diff options
| -rw-r--r-- | 59833-0.txt | 7299 | ||||
| -rw-r--r-- | 59833-8.txt | 7683 |
2 files changed, 7299 insertions, 7683 deletions
diff --git a/59833-0.txt b/59833-0.txt new file mode 100644 index 0000000..3d0ae95 --- /dev/null +++ b/59833-0.txt @@ -0,0 +1,7299 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59833 *** + + + + + + + + + + + +SHENSTONEN ROUVA + +Romaani + + +Kirj. + +FLORENCE L. BARCLAY + + +Englannista suomentaneet + +Väinö Jaakkola ja O. A. Joutsen + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1915. + + + + +Ensimäinen luku. + +SHENSTONEN PARVEKKEELLA. + + +Kello kolme kosteana iltapäivänä marraskuun alussa. Talvinen +auringonpaiste puhkaisi silloin tällöin taivaan lyijyistä harmautta +lyhytaikaisilla pilkahduksillaan. + +Shenstonen puiston suuret puut seisoivat alastomina ja paljaina, +ojennellen pitkiä käsivarsiaan yli likomärän ruohikon. Koko luonto +tuntui odottavan talven ensi lunta, joka peittäisi sen kuolleet ja +kuihtuneet jäsenet suloisella, hohtavalla valkoverhollaan, jonka alla +tulevan uuden elämän lupaus voisi hiljalleen liikahdella ja siirrehtiä +puhjetakseen ajallaan esiin. + +Shenstonen valtiatar käveli verkalleen edestakaisin parvekkeella +pitkään turkisviittaansa kääriytyneenä, kuunnellen syksyn +hiljaista "tip-tip"-pisaroimista ympärillään, katsellen viimeisten +lakastuneitten lehtien äänetöntä varisemista, etäämpänä näkyvän järven +teräksenharmaata kalvoa, tyhjää kukkatarhaa ja autiota ruohokenttää. + +Suuri kivirakennus teki asumattoman vaikutuksen. Useimmat sen huoneista +olivat nähtävästi suljetut; mutta parissa huoneessa leimusi iloinen +roihuvalkea, heittäen punertavan hohteen ikkunaruutuihin ja lähettäen +ulkopuolelle houkuttelevan lupauksen sisällä odottavasta lämmöstä ja +kodikkuudesta. + +Pikkuinen valkoinen sylivillakoira käveli parvekkeella valtiattarensa +mukana. Se oli levoton, pieni valkoinen kähärätukku, joka milloin +juoksenteli hänen ympärillään, milloin kiiruhti edelle tai jäi jälkeen, +syöksähtääkseen taas arvaamattomassa kiireenpuuskassa eteenpäin +nurkkauksissa, saaden hänet käänteissä miltei kompastumaan. + +"Petter", sanoi lady Ingleby eräässä tuollaisessa tapauksessa, "minä +toivon että käyttäytyisit vähän järkevämmin! Joko jättäytyisit jälkeen +ja seuraisit siivosti perässä, niinkuin sinun ikäisesi koiran tulisi +tehdä, taikka sitten juoksisit edellä siihen iloisen nuorekkaaseen +tapaan, jota noudatat silloin kun Mikael ottaa sinut mukaansa +kävelylle; mutta älä Herran tähden ole niin rauhaton äläkä juoksentele +minun ympärilläni noin mielettömästi, muuten kutsun Williamin ja +lähetän sinut sisälle. Jospa Mikael vain voisi nähdä sinut!" + +Piskuinen elukka loi häneen hartaan katseen sikinsokin riippuvien +kähäräinsä lomitse -- silkinpehmoisten villakähäräin, jotka olivat +hankkineet sille Pörrö-Pekan nimen. Sen silmissä, jotka koleassa +tuulessa olivat käyneet punareunaisiksi, oli sellainen sokealta +näyttävä katse, jonka usein huomaa hyvin vanhoilla koirilla. Lisäksi +oli niissä ynnä koko sen pikku olennossa huolestunutta levottomuutta, +joka ei olisi jäänyt huomaamatta oikealta koirain-ystävältä. Lady +Inglebykin huomasi sen osittain. Hän kumartui ja taputti sen päätä. + +"Pikku Petter parka", virkkoi hän ystävällisemmin. "On hirveätä meille +kummallekin, että Mikael on niin kaukana tuossa ilkeässä sodassa. +Mutta kyllä hän palaa kohta kotiin, ja silloin me unhotamme kaiken +levottomuutemme ja yksinäisyytemme. Tulee taaskin kevät, ja Mikael +antaa keritä sinut kunnollisesti ja me menemme Brightoniin, jossa saat +juoksennella ympärinsä ja kuulla ihmisten sanovan sinua 'Britannian +jalopeuraksi'. Minä luulen tosiaankin, että sinä kuvittelet itseäsi +Trafalgar-torin jalopeurain veroiseksi! En voi ymmärtää, minkätähden +sellainen iso suuri mies kuin Mikael on niin ihastunut sellaiseen +pikkuruiseen koira-pahaseen kuin sinuun! Jospa olisit edes suuri +tanskalaiskoira tai mahtava St. bernhardilainen --! Mutta samapa se; +Mikael rakastaa meitä molempia ja me molemmat rakastamme Mikaelia, ja +siksi meidän tulee olla kilttejä toisillemme, pikku Petter, silläaikaa +kun hän on poissa." + +Myra Ingleby hymyili, kietoi viittansa laskokset tiukemmin ympärilleen +ja jatkoi kävelyään. Pieni valkoinen varjo seurasi häntäänsä +heiluttamatta, alakuloisena hänen perässään. + +Ja lakastuneet lehdet irtausivat mehuttomista oksista ja liipottelivat +alas märkään nurmikkoon, ja syksyn hiljainen "tip-tip"-pisaroiminen +jatkui joka puolella. Alahallin ovi avautui. Sähkösanomaa tuova +lakeija astui joutuisasti ulos. Hänen kasvojensa ilme oli levollinen, +harjaantuneen hillitty, mutta hänen silmäluomensa värähtelivät +hermostuneesti, kun hän ojensi hopeatarjotinta emännälleen. + +Lady Inglebyn viehättävät kasvot kalpenivat kokonaan verettömiksi +suuren majavannahkahatun alla, mutta hän otti punakellervän kuoren +vakavalla kädellä ja avasi sen vapisemattomin sormin. Hänen silmättyään +allekirjotusta palasi väri jälleen hänen poskilleen. + +"Tohtori Brandilta", virkahti hän, huudahtaen tahdottomasti +mielenkevennyksestä. Odottava lakeija kääntyi ja nyökäytti salavihkaa +taloon päin, ja erään ikkunan ääressä seisonut palvelustyttö laski +uutimen alas ja riensi kertomaan levottomalle talonväelle että kaikki +oli hyvin. + +Sillävälin lady Ingleby luki sähkösanomansa. + + Sairaskäynnillä lähiseudullanne. Voitteko majottaa minut + luoksenne yöksi? Saavun 4.30. + + Deryck Brand. + +Lady Ingleby kääntyi lakeijan puoleen. "William", sanoi hän, "sanokaa +rouva Jarvisille, että sir Deryck Brand on käynnillä näillä tienoin +ja tulee yöksi tänne. He voivat panna heti tulen magnoliahuoneen +uuniin ja järjestää sen häntä varten. Hän on täällä tunnin päästä. +Lähettäkää auto asemalle. Sanokaa Groatleylle, että me juomme +teetä arkihuoneessani heti kun sir Deryck saapuu. Lähettäkää sana +Puistomajaan rouva O'Maralle, että minä tarvitsen häntä täällä tänä +iltana. Niin, ja mainitkaa samalla Puistomajassa, ettei ole saapunut +mitään uusia tietoja ulkomaalta." + +"Kyllä, armollinen rouva", virkkoi lakeija, ja Myra Ingleby hymyili +huomatessaan miehen äänessä ja kasvoissa heijastuksen omasta +rajattomasta helpotuksestaan. Palvelija kääntyi ja kiiruhti huoneisiin, +Petterin syöksähtäessä äkillisessä vääräänsuunnatussa tarmonpuuskassa +hurjasti haukkuen hänen kintereilleen. + +Lady Ingleby siirtyi parvekkeen etulaitaan ja seisahtui lähelle +kivileijonaa tyhjän kukkamaljan viereen, joka kesällä oli ollut +tulipunaisena kukkivista geraniumeista. Hänen kasvoillaan kuvastui +iloinen odotus. + +"Vihdoinkin joku, jonka kanssa saa puhua!" sanoi hän. "Olin jo +ruvennut ajattelemaan, että minun oli uhmattava äiti-kultaa ja +palattava kaupunkiin. Ja vielä itse sir Deryck eikä kukaan muu! Hän +sähköttää Victoriasta, joten voin päättää hänen käyvän potilaansa +luona matkan varrella taikka vasta huomenaamulla. Kuinka erinomaisen +herttaista häneltä suoda minulle kokonainen ilta! Ihmettelenpä, kuinka +moni ihminen rikkoisi kymmenettä käskyä minun suhteeni, jos tämän +tietäisi!... Petter, sinä pikku paholainen! Tule tänne! Miksi lakeijat +ja puutarhurit ja kirjeenkantajat eivät potkaise suustasi viimeisiäkin +hampaita, sitä en voi ymmärtää! Olet muka olevinasi liian sairas +voidaksesi syödä päivällistäsi ja heti sen jälkeen käyttäydyt kuin +raivostunut hyena, kun viaton William parka tuo minulle sähkösanoman! +Minä kirjotan Mikaelille ja kysyn, enkö saa hirtättää sinut." + +Ja erittäin valoisalla tuulella lady Ingleby lähti huoneeseen. + +Mutta ulkona käännähtelivät kuolleet lehdet verkalleen rapisten +ruohikolla, syksyn hiljaisen "tip-tip"-pisaroimisen jatkuessa +kaikkialla. Viime henkäyksiään vetävä vuosi oli jo melkein kuollut, ja +luonto odotti valkoista käärinliinaansa. + + + + +Toinen Luku. + +EDELLÄKÄVIJÄ. + + +"Kuinka hauskaa, että vihdoinkin on joku jonka kanssa saa puhua! Ja +vielä _te_ päälle päätteeksi, hyvä tohtori! Vaikka en vieläkään voi +käsittää kuinka potilas, joka on saanut teidät matkustamaan tänne asti, +voi odottaa käyntiänne huomiseen saakka, suoden siten täysin terveelle +ihmiselle, sellaiselle kuin minulle, verrattoman suuriarvoisen +etuoikeuden nauttia teidän seurastanne teellä, päivällisellä ja +aamiaisella sekä viehättävällä _tête-à -têteillä_ niiden välillä. +Tietäähän koko maailma, että teidän minuuttinne ovat kullankalliit." + +Näin puheli lady Ingleby kaataessaan tohtorille teetä ja ojentaessaan +sitä hänelle. + +Deryck Brand asetti varovasti kupin kokoonkäännettävän teepöydän +kulmalle, otti itselleen ohuen voileivän ja vastasi sitten +viehättävimmällä hymyllään: "Olisipa ammattini kovin synkkä, rakas +lady, jos se kieltäisi minua milloinkaan aterioimasta tai pakinoimasta +tai viettämästä hupaisaa iltaa täysin terveen ihmisen seurassa. Minun +mielestäni varmin tapa elää täysintä elämää, suorittaen suurimman +määrän työtä vähimmällä ponnistuksella, on elää nykyhetkessä, +antautua koko olemuksellaan hetken ympäristölle, hetken asialle, +hetken henkilölle. Senvuoksi jätämme nyt, teidän luvallanne, syrjään +potilaani, sekä entiset että nykyiset, ja nautimme täysin määrin tästä +odottamattomasta _tête-à -têtestä_." + +Myra Ingleby katseli vierastaan. Tohtori Deryckin neljäkymmentä +ikävuotta eivät olleet jättäneet häneen raskaita jälkiä, vaikkakin +hänen tummassa tukassaan oli kummankin ohimon yläpuolella hopeaisia +juovia. Hänen kookkaassa, ryhdikkäässä vartalossaan oli nuorteaa +reippautta, mutta laihojen, ruskeitten, sileiksi ajeltujen ja tyvenien +kasvojen ilmeessä oli levollista voimaa ja lujuutta sekä samalla +harrasta ystävällisyyttä ja altista ymmärtämystä, joka toisissa +synnytti turvallisen luottamuksen tunteen. + +Oli kuin suuren yksinäisyyden taakka olisi nostettu Myran sydämeltä. + +"Panetteko aina noin paljon suolaa voileivällenne?" sanoi hän. "Kuinka +iloinen olen saadessani olla 'hetken henkilö'! Mutta -- siihen saakka +kun tuo salaperäinen 'lähiseudun potilas vaatii osakseen huomionne -- +on teidän saatava pitää täydellistä lupapäivää, ja minun on koetettava +unohtaa puhuvani nykyajan etevimmän hermolääkärin kanssa ja ainoastaan +nauttia siitä ilosta että saan pitää vieraanani omaani ja Mikaelin +hyvää ystävää. Muussa tapauksessa tuntisin kiusausta kysyä teidän +neuvoanne lääkärinä, sillä pelkään todella, sir Deryck, että olen +tulemassa heikkohermoiseksi ensi kertaa elämässäni." + +Tohtorin ei tarvinnut katsoa emäntäänsä. Hänen harjaantunut silmänsä +oli jo huomannut ohentuneet posket, rasittuneen katseen ja suloisten, +harmaitten silmien alla olevan sinertävän varjon, jota ei voinut +kokonaan lukea pitkien, tummien silmäripsien syyksi. Hän kumartui +eteenpäin ja katseli tuleen. + +"Jos asia on todella niin", virkkoi hän, "niin se seikka, että te +sen itse huomaatte, on niin erinomaisen oire, ettei tila voi olla +vakava. Mutta minä pyydän teitä pitämään mielessänne, lady Ingleby, +että minä pidän kaikkia potilaitani ystävinäni, ja että ystävilläni on +vapaus minä hetkenä hyvänsä tulla potilaikseni. Niin että kysykää vain +neuvoani, jos voin olla teille joksikin hyödyksi." + +Tohtori laittoi itselleen uuden voileivän, taittaen sen kokoon +huolekkaan täsmällisesti. + +Lady Ingleby ojensi kätensä ottaakseen hänen kuppinsa, kiitollisena +siitä ettei tohtori osottanut huomanneensa hänen silmiinsä odottamatta +kihonneita kyyneliä. Hän puuhaili teekeittiön kanssa, kunnes saattoi +jälleen puhua levollisella äänellä, ja sanoi sitten hieman väkinäisesti +naurahtaen: "Oi, suuri kiitos! Jonkun ajan perästä -- jos sallitte +-- neuvottelen kanssanne mielihyvällä. Mutta siihen mennessä -- mitä +pidätte 'hetken ympäristöstä'? Näyttääkö budoaarini teistä muuttuneen +edukseen? Mikael teki kaikki nämä muutokset ennen poismenoaan. Nuo +uudet sähkölamput ovat hänen omaa patentinsaanutta sommitelmaansa. Ja +oletteko nähnyt hänen muotokuvaansa? Ihmeellisen onnistunut, eikö ole?" + +Tohtori katseli ympärilleen hyväksyvästi. + +"Olen ihaillut huonetta siitä saakka kun astuin sisään", sanoi hän. "Se +on viehättävä." Sitten hän kohotti katseensa uuninreunan yläpuolella +olevaan kuvaan: se oli luonnolliseen kokoon maalattu muotokuva +kookkaasta, parrakkaasta miehestä, jolla oli tiedemiehen ja ajattelijan +korkea otsa, mietiskelijän katse ja pyhimyksen lempeä, tyyni ilme. +Hän näytti kyllin vanhalta sopiakseen isäksi sille naiselle, jonka +budoaarissa hänen muotokuvansa oli keskus-esineenä. Taiteilija oli +maalannut hänet vanhaan norfolkilaiseen metsästyspukuun puettuna, +nahkasäärystimet jaloissa ja metsästyspiiska kädessä istumassa +puutarhatuolissa yksinkertaisen pöydän ääressä. Kaikki mitä kuvassa +esiintyi oli kodikasta, vanhaa ja mieluisaa; puvun rypyt olivat vanhoja +tuttavia; iäkäs tupakkakukkaro pöydällä oli kulunut ja nuhraantunut. +Ruskeahko väri oli vallitsevana, ja kuvan valoisimman kohdan muodosti +uneksivien, mietiskelevien silmien kirkas sini. Silmien katse oli +suunnattu pöydälle, millä istui odottavassa, hartaan tarkkaavaisessa +asennossa valkoinen sylivillakoira. Kookkaan miehen ja pikku koiran +välinen ilmeinen kiintymys ja se keskittynyt mieltymys, jolla he +katselivat toisiaan, olivat hyvin osaavasti kuvatut. Kuvan nimenä olisi +voinut olla: "Me kaksi"; ja se antoikin vaikutuksen ystävyydestä, +jossa ei ollut sijaa kolmannelle. Tohtori loi silmäyksen leposohvalla, +hopeaisen teekeittiön takana istuvaan suloiseen naiseen, ja hänen +alitajuntansa toi esiin kysymyksen: "Mitä tekemistä _hänellä_ oli +siinä?" Mutta seuraavassa tuokiossa hän kääntyi oikealla kädellä +olevaan isoon nojatuoliin päin, missä pieni, yksinäinen, valkoinen +kähärätukku makasi yhdessä sykkyrässä. Oli mahdotonta erottaa päätä +hännästä. + +"Onko tuo sama koira?" kysyi tohtori. + +"On; se on Petter. Mutta kuvassa se on hienona ja kunnollisesti +kerittynä ja parempivointisena kuin tällä hetkellä. Petter ja Mikael +ovat kovasti kiintyneet toisiinsa, ja kun Mikael on poissa, on Petter +minun huolenpidossani. Mutta minä en pidä pienistä koirista, ja +Petter on minun mielestäni aivan liiaksi hemmoteltu. Lisäksi minä +tunnen aina, että se sietää minua vain siksi että olen Mikaelin vaimo +ja pysyy luonani sen vuoksi että se tietää Mikaelin palaavan sinne +missä minä olen. Olen kuitenkin varsin ystävällinen sille, Mikaelin +takia. Mutta itse asiassa se on häijy pikku rakki ja liian vanha +elossa pidettäväksi. Mikael puhuu siitä aina ikäänkuin se olisi +kerrassaan liian hyvä elämään, ja minä puolestani ajattelen että +olisi jo paras aika sen mennä minne kaikki hyvät koirat menevät. En +voi ymmärtää mikä sitä tällä kertaa vaivaa. Sitten eilisillan se ei +ole koskenutkaan ruokaansa ja on ollut niin levoton ja rauhaton. Se +nukkuu aina Mikaelin vuoteella, ja tavallisissa oloissa se ei anna enää +merkkiä itsestään sitten kun olen asettanut sen siihen ja sulkenut +Mikaelin ja oman huoneeni välisen oven, ennenkuin aamulla, jolloin +se haukkuu pyrkien ulos ja palvelustyttöni vie sen alas. Mutta viime +yönä se vinkui ja ulvoi tuntikausia. Viimein minä nousin ylös, etsin +Mikaelin vanhan metsästystakin -- saman joka on tuossa taulussa -- ja +panin sen vuoteelle. Petter kömpi siihen ja kyyristyi nukkumaan. Minä +käärin hihat sen ympärille, ja se näytti tyyntyvän. Mutta tänään se +yhä kieltäytyy syömästä. Minä luulen että sillä on vatsahäiriöitä tai +joitakin muita vaivoja, joita koirille tulee vanhemmiten. Rehellisesti +puhuen -- ettekö luule, että pieni, tehokas myrkkyannos houkuttelevassa +kapselissa..?" + +"Ssh, hiljaa!" sanoi tohtori. "Petter ei ehkä nukukaan." + +Lady Ingleby nauroi. "Mutta hyvä tohtori! Luuletteko että eläimet +ymmärtävät meidän puhettamme?" + +"Luulen kyllä", vastasi tohtori. "Ja vielä enemmänkin; ne eivät +tarvitse kielen välitystä ymmärtääkseen. Niiden tajuaminen tapahtuu +telepaattisesti. Ne lukevat ajatuksemme. Hermostunut ratsastaja +tai ajaja voi saattaa hevosenkin säikkymään. Mykät luontokappaleet +karttavat ihmisiä, joilla on niitä kohtaan vastenmieliset tai +pahansuovat ajatukset, kun taas todellinen eläinten-ystävä voi voittaa +ne puolelleen ilman ainoatakaan ääneen lausuttua sanaa. Rakastavat ja +hyväntahtoiset ajatukset vaikuttavat niihin telepaattisesti, herättäen +heti kohta luottamusta ja vastakaikua. Ja mekin puolestamme voimme, +jos viitsimme nähdä sen vaivan, päästä suuressa määrin selville niiden +ajatuksista samaa keinoa käyttäen." + +"Merkillistä!" huudahti lady Ingleby. "Toivoisinpa että voisitte +ajatuksenluvulla saada selville mikä Petteriä vaivaa. En tiedä miten +uskallan odottaa Mikaelin paluuta, jos jotakin ikävää tapahtuu hänen +rakkaalle koiralleen." + +Tohtori nojautui taaksepäin nojatuolissaan, heitti polvensa ristiin +toiselle polvelle ja pitäen kyynärpäänsä tuolin käsinojilla antoi +sormenpäittensä laskeutua vastakkain hyvin täsmällisesti. Hän +otti täten vaistomaisesti asennon, jossa hän tavallisesti istui +kohdistaessaan huomionsa tarkkaavasti johonkin potilaaseen. Sitten +hän kääntyi ja katsoi kiinteästi isossa nojatuolissa kyyröttävään +valkoiseen kääryyn. + +Huoneessa oli hyvin hiljaista. + +"Petter!" sanoi tohtori äkkiä. + +Petter nousi heti istumaan ja tuijotti tohtoriin kähäräinsä lomitse. + +"Pikku Petter-parka", sanoi tohtori ystävällisesti. Petter siirtyi +tuolin reunalle, istui hyvin pystyssä ja tähysti innokkaasti tohtoriin +päin. Sitten se heilutti häntäänsä, koputtaen tuolia nopein, levottomin +pikku koputuksin. + +"Ensimäinen hännänheilutus viimeksikuluneen vuorokauden aikana", +huomautti lady Ingleby, mutta ei tohtori enempää kuin Petterkään +välittänyt huomautuksesta. + +Pikku koiran huolestuneet silmät tähystivät tuskallisen kysyvinä miehen +ystävällisiin, älykkäisiin silmiin. + +Liikahtamatta tohtori sitten puhui. + +"_Kyllä_, pikku Petter", sanoi hän. + +Petterin pieni tupsukas häntä lakkasi koputtamasta. Se istui hetkisen +hyvin hiljaa; sitten se siirtyi ääneti takaisin keskelle tuolia, +kääntyi siinä ympäri kolme neljä kertaa ja paneutui sitten maata, +laskien päänsä käpäliensä väliin ja päästäen pitkän, väräjävän +huokauksen, kuten pieni lapsi, joka on nyyhkyttänyt itsensä uneen. + +Tohtori kääntyi ja katsoi lady Inglebyhyn. + +"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Myra hämmästyneenä. + +"Pikku Petter teki kysymyksen", vastasi tohtori Deryck vakavasti, "ja +minä vastasin siihen." + +"Ihmeellistä! Ettekö tahtoisi puhua tästä telapatiasta Mikaelin kanssa, +kun hän tulee kotiin? Se huvittaisi häntä suuresti." + +Tohtori katseli tuleen. + +"Se on suuri kysymys", sanoi hän. "Kun saan aikaa, ajattelen kirjottaa +tutkielman eläinten älyllisestä ja henkisestä kehityksestä sellaisena +kuin se ilmenee Raamatussa." + +"Bileamin aasissako?" kysäisi lady Ingleby. + +Tohtori hymyili. "Aivan niin", sanoi hän. "Mutta Bileamin aasi ei ole +ainoa eläin Raamatussa eikä mielenkiintoisinkaan. Ettekö ole koskaan +pannut merkille kuinka monessa tapauksessa eläimet välittömästi +noudattivat Jumalan käskyjä, silloinkin kun nuo käskyt olivat +kerrassaan vastakkaisia niiden voimakkaimmille vaistoille? Esimerkiksi +jalopeura, joka kohtasi tottelemattoman jumalanmiehen Betelistä +tulevalla tiellä. Eläimen vaisto olisi vaatinut sitä miehen tapettuaan +raatelemaan ruumiin, raahaamaan sen pesäänsä ja syömään sen. Mutta +Jumalan käsky oli, että sen tuli lyödä kuoliaaksi, mutta ei syödä +ruumista eikä myöskään raadella aasia. Aasin vaisto olisi vaatinut +sitä kauhistuneena pakenemaan jalopeuraa, mutta Jumalaan-luottamus +epäilemättä voitti sen luonnollisen pelon, ja ohikulkevat ihmiset +näkivät merkillisen näyn: jalopeuran ja aasin seisomassa vartiona +jumalanmiehen kuolleen ruumiin kahden puolen; ja siinä ne pysyivät, +kunnes vanha profeetta saapui Betelistä viedäkseen ruumiin pois +haudattavaksi." + +"Erinomaista!" sanoi lady Ingleby. "Niin ne tekivätkin. Ja kun +kerran tulee sitä ajatelleeksi, niin huomaa joukottain samanlaisia +esimerkkejä. Käärmeen, jonka Mooses kohotti merkiksi korvessa, olisi +vaistoaan seuraten pitänyt luikerrella alas ja purra israelilaisia, sen +sijaan että se jäi ylös tuottaakseen siihen katsoville parantumisen." + +Tohtori hymyili. "Aivan niin", sanoi hän. "Mutta meidän ei kuitenkaan +sovi mainita sitä esimerkkinä, koska käärme, ollen vaskesta, oli +luullakseni vailla kaikkia vaistoja. Muuten se olisi ollut erinomaisen +valaiseva kohta. Ja minä uskon että eläimillä on henkistä elämää +paljon enemmän kuin luulemmekaan. Muistatteko erästä psalmien kohtaa, +jossa sanotaan että jalopeurat 'etsivät Jumalalta elatustansa'? Ja +vielä merkillisempää on, kun samassa psalmissa luemme koko elollisesta +luomakunnasta, että kun Jumala peittää kasvonsa, niin se peljästyy? +Herra nähköön!" jatkoi tohtori vakavasti; "toivoisinpa että meidänkin +henkinen elämämme aina täyttäisi nämä kaksi vaatimusta: nimittäin +että Jumalan tahto olisi ylempänä voimakkaimpiakin vaistojamme; ja +että milloin tahansa jokin pilvi asettuisi meidän ja Hänen kasvojensa +valkeuden väliin, me tuntisimme heti levottomuutta sieluissamme." + +"Minä pidän tuosta lausetavasta 'henkinen elämä'", sanoi lady Ingleby. +"Olen varma että te tarkotatte sillä samaa mitä muut ihmiset ilmaisevat +toisinaan niin erilaisilla sanontatavoilla. Oletteko kuullut Meldrumin +herttuattaren käynnistä siinä suuressa evankelisessa kokouksessa +Albert-hallissa? En todellakaan oikein tiedä mikä kokous se oli. +Olen saanut sen käsityksen, että se oli jokin yleiskristillinen +lähetyskokous, jossa oli Amerikasta tullut saarnaaja; ja kokouksia +kesti kaksi viikkoa. Minun mieleeni ei ikinä olisi pälkähtänyt mennä +sinne. Mutta kelpo vanha herttuatar tahtoo aina olla selvillä 'ajan +ilmiöistä' ja saada näytteitä niistä kaikista. Sitäpaitsi hänellä +on vakinainen aitionsa Albert-hallissa. Ja niin hän purjehti sinne +eräänä iltapäivänä hyvissä ajoin ennen kokouksen alkamista ja seurasi +menoja loppuun asti. Hän nautti laulusta, ihmetteli kuuntelevan +kansanjoukon ääretöntä paljoutta, liikuttui kyyneliin asti saarnaajan +kaunopuheisuudesta ja oli lähtemässä hallista herkytetympänä kuin oli +ollut vuosikausiin ja aikoen vahvasti tulla sinne toistekin ja tuoda +muitakin mukanaan, kun muuan ovella hääräilevä imelänsiloinen henkilö +puhutteli häntä sanoilla: 'Anteeksi, rouva, oletteko kristitty?' +Herttuatar kohotti lornjettinsa sanattomana ällistyksestä ja katseli +häntä päästä jalkoihin. Sangen todennäköisesti kyyneleet vielä +kimaltelivat hänen vanhoilla, ylväillä kasvoillaan. Ainakin tuo +mahdoton henkilö näyttää pitäneen häntä lupaavana sanankuulijana. +Herttuattaren äänettömyyden rohkaisemana hän laski kätensä hänen +käsivarrelleen ja toisti kysymyksensä: 'Oletteko kristitty?' Silloin +herttuatar pääsi tilanteen tasalle eikä viivyttänyt kostoaan. +'Hyvä mies', sanoi hän niin selkeästi että jokainen etehisessä +oleva voi kuulla, 'olisin luullut teidän hienosti kehittyneelle +havaintokyvyllenne olevan kysymättäkin selvää, että olen miellyttävä +sekotus juutalaista, turkkilaista, uskotonta ja kiinalais-pakanata! +Siirtyisittekö nyt ystävällisesti syrjään, että pääsen vaunujeni +luo'. -- Eikä herttuatar sen koommin halunnut näytteitä evankelisista +kokouksista!" + +Tohtori huokasi. "Tahditonta", sanoi hän. "Oi kuinka surkeaa on, kun +'hupsut ryntäävät siihen mihin enkelitkin pelkäävät astua!'" + +"Ihmiset nauravat täyttä kurkkua, kun herttuatar kertoo tätä", sanoi +lady Ingleby; "mutta hän matkiikin tuota tekopyhää olentoa niin +erinomaisesti; eikä hän mainitse mitään kyynelistä. Ne olen saanut +eräältä silminnäkijältä. Mutta -- kuten sanoin -- minä pidän teidän +sanontatavastanne 'henkinen elämä'. Siinä on todellakin sisällystä; ja +vaikka olisikin velvollinen tunnustamaan, ettei itsellä ole sellaista, +taikka että se mitä on, on kovasti laimentunutta, niin näkee kuitenkin +sen täydellisemmässä muodossaan toisissa ihmisissä; ja onhan siinäkin +jo jotain mihin uskoa. -- Katsokaa kuinka rauhallisesti pikku Petter +nyt nukkuu. Te olette nähtävästi saattanut sen mielen lepoon. Se on +Mikaelin nojatuoli ja sen vuoksi Petterinkin. Nyt lähetämme pois +teevehkeet; ja sitten -- saanko tulla potilaaksenne?" + + + + +Kolmas luku. + +MITÄ PETTER TIESI. + + +"Eikö kelpo Groatleyni näytä hullunkuriselta?" sanoi lady Ingleby, kun +ovi sulkeutui poistuvan kellarimestarin jälkeen. "Minä kutsun häntä +Gryfoniksi, koska hän näyttää aina hämmästyneeltä. Hänen kulmakarvansa +ovat kaarevat kuin mustat hevosenkengät, ja ne nousevat yhä ylemmäksi +otsalle sitä mukaa kuin toisen puhetta jatkuu. Mutta hän on hyvin +uskollinen ja tuntee tehtävänsä, ja Mikael on tyytyväinen häneen. +Pidättekö tästä Mikaelin muotokuvasta? Garth Dalmain oli täällä +joitakin kuukausia ennen kuin hän menetti näkönsä, poika parka, ja +maalasi meidät molemmat. Luulen että minun kuvani oli itse asiassa +hänen viimeinen muotokuvansa. Se on ruokasalissa." + +Tohtori siirsi tuolinsa vastapäätä uunia, niin että hän saattoi +katsella uuninreunuksen yläpuolella olevaa taulua ja samalla kääntyä +vaivattomasti vasemmalla puolellaan istuvaan lady Inglebyhin päin. +Hänen oikealla puolellaan nukkui pikku Petter sikeästi poissaolevan +isäntänsä tuolilla, tuontuostakin nyyhkivästi huokaisten. Roihuvalkea +leimusi kirkkaasti. Sähkövalo heijastui ambranvärisen lasin läpi +auringonpaistetta muistuttavana kultaisena hohteena kautta huoneen. +Syksyn kostealla, usvaisella pisaroimisella ei ollut pienintäkään sijaa +tässä lämpöisessä ylellisyydessä. Uutimet olivat tarkoin suletut; ja +mikä ei ole näkyvissä, sen pian unhottaa. + +Tohtori vilkaisi kelloon. Minuuttiviisari osotti neljännestä vaille +kuusi. + +Hän kohotti katseensa tauluun. + +"Minä tuskin tunnen riittävästi lordi Inglebytä voidakseni lausua +mielipiteeni, mutta minusta tuntuu että näköisyys on erinomainen +ja että sillä on suuressa määrin se kaikkien Dalmainin muotokuvien +erikois-ominaisuus, että kuta kauemmin sitä katselee, sitä enemmän +sisällystä siinä näkee. Hänen muotokuvansa ovat erinomaisia +luonnetutkielmia. Mitä enemmän asianomaista henkilöä oppii +tuntemaan, sitä suuremman arvon tulee antamaan muotokuvan älykkäälle +suoritukselle." + +"Niin", sanoi lady Ingleby nojautuen eteenpäin katsoakseen tarkasti +kuvaa. "Minä usein hämmästyn tullessani huoneeseen, kun näen kasvoilla +uuden ilmeen, sen mukaan millainen oma mielialani on tai mitä +sattumalta olen juuri ollut tekemässä; ja minä saan selville Mikaelin +ajatuksen asiasta helpommin tuosta kuvasta kuin siitä mitä itse hänestä +tunnen. Garth Dalmain on nero!" + +"Mutta sanokaa minulle", virkkoi tohtori hellävaroin, "minkätakia +jätitte kaupungin ja monet siellä olevat ystävänne ja harrastuksenne +hautautuaksenne tänne näitten kolkkojen syksysäitten aikana? Uutisten +odottamisen aiheuttama jännitys olisi varmaankin ollut pienempi siellä, +lähempänä sotatoimistoa ja iltalehtiä." + +Lady Ingleby naurahti jokseenkin ilottomasti. + +"Jätin kaupungin osaksi päästäkseni eroon äitikullasta; ja kun te +ette tunne äiti-kultaa, on teidän melkein mahdotonta ymmärtää kuinka +välttämätöntä oli päästä hänestä eroon. Kun Mikael on poissa, olen +minä turvaton. Äiti tulla tohahtaa ja asettuu kodiksi talooni, saattaa +talonväkeni heidän sukupuolensa ja luonteenlaatunsa mukaan joko +raivoon, hermokohtauksiin tai epätoivoon, sanoo karvaita totuuksia +ystävilleni, niin että kaikki -- paitsi herttuatar -- loukkautuneina +kaikkoavat tiehensä. Sitten äiti ryhtyy 'saaliinjakoon'! Toisin sanoin: +hän asettuu väijymään sähkösanomiani ja avaa ne itse, sanoen että jos +sisältävät hyviä uutisia, niin kuuliaisen tyttären tulisi olla iloinen +saadessaan heti jakaa ne hänen kanssaan; jos ne taas sisältävät pahoja +uutisia, josta taivas varjelkoon! -- ja kun äiti korskahtaa taivaaseen +päin, niin ei se varmaankaan uskalla olla varjelematta! -- niin _hän_ +on juuri sopivin henkilö hellävaroin ilmottamaan ne minulle. Minä +kestin sitä kuusi viikkoa; sitten pakenin tänne, tietäen hyvin ettei +edes nautinto saada pidellä minua lujilla voisi houkutella äitiä +lähtemään Shenstoneen syksyllä." + +Tohtorin kasvot olivat totiset. Hetken ajan hän katsoi äänettömänä +tuleen. Hän oli mies, jolla oli paljon ihanteita; ja ensimäisiä niistä +oli hänen ihanteensa siitä suhteesta, jonka tuli vallita vanhempien +ja lasten välillä, kuuliaisuudesta äitiä kohtaan, mikä -- vaikkakaan +se ei estäisi myöntämästä vikoja tai virheitä -- kuitenkin hellästi +varoisi asettamasta niitä syrjäisten nähtäviksi ja arvosteltaviksi. +Hänestä tuntui loukkaavalta, pyhyydenhalventamiselta, kuulla tyttären +puhuvan tällä tavoin äidistään, vaikkakin hän yleisesti tunnettujen, +seikkojen perusteella vallan hyvin tiesi, kuinka vähän tuolla hänen +vieressään istuvalla miellyttävällä, herttaisella naisella oli syytä +pitää tuota suhdetta enemmän pyhänä kuin hellänäkään. Mutta hän oli +tullut auttamaan, ei vikoja etsimään. Minuuttiviisari läheni kiireesti +kuutta, ja vanhan, hyväsydämisen Meldrumin herttuattaren viimeinen +varotus heidän erotessaan sotatoimistossa oli ollut: "Muistakaa! Kello +kuusi Lontoosta. Minä _vaadin_ pidättämään sen siihen saakka. Jos +he osottautuvat vastahakoisiksi, niin leiriydyn sisäänkäytävään ja +pidätän jokaisen sanomanviejän, joka koettaa mennä ulos. Mutta minä +olen tottunut saamaan tahtoni läpi noitten ihmisten keskuudessa. En +haikailisi soittaa tarpeen tullen suoraan Buckinghamin palatsiin, kuten +he hyvin tietävät! Niin että voitte luottaa rauhassa siihen, ettei se +lähde Lontoosta ennen kello kuutta. Teille jää niinollen runsaasti +aikaa." + +Siksi tohtori virkkoi: "Ymmärrän. En voi selittää sitä millään omilla +kokemuksillani, mutta luulen kuitenkin ymmärtäväni. Mutta sanokaahan, +lady Ingleby, -- jos pahoja uutisia tulisi, ottaisitteko ne mieluummin +vastaan suoraan sotatoimistolta siinä tylyssä sanamuodossa, jota +noissa sähkösanomissa ei voi välttää, vai soisitteko ennemmin että +joku ystävänne -- joku muu kuin äitinne -- ilmottaisi ne teille +hellävaraisemmin?" + +Myran silmissä välkähti. Hän suoristautui elostuen. + +"Minä tahtoisin saada sen suoraan", sanoi hän, "Se tuntuisi paljon +vähemmän musertavalta, jos se tulisi virallisesti. Voisin kuulla +rumpujen pärinän ja nähdä lipun hulmuamisen. Isänmaan ja kunnian +puolesta! Soturin tyttären ja soturin vaimon tulee kyetä kestämään +mitä hyvänsä. Jos heillä olisi ilmoitettavana minulle että Mikael on +suuressa vaarassa, niin minä jakaisin vaaran hänen kanssaan ottamalla +uutisen vastaan hätkähtämättä. Jos hän olisi haavottunut, niin +sähkösanoman lukiessani saisin itse haavan ja koettaisin olla yhtä +urhoollinen kuin hänkin. Kaikki suoraan sodasta tuleva yhdistäisi +minua Mikaeliin. Mutta syrjästä sekaantuvat ystävät, vaikka kuinkakin +hyväätarkottavina, tulisivat väliin vain hämmentämään. Jollei _hän_ ole +tullut varjelluksi kiväärinkuulalta tai miekanpistolta, minkätähden +pitäisi _minua_ varjella tiedolta, että hän on saanut haavan?" + +Tohtori varjosti kasvojaan kädellään. + +"Ymmärrän", sanoi hän. + +Kello löi kuusi. + +"Mutta se ei ollut ainoa syy miksi kaupungista lähdin", jatkoi lady +Ingleby silminnähtävästi pakottautuen. Sitten hän ojensi molemmat +kätensä tohtoria kohti. "Oi, tohtori! Kunpa voisin kertoa teille erään +asian, joka on ollut koko elämäni taakkana monet vuodet!" + +Seurasi hetki jännittynyttä äänettömyyttä; mutta tohtori oli tottunut +sellaisiin hetkiin, ja äänettömyyden kestäessä hän saattoi tavallisesti +määrätä, oliko tarjoutuvaa luottamusta suvaittava vai kartettava. +Hän kääntyi ja katsoi levollisesti noihin suloisiin, huolestuneihin +kasvoihin. + +Ne olivat harvinaisen kauniin, kolmeakymmentä lähestyvän naisen kasvot. +Mutta niiden suloisissa silmissä oli vielä pienen lapsen silmien +puhdas kirkkaus, hempeät huulet värähtelivät äkillisestä liikutuksesta +eikä matalalla otsalla näkynyt mitään häpeän tai synnin merkkiä. +Tohtori tiesi että hänen puhetoverinsa oli suosituimpia emäntiä, +ihailluimpia naisia koko valtakunnassa. Kuitenkin hänen ammatillinen +tarkkanäköisyytensä ilmaisi hänelle, että tässä naisessa oli jotain +kehityksessään keskeytynyttä, täyttymättä jääneitä mahdollisuuksia, +jokin vaja-arvoisuuden ja siitä johtuneen pettymyksen ongelma, johon +hänellä ei ollut avainta. Mutta nuo ojennetut kädet tarjosivat sitä +hänelle hartaasti. Saattaisiko hän auttaa, jos suostuisi kuulemaan +ongelman selvityksen, vai -- tulisiko apu liian myöhään? + +"Rakas lady Ingleby", lausui hän tyynesti; "kertokaa minulle mitä vain +haluatte; tarkotin sanoa, että mistä vain varmasti luulette lordi +Inglebyn sallivan teidän keskustella kolmannen henkilön kanssa." + +Myra nojautui taapäin sohvan patjoihin ja naurahti -- iloista pikku +naurua, puolittain huvitettuna, puolittain keventyneenä. + +"Oi, Mikael ei siitä välittäisi!" hän sanoi. "Kaiken, mistä Mikael +saattaisi välittää, olen aina kertonut suoraan hänelle itselleen; ja +ne ovat olleet typeriä pikku asioita, sellaisia kuin esimerkiksi +joistakin hupakoista, jotka koettivat hakkailla minua, tai eräästä +ulkomaalaisesta ruhtinaasta, jolla oli viikset kuin Saksan keisarilla +ja joka tarjoutui ampumaan Mikaelin, jos lupaisin mennä naimisiin hänen +kanssaan sitten kun hän olisi kärsinyt loppuun hänelle siitä seuraavan +vankeusrangaistuksen. En ole koskaan peitellyt halveksimistani niitä +hourupäitä kohtaan, jotka rohkenivat hakkailla minua, ja minä vakuutin +tuolle ulkomaalaiselle ruhtinaalle, että surmaisin itse ihan varmasti +hänet, jos hän vahingoittaisi hiuskarvaakaan Mikaelin päästä! Ei, +hyvä tohtori. Elämäni on puhdas kaikista tuonlaisista selkkauksista. +Minun huoleni on raskaampaa laatua, siihen sisältyy kokonainen +elämän-ongelma. Ja se ongelma on vajakuntoisuuden ja vaja-arvoisuuden +ongelma -- ei maailmaan nähden; siitä minä en välittäisi hituistakaan; +vaan siihen ihmiseen nähden, jolle olen kaikkein suurimmassa velassa: +Mikaeliin -- mieheeni nähden." + +Tohtori liikahti levottomasti tuolissaan ja vilkaisi kelloon. + +"Oi, vaiti!" sanoi hän. "Älkää..." + +"Ei!" huudahti Myra. "Ette saa pysäyttää minua. Antakaa minun +vihdoinkin puhumalla keventää mieltäni. Hyvä ystävä, minä olen +kahdenkymmenenkahdeksan vuoden vanha, olen ollut kymmenen vuotta +naimisissa, ja kuitenkin uskon etten ole vielä tullut todella +täysikasvuiseksi! Sydämeltäni ja aivoiltani olen kehittymätön lapsi, ja +minä tiedän sen; ja, mikä vielä pahempi, Mikael tietää sen myös, ja -- +_Mikael ei siitä välitä_. Kuulkaa! Se johtuu ammoin menneiltä ajoilta. +Äiti ei koskaan sallinut yhdenkään tyttärensä tulla täysikasvuiseksi. +Meille ei sallittu mitään omaa yksilöllisyyttä, ei mielipiteitä, ei +itsenäisyyttä. Meitä vaadittiin ainoastaan 'tekemään hänen käskynsä +ja seuraamaan häntä'. Suokaa anteeksi tämä virheellinen sitaatti. Me +olimme äidin silmissä aina lapsia. Me kasvoimme isoiksi ja kasvoimme +hyvännäköisiksi, mutta emme tulleet täysikasvuisiksi. Me pysyimme +lapsina, joita nenästettiin, pidettiin vallan alla ja nöyryytettiin. +Sisareni, jotka olivat kilttejä lapsia, saivat yllinkyllin hilloa ja +kakkua, ja aikanaan he joutuivat avioliittoon miesten kanssa, jotka +olivat äidin mielen mukaisia. Olette ehkä kuullut millaisiksi nuo +avioliitot ovat muodostuneet?" + +Lady Ingleby pysähtyi, ja tohtori nyökkäsi miltei huomaamattomasti +myönnytykseksi. Toinen kysymyksessäolevista sisaruksista, +mitä onnettomin nainen, oli parastaikaa hoidettavana hänen +mielisairaalassaan; mutta hän epäili tiesikö lady Ingleby siitä. + +"Minä olin musta lammas", jatkoi Myra, kun ei mitään huomautusta +kuulunut. "Minä en tehnyt koskaan mitään oikein; minä tein aina kaikki +väärin. Kun Mikael kohtasi minut, olin lähes kahdeksantoista-vuotias, +yhtä pitkä kuin nytkin, mutta älylliseen kehitykseen ja +maailmantuntemukseen nähden lastenkamariin kuuluva, ja luonteeseen +katsoen mitä onnettomin, välinpitämättömin pikku lapsi. Mikaelin +rakkaus, kun vihdoinkin sen tajusin, oli minulle kuin ihme. Hellyys, +arvonanto ja hienotunteisuus olivat minulle niin uutukaisia kokemuksia, +että ne olisivat panneet pääni pyörälle, jollei niiden herättämän +ylpeyden vastapainona olisi ollut rajaton kiitollisuuden tunne sekä +pelko joutua takaisin äidin käsiin, mitkä seikat olisivat saaneet minut +taipumaan vaikka mihin. Vuosien kuluttua Mikael kertoi minulle, että se +mikä minussa ensiksi veti häntä puoleensa, oli minun silmieni katse, +joka oli ihan samanlainen kuin eräällä hänen lemmikki-lintukoirallaan, +jota kaikki toiset aina sortivat ja jonka eräs metsänvartia oli +vast'ikään tapaturmassa ampunut. Mikael kertoi tämän minulle itse ja +ajatteli täydellä todella että se oli minulle mieleen! Se antoi minulle +valaisevan selityksen suhteestani häneen -- minä olin hänelle samaa +kuin hellästi rakastettu lemmikkikoira. Sanoin ei voi ilmaista, kuinka +hyvä hän on aina ollut minulle. Jos kadottaisin hänet, kadottaisin +kaikkeni -- kaiken mikä tekee kodin kodiksi ja elämän turvalliseksi ja +varmaksi. Mutta jos _hän_ kadottaisi pikku Petterin, olisi se hänelle +tähdellisempi menetys kuin jos hän kadottaisi minut, koska Petter on +älykkäämpi asemassaan ja todella enemmän varsinainen toveri Mikaelille +kuin minä. Monta kertaa, kun hän on käynyt huoneeseensa minun huoneeni +läpi, Petter turvallisesti kainaloon pistettynä ja lausuen minulle +'hyvää yötä, kultaseni' mennyt sisään ja sulkenut oven perästään, +olen tuntenut että saattaisin lyödä pikku Petteriä siksi että sillä +oli parempi sija ja että se pois vietäessä katsoi minuun kähäräinsä +läpi ikäänkuin sanoakseen: 'Sinulla ei ole tähän mitään asiaa!' Tiesin +kuitenkin että minulla oli kaikki mitä olin ansainnut; ja Mikaelin +lempeys ja hyvyys ja kärsivällisyys olivat sanoin kuvaamattomat. Mutta +-- mutta -- oi, _voitteko_ ymmärtää? Minusta olisi ollut mieluisempaa, +jos hän olisi minua moittinut ja torunut; olisin mieluummin suonut että +hän olisi ravistellut minua ja kutsunut minua hupsuksi, kuin hymyillyt +minulle ja jättänyt minut yksin. Olin lastenkamarissa silloin kun +hän meni naimisiin kanssani; siitä saakka olen ollut kouluhuoneessa, +koettaen oppia elämän läksyä yksinäni, ilman opettajaa. Ei mikään +ole auttanut minua tulemaan täysikasvuiseksi. Mikael on aina sanonut +minulle että olen täydellinen, ja ettei hän halua minua toisenlaiseksi. +Mutta minulla ei ole koskaan ollut todella osaa hänen elämäänsä ja +harrastuksiinsa. Jos teen typeriä erehdyksiä, ei hän minua oikaise. +Minä saan huomata ne itse, kerratessani niitä muitten läsnäollessa. +Kun äsken tein tuon tyhmän erehdyksen vaskikäärmeestä, oikaisitte te +sen niin ystävällisesti. Mikael olisi vain hymyillyt, sivuuttaen sen +liian vähäpätöisenä oikaistavaksi; sitten minä olisin toistanut sen +huoneen ollessa täynnä väkeä ja ihmetellyt miksi he näyttivät niin +huvitetuilta! Oh, mutta mitä minä välitän ihmisistä taikka maailmasta! +Minä en tahdo muuta kuin päästä oikealle sijalleni Mikaelin rinnalle. +Minä tahdon 'tulla hänen kaltaisekseen kaikessa'. Niin, tiedän kyllä +että se on raamatunlause. Minä olen kuuluisa väärästä lainaamisesta, +taikka oikeammin lainausten väärinsijottamisesta. Mutta se ilmaisee +ajatukseni -- kuten herttuatar huomauttaa sanottuaan ärsytettynä jotain +lievää ja kun hänen papukaijansa kiroaa! -- Ja sanokaa nyt minulle, +rakas viisas hyvä tohtori, te, joka olette ollut tuon suurenmoisen +Jane Dalmainin elinaikainen ystävä, te, joka olette tehnyt niin paljon +kymmenille minunkin tuntemilleni naisille, sanokaa minulle kuinka voin +lakata olemasta vaja-arvoinen mieheni rinnalla." + +Tuo kiihkeä sanavirta pysähtyi äkkiä. Lady Ingleby nojautui taaksepäin +tyynyjä vasten. + +Petter huokasi unissaan. + +Hallissa löi kello neljänneksen yli kuuden. + +Tohtori katsoi yhä vain tuleen. Näytti siltä kuin hänen olisi ollut +vaikeata löytää sanoja. + +Vihdoin hän virkkoi hieman värähtävällä äänellä: "Rakas lady Ingleby, +hän ei pitänyt -- ei pidä -- teitä sellaisena". + +"Ei, ei!" huudahti Myra kohoutuen jälleen pystyyn. "Hän ei ajattele +minusta mitään mikä ei olisi ystävällistä tai oikeudenmukaista. Mutta +hän ei ole koskaan odottanutkaan minun olevan muuta kuin kiltti, +hellä, sievä koira; ja minä -- minä en ole osannut olla parempi kuin +hän on odottanut. Mutta vaikka hän on niin kärsivällinen, kyllästyttää +minun seurassani oleminen häntä toisinaan sanomattomasti. Kaikki muut +lemmikkiolennot ovat mykkiä, mutta minä pidän puhelemisesta ja sanon +lakkaamatta tyhmyyksiä, jotka eivät _tunnu_ tyhmiltä ennenkuin olen +ne sanonut. Hän lähtee Norjaan kalastelemaan, Engadineen vuorille +kiipeilemään, tuohon kauheaan sotaan panemaan kalliin henkensä vaaraan. +Vaikka minne, päästäkseen olemaan yksin, vaikka minne..." + +"Vaietkaa", sanoi tohtori laskien lujan, ruskean käden hetkiseksi +valkoisille, levottomille sormille. "Te olette kiihottunut näitten +viime viikkojen aiheuttamasta jännityksestä. Te tiedätte varsin hyvin +että lordi Ingleby lähti vapaaehtoisena tähän rajasotaan siksi, että +hän halusi niin innokkaasti kokeilla uusilla räjähdysaineillaan ja +toteuttaa käytännössä aatteitaan sähkön käyttämisestä nykyaikaisessa +sodankäynnissä, jotka olivat häntä niin kauan askarruttaneet." + +"Oh, kyllä tiedän", sanoi Myra hymyillen alakuloisesti. "Väsyttäviä +asioita, jotka pidättävät häntä tuntikausia laboratoriossaan. Ja +hänellä on jokin hyvin nerokas suunnitelma merkkipuhelua varten +pitkillä matkoilla linnakkeesta linnakkeeseen -- hieroglyyfejä +pilvissä, eikö niin? Tiedättehän mitä tarkotan. Mutta se seikka että +hän vapaaehtoisesti tarjoutui kaikkiin noihin vaaroihin, ainoastaan +kokeillakseen, tekee sen raskaammaksi kantaa kuin jos hän olisi +ollut vanhan rykmenttinsä komentajana ja lähtenyt velvollisuuden +vääjäämättömästä kutsusta. Mutta oli miten oli -- kaikki on +samantekevää, kun hän vain saapuu terveenä kotiin. Ja nyt teidän -- +teidän, sir Deryck -- täytyy auttaa minua tulemaan todelliseksi avuksi +Mikaelille. Kertokaa minulle kuinka te autoitte -- oh, aivan niin, +älkäämme mainitko nimiä. Mutta antakaa minulle viisas neuvo. Antakaa +minulle toivoa, antakaa minulle rohkeutta. Tehkää minut voimakkaaksi." + +Tohtori katsoi kelloon, ja juuri hänen katsoessaan heläytti hallin +kello puoli tuntia yli kuuden. + +"Te ette ole vielä kertonut minulle", lausui hän, puhuen hyvin +hitaasti, ikäänkuin kuunnellen jotain toista ääntä; "te ette ole vielä +kertonut minulle toista syytä, minkä vuoksi poistuitte kaupungista." + +"Ah, niin", sanoi lady Ingleby, ja hänen äänessään oli syvempi, +vanhanomaisempi sävy -- murhenäytelmään vivahtava sointu. "Niin, +sir Deryck, minä lähdin kaupungista, koska toiset ihmiset opettivat +minulle rakkaudenläksyjä enkä minä tahtonut oppia niitä erilläni +Mikaelista. Minä olin Jane Dalmainin ja hänen sokean miehensä luona +ennenkuin he palasivat Gleneeshiin. Muistattehan, että he olivat +kaupungissa Dalmainin uuden sinfonian esityksen takia. Minä näin tuon +ihanteellisen avioelämän ja oivalsin johonkin määrin, mitä täydellinen +sielujen toveruus saattoi merkitä. Ja sitten -- niin, siellä oli +muitakin; ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet kuinka kokonaan minä +kuulun Mikaelille; ei mitään varsinaisesti pahaa, mutta ei myöskään +sellaista raitista ja nuorekasta kuin Billyn viaton ihailu; ja minä +pelkäsin että voisin sattumalta oppia sen mitä ainoastaan Mikael saa +opettaa. Sentähden minä pakenin pois. Oi, tohtori, jos jolloinkin +oppisin toiselta mieheltä sen, mitä en ole onnistunut oppimaan omalta +mieheltäni, niin heittäytyisin Mikaelin jalkoihin ja rukoilisin häntä +tappamaan minut!" + +Tohtori nosti katseensa uuninreunustan yläpuolella olevaan tauluun. +Tyvenet, kiihkottomat kasvot hymyilivät leppeästi pienelle koiralle. +Hienopiirteinen käsi, valkoinen ja siro kuin naisen, oli kohotettuna +etusormi pystyssä, pitäen pikku eläimen innokasta katsetta tarkkaavasti +itseensä kiinnitettynä. Taiteilijan taikamainen taito antoi tohtorille +ongelman selityksen. _Nainen_ -- toverina, vaimona, osana hänestä +itsestään -- ei ollut mikään tarve tämän ajattelijan, keksijän, +tiedemiehen, pyhimyksen elämässä. Hän saattoi pitää arvossa mykkää +kiintymystä, hän kykeni osottamaan rajatonta ystävällisyyttä, +lempeyttä, kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Mutta niin nainen +kuin koirakin jäivät hänen sisimmän olemuksensa muurin ulkopuolelle. +Jolleivät Myran silmät olisi muistuttaneet hänen lemmikkikoiransa +silmiä, ei hän arvattavasti olisi mennyt naimisiin tämän rakastettavan +naisen kanssa, joka nyt kymmenen vuotta oli kantanut hänen nimeään; ja +sittenkään ei hän vielä olisi sitä tehnyt, jollei äidin tyrannius olisi +herättänyt hänessä heikkojen ja sorrettujen suojelemisen vaistoa ja +kypsyttänyt hänessä päätöksen nousta tuota tyranniutta vastaan ja viedä +riemulla sorrettu mukanaan vapauteen. + +Mitä kauemmin tohtori katsoi, sitä itsepintaisemmin kuva sanoi: "Me +kaksi; ja mitä tekemistä _hänellä_ on siinä?" Pyhä viha heräsi Deryck +Brandin sydämessä; sillä hänen ihanteensa siitä palvomisesta, jota +miehen tulee naiselle osottaa, oli hyvin korkea. Kun hän ajatteli +suljettua ovea sekä yksinäistä vaimoa, joka kadehti sylikoiraa, mutta +syytti yksinäisyydestään nöyrästi ainoastaan itseään, niin hänen +hampaansa pusertuivat yhteen ja otsansa synkkeni. Ja kaiken aikaa hän +odotti sitä ääntä ulkomaailmasta, joka oli pian tuleva. + +Lady Ingleby huomasi hänen hellittämättömän katseensa, ja eteenpäin +nojautuen kohotti hänkin katseensa tauluun. Tulen valo hohti hänen +viehättävillä kasvoillaan ja säihkyvän pehmeällä tukallaan. Hänen +huulensa raottuivat hellään hymyyn; hänen silmänsä sädehtivät puhdasta +loistetta. + +"Oi, hän on niin hyvä!" lausui hän. "Kaikkina näinä vuosina hän ei +ole kertaakaan puhutellut minua tylysti. Ja katsokaa kuinka hellästi +hän katsoo Petteriin, joka todellisuudessa on mitä vastenmielisin +koirapahanen. Oletteko koskaan kuullut herttuattaren 'sutkausta' +Mikaelista? Hän ja minä olimme kerran yhdessä Overdenessä, mutta +herttuatar ei kutsunut meitä sinne toistamiseen, ennenkuin mieheni +mentyä Norjaan kalastamaan; ja silloin minä tietysti menin yksin. +Herttuatar menettelee tällaisissa asioissa aina avoimesti ja selittää +ne. Niinpä hän sanoi silloin minulle: 'Kultaseni, minä olen iloinen +saadessani teidät vieraakseni; mutta teidän ei pidä tulla muulloin +kuin voidessanne tulla yksin. Minä en halua enää toista kertaa elää +teidän kelpo Mikaelinne mallin mukaan. Meistä saattoi todellakin +käyttää sanaa Pyhä Mikael ja kaikki hänen enkelinsä. _Hän_ oli Pyhä +Mikael, ja _meidän_ oli kaikkien oltava enkeleitä! Eikö se ollut +aivan herttuattaren tapaista ja samalla kaunis todistus Mikaelin +järkähtämättömästä hyvyydestä? Oi, minä toivoisin teidän tuntevan hänet +paremmin. Ja muuten toivoisin itsekin tuntevani hänet paremmin! Mutta +joka tapauksessa minä olen hänen vaimonsa. Sitä asemaa ei minulta +mikään voi riistää. Ja ettekö tekin arvele, että kun Mikael tulee +kotiin tällä kertaa, niin kaikki tulee jollakin tavoin toisenlaiseksi +-- paremmaksi kuin koskaan ennen?" + +Hallin kello löi kolme neljännestä yli kuuden. + +Ovikellon heläys kajahti läpi hiljaisen talon. + +Petter kohosi istualleen ja haukahti kerran terävästi. + +Tohtori nousi ylös ja seisoi selin tuleen, kasvot oveen päin. + +Myran kysymys jäi vastauksetta. + +Kiireisiä askelia lähestyi. + +Sisään astui lakeija tuoden sähkösanoman lady Inglebylle. + +Myra otti sen levollisin sormin, ilman tuota tavallista äkillisen +aavistuksen aiheuttamaa sydämen herpautumista. Hetken keskustelu täytti +kokonaan hänen mielensä, ja tohtorin läsnäolo synnytti hänessä niin +voimakkaan ja turvallisen tunteen -- ikäänkuin varmuuden ettei mitään +pahoja sanomia voinut olla tulossa. + +Hän ei kuullut Deryck Brandin levollista ääntä tämän virkkaessa +palvelijalle: "Ei tarvitse odottaa." + +Oven sulkeuduttua tohtori kääntyi poispäin ja seisoi tuijottaen tuleen. + +Huoneessa oli hyvin hiljaista. + +Lady Ingleby aukaisi sähkösanomakotelon, levitti paperin hitaasti ja +luki sen läpi kahteen kertaan. + +Sen jälkeen hän istui paikallaan niin hievahtamattoman äänettömänä, +että tohtori vihdoin kääntyi ja katsoi häneen. + +Myran katse kohtasi levollisena hänen katseensa. + +"Sir Deryck", lausui hän, "se on sotavirastosta. Ne ilmottavat minulle +että Mikael on kaatunut. Luuletteko että se on totta?" + +Hän ojensi sähkösanoman sir Deryckille, joka otti sen ja luki sen +äänettömänä. "Hyvä lady Ingleby", virkkoi hän sitten hyvin lempeästi, +"pelkään ettei tässä ole epäilemistä. Hän on antanut henkensä +synnyinmaansa puolesta. Teidän on oltava niin urhoollinen antaessanne +hänet, kuin hän olisi halunnut vaimonsa olevan." + +Myra hymyili, mutta tohtori näki hänen kasvojensa vähitellen vaalenevan. + +"Kyllä", sanoi hän; "kyllä olen! En tahdo olla häntä heikompi. Tahdon +olla samanarvoinen -- vihdoinkin." Sitten, ikäänkuin äkillisen +mielijohteen saaneena, hän kysyi: "Tiesittekö tästä? Senkö vuoksi te +tulitte?" + +"Niin", vastasi tohtori verkkaisesti. "Herttuatar lähetti minut. Hän +oli sota virastossa tänä aamuna uutisien saapuessa, kysymässä tietoja +Ronald Ingramista, joka on haavottunut ja makaa kuumeessa. Hän soitti +minulle pyytäen minua tulemaan ja vaati, että sähkösanoman lähettäminen +pidätettäisiin kello kuuteen saakka tänä iltana, jotta minulla olisi +aikaa matkustaa tänne ja ilmottaa uutinen teille ensin varovasti, jos +se näyttäytyisi tarpeelliseksi." + +Myra tuijotti häneen suurin silmin. "Ja te annoitte minun sanoa kaiken +tuon Mikaelista ja itsestäni?" + +"Rakas lady", sanoi tohtori, ja harvat ihmiset olivat milloinkaan +kuulleet tuon syvän, lujan äänen olevan niin värisemäisillään, "en +voinut estää teitä. Mutta te ette sanonut yhtäkään sanaa, joka olisi +lähtenyt muusta kuin ehdottoman rakkauden ja uskollisuuden tunteesta." + +"Kuinka olisin muuta voinutkaan?" kysyi Myra, kasvojensa tullessa yhä +valkeammiksi ja silmien suuremmiksi ja kirkkaammiksi. "Minulla ei ole +koskaan ollut edes ajatustakaan, joka olisi ollut muuta kuin rakkautta +ja uskollisuutta." + +"Tiedän sen", sanoi tohtori. "Poloinen, urhea sielu, -- minä tiedän +sen." + +Myra otti sähkösanoman ja luki sen uudelleen. "Kaatunut", sanoi hän; +"_kaatunut_. Tahtoisin mielelläni tietää miten." + +"Herttuatar on valmis tulemaan heti luoksenne, jos vain haluatte hänen +tulevan", esitti tohtori. + +"Ei", sanoi Myra, hymyillen heikosti. "Ei; sitä tuskin haluan. Paitsi +jos äiti-kulta tulee. Siinä tapauksessa meidän on heti sähkötettävä +herttuattarelle, koska nyt -- nyt kun Mikael on poissa -- hän on +ainoa ihminen, joka voi pitää puoliaan äitiä vastaan. Mutta muussa +tapauksessa pyydän että se jätettäisiin tekemättä, koska ymmärrättehän +-- hän sanoi ettei hän voinut elää Mikaelin mallin mukaan, eikä tuo +sukkeluus huvita tällä haavaa." + +"Onko ketään, jota haluaisitte kutsuttavaksi heti?" kysyi tohtori, +ihmetellen itsekseen kuinka paljon suuremmiksi ja kirkkaammiksi nuo +suuret harmaat silmät saattoivat tulla, ja olivatko yhdenkään elävän +ihmisen kasvot koskaan olleet niin täydelleen värittömät. + +"Ketään, jota haluaisin tulemaan heti? En tiedä. Tai kyllä sentään -- +yksi henkilö on, jos hän vain voisi tulla. Jane -- tiedättehän? Jane +Dalmain. Minä sanon aina että hän on niinkuin bassoääni laulussa -- +niin tukeva ja täydentävä ja turvaava. Ei mitään aivan pahaa voisi +tapahtua, jos Jane olisi läsnä. Mutta tämä tietysti _on_ tapahtunut -- +eikö olekin?" + +Tohtori istuutui. + +"Minä sähkötin Gleneeshiin aamulla", sanoi hän. "Jane on täällä varhain +huomis-aamuna." + +"Monet ihmiset tiesivät sen siis ennen minua?" sanoi lady Ingleby. + +Tohtori ei vastannut. + +Myra nousi ylös ja seisoi katsoen alas tuleen; kookas, sulava vartalo +ojennettuna täyteen pituuteensa, selkä tohtoriin päin, jonka valppaat +silmät eivät hetkeksikään lakanneet häntä vaarinottamasta. + +Äkkiä Myra katsahti toiselle puolen huonetta lordi Inglebyn nojatuoliin. + +"Ja minä uskon että _Petterkin_ tiesi sen", sanoi hän kovalla, +korkealla äänellä. "Hyvät ihmiset! Petter tiesi eikä huolinut ruoasta +sen vuoksi että Mikael oli kuollut. Ja minä sanoin että sillä oli +vatsahäiriöitä! Mikael, oi Mikael! Sinun vaimosi ei tiennyt että olit +kuollut, mutta koirasi tiesi! Oi Mikael, Mikael! Pikku Petter tiesi!" + +Hän kohotti käsivartensa suurta miestä ja pientä koiraa esittävää +taulua kohti. + +Sitten hän horjahti taaksepäin. + +Tohtori otti hänet vastaan, kun hän kaatui. + + + + +Neljäs luku. + +VARMOISSA KÄSISSÄ. + + +Koko yön lady Ingleby makasi tuijottaen eteensä kiiltävin silmin, jotka +eivät nähneet mitään. + +Puistomajan hiljainen vaimo, joka ennen naimisiin menoaan oli ollut +lady Inglebyllä uskollisena seuraneitinä, saapui sanattoman murheen +vallassa ja auttoi tohtoria lempeästi tekemään kaikkea mitä oli +tehtävissä. + +Mutta kun tajunta ja todellisuuden tieto palasivat, ei niitä seurannut +mitään luonnollisia murheen ilmauksia; ainoastaan herkeämätön, +kivettynyt äänettömyys, liikahtamaton, synkkä ilme kalpeilla kasvoilla +ja luonnoton kirkkaus silmissä, jotka eivät mitään nähneet. + +Margaret O'Mara oli polvillaan ja itki ja rukoili, suudellen +silkkisellä peitteellä lepääviä yhteenliitettyjä käsiä. Mutta lady +Ingleby hymyili vain heikosti; ja yhden kerran hän virkkoi: "Hiljaa, +Maggie kulta. Vihdoinkin me olemme samanarvoisia." + +Tohtori tuli useita kertoja yön kuluessa, istuutuen hiljaa vuoteen +viereen, tarkkaavin katsein ja levollisin kosketuksin. Myra tuskin +huomasi häntä, ja tohtori ihmetteli taaskin, kuinka paljon suuremmiksi +nuo suuret, harmaat silmät saattoivat tulla noissa kalpeissa, tuskan +jäykistämissä suloisissa kasvoissa. + +Kerran hän viittasi toista valvojaa seuraamaan häntä käytävään. +Suljettuaan oven hän kääntyi jääden seisomaan hänen eteensä. Hän piti +tuosta hiljaisesta naisesta, joka oli puettu mustaan merino-hameeseen, +valkoisin liinakauluksin ja hihustimin ja sirosti palmikoiduin hiuksin. +Hänen olemuksensa teki hienostuneen ja hiljaisen itsehillinnän +vaikutuksen, mikä miellytti tohtoria. + +"Rouva O'Mara", sanoi hän; "hänen täytyy itkeä ja hänen täytyy nukkua." + +"Hän ei itke helposti, sir", vastasi Margaret O'Mara; "ja minä +tiedän hänen maanneen valveilla ilman unen rahtuakaan kokonaisen yön +pienemmästäkin surun syystä kuin tämä." + +"Vai niin," sanoi tohtori, katsoen kiinteästi Puistomajan vaimoon. +"Ihmettelenpä mitä muuta te tiedätte?" ajatteli hän. Mutta hän ei +lausunut luuloaan ääneen. Deryck Brand teki harvoin tiedusteluja +kolmannelta henkilöltä. Hänen potilaittensa ei tarvinnut koskaan +huomata hänen saaneen tietoja heistä toisten ihmisten juoruilun tai +luottamuksen rikkomisen kautta. + +Viimein hän ei voinut sallia tuon herkeämättömän tuijotuksen enää +jatkuvan. Hän päätti tehdä mikä oli tarpeellista, nyökäyttäen +levollisesti päätään vastaukseksi Margaret O'Maran rukoilevaan +katseeseen. Hän siirsi syrjään silkkisen yöpuvun väljää hihaa, tarttui +toisella lujalla kädellään sen alla olevaan hentoon käsivarteen, +tehden toisella ihoa vastaan taitavasti nopean, pusertavan liikkeen. +Margaretinkaan levottomasti tähystävä katse ei nähnyt sen enempää; ja +jälkeenpäin Myra usein ihmetteli, mistä tuo pieni naarmu oli voinut +tulla hänen valkohipiäiseen käsivarteensa. + +Pian hän oli vaipunut levolliseen uneen. Tohtori seisoi katsellen +häntä. Tuossa täydellisessä kauneudessa oli hänen mielestään jotain +traagillista. Nyt, kun harmaitten silmien selkeä puhtaus oli +verhottuna, ei kasvoissa enää ollut entistä lapsimaista ilmettä. Ne +olivat naisen kasvot -- ja naisen, joka oli elänyt ja kärsinyt. + +Niitä katsellessaan tohtori muisteli tuon kymmenen vuotta kestäneen +avioelämän historiaa, liittäen yhteen Myran hänelle kertomia piirteitä, +omia teräviä päätelmiään ja yleisesti tunnettuja tosiseikkoja. + +Sen verran menneisyydestä. Nykyhetki oli, ainakin muutamiksi tunneiksi +eteenpäin, armeliasta unohdusta. Mitä oli tulevaisuus tuova? Myra +Ingleby oli urheasti ja uskollisesti torjunut luotaan kaikki kiusaukset +tulla tuntemaan elämän riemuja ja rakkauden täydellisyyttä keneltäkään +muulta kuin omalta mieheltään. Eikä tämä ollut häntä opettanut niitä +tuntemaan. Voiko kuuro opettaa sävelten sointuja tahi sokea selittää +värisekotuksien ihanuuksia? + +Mutta tulevaisuus ei ollut enää kärsivä noista rajotuksista. "Suljettu +puutarha" ei ollut enää lukittu kaikilta muilta paitse sen omistajalta, +joka ei ollut välittänyt sen kukoistuksesta. Portti oli ainoastaan +säpissä, vaikkakin vain siksi kunnes halajava käsi sitä painaltaisi, +kokonaan tiedottomana siitä että sen salvat ja teljet olivat poissa ja +se saattoi revähtää apoauki. + +"Ah", mietti tohtori. "Sattuukohan oikea mies kulkemaan ohi? Nuoruus +oppii helposti nuoruudelta; mutta onko joukossamme miestä, joka olisi +kyllin voimakas, kyllin vilpitön ja kyllin puhdas opettamaan tälle +kolmeakymmentä lähestyvälle naiselle sitä, mikä hänen olisi ollut +opittava kultaisina immenpäivinään? Varmaankin tuo ainokainen mies, +jolle hän on oleva ainokainen nainen, liikkuu ja toimii ja odottaa +jossain maan päällä tälläkin hetkellä. Jumala suokoon hänen kohdata +tämän naisen, kun aika on täytetty." + + * * * * * + +Ja juuri sillä hetkellä -- Myran nukkuessa ja tohtorin valvoessa +vieressä miettien ja aprikoiden -- juuri sillä hetkellä eräs voimakas +mies kaukana Idän taivaan alla, elämään kyllästyneenä, uupuneena +ja toiveissaan pettyneenä, taistellessaan ankaran kuumeen kourissa +sotilasteltan tukahduttavassa ilmassa, huusi nääntyneen sielunsa +katkeruudesta: "Oi Jumala, anna minun kuolla!" Lisäten sitten tuon +"kuitenkin"-ehdon, joka aina liittyy uljaan sielun rukoukseen hänen +anoessaan vapahdusta tuskista: "Jollei -- jollei, oi Jumala, tämän maan +päällä ole vielä jotain tehtävää, jonka ainoastaan minä voin tehdä." + +Ja tohtori oli juuri sanonut: "Oi Jumala, suo hänen kohdata tämä +nainen, kun aika on täytetty." + +Nuo kaksi rukousta saapuivat yhdessä Kaikkitietävän istuimen luo. + + * * * * * + +Kun Deryck Brand katsahti ylös, näki hän Margaret O'Maran levollisten +silmien katsovan häneen kiitollisina vuoteen toiselta puolen. "Kiitos", +kuiskasi hän. + +Tohtori hymyili. "Sitä ei ole koskaan tehtävä harkitsematta, rouva +O'Mara", sanoi hän. "Kaikkia muita keinoja on koetettava ensin. +Mutta tärkeimmistäkin säännöistä on poikkeuksia, ja on turmiollista +heikkoutta empiä tuollaisen poikkeuksen eteen sattuessa. Lähettäkää +hakemaan minua, kun hän herää; mutta sitä odottaessanne laskeutukaa +tuohon sohvalle ja nukkukaa vähän itsekin. Te olette uupunut." + +Tohtori kääntyi poispäin, mutta ehti sitä ennen kuitenkin huomata +äkillisen mykän tuskan ilmeen, joka häivähti noihin levollisiin +silmiin. Hän saapui ovelle, pysähtyi silmänräpäykseksi ja palasi sitten +takaisin. + +"Rouva O'Mara", sanoi hän laskien käden hänen olalleen, "teillä on +surua itsellännekin?" + +Margaret O'Mara astahti takaperin säikähtyneenä. "Oi, vaiti!" kuiskasi +hän. "Älkää kysykö! Älkää herpauttako minua, sir. Auttakaa minua +ajattelemaan ainoastaan häntä." Sitten hän lisäsi rauhallisemmin: +"Mutta tietystikään minä en ajattele muuta kuin häntä, niin kauan +kuin hän minua tarvitsee. Mutta -- mutta, sir -- koska te olette niin +ystävällinen --" hän veti poveltaan rutistuneen sähkösanoman ja ojensi +sen tohtorille. "Tämä saapui yhtaikaa kuin hänenkin", virkkoi hän +vaatimattomasti. + +Tohtori levitti auki sotaviraston sanoman. + + Ikäväksemme ilmotamme että kersantti O'Mara kaatui eilen + hyökkäyksessä Targaita vastaan. + +"Hän oli hyvä mies", sanoi Margaret O'Mara vaatimattomasti, "ja me +olimme hyvin onnelliset." + +Tohtori ojensi kätensä. "Olen ylpeä että olen tavannut teidät, rouva +O'Mara. Tämä on mielestäni urhoollisin teko, minkä tiedän yhdenkään +naisen koskaan tehneen." + +Margaret O'Mara hymyili kyyneltensä läpi. "Kiitos, sir", virkkoi hän +väräjävin äänin. "Mutta minun on helpompi kantaa omaa suruani, kun saan +tehdä jotakin hänen puolestaan." + +"Jumala itse lohduttakoon teitä, ystäväni", sanoi Deryck Brand, ja +enempää ei hän uskaltanut sanoa, jottei äänensä pettäisi; eikä hän +hävennyt sitä, että hänen oli haparoitava umpimähkään ovenripaa. + + * * * * * + +Tohtori oli syönyt aamiaisensa ja pyysi juuri Groatleylta aikataulua, +kun hänelle tuotiin sana että lady Ingleby oli valveilla. Hän läksi +heti ylös hänen luokseen. + +Myra istui vuoteessa, tyynyjen varaan tuettuna. Hänen poskillaan oli +heleä puna, ja silmissä oli kuiva kiilto. + +Hän ojensi kätensä tohtorille. + +"Kuinka hyvä te olette ollut", sanoi hän, puhuen hyvin nopeaan +korkealla, luonnottomalla äänellä. "Olen tainnut aiheuttaa teille +kovin paljon vaivaa. En muista juuri paljoa eilis-illasta, paitsi että +Mikaelin ilmotettiin kaatuneen. Onko Mikael todella kaatunut, mitä +luulette? Ja ilmotetaanko minulle yksityiskohtia? Varmasti minulla on +oikeus tietää yksityiskohdat. Ei mikään voi muuttaa sitä tosiasiaa että +minä olin Mikaelin vaimo, eihän? Mene syömään aamiaista, Maggie. Ei +sinun auta seisoa siinä ja hymyillä ja sanoa ettet tarvitse aamiaista. +Jokainen tarvitsee aamiaista kello yhdeksältä aamulla. Minäkin +tarvitsisin aamiaista, jollei Mikael olisi kaatunut. Sanokaa hänelle +että hänen täytyy syödä aamiaista, sir Deryck. Minä luulen että hän on +ollut ylhäällä koko yön. On niin lohdullista kun hän on täällä. Hän on +niin uljas ja tyyni ja niin osanottavainen." + +"Hän on hyvin uljas", sanoi tohtori; "ja te olette aivan oikeassa +sanoessanne hänen tarvitsevan aamiaista. Menkää alas hetkiseksi, rouva +O'Mara. Minä olen sen aikaa lady Inglebyn luona." + +Margaret O'Mara meni tottelevaisesti ovea kohti, mutta Deryck Brand +ennätti sen luokse ennen häntä. Ja kuuluisa lontoolainen erikoislääkäri +piti ovea auki nuorelle kersantin leskelle, ilmaisten niin suurta +kunnioitusta käytöksessään, että tuskin olisi osottanut sellaista +kuningattarellekaan. + +Sitten hän palasi lady Inglebyn luokse. Juna, jolla hänen oli +matkustettava, lähti kolmen neljänneksen perästä. Mutta hänen +tehtävänsä täällä ei ollut vielä täytetty. Lady Ingleby oli nukkunut, +mutta ennenkuin tohtori Deryck uskalsi jättää hänet, täytyi hänen itkeä. + +"Missä Petter on?" tiedusti kiihtynyt ääni vuoteelta. "Se haukkuu aina +aamusin pyrkien ulos, mutta minä en ole vielä kuullut sen ääntävänkään." + +"Se oli kovin uuvuksissa eilen illalla, pikku ressu raukka", sanoi +tohtori. "Se jaksoi tuskin kävellä. Minä kannoin sen ylös itse ja panin +sen vuoteelle viereiseen huoneeesen. Takki oli vielä paikoillaan. +Minä kiedoin Petterin siihen. Se nuoli kättäni ja paneutui maata +tyytyväisenä." + +"Minä tahdon nähdä sen", sanoi lady Ingleby. "Mikael rakasti sitä. +Tuntuu kuin se olisi kaikki, mitä minulla on jälellä Mikaelista." + +"Minä noudan sen", sanoi tohtori. + +Hän meni viereiseen huoneeseen, jättäen oven raolleen. Myra kuuli hänen +saapuvan vuoteen ääreen. Sitten seurasi pitkä äänettömyys. + +"Mikä siellä on?" huusi Myra vihdoin. "Eikö se ole siellä? Miksi +viivytte niin kauan?" + +Silloin tohtori tuli takaisin. Hän kantoi jotakin myttyä sylissään, +vanhaan metsästystakkiin kiedottuna. + +"Rakas lady Ingleby", sanoi hän, "pikku Petter on kuollut. Se on +varmaan kuollut yöllä nukkuessaan. Se makasi juuri samassa asennossa, +mihin se jäi illalla lähtiessäni, takkiin käpertyneenä; mutta se +on aivan kylmä ja kankea. Uskollinen pikku olento!" lisäsi tohtori +liikutettuna, pidellen hellävaroin kantamustaan. + +"Mitä!" huusi Myra, ojentaen molemmat käsivartensa. "Petter on +kuollut, koska Mikael on kuollut, ja minä -- minä en ole vuodattanut +kyyneltäkään!" Hän hervahti taaksepäin tyynyjen varaan valtavan +itkunpuuskan puistattamana. + +Tohtori seisoi vieressä äänettömänä, tietämättä mitä tehdä. Myran +nyyhkytykset yltyivät yhä, vavahutellen vuodetta suonenvedontapaisella +voimallaan. Sitten hän alkoi huudahdella katkonaisin parahduksin +Mikaelia ja Petteriä ja nyyhkyttää uudelleen kasvavalla kiihkeydellä. + +Silloin tohtori kuuli automobiilin törähdyksen puistokujalta; sitten, +melkein heti sen jälkeen, ovikellon kilinää ja vieraitten saapumisen +synnyttämää liikehtimistä alhaalta. Rajattoman helpotuksen ilme tuli +hänen kasvoilleen. Hän meni leveitten portaitten yläpäähän ja katsoi +kaiteen yli. + +Jalosukuinen rouva Dalmain oli saapunut. Tohtori näki hänen kookkaan, +tummanvihreään matkaviittaan verhotun vartalonsa kulkevan nopeasti +hallin poikki. + +"Jane!" sanoi hän. "Jeanette! Ah, tiesinhän ettette tuottaisi meille +pettymystä! Tulkaa suoraan tänne ylös. Saavuitte parhaaseen aikaan." + +Jane katsahti ylös ja näki tohtorin seisovan portaitten yläpäässä, +pidellen vanhaan takkiin käärittyä myttyä varovaisesti sylissään. Hän +lähetti hänelle tervehtivän ja vakuuttavan hymyn ja riisui sitten +kiiruusti yltään, tuhlaamatta aikaa puheisiin, viitan, hatun ja +hansikkaat, viskaten ne nopeasti yhden toisensa jälkeen ällistyneelle +lakeijalle. Tohtori odotti vain siksi että näki hänen todella alkavan +nousta ylös portaita. Sitten hän meni lady Inglebyn huoneen läpi ja +laski Petterin pienen ruumiin takaisin isäntävainajan vuoteelle, yhä +vanhaan villanuttuun käärittynä. + +Kun hän astui takaisin lady Inglebyn huoneeseen, sulkien välillä +olevan oven, näki hän Jane Dalmainin polvistuvan vuoteen viereen ja +sulkevan itkevän olennon syliinsä rajattoman suojelevaista hellyyttä +ilmaisevalla liikkeellä. + +"Oi Jane", nyyhkytti lady Ingleby, kätkiessään kasvonsa tuon jalon +rinnan suomaan lohtuun, "oi, Jane! Mikael on kaatunut! Ja pikku Petter +kuoli, koska Mikael on kuollut. Pikku Petter _kuoli_, ja minä en ollut +vuodattanut kyyneltäkään!" + +Tohtori meni nopeasti ulos, sulkien oven jälkeensä. Hän ei odottanut +kuullakseen vastausta. Hän tiesi että se oli viisas ja lempeä ja +oikeaan osuva. Hän jätti hoidokkaansa varmoihin käsiin. Jane oli +vihdoinkin saapunut. Kaikki oli käyvä hyvin. + + + + +Viides luku. + +LADY INGLEBYN VIRKISTYSLEPO. + + +Siitä hetkestä lähtien, jolloin Cornwallin pikajuna verkalleen +mutta peruuttamattomasti oli lähtenyt vierimään Paddingtonin +asemalta, ja hän oli heittänyt viimeisen silmäyksen Margaret +O'Maran helliin, huolekkaisiin, yksinkertaisen leskenpäähineen +kehystämiin kasvoihin, todeten että hänen jonkunverran omituinen +virkistysleponsa oli todellakin menestyksellisesti alkanut ja että +hän jätti jälkeensä ei ainoastaan vaivojaan ja vastuksiaan, vaan itse +oman henkilöllisyytensäkin -- siitä hetkestä lähtien lady Ingleby +oli istunut taaksepäin nojautuneena suljetuin silmin oman eristetyn +vaunuosastonsa kulmassa ja antautunut levollisesti muistelemaan +menneisyyttä. + +Levossa ollessaan hänen kasvonsa näyttivät surullisilta -- tyvenen +surullisilta, kuvastaen kaipausta, johon ei sisältynyt katkeruutta. +Posket, joita silmien tumma ripsireunus varjosi, olivat, valkoiset ja +ohuet; täyden terveyden väri ja piirteet olivat niistä hävinneet. Mutta +silloin tällöin muisteloiden vallassa tuon suloisen, ilmehikkään suun +surumielinen raukeus kaartui hymyksi ja poskiin pilkahti odottamatta +pieni hymykuoppa, antaen väsyneille kasvoille nuorekkaan näön. + +Kun Lontoo esikaupunkeineen oli kokonaan sivuutettu ja kesäinen +päivänpaiste helotti ikkunasta vaunuun selkeän siniseltä, säteilevältä +kesäkuun taivaalta, nojautui lady Ingleby eteenpäin, katsellen nopeasti +ohivieriviä niittyjä ja pensas-aitoja, laajoja, kinsteripensaista +keltaisia laidunmaita, sinikello-mattoisia havumetsiköitä, sammaleisia +töyräitä, joilla riippui orjanruusuja, kuusamia ja metsäköynnöksiä +-- koko sitä kuvaamatonta vihannuutta ja tuoksuvaa rehevyyttä, jota +Englannin varhaiskesä tarjoaa; ja hänen katsellessaan syntyi siitä +vastaheijastus hänen kauniisiin, harmaisiin silmiinsä. Syksyn raskas +alakuloisuus, talven kalmanjäykkyys, kevään kolea epävarmuus -- kaikki +tuo oli ollutta ja mennyttä. "Kukkaiset ovat puhjenneet ulos kedolla, +ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme", laulaa Korkean veisun +rakastaja; ja Myra Inglebyn ankeassa sydämessä puhkesivat arkoina esiin +toivon kukkaset, epämääräiset lupaukset tulevaisesta ilosta, joka +elämällä saattoi vielä olla tarjottavana. Mustarastas visersi iloisesti +orapihlajassa, ja Myra hyräili hiljaa "Mustarastaan laulua", Garth +Dalmainin sepittämällä sävelellä: + + "Jo elvy sydän suruinen, + ja laula, oi! + Kun loistain kukkii Luojan maa, + ei toivo kuolla voi. + Miss' oisi sijaa surrakaan, + kun taivaan rakkaus täyttää maan!" + +Sitten, junan kiitäessä halki Wiltshiren, Somersetin ja Devonin, lady +Ingleby tunsi toivottoman mielialansa soluvan pois, ja hän silmäili +menneisyyttä jokseenkin samaan tapaan kuin vanki silmäilee taakseen +pimeään, ahtaaseen koppiinsa avoimelta, auringonpaisteiselta ovelta, +seisoessaan vihdoinkin vapauden kynnyksellä. + +Seitsemän kuukautta oli nyt kulunut siitä, kun tuona koleana marraskuun +iltana tieto lordi Inglebyn kuolemasta oli saapunut Shenstoneen. +Sitä seuraavien viikkojen tapahtumat tuntuivat nyt Myrasta hämäriltä +ja unenkaltaisilta; vain muutamat harvat seikat esiintyivät selvinä +kurjuuden harmaasta hämäryydestä. Hän muisti tohtorin luottamusta +herättävän lujuuden, Margaret O'Maran epäitsekkään uhrautuvaisuuden, +Janen terveen, ymmärtävän hellyyden tuottaman sanomattoman lohdutuksen. +Sitten seurasi hänen äitinsä pelätty saapuminen ja heti sen jälkeen, +kuten luvattu oli, Georginan, Meldrumin herttuattaren suojeleva +ilmestyminen; jonka jälkeen traagillisuus ja koomillisuus kulkivat +käsikädessä, ja murheen hiljaisuutta vilkastuttivat herttuattaren +suorasukaiset sananparret ja rouva Coller-Crayn suuttuneet tuhahdukset. + +Myöhemmin saapui yksityiskohtaisia tietoja lordi Inglebyn kuolemasta, +ja hänen leskensä sai tietää hänen kaatuneen -- tosin Targaita +vastaan tehdyssä hyökkäyksessä -- mutta tapaturman uhrina, menettäen +henkensä, ei hurjan vihollisen käden kautta, vaan erään oman +toverinsa onnettoman erehdyksen takia. Myra ei päässyt oikein tarkoin +käsitykseen kaikista yksityiskohdista: jokin muuri oli räjäytettävä; +oli käytettävä hänen itse keksimäänsä pelottavaa räjähdysainetta; +kiihkeällä innolla oli hän itsepintaisesti vaatinut saada itse asettaa +panoksen paikalleen ja käyttää sen räjähdyttämisessä patentinsaanutta +sähkömenettelyään. Sitten seurasi jonkun merkin väärinkäsittäminen, +sähkönappulan painaminen viisi minuuttia liian varhain, sähkövälähdys +miinakäytävässä, hirvittävä räjähdys ja silmänräpäyksellinen kuolema +miehelle, jonka taito ja rohkeus olivat raivanneet aukon, jonka läpi +äänettömästä pimeydestä esiinsyöksyvien brittiläisten sotilasten +hurraavat parvet riensivät heitä odottavaan voittoon. + +Kun täysin yksityiskohtaiset tiedot saapuivat sotavirastoon, teki +eräs hyvin korkea-arvoinen henkilö käynnin lady Inglebyn luokse +hänen asuntoonsa Park Lane kadun varrelle selittääkseen hänelle +mieskohtaisesti joittenkin näitten suuresti-valitettavien seikkojen +salassapitämisen välttämättömyyttä. Koko tuolla onnettomalla +tapahtumalla oli ollut suureksi osaksi kokeilun luonne. Räjähdysaine, +uusi merkinantojärjestelmä, kannettava sähkökalusto -- kaikki +nämä olivat lordi Inglebyn ja hänen nuorten upseeri-apulaistensa +käytettävinä enemmän tai vähemmän kokeilunomaisesti ja epävirallisesti. +Miehellä, jonka onnettomasta erehdyksestä tapaturma aiheutui, oli +edessään huomattava tulevaisuus. Hänen nimensä ei saanut päästä +julkisuuteen. Olisi kohtuutonta, että paljon lupaava tulevaisuus +tuhottaisiin tapahtuman takia, joka oli ilmeinen tapaturma. Niitä +harvoja, jotka tiesivät nimen, oli heti velvotettu säilyttämään +se salaisuutenaan. Tietysti se ilmotettaisiin yksityisesti lady +Inglebylle, jos hän todella halusi sen tietää, mutta -- -- -- + +Silloin Myra menetteli hänelle hyvin luonteenomaisella tavalla. Hän +suoristautui istumaan äkillisen päättäväisyyden terästämänä, hänen +kalpeille kasvoilleen kohosi puna ja hänen suuret ilmehikkäät, harmaat +silmänsä saivat kirkkaan säihkyn. + +"Suokaa anteeksi, sir, että keskeytän", lausui hän; "mutta minä en +ollenkaan halua tietää tuota nimeä. Mieheni olisi ollut ensimäinen +vaatimaan ettei sitä ilmaistaisi. Ja mitä minuun tulee, niin olisi +valitettavaa jos maan päällä eläisi ihminen, jonka kättä en saattaisi +suostua ystävällisesti pudistamaan. Käsi, joka minusta teki lesken, +teki sen ilman aikomusta. Pysyköön se ainian minulle Sallimuksen tahdon +salaperäisenä välikappaleena. En tahdo koskaan koettaa edes arvatakaan, +kenelle Mikaelin tovereista tuo käsi kuului." + +Lady Ingleby teki tämän päätöksen vilpittömällä mielellä; ja tuo hyvin +korkea-arvoinen henkilö astui viisi minuuttia myöhemmin vaunuihinsa +suuresti keventyneenä ja rajattomasti ihaillen lordi Inglebyn kaunista +ja jalomielistä leskeä. Viehättävä oli lady Ingleby aina ollut. Nyt +oli hän lisännyt terveen järkevyyden persoonalliseen viehätykseensä. +Erinomaista! Verratonta! Sääli Ingleby parkaa! Ja sääli -- ah, _hänen_ +nimeänsähän ei saanut mainita, ei edes ajatuksissa. + +Niin; lady Ingleby oli tehnyt tuon päätöksensä täysin vilpittömällä +mielellä. Ja kuitenkin pyöri tuosta hetkestä alkaen kaksi nimeä +lakkaamatta hänen mielessään, seurassaan alinomainen arvailu -- niiden +kahden miehen nimet, joita Mikael oli kirjeissään alituiseen maininnut +kokeilu-kumppaneinaan ja harrastustensa ja vaarojensa jakajina: +Ronald Ingram ja Billy Cathcart -- molemmat herttaisia poikia, Myran +hartaita ihailijoita, melkeinpä hänen rakkaimpia, lähimpiä ystäviään, +uskollisia, luotettavia, koeteltuja. Ja nyt, aina kun Myran ajatukset +johtuivat heihin, kummitteli vierellä kysymys: "Oliko se Ronald? Vai +oliko se Billy? Kumpiko? Billykö vai Ronnie? Ronnieko vai Billy?" +Myra oli sanonut: "En tahdo koskaan koettaa edes arvatakaan", ja hän +oli sanonut sen vilpittömällä mielellä. Hän ei koettanut arvata. Hän +päinvastoin arvaili, vaikka koetti olla sitä tekemättä, ja tuo hänen +olettamustensa varmuus ja samalla epävarmuus koski hänen hermoihinsa, +muodostuen sielulliseksi kidutukseksi, joka alitajuisesti seurasi häntä +aina, päivin ja öin. + +Aika kului. Siirtomaasota oli päättynyt. Englanti oli, kuten aina, +pannut määräkseen saada lopullisen voiton; ja Englanti oli voittanut. +Se oli vaatinut vain aikaa, viisastumista alussa tehdyistä erehdyksistä +ja suuren määrän brittiläistä kultaa ja brittiläistä verta. Englannin +ylivalta oli tyydyttävästi lujitettu, ja se osa urhoollisesta +sotajoukosta, joka oli säästynyt hengissä alussa tehdyiltä +erehdyksiltä, palasi kotiin; heidän joukossaan Ronald Ingram ja Billy +Cathcart, ensinmainittu huomattavasti vanhempana kuin lähtiessään, +laihana ja kuihtuneena, päivettymisestään huolimatta kalpeana, +olemuksessaan selvästi nähtävinä vaikean haavan ja sitä seuranneen +kuumeen vaikutukset. "Äärettömän mielenkiintoinen", sanoi Meldrumin +herttuatar lady Inglebylle kertoessaan ensinäkemäänsä Ronald Ingramin +kanssa. "Jos vain olisin viisikymmentä vuotta nuorempi kuin olen, +menisin paikalla naimisiin tuon suloisen pojan kanssa, veisin hänet +Overdeneen ja ja hoitaisin hänet jälleen terveeksi ja voimakkaaksi. +Oo, ei sinun tarvitse näyttää noin epäuskoiselta, Myra kulta! Minä +tarkoitan aina mitä sanon, kuten varsin hyvin tiedät." + +Mutta lady Ingleby väitti ettei hän ollut lainkaan epäuskoinen ja +huomautti vain raukeasti, että -- lukuunottamatta avioliitto-pykälää +-- ohjelma oli erinomainen ja varsin hyvin toteutettavissa. Ja kun +nuoren Ronaldin havaittiin olevan samaa mielipidettä, sijotettiin +hänet väleen Overdeneen, missä hän, omien sanojensa mukaan, vietti +elämänsä ihanimmat päivät vanhan kelpo herttuattaren hemmottelemana +ja lellittelemänä, sallimatta hänen koskaan edes epäillä että yksi +Overdenen pääviehätyksiä oli se, että se oli niin mukavan automatkan +päässä Shenstonen linnasta. + +Billy palasi yhtä nuorekkaana, yhtä epäjohdonmukaisena ja yhtä +masentumattomana kuin aina ennenkin. Ja kuitenkin huomasi Myra +hänessäkin lievän muutoksen, jolle hän oli liiankin kärkäs löytämään +syyn, joka oli kaukana todellisesta. + +Asiain todellinen laita oli tällainen. Molemmat nuoret miehet olivat +tähän saakka, huolimatta romanttisesta kiintymyksestään Myraan, +säilyttäneet miehekkäisyytensä ja pysyneet vilpittöminä lordi Inglebytä +kohtaan. Mutta heidän vilpittömyytensä oli aina ollut väkinäistä. +Siispä, kun he -- jännityksen lauettua -- tapasivat Myran uudelleen, +olivat he mitä selvimmin tietoisia hänen vapaudestaan ja samalla heitä +itseään kahlehtivien siteitten pois-putoamisesta. Tämä synnytti heissä +jonkinlaisen pidättäväisyyden ja ujouden Myran läsnäollessa, minkä +Myra luonnollisesti selitti vahvistukseksi omille epäilyksilleen. Hän +-- joka ei koskaan ollut tuntenut yhtään vaikeaksi muistaa kuuluvansa +Mikaelille ja olla hänelle uskollinen kaikissa ajatuksissaan -- hän oli +aivan tiedoton vapaudestaan. Kun hänen ei ollut tarvinnut mitenkään +pakottautua pysymään uskollisena oman puhtaan, rehellisen, kunniallisen +luonteensa vaistoille, ei mikään jännityksen laukeaminen hänen nähden +tullut kysymykseenkään. + +Aivan luonnollisista syistä siis johtui, että kun Ronald Ingram +eräänä päivänä oli istunut kauan aikaa hänen luonaan äänettömänä +tutkien kenkiään, voimakkailla kasvoillaan pingottunut ja onneton +ilme, kohottaen silloin tällöin silmänsä heittääkseen salavihkaisen +katseen häneen ja antaakseen sen heti taas painua alas kohdattuaan +Myran tyvenen ystävällisen katseen, Myra ajatteli: "Voi Ronnie parkaa +'huomattavine tulevaisuuksineen'. Hän se epäilemättä teki sen. Ja +Billy tietää sen myös. Kas kuinka rauhaton Billy on, kun Ronnie istuu +luonani." + +Mutta jonkun hetken kuluttua hän ajattelikin: "Ei, tietysti se oli +Billy -- suloinen, tuittupäinen, vilkas nuori Billy. Ja Ronald, tietäen +asian, tuntee itsensä myös syylliseksi. Pikku Billy parka, joka oli +kuin oma poika Mikaelille! Ei voinut erehtyä tuosta liikutetusta +ilmeestä hänen kasvoillaan äsken, kun vain laskin käteni hänen +kädellensä. Voi sitä malttamatonta, haihattelevaa poikaa! ... Hyvänen +aika, kunpa hän ei ojentaisi minulle voileipää!" + +Sitten tunki tähän väärinymmärrysten ja epävarmuuden ilmapiiriin +vielä uusi aines. Muuan lordi Inglebyn serkku, jolle arvonimi ilman +sukutilaa oli siirtynyt, johtui siihen huomioon ettei mikään estäisi +yhdistämästä arvonimeä ja sukutilaa jälleen yhteen. Siinä tarkotuksessa +hän tunkeutui häiritsemään lady Inglebyn yksityisrauhaa kaikissa +mahdollisissa tilaisuuksissa, alkaen virallisen kaavamaisen kosiskelun. + +Tämä herätti karkealla tavalla Myran tajuamaan vapautensa. Heti +muuttui koko hänen elämänkatsantonsa toiseksi. Kaikki seikat saivat +uuden merkityksen. Ronnie ja Billy eivät enää tuntuneet hänestä +lohduttajilta. Ronnien hermostunut vaivan-alaisuus sai uuden tärkeyden +ja yhtyneenä hänen omiin epäilyksiinsä täytti hänet hyydyttävällä +kauhulla. Herttuattaren verhotut pilapuheet sattuivat häneen ja +tekivät kipeää. Turvattoman yksinäisyyden tunne valtasi hänet. +Jokainen mies muuttui tulevaksi, peljätyksi kosijaksi; jokaisen naisen +huomautukset tuntuivat sisältävän salaviittauksen. Kun hän näki nimensä +sanomalehdissä, kiusasi se häntä. + +Hän oivalsi kyllä itse tilansa sairaaloiseksi, muttei siitä huolimatta +voinut voittaa sitä; ja eräänä päivänä hän äkkiä lähti Shenstonesta, +tuli kaupunkiin ja kysyi neuvoa sir Deryck Brandilta. + +"Oi, hyvä ystävä", sanoi hän, "auttakaa minua! En kykene lainkaan +kestämään elämää enää." + +Tohtori kuunteli häntä malttavaisesti, helpottaen kerrottavan +esilletuomista lujamielisellä, ymmärtävällä äänettömyydellään. + +Sitten hän virkkoi tyvenesti: "Rakas lady, taudin määrittely ei ole +vaikea. Eikä sille ole kuin yksi lääke mahdollinen." + +Hän vaikeni, ja lady Inglebyn anova katse odotti kiihkeänä hänen +tuomiotaan. + +"Virkistyslepo", virkkoi tohtori lopulta ratkaisevasti. "Kauhistus, +ei toki!" huusi Myra. "Tahtoisitteko salvata minut neljän seinän +sisään, ahtaa minuun riisiputinkia ja sen semmoista mitä enimmän +inhoan, lähettää kamalan naisihmisen minua hieromaan, hankaamaan ja +mukiloimaan ja kertomaan minulle hirveitä juttuja, pidättää minulta +kaikki ystäväni ja kirjeet ja kirjat ja uutiset; ja sitten kuuden +viikon kuluttua päästää minut jälleen maailmaan ulkomuoto turmeltuna +ja ilman ainuttakaan tervettä ajatusta mistään asiasta auringon alla? +Rakas tohtori, ajatelkaa sitä! Lihavana ja tylsämielisenä! Oi, antakaa +minulle jotain pullorohtoa pudistettavaksi ja otettavaksi kolme kertaa +päivässä -- ja päästäkää minut menemään!" + +Tohtori hymyili. Hän oli kuuluisa tyvenestä kärsivällisyydestään. + +"Teidän hieman räikeävärinen kuvauksenne, rakas lady Ingleby, sopii +sellaiseen virkistyslepoon, jollaista minä harvoin, jos koskaan, +suositan. Teihin nähden se ei olisi ainoastaan hyödytön, vaan +vahingollinenkin. Me emme hyötyisi mitään sulkemalla teidät sen ainoan +henkilön seuraan, joka teitä kiusaa ja josta meidän on saatava teidät +vapautetuksi." + +"Kuka se henkilö on?" kysyi Myra suurin silmin. + +"Hyvin miellyttävä henkilö muuhun ihmiskuntaan nähden", hymyili +tohtori, "mutta hyvin vahingollinen teille juuri tällä haavaa." + +"Mutta kuka?" kysyi Myra jälleen. "Ketä te voitte tarkottaa?" + +"Tarkotan lady Inglebytä", vastasi tohtori vakavasti. "Kun lähetän +teidät virkistyslepoon, on lady Ingleby huolineen ja suruineen, +pelkoineen ja epäilyksineen jätettävä jälelle. Lähetän teidät +erääseen pieneen kylään kauas muusta maailmasta, Cornwallin karulle +merenrannikolle, missä te ette tunne ketään eikä kukaan tunne teitä. +Teidän on mentävä sinne tuntemattomana, otettava nimeksenne jokin +'neiti' tai 'rouva' -- mikä hyvänsä. Virkistysleponne ensimäinen pykälä +on, että teidän on irtauduttuva joksikin aikaa lady Inglebyn asemasta, +tilasta ja huolista. Teidän on annettava tieto lähimmille ystävillenne +ja ilmotettava heille, että aiotte vetäytyä yksinäisyyteen ja ettei +heidän pidä kirjottaa teille ennenkuin saavat jälleen kuulla teistä. +Saatte luvan kirjottaa yhden kirjeen viikossa ainoastaan yhdelle +henkilölle, ja sen henkilön tulee olla sellainen, jonka minä voin +hyväksyä. Teidän tulee syödä runsaasti terveellistä ruokaa, kuljeksia +ulkona päivät pitkät, nousta ylös varhain, mennä aikaisin levolle, +elää kokonaan vaatimattomassa, kauniissa, terveellisessä nykyhetkessä, +lujasti välttäen kaikkea surullisen menneisyyden muistelua ja epävarman +tulevaisuuden aavistelua. Ei kukaan saa tietää olinpaikkaanne, paitsi +minä ja se ainoa ystävä, jolle saatte kirjottaa. Mutta meidän on +järjestettävä niin että joku -- esimerkiksi tuo teidän uskollinen +seuranaisenne Puistomajasta -- on aina vapaa ja valmis lähtemään +luoksenne tunnin kuluttua kutsun saatuaan, siinä tapauksessa että +äkillinen yksinäisyydentunne valtaisi teidät. Tietoisuus tästä estää +arvatenkin sellaista tapahtumasta. Te voitte neuvotella kanssani +vaikka joka päivä, kirjeellä tai sähköttämällä, mutta muitten ihmisten +ei ole tiedettävä mitään olinpaikastanne. En halua että monien +henkilöiden huolestuneet tai levottomat ajatukset seuraisivat teitä. +Huomenna ilmotan teille suosittamani paikan ynnä majatalon, josta +voitte tilata huoneet. Sen tulee olla paikka, jossa ette ole koskaan +ollut ja josta arvattavasti ette ole koskaan kuullutkaan. Olemme nyt +toukokuun lopulla. Toivoisin teidän lähtevän kesäkuun ensi päivänä. +Jos haluatte kesäseuruetta Shenstoneen tänä kesänä, voitte kutsua +vieraanne heinäkuun alusta. Lady Ingleby on silloin jälleen kotona, +täysin kyeten kannattamaan mainettaan voittamattoman viehättävänä, +herttaisena ja suosittuna emäntänä. Sairaaloinen itsetunto on +mielentila, josta te tähän saakka olette ollut niin täysin vapaa, että +tämä odottamaton hyökkäys on teidät ihan herpauttanut ja vaatii ripeitä +ja perinpohjaisia toimenpiteitä... Aivan niin, Jane Dalmain sopii hyvin +kirjeenvaihtotoveriksenne. Paremmin ette olisi voinut valita." + +Tällainen oli tohtorin lausunto ja määräys; ja koska hänen potilaillaan +ei ollut tapana väittää edellistä vastaan tai kieltäytyä seuraamasta +jälkimäistä, oli Myra nyt tänä säihkyvänä kesäkuun ensi päivänä +kiitämässä länteenpäin Cornwallin pikajunassa, matkan määränä pieni +Tregarth-niminen kalastajakylä, jossa hän oli tilannut huoneet +Moorheadin majatalosta rouva O'Maran nimelle. + + + + +Kuudes luku. + +MOORHEADIN MAJATALOSSA. + + +Tulipunaisen auringonlaskun rusohohde heijastui rantakalliolle ja +pikku kylään, heittäen monikimmelteisen kultaloisteen etäämpänä +leviävälle ulapalle, kun Myra käveli someropolkua Moorheadin majatalon +maalaismallista sisäänkäytävää kohti ja silmäili ympärilleen yhä +enenevin virkistyksen tuntein. + +Hän oli tullut jalkaisin pieneltä väliasemalta, matkatavaroiden +seuratessa jälempänä käsikärryissä; ja tällainen kulkutapa, ilman +lakeijaa ja kamarineitiä, itse kantaen päällystakkia, sateensuojaa ja +matkalaukkua, oli jo sinänsä viehättävä uutuus. + +Ovella oli häntä vastassa majatalon omistajatar, muhkea nainen, +mustassa satiinipuvussa ja kaksinkertainen rivi isoja, mustia helmiä +kaulassa; ja heti ensi silmäyksellä muistuivat Myran mieleen kaikki +lordi Inglebyn naimattomat tädit. Tämä näytti olevan heidän kaikkien +tehostettu, jalostettu ja keskitetty ruumiillistuma, ja Myra kaipasi +Billyä jakaakseen huvin hänen kanssaan. + +"Täti Ingleby" pyysi rouva O'Maraa astumaan sisään ja toivoi että +hänellä oli ollut hauska matka. Sitten hän heläytti kahdesti hyvin +isoa kelloa, kutsuakseen palvelustyttöä opastamaan häntä huoneisiinsa; +ja kun tyttöä ei heti ilmestynyt, pyysi hän rouva O'Maraa sillä aikaa +kirjottamaan nimensä vieraskirjaan. + +Lady Ingleby astui eteishalliin, sivuuttaen vasemmalla olevan +tupakkahuoneen ja lukien kultakirjaimin maalatut sanat "Kahvi-huone" +suoraan edessään olevan käytävän päässä näkyvältä ovelta. Hallin +keskustasta, hänen oikealta puoleltaan, nousivat avarahkot, +vanhanaikaiset portaat yläkertaan, ja seinän vieressä, niitä +vastapäätä, tupakkahuoneen ja "Vastaanotto-huoneen" nimeä kantavan +oven välissä, seisoi marmorilevyinen pöytä, jolla oli avattuna kookas +vieraskirja. Siinä oli äskettäin alotettu uusi sivu, jolla toistaiseksi +oli vain neljä nimeä. Kolme ensimäistä oli päivätty toukokuun 8. +päivälle, ja säännöllisin kirjaimin riipustetut nimet olivat: + + Neiti Amelia Murgatroyd | + Neiti Eliza Murgatroyd | Nurmipiha, Putney. + Neiti Susanna Murgatroyd | + +Näiden alapuolella oli viikkoa myöhemmin päivättynä, pienellä, +täsmällisellä, erehtymättömän luonteenomaisella ja selvällä käsialalla +nimi: + + Jim Airth........Lontoo. + +Kynä ja muste olivat valmiina, ja vaivautumatta ottamaan pois +hansikastaan lady Ingleby kirjotti sen alle suurella, hiukan +huolimattomalla käsialalla: + + Rouva O'Mara......Puistomaja, Shenstone. + +Palvelustyttö ilmestyi, otti hänen päällystakkinsa ja käsilaukkunsa ja +alkoi astua hänen edellään portaita ylös. + +Ehdittyään portaitten käänteeseen lady Ingleby seisahtui ja katsahti +taakseen halliin. + +Tupakkahuoneen ovi avautui ja ulos astui hyvin pitkä mies, ottaen +piipun väljän norfolkilaistakkinsa taskusta. Hänen astuessaan +huolettomin liikkein halliin muistuttivat hänen kasvonsa +pronssinruskeudellaan ja laihuudellaan Ronnien kasvoja, mutta olivat +vanhemmat -- lujat, ankarat, päämäärästään tietoiset. Tuuheat ruskeat +viikset eivät voineet peittää leuan järeäpiirteisyyttä. + +Huomatessaan uuden nimen kirjassa mies pysähtyi, ja laskien toisen +suuren kämmenensä pöydälle hän kumartui lukemaan sitä. + +Myra seisoi hiljaa ja katseli, pannen merkille leveät hartiat ja +nahkasääryksien verhoamien säärien suunnattoman pituuden. + +Hän näytti tutkivan avointa sivua kauemmin kuin olisi tarvinnut +pelkkään nimen lukemiseen. Sitten hän ympärilleen katsomatta ojentausi +suoraksi, otti korkealla seinällä olevan hirvenpään sarvihaarukasta +lakin, pisti sen takaraivolleen, pyörähti ja meni ulos ovesta, +vihellellen kuin mustaratsas. + +"Jim Airth", sanoi Myra itsekseen noustessaan hitaasti edelleen; "Jim +Airth _Lontoosta_. Osote sekin! Hän olisi aivan yhtä hyvin voinut +kirjottaa: 'maailmasta'! Kaartilaisen ja cowboyn välimuoto; ja lopulta +kai ilmeneekin että mies on kauppamatkustaja." Saapuessaan sitten ylös, +missä hän tapasi rusoposkisen tytön pitämässä auki avaran, ilmavan +makuuhuoneen ovea, hän lisäsi kujeellisesti hymyillen: "Olipa kuinka +hyvänsä, minun olisi sentään pitänyt vaivautua kirjoittamaan vähän +sievemmin." + + + + +Seitsemäs luku. + +ROUVA O'MARAN KIRJEENVAIHTO. + + +Lady Inglebyn kirje jalosukuiselle rouva Dalmainille. + + Moorheadin majatalo, + + Tregarth, Cornwall. Rakas Jane! + + Kun nyt olen ollut täällä viikon päivät, arvelen olevan ajan + käsissä alottaa ensimäinen kirjeeni sinulle. + + Miltä tuntuu olla henkilönä, jonka katsotaan olevan erikoisen + sopiva hoitamaan mielisairasta? Eikö tunnu siltä kuin olisit + pelkkää riisiputinkia tai mallasmehua; jotain erikoisen + luotettavaa ja terveellistä ainetta? Sinun olisi pitänyt kuulla, + kuinka sir Deryck karkasi hyväksymään sinut niin pian kuin + koetteeksi mainitsin sinun nimesi kirjeenvaihtaja-ehdokkaanani. + Olin tuskin henkäissyt sen, kun hän karkasi siihen kiinni ja + löi asian lukkoon. Luulen että hän mainitsi nimenomaan sanan + "terveellinen". Toivon ettet tästä pahastu, Jane kulta. Minun + täytyy tunnustaa että itse olisin mieluummin vaikka makaroonia + tai osteripiirakkaa, senkin uhalla että tuottaisin ystävilleni + tilapäisiä vatsahäiriöitä. Mutta minähän en olekaan koskaan + pyrkinyt näyttelemään auttajan osaa, jossa sinä olet niin + verraton. Ei sillä että se sinulla olisi mitään näyttelemistä, + Jane kulta. Se on sinussa pikemminkin olennainen luonteenpiirre. + Sinä astut sisään ja tapaat toivottoman sotkuisen vyyhden, otat + langat lujiin, taitaviin käsiisi, kätevästi järjestelet ja + pitelet niitä, -- ja katso, sekavuus on hävinnyt, elämän vyyhti + on jälleen valmis kerittäväksi! + + No niin, minussa ei kuitenkaan ole paljon sekavuutta tällä + haavaa, kiitos kelpo tohtorimme erinomaisten määräysten. Se + oli todellinen nerotyö, tämä minun irtauttaminen itsestäni. + Jo heti ensi päivänä oli vapautuksen tunne kuvaamaton. Minä + nautin siitä että minua kutsutaan vain "rouvaksi"; olen + hurmaantunut ollessani ilman kamarineitiä, vaikka tukkani + laittaminen viekin iankaikkisuuksia ja minä vakavasti epäilen + sen riippuvan siansaparoina pitkin selkääni! Kun muistan sen + surkean, kiusaantuneen ja nääntyneen seuraelämä-itseni, jonka + jätin taakseni, tekee minun mieleni ostaa puulapio ja sanko ja + lähteä ihan yksinäni rakentamaan hiekkalinnoja tälle ihanalle + merenrannalle. Minulla ei ole ketään leikkikumppania, sillä olen + varma että neidit Murgatroyd -- joista kohta kerron sinulle + -- eivät eläessään ole tehneet hiekkalinnoja; ei, eivät edes + lapsuudessaan sata vuotta sitten! He ovat varmasti aina olleet + sitä lajia lapsia, joilla on valkoiset poimutetut kaulukset, + sievästi laskostetut hameet ja suuret olkihatut etevän pikku + leuan alle solmituin nauhoin, ja jotka kävelevät siivosti + opettajattariensa kanssa ja katselevat paheksuen toisia lapsia, + jotka hoilaavat ja juoksevat. Minuakin haluttaisi hoilata ja + juosta nyt; ja neidit Murgatroyd ovat aivan valmiit näyttämään + paheksuvaa naamaa. + + Voi sentään kuinka vapaa on, kun ei ole kukaan eikä tarvitse + ajatella eikä tehdä mitään! Ja kaikki mitä näen ja kuulen, + tuottaa minulle iloa -- leivonen, joka kohoaa ruohomättäästä + ja laulaen hilaa pikku olemuksensa ylös sinisiin ilmoihin; + valtavat Atlantin mainingit, jotka pauhaavat rantaa vasten; + kalastaja-asukkaat, jotka seisovat somien, olkikattoisten + mökkiensä ovilla. Kaikki näyttää elävän sellaista yltäkylläisen + täyteläistä elämää, jolle minä olen kauan ollut vieras. + + Tunnetko tätä rannikkoa, sen korkealla olevia kanervanummia + ja mahtavia kallioita, ja syvällä alhaalla sen kutsuvia + hietikkopoukamia ja alati-liikehtivää, vyöryvää, hyrskyävää, + syvänsinistä merta? Ihmeellistä, kaunista, ääretöntä! + + Majataloni on viehättävä; vaatimaton, mutta kuitenkin mukava. + Meillä on erinomaista kahvia, paistettua kalaa täysin määrin, + todella verratonta voileipää, maalaisvoita ja kotonaleivottua + leipää. Kun täydennykseksi lisäät näihin hedelmähyydelmää ja + marjahilloa, niin mikään muu ei enää ole tarpeellista. + + Tilapäisiä matkustajia tulee ja menee automobiileilla, + syöden vain väliaterian tai pysähtyen yhdeksi yöksi, mutta + muita vakinaisia vieraita on vain neljä. Kaikista näistä on + minulla loppumatonta mielenkiintoa ja huvitusta. Nuo kolme + Murgatroyd-neitiä -- oi, Jane, kuinka vedenpaisumuksen aikuisia + ja siron huoliteltuja he ovatkaan! Kolme vanhaa sisarusta, + nimeltään Amelia, Eliza ja Susanna. Heidän Putneyssä sijaitsevan + huvilansa nimi on "Nurmipiha"; se on niin luonteenomainen ja + sattuva, koska ei mikään heidän omaa nurmipihaansa ulommaksi + ulottuva näköala näytä noista kelpo ladyistä katsomisen + arvoiselta. He eivät matkusta koskaan ulkomaille, "paitsi + Wight-saarelle", koska he "eivät pidä ulkomaalaisista". + Toispäivänä juuri ennen päivällistä saapui automobiililla + seurue kerrassaan miellyttäviä amerikkalaisia, ja he pitivät + meitä eloisalla tuulella lyhyen vierailunsa ajan. Liemen + aikana he olivat herttaisia, kalaa syödessä ystävällisiä ja + kolmanteen ruokalajiin päästessä vallan tuttavallisia. Mutta + voi! nuo viehättävät merentakaiset serkut olivat "ulkomaalaisia" + Murgatroyd-neitien mielestä, jotka sen johdosta sulkeutuivat + oman itsetietoisen siroutensa jäykkään panssariin ja ojensivat + sinappiastian hymyilemättä. Minä katsoin velvollisuudekseni + jälestäpäin pyytää anteeksi kansalaisteni puolesta, mutta + amerikkalaiset olivat tulvillaan suopeaa hyväntahtoisuutta + ja selittivät tulleensa yli meren varta vasten nähdäkseen + kaikenlaisia vanhoja brittiläisiä muinaisjäännöksiä. He kysyivät + minulta, eivätkö neidit Murgatroyd tuntuneet minustakin siltä + kuin astuisivat ulos "suoraan Dickensin romaaneista". Minä + hölmistyin aika tavalla, sillä otaksuin heidän aikovan sanoa + "suoraan Noakin arkista" -- tiedäthän kuinka mielessään lopettaa + lauseen heti kun on kuullut alun? -- ja minä suoraan sanoen + en uskaltanut tunnustaa, etten ollut lukenut Dickensiä! Voi, + kuinka tietämättömiksi kirjallisuutemme merkkiteoksista tunnemme + itsemme, kun puhelemme amerikkalaisten kanssa ja huomaamme niiden + olevan kerrassaan osa heidän jokapäiväisestä elämästään. + + Mutta minun on kerrottava sinulle enemmän Murgatroyd-neideistä + -- Amebasta, Elizasta ja Susannasta. Ollessaan aivan rauhassa + kolmisin, mikä ei tapahdu usein, he ovat vain Miili, Liisu ja + Sussu; mutta jos pieni särähdys tunkeutuu kolmisointuun, ilmenee + se heti täydellisten ristimänimien käyttämisenä. Susannaparka, + joka on nuorin -- nuoremmalla puolen kuuttakymmentä -- ja + taipuvainen riehakkuuteen ja kevytmielisyyteen, on hyvin harvoin + "Sussu". Neiti Amelia Murgatroyd on ankara ja taipumaton. Hänellä + on ruokalusikan kokoinen kamee-rintaneula ja hän lukee lakia + virheettömällä ja sirolla englanninkielellä, vieläpä silloinkin + kun hän pyytää Sussua ojentamaan leipäkoria. Eliza-neiti, toinen + sisaruksista, on säyseä ja hyvänsopuinen. Hänen suhtautumisensa + Amelia-neitiin on alituista anteeksipyyntöä. Hän puhuttelee + Sussua "Sussu-kiltikseen", paitsi milloin Sussun käytös saa + hänet ihan halpautumaan. Silloin hän huudahtaa: "Susanna + _rakas_!" ja huokaa. Minä vähän luulen että Eliza-neitiä vaivaa + esiytymishaluinen luonne, joka ei ole milloinkaan saanut + purkautua. + + Mutta Sussu on vilkkain heistä. Hän olisi taipuvainen hakkailuun, + jos jokin mies uskaltaisi hakkailla häntä Amelia-neidin silmäin + edessä. Sussu on vain viidenkymmenen viiden vuoden vanha, ja + vanhemmat sisaret pitävät häntä ihan lapsena vielä ja ovat + aina valmiit nuhtelemaan ja ojentamaan häntä. Sussulla on + helakat, lempeät, lihavat pikku kasvot ja lylleröiset kädet, + joissa on kuopat rystyjen kohdilla; ja Sussu on taipuvainen + turhamaisuuteen. Jim Airth piti eräänä päivänä kahvihuoneen + ovea avoinna hänelle, ja siitä saakka on Sussu -- Susanna piti + sanomani -- ollut levottomassa tilassa. Turmeltunut Susanna + parka! Amelia-neiti on muuttanut hänen paikkansa ruokapöydässä + -- heidän pöytänsä on keskellä huonetta -- niin että Susanna + on joutunut istumaan selin Jim Airthiin, jolla on oma pyöreä + pöytänsä ikkunan luona. + + Nyt minun on kerrottava sinulle Jim Airthistä ja eräästä + häneen liittyvästä omituisesta sattumasta, jota ei saa kertoa + tohtorille, jottei hän karkottaisi minua pois täältä. + + Tahdon tunnustaa heti, että tunnen tavatonta mielenkiintoa + Jim Airthiin -- ja tämä tunnustus on kaunis ja jalomielinen + teko minun puoleltani, sillä Jim Airthillä ei ole vähintäkään + mielenkiintoa minuun! Aniharvoin hän suo minulle sanan tai + katseen. Hän on karhu ja raakalainen, mutta erinomaisen komea + karhu ja erinomaisen uljas ja mielenkiintoinen raakalainen! + Hän on kaikkein pisin mies mitä koskaan olen nähnyt, + äärettömän pitkäraajainen, laiha ja suuriluinen, mutta liikkuu + kuitenkin intiaanin norjalla sulavuudella. Hän on ollut siinä + viimevuotisessa sodassa ja saanut kauhean auringonpistoksen + ja kuumeen, jonka aikana hänen päänsä ajeltiin paljaaksi. + Niinmuodoin on hänen tuuhea ruskea tukkansa nyt pystyssä, + siirottaen joka taholle kuin lamppuharja. Tiedän että Sussu + halajaisi sivellä sen sileäksi, mutta siihen eivät Sussun + suurimmatkaan ponnistukset riittäisi. Hänen kulmakarvansa + ovat hyvin ankarat ja vaakasuorat, ja syvälläolevien silmien + väri on tuollainen gentianasininen, joka johtaa mieleen + Alppien huiput. Ne voivat toisinaan välähtää ja leimuta, ja + joskus ne näyttävät melkein tumman-sinipunervilta. Hänellä on + tuuheat ruskeat viikset, ja hänen leukansa ja poskipielensä + ovat pelottavat ylpeässä voimassaan. Kuitenkin hän polttaa + vanhaa ruusupuupiippua, viheltelee kuin mustarastas ja hankkii + itselleen ääretöntä huvia turhamaisen Sussun kainoudesta, + milloin kamee-rintaneula on toisaalle käännettynä. Olen nähnyt + hänen silmiensä vilkkuvan hauskutuksesta, kun Susanna-neiti on + tahallaan pudottanut nenäliinansa ja hän on ojentanut pitkän + käsivartensa, ottanut sen ylös ja ojentanut sen omistajalleen. + Minkä jälkeen Sussu on kiiruhtanut ulos sisartensa vanavedessä + punastuneena ja hämmentyneenä, Eliza-neidin kääntyessä + kuiskaamaan: "Mutta Sussu kulta! Susanna _rakas!_" Kun tällaista + tapahtuu, koetan minä kohdata Jim Airthin iloista katsetta ja + jakaa hetken hauskuuden hänen kanssaan, mutta hän katsoo joka + kerta järkähtämättä minun lävitseni seinään ja varmaankin astuisi + armottomasti raskaalla jalallaan _minun_ nenäliina-paralleni, + jos ottaisin pudottaakseni sen. Neiti Amelia Murgatroyd + kertoo minulle että Jim Airth on piintynyt naiskauneuden + vihaaja, jolloin Susanna-neiti salavihkaa tarkastaa muotoaan + vastaanottohuoneen uuninreunuksella olevasta kultakehyksisestä + peilistä ja lausuu valittavasta! "Oi, älä sano niin, Amelia!" + Mutta Amelia _sanoo_ niin ja vielä paljon muutakin. + + Kun ensi kerran näin Jim Airthin, pidin häntä cowboyn ja + kaartilaisen välimuotona, ja niin pidän vieläkin. Mutta + voitko arvata mitä muuta hän osottautuu olevansa sen lisäksi? + Kirjailija! Ja vielä kummallisempaa, hän kirjottaa tärkeää + teosta, nimeltä _Nykyaikaiset sodankäyntitavat ja -edellytykset_, + jossa hän selittää ja kehittää useita Mikaelin aatteita ja + kokeiluja. Hän oli mukana tuossa siirtomaasodassa alusta loppuun, + ottaen osaa hyökkäykseen Targaita vastaan. Hän on ihan varmaan + tuntenut läheisesti Mikaelin. + + Kaikki nämä tiedot olen saanut Amelia-neidiltä. Istun + toisinaan päivällisen jälkeen Murgatroyd-neitien kanssa + vastaanottohuoneessa, missä he kerivät lankaa ja kutovat -- + kerivät kerimästä päästyäänkin ja kutovat kutomattomatkin! Viisi + minuuttia vailla kymmenen Amelia Murgatroyd sanoo: "No niin, + Eliza-kulta. No niin, Susanna", joka on merkkinä siihen, että he + panevat kaikki tavaransa ja kapistuksensa mustasta satiinista + ommeltuihin käsityöpusseihin. Täsmälleen kello kymmenen + Amelia-neiti nousee ja kaikki vaeltavat perätysten nukkumaan -- + oi, ei! pyydän anteeksi. Neidit Murgatroyd eivät koskaan "mene + nukkumaan". He aina "lähtevät levolle". + + Jim Airth ja hänen puuhansa ovat suosituimpana keskustelun + aiheena. He käyttävät hänestä nimitystä "herra Airth", mikä + kuulostaa niin lystilliseltä. Hän ei ole sitä lajia miehiä, joita + milloinkaan voisi kutsua "herraksi". Minulle hän on ollut "Jim + Airth" aina siitä saakka kun näin hänen nimensä kirjotettuna + pienellä, selvällä käsialalla vieraskirjassa. Minun oli pantava + omani juuri sen alle, ja minä tietysti kirjotin: "Rouva O'Mara"; + ja kun osotettakin näytettiin vaativan, lisäsin: "Puistomaja, + Shenstone". Juuri kun olin saanut tämän kirjotetuksi, tuli + Jim Airth halliin ja seisoi yhdessä kohti tarkastellen sitä. + Minä näin hänet portaitten puolitiestä. Ensin arvelin hänen + ihmettelevän minun pöyristyttävää käsialaani, mutta nyt olen + siinä uskossa että nimi "Shenstone" kiinnitti hänen silmäänsä. + Epäilemättä hän tiesi että se oli Mikaelin sukutilan nimi. + + Tiedätkö, oli niin omituista toissa iltana kuulla vanhimman neiti + Murgatroydin kertovan Mikaelin kuolemasta. Hän selitti että + hän oli ollut "ensimäisenä ryntäämässä sisään muurinaukosta" + ja että hän kaatui "päin viholliseen". Hän lisäsi myöskin + hyvin tunteneensa "suloisen lady Ingleby-raukan". Tämä oli + mielenkiintoista ja näytti ansaitsevan lähempää tiedustelua. + Kävi selville että hän on kaukainen sukulainen eräälle + vastenmieliselle vanhalle ihmiselle, jolla oli tapana kerran + vuodessa käydä äidin luona pyytämässä avustusta jollekin + yhdistykselle, jonka tarkotuksena oli edistää Etelämeren saarten + asukkaitten oloja. Äitikulta kävi joka vuosi tuon vanhan olennon + kimppuun ja tyrmistytti hänet siihen paikkaan, ja oli tuon + toimituksen kuunteleminen meille hirmuinen ilo; mutta joka vuosi + hän tuli aina uudelleen listoineen. Eräänä kertana, juuri ennen + naimisiin-menoani, neiti Murgatroyd oli hänen mukanaan. Siitä + hänen hyvä tuttavuutensa "suloisen lady Ingleby-raukan" kanssa. + Lisäksi on hänellä ystävä, joka aivan äskettäin oli nähnyt lady + Inglebyn ajelemassa puistossa, "ja ihmis-raukka oli käynyt + niin surkean huononnäköiseksi". Minun teki mieleni kurkistaa + kultakehyksiseen peiliin Sussun tapaan ja huudahtaa: "Oi, älä + sano niin, Amelia!" + + Eikö ole omituista, kuinka sellaiset ihmiset kuin nämä arvon + naiset niin ylen mielellään tahtoisivat pystyä sanomaan + tuntevansa meidät, sillä lopultakaan, todella ei meissä ole + paljoakaan tuntemisen arvoista? Minä tahtoisin mieluummin tuntea + jonkun maailmanrannan cowboyn, sellaisen kuin Jim Airthin, kuin + puolet kaikista seurustelulistallani olevista arvonimellisistä + henkilöistä. + + Mutta, Jane, minun ei todellakaan pitäisi enää mainita tuota + miestä, tai alat sinä muuten luulla Susannan hämmennyksen + tarttuneen minuunkin. Ei sinne päinkään, hyvä ystävä! Hän + ei ole osottanut minulle mitään pieniä kohteliaisuuksia; on + antanut vain aniharvoja merkkejä siitä että juuri on tietoinen + olemassaolostani, ja niukin-naukin vastannut aamutervehdykseeni, + vaikka minun yksinäinen pöytäni on juuri hänen pöytäänsä + vastapäätä, suuren kaariakkunan luona. + + Mutta tässä uudessa elämänvaiheessa tuntuu kaikki mukaantempaavan + mielenkiintoiselta, ja niiden harvojen ihmisten yksilöllisyydet, + joita täällä näen, saavat liikaa tärkeyttä osakseen. (Tuopa + lause voisi melkein olla sir Deryckin suusta lähtenyt!) Ja minä + uskon todellakin, että Jim Airthin omituinen tenho johtuu siitä, + että tunnen hänen suhtautuvan minuun hieman moittivasti. Jos + hän ajattelee minua laisinkaan, niin ei hän tee sitä millään + ihailulla, ei edes suopeudella. Ja tämä on vallan uutukainen + kokemus, sillä minut on pilattu alituisella myötämielisyydellä ja + kyllästetty järjettömällä ja ansaitsemattomalla imartelulla. + + Oi Jane! Kun käyskentelen pitkin näitä kallioita ja kuulen + Atlantin hyökyjen jymisevän niitten juurta vastaan kaukana + alhaalla; kun katselen lokkien lentoa niitten kaareillessa + ympärinsä voimakkailla, valkoisilla siivillään; kun näen + luonnossa vallitsevan voiman, tarmon ja vapauden, elämään + liittyvän kasvun ja kehityksen, niin tunnen etten ole koskaan + todella elänyt. En ole koskaan tuntenut mitään _voimakasta_, en + alapuolellani, en ympärilläni enkä vastassani. Jos minut joskus + olisi masennettu ja pidetty vallan alla ja pantu tekemään toisen + tahdon mukaan, niin olisin tuntenut rakkauden todellisuudeksi + ja elämä olisi tullut elämisen arvoiseksi. Mutta minä olen vain + joutiloinut kautta vuosien, tehden juuri niinkuin itse halusin, + erehtyen kenenkään vaivautumatta minua oikaisemaan, epäonnistuen + kenenkään tuntematta siitä pettymystä. + + Minä huomaan nyt, että on olemassa elämän avain ja rakkauden + avain, jota ei ole koskaan annettu minun käsiini. Mikä se aivan + on, en tiedä. Mutta jos joskus saan oppia sen tuntemaan, niin + opin sen juuri sellaiselta mieheltä kuin Jim Airth on. En ole + kertaakaan todella puhunut hänen kanssaan, mutta olen kuitenkin + niin vahvasti tietoinen hänen voimastaan ja miehuudestaan, että + hän on minulle, älyperäisessä mielessä, kaiken sen esikuvana, + mikä miehuudessa on miehekkäintä ja elämässä elinvoimaisinta. + + Suuri osa täällä-oloni siunauksellisesta vaikutuksesta tulee + minulle hänestä -- hänen olematta siitä vähintäkään tietoinen. + Kun hän astuu sisään vihellellen kuin mustarastas, kun hän + ripustaa lakkinsa hirvensarveen jalkaa ja paria korkeammalle kuin + muut ihmiset ulottuisivat, kun hän siekailematta käy ateriansa + kimppuun kirja tai sanomalehti eteensä pystyyn sovitettuna, + kun hän kolauttaa suuret kenkänsä käytävän lattialle aikoja + sen jälkeen kun hiljainen talo jo on lepoon vaipunut, ja minä + hymyilen itsekseni pimeässä ajatellessani kuinka tuo kolahdus + todennäköisesti harmittaa Amelia-neitiä, säikähdyttää Elizaa + ja panee kevytmielisen Susannan sydämen värähtelemään, -- kun + kaikki tämä tapahtuu joka päivä, tunnen itsessäni että saan + selvemmän ymmärtämyksen menneisyyteen nähden, uuden voiman + tulevaisuutta varten ja uuden elämän-katsannon pelkästään vain + siitä tosiasiasta että hän on oma itsensä ja että hän on täällä. + Jim Airth ei ehkä ole pyhimys, mutta hän on _mies!_ + + Jane kulta, minä tuskin uskaltaisin lähettää sinulle tätä + epistolaa, jollen tietäisi kaikkien noiden laatusanojen: + "terveellinen", "auttavainen", "ymmärtäväinen" j.n.e. pitävän + niin hyvin paikkansa sinuun nähden; _Sinä_ et ymmärrä väärin. + Siitä minulla ei ole pelkoa. Mutta älä kerro tohtorille muuta + kuin että voin oikein hyvin, olen erittäin reippaalla mielellä ja + onnellisempi kuin koskaan eläissäni olen ollut. + + Sano Garthille että pidin hänen viime laulustaan. Kuinka usein + laulankaan itsekseni käyskennellessäni merenleyhkässä ja + päivänpaisteessa, sinikellojen keinuessa jalkaini juuressa: + + "Kun loistain kukkii Luojan maa, + ei toivo kuolla voi." + + Uskon laulavani sitä oikein, vaikka kyllä tiedän ettei minulla + ole paljon korvaa. + + Entä kuinka voi pikku Geoffrey? Onko hänellä vielä ne kauniit, + loistavat silmät, jotka kaikki muistamme? Olen usein nauranut + selonteollesi hänen olostaan Overdenessä ja siitä kuinka + herttainen, ilkeä herttuatar-vanhuksemme yllytti hänet kapinaan + hoitajaansa vastaan. Kyllä sinulla varmaan oli huolta sylintäysi, + kun sinä ja Garth palasitte Amerikasta. Oi Jane, kuinka erilaista + olisi minunkin elämäni ollut, jos minulla olisi ollut pieni + poika! Ah, niin! + + Miss' oisi sijaa surrakaan, + kun taivaan rakkaus täyttää maan. + + Sano Garthille että rakastan sitä; mutta haluaisin että hän + kirjottaisi yksinkertaisempia säestyksiä. Tämä käy yli voimieni! + + Sinun, Jane kulta, kiitollinen ja harras ystäväsi + + Myra Ingleby. + +_Jalosukuisen rouva Dalmamin kirje lady Inglebylle._ + + Castle Gleneesh. + + Rakas Myra! + + Ei, minulla ei ole mitään vastaan esiytyä riisiputinkina tai + muunakaan yksinkertaisena ja terveellisenä laitteena, kun vain + voin olla sinulle hyödyksi ja tyydyttää hetken tarpeen. + + Olen todella iloinen saadessani niin hyvän sairaskertomuksen. + Se osottaa Deryckin olleen oikeassa taudinmäärittelyssään ja + hoito-ohjeissaan. Noudata viimeksimainittuja uskollisesti + yksityiskohtia myöten. + + Olen hyvin huvitettu selostuksestasi kanssavieraistasi + Moorheadin majatalossa. Ei, en ymmärrä väärin kirjettäsi; + en myöskään usko minkään hupsun herkkätunteisuuden taikka + Susannan kaltaisen mielenrauhattomuuden voivan saada sinussa + valtaa. Jim Airth esiintyy sinulle älyperäisenä asiana -- + tinkimättömän miehekkäänä voimassaan ja varmuudessaan, joka + vaikuttaa hyvin puoleensavetävästi sen yksinäisyyden ja + ajelullejoutumisen tunteen jälkeen, mikä viime aikoina on + ollut osanasi. Mutta muista: milloin on kysymys elävistä + ihmisistä, on turvallisen älyperäisillä asioilla taipumus + muuttua tuhoisan persoonallisiksi, ja sinun tulevainen onnesi + voi joutua vakaviin hankaluuksiin ennenkuin huomaatkaan + vaaraa. Minun on myöntäminen, etten voi ymmärtää mitä varten + tuo mies karttaa sinua. Hän kuulostaa sellaiselta mieheltä, + joka olisi ystävällinen ja miellyttävä kaikille naisille ja + kiihkeän uskollinen yhdelle. Ehkä sinun viehättävä suloisuutesi + -- joka on tosiasia, huolimatta Amelia-neidin vanhan ystävän + puisto-huomiosta! -- muistuttaa häntä jostakin ammoin-suljetusta + sivusta hänen menneisyytensä historiassa ja hän tahtoo säästyä + muistojen lehtien kääntämisen tuottamalta tuskalta. Susanna-neiti + arvatenkin muistuttaa hänelle jotain hänen vanhapiika-tätiään ja + hän voi niinollen vastata hänen hellyydenosotuksiinsa. + + Se mitä mainitset siitä miten amerikkalaiset tuntevat meidän + merkkikirjailijoitamme, johtaa mieleeni erään matkatoverin + menomatkaltamme "Balticilla", Hartfordista, Connecticutista, + kotoisin olevan miellyttävän naisen, joka istui vieressämme + ruokapöydässä. Hän oli viettänyt viisi kuukautta Europassa + lakkaamatta matkustellen ja saapui viimeiseksi Lontooseen -- + missä hän ei ollut ennen käynyt -- odottaen olevansa aivan + liian väsynyt nauttiakseen siitä; mutta huomasikin sen niin + ylenpalttisen mielenkiintoiseksi ja viehättäväksi paikaksi, + että elämä alkoi kulkea uudella vauhdilla ja väsymys unhottui. + "Jokainen katu", hän selitti, "on niin tuttu. Me emme ole koskaan + ennen niitä nähneet, ja kuitenkin ne ovat meille tutunomaisempia + kuin omien syntymäkaupunkiemme kadut. Se on Dickensin ja + Thackerayn Lontoo. Sen tunnemme kaikki. Tunnemme kadut niille + astuessamme. Paikat ovat meille kotoisia. _Olemme tunteneet ne + kaiken ikämme_" Minua ilahutti tämä kirjallisuudellemme annettu + tunnustus. Mutta minä ihmettelen, rakas Myra, kuinka monet meidän + vanhan Lontoomme kaduista, Terriple Bar'ista itäänpäin, ovat + "kotoisia" sinulle. + + Garth tahtoo välttämättä lähettää sinulle heti valikoiman + omia suosikkejaan Dickensin teoksista. Niin että älä hämmästy + saadessani valtavan kirjapakan ennen pitkää. Voit lukea niitä + ääneen Murgatroyd-neideille silläaikaa kun he kutovat ja kerivät. + + Garth nautti mitä syvimmin Amerikan-matkastamme. Tiedät + kai mitä varten sinne lähdimme? Senjälkeen kun hän kadotti + näkönsä, merkitsevät kaikki äänet hänelle niin paljon. Hän on + niin poikamaisen innokas kuulemaan kaikkea mitä maailmassa on + kuultavaa. Jokainen uuden äänikokemuksen mahdollisuus täyttää + hänet innokkaalla odotuksella, ja silloin ei muuta kuin matkalle! + Hän halusi mitä hartaimmin kuulla Niagaran ukkosjyminää, ja niin + me lähdimme matkaan Valkoisen tähden linjalla. Ja kun hän sitten + vihdoin seisoi lähellä Hevosenkenkä-putousta Kanadan puoleisella + rannalla pidellen kädellään suojakaiteesta sillä kohdalla missä + vaahto pärskyy katsojan ylle ja syöksyvän veden jyminä tuntuu + ympäröivän joka puolella, oli hänen nautintonsa täydellinen. Ja + seisoessamme siinä vierekkäin alkoi pikku lintu laulaa lähellämme + puun oksalla! -- Garth sommittelee parhaallaan kaikkea tätä + sinfoniaksi. + + Kuinka totta on se mitä sanot amerikkalaisten iloisesta + ystävällisyydestä! Ajattelin sitä itse paluumatkallamme. Minusta + tuntuu että he ovat ylimalkaan paljon vähemmän itsetietoisia + kuin me. Heidän mielensä ovat täysin vapaat kohtaamaan mitä + vilkkaimmalla hyväksymisellä ja mielenkiinnolla jokaista uutta + tuttavuutta. Meidän järjetön brittiläinen tervehdyksemme: "Kuinka + voitte?" -- tuo iänikuinen kysymys, johon ei odoteta eikä + toivota vastausta -- ei _voi_ johtaa muuhun kuin jokapäiväisiin + huomautuksiin ilmasta; kun taas Amerikan: "Hauska tavata teitä, + rouva Dalmain", tai: "Minua ilahuttaa tutustua teihin, lady + Ingleby", on avoin ovi, jonka kautta pääsemme heti siirtymään + täydellisempään ystävyyteen. Esittelyn hetkellä pidättyvä + brittiläinen luonne liian usein kääntyy itseensä, arkatuntoisesti + arvostellen tekemäänsä vaikutusta, hermostuneesti peläten + esiintyvänsä liian avonaisesti, pelokkaasti varoen antamasta + toiselle mitään itsestään. Mutta, kuten sanoin, amerikkalainen + astuu vastaamme kohdatakseen meitä peittelemättömällä + mielenkiinnolla ja suosiollisen odottavana; ja tuossa alttiin + myötätunnon maassa me saamme puolessa tunnissa enemmän ystäviä + kuin omissa jäykissä piireissämme puolessa vuodessa. Ehkä tämä + mielipiteeni tuntuu sinusta puolueelliselta. Oli miten oli, he + olivat ihmeen hyviä Garthille ja minulle, ja me olemme niin + suuresti riippuvaisia siitä että ihmiset _sanovat_ oikean sanan + oikealla hetkellä. Kun ystävällisiä katseita ei voi nähdä, käyvät + tahdikkaat sanat kaksinverroin tarpeellisiksi. + + Kyllä, pikku Geoff'in silmät ovat kirkkaat ja loistavat ja + niitten väri oikea kullanruskea. Monessa muussakin suhteessa hän + tulee hyvin paljon isäänsä. + + Garth lähettää sydämellisen tervehdyksensä ja lupaa sinulle + erikois-säestyksen "Mustarastaan lauluun", sellaisen jonka voi + helposti soittaa yhdellä sormella! + + Tuntuu niin oudolta osottaa tämä kirje rouva O'Maralle. + Se muistuttaa minulle ajasta, jolloin luovuin omasta + itsenäisyydestäni ja rupesin käyttämään toisen ihmisen nimeä. + Toivon vain että sinunkin kokeesi päättyisi yhtä onnellisesti + kuin minun. + + Ah, Myra rakas, on olemassa _paras_ jokaista elämää varten! + Joskus me voimme saavuttaa sen vain louhikoista polkua tai + okaista tietä pitkin, ja ne jotka pelkäävät vaivaa, eivät saavuta + sitä lainkaan. Mutta ne meistä, jotka ovat sen saavuttaneet, + voivat todistaa että se maksaa vaivan. Kaikesta, mitä olet + kertonut minulle viime aikoina, olen saanut sen käsityksen, ettei + _paras_ ole vielä osunut sinun tiellesi. Odota edelleen. Älä + tyydy vähempään. + + Tietysti ei meidän pidä ilmottaa Deryckille että Jim Airth -- + miten soma nimi! -- oli mukana Targain luona. Hän siirtäisi sinut + heti paikalle muualle. + + Lähetä sairaskertomus taas ensi viikolla; ja pysyttele, jos + tarpeelliseksi näkyy, kamee-rintaneulan turvallisen valvonnan + alla. + + Sinun uskollinen + + Jane Dalmain. + + + + +Kahdeksas luku. + +HEVOSENKENKÄ-POUKAMASSA. + + +Lady Ingleby istui kuusamamajassa, kaataen itselleen teetä pienestä +savisesta teekannusta ja sivellen paksuille kotonaleivotuille +leipäviipaleille nuorteinta maalaisvoita, kun postinkantaja-vanhus +nilkutti Moorheadin majatalon puutarhaportille tuoden kirjeen rouva +O'Maralle. + +Ensin hänestä tuntui kuin ei hän voisi avata kirjekuorta, jolla oli +muu nimi kuin hänen omansa. Sitten hän, hymyillen empimiselleen, repi +sen auki innokkaan ihastuneena kuten ainakin ihminen, joka tottuneena +saamaan tusinan kirjeitä päivässä on viettänyt viikon saamatta +ainoatakaan. + +Hän luki nopeasti läpi rouva Dalmainin kirjeen; kerran hän nauroi +ääneen ja kerran lehahti äkillinen puna hänen poskilleen. + +Sitten hän laski sen pois ja otti hunajaa -- oikeaa kullankirkasta +kanervankukka-hunajaa. + +Hän otti kirjeen uudestaan käsiinsä ja luki sen tarkkaavasti, punniten +joka sanan. + +"Kelpo vanha Jane!" virkkoi hän sitten; "jokseenkin näppärästi +sanottu: 'turvallisen älyperäinen' tulee 'tuhoisan persoonalliseksi'. +Hän on harjaantunut käyttämään täsmällisiä ja nasevia lausetapoja +pitkäaikaisessa ystävyydessään tohtorin kanssa. Voin käyttää sellaisia +itsekin, kun koetan; mutta _minun_ sir-deryckiläis-lauseillani on +taipumus vain kuulua komeilta merkitsemättä kerrassaan mitään. Ja +sisältääkö tämä Janenkaan lause oikeastaan mitään ajattelemisen +arvoista? Voisiko kuusi jalkaa viisi tuumaa pitkä älyperäisyys -- joka +syö aamiaisensa täysin tiedottomana toisen läsnäolosta, vastaa toisen +arkaan 'hyväänhuomeneen' yliolkaisella kohteliaisuudella, ja tämän +miettiessä uskaltaisiko lausua jonkun huomautuksen ilmasta, antaa +hänen vaipua ilmeiseen unohdukseen -- voisiko sellainen koskaan tulla +tuhoisan persoonalliseksi?" + +Lady Ingleby nauroi taaskin, pisti kirjeen jälleen koteloonsa ja ryhtyi +leikkaamaan viipaletta kotonaleivotusta rusinakaakusta. Lopettaessaan +sitä viimeisen teekupillisen ohella ajatteli hän huvitettuna, kuinka +suuri oli ero tämän vanhan majatalon puutarhan kuusamamajassa nautitun +vahvan aterian ja niitten hienojen teekutsujen välillä, jotka samaan +aikaan olivat parhaillaan kaupungissa väenpaljouden täyttämissä +seurusteluhuoneissa, missä ihmiset tulivat sisään kiireen touhussa, +nauttivat pienen viipaleen ohkaista voileipää ja hörppäyksen haaleata +teetä, joka pitkästä seisomisesta maistui parkille; kuuntelivat tai +kertoivat joitakin enemmän tai vähemmän halventavia asioita yhteisistä +ystävistään, rientääkseen sitten toisaalle saamaan kurkkuvoileipiä, +vielä kylmempää ja vielä kauemmin seisonutta teetä ja uutta +juoru-annosta. + +"Voi, minkätähden teemme tuota kaikkea?" mietti lady Ingleby. Ja ottaen +tulipunaisen päivänvarjonsa hän astui pienen nurmikentän poikki ja +seisahtui puutarhan portille iltapäivä-auringon paisteeseen, tuumien +minne päin suuntaisi kävelynsä. + +Tavallisesti hän kävelyllä ollessaan kulki pitkin rantakallioitten +lakea, missä leivoset ponnahtivat ylös mataloista ruohomättäistä ja +kissankelloryhmistä ja laulaen kiipesivät taivasta kohti. Hänestä +oli mieluista olla korkealla meren yläpuolella ja kuulla alhaalla +kallionkylkiä vastaan murtuvien hyökyaaltojen etäistä pauhinaa. + +Mutta tänään näytti pieni, jyrkästi viettävä, kalastajakylän kautta +lahdenpoukamaan johtava maantie houkuttelevalta. Oli pakovesi, ja +rautahiekka hohti kullankellertävänä. + +Sitäpaitsi hän oli lehtimajassa istuessaan nähnyt Jim Airthin kookkaan +hahmon reippaasti astelevan kallion reunaa pitkin, kuvastuen tummana +varjokuvana taivaan selkeää sineä vasten. Ja eräs lause hänen juuri +saamassaan kirjeessä sai hänen suuntaamaan kulkunsa rantaan päin. + +Hyväntahtoiset kyläläiset, jotka istuivat majojensa portailla +päivänpaisteessa, hymyilivät viehättävälle valkopukuiselle naiselle, +joka asteli heidän kylätietään alaspäin niin kookkaana ja notkeana +tulipunaisen päivänvarjonsa suojassa. Yhtenä pykälänä tohtorin ohjeissa +oli ollut surupuvun poisjättäminen, ja Myrasta olikin tuntunut +aivan luonnolliselta tulla ensimäiselle cornwallilais-aamiaiselleen +vaaleankellervässä sarssipuvussa. + +Rantaan saavuttuaan hän kääntyi siihen suuntaan mihin hän tavallisesti +kulki ylhäällä kallioilla kävellessään ja asteli ripeästi kovaa, +sileää hietikkoa myöten, pysähtyen silloin tällöin poimiakseen jonkun +kaunisjuovaisen kiven tai tutkiakseen vuoroveden kuivalle jättämää +loistavaa merivuokkoa tai kuultavaa maneettia. + +Pian hän saapui paikalle missä kallio pistäytyi merta kohti, ja +kiipeillen liukkaitten kivien yli, joitten lomissa kimaltelevissa +lätäköissä tummanpunaiset merilevät huojuivat, ravut karkasivat +syrjään hänen varjonsa tieltä ja rapot puikahtivat toiselle laidalle +ja hautautuivat kiireesti hiekkaan, Myra huomasi tulleensa mitä +viehättävimpään poukamaan. Rantakallio muodosti siinä hevosenkengän, +jonka pituus oli noin puoli kilometriä. Tämän kaariviivan sisäpuolelle +jäänyt lahdeke oli miltei satumaisen kaunis, hietikko hohtavan +valkoinen, sirojen, tummanpunaisten merilevien koristama. Korkealle +kohoavat kalliot loivat mieluista siimestä rantamalle, samalla kuin +niitten taakse jäänyt aurinko kuitenkin välkkyi ja kimmelteli etäämpänä +meren pinnalla. + +Myra käveli hevosenkengän keskelle, otti sitten maasta ajopuun +kappaleen, kaivoi mukavan kuopan hiekkaan noin kymmenen kyynärän päähän +kallion juurelta, asetti levitetyn päivänvarjonsa pystyyn sen taakse +suojaksi jonkun satunnaisen kalliolla kulkijan katseilta ja laskeutui +sitten pitkälleen pehmeään syvennykseen, katsellen puoleksi suljettujen +luomiensa alitse häilyviä varjoja, sinistä taivasta ja vienosti +aaltoilevaa merta. Pienet, valkoiset pilvenhattarat värjäytyivät +ruusunpunerviksi. Vedenkalvo välkkyi opaalinkarvaisena. Aaltojen +loiskinta oli niin kaukaista, ettei se tuntunut rikkovan rauhaisaa +hiljaisuutta. + +Lady Inglebyn silmäluomet painuivat painumistaan kiinni. + +"Niin, rakas Jane", mutisi hän, tähystellen uneksivasti lumivalkoista +purjetta, joka kaartoi niemekkeen, noikkasi ja katosi näkyvistä; +"epäilemättä -- hyvin osattu lausetapa, mutta kaukana -- kaukana -- +todellisuudesta. Turvallisen älyperäiselle on tuskin -- tuskin tarpeen +-- kamee -- --" + +Pitkä kävely, meri-ilma, kaukainen veden liplatus -- kaikki nämä +yhdessä olivat tehneet raukaisevan vaikutuksen. + +Lady Ingleby nukkui levollisesti Hevosenkenkäpoukamassa; ja kohoava +vuorovesi hiipi hiljalleen lahdelmaan. + + + + +Yhdeksäs luku. + +JIM AIRTH TULEE APUUN. + + +Tuntia myöhemmin asteli kallion töyryä kulkevaa polkua mies, +vihellellen kuin mustarastas. + +Aurinko oli mailleen vaipumassa, ja kävellessään hän nautti +hurmautuneena taivaan kulta- ja ruskoloisteesta ja kohoilevan meren +opaalivälkkeestä. + +Tuuli oli yltynyt auringon aletessa ja tyrskyt alkoivat kuohahdella +pitkin rantamaa. + +Äkkiä sattui hänen silmäänsä jotain kaukana alhaalla kallion juurella. + +"Katsos vain!" sanoi hän. "Tulipunainen unikko hietikolla!" + +Hän käveli edelleen, kunnes hänen ripeät, pitkät askeleensa toivat +hänet Hevosenkenkä-poukaman yläpuolella olevan kallion keskikohdalle. + +"Hyvä Jumala!" huudahti silloin Jim Airth ja jäi seisomaan paikalleen. + +Hän oli keksinyt lady Inglebyn valkoisen hameen hietikolla tulipunaisen +päivänvarjon takana. + +"Hyvä Jumala!" sanoi Jim Airth. + +Sitten hän tähysteli taivaanrantaa. Ei ainoatakaan venettä näkyvissä. + +Nopein katsein hän tarkasti kallioita, joita pitkin hän oli tullut. Ei +elävää olentoa nähtävissä. + +Katse siirtyi edelleen kalastajakylään. Ohuet, ylöspäin kohoavat +savunauhat osottivat savupiippujen paikkaa. "Ainakin kolme kilometriä", +mutisi Jim Airth. "En ehtisi juosta sinne ja palata takaisin veneellä +vähemmässä kuin kolmessa neljännestunnissa." + +Sitten hän katsoi alas poukamaan. + +"Kummaltakin puolen pääsy katkaistu. Vesi nousee hänen jalkoihinsa +kymmenessä minuutissa ja huuhtoo kallion juurta kahdenkymmenen minuutin +perästä." + +Juuri sen paikan kohdalla, missä hän seisoi, enemmän kuin puolitiessä +kallion äyräältä alaspäin, oli noin kuuden jalan pituinen ja neljän +jalan levyinen kallionkieleke. + +Laskeutuen töyrään ylitse ja pidellen kiinni ruohotupsuista, +vaivaispensaista, ulkonevista kivistä ja kallion kyljessä olevista +halkeamista hänen onnistui päästä tuolle kielekkeelle, pudottautuen +viimeiset kymmenen jalkaa ja säilyttäen hyppäyksen jälkeen tasapainonsa +miltei yli-inhimillisellä ponnistuksella. + +Hän pysähtyi hetkiseksi, mittasi matkan huolellisesti silmämäärällä +ja kurottui sitten katsomaan alas. Oli jälellä kuusikymmentä jalkaa +äkkijyrkkää rinnettä, missä ei ollut minkäänlaista tukea jalalle eikä +kiinnityskohtaa kädelle. + +Jim Airth napitti kiinni norfolkilaistakkinsa ja tiukensi vyönsä. +Soluen sitten jalat edellä kielekkeen reunalta hän liukui alas +selällään, taivuttaen polvensa juuri samassa silmänräpäyksessä kun +hänen jalkansa tömähtivät raskaasti hiekalle. + +Hetkiseksi jysähdys typerrytti hänet. Sitten hän nousi ylös ja katsoi +ympärilleen. + +Hän seisoi kymmenen kyynärän päässä punaisesta päivänvarjosta sillä +kapealla hietikkokaistaleella, jota nousevan vuoksen nopeasti lähenevät +aallot eivät vielä olleet peittäneet. + + + + +Kymmenes luku. + +"O-HII, O-HEI!" + + +"Kamee-rintaneulan holhous", mutisi lady Ingleby ja aukaisi äkkiä +silmänsä. Taivas ja meri olivat paikoillaan kuin ennenkin, mutta +niitten välillä, lähempänä kuin kumpikaan niistä, seisoi Jim Airth +katsoen häneen jännitetty loiste sinisissä silmissään. + +"Kas, minä olen nukkunut!" sanoi lady Ingleby. + +"Niin olette", sanoi Jim Airth; "ja sillä aikaa aurinko on laskenut ja +-- vuoksi noussut. Sallikaa minun auttaa teitä ylös." + +Lady Ingleby asetti kätensä Jim Airthin käteen, ja Jim Airth auttoi +hänet jaloilleen. Myra seisoi hänen vieressään tuijottaen suurin, +hämmästynein silmin paisunutta merta, hyrskyäviä laineita ja kapeata +hietikkokaistaletta. + +"Vuoksi näyttää olevan hyvin korkealla", sanoi Lady Ingleby. + +"Hyvin korkealla", myönsi Jim Airth. Hän seisoi ihan Myran vieressä, +mutta hänen silmänsä tähystivät yhä kiinteästi vettä. Jos jonkin +suosiollisen sattuman kautta vene olisi ilmestynyt niemekkeen takaa, +olisi vielä ehtinyt huutaa sitä avuksi. + +"Paluutie näyttää olevan katkaistu", sanoi lady Ingleby. + +"O-hii, O-hei!" + +"Paluutie _on_ katkaistu", vastasi Jim Airth lakoonisesti. + +"Sitten meidän kai täytyy saada vene", sanoi lady Ingleby. + +"Erinomainen ehdotus", vastasi Jim Airth kuivasti, "jos vene vain +olisi saatavissa. Mutta kovaksi onneksi me olemme kolmen kilometrin +päässä kylästä, eikä nyt ole mikään veneitten tulo- eikä lähtöaika; +eivätkä ne sitäpaitsi kulkisikaan tämän kautta. Kun näin teidät kallion +töyräältä, arvioin olisiko minun ollut mahdollista ehtiä venevalkamaan +ja sieltä takaisin tänne ajoissa. Mutta ennenkuin olisin ehtinyt tänne +veneineni, olisitte te ollut -- hyvin märkä", lopetti Jim Airth hiukan +epämääräisesti. + +Hän katsahti viehättäviin kasvoihin, jotka olivat lähellä hänen +olkaansa. Ne olivat kalpeat ja totiset, mutta pelon merkkiä ei niissä +näkynyt. + +Hän silmäsi mereen pistäytyvää kallionientä kohti. Kaksikymmentä jalkaa +sen louhikkoisen juuren yläpuolella hyrskyivät hyökyaallot, mutta +niemen taakse kerran päästyään olisivat he olleet turvassa. + +"Osaatteko uida?" kysyi Jim Airth kiihkeästi. + +Myran levolliset harmaat silmät kääntyivät tyvenesti katsomaan häneen. +Niissä pilkotti hiukan leikillisyyttä. + +"Jos panette kätenne leukani alle ja laskette 'yks, kaks! yks, kaks' +hyvin kovalla äänellä ja nopeaan, voin uida lähes kymmenen kyynärää", +sanoi hän. + +Jim Airth nauroi. Hänen silmänsä kohtasivat Myran katseen ilmaisten +vilkkaasti ymmärtävää toveruutta. "Totta vie, sinussa on sisua!" +näyttivät ne sanovan. Mutta ääneen hän sanoi: "Siis uiminen ei käy." + +"Ei käy minulta", sanoi Myra vakavasti, "eikä teiltäkään minun painoani +kulettaen. Me emme ikinä pääsisi tuon vellovan pyörteen toiselle +puolen. Se tietäisi vain että molemmat hukkuisimme. Mutta te voitte +tehdä sen helposti yksinänne. Voi, lähtekää heti! Lähtekää pian! +Älkääkä -- katsoko taaksenne. Minä tulen kyllä hyvin toimeen. Istun +vain kallion juurelle ja odotan. Olen aina ihaillut merta." + +Jim Airth katsahti häneen jälleen. Ja tällä kertaa hänen tuikeissa +silmissään loisti peittelemätön ihailu. + +"Ah, urheata!" sanoi hän. "Soturien äiti! Sellaiset naiset ne tekevät +meistä taistelija-rodun." + +Myra laski kätensä hänen hihalleen. "Ystäväni", sanoi hän, "minun ei +ole sallittu tulla äidiksi. Mutta minä olen soturin tytär ja soturin +leski, -- enkä minä pelkää kuolemaa. Voi, minä pyydän teitä -- +puristakaa kättäni ja lähtekää!" + +Jim Airth tarttui käteen, jonka hän ojensi, mutta hän piti sen lujasti +omassaan. + +"Te ette saa kuolla", sanoi hän hampaat yhteenpuserrettuina. +"Luuletteko että minä jättäisin kenenkään naisen kuolemaan yksinään? +Ja _teidät_ -- juuri teidät lisäksi! -- Taivaan nimessä", kertasi hän +itsepäisesti, "te ette saa kuolla. Luuletteko että minä voisin mennä ja +jättää" -- hän keskeytti lauseensa äkkiä. + +Myra hymyili. Käsi, joka piteli hänen kättään, oli hyvin voimakas, +ja hän tunsi sydämessään omituista levollisuutta. Eikö Jim Airth +ollut sanonut: "Juuri _teidät_ lisäksi?" Mutta tänäkin hetkenä, joka +näytti olevan hänen viimeisensä, sai Myran erehtymätön vaisto hänet +käyttäytymään tahdikkaasti. + +"Uskon kyllä ettette jättäisi ketään naista vaaraan", sanoi hän; "ja +voi! jotkut olisivat olleet helpommat pelastaa kuin minä. Pyylevä pikku +Susanna-neiti olisi pysynyt itsestään pinnalla." + +Jim Airthin nauru kajahti raikkaana. "Ja Amelia-neiti olisi purjehtinut +kamee-soljessaan", sanoi hän. + +Sitten, ikäänkuin nauru olisi rikkonut lumouksen, joka piti häntä +toimettomana, hän veti Myran kallion juurelle ja huusi: "Tulkaa, meillä +ei ole silmänräpäystäkään hukattavana! Katsokaa! Näettekö tietä, jota +myöten tulin alas? Tuota pitkää luikua hiekassa? Laskin siinä mäkeä +selälläni. Aika jyrkkä, eikä mitään mistä pidellä kiinni, sen myönnän; +mutta ei kuitenkaan mikään perin pitkä matka. Ja siinä, mistä luikuni +alkaa, on siunattu kieleke, kuutta jalkaa pitkä ja neljää leveä." Hän +veti taskustaan suuren linkkuveitsen, avasi isoimman terän ja alkoi +hakata pykäliä kallion kylkeen. "Meidän täytyy kiivetä", sanoi hän. + +"En ole koskaan kiivennyt", kuiskasi Myran ääni hänen takanaan. + +"Teidän on tänään kiivettävä", sanoi Jim Airth. + +"En ole koskaan voinut kiivetä edes puihinkaan," kuiskasi Myra. + +"Teidän on kiivettävä kalliota tänä iltana. Se on ainoa +pelastusmahdollisuutemme." + +Hän hakkasi edelleen joutuisasti. + +Äkkiä hän pysähtyi. "Näyttäkää kurkotusvälinne", sanoi hän. "Minun +sylimittani ei kelpaisi. Pankaa vasen kätenne tuohon; niin! Kurkottakaa +nyt ylös oikealla; niin korkealle kuin mukavasti voitte... Jaha, kolme +jalkaa kuusi tuumaa, tai niille paikoin. Nyt vasen jalkanne liki +kallion juurta. Astukaa ylös oikealla, niin korkealle kuin mukavasti +voitte... Kaksi jalkaa yhdeksän tuumaa. Hyvä! Erotus tehnee korkeintaan +yhden pykälävälin enemmän tai vähemmän. Nyt kuunnelkaa silläaikaa +kun minä työskentelen. Mikä Luojan-onni onkaan meille, että juuri +tässä sattuu olemaan tämä pehmeä hiekkakivikerros. Me olisimme olleet +mennyttä miestä, jos kallio olisi ollut kovaa kiveä. Teidän on nyt +valittava kahdesta suunnitelmasta toinen. Minä voisin kovertaa teitä +varten yhden toisia laajemman pykälän -- miltei kielekkeen -- juuri +veden ulottuman yläpuolelle ja jättää teidät siihen siksi aikaa kun +menen ylemmäksi ja valmistan pykälät. Sitten voisin palata noutamaan +teitä. Te voisitte kiivetä edellä, minun auttaessa alhaalta käsin. Se +tuntuisi teistä turvallisemmalta. Taikka -- teidän on seurattava minua +ylös nyt, askel askeleelta, sitä mukaa kuin minä koverran niitä." + +"Minä en voisi odottaa kielekkeellä yksinäni", sanoi Myra. "Minä tahdon +seurata teitä askel askeleelta." + +"Hyvä", sanoi Jim Airth: "se säästää aikaa. Pelkään että teidän on +riisuttava kengät ja sukat. Tähän työhön ei kelpaa muu kuin paljas +jalka. Meidän on painettava varpaamme pykälään ja takerruttava niillä +kiinni kuin sormilla." + +Hän kiskaisi jaloistaan omat kenkänsä ja sukkansa, irrotti sitten +norfolkilaisnuttunsa vyön ja sitoi sen lujasti vasempaan nilkkaansa, +siten että toinen pää jäi riippumaan pitkälle alas hänen kiivetessään. + +"Huomatkaa tämä", sanoi hän. "Kun olette alapuolellani olevissa +pykälissä, riippuu se käsienne lähellä. Jos lipeätte ja tunnette että +teidän on _pakko_ tarttua johonkin, niin tarttukaa siihen. Mutta, jos +mahdollista, huutakaa ensin, niin minä imeydyn kiinni kuin etana ja +koetan kestää painon. Mutta älkää tehkö sitä, jollei se ole todella +välttämätöntä." + +Hän otti maasta Myran kengät ja sukat ja pisti ne väljiin taskuihinsa. + +Sillä hetkellä eräs etujoukkoihin kuuluva aalto syöksähti hietikolle ja +kasteli heidän paljaat jalkansa. + +"Oi, Jim Airth", huusi Myra, "menkää ilman minua! Minulla ei ole mikään +luja pää. Minä en voi kiivetä." + +Jim Airth pani molemmat kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi häntä +kiinteästi silmiin. + +"Te _voitte_ kiivetä", sanoi hän. "Teidän _täytyy_ kiivetä. Te +_kiipeätte_. Meidän on kiivettävä -- tai hukuttava. Ja muistakaa: jos +te putoatte, putoan minäkin. Te ette pelasta minua heittäytymällä itse +turmioon." + +Myra loi epätoivoisen katseen hänen silmiinsä. Ne leimusivat hänelle +yhteenvetäytyneitten kulmiensa alta. Myra tunsi hänen tahtonsa +mahtavan käskijävoiman. Hänen oma tahtonsa teki vielä viimeisen +vastustus-yrityksen. + +"Minulla ei ole mitään minkä vuoksi elää, Jim Airth", sanoi hän. "Minä +olen yksin maailmassa." + +"Niin olen minäkin", huusi Jim Airth. "Olen ollut pahemminkin kuin +yksin kymmenkunnan vuotta. Mutta onhan jälellä _elämä_, jonka vuoksi +elää. Tahtoisitteko heittää pois suurimman kaikista lahjoista? Minä +tahdon elää! -- Hyvä Jumala, minun _täytyy_ elää; ja niin täytyy +teidänkin. Me elämme tai kuolemme yhdessä." + +Hän päästi irti Myran olkapäät ja tarttui häntä ranteisiin. Hän kohotti +hänen vapisevat kätensä ja piteli niitä rintaansa vasten. + +Hetkisen he seisoivat siten aivan äänettöminä. Silloin Myra tunsi +itsensä täysin voitetuksi. Pelko katosi hänestä kokonaan; mutta sen +sijaan astunut turvallisuuden tunne johtui Jim Airthin rohkeudesta, +ei hänen omastaan; ja Myra tiesi sen. Hän kohotti päätään ja hymyili +hänelle kalpein huulin. + +"Minä en putoa", sanoi hän. + +Toinen aalto huuhtaisi heidän nilkkojaan ja jäi niitä hyväilemään. + +"Hyvä", sanoi Jim Airth päästäen irti Myran ranteet. "Me tulemme +olemaan elämästämme velassa toinen toisellemme. Kun ensi kerran katson +silmiinne, olemme, Jumala suokoon, turvassa. Tulkaa!" + +Hän ponnahti ylös kallion kylkeä, jääden seisomaan ylimmäisiin +kovertamiinsa pykäliin. + +"Seuratkaa nyt minua varovasti", sanoi hän; "hitaasti ja varovasti. +Meillä ei ole varaa hätiköidä. Pitäkää aina kumpikin käsi ja kumpikin +jalka lujasti pykälässä. Oletteko kohdalla? Hyvä!.. Älkää nyt katsoko +ylös eikä alas, vaan kiinnittäkää katseenne minun kantapäihini. Heti +kun minä siirryn, siirtykää perässä tyhjiin pykäliin. Ymmärrättekö?... +No niin. Pysyttekö hyvin? .. Hyvä! Eteenpäin siis! Pitkää aikaa ei +tämä sentään vie... Totta vie, olisi hauskaa jos Murgatroyd-neidit nyt +kurkistaisivat alas kallion äyräältä! Ameliaa pöyristyttäisi meidän +paljaat jalkamme Eliza huutaisi: 'Oi hyvä rakas!' Ja Susanna putoaisi +suoraa päätä niskaamme! Halloo! Siivosti siellä alhaalla! Älkää naurako +liian paljon... Mainio veitsi tämä. Ostin sen Meksikosta. Ja jos iso +terä loppuu, on kaksi muuta jälellä; ja lisäksi saha ja korkkiruuvi... +Varokaa ettei irtautuva hiekka varise silmiinne... Sanokaa, jolleivät +pykälät ole tarpeeksi syviä, ja muistakaa ettei ole kiirettä, me emme +pyri ehtimään mihinkään määrättyyn junaan! Siivosti siellä! Älkää +naurako... Ylös mentiin taas! Oh, hyvä! Kolmannes matkasta on päästy. +Älkää katsoko ylös eikä alas. Vaarinottakaa kantapäitäni -- toivon +että ne olisivat enemmän katsomisen arvoiset -- ja muistakaa että vyö +on käsillä ja että minä olen yhtä vankkumaton kuin tämä kallio. Te +ja kaikki Murgatroyd-neidit voisitte riippua siinä yhdessä. Siivosti +siellä! .. Hyvä, hyvä; en mainitse heitä... Sivumennen sanoen, vesi +taitaa olla alapuolellamme jo melko syvää. Jos putoaisitte, saisitte +vain pienen sukelluksen. Minä liukuisin alas ja vetäisin teidät ylös, +ja sitten alkaisimme uudestaan... Herra Jumala! .. Oh, älkää välittäkö! +Ei se mitään. Veitseni vain luiskahti, mutta minä sain siepatuksi sen +kiinni... Nyt taidamme jo olla puolimatkassa. Kuinka hyvä onni, että +meillä on minun liukumisjälkeni oppaanamme. En voi nähdä kielekettä +täältä. Laulakaamme 'Nancy Lee'tä. Arvelen että osaatte sen. Minä +voin aina työskennellä paremmin hyvän junttalaulun säestyksellä." Ja +iskiessään veitsensä kallioon kajautti Jim Airth: + + Joukosta naisen jos valikoi, + O-hii, o-hei, o-hoi! + Hei, pojat, hoi! + Nancy Leetä parempaa ei löytää voi, + Hei, pojat, hoi! O-hoi! + Tuolla hän nyt -- + +-- Turkanen! Nyt sattui kivi eteen! Ei kuitenkaan suuri. Muistakaa että +tämä pykälä on vähän enemmän oikealla + + -- huivia huiskuttaa, + Laiturilla seisoo ja mua odottaa; + Aina kun laineille lähden mä pois, + Pian, pian takaisin hän palaavan mun sois; + Ja kun myrsky ulvoo ja meri kohisee, + Jussillensa suojaa hän rukoilee, + Hei, pojat, hoi! O-hoi! + +Ja sitten kuoro. + + Merimiehen tähti hänen vaimonsa on. + +-- No, mukaan! Laulakaa tekin! + + O-hii, o-hei, o-hoi, + Yli aallokon! + +kuului lady Inglebyn ääni alhaalta, jokseenkin heikkona ja vapisevana. + +"Se on oikein!" huusi Jim Airth. "Älkää hellittäkö! Nyt voin jo nähdä +kielekkeen suoraan yläpuolellamme." + + Perämiehen pilli jo kannelta soi, + O-hii, o-hei, o-hoi! + Hei, pojat, hoi! + Viime maljan vielä juoda nyt voi, + Hei, pojat, hoi! + O-hoi! + Kauan, kauan eläköön mun armas vaimosein, + Pitkä ikä olkoon myös laivatoverein. + +-- Älkää hellittäkö siellä alhaalla! Minulla on jo toinen käsi +kielekkeellä. + + -- Älköhön luitamme saako valtoihin + Vanha Davy Jones, missä lienemmekin! + + Älköhön -- luitamme -- saako valtoihin -- + Vanha Davy -- Jones -- ken hän lieneekin, + +värähteli lady Inglebyn ääni, hänen tehdessä vielä viimeistä +ponnistusta siirtyäkseen ylemmäksi tyhjiin pykäliin, vaikka hänen +sormensa ja varpaansa olivat niin turtuneet ettei hän voinut tuntea +niiden vastaavan hiekkakiveen. + +Sitten Jim Airthin koko ruumis hävisi äkkiä hänen yläpuoleltaan, kun +hän kiskaisi itsensä kielekkeelle. "_O-hii, o-hei_!" kuului hänen +äänensä ylhäältä. + +"_O-hii, o-hei_!" + +"_O-hii, o-hei_!" lauloi lady Ingleby heikkona kuiskauksena. + +Hän ei jaksanut siirtyä tyhjiin pykäliin. Hän saattoi vain pysytellä +siinä missä oli, takertuen kallion kylkeä vasten. + +Hänen mieleensä johtui äkkiä seinällä liikkuva kärpänen, ja hän muisti +erään erikoisen kärpäsen, joka oli kävellyt hänen lapsenkamarinsa +seinällä vuosia sitten. Hän oli seurannut sen nousua pikku sormellaan, +ja hänen hoitajansa oli tullut tomuriepu kädessään ja sanoen: "Ilkeä +elävä!" säälimättä sivaltanut sen alas. Kärpänen oli pudonnut -- +pudonnut kuolleena lattiamatolle... Lady Ingleby tunsi että hänkin oli +putoamaisillaan. Hän heitti tuskaisen katseen ylös korkealle kohoavaa +kallion kylkeä pitkin, jonka yläpuolella hohti kaistale taivasta. +Sitten kaikki alkoi huojua ja keinua. "Soturien äidin on pudottava +kirkaisematta", kiistivät hänen aivonsa. Sitten -- pitkä käsivarsi +ojentui alas hänen yläpuoleltaan; voimakas koura tarttui häneen lujasti. + +"Yksi askel vielä", sanoi Jim Airthin ääni lähellä hänen korvaansa, +"niin minä voin nostaa teidät." + +Myra teki ponnistuksen, ja Jim Airth veti hänet viereensä kielekkeelle. + +"Hyvin paljon kiitoksia", sanoi lady Ingleby. "Ja kuka oli Davy Jones?" + +Jim Airthin kasvot valuivat hikeä virtanaan. Hänen suunsa oli täynnä +hiekkaa. Hänen sydämensä jyskytti kurkussa. Mutta hänestä oli mieluista +esiintyä urhokkaana ja mieluista myöskin nähdä toisen niin tekevän. +Siksi hän nauroi kietoessaan käsivartensa Myran ympärille, pidellen +häntä lujasti, jottei hän tuntisi kuinka kovasti hän vapisi. + +"Davy Jones", sanoi hän, "on muuan herrasmies, jolla on meren pohjalla +arkku, minne menee kaikki mitä hukkuu. Pelkään että teidän sievä +päivänvarjonne on mennyt sinne, samoinkuin minun kenkäni ja sukkani. +Mutta ne voinemme kyllä hänelle suoda... Oh, mitä nyt? .. Niin, itkekää +vain oikein sydämenne pohjasta. Älkää minusta välittäkö. Ja ettekö +luule että me tässä kahden muistaisimme jonkunlaisen rukouksen? Sillä +jos milloinkaan kaksi ihmistä on yhdessä katsonut kuolemaa silmiin, +niin me olemme sen nyt tehneet; ja me olemme, Jumalan armosta, tässä -- +elävinä." + + + + +Yhdestoista luku. + +MEREN JA TAIVAAN VÄLILLÄ. + + +Myra ei unhottanut koskaan Jim Airthin rukousta. Vaistomaisesti hän +tunsi tämän olevan ensi kerran, jolloin hän oli pukenut sanoihin +sielunsa kiitoksen tai anomuksen toisen ihmisen läsnäollessa. Samalla +hän huomasi, että ensi kertaa koko hänen omassakin elämässään +rukoileminen kävi hänelle todellisuudeksi. Kyyröttäessään kielekkeellä +Jim Airthin vieressä, väristen niin hillittömästi, että jollei +Jim Airthin käsivarsi olisi häntä tukenut, hän olisi menettänyt +tasapainonsa ja pudonnut; kuullessaan tuon voimakkaan sielun lausuvan +yksinkertaisin, omintakeisin lausein ilmi kiitollisuutensa henkensä +säilymisestä ja turvaan pääsemisestään, liittäen siihen hartaan +anomuksen varjeluksesta yön kuluessa ja täydellisestä pelastuksesta +aamun tultua, tuntui Myrasta kuin taivaat olisivat avautuneet ja +Jumalan läsnäolo olisi selvästi tajuttavana heidät ympäröinyt tässä +heidän omituisessa yksinäisyydessään. + +Ääretön rauha täytti hänen mielensä. Ennenkuin nuo hajanaiset, +pysähtelevät lauseet olivat päättyneet, oli Myra lakannut vapisemasta; +ja kun Jim Airth, osaamatta muulla tavoin saattaa rukoustaan +päätökseen, alkoi lausua: "Isä meidän, joka olet taivaissa", yhtyi +Myran sulosointuinen ääni hänen ääneensä, täynnä vakavaa rukouksen +hartautta. + +Viimeiset sanat lausuttuaan Jim Airth veti pois käsivartensa, ja arka +äänettömyys laskeutui heidän välilleen. Mielen liikutus oli saattanut +ruumiin kankeuden tajuttavaksi. Noissa yhdistävissä sanoissa: "_Isä +meidän_" olivat heidän sielunsa liitäneet kauemmaksi kuin minne heidän +ruumiinsa olivat valmiit seuraamaan. + +Lady Ingleby pelasti tilanteen. Hän kääntyi Jim Airthiin päin tuolla +välittömällä sulolla, joka aina oli vastustamaton. Nopeasti tihenevässä +hämärässä Jim Airth saattoi juuri erottaa hänen suuret, miettiväiset, +harmaat silmänsä soikeitten kasvojen vaaleudesta. "Tiedättekö", sanoi +Myra, "minä en todellakaan voisi mitenkään istua koko yötä sohvan +kokoisella pengermällä henkilön kanssa, jota minun pitäisi kutsua +'herraksi'. Minä voisin istua siinä vain vanhan hyvän tuttavan kanssa, +joka luonnollisesti kutsuisi minua 'Myraksi' ja jota minä voisin +kutsua 'Jimiksi'. Jollen saa kutsua teitä 'Jimiksi', niin vaadin saada +laskeutua alas ja uida kotiin. Ja jos te puhuttelette minua 'Rouva +O'Maraksi', niin saan varmasti hermokohtauksen ja vierähdän alas!" + +"Tietysti", sanoi Jim Airth. "Minä vihaan kaikkia arvonimiä. Minä +polveudun vanhasta kveekarisuvusta, ja yksinkertaiset nimet ilman +mitään etuliitettä ovat minun mielestäin aina parhaat. Ja emmekö +olekin vanhoja ja koeteltuja ystäviä. Eikö jokainen minuutti tuolla +kallion kyljellä ollut vuosi? Ja se sekunti, joka kului veitseni +luiskahtamisesta oikeasta kädestäni sen kiinnisieppaamiseen +vasemmalla kädellä polveani vasten, voi käydä kymmenestä vuodesta! +Ah, ajatelkaa, jos se olisi pudonnut kokonaan! Ei, älkää vainkaan +ajatelko. Me olimme vasta puolitiessä. Nyt teidän on koetettava +saada kengät ja sukat jalkoihinne." Hän veti ne esiin taskustaan. +"Ja sitten meidän on saatava selville miten voimme mukavimmin ja +turvallisimmin sijottua tähän. Meillä on vain yksi vihollinen, jota +vastaan meidän on taisteltava lähinnäseuraavien seitsemän tunnin aikana +-- kouristus. Teidän on paikalla ilmotettava minulle, jos tunnette +sen uhkaavan jossakin kohdassa ruumistanne. Olen toimittanut aika +paljon vakoojanpalvelusta aikoinani ja tiedän kyllä keinon tai pari +sitä vastaan. Tiedän myöskin mitä merkitsee maata samassa asennossa +tuntikausia uskaltamatta liikauttaa lihastakaan, kylmän hien valuessa +kasvoille yksinomaan kouristuksen tuottamasta tuskasta. Meidän on +pidettävä siltä varamme." + +"Jim", sanoi Myra, "kuinka kauan meidän on istuttava tässä?" + +Jim liikahti, ikäänkuin hänen oman nimensä kuuleminen Myran huulilta +ensi kertaa olisi merkinnyt hänelle paljon; ja hänen äänessään oli +syvemmän iloisuuden sävy, kun hän vastasi: + +"Olisi mahdotonta kiivetä tästä ylös kallion laelle. Kun tulin alas, +oli minun suorastaan pudottauduttava kymmenen jalkaa. Näettehän +että kallio ulkonee hiukan juuri yläpuolellamme. Vuoroveden vuoksi +me voisimme kiivetä alas kolmen tunnin kuluttua, mutta nyt ei ole +kuutamoa ja silloin on aivan pilkkopimeä. Meillä täytyy olla valoa +laskeutuessamme, jos minun mieli saattaa teidät turvallisesti ja +vahingoittumattomana kallion juurelle. Aamunkoiton pitäisi sarastaa +kohta kolmen jälkeen. Aurinko nousee huomenna kello 3.44; mutta on +aivan valoisaa jo ennen sitäkin. Arveluni mukaan voimme odottaa +pääsevämme Moorheadin majataloon neljän aikaan aamulla. Toivokaamme +ettei Amelia Murgatroyd kurkista ikkunastaan juuri silloin kun me +astelemme polkua pitkin." + +"Mitähän he kaikki nyt ajattelevat?" kysyi lady Ingleby. + +"En tiedä, enkä välitäkään siitä", sanoi Jim Airth iloisesti. "Te +olette hengissä ja minä olen hengissä; ja me olemme suorittaneet +rekordi-kiipeämisen! Muulla ei ole väliä." + +"Ei, mutta vakavasti, Jim?" + +"No niin, vakavasti puhuen, hyvin vähän luultavaa on, että minua +lainkaan kaivataan. Minä syön usein päivällistä muualla ja palaan +majataloon vasta hyvin myöhään taikka olen kokonaan palaamatta. Kuinka +lienee teidän laitanne?" + +"Omituista kyllä", sanoi Myra, "ennen ulos lähtöäni minä lukitsin +makuuhuoneeni oven. Tässä on sen avain. Olin jättänyt joitakin +papereita esille -- minä en ole erittäin järjestystä rakastava. +Ainoana kertana, jolloin ennen olen lukinnut oveni, jäin kokonaan pois +päivälliseltä ja palattuani iltakävelyltä menin levolle. Minä olen +täällä muka 'virkistyslevolla'. Palvelustyttö tunnusti oveani, meni +pois eikä tullut uudestaan ennenkuin aamulla. Hyvin todennäköisesti hän +on tehnyt samoin nytkin." + +"Sitten en luule että he lähettävät etsijäjoukkuetta meitä hakemaan", +sanoi Jim Airth. + +"Ei. Me olemme niin yksin täällä. Emme merkitse mitään muille kuin +itsellemme", sanoi Myra. + +"Ja toisillemme", sanoi Jim Airth tyynesti. + +Myran sydän seisahtui. + +Nuo syvän, lämpimän äänen niin yksinkertaisesti lausumat kaksi sanaa +merkitsivät hänelle enemmän kuin konsanaan mitkään sanat olivat +merkinneet. Ne merkitsivät niin paljon, että ne muodostivat ympärilleen +äänettömyyden -- ihmeen ja todeksitulemisen avaran, pyhän temppelin, +missä ne kaikuivat edestakaisin, toistuen yhä uudelleen ja uudelleen. + +Molemmat pengermällä olijat istuivat kuunnellen. + +Toinen toisensa omistamisen laulu, joka niin äkkiä oli virinnyt +humisemaan, oli liian kaunis keskeytettäväksi muilla sanoilla. + +Ei lady Inglebynkään erehtymätön aisti löytää tahdikkaita sanoja voinut +rikkoa tämän odottamattoman tilanteen syvää suloisuutta. Myran sydän +oli heräämistilassa; ja kun sydän järkyttyy, unohtaa ajatus toisinaan +tahdikkuuden vaatimukset. + +"Ettekö muista", virkkoi vihdoin Jim Airth hyvin hiljaa, "mitä sanoin +teille ennenkuin alotimme kiipeämisen? Enkö sanonut, että jos meidän +onnistuisi päästä turvallisesti tälle kielekkeelle, niin tulisimme +olemaan elämästämme velassa toinen toisellemme? Me pääsimme, ja -- siis +olemme velassa toisillemme." + +"Oi, ei", huudahti Myra vilkkaasti. "Ei, Jim Airth! Te kävelitte tämän +kallion laella iloisena, turvallisena ja vapaana. Minä järjettömässä +typeryydessäni makasin nukkuen alhaalla hietikolla, veden kohotessa +ympärilläni. Te laskeuduitte alas vaaraan, pannen sitä tehdessänne +henkenne alttiiksi. Minä olen velassa elämästäni teille, Jim Airth; te +ette ole minulle velkaa mistään." + +Hänen rinnallaan istuva mies kääntyi ja katsoi häneen omituinen, +levollinen hymy kasvoillaan. + +"Minä en ole tottunut siihen että lausuntojani parsitaan", virkkoi hän +kuivasti. + +Oli tullut niin pimeä, että he juuri vaivoin saattoivat erottaa +toistensa kasvot. + +Lady Ingleby nauroi. Hän oli niin tottumaton tuollaisiin huomautuksiin, +ettei hän heti voinut keksiä sopivaa vastausta. + +"Luulen että itse asiassa saan kiittää hengestäni punaista +päivänvarjoani", virkkoi hän tuokion kuluttua. "Jollei se olisi +kiinnittänyt puoleensa huomiotanne, ette te olisi nähnyt minua." + +"Enkö olisi?" kysyi Jim Airth, katse kiinnitettynä Myran kasvojen +suloiseen vaaleuteen. "Siitä saakka kun ensi kerran teidät näin sinä +iltana jolloin saavuitte tänne, oletteko kertaakaan tullut minun +silmänkantamani sisäpuolelle minun näkemättä teitä ja panematta +merkille jokaista yksityisseikkaa?" + +"Sinäkö iltana jolloin saavuin?" kysyi lady Ingleby hämmästyneenä. + +"Niin", vastasi Jim Airth varmasti. "Kello seitsemän, kesäkuun +ensimäisenä päivänä. Seisoin tupakkahuoneen ikkunan ääressä ja inhosin +kaikkea; olin kyllästynyt itseeni, tyytymätön käsikirjotukseeni ja +väsynyt käristettyyn kalaan -- älkää naurako; pienet asiat auttavat +ihmisen masennuksen mittaa täyttymään yhtä hyvin kuin suuretkin. +Silloin portti levähti auki, ja TE -- suurin kultakirjaimin -- +lähestyitte puutarhanpolkua auringon paistaessa silmiinne. Arvostelin +teidät täysikasvuiseksi naiseksi, joka ei vuosiin nähden ehkä ollut +kovinkaan kaukana omasta iästäni; arvasin teidät maailmannaiseksi, +jolla on asema täytettävänään ja tietoa ihmisistä ja asioista. +Kuitenkin te näytitte ihan kuin herttaiselta lapselta, joka tulee +satumaahan; odottamattoman lupapäivän iloinen yllätys välkehti +säteilevissä silmissänne. Siitä saakka on kaunis puoli elämästä minulle +aina ollut -- TE, suurin kultakirjaimin." + +Jim Airth vaikeni ja istui äänettömänä. + +Oli tullut jo aivan pimeä. + +Myra pujotti kätensä Jim Airthin käteen, joka sulki sen puristukseensa +lujalla, empimättömällä otteella. + +"Jatkakaa, Jim", virkkoi Myra vienosti. + +"Menin halliin ja näin nimenne vieraskirjassa. Muste oli vielä +tuoretta. Käsiala oli saman lupapäivälapsen -- minun haluttaisi antaa +teille kirjotusharjotuksia! Nimi tuotti minulle yllätyksen -- mieluisen +yllätyksen. Olin odottanut voivani heti asettaa tuon puutarhanpolkua +tulleen naisen oikealle yhteiskunnalliselle sijalleen. Oli yllätys +ja lohdutus huomata, ettei satuprinsessani ollut lainkaan mikään +muotikaunotar tai seuraelämän johtohenkilö, vaan kantoi yksinkertaista +irlantilaista nimeä ja asui puistomajassa." + +"Jatkakaa, Jim", sanoi lady Ingleby jokseenkin epävarmalla äänellä. + +"Sitten nimi 'Shenstone' kiinnitti mieltäni, koska tunnen Inglebyt +-- ainakin tunsin lordi Inglebyn hyvin, ja tulen pian tuntemaan myös +lady Inglebyn. Olen todella juuri tänään kirjottanut hänelle pyytäen +saada puhutella häntä. Minun täytyy puhua hänen kanssaan hänen miehensä +muistiinpanojen johdosta, jotka, jos hän antaa siihen luvan, tulevat +liitettäväksi kirjaani. Jos asutte likellä Shenstonen linnaa, tunnette +arvatenkin Inglebyt?" + +"Kyllä", sanoi Myra. "Mutta sanokaa minulle, Jim -- jos... jos kerran +teitte niin paljon huomioita tuona ensi päivänä, jos tunsitte -- +mielenkiintoa, jos halusitte antaa minulle kirjotusharjotuksia -- niin, +minä tiedän kirjottaneeni pöyristyttävää käsialaa -- miksi ette silloin +koskaan katsonut minuun? Miksi olitte niin jäykkä ja epäystävällinen? +Miksi ette ollut niin kohtelias minulle kuin olitte esimerkiksi +Susanna-neidille?" + +Jim Airth istui kauan äänettömänä, tuijottaen pimeään. Vihdoin hän +lausui: + +"Tahdon sen sanoa teille. Tietysti minun _täytyy_ sanoa se teille. +Mutta -- saanko tehdä joitakin kysymyksiä ensin?" + +Lady Ingleby tuijotti myös mitään näkemättä pimeyteen; mutta hän +nojautui vähän likemmäksi vieressään olevaa leveää olkapäätä. +"Kysykää minulta mitä tahdotte", sanoi hän. "Ei ole mitään minun koko +elämässäni, mitä en sanoisi teille, Jim Airth." + +Hänen poskensa oli niin likellä karheata norfolkilaistakkia, että jos +se olisi siirtynyt hiukkasenkaan likemmäksi, olisi hän levännyt sitä +vastaan. Mutta se ei siirtynyt; hänen kättään pitelevä ote tuli vain +tiukemmaksi. + +"Menittekö naimisiin hyvin nuorena?" kysyi Jim Airth. + +"En ollut aivan täyttänyt kahdeksaatoista. Siitä on nyt kymmenen +vuotta." + +"Menittekö naimisiin rakkaudesta?" + +Oli pitkä äänettömyys, jonka kestäessä molemmat katsoivat järkähtämättä +pimeyteen. + +Sitten Myra vastasi, puhuen hyvin hitaasti. "Ollakseni aivan +rehellinen, luulen menneeni naimisiin etupäässä päästäkseni pois hyvin +onnettomasta kodista. Ja lisäksi minä olin hyvin nuori enkä tiennyt +mitään -- en elämästä enkä rakkaudesta; enkä -- kuinka voisin selittää, +Jim Airth? -- enkä ole myöskään oppinut paljoa näinä kymmenenä pitkänä +vuotena." + +"Oletteko ollut onneton?" Jim Airth kysyi tämän hyvin matalalla äänellä. + +"En oikeastaan onneton. Mieheni oli hyvin hyvä mies, sanomattoman +ystävällinen ja kärsivällinen minua kohtaan. Mutta minä tunsin usein +hämärästi, että olin jäänyt ilman _parasta_ elämässä. Nyt -- tiedän +että niin oli." + +"Kuinka kauan olette ollut -- kuinka kauan hän on ollut kuolleena?" +Syvä ääni oli niin hellä, ettei kysymys voinut synnyttää tuskaa. + +"Seitsemän kuukautta", vastasi lady Ingleby. "Mieheni kaatui +hyökkäyksessä Targaita vastaan." + +"Targaita vastaan!" huudahti Jim Airth niin yllätettynä, että ilmaisi +hämmästyksensä. Sitten hän heti hillitsi itsensä ja lisäsi: "Ah, niin; +tietysti. Seitsemän kuukautta. Minäkin olin siellä, nähkääs." + +Mutta hänen aivoissaan työskentelivät ajatukset nopeasti, ja paljon +alkoi selvetä. + +Kersantti O'Mara! Oliko se mahdollista? Tällainen harvinaisen +hienostunut nainen, jossa erehtymättömän selvänä kuvastuu korkean +syntyperän ja hyvän kasvatuksen leima? Kersantti oli kelpo mies +ja erinomainen -- mutta, hyvä Jumala! _Hänen_ miehensä! Mutta +kahdeksantoistavuotiaat tytöt tekevät mielettömiä tekoja ja katuvat +lakkaamatta jälkeenpäin. Pako-avioliitto onnettomasta kodista; sitten +sukulaisten hylkäämänä, ja nyt ystävittä ja yksinään. Mutta -- +kersantti O'Mara! Mitään muuta O'Mara nimistä ei kuitenkaan kaatunut +Targain luona; ja hänen ja lordi Inglebyn välillä _oli_ jokin yhdysside. + +Sitten hänen mietteensä keskeytti Myran vieno ääni, virkkaen hänen +vierellään pimeässä: "Mieheni oli aina hyvä minulle, mutta..." + +Ja Jim Airth laski toisen kätensä pitelemänsä käden päälle. "Uskon +kyllä että hän oli", sanoi hän lempeästi. "Mutta jos olisitte ollut +vanhempi ja tiennyt enemmän rakkaudesta ja elämästä, olisitte +menetellyt toisin. Älkää koettako selittää. Minä ymmärrän." + +Ja Myra jätti asian mielihyvin silleen. Olisi ollut niin kovin vaikeaa +kertoa edelleen kuvaamatta Mikaelia; ja ainoa millä itsessään oli +merkitystä, oli se, että -- selittäen tai selittämättä -- Jim Airth +ymmärsi. + +"Ja nyt -- sanokaa minulle", huomautti Myra vienosti. + +"Ah, niin", sanoi Jim Airth, kooten ajatuksensa tahdonponnistuksella. +"Minun kokemukseni ovat vailla _parasta_ ja käsittävät samaten kymmenen +pitkää vuotta. Mutta kokemukseni ovat olleet kovempia kuin teidän. +Menin naimisiin yhdenkolmattavuotiaana poikana itseäni vanhemman, +tavattoman kauniin naisen kanssa. Hänen sulonsa hullaannutti minut. +Millään muulla ei tuntunut olevan merkitystä eikä väliä. Tiesin ettei +hän ollut hyvä nainen, mutta ajattelin hänen voivan tulla sellaiseksi; +ja vaikkei hän tulisikaan, ei se tehnyt mitään erotusta. Minä halusin +kiihkeästi omata hänet. Jälkeenpäin huomasin että hän oli nauranut +minulle kaiken aikaa. Ja kaiken aikaa oli hänellä lisäksi ollut toinen +-- minua vanhempi mies -- joka oli nauranut yhdessä hänen kanssaan. +Hänen asemansa ei ollut sallinut hänen mennä naimisiin silloin kun minä +menin, mutta kaksi vuotta myöhemmin hän pääsi rahoihin. Silloin -- +vaimoni lähti luotani." + +Jim Airth pysähtyi. Hänen äänensä oli karhea tuskasta. Yö oli +pilkkopimeä. Tummassa äänettömyydessä he saattoivat kuulla hyökyjen +rytmikkään jymähtelyn niitten syöksähdellessä herkeämättä kaihon kylkeä +vastaan heidän alapuolellaan. + +"Minä erosin hänestä tietysti, ja tuo toinen mies meni naimisiin +hänen kanssaan; mutta minä läksin ulkomaille ja pysyin siellä. En +koskaan voinut ajatella tuota naista muuna kuin vaimonani. Hän oli +tehnyt elämäni helvetiksi, riistänyt minulta kaikki kuvittelut, +turmellut ihanteeni, katkeroittanut nuoruuteni. Mutta minä olin sanonut +Jumalan silmäin edessä ottavani hänet vaimokseni kunnes kuolema +meidät erottaisi; ja mikä voima olisi voinut vapauttaa minut tuosta +juhlallisesta valasta, niin kauan kuin me molemmat olimme elossa? +Minusta tuntui siltä kuin pysytellessäni toisella pallonpuoliskolla +olisin tehnyt hänen toisen avioliittonsa vähemmän synnilliseksi. +Alussa tunsin usein kiusausta ampua itseni korjatakseni tuon toisen +rikkomuksen. Mutta aikaa voittaen pääsin tuosta sairaaloisuudesta +ja käsitin, että vaikka Rakkaus on hyvä, niin Elämä on sittenkin +suurin kaikista lahjoista. Sen vapaaehtoisesti luotaan heittäminen +on anteeksiantamaton synti. Itsemurhan rangaistuksena pitäisi olla +kuolemattomuuden kadottaminen. No niin, minä löysin itselleni työtä, +kaiken kaltaista, Amerikassa ja muualla. Ja vuosi sitten -- vaimoni +kuoli. Olisin tullut suoraan kotiin, mutta olin kirjottautunut tuohon +siirtomaaselkkaukseen, jota he kutsuivat 'sodaksi'. Sain kuumeen +Targain taistelun jälkeen, minut lähetettiin potilaana kotiin, ja +täällä minä nyt ole kokoomassa voimia ja viimeistelemässä kirjaani. Nyt +voitte ymmärtää, minkätähden naiskauneus täyttää minut jonkinlaisella +kammolla, silloinkin kun osa minusta yhä vaistomaisesti karkaa +palvomaan sitä. Olin usein sanonut itsekseni, että jos jolloinkin +vielä uskaltautuisin avioliittoon, niin ottaisin rumat kasvot ja jalon +sydämen; vaikka kaiken aikaa tiesin etten koskaan voisi taipua todella +halajamaan rumia kasvoja. Ja kuitenkin, aivan kuin palanut lapsi pelkää +tulta, minä olen aina koettanut siirtää katseeni pois kauneudesta. +Mutta -- satuprinsessani, saanko sanoa sen? -- jo päiviä sitten +aloin tuntea varmaksi että teissä -- TEISSÄ suurin kultakirjaimin -- +ulkonainen sulous ja sydämen jalous kulkevat käsikädessä. Vaan jo siitä +hetkestä alkaen, jolloin te tulitte auringonlaskusta ja kävelitte +puutarhanpolkua suoraan sydämeeni, merkitsi tuo tosiasia, että TE +olitte se mikä olitte ja että olitte täällä, minulle niin paljon, +etten uskaltanut antaa sen merkitä enempää. Jotenkuten en milloinkaan +tullut ajatelleeksi teitä leskeksi, ja vasta tänä iltana, kun sanoitte +minulle rannalla: 'Olen soturin leski', tulin tietämään että olette +vapaa. -- Kas niin! Nyt olette kuullut kaikki mitä on kuultavaa. Tein +pahan erehdyksen alussa; mutta toivon etten ole sellainen ihminen, jota +ette kernaasti tahtoisi kumppaniksenne kallionkielekkeelle ja kutsuisi +'Jimiksi'." + +Vastaukseksi Myran poski painui luottavaisesti lepäämään karhean +villakankaisen takin hihaa vasten. "Jim", sanoi hän, "oi, Jim!" + +-- -- -- + +"Te siis tunnette Inglebyt?" huomautti Jim Airth hetken perästä. + +"Tunnen", sanoi Myra. + +"Onko 'Puistomaja' lähellä Shenstonen linnaa?" + +"Puistomaja on puistossa. Se ei ole minkään portin edustalla. -- Minä +en ole portinvartijatar, Jim! -- Se on sievä pikku talo aivan erikseen +juuri pohjoisen puistonportin sisäpuolella." + +"Oletteko vuokrannut sen heiltä?" + +Myra epäröi, mutta ainoastaan sekunnin murto-osan. "Ei, se on minun +omani. Lordi Ingleby lahjotti sen minulle." + +"_Lordi_ Ingleby?" Jim Airthin äänen sävy muistutti rypistettyjä +silmäkulmia. "Minkätähden ei _lady_ Ingleby?" + +"Se ei ollut hänen, jotta hän olisi voinut sen lahjottaa. Kaikki mitä +hänellä on, kuului hänen miehellensä." + +"Ymmärrän. Kumman heistä tulitte ensin tuntemaan?" + +"Olen tuntenut lady Inglebyn koko ikäni", sanoi Myra todenmukaisesti. +"Ja lordi Inglebyn olen tuntenut siitä saakka kun hän meni naimisiin." + +"Ahaa. Hänestä tuli siis teidän ystävänne, koska hän meni naimisiin +lady Inglebyn kanssa?" + +Myra nauroi. "Kyllä", sanoi hän. "Arvatenkin niin." + +"Mitä sukkelaa siinä on?" + +"Omituinen sanontatapa minua vain huvitti; mutta se on epäilemättä +totta." + +"Onko heillä lapsia?" + +Myran ääni vavahti hiukan. "Ei, ei yhtään. Miksi sitä kysytte?" + +"Niin, leirissä olin usein lordi Inglebyn kanssa samassa teltassa, ja +hänellä oli tapana puhella unissaan." + +"Niin?" + +"Oli eräs nimi, jota hän usein mainitsi ja toisti." + +Lady Inglebyn sydän seisahtui. + +"Mikä sitte?" + +"Se oli 'Petter'", jatkoi Jim Airth. "Yöllä ennen sitä päivää, jona hän +sai surmansa, hän yhtämittaa kääntelehti unissaan ja kertasi: 'Petter! +Hei, pikku Petter! Tules tänne!' Ajattelin että hänellä oli ehkä pikku +poika, jonka nimi oli Petter." + +"Hänellä ei ollut poikaa", sanoi lady Ingleby saaden vaivoin äänensä +hillityksi. "Petter oli pieni koira, josta hän paljon piti. Oliko tuo +nimi ainoa, jota hän mainitsi?" + +"Ainoa, mitä minä kuulin", vastasi Jim Airth. + +Silloin lady Ingleby äkkiä kietoi molemmat kätensä hänen käsivartensa +ympärille. + +"Jim", kuiskasi hän katkonaisesti, "ette kertaakaan ole lausunut minun +nimeäni. Mehän sovimme siitä. Meidänhän piti olla vanhoja ja läheisiä +ystäviä. Minusta tuntuu kuin olisin kutsunut teitä 'Jimiksi' koko +ikäni! Mutta te ette ole kertaakaan kutsunut minua 'Myraksi'. Antakaa +minun kuulla se nyt, minä pyydän." + +Jim Airth laski suuren kätensä hänen molempien käsiensä päälle. + +"En voi", sanoi hän. "Olkaa vaiti! Minä en voi. Ei täällä ylhäällä -- +se merkitsee liian paljon. Odottakaa kunnes pääsemme takaisin maan +päälle. Sitten -- oi, hyväinen aika! Ettekö voi auttaa minua?" + +Tämän kaltainen liikutus oli lady Inglebylle tuntematon mahti. Samoin +oli hänen oman sydämensäkin hurja tykytys. Mutta hän tiesi että tilanne +tarvitsi tahdikkuutta; ja eikö tahdikas puhe ollut aina ollut hänen +erikoinen vahva puolensa? + +"Jim", sanoi hän, "eikö teillä ole kauhean nälkä? Minullakin olisi +nälkä, jollen olisi nauttinut niin mahtavaa tee-ateriaa ennen kävelylle +lähtöäni. Haluaisitteko kuulla mitä söin teen kanssa? Ei. Minä pelkään +että se tekisi olonne vain pahemmaksi. Majatalossa on päivällisaika +varmaankin jo aikoja sitten ohi. Mitähän käristetyn kalan muunnoslajia +heillä nyt on mahtanut olla, ja onkohan Sussu saanut ruodon kurkkuunsa +ja ollut pakotettu pyytämään lupaa poistua huoneesta? Oi, muistatteko +sitä iltaa? Te näytitte niin pelästyneeltä ja säikähtyneeltä, että ihan +luulin teidän lähtevän apuun! Paljonkohan kello saattaa olla?" + +"Sen voimme pian sanoa", sanoi Jim Airth iloisesti. Hän työnsi kätensä +taskuun, veti esiin tulitikkulaatikon, jota hän oli kauan aikaa +hypistellyt vuoroin piippunsa ja tupakkakukkaronsa kanssa, raapaisi +tulta ja katsoi kelloonsa. Myra näki hänen laihat, ruskeat kasvonsa +tulitikun kellertävässä loisteessa. Hän näki myös heitä niin lähellä +olevan kammottavan syvyyden, jonka hän oli melkein unohtanut. Hän alkoi +tuntea huimausta. Häntä olisi haluttanut takertua kiinni Jim Airthin +käsivarteen, mutta tämä oli vetänyt sen päättäväisesti pois. + +"Puoli yksitoista", sanoi Jim Airth. "Neiti Amelia Murgatroyd on pannut +yömyssyn päähänsä. Eliza-neiti on huokaissut: '_Hyvää yötä, kesä, hyvää +yötä, hyvää yötä_', avonaisen ristikkoakkunan edessä, ja Sussu on +ristinyt lylleröiset kätensä ja sanonut: '_Nyt minä nukun_'." + +Myra nauroi. "Ja he kuuntelevat kaikki korvat hörössä milloin te +jysäytätte lattialle suuret kenkänne", sanoi hän. "Se on aina teidän +'hyvän yön' toivotuksenne muutoin hiljaiselle talolle." + +"Todellako? Kolahtavatko ne niin kovasti?" sanoi Jim Airth katuvasti. +"En koskaan enää..." + +"Oi, mutta teidän täytyy", sanoi Myra. "Minä pidän -- tarkotan, Sussu +pitää siitä äänestä ja vartoo aina kuullakseen sen. Jim, tuo tulitikku +johtaa mieleeni: miksette te tupakoi? Varmasti se vähentäisi nälkää ja +olisi viihdyttävää ja reipastuttavaa." + +Jim Airthin piippu ja tupakkakukkaro olivat siinä paikassa esillä. + +"Onko varma ettei se vaivaa teitä? Ettei se tee teitä pahoinvoivaksi +tai tuota päänsärkyä?" + +"Ei, minä luulen pitäväni siitä", sanoi Myra. "Totta puhuen pidän siitä +ihan varmasti. Tarkotan, istun mielelläni lähellä piippuanne. Ei, en +polta itse." + +Toinen tulitikku leimahti, ja jälleen Myra näki kuilun ja pengermän +reunan läheisyyden. Hän kesti kauhuaan kunnes piippu oli alkanut vetää +hyvin. "Oi, Jim" sanoi hän sitten, "olen niin pahoillani, mutta pelkään +että minua alkaa pyörryttää. Minusta tuntuu kuin väkisinkin putoisin." +Hän puolittain nyyhkytti. + +Jim Airth kääntyi heti valppaana häneen päin. + +"Joutavia", sanoi hän, mutta tuima ääni kaikui hellältä. "Runsaan +neljän jalan levyinen tila on yhtä turvallinen kuin neljänkymmenenkin. +Muuttakaa asentoanne hiukan." Hän pani käsivartensa Myran ympärille ja +siirsi hänet siten että hän nojasi paremmin heidän takanaan olevaan +kallioon. "Unhottakaa nyt koko jyrkänne", sanoi hän, "ja kuunnelkaa. +Minä kerron teille leirijuttuja ja tarinoita Suuresta lännestä." + +Ja sitten heidän istuessaan siinä pimeässä, Jim Airth tupakoi ja +kertoi, kuvaillen eloisin sanamaalauksin elämää ja seikkailuja muissa +maissa. Ja Myra kuunteli mukaantempautuneena ja lumoutuneena, oivaltaen +joka hetkeltä yhä täydellisemmin tuon itsetiedottomasti itseään +ilmaisevan suuren luonteen miehekkään voimakkuuden ja rehellisen +suorasukaisuuden, sen leikillisyyden ja tulisuuden, sen suurenmoisen +nauttimiskyvyn ja sitä vastaavan syvän tuskan mahdollisuuden. + +Ja hänen kuunnellessaan puheli hänen sydämensä: + +"Oi, sinä maailmanrannan cowboy'ni! Jumalalle kiitos, ettet löytänyt +matkustajakirjasta mitään arvonimeä, joka olisi sysännyt sinut luotaan. +Jumalalle kiitos, ettet löytänyt nimeä, jonka olisit voinut 'sijottaa', +sysäten sen omistaja-poloisen 'seuraelämän johtohenkilöiden' piireihin, +joihin sinulla ei ollut mitään osaa. Ja -- oi, ennen kaikkea minä +kiitän Jumalaa tohtorin viisaasta määräyksestä: 'Jättäkää taaksenne +lady Ingleby!'" + + + + +Kahdestoista luku. + +AAMUTÄHDEN ALLA. + + +Yö kului. + +Tähdet tuikkivat tummansinisellä taivaalla kuin kirkkaat, valppaat +silmät, jotka väsymättöminä katselevat alas nukkuvaan maailmaan. + +Alhaalla leviävän meren kohina vaimeni hiljaiseksi muminaksi ja +vetäytyi kauas etäisyyteen. + +Oli lauha kesäkuun yö ja hyvin hiljaista. + +Jim Airth oli siirtynyt kielekettä myöten sen äärimmäiseen päähän ja +istui heilutellen sääriään reunan yli. Hänen tyydytyksensä oli niin +syvä ja täysi, että tavallinen puhe tuntui mahdottomalta ja äänettömyys +iloiselta välttämättömyydeltä. Ajatus siitä, mitä tulevaisuudella +saattoi olla hänelle varattuna, teki pengermän hänelle liian ahtaaksi. +Hän etsi kevennystä liikkumisesta ja huiskutteli pitkiä sääriään ulos +pimeyteen. + +Hänen mieleensä ei ollut johtunut ihmetellä kumppaninsa äänettömyyttä; +hänen oman vaitiolonsa syy oli ollut niin täysin riittävä. + +Vihdoin hän raapasi tikulla tulta katsoakseen kelloa; sitten hän +kääntyi hymyillen ja piti tulitikkua siten että se valaisi Myraa. + +Myra oli polvillaan kielekkeellä, kädet painettuina sen yli kohoavaa +ulkonevaa kallioseinää vasten, pää käännettynä kauhun vallassa +poispäin. Hänen kasvojensa kalpeus oli aivan harmahtava, ja suuret +kyynelet vierivät alas hänen poskiaan. + +Jim pudotti huudahtaen tulitikun ja hapuili häntä kohti pimeässä. + +"Armas!" huusi hän. "Oi, hyvä armas, mikä teidän on? Millainen itsekäs +pöllöpää minä olen! Minä ajattelin teidän vain lepäävän rauhallisena ja +tyytyväisenä." + +Hänen haparoivat kätensä löysivät Myran ja jäivät pitelemään häntä. + +"Oi, Jim", nyyhkytti lady Ingleby, "olen niin pahoillani! Tämä +on minulta niin heikkoa ja arvotonta. Mutta minä pelkään että +minua pyörryttää. Koko kallio tuntuu keinuvan ja liikkuvan. Joka +hetki pelkään että se kaataa minut kumoon. Ja te tunnuitte olevan +peninkulmien päässä!" + +"Teitä pyörryttää todellakin", sanoi Jim Airth, "eikä ihmekään. Siinä +ei ole mitään heikkoa ja arvotonta. Te olette ollut vallan loistava. +Minä vain olen ollut ajattelematon aasi. Mutta minä en voi antaa teidän +pyörtyä täällä ylhäällä. Teidän täytyy heti paneutua pitkäksenne. Jos +minä istun pengermän reunalla selin teihin, voitteko vetäytyä taakseni +ja maata siinä pitkin pituuttanne nojaten kallioseinään?" + +"Ei, oi ei, en voi!" kuiskasi Myra. "Minua pelottaa niin kamalasti kun +te annatte säärtenne riippua partaan yli, enkä voi sietää kallioon +koskettamista. Se tuntuu pahemmalta kuin musta tyhjyys. Se keinuu +edestakaisin ja tuntuu sysäävän minut alas. Oi, Jim! Mitä minä teen? +Auttakaa minua!" + +"Teidän _täytyy_ ruveta pitkäksenne", sanoi Jim Airth purren hampaitaan +yhteen. "Kas näin, odottakaa hetkinen. Siirtykää vähän ulommaksi. Älkää +peljätkö. Minä pidän teistä kiinni. Päästäkää minut taaksenne... Juuri +niin. Nyt te ette kosketa kallioon. Odottakaa kunhan saan hartiani +lujasti tässä päässä olevaan mutkaan ja jalkani kiinteästi vastaamaan +toiseen päähän. Kas näin! Nyt on selkäni painettuna kalliota vastaan +niin lujaan, ettei mikään muu kuin maanjäristys voisi nykäistä minua +paikaltani. Nyt, armas, -- kääntäkää selkänne minuun päin ja kasvonne +merelle ja laskeutukaa pitkäksenne. Ette te putoa. Älkää peljätkö." + +Hyvin hellävaroin, mutta samalla hyvin lujasti hän veti Myran syliinsä. + +Ollen väsyneenä, peloissaan ja huimauksessa, ei lady Ingleby ensin +tajunnut mitään, paitsi sitä rajatonta huojennusta, minkä tunne häntä +ympäröivästä suuresta voimakkuudesta synnytti. Hänestä tuntui kuin hän +olisi taistellut kalliota vastaan ja torjunut ammottavaa pimeyttä, +kunnes hän oli kokonaan näännyksissä. Nyt hän antoi myöten tuolle +lempeälle pakolle ja vaipui turvaan. Hänen poskensa lepäsi Jim Airthin +karheaa nuttua vasten, ja se tuntui hänestä viihdyttävämmältä kuin +pehmein tyyny. Tyydytyksestä huoaten hän risti kätensä rinnalleen, ja +Jim Airth laski toisen suuren kätensä niiden molempien yli. Hän tunsi +itsensä niin turvatuksi ja suojatuksi. + +Sitten hän kuuli Jim Airthin äänen läheltä korvaansa. + +"Me emme ole yksin", puhui se. "Teidän täytyy koettaa nukkua, armas; +mutta ensin tahdon saada teidät käsittämään ettemme ole yksin. +Tiedättekö mitä tarkotan? _Jumala on täällä_. Kun olin hyvin pieni +poika, kävin eräässä mummonkoulussa Ylämaassa, ja vanha mummo antoi +minun opetella ulkoa 139:n psalmin. Olen kerrannut kohtia siitä +kaikenmoisissa vaikeuksissa ja vaaran paikoissa. Tahdon nyt toistaa +siitä teille lempivärsyni. Kuunnelkaa. 'Kuhunka minä menen Sinun +hengestäs? ja kuhunka minä Sinun kasvois edestä pakenen? ... Jos minä +ottaisin aamuruskon siivet ja asuisin meren äärissä, niin Sinun kätes +sielläkin minua johdattais, ja Sinun oikia kätes pitäis minun. Jos +minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus +minun ympärilläni. Sillä ei pimeys Sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa +niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus... Kuinka kalliit ovat minun +edessäni, Jumala, Sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa? Jos +minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: koska minä +herään, olen minä vielä tykönäs'." + +Syvä ääni vaikeni. Lady Ingleby avasi silmänsä. "Olin melkein unessa", +sanoi hän. "Kuinka hyvä te olette, Jim." + +"Ei, en minä ole hyvä", vastasi Jim Airth. "Olen paatunut junkkari, +täynnä vikoja ja kukkurallaan puutteita. Mutta -- jos sinä tahdot +luottaa minuun, niin, Jumalan avulla, en koskaan hylkää sinua. Mutta +nyt tahdon että nukut; enkä tahdo että ajattelet minua. Minä olen vain +olento, jonka Jumalan sallimuksesta on suotu olla sinulle turvana. +Näetkö tuota ihmeellistä kiertotähteä, joka loistaa taivaalla kuin +lamppu? Katsele sitä silläaikaa kun lausun sinulle muutamia säkeitä, +jotka eräs amerikkalainen nainen on kirjottanut tuota viimeksi +lukemaani värsyä ajatellen." + +Ja poski vasten Myran pehmoista tukkaa ja voimakas käsivarsi lujasti +hänen ympärillään Jim Airth lausui verkalleen Harriet Beecher-Stowen +verrattoman runon: + + "Sun luonas vielä, konsa pilvein häivää + luo aamunkoite ruskon loisteloon; + sulompi koita, ihanampi päivää + on mulle tietoisuus: Sun luonas oon. + + Sun luonas yksin, varjoin hälvetessä, + kun luonnon täyttää pyhä hiljaisuus; + Sun luonas yksin, hartaus sydämessä, + kun kastehelmin hehkuu aamu uus. + + Kuin koitteess' aamun meren tyyneen pintaan + kointähti kirkkaan kuvaimensa luo, + niin luonnon aamuhiljaisuus mun rintaan + Sun kuvas yksin heijastua suo. + + Kun sielu uupuneena uneen vaipuu + ja sulkee silmät luottain valvontaas, + on lepo armas; armahampi kaipuu + on herätä ja löytää Sinut taas. + + Kun kerran suureen aamuun sielu herää + ja mainen elo häipyy pimentoon, + ah, silloin kirkkaampana päivänterää + tää aatos riemahtaa: Sun luonas oon!" + +Jim Airthin ääni vaikeni. Hän odotti hetken hiljaisuuden vallitessa. + +"Pidätkö siitä?" kysyi hän sitten lempeästi. + +Hän ei saanut vastausta. Myra nukkui rauhallisesti kuin pieni lapsi. +Hän saattoi tuntea hänen rauhallisen hengityksensä säännölliset +liikkeet kätensä alla. + +"Jumalalle kiitos!" sanoi Jim Airth luoden katseensa aamutähteen. + + + + +Kolmastoista luku. + +HERÄÄMINEN. + + +Kun lady Ingleby avasi silmänsä, ei hän ensi hetkessä voinut kuvitella +missä hän oli. + +Päivä alkoi sarastaa meren yllä. Hopeinen juova oli aamutähden paikalla +tummalla taivaalla. Hän saattoi nähdä hopeisen hohteen heijastuvan +mereen. + +"Minkätähden nukun näin lähellä suurta ikkunaa?" tiedusteli hänen +hämmentynyt tajuntansa. "Vai olenko minä parvekkeella?" + +"Minkätähden tunnen itseni niin harvinaisen voimakkaaksi ja +levänneeksi?" kyseli hänen verkalleen heräävä ruumiinsa. + +Hän makasi hievahtamatta ja mietti asiaa. + +Sitten hän katsahtaessaan alas näki kookkaan ruskean käden pitelevän +hänen molempia käsiään. Hänen päänsä lepäsi sen käsivarren taipeessa, +johon tuo käsi kuului. Voimakas oikea käsi oli ojennettu hänen ylitseen +ja ympärilleen. Kaikki kyselyt saivat ratkaisunsa kahdesta lyhyestä +sanasta: "Jim Airth". + +Lady Ingleby makasi hyvin hiljaa. Hän pelkäsi rikkoa sitä levon +lumousta, jonka vallassa hän oli. Hän ei hennonut painaa alas maahan +sitä ihmeellistä taivaallista tunnetta, joka häntä ympäröi. + +Kun päivänsarastus kirkastui meren yllä, kirkastui hänen silmiinsä +ihmeellinen valkeus, säteily, jonka kaltaista ei koskaan ennen ollut +loistanut noissa suloisissa silmissä. "Rakas Jumala", kuiskasi hän, +"olenko tuleva tuntemaan _parhaan_?" + +Sitten hän hellävaroin veti pois toisen kätensä ja laski sen kädelle, +joka oli peittänyt hänen kättään. + +"Jim", sanoi hän, "Jim! Katso! On jo päivä." + +"Kuinka?" kuului Jim Airthin ääni hänen takaansa. "Kuinka? _Mitä? +Sisään?_ -- Ohoo! Totisesti!" + +Myra hymyili aamunkoitetta kohti. Hän oli jo kokenut nuo ensimäiset +hämmästyvän selviämisen hetket. Mutta Jim Airthille kävi tilanne +selväksi nopeammin kuin hänelle. + +"Ohoo!" sanoi hän. "Aioin pitää vartiota koko ajan, mutta olenkin +varmaan nukkunut. Voitko aivan hyvin? Ihan varmaanko? Ei mitään +kouristuksia? No hyvä, mutta minulla on vasemmassa sääressäni sellainen +kouristus, että se panee minut vierimään alas kallion kylkeä tuossa +tuokiossa, jollen saa sitä liikutetuksi. Anna minun auttaa sinua +ylös... Sillä tavoin. Istu nyt rauhassa siinä, sillaikaa kun minä +irrotan itseni tästä kiila-asemasta... Totta totisesti! Luulenpa että +olen kasvanut kiinni kallioon niinkuin kivettynyt kalalisko. Oletko +koskaan nähnyt kalaliskoa? Eikö tunnu olevan vuosia siitä kun sanoit: +'Ja kuka on Davy Jones?' Eikö tee mieli vähän aamiaista? Taitaa jo olla +meidän aika lähteä kotiin." + +Iloisesti puhellen koko ajan Jim Airth veti koukkuun pitkät raajansa +hieroen niitä tarmokkaasti, oikaisi käsivartensa päänsä yli ja siveli +sitten kädellään pörröistä tukkaansa. + +"Voi peruukkiani", sanoi hän. "Millainen aamu! Ja kuinka ihanaa elää!" + +Myra katsahti salavihkaa häneen. Hänen silmänsä olivat kääntyneet +merelle päin. Niissä oli sama kirkas kajastus, joka säihkyi Myran +silmissä. + +"Eikö tee mieli aamiaista?" sanoi Jim Airth ja veti kellon taskustaan. + +"Tekee kyllä", sanoi Myra iloisesti. "Ja nyt minä uskallan sanoa +sinulle, millaista herkullista kotonaleivottua leipää minulla oli teen +kera. Paljonko kello on, Jim?" + +"Puoli neljä. Muutaman minuutin perästä aurinko nousee. Katso! +Oletko koskaan ennen nähnyt aamunkoittoa? Eikö se ole ihmeellinen? +Aina enemmän helmiä ja hopeaa kuin auringonlaskussa. Katso kuinka +tuo kapea juova on levennyt ja jatkunut poikki koko taivaan. Päivän +valtias on tulossa! Katso noita pieniä pilviairuita heleänpunaisen +ja kullan värisissä livereissä. Katso nyt tuonne missä meri näyttää +valoisimmalta. Ah! .. Siinä nousee sen veripunaisen kehrän syrjä +ylös merestä. Ja kuinka nopeasti koko kehrä ilmestyy. Näetkö tuota +välkkyvää, kultaista ja väkevänpunaista polkua? Se on kuin veden +päällä kulkeva kuninkaallinen valtatie, joka johtaa rannasta juuri +alapuoleltamme suoraan hänen loistavan majesteettinsa valtaistuimen +eteen... Uusi päivä on alkanut, emmekä me ole sanoneet 'hyvää +huomenta'. Miksi sanoisimmekaan? Emmehän sanoneet 'hyvää yötäkään'. +Kuinka ihanteellista olisi, kun ei koskaan tarvitsisi sanoa 'hyvää +huomenta' eikä 'hyvää yötä'. Yö olisi aina hyvä ja samoin jokainen +huomen. Koko elämä olisi yhtä ainoata kohoamista hyvästä parempaan, +parhaimpaan. Mitä? Olemmeko löytäneet parhaan? Oi, vaiti! En aikonut +sanoa sitä vielä... Oletko valmis kapuamaan alas? Ei, minä en voi +sallia mitään alas kurkistelemista ja arvelemista. Jos todella pelkäät, +juoksen Tregarthiin niin joutuin kuin mahdollista, herätän nukkuvan +kylän, tuon köysiä ja miehiä ja hinaan sinut kallion töyräältä ylös." + +"Minä kieltäydyn jyrkästi antautumasta 'hinattavaksi ylös kallion +töyräältä' taikka jäämästä yksin", julisti lady Ingleby. + +"Siis mitä pikemmin alamme alasmenon, sitä parempi", sanoi Jim Airth. +"Minä menen ensin." Hän oli solahtanut partaan yli ennenkuin Myra oli +ehtinyt avata suutaan vastaväitteisiin. "Käänny nyt ympäri. Pidä kätesi +lujasti kielekkeellä ja anna minulle jalkasi. Kuuletko? Tee niinkuin +sanon. Älä epäröi. Ei se ole niin jyrkkä kuin miltä se eilen tuntui. +Meillä ei ole mitään vaaraa. Ala tulla vain! ... Kas sillä tavoin." + +Sitten seurasi Myralle viisi minuuttia mitä pahinta kauhua, hänen +antautuessaan sokeasti tottelemaan allaan olevia vahvoja käsivarsia ja +voimakasta ääntä, joka rohkaisi ja uhkasi häntä vuorotellen. + +Mutta kun laskeutuminen oli päättynyt ja hän seisoi rannalla Jim +Airthin vieressä, kun he yhdessä kääntyivät ja katselivat äänettöminä +veden kalvolla välkkyvää, nousevan auringon leimuavaan kauneuteen +johtavaa loistokujaa, tulvahtivat kiitollisuuden kyyneleet lady +Inglebyn silmiin. + +"Oi, Jim", huudahti hän, "Jumala on hyvä! On niin ihmeen ihanaa elää!" + +Silloin Jim Airth kääntyi kasvot kirkastuneina, auringon loistetta +silmissään, ja aukaisi sylinsä. "Myra", sanoi hän. "Me olemme löytäneet +parhaan." + +He kävelivät rantaa pitkin ja ylös jyrkästi viettävää katua nukkuvan +kylän keskitse käsikädessä niinkuin onnelliset lapset. + +Moorheadin majataloon saavuttuaan he työnsivät auki puutarhan portin ja +astuivat äänettömin askelin päivän valaiseman nurmikentän poikki. + +Valtaovi oli lujasti salvattu. Jim Airth pujahti talon takasivulle, +mutta palasi hetken kuluttua päätään pudistaen. Sitten hän etsi +taskustaan suuren linkkuveitsensä, joka oli tehnyt heille niin hyvän +palveluksen, työnsi paikoiltaan kahvihuoneen ikkunan haan, kohotti +varovasti nostoikkunaa, huiskautti toisen säärensä ikkunalaudan yli ja +veti Myran perässään. + +Päästyään tuttuun huoneeseen, missä oli liinat pöydillä sekä sinappi- +ja suola-astiat valmiina aamiaista varten, laukesivat he molemmat +hillittömiin naurunpuuskiin, naurun, joka oli sitä vastustamattomampaa, +kun sen täytyi pidättyä pääsemästä kuuluviin. + +Jim tointui ensimäisenä ja meni ruokakaapille hankkimaan syötävää. + +Lady Ingleby juoksi äänettömästi omaan huoneeseensa yläkertaan pesemään +käsiään ja silittämään tukkaansa. Hän palasi parin minuutin perästä ja +tapasi Jimin ylpeänä menestyksestään asettamassa pöydälle kovakuorista +kotitekoista leipää, suuren juuston ja vaahtoavan oluttuopin. + +Lady Inglebyn teki kovasti mieli teetä, eikä hän ollut eläissään +juonut olutta tinatuopista. Mutta hän ei olisi mistään hinnasta +tahtonut pilata Airthin poikamaista ihastusta ruokakaapin-ryöstönsä +onnistumisesta. + +Niin he istuivat keskimäiseen pöytään, Myra Amelia Murgatroydin +paikalle ja Jim Sussun paikalle, ja söivät juustovoileipäänsä ja joivat +oluttansa mainiolla ruokahalulla ja suunnattomalla nautinnolla. Ja Jim +käytti Susannan lautasliinaa ja oli osoittavinaan hellätunteisuutta +sitä kohtaan. Ja Myra nuhteli häntä niinkuin Amelia Murgatroydilla +oli tapana nuhdella Susannaa, minkä jälkeen molemmat huudahtivat +yhteen ääneen: "Oi hyvä rakas!" Eliza-neidin teennäisimpään tapaan ja +riensivät sitten yhdistämään sormiaan jonkun toiveen toteutumiseksi, +eivätkä voineet kumpikaan keksiä mitään toivetta. + +Kun he olivat lopettaneet ateriansa ja korjanneet pöydän, oli kello +puoli kuusi. He siirtyivät yhdessä halliin. + +"Sinun täytyy mennä nukkumaan vähän lisää", sanoi Jim Airth käskevästi. + +"Menen kyllä, jos sitä haluat", kuiskasi Myra; "mutta en koskaan ole +koko elämässäni tuntenut itseäni näin voimakkaaksi ja levänneeksi. +Jim, minä istun aamiaisella sinun pöydässäsi ja kaadan sinulle kahvia. +Asettakaamme se kello yhdeksäksi, kuten tavallisesti. Tulee olemaan +niin hauskaa nähdä Murgatroydien ilmeitä ja muistella juustoamme ja +oluttamme. Jos sinä tulet alas ensiksi, niin tilaa aamiaisemme samaan +pöytään." + +"Hyvä on", sanoi Jim Airth. + +Myra alkoi nousta ylös portaita, mutta kääntyi viidennellä askelmalla +ja kurottautui käsipuun yli hymyilemään Jim Airthille. + +Jim Airth kohotti kättään ylös. "Kuinka voin laskea sinut menemään?" +huudahti hän äkkiä. + +Myra kurottui ulommaksi ja katsoi hymyillen hänen jumaloiviin silmiinsä. + +"Kuinka voin mennä?" kuiskasi hän hellästi. + +Jim Airth tarttui hänen molempiin käsiinsä. Heidän silmänsä uppoutuivat +liekehtien toisiinsa. + +"Myra", hän sanoi, "milloin menemme naimisiin?" + +Myran kasvoille lehahti puna, aivan kuin pehmeät valkoiset pilvet +olivat lehahtaneet rusottaviksi auringon noustessa. Mutta hän kohtasi +arkailematta Jimin silmien leimua. + +"Milloin vain tahdot, Jim", vastasi hän vienosti. + +"Niin pian kuin mahdollista siis", sanoi Jim Airth kiihkeästi. + +Myra veti pois kätensä ja nousi pari askelta ylemmäksi. Sitten hän +kääntyi, kumartui alas ja kuiskasi: + +"Miksi?" + +"Siksi", vastasi Jim Airth, "etten tiedä kuinka voin sietää päivää tai +tuntia tai minuuttiakaan, jolloin emme voi olla yhdessä." + +"Ah, onko sinullakin sellainen tunne?" kuiskasi Myra. + +"_Sinullakin_?" huusi Jim Airth. "Onko _sinullakin_ -- Myra! Tule +takaisin!" + +Mutta lady Ingleby pakeni ylös portaita kuin jänis. Hän ei ollut +juossut niin kovaa sittenkun kymmenvuotiaana lapsena. Jim Airth kuuli +hänen onnellisen naurunsa ja sitten oven sulkeutumisen. + +Silloin hän aukaisi valtaoven salvan ja astuttuaan ulos seisoi +päivänpaisteessa polulla, jota myöten hän oli nähnyt satuprinsessansa +tulevan. + +Hän ojensi käsivartensa päänsä yli. + +"Minun!" sanoi hän. "Minun kokonaan! Oi, hyvä Jumala! Vihdoinkin olen +saavuttanut korkeimman!" + +Sitten hän riensi pikajuoksua kyläkatua pitkin rantaan; ja viisi +minuuttia myöhemmin hän voimakkaan miehuutensa täydessä väkevyydessä ui +kultaista kujaa pitkin nousevaa aurinkoa kohti. + + + + +Neljästoista luku. + +KULTAISIA PÄIVIÄ. + + +Sitä seuraava viikko oli ihanteellisen ilon ja vapauden viikko. +Molemmat tiesivät vaistomaisesti, etteivät mitkään myöhemmät päivät +voineet olla aivan näiden ensimäisten kaltaisia. Niihin sisältyi +elämys, joka ei ollut enää uudistuva ja joka niinollen oli nautittava +eheästi ja täysin sydämin. + +Alussa Jim Airth puhui päättävästi erikoisen naimaluvan hankkimisesta +ja kannatti kaiken viivyttelyn hylkäämistä. Mutta lady Ingleby, joka +tavallisesti oli jossakin määrin epävarma kaikkiin lakiasioihin ja +käytännöllisiin seikkoihin nähden, rupesi onneksi epäilemään, oliko +viisasta mennä naimisiin muulla kuin omalla nimellään; ja vaikka hän +olisi voinut ratkaista vaikeudet ilmottamalla heti asian oikean laidan +Jim Airthille, tahtoi hän välttämättä saada itse määrätä milloin ja +missä ilmaiseminen oli tapahtuva; ja hänessä oli herännyt harras halu +tehdä se omassa kauneuden ympäröimässä kodissaan Shenstonessa. + +"Katsos, Jim", pyyteli hän, "minulla on Lontoossa ja Shenstonessa +joitakin ystäviä, jotka tuntevat mielenkiintoa minun puuhiini, ja minä +tuskin voisin ilmestyä heidän keskelleen nuorikkona! Vai voisinko, +Jim? Se näyttäisi kovin omituiselta ja odottamattomalta virkistyslevon +päätökseltä. Eikö sinustakin, Jim?" + +Jim Airthin äänekäs nauru veti Susanna-neidin ikkunaan. Susannalle +aiheutui ikävää ajanhukkaa siitä että hänen ikkunansa antoi +kuusamamajaan päin. + +"Siitä saattaisi syntyä kerrassaan virkistyslepo-raivo", sanoi Jim +Airth. + +"Oi, mutta eivät kaikki voisi kohdata _sinua_", sanoi Myra; ja katse, +jonka Jim Airth sai noista suloisista silmistä, korvasi täysin määrin +vastaväitteen epämääräisyyden. + +Niinmuodoin he tulivat päätökseen viettää viikon ajan tätä vapaata, +kahlehtimatonta elämää, ennenkuin palaisivat siihen maailmaan, jonka +keskuudessa heidät tunnettiin; ja Jim Airth lupasi tulla tapaamaan +Myraa hänen omassa kodissaan, ennen sen lopullisen askeleen ottamista, +joka tekisi heidät kokonaan toistensa omiksi. + +Sitten tekivät he iloisia kävelyretkiä pitkin kallioita raittiissa +tuulessa ja päivänpaisteessa; ja Jimin käsivarresta kiinni pidellen +Myra kurkisti ylhäältä kallion töyräältä heidän pengermälleen. + +He kävivät Hevosenkenkä-poukamassa matalan veden aikana, ja Jim Airth +kulutti tuntikausia kovertaakseen hät'hätää laaditut pykälät oikeiksi +askeliksi, niin että pengermälle tuli johtamaan portaat, joita myöten +vastedes vuoksiveden mahdollisesti yllättämät ihmiset voisivat kiivetä +turvaan. Myra istui rannalla ja katseli hänen työtään, katse valoisana +herkistä muistoista; mutta hän kieltäytyi jyrkästi kiipeämästä +uudelleen ylös. + +"Ei, Jim", sanoi hän; "ei ennenkuin tulemme tänne lempiviikoiksemme. +Sitten, jos tahdot, voit viedä vaimosi mukanasi sille paikalle, missä +vietimme nuo ihmeelliset tunnit. Mutta ei nyt." + +Jim, joka odotti saavansa aina pitää oman päänsä, jollei hänelle +näytetty mustaa valkoisella toisenlaisen menettelytavan paremmuuden +todistukseksi, oli ryhtymäisillään väittelemään ja inttämään vastaan, +kun hän huomasi kyyneleitä Myran silmäripsissä ja värinää hänen +suloisilla, hymyilevillä huulillaan, ja hän antoi heti myöten enempää +kyselemättä. + +He vuokrasivat teltan ja pystyttivät sen rannalle kylän ulkopuolelle, +Myra sähkötti itselleen uimapuvun ja Jim meni veteen alusvaatteissaan +ja koetti opettaa häntä uimaan kannattaen häntä leuan alta ja lukien: +"Yks, kaks! Yks, kaks!" paljon kovemmalla äänellä kuin sitä oli koskaan +ennen Myralle luettu. Suuren loiskinan ja naurun keskellä Myra sitten +suoritti kymmenkyynäräisen uintimatkansa. + +Amelia Murgatroydin mielestä se oli loukkaavaa; niin, enemmän kuin +loukkaavaa -- se oli pahennusta herättävää! Hän joutui paikalla vuoteen +omaksi, odottaen että Eliza ja Susanna seuraisivat hänen esimerkkiään +-- ainakin hengessä, jollei kirjaimellisesti. Mutta Amelian +henkilökohtaisesta valvonnasta vapautuneena romanttinen pikku Susanna +johdatti Elizan harhaan, ja molemmat etsivät salaista ja pelokasta +nautintoa seuraamalla minkä voivat tuon parin "pyrintöjä", joka oli +rohkeasti muuttanut proosallisen cornwallilais-majatalon jännityksen ja +romantiikan maaksi. + +Siitä hetkestä lähtien, jolloin Myra heidän seikkailunsa jälkeisenä +aamuna viisi minuuttia yli yhdeksän oli tullut kahvihuoneeseen +keltaisia ruusuja valkoisen pukunsa vyössä, lausuen: "Rakas Jim, olenko +antanut sinun odottaa? Eihän kahvi vain liene jäähtynyt?" -- oli koko +elämä muuttanut muotoaan Susanna-neidin silmissä. Äkkiä kääntyen hän +oli nähnyt katseen, jonka Jim Airth loi tuohon viehättävään naiseen, +joka istui häntä vastapäätä hänen siihen saakka yksinäisen pöytänsä +ääreen ja yhä hymyllä vastaten hänen katseeseensa kohotti kahvipannua. + +Amelian ankara kuiskaus oli palauttanut hänet järkiinsä ja ehkäissyt +enemmät taakse-vilkumiset, mutta hän oli kuullut Myran sanovan: +"Unhotin sokerin kupistasi, Jim. Yksikö vai kaksi palaa?" ja Jim +Airthin vastaavan: "Kuten tavallisesti, kiitos, kultaseni", tietämättä +että hän, iskien lystikkäästi silmää sokeripihdit koholla odottavalle +Myralle, asetti kirjekuoren kuppinsa päälle merkiksi, että "kuten +tavallisesti" merkitsi "ei ollenkaan sokeria!" + +Myöhemmin, kohdatessaan lady Inglebyn eräänä päivänä yksinään +käytävässä, Susanna-neiti rohkaistui tekemään kaksi kiireistä kysymystä. + +"Oi, sanokaa minulle, kultaseni! Onko ihan _todella_ totta että te +menette naimisiin herra Airthin kanssa? Ja oletteko tuntenut hänet +kauan?" + +Ja luoden hymyilevän katseen Susannan levottomiin, pyöreihin kasvoihin +Myra vastasi: "Niin, neiti Susanna, tosiasia on, että Jim Airth menee +naimisiin minun kanssani. Enkä voi selittää kuinka kauan olen hänet +tuntenut. Minusta tuntuu kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni." + +"Ah", kuiskasi Susanna-neiti viekkaasti hymyillen oman +tarkkanäköisyytensä tiedossa. "Eliza ja minä olimmekin varmat siitä +että välillänne oli vain pieni riitaantuminen." + +Tämä huomautus jäi lady Inglebylle kerrassaan käsittämättömäksi: ja +vasta sitten kun hän oli kertonut sen Jimille ja tämä oli nauranut +täyttä kurkkua ja nimittänyt häntä häikäilemättömäksi teeskentelijäksi, +selvisi hänelle että "riitaantumisen" otaksuttiin olleen vaikuttamassa +koko sen ajan, jolloin hän ja Jim Airth olivat istuneet eri pöydissä +osottamatta mitään tuttavuuden merkkejä. + +Siitä huolimatta hän hymyili ystävällisesti Susannan viekkaille, +nyökyttäville kasvoille. Sitten hän omassa suuressa onnessaan kietoi +pienen vanhan neidin kauniitten käsivarsiensa syleilyyn ja suuteli +häntä. + +Susanna-neiti ei ikinä unhottanut tuota syleilyä. Se heijasti hänelle +aavistuksen siitä, miltä tuntui olla Jim Airthin rakastama. Ja +sen jälkeen, milloin vain Amelia-neiti katsoi soveliaaksi käyttää +laatusanoja sellaisia kuin "säädytöntä", "epäiltävää" tai "suurimmassa +määrin sopimatonta", kääri Susanna-neiti urheasti kokoon kudelmansa ja +poistui huoneesta. + +Siten kuluivat nuo kultaiset päivät, ja Jim Airthille tuli kirje +lady Inglebyn sihteeriltä. Hänen armonsa oli tällä haavaa poissa +kotoa, mutta palaisi Shenstoneen seuraavana maanantaina ja ottaisi +mielihyvällä hänet vastaan tiistaina iltapäivällä. Kello kaksi Charing +Crossin asemalta lähtevää pikajunaa oltaisiin vastassa Shenstonen +asemalla, jollei hän kirjeellisesti esittäisi toista. + +"No, sepä on hyvin kohteliasta", sanoi Jim Myralle ojentaessaan +hänelle kirjeen; "ja kuinka hyvin se sopii suunnitelmiimme. Olimme jo +päättäneet molemmat matkustaa kaupunkiin maanantaina ja sinä edelleen +Shenstoneen. Siten minä voin tulla tuossa kahden junassa tiistaina, +suoriutua käynnistäni lady Inglebyn luona niin nopeaan kuin mahdollista +ja lentää sitten tyttöni luo Puistomajaan. Kunpa hän vain ei ottaisi +tarjotakseen minulle teetä!" + +"Kumpi 'hän'?" kysyi Myra hymyillen. "_Minä_ ainakin aion tarjota +sinulle teetä." + +"Sitten minä kieltäydyn lady Inglebyn teestä", sanoi Jim päättävästi. + +Noinakin ihmeellisinä päivinä hän jatkoi säännöllisesti kirjansa +valmistamista, Myran istuessa hänen lähellään tupakkahuoneessa +kirjottaen kirjeitä tai lukien silläaikaa kun hän työksenteli. +"Voin tehdä paremmin työtä, kun sinä olet ulottuvilla tai ainakin +silmän kantamissa", oli Jim sanonut; eikä Myra ollut voinut olla +mielessään vertaamatta tämän tuottaman mielihyvän värähdystä siihen +entiseen tietoisuuteen, että hän oli aina tiellä työtä tehtäessä +ja että laboratorion oven sulkeminen myöskin sulki hänet Mikaelin +elämänharrastusten ulkopuolelle. Oi, kuinka tuo kaikki oli erilaista +verrattuna siihen tapaan, millä Jim jo nyt teki hänet osalliseksi +itsestään ottaen hänet mukaansa kaikkiin harrastuksiinsa. + +Myra kirjotti juurtajaksain onnestaan Jane Dalmainille, kertoen +hänelle yksityiskohtaisesti ne laatuaan harvinaiset tapahtumat, jotka +olivat hänet niin nopeasti siihen temmanneet. Samoin muutamia rivejä +vanhalle ystävälleen Meldrumin herttuattarelle, ilmottaen hänelle +lyhykäisesti kihlauksensa ja Shenstoneen-paluunsa päivämäärän ja +luvaten perinpohjaisemman selityksen myöhemmin. Tämä kirje sisälsi myös +terveiset Ronaldille ja Billylle, jos he vielä sattuisivat olemaan +Overdenessä. + +Sunnuntai-ilta, viimeinen jonka he viettivät Tregarthissa, saapui aivan +liian pian. He menivät yhdessä pieneen kirkkoon, istuen yksinkertaisen +kalastajaväen keskellä iltajumalanpalveluksessa. Katsoessaan samaan +virsikirjaan ja laulaessaan: "O, Luoja, joka pelastat", ajattelivat +molemmat keskellä virttä "Davy Jonesia" ja vaihtoivat keskenään +hymyilyn, liittäen kuitenkin heti perään anomus- ja kiitosrukouksen. + + "Maa, meri siitä ikuisen + Sinulle tuokoon kiitoksen." + +Jim Airthin voimakas basso jyrisi kautta pienen kirkon, ja liki hänen +olkapäätään lauloi Myra niin säteilevin kasvoin ettei kenkään voinut +epäillä hänen ylistyksensä todellisuutta. + +Sitten takaisin Moorheadiin nauttimaan kylmää illallista, jonka jälkeen +he siirtyivät ulos kuusamamajaan saadakseen Jimin iltasavun ohella +pitää viimeisen hiljaisen keskusteluhetken. + +Siinä heidän istuessaan Jim Airth virkkoi äkkiä: "Kesken puheen, minä +haluaisin että kertoisit minulle enemmän lady Inglebystä. Millainen +nainen hän on? Onko hänen kanssaan helppo puhua?" + +Tuokioksi Myra joutui hämille. "Niin, Jim -- tuskin osaan oikein sanoa. +Helppoko? Niin, luulen kyllä että _sinusta_ tulee olemaan helppo puhua +hänen kanssaan." + +"Puhuuko hän miehensä kuolemasta, vai onko se pyhitetty aihe?" + +"Hän puhuu siitä", sanoi Myra vienosti, "niille jotka voivat ymmärtää." + +"Vai niin! Luuletko että hän haluaisi kuulla yksityiskohtia hänen viime +ajoistaan?" + +"Mahdollisesti; jos sinua haluttaa kertoa niistä. Jim -- tiedätkö kuka +sen teki?" + +Äänetön hämmästys lehtimajassa. Jim otti piipun hampaistaan ja katsoi +häneen. + +"Tiedänkö kuka -- teki -- mitä?" kysyi hän hitaasti. + +"Tiedätkö sen miehen nimen, jonka tekemä erehdys surmasi lordi +Inglebyn?" + +Jim pani piipun takaisin suuhunsa. + +"Kyllä, kultaseni, tiedän sen", sanoi hän levollisesti. "Mutta kuinka +sinä olet saanut tietää tuosta erehdyksestä? Minä olin siinä luulossa +että koko asia pidettiin salaisena täällä kotona." + +"Niin tehtiinkin", sanoi Myra; "mutta lady Inglebylle kerrottiin siitä, +ja minä kuulin sen silloin. Jim, jos hän kysyisi sinulta tuota nimeä, +sanoisitko sen hänelle?" + +"Sanoisin varmaan", vastasi Jim Airth. "Minä olin alunpitäen jyrkästi +vastaan että siitä tehtäisiin mitään salaisuutta. Minä vihaan +salakähmäisyys-politiikkaa. Mutta oli otettava huomioon miehen +tulevaisuus. Maailma ei milloinkaan päästä tuollaisia seikkoja +unohtumaan. Häntä olisi aina osotettu sanoen: 'Tuo mies tuossa tappoi +lordi Inglebyn' -- ihan kuin hän olisi tehnyt sen tahallaan; ja +jokainen meistä tiesi että se olisi painanut kuin myllynkivi vaikka +minkälaisen tulevaisuuden kaulassa. Ja lisäksi oli koko tapahtumalla +ollut hiukan säännötön kulku; ja johtavat piirit pitävät asianaan +omistaa itselleen koko kuudoksen, jos kokeilut menestyvät, ja nostaa +kiukkuisen metelin, jos ne sattuvat epäonnistumaan. Siitä johtuu +se tosiasia, että me armeijassa palvelevat olemme kaikki sellaisia +innottomia paikallaanpysyjiä. Ei kukaan uskalla olla omintakeinen. +Vaaranalaisuus on liian suuri ja hämmästyttävän suhteeton. Jos +onnistut, saat D.S.O:n [Distinguished Service Order = Palveluksessa +kunnostautumisen ritarikunta. Suom. huom.] merkin kiitolliselta +hallitukselta ja laakeriseppeleen ihailevalta kansakunnalta. Jos +epäonnistut, niin suuttunut väestö pilkkaa nimeäsi ja kiusaantunut +ja hämmästynyt hallitus heittää sinut vankilaan. Sellainen menettely +ei kannusta eikä tee miehiä kärkkäiksi ryhtymään alotteisiin. Jonkun +teon oikeutta ja vääryyttä ei pitäisi määrätä sen menestymisen tai +epäonnistumisen mukaan." + +Lady Inglebyn ajatus oli pysähtynyt Jimin sydämenpurkauksen alkuosaan. + +"Eivät he olisi voineet ottaa Mikaelin kuudosta", sanoi hän. "Se on +varmasti ollut patentilla suojattu. Hän huolehti aina tarkoin siitä +että otti patentin kaikille keksinnöilleen." + +"Mitä tarkotat?" sanoi Jim Airth. "Ahaa, ymmärrän. 'Kuudos' merkitsee +'kunniaa', tyttö-kulta, ei mitään uudenlaatuista räjähdysainetta. Mutta +miksi kutsut lordi Inglebytä 'Mikaeliksi'?" + +"Olin hänelle läheisesti tuttu", sanoi lady Ingleby. "Ymmärrän. No +niin, kuten sanoin, minä vastustin tuota salaamis-puuhaa, mutta +minut saatiin taivutetuksi myöntymään; ja ne harvat, jotka tiesivät +asian laidan, sitoutuivat kunniasanallaan pysymään vaiti. Ainoastaan +lady Inglebylle oli nimi kuitenkin ilmaistava, jos hän haluaisi +tietää sen; ja jotkut meistä arvelivat että olisi yhtä hyvä panna se +suoraan Times'iin kuin kertoa naiselle. Sittemmin saimme kuulla hänen +päättäneen olla mistään tietämättä." + +"Mitä mieltä olet hänen päätöksestään?" kysyi lady Ingleby. + +"Olen sitä mieltä että hän on hyvin oikeamielinen nainen ja hyvin +harvinainen sukupuolessaan, jos hän pysyy päätöksessään. Mutta +naisluonteelle olisi jokseenkin ominaista tehdä tuollainen kelpo päätös +jonkun ylevän hetken jännityksessä ja sitten antautua jälkeenpäin +yksityisiin arveluihin." + +"Kuulitko hänen kieltonsa syytä, Jim? Hän sanoi ettei hän tahtonut +että maan päällä olisi joku, jonka kättä hän ei voisi suostua ystävänä +puristamaan." + +"Uskollinen sielu-parka!" sanoi Jim Airth kovasti liikutettuna. "Myra, +jos _minä_ saisin tapaturmaisesti surmani jonkun kautta, kuten Ingleby, +-- tuntisitko _sinä_ sillä tavoin minun tähteni?" + +"En!" huusi Myra intohimoisesti. "Jos menettäisin sinut, rakastettuni, +en ikinä haluaisi enää puristaa yhdenkään muun miehen kättä, en +ystävänä enkä muuten, niin kauan kuin eläisin!" + +"Ahaa", mietti Jim Airth. "Siis sinun mielestäsi lady Inglebyn kiellon +syy ei todistanut sellaisesta rakkaudesta kuin meidän?" + +Myra painoi kauniin päänsä hänen olkaansa vasten. "Jim", sanoi hän +katkonaisesti, "en pidä itseäni pätevänä arvostelemaan mitään muuta +rakkautta. Se asia minulle vain on selvänä, etten koskaan ollut tiennyt +mitä rakkaus oli, ennenkuin tulin tuntemaan _sinut_." + +Pitkä äänettömyys lehtimajassa. + +Sitten Jim Airth huusi miltei hurjasti sylissään lepäävälle naiselle: +"Voitko todella ajatella olleesi oikeassa antaessasi minun odottaa edes +päivääkään?" + +Ja puhuteltu, joka rakasti häntä kielin kuvaamattomalla rakkaudella, +ei voinut löytää sanoja vastaukseksi tuohon kysymykseen. Siten kävi +niin, että tuo kysymys kohosi uudelleen hänen eteensä vastatulevina +päivinä, alati valmiina palaamaan ja kolkuttamaan hänen aivojaan +toistaen säälimättömästi: "Olinko oikeassa antaessani hänen odottaa +edes päivääkään?" + + * * * * * + +Hallissa sen marmoripöydän vieressä, jolla vieraskirja oli, he +pysähtyivät sanomaan hyvää-yötä. Jo alunpitäen ei Myra ollut sallinut +Jimin tulla yläkertaan ennenkuin hänen ovensa oli suljettu. "Jollet +noudata sääntöjä, joita minä katson oikeaksi asettaa", sanoi hän pieni +hellä hymy huulillaan, "niin minä itsepuolustukseksi pyydän Amelia +Murgatroydin kaitsijaksi; ja tuntuisiko se sinusta hauskalta?" + +Jim lupautui siis pysymään alhaalla kunnes Myran ovi oli ollut +suljettuna viisi minuuttia. Sen jälkeen hän törmisti ylös portaita +vihellellen: + + "Kauan, kauan eläköön mun armas vaimosein, + Pitkä ikä olkoon myös laivatoverein; + Älköhön luitamme saako valtoihin + Vanha Davy Jones, missä lienemmekin..." + +Sitten hänen ovensa paukahti, ja Myra uskalsi päästää vallalle +pidätetyn naurunsa ja laulahtaa vienosti: + + "O-hii, o-hei, o-hoi!" + +pelkästä onnen ylenpalttisuudesta. + +Mutta tänään oli viimeinen ilta. Ero oli edessä. Oli ollut kireitä +hetkiä jo lehtimajassa. + +Jimin siniset silmät kapinoivat. Hän seisoi pidellen Myran käsiä +rintaansa vasten, kuten hän oli tehnyt Hevosenkenkä-poukamassa, kun +aallot huuhtelivat heidän jalkojaan ja hän oli huutanut: "Teidän +_täytyy_ kiivetä!" + +"Siis huomenillalla", sanoi hän, "sinä olet Puistomajassa Shenstonessa +ja minä klubissani kaupungissa. Tiedätkö kuinka kovaa on olla poissa +luotasi yksi tuntikaan? Käsitätkö että jollet sinä olisi ollut niin +itsepäinen, ei meidän olisi koskaan tarvinnut ollenkaan erota? Me +olisimme voineet lähteä pois täältä yhdessä, miehenä ja vaimona. Jos +sinä olisit todella minusta välittänyt, et olisi halunnut odottaa." + +Myra hymyili hänen vihastuneelle katseellensa. + +"Jim", kuiskasi hän, "on _hirveän_ tuhmaa sanoa: 'Jos olisit todella +minusta välittänyt', kun sinä kerran tiedät täysin hyvin, että minä +välitän sinusta enemmän kuin yksikään nainen maailmassa on koskaan +välittänyt yhdestäkään miehestä tätä ennen! Ja minä vakuutan sinulle, +Jim, ettemme olisi voineet mennä _pätevästi_ naimisiin täällä -- ja +ajattele kuinka kamalaa olisi rakastaa toisiaan niin paljon kuin +me rakastamme ja sitten huomatakin ettemme ole _lainvoimaisesti_ +naimisissa; ja kun tulet kotiini ja viet minut mukaasi sieltä, olet +myöntävä, -- niin todella _myöntävä_ -- minun olleen oikeassa. Olet +pyytävä nöyrästi anteeksi että olet niin usein sanonut: 'joutavia' +-- Jim -- rakkain! Katso kelloa! Minun _täytyy_ mennä. Amelia +Murgatroyd parka väsyy niin kovin kuunnellessaan meitä. Hän jättää +aina ovensa pikkuisen raolleen. Niin tekee Susanna-neitikin. He ovat +kaikki ottaneet tavakseen nukkua ovet raollaan. Luulen että Susanna +seisoo raotetun ovensa ääressä pimeässä, toivoen nähdä sinun kulkevan +ohi... Ei, älä sano niin häijyjä sanoja. He ovat herttaisia kaikki +kolme, ja me tulemme hirveästi kaipaamaan heitä huomenna. Oi, Jim +-- minulle johtui juuri mieleen loistava aate! Minä pyydän heitä +morsiusneideikseni! Etkö voi nähdä heidän seuraavan minua kirkon +kuorikäytävää pitkin? Se olisi vielä pahempaa kuin herttuattaren +esiintyminen Janen luovuttajana. Ah, etkö ole kuullut sitä juttua? Minä +kerron sen sinulle joskus. Jim, sano pian 'hyvää yötä' ja päästä minut +menemään." + +"Kerran", sanoi Jim Airth pusertaen tiukemmin hänen ranteitaan -- +"kerran, Myra, me emme sanoneet 'hyvää-yötä' emmekä 'hyvää-huomenta'." + +"Jim, rakas!" sanoi Myra hellästi. "Sinä yönä sanoit sinä minulle, +ennenkuin nukuin: 'Me emme ole yksin. _Jumala on täällä_.' Ja sitten +sinä luit osan 139:stä psalmista. Ja Jim -- minä ajattelin että sinä +olit paras ja voimakkain mies mitä koskaan olin tuntenut; ja minä +tunsin että koko elämäni ajan tulisin luottamaan sinuun niinkuin luotin +Jumalaani." + +Jim Airth päästi irti kädet, joita hän oli pidellyt niin tiukasti, ja +suuteli niitä hyvin hellästi. "Hyvää yötä, sydänkäpyni", sanoi hän, "ja +Jumala siunatkoon sinua!" Sitten hän kääntyi marmoripöytään päin. + +Myra juoksi joutuin ylös portaita ja sulki ovensa. + +Sitten hän polvistui vuoteensa viereen ja nyyhkytti hillittömästi, +osaksi ilosta ja osaksi surusta. Vastauksetta jäänyt kysymys alotti +toistelunsa: "Ah, olinko oikeassa antaessani hänen odottaa?" + +Hetken perästä hän kohotti päätään, pidätti hengitystään ja tuijotti +pimeyteen. Hänen huoneensa poikki näytti liikkuvan ilmestys. Kookas, +parrakas mies iltapuvussa. Sylissä pieni koira, joka kurkisti häneen +kähäräinsä lomitse ikäänkuin sanoakseen: "Minun on parempi sija. Mitä +tekemistä sinulla on täällä?" Kookas mies kääntyi ovella. "Hyvää yötä, +rakas Myra", sanoi hän ystävällisesti. Näky hävisi. + +Lady Ingleby hautasi kasvonsa vuodevaatteisiin. "Tätä -- kymmenen +pitkää vuotta!" sanoi hän. Sitten hän näki pimeässä Jim Airthin +sinisilmäin kapinallisen hehkun ja tunsi hänen käsiensä puserruksen +omissaan. "Kuinka voin sanoa 'hyvää-yötä'?" kiisti hänen syvä äänensä +intohimoisesti. Ja onnen kyynelien tulvahtaessa silmiin Myra liitti +kätensä yhteen, kuiskaten: "Rakas Jumala, tulenko vihdoinkin tuntemaan +parhaan?" + +Ja portaita ylös astui Jim Airth, vihellellen kuin satakieli. +Mutta, myönnytyksenä Amelia Murgatroydin aatteille soveliaasta +sunnuntai-musiikista hän syrjäytti "Nancy Leen" ja vihelsi: + + "O Luoja, joka pelastat, + Kädelläs aallot asetat; + Jok' annat meren myrskylle + Sanallas käskyn: Vaikene; + O kuule, kun sua huudamme..." + +Ja polvillaan vuoteensa vieressä pimeässä Myra teki siitä itselleen +iltarukouksen. + + + + +Viidestoista luku. + +"MISSÄ ON LADY INGLEBY?" + + +Kun Jim Airth astui junasta seuraavan tiistain iltapuolella, katseli +hän innokkaasti kahden puolen pitkin asemasiltaa toivoen näkevänsä +Myran. Tosin he olivat nimenomaan sopineet, etteivät kohtaisi toisiaan +ennenkuin hänen käytyään lady Inglebyn luona. Mutta Myra oli niin +viehättävän epäjohdonmukainen ja mielivaikutteitaan noudattava kaikessa +toiminnassaan. Olisi ollut aivan hänen kaltaistaan kääntää nurin koko +heidän laatimansa suunnitelma; ja jos Myran halu tavata häntä muistutti +edes jossain määrin hänen omaa nälkäistä kaipuutaan nähdä Myra, olisi +tuollainen täyskäännös ollut hänestä helppo ymmärtää. + +Kuitenkin kaikitenkin, Myraa ei näkynyt; ja järjettömän pettymyksen +tunteen raskauttaessa mieltään Jim Airth työnsi lipun odottavalle +vartialle, kulki pienen asematalon läpi ja tapasi hienot, ponivaljakon +vetämät ajopelit odottamassa ulkopuolella. + +Etuhevosen suitsia pitelevä ajomies kosketti hattuaan. + +"Shenstonen linnaanko, sir?" + +"Niin", sanoi Jim Airth ja kiipesi ajopeleihin. + +Ajomies kosketti jälleen hattuaan. "Hänen armonsa sanoi, että te ehkä +itse haluaisitte ajaa poneja, sir." + +"Ei, kiitos", sanoi Jim Airth lyhyesti. "En koskaan aja toisten +ihmisten poneja." + +Ajomiehen ymmärtävä irvistys tukahtui heti. Hän kosketti jälleen +hattuaan, otti ohjakset käsiinsä, nousi ajajan istuimelle, räpsäytti +etuhevosta, ja täydellisesti yhdenveroiset ponit syöksähtivät heti +nopeaan raviin. + +Hevoslihan tuntijana Jim Airth tarkasteli niitä hyväksyvästi. +He kiisivät pitkin kapeita kyläteitä, joita tuuheina kasvavat +villiruusut ja metsäköynnökset reunustivat. Kyläläiset olivat työssä +heinäniityillään, huudellen iloisesti toinen toiselleen heiniä +käsitellessään. Oli verraton, Englannin rehevän keskikesän päivä. + +Jim Airthin pettymys siitä ettei Myraa näkynyt hälveni nopeasti +ajomatkan nautinnossa. Kaikesta huolimatta oli sentään paras pitää +kiinni kerran tehdyistä suunnitelmista; ja noitten hupaisten pikku +kavioiden jokainen kopsahdus vei häntä lähemmäksi Puistomajaa. Ehkä +Myra olisikin ikkunan ääressä. (Jim Airth oli nimenomaan kieltänyt +häntä tulemasta ikkunaan!) + +"Nämä ponit ovat olleet hyvän ajajan käsissä", huomautti hän +hyväksyvästi ajomiehelle heidän kiitäessään eräässä kaarteessa. + +"Kyllä, sir", sanoi ajomies tehden välttämättömän kädenliikkeensä +hattua kohti, ruoskan ja käden kohotessa yhdessä. "Hänen armonsa ajaa +niitä aina itse, sir. Hänen armonsa on hyvä ajaja, sir." + +Tämä tiedonanto hämmästytti Jim Airthia. Lordi Inglebyn iästä ja näöstä +päättäen hän oli odottanut tapaavansa lady Inglebyssä tasaantuneen +ja kunnianarvoisan kuusikymmenvuotiaan rouvasihmisen. Oli hiukan +yllättävää kuulla häntä mainittavan hyväksi ajajaksi. + +Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa aprikoida asiaa pitemmältä. +Sivuuttaen keskellä kyläniittyä sijaitsevan muratin verhoaman kirkon +he pyörähtivät läpi jykevän, erittäin hienomallisen rautaportin ja +saapuivat komealle puistokujalle. Vasemmalla puuryhmän keskellä oli +soma pieni, monipäätyinen talo. + +"Mikä talo tuo on?" kysyi Jim Airth vilkkaasti. + +"Puistomaja, sir." + +"Kuka siinä asuu?" + +"Rouva O'Mara, sir." + +"Onko rouva O'Mara jo palannut?" + +"En tiedä, sir. Hän oli ylhäällä linnassa hänen armonsa luona tänä +aamuna." + +"Silloin hän _on_ palannut", sanoi Jim Airth. + +Ajomies näytti käyvän ymmälle, mutta ei virkkanut mitään. + +Jim Airth kääntyi istuimellaan ja katsoi taakseen Puistomajaan. Se oli +pienempi rakennus kuin hän oli odottanut. Tämä seikka ei näyttänyt +häntä surettavan. Hän hymyili itsekseen, ikäänkuin joku ajatus olisi +herättänyt hänessä huvitusta ja mielihyvää. Hänen vielä katsoessaan +taakseen avautui talossa eräs sivuovi; siististi puettu, mustissa oleva +nainen, nähtävästi jokin ylineitsyt, ilmestyi kynnykselle, pudisteli +valkoista pöytäliinaa ja palasi sisään. + +He kiisivät pitkin puistokujaa, Jim Airthin pannessa merkille jokaisen +puun hyväksyvästi ja mielihyvin. Hieno vanha päärakennus tuli näkyviin, +ja hetkistä myöhemmin he seisahtuivat valtaoven eteen. + +"Hyvä ajomatka", huomautti Jim Airth hyväksyvästi antaessaan juomarahaa +ajomiehelle. Sitten hän kääntyi, nähden suuret ovet jo seposelälleen +avattuna ja muhkean kellarimestarin, jolla oli tavattoman tuuheat +mustat kulmakarvat, seisovan valmiina ottamaan häntä vastaan. + +"Tahtoisitteko tulla hänen armonsa arkihuoneeseen, sir?" sanoi +kellarimestari ja näytti tietä. + +Jim Airth astui viehättävästi sisustettuun huoneeseen ja katseli +ympärilleen. + +Huone oli tyhjä. + +"Olkaa hyvä ja odottakaa täällä, sir, Silläaikaa kun ilmotan hänen +armolleen teidän saapumisenne", sanoi komea tuuheakulmainen olento ja +poistui huoneesta äänettömästi sulkien oven jälkeensä. + +Yksin jäätyään Jim Airth alkoi tehdä nopeita havaintoja huoneesta, +toivoen saavansa siitä jotain opastusta omistajan maun ja luonteen +tuntemiseksi. Mutta hänen huomionsa vangitsi melkein paikalla lordi +Inglebyn luonnolliseen kokoon maalattu muotokuva, joka riippui +uuninreunan yläpuolella. + +Jim Airth käveli roihumatolle ja seisoi kauan katsellen kuvaa +äänettömällä mielenkiinnolla. + +"Erinomainen", sanoi hän vihdoin itsekseen. "Mainion sattuva. Sen +miehen pitää maalata Myra, jos vain saan hänet käsiini. Millainen +lystikäs pikku koira! Ja mikä harras kiintymys! Molemminpuolinen ja +täydellinen. Se on varmaan Petter. Omituista ajatella että minun piti +olla viimeinen, joka kuulin hänen kutsuvan Petteriä. Mahtoikohan lady +Ingleby pitää Petteristä. Jollei, niin epäilen oliko hänen asemansa +kovinkaan ilahuttava. Jos joku jäi huonommalle puolelle, ei se +varmaankaan ollut Petter." + +Hän oli yhä kiintynyt muotokuvan katselemiseen, kun kellarimestari +palasi tuoden pitkän ilmotuksen, jonka hän esitti jäykän juhlallisesti. + +"Hänen armonsa on puutarhassa, sir. Kun huoneessa on niin lämmin, sir, +pyytää hänen armonsa teitä tulemaan puutarhaan. Jos sallitte, sir, +näytän teille tietä." + +Jim Airth hillitsi halunsa sanoa: "Ala ravata!" ja seurasi +kellarimestaria pitkin käytävää ja alas leveitä portaita alahalliin. +He astuivat ulos parvekkeelle, joka kulki pitkin koko rakennuksen +sivua. Sen alapuolella oli vanhantyylinen puutarha puksipuureunuksineen +ja heleine kukkasarekkeineen, keskellä suihkukaivo. Sen takana +tasainen ruohokenttä, joka vietti loivasti kauniin, iltapäivän +auringonpaisteessa välkkyvän ja kimaltelevan järven rantaan. Tällä +nurmikentällä, jonkun verran oikealla kädellä, puolivälissä talon ja +järven välillä, seisoi rykelmä pyökkejä. Näitten laajalle ojentuvien +oksien alla, viileässä, houkuttelevassa varjossa, oli joitakin +puutarhatuoleja. Jim Airth saattoi parahiksi erottaa eräässä niistä +punaista päivänvarjoa pitelevän naisen valkoisen hameen. + +Kellarimestari osotti tätä pientä puuryhmää. + +"Hänen armonsa sanoi, sir, että hän odottaa teitä noiden pyökkien alla." + +Hän palasi taloon, ja Jim Airth sai omin päin löytää tien lady Inglebyn +luo, puitten välistä pilkottava loistava päivänvarjo oppaanaan. +Silläkin hetkellä hän ehti tuntea mielihyvää huomatessaan lady Inglebyn +rakastavan samanlaisia päivänvarjoja kuin Myra. + +Hän seisoi hetkisen parvekkeella ihaillen paikan verratonta kauneutta. +Sitten hänen kasvonsa kävivät alakuloisiksi ja synkiksi. "Millainen +koti", sanoi hän; "ja annapa jättää se palaamatta koskaan takaisin!" + +Hänen kasvoillaan oli vielä alakuloisuuden leima, kun hän laskeutui +kukkatarhaan johtavia porras-askelmia, asteli jonkun matkaa kapeita +hiekotettuja käytäviä, kääntyi sitten nurmikentän pehmeälle ruohikolle +ja käveli pyökkiryhmää kohti. + +Lähestyessään kookkaana ja sotilasmaisena, leveähartiaisena ja +suoraryhtisenä, olisi Jim Airth tehnyt erinomaisen vaikutuksen lady +Inglebyhyn, jos tämä olisi katsonut hänen tuloaan. Mutta Myra piti +päivänvarjoaan itsensä ja lähestyvän vieraansa välissä. + +Jim Airth tuli aivan lähelle -- niin lähelle että hän erotti pehmeän +reunuksen poimut lady Inglebyn jalalla ja hänen hameensa pitkät sulavat +laskokset -- ja yhä näytti lady Ingleby olevan tietämätön hänen +läsnäolostaan. + +Jim Airth siirtyi pyökkien alle ja seisoi hänen edessään. Ja vielä +silloinkin päivänvarjo kätki lady Inglebyn kasvot. + +Mutta Jim Airth ei joutunut koskaan ymmälle tietäessään olevansa +varmalla pohjalla. "Lady Ingleby", lausui hän vakavan kaavamaisesti, +"minun käskettiin..." + +Silloin päivänvarjo viskautui syrjään, ja Jim Airth huomasi katsovansa +suoraan Myran suloisiin, nauraviin silmiin. + +Nähdessään Jim Airthin kasvojen virallisen vakavan näön vaihtuvan +hurmaantuneeksi ihastukseksi sai Myra runsaan korvauksen +liikkumatta-istumisen ponnistuksistaan. Jim Airth heittäytyi hänen +eteensä poikamaisen vallattomasti ja kietoi sekä Myran että hänen +tuolinsa pitkien käsivarsiensa syleilyyn. + +"Oi, sydänkäpyni!" sanoi hän kumartaen kasvonsa Myran kasvojen ylitse, +sinisien silmiensä säihkyessä ihastuksesta. + +"Oi, Myra, mitä vuosisatoja onkaan kulunut sitten eilispäivän! +Kuinka olen sinua ikävöinyt! Melkein toivoin että olisit sittenkin +tullut asemalle. Kuinka vastenmielistä minusta oli tuhlata näin +paljon aikaa tuon vanhan lady Inglebyn luona käymiseen. Myra, onko +aika sinusta tuntunut pitkältä? Käsitätkö, rakas tyttöni, ettei +näin _voi_ jatkua kauemmin; että meidän on mahdotonta elää vielä +toiset neljäkolmatta tuntia erossa toisistamme? Mutta voi, sinua +kiusottelijaa! Minä riennän tulisen kärsimättömänä jokaisen tuhlatun +hetken takia, ja sinä istut täällä tämän puun alla kätkien kasvojasi +ja ollen olevinasi lady Ingleby! Tuo hämmästynyt ja hämmästyttävä +vanha kulmakarva-olio osotti todella sinua minulle lady Inglebynä +lähettäessään minut toivioretkelleni. Herranterttu, kuinka suloiselta +sinä näytät! Millaista aaltomaisen pehmeää vaatetta! Se ei sopisi +kallionkiipeämiseen, mutta ruohikolla istumiseen se on parasta +sorttia... En voi sille mitään! Minun täytyy!" + +"Jim", sanoi Myra nauraen ja työntäen häntä pois; "mikä sinulle +on tullut, sinä rakas iso poika? Sinun täytyy todellakin hillitä +käytöstäsi! Me emme ole nyt kuusamamajassa. 'Tuo hämmästyttävä +kulmakarva-olio' tähystää meitä hyvin todennäköisesti jostain ikkunasta +ja saa todella aihetta hämmästykseensä, jos hän näkee sinun jatkavan +tuohon tapaan. Jim, kuinka somalta sinä näytät kaupunkiasussasi. +Olen aina pitänyt harmaista päällystakeista. Nouse ylös ja anna +minun katsoa... Oh, katso tuota nurmikentän vihreää läikkää noissa +tahrattomissa polvissa! Kuinka ikävää. Puitko kaiken tämän hienouden +päällesi minun tähteni?" + +"Tietysti en, hupakko!" sanoi Jim Airth hieroen tarmokkaasti polviaan. +"Kun hinaan sinua kallioille, käytän norfolkilaisnuttuja, ja kun uitan +sinua meressä, käytän liinavaatteita. Tämän katsoin soveliaaksi asuksi +viralliselle vieraskäynnille lady Inglebyn luona; ja nyt, ennenkuin +hänellä on ollut tilaisuutta joutua sen kunnioitustaherättävän +vaikutuksen alaiseksi, olen toivottomasti turmellut housunpolveni sinun +alttariasi palvoessani! Missä on lady Ingleby? Minkätähden hän ei +noudata sopimuksiaan?" + +"Jim", sanoi Myra luoden häneen katseen, joka oli täynnä sanomatonta +rakkautta, mutta välkehti samalla liikutusta ja ihastusta; "Jim, +ihailetko tätä paikkaa?" + +"Tätä paikkaako?" huudahti Jim astuen askeleen taaksepäin saadakseen +esteettömän näköalan järvelle ja sen takana olevaan metsään. "Se on +kerrassaan täydellinen. Meillä ei ole mitään tämänmoista Skotlannissa. +Kaikinpuolisessa kauneudessa ei ole mitään todellisen, vanhan, hienon, +hyvinasutun englantilaisen maakartanon veroista, varsinkin kun on +kysymys sellaisesta, johon sisältyy pieni järvi saarineen joutsenineen +kaikkineen. Ja arvattavasti nuo metsät tuolla toisella puolella, +niin kauas kuin silmä kantaa, kuuluvat Inglebyn vallasväelle -- tai +oikeammin lady Inglebylle. Sääli ettei heillä ole poikaa." + +"Jim", sanoi Myra, "minä olen niin kovasti odottanut että saisin +näyttää sinulle kotini." + +Jim astui heti hänen lähelleen. "Näytä se minulle siis, armaani", sanoi +hän. "Minulle olisi mieluisempaa olla kahden sinun kanssasi pienessä +kodissasi -- näin sen ajaessamme asemalta -- kuin odotella tämän suuren +kauneusmaailman keskellä lady Inglebytä." + +"Jim", sanoi Myra, "muistatko erästä pientä laulunsävelmää, jota usein +hyräilin Cornwallissa ollessamme ja kuinka minä, kysyessäsi mikä se +oli, sanoin että saisit kuulla sanat jonain päivänä?" + +Jim näytti neuvottomalta. "Mutta, kultaseni -- sinä hyräilit niin monta +pientä laulunsävelmää..." + +"Oh, kyllä tiedän", sanoi Myra; "eikä minulla ole paljon korvaa. Mutta +tämä oli aivan erikoinen. Minä tahdon laulaa sen sinulle nyt. Kuuntele!" + +Ja katse luotuna Jimiin, hempeät silmät rakkautta uhkuvina, Myra +lauloi, pannen hiukan muutoksia omasta päästään, vanhan skotlantilaisen +"Huntingtower"-ballaadin viimeisen värsyn: + + "Blairin linnan valtias ma olen, poikasein, + Dunkeld kaunis myös on mun, oi armas Jamie'sein; + Huntingtower mahtava on perintöni mun, + Ja kaikki mik' on mun, on myöskin poika, sun". + +"Hyvin sievä", sanoi Jim, "mutta sinä olet sekottanut sen, kultaseni. +Jamie lahjoitti kaikki rikkautensa tytölle. Sinä lauloit sen nurinpäin." + +"Ei, ei", huusi Myra innokkaasti. "Ei siinä ole mitään nurinpäin. Jos +kerran molemmat rakastavat, niin ei ole väliä sillä, kumpi antaa. Se +jolla sattuu olemaan, lahjottaa toiselle. Jos sinä olisit cowboy, Jim, +ja rakastaisit naista jolla on metsiä ja linnoja, niin hänet ottaessasi +ottaisit kaiken senkin mikä hänelle kuului." + +"Minäpä luulen että veisin hänet karjatalolleni ja opettaisin hänet +lypsämään lehmiä", nauroi Jim Airth. Sitten hän kääntyi ja katseli +kaikille tahoille ja sanoi: "Mutta vakavasti puhuen, Myra, missä on +lady Ingleby? Hänen pitäisi täyttää sopimuksensa. Emme voi tuhlata koko +iltapäivää odottamalla häntä täällä. Minä tahdon tyttöni luo; ja minä +tahdon hänen luokseen hänen omaan pieneen taloonsa. Emmekö voi löytää +lady Inglebytä?" + +Silloin Myra nousi seisomaan säteilevänä ja astui Jim Airthin eteen. +Auringonsäteet paistoivat pyökin lehvien lomitse ja leikkivät hänen +harmaissa silmissään. Hän ei ollut milloinkaan näyttänyt niin +voittamattomalta hempeässä sulossaan. Mies näki tämän kaiken, ja +omistamisen riemu syttyi hänen uljailla kasvoillaan. + +Myra astui hänen eteensä pannen kätensä hänen rintaansa vasten. Jim +kietoi käsivartensa kevyesti hänen ympärilleen. Hän näki että Myralla +oli jotain sanottavaa, ja hän odotti. + +"Jim", sanoi Myra, "Jim, rakkain. On yksi nimi, jonka kantajana +tahtoisin olla mieluummin kuin minkään muun. On yksi asema, jota +hartaasti halajan itselleni. Sitten olisin tyytyväinen. Tahtoisin +oikeuden kantaa nimeä 'Mrs Jim Airth'. Halajan yli kaiken muun olla +sinun vaimosi. Mutta -- ennenkuin tulen vaimoksesi -- ja tapahtukoon se +hyvin pian! -- kunnes teet minusta 'Mrs Jim Airthin', rakkahin, olen -- +_minä_ -- olen lady Ingleby." + + + + +Kuudestoista luku. + +SHENSTONEN PYÖKKIEN ALLA. + + +Jim Airthin käsivarret vaipuivat hitaasti sivuille. Hän katsoi yhä +noihin onnellisiin, rakastaviin silmiin, mutta hänen omista silmistään +kuoli ilo, jättäen jälelle vain kylmän sinisen teräksen. Hänen kasvonsa +verkalleen vaalenivat, kovettuivat, jähmettyivät äänetöntä tuskaa +kuvastaviin piirteisiin. Sitten hän astui askeleen taaksepäin, ja Myran +kädet valahtivat alas hänen rinnaltaan. + +"_Sinäkö_ -- lady Ingleby?" sopersi Jim. + +Myra tuijotti häneen kuvaamattoman säikähtyneenä. + +"Jim!" huusi hän, "Jim, rakkahin! Minkätähden otat sen niin pahaksesi?" + +Hän siirrähti eteenpäin ja koetti tarttua Jimin käsiin. + +"Älä koske minuun!" sanoi Jim tuimasti. Ja lisäsi sitten: "_Sinäkö_, +Myra? Sinä! Lordi Inglebyn leski?" + +Hänen äänensä raivoisa tuska koski kipeästi Myraan. Mitä syytä Jim +Airthilla oli pahastua hänen ylhäisestä nimestään, hänen korkeasta +asemastaan? Vaikkakin se asetti hänet yhteiskunnallisesti paljon +ylemmäksi häntä, niin eikö hän, Myra, juuri-ikään ollut ilmaissut +alttiutensa -- kaipauksensa -- luopumaan kaikesta hänen tähtensä? +Eikö hänen rakkautensa jo ollut asettanut Jim Airthia kunnioituksen +korkeimmalle asteelle? Oliko jaloa, oliko arvokasta Jim Airthin +puolelta ottaa hänen paljastuksensa vastaan tuolla tavoin? + +Myra siirtyi tuoleja kohti hienon arvokkaasti. + +"Istukaamme alas, Jim, ja puhelkaamme", sanoi hän levollisesti. "Minun +mielestäni sinun ei tarvitse käsittää sitä niin mullistavaksi asiaksi +kuin näytät kuvittelevan. Salli minun kertoa sinulle kaikki siihen +kuuluva. Tahi mieluummin voisit ehkä kysyä minulta mitä haluat." + +Jim Airth istui sokeasti Myrasta kauimpana olevalle tuolille, laski +kyynärpäät polvilleen ja painoi kasvot käsiinsä. + +Ilman selityksiä Myra nousi ylös, siirsi tuolinsa tarpeeksi lähelle +voidakseen laskea kätensä Jimin käsivarrelle, jos häntä haluttaisi niin +tehdä, istuutui jälleen ja odotti äänettömänä. + +Jim Airthilla oli vain yksi kysymys kysyttävänä. Hän lausui sen +kohottamatta päätään. + +"Kuka on rouva O'Mara?" + +"Hän on kersantti O'Maran leski, sen joka kaatui Targain luona. Me +kumpikin menetimme miehemme tuossa onnettomassa tapauksessa. Hän on +ollut monet vuodet minun kamarineitinäni. Kun hän meni naimisiin +kersantin kanssa -- hän oli kelpo sotilas ja Mikael piti häntä suuressa +arvossa -- halusin vieläkin pitää hänet lähelläni. Mikael oli antanut +minulle Puistomajan tehdäkseni sillä mitä halusin. Minä luovutin sen +heille. Hän asuu siinä vielä. Oi, Jim rakas, koeta käsittää etten +ole sanonut sinulle ainoatakaan sanaa, joka ei olisi ollut täysin +tosi! Salli minun selittää kuinka jouduin oleskelemaan Cornwallissa +hänen nimellään enkä omallani. Jos saisin panna käteni käsiisi, Jim, +olisi minun helpompi kertoa... Eikö? Hyvä, ei tee mitään... Kun viime +marraskuussa sain sähkösanoman, joka toi tiedon mieheni kuolemasta, +tulivat hermoni kovasti järkytetyiksi. En luule sen johtuneen niin +paljon kärsimästäni tappiosta kuin sen edellä olleesta jatkuvasta +sielullisesta pingotuksesta. Juuri kun olin muuttanut kaupunkiin ja +aloin tulla paremmaksi, saapuivat yksityiskohtaiset tiedot ja minulle +oli ilmotettava että se oli ollut tapaturma. Sinä tiedät kaikki +mitä tulee siihen, oliko minun saatava tietää nimi vai ei. Tiedät +myöskin minkä päätöksen tein. Mutta tämän päätöksen tuottama tuska +sai tilani kääntymään taas huonommaksi. On aivan totta mitä sanoit +silloin lehtimajassa. Minä _olen_ nainen, Jim, usein heikkokin; ja +minä olin hyvin paljon yksin. Olin tehnyt oikean päätöksen ylevällä +hetkellä -- sinä mahdollisesti tiedät kuka se henkilö oli, joka +suosiollisesti otti tuodakseen minulle nämä uutiset Sotavirastosta +-- mutta jälkeenpäin minä aloin tuumailla; antauduin arvailuihin. +Rintamasta palasivat miehet kotiin. Minun arvailuni kiertelivät +lakkaamatta kahden miehen ympärillä -- he olivat erinomaisia poikia, +joista todella pidin. Vihdoin olin vakuutettu tietäväni, hämärien +mutta sentään pettämättömien merkkien nojalla, kumpi heistä oli sen +tehnyt. Olin siitä aivan varma. Ja sitten -- tuskin tiedän kuinka voin +kertoa sen sinulle -- tapahtui kauhuista kamalin! Se mies, joka oli +surmannut Mikaelin, tahtoi mennä naimisiin _minun_ kanssani! -- Oi, älä +voihki, armas; se tekee minut niin onnettomaksi! Mutta en ihmettele, +että pidät sitä vaikeana uskoa. Hän piti minusta hyvin paljon, poika +raukka; ja hän arvatenkin otaksui että kun en minä kerran mitään +tiennyt, ei itse tapahtumalla tarvinnut olla mitään merkitystä. Se +tuntuu vaikealta käsittää; mutta rakastunut ihminen kadottaa toisinaan +kaiken käsityksen asiain oikeista suhteista -- olen ainakin joskus +kuullut jonkun sanovan niin tai jotain sen suuntaista. En sallinut sen +kehittyä koskaan varsinaiseksi kosinnaksi, mutta tunsin että minun +oli paettava pois. Oli vielä toisiakin -- ja se oli minusta kauheaa. +En rakastanut ainoatakaan heistä, ja olin päättänyt mielessäni etten +koskaan menisi uudestaan naimisiin, jollen löytäisi ihannettani. Oi, +Jim!" Hän laski kätensä Jimin polvelle. Kuihtunut lehti ei olisi tehnyt +sen näkymättömämpää vaikutusta. Hän antoi sen olla siinä ja jatkoi +puhettaan. + +"Ihmiset lavertelivat. Sanomalehdissä oli yhä mittaa maatatunnustelevia +kirjotelmia. Minun surupukunikin kuvattiin ja sitä jäljitettiin. +Hermoni huononivat. Elämä tuntui sietämättömältä." + +"Vihdoin kysyin erään etevän erikoislääkärin neuvoa, joka on samalla +luotettu ystävä. Hän määräsi minut virkistyslepoon. Ei sulkeutumaan +neljän seinän sisälle huolineni ja kiusoineni, vaan matkustamaan +kerrassaan pois yksinäni; jättämään oman henkilökohtaisuuteni ja kaiken +mitä siihen kuului täydelleen taakseni; menemään seudulle, missä en +ollut koskaan ennen ollut, missä en tuntisi ketään eikä kukaan tuntisi +minua; oleskelemaan ulkoilmassa; syömään yksinkertaista ruokaa; +nousemaan varhain, menemään varhain levolle; mutta kaikkein tärkein, +kuten hän selvästi terotti, oli määräys: 'Jättäkää lady Ingleby +taaksenne'." + +"Seurasin hänen neuvoaan kirjaimelleen. Hän on niitä miehiä, joita +ei voi olla tottelematta. Tekaistun nimen ottaminen ei tuntunut +minua miellyttävän, ja siksi päätin esiintyä 'rouva O'Marana' ja +luonnollisesti kirjotin vieraskirjaan hänen osotteensa yhtä hyvin kuin +hänen nimensäkin." + +"Oi tuota iltaa, jolloin saavuin Moorheadiin! Sinä olit aivan oikeassa, +Jim. Minusta tuntui juuri siltä kuin olisin ollut onnellinen lapsi, +joka astuu uuteen kauneuden ja ilon maailmaan, missä ei ole muuta kuin +lupapäivää ja lepoa." + +"Ja sitten -- minä näin sinut! Ja -- oi rakastettuni! -- minä melkein +luulen että heti ensi hetkestä sieluni lensi sinun luoksesi kuin +ainakin epäämättömän vertaisensa luokse! Sinun elinvoimasi tuli minulle +tarmon lähteeksi; sinun voimakkuutesi täytti ja tuki minussa kaikkea, +mikä oli ollut heikkoa ja horjuvaa. Olin sinulle velkaa jo paljosta, +ennenkuin olimme todenteolla puhuneet toisillemme. Myöhemmin tulin +olemaan sinulle velkaa itse elämästäni ja rakkaudestani ja kaikesta -- +kaikesta, Jim!" + +Myra pysähtyi hilliten äänettömästi liikutuksensa. Sitten hän eteenpäin +kumartuen painoi huulensa Jimin karkealle tukalle. Tuulenhenkäys ei +olisi tehnyt sen näkymättömämpää vaikutusta. + +"Kun ensin sain kuulla sinun tulleen sodasta, kun käsitin että olet +varmaankin tuntenut Mikaelin, ylistin tohtorin viisautta siinä että hän +oli saanut minut luopumaan omasta nimestäni. Murgatroyditkin olisivat +heti tunteneet sen, eikä minulla olisi ollut mitään rauhaa. Nyt tuli +Amelia Murgatroyd vain sattumalta puhuneeksi seurusteluhuoneessa +'suloisesta lady Ingleby-raukasta', antaen meidän ymmärtää hänen +olevan läheisesti tuttu hänen kanssaan. Ja sitten -- oi, Jim! -- kun +tulin tuntemaan 'maailmanrannan cowboyni', kun hän kertoi minulle +vihaavansa arvonimiä ja kaikkea niihin kuuluvaa, silloin minä +todella siunasin hetkeä, jolloin olin merkinnyt itseni vieraskirjaan +yksinkertaisesti 'rouva O'Maraksi', ja päätin olla ilmaisematta hänelle +arvonimeäni ennenkuin vasta sitten, kun hän rakastaisi minua kyllin +paljon ollakseen siitä piittaamatta tai kaipaisi minua kyllin paljon +muuttaakseen minut lady Inglebystä yksinkertaiseksi mrs Jim Airthiksi +-- vaihtaen kotini Shenstonen linnasta minne ikinä hän haluaisi!" + +"Nyt ymmärrät minkä takia tunsin etten voinut mennä pätevästi naimisiin +kanssasi Cornwallissa; ja minä halusin -- oliko se itsekästä? -- +halusin itselleni iloa ilmaista oikean nimeni ja asemani vasta sitten +kun vihdoinkin tapaisin sinut omassa kauniissa kodissani. Oi, rakkaani +-- rakkaani! Eikö rakkautemme voi kestää niin vähäpätöisen asian +koettelemusta kuin tämä on?" + +Hän lakkasi puhumasta ja odotti. + +Hän oli varma voitostaan; mutta tuntui omituiselta, että hänen, +ollessaan tekemisissä niin hienon luonteen kanssa kuin hänen +rakastettunsa oli, täytyi taistella voittaakseen esteen, joka hänestä +tuntui mitättömältä seikalta. Mutta hän tiesi että väärä ylpeys usein +kuohahtaa jättiläismäisenä pienimpäinkin asiain johdosta, jolloin itse +aiheen arvottomuus näyttää lisäävän sen mittasuhteiden järjetöntä +laajentumista. + +Myra oli syvästi loukkaantunut, mutta hän oli nainen ja hän rakasti +Jimiä. Hän odotti kärsivällisenä nähdäkseen hänen rakkautensa häneen +kohoavan voitokkaana arvottoman ylpeyden yläpuolelle. + +Vihdoinkin Jim Airth nousi seisomaan. + +"En voi kestää sitä vielä", hän virkkoi hitaasti. "Minun täytyy olla +yksinäni. Minun olisi pitänyt tietää heti alusta, että sinä olit -- +olet -- lady Ingleby. Olen hyvin pahoillani että sinun on kärsittävä +sellaisesta mihin itse et ole syyllinen. Minun täytyy -- nyt -- lähteä. +Neljänkolmatta tunnin kuluttua tulen takaisin puhumaan tästä enemmän." + +Hän kääntyi virkkamatta mitään muuta, kädenkosketuksetta, +silmänluonnitta. Hän pyörähti ympäri kantapäällään ja asteli poispäin +ruohokentän poikki. + +Myran säikähtyneet silmät voivat tuskin seurata häntä. + +Hän nousi parvekkeelle, astui rakennukseen. Ovi sulkeutui. + +Jim Airth oli mennyt! + + + + +Seitsemästoista luku. + +"TIESITTE KAI?" + + +Myra Ingleby nousi ja suuntasi askeleensa verkalleen rakennusta kohti. + +Jos vieras olisi hänet kohdannut, ei hän arvatenkaan olisi huomannut +mitään tavatonta tuossa pitkässä, norjassa naisessa, jonka kalpeuteen +saattoi hyvin olla syynä päivän tavaton kuumuus. + +Mutta hänen sydämensä oli menehtymäisillään. + +Hänen ilonsa oli saanut kuolettavan haavan. Mies, jota hän jumaloi, +asettaen hänet rakkaudessaan kaikkia kuolevaisia korkeammalle, +oli hitaasti luisumassa alas jalustaltaan ja hänen kätensä olivat +voimattomat pidättämään häntä sillä. + +Nainen voi raahata omaa ylpeyttään tomussa ja jäädä siitä huolimatta +elämään; mutta kun hänen rakastamansa mies lankeaa, silloin totisesti +hänen sydämensä kuolee. + +Hänestä oli ollut mieluista kutsua Jim Airthia cowboyksi. Hän tiesi +hänen olevan tunnustetusti maailmanrantalaisen. Mutta oliko hän myöskin +halpamaisen ylpeyden orja? Jos hän itse oli pelkkä Jim Airth, katsoiko +hän karsaasti jalosyntyisyyden ja vanhan sukupuun takia niihin, +joille ne oikeudenmukaisesti kuuluivat? Jos hän ilmotti halveksivansa +arvonimiä, antoiko hän todella niille niin liiotellun suuren +merkityksen, että hän kääntyisi pois siitä naisesta, jonka hän aikoi +ottaa vaimokseen, vain sen vuoksi että tällä oli arvonimi, kun hänellä +itsellään taas ei sellaista ollut? + +Taloon saavuttuaan Myra meni arkihuoneeseensa. Vihreät ulkokaihtimet +varjostivat ikkunoita. Uunia ympäröivät sananjalka- ja liljaryhmät. +Maljoissa oli ruusuja, ja siellä täällä oli ruukuissa kasvavia +freesioita, jotka levittivät ympärilleen hienoa lemuaan. + +Myra astui lattian poikki roihumatolle ja seisoi siinä tuijottaen +lordi Inglebyn muotokuvaan. Tiedemieskasvojen lempeä hienostuneisuus +näytti esiintyvän tavallista silmiinpistävämpänä himmeässä valossa. +Lady Ingleby viivähti muistelemaan vainajan käytöstavan johdonmukaista +miellyttävyyttä, hänen loppumatonta ystävällisyyttään ja säyseyttään +kaikkia kohtaan; kuinka hän oli ollut kohtelias korkeammilleen, +huomaavainen alemmilleen; miellyttävä niin hyvin rikkaita kuin köyhiä +kohtaan. + +"Oi, Mikael", kuiskasi Myra, "olenko ollut uskoton? Olenko unhottanut +kuin hyvä olit?" + +Mutta sittenkin hänen sydämensä oli menehtymäisillään. Mies, joka oli +astunut pois nurmikentän yli, jättäen hänet ilman käden kosketusta tai +silmänluontia, piti sen käteensä suljettuna. + +Kevyet metsästysvaunut ajoivat ratisten porraspylväistön eteen. +Miesääniä kajahteli hallissa. Kiireisten jalkojen töminää kuului +käytävästä. Sitten Billyn vilkas, nuorekas ääni huusi: "Saammeko tulla +sisään?" ja sitä säesti Ronnien syväsointuisempi ääni: "Jollei meistä +vain ole haittaa?" Seuraavassa tuokiossa puristi Myra kummankin kättä. + +"Te rakkaat pojat!" sanoi hän. "En ole milloinkaan ollut sen iloisempi +teitä tavatessani! Painakaa puuta; vai oletteko tulleet pelaamaan +tennistä?" + +"Olemme tulleet katsomaan _teitä_, rakas kuningatar", sanoi Billy. "Me +olemme Overdenessä. Herttuatar on saanut kirjeenne. Hän kertoi meille +sen suuren uutisen ja mainitsi teidän aikoneen palata eilen. Niin että +me tulimme -- tulimme..." + +"Onnittelemaan", sanoi Ronald Ingram; ja hän sanoi sen sydämellisesti +ja lujasti. + +"Kiitän teitä", sanoi Myra hymyillen heille, mutta hänen äänensä +värähteli. Nämä ensimäiset onnittelut olivat, juuri sillä hetkellä +tullen, miltei enemmän kuin hän saattoi kestää. Sitten hän +luonteenomaisella yksinkertaisuudellaan ja suoruudellaan kertoi noille +vanhoille ystäville totuuden. + +"Te rakkaat pojat! Oli erittäin herttaisesti teiltä tulla tervehtimään; +ja tunti sitten olisitte tavanneet minut säteilevänä. Maailmassa ei +ole voinut olla minua onnellisempaa naista. Mutta, kuten tiedätte, +minä tapasin hänet ja me menimme kihloihin minun ollessani omituisella +virkistyslevollani, jossa pääasiana oli se, että esiinnyin rouva +O'Marana kaikissa kohdin oikean itseni sijasta. Tänä päivänä hän vasta +ensi kerran sai kuulla että minä olen lady Ingleby Shenstonen linnasta. +Ja, pojat, tuo isku oli hänelle liian ankara. Hän on loistava mies, +mutta tuollainen suloinen cowboyn tapainen olento. Hän on viettänyt +monet vuodet ulkomailla ja ollut kaikissa kuviteltavissa toimissa, +missä ratsastetaan hevosilla ja tehdään urheita tekoja. Viimeksi hän +oli tuossa teidän kauheassa pikku sodassanne ja sairastui kuumeeseen +Targain luona. Te olette varmaankin tuntenut hänet. Hän kutsuu sitä +'siirtomaajupakaksi', ja nyt hän kirjottaa kirjaa siitä ja muista +jupakoista sekä siitä miten niitä on vältettävä. Mutta hänellä on aivan +äärimmäinen vastenmielisyys arvonimiä ja suuria omaisuuksia kohtaan, +joten hän kauhtui aika pahasti kuullessaan minun omistavan niitä. Hän +on lähtenyt 'kestämään' sitä yksinään. Siitä syystä te tapaatte minut +surullisena eikä iloisena." + +Billy katsahti Ronnie'in, sähköttäen: "Onko se hän? Varmasti se on hän! +Onko meidän kerrottava hänelle?" Ronnie sähkötti takaisin: "Hän se on! +Kukaan muu se ei voi olla. Kerro _sinä_ se hänelle." + +Lady Ingleby huomasi nämä langattomat sähkövirrat. + +"Mitäs nyt, pojat?" sanoi hän. + +"Rakas kuningatar", huusi Billy tuskin kyeten hillitsemään +kiihtymystään, "saammeko kysyä tuon cowboy-olennon nimeä?" + +"Jim Airth", vastasi lady Ingleby, värin äkkiä lehahtaessa hänen +kalpeille poskilleen. + +"Siinä tapauksessa", sanoi Billy, "hän on sama mies, joka tuli meitä +vastaan karaten asemalle päin ikäänkuin kaikki raivottaret olisivat +olleet hänen kintereillään. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle +eikä paljon eteensäkään, niin että meidän metsästysvaunujemme täytyi +väistyä tiepuoleen! Niinmuodoin hän ei nähnyt kahta vanhaa toveriaan +eikä kuullut heidän huutoaan. Mutta ei voi olla mahdollista että +hän olisi paennut teidän arvonimeänne, rakas lady, enempää kuin +omaisuuttannekaan, sillä hänen oma arvonimensä on vanhimpia mitä +Skotlannin historia tuntee, ja tiluksensa käsittävät peninkulmittain +kankaita ja virtoja ja metsiä. Tiesitte kai, että tämä mies, joka +kutsui itseään 'Jim Airthiksi' ollessaan karjafarmin omistajana +Lännessä ja vieläkin käyttää sitä kirjailijanimenään, on kotioloissaan +James, Airthin ja Monteithin jaarli; hienoin Skotlannin vanhoista +aatelisnimistä!" + + + + +Kahdeksastoista luku. + +MITÄ BILLYLLÄ OLI KERROTTAVANA. + + +"Toitteko mailat mukananne, pojat?" oli lady Ingleby sanonut taitavasti +hilliten itsensä ja lisännyt, heidän myönnettyään jättäneensä mailat +halliin: "Ah, minä olen iloinen kun ette milloinkaan voi vastustaa +kastanjapuukenttää. Tuntuu olevan iankaikkisuus siitä kun viimeksi näin +teidän ottelevan kaksinpelissä. Menkää ja alkakaa. Minä tilaan teetä +ulos puolen tunnin perästä ja tulen itsekin." + +Sitten hän pujahti parvekkeelle, riensi kukkatarhan ja nurmikentän +poikki pyrkien pyökkien suojaavien oksien varjoon. Sinne saavuttuaan +hän vaipui tuolille, jolla Jim Airth oli istunut niin liikkumattomana, +ja peitti kasvonsa vapisevilla sormillaan. + +"Oi, Jim, Jim!" nyyhkytti hän. "Armaani, kuinka hirveää vääryyttä olen +tehnyt sinulle! Kuninkaani miesten joukossa! Kuinka väärin olen sinua +tuominnut! Pitänyt sinua syypäänä ajatuksiin, joitten merkitystäkään +sinä laajasydämisyydessäsi tuskin voisit tajuta. Oi, rakkaani, anna +minulle anteeksi! Ja oi, tule minun luokseni tähän pimeyteen ja selitä +mitä olen väärin tehnyt; selitä mitä se on, joka sinun on kestettävä; +sano minulle mikä on tullut meidän välillemme. Sillä totisesti, jos +sinä jätät minut, niin minä kuolen." + +Myra oli nyt mielessään varma siitä että syy oli hänen, ja hän kärsi +siitä vähemmän kuin luullessaan Jimiä syylliseksi. Kuitenkin hän oli +kovasti ymmällä. Sillä jos Airthin ja Monteithin jaarli voi kirjottaa +nimekseen "Jim Airth" Moorheadin majatalon päiväkirjaan tulematta +moitteenalaiseksi, miksi ei silloin lady Ingleby Shenstonen linnasta +voinut ottaa yhtä yksinkertaista nimeä tekemättä itseään syypääksi +anteeksiantamattomaan rikokseen? + +Myra pohti, itki ja järkeili vuoronperään, tullen yhä enemmän +hämmentyneeksi ja neuvottomaksi. + +Mutta jonkun ajan kuluttua hän lähti sisälle ja koetti poistaa +kasvoiltaan äskeisten kyynelten jälkiä. Hänen ei pitänyt antaa surunsa +tehdä häntä itsekkääksi. Ronald ja Billy kaipasivat teetä ja odottivat +häntä seuraansa. + + * * * * * + +Sillävälin olivat nuo molemmat ystävykset mailat kainalossa +astelleet talon etusivulla olevien pensasistutuksien poikki +kauniille tenniskentille, jotka kauan olivat olleet seutukunnan +parhaimpien maineessa. Monet ottelut oli niillä kamppailtu, iloisten +katselijaparvien seuratessa peliä kenttiä reunustavien varjoisien +kastanjapuiden alta. + +Mutta tänään tuntui paikka surulliselta ja hyljätyltä. He pelasivat +yhden erän äänettöminä, tuskin viitsien laskea voittojaan; sitten he +siirtyivät verkon ääreen ja seisoivat liki toisiaan, kumpikin omalla +puolellaan. + +"Meidän täytyy kertoa se hänelle", sanoi Ronald tarkastellen mailaansa +tutkivasti. + +"Kyllä kai meidän täytyy", myönsi Billy vastahakoisesti. "Me emme voisi +antaa hänen mennä naimisiin sen miehen kanssa." + +"Pöhkö! Luuletko Airthin aikovan unissaankaan mennä naimisiin hänen +kanssaan? Hän palaa takaisin ja kertoo sen hänelle itse huomenna. +Meidän on kerrottava se Myralle, säästääksemme häneltä tuon kohtauksen. +Hänen ei tarvitse koskaan enää nähdä Airthia." + +"Totisesti, Ron! Näitkö hänen leimahtavan ihan punaiseksi, kun hän +sanoi meille hänen nimensä? Ja huolimatta tämänpäiväisestä surustaan +hän näyttää puoltakymmentä vuotta nuoremmalta kuin lähtiessään. Sitä et +suinkaan voi kieltää!" + +"Oh, se johtuu virkistyslevosta", selitti Ronnie, vaikkakaan ei kovin +vakuuttavasti. "Virkistyslevolla on aina sellainen vaikutus. Siitä +syystä juuri naiset aina ovatkin halukkaat sellaisiin. Vai oletko +koskaan kuullut jonkun miehen olleen virkistyslevolla?" + +"No, olen ainakin kuullut _sinun_ olleen Overdenessä", sanoi Billy +pahanilkisesti. + +"Lorua! Et suinkaan kutsu herttuattaren seurassa olemista +virkistyslevoksi? Herra hallitkoon! Kyllä se ihminen saa vilkastusta, +jota Meldrumin herttuatar ottaa hoivatakseen. Oletko kuullut jutun +vanhasta Pilberry pastorista ja tukaanista?" + +"Olen, pysy vaiti. Olet kertonut minulle tuon jumalattoman jutun jo +kahdesti. Mutta totisesti, Ronnie! Mehän syrjäytämme pääasian. Kumman +meistä on kerrottava hänelle?" + +"Sinun", sanoi Ronald päättävästi. "Hän pitää sinusta kuin äiti ja +sinun kertomanasi se koskee häneen lievemmin. _Minä_ voin liittyä +mukaan sitten myöhemmin ja antaa tuota noin -- _miehekästä_ lohdutusta." + +"Mene hiiteen!" sanoi Billy perin harmistuneena. "En minä ole sellainen +kuin sinä kuvittelet. Sen vain tahdon sinulle sanoa, että jos arvelisin +olevan hänelle todelliseksi onneksi ja käyvän päinsä epäonnistumatta, +niin sanoisin hänelle tehneeni sen _itse_, ja huomenna menisin Jim +Airthin puheille ja kertoisin hänelle sanoneeni niin." + +"Aasi!" sanoi Ronnie lempeästi. "Ikäänkuin asia voisi siitä parantua. +Etkö tunne jaarlia? Hän oli heti alunpitäen tuota salaamispuuhaa +vastaan. Hän iskisi sinua yksinkertaisesti kalloon siksi että olet +rohjennut valehdella Myralle, ja menisi ja kertoisi hänelle itse +paljaan totuuden. Muuten hän tällä hetkellä ajattelee enemmän omaa +puoltaan kysymyksestä kuin Myran puolta. Meillä miehillä on sellainen +tapa. Jos hän olisi ensinnä ajatellut Myraa, olisi hän jäänyt hänen +luokseen ja selvittänyt asian loppuun saakka, eikä juossut tiehensä +tuolla tavoin, jättäen toisen masennuksiin ja hämminkiin." + +"Hitto hänet vieköön!" sanoi Billy tosissaan. + +"Kuule, Billy! Sinähän tunnet naiset." Ensi kerran Ronnie nyt teki +tämän myönnytyksen. "Etkö luule, että jos -- jos nainen kääntyisi +kammoten pois rakastamastaan miehestä, hän saattaisi -- jos toinen +olisi tahdikkaasti saapuvilla -- kääntyä tuon toisen puoleen, joka jo +kauan on häntä rakastanut ja josta hän epäilemättä on pitänyt." + +"Minun naistuntemukseni", lausui Billy mahtipontisesta, "johtaa +minut toivomaan, että hän lankeisi sen miehen syliin, joka +rakastaisi häntä kyllin paljon saattaakseen itsensä alttiiksi hänen +vastenmielisyydelleen kertomalla hänelle uljaasti itse sen, mikä hänen +on..." + +"Riivattu!" kuiskasi Ronnie, joka oli vilkaissut Billyn sivuitse. "Suu +kiinni! -- Tämän verkon silmukat ovat paremmat kuin entisen, ja nämä +uudet patenttijalustat varmaankin pitävät sen..." + +"Te kärsivälliset olennot!" sanoi lady Inglebyn ääni juuri Billyn selän +takana. "Eikö teillä ole jo hirveä teen ikävä?" + +"Me ihailimme tätä uutta verkkoa", sanoi Ronald Ingram heittäen +vihaisen katseen Billyyn, joka selin lady Inglebyhin yhä edelleen +ihaili uutta verkkoa avuttoman äänettömänä! + +Teetä juotaessa tehtiin urheita yrityksiä mielialan reipastuttamiseksi. +Ronald kertoi kaikki uusimmat Overdene-jutut ja ryhtyi sitten +kuvailemaan vuosikonserttia, joka oli ollut juuri hiljan. + +"Rouva Dalmain oli siellä ja lauloi jumalallisesti. Hän laulaa miehensä +lauluja, ja Garth säestää häntä. On kamalan hienoa nähdä hänen sokeain +kasvojensa loistetta, kun hän kuuntelee Janen valtavana vyöryvää +ääntä. Kun laulu on lopussa, hän nousee pianon äärestä, tarjoaa +vaimolleen käsivartensa ja näennäisesti taluttaa hänet pois. Hyvin +harvat ihmiset älyävät, että Jane itse asiassa ohjaa häntä. Jane lauloi +ylimääräisenä numerona hauskan, Garthin sepittämän pikku palan -- se +oli ihan yksinkertainen, mutta jokainen vaati sitä kahteen kertaan +toistettavaksi. Se laulu oli kuin kesätuulen puhaltamista hongikossa, +ja säestys oli kuin mustarastaan vihellystä; sanoissa oli jotain +semmoista 'kun loistain kukkii Luojan maa' -- en muista pitemmälle. +Jatka sinä, Bill!" + + "Miss' oisi sijaa surrakaan, + Kun taivaan rakkaus täyttää maan." + +lausui Billy, jolla oli erinomainen muisti. + +Myra nousi kiireesti. "Minun täytyy mennä sisälle", sanoi hän. "Mutta +pelatkaa te niin kauan kuin haluatte." + +Billy käveli hänen rinnallaan pensas-istutuksia kohti. + +"Saanko tulla sisään vähän ajan perästä tapaamaan teitä, rakas +kuningatar? Minulla olisi jotain sanottavaa." + +"Tulkaa vain milloin haluatte, Billy-poika", sanoi lady Ingleby +hymyillen. "Te löydätte minut arkihuoneestani." + +Ja Billy katsahti salavihkaa Ronaldiin, toivoen ettei tämä olisi +nähnyt. Sanoissa ja hymyssä oli epäilemättä äidillisyyteen vivahtavaa! + + * * * * * + +Se oli hyvin vakavakasvoinen nuori mies, joka puoli tuntia myöhemmin +ilmestyi lady Inglebyn arkihuoneeseen, sulkien oven huolellisesti +jälkeensä. Lady Ingleby oivalsi kohta, että hän oli tullut jonkun asian +johdosta, joka ainakin hänelle itselleen näytti olevan tavattoman +tärkeä. Billyn nuoruuden-vallattomuuksien päivät olivat ohi. Tässä oli +varmaan kysymyksessä jotain vakavampaa. + +Lady Ingleby nousi siron kirjotuspöytänsä äärestä ja istui sohvaan. +"Istukaa, Billy", sanoi hän viitaten vastapäätä olevaan nojatuoliin -- +lordi Inglebyn ja pikku Petterin tuoliin. Molemmat olivat nyt jättäneet +sen tyhjäksi. Billy otti sen mielellään haltuunsa, tietämättä siihen +liittyvistä muistoista. + +"Somia kukkia", huomautti Billy katsellen ympärilleen. + +"Kyllä", sanoi lady Ingleby. Hän toivoi hartaasti ettei Billy vain +olisi tullut kosimis-aikeissa. + +"Hauska huone", sanoi Billy; "ainakin minun mielestäni." + +"Kyllä", sanoi lady Ingleby. "Niin minunkin mielestäni." + +Tähyillessään levottomasti ympärilleen uutta innoitusta etsien Billyn +silmät osuivat uuninreunuksen yläpuolella olevaan muotokuvaan. Hän +hätkähti ja kalpeni. Silloin hän tiesi hetkensä tulleen. Ei voinut enää +kierrellä kautta rantain. + +Billy oli sotilas, ja urhoollinen sotilas. Hän oli kerran johtanut +hyökkäystä juosten miestensä etunenässä ylös kukkulan rinnettä +täydellisessä luotituiskussa. Billy edellä, pataljoona perässä. Ei +yksikään miehistä voinut pysyä viittäkymmentä kyynärää lähempänä +häntä. Jälkeenpäin he aina sanoivat, että Billy säilyi hengissä tuossa +hyökkäyksessä sen vuoksi, että hän juoksi niin kovaa etteivät luodit +ehtineet koskea häneen. Nytkin hän syöksyi asiaan suoraapäätä, samalla +epäröimättömällä urhoollisuudella. + +"Lady Ingleby", sanoi hän; "on eräs asia, joka meidän molempien, +Ronnien ja minun, mielestä teidän tulisi tietää." + +"Niinkö, Billy?" sanoi Myra. "Silloin kai kerrotte sen minulle." + +"Me olemme vannoutuneet olemaan kertomatta", jatkoi Billy; "mutta minä +en välitä hittoakaan -- tarkotan hituistakaan -- valasta, jos _teidän_ +onnenne on kysymyksessä." + +"Valaa ei tule rikkoa, Billy, ei minunkaan tähteni", sanoi Myra +lempeästi. + +"Niin, katsokaas, -- _jos te sitä toivoisitte_, niin tulisitte olemaan +ainoana poikkeuksena." + +Äkkiä lady Ingleby ymmärsi. "Oo, Billy!" sanoi hän. "Haluaako Ronald +että minulle kerrottaisiin?" + +Tämä tuotti Billylle pistoksen. Siis Ronniesta kuitenkin todella +välitettiin, ja hän se siis lopulta tulisi astumaan esiin -- Billyn ja +erään toisen särjettyjen sydämien yli -- miehekkään lohduttajan osaa +esittäen. Se oli kovaa, mutta Billy vastasi totuudenmukaisesti. + +"Kyllä; Ronnie sanoo että se on oikeus ja kohtuus; ja minäkin olen +samaa mieltä. Olen tullut tänne kertoakseni tuon asian, jos sallitte +minun sen tehdä." + +Lady Ingleby istui yhteenpuserretuin käsin ja mietti. Mitäpä se sentään +itse asiassa merkitsi? Mitäpä mikään merkitsi verrattuna hänen ja Jimin +välien hämmentymiseen? + +Hän loi silmänsä muotokuvaan; mutta Mikaelin kasvot tähystivät +kiinteästi Petteriin eivätkä antaneet hänelle mitään merkkiä. + +Jos nämä pojat halusivat ilmaista salaisuuden hänelle ja saada sen pois +sydämeltään, miksi ei hän sitten suostuisi kuulemaan? Se tekisi kerta +kaikkiaan lopun Ronnien traagillisesta kosiskelusta. + +"Niin, Billy", sanoi hän. "Voit kyllä sanoa sen." + +Huoneessa oli hyvin hiljaista. Ruusunnuppu kopautti kahdesti +ikkunaruutuun. Siitä olisi voinut pitää varottavana sormena. Ei +kumpikaan huomannut sitä. Se kopautti kolmannen kerran. + +Billy selvitty kurkkuaan ja nielaisi nopeasti. + +Sitten hän puhui. + +"Se mies, joka teki erehdyksen", sanoi hän, "ja laukaisi miinan liian +aikaisin; se mies, joka vahingossa surmasi lordi Inglebyn, oli sama +jota te kutsutte Jim Airthiksi." + + + + +Yhdeksästoista luku. + +JIM AIRTHIN PÄÄTÖS. + + +Lady Ingleby odotti Jim Airthin tuloa arkihuoneessaan. + +Kun hetki läheni, hän soitti kelloa. "Groatley", sanoi hän kun +kellarimestari astui sisään, "Airthin jaarli, joka oli täällä eilen, +tulee jälleen käymään täällä nyt iltapäivällä. Kun hänen armonsa +tulee, voitte ohjata hänet tänne. En ole kotona kellekään muulle. +Teidän ei tarvitse tuoda teetä ennenkuin soitan." Sitten hän istuutui +levollisesti odottaen. Hän oli jälleen pukeutunut surupukuun, joka +tilapäisesti oli ollut syrjäytettynä. Musta puku riippui hänen +ympärillään pehmein laahustavin laskoksin, lisäten hänen solakan +vartalonsa sulavaa pituutta. Valkeat leskeyden merkit kaulassa ja +ranteilla antoivat hänen tavattomalle kauneudelleen liikuttavan +surumielisyyden ja yksinäisyyden leiman. Hänen kasvonsa olivat hyvin +kalpeat; sinertävät varjot väsyneitten silmien alla olivat merkkinä +kyynelistä ja unettomuudesta. Mutta suloisten silmien tyyni ja varma +katse ilmaisi kaikista epäilyksistä vapaata mieltä ja täysin levollista +sydäntä. + +Hän nojasi taaksepäin sohvan tyynyjä vasten, kädet ristissä helmassaan, +ja odotti. + +Mehiläisiä surisi sisään ja ulos avonaisista ikkunoista. Freesiain +tuoksu täytti huoneen hienona, läpitunkevan makeana, muttei kuitenkaan +painostavana. Eräälle miehelle johti freesiain tuoksu jälkeenpäin aina +mieleen tämän iltapäivän, noitten viehättävien kasvojen erinomaisen +sulouden, hänen leskenpukunsa laahustavan pehmeyden. + +Askeleita hallissa. + +Ovi avautui. Groatleyn ääni rikkoi kaikuvan juhlallisena odottavan +hiljaisuuden. + +"Airthin jaarli, teidän armonne"; ja Jim Airth astui sisään. + +Kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä, nousi Myra ylös. + +He seisoivat äänettöminä vastatusten lordi Inglebyn kuvan alla. + +Tuntui melkein kuin olisi noitten ajattelevien tiedemieskasvojen +täytynyt kääntyä tähystämästä tuota pientä koiraa ja luoda katseensa +hetkeksi heihin. He esittivät, nuo kidutuksen raatelemat urheat +sydämet, sielullista ongelmaa, joka varmaan olisi osottaunut +mielenkiintoiseksi tuolle tyynelle metafysiikan tutkijalle. + +Äänettöminä he katsoivat toisiaan kymmenen sydämensykähdyksen ajan. + +Sitten Myra astui nopealla liikkeellä Jim Airthin luo, kietoi +käsivartensa hänen kaulalleen ja laski päänsä hänen rinnalleen. + +"Minä _tiedän_, rakastettuni", sanoi hän. "Sinä voit säästää itseltäsi +tuskan koettaa kertoa sitä minulle." + +"Kuinka?" Tämä lyhyt sana tuntui olevan kaikki, mitä Jim Airthin huulet +sillä hetkellä saivat lausutuksi. + +"Billy kertoi minulle. Hän ja Ronald Ingram tulivat tänne eilen, pian +sen jälkeen kun sinä olit lähtenyt. He olivat tulleet sinua vastaan +tiellä. He ajattelivat että minun pitäisi tulla tietämään. Ja siksi +Billy kertoi." + +Jim Airthin käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen, pitäen hänestä +lujasti. + +"Tyttö -- parkani!" sanoi hän murtuneesti. + +"He tarkottivat hyvää, Jim. He ovat herttaisia poikia. He tiesivät että +sinä tulisit takaisin kertoaksesi sen minulle itse, ja he tahtoivat +säästää meiltä kummaltakin sen tuskan. Olen iloinen että he tekivät +sen. Olit aivan oikeassa, kun sanoit että se oli kestettävä yksin. En +olisi ollut valmis kohtaamaan paluutasi, jollen olisi kuullut totuutta +ja saanut aikaa ajatella sitä yksinäni. Nyt minä _olen_ valmis, Jim." + +Jim Airth kallisti poskensa hänen pehmoista tukkaansa vasten ja +voihkasi. + +"Olen tullut sanomaan hyvästi, Myra. Siinä on kaikki mitä nyt enää on +sanottavana." + +"Hyvästi?" Myra kohotti kasvonsa kauhistuneen kysyvänä. + +Jim Airth painoi sen takaisin piilopaikkaansa hänen rinnalleen. + +"Minä olen, Myra, se mies, jonka kättä et voisi koskaan suostua +puristamaan ystävänä." + +Myra kohotti jälleen päänsä. Hänen silmiensä katse ilmaisi naista, joka +valmistautuu taistelemaan onnensa ja elämänsä puolesta. + +"Sinä olet se mies", sanoi hän, "jonka pikkusormi on minulle kalliimpi +kuin kenenkään toisen koko ruumis koskaan on minulle ollut. Luuletko +että luopuisin sinusta, Jim, asian takia, joka on tapaturmaisesti +sattunut menneisyydessä, ennenkuin sinä ja minä olimme ollenkaan +toisiamme kohdanneet? Ah, kuinka vähän te miehet ymmärrätte naisen +sydäntä! Sanonko sinulle mitä tunsin kun Billy kertoi minulle, +sitten kun ensimäinen tyrmistyttävä järkytys oli ohi? Ensiksi surua +sinun puolestasi, armaani, käsittäen kuinka hirmuinen sen tuottaman +sielullisen tuskan on täytynyt olla silloin. Toiseksi kiitollisuutta -- +niin, harrasta, ylivuotavaa kiitollisuutta -- siitä, että vihdoinkin +tiesin mikä oli tullut välillemme ja että se oli tämä asia -- pelkkä +menneisyydestä noussut haamu -- eikä mitään käsinkosketeltavaa tai +todellista; ei mikään minun sinulle tai sinun minulle tekemä vääryys; +ei mitään minkä tarvitsisi meitä erottaa." + +Jim Airth irrotti hitaasti käsivartensa, otti häntä ranteista pitäen +hänen käsiään rintaansa vasten. Sitten hän katsoi hänen silmiinsä +äänettömällä murheella, joka vaikutti syvemmin kuin sanat. + +"Oma tyttö parkani", sanoi hän vihdoin, "minun on mahdotonta mennä +naimisiin lordi Inglebyn lesken kanssa." + +Hänen tahtonsa voima voitti Myran tahdon, ja aivan kuin +Hevosenkenkä-poukamassa hänen säikkymätön rohkeutensa oli karkottanut +Myran pelon, niin tunsi Myra nyt luottamuksensa hupenevan hänen synkän +päättäväisyytensä edessä. Peläten kadottavansa sen kokonaan hän veti +pois kätensä ja kääntyi sohvaan päin. + +"Oi, Jim", sanoi hän, "istukaamme ja puhelkaamme siitä enemmän." + +Hän vaipui tyynyjen keskelle ja vetäisten kiireesti luokseen +ruusumaljakon upotti kasvonsa kukkiin, peläten kohdata uudestaan Jimin +silmien tyventä murhetta. + +Jim Airth istui -- sille tuolille, joka oli jäänyt tyhjäksi lordi +Inglebyltä ja pikku Petteriltä. + +"Kuule, armas", sanoi hän. "Minun ei tarvitse pyytää sinua olemaan +epäilemättä rakkauttani. Se olisi minulta typerästi tehty. Minä +rakastan sinua niin, etten ole tiennytkään miehen voivan siten rakastaa +naista. Minä rakastan sinua niin, että olemukseni jokainen säie on +isoava sinua päivin ja öin -- kaikkina edessäni olevina vuosina. Mutta +-- niin, minulle olisi joka tapauksessa käynyt vaikeaksi astua toisen +miehen saappaisiin ja ottaa sellaista mikä ennen on ollut hänen. Minä +en tuntenut sitä, kun luulin tulevani kersantti O'Maran seuraajaksi, +koska tiesin että hänen varmasti oli täytynyt olla niin perin kaukana +minusta joka suhteessa. Erilaisissa olosuhteissa ollen olisin voinut +suostua lordin Inglebynkin seuraajaksi, koska tiedän ettei hän ollut +koskaan herättänyt sinussa sellaista rakkautta kuin sinun rakkautesi +minuun on. Hänen varallisuutensa ei olisi ollut minuun nähden mikään +painava syy, koska itsellänikin sattuu olemaan maita ja taloja, joissa +olisimme voineet asua. Mutta asettua vainajan tilalle silloin, kun +tämä on kuollut minun tekoni kautta, ottaa itselleni toisen miehen +leski, silloin kun tämä vielä, ilman oman oikean käteni ajattelematonta +liikettä, olisi tuon miehen puolisona -- Myra, sitä minä en voisi +tehdä! Meidän suuren rakkautemmekaan ohella ei siitä voisi syntyä +onnea. Ajattele sitä -- ajattele! Kun seisoisimme yhdessä Jumalan +kasvojen edessä ja kirkko juhlallisin äänin lausuisi meille kysymyksiä +ja vaatimuksia; kun meidän tulisi vastata yhtä vilpittömästi kuin +hirmuisena tuomion päivänä, jolloin kaikkien sydänten salaisuudet +paljastetaan, kysymykseen: tietääkö kumpikaan meistä mitään estettä, +joka ei sallisi meitä laillisesti yhdistettäväksi avioliittoon --: +silloin minä huutaisin: 'Hänen miehensä kuoli minun käteni kautta!' ja +lähtisin kirkosta Kainin merkki otsassani ja Daavidin häpeä päälläni." + +Myra kohotti pelästyneet silmänsä; kohtasi pyytävänä Jimin katseen; +painui sitten jälleen ruusukimpun ylitse. + +"Taikka jos läpäisisinkin tuon koetuksen seisomalla mykkänä +juhlallisessa hiljaisuudessa, niin entä se hetki, jolloin kirkko +käskisi minun ottaa sinun oikean kätesi omaan oikeaan käteeni -- Myra, +_minun_ oikeaan käteeni?" + +Myra nousi, astui nopeasti lattian poikki ja polvistui hänen eteensä. +Hän tarttui Jimin käteen ja peitti sen kyynelillä ja suudelmilla. Hän +piti sitä nyyhkyttäen sydäntään vasten. + +"Rakkahin", sanoi hän, "en tahdo ikinä pyytää sinua tekemään minun +tähteni mitään, minkä tunnet mahdottomaksi tai vääräksi. Mutta, oi, +tässä minä tiedän sinun erehtyneen. En voi todistaa tai selittää. +En voi pukea perusteitani sanoiksi. Mutta minä _tiedän_, että +meidän elävän, palavan rakkautemme _täytyy_ olla tärkeämpi kuolleen +menneisyyden tapahtumia. Mikael menetti henkensä tapaturman kautta. +Että tuon tapaturman aiheutti sinun puoleltasi tapahtunut erehdys, +on hirveän kovaa sinulle. Mutta siinä ei ole mitään siveellistä +syyllisyyttä. Yhtä hyvin voisi syyttää sitä yhtiötä, jonka laiva vei +hänet meren taakse, taikka hallitusta, jonka päätöksestä sotaretki +tehtiin, tahi sotaviraston väkeä, joka otti hänet vastaan kun hän +tarjoutui vapaaehtoiseksi. En tosiaankaan tiedä mitä Daavid teki; olen +pitänyt häntä vallan erinomaisena ihmisenä. Mutta Kainin teon minä +tiedän, ja olen täysin varma siitä ettei Kainin merkkiä milloinkaan +pantaisi kenenkään kannettavaksi ennakolta harkitsemattoman tapaturman +takia. Oi, Jim! Etkö voi katsella asiaa järkevästi?" + +"Minä katselin sitä järkevästi -- perästäpäin -- aina eiliseen saakka", +sanoi Jim Airth. "Alussa oli tietysti kaikki pelkkää kamalaa epätoivoa. +Oi, Myra; anna minun kertoa sinulle! En ole koskaan voinut kertoa sitä +kenellekään. Mene takaisin sohvalle; en voi antaa sinun olla siinä +polvillasi. Istu tuonne noin ja salli minun kertoa." + +Lady Ingleby nousi heti ja palasi paikalleen; istui sitten kuunnellen +-- kaipaava katseensa Jim Airthin kumartuneeseen päähän kiinnitettynä. +Jim Airth oli sillä kertaa unohtanut, mitä tuon yön tapahtumat +olivat Myralle maksaneet; niin oli tehnyt Myra itsekin. Hänen ainoa +ajatuksensa koski Jimin tuskaa. + +Jim Airth alkoi puhua matalin, hätäisin lausein, muiston haamujen +noustessa kauhua herättävinä hänen mieleensä. + +"Nyt voin nähdä sen silmieni edessä. Pieni kangasteltta, hämärästi +valaistu. Olin jo kuumesairaana; ruumiinlämpöni oli 102 Fhrnh. En ollut +lainkaan nukkunut kahteen yöhön, ja koko pääni tuntui muodostavan vain +kaksi isoa silmää -- ja sellaiset silmät, molemmat jo murtuneet ja +elottomat! Minä tunsin että olin mennyttä miestä ja että minun olisi +pitänyt uskoa toimeni toiselle miehelle; mutta Ingleby ja minä olimme +ahertaneet siinä yhdessä koko ajan, ja minä olin koko olennollani +kiintynyt siihen. Paikka oli semmoinen, ettei sinne voitu ollenkaan +kuljettaa isompia tykkejä; mutta meidän vähäinen laitteemme, jota mies +voi kantaa yhdessä kädessään, tulisi toimimaan paremmin ja varmemmin +kuin puolisen tusinaa isoja tykkejä." + +"Oli kulunut jo hyvä aika sittekun Ingleby ja toinen mies -- Ingram oli +hänen nimensä -- olivat lähteneet. Cathcart, joka oli jäänyt jälelle +luokseni, pyöri sisään ja ulos teltasta, voimatta olla paria minuuttia +alallaan; hän pelkäsi ettei näkisi räjähdystä. Niinpä olin yksin kun +merkki tuli. Saimme perästäpäin tietää että Ingram oli ryöminyt ulos +miinakäytävästä ja mennyt viemään sanaa lähimpään väijytyspaikkaan. +Ingleby oli jäänyt yksin. Hän antoi merkin 'almis!'kuten oli +sovittu. Minä käsitin sen merkiksi 'mmu!'ja toimin vaistomaisesti +sen mukaan. Juuri kun olin saanut sen tehdyksi, huomasin erehdykseni. +Mutta samassa silmänräpäyksessä kuului räjähdys, ja kuuma hiljainen +yö muuttui hornansunnuntaiksi. Minä syöksyin ulos teltasta, huudellen +Inglebytä. Hyvä Jumala! Ulkona oli kuin helvetissä! Kaikkialla kirkuvia +ja kiroilevia meidän poikia, jotka iloitsivat päästessään vihdoinkin +pakollisesta toimettomuudestaan ja äänettömyydestään; kokonaisia +parvia tummia hornanhaamuja, jotka parkuivat pelosta ja iloitsivat +tappiostamme; sillä heidän ulkovallituksensa sisäpuolella oli toinen +kaksi vertaa vahvempi varustus, niin että Targain valloitus häämötti +vielä yhtä kaukana meille." + +"Perästäpäin -- jollen itse äkkiä olisi huomannut erehdystäni, ei +kukaan olisi voinut arvata asian oikeata laitaa. Jopa sittekin he +koettivat uskotella minulle, että olin saanut väärän merkin; mutta +minä tiesin paremmin. Ja lopuksi oli mahdotonta löytää mitään -- no +niin, silminnähtäviä todistuksia tapahtumasta. Aukko tulla tömähti +heti täyteen karjuvia ja riehuvia poikiamme, jotka juoksivat kuin +hullut päästäkseen tunkeutumaan kaupunkiin. Taivasten tekijät, kuinka +nuo hurjimukset tappelivat, kun kerrankin saivat siihen tilaisuuden. +Kun taistelu oli päättynyt, kaivattiin moniaita, joita ei löydetty +ruumiiden joukosta. Heidän täytyi olla tunkeutuneita niin kauvas, +ettemme voineet saada heitä takaisin, ja he olivat epäilemättä +joutuneet vangiksi. Jumala vain tuntee heidän kohtalonsa, poikaparkain. +Nyt minä kadehdin heitä, sillä sodan päätyttyä alkoi minun helvettini +vasta todenteolla." + +"Myra, minä olisin antanut koko elämäni, jos olisin sillä saanut +takaisin tuon ainoan minuutin. Ja hulluksi olin tulla kun tiesin, +että räjähdyksen olisi aivan hyvin voinut toimittaa jotain vanhaa +sytytyslankaa käyttämällä. Mutta me olimme niin innostuneet uuteen +merkinantojärjestelmäämme ja kannettavaan sähköpatteriimme! Oi hyvä +Jumala! Mitä epätoivon tuskia tunsinkaan noina päivinä ja öinä! Olin +kuumehoureissa, ja ne korjasivat luotani miekkani, ampuma-aseet ja +partaveitset. En voinut ymmärtää, minkätähden. En epätoivoisenakaan +turvautuisi semmoisiin keinoihin. Jos kuka hyvänsä olisi tullut +telttaani ja sanonut minulle: 'Et ole lainkaan surmannut Inglebytä. Hän +on elossa ja voi hyvin!' niin olisin ilolla antanut elämäni sen hetken +suloisuudesta. Mutta mikään myöhempi katumus ei voi tehdä aikaisempaa +erehdystä olemattomaksi." + +"No niin, läpäsinhän sitten sen kuumeen; elämä on elettävä loppuun +asti, enkä minä luule olevani sitä lajia ihmisiä, joille heidän surunsa +antavat sairaaloisen elämänkatsomuksen. Kun huomasin että asiaa oli +tyynesti katsottava; kun ne harvat, joilla oli tietoa tapahtumasta, +pysyivät puolellani samoina hyvinä tovereina kuin ennenkin, sanoen +että sama onnettomuus olisi voinut sattua kenelle hyvänsä heistä ja +että ainoa tukaluus, mikä asiasta voi johtua, olisi tulevaisuuteni +turmeltuminen; niin päätin minäkin antaa tapahtuneen olla tapahtuneena +ja koettaa elää edelleen. Tiedätte että tuolla Suuressa lännessä +on tapana sanoa: 'Jumala vihaa joutilaita'. Se on heidän hienon +käytännöllisen jumaluusoppinsa elähyttäviä periaatteita. Olin +kamppaillut monen muunkin kovan hetken läpi. Päätin kamppailla tämänkin +läpi. Minä onnistuinkin niin hyvin, että näytti lupaavalta jatkaa +Inglebyn ja minun alkamaa työtä ja saattaa se kunnialla päätökseen. +Ja kun tarvitsin hänen muistiinpanojaan, tulin hänen kotiinsa ilman +tunnontuskia pyytämään hänen leskeltään -- naiselta, jonka minun +erehdykseni oli tehnyt leskeksi -- lupaa saada käyttää niitä hyväkseni." + +"Minä tulin -- mieleni täynnä niin täyteläistä elämän ja rakkauden +riemua, ettei kalvavalle omantunnon kyylle juuri enää tilaa jäänyt; +astuin tähän isännättömään taloon, päättömään kotiin, tietäen tapaavani +naisen josta olin tehnyt lesken. Totisesti, 'Jumalan myllyt jauhavat +hiljaa, mutta ne jauhavat hienoksi'! Minä olin liian helposti torjunut +hartioiltani sen taakan, jonka olisi pitänyt painaa niitä koko elämäni +ajan." + + * * * * * + +"Naisessa, josta minun takiani oli tullut leski, tapasin -- sen naisen, +jonka olin tullut ottamaan vaimokseni! Laupias Jumala! Onko kenellekään +kuolevaiselle pantu niin kovaa rangaistusta?" + +"Jim", sanoi Mary hellästi, "eikö kuvan toisella puolen ole +mitään vastinetta? Eikö sinusta tunnu ihmeelliseltä kuinka Jumala +kaikkiviisaassa ohjauksessaan on asettanut sinut auttamaan Mikaelin +leskeä hänen yksinäisyydessään ja avuttomuudessaan. Tietäessäsi hänen +koko elämänsä onnen ja turvan riippuvan sinun oikeasta kädestäsi, +olisi sinun pitänyt maksaa hänen miesvainajansa hengen hinta samalla +kädellä, joka tiedottomasti oli aiheuttanut tämän kuoleman. Vaikka +tehtyä tekoa ei voi saadakaan tekemättömäksi, voi sen joskus pyyhkäistä +näkymättömiin uusilla hyvillä töillä. Oi Jim! Etkö käsitä tätä ja tahdo +huolehtia minusta ikuisesti? Oma lemmittyni! Minä tahdon liittyä sinuun +kokonaan ja kerta kaikkiaan. Me voimme saada pikaisen naimaluvan ja +viettää häitämme vaikka heti. Me jätämme Shenstonen kartanon ja Park +Lanen talon ja asumme jossakin muualla missä vain tahdot, Jim; mutta +yhdessä -- yhdessä! Ota minut jo tänään pois täältä. Maggie O'Mara voi +olla seuranaisenani siksi kunnes olemme vihityt. Minä en voi elää ilman +sinua. Jim -- minä en voi! Jumala sen tietää, etten voi!" + +Jim Airth katsahti ylös, ja hänen katseessaan oli toivon vilahdus. + +Sitten hän katsoi muuanne, jottei Myran niin paljon lupaava rakkaus +viekoittelisi häntä liiaksi hänen tehdessään lopullisen päätöksensä. +Ja taas katsahti hän ylös, mutta voi! Hänen katseensa kohdistui uunin +rinnassa olevaan muotokuvaan. Hän vapisi. + +"Minä _en voi_ naida lordi Inglebyn leskeä", hän sanoi. "Myra, kuinka +voitkaan sitä toivoa? Tuo asia kummittelisi aina välillämme. Se olisi +kirottu -- luonnoton liitto. Yötä päivää me muistelisimme sitä asiaa. +Sen varjo astuisi välillemme. Jonakin päivänä sinä soimaisit minua..." + +"Ah, hiljaa!" huudahti Myra terävästi. "Elä puhu noin! Kärsin jo +kylläksi muutenkin. Säästä ainakin tuo minulta!" Sitten hän lykäten +vielä kerran syrjään oman tuskansa, kysyi hennosti kuiskaten: "Etkö +tuntisi siitä itseäsi onnellisemmaksi, Jim?" + +"Onnellisemmaksi?" huudahti Jim Airth tuimasti. "Se olisi minulle +helvetti!" + +Lady Ingleby nousi pystyyn, kasvot yhtä valkeina kuin iso liljankukka +nurkassa hänen takanaan. + +"Se ratkaisee asian", hän sanoi. "Ja tiedättekö, minun mielestäni on +parempi, ettemme enää puhu siitä ollenkaan. Minä menen soittamaan että +tuovat teetä. Ja jos suotte minun hetkiseksi poistua siksi aikaa kunnes +tee on tuotu tänne, niin tahdon käydä läpi miesvainajani paperit ja +koettaa etsiä mitä tarvitsette kirjaanne varten." + +Hän lähti hiljaa ulos huoneesta. Suljetun oven läpi kuuli mies, jonka +hän oli jättänyt yksin, kuinka hän antoi määräyksiään eteishallissa. + +Jim Airth hypähti parilla pitkällä askeleella lattian poikki +seuratakseen häntä. Mutta ovella hän pysähtyi, kääntyi ympäri ja palasi +verkalleen takaisin. + +Hän seisoi uunimatolla, pää alastaipuneena, koko ruumis jäykkänä, +liikahtamatta. + +Äkkiä hän kohotti katseensa lordi Inglebyn muotokuvaan. + +"Kirous sinulle!" sanoi hän hampaittensa välistä, iskien nyrkkinsä +uunin marmorireunustaa vastaan. "Kirous räjähdysaineillesi! Ja kirous +keksinnöillesi! Ja kirous vielä kerran sinulle ottamastasi hänet +ensiksi!" Sitten hän horjui tuolille ja painoi kasvot käsiinsä. "Oh, +Jumala minulle anteeksi antakoon!" kuiski hän katkonaisesti. "Mutta +onhan miehen kärsimiskyvylle sentään pantu raja." + +Hän tuskin huomasi palvelijaa, joka toi teevehkeet sisään. Mutta +kuullessaan ovelta kepeämpiä askeleita kohotti hän kuihtuneet kasvonsa, +toivoen näkevänsä Myran. + +Sisään tuli levollisen näköinen nainen, joka oli puettu yksinkertaiseen +mustaan merino-pukuun. Valkea liinakaulus ja -kalvosimet tekivät hänet +sairaanhoitajattaren näköiseksi. Hänen tumma, sievästi palmikoitu +tukkansa oli kääritty kruunuksi pään ympäri. Hän astui nöyrästi +sisään, mutta hänen liikkeissään ja käytöstavassaan oli levollista +arvokkaisuutta. + +"Tulin tuomaan teille teetä, mylord", hän sanoi. "Lady Ingleby ei voi +oikein hyvin eikä luule voivansa lähteä huoneestaan. Hän pyysi minun +jättämään teille nämä paperit." + +Silloin Airthin ja Monteithin jaarli nousi seisomaan ja ojensi +tulijalle kätensä. + +"Luulen että olette Mrs. O'Mara", hän sanoi. "Olen iloinen saadessani +nähdä teitä, ja olette hyvin ystävällinen kun tarjoatte minulle teetä. +Olen kuullut teistä jo ennen; ja luulen että näin teidät jo eilen +sievän kotinne portailla, kun saavuin lehtokujaa pitkin. Sallitteko +minun kertoa teille kuinka usein, seistessämme vieri vieressä vaikeina +ja vaarallisina hetkinä, opin kunnioittamaan ja ihailemaan sitä kelpo +toveria, jollaiseksi tunsin kersantti O'Maran?" + + * * * * * + +Ennen Shenstonesta lähtöään Jim Airth istahti Myran kirjoituspöydän +ääreen ja kirjoitti kirjeen, pyytäen Mrs. O'Maran antamaan se lady +Inglebylle heti kun hän oli poistunut. + + En ihmettele ettet luule kykeneväsi enää tapaamaan minua. Anna + minulle anteeksi kaikki suru, minkä olen aiheuttanut ja vielä + tulen aiheuttamaan sinulle. Minä lähden tieheni niin pian kuin + mahdollista; mutta minun on pakko viipyä kaupungissa siksi + kuin olen saanut valmiiksi teoksen, jonka olen kustantajilleni + sitoutunut päättämään. Se vie aikaa korkeintaan kuukauden. + + Jos haluat tavata minua, Myra -- tarkotan, jos _tarvitset_ minua + -- niin tulen minä hetkenä hyvänsä. Klubiin osotettu sähkösanoma + joutuu aina käsiini. + + Rohkenenko kysyä kuinka voit? + + Kokonaan sinun + + _Jim Airth_. + +Tähän vastasi lady Ingleby seuraavana päivänä: + + Rakas Jim. + + Minä haluan aina tavata sinua; mutta minä en voisi koskaan kutsua + sinua tulemaan, jollei tulosi tekisi sinua onnelliseksi. + + Minä tiedän että ratkaisit asian niinkuin tunsit oikeaksi. + + Minä voin aivan hyvin. + + Jumala sinua aina siunatkoon. + + _Myra_. + + + + +Kahdeskymmenes luku. + +PAREMPI ELÄMÄNKATSOMUS. + + +Seuraavina päivinä Jim Airth kärsi kaikkia niitä tuskia, joita +mies tuntee tehtyään tärkeän päätöksen pikemminkin ylpeän +omanarvon-tunteensa kuin vakaumuksensa johtamana... + +Hänestä oli aina tuntunut tärkeältä, että mies näyttäytyisi joka +suhteessa nuhteettomana ja moitteettomana rakastamansa naisen silmissä. +Siksipä tietoisuus siitä että hänen oli ollut pakko tunnustaa että +hänen oma ikävä erehdyksensä oli -- vaikkapa menneisyydessäkin -- +aiheuttanut sovittamatonta tappiota ja surua alle se tietoisuus +oli nöyryyttänyt häntä vetämättömästä vaikkei hän tahtonutkaan +sitä itselleen myöntää. Että Myralla oli häneen itseensä ja hänen +rakkauteensa nähden jotakin anteeksiannettavaa tahi huomiotta +jätettävää, oli seikka jota hän ei tahtonut voida sulattaa; ja Myran +suloinen lempeys ja alistuvaisuus pikemminkin ärsytti kuin paransi +hänen ylpeytensä kärsimää haavaa. + +Hän oli ollut pintapuolisen säädyllinen esitellessään Myralle syitä, +jotka tekisivät heidän avioliittonsa mahdottomaksi. Hän oli vetänyt +esiin kaikki asianhaarat, joita hän tiesi syrjäisten voivan esiintuoda; +hän oli säälimättä pyrkinyt lausumaan juuri sen tuomion, jonka hän +itse olisi lausunut, jos hänet olisi asetettu tuomariksi samanlaisessa +miehen ja naisen välisessä ristiriidassa. Hänen sitä lausuessaan oli +se hänen korvissaan ja mielessään kajahtanut traagillisesti pätevältä +ja stoalaisesti oikeamieliseltä. Hän tiesi tätä tehdessään tuottavansa +mitä kiduttavinta tuskaa itselleen ja sille naiselle, jonka koko sydän +kuului hänelle; mutta tuo tuska oli hänestä tuntunut olevan koko +kaamean tilanteen traagillisten edellytysten vaatima. + +Mutta jätettyään Myran lopullisesti ja palatessaan kaupunkiin tunsi +Jim Airth mielessään, että koko tuo hänen lemmitylle naiselle ja +hänelle itselleen tuomitsemansa tuska oli ollut ainoastaan sovintouhri +hänen loukatulle itsetunnolleen. _Hänen_ oli ollut erehdys; ja hänen +ylevämmyydentunnettaan kutkuttavaa oli että _hänen_ lausumansa +oli myöskin tuomio, jolla hän oman päänsäpäälle kokosi kaiken +rangaistuksen, minkä tehty erehdys vaati sovituksekseen. + +Mutta nyt kun jännitys oli lauennut, palasi hänen luontainen +ylevämielisyytensä ja hänen oli pakko tunnustaa itselleen, että hänen +oma itsekäs ylpeytensä oli ollut tuon korkealentoisen traagillisuuden +pohjana. + +Myran yksinkertainen, lemmekäs tapa katsella asiaa oli ollut ainoa +oikea; lykätessään sen luotaan hän oli säälittä sysännyt itsensä ja +hänet tarpeettoman kärsimyksen toivottomaan kuiluun. + +Vähitellen hänelle hitaasti selveni, että hän näin tehdessään oli +menetellyt vielä julmemmin ja anteeksiantamattomammin rakastamaansa +naista kohtaan kuin aikaisemmin itse siitä tietämättään. + +Katumus ja omantunnon vaivat kalvoivat hänen sydäntään, lisäten yhä +hänen muutenkin sietämätöntä kaihoaan ja rakkauttaan Myraan. Mutta hän +ei voinut pakottaa itseään palaamaan Myran tykö, tämä uusi ja entistä +nöyryyttävämpi tunnustus sydämmellään. + +Hänen ainoa toivonsa oli, että Myra huomaisi mahdottomaksi kantaa +erossaolon taakkaa ja sen vuoksi kutsuisi hänet luokseen. Mutta päivät +menivät menojaan, eikä Myra antanut mitään merkkiä. Hän oli sanonut +ettei koskaan kutsuisi häntä, jollei tulisi vakuutetuksi siitä, +että Jimin tulo tekisi onnelliseksi hänet, Jimin, itsensä. Siitä +päätöksestään Myra edelleen piti kiinni. + + * * * * * + +Yksipuolisen miehekkäässä miehessä rakkaus naiseen on luonnollisista +syistä oleellisesti itsekästä. Sen nuottiavaimena on "minä tarvitsen"; +sen vallitsevana äänilajina "minä haluan"; sen kokonaissointuna "minun +täytyy omistaa". + +Toiselta puolelta on naisen rakkaus mieheen oleellisesti epäitsekästä. +Sen nuottiavaimena on "hän tarvitsee"; sen vallitsevana äänilajina +"minä olen hänen, jotta hän saa tehdä kanssani niinkuin haluaa"; sen +kokonaissointuna "sallittakoon minun antaa kaikkeni". "_Laulujen +kirjassa_", joka on ylevimpiä lemmenrunoja mitä koskaan on kirjoitettu, +näemme esimerkkejä tästä totuudesta; me näemme naissydämmen +oppivan tätä läksyä antautumisen ja alistuvaisuuden hienossa +cresceredo-astelmassa. Ensi säkeessä hän sanoo: "Lemmittyni on minun, +ja minä olen hänen"; toisessa: "Minä olen lemmittyni, ja hän on minun." +Mutta kolmannessa on kaikki muu sulautunut antautumisen vaistomaiseen +riemuun: "Minä olen lemmittyni, ja hänen halunsa on minuun." + +Tällainen on sukupuolten luonnollinen suhde, niinkuin kaikkiviisas +Luoja sen on asettanut -- mutta panemalla ehdoksi ihanteellisen +täydellisyyden. Ei mikään täydellisyyden laki voi sopeutua +epätäydellisyyden kehyksiin. Jos siis lain tosioloihin sovittamisessa +-- kuten useinkin tapahtuu -- sattuu erehdyksiä, on syynä sovittajain +oma epätäydellisyys, eikä suinkaan lain täydellisyys. Noissa +hienonhienoissa tapauksissa, joissa rakkaus on täydellisyyden +ihanteena, sulautuvat miehen "minä otan" ja naisen "minä annan" +ihanteelliseksi yhdistykseksi, kumpikin toistaan täydentäen ja +muodostaen. Mutta missä syntiä mitä laatua hyvänsä sekaantuu +mukaan, siellä särähtää jumalallisessa sopusoinnussa soraääni, eikä +molemminpuolisen rakkauden suuri sävel kajahda puhtaalta ja oikealta. + +Heidän täydelliseen rakkauteensa oli Jim Airth tuonut väärän +ylpeyden soraäänen. Se oli saanut alkunsa hänen puoleltaan; ja +heidän elämänsymfoniansa, joka ensin oli soinnahtanut niin kauniisti +molemminpuolisen lemmen ja luottamuksen teemaa kuvatessaan, oli nyt +kadottanut sopusointunsa ja särähteli toivottoman erimielisyyden +soraääniä. + +Jim Airth työskenteli kuumeisesti kokeittensa kimpussa; juoden ja +tupakoiden, kun hänen olisi pitänyt syödä ja nukkua; jättäen kaikki +äkisti kesken, istuttuaan pari kolme päivää yhtämittaa pöytänsä ääressä. + +Hän käveli yön pimeydessä ja hiljaisuudessa alas Shenstoneen; istui +sydän katkerana pyökkien alla, ympärillään tyhjiä korituoleja; katseli +järven takaa koittavaa päivänsarastusta; maleksi sen rakennuksen +ympäri, jossa lady Ingleby nukkui, ja välttyi töintuskin joutumasta +lady Inglebyn yövahdin käsiin; ja lähti Lontooseen ensimäisellä +aamujunalla vielä sairaampana sydämessään kuin tullessaan. + +Toisen kerran hän äkkiä lähti Paddingtoniin, nousi Cornwalliin +menevään junaan ja hämmästytti Murgatroydin neidet saapastamalla +sisään kahvilaan, surkastuneena haamuna entisestä iloisesta itsestään. +Myöhemmin hän käveli Hevosenkenkä-poukamalle, kiipesi ylös kalliolle ja +vietti yön kielekkeellä, palauttaen sanomattoman kurjassa sieluntilassa +uudelleen mieleensä niitä ihmeellisiä muistoja, joista paikka ja sen +ympäristö tulvehti. + +Tällöin vasta uusi toivo ja parempi elämänkatsomus tuli Jim Airthin +osaksi. + +Istuessaan kallionkielekkeellä ja hautoessaan yksinäisyytensä kurjuutta +hän äkkiä tuli omituisella tavalla tajuntaan Myran läsnäolosta. +Hänestä tuntui aivan siltä, kuin loistaisi häntä vastaan pimeästä +Myran suloiset, ikävöivät, harmaat silmät; pehmeä suu hymyilisi +herttaisesti ja tuo niin tuttu ääni kysyisi leikillisesti, niinkuin +kerran Shenstonen pyökkien alla: "Mikä sinuun on tullut, rakkahin vanha +poikaseni?" + +Hän oli juuri työntänyt käden taskuunsa ja ottanut sieltä esiin +taskumattinsa. Hän piteli sitä hetkisen kädessään, kuunnellessaan aivan +lumottuna tuota kuiskausta; sitten lensi pullo kauvas pimeään, alhaalla +kohahtelevaan mereen. "Davy Jones saakoon sen", sanoi hän ja naurahti +ääneen. Ensi kerran kuului nauru tällöin Jim Airthin huulilta tuon +Shenstonen pyökkien alla vietetyn iltapäivän jälkeen. + +Sitten tunto Myran läsnäolosta yhä tajunnassaan hän heittäytyi +selälleen kalliolle, katse käännettynä kuutamoiselle ulapalle. Hänestä +tuntui siltä, kuin vetäisi hän jälleen Myran vapisevana ja värjyvänä, +mutta vastusta tekemättä syliinsä, pitäisi häntä siihen suljettuna +siksi kunnes hänen värisemisensä taukoisi ja hän nukahtaisi onnellisen +lapsen terveeseen uneen. + +Kaiken, mitä Jim Airthissa oli parasta ja jalointa, herätti taas +eloon tuo pyhä muisto valvovasta uskollisuudesta hänen puoleltaan ja +luottavasta turvallisuudesta Myran puolelta. + +"Jumalani", hän huokasi, "mikä painajainen minua onkaan vaivannut! Ja +mikä hullu minä olen ollut ajatellessani, että mitään olisikaan voinut +tulla meidän välillemme. Eikö hän ole ollut yksinomaan minun tuosta +pyhästä yöstä alkaen, jonka täällä yhdessä vietimme? Ja minä olen +jättänyt hänet yksin ja surun valtaan!... Minä tahdon nousta ja lähteä +lemmittyni luo. Ei mikään menneisyyden varjo, ei mikään häpeä eikä +joutava ylpeys minun puoleltani saa enää koskaan asettua väliimme." + +Hän nousi kyynärpäittensä nojaan ja katseli alas kielekkeen reunan +yli. Kuutamo kimalteli kallion juurella väreilevässä vedessä. Hän voi +erottaa kellonsa taulun sen kirkkaassa valossa. Hänen täytyi odottaa +kolmeen saakka, kunnes aikavesi sallisi hänen laskeutua alas. Hän +nojautui jälleen taapäin, käsivarret ristissä rinnan yli, mutta Myra +lepäsi varmasti vielä hänen sylissään... Parin minuutin perästä Jim +Airth kuorsasi. Aamunsarastus herätti hänet. Hän kapusi alas rannalle, +ja vielä kerran hän ui kultaista juovaa pitkin kohti nousevaa aurinkoa. + +Pukeutuessaan vaatteisiinsa hänestä tuntui, että vähäisinkin varjo +tuosta mustasta painajaisesta oli jäänyt sinne iloisesti kohajavien +vesien taakse. + +Matkallaan rautatieasemalle hän sivuutti erään maalaistalon. Sen +emäntä oli ollut ylhäällä jo aamunkoitosta alkaen, ahkerasti kirnuten. +Tämä kattoi iloisin mielin hänelle yksinkertaisen aamiaisen kotona +leivotusta leivästä ja juuri kirnusta nostetusta voista. + +Hän saapui kaupunkiin kello kuuden pikajunalla; peseytyi, ajatti +partansa ja murkinoi klubissaan. + +Neljännestä vaille kolme hän astui juuri alas klubitalon portaita +Piccadillylle päin, hyvin huolellisesti pukeutuneena ja reippain +mielin, pohtien mielessään millä junalla hän lähtisi Shenstoneen, +käväistyään ensin kustantajainsa luona -- kun sähkösanomapoika +syöksähti hänen ohitseen klubin portaita ylös, ja seuraavassa tuokiossa +eteisvahtimestari riensi hänen peräänsä sähkösanoma kädessään. + +Jim Airth luki sen, katsahti kelloonsa ja hyppäsi sitten päätäpahkaa +ohiajavaan taksametrivaunuun. + +"Charing Crossin asemalle!" karjasi hän auton kuljettajalle. +"Kultarahan saatte, jos pääsette sinne viidessä minuutissa." + +Auton liukuessa äänettömästi hälisevän katuliikenteen läpi avasi Jim +Airth sähkösanoman ja luki sen vielä kerran. + +Se oli lähetetty Shenstonesta klo 2,15. + + Tule heti luokseni. + + Myra. + +Riemullinen huuto kajahti hänen huuliltaan. + + + + +Yhdeskolmatta luku. + +MIKAEL VERITAS. + + +Samana aamuna, jolloin Jim Airth uusin päätöksin ja tervein +elämänkatsomuksin kiiti junassa etäisestä Cornwallista päämääräänsä +kohti, istui lady Ingleby tulipunaisten kastanjapuiden alla katsellen +Ronaldin ja Billyn tennispeliä. + +He olivat alottaneet pitempiaikaisen kilpailun ja huomanneet +tarvitsevansa jatkuvata harjottelemista, johon ilmeisesti oli +tilaisuutta vain Shenstonessa. Todellisuudessa he saapuivat sinne +niin usein pelkästä rehellisestä huolenpidosta ja myötätunnosta +ystävätärtään kohtaan, jonka odottamattomaan suruun he toivoivat +olevansa ainoat osanottajat ja lohduttajat. Lady Ingleby kieltäytyi +vastaanottamasta muita vieraita. Näiden harvojen viikkojen -- jolloin +Jim Airth yhä viipyi Englannissa -- ahdistavassa epätietoisuudessa +hän pelkäsi kaikkia kyselyjä ja selittelyjä. Jane Dalmainille hän oli +kirjeessä ilmaissut koko totuuden. Dalmainit olivat Worcesterissa +odotellen soitannollista juhlaa, joka piti pidettämän tuossa Englannin +jaloimmassa tuomiokirkossa; mutta he toivoivat pääsevänsä pian +palaamaan Overdeneen, jolloin Jane oli luvannut tulla hänen luokseen. + +Tällävälin saapuivat Ronald ja Billy useasti Shenstoneen, koettaen +parhaansa mukaan osottaa hienotunteista huolenpitoaan; mutta Myran arka +katse ja suuret, liikuttavat silmät säikähdyttivät ja pelottivat heitä. +Ilmeisesti olivat asiat kehittyneet vielä toivottomampaan suuntaan +kuin he olivat arvanneet. He olivat saaneet tietää, ettei Airth voinut +naida Lady Inglebytä; mutta he eivät voineet odottaakaan, että lady +Ingleby yhä vielä toivoi pääsevänsä Airthin vaimoksi. Ronald kielsi +kopeasti koko tämmöisen mahdollisuuden, mutta Billy piti siitä kiinni, +välittämättä kuitenkaan tukea väitettään millään järkisyillä. + +Ronaldin ei ollut koskaan onnistunut pusertaa Billyltä sanaakaan siitä +mitä lady Ingleby oli sanonut, kun hän oli kertonut tälle mikä Jim +Airth oikeastaan oli miehiään. + +"Jos olisit tahtonut tietää kuinka hän sen sanoman vastaanotti, niin +olisit itse mennyt kertomaan sen hänelle", sanoi Billy. "Ja turhan +vaivan näet, Ron, jos milloin hyvänsä sitä vielä minulta utelet." + +Täten kuluivat päivät; ja vaikka Myra aina tuntuikin mielellään +näkevän heidät molemmat luonaan, niin ei Ronaldille ollut vielä tullut +tilaisuutta esiytyä miehekkäänä lohduttajana. + +"Minä heitän koko homman", sanoi Ronnie viimein katkeralla mielellä; +"sen sanon sinulle, että heitän koko joutavan homman ja nain +herttuattaren!" + +"Elä puhu jumalattomia", torui Billy. "Paremmin olisi paikallaan +etsiä käsiinsä Airth ja selittää hänelle valituin sanoin, ettei lady +Inglebyn jättäminen kuolemaan särjetyin sydämin suinkaan korvaa hänen +miesvainajansa ilmaan räjähyttämistä. Minä tiedän etteivät mitkään +meidän uutisemme enää vaikuta vähääkään Myraan, sen jälkeen kun näin +hänen valahtavan helakan punaiseksi mainitessaan meille Airthin nimen. +Hän ei ikinä valahtaisi helakan punaiseksi Ingleby-vainajan takia, +siitä saat olla varma! Enpä olisi luullut naisten voivan sitä tehdä +enää kaksikymmentä vuotta täytettyään." + +"Paljonpa sinä sitten tiedätkin", murahti Ronnie ivallisesti. "Minä +olen nähnyt herttuattarenkin käyvän punaiseksi." + +"Tulipunaiseksi, kai tarkotat", oikaisi Billy. "Sen olen minäkin +nähnyt, vanha veikko; mutta ne kengät ovat eri paria, sen mahdat +tietää." + +"Älähän nyt enää lörpöttele", virkkoi Ronnie äkeästi. "Lopetetaan jo +koko leikki ja lähdetään kaupunkiin. Henley alkaa kisan huomenna." + +Mutta huomenissa he palasivat Shenstoneen vielä varhemmin kuin ennen. + +Ja tänä samana aamuna lady Ingleby tunsi itsensä harvinaisen +rauhalliseksi; ei tosin hautoen mitään uusia toiveita tulevaisesta +onnesta, vaan tyynesti päättäen mukautua siihen mitä ei voinut välttää. +Hän oli edellisenä iltana vaipunut uneen, muisteltuaan Cornwallin +rantakallioita ja heidän kapuamistaan pelastavalle kallionkielekkeelle. +Keskiyön aikaan hän oli herännyt ja kavahtanut istumaan, vielä uneksien +olevansa samalla nyppylällä ja tuntien putoovansa siltä. Mutta äkkiä +oli hän ollut tuntevinaan Jim Airthin käsivarret ympärillään; ne olivat +vetäneet hänet turvapaikkaan; sitten oli seurannut suloinen väsymyksen +ja vihdoin täydellisen unohduksen tyynnyttävä tunne. + +Niin elävä oli tämä unnennäkö ollut, että hän tunsi sen vaikutusta +vielä ylös noustessaan. Sitten hän istahti akkunan ääreen katselemaan +tennispelaajia, pieni tyytyväinen hymy suloisilla kasvoillaan. + +"Hän rupeaa unohtamaan", ajatteli Ronnie riemuiten. "_Minä_ olen +edellä!" karjasi hän paljon tarkottavasti Billylle verkon yli. + +"Kakkonen!" vastasi Billy, paiskaten pallon maata vasten tarpeettoman +tuimasti. + +"Ei käy päinsä!" huusi Ronnie. "Sivuisku, poikaseni! Peli ja 'lempi!' +käyvät minun voitokseni!" + +"Jääkää puolipäivälliselle, pojat", sanoi lady Ingleby kun ruokakello +helähti; ja kolmisin kävivät he iloisesti sisään ruokasaliin. + +Heidän iltapäivällä astuessaan eteishallin läpi oli heidän autonsa +portaiden edessä; siispä sanoivat he emännälleen hyvästit ja lähtivät +etsimään mailojaan. + +Samassa kuulivat he polkupyöräkellon kimakan kilinän. Muuan poika +oli pyörällä ajaen tuonut sähkösanoman. Groatley, joka portailla oli +odotellut vieraiden poislähtöä, otti sanoman vastaan, laski sen hallin +pöydältä ottamalleen hopeatarjottimelle ja seurasi lady Inglebytä hänen +huoneeseensa. + +Sisällä talossa oli äkkiä seurannut niin syvä hiljaisuus, että Ronald +ja Billy ehdottomasti jäivät kuunnellen seisomaan. + +"Kahtakymmentä vailla kaksi", sanoi Billy, katsahtaen kelloonsa. +"Aaveet kiertävät ympäri." + +Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului lady Inglebyn huoneesta huuto +-- niin hurja, ihmetystä ja helpotusta tulkitseva huuto, että he +katsahtivat toisiinsa aivan ällistyneinä. Sitten he kutsua odottamatta +riensivät hänen luokseen juoksujalkaa. + +Lady Ingleby seisoi keskellä lattiaa, kädessään avattu sähkösanoma. + +"Jim", huohotti hän; "Oh, Jim!" + +Hänen kasvonsa olivat niin ilon ja kiitollisuuden kirkastamat, etteivät +Ronald ja Billy rohjenneet kysyä mitään. He vain tuijottivat ihmeissään +häneen. + +"Oi Billy! Oi Ronald", hän sanoi; "_hän ei tehnyt sitä!_ Oi ajatelkaa, +mitä se merkitsee Jim Airthille. Pysäyttäkää poika! Pian! Tuokaa +minulle sähkösanomakaavake. Minun pitää sähköttää hänelle heti +paikalla... Oi Jim, Jim!... Hän sanoi että hän olisi tahtonut vaikka +hengellään maksaa sen helpotuksen hetken, kun joku olisi astunut +hänen telttaansa ja kertonut hänelle ettei hän ollutkaan sitä tehnyt; +ja nyt minä olen oleva, tuo 'joku'!... Ah, kuinka te tavaattekaan +'Piccadilly'?... Olkaa hyvä ja kutsukaa Groatley tänne. Jollemme kadota +silmänräpäystäkään, ennättää Jim kello kolmen pikajunaan... Groatley, +käskekää pojan ottamaan tämä sähkösanoma ja toimittamaan se lähetetyksi +aivan paikalla. Antakaa hänelle puoli kruunua ja sanokaa, että hän saa +pitää loput itse... Nyt pojat... Sulkekaa ovi!" + +Kiihtymisen pyörretuulta oli seurannut äkillinen hiljaisuus. Lady +Ingleby vaipui sohvan kulmaan, kätkien kasvonsa tuokioksi sen patjoihin. + +Tämän hiljaisuuden vallitessa he kuulivat sanantuojapojan joutuin +ennättävän matkan päähän, helistäen kelloaan tarpeettoman usein. Kun +häntä ei enää voitu kuulla, kohotti lady Ingleby päätään. + +"_Mikael elää_!" hän sanoi. + +"Suuri Jumala!" ähkäsi Ronnie, astuen askeleen eteenpäin. + +Billy ei päästänyt äännähdystäkään, vaan kääntyi poispäin hyvin +kalpeana; hän vetäytyi aina ovelle saakka, jota vastaan hän nojautui +pystyssä pysyäkseen. + +"Ajatelkaa mitä se Jim Airthille merkitsee!" sanoi lady Ingleby. +"Ajatelkaa mitä kurjuutta ja toivottomuutta hän on kokenut; ja nyt +loppujen lopuksi hän ei olekaan siihen syypää!" + +"Saammeko mekin nähdä?" kysyi Ronald kiihkeästi, kurottaen kättään +sähkösanoman puoleen. + +Billy lipoi kielellään kuivia huuliaan, mutta ei saanut sanaakaan +suustaan. + +"Lukekaa se", sanoi Myra. + +Ronald otti sähkösanoman ja luki kovaa: + + Lady Ingleby, Shenstone Park, Shenstone, Englanti. + + Kuolemanilmotus erehdystä. Joutunut vangiksi Targaissa. Päässyt + pakoon. Saapunut Kairoon. Isoja lahjuksia ja palkkioita + maksettava. Sähkötä 500 puntaa Cookin pankkiin heti. + + _Mikael Veritas_. + +"Suuri Jumala!" huudahti Ronnie toistamiseen. + +Billy ei virkkanut mitään; mutta hänen katseensa ei luopunut lainkaan +lady Inglebyn loistavista kasvoista. + +"Ajatelkaa mitä tämä Jim Airthille merkitsee", toisti Myra vielä kerran. + +"Hänelle -- niin", virkkoi Ronnie vitkaan. "Se muuttaa melkoisesti +tilannetta -- häneen nähden. Mitä 'Veritas' tarkottaa?" + +"Se", vastasi lady Ingleby, "on meidän yksityinen salamerkkimme +sähkösanomanvaihdossa, Mikaelin ja minun. Äitini sähkötti kerran +minulle Mikaelin nimissä ja Mikaelille minun nimissäni -- äiti-kullalla +on toisinaan merkillisiä päähänpistoja -- ja siitä syntyi aika lailla +selkkauksia. Mikaelia se varsinkin suuresti harmitti; ja sen jälkeen +me merkitsimme toisillemme lähettämäimme sähkösanomain alle aina +'Veritas', tarkottaen sillä: 'Tämä on todellakin minulta'." + +"Ajatelkaapa todellakin!" sanoi Ronnie. "Hän vankina, ja me marssien +eteenpäin! Mutta minä arvelinkin aina, että Targaihin oli miehiämme +joutunut vangiksi. Ja kouraantuntuvia todistuksia lordi Inglebyn +kuolemasta oli hyvin vaikea -- hm, kyllä kai ymmärrätte -- löytää. Minä +tarkotan -- mitään hautajaisia ei voitu pitää. Meidän täytyi vain tehdä +johtopäätöksiä, sillä luulimme hänen jääneen tunnelin sisään oikealle +kädelle. Hänen on kuitenkin täytynyt päästä sen päähän asti, ennenkun +Airth toimitti räjähdyksen; mutta kun tunneli oli kokonaan sortunut, ei +hän voinut sitä myöten palata, vaan joutui villien vangiksi. Sittemmin +hän on päässyt pakenemaan Kairoon ilman pennittä taskussaan ja +toiveitta päästä kotiin. Ja ne lurjukset, jotka auttoivat hänet pakoon, +riippuvat hänessä kiinni kuin iilimadot, siksikunnes saavat rahansa. +Mitä aijotte sähköttää sinne?" + +Lady Ingleby näytti vaivoin voivansa koota ajatuksiaan. + +"Tietysti on rahat lähetettävä -- ja lähetettävä heti" sanoi hän. +"Oi Ronnie, ettekö te voisi lähteä kaupunkiin toimittamaan sitä +asiaa minun puolestani? Minä antaisin teille rahamääräyksen sekä +kirjeen pankkiireilleni. Voitteko, Ronnie? Mikael ei saa jäädä kauvan +odottamaan ja minun täytyy jäädä tänne kertomaan kaikki Jimille. Minun +ei lainkaan juolahtanut mieleeni että minun olisi itseni pitänyt lähteä +kaupunkiin; ja nyt olen sähköttänyt Jimille että hän tulisi tänne. Oi +rakas Ronnie, voitteko?" + +"Tietysti minä voin", sanoi Ronald hellästi. "Auto on portaiden edessä. +Minä voin ennättää puoli kolmen junaan, jos kirjoitatte kirjeenne tuota +pikaa. Rahamääräystä ei tarvita. Muutamalla rivillä te vain valtuutatte +pankkiirinne lähettämään rahat; minä tahdon tavata heidät itsensä, +selitän heille koko jutun ja panen höyryä heihin. Rahat ovat Kairossa +vielä tänä iltana, jos suinkin mahdollista." + +Lady Ingleby meni kirjoituspöytänsä ääreen. Ei hiiskahduskaan häirinnyt +hiljaisuutta, lukuunottamatta kynän rapinaa. + +Silloin vasta Billy avasi suunsa. "Minä lähden mukaasi", sanoi hän +käheästi. + +"Mitä varten?" huomautti Ronald. "Sinä voit yhtä hyvin mennä autolla +Overdeneen kertomaan siellä koko jutun." + +"Minä lähden kaupunkiin", sanoi Billy päättäväisesti. Sitte hän astui +lattian poikki pöydän luo, jolla sähkösanoma vielä oli. "Saanko +jäljentää tämän?" kysyi hän lady Inglebyltä. + +"Jäljentäkää vain", sanoi tämä, kääntämättä päätään. + +"Ja Ronnie, te otatte alkuperäisen mukaanne näyttääksenne sen pankin +herroille. Ah, ei! Minun pitää säilyttää se Jimiä varten. Tässä on +paperia. Ottakaa kaksi jäljennöstä, Billy." + +Billy oli jo jäljentänyt sähkösanoman taskukirjaansa. Vapisevin käsin +hän jäljensi sen uudestaan, ojentaen sitten paperiliuskan Ronaldille, +mutta katsahtamatta häneen. + +Saatuaan kirjeensä valmiiksi lady Ingleby nousi pystyyn. + +"Kiitän teitä, Ronald", sanoi hän. "Minä kiitän teitä enemmän kuin voin +sanoakaan. Luulen että ennätätte junaan. Ja nyt hyvästi, Billy." + +Mutta Billy istui jo autossa. + + + + +Kahdeskolmatta luku. + +LORDI INGLEBYN PUOLISO. + + +Matka kaupungista oli sujunut niin tyydyttävän nopeasti kuin Jim Airth +suinkin voi toivoa. Charing Crossin asemalta lähtevään pikajunaan hän +oli ennättänyt viisi sekuntia ennen sen liikkeelle lähtöä. + +Tunnit sujuivat sukkelaan aivan kuin olisivat tahtoneet vastata +vaununpyörien huimaavaan vauhtiin. + +Myran sähkösanoma oli sukeltanut monta kertaa esiin hänen +taskukirjastaan. Jokainen sana siinä tuntui kätkevän hellän +viittauksen. "_Tule heti luokseni_." Ne vastasivat niin täsmälleen +Myran yksinkertaisen suoravaa lausuntotapaa. Useimmat ihmiset olisivat +kirjoittaneet: "Tule tänne", tahi "Tule Shenstoneen" tahi vain +"Tule". "_Tule luokseni_" aivan tuntui hellältä, vaikka tiedottomalta +vastaukselta hänen omaan viimeiseen päätökseensä: "Minä tahdon nousta +ja käydä lemmittyni luo." + +Nyt kun matka alkoi jo olla lopullaan, hän vasta tajusi, kuinka +hirvittävän yksitoikkoisesti oli kulunut tuo kolmen viikon erossaolo +Myrasta. Tämän suloinen persoonallisuus oli niin läheisesti kutoutunut +hänen omaan elämäänsä, että hän suorastaan tarvitsi häntä -- ei +joksikin erikoiseksi hetkeksi tahi erikoisella tavalla -- vaan koko +elämäkseen, kuten ilmaa jota hän hengitti, tahi valoa joka kirkasti +päivän. + +Entä Myra? Jim Airth otti tutun kirjeen taskukirjastaan -- ainoan minkä +hän koskaan oli saanut Myralta. + +"Minä halajan aina tavata sinua", se sanoi; "mutta en milloinkaan voisi +kutsua sinua tulemaan, jollei tulosi tekisi sinua onnelliseksi." + +Nyt hän _oli_ kutsunut. Siis oli hänellä onnea tarjottavana hänelle. +Oliko Myra vaistomaisesti tajunnut hänen mielessään tapahtuneen +muutoksen? Vai oliko hän mitannut hänen epätoivoista nälkäänsä omalla +kaipauksellaan ja käsittänyt, että sen tyydyttämisen _täytyi_ tietää +onnea, mitä murheita sitten piilikin takalistossa? + +Mutta takalistossa ei enää tulisi olemaankaan mitään muuta kuin +täydellistä iloa, sittekun Myrasta oli tullut hänen vaimonsa. Eikö +hän kääntäisi esiin puhtaat lehdet hänen elämänkirjassaan? Joka +lehti levittäisi esiin verestä onnea, sisältäisi yhäti uusia elämän +ja rakkauden tarjoomia yllätyksiä. Hän tietäisi miten varjelisi +häntä pettymyksen valjuimmaltakin varjolta. Jo nytkin oli hänellä +oikeus varjella häntä sellaisilta. Ja kuinka paljon hänellä olikaan +kerrottavana hänelle sydänydintensä perinpohjaisesta tutkimisesta +näiden onnettomien viikkojen kuluessa. Viime yönä hän oli ollut +kertovinaan hänelle kaikesta; oli ollut sanovinaan: "Minä olen syntiä +tehnyt taivasta vastaan -- rakkautemme taivasta -- ja sinun edessäs, ja +en ole mahdollinen..." Mutta eikö olennaisesti naisen onneen kuulunut +luottamus, että hänen lempimänsä mies joka suhteessa oli mahdollinen +ja arvokas? Hänen taskustaan sukelsi jälleen esiin tuo tuttu kirje. +"Minä tiedän että ratkaisit asian niinkuin tunsit oikeaksi", kirjotti +Myra. Miksi siis hämmentää häntä selityksillä? Antaa kuolleiden haudata +kuolleitaan! Ei ollut tarpeen edes pikimältäkään himmentää iloa, jota +tuntien he nyt astuisivat uuteen elämään. Ja minkälaiseen elämään! +Pyhitettyyn elämään Myran rinnalla... + +"Shenstonen pysäkki!" karjasi junailija, ja Jim Airth oli yhdellä +hyppäyksellä asemasillalla jo ennenkuin juna oli pysähtynytkään. + +Ponivaljakko odotteli asematalon kupeella; ja tällä kertaa Jim +Airth sieppasi ohjakset käteensä, naurahtaen iloisesti ajomiehelle. +Aikaisemmin hän oli sanonut: "En koskaan aja toisten ihmisten poneja", +vastaukseksi "hänen armonsa" terveisiin; mutta nyt kuului: "Kaikki mikä +on sinun, on minunkin, poikaseni." + +Hän vihelsi "Huntingtower"-ballaadia vaunujen vieriessä heinäniittyjen +halki. Vallaton vaeltajan-ilo humahteli hänen korvissaan kuljettaessa +kapeita kujanteita pitkin. Oli ihanata elää tällaisena päivänä. +Oli ihanata ettei ollut jättänyt taakseen Englantia Englannin +siunatuimpana kesäsäänä... Skotlantiinkohan hän veisi nuorikkonsa +kuherruskuukaudeksi, vaiko alas Cornwalliin? Kuinka sievä pikkuinen +kirkko! Nähtävästi ei Myra koskaan ajanut ohjakset höllällä maantietä +myöten. Hei kuinka ponit porhalsivat taivalta; jopa joutui puistokuja +eteen! + +Poloinen Mrs. O'Mara! Oli ollut vaikeata olla kohtelias hänelle, kun +hän oli ilmestynyt tee tarjottimineen Myran sijasta. + +Tietysti oli Skotlantikin kaunis, niin paljon kuin siellä oli Myralle +näyteltävää; mutta Cornwall merkitsi sittekin enemmän kaikkine siihen +liittyvine muistoineen. Niin juuri; hän järjestäisi kuherruskuukauden +vietettäväksi Cornwallissa; aamulla vihkiminen kaupungissa, kaikessa +hiljaisuudessa; sitten suoraapäätä vanhaan Moorheadin majataloon. Ja +päivällisen jälkeen he istuisivat kuusamamajassa, ja... + +Groatley johti hänet Myran arkihuoneeseen. + +Hän ei ollutkaan siellä. + +Jim Airth astui lattian poikki uuninreunustan luo. Tuntui kuin vuosia +olisi kulunut siitä illasta, jolloin hän äkillisen raivon vimmassa +kohtaloa vastaan oli murskannut rystysensä sen marmorireunaa vastaan. +Hän kohotti katseensa lordi Inglebyn muotokuvaan. Miesparka! Hän näytti +niin huvitetulta ja tyytyväiseltä itseensä ja pikku koiraansa. Mutta +hänen täytyi aina näyttää enemmän Myran isältä kuin hänen -- kuin miltä +muulta hyvänsä. + +Uuninreunalla oli sähkösanoma. Kömpelöiden maalais-postitoimistojen +tapaan oli täysi osote kirjotettu sen kuoreen. Se kiinnitti puoleensa +Jim Airthin katsetta, ja melkein tietämättään hän otti sen käteensä ja +luki päällekirjoituksen. "_Lady Ingleby, Shenstone Park, Englanti_." +Hän laski sen takaisin. "Englanti?" hän ihmetteli vetelästi. "Kukahan +hänelle liekään sähköttänyt ulkomailta?" + +Sitten hän käännähti ympäri. Hän ei ollut kuullut Myran astuvan sisään; +mutta nyt hän seisoi hänen edessään. + +"Myra!" hän huudahti ja tempasi hänet rajusti povelleen. Tämän +hetken hurmaus ja helpotus olivat kuvaamattomat. Eivät mitkään sanat +tuntuneet mahdollisilta. Hän voi vain puristaa häntä rintaansa vastaan, +äänettömästi, koko voimallaan, ja tajuta että Myra viimeinkin varmasti +lepäsi siinä hänen povellaan. + +Myra oli kohottanut käsivartensa ja laskenut ne keveästi hänen kaulansa +ympäri, painaen kasvonsa hänen rinnalleen... Jim Airth ei voinut sanoa +milloin hän huomasi lemmityn syleilyssä hienon muutoksen sävyn; naisen +intohimoinen hellyys tuntui heltiävän; se muistutti pikemminkin pienen +lapsen luottavaista turvautumista. Ikävä aavistus, jota hän ei osannut +itselleen sen paremmin selvittää, värisytti Jim Airthia. + +"Suutele minua, Myra!" sanoi hän käskevästi; ja tämä, kohottaen +suloisia kasvojaan ylöspäin, suuteli häntä äkisti. Mutta se oli vain +pienen lapsen viaton, lempivä suudelma. + +Sitten Myra irtautui hänen syleilystään; ja vetäytyen taaksepäin, +katseli Jim Airth häntä hämmästyneenä. Valo, joka kirkasti Myran +kasvoja, näytti tuskin enää maalliselta valolta. + +"Oi, Jim", hän sanoi, "Jumalan tiet ovat ihmeelliset! Minulla on +suuria uutisia sinulle, ystäväni. Minä kiitän Jumalaa, että ne tulivat +ennenkuin sinä olit peruuttamattomasti lähtenyt pois täältä. Ja minä, +joka tietämättäni laskin niin hirvittävän lisän siihen elämän-iän +kestävään taakkaan, joka painaa hartioitasi, minut on valittu nostamaan +se tykkänään pois niiltä. Jim -- _sinä et tehnytkään sitä_!" + +Jim Airth tuijotti häneen hämmentyneenä. Hänen mieleensä tuli +tahtomattaan hirvittävä skottilainen sana "_fey_", mielipuoli. + +"Mitä en tehnyt, armas?" hän kysyi hellästi, puhuen aivan kuin pienelle +lapselle, jota ei tahdota pelottaa. + +"Sinä et surmannut Mikaelia." + +"Mikä sinut saa ajattelemaan, etten minä surmannut Mikaelia, rakkaani?" +kysyi Jim Airth edelleen hellävaroen. + +"Se seikka", sanoi Myra, ristien kätensä, "että Mikael on elossa." + +"Rakkahimpani", sanoi Jim Airth hellästi, "sinä et voi oikein hyvin. +Nämä kolme hirveätä viikkoa, ja kaikki mitä tapahtui niiden edellä, +ovat olleet liian raskaat sinun kantaaksesi. Jännitys on väsyttänyt +sinua. Minä käyttäydyin raa'asti lähteissäni niin äkisti tieheni ja +jättäessäni sinut yksin. Mutta tiedäthän sinä että minä tein minkä +sillä hetkellä näin oikeimmaksi; tiedäthän sen, Myra? Mutta nyt +katselen koko asiaa aivan toisessa valossa. Sinun katsantokantasi +oli ainoa oikea. Meidän olisi pitänyt perustaa yksinomaan siihen ja +vihityttää itsemme silloin heti." + +"Oi, Jim", sanoi Myra, "kiitä Jumalaa ettemme sitä tehneet! Kuinka +hirveätä se nyt olisikaan! Sen täytyi olla sellainen tapaus josta +psalmista sanoo: 'Sielläkin Sinun kätes johtaa minua, ja oikea kätes +tukee minua'. Tajuttomassa tietämättömyydessämme me olisimme saattaneet +liittyä toisiimme, aavistamatta ollenkaan että Mikael on elossa." + +Tuskan hiki kohosi Jim Airthin otsalle. + +"Lemmittyni, armaani, sinä olet sairas", sanoi hän, äänessään +hätääntyneen huolenpidon värähdys. "Minä pelkään että olet hyvin kipeä. +Istu kiltisti sohvalle ja anna minun soittaa palvelijoita tänne. +Minun täytyy saada puhutella O'Maran vaimoa tahi ketä muuta hyvänsä. +Mikseivät ne höperöt antaneet minun tietää mitään tästä? Oletko ollut +kipeänä kaikki nämä viikot?" + +Myra antoi taluttaa itsensä sohvalle, hymyillen rauhoittavasti Jimille, +joka jäi seisomaan hänen eteensä. + +"Sinä et saa soittaa, Jim", hän sanoi. "Maggie on Puistomajassa, ja +Groatley vain suotta säikähtyisi. Minä olen aivan terve." + +Jim Airth katseli ympärilleen miesmäisessä avuttomuudessaan, tuntien +että jotakin piti kuitenkin tehdä. Pitkä norsunluinen viuhka, +erinomaisen hienoa tekoa, makasi läheisellä pöydällä. Hän otti sen ja +ojensi Myralle. Tämä otti sen vastaan; ja hänen mielikseen hän avasi +sen ja löyhytteli sillä hiljaa puhuessaan. + +"Minä en ole laisinkaan kipeä, Jim; en todellakaan, rakkaani. Olen vain +niin ihmeen onnellinen ja kiitollinen. Se tuntuu liian ihmeelliseltä, +jotta meidän maalliset sydänparkamme voisivat sitä oikein käsittää. +Ja minä olen vähän peloissani tulevaisuuden suhteen -- mutta sinähän +autat minua kohtaamaan sitä, sen tiedän. Ja minä olen vähän hätäytynyt +eräiden pikku asiain takia, joissa olen menetellyt väärin. Se tuntuu +hullulta -- mutta niinpian kuin kuulin Mikaelin tulevan kotiin, minä +sain omantunnonvaivoja joidenkin laiminlyönninsyntien vuoksi, ja tuskin +tiedän miten ruveta niitä korjaamaan. Ja mikä kaikista pahinta, Jim! -- +me olemme hukanneet pikku Petterin haudan! Ei kukaan kykene löytämään +sitä. Se on niin pahasti tehty puutarhureilta, ja niin väärin minulta; +sillä minun olisi tietystikin pitänyt istuttaa sille kukkia. Ja Mikael +olisi pystyttänyt sille pienen marmoripaaden, ainakin nyt kotiin +tultuaan. Mutta minä hölmö olin muka liian huonovointinen nähdäkseni +sen hautausta, ja nyt Anson selittää että he panivat sen ruumiin +nurmikenttään, mutta George vannoo että pensasryhmään. Olen neuvotellut +Groatleyn kanssa, jolla on aina niin paljon aatteita ja joka ilmaisee +ne niin sujuvasti, ja hän sanoo: 'Valitkaa sievä paikka, teidän +armonne; laittakaa siihen sorea kumpu; istuttakaa sille siroja kukkia; +ja kukapa siitä tietää sen enempää aina ylösnousemisen päivään saakka?' +Groatley on aina kekseliäs; mutta minä en tietystikään tahdo pettää +Mikaelia. Kuvittelepas pikku Petter ylösnousevana pensasryhmästä, kun +Mikael on vuosikaudet murehtinut nurmikolle pystytetyn marmoripaaden +vierellä! Mutta tämä seikka on todellakin saattanut meidät pahaan +pulaan. Miesten pitää alkaa kaivaa joka paikasta ja pitkittää +sitä siksi kuin löytävät jotakin varmuutta. Se on hyödyksi sekä +pensasryhmille että nurmikentille, niinkuin sanoi tyhmä vanhus +vertauksessa -- ei, kuin sadussa -- joka väitti löytäneensä aarteen. +Oi Jim, älä näytä niin surkealta. Minun ei pitäisi purkaa sinulle +korvat täyteen kaikkia näitä pikku mitättömyyksiä; mutta sittekuin +sain kuulla että Mikael palaa takaisin, tuntuvat kaikki ajatukseni +käyvän aivan hulluiksi ja lapsellisiksi. Mikaelin persoonalla oli +aina sellainen vaikutus minuun; sillä hän -- vaikka itse onkin niin +ylevä ja valistunut -- arvelee että mitättömät ja lapselliset asiat +ovat naisen elämänkutsumuksena. Mutta, oi Jim -- Jim Airth -- _sinun_ +seurassasi ollen minä olen aina pyrkinyt suoraan käsiksi suuriin +asioihin; ja meidän tämänpäiväinen suuri asiamme on tämä: -- ettet +sinä koskaan surmannutkaan Mikaelia. Muistatko että kerroit minulle +miten maatessasi teltassasi kuumeesta parantuen ajattelit, että jos +joku astuisi sisään ja kertoisi sinulle että Mikael olikin hengissä ja +voi hyvin ja ettet lainkaan ollut surmannut häntä, niin sinä olisit +koko elämälläsi maksanut tuon hetken suunnattoman helpotuksen? No, nyt +olen _minä_ tuo 'joku', ja _tämä_ hetki on tuo 'hetki'; ja ensin kun +sain tuon sähkösanoman, en voinut ajatella mitään muuta -- en niin +yhtäkään mitään muuta, Jim -- kuin että mitä se _sinulle_ oikeastaan +merkitseekään!" + +"Mikä sähkösanoma?" huohotti Jim Airth. "Taivahan nimessä, Myra, mitä +sinä oikein tarkotat?" + +"Mikaelin sähkösanomaa. Se on tuolla uuninreunalla. Lue se, Jim." + +Jim Airth kääntyi ympäri, otti sähkösanoman ja veti sen kuoresta +kankein sormin. Hän luuli yhä Myran hourailevan. + +Hän luki sen verkalleen läpi. Sanamuoto oli pettämättömän selvä; mutta +kuitenkin luki hän sen vielä kerran läpi. Sitä tehdessään hän hitaasti +kääntyi, niin että viimein tuli seisomaan selkä sohvaan päin. + +Yllätys oli vallan suunnaton. Hän ei tällä hetkellä voinut tajuta muuta +kuin vain yhden seikan: -- ettei nainen, joka katseli kuinka hän luki +sähkösanomaa, millään ehdolla saanut nyt nähdä hänen kasvojaan. Myra +puhui. + +"Eikö se tunnu melkein mahdottomalta uskoa, Jim? Ronald ja Billy +olivat täällä murkinalla kun se tuli. Billy näytti huumautuneelta; +mutta Ronnie oli vallan ihastuksissaan. Hän sanoi aina uskoneensa, +että ryntäyksen etunenässä olleet miehet olivat joutuneet vangiksi ja +ettei mitään kouraantuntuvia todisteita Mikaelin kuolemasta koskaan +löydetty. He eivät olleet milloinkaan ennen kertoneet minulle, ettei +mitään hautajaisia oltu pidetty. Minä otaksun heidän ajatelleen, +että se seikka olisi minua vielä enemmän hirvittänyt. Mutta minä +en ole milloinkaan välittänyt paljoa ruumiista. Jollei tuntuisi +hullunkuriselta kantaa pientä tuhkauurnaa hautaussaaton etunenässä, +kantajain oikein tietämättä miten sen kanssa menetellä, niin +puolustaisin ruumiinpolttotapaa. Joskus tunsin jonkunlaista velvoitusta +lähteä pyhiinvaellusmatkalle näkemään Mikaelin hautaa. Tiedän että +hän olisi toivonut sitä minulta. Hän panee suurta arvoa haudoille -- +kaikki Inglebyt lepäävät perheholveissaan. Tämä se tekee Petterinkin +jutun niin tukalaksi. Ronnie lähti yks'kaks kaupunkiin lähettämään +sähköteitse rahaa. Billy meni hänen kanssaan. Luuletko viisisataa +puntaa riittävän? Jim? -- Jim! Etkö sinä ole kiitollinen? Sano jotakin, +Jim." + +Jim Airth työnsi sähkösanoman takaisin uuninreunalle. Hänen iso kätensä +tärisi. + +"Mitä on 'Veritas'?" hän kysyi, katsahtamatta taakseen. + +"Se on meidän yksityinen salamerkkimme, Jim; Mikaelin ja minun. Äitini +sähkötti kerran minulle Mikaelin nimissä ja hänelle minun nimissäni -- +äitiparalla on usein sellaisia merkillisiä päähänpistoja -- ja siitä +aiheutui ikävyyksiä. Mikael oli hyvin harmissaan. Sentakia me päätimme +merkitä aina tärkeitten sähkösanomain alle 'Veritas', tarkottaen sillä: +'Tämä on todella minulta!'" + +"Siis -- miehesi -- on tulossa kotiin luoksesi?" sanoi Jim Airth +verkalleen. + +"Niin, Jim"; suloinen ääni värähteli ensi kerran. "Mikael on tulossa +kotiin." + +Nyt vasta Jim Airth kääntyi ympäri ja asettui aivan hänen eteensä. Myra +ei ollut koskaan nähnyt mitään niin hirvittävää kuin hänen kasvonsa nyt +olivat. + +"Sinä olet minun", sanoi hän; "et hänen." + +Myra katsahti häneen, silmissään mykkä, surullinen rukous. Hän +sulki norsunluuviuhkan, laski sen syliinsä ja pani kätensä ristiin +sen ylitse. Hänen kärsivällinen äänettömyytensä, hänen lauhkea +kysymättömyytensä kiihotti Jim Airthia aivan hulluuteen saakka ja +saattoi hänet höllittämään tulisen vihansa hurjaa myrskyä tätä +välttämätöntä, heltymätöntä kohtaloa vastaan. + +"Sinä olet minun", hän sanoi, "et hänen. Sinun rakkautesi on minun! +Sinun ruumiisi on minun! Sinun koko elämäsi on minun! Minä en tahdo +jättää sinua toiselle miehelle. Ah, minä tiedän sanoneeni, ettemme +voi mennä naimisiin. Tiedän sanoneeni, että lähtisimme ulkomaille. +Mutta sinä tahdoit vain pysyä uskollisena minulle, ja minä sinulle. +Ajattelimme että saattaisimme elää erillämme; saattaisimme elää +kumpikin yksin, vaikkapa eri haaroilla maapalloa; mutta -- me +kuuluisimme edelleen toisillemme. Minä olisin silloin voinut jättää +sinut yksiksesi; mutta Jumal'auta, minä en tahdo jättää sinua toiselle +miehelle!" + +Myra nousi, liikahti muutaman askeleen eteenpäin ja seisahtui sitten, +nojaten käsivartensa uuninreunustaan ja katsellen sananjalka- ja +liljapenkkiä alhaalla jalkainsa juuressa. + +"Hiljaa, Jim", sanoi hän vienosti. "Sinä unhotat kenelle puhut." + +"Minä puhun", huudahti Jim Airth raivoisan epätoivon huumauksessa, +"naiselle jonka olen voittanut omakseni ja joka on minun eikä kenenkään +toisen. Jollei minun ylpeyteni ja hulluuteni olisi ollut esteenä, niin +olisimme nyt naimisissa -- _naimisissa_, Myra, ja kaukana täältä. Minä +jätin sinut, sen tiedän; mutta -- kautta taivaan, nyt voin kertoa +sinulle kaiken -- se oli ylpeyteni, kirottu väärä ylpeyteni, joka ajoi +minut pois täältä. Minä odotin kutsua sinulta; mutta joka tapauksessa +olisin tullut takaisin. Suokoon Jumala että olisin tehnyt niinkuin +rukoilit minua tekemään! Tällä hetkellä olisimme olleet yhdistetyt -- +poissa tuon kirotun sähkösanoman ulottuvilta -- kaukana täältä!" + +Myra kohotti hitaasti silmänsä ja katseli häntä. Jim Airth, tuskansa ja +intohimonsa sokaisemana, välttyi huomaamasta tuota katsetta; muuten hän +olisi antanut sen varottaa itseään. Nyt hän syöksyi vain päätäpahkaa +eteenpäin. + +"Mutta, rakkaani", ahdisti hän edelleen, "se ei vielä nytkään ole +liian myöhäistä. Oi Myra, minä olen rakastanut sinua niin suuresti. +Meidän rakkautemme on ollut niin ihmeellinen. Enkö ole opettanut +sinulle, minkälaista rakkautta se oikeastaan onkaan? Se poloinen, kylmä +irvikuva, jota ennen tunsit, se ei ollut rakkautta! Oi Myra! Sinähän +tahdot lähteä pois minun kanssani, oma lemmittyni? Ethän tahdo sysätä +minua alimmaiseen helvettiin antautumalla toiselle miehelle? Myra, +katso minuun! Sano että tahdot tulla." + +Lady Ingleby avasi ja sulki verkalleen viuhkaa, puristaen sen sitten +lujasti oikeaan käteensä. Hän nojasi päätään taaksepäin ja katsoi Jim +Airthia suoraan silmiin. + +"_Tällainen_ on siis rakkautenne", hän sanoi. "Tätä siis tarkotatte? +Silloin kiitän Jumalaa siitä, että tähän asti olen ainoastaan tuntenut +tuon 'kylmän irvikuvan', joka ainakin on pysyttänyt minut puhtaana +ja korkealla. Mitä? Tahdotteko vetää _minut_ sen naisen rinnalle, +jota kymmenen vuotta sitten halveksitte? Ja vetäessänne minut alas +tahraisitte samalla lokaan myöskin sen miehen jalon nimen, jota olette +uskaltanut kutsua ystäväksenne. Olkoon niin ettei mieheni ole antanut +minulle paljoa kaikesta siitä, mitä nainen halajaa. Mutta hän on +luottamuksella uskonut minulle nimensä ja kunniansa; hän jätti minut +kartanonsa valtiattareksi. Palatessaan hän tapaa minut sellaisena joksi +hän itse teki minut -- Shenstonen rouvana; hän tapaa minut sieltä +minne jättikin minut, odottelevana hänen palaustaan. Te ette enää puhu +leskelle, Airthin jaarli; ette enää yksikseen jätetylle naiselle. Te +puhutte lordi Inglebyn puolisolle, ja te saatte nyt kokea kuinka lordi +Inglebyn puoliso suojelee lordi Inglebyn nimeä ja puolustaa omaa ja +hänen kunniaansa." Hän nosti nopeasti kättään ja löi norsunluuviuhkalla +häntä kahdesti poskille. "Petturi!" sanoi hän, "ja pelkuri! Lähtekää +paikalla tästä talosta älkääkä koskaan enää panko tänne jalkaanne!" + +Jim Airth horjahti taaksepäin, kasvot lyijynharmaina, käsi tahtomattaan +kohotettuna torjumaan kolmatta iskua. Sitten hänen kiihtyneet verensä +kuohahtivat jälleen valloilleen. Kaksi tulipunaista viirua paloi +hänen poskillaan. Hän hypähti eteenpäin; nopealla liikkeellä hän +tempasi viuhkan lady Inglebyn kädestä ja huiskutti sitä korkealla +päänsä päällä. Molempain silmät tuijottivat toisiinsa. Ensi tuokiossa +nainen luuli että mies löisi häntä. Mutta hän ei peräytynyt, ei edes +hievahtanutkaan; ainoastaan miltei huomaamaton hymy hänen suupielissään +tulkitsi ylenkatseellista kysymystä. + +Sitten Jim Airth tarttui viuhkaan molemmin käsin; väkevien sormiensa +nykäyksellä hän taittoi sen kahtia, puoliskot taas kahtia ja jatkoi +sitä, kunnes viuhka oli mennyt sadaksi sirpaleeksi -- heitti ne +sitten naisen jalkoihin ja pyörähtäen ympäri kantapäällään lähti ulos +huoneesta, lähti pois talosta. + + + + +Kolmaskolmatta luku. + +MITÄ BILLY TIESI. + + +Ronald ja Billy eivät puhelleet paljoakaan kiirehtiessään +rautatieasemalle aikaisemmin samana iltapäivänä. + +Ronald katkaisi vihdoin pitkän äänettömyyden. + +"Miksi pyrit väkisin mukaani?" kysyi hän. + +"En minä sinun mukaasi tule", vastasi Billy yksikantaan. + +"Mihinkäs sitten, Billy? Miksi näytät niin traagilliselta? Aijotko +lähteä hyppäämään alas Lontoon-sillalta? Älä tee sitä, Billy poikaseni! +Sinulla ei ole siihen mitään syytä. Olethan aina ollut kiltti lapsi. +Minulla on syytä olla traagillinen; ja katsopas -- nyt olen matkalla +pankkiin sähköttämään rahoja joillekin murjaaneille, että päästäisivät +ukkosemme kotia. Ota esimerkkiä minun mielenlujuudestani, Billy." + +Billyn mielenpurkaus, kun se vihdoinkin räjähti, oli niin raivokas, +meluava ja niin vähän Billyä muistuttava, että Ronald vetäytyi +ihmettelevän äänettömyyden kuoreen. + +Mutta heidän päästyään junaan ja sulkeuduttuaan tyhjään ensiluokan +tupakkavaunuun, käänsi Billy äkkiä valkeat kasvonsa ystäväänsä päin. + +"Ronnie", hän sanoi, "minä menen suoraa päätä Sir Deryck Brandin +puheille. Hän on ainoa mies, jolla tiedän pään istuvan hartiain +välissä." + +"Kiitoksia vain", sanoi Ronnie. "Minun pääni kai keikkuu polvien +välissä. Mutta kuinka juuri tällä merkillisellä hetkellä luulet niin +kipeästi tarvitsevasi tuota miestä ja hänen päätään?" + +"Sen vuoksi", vastasi Billy, "että tuo sähkösanoma on valetta." + +"Hölynpölyä, Billy! Toivo on epäilyksen isä! Oh, häpeä toki, Billy! +Vanha Ingleby parka!" + +"Se on valetta", toisti Billy järkähtämättömänä. "Mutta katsohan toki", +huomautti Ronald, avaten sähkösanoman. "Tässä näet itse. '_Veritas_'. +Mitäs sinä siitä päätät?" + +"Veritas menköön hirteen!" ärähti Billy. "Se on valetta; ja meidän on +saatava selville mikä kirottu konna sen on lähettänyt." + +"Mutta mitä ihmeen järkisyitä sinulla on epäillä asiaa?" tiedusti +Ronald, käyden vakavaksi. + +"Oh, mene hiiteen!" purskahti Billy viimein äkeissään; "_minähän noukin +hänen palasiaan korjuun_!" + + * * * * * + +Hyvin hermostunut, valkeakasvoinen nuori mies istui vihreänahkaisessa +nojatuolissa tohtori Brandin vastaanottohuoneessa. Hän oli näyttänyt +sähkösanomaa ja murahdellut katkonaisia lauseita, joista Sir Deryck +huolellisesti valittujen kysymysten avulla vihdoin oli punonut +jokseenkin ehjän kokonaisuuden. Hän istui nyt pöytänsä ääressä punniten +mielessään kuulemiaan tosiasioita. + +Sitten hän kääntyi ympäri pyörivällä kirjoitustuolillaan ja katseli +kiinteästi Billyyn. + +"Cathcart", sanoi hän levollisesti, "mitä syitä teillä on ollaksenne +niin varma lordi Inglebyn kuolemasta ja väittääksenne että tämä +sähkösanoma on petkutusta?" + +Billy lipaisi kielellä huuliaan. "Oh, kirottua sentään!" äyskähti hän. +"Minähän noukin hänen palasiaan korjuun!" + +"Ymmärrän", sanoi Sir Deryck ja katsahti toisaanne. + +"En ole kertonut siitä ainoallekaan elävälle sielulle", jatkoi Billy. +"Se ei ole mikään siisti juttu. Mutta minä voin mainita teille +yksityisseikkoja jos haluatte kuulla." + +"Ajattelen parhaaksi, että mainitsette minulle niitä", sanoi Sir Deryck +totisesti. + +Valkein huulin rupesi Billy kertomaan. + +Sitten tohtori nousi pystyyn ja pani takkinsa nappiin. Hän kaasi vettä +lasiin ja ojensi sen Billylle. + +"Ja nyt tulkaa", sanoi hän. "Onneksi tunnen erään hyvin sukkelan +etsivän omasta Lontoon poliisikunnastamme, joka sattuu paraiksi olemaan +Kairossa. Meidän pitää lähteä Scotland Yardiin saamaan hänen osotteensa +ja sovitun merkkikielen sähkösanomavaihdossa; niiden avulla voimme +paremmin toimia. Te teitte aivan oikein, Billy, ja teitte tehtävänne +nopeasti; mutta nyt emme saa menettää silmänräpäystäkään." + + * * * * * + +Neljäkolmatta tuntia myöhemmin tohtori ilmottautui Shenstonen +kartanossa. Hän oli sähköteitse tilannut auton vastaan junalleen; ja +perille tultua hän pyysi kuljettajan odottamaan portaiden edessä, sillä +hän aikoi pian taas palata asemalle. + +"Minä voin olla täällä vain siksi kuin toinen juna palaa Lontooseen", +selitti hän lady Inglebylle; "niin että suokaa anteeksi käyntini +lyhyys ja sähkösanomani käskeväinen muoto. Minä en voinut panna teidän +tapaamistanne sattuman varaan. Minulla on jotain erittäin tärkeätä +teille ilmotettavana." + +Tohtori vaikeni hetkeksi, tietämättä oikein kuinka alkaa puhettaan. Hän +oli nähnyt Myra Inglebyn monenlaisissa tilanteissa. Hän tunsi hänet +hyvin; ja tiesi että naiseksi Myra oli niin horjumattoman uskollinen +omalle itselleen, että hän toivoi voivansa ennakolta tarkalleen +määritellä miten hän tulisi kulloinkin käyttäytymään olosuhteiden +laadun mukaan. + +"Lady Ingleby", sanoi hän vihdoin, "muuan viheliäinen roisto, jolle ei +mikään rangaistus tunnu tarpeeksi raskaalta, on rohjennut tehdä teille +julmaa ja sydämetöntä vääryyttä." + +"Olen todella utelias kuulemaan siitä", sanoi lady Ingleby tyynesti; +"mutta en voi ymmärtää, Sir Deryck, miksi te semmoisen asian takia +olette pitänyt välttämättömänä tulla kaupungista tänne asti." + +Tämä aivan odottamaton vastaus hämmensi tohtorin tuokioksi kokonaan. +Mutta nopea henkinen sovittamiskyky oli tärkeänä osana hänen +virantoimituksissaan. + +"Pelkäänpä että kumpikin lähdemme vastakkaisista edellytyksistä", sanoi +hän hienosti hymyten. "Pyydän anteeksi, jos tunnun tekevän vääryyttä +oliolle, josta en ennestään tiedä mitään. Tahdon palauttaa mieleenne +sähkösanoman, jonka saitte eilen ja joka pani teidät epäilemään että +tieto lordi Inglebyn kuolemasta olisi erehdys ja että hän olisi +piakkoin odotettavissa kotiin." + +"Mieheni on elossa", sanoi lady Ingleby. "Hän on sähköttänyt minulle +Kairosta, ja minä odotan häntä saapuvaksi hyvin pian." + +Vastauksen asemasta otti Deryck Brand taskukirjastaan esiin kaksi +sähkösanomaa. + +"Olen velvollinen ilmottamaan teille jo heti alussa, rakas lady +Ingleby", hän sanoi, "että teitä on julmasti petetty. Kairosta +tullut sanoma oli sydämmetön koiranjuoni, jonka tarkotuksena vain +oli petkuttaa teiltä rahaa. Billy Cathcartilla oli syytä epäillä sen +luotettavuutta, ja siksi hän toi sen minulle. Minä sähkötin heti +Kairoon, ja kas tässä ovat tulokset." + +Hän laski molemmat sähkösanomat pöydälle Myran eteen. + +"Ensimäinen on jäljennys siitä sähkösanomasta, jonka eilen lähetimme +Kairoon eräälle siellä oleskelevalle etsivälle poliisille. Toisen sain +vastaanottaa kolme tuntia takaperin. Ei kukaan -- ei edes Billykään -- +ole kuullut mitään sen saapumisesta. Minä toin sen suoraapäätä teille." + +Lady Ingleby kohotti verkalleen ensimäisen sähkösanoman silmiensä +tasalle. Hän luki sen äänettömästi. + + Pitäkää silmällä Cookin pankkia ja vangitkaa lordi Inglebynä + esiytyvä mies, joka tahtoo nostaa sähköteitse lähetettyjä rahoja. + Sähköttäkää yksityiskohdista heti. + +Tohtori vaarinotti häntä salaa, kun hän mitään sanomatta laski +ensimäisen sähkösanoman kädestään ja otti sitten toisen. + + Lordi Inglebyn entinen kamaripalvelija vangittu. Tunnustaa + lähettäneensä väärennetyn sähkösanoman. Sähköttäkää lisäohjeita. + +Lady Ingleby puristi kokoon molemmat paperiliput ja laski ne viereensä +pöydälle. Hänen valkoisten kasvojensa tyynen välinpitämättömässä +ilmeessä ei voinut huomata mitään muutosta. + +"Sen täytyy olla Walker", hän sanoi. "Mikael piti aina häntä heittiönä +ja laiskurina; mutta minä pidin hänestä, sillä hän soitti erinomaisesti +banjoa ja oli tarpeen seurallisissa huvituksissa. Mikael otti hänet +mukaansa sotaretkelle, mutta oli pakotettu erottamaan hänet heti +maihin noustua. Walker parka! En halua että häntä rangaistaan, sillä +tiedän että Mikael ajattelisi tämän olleen minun omaa syytäni, koska +pidin banjonsoittelemista kelpo luonnetta parempana. Jos Walker olisi +kirjoittanut minulle kerjuukirjeen, olisin aivan todennäköisesti +lähettänyt hänelle rahaa. Minulla on onneton tapa luottaa ihmisiin ja +toivoa että kaikki tulisivat onnellisiksi." + +Ja sitten, aivan kuin nämä viime sanat olisivat ärsyttäneet +jotakin hetkeksi unhotettua haavaa, palasi entinen kivettynyt +välinpitämättömyys hänen ääneensä ja kasvoihinsa. + +"Jollei Mikael palajakaan", jatkoi lady Ingleby, "olen minä todella +yksin." + +Tohtori nousi pystyyn ja katseli alas hänen puoleensa, hämmentyneenä ja +huolestuneena. + +"Eikö ole ketään, jolle pitäisi hetikohta kertoa tästä uudesta +asiainkäänteestä, lady Ingleby?" kysyi hän vakavasti. + +"Ei ketään", vastasi hän painokkaasti. "Koko maailmassa ei ole +ainuttakaan johon asia läheisesti koskisi, itseäni lukuunottamatta. +Eivätkä varsin monet tiedäkään eilisten uutisten saapumisesta. Minä +kirjoitin Janelle, ja otaksun että pojat Ronnie ja Billy ovat kertoneet +niistä Overdenessa. Jos sattumalta jotakin olisi päässyt pujahtamaan +sanomalehtiin, niin täytyy meidän lähettää jyrkkä epuutus; mutta ei +mitään selitystä, ei millään muotoa. Minä inhoan väärien tekojen +julkisaattamista. Semmoinen johtaa vain jälittelyyn ja toistamiseen. +Sitäpaitsi on kamaripalvelija-parkaakin varjeltava joutumasta yleisen +kirouksen alaiseksi. Emme voisi sanomalehdissä selittää kaikkia +lieventäviä asianhaaroja." + +"En otaksu että uutiset olisivat laajalta levinneet", sanoi tohtori. +"Teidän talonväkenne on niistä tietysti kuullut?" + +"Kyllä", vastasi lady Ingleby. "Ah, tästä muistan että minun on +lakkautettava kaivaukset pensasryhmässä ja nurminiityllä. Ei ole syytä +hankkia pikku Petterille hautaa, kun ei sen isännälläkään ole." + +Tämä oli aivan käsittämätöntä puhetta tohtorille, mutta +tällaisina hetkinä hän ei koskaan tehnyt turhia kysymyksiä oman +uteliaisuutensakaan tyydyttämiseksi. + +"Siispä lopultakin, Sir Deryck", lisäsi lady Ingleby, "oli Petter +oikeassa." + +"Niin", sanoi tohtori, "pikku Petter ei erehtynyt." + +"Jos olisin muistanut sen pikku raukan, niin olisin epäillyt koko +sähkösanomaa", huomautti lady Ingleby. "Mikähän seikka herätti Billyn +epäluuloja?" + +"Kuten Petter", sanoi tohtori, "oli Billykin alusta alkaen tuntenut +itsensä aivan varmaksi kuolinsanoman todenperäisyydestä. Älkää mainitko +hänelle että olen kertonut teille, että hänessä ensin heräsi epäilystä. +Hän on tunteellinen poika, ja koko juttu on käynyt surkeasti hänen +hermoilleen." + +"Billy rakas", huokasi lady Ingleby. + +Tohtori silmäsi kelloonsa ja napitti takkinsa. Hänellä oli vain +minuutti enää jälellä. + +"Rakas ystäväni", sanoi hän, "jo toisen kerran tulen luoksenne pahojen +uutisten tuojana." + +"Ei pahojen", vastasi Myra, äänessään toivottoman väsymyksen väre. +"Tämä maailma ei ole sellainen, johon voisimme toivoa kerran +rakastamamme henkilön palaavan." + +"Maailmassa itsessään ei ole moitteen sijaa", vastusti tohtori. +"Itsekunkin yksilöllinen taivas tai helvetti riippuu hänen omista +teoistaan." + +"Tahi toisten teoista", huomautti lady Ingleby katkerasti. + +"Tahi toisten teoista", myönsi tohtori. "Mutta sittekään emme voi +olla täydellisesti onnellisia, jollemme ole uskollisia paraalle mitä +meissä itsessämme on; emmekä kokonaan onnettomia, jollemme ole tulleet +uskottomiksi omille ihanteillemme. Minä pelkään että minun täytyy nyt +lähteä, mutta minä en mielelläni jättäisi teitä yksiksenne." + +Lady Ingleby katsahti kelloon, nousi seisaalleen ja ojensi tohtorille +kätensä. + +"Te olette ollut enemmän kuin kiltti, Sir Deryck, kun saavuitte +itse luokseni. Minä en koskaan unhoita sitä. Ja minähän odotan Jane +Championia -- Dalmainia, tarkotan; miksi ystävämme menevätkään +naimisiin? -- tuossa paikassa. Hän saapuu suoraan kaupungista; vaunut +ovat lähteneet asemalle häntä noutamaan." + +"Hyvä", sanoi tohtori ja pani kätensä ristiin sellaisen miehen +vakavalla, äänettömällä hartaudella, joka haluten auttaa huomaakin +seisovansa sellaisen murheen edessä, jota ei kykene ymmärtämään eikä +lieventämään. + +"Hyvä -- hyvin hyvä", sanoi hän vielä astuessaan autoon, huomauttaen +sitten kuljettajalle: "Meillä on yhdeksän minuttia aikaa; ja jollemme +ennätä junaan, täytyy minun pyytää teitä ajamaan minut kaupunkiin asti." + +Ja hän sanoi "Hyvä!" kolmannen kerran ja entistä painokkaammin, +toinnuttuaan hämmästyksestään sen johdosta mitä oli nähnyt kun +moottori pyyhkäsi pitkin lehtokujaa. Sillä sivuutettuaan lady Inglebyn +vaunut palaavina asemalta muuten tyhjinä paitsi että istuimella +oli matkavaippa ja alligaattorinnahkainen matkalaukku, näki hän +jalosukuisen Mrs. Dalmainin kävelevän verkalleen puitten alla +vaipuneena sangen vakavaan keskusteluun hyvin pitkän miehen kanssa, +joka kantoi hattua kädessään antaen tuulen vapaasti puhaltaa paksun +pörrötukkansa läpi. Molemmat olivat liiaksi syventyneet puheluunsa +huomatakseen autoa; mutta kun mies käänsi kuihtuneet kasvonsa +toveriinsa päin, näki tohtori niillä saman toivottoman masennuksen +kivettyneen ilmeen, joka lady Inglebyn kasvoilla oli yllättänyt +ja surettanut häntä. Molemmat suuntasivat vitkalleen kulkunsa +herraskartanoon päin astuen parvekkeen juurelle vievää polkua pitkin. + +"Ilmeisesti -- siinä on _mies_", ajatteli tohtori. "No hyvä, olenpa +iloinen että Janella on hänet hinausköydessään. Sieluparat! Sallimus +on asettanut heidät viisaihin käsiin. Jos uskollinen neuvo ja +rehellinen suorapuheisuus voi ollenkaan hyödyttää heitä, niin saavat he +epäilemättä kuulla kumpaakin kelpo Janeltamme." + +Sallimus oli myöskin sovittanut Lontoon pikajunan myöhästymään yhden +minuutin, niin että tohtori kerkesi siihen. Se seikka oli myöskin +autonkuljettajan mieleen, sillä hänellä oli aikomus lähteä ajelemaan +hänen armonsa kamarineitsyen kanssa, jonka vapaa-ilta sattui täksi +päiväksi. Elämän kaikkein tärkeimmät tapahtumat saattavat toisinaan +riippua yhden ainoan minuutin sattumista. + + + + +Neljäskolmatta luku. + +MRS. DALMAIN ARVOSTELEE TILANNETTA. + + +"Näet siis, Jane", päätti lady Ingleby liikuttavalla äänensävyllä, +"että kun Mikael ei palajakaan kotiin, olen todella yksin." + +"Kun rakastaa Jim Airthia niinkuin sinä..." sanoi Jane Dalmain. + +"Rakastin ennen", pisti lady Ingleby väliin. + +"... rakastit ennen ja rakastat nyt", sanoi Jane Dalmain, "olisi tilasi +ollut paljon pahempi kuin yksinäisen naisen, jos Mikael todella olisi +tullut takaisin. Oi Myra! En voi kuvitellakaan sen kamalampaa oloa kuin +että nainen rakastaa yhtä miestä ja on samalla kiinnitetty toiseen koko +iäkseen." + +"En olisi silloin sallinut itseni rakastaa Jimiä", väitti lady Ingleby. + +"Lorua!" äännähti Mrs. Dalmain voimakkaalla äänenpainolla. "Myra +rakas, tuollaiset huomautukset vain raivaavat tietä paholaiselle ja +ovat hänen mielikuultaviaan. Useammat hyvät naiset ovat joutuneet +harhaan luottaessaan liiaksi kykyynsä hallita ja hillitä tunteitaan, +kuin suoranaisesta kiusauksesta laittomaan rakkauteen. Miesten laita +on erilainen; heidän kiusauksensa eivät ole niin hienoja. He tietävät +tarkoin mihin joutuvat, jos rupeavat leikittelemään tunteillaan. +Siksipä jos he aikovat lopulta tehdä oikein, huomaavat he vaaran jo +alusta pitäen. Meidän ei ole mahdollista kieltäytyä rakastamasta, +jos kerran olemme sallineet rakkauden vallita meitä rajattomasti. +Minä tiedän ettet sinä ensi asteella olisi välittänyt Jim Airthista, +jollet olisi ollut vapaa. Mutta kerta rakastuttuasi häneen -- jos niin +hirvittävä tapaus olisi sattunut kuin miehesi odottamaton palaus, +olisi ainoa varma ja kunniallinen keino sinulle ollut sanoa suoraan +lordi Inglebylle: 'Minä opin rakastamaan Jim Airthia luullessani sinut +kuolleeksi. Minä tulen aina rakastamaan Jim Airthia; mutta ennen +kaikkea halajan olla hyvä nainen ja uskollinen aviovaimo. Luota minuun +uskollisuuteeni; auta minua pysymään hyvänä.' Jokainen mies, joka on +sen nimen arvoinen, vastaisi luottamuksella sellaiseen vetoamiseen." + +"Ja ampuisi itsensä", arveli lady Ingleby. + +"Minä sanoin 'mies' enkä 'pelkuri'", huomautti Mrs. Dalmain hiukan +ivallisesti. + +"Jane, sinä olet niin ankara vaatimuksissasi", sopersi lady Ingleby. +"e käyvät niin hyvin yhteen sinun liinakaulustesi, suorien pukujesi +ja isojen kenkiesi kanssa. Minä en voi kuvitellakaan itseäni +liinakauluksessa enkä seisovani Mikaelin edessä tunnustamassa että +rakastan Jimiä." + +Jane Dalmain nauroi hyväntuulisesti, työnsi isot kätensä verkanuttunsa +taskuihin, ojensi näkyviin kookkaat ruskeat kenkänsä ja katseli niitä. + +"Jos 'ankarilla vaatimuksilla' tarkotat sitä terveellistä +vastenmielisyyttä että kammoo suoran tilanteen sekottamista vilpillisen +viisastelun vyyhteen, niin tunnustan itseni siihen syntiin vikapääksi", +sanoi hän. + +"Oi, älä matki Sir Deryckiä", rukoili lady Ingleby aivan muserrettuna. +"Sinun olisi pitänyt mennä hänelle vaimoksi! En ole voinut koskaan +ymmärtää kuinka sellainen taiteilija, sellainen runoilija, sellainen +valikoiva idealisti kuin Garth Dalmain on saanut päähänsä rakastua +_sinuun_, Jane!" + +Äkillinen naisellisen hellyyden pilkahdus kirkasti Janen levollisia +kasvoja. "Vaimo" säteili niistä näkyviin yksinkertaisella, +itsetiedottomalla hohteella. + +"En minäkään voi sitä ymmärtää", vastasi hän hennosti. "Kesti kolme +vuotta ennenkuin voin keksiä sen olevan kieltämättömän tosiasian." + +"Minä otaksun että olette hyvin onnelliset", huomautti Myra. + +Jane pysyi vaitonaisena. Ankarillakin luonteilla on pyhimysarkkusensa +joihin he kätkevät aarteensa, jottei uteliaan maailman silmät niitä +katseillaan loukkaisi. + +"Muistan kuinka tuon surullisen tapahtuman jälkeen vihasin sitä +päähänpistoasi", jatkoi Myra, "että kytkit itsesi edelleen kiinni +sokeaan mieheen." + +"Oh, hiljaa", sanoi Jane Dalmain nopeasti. "Maa jolleka astut on pyhä, +ja sinä unhotat ottaa kengät jaloistasi. Ensiksikin on suloisin asia, +mitä mieheni ja minun välillä koskaan on tapahtunut, se että opimme +yhdessä suutelemaan tuota ristiä." + +"Kaikkein rakkahin vanha sielu!" huudahti lady Ingleby liikutettuna; +"sinä ansaitsit tulla onnelliseksi. Mutta siitä huolimatta en voi +ymmärtää miksi et mennyt Deryck Brandin vaimoksi." + +Jane hymyili. Hän ei voinut itse saattaa miestään keskustelun +esineeksi; mutta hän antautui mielellään tähän arvostelevaan +pohdintaan, jotta johtaisi lady Inglebyn pois tämän omien huolien +muistelemisesta; siksipä hän otti puheenaiheeksi erinäisiä häntä ja +tohtoria koskevia seikkoja. + +"Rakkaani", hän sanoi, "Deryck ja minä olimme kahta siksi vallan +erilaista ainetta, ettei meitä voitu juottaa yhteen avioliiton kautta. +Kaikki meidän mielipiteemme olisivat törmänneet yhteen ja kaikki meidän +erilaisuutemme ammottaneet näkyviin perin julmasti. Ominaisuudet, +jotka auttavat täydellistä ystävyyttä syntymään, eivät suinkaan aina +takaa täydellisen avioliiton muodostumista. Oli aika jolloin olisin +kernaasti ruvennut Deryckin vaimoksi jos hän olisi pyytänyt minua, +yksinkertaisesti siitä syystä että sokeasti luotin hänen arvosteluunsa +kaikista asioista, eikä ikinä olisi pistänytkään päähäni kieltää +häneltä mitään mitä hän pyysi. Mutta siitä ei olisi suinkaan ollut +seurauksena meidän molempien onni. Ei minulla myöskään ollut siihen +aikaan mitään käsitystä siitä mitä rakkaus todella on. Minä en +ymmärtänyt rakkaudesta enempää aina siihen asti kuin -- kuin Garth sen +opetti minulle, kuin sinäkään ymmärsit siitä ennenkuin kohtasit Jim +Airthin." + +"Toivon ettet viittailisi Jim Airthiin", pyysi Myra väsyneesti. +"En koskaan halua enää kuulla hänen nimeään. Enkä voi sallia +sinun otaksuvan, että ikinä olisin voinut taipua sinun 'ankariin +vaatimuksiisi' ja tunnustaa Mikaelille rakastavani Jimiä. Minä en +olisi tehnyt mitään senkaltaista. Minä olisin alistunut olemaan +joka suhteessa Mikaelin mieliksi ja _olisin pakottanut itseni_ -- +juuri niin, Jane; sinun ei tarvitse näyttää niin huvitetulta ja +epäuskoiselta; vaikka minä _en_ käytäkään liinakauluksia ja venekenkiä, +niin _voin_ silti pakottaa itseäni moniin asioihin -- minä olisin +pakottanut itseni unhottamaan että maailmassa on ollutkaan sellaista +ihmistä kuin Airthin ja Monteithin jaarli." + +"Oi, säästä häneltä edes se!" nauroi Mrs. Dalmain. "Älä hauku +miesparkaa hänen arvonimillään. Jos hänen pitää killua hirressä, niin +anna hänen ainakin killua pelkkänä Jim Airthina. Jos miehen kohtalo on +olla jumalaton konna, niin olisi niin äärettömän paljon ilkeämpi olla +konnamainen jaarli kuin konna millä muulla elämänasteella hyvänsä. +Siis, rakkaani, ei kannata jatkaa keskustelua otaksutusta tilanteesta, +jossa sinun ääntäsi todennäköisesti ei tulla lainkaan ottamaan +kuuleviin korviin. Mutta onneksi ei myöskään lordi Ingleby palaja +kotiin." + +"Onneksi!" ailahti lady Ingleby. "Totisesti, Jane, sinä et valikoi +käyttämiäsi sanoja, keksitpä niitä mitä vastenmielisimpiä. Olisitpa +kuullut kuinka tahdikkaasti tohtori puhui minulle siitä asiasta ja +kuinka hienotunteisesti hän viittasi kärsimääni tappioon." + +"Rakas Myrani", sanoi Mrs. Dalmain, "minä en osota myötätuntoisuutta +väärää tunnetta kohtaan. Ja jos Deryck olisi tiennyt että sydämesi +jo on kiintynyt toiseen mieheen, niin olisi hän -- sen sijaan että +uhrasi sinun takiasi neljä tuntia kalliista ajastaan -- lähettänyt +vain kuudenkymmenen pennin sähkösanoman: 'Sähkösanoma oli petkutusta. +Vastaanottakaa sydämelliset onnentoivotukseni!'" + +"Jane, sinä olet ihan raaka! Ja kun juuri olen kertonut sinulle näiden +kuluneiden viikkojen koko historian ynnä sen julman, sydäntäsärkevän +loppupäätöksen eilispäivänä, niin en voi käsittää kuinka voit +viittaillakaan sellaista kuin että sydämeni muka jo olisi kiintynyt +toiseen mieheen." + +Yht'äkkiä Jane Dalmainin koko käytös muuttui. Hän lakkasi näyttämästä +kiusoittavan huvitetulta ja taukosi heiluttamasta ruskeata kenkäänsä. +Hän suoristautui tuolillaan, otti pois polven toisen päältä, ja nojaten +molemmat kyynärpäänsä niille ojensi hän isot kelpo kätensä lady +Inglebylle. Hänen jalopiirteiset kasvonsa, yhdellä haavaa suurenmoisen +ankarat ja hellät, kuvastivat täydellistä naisellista myötätuntoa +ja ymmärtämystä. "Ah, armaani", sanoi hän, "nyt on meidän tultava +itse asian ytimeen. Olen tähän asti vain leikillä pyörähdellyt sen +ympärillä, jotta saisit aikaa virota kaikesta edellisestä tuskallisesta +mielenjännityksestä ja jotta minä itse saisin oikean käsityksen sinun +asemastasi koko sen laajuudessa. Nykyhetken oleellinen kysymys on tämä: +Aijotko antaa anteeksi Jim Airthille?" + +"Minä en saa koskaan antaa hänelle anteeksi", kuului lady Inglebyn +vastaus kuin matkojen takaa; "sillä jos antaisin hänelle anteeksi, en +voisi enää päästää häntä menemään." + +"Ja miksi päästäisitkään häntä menemään, koska kerran hänen +poistumisensa tekisi koko elämäsi orvoksi?" + +"Siksi", sanoi Myra, "että tunnen etten voi luottaa häneen; ja minä +en uskalla mennä vaimoksi miehelle jota rakastan niinkuin rakastan +Jim Airthia, jollen voi luottaa häneen yhtä ehdottomasti kuin luotan +Jumalaani. Jos rakastaisin häntä vähemmän, niin ehkä uskaltaisin. Mutta +minä tunnen häntä kohtaan jotakin jota en voi ymmärtää enkä määritellä; +sen vain tiedän että se aikaa myöten tekisi hänet niin rajattomaksi +herrakseni ja valtiaakseni että -- paitsi jos voisin ehdottomasti +luottaa häneen -- minua aivan pelottaa." + +"Eikö mieheen saa luottaa enää koskaan", kysyi Jane, "jos hän +äkkinäisen, tulisen kiusauksen kiehtomana on kerran tullut pettäneeksi +luottamuksesi?" + +"Se ei ole mitään kerrallista luottamuksen pettämistä", sanoi Myra. +"Se valaisee täydellisesti koko hänen rakkautensa luonteen -- _sen +lajisen_ rakkauden. Sen rakkauden intohimo tekee ihmisen itsekkääksi +-- itsekkääksi aina siihen määrään että unohtaa erotuksen oikean ja +väärän välillä ja on välinpitämätön onnettoman rakkaudenesineensä +menestyksestä. Minun uljaan nimeni saisi häväistä; kunniani polkea +lokaan; nykyisyyteni raiskata; tulevaisuuteni murskata; mutta mitäpä +_hän_ siitä välittää? Se rakkaus mahtui kokonaisuudessaan yhteen +ainoaan lauselmaan: 'Sinä olet minun, et hänen. Sinun täytyy lähteä +pois minun kanssani'. Minä en uskalla luottaa rakkauteen joka ei +punnitse oikean ja väärän välillä. Me katselemme sitä erilaisilta +näkökannoilta. _Sinä_ näet ainoastaan miehen ja hänen kiusauksensa. +_Minä_ tunnen rakkauden arvaamattoman aarteen; siksi synti sitä +rakkautta vastaan tuntuu minusta anteeksiantamattomalta." + +Mrs. Dalmain katseli vakavasti ystäväänsä. Hänen järkähtämättömissä +silmissään kuvastui syvä suru. + +"Myra", sanoi hän, "sinä olet ehdottomasti oikeassa määritelmissäsi ja +johdonmukainen johtopäätöksissäsi. Mutta sinun erehdyksesi on tämä. +Sinä et tee mitään myönnytystä sellaiselle äkilliselle, epätoivoiselle, +ylivoimaiselle kiusaukselle, joka saattoi Jim Airthin lankeamaan. +Muista mitä kaikkea hän olikaan kärsinyt siihen saakka. Muista sitä, +Myra! Hän oli niin yksinään maailmassa; ei äitiä, ei vaimoa, ei naisen +huolenpitoa. Ja sitten nuo kymmenen kovaa vuotta, pahemmat kuin mikään +yksinäisyys, kun hän kärsi harhakuviensa tyhjiinraukeamisen kauhuja, +petetyksitulemisen häpeää, maanpakolaisuuden katkeruutta, ylvään +nimensä lokaan polkemista. Kaikkea tätä vastaan kamppaili hän kymmenen +pitkää vuotta, taisteli miehuullisen taistelun ja selvisi lopulta +voittajana. Sitten -- ankarana, karaistuna, yksinäisenä miehenä -- +miehenä joka oli kehittynyt korkeimpaan määrään miehen itsehankittua +itsenäisyyttä -- kohtasi hän sinut, Myra. Hänen ihanteensa palasivat, +puhdistuneina ja lujentuneina kärsimysten kireässä tulessa. Rakkauskin +tuli, tällä kertaa niin jättimäisenä voimana, että varhaisen nuoruuden +heikko liekki sen rinnalla tuntui vain vaivaiselta virvatulelta. Se +näytti uudelta ja koettelemattomalta kokemukselta, jonka veroista hän +ei ollut voinut uneksia elämän sisältävänkään. Kolmen viikon ajan +hän sai siitä nauttia; se kasvoi varmuudessa, kehittyi rikkaudessa +päivä päivältä; mutta sitä hillitsi teidän kärsivällinen odotuksenne +puhkeamasta täyteen kukkaansa. Sitten tuli isku -- niin hirvittävän +raskas hänen hienotunteisuudelleen ja hänen miehekkäälle ylpeydelleen: +kaamea tietoisuus siitä että hänen oma kätensä oli tuottanut +tappiota ja surua sinulle, jota hän olisi tahtonut suojella tuskan +valjuimmaltakin varjolta. Sitten hänen erehdyksensä myöntäessään väärän +ylpeyden astuneen teidän välillenne. Kolme viikkoa kalvavaa nälkää +ja katumusta; sitten sinun kutsusi, joka näytti vihdoinkin lupaavan +onnea kaiket surut kestettyä; sillä -- muista se -- kun _sinä_ olit +ennättänyt tyytyä hänen päätökseensä muka ehdottomasti lopullisena, +niin ettei uutinen lordi Inglebyn palauksesta sinusta enää merkinnyt +mitään tappiota sinulle ja hänelle, oli _hän_ vähitellen tullut +järkevämmälle katsantokannalle, jonka mukaan hän ei itse asiassa +ollutkaan kadottanut sinua. Sinä kutsuit häntä, ja hän tuli -- vielä +kerran hehkuen rakkaudesta ja varmuudesta -- ainoastaan kuullakseen +ettei hän vain ollut kadottanut sinua itseltään, vaan sai luovuttaa +sinut toiselle miehelle. Oi Myra! Etkö sinä voi tehdä myönnytystä +sellaisen hetken synnyttämälle tuliselle hulluudelle? Etkö voi huomata +että miehen todellinen voima hetkeksi kääntyi väärään suuntaan, lyöden +hänet itsensä maahan? Sanoit minulle nimittäneesi häntä pelkuriksi ja +petturiksi! Olisit voinut yhtä hyvin lyödä häntä! Sellaiset sanat sinun +huuliltasi tehosivat varmastikin väkevämmin kuin mitkään iskut. Myönnän +että hän ansaitsi ne; mutta olihan Pyhä Pietarikin kolmesti pelkuri ja +petturi, mutta hänen Herransa, tehden myönnytyksen kiusauksen äkkiä +mukaansatempaavalle puuskalle, ei kuitenkaan epäillyt hänen rakkautensa +alttiutta, vaan antoi hänelle tilaisuuden kolme kertaa julkisesti +tunnustaa syntinsä ja rakkautensa ja antoi hänelle sitten anteeksi. Jos +Jumalallinen rakkaus voi tehdä sen -- oi Myra, voitko _sinä_ päästää +rakastajasi lähtemään taas maailmaan, yksinään ja ilman anteeksiantavaa +sanaa huuliltasi?" + +"Kuinka minä tiedän että hän halajaa minun anteeksiantoani, Jane? +Hän jätti minut kuohuvan raivon vallassa ollen. Ja kuinka voi minun +anteeksiantoni saavuttaa hänet, vaikka olettaisi hänen haluavankin sitä +tai minun myöntävän sen? Missä hän nykyään on?" + +"Hän jätti sinut epätoivoissaan", sanoi Mrs. Dalmain "ja -- hän on +kirjastossa." + +Lady Ingleby lennähti pystyyn. + +"Jane! Jim Airthko tässä talossa! Kuka hänen salli tulla?" + +"Minä sen tein", vastasi Mrs. Dalmain levollisesti. + +"Minä toin hänet salaa tänne. Ei kukaan nähnyt meidän käyvän sisään +taloosi. Sen vuoksi minä lähetin vaunut tulemaan tyhjinä edeltäpäin +saavuttuamme puistotielle. Me kävelimme lehtokujaa pitkin, käännyimme +polkua pitkin parvekkeen juurelle ja pujahdimme sisään alemmasta +ovesta. Hän on istunut kirjastossa siitä alkaen. Jos päätät ettet tahdo +nähdä häntä, niin voin mennä alas ja ilmottaa sen hänelle; hän voi +poistua kuten tulikin, ilman että kukaan talonväestäsi tietää hänen +olleen täällä. Myra rakas, älä näytä niin hämmästyneeltä. Istuhan +toki ja päättäkäämme keskustelumme... Kas se oli oikein. Sinä et saa +hätäillä. Päätöstä, joka vaikuttaa miehen koko elämään, ei tehdä +kädenkäänteessä, ei tuntikaudessakaan. Lordi Airth ei halua väkisin +päästä puheisiin kanssasi, enkä minäkään tahdo yllyttää sinua siihen. +Hän ei hämmästyisi jos toisin hänelle sanan, ettet sinä mielelläsi +tahdo tavata häntä." + +"Enkö mielelläni?" huudahti Myra ristien kätensä. "Jane, jospa +tietäisit mitä minulle merkitsee pelkkä ajatuskin hänen näkemisestään, +niin et sanoisi 'etten mielelläni' vaan 'etten uskalla'." + +"Annahan minun kertoa miten me tapasimme toisemme", sanoi Mrs. +Dalmain, välittämättä Myran viime huudahduksesta. "Minä tulin +Charing Crossin asemalle hyvissä ajoin; poikkesin kirjakauppaan +ostamaan lisää sanomalehtiä; varasin itselleni tyhjän vaununosaston +ja istahdin sohvaan odottelemaan rauhassa junan lähtöä. Jim Airth +pyrähti asemalle viime tuokiossa, niin että hänellä oli vain minuutti +aikaa lunastaakseen pilettinsä ja ennättääkseen mukaan. Hän syöksähti +asemasillalle juuri kuin juna rupesi liikkumaan; hänellä ei ollut +aikaa etsiä tupakkavaunua, vaan avasi oven minun osastooni, säntäsi +suinpäin sisään ja tölmähti istumaan sanomalehtieni päälle; rupesi +sitten pyytelemään anteeksi holtittomuuttaan ja keksi viimein olevansa +tuomittu istumaan tuntikauden kahdenkesken sen ystävän kanssa, jolle +olit lähetellyt joka viikko kirjeitä Cornvallista ja josta nähtävästi +olit hänelle kertonut kauniita juttuja -- tahi joka tapauksessa asioita +jotka saattoivat hänet ottamaan minut uskotukseen. Hän tunsi minut +eräästä äskettäin otetusta valokuvastani, jota olit näyttänyt hänelle." + +"Minä muistan", sanoi Myra. "Säilytin sitä kirjesalkussani. Hän otti +sen siitä ja katseli sitä monesti. Minä puhuin hänelle usein sinusta." + +"Hän esitti itsensä yksinkertaisen suoravasti", jatkoi Mrs. Dalmain, +"ja sitten -- emme kumpainenkaan tienneet kuinka se oikein kävi +päinsä -- juttelimme muutaman minuutin perästä keskenämme kuin vanhat +tuttavat. Minä luulen että hän puolestaan käsitti minun kykenevän +vastaisuudessa lohduttamaan sinua -- näetkös että sinä olet hänen +ainoa ajatuksensa; myöskin luulen hänen toivoneen että hän minun +välitykselläni saisi sinun myöntämään hänelle sen mitä varten hän oli +matkalle lähtenyt -- mahdollisuuden esittää sinulle anteeksipyyntönsä. +Luonnollisesti ei meillä kummallakaan ollut vähintäkään aavistusta +siitä ettei eilinen sähkösanoma ollut todenperäinen. Hän aikoo lähteä +Amerikkaan aivan pian, mutta ei voi pakottaa itseään jättämään taakseen +Englantia ennenkun on pyytänyt ja saanut sinulta anteeksi. Hän olisi +kirjoittanutkin, mutta ei tuntenut kykenevänsä tulkitsemaan asiaansa +kuivilla paperilehdelle häthätää töhrätyillä selityksillä. Hänen +rakkautensa sinuun on sitä hyvin suurta, oikeata rakkautta, Myra." + +"Oi Jane", voihkasi lady Ingleby, "minä en voi päästää häntä menemään! +Ja kuitenkaan -- _en voi_ mennä naimisiinkaan hänen kanssaan. Minä +rakastan häntä koko olentoni joka hiukkasella, ja kuitenkaan en voi +luottaa häneen. Oi Jane, mitä minun pitää tehdä?" + +"Sinun pitää antaa hänelle tilaisuutta korjata erhetyksensä ja näyttää +olevansa se mies joksi hänet tunnemme. Sano hänelle ilman mitään +selittelyjä samaa kuin juuri sanoit minulle: _ettet voi päästää häntä +menemään_; ja tarkkaa kuinka hän vastaanottaa sen. Kuulehan, Myra. +Harvojen viime tuntien odottamattomat tapaukset oikeuttavat sinut +suomaan Jim Airthille tämän tilaisuuden. Sinun ei pidä ilmaista hänelle +viime uutisia. Vuosia sitten kun Garth ja minä olimme korjaamattoman +erehdyksen kautta joutuneet samallaiseen toivottomaan asemaan, keksi +Deryck keinon jolla pääsimme selviämään siitä. Hän neuvoi Garthia +_tuntemaan sokeutensa_ ja lausumaan mielipiteen, joka hänellä olisi +voinut olla ainoastaan näkevänä; se selvittäisi sotkuisen vyyhden. +Minun ei ole tarvis väsyttää sinua kaikkien yksityisseikkain +mainitsemisella; mutta niin juuri kävikin kuin Deryck aavisti, ja +siitä oli tuloksena meidän suuri onnemme. No, nyt sinun asemassasi +ollen pitää sinun antaa Jim Airthille tilaisuus tulla _tuntemaan +hulluutensa_, saavuttaa takaisin itsekunnioituksensa ja osottaa +ansaitsevansa sinun luottamuksesi. Oletko kertonut kenellekään toisesta +Kairon sähkösanomasta?" + +"En ole nähnyt ketään", sanoi lady Ingleby, "siitä hetkestä alkaen kuin +Sir Deryck lähti luotani ja sinä astuit sisään." + +"Se on hyvä. Siis olette sinä ja Deryck ainoat ihmiset koko Englannissa +jotka siitä tietävät. Jim Airth ei aavistakaan että hänen asemassaan +on sitten eilispäivän tapahtunut mitään muutosta. Käsitätkö mitä se +hänelle merkitsee, Myra?" + +Lady Inglebyn kalpeat kasvot lehahtivat helakan punaisiksi. "Oi Jane, +minä en uskalla! Jos hän taasen hairahtuisi..." + +"Hän ei hairahdu", vastasi lady Dalmain hyvin päättäväisesti; "mutta +jos hän niin tekisi, niin hän osottaisi -- kuten sanoit -- olevansa +arvoton nauttimaan sinun luottamustasi. Sitte -- voit antaa hänelle +anteeksi ja päästää hänet menemään." + +"Oi Jane, minä toivoisin ettet sinä olisi niin täsmällinen ihminen. +Minä olen niin peloissani; mutta oikeassa sinä olet. Ja, oma rakas +kulta, älä jätä minua. Ole minun luonani tämä koetus loppuun asti." + +"Minä en ole poissa Garthin luota ainoatakaan yötä, kuten tiedät", +sanoi Mrs. Dalmain. "Mutta hän ja pikku Geoff saapuivat tänä aamuna +Overdeneen; ja jos sinun autonkuljettajasi voi kyyditä minut sinne +illaksi, niin olen luonasi niin kauvan kuin tarvitset minua." + +"Ah, minä kiitän sinua", sanoi lady Ingleby. "Ja nyt sinä, Jane, olet +tehnyt kaiken voitavasi minun hyväkseni; ja Jumala vain tietää mitä +se oikein merkitsee. Nyt haluan olla aivan yksin tunnin ajan. Minä +tunnen että minun täytyy astua ratkaiseva askel ja päättää siitä mitä +minun oikeastaan on tehtävä. Minä olen sen velkapää Jimille, velkapää +itselleni, ollakseni varma siitä mitä aijon sanoa, ennenkuin näen +hänet. Tilaa sinä teetä kirjastoon. Sano hänelle että tahdon tavata +hänet, ja odotustunnin päätyttyä lähetä hänet tänne. Mutta, Jane, +-- älä hiiskahda sanallakaan siitä mitä meidän kahden kesken nyt on +puhuttu. Saanko luottaa sinuun?" + +"Rakkaani", sanoi Mrs. Dalmain hellästi, "minä näyttelen osani loppuun +asti!" + +Hän nousi pystyyn ja seisoi uunimatolla katsellen miehensä maalaamaa +muotokuvaa lordi Inglebystä. + +"Ja kuule, Myra", sanoi hän viimein, "minun ei tarvitse huomauttaa +että olet tekemisissä sinulle tähän asti vielä aivan oudon tunnelaadun +kanssa. Et koskaan ennen ole läheisesti tuntenut sellaista luonnetta +kuin Jim Airthilla on. Hänen rakkautensa sinuun ja sinun rakkautesi +häneen sisältää syvyyksiä, joista sinulla ei vielä ole ollut käsitystä. +Muista se, kun teet johtopäätöksiäsi. Mieluimmin olisin sanonut: anna +vaistosi äläkä järkesi johtaa itseäsi!" + +"Minä ymmärrän tarkotuksesi", vastasi lady Ingleby. "Mutta minä en +uskalla olla vaistosta enkä järjestäkään riippuvainen. Minä en ole +tähän asti ollut mikään uskonnollismielinen nainen, Jane, sen tiedät; +mutta -- minä olen oppinut viimein vaikka myöhäänkin olemaan sitä; +ja minkä olen uskonnosta oppinut, sitä koetan käytännössä toteuttaa. +Minä tunnen olevani niin hämärässä ja vaikeassa asemassa, että olisin +halukas sanomaan: '_Siinäkin_ Sinun kätes johtaa minua, ja Sinun oikea +kätes tukee minua'." + +"Ah, sinä olet oikeassa", sanoi Jane syvimmällä, vakavimmalla +äänellään; "se on paras kaikista. Jumalan käsi yksin johtaa sinua +varmasti, pimeydestä valkeuteen." Hän kietoi käsivartensa hetkeksi +hellästi ystävättärensä vyötäisten ympäri. + +Sitten sanoi hän: "Minä lähetän hänet tunnin kuluttua luoksesi", ja +lähti huoneesta. Lady Ingleby jäi yksin. + + + + +Viideskolmatta luku. + +KOETUS. + + +Myran arkihuoneen ovi avautui rauhallisesti, ja Jim Airth astui sisään. + +Myra odotti häntä istuen hiljaa sohvassa, kädet ristissä helmassaan. + +Huone tuntui olevan täynnä kukkia ja suloista päivänpaistetta. + +Jim Airth sulki oven perästään ja jäi sitte seisomaan hänen eteensä. + +Tuokion ajan he katselivat kiinteästi toisiaan silmiin. + +Sitten puhui Jim Airth hyvin matalalla äänellä: "Olit hyvin hyvä kun +vastaanotit minut", sanoi hän. "Se on melkein enemmän kuin uskalsin +toivoakaan. Minä lähden Englannista muutaman tunnin perästä. Kovaa +olisi ollut lähteä -- ilman tätä. Nyt se käy helpommin." + +Myra kohotti jälleen katseensa hänen kasvoihinsa ja odotti äänettömänä. + +"Myra", sanoi Jim Airth, "voitko antaa minulle anteeksi?" + +"Minä en tiedä, Jim", vastasi hän hennosti. "Minä tahdon olla +rehellinen sinua ja itseäni kohtaan. Jos olisin vähemmän pitänyt +sinusta, voisin helpommin antaa anteeksi." + +"Minä tiedän sen", sanoi mies. "Oi Myra, minä tiedän sen. Enkä minä +tahdo että sinä helposti soisit minulle anteeksi niin suurta syntiä +rakkauttamme vastaan. Mutta, rakas -- jos sinä ennen lähtöäni voisit +sanoa: 'minä ymmärrän', niin se merkitsisi minulle melkein enempää kuin +että sanoisit: 'minä annan anteeksi'." + +"Jim", sanoi Myra, suloisessa äänessään hellä värinä, "minä ymmärrän." + +Jim Airth astui lähemmäksi ja otti hänen kätensä omiensa väliin, +pidellen niitä hetkisen hellän kunnioittavalla otteella. + +"Minä kiitän sinua, rakkaani", sanoi hän. "Sinä olet hyvin hyvä." + +Sitten hän päästi irti Myran kädet, ja tämä risti ne jälleen +helmassaan. Jim Airth asteli uuninreunustan ääreen ja katseli liljoja +ja sananjalkoja sen juurella. + +Myra huomasi hänen leveäin hartiainsa lysähtävän kokoon, aivan kuin +niiden olisi ollut vaikea kannattaa pystyssä hänen päätään. Minne +oli jäänyt sen miehen hilpeä, uljas ryhti, joka kiipeili Cornwallin +kallioilla, vihellellen kuin mustarastas? + +"Jim", sanoi Myra, "täydellisesti ymmärtäen annan tietysti +täydellisesti anteeksikin, jos vain anteeksianto meidän välillämme on +mahdollinen ja tarpeellinen. Minä olen ajatellut tätä siitä asti kuin +tiesin sinun olevan täällä, ja olen itsekseni ihmetellyt miksi minusta +tuntui niin mahdottomalta sanoa: 'minä annan sinulle anteeksi'. Ja Jim +-- minä ajattelen että se on sen vuoksi että sinä ja minä olemme niin +_yhtä_, ettei välillämme ole lainkaan tilaa sellaisille asioille kuin +anteeksipyynnölle ja -annolle meidän kesken. Täydellinen ymmärtämys +ja hairahtumaton rakkaus ottavat sen sijan, joka vähemmin toisistaan +pitävien välillä jäisi anteeksiannolle." + +Jim Airth kohotti hetkeksi katseensa, joka oli niin täynnä äänetöntä +tuskaa että Myran sydäntä kirveli. + +"Myra, minun täytyy lähteä", sanoi hän katkonaisesti. "Minulla oli niin +paljon kerrottavaa sinulle; niin paljon selitettävää. Mutta kaikki +sellainen tuntuu tarpeettomalta, sen pyyhkäisi pois sinun jumalallinen +hellyytesi ja ymmärtäväisyytesi. Koko elämäni ajan kannan, sydämeni +sisimpään sopukkaan piirrettyinä, näitä sinun sanojasi. Oi rakkaani +-- rakkaani! Älä puhu enää mitään! Anna niiden olla viimeiset sanasi. +Sitä vain pyydän -- saanko sanoa sen? -- ettet koskaan ajattelisi +minusta sellaista mikä surettaisi ihanata elämääsi. Minä olen lähdössä +Amerikkaan -- uusien otteiden suurelle kisakentälle; maahan missä mies +voi tehdä työtä ja elää vilpittömästi; missä vakavimmat pyrkimykset +saavuttavat täydellisintä menestystä, ja missä miehen voimalla on +laajin vaikutusala. Minä tahtoisin, Myra, että sinä ajattelisit minua +elävänä, työtätekevänä ja eteenpäin pyrkivänä miehenä; ei minään +karille ajautuneena raukkana. Mutta jos minä kertaakaan tuntisin +luisuvani alaspäin, niin silloin kuulisin varmasti sinun rakkaan +äänesi, niinkuin se kerran lauloi vieressäni päivänpaisteisena +pyhäiltana pienessä Cornwallin kyläkirkossa: '_Oi Luoja, joka +pelastat_'... Ja -- kun ajattelen sinua, rakkaani -- oma rakkaani! -- +niin tiedän että elämäsi on joka hetkenä hyvä ja kaunis, ja että olet +onnellinen kun rinnallasi on" -- hän kohotti katseensa lordi Inglebyn +muotokuvaan; se viivähti hetkisen noilla ystävällisillä, levollisilla +kasvoilla -- "kun rinnallasi on eräs miesten paraita", sanoi Jim Airth +uljaasti. + +Hän loi viimeisen silmäyksen Myran kasvoihin. Hiljaisia kyyneleitä +tippui verkalleen niitä myöten alas hänen ristissä oleville käsilleen. + +Tuskan kouristus värisytti Jim Airthin järeitä kasvonpiirteitä. + +"Ah, minun täytyy lähteä, minun täytyy lähteä", sanoi hän äkkiä. +"Jumala suojelkoon ja varjelkoon sinua aina!" + +Hän kääntyi niin nopeasti poispäin että hänen kätensä oli jo +lukonkahvalla, ennenkuin Myra tavotti hänet, vaikka tämä hypähti ylös +paikaltaan ja lensi kuin lintu huoneen läpi. + +"Jim", huohotti hän melkein hengettömänä. "Pysähdy! Ah, pysähdy! Kuule! +Odota! -- Jim, minä olen aina tuntenut -- kerroin sen Janellekin -- +että jos antaisin sinulle anteeksi, niin en päästäisi sinua menemään." +Hän kietoi käsivartensa hänen kaulansa ympäri, Jimin seistessä ja +tuijottaessa häneen aivan ällistyneenä. "Jim, oma lemmittyni! Minä en +voi päästää sinua menemään; tahi jos sinä menet, niin täytyy sinun +ottaa minut kanssasi. Minä en voi elää ilman sinua, Jim Airth!" + +Kymmenen sydämentykytyksen ajan seisoi mies aivan hiljaa paikallaan, +naisen riippuessa hänen kaulassaan ja painaessa kuumeiset kasvonsa +hänen poveansa vasten. + +Sitten puhkesi hänen rinnastaan niin hirvittävä parahdus että Myran +sydän lakkasi lyömästä. + +"Oi Jumalani", huusi hän, "tämä oli pahinta kaikista! Olenko minä +langetessani vetänyt _hänetkin_ mukanani? No niin, nyt olen tosiaankin +murtunut mies -- aivan murtunut. Mitä merkitsi minun ylpeyteni, minun +kunniani, minun itsekunnioitukseni menetys tämän rinnalla? Olenko +minä tahrannut hänen ihanan valkeutensa; horjuttanut hänen suloisen +puhtautensa ylhää ankaruutta? Oi, ei tätä -- Jumalani, ei tätä!" + +Hän nosti hänen kätensä kaulaltaan, tarttui kiinni hänen ranteisiinsa +ja painoi ne väkisin alas, siirrähtäen samalla takaperin, niin että +Myran täytyi jälleen kohottaa päätänsä. + +Sitten, pusertaen hänen kätensä rintaansa vasten, sanoi hän: "Lady +Ingleby, nostakaa silmänne ja katsokaa minua kasvoihin." + +Verkalleen -- verkalleen -- Myra kohotti harmaat silmänsä ylöspäin. +Miehen tulisuus vaikutti häneen; hän tunsi hänen ankaran voimansa +vallitsevan itseään, kuten niin usein ennenkin. Hän voi tuskin havaita +tuskaa Jim Airthin kasvoilla, niin tuikeasti liekitsivät tämän siniset +silmät. + +"Lady Ingleby", sanoi hän, ja ote Myran ranteiden ympärillä tiukkeni. +"Lady Ingleby -- me seisoimme kerran ennenkin tällä tapaa, te ja minä, +kapealla hiekkakaistaleella. Julma meri nuoleskeli sitä herkeämättä. +Korkea kallio kohosi edessämme -- meidän ainoana turvapaikkanamme. Minä +pidin samalla tavalla teistä kiinni ja sanoi: 'Meidän on kavettava +-- tai hukuttava'. Muistatteko? -- Sen sanon nyt uudelleen. Ainoa +pelastuskeino, mikä on oikea ja meille mahdollinen, on vaikea ja ja +jyrkkä; mutta meidän täytyy kiivetä. Meidän täytyy nousta oman alemman +itsemme yläpuolelle; kauvas pois tuolta kapealta, vaaralliselta +hiekkakaistaleelta; kauvas pois tulisen kiusauksen mylvivän meren +läheisyydestä; ylös viileätuuliselle kallionkielekkeelle, ylös siniseen +ylhäisyyteen, kunnian ja oikeamielisyyden ja täydellisen puhtauden +vapaaseen ilmapiiriin. Sinä seisoit siellä ylhäällä aina tähän asti; +sinä seisoit siellä -- uljaana ja ihanana. Minä vedin sinut alas +-- Jumala antakoon minulle anteeksi, minä saatoin sinut vaaralle +alttiiksi... Hiljaa! Kuule mitä sanon! Sinun täytyy kiivetä uudestaan; +sinun täytyy kiivetä yksin; mutta kun minä olen mennyt pois, on +sinun helppo kiivetä. Sinä huomaat pian taas seisovasi, turvallisena +ja ylväänä, korkealla noitten pettäväisten, vaarallisten vesien +yläpuolella. Anna minulle anteeksi, jos minä tunnun sinusta raa'alta." +Hän pakotti hänet lempeällä väkivallalla peräytymään sohvaan asti. +"Istu tähän", sanoi hän, "äläkä nouse ennenkun olen jättänyt kotisi. Ja +jos milloin ikinä tällainen hetki taas yllättää teidät, lady Ingleby, +niin muistakaa että koko sen häpeä on minun... Hiljaa, sanon minä; +hiljaa! Ja tahdotteko nyt päästää irti käsistäni?" + +Mutta Myra tarrautui kiinni noihin isoihin kouriin, nauraen ja itkien +ja yrittäen puhumaan. + +"Oi Jim -- oma Jim! -- sinä et voi jättää minua yksin kiipeämään, +koska minä olen kokonaan sinun omasi, vapaa kuulumaan sinulle eikä +kenellekään toiselle miehelle; ja yhdessä me, Jumalan kiitos, voimme +seistä kallionkielekkeellä, jolle Hänen kätensä on meitä johtanut. +Rakkahimpani -- Jim, minun rakkahimpani -- älä työnnä minua pois +tyköäsi, sillä minun pitää riippua sinussa kiinni siksikuin olet +lukenut nämä sähkösanomat. Oi Jim, lue ne pian!... Sir Deryck Brand toi +ne tänne kaupungista tänään iltapäivällä. Ja oi, anna anteeksi etten +heti kohta kertonut niistä sinulle... Minä tahdoin että sinä näyttäisit +olevasi se, jonka tiedän sinun olevan, uskollinen, altis, kunnioitusta +ansaitseva, uljas, se mies kaikkien miesten seassa johon minä luotan; +se mies, joka ei koskaan petä minua ylöspäin kiivetessämme, kunnes +seisomme yhdessä Jumalan iankaikkisten kukkuloiden sinertävässä +ylhäisyydessä... Oi Jim..." + +Hänen äänensä heikkeni ja sortui tykkänään; sillä Jim Airth polvistui +hänen jalkainsa juuressa, pää hänen helmassaan, käsivarret hänen +ympärillään, nyyhkyttäen niinkuin vain väkevä ja ankara mies voi +nyyhkyttää, kun hänen sydämensä on ollut särkymäisillään ja lohdutus on +sille tullut aivan äkkiä. + +Myra laski kätensä hellästi hänen pörröiselle tukalleen. Siten he +olivat pitkän aikaa, puhumatta, liikkumatta. + +Ja noina pyhinä minuutteina Myra oppi läksyn, jota kymmenen vuoden +avioliitto ei vielä ollut voinut hänelle opettaa: että ankarimmassakin +miehessä toisinaan pilkistää näkyviin ikuinen lapsi -- kiihkoinen, +vallanhaluinen, oikullinen, alituista hoivaa kaipaava; ja että jokaisen +naisen rakkaudessa täytyy sen vuoksi olla ikuinen äidillinen aines -- +hellä, ymmärtäväinen, kärsivällinen; järkevä mutta alati antautuvainen; +kykenevä kärsimään ja valmis anteeksi antamaan. + +Vihdoin kohotti Jim Airth päätään. + +Laskevan päivän viimeiset säteet, tunkeutuen huoneeseen +lännenpuoleisesta akkunasta, loivat kultaisen sädekehän hänen ylitseen +kallistuvan suloisen naispään ympärille. Mutta hän näki siinä +heijastuksen paljon korkeammasta valosta kuin mitä mikään maallinen +päivänpaiste kykenee luomaan. + +"Myra?" kuiskasi hän, äänessään palvomisen ja ihmetyksen väristys. +"Myra? Mitä se on?" + +Ja ristien kätensä hänen edessään polvistuvan miehen kaulan ympäri, +painoi hän hänen päänsä povelleen ja vastasi: + +"Minä olen oppinut läksyn, oma lemmittyni; läksyn jonka ainoastaan sinä +voit minulle opettaa. Ja minä olen hyvin onnellinen ja kiitollinen, +Jim; sillä minä tiedän että viimeinkin olen -- että juuri minä -- olen +kyllin valmis ja kykenevä aviovaimoksi." + + + + +Kuudeskolmatta luku. + +"MITÄ ME KIRJOITAMMEKAAN?" + + +Moorheadin majatalon halli tuntui hyvin tutulta ja kodikkaalta Jim +Airthista ja Myrasta, kun he sinne saavuttuaan seisoivat yhdessä +katsellen ympärilleen. + +Jim oli pannut sydämenasiakseen viedä vaimonsa sinne vihkimispäivänsä +illalla. Sen vuoksi he olivat lähteneet kaupungista heti juhlamenojen +päätyttyä; söivät päivällistä matkalla ja seisoivat vihdoin, kuten niin +monesti ennenkin olivat seisoneet toisilleen hyvää yötä toivottaessaan, +öljylampun valjussa valossa marmoripöydän ääressä. + +"Oi rakas Jim", kuiskasi Myra, vetäen syrjään matkavaippaansa, "eikö +tämä kaikki näytä niin hassulta? Katsohan tuota vanhaa kelloa! Viisi +minuuttia yli 10. Murgatroyd-neidit ovat varmastikin jo menneet +yläkertaan jäykässä juhlasaatossa täsmälleen neljä minuuttia sitten. +Katsopas peuranpäätä! Tuohon ylimmäiseen sarvenkärkeen sinä aina +ripustit hattusi." + +"Myra..." + +"Niin, rakkaani. Oi, minä toivon että Murgatroydit ovat vielä täällä. +Katsotaanpas vieraskirjaan. Aivan niin, kas tuossa! Siinä on heidän +nimensä ja tulopäivänsä, mutta lähtöpäivästä ei merkkiäkään. Ja -- oi +rakkahimpani -- tuossa on 'Jim Airth' aivan niinkuin sen ensiksi näin; +ja aivan sen alla 'Mrs. O'Mara'! Kuinka hyvin muistan kun katsahdin +taakseni portaidenkäänteessä ja näin sinun tulevan ja lukevan sen ja +minä toivoin että olisin kirjoittanut paremmin." + +"Myra!..." + +"Niin, rakkaani. Tiedätkös että nyt lähden yläkertaan ja puran tavarat +matkalaukuista. Sitten tulen ulos kuusamamajaan ja istun luonasi kun +sinä tupakoit. Eikä meidän tarvitse välittää siitä että on myöhä; sillä +nuo armaat neidit eivät tiedä lainkaan meidän palanneen eivätkä siis +nuku ovet raollaan. Mutta oi Jim, sinun _täytyy_ -- vaikka olisi kuinka +myöhäistä -- paukuttaa kengilläsi käytävän permantoa, jotta melu saa +Susanna-neidin sydämen pamppailemaan odottamattomasta riemusta." + +"Myra! Kuule mitä sanon! Vaimo-kultaseni..." + +"Kyllä, armaani, kyllä tiedän! Mutta minä olen varma siitä että muuan +'täti Ingleby' juuri kurkistaa ulos pienestä konttoripesäsestään +käytävän toisessa päässä; myöskin on Polly lopettanut auttamasta +Samia kantamaan matkatavaroitamme yläkertaan, ja minä voin _tuntea_ +kuinka hän juuri kurottuu eturuumiillaan kaidepuun yli! Malta nyt +vielä pikku hiukkanen aikaa, rakas Jim. Riipustakaamme nyt nimemme +vieraskirjaan. Mitä me kirjoitammekaan? Oikeastaan olemme velvolliset +antamaan heidän tietää keitä me olemme. Ajatteles kuinka jännittävää +Murgatroyd-neideille! Mutta tällä kertaa aijon merkitä itseni sillä +nimellä, jota ylitse kaikkien nimien olen hartaimmin halunnut kantaa." + +Sitten, hymyillen iloisesti miehelleen ja kumartuen pöydän yli +piilottaakseen onnesta loistavat kasvonsa hänen ihailevilta +katseiltaan, tarttui vastaleivottu Airthin ja Monteithin kreivitär +kynään; ja malttamatta edes vetää hansikasta kädestään kirjoitti hän +Moorheadin majatalon vieraskirjaan selvin, rohkein kirjaimin oman +omituisen nimensä: + +Mrs Jim Airth. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Shenstonen rouva, by Florence L. Barclay + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59833 *** diff --git a/59833-8.txt b/59833-8.txt deleted file mode 100644 index 88f3b55..0000000 --- a/59833-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7683 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Shenstonen rouva, by Florence L. Barclay - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Shenstonen rouva - -Author: Florence L. Barclay - -Translator: Väinö Jaakkola - O. A. Joutsen - -Release Date: June 30, 2019 [EBook #59833] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SHENSTONEN ROUVA *** - - - - -Produced by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen - - - - - - - - -SHENSTONEN ROUVA - -Romaani - - -Kirj. - -FLORENCE L. BARCLAY - - -Englannista suomentaneet - -Väinö Jaakkola ja O. A. Joutsen - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1915. - - - - -Ensimäinen luku. - -SHENSTONEN PARVEKKEELLA. - - -Kello kolme kosteana iltapäivänä marraskuun alussa. Talvinen -auringonpaiste puhkaisi silloin tällöin taivaan lyijyistä harmautta -lyhytaikaisilla pilkahduksillaan. - -Shenstonen puiston suuret puut seisoivat alastomina ja paljaina, -ojennellen pitkiä käsivarsiaan yli likomärän ruohikon. Koko luonto -tuntui odottavan talven ensi lunta, joka peittäisi sen kuolleet ja -kuihtuneet jäsenet suloisella, hohtavalla valkoverhollaan, jonka alla -tulevan uuden elämän lupaus voisi hiljalleen liikahdella ja siirrehtiä -puhjetakseen ajallaan esiin. - -Shenstonen valtiatar käveli verkalleen edestakaisin parvekkeella -pitkään turkisviittaansa kääriytyneenä, kuunnellen syksyn -hiljaista "tip-tip"-pisaroimista ympärillään, katsellen viimeisten -lakastuneitten lehtien äänetöntä varisemista, etäämpänä näkyvän järven -teräksenharmaata kalvoa, tyhjää kukkatarhaa ja autiota ruohokenttää. - -Suuri kivirakennus teki asumattoman vaikutuksen. Useimmat sen huoneista -olivat nähtävästi suljetut; mutta parissa huoneessa leimusi iloinen -roihuvalkea, heittäen punertavan hohteen ikkunaruutuihin ja lähettäen -ulkopuolelle houkuttelevan lupauksen sisällä odottavasta lämmöstä ja -kodikkuudesta. - -Pikkuinen valkoinen sylivillakoira käveli parvekkeella valtiattarensa -mukana. Se oli levoton, pieni valkoinen kähärätukku, joka milloin -juoksenteli hänen ympärillään, milloin kiiruhti edelle tai jäi jälkeen, -syöksähtääkseen taas arvaamattomassa kiireenpuuskassa eteenpäin -nurkkauksissa, saaden hänet käänteissä miltei kompastumaan. - -"Petter", sanoi lady Ingleby eräässä tuollaisessa tapauksessa, "minä -toivon että käyttäytyisit vähän järkevämmin! Joko jättäytyisit jälkeen -ja seuraisit siivosti perässä, niinkuin sinun ikäisesi koiran tulisi -tehdä, taikka sitten juoksisit edellä siihen iloisen nuorekkaaseen -tapaan, jota noudatat silloin kun Mikael ottaa sinut mukaansa -kävelylle; mutta älä Herran tähden ole niin rauhaton äläkä juoksentele -minun ympärilläni noin mielettömästi, muuten kutsun Williamin ja -lähetän sinut sisälle. Jospa Mikael vain voisi nähdä sinut!" - -Piskuinen elukka loi häneen hartaan katseen sikinsokin riippuvien -kähäräinsä lomitse -- silkinpehmoisten villakähäräin, jotka olivat -hankkineet sille Pörrö-Pekan nimen. Sen silmissä, jotka koleassa -tuulessa olivat käyneet punareunaisiksi, oli sellainen sokealta -näyttävä katse, jonka usein huomaa hyvin vanhoilla koirilla. Lisäksi -oli niissä ynnä koko sen pikku olennossa huolestunutta levottomuutta, -joka ei olisi jäänyt huomaamatta oikealta koirain-ystävältä. Lady -Inglebykin huomasi sen osittain. Hän kumartui ja taputti sen päätä. - -"Pikku Petter parka", virkkoi hän ystävällisemmin. "On hirveätä meille -kummallekin, että Mikael on niin kaukana tuossa ilkeässä sodassa. -Mutta kyllä hän palaa kohta kotiin, ja silloin me unhotamme kaiken -levottomuutemme ja yksinäisyytemme. Tulee taaskin kevät, ja Mikael -antaa keritä sinut kunnollisesti ja me menemme Brightoniin, jossa saat -juoksennella ympärinsä ja kuulla ihmisten sanovan sinua 'Britannian -jalopeuraksi'. Minä luulen tosiaankin, että sinä kuvittelet itseäsi -Trafalgar-torin jalopeurain veroiseksi! En voi ymmärtää, minkätähden -sellainen iso suuri mies kuin Mikael on niin ihastunut sellaiseen -pikkuruiseen koira-pahaseen kuin sinuun! Jospa olisit edes suuri -tanskalaiskoira tai mahtava St. bernhardilainen --! Mutta samapa se; -Mikael rakastaa meitä molempia ja me molemmat rakastamme Mikaelia, ja -siksi meidän tulee olla kilttejä toisillemme, pikku Petter, silläaikaa -kun hän on poissa." - -Myra Ingleby hymyili, kietoi viittansa laskokset tiukemmin ympärilleen -ja jatkoi kävelyään. Pieni valkoinen varjo seurasi häntäänsä -heiluttamatta, alakuloisena hänen perässään. - -Ja lakastuneet lehdet irtausivat mehuttomista oksista ja liipottelivat -alas märkään nurmikkoon, ja syksyn hiljainen "tip-tip"-pisaroiminen -jatkui joka puolella. Alahallin ovi avautui. Sähkösanomaa tuova -lakeija astui joutuisasti ulos. Hänen kasvojensa ilme oli levollinen, -harjaantuneen hillitty, mutta hänen silmäluomensa värähtelivät -hermostuneesti, kun hän ojensi hopeatarjotinta emännälleen. - -Lady Inglebyn viehättävät kasvot kalpenivat kokonaan verettömiksi -suuren majavannahkahatun alla, mutta hän otti punakellervän kuoren -vakavalla kädellä ja avasi sen vapisemattomin sormin. Hänen silmättyään -allekirjotusta palasi väri jälleen hänen poskilleen. - -"Tohtori Brandilta", virkahti hän, huudahtaen tahdottomasti -mielenkevennyksestä. Odottava lakeija kääntyi ja nyökäytti salavihkaa -taloon päin, ja erään ikkunan ääressä seisonut palvelustyttö laski -uutimen alas ja riensi kertomaan levottomalle talonväelle että kaikki -oli hyvin. - -Sillävälin lady Ingleby luki sähkösanomansa. - - Sairaskäynnillä lähiseudullanne. Voitteko majottaa minut - luoksenne yöksi? Saavun 4.30. - - Deryck Brand. - -Lady Ingleby kääntyi lakeijan puoleen. "William", sanoi hän, "sanokaa -rouva Jarvisille, että sir Deryck Brand on käynnillä näillä tienoin -ja tulee yöksi tänne. He voivat panna heti tulen magnoliahuoneen -uuniin ja järjestää sen häntä varten. Hän on täällä tunnin päästä. -Lähettäkää auto asemalle. Sanokaa Groatleylle, että me juomme -teetä arkihuoneessani heti kun sir Deryck saapuu. Lähettäkää sana -Puistomajaan rouva O'Maralle, että minä tarvitsen häntä täällä tänä -iltana. Niin, ja mainitkaa samalla Puistomajassa, ettei ole saapunut -mitään uusia tietoja ulkomaalta." - -"Kyllä, armollinen rouva", virkkoi lakeija, ja Myra Ingleby hymyili -huomatessaan miehen äänessä ja kasvoissa heijastuksen omasta -rajattomasta helpotuksestaan. Palvelija kääntyi ja kiiruhti huoneisiin, -Petterin syöksähtäessä äkillisessä vääräänsuunnatussa tarmonpuuskassa -hurjasti haukkuen hänen kintereilleen. - -Lady Ingleby siirtyi parvekkeen etulaitaan ja seisahtui lähelle -kivileijonaa tyhjän kukkamaljan viereen, joka kesällä oli ollut -tulipunaisena kukkivista geraniumeista. Hänen kasvoillaan kuvastui -iloinen odotus. - -"Vihdoinkin joku, jonka kanssa saa puhua!" sanoi hän. "Olin jo -ruvennut ajattelemaan, että minun oli uhmattava äiti-kultaa ja -palattava kaupunkiin. Ja vielä itse sir Deryck eikä kukaan muu! Hän -sähköttää Victoriasta, joten voin päättää hänen käyvän potilaansa -luona matkan varrella taikka vasta huomenaamulla. Kuinka erinomaisen -herttaista häneltä suoda minulle kokonainen ilta! Ihmettelenpä, kuinka -moni ihminen rikkoisi kymmenettä käskyä minun suhteeni, jos tämän -tietäisi!... Petter, sinä pikku paholainen! Tule tänne! Miksi lakeijat -ja puutarhurit ja kirjeenkantajat eivät potkaise suustasi viimeisiäkin -hampaita, sitä en voi ymmärtää! Olet muka olevinasi liian sairas -voidaksesi syödä päivällistäsi ja heti sen jälkeen käyttäydyt kuin -raivostunut hyena, kun viaton William parka tuo minulle sähkösanoman! -Minä kirjotan Mikaelille ja kysyn, enkö saa hirtättää sinut." - -Ja erittäin valoisalla tuulella lady Ingleby lähti huoneeseen. - -Mutta ulkona käännähtelivät kuolleet lehdet verkalleen rapisten -ruohikolla, syksyn hiljaisen "tip-tip"-pisaroimisen jatkuessa -kaikkialla. Viime henkäyksiään vetävä vuosi oli jo melkein kuollut, ja -luonto odotti valkoista käärinliinaansa. - - - - -Toinen Luku. - -EDELLÄKÄVIJÄ. - - -"Kuinka hauskaa, että vihdoinkin on joku jonka kanssa saa puhua! Ja -vielä _te_ päälle päätteeksi, hyvä tohtori! Vaikka en vieläkään voi -käsittää kuinka potilas, joka on saanut teidät matkustamaan tänne asti, -voi odottaa käyntiänne huomiseen saakka, suoden siten täysin terveelle -ihmiselle, sellaiselle kuin minulle, verrattoman suuriarvoisen -etuoikeuden nauttia teidän seurastanne teellä, päivällisellä ja -aamiaisella sekä viehättävällä _tête-à-têteillä_ niiden välillä. -Tietäähän koko maailma, että teidän minuuttinne ovat kullankalliit." - -Näin puheli lady Ingleby kaataessaan tohtorille teetä ja ojentaessaan -sitä hänelle. - -Deryck Brand asetti varovasti kupin kokoonkäännettävän teepöydän -kulmalle, otti itselleen ohuen voileivän ja vastasi sitten -viehättävimmällä hymyllään: "Olisipa ammattini kovin synkkä, rakas -lady, jos se kieltäisi minua milloinkaan aterioimasta tai pakinoimasta -tai viettämästä hupaisaa iltaa täysin terveen ihmisen seurassa. Minun -mielestäni varmin tapa elää täysintä elämää, suorittaen suurimman -määrän työtä vähimmällä ponnistuksella, on elää nykyhetkessä, -antautua koko olemuksellaan hetken ympäristölle, hetken asialle, -hetken henkilölle. Senvuoksi jätämme nyt, teidän luvallanne, syrjään -potilaani, sekä entiset että nykyiset, ja nautimme täysin määrin tästä -odottamattomasta _tête-à-têtestä_." - -Myra Ingleby katseli vierastaan. Tohtori Deryckin neljäkymmentä -ikävuotta eivät olleet jättäneet häneen raskaita jälkiä, vaikkakin -hänen tummassa tukassaan oli kummankin ohimon yläpuolella hopeaisia -juovia. Hänen kookkaassa, ryhdikkäässä vartalossaan oli nuorteaa -reippautta, mutta laihojen, ruskeitten, sileiksi ajeltujen ja tyvenien -kasvojen ilmeessä oli levollista voimaa ja lujuutta sekä samalla -harrasta ystävällisyyttä ja altista ymmärtämystä, joka toisissa -synnytti turvallisen luottamuksen tunteen. - -Oli kuin suuren yksinäisyyden taakka olisi nostettu Myran sydämeltä. - -"Panetteko aina noin paljon suolaa voileivällenne?" sanoi hän. "Kuinka -iloinen olen saadessani olla 'hetken henkilö'! Mutta -- siihen saakka -kun tuo salaperäinen 'lähiseudun potilas vaatii osakseen huomionne -- -on teidän saatava pitää täydellistä lupapäivää, ja minun on koetettava -unohtaa puhuvani nykyajan etevimmän hermolääkärin kanssa ja ainoastaan -nauttia siitä ilosta että saan pitää vieraanani omaani ja Mikaelin -hyvää ystävää. Muussa tapauksessa tuntisin kiusausta kysyä teidän -neuvoanne lääkärinä, sillä pelkään todella, sir Deryck, että olen -tulemassa heikkohermoiseksi ensi kertaa elämässäni." - -Tohtorin ei tarvinnut katsoa emäntäänsä. Hänen harjaantunut silmänsä -oli jo huomannut ohentuneet posket, rasittuneen katseen ja suloisten, -harmaitten silmien alla olevan sinertävän varjon, jota ei voinut -kokonaan lukea pitkien, tummien silmäripsien syyksi. Hän kumartui -eteenpäin ja katseli tuleen. - -"Jos asia on todella niin", virkkoi hän, "niin se seikka, että te -sen itse huomaatte, on niin erinomaisen oire, ettei tila voi olla -vakava. Mutta minä pyydän teitä pitämään mielessänne, lady Ingleby, -että minä pidän kaikkia potilaitani ystävinäni, ja että ystävilläni on -vapaus minä hetkenä hyvänsä tulla potilaikseni. Niin että kysykää vain -neuvoani, jos voin olla teille joksikin hyödyksi." - -Tohtori laittoi itselleen uuden voileivän, taittaen sen kokoon -huolekkaan täsmällisesti. - -Lady Ingleby ojensi kätensä ottaakseen hänen kuppinsa, kiitollisena -siitä ettei tohtori osottanut huomanneensa hänen silmiinsä odottamatta -kihonneita kyyneliä. Hän puuhaili teekeittiön kanssa, kunnes saattoi -jälleen puhua levollisella äänellä, ja sanoi sitten hieman väkinäisesti -naurahtaen: "Oi, suuri kiitos! Jonkun ajan perästä -- jos sallitte --- neuvottelen kanssanne mielihyvällä. Mutta siihen mennessä -- mitä -pidätte 'hetken ympäristöstä'? Näyttääkö budoaarini teistä muuttuneen -edukseen? Mikael teki kaikki nämä muutokset ennen poismenoaan. Nuo -uudet sähkölamput ovat hänen omaa patentinsaanutta sommitelmaansa. Ja -oletteko nähnyt hänen muotokuvaansa? Ihmeellisen onnistunut, eikö ole?" - -Tohtori katseli ympärilleen hyväksyvästi. - -"Olen ihaillut huonetta siitä saakka kun astuin sisään", sanoi hän. "Se -on viehättävä." Sitten hän kohotti katseensa uuninreunan yläpuolella -olevaan kuvaan: se oli luonnolliseen kokoon maalattu muotokuva -kookkaasta, parrakkaasta miehestä, jolla oli tiedemiehen ja ajattelijan -korkea otsa, mietiskelijän katse ja pyhimyksen lempeä, tyyni ilme. -Hän näytti kyllin vanhalta sopiakseen isäksi sille naiselle, jonka -budoaarissa hänen muotokuvansa oli keskus-esineenä. Taiteilija oli -maalannut hänet vanhaan norfolkilaiseen metsästyspukuun puettuna, -nahkasäärystimet jaloissa ja metsästyspiiska kädessä istumassa -puutarhatuolissa yksinkertaisen pöydän ääressä. Kaikki mitä kuvassa -esiintyi oli kodikasta, vanhaa ja mieluisaa; puvun rypyt olivat vanhoja -tuttavia; iäkäs tupakkakukkaro pöydällä oli kulunut ja nuhraantunut. -Ruskeahko väri oli vallitsevana, ja kuvan valoisimman kohdan muodosti -uneksivien, mietiskelevien silmien kirkas sini. Silmien katse oli -suunnattu pöydälle, millä istui odottavassa, hartaan tarkkaavaisessa -asennossa valkoinen sylivillakoira. Kookkaan miehen ja pikku koiran -välinen ilmeinen kiintymys ja se keskittynyt mieltymys, jolla he -katselivat toisiaan, olivat hyvin osaavasti kuvatut. Kuvan nimenä olisi -voinut olla: "Me kaksi"; ja se antoikin vaikutuksen ystävyydestä, -jossa ei ollut sijaa kolmannelle. Tohtori loi silmäyksen leposohvalla, -hopeaisen teekeittiön takana istuvaan suloiseen naiseen, ja hänen -alitajuntansa toi esiin kysymyksen: "Mitä tekemistä _hänellä_ oli -siinä?" Mutta seuraavassa tuokiossa hän kääntyi oikealla kädellä -olevaan isoon nojatuoliin päin, missä pieni, yksinäinen, valkoinen -kähärätukku makasi yhdessä sykkyrässä. Oli mahdotonta erottaa päätä -hännästä. - -"Onko tuo sama koira?" kysyi tohtori. - -"On; se on Petter. Mutta kuvassa se on hienona ja kunnollisesti -kerittynä ja parempivointisena kuin tällä hetkellä. Petter ja Mikael -ovat kovasti kiintyneet toisiinsa, ja kun Mikael on poissa, on Petter -minun huolenpidossani. Mutta minä en pidä pienistä koirista, ja -Petter on minun mielestäni aivan liiaksi hemmoteltu. Lisäksi minä -tunnen aina, että se sietää minua vain siksi että olen Mikaelin vaimo -ja pysyy luonani sen vuoksi että se tietää Mikaelin palaavan sinne -missä minä olen. Olen kuitenkin varsin ystävällinen sille, Mikaelin -takia. Mutta itse asiassa se on häijy pikku rakki ja liian vanha -elossa pidettäväksi. Mikael puhuu siitä aina ikäänkuin se olisi -kerrassaan liian hyvä elämään, ja minä puolestani ajattelen että -olisi jo paras aika sen mennä minne kaikki hyvät koirat menevät. En -voi ymmärtää mikä sitä tällä kertaa vaivaa. Sitten eilisillan se ei -ole koskenutkaan ruokaansa ja on ollut niin levoton ja rauhaton. Se -nukkuu aina Mikaelin vuoteella, ja tavallisissa oloissa se ei anna enää -merkkiä itsestään sitten kun olen asettanut sen siihen ja sulkenut -Mikaelin ja oman huoneeni välisen oven, ennenkuin aamulla, jolloin -se haukkuu pyrkien ulos ja palvelustyttöni vie sen alas. Mutta viime -yönä se vinkui ja ulvoi tuntikausia. Viimein minä nousin ylös, etsin -Mikaelin vanhan metsästystakin -- saman joka on tuossa taulussa -- ja -panin sen vuoteelle. Petter kömpi siihen ja kyyristyi nukkumaan. Minä -käärin hihat sen ympärille, ja se näytti tyyntyvän. Mutta tänään se -yhä kieltäytyy syömästä. Minä luulen että sillä on vatsahäiriöitä tai -joitakin muita vaivoja, joita koirille tulee vanhemmiten. Rehellisesti -puhuen -- ettekö luule, että pieni, tehokas myrkkyannos houkuttelevassa -kapselissa..?" - -"Ssh, hiljaa!" sanoi tohtori. "Petter ei ehkä nukukaan." - -Lady Ingleby nauroi. "Mutta hyvä tohtori! Luuletteko että eläimet -ymmärtävät meidän puhettamme?" - -"Luulen kyllä", vastasi tohtori. "Ja vielä enemmänkin; ne eivät -tarvitse kielen välitystä ymmärtääkseen. Niiden tajuaminen tapahtuu -telepaattisesti. Ne lukevat ajatuksemme. Hermostunut ratsastaja -tai ajaja voi saattaa hevosenkin säikkymään. Mykät luontokappaleet -karttavat ihmisiä, joilla on niitä kohtaan vastenmieliset tai -pahansuovat ajatukset, kun taas todellinen eläinten-ystävä voi voittaa -ne puolelleen ilman ainoatakaan ääneen lausuttua sanaa. Rakastavat ja -hyväntahtoiset ajatukset vaikuttavat niihin telepaattisesti, herättäen -heti kohta luottamusta ja vastakaikua. Ja mekin puolestamme voimme, -jos viitsimme nähdä sen vaivan, päästä suuressa määrin selville niiden -ajatuksista samaa keinoa käyttäen." - -"Merkillistä!" huudahti lady Ingleby. "Toivoisinpa että voisitte -ajatuksenluvulla saada selville mikä Petteriä vaivaa. En tiedä miten -uskallan odottaa Mikaelin paluuta, jos jotakin ikävää tapahtuu hänen -rakkaalle koiralleen." - -Tohtori nojautui taaksepäin nojatuolissaan, heitti polvensa ristiin -toiselle polvelle ja pitäen kyynärpäänsä tuolin käsinojilla antoi -sormenpäittensä laskeutua vastakkain hyvin täsmällisesti. Hän -otti täten vaistomaisesti asennon, jossa hän tavallisesti istui -kohdistaessaan huomionsa tarkkaavasti johonkin potilaaseen. Sitten -hän kääntyi ja katsoi kiinteästi isossa nojatuolissa kyyröttävään -valkoiseen kääryyn. - -Huoneessa oli hyvin hiljaista. - -"Petter!" sanoi tohtori äkkiä. - -Petter nousi heti istumaan ja tuijotti tohtoriin kähäräinsä lomitse. - -"Pikku Petter-parka", sanoi tohtori ystävällisesti. Petter siirtyi -tuolin reunalle, istui hyvin pystyssä ja tähysti innokkaasti tohtoriin -päin. Sitten se heilutti häntäänsä, koputtaen tuolia nopein, levottomin -pikku koputuksin. - -"Ensimäinen hännänheilutus viimeksikuluneen vuorokauden aikana", -huomautti lady Ingleby, mutta ei tohtori enempää kuin Petterkään -välittänyt huomautuksesta. - -Pikku koiran huolestuneet silmät tähystivät tuskallisen kysyvinä miehen -ystävällisiin, älykkäisiin silmiin. - -Liikahtamatta tohtori sitten puhui. - -"_Kyllä_, pikku Petter", sanoi hän. - -Petterin pieni tupsukas häntä lakkasi koputtamasta. Se istui hetkisen -hyvin hiljaa; sitten se siirtyi ääneti takaisin keskelle tuolia, -kääntyi siinä ympäri kolme neljä kertaa ja paneutui sitten maata, -laskien päänsä käpäliensä väliin ja päästäen pitkän, väräjävän -huokauksen, kuten pieni lapsi, joka on nyyhkyttänyt itsensä uneen. - -Tohtori kääntyi ja katsoi lady Inglebyhyn. - -"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Myra hämmästyneenä. - -"Pikku Petter teki kysymyksen", vastasi tohtori Deryck vakavasti, "ja -minä vastasin siihen." - -"Ihmeellistä! Ettekö tahtoisi puhua tästä telapatiasta Mikaelin kanssa, -kun hän tulee kotiin? Se huvittaisi häntä suuresti." - -Tohtori katseli tuleen. - -"Se on suuri kysymys", sanoi hän. "Kun saan aikaa, ajattelen kirjottaa -tutkielman eläinten älyllisestä ja henkisestä kehityksestä sellaisena -kuin se ilmenee Raamatussa." - -"Bileamin aasissako?" kysäisi lady Ingleby. - -Tohtori hymyili. "Aivan niin", sanoi hän. "Mutta Bileamin aasi ei ole -ainoa eläin Raamatussa eikä mielenkiintoisinkaan. Ettekö ole koskaan -pannut merkille kuinka monessa tapauksessa eläimet välittömästi -noudattivat Jumalan käskyjä, silloinkin kun nuo käskyt olivat -kerrassaan vastakkaisia niiden voimakkaimmille vaistoille? Esimerkiksi -jalopeura, joka kohtasi tottelemattoman jumalanmiehen Betelistä -tulevalla tiellä. Eläimen vaisto olisi vaatinut sitä miehen tapettuaan -raatelemaan ruumiin, raahaamaan sen pesäänsä ja syömään sen. Mutta -Jumalan käsky oli, että sen tuli lyödä kuoliaaksi, mutta ei syödä -ruumista eikä myöskään raadella aasia. Aasin vaisto olisi vaatinut -sitä kauhistuneena pakenemaan jalopeuraa, mutta Jumalaan-luottamus -epäilemättä voitti sen luonnollisen pelon, ja ohikulkevat ihmiset -näkivät merkillisen näyn: jalopeuran ja aasin seisomassa vartiona -jumalanmiehen kuolleen ruumiin kahden puolen; ja siinä ne pysyivät, -kunnes vanha profeetta saapui Betelistä viedäkseen ruumiin pois -haudattavaksi." - -"Erinomaista!" sanoi lady Ingleby. "Niin ne tekivätkin. Ja kun -kerran tulee sitä ajatelleeksi, niin huomaa joukottain samanlaisia -esimerkkejä. Käärmeen, jonka Mooses kohotti merkiksi korvessa, olisi -vaistoaan seuraten pitänyt luikerrella alas ja purra israelilaisia, sen -sijaan että se jäi ylös tuottaakseen siihen katsoville parantumisen." - -Tohtori hymyili. "Aivan niin", sanoi hän. "Mutta meidän ei kuitenkaan -sovi mainita sitä esimerkkinä, koska käärme, ollen vaskesta, oli -luullakseni vailla kaikkia vaistoja. Muuten se olisi ollut erinomaisen -valaiseva kohta. Ja minä uskon että eläimillä on henkistä elämää -paljon enemmän kuin luulemmekaan. Muistatteko erästä psalmien kohtaa, -jossa sanotaan että jalopeurat 'etsivät Jumalalta elatustansa'? Ja -vielä merkillisempää on, kun samassa psalmissa luemme koko elollisesta -luomakunnasta, että kun Jumala peittää kasvonsa, niin se peljästyy? -Herra nähköön!" jatkoi tohtori vakavasti; "toivoisinpa että meidänkin -henkinen elämämme aina täyttäisi nämä kaksi vaatimusta: nimittäin -että Jumalan tahto olisi ylempänä voimakkaimpiakin vaistojamme; ja -että milloin tahansa jokin pilvi asettuisi meidän ja Hänen kasvojensa -valkeuden väliin, me tuntisimme heti levottomuutta sieluissamme." - -"Minä pidän tuosta lausetavasta 'henkinen elämä'", sanoi lady Ingleby. -"Olen varma että te tarkotatte sillä samaa mitä muut ihmiset ilmaisevat -toisinaan niin erilaisilla sanontatavoilla. Oletteko kuullut Meldrumin -herttuattaren käynnistä siinä suuressa evankelisessa kokouksessa -Albert-hallissa? En todellakaan oikein tiedä mikä kokous se oli. -Olen saanut sen käsityksen, että se oli jokin yleiskristillinen -lähetyskokous, jossa oli Amerikasta tullut saarnaaja; ja kokouksia -kesti kaksi viikkoa. Minun mieleeni ei ikinä olisi pälkähtänyt mennä -sinne. Mutta kelpo vanha herttuatar tahtoo aina olla selvillä 'ajan -ilmiöistä' ja saada näytteitä niistä kaikista. Sitäpaitsi hänellä -on vakinainen aitionsa Albert-hallissa. Ja niin hän purjehti sinne -eräänä iltapäivänä hyvissä ajoin ennen kokouksen alkamista ja seurasi -menoja loppuun asti. Hän nautti laulusta, ihmetteli kuuntelevan -kansanjoukon ääretöntä paljoutta, liikuttui kyyneliin asti saarnaajan -kaunopuheisuudesta ja oli lähtemässä hallista herkytetympänä kuin oli -ollut vuosikausiin ja aikoen vahvasti tulla sinne toistekin ja tuoda -muitakin mukanaan, kun muuan ovella hääräilevä imelänsiloinen henkilö -puhutteli häntä sanoilla: 'Anteeksi, rouva, oletteko kristitty?' -Herttuatar kohotti lornjettinsa sanattomana ällistyksestä ja katseli -häntä päästä jalkoihin. Sangen todennäköisesti kyyneleet vielä -kimaltelivat hänen vanhoilla, ylväillä kasvoillaan. Ainakin tuo -mahdoton henkilö näyttää pitäneen häntä lupaavana sanankuulijana. -Herttuattaren äänettömyyden rohkaisemana hän laski kätensä hänen -käsivarrelleen ja toisti kysymyksensä: 'Oletteko kristitty?' Silloin -herttuatar pääsi tilanteen tasalle eikä viivyttänyt kostoaan. -'Hyvä mies', sanoi hän niin selkeästi että jokainen etehisessä -oleva voi kuulla, 'olisin luullut teidän hienosti kehittyneelle -havaintokyvyllenne olevan kysymättäkin selvää, että olen miellyttävä -sekotus juutalaista, turkkilaista, uskotonta ja kiinalais-pakanata! -Siirtyisittekö nyt ystävällisesti syrjään, että pääsen vaunujeni -luo'. -- Eikä herttuatar sen koommin halunnut näytteitä evankelisista -kokouksista!" - -Tohtori huokasi. "Tahditonta", sanoi hän. "Oi kuinka surkeaa on, kun -'hupsut ryntäävät siihen mihin enkelitkin pelkäävät astua!'" - -"Ihmiset nauravat täyttä kurkkua, kun herttuatar kertoo tätä", sanoi -lady Ingleby; "mutta hän matkiikin tuota tekopyhää olentoa niin -erinomaisesti; eikä hän mainitse mitään kyynelistä. Ne olen saanut -eräältä silminnäkijältä. Mutta -- kuten sanoin -- minä pidän teidän -sanontatavastanne 'henkinen elämä'. Siinä on todellakin sisällystä; ja -vaikka olisikin velvollinen tunnustamaan, ettei itsellä ole sellaista, -taikka että se mitä on, on kovasti laimentunutta, niin näkee kuitenkin -sen täydellisemmässä muodossaan toisissa ihmisissä; ja onhan siinäkin -jo jotain mihin uskoa. -- Katsokaa kuinka rauhallisesti pikku Petter -nyt nukkuu. Te olette nähtävästi saattanut sen mielen lepoon. Se on -Mikaelin nojatuoli ja sen vuoksi Petterinkin. Nyt lähetämme pois -teevehkeet; ja sitten -- saanko tulla potilaaksenne?" - - - - -Kolmas luku. - -MITÄ PETTER TIESI. - - -"Eikö kelpo Groatleyni näytä hullunkuriselta?" sanoi lady Ingleby, kun -ovi sulkeutui poistuvan kellarimestarin jälkeen. "Minä kutsun häntä -Gryfoniksi, koska hän näyttää aina hämmästyneeltä. Hänen kulmakarvansa -ovat kaarevat kuin mustat hevosenkengät, ja ne nousevat yhä ylemmäksi -otsalle sitä mukaa kuin toisen puhetta jatkuu. Mutta hän on hyvin -uskollinen ja tuntee tehtävänsä, ja Mikael on tyytyväinen häneen. -Pidättekö tästä Mikaelin muotokuvasta? Garth Dalmain oli täällä -joitakin kuukausia ennen kuin hän menetti näkönsä, poika parka, ja -maalasi meidät molemmat. Luulen että minun kuvani oli itse asiassa -hänen viimeinen muotokuvansa. Se on ruokasalissa." - -Tohtori siirsi tuolinsa vastapäätä uunia, niin että hän saattoi -katsella uuninreunuksen yläpuolella olevaa taulua ja samalla kääntyä -vaivattomasti vasemmalla puolellaan istuvaan lady Inglebyhin päin. -Hänen oikealla puolellaan nukkui pikku Petter sikeästi poissaolevan -isäntänsä tuolilla, tuontuostakin nyyhkivästi huokaisten. Roihuvalkea -leimusi kirkkaasti. Sähkövalo heijastui ambranvärisen lasin läpi -auringonpaistetta muistuttavana kultaisena hohteena kautta huoneen. -Syksyn kostealla, usvaisella pisaroimisella ei ollut pienintäkään sijaa -tässä lämpöisessä ylellisyydessä. Uutimet olivat tarkoin suletut; ja -mikä ei ole näkyvissä, sen pian unhottaa. - -Tohtori vilkaisi kelloon. Minuuttiviisari osotti neljännestä vaille -kuusi. - -Hän kohotti katseensa tauluun. - -"Minä tuskin tunnen riittävästi lordi Inglebytä voidakseni lausua -mielipiteeni, mutta minusta tuntuu että näköisyys on erinomainen -ja että sillä on suuressa määrin se kaikkien Dalmainin muotokuvien -erikois-ominaisuus, että kuta kauemmin sitä katselee, sitä enemmän -sisällystä siinä näkee. Hänen muotokuvansa ovat erinomaisia -luonnetutkielmia. Mitä enemmän asianomaista henkilöä oppii -tuntemaan, sitä suuremman arvon tulee antamaan muotokuvan älykkäälle -suoritukselle." - -"Niin", sanoi lady Ingleby nojautuen eteenpäin katsoakseen tarkasti -kuvaa. "Minä usein hämmästyn tullessani huoneeseen, kun näen kasvoilla -uuden ilmeen, sen mukaan millainen oma mielialani on tai mitä -sattumalta olen juuri ollut tekemässä; ja minä saan selville Mikaelin -ajatuksen asiasta helpommin tuosta kuvasta kuin siitä mitä itse hänestä -tunnen. Garth Dalmain on nero!" - -"Mutta sanokaa minulle", virkkoi tohtori hellävaroin, "minkätakia -jätitte kaupungin ja monet siellä olevat ystävänne ja harrastuksenne -hautautuaksenne tänne näitten kolkkojen syksysäitten aikana? Uutisten -odottamisen aiheuttama jännitys olisi varmaankin ollut pienempi siellä, -lähempänä sotatoimistoa ja iltalehtiä." - -Lady Ingleby naurahti jokseenkin ilottomasti. - -"Jätin kaupungin osaksi päästäkseni eroon äitikullasta; ja kun te -ette tunne äiti-kultaa, on teidän melkein mahdotonta ymmärtää kuinka -välttämätöntä oli päästä hänestä eroon. Kun Mikael on poissa, olen -minä turvaton. Äiti tulla tohahtaa ja asettuu kodiksi talooni, saattaa -talonväkeni heidän sukupuolensa ja luonteenlaatunsa mukaan joko -raivoon, hermokohtauksiin tai epätoivoon, sanoo karvaita totuuksia -ystävilleni, niin että kaikki -- paitsi herttuatar -- loukkautuneina -kaikkoavat tiehensä. Sitten äiti ryhtyy 'saaliinjakoon'! Toisin sanoin: -hän asettuu väijymään sähkösanomiani ja avaa ne itse, sanoen että jos -sisältävät hyviä uutisia, niin kuuliaisen tyttären tulisi olla iloinen -saadessaan heti jakaa ne hänen kanssaan; jos ne taas sisältävät pahoja -uutisia, josta taivas varjelkoon! -- ja kun äiti korskahtaa taivaaseen -päin, niin ei se varmaankaan uskalla olla varjelematta! -- niin _hän_ -on juuri sopivin henkilö hellävaroin ilmottamaan ne minulle. Minä -kestin sitä kuusi viikkoa; sitten pakenin tänne, tietäen hyvin ettei -edes nautinto saada pidellä minua lujilla voisi houkutella äitiä -lähtemään Shenstoneen syksyllä." - -Tohtorin kasvot olivat totiset. Hetken ajan hän katsoi äänettömänä -tuleen. Hän oli mies, jolla oli paljon ihanteita; ja ensimäisiä niistä -oli hänen ihanteensa siitä suhteesta, jonka tuli vallita vanhempien -ja lasten välillä, kuuliaisuudesta äitiä kohtaan, mikä -- vaikkakaan -se ei estäisi myöntämästä vikoja tai virheitä -- kuitenkin hellästi -varoisi asettamasta niitä syrjäisten nähtäviksi ja arvosteltaviksi. -Hänestä tuntui loukkaavalta, pyhyydenhalventamiselta, kuulla tyttären -puhuvan tällä tavoin äidistään, vaikkakin hän yleisesti tunnettujen, -seikkojen perusteella vallan hyvin tiesi, kuinka vähän tuolla hänen -vieressään istuvalla miellyttävällä, herttaisella naisella oli syytä -pitää tuota suhdetta enemmän pyhänä kuin hellänäkään. Mutta hän oli -tullut auttamaan, ei vikoja etsimään. Minuuttiviisari läheni kiireesti -kuutta, ja vanhan, hyväsydämisen Meldrumin herttuattaren viimeinen -varotus heidän erotessaan sotatoimistossa oli ollut: "Muistakaa! Kello -kuusi Lontoosta. Minä _vaadin_ pidättämään sen siihen saakka. Jos -he osottautuvat vastahakoisiksi, niin leiriydyn sisäänkäytävään ja -pidätän jokaisen sanomanviejän, joka koettaa mennä ulos. Mutta minä -olen tottunut saamaan tahtoni läpi noitten ihmisten keskuudessa. En -haikailisi soittaa tarpeen tullen suoraan Buckinghamin palatsiin, kuten -he hyvin tietävät! Niin että voitte luottaa rauhassa siihen, ettei se -lähde Lontoosta ennen kello kuutta. Teille jää niinollen runsaasti -aikaa." - -Siksi tohtori virkkoi: "Ymmärrän. En voi selittää sitä millään omilla -kokemuksillani, mutta luulen kuitenkin ymmärtäväni. Mutta sanokaahan, -lady Ingleby, -- jos pahoja uutisia tulisi, ottaisitteko ne mieluummin -vastaan suoraan sotatoimistolta siinä tylyssä sanamuodossa, jota -noissa sähkösanomissa ei voi välttää, vai soisitteko ennemmin että -joku ystävänne -- joku muu kuin äitinne -- ilmottaisi ne teille -hellävaraisemmin?" - -Myran silmissä välkähti. Hän suoristautui elostuen. - -"Minä tahtoisin saada sen suoraan", sanoi hän, "Se tuntuisi paljon -vähemmän musertavalta, jos se tulisi virallisesti. Voisin kuulla -rumpujen pärinän ja nähdä lipun hulmuamisen. Isänmaan ja kunnian -puolesta! Soturin tyttären ja soturin vaimon tulee kyetä kestämään -mitä hyvänsä. Jos heillä olisi ilmoitettavana minulle että Mikael on -suuressa vaarassa, niin minä jakaisin vaaran hänen kanssaan ottamalla -uutisen vastaan hätkähtämättä. Jos hän olisi haavottunut, niin -sähkösanoman lukiessani saisin itse haavan ja koettaisin olla yhtä -urhoollinen kuin hänkin. Kaikki suoraan sodasta tuleva yhdistäisi -minua Mikaeliin. Mutta syrjästä sekaantuvat ystävät, vaikka kuinkakin -hyväätarkottavina, tulisivat väliin vain hämmentämään. Jollei _hän_ ole -tullut varjelluksi kiväärinkuulalta tai miekanpistolta, minkätähden -pitäisi _minua_ varjella tiedolta, että hän on saanut haavan?" - -Tohtori varjosti kasvojaan kädellään. - -"Ymmärrän", sanoi hän. - -Kello löi kuusi. - -"Mutta se ei ollut ainoa syy miksi kaupungista lähdin", jatkoi lady -Ingleby silminnähtävästi pakottautuen. Sitten hän ojensi molemmat -kätensä tohtoria kohti. "Oi, tohtori! Kunpa voisin kertoa teille erään -asian, joka on ollut koko elämäni taakkana monet vuodet!" - -Seurasi hetki jännittynyttä äänettömyyttä; mutta tohtori oli tottunut -sellaisiin hetkiin, ja äänettömyyden kestäessä hän saattoi tavallisesti -määrätä, oliko tarjoutuvaa luottamusta suvaittava vai kartettava. -Hän kääntyi ja katsoi levollisesti noihin suloisiin, huolestuneihin -kasvoihin. - -Ne olivat harvinaisen kauniin, kolmeakymmentä lähestyvän naisen kasvot. -Mutta niiden suloisissa silmissä oli vielä pienen lapsen silmien -puhdas kirkkaus, hempeät huulet värähtelivät äkillisestä liikutuksesta -eikä matalalla otsalla näkynyt mitään häpeän tai synnin merkkiä. -Tohtori tiesi että hänen puhetoverinsa oli suosituimpia emäntiä, -ihailluimpia naisia koko valtakunnassa. Kuitenkin hänen ammatillinen -tarkkanäköisyytensä ilmaisi hänelle, että tässä naisessa oli jotain -kehityksessään keskeytynyttä, täyttymättä jääneitä mahdollisuuksia, -jokin vaja-arvoisuuden ja siitä johtuneen pettymyksen ongelma, johon -hänellä ei ollut avainta. Mutta nuo ojennetut kädet tarjosivat sitä -hänelle hartaasti. Saattaisiko hän auttaa, jos suostuisi kuulemaan -ongelman selvityksen, vai -- tulisiko apu liian myöhään? - -"Rakas lady Ingleby", lausui hän tyynesti; "kertokaa minulle mitä vain -haluatte; tarkotin sanoa, että mistä vain varmasti luulette lordi -Inglebyn sallivan teidän keskustella kolmannen henkilön kanssa." - -Myra nojautui taapäin sohvan patjoihin ja naurahti -- iloista pikku -naurua, puolittain huvitettuna, puolittain keventyneenä. - -"Oi, Mikael ei siitä välittäisi!" hän sanoi. "Kaiken, mistä Mikael -saattaisi välittää, olen aina kertonut suoraan hänelle itselleen; ja -ne ovat olleet typeriä pikku asioita, sellaisia kuin esimerkiksi -joistakin hupakoista, jotka koettivat hakkailla minua, tai eräästä -ulkomaalaisesta ruhtinaasta, jolla oli viikset kuin Saksan keisarilla -ja joka tarjoutui ampumaan Mikaelin, jos lupaisin mennä naimisiin hänen -kanssaan sitten kun hän olisi kärsinyt loppuun hänelle siitä seuraavan -vankeusrangaistuksen. En ole koskaan peitellyt halveksimistani niitä -hourupäitä kohtaan, jotka rohkenivat hakkailla minua, ja minä vakuutin -tuolle ulkomaalaiselle ruhtinaalle, että surmaisin itse ihan varmasti -hänet, jos hän vahingoittaisi hiuskarvaakaan Mikaelin päästä! Ei, -hyvä tohtori. Elämäni on puhdas kaikista tuonlaisista selkkauksista. -Minun huoleni on raskaampaa laatua, siihen sisältyy kokonainen -elämän-ongelma. Ja se ongelma on vajakuntoisuuden ja vaja-arvoisuuden -ongelma -- ei maailmaan nähden; siitä minä en välittäisi hituistakaan; -vaan siihen ihmiseen nähden, jolle olen kaikkein suurimmassa velassa: -Mikaeliin -- mieheeni nähden." - -Tohtori liikahti levottomasti tuolissaan ja vilkaisi kelloon. - -"Oi, vaiti!" sanoi hän. "Älkää..." - -"Ei!" huudahti Myra. "Ette saa pysäyttää minua. Antakaa minun -vihdoinkin puhumalla keventää mieltäni. Hyvä ystävä, minä olen -kahdenkymmenenkahdeksan vuoden vanha, olen ollut kymmenen vuotta -naimisissa, ja kuitenkin uskon etten ole vielä tullut todella -täysikasvuiseksi! Sydämeltäni ja aivoiltani olen kehittymätön lapsi, ja -minä tiedän sen; ja, mikä vielä pahempi, Mikael tietää sen myös, ja -- -_Mikael ei siitä välitä_. Kuulkaa! Se johtuu ammoin menneiltä ajoilta. -Äiti ei koskaan sallinut yhdenkään tyttärensä tulla täysikasvuiseksi. -Meille ei sallittu mitään omaa yksilöllisyyttä, ei mielipiteitä, ei -itsenäisyyttä. Meitä vaadittiin ainoastaan 'tekemään hänen käskynsä -ja seuraamaan häntä'. Suokaa anteeksi tämä virheellinen sitaatti. Me -olimme äidin silmissä aina lapsia. Me kasvoimme isoiksi ja kasvoimme -hyvännäköisiksi, mutta emme tulleet täysikasvuisiksi. Me pysyimme -lapsina, joita nenästettiin, pidettiin vallan alla ja nöyryytettiin. -Sisareni, jotka olivat kilttejä lapsia, saivat yllinkyllin hilloa ja -kakkua, ja aikanaan he joutuivat avioliittoon miesten kanssa, jotka -olivat äidin mielen mukaisia. Olette ehkä kuullut millaisiksi nuo -avioliitot ovat muodostuneet?" - -Lady Ingleby pysähtyi, ja tohtori nyökkäsi miltei huomaamattomasti -myönnytykseksi. Toinen kysymyksessäolevista sisaruksista, -mitä onnettomin nainen, oli parastaikaa hoidettavana hänen -mielisairaalassaan; mutta hän epäili tiesikö lady Ingleby siitä. - -"Minä olin musta lammas", jatkoi Myra, kun ei mitään huomautusta -kuulunut. "Minä en tehnyt koskaan mitään oikein; minä tein aina kaikki -väärin. Kun Mikael kohtasi minut, olin lähes kahdeksantoista-vuotias, -yhtä pitkä kuin nytkin, mutta älylliseen kehitykseen ja -maailmantuntemukseen nähden lastenkamariin kuuluva, ja luonteeseen -katsoen mitä onnettomin, välinpitämättömin pikku lapsi. Mikaelin -rakkaus, kun vihdoinkin sen tajusin, oli minulle kuin ihme. Hellyys, -arvonanto ja hienotunteisuus olivat minulle niin uutukaisia kokemuksia, -että ne olisivat panneet pääni pyörälle, jollei niiden herättämän -ylpeyden vastapainona olisi ollut rajaton kiitollisuuden tunne sekä -pelko joutua takaisin äidin käsiin, mitkä seikat olisivat saaneet minut -taipumaan vaikka mihin. Vuosien kuluttua Mikael kertoi minulle, että se -mikä minussa ensiksi veti häntä puoleensa, oli minun silmieni katse, -joka oli ihan samanlainen kuin eräällä hänen lemmikki-lintukoirallaan, -jota kaikki toiset aina sortivat ja jonka eräs metsänvartia oli -vast'ikään tapaturmassa ampunut. Mikael kertoi tämän minulle itse ja -ajatteli täydellä todella että se oli minulle mieleen! Se antoi minulle -valaisevan selityksen suhteestani häneen -- minä olin hänelle samaa -kuin hellästi rakastettu lemmikkikoira. Sanoin ei voi ilmaista, kuinka -hyvä hän on aina ollut minulle. Jos kadottaisin hänet, kadottaisin -kaikkeni -- kaiken mikä tekee kodin kodiksi ja elämän turvalliseksi ja -varmaksi. Mutta jos _hän_ kadottaisi pikku Petterin, olisi se hänelle -tähdellisempi menetys kuin jos hän kadottaisi minut, koska Petter on -älykkäämpi asemassaan ja todella enemmän varsinainen toveri Mikaelille -kuin minä. Monta kertaa, kun hän on käynyt huoneeseensa minun huoneeni -läpi, Petter turvallisesti kainaloon pistettynä ja lausuen minulle -'hyvää yötä, kultaseni' mennyt sisään ja sulkenut oven perästään, -olen tuntenut että saattaisin lyödä pikku Petteriä siksi että sillä -oli parempi sija ja että se pois vietäessä katsoi minuun kähäräinsä -läpi ikäänkuin sanoakseen: 'Sinulla ei ole tähän mitään asiaa!' Tiesin -kuitenkin että minulla oli kaikki mitä olin ansainnut; ja Mikaelin -lempeys ja hyvyys ja kärsivällisyys olivat sanoin kuvaamattomat. Mutta --- mutta -- oi, _voitteko_ ymmärtää? Minusta olisi ollut mieluisempaa, -jos hän olisi minua moittinut ja torunut; olisin mieluummin suonut että -hän olisi ravistellut minua ja kutsunut minua hupsuksi, kuin hymyillyt -minulle ja jättänyt minut yksin. Olin lastenkamarissa silloin kun -hän meni naimisiin kanssani; siitä saakka olen ollut kouluhuoneessa, -koettaen oppia elämän läksyä yksinäni, ilman opettajaa. Ei mikään -ole auttanut minua tulemaan täysikasvuiseksi. Mikael on aina sanonut -minulle että olen täydellinen, ja ettei hän halua minua toisenlaiseksi. -Mutta minulla ei ole koskaan ollut todella osaa hänen elämäänsä ja -harrastuksiinsa. Jos teen typeriä erehdyksiä, ei hän minua oikaise. -Minä saan huomata ne itse, kerratessani niitä muitten läsnäollessa. -Kun äsken tein tuon tyhmän erehdyksen vaskikäärmeestä, oikaisitte te -sen niin ystävällisesti. Mikael olisi vain hymyillyt, sivuuttaen sen -liian vähäpätöisenä oikaistavaksi; sitten minä olisin toistanut sen -huoneen ollessa täynnä väkeä ja ihmetellyt miksi he näyttivät niin -huvitetuilta! Oh, mutta mitä minä välitän ihmisistä taikka maailmasta! -Minä en tahdo muuta kuin päästä oikealle sijalleni Mikaelin rinnalle. -Minä tahdon 'tulla hänen kaltaisekseen kaikessa'. Niin, tiedän kyllä -että se on raamatunlause. Minä olen kuuluisa väärästä lainaamisesta, -taikka oikeammin lainausten väärinsijottamisesta. Mutta se ilmaisee -ajatukseni -- kuten herttuatar huomauttaa sanottuaan ärsytettynä jotain -lievää ja kun hänen papukaijansa kiroaa! -- Ja sanokaa nyt minulle, -rakas viisas hyvä tohtori, te, joka olette ollut tuon suurenmoisen -Jane Dalmainin elinaikainen ystävä, te, joka olette tehnyt niin paljon -kymmenille minunkin tuntemilleni naisille, sanokaa minulle kuinka voin -lakata olemasta vaja-arvoinen mieheni rinnalla." - -Tuo kiihkeä sanavirta pysähtyi äkkiä. Lady Ingleby nojautui taaksepäin -tyynyjä vasten. - -Petter huokasi unissaan. - -Hallissa löi kello neljänneksen yli kuuden. - -Tohtori katsoi yhä vain tuleen. Näytti siltä kuin hänen olisi ollut -vaikeata löytää sanoja. - -Vihdoin hän virkkoi hieman värähtävällä äänellä: "Rakas lady Ingleby, -hän ei pitänyt -- ei pidä -- teitä sellaisena". - -"Ei, ei!" huudahti Myra kohoutuen jälleen pystyyn. "Hän ei ajattele -minusta mitään mikä ei olisi ystävällistä tai oikeudenmukaista. Mutta -hän ei ole koskaan odottanutkaan minun olevan muuta kuin kiltti, -hellä, sievä koira; ja minä -- minä en ole osannut olla parempi kuin -hän on odottanut. Mutta vaikka hän on niin kärsivällinen, kyllästyttää -minun seurassani oleminen häntä toisinaan sanomattomasti. Kaikki muut -lemmikkiolennot ovat mykkiä, mutta minä pidän puhelemisesta ja sanon -lakkaamatta tyhmyyksiä, jotka eivät _tunnu_ tyhmiltä ennenkuin olen -ne sanonut. Hän lähtee Norjaan kalastelemaan, Engadineen vuorille -kiipeilemään, tuohon kauheaan sotaan panemaan kalliin henkensä vaaraan. -Vaikka minne, päästäkseen olemaan yksin, vaikka minne..." - -"Vaietkaa", sanoi tohtori laskien lujan, ruskean käden hetkiseksi -valkoisille, levottomille sormille. "Te olette kiihottunut näitten -viime viikkojen aiheuttamasta jännityksestä. Te tiedätte varsin hyvin -että lordi Ingleby lähti vapaaehtoisena tähän rajasotaan siksi, että -hän halusi niin innokkaasti kokeilla uusilla räjähdysaineillaan ja -toteuttaa käytännössä aatteitaan sähkön käyttämisestä nykyaikaisessa -sodankäynnissä, jotka olivat häntä niin kauan askarruttaneet." - -"Oh, kyllä tiedän", sanoi Myra hymyillen alakuloisesti. "Väsyttäviä -asioita, jotka pidättävät häntä tuntikausia laboratoriossaan. Ja -hänellä on jokin hyvin nerokas suunnitelma merkkipuhelua varten -pitkillä matkoilla linnakkeesta linnakkeeseen -- hieroglyyfejä -pilvissä, eikö niin? Tiedättehän mitä tarkotan. Mutta se seikka että -hän vapaaehtoisesti tarjoutui kaikkiin noihin vaaroihin, ainoastaan -kokeillakseen, tekee sen raskaammaksi kantaa kuin jos hän olisi -ollut vanhan rykmenttinsä komentajana ja lähtenyt velvollisuuden -vääjäämättömästä kutsusta. Mutta oli miten oli -- kaikki on -samantekevää, kun hän vain saapuu terveenä kotiin. Ja nyt teidän -- -teidän, sir Deryck -- täytyy auttaa minua tulemaan todelliseksi avuksi -Mikaelille. Kertokaa minulle kuinka te autoitte -- oh, aivan niin, -älkäämme mainitko nimiä. Mutta antakaa minulle viisas neuvo. Antakaa -minulle toivoa, antakaa minulle rohkeutta. Tehkää minut voimakkaaksi." - -Tohtori katsoi kelloon, ja juuri hänen katsoessaan heläytti hallin -kello puoli tuntia yli kuuden. - -"Te ette ole vielä kertonut minulle", lausui hän, puhuen hyvin -hitaasti, ikäänkuin kuunnellen jotain toista ääntä; "te ette ole vielä -kertonut minulle toista syytä, minkä vuoksi poistuitte kaupungista." - -"Ah, niin", sanoi lady Ingleby, ja hänen äänessään oli syvempi, -vanhanomaisempi sävy -- murhenäytelmään vivahtava sointu. "Niin, -sir Deryck, minä lähdin kaupungista, koska toiset ihmiset opettivat -minulle rakkaudenläksyjä enkä minä tahtonut oppia niitä erilläni -Mikaelista. Minä olin Jane Dalmainin ja hänen sokean miehensä luona -ennenkuin he palasivat Gleneeshiin. Muistattehan, että he olivat -kaupungissa Dalmainin uuden sinfonian esityksen takia. Minä näin tuon -ihanteellisen avioelämän ja oivalsin johonkin määrin, mitä täydellinen -sielujen toveruus saattoi merkitä. Ja sitten -- niin, siellä oli -muitakin; ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet kuinka kokonaan minä -kuulun Mikaelille; ei mitään varsinaisesti pahaa, mutta ei myöskään -sellaista raitista ja nuorekasta kuin Billyn viaton ihailu; ja minä -pelkäsin että voisin sattumalta oppia sen mitä ainoastaan Mikael saa -opettaa. Sentähden minä pakenin pois. Oi, tohtori, jos jolloinkin -oppisin toiselta mieheltä sen, mitä en ole onnistunut oppimaan omalta -mieheltäni, niin heittäytyisin Mikaelin jalkoihin ja rukoilisin häntä -tappamaan minut!" - -Tohtori nosti katseensa uuninreunustan yläpuolella olevaan tauluun. -Tyvenet, kiihkottomat kasvot hymyilivät leppeästi pienelle koiralle. -Hienopiirteinen käsi, valkoinen ja siro kuin naisen, oli kohotettuna -etusormi pystyssä, pitäen pikku eläimen innokasta katsetta tarkkaavasti -itseensä kiinnitettynä. Taiteilijan taikamainen taito antoi tohtorille -ongelman selityksen. _Nainen_ -- toverina, vaimona, osana hänestä -itsestään -- ei ollut mikään tarve tämän ajattelijan, keksijän, -tiedemiehen, pyhimyksen elämässä. Hän saattoi pitää arvossa mykkää -kiintymystä, hän kykeni osottamaan rajatonta ystävällisyyttä, -lempeyttä, kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Mutta niin nainen -kuin koirakin jäivät hänen sisimmän olemuksensa muurin ulkopuolelle. -Jolleivät Myran silmät olisi muistuttaneet hänen lemmikkikoiransa -silmiä, ei hän arvattavasti olisi mennyt naimisiin tämän rakastettavan -naisen kanssa, joka nyt kymmenen vuotta oli kantanut hänen nimeään; ja -sittenkään ei hän vielä olisi sitä tehnyt, jollei äidin tyrannius olisi -herättänyt hänessä heikkojen ja sorrettujen suojelemisen vaistoa ja -kypsyttänyt hänessä päätöksen nousta tuota tyranniutta vastaan ja viedä -riemulla sorrettu mukanaan vapauteen. - -Mitä kauemmin tohtori katsoi, sitä itsepintaisemmin kuva sanoi: "Me -kaksi; ja mitä tekemistä _hänellä_ on siinä?" Pyhä viha heräsi Deryck -Brandin sydämessä; sillä hänen ihanteensa siitä palvomisesta, jota -miehen tulee naiselle osottaa, oli hyvin korkea. Kun hän ajatteli -suljettua ovea sekä yksinäistä vaimoa, joka kadehti sylikoiraa, mutta -syytti yksinäisyydestään nöyrästi ainoastaan itseään, niin hänen -hampaansa pusertuivat yhteen ja otsansa synkkeni. Ja kaiken aikaa hän -odotti sitä ääntä ulkomaailmasta, joka oli pian tuleva. - -Lady Ingleby huomasi hänen hellittämättömän katseensa, ja eteenpäin -nojautuen kohotti hänkin katseensa tauluun. Tulen valo hohti hänen -viehättävillä kasvoillaan ja säihkyvän pehmeällä tukallaan. Hänen -huulensa raottuivat hellään hymyyn; hänen silmänsä sädehtivät puhdasta -loistetta. - -"Oi, hän on niin hyvä!" lausui hän. "Kaikkina näinä vuosina hän ei -ole kertaakaan puhutellut minua tylysti. Ja katsokaa kuinka hellästi -hän katsoo Petteriin, joka todellisuudessa on mitä vastenmielisin -koirapahanen. Oletteko koskaan kuullut herttuattaren 'sutkausta' -Mikaelista? Hän ja minä olimme kerran yhdessä Overdenessä, mutta -herttuatar ei kutsunut meitä sinne toistamiseen, ennenkuin mieheni -mentyä Norjaan kalastamaan; ja silloin minä tietysti menin yksin. -Herttuatar menettelee tällaisissa asioissa aina avoimesti ja selittää -ne. Niinpä hän sanoi silloin minulle: 'Kultaseni, minä olen iloinen -saadessani teidät vieraakseni; mutta teidän ei pidä tulla muulloin -kuin voidessanne tulla yksin. Minä en halua enää toista kertaa elää -teidän kelpo Mikaelinne mallin mukaan. Meistä saattoi todellakin -käyttää sanaa Pyhä Mikael ja kaikki hänen enkelinsä. _Hän_ oli Pyhä -Mikael, ja _meidän_ oli kaikkien oltava enkeleitä! Eikö se ollut -aivan herttuattaren tapaista ja samalla kaunis todistus Mikaelin -järkähtämättömästä hyvyydestä? Oi, minä toivoisin teidän tuntevan hänet -paremmin. Ja muuten toivoisin itsekin tuntevani hänet paremmin! Mutta -joka tapauksessa minä olen hänen vaimonsa. Sitä asemaa ei minulta -mikään voi riistää. Ja ettekö tekin arvele, että kun Mikael tulee -kotiin tällä kertaa, niin kaikki tulee jollakin tavoin toisenlaiseksi --- paremmaksi kuin koskaan ennen?" - -Hallin kello löi kolme neljännestä yli kuuden. - -Ovikellon heläys kajahti läpi hiljaisen talon. - -Petter kohosi istualleen ja haukahti kerran terävästi. - -Tohtori nousi ylös ja seisoi selin tuleen, kasvot oveen päin. - -Myran kysymys jäi vastauksetta. - -Kiireisiä askelia lähestyi. - -Sisään astui lakeija tuoden sähkösanoman lady Inglebylle. - -Myra otti sen levollisin sormin, ilman tuota tavallista äkillisen -aavistuksen aiheuttamaa sydämen herpautumista. Hetken keskustelu täytti -kokonaan hänen mielensä, ja tohtorin läsnäolo synnytti hänessä niin -voimakkaan ja turvallisen tunteen -- ikäänkuin varmuuden ettei mitään -pahoja sanomia voinut olla tulossa. - -Hän ei kuullut Deryck Brandin levollista ääntä tämän virkkaessa -palvelijalle: "Ei tarvitse odottaa." - -Oven sulkeuduttua tohtori kääntyi poispäin ja seisoi tuijottaen tuleen. - -Huoneessa oli hyvin hiljaista. - -Lady Ingleby aukaisi sähkösanomakotelon, levitti paperin hitaasti ja -luki sen läpi kahteen kertaan. - -Sen jälkeen hän istui paikallaan niin hievahtamattoman äänettömänä, -että tohtori vihdoin kääntyi ja katsoi häneen. - -Myran katse kohtasi levollisena hänen katseensa. - -"Sir Deryck", lausui hän, "se on sotavirastosta. Ne ilmottavat minulle -että Mikael on kaatunut. Luuletteko että se on totta?" - -Hän ojensi sähkösanoman sir Deryckille, joka otti sen ja luki sen -äänettömänä. "Hyvä lady Ingleby", virkkoi hän sitten hyvin lempeästi, -"pelkään ettei tässä ole epäilemistä. Hän on antanut henkensä -synnyinmaansa puolesta. Teidän on oltava niin urhoollinen antaessanne -hänet, kuin hän olisi halunnut vaimonsa olevan." - -Myra hymyili, mutta tohtori näki hänen kasvojensa vähitellen vaalenevan. - -"Kyllä", sanoi hän; "kyllä olen! En tahdo olla häntä heikompi. Tahdon -olla samanarvoinen -- vihdoinkin." Sitten, ikäänkuin äkillisen -mielijohteen saaneena, hän kysyi: "Tiesittekö tästä? Senkö vuoksi te -tulitte?" - -"Niin", vastasi tohtori verkkaisesti. "Herttuatar lähetti minut. Hän -oli sota virastossa tänä aamuna uutisien saapuessa, kysymässä tietoja -Ronald Ingramista, joka on haavottunut ja makaa kuumeessa. Hän soitti -minulle pyytäen minua tulemaan ja vaati, että sähkösanoman lähettäminen -pidätettäisiin kello kuuteen saakka tänä iltana, jotta minulla olisi -aikaa matkustaa tänne ja ilmottaa uutinen teille ensin varovasti, jos -se näyttäytyisi tarpeelliseksi." - -Myra tuijotti häneen suurin silmin. "Ja te annoitte minun sanoa kaiken -tuon Mikaelista ja itsestäni?" - -"Rakas lady", sanoi tohtori, ja harvat ihmiset olivat milloinkaan -kuulleet tuon syvän, lujan äänen olevan niin värisemäisillään, "en -voinut estää teitä. Mutta te ette sanonut yhtäkään sanaa, joka olisi -lähtenyt muusta kuin ehdottoman rakkauden ja uskollisuuden tunteesta." - -"Kuinka olisin muuta voinutkaan?" kysyi Myra, kasvojensa tullessa yhä -valkeammiksi ja silmien suuremmiksi ja kirkkaammiksi. "Minulla ei ole -koskaan ollut edes ajatustakaan, joka olisi ollut muuta kuin rakkautta -ja uskollisuutta." - -"Tiedän sen", sanoi tohtori. "Poloinen, urhea sielu, -- minä tiedän -sen." - -Myra otti sähkösanoman ja luki sen uudelleen. "Kaatunut", sanoi hän; -"_kaatunut_. Tahtoisin mielelläni tietää miten." - -"Herttuatar on valmis tulemaan heti luoksenne, jos vain haluatte hänen -tulevan", esitti tohtori. - -"Ei", sanoi Myra, hymyillen heikosti. "Ei; sitä tuskin haluan. Paitsi -jos äiti-kulta tulee. Siinä tapauksessa meidän on heti sähkötettävä -herttuattarelle, koska nyt -- nyt kun Mikael on poissa -- hän on -ainoa ihminen, joka voi pitää puoliaan äitiä vastaan. Mutta muussa -tapauksessa pyydän että se jätettäisiin tekemättä, koska ymmärrättehän --- hän sanoi ettei hän voinut elää Mikaelin mallin mukaan, eikä tuo -sukkeluus huvita tällä haavaa." - -"Onko ketään, jota haluaisitte kutsuttavaksi heti?" kysyi tohtori, -ihmetellen itsekseen kuinka paljon suuremmiksi ja kirkkaammiksi nuo -suuret harmaat silmät saattoivat tulla, ja olivatko yhdenkään elävän -ihmisen kasvot koskaan olleet niin täydelleen värittömät. - -"Ketään, jota haluaisin tulemaan heti? En tiedä. Tai kyllä sentään -- -yksi henkilö on, jos hän vain voisi tulla. Jane -- tiedättehän? Jane -Dalmain. Minä sanon aina että hän on niinkuin bassoääni laulussa -- -niin tukeva ja täydentävä ja turvaava. Ei mitään aivan pahaa voisi -tapahtua, jos Jane olisi läsnä. Mutta tämä tietysti _on_ tapahtunut -- -eikö olekin?" - -Tohtori istuutui. - -"Minä sähkötin Gleneeshiin aamulla", sanoi hän. "Jane on täällä varhain -huomis-aamuna." - -"Monet ihmiset tiesivät sen siis ennen minua?" sanoi lady Ingleby. - -Tohtori ei vastannut. - -Myra nousi ylös ja seisoi katsoen alas tuleen; kookas, sulava vartalo -ojennettuna täyteen pituuteensa, selkä tohtoriin päin, jonka valppaat -silmät eivät hetkeksikään lakanneet häntä vaarinottamasta. - -Äkkiä Myra katsahti toiselle puolen huonetta lordi Inglebyn nojatuoliin. - -"Ja minä uskon että _Petterkin_ tiesi sen", sanoi hän kovalla, -korkealla äänellä. "Hyvät ihmiset! Petter tiesi eikä huolinut ruoasta -sen vuoksi että Mikael oli kuollut. Ja minä sanoin että sillä oli -vatsahäiriöitä! Mikael, oi Mikael! Sinun vaimosi ei tiennyt että olit -kuollut, mutta koirasi tiesi! Oi Mikael, Mikael! Pikku Petter tiesi!" - -Hän kohotti käsivartensa suurta miestä ja pientä koiraa esittävää -taulua kohti. - -Sitten hän horjahti taaksepäin. - -Tohtori otti hänet vastaan, kun hän kaatui. - - - - -Neljäs luku. - -VARMOISSA KÄSISSÄ. - - -Koko yön lady Ingleby makasi tuijottaen eteensä kiiltävin silmin, jotka -eivät nähneet mitään. - -Puistomajan hiljainen vaimo, joka ennen naimisiin menoaan oli ollut -lady Inglebyllä uskollisena seuraneitinä, saapui sanattoman murheen -vallassa ja auttoi tohtoria lempeästi tekemään kaikkea mitä oli -tehtävissä. - -Mutta kun tajunta ja todellisuuden tieto palasivat, ei niitä seurannut -mitään luonnollisia murheen ilmauksia; ainoastaan herkeämätön, -kivettynyt äänettömyys, liikahtamaton, synkkä ilme kalpeilla kasvoilla -ja luonnoton kirkkaus silmissä, jotka eivät mitään nähneet. - -Margaret O'Mara oli polvillaan ja itki ja rukoili, suudellen -silkkisellä peitteellä lepääviä yhteenliitettyjä käsiä. Mutta lady -Ingleby hymyili vain heikosti; ja yhden kerran hän virkkoi: "Hiljaa, -Maggie kulta. Vihdoinkin me olemme samanarvoisia." - -Tohtori tuli useita kertoja yön kuluessa, istuutuen hiljaa vuoteen -viereen, tarkkaavin katsein ja levollisin kosketuksin. Myra tuskin -huomasi häntä, ja tohtori ihmetteli taaskin, kuinka paljon suuremmiksi -nuo suuret, harmaat silmät saattoivat tulla noissa kalpeissa, tuskan -jäykistämissä suloisissa kasvoissa. - -Kerran hän viittasi toista valvojaa seuraamaan häntä käytävään. -Suljettuaan oven hän kääntyi jääden seisomaan hänen eteensä. Hän piti -tuosta hiljaisesta naisesta, joka oli puettu mustaan merino-hameeseen, -valkoisin liinakauluksin ja hihustimin ja sirosti palmikoiduin hiuksin. -Hänen olemuksensa teki hienostuneen ja hiljaisen itsehillinnän -vaikutuksen, mikä miellytti tohtoria. - -"Rouva O'Mara", sanoi hän; "hänen täytyy itkeä ja hänen täytyy nukkua." - -"Hän ei itke helposti, sir", vastasi Margaret O'Mara; "ja minä -tiedän hänen maanneen valveilla ilman unen rahtuakaan kokonaisen yön -pienemmästäkin surun syystä kuin tämä." - -"Vai niin," sanoi tohtori, katsoen kiinteästi Puistomajan vaimoon. -"Ihmettelenpä mitä muuta te tiedätte?" ajatteli hän. Mutta hän ei -lausunut luuloaan ääneen. Deryck Brand teki harvoin tiedusteluja -kolmannelta henkilöltä. Hänen potilaittensa ei tarvinnut koskaan -huomata hänen saaneen tietoja heistä toisten ihmisten juoruilun tai -luottamuksen rikkomisen kautta. - -Viimein hän ei voinut sallia tuon herkeämättömän tuijotuksen enää -jatkuvan. Hän päätti tehdä mikä oli tarpeellista, nyökäyttäen -levollisesti päätään vastaukseksi Margaret O'Maran rukoilevaan -katseeseen. Hän siirsi syrjään silkkisen yöpuvun väljää hihaa, tarttui -toisella lujalla kädellään sen alla olevaan hentoon käsivarteen, -tehden toisella ihoa vastaan taitavasti nopean, pusertavan liikkeen. -Margaretinkaan levottomasti tähystävä katse ei nähnyt sen enempää; ja -jälkeenpäin Myra usein ihmetteli, mistä tuo pieni naarmu oli voinut -tulla hänen valkohipiäiseen käsivarteensa. - -Pian hän oli vaipunut levolliseen uneen. Tohtori seisoi katsellen -häntä. Tuossa täydellisessä kauneudessa oli hänen mielestään jotain -traagillista. Nyt, kun harmaitten silmien selkeä puhtaus oli -verhottuna, ei kasvoissa enää ollut entistä lapsimaista ilmettä. Ne -olivat naisen kasvot -- ja naisen, joka oli elänyt ja kärsinyt. - -Niitä katsellessaan tohtori muisteli tuon kymmenen vuotta kestäneen -avioelämän historiaa, liittäen yhteen Myran hänelle kertomia piirteitä, -omia teräviä päätelmiään ja yleisesti tunnettuja tosiseikkoja. - -Sen verran menneisyydestä. Nykyhetki oli, ainakin muutamiksi tunneiksi -eteenpäin, armeliasta unohdusta. Mitä oli tulevaisuus tuova? Myra -Ingleby oli urheasti ja uskollisesti torjunut luotaan kaikki kiusaukset -tulla tuntemaan elämän riemuja ja rakkauden täydellisyyttä keneltäkään -muulta kuin omalta mieheltään. Eikä tämä ollut häntä opettanut niitä -tuntemaan. Voiko kuuro opettaa sävelten sointuja tahi sokea selittää -värisekotuksien ihanuuksia? - -Mutta tulevaisuus ei ollut enää kärsivä noista rajotuksista. "Suljettu -puutarha" ei ollut enää lukittu kaikilta muilta paitse sen omistajalta, -joka ei ollut välittänyt sen kukoistuksesta. Portti oli ainoastaan -säpissä, vaikkakin vain siksi kunnes halajava käsi sitä painaltaisi, -kokonaan tiedottomana siitä että sen salvat ja teljet olivat poissa ja -se saattoi revähtää apoauki. - -"Ah", mietti tohtori. "Sattuukohan oikea mies kulkemaan ohi? Nuoruus -oppii helposti nuoruudelta; mutta onko joukossamme miestä, joka olisi -kyllin voimakas, kyllin vilpitön ja kyllin puhdas opettamaan tälle -kolmeakymmentä lähestyvälle naiselle sitä, mikä hänen olisi ollut -opittava kultaisina immenpäivinään? Varmaankin tuo ainokainen mies, -jolle hän on oleva ainokainen nainen, liikkuu ja toimii ja odottaa -jossain maan päällä tälläkin hetkellä. Jumala suokoon hänen kohdata -tämän naisen, kun aika on täytetty." - - * * * * * - -Ja juuri sillä hetkellä -- Myran nukkuessa ja tohtorin valvoessa -vieressä miettien ja aprikoiden -- juuri sillä hetkellä eräs voimakas -mies kaukana Idän taivaan alla, elämään kyllästyneenä, uupuneena -ja toiveissaan pettyneenä, taistellessaan ankaran kuumeen kourissa -sotilasteltan tukahduttavassa ilmassa, huusi nääntyneen sielunsa -katkeruudesta: "Oi Jumala, anna minun kuolla!" Lisäten sitten tuon -"kuitenkin"-ehdon, joka aina liittyy uljaan sielun rukoukseen hänen -anoessaan vapahdusta tuskista: "Jollei -- jollei, oi Jumala, tämän maan -päällä ole vielä jotain tehtävää, jonka ainoastaan minä voin tehdä." - -Ja tohtori oli juuri sanonut: "Oi Jumala, suo hänen kohdata tämä -nainen, kun aika on täytetty." - -Nuo kaksi rukousta saapuivat yhdessä Kaikkitietävän istuimen luo. - - * * * * * - -Kun Deryck Brand katsahti ylös, näki hän Margaret O'Maran levollisten -silmien katsovan häneen kiitollisina vuoteen toiselta puolen. "Kiitos", -kuiskasi hän. - -Tohtori hymyili. "Sitä ei ole koskaan tehtävä harkitsematta, rouva -O'Mara", sanoi hän. "Kaikkia muita keinoja on koetettava ensin. -Mutta tärkeimmistäkin säännöistä on poikkeuksia, ja on turmiollista -heikkoutta empiä tuollaisen poikkeuksen eteen sattuessa. Lähettäkää -hakemaan minua, kun hän herää; mutta sitä odottaessanne laskeutukaa -tuohon sohvalle ja nukkukaa vähän itsekin. Te olette uupunut." - -Tohtori kääntyi poispäin, mutta ehti sitä ennen kuitenkin huomata -äkillisen mykän tuskan ilmeen, joka häivähti noihin levollisiin -silmiin. Hän saapui ovelle, pysähtyi silmänräpäykseksi ja palasi sitten -takaisin. - -"Rouva O'Mara", sanoi hän laskien käden hänen olalleen, "teillä on -surua itsellännekin?" - -Margaret O'Mara astahti takaperin säikähtyneenä. "Oi, vaiti!" kuiskasi -hän. "Älkää kysykö! Älkää herpauttako minua, sir. Auttakaa minua -ajattelemaan ainoastaan häntä." Sitten hän lisäsi rauhallisemmin: -"Mutta tietystikään minä en ajattele muuta kuin häntä, niin kauan -kuin hän minua tarvitsee. Mutta -- mutta, sir -- koska te olette niin -ystävällinen --" hän veti poveltaan rutistuneen sähkösanoman ja ojensi -sen tohtorille. "Tämä saapui yhtaikaa kuin hänenkin", virkkoi hän -vaatimattomasti. - -Tohtori levitti auki sotaviraston sanoman. - - Ikäväksemme ilmotamme että kersantti O'Mara kaatui eilen - hyökkäyksessä Targaita vastaan. - -"Hän oli hyvä mies", sanoi Margaret O'Mara vaatimattomasti, "ja me -olimme hyvin onnelliset." - -Tohtori ojensi kätensä. "Olen ylpeä että olen tavannut teidät, rouva -O'Mara. Tämä on mielestäni urhoollisin teko, minkä tiedän yhdenkään -naisen koskaan tehneen." - -Margaret O'Mara hymyili kyyneltensä läpi. "Kiitos, sir", virkkoi hän -väräjävin äänin. "Mutta minun on helpompi kantaa omaa suruani, kun saan -tehdä jotakin hänen puolestaan." - -"Jumala itse lohduttakoon teitä, ystäväni", sanoi Deryck Brand, ja -enempää ei hän uskaltanut sanoa, jottei äänensä pettäisi; eikä hän -hävennyt sitä, että hänen oli haparoitava umpimähkään ovenripaa. - - * * * * * - -Tohtori oli syönyt aamiaisensa ja pyysi juuri Groatleylta aikataulua, -kun hänelle tuotiin sana että lady Ingleby oli valveilla. Hän läksi -heti ylös hänen luokseen. - -Myra istui vuoteessa, tyynyjen varaan tuettuna. Hänen poskillaan oli -heleä puna, ja silmissä oli kuiva kiilto. - -Hän ojensi kätensä tohtorille. - -"Kuinka hyvä te olette ollut", sanoi hän, puhuen hyvin nopeaan -korkealla, luonnottomalla äänellä. "Olen tainnut aiheuttaa teille -kovin paljon vaivaa. En muista juuri paljoa eilis-illasta, paitsi että -Mikaelin ilmotettiin kaatuneen. Onko Mikael todella kaatunut, mitä -luulette? Ja ilmotetaanko minulle yksityiskohtia? Varmasti minulla on -oikeus tietää yksityiskohdat. Ei mikään voi muuttaa sitä tosiasiaa että -minä olin Mikaelin vaimo, eihän? Mene syömään aamiaista, Maggie. Ei -sinun auta seisoa siinä ja hymyillä ja sanoa ettet tarvitse aamiaista. -Jokainen tarvitsee aamiaista kello yhdeksältä aamulla. Minäkin -tarvitsisin aamiaista, jollei Mikael olisi kaatunut. Sanokaa hänelle -että hänen täytyy syödä aamiaista, sir Deryck. Minä luulen että hän on -ollut ylhäällä koko yön. On niin lohdullista kun hän on täällä. Hän on -niin uljas ja tyyni ja niin osanottavainen." - -"Hän on hyvin uljas", sanoi tohtori; "ja te olette aivan oikeassa -sanoessanne hänen tarvitsevan aamiaista. Menkää alas hetkiseksi, rouva -O'Mara. Minä olen sen aikaa lady Inglebyn luona." - -Margaret O'Mara meni tottelevaisesti ovea kohti, mutta Deryck Brand -ennätti sen luokse ennen häntä. Ja kuuluisa lontoolainen erikoislääkäri -piti ovea auki nuorelle kersantin leskelle, ilmaisten niin suurta -kunnioitusta käytöksessään, että tuskin olisi osottanut sellaista -kuningattarellekaan. - -Sitten hän palasi lady Inglebyn luokse. Juna, jolla hänen oli -matkustettava, lähti kolmen neljänneksen perästä. Mutta hänen -tehtävänsä täällä ei ollut vielä täytetty. Lady Ingleby oli nukkunut, -mutta ennenkuin tohtori Deryck uskalsi jättää hänet, täytyi hänen itkeä. - -"Missä Petter on?" tiedusti kiihtynyt ääni vuoteelta. "Se haukkuu aina -aamusin pyrkien ulos, mutta minä en ole vielä kuullut sen ääntävänkään." - -"Se oli kovin uuvuksissa eilen illalla, pikku ressu raukka", sanoi -tohtori. "Se jaksoi tuskin kävellä. Minä kannoin sen ylös itse ja panin -sen vuoteelle viereiseen huoneeesen. Takki oli vielä paikoillaan. -Minä kiedoin Petterin siihen. Se nuoli kättäni ja paneutui maata -tyytyväisenä." - -"Minä tahdon nähdä sen", sanoi lady Ingleby. "Mikael rakasti sitä. -Tuntuu kuin se olisi kaikki, mitä minulla on jälellä Mikaelista." - -"Minä noudan sen", sanoi tohtori. - -Hän meni viereiseen huoneeseen, jättäen oven raolleen. Myra kuuli hänen -saapuvan vuoteen ääreen. Sitten seurasi pitkä äänettömyys. - -"Mikä siellä on?" huusi Myra vihdoin. "Eikö se ole siellä? Miksi -viivytte niin kauan?" - -Silloin tohtori tuli takaisin. Hän kantoi jotakin myttyä sylissään, -vanhaan metsästystakkiin kiedottuna. - -"Rakas lady Ingleby", sanoi hän, "pikku Petter on kuollut. Se on -varmaan kuollut yöllä nukkuessaan. Se makasi juuri samassa asennossa, -mihin se jäi illalla lähtiessäni, takkiin käpertyneenä; mutta se -on aivan kylmä ja kankea. Uskollinen pikku olento!" lisäsi tohtori -liikutettuna, pidellen hellävaroin kantamustaan. - -"Mitä!" huusi Myra, ojentaen molemmat käsivartensa. "Petter on -kuollut, koska Mikael on kuollut, ja minä -- minä en ole vuodattanut -kyyneltäkään!" Hän hervahti taaksepäin tyynyjen varaan valtavan -itkunpuuskan puistattamana. - -Tohtori seisoi vieressä äänettömänä, tietämättä mitä tehdä. Myran -nyyhkytykset yltyivät yhä, vavahutellen vuodetta suonenvedontapaisella -voimallaan. Sitten hän alkoi huudahdella katkonaisin parahduksin -Mikaelia ja Petteriä ja nyyhkyttää uudelleen kasvavalla kiihkeydellä. - -Silloin tohtori kuuli automobiilin törähdyksen puistokujalta; sitten, -melkein heti sen jälkeen, ovikellon kilinää ja vieraitten saapumisen -synnyttämää liikehtimistä alhaalta. Rajattoman helpotuksen ilme tuli -hänen kasvoilleen. Hän meni leveitten portaitten yläpäähän ja katsoi -kaiteen yli. - -Jalosukuinen rouva Dalmain oli saapunut. Tohtori näki hänen kookkaan, -tummanvihreään matkaviittaan verhotun vartalonsa kulkevan nopeasti -hallin poikki. - -"Jane!" sanoi hän. "Jeanette! Ah, tiesinhän ettette tuottaisi meille -pettymystä! Tulkaa suoraan tänne ylös. Saavuitte parhaaseen aikaan." - -Jane katsahti ylös ja näki tohtorin seisovan portaitten yläpäässä, -pidellen vanhaan takkiin käärittyä myttyä varovaisesti sylissään. Hän -lähetti hänelle tervehtivän ja vakuuttavan hymyn ja riisui sitten -kiiruusti yltään, tuhlaamatta aikaa puheisiin, viitan, hatun ja -hansikkaat, viskaten ne nopeasti yhden toisensa jälkeen ällistyneelle -lakeijalle. Tohtori odotti vain siksi että näki hänen todella alkavan -nousta ylös portaita. Sitten hän meni lady Inglebyn huoneen läpi ja -laski Petterin pienen ruumiin takaisin isäntävainajan vuoteelle, yhä -vanhaan villanuttuun käärittynä. - -Kun hän astui takaisin lady Inglebyn huoneeseen, sulkien välillä -olevan oven, näki hän Jane Dalmainin polvistuvan vuoteen viereen ja -sulkevan itkevän olennon syliinsä rajattoman suojelevaista hellyyttä -ilmaisevalla liikkeellä. - -"Oi Jane", nyyhkytti lady Ingleby, kätkiessään kasvonsa tuon jalon -rinnan suomaan lohtuun, "oi, Jane! Mikael on kaatunut! Ja pikku Petter -kuoli, koska Mikael on kuollut. Pikku Petter _kuoli_, ja minä en ollut -vuodattanut kyyneltäkään!" - -Tohtori meni nopeasti ulos, sulkien oven jälkeensä. Hän ei odottanut -kuullakseen vastausta. Hän tiesi että se oli viisas ja lempeä ja -oikeaan osuva. Hän jätti hoidokkaansa varmoihin käsiin. Jane oli -vihdoinkin saapunut. Kaikki oli käyvä hyvin. - - - - -Viides luku. - -LADY INGLEBYN VIRKISTYSLEPO. - - -Siitä hetkestä lähtien, jolloin Cornwallin pikajuna verkalleen -mutta peruuttamattomasti oli lähtenyt vierimään Paddingtonin -asemalta, ja hän oli heittänyt viimeisen silmäyksen Margaret -O'Maran helliin, huolekkaisiin, yksinkertaisen leskenpäähineen -kehystämiin kasvoihin, todeten että hänen jonkunverran omituinen -virkistysleponsa oli todellakin menestyksellisesti alkanut ja että -hän jätti jälkeensä ei ainoastaan vaivojaan ja vastuksiaan, vaan itse -oman henkilöllisyytensäkin -- siitä hetkestä lähtien lady Ingleby -oli istunut taaksepäin nojautuneena suljetuin silmin oman eristetyn -vaunuosastonsa kulmassa ja antautunut levollisesti muistelemaan -menneisyyttä. - -Levossa ollessaan hänen kasvonsa näyttivät surullisilta -- tyvenen -surullisilta, kuvastaen kaipausta, johon ei sisältynyt katkeruutta. -Posket, joita silmien tumma ripsireunus varjosi, olivat, valkoiset ja -ohuet; täyden terveyden väri ja piirteet olivat niistä hävinneet. Mutta -silloin tällöin muisteloiden vallassa tuon suloisen, ilmehikkään suun -surumielinen raukeus kaartui hymyksi ja poskiin pilkahti odottamatta -pieni hymykuoppa, antaen väsyneille kasvoille nuorekkaan näön. - -Kun Lontoo esikaupunkeineen oli kokonaan sivuutettu ja kesäinen -päivänpaiste helotti ikkunasta vaunuun selkeän siniseltä, säteilevältä -kesäkuun taivaalta, nojautui lady Ingleby eteenpäin, katsellen nopeasti -ohivieriviä niittyjä ja pensas-aitoja, laajoja, kinsteripensaista -keltaisia laidunmaita, sinikello-mattoisia havumetsiköitä, sammaleisia -töyräitä, joilla riippui orjanruusuja, kuusamia ja metsäköynnöksiä --- koko sitä kuvaamatonta vihannuutta ja tuoksuvaa rehevyyttä, jota -Englannin varhaiskesä tarjoaa; ja hänen katsellessaan syntyi siitä -vastaheijastus hänen kauniisiin, harmaisiin silmiinsä. Syksyn raskas -alakuloisuus, talven kalmanjäykkyys, kevään kolea epävarmuus -- kaikki -tuo oli ollutta ja mennyttä. "Kukkaiset ovat puhjenneet ulos kedolla, -ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme", laulaa Korkean veisun -rakastaja; ja Myra Inglebyn ankeassa sydämessä puhkesivat arkoina esiin -toivon kukkaset, epämääräiset lupaukset tulevaisesta ilosta, joka -elämällä saattoi vielä olla tarjottavana. Mustarastas visersi iloisesti -orapihlajassa, ja Myra hyräili hiljaa "Mustarastaan laulua", Garth -Dalmainin sepittämällä sävelellä: - - "Jo elvy sydän suruinen, - ja laula, oi! - Kun loistain kukkii Luojan maa, - ei toivo kuolla voi. - Miss' oisi sijaa surrakaan, - kun taivaan rakkaus täyttää maan!" - -Sitten, junan kiitäessä halki Wiltshiren, Somersetin ja Devonin, lady -Ingleby tunsi toivottoman mielialansa soluvan pois, ja hän silmäili -menneisyyttä jokseenkin samaan tapaan kuin vanki silmäilee taakseen -pimeään, ahtaaseen koppiinsa avoimelta, auringonpaisteiselta ovelta, -seisoessaan vihdoinkin vapauden kynnyksellä. - -Seitsemän kuukautta oli nyt kulunut siitä, kun tuona koleana marraskuun -iltana tieto lordi Inglebyn kuolemasta oli saapunut Shenstoneen. -Sitä seuraavien viikkojen tapahtumat tuntuivat nyt Myrasta hämäriltä -ja unenkaltaisilta; vain muutamat harvat seikat esiintyivät selvinä -kurjuuden harmaasta hämäryydestä. Hän muisti tohtorin luottamusta -herättävän lujuuden, Margaret O'Maran epäitsekkään uhrautuvaisuuden, -Janen terveen, ymmärtävän hellyyden tuottaman sanomattoman lohdutuksen. -Sitten seurasi hänen äitinsä pelätty saapuminen ja heti sen jälkeen, -kuten luvattu oli, Georginan, Meldrumin herttuattaren suojeleva -ilmestyminen; jonka jälkeen traagillisuus ja koomillisuus kulkivat -käsikädessä, ja murheen hiljaisuutta vilkastuttivat herttuattaren -suorasukaiset sananparret ja rouva Coller-Crayn suuttuneet tuhahdukset. - -Myöhemmin saapui yksityiskohtaisia tietoja lordi Inglebyn kuolemasta, -ja hänen leskensä sai tietää hänen kaatuneen -- tosin Targaita -vastaan tehdyssä hyökkäyksessä -- mutta tapaturman uhrina, menettäen -henkensä, ei hurjan vihollisen käden kautta, vaan erään oman -toverinsa onnettoman erehdyksen takia. Myra ei päässyt oikein tarkoin -käsitykseen kaikista yksityiskohdista: jokin muuri oli räjäytettävä; -oli käytettävä hänen itse keksimäänsä pelottavaa räjähdysainetta; -kiihkeällä innolla oli hän itsepintaisesti vaatinut saada itse asettaa -panoksen paikalleen ja käyttää sen räjähdyttämisessä patentinsaanutta -sähkömenettelyään. Sitten seurasi jonkun merkin väärinkäsittäminen, -sähkönappulan painaminen viisi minuuttia liian varhain, sähkövälähdys -miinakäytävässä, hirvittävä räjähdys ja silmänräpäyksellinen kuolema -miehelle, jonka taito ja rohkeus olivat raivanneet aukon, jonka läpi -äänettömästä pimeydestä esiinsyöksyvien brittiläisten sotilasten -hurraavat parvet riensivät heitä odottavaan voittoon. - -Kun täysin yksityiskohtaiset tiedot saapuivat sotavirastoon, teki -eräs hyvin korkea-arvoinen henkilö käynnin lady Inglebyn luokse -hänen asuntoonsa Park Lane kadun varrelle selittääkseen hänelle -mieskohtaisesti joittenkin näitten suuresti-valitettavien seikkojen -salassapitämisen välttämättömyyttä. Koko tuolla onnettomalla -tapahtumalla oli ollut suureksi osaksi kokeilun luonne. Räjähdysaine, -uusi merkinantojärjestelmä, kannettava sähkökalusto -- kaikki -nämä olivat lordi Inglebyn ja hänen nuorten upseeri-apulaistensa -käytettävinä enemmän tai vähemmän kokeilunomaisesti ja epävirallisesti. -Miehellä, jonka onnettomasta erehdyksestä tapaturma aiheutui, oli -edessään huomattava tulevaisuus. Hänen nimensä ei saanut päästä -julkisuuteen. Olisi kohtuutonta, että paljon lupaava tulevaisuus -tuhottaisiin tapahtuman takia, joka oli ilmeinen tapaturma. Niitä -harvoja, jotka tiesivät nimen, oli heti velvotettu säilyttämään -se salaisuutenaan. Tietysti se ilmotettaisiin yksityisesti lady -Inglebylle, jos hän todella halusi sen tietää, mutta -- -- -- - -Silloin Myra menetteli hänelle hyvin luonteenomaisella tavalla. Hän -suoristautui istumaan äkillisen päättäväisyyden terästämänä, hänen -kalpeille kasvoilleen kohosi puna ja hänen suuret ilmehikkäät, harmaat -silmänsä saivat kirkkaan säihkyn. - -"Suokaa anteeksi, sir, että keskeytän", lausui hän; "mutta minä en -ollenkaan halua tietää tuota nimeä. Mieheni olisi ollut ensimäinen -vaatimaan ettei sitä ilmaistaisi. Ja mitä minuun tulee, niin olisi -valitettavaa jos maan päällä eläisi ihminen, jonka kättä en saattaisi -suostua ystävällisesti pudistamaan. Käsi, joka minusta teki lesken, -teki sen ilman aikomusta. Pysyköön se ainian minulle Sallimuksen tahdon -salaperäisenä välikappaleena. En tahdo koskaan koettaa edes arvatakaan, -kenelle Mikaelin tovereista tuo käsi kuului." - -Lady Ingleby teki tämän päätöksen vilpittömällä mielellä; ja tuo hyvin -korkea-arvoinen henkilö astui viisi minuuttia myöhemmin vaunuihinsa -suuresti keventyneenä ja rajattomasti ihaillen lordi Inglebyn kaunista -ja jalomielistä leskeä. Viehättävä oli lady Ingleby aina ollut. Nyt -oli hän lisännyt terveen järkevyyden persoonalliseen viehätykseensä. -Erinomaista! Verratonta! Sääli Ingleby parkaa! Ja sääli -- ah, _hänen_ -nimeänsähän ei saanut mainita, ei edes ajatuksissa. - -Niin; lady Ingleby oli tehnyt tuon päätöksensä täysin vilpittömällä -mielellä. Ja kuitenkin pyöri tuosta hetkestä alkaen kaksi nimeä -lakkaamatta hänen mielessään, seurassaan alinomainen arvailu -- niiden -kahden miehen nimet, joita Mikael oli kirjeissään alituiseen maininnut -kokeilu-kumppaneinaan ja harrastustensa ja vaarojensa jakajina: -Ronald Ingram ja Billy Cathcart -- molemmat herttaisia poikia, Myran -hartaita ihailijoita, melkeinpä hänen rakkaimpia, lähimpiä ystäviään, -uskollisia, luotettavia, koeteltuja. Ja nyt, aina kun Myran ajatukset -johtuivat heihin, kummitteli vierellä kysymys: "Oliko se Ronald? Vai -oliko se Billy? Kumpiko? Billykö vai Ronnie? Ronnieko vai Billy?" -Myra oli sanonut: "En tahdo koskaan koettaa edes arvatakaan", ja hän -oli sanonut sen vilpittömällä mielellä. Hän ei koettanut arvata. Hän -päinvastoin arvaili, vaikka koetti olla sitä tekemättä, ja tuo hänen -olettamustensa varmuus ja samalla epävarmuus koski hänen hermoihinsa, -muodostuen sielulliseksi kidutukseksi, joka alitajuisesti seurasi häntä -aina, päivin ja öin. - -Aika kului. Siirtomaasota oli päättynyt. Englanti oli, kuten aina, -pannut määräkseen saada lopullisen voiton; ja Englanti oli voittanut. -Se oli vaatinut vain aikaa, viisastumista alussa tehdyistä erehdyksistä -ja suuren määrän brittiläistä kultaa ja brittiläistä verta. Englannin -ylivalta oli tyydyttävästi lujitettu, ja se osa urhoollisesta -sotajoukosta, joka oli säästynyt hengissä alussa tehdyiltä -erehdyksiltä, palasi kotiin; heidän joukossaan Ronald Ingram ja Billy -Cathcart, ensinmainittu huomattavasti vanhempana kuin lähtiessään, -laihana ja kuihtuneena, päivettymisestään huolimatta kalpeana, -olemuksessaan selvästi nähtävinä vaikean haavan ja sitä seuranneen -kuumeen vaikutukset. "Äärettömän mielenkiintoinen", sanoi Meldrumin -herttuatar lady Inglebylle kertoessaan ensinäkemäänsä Ronald Ingramin -kanssa. "Jos vain olisin viisikymmentä vuotta nuorempi kuin olen, -menisin paikalla naimisiin tuon suloisen pojan kanssa, veisin hänet -Overdeneen ja ja hoitaisin hänet jälleen terveeksi ja voimakkaaksi. -Oo, ei sinun tarvitse näyttää noin epäuskoiselta, Myra kulta! Minä -tarkoitan aina mitä sanon, kuten varsin hyvin tiedät." - -Mutta lady Ingleby väitti ettei hän ollut lainkaan epäuskoinen ja -huomautti vain raukeasti, että -- lukuunottamatta avioliitto-pykälää --- ohjelma oli erinomainen ja varsin hyvin toteutettavissa. Ja kun -nuoren Ronaldin havaittiin olevan samaa mielipidettä, sijotettiin -hänet väleen Overdeneen, missä hän, omien sanojensa mukaan, vietti -elämänsä ihanimmat päivät vanhan kelpo herttuattaren hemmottelemana -ja lellittelemänä, sallimatta hänen koskaan edes epäillä että yksi -Overdenen pääviehätyksiä oli se, että se oli niin mukavan automatkan -päässä Shenstonen linnasta. - -Billy palasi yhtä nuorekkaana, yhtä epäjohdonmukaisena ja yhtä -masentumattomana kuin aina ennenkin. Ja kuitenkin huomasi Myra -hänessäkin lievän muutoksen, jolle hän oli liiankin kärkäs löytämään -syyn, joka oli kaukana todellisesta. - -Asiain todellinen laita oli tällainen. Molemmat nuoret miehet olivat -tähän saakka, huolimatta romanttisesta kiintymyksestään Myraan, -säilyttäneet miehekkäisyytensä ja pysyneet vilpittöminä lordi Inglebytä -kohtaan. Mutta heidän vilpittömyytensä oli aina ollut väkinäistä. -Siispä, kun he -- jännityksen lauettua -- tapasivat Myran uudelleen, -olivat he mitä selvimmin tietoisia hänen vapaudestaan ja samalla heitä -itseään kahlehtivien siteitten pois-putoamisesta. Tämä synnytti heissä -jonkinlaisen pidättäväisyyden ja ujouden Myran läsnäollessa, minkä -Myra luonnollisesti selitti vahvistukseksi omille epäilyksilleen. Hän --- joka ei koskaan ollut tuntenut yhtään vaikeaksi muistaa kuuluvansa -Mikaelille ja olla hänelle uskollinen kaikissa ajatuksissaan -- hän oli -aivan tiedoton vapaudestaan. Kun hänen ei ollut tarvinnut mitenkään -pakottautua pysymään uskollisena oman puhtaan, rehellisen, kunniallisen -luonteensa vaistoille, ei mikään jännityksen laukeaminen hänen nähden -tullut kysymykseenkään. - -Aivan luonnollisista syistä siis johtui, että kun Ronald Ingram -eräänä päivänä oli istunut kauan aikaa hänen luonaan äänettömänä -tutkien kenkiään, voimakkailla kasvoillaan pingottunut ja onneton -ilme, kohottaen silloin tällöin silmänsä heittääkseen salavihkaisen -katseen häneen ja antaakseen sen heti taas painua alas kohdattuaan -Myran tyvenen ystävällisen katseen, Myra ajatteli: "Voi Ronnie parkaa -'huomattavine tulevaisuuksineen'. Hän se epäilemättä teki sen. Ja -Billy tietää sen myös. Kas kuinka rauhaton Billy on, kun Ronnie istuu -luonani." - -Mutta jonkun hetken kuluttua hän ajattelikin: "Ei, tietysti se oli -Billy -- suloinen, tuittupäinen, vilkas nuori Billy. Ja Ronald, tietäen -asian, tuntee itsensä myös syylliseksi. Pikku Billy parka, joka oli -kuin oma poika Mikaelille! Ei voinut erehtyä tuosta liikutetusta -ilmeestä hänen kasvoillaan äsken, kun vain laskin käteni hänen -kädellensä. Voi sitä malttamatonta, haihattelevaa poikaa! ... Hyvänen -aika, kunpa hän ei ojentaisi minulle voileipää!" - -Sitten tunki tähän väärinymmärrysten ja epävarmuuden ilmapiiriin -vielä uusi aines. Muuan lordi Inglebyn serkku, jolle arvonimi ilman -sukutilaa oli siirtynyt, johtui siihen huomioon ettei mikään estäisi -yhdistämästä arvonimeä ja sukutilaa jälleen yhteen. Siinä tarkotuksessa -hän tunkeutui häiritsemään lady Inglebyn yksityisrauhaa kaikissa -mahdollisissa tilaisuuksissa, alkaen virallisen kaavamaisen kosiskelun. - -Tämä herätti karkealla tavalla Myran tajuamaan vapautensa. Heti -muuttui koko hänen elämänkatsantonsa toiseksi. Kaikki seikat saivat -uuden merkityksen. Ronnie ja Billy eivät enää tuntuneet hänestä -lohduttajilta. Ronnien hermostunut vaivan-alaisuus sai uuden tärkeyden -ja yhtyneenä hänen omiin epäilyksiinsä täytti hänet hyydyttävällä -kauhulla. Herttuattaren verhotut pilapuheet sattuivat häneen ja -tekivät kipeää. Turvattoman yksinäisyyden tunne valtasi hänet. -Jokainen mies muuttui tulevaksi, peljätyksi kosijaksi; jokaisen naisen -huomautukset tuntuivat sisältävän salaviittauksen. Kun hän näki nimensä -sanomalehdissä, kiusasi se häntä. - -Hän oivalsi kyllä itse tilansa sairaaloiseksi, muttei siitä huolimatta -voinut voittaa sitä; ja eräänä päivänä hän äkkiä lähti Shenstonesta, -tuli kaupunkiin ja kysyi neuvoa sir Deryck Brandilta. - -"Oi, hyvä ystävä", sanoi hän, "auttakaa minua! En kykene lainkaan -kestämään elämää enää." - -Tohtori kuunteli häntä malttavaisesti, helpottaen kerrottavan -esilletuomista lujamielisellä, ymmärtävällä äänettömyydellään. - -Sitten hän virkkoi tyvenesti: "Rakas lady, taudin määrittely ei ole -vaikea. Eikä sille ole kuin yksi lääke mahdollinen." - -Hän vaikeni, ja lady Inglebyn anova katse odotti kiihkeänä hänen -tuomiotaan. - -"Virkistyslepo", virkkoi tohtori lopulta ratkaisevasti. "Kauhistus, -ei toki!" huusi Myra. "Tahtoisitteko salvata minut neljän seinän -sisään, ahtaa minuun riisiputinkia ja sen semmoista mitä enimmän -inhoan, lähettää kamalan naisihmisen minua hieromaan, hankaamaan ja -mukiloimaan ja kertomaan minulle hirveitä juttuja, pidättää minulta -kaikki ystäväni ja kirjeet ja kirjat ja uutiset; ja sitten kuuden -viikon kuluttua päästää minut jälleen maailmaan ulkomuoto turmeltuna -ja ilman ainuttakaan tervettä ajatusta mistään asiasta auringon alla? -Rakas tohtori, ajatelkaa sitä! Lihavana ja tylsämielisenä! Oi, antakaa -minulle jotain pullorohtoa pudistettavaksi ja otettavaksi kolme kertaa -päivässä -- ja päästäkää minut menemään!" - -Tohtori hymyili. Hän oli kuuluisa tyvenestä kärsivällisyydestään. - -"Teidän hieman räikeävärinen kuvauksenne, rakas lady Ingleby, sopii -sellaiseen virkistyslepoon, jollaista minä harvoin, jos koskaan, -suositan. Teihin nähden se ei olisi ainoastaan hyödytön, vaan -vahingollinenkin. Me emme hyötyisi mitään sulkemalla teidät sen ainoan -henkilön seuraan, joka teitä kiusaa ja josta meidän on saatava teidät -vapautetuksi." - -"Kuka se henkilö on?" kysyi Myra suurin silmin. - -"Hyvin miellyttävä henkilö muuhun ihmiskuntaan nähden", hymyili -tohtori, "mutta hyvin vahingollinen teille juuri tällä haavaa." - -"Mutta kuka?" kysyi Myra jälleen. "Ketä te voitte tarkottaa?" - -"Tarkotan lady Inglebytä", vastasi tohtori vakavasti. "Kun lähetän -teidät virkistyslepoon, on lady Ingleby huolineen ja suruineen, -pelkoineen ja epäilyksineen jätettävä jälelle. Lähetän teidät -erääseen pieneen kylään kauas muusta maailmasta, Cornwallin karulle -merenrannikolle, missä te ette tunne ketään eikä kukaan tunne teitä. -Teidän on mentävä sinne tuntemattomana, otettava nimeksenne jokin -'neiti' tai 'rouva' -- mikä hyvänsä. Virkistysleponne ensimäinen pykälä -on, että teidän on irtauduttuva joksikin aikaa lady Inglebyn asemasta, -tilasta ja huolista. Teidän on annettava tieto lähimmille ystävillenne -ja ilmotettava heille, että aiotte vetäytyä yksinäisyyteen ja ettei -heidän pidä kirjottaa teille ennenkuin saavat jälleen kuulla teistä. -Saatte luvan kirjottaa yhden kirjeen viikossa ainoastaan yhdelle -henkilölle, ja sen henkilön tulee olla sellainen, jonka minä voin -hyväksyä. Teidän tulee syödä runsaasti terveellistä ruokaa, kuljeksia -ulkona päivät pitkät, nousta ylös varhain, mennä aikaisin levolle, -elää kokonaan vaatimattomassa, kauniissa, terveellisessä nykyhetkessä, -lujasti välttäen kaikkea surullisen menneisyyden muistelua ja epävarman -tulevaisuuden aavistelua. Ei kukaan saa tietää olinpaikkaanne, paitsi -minä ja se ainoa ystävä, jolle saatte kirjottaa. Mutta meidän on -järjestettävä niin että joku -- esimerkiksi tuo teidän uskollinen -seuranaisenne Puistomajasta -- on aina vapaa ja valmis lähtemään -luoksenne tunnin kuluttua kutsun saatuaan, siinä tapauksessa että -äkillinen yksinäisyydentunne valtaisi teidät. Tietoisuus tästä estää -arvatenkin sellaista tapahtumasta. Te voitte neuvotella kanssani -vaikka joka päivä, kirjeellä tai sähköttämällä, mutta muitten ihmisten -ei ole tiedettävä mitään olinpaikastanne. En halua että monien -henkilöiden huolestuneet tai levottomat ajatukset seuraisivat teitä. -Huomenna ilmotan teille suosittamani paikan ynnä majatalon, josta -voitte tilata huoneet. Sen tulee olla paikka, jossa ette ole koskaan -ollut ja josta arvattavasti ette ole koskaan kuullutkaan. Olemme nyt -toukokuun lopulla. Toivoisin teidän lähtevän kesäkuun ensi päivänä. -Jos haluatte kesäseuruetta Shenstoneen tänä kesänä, voitte kutsua -vieraanne heinäkuun alusta. Lady Ingleby on silloin jälleen kotona, -täysin kyeten kannattamaan mainettaan voittamattoman viehättävänä, -herttaisena ja suosittuna emäntänä. Sairaaloinen itsetunto on -mielentila, josta te tähän saakka olette ollut niin täysin vapaa, että -tämä odottamaton hyökkäys on teidät ihan herpauttanut ja vaatii ripeitä -ja perinpohjaisia toimenpiteitä... Aivan niin, Jane Dalmain sopii hyvin -kirjeenvaihtotoveriksenne. Paremmin ette olisi voinut valita." - -Tällainen oli tohtorin lausunto ja määräys; ja koska hänen potilaillaan -ei ollut tapana väittää edellistä vastaan tai kieltäytyä seuraamasta -jälkimäistä, oli Myra nyt tänä säihkyvänä kesäkuun ensi päivänä -kiitämässä länteenpäin Cornwallin pikajunassa, matkan määränä pieni -Tregarth-niminen kalastajakylä, jossa hän oli tilannut huoneet -Moorheadin majatalosta rouva O'Maran nimelle. - - - - -Kuudes luku. - -MOORHEADIN MAJATALOSSA. - - -Tulipunaisen auringonlaskun rusohohde heijastui rantakalliolle ja -pikku kylään, heittäen monikimmelteisen kultaloisteen etäämpänä -leviävälle ulapalle, kun Myra käveli someropolkua Moorheadin majatalon -maalaismallista sisäänkäytävää kohti ja silmäili ympärilleen yhä -enenevin virkistyksen tuntein. - -Hän oli tullut jalkaisin pieneltä väliasemalta, matkatavaroiden -seuratessa jälempänä käsikärryissä; ja tällainen kulkutapa, ilman -lakeijaa ja kamarineitiä, itse kantaen päällystakkia, sateensuojaa ja -matkalaukkua, oli jo sinänsä viehättävä uutuus. - -Ovella oli häntä vastassa majatalon omistajatar, muhkea nainen, -mustassa satiinipuvussa ja kaksinkertainen rivi isoja, mustia helmiä -kaulassa; ja heti ensi silmäyksellä muistuivat Myran mieleen kaikki -lordi Inglebyn naimattomat tädit. Tämä näytti olevan heidän kaikkien -tehostettu, jalostettu ja keskitetty ruumiillistuma, ja Myra kaipasi -Billyä jakaakseen huvin hänen kanssaan. - -"Täti Ingleby" pyysi rouva O'Maraa astumaan sisään ja toivoi että -hänellä oli ollut hauska matka. Sitten hän heläytti kahdesti hyvin -isoa kelloa, kutsuakseen palvelustyttöä opastamaan häntä huoneisiinsa; -ja kun tyttöä ei heti ilmestynyt, pyysi hän rouva O'Maraa sillä aikaa -kirjottamaan nimensä vieraskirjaan. - -Lady Ingleby astui eteishalliin, sivuuttaen vasemmalla olevan -tupakkahuoneen ja lukien kultakirjaimin maalatut sanat "Kahvi-huone" -suoraan edessään olevan käytävän päässä näkyvältä ovelta. Hallin -keskustasta, hänen oikealta puoleltaan, nousivat avarahkot, -vanhanaikaiset portaat yläkertaan, ja seinän vieressä, niitä -vastapäätä, tupakkahuoneen ja "Vastaanotto-huoneen" nimeä kantavan -oven välissä, seisoi marmorilevyinen pöytä, jolla oli avattuna kookas -vieraskirja. Siinä oli äskettäin alotettu uusi sivu, jolla toistaiseksi -oli vain neljä nimeä. Kolme ensimäistä oli päivätty toukokuun 8. -päivälle, ja säännöllisin kirjaimin riipustetut nimet olivat: - - Neiti Amelia Murgatroyd | - Neiti Eliza Murgatroyd | Nurmipiha, Putney. - Neiti Susanna Murgatroyd | - -Näiden alapuolella oli viikkoa myöhemmin päivättynä, pienellä, -täsmällisellä, erehtymättömän luonteenomaisella ja selvällä käsialalla -nimi: - - Jim Airth........Lontoo. - -Kynä ja muste olivat valmiina, ja vaivautumatta ottamaan pois -hansikastaan lady Ingleby kirjotti sen alle suurella, hiukan -huolimattomalla käsialalla: - - Rouva O'Mara......Puistomaja, Shenstone. - -Palvelustyttö ilmestyi, otti hänen päällystakkinsa ja käsilaukkunsa ja -alkoi astua hänen edellään portaita ylös. - -Ehdittyään portaitten käänteeseen lady Ingleby seisahtui ja katsahti -taakseen halliin. - -Tupakkahuoneen ovi avautui ja ulos astui hyvin pitkä mies, ottaen -piipun väljän norfolkilaistakkinsa taskusta. Hänen astuessaan -huolettomin liikkein halliin muistuttivat hänen kasvonsa -pronssinruskeudellaan ja laihuudellaan Ronnien kasvoja, mutta olivat -vanhemmat -- lujat, ankarat, päämäärästään tietoiset. Tuuheat ruskeat -viikset eivät voineet peittää leuan järeäpiirteisyyttä. - -Huomatessaan uuden nimen kirjassa mies pysähtyi, ja laskien toisen -suuren kämmenensä pöydälle hän kumartui lukemaan sitä. - -Myra seisoi hiljaa ja katseli, pannen merkille leveät hartiat ja -nahkasääryksien verhoamien säärien suunnattoman pituuden. - -Hän näytti tutkivan avointa sivua kauemmin kuin olisi tarvinnut -pelkkään nimen lukemiseen. Sitten hän ympärilleen katsomatta ojentausi -suoraksi, otti korkealla seinällä olevan hirvenpään sarvihaarukasta -lakin, pisti sen takaraivolleen, pyörähti ja meni ulos ovesta, -vihellellen kuin mustaratsas. - -"Jim Airth", sanoi Myra itsekseen noustessaan hitaasti edelleen; "Jim -Airth _Lontoosta_. Osote sekin! Hän olisi aivan yhtä hyvin voinut -kirjottaa: 'maailmasta'! Kaartilaisen ja cowboyn välimuoto; ja lopulta -kai ilmeneekin että mies on kauppamatkustaja." Saapuessaan sitten ylös, -missä hän tapasi rusoposkisen tytön pitämässä auki avaran, ilmavan -makuuhuoneen ovea, hän lisäsi kujeellisesti hymyillen: "Olipa kuinka -hyvänsä, minun olisi sentään pitänyt vaivautua kirjoittamaan vähän -sievemmin." - - - - -Seitsemäs luku. - -ROUVA O'MARAN KIRJEENVAIHTO. - - -Lady Inglebyn kirje jalosukuiselle rouva Dalmainille. - - Moorheadin majatalo, - - Tregarth, Cornwall. Rakas Jane! - - Kun nyt olen ollut täällä viikon päivät, arvelen olevan ajan - käsissä alottaa ensimäinen kirjeeni sinulle. - - Miltä tuntuu olla henkilönä, jonka katsotaan olevan erikoisen - sopiva hoitamaan mielisairasta? Eikö tunnu siltä kuin olisit - pelkkää riisiputinkia tai mallasmehua; jotain erikoisen - luotettavaa ja terveellistä ainetta? Sinun olisi pitänyt kuulla, - kuinka sir Deryck karkasi hyväksymään sinut niin pian kuin - koetteeksi mainitsin sinun nimesi kirjeenvaihtaja-ehdokkaanani. - Olin tuskin henkäissyt sen, kun hän karkasi siihen kiinni ja - löi asian lukkoon. Luulen että hän mainitsi nimenomaan sanan - "terveellinen". Toivon ettet tästä pahastu, Jane kulta. Minun - täytyy tunnustaa että itse olisin mieluummin vaikka makaroonia - tai osteripiirakkaa, senkin uhalla että tuottaisin ystävilleni - tilapäisiä vatsahäiriöitä. Mutta minähän en olekaan koskaan - pyrkinyt näyttelemään auttajan osaa, jossa sinä olet niin - verraton. Ei sillä että se sinulla olisi mitään näyttelemistä, - Jane kulta. Se on sinussa pikemminkin olennainen luonteenpiirre. - Sinä astut sisään ja tapaat toivottoman sotkuisen vyyhden, otat - langat lujiin, taitaviin käsiisi, kätevästi järjestelet ja - pitelet niitä, -- ja katso, sekavuus on hävinnyt, elämän vyyhti - on jälleen valmis kerittäväksi! - - No niin, minussa ei kuitenkaan ole paljon sekavuutta tällä - haavaa, kiitos kelpo tohtorimme erinomaisten määräysten. Se - oli todellinen nerotyö, tämä minun irtauttaminen itsestäni. - Jo heti ensi päivänä oli vapautuksen tunne kuvaamaton. Minä - nautin siitä että minua kutsutaan vain "rouvaksi"; olen - hurmaantunut ollessani ilman kamarineitiä, vaikka tukkani - laittaminen viekin iankaikkisuuksia ja minä vakavasti epäilen - sen riippuvan siansaparoina pitkin selkääni! Kun muistan sen - surkean, kiusaantuneen ja nääntyneen seuraelämä-itseni, jonka - jätin taakseni, tekee minun mieleni ostaa puulapio ja sanko ja - lähteä ihan yksinäni rakentamaan hiekkalinnoja tälle ihanalle - merenrannalle. Minulla ei ole ketään leikkikumppania, sillä olen - varma että neidit Murgatroyd -- joista kohta kerron sinulle - -- eivät eläessään ole tehneet hiekkalinnoja; ei, eivät edes - lapsuudessaan sata vuotta sitten! He ovat varmasti aina olleet - sitä lajia lapsia, joilla on valkoiset poimutetut kaulukset, - sievästi laskostetut hameet ja suuret olkihatut etevän pikku - leuan alle solmituin nauhoin, ja jotka kävelevät siivosti - opettajattariensa kanssa ja katselevat paheksuen toisia lapsia, - jotka hoilaavat ja juoksevat. Minuakin haluttaisi hoilata ja - juosta nyt; ja neidit Murgatroyd ovat aivan valmiit näyttämään - paheksuvaa naamaa. - - Voi sentään kuinka vapaa on, kun ei ole kukaan eikä tarvitse - ajatella eikä tehdä mitään! Ja kaikki mitä näen ja kuulen, - tuottaa minulle iloa -- leivonen, joka kohoaa ruohomättäästä - ja laulaen hilaa pikku olemuksensa ylös sinisiin ilmoihin; - valtavat Atlantin mainingit, jotka pauhaavat rantaa vasten; - kalastaja-asukkaat, jotka seisovat somien, olkikattoisten - mökkiensä ovilla. Kaikki näyttää elävän sellaista yltäkylläisen - täyteläistä elämää, jolle minä olen kauan ollut vieras. - - Tunnetko tätä rannikkoa, sen korkealla olevia kanervanummia - ja mahtavia kallioita, ja syvällä alhaalla sen kutsuvia - hietikkopoukamia ja alati-liikehtivää, vyöryvää, hyrskyävää, - syvänsinistä merta? Ihmeellistä, kaunista, ääretöntä! - - Majataloni on viehättävä; vaatimaton, mutta kuitenkin mukava. - Meillä on erinomaista kahvia, paistettua kalaa täysin määrin, - todella verratonta voileipää, maalaisvoita ja kotonaleivottua - leipää. Kun täydennykseksi lisäät näihin hedelmähyydelmää ja - marjahilloa, niin mikään muu ei enää ole tarpeellista. - - Tilapäisiä matkustajia tulee ja menee automobiileilla, - syöden vain väliaterian tai pysähtyen yhdeksi yöksi, mutta - muita vakinaisia vieraita on vain neljä. Kaikista näistä on - minulla loppumatonta mielenkiintoa ja huvitusta. Nuo kolme - Murgatroyd-neitiä -- oi, Jane, kuinka vedenpaisumuksen aikuisia - ja siron huoliteltuja he ovatkaan! Kolme vanhaa sisarusta, - nimeltään Amelia, Eliza ja Susanna. Heidän Putneyssä sijaitsevan - huvilansa nimi on "Nurmipiha"; se on niin luonteenomainen ja - sattuva, koska ei mikään heidän omaa nurmipihaansa ulommaksi - ulottuva näköala näytä noista kelpo ladyistä katsomisen - arvoiselta. He eivät matkusta koskaan ulkomaille, "paitsi - Wight-saarelle", koska he "eivät pidä ulkomaalaisista". - Toispäivänä juuri ennen päivällistä saapui automobiililla - seurue kerrassaan miellyttäviä amerikkalaisia, ja he pitivät - meitä eloisalla tuulella lyhyen vierailunsa ajan. Liemen - aikana he olivat herttaisia, kalaa syödessä ystävällisiä ja - kolmanteen ruokalajiin päästessä vallan tuttavallisia. Mutta - voi! nuo viehättävät merentakaiset serkut olivat "ulkomaalaisia" - Murgatroyd-neitien mielestä, jotka sen johdosta sulkeutuivat - oman itsetietoisen siroutensa jäykkään panssariin ja ojensivat - sinappiastian hymyilemättä. Minä katsoin velvollisuudekseni - jälestäpäin pyytää anteeksi kansalaisteni puolesta, mutta - amerikkalaiset olivat tulvillaan suopeaa hyväntahtoisuutta - ja selittivät tulleensa yli meren varta vasten nähdäkseen - kaikenlaisia vanhoja brittiläisiä muinaisjäännöksiä. He kysyivät - minulta, eivätkö neidit Murgatroyd tuntuneet minustakin siltä - kuin astuisivat ulos "suoraan Dickensin romaaneista". Minä - hölmistyin aika tavalla, sillä otaksuin heidän aikovan sanoa - "suoraan Noakin arkista" -- tiedäthän kuinka mielessään lopettaa - lauseen heti kun on kuullut alun? -- ja minä suoraan sanoen - en uskaltanut tunnustaa, etten ollut lukenut Dickensiä! Voi, - kuinka tietämättömiksi kirjallisuutemme merkkiteoksista tunnemme - itsemme, kun puhelemme amerikkalaisten kanssa ja huomaamme niiden - olevan kerrassaan osa heidän jokapäiväisestä elämästään. - - Mutta minun on kerrottava sinulle enemmän Murgatroyd-neideistä - -- Amebasta, Elizasta ja Susannasta. Ollessaan aivan rauhassa - kolmisin, mikä ei tapahdu usein, he ovat vain Miili, Liisu ja - Sussu; mutta jos pieni särähdys tunkeutuu kolmisointuun, ilmenee - se heti täydellisten ristimänimien käyttämisenä. Susannaparka, - joka on nuorin -- nuoremmalla puolen kuuttakymmentä -- ja - taipuvainen riehakkuuteen ja kevytmielisyyteen, on hyvin harvoin - "Sussu". Neiti Amelia Murgatroyd on ankara ja taipumaton. Hänellä - on ruokalusikan kokoinen kamee-rintaneula ja hän lukee lakia - virheettömällä ja sirolla englanninkielellä, vieläpä silloinkin - kun hän pyytää Sussua ojentamaan leipäkoria. Eliza-neiti, toinen - sisaruksista, on säyseä ja hyvänsopuinen. Hänen suhtautumisensa - Amelia-neitiin on alituista anteeksipyyntöä. Hän puhuttelee - Sussua "Sussu-kiltikseen", paitsi milloin Sussun käytös saa - hänet ihan halpautumaan. Silloin hän huudahtaa: "Susanna - _rakas_!" ja huokaa. Minä vähän luulen että Eliza-neitiä vaivaa - esiytymishaluinen luonne, joka ei ole milloinkaan saanut - purkautua. - - Mutta Sussu on vilkkain heistä. Hän olisi taipuvainen hakkailuun, - jos jokin mies uskaltaisi hakkailla häntä Amelia-neidin silmäin - edessä. Sussu on vain viidenkymmenen viiden vuoden vanha, ja - vanhemmat sisaret pitävät häntä ihan lapsena vielä ja ovat - aina valmiit nuhtelemaan ja ojentamaan häntä. Sussulla on - helakat, lempeät, lihavat pikku kasvot ja lylleröiset kädet, - joissa on kuopat rystyjen kohdilla; ja Sussu on taipuvainen - turhamaisuuteen. Jim Airth piti eräänä päivänä kahvihuoneen - ovea avoinna hänelle, ja siitä saakka on Sussu -- Susanna piti - sanomani -- ollut levottomassa tilassa. Turmeltunut Susanna - parka! Amelia-neiti on muuttanut hänen paikkansa ruokapöydässä - -- heidän pöytänsä on keskellä huonetta -- niin että Susanna - on joutunut istumaan selin Jim Airthiin, jolla on oma pyöreä - pöytänsä ikkunan luona. - - Nyt minun on kerrottava sinulle Jim Airthistä ja eräästä - häneen liittyvästä omituisesta sattumasta, jota ei saa kertoa - tohtorille, jottei hän karkottaisi minua pois täältä. - - Tahdon tunnustaa heti, että tunnen tavatonta mielenkiintoa - Jim Airthiin -- ja tämä tunnustus on kaunis ja jalomielinen - teko minun puoleltani, sillä Jim Airthillä ei ole vähintäkään - mielenkiintoa minuun! Aniharvoin hän suo minulle sanan tai - katseen. Hän on karhu ja raakalainen, mutta erinomaisen komea - karhu ja erinomaisen uljas ja mielenkiintoinen raakalainen! - Hän on kaikkein pisin mies mitä koskaan olen nähnyt, - äärettömän pitkäraajainen, laiha ja suuriluinen, mutta liikkuu - kuitenkin intiaanin norjalla sulavuudella. Hän on ollut siinä - viimevuotisessa sodassa ja saanut kauhean auringonpistoksen - ja kuumeen, jonka aikana hänen päänsä ajeltiin paljaaksi. - Niinmuodoin on hänen tuuhea ruskea tukkansa nyt pystyssä, - siirottaen joka taholle kuin lamppuharja. Tiedän että Sussu - halajaisi sivellä sen sileäksi, mutta siihen eivät Sussun - suurimmatkaan ponnistukset riittäisi. Hänen kulmakarvansa - ovat hyvin ankarat ja vaakasuorat, ja syvälläolevien silmien - väri on tuollainen gentianasininen, joka johtaa mieleen - Alppien huiput. Ne voivat toisinaan välähtää ja leimuta, ja - joskus ne näyttävät melkein tumman-sinipunervilta. Hänellä on - tuuheat ruskeat viikset, ja hänen leukansa ja poskipielensä - ovat pelottavat ylpeässä voimassaan. Kuitenkin hän polttaa - vanhaa ruusupuupiippua, viheltelee kuin mustarastas ja hankkii - itselleen ääretöntä huvia turhamaisen Sussun kainoudesta, - milloin kamee-rintaneula on toisaalle käännettynä. Olen nähnyt - hänen silmiensä vilkkuvan hauskutuksesta, kun Susanna-neiti on - tahallaan pudottanut nenäliinansa ja hän on ojentanut pitkän - käsivartensa, ottanut sen ylös ja ojentanut sen omistajalleen. - Minkä jälkeen Sussu on kiiruhtanut ulos sisartensa vanavedessä - punastuneena ja hämmentyneenä, Eliza-neidin kääntyessä - kuiskaamaan: "Mutta Sussu kulta! Susanna _rakas!_" Kun tällaista - tapahtuu, koetan minä kohdata Jim Airthin iloista katsetta ja - jakaa hetken hauskuuden hänen kanssaan, mutta hän katsoo joka - kerta järkähtämättä minun lävitseni seinään ja varmaankin astuisi - armottomasti raskaalla jalallaan _minun_ nenäliina-paralleni, - jos ottaisin pudottaakseni sen. Neiti Amelia Murgatroyd - kertoo minulle että Jim Airth on piintynyt naiskauneuden - vihaaja, jolloin Susanna-neiti salavihkaa tarkastaa muotoaan - vastaanottohuoneen uuninreunuksella olevasta kultakehyksisestä - peilistä ja lausuu valittavasta! "Oi, älä sano niin, Amelia!" - Mutta Amelia _sanoo_ niin ja vielä paljon muutakin. - - Kun ensi kerran näin Jim Airthin, pidin häntä cowboyn ja - kaartilaisen välimuotona, ja niin pidän vieläkin. Mutta - voitko arvata mitä muuta hän osottautuu olevansa sen lisäksi? - Kirjailija! Ja vielä kummallisempaa, hän kirjottaa tärkeää - teosta, nimeltä _Nykyaikaiset sodankäyntitavat ja -edellytykset_, - jossa hän selittää ja kehittää useita Mikaelin aatteita ja - kokeiluja. Hän oli mukana tuossa siirtomaasodassa alusta loppuun, - ottaen osaa hyökkäykseen Targaita vastaan. Hän on ihan varmaan - tuntenut läheisesti Mikaelin. - - Kaikki nämä tiedot olen saanut Amelia-neidiltä. Istun - toisinaan päivällisen jälkeen Murgatroyd-neitien kanssa - vastaanottohuoneessa, missä he kerivät lankaa ja kutovat -- - kerivät kerimästä päästyäänkin ja kutovat kutomattomatkin! Viisi - minuuttia vailla kymmenen Amelia Murgatroyd sanoo: "No niin, - Eliza-kulta. No niin, Susanna", joka on merkkinä siihen, että he - panevat kaikki tavaransa ja kapistuksensa mustasta satiinista - ommeltuihin käsityöpusseihin. Täsmälleen kello kymmenen - Amelia-neiti nousee ja kaikki vaeltavat perätysten nukkumaan -- - oi, ei! pyydän anteeksi. Neidit Murgatroyd eivät koskaan "mene - nukkumaan". He aina "lähtevät levolle". - - Jim Airth ja hänen puuhansa ovat suosituimpana keskustelun - aiheena. He käyttävät hänestä nimitystä "herra Airth", mikä - kuulostaa niin lystilliseltä. Hän ei ole sitä lajia miehiä, joita - milloinkaan voisi kutsua "herraksi". Minulle hän on ollut "Jim - Airth" aina siitä saakka kun näin hänen nimensä kirjotettuna - pienellä, selvällä käsialalla vieraskirjassa. Minun oli pantava - omani juuri sen alle, ja minä tietysti kirjotin: "Rouva O'Mara"; - ja kun osotettakin näytettiin vaativan, lisäsin: "Puistomaja, - Shenstone". Juuri kun olin saanut tämän kirjotetuksi, tuli - Jim Airth halliin ja seisoi yhdessä kohti tarkastellen sitä. - Minä näin hänet portaitten puolitiestä. Ensin arvelin hänen - ihmettelevän minun pöyristyttävää käsialaani, mutta nyt olen - siinä uskossa että nimi "Shenstone" kiinnitti hänen silmäänsä. - Epäilemättä hän tiesi että se oli Mikaelin sukutilan nimi. - - Tiedätkö, oli niin omituista toissa iltana kuulla vanhimman neiti - Murgatroydin kertovan Mikaelin kuolemasta. Hän selitti että - hän oli ollut "ensimäisenä ryntäämässä sisään muurinaukosta" - ja että hän kaatui "päin viholliseen". Hän lisäsi myöskin - hyvin tunteneensa "suloisen lady Ingleby-raukan". Tämä oli - mielenkiintoista ja näytti ansaitsevan lähempää tiedustelua. - Kävi selville että hän on kaukainen sukulainen eräälle - vastenmieliselle vanhalle ihmiselle, jolla oli tapana kerran - vuodessa käydä äidin luona pyytämässä avustusta jollekin - yhdistykselle, jonka tarkotuksena oli edistää Etelämeren saarten - asukkaitten oloja. Äitikulta kävi joka vuosi tuon vanhan olennon - kimppuun ja tyrmistytti hänet siihen paikkaan, ja oli tuon - toimituksen kuunteleminen meille hirmuinen ilo; mutta joka vuosi - hän tuli aina uudelleen listoineen. Eräänä kertana, juuri ennen - naimisiin-menoani, neiti Murgatroyd oli hänen mukanaan. Siitä - hänen hyvä tuttavuutensa "suloisen lady Ingleby-raukan" kanssa. - Lisäksi on hänellä ystävä, joka aivan äskettäin oli nähnyt lady - Inglebyn ajelemassa puistossa, "ja ihmis-raukka oli käynyt - niin surkean huononnäköiseksi". Minun teki mieleni kurkistaa - kultakehyksiseen peiliin Sussun tapaan ja huudahtaa: "Oi, älä - sano niin, Amelia!" - - Eikö ole omituista, kuinka sellaiset ihmiset kuin nämä arvon - naiset niin ylen mielellään tahtoisivat pystyä sanomaan - tuntevansa meidät, sillä lopultakaan, todella ei meissä ole - paljoakaan tuntemisen arvoista? Minä tahtoisin mieluummin tuntea - jonkun maailmanrannan cowboyn, sellaisen kuin Jim Airthin, kuin - puolet kaikista seurustelulistallani olevista arvonimellisistä - henkilöistä. - - Mutta, Jane, minun ei todellakaan pitäisi enää mainita tuota - miestä, tai alat sinä muuten luulla Susannan hämmennyksen - tarttuneen minuunkin. Ei sinne päinkään, hyvä ystävä! Hän - ei ole osottanut minulle mitään pieniä kohteliaisuuksia; on - antanut vain aniharvoja merkkejä siitä että juuri on tietoinen - olemassaolostani, ja niukin-naukin vastannut aamutervehdykseeni, - vaikka minun yksinäinen pöytäni on juuri hänen pöytäänsä - vastapäätä, suuren kaariakkunan luona. - - Mutta tässä uudessa elämänvaiheessa tuntuu kaikki mukaantempaavan - mielenkiintoiselta, ja niiden harvojen ihmisten yksilöllisyydet, - joita täällä näen, saavat liikaa tärkeyttä osakseen. (Tuopa - lause voisi melkein olla sir Deryckin suusta lähtenyt!) Ja minä - uskon todellakin, että Jim Airthin omituinen tenho johtuu siitä, - että tunnen hänen suhtautuvan minuun hieman moittivasti. Jos - hän ajattelee minua laisinkaan, niin ei hän tee sitä millään - ihailulla, ei edes suopeudella. Ja tämä on vallan uutukainen - kokemus, sillä minut on pilattu alituisella myötämielisyydellä ja - kyllästetty järjettömällä ja ansaitsemattomalla imartelulla. - - Oi Jane! Kun käyskentelen pitkin näitä kallioita ja kuulen - Atlantin hyökyjen jymisevän niitten juurta vastaan kaukana - alhaalla; kun katselen lokkien lentoa niitten kaareillessa - ympärinsä voimakkailla, valkoisilla siivillään; kun näen - luonnossa vallitsevan voiman, tarmon ja vapauden, elämään - liittyvän kasvun ja kehityksen, niin tunnen etten ole koskaan - todella elänyt. En ole koskaan tuntenut mitään _voimakasta_, en - alapuolellani, en ympärilläni enkä vastassani. Jos minut joskus - olisi masennettu ja pidetty vallan alla ja pantu tekemään toisen - tahdon mukaan, niin olisin tuntenut rakkauden todellisuudeksi - ja elämä olisi tullut elämisen arvoiseksi. Mutta minä olen vain - joutiloinut kautta vuosien, tehden juuri niinkuin itse halusin, - erehtyen kenenkään vaivautumatta minua oikaisemaan, epäonnistuen - kenenkään tuntematta siitä pettymystä. - - Minä huomaan nyt, että on olemassa elämän avain ja rakkauden - avain, jota ei ole koskaan annettu minun käsiini. Mikä se aivan - on, en tiedä. Mutta jos joskus saan oppia sen tuntemaan, niin - opin sen juuri sellaiselta mieheltä kuin Jim Airth on. En ole - kertaakaan todella puhunut hänen kanssaan, mutta olen kuitenkin - niin vahvasti tietoinen hänen voimastaan ja miehuudestaan, että - hän on minulle, älyperäisessä mielessä, kaiken sen esikuvana, - mikä miehuudessa on miehekkäintä ja elämässä elinvoimaisinta. - - Suuri osa täällä-oloni siunauksellisesta vaikutuksesta tulee - minulle hänestä -- hänen olematta siitä vähintäkään tietoinen. - Kun hän astuu sisään vihellellen kuin mustarastas, kun hän - ripustaa lakkinsa hirvensarveen jalkaa ja paria korkeammalle kuin - muut ihmiset ulottuisivat, kun hän siekailematta käy ateriansa - kimppuun kirja tai sanomalehti eteensä pystyyn sovitettuna, - kun hän kolauttaa suuret kenkänsä käytävän lattialle aikoja - sen jälkeen kun hiljainen talo jo on lepoon vaipunut, ja minä - hymyilen itsekseni pimeässä ajatellessani kuinka tuo kolahdus - todennäköisesti harmittaa Amelia-neitiä, säikähdyttää Elizaa - ja panee kevytmielisen Susannan sydämen värähtelemään, -- kun - kaikki tämä tapahtuu joka päivä, tunnen itsessäni että saan - selvemmän ymmärtämyksen menneisyyteen nähden, uuden voiman - tulevaisuutta varten ja uuden elämän-katsannon pelkästään vain - siitä tosiasiasta että hän on oma itsensä ja että hän on täällä. - Jim Airth ei ehkä ole pyhimys, mutta hän on _mies!_ - - Jane kulta, minä tuskin uskaltaisin lähettää sinulle tätä - epistolaa, jollen tietäisi kaikkien noiden laatusanojen: - "terveellinen", "auttavainen", "ymmärtäväinen" j.n.e. pitävän - niin hyvin paikkansa sinuun nähden; _Sinä_ et ymmärrä väärin. - Siitä minulla ei ole pelkoa. Mutta älä kerro tohtorille muuta - kuin että voin oikein hyvin, olen erittäin reippaalla mielellä ja - onnellisempi kuin koskaan eläissäni olen ollut. - - Sano Garthille että pidin hänen viime laulustaan. Kuinka usein - laulankaan itsekseni käyskennellessäni merenleyhkässä ja - päivänpaisteessa, sinikellojen keinuessa jalkaini juuressa: - - "Kun loistain kukkii Luojan maa, - ei toivo kuolla voi." - - Uskon laulavani sitä oikein, vaikka kyllä tiedän ettei minulla - ole paljon korvaa. - - Entä kuinka voi pikku Geoffrey? Onko hänellä vielä ne kauniit, - loistavat silmät, jotka kaikki muistamme? Olen usein nauranut - selonteollesi hänen olostaan Overdenessä ja siitä kuinka - herttainen, ilkeä herttuatar-vanhuksemme yllytti hänet kapinaan - hoitajaansa vastaan. Kyllä sinulla varmaan oli huolta sylintäysi, - kun sinä ja Garth palasitte Amerikasta. Oi Jane, kuinka erilaista - olisi minunkin elämäni ollut, jos minulla olisi ollut pieni - poika! Ah, niin! - - Miss' oisi sijaa surrakaan, - kun taivaan rakkaus täyttää maan. - - Sano Garthille että rakastan sitä; mutta haluaisin että hän - kirjottaisi yksinkertaisempia säestyksiä. Tämä käy yli voimieni! - - Sinun, Jane kulta, kiitollinen ja harras ystäväsi - - Myra Ingleby. - -_Jalosukuisen rouva Dalmamin kirje lady Inglebylle._ - - Castle Gleneesh. - - Rakas Myra! - - Ei, minulla ei ole mitään vastaan esiytyä riisiputinkina tai - muunakaan yksinkertaisena ja terveellisenä laitteena, kun vain - voin olla sinulle hyödyksi ja tyydyttää hetken tarpeen. - - Olen todella iloinen saadessani niin hyvän sairaskertomuksen. - Se osottaa Deryckin olleen oikeassa taudinmäärittelyssään ja - hoito-ohjeissaan. Noudata viimeksimainittuja uskollisesti - yksityiskohtia myöten. - - Olen hyvin huvitettu selostuksestasi kanssavieraistasi - Moorheadin majatalossa. Ei, en ymmärrä väärin kirjettäsi; - en myöskään usko minkään hupsun herkkätunteisuuden taikka - Susannan kaltaisen mielenrauhattomuuden voivan saada sinussa - valtaa. Jim Airth esiintyy sinulle älyperäisenä asiana -- - tinkimättömän miehekkäänä voimassaan ja varmuudessaan, joka - vaikuttaa hyvin puoleensavetävästi sen yksinäisyyden ja - ajelullejoutumisen tunteen jälkeen, mikä viime aikoina on - ollut osanasi. Mutta muista: milloin on kysymys elävistä - ihmisistä, on turvallisen älyperäisillä asioilla taipumus - muuttua tuhoisan persoonallisiksi, ja sinun tulevainen onnesi - voi joutua vakaviin hankaluuksiin ennenkuin huomaatkaan - vaaraa. Minun on myöntäminen, etten voi ymmärtää mitä varten - tuo mies karttaa sinua. Hän kuulostaa sellaiselta mieheltä, - joka olisi ystävällinen ja miellyttävä kaikille naisille ja - kiihkeän uskollinen yhdelle. Ehkä sinun viehättävä suloisuutesi - -- joka on tosiasia, huolimatta Amelia-neidin vanhan ystävän - puisto-huomiosta! -- muistuttaa häntä jostakin ammoin-suljetusta - sivusta hänen menneisyytensä historiassa ja hän tahtoo säästyä - muistojen lehtien kääntämisen tuottamalta tuskalta. Susanna-neiti - arvatenkin muistuttaa hänelle jotain hänen vanhapiika-tätiään ja - hän voi niinollen vastata hänen hellyydenosotuksiinsa. - - Se mitä mainitset siitä miten amerikkalaiset tuntevat meidän - merkkikirjailijoitamme, johtaa mieleeni erään matkatoverin - menomatkaltamme "Balticilla", Hartfordista, Connecticutista, - kotoisin olevan miellyttävän naisen, joka istui vieressämme - ruokapöydässä. Hän oli viettänyt viisi kuukautta Europassa - lakkaamatta matkustellen ja saapui viimeiseksi Lontooseen -- - missä hän ei ollut ennen käynyt -- odottaen olevansa aivan - liian väsynyt nauttiakseen siitä; mutta huomasikin sen niin - ylenpalttisen mielenkiintoiseksi ja viehättäväksi paikaksi, - että elämä alkoi kulkea uudella vauhdilla ja väsymys unhottui. - "Jokainen katu", hän selitti, "on niin tuttu. Me emme ole koskaan - ennen niitä nähneet, ja kuitenkin ne ovat meille tutunomaisempia - kuin omien syntymäkaupunkiemme kadut. Se on Dickensin ja - Thackerayn Lontoo. Sen tunnemme kaikki. Tunnemme kadut niille - astuessamme. Paikat ovat meille kotoisia. _Olemme tunteneet ne - kaiken ikämme_" Minua ilahutti tämä kirjallisuudellemme annettu - tunnustus. Mutta minä ihmettelen, rakas Myra, kuinka monet meidän - vanhan Lontoomme kaduista, Terriple Bar'ista itäänpäin, ovat - "kotoisia" sinulle. - - Garth tahtoo välttämättä lähettää sinulle heti valikoiman - omia suosikkejaan Dickensin teoksista. Niin että älä hämmästy - saadessani valtavan kirjapakan ennen pitkää. Voit lukea niitä - ääneen Murgatroyd-neideille silläaikaa kun he kutovat ja kerivät. - - Garth nautti mitä syvimmin Amerikan-matkastamme. Tiedät - kai mitä varten sinne lähdimme? Senjälkeen kun hän kadotti - näkönsä, merkitsevät kaikki äänet hänelle niin paljon. Hän on - niin poikamaisen innokas kuulemaan kaikkea mitä maailmassa on - kuultavaa. Jokainen uuden äänikokemuksen mahdollisuus täyttää - hänet innokkaalla odotuksella, ja silloin ei muuta kuin matkalle! - Hän halusi mitä hartaimmin kuulla Niagaran ukkosjyminää, ja niin - me lähdimme matkaan Valkoisen tähden linjalla. Ja kun hän sitten - vihdoin seisoi lähellä Hevosenkenkä-putousta Kanadan puoleisella - rannalla pidellen kädellään suojakaiteesta sillä kohdalla missä - vaahto pärskyy katsojan ylle ja syöksyvän veden jyminä tuntuu - ympäröivän joka puolella, oli hänen nautintonsa täydellinen. Ja - seisoessamme siinä vierekkäin alkoi pikku lintu laulaa lähellämme - puun oksalla! -- Garth sommittelee parhaallaan kaikkea tätä - sinfoniaksi. - - Kuinka totta on se mitä sanot amerikkalaisten iloisesta - ystävällisyydestä! Ajattelin sitä itse paluumatkallamme. Minusta - tuntuu että he ovat ylimalkaan paljon vähemmän itsetietoisia - kuin me. Heidän mielensä ovat täysin vapaat kohtaamaan mitä - vilkkaimmalla hyväksymisellä ja mielenkiinnolla jokaista uutta - tuttavuutta. Meidän järjetön brittiläinen tervehdyksemme: "Kuinka - voitte?" -- tuo iänikuinen kysymys, johon ei odoteta eikä - toivota vastausta -- ei _voi_ johtaa muuhun kuin jokapäiväisiin - huomautuksiin ilmasta; kun taas Amerikan: "Hauska tavata teitä, - rouva Dalmain", tai: "Minua ilahuttaa tutustua teihin, lady - Ingleby", on avoin ovi, jonka kautta pääsemme heti siirtymään - täydellisempään ystävyyteen. Esittelyn hetkellä pidättyvä - brittiläinen luonne liian usein kääntyy itseensä, arkatuntoisesti - arvostellen tekemäänsä vaikutusta, hermostuneesti peläten - esiintyvänsä liian avonaisesti, pelokkaasti varoen antamasta - toiselle mitään itsestään. Mutta, kuten sanoin, amerikkalainen - astuu vastaamme kohdatakseen meitä peittelemättömällä - mielenkiinnolla ja suosiollisen odottavana; ja tuossa alttiin - myötätunnon maassa me saamme puolessa tunnissa enemmän ystäviä - kuin omissa jäykissä piireissämme puolessa vuodessa. Ehkä tämä - mielipiteeni tuntuu sinusta puolueelliselta. Oli miten oli, he - olivat ihmeen hyviä Garthille ja minulle, ja me olemme niin - suuresti riippuvaisia siitä että ihmiset _sanovat_ oikean sanan - oikealla hetkellä. Kun ystävällisiä katseita ei voi nähdä, käyvät - tahdikkaat sanat kaksinverroin tarpeellisiksi. - - Kyllä, pikku Geoff'in silmät ovat kirkkaat ja loistavat ja - niitten väri oikea kullanruskea. Monessa muussakin suhteessa hän - tulee hyvin paljon isäänsä. - - Garth lähettää sydämellisen tervehdyksensä ja lupaa sinulle - erikois-säestyksen "Mustarastaan lauluun", sellaisen jonka voi - helposti soittaa yhdellä sormella! - - Tuntuu niin oudolta osottaa tämä kirje rouva O'Maralle. - Se muistuttaa minulle ajasta, jolloin luovuin omasta - itsenäisyydestäni ja rupesin käyttämään toisen ihmisen nimeä. - Toivon vain että sinunkin kokeesi päättyisi yhtä onnellisesti - kuin minun. - - Ah, Myra rakas, on olemassa _paras_ jokaista elämää varten! - Joskus me voimme saavuttaa sen vain louhikoista polkua tai - okaista tietä pitkin, ja ne jotka pelkäävät vaivaa, eivät saavuta - sitä lainkaan. Mutta ne meistä, jotka ovat sen saavuttaneet, - voivat todistaa että se maksaa vaivan. Kaikesta, mitä olet - kertonut minulle viime aikoina, olen saanut sen käsityksen, ettei - _paras_ ole vielä osunut sinun tiellesi. Odota edelleen. Älä - tyydy vähempään. - - Tietysti ei meidän pidä ilmottaa Deryckille että Jim Airth -- - miten soma nimi! -- oli mukana Targain luona. Hän siirtäisi sinut - heti paikalle muualle. - - Lähetä sairaskertomus taas ensi viikolla; ja pysyttele, jos - tarpeelliseksi näkyy, kamee-rintaneulan turvallisen valvonnan - alla. - - Sinun uskollinen - - Jane Dalmain. - - - - -Kahdeksas luku. - -HEVOSENKENKÄ-POUKAMASSA. - - -Lady Ingleby istui kuusamamajassa, kaataen itselleen teetä pienestä -savisesta teekannusta ja sivellen paksuille kotonaleivotuille -leipäviipaleille nuorteinta maalaisvoita, kun postinkantaja-vanhus -nilkutti Moorheadin majatalon puutarhaportille tuoden kirjeen rouva -O'Maralle. - -Ensin hänestä tuntui kuin ei hän voisi avata kirjekuorta, jolla oli -muu nimi kuin hänen omansa. Sitten hän, hymyillen empimiselleen, repi -sen auki innokkaan ihastuneena kuten ainakin ihminen, joka tottuneena -saamaan tusinan kirjeitä päivässä on viettänyt viikon saamatta -ainoatakaan. - -Hän luki nopeasti läpi rouva Dalmainin kirjeen; kerran hän nauroi -ääneen ja kerran lehahti äkillinen puna hänen poskilleen. - -Sitten hän laski sen pois ja otti hunajaa -- oikeaa kullankirkasta -kanervankukka-hunajaa. - -Hän otti kirjeen uudestaan käsiinsä ja luki sen tarkkaavasti, punniten -joka sanan. - -"Kelpo vanha Jane!" virkkoi hän sitten; "jokseenkin näppärästi -sanottu: 'turvallisen älyperäinen' tulee 'tuhoisan persoonalliseksi'. -Hän on harjaantunut käyttämään täsmällisiä ja nasevia lausetapoja -pitkäaikaisessa ystävyydessään tohtorin kanssa. Voin käyttää sellaisia -itsekin, kun koetan; mutta _minun_ sir-deryckiläis-lauseillani on -taipumus vain kuulua komeilta merkitsemättä kerrassaan mitään. Ja -sisältääkö tämä Janenkaan lause oikeastaan mitään ajattelemisen -arvoista? Voisiko kuusi jalkaa viisi tuumaa pitkä älyperäisyys -- joka -syö aamiaisensa täysin tiedottomana toisen läsnäolosta, vastaa toisen -arkaan 'hyväänhuomeneen' yliolkaisella kohteliaisuudella, ja tämän -miettiessä uskaltaisiko lausua jonkun huomautuksen ilmasta, antaa -hänen vaipua ilmeiseen unohdukseen -- voisiko sellainen koskaan tulla -tuhoisan persoonalliseksi?" - -Lady Ingleby nauroi taaskin, pisti kirjeen jälleen koteloonsa ja ryhtyi -leikkaamaan viipaletta kotonaleivotusta rusinakaakusta. Lopettaessaan -sitä viimeisen teekupillisen ohella ajatteli hän huvitettuna, kuinka -suuri oli ero tämän vanhan majatalon puutarhan kuusamamajassa nautitun -vahvan aterian ja niitten hienojen teekutsujen välillä, jotka samaan -aikaan olivat parhaillaan kaupungissa väenpaljouden täyttämissä -seurusteluhuoneissa, missä ihmiset tulivat sisään kiireen touhussa, -nauttivat pienen viipaleen ohkaista voileipää ja hörppäyksen haaleata -teetä, joka pitkästä seisomisesta maistui parkille; kuuntelivat tai -kertoivat joitakin enemmän tai vähemmän halventavia asioita yhteisistä -ystävistään, rientääkseen sitten toisaalle saamaan kurkkuvoileipiä, -vielä kylmempää ja vielä kauemmin seisonutta teetä ja uutta -juoru-annosta. - -"Voi, minkätähden teemme tuota kaikkea?" mietti lady Ingleby. Ja ottaen -tulipunaisen päivänvarjonsa hän astui pienen nurmikentän poikki ja -seisahtui puutarhan portille iltapäivä-auringon paisteeseen, tuumien -minne päin suuntaisi kävelynsä. - -Tavallisesti hän kävelyllä ollessaan kulki pitkin rantakallioitten -lakea, missä leivoset ponnahtivat ylös mataloista ruohomättäistä ja -kissankelloryhmistä ja laulaen kiipesivät taivasta kohti. Hänestä -oli mieluista olla korkealla meren yläpuolella ja kuulla alhaalla -kallionkylkiä vastaan murtuvien hyökyaaltojen etäistä pauhinaa. - -Mutta tänään näytti pieni, jyrkästi viettävä, kalastajakylän kautta -lahdenpoukamaan johtava maantie houkuttelevalta. Oli pakovesi, ja -rautahiekka hohti kullankellertävänä. - -Sitäpaitsi hän oli lehtimajassa istuessaan nähnyt Jim Airthin kookkaan -hahmon reippaasti astelevan kallion reunaa pitkin, kuvastuen tummana -varjokuvana taivaan selkeää sineä vasten. Ja eräs lause hänen juuri -saamassaan kirjeessä sai hänen suuntaamaan kulkunsa rantaan päin. - -Hyväntahtoiset kyläläiset, jotka istuivat majojensa portailla -päivänpaisteessa, hymyilivät viehättävälle valkopukuiselle naiselle, -joka asteli heidän kylätietään alaspäin niin kookkaana ja notkeana -tulipunaisen päivänvarjonsa suojassa. Yhtenä pykälänä tohtorin ohjeissa -oli ollut surupuvun poisjättäminen, ja Myrasta olikin tuntunut -aivan luonnolliselta tulla ensimäiselle cornwallilais-aamiaiselleen -vaaleankellervässä sarssipuvussa. - -Rantaan saavuttuaan hän kääntyi siihen suuntaan mihin hän tavallisesti -kulki ylhäällä kallioilla kävellessään ja asteli ripeästi kovaa, -sileää hietikkoa myöten, pysähtyen silloin tällöin poimiakseen jonkun -kaunisjuovaisen kiven tai tutkiakseen vuoroveden kuivalle jättämää -loistavaa merivuokkoa tai kuultavaa maneettia. - -Pian hän saapui paikalle missä kallio pistäytyi merta kohti, ja -kiipeillen liukkaitten kivien yli, joitten lomissa kimaltelevissa -lätäköissä tummanpunaiset merilevät huojuivat, ravut karkasivat -syrjään hänen varjonsa tieltä ja rapot puikahtivat toiselle laidalle -ja hautautuivat kiireesti hiekkaan, Myra huomasi tulleensa mitä -viehättävimpään poukamaan. Rantakallio muodosti siinä hevosenkengän, -jonka pituus oli noin puoli kilometriä. Tämän kaariviivan sisäpuolelle -jäänyt lahdeke oli miltei satumaisen kaunis, hietikko hohtavan -valkoinen, sirojen, tummanpunaisten merilevien koristama. Korkealle -kohoavat kalliot loivat mieluista siimestä rantamalle, samalla kuin -niitten taakse jäänyt aurinko kuitenkin välkkyi ja kimmelteli etäämpänä -meren pinnalla. - -Myra käveli hevosenkengän keskelle, otti sitten maasta ajopuun -kappaleen, kaivoi mukavan kuopan hiekkaan noin kymmenen kyynärän päähän -kallion juurelta, asetti levitetyn päivänvarjonsa pystyyn sen taakse -suojaksi jonkun satunnaisen kalliolla kulkijan katseilta ja laskeutui -sitten pitkälleen pehmeään syvennykseen, katsellen puoleksi suljettujen -luomiensa alitse häilyviä varjoja, sinistä taivasta ja vienosti -aaltoilevaa merta. Pienet, valkoiset pilvenhattarat värjäytyivät -ruusunpunerviksi. Vedenkalvo välkkyi opaalinkarvaisena. Aaltojen -loiskinta oli niin kaukaista, ettei se tuntunut rikkovan rauhaisaa -hiljaisuutta. - -Lady Inglebyn silmäluomet painuivat painumistaan kiinni. - -"Niin, rakas Jane", mutisi hän, tähystellen uneksivasti lumivalkoista -purjetta, joka kaartoi niemekkeen, noikkasi ja katosi näkyvistä; -"epäilemättä -- hyvin osattu lausetapa, mutta kaukana -- kaukana -- -todellisuudesta. Turvallisen älyperäiselle on tuskin -- tuskin tarpeen --- kamee -- --" - -Pitkä kävely, meri-ilma, kaukainen veden liplatus -- kaikki nämä -yhdessä olivat tehneet raukaisevan vaikutuksen. - -Lady Ingleby nukkui levollisesti Hevosenkenkäpoukamassa; ja kohoava -vuorovesi hiipi hiljalleen lahdelmaan. - - - - -Yhdeksäs luku. - -JIM AIRTH TULEE APUUN. - - -Tuntia myöhemmin asteli kallion töyryä kulkevaa polkua mies, -vihellellen kuin mustarastas. - -Aurinko oli mailleen vaipumassa, ja kävellessään hän nautti -hurmautuneena taivaan kulta- ja ruskoloisteesta ja kohoilevan meren -opaalivälkkeestä. - -Tuuli oli yltynyt auringon aletessa ja tyrskyt alkoivat kuohahdella -pitkin rantamaa. - -Äkkiä sattui hänen silmäänsä jotain kaukana alhaalla kallion juurella. - -"Katsos vain!" sanoi hän. "Tulipunainen unikko hietikolla!" - -Hän käveli edelleen, kunnes hänen ripeät, pitkät askeleensa toivat -hänet Hevosenkenkä-poukaman yläpuolella olevan kallion keskikohdalle. - -"Hyvä Jumala!" huudahti silloin Jim Airth ja jäi seisomaan paikalleen. - -Hän oli keksinyt lady Inglebyn valkoisen hameen hietikolla tulipunaisen -päivänvarjon takana. - -"Hyvä Jumala!" sanoi Jim Airth. - -Sitten hän tähysteli taivaanrantaa. Ei ainoatakaan venettä näkyvissä. - -Nopein katsein hän tarkasti kallioita, joita pitkin hän oli tullut. Ei -elävää olentoa nähtävissä. - -Katse siirtyi edelleen kalastajakylään. Ohuet, ylöspäin kohoavat -savunauhat osottivat savupiippujen paikkaa. "Ainakin kolme kilometriä", -mutisi Jim Airth. "En ehtisi juosta sinne ja palata takaisin veneellä -vähemmässä kuin kolmessa neljännestunnissa." - -Sitten hän katsoi alas poukamaan. - -"Kummaltakin puolen pääsy katkaistu. Vesi nousee hänen jalkoihinsa -kymmenessä minuutissa ja huuhtoo kallion juurta kahdenkymmenen minuutin -perästä." - -Juuri sen paikan kohdalla, missä hän seisoi, enemmän kuin puolitiessä -kallion äyräältä alaspäin, oli noin kuuden jalan pituinen ja neljän -jalan levyinen kallionkieleke. - -Laskeutuen töyrään ylitse ja pidellen kiinni ruohotupsuista, -vaivaispensaista, ulkonevista kivistä ja kallion kyljessä olevista -halkeamista hänen onnistui päästä tuolle kielekkeelle, pudottautuen -viimeiset kymmenen jalkaa ja säilyttäen hyppäyksen jälkeen tasapainonsa -miltei yli-inhimillisellä ponnistuksella. - -Hän pysähtyi hetkiseksi, mittasi matkan huolellisesti silmämäärällä -ja kurottui sitten katsomaan alas. Oli jälellä kuusikymmentä jalkaa -äkkijyrkkää rinnettä, missä ei ollut minkäänlaista tukea jalalle eikä -kiinnityskohtaa kädelle. - -Jim Airth napitti kiinni norfolkilaistakkinsa ja tiukensi vyönsä. -Soluen sitten jalat edellä kielekkeen reunalta hän liukui alas -selällään, taivuttaen polvensa juuri samassa silmänräpäyksessä kun -hänen jalkansa tömähtivät raskaasti hiekalle. - -Hetkiseksi jysähdys typerrytti hänet. Sitten hän nousi ylös ja katsoi -ympärilleen. - -Hän seisoi kymmenen kyynärän päässä punaisesta päivänvarjosta sillä -kapealla hietikkokaistaleella, jota nousevan vuoksen nopeasti lähenevät -aallot eivät vielä olleet peittäneet. - - - - -Kymmenes luku. - -"O-HII, O-HEI!" - - -"Kamee-rintaneulan holhous", mutisi lady Ingleby ja aukaisi äkkiä -silmänsä. Taivas ja meri olivat paikoillaan kuin ennenkin, mutta -niitten välillä, lähempänä kuin kumpikaan niistä, seisoi Jim Airth -katsoen häneen jännitetty loiste sinisissä silmissään. - -"Kas, minä olen nukkunut!" sanoi lady Ingleby. - -"Niin olette", sanoi Jim Airth; "ja sillä aikaa aurinko on laskenut ja --- vuoksi noussut. Sallikaa minun auttaa teitä ylös." - -Lady Ingleby asetti kätensä Jim Airthin käteen, ja Jim Airth auttoi -hänet jaloilleen. Myra seisoi hänen vieressään tuijottaen suurin, -hämmästynein silmin paisunutta merta, hyrskyäviä laineita ja kapeata -hietikkokaistaletta. - -"Vuoksi näyttää olevan hyvin korkealla", sanoi Lady Ingleby. - -"Hyvin korkealla", myönsi Jim Airth. Hän seisoi ihan Myran vieressä, -mutta hänen silmänsä tähystivät yhä kiinteästi vettä. Jos jonkin -suosiollisen sattuman kautta vene olisi ilmestynyt niemekkeen takaa, -olisi vielä ehtinyt huutaa sitä avuksi. - -"Paluutie näyttää olevan katkaistu", sanoi lady Ingleby. - -"O-hii, O-hei!" - -"Paluutie _on_ katkaistu", vastasi Jim Airth lakoonisesti. - -"Sitten meidän kai täytyy saada vene", sanoi lady Ingleby. - -"Erinomainen ehdotus", vastasi Jim Airth kuivasti, "jos vene vain -olisi saatavissa. Mutta kovaksi onneksi me olemme kolmen kilometrin -päässä kylästä, eikä nyt ole mikään veneitten tulo- eikä lähtöaika; -eivätkä ne sitäpaitsi kulkisikaan tämän kautta. Kun näin teidät kallion -töyräältä, arvioin olisiko minun ollut mahdollista ehtiä venevalkamaan -ja sieltä takaisin tänne ajoissa. Mutta ennenkuin olisin ehtinyt tänne -veneineni, olisitte te ollut -- hyvin märkä", lopetti Jim Airth hiukan -epämääräisesti. - -Hän katsahti viehättäviin kasvoihin, jotka olivat lähellä hänen -olkaansa. Ne olivat kalpeat ja totiset, mutta pelon merkkiä ei niissä -näkynyt. - -Hän silmäsi mereen pistäytyvää kallionientä kohti. Kaksikymmentä jalkaa -sen louhikkoisen juuren yläpuolella hyrskyivät hyökyaallot, mutta -niemen taakse kerran päästyään olisivat he olleet turvassa. - -"Osaatteko uida?" kysyi Jim Airth kiihkeästi. - -Myran levolliset harmaat silmät kääntyivät tyvenesti katsomaan häneen. -Niissä pilkotti hiukan leikillisyyttä. - -"Jos panette kätenne leukani alle ja laskette 'yks, kaks! yks, kaks' -hyvin kovalla äänellä ja nopeaan, voin uida lähes kymmenen kyynärää", -sanoi hän. - -Jim Airth nauroi. Hänen silmänsä kohtasivat Myran katseen ilmaisten -vilkkaasti ymmärtävää toveruutta. "Totta vie, sinussa on sisua!" -näyttivät ne sanovan. Mutta ääneen hän sanoi: "Siis uiminen ei käy." - -"Ei käy minulta", sanoi Myra vakavasti, "eikä teiltäkään minun painoani -kulettaen. Me emme ikinä pääsisi tuon vellovan pyörteen toiselle -puolen. Se tietäisi vain että molemmat hukkuisimme. Mutta te voitte -tehdä sen helposti yksinänne. Voi, lähtekää heti! Lähtekää pian! -Älkääkä -- katsoko taaksenne. Minä tulen kyllä hyvin toimeen. Istun -vain kallion juurelle ja odotan. Olen aina ihaillut merta." - -Jim Airth katsahti häneen jälleen. Ja tällä kertaa hänen tuikeissa -silmissään loisti peittelemätön ihailu. - -"Ah, urheata!" sanoi hän. "Soturien äiti! Sellaiset naiset ne tekevät -meistä taistelija-rodun." - -Myra laski kätensä hänen hihalleen. "Ystäväni", sanoi hän, "minun ei -ole sallittu tulla äidiksi. Mutta minä olen soturin tytär ja soturin -leski, -- enkä minä pelkää kuolemaa. Voi, minä pyydän teitä -- -puristakaa kättäni ja lähtekää!" - -Jim Airth tarttui käteen, jonka hän ojensi, mutta hän piti sen lujasti -omassaan. - -"Te ette saa kuolla", sanoi hän hampaat yhteenpuserrettuina. -"Luuletteko että minä jättäisin kenenkään naisen kuolemaan yksinään? -Ja _teidät_ -- juuri teidät lisäksi! -- Taivaan nimessä", kertasi hän -itsepäisesti, "te ette saa kuolla. Luuletteko että minä voisin mennä ja -jättää" -- hän keskeytti lauseensa äkkiä. - -Myra hymyili. Käsi, joka piteli hänen kättään, oli hyvin voimakas, -ja hän tunsi sydämessään omituista levollisuutta. Eikö Jim Airth -ollut sanonut: "Juuri _teidät_ lisäksi?" Mutta tänäkin hetkenä, joka -näytti olevan hänen viimeisensä, sai Myran erehtymätön vaisto hänet -käyttäytymään tahdikkaasti. - -"Uskon kyllä ettette jättäisi ketään naista vaaraan", sanoi hän; "ja -voi! jotkut olisivat olleet helpommat pelastaa kuin minä. Pyylevä pikku -Susanna-neiti olisi pysynyt itsestään pinnalla." - -Jim Airthin nauru kajahti raikkaana. "Ja Amelia-neiti olisi purjehtinut -kamee-soljessaan", sanoi hän. - -Sitten, ikäänkuin nauru olisi rikkonut lumouksen, joka piti häntä -toimettomana, hän veti Myran kallion juurelle ja huusi: "Tulkaa, meillä -ei ole silmänräpäystäkään hukattavana! Katsokaa! Näettekö tietä, jota -myöten tulin alas? Tuota pitkää luikua hiekassa? Laskin siinä mäkeä -selälläni. Aika jyrkkä, eikä mitään mistä pidellä kiinni, sen myönnän; -mutta ei kuitenkaan mikään perin pitkä matka. Ja siinä, mistä luikuni -alkaa, on siunattu kieleke, kuutta jalkaa pitkä ja neljää leveä." Hän -veti taskustaan suuren linkkuveitsen, avasi isoimman terän ja alkoi -hakata pykäliä kallion kylkeen. "Meidän täytyy kiivetä", sanoi hän. - -"En ole koskaan kiivennyt", kuiskasi Myran ääni hänen takanaan. - -"Teidän on tänään kiivettävä", sanoi Jim Airth. - -"En ole koskaan voinut kiivetä edes puihinkaan," kuiskasi Myra. - -"Teidän on kiivettävä kalliota tänä iltana. Se on ainoa -pelastusmahdollisuutemme." - -Hän hakkasi edelleen joutuisasti. - -Äkkiä hän pysähtyi. "Näyttäkää kurkotusvälinne", sanoi hän. "Minun -sylimittani ei kelpaisi. Pankaa vasen kätenne tuohon; niin! Kurkottakaa -nyt ylös oikealla; niin korkealle kuin mukavasti voitte... Jaha, kolme -jalkaa kuusi tuumaa, tai niille paikoin. Nyt vasen jalkanne liki -kallion juurta. Astukaa ylös oikealla, niin korkealle kuin mukavasti -voitte... Kaksi jalkaa yhdeksän tuumaa. Hyvä! Erotus tehnee korkeintaan -yhden pykälävälin enemmän tai vähemmän. Nyt kuunnelkaa silläaikaa -kun minä työskentelen. Mikä Luojan-onni onkaan meille, että juuri -tässä sattuu olemaan tämä pehmeä hiekkakivikerros. Me olisimme olleet -mennyttä miestä, jos kallio olisi ollut kovaa kiveä. Teidän on nyt -valittava kahdesta suunnitelmasta toinen. Minä voisin kovertaa teitä -varten yhden toisia laajemman pykälän -- miltei kielekkeen -- juuri -veden ulottuman yläpuolelle ja jättää teidät siihen siksi aikaa kun -menen ylemmäksi ja valmistan pykälät. Sitten voisin palata noutamaan -teitä. Te voisitte kiivetä edellä, minun auttaessa alhaalta käsin. Se -tuntuisi teistä turvallisemmalta. Taikka -- teidän on seurattava minua -ylös nyt, askel askeleelta, sitä mukaa kuin minä koverran niitä." - -"Minä en voisi odottaa kielekkeellä yksinäni", sanoi Myra. "Minä tahdon -seurata teitä askel askeleelta." - -"Hyvä", sanoi Jim Airth: "se säästää aikaa. Pelkään että teidän on -riisuttava kengät ja sukat. Tähän työhön ei kelpaa muu kuin paljas -jalka. Meidän on painettava varpaamme pykälään ja takerruttava niillä -kiinni kuin sormilla." - -Hän kiskaisi jaloistaan omat kenkänsä ja sukkansa, irrotti sitten -norfolkilaisnuttunsa vyön ja sitoi sen lujasti vasempaan nilkkaansa, -siten että toinen pää jäi riippumaan pitkälle alas hänen kiivetessään. - -"Huomatkaa tämä", sanoi hän. "Kun olette alapuolellani olevissa -pykälissä, riippuu se käsienne lähellä. Jos lipeätte ja tunnette että -teidän on _pakko_ tarttua johonkin, niin tarttukaa siihen. Mutta, jos -mahdollista, huutakaa ensin, niin minä imeydyn kiinni kuin etana ja -koetan kestää painon. Mutta älkää tehkö sitä, jollei se ole todella -välttämätöntä." - -Hän otti maasta Myran kengät ja sukat ja pisti ne väljiin taskuihinsa. - -Sillä hetkellä eräs etujoukkoihin kuuluva aalto syöksähti hietikolle ja -kasteli heidän paljaat jalkansa. - -"Oi, Jim Airth", huusi Myra, "menkää ilman minua! Minulla ei ole mikään -luja pää. Minä en voi kiivetä." - -Jim Airth pani molemmat kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi häntä -kiinteästi silmiin. - -"Te _voitte_ kiivetä", sanoi hän. "Teidän _täytyy_ kiivetä. Te -_kiipeätte_. Meidän on kiivettävä -- tai hukuttava. Ja muistakaa: jos -te putoatte, putoan minäkin. Te ette pelasta minua heittäytymällä itse -turmioon." - -Myra loi epätoivoisen katseen hänen silmiinsä. Ne leimusivat hänelle -yhteenvetäytyneitten kulmiensa alta. Myra tunsi hänen tahtonsa -mahtavan käskijävoiman. Hänen oma tahtonsa teki vielä viimeisen -vastustus-yrityksen. - -"Minulla ei ole mitään minkä vuoksi elää, Jim Airth", sanoi hän. "Minä -olen yksin maailmassa." - -"Niin olen minäkin", huusi Jim Airth. "Olen ollut pahemminkin kuin -yksin kymmenkunnan vuotta. Mutta onhan jälellä _elämä_, jonka vuoksi -elää. Tahtoisitteko heittää pois suurimman kaikista lahjoista? Minä -tahdon elää! -- Hyvä Jumala, minun _täytyy_ elää; ja niin täytyy -teidänkin. Me elämme tai kuolemme yhdessä." - -Hän päästi irti Myran olkapäät ja tarttui häntä ranteisiin. Hän kohotti -hänen vapisevat kätensä ja piteli niitä rintaansa vasten. - -Hetkisen he seisoivat siten aivan äänettöminä. Silloin Myra tunsi -itsensä täysin voitetuksi. Pelko katosi hänestä kokonaan; mutta sen -sijaan astunut turvallisuuden tunne johtui Jim Airthin rohkeudesta, -ei hänen omastaan; ja Myra tiesi sen. Hän kohotti päätään ja hymyili -hänelle kalpein huulin. - -"Minä en putoa", sanoi hän. - -Toinen aalto huuhtaisi heidän nilkkojaan ja jäi niitä hyväilemään. - -"Hyvä", sanoi Jim Airth päästäen irti Myran ranteet. "Me tulemme -olemaan elämästämme velassa toinen toisellemme. Kun ensi kerran katson -silmiinne, olemme, Jumala suokoon, turvassa. Tulkaa!" - -Hän ponnahti ylös kallion kylkeä, jääden seisomaan ylimmäisiin -kovertamiinsa pykäliin. - -"Seuratkaa nyt minua varovasti", sanoi hän; "hitaasti ja varovasti. -Meillä ei ole varaa hätiköidä. Pitäkää aina kumpikin käsi ja kumpikin -jalka lujasti pykälässä. Oletteko kohdalla? Hyvä!.. Älkää nyt katsoko -ylös eikä alas, vaan kiinnittäkää katseenne minun kantapäihini. Heti -kun minä siirryn, siirtykää perässä tyhjiin pykäliin. Ymmärrättekö?... -No niin. Pysyttekö hyvin? .. Hyvä! Eteenpäin siis! Pitkää aikaa ei -tämä sentään vie... Totta vie, olisi hauskaa jos Murgatroyd-neidit nyt -kurkistaisivat alas kallion äyräältä! Ameliaa pöyristyttäisi meidän -paljaat jalkamme Eliza huutaisi: 'Oi hyvä rakas!' Ja Susanna putoaisi -suoraa päätä niskaamme! Halloo! Siivosti siellä alhaalla! Älkää naurako -liian paljon... Mainio veitsi tämä. Ostin sen Meksikosta. Ja jos iso -terä loppuu, on kaksi muuta jälellä; ja lisäksi saha ja korkkiruuvi... -Varokaa ettei irtautuva hiekka varise silmiinne... Sanokaa, jolleivät -pykälät ole tarpeeksi syviä, ja muistakaa ettei ole kiirettä, me emme -pyri ehtimään mihinkään määrättyyn junaan! Siivosti siellä! Älkää -naurako... Ylös mentiin taas! Oh, hyvä! Kolmannes matkasta on päästy. -Älkää katsoko ylös eikä alas. Vaarinottakaa kantapäitäni -- toivon -että ne olisivat enemmän katsomisen arvoiset -- ja muistakaa että vyö -on käsillä ja että minä olen yhtä vankkumaton kuin tämä kallio. Te -ja kaikki Murgatroyd-neidit voisitte riippua siinä yhdessä. Siivosti -siellä! .. Hyvä, hyvä; en mainitse heitä... Sivumennen sanoen, vesi -taitaa olla alapuolellamme jo melko syvää. Jos putoaisitte, saisitte -vain pienen sukelluksen. Minä liukuisin alas ja vetäisin teidät ylös, -ja sitten alkaisimme uudestaan... Herra Jumala! .. Oh, älkää välittäkö! -Ei se mitään. Veitseni vain luiskahti, mutta minä sain siepatuksi sen -kiinni... Nyt taidamme jo olla puolimatkassa. Kuinka hyvä onni, että -meillä on minun liukumisjälkeni oppaanamme. En voi nähdä kielekettä -täältä. Laulakaamme 'Nancy Lee'tä. Arvelen että osaatte sen. Minä -voin aina työskennellä paremmin hyvän junttalaulun säestyksellä." Ja -iskiessään veitsensä kallioon kajautti Jim Airth: - - Joukosta naisen jos valikoi, - O-hii, o-hei, o-hoi! - Hei, pojat, hoi! - Nancy Leetä parempaa ei löytää voi, - Hei, pojat, hoi! O-hoi! - Tuolla hän nyt -- - --- Turkanen! Nyt sattui kivi eteen! Ei kuitenkaan suuri. Muistakaa että -tämä pykälä on vähän enemmän oikealla - - -- huivia huiskuttaa, - Laiturilla seisoo ja mua odottaa; - Aina kun laineille lähden mä pois, - Pian, pian takaisin hän palaavan mun sois; - Ja kun myrsky ulvoo ja meri kohisee, - Jussillensa suojaa hän rukoilee, - Hei, pojat, hoi! O-hoi! - -Ja sitten kuoro. - - Merimiehen tähti hänen vaimonsa on. - --- No, mukaan! Laulakaa tekin! - - O-hii, o-hei, o-hoi, - Yli aallokon! - -kuului lady Inglebyn ääni alhaalta, jokseenkin heikkona ja vapisevana. - -"Se on oikein!" huusi Jim Airth. "Älkää hellittäkö! Nyt voin jo nähdä -kielekkeen suoraan yläpuolellamme." - - Perämiehen pilli jo kannelta soi, - O-hii, o-hei, o-hoi! - Hei, pojat, hoi! - Viime maljan vielä juoda nyt voi, - Hei, pojat, hoi! - O-hoi! - Kauan, kauan eläköön mun armas vaimosein, - Pitkä ikä olkoon myös laivatoverein. - --- Älkää hellittäkö siellä alhaalla! Minulla on jo toinen käsi -kielekkeellä. - - -- Älköhön luitamme saako valtoihin - Vanha Davy Jones, missä lienemmekin! - - Älköhön -- luitamme -- saako valtoihin -- - Vanha Davy -- Jones -- ken hän lieneekin, - -värähteli lady Inglebyn ääni, hänen tehdessä vielä viimeistä -ponnistusta siirtyäkseen ylemmäksi tyhjiin pykäliin, vaikka hänen -sormensa ja varpaansa olivat niin turtuneet ettei hän voinut tuntea -niiden vastaavan hiekkakiveen. - -Sitten Jim Airthin koko ruumis hävisi äkkiä hänen yläpuoleltaan, kun -hän kiskaisi itsensä kielekkeelle. "_O-hii, o-hei_!" kuului hänen -äänensä ylhäältä. - -"_O-hii, o-hei_!" - -"_O-hii, o-hei_!" lauloi lady Ingleby heikkona kuiskauksena. - -Hän ei jaksanut siirtyä tyhjiin pykäliin. Hän saattoi vain pysytellä -siinä missä oli, takertuen kallion kylkeä vasten. - -Hänen mieleensä johtui äkkiä seinällä liikkuva kärpänen, ja hän muisti -erään erikoisen kärpäsen, joka oli kävellyt hänen lapsenkamarinsa -seinällä vuosia sitten. Hän oli seurannut sen nousua pikku sormellaan, -ja hänen hoitajansa oli tullut tomuriepu kädessään ja sanoen: "Ilkeä -elävä!" säälimättä sivaltanut sen alas. Kärpänen oli pudonnut -- -pudonnut kuolleena lattiamatolle... Lady Ingleby tunsi että hänkin oli -putoamaisillaan. Hän heitti tuskaisen katseen ylös korkealle kohoavaa -kallion kylkeä pitkin, jonka yläpuolella hohti kaistale taivasta. -Sitten kaikki alkoi huojua ja keinua. "Soturien äidin on pudottava -kirkaisematta", kiistivät hänen aivonsa. Sitten -- pitkä käsivarsi -ojentui alas hänen yläpuoleltaan; voimakas koura tarttui häneen lujasti. - -"Yksi askel vielä", sanoi Jim Airthin ääni lähellä hänen korvaansa, -"niin minä voin nostaa teidät." - -Myra teki ponnistuksen, ja Jim Airth veti hänet viereensä kielekkeelle. - -"Hyvin paljon kiitoksia", sanoi lady Ingleby. "Ja kuka oli Davy Jones?" - -Jim Airthin kasvot valuivat hikeä virtanaan. Hänen suunsa oli täynnä -hiekkaa. Hänen sydämensä jyskytti kurkussa. Mutta hänestä oli mieluista -esiintyä urhokkaana ja mieluista myöskin nähdä toisen niin tekevän. -Siksi hän nauroi kietoessaan käsivartensa Myran ympärille, pidellen -häntä lujasti, jottei hän tuntisi kuinka kovasti hän vapisi. - -"Davy Jones", sanoi hän, "on muuan herrasmies, jolla on meren pohjalla -arkku, minne menee kaikki mitä hukkuu. Pelkään että teidän sievä -päivänvarjonne on mennyt sinne, samoinkuin minun kenkäni ja sukkani. -Mutta ne voinemme kyllä hänelle suoda... Oh, mitä nyt? .. Niin, itkekää -vain oikein sydämenne pohjasta. Älkää minusta välittäkö. Ja ettekö -luule että me tässä kahden muistaisimme jonkunlaisen rukouksen? Sillä -jos milloinkaan kaksi ihmistä on yhdessä katsonut kuolemaa silmiin, -niin me olemme sen nyt tehneet; ja me olemme, Jumalan armosta, tässä -- -elävinä." - - - - -Yhdestoista luku. - -MEREN JA TAIVAAN VÄLILLÄ. - - -Myra ei unhottanut koskaan Jim Airthin rukousta. Vaistomaisesti hän -tunsi tämän olevan ensi kerran, jolloin hän oli pukenut sanoihin -sielunsa kiitoksen tai anomuksen toisen ihmisen läsnäollessa. Samalla -hän huomasi, että ensi kertaa koko hänen omassakin elämässään -rukoileminen kävi hänelle todellisuudeksi. Kyyröttäessään kielekkeellä -Jim Airthin vieressä, väristen niin hillittömästi, että jollei -Jim Airthin käsivarsi olisi häntä tukenut, hän olisi menettänyt -tasapainonsa ja pudonnut; kuullessaan tuon voimakkaan sielun lausuvan -yksinkertaisin, omintakeisin lausein ilmi kiitollisuutensa henkensä -säilymisestä ja turvaan pääsemisestään, liittäen siihen hartaan -anomuksen varjeluksesta yön kuluessa ja täydellisestä pelastuksesta -aamun tultua, tuntui Myrasta kuin taivaat olisivat avautuneet ja -Jumalan läsnäolo olisi selvästi tajuttavana heidät ympäröinyt tässä -heidän omituisessa yksinäisyydessään. - -Ääretön rauha täytti hänen mielensä. Ennenkuin nuo hajanaiset, -pysähtelevät lauseet olivat päättyneet, oli Myra lakannut vapisemasta; -ja kun Jim Airth, osaamatta muulla tavoin saattaa rukoustaan -päätökseen, alkoi lausua: "Isä meidän, joka olet taivaissa", yhtyi -Myran sulosointuinen ääni hänen ääneensä, täynnä vakavaa rukouksen -hartautta. - -Viimeiset sanat lausuttuaan Jim Airth veti pois käsivartensa, ja arka -äänettömyys laskeutui heidän välilleen. Mielen liikutus oli saattanut -ruumiin kankeuden tajuttavaksi. Noissa yhdistävissä sanoissa: "_Isä -meidän_" olivat heidän sielunsa liitäneet kauemmaksi kuin minne heidän -ruumiinsa olivat valmiit seuraamaan. - -Lady Ingleby pelasti tilanteen. Hän kääntyi Jim Airthiin päin tuolla -välittömällä sulolla, joka aina oli vastustamaton. Nopeasti tihenevässä -hämärässä Jim Airth saattoi juuri erottaa hänen suuret, miettiväiset, -harmaat silmänsä soikeitten kasvojen vaaleudesta. "Tiedättekö", sanoi -Myra, "minä en todellakaan voisi mitenkään istua koko yötä sohvan -kokoisella pengermällä henkilön kanssa, jota minun pitäisi kutsua -'herraksi'. Minä voisin istua siinä vain vanhan hyvän tuttavan kanssa, -joka luonnollisesti kutsuisi minua 'Myraksi' ja jota minä voisin -kutsua 'Jimiksi'. Jollen saa kutsua teitä 'Jimiksi', niin vaadin saada -laskeutua alas ja uida kotiin. Ja jos te puhuttelette minua 'Rouva -O'Maraksi', niin saan varmasti hermokohtauksen ja vierähdän alas!" - -"Tietysti", sanoi Jim Airth. "Minä vihaan kaikkia arvonimiä. Minä -polveudun vanhasta kveekarisuvusta, ja yksinkertaiset nimet ilman -mitään etuliitettä ovat minun mielestäin aina parhaat. Ja emmekö -olekin vanhoja ja koeteltuja ystäviä. Eikö jokainen minuutti tuolla -kallion kyljellä ollut vuosi? Ja se sekunti, joka kului veitseni -luiskahtamisesta oikeasta kädestäni sen kiinnisieppaamiseen -vasemmalla kädellä polveani vasten, voi käydä kymmenestä vuodesta! -Ah, ajatelkaa, jos se olisi pudonnut kokonaan! Ei, älkää vainkaan -ajatelko. Me olimme vasta puolitiessä. Nyt teidän on koetettava -saada kengät ja sukat jalkoihinne." Hän veti ne esiin taskustaan. -"Ja sitten meidän on saatava selville miten voimme mukavimmin ja -turvallisimmin sijottua tähän. Meillä on vain yksi vihollinen, jota -vastaan meidän on taisteltava lähinnäseuraavien seitsemän tunnin aikana --- kouristus. Teidän on paikalla ilmotettava minulle, jos tunnette -sen uhkaavan jossakin kohdassa ruumistanne. Olen toimittanut aika -paljon vakoojanpalvelusta aikoinani ja tiedän kyllä keinon tai pari -sitä vastaan. Tiedän myöskin mitä merkitsee maata samassa asennossa -tuntikausia uskaltamatta liikauttaa lihastakaan, kylmän hien valuessa -kasvoille yksinomaan kouristuksen tuottamasta tuskasta. Meidän on -pidettävä siltä varamme." - -"Jim", sanoi Myra, "kuinka kauan meidän on istuttava tässä?" - -Jim liikahti, ikäänkuin hänen oman nimensä kuuleminen Myran huulilta -ensi kertaa olisi merkinnyt hänelle paljon; ja hänen äänessään oli -syvemmän iloisuuden sävy, kun hän vastasi: - -"Olisi mahdotonta kiivetä tästä ylös kallion laelle. Kun tulin alas, -oli minun suorastaan pudottauduttava kymmenen jalkaa. Näettehän -että kallio ulkonee hiukan juuri yläpuolellamme. Vuoroveden vuoksi -me voisimme kiivetä alas kolmen tunnin kuluttua, mutta nyt ei ole -kuutamoa ja silloin on aivan pilkkopimeä. Meillä täytyy olla valoa -laskeutuessamme, jos minun mieli saattaa teidät turvallisesti ja -vahingoittumattomana kallion juurelle. Aamunkoiton pitäisi sarastaa -kohta kolmen jälkeen. Aurinko nousee huomenna kello 3.44; mutta on -aivan valoisaa jo ennen sitäkin. Arveluni mukaan voimme odottaa -pääsevämme Moorheadin majataloon neljän aikaan aamulla. Toivokaamme -ettei Amelia Murgatroyd kurkista ikkunastaan juuri silloin kun me -astelemme polkua pitkin." - -"Mitähän he kaikki nyt ajattelevat?" kysyi lady Ingleby. - -"En tiedä, enkä välitäkään siitä", sanoi Jim Airth iloisesti. "Te -olette hengissä ja minä olen hengissä; ja me olemme suorittaneet -rekordi-kiipeämisen! Muulla ei ole väliä." - -"Ei, mutta vakavasti, Jim?" - -"No niin, vakavasti puhuen, hyvin vähän luultavaa on, että minua -lainkaan kaivataan. Minä syön usein päivällistä muualla ja palaan -majataloon vasta hyvin myöhään taikka olen kokonaan palaamatta. Kuinka -lienee teidän laitanne?" - -"Omituista kyllä", sanoi Myra, "ennen ulos lähtöäni minä lukitsin -makuuhuoneeni oven. Tässä on sen avain. Olin jättänyt joitakin -papereita esille -- minä en ole erittäin järjestystä rakastava. -Ainoana kertana, jolloin ennen olen lukinnut oveni, jäin kokonaan pois -päivälliseltä ja palattuani iltakävelyltä menin levolle. Minä olen -täällä muka 'virkistyslevolla'. Palvelustyttö tunnusti oveani, meni -pois eikä tullut uudestaan ennenkuin aamulla. Hyvin todennäköisesti hän -on tehnyt samoin nytkin." - -"Sitten en luule että he lähettävät etsijäjoukkuetta meitä hakemaan", -sanoi Jim Airth. - -"Ei. Me olemme niin yksin täällä. Emme merkitse mitään muille kuin -itsellemme", sanoi Myra. - -"Ja toisillemme", sanoi Jim Airth tyynesti. - -Myran sydän seisahtui. - -Nuo syvän, lämpimän äänen niin yksinkertaisesti lausumat kaksi sanaa -merkitsivät hänelle enemmän kuin konsanaan mitkään sanat olivat -merkinneet. Ne merkitsivät niin paljon, että ne muodostivat ympärilleen -äänettömyyden -- ihmeen ja todeksitulemisen avaran, pyhän temppelin, -missä ne kaikuivat edestakaisin, toistuen yhä uudelleen ja uudelleen. - -Molemmat pengermällä olijat istuivat kuunnellen. - -Toinen toisensa omistamisen laulu, joka niin äkkiä oli virinnyt -humisemaan, oli liian kaunis keskeytettäväksi muilla sanoilla. - -Ei lady Inglebynkään erehtymätön aisti löytää tahdikkaita sanoja voinut -rikkoa tämän odottamattoman tilanteen syvää suloisuutta. Myran sydän -oli heräämistilassa; ja kun sydän järkyttyy, unohtaa ajatus toisinaan -tahdikkuuden vaatimukset. - -"Ettekö muista", virkkoi vihdoin Jim Airth hyvin hiljaa, "mitä sanoin -teille ennenkuin alotimme kiipeämisen? Enkö sanonut, että jos meidän -onnistuisi päästä turvallisesti tälle kielekkeelle, niin tulisimme -olemaan elämästämme velassa toinen toisellemme? Me pääsimme, ja -- siis -olemme velassa toisillemme." - -"Oi, ei", huudahti Myra vilkkaasti. "Ei, Jim Airth! Te kävelitte tämän -kallion laella iloisena, turvallisena ja vapaana. Minä järjettömässä -typeryydessäni makasin nukkuen alhaalla hietikolla, veden kohotessa -ympärilläni. Te laskeuduitte alas vaaraan, pannen sitä tehdessänne -henkenne alttiiksi. Minä olen velassa elämästäni teille, Jim Airth; te -ette ole minulle velkaa mistään." - -Hänen rinnallaan istuva mies kääntyi ja katsoi häneen omituinen, -levollinen hymy kasvoillaan. - -"Minä en ole tottunut siihen että lausuntojani parsitaan", virkkoi hän -kuivasti. - -Oli tullut niin pimeä, että he juuri vaivoin saattoivat erottaa -toistensa kasvot. - -Lady Ingleby nauroi. Hän oli niin tottumaton tuollaisiin huomautuksiin, -ettei hän heti voinut keksiä sopivaa vastausta. - -"Luulen että itse asiassa saan kiittää hengestäni punaista -päivänvarjoani", virkkoi hän tuokion kuluttua. "Jollei se olisi -kiinnittänyt puoleensa huomiotanne, ette te olisi nähnyt minua." - -"Enkö olisi?" kysyi Jim Airth, katse kiinnitettynä Myran kasvojen -suloiseen vaaleuteen. "Siitä saakka kun ensi kerran teidät näin sinä -iltana jolloin saavuitte tänne, oletteko kertaakaan tullut minun -silmänkantamani sisäpuolelle minun näkemättä teitä ja panematta -merkille jokaista yksityisseikkaa?" - -"Sinäkö iltana jolloin saavuin?" kysyi lady Ingleby hämmästyneenä. - -"Niin", vastasi Jim Airth varmasti. "Kello seitsemän, kesäkuun -ensimäisenä päivänä. Seisoin tupakkahuoneen ikkunan ääressä ja inhosin -kaikkea; olin kyllästynyt itseeni, tyytymätön käsikirjotukseeni ja -väsynyt käristettyyn kalaan -- älkää naurako; pienet asiat auttavat -ihmisen masennuksen mittaa täyttymään yhtä hyvin kuin suuretkin. -Silloin portti levähti auki, ja TE -- suurin kultakirjaimin -- -lähestyitte puutarhanpolkua auringon paistaessa silmiinne. Arvostelin -teidät täysikasvuiseksi naiseksi, joka ei vuosiin nähden ehkä ollut -kovinkaan kaukana omasta iästäni; arvasin teidät maailmannaiseksi, -jolla on asema täytettävänään ja tietoa ihmisistä ja asioista. -Kuitenkin te näytitte ihan kuin herttaiselta lapselta, joka tulee -satumaahan; odottamattoman lupapäivän iloinen yllätys välkehti -säteilevissä silmissänne. Siitä saakka on kaunis puoli elämästä minulle -aina ollut -- TE, suurin kultakirjaimin." - -Jim Airth vaikeni ja istui äänettömänä. - -Oli tullut jo aivan pimeä. - -Myra pujotti kätensä Jim Airthin käteen, joka sulki sen puristukseensa -lujalla, empimättömällä otteella. - -"Jatkakaa, Jim", virkkoi Myra vienosti. - -"Menin halliin ja näin nimenne vieraskirjassa. Muste oli vielä -tuoretta. Käsiala oli saman lupapäivälapsen -- minun haluttaisi antaa -teille kirjotusharjotuksia! Nimi tuotti minulle yllätyksen -- mieluisen -yllätyksen. Olin odottanut voivani heti asettaa tuon puutarhanpolkua -tulleen naisen oikealle yhteiskunnalliselle sijalleen. Oli yllätys -ja lohdutus huomata, ettei satuprinsessani ollut lainkaan mikään -muotikaunotar tai seuraelämän johtohenkilö, vaan kantoi yksinkertaista -irlantilaista nimeä ja asui puistomajassa." - -"Jatkakaa, Jim", sanoi lady Ingleby jokseenkin epävarmalla äänellä. - -"Sitten nimi 'Shenstone' kiinnitti mieltäni, koska tunnen Inglebyt --- ainakin tunsin lordi Inglebyn hyvin, ja tulen pian tuntemaan myös -lady Inglebyn. Olen todella juuri tänään kirjottanut hänelle pyytäen -saada puhutella häntä. Minun täytyy puhua hänen kanssaan hänen miehensä -muistiinpanojen johdosta, jotka, jos hän antaa siihen luvan, tulevat -liitettäväksi kirjaani. Jos asutte likellä Shenstonen linnaa, tunnette -arvatenkin Inglebyt?" - -"Kyllä", sanoi Myra. "Mutta sanokaa minulle, Jim -- jos... jos kerran -teitte niin paljon huomioita tuona ensi päivänä, jos tunsitte -- -mielenkiintoa, jos halusitte antaa minulle kirjotusharjotuksia -- niin, -minä tiedän kirjottaneeni pöyristyttävää käsialaa -- miksi ette silloin -koskaan katsonut minuun? Miksi olitte niin jäykkä ja epäystävällinen? -Miksi ette ollut niin kohtelias minulle kuin olitte esimerkiksi -Susanna-neidille?" - -Jim Airth istui kauan äänettömänä, tuijottaen pimeään. Vihdoin hän -lausui: - -"Tahdon sen sanoa teille. Tietysti minun _täytyy_ sanoa se teille. -Mutta -- saanko tehdä joitakin kysymyksiä ensin?" - -Lady Ingleby tuijotti myös mitään näkemättä pimeyteen; mutta hän -nojautui vähän likemmäksi vieressään olevaa leveää olkapäätä. -"Kysykää minulta mitä tahdotte", sanoi hän. "Ei ole mitään minun koko -elämässäni, mitä en sanoisi teille, Jim Airth." - -Hänen poskensa oli niin likellä karheata norfolkilaistakkia, että jos -se olisi siirtynyt hiukkasenkaan likemmäksi, olisi hän levännyt sitä -vastaan. Mutta se ei siirtynyt; hänen kättään pitelevä ote tuli vain -tiukemmaksi. - -"Menittekö naimisiin hyvin nuorena?" kysyi Jim Airth. - -"En ollut aivan täyttänyt kahdeksaatoista. Siitä on nyt kymmenen -vuotta." - -"Menittekö naimisiin rakkaudesta?" - -Oli pitkä äänettömyys, jonka kestäessä molemmat katsoivat järkähtämättä -pimeyteen. - -Sitten Myra vastasi, puhuen hyvin hitaasti. "Ollakseni aivan -rehellinen, luulen menneeni naimisiin etupäässä päästäkseni pois hyvin -onnettomasta kodista. Ja lisäksi minä olin hyvin nuori enkä tiennyt -mitään -- en elämästä enkä rakkaudesta; enkä -- kuinka voisin selittää, -Jim Airth? -- enkä ole myöskään oppinut paljoa näinä kymmenenä pitkänä -vuotena." - -"Oletteko ollut onneton?" Jim Airth kysyi tämän hyvin matalalla äänellä. - -"En oikeastaan onneton. Mieheni oli hyvin hyvä mies, sanomattoman -ystävällinen ja kärsivällinen minua kohtaan. Mutta minä tunsin usein -hämärästi, että olin jäänyt ilman _parasta_ elämässä. Nyt -- tiedän -että niin oli." - -"Kuinka kauan olette ollut -- kuinka kauan hän on ollut kuolleena?" -Syvä ääni oli niin hellä, ettei kysymys voinut synnyttää tuskaa. - -"Seitsemän kuukautta", vastasi lady Ingleby. "Mieheni kaatui -hyökkäyksessä Targaita vastaan." - -"Targaita vastaan!" huudahti Jim Airth niin yllätettynä, että ilmaisi -hämmästyksensä. Sitten hän heti hillitsi itsensä ja lisäsi: "Ah, niin; -tietysti. Seitsemän kuukautta. Minäkin olin siellä, nähkääs." - -Mutta hänen aivoissaan työskentelivät ajatukset nopeasti, ja paljon -alkoi selvetä. - -Kersantti O'Mara! Oliko se mahdollista? Tällainen harvinaisen -hienostunut nainen, jossa erehtymättömän selvänä kuvastuu korkean -syntyperän ja hyvän kasvatuksen leima? Kersantti oli kelpo mies -ja erinomainen -- mutta, hyvä Jumala! _Hänen_ miehensä! Mutta -kahdeksantoistavuotiaat tytöt tekevät mielettömiä tekoja ja katuvat -lakkaamatta jälkeenpäin. Pako-avioliitto onnettomasta kodista; sitten -sukulaisten hylkäämänä, ja nyt ystävittä ja yksinään. Mutta -- -kersantti O'Mara! Mitään muuta O'Mara nimistä ei kuitenkaan kaatunut -Targain luona; ja hänen ja lordi Inglebyn välillä _oli_ jokin yhdysside. - -Sitten hänen mietteensä keskeytti Myran vieno ääni, virkkaen hänen -vierellään pimeässä: "Mieheni oli aina hyvä minulle, mutta..." - -Ja Jim Airth laski toisen kätensä pitelemänsä käden päälle. "Uskon -kyllä että hän oli", sanoi hän lempeästi. "Mutta jos olisitte ollut -vanhempi ja tiennyt enemmän rakkaudesta ja elämästä, olisitte -menetellyt toisin. Älkää koettako selittää. Minä ymmärrän." - -Ja Myra jätti asian mielihyvin silleen. Olisi ollut niin kovin vaikeaa -kertoa edelleen kuvaamatta Mikaelia; ja ainoa millä itsessään oli -merkitystä, oli se, että -- selittäen tai selittämättä -- Jim Airth -ymmärsi. - -"Ja nyt -- sanokaa minulle", huomautti Myra vienosti. - -"Ah, niin", sanoi Jim Airth, kooten ajatuksensa tahdonponnistuksella. -"Minun kokemukseni ovat vailla _parasta_ ja käsittävät samaten kymmenen -pitkää vuotta. Mutta kokemukseni ovat olleet kovempia kuin teidän. -Menin naimisiin yhdenkolmattavuotiaana poikana itseäni vanhemman, -tavattoman kauniin naisen kanssa. Hänen sulonsa hullaannutti minut. -Millään muulla ei tuntunut olevan merkitystä eikä väliä. Tiesin ettei -hän ollut hyvä nainen, mutta ajattelin hänen voivan tulla sellaiseksi; -ja vaikkei hän tulisikaan, ei se tehnyt mitään erotusta. Minä halusin -kiihkeästi omata hänet. Jälkeenpäin huomasin että hän oli nauranut -minulle kaiken aikaa. Ja kaiken aikaa oli hänellä lisäksi ollut toinen --- minua vanhempi mies -- joka oli nauranut yhdessä hänen kanssaan. -Hänen asemansa ei ollut sallinut hänen mennä naimisiin silloin kun minä -menin, mutta kaksi vuotta myöhemmin hän pääsi rahoihin. Silloin -- -vaimoni lähti luotani." - -Jim Airth pysähtyi. Hänen äänensä oli karhea tuskasta. Yö oli -pilkkopimeä. Tummassa äänettömyydessä he saattoivat kuulla hyökyjen -rytmikkään jymähtelyn niitten syöksähdellessä herkeämättä kaihon kylkeä -vastaan heidän alapuolellaan. - -"Minä erosin hänestä tietysti, ja tuo toinen mies meni naimisiin -hänen kanssaan; mutta minä läksin ulkomaille ja pysyin siellä. En -koskaan voinut ajatella tuota naista muuna kuin vaimonani. Hän oli -tehnyt elämäni helvetiksi, riistänyt minulta kaikki kuvittelut, -turmellut ihanteeni, katkeroittanut nuoruuteni. Mutta minä olin sanonut -Jumalan silmäin edessä ottavani hänet vaimokseni kunnes kuolema -meidät erottaisi; ja mikä voima olisi voinut vapauttaa minut tuosta -juhlallisesta valasta, niin kauan kuin me molemmat olimme elossa? -Minusta tuntui siltä kuin pysytellessäni toisella pallonpuoliskolla -olisin tehnyt hänen toisen avioliittonsa vähemmän synnilliseksi. -Alussa tunsin usein kiusausta ampua itseni korjatakseni tuon toisen -rikkomuksen. Mutta aikaa voittaen pääsin tuosta sairaaloisuudesta -ja käsitin, että vaikka Rakkaus on hyvä, niin Elämä on sittenkin -suurin kaikista lahjoista. Sen vapaaehtoisesti luotaan heittäminen -on anteeksiantamaton synti. Itsemurhan rangaistuksena pitäisi olla -kuolemattomuuden kadottaminen. No niin, minä löysin itselleni työtä, -kaiken kaltaista, Amerikassa ja muualla. Ja vuosi sitten -- vaimoni -kuoli. Olisin tullut suoraan kotiin, mutta olin kirjottautunut tuohon -siirtomaaselkkaukseen, jota he kutsuivat 'sodaksi'. Sain kuumeen -Targain taistelun jälkeen, minut lähetettiin potilaana kotiin, ja -täällä minä nyt ole kokoomassa voimia ja viimeistelemässä kirjaani. Nyt -voitte ymmärtää, minkätähden naiskauneus täyttää minut jonkinlaisella -kammolla, silloinkin kun osa minusta yhä vaistomaisesti karkaa -palvomaan sitä. Olin usein sanonut itsekseni, että jos jolloinkin -vielä uskaltautuisin avioliittoon, niin ottaisin rumat kasvot ja jalon -sydämen; vaikka kaiken aikaa tiesin etten koskaan voisi taipua todella -halajamaan rumia kasvoja. Ja kuitenkin, aivan kuin palanut lapsi pelkää -tulta, minä olen aina koettanut siirtää katseeni pois kauneudesta. -Mutta -- satuprinsessani, saanko sanoa sen? -- jo päiviä sitten -aloin tuntea varmaksi että teissä -- TEISSÄ suurin kultakirjaimin -- -ulkonainen sulous ja sydämen jalous kulkevat käsikädessä. Vaan jo siitä -hetkestä alkaen, jolloin te tulitte auringonlaskusta ja kävelitte -puutarhanpolkua suoraan sydämeeni, merkitsi tuo tosiasia, että TE -olitte se mikä olitte ja että olitte täällä, minulle niin paljon, -etten uskaltanut antaa sen merkitä enempää. Jotenkuten en milloinkaan -tullut ajatelleeksi teitä leskeksi, ja vasta tänä iltana, kun sanoitte -minulle rannalla: 'Olen soturin leski', tulin tietämään että olette -vapaa. -- Kas niin! Nyt olette kuullut kaikki mitä on kuultavaa. Tein -pahan erehdyksen alussa; mutta toivon etten ole sellainen ihminen, jota -ette kernaasti tahtoisi kumppaniksenne kallionkielekkeelle ja kutsuisi -'Jimiksi'." - -Vastaukseksi Myran poski painui luottavaisesti lepäämään karhean -villakankaisen takin hihaa vasten. "Jim", sanoi hän, "oi, Jim!" - --- -- -- - -"Te siis tunnette Inglebyt?" huomautti Jim Airth hetken perästä. - -"Tunnen", sanoi Myra. - -"Onko 'Puistomaja' lähellä Shenstonen linnaa?" - -"Puistomaja on puistossa. Se ei ole minkään portin edustalla. -- Minä -en ole portinvartijatar, Jim! -- Se on sievä pikku talo aivan erikseen -juuri pohjoisen puistonportin sisäpuolella." - -"Oletteko vuokrannut sen heiltä?" - -Myra epäröi, mutta ainoastaan sekunnin murto-osan. "Ei, se on minun -omani. Lordi Ingleby lahjotti sen minulle." - -"_Lordi_ Ingleby?" Jim Airthin äänen sävy muistutti rypistettyjä -silmäkulmia. "Minkätähden ei _lady_ Ingleby?" - -"Se ei ollut hänen, jotta hän olisi voinut sen lahjottaa. Kaikki mitä -hänellä on, kuului hänen miehellensä." - -"Ymmärrän. Kumman heistä tulitte ensin tuntemaan?" - -"Olen tuntenut lady Inglebyn koko ikäni", sanoi Myra todenmukaisesti. -"Ja lordi Inglebyn olen tuntenut siitä saakka kun hän meni naimisiin." - -"Ahaa. Hänestä tuli siis teidän ystävänne, koska hän meni naimisiin -lady Inglebyn kanssa?" - -Myra nauroi. "Kyllä", sanoi hän. "Arvatenkin niin." - -"Mitä sukkelaa siinä on?" - -"Omituinen sanontatapa minua vain huvitti; mutta se on epäilemättä -totta." - -"Onko heillä lapsia?" - -Myran ääni vavahti hiukan. "Ei, ei yhtään. Miksi sitä kysytte?" - -"Niin, leirissä olin usein lordi Inglebyn kanssa samassa teltassa, ja -hänellä oli tapana puhella unissaan." - -"Niin?" - -"Oli eräs nimi, jota hän usein mainitsi ja toisti." - -Lady Inglebyn sydän seisahtui. - -"Mikä sitte?" - -"Se oli 'Petter'", jatkoi Jim Airth. "Yöllä ennen sitä päivää, jona hän -sai surmansa, hän yhtämittaa kääntelehti unissaan ja kertasi: 'Petter! -Hei, pikku Petter! Tules tänne!' Ajattelin että hänellä oli ehkä pikku -poika, jonka nimi oli Petter." - -"Hänellä ei ollut poikaa", sanoi lady Ingleby saaden vaivoin äänensä -hillityksi. "Petter oli pieni koira, josta hän paljon piti. Oliko tuo -nimi ainoa, jota hän mainitsi?" - -"Ainoa, mitä minä kuulin", vastasi Jim Airth. - -Silloin lady Ingleby äkkiä kietoi molemmat kätensä hänen käsivartensa -ympärille. - -"Jim", kuiskasi hän katkonaisesti, "ette kertaakaan ole lausunut minun -nimeäni. Mehän sovimme siitä. Meidänhän piti olla vanhoja ja läheisiä -ystäviä. Minusta tuntuu kuin olisin kutsunut teitä 'Jimiksi' koko -ikäni! Mutta te ette ole kertaakaan kutsunut minua 'Myraksi'. Antakaa -minun kuulla se nyt, minä pyydän." - -Jim Airth laski suuren kätensä hänen molempien käsiensä päälle. - -"En voi", sanoi hän. "Olkaa vaiti! Minä en voi. Ei täällä ylhäällä -- -se merkitsee liian paljon. Odottakaa kunnes pääsemme takaisin maan -päälle. Sitten -- oi, hyväinen aika! Ettekö voi auttaa minua?" - -Tämän kaltainen liikutus oli lady Inglebylle tuntematon mahti. Samoin -oli hänen oman sydämensäkin hurja tykytys. Mutta hän tiesi että tilanne -tarvitsi tahdikkuutta; ja eikö tahdikas puhe ollut aina ollut hänen -erikoinen vahva puolensa? - -"Jim", sanoi hän, "eikö teillä ole kauhean nälkä? Minullakin olisi -nälkä, jollen olisi nauttinut niin mahtavaa tee-ateriaa ennen kävelylle -lähtöäni. Haluaisitteko kuulla mitä söin teen kanssa? Ei. Minä pelkään -että se tekisi olonne vain pahemmaksi. Majatalossa on päivällisaika -varmaankin jo aikoja sitten ohi. Mitähän käristetyn kalan muunnoslajia -heillä nyt on mahtanut olla, ja onkohan Sussu saanut ruodon kurkkuunsa -ja ollut pakotettu pyytämään lupaa poistua huoneesta? Oi, muistatteko -sitä iltaa? Te näytitte niin pelästyneeltä ja säikähtyneeltä, että ihan -luulin teidän lähtevän apuun! Paljonkohan kello saattaa olla?" - -"Sen voimme pian sanoa", sanoi Jim Airth iloisesti. Hän työnsi kätensä -taskuun, veti esiin tulitikkulaatikon, jota hän oli kauan aikaa -hypistellyt vuoroin piippunsa ja tupakkakukkaronsa kanssa, raapaisi -tulta ja katsoi kelloonsa. Myra näki hänen laihat, ruskeat kasvonsa -tulitikun kellertävässä loisteessa. Hän näki myös heitä niin lähellä -olevan kammottavan syvyyden, jonka hän oli melkein unohtanut. Hän alkoi -tuntea huimausta. Häntä olisi haluttanut takertua kiinni Jim Airthin -käsivarteen, mutta tämä oli vetänyt sen päättäväisesti pois. - -"Puoli yksitoista", sanoi Jim Airth. "Neiti Amelia Murgatroyd on pannut -yömyssyn päähänsä. Eliza-neiti on huokaissut: '_Hyvää yötä, kesä, hyvää -yötä, hyvää yötä_', avonaisen ristikkoakkunan edessä, ja Sussu on -ristinyt lylleröiset kätensä ja sanonut: '_Nyt minä nukun_'." - -Myra nauroi. "Ja he kuuntelevat kaikki korvat hörössä milloin te -jysäytätte lattialle suuret kenkänne", sanoi hän. "Se on aina teidän -'hyvän yön' toivotuksenne muutoin hiljaiselle talolle." - -"Todellako? Kolahtavatko ne niin kovasti?" sanoi Jim Airth katuvasti. -"En koskaan enää..." - -"Oi, mutta teidän täytyy", sanoi Myra. "Minä pidän -- tarkotan, Sussu -pitää siitä äänestä ja vartoo aina kuullakseen sen. Jim, tuo tulitikku -johtaa mieleeni: miksette te tupakoi? Varmasti se vähentäisi nälkää ja -olisi viihdyttävää ja reipastuttavaa." - -Jim Airthin piippu ja tupakkakukkaro olivat siinä paikassa esillä. - -"Onko varma ettei se vaivaa teitä? Ettei se tee teitä pahoinvoivaksi -tai tuota päänsärkyä?" - -"Ei, minä luulen pitäväni siitä", sanoi Myra. "Totta puhuen pidän siitä -ihan varmasti. Tarkotan, istun mielelläni lähellä piippuanne. Ei, en -polta itse." - -Toinen tulitikku leimahti, ja jälleen Myra näki kuilun ja pengermän -reunan läheisyyden. Hän kesti kauhuaan kunnes piippu oli alkanut vetää -hyvin. "Oi, Jim" sanoi hän sitten, "olen niin pahoillani, mutta pelkään -että minua alkaa pyörryttää. Minusta tuntuu kuin väkisinkin putoisin." -Hän puolittain nyyhkytti. - -Jim Airth kääntyi heti valppaana häneen päin. - -"Joutavia", sanoi hän, mutta tuima ääni kaikui hellältä. "Runsaan -neljän jalan levyinen tila on yhtä turvallinen kuin neljänkymmenenkin. -Muuttakaa asentoanne hiukan." Hän pani käsivartensa Myran ympärille ja -siirsi hänet siten että hän nojasi paremmin heidän takanaan olevaan -kallioon. "Unhottakaa nyt koko jyrkänne", sanoi hän, "ja kuunnelkaa. -Minä kerron teille leirijuttuja ja tarinoita Suuresta lännestä." - -Ja sitten heidän istuessaan siinä pimeässä, Jim Airth tupakoi ja -kertoi, kuvaillen eloisin sanamaalauksin elämää ja seikkailuja muissa -maissa. Ja Myra kuunteli mukaantempautuneena ja lumoutuneena, oivaltaen -joka hetkeltä yhä täydellisemmin tuon itsetiedottomasti itseään -ilmaisevan suuren luonteen miehekkään voimakkuuden ja rehellisen -suorasukaisuuden, sen leikillisyyden ja tulisuuden, sen suurenmoisen -nauttimiskyvyn ja sitä vastaavan syvän tuskan mahdollisuuden. - -Ja hänen kuunnellessaan puheli hänen sydämensä: - -"Oi, sinä maailmanrannan cowboy'ni! Jumalalle kiitos, ettet löytänyt -matkustajakirjasta mitään arvonimeä, joka olisi sysännyt sinut luotaan. -Jumalalle kiitos, ettet löytänyt nimeä, jonka olisit voinut 'sijottaa', -sysäten sen omistaja-poloisen 'seuraelämän johtohenkilöiden' piireihin, -joihin sinulla ei ollut mitään osaa. Ja -- oi, ennen kaikkea minä -kiitän Jumalaa tohtorin viisaasta määräyksestä: 'Jättäkää taaksenne -lady Ingleby!'" - - - - -Kahdestoista luku. - -AAMUTÄHDEN ALLA. - - -Yö kului. - -Tähdet tuikkivat tummansinisellä taivaalla kuin kirkkaat, valppaat -silmät, jotka väsymättöminä katselevat alas nukkuvaan maailmaan. - -Alhaalla leviävän meren kohina vaimeni hiljaiseksi muminaksi ja -vetäytyi kauas etäisyyteen. - -Oli lauha kesäkuun yö ja hyvin hiljaista. - -Jim Airth oli siirtynyt kielekettä myöten sen äärimmäiseen päähän ja -istui heilutellen sääriään reunan yli. Hänen tyydytyksensä oli niin -syvä ja täysi, että tavallinen puhe tuntui mahdottomalta ja äänettömyys -iloiselta välttämättömyydeltä. Ajatus siitä, mitä tulevaisuudella -saattoi olla hänelle varattuna, teki pengermän hänelle liian ahtaaksi. -Hän etsi kevennystä liikkumisesta ja huiskutteli pitkiä sääriään ulos -pimeyteen. - -Hänen mieleensä ei ollut johtunut ihmetellä kumppaninsa äänettömyyttä; -hänen oman vaitiolonsa syy oli ollut niin täysin riittävä. - -Vihdoin hän raapasi tikulla tulta katsoakseen kelloa; sitten hän -kääntyi hymyillen ja piti tulitikkua siten että se valaisi Myraa. - -Myra oli polvillaan kielekkeellä, kädet painettuina sen yli kohoavaa -ulkonevaa kallioseinää vasten, pää käännettynä kauhun vallassa -poispäin. Hänen kasvojensa kalpeus oli aivan harmahtava, ja suuret -kyynelet vierivät alas hänen poskiaan. - -Jim pudotti huudahtaen tulitikun ja hapuili häntä kohti pimeässä. - -"Armas!" huusi hän. "Oi, hyvä armas, mikä teidän on? Millainen itsekäs -pöllöpää minä olen! Minä ajattelin teidän vain lepäävän rauhallisena ja -tyytyväisenä." - -Hänen haparoivat kätensä löysivät Myran ja jäivät pitelemään häntä. - -"Oi, Jim", nyyhkytti lady Ingleby, "olen niin pahoillani! Tämä -on minulta niin heikkoa ja arvotonta. Mutta minä pelkään että -minua pyörryttää. Koko kallio tuntuu keinuvan ja liikkuvan. Joka -hetki pelkään että se kaataa minut kumoon. Ja te tunnuitte olevan -peninkulmien päässä!" - -"Teitä pyörryttää todellakin", sanoi Jim Airth, "eikä ihmekään. Siinä -ei ole mitään heikkoa ja arvotonta. Te olette ollut vallan loistava. -Minä vain olen ollut ajattelematon aasi. Mutta minä en voi antaa teidän -pyörtyä täällä ylhäällä. Teidän täytyy heti paneutua pitkäksenne. Jos -minä istun pengermän reunalla selin teihin, voitteko vetäytyä taakseni -ja maata siinä pitkin pituuttanne nojaten kallioseinään?" - -"Ei, oi ei, en voi!" kuiskasi Myra. "Minua pelottaa niin kamalasti kun -te annatte säärtenne riippua partaan yli, enkä voi sietää kallioon -koskettamista. Se tuntuu pahemmalta kuin musta tyhjyys. Se keinuu -edestakaisin ja tuntuu sysäävän minut alas. Oi, Jim! Mitä minä teen? -Auttakaa minua!" - -"Teidän _täytyy_ ruveta pitkäksenne", sanoi Jim Airth purren hampaitaan -yhteen. "Kas näin, odottakaa hetkinen. Siirtykää vähän ulommaksi. Älkää -peljätkö. Minä pidän teistä kiinni. Päästäkää minut taaksenne... Juuri -niin. Nyt te ette kosketa kallioon. Odottakaa kunhan saan hartiani -lujasti tässä päässä olevaan mutkaan ja jalkani kiinteästi vastaamaan -toiseen päähän. Kas näin! Nyt on selkäni painettuna kalliota vastaan -niin lujaan, ettei mikään muu kuin maanjäristys voisi nykäistä minua -paikaltani. Nyt, armas, -- kääntäkää selkänne minuun päin ja kasvonne -merelle ja laskeutukaa pitkäksenne. Ette te putoa. Älkää peljätkö." - -Hyvin hellävaroin, mutta samalla hyvin lujasti hän veti Myran syliinsä. - -Ollen väsyneenä, peloissaan ja huimauksessa, ei lady Ingleby ensin -tajunnut mitään, paitsi sitä rajatonta huojennusta, minkä tunne häntä -ympäröivästä suuresta voimakkuudesta synnytti. Hänestä tuntui kuin hän -olisi taistellut kalliota vastaan ja torjunut ammottavaa pimeyttä, -kunnes hän oli kokonaan näännyksissä. Nyt hän antoi myöten tuolle -lempeälle pakolle ja vaipui turvaan. Hänen poskensa lepäsi Jim Airthin -karheaa nuttua vasten, ja se tuntui hänestä viihdyttävämmältä kuin -pehmein tyyny. Tyydytyksestä huoaten hän risti kätensä rinnalleen, ja -Jim Airth laski toisen suuren kätensä niiden molempien yli. Hän tunsi -itsensä niin turvatuksi ja suojatuksi. - -Sitten hän kuuli Jim Airthin äänen läheltä korvaansa. - -"Me emme ole yksin", puhui se. "Teidän täytyy koettaa nukkua, armas; -mutta ensin tahdon saada teidät käsittämään ettemme ole yksin. -Tiedättekö mitä tarkotan? _Jumala on täällä_. Kun olin hyvin pieni -poika, kävin eräässä mummonkoulussa Ylämaassa, ja vanha mummo antoi -minun opetella ulkoa 139:n psalmin. Olen kerrannut kohtia siitä -kaikenmoisissa vaikeuksissa ja vaaran paikoissa. Tahdon nyt toistaa -siitä teille lempivärsyni. Kuunnelkaa. 'Kuhunka minä menen Sinun -hengestäs? ja kuhunka minä Sinun kasvois edestä pakenen? ... Jos minä -ottaisin aamuruskon siivet ja asuisin meren äärissä, niin Sinun kätes -sielläkin minua johdattais, ja Sinun oikia kätes pitäis minun. Jos -minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus -minun ympärilläni. Sillä ei pimeys Sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa -niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus... Kuinka kalliit ovat minun -edessäni, Jumala, Sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa? Jos -minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: koska minä -herään, olen minä vielä tykönäs'." - -Syvä ääni vaikeni. Lady Ingleby avasi silmänsä. "Olin melkein unessa", -sanoi hän. "Kuinka hyvä te olette, Jim." - -"Ei, en minä ole hyvä", vastasi Jim Airth. "Olen paatunut junkkari, -täynnä vikoja ja kukkurallaan puutteita. Mutta -- jos sinä tahdot -luottaa minuun, niin, Jumalan avulla, en koskaan hylkää sinua. Mutta -nyt tahdon että nukut; enkä tahdo että ajattelet minua. Minä olen vain -olento, jonka Jumalan sallimuksesta on suotu olla sinulle turvana. -Näetkö tuota ihmeellistä kiertotähteä, joka loistaa taivaalla kuin -lamppu? Katsele sitä silläaikaa kun lausun sinulle muutamia säkeitä, -jotka eräs amerikkalainen nainen on kirjottanut tuota viimeksi -lukemaani värsyä ajatellen." - -Ja poski vasten Myran pehmoista tukkaa ja voimakas käsivarsi lujasti -hänen ympärillään Jim Airth lausui verkalleen Harriet Beecher-Stowen -verrattoman runon: - - "Sun luonas vielä, konsa pilvein häivää - luo aamunkoite ruskon loisteloon; - sulompi koita, ihanampi päivää - on mulle tietoisuus: Sun luonas oon. - - Sun luonas yksin, varjoin hälvetessä, - kun luonnon täyttää pyhä hiljaisuus; - Sun luonas yksin, hartaus sydämessä, - kun kastehelmin hehkuu aamu uus. - - Kuin koitteess' aamun meren tyyneen pintaan - kointähti kirkkaan kuvaimensa luo, - niin luonnon aamuhiljaisuus mun rintaan - Sun kuvas yksin heijastua suo. - - Kun sielu uupuneena uneen vaipuu - ja sulkee silmät luottain valvontaas, - on lepo armas; armahampi kaipuu - on herätä ja löytää Sinut taas. - - Kun kerran suureen aamuun sielu herää - ja mainen elo häipyy pimentoon, - ah, silloin kirkkaampana päivänterää - tää aatos riemahtaa: Sun luonas oon!" - -Jim Airthin ääni vaikeni. Hän odotti hetken hiljaisuuden vallitessa. - -"Pidätkö siitä?" kysyi hän sitten lempeästi. - -Hän ei saanut vastausta. Myra nukkui rauhallisesti kuin pieni lapsi. -Hän saattoi tuntea hänen rauhallisen hengityksensä säännölliset -liikkeet kätensä alla. - -"Jumalalle kiitos!" sanoi Jim Airth luoden katseensa aamutähteen. - - - - -Kolmastoista luku. - -HERÄÄMINEN. - - -Kun lady Ingleby avasi silmänsä, ei hän ensi hetkessä voinut kuvitella -missä hän oli. - -Päivä alkoi sarastaa meren yllä. Hopeinen juova oli aamutähden paikalla -tummalla taivaalla. Hän saattoi nähdä hopeisen hohteen heijastuvan -mereen. - -"Minkätähden nukun näin lähellä suurta ikkunaa?" tiedusteli hänen -hämmentynyt tajuntansa. "Vai olenko minä parvekkeella?" - -"Minkätähden tunnen itseni niin harvinaisen voimakkaaksi ja -levänneeksi?" kyseli hänen verkalleen heräävä ruumiinsa. - -Hän makasi hievahtamatta ja mietti asiaa. - -Sitten hän katsahtaessaan alas näki kookkaan ruskean käden pitelevän -hänen molempia käsiään. Hänen päänsä lepäsi sen käsivarren taipeessa, -johon tuo käsi kuului. Voimakas oikea käsi oli ojennettu hänen ylitseen -ja ympärilleen. Kaikki kyselyt saivat ratkaisunsa kahdesta lyhyestä -sanasta: "Jim Airth". - -Lady Ingleby makasi hyvin hiljaa. Hän pelkäsi rikkoa sitä levon -lumousta, jonka vallassa hän oli. Hän ei hennonut painaa alas maahan -sitä ihmeellistä taivaallista tunnetta, joka häntä ympäröi. - -Kun päivänsarastus kirkastui meren yllä, kirkastui hänen silmiinsä -ihmeellinen valkeus, säteily, jonka kaltaista ei koskaan ennen ollut -loistanut noissa suloisissa silmissä. "Rakas Jumala", kuiskasi hän, -"olenko tuleva tuntemaan _parhaan_?" - -Sitten hän hellävaroin veti pois toisen kätensä ja laski sen kädelle, -joka oli peittänyt hänen kättään. - -"Jim", sanoi hän, "Jim! Katso! On jo päivä." - -"Kuinka?" kuului Jim Airthin ääni hänen takaansa. "Kuinka? _Mitä? -Sisään?_ -- Ohoo! Totisesti!" - -Myra hymyili aamunkoitetta kohti. Hän oli jo kokenut nuo ensimäiset -hämmästyvän selviämisen hetket. Mutta Jim Airthille kävi tilanne -selväksi nopeammin kuin hänelle. - -"Ohoo!" sanoi hän. "Aioin pitää vartiota koko ajan, mutta olenkin -varmaan nukkunut. Voitko aivan hyvin? Ihan varmaanko? Ei mitään -kouristuksia? No hyvä, mutta minulla on vasemmassa sääressäni sellainen -kouristus, että se panee minut vierimään alas kallion kylkeä tuossa -tuokiossa, jollen saa sitä liikutetuksi. Anna minun auttaa sinua -ylös... Sillä tavoin. Istu nyt rauhassa siinä, sillaikaa kun minä -irrotan itseni tästä kiila-asemasta... Totta totisesti! Luulenpa että -olen kasvanut kiinni kallioon niinkuin kivettynyt kalalisko. Oletko -koskaan nähnyt kalaliskoa? Eikö tunnu olevan vuosia siitä kun sanoit: -'Ja kuka on Davy Jones?' Eikö tee mieli vähän aamiaista? Taitaa jo olla -meidän aika lähteä kotiin." - -Iloisesti puhellen koko ajan Jim Airth veti koukkuun pitkät raajansa -hieroen niitä tarmokkaasti, oikaisi käsivartensa päänsä yli ja siveli -sitten kädellään pörröistä tukkaansa. - -"Voi peruukkiani", sanoi hän. "Millainen aamu! Ja kuinka ihanaa elää!" - -Myra katsahti salavihkaa häneen. Hänen silmänsä olivat kääntyneet -merelle päin. Niissä oli sama kirkas kajastus, joka säihkyi Myran -silmissä. - -"Eikö tee mieli aamiaista?" sanoi Jim Airth ja veti kellon taskustaan. - -"Tekee kyllä", sanoi Myra iloisesti. "Ja nyt minä uskallan sanoa -sinulle, millaista herkullista kotonaleivottua leipää minulla oli teen -kera. Paljonko kello on, Jim?" - -"Puoli neljä. Muutaman minuutin perästä aurinko nousee. Katso! -Oletko koskaan ennen nähnyt aamunkoittoa? Eikö se ole ihmeellinen? -Aina enemmän helmiä ja hopeaa kuin auringonlaskussa. Katso kuinka -tuo kapea juova on levennyt ja jatkunut poikki koko taivaan. Päivän -valtias on tulossa! Katso noita pieniä pilviairuita heleänpunaisen -ja kullan värisissä livereissä. Katso nyt tuonne missä meri näyttää -valoisimmalta. Ah! .. Siinä nousee sen veripunaisen kehrän syrjä -ylös merestä. Ja kuinka nopeasti koko kehrä ilmestyy. Näetkö tuota -välkkyvää, kultaista ja väkevänpunaista polkua? Se on kuin veden -päällä kulkeva kuninkaallinen valtatie, joka johtaa rannasta juuri -alapuoleltamme suoraan hänen loistavan majesteettinsa valtaistuimen -eteen... Uusi päivä on alkanut, emmekä me ole sanoneet 'hyvää -huomenta'. Miksi sanoisimmekaan? Emmehän sanoneet 'hyvää yötäkään'. -Kuinka ihanteellista olisi, kun ei koskaan tarvitsisi sanoa 'hyvää -huomenta' eikä 'hyvää yötä'. Yö olisi aina hyvä ja samoin jokainen -huomen. Koko elämä olisi yhtä ainoata kohoamista hyvästä parempaan, -parhaimpaan. Mitä? Olemmeko löytäneet parhaan? Oi, vaiti! En aikonut -sanoa sitä vielä... Oletko valmis kapuamaan alas? Ei, minä en voi -sallia mitään alas kurkistelemista ja arvelemista. Jos todella pelkäät, -juoksen Tregarthiin niin joutuin kuin mahdollista, herätän nukkuvan -kylän, tuon köysiä ja miehiä ja hinaan sinut kallion töyräältä ylös." - -"Minä kieltäydyn jyrkästi antautumasta 'hinattavaksi ylös kallion -töyräältä' taikka jäämästä yksin", julisti lady Ingleby. - -"Siis mitä pikemmin alamme alasmenon, sitä parempi", sanoi Jim Airth. -"Minä menen ensin." Hän oli solahtanut partaan yli ennenkuin Myra oli -ehtinyt avata suutaan vastaväitteisiin. "Käänny nyt ympäri. Pidä kätesi -lujasti kielekkeellä ja anna minulle jalkasi. Kuuletko? Tee niinkuin -sanon. Älä epäröi. Ei se ole niin jyrkkä kuin miltä se eilen tuntui. -Meillä ei ole mitään vaaraa. Ala tulla vain! ... Kas sillä tavoin." - -Sitten seurasi Myralle viisi minuuttia mitä pahinta kauhua, hänen -antautuessaan sokeasti tottelemaan allaan olevia vahvoja käsivarsia ja -voimakasta ääntä, joka rohkaisi ja uhkasi häntä vuorotellen. - -Mutta kun laskeutuminen oli päättynyt ja hän seisoi rannalla Jim -Airthin vieressä, kun he yhdessä kääntyivät ja katselivat äänettöminä -veden kalvolla välkkyvää, nousevan auringon leimuavaan kauneuteen -johtavaa loistokujaa, tulvahtivat kiitollisuuden kyyneleet lady -Inglebyn silmiin. - -"Oi, Jim", huudahti hän, "Jumala on hyvä! On niin ihmeen ihanaa elää!" - -Silloin Jim Airth kääntyi kasvot kirkastuneina, auringon loistetta -silmissään, ja aukaisi sylinsä. "Myra", sanoi hän. "Me olemme löytäneet -parhaan." - -He kävelivät rantaa pitkin ja ylös jyrkästi viettävää katua nukkuvan -kylän keskitse käsikädessä niinkuin onnelliset lapset. - -Moorheadin majataloon saavuttuaan he työnsivät auki puutarhan portin ja -astuivat äänettömin askelin päivän valaiseman nurmikentän poikki. - -Valtaovi oli lujasti salvattu. Jim Airth pujahti talon takasivulle, -mutta palasi hetken kuluttua päätään pudistaen. Sitten hän etsi -taskustaan suuren linkkuveitsensä, joka oli tehnyt heille niin hyvän -palveluksen, työnsi paikoiltaan kahvihuoneen ikkunan haan, kohotti -varovasti nostoikkunaa, huiskautti toisen säärensä ikkunalaudan yli ja -veti Myran perässään. - -Päästyään tuttuun huoneeseen, missä oli liinat pöydillä sekä sinappi- -ja suola-astiat valmiina aamiaista varten, laukesivat he molemmat -hillittömiin naurunpuuskiin, naurun, joka oli sitä vastustamattomampaa, -kun sen täytyi pidättyä pääsemästä kuuluviin. - -Jim tointui ensimäisenä ja meni ruokakaapille hankkimaan syötävää. - -Lady Ingleby juoksi äänettömästi omaan huoneeseensa yläkertaan pesemään -käsiään ja silittämään tukkaansa. Hän palasi parin minuutin perästä ja -tapasi Jimin ylpeänä menestyksestään asettamassa pöydälle kovakuorista -kotitekoista leipää, suuren juuston ja vaahtoavan oluttuopin. - -Lady Inglebyn teki kovasti mieli teetä, eikä hän ollut eläissään -juonut olutta tinatuopista. Mutta hän ei olisi mistään hinnasta -tahtonut pilata Airthin poikamaista ihastusta ruokakaapin-ryöstönsä -onnistumisesta. - -Niin he istuivat keskimäiseen pöytään, Myra Amelia Murgatroydin -paikalle ja Jim Sussun paikalle, ja söivät juustovoileipäänsä ja joivat -oluttansa mainiolla ruokahalulla ja suunnattomalla nautinnolla. Ja Jim -käytti Susannan lautasliinaa ja oli osoittavinaan hellätunteisuutta -sitä kohtaan. Ja Myra nuhteli häntä niinkuin Amelia Murgatroydilla -oli tapana nuhdella Susannaa, minkä jälkeen molemmat huudahtivat -yhteen ääneen: "Oi hyvä rakas!" Eliza-neidin teennäisimpään tapaan ja -riensivät sitten yhdistämään sormiaan jonkun toiveen toteutumiseksi, -eivätkä voineet kumpikaan keksiä mitään toivetta. - -Kun he olivat lopettaneet ateriansa ja korjanneet pöydän, oli kello -puoli kuusi. He siirtyivät yhdessä halliin. - -"Sinun täytyy mennä nukkumaan vähän lisää", sanoi Jim Airth käskevästi. - -"Menen kyllä, jos sitä haluat", kuiskasi Myra; "mutta en koskaan ole -koko elämässäni tuntenut itseäni näin voimakkaaksi ja levänneeksi. -Jim, minä istun aamiaisella sinun pöydässäsi ja kaadan sinulle kahvia. -Asettakaamme se kello yhdeksäksi, kuten tavallisesti. Tulee olemaan -niin hauskaa nähdä Murgatroydien ilmeitä ja muistella juustoamme ja -oluttamme. Jos sinä tulet alas ensiksi, niin tilaa aamiaisemme samaan -pöytään." - -"Hyvä on", sanoi Jim Airth. - -Myra alkoi nousta ylös portaita, mutta kääntyi viidennellä askelmalla -ja kurottautui käsipuun yli hymyilemään Jim Airthille. - -Jim Airth kohotti kättään ylös. "Kuinka voin laskea sinut menemään?" -huudahti hän äkkiä. - -Myra kurottui ulommaksi ja katsoi hymyillen hänen jumaloiviin silmiinsä. - -"Kuinka voin mennä?" kuiskasi hän hellästi. - -Jim Airth tarttui hänen molempiin käsiinsä. Heidän silmänsä uppoutuivat -liekehtien toisiinsa. - -"Myra", hän sanoi, "milloin menemme naimisiin?" - -Myran kasvoille lehahti puna, aivan kuin pehmeät valkoiset pilvet -olivat lehahtaneet rusottaviksi auringon noustessa. Mutta hän kohtasi -arkailematta Jimin silmien leimua. - -"Milloin vain tahdot, Jim", vastasi hän vienosti. - -"Niin pian kuin mahdollista siis", sanoi Jim Airth kiihkeästi. - -Myra veti pois kätensä ja nousi pari askelta ylemmäksi. Sitten hän -kääntyi, kumartui alas ja kuiskasi: - -"Miksi?" - -"Siksi", vastasi Jim Airth, "etten tiedä kuinka voin sietää päivää tai -tuntia tai minuuttiakaan, jolloin emme voi olla yhdessä." - -"Ah, onko sinullakin sellainen tunne?" kuiskasi Myra. - -"_Sinullakin_?" huusi Jim Airth. "Onko _sinullakin_ -- Myra! Tule -takaisin!" - -Mutta lady Ingleby pakeni ylös portaita kuin jänis. Hän ei ollut -juossut niin kovaa sittenkun kymmenvuotiaana lapsena. Jim Airth kuuli -hänen onnellisen naurunsa ja sitten oven sulkeutumisen. - -Silloin hän aukaisi valtaoven salvan ja astuttuaan ulos seisoi -päivänpaisteessa polulla, jota myöten hän oli nähnyt satuprinsessansa -tulevan. - -Hän ojensi käsivartensa päänsä yli. - -"Minun!" sanoi hän. "Minun kokonaan! Oi, hyvä Jumala! Vihdoinkin olen -saavuttanut korkeimman!" - -Sitten hän riensi pikajuoksua kyläkatua pitkin rantaan; ja viisi -minuuttia myöhemmin hän voimakkaan miehuutensa täydessä väkevyydessä ui -kultaista kujaa pitkin nousevaa aurinkoa kohti. - - - - -Neljästoista luku. - -KULTAISIA PÄIVIÄ. - - -Sitä seuraava viikko oli ihanteellisen ilon ja vapauden viikko. -Molemmat tiesivät vaistomaisesti, etteivät mitkään myöhemmät päivät -voineet olla aivan näiden ensimäisten kaltaisia. Niihin sisältyi -elämys, joka ei ollut enää uudistuva ja joka niinollen oli nautittava -eheästi ja täysin sydämin. - -Alussa Jim Airth puhui päättävästi erikoisen naimaluvan hankkimisesta -ja kannatti kaiken viivyttelyn hylkäämistä. Mutta lady Ingleby, joka -tavallisesti oli jossakin määrin epävarma kaikkiin lakiasioihin ja -käytännöllisiin seikkoihin nähden, rupesi onneksi epäilemään, oliko -viisasta mennä naimisiin muulla kuin omalla nimellään; ja vaikka hän -olisi voinut ratkaista vaikeudet ilmottamalla heti asian oikean laidan -Jim Airthille, tahtoi hän välttämättä saada itse määrätä milloin ja -missä ilmaiseminen oli tapahtuva; ja hänessä oli herännyt harras halu -tehdä se omassa kauneuden ympäröimässä kodissaan Shenstonessa. - -"Katsos, Jim", pyyteli hän, "minulla on Lontoossa ja Shenstonessa -joitakin ystäviä, jotka tuntevat mielenkiintoa minun puuhiini, ja minä -tuskin voisin ilmestyä heidän keskelleen nuorikkona! Vai voisinko, -Jim? Se näyttäisi kovin omituiselta ja odottamattomalta virkistyslevon -päätökseltä. Eikö sinustakin, Jim?" - -Jim Airthin äänekäs nauru veti Susanna-neidin ikkunaan. Susannalle -aiheutui ikävää ajanhukkaa siitä että hänen ikkunansa antoi -kuusamamajaan päin. - -"Siitä saattaisi syntyä kerrassaan virkistyslepo-raivo", sanoi Jim -Airth. - -"Oi, mutta eivät kaikki voisi kohdata _sinua_", sanoi Myra; ja katse, -jonka Jim Airth sai noista suloisista silmistä, korvasi täysin määrin -vastaväitteen epämääräisyyden. - -Niinmuodoin he tulivat päätökseen viettää viikon ajan tätä vapaata, -kahlehtimatonta elämää, ennenkuin palaisivat siihen maailmaan, jonka -keskuudessa heidät tunnettiin; ja Jim Airth lupasi tulla tapaamaan -Myraa hänen omassa kodissaan, ennen sen lopullisen askeleen ottamista, -joka tekisi heidät kokonaan toistensa omiksi. - -Sitten tekivät he iloisia kävelyretkiä pitkin kallioita raittiissa -tuulessa ja päivänpaisteessa; ja Jimin käsivarresta kiinni pidellen -Myra kurkisti ylhäältä kallion töyräältä heidän pengermälleen. - -He kävivät Hevosenkenkä-poukamassa matalan veden aikana, ja Jim Airth -kulutti tuntikausia kovertaakseen hät'hätää laaditut pykälät oikeiksi -askeliksi, niin että pengermälle tuli johtamaan portaat, joita myöten -vastedes vuoksiveden mahdollisesti yllättämät ihmiset voisivat kiivetä -turvaan. Myra istui rannalla ja katseli hänen työtään, katse valoisana -herkistä muistoista; mutta hän kieltäytyi jyrkästi kiipeämästä -uudelleen ylös. - -"Ei, Jim", sanoi hän; "ei ennenkuin tulemme tänne lempiviikoiksemme. -Sitten, jos tahdot, voit viedä vaimosi mukanasi sille paikalle, missä -vietimme nuo ihmeelliset tunnit. Mutta ei nyt." - -Jim, joka odotti saavansa aina pitää oman päänsä, jollei hänelle -näytetty mustaa valkoisella toisenlaisen menettelytavan paremmuuden -todistukseksi, oli ryhtymäisillään väittelemään ja inttämään vastaan, -kun hän huomasi kyyneleitä Myran silmäripsissä ja värinää hänen -suloisilla, hymyilevillä huulillaan, ja hän antoi heti myöten enempää -kyselemättä. - -He vuokrasivat teltan ja pystyttivät sen rannalle kylän ulkopuolelle, -Myra sähkötti itselleen uimapuvun ja Jim meni veteen alusvaatteissaan -ja koetti opettaa häntä uimaan kannattaen häntä leuan alta ja lukien: -"Yks, kaks! Yks, kaks!" paljon kovemmalla äänellä kuin sitä oli koskaan -ennen Myralle luettu. Suuren loiskinan ja naurun keskellä Myra sitten -suoritti kymmenkyynäräisen uintimatkansa. - -Amelia Murgatroydin mielestä se oli loukkaavaa; niin, enemmän kuin -loukkaavaa -- se oli pahennusta herättävää! Hän joutui paikalla vuoteen -omaksi, odottaen että Eliza ja Susanna seuraisivat hänen esimerkkiään --- ainakin hengessä, jollei kirjaimellisesti. Mutta Amelian -henkilökohtaisesta valvonnasta vapautuneena romanttinen pikku Susanna -johdatti Elizan harhaan, ja molemmat etsivät salaista ja pelokasta -nautintoa seuraamalla minkä voivat tuon parin "pyrintöjä", joka oli -rohkeasti muuttanut proosallisen cornwallilais-majatalon jännityksen ja -romantiikan maaksi. - -Siitä hetkestä lähtien, jolloin Myra heidän seikkailunsa jälkeisenä -aamuna viisi minuuttia yli yhdeksän oli tullut kahvihuoneeseen -keltaisia ruusuja valkoisen pukunsa vyössä, lausuen: "Rakas Jim, olenko -antanut sinun odottaa? Eihän kahvi vain liene jäähtynyt?" -- oli koko -elämä muuttanut muotoaan Susanna-neidin silmissä. Äkkiä kääntyen hän -oli nähnyt katseen, jonka Jim Airth loi tuohon viehättävään naiseen, -joka istui häntä vastapäätä hänen siihen saakka yksinäisen pöytänsä -ääreen ja yhä hymyllä vastaten hänen katseeseensa kohotti kahvipannua. - -Amelian ankara kuiskaus oli palauttanut hänet järkiinsä ja ehkäissyt -enemmät taakse-vilkumiset, mutta hän oli kuullut Myran sanovan: -"Unhotin sokerin kupistasi, Jim. Yksikö vai kaksi palaa?" ja Jim -Airthin vastaavan: "Kuten tavallisesti, kiitos, kultaseni", tietämättä -että hän, iskien lystikkäästi silmää sokeripihdit koholla odottavalle -Myralle, asetti kirjekuoren kuppinsa päälle merkiksi, että "kuten -tavallisesti" merkitsi "ei ollenkaan sokeria!" - -Myöhemmin, kohdatessaan lady Inglebyn eräänä päivänä yksinään -käytävässä, Susanna-neiti rohkaistui tekemään kaksi kiireistä kysymystä. - -"Oi, sanokaa minulle, kultaseni! Onko ihan _todella_ totta että te -menette naimisiin herra Airthin kanssa? Ja oletteko tuntenut hänet -kauan?" - -Ja luoden hymyilevän katseen Susannan levottomiin, pyöreihin kasvoihin -Myra vastasi: "Niin, neiti Susanna, tosiasia on, että Jim Airth menee -naimisiin minun kanssani. Enkä voi selittää kuinka kauan olen hänet -tuntenut. Minusta tuntuu kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni." - -"Ah", kuiskasi Susanna-neiti viekkaasti hymyillen oman -tarkkanäköisyytensä tiedossa. "Eliza ja minä olimmekin varmat siitä -että välillänne oli vain pieni riitaantuminen." - -Tämä huomautus jäi lady Inglebylle kerrassaan käsittämättömäksi: ja -vasta sitten kun hän oli kertonut sen Jimille ja tämä oli nauranut -täyttä kurkkua ja nimittänyt häntä häikäilemättömäksi teeskentelijäksi, -selvisi hänelle että "riitaantumisen" otaksuttiin olleen vaikuttamassa -koko sen ajan, jolloin hän ja Jim Airth olivat istuneet eri pöydissä -osottamatta mitään tuttavuuden merkkejä. - -Siitä huolimatta hän hymyili ystävällisesti Susannan viekkaille, -nyökyttäville kasvoille. Sitten hän omassa suuressa onnessaan kietoi -pienen vanhan neidin kauniitten käsivarsiensa syleilyyn ja suuteli -häntä. - -Susanna-neiti ei ikinä unhottanut tuota syleilyä. Se heijasti hänelle -aavistuksen siitä, miltä tuntui olla Jim Airthin rakastama. Ja -sen jälkeen, milloin vain Amelia-neiti katsoi soveliaaksi käyttää -laatusanoja sellaisia kuin "säädytöntä", "epäiltävää" tai "suurimmassa -määrin sopimatonta", kääri Susanna-neiti urheasti kokoon kudelmansa ja -poistui huoneesta. - -Siten kuluivat nuo kultaiset päivät, ja Jim Airthille tuli kirje -lady Inglebyn sihteeriltä. Hänen armonsa oli tällä haavaa poissa -kotoa, mutta palaisi Shenstoneen seuraavana maanantaina ja ottaisi -mielihyvällä hänet vastaan tiistaina iltapäivällä. Kello kaksi Charing -Crossin asemalta lähtevää pikajunaa oltaisiin vastassa Shenstonen -asemalla, jollei hän kirjeellisesti esittäisi toista. - -"No, sepä on hyvin kohteliasta", sanoi Jim Myralle ojentaessaan -hänelle kirjeen; "ja kuinka hyvin se sopii suunnitelmiimme. Olimme jo -päättäneet molemmat matkustaa kaupunkiin maanantaina ja sinä edelleen -Shenstoneen. Siten minä voin tulla tuossa kahden junassa tiistaina, -suoriutua käynnistäni lady Inglebyn luona niin nopeaan kuin mahdollista -ja lentää sitten tyttöni luo Puistomajaan. Kunpa hän vain ei ottaisi -tarjotakseen minulle teetä!" - -"Kumpi 'hän'?" kysyi Myra hymyillen. "_Minä_ ainakin aion tarjota -sinulle teetä." - -"Sitten minä kieltäydyn lady Inglebyn teestä", sanoi Jim päättävästi. - -Noinakin ihmeellisinä päivinä hän jatkoi säännöllisesti kirjansa -valmistamista, Myran istuessa hänen lähellään tupakkahuoneessa -kirjottaen kirjeitä tai lukien silläaikaa kun hän työksenteli. -"Voin tehdä paremmin työtä, kun sinä olet ulottuvilla tai ainakin -silmän kantamissa", oli Jim sanonut; eikä Myra ollut voinut olla -mielessään vertaamatta tämän tuottaman mielihyvän värähdystä siihen -entiseen tietoisuuteen, että hän oli aina tiellä työtä tehtäessä -ja että laboratorion oven sulkeminen myöskin sulki hänet Mikaelin -elämänharrastusten ulkopuolelle. Oi, kuinka tuo kaikki oli erilaista -verrattuna siihen tapaan, millä Jim jo nyt teki hänet osalliseksi -itsestään ottaen hänet mukaansa kaikkiin harrastuksiinsa. - -Myra kirjotti juurtajaksain onnestaan Jane Dalmainille, kertoen -hänelle yksityiskohtaisesti ne laatuaan harvinaiset tapahtumat, jotka -olivat hänet niin nopeasti siihen temmanneet. Samoin muutamia rivejä -vanhalle ystävälleen Meldrumin herttuattarelle, ilmottaen hänelle -lyhykäisesti kihlauksensa ja Shenstoneen-paluunsa päivämäärän ja -luvaten perinpohjaisemman selityksen myöhemmin. Tämä kirje sisälsi myös -terveiset Ronaldille ja Billylle, jos he vielä sattuisivat olemaan -Overdenessä. - -Sunnuntai-ilta, viimeinen jonka he viettivät Tregarthissa, saapui aivan -liian pian. He menivät yhdessä pieneen kirkkoon, istuen yksinkertaisen -kalastajaväen keskellä iltajumalanpalveluksessa. Katsoessaan samaan -virsikirjaan ja laulaessaan: "O, Luoja, joka pelastat", ajattelivat -molemmat keskellä virttä "Davy Jonesia" ja vaihtoivat keskenään -hymyilyn, liittäen kuitenkin heti perään anomus- ja kiitosrukouksen. - - "Maa, meri siitä ikuisen - Sinulle tuokoon kiitoksen." - -Jim Airthin voimakas basso jyrisi kautta pienen kirkon, ja liki hänen -olkapäätään lauloi Myra niin säteilevin kasvoin ettei kenkään voinut -epäillä hänen ylistyksensä todellisuutta. - -Sitten takaisin Moorheadiin nauttimaan kylmää illallista, jonka jälkeen -he siirtyivät ulos kuusamamajaan saadakseen Jimin iltasavun ohella -pitää viimeisen hiljaisen keskusteluhetken. - -Siinä heidän istuessaan Jim Airth virkkoi äkkiä: "Kesken puheen, minä -haluaisin että kertoisit minulle enemmän lady Inglebystä. Millainen -nainen hän on? Onko hänen kanssaan helppo puhua?" - -Tuokioksi Myra joutui hämille. "Niin, Jim -- tuskin osaan oikein sanoa. -Helppoko? Niin, luulen kyllä että _sinusta_ tulee olemaan helppo puhua -hänen kanssaan." - -"Puhuuko hän miehensä kuolemasta, vai onko se pyhitetty aihe?" - -"Hän puhuu siitä", sanoi Myra vienosti, "niille jotka voivat ymmärtää." - -"Vai niin! Luuletko että hän haluaisi kuulla yksityiskohtia hänen viime -ajoistaan?" - -"Mahdollisesti; jos sinua haluttaa kertoa niistä. Jim -- tiedätkö kuka -sen teki?" - -Äänetön hämmästys lehtimajassa. Jim otti piipun hampaistaan ja katsoi -häneen. - -"Tiedänkö kuka -- teki -- mitä?" kysyi hän hitaasti. - -"Tiedätkö sen miehen nimen, jonka tekemä erehdys surmasi lordi -Inglebyn?" - -Jim pani piipun takaisin suuhunsa. - -"Kyllä, kultaseni, tiedän sen", sanoi hän levollisesti. "Mutta kuinka -sinä olet saanut tietää tuosta erehdyksestä? Minä olin siinä luulossa -että koko asia pidettiin salaisena täällä kotona." - -"Niin tehtiinkin", sanoi Myra; "mutta lady Inglebylle kerrottiin siitä, -ja minä kuulin sen silloin. Jim, jos hän kysyisi sinulta tuota nimeä, -sanoisitko sen hänelle?" - -"Sanoisin varmaan", vastasi Jim Airth. "Minä olin alunpitäen jyrkästi -vastaan että siitä tehtäisiin mitään salaisuutta. Minä vihaan -salakähmäisyys-politiikkaa. Mutta oli otettava huomioon miehen -tulevaisuus. Maailma ei milloinkaan päästä tuollaisia seikkoja -unohtumaan. Häntä olisi aina osotettu sanoen: 'Tuo mies tuossa tappoi -lordi Inglebyn' -- ihan kuin hän olisi tehnyt sen tahallaan; ja -jokainen meistä tiesi että se olisi painanut kuin myllynkivi vaikka -minkälaisen tulevaisuuden kaulassa. Ja lisäksi oli koko tapahtumalla -ollut hiukan säännötön kulku; ja johtavat piirit pitävät asianaan -omistaa itselleen koko kuudoksen, jos kokeilut menestyvät, ja nostaa -kiukkuisen metelin, jos ne sattuvat epäonnistumaan. Siitä johtuu -se tosiasia, että me armeijassa palvelevat olemme kaikki sellaisia -innottomia paikallaanpysyjiä. Ei kukaan uskalla olla omintakeinen. -Vaaranalaisuus on liian suuri ja hämmästyttävän suhteeton. Jos -onnistut, saat D.S.O:n [Distinguished Service Order = Palveluksessa -kunnostautumisen ritarikunta. Suom. huom.] merkin kiitolliselta -hallitukselta ja laakeriseppeleen ihailevalta kansakunnalta. Jos -epäonnistut, niin suuttunut väestö pilkkaa nimeäsi ja kiusaantunut -ja hämmästynyt hallitus heittää sinut vankilaan. Sellainen menettely -ei kannusta eikä tee miehiä kärkkäiksi ryhtymään alotteisiin. Jonkun -teon oikeutta ja vääryyttä ei pitäisi määrätä sen menestymisen tai -epäonnistumisen mukaan." - -Lady Inglebyn ajatus oli pysähtynyt Jimin sydämenpurkauksen alkuosaan. - -"Eivät he olisi voineet ottaa Mikaelin kuudosta", sanoi hän. "Se on -varmasti ollut patentilla suojattu. Hän huolehti aina tarkoin siitä -että otti patentin kaikille keksinnöilleen." - -"Mitä tarkotat?" sanoi Jim Airth. "Ahaa, ymmärrän. 'Kuudos' merkitsee -'kunniaa', tyttö-kulta, ei mitään uudenlaatuista räjähdysainetta. Mutta -miksi kutsut lordi Inglebytä 'Mikaeliksi'?" - -"Olin hänelle läheisesti tuttu", sanoi lady Ingleby. "Ymmärrän. No -niin, kuten sanoin, minä vastustin tuota salaamis-puuhaa, mutta -minut saatiin taivutetuksi myöntymään; ja ne harvat, jotka tiesivät -asian laidan, sitoutuivat kunniasanallaan pysymään vaiti. Ainoastaan -lady Inglebylle oli nimi kuitenkin ilmaistava, jos hän haluaisi -tietää sen; ja jotkut meistä arvelivat että olisi yhtä hyvä panna se -suoraan Times'iin kuin kertoa naiselle. Sittemmin saimme kuulla hänen -päättäneen olla mistään tietämättä." - -"Mitä mieltä olet hänen päätöksestään?" kysyi lady Ingleby. - -"Olen sitä mieltä että hän on hyvin oikeamielinen nainen ja hyvin -harvinainen sukupuolessaan, jos hän pysyy päätöksessään. Mutta -naisluonteelle olisi jokseenkin ominaista tehdä tuollainen kelpo päätös -jonkun ylevän hetken jännityksessä ja sitten antautua jälkeenpäin -yksityisiin arveluihin." - -"Kuulitko hänen kieltonsa syytä, Jim? Hän sanoi ettei hän tahtonut -että maan päällä olisi joku, jonka kättä hän ei voisi suostua ystävänä -puristamaan." - -"Uskollinen sielu-parka!" sanoi Jim Airth kovasti liikutettuna. "Myra, -jos _minä_ saisin tapaturmaisesti surmani jonkun kautta, kuten Ingleby, --- tuntisitko _sinä_ sillä tavoin minun tähteni?" - -"En!" huusi Myra intohimoisesti. "Jos menettäisin sinut, rakastettuni, -en ikinä haluaisi enää puristaa yhdenkään muun miehen kättä, en -ystävänä enkä muuten, niin kauan kuin eläisin!" - -"Ahaa", mietti Jim Airth. "Siis sinun mielestäsi lady Inglebyn kiellon -syy ei todistanut sellaisesta rakkaudesta kuin meidän?" - -Myra painoi kauniin päänsä hänen olkaansa vasten. "Jim", sanoi hän -katkonaisesti, "en pidä itseäni pätevänä arvostelemaan mitään muuta -rakkautta. Se asia minulle vain on selvänä, etten koskaan ollut tiennyt -mitä rakkaus oli, ennenkuin tulin tuntemaan _sinut_." - -Pitkä äänettömyys lehtimajassa. - -Sitten Jim Airth huusi miltei hurjasti sylissään lepäävälle naiselle: -"Voitko todella ajatella olleesi oikeassa antaessasi minun odottaa edes -päivääkään?" - -Ja puhuteltu, joka rakasti häntä kielin kuvaamattomalla rakkaudella, -ei voinut löytää sanoja vastaukseksi tuohon kysymykseen. Siten kävi -niin, että tuo kysymys kohosi uudelleen hänen eteensä vastatulevina -päivinä, alati valmiina palaamaan ja kolkuttamaan hänen aivojaan -toistaen säälimättömästi: "Olinko oikeassa antaessani hänen odottaa -edes päivääkään?" - - * * * * * - -Hallissa sen marmoripöydän vieressä, jolla vieraskirja oli, he -pysähtyivät sanomaan hyvää-yötä. Jo alunpitäen ei Myra ollut sallinut -Jimin tulla yläkertaan ennenkuin hänen ovensa oli suljettu. "Jollet -noudata sääntöjä, joita minä katson oikeaksi asettaa", sanoi hän pieni -hellä hymy huulillaan, "niin minä itsepuolustukseksi pyydän Amelia -Murgatroydin kaitsijaksi; ja tuntuisiko se sinusta hauskalta?" - -Jim lupautui siis pysymään alhaalla kunnes Myran ovi oli ollut -suljettuna viisi minuuttia. Sen jälkeen hän törmisti ylös portaita -vihellellen: - - "Kauan, kauan eläköön mun armas vaimosein, - Pitkä ikä olkoon myös laivatoverein; - Älköhön luitamme saako valtoihin - Vanha Davy Jones, missä lienemmekin..." - -Sitten hänen ovensa paukahti, ja Myra uskalsi päästää vallalle -pidätetyn naurunsa ja laulahtaa vienosti: - - "O-hii, o-hei, o-hoi!" - -pelkästä onnen ylenpalttisuudesta. - -Mutta tänään oli viimeinen ilta. Ero oli edessä. Oli ollut kireitä -hetkiä jo lehtimajassa. - -Jimin siniset silmät kapinoivat. Hän seisoi pidellen Myran käsiä -rintaansa vasten, kuten hän oli tehnyt Hevosenkenkä-poukamassa, kun -aallot huuhtelivat heidän jalkojaan ja hän oli huutanut: "Teidän -_täytyy_ kiivetä!" - -"Siis huomenillalla", sanoi hän, "sinä olet Puistomajassa Shenstonessa -ja minä klubissani kaupungissa. Tiedätkö kuinka kovaa on olla poissa -luotasi yksi tuntikaan? Käsitätkö että jollet sinä olisi ollut niin -itsepäinen, ei meidän olisi koskaan tarvinnut ollenkaan erota? Me -olisimme voineet lähteä pois täältä yhdessä, miehenä ja vaimona. Jos -sinä olisit todella minusta välittänyt, et olisi halunnut odottaa." - -Myra hymyili hänen vihastuneelle katseellensa. - -"Jim", kuiskasi hän, "on _hirveän_ tuhmaa sanoa: 'Jos olisit todella -minusta välittänyt', kun sinä kerran tiedät täysin hyvin, että minä -välitän sinusta enemmän kuin yksikään nainen maailmassa on koskaan -välittänyt yhdestäkään miehestä tätä ennen! Ja minä vakuutan sinulle, -Jim, ettemme olisi voineet mennä _pätevästi_ naimisiin täällä -- ja -ajattele kuinka kamalaa olisi rakastaa toisiaan niin paljon kuin -me rakastamme ja sitten huomatakin ettemme ole _lainvoimaisesti_ -naimisissa; ja kun tulet kotiini ja viet minut mukaasi sieltä, olet -myöntävä, -- niin todella _myöntävä_ -- minun olleen oikeassa. Olet -pyytävä nöyrästi anteeksi että olet niin usein sanonut: 'joutavia' --- Jim -- rakkain! Katso kelloa! Minun _täytyy_ mennä. Amelia -Murgatroyd parka väsyy niin kovin kuunnellessaan meitä. Hän jättää -aina ovensa pikkuisen raolleen. Niin tekee Susanna-neitikin. He ovat -kaikki ottaneet tavakseen nukkua ovet raollaan. Luulen että Susanna -seisoo raotetun ovensa ääressä pimeässä, toivoen nähdä sinun kulkevan -ohi... Ei, älä sano niin häijyjä sanoja. He ovat herttaisia kaikki -kolme, ja me tulemme hirveästi kaipaamaan heitä huomenna. Oi, Jim --- minulle johtui juuri mieleen loistava aate! Minä pyydän heitä -morsiusneideikseni! Etkö voi nähdä heidän seuraavan minua kirkon -kuorikäytävää pitkin? Se olisi vielä pahempaa kuin herttuattaren -esiintyminen Janen luovuttajana. Ah, etkö ole kuullut sitä juttua? Minä -kerron sen sinulle joskus. Jim, sano pian 'hyvää yötä' ja päästä minut -menemään." - -"Kerran", sanoi Jim Airth pusertaen tiukemmin hänen ranteitaan -- -"kerran, Myra, me emme sanoneet 'hyvää-yötä' emmekä 'hyvää-huomenta'." - -"Jim, rakas!" sanoi Myra hellästi. "Sinä yönä sanoit sinä minulle, -ennenkuin nukuin: 'Me emme ole yksin. _Jumala on täällä_.' Ja sitten -sinä luit osan 139:stä psalmista. Ja Jim -- minä ajattelin että sinä -olit paras ja voimakkain mies mitä koskaan olin tuntenut; ja minä -tunsin että koko elämäni ajan tulisin luottamaan sinuun niinkuin luotin -Jumalaani." - -Jim Airth päästi irti kädet, joita hän oli pidellyt niin tiukasti, ja -suuteli niitä hyvin hellästi. "Hyvää yötä, sydänkäpyni", sanoi hän, "ja -Jumala siunatkoon sinua!" Sitten hän kääntyi marmoripöytään päin. - -Myra juoksi joutuin ylös portaita ja sulki ovensa. - -Sitten hän polvistui vuoteensa viereen ja nyyhkytti hillittömästi, -osaksi ilosta ja osaksi surusta. Vastauksetta jäänyt kysymys alotti -toistelunsa: "Ah, olinko oikeassa antaessani hänen odottaa?" - -Hetken perästä hän kohotti päätään, pidätti hengitystään ja tuijotti -pimeyteen. Hänen huoneensa poikki näytti liikkuvan ilmestys. Kookas, -parrakas mies iltapuvussa. Sylissä pieni koira, joka kurkisti häneen -kähäräinsä lomitse ikäänkuin sanoakseen: "Minun on parempi sija. Mitä -tekemistä sinulla on täällä?" Kookas mies kääntyi ovella. "Hyvää yötä, -rakas Myra", sanoi hän ystävällisesti. Näky hävisi. - -Lady Ingleby hautasi kasvonsa vuodevaatteisiin. "Tätä -- kymmenen -pitkää vuotta!" sanoi hän. Sitten hän näki pimeässä Jim Airthin -sinisilmäin kapinallisen hehkun ja tunsi hänen käsiensä puserruksen -omissaan. "Kuinka voin sanoa 'hyvää-yötä'?" kiisti hänen syvä äänensä -intohimoisesti. Ja onnen kyynelien tulvahtaessa silmiin Myra liitti -kätensä yhteen, kuiskaten: "Rakas Jumala, tulenko vihdoinkin tuntemaan -parhaan?" - -Ja portaita ylös astui Jim Airth, vihellellen kuin satakieli. -Mutta, myönnytyksenä Amelia Murgatroydin aatteille soveliaasta -sunnuntai-musiikista hän syrjäytti "Nancy Leen" ja vihelsi: - - "O Luoja, joka pelastat, - Kädelläs aallot asetat; - Jok' annat meren myrskylle - Sanallas käskyn: Vaikene; - O kuule, kun sua huudamme..." - -Ja polvillaan vuoteensa vieressä pimeässä Myra teki siitä itselleen -iltarukouksen. - - - - -Viidestoista luku. - -"MISSÄ ON LADY INGLEBY?" - - -Kun Jim Airth astui junasta seuraavan tiistain iltapuolella, katseli -hän innokkaasti kahden puolen pitkin asemasiltaa toivoen näkevänsä -Myran. Tosin he olivat nimenomaan sopineet, etteivät kohtaisi toisiaan -ennenkuin hänen käytyään lady Inglebyn luona. Mutta Myra oli niin -viehättävän epäjohdonmukainen ja mielivaikutteitaan noudattava kaikessa -toiminnassaan. Olisi ollut aivan hänen kaltaistaan kääntää nurin koko -heidän laatimansa suunnitelma; ja jos Myran halu tavata häntä muistutti -edes jossain määrin hänen omaa nälkäistä kaipuutaan nähdä Myra, olisi -tuollainen täyskäännös ollut hänestä helppo ymmärtää. - -Kuitenkin kaikitenkin, Myraa ei näkynyt; ja järjettömän pettymyksen -tunteen raskauttaessa mieltään Jim Airth työnsi lipun odottavalle -vartialle, kulki pienen asematalon läpi ja tapasi hienot, ponivaljakon -vetämät ajopelit odottamassa ulkopuolella. - -Etuhevosen suitsia pitelevä ajomies kosketti hattuaan. - -"Shenstonen linnaanko, sir?" - -"Niin", sanoi Jim Airth ja kiipesi ajopeleihin. - -Ajomies kosketti jälleen hattuaan. "Hänen armonsa sanoi, että te ehkä -itse haluaisitte ajaa poneja, sir." - -"Ei, kiitos", sanoi Jim Airth lyhyesti. "En koskaan aja toisten -ihmisten poneja." - -Ajomiehen ymmärtävä irvistys tukahtui heti. Hän kosketti jälleen -hattuaan, otti ohjakset käsiinsä, nousi ajajan istuimelle, räpsäytti -etuhevosta, ja täydellisesti yhdenveroiset ponit syöksähtivät heti -nopeaan raviin. - -Hevoslihan tuntijana Jim Airth tarkasteli niitä hyväksyvästi. -He kiisivät pitkin kapeita kyläteitä, joita tuuheina kasvavat -villiruusut ja metsäköynnökset reunustivat. Kyläläiset olivat työssä -heinäniityillään, huudellen iloisesti toinen toiselleen heiniä -käsitellessään. Oli verraton, Englannin rehevän keskikesän päivä. - -Jim Airthin pettymys siitä ettei Myraa näkynyt hälveni nopeasti -ajomatkan nautinnossa. Kaikesta huolimatta oli sentään paras pitää -kiinni kerran tehdyistä suunnitelmista; ja noitten hupaisten pikku -kavioiden jokainen kopsahdus vei häntä lähemmäksi Puistomajaa. Ehkä -Myra olisikin ikkunan ääressä. (Jim Airth oli nimenomaan kieltänyt -häntä tulemasta ikkunaan!) - -"Nämä ponit ovat olleet hyvän ajajan käsissä", huomautti hän -hyväksyvästi ajomiehelle heidän kiitäessään eräässä kaarteessa. - -"Kyllä, sir", sanoi ajomies tehden välttämättömän kädenliikkeensä -hattua kohti, ruoskan ja käden kohotessa yhdessä. "Hänen armonsa ajaa -niitä aina itse, sir. Hänen armonsa on hyvä ajaja, sir." - -Tämä tiedonanto hämmästytti Jim Airthia. Lordi Inglebyn iästä ja näöstä -päättäen hän oli odottanut tapaavansa lady Inglebyssä tasaantuneen -ja kunnianarvoisan kuusikymmenvuotiaan rouvasihmisen. Oli hiukan -yllättävää kuulla häntä mainittavan hyväksi ajajaksi. - -Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa aprikoida asiaa pitemmältä. -Sivuuttaen keskellä kyläniittyä sijaitsevan muratin verhoaman kirkon -he pyörähtivät läpi jykevän, erittäin hienomallisen rautaportin ja -saapuivat komealle puistokujalle. Vasemmalla puuryhmän keskellä oli -soma pieni, monipäätyinen talo. - -"Mikä talo tuo on?" kysyi Jim Airth vilkkaasti. - -"Puistomaja, sir." - -"Kuka siinä asuu?" - -"Rouva O'Mara, sir." - -"Onko rouva O'Mara jo palannut?" - -"En tiedä, sir. Hän oli ylhäällä linnassa hänen armonsa luona tänä -aamuna." - -"Silloin hän _on_ palannut", sanoi Jim Airth. - -Ajomies näytti käyvän ymmälle, mutta ei virkkanut mitään. - -Jim Airth kääntyi istuimellaan ja katsoi taakseen Puistomajaan. Se oli -pienempi rakennus kuin hän oli odottanut. Tämä seikka ei näyttänyt -häntä surettavan. Hän hymyili itsekseen, ikäänkuin joku ajatus olisi -herättänyt hänessä huvitusta ja mielihyvää. Hänen vielä katsoessaan -taakseen avautui talossa eräs sivuovi; siististi puettu, mustissa oleva -nainen, nähtävästi jokin ylineitsyt, ilmestyi kynnykselle, pudisteli -valkoista pöytäliinaa ja palasi sisään. - -He kiisivät pitkin puistokujaa, Jim Airthin pannessa merkille jokaisen -puun hyväksyvästi ja mielihyvin. Hieno vanha päärakennus tuli näkyviin, -ja hetkistä myöhemmin he seisahtuivat valtaoven eteen. - -"Hyvä ajomatka", huomautti Jim Airth hyväksyvästi antaessaan juomarahaa -ajomiehelle. Sitten hän kääntyi, nähden suuret ovet jo seposelälleen -avattuna ja muhkean kellarimestarin, jolla oli tavattoman tuuheat -mustat kulmakarvat, seisovan valmiina ottamaan häntä vastaan. - -"Tahtoisitteko tulla hänen armonsa arkihuoneeseen, sir?" sanoi -kellarimestari ja näytti tietä. - -Jim Airth astui viehättävästi sisustettuun huoneeseen ja katseli -ympärilleen. - -Huone oli tyhjä. - -"Olkaa hyvä ja odottakaa täällä, sir, Silläaikaa kun ilmotan hänen -armolleen teidän saapumisenne", sanoi komea tuuheakulmainen olento ja -poistui huoneesta äänettömästi sulkien oven jälkeensä. - -Yksin jäätyään Jim Airth alkoi tehdä nopeita havaintoja huoneesta, -toivoen saavansa siitä jotain opastusta omistajan maun ja luonteen -tuntemiseksi. Mutta hänen huomionsa vangitsi melkein paikalla lordi -Inglebyn luonnolliseen kokoon maalattu muotokuva, joka riippui -uuninreunan yläpuolella. - -Jim Airth käveli roihumatolle ja seisoi kauan katsellen kuvaa -äänettömällä mielenkiinnolla. - -"Erinomainen", sanoi hän vihdoin itsekseen. "Mainion sattuva. Sen -miehen pitää maalata Myra, jos vain saan hänet käsiini. Millainen -lystikäs pikku koira! Ja mikä harras kiintymys! Molemminpuolinen ja -täydellinen. Se on varmaan Petter. Omituista ajatella että minun piti -olla viimeinen, joka kuulin hänen kutsuvan Petteriä. Mahtoikohan lady -Ingleby pitää Petteristä. Jollei, niin epäilen oliko hänen asemansa -kovinkaan ilahuttava. Jos joku jäi huonommalle puolelle, ei se -varmaankaan ollut Petter." - -Hän oli yhä kiintynyt muotokuvan katselemiseen, kun kellarimestari -palasi tuoden pitkän ilmotuksen, jonka hän esitti jäykän juhlallisesti. - -"Hänen armonsa on puutarhassa, sir. Kun huoneessa on niin lämmin, sir, -pyytää hänen armonsa teitä tulemaan puutarhaan. Jos sallitte, sir, -näytän teille tietä." - -Jim Airth hillitsi halunsa sanoa: "Ala ravata!" ja seurasi -kellarimestaria pitkin käytävää ja alas leveitä portaita alahalliin. -He astuivat ulos parvekkeelle, joka kulki pitkin koko rakennuksen -sivua. Sen alapuolella oli vanhantyylinen puutarha puksipuureunuksineen -ja heleine kukkasarekkeineen, keskellä suihkukaivo. Sen takana -tasainen ruohokenttä, joka vietti loivasti kauniin, iltapäivän -auringonpaisteessa välkkyvän ja kimaltelevan järven rantaan. Tällä -nurmikentällä, jonkun verran oikealla kädellä, puolivälissä talon ja -järven välillä, seisoi rykelmä pyökkejä. Näitten laajalle ojentuvien -oksien alla, viileässä, houkuttelevassa varjossa, oli joitakin -puutarhatuoleja. Jim Airth saattoi parahiksi erottaa eräässä niistä -punaista päivänvarjoa pitelevän naisen valkoisen hameen. - -Kellarimestari osotti tätä pientä puuryhmää. - -"Hänen armonsa sanoi, sir, että hän odottaa teitä noiden pyökkien alla." - -Hän palasi taloon, ja Jim Airth sai omin päin löytää tien lady Inglebyn -luo, puitten välistä pilkottava loistava päivänvarjo oppaanaan. -Silläkin hetkellä hän ehti tuntea mielihyvää huomatessaan lady Inglebyn -rakastavan samanlaisia päivänvarjoja kuin Myra. - -Hän seisoi hetkisen parvekkeella ihaillen paikan verratonta kauneutta. -Sitten hänen kasvonsa kävivät alakuloisiksi ja synkiksi. "Millainen -koti", sanoi hän; "ja annapa jättää se palaamatta koskaan takaisin!" - -Hänen kasvoillaan oli vielä alakuloisuuden leima, kun hän laskeutui -kukkatarhaan johtavia porras-askelmia, asteli jonkun matkaa kapeita -hiekotettuja käytäviä, kääntyi sitten nurmikentän pehmeälle ruohikolle -ja käveli pyökkiryhmää kohti. - -Lähestyessään kookkaana ja sotilasmaisena, leveähartiaisena ja -suoraryhtisenä, olisi Jim Airth tehnyt erinomaisen vaikutuksen lady -Inglebyhyn, jos tämä olisi katsonut hänen tuloaan. Mutta Myra piti -päivänvarjoaan itsensä ja lähestyvän vieraansa välissä. - -Jim Airth tuli aivan lähelle -- niin lähelle että hän erotti pehmeän -reunuksen poimut lady Inglebyn jalalla ja hänen hameensa pitkät sulavat -laskokset -- ja yhä näytti lady Ingleby olevan tietämätön hänen -läsnäolostaan. - -Jim Airth siirtyi pyökkien alle ja seisoi hänen edessään. Ja vielä -silloinkin päivänvarjo kätki lady Inglebyn kasvot. - -Mutta Jim Airth ei joutunut koskaan ymmälle tietäessään olevansa -varmalla pohjalla. "Lady Ingleby", lausui hän vakavan kaavamaisesti, -"minun käskettiin..." - -Silloin päivänvarjo viskautui syrjään, ja Jim Airth huomasi katsovansa -suoraan Myran suloisiin, nauraviin silmiin. - -Nähdessään Jim Airthin kasvojen virallisen vakavan näön vaihtuvan -hurmaantuneeksi ihastukseksi sai Myra runsaan korvauksen -liikkumatta-istumisen ponnistuksistaan. Jim Airth heittäytyi hänen -eteensä poikamaisen vallattomasti ja kietoi sekä Myran että hänen -tuolinsa pitkien käsivarsiensa syleilyyn. - -"Oi, sydänkäpyni!" sanoi hän kumartaen kasvonsa Myran kasvojen ylitse, -sinisien silmiensä säihkyessä ihastuksesta. - -"Oi, Myra, mitä vuosisatoja onkaan kulunut sitten eilispäivän! -Kuinka olen sinua ikävöinyt! Melkein toivoin että olisit sittenkin -tullut asemalle. Kuinka vastenmielistä minusta oli tuhlata näin -paljon aikaa tuon vanhan lady Inglebyn luona käymiseen. Myra, onko -aika sinusta tuntunut pitkältä? Käsitätkö, rakas tyttöni, ettei -näin _voi_ jatkua kauemmin; että meidän on mahdotonta elää vielä -toiset neljäkolmatta tuntia erossa toisistamme? Mutta voi, sinua -kiusottelijaa! Minä riennän tulisen kärsimättömänä jokaisen tuhlatun -hetken takia, ja sinä istut täällä tämän puun alla kätkien kasvojasi -ja ollen olevinasi lady Ingleby! Tuo hämmästynyt ja hämmästyttävä -vanha kulmakarva-olio osotti todella sinua minulle lady Inglebynä -lähettäessään minut toivioretkelleni. Herranterttu, kuinka suloiselta -sinä näytät! Millaista aaltomaisen pehmeää vaatetta! Se ei sopisi -kallionkiipeämiseen, mutta ruohikolla istumiseen se on parasta -sorttia... En voi sille mitään! Minun täytyy!" - -"Jim", sanoi Myra nauraen ja työntäen häntä pois; "mikä sinulle -on tullut, sinä rakas iso poika? Sinun täytyy todellakin hillitä -käytöstäsi! Me emme ole nyt kuusamamajassa. 'Tuo hämmästyttävä -kulmakarva-olio' tähystää meitä hyvin todennäköisesti jostain ikkunasta -ja saa todella aihetta hämmästykseensä, jos hän näkee sinun jatkavan -tuohon tapaan. Jim, kuinka somalta sinä näytät kaupunkiasussasi. -Olen aina pitänyt harmaista päällystakeista. Nouse ylös ja anna -minun katsoa... Oh, katso tuota nurmikentän vihreää läikkää noissa -tahrattomissa polvissa! Kuinka ikävää. Puitko kaiken tämän hienouden -päällesi minun tähteni?" - -"Tietysti en, hupakko!" sanoi Jim Airth hieroen tarmokkaasti polviaan. -"Kun hinaan sinua kallioille, käytän norfolkilaisnuttuja, ja kun uitan -sinua meressä, käytän liinavaatteita. Tämän katsoin soveliaaksi asuksi -viralliselle vieraskäynnille lady Inglebyn luona; ja nyt, ennenkuin -hänellä on ollut tilaisuutta joutua sen kunnioitustaherättävän -vaikutuksen alaiseksi, olen toivottomasti turmellut housunpolveni sinun -alttariasi palvoessani! Missä on lady Ingleby? Minkätähden hän ei -noudata sopimuksiaan?" - -"Jim", sanoi Myra luoden häneen katseen, joka oli täynnä sanomatonta -rakkautta, mutta välkehti samalla liikutusta ja ihastusta; "Jim, -ihailetko tätä paikkaa?" - -"Tätä paikkaako?" huudahti Jim astuen askeleen taaksepäin saadakseen -esteettömän näköalan järvelle ja sen takana olevaan metsään. "Se on -kerrassaan täydellinen. Meillä ei ole mitään tämänmoista Skotlannissa. -Kaikinpuolisessa kauneudessa ei ole mitään todellisen, vanhan, hienon, -hyvinasutun englantilaisen maakartanon veroista, varsinkin kun on -kysymys sellaisesta, johon sisältyy pieni järvi saarineen joutsenineen -kaikkineen. Ja arvattavasti nuo metsät tuolla toisella puolella, -niin kauas kuin silmä kantaa, kuuluvat Inglebyn vallasväelle -- tai -oikeammin lady Inglebylle. Sääli ettei heillä ole poikaa." - -"Jim", sanoi Myra, "minä olen niin kovasti odottanut että saisin -näyttää sinulle kotini." - -Jim astui heti hänen lähelleen. "Näytä se minulle siis, armaani", sanoi -hän. "Minulle olisi mieluisempaa olla kahden sinun kanssasi pienessä -kodissasi -- näin sen ajaessamme asemalta -- kuin odotella tämän suuren -kauneusmaailman keskellä lady Inglebytä." - -"Jim", sanoi Myra, "muistatko erästä pientä laulunsävelmää, jota usein -hyräilin Cornwallissa ollessamme ja kuinka minä, kysyessäsi mikä se -oli, sanoin että saisit kuulla sanat jonain päivänä?" - -Jim näytti neuvottomalta. "Mutta, kultaseni -- sinä hyräilit niin monta -pientä laulunsävelmää..." - -"Oh, kyllä tiedän", sanoi Myra; "eikä minulla ole paljon korvaa. Mutta -tämä oli aivan erikoinen. Minä tahdon laulaa sen sinulle nyt. Kuuntele!" - -Ja katse luotuna Jimiin, hempeät silmät rakkautta uhkuvina, Myra -lauloi, pannen hiukan muutoksia omasta päästään, vanhan skotlantilaisen -"Huntingtower"-ballaadin viimeisen värsyn: - - "Blairin linnan valtias ma olen, poikasein, - Dunkeld kaunis myös on mun, oi armas Jamie'sein; - Huntingtower mahtava on perintöni mun, - Ja kaikki mik' on mun, on myöskin poika, sun". - -"Hyvin sievä", sanoi Jim, "mutta sinä olet sekottanut sen, kultaseni. -Jamie lahjoitti kaikki rikkautensa tytölle. Sinä lauloit sen nurinpäin." - -"Ei, ei", huusi Myra innokkaasti. "Ei siinä ole mitään nurinpäin. Jos -kerran molemmat rakastavat, niin ei ole väliä sillä, kumpi antaa. Se -jolla sattuu olemaan, lahjottaa toiselle. Jos sinä olisit cowboy, Jim, -ja rakastaisit naista jolla on metsiä ja linnoja, niin hänet ottaessasi -ottaisit kaiken senkin mikä hänelle kuului." - -"Minäpä luulen että veisin hänet karjatalolleni ja opettaisin hänet -lypsämään lehmiä", nauroi Jim Airth. Sitten hän kääntyi ja katseli -kaikille tahoille ja sanoi: "Mutta vakavasti puhuen, Myra, missä on -lady Ingleby? Hänen pitäisi täyttää sopimuksensa. Emme voi tuhlata koko -iltapäivää odottamalla häntä täällä. Minä tahdon tyttöni luo; ja minä -tahdon hänen luokseen hänen omaan pieneen taloonsa. Emmekö voi löytää -lady Inglebytä?" - -Silloin Myra nousi seisomaan säteilevänä ja astui Jim Airthin eteen. -Auringonsäteet paistoivat pyökin lehvien lomitse ja leikkivät hänen -harmaissa silmissään. Hän ei ollut milloinkaan näyttänyt niin -voittamattomalta hempeässä sulossaan. Mies näki tämän kaiken, ja -omistamisen riemu syttyi hänen uljailla kasvoillaan. - -Myra astui hänen eteensä pannen kätensä hänen rintaansa vasten. Jim -kietoi käsivartensa kevyesti hänen ympärilleen. Hän näki että Myralla -oli jotain sanottavaa, ja hän odotti. - -"Jim", sanoi Myra, "Jim, rakkain. On yksi nimi, jonka kantajana -tahtoisin olla mieluummin kuin minkään muun. On yksi asema, jota -hartaasti halajan itselleni. Sitten olisin tyytyväinen. Tahtoisin -oikeuden kantaa nimeä 'Mrs Jim Airth'. Halajan yli kaiken muun olla -sinun vaimosi. Mutta -- ennenkuin tulen vaimoksesi -- ja tapahtukoon se -hyvin pian! -- kunnes teet minusta 'Mrs Jim Airthin', rakkahin, olen -- -_minä_ -- olen lady Ingleby." - - - - -Kuudestoista luku. - -SHENSTONEN PYÖKKIEN ALLA. - - -Jim Airthin käsivarret vaipuivat hitaasti sivuille. Hän katsoi yhä -noihin onnellisiin, rakastaviin silmiin, mutta hänen omista silmistään -kuoli ilo, jättäen jälelle vain kylmän sinisen teräksen. Hänen kasvonsa -verkalleen vaalenivat, kovettuivat, jähmettyivät äänetöntä tuskaa -kuvastaviin piirteisiin. Sitten hän astui askeleen taaksepäin, ja Myran -kädet valahtivat alas hänen rinnaltaan. - -"_Sinäkö_ -- lady Ingleby?" sopersi Jim. - -Myra tuijotti häneen kuvaamattoman säikähtyneenä. - -"Jim!" huusi hän, "Jim, rakkahin! Minkätähden otat sen niin pahaksesi?" - -Hän siirrähti eteenpäin ja koetti tarttua Jimin käsiin. - -"Älä koske minuun!" sanoi Jim tuimasti. Ja lisäsi sitten: "_Sinäkö_, -Myra? Sinä! Lordi Inglebyn leski?" - -Hänen äänensä raivoisa tuska koski kipeästi Myraan. Mitä syytä Jim -Airthilla oli pahastua hänen ylhäisestä nimestään, hänen korkeasta -asemastaan? Vaikkakin se asetti hänet yhteiskunnallisesti paljon -ylemmäksi häntä, niin eikö hän, Myra, juuri-ikään ollut ilmaissut -alttiutensa -- kaipauksensa -- luopumaan kaikesta hänen tähtensä? -Eikö hänen rakkautensa jo ollut asettanut Jim Airthia kunnioituksen -korkeimmalle asteelle? Oliko jaloa, oliko arvokasta Jim Airthin -puolelta ottaa hänen paljastuksensa vastaan tuolla tavoin? - -Myra siirtyi tuoleja kohti hienon arvokkaasti. - -"Istukaamme alas, Jim, ja puhelkaamme", sanoi hän levollisesti. "Minun -mielestäni sinun ei tarvitse käsittää sitä niin mullistavaksi asiaksi -kuin näytät kuvittelevan. Salli minun kertoa sinulle kaikki siihen -kuuluva. Tahi mieluummin voisit ehkä kysyä minulta mitä haluat." - -Jim Airth istui sokeasti Myrasta kauimpana olevalle tuolille, laski -kyynärpäät polvilleen ja painoi kasvot käsiinsä. - -Ilman selityksiä Myra nousi ylös, siirsi tuolinsa tarpeeksi lähelle -voidakseen laskea kätensä Jimin käsivarrelle, jos häntä haluttaisi niin -tehdä, istuutui jälleen ja odotti äänettömänä. - -Jim Airthilla oli vain yksi kysymys kysyttävänä. Hän lausui sen -kohottamatta päätään. - -"Kuka on rouva O'Mara?" - -"Hän on kersantti O'Maran leski, sen joka kaatui Targain luona. Me -kumpikin menetimme miehemme tuossa onnettomassa tapauksessa. Hän on -ollut monet vuodet minun kamarineitinäni. Kun hän meni naimisiin -kersantin kanssa -- hän oli kelpo sotilas ja Mikael piti häntä suuressa -arvossa -- halusin vieläkin pitää hänet lähelläni. Mikael oli antanut -minulle Puistomajan tehdäkseni sillä mitä halusin. Minä luovutin sen -heille. Hän asuu siinä vielä. Oi, Jim rakas, koeta käsittää etten -ole sanonut sinulle ainoatakaan sanaa, joka ei olisi ollut täysin -tosi! Salli minun selittää kuinka jouduin oleskelemaan Cornwallissa -hänen nimellään enkä omallani. Jos saisin panna käteni käsiisi, Jim, -olisi minun helpompi kertoa... Eikö? Hyvä, ei tee mitään... Kun viime -marraskuussa sain sähkösanoman, joka toi tiedon mieheni kuolemasta, -tulivat hermoni kovasti järkytetyiksi. En luule sen johtuneen niin -paljon kärsimästäni tappiosta kuin sen edellä olleesta jatkuvasta -sielullisesta pingotuksesta. Juuri kun olin muuttanut kaupunkiin ja -aloin tulla paremmaksi, saapuivat yksityiskohtaiset tiedot ja minulle -oli ilmotettava että se oli ollut tapaturma. Sinä tiedät kaikki -mitä tulee siihen, oliko minun saatava tietää nimi vai ei. Tiedät -myöskin minkä päätöksen tein. Mutta tämän päätöksen tuottama tuska -sai tilani kääntymään taas huonommaksi. On aivan totta mitä sanoit -silloin lehtimajassa. Minä _olen_ nainen, Jim, usein heikkokin; ja -minä olin hyvin paljon yksin. Olin tehnyt oikean päätöksen ylevällä -hetkellä -- sinä mahdollisesti tiedät kuka se henkilö oli, joka -suosiollisesti otti tuodakseen minulle nämä uutiset Sotavirastosta --- mutta jälkeenpäin minä aloin tuumailla; antauduin arvailuihin. -Rintamasta palasivat miehet kotiin. Minun arvailuni kiertelivät -lakkaamatta kahden miehen ympärillä -- he olivat erinomaisia poikia, -joista todella pidin. Vihdoin olin vakuutettu tietäväni, hämärien -mutta sentään pettämättömien merkkien nojalla, kumpi heistä oli sen -tehnyt. Olin siitä aivan varma. Ja sitten -- tuskin tiedän kuinka voin -kertoa sen sinulle -- tapahtui kauhuista kamalin! Se mies, joka oli -surmannut Mikaelin, tahtoi mennä naimisiin _minun_ kanssani! -- Oi, älä -voihki, armas; se tekee minut niin onnettomaksi! Mutta en ihmettele, -että pidät sitä vaikeana uskoa. Hän piti minusta hyvin paljon, poika -raukka; ja hän arvatenkin otaksui että kun en minä kerran mitään -tiennyt, ei itse tapahtumalla tarvinnut olla mitään merkitystä. Se -tuntuu vaikealta käsittää; mutta rakastunut ihminen kadottaa toisinaan -kaiken käsityksen asiain oikeista suhteista -- olen ainakin joskus -kuullut jonkun sanovan niin tai jotain sen suuntaista. En sallinut sen -kehittyä koskaan varsinaiseksi kosinnaksi, mutta tunsin että minun -oli paettava pois. Oli vielä toisiakin -- ja se oli minusta kauheaa. -En rakastanut ainoatakaan heistä, ja olin päättänyt mielessäni etten -koskaan menisi uudestaan naimisiin, jollen löytäisi ihannettani. Oi, -Jim!" Hän laski kätensä Jimin polvelle. Kuihtunut lehti ei olisi tehnyt -sen näkymättömämpää vaikutusta. Hän antoi sen olla siinä ja jatkoi -puhettaan. - -"Ihmiset lavertelivat. Sanomalehdissä oli yhä mittaa maatatunnustelevia -kirjotelmia. Minun surupukunikin kuvattiin ja sitä jäljitettiin. -Hermoni huononivat. Elämä tuntui sietämättömältä." - -"Vihdoin kysyin erään etevän erikoislääkärin neuvoa, joka on samalla -luotettu ystävä. Hän määräsi minut virkistyslepoon. Ei sulkeutumaan -neljän seinän sisälle huolineni ja kiusoineni, vaan matkustamaan -kerrassaan pois yksinäni; jättämään oman henkilökohtaisuuteni ja kaiken -mitä siihen kuului täydelleen taakseni; menemään seudulle, missä en -ollut koskaan ennen ollut, missä en tuntisi ketään eikä kukaan tuntisi -minua; oleskelemaan ulkoilmassa; syömään yksinkertaista ruokaa; -nousemaan varhain, menemään varhain levolle; mutta kaikkein tärkein, -kuten hän selvästi terotti, oli määräys: 'Jättäkää lady Ingleby -taaksenne'." - -"Seurasin hänen neuvoaan kirjaimelleen. Hän on niitä miehiä, joita -ei voi olla tottelematta. Tekaistun nimen ottaminen ei tuntunut -minua miellyttävän, ja siksi päätin esiintyä 'rouva O'Marana' ja -luonnollisesti kirjotin vieraskirjaan hänen osotteensa yhtä hyvin kuin -hänen nimensäkin." - -"Oi tuota iltaa, jolloin saavuin Moorheadiin! Sinä olit aivan oikeassa, -Jim. Minusta tuntui juuri siltä kuin olisin ollut onnellinen lapsi, -joka astuu uuteen kauneuden ja ilon maailmaan, missä ei ole muuta kuin -lupapäivää ja lepoa." - -"Ja sitten -- minä näin sinut! Ja -- oi rakastettuni! -- minä melkein -luulen että heti ensi hetkestä sieluni lensi sinun luoksesi kuin -ainakin epäämättömän vertaisensa luokse! Sinun elinvoimasi tuli minulle -tarmon lähteeksi; sinun voimakkuutesi täytti ja tuki minussa kaikkea, -mikä oli ollut heikkoa ja horjuvaa. Olin sinulle velkaa jo paljosta, -ennenkuin olimme todenteolla puhuneet toisillemme. Myöhemmin tulin -olemaan sinulle velkaa itse elämästäni ja rakkaudestani ja kaikesta -- -kaikesta, Jim!" - -Myra pysähtyi hilliten äänettömästi liikutuksensa. Sitten hän eteenpäin -kumartuen painoi huulensa Jimin karkealle tukalle. Tuulenhenkäys ei -olisi tehnyt sen näkymättömämpää vaikutusta. - -"Kun ensin sain kuulla sinun tulleen sodasta, kun käsitin että olet -varmaankin tuntenut Mikaelin, ylistin tohtorin viisautta siinä että hän -oli saanut minut luopumaan omasta nimestäni. Murgatroyditkin olisivat -heti tunteneet sen, eikä minulla olisi ollut mitään rauhaa. Nyt tuli -Amelia Murgatroyd vain sattumalta puhuneeksi seurusteluhuoneessa -'suloisesta lady Ingleby-raukasta', antaen meidän ymmärtää hänen -olevan läheisesti tuttu hänen kanssaan. Ja sitten -- oi, Jim! -- kun -tulin tuntemaan 'maailmanrannan cowboyni', kun hän kertoi minulle -vihaavansa arvonimiä ja kaikkea niihin kuuluvaa, silloin minä -todella siunasin hetkeä, jolloin olin merkinnyt itseni vieraskirjaan -yksinkertaisesti 'rouva O'Maraksi', ja päätin olla ilmaisematta hänelle -arvonimeäni ennenkuin vasta sitten, kun hän rakastaisi minua kyllin -paljon ollakseen siitä piittaamatta tai kaipaisi minua kyllin paljon -muuttaakseen minut lady Inglebystä yksinkertaiseksi mrs Jim Airthiksi --- vaihtaen kotini Shenstonen linnasta minne ikinä hän haluaisi!" - -"Nyt ymmärrät minkä takia tunsin etten voinut mennä pätevästi naimisiin -kanssasi Cornwallissa; ja minä halusin -- oliko se itsekästä? -- -halusin itselleni iloa ilmaista oikean nimeni ja asemani vasta sitten -kun vihdoinkin tapaisin sinut omassa kauniissa kodissani. Oi, rakkaani --- rakkaani! Eikö rakkautemme voi kestää niin vähäpätöisen asian -koettelemusta kuin tämä on?" - -Hän lakkasi puhumasta ja odotti. - -Hän oli varma voitostaan; mutta tuntui omituiselta, että hänen, -ollessaan tekemisissä niin hienon luonteen kanssa kuin hänen -rakastettunsa oli, täytyi taistella voittaakseen esteen, joka hänestä -tuntui mitättömältä seikalta. Mutta hän tiesi että väärä ylpeys usein -kuohahtaa jättiläismäisenä pienimpäinkin asiain johdosta, jolloin itse -aiheen arvottomuus näyttää lisäävän sen mittasuhteiden järjetöntä -laajentumista. - -Myra oli syvästi loukkaantunut, mutta hän oli nainen ja hän rakasti -Jimiä. Hän odotti kärsivällisenä nähdäkseen hänen rakkautensa häneen -kohoavan voitokkaana arvottoman ylpeyden yläpuolelle. - -Vihdoinkin Jim Airth nousi seisomaan. - -"En voi kestää sitä vielä", hän virkkoi hitaasti. "Minun täytyy olla -yksinäni. Minun olisi pitänyt tietää heti alusta, että sinä olit -- -olet -- lady Ingleby. Olen hyvin pahoillani että sinun on kärsittävä -sellaisesta mihin itse et ole syyllinen. Minun täytyy -- nyt -- lähteä. -Neljänkolmatta tunnin kuluttua tulen takaisin puhumaan tästä enemmän." - -Hän kääntyi virkkamatta mitään muuta, kädenkosketuksetta, -silmänluonnitta. Hän pyörähti ympäri kantapäällään ja asteli poispäin -ruohokentän poikki. - -Myran säikähtyneet silmät voivat tuskin seurata häntä. - -Hän nousi parvekkeelle, astui rakennukseen. Ovi sulkeutui. - -Jim Airth oli mennyt! - - - - -Seitsemästoista luku. - -"TIESITTE KAI?" - - -Myra Ingleby nousi ja suuntasi askeleensa verkalleen rakennusta kohti. - -Jos vieras olisi hänet kohdannut, ei hän arvatenkaan olisi huomannut -mitään tavatonta tuossa pitkässä, norjassa naisessa, jonka kalpeuteen -saattoi hyvin olla syynä päivän tavaton kuumuus. - -Mutta hänen sydämensä oli menehtymäisillään. - -Hänen ilonsa oli saanut kuolettavan haavan. Mies, jota hän jumaloi, -asettaen hänet rakkaudessaan kaikkia kuolevaisia korkeammalle, -oli hitaasti luisumassa alas jalustaltaan ja hänen kätensä olivat -voimattomat pidättämään häntä sillä. - -Nainen voi raahata omaa ylpeyttään tomussa ja jäädä siitä huolimatta -elämään; mutta kun hänen rakastamansa mies lankeaa, silloin totisesti -hänen sydämensä kuolee. - -Hänestä oli ollut mieluista kutsua Jim Airthia cowboyksi. Hän tiesi -hänen olevan tunnustetusti maailmanrantalaisen. Mutta oliko hän myöskin -halpamaisen ylpeyden orja? Jos hän itse oli pelkkä Jim Airth, katsoiko -hän karsaasti jalosyntyisyyden ja vanhan sukupuun takia niihin, -joille ne oikeudenmukaisesti kuuluivat? Jos hän ilmotti halveksivansa -arvonimiä, antoiko hän todella niille niin liiotellun suuren -merkityksen, että hän kääntyisi pois siitä naisesta, jonka hän aikoi -ottaa vaimokseen, vain sen vuoksi että tällä oli arvonimi, kun hänellä -itsellään taas ei sellaista ollut? - -Taloon saavuttuaan Myra meni arkihuoneeseensa. Vihreät ulkokaihtimet -varjostivat ikkunoita. Uunia ympäröivät sananjalka- ja liljaryhmät. -Maljoissa oli ruusuja, ja siellä täällä oli ruukuissa kasvavia -freesioita, jotka levittivät ympärilleen hienoa lemuaan. - -Myra astui lattian poikki roihumatolle ja seisoi siinä tuijottaen -lordi Inglebyn muotokuvaan. Tiedemieskasvojen lempeä hienostuneisuus -näytti esiintyvän tavallista silmiinpistävämpänä himmeässä valossa. -Lady Ingleby viivähti muistelemaan vainajan käytöstavan johdonmukaista -miellyttävyyttä, hänen loppumatonta ystävällisyyttään ja säyseyttään -kaikkia kohtaan; kuinka hän oli ollut kohtelias korkeammilleen, -huomaavainen alemmilleen; miellyttävä niin hyvin rikkaita kuin köyhiä -kohtaan. - -"Oi, Mikael", kuiskasi Myra, "olenko ollut uskoton? Olenko unhottanut -kuin hyvä olit?" - -Mutta sittenkin hänen sydämensä oli menehtymäisillään. Mies, joka oli -astunut pois nurmikentän yli, jättäen hänet ilman käden kosketusta tai -silmänluontia, piti sen käteensä suljettuna. - -Kevyet metsästysvaunut ajoivat ratisten porraspylväistön eteen. -Miesääniä kajahteli hallissa. Kiireisten jalkojen töminää kuului -käytävästä. Sitten Billyn vilkas, nuorekas ääni huusi: "Saammeko tulla -sisään?" ja sitä säesti Ronnien syväsointuisempi ääni: "Jollei meistä -vain ole haittaa?" Seuraavassa tuokiossa puristi Myra kummankin kättä. - -"Te rakkaat pojat!" sanoi hän. "En ole milloinkaan ollut sen iloisempi -teitä tavatessani! Painakaa puuta; vai oletteko tulleet pelaamaan -tennistä?" - -"Olemme tulleet katsomaan _teitä_, rakas kuningatar", sanoi Billy. "Me -olemme Overdenessä. Herttuatar on saanut kirjeenne. Hän kertoi meille -sen suuren uutisen ja mainitsi teidän aikoneen palata eilen. Niin että -me tulimme -- tulimme..." - -"Onnittelemaan", sanoi Ronald Ingram; ja hän sanoi sen sydämellisesti -ja lujasti. - -"Kiitän teitä", sanoi Myra hymyillen heille, mutta hänen äänensä -värähteli. Nämä ensimäiset onnittelut olivat, juuri sillä hetkellä -tullen, miltei enemmän kuin hän saattoi kestää. Sitten hän -luonteenomaisella yksinkertaisuudellaan ja suoruudellaan kertoi noille -vanhoille ystäville totuuden. - -"Te rakkaat pojat! Oli erittäin herttaisesti teiltä tulla tervehtimään; -ja tunti sitten olisitte tavanneet minut säteilevänä. Maailmassa ei -ole voinut olla minua onnellisempaa naista. Mutta, kuten tiedätte, -minä tapasin hänet ja me menimme kihloihin minun ollessani omituisella -virkistyslevollani, jossa pääasiana oli se, että esiinnyin rouva -O'Marana kaikissa kohdin oikean itseni sijasta. Tänä päivänä hän vasta -ensi kerran sai kuulla että minä olen lady Ingleby Shenstonen linnasta. -Ja, pojat, tuo isku oli hänelle liian ankara. Hän on loistava mies, -mutta tuollainen suloinen cowboyn tapainen olento. Hän on viettänyt -monet vuodet ulkomailla ja ollut kaikissa kuviteltavissa toimissa, -missä ratsastetaan hevosilla ja tehdään urheita tekoja. Viimeksi hän -oli tuossa teidän kauheassa pikku sodassanne ja sairastui kuumeeseen -Targain luona. Te olette varmaankin tuntenut hänet. Hän kutsuu sitä -'siirtomaajupakaksi', ja nyt hän kirjottaa kirjaa siitä ja muista -jupakoista sekä siitä miten niitä on vältettävä. Mutta hänellä on aivan -äärimmäinen vastenmielisyys arvonimiä ja suuria omaisuuksia kohtaan, -joten hän kauhtui aika pahasti kuullessaan minun omistavan niitä. Hän -on lähtenyt 'kestämään' sitä yksinään. Siitä syystä te tapaatte minut -surullisena eikä iloisena." - -Billy katsahti Ronnie'in, sähköttäen: "Onko se hän? Varmasti se on hän! -Onko meidän kerrottava hänelle?" Ronnie sähkötti takaisin: "Hän se on! -Kukaan muu se ei voi olla. Kerro _sinä_ se hänelle." - -Lady Ingleby huomasi nämä langattomat sähkövirrat. - -"Mitäs nyt, pojat?" sanoi hän. - -"Rakas kuningatar", huusi Billy tuskin kyeten hillitsemään -kiihtymystään, "saammeko kysyä tuon cowboy-olennon nimeä?" - -"Jim Airth", vastasi lady Ingleby, värin äkkiä lehahtaessa hänen -kalpeille poskilleen. - -"Siinä tapauksessa", sanoi Billy, "hän on sama mies, joka tuli meitä -vastaan karaten asemalle päin ikäänkuin kaikki raivottaret olisivat -olleet hänen kintereillään. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle -eikä paljon eteensäkään, niin että meidän metsästysvaunujemme täytyi -väistyä tiepuoleen! Niinmuodoin hän ei nähnyt kahta vanhaa toveriaan -eikä kuullut heidän huutoaan. Mutta ei voi olla mahdollista että -hän olisi paennut teidän arvonimeänne, rakas lady, enempää kuin -omaisuuttannekaan, sillä hänen oma arvonimensä on vanhimpia mitä -Skotlannin historia tuntee, ja tiluksensa käsittävät peninkulmittain -kankaita ja virtoja ja metsiä. Tiesitte kai, että tämä mies, joka -kutsui itseään 'Jim Airthiksi' ollessaan karjafarmin omistajana -Lännessä ja vieläkin käyttää sitä kirjailijanimenään, on kotioloissaan -James, Airthin ja Monteithin jaarli; hienoin Skotlannin vanhoista -aatelisnimistä!" - - - - -Kahdeksastoista luku. - -MITÄ BILLYLLÄ OLI KERROTTAVANA. - - -"Toitteko mailat mukananne, pojat?" oli lady Ingleby sanonut taitavasti -hilliten itsensä ja lisännyt, heidän myönnettyään jättäneensä mailat -halliin: "Ah, minä olen iloinen kun ette milloinkaan voi vastustaa -kastanjapuukenttää. Tuntuu olevan iankaikkisuus siitä kun viimeksi näin -teidän ottelevan kaksinpelissä. Menkää ja alkakaa. Minä tilaan teetä -ulos puolen tunnin perästä ja tulen itsekin." - -Sitten hän pujahti parvekkeelle, riensi kukkatarhan ja nurmikentän -poikki pyrkien pyökkien suojaavien oksien varjoon. Sinne saavuttuaan -hän vaipui tuolille, jolla Jim Airth oli istunut niin liikkumattomana, -ja peitti kasvonsa vapisevilla sormillaan. - -"Oi, Jim, Jim!" nyyhkytti hän. "Armaani, kuinka hirveää vääryyttä olen -tehnyt sinulle! Kuninkaani miesten joukossa! Kuinka väärin olen sinua -tuominnut! Pitänyt sinua syypäänä ajatuksiin, joitten merkitystäkään -sinä laajasydämisyydessäsi tuskin voisit tajuta. Oi, rakkaani, anna -minulle anteeksi! Ja oi, tule minun luokseni tähän pimeyteen ja selitä -mitä olen väärin tehnyt; selitä mitä se on, joka sinun on kestettävä; -sano minulle mikä on tullut meidän välillemme. Sillä totisesti, jos -sinä jätät minut, niin minä kuolen." - -Myra oli nyt mielessään varma siitä että syy oli hänen, ja hän kärsi -siitä vähemmän kuin luullessaan Jimiä syylliseksi. Kuitenkin hän oli -kovasti ymmällä. Sillä jos Airthin ja Monteithin jaarli voi kirjottaa -nimekseen "Jim Airth" Moorheadin majatalon päiväkirjaan tulematta -moitteenalaiseksi, miksi ei silloin lady Ingleby Shenstonen linnasta -voinut ottaa yhtä yksinkertaista nimeä tekemättä itseään syypääksi -anteeksiantamattomaan rikokseen? - -Myra pohti, itki ja järkeili vuoronperään, tullen yhä enemmän -hämmentyneeksi ja neuvottomaksi. - -Mutta jonkun ajan kuluttua hän lähti sisälle ja koetti poistaa -kasvoiltaan äskeisten kyynelten jälkiä. Hänen ei pitänyt antaa surunsa -tehdä häntä itsekkääksi. Ronald ja Billy kaipasivat teetä ja odottivat -häntä seuraansa. - - * * * * * - -Sillävälin olivat nuo molemmat ystävykset mailat kainalossa -astelleet talon etusivulla olevien pensasistutuksien poikki -kauniille tenniskentille, jotka kauan olivat olleet seutukunnan -parhaimpien maineessa. Monet ottelut oli niillä kamppailtu, iloisten -katselijaparvien seuratessa peliä kenttiä reunustavien varjoisien -kastanjapuiden alta. - -Mutta tänään tuntui paikka surulliselta ja hyljätyltä. He pelasivat -yhden erän äänettöminä, tuskin viitsien laskea voittojaan; sitten he -siirtyivät verkon ääreen ja seisoivat liki toisiaan, kumpikin omalla -puolellaan. - -"Meidän täytyy kertoa se hänelle", sanoi Ronald tarkastellen mailaansa -tutkivasti. - -"Kyllä kai meidän täytyy", myönsi Billy vastahakoisesti. "Me emme voisi -antaa hänen mennä naimisiin sen miehen kanssa." - -"Pöhkö! Luuletko Airthin aikovan unissaankaan mennä naimisiin hänen -kanssaan? Hän palaa takaisin ja kertoo sen hänelle itse huomenna. -Meidän on kerrottava se Myralle, säästääksemme häneltä tuon kohtauksen. -Hänen ei tarvitse koskaan enää nähdä Airthia." - -"Totisesti, Ron! Näitkö hänen leimahtavan ihan punaiseksi, kun hän -sanoi meille hänen nimensä? Ja huolimatta tämänpäiväisestä surustaan -hän näyttää puoltakymmentä vuotta nuoremmalta kuin lähtiessään. Sitä et -suinkaan voi kieltää!" - -"Oh, se johtuu virkistyslevosta", selitti Ronnie, vaikkakaan ei kovin -vakuuttavasti. "Virkistyslevolla on aina sellainen vaikutus. Siitä -syystä juuri naiset aina ovatkin halukkaat sellaisiin. Vai oletko -koskaan kuullut jonkun miehen olleen virkistyslevolla?" - -"No, olen ainakin kuullut _sinun_ olleen Overdenessä", sanoi Billy -pahanilkisesti. - -"Lorua! Et suinkaan kutsu herttuattaren seurassa olemista -virkistyslevoksi? Herra hallitkoon! Kyllä se ihminen saa vilkastusta, -jota Meldrumin herttuatar ottaa hoivatakseen. Oletko kuullut jutun -vanhasta Pilberry pastorista ja tukaanista?" - -"Olen, pysy vaiti. Olet kertonut minulle tuon jumalattoman jutun jo -kahdesti. Mutta totisesti, Ronnie! Mehän syrjäytämme pääasian. Kumman -meistä on kerrottava hänelle?" - -"Sinun", sanoi Ronald päättävästi. "Hän pitää sinusta kuin äiti ja -sinun kertomanasi se koskee häneen lievemmin. _Minä_ voin liittyä -mukaan sitten myöhemmin ja antaa tuota noin -- _miehekästä_ lohdutusta." - -"Mene hiiteen!" sanoi Billy perin harmistuneena. "En minä ole sellainen -kuin sinä kuvittelet. Sen vain tahdon sinulle sanoa, että jos arvelisin -olevan hänelle todelliseksi onneksi ja käyvän päinsä epäonnistumatta, -niin sanoisin hänelle tehneeni sen _itse_, ja huomenna menisin Jim -Airthin puheille ja kertoisin hänelle sanoneeni niin." - -"Aasi!" sanoi Ronnie lempeästi. "Ikäänkuin asia voisi siitä parantua. -Etkö tunne jaarlia? Hän oli heti alunpitäen tuota salaamispuuhaa -vastaan. Hän iskisi sinua yksinkertaisesti kalloon siksi että olet -rohjennut valehdella Myralle, ja menisi ja kertoisi hänelle itse -paljaan totuuden. Muuten hän tällä hetkellä ajattelee enemmän omaa -puoltaan kysymyksestä kuin Myran puolta. Meillä miehillä on sellainen -tapa. Jos hän olisi ensinnä ajatellut Myraa, olisi hän jäänyt hänen -luokseen ja selvittänyt asian loppuun saakka, eikä juossut tiehensä -tuolla tavoin, jättäen toisen masennuksiin ja hämminkiin." - -"Hitto hänet vieköön!" sanoi Billy tosissaan. - -"Kuule, Billy! Sinähän tunnet naiset." Ensi kerran Ronnie nyt teki -tämän myönnytyksen. "Etkö luule, että jos -- jos nainen kääntyisi -kammoten pois rakastamastaan miehestä, hän saattaisi -- jos toinen -olisi tahdikkaasti saapuvilla -- kääntyä tuon toisen puoleen, joka jo -kauan on häntä rakastanut ja josta hän epäilemättä on pitänyt." - -"Minun naistuntemukseni", lausui Billy mahtipontisesta, "johtaa -minut toivomaan, että hän lankeisi sen miehen syliin, joka -rakastaisi häntä kyllin paljon saattaakseen itsensä alttiiksi hänen -vastenmielisyydelleen kertomalla hänelle uljaasti itse sen, mikä hänen -on..." - -"Riivattu!" kuiskasi Ronnie, joka oli vilkaissut Billyn sivuitse. "Suu -kiinni! -- Tämän verkon silmukat ovat paremmat kuin entisen, ja nämä -uudet patenttijalustat varmaankin pitävät sen..." - -"Te kärsivälliset olennot!" sanoi lady Inglebyn ääni juuri Billyn selän -takana. "Eikö teillä ole jo hirveä teen ikävä?" - -"Me ihailimme tätä uutta verkkoa", sanoi Ronald Ingram heittäen -vihaisen katseen Billyyn, joka selin lady Inglebyhin yhä edelleen -ihaili uutta verkkoa avuttoman äänettömänä! - -Teetä juotaessa tehtiin urheita yrityksiä mielialan reipastuttamiseksi. -Ronald kertoi kaikki uusimmat Overdene-jutut ja ryhtyi sitten -kuvailemaan vuosikonserttia, joka oli ollut juuri hiljan. - -"Rouva Dalmain oli siellä ja lauloi jumalallisesti. Hän laulaa miehensä -lauluja, ja Garth säestää häntä. On kamalan hienoa nähdä hänen sokeain -kasvojensa loistetta, kun hän kuuntelee Janen valtavana vyöryvää -ääntä. Kun laulu on lopussa, hän nousee pianon äärestä, tarjoaa -vaimolleen käsivartensa ja näennäisesti taluttaa hänet pois. Hyvin -harvat ihmiset älyävät, että Jane itse asiassa ohjaa häntä. Jane lauloi -ylimääräisenä numerona hauskan, Garthin sepittämän pikku palan -- se -oli ihan yksinkertainen, mutta jokainen vaati sitä kahteen kertaan -toistettavaksi. Se laulu oli kuin kesätuulen puhaltamista hongikossa, -ja säestys oli kuin mustarastaan vihellystä; sanoissa oli jotain -semmoista 'kun loistain kukkii Luojan maa' -- en muista pitemmälle. -Jatka sinä, Bill!" - - "Miss' oisi sijaa surrakaan, - Kun taivaan rakkaus täyttää maan." - -lausui Billy, jolla oli erinomainen muisti. - -Myra nousi kiireesti. "Minun täytyy mennä sisälle", sanoi hän. "Mutta -pelatkaa te niin kauan kuin haluatte." - -Billy käveli hänen rinnallaan pensas-istutuksia kohti. - -"Saanko tulla sisään vähän ajan perästä tapaamaan teitä, rakas -kuningatar? Minulla olisi jotain sanottavaa." - -"Tulkaa vain milloin haluatte, Billy-poika", sanoi lady Ingleby -hymyillen. "Te löydätte minut arkihuoneestani." - -Ja Billy katsahti salavihkaa Ronaldiin, toivoen ettei tämä olisi -nähnyt. Sanoissa ja hymyssä oli epäilemättä äidillisyyteen vivahtavaa! - - * * * * * - -Se oli hyvin vakavakasvoinen nuori mies, joka puoli tuntia myöhemmin -ilmestyi lady Inglebyn arkihuoneeseen, sulkien oven huolellisesti -jälkeensä. Lady Ingleby oivalsi kohta, että hän oli tullut jonkun asian -johdosta, joka ainakin hänelle itselleen näytti olevan tavattoman -tärkeä. Billyn nuoruuden-vallattomuuksien päivät olivat ohi. Tässä oli -varmaan kysymyksessä jotain vakavampaa. - -Lady Ingleby nousi siron kirjotuspöytänsä äärestä ja istui sohvaan. -"Istukaa, Billy", sanoi hän viitaten vastapäätä olevaan nojatuoliin -- -lordi Inglebyn ja pikku Petterin tuoliin. Molemmat olivat nyt jättäneet -sen tyhjäksi. Billy otti sen mielellään haltuunsa, tietämättä siihen -liittyvistä muistoista. - -"Somia kukkia", huomautti Billy katsellen ympärilleen. - -"Kyllä", sanoi lady Ingleby. Hän toivoi hartaasti ettei Billy vain -olisi tullut kosimis-aikeissa. - -"Hauska huone", sanoi Billy; "ainakin minun mielestäni." - -"Kyllä", sanoi lady Ingleby. "Niin minunkin mielestäni." - -Tähyillessään levottomasti ympärilleen uutta innoitusta etsien Billyn -silmät osuivat uuninreunuksen yläpuolella olevaan muotokuvaan. Hän -hätkähti ja kalpeni. Silloin hän tiesi hetkensä tulleen. Ei voinut enää -kierrellä kautta rantain. - -Billy oli sotilas, ja urhoollinen sotilas. Hän oli kerran johtanut -hyökkäystä juosten miestensä etunenässä ylös kukkulan rinnettä -täydellisessä luotituiskussa. Billy edellä, pataljoona perässä. Ei -yksikään miehistä voinut pysyä viittäkymmentä kyynärää lähempänä -häntä. Jälkeenpäin he aina sanoivat, että Billy säilyi hengissä tuossa -hyökkäyksessä sen vuoksi, että hän juoksi niin kovaa etteivät luodit -ehtineet koskea häneen. Nytkin hän syöksyi asiaan suoraapäätä, samalla -epäröimättömällä urhoollisuudella. - -"Lady Ingleby", sanoi hän; "on eräs asia, joka meidän molempien, -Ronnien ja minun, mielestä teidän tulisi tietää." - -"Niinkö, Billy?" sanoi Myra. "Silloin kai kerrotte sen minulle." - -"Me olemme vannoutuneet olemaan kertomatta", jatkoi Billy; "mutta minä -en välitä hittoakaan -- tarkotan hituistakaan -- valasta, jos _teidän_ -onnenne on kysymyksessä." - -"Valaa ei tule rikkoa, Billy, ei minunkaan tähteni", sanoi Myra -lempeästi. - -"Niin, katsokaas, -- _jos te sitä toivoisitte_, niin tulisitte olemaan -ainoana poikkeuksena." - -Äkkiä lady Ingleby ymmärsi. "Oo, Billy!" sanoi hän. "Haluaako Ronald -että minulle kerrottaisiin?" - -Tämä tuotti Billylle pistoksen. Siis Ronniesta kuitenkin todella -välitettiin, ja hän se siis lopulta tulisi astumaan esiin -- Billyn ja -erään toisen särjettyjen sydämien yli -- miehekkään lohduttajan osaa -esittäen. Se oli kovaa, mutta Billy vastasi totuudenmukaisesti. - -"Kyllä; Ronnie sanoo että se on oikeus ja kohtuus; ja minäkin olen -samaa mieltä. Olen tullut tänne kertoakseni tuon asian, jos sallitte -minun sen tehdä." - -Lady Ingleby istui yhteenpuserretuin käsin ja mietti. Mitäpä se sentään -itse asiassa merkitsi? Mitäpä mikään merkitsi verrattuna hänen ja Jimin -välien hämmentymiseen? - -Hän loi silmänsä muotokuvaan; mutta Mikaelin kasvot tähystivät -kiinteästi Petteriin eivätkä antaneet hänelle mitään merkkiä. - -Jos nämä pojat halusivat ilmaista salaisuuden hänelle ja saada sen pois -sydämeltään, miksi ei hän sitten suostuisi kuulemaan? Se tekisi kerta -kaikkiaan lopun Ronnien traagillisesta kosiskelusta. - -"Niin, Billy", sanoi hän. "Voit kyllä sanoa sen." - -Huoneessa oli hyvin hiljaista. Ruusunnuppu kopautti kahdesti -ikkunaruutuun. Siitä olisi voinut pitää varottavana sormena. Ei -kumpikaan huomannut sitä. Se kopautti kolmannen kerran. - -Billy selvitty kurkkuaan ja nielaisi nopeasti. - -Sitten hän puhui. - -"Se mies, joka teki erehdyksen", sanoi hän, "ja laukaisi miinan liian -aikaisin; se mies, joka vahingossa surmasi lordi Inglebyn, oli sama -jota te kutsutte Jim Airthiksi." - - - - -Yhdeksästoista luku. - -JIM AIRTHIN PÄÄTÖS. - - -Lady Ingleby odotti Jim Airthin tuloa arkihuoneessaan. - -Kun hetki läheni, hän soitti kelloa. "Groatley", sanoi hän kun -kellarimestari astui sisään, "Airthin jaarli, joka oli täällä eilen, -tulee jälleen käymään täällä nyt iltapäivällä. Kun hänen armonsa -tulee, voitte ohjata hänet tänne. En ole kotona kellekään muulle. -Teidän ei tarvitse tuoda teetä ennenkuin soitan." Sitten hän istuutui -levollisesti odottaen. Hän oli jälleen pukeutunut surupukuun, joka -tilapäisesti oli ollut syrjäytettynä. Musta puku riippui hänen -ympärillään pehmein laahustavin laskoksin, lisäten hänen solakan -vartalonsa sulavaa pituutta. Valkeat leskeyden merkit kaulassa ja -ranteilla antoivat hänen tavattomalle kauneudelleen liikuttavan -surumielisyyden ja yksinäisyyden leiman. Hänen kasvonsa olivat hyvin -kalpeat; sinertävät varjot väsyneitten silmien alla olivat merkkinä -kyynelistä ja unettomuudesta. Mutta suloisten silmien tyyni ja varma -katse ilmaisi kaikista epäilyksistä vapaata mieltä ja täysin levollista -sydäntä. - -Hän nojasi taaksepäin sohvan tyynyjä vasten, kädet ristissä helmassaan, -ja odotti. - -Mehiläisiä surisi sisään ja ulos avonaisista ikkunoista. Freesiain -tuoksu täytti huoneen hienona, läpitunkevan makeana, muttei kuitenkaan -painostavana. Eräälle miehelle johti freesiain tuoksu jälkeenpäin aina -mieleen tämän iltapäivän, noitten viehättävien kasvojen erinomaisen -sulouden, hänen leskenpukunsa laahustavan pehmeyden. - -Askeleita hallissa. - -Ovi avautui. Groatleyn ääni rikkoi kaikuvan juhlallisena odottavan -hiljaisuuden. - -"Airthin jaarli, teidän armonne"; ja Jim Airth astui sisään. - -Kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä, nousi Myra ylös. - -He seisoivat äänettöminä vastatusten lordi Inglebyn kuvan alla. - -Tuntui melkein kuin olisi noitten ajattelevien tiedemieskasvojen -täytynyt kääntyä tähystämästä tuota pientä koiraa ja luoda katseensa -hetkeksi heihin. He esittivät, nuo kidutuksen raatelemat urheat -sydämet, sielullista ongelmaa, joka varmaan olisi osottaunut -mielenkiintoiseksi tuolle tyynelle metafysiikan tutkijalle. - -Äänettöminä he katsoivat toisiaan kymmenen sydämensykähdyksen ajan. - -Sitten Myra astui nopealla liikkeellä Jim Airthin luo, kietoi -käsivartensa hänen kaulalleen ja laski päänsä hänen rinnalleen. - -"Minä _tiedän_, rakastettuni", sanoi hän. "Sinä voit säästää itseltäsi -tuskan koettaa kertoa sitä minulle." - -"Kuinka?" Tämä lyhyt sana tuntui olevan kaikki, mitä Jim Airthin huulet -sillä hetkellä saivat lausutuksi. - -"Billy kertoi minulle. Hän ja Ronald Ingram tulivat tänne eilen, pian -sen jälkeen kun sinä olit lähtenyt. He olivat tulleet sinua vastaan -tiellä. He ajattelivat että minun pitäisi tulla tietämään. Ja siksi -Billy kertoi." - -Jim Airthin käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen, pitäen hänestä -lujasti. - -"Tyttö -- parkani!" sanoi hän murtuneesti. - -"He tarkottivat hyvää, Jim. He ovat herttaisia poikia. He tiesivät että -sinä tulisit takaisin kertoaksesi sen minulle itse, ja he tahtoivat -säästää meiltä kummaltakin sen tuskan. Olen iloinen että he tekivät -sen. Olit aivan oikeassa, kun sanoit että se oli kestettävä yksin. En -olisi ollut valmis kohtaamaan paluutasi, jollen olisi kuullut totuutta -ja saanut aikaa ajatella sitä yksinäni. Nyt minä _olen_ valmis, Jim." - -Jim Airth kallisti poskensa hänen pehmoista tukkaansa vasten ja -voihkasi. - -"Olen tullut sanomaan hyvästi, Myra. Siinä on kaikki mitä nyt enää on -sanottavana." - -"Hyvästi?" Myra kohotti kasvonsa kauhistuneen kysyvänä. - -Jim Airth painoi sen takaisin piilopaikkaansa hänen rinnalleen. - -"Minä olen, Myra, se mies, jonka kättä et voisi koskaan suostua -puristamaan ystävänä." - -Myra kohotti jälleen päänsä. Hänen silmiensä katse ilmaisi naista, joka -valmistautuu taistelemaan onnensa ja elämänsä puolesta. - -"Sinä olet se mies", sanoi hän, "jonka pikkusormi on minulle kalliimpi -kuin kenenkään toisen koko ruumis koskaan on minulle ollut. Luuletko -että luopuisin sinusta, Jim, asian takia, joka on tapaturmaisesti -sattunut menneisyydessä, ennenkuin sinä ja minä olimme ollenkaan -toisiamme kohdanneet? Ah, kuinka vähän te miehet ymmärrätte naisen -sydäntä! Sanonko sinulle mitä tunsin kun Billy kertoi minulle, -sitten kun ensimäinen tyrmistyttävä järkytys oli ohi? Ensiksi surua -sinun puolestasi, armaani, käsittäen kuinka hirmuinen sen tuottaman -sielullisen tuskan on täytynyt olla silloin. Toiseksi kiitollisuutta -- -niin, harrasta, ylivuotavaa kiitollisuutta -- siitä, että vihdoinkin -tiesin mikä oli tullut välillemme ja että se oli tämä asia -- pelkkä -menneisyydestä noussut haamu -- eikä mitään käsinkosketeltavaa tai -todellista; ei mikään minun sinulle tai sinun minulle tekemä vääryys; -ei mitään minkä tarvitsisi meitä erottaa." - -Jim Airth irrotti hitaasti käsivartensa, otti häntä ranteista pitäen -hänen käsiään rintaansa vasten. Sitten hän katsoi hänen silmiinsä -äänettömällä murheella, joka vaikutti syvemmin kuin sanat. - -"Oma tyttö parkani", sanoi hän vihdoin, "minun on mahdotonta mennä -naimisiin lordi Inglebyn lesken kanssa." - -Hänen tahtonsa voima voitti Myran tahdon, ja aivan kuin -Hevosenkenkä-poukamassa hänen säikkymätön rohkeutensa oli karkottanut -Myran pelon, niin tunsi Myra nyt luottamuksensa hupenevan hänen synkän -päättäväisyytensä edessä. Peläten kadottavansa sen kokonaan hän veti -pois kätensä ja kääntyi sohvaan päin. - -"Oi, Jim", sanoi hän, "istukaamme ja puhelkaamme siitä enemmän." - -Hän vaipui tyynyjen keskelle ja vetäisten kiireesti luokseen -ruusumaljakon upotti kasvonsa kukkiin, peläten kohdata uudestaan Jimin -silmien tyventä murhetta. - -Jim Airth istui -- sille tuolille, joka oli jäänyt tyhjäksi lordi -Inglebyltä ja pikku Petteriltä. - -"Kuule, armas", sanoi hän. "Minun ei tarvitse pyytää sinua olemaan -epäilemättä rakkauttani. Se olisi minulta typerästi tehty. Minä -rakastan sinua niin, etten ole tiennytkään miehen voivan siten rakastaa -naista. Minä rakastan sinua niin, että olemukseni jokainen säie on -isoava sinua päivin ja öin -- kaikkina edessäni olevina vuosina. Mutta --- niin, minulle olisi joka tapauksessa käynyt vaikeaksi astua toisen -miehen saappaisiin ja ottaa sellaista mikä ennen on ollut hänen. Minä -en tuntenut sitä, kun luulin tulevani kersantti O'Maran seuraajaksi, -koska tiesin että hänen varmasti oli täytynyt olla niin perin kaukana -minusta joka suhteessa. Erilaisissa olosuhteissa ollen olisin voinut -suostua lordin Inglebynkin seuraajaksi, koska tiedän ettei hän ollut -koskaan herättänyt sinussa sellaista rakkautta kuin sinun rakkautesi -minuun on. Hänen varallisuutensa ei olisi ollut minuun nähden mikään -painava syy, koska itsellänikin sattuu olemaan maita ja taloja, joissa -olisimme voineet asua. Mutta asettua vainajan tilalle silloin, kun -tämä on kuollut minun tekoni kautta, ottaa itselleni toisen miehen -leski, silloin kun tämä vielä, ilman oman oikean käteni ajattelematonta -liikettä, olisi tuon miehen puolisona -- Myra, sitä minä en voisi -tehdä! Meidän suuren rakkautemmekaan ohella ei siitä voisi syntyä -onnea. Ajattele sitä -- ajattele! Kun seisoisimme yhdessä Jumalan -kasvojen edessä ja kirkko juhlallisin äänin lausuisi meille kysymyksiä -ja vaatimuksia; kun meidän tulisi vastata yhtä vilpittömästi kuin -hirmuisena tuomion päivänä, jolloin kaikkien sydänten salaisuudet -paljastetaan, kysymykseen: tietääkö kumpikaan meistä mitään estettä, -joka ei sallisi meitä laillisesti yhdistettäväksi avioliittoon --: -silloin minä huutaisin: 'Hänen miehensä kuoli minun käteni kautta!' ja -lähtisin kirkosta Kainin merkki otsassani ja Daavidin häpeä päälläni." - -Myra kohotti pelästyneet silmänsä; kohtasi pyytävänä Jimin katseen; -painui sitten jälleen ruusukimpun ylitse. - -"Taikka jos läpäisisinkin tuon koetuksen seisomalla mykkänä -juhlallisessa hiljaisuudessa, niin entä se hetki, jolloin kirkko -käskisi minun ottaa sinun oikean kätesi omaan oikeaan käteeni -- Myra, -_minun_ oikeaan käteeni?" - -Myra nousi, astui nopeasti lattian poikki ja polvistui hänen eteensä. -Hän tarttui Jimin käteen ja peitti sen kyynelillä ja suudelmilla. Hän -piti sitä nyyhkyttäen sydäntään vasten. - -"Rakkahin", sanoi hän, "en tahdo ikinä pyytää sinua tekemään minun -tähteni mitään, minkä tunnet mahdottomaksi tai vääräksi. Mutta, oi, -tässä minä tiedän sinun erehtyneen. En voi todistaa tai selittää. -En voi pukea perusteitani sanoiksi. Mutta minä _tiedän_, että -meidän elävän, palavan rakkautemme _täytyy_ olla tärkeämpi kuolleen -menneisyyden tapahtumia. Mikael menetti henkensä tapaturman kautta. -Että tuon tapaturman aiheutti sinun puoleltasi tapahtunut erehdys, -on hirveän kovaa sinulle. Mutta siinä ei ole mitään siveellistä -syyllisyyttä. Yhtä hyvin voisi syyttää sitä yhtiötä, jonka laiva vei -hänet meren taakse, taikka hallitusta, jonka päätöksestä sotaretki -tehtiin, tahi sotaviraston väkeä, joka otti hänet vastaan kun hän -tarjoutui vapaaehtoiseksi. En tosiaankaan tiedä mitä Daavid teki; olen -pitänyt häntä vallan erinomaisena ihmisenä. Mutta Kainin teon minä -tiedän, ja olen täysin varma siitä ettei Kainin merkkiä milloinkaan -pantaisi kenenkään kannettavaksi ennakolta harkitsemattoman tapaturman -takia. Oi, Jim! Etkö voi katsella asiaa järkevästi?" - -"Minä katselin sitä järkevästi -- perästäpäin -- aina eiliseen saakka", -sanoi Jim Airth. "Alussa oli tietysti kaikki pelkkää kamalaa epätoivoa. -Oi, Myra; anna minun kertoa sinulle! En ole koskaan voinut kertoa sitä -kenellekään. Mene takaisin sohvalle; en voi antaa sinun olla siinä -polvillasi. Istu tuonne noin ja salli minun kertoa." - -Lady Ingleby nousi heti ja palasi paikalleen; istui sitten kuunnellen --- kaipaava katseensa Jim Airthin kumartuneeseen päähän kiinnitettynä. -Jim Airth oli sillä kertaa unohtanut, mitä tuon yön tapahtumat -olivat Myralle maksaneet; niin oli tehnyt Myra itsekin. Hänen ainoa -ajatuksensa koski Jimin tuskaa. - -Jim Airth alkoi puhua matalin, hätäisin lausein, muiston haamujen -noustessa kauhua herättävinä hänen mieleensä. - -"Nyt voin nähdä sen silmieni edessä. Pieni kangasteltta, hämärästi -valaistu. Olin jo kuumesairaana; ruumiinlämpöni oli 102 Fhrnh. En ollut -lainkaan nukkunut kahteen yöhön, ja koko pääni tuntui muodostavan vain -kaksi isoa silmää -- ja sellaiset silmät, molemmat jo murtuneet ja -elottomat! Minä tunsin että olin mennyttä miestä ja että minun olisi -pitänyt uskoa toimeni toiselle miehelle; mutta Ingleby ja minä olimme -ahertaneet siinä yhdessä koko ajan, ja minä olin koko olennollani -kiintynyt siihen. Paikka oli semmoinen, ettei sinne voitu ollenkaan -kuljettaa isompia tykkejä; mutta meidän vähäinen laitteemme, jota mies -voi kantaa yhdessä kädessään, tulisi toimimaan paremmin ja varmemmin -kuin puolisen tusinaa isoja tykkejä." - -"Oli kulunut jo hyvä aika sittekun Ingleby ja toinen mies -- Ingram oli -hänen nimensä -- olivat lähteneet. Cathcart, joka oli jäänyt jälelle -luokseni, pyöri sisään ja ulos teltasta, voimatta olla paria minuuttia -alallaan; hän pelkäsi ettei näkisi räjähdystä. Niinpä olin yksin kun -merkki tuli. Saimme perästäpäin tietää että Ingram oli ryöminyt ulos -miinakäytävästä ja mennyt viemään sanaa lähimpään väijytyspaikkaan. -Ingleby oli jäänyt yksin. Hän antoi merkin 'almis!'kuten oli -sovittu. Minä käsitin sen merkiksi 'mmu!'ja toimin vaistomaisesti -sen mukaan. Juuri kun olin saanut sen tehdyksi, huomasin erehdykseni. -Mutta samassa silmänräpäyksessä kuului räjähdys, ja kuuma hiljainen -yö muuttui hornansunnuntaiksi. Minä syöksyin ulos teltasta, huudellen -Inglebytä. Hyvä Jumala! Ulkona oli kuin helvetissä! Kaikkialla kirkuvia -ja kiroilevia meidän poikia, jotka iloitsivat päästessään vihdoinkin -pakollisesta toimettomuudestaan ja äänettömyydestään; kokonaisia -parvia tummia hornanhaamuja, jotka parkuivat pelosta ja iloitsivat -tappiostamme; sillä heidän ulkovallituksensa sisäpuolella oli toinen -kaksi vertaa vahvempi varustus, niin että Targain valloitus häämötti -vielä yhtä kaukana meille." - -"Perästäpäin -- jollen itse äkkiä olisi huomannut erehdystäni, ei -kukaan olisi voinut arvata asian oikeata laitaa. Jopa sittekin he -koettivat uskotella minulle, että olin saanut väärän merkin; mutta -minä tiesin paremmin. Ja lopuksi oli mahdotonta löytää mitään -- no -niin, silminnähtäviä todistuksia tapahtumasta. Aukko tulla tömähti -heti täyteen karjuvia ja riehuvia poikiamme, jotka juoksivat kuin -hullut päästäkseen tunkeutumaan kaupunkiin. Taivasten tekijät, kuinka -nuo hurjimukset tappelivat, kun kerrankin saivat siihen tilaisuuden. -Kun taistelu oli päättynyt, kaivattiin moniaita, joita ei löydetty -ruumiiden joukosta. Heidän täytyi olla tunkeutuneita niin kauvas, -ettemme voineet saada heitä takaisin, ja he olivat epäilemättä -joutuneet vangiksi. Jumala vain tuntee heidän kohtalonsa, poikaparkain. -Nyt minä kadehdin heitä, sillä sodan päätyttyä alkoi minun helvettini -vasta todenteolla." - -"Myra, minä olisin antanut koko elämäni, jos olisin sillä saanut -takaisin tuon ainoan minuutin. Ja hulluksi olin tulla kun tiesin, -että räjähdyksen olisi aivan hyvin voinut toimittaa jotain vanhaa -sytytyslankaa käyttämällä. Mutta me olimme niin innostuneet uuteen -merkinantojärjestelmäämme ja kannettavaan sähköpatteriimme! Oi hyvä -Jumala! Mitä epätoivon tuskia tunsinkaan noina päivinä ja öinä! Olin -kuumehoureissa, ja ne korjasivat luotani miekkani, ampuma-aseet ja -partaveitset. En voinut ymmärtää, minkätähden. En epätoivoisenakaan -turvautuisi semmoisiin keinoihin. Jos kuka hyvänsä olisi tullut -telttaani ja sanonut minulle: 'Et ole lainkaan surmannut Inglebytä. Hän -on elossa ja voi hyvin!' niin olisin ilolla antanut elämäni sen hetken -suloisuudesta. Mutta mikään myöhempi katumus ei voi tehdä aikaisempaa -erehdystä olemattomaksi." - -"No niin, läpäsinhän sitten sen kuumeen; elämä on elettävä loppuun -asti, enkä minä luule olevani sitä lajia ihmisiä, joille heidän surunsa -antavat sairaaloisen elämänkatsomuksen. Kun huomasin että asiaa oli -tyynesti katsottava; kun ne harvat, joilla oli tietoa tapahtumasta, -pysyivät puolellani samoina hyvinä tovereina kuin ennenkin, sanoen -että sama onnettomuus olisi voinut sattua kenelle hyvänsä heistä ja -että ainoa tukaluus, mikä asiasta voi johtua, olisi tulevaisuuteni -turmeltuminen; niin päätin minäkin antaa tapahtuneen olla tapahtuneena -ja koettaa elää edelleen. Tiedätte että tuolla Suuressa lännessä -on tapana sanoa: 'Jumala vihaa joutilaita'. Se on heidän hienon -käytännöllisen jumaluusoppinsa elähyttäviä periaatteita. Olin -kamppaillut monen muunkin kovan hetken läpi. Päätin kamppailla tämänkin -läpi. Minä onnistuinkin niin hyvin, että näytti lupaavalta jatkaa -Inglebyn ja minun alkamaa työtä ja saattaa se kunnialla päätökseen. -Ja kun tarvitsin hänen muistiinpanojaan, tulin hänen kotiinsa ilman -tunnontuskia pyytämään hänen leskeltään -- naiselta, jonka minun -erehdykseni oli tehnyt leskeksi -- lupaa saada käyttää niitä hyväkseni." - -"Minä tulin -- mieleni täynnä niin täyteläistä elämän ja rakkauden -riemua, ettei kalvavalle omantunnon kyylle juuri enää tilaa jäänyt; -astuin tähän isännättömään taloon, päättömään kotiin, tietäen tapaavani -naisen josta olin tehnyt lesken. Totisesti, 'Jumalan myllyt jauhavat -hiljaa, mutta ne jauhavat hienoksi'! Minä olin liian helposti torjunut -hartioiltani sen taakan, jonka olisi pitänyt painaa niitä koko elämäni -ajan." - - * * * * * - -"Naisessa, josta minun takiani oli tullut leski, tapasin -- sen naisen, -jonka olin tullut ottamaan vaimokseni! Laupias Jumala! Onko kenellekään -kuolevaiselle pantu niin kovaa rangaistusta?" - -"Jim", sanoi Mary hellästi, "eikö kuvan toisella puolen ole -mitään vastinetta? Eikö sinusta tunnu ihmeelliseltä kuinka Jumala -kaikkiviisaassa ohjauksessaan on asettanut sinut auttamaan Mikaelin -leskeä hänen yksinäisyydessään ja avuttomuudessaan. Tietäessäsi hänen -koko elämänsä onnen ja turvan riippuvan sinun oikeasta kädestäsi, -olisi sinun pitänyt maksaa hänen miesvainajansa hengen hinta samalla -kädellä, joka tiedottomasti oli aiheuttanut tämän kuoleman. Vaikka -tehtyä tekoa ei voi saadakaan tekemättömäksi, voi sen joskus pyyhkäistä -näkymättömiin uusilla hyvillä töillä. Oi Jim! Etkö käsitä tätä ja tahdo -huolehtia minusta ikuisesti? Oma lemmittyni! Minä tahdon liittyä sinuun -kokonaan ja kerta kaikkiaan. Me voimme saada pikaisen naimaluvan ja -viettää häitämme vaikka heti. Me jätämme Shenstonen kartanon ja Park -Lanen talon ja asumme jossakin muualla missä vain tahdot, Jim; mutta -yhdessä -- yhdessä! Ota minut jo tänään pois täältä. Maggie O'Mara voi -olla seuranaisenani siksi kunnes olemme vihityt. Minä en voi elää ilman -sinua. Jim -- minä en voi! Jumala sen tietää, etten voi!" - -Jim Airth katsahti ylös, ja hänen katseessaan oli toivon vilahdus. - -Sitten hän katsoi muuanne, jottei Myran niin paljon lupaava rakkaus -viekoittelisi häntä liiaksi hänen tehdessään lopullisen päätöksensä. -Ja taas katsahti hän ylös, mutta voi! Hänen katseensa kohdistui uunin -rinnassa olevaan muotokuvaan. Hän vapisi. - -"Minä _en voi_ naida lordi Inglebyn leskeä", hän sanoi. "Myra, kuinka -voitkaan sitä toivoa? Tuo asia kummittelisi aina välillämme. Se olisi -kirottu -- luonnoton liitto. Yötä päivää me muistelisimme sitä asiaa. -Sen varjo astuisi välillemme. Jonakin päivänä sinä soimaisit minua..." - -"Ah, hiljaa!" huudahti Myra terävästi. "Elä puhu noin! Kärsin jo -kylläksi muutenkin. Säästä ainakin tuo minulta!" Sitten hän lykäten -vielä kerran syrjään oman tuskansa, kysyi hennosti kuiskaten: "Etkö -tuntisi siitä itseäsi onnellisemmaksi, Jim?" - -"Onnellisemmaksi?" huudahti Jim Airth tuimasti. "Se olisi minulle -helvetti!" - -Lady Ingleby nousi pystyyn, kasvot yhtä valkeina kuin iso liljankukka -nurkassa hänen takanaan. - -"Se ratkaisee asian", hän sanoi. "Ja tiedättekö, minun mielestäni on -parempi, ettemme enää puhu siitä ollenkaan. Minä menen soittamaan että -tuovat teetä. Ja jos suotte minun hetkiseksi poistua siksi aikaa kunnes -tee on tuotu tänne, niin tahdon käydä läpi miesvainajani paperit ja -koettaa etsiä mitä tarvitsette kirjaanne varten." - -Hän lähti hiljaa ulos huoneesta. Suljetun oven läpi kuuli mies, jonka -hän oli jättänyt yksin, kuinka hän antoi määräyksiään eteishallissa. - -Jim Airth hypähti parilla pitkällä askeleella lattian poikki -seuratakseen häntä. Mutta ovella hän pysähtyi, kääntyi ympäri ja palasi -verkalleen takaisin. - -Hän seisoi uunimatolla, pää alastaipuneena, koko ruumis jäykkänä, -liikahtamatta. - -Äkkiä hän kohotti katseensa lordi Inglebyn muotokuvaan. - -"Kirous sinulle!" sanoi hän hampaittensa välistä, iskien nyrkkinsä -uunin marmorireunustaa vastaan. "Kirous räjähdysaineillesi! Ja kirous -keksinnöillesi! Ja kirous vielä kerran sinulle ottamastasi hänet -ensiksi!" Sitten hän horjui tuolille ja painoi kasvot käsiinsä. "Oh, -Jumala minulle anteeksi antakoon!" kuiski hän katkonaisesti. "Mutta -onhan miehen kärsimiskyvylle sentään pantu raja." - -Hän tuskin huomasi palvelijaa, joka toi teevehkeet sisään. Mutta -kuullessaan ovelta kepeämpiä askeleita kohotti hän kuihtuneet kasvonsa, -toivoen näkevänsä Myran. - -Sisään tuli levollisen näköinen nainen, joka oli puettu yksinkertaiseen -mustaan merino-pukuun. Valkea liinakaulus ja -kalvosimet tekivät hänet -sairaanhoitajattaren näköiseksi. Hänen tumma, sievästi palmikoitu -tukkansa oli kääritty kruunuksi pään ympäri. Hän astui nöyrästi -sisään, mutta hänen liikkeissään ja käytöstavassaan oli levollista -arvokkaisuutta. - -"Tulin tuomaan teille teetä, mylord", hän sanoi. "Lady Ingleby ei voi -oikein hyvin eikä luule voivansa lähteä huoneestaan. Hän pyysi minun -jättämään teille nämä paperit." - -Silloin Airthin ja Monteithin jaarli nousi seisomaan ja ojensi -tulijalle kätensä. - -"Luulen että olette Mrs. O'Mara", hän sanoi. "Olen iloinen saadessani -nähdä teitä, ja olette hyvin ystävällinen kun tarjoatte minulle teetä. -Olen kuullut teistä jo ennen; ja luulen että näin teidät jo eilen -sievän kotinne portailla, kun saavuin lehtokujaa pitkin. Sallitteko -minun kertoa teille kuinka usein, seistessämme vieri vieressä vaikeina -ja vaarallisina hetkinä, opin kunnioittamaan ja ihailemaan sitä kelpo -toveria, jollaiseksi tunsin kersantti O'Maran?" - - * * * * * - -Ennen Shenstonesta lähtöään Jim Airth istahti Myran kirjoituspöydän -ääreen ja kirjoitti kirjeen, pyytäen Mrs. O'Maran antamaan se lady -Inglebylle heti kun hän oli poistunut. - - En ihmettele ettet luule kykeneväsi enää tapaamaan minua. Anna - minulle anteeksi kaikki suru, minkä olen aiheuttanut ja vielä - tulen aiheuttamaan sinulle. Minä lähden tieheni niin pian kuin - mahdollista; mutta minun on pakko viipyä kaupungissa siksi - kuin olen saanut valmiiksi teoksen, jonka olen kustantajilleni - sitoutunut päättämään. Se vie aikaa korkeintaan kuukauden. - - Jos haluat tavata minua, Myra -- tarkotan, jos _tarvitset_ minua - -- niin tulen minä hetkenä hyvänsä. Klubiin osotettu sähkösanoma - joutuu aina käsiini. - - Rohkenenko kysyä kuinka voit? - - Kokonaan sinun - - _Jim Airth_. - -Tähän vastasi lady Ingleby seuraavana päivänä: - - Rakas Jim. - - Minä haluan aina tavata sinua; mutta minä en voisi koskaan kutsua - sinua tulemaan, jollei tulosi tekisi sinua onnelliseksi. - - Minä tiedän että ratkaisit asian niinkuin tunsit oikeaksi. - - Minä voin aivan hyvin. - - Jumala sinua aina siunatkoon. - - _Myra_. - - - - -Kahdeskymmenes luku. - -PAREMPI ELÄMÄNKATSOMUS. - - -Seuraavina päivinä Jim Airth kärsi kaikkia niitä tuskia, joita -mies tuntee tehtyään tärkeän päätöksen pikemminkin ylpeän -omanarvon-tunteensa kuin vakaumuksensa johtamana... - -Hänestä oli aina tuntunut tärkeältä, että mies näyttäytyisi joka -suhteessa nuhteettomana ja moitteettomana rakastamansa naisen silmissä. -Siksipä tietoisuus siitä että hänen oli ollut pakko tunnustaa että -hänen oma ikävä erehdyksensä oli -- vaikkapa menneisyydessäkin -- -aiheuttanut sovittamatonta tappiota ja surua alle se tietoisuus -oli nöyryyttänyt häntä vetämättömästä vaikkei hän tahtonutkaan -sitä itselleen myöntää. Että Myralla oli häneen itseensä ja hänen -rakkauteensa nähden jotakin anteeksiannettavaa tahi huomiotta -jätettävää, oli seikka jota hän ei tahtonut voida sulattaa; ja Myran -suloinen lempeys ja alistuvaisuus pikemminkin ärsytti kuin paransi -hänen ylpeytensä kärsimää haavaa. - -Hän oli ollut pintapuolisen säädyllinen esitellessään Myralle syitä, -jotka tekisivät heidän avioliittonsa mahdottomaksi. Hän oli vetänyt -esiin kaikki asianhaarat, joita hän tiesi syrjäisten voivan esiintuoda; -hän oli säälimättä pyrkinyt lausumaan juuri sen tuomion, jonka hän -itse olisi lausunut, jos hänet olisi asetettu tuomariksi samanlaisessa -miehen ja naisen välisessä ristiriidassa. Hänen sitä lausuessaan oli -se hänen korvissaan ja mielessään kajahtanut traagillisesti pätevältä -ja stoalaisesti oikeamieliseltä. Hän tiesi tätä tehdessään tuottavansa -mitä kiduttavinta tuskaa itselleen ja sille naiselle, jonka koko sydän -kuului hänelle; mutta tuo tuska oli hänestä tuntunut olevan koko -kaamean tilanteen traagillisten edellytysten vaatima. - -Mutta jätettyään Myran lopullisesti ja palatessaan kaupunkiin tunsi -Jim Airth mielessään, että koko tuo hänen lemmitylle naiselle ja -hänelle itselleen tuomitsemansa tuska oli ollut ainoastaan sovintouhri -hänen loukatulle itsetunnolleen. _Hänen_ oli ollut erehdys; ja hänen -ylevämmyydentunnettaan kutkuttavaa oli että _hänen_ lausumansa -oli myöskin tuomio, jolla hän oman päänsäpäälle kokosi kaiken -rangaistuksen, minkä tehty erehdys vaati sovituksekseen. - -Mutta nyt kun jännitys oli lauennut, palasi hänen luontainen -ylevämielisyytensä ja hänen oli pakko tunnustaa itselleen, että hänen -oma itsekäs ylpeytensä oli ollut tuon korkealentoisen traagillisuuden -pohjana. - -Myran yksinkertainen, lemmekäs tapa katsella asiaa oli ollut ainoa -oikea; lykätessään sen luotaan hän oli säälittä sysännyt itsensä ja -hänet tarpeettoman kärsimyksen toivottomaan kuiluun. - -Vähitellen hänelle hitaasti selveni, että hän näin tehdessään oli -menetellyt vielä julmemmin ja anteeksiantamattomammin rakastamaansa -naista kohtaan kuin aikaisemmin itse siitä tietämättään. - -Katumus ja omantunnon vaivat kalvoivat hänen sydäntään, lisäten yhä -hänen muutenkin sietämätöntä kaihoaan ja rakkauttaan Myraan. Mutta hän -ei voinut pakottaa itseään palaamaan Myran tykö, tämä uusi ja entistä -nöyryyttävämpi tunnustus sydämmellään. - -Hänen ainoa toivonsa oli, että Myra huomaisi mahdottomaksi kantaa -erossaolon taakkaa ja sen vuoksi kutsuisi hänet luokseen. Mutta päivät -menivät menojaan, eikä Myra antanut mitään merkkiä. Hän oli sanonut -ettei koskaan kutsuisi häntä, jollei tulisi vakuutetuksi siitä, -että Jimin tulo tekisi onnelliseksi hänet, Jimin, itsensä. Siitä -päätöksestään Myra edelleen piti kiinni. - - * * * * * - -Yksipuolisen miehekkäässä miehessä rakkaus naiseen on luonnollisista -syistä oleellisesti itsekästä. Sen nuottiavaimena on "minä tarvitsen"; -sen vallitsevana äänilajina "minä haluan"; sen kokonaissointuna "minun -täytyy omistaa". - -Toiselta puolelta on naisen rakkaus mieheen oleellisesti epäitsekästä. -Sen nuottiavaimena on "hän tarvitsee"; sen vallitsevana äänilajina -"minä olen hänen, jotta hän saa tehdä kanssani niinkuin haluaa"; sen -kokonaissointuna "sallittakoon minun antaa kaikkeni". "_Laulujen -kirjassa_", joka on ylevimpiä lemmenrunoja mitä koskaan on kirjoitettu, -näemme esimerkkejä tästä totuudesta; me näemme naissydämmen -oppivan tätä läksyä antautumisen ja alistuvaisuuden hienossa -cresceredo-astelmassa. Ensi säkeessä hän sanoo: "Lemmittyni on minun, -ja minä olen hänen"; toisessa: "Minä olen lemmittyni, ja hän on minun." -Mutta kolmannessa on kaikki muu sulautunut antautumisen vaistomaiseen -riemuun: "Minä olen lemmittyni, ja hänen halunsa on minuun." - -Tällainen on sukupuolten luonnollinen suhde, niinkuin kaikkiviisas -Luoja sen on asettanut -- mutta panemalla ehdoksi ihanteellisen -täydellisyyden. Ei mikään täydellisyyden laki voi sopeutua -epätäydellisyyden kehyksiin. Jos siis lain tosioloihin sovittamisessa --- kuten useinkin tapahtuu -- sattuu erehdyksiä, on syynä sovittajain -oma epätäydellisyys, eikä suinkaan lain täydellisyys. Noissa -hienonhienoissa tapauksissa, joissa rakkaus on täydellisyyden -ihanteena, sulautuvat miehen "minä otan" ja naisen "minä annan" -ihanteelliseksi yhdistykseksi, kumpikin toistaan täydentäen ja -muodostaen. Mutta missä syntiä mitä laatua hyvänsä sekaantuu -mukaan, siellä särähtää jumalallisessa sopusoinnussa soraääni, eikä -molemminpuolisen rakkauden suuri sävel kajahda puhtaalta ja oikealta. - -Heidän täydelliseen rakkauteensa oli Jim Airth tuonut väärän -ylpeyden soraäänen. Se oli saanut alkunsa hänen puoleltaan; ja -heidän elämänsymfoniansa, joka ensin oli soinnahtanut niin kauniisti -molemminpuolisen lemmen ja luottamuksen teemaa kuvatessaan, oli nyt -kadottanut sopusointunsa ja särähteli toivottoman erimielisyyden -soraääniä. - -Jim Airth työskenteli kuumeisesti kokeittensa kimpussa; juoden ja -tupakoiden, kun hänen olisi pitänyt syödä ja nukkua; jättäen kaikki -äkisti kesken, istuttuaan pari kolme päivää yhtämittaa pöytänsä ääressä. - -Hän käveli yön pimeydessä ja hiljaisuudessa alas Shenstoneen; istui -sydän katkerana pyökkien alla, ympärillään tyhjiä korituoleja; katseli -järven takaa koittavaa päivänsarastusta; maleksi sen rakennuksen -ympäri, jossa lady Ingleby nukkui, ja välttyi töintuskin joutumasta -lady Inglebyn yövahdin käsiin; ja lähti Lontooseen ensimäisellä -aamujunalla vielä sairaampana sydämessään kuin tullessaan. - -Toisen kerran hän äkkiä lähti Paddingtoniin, nousi Cornwalliin -menevään junaan ja hämmästytti Murgatroydin neidet saapastamalla -sisään kahvilaan, surkastuneena haamuna entisestä iloisesta itsestään. -Myöhemmin hän käveli Hevosenkenkä-poukamalle, kiipesi ylös kalliolle ja -vietti yön kielekkeellä, palauttaen sanomattoman kurjassa sieluntilassa -uudelleen mieleensä niitä ihmeellisiä muistoja, joista paikka ja sen -ympäristö tulvehti. - -Tällöin vasta uusi toivo ja parempi elämänkatsomus tuli Jim Airthin -osaksi. - -Istuessaan kallionkielekkeellä ja hautoessaan yksinäisyytensä kurjuutta -hän äkkiä tuli omituisella tavalla tajuntaan Myran läsnäolosta. -Hänestä tuntui aivan siltä, kuin loistaisi häntä vastaan pimeästä -Myran suloiset, ikävöivät, harmaat silmät; pehmeä suu hymyilisi -herttaisesti ja tuo niin tuttu ääni kysyisi leikillisesti, niinkuin -kerran Shenstonen pyökkien alla: "Mikä sinuun on tullut, rakkahin vanha -poikaseni?" - -Hän oli juuri työntänyt käden taskuunsa ja ottanut sieltä esiin -taskumattinsa. Hän piteli sitä hetkisen kädessään, kuunnellessaan aivan -lumottuna tuota kuiskausta; sitten lensi pullo kauvas pimeään, alhaalla -kohahtelevaan mereen. "Davy Jones saakoon sen", sanoi hän ja naurahti -ääneen. Ensi kerran kuului nauru tällöin Jim Airthin huulilta tuon -Shenstonen pyökkien alla vietetyn iltapäivän jälkeen. - -Sitten tunto Myran läsnäolosta yhä tajunnassaan hän heittäytyi -selälleen kalliolle, katse käännettynä kuutamoiselle ulapalle. Hänestä -tuntui siltä, kuin vetäisi hän jälleen Myran vapisevana ja värjyvänä, -mutta vastusta tekemättä syliinsä, pitäisi häntä siihen suljettuna -siksi kunnes hänen värisemisensä taukoisi ja hän nukahtaisi onnellisen -lapsen terveeseen uneen. - -Kaiken, mitä Jim Airthissa oli parasta ja jalointa, herätti taas -eloon tuo pyhä muisto valvovasta uskollisuudesta hänen puoleltaan ja -luottavasta turvallisuudesta Myran puolelta. - -"Jumalani", hän huokasi, "mikä painajainen minua onkaan vaivannut! Ja -mikä hullu minä olen ollut ajatellessani, että mitään olisikaan voinut -tulla meidän välillemme. Eikö hän ole ollut yksinomaan minun tuosta -pyhästä yöstä alkaen, jonka täällä yhdessä vietimme? Ja minä olen -jättänyt hänet yksin ja surun valtaan!... Minä tahdon nousta ja lähteä -lemmittyni luo. Ei mikään menneisyyden varjo, ei mikään häpeä eikä -joutava ylpeys minun puoleltani saa enää koskaan asettua väliimme." - -Hän nousi kyynärpäittensä nojaan ja katseli alas kielekkeen reunan -yli. Kuutamo kimalteli kallion juurella väreilevässä vedessä. Hän voi -erottaa kellonsa taulun sen kirkkaassa valossa. Hänen täytyi odottaa -kolmeen saakka, kunnes aikavesi sallisi hänen laskeutua alas. Hän -nojautui jälleen taapäin, käsivarret ristissä rinnan yli, mutta Myra -lepäsi varmasti vielä hänen sylissään... Parin minuutin perästä Jim -Airth kuorsasi. Aamunsarastus herätti hänet. Hän kapusi alas rannalle, -ja vielä kerran hän ui kultaista juovaa pitkin kohti nousevaa aurinkoa. - -Pukeutuessaan vaatteisiinsa hänestä tuntui, että vähäisinkin varjo -tuosta mustasta painajaisesta oli jäänyt sinne iloisesti kohajavien -vesien taakse. - -Matkallaan rautatieasemalle hän sivuutti erään maalaistalon. Sen -emäntä oli ollut ylhäällä jo aamunkoitosta alkaen, ahkerasti kirnuten. -Tämä kattoi iloisin mielin hänelle yksinkertaisen aamiaisen kotona -leivotusta leivästä ja juuri kirnusta nostetusta voista. - -Hän saapui kaupunkiin kello kuuden pikajunalla; peseytyi, ajatti -partansa ja murkinoi klubissaan. - -Neljännestä vaille kolme hän astui juuri alas klubitalon portaita -Piccadillylle päin, hyvin huolellisesti pukeutuneena ja reippain -mielin, pohtien mielessään millä junalla hän lähtisi Shenstoneen, -käväistyään ensin kustantajainsa luona -- kun sähkösanomapoika -syöksähti hänen ohitseen klubin portaita ylös, ja seuraavassa tuokiossa -eteisvahtimestari riensi hänen peräänsä sähkösanoma kädessään. - -Jim Airth luki sen, katsahti kelloonsa ja hyppäsi sitten päätäpahkaa -ohiajavaan taksametrivaunuun. - -"Charing Crossin asemalle!" karjasi hän auton kuljettajalle. -"Kultarahan saatte, jos pääsette sinne viidessä minuutissa." - -Auton liukuessa äänettömästi hälisevän katuliikenteen läpi avasi Jim -Airth sähkösanoman ja luki sen vielä kerran. - -Se oli lähetetty Shenstonesta klo 2,15. - - Tule heti luokseni. - - Myra. - -Riemullinen huuto kajahti hänen huuliltaan. - - - - -Yhdeskolmatta luku. - -MIKAEL VERITAS. - - -Samana aamuna, jolloin Jim Airth uusin päätöksin ja tervein -elämänkatsomuksin kiiti junassa etäisestä Cornwallista päämääräänsä -kohti, istui lady Ingleby tulipunaisten kastanjapuiden alla katsellen -Ronaldin ja Billyn tennispeliä. - -He olivat alottaneet pitempiaikaisen kilpailun ja huomanneet -tarvitsevansa jatkuvata harjottelemista, johon ilmeisesti oli -tilaisuutta vain Shenstonessa. Todellisuudessa he saapuivat sinne -niin usein pelkästä rehellisestä huolenpidosta ja myötätunnosta -ystävätärtään kohtaan, jonka odottamattomaan suruun he toivoivat -olevansa ainoat osanottajat ja lohduttajat. Lady Ingleby kieltäytyi -vastaanottamasta muita vieraita. Näiden harvojen viikkojen -- jolloin -Jim Airth yhä viipyi Englannissa -- ahdistavassa epätietoisuudessa -hän pelkäsi kaikkia kyselyjä ja selittelyjä. Jane Dalmainille hän oli -kirjeessä ilmaissut koko totuuden. Dalmainit olivat Worcesterissa -odotellen soitannollista juhlaa, joka piti pidettämän tuossa Englannin -jaloimmassa tuomiokirkossa; mutta he toivoivat pääsevänsä pian -palaamaan Overdeneen, jolloin Jane oli luvannut tulla hänen luokseen. - -Tällävälin saapuivat Ronald ja Billy useasti Shenstoneen, koettaen -parhaansa mukaan osottaa hienotunteista huolenpitoaan; mutta Myran arka -katse ja suuret, liikuttavat silmät säikähdyttivät ja pelottivat heitä. -Ilmeisesti olivat asiat kehittyneet vielä toivottomampaan suuntaan -kuin he olivat arvanneet. He olivat saaneet tietää, ettei Airth voinut -naida Lady Inglebytä; mutta he eivät voineet odottaakaan, että lady -Ingleby yhä vielä toivoi pääsevänsä Airthin vaimoksi. Ronald kielsi -kopeasti koko tämmöisen mahdollisuuden, mutta Billy piti siitä kiinni, -välittämättä kuitenkaan tukea väitettään millään järkisyillä. - -Ronaldin ei ollut koskaan onnistunut pusertaa Billyltä sanaakaan siitä -mitä lady Ingleby oli sanonut, kun hän oli kertonut tälle mikä Jim -Airth oikeastaan oli miehiään. - -"Jos olisit tahtonut tietää kuinka hän sen sanoman vastaanotti, niin -olisit itse mennyt kertomaan sen hänelle", sanoi Billy. "Ja turhan -vaivan näet, Ron, jos milloin hyvänsä sitä vielä minulta utelet." - -Täten kuluivat päivät; ja vaikka Myra aina tuntuikin mielellään -näkevän heidät molemmat luonaan, niin ei Ronaldille ollut vielä tullut -tilaisuutta esiytyä miehekkäänä lohduttajana. - -"Minä heitän koko homman", sanoi Ronnie viimein katkeralla mielellä; -"sen sanon sinulle, että heitän koko joutavan homman ja nain -herttuattaren!" - -"Elä puhu jumalattomia", torui Billy. "Paremmin olisi paikallaan -etsiä käsiinsä Airth ja selittää hänelle valituin sanoin, ettei lady -Inglebyn jättäminen kuolemaan särjetyin sydämin suinkaan korvaa hänen -miesvainajansa ilmaan räjähyttämistä. Minä tiedän etteivät mitkään -meidän uutisemme enää vaikuta vähääkään Myraan, sen jälkeen kun näin -hänen valahtavan helakan punaiseksi mainitessaan meille Airthin nimen. -Hän ei ikinä valahtaisi helakan punaiseksi Ingleby-vainajan takia, -siitä saat olla varma! Enpä olisi luullut naisten voivan sitä tehdä -enää kaksikymmentä vuotta täytettyään." - -"Paljonpa sinä sitten tiedätkin", murahti Ronnie ivallisesti. "Minä -olen nähnyt herttuattarenkin käyvän punaiseksi." - -"Tulipunaiseksi, kai tarkotat", oikaisi Billy. "Sen olen minäkin -nähnyt, vanha veikko; mutta ne kengät ovat eri paria, sen mahdat -tietää." - -"Älähän nyt enää lörpöttele", virkkoi Ronnie äkeästi. "Lopetetaan jo -koko leikki ja lähdetään kaupunkiin. Henley alkaa kisan huomenna." - -Mutta huomenissa he palasivat Shenstoneen vielä varhemmin kuin ennen. - -Ja tänä samana aamuna lady Ingleby tunsi itsensä harvinaisen -rauhalliseksi; ei tosin hautoen mitään uusia toiveita tulevaisesta -onnesta, vaan tyynesti päättäen mukautua siihen mitä ei voinut välttää. -Hän oli edellisenä iltana vaipunut uneen, muisteltuaan Cornwallin -rantakallioita ja heidän kapuamistaan pelastavalle kallionkielekkeelle. -Keskiyön aikaan hän oli herännyt ja kavahtanut istumaan, vielä uneksien -olevansa samalla nyppylällä ja tuntien putoovansa siltä. Mutta äkkiä -oli hän ollut tuntevinaan Jim Airthin käsivarret ympärillään; ne olivat -vetäneet hänet turvapaikkaan; sitten oli seurannut suloinen väsymyksen -ja vihdoin täydellisen unohduksen tyynnyttävä tunne. - -Niin elävä oli tämä unnennäkö ollut, että hän tunsi sen vaikutusta -vielä ylös noustessaan. Sitten hän istahti akkunan ääreen katselemaan -tennispelaajia, pieni tyytyväinen hymy suloisilla kasvoillaan. - -"Hän rupeaa unohtamaan", ajatteli Ronnie riemuiten. "_Minä_ olen -edellä!" karjasi hän paljon tarkottavasti Billylle verkon yli. - -"Kakkonen!" vastasi Billy, paiskaten pallon maata vasten tarpeettoman -tuimasti. - -"Ei käy päinsä!" huusi Ronnie. "Sivuisku, poikaseni! Peli ja 'lempi!' -käyvät minun voitokseni!" - -"Jääkää puolipäivälliselle, pojat", sanoi lady Ingleby kun ruokakello -helähti; ja kolmisin kävivät he iloisesti sisään ruokasaliin. - -Heidän iltapäivällä astuessaan eteishallin läpi oli heidän autonsa -portaiden edessä; siispä sanoivat he emännälleen hyvästit ja lähtivät -etsimään mailojaan. - -Samassa kuulivat he polkupyöräkellon kimakan kilinän. Muuan poika -oli pyörällä ajaen tuonut sähkösanoman. Groatley, joka portailla oli -odotellut vieraiden poislähtöä, otti sanoman vastaan, laski sen hallin -pöydältä ottamalleen hopeatarjottimelle ja seurasi lady Inglebytä hänen -huoneeseensa. - -Sisällä talossa oli äkkiä seurannut niin syvä hiljaisuus, että Ronald -ja Billy ehdottomasti jäivät kuunnellen seisomaan. - -"Kahtakymmentä vailla kaksi", sanoi Billy, katsahtaen kelloonsa. -"Aaveet kiertävät ympäri." - -Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului lady Inglebyn huoneesta huuto --- niin hurja, ihmetystä ja helpotusta tulkitseva huuto, että he -katsahtivat toisiinsa aivan ällistyneinä. Sitten he kutsua odottamatta -riensivät hänen luokseen juoksujalkaa. - -Lady Ingleby seisoi keskellä lattiaa, kädessään avattu sähkösanoma. - -"Jim", huohotti hän; "Oh, Jim!" - -Hänen kasvonsa olivat niin ilon ja kiitollisuuden kirkastamat, etteivät -Ronald ja Billy rohjenneet kysyä mitään. He vain tuijottivat ihmeissään -häneen. - -"Oi Billy! Oi Ronald", hän sanoi; "_hän ei tehnyt sitä!_ Oi ajatelkaa, -mitä se merkitsee Jim Airthille. Pysäyttäkää poika! Pian! Tuokaa -minulle sähkösanomakaavake. Minun pitää sähköttää hänelle heti -paikalla... Oi Jim, Jim!... Hän sanoi että hän olisi tahtonut vaikka -hengellään maksaa sen helpotuksen hetken, kun joku olisi astunut -hänen telttaansa ja kertonut hänelle ettei hän ollutkaan sitä tehnyt; -ja nyt minä olen oleva, tuo 'joku'!... Ah, kuinka te tavaattekaan -'Piccadilly'?... Olkaa hyvä ja kutsukaa Groatley tänne. Jollemme kadota -silmänräpäystäkään, ennättää Jim kello kolmen pikajunaan... Groatley, -käskekää pojan ottamaan tämä sähkösanoma ja toimittamaan se lähetetyksi -aivan paikalla. Antakaa hänelle puoli kruunua ja sanokaa, että hän saa -pitää loput itse... Nyt pojat... Sulkekaa ovi!" - -Kiihtymisen pyörretuulta oli seurannut äkillinen hiljaisuus. Lady -Ingleby vaipui sohvan kulmaan, kätkien kasvonsa tuokioksi sen patjoihin. - -Tämän hiljaisuuden vallitessa he kuulivat sanantuojapojan joutuin -ennättävän matkan päähän, helistäen kelloaan tarpeettoman usein. Kun -häntä ei enää voitu kuulla, kohotti lady Ingleby päätään. - -"_Mikael elää_!" hän sanoi. - -"Suuri Jumala!" ähkäsi Ronnie, astuen askeleen eteenpäin. - -Billy ei päästänyt äännähdystäkään, vaan kääntyi poispäin hyvin -kalpeana; hän vetäytyi aina ovelle saakka, jota vastaan hän nojautui -pystyssä pysyäkseen. - -"Ajatelkaa mitä se Jim Airthille merkitsee!" sanoi lady Ingleby. -"Ajatelkaa mitä kurjuutta ja toivottomuutta hän on kokenut; ja nyt -loppujen lopuksi hän ei olekaan siihen syypää!" - -"Saammeko mekin nähdä?" kysyi Ronald kiihkeästi, kurottaen kättään -sähkösanoman puoleen. - -Billy lipoi kielellään kuivia huuliaan, mutta ei saanut sanaakaan -suustaan. - -"Lukekaa se", sanoi Myra. - -Ronald otti sähkösanoman ja luki kovaa: - - Lady Ingleby, Shenstone Park, Shenstone, Englanti. - - Kuolemanilmotus erehdystä. Joutunut vangiksi Targaissa. Päässyt - pakoon. Saapunut Kairoon. Isoja lahjuksia ja palkkioita - maksettava. Sähkötä 500 puntaa Cookin pankkiin heti. - - _Mikael Veritas_. - -"Suuri Jumala!" huudahti Ronnie toistamiseen. - -Billy ei virkkanut mitään; mutta hänen katseensa ei luopunut lainkaan -lady Inglebyn loistavista kasvoista. - -"Ajatelkaa mitä tämä Jim Airthille merkitsee", toisti Myra vielä kerran. - -"Hänelle -- niin", virkkoi Ronnie vitkaan. "Se muuttaa melkoisesti -tilannetta -- häneen nähden. Mitä 'Veritas' tarkottaa?" - -"Se", vastasi lady Ingleby, "on meidän yksityinen salamerkkimme -sähkösanomanvaihdossa, Mikaelin ja minun. Äitini sähkötti kerran -minulle Mikaelin nimissä ja Mikaelille minun nimissäni -- äiti-kullalla -on toisinaan merkillisiä päähänpistoja -- ja siitä syntyi aika lailla -selkkauksia. Mikaelia se varsinkin suuresti harmitti; ja sen jälkeen -me merkitsimme toisillemme lähettämäimme sähkösanomain alle aina -'Veritas', tarkottaen sillä: 'Tämä on todellakin minulta'." - -"Ajatelkaapa todellakin!" sanoi Ronnie. "Hän vankina, ja me marssien -eteenpäin! Mutta minä arvelinkin aina, että Targaihin oli miehiämme -joutunut vangiksi. Ja kouraantuntuvia todistuksia lordi Inglebyn -kuolemasta oli hyvin vaikea -- hm, kyllä kai ymmärrätte -- löytää. Minä -tarkotan -- mitään hautajaisia ei voitu pitää. Meidän täytyi vain tehdä -johtopäätöksiä, sillä luulimme hänen jääneen tunnelin sisään oikealle -kädelle. Hänen on kuitenkin täytynyt päästä sen päähän asti, ennenkun -Airth toimitti räjähdyksen; mutta kun tunneli oli kokonaan sortunut, ei -hän voinut sitä myöten palata, vaan joutui villien vangiksi. Sittemmin -hän on päässyt pakenemaan Kairoon ilman pennittä taskussaan ja -toiveitta päästä kotiin. Ja ne lurjukset, jotka auttoivat hänet pakoon, -riippuvat hänessä kiinni kuin iilimadot, siksikunnes saavat rahansa. -Mitä aijotte sähköttää sinne?" - -Lady Ingleby näytti vaivoin voivansa koota ajatuksiaan. - -"Tietysti on rahat lähetettävä -- ja lähetettävä heti" sanoi hän. -"Oi Ronnie, ettekö te voisi lähteä kaupunkiin toimittamaan sitä -asiaa minun puolestani? Minä antaisin teille rahamääräyksen sekä -kirjeen pankkiireilleni. Voitteko, Ronnie? Mikael ei saa jäädä kauvan -odottamaan ja minun täytyy jäädä tänne kertomaan kaikki Jimille. Minun -ei lainkaan juolahtanut mieleeni että minun olisi itseni pitänyt lähteä -kaupunkiin; ja nyt olen sähköttänyt Jimille että hän tulisi tänne. Oi -rakas Ronnie, voitteko?" - -"Tietysti minä voin", sanoi Ronald hellästi. "Auto on portaiden edessä. -Minä voin ennättää puoli kolmen junaan, jos kirjoitatte kirjeenne tuota -pikaa. Rahamääräystä ei tarvita. Muutamalla rivillä te vain valtuutatte -pankkiirinne lähettämään rahat; minä tahdon tavata heidät itsensä, -selitän heille koko jutun ja panen höyryä heihin. Rahat ovat Kairossa -vielä tänä iltana, jos suinkin mahdollista." - -Lady Ingleby meni kirjoituspöytänsä ääreen. Ei hiiskahduskaan häirinnyt -hiljaisuutta, lukuunottamatta kynän rapinaa. - -Silloin vasta Billy avasi suunsa. "Minä lähden mukaasi", sanoi hän -käheästi. - -"Mitä varten?" huomautti Ronald. "Sinä voit yhtä hyvin mennä autolla -Overdeneen kertomaan siellä koko jutun." - -"Minä lähden kaupunkiin", sanoi Billy päättäväisesti. Sitte hän astui -lattian poikki pöydän luo, jolla sähkösanoma vielä oli. "Saanko -jäljentää tämän?" kysyi hän lady Inglebyltä. - -"Jäljentäkää vain", sanoi tämä, kääntämättä päätään. - -"Ja Ronnie, te otatte alkuperäisen mukaanne näyttääksenne sen pankin -herroille. Ah, ei! Minun pitää säilyttää se Jimiä varten. Tässä on -paperia. Ottakaa kaksi jäljennöstä, Billy." - -Billy oli jo jäljentänyt sähkösanoman taskukirjaansa. Vapisevin käsin -hän jäljensi sen uudestaan, ojentaen sitten paperiliuskan Ronaldille, -mutta katsahtamatta häneen. - -Saatuaan kirjeensä valmiiksi lady Ingleby nousi pystyyn. - -"Kiitän teitä, Ronald", sanoi hän. "Minä kiitän teitä enemmän kuin voin -sanoakaan. Luulen että ennätätte junaan. Ja nyt hyvästi, Billy." - -Mutta Billy istui jo autossa. - - - - -Kahdeskolmatta luku. - -LORDI INGLEBYN PUOLISO. - - -Matka kaupungista oli sujunut niin tyydyttävän nopeasti kuin Jim Airth -suinkin voi toivoa. Charing Crossin asemalta lähtevään pikajunaan hän -oli ennättänyt viisi sekuntia ennen sen liikkeelle lähtöä. - -Tunnit sujuivat sukkelaan aivan kuin olisivat tahtoneet vastata -vaununpyörien huimaavaan vauhtiin. - -Myran sähkösanoma oli sukeltanut monta kertaa esiin hänen -taskukirjastaan. Jokainen sana siinä tuntui kätkevän hellän -viittauksen. "_Tule heti luokseni_." Ne vastasivat niin täsmälleen -Myran yksinkertaisen suoravaa lausuntotapaa. Useimmat ihmiset olisivat -kirjoittaneet: "Tule tänne", tahi "Tule Shenstoneen" tahi vain -"Tule". "_Tule luokseni_" aivan tuntui hellältä, vaikka tiedottomalta -vastaukselta hänen omaan viimeiseen päätökseensä: "Minä tahdon nousta -ja käydä lemmittyni luo." - -Nyt kun matka alkoi jo olla lopullaan, hän vasta tajusi, kuinka -hirvittävän yksitoikkoisesti oli kulunut tuo kolmen viikon erossaolo -Myrasta. Tämän suloinen persoonallisuus oli niin läheisesti kutoutunut -hänen omaan elämäänsä, että hän suorastaan tarvitsi häntä -- ei -joksikin erikoiseksi hetkeksi tahi erikoisella tavalla -- vaan koko -elämäkseen, kuten ilmaa jota hän hengitti, tahi valoa joka kirkasti -päivän. - -Entä Myra? Jim Airth otti tutun kirjeen taskukirjastaan -- ainoan minkä -hän koskaan oli saanut Myralta. - -"Minä halajan aina tavata sinua", se sanoi; "mutta en milloinkaan voisi -kutsua sinua tulemaan, jollei tulosi tekisi sinua onnelliseksi." - -Nyt hän _oli_ kutsunut. Siis oli hänellä onnea tarjottavana hänelle. -Oliko Myra vaistomaisesti tajunnut hänen mielessään tapahtuneen -muutoksen? Vai oliko hän mitannut hänen epätoivoista nälkäänsä omalla -kaipauksellaan ja käsittänyt, että sen tyydyttämisen _täytyi_ tietää -onnea, mitä murheita sitten piilikin takalistossa? - -Mutta takalistossa ei enää tulisi olemaankaan mitään muuta kuin -täydellistä iloa, sittekun Myrasta oli tullut hänen vaimonsa. Eikö -hän kääntäisi esiin puhtaat lehdet hänen elämänkirjassaan? Joka -lehti levittäisi esiin verestä onnea, sisältäisi yhäti uusia elämän -ja rakkauden tarjoomia yllätyksiä. Hän tietäisi miten varjelisi -häntä pettymyksen valjuimmaltakin varjolta. Jo nytkin oli hänellä -oikeus varjella häntä sellaisilta. Ja kuinka paljon hänellä olikaan -kerrottavana hänelle sydänydintensä perinpohjaisesta tutkimisesta -näiden onnettomien viikkojen kuluessa. Viime yönä hän oli ollut -kertovinaan hänelle kaikesta; oli ollut sanovinaan: "Minä olen syntiä -tehnyt taivasta vastaan -- rakkautemme taivasta -- ja sinun edessäs, ja -en ole mahdollinen..." Mutta eikö olennaisesti naisen onneen kuulunut -luottamus, että hänen lempimänsä mies joka suhteessa oli mahdollinen -ja arvokas? Hänen taskustaan sukelsi jälleen esiin tuo tuttu kirje. -"Minä tiedän että ratkaisit asian niinkuin tunsit oikeaksi", kirjotti -Myra. Miksi siis hämmentää häntä selityksillä? Antaa kuolleiden haudata -kuolleitaan! Ei ollut tarpeen edes pikimältäkään himmentää iloa, jota -tuntien he nyt astuisivat uuteen elämään. Ja minkälaiseen elämään! -Pyhitettyyn elämään Myran rinnalla... - -"Shenstonen pysäkki!" karjasi junailija, ja Jim Airth oli yhdellä -hyppäyksellä asemasillalla jo ennenkuin juna oli pysähtynytkään. - -Ponivaljakko odotteli asematalon kupeella; ja tällä kertaa Jim -Airth sieppasi ohjakset käteensä, naurahtaen iloisesti ajomiehelle. -Aikaisemmin hän oli sanonut: "En koskaan aja toisten ihmisten poneja", -vastaukseksi "hänen armonsa" terveisiin; mutta nyt kuului: "Kaikki mikä -on sinun, on minunkin, poikaseni." - -Hän vihelsi "Huntingtower"-ballaadia vaunujen vieriessä heinäniittyjen -halki. Vallaton vaeltajan-ilo humahteli hänen korvissaan kuljettaessa -kapeita kujanteita pitkin. Oli ihanata elää tällaisena päivänä. -Oli ihanata ettei ollut jättänyt taakseen Englantia Englannin -siunatuimpana kesäsäänä... Skotlantiinkohan hän veisi nuorikkonsa -kuherruskuukaudeksi, vaiko alas Cornwalliin? Kuinka sievä pikkuinen -kirkko! Nähtävästi ei Myra koskaan ajanut ohjakset höllällä maantietä -myöten. Hei kuinka ponit porhalsivat taivalta; jopa joutui puistokuja -eteen! - -Poloinen Mrs. O'Mara! Oli ollut vaikeata olla kohtelias hänelle, kun -hän oli ilmestynyt tee tarjottimineen Myran sijasta. - -Tietysti oli Skotlantikin kaunis, niin paljon kuin siellä oli Myralle -näyteltävää; mutta Cornwall merkitsi sittekin enemmän kaikkine siihen -liittyvine muistoineen. Niin juuri; hän järjestäisi kuherruskuukauden -vietettäväksi Cornwallissa; aamulla vihkiminen kaupungissa, kaikessa -hiljaisuudessa; sitten suoraapäätä vanhaan Moorheadin majataloon. Ja -päivällisen jälkeen he istuisivat kuusamamajassa, ja... - -Groatley johti hänet Myran arkihuoneeseen. - -Hän ei ollutkaan siellä. - -Jim Airth astui lattian poikki uuninreunustan luo. Tuntui kuin vuosia -olisi kulunut siitä illasta, jolloin hän äkillisen raivon vimmassa -kohtaloa vastaan oli murskannut rystysensä sen marmorireunaa vastaan. -Hän kohotti katseensa lordi Inglebyn muotokuvaan. Miesparka! Hän näytti -niin huvitetulta ja tyytyväiseltä itseensä ja pikku koiraansa. Mutta -hänen täytyi aina näyttää enemmän Myran isältä kuin hänen -- kuin miltä -muulta hyvänsä. - -Uuninreunalla oli sähkösanoma. Kömpelöiden maalais-postitoimistojen -tapaan oli täysi osote kirjotettu sen kuoreen. Se kiinnitti puoleensa -Jim Airthin katsetta, ja melkein tietämättään hän otti sen käteensä ja -luki päällekirjoituksen. "_Lady Ingleby, Shenstone Park, Englanti_." -Hän laski sen takaisin. "Englanti?" hän ihmetteli vetelästi. "Kukahan -hänelle liekään sähköttänyt ulkomailta?" - -Sitten hän käännähti ympäri. Hän ei ollut kuullut Myran astuvan sisään; -mutta nyt hän seisoi hänen edessään. - -"Myra!" hän huudahti ja tempasi hänet rajusti povelleen. Tämän -hetken hurmaus ja helpotus olivat kuvaamattomat. Eivät mitkään sanat -tuntuneet mahdollisilta. Hän voi vain puristaa häntä rintaansa vastaan, -äänettömästi, koko voimallaan, ja tajuta että Myra viimeinkin varmasti -lepäsi siinä hänen povellaan. - -Myra oli kohottanut käsivartensa ja laskenut ne keveästi hänen kaulansa -ympäri, painaen kasvonsa hänen rinnalleen... Jim Airth ei voinut sanoa -milloin hän huomasi lemmityn syleilyssä hienon muutoksen sävyn; naisen -intohimoinen hellyys tuntui heltiävän; se muistutti pikemminkin pienen -lapsen luottavaista turvautumista. Ikävä aavistus, jota hän ei osannut -itselleen sen paremmin selvittää, värisytti Jim Airthia. - -"Suutele minua, Myra!" sanoi hän käskevästi; ja tämä, kohottaen -suloisia kasvojaan ylöspäin, suuteli häntä äkisti. Mutta se oli vain -pienen lapsen viaton, lempivä suudelma. - -Sitten Myra irtautui hänen syleilystään; ja vetäytyen taaksepäin, -katseli Jim Airth häntä hämmästyneenä. Valo, joka kirkasti Myran -kasvoja, näytti tuskin enää maalliselta valolta. - -"Oi, Jim", hän sanoi, "Jumalan tiet ovat ihmeelliset! Minulla on -suuria uutisia sinulle, ystäväni. Minä kiitän Jumalaa, että ne tulivat -ennenkuin sinä olit peruuttamattomasti lähtenyt pois täältä. Ja minä, -joka tietämättäni laskin niin hirvittävän lisän siihen elämän-iän -kestävään taakkaan, joka painaa hartioitasi, minut on valittu nostamaan -se tykkänään pois niiltä. Jim -- _sinä et tehnytkään sitä_!" - -Jim Airth tuijotti häneen hämmentyneenä. Hänen mieleensä tuli -tahtomattaan hirvittävä skottilainen sana "_fey_", mielipuoli. - -"Mitä en tehnyt, armas?" hän kysyi hellästi, puhuen aivan kuin pienelle -lapselle, jota ei tahdota pelottaa. - -"Sinä et surmannut Mikaelia." - -"Mikä sinut saa ajattelemaan, etten minä surmannut Mikaelia, rakkaani?" -kysyi Jim Airth edelleen hellävaroen. - -"Se seikka", sanoi Myra, ristien kätensä, "että Mikael on elossa." - -"Rakkahimpani", sanoi Jim Airth hellästi, "sinä et voi oikein hyvin. -Nämä kolme hirveätä viikkoa, ja kaikki mitä tapahtui niiden edellä, -ovat olleet liian raskaat sinun kantaaksesi. Jännitys on väsyttänyt -sinua. Minä käyttäydyin raa'asti lähteissäni niin äkisti tieheni ja -jättäessäni sinut yksin. Mutta tiedäthän sinä että minä tein minkä -sillä hetkellä näin oikeimmaksi; tiedäthän sen, Myra? Mutta nyt -katselen koko asiaa aivan toisessa valossa. Sinun katsantokantasi -oli ainoa oikea. Meidän olisi pitänyt perustaa yksinomaan siihen ja -vihityttää itsemme silloin heti." - -"Oi, Jim", sanoi Myra, "kiitä Jumalaa ettemme sitä tehneet! Kuinka -hirveätä se nyt olisikaan! Sen täytyi olla sellainen tapaus josta -psalmista sanoo: 'Sielläkin Sinun kätes johtaa minua, ja oikea kätes -tukee minua'. Tajuttomassa tietämättömyydessämme me olisimme saattaneet -liittyä toisiimme, aavistamatta ollenkaan että Mikael on elossa." - -Tuskan hiki kohosi Jim Airthin otsalle. - -"Lemmittyni, armaani, sinä olet sairas", sanoi hän, äänessään -hätääntyneen huolenpidon värähdys. "Minä pelkään että olet hyvin kipeä. -Istu kiltisti sohvalle ja anna minun soittaa palvelijoita tänne. -Minun täytyy saada puhutella O'Maran vaimoa tahi ketä muuta hyvänsä. -Mikseivät ne höperöt antaneet minun tietää mitään tästä? Oletko ollut -kipeänä kaikki nämä viikot?" - -Myra antoi taluttaa itsensä sohvalle, hymyillen rauhoittavasti Jimille, -joka jäi seisomaan hänen eteensä. - -"Sinä et saa soittaa, Jim", hän sanoi. "Maggie on Puistomajassa, ja -Groatley vain suotta säikähtyisi. Minä olen aivan terve." - -Jim Airth katseli ympärilleen miesmäisessä avuttomuudessaan, tuntien -että jotakin piti kuitenkin tehdä. Pitkä norsunluinen viuhka, -erinomaisen hienoa tekoa, makasi läheisellä pöydällä. Hän otti sen ja -ojensi Myralle. Tämä otti sen vastaan; ja hänen mielikseen hän avasi -sen ja löyhytteli sillä hiljaa puhuessaan. - -"Minä en ole laisinkaan kipeä, Jim; en todellakaan, rakkaani. Olen vain -niin ihmeen onnellinen ja kiitollinen. Se tuntuu liian ihmeelliseltä, -jotta meidän maalliset sydänparkamme voisivat sitä oikein käsittää. -Ja minä olen vähän peloissani tulevaisuuden suhteen -- mutta sinähän -autat minua kohtaamaan sitä, sen tiedän. Ja minä olen vähän hätäytynyt -eräiden pikku asiain takia, joissa olen menetellyt väärin. Se tuntuu -hullulta -- mutta niinpian kuin kuulin Mikaelin tulevan kotiin, minä -sain omantunnonvaivoja joidenkin laiminlyönninsyntien vuoksi, ja tuskin -tiedän miten ruveta niitä korjaamaan. Ja mikä kaikista pahinta, Jim! -- -me olemme hukanneet pikku Petterin haudan! Ei kukaan kykene löytämään -sitä. Se on niin pahasti tehty puutarhureilta, ja niin väärin minulta; -sillä minun olisi tietystikin pitänyt istuttaa sille kukkia. Ja Mikael -olisi pystyttänyt sille pienen marmoripaaden, ainakin nyt kotiin -tultuaan. Mutta minä hölmö olin muka liian huonovointinen nähdäkseni -sen hautausta, ja nyt Anson selittää että he panivat sen ruumiin -nurmikenttään, mutta George vannoo että pensasryhmään. Olen neuvotellut -Groatleyn kanssa, jolla on aina niin paljon aatteita ja joka ilmaisee -ne niin sujuvasti, ja hän sanoo: 'Valitkaa sievä paikka, teidän -armonne; laittakaa siihen sorea kumpu; istuttakaa sille siroja kukkia; -ja kukapa siitä tietää sen enempää aina ylösnousemisen päivään saakka?' -Groatley on aina kekseliäs; mutta minä en tietystikään tahdo pettää -Mikaelia. Kuvittelepas pikku Petter ylösnousevana pensasryhmästä, kun -Mikael on vuosikaudet murehtinut nurmikolle pystytetyn marmoripaaden -vierellä! Mutta tämä seikka on todellakin saattanut meidät pahaan -pulaan. Miesten pitää alkaa kaivaa joka paikasta ja pitkittää -sitä siksi kuin löytävät jotakin varmuutta. Se on hyödyksi sekä -pensasryhmille että nurmikentille, niinkuin sanoi tyhmä vanhus -vertauksessa -- ei, kuin sadussa -- joka väitti löytäneensä aarteen. -Oi Jim, älä näytä niin surkealta. Minun ei pitäisi purkaa sinulle -korvat täyteen kaikkia näitä pikku mitättömyyksiä; mutta sittekuin -sain kuulla että Mikael palaa takaisin, tuntuvat kaikki ajatukseni -käyvän aivan hulluiksi ja lapsellisiksi. Mikaelin persoonalla oli -aina sellainen vaikutus minuun; sillä hän -- vaikka itse onkin niin -ylevä ja valistunut -- arvelee että mitättömät ja lapselliset asiat -ovat naisen elämänkutsumuksena. Mutta, oi Jim -- Jim Airth -- _sinun_ -seurassasi ollen minä olen aina pyrkinyt suoraan käsiksi suuriin -asioihin; ja meidän tämänpäiväinen suuri asiamme on tämä: -- ettet -sinä koskaan surmannutkaan Mikaelia. Muistatko että kerroit minulle -miten maatessasi teltassasi kuumeesta parantuen ajattelit, että jos -joku astuisi sisään ja kertoisi sinulle että Mikael olikin hengissä ja -voi hyvin ja ettet lainkaan ollut surmannut häntä, niin sinä olisit -koko elämälläsi maksanut tuon hetken suunnattoman helpotuksen? No, nyt -olen _minä_ tuo 'joku', ja _tämä_ hetki on tuo 'hetki'; ja ensin kun -sain tuon sähkösanoman, en voinut ajatella mitään muuta -- en niin -yhtäkään mitään muuta, Jim -- kuin että mitä se _sinulle_ oikeastaan -merkitseekään!" - -"Mikä sähkösanoma?" huohotti Jim Airth. "Taivahan nimessä, Myra, mitä -sinä oikein tarkotat?" - -"Mikaelin sähkösanomaa. Se on tuolla uuninreunalla. Lue se, Jim." - -Jim Airth kääntyi ympäri, otti sähkösanoman ja veti sen kuoresta -kankein sormin. Hän luuli yhä Myran hourailevan. - -Hän luki sen verkalleen läpi. Sanamuoto oli pettämättömän selvä; mutta -kuitenkin luki hän sen vielä kerran läpi. Sitä tehdessään hän hitaasti -kääntyi, niin että viimein tuli seisomaan selkä sohvaan päin. - -Yllätys oli vallan suunnaton. Hän ei tällä hetkellä voinut tajuta muuta -kuin vain yhden seikan: -- ettei nainen, joka katseli kuinka hän luki -sähkösanomaa, millään ehdolla saanut nyt nähdä hänen kasvojaan. Myra -puhui. - -"Eikö se tunnu melkein mahdottomalta uskoa, Jim? Ronald ja Billy -olivat täällä murkinalla kun se tuli. Billy näytti huumautuneelta; -mutta Ronnie oli vallan ihastuksissaan. Hän sanoi aina uskoneensa, -että ryntäyksen etunenässä olleet miehet olivat joutuneet vangiksi ja -ettei mitään kouraantuntuvia todisteita Mikaelin kuolemasta koskaan -löydetty. He eivät olleet milloinkaan ennen kertoneet minulle, ettei -mitään hautajaisia oltu pidetty. Minä otaksun heidän ajatelleen, -että se seikka olisi minua vielä enemmän hirvittänyt. Mutta minä -en ole milloinkaan välittänyt paljoa ruumiista. Jollei tuntuisi -hullunkuriselta kantaa pientä tuhkauurnaa hautaussaaton etunenässä, -kantajain oikein tietämättä miten sen kanssa menetellä, niin -puolustaisin ruumiinpolttotapaa. Joskus tunsin jonkunlaista velvoitusta -lähteä pyhiinvaellusmatkalle näkemään Mikaelin hautaa. Tiedän että -hän olisi toivonut sitä minulta. Hän panee suurta arvoa haudoille -- -kaikki Inglebyt lepäävät perheholveissaan. Tämä se tekee Petterinkin -jutun niin tukalaksi. Ronnie lähti yks'kaks kaupunkiin lähettämään -sähköteitse rahaa. Billy meni hänen kanssaan. Luuletko viisisataa -puntaa riittävän? Jim? -- Jim! Etkö sinä ole kiitollinen? Sano jotakin, -Jim." - -Jim Airth työnsi sähkösanoman takaisin uuninreunalle. Hänen iso kätensä -tärisi. - -"Mitä on 'Veritas'?" hän kysyi, katsahtamatta taakseen. - -"Se on meidän yksityinen salamerkkimme, Jim; Mikaelin ja minun. Äitini -sähkötti kerran minulle Mikaelin nimissä ja hänelle minun nimissäni -- -äitiparalla on usein sellaisia merkillisiä päähänpistoja -- ja siitä -aiheutui ikävyyksiä. Mikael oli hyvin harmissaan. Sentakia me päätimme -merkitä aina tärkeitten sähkösanomain alle 'Veritas', tarkottaen sillä: -'Tämä on todella minulta!'" - -"Siis -- miehesi -- on tulossa kotiin luoksesi?" sanoi Jim Airth -verkalleen. - -"Niin, Jim"; suloinen ääni värähteli ensi kerran. "Mikael on tulossa -kotiin." - -Nyt vasta Jim Airth kääntyi ympäri ja asettui aivan hänen eteensä. Myra -ei ollut koskaan nähnyt mitään niin hirvittävää kuin hänen kasvonsa nyt -olivat. - -"Sinä olet minun", sanoi hän; "et hänen." - -Myra katsahti häneen, silmissään mykkä, surullinen rukous. Hän -sulki norsunluuviuhkan, laski sen syliinsä ja pani kätensä ristiin -sen ylitse. Hänen kärsivällinen äänettömyytensä, hänen lauhkea -kysymättömyytensä kiihotti Jim Airthia aivan hulluuteen saakka ja -saattoi hänet höllittämään tulisen vihansa hurjaa myrskyä tätä -välttämätöntä, heltymätöntä kohtaloa vastaan. - -"Sinä olet minun", hän sanoi, "et hänen. Sinun rakkautesi on minun! -Sinun ruumiisi on minun! Sinun koko elämäsi on minun! Minä en tahdo -jättää sinua toiselle miehelle. Ah, minä tiedän sanoneeni, ettemme -voi mennä naimisiin. Tiedän sanoneeni, että lähtisimme ulkomaille. -Mutta sinä tahdoit vain pysyä uskollisena minulle, ja minä sinulle. -Ajattelimme että saattaisimme elää erillämme; saattaisimme elää -kumpikin yksin, vaikkapa eri haaroilla maapalloa; mutta -- me -kuuluisimme edelleen toisillemme. Minä olisin silloin voinut jättää -sinut yksiksesi; mutta Jumal'auta, minä en tahdo jättää sinua toiselle -miehelle!" - -Myra nousi, liikahti muutaman askeleen eteenpäin ja seisahtui sitten, -nojaten käsivartensa uuninreunustaan ja katsellen sananjalka- ja -liljapenkkiä alhaalla jalkainsa juuressa. - -"Hiljaa, Jim", sanoi hän vienosti. "Sinä unhotat kenelle puhut." - -"Minä puhun", huudahti Jim Airth raivoisan epätoivon huumauksessa, -"naiselle jonka olen voittanut omakseni ja joka on minun eikä kenenkään -toisen. Jollei minun ylpeyteni ja hulluuteni olisi ollut esteenä, niin -olisimme nyt naimisissa -- _naimisissa_, Myra, ja kaukana täältä. Minä -jätin sinut, sen tiedän; mutta -- kautta taivaan, nyt voin kertoa -sinulle kaiken -- se oli ylpeyteni, kirottu väärä ylpeyteni, joka ajoi -minut pois täältä. Minä odotin kutsua sinulta; mutta joka tapauksessa -olisin tullut takaisin. Suokoon Jumala että olisin tehnyt niinkuin -rukoilit minua tekemään! Tällä hetkellä olisimme olleet yhdistetyt -- -poissa tuon kirotun sähkösanoman ulottuvilta -- kaukana täältä!" - -Myra kohotti hitaasti silmänsä ja katseli häntä. Jim Airth, tuskansa ja -intohimonsa sokaisemana, välttyi huomaamasta tuota katsetta; muuten hän -olisi antanut sen varottaa itseään. Nyt hän syöksyi vain päätäpahkaa -eteenpäin. - -"Mutta, rakkaani", ahdisti hän edelleen, "se ei vielä nytkään ole -liian myöhäistä. Oi Myra, minä olen rakastanut sinua niin suuresti. -Meidän rakkautemme on ollut niin ihmeellinen. Enkö ole opettanut -sinulle, minkälaista rakkautta se oikeastaan onkaan? Se poloinen, kylmä -irvikuva, jota ennen tunsit, se ei ollut rakkautta! Oi Myra! Sinähän -tahdot lähteä pois minun kanssani, oma lemmittyni? Ethän tahdo sysätä -minua alimmaiseen helvettiin antautumalla toiselle miehelle? Myra, -katso minuun! Sano että tahdot tulla." - -Lady Ingleby avasi ja sulki verkalleen viuhkaa, puristaen sen sitten -lujasti oikeaan käteensä. Hän nojasi päätään taaksepäin ja katsoi Jim -Airthia suoraan silmiin. - -"_Tällainen_ on siis rakkautenne", hän sanoi. "Tätä siis tarkotatte? -Silloin kiitän Jumalaa siitä, että tähän asti olen ainoastaan tuntenut -tuon 'kylmän irvikuvan', joka ainakin on pysyttänyt minut puhtaana -ja korkealla. Mitä? Tahdotteko vetää _minut_ sen naisen rinnalle, -jota kymmenen vuotta sitten halveksitte? Ja vetäessänne minut alas -tahraisitte samalla lokaan myöskin sen miehen jalon nimen, jota olette -uskaltanut kutsua ystäväksenne. Olkoon niin ettei mieheni ole antanut -minulle paljoa kaikesta siitä, mitä nainen halajaa. Mutta hän on -luottamuksella uskonut minulle nimensä ja kunniansa; hän jätti minut -kartanonsa valtiattareksi. Palatessaan hän tapaa minut sellaisena joksi -hän itse teki minut -- Shenstonen rouvana; hän tapaa minut sieltä -minne jättikin minut, odottelevana hänen palaustaan. Te ette enää puhu -leskelle, Airthin jaarli; ette enää yksikseen jätetylle naiselle. Te -puhutte lordi Inglebyn puolisolle, ja te saatte nyt kokea kuinka lordi -Inglebyn puoliso suojelee lordi Inglebyn nimeä ja puolustaa omaa ja -hänen kunniaansa." Hän nosti nopeasti kättään ja löi norsunluuviuhkalla -häntä kahdesti poskille. "Petturi!" sanoi hän, "ja pelkuri! Lähtekää -paikalla tästä talosta älkääkä koskaan enää panko tänne jalkaanne!" - -Jim Airth horjahti taaksepäin, kasvot lyijynharmaina, käsi tahtomattaan -kohotettuna torjumaan kolmatta iskua. Sitten hänen kiihtyneet verensä -kuohahtivat jälleen valloilleen. Kaksi tulipunaista viirua paloi -hänen poskillaan. Hän hypähti eteenpäin; nopealla liikkeellä hän -tempasi viuhkan lady Inglebyn kädestä ja huiskutti sitä korkealla -päänsä päällä. Molempain silmät tuijottivat toisiinsa. Ensi tuokiossa -nainen luuli että mies löisi häntä. Mutta hän ei peräytynyt, ei edes -hievahtanutkaan; ainoastaan miltei huomaamaton hymy hänen suupielissään -tulkitsi ylenkatseellista kysymystä. - -Sitten Jim Airth tarttui viuhkaan molemmin käsin; väkevien sormiensa -nykäyksellä hän taittoi sen kahtia, puoliskot taas kahtia ja jatkoi -sitä, kunnes viuhka oli mennyt sadaksi sirpaleeksi -- heitti ne -sitten naisen jalkoihin ja pyörähtäen ympäri kantapäällään lähti ulos -huoneesta, lähti pois talosta. - - - - -Kolmaskolmatta luku. - -MITÄ BILLY TIESI. - - -Ronald ja Billy eivät puhelleet paljoakaan kiirehtiessään -rautatieasemalle aikaisemmin samana iltapäivänä. - -Ronald katkaisi vihdoin pitkän äänettömyyden. - -"Miksi pyrit väkisin mukaani?" kysyi hän. - -"En minä sinun mukaasi tule", vastasi Billy yksikantaan. - -"Mihinkäs sitten, Billy? Miksi näytät niin traagilliselta? Aijotko -lähteä hyppäämään alas Lontoon-sillalta? Älä tee sitä, Billy poikaseni! -Sinulla ei ole siihen mitään syytä. Olethan aina ollut kiltti lapsi. -Minulla on syytä olla traagillinen; ja katsopas -- nyt olen matkalla -pankkiin sähköttämään rahoja joillekin murjaaneille, että päästäisivät -ukkosemme kotia. Ota esimerkkiä minun mielenlujuudestani, Billy." - -Billyn mielenpurkaus, kun se vihdoinkin räjähti, oli niin raivokas, -meluava ja niin vähän Billyä muistuttava, että Ronald vetäytyi -ihmettelevän äänettömyyden kuoreen. - -Mutta heidän päästyään junaan ja sulkeuduttuaan tyhjään ensiluokan -tupakkavaunuun, käänsi Billy äkkiä valkeat kasvonsa ystäväänsä päin. - -"Ronnie", hän sanoi, "minä menen suoraa päätä Sir Deryck Brandin -puheille. Hän on ainoa mies, jolla tiedän pään istuvan hartiain -välissä." - -"Kiitoksia vain", sanoi Ronnie. "Minun pääni kai keikkuu polvien -välissä. Mutta kuinka juuri tällä merkillisellä hetkellä luulet niin -kipeästi tarvitsevasi tuota miestä ja hänen päätään?" - -"Sen vuoksi", vastasi Billy, "että tuo sähkösanoma on valetta." - -"Hölynpölyä, Billy! Toivo on epäilyksen isä! Oh, häpeä toki, Billy! -Vanha Ingleby parka!" - -"Se on valetta", toisti Billy järkähtämättömänä. "Mutta katsohan toki", -huomautti Ronald, avaten sähkösanoman. "Tässä näet itse. '_Veritas_'. -Mitäs sinä siitä päätät?" - -"Veritas menköön hirteen!" ärähti Billy. "Se on valetta; ja meidän on -saatava selville mikä kirottu konna sen on lähettänyt." - -"Mutta mitä ihmeen järkisyitä sinulla on epäillä asiaa?" tiedusti -Ronald, käyden vakavaksi. - -"Oh, mene hiiteen!" purskahti Billy viimein äkeissään; "_minähän noukin -hänen palasiaan korjuun_!" - - * * * * * - -Hyvin hermostunut, valkeakasvoinen nuori mies istui vihreänahkaisessa -nojatuolissa tohtori Brandin vastaanottohuoneessa. Hän oli näyttänyt -sähkösanomaa ja murahdellut katkonaisia lauseita, joista Sir Deryck -huolellisesti valittujen kysymysten avulla vihdoin oli punonut -jokseenkin ehjän kokonaisuuden. Hän istui nyt pöytänsä ääressä punniten -mielessään kuulemiaan tosiasioita. - -Sitten hän kääntyi ympäri pyörivällä kirjoitustuolillaan ja katseli -kiinteästi Billyyn. - -"Cathcart", sanoi hän levollisesti, "mitä syitä teillä on ollaksenne -niin varma lordi Inglebyn kuolemasta ja väittääksenne että tämä -sähkösanoma on petkutusta?" - -Billy lipaisi kielellä huuliaan. "Oh, kirottua sentään!" äyskähti hän. -"Minähän noukin hänen palasiaan korjuun!" - -"Ymmärrän", sanoi Sir Deryck ja katsahti toisaanne. - -"En ole kertonut siitä ainoallekaan elävälle sielulle", jatkoi Billy. -"Se ei ole mikään siisti juttu. Mutta minä voin mainita teille -yksityisseikkoja jos haluatte kuulla." - -"Ajattelen parhaaksi, että mainitsette minulle niitä", sanoi Sir Deryck -totisesti. - -Valkein huulin rupesi Billy kertomaan. - -Sitten tohtori nousi pystyyn ja pani takkinsa nappiin. Hän kaasi vettä -lasiin ja ojensi sen Billylle. - -"Ja nyt tulkaa", sanoi hän. "Onneksi tunnen erään hyvin sukkelan -etsivän omasta Lontoon poliisikunnastamme, joka sattuu paraiksi olemaan -Kairossa. Meidän pitää lähteä Scotland Yardiin saamaan hänen osotteensa -ja sovitun merkkikielen sähkösanomavaihdossa; niiden avulla voimme -paremmin toimia. Te teitte aivan oikein, Billy, ja teitte tehtävänne -nopeasti; mutta nyt emme saa menettää silmänräpäystäkään." - - * * * * * - -Neljäkolmatta tuntia myöhemmin tohtori ilmottautui Shenstonen -kartanossa. Hän oli sähköteitse tilannut auton vastaan junalleen; ja -perille tultua hän pyysi kuljettajan odottamaan portaiden edessä, sillä -hän aikoi pian taas palata asemalle. - -"Minä voin olla täällä vain siksi kuin toinen juna palaa Lontooseen", -selitti hän lady Inglebylle; "niin että suokaa anteeksi käyntini -lyhyys ja sähkösanomani käskeväinen muoto. Minä en voinut panna teidän -tapaamistanne sattuman varaan. Minulla on jotain erittäin tärkeätä -teille ilmotettavana." - -Tohtori vaikeni hetkeksi, tietämättä oikein kuinka alkaa puhettaan. Hän -oli nähnyt Myra Inglebyn monenlaisissa tilanteissa. Hän tunsi hänet -hyvin; ja tiesi että naiseksi Myra oli niin horjumattoman uskollinen -omalle itselleen, että hän toivoi voivansa ennakolta tarkalleen -määritellä miten hän tulisi kulloinkin käyttäytymään olosuhteiden -laadun mukaan. - -"Lady Ingleby", sanoi hän vihdoin, "muuan viheliäinen roisto, jolle ei -mikään rangaistus tunnu tarpeeksi raskaalta, on rohjennut tehdä teille -julmaa ja sydämetöntä vääryyttä." - -"Olen todella utelias kuulemaan siitä", sanoi lady Ingleby tyynesti; -"mutta en voi ymmärtää, Sir Deryck, miksi te semmoisen asian takia -olette pitänyt välttämättömänä tulla kaupungista tänne asti." - -Tämä aivan odottamaton vastaus hämmensi tohtorin tuokioksi kokonaan. -Mutta nopea henkinen sovittamiskyky oli tärkeänä osana hänen -virantoimituksissaan. - -"Pelkäänpä että kumpikin lähdemme vastakkaisista edellytyksistä", sanoi -hän hienosti hymyten. "Pyydän anteeksi, jos tunnun tekevän vääryyttä -oliolle, josta en ennestään tiedä mitään. Tahdon palauttaa mieleenne -sähkösanoman, jonka saitte eilen ja joka pani teidät epäilemään että -tieto lordi Inglebyn kuolemasta olisi erehdys ja että hän olisi -piakkoin odotettavissa kotiin." - -"Mieheni on elossa", sanoi lady Ingleby. "Hän on sähköttänyt minulle -Kairosta, ja minä odotan häntä saapuvaksi hyvin pian." - -Vastauksen asemasta otti Deryck Brand taskukirjastaan esiin kaksi -sähkösanomaa. - -"Olen velvollinen ilmottamaan teille jo heti alussa, rakas lady -Ingleby", hän sanoi, "että teitä on julmasti petetty. Kairosta -tullut sanoma oli sydämmetön koiranjuoni, jonka tarkotuksena vain -oli petkuttaa teiltä rahaa. Billy Cathcartilla oli syytä epäillä sen -luotettavuutta, ja siksi hän toi sen minulle. Minä sähkötin heti -Kairoon, ja kas tässä ovat tulokset." - -Hän laski molemmat sähkösanomat pöydälle Myran eteen. - -"Ensimäinen on jäljennys siitä sähkösanomasta, jonka eilen lähetimme -Kairoon eräälle siellä oleskelevalle etsivälle poliisille. Toisen sain -vastaanottaa kolme tuntia takaperin. Ei kukaan -- ei edes Billykään -- -ole kuullut mitään sen saapumisesta. Minä toin sen suoraapäätä teille." - -Lady Ingleby kohotti verkalleen ensimäisen sähkösanoman silmiensä -tasalle. Hän luki sen äänettömästi. - - Pitäkää silmällä Cookin pankkia ja vangitkaa lordi Inglebynä - esiytyvä mies, joka tahtoo nostaa sähköteitse lähetettyjä rahoja. - Sähköttäkää yksityiskohdista heti. - -Tohtori vaarinotti häntä salaa, kun hän mitään sanomatta laski -ensimäisen sähkösanoman kädestään ja otti sitten toisen. - - Lordi Inglebyn entinen kamaripalvelija vangittu. Tunnustaa - lähettäneensä väärennetyn sähkösanoman. Sähköttäkää lisäohjeita. - -Lady Ingleby puristi kokoon molemmat paperiliput ja laski ne viereensä -pöydälle. Hänen valkoisten kasvojensa tyynen välinpitämättömässä -ilmeessä ei voinut huomata mitään muutosta. - -"Sen täytyy olla Walker", hän sanoi. "Mikael piti aina häntä heittiönä -ja laiskurina; mutta minä pidin hänestä, sillä hän soitti erinomaisesti -banjoa ja oli tarpeen seurallisissa huvituksissa. Mikael otti hänet -mukaansa sotaretkelle, mutta oli pakotettu erottamaan hänet heti -maihin noustua. Walker parka! En halua että häntä rangaistaan, sillä -tiedän että Mikael ajattelisi tämän olleen minun omaa syytäni, koska -pidin banjonsoittelemista kelpo luonnetta parempana. Jos Walker olisi -kirjoittanut minulle kerjuukirjeen, olisin aivan todennäköisesti -lähettänyt hänelle rahaa. Minulla on onneton tapa luottaa ihmisiin ja -toivoa että kaikki tulisivat onnellisiksi." - -Ja sitten, aivan kuin nämä viime sanat olisivat ärsyttäneet -jotakin hetkeksi unhotettua haavaa, palasi entinen kivettynyt -välinpitämättömyys hänen ääneensä ja kasvoihinsa. - -"Jollei Mikael palajakaan", jatkoi lady Ingleby, "olen minä todella -yksin." - -Tohtori nousi pystyyn ja katseli alas hänen puoleensa, hämmentyneenä ja -huolestuneena. - -"Eikö ole ketään, jolle pitäisi hetikohta kertoa tästä uudesta -asiainkäänteestä, lady Ingleby?" kysyi hän vakavasti. - -"Ei ketään", vastasi hän painokkaasti. "Koko maailmassa ei ole -ainuttakaan johon asia läheisesti koskisi, itseäni lukuunottamatta. -Eivätkä varsin monet tiedäkään eilisten uutisten saapumisesta. Minä -kirjoitin Janelle, ja otaksun että pojat Ronnie ja Billy ovat kertoneet -niistä Overdenessa. Jos sattumalta jotakin olisi päässyt pujahtamaan -sanomalehtiin, niin täytyy meidän lähettää jyrkkä epuutus; mutta ei -mitään selitystä, ei millään muotoa. Minä inhoan väärien tekojen -julkisaattamista. Semmoinen johtaa vain jälittelyyn ja toistamiseen. -Sitäpaitsi on kamaripalvelija-parkaakin varjeltava joutumasta yleisen -kirouksen alaiseksi. Emme voisi sanomalehdissä selittää kaikkia -lieventäviä asianhaaroja." - -"En otaksu että uutiset olisivat laajalta levinneet", sanoi tohtori. -"Teidän talonväkenne on niistä tietysti kuullut?" - -"Kyllä", vastasi lady Ingleby. "Ah, tästä muistan että minun on -lakkautettava kaivaukset pensasryhmässä ja nurminiityllä. Ei ole syytä -hankkia pikku Petterille hautaa, kun ei sen isännälläkään ole." - -Tämä oli aivan käsittämätöntä puhetta tohtorille, mutta -tällaisina hetkinä hän ei koskaan tehnyt turhia kysymyksiä oman -uteliaisuutensakaan tyydyttämiseksi. - -"Siispä lopultakin, Sir Deryck", lisäsi lady Ingleby, "oli Petter -oikeassa." - -"Niin", sanoi tohtori, "pikku Petter ei erehtynyt." - -"Jos olisin muistanut sen pikku raukan, niin olisin epäillyt koko -sähkösanomaa", huomautti lady Ingleby. "Mikähän seikka herätti Billyn -epäluuloja?" - -"Kuten Petter", sanoi tohtori, "oli Billykin alusta alkaen tuntenut -itsensä aivan varmaksi kuolinsanoman todenperäisyydestä. Älkää mainitko -hänelle että olen kertonut teille, että hänessä ensin heräsi epäilystä. -Hän on tunteellinen poika, ja koko juttu on käynyt surkeasti hänen -hermoilleen." - -"Billy rakas", huokasi lady Ingleby. - -Tohtori silmäsi kelloonsa ja napitti takkinsa. Hänellä oli vain -minuutti enää jälellä. - -"Rakas ystäväni", sanoi hän, "jo toisen kerran tulen luoksenne pahojen -uutisten tuojana." - -"Ei pahojen", vastasi Myra, äänessään toivottoman väsymyksen väre. -"Tämä maailma ei ole sellainen, johon voisimme toivoa kerran -rakastamamme henkilön palaavan." - -"Maailmassa itsessään ei ole moitteen sijaa", vastusti tohtori. -"Itsekunkin yksilöllinen taivas tai helvetti riippuu hänen omista -teoistaan." - -"Tahi toisten teoista", huomautti lady Ingleby katkerasti. - -"Tahi toisten teoista", myönsi tohtori. "Mutta sittekään emme voi -olla täydellisesti onnellisia, jollemme ole uskollisia paraalle mitä -meissä itsessämme on; emmekä kokonaan onnettomia, jollemme ole tulleet -uskottomiksi omille ihanteillemme. Minä pelkään että minun täytyy nyt -lähteä, mutta minä en mielelläni jättäisi teitä yksiksenne." - -Lady Ingleby katsahti kelloon, nousi seisaalleen ja ojensi tohtorille -kätensä. - -"Te olette ollut enemmän kuin kiltti, Sir Deryck, kun saavuitte -itse luokseni. Minä en koskaan unhoita sitä. Ja minähän odotan Jane -Championia -- Dalmainia, tarkotan; miksi ystävämme menevätkään -naimisiin? -- tuossa paikassa. Hän saapuu suoraan kaupungista; vaunut -ovat lähteneet asemalle häntä noutamaan." - -"Hyvä", sanoi tohtori ja pani kätensä ristiin sellaisen miehen -vakavalla, äänettömällä hartaudella, joka haluten auttaa huomaakin -seisovansa sellaisen murheen edessä, jota ei kykene ymmärtämään eikä -lieventämään. - -"Hyvä -- hyvin hyvä", sanoi hän vielä astuessaan autoon, huomauttaen -sitten kuljettajalle: "Meillä on yhdeksän minuttia aikaa; ja jollemme -ennätä junaan, täytyy minun pyytää teitä ajamaan minut kaupunkiin asti." - -Ja hän sanoi "Hyvä!" kolmannen kerran ja entistä painokkaammin, -toinnuttuaan hämmästyksestään sen johdosta mitä oli nähnyt kun -moottori pyyhkäsi pitkin lehtokujaa. Sillä sivuutettuaan lady Inglebyn -vaunut palaavina asemalta muuten tyhjinä paitsi että istuimella -oli matkavaippa ja alligaattorinnahkainen matkalaukku, näki hän -jalosukuisen Mrs. Dalmainin kävelevän verkalleen puitten alla -vaipuneena sangen vakavaan keskusteluun hyvin pitkän miehen kanssa, -joka kantoi hattua kädessään antaen tuulen vapaasti puhaltaa paksun -pörrötukkansa läpi. Molemmat olivat liiaksi syventyneet puheluunsa -huomatakseen autoa; mutta kun mies käänsi kuihtuneet kasvonsa -toveriinsa päin, näki tohtori niillä saman toivottoman masennuksen -kivettyneen ilmeen, joka lady Inglebyn kasvoilla oli yllättänyt -ja surettanut häntä. Molemmat suuntasivat vitkalleen kulkunsa -herraskartanoon päin astuen parvekkeen juurelle vievää polkua pitkin. - -"Ilmeisesti -- siinä on _mies_", ajatteli tohtori. "No hyvä, olenpa -iloinen että Janella on hänet hinausköydessään. Sieluparat! Sallimus -on asettanut heidät viisaihin käsiin. Jos uskollinen neuvo ja -rehellinen suorapuheisuus voi ollenkaan hyödyttää heitä, niin saavat he -epäilemättä kuulla kumpaakin kelpo Janeltamme." - -Sallimus oli myöskin sovittanut Lontoon pikajunan myöhästymään yhden -minuutin, niin että tohtori kerkesi siihen. Se seikka oli myöskin -autonkuljettajan mieleen, sillä hänellä oli aikomus lähteä ajelemaan -hänen armonsa kamarineitsyen kanssa, jonka vapaa-ilta sattui täksi -päiväksi. Elämän kaikkein tärkeimmät tapahtumat saattavat toisinaan -riippua yhden ainoan minuutin sattumista. - - - - -Neljäskolmatta luku. - -MRS. DALMAIN ARVOSTELEE TILANNETTA. - - -"Näet siis, Jane", päätti lady Ingleby liikuttavalla äänensävyllä, -"että kun Mikael ei palajakaan kotiin, olen todella yksin." - -"Kun rakastaa Jim Airthia niinkuin sinä..." sanoi Jane Dalmain. - -"Rakastin ennen", pisti lady Ingleby väliin. - -"... rakastit ennen ja rakastat nyt", sanoi Jane Dalmain, "olisi tilasi -ollut paljon pahempi kuin yksinäisen naisen, jos Mikael todella olisi -tullut takaisin. Oi Myra! En voi kuvitellakaan sen kamalampaa oloa kuin -että nainen rakastaa yhtä miestä ja on samalla kiinnitetty toiseen koko -iäkseen." - -"En olisi silloin sallinut itseni rakastaa Jimiä", väitti lady Ingleby. - -"Lorua!" äännähti Mrs. Dalmain voimakkaalla äänenpainolla. "Myra -rakas, tuollaiset huomautukset vain raivaavat tietä paholaiselle ja -ovat hänen mielikuultaviaan. Useammat hyvät naiset ovat joutuneet -harhaan luottaessaan liiaksi kykyynsä hallita ja hillitä tunteitaan, -kuin suoranaisesta kiusauksesta laittomaan rakkauteen. Miesten laita -on erilainen; heidän kiusauksensa eivät ole niin hienoja. He tietävät -tarkoin mihin joutuvat, jos rupeavat leikittelemään tunteillaan. -Siksipä jos he aikovat lopulta tehdä oikein, huomaavat he vaaran jo -alusta pitäen. Meidän ei ole mahdollista kieltäytyä rakastamasta, -jos kerran olemme sallineet rakkauden vallita meitä rajattomasti. -Minä tiedän ettet sinä ensi asteella olisi välittänyt Jim Airthista, -jollet olisi ollut vapaa. Mutta kerta rakastuttuasi häneen -- jos niin -hirvittävä tapaus olisi sattunut kuin miehesi odottamaton palaus, -olisi ainoa varma ja kunniallinen keino sinulle ollut sanoa suoraan -lordi Inglebylle: 'Minä opin rakastamaan Jim Airthia luullessani sinut -kuolleeksi. Minä tulen aina rakastamaan Jim Airthia; mutta ennen -kaikkea halajan olla hyvä nainen ja uskollinen aviovaimo. Luota minuun -uskollisuuteeni; auta minua pysymään hyvänä.' Jokainen mies, joka on -sen nimen arvoinen, vastaisi luottamuksella sellaiseen vetoamiseen." - -"Ja ampuisi itsensä", arveli lady Ingleby. - -"Minä sanoin 'mies' enkä 'pelkuri'", huomautti Mrs. Dalmain hiukan -ivallisesti. - -"Jane, sinä olet niin ankara vaatimuksissasi", sopersi lady Ingleby. -"e käyvät niin hyvin yhteen sinun liinakaulustesi, suorien pukujesi -ja isojen kenkiesi kanssa. Minä en voi kuvitellakaan itseäni -liinakauluksessa enkä seisovani Mikaelin edessä tunnustamassa että -rakastan Jimiä." - -Jane Dalmain nauroi hyväntuulisesti, työnsi isot kätensä verkanuttunsa -taskuihin, ojensi näkyviin kookkaat ruskeat kenkänsä ja katseli niitä. - -"Jos 'ankarilla vaatimuksilla' tarkotat sitä terveellistä -vastenmielisyyttä että kammoo suoran tilanteen sekottamista vilpillisen -viisastelun vyyhteen, niin tunnustan itseni siihen syntiin vikapääksi", -sanoi hän. - -"Oi, älä matki Sir Deryckiä", rukoili lady Ingleby aivan muserrettuna. -"Sinun olisi pitänyt mennä hänelle vaimoksi! En ole voinut koskaan -ymmärtää kuinka sellainen taiteilija, sellainen runoilija, sellainen -valikoiva idealisti kuin Garth Dalmain on saanut päähänsä rakastua -_sinuun_, Jane!" - -Äkillinen naisellisen hellyyden pilkahdus kirkasti Janen levollisia -kasvoja. "Vaimo" säteili niistä näkyviin yksinkertaisella, -itsetiedottomalla hohteella. - -"En minäkään voi sitä ymmärtää", vastasi hän hennosti. "Kesti kolme -vuotta ennenkuin voin keksiä sen olevan kieltämättömän tosiasian." - -"Minä otaksun että olette hyvin onnelliset", huomautti Myra. - -Jane pysyi vaitonaisena. Ankarillakin luonteilla on pyhimysarkkusensa -joihin he kätkevät aarteensa, jottei uteliaan maailman silmät niitä -katseillaan loukkaisi. - -"Muistan kuinka tuon surullisen tapahtuman jälkeen vihasin sitä -päähänpistoasi", jatkoi Myra, "että kytkit itsesi edelleen kiinni -sokeaan mieheen." - -"Oh, hiljaa", sanoi Jane Dalmain nopeasti. "Maa jolleka astut on pyhä, -ja sinä unhotat ottaa kengät jaloistasi. Ensiksikin on suloisin asia, -mitä mieheni ja minun välillä koskaan on tapahtunut, se että opimme -yhdessä suutelemaan tuota ristiä." - -"Kaikkein rakkahin vanha sielu!" huudahti lady Ingleby liikutettuna; -"sinä ansaitsit tulla onnelliseksi. Mutta siitä huolimatta en voi -ymmärtää miksi et mennyt Deryck Brandin vaimoksi." - -Jane hymyili. Hän ei voinut itse saattaa miestään keskustelun -esineeksi; mutta hän antautui mielellään tähän arvostelevaan -pohdintaan, jotta johtaisi lady Inglebyn pois tämän omien huolien -muistelemisesta; siksipä hän otti puheenaiheeksi erinäisiä häntä ja -tohtoria koskevia seikkoja. - -"Rakkaani", hän sanoi, "Deryck ja minä olimme kahta siksi vallan -erilaista ainetta, ettei meitä voitu juottaa yhteen avioliiton kautta. -Kaikki meidän mielipiteemme olisivat törmänneet yhteen ja kaikki meidän -erilaisuutemme ammottaneet näkyviin perin julmasti. Ominaisuudet, -jotka auttavat täydellistä ystävyyttä syntymään, eivät suinkaan aina -takaa täydellisen avioliiton muodostumista. Oli aika jolloin olisin -kernaasti ruvennut Deryckin vaimoksi jos hän olisi pyytänyt minua, -yksinkertaisesti siitä syystä että sokeasti luotin hänen arvosteluunsa -kaikista asioista, eikä ikinä olisi pistänytkään päähäni kieltää -häneltä mitään mitä hän pyysi. Mutta siitä ei olisi suinkaan ollut -seurauksena meidän molempien onni. Ei minulla myöskään ollut siihen -aikaan mitään käsitystä siitä mitä rakkaus todella on. Minä en -ymmärtänyt rakkaudesta enempää aina siihen asti kuin -- kuin Garth sen -opetti minulle, kuin sinäkään ymmärsit siitä ennenkuin kohtasit Jim -Airthin." - -"Toivon ettet viittailisi Jim Airthiin", pyysi Myra väsyneesti. -"En koskaan halua enää kuulla hänen nimeään. Enkä voi sallia -sinun otaksuvan, että ikinä olisin voinut taipua sinun 'ankariin -vaatimuksiisi' ja tunnustaa Mikaelille rakastavani Jimiä. Minä en -olisi tehnyt mitään senkaltaista. Minä olisin alistunut olemaan -joka suhteessa Mikaelin mieliksi ja _olisin pakottanut itseni_ -- -juuri niin, Jane; sinun ei tarvitse näyttää niin huvitetulta ja -epäuskoiselta; vaikka minä _en_ käytäkään liinakauluksia ja venekenkiä, -niin _voin_ silti pakottaa itseäni moniin asioihin -- minä olisin -pakottanut itseni unhottamaan että maailmassa on ollutkaan sellaista -ihmistä kuin Airthin ja Monteithin jaarli." - -"Oi, säästä häneltä edes se!" nauroi Mrs. Dalmain. "Älä hauku -miesparkaa hänen arvonimillään. Jos hänen pitää killua hirressä, niin -anna hänen ainakin killua pelkkänä Jim Airthina. Jos miehen kohtalo on -olla jumalaton konna, niin olisi niin äärettömän paljon ilkeämpi olla -konnamainen jaarli kuin konna millä muulla elämänasteella hyvänsä. -Siis, rakkaani, ei kannata jatkaa keskustelua otaksutusta tilanteesta, -jossa sinun ääntäsi todennäköisesti ei tulla lainkaan ottamaan -kuuleviin korviin. Mutta onneksi ei myöskään lordi Ingleby palaja -kotiin." - -"Onneksi!" ailahti lady Ingleby. "Totisesti, Jane, sinä et valikoi -käyttämiäsi sanoja, keksitpä niitä mitä vastenmielisimpiä. Olisitpa -kuullut kuinka tahdikkaasti tohtori puhui minulle siitä asiasta ja -kuinka hienotunteisesti hän viittasi kärsimääni tappioon." - -"Rakas Myrani", sanoi Mrs. Dalmain, "minä en osota myötätuntoisuutta -väärää tunnetta kohtaan. Ja jos Deryck olisi tiennyt että sydämesi -jo on kiintynyt toiseen mieheen, niin olisi hän -- sen sijaan että -uhrasi sinun takiasi neljä tuntia kalliista ajastaan -- lähettänyt -vain kuudenkymmenen pennin sähkösanoman: 'Sähkösanoma oli petkutusta. -Vastaanottakaa sydämelliset onnentoivotukseni!'" - -"Jane, sinä olet ihan raaka! Ja kun juuri olen kertonut sinulle näiden -kuluneiden viikkojen koko historian ynnä sen julman, sydäntäsärkevän -loppupäätöksen eilispäivänä, niin en voi käsittää kuinka voit -viittaillakaan sellaista kuin että sydämeni muka jo olisi kiintynyt -toiseen mieheen." - -Yht'äkkiä Jane Dalmainin koko käytös muuttui. Hän lakkasi näyttämästä -kiusoittavan huvitetulta ja taukosi heiluttamasta ruskeata kenkäänsä. -Hän suoristautui tuolillaan, otti pois polven toisen päältä, ja nojaten -molemmat kyynärpäänsä niille ojensi hän isot kelpo kätensä lady -Inglebylle. Hänen jalopiirteiset kasvonsa, yhdellä haavaa suurenmoisen -ankarat ja hellät, kuvastivat täydellistä naisellista myötätuntoa -ja ymmärtämystä. "Ah, armaani", sanoi hän, "nyt on meidän tultava -itse asian ytimeen. Olen tähän asti vain leikillä pyörähdellyt sen -ympärillä, jotta saisit aikaa virota kaikesta edellisestä tuskallisesta -mielenjännityksestä ja jotta minä itse saisin oikean käsityksen sinun -asemastasi koko sen laajuudessa. Nykyhetken oleellinen kysymys on tämä: -Aijotko antaa anteeksi Jim Airthille?" - -"Minä en saa koskaan antaa hänelle anteeksi", kuului lady Inglebyn -vastaus kuin matkojen takaa; "sillä jos antaisin hänelle anteeksi, en -voisi enää päästää häntä menemään." - -"Ja miksi päästäisitkään häntä menemään, koska kerran hänen -poistumisensa tekisi koko elämäsi orvoksi?" - -"Siksi", sanoi Myra, "että tunnen etten voi luottaa häneen; ja minä -en uskalla mennä vaimoksi miehelle jota rakastan niinkuin rakastan -Jim Airthia, jollen voi luottaa häneen yhtä ehdottomasti kuin luotan -Jumalaani. Jos rakastaisin häntä vähemmän, niin ehkä uskaltaisin. Mutta -minä tunnen häntä kohtaan jotakin jota en voi ymmärtää enkä määritellä; -sen vain tiedän että se aikaa myöten tekisi hänet niin rajattomaksi -herrakseni ja valtiaakseni että -- paitsi jos voisin ehdottomasti -luottaa häneen -- minua aivan pelottaa." - -"Eikö mieheen saa luottaa enää koskaan", kysyi Jane, "jos hän -äkkinäisen, tulisen kiusauksen kiehtomana on kerran tullut pettäneeksi -luottamuksesi?" - -"Se ei ole mitään kerrallista luottamuksen pettämistä", sanoi Myra. -"Se valaisee täydellisesti koko hänen rakkautensa luonteen -- _sen -lajisen_ rakkauden. Sen rakkauden intohimo tekee ihmisen itsekkääksi --- itsekkääksi aina siihen määrään että unohtaa erotuksen oikean ja -väärän välillä ja on välinpitämätön onnettoman rakkaudenesineensä -menestyksestä. Minun uljaan nimeni saisi häväistä; kunniani polkea -lokaan; nykyisyyteni raiskata; tulevaisuuteni murskata; mutta mitäpä -_hän_ siitä välittää? Se rakkaus mahtui kokonaisuudessaan yhteen -ainoaan lauselmaan: 'Sinä olet minun, et hänen. Sinun täytyy lähteä -pois minun kanssani'. Minä en uskalla luottaa rakkauteen joka ei -punnitse oikean ja väärän välillä. Me katselemme sitä erilaisilta -näkökannoilta. _Sinä_ näet ainoastaan miehen ja hänen kiusauksensa. -_Minä_ tunnen rakkauden arvaamattoman aarteen; siksi synti sitä -rakkautta vastaan tuntuu minusta anteeksiantamattomalta." - -Mrs. Dalmain katseli vakavasti ystäväänsä. Hänen järkähtämättömissä -silmissään kuvastui syvä suru. - -"Myra", sanoi hän, "sinä olet ehdottomasti oikeassa määritelmissäsi ja -johdonmukainen johtopäätöksissäsi. Mutta sinun erehdyksesi on tämä. -Sinä et tee mitään myönnytystä sellaiselle äkilliselle, epätoivoiselle, -ylivoimaiselle kiusaukselle, joka saattoi Jim Airthin lankeamaan. -Muista mitä kaikkea hän olikaan kärsinyt siihen saakka. Muista sitä, -Myra! Hän oli niin yksinään maailmassa; ei äitiä, ei vaimoa, ei naisen -huolenpitoa. Ja sitten nuo kymmenen kovaa vuotta, pahemmat kuin mikään -yksinäisyys, kun hän kärsi harhakuviensa tyhjiinraukeamisen kauhuja, -petetyksitulemisen häpeää, maanpakolaisuuden katkeruutta, ylvään -nimensä lokaan polkemista. Kaikkea tätä vastaan kamppaili hän kymmenen -pitkää vuotta, taisteli miehuullisen taistelun ja selvisi lopulta -voittajana. Sitten -- ankarana, karaistuna, yksinäisenä miehenä -- -miehenä joka oli kehittynyt korkeimpaan määrään miehen itsehankittua -itsenäisyyttä -- kohtasi hän sinut, Myra. Hänen ihanteensa palasivat, -puhdistuneina ja lujentuneina kärsimysten kireässä tulessa. Rakkauskin -tuli, tällä kertaa niin jättimäisenä voimana, että varhaisen nuoruuden -heikko liekki sen rinnalla tuntui vain vaivaiselta virvatulelta. Se -näytti uudelta ja koettelemattomalta kokemukselta, jonka veroista hän -ei ollut voinut uneksia elämän sisältävänkään. Kolmen viikon ajan -hän sai siitä nauttia; se kasvoi varmuudessa, kehittyi rikkaudessa -päivä päivältä; mutta sitä hillitsi teidän kärsivällinen odotuksenne -puhkeamasta täyteen kukkaansa. Sitten tuli isku -- niin hirvittävän -raskas hänen hienotunteisuudelleen ja hänen miehekkäälle ylpeydelleen: -kaamea tietoisuus siitä että hänen oma kätensä oli tuottanut -tappiota ja surua sinulle, jota hän olisi tahtonut suojella tuskan -valjuimmaltakin varjolta. Sitten hänen erehdyksensä myöntäessään väärän -ylpeyden astuneen teidän välillenne. Kolme viikkoa kalvavaa nälkää -ja katumusta; sitten sinun kutsusi, joka näytti vihdoinkin lupaavan -onnea kaiket surut kestettyä; sillä -- muista se -- kun _sinä_ olit -ennättänyt tyytyä hänen päätökseensä muka ehdottomasti lopullisena, -niin ettei uutinen lordi Inglebyn palauksesta sinusta enää merkinnyt -mitään tappiota sinulle ja hänelle, oli _hän_ vähitellen tullut -järkevämmälle katsantokannalle, jonka mukaan hän ei itse asiassa -ollutkaan kadottanut sinua. Sinä kutsuit häntä, ja hän tuli -- vielä -kerran hehkuen rakkaudesta ja varmuudesta -- ainoastaan kuullakseen -ettei hän vain ollut kadottanut sinua itseltään, vaan sai luovuttaa -sinut toiselle miehelle. Oi Myra! Etkö sinä voi tehdä myönnytystä -sellaisen hetken synnyttämälle tuliselle hulluudelle? Etkö voi huomata -että miehen todellinen voima hetkeksi kääntyi väärään suuntaan, lyöden -hänet itsensä maahan? Sanoit minulle nimittäneesi häntä pelkuriksi ja -petturiksi! Olisit voinut yhtä hyvin lyödä häntä! Sellaiset sanat sinun -huuliltasi tehosivat varmastikin väkevämmin kuin mitkään iskut. Myönnän -että hän ansaitsi ne; mutta olihan Pyhä Pietarikin kolmesti pelkuri ja -petturi, mutta hänen Herransa, tehden myönnytyksen kiusauksen äkkiä -mukaansatempaavalle puuskalle, ei kuitenkaan epäillyt hänen rakkautensa -alttiutta, vaan antoi hänelle tilaisuuden kolme kertaa julkisesti -tunnustaa syntinsä ja rakkautensa ja antoi hänelle sitten anteeksi. Jos -Jumalallinen rakkaus voi tehdä sen -- oi Myra, voitko _sinä_ päästää -rakastajasi lähtemään taas maailmaan, yksinään ja ilman anteeksiantavaa -sanaa huuliltasi?" - -"Kuinka minä tiedän että hän halajaa minun anteeksiantoani, Jane? -Hän jätti minut kuohuvan raivon vallassa ollen. Ja kuinka voi minun -anteeksiantoni saavuttaa hänet, vaikka olettaisi hänen haluavankin sitä -tai minun myöntävän sen? Missä hän nykyään on?" - -"Hän jätti sinut epätoivoissaan", sanoi Mrs. Dalmain "ja -- hän on -kirjastossa." - -Lady Ingleby lennähti pystyyn. - -"Jane! Jim Airthko tässä talossa! Kuka hänen salli tulla?" - -"Minä sen tein", vastasi Mrs. Dalmain levollisesti. - -"Minä toin hänet salaa tänne. Ei kukaan nähnyt meidän käyvän sisään -taloosi. Sen vuoksi minä lähetin vaunut tulemaan tyhjinä edeltäpäin -saavuttuamme puistotielle. Me kävelimme lehtokujaa pitkin, käännyimme -polkua pitkin parvekkeen juurelle ja pujahdimme sisään alemmasta -ovesta. Hän on istunut kirjastossa siitä alkaen. Jos päätät ettet tahdo -nähdä häntä, niin voin mennä alas ja ilmottaa sen hänelle; hän voi -poistua kuten tulikin, ilman että kukaan talonväestäsi tietää hänen -olleen täällä. Myra rakas, älä näytä niin hämmästyneeltä. Istuhan -toki ja päättäkäämme keskustelumme... Kas se oli oikein. Sinä et saa -hätäillä. Päätöstä, joka vaikuttaa miehen koko elämään, ei tehdä -kädenkäänteessä, ei tuntikaudessakaan. Lordi Airth ei halua väkisin -päästä puheisiin kanssasi, enkä minäkään tahdo yllyttää sinua siihen. -Hän ei hämmästyisi jos toisin hänelle sanan, ettet sinä mielelläsi -tahdo tavata häntä." - -"Enkö mielelläni?" huudahti Myra ristien kätensä. "Jane, jospa -tietäisit mitä minulle merkitsee pelkkä ajatuskin hänen näkemisestään, -niin et sanoisi 'etten mielelläni' vaan 'etten uskalla'." - -"Annahan minun kertoa miten me tapasimme toisemme", sanoi Mrs. -Dalmain, välittämättä Myran viime huudahduksesta. "Minä tulin -Charing Crossin asemalle hyvissä ajoin; poikkesin kirjakauppaan -ostamaan lisää sanomalehtiä; varasin itselleni tyhjän vaununosaston -ja istahdin sohvaan odottelemaan rauhassa junan lähtöä. Jim Airth -pyrähti asemalle viime tuokiossa, niin että hänellä oli vain minuutti -aikaa lunastaakseen pilettinsä ja ennättääkseen mukaan. Hän syöksähti -asemasillalle juuri kuin juna rupesi liikkumaan; hänellä ei ollut -aikaa etsiä tupakkavaunua, vaan avasi oven minun osastooni, säntäsi -suinpäin sisään ja tölmähti istumaan sanomalehtieni päälle; rupesi -sitten pyytelemään anteeksi holtittomuuttaan ja keksi viimein olevansa -tuomittu istumaan tuntikauden kahdenkesken sen ystävän kanssa, jolle -olit lähetellyt joka viikko kirjeitä Cornvallista ja josta nähtävästi -olit hänelle kertonut kauniita juttuja -- tahi joka tapauksessa asioita -jotka saattoivat hänet ottamaan minut uskotukseen. Hän tunsi minut -eräästä äskettäin otetusta valokuvastani, jota olit näyttänyt hänelle." - -"Minä muistan", sanoi Myra. "Säilytin sitä kirjesalkussani. Hän otti -sen siitä ja katseli sitä monesti. Minä puhuin hänelle usein sinusta." - -"Hän esitti itsensä yksinkertaisen suoravasti", jatkoi Mrs. Dalmain, -"ja sitten -- emme kumpainenkaan tienneet kuinka se oikein kävi -päinsä -- juttelimme muutaman minuutin perästä keskenämme kuin vanhat -tuttavat. Minä luulen että hän puolestaan käsitti minun kykenevän -vastaisuudessa lohduttamaan sinua -- näetkös että sinä olet hänen -ainoa ajatuksensa; myöskin luulen hänen toivoneen että hän minun -välitykselläni saisi sinun myöntämään hänelle sen mitä varten hän oli -matkalle lähtenyt -- mahdollisuuden esittää sinulle anteeksipyyntönsä. -Luonnollisesti ei meillä kummallakaan ollut vähintäkään aavistusta -siitä ettei eilinen sähkösanoma ollut todenperäinen. Hän aikoo lähteä -Amerikkaan aivan pian, mutta ei voi pakottaa itseään jättämään taakseen -Englantia ennenkun on pyytänyt ja saanut sinulta anteeksi. Hän olisi -kirjoittanutkin, mutta ei tuntenut kykenevänsä tulkitsemaan asiaansa -kuivilla paperilehdelle häthätää töhrätyillä selityksillä. Hänen -rakkautensa sinuun on sitä hyvin suurta, oikeata rakkautta, Myra." - -"Oi Jane", voihkasi lady Ingleby, "minä en voi päästää häntä menemään! -Ja kuitenkaan -- _en voi_ mennä naimisiinkaan hänen kanssaan. Minä -rakastan häntä koko olentoni joka hiukkasella, ja kuitenkaan en voi -luottaa häneen. Oi Jane, mitä minun pitää tehdä?" - -"Sinun pitää antaa hänelle tilaisuutta korjata erhetyksensä ja näyttää -olevansa se mies joksi hänet tunnemme. Sano hänelle ilman mitään -selittelyjä samaa kuin juuri sanoit minulle: _ettet voi päästää häntä -menemään_; ja tarkkaa kuinka hän vastaanottaa sen. Kuulehan, Myra. -Harvojen viime tuntien odottamattomat tapaukset oikeuttavat sinut -suomaan Jim Airthille tämän tilaisuuden. Sinun ei pidä ilmaista hänelle -viime uutisia. Vuosia sitten kun Garth ja minä olimme korjaamattoman -erehdyksen kautta joutuneet samallaiseen toivottomaan asemaan, keksi -Deryck keinon jolla pääsimme selviämään siitä. Hän neuvoi Garthia -_tuntemaan sokeutensa_ ja lausumaan mielipiteen, joka hänellä olisi -voinut olla ainoastaan näkevänä; se selvittäisi sotkuisen vyyhden. -Minun ei ole tarvis väsyttää sinua kaikkien yksityisseikkain -mainitsemisella; mutta niin juuri kävikin kuin Deryck aavisti, ja -siitä oli tuloksena meidän suuri onnemme. No, nyt sinun asemassasi -ollen pitää sinun antaa Jim Airthille tilaisuus tulla _tuntemaan -hulluutensa_, saavuttaa takaisin itsekunnioituksensa ja osottaa -ansaitsevansa sinun luottamuksesi. Oletko kertonut kenellekään toisesta -Kairon sähkösanomasta?" - -"En ole nähnyt ketään", sanoi lady Ingleby, "siitä hetkestä alkaen kuin -Sir Deryck lähti luotani ja sinä astuit sisään." - -"Se on hyvä. Siis olette sinä ja Deryck ainoat ihmiset koko Englannissa -jotka siitä tietävät. Jim Airth ei aavistakaan että hänen asemassaan -on sitten eilispäivän tapahtunut mitään muutosta. Käsitätkö mitä se -hänelle merkitsee, Myra?" - -Lady Inglebyn kalpeat kasvot lehahtivat helakan punaisiksi. "Oi Jane, -minä en uskalla! Jos hän taasen hairahtuisi..." - -"Hän ei hairahdu", vastasi lady Dalmain hyvin päättäväisesti; "mutta -jos hän niin tekisi, niin hän osottaisi -- kuten sanoit -- olevansa -arvoton nauttimaan sinun luottamustasi. Sitte -- voit antaa hänelle -anteeksi ja päästää hänet menemään." - -"Oi Jane, minä toivoisin ettet sinä olisi niin täsmällinen ihminen. -Minä olen niin peloissani; mutta oikeassa sinä olet. Ja, oma rakas -kulta, älä jätä minua. Ole minun luonani tämä koetus loppuun asti." - -"Minä en ole poissa Garthin luota ainoatakaan yötä, kuten tiedät", -sanoi Mrs. Dalmain. "Mutta hän ja pikku Geoff saapuivat tänä aamuna -Overdeneen; ja jos sinun autonkuljettajasi voi kyyditä minut sinne -illaksi, niin olen luonasi niin kauvan kuin tarvitset minua." - -"Ah, minä kiitän sinua", sanoi lady Ingleby. "Ja nyt sinä, Jane, olet -tehnyt kaiken voitavasi minun hyväkseni; ja Jumala vain tietää mitä -se oikein merkitsee. Nyt haluan olla aivan yksin tunnin ajan. Minä -tunnen että minun täytyy astua ratkaiseva askel ja päättää siitä mitä -minun oikeastaan on tehtävä. Minä olen sen velkapää Jimille, velkapää -itselleni, ollakseni varma siitä mitä aijon sanoa, ennenkuin näen -hänet. Tilaa sinä teetä kirjastoon. Sano hänelle että tahdon tavata -hänet, ja odotustunnin päätyttyä lähetä hänet tänne. Mutta, Jane, --- älä hiiskahda sanallakaan siitä mitä meidän kahden kesken nyt on -puhuttu. Saanko luottaa sinuun?" - -"Rakkaani", sanoi Mrs. Dalmain hellästi, "minä näyttelen osani loppuun -asti!" - -Hän nousi pystyyn ja seisoi uunimatolla katsellen miehensä maalaamaa -muotokuvaa lordi Inglebystä. - -"Ja kuule, Myra", sanoi hän viimein, "minun ei tarvitse huomauttaa -että olet tekemisissä sinulle tähän asti vielä aivan oudon tunnelaadun -kanssa. Et koskaan ennen ole läheisesti tuntenut sellaista luonnetta -kuin Jim Airthilla on. Hänen rakkautensa sinuun ja sinun rakkautesi -häneen sisältää syvyyksiä, joista sinulla ei vielä ole ollut käsitystä. -Muista se, kun teet johtopäätöksiäsi. Mieluimmin olisin sanonut: anna -vaistosi äläkä järkesi johtaa itseäsi!" - -"Minä ymmärrän tarkotuksesi", vastasi lady Ingleby. "Mutta minä en -uskalla olla vaistosta enkä järjestäkään riippuvainen. Minä en ole -tähän asti ollut mikään uskonnollismielinen nainen, Jane, sen tiedät; -mutta -- minä olen oppinut viimein vaikka myöhäänkin olemaan sitä; -ja minkä olen uskonnosta oppinut, sitä koetan käytännössä toteuttaa. -Minä tunnen olevani niin hämärässä ja vaikeassa asemassa, että olisin -halukas sanomaan: '_Siinäkin_ Sinun kätes johtaa minua, ja Sinun oikea -kätes tukee minua'." - -"Ah, sinä olet oikeassa", sanoi Jane syvimmällä, vakavimmalla -äänellään; "se on paras kaikista. Jumalan käsi yksin johtaa sinua -varmasti, pimeydestä valkeuteen." Hän kietoi käsivartensa hetkeksi -hellästi ystävättärensä vyötäisten ympäri. - -Sitten sanoi hän: "Minä lähetän hänet tunnin kuluttua luoksesi", ja -lähti huoneesta. Lady Ingleby jäi yksin. - - - - -Viideskolmatta luku. - -KOETUS. - - -Myran arkihuoneen ovi avautui rauhallisesti, ja Jim Airth astui sisään. - -Myra odotti häntä istuen hiljaa sohvassa, kädet ristissä helmassaan. - -Huone tuntui olevan täynnä kukkia ja suloista päivänpaistetta. - -Jim Airth sulki oven perästään ja jäi sitte seisomaan hänen eteensä. - -Tuokion ajan he katselivat kiinteästi toisiaan silmiin. - -Sitten puhui Jim Airth hyvin matalalla äänellä: "Olit hyvin hyvä kun -vastaanotit minut", sanoi hän. "Se on melkein enemmän kuin uskalsin -toivoakaan. Minä lähden Englannista muutaman tunnin perästä. Kovaa -olisi ollut lähteä -- ilman tätä. Nyt se käy helpommin." - -Myra kohotti jälleen katseensa hänen kasvoihinsa ja odotti äänettömänä. - -"Myra", sanoi Jim Airth, "voitko antaa minulle anteeksi?" - -"Minä en tiedä, Jim", vastasi hän hennosti. "Minä tahdon olla -rehellinen sinua ja itseäni kohtaan. Jos olisin vähemmän pitänyt -sinusta, voisin helpommin antaa anteeksi." - -"Minä tiedän sen", sanoi mies. "Oi Myra, minä tiedän sen. Enkä minä -tahdo että sinä helposti soisit minulle anteeksi niin suurta syntiä -rakkauttamme vastaan. Mutta, rakas -- jos sinä ennen lähtöäni voisit -sanoa: 'minä ymmärrän', niin se merkitsisi minulle melkein enempää kuin -että sanoisit: 'minä annan anteeksi'." - -"Jim", sanoi Myra, suloisessa äänessään hellä värinä, "minä ymmärrän." - -Jim Airth astui lähemmäksi ja otti hänen kätensä omiensa väliin, -pidellen niitä hetkisen hellän kunnioittavalla otteella. - -"Minä kiitän sinua, rakkaani", sanoi hän. "Sinä olet hyvin hyvä." - -Sitten hän päästi irti Myran kädet, ja tämä risti ne jälleen -helmassaan. Jim Airth asteli uuninreunustan ääreen ja katseli liljoja -ja sananjalkoja sen juurella. - -Myra huomasi hänen leveäin hartiainsa lysähtävän kokoon, aivan kuin -niiden olisi ollut vaikea kannattaa pystyssä hänen päätään. Minne -oli jäänyt sen miehen hilpeä, uljas ryhti, joka kiipeili Cornwallin -kallioilla, vihellellen kuin mustarastas? - -"Jim", sanoi Myra, "täydellisesti ymmärtäen annan tietysti -täydellisesti anteeksikin, jos vain anteeksianto meidän välillämme on -mahdollinen ja tarpeellinen. Minä olen ajatellut tätä siitä asti kuin -tiesin sinun olevan täällä, ja olen itsekseni ihmetellyt miksi minusta -tuntui niin mahdottomalta sanoa: 'minä annan sinulle anteeksi'. Ja Jim --- minä ajattelen että se on sen vuoksi että sinä ja minä olemme niin -_yhtä_, ettei välillämme ole lainkaan tilaa sellaisille asioille kuin -anteeksipyynnölle ja -annolle meidän kesken. Täydellinen ymmärtämys -ja hairahtumaton rakkaus ottavat sen sijan, joka vähemmin toisistaan -pitävien välillä jäisi anteeksiannolle." - -Jim Airth kohotti hetkeksi katseensa, joka oli niin täynnä äänetöntä -tuskaa että Myran sydäntä kirveli. - -"Myra, minun täytyy lähteä", sanoi hän katkonaisesti. "Minulla oli niin -paljon kerrottavaa sinulle; niin paljon selitettävää. Mutta kaikki -sellainen tuntuu tarpeettomalta, sen pyyhkäisi pois sinun jumalallinen -hellyytesi ja ymmärtäväisyytesi. Koko elämäni ajan kannan, sydämeni -sisimpään sopukkaan piirrettyinä, näitä sinun sanojasi. Oi rakkaani --- rakkaani! Älä puhu enää mitään! Anna niiden olla viimeiset sanasi. -Sitä vain pyydän -- saanko sanoa sen? -- ettet koskaan ajattelisi -minusta sellaista mikä surettaisi ihanata elämääsi. Minä olen lähdössä -Amerikkaan -- uusien otteiden suurelle kisakentälle; maahan missä mies -voi tehdä työtä ja elää vilpittömästi; missä vakavimmat pyrkimykset -saavuttavat täydellisintä menestystä, ja missä miehen voimalla on -laajin vaikutusala. Minä tahtoisin, Myra, että sinä ajattelisit minua -elävänä, työtätekevänä ja eteenpäin pyrkivänä miehenä; ei minään -karille ajautuneena raukkana. Mutta jos minä kertaakaan tuntisin -luisuvani alaspäin, niin silloin kuulisin varmasti sinun rakkaan -äänesi, niinkuin se kerran lauloi vieressäni päivänpaisteisena -pyhäiltana pienessä Cornwallin kyläkirkossa: '_Oi Luoja, joka -pelastat_'... Ja -- kun ajattelen sinua, rakkaani -- oma rakkaani! -- -niin tiedän että elämäsi on joka hetkenä hyvä ja kaunis, ja että olet -onnellinen kun rinnallasi on" -- hän kohotti katseensa lordi Inglebyn -muotokuvaan; se viivähti hetkisen noilla ystävällisillä, levollisilla -kasvoilla -- "kun rinnallasi on eräs miesten paraita", sanoi Jim Airth -uljaasti. - -Hän loi viimeisen silmäyksen Myran kasvoihin. Hiljaisia kyyneleitä -tippui verkalleen niitä myöten alas hänen ristissä oleville käsilleen. - -Tuskan kouristus värisytti Jim Airthin järeitä kasvonpiirteitä. - -"Ah, minun täytyy lähteä, minun täytyy lähteä", sanoi hän äkkiä. -"Jumala suojelkoon ja varjelkoon sinua aina!" - -Hän kääntyi niin nopeasti poispäin että hänen kätensä oli jo -lukonkahvalla, ennenkuin Myra tavotti hänet, vaikka tämä hypähti ylös -paikaltaan ja lensi kuin lintu huoneen läpi. - -"Jim", huohotti hän melkein hengettömänä. "Pysähdy! Ah, pysähdy! Kuule! -Odota! -- Jim, minä olen aina tuntenut -- kerroin sen Janellekin -- -että jos antaisin sinulle anteeksi, niin en päästäisi sinua menemään." -Hän kietoi käsivartensa hänen kaulansa ympäri, Jimin seistessä ja -tuijottaessa häneen aivan ällistyneenä. "Jim, oma lemmittyni! Minä en -voi päästää sinua menemään; tahi jos sinä menet, niin täytyy sinun -ottaa minut kanssasi. Minä en voi elää ilman sinua, Jim Airth!" - -Kymmenen sydämentykytyksen ajan seisoi mies aivan hiljaa paikallaan, -naisen riippuessa hänen kaulassaan ja painaessa kuumeiset kasvonsa -hänen poveansa vasten. - -Sitten puhkesi hänen rinnastaan niin hirvittävä parahdus että Myran -sydän lakkasi lyömästä. - -"Oi Jumalani", huusi hän, "tämä oli pahinta kaikista! Olenko minä -langetessani vetänyt _hänetkin_ mukanani? No niin, nyt olen tosiaankin -murtunut mies -- aivan murtunut. Mitä merkitsi minun ylpeyteni, minun -kunniani, minun itsekunnioitukseni menetys tämän rinnalla? Olenko -minä tahrannut hänen ihanan valkeutensa; horjuttanut hänen suloisen -puhtautensa ylhää ankaruutta? Oi, ei tätä -- Jumalani, ei tätä!" - -Hän nosti hänen kätensä kaulaltaan, tarttui kiinni hänen ranteisiinsa -ja painoi ne väkisin alas, siirrähtäen samalla takaperin, niin että -Myran täytyi jälleen kohottaa päätänsä. - -Sitten, pusertaen hänen kätensä rintaansa vasten, sanoi hän: "Lady -Ingleby, nostakaa silmänne ja katsokaa minua kasvoihin." - -Verkalleen -- verkalleen -- Myra kohotti harmaat silmänsä ylöspäin. -Miehen tulisuus vaikutti häneen; hän tunsi hänen ankaran voimansa -vallitsevan itseään, kuten niin usein ennenkin. Hän voi tuskin havaita -tuskaa Jim Airthin kasvoilla, niin tuikeasti liekitsivät tämän siniset -silmät. - -"Lady Ingleby", sanoi hän, ja ote Myran ranteiden ympärillä tiukkeni. -"Lady Ingleby -- me seisoimme kerran ennenkin tällä tapaa, te ja minä, -kapealla hiekkakaistaleella. Julma meri nuoleskeli sitä herkeämättä. -Korkea kallio kohosi edessämme -- meidän ainoana turvapaikkanamme. Minä -pidin samalla tavalla teistä kiinni ja sanoi: 'Meidän on kavettava --- tai hukuttava'. Muistatteko? -- Sen sanon nyt uudelleen. Ainoa -pelastuskeino, mikä on oikea ja meille mahdollinen, on vaikea ja ja -jyrkkä; mutta meidän täytyy kiivetä. Meidän täytyy nousta oman alemman -itsemme yläpuolelle; kauvas pois tuolta kapealta, vaaralliselta -hiekkakaistaleelta; kauvas pois tulisen kiusauksen mylvivän meren -läheisyydestä; ylös viileätuuliselle kallionkielekkeelle, ylös siniseen -ylhäisyyteen, kunnian ja oikeamielisyyden ja täydellisen puhtauden -vapaaseen ilmapiiriin. Sinä seisoit siellä ylhäällä aina tähän asti; -sinä seisoit siellä -- uljaana ja ihanana. Minä vedin sinut alas --- Jumala antakoon minulle anteeksi, minä saatoin sinut vaaralle -alttiiksi... Hiljaa! Kuule mitä sanon! Sinun täytyy kiivetä uudestaan; -sinun täytyy kiivetä yksin; mutta kun minä olen mennyt pois, on -sinun helppo kiivetä. Sinä huomaat pian taas seisovasi, turvallisena -ja ylväänä, korkealla noitten pettäväisten, vaarallisten vesien -yläpuolella. Anna minulle anteeksi, jos minä tunnun sinusta raa'alta." -Hän pakotti hänet lempeällä väkivallalla peräytymään sohvaan asti. -"Istu tähän", sanoi hän, "äläkä nouse ennenkun olen jättänyt kotisi. Ja -jos milloin ikinä tällainen hetki taas yllättää teidät, lady Ingleby, -niin muistakaa että koko sen häpeä on minun... Hiljaa, sanon minä; -hiljaa! Ja tahdotteko nyt päästää irti käsistäni?" - -Mutta Myra tarrautui kiinni noihin isoihin kouriin, nauraen ja itkien -ja yrittäen puhumaan. - -"Oi Jim -- oma Jim! -- sinä et voi jättää minua yksin kiipeämään, -koska minä olen kokonaan sinun omasi, vapaa kuulumaan sinulle eikä -kenellekään toiselle miehelle; ja yhdessä me, Jumalan kiitos, voimme -seistä kallionkielekkeellä, jolle Hänen kätensä on meitä johtanut. -Rakkahimpani -- Jim, minun rakkahimpani -- älä työnnä minua pois -tyköäsi, sillä minun pitää riippua sinussa kiinni siksikuin olet -lukenut nämä sähkösanomat. Oi Jim, lue ne pian!... Sir Deryck Brand toi -ne tänne kaupungista tänään iltapäivällä. Ja oi, anna anteeksi etten -heti kohta kertonut niistä sinulle... Minä tahdoin että sinä näyttäisit -olevasi se, jonka tiedän sinun olevan, uskollinen, altis, kunnioitusta -ansaitseva, uljas, se mies kaikkien miesten seassa johon minä luotan; -se mies, joka ei koskaan petä minua ylöspäin kiivetessämme, kunnes -seisomme yhdessä Jumalan iankaikkisten kukkuloiden sinertävässä -ylhäisyydessä... Oi Jim..." - -Hänen äänensä heikkeni ja sortui tykkänään; sillä Jim Airth polvistui -hänen jalkainsa juuressa, pää hänen helmassaan, käsivarret hänen -ympärillään, nyyhkyttäen niinkuin vain väkevä ja ankara mies voi -nyyhkyttää, kun hänen sydämensä on ollut särkymäisillään ja lohdutus on -sille tullut aivan äkkiä. - -Myra laski kätensä hellästi hänen pörröiselle tukalleen. Siten he -olivat pitkän aikaa, puhumatta, liikkumatta. - -Ja noina pyhinä minuutteina Myra oppi läksyn, jota kymmenen vuoden -avioliitto ei vielä ollut voinut hänelle opettaa: että ankarimmassakin -miehessä toisinaan pilkistää näkyviin ikuinen lapsi -- kiihkoinen, -vallanhaluinen, oikullinen, alituista hoivaa kaipaava; ja että jokaisen -naisen rakkaudessa täytyy sen vuoksi olla ikuinen äidillinen aines -- -hellä, ymmärtäväinen, kärsivällinen; järkevä mutta alati antautuvainen; -kykenevä kärsimään ja valmis anteeksi antamaan. - -Vihdoin kohotti Jim Airth päätään. - -Laskevan päivän viimeiset säteet, tunkeutuen huoneeseen -lännenpuoleisesta akkunasta, loivat kultaisen sädekehän hänen ylitseen -kallistuvan suloisen naispään ympärille. Mutta hän näki siinä -heijastuksen paljon korkeammasta valosta kuin mitä mikään maallinen -päivänpaiste kykenee luomaan. - -"Myra?" kuiskasi hän, äänessään palvomisen ja ihmetyksen väristys. -"Myra? Mitä se on?" - -Ja ristien kätensä hänen edessään polvistuvan miehen kaulan ympäri, -painoi hän hänen päänsä povelleen ja vastasi: - -"Minä olen oppinut läksyn, oma lemmittyni; läksyn jonka ainoastaan sinä -voit minulle opettaa. Ja minä olen hyvin onnellinen ja kiitollinen, -Jim; sillä minä tiedän että viimeinkin olen -- että juuri minä -- olen -kyllin valmis ja kykenevä aviovaimoksi." - - - - -Kuudeskolmatta luku. - -"MITÄ ME KIRJOITAMMEKAAN?" - - -Moorheadin majatalon halli tuntui hyvin tutulta ja kodikkaalta Jim -Airthista ja Myrasta, kun he sinne saavuttuaan seisoivat yhdessä -katsellen ympärilleen. - -Jim oli pannut sydämenasiakseen viedä vaimonsa sinne vihkimispäivänsä -illalla. Sen vuoksi he olivat lähteneet kaupungista heti juhlamenojen -päätyttyä; söivät päivällistä matkalla ja seisoivat vihdoin, kuten niin -monesti ennenkin olivat seisoneet toisilleen hyvää yötä toivottaessaan, -öljylampun valjussa valossa marmoripöydän ääressä. - -"Oi rakas Jim", kuiskasi Myra, vetäen syrjään matkavaippaansa, "eikö -tämä kaikki näytä niin hassulta? Katsohan tuota vanhaa kelloa! Viisi -minuuttia yli 10. Murgatroyd-neidit ovat varmastikin jo menneet -yläkertaan jäykässä juhlasaatossa täsmälleen neljä minuuttia sitten. -Katsopas peuranpäätä! Tuohon ylimmäiseen sarvenkärkeen sinä aina -ripustit hattusi." - -"Myra..." - -"Niin, rakkaani. Oi, minä toivon että Murgatroydit ovat vielä täällä. -Katsotaanpas vieraskirjaan. Aivan niin, kas tuossa! Siinä on heidän -nimensä ja tulopäivänsä, mutta lähtöpäivästä ei merkkiäkään. Ja -- oi -rakkahimpani -- tuossa on 'Jim Airth' aivan niinkuin sen ensiksi näin; -ja aivan sen alla 'Mrs. O'Mara'! Kuinka hyvin muistan kun katsahdin -taakseni portaidenkäänteessä ja näin sinun tulevan ja lukevan sen ja -minä toivoin että olisin kirjoittanut paremmin." - -"Myra!..." - -"Niin, rakkaani. Tiedätkös että nyt lähden yläkertaan ja puran tavarat -matkalaukuista. Sitten tulen ulos kuusamamajaan ja istun luonasi kun -sinä tupakoit. Eikä meidän tarvitse välittää siitä että on myöhä; sillä -nuo armaat neidit eivät tiedä lainkaan meidän palanneen eivätkä siis -nuku ovet raollaan. Mutta oi Jim, sinun _täytyy_ -- vaikka olisi kuinka -myöhäistä -- paukuttaa kengilläsi käytävän permantoa, jotta melu saa -Susanna-neidin sydämen pamppailemaan odottamattomasta riemusta." - -"Myra! Kuule mitä sanon! Vaimo-kultaseni..." - -"Kyllä, armaani, kyllä tiedän! Mutta minä olen varma siitä että muuan -'täti Ingleby' juuri kurkistaa ulos pienestä konttoripesäsestään -käytävän toisessa päässä; myöskin on Polly lopettanut auttamasta -Samia kantamaan matkatavaroitamme yläkertaan, ja minä voin _tuntea_ -kuinka hän juuri kurottuu eturuumiillaan kaidepuun yli! Malta nyt -vielä pikku hiukkanen aikaa, rakas Jim. Riipustakaamme nyt nimemme -vieraskirjaan. Mitä me kirjoitammekaan? Oikeastaan olemme velvolliset -antamaan heidän tietää keitä me olemme. Ajatteles kuinka jännittävää -Murgatroyd-neideille! Mutta tällä kertaa aijon merkitä itseni sillä -nimellä, jota ylitse kaikkien nimien olen hartaimmin halunnut kantaa." - -Sitten, hymyillen iloisesti miehelleen ja kumartuen pöydän yli -piilottaakseen onnesta loistavat kasvonsa hänen ihailevilta -katseiltaan, tarttui vastaleivottu Airthin ja Monteithin kreivitär -kynään; ja malttamatta edes vetää hansikasta kädestään kirjoitti hän -Moorheadin majatalon vieraskirjaan selvin, rohkein kirjaimin oman -omituisen nimensä: - -Mrs Jim Airth. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Shenstonen rouva, by Florence L. Barclay - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SHENSTONEN ROUVA *** - -***** This file should be named 59833-8.txt or 59833-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/9/8/3/59833/ - -Produced by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |
