mies eikä kukaan muu kuin mies voi pitää sitä +hallussaankaan. Ymmärrätkö nyt? Työ on suurenmoinen. Haluan sinut +tilanhoitajakseni nyt heti." + +"Ah, saatat minut aivan sanattomaksi", vastasi Dale. "Olen sinulle +hyvin kiitollinen. Mutta asia on nyt kumminkin niin, että vaikka +voisinkin hoitaa tuon toimen, en luullakseni haluaisi." + +"Koeta sitten innostua asiaan. Siihen ei mene pitkää aikaa. +Mielenkiintosi herää kyllä. Nämä seudut kehittyvät vielä. Huomasin sen +jo vuosia sitten. Hallitus karkoittaa apachit pian täältä, jolloin +uudisasukkaat rientävät tänne. Tulevaisuus näyttää suurenmoiselta, +Dale. Sinun on ryhdyttävä toimeen nyt ja --" + +Auchincloss epäröi hieman ja sanoi sitten hiljempaa: "-- ja koetettava +saada tyttö omaksesi. Olen sinun puolellasi." + +Dalen suuri ruumis näytti hätkähtävän. "Ah, oletteko aivan pyörällä +päästänne!" hän huudahti. + +"Minäkö pyörällä päästäni?" huudahti Auchincloss. Sitten hän kirosi. +"Sanon sinulle minuutissa, millainen olet." + +"Mutta, Al, puhutte todellakin kuin vanha houkka." + +"Miksi niin?" + +"Senvuoksi, ettei tuo ihmeellinen tyttö halua milloinkaan katsoa minuun +päinkään", vastasi Dale vaatimattomasti. + +"Huomaan hänen jo kiintyneen sinuun", sanoi Al töykeästi. + +Dale pudisti päätään kuin väitteleminen vanhan tilanomistajan kanssa +olisi ollut toivotonta. + +"No viis siitä", jatkoi Al. "Ehkä olen vanha houkka, erittäinkin siinä +suhteessa, että kiinnyn sinuun. Toistan kumminkin vieläkin -- haluatko +tulla Pineen luokseni työnjohtajakseni?" + +"En." + +"Milt, minulla ei ole poikaa ja minä pelkään Beasleytä", kuiskasi Al +liikutettuna. + +"Al, pakotatte minut häpeämään", sanoi Dale käheästi. "En voi tulla. En +uskalla." + +"Etkö uskalla?" + +"Al, en oikein tiedä, mikä minua vaivaa. Mutta pelkään paljastavani +itseni, jos tulen sinne." + +"Silloin olet sinäkin kiintynyt tuohon tyttöön." + +"En tiedä, mutta pelkään kumminkin. Senvuoksi en haluakaan tulla." + +"Kyllä sinä tulet ja --" + +Helen nousi sykkivin sydämin ja kuumennein korvin ja poistui niin +kauaksi, ettei hän voinut kuulla. Hän oli kuunnellutkin liian kauan +sellaista, jota ei oltu tarkoitettu hänen korvilleen, mutta hän ei +ollut kumminkaan pahoillaan. Hän käveli muutamia kymmeniä metrejä puron +rantaa pitkin puiden alta niityn aukean päähän ja seisoessaan siellä +tunsi hän kauniin näköalan tyynnyttävän hänen mielenliikutuksensa. +Seuraavat hetket muodostuivat sitten onnellisimmiksi hänen Paratiisissa +viettämistään ja sisällysrikkaimmiksi hänen elämästään. + +Hänen enonsa huusi hänet kumminkin pian luokseen. + +"Nell, Dale haluaa lahjoittaa sinulle mustan hevosensa. Suostuin jo +siihen sinun puolestasi." + +"Ranger on paremman hoidon tarpeessa kuin minä voin antaa sille", sanoi +Dale. "Se juoksentelee vapaana metsissä suurimman osan ajastaan. Olisin +hyvin kiitollinen, jos ottaisitte sen. Ja Pedron myöskin." + +Bo siirsi kostean katseensa Dalesta sisareensa. + +"Tietysti hän haluaa Rangerin. Koettakaapas tarjota sitä minulle." + +Dale seisoi siinä odottaen huopapeite käsissään valmiina satuloimaan +hevosen. Carmichael kiersi Rangeria arvostellen sitä terävästi, kuten +paimen ainakin. + +"Las Vegas, tiedättekö oikeastaan mitään hevosista?" kysyi Bo. + +"Minäkö? Jos joskus ostatte tahi myytte hevosia, on teidän kutsuttava +minut siihen tilaisuuteen", vastasi Carmichael. + +"Onko Ranger mielestänne hyvä?" jatkoi Bo. + +"On! Ostaisin sen heti, jos vain voisin." + +"Las Vegas, olette myöhästynyt", sanoi Helen lähestyessään ottaakseen +hevosen haltuunsa. "Ranger on minun." + +Dale käänsi huopapeitteen kaksinkerroin ja heitti sen hevosen selkään. +Sitten hän heilautti voimakkaalla nykäisyllä satulan paikoilleen. + +"Kiitoksia teille hyvin paljon lahjastanne", sanoi Helen hiljaa. + +"Ei ansaitse. Olen vain iloinen saadessani antaa sen teille", vastasi +Dale ja lisäsi hetken kuluttua vetäistyään remmejä ja hihnoja vielä +muutamia kertoja. "Kas niin. Se on nyt valmis käytettäväksenne." + +Sanottuaan sen nojautui hän satulaan ja katsoi Heleniä, kun tämä +taputteli ja hyväili Rangeria. Helen, ollen nyt voimakas ja tyyni +naisellisessa tietoisuudessaan omastaan ja Dalen salaisuudesta ja +voiden täydellisesti hillitä itsensä, katsoi suoraan ja vakavasti +Dalea silmiin. Dalekin näytti voivan hillitä itsensä, vaikka hänen +päivettyneet poskensa olivatkin hieman kalpeammat. + +"En voi kumminkaan kiittää teitä tarpeeksi enkä milloinkaan korvata +teille sisarelleni ja minulle osoittamianne palveluksia", sanoi Helen. + +"Ei teidän tarvitsekaan. Ja palvelukseni, kuten niitä nimitätte, ovat +tehneet minulle vain hyvää." + +"Tuletteko Pineen kanssamme?" + +"En." + +"Mutta tulette kai kumminkin pian?" + +"En luullakseni", vastasi Dale katsoen syrjään. + +"Milloin vasta?" + +"Ehkä sitten keväällä." + +"Keväälläkö? Sinne on vielä niin pitkä aika. Ettekö halua tulla +katsomaan minua jo ennen?" + +"Kyllä, jos vain voin päästä Pineen." + +"Olette ensimmäinen Lännessä saamani ystävä", sanoi Helen vakavasti. + +"Saatte kyllä useampia, ja luullakseni pian unhotatte hänet, jota +sanoitte metsien mieheksi." + +"En unhota milloinkaan ketään ystävääni. Ja parempaa kuin te ei minulla +milloinkaan ole ollut." + +"Olen ylpeä muistaessani sen." + +"Mutta muistatteko te -- lupaatteko tulla Pineen?" + +"Lupaan." + +"Kiitos sitten. Kaikki on nyt hyvin. Hyvästi ystäväni." + +"Hyvästi", sanoi Dale puristaen hänen kättään. Hänen katseensa oli +tyyni, lämmin ja kaunis, mutta kumminkin surullinen. + +Auchinclossin sydämellinen ääni rikkoi lumouksen. Silloin Helen +huomasi, että muut olivat jo nousseet satulaan. Bo oli ratsastanut +aivan heidän viereensä. Hänen kasvonsa olivat vakavat, iloiset ja +surulliset, kaikkea samalla kertaa, kun hän sanoi jäähyväiset Dalelle. +Kuorma-aasit olivat jo matkalla viheriälle rinteelle päin. Helen nousi +viimeiseksi satulaan, mutta Roy erosi kumminkin Dalesta viimeiseksi. +Pedro seurasi mukana vastahakoisesti. + +Matkue, joka kiipesi ruskeata ja tuoksuvaa tietä ylöspäin tummien +kuusien varjossa, oli iloinen ja laulut kajahtelivat. Helenkin +tunsi itsensä hyvin onnelliseksi, vaikka eron aiheuttama tuska ei +haihtunutkaan hänen rinnastaan. + +Hän muisti, että rinteen puolivälissä oli tiessä mutka, ennenkuin se +poikkesi aukealle mäelle. Matka sinne tuntui pitkältä, mutta vihdoin +kumminkin päästiin sinne. Hän pysähdytti Rangerin voidakseen viimeisen +kerran katsoa laaksoon. + +Se näkyi alempaa tummanviheriänä ja kirkkaan keltaisena niittynä, +joka nukkui länteen painuvan auringon valossa kauniina, villinä ja +eristettynä. Sitten huomasi hän Dalen seisovan kuusien ja mäntyjen +välisessä aukossa ja heiluttavan hänelle kättään. Helen vastasi +tervehdykseen. + +Roy tavoitti hänet silloin ja pysähdytti myöskin hevosensa. Hän +heilutti hattuaan Dalelle ja huudahti niin kimakasti, että se herätti +nukkuvan kaiun, joka kiersi omituisesti kalliosta kallioon. + +"Milt ei ole ennen milloinkaan ymmärtänyt, mitä yksinään olo merkitsee, +mutta kyllä hän sen nyt käsittää", sanoi hän kuin ääneen ajatellen. + +Ranger lähti kävelemään omasta halustaan ja poistuen pengermältä +painautui se kuusikkoon. Paratiisi häipyi Helenin näkyvistä. +Tuntikausia ratsasti hän sitten varjoista ja tuoksuvaa polkua eteenpäin +ihaillen värien ja luonnon kauneutta ja kuunnellen virtaavan veden +kohinaa ja lorinaa, mutta koko ajan muistellen kumminkin tuota suloista +ja kohtalokasta toteamista, joka oli lumonnut hänet, tuota, että +metsästäjä, tuo metsien omituinen mies, joka oli niin perillä luonnosta +ja niin vieras kaikille mielenliikutuksille, joka oli niin yksinäinen, +vaatimaton ja voimakas kuin luonnonvoimat, jotka olivat kasvattaneet +hänet, oli rakastunut häneen tietämättä sitä. + + + + +XV. + + +Dale seisoi käsivarsi kohotettuna ja katsoi, miten Helen ratsasti +pengermällä ja katosi metsään. Näytti kuin kuusikkomäki olisi niellyt +hänet. Hän oli mennyt. Dale laski hitaasti kätensä liikkein, jotka +ilmaisivat omituista lopullisuutta ja kaunopuheista toivottomuutta, +joista hän oli aivan tietämätön. + +Hän meni niitylle ja sitten asuntoonsa syventyen metsästäjän moniin +tehtäviin. Mutta niitty ei tuntunut enää samalta kuin ennen, ei hänen +kotinsa eikä työkään. + +"Tällainen on kai luonnollista", puheli hän itsekseen alistuvasti, +"mutta hyvin outoa minulle. Sellaista siitä seuraa, kun saa ystäviä. +Nell ja Bo ovat nyt tämän erotuksen syynä, jollaista en milloinkaan +ennen ole huomannut." + +Hän totesi, että tuon erotuksen olivat muodostaneet vastuunalaisuuden +tunne, tyttöjen toveruuden aiheuttama viehätys ja vilkkaus, ja lopulta +ystävyys. Mutta hän luuli tuon tunteen haihtuvan pian nyt, kun sen +aiheuttajat olivat poistuneet. + +Ennenkuin hän oli työskennellyt tuntiakaan leirissään, totesi hän +muutoksen tapahtuneen, mutta se ei ollut kumminkaan sellainen kuin +hän oli luullut. Hänen ajatuksensa olivat aina olleet työssä kiinni, +millaista se sitten lienee ollutkaan, mutta nyt hän työskenteli +ajatusten harhaillessa omituisesti muualla. + +Pieni karhunpenikka vinkui hänen kintereillään, kesy peura tuntui +katselevan häntä miettiväisesti ja kysyvästi, ja suuri puuma harhaili +sinne tänne kuin etsien jotakin. + +"Kaipaatte kaikki luullakseni heitä", sanoi Dale. "He ovat kumminkin +nyt poistuneet ja teidän on tyydyttävä minuun." + +Jonkunlainen epämääräinen kyllästymisen tunne lemmikkeihinsä +hämmästytti häntä. Äkkiä hän tuskastui itseensä ja hämmästyi -- +mielialoja, jotka olivat hänelle kokonaan tuntemattomia. Useita +kertoja, kun hän oli vaipunut mietteihinsä vanhaan tapaansa, huomasi +hän etsivänsä katseellaan Heleniä ja Bota. Ja jokainen kerta oli +järkytys voimakkaampi. He olivat menneet, mutta heidän jättämänsä +tunnelma ei haihtunut. Sitten kuin hän oli lopettanut askareensa, meni +hän hajoittamaan majaa, jossa tytöt olivat asuneet. Kuusenoksat olivat +kuivuneet ruskeiksi ja varisivat, tuuli oli kallistanut katon ja seinät +nojautuivat sisäänpäin. Koska tuota pientä asuntoa ei enää tarvittu, +oli kai parasta, että hän hajoitti sen. Dale ei tiennyt, että hänen +katseensa oli tiedottomasti usein suuntautunut sinnepäin. Senvuoksi hän +menikin sinne aikoen hävittää sen. + +Ensimmäisen kerran sen jälkeen kuin Roy oli rakentanut tuon majan, +meni hän nyt sinne sisälle! Mikään ei ollut varmempaa kuin se, että +hän tunsi outoa mielenliikutusta, jota hän ei ollenkaan käsittänyt. +Huopapeitteet olivat levällään kuusen oksilla epäjärjestyksessä ja +kiiruhtavien käsien syrjään heittäminä, mutta kumminkin säilyttäen +vielä jotakin pyöreistä laskoksista, joissa nuo solakat vartalot +olivat levänneet. Mutta harso, jota Bo oli usein käyttänyt, paitsi +neulastyynyä, ja punainen nauha, jota Helen oli käyttänyt tukassaan, +riippui muutamasta oksasta. Nuo esineet olivat ainoat, jotka tytöt +olivat unhottaneet. Dale katseli niitä tarkkaavaisesti, sitten +huopapeitteitä ja lopuksi tuon pienen tuoksuvan majan muitakin +erikoiskohtia ja poistui sieltä sellainen kummallinen tunne mielessään, +ettei hän voi hävittää majaa, jossa Helen ja Bo olivat asuneet niin +kauan. + +Sitten hän tarttui innokkaasti pyssyynsä ja läksi metsästämään. +Hänen lihavarastonsa talveksi oli vielä kokoamatta. Ponnistukset +sopivat hänen tunnelmaansa, hän kiipesi kauaksi ja sivuutti monta +varuillaan olematonta peuraa voidakseen olla murhaamatta ja kaatoi +lopulta muutaman, joka läksi hurjasti pakoon. Ammuttuaan sen ryhtyi +hän tuohon Herkulekselle sopivaan työhön: kantamaan koko tuota suurta +ruhoa kokonaisena kotiin. Ollen siten kuormitettu horjui hän puiden +alla hikoillen äärettömästi ja ollen usein aivan tukehtumaisillaan ja +nääntymäisillään ponnistuksiin, kunnes hän vihdoin saapui kotiinsa. +Siellä hän heitti peuran hartioiltaan maahan ja kumartui katsomaan sitä +rinnan noustessa ja laskeutuessa vielä kovasti. Mutta ei sen väijyminen +eikä mestarillinen laukaus, ei sellaisen painon kotiin kantaminen, +jossa olisi ollut työtä kahdellekin miehelle, eikä tuon kauniin saaliin +katseleminen tuottanut Dalelle sellaista iloa kuin ennen. + +"Olen hieman hajamielinen", mumisi hän kuivatessaan hikeä kuumilta +kasvoiltaan. "Tahi ehkä hieman pyörällä päästäni, kuten sanoin Alinkin +olevan. Mutta kyllä se haihtuu." + +Mutta mikä häntä sitten lieneekään vaivannut, se ei haihtunut. Kuten +ennenkin päivän kestäneen metsästyksen jälkeen istuutui hän nuotion +ääreen katselemaan, miten auringonlaskun kultainen hohde muuttui +jyrkänteillä. Vanhasta tottumuksesta silitteli hän kesyn puumansa +karvaista päätä ja tarkasteli, miten kulta muuttui punaiseksi ja sitten +tummeni, kunnes hämärä kietoi seudun vaippaansa kuin huopapeite. Hän +kuunteli, kuten ennenkin, putouksen unista ja nukuttavaa kohinaa ja +huomasi, että vanha tuttu kauneus, villeys, hiljaisuus ja yksinäisyys +olivat samat kuin ennenkin, mutta vanha tyytyväisyys tuntui omituisesti +haihtuneen. + +Suruissaan totesi hän silloin, että hän kaipasi tyttöjen hauskaa +seuraa. Hitaissa muisteloissaan ei hän erottanut Heleniä Bosta. Kun +hän meni vuoteelleen, ei hän nukkunutkaan heti, vaikka aina ennen jo +muutamien hetkien kuluttua, kun hiljaisuus tuli syvemmäksi ja tuuli +humisi puissa, hän oli vaipunut uneen. Tämä yö oli kumminkin erilainen. +Vaikka hän oli väsynyt, ei hän kumminkaan saanut unta. Salot, vuoret, +niityt ja leiri tuntuivat menettäneen jotakin. Pimeyskin tuntui +autiolta. Ja kun hän vihdoin nukkui, kiusasivat levottomat unet häntä. + +Hän nousi silloin, kun päivä rupesi kirkkaasti sarastamaan, ja ryhtyi +töihinsä notkeasti kuin ainakin hirvien metsästäjä. + +Tämän vaivalloisen päivän illalla, joka oli ollut aivan täynnä vanhaa +jännitystä, työtä ja vaaroja ja uusia huomioita, oli hänen pakko +tunnustaa, ettei metsästys enää tyydyttänyt häntä. + +Ollessaan vuorilla tänään, kun tuuli puhalsi tuimasti häntä kasvoihin +ja heilutteli alempana olevia autioita kuusikoita, oli hän monta +kertaa huomannut katselevansa jonnekin näkemättä mitään, pysähtyvänsä +tarpeettomasti ja haaveilevansa enemmän kuin milloinkaan ennen +elämässään. + +Kerran, kun komea hirvi oli ilmestynyt muutamalle kallioiselle +harjulle, hirnunut uhmaavasti näkymättömille kilpailijoille ja +muodostanut pilkan, jonka olisi pitänyt panna jokaisen metsästäjän +suonet sykkimään, ei Dale ollut kohottanutkaan pyssyään. Hän oli +silloin juuri ollut kuulevinaan Helenin sanovan: "Milt Dale, ette ole +mikään intiaani. Antautumalla kokonaan villiin metsästäjän elämään +menettelette itsekkäästi. Sellainen ei ole oikein. Rakastatte tätä +yksinäistä elämää, mutta sellainen ei ole työtä. Työtä, jota ei tehdä +muiden hyväksi, ei voida sanoa oikean miehen työksi." + +Siitä hetkestä alkaen rupesi hänen omatuntonsa soimaamaan häntä. Ei +sillä, mitä hän rakasti, vaan sillä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, +oli jotakin merkitystä maailmassa hyvästi täytettyyn velvollisuuteen +nähden. Vanha Al Auchincloss oli ollut oikeassa. Dale kulutti vain +voimansa ja järkensä turhaan sen sijaan että hän olisi käyttänyt +niitä Lännen kehittämiseksi. Hän oli nyt saavuttanut kypsyytensä. Jos +hän tiedoillaan luonnonlaeista olikin oppinut ymmärtämään ihmisten +taistelun olemassaolostaan, paikoista ja omistusoikeudestaan, ja +senvuoksi ruvennut halveksimaan heitä, ei hänen silti tarvinnut +pysytellä erillään heistä ja työstä, joka oli tarpeen tässä +käsittämättömässä maailmassa. + +Dale ei vihannut työtä, vaikka hän rakastikin vapautta. Oleskeleminen +yksinään luonnonhelmassa luonnonvoimien parissa, työskenteleminen, +haaveileminen, laiskoitteleminen, kiipeileminen ja nukkuminen, +velvollisuuksista, suruista, kahleista ja ihmisten mitättömistä +riemuista välittämättä, olivat aina olleet hänen ihanteitaan. Paimenet, +vartijat, lampaiden kaitsijat ja maanviljelijät kulkivat paikasta +paikkaan ja työstä työhön saamastaan pienestä palkasta. Tuollaisessa +elämässä ei ollut milloinkaan mitään kaunista ja merkityksellistä +heille. Hän oli poikasena tehnyt kaikenlaista työtä maatiloilla, ja +kaikessa tuossa turhanpäiväisessä voimien kulutuksessa oli hänestä +halkojen sahaaminen tuntunut mieluisimmalta. Kerran oli hän lopettanut +työnsä karjan merkitsemisessä senvuoksi, että palaneen nahan haju ja +muutaman säikähtyneen vasikan ammuminen olivat tehneet hänet sairaaksi. +Jos ihmiset olisivat rehellisiä, ei karjan merkitseminen olisi +ollenkaan tarpeellista. Hän ei ollut milloinkaan halunnut vähintäkään +omistaa maata eikä karjalaumoja eikä tehdä itselleen edullisia kauppoja +karjanostajien kanssa. Miksi olisi ihmisen pakko tehdä kauppoja, +myydä hevosia tahi tehdä hieman työtä toisen ihmisen tappioksi? +Itsesäilytysvaisto on elämän ensimmäinen laki. Mutta siten kuin +kasvit ja puut, linnut ja pedot tulkitsevat tuota lakia, armottomia +ja taipumattomia kun ne ovat, eivät ne kumminkaan ole ahneita eikä +epärehellisiä. Ne elävät sen mukaan, mikä on parasta suurimmalle +joukolle niistä. + +Mutta Dalen elämänkatsomusta, joka oli yhtä kylmä, selvä ja taipumaton +kuin luontokin, alkoi Helen Raynerin sanoihin sisältyvä inhimillinen +vetoaminen järkyttää. Mitä hän oikeastaan tarkoittikaan? Ei suinkaan +sitä, että hän tukahduttaisi luonnonrakkautensa, vaan sitä, että hän +oppisi tuntemaan itsensä. Monissa tuon tytön sanoissa oli järkeä. +Dale oli nuori, voimakas ja järkevä, vapaa kaikesta saastasta ja +juoppoudesta. Hän voi tehdä jotakin muiden puolesta. Keiden sitten? +Esimerkiksi vanhan rouva Cassin, joka oli iäkäs ja työhön kykenemätön +nyt, tahi Al Auchinclossin, joka oli kuolemaisillaan, pelkäsi +vihollisiaan ja toivoi, että hänen sukulaisensa saisivat periä hänen +omaisuutensa ja muut hänen työnsä tulokset, tahi noiden molempien +tyttöjen, Helenin ja Bon, jotka olivat aivan outoja täällä Lännessä +ja joiden oli tutustuttava suuren maatilan hoitoon ja kilpaileviin +harrastuksiin. Dale ajatteli vielä muitakin tuon pienen Pinen +asukkaita, jotka eivät olleet onnistuneet, joiden elämä oli kovaa ja +joita ehkä ystävällisyys ja apu voisivat ilahduttaa. + +Millainen sitten oli Milt Dalen velvollisuus itseään kohtaan? Koska +ihmiset ryöstivät toisiltaan ja ahdistivat heikompiaan, oliko hänen +käännettävä selkänsä tuolle niin sanotulle sivistykselle, vai oliko +hänen muututtava muiden ihmisten kaltaiseksi? Selvästi kuin kellon +kilinä kuului vastaus, ettei hänen velvollisuutensa ollut tehdä +kumpaakaan. Ja sitten hän näki, miten tuo pieni Pinen kylä samoin kuin +muukin maailma tarvitsi hänen laisiaan miehiä. Hän oli mennyt luontoon, +metsiin ja erämaahan kehittyäkseen, ja kaikki hänen tulevaisuutensa +arvostelut ja ponnistukset tulisivat olemaan tuon kehityksen tuloksia. + +Siten Dale, maatessaan eristetyn puistonsa pimeydessä ja +hiljaisuudessa, tuli tällaiseen johtopäätökseen, jota hän piti vain +taistelun alkuna. + +Kului kauan, ennenkuin hän pääsi selville tämän taistelun oikeasta +luonteesta, mutta vihdoin kehittyi se sellaiseksi näennäiseksi +mahdottomuudeksi, että Helen Rayner oli avannut hänen silmänsä +näkemään, millaiset hänen miehenvelvollisuutensa olivat. Hän tunsi +hyväksyvänsä ne, vaikka hän oli huomaavinaankin omituisen esteen tuossa +hämmentävässä, järkyttävässä ja suloisessa pelossa -- lähestyä häntä +joskus vielä. + +Silloin kiintyivät hänen ajatuksensa nopeasti tyttöön, ja luopuen +kaikesta vastustuksestaan heittäytyi hän tuntemattomien, omituisten +mielikuvien valtaan. + +Kun hän heräsi seuraavana päivänä, oli taistelu kovimmillaan. Hänen +järkensä oli toiminut nukkuessakin. Ensimmäiseksi muistuivat hänen +mieleensä Al Auchinclossin merkitykselliset sanat: "Koeta saada tyttö +puolellesi!" jotka olivat kauniit kuin auringonnousu. + +Vanhus oli liioitellut. Hän oli puhunut aivan mahdottomista asioista. +Senvuoksi karkoittikin Dale tuollaiset mietteet mielestään heti. +Tähtiä ei voida temmata taivaalta, elämää ei voida mitata eikä luonnon +salaisuus ole olemassa ainoastaan täällä maailmassa -- näitä teorioja +ei ole sen mahdottomampi todistaa kuin sitäkään, että Helen Rayner on +luotu häntä varten. + +Kumminkin oli hänen omituinen sekautumisensa Dalen elämään aiheuttanut +sellaisen häviön, että hän nyt vasta alkoi käsittää sen laajuutta. + + * * * * * + +Hän kuljeskeli metsissä kuukauden päivät. Oli lokakuu, tuo kultainen ja +päättävä vuodenaika, jolloin kaikkialla tuohon autioon tummanviheriään +seutuun tammien ja haapojen loistavat värit muodostivat kauniita +läikkiä. Dalella oli aina pyssy mukanaan, mutta hän ei käyttänyt sitä +milloinkaan. Hän voi kiivetä peninkulmittain toiselle tahi toiselle +suunnalle erikoisetta päämäärättä. Hänen silmänsä ja korvansa eivät +kumminkaan milloinkaan olleet olleet herkemmät käsittämään luonnon +salaisuuksia. Hän voi seisoa tuntikausia jollakin jyrkänteellä ja +katsella etäisyyteen, missä haapojen kullanväriset läikät loistivat +kirkkaasti tummanviheriöiltä vuortenrinteiltä. Hän heittäytyi +mielellään pitkäkseen jonkun niityn päässä olevaan haavikkoon ja +lepäsi tuossa loistossa kuin kullan-, purppuran- ja punaisenvärisellä +peitteellä valkoisten puunrunkojen varjojen keskellä. Haapojen +lehdet lepattivat aina niin herkeämättä ja ihmeellisesti kuin hänen +valtimonsakin sykkivät hänen tahdostaan välittämättä, olipa sitten +ilma tyyni tahi tuulinen. Usein hän nojautui jonkun vuoristovirran +reunalla olevaan sammaltuneeseen kallioon kuunnellakseen, katsellakseen +ja tunteakseen kaikkea siinä piilevää, samalla kun hän muisteli erästä +tummasilmäistä tyttöä. Hän istuskeli autioilla vuortenhuipuilla kuin +kotka katsellen Paratiisiaan, joka muuttui yhä kauniimmaksi, mutta ei +kumminkaan enää samaksi kuin ennen, ei tuoksi, joka oli täyttänyt hänet +tyytyväisyydellä ja ollut hänelle kaikki kaikessa. + +Myöhään lokakuussa satoi ensimmäisen lumen. Se suli heti puiston +eteläosassa, mutta pohjoiset rinteet ja korkeammalla olevat harjut ja +kukkulat pysyivät valkoisina. + +Dale oli työskennellyt nopeasti ja kovasti hankkiessaan ja suolatessaan +lihaa talveksi. Nyt hän kulutti päivänsä hakkaamalla ja pilkkomalla +puita poltettavaksi niiden kuukausien kuluessa, jolloin hän ei lumelta +pääse mihinkään. Hän odotti noita tummanharmaita, nopeasti kiitäviä +myrskypilviä ja iloitsi niiden tulosta. Sitten kuin teille sataa +kymmenen jalan paksuudelta lunta, on hän auttamattomasti suljettu +asuntoonsa kevääseen asti. Silloin on mahdoton päästä Pineen. Ja ehkä +pitkän talven kuluessa hänen omituisesti ja kuvaamattomasti järkytetyt +tunteensa muuttuvatkin entisenlaisiksi. + +Marraskuussa alkoivat myrskyt raivota vuorilla. Lunta putoili puistoon +joka päivä, mutta aurinkoinen eteläpuoli, jossa Dalen asunto sijaitsi, +säilytti syksyisen värinsä ja lämpönsä. Vasta myöhään talvella oli lumi +peittävä tämänkin suojaisen kolkan. + +Tuo aamu koitti vihdoinkin pistävän kylmänä ja kirkkaana, jolloin Dale +huomasi kukkuloiden muuttuneen ylipääsemättömiksi. Huomio pahoitti +suunnattomasti hänen mieltään. Hän ei ollut tiennytkään, miten kovasti +hän oli ikävöinyt Helen Rayneriä, ennenkuin se oli liian myöhäistä. +Tämä avasi hänen silmänsä. Hän rupesi tekemään raivokkaasti työtä +väsyttäen itsensä ainoastaan ruumiillisesti voimatta auttaa itseään +henkisesti. + +Auringon laskiessa katseli hän länteen päin kiinnittäen huomionsa +punertaviin lumipeitteisiin huippuihin ja tummankeltaiseen kuusikkoon, +ja silloin hän käsitti totuuden. + +"Rakastan tuota tyttöä!" sanoi hän ääneen noille kaukaisille +valkoisille huipuille, tuulelle, vankilansa yksinäisyydelle ja +rauhallisuudelle, suurille puille, kohisevalle putoukselle ja +uskollisille lemmikeilleen. Sellainen oli hänen heikkoutensa, +hämmästyttävän totuuden, toivottoman tilanteen ja hänessä tapahtuneen +muutoksen säälittävän anteeksipyynnön aiheuttama surullinen tunnustus. + +Dalen taistelu loppui, kun hän käsitti mielentilansa. Itsensä +ymmärtäminen merkitsee vapautumista jännityksestä, huolista, +loppumattomasta vaivaavasta epäilemisestä, ihmettelemisestä ja pelosta. +Mutta tuo levottomuuden ja epävarmuuden aiheuttama kuume ei ollut ollut +mitään verrattuna tähän rakkauden nopeasti alkavaan kidutukseen. + +Surullisesti ja hajamielisesti toimitti hän kaikki tarvittavat työt, +sellaisetkin, jotka eivät olleet niin välttämättömiä -- sytytti nuotion +aamuisin ja valmisti ruokansa, hoiti lemmikeitään ja hevosiaan, +korjaili satuloita ja valjaita ja pehmitti peurannahkoja mokkasiineiksi +ja metsästyspuvuiksi. Hän ei siis laiskoitellut. Mutta kaikkia näitä +töitä teki hän tottumuksesta eikä hänen ollut pakko käyttää niihin +järkeään. + +Dale oli nimittäin ajattelija, kuten monet muutkin metsien +yksinäisyydessä olevat miehet, jotka eivät ole palanneet alkuperäiseen +villeyden tilaan. Rakkaus teki hänestä nyt kärsijän. + +Hänen tietämättömän antautumisensa aiheuttama hämmästys ja häpeä +ja sen varma toivottomuus, vuosikausia kestänyt seurustelu kaiken +sellaisen kanssa, joka on villiä, yksinäistä ja kaunista, ihmeellisesti +kehittynyt luonnon salaisuuksien tunteminen ja tuo nopeasti kirkastuva +huomio, ettei hän ollut mikään kaikkitietävä olento, joka on vapautettu +ihmisten rauhattomasta sääntöjen mukaisesta onnesta -- kaikki tuo +osoitti hänelle hänen miehuutensa ja intohimonsa voiman ja pani hänet +ymmärtämään, että hänen valitsemansa elintapa oli muiden elintapojen +joukossa ainoa, joka muuttaa rakkauden surulliseksi ja peloittavaksi. + +Helen Raynerin muisto ahdisti häntä. Auringon paistaessa ei leirissä +eikä sen ympärillä ollut ainoatakaan paikkaa, joka ei olisi kuvannut +hänen notkeaa ja solakkaa ruumistaan, hänen tummia ja ajattelevia +silmiään, hänen kaunisilmeisiä ja päättäväisiä huuliaan ja tuota hänen +niin suloista ja voimakasta hymyään. Öisin oli hän läsnä kuin suloinen +henki, joka käveli hänen rinnallaan humisevien puiden juurilla. +Jokaisen nuotion sydämessä oli hänen sielunsa hehkuvaa valkoista +loistoa. + +Luonto oli opettanut Dalen rakastamaan yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, +mutta rakkaus opetti hänet nyt käsittämään niiden tarkoituksen. +Yksinäisyys oli luotu kalliollaan istuvalle kotkalle, tuulen +tuivertamalle vuoristomännylle, tuolle kummullaan kasvavalle +eristetylle ja kyhmyiselle, hirvelle ja sudelle, mutta sitä ei +oltu tarkoitettu ihmisille. Alituinen oleskeleminen tuollaisten +asumattomien seutujen hiljaisuudessa oli kuin itseensä sulkeutumista +-- ajattelemista ja haaveilemista onnellisissa olosuhteissa, jollainen +olotila, vaikka ihmiset sellaista tavoittelevatkin, ei kumminkaan +tyydyttänyt häntä. Ihmisen pitää haluta äärettömästi jotakin +saavuttamatonta. + +Silloin on vain jonkun saavuttamattoman naisen muisto tarpeen, jotta +yksinäisyys muodostuisi ihmiselle halutuimmaksi, vaikka se onkin +melkein sietämätöntä. Dale oli nyt yksinään salaisuuksineen, ja +jokainen mänty ja kaikki tuossa laaksossa huomasivat, miten hän oli +järkytetty ja hämmentynyt. + +Öiden pimeässä sysimustassa elottomuudessa, kun ei tuullut ja vuorilta +ulvova kylmä oli jäädyttänyt putouksen, tuntui hiljaisuus melkein +sietämättömältä. Silloin kun hänen olisi pitänyt nukkua, käveli hän +tuntikausia kylmien, valkoisten ja säälimättömien tähtien valossa +yksinäisten puiden juurella. + +Dalen muisti petti häntä, ivasi hänen pidättyväisyyttään ja riisti +häneltä kaiken rauhan, ja hänen rakkauden teroittama kuvittelukykynsä +loi kuvia, haaveita ja tunteita, jotka olivat tehdä hänet hulluksi. + +Kun hän muisti Helen Raynerin voimakkaat, kaunismuotoiset ja +päivettyneet kädet, muisti hän samalla niiden toimittamat lukemattomat +työtkin. Kuinka nopeat ja kätevät ne olivatkaan leiritöissä, kuinka +miellyttävästi ja sukkelasti ne liikkuivatkaan, kun hän palmikoksi +tummaa tukkaansa, kuinka hellästi ja taitavasti ne toimivatkaan +auttaessaan, kun joku hänen lemmikeistään oli loukkautunut, kuinka +kaunopuheliaat, kun hän painoi ne sydäntään vasten pelätessään +vaarallisilla huipuilla, ja kuinka ilmehikkäästi ne ilmaisivatkaan +lausumattomia ajatuksia, kun hän laski ne Dalen käsivarrelle! + +Dale näki tuon kauniin käden hivuttautuvan hitaasti hänen olkapäälleen +ja liukuvan sitten hänen kaulaansa puristaakseen sitä. Hän ei jaksanut +tukahduttaa tuollaisia kuvitteluja. Ja hänen tunteensa silloin olivat +rajattomat ja kuvailemattomat. Ei ainoakaan nainen ollut ennen +milloinkaan puristanut hänen kättään eivätkä tuollaiset kuvittelut +olleet ennen ikinä vaivanneet hänen mieltään, vaikkakin syvällä +hänessä, kätkettynä johonkin, oli asustanut tämä odottava, suloinen +ja voimakas tarve. Kirkkaan päivän kuluessa tuntui hän saavan olla +rauhassa tuollaisilta mielikuvilta, mutta öisin oli hän aivan avuton. + +Kun hänen intohimonsa tämä vaihe oli pahimmillaan, rupesi Dale, joka ei +ollut milloinkaan suudellut ketään naista, kuvittelemaan, miltä Helen +Raynerin antamat suukkoset maistuisivat. Hän oli tulla melkein hulluksi +riemusta ja toivottomuudesta rakastaessaan häntä yhtä paljon kuin +hän vihasi itseään. Tuntui kuin hän olisi kokenut näitä peloittavia +tunteita jossakin edellisessä elämässä ja unhottanut ne tässä. Hänellä +ei ollut oikeutta muistella Heleniä, mutta hän ei voinut vastustaa +haluaan. Hänen huuliensa suloisen kosketuksen kuvitteleminen oli kuin +pyhyyden loukkaamista, mutta sittenkin, huolimatta omasta tahdostaan, +kunniastaan ja häpeästään, ei hän voinut sille mitään. + +Vihdoin joutui Dale tappiolle ja lopetti itsensä herjaamisen ja +kuvittelujensa tukahduttamisen. Hän muuttui uneksivaksi ja surulliseksi +nuotioontuijottajaksi, kuten moni muukin yksinäinen mies, joka on +eronnut tahallaan tahi erehdyksestä sellaisesta, mitä sydän on enimmän +kaivannut. Mutta tämä suuri kokemus, sittenkun koko sen merkitys oli +selvinnyt hänelle, kypsytti äärettömästi hänen järkeään ymmärtämään +luonnon periaatteita sovitettuina elämään. + +Rakkaus tempasi hänet valtaansa voimakkaammasti kuin useamman +muun ihmisen hänen ankarien, voimakkaiden ja yksinäisten metsissä +viettämiensä vuosien vuoksi, jolloin järjen ja ruumiin terveys oli +vain vahvistunut ja säästynyt. Kuinka yksinkertaista, luonnollista +ja välttämätöntä sellainen olikaan! Hän olisi ehkä voinut rakastua +jokaiseen hienoluontoiseen ja terveeseen tyttöön. Kuten puu työntää +oksiaan, lehviään ja koko runkoaan auringonvaloa kohti, niin oli hänkin +kehittynyt naisen rakkautta vastaanottamaan. Mutta miksi? Senvuoksi, +että se, jota hän kunnioitti luonnossa, sen henki, yhtenäisyys +ja elämä, se on Jumala, oli antanut hänelle syntyessä tahi ennen +syntymistä perinnöksi seuraavat kolme luonnon peloittavaa vaistoa -- +taistella hengen puolesta, ruokkia itseään ja lisätä sukuaan. Noihin +sisältyi elämän salaisuus. Mutta ah, miten tuon kolmannen vaiston +salaperäisyydet, kauneudet, sen aiheuttamat tuskat ja pelko, tuo naisen +rakkauden suloisuuden ja ihanuuden nälkä, huumasivatkaan. + + + + +XVI. + + +Helen Rayner laski ompeluksensa syliinsä ja katsoi miettiväisesti +ikkunasta enonsa paljaita keltaisia vainioita. + +Talvipäivä oli kirkas, mutta kolkko, ja vuorten valkoisilta huipuilta +puhaltava tuuli oli jäistä ja läpitunkevaa. Suojaisissa paikoissa oli +hieman lunta, karja oli kokoutunut laumoihin kukkulain suojaan ja +pieniä tomupilviä kiisi tasankojen poikki. + +Talon suuri arkihuone oli lämmin ja mukava punaisine tiiliseinineen, +suurine kivisine takkoineen, jossa setrihalot iloisesti räiskyivät, ja +monenvärisine huopapeitteineen. Bo Rayner istui tulen luona kyyryksissä +muutamassa tuolissa lukien jotakin kirjaa. Pedro makasi lattialla, +kaunis ja valpas pää tuleen päin ojennettuna. + +"Kutsuiko eno?" kysyi Helen heräten säpsähtäen unelmistaan. + +"En minä ainakaan kuullut", vastasi Bo. + +Helen hiipi varpaillaan huoneen poikki ja raottaen hieman enon +makuuhuoneen oven verhoja katsoi hän sinne. Eno nukkui kumminkin. +Joskus hän huusi unissaan. Hän oli nyt jo maannut viikkokausia +vuoteessaan heikontuen vähitellen. Huokaisten palasi Helen tuolilleen +ikkunan viereen ja ryhtyi työhönsä. + +"Bo, aurinko paistaa niin kirkkaasti", sanoi hän. "Päivät pitenevät. +Olen niin iloinen." + +"Nell, toivot aina ajan rientävän. Minusta se kuluu liiankin nopeasti", +vastasi hänen sisarensa. + +"Mutta minä rakastan kevättä, kesää ja syksyä, ja vihaan luullakseni +talvea", sanoi Helen miettiväisesti. Keltaiset vainiot jatkuivat +mustiin harjanteihin saakka ja ne vuorostaan kohosivat noiksi kylmiksi +valkoisiksi vuoriksi. Helenin katse näytti haluavan tunkeutua tuon +lumivallin taakse. Bon terävät silmät tutkivat sisaren surullisia ja +vakavia kasvoja. + +"Nell, muistatko milloinkaan Dalea?" kysyi hän äkkiä. + +Kysymys säpsähdytti Heleniä. Hänen niskansa ja poskensa punastuivat +hitaasti. + +"Tietysti!" vastasi hän kuin hämmästyen sitä, että Bo saattoi kysyä +sellaista. + +"Minun ei olisi pitänyt kysyäkään sellaista", sanoi Bo hiljaa kumartuen +jälleen kirjaansa. + +Helen katsoi hellästi tuohon vaaleaan kumartuneeseen päähän. Tämän +nopeasti kuluvan tapauksista rikkaan ja työtä vaativan talven kuluessa, +jolloin maatilan hoito oli ollut kokonaan Helenin niskoilla, oli tuo +pieni sisar loitonnut hänestä. Bo oli halunnut noudattaa omaa vapaata +tahtoaan ja hän oli seurannutkin sitä suureksi huviksi enolleen, +huoleksi Helenille, toivottomuudeksi ja hämmennykseksi uskolliselle +meksikolaiselle taloudenhoitajattarelle ja turmioksi kaikille +maatilalla oleville nuorille miehille. + +Helen oli aina toivonut ja odottanut suotuisaa hetkeä, jolloin +tuo oikullinen sisar olisi enemmän vastaanottavainen viisaalle ja +rakastavalle vaikutukselle. Mutta hänen epäröidessään kuului eteisestä +askelia, kannusten kilinää ja lopulta pelokasta koputusta. Bo lopetti +heti lukemisensa ja juoksi avaamaan ovea. + +"Ah, tekö sieltä vain tulettekin!" sanoi hän hirveän halveksivasti +tulijalle. + +Helen luuli arvaavansa, kuka tulija oli. + +"Kuinka voitte?" kysyi joku venytellen. + +"Niin, herra Carmichael, jos sellainen kiinnittää mieltänne, niin olen +hyvin kipeä", vastasi Bo kylmästi. + +"Kipeäkö! Eikö mitä!" + +"Totta se kumminkin on! Ellen kuole siihen paikkaan, haluan palata +takaisin Missouriin", sanoi Bo kiusoittavasti. + +"Aiotteko käskeä minut sisään?" kysyi Carmichael lyhyesti. "Nyt on +kylmä ja minulla on jotakin sanottavaa --" + +"Minulleko? Niin, teillä on todellakin vielä aikaa", vastasi Bo. + +"Neiti Rayner, teistä mahtaa tuntua omituiselta, kun sanon, etten ole +tullut tapaamaan teitä." + +"Todellako? Ei ollenkaan. Petyin vain luulossani, että tulette +pyytämään minulta anteeksi kuin herrasmies ainakin. Tulkaa sisään, +herra Carmichael. Sisareni on täällä." + +Ovi sulkeutui ja Helen kääntyi. Carmichael seisoi juuri oven +suussa hattu kädessään, ja kun hän katsoi Bohun, näyttivät hänen +laihat kasvonsa kovilta. Näiden syksystä vierähtäneiden muutamien +kuukausien kuluessa oli hän muuttunut, vanhentunut, ja nuo ennen +niin nuoret, vilpittömät, valppaat ja huolettomat piirteet olivat +muuttuneet miesmäisemmiksi. Helen tiesi tarkasti, miten paljon miestä +hänessä todellisuudessa oli. Hän oli ollut Helenin paras tuki hänen +hartioilleen langenneitten monenlaisten töiden täytäntöönpanossa. + +"Olette totisesti pettynyt, jos luulette minun ryömivän edessänne +samoin kuin nuo muut rakastajanne", sanoi hän kylmästi ja harkitsevasti. + +Bo kalpeni ja hänen silmänsä leimusivat kirkkaasti. Helen luuli +kumminkin huomaavansa niissä niiden raivosta huolimatta hämmästystä ja +tuskaa. + +"Monet rakastajaniko? Suurinta pettymystä tässä osoittaa luullakseni +tapa, jolla imartelette itseänne", sanoi Bo pisteliäästi. + +"Imartelenko minä itseäni? Erehdytte. Ette ymmärrä minua. Olen +todellakin vihannut itseäni näinä päivinä." + +"Ihmekö tuo! Minä ainakin vihaan teitä sydämestäni!" + +Kuullessaan tuon vastauksen painoi paimen päänsä alas eikä huomannut, +miten nopeasti Bo kiiruhti pois huoneesta. Mutta hän kuuli oven +sulkeutumisen ja lähestyi sitten Heleniä. + +"Rohkaiskaa mielenne, Las Vegas", sanoi Helen hymyillen. "Bo on vain +niin kiivasluontoinen." + +"Neiti Nell, olen kuin koira: kuta huonommin hän minua kohtelee, sitä +enemmän rakastan häntä", vastasi paimen alakuloisesti. + +Helenin ensimmäiseen mieltymykseen tätä paimenta kohtaan oli yhtynyt +ihmettelyä, kunnioitusta ja kasvavaa arvonantoa voimakkaalle, +uskolliselle ja kehittyvälle luonteelle. Carmichaelin kasvot ja kädet +olivat talvituulien punastuttamat ja sieroituttamat, kalvosimien, vyön +ja säärystimien nahka oli kulunut kiiltäväksi ja ohueksi, ja hänestä +erkani pieniä tomupilviä, kun hän hengitti raskaasti. Hän ei ollut +enää minkään komeilevan paimenen näköinen, joka on valmis tanssiin, +vallattomiin kepposiin tahi tappeluun. + +"Miten maailmassa olette loukannut häntä niin?" kysyi Helen. "Bo +on vallan raivoissaan. En ole nähnyt hänen olevan milloinkaan noin +vihoissaan." + +"Neiti Nell, kuulkaahan kun kerron", aloitti Carmichael. "Bo tietää +varmasti minun rakastavan häntä. Pyysin häntä vaimokseni, mutta hän +ei vastannut sitä eikä tätä. Ja vaikka se kuulostaakin ilkeältä, on +hänen kumminkin lopulta siihen suostuttava. Olemme riidelleet muutamia +kertoja, pari kertaa oikein kovastikin, mutta tämä viimeinen oli +kumminkin pahin kaikista." + +"Bo kertoi minulle eräästä riidastanne", sanoi Helen. "Juopottelunne +oli aiheuttanut sen." + +"Niin tekikin. Hän ei ollut välittävinään minusta ja minä join itseni +humalaan." + +"Mutta silloinhan teitte väärin." + +"En ole siitä niinkään varma. Olin usein juovuksissa, ennenkuin tulin +tänne. Täällä en ole ollut päissäni kuin kerran. Las Vegasissa olevat +toverini eivät sitä milloinkaan uskoisi. Lupasin heille, etten tee niin +enää, ja olen pitänytkin sanani." + +"Siinä olette menetellytkin kunnon miehen tavoin. Mutta kertokaa +minulle, miksi hän nyt on vihainen?" + +"Bo kokoo kaikki miehet ympärilleen", tunnusti Carmichael nolona. +"Vein hänet mukanani tanssiaisiin kaupungintalolle viime viikolla. Hän +tuli silloin ensimmäisen kerran kanssani minnekään. Olin hyvin ylpeä +mielestäni. Mutta nuo tanssiaiset muuttuivat minulle todelliseksi +helvetiksi. Bo käyttäytyi hirveästi ja minä --" + +"Kertokaa minulle, mitä hän teki", käski Helen levottomasti. "Olen +vastuunalainen hänestä. Minun on valvottava, että hän käyttäytyy hyvin." + +"En halua sanoa, että hän käyttäytyi hienolle naiselle sopimattomasti", +vastasi Carmichael. "Mutta hän, no niin, kaikki miehet ovat +hullaantuneet häneen, eikä Bo ollut uskollinen minulle." + +"Mutta rakas poikaseni, onko Bo sitten kihloissa kanssanne?" + +"Jumalani, kunpa hän vain olisikin!" huokaisi paimen. + +"Kuinka sitten voitte sanoa, ettei hän ollut uskollinen teille? Olkaa +nyt järkevä." + +"Sanon teille, neiti Nell, ettei ainoakaan rakastunut voi toimia +järkevästi", vastasi paimen. "En ymmärrä, miten sen selittäisin, mutta +minusta tuntuu todella kuin Bo leikkisi minun ja toisten miesten +kanssa." + +"Tarkoitatte hänen kurttailevan?" + +"Niin juuri." + +"Las Vegas, pelkään teidän olevan oikeassa", sanoi Helen tullen yhä +levottomammaksi. "Jatkakaa. Kertokaa minulle, mitä tapahtui." + +"No niin, tuo Turner-niminen paimen, joka on Beasleyn palveluksessa, +hakkaili Bota kovasti", vastasi Carmichael puhuen kuin joku muisto +olisi kiduttanut häntä. "En voi kilpailla Turnerin kanssa. Hän on +kaunis, voimakas ja suuri paimen ja suuri naisten suosikki. Hän +kerskailee sillä ja luullakseni hän onkin oikeassa. Hän oli aina Bon +kintereillä ja lopulta hän valtasi minulta muutaman tanssin. Minulle +oli luvattukin vain kolme, mutta hän väitti yhtä niistä omakseen. Bo +oli olevinaan hyvin viaton -- ah, hän on viekas kuin paholainen -- ja +sanoi: 'Niin, herra Turner, olen luvannut tämän todellakin teille.' +Ja hän näytti hyvin iloiselta sanoessaan minulle: 'Suokaa minulle +anteeksi, ystäväni Carmichael!' Istuin siinä kuin selkääni saanut aasi +ja annoin heidän mennä. En ollut kumminkaan siitä vielä millänikään, +sillä Turner on minua parempi tanssija, ja halusin Bon saavan pitää +hauskaa. Mutta sitten muuttuivat tanssiaiset minulle helvetiksi, kun +näin Turnerin kiertävän käsivartensa Bon ympärille ennen aikojaan eikä +Bo näyttänyt pitävän sitä minään rikoksena. Hän työnsi kyllä Turnerin +luotaan jonkun ajan kuluttua, kun olin jo melkein kuollut. Kotiin +tullessamme nuhtelin häntä. Tein sen todellakin. Ja hän vastasi minulle +niin, että haluan sen unhottaa. Mutta sitten, neiti Nell, tartuin +häneen, se tapahtui tuolla portilla kirkkaassa kuunvalossa, puristin +hänet syliini ja suutelin häntä tarpeekseni. Päästäessäni hänet irti +sanoin siekailematta, vaikka olinkin peloissani: 'Aiotteko nyt mennä +naimisiin kanssani?'" + +Hän lopetti nielaisten ja katsoi Heleniin surullisin silmiin. + +"Ah, mitä Bo silloin teki?" kysyi Helen pidättäen henkeään. + +"Hän löi minua korvalle ja sanoi: 'Pidin teistä enemmän kuin muista, +mutta nyt vihaan teitä!' Ja hän löi oven kiinni nenäni edessä." + +"Luullakseni erehdyitte suuresti", sanoi Helen vakavasti. + +"Jos ajattelisin niin, pyytäisin häneltä anteeksi. Mutta olen aivan eri +mieltä asiasta, ja vielä enemmän, olen toivorikkaampi kuin milloinkaan +ennen. Olen ainoastaan paimen enkä ollut juuri mikään kehuttava mies, +ennenkuin tapasin hänet. Silloin reipastuin. Toiveessani rupesin +lukemaan, ja te tiedätte, miten olen syventynyt tähän tilanhoitoon. +Olen lakannut juomasta ja säästänyt rahani. Hän tietää tämän kaiken. +Kerran hän sanoi ylpeilevänsä minusta. Mutta tuollainen ei tunnu olevan +hänelle minkään arvoista. Ja ellei se ole hänelle suuren arvoista, +ei sen tarvitse olla ollenkaan. Kuta huonommin Bo minua kohtelee, +sitä suuremmat mahdollisuudet minulla on. Hän tietää minun rakastavan +häntä, hän uskoo minun voivan kuolla hänen puolestaan ja tietää minun +muuttuneen. Hän tietää myöskin, etten ennen milloinkaan ole uskaltanut +koskea hänen käteensäkään. Sitten hän ymmärtää kurttailleensa Turnerin +kanssa." + +"Hän on vain lapsi", vastasi Helen. "Ja kaikki nämä muutokset -- Länsi, +erämaa ja kaikkien miesten kiintyminen häneen -- ovat panneet hänen +päänsä pyörälle. Mutta Bo selviytyy kyllä tuosta kaikesta kunnialla. +Hän on niin hyvä ja lempeä, ja hänen sydämensä on puhdasta kultaa." + +"Tiedän sen ja senvuoksi ei uskoani järkytetäkään", vastasi Carmichael +vaatimattomasti. "Mutta hänen on kumminkin ymmärrettävä, että hän saa +täällä vielä pahoja aikaan. Länsi pysyy Läntenä. Tytöt ovat hyvin +harvinaisia täällä ja varsinkin sellaiset kuin Bo. Jumalani, me +paimenet emme ole milloinkaan nähneet hänen vertaistaan! Hän panee +miesten veren kiehumaan ja luultavasti sitä vielä hänen vuokseen +vuodatetaankin." + +"Eno Al rohkaisee häntä", sanoi Helen pelokkaasti. "Hänen +turhamaisuuttaan kutittaa, kun hän kuulee, miten pojat ovat häneen +mieltyneet. Ah, Bo ei kerro hänelle, mutta hän kuulee. Ja minä, jonka +on oltava äidin sijassa hänelle, mitä minä voin tehdä?" + +"Neiti Nell, oletteko minun puolellani?" kysyi paimen toivovasti. Hän +oli voimakas ja alkeellinen jonkun sisäisen tarmon vaikutuksesta. + +Eilen olisi Helen ehkä epäröinyt ennen vastaamistaan tuohon +kysymykseen. Mutta tänään oli Carmichaelissa jotakin koeteltua +tasapuolisuutta ja jotakin omituista karskia vilpittömyyttä, ikäänkuin +Helen olisi oppinut näkemään hänen tulevan arvonsa. + +"Olen", vastasi Helen vakavasti ojentaen paimenelle kätensä. + +"Silloin on kaikki vielä loppuva onnellisesti", vastasi paimen +puristaen hänen kättään. Hänen hymynsä oli kiitollista, mutta siinä oli +kumminkin jo jotakin tuosta voitosta, johon hän oli viitannut. Hänen +poskensa olivat hieman kalvenneet. "Ja nyt haluan kertoa teille, miksi +tulen luoksenne." + +Hän sanoi tuon hiljaa. "Nukkuuko Al?" kuiskasi hän. + +"Kyllä. Hän nukkui ainakin äsken." + +"Parasta on kumminkin sulkea tuo ovi." + +Helen katsoi, miten paimen hiipi huoneen poikki ja sulki huolellisesti +oven. Sitten hän palasi paikoilleen tarkkaavaisin katsein. Helen luki +tapauksia hänen silmistään ja totesi nopeasti, että Carmichael kohteli +häntä kuin sisarta. + +"Olen totisesti ainoa, joka aina tuon teille huonoja uutisia", sanoi +hän pahoillaan. + +Helen huokaisi syvään. Oli todellakin tapahtunut paljon pieniä +onnettomuuksia, jotka olivat vaikeuttaneet tilanhoitoa. Hän oli +menettänyt karjaa, hevosia ja lampaita, paimenia oli karannut Beasleyn +palvelukseen, rahtikuormien kuljettajat eivät olleet saapuneet silloin +kun tavaroita kaikista enimmän olisi tarvittu, paimenet olivat +tapelleet ja kauan aikaa sitten suunnitellut kaupat olivat menneet +myttyyn. + +"Enonne Al pitää tuota Jeff Mulveyta suuressa arvossa", sanoi +Carmichael. + +"Pitää todellakin. Hän luottaa häneen ehdottomasti", vastasi Helen. + +"Minusta tuntuu hyvin ikävältä ilmoittaa teille, neiti Nell", sanoi +paimen katkerasti, "ettei Mulvey ole sellainen, miltä hän näyttää." + +"Ah, mitä tarkoitatte?" + +"Kun enonne kuolee, menee Mulvey Beasleyn puolelle ja ottaa kaikki +sellaiset miehet mukaansa, jotka haluavat seurata häntä." + +"Voisiko Jeff olla niin uskoton oltuaan niin monta vuotta enoni +työnjohtajana! Miten voitte sen tietää?" + +"Arvasin sen jo aikoja sitten, mutta en ollut aivan varma. Neiti Nell, +viime aikoina on liikkunut ilmassa kaikenlaisia huhuja, ja vanha +Al-raukka heikontuu heikontumistaan. Mulvey on koettanut olla minulle +hyvin ystävällinen ja minä olen sallinut hänen jatkaa yrityksiään. En +kumminkaan ole huolinut hänen tarjoamistaan ryypyistä. Hänen miehensä +ovat tulleet ystävikseni ja sitä paremmiksi, kuta myötätuntoisemmalta +minä olen näyttänyt. He karttoivat näettekös minua alussa tultuani +tänne. Tänään tuli koko heidän suunnitelmansa minulle niin selväksi +kuin olisin nähnyt kavioiden jäljet pehmeässä maassa. Vuodetoverini +Bud Lewis koetti nimittäin houkutella minua Beasleyn puolelle heti +kun Auchincloss kuolee. Keskustelin Budin kanssa, sillä halusin saada +koko juonen selville. Mutta Bud ei ilmaissut muuta kuin että hän menee +Jeffin ja muiden miesten kanssa Beasleyn palvelukseen. Sanoin hänelle +miettiväni asiaa ja ilmoittavani sen sitten heille. Hän luulee minun +suostuvan." + +"Miksi haluavat nuo miehet luopua minusta nyt juuri, kun --. Voi +eno-raukkaani! He haluavat hyötyä kuolemastasi. Mutta miksi -- sanokaa +minulle, miksi?" + +"Beasley on houkutellut heidät viekkaasti puolelleen", vastasi +Carmichael säälimättä. "Alin kuoleman jälkeen peritte maatilan. +Beasley aikoo anastaa sen. Hän ja Al olivat kerran liiketovereita ja +hän on saanut ihmiset uskomaan, että hän erotessaan Alista sai kärsiä +vääryyttä. Hänellä on varmasti jonkunlaiset paperit ja hän vie useimmat +miehistänne. Hän karkoittaa teidät helposti täältä ja ottaa maatilan +haltuunsa. Minulla ei ole muuta kerrottavaa, neiti Nell, mutta voitte +luottaa siihen, että tämä kaikki on totta." + +"Uskon sananne, mutta en voi uskoa tuollaista ryöväämistä +mahdolliseksi", huohotti Helen. + +"Se on kumminkin yhtä selvää kuin että kaksi kertaa kaksi on yhtä kuin +neljä. Haltuunsa ottaminen on täällä ainoa laki. Jos Beasley kerran +pääsee tilalle asumaan, on asia selvä. Mitä voittekaan tehdä, kun ei +teillä ole miehiä omaisuutenne puolustamiseen?" + +"Mutta jää kai minullekin vielä miehiä?" + +"Jää kyllä, mutta ei tarpeeksi." + +"Silloin voin palkata useampia. Beemanin pojat ja Dale tulevat +varmaankin auttamaan minua." + +"Dale tulee kyllä ja hänen apunsa onkin jo suurenmoinen. Toivoisin +hänen jo olevan täällä", vastasi Carmichael vakavasti. "Mutta emme voi +saada häntä tänne nyt mitenkään, sillä lumi pidättää hänet vuoristossa +toukokuuhun asti." + +"En voi kertoa tätä enolle", sanoi Helen liikutettuna. "Pelästys voisi +tappaa hänet. Jos sitten vielä puhuisin hänelle vanhojen palvelijain +uskottomuudesta, olisi se hyvin julmaa. En luule asioiden kumminkaan +olevan niin huonosti kuin sanotte." + +"Ne eivät varmasti voisi olla pahemmastikaan. Ja, neiti Nell, sen +selvittämiseksi ei ole olemassa muuta kuin yksi keino, nimittäin täällä +Lännessä käytännössä oleva." + +"Mikä sitten?" kysyi Helen innokkaasti. + +Carmichael suoristautui ja katsoi häneen. Hänessä ei ollut enää +jälkeäkään tuosta vilpittömästä ja ystävällisestä paimenesta, +jollaisena Helen oli oppinut hänet ensin tuntemaan. Hänen silmiinsä oli +nimittäin ilmestynyt jotakin vierasta, kylmää ja varmaa. + +"Näin Beasleyn menevän kapakkaan ratsastaessani sen sivu. Otaksukaamme, +että menen sinne, suututan hänet ja ammun hänet sitten." + +Helen suoristautui tuolissaan hämmästyneenä. + +"Carmichael, ette suinkaan tarkoita totta?" huudahti hän. + +"Tarkoitan varmasti! Muuta keinoa ei ole, neiti Nell. Eikä varmastikaan +vanha Akaan muuta toivo. Ja näin meidän kesken sanoen, ei se ole sen +vaikeampaa kuin vasikan kiinniottaminen. Nämä Pinen miehet eivät osaa +käsitellä ampuma-aseita, mutta minä tulen maasta, jossa sellaista +ymmärretään. Ja kun sanon teille, että osaan ampua nopeasti ja +varmasti, en ollenkaan kerskaile. Minun puolestani ei teidän tarvitse +olla ollenkaan peloissanne, neiti Nell." + +Helen ymmärsi, että Carmichael oli luullut hänen hämmästynyttä +tunteellisuuttaan jonkunlaiseksi peloksi hänen elämänsä puolesta. +Syynä siihen oli kumminkin ollut tuo suunnitelma vuodattaa verta hänen +hyväkseen. + +"Haluatte siis tappaa Beasleyn senvuoksi, että olette kuullut +huhuttavan hänen aikeistaan?" huohotti Helen. + +"Niin juuri. Se on kumminkin tehtävä ennemmin tahi myöhemmin", vastasi +paimen. + +"Ei, ei! Minua kauhistuttaa jo sellainen ajatuskin. Sehän olisi raaka +murha. En voi ymmärtää, miten voitte puhua siitä noin kylmästi." + +"En ole ollenkaan tyyni, vaan aivan suunniltani", sanoi Carmichael +hymyillen hermostuneesti. + +"Jos olette todellakin tosissanne, niin kiellän sen jyrkästi. En usko, +että omaisuuteni minulta ryöstetään." + +"Otaksukaamme kumminkin nyt, että Beasley karkoittaa teidät ja ottaa +tilan haltuunsa. Mitä silloin sanotte?" kysyi paimen tyynesti ja +harkitusti. + +"Samaa kuin nytkin." + +Carmichael taivutti päänsä miettiväisesti ja pyöritteli ahavoituneilla +käsillään hattuaan. + +"Huomaan, ettette vielä ole tottunut Lännen tapoihin", mumisi hän kuin +pyytäen anteeksi Helenin puolesta. "Ja uuden maan tapojen oppiminen vie +aina jonkun verran aikaa." + +"Vaikka olisin oleskellut vuosia täällä Lännessä, en halua, että +suunnitellaan riitoja ja miehiä ammutaan, vaikka ne uhkaisivatkin +minua", selitti Helen varmasti. + +"Hyvä sitten, neiti Nell, noudatan varmasti tahtoanne", vastasi paimen. +"Mutta kuunnelkaahan kumminkin. Jos Beasley karkoittaa teidät ja Bon +kotoanne, menen tapaamaan häntä omasta puolestani." + +Helen voi vain katsoa häneen, kun hän peräytyi ovea kohti. Häntä +huumasi ja vapisutti tuo, joka näytti uskollisuudelta häntä ja +rakkaudelta Bota kohtaan ja joka oli niin kumoamatonta paimenessa +itsessään. + +"Säästäisitte varmasti meiltä paljon vaivaa, jos unhottaisitte +ennakkoluulonne ja antaisitte minun kohdella tuota meksikolaista +tahtoni mukaan." + +"Meksikolaista? Tarkoitatteko Beasleytä?" + +"Tarkoitan. Hän on sekarotuinen. Hän on syntynyt Magdalenassa, missä +kuulin ihmisten kertovan hänen vanhemmistaan, joista toinen oli +sekarotuinen." + +"Se ei vaikuta asiaan. Ajattelen inhimillisyyttä, lakia ja järjestystä +ja sitä, mikä on oikein." + +"No niin, neiti Nell, odotan, kunnes oikein hurjistutte tahi kunnes +Beasley --" + +"Mutta, ystäväni, en hurjistu milloinkaan", keskeytti Helen. "Osaan +hillitä luontoni." + +"Lyön vaikka vetoa, ettette voi! Luulette ehkä, ettette ole ollenkaan +samanlainen kuin Bo. Lyön kumminkin vaikka vetoa, että kerran +suututtuanne hurjistutte niin, että muututte vallan hirveäksi. +Miksi sitten olisitte saanut tuollaiset silmät, ellette olisi oikea +Auchincloss?" + +Hän hymyili, vaikka hän tarkoittikin totta puheellaan. Helen tunsi +totuuden voimatta olla pelkäämättä sitä. + +"Las Vegas, en suostu vetoon. Luvatkaa kumminkin tulla aina luokseni, +kun sattuu joitakin ikävyyksiä." + +"Lupaan sen", sanoi Carmichael vakavasti ja poistui. + +Helen tunsi vapisevansa, ja hänen rintaansa ahdisti. Carmichael +oli säikähdyttänyt häntä. Hän ei enää voinut epäillä tilanteen +vakavuutta. Hän oli nähnyt Beasleyn usein, joskus aivan läheltä, ja +kerran oli hänen ollut pakko antautua puheihinkin hänen kanssaan. +Silloin oli Beasley sanonut Helenille, että hän tunsi henkilökohtaista +mielenkiintoa Heleniä kohtaan. Ja sen tähden ja vielä senkinvuoksi, +ettei Riggsillä näyttänyt olevan muuta tekemistä kuin seurata häntä, +oli hän viivytellyt koulun perustamista kylään Pinen lapsille. +Riggsistä oli tullut seudulla jonkunlainen epäilyttävä kuuluisuus. +Hänen ilmeinen selvästi näkyvä pahuutensa ei ollut ollut vaikuttamatta. +Kerrottiin hänen vain pelaavan, juovan ja kerskailevan. Pinessä +tiedettiin jo aivan yleisesti, millaiset hänen suunnitelmansa Heleniin +nähden olivat. Hän oli pari kertaa tullut maatilallekin ja onnistunut +toisella kertaa pääsemään Helenin puheillekin. Huolimatta Helenin +halveksimisesta ja välinpitämättömyydestä vaikutti hän kumminkin +Helenin elämään täällä Pinessä. Ja nyt alkoi selvitä, että tuo toinen +mies, Beasley aikoi pian ryhtyä voimakkaampiin toimenpiteihin hänen +toimiensa vapautta vastaan. + +Maatilan isännöiminen oli hänestä hyvin vaikeaa. Sitä ei voitu hoitaa, +ei ainakaan hän, sillä tavoin kuin Auchincloss tahtoi. Hän oli vanha, +ärtyisä, mahdoton ja kova. Melkein kaikki naapurit vihasivat häntä +eivätkä niin ollen voineet olla ystävällisiä Helenillekään. + +Helen ei ollut huomannut pienintäkään petollisuutta enonsa päättämissä +kaupoissa, mutta hän oli ollut kova velkoja. Sitten hänen viisas ja +kauasnäkevä järkensä oli auttanut, että kaikki hänen yrityksensä olivat +onnistuneet, mikä ei suinkaan ollut lisännyt muiden ystävyyttä häntä +kohtaan. + +Myöhemmin, kun Auchincloss oli tullut heikommaksi ja vähemmän +käskeväksi, oli Helen päättänyt monta asiaa ominpäin ja onnistunutkin +mainiosti. Mutta tuota ihmeellistä onnellisuutta, jonka hän oli luullut +saavuttavansa täällä Lännessä, ei vieläkään kuulunut. Paratiisissa +oleskelemisen muisto tuntui paljaalta unelta, sitä suloisemmalta +ja saavuttamattomammalta, kuta enemmän aikaa siitä kului, ja sitä +epämääräisemmästi surullisemmalta. Bo oli kyllä hänelle lohdutukseksi, +mutta aiheutti myöskin samalla melkoista huolta. Hän olisi voinut +olla suureksi avuksi Helenille, ellei hän olisi omaksunut Lännen +tapoja niin pian. Helen halusi päättää asiasta omalla tavallaan, joka +erosi kokonaan Lännen tavoista. Hän oli niin ollen saanut yhä enemmän +luottaa omiin voimiinsa. Carmichael oli ollut ainoa, joka oli suostunut +vapaaehtoisesti häntä auttamaan. + +Tunnin ajan istui Helen yksinään huoneessa katsellen ikkunasta ja +suhtautuen ankaraan todellisuuteen tyynemmästi, vakavammasti ja +terävämmästi kuin milloinkaan ennen. Omaisuutensa hallussaan pitäminen +ja eläminen tässä yhteiskunnassa omien kunnian, oikeuden ja lain +käsitteiden mukaan voi kyllä olla mahdotonta hänen voimilleen. Tänään +oli hänelle selvinnyt, ettei hän voi suoriutua siitä taistelematta +niiden puolesta, ja voidakseen taistella tarvitsi hän ystäviä. Tämä +toteaminen kiinnitti häntä yhä enemmän Carmichaeliin, ja ajateltuaan, +mitä kaikkea tämä oli tehnyt hänen puolestaan, huomasi hän antaneensa +paimenelle vähemmän arvoa kuin tämä oli ansainnut. Hän päätti korvata +laiminlyöntinsä. + +Hänen miestensä joukossa ei ollut ainoatakaan mormonia siitä +yksinkertaisesta syystä, ettei Auchincloss halunnut sellaisia +palvelukseensa. Mutta ollessaan hyvällä tuulella, mitä enää vain +harvoin sattui, oli enokin myöntänyt, että mormonit ovat parhaita, +vakavimpia ja urhoollisimpia työmiehiä maatiloilla, ja oli +sanonut, että juuri tuon etevämmyyden vuoksi ei hän huolinut heitä +palvelukseensa. Helen päätti ottaa palvelukseensa nuo neljä Beemanin +veljestä ja niin monta heidän sukulaistaan ja ystäväänsä kuin vain +halusi tulla ja tehdä sen, jos suinkin mahdollista, enonsa tietämättä. +Hänen luonteensa samoin kuin hänen päättämiskykynsä olivat nyt vain +esteeksi käytännöllisyydelle. Tämä Beemaneja koskeva päätös palautti +Helenin mieleen Carmichaelin lämpimän toivon saada Dale tänne ja +muistutti häntä myös omasta kaipauksestaan. + +Kevät oli jo tulossa ja sen mukana lukemattomat maanviljelystehtävät. +Dale oli luvannut tulla Pineen silloin ja Helen tiesi tuon lupauksen +tulevan täytetyksikin. Hänen sydämensä alkoi sykkiä hieman nopeammin +liikehuolista huolimatta. Dale oli tuolla mustarinteisten ja +lumihuippuisten vuorten takana eristettynä muusta maailmasta. Helen +melkein kadehti häntä. Hän ei ihmetellyt ollenkaan, että Dale +rakasti Paratiisinsa yksinäisyyttä, autiutta, suloa, koskematonta +rauhallisuutta ja kauneutta. Mutta Dale oli itsekäs ja Helen aikoi +näyttää sen hänelle. Hän oli Dalen avun tarpeessa. Kun hän muisteli +Dalen rohkeutta eläimiin nähden ja kuvitteli, millaista se mahtoi olla +ihmisiin nähden, hän todellakin hymyili ajatukselle, että Beasley +Dalenkin ollessa maatilalla voisi karkoittaa hänet sieltä. Beasley +aiheuttaisi vain ikävyyksiä itselleen. Sitten Helen säpsähti äkkiä. +Suhtautuisiko Dalekin tähän tilanteeseen samoin kuin Carmichael? +Hän tunsi helpotusta tietäessään asian olevan toisin. Paimen oli +verenhimoista sukua, mutta metsästäjä oli ajatteleva, ystävällinen ja +inhimillinen mies. Tämä tilanne oli sellainen, että Helen luuli Dalen +olevan vailla ihmisten tavallista pikkumaisuutta. Hän oli varma, että +Dale oli toisenlainen kuin eno ja paimen; se oli ilmennyt kaikissa +niissä elämän suhteissa, joissa Helen oli hänet nähnyt. Mutta muudan +epäilys ei ottanut haihtuakseen hänen mielestään. Hän muisteli Dalen +kylmän viittauksen Snake Ansoniin ja se uudisti hieman tuota paimenen +äsken aiheuttamaa pelkoa. Kun epäilyä seurasi olettaminen, ettei hän +voisi hallita Dalea, koetti hän olla sitä enää ajattelematta. Hän +hämmästyi ja tunsi mielensä järkytetyksi, kun hänen mieleensä juolahti +ajatus, että vaikka se olisikin kauheata, jos Carmichael tappaisi +Beasleyn, olisi se suuri onnettomuus Dalelle, jos hän sen tekisi. Helen +ei ruvennut lähemmin perustelemaan tätä omituista ajatusta. Hän pelkäsi +sitä yhtä paljon kuin verensä kovaa kuumenemista Dalea muistellessaan. + +Bo tuli nyt huoneeseen hyvin kapinallisen näköisenä ja ylpeästi +keskeyttäen siten hänen mietelmänsä. Hänen käytöksensä muuttui +kumminkin nähtävästi senvuoksi, että Helen oli yksinään. + +"Onko tuo paimen mennyt?" kysyi hän. + +"On. Hän meni jo aikoja sitten", vastasi Helen. + +"Ihmettelenpä, paniko hän silmäsi noin säteilemään ja poskesi +polttamaan. Nell, olet nyt hyvin kaunis." + +"Ovatko poskeni punaiset?" kysyi Helen naurahtaen. "Niin näyttävät +olevan, mutta ei sinun silti tarvitse olla mustasukkainen. Las Vegasia +ei voida syyttää punastumisestani." + +"Mustasukkainenko? Tuon villisilmäisen, lempeä-äänisen ja +kaksinaamaisen paimenenko vuoksi? Ei ollenkaan, Nell Rayner. Mitä hän +kertoi minusta?" + +"Hän sanoi paljonkin", sanoi Helen ajattelevasti. "Kerron sinulle aivan +heti. Ensin haluan kumminkin kysyä sinulta, onko Carmichael milloinkaan +kertonut sinulle, miten paljon hän on minua auttanut?" + +"Ei! Kun tapaan hänet, ja sellaista on sattunut hyvin harvoin viime +aikoina, me -- niin, me riitelemme. Nell, onko hän auttanut sinua?" + +Nell hymyili huvitettuna. Hän aikoi olla vilpitön, mutta hän tahtoi +täyttää paimenelle antamansa lupauksen. Hänhän oli miettiessään +huomannut olevansa kiitollisuudenvelassa Carmichaelille. + +"Bo, olet ollut niin hurjistunut ratsastamaan puolivilleillä +mustangeilla, kurttailemaan paimenien kanssa, lukemaan, ompelemaan ja +säilyttämään salaisuuksia, ettei sinulla ole ollut aikaa kiinnittää +huomiotasi sisaresi huoliin." + +"Nell!" huudahti Bo hämmästyneenä ja tuskallisesti. Hän riensi Helenin +luo tarttuen tämän käsiin. "Mitä sanoitkaan?" + +"Totta se kumminkin on", vastasi Helen lumottuna ja heltyen, Kun tämä +suloinen sisar vain kerran heräsi, oli häntä mahdoton vastustaa. Helen +kuvitteli voivansa säilyttää äänensä moittivana ja vakavana. + +"Niin, totta se kyllä on", sanoi Bo tulisesti, "mutta mitä minun +tyhmyyksilläni on tekemisiä tuon kanssa, mitä viimeksi sanoit? Nell, +aiotko salata minulta asioita?" + +"Kultaseni, et ole milloinkaan kehoittanut minua kertomaan sinulle +huoliani." + +"Mutta olenhan hoitanut enoa ja istunut hänen luonaan yhtä paljon kuin +sinäkin", sanoi Bo värisevin huulin. + +"Niin, olet ollut hyvin hyvä hänelle." + +"Onko meillä sitten muitakin huolia, Nell?" + +"Ei sinulla, vaan minulla", vastasi Helen moittivasti. + +"Miksi et sitten minulle kertonut niistä?" huudahti Bo kiihkeästi. +"Millaisia ne ovat? Kerro ne minulle heti! Pidät minua varmaankin +itsekkäänä ja vihattavana kissana." + +"Bo, minulla on ollut paljon huolia ja pahempia on vielä tulossa", +vastasi Helen. Sitten hän kertoi Bolle, miten monipuolista ja +hämmentävää tällaisen suuren maatilan hoito on, semminkin silloin +kun omistaja sairastaa muuttuen ärtyisäksi, muistamattomaksi ja +teräskovaksi -- kun hänellä on kasoittain kultaa ja seteleitä, mutta +ei halua muistaa sitoumuksiaan, vaikka naapureilla onkin oikeus +puolellaan -- kun paimenet ja lampaidenhoitajat ovat tyytymättömiä +ja riitelevät keskenään -- kun suuret nautakarja- ja lammaslaumat on +ruokittava talven yli -- kun elintarpeita on yhtämittaa rahdattava +mutaisen erämaan poikki -- ja lopuksi, kun muudan vihamielinen naapuri +houkuttelee vähitellen puolelleen kaikki parhaat miehet päämääränään +ottaa omistajan kuoltua koko tilakin haltuunsa. Helen sanoi hänelle +juuri äsken huomanneensa, miten suuriarvoiset Carmichaelin neuvot, työ +ja apu olivat olleet hänelle, miten hän todellisuudessa oli ollut kuin +veli hänelle, miten -- + +Mutta kuultuaan sen painoi Bo päänsä Helenin povelle ja alkoi itkeä +katkerasti. + +"En halua kuulla enää mitään", nyyhkytti hän. + +"Mutta sinun on kuunneltava", sanoi Helen heltymättömästi. "Tahdon, +että saat tietää, millaisessa pinteessä olen ollut." + +"Mutta minä vihaan häntä." + +"Bo, luulen sinun erehtyvän." + +"Enkä erehdy!" + +"Siinä tapauksessa toimit ja puhut hyvin omituisesti." + +"Nell Rayner, oletko ruvennut tuon pa-- paholaisen liittolaiseksi?" + +"Olen, ainakin niin paljon kuin vain voin", vastasi Helen vakavasti. +"En ole osannut antaa hänelle tarpeeksi arvoa ennen kuin nyt. Hän +on mies, Bo, jokainen tuuma hänessä on miestä. Olen nähnyt hänen +kehittyvän sellaiseksi kolmessa kuukaudessa. En olisi mitenkään tullut +toimeen hänettä. Mielestäni hän on hieno, miehekäs ja jalo. Minä --" + +"Hän on kuulemma hakkaillut sinuakin", sanoi Bo surkeasti. + +"Ole nyt järkevä", sanoi Helen tiukasti. "Hän on ollut minulle kuin +veli. Mutta, Bo Rayner, jos hän olisi kosiskellut minua, olisin pitänyt +sellaista suuremmassa arvossa kuin sinä." + +Bo kohotti kasvonsa, punastui osittain ja kalpeni sitten. Hänen +poskensa olivat kyynelistä kosteat ja silmissä oli tuo puhuva välke. + +"Olen ollut hurjasti rakastunut tuohon mieheen, mutta nyt vihaan +häntä", sanoi hän kiihkeästi. "Ja minä haluan vihata häntä edelleenkin. +Älä senvuoksi kerro minulle enää mitään." + +Tästä huolimatta kertoi Helen hänelle kumminkin lyhyesti ja selvästi, +miten Carmichael oli tarjoutunut tappamaan Beasleyn, koska se hänen +mielestään oli ainoa keino suojella omaisuutta, ja miten, kun Helen oli +kieltänyt häntä, hän oli uhannut tehdä sen kumminkin. + +Bo horjahti huohottaen ja tarrautui Heleniin kiinni. + +"Ah, Nell, nyt rakastan häntä enemmän kuin milloinkaan ennen!" huudahti +hän sekä raivokkaasti että toivottomasti. + +Helen puristi hänet rintaansa vasten ja koetti lohduttaa häntä kuten +ennen, jolloin eivät huolet olleet niin vakavia kuin nykyään. + +"Tietysti sinä rakastat häntä", jatkoi hän. "Arvasin sen jo aikoja +sitten. Ja olen niin iloinen senvuoksi. Mutta sinä olet ollut +itsepäinen ja tyhmä. Et halunnut tunnustaa sitä ja halusit hieman +huvitella toistenkin poikien kanssa. Olet -- Voi, -- Bo, pelkään sinun +kiemailleen kaikille." + +"En ollut ollenkaan paha, ennenkuin hän ylpistyi. Hän käyttäytyi aivan +kuin olisin ollut hänen omaisuuttaan. Sellaiseen ei hänellä ollut +vähintäkään oikeutta. Ja näyttääkseni hänelle sen kiemailin todellakin +tuolle Turnerille. Silloin hän loukkasi minua. Ah, minä vihaan häntä!" + +"Joutavia, Bo. Et voi vihata häntä silloin kun kerran häntä rakastat", +vastusti Helen. + +"Luuletko käsittäväsi sen asian paremmin kuin minä", tiuskaisi Bo. +"Kuuntelehan nyt, kun sanon. Oletko milloinkaan nähnyt paimenen +pyydystävän suopungilla ja sitovan vikurin hevosen?" + +"Olen." + +"Käsitätkö ollenkaan, miten voimakas tuollainen paimen on, miten hänen +käsivartensa ja kätensä ovat kovat kuin rauta?" + +"Luulen tietäväni sen myöskin." + +"Tiedätkö, kuinka hurja hän on?" + +"Kyllä." + +"Ja miten hän ryhtyy siekailematta kaikkeen, mitä hän haluaa tehdä?" + +"Minun on pakko myöntää, että paimenet ovat häikäilemättömiä", vastasi +Helen hymyillen. + +"No niin, neiti Rayner, onko sinulle milloinkaan sattunut, että +seisoessasi tyynesti kuin hieno nainen ainakin, joku paimen on +hyökännyt luoksesi peloittavaa vauhtia, puristanut sinut niin lujasti +syliinsä, ettet ole voinut huutaa etkä hengittää, puhumattakaan +luustosi napsahtelemisesta, ja suudellut sinua niin tulisesti ja +kovasti, että olet halunnut tappaa hänet ja kuolla?" + +Helen oli vähitellen peräytynyt etemmäksi tuosta tulisilmäisestä ja +kaunopuheisesta sisarestaan, ja kun tämä huomattava kysymys oli tehty, +ei hän voinut vastata siihen mitään. + +"Kas niin! Huomaan, ettei sinulle ole sattunut sellaista milloinkaan", +jatkoi Bo tyytyväisesti. "Älä senvuoksi tulekaan puhumaan minulle +milloinkaan." + +"Olen kuullut hänenkin kertovan tuon asian", sanoi Helen väkinäisesti. + +Bo suoristautui hätkähtäen kuin voidakseen paremmin puolustaa itseään. + +"Vai niin, vai olet sinä. Ja luullakseni rupeat puolustamaan tuotakin +hänen raakaa tekoaan." + +"En, sillä mielestäni käyttäytyi hän silloin liian rohkeasti ja +häikäilemättömästi. Hänen tunnustuksestaan ymmärsin hänen luulevan, +että hän joko voittaa tahi menettää sinut tuolla kiihkeydellään. Tuntuu +siltä kuin eivät tytöt saisi kiemailla täällä Lännessä. Hän sanoi vielä +vuotavan verta sinun tähtesi. Alan ymmärtää, mitä hän tarkoittaa. Hän +ei ole ollenkaan pahoillaan teostaan. Ajattele, miten omituista se on, +koska hänellä kumminkin on kunnon miehen vaistot. Hän on ystävällinen, +lempeä ja ritarillinen. Hän on varmaankin koettanut jokaista keinoa +voittaakseen rakkautesi onnistumatta siinä näennäisesti kumminkaan. +Silloin hän turvautui tuohon viimeiseen keinoon. Luullakseni koetti hän +pakottaa sinua joko hylkäämään tahi hyväksymään hänen kosintansa, ja +siinä tapauksessa, että olisit hänet hylännyt, olisi hänellä kumminkin +ollut nuo ryöstetyt suukkoset, joilla hän olisi voinut paikata +itsekunnioitustaan silloin kun Turner tahi joku muu olisi uskaltanut +ruveta liian tuttavalliseksi sinua kohtaan. Bo, ymmärrän Carmichaelin +täydellisesti, vaikka en voikaan selittää hänen vaikutteitaan tarkasti +sinulle. Sinun on oltava rehellinen itseäsi kohtaan. Voittiko hän +tuolla teollaan sinut omakseen, vai menettikö hän sinut? Toisin sanoen, +rakastatko häntä vai et?" + +Bo kätki kasvonsa käsiinsä. + +"Voi. Nell, silloin huomasin, miten äärettömästi häntä rakastan, ja +huomattuani sen rupesin vihaamaan häntä. Mutta nyt on tuo viha kokonaan +haihtunut." + + + + +XVII. + + +Kun kevät vihdoinkin saapui ja pajut nojautuivat viheriöinä ja tuoreina +purojen yli ja laitumet kajahtelivat aasien kiljunnasta ja oriitten +hirnunnasta, oli vanha Al Auchincloss maannut jo kuukauden haudassaan. + +Helenistä tuntui siitä kuluneen jo pitempi aika. Kuukauden kuluessa +oli työskennelty kovasti, se oli ollut täynnä tapauksia ja alkavia +toivorikkaampiakin velvollisuuksia, joten se oli ollut hyvin elämisen +arvoinen. Enoa ei oltu unhotettu, mutta nuo lukemattomat määräykset +maatilan kehittämiseksi ja vaurastuttamiseksi eivät olleet enää niin +hallitsevia. Beasley ei ollut näyttäytynyt eikä esittänyt minkäänlaisia +vaatimuksia Helenille, ja Helen, tullen luottavaisemmaksi päivä +päivältä, alkoi jo luulla, että noita huolia tuottavia huhuja oli +suurenneltu. + +Hän oli jo alkanut rakastaa työtään ja kaikkea siihen kuuluvaa. Maatila +oli suuri. Hän ei ollut oikein selvillä, kuinka monta aaria hän omisti, +mutta kolmattatuhatta niitä kumminkin oli. + +Tuo hieno, vanha, laaja ja säännötön asuinrakennus, joka sijaitsi +kuin linna alimmalla vuorenpenkereellä, nuo aitaukset ja kedot, vajat +ja niityt, tuo kauempana oleva aaltoileva laidun, nuo lukemattomat +lampaat, hevoset ja naudat kuuluivat nyt Helenille hänen suureksi +hämmästyksekseen ja alituisesti kiihtyväksi ilokseen. Hän pelkäsi +kumminkin antautua liiallisen onnellisuuden valtaan. Hänellä oli +aina sellainen pelko mielessään, että tapaukset olivat olleet liian +voimakkaita ja syviä tullakseen niin pian unhotetuiksi. + +Tänä kirkkaana ja raittiina maaliskuun aamuna tuli Helen kuistiin +nauttiakseen hieman lämpimästä auringonpaisteesta ja raikkaasta +pihkalta tuoksuvasta tuulesta, joka puhalsi vuorilta päin. Ei mennyt +ainoatakaan aamua, ettei hän katsonut vuorille päin koettaakseen +nähdä, mikä hänen omasta mielestäänkin oli hulluutta, oliko lumi jo +huomattavammasti sulanut jylhiltä vuorten huipuilta. Hänen mielestään +ei se kumminkaan ollut sulanut tuumaakaan, eikä hän halunnut tunnustaa, +miksi hän huokaisi. Erämaa oli muuttunut viheriäksi ja kirkasväriseksi +jatkuen näkymättömiin tuonne hänen tilansa rajain ulkopuolelle ja +muuttuen etäisyydessä tummaksi ja purppuranväriseksi hämärästi näkyvine +kukkuloineen. Ilma oli täynnä ääniä, kottaraiset lauloivat ja lampaat +määkivät, aitauksista kuului ammumista ja pihalta hevosien kavioiden +töminää. + +Bo ratsasti talleilta taloon päin. Helenistä oli mieluista katsella +häntä jonkun tuollaisen vireän pienen mustangin selässä, mutta näky +herätti hänessä aina pelkoakin. Tänä aamuna tuntui Bo päättäneenkin +oikein säikähdyttää Helenin. Carmichael ilmestyi kujalle heilutellen +käsivarsiaan, ja Helen yhdisti heti hänen ilmestymisensä Bon selvään +toivoon päästä niin kauas kuin suinkin tuosta paikasta. Tuon päivän +jälkeen, kuukausi sitten, jolloin Bo oli tunnustanut rakastavansa +Carmichaelia, ei Helen eikä hän olleet puhuneet siitä eivätkä +paimenesta. Bo ei ollut vielä kumminkaan sopinut paimenen kanssa. +Mutta se ei huolettanut Heleniä. Bo oli muuttunut paljon paremmaksi, +erittäinkin siinä, että hän nyt uhrautui Helenille ja tämän työlle. +Helen tiesi kaiken päättyvän lopulta onnellisesti ja oli sen vuoksi +ollut hyvin varovainen tukalassa asemassaan noiden nuorten tulisielujen +välissä. + +Bo pysähdytti mustangin kuistin edustalle. Hänellä oli yllään +peurannahkainen ratsastuspuku, jonka hän oli neulonut itse, ja sen +vaaleanharmaa väri ja siihen ommellut punaiset helmet sopivat hänelle +mainiosti. Hän oli sitäpaitsi kasvanut melkoisesti talven kuluessa +ollen nyt liian viehättävä ja kaunis pojaksi, mutta kumminkin yhtä +terve, voimakas ja notkea. Hänen poskensa olivat punaiset ja silmissä +oli tuo vaarallinen välke. + +"Nell, oletko luvannut minut tuolle paimenelle?" kysyi hän tiukasti. + +"Luvannutko sinut hänelle?" huudahti Helen hämmästyneenä. + +"Niin. Minähän kerroin sinulle kuukausi sitten, että olen häneen +hurjasti rakastunut. Oletko luvannut minut hänelle, sano se minulle +heti?" + +Bo mahtoi olla aivan raivoissaan, koska hän ei ollut ollenkaan +hämilläänkään. + +"Kuulehan, Bo, miten sinä voitkaan olla tuollainen? En, en +milloinkaan", vastasi Helen. + +"Etkö ole vihjaissutkaan sellaisesta hänelle?" + +"En milloinkaan. Annan sinulle kunniasanani pantiksi. Mitä nyt on +tapahtunut?" + +"Hän tekee minut vallan sairaaksi." + +Bo ei halunnut sanoa enempää, koska paimen oli jo aivan lähellä. + +"Hyvää huomenta, neiti Nell", tervehti paimen. "Varoitin juuri tätä +neiti Boo-Peep Rayneria --" + +"Älkää nimittäkö minua niin!" huudahti Bo äkäisesti. + +"No niin. Varoitin vain häntä, ettei hän saa enää mennä noille pitkille +ratsastusretkille. Ne eivät, totta puhuen, neiti Nell, ole ollenkaan +turvallisia eivätkä --" + +"Ette te ole minun käskijäni", sanoi Bo. + +"Kuulehan, Bo, olen samaa mieltä kuin hänkin. Etkö halua totella +minuakaan?" kysyi Helen. + +"Jonkun on kumminkin oltava käskijänne", sanoi Carmichael. "Minä +en todella tunkeudukaan siihen hommaan. Saatte minun puolestani +ratsastaa vaikka Comen kuningaskuntaan tahi apachien valtakuntaan +tahi minne tahansa", tässä hän nauroi kiusoittavasti, "minä en siitä +ainakaan välitä. Mutta minä olen neiti Nellin palveluksessa ja hänellä +on valta käsissä. Ja jos hän sanoo ettette saa tehdä tuollaisia +ratsastusmatkoja, ette tule niitä tekemäänkään. Ymmärrättekö sen, +neiti?" + +Helenistä oli nautinto katsella, miten Bo katsoi paimeneen. + +"Herra Carmichael, saanko kysyä, miten aiotte estää minua ratsastamasta +minne ikinä haluan?" + +"Jos aiotte uhmata minua jatkamalla noita tyhmyyksiä, en päästä +teitä hevosen lähellekään. Sidon teidät kiinni, ellei muu auta. Niin +totisesti teenkin." + +Hänen kuiva leikillisyytensä oli haihtunut ja hän tarkoitti nähtävästi +mitä sanoi. + +"Jos te uskallatte koskea minuun vielä kerran", sanoi Bo hiljaa ja +melko suloisesti, mutta ilkeästi, "niin --" + +Tässä hän punastui ja heilautti kiihkeästi kättään kuin vihasta ja +häpeästä. + +"Me emme milloinkaan tule sopimaan", sanoi paimen arvokkaasti ja +lämpimästi. "Huomasin sen kuukausi sitten, jolloin käytöksenne minua +kohtaan muuttui nopeasti. Mutta sillä mitä sanon ei olekaan mitään +tekemistä itseni kanssa. Puhun sisarenne puolesta ja teidän itsennekin. +En ole milloinkaan sanonut hänelle enkä teille, että olen huomannut +Riggsin seuraavan teitä pari kertaa noille retkillenne erämaahan. +Ilmoitan sen nyt." + +Ilmoitus ei vaikuttanut nähtävästi ollenkaan Bohun, mutta Helen +hämmästyi ja säikähtyi. + +"Riggsinkö? Voi, Bo, olen nähnyt hänet itsekin ratsastelemassa täällä +ympäristössä. Hän ei tarkoita mitään hyvää. Sinun on oltava varovainen." + +"Jos huomaan hänet vielä", jatkoi Carmichael huulet tiukasti yhdessä, +"lähden hänen jälkeensä." + +Hän katsoi Bohun tyynesti, tarkkaavaisesti ja tutkivasti, painoi sitten +päänsä alas, kääntyi ja poistui aitauksia kohti. + +"Kuukausi sitten muutuin muka nopeasti", mumisi Bo. "Mitä hän mahtoi +sillä tarkoittaa. Nell, muutuinko minä tuon keskustelumme jälkeen?" + +"Muutuit todellakin, Bo. Mutta vain parempaan päin. Hän ei vain huomaa +sitä. Kuinka ylpeä ja hienotunteinen hän onkaan! Sinä et huomannut +sitä ollenkaan. Pidättyväisyytesi on haavoittanut häntä enemmän kuin +keimailemisesi. Hän luulee sinun kylmenneen." + +"Ehkä se tekee hyvää hänelle", selitti Bo. "Toivooko hän minun +rientävän hänen kaulaansa? Hän on sitten vasta tyhmä! Hän se houkka on +enkä minä." + +"Haluan kysyä sinulta, Bo, oletko huomannut, miten hän on muuttunut?" +kysyi Helen vakavasti. "Hän on vanhentunut ja hän on pahoillaan +jostakin. Hänen sydämensä on joko särkymäisillään sinun vuoksesi tahi +sitten hän pelkää muuten puolestamme. Luulen kummankin olevan siihen +syynä. Kuinka hän vahtiikaan sinua. Bo, hän tietää kaikki tekosi ja on +selvillä teistäsi. Tuo hänen puheensa Riggsistä huolettaa minua." + +"Jos Riggs seuraa minua ja koettaa ahdistaa minua, saa hän +kyllä tekemistä", sanoi Bo julmasti. "En tarvitse siihen tuota +paimensuojelijaanikaan. Toivonkin, että Riggs ryhtyisi johonkin. +Silloin saisimme nähdä, mihin toimenpiteihin Las Vegas Tom Carmichael +ryhtyisi. Niin, silloin saisimme nähdä, välittääkö hän minusta." + +Bo sanoi nuo viimeiset sanat intohimoisesti ja mustasukkaisesti. Sitten +hän tarttui vireän mustanginsa suitsiin. + +"Nell, älä ole ollenkaan huolissasi puolestani", sanoi hän. "Osaan +kyllä suojella itseäni." + +Helen katseli, kun hän ratsasti tiehensä, ollen enemmänkin kuin halukas +myöntämään, että Bon sanoissa oli ehkä sittenkin jotakin perää. Sitten +hän meni töihinsä, joiden joukossa oli sekä arkipäiväisiä hommia että +vakavaa pyrkimystä tutustua maalaiselämän uusiin ja mutkallisimpiin +puoliin. Jokainen uusi päivä toi mukanaan uusia tehtäviä. Hän kirjoitti +muistiin kaikki huomionsa ja kaikki, mitä hänelle kerrottiin, ja +huomasi muutamien viikkojen kuluttua sen olevan hänelle suureksi +hyödyksi. Hän ei halunnut aina olla palkattujen miesten tiedoista +riippuvainen, vaikka nuo miehet olisivat olleet miten uskollisia +tahansa. + +Tämänaamuisella kierroksellaan oli hän odottanut saavansa nähdä +jonkunlaisia uudistuksia Roy Beemanin ja tämän veljien talossa olon +vuoksi. He olivat tulleet eilen. Mutta hän olikin saanut tietää, +että Jeff Mulvey sekä kuusi muuta paimenta ja Jeffin toveria olivat +luopuneet hänestä sanomatta jäähyväisiä ja tahtomatta palkkaansakaan. +Carmichael oli ennustanut sen, mutta Helen ei ollut oikein halunnut +uskoa. Tuntui helpolta vaikkakin järkyttävältä nyt, kun se oli +tapahtunut. Hän oli valmistautunut kestämään paljon suurempiakin +onnettomuuksia kuin oli tapahtunutkaan. Suurimman kuorituista paaluista +valmistetun aitauksen portilla kohtasi hän Roy Beemanin. Tällä +oli suopunki kädessään, ja hän oli vielä tuo sama pitkä, laiha ja +nilkuttava mies, jonka hän muisti niin hyvin. Nähdessään hänet tunsi +hän selittämätöntä huumausta ja muisti äkkiä tuon unhottumattoman +yöllisen ratsastuksen. Roy oli saanut tehtäväkseen pitää huolta +tilan hevosista, joita oli monta sataa lukuunottamatta laitumille ja +vuoristoon kadonneita ja merkitsemättömiä varsoja. + +Roy otti hatun päästään ja tervehti häntä. Tämä mormoni oli niin +kohtelias naisille, että se oli hänelle hyväksi suositukseksi. Helen +toivoi, että hänellä olisi ollut useampia Royn laisia työmiehiä. + +"Kävi juuri niin kuin Las Vegas ennustikin", sanoi hän pahoillaan. +"Mulvey poistui miehineen tänä aamuna. Olen hyvin pahoillani, neiti +Helen. Tämä tapahtui senvuoksi, että tulin palvelukseenne." + +"Kuulin jo puhuttavan siitä. Teidän ei tarvitse olla millännekään, Roy, +sillä minulle se on yhdentekevää. Olen paremminkin iloinen, sillä siten +saan selville, keneen voin luottaa." + +"Las Vegas sanoo, että tuo aika on nyt koittanut." + +"Roy, mitä ajattelette kaikesta tästä?" + +"Olen samaa mieltä kuin Las Vegaskin, vaikka hän nykyään onkin +niin äreällä tuulella, että hän suhtautuu kaikkiin asioihin liian +synkästi. Meille pojille kumminkin riittää, kun tiedämme milloin se +tapahtuu. Mutta, neiti Helen, jos Beasley ryhtyy panemaan aikomuksiaan +täytäntöön, muuttuu tilanne hyvin vakavaksi. Olen nähnyt sen +tapahtuvan. Noin neljä tahi viisi vuotta sitten karkoitti Beasley +muutamia meksikolaisia niiden maatiloilta kenenkään tietämättä, oliko +hänellä sellaiseen mitään oikeutta." + +"Beasleyllä ei ole mitään oikeutta omaisuuteeni. Enoni vannoi sen +vakavasti kuolinvuoteellaan. En ole sitäpaitsi löytänyt mitään hänen +kirjoistaan enkä papereistaan noilta vuosilta, jolloin Beasley oli +hänen palveluksessaan. Beasley ei ole todellisuudessa milloinkaan +ollutkaan enoni yhtiötoveri. Totuus on päinvastoin sellainen, että +enoni oli ottanut Beasleyn luokseen tämän ollessa köyhä ja koditon +poika." + +"Niin minun vanha isänikin sanoo", vastasi Roy. "Mutta tällaisissa +asioissa ei oikeus pääse aina voitolle." + +"Roy, olette viisain täällä Lännessä tuntemani mies. Sanokaa nyt +minulle, mitä luulette tapahtuvan." + +Beeman näytti olevan mielissään, mutta epäröi vastatessaan. Helen +oli jo aikoja sitten tottunut näiden luonnon parissa elävien miesten +vaiteliaisuuteen. + +"Tarkoitatte luultavasti syitä ja niiden seurauksia, kuten Milt Dale +sanoisi?" vastasi Roy miettiväisesti. + +"Aivan niin. Jos Beasley koettaa karkoittaa minut maatilaltani, niin +mitä luulette tapahtuvan?" + +Roy suoristautui ja katsoi häntä silmiin. Helen muisti jo entuudestaan +tuon hänen kasvojensa harvinaisen rauhallisuuden ja terävyyden. + +"Jos Dale ja John saapuvat tänne ajoissa, pidämme kyllä puoliamme +Beasleyn miehiä vastaan." + +"Tarkoitatte siis, että ystäväni -- mieheni rupeavat vastustamaan +Beasleytä, kieltävät hänen valtauksensa ja tarpeen vaatiessa +karkoittavat hänet." + +"Juuri niin." + +"Mutta otaksukaamme, ettette satu silloin olemaankaan täällä. Beasley +on kyllä siksi viisas, että hän osaa käyttää sopivaa hetkeä hyväkseen. +Otaksukaamme, että hän onnistuu karkoittamaan minut ja ottamaan tilan +haltuunsa. Mitä silloin tapahtuu?" + +"Silloin johtuu asian ratkaisu vain siitä, kuinka pian Dale, Carmichael +tahi minä pääsemme Beasleyn kimppuun." + +"Roy, pelkäsin juuri sitä. Olen hyvin levoton senvuoksi. Carmichael +pyysi minulta jo, eikö hän saisi mennä haastamaan riitaa Beasleyn +kanssa. Hän kysyi minulta sitä aivan samoin kuin hän kyselee minulta +töistään. Säikähdin hirveästi. Ja nyt te sanotte, että Dale ja tekin --" + +Helen oli niin järkytetty, että häntä rupesi ryittämään. + +"Neiti Helen, voitteko muuta oikeastaan odottaakaan? Las Vegas rakastaa +Bota. Hän sanoi minulle niin. Ja Dale rakastaa teitä. Te voitte +estää heitä yhtä vähän kuin tuulta kaatamasta puuta, ennenkuin se +jo on tehty. Minun laitani ei ole aivan niin. Olen mormoni ja olen +jo naimisissa, mutta olen ollut Dalen ystävä jo vuosikausia. Olen +sitäpaitsi kiintynyt voimakkaasti teihin ja Bohun. Senvuoksi hyökkään +minäkin Beasleyn kimppuun ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa." + +Helen koetti sanoa jotakin, mutta ei voinut. Royn vilpitön Dalen +rakkauden toteaminen enensi hänen mielenliikutustaan ja muutti kokonaan +sen laadun. Hän unhotti kaikki muut huolensa ja voi vain tuijottaa +Royhin. + +"Neiti Helen, älkää olko huolissanne", sanoi Roy ystävällisesti. "Teitä +ei ainakaan voida syyttää. Tulonne tänne Länteen ei ole muuttanut +Beasleyn kohtaloa, vaan ainoastaan kiiruhtanut sitä ehkä hieman. Isäni +on vanha ja kun hän puhuu, on kuin lukisi historiaa. Hän muistelee +entisiä tapahtumia ja tuomitsee niiden mukaan. Luonnonlaki on nyt +sellainen, että Beasley kuolee ennen täydellistä miehuuttaan. Hänen +laisensa miehet eivät elä kauan täällä Lännessä. Sentähden ei teidän +tarvitse ollenkaan surra. Onhan teillä ystäviä." + +Helen kiitteli häntä epäjohdonmukaisesti, ja unhottaen tavallisen +kierroksensa aitauksiin ja talleihin, kiiruhti hän takaisin +asuinrakennukseen syvästi järkytettynä, vapisten, kostein silmin +ja tuntein, joita hän ei voinut hillitä. Roy Beeman oli ilmaissut +hänelle muutaman tosiasian, joka järkytti hänen mielensä tasapainoa. +Se tuntui hyvin yksinkertaiselta ja luonnolliselta, mutta kumminkin +kohtalokkaalta ja hämmentävältä. Ilmoitus, että Dale rakasti häntä, ja +huomio, että Dalen paras ystävä siitä puhui vilpittömästi ja vakavasti, +oli omituista, suloista ja peloittavaa. Mutta oliko se totta? Hänen +oma tietoisuutensa myönsi sen. Se oli kumminkin aivan erilaista kuin +tuon miehen vilpitön toteaminen. Se ei ollut enää mikään suloinen +unelma eikä ainoastaan hänen omistamansa salaisuus. Kuinka hän olikaan +hellinyt tuota hänen rintaansa syvälle kätkettyä tunnetta! + +Jokin kuivasi kosteuden hänen silmistään, kun hän katseli vuorille, ja +hänen katseensa muuttui kirkkaaksi ja kauasnäkeväksi voimakkuudessaan. +Vuoret näyttivät uhkaavilta ja suurenmoisilta. Niiden rinteissä oli +nyt mustia läikkiä ja tilkkuja niissä paikoin, joissa muutamia päiviä +sitten oli vielä ollut lunta. Lumi näytti sulavan nopeasti. Dale voi +ehkä piankin ratsastaa tänne Pineen. Sen tapahtumista rukoili Helen +sydämestään, vaikka hän samalla pelkäsikin sitä enemmän kuin mitään +muuta maailmassa. + +Päivälliskellon kilinä herätti Helenin unelmista, jotka olivat +miellyttävästi tukahduttaneet hänen levottomuutensa. Kuinka tunnit +olivat lentäneetkään! Tänä aamuna oli hän todellakin laiskoitellut. + +Bo ei ollut ruokasalissa, ei omassa huoneessaan eikä häntä voitu nähdä +mistään ikkunasta eikä ovestakaan. Tällaista poissaoloa oli sattunut +ennenkin, mutta Helen ei ollut silti ollut hyvinkään levoton. Mutta nyt +säikähti hän kumminkin hyvin kovasti. Hänen sydämensä aavisti jotakin +järkyttävää. Hänen tunteittensa herkkyys oli liiaksi jännitetty tahi +sitten oli ilma omituisesti painostavaa. Hän aterioi yksinään ajatellen +pelkoaan, jota ei vanhan Marian, tuon meksikolaisen naisen, joka +tarjoili hänelle, ilmehikäs levottomuus ollenkaan lieventänyt. + +Aterian jälkeen lähetti hän sanan Roylle ja Carmichaelille, että he +ratsastaisivat etsimään Bota. Sitten syventyi Helen päättäväisesti +kirjoihinsa, kunnes pihalta kuuluva nopea kavioiden kapse lennätti +hänet tuolista ja joudutti kuistiin. Roy palasi juuri matkaltaan. + +"Löysittekö hänet?" kysyi Helen nopeasti. + +"Tuolta pohjoisesta en löytänyt hänestä jälkeäkään", vastasi Roy +laskeutuessaan satulasta ja hellittäessään suitset käsistään. +"Ratsastin senvuoksi takaisin lähteäkseni hänen jäljilleen aitauksesta +alkaen ja etsiäkseni siten hänet käsiini. Mutta silloin näin +Carmichaelin tulevan ja heiluttavan hattuaan. Hän on ollut tuolla +etelässä päin. Tuossa hän nyt on." + +Carmichael ilmestyi juuri pihalle. Hän ratsasti Helenin suurella +Rangerilla niin, että tomu pölähteli. + +"Hän on varmasti tavannut Bon", sanoi Roy huokaisten helpotuksesta, kun +Carmichael saapui heidän luo. + +"Neiti Nell, Bo on tulossa", sanoi paimen pysähdyttäessään hevosensa ja +liukuessaan notkeasti satulasta. Sitten heitti hän nopeasti katseensa +kuistin lattialle luonteenomaisella tavallaan ja kohotti molemmat +käsivartensa. "Luulen sen nyt alkavan!" huudahti hän. + +"Minkä sitten?" kysyi Helen. + +"Las Vegas, puhu nyt järkeä", huomautti Roy. "Neiti Helen on hyvin +hermostunut tänään. Onko mitään tapahtunut?" + +"On kyllä, mutta en vielä tiedä, mitä", vastasi Carmichael hengähtäen +syvään. "Minusta on varmaankin tullut jo aivan ikäloppu. Olin totisesti +omituisessa mielentilassa, ennenkuin huomasin Bon. Hän ratsasti juuri +laakson poikki ulottuvan harjanteen rinnettä alas. Hän ratsasti hyvin +nopeasti ja on täällä tuossa tuokiossa, ellei hän ole pysähtynyt +kylään." + +"Kuulen hänen nyt tulevan", sanoi Roy. "Minunkin mielestäni ratsastaa +hän hyvin nopeasti." + +Helen kuuli kavioiden nopeaa, kevyttä ja tahdikasta kapsetta ja huomasi +sitten Pineen vievän tien mutkassa Bon mustangin tulevan hirmuista +vauhtia valkoisena vaahdosta. + +"Las Vegas, huomasitko kenties apachien jälkiä?" kysyi Roy +arvoituksellisesti. + +Paimen ei vastannut, vaan meni suoraan mustangia vastaan. Bo veti +kovasti ohjaksista ja saikin mustangin hieman hiljentämään vauhtiaan, +mutta ei voinut pysähdyttää sitä. Kun se saapui talon luo, voitiin +helposti huomata, että Bo oli jännittänyt voimansa äärimmilleen, mutta +ei jaksanut hillitä sitä. Carmichael sieppasi suitsista kiinni ja +pysähdytti sen lopulta paikoilleen. + +Nähtyään Bon lähempää huudahti Helen pelosta. Bo oli aivan kalpea, +hänen hattunsa oli mennyt menojaan, hiukset olivat epäjärjestyksessä, +hänen kasvonsa olivat veressä ja liassa, ja hänen ratsastuspukunsa +oli repeytynyt ja likainen. Hän oli nähtävästi pudonnut satulasta. +Roy katsoi häneen ihmetellen ja hämmästyneenä, mutta Carmichael ei +vilkaissutkaan häneen. Hän tutki nähtävästi vain hevosta. "No, auttakaa +nyt minut satulasta!" huudahti Bo ratkaisevasti. Hänen äänensä oli +heikko, mutta ei hänen mielensä. + +Roy kiiruhti auttamaan häntä, ja kun Bo oli päässyt maahan, ei hän +voinutkaan kävellä. + +"Voi Bo, olet varmaankin pudonnut satulasta!" huudahti Helen +levottomasti rientäessään Royn avuksi. He taluttivat hänet kuistiin ja +sitten ovelle. Siellä hän kääntyi Carmichaeliin päin, joka yhä vieläkin +tutki väsynyttä mustangia. + +"Käskekää hänen tulla tänne sisälle", kuiskasi hän. + +"Kuulehan, Las Vegas, kiiruhda nopeasti tänne!" huusi Roy. + +Kun Bo oli päässyt arkihuoneeseen ja istuutunut tuoliin, tuli +Carmichael sisään: Hänen kasvojaan kannatti katsella, kun hän hitaasti +lähestyi Bota. + +"Tyttöseni, oletteko loukkautunut?" kysyi hän käheästi. + +"Teidän ansiotanne ei ollenkaan ole, etten ole nyt raajarikko, kuollut +tahi vieläkin pahempaa", vastasi Bo. "Sanoitte eteläistä laidunta niin +turvalliseksi, että siellä voi ratsastaa. Mutta siellä tämä kumminkin +tapahtui." + +Hän huohotti hieman ja hänen rintansa kohoili. Toinen hänen +sormikkaistaan oli pudonnut ja paljas, naarmuinen ja verinen käsi +vapisi, kun hän ojensi sen nähtäväksi. + +"Kultaseni, kerro nyt, oletko pahoinkin loukkautunut?" kysyi Helen +nopeasti ja lempeästi. + +"Ei juuri ollenkaan. Putosin vain hevosen selästä", vastasi Bo. "Mutta +ah, olen aivan suunniltani raivosta." + +Hän näytti aivan siltä kuin olisi hän liioitellut väheksiessään +saamiaan vammoja, mutta mielentilaansa ei hän ollenkaan liioitellut. +Helen ei ollut milloinkaan nähnyt noiden kirkkaiden silmien niin +hurjasti salamoivan kuin nyt. Ne aivan leimusivat. Bo oli nyt kauniimpi +kuin tavallisesti. Roy ihaili selvästi hänen kasvojaan, mutta +Carmichael näki syvemmälle. Hän kalpeni hitaasti. + +"Katsastin tuonne eteläiselle laitumelle, kuten minua oli pyydettykin", +aloitti Bo hengittäen syvään ja koettaen hillitä tunteitaan. +"Ratsastin tuota tietä, jota sinäkin, Nell tavallisesti, mutta jos +olisit lähtenyt sinne tänään, et totisesti olisikaan täällä nyt. Noin +kolmen peninkulman päässä täältä poikkesin laitumelta tuolle setrejä +kasvavalle kukkulalle. Pysyttelin nimittäin aina korkeilla paikoilla. +Saavuttuani sinne huomasin parin ratsastajan ilmestyvän idässä päin +olevien kallioiden välistä. He ratsastivat kuin päästäkseen minun +ja kodin väliin. En pitänyt siitä ja kiersin senvuoksi etelään. +Peninkulmaa kauempana huomasin kolmannen ratsastajan suoraan edessäni, +ja hän tuli suoraan minua kohti. Siitä pidin vieläkin vähemmän. Tuo +voi kyllä olla sattumakin, mutta minusta näytti kumminkin, että noilla +ratsastajilla oli jonkunlainen tarkoitus. En voinut tehdä muuta kuin +kääntyä kaakkoa kohti ja ratsastaa sinnepäin. Lasketin niin nopeasti +kuin hevoseni suinkin pääsi, mutta sitten saavuin kallioiseen seutuun, +jossa en milloinkaan ennen ollut ollut. Kulkuni muuttui hyvin hitaaksi. +Lopulta saavuin kumminkin setrimetsään ja läksin oikaisemaan luullen +voivani kiertää noiden vierasten ratsastajien edelle ja tulla kotiin +Pinen kautta. Mutta minä erehdyin." + +Tässä hän keskeytti ehkä huoahtaakseen, sillä hän oli puhunut nopeasti, +tahi muistellakseen tarkemmin tapahtumia. Hänen kertomuksensa vaikutus +kuulijoihin alkoi jo kumminkin näyttää merkitykselliseltä. Roy istui +ajatuksissaan aivan liikkumatta, teräskovin silmin ja suu auki. +Carmichael katsoi Bon pään yli ikkunasta vainioille ja näytti aivan +siltä kuin hän olisi jo tiennyt lopunkin. Helen taasen tiesi, että +hänen suuri tarkkaavaisuutensa kannusti tarpeeksi voimakkaasti Bo +Rayneria. + +"Niin, minä erehdyin", toisti Bo. "Kuulin pian kavioiden kapsetta +takaani ja katsoessani sinnepäin huomasin suuren kimon tulevan suoraan +minua kohti. Ah, millaista vauhtia se tuli! Se ikäänkuin lävisti +setrit. Säikähdin hirmuisesti. Mutta minäkin kannustin ja löin +mustangiani. Siitä kehittyi kauhea kilpa-ajo kuoppaisen maan, tiheiden +metsikköjen, soiden ja hetteikköjen yli. Minun oli kiihoitettava +mustangini juoksua, pysyteltävä satulassa ja haettava tie. Mutta se oli +kumminkin suurenmoista! Ajaa kilpaa leikin vuoksi on aivan erilaista +kuin ratsastaa pakoon henkensä pelastamiseksi. Sydän nousi kurkkuun ja +oli melkein tukahduttaa minut. En olisi voinut huutaakaan. Olin aivan +jääkylmä, huumautunut joskus ja joskus aivan sokeakin, sitten oksensin +enkä voinut enää hengittää. Olin aivan hurjistunut. Kestin kumminkin +ja jatkoin samaan suuntaan aivan setrimetsän laitaan. Silloin alkoi +tuo suuri hevonen tavoittaa minua. Se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi, +ehkä noin sadan metrin päähän minusta, sillä kuulin sen tulon hyvin +selvästi. Silloin lensin satulasta. Hevoseni kompastui ja lennätti +minut päänsä yli. Lensin kevyesti, mutta kauaksi, jolloin sain nämä +naarmut. Polveni on myöskin aivan nahaton. Kun pääsin jaloilleni, +saapui tuo suuri hevonen paikalle lennättäen soraa ylitseni, ja +ratsastaja laskeutui satulasta. Arvaatteko, kuka hän oli?" + +Helen tiesi sen kyllä, mutta ei ilmaissut ajatustaan. Carmichaelkin +näytti tietävän, mutta vaikeni. Roy hymyili kuin ei hänen kuulemansa +kertomus olisi tuntunutkaan hänestä enää niin järkyttävältä. + +"Koska nyt kerran olette päässyt tänne turvallisesti ja terveenä, ei +sen ole väliä, kuka tuo roikale oli", sanoi hän. + +"Riggs, Harve Riggshän se oli!" huudahti Bo. "Tuntiessani hänet haihtui +heti pelkoni. Raivostuin niin, että luulin pakahtuvani. En tiedä, mitä +sanoin, mutta en valinnut kumminkaan lauseitani, siitä saatte olla +aivan varmat. + +"'Osaatte totisesti ratsastaa', sanoi hän. + +"Kysyin, miksi hän oli uskaltanut ajaa minua takaa, ja hän sanoi +haluavansa lähettää Nellille merkityksellisen viestin. Tällainen se +oli: 'Ilmoittakaa sisarellenne, että Beasley aikoo karkoittaa hänet ja +anastaa hänen maatilansa. Jos hän menee naimisiin kanssani, estän sen, +mutta ellei hän huoli minusta, menen Beasleyn puolelle.' Sitten hän +käski minun kiiruhtaa kotiin eikä hiiskua sanaakaan kenellekään muulle +kuin Nellille. Niin, tässä nyt olen, ja tulin siis rikkoneeksi tuon +hänen kieltonsa melko pian." + +Hän katsoi Helenistä Royhin ja Roysta Las Vegasiin. Hän hymyili tälle +viimeksimainitulle, ja jokaiselle, jota ei hänen kertomuksensa ollut +järkyttänyt, olisi tuo hymy kertonut paljon. + +"Olen sanaton hämmästyksestä!" huudahti Roy lämpimästi. + +Helen nauroi. + +"Tuon miehen haaveiden tukahduttaminen on minulle todellakin +mahdotonta. Minäkö menisin naimisiin hänen kanssaan suojellakseni +omaisuuttani! En menisi naimisiin hänen kanssaan henkenikään +pelastamiseksi." + +Carmichael lopetti nyt äkkiä vaitiolonsa. + +"Bo, tunsitko nuo toiset miehet?" + +"Olin juuri kertomaisillani siitä", vastasi Bo. "Näin heidät +vilahdukselta setrien välistä. Heitä oli luullakseni kolme ja he olivat +piilossa muutamien puiden takana. Kotiin tullessani aloin sitten +miettiä. Raivostanikin huolimatta olin pitänyt silmäni auki. Riggs +hämmästyi selvästi tuntiessaan minut. Lyön vaikka vetoa, että hän +oli luullut minua joksikin toiseksi. Hän oli luullut minua Nelliksi! +Näytän suuremmalta tässä peurannahkaisessa puvussani. Hiukseni +olivat nutturalla, kunnes pudotin hattuni, mikä tapahtui lentäessäni +satulasta. Hän oli luullut minua varmasti Nelliksi. Muistan nyt senkin, +että haukkuessani häntä hän antoi muutamia merkkejä, joiden tarkoitus +luultavasti oli pysyttää nuo toiset miehet etäällä. Riggsin ja noiden +toisten miesten tarkoitus oli nähtävästi ryöstää Nell ja viedä hänet +mukanaan. Olen ihan varma siitä." + +"Bo, olet aina valmis otaksumaan mahdottomia", vastasi Helen koettaen +uskoa omia sanojaan. Mutta sisällisesti hän vapisi. + +"Neiti Helen, tuo ei ole ollenkaan mahdotonta", sanoi Roy vakavasti. +"Sisarenne on luullakseni melko oikeassa. Las Vegas, eikö sinustakin +tunnu siltä?" + +Carmichael vastasi poistumalla huoneesta. + +"Kutsukaa hänet takaisin!" huusi Helen peloissaan. + +"Älä mene!" huusi Roy tiukasti. + +Helen ennätti ovelle yhtä pian kuin Roykin. Paimen otti hattunsa, pisti +sen päähänsä, vetäisi vyötään niin vihaisesti, että revolverin tuppi +heilui, ja oli yhdellä voimakkaalla hypyllä Rangerin selässä. + +"Carmichael, ette saa mennä!" huusi Helen. + +Mutta paimen kannusti mustaa ja kivet lentelivät raudoitettujen +kavioiden tieltä. + +"Bo, huuda hänet takaisin! Älä anna hänen mennä!" vaikeroi Helen +tuskissaan. + +"Menköön vain!" sanoi Bo Rayner. Hänen kasvonsa olivat kalpeammat nyt +ja hänen silmänsä paloivat kuin tulikekäleet. Tuollainen oli hänen +vastauksensa lempeälle hyväsydämiselle sisarelleen ja Lännen kutsulle. + +"Ei kannata", sanoi Roy tyynesti. "On parasta, että lähden hänen +jälkeensä." + +Hänkin poistui, hyppäsi satulaan ja ratsasti nopeasti tiehensä. + + * * * * * + +Huomattiin, että Bo olikin enemmän naarmuissa, loukkaantunut ja +järkytetty kuin hän oli kuvitellutkaan. Toisessa polvessa oli melko +ilkeä haava, joka jo yksin estäisi hänen ratsastusretkensä pitkäksi +ajaksi. Helen, joka oli melko taitava haavuri, oli hyvin pahoillaan +noista Bon kauniiseen ihoon ilmestyneistä naarmuista, joiden +pesemiseen ja sitomiseen kului melkoisesti aikaa. Vielä pitkän aikaa +senkin jälkeen kun se oli tehty, aikaisen illallisen kuluessa ja +jälkeenkinpäin oli Bo yhtä kiihkoissaan. Hänen kasvonsa pysyivät yhtä +kalpeina ja silmät leimusivat yhtä pahaenteisesti. Helen käski ja pyysi +häntä menemään vuoteeseen, sillä Bo ei todella voinut ollakaan pystyssä +ja hänen kätensäkin vapisivat. + +"Menisinkö nukkumaan? Älä luulekaan", hän sanoi. "Haluan ensin kuulla, +mitä hän on tehnyt Riggsille." + +Tuo mahdollisuus ei antanut Helenillekään mitään rauhaa. Jos Carmichael +oli tappanut Riggsin, tuntui Helenistä kuin pohja olisi pudonnut +tästä Lännen elämän rakennuksesta, jota hän oli alkanut rakentaa niin +vakavasti ja pelokkaasti. Hän ei voinut uskoa, että Carmichael oli +menetellyt niin. Mutta epävarmuus kidutti häntä kumminkin. + +"Rakas Bo", vetosi Helen sisareensa, "et suinkaan toivo, että +Carmichael tappaisi Riggsin?" + +"En, mutta en välitä, vaikka hän sen tekeekin", vastasi Bo töykeästi. + +"Luuletko hänen tahtovan?" + +"Nell, jos tuo paimen rakastaa todellakin minua, luki hän ajatukseni +ennen poistumistaan", selitti Bo. "Ja hän tietää, mitä halusin." + +"Mitä sitten?" änkytti Helen. + +"Tahdoin, että hän kävisi Riggsin kimppuun tuolla kylässä jossakin +ihmisjoukossa. Halusin, että Riggs näyttäisi olevansa suuri raukka, +kerskuri ja sellainen roisto kuin hän todellisuudessa onkin. +Haukuttuaan, lyötyään ja potkittuaan häntä tarpeeksi ajaa Carmichael +hänet pois koko Pinestä." + +Hänen kiihkeät sanansa kaikuivat vielä huoneessa, kun eteisestä kuului +askelia. Helen kiiruhti irroittamaan salpaa ja avasi oven juuri kun +siihen toiselta puolelta naputettiin. Royn kasvot loistivat valkoisilta +pimeästä, mutta hänen silmänsä olivat kirkkaat ja hänen hymynsä teki +Helenin pelokkaan kysymyksen tarpeettomaksi. + +"Kuinka voitte nyt tänä iltana?" sanoi hän tullessaan. Tuli paloi +iloisesti takassa ja lamppu paloi pöydällä. Levätessään suuressa +nojatuolissa näytti Bo tulen valossa kalpealta ja kiihkeältä. + +"Mitä hän sitten teki?" kysyi hän niin kiihkeästi kuin suinkin. + +"Ettekö aio sanoakaan minulle, miten voitte?" + +"Roy, olen melkein palasina. Minun olisi mentävä nukkumaan, mutta +en saa unta, ennenkuin saan kuulla, mitä Las Vegas on tehnyt. Annan +hänelle anteeksi kaiken muun, paitsi juopottelua." + +"Voitte olla aivan rauhallinen", vastasi Roy. "Hän ei juonut siellä +tippaakaan." + +Roy oli ärsyttävän hidas aloittamaan kertomustansa, vaikka jokainen +lapsikin olisi voinut huomata, miten innokas hän oli saadakseen sen +tehdä. Kerrankin olivat hänen kasvojensa kova ja terävä rauhallisuus +ja työn tuskain ja kärsimysten aiheuttama kova ilme miellyttävän +liikutuksen pehmittämät. Hän kohenteli palavia halkoja kenkänsä +kärjellä. Helen huomasi hänen vaihtaneen kenkiään ja olevan nyt +kannuksitta. Silloin oli hän käynyt asunnossaan tulonsa jälkeen Pinestä. + +"Missä hän nyt on?" kysyi Bo. + +"Kuka? Riggskö? En tiedä. Mutta luullakseni on hän jossakin tuolla +metsässä hoitelemassa saamiaan vammoja." + +"En tarkoita Riggsiä. Sanokaa minulle ensin, missä hän on." + +"Tarkoitatte varmaankin Carmichaelia. Hän jäi juuri tuonne asuntoonsa +mennäkseen heti nukkumaan, vaikka nyt onkin vielä näin aikaista. Hän +oli hyvin väsynyt ja niin kalpea, ettette olisi tuntenut häntä. Mutta +hän oli silti iloinen ja viimeiset sanat, jotka hän mumisi enemmän +itsekseen kuin minulle, kuuluivat: 'Olen kyllä melko töykeä veitikka, +mutta ellei hän sano minua nyt Tomiksi, ei hän ole minkään arvoinen'." + +Bo taputti käsiään, vaikka toinen niistä olikin kääreissä. + +"Sanoa häntä Tomiksi! Nauraisin, jos vain voisin. Kiiruhtakaa nyt ja +kertokaa, miten --" + +"On todellakin ihmeellistä, miten hän vihaa tuota Las Vegas-nimeä", +jatkoi Roy kylmäverisesti. + +"Roy, kertokaa minulle nyt, mitä hän tekee, mitä Tom teki, tahi +huudan", komensi Bo tiukasti. + +"Neiti Helen, oletteko milloinkaan nähnyt hänen laistaan tyttöä?" +vetosi Roy Heleniin. + +"En, Roy, en milloinkaan", myönsi Helen. "Mutta kertokaa nyt jo toki +meille nuo tapahtumat." + +Roy hymyili ja hykersi tyytyväisesti käsiään. Tämä syvä, hänelle niin +vieras mielenliikutus muutti hänet melkein kiihkeäksi. Mitä Riggsille +sitten lienee tapahtunutkaan, ei se olisi voinut järkyttää Roy Beemania +mitenkään noin. Helen muisti enonsa sanoneen, ettei todellinen Lännen +asukas vihaa mitään niin kovasti kuin kerskailevaa pelkuria ja +teeskentelevää tappelupukaria, joka purjehtii Lännen oikean, villin ja +jotakin merkitsevän lipun suojassa. + +Roy nojasi notkean ja pitkän vartalonsa uunin reunustaan ja katsoi +tyttöihin. + +"Kun ratsastin Carmichaelin jälkeen, näin hänen jo menevän kaukana +tiellä", aloitti Roy nopeasti. "Näin myös toisenkin miehen ratsastavan +Pineen toiselta suunnalta. Tulija oli kuulemma Riggs, vaikka en sitä +silloin tiennyt. Las Vegas ratsasti kauppaan, jossa oli muutamia +miehiä, ja puhui heille. Kun saavuin kylään, olivat he kaikki matkalla +Turnerin kapakkaan. Kaiteeseen oli kiinnitetty toistakymmentä hevosta. +Las Vegas ratsasti kumminkin sivu. Laskeuduin satulasta ja menin +sisälle joukon mukana. Mitä Las Vegas sitten lienee sanonutkaan noille +miehille, varmaa on kumminkin, etteivät he hänestä luopuneet. Pian +saapui sinne vielä enemmän miehiä kunnes niitä lopulta oli siellä +noin parikymmentä. Jeff Mulveykin oli siellä tovereineen. He olivat +jo melkoisesti juovuksissa, eikä tapa, jolla Mulvey minua katseli, +minua ollenkaan miellyttänyt. Menin senvuoksi kauppaan, mutta pidin +kumminkin silmällä Las Vegasia. Hän ei ollut näkyvissä. Näin kumminkin +Riggsin tulevan. Turnerin kapakka on juuri Riggsin oleskelu- ja +kerskailupaikka. Hän näytti hyvin masentuneelta ja miettiväiseltä, +laskeutui satulasta huomaamatta tuota tavatonta hevosten paljoutta ja +tallusteli sitten kapakkaan. Noin minuutin kuluttua ratsasti Las Vegas +viivana sinne ja oli yhtä nopeasti ovien sisäpuolella." + +Roy keskeytti kuin kootakseen voimia tahi etsiäkseen sanoja. Hän näytti +nyt kohdistavan sanansa kokonaan Bolle, joka tuijotti häneen lumottuna. + +"Ennenkuin ehdin Turnerin ovellekaan -- eikä sinne ollut kuin muutamia +askelia -- kuulin Las Vegasin jo huutavan. Oletteko milloinkaan kuullut +hänen kiljaisevan? Ettekö? No niin, hänellä on kovempi ääni kuin +kenelläkään vanhastaan tuntemallani paimenella. Avasin nopeasti oven ja +pujahdin sisään. Tuon suuren huoneen keskellä seisoivat Riggs ja Las +Vegas kahden, muiden nojautuessa seiniin ja paetessa tiskin taakse. +Riggs oli kalpeampi kuin kuollut. En kuullut enkä tiedä, mitä Las Vegas +oli hänelle huutanut, mutta Riggs tuntui sen tietävän ja samoin nuo +muutkin miehet. Kaikki huomasivat nähtävästi heti Las Vegasin olevan +juuri sellaisen kuin Riggs oli aina kehunut olevansa. Tuollainen hetki +koittaa jokaiselle Riggsin laiselle miehelle. + +"'Miksi minua sanoittekaan?' kysyi hän ja hänen leukansa vapisi. + +"'En ole sanonut sinua vielä miksikään', vastasi Las Vegas. 'Minä vain +huusin.' + +"'Mitä haluatte?' + +"'Olet peloittanut tyttöäni.' + +"'Mitä helvettiä te nyt puhutte! Kuka hän on?' tiuskaisi Riggs ruveten +katselemaan nopeasti ympärilleen. Mutta hän ei uskaltanut liikuttaa +kättäänkään. Hänen asennossaan oli jotakin pingotettua. Las Vegasilla +oli molemmat käsivarret puoleksi ojennettuina kuin hyökkäykseen. Mutta +hän ei hyökännytkään. En ole milloinkaan nähnyt Las Vegasin tekevän +sitä, mutta kun näin hänet nyt, ymmärsin sen. + +"'Kyllä sen tiedät. Uhkasit häntä ja hänen sisartaan. Tartu +revolveriisi!' huusi Las Vegas tiukasti. + +"Nyt ymmärsivät miehetkin, mitä oli tulossa, eikä kukaan +liikahtanutkaan. Riggs muuttui aivan viheriäksi. Säälin melkein häntä. +Häntä alkoi vapisuttaa niin, että hän olisi pudottanut revolverinsa, +jos hän olisi koettanut vetäistä sitä esille. + +"'Olette varmasti erehtynyt. En ole nähnyt ketään tyttöä enkä --' + +"'Tuki suusi ja ammu!' huusi Las Vegas. Hänen äänensä kaivoi kuin +reikiä kattoon ja tavasta, jolla Riggs kaatui, olisi voitu luulla, +että häneen oli sattunut luoti. Jokainen mies huomasi sekunnissa, +ettei Riggs uskaltanut eikä voinutkaan ampua. Hän pelkäsi henkeään. +Hän ei ollutkaan sellainen kuin hän oli sanonut olevansa. En tiedä, +onko hänellä täällä ystäviä. Mutta täällä lännessä eivät hyvät eivätkä +huonot miehet tarvitse Riggsin laista toveria. Tuon syvän hiljaisuuden +rikkoivat silloin kaikkialta kuuluvat halveksumisen huudot. Oli +säälittävä katsella Riggsiä, mutta sitä mukavampi Las Vegasia. + +"Kun hän laski käsivartensa alas, tiesin, ettei ampuminen enää tule +kysymykseenkään. Las Vegas punastui hiusmartoa myöten. Hän löi Riggsiä +ensin toisella ja sitten toisella kädellään. Sitten hän alkoi haukkua +häntä. En olisi milloinkaan uskonut, että tuo siisti Las Vegas +Carmichael voi käyttää sellaisia sanoja. Hän latoi tulemaan pahimmat +täällä tunnetut haukkumanimet ja sitten vielä joukon sellaisia, joita +en ikinä ole kuullutkaan. Silloin tällöin kuulin jotakin sellaista +kuin: roikale, roisto, käärme, pitkäkarvainen haisunäätä, mutta +enimmäkseen käytti hän sellaisia nimityksiä, ettei niitä voida mainita. +Ja hän syyti niitä suustaan; kunnes hän oli aivan musta kasvoiltaan, +hänen suunsa vaahtosi ja hänen äänensä oli käheämpi kuin ammuvan lehmän. + +"Kun hän oli haukkunut tarpeekseen, potki hän Riggsiä kapakan ympäri, +ajoi hänet ulos, löi hänet kumoon ja potki häntä sitten niin kauan, +kunnes Riggs jälleen nousi, ja jatkoi sitten potkimistaan kadulla tuon +huutavan miesjoukon seuratessa jäljessä. Ja hän ajoi Riggsin pois koko +kylästä." + + + + +XVIII. + + +Bon oli pysyttävä vuoteessaan pari päivää. Hän kärsi melkoisia tuskia +ja hourailikin kuumeessaan. Tämä hourailu huvitti Heleniä yhtä paljon +kuin hän oli varma, että siinä lausutut sanat olisivat nostaneet +Carmichaelin seitsemänteen taivaaseen. + +Kolmantena päivänä oli Bo kumminkin jo parempi, ja kieltäydyttyään +enää makaamasta laahautui hän arkihuoneeseen, jossa hän kulutti +aikansa katselemalla ikkunasta aitauksiin päin ja tekemällä Helenille +kysymyksiä kuin sattumalta. Mutta Helen näki hänen lävitseen ja +riemuitsi. Hän toivoi nyt vain, että Carmichael muuttuisi nopeasti +hieman kylmemmäksi Bota kohtaan. Tuo nuori neiti oli juuri sellaisen +kohtelun tarpeessa ja parempaa tilaisuutta sellaiseen ei milloinkaan +koittaisi. Helen oli melkein taipuvainen neuvomaan paimenta. + +Carmichael ei tullut kumminkaan sinä eikä seuraavanakaan päivänä +vieraisille, vaikka Helen tapasikin hänet pari kertaa kierroksillaan. +Hän oli yhtä ahkera kuin ennenkin ja tervehti Heleniä kuin ei mitään +kummempaa olisi tapahtunut. + +Roy pistäytyi heidän luonaan pari kertaa, kerran iltapäivällä ja +sitten taasen illalla. Opittuaan tuntemaan hänet paremmin pitivät +tytöt hänestä yhä enemmän. Tällä viimeisellä käynnillään sai hän +Bon aivan sanattomaksi kertomalla eräästä tytöstä, jonka Carmichael +aikoi viedä mukanaan tanssiaisiin. Bon kasvoista näkyi, ettei hänen +turhamaisuutensa uskonut sellaista, vaan hänen järkensä, joka myönsi +nuorten miesten voivan käyttäytyä niinkin. Roy oli nähtävästi yhtä +viisas kuin ystävällinenkin. Hän huomautti kuivasti kuin sattumalta, +ettei lumi milloinkaan sulanut vuorilta maaliskuun kuluessa, mutta +katse, joka seurasi tuota huomautusta, punastutti Helenin posket. + +Sittenkuin Roy oli mennyt, sanoi Bo Helenille: "Hitto vieköön tuon +miehen! Hän näkee suoraan lävitseni." + +"Kultaseni, sinä oletkin hyvin läpinäkyvä nykyään", mumisi Helen. + +"Älä ollenkaan puhu, sillä saithan tuota sinäkin osasi", vastasi Bo. +"Hän näyttää tietävän, miksi niin kiihkeästi odotat lumen sulamista." + +"Suurenmoista! Luullakseni ei laitani ole kumminkaan vielä niin +huonosti. Tietysti haluan, että lumi sulaisi, kevät tulisi ja kukat --" + +"Voi sentään!" kiusoitteli Bo. "Nell Rayner, huomaatko silmissäni +jotakin viheriätä? Kevät tulee! Runoilijat sanovat, että keväällä +muuttuu nuoren miehen kiintymys johonkin tyttöön pian rakkaudeksi. +Mutta runoilijat tarkoittavat varmaankin nuoria naisia." + +Helen katseli ikkunasta valkoisia tähtiä. + +"Nell, oletko tavannut häntä sen jälkeen kuin loukkauduin?" jatkoi Bo +väkinäisesti. + +"Ketä sitten?" + +"Älä nyt ole olevinasi! Tarkoitan tietysti Tomia!" vastasi Bo sanoen +tuon viimeisen sanan kiukkuisesti. + +"Tomiako? Kuka hän on? Ah, tarkoitat varmaankin Las Vegasia. Kyllä. +Olen puhutellut häntä." + +"Kysyikö hän, kuinka voin?" + +"Muistaakseni kysyi hän todellakin jotakin sellaista." + +"Pyh, Nell, luulen sinun joskus valehtelevan." Sen jälkeen hän vaikeni, +lueskeli hetkisen ja haaveili sitten hetkisen, katseli tuleen, nilkutti +lopulta toivottamaan Helenille suudellen hyvää yötä ja poistui sitten +huoneesta. + +Seuraavana päivänä hän oli melko hiljainen näyttäen olevan tuollaisen +alakuloisuuden puuskan vallassa, jollaisia hänelle sattui hyvin +harvoin. Varhain illalla, juuri kun lamput oli sytytetty ja hän oli +tullut Helenin luo arkihuoneeseen, kuului tuttuja askelia portailta. + +Helen meni ovelle Carmichaelia vastaan. Tämä oli ajellut partansa +ja pukeutunut tummaan pukuun, joka erosi hyvin huomattavasti hänen +tavallisista ratsastusvarusteistaan, semminkin siinä, että hänellä oli +nyt kukkakin napinreiässään. Huolimatta kaikesta tästä komeudesta oli +hän nyt kumminkin tyynempi, vapaampi ja huolettomampi kuin milloinkaan +ennen. + +"Iltaa, neiti Helen", sanoi hän tullessaan huoneeseen. "Iltaa, neiti Bo +Kuinka voitte?" + +Helen vastasi hänen tervehdykseensä miellyttävästi hymyillen. + +"Hyvää iltaa -- Tom", sanoi Bo kainosti. + +Tämä oli varmasti ensimmäinen kerta, kun Bo sanoi häntä Tomiksi. Kun +hän puhui, näytti hän kiusoittavan kauniilta ja veitikkamaiselta. Mutta +jos hän oli luullut voivansa masentaa Carmichaelin sanomalla häntä +tuttavallisesti, puoleksi lupaavasti ja hyvin ivallisesti Tomiksi, oli +hän laskenut väärin. Paimen suhtautui nimitykseen niin kuin hän olisi +kuullut Bon käyttävän sitä tuhansia kertoja tahi sitten hän ei ollut +sitä kuulevinaankaan. Helen totesi, että jos Carmichael näytteli nyt +jotakin osaa, näytteli hän hyvin. Paimen hämmästytti häntä hieman, +mutta hän piti hänen näöstään, hänen vapaasta käytöksestään ja tuosta +jostakin hänessä, joka oli ehkä tietämätöntä ylpeyden tunnetta. Hän oli +mennyt tarpeeksi pitkälle, ehkä liiankin pitkälle, noudattaessaan Bon +oikkuja. + +"Kuinka voitte?" kysyi hän. + +"Olen jo parempi tänään", vastasi Bo katsoen maahan, "mutta nilkutan +vielä." + +"Mustangi antoi teille todellakin aika kolauksen. Neiti Helen sanoi, +että tuo polveenne saamanne haava on melko vaarallinen. Jos miehen +polvi loukkautuu vain pahasti, on hänen hyvin vaikea ratsastaa." + +"Kyllä se pian paranee. Kuinka Sam voi? Toivoakseni se ei +vahingoittunut." + +"Sam on kuin ei tietäisi milloinkaan kaatuneensakaan." + +"Tom, olen kiitollinen, että annoitte Riggsille hänen ansionsa mukaan." + +Hän sanoi sen vakavasti ja miellyttävästi, eikä hänen äänensä +kuulostanut nyt ollenkaan veitikkamaiselta eikä nenäkkään +kiusoittavalta, kuten hänen tavallisesti puhuessaan tuolle +hurmaantuneelle nuorukaiselle. + +"Vai niin, olette siis kuullut siitä puhuttavan", vastasi Carmichael +heilauttaen kättään kuin kuitatakseen sillä asian. "Siitä ei kannata +puhua. Se oli kumminkin tehtävä. Pelkäsin todellakin Royta, sillä jos +hän olisi sekautunut asiaan, olisi siitä tullut pahempaa. En antanut +muidenkaan poikain sekautua juttuun. Minun on pidettävä silmällä, mitä +he tekevät, sillä olenhan nyt neiti Helenin työnjohtaja." + +Helen oli sanomattomasti huvitettu. Paimenen puheen vaikutus Bohun +oli hämmästyttävä. Carmichael oli riisunut Bolta aseet. Hän oli +valtiomiehen taitavuudella, hienotunteisuudella ja rakastettavuudella +vapauttanut itsensä sitoumuksestaan ja itsensä ylistämisestä. +Muuttaessaan suurenmoisen tekonsa jonkunlaiseksi satunnaiseksi +tapaukseksi hämmästytti ja nöyryytti hän samalla Bota. Hän istui +vaiti ollen muutamia sekunteja Helenin koettaessa yhtyä vapaasti +keskusteluun. Ei ollut ollenkaan luultavaa, että Bo jäisi pitkäksi +aikaa sanattomaksi, ja yhtä mahdollista oli, että hän ihmeellisen +kekseliään järkensä avulla voisi silmänräpäyksessä nolata paatuneen +rakastajansa. Kumminkin oli ilmeistä, että läksytys oli vaikuttanut. +Hän näytti hämmästyneeltä, loukkautuneelta, miettiväiseltä ja lopulta +suloisesti uhmaavalta. + +"Mutta sanoittehan Riggsille minua tytöksenne!" Sitten paljasti Bo +patterinsa. Eikä Helen voinut kuvitellakaan, miten Carmichael voisi sen +kieltää ja vastustaa sanoja seuraavaa hellää ja veitikkamaista katsetta. + +Helen ei kumminkaan tuntenut paimenta sen paremmin kuin Bokaan. + +"Sanoin kyllä, sillä se oli välttämätöntä. Minun oli vahvistettava +oikeuteni puolustaa teitä. Olin kyllä hieman liian julkea ja pyydänkin +anteeksi käytöstäni." + +Bo tuijotti häneen ja vaipui sitten huohottaen tuoliinsa. + +"Tulin vain pikimmältään tervehtimään ja kysymään vointianne", jatkoi +Carmichael. "Olen menossa tanssiaisiin ja koska Flo asuu hyvän matkan +päässä kylästä, on minun totisesti kiiruhdettava. Hyvää yötä, neiti Bo. +Toivoakseni voitte pian ratsastaa Samilla jälleen. Hyvää yötä, neiti +Helen." + +Bo sanoi hänelle ystävälliset ja lyhyet jäähyväiset teeskennellen +hirveästi. Carmichael poistui, ja sanottuaan hänelle hyvästit sulki +Helen oven. + +Heti Carmichaelin poistumisen jälkeen muuttui kumminkin Bo surulliseksi. + +"Flo! Hän tarkoitti tuota Flo Stubbsia, tuota kauheata, kierosilmäistä +ja ylpeää pientä akkaa!" + +"Bo!" huomautti Helen. "Myönnän, ettei tuo nuori neiti ole mikään +kaunotar, vaan hän on kumminkin melko sievä ja miellyttävä. Pidän +hänestä." + +"Nell Rayner, miehet ovat aivan mahdottomia ja paimenet kaikista +pahimpia!" selitti Bo julmasti. + +"Miksi et huolinut silloin Tomista, kun olisit saanut hänet?" + +Bo oli jo alkanut raivostua, mutta nyt tämä vihjaus valloitukseen, +jonka hän nopeasti ja hämmästyttävästi huomasi itselleen +välttämättömäksi, mursi hänen uhmansa. Tyttö, joka poistuessaan +huoneesta karttoi Helenin katsetta, oli senvuoksi hyvin kalpea, horjuva +ja surkea. + +Seuraavana päivänä ei Bota voitu lähestyä miltään suunnalta. +Helen huomasi hänen olevan monenlaisella tuulella, milloin itkuun +purskahtamaisillaan, milloin raivoissaan, joskus synkissä mietteissä ja +joskus toivovana, ja lopulta ylpeänä, mikä auttoi häntä kestämään. + +Myöhään iltapäivällä Helenin levähtäessä, kun hän ja Bo olivat +arkihuoneessa, kuului pihalta hevosten kavioiden kapsetta ja sitten +portailta askelia. Kuultuaan äänekkään koputuksen aukaisi hän oven ja +hämmästyi nähdessään Beasleyn. Pihalla oli muitakin ratsumiehiä. Helen +säikähti. Tätä vierailua oli totisesti ennustettu. + +"Hyvää iltaa, neiti Rayner", sanoi Beasley pyöritellen hattuaan. "Tulin +tänne sopimaan muutamasta pienestä liikeasiasta. Haluatteko ottaa minut +vastaan?" + +Helen vastasi hänen tervehdykseensä ajatellen nopeasti. Miksipä +hän ei voisi ottaa Beasleyä vastaankin ja siten suoriutua tästä +välttämättömästä keskustelusta. + +"Tulkaa vain sisään", sanoi hän, ja Beasleyn tultua huoneeseen sulki +hän oven. "Sisareni ja herra Beasley:" + +"Kuinka voitte, neiti?" kysyi karjanomistaja kovalla ja karkealla +äänellä. + +Bo vastasi kysymykseen kylmästi kumartaen. + +Näin läheltä katsoen näytti Beasley voimakkaalta ja melko kauniilta, +noin viisineljättävuotiaalta mieheltä. Hän oli kookas, tummaihoinen +ja mustasilmäinen, kuten meksikolaiset, joiden verta sanottiin +virtaavan hänen suonissaan. Hän näytti viekkaalta, luottavaiselta ja +itsetietoiselta. Vaikka Helen ei milloinkaan ennen tätä vierailua olisi +kuullut puhuttavankaan hänestä, olisi hän kumminkin epäillyt häntä. + +"Olisin tullut jo aikaisemmin, mutta odotin vanhaa Josea, tuota +meksikolaista, joka oli palveluksessani silloin kun olin enonne +liiketoveri", sanoi Beasley ja istuutui laskien suuren sormikoidun +kätensä polvelleen. + +"Niin?" vastasi Helen kysyvästi. + +"Jose kiiruhti tänne Magdalenasta ja nyt voin esittää vaatimukseni. +Neiti Rayner, tämän maatilan pitäisi oikeastaan kuulua minulle ja onkin +minun. En ollut näin vaikutusvaltainen enkä varakas silloin kun Al +Auchincloss karkoitti minut luotaan. Myönnän sen mielelläni. Mutta nyt +on minulla paperit valmiina ja vanha Jose voi todistaa. Olen laskenut, +että teidän on maksettava minulle kahdeksankymmentätuhatta dollaria +tahi luovutettava tila minulle." + +Beasley puhui niin luonnollisesti ja asiallisesti, että se kieltämättä +tuntui vakuuttavalta. Hän käyttäytyi töykeästi, mutta kumminkin hyvin +vapaasti. + +"Herra Beasley, vaatimuksenne eivät ole minulle tuntemattomat", +vastasi Helen tyynesti. "Olen kuullut puhuttavan niistä. Kysyin niistä +enoltanikin, ja hän vannoi pyhästi, ettei hän ole velkaa teille +dollariakaan. Hänen sanojensa mukaan olette te päinvastoin hänelle +velassa. En ole sitäpaitsi löytänyt mitään hänen papereistaankaan, +joten minun on pakko hylätä vaatimuksenne. En otakaan sitä vakavalta +kannalta." + +"Neiti Rayner, en voi moittia teitä, että uskotte Alin sanat minusta +tosiksi", sanoi Beasley. "Ja kantanne asiassa on luonnollinen. Mutta +olette muukalainen täällä, ettekä senvuoksi tiedäkään mitään näiden +seutujen karja-asioista. Ei ole kyllä kaunista puhua pahaa kuolleista, +mutta totuus on kumminkin sellainen, että Al Auchincloss pääsi alkuun +varastamalla lampaita ja merkitsemätöntä karjaa. Jokainen tuntemani +karjanomistaja on aloittanut siten. Niin olen minäkin, eikä kukaan +meistä ole milloinkaan pitänyt sellaista rosvoamisena." + +Kuultuaan tämän toteamisen voi Helen ainoastaan näyttää epäilevältä ja +hämmästyneeltä. + +"Puhuminen on joutavaa kumminkin ja erittäinkin täällä Lännessä ei se +merkitse juuri mitään", jatkoi Beasley. "En olekaan mikään puhuja. +Sanon vain, miten asiat ovat, ja koetan sopia kanssanne, jos vain +haluatte. Voin todistaa enemmän papereilla ja todistajilla kuin te. +Tiedän sen varmasti. Teen teille seuraavan tarjouksen -- menkäämme +naimisiin ja sopikaamme siten tämä ikävä asia." + +Miehen häikäilemätön julkeus, johon Helenin käytös ei ollut millään +tavalla antanut ainetta, oli hämmästyttävää, tyhmää ja alhaista, mutta +Helen oli niin hyvin valmistautunut tähän kaikkeen, että hän hillitsi +vihansa. + +"Kiitoksia, herra Beasley, mutta en voi hyväksyä tarjoustanne", vastasi +hän. + +"Ettekö halua miettimisaikaa?" kysyi Beasley levittäen leveälle suuret +sormikoidut kätensä. + +"En totisesti!" + +Beasley nousi. Hän ei näyttänyt pettyneeltä eikä vihaiselta, mutta +tuo ylpeä tyytyväisyyden ilme hävisi hänen kasvoistaan, ja vaikka tuo +muutos olikin pieni, riisti se häneltä kumminkin kaiken siedettävyyden. + +"Silloin on minun pakotettava teidät maksamaan nuo +kahdeksankymmentätuhatta dollaria tahi karkoitettava teidät tilalta", +sanoi hän. + +"Herra Beasley, vaikka olisinkin velkaa teille niin paljon, miten +voisin saada kokoon niin äärettömän summan? Mutta minä en ole velkaa +teille dollariakaan, eikä omaisuuttani voida varmastikaan minulta +ryöstää. Ette voi minulle mitään." + +"Miksi en voi?" kysyi Beasley katsahtaen synkästi häneen. + +"Senvuoksi, ettei vaatimuksenne ole rehellinen. Voin sen helposti +todistaa", selitti Helen kiihkeästi. + +"Kenelle aiotte todistaa, ettei vaatimukseni ole rehellinen?" + +"Miehilleni ja teidän miehillenne, Pinen asukkaille ja kaikille +ihmisille. Kaikki uskovat varmasti sanani." + +Beasley näytti uteliaalta, tyytymättömältä ja loukkaantuneelta, mutta +kumminkin Helenin sanojen tahi hänen olemuksensa lumoamalta, kun Helen +nerokkaasti puolusti mielipiteitään. + +"Ja kuinka aiotte tuon kaiken todistaa?" murisi Beasley. + +"Herra Beasley, muistatteko, miten viime syksynä sovitte Snake Ansonin +ja hänen miestensä kanssa metsässä, että he ryöstäisivät minut +mukaansa?" kysyi Helen nopeasti ja kovasti. + +"Mitä?" huudahti Beasley käheästi. + +"Huomaan teidän muistavan. Milt Dale oli piilossa tuon metsäsaunan +laipiolla, jossa kohtasitte Ansonin. Hän kuuli jokaisen sanan tuosta +sopimuksestanne." + +Beasley heilautti kättään niin vihaisesti että sormikas lensi +lattialle. Kun hän kumartui ottamaan sitä, päästi hän sihisevän +kirouksen. Mentyään ovelle työnsi hän sen kiivaasti auki ja paiskasi +sen lujasti kiinni mennessään. Hänen kova ja vihasta käheä äänensä +kajahteli pihalla ennenkuin rupesi kuulumaan kavioiden kapsetta. + +Heti illallisen jälkeen samana päivänä, Helenin alkaessa jo tyyntyä, +ilmestyi Carmichael avonaiselle ovelle. Bo ei ollut huoneessa. +Pimenevässä hämärässä huomasi Helen, että paimen oli kalpea, vakava ja +päättäväinen. + +"Ah, mitä nyt on tapahtunut?" huudahti Helen. + +"Royta on ammuttu. Se tapahtui Turnerin kapakassa. Mutta hän ei ole +kuollut. Veimme hänet Cassin lesken luo. Hän käski minun sanoa teille, +että hän kyllä vielä paranee." + +"Ammuttu! Paranee!" toisti Helen hitaasti uskomatta korviaan. Hän tunsi +olevansa syvästi järkytetty ja vapisevansa kuin vilusta. + +"Niin, ammuttu!" toisti Carmichael vihaisesti. "Ja sanokoonpa hän mitä +tahansa, olen kumminkin melkein varma, että hän kuolee." + +"Voi taivas, miten hirveää!" huudahti Helen. "Hän oli niin hyvä +ja erinomainen mies. Kuinka surkeaa! Hän haavoittui varmaankin +puolustaessaan minua. Kertokaa minulle, miten se tapahtui. Kuka häntä +ampui?" + +"En tiedä ja senvuoksi olenkin melkein suunniltani. En ollut siellä +silloin kun se tapahtui eikä hän rupea kertomaan minulle." + +"Miksi ei?" + +"En tiedä sitäkään. Luulin ensin hänen kieltäytyvän senvuoksi, että +hän haluaa kostaa itse, mutta ajateltuani tarkemmin kieltäytyy hän +kertomasta senvuoksi, että hän pelkää minunkin haavoittuvan, jos menen +sinne tekemään selvää. Olette nyt kaikkien ystävienne tarpeessa. En voi +muuten ymmärtää Royta." + +Silloin Helen kertoi hänelle nopeasti Beasleyn iltapäivällä tekemästä +vierailusta ja kaikesta, mitä silloin oli tapahtunut. + +"Vai kävi tuo sekarotuinen meksikolainen roisto täällä!" huudahti +Carmichael hirmuisesti hämmästyneenä. "Halusiko hän todellakin mennä +kanssanne naimisiin?" + +"Halusipa hyvinkin. Mielestäni oli se melko odottamaton ehdotus." + +Carmichael halusi nähtävästi sanoa paljonkin, mutta hänen oli ensin +hieman siliteltävä lauseitaan hammastensa takana. Lopulta hän kumminkin +tiuskaisi: + +"Neiti Nell, tunnen luissani, että minun on sittenkin nitistettävä tuo +suuri härkä." + +"Ah, hän varmaankin ampui Royta. Hän poistui täältä vihoissaan." + +"Houkutelkaa Roy puhumaan. En saanut muuta selville kuin että Roy meni +kapakkaan yksinään. Beasley oli ollut siellä ja Riggs --" + +"Riggskö?" keskeytti Helen. + +"Niin, Riggs juuri. Hän on palannut tänne jälleen. Parasta on +kumminkin, että hän pysyy poissa minun ulottuviltani. Ja Jeff Mulvey +miehineen myöskin. Turner kertoi minulle kuulleensa väittelyä ja +sitten laukauksen. Miehet olivat hyökänneet silloin kadulle jättäen +Royn lattialle makaamaan. Tulin sinne hieman myöhemmin. Roy makasi +yhä paikoillaan. Kukaan ei ollut tehnyt mitään hänen hyväkseen eikä +aikonutkaan tehdä. Turner saa sen vielä tuntea nahoissaan. Hankin apua +ja vein Royn Cassin lesken luo. Roy näytti voivan hyvin. Mutta hän +oli kumminkin liian kalpea ja puhelias miellyttääkseen minua. Luoti +on varmasti lävistänyt hänen keuhkonsa ja hän menetti paljon verta, +ennenkuin saimme haavan sidotuksi. Tuo Turner-roisto olisi voinut +auttaa aikaisemmin. Ja jos Roy kuolee, ammun --" + +"Tom, miksi vannotte aina tappavanne jonkun?" kysyi Helen vihaisesti. + +"Senvuoksi, että jonkun on kuoltava täällä piakkoin"; tiuskaisi Tom +takaisin. + +"Vaikka niinkin, mutta tahtoisitteko jättää Bon ja minut nyt kokonaan +ystävittä tänne?" kysyi Helen moittivasti. + +Kuultuaan sen rupesi Carmichael epäröimään ja hänen raivostunut +mielensä hieman tyyntyi. + +"Ah, neiti Nell, olen vain suunniltani. Olkaa kärsivällinen kanssani +ja koettakaa houkutella minua. En kumminkaan voi keksiä mitään +muutakaan keinoa." + +"Toivokaamme ja rukoilkaamme", sanoi Helen vakavasti. "Käskitte minun +houkutella Royta sanomaan, kuka häntä ampui. Milloin voin mennä hänen +luokseen?" + +"Huomenna varmasti. Tulen teitä noutamaan. Ottakaa Bo mukaanne. Meidän +on oltava tästä alkaen hyvin varuillamme. Sopiiko mielestänne, että +minä ja Hal tulemme aina öiksi tänne asuinrakennukseen?" + +"Tuntisin todellakin silloin olevani turvallisempi. Täällä on kyllä +huoneita. Tulkaa vain." + +"Hyvä sitten. Nyt menen puhuttelemaan Halia. Toivon vain, etten olisi +säikähdyttänyt teitä noin hirveästi." + + * * * * * + +Noin kymmenen aikaan seuraavana aamuna vei Carmichael Helenin ja Bon +vaunuilla Pineen ja sitoi valjakon kiinni Cassin lesken majan edustalle. + +Persikka- ja omenapuissa oli sekaisin vaaleanpunaisia ja valkoisia +kukkia, mehiläisten uninen surina täytti ilman, tummanviheriä paksu +apilaruohokko peitti tuon pienen hedelmäpuiston kentät, talon piipusta +kohosi hitaasti ilmaan sininen savupilvi ja linnut lauloivat suloisesti. + +Helen voi tuskin uskoa, että kaiken tuon tyyneyden keskellä muudan mies +lepäsi ehkä hyvinkin huonona sairaana. Carmichael oli todellakin ollut +siksi vakava ja vaitelias, että suurinkin levottomuus oli oikeutettua. + +Cassin leski ilmestyi pieneen kuistiin. Hän oli jo harmaantunut, kumara +ja riutunut, mutta kumminkin hyvin iloinen vanha nainen, josta Helen +oli saanut uskollisen ystävän itselleen. + +"No, herranen aika! Olen, hyvin iloinen saadessani puhutella teitä, +neiti Helen", sanoi hän. "Olette näemmä ottanut mukaanne pienen +sisarennekin, johon en ole vielä tutustunutkaan." + +"Hyvää huomenta, rouva Cass. Kuinka Roy nyt voi?" vastasi Helen +tarkastellen levottomasti noita ryppyisiä kasvoja. + +"Royko? Älkää nyt olko niin peloissanne. Roy on melkein valmis hakemaan +hevosensa ja ratsastamaan kotiin, jos vain sallisin hänen tehdä niin. +Hän tiesi teidän tulevan ja minun oli pidettävä kuvastinta sen aikaa +kun hän ajoi partaansa. Hän ei ole millänsäkään, vaikka hänellä on +luodin reikä rinnassaan. Noita mormooneja ei voi mikään tappaa." + +Hän opasti heidät pieneen vierashuoneeseensa, jonka ikkunan vieressä +olevalla sohvalla Roy Beeman makasi. Hän oli hereillään ja hymyili, +mutta oli hyvin kalpea. Ruumis oli osittain huopapeitteen alla. Hänen +harmaa paitansa oli auki niskasta niin, että siteet näkyivät. + +"Huomenta, tytöt", tervehti hän. "Olette hyvin kilttejä, kun tulitte +minua katsomaan." + +Helen seisoi hänen vieressään ja kumartui innoissaan hänen puoleensa +tervehtiessään häntä. Hän huomasi Royn silmien tuskallisen ilmeen ja +hänen liikkumattomuutensa järkytti häntä, mutta muuten ei hän näyttänyt +olevan niinkään huonossa kunnossa. Bo oli kalpea ja nähtävästi niin +järkytetty, ettei hän voinut puhua. Carmichael toi tuolit tytöille +vuoteen viereen. + +"Mikä sinua vaivaa tänä aamuna?" kysyi Roy paimenelta. + +"Huh! Toivoisitko minun sitten hymyilevän kuin naimisiin aikovan +miehen?" vastasi Carmichael. + +"Et suinkaan ole sopinut Bon kanssa lopullisesti vielä", sanoi Roy. + +Bo punastui aivan tulipunaiseksi ja paimenenkin tumma iho muuttui +hieman vaaleammaksi. + +"Sinulla ei ole siinä mitään tekemistä, onko hän sopinut kanssani vai +ei", sanoi hän. + +"Las Vegas, olet aivan ihmeellinen. Sinulla on hevonen allasi, suopunki +kädessäsi ja revolveri vyössäsi, mutta kun on kysymys tytöistä, olet +aivan mitätön." + +"Minä en, hitto vieköön, olekaan mikään mormoni! Tulkaa, rouva Cass, +menkäämme tänne, että he voivat rauhassa puhella." + +"Aioin juuri sanoa, että Roylla on kuumetta. Hän ei saa puhua paljon", +sanoi vanhus. Sitten hän meni Carmichaelin kanssa keittiöön ja sulki +oven. + +Roy katsoi Heleniin terävästi. Hänen silmänsä näyttivät +ystävällisemmiltä kuin milloinkaan ennen. + +"Veljeni John kävi täällä. Hän poistui juuri ennen tuloanne. Hän +ratsasti kotiin sanomaan omaisilleni, etten ole hyvinkään pahasti +haavoittunut. Sitten hän kiiruhtaa niin suoraan kuin suinkin +vuoristoon." + +Helenin silmät kysyivät, mitä hänen huulensa kieltäytyivät lausumasta, + +"Hän menee noutamaan Dalea minun käskystäni. Ajattelin nimittäin niin, +että me kaikki olemme nyt tuon kelpo metsästäjän avun tarpeessa." + +Roy käänsi nyt katseensa äkisti Bohun. + +"Ettekö ole aivan yhtä mieltä kassani, tyttöseni?" + +"Olen varmasti", vastasi Bo lämpimästi. + +Kun Helen kuuli Royn sanat, lamautui hän hetkeksi kokonaan, mutta +sitten alkoivat hänen sydämensä ja valtimonsa sykkiä nopeasti. + +"Voiko John päästä Dalen luo, kun lunta on vielä niin paksulti?" kysyi +hän änkyttäen. + +"Kyllä varmasti. Hän vie mukanaan pari hevosta lumirajalle. Sitten, +ellei hän muuten voi päästä etemmäksi, kulkee hän lumikengillä solien +kautta. Sanoin hänelle kumminkin Dalen lähtevän ratsastamalla. Lumi +on sulanut jo melkein kokonaan muualta, paitsi huippujen pohjoisilta +rinteiltä." + +"Milloin voimme siis odottaa Dalea?" + +"Luultavasi noin kolmen tahi neljän päivän kuluttua. Kunpa hän olisi +täällä nyt jo! Neiti Helen, meillä on vastassa huolestuttavat ajat." + +"Tiedän sen, mutta olen valmis. Kertoiko Carmichael Beasleyn käynnistä +luonani?" + +"Ei, mutta kertokaa te", vastasi Roy. + +Helen alkoi lyhyesti jutella hänelle tuon vierailun kuluessa +sattuneista seikoista, mutta ennenkuin hän ennätti lopettaakaan, oli +hän varma, että Roy kiroili itsekseen. + +"Hän pyysi siis teitä vaimokseen! Jerusalem! En olisi sitä milloinkaan +voinut uskoa. Voi tuota roistomaista meksikolaista, minkä teki! +Neiti Helen, kun kohtasin Beasleyn eilen illalla, oli hän jostakin +raivoissaan, ja nyt ymmärrän syyn. Valitsin hyvin sopimattoman ajan." + +"Mihin? Mitä teitte, Roy?" + +"Päätin joku aika sitten, että puhuttelen ensimmäisessä sopivassa +tilaisuudessa Beasleytä. Eilen luulin saaneeni sellaisen. Olin +kaupassa, kun näin hänen menevän Turnerille. Seurasin häntä sinne. Oli +jo melkein pimeä. Beasley, Mulvey, Riggs ja muutamat muutkin joivat ja +melusivat siellä. Rupesin juttelemaan Beasleyn kanssa heti." + +"Roy, sillä tavoinko te, pojat, kartatte vaaraa?" + +"Mutta, neiti Helen, muuta keinoa ei ole. Pelko enentää vain vaaraa. +Beasley oli alussa tavattoman kohtelias. Erosimme muusta joukosta, joka +seurasi meitä, kunnes tulimme muutamaan salin nurkkaan. En muista, mitä +kaikkea sanoin hänelle, mutta puhuin varmasti melko paljon. Sanoin +hänelle, mitä isäni ajattelee asiasta. Ja Beasley tietää aivan yhtä +hyvin kuin minäkin, että isäni on tämän paikkakunnan vanhin asukas ja +viisain myöskin, joka ei milloinkaan valehtele. Sovitin kaikki hänen +sanansa väitteihini näyttääkseni Beasleylle, että ellei hän lopeta +vehkeilyään hyvin nopeasti, saattaa sattua, että hän kuolee yhtä +nopeasti. Mutta Beasley on tyhmä ja hirveästi itserakas. Hän on niin +turhamainenkin kuin riikinkukko. Hän ei voinut ymmärtää ja suuttui. +Sanoin hänelle, että hän on jo tarpeeksi rikas teidän maatilattannekin, +ja koetin muutenkin puhua kaikin tavoin puolestanne. Silloin olivat +hän ja hänen miehensä piirittäneet minut nurkkaan ja nähdessäni heidän +katseensa aloin aavistaa pahaa. Mutta kun olin kerran aloittanut, +oli minun koetettava hyötyäkin tilanteesta niin paljon kuin suinkin. +Sanottuani, että haluan vaikka taistella puolestanne, näytti se +tepsivän häneen, ja silloin alkoikin taistelu. Sanoin luultavasti +omasta puolestani toivovani, että tuo taistelu tapahtuisi pian. Silloin +tapahtuikin jotakin hyvin äkkiä." + +"Roy, silloin hän varmasti ampui teitä!" huudahti Helen kiihkeästi. + +"Neiti Helen, en sanonut teille, kuka sen teki", vastasi Roy hymyillen +kohteliaasti. + +"No sanokaa se sitten." + +"Jos lupaatte, ettette sano Las Vegasille, kerron sen teille. Paimen on +nyt jo melkein suunniltaan. Hän luulee tietävänsä, kuka minua ampui, +ja minä olen valehdellut hänelle julmasti. Katsokaa, jos hän saa +sen selville, menee hän suin päin sinne ampumaan. Neiti Helen, tuon +texasilaisen kanssa ei ole leikkimistä. Las Vegas voi haavoittua, kuten +minäkin, jolloin ei hänestäkään ole teille apua, kun onnettomuudet +alkavat." + +"Roy, lupaan teille, etten puhu hänelle mitään", sanoi Helen vakavasti. + +"No silloin -- Riggshän minua ampui!" Roy kalpeni yhä enemmän +tunnustaessaan sen ja hänen äänensä, joka ei ollut kuiskausta kovempi, +ilmaisi inhoa ja vihaa. "Tuo roisto sen teki. Hän ampui minua +Beasleyn takaa. Minun oli mahdoton estää sitä. En edes huomannut +hänen aikeitaan. Mutta kun kaaduin ja muut vetäytyivät takaisin, näin +savuavan revolverin hänen kädessään. Hän näytti hirmuisen mahtavalta. +Beasley alkoi läksyttää häntä ja läksytti häntä siihen asti kuin kaikki +riensivät kadulle." + +"Voi tuota pelkuria, tuota kurjaa pelkuria!" huudahti Helen. + +"En ihmettele ollenkaan, että Tom haluaa saada tuon tietää!" sanoi Bo +kiihkeästi. "Luulen hänen epäilevänkin Riggsiä." + +"Niin hän tekeekin, mutta minä en aio myöntää hänen epäluulojaan +oikeiksi. Roy, tiedättehän, ettei Riggs voi oleskella täällä pitkääkään +aikaa." + +"Toivon hänen viipyvän kumminkin niin kauan, kunnes pääsen jaloilleni +jälleen." + +"Kas niin, olette kaikki samanlaisia! Teidän on välttämättä +vuodatettava verta!" mumisi Helen vapisten. + +"Neiti Helen, älkää suhtautuko asiaan niin. Olen samanlainen kuin Dale +enkä haasta milloinkaan riitaa. Mutta täällä Lännessä on voimassa +jonkunlainen kirjoittamaton laki -- silmä silmästä ja hammas hampaasta. +Uskon kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja tappaminen on vastoin uskontoni +määräyksiä, mutta Riggs ampui minua aivan kuin hän olisi ampunut minua +takaapäin." + +"Roy, olen ainoastaan nainen. Pelkään olevani liian helläsydäminen ja +sopimaton tänne Länteen." + +"Odottakaa, kunnes saatte kokea jotakin. Otaksukaamme, että Beasley +tulee, tarttuu teihin suurilla kourillaan, puristelee teitä hetkisen ja +karkoittaa teidät sitten kotoanne. Tai otaksukaamme, että Riggs ajaa +teidät johonkin nurkkaan." + +Helen tunsi säpsähtävänsä kovasti ja veri alkoi kiertää hurjasti +hänen suonissaan. Hän voi kumminkin päättää vain tuon haavoittuneen +miehen julmasta hymystä, kun tämä katseli häntä terävillä viisailla +silmillään, minkä näköinen hän nyt oli. + +"Ystäväni, kaikkea voi tapahtua", sanoi Roy. "Mutta toivokaamme +kumminkin, että säästytte pahimmalta." + +Hän näytti heikontuvan, ja Helen nousi silloin heti ja sanoi, että +heidän oli kai parasta lähteä ja tulla jälleen huomenna takaisin. Kun +hän kutsui, tuli Carmichael jälleen huoneeseen rouva Cassin kanssa, ja +muutamien huomautusten jälkeen loppui vierailu. Carmichael seisahtui +kumminkin ovelle. + +"Koeta rohkaista luontosi, vanha mormoni!" sanoi hän. + +"Koeta itse, sinä vanha parantumaton poikamies", vastasi Roy +tarpeettoman kovasti. "Eikö sinulla ole senkään vertaa luontoa, että +voit sopia Bon kanssa?" + +Carmichael katosi ovelta kuin kannustettu. Hän oli aivan punainen +kasvoiltaan, kun hän irroitti valjakon, eikä hän puhunut sanaakaan +kotimatkalla. Kun he saapuivat perille, seurasi hän tyttöjä +arkihuoneeseen. Hän oli vieläkin hyvin vakava, mutta ei vihainen, ja +hän voi täydellisesti hillitä itsensä. + +"Saitteko selville, kuka Royta ampui?" kysyi hän äkkiä Heleniltä. + +"Kyllä, mutta lupasin Roylle, etten kerro sitä teille", vastasi Helen +hermostuneesti. Hän karttoi paimenen tarkastelevaa katsetta ja pelkäsi +vaistomaisesti hänen seuraavaa kysymystään. + +"Riggskö sen teki?" + +"Las Vegas, älkää kyselkö minulta. En aio rikkoa lupaustani." + +Paimen meni ikkunaan ja katsoi ulos hetkisen. Mutta sitten kun hän +kääntyi Bohun päin, näytti hän voimakkaammalta, ylpeämmältä ja +käskevämmältä kuin äsken. Hän voi myös täydellisesti hillitä itsensä. + +"Bo, haluatteko kuunnella minua, jos vannon kertovani totuuden +sellaisena kuin sen tiedän?" + +"Kyllä varmasti", vastasi Bo lehahtaen punaiseksi. + +"Roy ei tahdo sanoa minulle sitä senvuoksi, että hän haluaa kohdata +tuon miehen itse. Mutta minä tahdon tietää sen senvuoksi, että haluan +estää hänet, ennenkuin hän tekee enemmän pahaa meille ja ystävillemme. +Kuulitte nyt sekä Royn että minun syyni. Pyydän nyt teitä ilmaisemaan +nimen minulle." + +"Mutta, Tom, minä en saa", vastasi Bo änkyttäen. + +"Lupasitteko Roylle olla puhumatta?" + +"En." + +"Ettekö sisarellennekaan?" + +"En kummallekaan." + +"Silloin voitte kyllä sanoa sen minulle. Pyydän teitä luottamaan minuun +tässä asiassa. Ei kumminkaan senvuoksi, että rakastan teitä ja uskalsin +kerran haaveilla, että tekin pidätte ainakin hieman minusta, vaan --" + +"Ah, Tom!" änkytti Bo. + +"Kuunnelkaahan nyt. Teidän on luotettava minuun senvuoksi, että olen +ainoa, joka tunnen parhaimman menetelmän. En tahdo valehdella enkä +sanoisikaan niin, ellen olisi aivan varma asiasta. Vannon, että Dale +on samaa mieltä kuin minäkin. Mutta hän ei voi saapua tänne ennenkuin +muutamien päivien kuluttua. Nuo miehet on kumminkin nolattava. +Käsitätte kai sen? Olettehan oppinut ymmärtämään nopeasti muitakin +Lännen tapoja. En osaa sanoa teille suurempaa kohteliaisuutta, Bo +Rayner. Haluatteko nyt sanoa sen minulle?" + +"Haluan totisesti!" huudahti Bo leimuavin silmin. + +"Voi, Bo, älä suinkaan, älä missään nimessä! Odota ainakin hieman!" +pyysi Helen. + +"Bo, tämä on meidän välinen asia", sanoi Carmichael. + +"Tom, kerron sen teille", kuiskasi Bo. "Teko oli hyvin alhainen ja +raukkamainen. Roy ympäröitiin ja häntä ampui Beasleyn takaa tuo +Riggs-roisto." + + + + +XIX. + + +Naisen muisto oli hävittänyt Milt Dalen rauhan, hämmentänyt hänen +filosofiansa ja eristetyn onnellisuutensa metsien yksinäisyydessä, se +oli pakottanut hänet katsomaan sieluaan silmiin ja ajattelemaan elämän +kohtalokasta merkitystä. + +Kun hän huomasi tappionsa, kun hän totesi, etteivät kappaleet +olleetkaan sellaisia kuin miltä ne näyttivät, kun hän tunsi, ettei +koittava kevät voinut ilahduttaa häntä, ja huomasi, että hän oli ollut +sokea vapaassa, tunnelmarikkaassa intiaanimaisessa suhtautumisessaan +elämään, muuttui hänen luonteensa selittämättömän omituiseksi, +toivottomaksi ja niin synkäksi kuin hänen kotinsa eristetty hiljaisuus +oli. Dale mietti, että kuta voimakkaampi joku eläin on, sitä terävämmät +ovat sen hermot, sitä suurempi sen ymmärrys ja sitä kauheammat sen +kärsimykset sitä kohdanneen vääryyden johdosta. Hän piti itseäänkin +eläimistä voimakkaimpana, jonka suurin ruumiillinen tarve oli +työskenteleminen, mutta nyt tuntui tuo työhalu kokonaan loppuneen. Hän +laiskistui niin, ettei hän halunnut liikkuakaan, ja toimitti vähenevät +tehtävänsä pakosta. + +Hän odotti kevättä kuin vapautusta, ei kumminkaan senvuoksi, että +hän halusi poistua laaksosta. Hän vihasi kylmyyttä ja väsyi tuuliin +ja lumeen, hän kuvitteli, että lämmin aurinko, kerran vielä ruohosta +viheriä ja tuhatkaunokeista kaunis puisto ja lintujen, oravien ja +antilooppien palaaminen entisille laitumille haihduttaisivat tämän +hänen mieltään lamauttavan lumouksen. Silloin hän ehkä vähitellen voisi +saavuttaa entisen tyytyväisyytensä, vaikka siinä olisikin tapahtunut +suuri muutos. + +Mutta kevät, joka saapui aikaisin Paratiisiin, kuumensikin Dalen +veren ja sytytti siihen kuvaamattoman ikävän tulen. Oli ehkä hyväksi, +että niin kävi, koska se pakotti hänet työskentelemään, kiipeilemään, +kuljeskelemaan ja liikkumaan yhtämittaa auringonnoususta pimeään +saakka. Työ karaisi hänen veltostuneita jänteitään ja esti häntä +vaipumasta tuntikausiksi tuollaiseen toimettomaan haaveiluun. Hänen +ei tarvinnut hävetäkään ikäväänsä tuon omistamiseksi, jota hän ei +kumminkaan milloinkaan luullut saavansa omistaa -- naisen suloa, valoa, +iloa ja toivoa täynnä olevaa kotia ja kauniita herttaisia lapsia. Nämä +kuvitelmat aiheuttivat kumminkin helvetillisiä tuskia. + +Dale ei ollut kiinnittänyt huomiotaan juuri mihinkään monen viikon +kuluessa. Hän ei tiennyt, milloin lumi suli Paratiisin kolmelta +rinteeltä. Hän tiesi vain vanhentuneensa ja ymmärsi kevään saapuneen. +Valvoessaan vuoteellaan rauhatonna ja nukkuessaankin tuntui hänen +tietoisuutensa pohjalla olevan jonkunlainen varmistuva vakaumus, että +hänen kidutuksensa pian loppuu ja hän sitten muuttuneena miehenä tyytyy +kohtaloonsa ja luopuu tästä itsekkäästä ja laiskasta nautintorikkaasta +luonnonelämästä mennäkseen sinne, missä hänen voimakkaat käsivartensa +voivat olla joksikin hyödyksi ihmiskunnalle. Kumminkin hän halusi +viipyä täällä autiossa vuoristossa siksi, kunnes hänen taistelunsa +loppuu, kunnes hän voi kohdata hänet ja maailman ja voi sanoa itseään +miehekkäämmäksi kuin milloinkaan ennen. + +Eräänä kirkkaana aamuna, kun hän askaroi nuotion ääressä, murisi kesy +puuma hiljaa ja varoittavasti. Dale hämmästyi. Tom ei käyttäytynyt noin +jonkun kuljeskelevan harmaan karhun tai harhailevan hirven vuoksi. Pian +huomasi Dale kumminkin ratsastajan, joka ilmestyi hitaasti näkyviin +tiheiden kuusten varjosta. Nähdessään hänet tunsi Dale sydämensä +sykkivän nopeammasti ja hän ajatteli pakostakin tulevaa suhtautumistaan +ihmisiin. Hän ei ollut milloinkaan iloinnut niin suuresti kenenkään +tulosta. + +Tulija näytti olevan joku Beemaneista hänen ratsastamistavastaan +päättäen, ja pian Dale tunsikin hänet Johniksi. + +Vieras kiiruhti nyt hevosensa juoksuun ja saapui nopeasti mäntyjen +varjoon ja leiriin. + +"Hyvää päivää, sinä vanha karhuntappaja!" huusi John heiluttaen kättään. + +Huomattuaan, minkä näköinen hän oli, ei Dale voinutkaan tervehtiä häntä +yhtä iloisesti. Hevonen oli nimittäin liassa kylkiään ja John polviaan +myöten. Hän oli muutenkin märkä, rapainen, väsynyt ja kalpea. Kasvojen +väri ilmaisi jotakin muutakin kuin uupumusta. + +"Kuinka voit, John?" vastasi Dale. + +He tervehtivät. John nosti väsyneesti jalkansa satulannupin yli, mutta +ei laskeutunut heti maahan. Hänen kirkkaat harmaat silmänsä olivat +ihmetellen kohdistuneet metsästäjään. + +"Milt, mikä sinua oikeastaan vaivaa?" + +"Miten niin?" + +"Olet mielestäni muuttunut niin, etten tahdo sinua oikein tunteakaan. +Olet varmaankin sairastanut täällä yksinäisyydessä?" + +"Näytänkö sitten sairaalta?" + +"Nauraisin jos voisin. Olet laihtunut, kalpea ja muutenkin aivan +lamassa. Mikä sinun oikeastaan on?" + +"Olen vain vanhentunut." + +"Olet menettämäisilläsi järkesi, kuten Roy sanoo, täällä +yksinäisyydessä. Luulit voivasi mukautua siihen paremmin kuin olet +voinutkaan. Näytät muutenkin sairaalta." + +"John, sairauteni on täällä", vastasi Dale synkästi laskien kätensä +sydämelleen. + +"Ovatko keuhkosi kipeät?" huudahti John. "Tuollainen rinta ja tällainen +ilmasto! Mahdotonta!" + +"Keuhkoni ovat aivan terveet!" + +"Ymmärrän. Roy kertoikin minulle asiasta." + +"Mitä sitten?" + +"Odotahan nyt, veikkoseni! Enkö mielestäsi tule luoksesi tavattoman +varhain? Katsohan tätä hevosta." John liukui satulasta ja viitattuaan +väsyneeseen ratsuun alkoi hän irroittaa satulaa sen selästä. "Se +suoriutui kaikesta suurenmoisesti. Olimme hukkumaisillamme rämeihin +tullessamme tänne. Solasta selviydyin yöllä, kun lumi oli jäässä." + +"Olet yhtä tervetullut kuin toukokuun kukat. John, mikä kuukausi nyt +on?" + +"Siunatkoon, onko laitasi todellakin niin huonosti? Odotahan nyt. Nyt +on maaliskuun kolmaskolmatta päivä." + +"Maaliskuunko? Olen aivan ymmällä. Olen unhottanut laskea päivät ja +ehkä paljon muutakin." + +"Kas niin!" huudahti John taputellen hevostaan. "Voit oleskella nyt +täällä tulevaan käyntiini asti. Milt, millaisessa kunnossa sinun +hevosesi ovat?" + +"Ne ovat läpäisseet talven komeasti." + +"Hyvä sitten. Tarvitsemme pari voimakasta ja suurta hevosta hetimiten." + +"Mihin?" kysyi Dale tiukasti. Hän heitti halon kädestään tuleen ja +suoristautui. + +"Siihen, että sinun on heti lähdettävä kanssani Pineen." + +Dale muisti silloin heti tuon Beemanin veljesten tyynen ja voimakkaan +aloitekyvyn vaikeuksien alkaessa. + +Kun Dale kuuli tämän Johnin määräyksen, joka oli liian merkityksellinen +epäiltäväksi, synnyttivät hänen ajatuksensa Pinestä omituisen tunteen, +kuin olisi hän ollut kuollut ja alkaisi nyt virota jälleen elämään. + +"Kerro nyt, mitä sinulla on kerrottavaa!" huudahti hän. + +Ja mormoni vastasi yhtä nopeasti: "Royta on ammuttu, mutta ei hän silti +kuole. Hän lähetti hakemaan sinua. Vaikeat ajat ovat tulossa. Beasley +aikoo karkoittaa Helen Raynerin ja anastaa hänen maatilansa." + +Dalen koko ruumis vapisi. Hänen menneisyytensä ja tuon epämääräisesti +kutsuvan tulevaisuuden välillä tuntui olevan toinenkin tuskallinen ja +järkyttävä yhteys. Hänen tunteensa olivat olleet mietteihin syventyviä +unelmia ja ikävöimistä. Mutta nämä hänen ystävänsä mainitsemat asiat +kuuluivat todelliseen elämään. + +"Silloin on vanha Al varmaankin kuollut?" + +"Jo kauan aikaa sitten, muistaakseni noin helmikuun puolivälissä. Helen +peri talon ja tavarat. Hän on suoriutunut kaikesta niin hyvin, että +monet ihmiset säälivä häntä, kun hän nyt menettää kaiken." + +"Hän ei menetä mitään", selitti Dale. Kuinka oudolta hänen äänensä +tuntuikaan omistakin korvista! Se oli käheä ja epätodellinen kuin +harjoituksen puutteesta. + +"Meillä on kaikilla omat luulomme siitä asiasta. Luullakseni hän +menettää sen. Isäni sanoo niin ja Carmichaelkin on samaa mieltä." + +"Kuka hän on?" + +"Muistat varmaankin tuon paimenen, joka tuli tänne Royn ja +Auchinclossin kanssa hakemaan tyttöjä viime syksynä?" + +"Muistan kyllä. He sanoivat häntä Las -- Las Vegasiksi. Pidin hänen +näöstään." + +"Opittuasi tuntemaan hänet pidät hänestä vielä enemmän. Hän on hoitanut +maatilaa neiti Helenin puolesta koko talven. Mutta nyt alkavat asiat +kehittyä lopullisesti. Beasleystä ja tuosta Riggsistä on tullut oikein +hyvät ystävät. Muistat kai hänet?" + +"Kyllä." + +"Hän on oleskellut Pinessä koko talven odottaen tilaisuutta, milloin +hän voisi ruveta ahdistamaan neiti Heleniä tahi Bota. Kaikki ovat sen +huomanneet. Muutamia päiviä sitten oli Bo ratsastamassa, jolloin Riggs +ajoi häntä takaa ja aiheutti sen, että Bo loukkautui melko pahasti. +Roy sanoo Riggsin olleen vahtimassa neiti Heleniä. Mutta luullakseni +on tuo roisto tyytyväinen, kun hän vain saa toisen tahi toisen +tytöistä haltuunsa. Asia ei kumminkaan siihen loppunut. Carmichael +antoi Riggsille selkään ja ajoi hänet pois koko kylästä. Mutta hän +tuli takaisin. Beasley tuli vieraisille neiti Helenin luo ja tarjoutui +menemään naimisiin hänen kanssaan, jottei hänen olisi pakko anastaa +maatilaa häneltä, kuten hän sanoi." + +Dale hätkähti kauheasti kiroten. + +"Kas niin!" huudahti John. "Sanoisin samaa, ellen olisi uskovainen. +Eivätkö tuon mulkosilmäisen meksikolaisen suunnitelmat voi +raivostuttaakin jokaista kunnon ihmistä? Roy oli ainakin aivan +suunniltaan, koska hän pitää äärettömästi neiti Helenistä ja Bosta. +Ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa uhkasikin Roy sitten Beasleytä +ja puhui hänelle asiat melko suoraan. Silloin juuri ampui Riggs Royta, +ampui häntä Beasleyn takaa, Royn tietämättä. Ja tuo Riggs kehui +olevansa oikea tappelupukari. Luultavasti saa hän vielä katua tuota +laukausta." + +"Varmasti!" vastasi Dale nielaisten kovasti. "Ilmoita nyt, mitä Roy +käski minulle sanomaan." + +"En muista kaikkea, mitä hän sanoi", vastasi John miettiväisesti. "Hän +oli kumminkin hyvin kiihoittunut ja hyvin vakava, kun hän sanoi: 'Kerro +Miltille, mitä on tapahtunut. Kerro hänelle, että Helen Rayner on +suuremmassa vaarassa kuin viime syksynä. Sano hänelle, että olen nähnyt +hänen katselevan vuorten yli Paratiisiin päin sydän silmissään. Kerro +hänelle, että Helen on nyt kaikista enimmän hänen apunsa tarpeessa!" + +Dale vapisi kuin tuskasta. Hänen rinnassaan riehuivat intohimoiset ja +peloittavan suloiset tunteet, mutta hän halusi kumminkin moittia Johnia +ja Royta noista yksinkertaisista päätelmistä. + +"Roy on aivan hullu!" huudahti hän. + +"Milt, käyttäydyt todellakin hyvin kummallisesti. Roy on viisain +tuntemani mies." + +"John, jos hän saisi minut uskomaan puheitaan, jotka sitten +osoittautuisivat valheiksi, tappaisin hänet." + +"Valheiksiko! Luuletko Roy Beemannin haluavan valehdella?" + +"Mutta, John, ette ymmärrä luultavasti ollenkaan tilannetta. Nell +Raynerkö ikävöisi ja tarvitsisi minua? Mahdotonta!" + +"Kuulehan nyt, rakastunut toverini, mikään ei voi olla niin totta!" +huudahti John lämpimästi. "Rakkaus muodostaa elämän tutkimattoman +helvetin, mutta tämä on sinulle vain iloksi. Voit uskoa Roy +Beemanin puheihin naisista yhtä hyvin kuin luotat hänen taitoonsa +etsiä kadonneita hevosia. Roy on ollut jo naimisissa kolmen tytön +kanssa eikä hän luullakseni siihen vielä lopeta. Hän on vasta +kahdeksankolmattavuotias ja hänellä on kaksi suurta tilaa. Kun hän +sanoo nähneensä Nell Raynerin sydämen tämän sinua ikävöivissä silmissä, +voit uskaltaa elämäsi, että se on totta. Hän ilmoitti sen juuri sen +vuoksi, että kiiruhtaisit taistelemaan tytön puolesta." + +"Lähden mukaasi" kuiskasi Dale värisevin äänin istuutuessaan nuotion +vieressä olevalle pölkylle. Hän tuijotti hajamielisesti ruohokossa +oleviin kissankelloihin tunteitten myrskyjen myllertäessä hänen +rinnassaan. Ne olivat kovia, hänen tahtonsa aiheuttamia puuskia. Näiden +muutamien jatkuvan taistelun hetkien kuluessa vapautui Dalen mieli +kokonaan tuosta synkkyydestä, joka oli kiusannut häntä talven kuluessa +kuin painajainen ja kun hän nousi seisoalleen jälleen, tuntui maalla +olevan pakottava ja sähköistävä vaikutus hänen jalkoihinsa. Jokin +synkkä, katkera, surullinen ja kuolettava,tunne, joka oli ollut hänelle +aina vieras, haihtui ikuisiksi ajoiksi. Tämä suurenmoinen hetki oli +koittanut odottamatta hänelle. Hän ei uskonut Roy Beemanin vihjauksia +Helenistä, mutta hän oli saavuttanut kuin taikavoimasta vanhan +mielenrauhansa. + +Ratsastaen Dalen voimakkaimmilla hevosilla saapuivat nuo pari miestä +solan lumirajalle puolenpäivän korvissa samana päivänä. Heillä oli vain +kevyet kuormat mukanaan, kirves ja aseet. Tom, tuo kesy puuma, juoksi +heidän jäljessään. + +Hanki, jonka aurinko oli nyt jo puoleksi sulattanut, ei kannattanut +oikein hevosia, vaikka se kestikin miesten kulkea. He kävelivät +taluttaen ratsujaan. Kulku ei ollut vaikeaa, ennenkuin lunta alkoi +olla paksummalti, jolloin eteneminen muuttui hitaaksi. John ei +ollut teltassaan voinut seurata tien suuntaa, minkä vuoksi Dale ei +seurannutkaan hänen jälkiään. Puissa olevat vanhat merkit auttoivat +Dalea pysymään melko hyvin tiellä, ja lopulta saapuivat he solan +korkeimmalle kohdalle, jossa lumikerros oli paksuin. Täällä eivät +hevoset voineet kulkea muutoin kuin askel askeleelta eteenpäin. Kun ne +lopulta upposivat kylkiään myöten, oli niitä vedettävä, hoputettava +ja autettava asettamalla paksuja kuusenoksia niiden kavioiden alle. +He saivat työskennellä kovasti kolme tuntia päästäkseen tuon paksun, +muutamia satoja metriä pitkän lumikerroksen poikki. Puuman oli hyvin +helppo seurata, vaikka olikin ilmeistä, ettei se pitänyt sellaisesta +kulusta. + +Kun he olivat jättäneet sen taakseen, lisäsivät hevoset vauhtiaan +saapuen pian jyrkälle rinteelle, jossa niiden oli jarrutettava +jaloillaan kaikin voimin ollakseen liukumatta ja kaatumatta. Rinteestä +suoriuduttiin kumminkin hyvin nopeasti, ja sen juurelta alkoi sitten +tiheä metsä, jossa paikoitellen oli paksulti lunta ja murtoja, joita +oli vaikea kiertää. Miehet tekivät siellä oikean Herkuleksen työn +päästen kumminkin vihdoin eräälle niitylle, josta lumi oli jo sulanut. +Maanpinta oli kuitenkin siellä muutamin paikoin niin pehmeä ja +liejuinen, että se oli vaikeammasti kuljettavaa kuin lumi, minkä vuoksi +heidän oli oikaistava sen pään poikki vastakkaiselle puolelle ja sitten +jatkettava matkaansa metsässä. Kun he saapuivat paljaalle ja kovalle +maalle juuri ennen pimeää sinä iltana, tapahtui se juuri kreivin +aikaan, sillä sekä hevoset että miehet olivat melkein kuolemaisillaan +väsymyksestä. + +He leiriytyivät aukeaan metsään. Ilta pimeni ja miehet paneutuivat +pitkäkseen havuvuoteilleen jalat tuleen päin. Tom makasi läheisyydessä +ja hevoset seisoivat pää painuksissa siinä, missä satulat oli +irroitettu. Mutta kun miehet heräsivät aamulla, huomasivat he hevosten +syövän pitkää kuihtunutta heinää. John pudisti päätään katsoessaan +niitä. + +"Sanoit meidän ennättävän Pineen vielä tänä iltana. Kuinka pitkälti +sinne on tätä valitsemaasi tietä?" + +"Noin viisikymmentä peninkulmaa", vastasi Dale. + +"Nuo hevoset eivät siihen ainakaan kykene." + +"John, vaikka matka sinne olisi pitempikin, kulkisimme sen kumminkin +tänään." + +He satuloivat ratsunsa ja lähtivät matkalle ennen auringonnousua +jättäen lumen ja sumun taakseen. Tasaiset niityt ja metsät muuttuivat +toinen toisensa jälkeen pitkiksi rinteiksi ja mäiksi tullen sitä +aurinkoisemmiksi ja viheriäisemmiksi, kuta enemmän korkeus väheni. +Oravia ja metsälintuja, kalkkunoita ja antilooppeja ja villimpääkin +riistaa oli sitä enemmän kuta pitemmälle matka jatkui. Riistan +paljouden vuoksi oli Dalen kumminkin hyvin vaikea hillitä Tomia. Hänen +oli pakko pitää puumaa silmällä ja huudella sitä usein, jotta se +pysyisi mukana. + +"Tom ei pidä pitkistä matkoista", sanoi Dale. "Mutta otan sen sittenkin +mukaani, sillä siitä voi olla hyötyä tavalla tahi toisella." + +"Usuta se Beasleyn miesten kimppuun", vastasi John. "Muutamat ihmiset +pelkäävät hirveästi puumia. En kumminkaan minä." + +"Enkä minä, vaikka puumat ovatkin minua joskus hirmuisesti +säikähdyttäneet." + +Miehet keskustelivat vain vähän. Dale ratsasti edellä ja Tom juoksi +äänettömästi hänen hevosensa rinnalla. John seurasi aivan kintereillä. +He ohjasivat hevosensa niittyjen poikki, ajoivat hölkkää metsissä, +nousivat hitaasti eteen sattuville harjanteille ja liukuivat sitten +pehmeitä, märkiä ja neulasten peittämiä rinteitä alas. Siten he +kulkivat kuudesta kahdeksaan peninkulmaan tunnissa. Hevoset kestivät +hyvin tällaista tasaista vauhtia levähtämättä keskipäivälläkään. + +Dale tunsi mielensä hyvin kiihtyneeksi. Siitä huolimatta oli hänen +huomiokykynsä kumminkin yhtä herkkä kuin ennenkin, omituisesti +suloinen ja eloisa noiden kuolettavien kuukausien jälkeen, jolloin +eivät aurinko, tuulet, pilvet, pihkan tuoksu eivätkä muutkaan luonnon +omituisuudet voineet häntä liikuttaa. Hänen mielensä, sydämensä ja +sielunsa tuntuivat juopuvan odotuksen viinistä, silmäin, korvain ja +nenän ollessa herkemmät kuin milloinkaan ennen erottamaan metsien +erikoisuuksia. Hän huomasi kaukana edellään mustan pilkun, joka +muistutti palanutta kantoa, mutta hän tiesi sen karhuksi ennen sen +katoamista metsään. Hän näki harmaita antilooppeja, susia ja arosusia, +punaisia kettuja ja vanhain kalkkunakukkojen varuillaan olevia pieniä +päitä, jotka juuri näkyivät ruohosta. Hän huomasi hirvien syviä jälkiä +ja hitaasti taasen pystyyn nousevia kissankelloja siellä, missä joku +varovaisesti liikkuva peto juuri oli kulkenut. Hän kuuli lintujen +surullista viserrystä, metsojen sihinää, tuulen huminaa, männynkäpyjen +pehmeää putoilemista, oravien kaukaista ja läheistä tirskumista, +aivan läheisyydessä olevan kalkkunan kotkotusta ja kauempana olevan +kilpailijan kirkunaa, oksien katkeilemista tiheikössä, virtaavan veden +kohinaa, kotkan huutoja ja haukkojen kimeitä ääniä, ja alituisesti +hevosten kavioiden pehmeätä, kumeata ja tahdikasta kapsetta. + +Tuoksutkin olivat noita kevään suloisia ja pistäviä, lämpimiä +ja miellyttäviä. Puhtaan sulavan maan haju sekoittui mäntyjen +voimakkaaseen ja läpitunkevaan, auringonpaisteessa mätänevien runkojen +ja lumiveden muodostaman puron rannalla kasvavan tuoreen ruohon ja +kukkien tuoksuihin. + +"Tunnen savun hajua", sanoi Dale nopeasti pysähdyttäen hevosensa ja +kääntyen toverinsa puoleen saadakseen vahvistuksen luulolleen. + +John haistoi lämmintä ilmaa. + +"Olet enemmän intiaani kuin minä", vastasi hän pudistaen päätään. + +He jatkoivat matkaansa ja saapuivat nopeasti rämeisen kukkulan laelle. +Pitkä viheriä rinne oli heidän edessään loppuen säännöttömään metsän ja +metsikköjen laitaan. Nämä viimeksimainitut yhtyivät lopulta setrikköön, +joka taasen vuorostaan jatkui erämaan tummanharmaihin täpliin, jotka +kimallellen ja paljaina tummine juovineen häipyivät lopulta himmeään +etäisyyteen. + +Pinen pieni kylä näytti piiloutuneen erääseen tuon suuren metsän +mutkaan. Rakennukset olivat kuin pieniä valkoisia viheriän keskellä +olevia täpliä. + +"Katsohan tuonne!" sanoi Dale viitaten. + +Muutamia peninkulmia oikealle oli rinteessä harmaa jyrkänne muodostaen +penkereen, jolta kohosi ohut sininen savupatsas taivaalle hävitäkseen +näkyvistä heti, kun se pääsi viheriää taustaa korkeammalle. + +"Tuollahan tuo sinun savusi nyt onkin", sanoi John miettiväisesti. +"Ihmettelenpä, ketkä sinne ovat leiriytyneet. Siellä ei ole vettä +lähellä eikä ruohoa, hevosille." + +"John, tuolle paikalle sytytetään tavallisesti merkkituliakin." + +"Ajattelin juuri samaa. Ratsastammeko sinne katsomaan?" + +"Ei, mutta pidän tuon kumminkin mielessäni. Jos Beasley on aloittanut +konnantyönsä, on Snake Anson miehineen jossakin täällä läheisyydessä." + +"Roy sanoi juuri samaa. Auringonlaskuun on vielä noin kolme tuntia +eivätkä hevoset näytä hyvinkään väsyneillä. Olen aivan ymmällä, sillä +saavumme kun saavummekin Pineen vielä tänä iltana. Tom on kumminkin jo +väsynyt ja laiskistunut." + +Suuri puuma makasi läähättäen ja katseli puoleksi ummessa olevilla +silmillään Daleen. + +"Tom on vain laiska ja lihava. Se voi kulkea tällaista vauhtia vaikka +viikon. Levätkäämme kumminkin puolituntia ja tarkastelkaamme tuota +savua, ennenkuin lähdemme liikkeelle. Ennätämme kumminkin Pineen ennen +auringonlaskua." + +Lähdettyään jälleen liikkeelle huomasi Dale rinteen puolivälissä leveän +kengitettyjen hevosten polkeman uran, joka näytti jatkuvan loivaa mäkeä +pitkin jyrkänteelle. Hän laskeutui satulasta tutkimaan sitä, ja kun +John saapui paikalle, seurasi hän nopeasti Dalen esimerkkiä. Tehtyään +huomionsa seisahtui Dale synkkänä hevosensa viereen odottamaan Johnia. + +"Millaisen johtopäätöksen olet tehnyt noista jäljistä?" kysyi +viimeksimainittu. + +"Tästä on kulkenut eilen muutamia hevosia, niistä yksi poni. Tuo tuore +jälki on taasen jonkun tästä tänään kulkeneen hevosen." + +"No niin, Milt, metsästäjäksi olet melko taitava jälkien selittäjä", +huomautti John. "Kuinka monta hevosta luulet kulkeneen tästä eilen?" + +"En saanut sitä oikein selville. Niitä on ollut kumminkin useampia, +ehkä neljä tahi viisi." + +"Kuusi hevosta ja varsa tahi pieni mustangi, kaikki kengittämättömiä, +jos sanotaan aivan tarkasti. Onkohan niillä jotakin tekemistä meidän +asioissamme?" + +"En tiedä enkä ajattelisikaan mitään tavatonta, ellen olisi huomannut +tuota penkereeltä kohoavaa savua ja noita tuoreita tämänpäiväisiä +jälkiä. Ne tuntuvat minusta epäilyttäviltä." + +"Toivoisin, että Roy olisi täällä", vastasi John raapien päätään. +"Milt, luulen, että jos hän olisi täällä, hän seuraisi noita jälkiä." + +"Ehkä, mutta meillä ei ole aikaa. Voimme kumminkin seurata niitä +taaksepäin, jos ne ovat yhtä selvästi näkyvissä kuin täälläkin. Emme +menetä siiloin aikaakaan turhaan." + +Tuo leveä ura jatkui suoraan Pineä kohti setrimetsän laitaan, jossa +muutamien kallioiden välissä oli selviä merkkejä, että miehiä +oli asustanut siellä päiväkausia. Leveä ura loppui siihen, mutta +pohjoisesta päin yhtyi siihen tuo tuore tänään tehty yksinäinen jälki, +ja idästä, suunnilleen Pinestä päin, tulivat parin hevosen jäljet, +jotka olivat vuorokauden vanhoja. Ne olivat sekä suurten että pienten +kavioiden tekemät. Nähtävästi kiinnittivät ne enemmän Johnin kuin Dalen +mieltä, koska Dalen oli pakko odottaa toveriaan. + +"Milt, nuo pienet jäljet eivät olekaan minkään varsan", sanoi John. + +"Miksi eivät, ja onko se nyt niin tärkeää, vaikka ne eivät olisikaan?" +kysyi Dale. + +"Varsat aina peräytyvät ja juoksentelevat sinne tänne. Nämä pienet +jäljet sitävastoin pysyttelevät aivan näiden suurien kintereillä. Ja, +jukoliste, ne ovat talutettavan mustangin tekemiä." + +Johnin harmaat silmät leimusivat niin, että hän muistutti suuresti +veljeään Royta. Vastaukseksi kannusti Dale hevostaan ja kutsui tiukasti +hidastelevaa puumaa. Kun he kääntyivät leveälle kukkien reunustamalle +tielle, joka oli ainoa Pinen läpi vievä katu, alkoi aurinko juuri +laskea punaisena ja kullanvärisenä vuorien taakse. Hevoset olivat jo +niin väsyneet, etteivät ne jaksaneet muuta kuin kävellä. Kun kylän +asukkaat näkivät Dalen ja Beemanin ja tuon heidän kintereillään +juoksevan suuren kissan, huusivat he kiihtyneinä toisilleen. Turnerin +kapakan edustalle oli kokoutunut suuri joukko miehiä, jotka katsoivat +tarkkaavaisesti kadulle ja näyttivät sitten hyvin kiihtyneiltä. Dale +ja hänen toverinsa laskeutuivat satulasta Cassin lesken asunnon +edustalla. Mennessään kapeaa polkua taloon huudahti Dale ja rouva Cass +tuli silloin portaille. Hän oli kalpea ja vapisi, mutta näytti muuten +tyyneltä. Kun John Beeman näki hänet, huoahti hän syvään. + +"Mitä tänne --" aloitti hän, mutta keskeytti. + +"Kuinka Roy jaksaa?" kysyi Dale. + +"Jumala tietää, miten iloinen olen nähdessäni teidät, pojat! Milt, olet +laihtunut ja muuttunut kummallisen näköiseksi. Roy on hieman huonompi. +Hän säikähti tänään ja se huononsi hänen tilaansa. Hänellä on kuumetta +ja hän hourailee nyt. On hyödytöntä, että tuhlaatte aikaa menemällä +häntä katsomaan. Uskokaa sanojani, ettei hänen tilansa ole vaarallinen. +Mutta on olemassa muita, jotka -- Herra siunatkoon, Milt Dale, sinä +toit siis kumminkin tuon puuman mukanasi tänne! Älä anna sen tulla +lähelleni!" + +"Tom ei tee teille mitään pahaa, täti", sanoi Dale, kun puuma +tallusteli taloon polkua pitkin. "Olitte juuri kertomaisillanne +joistakin muista. Onko neiti Helen turvassa? Kiiruhtakaa nyt!" + +"Ratsastakaa heti hänen luokseen älkääkä tuhlatko enää aikaa hukkaan +täällä." + +Dale oli nopeasti satulassa ja samoin Johnkin, mutta hevosia oli +kovasti kannustettava, ennenkuin ne viitsivät hölkätäkään. Kulku oli +nyt niin hidasta, ettei Tomkaan jäänyt jälkeen. + +Matka Auchinclossin taloon tuntui Dalesta loppumattomalta. Kylän +asukkaat tulivat kadulle katselemaan hänen kulkuaan. Vaikka hän +osasikin hyvin hillitä tunteensa, ei hän kumminkaan voinut tukahduttaa +täydellisesti kiihtyvää iloaan ja aavistusta jostakin peloittavasta +onnettomuudesta. Mutta välipä sillä, millaiset asiat olivat häntä +odottamassa, millaiset kohtalokkaat tapaukset seuraisivatkaan näitä +kuvaamattomia olosuhteita, nykyisyyden ihmeellinen ja ihana tosiasia +oli kumminkin, että hän hetken kuluttua saisi nähdä Helen Raynerin. + +Pihalla oli satuloituja hevosia, mutta ei ratsastajia. Muudan +meksikolainen poika istui kuistin penkillä juuri samalla paikalla, +missä Dale muisti puhutelleensa Al Auchinclossia. Suuren arkihuoneen +ovi oli avoinna. Dale tunsi epämääräisesti, miten kukat tuoksuivat, +mehiläiset surisivat ja hevosten kaviot kopisivat. Hänen silmänsä +sumenivat niin, että maa, kun hän laskeutui satulasta, näytti olevan +hyvin kaukana hänen allaan. Hän nousi portaita kuistiin, jolloin +hänen silmänsä nopeasti kirkastuivat, mutta kurkussa tuntuva kuristus +muutti hänen pojalle sanomansa sanat epäselviksi. Mutta poika näytti +ymmärtäneen ne kumminkin, koska hän juoksi nurkan taakse piiloon. Dale +koputti ovenpieleen kovasti ja astui kynnyksen yli. + +John uskollisena tavoilleen jäi kumminkin pihalle ja rupesi näistä +jännittävistä hetkistä huolimatta hoitamaan väsyneitä hevosia. Kun hän +irroitti satuloita, sanoi hän: "Hevoset näyttävät pysyvän lihavina +ja voimissaan, kun ne saavat viettää talven tuolla ylätasangolla. +Painetaanpa se mieleen." + +Sitten kuuli Dale ääniä toisesta huoneesta, askelia ja oven narinaa. +Se aukeni. Näkyviin ilmestyi muudan valkoisiin pukeutunut nainen. Hän +tunsi Helenin. Mutta tuon ruskettuneen ja tummasilmäisen kaunottaren +asemesta, joka oli niin lähtemättömästi painunut hänen muistiinsa, näki +hän edessään valkoiset ja kauniit, tuskan vääristämät ja raatelemat +kasvot ja silmät, joiden katse liikutti hänen sydäntään. Hän ei voinut +sanoa sanaakaan. + +"Ah, ystäväni, olette siis saapunut!" kuiskasi Helen. + +Dale ojensi hänelle vapisevan kätensä, mutta Helen ei näyttänyt +sitä huomaavankaan. Hän nosti kätensä. Dalen olkapäille kuin +tunnustellakseen, oliko hän todellakin siinä, ja kietoi ne sitten hänen +kaulaansa. + +"Jumalalle kiitos! Tiesin teidän tulevan", sanoi hän painaen päänsä +Dalen rintaa vasten. + +Dale ymmärsi sen tapahtuneen, jota hän oli epäillytkin. Helenin +sisar oli ryöstetty. Vaikka hänen terävä järkensä ymmärsikin Helenin +järkytetyn mielentilan, joka oli syynä tähän ihmeelliseen ja +ihanaan tervehdykseen, ei hän antanut syleilylle omasta puolestaan +minkäänlaista toista merkitystä. Hän seisoi vain siinä ihastuneena ja +vapisten kuin salaman iskemä puu koettaen painaa mieleensä kaikkien +terävien aistiensa avulla, että hän voisi muistaa sen ikuisesti, kuinka +Helen oli kietonut käsivartensa hänen kaulaansa ja nojannut päänsä +hänen riemusta sykkivää sydäntään vasten niin, että hän tunsi häneen +kiinni painautuneen ruumiin vapisemisen. + +"Bostako on kysymys?" sanoi Dale värisevin äänin. + +"Hän meni ratsastamaan eilen tulematta lainkaan takaisin!" vastasi +Helen änkyttäen. + +"Olen nähnyt hänen jälkensä. Hänet on viety metsiin. Löydän hänet kyllä +ja tuon hänet takaisin", vastasi Dale nopeasti. + +Helen näytti säpsähtäen käsittävän hänen tarkoituksensa. Hän kohotti +vapisten kasvonsa, nojautui taaksepäin hieman ja katsoi häntä silmiin. + +"Luuletteko voivanne löytää hänet ja tuoda hänet takaisin?" + +Dale oli huomaavinaan, että Helen sanoessaan tuon näki miten hän +seisoi. Hän tunsi Helenin vapisevan, kun hän laski käsivartensa +alas ja peräytyi, samalla kun hänen kasvojensa kalpea väri muuttui +ruusunpunaiseksi. Hän oli kumminkin urhoollinen hämmennyksestään +huolimatta. Hän ei luonut silmiään hetkeksikään maahan, vaikka ne +muuttuivatkin nopeasti, tummenivat häpeästä, hämmästyksestä ja +tunteista, joita ei Dale ymmärtänyt. + +"Olen melkein pyörällä päästäni", änkytti hän. + +"Ihmekö tuo! Huomasin sen. Mutta nyt on teidän ajateltava selvästi, +sillä en voi hukata hetkeäkään." + +Hän talutti Helenin ovelle. + +"John, Bo on ryöstetty!" huusi hän. "Eilen. Lähetä tuo poika hakemaan +minulle pussillinen lihaa ja leipää. Juokse sitten itse aitaukseen ja +tuo minulle sieltä levännyt hevonen. Ota Ranger, jos vain voit sen +löytää. Ja kiiruhda!" + +Lausumatta sanaakaan hyppäsi John kahareisin toisen hevosen selkään, +josta hän juuri oli irroittanut satulan, ja kannusti sen laukkaan pihan +poikki. + +Silloin huomasi suuri puuma Helenin portailta, jossa se makasi, ja tuli +hänen luokseen. + +"Ah, Tomko siinä on!" huudahti Helen. Kun puuma painautui hänen +polviaan vasten, taputti Helen sitä vapisevin käsin. "Sinä kaunis suuri +lemmikkini! Ah, miten hyvin sinut muistankaan! Bo olisi tullut aivan --" + +"Missä Carmichael on?" keskeytti Dale. "Onko hän mennyt hakemaan Bota?" + +"On. Carmichael se ensin häntä kaipasikin. Hän ratsasti seudun ristiin +rastiin jo eilen. Kun hän sitten illalla palasi, oli hän aivan +raivoissaan. En ole nähnyt häntä tänään. Hän käski kaikkien muiden +miesten, paitsi Halin ja Joen, pysytellä kotosalla." + +"Hyvä. Johnin on jäätävä tänne myöskin", selitti Dale. "On kumminkin +omituista, ettei Carmichael löytänyt tytön jälkiä, sillä Bo on +ratsastanut ponilla." + +"Bo ratsasti Samilla. Hevonen on pieni, mutta nopea ja voimakas +mustangi." + +"Kuljin Carmichaelin jälkien yli. Miten hän on voinut eksyä mustangin +jäljiltä?" + +"Ei hän eksynytkään. Hän löysi ne ja seurasi niitä kauas pohjoiseen, +jonne hän oli kieltänyt Bota menemästä. Ymmärrätte kai, että he +rakastavat toisiaan? He ovat kumminkin riidelleet, eikä kumpikaan halua +tunnustaa olleensa väärässä. Bo ei totellut häntä. Carmichael sanoi +maan tuolla pohjoisessa olevan hyvin vaikeasti kuljettavaa. Hän ei +voinut seurata mustangin jälkiä kauemmaksi." + +"Oliko hän huomannut siellä muita jälkiä?" + +"Ei." + +"Neiti Helen, löysin ne kaakkoon päin Pinestä vuoren rinteeltä. Kun +kuljimme niiden poikki, oli seitsemän muuta hevosta seurannut niitä. +Alempaa löysimme hylätyn leirin, jossa miehet olivat odottaneet. Ja Bon +poni, jota muudan suurella hevosella ratsastava mies on taluttanut, on +tullut tuohon leiriin idästä, ehkä hieman koillisesta päin. Silloin on +asia selvä." + +"Riggs on saanut hänet kiinni ja vienyt hänet mukanaan!" huudahti Helen +kiihkeästi. "Voi tuota roistoa, minkä teki! Hänellä oli miehiä siellä +odottamassa. Tämä on Beasleyn työtä. He ovat olleet vahtimassa minua!" + +"Ellei asia olekaan niinkuin luulette, olette kumminkin hyvin lähellä +oikeata ratkaisua. Bo on nyt pahemmassa kuin pulassa. Teidän on saatava +se itsellenne selväksi ja koetettava suhtautua siihen tyynesti pelosta +huolimatta." + +"Ystäväni, lupaattehan suojella häntä?" + +"Tuon hänet takaisin joko kuolleena tahi elävänä." + +"Kuolleenako! Ah, Jumalani!" huudahti Helen sulkien silmänsä hetkeksi +ja avaten ne sitten leimuavina. "Mutta Bo ei ole kuollut. Tiedän ja +tunnen sen. Eikä hän kuolekaan niin helposti. Hän on kuin pieni villi +eikä hän pelkää. Hän taistelee kyllä kuin naarastiikeri elämänsä +puolesta. Muistatte kai, miten voimakas hän on? Elleivät he tapa häntä +muitta mutkitta, on hän elävä kauan vaikeissakin olosuhteissa. Pyydän +siis teitä, ystäväni, ettette menettäisi hetkeäkään ettekä milloinkaan +hellittäisi." + +Dale vapisi Helenin puristaessa hänen käsiään. Irroitettuaan ne meni +hän portaille. Juuri silloin ilmestyi John näkyviin Rangerin selässä. +Hän lasketti tulemaan täyttä vauhtia. + +"Nel, en tule milloinkaan takaisin hänettä", sanoi Dale. "Voitte +toivoa, mutta teidän on silti valmistauduttava pahempaankin. Sellainen +on kyllä kovaa, mutta muutakaan neuvoa en voi antaa. Tällaiset kirotut +työt ovat hyvin tavallisia täällä Lännessä." + +"Otaksukaamme, että Beasley tulee tänne, niin miten silloin käy?" kysyi +Helen ojentaen jälleen kätensä Dalea kohti. + +"Jos hän tulee, niin kieltäytykää lähtemästä", vastasi Dale. "Älkää +kumminkaan salliko hänen eikä hänen meksikolaistensa koskea teihin +likaisilla kourillaan. Jos he uhkaavat käyttää väkivaltaa, ottakaa +hieman vaatteita ja arvoesineenne mukaanne ja menkää Cassin lesken luo. +Odottakaa sitten siellä, kunnes palaan." + +"Kunnes te palaatte!" änkytti Helen kalveten hitaasti jälleen. Hänen +tummat silmänsä suurenivat. "Milt, olette samanlainen kuin Las +Vegaskin. Aiotte tappaa Beasleyn." + +Dale kuuli oman kylmän ja omituisen naurunsa kaikuvan korvissaan. Julma +ja kuolettava viha Beasleytä kohtaan kilpaili hänen tyttöä kohtaan +tuntemansa hellyyden ja säälin kanssa. Oli todellakin järkyttävää +katsella, miten Helen nojautui ovenpieleen, kun hänen pakosta täytyi +poistua hänen luotaan. Dale läksi nopeasti portailta. Tom seurasi +häntä. Musta hevonen hirnui tuntiessaan Dalen ja korskui nähdessään +puuman. Juuri silloin palasi meksikolainen poika tuoden pussin. Dale +sitoi senkin muiden vähien tavarain joukkoon satulan taakse. + +"John, sinun on oltava täällä neiti Helenin luona", sanoi Dale. "Ja +jos Carmichael palaa, on sinun pidätettävä hänetkin tänne. Nähdessäsi +jonkun ratsastavan Pineen tänä iltana sieltäpäin, josta tulimme, on +sinun tehtävä velvollisuutesi." + +"Kyllä, Milt", vastasi John. + +Dale hyppäsi satulaan ja kääntyi sanoakseen jäähyväiset Helenille. +Mutta iloiset sanat jähmettyivät hänen huulilleen, kun hän näki Helenin +seisovan kalpeana ja murtuneena kädet rinnoilla. Dale ei voinut katsoa +häneen enää toista kertaa. + +"Tule tänne, Tom", kutsui hän puumaa. "Seuraamalla näitä jälkiä voit +maksaa kaikki vaivani." + +"Ah, ystäväni!" kuuli hän Helenin surullisen äänen kantautuvan +jyskyttäviin korviinsa. "Jumala auttakoon teitä suojelemaan häntä! Minä +--" + +Silloin Ranger läksi eikä Dale kuullut enempää. Hän ei voinut katsoa +taakseenkaan, sillä hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä ja hänen +rintaansa poltti. Hän tukahdutti kumminkin mielenliikutuksensa +voimakkaalla ponnistuksella ja kohdisti olentonsa koko henkisen voiman +alkaviin julman työnsä velvollisuuksiin. + +Hän ei ratsastanut kylän läpi, vaan oikaisi pohjoiseen ja kiersi sieltä +sitten etelään. Saavuttuaan entisille jäljilleen seurasi hän niitä +suoraan nyt illan hämärässä pimenevää rinnettä kohti. Suuri puuma +tuntui olevan halukkaampi seuraamaan näitä jälkiä takaisin kuin se oli +ollut äsken kylään tullessa. Ranger oli hyvissä voimissa ja halusi +rientää, mutta Dale pidätteli sitä. + +Vuorilta puhaltava kylmä tuuli ennusti yön tuloa. Kirkastuvien +tähtien valossa näki Dale, mistä jyrkänne häämötti jylhänä. Se oli +vielä peninkulmain päässä. Se järkytti häntä vetäen häntä omituisesti +puoleensa. Yö ja ehkä vielä päiväkin erotti hänet tuosta joukosta, +joka piti Bo Rayneria vankinaan. Dalella ei ollut vielä minkäänlaisia +suunnitelmia. Häntä kannusti vain yhtä suuri vaikute kuin hänen Helen +Rayneria kohtaan tuntemansa rakkaus. + +Beasleyn paha henki oli suunnitellut tämän ryöstön. Riggs oli +vain väline, jonkunlainen pelkuri heitukka, jonka oli toteltava +voimakkaampaa tahtoa. Snake Anson miehineen oli ollut odottamassa +tuolla setrikössä ja he olivat juuri polkeneet tuon vuorille johtavan +jäljen. Beasley oli ollut heidän mukanaan tänä päivänä. Tämä kaikki oli +Dalelle yhtä selvää kuin jos hän olisi nähnyt nuo miehet. + +Mutta tytön nopea etsiminen kannusti hänen henkiset voimansa suurimpaan +toimeliaisuuteen. Ratsastaessaan eteenpäin ja tuijottaessaan tarkasti +yöhön samalla kun hän kuunteli jännitetyin korvin juolahti hänen +mieleensä montakin taistelusuunnitelmaa. Mutta hän ei hyväksynyt +niistä ainoatakaan. Ja jokaisen uuden ajatuksen syntyessä hänen +mieleensä katsoi hän voimakkaaseen puumaan, joka notkeasti juoksi +hevosen rinnalla. Kun hänelle oli selvinnyt, että hänen oli lähdettävä +auttamaan Heleniä, oli hänen mielessään pyörinyt lemmikkinsä +mahdollinen hyöty siinä asiassa. Tom osasi ihmeellisen tarkasti +vainuta eläimiä, mutta ihmisten jäljille ei sitä vielä milloinkaan +oltu usutettu. Dale uskoi kumminkin voivansa saada sen ajamaan takaa +vaikka mitä, vaikka hän ei ollut sitä vielä koettanut. Dalelle oli +lisäksi aivan selvä eräs asia, että muutamat miehet, vieläpä hyvin +urhoollisetkin, pelkäävät suunnattomasti puumia. + +Kaukana rinteellä muutamassa syvänteessä, jossa oli vettä ja hieman +ruohoa Rangerille, hyppäsi Dale satulasta, sitoi Rangerin kiinni ja +valmistautui viettämään siinä yönsä. Hän säästi eväitään antaen Tomille +enemmän kuin itselleen. Tom kiertyi niin lähelle Dalea kuin suinkin ja +rupesi nukkumaan. + +Mutta Dale valvoi kauan. + +Yö oli rauhallinen lukuunottamatta tuulta, joka humisi suojaisella +rinteellä kasvavissa puissa. Dale imi toivoa tähdistä. Hänestä tuntui +kuin hän ei olisi luvannut itselleen eikä Helenillekään, että hän +suojelisi Bota ja Helenin omaisuutta. Hän näytti päättäneen sen +tietämättään, kiinnittämättä siihen ollenkaan ajatuksiaan. Tuntui +omituiselta, ettei tuo varmuus ollut ollenkaan epämääräinen, vaikka se +ei sopinutkaan hänen suunnitelmiinsa. Sen pohjalla, jollakin tavoin +nimetönnä käsittämättömine voimineen, kohisivat hänen ihmeelliset +tietonsa metsistä, teistä, hajuista, öistä, sellaisten miesten +luonteesta, jotka uskaltavat nukkua pimeässä, eristetyistä metsistä ja +tuon suuren puuman luonteesta, jonka jokainen teko oli Dalen tahdosta +riippuvainen. + +Häntä alkoi nukuttaa ja vähitellen tyyntyivät hänen aivonsa. Viimeinen +tietoinen merkitsevä ajatus oli, että hän herättyään on täydentävä +tämän toivottoman yrityksen. + + + + +XX. + + +Snake Ansonin miehistä oli nuorella Burtilla terävimmät silmät, +jonka vuoksi hän sai toimia tähystäjänä heidän oleskellessaan tuolla +korkealla pengermällä. Hänen oli käsketty vahtia tarkasti alempana +olevia aukeita rinteitä ja ilmoittaa heti, jos joku hevonen sattuisi +ilmestymään näkyviin. + +Setrinuotiosta, johon oli heitetty viheriöitä tuoreita oksia, kohosi +korkea ja ohut savupatsas taivaalle. Tätä merkkitulta oli poltettu +auringonnoususta alkaen. + +Viimeöinen leiri oli sijainnut setrikössä pengermän takalaidassa. +Mutta nähtävästi ei Anson halunnut jäädä sinne pitkäksi ajaksi, koska +hän aamiaisen jälkeen oli käskenyt satuloida ja kuormittaa hevoset. +Ne olivat kärsimättömät ja levottomat, pureskelivat kuolaimiaan ja +huiskivat kärpäsiä. Jo melko korkealle kohonnut aurinko paistoi +kuumasti eikä tuulen henkäyskään sopinut puhaltamaan tuohon suojaiseen +kolkkaan. + +Shady Jones oli ratsastanut jo varhain täyttämään vesisäiliöitä eikä +ollut vielä palannut. Anson, joka oli nyt laihempi, liukkaampi ja +käärmemäisempi kuin milloinkaan ennen, sekoitteli juuri likaisia +ja rikkinäisiä kortteja. Hänen vastapelaajanaan oli tuo lihava +mustaihoinen Moze. Rahan puutteessa käyttivät pelaajat merkkeinä +setrinkäpyjä, joista jokainen vastasi piipullista tupakkaa. Jim Wilson +oli heittäytynyt muutaman setrin juurelle; hänen parroittuneet kasvonsa +olivat likaisenharmaat, vaaleat silmät hehkuivat pahaenteisesti ja +suu oli yrmeästi kiinni. Aina hetken kuluttua katsoi hän Riggsiin, +ja näytti siltä kuin tuollainen silmäys olisi ollut tarpeeksi. +Riggs käveli edestakaisin aukiossa avopäin ja takitta. Hänen mustat +samettihousunsa ja kirjailtu liivinsä olivat tomuiset ja repaleiset. +Suuri revolveri hyppeli omituisesti tupessaan, joka heilui hänen +kupeellaan. Riggs näytti levottomalta. Hänen kasvonsa olivat aivan +hikiset, vaikka ne eivät ollenkaan punoittaneet. Hän ei näyttänyt +välittävän auringosta eikä kärpäsistä. Hänen silmänsä tuijottivat +tummina ja hurjasti vilkuillen sinne tänne. Mutta useimmin kohdisti +hän kumminkin katseensa vangittuun tyttöön, joka istui setrin juurella +muutamien metrien päässä miehistä. + +Bo Raynerin pienet jalat oli sidottu suopungilla, jonka toinen pää +jatkui maata pitkin jonnekin. Hänen kätensä olivat vapaat ja hänen +ratsastuspukunsa oli tomuinen ja epäjärjestyksessä. Pienet kasvot +olivat kalpeat ja silmät leimusivat uhmaavasti. + +"Harve Riggs, en haluaisi nyt olla tomuisissa kengissänne +miljoonastakaan dollarista", sanoi hän ivallisesti. + +Mutta Riggs ei ollut kuulevinaankaan. + +"Revolveri on vyöllänne aivan nurinkurisesti. Mitä te sillä oikeastaan +teettekään?" jatkoi Bo ärsyttävästi. + +Snake Anson nauroi käheästi ja Mozen mustat kasvot vääntyivät irviin. +Jim Wilson näytti nauttivan tytön sanoista. Hän taivutti luisevan +päänsä ärtyisästi ja vakavasti kuin kuunnellakseen. + +"Parasta on, että lopetatte", sanoi Riggs synkästi. + +"Enkä lopeta!" selitti Bo. + +"Mutta jos minä annan teille selkään", uhkasi Riggs. + +"Minulleko selkään? Koetapas, sinä likainen, raukkamainen ja +kerskaileva roikale!" huudahti Bo tulisesti. "Haluaisinpa nähdä sinun +koettavan. Repisin silloin tuon pitkän mustan tukkasi juurineen +päästäsi." + +Riggs lähestyi Bota kädet nyrkissä kuin kuristaakseen hänet vihoissaan. +Mutta tyttö kumartui eteenpäin punastunein kasvoin ja leimuavin silmin. + +"Sinä kirottu pieni kissa!" mumisi Riggs käheästi. "Annan sinulle +selkään, ellet tuki suutasi." + +"Tule vain tänne. Luuletko uskaltavasi minuun koskea? Harve Riggs, +en pelkää sinua ollenkaan. Etkö ymmärrä sitä? Olet valehtelija, +kerskailija ja inhoittava kuin käärme! Et kelpaa edes sitomaan näiden +lainsuojattomien kengännauhojakaan." + +Riggs astui pari pitkää askelta ja kumartui Bon yli purren hampaitaan. +Hän löi Bota kovasti poskelle. + +Lyönnin vaikutuksesta heilahti Bon pää taaksepäin, mutta hän ei +huudahtanutkaan. + +"Aiotko pitää suusi kiinni?" tiuskaisi Riggs peräytyessään veren +värjätessä hänen kasvonsa tummanpunaisiksi. + +"Nauran sinulle ja uhkauksillesi", vastasi Bo tyynesti ja harkitusti +vihoissaan. "Olet sitonut minut ja lyönyt minua. Hae nyt nuija -- pysy +siellä kauempana minusta -- ja lyö minua vieläkin. Voi, jos tietäisin +sinulle sopivia nimityksiä, saisit ne nyt kuulla!" + +Snake Anson oli lopettanut pelinsä ja katseli nyt kuunnellen puoleksi +tyytymätön, puoleksi huvitettu ilme käärmemäisissä kasvoissaan. Jim +Wilson nousi hitaasti seisoalleen. Jos joku olisi kiinnittänyt nyt +huomionsa häneen, olisi hän nähnyt, että tuo kohtaus oli omituisesti +lumonnut Wilsonin, vaikka tämä vielä olikin omissa ajatuksissaan. Hän +aukaisi kumminkin nopeasti puseronsa niskanauhan. + +Riggs heristi nyrkkiään vielä vihaisemmasti tytölle. Mutta tämä yltyi +vain. + +"Sinä koira!" sähisi Bo. "Ah, kunpa minulla vain olisi revolveri!" + +Vaikka hänen kasvonsa olivatkin aivan kalpeat ja vaikka hänen silmänsä +leimusivatkin vihaisesti, muuttuivat ne nyt kumminkin niin surullisen +kauniiksi, että Anson sotkeutui asiaan. + +"Kuulehan, Riggs, et saa lyödä tyttöä", varoitti hän. "Sellainen +pahentaa vain asiaa. Anna hänen olla rauhassa." + +"Mutta hänen on tukittava suunsa", vastasi Riggs. + +"Miten maailmassa voit saada sen aikaan? Ehkä hän rauhoittuu, kun +poistut hänen näkyvistään. Kuinka tyttö muuten voi?" + +Anson siveli riippuvia viiksiään katsellessaan Bota. + +"Voitteko sanoa, olenko ärsyttänyt teitä ja miehiänne vielä?" kysyi Bo. + +"Ette luullakseni", vastasi Anson. + +"Ette ole kuuleva minun sitä tekevänkään, ellette kohtele minua +huonosti", sanoi Bo. "En ymmärrä, mitä teillä on tuon Riggsin kanssa +tekemistä. Hän sai minut kiinni, sitoi minut ja haalasi minut +leiriinne. Luullakseni odotatte nyt Beasleytä." + +"Tyttö, olet oikeassa", sanoi Anson. + +"Tiedättekö ollenkaan, että olette saaneet aivan väärän tytön käsiinne?" + +"Miten niin? Olette varmasti Nell Rayner, joka on perinyt vanhan +Auchinclossin koko omaisuuden." + +"Enkä ole. Olen Bo Rayner. Nell on sisareni. Hän omistaa maatilan. +Beasley haluaa hänet." + +Anson kirosi karkeasti. Tuuheiden ja sotkuisten kulmakarvojen alta +tuijottivat hänen silmänsä uhkaavasti Riggsiin. + +"Kuulehan, onko tuon tytön puheessa perää?" + +"On. Hän on Nell Raynerin sisar", vastasi Riggs äreästi. + +"Saamari! Miksi hiidessä kuljetit hänet leiriini ja sitten tänne, josta +olemme antaneet merkkejä Beasleylle? Hän ei halua tätä tyttöä, vaan +hänet, joka omistaa maatilan. Luulitko tätä häneksi, kuten silloinkin, +kun olimme kanssasi viimeksi?" + +"Taisin luulla", vastasi Riggs synkästi. + +"Mutta kai sinä huomasit erehdyksesi ennen tuloasi leiriin?" + +Riggs pudisti päätään. Hän oli kalpeampi nyt ja hikoili kovasti. Kostea +tukka oli liimautunut hänen otsaansa kiinni. Hän käyttäytyi nyt kuin +mies, joka huomasi nopeasti joutuneensa tukalaan asemaan. + +"Hän valehtelee!" huudahti Bo halveksivasti. "Hän on kotoisin sieltä +mistä minäkin ja on tuntenut minut ja Nellin vuosikausia." + +Snake Anson kääntyi katsomaan Wilsoniin. + +"Jim, kuulitko, millaiseen omituiseen pulaan tuo mies on meidät +saattanut? Tyttö tuntuikin minusta liian nuorelta. Muistat kai Beasleyn +sanat, että Nell Rayner on kaunis nainen?" + +"Kuulehan, veikkoseni, ellei tuo tyttö ole kaunis, eivät silmäni kelpaa +enää mihinkään", sanoi Wilson. + +"Joutavia! Te texasilaiset olette aina niin ritarillisia naisille, että +minua naurattaa", sanoi Anson hieman ivallisesti. "Mutta se ei ilmaise +minulle ajatuksiasi." + +"En aio sanoa sinulle vielä, mitä ajattelen. Tiedän kumminkin, ettei +tuo tyttö ole Nell Rayner. Olen nimittäin nähnyt hänet." + +Anson tarkasteli apulaistaan hetkisen ja istuutui sitten muutamalle +kivelle, kaivoi tupakkamassin taskustaan ja alkoi hitaasti pyörittää +savuketta. Hän pisti sen sitten ohuitten huuliensa väliin ja unhotti +selvästi sytyttää sen. Hän katseli hetkisen keltaista maata ja muutamia +kuihtuneita salviapensaita. Riggs alkoi jälleen kävellä edestakaisin, +Wilson nojautui setriin kuten ennenkin ja Bo tointui vähitellen +vihanpuuskastaan. + +"Kuulkaahan, tyttöseni", sanoi Anson Bolle, "jos Riggs todellakin +tiesi, ettette ole Nell, mutta otti kumminkin teidät mukaansa, niin +miksi hän teki niin?" + +"Hän ajoi minua takaa ja sai minut kiinni. Sitten hän huomasi jonkun +kintereillämme ja kiiruhti leiriinne. Hän pelkäsi, tuo raukka." + +Riggs kuuli hänen vastauksensa ja katsoi häneen vihaisesti. + +"Anson, toin hänet tänne senvuoksi, että tiedän Nell Raynerin antavan +vaikka kuinka paljon saadakseen hänet takaisin", sanoi hän kovasti. + +Anson näytti punnitsevan tätä näennäisesti vilpitöntä selitystä. + +"Uskotteko hänen puheitaan?" kysyi Bo töykeästi. "Hän valehtelee aina +ja pettää vielä Beasleyn ja teidät muutkin." + +Riggs heristi hänelle vapisevaa nyrkkiään. "Tuki suusi tahi muuten +muuttuu olosi huonommaksi!" + +"Riggs, tuki itse suusi!" sanoi Anson nousten laiskasti seisoalleen. +"Ehkä ei ole juolahtanut mieleesikään, että hänen puheensa voivat ehkä +huvittaa minua. Olen tämän joukon päällikkö. Nyt, tyttöseni, voitte +puhua mitä haluatte." + +"Sanoin hänen pettävän teitä kaikkia", vastasi Bo heti. "Minua +ihmetyttää, että huolitte hänet seuraanne. Enoni Al, sulhaseni +Carmichael ja ystäväni Dale ovat kaikki kertoneet minulle, millaisia +Lännen miehet ovat lukuunotettuina sellaisetkin lainsuojattomat rosvot +ja murhaajat kuin tekin olette. Minäkin tunnen jo Länttä sen verran, +että tiedän pelkureiden olevan liikaa täällä. Sellaiset eivät voi +täällä menestyä. Tuo tuolla käväisi Dodge Cityssä kerran ja kun hän +palasi sieltä, kerskaili hän olevansa paha mies. Hänestä oli tullut +horjuva, kerskaileva ja juopotteleva revolverisankari. Hän kertoi +ampumistaan miehistä ja voittamistaan taisteluista. Hän pukeutui +kuin peluri, joka ei voi olla ampumatta, ja sitten hän rakastui +sisareeni. Mutta Nell vihaa häntä. Hän seurasi meitä tänne Länteen +ja on vakoillut toimiamme kuin hiipivä intiaani. Emme voineet mennä +kylän kauppaankaan tapaamatta häntä. Hän ratsasti jälkeeni kukkuloille +ja ajoi minua takaa. Senvuoksi hyökkäsi Carmichael hänen kimppuunsa +Turnerin kapakassa, säikäytti hänet kokonaan ja nimitteli häntä +kaikilla mahdollisilla nimityksillä. Sitten hän livahdutti häntä +korvalle, potki häntä ja karkoitti hänet Pinestä. Mitä hän nyt lienee +sanonutkaan Beasleylle ja teille, on kumminkin aivan varmaa, että hän +pelaa omaa peliään. Luulen hänen haluavan Nelliä omakseen, mutta ellei +hän saa Nelliä, tyytyy hän minuunkin. Olen aivan hengästynyt enkä tiedä +hänelle sopivia nimityksiä. Vaikka puhuisin alituisesti, en kumminkaan +voisi läksyttää häntä tarpeeksi. Mutta lainatkaa minulle revolverinne +minuutiksikaan." + +Tyynesti istuva Jim Wilson hätkähti. Hymyillen ihastuneena otti Anson +revolverinsa tupesta, astui pari askelta eteenpäin ja oli ojentavinaan +sen perä edellä Bolle. Bo ojentautui innoissaan ottamaan sitä, mutta +Anson vetäisi sen silloin takaisin. + +"Älkää hiidessä!" huusi Riggs peloissaan. + +"Vieköön minut piru, Jim, ellei tyttö ole tosissaan!" huudahti Anson. + +"Kuulkaahan nyt, neiti. Ampuisitteko hänet, jos teillä olisi +revolveri?" kysyi Wilson uteliaasti. Hänen kysymyksessään oli enemmän +kunnioitusta kuin ihmettelyä. + +"En. En halua liata käsiäni tuon pelkurin verellä", vastasi Bo. "Mutta +minä tanssittaisin ja juoksuttaisin häntä." + +"Osaatte siis käsitellä revolveria?" + +Bo nyökäytti vastaukseksi silmien leimutessa vihasta ja huulten +vapistessa. + +Silloin Wilson teki kummallisesti nopean liikkeen ja hänen revolverinsa +lensi perä edellä jalan päähän Bon kädestä. Bo sieppasi sen, jännitti +hanan ja tähtäsi, ennenkuin Anson ennätti liikahtaakaan. Hän huusi +kumminkin: + +"Heittäkää revolveri kädestänne, te pieni paholainen!" + +Riggs kalpeni, kun tuo suuri sininen revolveri suuntautui häneen. +Hänkin huusi, mutta aivan eri tavalla kuin Anson. + +"Juokse tahi tanssi!" huusi Bo. + +Suuri revolveri paukahti ja oli melkein lentää pois hänen kädestään. +Hän tarttui siihen molemmin käsin ja huusi ivallisesti laukaistessaan. +Tämä toinen luoti sattui Riggsin jalkojen viereen lennättäen tomua ja +kivensirpaleita hänen ylleen. Hän hyppeli sinne tänne ja pakeni sitten +kallioiden suojaan. Suuri revolveri paukahti kolmannen kerran ja luoti +raapaisi kai Riggsiä, sillä hän huudahti käheästi ja kiiruhti niin pian +kuin suinkin piiloon kallioiden taakse. + +"Merkitkää hänet! Ampukaa hänen jalkansa poikki!" huudahti Snake Anson +nauraen ja polkien jalkaansa, kun Riggs hävisi näkymättömiin. + +Jim Wilson katseli koko tapausta yhtä tyynesti kuin hän muutenkin +suhtautui tyttöön. Sitten kun Riggs hävisi näkyvistä, tuli hän +lähemmäksi ja otti revolverin tytön vapisevasta kädestä. Bo oli vielä +kalpeampi kuin ennen, mutta päättäväinen ja uhmaava. Wilson katsoi +sinnepäin, jonne Riggs oli paennut, ja alkoi sitten ladata pyssyään. +Snake Ansonin naurunpuuskat loppuivat melko äkkiä. + +"Kuulehan, Jim, tyttöhän olisi voinut pitää meidät kaikki kurissa +revolverillaan!" sanoi hän moittivasti. + +"Hän ei ole vihoissaan meille", vastasi Wilson. + +"Joutavia! Luulet ymmärtäväsi naisia nyt muka hyvin, etkö luulekin? Tuo +teki kumminkin sydämelleni hyvää. Jim, mitä maailmassa olisit tehnyt, +jos olisit sattunut olemaan Riggsin asemassa?" + +Kysymys tuntui merkitykselliseltä ja hämmästyttävältä. Wilson mietti. + +"Olisin varmasti seisonut paikoillani räpäyttämättä silmäänikään." + +"Ja antanut hänen ampua!" huudahti Anson nyökäyttäen pitkulaista +päätään. "Niin olisin minäkin tehnyt." + +Siten nämä raa'at lainsuojattomat, tottuneina kunniattoman ammattinsa +väkivaltaisuuksiin ja halpamaisuuksiin, rohkaisivat luonteensa +äärimmilleen tuon tytön uhman vuoksi. Bolla oli lujat hennot, joita he +vain kunnioittivat. + +Juuri silloin säpsähdytti jyrkänteeltä kuuluva huuto Ansonia. Mumisten +itsekseen läksi hän noita rosoisia kallioita kohti, joiden suojassa +vahti oli. Lihava Moze tallusteli hitaasti hänen jälkeensä.. + +"Neiti, kohtelitte todellakin suurenmoisesti tuota herra +revolverinheiluttaja Riggsiä", huomautti Jim Wilson katsellen +tarkkaavaisesti tyttöä. + +"Olen hyvin kiitollinen teille, että lainasitte minulle revolverinne", +vastasi Bo. "Toivoakseni sai hän pienen naarmun." + +"Ellette pistänyt häntä, ei Jim Wilson ymmärrä ampumisesta mitään." + +"Jim Wilson, oletteko tuo sama mies, jonka eno Alkin on tuntenut?" + +"Olen, neiti. Tunsin Alin melko hyvin. Mitä hän sanoi minusta?" + +"Muistan hänen kerran puhuneen Snake Ansonin joukosta. Silloin hän +muisti teidätkin ja sanoi teitä hyväksi ampujaksi. Hän oli pahoillaan, +että teistä oli tullut lainsuojaton." + +"Vai puhui vanha Al niin kauniisti minusta. Pidänpä tuon muistissani. +Ja nyt, neiti, voinko tehdä jotakin puolestanne?" + +Bo kääntyi häneen päin nopeasti kuin salama. + +"Mitä tarkoitatte?" + +"En tarkoita juuri mitään erikoista, on minun pakko mielipahakseni +ilmoittaa. En mitään sellaista, että teidän tarvitsee näyttää +tuollaiselta. Minun on jäätävä lainsuojattomaksi yhtä varmasti kuin te +olette syntynyt. Mutta ehkä lainsuojattomissakin on monenlaisia." + +Bo ymmärsi hänet ja kunnioitti häntä senvuoksi, ettei hän ollut tukenut +Bon äkkiä syntynyttä toivoa, että hän olisi valmis pettämään johtajansa. + +"Olkaa niin hyvä ja irroittakaa tuo suopunki jaloistani. Sallikaa minun +kävellä hieman yksinäni. Tuo houkka vahtii kaikkia liikkeitäni. Lupaan, +etten pakene. Ja voi, olen niin hirveästi janoissanikin." + +"Olette totisesti järkevä tyttö." Wilson irroitti siteet ja auttoi +hänet seisoalleen. "Saamme raitista vettä heti, kun hieman odotatte." + +Sitten hän kääntyi Bohun selin ja meni katsomaan, kun Riggs sitoi +sääreensä saamaa haavaa. + +"Kuulehan, Riggs, olen laskenut omalla vastuullani tytön hieman +jaloittelemaan. Hän ei voi paeta. Eikä ilkeydestä sitäpaitsi ole mitään +hyötyä." + +Riggs ei vastannut mitään, vaan laski housunlahkeen alas, taivutti +sen suun kaksinkerroin ja veti saappaan jalkaansa. Sitten hän läksi +jyrkänteelle, mutta kohtasikin jo puolivälissä takaisin palaavan +Ansonin. + +"Beasley on tulossa toiselta suunnalta ja Shady toiselta. Pääsemme +lähtemään tältä kuumalta kallionkielekkeeltä puolenpäivän tienoissa", +sanoi lainsuojattomien johtaja. + +Riggs meni jyrkänteelle katsomaan itse. + +"Missä tyttö on?" huudahti Anson hämmästyneenä tultuaan leiriin. + +"Hän on kävelemässä jossakin tämän paikan ja Pinen välillä", vastasi +Wilson. + +"Jim, laskit hänet siis irti?" + +"Niin tein. Hän on ollut köysissä koko ajan. Hän lupasi sitäpaitsi, +ettei hän pakene. Luotan tytön lampaidenvarkaallekin antamaan sanaan." + +"Samoin olisin minäkin tehnyt. Mutta, Jim, sinussa on kumminkin +tapahtunut jonkunlainen muutos. Ehkä muistelet nuoruutesi aikoja, +jolloin tunsit yhtä kauniita tyttöjä kuin tämäkin on?" + +"Jos nyt asian laita sattuukin olemaan niin, saa sen joku varmasti +tuntea vielä nahoissaan." + +Anson katsoi häneen hämmästyneenä ja muutti heti ivallista puhetapaansa. + +"Vai sellaiselta se sinusta tuntuu", sanoi hän heittäytyen pitkäkseen +varjoon. + +Nuori Burt tuli nyt leiriin pyyhkien tuhkanharmaita kasvojaan. Hänen +syvälle painuneet nälkäiset silmänsä joihin hänen toverinsa niin +luottivat, tarkastelivat leiriä. + +"Missä tyttö on?" kysyi hän. + +"Jim antoi hänen mennä kävelemään hieman", vastasi Anson. + +"Huomasinkin, miten Jim heltyi katsellessaan häntä. Hyi hitto!" + +Snake Anson ei kumminkaan hymyillytkään. Ilma ei tuntunut oikein +sopivalta leikinlaskulle, seikka, jonka Burtkin melko pian huomasi. +Riggs ja Moze palasivat jyrkänteeltä ja Moze ilmoitti, että Shady +Jones oli jo tulossa melko lähellä. Bokin tuli hitaasti näkyviin ja +istuutui tultuaan leiriin noin kymmenen metrin päähän miehistä. He +vartoivat sitten vaiti ollen, kunnes tuo odotettu ratsastaja tuli +vesileilien heiluessa satulan kummallakin puolella. Hänen saapumistaan +tervehdittiin ilolla, sillä kaikki olivat janoissaan. Wilson vei vettä +tytölle, ennenkuin hän itse joi. + +"Olipa se melko hankala vedenhakemismatka", sanoi Shady, joka jollakin +tavoin oli nimensä arvoinen sekä väriltään että käytökseltään. [Shady += varjoisa.] "Ja jos teille, johtaja, on yhdentekevää, en tee tuota +matkaa enää toistamiseen." + +"Älä ole milläsikään, Shady. Lähdemme nopeasti vuoristoon ennen +auringon laskemista", sanoi Anson. + +"Enpä ole, hitto vieköön, kuullut näin iloisia uutisia moneen päivään. +Hei, Moze!" + +Tummaihoinen Moze nyökäytti karvaista päätään. + +"Olen kyllästynyt koko tähän hommaan", sanoi Burt vanhempien +toveriensa esimerkin rohkaisemana. "Aina viime syksystä alkaen olemme +laiskoitelleet, kunnes olimme jäätyä asuntoomme. Meillä ei ole ollut +rahaa, ei juomaa eikä sanottavasti ruokaakaan. Kaikki on vain lupausten +varassa!" + +Oli mahdollista, että tämä joukon nuorin ja rauhattomin jäsen oli +koskettanut nyt arkaan kohtaan. Wilson näytti kumminkin olevan vapain +heidän keskuudessaan vallitsevista tunteista. Hänen aivonsa näyttivät +työskentelevän ankarasti jonkun asian selville saamiseksi. + +"Burt, sanoitko minun luvanneen sinulle jotakin?" kysyi Anson +pahaenteisesti. + +"En johtaja. Olette vain sanonut, että voimme rikastua. Mutta nuo +lupaukset on annettu teille. Nyt kun olemme saaneet tytön haltuumme, on +tuon meksikolaisen täytettävä ne." + +"Mutta nyt onkin asia niin, että olemme vanginneet väärän tytön. Meidän +pitkätukkainen toverimme tuossa -- herra Riggs suurine revolvereineen +-- tuo tänne mukanaan tuon vallattoman tytön haluamamme naisen +asemesta." + +Burt sähähti pettymyksestä ja Shady Jones kirosi perinpohjin +heitellessään kiviä savuavaan nuotioon. Sitten vaikenivat kaikki +synkästi. Heidän kiihtyvän vihansa esine, Riggs, istui hieman erillään +eikä katsonut keneenkään heistä, mutta kohensi kumminkin ryhtinsä niin +vaikuttavaksi kuin suinkin vain voi. + +Äkkiä teroitti muudan hevonen korviaan. Tuo oli ensimmäinen hajun tahi +äänen aiheuttama merkki miehille. Huomattuaan sen rupesivat muut paitsi +Wilson jännittyneesti odottamaan. Hiljaisuuden rikkoikin pian kivikosta +kuuluva rautakenkäisten kavioiden kapse. Riggs nousi hermostuneesti +seisoalleen. Muut seurasivat vähitellen hänen esimerkkiään. Wilson +istui kumminkin tyynesti paikoillaan. Hetken kuluttua ilmestyikin +setrien varjosta suuri kimo lähestyen leiriä. Kun se saapui perille, +laskeutui sen ratsastaja melko ketterästi satulasta, vaikka hän olikin +suuri mies. + +"Päivää, Beasley", tervehti Anson. + +"Halloo, Snake veikkoseni!" vastasi Beasley katsellen ylpeästi +tummin silmin miehiä. Hän oli tomuinen, kuumissaan ja hikinen, mutta +nähtävästi kumminkin niin kiihoittunut, ettei hän sitä huomannutkaan. +"Huomattuani savumerkkinne hyppäsin heti hevoseni selkään. Ratsastin +kumminkin Pinestä ensin pohjoiseen päin, ennenkuin käännyin tänne. +Riggskö vai te vangitsitte tytön? Näytätte niin kummallisilta! Mikä +täällä on hullusti? Ette suinkaan ole houkutelleet minua tänne tyhjän +vuoksi?" + +Snake Anson viittasi Bohun. + +"Tulkaa esille sieltä varjosta, että Beasley voi teitä katsella!" + +Bo tuli esille setrien varjosta, joka oli kätkenyt hänet näkyvistä. + +Beasley tuijotti häneen hämmästyneenä ja hänen suunsa aukeni. + +"Tuo on haluamani naisen pieni sisar!" huudahti hän. + +"Niin on meillekin juuri kerrottu." + +Beasley oli vieläkin hämmästynyt. + +"Kerrottu!" toisti hän ja hänen suuri ruumiinsa alkoi nopeasti vapista. +"Kuka hänet vangitsi ja toi tänne?" + +"Kukapa muu kuin herra revolverinheiluttaja Riggs tuossa", vastasi +Anson hyvin ivallisesti. + +"Riggs, olet tuonut tänne väärän tytön", huudahti Beasley. "Erehdyit jo +kerran ennenkin. Mitä oikeastaan tarkoitat?" + +"Ajoin häntä takaa ja saatuani hänet kiinni ja huomattuani, ettei hän +ollutkaan Nell Rayner, otin hänet mukaani kumminkin", vastasi Riggs. +"Pyydän saada puhutella teitä kahden kesken." + +"Mies, olet hullu sotkiessasi asiani tuolla tavoin", raivosi Beasley. +"Kuulit suunnitelmani, Riggs, tätä naisenryöstöä ei voida uudistaa. +Olitko juovuksissa vai muuten pyörällä päästäsi?" + +"Beasley, hän aikoo pettää teitä", pisti Bo Rayner väliin. + +Karjanomistaja katsoi sanatonna häneen, sitten Ansoniin, +sitten Wilsoniin ja lopulta Riggsiin hänen ruskeiden poskiensa +muuttuessa tummanpunaisiksi. Hän paiskasi Riggsin kumoon yhdellä +ainoalla lyönnillä, kumartuen sitten hänen ylitseen ja puristaen +suonenvedontapaisesti revolveriaan. + +"Sinä raukkamainen korttipukari! Mieleni tekee ampua sinut. Minulle +sanottiinkin, että pelaat vain omaa peliäsi, ja nyt sen uskon." + +"Niin pelaankin", vastasi Riggs nousten varovaisesti. Hän oli aivan +kalpea. "Aikomukseni ei ollut kumminkaan pettää teitä. Suunnitelmanne +mukaan oli teidän vain saatava tyttö pois kotoaan, että olisitte voinut +anastaa hänen omaisuutensa. Mutta minä halusin saada hänet vaimokseni." + +"Miksi sitten vangitsit hänen sisarensa?" kysyi Beasley tiukasti purren +hampaitaan. + +"Koska suunnitelmani --" + +"Helvettiin suunnitelmasi! Olet tehnyt tyhjäksi aikomukseni enkä halua +olla kanssasi enää missään tekemisissä." Beasley hengitti nopeasti, +hänen uhkaava katseensa ei ennustanut mitään hyvää tuolle hänen +suunnitelmiensa rikkojalle ja hänen kätensä olivat vielä puristautuneet +uhkaavasti nyrkkiin. + +"Beasley, käskekää niiden tuoda hevoseni. Haluan lähteä kotiin", sanoi +Bo Rayner. + +Beasley kääntyi hitaasti. Bon sanat aiheuttivat vaitiolon. Miehet eivät +olleet nyt ollenkaan selvillä, mitä he hänelle tekisivät. + +"Minulla ei ole ollut mitään osaa teidän tuomisessanne tänne. En halua +myöskään sekautua siihen, mitä teille nyt tehdään, lähetetäänkö teidät +takaisin vai ei", selitti Beasley. + +Silloin kalpenivat tytön posket jälleen ja hänen silmänsä alkoivat +leimuta. + +"Olette yhtä suuri valehtelija kuin Riggskin", huudahti hän kiihkeästi. +"Olette varaskin ja kerskuri ryöstäessänne avuttomia tyttöjä. Tiedämme +kyllä suunnitelmanne. Milt Dale kuuli tämän Ansonin kanssa tekemänne +sopimuksen sisareni ryöstämisestä. Teidät pitäisi hirttää, te +sekarotuinen meksikolainen!" + +"Leikkaan kielenne poikki!" sähisi Beasley. + +"Jos olisimme kahden kesken, tekisitte kai sen kyllä, mutta nämä +lainsuojattomat, nämä lampaiden varkaat, nämä palkkaamanne välineet +ovat teitä paremmat. Mitä luulette Carmichaelin nyt tekevän teille? +Niin, Carmichaelin juuri! Tuo paimen on sulhaseni. Tiedätte, miten hän +kohteli Riggsiä. Onko teillä tarpeeksi järkeä käsittääksenne, mitä hän +tekee teille?" + +"Mitäpä hän minulle voi", jyrisi Beasley. Hänen kasvonsa kalpenivat +kumminkin hieman. "Tuo paimenenne --" + +"Olkaa vaiti!" keskeytti Bo napsauttaen sormiaan hänen nenänsä edessä. +"Hän on kotoisin Texasista. Niin juuri!" + +"Olkoonpa hän vaikka mistä", sanoi Beasley vihaisesti, "niin mitä väliä +sillä on? Texasilaisia on kaikkialla. Tuossa on esimerkiksi Jim Wilson, +Snake Ansonin varapäällikkö. Hän on texasilainen eikä se seikka peloita +ketään." + +Beasley viittasi Wilsoniin, joka siirteli levottomasti jalkojaan. Tytön +leimuavat silmät seurasivat hänen viittaustaan. + +"Oletteko todellakin Texasista?" kysyi Bo. + +"Olen, neiti, mutta en ole sen arvoinen", vastasi Wilson. Oli ilmeistä, +että epämääräinen häpeäntunne lisäsi hänen hämmennystään. + +"Ah, olen ollut siinä luulossa, että texasilaiset roistotkin suojelevat +avuttomia tyttöjä!" vastasi Bo hyvin ivallisesti ja pettyneenä. + +Jim Wilson painoi päänsä kumaraan. Ellei kukaan muu olisikaan huomannut +Wilsonin suhtautumisen tähän asiaan muuttuneen vakavaksi, huomasi Snake +Anson sen kumminkin. + +"Beasley, leikit kuoleman kanssa!" huudahti hän. + +"Varmasti!" lisäsi Bo niin kiihkeästi, että kuuntelijat vapisivat. +"Olette jättänyt minut nyt näiden lainsuojattomien armoille. Saatte +karkoittaa sisarenikin pois hänen kotoaan, mutta hetkenne on vielä +koittava. Tom Carmichael tappaa teidät!" + +Beasley nousi satulaan. Synkkänä, kalmankalpeana ja raivoissaan istui +hän vapisten satulassaan tuijottaen lainsuojattomien johtajaan. + +"Snake, minua ei voida syyttää asian epäonnistumisesta. Olisin +rehellisesti täyttänyt lupaukseni, jos suunnitelmani olisi onnistunut. +Mutta se ei ole tapahtunut. En maksa teille, hitto soikoon, mitään, ja +asia on sillä kuitti minun puoleltani!" + +"Beasley, tunnustan, etten voi vaatia teiltä mitään", vastasi Anson +hitaasti. "Ette kumminkaan ole nyt yhtä rehellinen kuin ennen. Olemme +tuhlanneet aikaa ja koettaneet parhaamme. Mieheni ovat hyvin uupuneet. +Olemme sitäpaitsi rahattomia muista varusteista puhumattakaan. Emme +ole milloinkaan ennen riidelleet. Mutta luullakseni voi sekin nyt olla +mahdollista." + +"Olenko velkaa teille rahaa tästä?" kysyi Beasley tiukasti. + +"Ette", vastasi Anson yhtä vihaisesti. + +"Silloin on asia selvä. Pesen käteni. Pakottakaa Riggs maksamaan. +Hänellä on rahaa ja suunnitelmia. Yhtykää häneen." + +Sanottuaan sen kannusti Beasley hevostaan, kääntyi ja ratsasti +tiehensä. Lainsuojattomat katsoivat hänen jälkeensä, kunnes hän katosi +puiden varjoon. + +"Luuletteko keneltäkään meksikolaiselta voitavan odottaakaan enempää?" +kysyi Shady Jones. + +"Anson, enkö jo sitä sanonut?" lisäsi Burt. + +Tummaihoinen Moze pyöritteli silmiään kuin hurjistunut sonni, ja Jim +Wilson katsoi tarkkaavaisesti kädessään olevaan tikkuun. Riggs näytti +äärettömästi huojentuneelta. + +"Anson, anna minulle hieman eväistäsi, niin poistun tytön kanssa", +sanoi hän kiihkeästi. + +"Mihin sinä nyt lähtisit?" kysyi Anson uteliaasti. + +Riggs ei voinut vastata heti. Hänen järkensä ei ollut sen enempää tämän +tilanteen tasalla kuin hänen hermonsakaan. + +"Et ole mikään metsien mies. Ja ellet ole aivan järjiltäsi, ei sinun +milloinkaan pidä enää mennä Pineen eikä Show Downiin. Jäljilläsi ollaan +jo varmasti." + +Kuunteleva tyttö vetosi nopeasti Wilsoniin. + +"Älkää suinkaan salliko hänen viedä minua mukanaan metsiin!" änkytti +hän. Tämä oli hänen heikkoutensa ensimmäinen merkki. + +"En ole tämän joukon johtaja", vastasi Jim Wilson kumminkin töykeästi. + +"Mutta olettehan kumminkin mies!" kiusasi Bo häntä. + +"Riggs, sinä otat mukaasi nykyisen rauhasi häiritsijän ja tulet +mukaamme", sanoi Anson tiukasti. "Olen hyvin utelias näkemään, miten +hän sinua kohtelee." + +"Snake, antakaamme tytön palata Pineen", sanoi Jim Wilson. + +Anson kirosi hämmästyneenä. + +"Viisainta se kumminkin olisi", jatkoi Wilson. "Meillä on jo tarpeeksi +tekemistä omista huolistammekin ja hänen pidättäminen luonamme lisää +vain niitä. Aavistan jotakin. En ole usein vastustanut päätöksiäsi, +mutta tämä ei ollenkaan miellytä minua. Tyttö olisi välttämättä +lähetettävä kotiinsa." + +"Mutta ehkä kumminkin hyödymme hänestä jollakin tavoin. Hänen sisarensa +maksaa kyllä lunnaat." + +"Toivon sinun kumminkin punnitsevan ehdotustani tarkasti", lopetti +Wilson. + +"Jim, jos haluamme päästä hänestä heti, niin antakaamme Riggsin viedä +hänet mukaansa", ehdotti Anson. Hän oli levoton eikä voinut päättää +mitään. Wilson huolestutti häntä. + +Pitkä texasilainen pyörähti heti katsomaan. Hänessä oli tapahtunut +ihmeellinen muutos. + +"Emme hitto vieköön annakaan!" sanoi hän. + +Anson vapisi, mutta luultavasti ei Wilsonin äänen sävy sitä +vaikuttanut. Hän voi kyllä olla joukon johtaja, mutta hän ei ollut +silti sen suurin mies. Hänen kasvonsa synkistyivät. + +"No, purkakaa sitten leiri", määräsi hän. + +Riggs ei ollut luultavasti kuullut Ansonin eikä Wilsonin viimeisiä +sanoja, sillä hän oli mennyt hakemaan hevostaan muutamien satojen +metrien päästä. + +He läksivät jo liikkeelle muutamien minuuttien kuluttua. Burt, Jones ja +Moze ratsastivat edellä ajaen kuormahevosia, sitten seurasi Anson Bo +kintereillään, sitten Riggs ja viimeisenä tuli Wilson. + +Lähtö tapahtui hieman jälkeen puolenpäivän. He kulkivat kierrellen +rinnettä ylöspäin, kunnes saapuivat muutaman syvän uoman laidalle, +jota he sitten seurasivat tasaiseen metsään saakka. Kulku muuttui nyt +nopeaksi, sillä kuormahevosetkin voitiin kiiruhtaa juoksuun. Kerran, +kun antilooppilauma hyökkäsi korvat pystyssä aukealle, pysähdytti +nuori Burt matkueen. Hänen hyvin tähdätty luotinsa kaatoi niistä +yhden. Sitten jatkoivat muut matkaansa jättäen hänet nylkemään ja +paloittelemaan eläintä. Seuraavan kerran pysähdyttiin muutaman kirkkaan +ja nopean puron rannalle, ja ennenkuin he menivät sen yli, joivat sekä +ihmiset että hevoset siitä mielellään. Burtkin tavoitti siinä toverinsa. + +Nyt jatkui matka aukioiden ja niittyjen poikki ja sinne tänne +mutkitellen tihenevän metsän halki vähitellen yhä korkeammalle, +penkereeltä penkereelle auringon painuessa länteen ja muuttuessa +punaisemmaksi. Sitten se laskeutui ja hämärä kirkastui vähitellen +ruskoksi. Ansonkin rikkoi koko iltapäivän kestäneen vaitiolonsa ja +määräsi matkueen pysähtymään. + +Paikka oli villi, synkkä ja matala, tummien kuusikkojen välissä oleva +notko. Ruohoa, polttopuita ja vettä oli siellä yllinkyllin. Kaikki +miehet olivat jo laskeutuneet maahan irroittaen satuloita ja myttyjä, +ennenkuin väsynyt tyttö ponnisteli tehdäkseen samoin. Kun Riggs +huomasi sen, tuli hän ystävällisesti auttamaan, mutta Bo sivalsi häntä +äänekkäästi sormikoidulla kädellään. + +"Pidä kyntesi erillään minusta!" sanoi hän. Hänen mielensä ei näyttänyt +ollenkaan lannistuneelta. + +Wilson huomasi tämän sivutapauksen, mutta Anson ei. + +"Mikä nyt on hätänä?" kysyi tämä. + +"Kunnioitettava revolverinheiluttaja Riggs sai juuri sormilleen +neidiltä, kun hän tahtoi olla kohtelias", vastasi Moze, joka sattui +olemaan lähinnä. + +"Jim näitkö sen?" kysyi Anson. Hänen mielenkiintonsa oli kestänyt koko +iltapäivän. + +"Hän koetti auttaa neitiä maahan, mutta neiti sivalsi häntä korvalle", +vastasi Wilson. + +"Tuo Riggs on joko tyhmä tahi sitten aivan hullu", sanoi Anson +salavihkaa Mozelle. + +"Tarkoitatte kai, että hän on kirottu! Muistakaa sanani, että hän +saattaa meidät vielä turmioon. Tim ennusti oikein." + +"Turmioonko?" sanoi Anson kiroten partaansa. + +Monien käsien työskennellessä joutui kaikki pian valmiiksi. Muutamissa +hetkissä saatiin nuotio kirkkaasti palamaan, vesi kiehui, padat +höyrysivät ja paistetun riistan haju sekautui kylmään ilmaan. Tyttönen +oli lopultakin laskeutunut satulasta maahan, johon hän istuutui Riggsin +viedessä hevosen pois. Hän istui siinä allapäin nähtävästi aivan +unhotettuna. + +Wilson oli tarttunut kirveeseen ja heilutteli sitä nyt reippaasti +kuusikossa. Puita kaatui monta nopeasti peräkkäin pehmeästi humahtaen. +Sitten ilmaisivat kirveen pitkät liukuvat lyönnit, miten hän katkoi +niiden oksia. Hän ilmestyi äkkiä hämärästä vetäen puoleksi karsittuja +kuusia perässään. Hän teki monta tuollaista matkaa ja viimeisellä oli +hän melkein kaatua suuren oksataakan alle. Ne hän levitti erään suuren +haavan etäälle ulottuvan oksan alle. Sitten hän asetti nuo puoleksi +karsitut kuuset vinosti tuota oksaa vasten molemmin puolin, muodostaen +sitten nopeasti kotamuotoisen majan, jonka toiseen päähän hän jätti +kapean aukon oveksi. Otettuaan sitten muutamasta kääröstä huopapeitteen +levitti hän sen majan lattialle, kosketti tyttöä olkapäähän ja kuiskasi: + +"Kun olette valmis, livahtakaa tuonne. Älkääkä valvoko pelosta, sillä +aion paneutua nukkumaan juuri tähän edustalle." + +Samalla hän näytti kädellään, miten hän aikoi asettua juuri tuon kapean +oviaukon viereen. + +"Voi, kiitoksia! Ehkä te sittenkin olette texasilainen", kuiskasi Bo +takaisin. + +"Ehkäpä", vastasi Wilson synkästi. + + + + +XXI. + + +Tyttö kieltäytyi syömästä Riggsin tuomaa ruokaa, mutta hän söi ja joi +hieman Wilsonin tarjoamaa. Sitten hän katsoi kuusiseen majaansa. + +Olivatko Snake Ansonin miehet ennen olleet puheliaita ja toverillisia +keskenään, emme tiedä, mutta nyt ei sellaisesta näkynyt juuri +jälkeäkään. Jokainen mies näytti miettivän jonkun pahan enteen +toteutumista, josta hän ei itse eivätkä toveritkaan olleet vielä +selvillä. Kaikki tupakoivat. Sitten alkoivat Moze ja Shady pelata +korttia nuotion valossa, mutta peli ei näyttänyt heitä huvittavan, +koska he vain harvoin puhuivat. Riggs haki makuuhuopansa ensimmäiseksi +esiin, ja oli hyvin merkityksellistä, että hän paneutui nukkumaan +muutamien metrien päähän Bo Raynerin majasta. Nuori Burtkin heittäytyi +muristen pitkäkseen ja pian seurasivat peluritkin hänen esimerkkiään. + +Snake Anson ja Jim Wilson jäivät vaiti ollen miettimään sammuvan +nuotion viereen. + +Yö oli pimeä ja vain muutamia tähtiä oli näkyvissä. Puuskainen tuuli +humisi kolkosti kuusikossa ja pimeästä metsästä kuului silloin tällöin +joku kavion kapsahdus. Ei suden, ei arosuden eikä muunkaan pedon +ulvonta suonut todellisuutta salomaan viileydelle. + +Huopapeitteihinsä kääriytyneet miehet alkoivat vuorotellen hengittää +syvään ja hitaasti raskaassa unessaan. + +"Jim, tuo Riggs on mielestäni rikkonut kaikki suunnitelmamme", sanoi +Snake Anson hiljaa. + +"Niin minustakin", vastasi Wilson. + +"Pelkään hänen sitäpaitsi tehneen oleskelumme näillä Valkoisilla +vuorilla aivan mahdottomaksi." + +"En halua sentään syyttää häntä niin paljosta. Mitä tarkoitat, Snake?" + +"En todellakaan oikein ymmärrä", vastasi Anson synkästi. "Tiedän vain, +että olot alkavat näyttää yhä pahemmilta. Viime syksy ja talvi olivat +sellaisia emmekä vieläkään ole voineet hankkia tarpeeksi varusteita +pitkälle metsissäoloajalle... Jim, kuinka mahtavaksi luulet tuon +Beasleyn asemaa tuolla kylissä?" + +"En hetikään niin mahtavaksi kuin hän kehuu." + +"En minäkään. Huomasin sen eilen. Hän pelkäsi tyttöä, kun tämä suuttui +ja uhkasi tapattaa hänet tuolla paimenrakastajallaan. Mies ampuukin +hänet varmasti, Jim. Näin tuon Carmichaelin Magdalenassa muutamia +vuosia sitten. Silloin oli hän vielä nuorukainen. Mutta huh! Ehkä hän +ei olekaan paha, ennenkuin pienessä humalassa." + +"Ei, sillä tytön sanojen mukaan hän on texasilainen." + +"Jim, huomasin sinun pahastuvan tuosta puheesta Texasista ja muistakin +tytön sanoista." + +Wilson ei vastannut mitään tähän huomautukseen. + +"Jumala tietää, etten sitä ihmettelekään. Et ole ollut ahdistettu +lainsuojaton koko elämääsi enkä minäkään... Wilson, minusta on aina +ollut vastenmielistä sekautua koko tähän tyttöjuttuun, eikö olekin?" + +"Jos kieltäisin, tekisin väärin", vastasi Wilson. + +"Se on nyt kumminkin tehty. Beasley saa sen maksaa hengellään ennemmin +tahi myöhemmin, mutta se ei auta meitä hituistakaan. Lammaspaimenien +karkoittaminen maasta ja lampaiden varastaminen eivät ole samaa kuin +tyttöjen ryöstäminen. Beasley syyttää tästä meitä ja on tarpeeksi +meksikolainen lähettääkseen muutamia miehiään ajamaan meitä takaa. +Pinessä ja Shaw Downissa ei siedetä tällaista, sillä siellä asuu paljon +mormoneja. Kun he heräävät, raivostuvat he suunniltaan. Otaksuhan nyt, +että tuo Carmichael on taivuttanut tuon metsästäjän, Dalen, ja nuo +teräväsilmäiset Beemannit jälkeemme." + +"Sen me kyllä maksamme takaisin nopeasti", vastasi Anson julmasti. + +"Miksi et antanut minun viedä tyttöä takaisin kotiin?" + +"Kun kerran tuli puhe siitä, Jim, niin tunnustan olevani vihoissani +ja tarvitsevani rahaa. Tiesin, ettet ottaisi dollariakaan hänen +sisareltaan, mutta minä olen päättänyt kiskoa hänestä jotakin." + +"Snake, et ole mikään tyhmyri. Kuinka voit suoriutua tuosta ja +suoriutua nopeasti?" + +"En ole vielä saanut suunnitelmaani valmiiksi." + +"Pahennat vain asian, siinä kaikki", vastasi Wilson synkästi. + +"Jim, aavistatko jotakin?" + +"Annan sinun ottaa asiasta selvän." + +"Kaikkia miehiäni riivaa piru", sanoi Anson vihaisesti. "Muut ovat +vihoissaan siitä, ettei ole tarpeeksi ruokaa, ei whiskyä, ei rahaa +peliin eikä tupakkaa, mutta et sinä, Jim Wilson, enkä minäkään." + +"Mikä meitä sitten vaivaa?" kysyi Wilson. + +"Minusta tuntuu kuin oleskeluni näillä seuduilla olisi loppunut. En +voi selittää sitä, mutta minusta tuntuu kumminkin siltä. Jotakin on +tulossa. En pidä noista kuusen juurilla olevista tummista varjoista. +Ymmärrätkö? Sinä, Jim, olet aina ollut puoleksi rehellinen, ja nyt +tuntuu joukkoni sinusta vastenmieliseltä." + +"Snake, olenko milloinkaan jättänyt sinua pulaan?" + +"Et ikinä! Olet paras tuntemani toveri. Toveruusvuosiemme kuluessa +emme riidelleet kertaakaan, ennenkuin annoin Beasleyn täyttää korvani +lupauksillaan. Syy on minun, mutta, Jim, katuminen on jo liian +myöhäistä." + +"Ehkä olisit eilen vielä ennättänyt korjata asian." + +"Ehkäpä, mutta en nyt enää. Aion pitää tytön hallussani ja vaihtaa +hänet kullaksi", selitti roisto julmasti. + +"Snake, olen nähnyt voimakkaampienkin joukkojen kuin sinun syntyvän +ja häviävän. Noissa kotipaikoillani oleskelevissa ryövärijoukoissa +olevat miehet olivat melkein kaikki pahoja. Täällä ei ole tuollaisia +joukkoja ollenkaan. Elleivät tilanomistajat tahi paimenet niitä hävitä, +hävittävät ne luonnon pakosta itse itsensä. Sellainen on laki noihin +joukkoihin nähden. Mitä tähän sinun joukkoosi taasen tulee, Anson, ei +se pysty vastustamaan yhtä ainoatakaan todellista revolverilla-ampujaa." + +"Vielä mitä! Jos me satumme vastakkain tuon Carmichaelin tahi jonkun +muun sellaisen miehen kanssa, aiotko siis ruveta imemään sormeasi kuin +mikäkin lapsi?" + +"En puhunut nyt itsestäni, puhuin vain yleisesti." + +"Mitä hittoa sinä siis tarkoitat?" kysyi Anson harmissaan. + +"Jim, tiedän aivan yhtä hyvin kuin sinäkin, että joukkomme on +pahemmassa kuin pulassa. Jälkemme etsitään ja sitten meitä ruvetaan +ajamaan takaa. Meidän on piilouduttava, oltava alituisesti liikkeellä, +kuljettava sinne tänne ja kätkeydyttävä synkimpiin metsiin, kunnes +saamme tilaisuuden päästä etelään." + +"Aivan niin. Mutta, Snake, sinä et ota huomioon miesten, et minun +etkä omaa mieltäsi... Lyön vetoa hevosestani, että tämä joukko hajoaa +päivässä tahi parissa." + +"Pelkään sinun nyt ilmaisseen minunkin aavistukseni", vastasi Anson +kohottaen sitten kätensä omituiseen alistuvaan asentoon. Hän oli kyllä +rohkea, mutta kaikki salojen asukkaat tietävät heitä vahvemman voiman +olevan olemassa. Istuessaan siinä muistutti hän kiemuraan käpertynyttä +käärmettä, joka tuijottaa liikkumattomilla silmillään tuleen. Lopulta +hän nousi ja puhumatta enää sanaakaan toverilleen poistui väsyneesti +sinne, mistä nukkujain tummat ja liikkumattomat hahmot siintivät. + +Jim Wilson jäi paikoilleen lepattavan nuotion viereen. Hän luki noista +punaisista kekäleistä jotakin, luultavasti menneisyyttään. Hänen +kasvoilleen ilmestyi varjoja, jotka kaikki eivät olleet lepattavien +liekkien eivätkä pitkien kuusten aiheuttamia. Silloin tällöin kohotti +hän päätään kuunnellakseen, ei nähtävästi senvuoksi, että hän odotti +jotakin tavatonta ääntä, vaan tahtomattaan. Kuten Anson oli sanonut, +oli ilmassa jotakin kuvaamatonta. Musta metsä humisi kovasti puuskaisen +tuulen kynsissä. Sillä oli silläkin salaisuutensa. Wilsonin kaikille +suunnille suuntautuvat katseet ilmaisivat, ettei ainakaan ahdistettu +mies pidä pimeästä yöstä, vaikka se hänet kätkeekin. Istuessaan siinä +tummien kuusien muodostaman ympyrän keskellä tuntui paikan aiheuttama +tuntu lumonneen Wilsonin. Hän mietiskeli ehkä tuota omituista +jälkivaikutusta, jonka tytön saapuminen joukkoon oli sen jokaiseen +jäseneen aiheuttanut. Mikään ei ollut kumminkaan selvää; metsä +säilytti salaisuutensa yhtä hyvin kuin surullinen tuulikin ja roistot +nukkuivat kuin väsyneet pedot synkkine sydämensä sisimmässä olevine +salaisuuksineen. + +Jonkun ajan kuluttua heitti Wilson muutamia tikkuja punaiseen +hiilokseen ja työnsi sitten pölkynpään tuleen. Liekki leimahti +korkeammalle valaisten tuon pimeän ympyrän ja paljastaen nukkuvain +taivasta kohti kääntyneet vakavat ja varjoisat kasvot. Wilson katseli +heitä jokaista erikseen hymyillen ivallisesti, ja sitten viimeiseksi +toisista erillään nukkuvaa Riggsiä. Muuttiko liekkien ja varjojen +oikullinen valo Wilsonin kasvot peloittavan vihaisiksi vai totuus, +joka pulppusi esille Etelässä syntyneen miehen sydämen syvyyksistä +tänä yksinäisenä ja vahdittomana hetkenä, miehen, joka perinnöllisistä +syistä kunnioitti kaikkea naisellista ja jonka omituinen, villi ja +suojaton tappelijan verinen elämä pakotti hänet kuolettavasti vihaamaan +tuollaisia Riggsin laisia, jotka matkivat ja ivasivat hänen tapojaan? + +Wilson katsoi Riggsiin kauan. Tuo katse oli yhtä omituinen ja +salaperäinen kuin suurissa lehdoissa humiseva metsätuuli, ja kun hän +lopulta käänsi sen muualle, läksi hän samalla itsekin valmistamaan +vuodettaan sellaisin askelin, jotka ilmaisivat, että hänessä oli henki +vapauttanut voiman. + +Hän asetti satulansa tuon huvimajan eteen, johon tyttö oli mennyt +nukkumaan, samoin tervavaatteen ja huopapeitteensä, ja ojensi sitten +väsyneesti pitkän ruumiinsa niille levätäkseen. + +Nuotio syttyi nyt kirkkaammin palamaan paljastaen kuusten oksien +kauniin viheriän ja ruskean kirjavan neulasrakenteen, joka on niin +säännöllinen ja täydellinen, mutta samalla niin säännötönkin. Sitten se +paloi loppuun ja sammui jättäen kaiken tummanharmaaseen tähtivaloon. +Ympäristöstä ei kuulunut hevosten liikehtimistä, yötuulen humina +muuttui hiljaisemmaksi, hyönteisten surinaa ei kuulunut enää juuri +ollenkaan ja puronkin lorina tuntui hiljenneen. Tätä kehittymistä +täydelliseen hiljaisuuteen jatkui, vaikka sitä ei milloinkaan +saavutettukaan. Elämä odotti metsässä, vaikka se olikin muuttanut +muotoaan pimeitten tuntien kuluessa. + +Ansonin miehet eivät liikahtaneetkaan auringon noustessa, kuten +tavallisesti kaikki metsämiehet, sekä metsästäjät että lainsuojattomat, +joille aamun sarastaminen on niin tervetullut. Nämä toverukset, +Anson ja Riggskin heihin laskettuina, vihasivatkin ehkä tuota +hetkeä. Se merkitsi heille vain uutta laihaa ateriaa, sitten +vaivalloista kuormittamista ja pitkää ratsastusta jonnekin, minne +vain, taasen toista laihaa ateriaa, sanalla sanoen työskentelyä +riittämättömien tarpeitten hankkimiseksi tyydyttävään elämään +varmasti tuollaisetta elähdyttävättä toivotta, joka muuttaa heidän +elämänsä merkitykselliseksi, ja kieltämättä lähestyvän onnettomuuden +aiheuttamien aavistusten järkyttäminä. + +Roistojen johtaja oli noustuaan pahalla tuulella ja hermostunut. Hän +potkaisi Burtia saadakseen tämän hakemaan hevosia. Riggs seurasi +poikaa. Shady Jones ei osannut muuta kuin murista. Yhteisestä +sopimuksesta valmisti Wilson aina joka aamu hapanleipätaikinan, mutta +tänään kävi se häneltä hyvin hitaasti. Anson ja Moze suorittivat lopun +työstä suuremmatta innotta. Tyttöä ei näkynyt. + +"Onko hän kuollut?" murahti Anson. + +"Ei", vastasi Wilson katsahtaen häneen. "Hän nukkuu vielä. Anna hänen +nukkua. Jos hän olisikin kuollut, olisi hänellä nyt varmasti parempi +olla." + +"Kuten meillä muillakin tässä joukossa", vastasi Anson. + +"Snake, vannon meidän pian pääsevän täältä", sanoi Wilson +tuttavallisella ja kiusoittelevalla äänellään, joka ei ilmaissut juuri +muuta kuin mitä sanat sisälsivät. + +Anson ei sanonut joukkonsa texasilaiselle jäsenelle enää mitään. + +Burt ratsasti satulatta leiriin ajaen puolia hevosista edellään. +Riggs seurasi hetken kuluttua tuoden vielä muutamia. Kadoksissa oli +vielä kumminkin kolme, niiden joukossa Ansonin lemmikki. Hän ei olisi +halunnut liikahtaa paikoiltaan tuotta hevosetta. Aamiaista syötäessä +kiroili hän laiskoja miehiään ja aterian jälkeen kehoitti hän heitä +lähtemään uudestaan. Riggs meni vastahakoisesti, mutta Burt kieltäytyi +kokonaan. + +"En. Etsin kaikki nuo kukkulat, jotka minun oli määräkin", sanoi hän. +"Ja tästä alkaen pidän vain huolta omasta hevosestani." + +Johtaja hyväksyi tämän vastalauseen. Ehkä hänen oikeudentuntonsa +suuntasi hänen toimintaansa vielä kerran, koska hän käski Mozea ja +Shadya suorittamaan osansa. + +"Jim, olet joukkomme paras etsijä. Ehkä sinä menet", sanoi Anson. "Olit +aina ennen ensimmäinen lähtemään." + +"Ajat ovat nyt muuttuneet, Snake", kuului kylmäverinen vastaus. + +"Etkö aio lähteä?" kysyi johtaja kärsimättömästi. + +"En totisesti!" + +Wilson ei ollut sen näköinen eikä hän ilmaissut millään tavalla, ettei +hän halunnut jättää tyttöä leiriin kenenkään Ansonin miehen kanssa +erikoisesti eikä heidän kaikkienkaan kanssa, mutta asia oli kumminkin +yhtä selvä kuin jos hän olisi sen sanonut. Hidasjärkinen Moze katsoi +Wilsoniin ilkeästi. + +"Johtaja, eikö olekin kummallista, miten tuollainen kaunis tyttö --?" +aloitti Shady Jones ivallisesti. + +"Tuki suusi, hullu!" keskeytti Anson. "Tulkaa kanssani hakemaan noita +hevosia." + +Heidän poistuttuaan tarttui Burt pyssyynsä ja painui metsään. Sitten +ilmestyi tyttökin näkyviin. Hänen tukkansa riippui hartioilla ja kasvot +olivat hyvin kalpeat tummine varjoineen. Hän pyysi vettä pestäkseen +kasvonsa, jolloin Wilson viittasi puroon. Kun Bo käveli hitaasti sitä +kohti, otti Wilson laukustaan kamman ja puhtaan pyyheliinan ja vei ne +hänelle. + +Palattuaan nuotiolle näytti Bo aivan erilaiselta kammattuine tukkineen +ja punaisine poskineen. + +"Neiti, oletteko nälissänne?" kysyi Wilson. + +"Olen." + +Wilson tarjosi hänelle palasen leipää, lihaa ja kastiketta ja +kupillisen kahvia. + +Bo piti nähtävästi lihasta, mutta söi vastenmielisesti muun. + +"Missä muut ovat?" kysyi hän. + +"Hevosia hakemassa." + +Ehkä Bo huomasi, ettei Wilson halunnut jutella, koska hänen pikainen +Wilsoniin luoma silmäyksensä ilmaisi hänen ajattelevan, että joko +Wilsonin ääni tahi käytös oli muuttunut. Pian hän poistuikin haavan +juurelle pois auringonvalosta istuutuen mättäälle, johon kantautui +silloin tällöin nuotion savua. Siinä hän sitten pysyi liikkumatonna, +ollen hyvin onnettoman näköinen päättäväisistä huulistaan ja uhmaavista +silmistään huolimatta. + +Texasilainen käveli edestakaisin nuotion luona pää kumarassa ja kädet +selän takana. Ellei hänen vyöltään olisi riippunut revolveria, olisi +hän muistuttanut velttoa maanviljelijää. Hän oli avopäin ja takitta, +ruskeat liivit olivat auki ja housujen lahkeet oli työnnetty pitkiin +saapasvarsiin. + +He eivät kumpikaan, ei tyttö eikä hän, muuttaneet asentoaan pitkään +aikaan. Vihdoin kumminkin katseltuaan metsään ja kuunneltuaan sanoi +Wilson tytölle palaavansa pian, ja poistui kuusien suojaan. + +Heti hänen lähdettyään -- todellisuudessa niin pian, että se merkitsi +suunnitelmaa eikä sattumaa -- tuli Riggs juosten aukion vastakkaiselta +puolelta. Hän riensi suoraan tytön luo, joka hyppäsi seisoalleen. + +"Piilotin pari hevosta", huohotti hän käheästi ja kiihkeästi. "Otan nyt +pari satulaa sillä aikaa kuin sinä hankit jotakin evääksi. Koetamme +päästä pakoon." + +"Ei!" huusi Bo peräytyen. + +"Mutta emme ole turvassa täällä", sanoi Riggs vilkaisten ympärilleen. +"Vien sinut kotiisi. Vannon sen. Sanon sinulle vieläkin, ettemme ole +turvassa täällä, koska nuo miehet vihaavat minua. Kiiruhda nyt!" + +Hän sieppasi pari satulaa, yhden kumpaankin käteensä. Hetki oli +punastuttanut hänen kasvonsa, kirkastanut hänen silmänsä ja voimistanut +hänen liikkeensä. + +"Olen paremmassa turvassa täällä näiden lainsuojattomien luona", +vastasi Bo. + +"Et siis halua tulla!" Hänen kasvonsa alkoivat vaaleta ja vääntyä, ja +hän pudotti satulat käsistään. + +"Harve Riggs, mieluummin rupean noiden roistojen leluksi ja +palvelijattareksi kuin suostun viettämään tuntiakaan kahden kesken +kanssasi", tiuskaisi Bo hänelle sammumattomassa vihassaan. + +"Vien sinut väkisin!" + +Riggs tarttui häneen, mutta ei voinut pitää häntä kiinni. Bo riistäytyi +irti ja huusi: + +"Auttakaa!" + +Kuultuaan tuon kalpeni Riggs hirveästi ja raivostui. Hypäten eteenpäin +löi hän Bota vasten suuta. Bo horjui, kompastui muutamaan satulaan +ja kaatui. Riggs tarttui nyt hänen kurkkuunsa aikoen kuristaa hänet. +Mutta Bo makasi hiljaa sanomatta mitään. Silloin Riggs nosti hänet +seisoalleen. + +"Kiiruhda nyt, ota tuo laukku ja seuraa minua!" Riggs tarttui jälleen +noihin pariin satulaan. Toivoton kiihko, tuhoisa ja kerskaileva, punasi +hänen kasvonsa. Hän oli ainoan suuren seikkailunsa kynnyksellä. + +Tytön silmät laajenivat katsoessaan Riggsin ohi ja hänen huulensa +avautuivat. + +"Jos huudat vielä kerran, tapan sinut!" huusi Riggs käheästi ja +nopeasti. Paljas Bon huulien avautuminen oli jo peloittanut häntä. + +"Yksikin huuto riitti varmasti", sanoi muudan ääni hitaasti, mutta +venyttelemättä sanoja, tyynesti ja kylmästi, mutta sisältäen kumminkin +jotakin peloittavaa. + +Riggs pyörähti huudahtaen kummallisesti. Wilson seisoi muutamien +askelten päässä puoleksi kohotettu revolveri kädessään. Hänen kasvonsa +olivat kuten ennenkin, ainoastaan hänen silmiensä ilme muistutti +kiehuvaa sulaa hopeaa. + +"Tyttö, miksi valuu suustanne verta?" + +"Riggs löi minua", kuiskasi Bo. Sitten jokin, jota hän pelkäsi tahi +näki tahi aavisti, pakotti hänet peräytymään, polvistumaan ja ryömimään +kuusisuojukseen. + +"Kuulehan, Riggs, kehoitan sinua vetämään revolverisi esille, jos +luulet sen hyödyttävän jotakin", sanoi Wilson harkitsevasti, vaikkakin +hieman nopeasti. + +Mutta Riggs ei voinut vetää, ei liikahtaa eikä puhuakaan sanaakaan. Hän +näytti muuttuneen kiveksi lukuunottamatta leukaa, joka hitaasti painui +alemmaksi. + +"Harve Riggs, ampuja tuolta Missourista päin", jatkoi ääni +kuvaamattoman tarkoittavasti, "olet luultavasti katsonut monenkin +revolverin suuhun aikoinasi. Katsopas nyt tännekin!" + +Wilson kohotti harkitsevasti revolverin suun juuri Riggsin +säikähtyneiden silmien tasalle. + +"Olit kuulemma kehunut Turnerin kapakassa, että voit nähdä luodin +tulevan ja väistää sen. Sinun on kumminkin toimittava nopeasti! Koeta +nyt väistää tätäkin!" + +Revolveri sylki tulta ja paukahti. Toinen Riggsin säikähtynyt silmä, +oikea, sammui kuin lamppu. Toinen pyöri hetkisen hirveästi, kunnes se +muuttui liikkumattomaksi kuin kuolleella. Riggs horjui hitaasti, kunnes +menetetty tasapaino kaatoi hänet raskaasti liikkumattomaksi kasaksi. +Wilson kumartui katsomaan tuota maassa makaavaa ruumista. Hän oli nyt +tuon äskeisen kylmän ja ivallisen miehen täydellinen omituisesti kiivas +vastakohta. Sähisten ja sylkien kuin raivon myrkyttämä purki hän nyt +tuota vihaansa, jota hänen luontoisensa mies ei ollut voinut kohdistaa +elävään vastustajaansa. Hän oli nyt kuin halvattu ja syyti suustaan +kiihkeitä epäjohdonmukaisia sanoja, jotka ilmaisivat ensi sijassa +luokkavihaa, sitten todellisen miehuuden aiheuttamaa inhoa raukkaa +kohtaan ja lopuksi vastenmielisyyttä murhaajaa vastaan. Maailmassa on +vähän niin oikeudenmukaisia miehiä kuin nämä Lännen revolverisankarit +ovat. + +Wilsonin peloittava vihan aiheuttama kouristuskohtaus meni vihdoin +ohitse. Suoristuttuaan pisti hän aseen tuppeen ja alkoi hitaasti +kävellä tulen luona. Jonkun hetken kuluttua nosti hän päänsä pystyyn +ja kuunteli. Hevosten kavioiden pehmoista kapsetta kuului metsästä. +Pian ilmestyi Anson näkyviin miehineen ja heillä oli mukanaan muudan +noista kadonneista hevosista. Sattui samalla, että nuori Burt lähestyi +aukion toiselta puolelta. Hän käveli nopeasti, kuten sellainen, jolla +on kerrottavana tärkeitä uutisia. + +Laskeutuessaan satulasta huomasi Anson tuon kuolleen miehen. + +"Jim, olin kuulevinani laukauksen." + +Toiset huudahtivat ja laskeutuivat satuloista tarkastellakseen tuota +maassa makaavaa ruumista sellaisella uteliaisuudella ja omituisella +pelolla, joka on ominainen kaikille nopean kuoleman kanssa tekemisiin +joutuneille miehille. + +Mutta tuota kaikkea ei kestänyt kuin hetkinen. + +"Olet ampunut hänen silmänsä puhki!" huudahti Moze. + +"Ihmettelenpä, mitä revolverinheiluttaja Riggs piti tuosta +lyijypuikosta!" sanoi Shady Jones nauraen julmasti. + +"Hänen takaraivonsa on aivan tipotiessään!" huohotti nuori Burt. Oli +mahdollista, ettei hän ollut vielä nähnyt montakaan luodin merkitsemää +miestä. + +"Jim, tuo pitkätukkainen houkka ei ole koettanutkaan ampua vastaan!" +huudahti Snake Anson hämmästyneenä. + +Wilson ei puhunut kumminkaan sanaakaan eikä lopettanut kävelyään. + +"Mikä sen aiheutti?" kysyi Anson uteliaasti. + +"Hän löi tyttöä", vastasi Wilson. + +Nyt kuului pitkäveteisiä huudahduksia kaikilta suunnilta samalla kun +miehet katsoivat toisiinsa. + +"Jim, säästit minulta vaivan", lisäsi joukon johtaja. "Olen sinulle +hyvin kiitollinen. Pojat, tarkastakaa Riggs, niin jaamme saaliin. Eikö +niin, Jim?" + +"Kyllä, mutta saatte pitää minun osani." + +Miehen taskuissa oli paljon seteleitä ja vyötäisillä olevassa vyössä +melkoinen määrä kultaa. Shady Jones anasti Riggsin saappaat ja Moze +hänen revolverinsa. Sitten he jättivät ruumiin paikoilleen. + +"Jim, sinun on mentävä etsimään noita kadonneita hevosia. Pari on +vieläkin kateissa ja toinen niistä on minun!" huusi Anson, kun Wilson +pääsi kääntymispaikalleen. + +Bo kuuli Ansonin sanat, pisti päänsä esille kuusisuojuksesta ja +huudahti: "Riggs kertoi piilottaneensa pari hevosta. Ne ovat varmasti +jossakin lähistössä. Hän tuli tuolta päin." + +"Huomenta, tyttöseni! Onpa sinulla hyviä uutisia", vastasi Anson, jonka +rohkeus alkoi kasvaa. + +"Hän halusi varmaankin saada sinut mukaansa." + +"Kyllä, mutta en halunnut lähteä." + +"Silloinko hän löi sinua?" + +"Niin." + +"Muistellessani eilistä puhettasi en voi ymmärtää, oliko herra +Riggsillä suuremmat mahdollisuudet täällä kuin Texasissakaan. Meissäkin +on nimittäin jotakin tuosta suuresta maasta." + +Tyttö veti kalpeat kasvonsa piiloon. + +"Nyt on meidän lähdettävä matkalle, pojat", määräsi johtaja. "Menköön +pari teistä hakemaan noita hevosia. Ne ovat piilossa jossakin tiheässä +kuusikossa. Me muut rupeamme tekemään kuormia." + +Pian olivatkin he jo matkalla ja suuntasivat kulkunsa ylätasankoa +kohti, poiketen suunnastaan ainoastaan silloin kun heidän +piilottaakseen jälkensä oli etsittävä pehmeää ja ruohoista maata, jossa +eivät sellaiset näkyneet. + +Iltapäivän kuluessa ratsastivat he vain noin kaksitoista peninkulmaa, +mutta se olikin vain jatkuvaa kiipeämistä penkereeltä penkereelle, +kunnes he saapuivat metsäiselle ylätasangolle, joka mustana rinteenä +jatkui huipuille saakka. Metsä oli jylhää aarniometsää, jossa kasvoi +ainoastaan honkia ja mäntyjä kuusien hävittyä olemattomiin. Viimeinen +tunti varsinkin oli vaivalloinen ja rasittava heidän etsiessään +Ansonin mieleistä leiripaikkaa kulkemalla sinne tänne, kiipeilemällä, +tunkeutumalla tiheikköihin ja poikkeamalla suunnasta. Hän tuntui +olevan aivan ymmällä valitessaan sopivaa leiripaikkaa. Vihdoin +kumminkin valitsi hän jostakin syystä, jota ei kukaan kokenut metsämies +olisi käsittänyt, synkän tiheimmän metsän keskellä olevan syvänteen +sellaiseksi. Aukio, jos sitä nyt sellaiseksi voitiin sanoakaan, ei +ollut mikään niitty eikä lehtokaan. Toiselta puolelta kohosi musta +kallio omituisine reikineen melkein puiden latvojen tasalle. Sen +juurella pulppusi puro, joka virtasi sellaisten kalliomuodostumien yli, +että sen lorina eri paikoista läheisyydessä kuulosti monenlaiselta, +milloin sointuvalta ja laulavalta, milloin taasen omituisen kumealta ja +synkältä, ei kumminkaan kovalta, mutta kummallisen läpitunkevalta. + +"Miten synkkä paikka!" huomautti Shady tunteellisesti. + +Tuo vähäinen mielenrohkaisu, jonka Riggsin ruumiin ryöstäminen oli +aiheuttanut, ei kestänyt tähän leiriin saakka. Miehet juttelivat vain +keskenään kaikkein välttämättömimmästä, ja senkin hyvin hiljaa. Paikan +vaatimus tuntui olevan sellainen. + +Wilson palveli tyttöä melkein samoin kuin edellisenä iltanakin. Hän +käski Bon syödä itsensä kylläiseksi, jotteivät voimat heikontuisi. +Tyttö totteli kehoitusta melkoisin ponnistuksin. + +Koska päivä oli ollut hyvin voimiakysyvä, sillä kaikkien muiden, +paitsi Bon, oli ollut pakko kiipeillä peninkulmittain jalkaisin, +eivät he illallisen jälkeen valvoneet niinkään kauan, että olisivat +huomanneet, millaisen omituisen, villin ja pikimustan paikan heidän +johtajansa oli valinnut leiripaikaksi. Paksurunkoisten mäntyjen +välissä olevilla pienillä aukioilla ei ollut mitään vastaavaa kauas +ulottuvassa lehvistössä. Ei ainoankaan tähden tuike voinut näkyä tähän +synkkään koloon. Kauempana olevien äkkiä kohoavien harjanteitten yli +puhaltava tuuli humisi mäntyjen oksissa kuin nämä olisivat olleet +jännitettyjä kieliä. Surullisia ääniä kuului silloin tällöin. Ne eivät +olleet kyllä muita kuin oksien tahi toisiaan vasten hankautuvien +runkojen aiheuttamia, mutta tarvittiin kumminkin päivänvalon selvä +ilmoitus, jotta ihminen voi todeta ne muiksi kuin aaveellisiksi. +Sitten kumminkin, huolimatta tuulen huminasta ja puron lorinan +muuttuvaisuudesta, tuntui yhtä läpitunkematon hiljaisuus kuin pimeyskin +oli kietovan heidät vaippaansa. + +Lainsuojattomat, joista oli tullut pakolaisia nyt, nukkuivat kumminkin +väsyneen unta kuulematta mitään. He heräsivät auringon noustessa, kun +metsä näytti savuiselta kultaisessa aamuruskossa ja kun valo, linnut ja +oravat ilmoittivat päivän alkaneeksi. + +Hevoset eivät olleet poistuneet kuopasta yön kuluessa, seikka, jonka +Anson huomasi heti. + +"Tämä ei kylläkään ole mikään iloinen paikka, mutta en milloinkaan ole +nähnyt turvallisempaa", huomautti hän Wilsonille. + +"Niin, jos nyt mikään paikka enää on turvallinen", vastasi Wilson +epäilevästi. + +"Voimme ainakin pitää silmällä jälkiämme. Tänne ei ymmärtääkseni ole +mitään muuta tietä." + +"Snake, olimme melko taitavia lampaidenvarkaita, mutta olemme huonoja +metsämiehiä." + +Anson murisi tyytymättömästi tälle toverilleen, joka kerran oli ollut +hänen tukensa. Sitten hän lähetti Burtin metsälle hankkimaan tuoretta +lihaa ja rupesi pelaamaan muiden kanssa korttia. Koska heillä nyt oli +varoja sellaiseen, syventyivät he siihen heti kokonaan. Wilson tupakoi +ja katseli miettiväisesti milloin pelaajia, milloin suruissaan istuvaa +tyttöä. Aamuilma oli kylmää, ja Bo, nähtävästi tahtomatta oleskella +vangitsijainsa läheisyydessä tulen luona, oli senvuoksi valinnut tämän +synkän kuopan ainoan aurinkoisen paikan lepopaikakseen. Kului pari +tuntia, aurinko kohosi korkeammalle ja ilma lämpeni. Kerran kohotti +Anson päätään katsellakseen leiripaikkaa ympäröiviä synkkää metsää +kasvavia rinteitä. + +"Jim, hevoset ovat menossa jonnekin kauemmaksi", huomautti hän. + +Wilson nousi laiskasti ja läksi kävelemään kapeiden aukioiden poikki +hevosia kohti. Ne olivat syödessään ruohoa oikealla kulkeneet puron +vartta alas. Siellä oli niitä vastassa syvä, viheriä ja tiheää +pensaikkoa kasvava kuilu. Pari hevosta oli mennyt sinne. Wilson kuuli +kai selvästi, missä ne olivat, vaikka ne eivät olleetkaan näkyvissä, +koska hän läksi kiertämään päästäkseen niiden edelle ja ajaakseen ne +takaisin. Näkymätön puro virtasi sinne kallioiden yli loristen ja +kohisten. Hän pysähtyi vaistomaisesti ja kuunteli. Pihkalta tuoksuva +tuuli kantoi mukanaan hiljaisia ja tyynnyttäviä metsänääniä. Ainoastaan +hyvin terävät korvat olisivat voineet erottaa hiljaisia ja nopeita +askelia. Wilson eteni varovaisesti ja kääntyi muutamalle pienelle, +sammalta kasvavalle ruskealle ja tuoksuvalle aukiolle, joka oli +täynnä sananjalkoja ja sinikelloja. Sen keskeltä löysi hän syvälle +sammaleeseen painuneen puuman jäljen. Hän kumartui katsomaan sitä, +jäykistyi nopeasti ja suoristautui sitten varovaisesti. Silloin kuuli +hän takaansa kumeita askelia. Nostaen käsivartensa korkealle seisoi +hän hiljaa paikoillaan ja kääntyi sitten hitaasti. Muudan harmaaseen +peurannahkapukuun pukeutunut, harmaasilmäinen ja tukevaleukainen +metsästäjä tähtäsi häneen vireissä olevalla pyssyllä. Ja tuon +metsästäjän vieressä oli sähisevä ja sylkevä hirveän näköinen puuma. + + + + +XXII. + + +"Päivää, Dale!" sanoi Wilson. "Olette totisesti yllättänyt minut." + +"Sssh! Ei niin kovasti", sanoi metsästäjä hiljaa. "Oletteko Jim Wilson?" + +"Olen. Dale, ilmestyitte kintereillemme tavattoman pian, vai satuitteko +ehkä sattumalta löytämään meidät?" + +"Olen seurannut jälkiänne. Wilson, tulen hakemaan tyttöä." + +"Tiesin sen heti, nähdessäni teidät." + +Puumaan näytti vaikuttavan sen isännän uhkaava asento, koska se avasi +suunsa näyttäen julmat keltaiset torahampaansa ja sylkien Wilsoniin +päin. Tämä ei näyttänyt pelkäävän ollenkaan Dalea eikä tämän pyssyä, +vaan tuota suurta sähisevää petoa. + +"Wilson, olen kuullut sanottavan teitä melko rehelliseksi roistoksi", +sanoi Dale. + +"Ehkä sellainen olenkin. Mutta minä voin tulla hulluksi pelosta +minuutin kuluttua. Dale, tuo peto hyppää pian niskaani." + +"Puuma ei hyppää, ellen sitä kehoita. Wilson, jos annan teidän mennä, +tuotteko tytön luokseni?" + +"Tuumikaamme asiaa. Mitä silloin tapahtuu, jos kieltäydyn?" kysyi +Wilson ovelasti. + +"Silloin olette mennyttä miestä tavalla tahi toisella." + +"Minulla ei todellakaan ole paljon valitsemisen varaa. Suostun +ehtoonne. Mutta, Dale, uskotteko sanaani ja sallitte minun palata +Ansonin luo?" + +"Uskon. Ette ole mikään hullu ja luullakseni olette rehellinen. Minulla +on Anson ja hänen miehensä hallussani. Ette voi paeta minua, ette +ainakaan näissä metsissä. Voin karkoittaa hevosenne, tappaa teidät +vuorotellen tahi usuttaa puuman kimppuunne jonakin yönä." + +"Varmasti. Teillä on nyt valta käsissänne. Anson on itse kokonaan +syypää tähän. Näin meidän kesken puhuen, Dale, en ole milloinkaan ollut +halukas tällaiseen." + +"Kuka Riggsin ampui? Löysin hänen ruumiinsa." + +"Olitte varmaankin silloin jo läheisyydessä, kun se tapahtui", sanoi +Wilson väristen hieman tahtomattaan. Jokin ajatus tympäisi häntä. + +"Entä tyttö? Onko hän turvassa ja terveenä?" kysyi Dale nopeasti. + +"Hän on yhtä hyvässä turvassa ja terveenä kuin kotonaankin. Dale, hän +on rohkein tyttö, mikä milloinkaan on hengittänyt. Kukaan ei olisi +voinut saada minua milloinkaan uskomaan, että hänen laisellaan tytöllä +on sellaiset hermot. Riggs löi häntä kerran vasten suuta, muuta ei ole +tapahtunut. Tapoin Riggsin sen vuoksi. Ja auttakoon minua Jumala, mutta +luullakseni olen koko ajan miettinyt, miten voisin häntä auttaa. Nyt ei +sellainen ole enää niin vaikeaa." + +"Mutta miten?" kysyi Dale. + +"Saamme sitten nähdä. Minun on saatava hänet jotenkin pois leiristä ja +tuotava luoksenne. Siinä kaikki." + +"Sen täytyy tapahtua pian." + +"Mutta kuunnelkaahan nyt, Dale", huomautti Wilson vakavasti. "Liian +nopea toiminta on yhtä vahingollista kuin liian hidaskin. Snake on +ollut hyvin ärtyisä näinä päivinä ja näyttää tulevan yhä ärtyisemmäksi. +Ellen toimi hyvin varovaisesti, voi hän huomata jotakin ja tappaa tytön +tahi tehdä hänelle jotakin muuta. Tunnen nuo miehet. He ovat kaikki +valmiit uhraamaan henkensä. Minun on toimittava hyvin varovaisesti ja +jos minulla vain olisi jokin suunnitelma, olisi asian menestyminen +sitäkin varmempi." + +Wilsonin viekkaat vaaleat silmät loistivat jostakin mietteestä. Hän oli +koskemaisillaan toisen kohotetuista käsistään viitatakseen puumaan, kun +hän näytti keksivän jotakin parempaa. + +"Anson pelkää puumia. Ehkä voimme säikähdyttää hänet ja muut miehet +niin, että tytön poisvieminen muuttuu hyvin helpoksi. Voitteko saada +tuon suuren pedon tekemään kepposia? Hyökätkää leiriimme yöllä ja +karkoittakaa hevosemme." + +"Takaan, että voin peloittaa Ansonin melkein kuoliaaksi", vastasi Dale. + +"Silloin onnistumme varmasti!" huudahti Wilson melkein iloisesti. +"Vahdin tyttöä ja vihjaisen hänelle, miten hänen on näyteltävä +osansa. Tulette sinne illalla juuri ennen pimeää. Aion tehdä miehet +levottomiksi. Ja silloin voitte usuttaa puuman heidän kimppuunsa tahi +tehdä, mitä haluatte. Kun miehet sitten ovat aivan suunniltaan, otan +tytön mukaani ja tuon hänet tänne tahi jonnekin muualle ja vihellän +teille... Mutta ehkä tämä suunnitelma sittenkin on kelvoton. Jos tuo +puuma hyökätessään leiriimme hyppääkin minun niskaani jonkun muun +asemesta tahi sitten pimeässä, kun etsin teitä, nitistää minut. Tämä ei +tunnu minusta ollenkaan houkuttelevalta." + +"Wilson, tämä puuma on kesy", vastasi Dale. "Luulette sitä +vaaralliseksi, mutta se on niin vaaraton kuin kissanpoikanen. Se +näyttää vain vihaiselta. Ihmiset eivät ole sitä milloinkaan ahdistaneet +eikä se ole taistellut milloinkaan muiden kuin karhujen ja antilooppien +kanssa. Saan sen seuraamaan kaikenlaisia jälkiä, mutta totuus on +kumminkin sellainen, etten voi saada sitä tekemään pahaa kenellekään +ihmiselle. Se voi kumminkin peloittaa kuoliaaksi kaikki sellaiset, +jotka eivät sitä tunne." + +"Tuo riittää jo minulle. Miten hauskaa minulla tulee olemaankaan, kun +toverini ovat suunniltaan pelosta. Dale, voitte luottaa minuun ja +olen teille kiitollinen senvuoksi, että sallitte minun hieman korjata +itsekunnioitustani. Siis illalla, mutta ellei sellainen osoittaudu +mahdolliseksi, huomenillalla sitten." + +Dale laski pyssyn perän maahan ja suuri puuma sähähti jälleen. Wilson +laski kätensä ja astuen eteenpäin tunkeutui hän ympäröivään viheriään +kuusikkoon. Sitten hän kiiruhti kuilusta ylös aukiota kohti. Kun hän +saapui toveriensa luo, hänen käytöksensä ja ilmeensä muuttuivat. + +"Ovatko kaikki hevoset siellä?" kysyi Anson selaillen korttejaan. + +"Ovat, mutta ne käyttäytyvät hyvin kummallisesti. Ne näyttävät +pelkäävän jotakin." + +"Ehkä siellä on joku harmaakarhu", mumisi Anson. "Jim, sinun on +pidettävä niitä silmällä. Olemme hukassa, jos joku peto säikähdyttää ne +suunniltaan." + +"Minut siis valitaan tekemään kaikki työt nyt, kun te korttipukarit +nylette toisianne. Minun on paimennettava hevosia, kannettava vettä +ja hakattava halkoja, keitettävä ja virutettava astiat. No samapa tuo +lienee." + +"Kukaan ei milloinkaan suoriudu leiritöistä paremmin kuin Jim Wilson", +huomautti Anson. + +"Jim, olet nyt naisen ritari ja sinulla on tarpeeksi työtä hänen +ruokkimisessaan ja huvittamisessaan", sanoi Shady Jones, hymyillen +niin, että sanat menettivät ivansa. + +Miehet nauraa hohottivat. + +"Mene tiehesi, Jim, sotket vain pelimme", sanoi Moze hieman +vakavammasti. + +"Tyttö kuolisikin varmasti nälkään, ellei minua olisi", vastasi Wilson +hyväntuulisesti kävellessään tyttöä kohti ja alkaessaan puhua tälle +melko kovasti tultuaan lähemmäksi: "Neiti, minut on valittu kokiksi ja +haluaisin nyt tietää, mitä haluatte päivälliseksi." + +Miehet kuulivat hänen sanansa ja nauraa hohottivat jälleen. "Hei, miten +tuo Jim voikaan olla hullunkurinen!" huudahti Anson. + +Bo katseli häneen hämmästyneenä. Wilson iski silmää hänelle ja tultuaan +lähemmäksi alkoi hän puhua hänelle hiljaa ja nopeasti. + +"Tapasin äsken tuolla metsässä Dalen kesyine puumineen. Hän on tullut +noutamaan teitä. Olen suostunut auttamaan häntä, että saamme teidät +täältä turvallisesti pois. Nyt on teidänkin näyteltävä osanne. Teidän +on tekeydyttävä hulluksi. Ymmärrättekö? Keksikää jotakin omasta +päästänne. En välitä, mitä teette tahi sanotte, kunhan vain olette +olevinanne hullu. Älkääkä pelätkö. Aiomme säikähdyttää nuo miehet +niin, että saan tilaisuuden viedä teidät pois. Sitten illalla tahi +viimeistään huomenna." + +Ennenkuin Wilson alkoi puhua, oli Bo surullinen, kalpea ja valmis +milloin tahansa purskahtamaan itkuun. Hän muuttui kumminkin nopeasti +kuunnellessaan näitä sanoja ja kun Wilson lopetti, ei hän enää +näyttänyt samalta tytöltäkään. Hän katseli Wilsoniin ymmärtäväisesti ja +nyökäytti nopeasti päätään. + +"Kyllä ymmärrän. Teen voitavani!" kuiskasi hän. + +Wilson poistui hyvin hajamielisenä, viekkaan suunnitelmansa +hämmentämänä, eikä hän tullut entiselleen, ennenkuin melkein toveriensa +luona. Silloin alkoi hän hyräillä jotakin vanhaa surullista laulua, +liikkui nopeammasti, korjasi tulta ja alkoi valmistaa päivällistä. Hän +piti kumminkin tarkasti silmällä, mitä ympärillä tapahtui. Hän huomasi +tytön menevän kuusisuojukseen ja tulevan sieltä jälleen ulos hiukset +hajallaan. Wilson katsoi tovereihinsa virnistellen, pudisti sitten +päätään kuin ajatellen, että tilanne alkoi kehittyä. + +Pelaavat miehet eivät kumminkaan heti huomanneet, miten tyttö keimaili +ja silitteli pitkää tukkaansa hämmästyttävällä tavalla. + +"Hävinnyt!" huudahti Anson kiroten ja heittäen korttinsa menemään. +"Ellei minua ole noiduttu, en osaa ollenkaan pelata!" + +"Olet varmasti noiduttu", sanoi Shady Jones ivallisesti. "Vastako se +nyt alkaa sinulle selvitä?" + +"Pelaat kuin ojaan uponnut lehmä todellakin", huomautti Moze lyhyesti. + +"Pojat, eikö tämä olekin hullua?" sanoi Anson surullisen vakavasti. +"Alan juuri tulla järkiini. Jokin on hullusti. Viime syksystä alkaen +ei meille ole mikään onnistunut, vaan kaikki on mennyt päin mäntyyn. +En syytä ketään, sillä minähän tässä johtaja olen. Onnettomuus seuraa +minua." + +"Snake, onnettomuutemme johtuvat kokonaan tuosta tekemästäsi +sopimuksesta siepata tytöt", sanoi Wilson, joka oli kuunnellut. "Sanoin +sen sinulle jo silloin. Ikävyytemme ovat vasta alkaneet ja huomaan +niiden nyt lisäytyvän. Katsokaa." + +Wilson viittasi sinnepäin, missä tyttö seisoi hiukset hulmuten hurjasti +pään ja hartioiden ympärillä. Bo kumarteli hyvin kauniisti muutamalle +vanhalle kannolle lakaisten maata nöyryydessään suortuvillaan. + +Anson säpsähti ja näytti hämmästyvän äärettömästi, vallan +naurettavasti. Ja nuo toiset miehet tuijottivat, ollen yhtä ymmällä +kuin heidän johtajansakin. + +"Mikä kumma häntä nyt vaivaa?" kysyi Anson epäilevästi. "Hänen +tukkansahan on aivan hajallaan. Mutta hän ei näytä tekevän tuota +iloissaankaan." + +Wilson naputti otsaansa merkityksellisesti kädellään. "Säikähdin häntä +oikein tänä aamuna", kuiskasi hän. + +"Miten niin?" huudahti Anson uskomatta korviaan. + +"Ellei hän ole hullu, en eläessäni ole nähnyt ketään hullua naista", +sanoi Shady Jones. Hänen tavastaan pudistaa päätään olisi voitu luulla, +että hän alituisesti oli ollut tekemisissä naisten kanssa. + +Moze oli niin säikähtynyt, ettei hän saanut sanaakaan suustaan. + +"Näin sen tulevan", selitti Wilson melko kiihkeästi. "Pelkäsin +kumminkin ilmaista sitä. Kiusasitte minua hänellä. Nyt sentään toivon, +että olisin puhunut." + +Anson nyökäytti vakavasti päätään. Hän ei uskonut oikein näkemäänsä, +mutta todistukset tuntuivat kumoamattomilta. Hän lähestyi tyttöä askel +askeleelta, ikäänkuin tämä olisi ollut joku vaarallinen ja selittämätön +kapine. Wilson seurasi häntä ja toisia näytti vastustamattomasti +haluttavan lähteä mukaan. + +"Kuulehan, tyttöseni!" huudahti Anson käheästi. + +Tyttö suoristi ylpeästi hennon vartalonsa. Levällään olevien hiusten +välistä loistivat hänen silmänsä luonnottomasti Ansonia vastaan, mutta +hän ei suvainnut vastata sanaakaan. + +"Kuulehan, Raynerin tyttö", lisäsi Anson hitaasti, "mikä sinua +oikeastaan vaivaa?" + +"Herra, puhutteko minulle?" kysyi Bo arvokkaasti. + +Shady Jones tointui hämmennyksestään ja huomasi kai tilanteessa jotakin +naurettavaa, koska hänen tummat kasvonsa alkoivat liikahdella. + +"Kyllä!" huohotti Anson raskaasti. + +"Ophelia odottaa käskyjänne, herra. Olen ollut kokoamassa kukkia", +sanoi Bo suloisesti näyttäen tyhjiä käsiään, kuin niissä olisi ollut +kukkavihko. + +Shady Jones purskahti hillittömään nauruun. Siihen ei kumminkaan kukaan +muu yhtynyt ja nopeasti aiheutti se hänelle ikävyyksiä, sillä tyttö +hyökkäsi nyt hänen kimppuunsa. + +"Mitä sinä, sammakko, kurnutat? Roisto, sinut olisi pieksettävä ja +kytkettävä rautoihin!" huusi hän kiihkeästi. + +Shadyssä tapahtui huomattava muutos ja hän oli kaatua peräytyessään. +Sitten näpsäytti Bo sormiaan Mozen nenän alla. + +"Sinä musta paholainen! Mene matkoihisi! Kuuletko!" + +Anson kokosi sen verran rohkeutta, että hän koski Bohun. + +"Kuulehan nyt, Ophelia --" + +Ehkä hän koetti rauhoittaa Bota, mutta tämä huusi ja hyppäsi +takaisinpäin kuin palohaavan saanut. Hän huusi kimeästi ja hurjasti: + +"Sinä! Sinä!" Hän viittasi sormellaan Ansoniin. "Sinä naistenrääkkääjä! +Miksi hylkäsit vaimosi?" + +Anson muuttui ensin tummanpunaiseksi, mutta kalpeni sitten hitaasti. +Tyttö oli nähtävästi osunut umpimähkään hyvin arkaan paikkaan. + +"Ja nyt on piru muuttanut sinut käärmeeksi, pitkäksi suomuiseksi +käärmeeksi, jolla on viheriät silmät! Huh! Kun paimeneni löytää sinut, +ryömit kyllä pian vatsallasi. Ja hän polkee sinut tomuun." + +Bo liukui nyt heidän luotaan alkaen pyöriä somasti käsivarret leveällä +ja hiukset hulmuten. Sitten hän nähtävästi unhottaen tuijottavat +miehet alkoi laulaa hiljaa jotakin suloista laulua. Tanssittuaan +vielä muutaman männyn ympärillä livahti hän lopulta pieneen viheriään +majaansa, josta pian alkoi kuulua hyvin surullista vaikeroimista. + +"Voi, millainen häpeä!" huudahti Anson. "Tuo hieno terve ja rohkea +tyttönen on nyt mennyttä kalua. Hän on nyt aivan rutihullu!" + +"Niin, sanopas muuta", huomautti Wilson. "Ja muille se tuottaa yhä +enemmän ikävyyksiä. Tilanne oli jo kehno ennenkin, mutta nyt se muuttuu +aivan sietämättömäksi. Enkö sitä jo sinulle sanonut, Anson? Varoitin +sinua. Kysy Shadylta ja Mozelta, he kyllä ymmärtävät asian." + +"Onnemme on ainiaaksi mennyttä", ennusti Shady surullisesti. + +"Tämä musertaa minut kokonaan, Anson", mumisi Moze. + +"Hullu nainen hallussani! Ellei tämä nyt jo ole liikaa niin ei +mikään!" huudahti Anson surullisesti poistuessaan. Ollen tietämätön, +taikauskoinen ja todennäköisten asioiden järkyttämä, kuvitteli hän +lopultakin olevansa pahojenhenkien riivaama. Kun hän heittäytyi +istumaan muutamalle käärylle, vapisivat hänen punakarvaiset kätensä. +Shady ja Moze muistuttivat myöskin paria viimeisillään olevaa miestä. + +Wilsonin jännittyneet kasvot liikahtelivat, kun hän käänsi ne pois +nähtävästi tukahduttaakseen jonkunlaisen tunnepuuskan. Juuri silloin +pääsi Ansonilta jyrisevä kirous. + +"Hullu tahi ei, kultaa minä kumminkin hänellä ansaitsen!" raivosi hän. + +"Mutta mies, ole nyt toki järkevä. Aiotko sinäkin tulla hulluksi? +Sanoinhan sinulle jo, että joukkomme on tuomittu perikatoon. Et voi +saada mitään hänestä", sanoi Wilson harkitusti. + +"Miksi en?" + +"Koska meitä ajetaan takaa. Emme voi piiloutua mihinkään. Päivän tahi +parin kuluttua saamme lyijyä nahkaamme." + +"Ajetaan takaa! Mistä olet tullut sellaiseen luuloon? Näinkö pian?" +kysyi Anson nostaen päätään kuin iskevä käärme. Toisetkin miehet +osoittivat nopeata mielenkiintoa. + +"Ei se mikään luulo ole, sillä en ole nähnyt ketään. Tunnen sen +kumminkin luissani. Kuulen jonkun tulevan jäljessämme koko ajan, +erittäinkin öisin. Joku järkkymätön mies on varmasti kintereillämme." + +"Jos näen tahi kuulen jotakin, isken tyttöä päähän ja sitten lähdemme +matkoihimme täältä", vastasi Anson synkästi. + +Wilson syöksähti nopeasti eteenpäin, vihaisesti ja niin kiihkeästi, +ettei sellainen ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Miehet tuijottivatkin +häneen hämmästyneinä. + +"Silloin on sinun jumalauta muserrettava Jim Wilsonin pää ensin!" sanoi +hän yhtä omituisella äänellä, kuin hänen käyttäytymisensäkin oli. + +"Jim, rupeaisitko vastustamaan minua?" huudahti Anson kohotetuin +käsivarsin arvokkaasti ja lämpimästi. + +"Minäkin alan tulla niin pyörälle päästäni, että mieluummin saat +murskata sen, ennenkuin annan sinun murhata tuon pienen tyttö-raukan, +jonka olet tehnyt hulluksi." + +"Jim, en punninnut sanojani", vastasi Anson. "Ja palataksemme +asiaan, alan minäkin olla aivan sekaisin. Olemme kaikki monen hyvän +whiskyryypyn tarpeessa." + +Hän koetti karkoittaa mielestään kaiken synkkyyden ja pelon, mutta ei +onnistunut. Toverit eivät auttaneet hänen yritystään ollenkaan. Wilson +poistui nyökäytellen päätään. + +"Anson, anna Jimin olla rauhassa", kuiskasi Shady. "Olet mieletön +vastustaessasi häntä, kun hän on noin kiihoittunut. Jim on kyllä +uskollinen, mutta sinun on oltava varovainen." + +Moze ilmaisi kantansa nyökäyttäen synkästi. + +Kun pelaaminen aloitettiin jälleen, ei Anson siihen enää yhtynytkään. +Toisetkaan, Moze ja Shady, eivät näyttäneet olevan siihen niin +innostuneita kuin tavallisesti. Anson paneutui lopulta pitkäkseen +nojaten päänsä satulaan. Hän tuijotti koko ajan tuohon pieneen +suojukseen, jossa vangittu tyttö pysytteli piilossa. Sieltä kuului +silloin tällöin hiljaista laulua tahi luonnotonta naurua, joka +kantautui aukion poikki. Wilson oli niin syventynyt ruoanlaittoon, +ettei hän nähtävästi kuullut mitään. Äkkiä hän kutsui miehet aterialle, +mitä pyyntöä nämä niin vastahakoisesti ja vaiti ollen noudattivat kuin +he sillä olisivat osoittaneet jonkunlaista suosiota kokille. + +"Snake, eiköhän minun pitäisi viedä hieman ruokaa tytöllekin?" kysyi +Wilson. + +"Tarvitseeko sinun kysyä sitä minulta?" tiuskaisi Anson. "Hänen on +pakko syödä, vaikka sitten ruoka olisi tukittava hänen kurkkuunsa." + +"En ole siihen hyvinkään halukas", vastasi Wilson, "mutta voinhan +tuon sentään tehdä, koska te muut tunnutte olevan siihen hyvin +vastahakoisia." + +Otettuaan lautasen ja kupin lähestyi hän vastahakoisesti tuota pientä +suojusta ja pisti päänsä ovesta sisään. Valpas ja huomiokykyinen tyttö +oli nähtävästi huomannut hänen tulonsa. Kaikissa tapauksissa tervehti +hän Wilsonia varovaisesti hymyillen. + +"Jim, olinko mielestänne hyvä?" kuiskasi hän. + +"Neiti, niin taitavaa näyttelijätärtä en luullakseni ole milloinkaan +nähnyt", vastasi Wilson hiljaa. "Olitte kumminkin pilata kaikki +liioittelemisella. Ilmoitan nyt Ansonille, että olette sairas -- +myrkytetty tahi jotakin muuta hirveää. Odottakaamme sitten iltaa. Dale +varmaankin saapuu silloin avuksemme." + +"Voi, olen hirveästi jännittynyt saadakseni lähteä", huudahti Bo. "Jim +Wilson, en unhota teitä milloinkaan elämässäni." + +Wilson näytti suuresti hämmästyvän. + +"Neiti, olen koettanut tehdä vain parhaani, mutta tuloksista en mene +takuuseen. Olkaa kärsivällinen, rohkea, älkääkä säikähtykö. Toivoakseni +voin Dalen kanssa pelastaa teidät tästä." + +Vedettyään päänsä pois hän nousi ja palasi nuotiolle, missä Anson +odotti uteliaana. + +"Jätin ruoan sinne, mutta hän ei siihen koskenutkaan. Hän näyttää +olevan jotenkin sairas, lieneekö saanut myrkytyksen." + +"Jim, olin kuulevinani sinun puhuvan", sanoi Anson. + +"Niin puhuinkin. Koetin häntä taivuttaa. Hän ei ole mielestäni niin +järjetön kuin äsken, mutta hän makaa siellä melkein kaksinkerroin ja on +hyvin sairas." + +"Yhä pahempaa siis", murahti Anson hampaittensa välistä. "Ja missä +Burtkin viipyy? Nyt on jo keskipäivä ja hän lähti varhain. Hänestä ei +tule milloinkaan metsämiestä. Nytkin on hän luultavasti eksynyt." + +"Joko niin, tahi sitten on häntä kohdannut jokin muu", vastasi Wilson +miettiväisesti. + +Anson heristi suurta nyrkkiään ja kirosi julmasti partaansa sellaisen +miehen tapaan, jonka rikostoverit ja välineet, onni ja itseluottamus +olivat pettäneet. Hän heittäytyi muutaman puun juurelle ja jonkun ajan +kuluttua, kun hänen vihansa oli haihtunut, näytti hän vaipuvan uneen. +Moze ja Shady jatkoivat peliään. Wilson käveli edestakaisin, istui +hetkisen ja läksi sitten katsomaan hevosia jälleen, kiersi notkon ja +palasi taasen leiriin. Iltapäivän tunnit kuluivat hitaasti, koska ne +olivat jonkunlaisia odotustunteja. Kun katsoi miehiin, voi helposti +huomata heidän kasvoillaan saman odottavan ilmeen. + +Auringonlaskun aikaan muuttui notkon kullanväri epämääräiseksi synkäksi +hämäräksi. Anson kääntyi, haukotteli ja istuutui. Kun hän katsoi +ympärilleen hakien selvästi Burtia, hänen kasvonsa synkistyivät. + +"Eikö Burtia ole vieläkään näkynyt?" kysyi hän. + +Wilson näytti hieman hämmästyvän. "Snake, et suinkaan odota Burtia +enää?" + +"Tietysti odotan! Miksi en odottaisi?" tiuskaisi Anson. "Milloin +muulloin tahansa olisimme lähteneet häntä etsimään, emmekö olisikin?" + +"Milloin muulloin tahansa ei ole sama kuin nyt, Burt ei tule enää +milloinkaan takaisin", sanoi Wilson varmasti ja lopullisesti. + +"Joutavia! Täyttävätkö mielesi jälleen nuo samat omituiset aavistukset +kuin äskenkin, tuollaiset yliluonnolliset, joita et voi selittää?" + +Ansonin kysymykset olivat katkerat ja ivalliset. + +"Kyllä. Ja, Snake, kysyn sinulta nyt samaa: Eikö sinunkin mielessäsi +liiku jotakin samantapaista?" + +"Ei!" karjaisi johtaja hurjasti, mutta tämä kiihkeä purkaus osoitti +vain, että hän valehteli. Tästä purkauksesta, joka oli tulinen muisto +hänen luonteensa vanhoista ja urhoollisista vaistoista, laskeutuisi +hän nopeasti aivan mielettömyyteen asti, ellei joku nopea muutos +vaihtaisi hänen onneaan paremmaksi. Ja sellaisille raaoille ja +hillittömille luonteille kuin hänen merkitsi tuollainen mielettömyys +toivotonta tilannetta, toivotonta tapausten kehittymistä ja toivotonta +intohimojen kokoamista, joiden tarkoitus on vain jakaa ja ottaa vastaan +onnettomuuksia, verta ja kuolemaa. + +Wilson lisäsi hieman puita nuotioon ja syödä nutusteli sitten muutamia +laivakorppuja. Kukaan ei pyytänyt häntä keittämään eivätkä muutkaan +yrittäneetkään. Vuorotellen menivät miehet hakemaan eväsvarastosta +hieman leipää ja lihaa. + +Sitten he odottivat, kuten miehet, jotka eivät tiedä, mitä he +odottavat, mutta kumminkin vihaavat ja pelkäävät tuota odottamaansa. + +Notkossa vallitseva hämärä oli luonnollisesti omituista ilman +tihenemistä. Se oli pimeän ja valon sekoitusta, joka muodosti harmaita +pitkiä varjoja. + +Hevosten korskuminen ja hyppiminen säikähdytti äkkiä miehiä. + +"Hevoset pelkäävät jotakin", sanoi Anson nousten. "Tulkaa, niin mennään +katsomaan." + +Moze seurasi häntä ja he katosivat hämärään. Pian kuului kovempaa +kavioiden kapsetta, sitten viidakon rasahtelua ja miesten kovia +huutoja. Vihdoin palasivat miehet taluttaen kolmea hevosta, jotka he +sitoivat kiinni notkon reunalla kasvaviin puihin. + +Nuotion valossa näyttivät Ansonin kasvot synkiltä ja vakavilta. + +"Jim, hevoset ovat arempia kuin antiloopit", sanoi hän. "Otin +omani kiinni ja Moze pari muuta. Loput laukkasivat tiehensä meidän +lähestyessämme niitä. Joku peto on säikähdyttänyt ne pahasti. Meidän on +kaikkien kiiruhdettava sinne pian." + +Wilson nousi pudistaen päätään miettiväisesti. Samalla rikkoi +hiljaisuuden säikähtyneen hevosen kimakka ja pelästynyt hirnunta. +Se piteni huudoksi, katkesi ja loppui. Sitten seurasi pelokasta +korskuntaa, hyppimistä, rasahtelua, kavioiden kapsetta ja pensasten +kahinaa, sitten kovempaa hyppimistä ja kolinaa sekä katkonaista kovaa +hirnumista. + +"Ne ovat pillastuneet!" huusi Anson kiiruhtaen oman hevosensa luo, +jonka hän oli sitonut notkon laitaan. Se oli muutenkin suuri ja +villinnäköinen, saati sitten nyt, kun se korskui ja koetti päästä +irti. Anson ehti sen luo juuri ajoissa, ja kaikki hänen voimansa +olivat tarpeen sen rauhoittamiseksi. Vasta sitten kun tuo rasahteleva, +korskahteleva ja hyppivä temmellys oli hiljennyt ja lakannut kuulumasta +harjulta, uskalsi hän poistua säikähtyneen lemmikkinsä luota. + +"Paenneet, hevosemme ovat paenneet! Kuulitteko sitä elämää?" huudahti +hän kalpeana. + +"No johan nyt toki. Lauma on nyt hajonnut kaikkiin ilman suuntiin", +vastasi Wilson. + +"Emme saa niitä milloinkaan takaisin, vaikka eläisimme vielä sata +vuotta", selitti Moze. + +"Se tekee meistä lopun, Snake Anson", lisäsi Shady Jones +miettiväisesti. "Hevoset ovat nyt karanneet. Voit lähettää +lentosuukkosen niiden jälkeen. Niiden jalat eivät olleet sidotut ja +ne pelästyivät hirveästi jotakin. Ne hajautuivat tuossa sekasorrossa +pääsemättä enää milloinkaan yhteen. Huomaatko nyt, millaiseen pulaan +olet meidät saattanut?" + +Tämän kolmannen syytöksen voimasta istuutui joukon johtaja järkytettynä +ja vaiti ollen. Toisetkin vaikenivat ja vähitellen vallitsi notkossa +täydellinen hiljaisuus. Yö koitti mustana, synkkänä, kolkkona ja +tähdettömänä. Tuuli humisi heikosti ja puro lauloi omituista lauluaan, +milloin sointuvasti, milloin kumeasti. Se ei ollut milloinkaan +samanlaista -- joskus se jyrisi kuin kaukainen ukkonen, joskus taasen +kohisi kuin vesi olisi syöksynyt syvään kuiluun ja joskus kolisi kuin +nopeassa virrassa olevat kivet. Mustaa kallioseinää ei voitu nähdä, +mutta kumminkin oli sieltä häämöttävinään omituisia kasvoja; suuret +männyt näyttivät aivan kohtisuorilta ja varjot olivat tummia, liikkuvia +ja muuttuvia. Nuotion lepattava valo kierteli suuria runkoja ja valaisi +haaveellisesti mietteihinsä vaipuneita miehiä. Se ei muutenkaan palanut +eikä räiskynyt iloisesti, sillä ei ollut minkäänlaista hehkua, ei +säkeniä, ei valkoista sydäntä eikä punaisia tummenevia kekäleitä. +Miehet koettivat vuoroittain kuin yhteisestä sopimuksesta saada tulen +kirkkaammasti palamaan. Mutta, koottu vähäinen puumäärä oli lahoa, joka +leimahti vain hetkeksi sammuakseen taasen melkein heti. + +Jonkun ajan kuluttua ei ainoakaan mies puhunut, ei liikkunut, eipä edes +tupakoinut, vaan tuijotti vain synkästi tuleen. Jokainen oli vaipunut +omiin ajatuksiinsa ja jokaisen yksinäinen mieli oli tiedottomasti +täynnä tulevaisuuden epäilyksiä. Tämä ajattelemiselle omistettu tunti +erotti nämä toverukset toisistaan. + +Öisin ei mikään ole samannäköistä kuin päivisin. Onnen ja runsauden +päivinä, menneissä tuimissa taisteluissa ja monissa tulevissa erosivat +nämät miehet niin suuresti nykyisestä tilastaan kuin tämä pimeä yö +erosi heidän odottamastaan kirkkaasta päivästä. Vaikka Wilson pettikin +suuresti tovereitaan tuon avuttoman tyttö-raukan vuoksi eivätkä häntä +niin ollen järkyttäneet minkäänlaiset ahdistavat eivätkä taikauskoiset +luulot, oli hän kumminkin ehkä enemmän tietoinen uhkaavasta +onnettomuudesta kuin toiset. + +Heidän tekemänsä paha puhui heille luonnosta ja pimeydestä, ja jokainen +heistä selitti sen oman pelkonsa tahi toivonsa mukaan. Vallitsevin +tunne oli kumminkin pelko. He olivat vuosikausia eläneet aina +jonkunlaisen pelon vallassa, peläten milloin rehellisiä miehiä tahi +kostoa, milloin takaa-ajoa tahi nälkää, milloin juoman tahi kullan +puutetta, milloin verta tahi kuolemaa, milloin onnea tahi tilaisuuksia +tahi jotakin salaperäistä nimetöntä voimaa. Vaikka Wilson olikin +oikea pelottoman miehen perikuva, kalvoi hänen mieltään kumminkin +kuluttavin ja selittämättömin pelko, mitä ajatella voidaan, nimittäin +sellainen, että hänen oli ehkä piakkoin pakko tehdä hänen miehuudelleen +ala-arvoisia tekoja. + +Siten he istuivat kumarassa nuotion ääressä miettien, koska toivo +tuntui jo melkein sammuneelta, kuunnellen, koska tuo kummallinen ja +synkkä pimeys tuulenhuminoineen ja kumeine puronkohinoineen pakotti +heitä kuuntelemaan, odottaen unta ja toivoen tuntien nopeata kulumista, +jotta he näkisivät, mitä oli tulossa. + +Ja näytti olevan määrätty, että Anson ensimmäiseksi sai aavistaa +lähestyvän uhkaavan turmion ankaruutta. + + + + +XXIII. + + +"Kuunnelkaa!" + +Anson kuiskasi tuon kiihkeästi. Hän istui aivan liikkumatta, mutta +katse harhaili sinne tänne, vapisevan korkealle kohotetun etusormen +vaatiessa hiljaisuutta. + +Kolmas vielä omituisempi ääni säesti tuulen kummallista huminaa ja +puron kumeaa ivallista kohinaa. Sitä voitiin tuskin erottaa, sillä niin +erinomaisen heikkoa valitusta tahi ulvontaa se oli. Se täytti noiden +toisten äänien väliajat. + +"Jos tuo on joku peto, ei se ole kaukana", kuiskasi Anson. + +"No ei se nyt lähelläkään ole", sanoi Wilson. + +Shady Jones ja Moze olivat samalla tavoin eri mieltä. + +Kun valitus loppui, hengittivät kaikki jälleen vapaammin ja vaipuivat +entisiin asentoihinsa nuotion viereen. Läpitunkematon musta seinä +ympäröi nuotion valaisemaa pientä tilkkua, ja tuossa ympyrässä olivat +nuo ajatuksiinsa vaipuneet miehet keskellä, sammuvan nuotion ympärillä, +nuo muutamat pystysuorat männyt ja puihin kiinnitetyt hevoset toisessa +päässä. Hevoset tuskin liikkuivat paikoiltaan, ja niiden pystyssä +olevat valppaat päät todistivat niidenkin hyvin huomaavan yön +omituisuudet. + +Silloin tavattoman pitkän hiljaisuuden jälkeen kohosi tuo omituinen +ääni vähitellen surkeaksi vaikeroimiseksi. + +"Tuo hullu tyttököhän siellä itkee", arveli Anson. + +Nähtävästi hänen toverinsa hyväksyivät tämän selityksen tuntien yhtä +suurta helpotusta kuin äänen vaiettuakin. + +"Luultavasti", myönsi Jim Wilson vakavasti. + +"Jos tuo tyttö marisee koko yön, emme saa unen hiventäkään silmiimme", +murisi Shady Jones. + +"Oikein selkääni karmii", sanoi Moze. + +Wilson nousi aloittaakseen jälleen miettiväisen kävelynsä pää kumarassa +ja kädet selän takana. Hän oli kuin hämmingin ruumiillistunut kuva. + +"Jim, istuudu. Sinä hermostutat vain minua", sanoi Anson ärtyisästi. + +Wilson nauroi todellakin, mutta hiljaa, kuin hillitäkseen omituista +huviaan. + +"Snake, uskallan hevoseni ja revolverini laivakorppua vastaan, että +voin noin kuuden sekunnin kuluttua temmeltää samoin kuin nuo hevoset." + +Ansonin laiha leuka laskeutui jo molemmat toiset katsoivat häneen +suurin silmin. He tiesivät varmasti, ettei Wilson ollut juovuksissa, +minkä vuoksi he eivät ollenkaan käsittäneet häntä. + +"Jim Wilson, alatko hermostua?" kysyi Anson käheästi. + +"Ehkä. Jumala sen vain tietää. Mutta kuulehan, Snake, olet kai nähnyt +ja kuullut ihmisten korisevan?" + +"Tarkoitatko kuollessaan?" + +"Tarkoitan." + +"Kyllä, ainakin pari kertaa", vastasi Anson julmasti. + +"Mutta et ole milloinkaan nähnyt kenenkään kuolevan pelosta tahi +kauheasta säikähdyksestä?" + +"En muistaakseni ikinä." + +"Mutta minäpä olen. Ja samaa aavistaa Jim Wilson nytkin", sanoi hän ja +jatkoi itsepäistä kävelyään. + +Anson ja hänen molemmat toverinsa katsoivat toisiinsa hämmästyneinä. + +"Joutavia! Sanopas, mitä tuo asia meihin kuuluu?" kysyi Anson hetken +kuluttua. + +"Tyttö on kuolemaisillaan", vastasi Wilson äänellä, joka läjähti kuin +ruoskanlyönti. + +Nuo kolme miestä jäykistyivät istuimillaan uskomatta kuulemaansa +todeksi, mutta olivat vastustamattomasti kumminkin tämän pimeän, +kammottavan ja pahaenteisen hetken aiheuttamien tunteiden järkyttämiä. + +Wilson käveli valopiirin laitaan mumisten itsekseen ja palasi jälleen +takaisin, sitten hän meni hieman etemmäksi, melkein näkymättömiin, +mutta tuli vielä nytkin takaisin. Kolmannella kerralla hän kumminkin +katosi kokonaan yön läpitunkemattomaan pimeyteen. Nuo kolme miestä +liikuttivat tuskin lihastakaan katsoessaan paikkaan, jonne hän oli +hävinnyt. Wilson tuli kumminkin muutamien hetkien kuluttua horjuen +takaisin. + +"Hän on jo melkein lopussa", sanoi hän synkästi. "Hermoihini koski, kun +tunnustelin hänen kasvojaan. Tuo hirveä vaikeroiminen syntyy, kun hän +hengittää. Se on kuin kuolevan korinaa, ainoastaan pitkäveteistä lyhyen +asemesta." + +"Jos hän on jo alkanut korista, loppuu hän kyllä pian", sanoi Anson. +"En ole nukkunut kolmeen yöhön. Miten whisky nyt minulle maistuisikaan." + +"Snake, tuota sinä nyt alituisesti jankutat", huomautti Shady Jones +äreästi. + +Notkossa oli hyvin vaikea määritellä äänen suuntaa, mutta jokainen +aivan tyynesti ajatteleva mies olisi voinut sanoa, että tuon +omituisen vaikeroimisen kovuus johtui eri etäisyyksistä ja asemista. +Äänekkäimmillään ollessaan oli se kuin valitusta. Mutta nämä miehet +kuuntelivat hermoillaan. + +Lopulta se lakkasi äkkiä. + +Wilson poistui jälleen joukosta ja katosi yöhön. Hänen poissaoloaan +kesti kauemmin kuin äsken, mutta vihdoin tuli hän nopeasti takaisin. + +"Hän on kuollut!" huudahti hän vakavasti. "Tuo viaton lapsi, joka ei +ole milloinkaan tehnyt kenellekään mitään pahaa ja jonka katseleminen +teki jokaisen miehen paremmaksi, on nyt siis kuollut. Anson, sinulla on +varmasti paljon maksettavaa, kun aikasi koittaa." + +"Mitä sinä lörpöttelet?" kysyi johtaja vihaisesti. "Hänen verensä ei +ole tahrannut käsiäni." + +"Onpahan!" huusi Wilson pudistaen nyrkkiään Ansonille. "Ja pian sen +olet näkeväkin! Tunnen koston tulevan ja tunnen jotakin muutakin." + +"Joutavia! Hän on kai vain nukahtanut", selitti Anson vapisten +noustessaan. "Antakaa minulle palava kekäle." + +"Älä ole niin hullu, että menet juuri kuolleen hullun tytön luo", +vastusti Shady Jones. + +"Miksi en menisi? Kuka tämän joukon päällikkö on, haluaisin sen +mielelläni tietää?" Anson tarttui muutamaan kekäleeseen, jonka toisessa +päässä oli tuli. Se kädessään lähestyi hän tuota suojusta, jossa +kuolleen tytön luultiin olevan. Hänen tulisoihdun valaisema laiha +vartalonsa sopi hyvin mustaan ympäristöön. Kuta lähemmäksi hän pääsi +suojusta, sitä hitaammin hän käveli, kunnes hän kokonaan pysähtyi ja +kumartui katsomaan sisään. + +"Hän on mennyt!" huusi hän käheästi värisevällä äänellä. + +Sitten soihtu sammui ja kekäleen pää hehkui enää vain punaisena. Hän +heilutteli sitä, mutta se ei syttynyt palamaan. Hänen tarkasti katsovat +toverinsa kadottivat hänen pitkän vartalonsa näkyvistään ja samoin myös +tuon hehkuvan kekäleen. Pikimusta pimeys nieli hänet. Muutamiin hetkiin +ei kuulunut mitään. Jälleen tuulen humina ja tuo omituinen, ivallinen, +kumea kohina valtasivat paikan. Sitten kuului jonkun rasahtelua, ehkä +tuulen aiheuttamaa, ikäänkuin sivulle työnnettyjen kuusen oksien +pehmeätä kahinaa. Sitä seurasi hypähtelevän miehen askelten kumeata +kapsetta. Anson tuli juosten takaisin. Hän oli aivan hurjannäköinen +kalpeine kasvoineen ja pelokkaine kuopistaan pullistuneine silmineen. +Oikeassa kädessä oli revolveri. + +"Kuulitteko vai näittekö jotakin?" huohotti hän katsoen taakseen ja +sitten ympärilleen, ja lopuksi tovereihinsa. + +"Emme. Minä ainakin koetin sekä katsella, että kuunnella", vastasi +Wilson. + +"Anson, ei siellä mitään ollut", selitti Moze. + +"En ole siitä niinkään varma", sanoi Shady Jones epäilevin ja +tuijottavin silmin. "Luulin kuulevani jotakin kahinaa." + +"Hän ei ollut siellä!" huudahti Anson peläten ja ihmetellen. "Tyttö on +kadonnut! Soihtuni sammui enkä voinut nähdä. Ja juuri silloin tunsin +jotakin tapahtuvan. Pyörähdin nopeasti katsomaan ja ellen sittenkin +huomannut suurta harmaata otusta, olen hullumpi kuin tuo tyttö. En +kumminkaan voi vannoa tunteneeni muuta kuin tuulen puuskan, joka vinkui +korvissani." + +"Hävinnytkö?" huudahti Wilson hyvin järkytettynä. "Miehet, jos asia on +niin, niin ehkä hän ei ollutkaan kuollut, vaan lähti vaeltamaan pois. +Mutta hän oli kuollut, vannon sen, sillä hänen sydämensä oli lakannut +sykkimästä." + +"Luullakseni lähden tieheni täältä", sanoi Shady Jones synkästi +noustessaan. Kun Moze huomasi hänen tekonsa, ilmestyi hänen tummille +kasvoilleen paljon puhuva ilme. + +"Jim, jos hän nyt kerran on kuollut ja lähtenyt vaeltamaan, niin mitä +hittoa luulet tästä kaikesta seuraavan?" kysyi Anson käheästi. "Mutta +se näyttää vain sellaiselta. Olemme kaikki hermostuneita. Koettakaamme +tyyntyä ja keskustella järkevästi." + +"Anson, maailmassa on paljon sellaista, mitä et sinä enkä minäkään +tiedä", vastasi Wilson. "Maailmanloppu tulee kumminkin joskus ja ehkä +se nyt voi olla jo hyvinkin lähellä. En ole ollenkaan hämmästynyt --" + +"Kas tuolla taasen!" huudahti Anson kääntyen ja tähdäten revolverillaan. + +Miesten ja puiden takana vilahti jotakin harmaata ja suurta, ja sitä +seurasi huomattava tuulen puuska. + +"Kuulehan, Snake, ei siellä ollut mitään", sanoi Wilson hetken kuluttua. + +"Mutta minäkin kuulin", kuiskasi Shady Jones. + +"Tuulenpuuskahan tuo vain levitteli savua nuotiosta", sanoi Moze. + +"Panen vaikka sieluni pantiksi, että takanani oli jotakin", selitti +Anson tuijottaen pimeään. + +"Kuunnelkaamme, päästäksemme asiasta varmuuteen", ehdotti Wilson. + +Miesten rikollisista ja levottomista kasvoista voi lepattavan nuotion +valossa selvästi nähdä, miten jokainen heistä pelkäsi suunnattomasti. +He seisoivat kuin kuvapatsaat katsellen ja kuunnellen. + +Muutamat äänet rikkoivat vain tuon omituisen hiljaisuuden. Hevoset +huokaisivat silloin tällöin raskaasti, mutta eivät liikahtaneetkaan +paikoiltaan, ja mäntyjen oksia heiluttelevan tuulen synkkä ja +surullinen humina sekoittui puron kumeaan kohinaan. Ja ainoastaan nämä +tavalliset äänet kiinnittivät huomion hiljaisuuden laatuun. Autiuden +hengittävä ja yksinäinen tuntu vallitsi tuossa pimeässä notkossa +ja synkkä yö tuntui kätkevän helmaansa tuntemattomia salaisuuksia. +Ainoastaan kuuntelevasta pahasta omastatunnosta voivat nuo luonnon +mitä rauhallisimmat, kauneimmat ja surullisimmat äänet tuntua kutsuvan +helvetin säveliltä. + +Äkkiä muudan lyhyt ja kimeä kiljunta rikkoi tuon painostavan ja ladatun +hiljaisuuden. + +Ansonin suuri hevonen nousi pystyyn pieksäen ilmaa etujaloillaan ja +tuli sitten taasen jymähtäen maahan. Toiset hevoset vapisivat pelosta. + +"Eikö tuo ollut puumin ääni?" kysyi Anson käheästi. + +"Minusta se kuulosti naisen huudolta", vastasi Wilson näyttäen +vapisevan kuin lehdet tuulessa. + +"Silloin olin oikeassa. Tyttö on hengissä ja kuljeskelee tuolla +metsässä huudellen noin kamalasti", sanoi Anson. + +"Kuljeskelee kyllä, mutta hän on kuollut." + +"Jumala varjelkoon, eihän sellainen voi olla mahdollista." + +"No ellei hän kuljeskele siellä kuolleena, on hän kumminkin melkein +kuollut", vastasi Wilson alkaen kuiskailla itsekseen. + +"Jos vain olisin aavistanut, mitä tämä sopimus meille aiheuttaa, +olisin ampunut Beasleyn sen sijaan että rupesin kuuntelemaan hänen +houkutuksiaan. Minun olisi myös pitänyt iskeä tuon tytön pää mäsäksi +ollakseni varma hänen vaitiolostaan. Jos hän kulkee tuolla metsässä +huutaen tuolla tavoin, niin --" + +Hänen äänensä sammui, kun metsästä kuului ohut, rikkova ja kimeä +huuto, joka hieman muistutti ensimmäistä, mutta ei ollut niin villi. +Se kuului selvästi kalliolta. Ja tuon pikimustan notkon toiselta +puolelta kantautui miesten korviin tuskissaan olevan naisen järkyttävää +vaikerrusta, joka oli villiä, ahdistavaa ja surullista. + +Ansonin hevonen katkaisi marhamintansa ja hypähti niin nopeasti +taaksepäin, että se oli kaatua muutamaan kallioisessa maassa olevaan +matalaan syvänteeseen. Anson sai sen kiinni ja veti sen lähemmäksi +tulta. Toisetkin hevoset vapisivat ja tempoilivat. Moze juoksi niiden +väliin hillitsemään niitä. Shady Jones heitti uusia oksia tuleen. Siitä +kohosi rätisten ja säkenöiden kirkas liekki, joka paljasti Wilsonin +seisomassa traagillisessa asennossa. Hänellä oli käsivarret levällään +ja silmät tuijottivat kiinteästi tummiin varjoihin. + +Tuo omituinen eloisa ääni ei uudistunut, mutta tuo toinen, joka +muistutti kuolemantuskissa vaikeroivan naisen valitusta, rikkoi +hiljaisuuden jälleen. Se jätti jälkeensä värisevän kaiun, joka hiljaa +häipyi kuulumattomiin. Sitten muuttui kaikki jälleen hiljaiseksi ja +pimeys tuntui vain synkkenevän. Miehet odottivat ja kun he alkoivat +hieman rauhoittua, toistui huuto uhkaavan lähellä, juuri puiden +takana. Se oli inhimillinen -- tuskan ja pelon ruumiillistunut ääni, +joka ilmaisi kovaa taistelua tämän elämän puolesta kuolemaa vastaan. +Tuo huuto oli niin selvä, erikoinen ja ihmeellinen, että kuuntelijat +vääntelivät itseään, ikäänkuin he olisivat nähneet tuon viattoman, +hellän ja kauniin tytön revittävän kappaleiksi heidän nähtensä. Se +oli täynnä epäilyä ja vapisi kuoleman kauhusta, sen ihmeellinen voima +oli sen villissä, tuossa itsepuolustuksen kauniissa ja aavemaisessa +säveleessä. + +Joukon johtaja laukaisi revolverinsa toivottomuudessaan pimeään +metsään, josta huuto kuului. Sitten oli hänen pakko hillitä hevostaan +estääkseen sen laukkaamasta tiehensä. Laukauksen jälkeen seurasi +lyhytaikainen hiljaisuus, hevoset tyyntyivät ja miehet kokoutuivat +tulen ääreen pitäen kumminkin marhaminnoista lujasti kiinni. + +"Jos se oli puuma, karkoitti tämä sen tiehensä", sanoi Anson. + +"Varmasti, mutta se ei ollut puuma", vastasi Wilson. "Odottakaa, niin +näette." + +He odottivat kaikki kuunnellen kukin omalta suunnaltaan, seuraten +silmillään kaikkea ja peläten jo omaa varjoaankin. Kerran vielä tuulen +humina, puron ivallinen syvä kohina, nauru ja lorina vallitsivat notkon +hiljaisuutta. + +"Anson, lähdetään pois tästä aaveellisesta paikasta", kuiskasi Moze. + +Ehdotus kiinnitti Ansonin huomiota ja hän punnitsi sitä pudistaen +hitaasti päätään. + +"Meillä on ainoastaan kolme hevosta eikä tällä minun hevosellani voida +ratsastaa noiden karjuntain jälkeen", sanoi hän. "Meillä on sitäpaitsi +tavaroitakin. Ja miten hitossa voisimmekaan päästä täältä tällaisessa +pimeydessä?" + +"Jos vain lähdemme, ei se tee mitään. Minä kävelen edellä ja opastan", +sanoi Moze innokkaasti. "Minulla on terävät silmät. Te saatte ratsastaa +ja kuljettaa samalla osan tavaroista. Päästyämme täältä palaamme sitten +päivällä noutamaan loppuja." + +"Anson, minustakin tuntuu se viisaimmalta", selitti Shady Jones. + +"Jim, mitä sinä tästä ajattelet?" kysyi Anson. "Lähdemmekö matkoihimme +tästä synkästä paikasta?" + +"Mielestäni se on mainio suunnitelma", myönsi Wilson. + +"Puuma se sittenkin oli", sanoi Anson rohkeammasti, koska hiljaisuus +pysyi rikkomattomana. "Mutta kumminkin tuntui minusta kuin joku nainen +olisi huutanut puukko kurkussa." + +"Snake, muistat kai nähneesi täällä vielä aivan äskettäin naisen?" +kysyi Wilson harkitusti. + +"Kyllä tuon tyttösen", vastasi Anson epäillen. + +"Näit hänen tulevan hulluksi, etkö nähnytkin?" + +"Näin." + +"Eikä hän ollut enää majassaan mentyäsi häntä katsomaan." + +"Ei ollutkaan." + +"Jos asia kerran on niin, on sinun turha puhua puumista." + +Wilsonin todiste tuntui kumoamattomalta. Shady ja Moze nyökkäsivät +synkästi ja vaihtoivat levottomasti jalkaa. Anson painoi päänsä alas. + +"Mitä sen on väliä, ellemme sitä enää kuule --", aloitti hän, mutta +vaikeni äkkiä. + +Sillä aivan heidän yläpuoleltaan jostakin paikasta juuri valopiirin +ulkopuolelta kajahti huuto, joka sen läheisyyden vuoksi oli paljon +kimakampi ja tuskallisempi kuin mikään edellinen ja kirjaimellisesti +halvautti ryhmän siihen saakka, kunnes se taukosi. Ansonin suuri +hevonen pillastui ja korskahtaen pelosta teki kauhean hypyn suoraan +ulospäin. Kuului kumea jymähdys, kun se potkaisi Ansonia, joka lensi +kallioiden yli nuotion takana olevaan kuoppaan, minne hevonenkin häntä +seurasi. Wilson ennätti tehdä hurjan hypyn ja onnistui väistämään +potkun. Kääntyessään näki hän Ansonin kaatuvan. Kuului kumahduksia ja +vaikeroimista ja sitten kavioiden lyöntejä ja kopinaa, kun hevonen +koetti nousta jaloilleen. Se oli ilmeisesti vyörynyt isäntänsä yli. + +"Auttakaa, miehet!" huusi Wilson rientäen niin nopeasti kuin suinkin +matalan töyryn yli ja tarttuen heikossa valossa marhamintaan. He +vetivät kolmisin hevosen pois kuopasta ja sitoivat sen lujasti +muutamaan puuhun kiinni. Tehtyään sen tuijottivat he syvennykseen, +josta Ansonin ruumis epäselvästi näkyi. Hän makasi selällään ja +vaikeroi. + +"Pelkään hänen loukkaantuneen", sanoi Wilson. + +"Hevonen kaatui suoraan hänen päälleen ja tuo hevonen on raskas", +selitti Moze. + +He menivät kuoppaan ja polvistuivat johtajansa viereen. Hämärässä +näyttivät tämän kasvot tummanharmailta ja hän hengitti hyvin vaikeasti. + +"Snake, vanha veikko, et suinkaan ole vahingoittunut?" kysyi Wilson +värisevällä äänellä. Koska hän ei saanut mitään vastausta, sanoi hän +tovereilleen: "Nostakaamme hänet sellaiseen paikkaan, jossa voimme +nähdä." + +Nuo kolme miestä kantoivat Ansonin varovaisesti kummulle nuotion ääreen +valoon. Hän oli tajuissaan, mutta kalmankalpea ja hänen suustaan vuoti +verta. + +Wilson polvistui hänen viereensä. Toiset seisoivat ja +katsahtaen synkästi toisiinsa selvittivät he toisilleen Ansonin +elämänmahdollisuudet. Samalla kuului jälleen tuo peloittava +ja järkyttävä huuto, joka kuulosti tuskissaan olevan naisen +vaikeroimiselta. Shady Jones kuiskasi jotakin Mozelle. Sitten he +suoristautuivat katsoen kaatuneeseen johtajaansa. + +"Sano minulle, miten olet loukkautunut?" kysyi Wilson. + +"Hevonen musersi rintani", sanoi Anson änkyttävästi kuiskaten. + +Wilson avasi näppärästi hänen paitansa ja tunnusteli hänen rintaansa. + +"Ei. Rintalastasi ei ainakaan ole murskautunut", vastasi Wilson +toivovasti. Sitten hän tunnusteli kädellään Ansonin kumpaakin kylkeä. +Äkkiä hän pysähtyi, käänsi katseensa muualle ja siveli kädellään +hitaasti toista kylkeä. Hevosen paino oli katkonut ja musertanut +Ansonin kylkiluut. Hänen suustaan vuoti verta ja hänen hitaat +tuskalliset henkäyksensä synnyttivät veristä vaahtoa, josta voitiin +huomata, että katkenneet luut olivat tunkeutuneet keuhkoihin. Siis +tapaturma, jonka seuraukset ennemmin tahi myöhemmin näyttäytyisivät +kohtalokkaiksi. + +"Toveri, sinulta on katkennut pari kylkiluuta", sanoi Wilson. + +"Voi, Jim, kyllä sen täytyy olla jotakin pahempaa", kuiskasi Anson. +"Minulla on kauheat tuskat. En voi ollenkaan hengittää." + +"Ehkä kumminkin vielä paranet", sanoi Wilson teeskennellen toivoa. + +Moze kumartui Ansonin yli ja katsahti tutkivasti noita kalpeita +kasvoja, verisiä huulia ja laihoja hapuilevia käsiä. Sitten hän +suoristautui. + +"Shady, hän kuolee pian. Lähtekäämme täältä", sanoi hän. + +"Seuraan sinua, kuten ennenkin", vastasi Jones. + +Molemmat poistuivat. He irroittivat nuo molemmat hevoset ja taluttivat +ne satuloiden luo. Huopapeitteet sijoitettiin nopeasti paikoilleen, +satulat heitettiin yhtä nopeasti selkään ja nopeasti kiristyivät +remmit. Anson katsoi Wilsoniin tarkastaen tämän liikkeitä. Mutta +Wilson seisoi omituisen julmana ja tyynenä, jollakin tavoin vailla +tuota hänessä näiden viimeisten tuntien kuluessa näkyvissä ollutta +hermostuneisuutta. + +"Shady, ota hieman leipää, niin minä varustan vähän lihaa mukaamme", +sanoi Moze. Molemmat miehet tulivat nuotion luo valoon, noin kymmenen +jalan päähän Ansonista. + +"Toverit, aiotteko poistua?" kysyi tämä käheästi hämmästyneenä. + +"Emme ole enää samoja kuin ennen. Emme voi sinua auttaa, eikä tämä +notko ole meille terveellinen", vastasi Moze. + +Shady Jones hyppäsi hevosensa selkään notkeasti ja kaikki hermot +jännityksessä. + +"Mutta, Moze, et suinkaan voi jättää Jimiä tänne yksikseen?" kysyi +Anson. + +"Jim saa olla täällä, kunnes hän mätänee!" vastasi Moze. "Olen saanut +jo tarpeekseni tästä kolosta." + +"Moze, menettelet väärin", huohotti Anson. "Jim ei halua poistua +luotani. Pysykäämme uskollisesti yhdessä. Korvaan sen sinulle vielä, +kuten muunkin entisen." + +"Snake, sinun on pian kuoltava", vastasi Moze ivallisesti. + +Ansonin ojentautunut ruumis vapisi hirveästi ja hänen kalpeat +kasvonsa punastuivat. Nyt koitti tuo suuri ja peloittava hetki, joka +jo pitkän aikaa oli ollut tulossa. Wilson oli tiennyt julmasti sen +tulevan tavalla tahi toisella. Anson oli itsepäisesti ja uskollisesti +taistellut kohtalokkaiden virtausten nousuvettä vastaan. Moze ja Shady +Jones eivät itsekkäissä pyyteissään aavistaneet rikollisen elämänsä +välttämätöntä loppua. + +Vaikka Anson makasikin maassa voimatonna, vetäisi hän kumminkin +nopeasti revolverinsa esille ja ampui Mozen, joka kaatui ääneti +liikauttamatta kättäänkään. Sitten Shadyn hevosen hypähdys aiheutti +Ansonin toisen luodin ohimenon. Kolmas nopea laukaus ei aiheuttanut +mitään nähtävää vaikutusta sekään, Shady vain kiroili omaa asettaan, +joka ei nähtävästi tahtonut laueta. Hän koetti ampua hyppivän hevosensa +selästä ja luodit heittelivät tomua ja soraa Ansonin ruumiille. Silloin +ojentautui Wilsonin pitkä käsivarsi ja hänen suuri revolverinsa +paukahti. Shady lyyhistyi satulaansa, pelästynyt hevonen heitti hänet +maahan ja laukkasi tiehensä valopiiristä. Kavioiden kapse ja pensaiden +risahtelu lakkasivat pian kuulumasta. + +"Jim, osuitko häneen?" kuiskasi Anson. + +"Varmasti, Snake", vastasi Wilson änkyttäen. Häntä nähtävästi värisytti +vastatessaan. Pistettyään aseensa tuppeen kääri hän huopapeitteen +kokoon ja työnsi sen Ansonin pään alle. + +"Jim, jalkojanikin palelee niin hirveästi", kuiskasi Anson. + +"Nyt alkaakin olla jo melko kylmä", vastasi Wilson, otti toisen +huopapeitteen ja kääri sen Ansonin jalkojen ympärille. "Snake, pelkään +Shadyn osuneen sinuun kerran." + +"Kyllä, mutta en välittäisi siitä hituistakaan, ellen olisi muuten +loukkautunut." + +"Lepää nyt hiljaa paikoillasi. Luullakseni Shadyn hevonen pysähtyi +tuonne jonkun matkan päähän. Minäpäs menen katsomaan." + +"Jim, en ole kuullut tuota huutoa vähään aikaan." + +"Se on jo lakannut. Luultavasti se oli puuma." + +"Tiesin sen." + +Wilson hävisi pimeyteen. Tuo musta seinä ei tuntunut niin +läpitunkemattomalta eikä synkältä sittenkuin hän pääsi pois +valopiiristä. Hän eteni varovaisesti voidakseen olla erehtymättä +suunnasta. Jatkaen matkaansa kumarassa puulta puulle läheni hän +kalliota ja saapui lopulta hänen päänsä korkuisen litteän paaden +viereen. Täällä oli pimeys synkin, mutta kumminkin hän erotti jotakin +vaaleata kivellä. + +"Neiti, oletteko siellä hyvissä voimissa?" kysyi hän hiljaa. + +"Olen, mutta pelkään niin hirveästi", kuiskasi Bo vastaukseksi. + +"Kaikki kävikin niin nopeasti. Tulkaahan nyt. Vastoinkäymisenne ovat +nyt varmasti loppuneet." + +Wilson auttoi hänet kiveltä maahan ja huomattuaan Bon horjuvan kannatti +hän tätä toisella käsivarrellaan ja piti toista ojennettuna tunteakseen +vastukset. Askel askeleelta poistuivat he kallion varjosta seuraten +tuota pientä puroa. Se kohisi ja lorisi ja melkein esti Wilsonin +hiljaisen vihellyksen kuulumasta. Tyttö nojasi nyt raskaasti hänen +käsivarteensa heikontuen nähtävästi heikontumistaan. Vihdoin saapuivat +he kuilun päässä olevaan pieneen aukioon. Wilson pysähtyi jälleen ja +vihelsi. Vastaus kuului jostakin hänen takaansa ja oikealta. Hän odotti +tukien tyttöä. + +"Dale on täällä", sanoi hän. "Älkääkä nyt pyörtykö kestettyänne kaiken +muun." + +Kuului oksien kahinaa ja pehmeitä hiljaisia askelia. Sitten ilmestyi +näkyviin kumartunut tumma olento ja toinen pitkä, harmaa ja hiipien +kulkeva, joka säpsähdytti Wilsonia. + +"Wilsonko?" kysyi Dale hiljaa. + +"Niin. Olen tuonut hänet tänne, Dale, turvallisesti ja terveenä", +vastasi Wilson mennen lähemmäksi Dalea ja ojentaen kaatuvan tytön tälle. + +"Bo, Bo, oletko terve?" Dalen syvä ääni värisi. + +Bo tarttui häneen syliksi ja huudahteli iloissaan. + +"Voi, Dale! Jumalalle kiitos! Olen melkein kaatumaisillani nyt. Eikö +tämä ole ollutkin kummallinen yö täynnä seikkailuja? Voin mainiosti. +Dale, olemme tästä kiitollisuuden velassa Jim Wilsonille." + +"Bo, minä -- me kaikki olemme hänelle kiitollisia niin kauan kuin +elämme", vastasi Dale. "Wilson, olet mies! Jos haluat poistua tuosta +joukosta --" + +"Dale, tuosta joukosta ei ole enää monta jäljellä, ellet päästänyt +nuorta Burtia menemään", vastasi Wilson. + +"En tappanut häntä enkä tehnyt hänelle muutakaan pahaa, mutta peloitin +hänet niin, että hän juoksee luultavasti vieläkin. Wilson, taisteluko +tuon ampumisen aiheutti?" + +"Niin." + +"Voi, Dale, se oli hirveää! Näin sen kokonaisuudessaan. Minä --" + +"Neiti, voitte kertoa sen hänelle minun poistuttuani. Toivotan teille +onnellista matkaa." + +Hän sanoi tuon kylmästi ja tyynesti, vaikka ääni hieman värähtelikin. + +Tytön kasvot näyttivät hyvin kalpeilta hämärässä. Hän painautui +Wilsonia vastaan ja puristi tämän käsiä. + +"Taivas teitä auttakoon, Jim Wilson! Olette todellakin Texasista! +Muistan teidät aina ja rukoilen puolestanne lakkaamatta!" + +Wilson poistui tummien mäntyjen välistä näkyvää himmeätä tulen +kajastusta kohti. + + + + +XXIV. + + +Kun Helen Rayner katseli, miten Dale ratsasti tiehensä toimittamaan +vaarallista tehtäväänsä, joka merkitsi melkein elämää tahi kuolemaa +Helenille itselleen, oli hyvin omituista, ettei hän voinut ajatella +muuta kuin tuota hurmaavaa ja järkyttävää hetkeä, jolloin hän oli +kietonut kätensä Dalen kaulaan. + +Se ei vaikuttanut ollenkaan asiaan, että Dale -- oivallinen mies kun +hän oli -- oli vapauttanut tuon hetken häpeästä suhtautumalla Helenin +tekoon omalla tavallaan. Tosiasia, että Helen oli menetellyt niin, +riitti. Kun hänen tunteensa kerran olivat päässeet riehumaan, oli hänen +aivan mahdotonta tietää ja ymmärtää niitä edeltäpäin. Hän totesi vain +hämmentyneenä, että kun Dale palaa Bon kanssa, menettelee hän jälleen +samoin. + +"Jos sen teen, teen sen vilpittömästi", sanoi hän itsekseen ja punastui +korviaan myöten. + +Hän katseli Dalea, kunnes tämä hävisi näkyvistä. Kun Dale oli +poistunut, tukahduttivat ikävä ja pelko tuon hämmentävän tunteen. Hän +rupesi valmistautumaan tuleviin tapahtumiin. Ennen illallista kokosi +hän sekä omat että Bon arvoesineet, kirjat, paperit ja vaatteet ja +laittoi ne sellaiseen kuntoon, että hän siinä tapauksessa, että hänet +karkoitettaisiin maatilalta, voi ottaa henkilökohtaisen omaisuutensa +mukaansa. + +Mormonit ja muutamat muut uskolliset miehet nukkuivat sen yön +päärakennuksen kuistissa tervavaatevuoteillaan, jottei Heleniä ainakaan +voitaisi yllättää. Sitten koitti päivä monine toimineen, joita ei +mikään häirinnyt. Mutta kuunnellessaan ja vahtiessaan tuntui se +Helenistä kumminkin äärettömän pitkältä. + +Carmichael ei palannut eikä hänestä kuulunutkaan mitään. Viimeiset +tiedot hänestä olivat edellisen päivän iltapäivältä, jolloin muudan +paimen oli nähnyt hänet kaukana pohjoisessa matkalla kukkuloille +päin. Beemanit ilmoittivat, että Roy oli paranemaan päin, ja sanoivat +huomanneensa, että kyläläisten keskuudessa vallitsi jonkunlainen +hillitty epäluulo. + +Tämä toinen yksinäinen yö tuntui Helenistä melkein sietämättömältä. +Kun hän nukkui, näki hän hänestä unia, ja kun hän valvoi, hyppäsi +hänen sydämensä aina kurkkuun ikkunan luona kasvavien puiden lehtien +kahinastakin, ja sitäpaitsi kiduttivat häntä kaikenlaiset kuvittelut +Bon tilasta. Hän sanoi monta kertaa itselleen, että Beasley olisi +saanut viedä maatilan mielisuosiolla, kun vain Bo olisi saanut olla +rauhassa, sillä hän syytti vihollistaan empimättä Bon katoamisesta. Hän +luuli Riggsin toimineen vain välikappaleena. + +Päivällä ei häntä niin peloittanut, sillä kaikenlaiset työt +kiinnittivät hänen huomionsa puoleensa. Mutta seuraavana aamuna +juuri ennen puoltapäivää palauttivat aitauksista kuuluvat huudot ja +jostakin läheisyydestä kuuluva kavioiden kapse hänet järkyttävään +todellisuuteen. Katsoessaan ikkunasta näki hän suuria savupilviä. + +"Tulipalo! Luultavasti on joku katoksista, ehkä tuo vanhin kauimpana +oleva, syttynyt tuleen", sanoi hän katsoessaan ikkunasta. "Joku +huolimaton meksikolainen iankaikkisine savukkeineen on kai sen +sytyttänyt." + +Helen vastusti haluaan lähteä katsomaan, mitä oli tapahtunut, sillä +hän oli päättänyt pysytellä kotona. Senvuoksi avasikin hän oven +epäröimättä, kun hän kuuli askelia kuistista ja koputusta ovelta. +Siellä oli neljä meksikolaista. Muudan heistä tarttui Heleniin nopeasti +kuin salama ja vetäisi hänet yhdellä nykäyksellä kynnyksen toiselle +puolelle. + +"En halua tehdä teille pahaa, señora", sanoi hän viitaten samalla, että +Helenin oli poistuttava. + +Kenenkään ei tarvinnut Helenille ilmoittaa, mitä tämä vierailu +tarkoitti. Vaikka hän oli pelännytkin melkein vaikka mitä, ei +hän ollut kumminkaan uskonut, että Beasley ryhtyisi tällaisiin +väkivaltaisuuksiin. Hänen verensä kiehui. + +"Kuinka te uskallatte?" sanoi hän vapisten koettaessaan hillitä +itseään. Mutta luokkarajat, valta ja ääni eivät vaikuttaneet mitään +näihin meksikolaisiin, jotka vain nauroivat. Toinenkin tarttui Heleniin +likaisella ja ruskealla kädellään, jolloin Helen säpsähti inhosta. + +"Laskekaa minut irti!" huudahti hän raivokkaasti ruveten vaistomaisesti +taistelemaan vapauttaakseen itsensä. Silloin tarttuivat muutkin häneen. +Helenin arvokkuus hävisi nyt kuin sitä ei milloinkaan olisi ollutkaan. +Polttava ja tukahduttava veren virtaaminen suonissa tutustutti hänet +ensimmäisen kerran siihen kauhistuttavaan vihaan, jonka hän oli perinyt +Auchinclosseilta. Hän, joka oli luullut voivansa olla milloinkaan +suuttumatta, taisteli nyt kuin naarastiikeri. Meksikolaisilla, jotka +sopertelivat kiihkoissaan, oli täysi työ, ennenkuin he saivat hänet +nostetuksi maasta. He käsittelivät häntä kuin tyhjää maissisäkkiä. +Tarttuen hänen käsiinsä ja jalkoihinsa kantoivat he hänet kujalle ja +kujalta tielle puku epäjärjestyksessä ja puoleksi revittynä. Siellä he +suoristautuivat ja karkoittivat hänet pois. + +Puoleksi sokaistuna näki Helen heidän asettuvan ovelle valmiina +estämään hänen sinne tulonsa. Hän horjui tietä pitkin kylään. Hänestä +tuntui kuin hän olisi kävellyt punaisessa sumussa, kuin hän olisi +saanut verentungoksen aivoihin ja kuin matka Cassin lesken huvilaan ei +milloinkaan loppuisi. Mutta hän pääsi sinne kumminkin lopulta, horjui +polkua pitkin taloon ja kuuli tuon vanhan vaimo huudon. Silmät sameina, +pyörtymäisillään, sairaana ja kaiken näyttäessä mustalta tunsi Helen, +miten rouva talutti hänet vierashuoneeseen ja asetti hänet tuoliin +istumaan. + +Hän tointui kumminkin pian sen verran, että muisti kaiken. Hän näki +Royn, joka oli aivan kalmankalpea, kyselevän häneltä säikähtynein +silmin. Vanha vaimo oli kumartunut hänen ylitseen mumisten koettaessaan +lohduttaa häntä ja järjestäessään hänen pukuaan. + +"Neljä meksikolaista kantoi minut ulos ja karkoitti minut kodistani +tielle", huohotti Helen. + +Hän näytti kertovan tämän itselleenkin ja toteavan samalla sen +suunnattoman vihan, joka vapisutti hänen ruumistaan. + +"Jos olisin aavistanut sen, olisin tappanut ne!" + +Hän huudahti tämän kovasti ja epäröimättä katsellen ystäviään kuivin +ja kuumin silmin. Roy ojentautui ja tarttui hänen käteensä puhuen +käheästi. Pelästynyt vanhus polvistui ja koperoi vapisevin sormin +Helenin puvun repeämiä. Sitten koitti hetki, jolloin Helenin ruumiin +vapiseminen alkoi tauota, jolloin hänen verensä rauhoittui sallien +järjen jälleen toimia ja jolloin hän alkoi taistella vihaansa vastaan +ja hitaasti ja peläten huomata tuon kuluttavan vaaran, joka oli +väijynyt hänen mielessään kuin nukkuva tiikeri. + +"Ah, neiti Helen, olitte niin hirveän näköinen, että luulin niiden +pidelleen teitä pahoin", sanoi vanhus. + +Helen katsoi hämmästyneenä ajettuneita ranteitaan, toista sukkaansa, +jonka varsi oli valunut aivan nilkkaan, ja halkeamaa, joka oli +paljastanut hänen olkapäänsä meksikolaisten julkeille katseille. + +"Ruumiini ei ole vahingoittunut", kuiskasi hän. + +Ei Roykaan ollut enää niin kalpea ja hänen silmiensä äskeinen vihainen +ilme oli muuttunut nyt ystävälliseksi. + +"Oli onni, neiti Nell, ettei tapahtunut mitään vahinkoa... Kai nyt +ymmärrätte koko tämän konnanjuonen? Älkää kumminkaan antako sen +tukahduttaa lempeätä tapaanne suhtautua asioihin. Huomaatte siitä vain, +miten raaka tämä Länsi on. Rakkauskin on täällä aivan samanlaista." + +Helen käsitti vain osaksi hänen sanansa, mutta se riitti kumminkin +selvittämään hänen suhteensa tulevaisuuteen. Länsi on kaunis, mutta +kova. Näiden ystävien kasvoissa hän alkoi huomata niissä olevien syvien +ja terävien ryppyjen, tuskan varjojen ja peittelemättömän alastoman +totuuden merkityksen, joka oli hakattu niihin kuin marmoriin. + +"Taivaan nimessä, kertokaa nyt meille kaikki", kehoitti rouva Cass. + +Sulkien silmänsä totteli Helen käskyä ja kertoi lyhyesti, miten +karkoittaminen oli tapahtunut. + +"Sitä juuri olemme odottaneetkin", sanoi Roy. "On hyvä, että pääsitte +sieltä ehein nahoin. Beasleyllä on nyt valta, ja mieluummin näemmekin, +että olette nyt poissa maatilaltanne." + +"Mutta, Roy, en halua luovuttaa sitä Beasleylle!" huudahti Helen + +"Neiti Nell, ennenkuin tämä Pine kasvaa tarpeeksi suureksi lain +vaikutuksille, olette harmaapäinen vanhus. Ette voi karkoittaa +Beasleytä kunniallisella ettekä oikeutetuilla vaatimuksillanne. Al +Auchincloss oli kova isäntä. Hän hankki itselleen vihollisia tappamatta +niitä kaikkia. Ihmisten pahoja töitä ei voida unhottaa. Ja teidän on +kärsittävä Alin syntien vuoksi, vaikka Al olikin yhtä hyvä kuin joku +toinenkin täällä menestynyt tilanomistaja." + +"Voi, mitä minun nyt on tehtävä? En aio suostua. Omaisuuteni on +minulta ryöstetty. Eivätkö ihmiset voi minua auttaa? Onko minun pakko +ristissäkäsin istua ja katsella miten tuo sekarotuinen rosvo --? Ah, +tämä on aivan uskomatonta!" + +"Teidän on vain oltava kärsivällinen muutamia päiviä", sanoi Roy +tyynesti. "Kyllä tämä kaikki loppuu vielä hyvin." + +"Roy, teillä on ollut tämä kepponen, kuten sitä nimitätte, selvillä jo +kauan aikaa!" huudahti Helen. + +"Niin onkin, enkä ole laskuissani erehtynytkään." + +"Mitä sitten tapahtuu muutamien päivien kuluttua?" + +"Nell Rayner, aiotteko reipastua nyt, vai oletteko vielä niin +hermostunut, että menetätte kotonaan malttinne?" + +"Koetan olla rohkea, mutta minua on valmistettava", vastasi Helen +värisevällä äänellä. + +"No niin, Beasley saa nyt Dalen, Las Vegasin ja minut kimppuunsa. Ja, +neiti Nell, hänen toivonsa saada elää kauan ovat yhtä mitättömät kuin +hänen taivaaseenpääsemisensä mahdollisuudet." + +"Mutta, Roy, en usko tuollaisia harkittuja murhia mahdollisiksi", +vastasi Helen vapisten. "Sellainen on vasten uskontoani. En suostu +sellaiseen. Voittehan kaikki sitäpaitsi joutua vaaraan." + +"Tyttö, miten luulette sitten voivanne tästä suoriutua? Jos rakastatte +Dalea ja vannotte rupeavanne hänen puolisokseen, voitte ehkä estää +hänet. Minäkin kunnioitan niin paljon uskontoanne, etten ryhdy +sellaiseen, jos luulette saavanne kärsiä minun vuokseni, mutta ei Dale, +ette te, ei Bo, ei rakkaus, ei taivas eikä helvetti voi milloinkaan +estää tuota paimenta, Las Vegasia." + +"Ah, jos Dale tuo Bon minulle takaisin, en välitä maatilastani +hituistakaan". mumisi Helen. + +"Kun se tapahtuu, silloin siitä vasta välitättekin. Meidän on pantava +suuri metsästäjänne vain työhön", vastasi Roy hymyillen ymmärtäväisesti. + +Ennen puoltapäivää samana päivänä tuotiin Helenin kokoamat tavarat +Cassin lesken portaille, ja niin tulivat hänen välttämättömimmät +tarpeensa tyydytetyiksi. Hän sai sijoittautua niin mukavasti kuin +suinkin vanhuksen ainoaan vapaana olevaan huoneeseen, jossa hän rupesi +kokoamaan mielenlujuutta ja kestävyyttä. + +Hänen ihmeekseen tulivat monet rouva Cassin naapurit vaatimattomasti +tuon pienen rakennuksen takaovelle osoittamaan myötämielisyyttään. He +muodostivat alistuneen ja pelokkaan joukon ja kuiskailivat toisilleen +poistuessaan. Helen sai heidän vierailustaan sellaisen vakaumuksen, +etteivät Beasleyn vallan alla olevien miesten vaimot luulleet tuosta +maatilan väkivaltaisesta anastamisesta koituvan mitään hyvää. Hän +totesi jo saman päivän iltana, että hänen onnettomuutensa oli +synnyttänyt jonkunlaisen vastavoiman. + +Seuraavana päivänä ilmoitti Roy hänelle, että Royn veli, John, oli +saapunut edellisenä iltana ja ilmoittanut Beasleyn ottaneen jo maatilan +haltuunsa. Ei laukaustakaan oltu ammuttu ja muutaman heiniä täynnä +olevan ladon palaminen oli ollut ainoa vahinko. Se oli sytytetty +tuleen Helenin miesten huomion kiinnittämiseksi yhteen paikkaan, ja +sitten oli Beasley tullut mukanaan kolme kertaa niin monta miestä kuin +heitä oli ollut. Hän oli ylpeästi käskenyt heidän mennä tiehensä, +elleivät he halunneet hyväksyä häntä isännäkseen ja jäädä sinne hänen +palvelukseensa. Nuo kolme Beemania olivat jääneet luullen siten +parhaiten edistävänsä Helenin etua. Beasley oli sitten ratsastanut +Pineen, kuten muinakin päivinä. Roy kertoi sitten sinä aamuna saamiaan +uutisia, miten Beasleyn miehet olivat juhlineet myöhään edellisenä +iltana. + +Loppumattomilta tuntuvat toinen, kolmas ja neljäs päivä menivät +menojaan, ja Helen luuli tulleensa vanhaksi niiden kuluessa. Yöt hän +valvoi melkein kokonaan ajatellen ja rukoillen, ainoastaan iltapäivisin +voi hän hieman nukkua. Hän ei voinut ajatella mitään eikä puhua muusta +kuin sisarestaan ja Dalen mahdollisuuksista pelastaa tämä. + +"Ette pidä Dalea juuri minkään arvoisena", sanoi Roy vihdoin +vastustaen. "Sanon teille, että Milt Dale voi tehdä noissa metsissä +mitä ikinä hän vain haluaa. Voitte uskoa sanani... Mutta kun hän palaa, +saavat asiat varmasti toisen käänteen." + +Tämä merkityksellinen puhe tehosi Heleniin toivorikkaudellaan ja +hyydytti hänen verensä ennustuksellaan metsästäjää odottavista +vaaroista. + +Viidennen päivän iltapäivällä heräsi Helen äkkiä unestaan. Aurinko +oli jo melkein laskeutunut. Hän kuuli ääniä -- rouva Cassin kimeän +ja lörpöttelevän, joka kuulosti nyt hyvin kiihtyneeltä, syvän, joka +värisytti Heleniä päästä jalkoihin asti, ja sitten tytön naurun, +katkonaisen mutta onnellisen. Kuului askelia ja kavioiden kapsetta. +Dale oli tuonut Bon takaisin. Helen tiesi sen. Hän tunsi olevansa hyvin +heikko ja hänen oli ponnistettava pysyäkseen pystyssä. Korvat alkoivat +jyskyttää ja suloinen, täydellinen ilo täytti äkkiä hänen mielensä. Hän +kiitti Jumalaa, että hänen rukouksensa oli kuultu. Tuntien sitten äkkiä +hurjaa ruumiillista riemua hän syöksyi ulos. + +Hän ennätti juuri ajoissa näkemään, miten Roy Beeman tuli talosta kuin +häntä ei milloinkaan olisi ammuttu ja miten Roy huutaen tervehti erästä +harmaapukuista ja -kasvoista miestä, Dalea. + +"Päivää, Roy! Olen iloinen nähdessäni sinut jälleen pystyssä", sanoi +Dale. Kuinka tuo tyyni ääni vahvistikaan Heleniä! Hän huomasi Bon, +joka näytti aivan entisenlaiselta, ehkä sentään hieman kalpeammalta ja +ränsistyneemmältä. Sitten Bo näki hänet ja riensi hänen syliinsä. + +"Nell, olen tullut terveenä takaisin! En ole milloinkaan elämässäni +ollut näin onnellinen... Entä sitten kaikki suurenmoiset seikkailuni! +Nell, sinä vanha äitiseni, olen saanut nyt niistä tarpeekseni elämäni +ajaksi!" + +Bo oli aivan hulluna ilosta nauraen ja huutaen vuorotellen. Mutta Helen +ei voinut ilmaista tunteitaan. Hänen silmiänsä hämärsi niin, että hän +pitäessään Bota sylissään tuskin voi nähdä heidän puoleensa kääntynyttä +Dalea, joka kumminkin löysi hänen ojennetun vapisevan kätensä. + +"Nell, olette luullakseni kärsinyt enemmän kuin me." Dalen ääni +kuulosti vakavalta ja Nell tunsi hänen tutkistelevan katseensa +kasvoillaan. "Rouva Cass sanoi teidän olevan täällä ja minä tiedän +miksi." + +Roy vei heidät kaikki sisälle huoneihin. + +"Milt, joku naapurin poika pitää kyllä huolta hevosesta", sanoi hän, +kun Dale kääntyi tomuiseen ja väsyneeseen Rangeriin päin. "Mihin jätit +puuman?" + +"Lähetin sen kotiin", vastasi Dale. + +"Jumalalle kiitos, Milt, miten tämä tuntuukaan hauskalta!" lörpötteli +rouva Cass. "Olemme olleet täällä hyvin huolissamme, ja neiti Helen on +ollut melkein kuolla odottaessaan sinua." + +"Täti, Bo ja minä olemme enemmän nälissämme kuin voitte uskoakaan", +vastasi Dale nauraen. + +"Taivas varjelkoon, laitan päivällisen valmiiksi tuossa tuokiossa!" + +"Nell, miksi olet tullut tänne?" kysyi Bo epäilevästi. + +Vastauksen asemesta vei Nell sisarensa huoneeseensa ja sulki oven. Bo +huomasi matkatavarat ja hänen ilmeensä muuttui. Vanha loisto palasi +hänen silmiinsä. + +"Hän on siis tehnyt sen!" huudahti hän kiihkeästi. + +"Kultaseni, kiittäkäämme Jumalaa, että olen saanut sinut takaisin!" +mumisi Helen voiden vihdoinkin puhua. "Muusta ei ole väliä. Olen +rukoillut ainoastaan tätä." + +"Hyvä, vanha Nell!" kuiskasi Bo suudellen ja syleillen Heleniä. "Tiedän +sinun tarkoittavan sanoillasi täyttä totta. Mutta minä en välitä sinun +vilpittömyydestäsi! Olen tullut hengissä takaisin ja hurjempana kuin +ennen. Missä -- missä Tom on?" + +"Bo, emme ole kuulleet hänestä viiteen päivään sanaakaan. Hän on +tietysti sinua etsimässä." + +"Ja sinutko on karkoitettu maatilalta?" + +"Niin melkein", vastasi Helen kertoen tapauksen muutamin värisevin +sanoin. + +Bo sanoi hurjan sanan, jolla oli enemmän voimaa kuin kauneutta, mutta +se ilmaisi hyvin hänen kiihkeän suuttumuksensa sisarta kohdanneen +väkivallan johdosta. + +"Ah, tietääkö Tom Carmichael tämän?" lisäsi hän huohottaen. + +"Miten hän voisi?" + +"Kun hän kuulee sen, niin -- on helvetti valmis. Olen iloinen, että +saavuin tänne ennen häntä... Nell, en ole riisunut kenkiäni koko +siunattuna aikana. Auta minua. Hanki sitten hieman saippuaa, kuumaa +vettä ja puhtaat vaatteet. Nell, tyttöseni, minua ei ole oikein +kasvatettu kestämään näitä Lännen vaikeuksia. Ne ovat liian musertavia." + +Sitten sai Helen kuulla nopeassa järjestyksessä laukkaavista hevosista, +Riggsistä, lainsuojattomista, rohkeasti uhmatusta Beasleystä, pitkistä +ratsastusmatkoista ja urhoollisesta roistosta, taistelusta Riggsin +kanssa, verestä ja kuolemasta, toisesta pitkästä ratsastuksesta, +synkässä metsässä olevasta leiristä, yksinäisistä öistä, aavemaisista +äänistä, päivistä, petoksesta, suuresta maailmasta riistetystä +näyttelijättärestä Opheliasta, Snake Ansonista, säikähtyneistä +lainsuojattomista, surullisista vaikeroimisista ja peloittavista +huudoista, puumasta, hevosten pelastumisesta, taistelusta ja +ampumisesta, Wilsonista, tuosta toisesta Tom Carmichaelista, johon hän +olisi voinut rakastua, ellei -- pimeästä yöstä, Dalesta, hevosista, +ratsastuksesta ja nälästä. "Ah, Nell, hän oli Texasista!" sanoi Bo +lopuksi. + +Helen kuunteli noita ihmeellisiä ja peloittavia tapauksia, jotka +olivat uhanneet tuon rakastetun pienen sisaren vaaleata päätä, mutta +Bon vaivattoman ja huomattavan kertomuksen aiheuttama hämminki jätti +ainoastaan tuon viimeisen lauseen selväksi. + +Pian sai Helen kumminkin tilaisuuden ilmoittaa, että rouva Cass oli +pyytänyt heitä jo pari kertaa syömään, ja tämä tervetullut uutinen +keskeytti Bon virtaavan sanatulvan paremmin kuin mikään muu. + +Helen huomasi heti, että Roy ja Dale olivat keskustelleet asioista. +Roy kunnioitti tätä kokoutumista istumalla ensimmäisen kerran pöydässä +haavoittumisensa jälkeen, ja ellei oteta huomioon Helenin onnettomuutta +ja ilmassa väreilevää odotuksen jännitystä, oli päivällinen iloinen. +Vanha rouva Cass oli nyt kunniansa kukkuloilla. Hän tunsi ilmassa +olevan rakkautta, ja ollen uskollinen sukupuolelleen hän iloitsi siitä. + +Ilta ei ollut vielä pimennyt, kun Roy nousi ja meni kuistiin. Hänen +terävät korvansa olivat kuulleet jotakin. Helenkin luuli erottaneensa +nopeata kavioiden kapsetta. + +"Dale, tulehan tänne!" huusi Roy sitten kovasti. + +Metsästäjä meni nopein äänettömin liikkein, ja Helen ja Bo seurasivat +pysähtyen ovelle. + +"Las Vegas sieltä varmaankin tulee", kuiskasi Dale. + +Helenistä tuntui, että paljas paimenen nimikin jo muutti koko ilmaston. + +Portilta kuului ääniä, joista toinen, nopea ja käheä, kuulosti +Carmichaelin puheelta. Vireä hevonen hypähteli ja lennätteli soraa +kavioillaan. Sitten ilmestyi polulle pieni mies, joka lähestyi taloa. +Carmichaelhan se oli, mutta ei Helenin tuntema Carmichael. Hän kuuli +Bon hiljaisen omituisen huudahduksen, joka vahvisti hänen saamaansa +vaikutusta. + +Tavasta, millä Roy meni ulos, ei olisi mitenkään voitu luulla, että +häntä oli ammuttu, ja Dale oli melkein yhtä nopea. Carmichael saapui +heidän luokseen ja puristi heidän käsiään nopeasti kauhealla kourallaan. + +"Pojat, saavuin juuri. Nuo tuolla sanoivat, että olette löytänyt hänet." + +"Varmasti, Las Vegas. Dale toi hänet kotiin terveenä ja reippaana. +Tuolla hän on." + +Paimen tyrkkäsi nuo molemmat miehet syrjään ja astui pitkällä +askeleella portaille katsellen tutkivasti ovelle. Helen voi huomata +hänestä vain sen, että hän näytti peloittavalta. Bo meni ulos Helenin +eteen. Ehkä hän olisi rientänyt suoraan Carmichaelin syliin, ellei joku +vaistomainen tunne olisi häntä pidättänyt. Helen luuli sitä peloksi, +koska hänen omakin sydämensä sykki tuskallisesti. + +"Bo!" huusi Carmichael kuin villi, vaikka hän ei ollenkaan sellaista +muistuttanut. + +"Ah, Tom!" vastasi Bo änkyttäen ja ojensi puoleksi käsivartensa. + +"Kas niin, tyttö!" Tämä huudahdus tuntui yhtä tuikealta kuin hänen +silmäinsä tutkiva katse. Pari pitkää askelta toi hänet aivan Bon +viereen ja hänen ulkomuotonsa karkoitti veren Bon poskista. Sitten +oli kaunista katsella, miten hänen kasvonsa ihmeellisesti muuttuivat, +kunnes hän oli jälleen tuo hyvin tunnettu Las Vegas, suurenmoinen +kaikessa vanhassa voimassaan. + +"No niin!" huudahti hän värisevällä äänellä. "Olen todellakin +tyytyväinen!" + +Kun hän kääntyi jälleen miehiin päin, katosi tuo kaunis ilme hänen +kasvoiltaan. Hän puristi Dalen kättä kauan ja kovasti, ja hänen +katseensa hämmästytti Royta. + +"Missä Riggs on?" kysyi hän, ja hänen ruumiinsa liikahduksessa, kun +hän tiuskaisi nuo sanat, hävisivät hänen ystävällisten tunteittensa +omituiset vilahtelevat merkit kokonaan. + +"Wilson ampui hänet", vastasi Dale. + +"Jim Wilsonko, tuoko entinen texasilainen paimen? Hänpä auttoi sinua +suurenmoisesti." + +"Ystäväni, hän suojeli Bota", vastasi Dale liikutettuna. "Olin vanhoine +puumineni siinä läheisyydessä." + +"Taivutit siis Wilsonin avuksesi?" kysyi tuo tuikea ääni. + +"Kyllä. Mutta hän tappoi Riggsin ennen saapumistani sinne. Vaikk'en +olisi heitä milloinkaan löytänytkään, olisi hän kumminkin suojellut +Bota." + +"Missä tuo joukko nyt on?" + +"Muut, paitsi Wilson, ovat luultavasti kuolleet." + +"Joku kertoi minulle, että Beasley on karkoittanut neiti Helenin +maatilalta. Onko asia niin?" + +"On. Neljä hänen palveluksessaan olevaa meksikolaista oli kantanut +hänet talosta ja repinyt melkein kaikki vaatteet hänen yltään. Roy +kertoi minulle sen." + +"Neljä meksikolaista! Tämä on varmasti kaikki Beasleyn suunnitelmaa." + +"Niin onkin. Riggs toimi vain välikappaleena, koska hänellä, kuten +tiedät, oli paha maine. Mutta Beasley valmisti suunnitelmat. He +olisivat halunneet Nellin Bon asemesta." + +Carmichael läksi äkkiä kävelemään pimenevää polkua hopeisten +kantalevyjen ja kannusten kilistessä. + +"Älä mene, Carmichael!" huusi Dale astuen askeleen. + +"Voi Tom!" huusi Bo. + +"Huutonne eivät tehoa sen enempää kuin mikään muukaan luullakseni", +sanoi Roy. "Las Vegas on juonut punaista likööriä." + +"Ah. hän on siis juonut! Silloin ymmärrän! Nell, hän ei koskenutkaan +minuun!" + +Kerrankin oli Helen voimaton lohduttamaan Bota. Voimakas sydämen +sykähdys oli lähettänyt hänet rientävin ja horjuvin askelin Dalea +kohti, joka oli jo astunut muutamia askelia polkua pitkin. + +"Dale, oh, pysähtykäähän nyt toki!" huusi hän hiljaa. + +Dale pysähtyi niin nopeasti kuin hän olisi juossut jotakin polun +poikki olevaa estettä vastaan. Kun hän kääntyi, oli Helen jo lähellä. +Persikkapuiden juurella oli jo melko pimeä, mutta Helen voi kumminkin +nähdä hänen kasvonsa ja hänen kiihtyneet, leimuavat silmänsä. + +"En ole kiittänyt teitä vielä Bon tuomisesta kotiin", kuiskasi hän. + +"Nell, viis siitä!" vastasi Dale hämmästyneenä. "Mutta jos luulette +sitä velvollisuudeksenne, niin odottakaa. Minun on saatava tuo paimen +kiinni." + +"Ei, sallikaa minun kiittää teitä nyt", kuiskasi hän ja tullen +lähemmäksi kohotti hän käsivartensa kietoakseen ne Dalen kaulaan. +Tämä oli hänen itsensä määräämä rangaistus tuosta kerrasta, jolloin +hän sen oli tehnyt, mutta samalla riitti se ehkä kiitokseksi Dalelle. +Mutta omituista kyllä, eivät ne kohonneetkaan korkeammalle kuin Dalen +rinnalle tarttuen tämän peurannahkaisen takin rinnuksiin. Helen tunsi, +miten Dale hengitti syvään. + +"Kiitän teitä kaikesta sydämestäni", sanoi hän hellästi. "Olen nyt +teille velkaa omasta ja hänen puolestaan enemmän kuin milloinkaan voin +maksaa." + +"Nell, olen ystävänne", vastasi Dale nopeasti. "Älkää puhuko mistään +maksusta. Sallikaa nyt minun mennä Las Vegasin jälkeen." + +"Miksi?" kysyi Helen nopeasti. + +"Haluan seisoa hänen rinnallaan ryyppylässä tahi siellä, mihin hän +menee", vastasi Dale. + +"Älkää valehdelko minulle, sillä tiedän. Aiotte mennä suoraan Beasleyn +luo." + +"Nell, jos pidätätte minua vielä, on minun totisesti juostava, sillä +muuten on minun mahdoton ennättää Beasleyn luo ennen tuota paimenta." + +Helen katseli Dalen takin rinnuksista kiinni pitäviä sormiaan, nojautui +enemmän häneen ja tunsi veren virtaavan kuumasti suonissaan. + +"En salli teidän mennä", sanoi hän. + +Dale nauroi ja puristi Helenin pienet kädet suuriin omiinsa. + +"Mitä sanoittekaan? Ette voi pidättää minua." + +"Voinpahan! Dale, en halua, että panette elämänne vaaralle alttiiksi." + +Dale tuijotti häneen ja teki liikkeen kuin irroittaakseen Helenin kädet. + +"Kuunnelkaa nyt minua, voi kuunnelkaa!" pyysi Helen. "Jos menette +harkitusti tappamaan Beasleytä, ja teette sen, on se murha. Sellainen +on uskontoani vastaan. En voisi olla enää milloinkaan onnellinen." + +"Mutta, lapseni, menetätte omaisuutenne ainiaaksi, ellei Beasleytä +kohdella, kuten sellaisia miehiä on aina totuttu kohtelemaan täällä +Lännessä", huomautti Dale ja vapautti itsensä nopealla liikkeellä +Helenin otteesta. + +Mutta Helen oli yhtä nopea ja kiersi lujasti käsivartensa Dalen kaulaan. + +"Milt, rupean ymmärtämään tunteitani", sanoi hän. "Kun viimeksi +tein näin, luulit sen johtuvan kiihtymyksestä ja hait lieventäviä +asianhaaroja. Aion olla rehellinen nyt." + +Helen aikoi estää hänet tappamasta Beasleytä, vaikka hänen +onnistuakseen pitäisikin uhrata viimeinen ylpeytensä hiven. Hän painoi +Dalen kasvojen ilmeen nyt ikuisesti mieleensä. Lumous ja suonien +sykintä pakottivat hänet melkein unhottamaan aikeensa. + +"Nell, nyt kun olette aivan suunniltanne, ei teidän pidä sanoa minulle +sanaakaan --" Dale keskeytti käheästi. + +"Ensimmäinen ystäväni, ensimmäinen --. Ah, Dale, tiedän sinun +rakastavan minua!" kuiskasi hän painaen päänsä Dalen rinnalle, jossa +sydän sykki voimakkaasti. "Vai etkö rakastakaan?" huudahti hän +matalalla ja tukehtuneella äänellä, kun Dalen vaitiolo pakotti häntä +jatkamaan tätä mieletöntä, mutta kumminkin ihanaa suunnitelmaa. + +"Jos haluatte sen tietää, niin ilmoitan rakastavani teitä. Nell +Rayner", vastasi Dale. + +Helenistä tuntui kuin Dale olisi puhunut hyvin kaukaa. Hän kohotti +kasvonsa sydän huulillaan. + +"Jos tapat Beasleyn, en mene kanssasi milloinkaan naimisiin", sanoi hän. + +"Kuka teiltä on sellaista odottanutkaan?" kysyi Dale naurahtaen +käheästi. "Luuletteko, että teidän on mentävä kanssani naimisiin +kiitollisuudesta? Tämä on ainoa kerta, kun olette loukannut minua, Nell +Rayner. Minua hävettää, että voitte sellaista ajatellakaan." + +"Ah, olet yhtä taipumaton kuin metsä, jossa elät!" huudahti Helen. +Sitten hän sulki silmänsä jälleen, sillä oli mieluisempi muistella +Dalen kirkastuneita kasvoja ja pettää itseään. + +"Ihminen, minä rakastan sinua!" Täyteläisinä ja syvinä, mutta kumminkin +väristen tunkeutuivat sanat hänen sydämestään, jota ne olivat painaneet +niin pitkän ajan. + +Silloin tuntui Helenistä tunteiden myrskyssä, että Dale nosti hänet +maasta ja puristi syliinsä kohdellen häntä peloittavan hellästi. Hän +puristeli ja suuteli Heleniä omituisesti ja kiihkeästi kuin karhu, +teki hänet sokeaksi, huumautuneeksi, riemuitsevaksi, pelästyneeksi ja +kokonaan erilaiseksi kuin hänen entinen ajatteleva ja tyyni olemuksensa +oli. + +Sitten hän laski Helenin maahan ja hellitti otteensa. + +"Mikään ei olisi voinut tehdä minua niin onnelliseksi kuin nuo sanasi." +Dale lopetti huokaisten syvään kuvaamattomasta ja ihmettelevästä ilosta. + +"Silloin et suinkaan lähde --" + +Helenin onnellinen kysymys jäätyi hänen huulilleen. + +"Minun on mentävä!" vastasi Dale vanhaan tyyneen tapaansa. "Kiiruhda +Bon luo, äläkä ole huolissasi. Koeta ajatella asioita niinkuin opetin +sinulle metsässä." + +Helen kuuli hänen pehmeät ja nopeat etääntyvät askeleensa. Hänet oli +jätetty siihen yksikseen pimenevään hämärään, hän oli järkytetty ja +häntä vilusti seisoessaan siinä kuin kiveksi muuttunut. + +Siten hän seisoi pitkän aikaa, kunnes selvenevä totuus kannusti hänet +toimintaan. Hän läksi heti Dalen jälkeen. Totuus oli sellainen, +että huolimatta Dalen lapsuusvuosista Idässä ja noista pitkistä +erakkovuosista, jotka olivat kehittäneet hänen ajatuksensa ja +tunteensa ihmeellisiksi, oli hän kumminkin tämän raa'an, rohkean ja +häikäilemättömän Lännen luonteenomainen asukas. + +Oli jo aivan pimeä ja Helenin oli juostava melkoinen matka, ennenkuin +hän huomasi Dalen pitkän ja tumman vartalon kuvastuvan Turnerin kapakan +keltaisia valoja vasten. + +Jollakin tavoin tämän merkityksellisen hetken kuluessa, jolloin +hänen rientävät askeleensa olivat yhtä nopeat kuin hänen sydämensä +sykähdykset, tunsi Helen itsessään jonkunlaisen voiman, joka vastusti +tätä Lännen raakaa ja alkuperäistä oikeudenkäyttöä. Hän oli elänyt +koko ikänsä siellä, missä sivistys, laki ja järjestys vallitsevat. +Tässä totuuden välähdyksessä hän näki Lännen sellaisena kuin se +on tulevaisuudessa, jolloin naisten ja lasten avulla nämä hurjat +rajamaan kauhut muuttuisivat vain muistoiksi. Hän ymmärsi kumminkin +samalla sellaisten miesten kuin Roy Beemanin, Dalen ja tuon tulisen +Carmichaelin välttämättömyyden nykyisissä oloissa. Beasley ja muut +hänen laisensa oli tapettava. Mutta Helen ei tahtonut, että hänen +rakastettunsa, hänen tuleva miehensä ja hänen lapsiensa mahdollinen isä +tekisi tuon teon, joka hänen mielestään oli murha. + +Kapakan ovella sai hän Dalen kiinni. + +"Milt, voi, odota!" huohotti hän. + +Hän kuuli Dalen kääntyessään kiroavan hiljaa. He olivat kahden +lamppujen keltaisessa valossa. Hevoset pureskelivat kuolaimiaan ja +seisoivat pää riipuksissa aidan luona. + +"Sinun on mentävä takaisin", määräsi Dale ankarasti kalpein kasvoin ja +leimuavin silmin. + +"En, ennenkuin viet minut täältä joko kantaen tahi muuten!" vastasi +Helen päättävästi ja niin luottavaisesti kuin hän naisena vain voi. + +Silloin tarttui Dale häneen kovasti. Dalen kiihkeys, erittäinkin +hänen kasvojensa ilme, peloitti Heleniä ja vei häneltä voimat. Mutta +ei mikään olisi voinut muuttaa hänen päätöstään, sillä hän tunsi +voittavansa. Hänen sukupuolensa, hänen rakkautensa ja läsnäolonsa +olisivat liian paljon Dalelle. + +Kun hän heitti Helenin syrjään, kiihtyi kapakasta kuuluva heikko melu +koviksi ja käheiksi huudoiksi, joita säestivät kiireiset askeleet ja +pöytien ja tuolien nopea siirteleminen. Dale päästi Helenin irti ja +hyökkäsi ovelle. Mutta sisällä äkkiä syntynyt hiljaisuus, joka oli +tuota äskeistä melua nopeampi ja omituisempi, pysähdytti hänet. Helenin +sydäntä kouristi, ja sitten se tuntui lakkaavan sykkimästä. Mistään ei +kuulunut minkäänlaista ääntä. Hevosetkin näyttivät kivettyneen kuten +Dalekin. + +Silloin rikkoi hiljaisuuden kaksi jymähtävää laukausta. Sitten kuului +heikompi paukahdus ja särkyneen lasin kilinää. Dale riensi kapakkaan. +Hevoset alkoivat korskahdella ja hypähdellä. Hiljainen hillitty mumina +peloitti Helenia yhtä paljon kuin se veti häntä puoleensa. Nojautuen +oveen työnsi hän sen sisäänpäin ja meni huoneeseen. + +Kapakka oli täynnä sinistä sumua ja haisi savulta. Dale seisoi juuri +kynnyksen vieressä. Lattialla makasi kaksi miestä. Tuolit ja pöydät +olivat kumossa. Liikkumaton, synkkä, paitahihaisista, saappaita +ja vöitä käyttävistä miehistä kokoonpantu joukko näytti paenneen +vastakkaisen seinän viereen, josta he kalpein ja synkin kasvoin +tuijottivat tiskiin päin. Omistaja Turner seisoi sen toisessa päässä +kalpeana, kädet ylhäällä ja vapisten. Carmichael nojautui tiskin +keskustaan. Hänellä oli vielä kädessään ojennettu savuava revolveri. + +Huohottaen käänsi Helen kasvonsa jälleen Daleen. Tämä oli huomannut +hänet ja ojensi nyt käsivartensa hänelle tueksi. Silloin hän näki +ruumiit melkein jaloissaan. Jeff Mulvey -- hänen enonsa entinen +työnjohtaja. Hänen kasvojaan oli kauhea katsella. Savuava revolveri +oli hänen liikkumattoman kätensä vieressä. Toinen mies oli kaatunut +suulleen. Puvusta päättäen oli hän meksikolainen. Hän ei ollut vielä +kuollut. Sitten Helen, tuntiessaan Dalen käsivarren ympärillään, katsoi +kauemmaksi, koska hän ei voinut sitä estää, katsoi tuota omituista +tiskiin nojautuvaa olentoa, tuota poikaa, joka oli ollut sellainen +ystävä hänelle hädän hetkinä, tuota sisarensa suoraluontoista ja +naiivia rakastettua. + +Mutta hän näki siellä nyt miehen, jonka kasvojen ilme oli peloittavan +tyyni ja tuhoa ennustava. Hän nojautui toisella kyynärpäällään tiskiin +ja kädessä oli hänellä lasillinen punaista likööriä. Toisessa kädessä +oleva suuri revolveri oli niin liikkumaton kuin se olisi kasvanut +siihen kiinni. + +"Juon sekarotuisen Beasleyn ja hänen roistojensa maljan!" + +Carmichael joi katsellen samalla leimuavin silmin joukkoa. Sitten +heitti hän kauheassa vihassaan nopeasti lasinsa lattialla makaavaa, +vielä hengissä olevaa meksikolaista kohti. + +Helen tunsi kaatuvansa ja kaikki musteni hänen silmissään. Hän ei +nähnyt Dalea, vaikka hän tiesikin tämän häntä kannattavan. Sitten hän +pyörtyi. + + + + +XXV. + + +Las Vegas Carmichael oli aikansa kehittämä. + +Pan Handle Texasissa, vanha Chisholmin tie, jota pitkin nuo suuret +karjalaumat kulkevat pohjoista kohti, ja Fort Dodge, jossa paimenet +taistelevat väärinpelaajien kanssa, kaikki nämä kovat paikat olivat +lyöneet leimansa Carmichaeliin. Olla kotoisin Texasista oli samaa kuin +tulla sieltä, missä taistellaan. Ja paimenen elämä on vaivalloinen, +hurja, villi ja yleensä lyhyt. Edut olivat niiden puolella, joilla oli +onnea ja olivat nopeammat revolverinkäytössä. Nämä miehet vaelsivat +etelästä pohjoiseen ja länteen ollen levottomia, ritarillisia ja +äkäisiä heille ominaiseen tapaansa. + +Rajamaan uudisasukkaat ja karjanomistajat eivät olisi milloinkaan +voineet muodostaa Länttä asuttavaksi, ellei noita hurjia paimenia +olisi ollut olemassa, noita erämaan suuria juomareita, ratsastajia ja +kovaan elämään tottuneita, noita tyyniä, kylmäverisiä, lyhytsanaisia ja +vaatimattomia nuoriamiehiä, joiden veren tuli oli lämmittänyt ja jotka +suhtautuivat suurenmoisesti ja peloittavan uhmaavasti vaaroihin ja +kuolemaan. + +Las Vegas ratsasti hevosellaan Cassin lesken huvilasta Turnerin +kapakkaan niin, että kannustetun hevosen kaviot paukahtivat kapakan +oveen. Hänen tulonsa huoneeseen tapahtui silmänräpäyksessä. Sitten hän +seisoi paikoillaan oven raossa hevosen korskahdellessa ja peräytyessä +takaisinpäin. Kaikki kapakassa olevat miehet, jotka näkivät Las Vegasin +tulon, ymmärsivät sen merkityksen. Ei salaman iskukaan olisi niin +nopeasti jäykistyttänyt tuota juopottelevaa, pelaavaa ja keskustelevaa +joukkoa. He totesivat samankaltaisin tuntein tulijan ja hänen tulonsa +luonteen. Tuossa savuisessa huoneessa oli hetkisen aivan hiljaista, +sitten kaikki hengittivät, liikahtelivat ja nousivat aiheuttaen +nopeasti tuolien ja pöytien liukumisen paikoiltaan. + +Paimenen leimuavat silmät tarkastelivat joukkoa ja kiintyivät sitten +Mulveyhin ja tämän meksikolaiseen toveriin. Tämä katse erotti nuo kaksi +muista ja hermostuneiden miesten nopea peräytyminen todisti sen. Mulvey +ja lammaspaimen jäivät huoneen keskelle. + +"Päivää, Jeff, missä isäntäsi on?" kysyi Las Vegas. Hänen äänensä +oli tyyni ja ystävällinen, ja hänen käytöksensä oli vaivatonta ja +luonnollista, mutta hänen kasvojensa ilme kalvistutti sekä Mulveyn että +meksikolaisen. + +"Hän on varmasti kotona", vastasi Mulvey. + +"Kotonako? Mitä hän sanoo nykyään kodikseen?" + +"Hän on muuttanut asumaan Auchinclossin kartanoon", vastasi Mulvey. +Hänen äänensä ei ollut kova, mutta hänen katseensa oli peloton ja +tarkasteleva. + +Las Vegasia vapisutti kuin häntä olisi pistetty. Kapakan +vaaleanpunainen valo muutti hänen kasvonsa saman värisiksi. + +"Jeff, olit kauan aikaa vanhan Alin palveluksessa ja olen kuullut +puhuttavan riidoistasi", sanoi Las Vegas. "Siinä ei ole minulla mitään +tekemistä, vaan siinä, että petit neiti Helenin." + +Mulvey ei koettanutkaan kieltää sitä. Hän nieleskeli hitaasti, hänen +kätensä alkoivat vapista ja hän tuli yhä kalpeammaksi. Jälleen +merkitsivät Las Vegasin sanat vähemmän kuin hänen katseensa, joka nyt +kohdistui meksikolaiseenkin. + +"Pedro, olet Beasleyn vanhimpia miehiä", sanoi Las Vegas syyttävästi. +"Olit yksi noista neljästä meksikolaisesta, jotka --" + +Tässä paimen keskeytti ja puri hampaitaan kuin hänen suussaan olisi +ollut myrkkyä. Meksikolainen näytti syyllisyytensä ja pelkonsa. Hän +alkoi lörpötellä. + +"Tuki suusi!" karjaisi Las Vegas heilauttaen uhkaavasti ja hurjasti +kättään kuin hän olisi aikonut lyödä. Joukko käsitti sen merkityksen +kumminkin heti, sillä se hajautui sikin sokin kummallekin taholle +jättäen avoimen paikan noiden kolmen taakse. + +Las Vegas odotti, mutta Mulvey näytti vastahakoiselta. Huolimatta +pelostaan näytti meksikolainen vaaralliselta. Hänen sormensa +käpristyivät aina tämän tästä kuin hänen käsivarsissaan olevista +jänteistä olisi vedetty. + +Hetkinen epäluuloa, mutta kumminkin enemmän kuin tarpeeksi Mulveyn +pelon todistamiseksi, ja Las Vegas käänsi selkänsä nauraen ivallisesti +parille ja meni tiskin luo. Hänen pyyntönsä saada pullo juotavaa +säpsähdytti kovasti Turneria, joka ojensi sen paimenelle vapisevin +käsin. Las Vegas kaasi ryypyn, mutta katsoi kumminkin samalla tarkasti +tiskin takana olevaan vanhaan himmentyneeseen kuvastimeen. + +Tämä selinolo miehiin, joita hän oli juuri uhmannut, osoitti, +millaisessa koulussa Las Vegas oli harjoitellut. Jos nuo miehet +olisivat olleet hänen arvoisiaan vastustajia, ei hän olisi milloinkaan +heitä ivannut. Kun Mulvey ja meksikolainen liikahtivat tarttuakseen +revolveriinsa, pyörähti Las Vegas nopeasti ja ampui kaksi laukausta. +Mulveyn kaatuessa lensi tämän revolveri lattialle ja meksikolainen +vyörähti kaksinkerroin lattialle. Sitten ojensi Las Vegas vasemman +kätensä ottamaan vasta kaatamaansa ryyppyä. + +Silloin juuri hyökkäsi Dale kapakkaan, hillitsi nopeasti +kärsimättömyytensä, pyörsi sivulle ja pysähtyi tiskin viereen. Ovi ei +ollut vielä lakannut heilumasta, kun se jälleen työntyi sisäänpäin ja +Helen Rayner tuli huoneeseen kalpeana ja silmät suurina pelosta. + +Seuraavassa hetkessä joi Las Vegas maljansa Beasleyn miesten kuolemaksi +ja heitti hurjasti lasinsa lattialla kiemurtelevaa meksikolaista kohti. +Dale ojentautui horjuvaa Heleniä kohti ja tarttui Heleniin tämän +pyörtyessä. + +Las Vegas alkoi kiroilla ja mennen Dalea kohti työnsi hän tämän pois +kapakasta. + +"Mitä sinulla on täällä tekemistä?" huusi hän kiukkuisesti. "Eikö sinun +pidä pitää huolta tytöistä? No tee se sitten, sinä suuri intiaani! +Miten voit sallia hänen juosta tänne jäljessäsi ja panna henkensä siten +alttiiksi? Sinun on pidettävä huolta hänestä ja Bosta ja jätettävä tämä +minulle." + +Vaikka paimen olikin raivoissaan Dalelle, näki hän kumminkin tarkasti +kaikki läheisyydessä olevat hevoset ja himmeästi valaistussa huoneessa +olevat miehet. Dale nosti tytön syliinsä ja sanomatta sanaakaan poistui +pimeään. Las Vegas palasi huoneeseen revolveri kädessään. Jos joukossa +oli tapahtunut joku muutos, oli se kumminkin vähäinen. Jännitys oli +lauennut. Turnerkin oli laskenut käsivartensa alas. + +"Aloittakaa jälleen entiset huvituksenne", sanoi paimen huitaisten +revolverillaan. "Mutta jokainen, joka aikoo poistua, saa vastata itse +seurauksista." + +Sanottuaan sen peräytyi hän tiskin viereen mustan pullonsa luo. +Turner meni nostamaan tuoleja ja pöytiä pystyyn, ja pian oli joukko +syventynyt peliinsä ja juomiseensa, ehkä kumminkin varovaisemmin ja +epäluuloisemmin kuin äsken. Oli merkityksellistä, että heidän ja oven +välissä oli leveä aukko. Silloin tällöin tarjosi Turner likööriä sitä +haluaville. + +Las Vegas nojasi selkänsä tiskiin. Jonkun ajan kuluttua pisti hän +revolverin tuppeen ja ojentautui ottamaan pulloa. Hän joi katsoen +tuimin silmin oveen. Ketään ei kumminkaan tullut eikä kukaan mennyt +ulos, vaikka peli ja juominen eivät näyttäneet huvittavan ketään. +Ja tuo savuinen, pitkä ja pahalta haiseva huone olikin ikävä paikka +himmeine keltaisine valoineen ja synkkine pahansuovine kasvoineen +Turnerin hiiviskellessä edestakaisin, kuolleen Mulveyn tuijottaessa +kamalasti kattoon, meksikolaisen väristessä yhä enemmän, kunnes hän +vapisi kovasti ja makasi sitten hiljaa paikoillaan, ja synkän odottavan +paimenen juodessa ja kuunnellessa jokaisen nauttimansa ryypyn yhä +enemmän tulistuttamana ja kiihoittamana askelia, joita ei kuulunut +tuleviksi. + +Aika kului ja sen aiheuttama pieni muutos tapahtui vain paimenessa. +Juoma vaikutti häneen, mutta hän ei päihtynyt. Näytti siltä kuin hänen +juomansa likööri olisi sisältänyt kiihtyvää tulta ja jonkunlaista +polttoainetta hänen toimintaansa hallitsevalle vihalle. Hän muuttui +vihaisemmaksi, synkemmäksi, miettiväisemmäksi, kumarammaksi ja +rauhattomammaksi, samalla kun hänen silmänsä alkoivat veristää ja +posket punoittaa. Vihdoin, kun oli jo niin myöhäinen, ettei Beasleyn +tulo sinne näyttänyt enää ollenkaan mahdolliselta, poistui Las Vegas +kapakasta. + +Kaikki kylän valot oli jo sammutettu. Väsyneet hevoset seisoivat +riippuvin päin pimeässä. Löydettyään omansa talutti Las Vegas sen +tielle ja sitten muudatta kujaa kedolle, mistä eräs lato siinti +himmeästi tähtien valossa. Aamu ei ollut enää kaukana. Hän irroitti +satulan ja päästettyään hevosen irti meni hän latoon. Siellä näytti +kaikki olevan hänelle tuttua, koska hän löysi heti tikapuut, kiipesi +vintille ja heittäytyi heinille pitkäkseen. + +Hän lepäsi, mutta ei nukkunut. Aamun alkaessa sarastaa poistui hän +ladosta ja haki hevosensa sinne. Auringon noustessa käveli hän +edestakaisin pienessä ladossa ja katseli silloin tällöin ulos lautojen +välissä olevista leveistä raoista. Seuraavien tuntien kuluessa katseli +hän kylään meneviä ratsastajia, paimenia ja ajopelejä. + +Noin aamiaisen aikaan satuloi hän hevosensa ja ratsasti takaisin samaa +tietä, jota hän edellisenä yönä oli tullut. Saavuttuaan Turnerin +kapakkaan pyysi hän jotakin syödäkseen ja whiskyä juodakseen. Sen +jälkeen muuttui hän kuuntelevaksi ja vahtivaksi koneeksi. Hän +juopotteli kohtuuttomasti tunnin, mutta sitten hän lakkasi. Hän näytti +olevan juovuksissa, mutta ei samalla tapaa kuin juopuneet tavallisesti. +Hän muuttui villiksi, hurjaksi ja synkäksi, sanalla sanoen mieheksi, +jota oli parasta karttaa. Turner palveli häntä hyvin peloissaan. + +Lopulta muuttui Las Vegasin tila sellaiseksi, että hänen oli +tahtomattaankin toimittava. Hän ei voinut seisoa paikoillaan eikä +istuutuakaan. Mentyään ulos sivuutti hän kaupan, mihin miehet +peräytyivät karttaakseen häntä, ja kun hän läksi kävelemään tietä, oli +hän niin varuillaan kuin hän olisi odottanut jonkun piilossa olevan +vihollisen pyssyn laukausta. Palatessaan kylän valtakadulle ei hän +nähnyt enää ainoatakaan ihmistä. Hän meni jälleen Turnerin kapakkaan. +Hermostunut ja kalpea omistaja oli siellä toimessaan, mutta Las Vegas +ei halunnut enää mitään juotavaa. + +"Turner, ammun luullakseni sinut palattuani tänne jälleen", sanoi hän +poistuessaan. + +Hänellä oli nyt kaupat, tie, jopa koko kyläkin hallussaan, ja hän +käveli siellä kuin vahti, joka odottaa intiaanien hyökkäystä. + +Noin puolenpäivän tienoissa uskalsi muudan mies lähestyä paimenta ja +puhutella häntä. + +"Las Vegas, oletko kuullut, että kaikki meksikolaiset poistuvat +seudulta?" + +"Päivää, Abe", vastasi Las Vegas. "Mitä hittoa sinä nyt puhut?" + +Mies toisti ilmoituksensa ja Las Vegas rupesi hirveästi kiroilemaan. + +"Abe, tiedätkö, mitä Beasleyllä on mielessä?" + +"Kyllä. Hän on miehineen talossaan, mutta luullakseni ei hän voi +viivyttää tänne tuloaan enää pitkääkään aikaa." + +Niin puhui Länsi. Beasley pakotettaisiin kohtaamaan vihollinen, joka +oli tullut yksinään häntä vastaan. Jo paljon ennen tätä tuntia olisi +jokainen urhoollinen mies tullut tapaamaan Las Vegasia. Beasley +ei voinut palkata ainoatakaan miestä estämään tämän tilanteen +väkivaltaisuutta. Tämä oli ratkaiseva koe, jonka mukaan hänen omatkin +miehensä tulisivat häntä tuomitsemaan. Siitä voidaan vain sanoa, +että vaikka Lännen viileys olikin tehnyt hänen häikäilemättömyytensä +mahdolliseksi, pani se kumminkin nyt hänet vastaamaan siitä. + +"Abe, ellei tuo meksikolainen tule tänne minua tapaamaan, menen minä +sinne." + +"Mene vain, mutta älä kiiruhda", vastasi Abe. + +"Tanssin hitaan soiton tahdissa... Pyöräytäpäs savuke." + +Hieman vapisevin sormin pyöräytti Abe savukkeen, sytytti sen omastaan +ja ojensi sen sitten paimenelle. + +"Las Vegas, kuulen varmasti hevosten kavioiden kapsetta", huomautti hän +sitten nopeasti. + +"Niin minäkin", vastasi Las Vegas pää pystyssä kuin kuuntelevalla +antiloopilla. Hän unhotti nähtävästi savukkeensa ja ystävänsä. Abe +kiiruhti takaisin kauppaan, jonne hän hävisi. + +Las Vegas alkoi kävellä jälleen edestakaisin ja hänen liikkeensä +olivat nyt paljon liioitellumpia kuin milloinkaan ennen. Johonkin +Idän yhteiskuntaan kuuluva tavallinen järkevä kuolevainen olisi +luullut tuota punaposkista paimenta päihtyneeksi tahi hulluksi, +ja ehkä Las Vegas muistuttikin kumpaakin. Mutta siitä huolimatta +oli hän ihmeellisen terävä, jännittynyt ja vaikuttava kapine tämän +merkityksellisen riidan ratkaisemiseksi. Kuinka monta tuhatta kertaa +olikaan teillä ja Lännen pienten kaupunkien leveillä kaduilla nähty +tällaista paimenten kävelyä! Vaikka se olikin hurjaa, veristä +ja traagillista, oli sillä kumminkin samanlainen merkitys noina +uranuurtajapäivinä kuin hevosella ja auralla. + +Vihdoin oli Pinestä nähtävästi tullut aivan hylätty kylä +lukuunottamatta Las Vegasia, joka vartioitsi pitkää alaansa monin +tavoin -- hän nojautui johonkin välitiessään, hän käveli kuin vuorilla +kiipeilijä, hän hiipi eteenpäin intiaanin tapaan puulta puulle ja +nurkasta nurkkaan, hän katosi kapakkaan ilmestyäkseen jälleen näkyviin +sen takaovesta, hän kiersi talleja päästäkseen jostakin toisesta +paikasta valtakadulle ja silloin tällöin lähestyi hän hevostaan kuin +noustakseen sen selkään. + +Kun hän meni viimeisen kerran Turnerin kapakkaan, ei hän nähnyt +siellä ketään. Hän takoi hurjasti tiskiin revolverillaan, mutta ei +saanut mitään vastausta. Siiloin pääsi hänen kauan hillitty raivonsa +valloilleen. Huutaen hurjasti tarttui hän toiseen revolveriin ja ampui +rikki kuvastimen ja lamput. Hän ampui kaulan muutamasta pullosta ja +joi, kunnes hän oli tukehtua. Hänen niskansa vetäytyi ryppyihin ja tuli +punaiseksi. Ainoa hidas ja harkittu teko oli revolverin lataaminen +uudestaan. Sitten hän hyökkäsi ovesta, hyppäsi hurjasti kiljahtaen +rentonaan satulaan, vetäisi ohjaksista hevosen pystyyn ja kannusti sen +laukkaan. + +Kaupan ikkunoihin ja ovelle juosseet miehet näkivät vain valtatiellä +kiitävän tomupilven. Sitten he tulivat ulos nähdäkseen sen katoavan. +Epävarmuuden hetki oli nyt ohitse. Las Vegas oli lähtenyt sovittamaan +Lännen lakia, hän oli vaatinut miestä esiintymään ja odottanut kauemmin +kuin hänen olisi ollut pakkokaan todistaakseen, että tuo mies oli +pelkuri raukka. Kaikesta huolimatta oli Beasley nyt merkitty mies. Tämä +hetki näytti, millaista voimaa hän oli uhmannut. Hän voi miehineen +kyllä tappaa paimenen, joka oli ratsastanut yksinään häntä vastaan, +mutta se ei korjaisi ollenkaan häpeää. + +Edellisenä iltana, kun Beasley oli juuri lopettanut myöhäisen +illallisensa vasta anastamallaan maatilalla, tuli Buck Weaver, muudan +hänen miehistään, tuomaan hänelle tietoa Mulveyn ja Pedron kuolemasta. + +"Keitä tuossa joukossa on? Onko heitä montakin?" kysyi hän nopeasti. + +"Ainoastaan yksi mies, isäntä", vastasi Weaver. + +Beasley näytti hämmästyvän. Hän oli miehineen valmistautunut kohtaamaan +tuon tytön ystäviä, jonka omaisuuden hän oli anastanut, ja luottaen +oman voimansa suuruuteen ei hän ollut luullut siitä tulevan veristä +eikä pitkää ottelua. Mutta tämä hämmästyttävä seikka muutti tilanteen +paljon vaikeammaksi. + +"Yksikö mies?" huudahti hän. + +"Niin. Tuo Las Vegas-niminen paimen. Ja, isäntä, hän näyttää olevan +taitava revolverilla-ampuja Texasista. Satuin olemaan silloin Turnerin +kapakassa. Olin juuri mennyt toiseen huoneeseen, kun Las Vegas saapui +ratsastaen ja hyökkäsi kapakkaan. Hän huusi heti Jeffille ja Pedrolle, +jotka molemmat kalpenivat. Ja sitten, hitto vieköön, käänsi tuo paimen +heille selkänsä ja meni hakemaan itselleen ryyppyä tiskiltä. Mutta hän +katseli kumminkin kuvastimeen, ja kun Jeff ja Pedro yrittivät temmata +revolverinsa esille, pyörähti hän nopeasti kuin salama ja ampui heidät +molemmat. Livahdin ulos ja --" + +"Miksi et ampunut häntä?" karjaisi Beasley. + +Buck Weaver katsoi vakavasti isäntäänsä, ennenkuin hän vastasi: + +"Tapani ei ole ampua ketään ovien takaa. Ja mitä taisteluun Las Vegasin +kanssa tulee, niin suokaa minulle anteeksi, isäntä, pidän edelleenkin +paljon auringonpaisteesta ja punaisesta likööristä. Ja sitäpaitsi +minulla ei ole mitään Las Vegasia vastaan. Jos hän olisi tullut tänne +jonkun joukon johtajana ja vaatinut meitä taisteluun, olisimme kyllä +siihen ryhtyneet. Mutta emme laskeneet oikein. Nyt on asia muuttunut +kokonaan teidän ja Las Vegasin väliseksi. Teidän olisi pitänyt olla +katsomassa, miten hän ajoi tuon metsästäjän, Dalen, pois kapakasta." + +"Dalenko? Tuliko hänkin sinne?" kysyi Beasley. + +"Hän saapui sinne heti sen jälkeen kun paimen oli ampunut Jeffin. Ja +tuo suurisilmäinen tyttö, hänkin tuli sinne juosten, mutta pyörtyi +Dalen syliin. Las Vegas ajoi Dalen ulos ja kiroili häntä niin kovasti, +että me kuulimme sen kaikki. Niin, Beasley, taistelusta ei siis +tulekaan mitään, vaikka olimme luulleet." + +Beasley kuuli näin ollen Lännen puhuvan erään oman miehensä suulla. +Ja Buck Weaverin sanat olivat todellakin julmia, ivallisia ja +melkeinpä pilkallisia. Tämä paimen oli kerran ollut Al Auchinclossin +palveluksessa, mutta oli karannut Beasleyn puolelle Mulveyn johdolla. +Mutta Mulvey oli nyt kuollut ja tilanne oli suuresti muuttunut. + +Beasley katsahti Weaveriin vihaisesti ja synkästi ja viittasi häntä +poistumaan. Päästyään ovelle katsahti Weaver häneen epäilevästi +ja arvostelevasti ja lähti sitten ulos. Beasley ei olisi sietänyt +tuollaista katsetta ennen. + +Se tarkoitti samaa, mitä Weaverin juomaveikot, Beasleyn pitkäaikaiset +ja uskolliset vartijat, seudun asukkaat ja Lännen henki tarkoittivat, +että Beasleyn toivottiin ratsastavan kylään kohtaamaan yksinäistä +vihollistaan. + +Mutta Beasley ei lähtenyt. Sen sijaan käveli hän edestakaisin Nell +Raynerin pitkässä arkihuoneessa hermostuneesti, voimatta ollenkaan +levätä. Monta kertaa hän epäröi ja monta kertaa hän lähestyi nopeasti +ovea ainoastaan pysähtyäkseen. Puoliyö oli jo aikoja ohi, kun hän +heittäytyi vuoteelleen, mutta ei voinut nukkua. Hän heittelehti ja +pyörähteli koko yön ja nousi vihaisena ja ärtyneenä päivän sarastaessa. + +Hän kirosi meksikolaista palvelijatarta, joka oli tyytymätön hänen +isännöimiseensä. Ja hänen suureksi hämmästyksekseen ja raivokseen +ei ainoakaan hänen miehistään tullut rakennukseen, vaikka hän olisi +odottanut miten pitkään tahansa. Silloin hän lähti aitauksiin ja +talleihin ottaen pyssyn mukaansa. Miehet olivat siellä yhdessä +joukossa, joka hieman hajautui hänen lähestyessään. Mutta ei +ainoatakaan meksikolaista ollut näkyvissä. + +Beasley käski miesten satuloida hevoset ja lähteä hänen kanssaan +kylään. Mutta määräystä ei toteltu. Beasley kiroili ja raivosi. Hänen +miehensä istuivat tahi nojautuivat johonkin ja katselivat maahan. +Ilmassa oli pidätetyn vihollisuuden tuntua. Miehet, jotka olivat +olleet kauemmin hänen palveluksessaan, eivät käyttäytyneet aivan niin +kummallisesti, mutta eivät kumminkaan totelleet. Vihdoin huusi Beasley +meksikolaisiaan. + +"Isäntä, meidän on pakko ilmoittaa, että kaikki meksikolaiset ovat +karanneet näiden tuntien kuluessa tuonne Magdaleenaan päin", sanoi Buck +Weaver. + +Kaikista näistä nopeasti esiintyvistä hämmästyttävistä seikoista oli +tämä hämmästyttävin. Beasley kirosi kysyvästi ihmetellen. + +"Isäntä, ne pelkäsivät varmaankin tuota Texasista kotoisin olevaa +revolverisankaria", vastasi Weaver kylmäverisesti. + +Beasleyn tummat mustahkot kasvot muuttivat väriään. Millainen peitetty +tarkoitus pillikään Weaverin harvaan lausutuissa sanoissa! Muudan mies +tuli aitauksesta taluttaen Beasleyn satuloitua ja suitsitettua hevosta. +Hän irroitti ohjakset käsistään ja istuutui toveriensa joukkoon +sanomatta sanaakaan. Ei kukaan muukaan puhunut mitään. Hevosen läsnäolo +oli merkityksellinen. Päästäen sähisevän kirouksen partaansa tarttui +Beasley jälleen pyssyynsä ja palasi asuinrakennukseen. + +Hän ei huomannut raivoissaan eikä kiihkoissaan sitä, minkä hänen +miehensä olivat jo tienneet tuntikausia, että jos hänellä oli ollut +jonkunlainenkaan mahdollisuus saavuttaa heidän kunnioituksensa nyt +tulevaksi ajaksi, oli tuo mahdollisuus jo aikoja sitten haihtunut +olemattomiin. + +Beasley karttoi rakennukseen johtavaa aukeata käytävää, ja kun hän +saapui sinne, kaatoi hän hermostuneesti itselleen ryypyn. Tulisessa +juomassa oli kumminkin selvästi jotakin, joka peloitti häntä, koska hän +siirsi pullon syrjään. Tuntui kuin se olisi sisältänyt väärää rohkeutta. + +Hän rupesi jälleen kävelemään edestakaisin pitkässä huoneessa +hermostuen sitä enemmän, kuta paremmin hän pääsi selville tilanteesta. +Kalpea palvelijatar kutsui häntä pari kertaa päivälliselle. + +Ruokasali oli valoisa ja hauska, ja herkullinen höyryävä ateria odotti +häntä, mutta palvelijatar oli kadonnut. Beasley istuutui ja laski +suuret kätensä pöydälle. + +Silloin hän säpsähti kuullessaan hiljaista kolinaa ja kannusten +kilinää. Hän käänsi päätään. + +"Päivää, Beasley", sanoi Las Vegas, joka oli ilmestynyt salaperäisesti +huoneeseen. + +Beasleyn ruumis näytti paisuvan kuin hänen suoniinsa olisi ilmestynyt +puolta enemmän verta. Hänen kalpeat kasvonsa olivat aivan hikiset. + +"Mitä haluatte?" kysyi hän käheästi + +"Isäntäni, neiti Helen sanoi, koska olen työnjohtaja täällä, että teen +kauniisti ja rehellisesti, jos tulen tänne syömään kanssanne viimeisen +kerran", vastasi paimen. Hän puhui hitaasti ja tyynesti ystävällisellä +ja iloisella äänellä. Mutta muuten oli hän kuin haukka, joka on valmis +iskemään nokkansa syvälle saaliiseensa. + +Beasleyn vastaus oli äänekäs, katkonainen ja käheä. + +Las Vegas istuutui Beasleytä vastapäätä. + +"Syökää tahi olkaa syömättä, se on aivan sama minulle", sanoi Las Vegas +alkaen täyttää lautastaan vasemmalla kädellään. Hänen oikea kätensä +nojautui kevyesti vain vapisevien sormien nokilla pöydän laitaan eikä +hän sekunnin murto-osaksikaan kääntänyt katsettaan Beasleysta. + +"No niin, te sekarotuinen meksikolainen vieraani, vereni kiehuu +todellakin nähdessäni teidät istumassa siinä ja tietäessäni, että +olette karkoittanut isäntäni, neiti Helenin, talostaan", aloitti Las +Vegas hiljaa varustaen eteensä tyynesti ruokaa ja juomaa. "Eläessäni +olen kyllä kohdannut paljonkin lainsuojattomia, varkaita, rosvoja ja +muita sellaisia, mutta kaikista likaisista kunnottomista roistoista +olette te kumminkin paras. Aion ampua teidät minuutin tai parin +kuluttua tahi aivan heti kuin liikautatte likaisia kourianne. Mutta +toivoakseni olette siksi kohtelias, että sallitte minun sanoa muutamia +sanoja. Kaikista näkemistäni keltaisista meksikolaiskoirista olette +te pahin. Ajattelin viime yönä teissä ehkä olevan sen verran miestä, +että tulette kohtaamaan minua kuin mies, jotta olisin voinut pestä +käteni jälkeenpäin saamatta vatsaani kipeäksi. Mutta ette suvainnut +tulla. Beasley, minua hävettää niin hirveästi, koska minun oli pakko +tulla tänne ampumaan teidät, etten ole tuonaikaisen itseni, jolloin +ratsastin Chisholmin puolesta, pikkuserkkukaan. Ette varmaankaan +välitä ollenkaan, vaikka sanonkin teitä valehtelijaksi, ryöväriksi, +mustajalaksi, nuuskivaksi arosudeksi ja raukaksi, joka palkkaa muita +tekemään likaisia töitään! Jumalauta! --" + +"Carmichael, sallikaa minun sanoa muutama sana", keskeytti Beasley +käheästi. "Olette oikeassa, ettei nimitteleminen minuun pysty. Mutta +keskustelkaamme. Maksan teille -- kymmenentuhatta dollaria." + +"Hyi, hyi, hyi!" karjui Las Vegas. Hän oli niin jännittynyt kuin +pingoitettu kieli ja hänen kasvonsa loistivat kalpeina. Oikea käsi +alkoi vapista yhä enemmän. + +"Lisään siihen puolet", huohotti Beasley. "Luovutan puolet tilasta, +kaiken karjan ja --" + +"Tuki suusi!" huusi Las Vegas peloittavan kiihkeästi. + +"Kuunnelkaa minua, peräytän tarjoukseni ja luovun koko Auchinclossin +talosta!" Beasley oli nyt vapiseva, kuiskaava, toivoton ja kalmankalpea +mies, jonka silmät pyörivät hurjasti. + +Las Vegas löi nyrkkinsä kovasti pöytään. + +"Meksikolainen, puolustaudu!" hän huudahti. + +Silloin Beasley koetti tarttua revolveriinsa toivottomasti ja +hurjistuneesti. + + + + +XXVI. + + +Helen Rayneristä tuntui tuo lyhyt ja synkkä karkoitusaika +menneisyydessä sattuneelta tapahtumalta, jonka hän oli jo melkein +unhottanut. + +Pari kuukautta oli kulunut rakkauden ja työn siivillä ja ilossa +tuntea olevansa kuin kotonaan tuolla Lännessä. Kaikki hänen entiset +miehensä olivat olleet enemmänkin kuin iloiset saadessaan palata hänen +palvelukseensa, ja Dalen ja Roy Beemanin johtaessa oli maatilalla +vallitseva elämä muuttunut erilaiseksi ja onnelliseksi. + +Helen oli tehnyt muutoksia rakennuksessa muuttaen huoneiden järjestystä +ja lisäten kokonaan uuden osaston. Ainoastaan kerran oli hän uskaltanut +mennä vanhaan ruokasaliin, jossa Las Vegas Carmichael oli istuutunut +syömään tuon kohtalokkaan aterian Beasleyn kanssa. Hän määräsi sen +varastohuoneeksi, johon hän ei aikonut milloinkaan enää elämässään +pistää jalkaansa. + +Helen oli onnellinen, mielestään liiankin onnellinen, ja kiinnitti +senvuoksi liiaksi huomiota hänen suloiseen elämän maljaansa pudonneihin +katkeriin pisaroihin. Carmichael oli ratsastanut Pinestä nähtävästi +niiden meksikolaisten jälkeen, jotka olivat totelleet Beasleytä. +Hänet oli viimeksi nähty Show Downissa, johon hän oli ilmestynyt +punasilmäisenä ja vaarallisena kuin jäljille päässyt koira. Sitten oli +vierähtänyt pari kuukautta kenenkään kuulematta hänestä sanaakaan. + +Dale pudisti päätään epäilevästi, kun häneltä kysyttiin, mitä hän +ajattelee paimenen poissaolosta. Olisi ollut hyvin Las Vegasin +tapaista, ettei hänestä olisi kuultu enää sanaakaan. Sekin olisi +enemmän hänen laistaan, että hän pysyisi poissa niin kauan kuin kaikki +tuon juopuneen hurjan lumouksen jäljet olisivat haihtuneet hänestä +ja hänen ystävänsä olisivat myöskin unhottaneet ne. Bo ei pannut +hänen häviämistään nähtävästi niin pahakseen kuin Helen, vaan muuttui +vain rauhattomammaksi, hurjemmaksi ja oikullisemmaksi kuin ennen. +Helen luuli tietävänsä Bon salaisuuden ja kerran hän uskalsi vihjata +Carmichaelin palaamiseen. + +"Ellei Tom palaa piakkoin, menen naimisiin Milt Dalen kanssa", vastasi +Bo kiusoittavasti. + +Tämä punastutti Helenin posket. + +"Mutta, tyttöseni", sanoi hän miettivästi ja vakavasti, "Milthän on +kihloissa minun kanssani." + +"On kyllä, mutta sinä olet niin hidas. Kuten tiedät, voidaan +tuollaisissa asioissa erehtyä." + +"Bo, Tom tulee varmasti takaisin", vastasi Helen vakavasti. "Tunnen +sen. Tuossa paimenessa oli jotakin hienoa. Hän ymmärsi minua paremmin +kuin sinä ja Milt. Ja hän oli aivan hurjasti rakastunut sinuun." + +"Ah, oliko hän?" + +"Enemmän kuin sinä ansaitsetkaan, Bo Rayner." + +Silloin tapahtui jälleen tuollainen Bon suloinen, hämmentävä +ja odottamaton muuttuminen. Hänen uhmansa, ärtyisyytensä ja +kapinallisuutensa katosivat ja kasvojen ilme muuttui lempeäksi. + +"Ah, Nell, tiedän sen. Pidä minua silmällä, jos kerran vielä saan häntä +tavata. Ehkä hän ei silloin enää rupea milloinkaan juomaan." + +"Bo, tule onnelliseksi ja hyväksi. Älä ratsasta enää tiehesi äläkä +kiusaa miehiä. Lopulta muuttuu kaikki kyllä hyväksi." + +Bo tyyntyi tavattoman pian. + +"Pyh! Kyllähän sinä voit olla iloinen. Olet saanut sulhasen, joka ei +voi elää, ellet sinä ole näkyvissä. Hän on kuin kala kuivalla maalla. +Ja sinä -- kerranhan olit tuollainen vanha pessimisti." + +Bota ei voitu lohduttaa eikä muuttaa. Helen voi ainoastaan huokaista ja +rukoilla, että hänen päätelmänsä toteutuisivat. + +Kesäkuun ensimmäisenä päivänä juuri auringon noustessa oli ankara +ukonilma. Se jyrisi, salamoi ja etäytyi jättäen taivaalle kultaisen +pilviloiston ja maahan tuoreen, hyvältä tuoksuvan ja kimaltelevan +viheriän maton, joka ilahdutti Helenin silmiä. + +Linnut visertelivät puissa ja mehiläiset surisivat kukissa. Puron +rannalla olevalta niityltä kuului peipposen ja leivosen laulua. +Kimeä-ääninen aasi pani ilman väräjämään käheällä ja kodikkaalla +kiljunnallaan. Lampaat määkivät ja pienten karitsoiden hiljainen +määkinä kantautui suloisesti Helenin korviin. Hän läksi tavalliselle +kierrokselleen innostuneemmasti ja halukkaammasti kuin ennen. +Kaikkialla oli väriä, toimintaa ja elämää. Pihkalta tuoksuva tuuli +puhalsi lämpimästi kukkuloilta, jotka nyt näyttivät mustilta ja +uhkaavilta, ja laajat viheriät rinteet tuntuivat kutsuvan häntä. + +Silloin tapasi hän äkkiä Dalen, joka seisoi paitahihasillaan, tomuisena +ja kuumissaan, liikkumattomana katsellen vuorille. Helenin tervehdys +säpsähdytti häntä. + +"Katselin juuri tuonne", sanoi hän hymyillen. Helen ihastui hänen +silmiensä kirkkaaseen ja ihmeelliseen ilmeeseen. + +"Niin tein minäkin vähän aikaa sitten", vastasi Helen miettivästi. +"Kaipaatko metsiäsi paljonkin?" + +"Nell, en kaipaa mitään, mutta haluaisin ratsastaa kanssasi puiden +siimeksessä vielä kerran." + +"Me lähdemmekin sinne", huudahti Helen. + +"Milloin?" kysyi Dale kiihkeästi. + +"Ah pian!" Ja sitten hän jatkoi matkaansa punastunein poskin ja +alasluoduin silmin. Helen oli jo kauan aikaa säilyttänyt rinnassaan +toivoa, että hänet vihittäisiin Paratiisissa, jossa hän oli rakastunut +Daleen ja oppinut tuntemaan itsensä. Mutta hän oli salannut tuon +toivonsa. Dalen innostuneet sanat ja välähtelevät silmät olivat +kumminkin ilmaisseet hänelle, että salaisuus voitiin lukea hänen +kasvoistaan. + +Kun hän tuli rakennukseen vievälle käytävälle, kohtasi hän erään uuden +tallipojan ajamassa kuormamuulia. + +"Jim, kenen tavaroita nuo ovat?" kysyi hän. + +"Neiti, en tiedä, mutta kuulin hänen sanovan Roylle, että hänen nimensä +on loka", vastasi poika hymyillen. + +Helenin sydän rupesi sykkimään nopeammasti. Tuo kuulosti niin Las +Vegasin tapaiselta. Hän kiiruhti eteenpäin ja saapuessaan pihalle +huomasi hän Roy Beemanin pitelevän kiinni kauniin ja hurjalta näyttävän +mustangin marhaminnasta. Siellä oli myös toinen hevonen ja toinenkin +mies, joka juuri laskeutui satulasta rakennuksen puolelle. Kun Helen +pääsi lähemmäksi, tunsi hän Las Vegasin, ja tämä huomasi Helenin +samalla. + +Helen ei katsonut ylös. ennenkuin aivan kuistin lähellä. Hän oli +pelännyt tätä tapaamista, mutta kumminkin hän oli niin iloinen, että +hän olisi voinut huutaa riemusta. + +"Neiti Helen, olen todellakin iloinen tavatessani teidät", sanoi paimen +seisoen avopäin hänen edessään. Hän oli tuo sama nuori ja avokatseinen +mies, jonka Helen oli nähnyt junasta ensimmäisen kerran. + +"Tom!" hän huudahti ojentaen kätensä. + +Tämä puristi niitä kovasti katsoessaan häneen. Helenin nopea vastaava +naiskatse tuntui karkoittavan jotakin synkkää ja epäilyttävää Helenin +omasta sydämestä. Tämä oli todellakin tuo sama poika, jonka hän oli +tuntenut, josta hän oli niin paljon pitänyt ja joka oli voittanut hänen +sisarensa rakkauden. Helen kuvitteli katsoessaan häneen heräävänsä +jostakin epäilyksen aiheuttamasta pahasta painajaisesta. Carmichaelin +kasvot olivat puhtaat, terveet ja nuoret raikkaine väreineen. Niillä +väreili tuo vanha iloinen hymy, tyyni, kylmä ja luonnollinen; hänen +silmänsä olivat kuin Dalen, läpitunkevat ja kristallikirkkaat, joissa +ei ollut varjoakaan. Mitä oli pahuudella, väkijuomilla ja verellä +tekemistä tämän Lännen rohkeuden suurenmoisen edustajan luontaisessa +jaloudessa? Missä hän lienee ollutkaan ja mitä hän lienee tehnytkään +tämän pitkän poissaolonsa kestäessä, oli hän kumminkin palannut +kokonaan vapautuneena tuosta villistä ja hurjasta luonteesta, jota +Helen ei voinut unhottaa. Ehkä se ei enää milloinkaan olisikaan +tarpeeseen. + +"Kuinka tyttöni voi?" kysyi hän yhtä luonnollisesti, kuin hän olisi +ollut vain muutamia päiviä poissa isäntänsä asioilla. + +"Boko? Ah, hän voi vallan mainiosti. Luullakseni ihastuu hän +suunnattomasti tavatessaan teidät", vastasi Helen lämpimästi. + +"Entä sitten tuo suuri intiaani, Dale?" + +"Varmasti hyvin." + +"Tulin tänne luullakseni ajoissa nähdäkseni teidät kaikki naimisissa." + +"En ainakaan minä eikä kukaan muukaan ole vielä mennyt naimisiin", +vastasi Helen punastuen. + +"Miten hienoa! Olin todellakin hieman huolissani", sanoi Carmichael +laiskasti. "Olen ollut ajamassa villejä hevosia Meksikossa ja toin +sieltä tullessani tämän täysiverisen kimon. Sain ajaa sitä kovasti, +ennenkuin sen sain. Toin sen Bolle." + +Helen katsoi Royn kiinni pitämää mustangia ja ihastui heti. Se oli +väriltään melkein sininen, ei suuri eikä raskas, mutta voimakkaasti +muodostunut, kaunis jäseninen ja vireä hevonen, jolla oli pitkä +pikimusta harja ja häntä ja niin kaunis pää, että Helen mieltyi siihen +heti. + +"Olen oikein mustasukkainen", sanoi Helen veitikkamaisesti. "En ole +milloinkaan nähnyt tuollaista ponia." + +"Luulin, ettette halua ratsastaa milloinkaan muulla hevosella kuin +Rangerilla", sanoi Las Vegas. + +"En haluakaan, mutta voinhan silti olla mustasukkainen, enkö voikin?" + +"Voitte kyllä. Ja jos sanotte minun tuoneen sen teille, saamme nauraa +Bolle", sanoi Las Vegas. + +"Niin varmasti saisimmekin", vastasi Helen. Hän oli niin iloinen, että +hän matki Carmichaelin puhetapaa ja halusi syleillä häntä. Tämä oli +melkein liian onnellista ollakseen totta, tämä paimenen palaaminen. +Carmichael oli ymmärtänyt hänet. Hän oli tullut takaisin sellaisena, +ettei hänessä olut mitään tympäisevää. Hän oli nähtävästi unhottanut +tuon kauhistuttavan tehtävän, jonka hän oli valinnut ja tuomion, +jonka hän oli pannut toimeen Helenin vihollisiin nähden. Tämä hetki +oli ihmeellinen Helenille, koska se paljasti hänelle Lännen omituisen +merkityksen ruumiillistuneena tuossa paimenessa. Carmichael oli suuri, +mutta hän ei aavistanutkaan sitä itse. + +Nyt aukeni arkihuoneen ovi ja suloinen kimakka ääni huusi: + +"Roy! Ah, millainen mustangi! Kenen se on?" + +"Bo, jos olen ymmärtänyt oikein, on se teidän", vastasi Roy hymyillen +leveästi. + +Bo ilmestyi ovelle ja tuli kuistiin. Hän huomasi paimenen. Hänen +kauniitten kasvojensa kiihkeä ilme hävisi, kun hän kalpeni. + +"Bo, olen todellakin iloinen saadessani tavata sinut", sanoi Las Vegas +astellessaan lähemmäksi hattu kädessään. Helen ei voinut huomata +hänessä hämmennyksen merkkiäkään, ainoastaan iloa vain. Sitten hän +odotti, että Bo rientäisi suoraan paimenen syliin. Mutta siihen nähden +pettyi hän. + +"Tom, niin olen minäkin." + +He tervehtivät, kuten ainakin vanhat ystävät. + +"Olet terveen ja reippaan näköinen", sanoi paimen. + +"Ah, voin mainiosti. Mutta miten olet sinä jaksanut nämä kuusi +kuukautta?" + +"Mielestäni on tämä aika tuntunut pitemmältä. Niin, olen melko hyvissä +voimissa nyt parannuttuani sydäntaudistani." + +"Sydäntaudistasi!" toisti Bo epäillen. + +"Niin. Elin liian ylellisesti tuolla Uudessa Meksikossa." + +"Tiedän kyllä, missä sydämesi sijaitsee", nauroi Bo. Sitten hän juoksi +pihalle katselemaan sinistä mustangia. Hän kiersi sitä kiertämistään +väännellen käsiään paljaasta ilosta. + +"Bo, se on erinomainen", sanoi Roy. "En ole milloinkaan nähnyt +kauniimpaa hevosta. Se juoksee varmasti mainiosti ja sillä on +hyvät silmät. Siitä tulee hyvin kesy jonakin päivänä, vaikka se ei +milloinkaan unhotakaan reippauttaan." + +Bo uskalsi jo tulla lähemmäksi ja laski lopulta kätensä sen kaulalle, +ensin toisen ja sitten toisen. Hän silitteli sen värisevää kaulaa ja +puhui sille lempeästi, kunnes hevonen alistui hänen hyväilyynsä. + +"Mikä sen nimi on?" kysyi hän. + +"Sininen tahi jotakin sellaista", vastasi Roy. + +"Tom, onko uudella mustangillani mitään nimeä?" kysyi Bo kääntyen +paimeneen päin. + +"On." + +"Mikä sitten?" + +"Nimitin sen Blue-Boksi" [Blue-Bo = sininen Bo], vastasi Las Vegas +hymyillen. + +"Blue-Boyksiko?" [Blue-Boy = sininen Boy.] + +"Ei ollenkaan! Sillä on sama nimi kuin sinulla. Ja ajoin sitä takaa, +otin sen kiinni ja kesytin sen aivan yksinäni." + +"Hyvä. Olkoon sen nimi sitten Blue-Bo. Miten ihmeellisen suloinen se +onkaan! Ah, Nell, katselehan sitä. Tom, en voi kiittää sinua tarpeeksi." + +"En kaipaakaan kiitoksia", sanoi paimen. "Mutta. Bo, sinun on +muistettava entiset sopimuksemme, ennenkuin saat sillä ratsastaa." + +Heleniä huvitti katsella nyt Las Vegasia. Tällä ei ollut milloinkaan +ennen ollut parempia onnistumisen mahdollisuuksia, ja tyyneltä, +huolettomalta ja varmalta hän näyttikin. Hän näytti hallitsevan +tilannetta, jossa hänen ehtonsa oli hyväksyttävä. Hänellä voi kumminkin +olla jonkunlainen paimenvaikutinkin Helenin huomaaman voiman rinnalla. + +"Bo Rayner", sanoi Las Vegas venytellen, "tuo sininen mustangi on +sinun ja saat sillä ratsastaa sitten kun sinusta on tullut _rouva Tom +Carmichael_!" + +Hän ei ollut milloinkaan puhunut lempeämmin eikä katsellut Bohun +hellemmin. Roy näytti aivan puusta pudonneelta. Helen ponnisteli +urhoollisesti voidakseen hillitä riemuitsevaa iloaan. Bon suuret silmät +tuijottivat paimeneen, tummenivat ja laajentuivat. Hän poistui äkkiä +mustangin luota ja lähestyi kuistin kaidepuuhun nojaavaa paimenta. + +"Tarkoitatko sitä todellakin?" huudahti hän. + +"Tarkoitan." + +"Pyh! Tuo on vain kömpelöä pilaa", vastasi Bo. "Lasket vain leikkiä ja +koetat korjata tappiotasi." + +"No mutta, Bo", aloitti Las Vegas moittivasti. "Tiedäthän varmasti, +etten muuta milloinkaan mieltäni. En ole milloinkaan elämässäni +leikitellyt tunteillani. Ja nyt varsinkin on tarkoitukseni vakavampi +kuin ikinä ennen." + +Siitä huolimatta värähtelivät hänen ilmehikkäät kasvonsa niinkuin hänen +olisi ollut melkein mahdoton pidättää nauruaan. + +Helen totesi silloin, että Bo ymmärsi paimenen tarkoituksen ja piti +tämän uhkavaatimusta vain jonkunlaisena keinona. + +"Pilaa se on, mutta minä otan sen todeksi!" selitti Bo uhmaavasti. + +Nyt ymmärsi Las Vegas nopeasti, millaiset seuraukset hänen +vaatimuksellaan tulisivat olemaan. Hän koetti puhua, mutta Bo näytti +niin ihmeelliseltä silloin, niin kalpealta ja kirkassilmäiseltä, että +hän aivan mykistyi. + +"Haluan ratsastaa Blue-Bolla iltapäivällä", sanoi tyttö harkitusti. + +Las Vegasilla oli tarpeeksi järkeä käsittämään hänen tarkoituksensa ja +hän olikin vähällä katua. + +"Niin, voit tehdä minusta rouva Tom Carmichaelin tänään -- nyt +aamupäivällä ennen päivällistä. Hae pappi vihkimään meidät ja pukeudu +enemmän sulhasen näköiseksi, ellei tämä ole vain pilaa!" + +Bon ylimielisyys muuttui, kun hänen sanojensa värisyttävä +merkitys näytti muuttavan Las Vegasin kuvapatsaaksi. Tullen aivan +ruusunpunaiseksi kasvoiltaan kumartui hän nopeasti paimenen puoleen, +suuteli tätä ja riensi sitten huoneeseen. Sieltä kuului hänen naurunsa, +joka lumosi Helenin, sillä tuon oikullisen sisaren nauruksi oli se +kummallisesti syvää, villiä, onnellista ja iloista. + +Silloin tointui Roy Beemankin lamaannuksestaan ja purskahti sellaiseen +nauruun, että hevoset pelästyivät. Helen sekä itki että nauroi, mutta +nauroi kumminkin enemmän, sillä Las Vegas oli tarpeeksi hullunkurisen +näköinen jumalienkin katseltavaksi. Bon suutelo vapautti hänet +jäykkyydestä. Nopea, uskomaton, musertava ja ihmeellinen totuus teki +hänet melkein hulluksi. + +"Hän sanoi minun laskevan leikkiä ja aikoi ratsastaa Blue-Bolla +iltapäivällä!" raivosi hän tarttuen hurjasti Heleniin. "Rouva Tom +Carmichael ennen aamiaista -- pappi -- enemmän sulhasen näköinen! +Olen juovuksissa jälleen, ja minä kun vannoin luopuvani väkijuomista +ikuisiksi ajoiksi!" + +"Ei, Tom, olet vain onnellinen", sanoi Helen. + +Hän ja Roy onnistuivat vihdoin saamaan paimenen ymmärtämään tilanteen +ja käsittämään ihmeellisen mahdollisuutensa. + +"Mutta nyt, neiti Helen, mitä tarkoitti Bo käskiessään minun laittautua +enemmän sulhasen näköiseksi? Jumalani, olen aivan pyörällä päästäni." + +"Hän tarkoitti tietysti, että sinun on pukeuduttava parhaimpiin +vaatteihisi", vastasi Helen. + +"Mutta mistä maailmassa löydän nyt papin? Show Downiin on neljäkymmentä +peninkulmaa. En voi joutua sinne ajoissa. Roy, minun on haettava pappi +vaikka kiven raosta, sillä nyt on elämä tahi kuolema kysymyksessä." + +"Kuulehan, hyvä ystävä, jos tyynnyt, niin vihin teidät", sanoi Roy +hymyillen iloisesti. + +"Sinäkö?" huohotti Las Vegas ihanan toivon alkaessa kirkastaa hänen +mieltään. + +"Tom, olen pappi", vastasi Roy nyt vakavasti. "Et ole tiennyt sitä, +mutta minä olen. Ja minä voin vihkiä sinut ja Bon yhtä hyvin kuin joku +muukin ja lujemmasti kuin useimmat." + +Las Vegas tarttui ystäväänsä niin lujasti kuin hukkuva mies tarttuu +lujaan kallioon. + +"Roy, voitteko todellakin vihkiä heidät raamattuni avulla ja uskontoni +määräysten mukaan?" kysyi Helen onnellisen toivon kirkastaessa hänen +kasvojaan. + +"Voin varmasti. Olen vihkinyt monta paria, jotka eivät ole olleet +mormoneja." + +"Ennen päivällistä!" huudahti Las Vegas kuin änkyttävä mielipuoli. + +"Niin. Lähde nyt kanssani pukeutumaan", sanoi Roy. "Neiti Helen, +ilmoittakaa Bolle kaiken olevan järjestyksessä." + +Hän tarttui sinisen mustangin marhamintaan ja poistui aitauksille päin. +Las Vegas heitti hevosensa suitset käsivarrelleen ja näytti seuraavan +Royta huumautuneena ja riemuitsevin ja loistavin kasvoin. + +"Tuokaa Dale mukananne!" huudahti Helen hiljaa heidän jälkeensä. + +Tapahtui siis yhtä luonnollisesti kuin se oli ihmeellistäkin, että +ennenkuin iltapäivä oli kulunut loppuun, Bo ratsasti sinisellä +mustangillaan. + +Las Vegas ei totellut ensimmäistä rouva Tom Carmichaelilta saamaansa +käskyä, vaan ratsasti hänen jälkeensä viheriöille kukkuloille. +Helenistä tuntui kuin hänen olisi pakko seurata heitä. Hänen ei +tarvinnut kysyä Dalelta toista kertaa. He ratsastivat nopeasti, mutta +eivät saavuttaneet Bota eivätkä Las Vegasia, joiden ratsastaminen oli +samanlaista kuin heidän onnellisuutensakin. + +Dale luki Helenin ajatukset tahi sitten mukautuivat hänen ajatuksensa +ihmeellisesti Helenin ajatuksiin, koska hän aina puhui sitä, mitä +Helenkin mietti. Ja kun he ratsastivat kotiin päin, kysyi Dale tyynellä +tavallaan, eivätkö he voisi ottaa muutamia päiviä lomaa ja lähteä +vierailemaan hänen vanhaan kotiinsa. + +"Bon ja Tomin kanssako? Mikään ei todellakaan olisi minusta +hauskempaa", vastasi Helen. + +"Niin ja Royn myöskin", lisäsi Dale merkityksellisesti. + +"Tietysti", sanoi Helen sivumennen kuin hän ei olisi ymmärtänytkään +Dalen tarkoitusta. Mutta hän käänsi silmänsä muualle sydämen sykkiessä +kovasti ja koko hänen ruumiinsa hehkuessa. "Lähtevätköhän Bo ja Tom?" + +"Tom juuri pyysi minua kysymään sinulta", vastasi Dale. "John ja Hal +voivat pitää miehiä silmällä meidän poissa ollessamme." + +"Vai Tomin aloitteestako sinä puhutkin? Luullakseni -- ehkä en halua +lähteäkään." + +"Se on aina mielessäni, Nell", sanoi Dale hitaasti ja vakavasti. "Aion +työskennellä hyväksesi koko ikäni, mutta haluan ja minun on pakko +käydä metsissä usein. Ja jos joskus aiot mennä naimisiin kanssani ja +tehdä minusta rikkaan miehen, on sinun tehtävä se siellä, missä sinuun +rakastuin." + +"Ah! Sanoiko Las Vegas Tom Carmichael tuonkin?" kysyi Helen hiljaa. + +"Nell, haluatko tietää, mitä Las Vegas sanoi?" + +"Kyllä, mielelläni." + +"Hän sanoi näin noin tunti sitten: 'Milt, vanha veikko, salli minun +neuvoa sinua hieman. Olen aviomies nyt, vaikka olenkin aikoinani +ollut melkoinen piru naisten seurassa. Näen niiden lävitse. Älä +mene naimisiin Nell Raynerin kanssa siinä talossa äläkä sen +läheisyydessäkään, jossa tapoin Beasleyn. Hän muistaa sen, mutta älä +salli hänen muistella tuota päivää. Mene metsiin, omaan Paratiisiisi. +Bo ja minä lähdemme mukaanne.'" + +Helen ojensi hänelle kätensä heidän antaessaan hevosten kävellä kotiin +päin auringonlaskun aiheuttamassa varjossa. Tämän onnellisen tunnin +täysinäisyydessä oli hänellä aikaa kiitollisesti ihmetellä Carmichaelin +terävää huomiokykyä. Dale oli pelastanut hänen henkensä, mutta Las +Vegas oli pelastanut hänen onnensa. + +Muutamia päiviä myöhemmin, kun iltapäivän varjot alkoivat pimetä, +ratsasti Helen jyrkänteellä, jossa himmeästi näkyvä polku kiemurteli +Paratiisia kohti. + +Roy lauloi ajaessaan kuorma-aaseja rinnettä alas. Bo ja Las Vegas +koettivat ratsastaa tiellä rinnakkain, niin että he voivat pitää +toisiaan kädestä kiinni. Dale oli laskeutunut satulasta ja seisoi +Helenin hevosen vieressä, kun Helen katseli varjoisten rinteitten yli +kaunista puistoa, sen harmaita niittyjä ja kirkkaita luikertelevia +puroja. + +Oli heinäkuu, eikä mistään päin näkynyt kullanpunaisia värikkäitä +täpliä, jollaiset olivat syöpyneet Helenin mieleen. Mustat +kuusikkorinteet, viheriät männyt, vaaleat haapalehdot, vaahtoavat +vesiputoukset ja tummat kalliojyrkänteet tervehtivät häntä kumminkin +entiseen tapaan värikkyydellään ja muodoillaan. Salomaiden villeys, +kauneus ja autius olivat samanlaiset kuin ennenkin, lahjomattomat kuin +noiden kukkuloiden henki. + +Helen olisi halunnut viipyä siinä kauemminkin, mutta muut kutsuivat ja +Ranger korskahteli kärsimättömästi vainutessaan alempana olevaa ruohoa +ja vettä. Ja Helen tiesi, että kun hän seuraavan kerran kiipeisi tälle +paikalle, olisi hän toinen nainen. + +"No, Nell, tulehan nyt", sanoi Dale ratsastaen edelle. "On parasta olla +varovainen." + +Aurinko oli juuri laskenut epätasaisen vuoriharjanteen taakse, kun nuo +kolme tasangolta kotoisin olevaa voimakasta ja kätevää miestä saivat +leirin valmiiksi ja herkullisen illallisen nautittavaksi. + +Sitten otti Roy esille kuluneen pienen raamatun, jonka Helen oli +antanut hänelle käytettäväksi Bon vihkiäisissä, ja kun hän aukaisi sen, +kirkastuivat hänen tummat kasvonsa. + +"Helen ja Dale, tulkaahan nyt tänne", sanoi hän. + +He nousivat seisoakseen hänen edessään. Ja hän vihki heidät noiden +suurten ja komeiden mäntyjen juurella, tuoksuvan sinisen savun +noustessa taivaalle, tuulen humistessa puiden oksissa, vesiputouksen +kohistessa hiljaa, lempeästi ja uneksuvasti ja suden yksinäisen +ulvahduksen kuuluessa synkältä rinteeltä elämänhaluisesti ja toveria +kaivaten. + +"Rukoilkaamme", sanoi Roy sulkien raamatun ja polvistuen heidän +viereensä. + +"Ei ole olemassa muita jumalia kuin sinä. Herra. Vetoan sinuun +nöyryydessäni tämän miehen ja tämän naisen puolesta, jotka olen juuri +liittänyt yhteen pyhällä siteellä. Siunaa, suojele ja tue heitä +kaikkien tulevien vuosien kuluessa. Siunaa tämän voimakkaan metsien +miehen poikia ja tee heistä hänen kaltaisiaan, jotta he ymmärtäisivät +ja rakastaisivat kaiken alkua, josta elämä syntyy. Siunaa tämän naisen +tyttäriä ja suo heille enemmän tämän naisen rakkautta ja mieltä, jotka +ovat tämän kovan Lännen lieventäjiä ja vapauttajia. Oo Jumala, valaise +heidän hämärää ja pimeää polkuaan elämän tuntemattomassa metsässä. +Oo Herra, taluta heitä tulevaisuuden autiudessa, jota ei kukaan +kuolevainen tunne! Rukoilemme sitä sinun nimessäsi! Amen." + +Kun pappi suoristautui jälleen ja nosti parin polvistuneesta asennosta, +näytti kuin hänestä olisi kadonnut kaikki vakavuus ja pyhyys. Tämä +nuori mies oli jälleen tuo tummakasvoinen ja kirkassilmäinen Roy, tuo +kuivanleikillinen veitikka, jonka hymy oli niin tarttuvaa. + +"Rouva Dale", sanoi hän tarttuen Helenin käteen, "toivotan teille +iloa elämässä... Ja nyt tämän onneksenne toimittamani kunniakkaan +palveluksen tehtyäni vaadin myöskin korvauksen." + +Sitten hän suuteli Heleniä. Bo seurasi sitten lämpimine ja helline +onnentoivotuksineen, ja paimenkin lähestyi Heleniä luonteenomaisella +tavallaan. + +"Nell, tämä on varmaankin ainoa tilaisuus, jolloin voin suudella +sinua", sanoi hän. "Kun tämä suuri intiaani kerran vain saa selville, +miltä suutelot maistuvat, niin --" + +Sitten todisti Las Vegas, kuinka nopeasti ja sydämellisesti hän voi +käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Nell tunsi punastuvansa ja joutuvansa +hämilleen, mutta oli samalla kuvaamattoman onnellinen. Hän antoi arvoa +Dalen hillitsemiskyvylle. Tämän silmät ilmaisivat hänen ymmärtävän, +millaisen kalliin aarteen hän nyt oli saanut omakseen, vaikka +omistusoikeuden toteaminen ei ollutkaan vielä muuttunut vallitsevaksi. + +Sitten ryhtyivät kaikki viisi syömään illallista iloisesti puhellen, +nauraen ja tyynesti. Kun he olivat lopettaneet aterioimisensa, ilmoitti +Roy aikovansa lähteä pois. He kaikki vastustivat ja houkuttelivat, +mutta turhaan. Hän vain nauroi ja meni satuloimaan hevostaan. + +"Roy, jääkää nyt tänne", taivutteli Helen. "Nythän on jo melkein ilta +ja olette sitäpaitsi väsynyt." + +"Ei. En halua milloinkaan ruveta kolmanneksi pyöräksi vaunujen alle +silloin kun siellä on jo kaksi." + +"Mutta meitähän on neljä." + +"Enkö juuri liittänyt teitä ja Dalea yhdeksi? Ja, rouva Dale, +unhotatte, että olen ollut naimisissa useammasti kuin kerran." + +Helen tunsi nyt saavansa tutustua asian toiseenkin puoleen. Las Vegas +kieriskeli riemuissaan maassa ja Dale oli omituisen näköinen. + +"Roy, sen vuoksi olettekin kai niin kiltti", sanoi Bo veitikkamaisesti +värähtelevin huulin. + +"Tiedättekö ollenkaan päätöksestäni, että ellei Tom olisi tullut +takaisin, olisin mennyt naimisiin kanssanne? Aivan varmasti! Monesko +vaimo minusta olisi tullut?" + +Bo onnistui aina saattamaan toiset ymmälle. Roy näytti hämmästyvän +äärettömästi kuunnellessaan toisten naurua. Hän ei katsonutkaan heihin, +ennenkuin oli päässyt satulaan. + +"Las Vegas, olen tehnyt kaikkeni puolestasi, olen liittänyt sinut +tuohon sinisilmäiseen tyttöön, jonka vertaista en tunne toista", sanoi +hän. "Mutta en mene takuuseen mistään. Parasta on, että suljet hänet +aitaukseen." + +"Roy, et todellakaan näytä ymmärtävän, miten näitä villejä kesytetään", +vastasi Las Vegas. "Viikon kuluttua syö jo Bo kädestäni." + +Bon siniset silmät ilmaisivat kaunopuheliaasti, että hän suuresti +epäili tuollaista kummallista mahdollisuutta. + +"Hyvästi, ystäväni", sanoi Roy ja läksi ratsastamaan hävitäkseen +kuusten varjoon. + +Bo ja Las Vegas unhottivat pian Royn, Dalen ja Helenin, kaikki +leiritehtävät ja kaiken muun, paitsi itseään. Helenin ensimmäinen +emännäntoimi oli, että hän itsepäisesti tahtoi auttaa miestään +ylellisen illallisen tähteitten korjaamisessa ja astioiden pesussa +sanoen sitä velvollisuudekseen. Mutta ennenkuin he ennättivät lopettaa, +säikähdytti heitä muudan ääni. Roy siellä huusi, nähtävästi korkealla +pimenevällä rinteellä. Pitkä pehmeästi kaikuva halloo pani kylmän +ilman väräjämään, rikkoi nukuttavan hiljaisuuden ja vyöryi rinteeltä +rinteelle ja kalliolta kalliolle menettääkseen lopulta voimansa ja +vaietakseen kaameasti kaukaisissa onkaloissa. + +Dale pudisti päätään kuin hän ei olisi halunnut koettaakaan vastata +tuohon kauniiseen huutoon. Hiljaisuus kietoi vielä kerran laakson +vaippaansa ja ilmassa tuntui kehittyvän hämärää, joka laskeutui +alaspäin. + +"Nell, kaipaatko jotakin?" kysyi Dale. + +"En, en mitään maailmassa", mumisi Nell. "Olen onnellisempi kuin +milloinkaan olen uskaltanut rukoillakaan." + +"En tarkoita ihmisiä enkä esineitä, vaan kesyjä eläimiäni." + +"Ah, olin ne aivan unhottanut. Milt, missä ne ovat?" + +"Ne ovat palanneet metsiin takaisin. Niiden oli pakko elää poissa +ollessani, ja tällä kertaa viivyin liian kauan." + +Juuri silloin rikkoi enenevän hiljaisuuden, jossa ei kuulunut muuta +kuin virtaavan veden heikkoa lorinaa ja vienoa tuulen huminaa puissa, +kimeä kiljunta, kova ja valittava kuin suurissa tuskissa olevan naisen +vaikeroiminen. + +"Tuo oli Tom!" huudahti Dale. + +"Ah, säikähdin niin hirveästi!" kuiskasi Helen. + +Bo tuli juosten Las Vegas kintereillään. + +"Milt, tuo oli sinun kesyn puumasi ääni", huusi Bo kiihkeästi. "Ah, en +unhota sitä milloinkaan! Kuulen tuon äänen unissanikin!" + +"Niin, Tom siellä kiljuu", sanoi Dale miettiväisesti. "En ole +kumminkaan kuullut sen milloinkaan huutavan juuri noin." + +"Ah. kutsu se tänne!" + +Dale vihelsi ja huusi, mutta Tom ei tullut. Sitten hävisi hän pimeään +kutsuakseen sitä rinteen eri paikoilta. Jonkun ajan kuluttua palasi +hän kumminkin puumatta. Ja silloin kantautui heidän korviinsa kaukana +ylhäällä olevasta vuoren halkeamasta sama villi kiljunta ainoastaan +etäisyyden heikontamana, mutta tarkoituksessaan yhtä kummallisena ja +traagillisena. + +"Se vainusi ja muistaa meidät, mutta se ei milloinkaan tule takaisin", +sanoi Dale. + +Helen tunsi tulevansa liikutetuksi jälleen Dalen syvistä tiedoista +luonnosta ja elämästä. Ja hänen kuvitteluillaan tuntui olevan siivet. +Kuinka täydellinen ja kokonainen olikaan hänen luottamuksensa ja +onnensa hänen todetessaan, että hänen rakkautensa ja tulevaisuutensa, +hänen lapsensa ja ehkä lastenlapsensa joutuvat sellaisen miehen +johdettaviksi! Helen oli jo hieman alkanut käsittää hyvän ja pahan +salaisuuksia ja niiden suhdetta luonnonlakiin. Vuosituhansia +aikaisemmin olivat ihmiset eläneet maailmassa ainoastaan tällaisissa +salomaissa. Silloin olivat kallionkolot, puut, sade, pakkanen, kuumuus, +kaste, auringonpaiste ja yö, myrsky ja tyven, villikukan hunaja ja +mehiläisen vaisto -- kaikki nuo tuhannet elämän muodot salaperäisine +merkityksineen -- olleet samat kuin nytkin. Tietää jotakin niistä ja +rakastaa niitä oli samaa kuin olla lähellä maan, niin ehkäpä taivaan +suurempaa kuninkuutta. Kaikki hengittävät ja liikkuvat olennot ovat +tuon luomakunnan jäseniä. Kyyhkysen kuherrus, sammaltuneen kiven +jäkälä, riistaa ajavan suden ulvonta, vesiputousten kohina, kuusten +oksien ikiviheriät ja kasvavat latvat ja korkealta taivaalta kuuluva +ukkonen -- näitä kaikkia erikseen ja yhteisesti johtaa tuo suuri henki, +tuo avaruuden kuvaamaton voima, joka on luonut ihmisen ja sielun. + +Ja siellä tähtien valossa, leveäoksaisten, vienosti tuulessa humisevien +mäntyjen juurella istui Helen Dalen kanssa tuolla vanhalla kivellä, +jonka lumivyöry tuhansia vuosia aikaisemmin oli syössyt jyrkänteeltä +siellä sattumalta olevien rakastavien pöydäksi ja istuimeksi. Kuusten +suloinen tuoksu sekoittui halkojen savuun, jota tuuli puhalsi heidän +kasvoilleen. Kuinka valkoisilta, tyyniltä ja uskollisilta tähdet +näyttivätkään! Kuinka ne tuikkivatkaan vaatimattomasti! Muudan +arosusi haukahteli eteläisellä rinteellä, jossa oli nyt jo yhtä pimeä +kuin keskiyöllä. Joku rapautunut kallionpalanen vyöryi ja hyppeli +penkereeltä penkereelle. Tuuli humisi. Helen oli tietoinen tämän aution +erämaan surullisuudesta, salaperäisyydestä ja jaloudesta, ja syvällä +hänen sydämessään oli tuo ylevä tunne, että jonakin päivänä muuttuu +kaikki hyväksi koko levottomassa maalimassa. + +"Nell, aion vallata tämän puiston", sanoi Dale. "Silloin se on meidän +kokonaan." + +"Vallata! Mitä se on?" mumisi Helen haaveillen. Sana kuulosti +suloiselta. + +"Hallitus luovuttaa maata kaikille, jotka asettuvat asumaan paikoilleen +ja rakentavat asunnon", vastasi Dale. "Rakennamme tänne hirsimajan." + +"Ja tulemme tänne usein... tänne Paratiisiin", kuiskasi Helen. + +Silloin painoi Dale ensimmäiset suudelmat hänen huulilleen. Ne olivat +kovia, kylmiä ja niin puhtaita kuin hänen elämänsäkin oli ollut, +mutta kumminkin tavattoman ylentäviä Helenille. Ne täydensivät hetken +aiheuttaman omituisen ja kuvaamattoman ilon ja mykistyttivät hänet. + +Bon sointuva nauru ja hänen äänensä entisine kiusoittavine sävyineen +kantautui heidän korviinsa tuulen mukana. Ja paimenen venytellen +lausuma ja ikävöivä moite: "No Bo!" oli enemmänkin kuin tyyni ja +odottava hiljaisuus kaipasi. + +Paratiisi oli näkevä jälleen yhden romaaneistaan. Rakkaus ei ollut +mikään vieras tälle autiolle erämaalle. Helen kuuli mäntyjen oksissa +humisevan tuulen kuiskauksissa tuon vanhan maallisen tarinan, tuon +kauniin ja aina uuden, mutta kumminkin iankaikkisen. Se lumosi hänet +kokonaan. Kuusten keihäsmäiset latvat kuvastuivat mustina ja selvästi +kirkkaita tähtiä vasten. Koko tämä autio yksinäisyys hengitti ja odotti +ollen täynnä salaperäisyyttään, jonka se oli valmis ilmaisemaan hänen +vapisevalle sielulleen. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Metsien mies, by Zane Grey + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59866 *** |