diff options
| -rw-r--r-- | 59479-0.txt | 4711 | ||||
| -rw-r--r-- | 59479-8.txt | 5093 |
2 files changed, 4711 insertions, 5093 deletions
diff --git a/59479-0.txt b/59479-0.txt new file mode 100644 index 0000000..6c662fe --- /dev/null +++ b/59479-0.txt @@ -0,0 +1,4711 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59479 *** + + + + + + + + + + + +ENKELTEN SUOJATIT + +Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan + + +Kirj. + +F. E. SILLANPÄÄ + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1923. + + + + +SISÄLLYS. + +Johdannoksi. +Emot ja poikaset. +Anna-vainaa ja Kalle-vainaa. +Muuan Tellervo-niminen. +Maantieltä maantielle. +Lumituisku. +Lapsen suru. +Tyhjä koti. +Koulu. +Kemppasen mukulat. +Käväisy. +Omistani ja omilleni. + + + + +JOHDANNOKSI + + + (Huomautus omille lapsilleni: Koska olette repineet sen "Kyrön + Joulun", johon Pappa oli kirjoittanut nämä täysin asialliset + "Muistelmat pikkupoikuutensa ajoilta", niin painetaan ne nyt + tähän, että saatte isoina lukea.) + +Haluan tämmöisessä kotoisessa joululehdessä, jota tuskin lukevat muut +kuin minulle tutut ihmiset, vielä uudestaan muistella joulua ja vähän +muitakin päiviä semmoisina kuin ne elin lapsuuteni ihanina hetkinä +Kierikkalan myllykolun partaalla. Olen sen jälkeen nähnyt hyviä päiviä +jos huonojakin, käynyt majoissa matalissa jos korkeissakin, iloinnut +ja joskus itkenytkin, mutta ilman runollista liioittelua voin sanoa, +että ihanimmat päiväni ja yöni, iltani ja aamuni olen viettänyt +isäni tekemässä pesässä Kierikkalan myllysillan päässä. En missään +ole saanut niin tyydyttäviä aterioita, ei missään minun ole ollut +niin mukavan lämmin sielun ja ruumiin puolesta kuin siellä oli. Ei +missään ole pihan ruoho ollut niin vehmasta eikä saunan löyly niin +makeata kuin siellä. Jos myöhemmin kirjailijana olen osannut kuvata +Suomen suvista luontoa, niin olen siihen alun saanut Myllyniitun +pensastoista, kun kuusivuotiaana karkasin sinne hämyssä maatamenon +aikaan, orjantappuroiden kukkiessa ja kolujen kohistessa. Minun ei +tarvitse lasketella mitään ammattilurituksia, kun niitä aikoja ylistän. +Minä olen yhdessä suhteessa tosiaan rikas ja onnellinen mies: minulla +on ollut erittäin kaunis ja ihana lapsuus. + +Enpä oikein tiedä mistä ja millä sanoilla alkaisin. Nämä palstat +kävisivät ahtaiksi, jos tahtoisin poimia joltisenkin osan silloisista +muistoistani. Toisaalta pelkään astuvani niille maille, joilla +kirjailijana jo olen liikkunut ja vielä tulen liikkumaan... + +Osaan tarkalleen sanoa, mikä on ensimäinen täsmällinen muistoni +tästä mailmasta. Minä olin kontillani pirtin penkillä pihanpuoleisen +sivuklasin pielessä ja katselin kuinka myllytietä meni mies ihmeellinen +prontteli olkapäällä. Minulle sanottiin, että Nikkilä vie myllyn +trattia. -- Myllyn tattia, hoin minä -- en osannut sanoa trattia. +Haaviston Hulta (silloinen Mäkelän Hulta) väittää minun sanoneen +myöskin mullu (kuten nyt omat lapseni) ja ikävän tullen aina pyytäneen +häntä kanssani "mulluahteelle" laulamaan kilpaa kosken kanssa. Sama +Hulta, orpanani, (pitäköön ylistyksen hyvänään) omasi muuten heleän +laulunäänen ja osasi paljon lauluja, piirsi ja leikkasi tuohesta +kauniita kuvia ja oli kaikin puolin silloin niinkuin nytkin ihmeellinen +ilmiö Pöllömäkelän sisarussarjassa. + +Aikaisemman lapsuuteni parhaita tovereita oli Akselin Ville, Jokelan +töllin silloisten haltijoitten Akselin ja Eeva-Kaisan poika. Hän oli +minua yli kaksikymmentä vuotta vanhempi ja pitivät aikuiset häntä +minulle käsittämättömistä syistä hiukan hesselinä, mutta minun kanssani +hän viihtyi erinomaisesti. Häneltä sain lahjaksi ensimäisen kappaleen +sitä työkalua, jolla sittemmin olen parhaat työni tehnyt, nimittäin +teräskynän. Mattilan Alpetin kanssa olin ongella ja Heikkilän Väinön +kanssa löin palloa -- ennen kuin hän rupesi käymään kansakoulua, mikä +seikka harvinaisuudellaan kohotti hänet minun silmissäni suhdattoman +korkealle. + +Meillä oli lehmä nimeltänsä Jertta. Kun minä olin niin pieni, etten +vielä kyennyt sitä laitumelle saattamaan, jätti äiti minut aamuisin +maata kun lähti viemään sitä Telimettään. Minä heräsin omia aikojani +lintujen lauluun ja vieressäni oli maitokortteli ja leivän palanen. +Kaikki oli muuten hyvin, mutta en saanut itse laukkuhousujeni +liivinnappeja kiinni, ne kun olivat jossain tuolla lapojen takana. +Tavallisimmin oli pelastuksenani Heikkilän Oskari, nykyinen isäntämies, +joka saattoi lehmiä siitä ohi Myllyhakaan. Lukemattomat kerrat hän +napitti liivini, eikä varmaankaan pane pahakseen, jos häntä nyt näin +julkisesti aikamiehenä kiitän. On niitä semmoisiakin siltä ajalta, +joille ei minulla ole mitään kiittämistä. + +Karjankuljetus, sekä oma että toisten, oli muuten hyvin tärkeä kesäisen +elämän ilmiö. Keväällä tulivat vanajalaiset yhdistyskarjaan. Se oli +iloinen päivä, täysivoimainen kevätjuhla. Paimenet tulivat eväineen +ja viipyivät koko päivän totuttelemassa karjoja toisiinsa, miehet +korjailivat aitoja, naiset keittelivät kahvia ja tekivät vispilöitä. +Pikkupoikiakin oli mukana. Yhdistyskarjasta kesä varsinaisesti alkoi; +siitä ruveten näki karjan kuljettajia aamuin illoin. Niistä muistan +erityisesti Yli-Vakerin isäntävainaan, joka piti lapset erittäin +hyvänä. Hän mielellään saatteli itse karjaa, jalassaan nuo kuuluisat +siniset röttihousut, joita värjättäväksi ottaessaan tamperelainen +värjäri epäili kraatarin sekaantuneen mitassaan. Se vainaa oli näet +siitä päiväntasaajan kohdalta tavallista rotevampi, jos oli muualtakin. +Hän piti lasten kanssa aika elämää ja makkaroita tehtäessä hän lauloi: + + Makkara kirisi kiukahalla, + minä perso penkin alla. + Kypsy kyrsä, kärsi perso. + Kyll' on kyrsän kypsymistä, + pahan person kärsimistä. + +Vanajalaisten karjotie oli minullekin kovin tuttu; sitä myöden käytiin +katsomassa Mäkelän mummua ja taataa (joka viimeksimainittu oli niin +Elias Lönnrotin näköinen, että hätkähdin, kun koulussa ensikerran +näin Lönnrotin kuvan, samoin äitini Helsingin Vanhankirkon edessä +nähdessään odottamatta patsaan). -- Ensin mentiin Pitkää kujaa, +sitten Ärrän kujaa ja sitten oli edessä matkan jännittävin taipale, +Jutilan Varve. Jutilassa oli ainakin joskus kovin vihainen sonni ja +sen vuoksi juostiin Varpeen tie aina sydän kurkussa. Eräänä suvisena +sunnuntaiaamuna olin äidin kanssa menossa Mäkelään, kun sonni yllätti +meidät. Kauhun vallassa kahmaisi äiti minut hartioilleen ja pääsi töin +tuskin aidan yli Vakerin rukiiseen, kun sonni jo heitti etujalkansa +aidan päälle. Molemmilla Varpeen veräjillä oli siihen aikaan hyvä +valikoima seipäitä, joita ihmiset kuljettivat turvanansa edestakaisin. + +Krapu on myös tärkeä tekijä lapsuuteni muistoissa. Niitä oli kovin +runsaasti Myllyojassa ja sai niitä sieltä melkein millä konstilla +vain. Se alue, jolla minä kravustin, ulottui kotoani alaspäin pitkin +Myllyniittuja metsään asti, josta en vieläkään tiedä kenen metsää +se on. Ainakin siellä jossain hyvin salaperäisessä paikassa on +Pyksyn Tasku. Ylöspäin ulottuivat retkeni läpi Heikkilän haan, siitä +Tättälän ja Hillun Rönksöjä pitkin Ruusin Rönksön rajalle, jonka yli +oli kielletty astumasta. Innokkaimpia kravustajia olivat Ketsiian +pojat, joitten kotopirtti oli ja on vieläkin Telisillan korvassa. +Sinne oli kotoani pitkä matka kaunista koivuhakaa, joka keväisin oli +kirsikukkasista valkoisena kuin lumi. + +Yleensä oli kesäisessä elämässäni joki paras toverini. Siellä minä +kolukistoissa kyykin ja hyräilin päivät pääksytysten. Heikkilän haassa +vanajalaisten myllyn raunioilla oli salaperäistä kihinää ja kohinaa, +siellä kasvoi mustia viinimarjoja ja harvinaisia vesikukkasia. Sillan +alla lenteli sinivihreitä vesikorentoja ja myllyn ruuhten takana +tuomiryteikössä kasvoi villiä humalaa. Keväisin joki tulvi ja vei +sillan mukanaan. Se oli tehtävä uudestaan. Joka talosta tuotiin hirsi +kansipuuksi ja niitten päihin hakattiin talojen puumerkit. Myöhemmin +kesällä, kun tulva oli laskenut, souti kiven takaa esiin sorsaemo +vastakuoritun poikueensa kanssa. Talvi-öinä nousi saukko avannosta ja +möhki ylös töllin tanhuville. Syysiltoina humahutteli huuhkaja Simunan +harjussa. + +Talven korkein kohta oli joulujuhla. Minä olin yksinäinen lapsi ja sen +vuoksi pyydettiin Syrjälän Väinö-orpanani meille aina jouluksi. Jo +aattoaamuna aikaisin, siihen aikaan kun vanajalaiset kilisevin kelloin +toivat takaniituilta jouluheinää, minä seista hytistelin pihalla Väinöä +odottamassa. Tuli itku silmääni, jollei Väinö ajoissa saapunut. Kun hän +sitten tuli, haettiin joulukuusi ja leikeltiin vähistä papereistamme +siihen koristeet. Heti kun rupesi hämyttämään mentiin saunaan, ja +sillaikaa tuli joulu: pahnat olivat lattiassa kun me palasimme. Pesästä +tuoksahti räätikkäloola ja pakarista likokala ja sianliha. Syötyä +Väinö, minä ja Mirri oikenimme pehmoisille pahnoille puolipukeissa ja +kuulimme unemme läpi, kuinka isä lampun ääressä omalla nuotillaan hyvin +hiljaa hyräili jouluvirttä. Siinä on minun tähänastisen elämäni korkein +runollisuus. Ei voi ihmisen ison eikä pienen olla sen ihanampi kuin +minun oli sillä hetkellä lämpöisessä onnellisessa pirtissä, kylläisenä, +puolinukkuneena, korvissa isän jouluhyräily ja sydämessä mutkaton +elämisen onni. + + * * * * * + +Väinö jäi meille pitkiksi ajoiksi joulun jälkeenkin. Kerran kävi +niin, että äitini tuli ostaneeksi meille hevosenkin, oikean elävän +karvajalan. Äiti on aina ollut arka eläinten puolesta ja kun meidän +ohi kerran hyöritteli ikäloppu musta, jonka polvet olivat kuin kunnan +vasarat ja kaula alaspäin sangalla, osti äiti sen muistaakseni +kahdeksalla markalla ja joillakin luontaisehdoilla omin päinsä +isän poissa ollessa. Väinö ja minä sillä sitten ankarasti ajelimme +lepänruotoja, kunnes aika täytettiin ja meille saapui erittäin +harvinainen virkailija, hevosennylkyri Hoivaliini jostain Tiipiän +takaa. Hän teki tehtävänsä arvokkaasti ja arvokkaasti häntä myöskin +kohdeltiin. Hän sai syödä yksinänsä ja minä luulen, että astiat sen +jälkeen pestiin katajavedellä ja ruuan loput hiljaa pimitettiin. Myös +luulen, että pienten puurmannien silmissä sinä aamuna oli kyyneleitä, +vaikka he jo salavihkaa tussahuttelivat tupakkisauhuja ja kirota +napauttelivat. + +Syrjälän Väinö minut opetti tavaamaankin, kirjaimet olin omin päin +oppinut. Olen lukenut satoja kirjoja, lukenut ja unohtanut, mutta aina +muistan Aapiseni, jonka oli kirjoittanut "Jyväskylässä Vapun päivänä +1876 Kustaa Kaunonen" ja jossa muun muassa sanottiin että: + + Mök-ki pien' on pa-rem-pi kuin ho-vi her-ra-mai-nen + Jos on siel-lä rak-ka-us ja rau-ha py-sy-väi-nen. + Ma-jas-sa-si ah-ke-ras-ti työs-sä o-le ai-na, + Kyl-lä Her-ra toi-mil-le-si me-nes-tys-tä lai-naa. + +Kun oikein saan tarpeekseni tämän mailman humpuukista, lähden sanan +suun lausumatta Myllykoluun. Hiukan haikeaksi vetää mieleni, kun en +enää löydä sieltä juuri muuta entistä kuin oman istuttamani piilipuun, +joka kai vahingossa on jäänyt kaatamatta. Poissa on ainakin entiseltä +paikaltaan asumus, niinkuin on sen rakentajakin jo mullan alla. +Kuivahtanut krapunsa menettänyt puro lirisee ikävissään niinkuin +entisiä aikoja kaivaten ja minusta tuntuu, etteivät ihmisetkään enää +ole yhtäläisiä siellä enempi kuin muuallakaan. Istun siellä asukkaitten +ihmeenä jossain puskan juuressa ja vuntierailen kaiken katoavaisuutta. +Minulta on iäksi mennyt se ihanuus, joka sisältyi lapsuuteeni, mutta +ehkäpä omat lapseni kokoavat sitä kultaa juuri parastaikaa. Kunpa +osaisin olla niin, etten heitä siinä häiritsisi. Että he saisivat +kootuksi kultansa yhtä sumentumattomana kuin minä olen saanut. + + + + +EMOT JA POIKASET + +Kappale suviyön sisältöä + + +Kevätviikkojen levoton riento on huomaamatta tyyntynyt alkukesän +hennoimmaksi hempeydeksi, lokaiset ratastiet ovat kuivahtaneet +ja pienen töllin pihamaalla versovat mehevä saunio ja punertava +tatarkasvi, joiden kesäisestä kasvukannasta voi arvioida asumuksen +ikää. Nokkonen edistyy aitan takana, kaura on oraalla ja tuolla +matalien salolehtojen välissä ja keskessä, mutkittelevan joen uoman +vaiheilla ovat entisten unohtuneiden pelto- ja niittytilkkujen +villiapilat herkullisimmalla nupullaan. Aikainen aamuaurinko näkee +siellä jänisemon alaleuan nopeasti vaappuvan eteen ja taakse, kun +se äänen kuulumatta napistelee kasvien vehmaimpia versoja. Ruohossa +sen lähellä on viisi harmaanruskeata, tuskin näkyväistä täplää; ne +ovat pieniä jäniksen selkiä nekin ja niiden sisässä virtaa hieno ja +lämmin jäniksen veri. Ne ovat äsken päässeet imemästä ja kevyt uni on +raukaissut ne ruohostoon suoden rauhan emolle, joka näihin aikoihin +tuskin koskaan saa nukahtaa. Nyt se siirtelee hiukan koipiaan ja +näykkii apilan päitä. Täällä on sentään paras rauha, mitä olla voi. +Töllikulmalla ei ole ainoatakaan koiraa, eikä ole vielä näkynyt +mitään muutakaan petoa täällä asutuksen äärillä. On hetkiä, joina ei +pitkäkään korva kuule värähdystäkään: juuri auringon nousun aikoina. +Silloin ei imetys keskeydy kertaakaan ja jänisemon suonissa käy himokas +vaistomainen kaipaus, että pian pääsisi näistä poikasista eroon; että +ne saisivat kukin kuunnella omilla korvillaan ja juosta omia latujaan, +jos peto tulee. + +Kyllä olikin vaivalloista tämän poikueen kantoaika. Siihen aikaan, +keväämmällä, emo oleskeli lähempänä kylää, sieltä löysi joskus hyvän +palan, kun ravinnon tarve oli kiihtynyt. Sepän riihiladon edessä oli +mainioita kauranpäitä, niitä olisi saanut syödä koko yön. Joskus +unohtui riihen seinälle raitapehkoon päiväuntakin nukkumaan, kunnes +kerran rävähti, rävähti toisen ja sitten alkoi kuulua omituinen +puhiseva ääni. Se ei vielä ollut pahinta, mutta kun vasara putosi +alasimelle: kilk-kalk, silloin maa maittoi. Se oli ilkeä ääni, sillä +sitä täytyi pysähtyä välillä kuuntelemaan, ja sitten taas juoksuun... +Mutta eräänä sateisena aamupäivänä vähää ennen poikasten syntymistä -- +kuului koiran lähenevä ulvonta. Se läheni lähenemistään, vaikka emo +laukkasi umpimähkää, paisuneen vatsan tuottaessa vaivaa hengitykselle. +Se läheni lähenemistään ja etäämpää kuului ihmisen kiivas huuto. Emo +pysähtyy kesken kiihkonsa, kunnes erottaa koiran läähätyksen ja tuntee +oman sydämensä ilkeästi sytkähtävän. Silloin hän taas loikkaa, niinkuin +jonkin vieraan voiman heittämänä, puskee päin aitaa, löytää lopulta +raon, jossa oksantyngät raapaisevat vatsanahkaa. Loikkaa avoimelle +pellolle ja loikkaa suoraan leveään valtaojaan, joka on täynnä viileätä +vettä. Pääsee miten kuten kynnetylle saralle, missä raskaat multatierat +tarttuvat käpäliin, joutuu lopulta maantielle ja pökähtää suuren miehen +jalkain juureen. Siitä äkkiä ympäri ja pitkin heinänsänkeä pois, pois. +Ei ole pienintäkään suojapaikkaa. Ruumis juoksee, mutta tahto on +seisahtunut. Takaa kuuluu koiran kiljunta. Mies on saanut sen kiinni ja +antaa selkään tottelemattomuudesta. + +Se laukka päättyi tänne salon sydämeen. Täällä syntyivät poikaset ja +täällä ne ovat jo viikon päivät imeneet ja tepastaneet. Täällä on +hyötykasvuista koivunvirpeä kulon jäleltä, on pajukkoa, on vadelman +vartta ja hylätyillä pelloilla metsistynyttä apilaa. Ja ennenkaikkea +täällä on rauhaa, päivät makailla ja yöt kuukkia pensaikossa. Jossain +tuolla etäällä on pari kolme matalaa ja hiljaista ihmisasuntoa, +saloseudun töllejä, joissa vain aamuin ja illoin on hiukan liikuntoa. +Päivisin siellä oleilevat pihamaiden nurkilla hiljaiset laihat lapset, +ani harvoin eksyen puron rantaan leipäkannikkaansa liottamaan. + + * * * * * + +Niin on laita jänisemon laitumilla, ja melkein yhtä autuasta on elämä +noissa asumuksissa. Vahvimmillaan on siellä tunnelma lauantai-iltana +saunan juuri selvitessä, kun västäräkki vielä viivyskelee poissa +pesästään puupinon vaiheilla ja salotöllin pieni poika seisoo +liivisillään veräjällä, kaikkien luonnon sanatonten salaisuuksien +virratessa hänen tajuunsa. Syvän rauhan harhakuva laskeutuu +ilmaan ja maahan, ei yksin tämän töllin tanhualle, vaan laajoille +aloille, noitten kaukaisimpienkin metsänrantojen takaisille maille, +toisenlaisten asumusten, puutarhojen ja ihmisten vaiheille. On +semmoinen kohta ajassa... + +Mutta pienen pojan tunnelma värähtää toiseksi, kun äiti tulee +lypsinkiulu kädessä navetasta pirttiin päin. Poika lähtee +vaistomaisesti äitinsä perässä, tullaan porstuan läpi matalaan +savuiseen pakariin. Kaikki tämä tapahtuu yhtä luontevasti kuin päivän +riutuminen illaksi ja yöksi. Maito valuu kohisten puisen hakosiivilän +läpi puiseen kulhoon; ja sen kohinan aikana nousee kissaemo vuoteeltaan +pakarin peräpuolesta, saapuu urahdellen ja venytellen survimaan äidin +liepeitä. Harmaat, mustan ja valkoisen kirjavat poikaset, joiden +silmäraot vasta toissa päivänä oikein aukenivat, lähtevät nekin +riepusijoiltaan työläästi rämpien ja kimeästi maukuen ja saavuttavat +emon hännän, juuri kun emon suu on päässyt kiihkeästi lerkkimään +lämmintä maitoa. Poikakin on saanut osansa ja tarkkaa syödessään kissan +kielen käyntiä ja punertavaa suumaloa. + +Vielä jälellä olevien ilta-askarten kautta johtelee aika ihmisensä +lyhyeen ajattomuuden keitaaseen, nukkumaan, edellistä hiukan +vaaleamman suviyön haltuun. Äiti syleilee ja suuteleekin salavihkaa +vieressään makaavaa ainoata poikaansa nurkkasängyssä peiton alla, isä +on huokaissut syvän huokauksen omassa sängyssään ja niin on pirtin +puolella uni tullut kuluneen päivän ja menneiden muistoissa, huomisen +ja tulevaisen kuvitelmissa. + +Pakarissakin vallitsee riepuvuoteella hiljaisuus. Poikaset ovat +nukahtaneet nisä suuhun ja siitä sikin sokin vierähtäneet mikä mihinkin +asentoon. Maidon valuessa on emokin hervahtanut pitkin pituuttaan +koivet oikosenaan, nauttien siitä, ettei tarvitse enempää piitata +poikasista, että ne itse kilvan ja kiihkeästi ottavat ottimensa eikä +mikään vaara uhkaa. Tämä nurkka on viehättävän pimeä, eikä koko +asuinrakennuksen piirissä kuulu yhtään hiiren hievahdusta. + + * * * * * + +Näissä salotölleissä asuu raatavia pariskuntia, joiden lapset ovat +vielä pieniä; täällä vallitsee siis teillä ja tanhuvilla vahva rauha +sunnuntaiyönäkin, kun ei ole yöjuoksijoita. Kun myöhäinen ilta on +täysin vakiintunut yöksi, näyttäytyy kissaemo pakarin rikkinäisessä +akkunaruudussa. Nopeasti ja äänettömästi se hypähtää pihamaalle ja +siitä muutamalla loikka-askelella pellonojaan. Sen kaikki aistit +tarkkaavat äänetöntä kesäyötä. Hännän äärimmäinen nipukkakin näyttää +jännittyneenä kuuntelevan; se näkyy varttuneiden piennarkorsien tasalla +ketterästi pystyssä ja vavahtaa hiukan. On kissaemon suurenmoisin +ajankohta, sillä on varaa ensi askeleillaan tekeytyä ikäänkuin hiukan +leikilliseksi. Huvikseen se tavoittaa suurta kovakuoriaista ja runnoo +sen hengettömäksi etukäpälillään. Sitten laajentuneet silmäterät taas +tuijottavat korsimetsää ja korva kuulee riihen tyköä hiiren vikinää. + +Sydänyön hetket kuluvat. Yhden aikaan käy mökin mies ulkona ilmaa +tunnustelemassa ja näkee silloin Mirrinsä liikkumattomana istuvan +aidaksella riihen takana. Mies tekee yksinäiset luonnonhavaintonsa ja +painuu sitten pirttiin vaimonsa ja poikansa henkeen. Kaikki on hyvin. +Huomenna, sunnuntaina, he menevät rippikirkkoon, urkuja ja saarnaa +kuulemaan... + +Mirri kuuli ja näki miehen ulkonakäynnin; se oli pieni hiljaisuuden +katkeama, joka samalla katkaisi öisen pyyntitunnelman tällä paikalla. +Mirri upotti pari kertaa kyntensä aidakseen ja laskeutui sitten +hiljallensa maahan haan puolelle. Ketterin juoksahduksin, välillä +aina pysähtyen, se eteni pitkin jalkapolkua niityn veräjälle, pujahti +alimmasta raosta ja otti haltuunsa pensastuneen niittymäen ilmiöt. Ne +olivat kaikki entuudestaan tuttuja, tästä mäestä Mirri oli tappanut +pari keltasirkkua ja yhden hyvälihaisen kerttulinnun. Täällä oli +parhaiksi avomaata, että voi aina todeta yksinolonsa, ja parhaiksi +suojaa väijytykseen. Täällä oli sellainen riistan runsauden tunne, +ettei oikein osannut alkaa väijyntääkään. Hän juoksi juoksemistaan +näitä suviyön oivallisia maita, kunnes tuli alueille, joilla hän ei +vielä koskaan ollut käynyt. Siellä hän istahti kannolle ja asettui +siihen tavalliseen liikkumattomuuden tilaansa -- jossa kissa ulkosalla +tuntee olonsa varmimmaksi. + +Siinä hän istui ja alkoi havaita silmissään aamun kirkastumista. +Samalla nousi saaliinhimo: hänen oli hiukkasen nälkä itsensäkin, ja +sitä paitsi tuntui maito runsaammin heruvan utareihin, josta tiesi, +että poikaset ovat kotona heränneet mankumaan. Eikös alkanutkin jo +ilma sädehtiä! Pensaasta pyrähti lintu, kissan takajalat jännittyivät, +silmät tulistuivat. Keikut minne keikut -- matka on pitkä, mutta -- ei, +ei vielä -- nyt, ei, no nyt: tsoi -- hukkaan pääsi. + +Mirri ei oikein käsittänyt, mistä ne kaikki äänet juuri sillä hänen +hyppynsä hetkellä syntyivät. Häntä kaarella ja silmissä villi ilkamo +Mirri seisoi sillä sijalla, jossa lintu äsken oli tepastanut. Eipä ole +tämmöistä ennen sattunut: lintu tiessään, sihinää ja suhinaa, aamu +yhä kirkastuu. Mirrin häntä huinahti kerran kahta puolta ja selkä +nousi köyryyn. Tuolla -- jänis! Ja tuolla -- ja tuolla. Aamun kirkkaus +jo pisti silmään ja orjantappura raapaisi nisään, kun Mirri syöksyi +lähimmän niskaan. Se yritti purra, mutta samassa se jo oikeni; se oli +poikanen. Iso jänis oli vähällä hypätä päälle, mutta hyppäsi kumminkin +syrjään, kiersi älyttömästi pensasta päästäen jonkinlaista ääntä. +Mirri tappeli silloin jo kolmannen kanssa, tunsi kipua silmäkulmassaan +ja näkönsä hiukan sumentuvan -- siitä vuoti verta. Kaksi oli vielä +jälellä, mutta pian olivat nekin nitistetyt. Iso jänis oli tällöin jo +kadonnut. + +Mirri huohotti suu auki, niin että hampaat näkyivät; toinen käpälä oli +viimeisen poikasen päällä. Sitten se pari kertaa nuolaisi valkoista +rintaansa, jossa oli runsaasti veritäpliä, väänsi päätänsä ja sitaisi +kipeätä silmäänsä. Aurinko oli jo selvästi näkyvissä, väsytti +ankarasti, mutta vielä oli kova ja vaarallinen työ edessä. Kissa tuntee +olonsa kaikkein arimmaksi silloin, kun se juoksee saalis suussa; +matalana ja häntä oikosena se livistää suoraan kotiin. Mutta kun Mirri +oli saanut ensimäisen poikasen haan puolelle, ei se malttanutkaan +edemmäksi, vaan palasi toista noutamaan ja haki ne sillä tavoin kaikki +siihen aidan viereen näreen juureen. Siitä alkoi pitkä ja rasittava +kotiinkanto, joka oli sitä vaarallisempi, mitä enemmän valo lisääntyi. + +Poikaset naukuivat vimmatusti, mutta emo kantoi kumminkin kolme +jäniksenpoikasta perille asti, ennenkuin rupesi omiaan imettämään. +Poikaset imivät kiihkeästi, kunnes hervahtivat pehmoisten jänisten +sekaan nukkumaan. + +Vasta ihmisten noustessa lähti Mirri kahta jälelle jäänyttä noutamaan. + + * * * * * + +Aamun kosteudessa paisuu auringonpaiste tunti tunnilta. Jos aika +sydänyön hetkinä on ollut painuvinaan jonnekin olemattomiin, niin +nousee se nyt taas ja laajenee yli kaiken. On päivä, kesäkuinen +sunnuntaipäivä. Pienen töllin poika makaa sängyssä juuri +heräämäisillään auringon lämpöön, joka osuu päin hänen poskeansa ja +kaulaansa. Kauan sitten hän uneensa kuuli isän ja äidin aamuliikkeet, +kuuli, että oli tapahtunut jotain erinomaista, jota äiti huusi isääkin +katsomaan. Tämä kuulo ponnisteli aikansa pojan unen kanssa mutta ei +saanut heräämään. Isän ja äidin äänet vaikenivat sitten hiljaisuudeksi, +josta pojan puoliksivalveutunut tajunta kyllä käsitti valon ja ilman +yhä varttuvan elämän. Tuo aikainen aamuelämys jatkui unen piirissä, +joka oheni ja laajeni ja vihdoin valui pois kahdesta leveään +tuijotukseen auenneesta silmästä. + +Poika näki pöydällä aamumaitonsa, kiskotteli nuoria jäseniään ja +kiepsahti sitten paitasillaan sängystä lattialle. Silmien rävähtämättä +hän katseli akkunanruutuja, kellontaulua, saapasparia, haukotteli niin +että pää järisi ja juoksi sitten kuin sanan saaneena pimeän porstuan +läpi pakariin. Aamuaurinko paistoi suoraan kissojen matolle, jossa +näkyi ihmeellistä joukkoa. Emäkissaa siellä ei ollut, mutta vallan +outoja karvaeläimiä makasi siellä oikosenaan kokonainen röykkiö. Niiden +välistä näkyi nukkuvien kissanpoikasten päitä. + +Poika muistaa, että nyt on pyhä, että isä ja äiti ovat lähteneet +kirkkoon ja jättäneet hänet yksin nukkumaan. Ja emo Mirrikin on +poissa. Olisiko tämä jokin semmoinen päivä, jona kaikkea tämmöistä +tapahtuu. Kenties tulee vielä ukonilma ennenkuin isä ja äiti palaavat. +Oli uhkaavan hiljaista ja auringon paiste ikäänkuin puhui jotain jo +unessa kuultua, ikäänkuin jotain noiden elävien puolesta. Aamun koko +erikoisuus kauhistutti lievästi paitasillaan olevaa poikaa. Hän ei +uskaltanut lähestyä vieraita eläviä, vaan kääntyi takaisin kasvoilla +itkun alkuilmeet. + +Mutta juuri silloin poukahti emokissa pakarin akkunalle rikkinäisestä +alaruudusta. Poika hätkähti nähdessään Mirrin kellertävissä silmissä +oudon julman ilmeen; se katsoi poikaan niinkuin viholliseen, toinen +silmä oli vielä samea. Sitten se naukasi matalasti ja hyppäsi takaisin +pihalle jatkaen siellä naukumistaan. Poika epäröi, mutta meni sentään +hänkin pihalle ja löysi pakarin akkunan alta vielä kaksi samanlaista +outoa karvaelävää; Mirri makasi niitten vieressä ja marisi nyt +väsyneesti. Kun poika lähestyi, alkoi se hykerrellä ja piehtaroida eikä +näyttänyt välittävän elävistä vähääkään. Poika uskalsi jo tarttua yhtä +koivesta; se oli siloinen ja hervoton. + +Poika ei kuullut mitään, mutta kissa kavahti jaloilleen ja kävi +kiihkeästi toista elävää niskasta, tivoi jaloillaan vauhtia ja +hyppäsi akkunalle. Samassa narahti tarhanveräjä; sieltä tuli Täti, +jota oli pyydetty kirkonaikana käymään poikaa katsomassa. Täti oli +pitkänenäinen, muikeahymyinen muija, joka puhui maireasti päivitellen +ja oli pojalle hyvin mieluinen vieras. Äiti oli järjestänyt niin, +että Täti sai tehdä pannukakkuja itselleen ja pojalle. Tämä oli +kaikin puolin suurenmoinen päivä: oli suvi ja sunnuntai, oli Täti ja +pannukakkuja ja Mirri oli saanut poikasilleen suunnattoman saaliin +kauniita jäniksenpoikasia. Isä ja äiti palaavat aikoinaan kirkosta +raukeina ja leppeinä. Kaikkialla uhkuu elämän yltäkylläisyys. + + + + +ANNA-VAINAA JA KALLE-VAINAA + + +Vain niillä nimillä minä olen ikäni kuullut heitä mainittavan. He +ovat minun sisareni ja veljeni, joista toinen kuoli ennen minun +syntymääni ja toinen minun ollessani vähän toisella vuodella, jo paljon +aikaisemmin oli äidiltäni kuollut yksi lapsi, mutta siitä minulla on +tuskin mitään mielikuvaa. Se syntyi ja kuoli jo äitini nuoruudessa... + +Nyt ovat syyspäivät taas tuoneet tullessaan alakuloisen kirkkautensa, +nuo kuulaat taivaat, joiden etäisillä äärillä katoavaisuuden ja +ikuisuuden ajatukset tuntuvat sopeutuvan samaan sointuun. Vaikka +tällä hetkellä katselen sitä ikkunalasin läpi, tunnen sen vaikutelman +vahvasti, sillä lievä sairaus on herkistänyt tajuntani. Tilanne antaa +aihetta jatkuviin juhlallisiin ajatuksiin. Minkään hetken sävy maan ja +taivaan olossa ei ole toisen hetken kaltainen, mutta joskus tuntuu tämä +hetken erikoisuus melkein kauhistavalta, sen lempeässä kuulaudessa voi +olla ailahdus yleiskohtalosta, joka näin välähdyksessä nähden tuntuu +keveältä ja hirmuiselta yhtaikaa. + +Tuolla menee köyhä leski-akka mökkiinsä ja hänen vaivainen kolmivuotias +tyttönsä kampeaa perässä. Heillä on puute ja tulee olemaan, mutta +yhä he häärivät laihoina ja laimeina. Viheliäinen ovi painuu heidän +perässään kiinni -- on kuin olisin nähnyt koko ihmiselon virran +sattumalta noin kapeana... Huomenna, sunnuntaina, vaimo veisailee +virsiä mökissään. + +Tämän hetken näkymätön jylhyys tuntuu koskettavan johonkin hyvin +etäiseen hetkeen, joka on minulle kovin läheinen, vaikken ole sitä +tietoisesti kokenut. Tulee pitkän pitkästä aikaa mieleeni nuo kuolleet +sisarukseni. Tunnen kuinka he tällä hetkellä koskettavat minun elämääni +sillä oikeudella, jonka luonto on heille varannut: että olemme samasta +emosta syntyisin. Kun minä olen yksin jäänyt eloon, tuntuu kuin olisin +heidänkin edustajansa täällä. Heillä on jotain sanottavaa, johon +minulla ei ole mitä vastata. Minun olisi varmaan elettävä heidän +kaikkein puolesta ja ellen sitä jaksa, on minun kai herettävä elämästä. +Kun en tunne heidän muotojaan, olen näkevinäni vain heidän katseensa, +jotka tällä hetkellä tulevat minua kovin lähelle, ikäänkuin vaativat +minua palaamaan heidän kanssaan sinne syyskesän aurinkoihin, joista +heidän silloin oli lähdettävä. + +Pienen mökin vanhempi lapsi, Anna-niminen tyttö oli ollut sairaana +muutamia päiviä, mutta oli ilmeisesti paranemaan päin sinä päivänä, +jota mielikuvitukseni nyt etsii kolmenkymmenenviiden vuoden takaa. + +Sairaus, varsinkin lapsen sairaus, tuo mökin arkielämään oudon ja +painostavan lempeyden. Mökinväen tavalliseen kotioloon kuuluu lasten +rehkimistä, jota lyhyet itkut katkaisevat, ja vanhempien mietoa +tiuskimista ja pientä torailua, joka ei merkitse sen enempää, mutta +antaa elämälle tukevan ja asiallisen arkipäiväisyyden tunnun. Jatkuvat +vastukset ja niiden jatkuva voittaminen, se on ihmisten toivottavin, +luonnollisin kulku myöhäistä kuolinpäivää kohden. Mutta kun pienokainen +sairastuu vuoteenomaksi, silloin nuo tarpeelliset pikku vastukset +ikäänkuin lauhtuvat, eikä makaava lapsikaan tunnu erikoiselta +vastukselta. Sehän voi kuolla siihen kipuunsa ja sehän olisi lapsen +kannalta korkein onni -- eikä köyhäkään vanhempi suo lapselleen muuta +kuin onnea. + +Niin olivat mökissä päivät kuluneet tuon onnen aavistuksissa. Yhteen +aikaan lapsi oli kovin kuuma, se ei avannut silmiään, mutta puhui +jotakin taivaasta; sitten se vallan vaikeni ja hypisteli heikosti +peitettään. Isä ja äiti katsoivat silloin toisiinsa, äidin silmään tuli +kyynel ja hän luki hiljaa Herran-siunauksen. + +Mutta tämä vakava hetki oli lyhyt. Tyttö painui uneen, hikoili kovasti +ja näytti siitä alkaen toipuvan. Lauantaiaamuna se istui vuoteessa ja +söi, kun isä lähti kylälle. Ja kun isä päivemmällä palasi, juoksi tyttö +vastaan oudostuttavan iloisena. Tytön ulkonäössä -- ihossa ja katseessa +-- tuntuivat kivun jäljet; siitä sen ilon outous. Sitä ei voinut +vieläkään mistään torua koko sinä päivänä ja ihmeellistä oli, ettei se +tehnytkään juuri mitään pahaa. Painostava lempeyden häivä viipyi yhä +mökkiläisten elossa. Syksyinen lauantai-iltakin oli ikäänkuin liian +tyyni ja kuulas. Vaimon viikolla kuiskaama Herran-siunaus ikäänkuin +viipyi vielä ilmassa. Mutta ihmisten on elettävä -- myöskin hiljaisen, +painostavan onnellisuuden hetkinä. + +Sunnuntai-aamuna lähetti mummu pikku Hilman katsomaan, joko Anna +on loppunut. Hilma pysähtyi aurinkoisen tuvan ovensuuhun ja näytti +arastelevan Annaa, joka oli polvillaan penkillä sivuakkunan ääressä ja +leikki syyskärpästen kanssa. -- Annahan oli parantunut jo. -- Niin oli. + +Oleiltiin, mutta ei syntynyt iloista telmimistä Hilman ja Annan kesken, +vaikka oli kaunis sunnuntai ja siistitty tupa. Hilma oli vain niinkuin +pois lähtemässä ja lähtikin vihdoin. Kuka siinä lie keksinyt, että Anna +menisi Hilman mukana mummun luo. Mitään vikaa ei ollut tässä olossa, +mutta kumminkin tuntui nyt teennäiseltä tämä Annan mummulaan lähtö, +vaikka tyttö oli siellä monen monia päiväkausia viettänyt. Sitä ei nyt +edes vastustettu eikä erikoisemmin varoitettu. Tuo hiukan kalvennut +lapsi tuntui sairautensa jäleltä vielä olevan ikäänkuin korkeamman +varjeluksen alainen. -- Siinä he jo mennä sipsuttivat ikkunan alitse +käsi kädessä; pienet sääret vilahtivat ystävällisesti äidin silmään. +Iloinen kärpänen hyrräsi syysauringon lämmittämällä ruudulla! Muut +äänet olivat lasten lähtiessä vaienneet; kehdossa nukkuvan pojan +hengitys ei kuulunut. + +Sama äiti -- joka myös on minun äitini -- on kertonut, että hänen +koko sen aamupäivän oli kovin paha olla, samoin hän muistelee +monenlaisia pikku enteitä ja toistelee Anna-vainaan lapsellisia, +paljon merkinneitä lauseita. Luultavasti hän oli liian syvin ottein +lukenut Herran-siunauksensa silloin Annan vuoteen vieressä ja eläytynyt +lapsen kuoleman onneen, joka näytti jääneen tulematta. Hän ei ole +yrittänyt selittää sitä mielentilaa, johon hän joutui, kun kuolema +sitten kumminkin juuri tässä kuvattuna sunnuntaina tuli. Luulen että +hänen sielunsa sen sunnuntain iltapäivällä oli erinomaisen puhdas, +kirkas ja onnellinen -- tai paljon enemmän. Se hetki, jolloin hän +luki Herran-siunauksen, oli jo kyllä korkea, mutta se oli sittenkin +vain viimeisen edellinen askel siinä nousussa. Kun tänä sunnuntaina +puolipäivän aikaan saapui läähättävä sanoma, että Anna oli mummulassa +äkkiä kuollut, silloin vasta kirposi painostus. Vapauttava onnellinen +itku sen kirvoitti. Jumala oli sinä päivänä erikoisesti seurustellut +noiden köyhien ihmisten kanssa. Oltuaan pitemmän aikaa jostain +vihainen, oli Hän nyt leppynyt ja käynyt heitä katsomassa. + +Äiti sanoo aina, että Anna kuoli äkkiä; hän ei voi erottaa +kuolemantapausta edellä käyneestä sairaudesta, ne muodostavat yhdessä +erään vissin aikakauden. Hän ei tiedä tai ei tahdo tietää sitä, +mitä Hilma, nyt jo ikäihminen, on minulle kertonut. Hän oli ainoa, +joka näki tapauksen. Anna pujotti päänsä veräjän puikkojen välistä +tarjotakseen mummun lehmälle muutamia ruohon korsia, joita ensin oli +käynyt sisällä näyttämässä. Sitten hän yritti äkkiä temmata päänsä +suoraan takaisin. Ja siihen hän jäi. Opittuani tuntemaan ihmisruumiin +rakennetta, olen tullut siihen käsitykseen, että kuoleman syynä oli +venähdys pidennetyssä ytimessä. On omituisen viehättävää ajatella, että +jo siihen aikaan tuollaisen hennon ja etäisen mökin lapsen ruumis oli +perusrakenteeltaan ihan yhtäläinen kuin kaikkein nykyaikaisimman lapsen. + + * * * * * + +Pikkuinen Kalle parka, joka tällöin makasi kehdossa, oli sinä +iltapäivänä niinkuin jokin väärään paikkaan osunut vieras lapsi. Se +oli alun perin niin tuiki toisenlainen kuin oli ollut Anna-vainaa. +Sillä oli tuskastunut ilme; valveilla ollessaan se tavallisesti itki +ja oli äreä. Kiltti, hentoinen Anna oli usein mennyt sen kehdon ääreen +sitä hyväilemään. Nyt poika itkunsa lomassa katseli ympärilleen, +vihaiset silmät omituisen suurina. Ei tullut enää Annaa. Vaikka ilta +pimeni, tuli yhä myöhempi ja myöhempi, tuli jo täysi yö -- niin ei +vaan kuulunut Annaa sisälle. Ovi pysyi kiinni. Lopulta Kalle nukahti, +jolloin sängyssä makaavan äidin käsi irtaantui kehdon laidasta. Äiti +ei kumminkaan vielä nukkunut eikä nukkunut isäkään seinän puolella +sänkyä. Poissa olevan Annan ja ulkona vallitsevan tyynen yön välillä +oli olevinaan niinkuin jokin läheinen yhteys, jota kuolleen lapsen +vanhemmat siinä makuulla kumpikin itsekseen tarkkailivat. + + * * * * * + +Niin kauan kuin Annan ruumis oli kotona ja maan päällä, vaikutti hänen +poissaolonsa melkein voimakkaammin kuin oli vaikuttanut hänen elonsa. +Riitaista Kallea hoidettiin se viikko sävyisämmin, eivätkä vanhemmat +torailleet, kun köyhyys ilmaisi itsensä hautauksen järjestelyssä. Äidin +oli vallannut tyyni raukeus ja isä toimi tarmokkaasti. Hiljaisissa +sydämissään he jonain hetkenä arvelivat, että tämmöistä varmaankin +pitäisi avioelämän olla; että Anna-paran täytyi poismenollaan sitä +heille neuvoa. + +Mutta tämä näinkin pitkälle jatkunut poikkeuksellinen tila lopultakin +vain lisäsi puolisoiden ärtymystä. Toisen pienikin harkkasana tai +tuskastuminen sytytti heti toisenkin mielen. Pienen Annan elämä ja +kuolema unohtui pois, koko lapsen muisto tukahtui elämän tukaluuteen, +joka ei enää ollut sitä entistä tyydyttävää lajia. Tuli vahinkoja: +ensin kuoli hevonen, sitten kuoli lehmä; pieni leikillisyyden vilahdus +oli siinä, että lopulta kuoli kissakin. Halla oli siihen aikaan vielä +jokavuotinen vieras heidän pienellä pellollaan. + +Kierokin elämä on tavallisesti hyvin yhtenäistä: oli ilmeistä, että +eloon jääneestä pojasta Kallesta ei tullut kunnon ihmistä. Kahden +vuoden vanhana se suuttuessaan hyppi jaloillaan ja kiroili uhaten lyödä +äitinsä maan sisään. Sitä piiskattiin niin, että veri vuoti, mutta +siitä ei ollut apua: pojan luonto ei lannistunut ennenkuin ruumis +herpaantui. Tämmöisen kohtauksen jälkeen äidin silmät vettyivät; hän +muisti sitä aurinkoista pyhäaamua, kun Anna-vainaa viimeksi vilahti +hänen näkyvistään tuntia ennen kuolemaansa. Anna-vainaa oli annettu +hänelle vain näytteeksi siitä, kuinka hyviä lapsia voi olla niillä, +joille semmoiset sopivat. -- Mutta tuo onneton on semmoinen, joka +minulle sopii. Äiti näki kauhistavana sen mahdollisuuden, että Kalle +jäisi elämään. Hän ei tiennyt mitä hän teki, mutta semmoisella hetkellä +hän toivoi, että Kalle kuolisi ja että hänelle syntyisi vielä yksi +lapsi, joka ei olisi liian hyvä, niinkuin Anna-vainaa, mutta josta +hänellä kuitenkin olisi sellaista iloa, jonka kaipuun Jumala oli +häneen asettanut. Kun hän silmäsi sängyssä menehtyneenä nyyhkivää +Kallea, niin hän kauhistui toiveensa alkupuolta ja muutti sen niin, +että Jumala tekisi Kallelle parhaan mukaan. Jumala kuuli tämän toiveen +kokonaisuudessaan. Minun on kyllä arkaa sanoa, että toiveen loppupuoli +olisi täysin toteutunut, mutta en luule juuri toisinkaan olevan. Minä +olin pienenä ruumiillisesti hyvin kehittynyt ja luonteeltani kiltti ja +taipuvainen, ja näytti siltä kuin olisi minun mukanani tullut mökkiin +tavallista, helposti kestettävää onnea. Ja mitä minun tähteni on +myöhemmin surua ollut, niin luulen, että se yleensä on ollut rakasta +surua. + +Kalle-vainaa jaksoi taistella kohtalonsa kanssa vielä toista vuotta +minun syntymäni jälkeen. Minä en tiedä enkä uskalla sanoa sitä +varmasti, mutta minulla on se kauhea aavistus, että hän oli niitä +onnettomia lapsia, joita ei ole kunnollisesti rakastettu. Että hänen +lyhyt ja vaikea maallinen matkansa oli harharetki. + +Pieni myötätunnon vilahdus on sentään kertomuksissa, joita +Kalle-vainaasta kerrotaan: Kalle piti kovasti kaikkien kotoisten +esineiden, erikoisesti isän työkalujen puolta. Hän huusi ja +raivosi, kun joku sivullinen niihin kajosi. Tämän tieten monet +kyläläiset poikkeilijat kiusasivat häntä huviksensa ja seurustelun +elähyttämiseksi. Isä ja äiti suhtautuivat tähän kiusaamiseen hiukan +erilailla. Isä tahtoi kurittaa pojasta pois tuon tavan, äiti taas +pyrki tiuskaamaan kyläläisille. Niinpä Kalle-vainaan kuolinpäivän +aamuna sattui hyvin kohtalokkaasti siitä asiasta pieni yhteenotto +isän ja äidin välillä. Joku Taavetti siitä lähistöltä oli poikennut +ottamaan isää mukaansa jonnekin huutokauppaan ja odotellessaan alkanut +kiusotella Kallea uhaten ottaa isän kirveen, puraan, sahan ja niin +edespäin. Kalle sai raivokohtauksen ja isä käski hänen olla siivosti. +Mutta kun Taavetti jatkoi peliään, niin jatkoi Kalle huutoaan ja isä +kävi jo kiinni poikaan, kun äiti tuli väliin ja sanoi lujasti, että +poikaa ei pidellä honkkelien ihmisten tähden. -- Älä sinä silloin tule +kun minä tulen, sanoi isä uhkaavasti. Poika huusi täyttä kurkkua. -- +He-he-he, mennään nyt jo, sanoi Taavetti ja työntyi ulos ovesta. Isä +lähti sitten kanssa. + +Puolen päivän aikaan sai isä huutokauppapaikalle sanan, että Kalle on +kotona kovin huonona. Isä oli juuri ehtinyt huutaa Kallea varten pienet +rikkinäiset saapaskippurat, joista korjailemalla toivoi saavansa vielä +kunnolliset. Ne kädessä isä lähti juoksemaan ja juoksi kotiin asti +melkein yhtä mittaa. + +Kun hän tuli pirttiin, taisteli Kalle jo lopputaisteluaan. Hänen +kipunsa oli alkanut siten, että hän oli pyytänyt piimää ja saanut +sitä ja sitten oikaissut kehtoon, kun minä satuin olemaan äidin +sylissä. Siinä oli äidin silmään ensin näyttänyt siltä, kuin olisi +poika yhtäkkiä ruvennut tulemaan keltaiseksi ja siitä se alkoi. Isän +tullessa oli tuska yltynyt rajuksi, niin ettei lapsi enää käsittänyt +mitä sille sanottiin. Sen suuhun ei enää saatu vettäkään. Puolentoista +tuntia isä kulki vaikeroiden edestakaisin lapsi sylissään, ennenkuin +se henkäisi viimeisen tuskallisen henkäyksensä ja jännittyneet pienet +jäsenet hervahtivat ikuiseen lepoon. Lepo, se oli suurin lahja, minkä +Kalle parka tässä maailmassa voi saada. Lähes neljä vuotta hänen täytyi +täällä olla sen saavuttaakseen. + + * * * * * + +Noiden kahden lapsen katseet ovat minua kuljettaneet omassa +maailmassaan, jossa näin kaukaa katsoen jo paistaa kauniin +sadun aurinko niin hyvän kuin pahankin yli. He ovat sanelleet +mielikuvitukselleni sen mitä tiedostani on puuttunut... Näin kauas olen +kulkenut yksinäni heidän jäätyään. Mutta he eivät koskaan kokonaan +irroitu minusta, nuorimmasta veljestään. Ja suuren väsymyksen hetkinä, +kun tämä mailma näyttää silmiini oudolta ja vieraalta, tulevat he +erikoisen lähelle. Silloin minusta melkein tuntuu, kuin olisin minäkin +vain jostakin erehdyksestä unohtunut elämään näin kauan, ja vaikka +minulle karttuukin vuosia, niin en kumminkaan koskaan pääse irti +lapsuudesta. + + + + +MUUAN TELLERVO-NIMINEN + + +Tellervo oli huutolaistyttö eli kunnanhoidokki, kuten niitä valistunut +nykyaika nimittää, ja syntynyt vaivastalolla eli kunnalliskodissa. +Hänen hienon nimensä oli keksinyt vaivastalon silloinen "neiti", joka +harrasti kaunokirjallisuutta ja runonlausuntoa. Hän on vaivastalolla +vieläkin olevan äitihessukkansa viides avioton lapsi; isäksi on +äiti ilmoittanut erään mielisairaan, joka on toisin ajoin kopissa, +toisin taas vaivastalon hevostöissä. Tellervo kieritteli äitinsä +liepeissä vaivastalon kyökissä toiselle ikävuodelleen, jolloin hänet +sijoitettiin pitäjälle vuotuista ruokkoa vastaan huutokaupalla, joka +lain mukaan ei saanut olla julkinen, mutta jossa kumminkin tingittiin +ja kilpailtiin. Tellervo joutui ensin eräälle timpermannille, jolla +itsellään oli pirtillinen pienokaisia. Tämä paikka havaittiin +sittemmin sopimattomaksi, ja hänet sijoitettiin neljännellä +ikävuodellaan lapsettoman mäkitupalaispariskunnan hoiviin. Pariskunta, +nimeltänsä Kalle ja Tilta, on tunnettu yritteliäästä ja kaikin +puolin nuhteettomasta elämästään, jonka tuloksena heillä kaikessa +hiljaisuudessa lienee melkoiset säästöt. + +Täällä on Tellervon ollut hyvä olla. Hänet on opetettu lukemaan, +kutomaan sukkaa ja yleensä ihmistavoille siinä määrin kuin se on +ollut mahdollista. Hän sanoo holhoojiaan sedäksi ja tädiksi ja +tuottaa näille kunniaa vieraitten aikana puolihassuilla tempuillaan +ja järjennäytteillään, saavuttaa lukukinkereillä provastin muhoilevan +tunnustuksen räikeällä ja ujostelemattomalla ulkoluvullaan. Hän on +ehdottomasti kinkeripirtin parhaita lukijoita, voittaa monta uskovaista +ämmää, jotka kuulustelujen päätyttyä riitelevät provastin kanssa +lunastuksen merkityksestä. + +Kinkeriltä palatessa juosta kaahottaa Tellervo pitkän matkan Kallen ja +Tiltan edelle ja riehakoi, niinkuin puolimielinen tekee. Tilta huutaa: +"Oletkos siinä honkkeloimatta, senkin Töyssylän Taava -- kyllä minä sun +siinä Kajakka-Maija." + +Sitten päästään kotiin pirtin tutulta tuoksuvaan lämpöön, riisutaan +kirkkovaatteet ja matkitaan naapurin äijälle provastin sanoja: + +-- Noh -- oletpa sinä lapsiparka sentään lukemaan oppinut. Jatka sinä +edellensä vain sillä lailla. + +Ja Kalle lisää leppeästi päätellen: + +-- Kyy-llä se sentään tavallinen ihmisenalku oliskin, kun ei olisi +Jumalan luomasta niin kovin hajaallinen. + +Tiltan täytyy tällöin ihan luonnon pakosta ärähtää Tellervolle: + +-- No mitäs sitä pöytää siinä nuohoot, meneks penkille istuun. + +Ja ehtootunnelma on pirtissä erikoisen lämmin ja lempeä. + + * * * * * + +Tellervo tepastelee pirtissä ja pirtin ympärillä, muistuttaen +tamineiltaan ja usein eleiltäänkin linnunpelättiä, sillä hänelle ei +tiettävästi koskaan oltu mitään vaatekappaleita eikä jalkineita uudesta +tehty. Hänessä kehittyi sikin sokin hyvää ja huonoa, kaikki hajallaan, +ja aikuisten suhde häneen oli sen mukaista. Hän oli auttamaton +suupaltti ja hänellä oli hämmästyttävä muisti. Hän tiesi lehmäin +poikimispäivät ja ämmäin juorut yli pienen töllikulman, sillä hänen +terhakka päänsä oli aina pystyssä. Kun aikuiset aprikoivat jotakin +asiaa, hölisi Tellervo siihen sekaan, osuen usein ihan kohdalleen. Se +ärsytti aikuisia, mutta minkäs todelle mahtoi. Joskus sanottiin: hm, +kyllä meidän täti tietää, joskus tiuskattiin: älä sinä aina ota osaa. + +Siitä siirtyi puhe pitemmältäkin Tellervoon. Tellervon pureskellessa +esiliinaansa (josta hänelle välillä ärähdettiin) aikuiset aprikoivat, +mikä siitäkin lapsesta oli tähän maailmaan tuleva. Tilta ja Kalle +eivät enää luvanneet tulevaa vuotta sitä pitää. Tellervon suhteen ei +oltu hienotunteisia, hän oli perin pohjin selvillä omasta erikoisesta +asemastaan: millainen äiti hänellä oli ja kuinka hän saattoi milloin +tahansa joutua millaisiin uusiin oloihin tahansa. Eikä hän siitä +itkenyt, kävi vain hiukan hiljaisemmaksi silloin kun siitä puhuttiin. +Olisiko höpsäkkä vaistonnut elonsa lyhyyden. + +Tellervo ei näet joutunut Kallen ja Tiltan tyköä minnekään muuttamaan, +sillä hän kuoli tänä vuonna kevätkesällä. Vanha Tilta taisi silloin +monista tönimisistään huolimatta itkeä jonkun kyyneleenkin; hänellä +oli itselläänkin ollut lapsia ja hän oli sentään vanhoilla päivillään +hoitanut Tellervoa taitamattomasta alkaen. Eihän se lapsen vika ollut, +että oli saanut hajallisen luonnon. -- Kunnan esimies ei oikein tiennyt +surrako vai iloita tästä tapauksesta. Kunta oli sentään jo kymmenisen +vuotta sen edestä maksanut -- mutta toisaalta oli epätietoista, olisiko +siitä kunnon ihmistä tullut. Ämmien kanta oli selvä: kyllä se aina +parempi on, kun lapsena pääsee Isän kotiin. -- Ja se oli niin kaunis +ruumiinakin, että -- + +Tellervon kuoleman aihe, kuten koko Tellervokin, unohdettiin pian. +Viimeksi taisi hänestä olla vakavampaa puhetta silloin, kun Tilta +riiteli kunnan herrojen kanssa vuotuisen hoitomaksun osittamisesta +sille vuoden osalle, minkä tyttö oli elänyt. Siinä oli näetsen siinä +loppuaikoina ollut yhtä ja toista ylimääräistä kustannusta -- ja musti +häntä ruvetkoon kuntaa hyödyttämään. + +Mutta Tellervon kuoleman ulkonainen aihe sisältää kumminkin sinänsä +varsin liikuttavan pikku kertomuksen. + + * * * * * + +Kuten sanottu, oli Tellervolla terhakalla vallan erinomaiset +opinlahjat. Kun aapinen oli tuotu, pani Tilta silmälasit +omaan päähänsä, otti kirjan omaan käteensä ja ryhtyi muutamin +ennakkovaroituksin ja uhkauksin opetuksen työhön. Opiskelu edistyi +niin, että jo toisena päivänä Tellervo tokaisi: + +-- Olkaa vai -- ärrä se on eikä mikään ännä. + +Näitä pikku kinoja tuli yhä useammin, kunnes Tilta hermostui ja jätti +koko opetuksen sille palkalle. Tellervo tankkaili itsekseen ja häntä +auttoi kesävieraan insinöörin piika, joka iltaisin kävi mökissä +kultaansa tapaamassa. Tämä opetus oli erittäin iloluontoista, niin että +Tilta joskus ärähti: + +-- Oliko sekin kirjassa? Kyllä minä teidät opetan. + +Mutta Tellervo oppi lukemaan, vieläpä kirjoittamaankin, sillä aapisessa +oli myös kirjoituskirjaimet ja Linda näytteli, kuinka niitä tehdään. +Linda oli iloinen ja kaunis tyttö, hän lahjoitti Tellervolle vanhat +ruskeat kenkänsä ja eräänlaisen kaulavaatteen, jota vanha Tilta sanoi +"kroosiksi". Sitä vauhtia se Tellervon ihmeellinen taito sitten +kehittyi. Hän loisti kinkereillä ja luki häthätää ummet ja lammet, +kaikki mitä käsiinsä sai. Katkismuksen kinkeriläksyn hän jo parin +kuukauden päästä lopotti alusta loppuun, vaikka kirja oli hyllyllä. + +Muuan ihmeellinen yritys oli seurauksena tästä tavattomasta +hyväpäisyydestä. Kunnan hoidokkeja ei tavallisesti pantu kansakouluun, +sillä niistä ei makseta niin paljoa, että kenenkään kannattaisi niitä +sinne evästää ja vaatettaa. Mutta kun Tellervo nyt oli niin erinomainen +lukija, niin alkoivat mahtavat emännätkin toimitella, että sen pitäisi +päästä kouluun. Tilta sanoi, ettei semmoinen kohotommi siellä tule +toimeen ja ettei tarvitse sitten häntä morkata, jos se siellä tekee +takaropeet. Mutta eräänä aamuna Tellervo sitten kumminkin vaelsi kylän +kouluun kammattuna ja erittäin vähäisten mahdollisuuksiensa mukaan +sievisteltynä. + +Niinkuin Tilta oli sen ennakolta sanonut -- eihän se siellä tullut +toimeen. Tellervon kävi melkein niinkuin sen Petterin, josta +kirjailija Kyösti Vilkuna kertoo "Leipä"-nimisessä novellissaan. Hän +oli kyllä hyväoppinen ja raikasääninen -- monen nahjuksen rinnalla +vallan verraton -- mutta tuon ikuisen hajallisuutensa vuoksi kaikkeen +koulujärjestykseen taipumaton. Väliajoilla taas teki toisten lasten +pilkka hänen olonsa mahdottomaksi. Ja niin tapahtui, että Tellervo +eräänä aamuna sumein silmin katseli kotipihastaan toisten kouluunmenoa. +Häntä ei sinne enää päästetty, vaikka hänen kovin teki mielensä, +sittenkin. Tilta huusi sisältä: "Tuleks' sieltä pirttiin -- vai vielä +heitä töllistelet. Joko on karvat selinneet kurkustas?" (Toiset olivat +koulussa salaa tunkeneet koirankarvoja Tellervon maitopulloon.) + +Tellervo tepasteli sitten taas talvikauden entiseen tapaansa Kallen ja +Tiltan mökillä; tuo surullinen vaihe unohtui vähitellen. Opettaja oli +sanonut, että Tellervo saa pitää koulun kirjat kevääseen asti, ja siinä +oli Tellervolle iloinen korvaus. Vanha Tilta piti ulospäin kovasti +Tellervon puolta tuossa koulurettelössä ja hänellä olikin täysi aihe +siihen, mitä hän keväällä sanoi: + +-- Minä luulen, ettei niistä mukuloista yksikään osaa kirjojansa niin +hyvin kuin meidän tytär. + +Mutta Tellervon elämä oli määrätty pieneksi leppeäksi murhenäytelmäksi, +ja sen viimeinen näytös tapahtui sitten juuri samana kevännä. Koulujen +päätyttyä oli määrä pitää kirkolla suuret kansakoululasten juhlat ja +sinne oli tuleva kaikkenansa noin kuusisataa mukulaa. Opettaja puhui +siitä poiketessaan kerran keväällä huviksensa Tellervoakin katsomaan ja +rupesi, onneton, vielä esittelemään, että Tellervokin tulisi mukaan. +Tilta kyllä sanoi tuikeasti, että vasta hän sieltä pääsi niitten +iileskottien kynsistä, mutta opettaja vain toimitti, että kyllä hän +pitää silmällä, ettei mitään tepposia tapahdu. + +Näin oli kipinä heitetty ja pitkällinen kytevä tuli sytytetty. Ei +ollut tästä alkaen sitä päivää, ettei Tellervoa olisi tiuskattu +pitämään suutansa kiinni, kun hän höpötti sitä kirkolle menoaan. Jonkun +kerran hän ehti jo saada tukkaansakin. Hänelle yritettiin uskotella, +ettei koko juhlasta tulekaan mitään, mutta Tellervo puolestaan onki +tietoonsa millä hetkellä lähtö koululta laivarantaan oli tapahtuva. +Hetken lähestyessä kävivät kohtaukset yhä kiivaammiksi ja kaikki Tiltan +asiallisetkin vastaväitteet kumottiin erittäin nasevasti. Ei auttanut +muu kuin tavallista tiukemmin tiuskata "suu kiinni", jolloin puhe +lakkasi mutta poru alkoi. + +Niinpä siis sillä hetkellä, jolloin lapsijono menee asumuksen ohi +laivalle päin, Tellervo seisoo nurkassa niiskuttaen. Tilta on pihalla +ja opettaja huutaa: + +-- No missä Tellervo on? Laittakaa nyt pian se kuntoon, kyllä se vielä +ehtii. + +Silloin Tilta epätoivoissaan palaa pirttiin ja tiuskaa: + +-- No tule tänne nyt, minä suin tukkasi. + +Siitä alkoi nopea varustelu, josta ei puuttunut vastuksia, mutta joka +kumminkin edistyi niin, että puolen tunnin päästä oli matkavalmiina +"vallan kovasti nätti" tyttölapsen kuvatus: jalassa insinöörin Lindan +ruskeat kengät, kaulassa hänen "kroosinsa" ja päässä joku vanha +olkihattu. Näillä koristeilla piti peitettämän muun vaateparren suurta +puutteellisuutta. Tiltakin jo naurahti, kun hän sai tämän teoksen +valmiiksi. + +Asumuksessa ei oltu vielä syöty suurusta, mutta sitä ei nyt ehditty +auttaa. Tellervo meni jo, että viita vilisi, eväänään kuiva +leivänkannikka ja lihanpalanen. + +Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, mutta luoteessa näkyi muutamia jylhiä +pilventönkkiä. Juokseva Tellervo tajusi, että niissä voi piillä ukkosen +uhka -- mökissä tarkkailtiin herkästi sellaisia enteitä -- mutta +kun suurin osa taivaasta, koko se puoli, jonne tie vei, oli täynnä +aamun autuutta ja suvijuhlan tuntua, ei Tellervo ehtinyt aprikoida +tuota taakse jäävää kolkkoa kohtaa. Tie kulki somasti mutkitellen +kukkivien tuomiryteikköjen välitse. Joka käänteessä Tellervo luuli +tavoittavansa lapsijonon, joka tuntui vievän mennessään hänen parasta +onneaan. Mutta tyhjä oli aina eteen aukeneva tien taival, hiukan +salaperäinen, niinkuin olisi tuo onnellinen joukko juuri ihan äsken +siitä mäen taakse solahtanut. Aurinko vain vahvisti kuumuuttaan, +hehkuvat kasvot tuntuivat erikseen hyppivän juoksun tahdissa, "kroosi" +ja hattu pyrkivät irtaantumaan. Ja niin kävi eräässä tien kohdassa, +jossa toisella puolella käsipuun takana oli syvä rytöinen horha, että +Tellervo-paran hattu putosi sinne. Siellä se lepäsi kauniisti rytöjen +latvoilla, juuri kun Tellervon piti rientää tuon käänteen taakse, jossa +hän ihan varmaan olisi saanut toiset ainakin näkyviinsä. Oli jo suuri +vaiva päästä jyrkännettä alas horhan laitaan ja siellä osoittautui +aivan mahdottomaksi päästä suuren kaatuneen kuusen sekaan, jonne +monivenkkurainen tuomi vielä oli sekaantunut. Syvällä rotkon pohjalla +lirisi apuun kykenemätön vesi ja kiitävä aika vei toisia yhä kauemmaksi. + +Laiva huusi. Tellervo tajusi, mitä se merkitsi: hän oli auttamattomasti +myöhästynyt. Kiihtynyt tahto heitti otteensa olkihatusta ja leimahti +toisaalle. Lapsi kiipee joka jäsen vapisten takaisin maantielle, +juoksemaan, juoksemaan... + +Tien käänteet eivät enää puhuneet toisista mitään, mutta Tellervo vain +paransi juoksuaan, kunnes syöksyi tyhjälle laiturille, jolta laiva +täynnä jännittynyttä iloa oli äsken lähtenyt. Kaukaa siinti kirkon +tornin nirkko, ja huohottava Tellervo käsitti, että sitä kohden hänen +oli yritettävä. Vinhasti käyden, välillä aina juoksahtaenkin, milloin +suurta valtatietä, milloin ihmeellisille oikoteille eksyen Tellervo +eteni suuntaansa aamutuntien rauetessa leveäksi keskipäiväksi. Jostain +raosta aina tulivat näkyviin luoteen karttuneet pilvitönkät, mutta +tänne näihin maihin ne eivät ulottuneet. Ne olivat vain kuin jokin paha +silmä, joka sieltä hyvin kauas jääneistä kotioloista pyrki tätä hänen +menoaan näkemään. Mutta kirkon tornin värit ja piirteet kävivät yhä +selvemmiksi, maat suurenmoisemmiksi... + +Kirkonmenon päättyessä, kun lasten ja aikuisten vilinä kylässä oli +parhaillaan, tuskin kukaan huomasikaan pientä ilmiötä, töllistelevää +Tellervoa, joka sinne oli juuri ilmestynyt. Teitä risteili sinne tänne +ja niiden vieressä oli taloja ja myymälöitä koreine ikkunoineen -- ja +kaikkialla vilisi lapsia, toiset kovin koreissa puvuissa. Väsymyksen +ja ihastuksen hurma hämmensi silmiä ja korvia. Ilmakin täällä oli +kummallista: yhtäältä paistoi tulinen aurinko, vaikka noiden talojen +takaa näkyi jylhää sinistä pilveä. Semmoista ei kotona koskaan ollut. +Tuntui kuin olisi ollut suuressa huoneessa. + +Joku oman kylän tyttö hulmahti hänen eteensä touhukkaana ja +ystävällisenä ihka uusine pukuineen ja leveine nauhoineen. Sama tyttö +oli koulussa ollut hänen ilkein kiusaajansa, mutta nyt ei muuta kuin +oikaisi hänen "kroosiaan", höpähti jotakin hauskaa ja meni taas +menojaan. Lapset menivät kaikki erääseen suureen rakennukseen syömään. +Tellervo jäi yksin raitille töllistelemään. Jylhät pilvet tulivat +ikäänkuin lähemmiksi. + +Hän käveli kävelemistään ja eksyi lopulta pois keskikylältä. Täällä +katosivat seinät tuosta suuresta huoneesta, sen katto muuttui +uhkaavaksi vieraaksi taivaaksi, ympärillä levisivät tylyt vainiot. +Tahtomattaan hän painui tien oheen istumaan ja alkoi näperrellä +leipäänsä ja lihaansa. Hänen oli jo pitkästä juoksusta tullut jano +ja nyt se syönnistä yhä yltyi. Avuttomuudentunne vahveni nopeasti, +kylän juhlallisuus oli täältä katsoen kammoittavaa, ei sinne enää +voinut palata kun sieltä näin oli lähtenyt. Tuolla järvessä on vettä, +mutta sinne ei pääse. Jokainen kohta tien ja järven välillä näyttää +siltä, ettei siitä ole kukaan koskaan mennyt. Tuolla tuon jylhimmän +pilvipaikan alla on koti ja siellä sangossa tuolilla hyvää lähdevettä. +Täti on tuonut sitä Tolpan lähteestä... + +Hirmuisen pitkä salama leimahti juuri siellä kotona päin. Tellervo +melkein parahti ja lähti juoksemaan leipä ja lihankappale kädessä. +Kylään päin hän ei enää yrittänyt, nyt oli päästävä kotiin tädin +tykö ja juomaan. -- Täti pelkää ukkosta ja minä pelkään ukkosta. +Mutta Tädin sängyn nurkassa Tädin takana on hyvä olla ukkosilmalla. +Tuolla hirmuisen kaukana se on ja minä olen täällä asti, olin lasten +juhlissa... + +Ja kaikki nämä pellot ja kylät olivat toisenlaisia kuin tulomatkalla ja +muuttuivat siitäkin vielä toisenlaisiksi, kun tuli niitä lähemmäksi. +Tuossa on järvenranta ihan tien vieressä. Tellervo poikkeaa siihen, +laskeutuu rähmälleen ja tahrii itsensä, mutta saa kumminkin imaistuksi +suullisen lämmintä pahanmakuista vettä. Se annattaa ylön ja hiukan +niinkuin viluttaa. Vielä kun hän on kumaroissaan, jyrähtää ukkonen +kovin lujaa. Hän lähtee taas juoksemaan. Kiivas juoksu panee itkun +omituisesti vapajamaan, ja salaman kohdalla kuuluu aina äänekkäämpi +ulvahdus. + +Eräästä talosta huomattiin, että tiellä laputti hullun näköinen +tyttölapsi, vaatetus sikin sokin ja kädessä leivänkappale. Juostiin +ottamaan siitä selkoa ja saatiin kiinni likomärkä, vilusta ja pelosta +vapiseva olento, joka töin tuskin kykeni selittämään, mistä hän +oli. Joltinenkin selko siitä kumminkin saatiin, ja ilman asetuttua +lähdettiin saattamaan Tellervoa kotiin. + +Hän oli silloin jo täydessä kuumeessa -- oli ollut kohtalokasta, +että hänen täytyi niin kauan tuolla vieraassa talossa märkänä ja +masennuksissaan odotella lähtöä. Hän saapui liian myöhään parhaaseen +paikkaansa, Tädin sängyn nurkkaan. Ikäänkuin suloisen sumun läpi hän +näki, kuinka Täti voivotellen asetti hänet makuulle ja sitten tutkien +ja päivitellen ryhtyi keittämään saattomiehelle kahvia. + +Siihen kuumeeseen Tellervo jo kolmantena päivänä kuoli. Eihän sille +mitään voinut opettajakaan, vaikka kääreittensä kanssa hääräsi. + + + + +MAANTIELTÄ MAANTIELLE + + +Oikeastaan me kaikkine kasvatusharrastuksinemme pidimme hyvin +ala-arvoista peliä Selman kanssa. Teimme kasvatuksessamme aivan +perinpohjaisen virheen, tai oikeammin: meiltä puuttui siihen ensimäinen +edellytys. Muistan itse, että ainoa kohta, jossa tunsin selvää +myötätuntoa tuota turvatonta, joskin itsepäistä ja häijynsekaista lasta +kohtaan, oli siinä kun katselin häntä nukkuvana. Se oli oikeastaan +ainoa tilanne, jossa kunnollisesti näin hänen kasvonsa. Tarkastelin +tällöin lempein ajatuksin hänen otsaansa, poskipäitä ja leukaa. Nuo +kasvot olivat voimakkaat, täyteläiset ja terveihoiset ja niihin oli +tulossa samantapaista sievyyttä, jota näkee muutamissa rikollisissa +naisissa. Kapea ja vähäpätöinen otsa jäi mustien hiusten varjoon, jotka +oli joskus leikattu ja sen vuoksi tyttö nyt piti päänsä ympärillä +tummanpunaista, hiukan nuhraantunutta silkkinauhaa. Nenä oli pieni ja +selväpiirteinen, melkein kuin toisista kasvoista otettu; suun ympärillä +näkyi aiheita tulevaan aistillisuuteen. + +Valveilla ollessa en koskaan saanut oikein katsotuksi tuota maantieltä +tullutta tyttölasta paitsi kerran kun käsivarsista pidellen häntä +kovistin ja itketin. Hän itse karttoi toisten katsetta, vain +aniharvoin sai nähdä hänen pienet tummahkot silmänsä syvältä, vahvasti +kehittyneitten kulmien alta. Käynti ei ollut kankeata eikä juuri +velttoakaan, mutta se oli omituisen joutumatonta. Hänen hääriessään +keittiössä kiinnitti sitäpaitsi jokainen vähäpätöisinkin sivutapaus +hänen huomiotaan, niin että hänen oli ainakin vilautettava silmiään +sinne päin. + +Hän on nyt ollut ja mennyt, yhtä etäällä meistä kuin oli ennen tuloaan. +Huhtikuu on sulattanut lumen, kelkkakelit ovat auttamattomasti +loppuneet; niiden vaivaiset jätteet hellyttävät aamuisin varttuneempien +lasten mieliä, kun he yrittelevät vielä nauttia talven suloista +varjopaikkojen kuihtuneilla ja kovettuneilla nietoksilla. Tuntuu +vaikealta tähän aikaan kuvata viime talven asioita, vaikka ne vasta +äsken häivähtivät pois. Emme edes tiedä, missä Selmakaan nykyään on. +Sen verran myötätuntoa meillä häntä kohtaan ainakin on, ettei meillä +olisi mitään sitä tietämistä vastaan. + +Hänen tullessaan oli hiukan samea helmikuun päivä, talvinen turtumus +vahvimmillaan. Istuin mökin äijän tapaan ikkunan pielessä ja katselin +ulos, en mitään nähdäkseni, en havaintoja tehdäkseni. Etäällä jäällä +meni iänikuisia rahtimiehiä, likimain hengettömiä olentoja, tylsähköjä +luonnonilmiöitä. Naapurikylän ahdetta nousi köyhä tanakka akka, jonka +tänne asti tunsin ärsyttävän varmasti ja tiesin, että hän palaa +joltakin sellaiselta asialta, joista hänen elämänsä on kokoonpantu: +mukuloille piimää ja äijälle nuuskaa. Jäältä nousee tänne päin myöskin +joku naispuolinen olento vetäen pientä kelkkaa, jossa on jokin mytty. +Kolmivuotias poikani saapuu huoneeseen silmät hiukan vetistäen, kapuaa +viereeni penkille ja jää siihen. Kun kysäsen, mitä hän on itkenyt, +vastaa hän: "Kun ei ole mitään työtä." + +Samea helmikuun päivä, joka panee ihmisen ajattelemaan, kuinka elämä +kuluu ja mitä sillä mahdetaan tarkoittaa... Mutta pikkupojan korva +oivaltaa, että kyökissä tapahtuu jotain. Työttömyyden suru on hetkessä +haihtunut. On tullut tapaus. + +Siellä seisoo ovipielessä katseltavana noin kolmitoistavuotias +tyttölapsi, yllään kohtalaisen siisti mutta omituisen väritön +vaateparsi. (En sillä hetkellä tullut ajatelleeksi, että se oli +sama olento, joka äsken nousi jäältä.) Ilmoitettiin, että siinä on +palvelukseen pyrkijä. -- Vai niin -- ja sitten katseltiin samalla +reippaan veikeällä silmällä, jolla katsellaan uutta kissanpoikaa tai +pirttiin tuotua lampaankaritsaa. Lapset katselivat, välillä aina +seisontajalkaa ja paikkaakin vaihtaen, emäntä selosteli isännälle, mitä +hän jo oli saanut tulokkaasta irti ja isäntä teki omia suorasukaisia +ja kuivanleikillisiä kysymyksiään ja huomautuksiaan. Varsin pian +isäntä ehti neuvoa tytölle aivan toisenlaista esiintymistapaa kuin +tällä näytti luonnostaan olevan, ja teki neuvonsa havainnollisemmaksi +kohottamalla hyväntahtoisesti tytön leukaa vähän ylemmäs -- esiintyi +yleensä sellaisena iloisen karskina herrana ja pappana, joita +alkuperäisinä luonnonilmiöinä tavataan vanhoissa pikkuherrasväissä. +Ihminen lienee luomakunnan ainoa todellinen narri. + +Nimi oli Selma Kujala, se saatiin selville. Paljoa muuta ei sinä +päivänä saatukaan, hyvä kun saatiin tyttö jollakin tavoin siirtymään +pois kyökin ovipielestä, purkamaan kelkkamyttynsä ja asettumaan talon +eloon ja oloon. Kotipaikka oli päinvastaisella suunnalla kuin mistä hän +oli tullut. + +-- No missä hän sitten tuolla päin oli ollut? Kuinka hän kotoa oli +sinne kulkeutunut? Pitää aina reippaasti vastata, kun kysytään, ei +tuolla tavalla saa nuikailla. Tuommoinen näyttää siltä kuin olisi +tehnyt jotain pahaa eikä kehtaisi sanoa. No kuinka sinä sieltä sitten +nyt pois lähdit? Pantiinko sinut pois, vai lähditkö sinä salaa, vai +eikö siellä tarvittu? Katsos, meidän täytyy ne asiat tietää; sinä olet +alaikäinen, kirjaton ja kansiton, ei sinua saa sillä tavalla pitää. +Jollet sinä kaikkia asioitasi oikein ilmoita, niin meidän täytyy jättää +sinut poliisin huostaan, tai muuten on poliisi meidän kimpussamme. +Saamme vielä sinusta sakkoa, niin se on. + +Ja perheen isäntä lähtee kyökistä tupaan ja häntä seuraa perheen +emäntä keskustellakseen kahdenkeskenkin tästä asiasta. -- Sitä raukkaa +ujostuttaa, kyllä sen ymmärtää. Aatella nyt sentään: poiketa tuolla +iällä outoihin ihmisiin kysymään palveluspaikkaa. En minä vain olisi +sitä tehnyt... + +-- Juu, mutta täytyy heti ensimäisestä alusta käydä reippaasti käsiksi +tuommoiseen, että se heti tulee talon tavoille ja oppii kunnioittamaan +isäntäväkeään. Mutta sinä et kyllä osaa piikoja kasvattaa. + +-- Hm. + +-- Niin, niin, ei se ole niinkään hm. Emännän virka ei suinkaan ole +helpompi kuin piian... Ja niin edespäin. Emäntä lähti, noihin isännän +esitelmiin tuiki tottuneena, takaisin kyökkiin, jossa tuo maantieltä +poikennut mustatukka yhä nuhkaili. Alkoi kysely, missä hänen tukkansa +oli niin lyhyeksi mennyt. Vastaus tähän kuten muihinkin kysymyksiin +oli katkonaista ja epäselvää mutinaa lattiaa kohden, niinkuin olisi +itse teosta tavattu pahantekijä yrittänyt toivotonta puolustelua. Hänen +puheensa, silloinkin kun se jotenkin kuului, oli siitä ihmeellistä, +että sen ymmärtäminen sittenkin tuotti ponnistusta. Siinä oli jokin +musikaalinen tekijä, aivan erikoinen hento jurotus, jota unohtui +kuuntelemaan. Nyt vasta tulin ymmärtämään niitä vanhoja herroja, jotka +äkäpäissään aina ensin ärjäisevät "mitä?" vaikka heille kuinka selvästi +puhuisi. + +Sillä tavalla Selma Kujalan olo tässä paikassa alkoi. Minä -- joka +olen tuo onneton isäntä -- en sitten lähipäivinä puuttunut Selman +oloihin. Minä näin tytön pesemässä astioita -- sitä minä todella näin +tarpeekseni. Kello yksitoista, kello kaksi, aina vain pesupöydän +ääressä. Joskus kuulin ohikulkiessani jo pientä riidan alkua sisäkön +ja hänen emäntänsä välillä. Minä tiukkasin, että tuommoiselle +lapsimaiselle pitää aivan perinpohjin ensin näyttää ja opettaa +ennenkuin häneltä voi vaatia jotain. Talutin tytön pesupöydän ääreen +ja käskin hänen emäntänsä sitten kohta kohdalta opettamaan, mihin +astiat asetetaan ennenkuin niitä ruvetaan pesemään ja sen jälkeen, +millä tavoin käsien on oltava, yleensä joka ainoa kohta siitä työstä. +Vieläpä on osoitettava, minkä vuoksi _ei_ tehdä niin ja niin. Minuun +tuskastuivat sekä emäntä että hänen palvelijansa. + +Niin oli varsin pian alkanut valittelu siitä, ettei sen raukan töistä +tule mitään. Menin koska tahansa keittiön läpi, aina näin tytön nyreän +profilin. Sain kuulla selityksiä siitä, mitä hän oli tehnyt vasten +kieltoa tai jättänyt tekemättä vasten käskyä. Selityksiin vastasi +sanaton mutina pesupöydän tyköä. + +-- Ei saa mutista, sehän on sinulle sanottu, ärjäsin minä ja jatkoin +yleispäteviä opastuksiani. Siihen pyörähti joku naapurin ämmäkin, +ja keskustelu tuosta poloisesta siirtyi laajemmalle pohjalle. Hänen +vikojansa selosteltiin maltillisesti ja asiallisesti, niinkuin kokeneet +aikuiset lapsista yleensä keskustelevat. Välillä sinkosi aina joku +opastus töissään häärivälle Selmalle. + +Minä en tosin viitsinyt sellaista kuunnella, vaan lähdin pois. Mutta se +ämmä oli tiennyt paljonkin tuosta tytöstä, sen äidistä ja aikaisemmista +vaiheista. Sama Selma oli syystalvesta ollut siellä ja sielläkin, +hiukan varastellut ja ollut paha lapsille... Äiti oli aika höpsäkkä, +piti nuuskaa ja oli hankkinut tämän tytönkin vasta miehensä kuoleman +jälkeen. Asiat alkoivat selvitä. Koko talon suhde Selmaan alkoi olla +kalsea ja vihamielinen, ja jo pari kertaa hänelle sanottiin, että hän +sitten huomenna saisi lähteä. + +Mutta ihmiselämä on paljon muun ohella myöskin niinkuin sarja +oikukasta musiikkia, jossa koko orkesteri, pauhattuaan aikansa jylhiä +epäsointuja, lyhyen ja tehokkaan paussin alitse valahtaa hentoon ja +meloodiseen välierään. Tuli yhtäkkiä sellainen salaperäisen hyvä +päivä, jona koko taloon ei kuulunut muuta kuin hyvää. Selma oli ollut +meillä jo kaksi viikkoa, oli maaliskuun alkupuoli. Jo aamusta alkaen +oli lasten elämä riemukasta, kun he saivat mielin määrin juosta ja +kieriskellä kovilla kerihangilla, retkeillä outoihin paikkoihin, ihan +keskelle elpyvien pajukkojen ihmemaailmaa. Ja kun sieltä palattiin, +oli aamiainen pöydässä eikä Selma näyttänyt sillä välin tehneen +mitään uutta pahaa. Kuten aina tämmöisenä päivänä, muodostui taaskin +siinä hiukan iltapuolella sellainen rauhallinen ajankohta, jolloin +talosta ei kuulunut juuri muuta kuin kellojen hiljainen naksutus, tuo +hyvän kotitunnelman herkin tulkki. Nuorin oli nukahtanut, samoin oli +käynyt äidin häntä nukuttaessaan. Poika hääri puoliuneliaana jossain +sopessa ja vanhin tyttö piti Selman kanssa keittiön pöydän ääressä +hiljaa pakisten ja välillä vaieten niin monikohtaista keskustelua, +että sivullisen olisi siihen ollut mahdotonta yhtyä. Mennessäni siitä +ohi ulos he vaikenivat ja Saara katsoi minuun mielevästi hymyillen, +niinkuin olisi sanonut, että "etpäs tiedä". + +Minä menin ulos maaliskuun ilmaan kävelemään ja mietiskelemään. +Mieltäni hivelivät sellaiset hiljaiset kuvitelmat, että minä ehkä +sittenkin saan ratkaisevasti vaikutettua Selma Kujala-nimisen lapsen +elämään. Antaa sen nyt vain olla täällä, aina siihen jotain tarttuu. +Näin edessäni ne kaksi eri suuntaa, joita Selman elon tie voisi +noudattaa. Toisen määräisi höpsäkän nuuskaa pitävän äidin perintö, +toisen meillä saatu kasvatus. Olisi suuri elämänsaalis, kun saisi nähdä +tuommoisen onnettoman täysikasvuisena kunnon ihmisenä, pitää puheen +hänen häissään, vaikuttaa voimakkaasti läsnäolijoihin... Tuommoisia +niitä vaeltaa kansan keskuudessa ilman muuta opastusta kuin minkä +maantie antaa, ja heidän vaiheittensa yhteissummasta riippuu paljon +koko kansan kohtalo. Juuri heidän suhteensa pitäisi varttuneempien +kansalaisten ymmärtää etsikkonsa aika, tarttua heihin tarmolla, +niinkuin yhteiseen vaaraan. + +Voimakas ja myötäinen yhteiskuntatunteen aalto kulki läpi tajuntani. +Selma unohtui, minä aavistelin tämän kansan ja koko ihmiskunnan +tulevaisuuden suuntaa -- kehityskaudesta toiseen yhä vahvistuen, +kunnes tämän olemisen nyt sietämättömältä tuntuva problemi itsestään +ratkeaa. Ensimäisen kevätpäivän liian voimakas vastavaikutus talven +turruttamassa ajatustoiminnassa... + +Sitä kumminkin jatkui uneen asti. Ehtoolla lapset väsähtivät varhain ja +meille jäi pitemmälti sellaista oivallista iltarauhaa, joka ikäänkuin +etäältä muistutteli tämänkin perheen pienoisrunollisia alkuaikoja... +Siinä puheltiin leppeästi, Selmankin kanssa. Tyttö sai hymyillä, kun +hän tallukkaineen ja esiliinoineen asteli ikuista asteluaan hellan ja +pesupöydän vaiheilla. Keksittiin joku pikku toimi, jonka hän äskettäin +oli suorittanut vallan näppärästi; siitä päästiin yllyttävän kehuskelun +alkuun. Kuinka hyvä hänen olisikaan täällä olla, kun hän vain yrittäisi +olla hiukan tarkempi ja jättäisi tuon ilkeän nurkkamutinansa. Puheista +tuli toisia puheita; mainittiin joitakin uusia vaatekappaleita, joita +Selmalle tulisi hankittavaksi. Isäntä ja emäntä niistä keskustelivat +kilpaillen ehdotusten järkevyydessä ja käytännöllisyydessä. Tämän +lempeän huollon esine Selma vain oli ja teki ikuista askarettaan. + +-- Mennään nukkumaan mekin, että Selmakin pääsee levolle. + +Sitä hyvää kesti vielä huomispäivänkin. Illalla kuului kyökistä +lasten iloista pakinaa, minä vietin takkajuhlaa pirtin pesän edessä. +Poika tulee kädessään lappu, jonka ojentaa minulle. Siinä lukee: +"K.K.H.F.E.S. Pyytäisin Teitä olemaan niin hyvä ja antamaan minulle +kotelon ja paperia ja postimerkin, että saisin kirjoittaa siskolleni". +Kyökissä oltiin hyvin hiljaa ja odotettiin tämän lähetyksen seurauksia. +Nousin ja menin sinne. Tapasin hymyyn jännittyneen seuran mitä +parhaassa sovussa. Toimitin pyydetyt tarpeet, mutta Saaran silmissä oli +vieläkin jonkin asian kiilua. -- Se tahtoisi, että sinä kirjoittaisit +sen osoitteen koneella. + +Sain aiheen kehuskella Selman käsialaa ja virheetöntä kirjoitusta. +Kysyin tuon siskon osoitetta, ja vaikka kaikki olivat ihan hiljaa +Selman sitä sanoessa, piti minun kumminkin kysyä sitä toistamiseen. +Kuulin kyllä joka sanan ensi kerrallakin, mutta en voinut vastustaa +tuon omituisen yninän tenhovoimaa. + + * * * * * + +Selma oli tällöin ollut meillä jo kolmisen viikkoa. Hänen kelkkansa, +joka oli laudoista kyhätty samaan tapaan kuin lasten päreiset +leikkikelkat, riippui jossain korkealla halkovajassa, niinkuin Henrik +Hyyryläisen kauppapoikain kerjuupussit ennen maailmassa. Sieltä se +joutui vielä samoilla lumilla matkaansa jatkamaankin. + + * * * * * + +Niinkuin vanhat kunnioitetut perherouvat ja muut vanhat piikain +kasvattajat viritimme mekin Selmalle kasvatuksellisia ansoja. Hiljaa +kenenkään tietämättä tein minä K.K.H. itse alun panemalla markan +pirtin muurin otsikolle. Vakuuttelin itselleni, että tällainen teko +riippuu paljon siitä, kuka sen tekee ja kuinka sen tuloksia käytetään. +Markka sai olla siinä monta päivää, kunnes se lopulta siitä otettiin +tosi tarpeeseen. Mutta sitä ennen oli toiseen ansaan jo tarttunut. +Kyökin pöydän alla maton varjossa oli näet samallainen pyydys emännän +virittämänä ja siitä oli syötti kadonnut. Minä, joka pidän kritiikkiä +yhtenä ihmisyyden tärkeimmistä saavutuksista, en tosin hyväksynyt +koetta, joka mielestäni ei ollut tarpeeksi suojattu sivuhäiriöiltä. +Mutta tuloksen tarkistus oli sitä varmempi, sillä tytön rahapussiin oli +samalla todettu ilmestyneen yhden markan. Sen tiesi jo koko perhekunta, +johon paitsi ydinväkeä kuului Mummu ja nuori Samuli. Niin oli tehty +sekin teko... Minä aloin taas hermostua. Voimakkaaseen tapaani +huomautin, että semmoisen menettelyn kieltää laki, ja että noiden +syöttien asettamisella voidaan sotia Jumalaa vastaan. Jos nimittäin +tyttö on sattunut lukemaan Isämeidän. + +Mutta pian katosi kyökin seinän raosta kymmenenpennin lantti. Se oli +hyvin mustunut kappale ja sen vuoksi erikoisen helppo tuntea, kun sekin +taas ilmestyi Selman pussiin... Istuskeltiin kyökissä ja puheltiin +noidista ja tietäjistä, jotka pakottavat varkaan tuomaan varastamansa +tavaran takaisin paikoilleen. Mummu väitti olevansa semmoinen tietäjä +ja vakuutti, että hävinnyt kymmenpenninen kyllä pian ilmestyy. Sitä +yhteistä jännitystä, joka tästä puheesta alkoi! Ja jo seuraavana +päivänä se laukesi, sillä raha oli todella ilmestynyt seinänrakoon +pienen peilin taakse. Asia tuotiin ilmi äänekkäästi leikkiä laskien +ja varkaan menettelytapoja arvostellen, Selman mutistessa jotain, +jota ei kuultu eikä enää suurin pidetty väliäkään. Oltiin hilpeällä +tuulella. Selin seisova Selma näytti ikäänkuin kyyristyvän tuon surkean +tukkapehkonsa suojaan. + +Tuon mitättömän tyttölapsen olo alkoi yhä enemmän painostaa koko +taloa. Hänestähän olisi voitu päästä millä hetkellä tahansa, +mutta häntä ei vain lähetetty pois, ei tänään eikä huomenna. Oli +niinkuin jokin tiedoton vietti olisi johtanut meitä jatkamaan tuota +kiusallista tilaa, niinkuin Selman tielle lähettäminen olisi merkinnyt +jonkinlaista peräänantoa. Joka askeleella hänet otettiin kiinni hänen +perusvioistaan, vuorotellen, aamusta iltaan. Hän mutisi, ei osannut +mitään, ei tehnyt niinkuin käskettiin ja kielsi itsepintaisesti +kaikki vikansa. Hänen tallukkaansa tekivät epätoivoisia ponnistuksia +askarten jouduttamiseksi, mutta samalla hän laski tyhjän pannun +kuumalle hellalle tehden isohkon vahingon ja saaden emäntänsä harmista +itkemään. Itsekin hän itki. Hänessä ei enää ollut muita piirteitä kuin +vastenmielisiä. Ainakin kerran tunnissa hän juoksahti ulkohuoneeseen. +Joku oli kuullut hänen siellä äänekkäästi laulelevan. + +Minussa itsessäni oli pahin halu pitkittää tätä surkeutta. Pidin yhä +esitelmiäni siitä, kuinka opetuksen pitää olla järjestelmällistä ja +yksityiskohtiin menevää. Ennen kaikkea pitää välttää turhaa suukopua, +antaa vain käskyt selvinä ja täsmällisinä. -- Minä en pidä itseäni +erikoisen lahjattomana -- näin puhelin -- mutta olen kuitenkin kerran +omassa lapsuudessani saanut syvästi kärsiä opastuksen puutteesta. Kun +minut metsämökistä vietiin etäiseen kansakouluun, jouduin asumaan +opettajattaren luokse. Hän oli tarmokas ja tiuskea nainen, minä +erikoisen arka ja ujo lapsi. Minun käskettiin aamuisin peseytyä +kyökissä. Jo tuo sanamuoto oli minulle puolittain arvoitus ja sen +toteuttaminen sula mahdottomuus. Missä-mä siellä pesin? Silloin +aniharvoin kun kotona pestiin saunan ulkopuolella, tapahtui se siten, +että äiti toi kiululla vettä, komensi minut siihen viereen ja toimitti +itse pesun melko kovakouraisesti. Täällä ei ollut kiulua... Toinen +poika, joka myös asui koululla, sai pestä kamarissa, mutta minulle +ei neuvottu mitään. Onnettomana seisoin kyökissä, kunnes kello soi +ja pelasti minut tunnille. Lopulta minua tietysti alettiin ahdistaa, +sitten pilkata ja vihdoin uhkailla. Minä itkin, mutta en tiennyt mitä +tehdä. Miksei opettaja ensimäisenä aamuna tullut kyökkiin, ottanut +vatia naulasta, kaatanut siihen vettä, nostanut saippuaa ja pyyhettä +esiin, näyttänyt kuinka pestään, kuivataan ja sen jälkeen vedet pois +kaadetaan. Vakuutan, ettei sitä olisi tarvinnut kahdesti tehdä. Samaa +opastuksen pintapuolisuutta olen kärsinyt vielä yliopistossa... Kun +ihmiselle opetetaan uppo-outoa asiaa, ei saa edellyttää muuta kuin +hyvää halua ja hyviä lahjoja. Niihin edellytyksiin suostun kaikissa +suhteissa mielihyvin... + +-- Ei sitten maailmassa mitään aikaan saataisi, jos jokaista aina +pitäisi nenästä vetää. + +-- En tiedä, mutta kyllä minä olen paljon kärsinyt siitä, ettei ole +vedetty. Lienenkö sitten niin nolo luonnostani. + +Vihdoin tuli lopullisesti päätetyksi, että Selma huomenna lähtee. Tämän +päätöksen kuulin hiukan liian myöhään. Olisi ehkä jäänyt muuan ruma +kohtaus meiltä näyttelemättä. + +-- No mikä nyt taas on? kysyin minä tullessani kyökkiin. + +-- Kun ei tunnusta ottaneensa sitä kymmentäpenniä, ei vaikka taittaisi +-- vaikka minä olen omin silmin sen sinun pussissasi nähnyt -- ja sitä +paitsi sen markan, jonka sinä otit tuosta noin, maton syrjän alta. +Kiellätkös senkin? + +-- Ei suinkaan Selma semmoisia kiellä, sanoin minä teeskennellen +hyväntahtoista oikeamielistä kasvattajaa. Ethän sinä kiellä? Vastaa. + +Vastaus oli lusikkain kalistelua ja itkua. Antauduin toden teolla +painiskeluun tuon lapsen kieron luonteen kanssa. Sanoin lujemmalla +äänellä: + +-- Otitko sinä sen kymmenen penniä vai etkö? Sano. + +Sama asia, itku vain kiihtyi. Minä tartuin häntä molempiin käsivarsiin +ja käänsin päin itseäni, jolloin hän kiersi kaulaansa sivulle päin +niin pitkälle kuin sai. Minun oli toisella kädellä tartuttava hänen +leukaansa saadakseni kasvot päin itseäni. Siinä minä yhä tiukemmalla +äänellä huusin, että hänen nyt oli vastattava yhdellä sanalla, joko: +_olen_ tai: _en_. Minä huusin yhä uhkaavammin: + +-- _Olen_ tai _en_ -- kuuletko sinä ihminen? + +Lapsi ei voinut edes pyyhkiä silmiään, kun minä yhä pitelin +käsivarsista. Hän piti ne suljettuina, kyyneleet tihkuivat luomien +raosta punaisille poskille. Nenän pielet painuivat ylähuulta kohden, +sieraimet nyyhkyttivät. Tuo poloinen punanauha puolipitkän hiuspehkon +ympärillä herätti äitelää myötätuntoa ja sääliä. Se ikäänkuin pyysi +sanoa, että tämä onneton oli sentään tiennyt punaisen sopivan tuohon +tukkavähäiseen. + +Hän mutisi jo jotain, josta olin kuulevinani tunnustuksen tapaista. +"Kun-ma sen jo monta kertaa olen sanonut..." + +-- Vai olet sanonut, kuului takaamme lukuisten läsnäolijain huomautus. + +-- Yksi sana -- olen tai en, ärjyin minä. + +Hänen oli tietysti aivan mahdotonta vastata pelkällä yhdellä sanalla. +Luulen, että häneltä olisi saanut kaulan katkaista, ennenkuin se olisi +tapahtunut. Korkein saavutus oli: + +-- No olen minä sitten. + +Siihen minä jätin tuon typerän yrityksen. Jatkoin sitten vielä +tuommoista mahtipontista vanhanherran puhetta: + +-- Kyllä sinulla, lapsi parka, kamala luonto on. Ennen kuin sinä +olet kahdenkymmenen vuotias, perii sinut linna tai lasaretti, muista +minun sanoneen. Sinulla olisi nyt vielä aikaa koettaa päästä irti +kirouksestasi, niin kauan kuin olet lapsi, mutta tuolla tavalla se ei +käy. + +Yleensä on minulla tuosta kohtauksesta nyt jälkeenpäin sellainen +muisto, kuin olisin kiusannut jotain pienempää eläintä, joka on +joutunut ahtaaseen loukkoon. Minun pitäisi se sinne tappaa, mutta +en oikein saa. Näen sen siellä kiemurtelevan, näen pienten nisien +paljastuvan hennossa vatsanahkassa, mutta en saa siitä henkeä +kunnollisesti... + +Sen päivän sai Selma oleskella melkein niinkuin hän tahtoi; hänelle ei +puhuttu juuri hyvää eikä pahaa. Hän hääri häärimistään -- ja juoksi +ulkohuoneessa. Iltapuolella hän puita noutaessaan näkyi ottaneen +lautakelkkansa esiin. Minä, joka tuon löylytyksen jälkeen olin jättänyt +hänet niinkuin lääkäri toivottoman potilaan, näin kelkan, ja pieni +haikeuden leyhkä käväisi mielessäni. + + * * * * * + +Seuraavana aamuna kun noustiin oli tee valmiina niinkuin ennenkin. Myös +olivat Selman tavarat valmiina. Juotiin teetä, oleiltiin rauhallisesti +ja vähin puhein. Syötiin sitten aamiaista, jonka jälkeen viimeinen +näytös pääsi alkamaan. + +-- Niin niin, kyllä minä sen tavarat aion katsoa. Saa itse purkaa +kaikkien nähden. + +Harkitsin parhaaksi, että toimitan itse tarkastuksen. Tulin kyökkiin +niinkuin tulee se, jolla on talossa valta sitoa ja päästää. Puhuin +Selmalle tyynesti ja asiallisesti, että kun hän nyt kerran oli joutunut +kiinni pikku näpistelystä, niin oli hänen itsensäkin vuoksi parempi, +että hänen tavaransa tarkastettiin. Ettei häntä sitten syytettäisi, +jos talosta jotain olisi poissa. Nostetaan tähän pöydälle kaikki ja +katsotaan. Mitäs semmoista itket, kai sen ymmärrät, ettei sinulta +mitään omaasi oteta. + +Tavarat olivat semmoisessa suuressa pahvikotelossa, joissa +tupakkatehtaat nykyään lähettävät savukkeitaan. Aloin lapata sieltä +esiin vaatekappaleita hellävaroin ja hyväntahtoisin ilmein. Ne olivat +maailmalta saatuja, käytettyjä ja vähäpätöisiä, mutta varsin siistejä. +Niitten piteleminen ei sinänsä ollut vastenmielistä, oli kuin olisi +hellästi hipaissut mierolaiskohtalon hentoa runollisuutta. Lapseni +katselivat sanattomina siinä vieressä, ja minä ehdin ajatella ikäänkuin +pienen rukouksen, ettei heidän pikku aartehistojaan vain koskaan vieras +käsi näin joutuisi kääntelemään. + +Muidenkin läsnäolijain tunnelma oli varmaan hellänlainen. Sillä kun +kuluneen pienen silkkiliinan sisältä -- jota Selma joskus oli pitänyt +kaulassaan -- tuli esiin meidän pienimmän lapsen sukat, niin oli +katselijain äänessä lauhkeata, säälinsekaista ihmettelyä. "Mitä sinä, +lapsi parka, näillä olet aikonut tehdä? Olisitko sinä vienyt ne sille +sisaresi lapselle? Kyllä sinä nämä olisit kovin saanut, kun olisit +pyytänyt, ja saat nytkin. Ota, ota, hyvä ihminen." + +Vielä saimme kuulla tuota kummallista puhelua, jonka jonottavaa, +katkonaista nuottia niin usein olimme ihmetelleet. Hän ei ollut +noita sukkia ottanut, ne olivat jollakin tavoin sinne liinan sisään +joutuneet. -- Voi voi... + +Vihdoin tuli esiin ruskea paperikäärö, jonka havaittiin sisältävän +neljä silliä. Samanlainen säälin sekainen huudahdus seurasi tätäkin +löytöä. "Kyllä minä sinulle, lapsikulta, olisin evästä laittanut, ei +sinun niitä olisi tarvinnut salaa ottaa." Sillit oli Selma puolestaan +-- taas tuota samaa joninaa -- saanut edellisestä paikasta lähtiessään +eikä ollut muistanut ottaa niitä pois. "Älä ole noin lapsellinen. +Kuinka neljä silliä voisi kuukauden ajan paperikäärössä pysyä noin +tuoreina?" Minä puolestani tutkin niiden käärepaperia ja havaitsin, +että se _ei_ ollut samaa kuin se, jossa meille vastikään oli noita +arvon kaloja tuotu. Pudistelin kriitillisesti päätäni: en pitänyt tätä +kohtaa täysin varmana. + +Niin oli kumminkin sitten se kohta ohi. Mutta minulla oli vielä omat +kohtani varattuina. Käväisin poissa ja palasin takaisin kädessäni sata +markkaa, jotka annoin tytölle -- tai laskin pöydälle, kun hän yhä +itkuissaan viivyskeli pesupöydän vaiheilla. "Sinä saat nyt tämän sata +markkaa, vaikka sinä olet varastellut markkoja ja kymmenpennisiä ja +tehnyt aikanasi enemmän vahinkoa kuin työlläsi olet ansainnut. Mutta +sinä saat nähdä, ettei sinun raukan kustannuksella kukaan hyötyä tahdo." + +Sitten minä menin taas pois ja palasin takaisin mukanani kuitti, +johon hänen piti kirjoittaa nimensä. "Se on sitä varten, ettet sinä +saa sanoa, ettet ole meiltä mitään saanut." Ja hän kirjoittikin +vakavasti ja estelemättä. Sitten siinä vieläkin puhuttiin joukolla +viisauksia ja minä menin taas pois ja palasin mukanani todistus, jossa +sanottiin, että Selma Kujala oli tuon sata markkaa minulta saanut, +"kahtena viidenkymmenen markan kappaleena, mikä täten epäilysten +välttämiseksi todistetaan". Nimi ja arvo. Kaikki kirjoitettuna sillä +samalla koneella, jolla hän kerran pyysi minua sisarensa osoitetta +kirjoittamaan. -- Oi Herra, kuinka syvälle sallit sinä typeryyden ja +narrimaisuuden pirun ihmistäsi painaa. + +Näytäntö oli täten lopussa ja me pysyttelimme paremmin niinkuin sivulla +päin varsinaisen lähdön hetkellä. Kyökin ovelta hän huusi hyvästit. + +Siellä se sitten meni tyttönen Selma Kujala pipolakkeineen, +kelkkoineen, tumppuineen, myttyineen, niinkuin lasten kuvakirjasta +leikattu kultainen lyllerö. Emme me sitä menoa niin erikoisesti +katselleet, mutta satuimme kumminkin itse kukin näkemään, kuinka +hän hiljakseen eteni, sulia paikkoja vältellen, tuonne päin, +tultuaan täsmälleen saman näköisenä kuukausi sitten tuolta päin. Kun +lähtötunnelma oli meidän mielistämme haihtunut, tuntui siltä kuin olisi +talon ilma jollakin tavoin puhdistunut, jokin nuhrainen nietos loppuun +sulanut. Ja me elvyimme lopullisesti, kun parin päivän päästä joku ämmä +tiesi Selman kirkolla mennessään puhelleen, "ettei hän viitsinyt siellä +olla, kun ei annettu vaatettakaan muuta kuin pahanpäiväinen esiliinan +rippunen, vaikka jo kuukauden työssä olin." Olimme sittenkin voittaneet +tuon häijyn mustahiuksisen mutisijan. + + + + +LUMITUISKU + + +Kuuden vuoden ikäinen ihmistyttö, joka nyt sattumalta istuu yksin +pesässään, isänsä pirtissä, tuntee tällä Jumalan ilmalla olevansa +jonkun häntä itseänsä verrattomasti väkevämmän asian keskellä, lopulta +sen puristuksessa. Hän istuu siinä kuin koulussa saamassa mestarilta +oppia koko elämänsä iäksi. + +Luonto on valinnut soveliaan hetken näyttäytyäkseen auliille +oppilapselle semmoisena kuin on -- suuri taivaan kokoinen, hiukan +vähämielinen ja kuuro olento, joka ei osaa puhua, vaan jylisee ja +huohottaa, ryskää ja raivoaa, on välillä vaiti ja joskus hymyilee. +Silmä ei sitä näe katsoen, mutta mieli näkee sen katsomatta, kaikkialla +pään päällä ja takana. Vaikka se ei puhu, on sillä omat mielihauteensa +niinkuin kuuromykällä, ne tulevat ilmi arvaamattomina tekoina. Ei +tiedä, mistä ja koska se on suuttunut ja hirmustunut, mutta siltä +tuntuu, että sillä silloin on mielessä kaikki ihmisen tekemä paha, +eivätkä viisaimmankaan sovittelupuheet auta. Ei isäkään voi sille +mitään, vaikka isä on niin paljon parempi ja vanhempi kuin monet pahat +ihmiset. Äiti-vainaa selvästi pelkäsi ja haki virsikirjan, kun ukkonen +räjähti pirtin päällä isän poissa ollessa -- saman virsikirjan, josta +luettiin ja veisattiin silloin, kun äiti-vainaata itseä lähdettiin +viemään kirkon hautaan... + +Lapsi istuu nyt yksin pirtissä sivuakkunan pielessä ja katselee +suuripiirteistä lumituiskua. Pirtti on siinä perimmäisessä sopessa, +kun suuren kylän vainioalue tunkeutuu yhdellä kulmallaan metsäalueen +sisään. Eivät sinne kaikki tuulet sovikaan eikä pahimmin tämäkään, +mutta valtavat lumipyörteet saapuvat kumminkin aavoilta vainioilta +siihen asti, missä metsä ja mökki nurkkineen ne pysäyttävät +ihmeellisiksi kuvioiksi, joita ihmissukkeluus ei voisi jäljitellä. +Taitaa olla jo keskipäivä, mutta lapsesta tuntuu siltä kuin yhä olisi +sama hetki, jona hän heräsi. Jo silloin oli huoneessa tämä sama +valkoinen valaistus, viileä ja varjoton olo, johon ei voinut oikein +loppuun asti herätä. + +Ulkona riehuu yhä sama hullaantunut lumi. Se näyttää aikovan tehdä +jotain aavistamatonta pahaa: on kuin saapuisi tietä pitkin se juopunut +mies, joka kerran riiteli isän kanssa. Ja isä on poissa, joka aamu +hän on poissa, kun lapsi herää. Koko päivä on ainakin niinkuin pientä +tiedotonta jännitystä sen johdosta. Mutta tämmöisenä päivänä on aivan +erikoinen sävy isän tutuissa esineissä, ne näyttävät kaikki hiukan +avuttomilta, niinkuin kuuluisivat vainajalle, tervatut saappaat +orsilla, lakki ja takki ovensuunaulassa. Niinkuin raivoava myrsky +olisi jollakin tavoin hävittänyt isän jo aikoja sitten, nuo vähäiset +kappaleet vain ovat jääneet tänne. Kaikki sen jo tietävät ja sen tähden +nyt onkin tämmöistä. Onko enää Ainuakaan? Ainu lähti kirkolle aamulla, +siitä on jo käsittämättömän pitkä aika. Aivan varmaan häntä ei enää ole. + +Ja lapsi ikäänkuin tulee tajuihinsa jostakin pitkästä mielen häireestä. +Yksinhän hän on aina ollutkin, isä ja Ainu ovat olleet jotain unta, +joka nyt herättyä kauhistaa. Ainu on hänen sisarpuolensa, niin hän on +usein kuullut sanottavan ymmärtämättä mitä se on. Nyt hän sen ymmärtää, +se on tätä tämmöistä... Ainua ei ole myrsky vienyt, se liikkui aamulla +täällä pirtissä ja lähti sitten. Se lähti pakoon tätä ilmaa ja pääsi +jonnekin, jossa nyt on, ehkäpä kesässä jossain... Mutta isän oli myrsky +silloin jo vienyt ja minut se salpaa tänne --. Ainu tiesi sen kaiken ja +lähti, tuota tietä... + +Samassa myrsky nostattaa kaikkein korkeimman ryöppynsä juuri tien +kohdalle, niinkuin olisi lapsen ajatusta seurannut ja raivokkaasti +myöntäisi, että niin on asia, luulitko toisin olleen? Lapsen silmät +seuraavat tapausta rävähtämättä, pilvi liikkuu pirtille päin ja +kiertyy navetan edessä äkäiseksi kiemuraksi. Se näyttää katoavan +kinoshirviön suuhun, jonka lapsi nyt vasta huomaa. Äsken siinä oli vain +lunta, nyt siinä on pedon kita. Se pääsi siihen vaanimaan sillaikaa +kun hän ajatteli ajatuksiaan, se on kuin suuren kalan pää avoimine +suineen, jonka pohjaa ei näy, vain varjoisa leveä rako. Lapsi katsoo +katsomistaan. Ei ole enää kysymys isästä eikä Ainusta -- ne kuuluivat +johonkin hyvin etäiseen, tyveneen säähän -- vaan siitä, kuinka kauan +hän voi istua tässä penkillä ja katsoa tiukasti tuonne. Taakseen +pirttiin ei uskalla katsoa -- sitä juuri odottaa tuo levenevä lumikita, +joka on vieläkin pahempi kuin myrsky, koska se niin vihaisesti nielaisi +sen kaikkein suurimman lumipyörteen. Se on nyt ainoa paha, myrskykin +ikäänkuin asettuu lapsen puolelle yrittäen yhä uusilla tupruilla +peittää hirviötä. Kun ei vain alkaisi hämärtää. Lapsi tajuaa, että niin +tulee käymään, että tähän tuijotukseen liittyy vielä isän odottaminen, +jonka tietää toivottomaksi. + +Tämä ennakkoaavistus tuo lapsen kasvoille kuivan itkun väänteet. Hän +kuulee siihen, kuinka kissa, jonka hän on vallan unohtanut, nousee +makuultaan uunin otsikolta, hyppää alas ja alkaa kohta maukua ulos +päästäkseen. Mutta taas kiertyy suuri ryöppy kitaan eikä lapsi uskalla +hievahtaakaan, hän luulee juuri huomanneensa ensimäisen iltahämyn +väivähdyksen -- ja eikö lumikita jo tullut lähemmäksi sillaikaa, kun +hän kuunteli kissan liikkeitä? Mieli taistelee kauhun kanssa ja silmä +tähtää yhä kiinteämmin navetan edessä kasvavaan kinoskuvioon, jonka +teräväharjainen pyrstö jo ulottuu kauas vainiolle. Silmä rävähtää +harvoin ja silloin aina hämy käyttää tilaisuutta vahvetakseen. + +Ja hämylle on antauduttava. Se on niin mahtava, ettei kaukaisinkaan +mielen kolkka kuvittele siltä pelastuvansa, kun se laskeutuu suurena +ja sumentavana, siirtäen hyvin nopeasti entisyyteen aivan äskeisetkin +asiat. Eikä hämy sittenkään olekaan vihainen ja tiukka niinkuin oli +lumituisku, se tulee tulemistaan lempeänä ja pehmoisena, ja ennenkuin +lapsi huomaakaan kuiskuttelee se jo silmien uupuneelle katseelle mielen +parhaita muistoja. Näinä hetkinä juuri äitivainaa hääri navetassa ja +lapsi oli yksin turvallisesti pirtissä maitoa odottaen. Yhdessä kissan +kanssa, joka nukkui muurin otsikolla. + +Kissa naukaisee nytkin ja lapsi vavahtaa, entisyyden kuvitelma oli +tullut liian lähelle. Ei hän sittenkään uskalla mennä sitä päästämään. +Aikansa nau'uttuaan se herkeää laimeana lattialle istumaan ja jää +vähitellen lapsen jännityksen ulkopuolelle, säilyen vain heikkona +tietoisuutena sillaikaa kun silmä taas hakee turvaa hämystä, tästä +tämän illan hämystä. Se yhä varttuu ja niin siinä lopultakin käy, että +lapsen jännittynyt tuijotus hänen itsensä huomaamatta väsähtää ja +lientyy. Lumipedon piirteet ovat himmenneet, sen peloittava olemus on +haihtunut, se on kuin työstä päässyt päiväläinen, raukea ja tahtomaton. + +Juuri hiukkasen on hämyssä vielä jännitystä, kun se aavistuttelee +omia asioitaan, joita lapsen ei tarvitse muuta kuin sen tuudittavasta +hyminästä kuunnella, ei ajatella eikä pelätä ollenkaan. Kissa on +hypännyt viereen penkille istumaan ja on tällöin jo oivallinen toveri, +tuttu, lämmin ja kotoinen. + + * * * * * + +Hämyä kuunnellen tyttölapsi viipyy paikoillaan. Hän näkee Ainun +haamun tulevan pihassa, mutta se ei häntä erikoisemmin havahduta, +vaikka tuntuukin viehättävän. Kissa kiiruhtaa ovelle Ainun tullessa. +Jo näkyy pihassa toinenkin haamu: isä palaa työstä, otetaan tuli +lamppuun ja alkaa se oikea ilta, johon isäkin kuuluu. Isä sanoo, että +siellä on lumi muuttumassa vedeksi, mutta kyllähän onkin ollut aika +pirstinkiä tämän päivän. Isä puhelee lapsilleen ilmoistakin, kun ei ole +parempiakaan puhekumppaneita. + +Kuusivuotiaskin käväisee vielä pihalla, kun jo on pilkkopimeä. +Hän antaa päivällisten kauhujen lähestyä tajuntaansa viehättävinä +jälkimaininkeina; on sitä suloisempi sitten juosta pirttiin ja +siellä kerätä kengistään nuoskeata lunta pieniksi palleroiksi, +leikkilumipalloiksi. + +Seuraavana aamuna paistaa aurinko, ja lumi on aamuyöstä hiukan +kahertunut. Navetan eteen tullutta hirviön kitaa voi nyt uutena päivänä +ja aivan uudessa olossa mennä vierestä katsomaan. Voi hakea sisältä +jonkun lelunkin, sovittaa sen sinne mukavaan rakoon lumikatoksen alle +ja sitten juosta pirtin ikkunasta katsomaan, kuinka se on siellä... +Luonto ei näyttäydy tänään erikseen. Se on taas samaa kuin elämä. + + + + +LAPSEN SURU + + +Nelivuotias hyvänviihteinen poikalapsi herää aamulla onnellisena +huolimatta siitä, millainen edellinen ilta on ollut. + +Eilisilta -- se on pitkän unen aikana kiitänyt tietoisuudesta sinne, +missä jo ovat kaikki entisetkin elon päivät, syntymän jälkeiset ja sen +edelliset. Kun lapsi avaa silmänsä, osuu siihen eilistä kirkkaampi +auringon säde, joka tullessaan on kiitänyt myriadein ruoho- ja +lehtisilmujen yli tehdäkseen yhdessä elpyvän alan kohdassa pienoisen +taikateon nuoren ihmissilmän hermokalvolla. Vaikkei poika paljoa +muista eilistä, niin tuo ensimäinen sädekiihto jo sanoo hänelle +kaiken: että tämä on etääntyneen eilispäivän lisääntyvää jatkoa, +silmuineen, lintuineen, lämpöineen... Veren kulku vahvenee, muutamalla +sykähdyksellä valtimo on kohonnut eloisaan päivävauhtiinsa. Samalla +pää nousee tyynyltä, uroksenalku vääntyy istualleen, silmäluomet +painuilevat hitaasti ja pieni käsi pyrkii paidan alle kyhnyttämään. + +Kaikki näkyväinen kelpaa esineeksi aistinten leppoisalle hurmalle ja +johteeksi orastavan sielun mystiikalle. Pirtin lattialla on punainen +keinutuoli ja sen selustimella jokin vanhan Riikan vaatekappale. Mutta +vaate on valahtanut kummalliseen asentoon, siinä on suuri ihmisenpää +pitkine nenineen ja hassun kuperine leukoineen. Se olla jämittää siinä +vain vaikka kuinka kauan katsoisi, ja vähitellen luulee saavansa +selville mitä sillä on mielessä. Se nauraa yhtäältä, mutta toisaalta +näyttää siltä kuin se olisi kovin kipeä... Silmät painuvat lopulta +harilleen sitä katsellessa. Ja harittava katse näkee toisen sängyn +puolessa toisia asioita. Sieltä näkyy syy, miksei kukaan vielä ole +kiinnittänyt huomiota poikalapsen heräämiseen. + +Kun poika odotti huomiota, odotti hän sitä vanhalta Riikalta, jonka +pää tuhansine kasvoryppyineen ja syvälle mytistyneine suineen aina +oli valmis hyvään muikeaan hymyyn lasta kohden, varsinkin aamuisen +heräämisen hetkellä. Riikalla oli aina tasainen kiire ja hänen +toimeliaisuutensa oli vakavaa, mutta hymy seurasi aina mukana niinkuin +jokin soma hepene. + +Hän puki pojan aamuisin ja antoi sille korttelin tuoretta maitoa. + +Mutta nyt sai poika pitkänkin hetken istua ja räpytellä silmiään ja +Riikan kasvoilla pysyi silti hymytön vakavuus. Poika saa nähdä, kuinka +Riika nostaa istualleen toisessa vuoteessa makaavaa tuttua olentoa. +Sekin on kyllä lapsen tavallinen aamunäky. Jossakin tietoisuuden +äärimmillä rajoilla on se aika, jolloin tuo sängyssä makaava olento +käveli ja liikkui, lypsi ja lakaisi, torui ja hyväili. Silloin oli +lunta ja päreitä ja isä teki päreistä hönkämyllyn, joka varrestaan +tuettiin tallukkaalla muurin otsalle ja kieppui siinä itsekseen koko +päivän, kunnes kissa sen pudotti sinne lattialta hypätessään. Miksei +enää tehdä hönkämyllyä eikä panna lamppuun tulta, vaan naurahdetaan, +kun lapsi sellaista kyselee? Riika sanoo, että nyt nähdään ilman +lamppua ja tarjetaan ilman pesän hönkää, mutta mitäs ne tähän kuuluvat? +Riika ei ollut täällä silloin, siitä se johtuu. Silloin oli äiti, +tuo joka makaa sängyssä ja tuntuu vieraalta siellä ääneti maatessaan +ja melkein pahalta, jos hän sieltä jotain sanoo lapselle, hiljaa +ja huohotellen. Lapsen on ikävä, kun joskus pitää jäädä tuon äidin +kanssa kahden kesken. Riika on hyvä. Lapselta pääsee itku, kun Riika +joskus kiireen kaupalla käväisee kotonansa. Sillaikaa pyrkii äiti aina +puhelemaan ja tahtoo vuoteensa viereen hivelläkseen lapsen hiuksia. +Korkealla hyllyllä on Riikan virsikirja, jonka hän toi tullessaan tänne +kauan sitten, silloin kun isä sen haki ja äiti rupesi makaamaan. Sen +virsikirjan välissä on hopealla päällystetty nelikulmainen pahvilappu +ja siinä enkelinkuva. Riika ei anna sitä pojalle ikiomaksi, mutta +joskus hän antaa sen lapselle katseltavaksi, kun on mukava päivän hetki +ja äiti nukkuu hiljaa hossaten. Mutta kun Riika lähtee kotiinsa, on +kuva koko sen ajan saamattomissa. Ja kun Riika illalla palaa, ei kuvaa +taas muistakaan pyytää. Elämässä on silloin reipas sykähdys. Äitikin +puhuu vuoteestaan niinkuin hiukan hauskemmin... + +Mutta nyt tänä aurinkoisena aamuhetkenä on keinutuolin selustalla +Riikan iso liinanen muuttunut hassuksi päänkuvaksi eikä Riika hymyile, +vaikka poika herää. Riikan nostaessa huohottaa äiti kiihkeämmin kuin +koskaan ja Riika näyttää neuvottomalta: äidin lääkeastia on kaukana, +ei ylety sitä toisella kädellään ottaa toisen tukiessa äitiä. On tämän +asumuksen tavallinen aamutilanne, mutta sittenkin tavaton. Lyhyen +hetken tuntuu lapsesta siltä, että vanha Riika on siirtynyt äidin +puolelle eikä ole enää hänen Riikansa, joka pukee, syöttää ja antaa +katsella hopeakuvaa. + +Hetket odoteltuaan näkee lapsi vihdoin Riikan selvittelevän hänen +housujaan ja sitten lähestyvän häntä. Mutta vieläkään ei Riika hymyile +ja hänen pukemisensa on hätäistä, ei hyväilevän kiireetöntä kuten +tavallisesti. Ja kun hän on saanut puettua, ei aamumaitokaan ole +kunnossa; poika saa siinä uneliaana odotella, kun Riika lähtee sitä +hakemaan. Ja kun hän juotuaan tapansa mukaan pyrkii ulos mäkeen, on +Riika sen suhteen kummallisen huomaamaton. Lapsi saa ilman mitään +varoituksia mennä porstuaan ja pihamaalle uuden päivän lämpimään +laajuuteen poimimaan talvikin lehtiä ja hätyyttämään varpusia. + +Mutta eräällä hetkellä ilmestyy Riika kuistin ovelle ja huutaa lasta: + +-- Tule pian pirttiin, äiti taitaa kuolla ja tädin täytyy mennä +hakemaan isää talosta. + +Poika seisoo liikkumatta paikallaan kädessä jokin kuiva korsi. + +-- Tule pian nyt, toistaa Riika ja lähestyy nopeasti lasta. Lapsi itkee +ja kompuroi jaloillaan, kun vanhus sitä taluttaa. -- Ole hiljaa nyt, +ettei äiti kuole, supisee Riika. -- Täti käy kiiruusti hakemassa isän +kotio, ole sinä koreesti pirtissä se aika. + +Hämääntyneenä lapsi nyyhkyttää eikä ymmärrä mitään, ennenkuin Riika +on kadonnut ja lukinnut oven. Lapsen ympärille jää hiljaisuus, jota +hallitsee sairaan huohotus. Kello käy. Aurinko yhä sädehtii. Poika +seisoo oven puolessa. Tämä näin seisahtanut hetkinen on varmaan ainoa, +joka jää pojan mieleen koko tältä aikakaudelta. + +Nyt sairas huiskuttaa kättään ja yrittää ääntää. Lapsi tajuaa asian +vaistollaan: äiti tahtoisi häntä lähemmäksi. Jo kuuluukin selvästi: +"Tule rakas lapsi." Mutta äiti ei voi nähdä poikaa siihen, missä tämä +seisoo, ja vaistomaisesti poika on ihan hiljaa niinkuin tahtoisi +uskotella, ettei hän siinä olekaan. "Tule rakas lapsi tänne", ääntää +äiti uudelleen ja huohottaa kiivaammin, mutta poika pyrkii hiljaa +ovelle päin tarttuen jo ripaan. -- Ai-ai-ai -- valittaa sairas. Kello +käy, päivä sädehtii. + +Pojalla on se vaisto, että hänen on oltava ihan ääneti ja liikkumatta, +vaikka kuluva aika, kun tuolla iällä noin joutuu katsomaan sitä päin +kasvoja, tuntuukin kammottavalta. Sairaan äännähdyksiin ja heikkoihin +liikkeisiinkin tulee yhä kammottavampi sävy. Silloin kuuluu oven takaa +kopeloimista. Isä tulee sisälle yksinään rientäen, Riika on jäänyt. +Pojan kasvot uskaltavat taas vääntyä itkuun, hän kaipaa Riikaansa ja +pyrkii ulos. Mutta isä, joka luulee lapsen äitiään itkevän, taluttaa +häntä kädestä äidin vuoteen viereen, jolloin lapsi parkaisee ääneensä. +Tällöin sairaan silmät aukenevat ja hän ääntää selvästi: "Jumala teitä +kaikkia siunatkoon", ojentaa kätensä ja alkaa nytkähdellä. Kun vanha +Riika hengästyneenä astuu pirttiin, heristää isä hänelle kättään. +Hiipien lähestyy Riika vuodetta. Kaikki on lopussa, mutta lapsen +epätietoisuus on korkeimmillaan. + +Nyt itkevät isä ja Riikakin. Poika vaistoaa, että tavaton +avuttomuudentunne on vallannut koko maailman, isänkin kesken päivää +pihkaisissa työvaatteissaan. Lapsi puristautuu lujasti kiinni Riikan +hameisiin, joiden ystävällisen tuoksun hän niin hyvin tuntee. Kun Riika +sanoo, että pojun äiti nyt kuoli, meni taivaaseen Jumalan tykö pojua +odottamaan, saa hän vastineeksi yhä kiihkeämmän puristuksen. Lapsi +tajuaa, että tämän tapauksen kohtalokkain seuraus on Riikan poismeno, +kun äiti rupesi olemaan noin hiljaa; ei pyydä mitään eikä tarvitse +"vastustamista". + +"Älkää menkö Riika pois", sanoo lapsi itkunsa seasta, "antakaa maitoa." + + * * * * * + +Isä istui yhä puhumatonna äidin vuoteen vieressä; oli niinkuin he +olisivat siinä yhdessä jotakin katselleet tai kuunnelleet. Riika +liikahteli pirtissä, mutta ei puhutellut isää ja kuiskasi jotakin, +johon isä päätään kääntämättä nyökkäsi. Sitten Riika tuli pojan luokse +ja supatti sille: + +-- Täti vie sinun nyt Kulmalan tätiä katsomaan. Tuletkos? Poika lähti, +kun Riikakin tuli. Isä jäi yhä istumaan äidin pään viereen. + +Kuimalaisilla oli omat elämänkiireensä, arkipäivänä. Ensin poikaa +Riikan lähdettyä katseltiin ja puhuteltiin, niinkuin ainakin ihmistä, +jonka äiti on kuollut, mutta sitten hän sai olla töllöttää yksinään. +Ensin hän pyrki katselemaan ikkunasta polulle, jota Riika oli mennyt +luvaten pian tulla noutamaan hänet takaisin. Uskalsi jo hypätä +penkiltäkin ja katsella lähemmin. Pirtti oli vielä aurinkoisempi kuin +kotipirtti ja ikkunoilla oli enemmän kukkasia. Kulmalan emäntä toi +suuren tuoreen voileivän ja supatti, että osaatko sinä itse avata +nappisi ja sano tädille sitten jollet osaa. + +Kulmalan emäntä sai monta kertaa lohdutella poikaa ja vakuutella, että +äiti nyt on taivaassa, tuota ihmeellistä tämänpäiväistä vakuuttelua, +jonka tarkoitusta poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Tuleeko Riika jo pian? +sehän tässä oli pääasia. Että pääsisi taas elämään niinkuin ennenkin. +Onneksi tämä oli näin aurinkoinen ja hyvä pirtti, eikä täällä ollut +äidin sänkyä. Pahat aavistukset vain pitivät pienen kiehkurapään silmiä +totisina, kun hän keskipäivän pitkät tunnit nyhjäili Kulmalan pirtissä +penkin ja sängyn päädyn vaiheilla. + + * * * * * + +Maa ja ilma on iltapäivän paisteesta kylläisimmillään, kun kujaa +pitkin menee isä poikineen. Mökkien ikkunoista katselevat vaimojen +silmät liikutettuina heidän menoaan, kuinka pieni tämänpäiväinen +orpo urhoollisesti käydä naputtaa isänsä käsipuolessa kuivahtaneella +tiellä. Puolimatkassa ottaa isä lapsen käsivarrelleen. -- Ei ole enää +äidin syliä silläkään laps'paralla, sanovat hentomieliset katselijat +nautiskellen omasta tunteestaan paljon enemmän kuin lapsen osaa surren. + +Mutta asianomaiset ovat sillä välin päässeet omaan pihaansa, jossa isä +vähän ennen portaita laskee poikansa maahan. Poika huomaa pellolla +sängyn ja oljet, niihin paistaa häikäilemättä aleneva aurinko. Ja +pirtin ovi on lukossa. Missä on Riika? Katse etsi totisena isän +katsetta, mutta isä tulee vain katsomatta ja avaa oven avaimellaan. +Onko nyt Riika pirtissä lukkojen takana ja missä on äiti, kun sen sänky +on pellolla? Eiväthän ne niin pian voi tuonne taivaaseen päästä. Siellä +on vain Ville-vainaa, jota hän ei ole koskaan nähnytkään. + +Pirtissä on kumminkin äidin sängyn tila tyhjä eikä Riikaa näy missään. +Lapsi astelee ihmeissään entisellä sängyn paikalla eikä ymmärrä mitä +tämä tämmöinen on, kun isä itse laittelee pöydälle syötävää. Ollaanko +ollenkaan kotona? Missä Riika on? Onko isä yhtä hyvä kuin Riika? + +Isä sanoo vain, että Riika meni kotiinsa käymään -- kyllä se sieltä +pian tulee, mutta ei sano koska se tulee. + +-- Missä äiti on? + +-- Äiti kuoli ja vietiin pois, vastaa isä. Miehen ääni värähtää sen +tähden, että hän sanoo sen omalle lapselleen. + +-- Miksei äitiä enää auteta? + +-- Ei äitiä tarvitse enää auttaa, äiti on taivaassa, siellä missä +Villekin. + +Kahdenkeskenolo oman pienen pörröpäänsä kanssa tässä huoneessa lientää +lopulta miehen sydämen kokonaan. Vesi valuu hänen silmistään ja hänen +on kiireesti ryhdyttävä jotakin toimittamaan, ettei lapsi näkisi hänen +tilaansa. + +Lapsi aavistaa sen kumminkin, ja kun päivä ehtii yhä pitemmälle +iltaan, tulee pojan yhä kiihkeämpi ikävä jotakin, ei tiedä mitä. +Maatamenon aika lähestyy. Nyt pitäisi olla Riika antamassa iltamaitoa +ja riisumassa. Isä lähtee itse lypsämään ja käskee pojan olla kauniisti +pirtissä, katsella navetalle päin, niin on hauskempi. + +Mutta kun isä on vasta puolilypsyssä, kuulee hän lapsen tulevan +navetalle kompastellen ja itkien. + +-- Missä minun Riikani on? huutaa lapsi. + +Tyyntyneenä surussaan isä nostaa pojan navetan puolelle ja saa +miten kuten lypsetyksi loppuun. Lehmän jälkihoito jää niin ja näin, +kiiruhdetaan sisälle. Maito tyynnyttää lasta hiukan, niin että isä saa +hänet riisutuksi. Kun hän on jo paidallaan, tulee mieleen jotakin: +hän kapuaa alas isän sylistä ja menee tiettyyn paikkaan katsomaan +kirjaansa, jonka hän on tänään kokonaan unohtanut. Se on vanha +puhelinluettelo, jonka isä joskus on tuonut talosta. Kun poika sitä nyt +selailee, putoaa sen sisältä vanhan Riikan hopeaenkeli. Se on nyt ilman +Riikaa lapsen käsissä, vapaasti, ihanasti. Mutta liikutuksen väre käy +taaskin läpi isän sydämen. + +Kun lapsi on tasaisen ilon vallassa, on sitä helppo ja hauska asettaa +makuulle. Kun sen hengitys jo on tullut syväksi ja tasaiseksi, on +vanhemman ihana viivähtää sen vuoteen vieressä, varsinkin näissä +oloissa, jotka tässä huoneessa nyt vallitsivat. Hopeaenkeli oli somasti +lapsen kädessä kasvojen tykönä. Oli niinkuin olisi tyrkännyt kaunista +kuvaa, kun isä sen siitä irroitti ja laski hyllylle. Sehän olisi +kumminkin yöllä nukkuessa pahoin mytistynyt. + + + + +TYHJÄ KOTI + + +Muuan nuori tamperelainen pariskunta vietti jo neljättä kesäänsä +paikkakunnalla -- tai rouvahan sitä täällä paraiten vietti, herra kävi +vain sunnuntaisin. Pariskunta oli omassa lajissaan hyvin tyypillinen. +He eivät kuuluneet herrasväkeen siinä mielessä kuin herrasväki +itse sen asian käsittää, mutta kaupunkilaisia he olivat niin perin +pohjin, ettei heissä varsinaisten ehdottomien ruumiintoimintojen +ulkopuolella juuri ollut mitään, minkä he olisivat tunnustaneet +olevan niinkuin maalaisilla. Herrasväkeäkin he olivat, ainakin rouva, +omasta mielestään. Kun heillä ensimäisenä kesänä oli mukanaan Lempi, +kahden-kolmentoistavuotias tytönkuvatus, niin neuvoi rouva sen +kysyttäessä vastaamaan: -- Minä olen Lehtisen herrasväen palvelustyttö. + +-- Soo, soo, sanoi siihen kysyjä, pystyvatsainen talonemäntä. -- Mikä +virka sillä teidän herralla on? + +-- Sillä on semmoinen pienempi puuteollisuusliike, vastasi tyttö +sillä suopean vaatimattomalla tavalla, jolla oli kuullut rouvansakin +vastaavan. Emäntä ei siitä vastauksesta tullut sen viisaammaksi, +enempää kuin jästileivästäkään, jota tyttö kysyi ostaakseen. Mutta +emäntä puhutti muuten tyttöä huviksensa. + +-- Mitäs se rouva palvelustytöllä tekee, kun ei lapsiakaan ole? + +-- Kun koti on sittenkin niin tyhjä, vastasi tyttö jälleen rouvansa +sanoilla ja äänellä. + +-- Höh, pääsi emännältä, kyllä-mar se sillä iällä vielä täyttyä ehtii. +Ja kellä sen paremmat päivät on kuin lapsettomalla. + + * * * * * + +Mutta sepä koti ei täyttynyt; vuodet menivät, mutta lasta ei tullut. +Ihanina kesäiltoina rouva istuskeli yksinään luonnon helmassa soittaen +mandolinia ja laulaen värjyvällä äänellä tunteellisia lauluja. Hän +kaihosi ja kaipasi elämäänsä luonnollista sisältöä, ja kun herra taas +lauantai-iltana tuli, niin oli hän vallan pääsemättömissä rouvansa +hyväilyjen ja suudelmien tähden. Lopulta rouva alkoi laskea suudelmien +lukua ja pääsi jo ennen illallista naurettavan suureen summaan -- ja +monta, monta oli jo ennen kuin laskemaankaan rupesin, eikös ollutkin, +kulta? + +Herra vain koetti suojella ihka uutta olkihattuaan vierimästä rapakkoon. + +Ei rouva muutenkaan jäänyt kädet ristissä odottamaan onneansa; hän +kyllä haki apua sekä ylhäältä että alhaalta. Kaupungissa hän puhutteli +lääkäriä ja maalla lyöttäytyi läheiseksi pyykkimuijan kanssa, jolla oli +viisi lasta, toiset jo ansiokykyisiä. Muija lasketti semmoista leikkiä +kuin häneltä sopi odottaa, mutta rouva sieti sen mielellään, sillä hän +ihaili kovasti Iitaa hänen terveitten lastensa vuoksi. Kahvipannun +ääressä tahtoi hän kumminkin Iitalle osoittaa teoreettisia tietojaan +äitiyttä koskevissa asioissa. + +-- Juu, mutta niin sanotaan Stephenssinkin kirjassa "Nainen ja +avioliitto", ja se on oikein luotettava teos. + +-- Jaa, en minä avioliitosta tiä, huusi Iita nauraen. En minä o' +liittoja tehny', mutta kyllä mun lapseni vissiin on luotettavia teoksia. + + * * * * * + +Vaimon olo tuli lopulta miehelle niin rasittavaksi, että hänkin meni +lääkäriin; ei muuten, mutta neuvotellakseen, miten vaimon hermostoa +voitaisiin korjata. Lääkäri lausui vakaumuksenaan, että parasta olisi +ottaa omakseen joku turvaton lapsi, mieluimmin aivan pieni, jonka +hoitaminen tuottaisi rouvalle tarpeellista tyydytystä. Katsoo vaan, +että lapsi on terve ja ettei tule mitään perinnöllisiä ikävyyksiä. Tämä +neuvottelu aiheutti erään piikatytön pojalle aika riepoituksen, josta +se kumminkin lopulta terveenä selvisi ja elää vieläkin punaposkisena +lupaavana miehenalkuna isovanhempiensa kotona. + +Rouvan herralla, Lehtisellä, ei ollut paljoa taipumusta haihatteluun; +hän oli oikeastaan "roosallinen mies", kuten rouva sanoi, kun +vieraitten nähden pyrki häntä hyväilemään. Hän tiesi varojensa +riittävän yhdelle lapselle ja niin hän kertoi vaimollensa lääkärin +sanat, mutta pidättyi viisaasti ilmaisemasta omaa kantaansa. + +-- Kyllä se oma olisi sentään niin paljon rakkaampi, sanoi rouva +syvissä mietteissään. + +Mies hymähti, mutta kipinä oli kumminkin viskattu. Varmuuden vuoksi +kävi rouvakin vielä saman lääkärin luona ja kyseli kyselemistään, +kunnes lääkäri ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja toisen käden +liikkeellä ilmaisi, ettei se mitään maksa. + +Kevät oli jo pitkällä, kohta taas oli muutettava maalle. Tuttu +talonemäntä poikkesi kaupungissa käydessään herrasväen luokse ja +kertoili paikkakunnan asioita, muun muassa että sillä Hiljalla, sillä +koreaäänisellä tytöllä, joka heillä viime suvena palveli, oli nyt +kanssa pikkuinen. Poika se oli ja nätti poika olikin. Siitä herrasväki +saisikin itsellensä vauvan, kun ei ole kuulunut omasta kohden... + +Tuskin oli emäntä poistunut, kun rouva jo selaili kirjojansa, noin vain +yleensä sen ajatuksen elähyttämänä, että jos sittenkin ottaisi jonkun +pikkuisen omakseen. Hän oli selaillut kirjansa sataan kertaan, mutta +ei sittenkään muistanut, jotenka niissä joka kerta oli uusi viehätys. +Hän tutki nytkin taas kuvien mukaan kapalusten muodon ja laadun, +hän määräsi lapsen vuorokautiset ruokinta-ajat, hän harkitsi niitä +periaatteita, joiden mukaan lasta oli jo kehdosta asti kasvatettava. +Kun lapsi itkee, on ensin katsottava mikä sitä vaivaa eikä ruvettava +turhan päiten hyssyttelemään. Se on hyvin tärkeätä jo heti alusta +-- niin, mutta tietysti ne ehtivät sen lapsen tärvellä ennenkuin se +hänelle joutuu. Rouva tunsi säälinsekaista vastenmielisyyttä Hiljaa +kohtaan, joka tärvelee kauniin lapsen... Mitähän lahjoja sillä on, kun +se tulee suureksi... ylioppilaaksi... nuori herra Ilmari Lehtinen. +Kaunis nimi se on, mutta olisi ollut sentään hauskempi itse valita... +Hilja on nätti tyttö ja sillä on hyvä ääni. Minkähänlainen on sen isä? +Jos se on se, jota emäntä viittaili, niin ei ole hullummin. Kauniita ne +veljekset ainakin ovat. Vaikka tietysti se enemmän saa niinkuin meidän +ominaisuuksiamme. + +Lehtisen rouvan mandolini sai sinä iltana hillitysti säestellä niitä +säveliä, jotka tulivat kysymykseen pienen Ilmarin kehtolauluina... +Kirjat kieltävät kehdon, mutta ehkä hän sittenkin sen laittaisi; +niinkuin siinä kauniissa kuvataulussa, joka riippui heidän +makuukammionsa seinällä. Voisihan sitä paitsi olla se vaaleanpunaisella +silkillä verhottu korikin... + + * * * * * + +Nämä haaveilut olivat elämyksinä syvimmät, onnellisimmat ja +voimakkaimmat mitä Lehtisen rouva koki tässä lapsiasiassa. On +surullista heikkorakenteisen ihmisen olla noin niinkuin pikkuisen +valistuneempi... Täytyy olla aika roteva sen, joka ruuvaa kireän elämän +oman mandolininsa mukaiseen viritykseen. + +Rouva oli sitten ihan täynnänsä näitä lapsiunelmia matkatessaan tutulle +kesäpaikalleen. Laivasta hän jo saattoi nähdä sen tönönkin, jossa tiesi +Hiljan lapsinensa nykyään majailevan. Häntä ihan kutkutti sen lapsen +onni, kun se pääsee tuolta pois; kun sitä ruvetaan oikein rakastamaan +ja oikein hoitamaan. Se tuntee sen ihan ihossaan ja hermoissaan... +Koko maalletulon ilo oli niin kuin hiukan pilalla sen tähden, ettei +hän vielä voinut ottaa lasta luoksensa. Kyllä hänellä jo kapalukset ja +kopat oli varattuna, mutta huomenna täytyi kuljettaa lapsi lääkärillä. + +Hilja asui poikineen vanhempiensa luona -- minnekkäpä hän muuallekaan +olisi mennyt. Vanhusten soma tupa oli jo ehtinyt saada asianmukaisen +sävynsä: Lehtisen rouvan nenään lehahti kuivuvien riepujen hapahko +tuoksu, kun hän jo samana iltana odottamatta astui mökkiin. Kauhean +rumaa ja runotonta oli yhteisen kansan, varsinkin aviottomain, +lastenhoito. Rouva tunsi kuinka tämän lapsen olo oikein huutamalla +huusi hänen siistiä koriaan ja vitipuhtaita kapaluksiaan. + +Lapsi itse ei tosin tällä haavaa huutanut. Se nukkui kehdossaan -- +äiti, Hilja, näkyi juuri pusertelevan kiinni puseronsa näppäreitä +imettämisen jäleltä. Lehtisen rouvan tunnossa käväisi vastenmielisen +kateuden häive, kun hän havaitsi Hiljan kasvoilla ja koko olemuksessa +sen kevyen muutoksen, jonka äitiys oli tuonut mukanaan. Hän, rouva, ei +_kykene_ siihen, mihin tuo nuori Hilja. + +Hiljan äiti oli saanut hiukkasen vihiä Lehtisen rouvan aikeista. Se +hyvänpuhelias talonemäntä, joka tätä asiaa oli ensin rouvallekin +esitellyt, oli palattuaan puhunut siitä Hiljan äidille niinkuin +jostain aivan varmasta päätöksestä. Siitä oli jo levinnyt huhukin, +mutta kaikeksi onneksi rouva ei ehtinyt sitä kuulla; se olisi häntä +melkoisesti tympäissyt. Hiljan äiti oli kumminkin ehtinyt järjestää +kantansa ja ladata tahtonsa. Poika oli annettava Lehtisen rouvalle. + +Kun Hiljassa, nuoressa äidissä, tehdyn esityksen johdosta virisivät +kaikki luonnolliset tunteet, mielteet ja tahtomukset, osasi lapsen +isoäiti niitä ovelasti johdatella suotuisaan tulokseen. Siinä itkivät +vähin kaikki kolme naista -- vaari ei ollut kotosalla -- eikä mikään +huuhdo pieniä sisäisiä ristiriitoja niin nopeasti ja miellyttävästi +kuin kohtuullinen kyynelvirta. Siinä sovittiin, että Hilja tulee +huomenna rouvan kanssa näyttämään lasta kunnanlääkärille ja sieltä +palattua jää Ilmari uuden mammansa luo. -- Tai kyllä äiti sittenkin on +syvempi nimitys, sanoi Lehtisen rouva niinkuin olisi hipaissut akordin +mandolinistaan. + +Kun vaari rouvan jo lähdettyä tuli kotiin ja kuuli asian, niin hän +hymähti, ei enempää. Vaari oli kovasti kiintynyt pikkuiseen ja oli +muuten sitä mieltä, ettei tuommoisesta akkojen äkkitouhusta lähde +kunnon asiaa. Mutta menköön nyt, vaikeata oli tämäkin ja olipahan +ainakin tämän kesän vielä lähimailla, jos mikä hyvänsä tulisi. -- Sitä +sisälsi vaarin hymähdys ja hiljainen kävely pois päin. + +Niin oli siis Lehtisen rouvan tyhjään kotiin hankittu täytettä ja kyllä +sitä tulikin. Kolmen kuukauden vanha ihmislapsi ei ole mikään semmoinen +sievä nukke, jommoisia lapsettomat nuoret rouvat joskus hellivät ja +leikkiä teeskennellen näyttelevät vierailleenkin. Semmoinen lapsi +semmoisissa oloissa, varsinkin kun se ensi töiksi on vieroitettava, +täyttää ajan tuhansilla pienoistapauksilla, jotka tunnearvoltaan +ovat mitä erilaisimpia. Sen iho on kylvyn jäljeltä mitä kaunein sekä +näöltään että tuoksultaan, sen hymy paljastaa ihanimman puhtauden ja +sen rauhallisesta unesta uhoo ajattelevan aikuisen tajuun kaikkein +hienoin mystiikka. Mutta sen aineellinen elo on ehdottoman itsekkyyden +ohjaama, se tarjoo kaikille aistimille häikäilemättä paljon rumaa ja +kielteistä. Se on yleensä verraton jättiläinen tuommoisen mandoliniin +tottuneen Lehtisen rouvan rinnalla. + +Niinpä tämäkin Ilmari-poika muutamina kesäisinä viikkoina opetti +rouvalle perinpohjin sen totuuden, että mikä on runollista se on +myös "roosallista". Kun rouva ensiaikoina ehdottoman tarkasti +noudatti ruokintaohjelmaansa, tottui lapsi siihen pian. Parina ensi +yönä se kaipasi rintaa, mutta sille annettiin vain keitettyä vettä, +jota erinomaisen huolellisesti säilytettiin. Lempi -- se "Lehtisen +herrasväen palvelustyttö" -- joka taas tänä kesänä oli rouvan mukana, +nauroi rouvan hommia niinkauan kuin rouvan hyvät kapalusvarastot +kestivät. Mutta kun tuo lemahtava vaatekasa lopulta joutui Lempin +käsiteltäväksi, niin tytön kelloon tuli toinen ääni. Ensi kerralla +Lempi menetti puhekykynsä, toisella kerralla nuori neiti selitti, +ettei hän tänään ehdi kun on siivouskin, ja kolmannella kerralla hän +mennessään huusi jokseenkin kuuluvasti, että pesköön itse kakaransa +jäljet. Eikä Lempi ottanut syvemmin harkitakseen sitäkään rouvan +vakavaa huomautusta, että hän itsekin kerran oli ollut lapsi. + +Niin kesä edistyi. Kärpäset lisääntyivät ja Ilmarin makuukorin +verhot nuhraantuivat. Lasta ei tarvinnut enää kylvettää joka päivä +ja niin unohtui se kolmeksi, jopa neljäksi päiväksi. Kastunut kapalo +unohtui pesemättä, ja kun se kesän helteessä pian kuivi, käytettiin +se toistamiseen. Tuo ikuisesti tuttu pikkulapsen haju leijui jo +Lehtisen rouvan huoneessa, jossa mandolinin säveltä ei kuultu +viikkoihin. Sanasota rouvan ja palvelustytön välillä ei enää ollut +mikään harvinaisuus. -- Minulla ajetaan kuin hevosella ja maksetaan +yhdeksänkymmentä markkaa kuussa. Tietääkös rouva, mitä tohtorin +palvelija saa? Se saa _kaksisataa_ ja lisäksi lahjat ja tuliaiset. + +Takana päin puhutteli Lempi Ilmaria kakaraksi ja rouvaa Lehtiskäksi ja +uhkasi jättää "mokoman herrasväen". + +Kaikki nuo tuhannet uudet vivahdukset, jotka "tyhjän kodin" elämä +täten oli saanut, ne säteilivät pienestä, nyttemmin jo sangen +pahankurisesta lähteestä. Kun lapsi itki haikeasti, tunsi rouva +sydämessään todellista suurta äidinrakkautta, mutta kun hän ryhtyi sitä +osoittamaan, itki lapsi vielä rajummin, niin että oli äentyä. Ei se +kärsinyt Lehtisen rouvan rakkautta. Kun se lopulta nukkui, saattoi se +herätä pienimmästäkin äänestä: Lempi tuli hoilaten maitoa noutamasta ja +paukautti ovea. Siitä alkoi uusi parkuminen ja maidon turkuttaminen. +Eivät siinä enää tulleet tuntimäärät lukuun. + +Ja niin koitti päivä, jona ken tahansa olisi voinut todeta, ettei +Lehtisen rouva lapsenhoidossaan enää ollut tavallista muonamiehen akkaa +korkeammalla. Varsin keveästi hän jo jätti lapsen Lempin hoteisiin +ensin lyhyemmiksi, sitten jo pitemmiksikin tuokioiksi. Kerran hän lähti +iltalaivalla kirkolle asti ja viipyi siellä melko kauan. Yöllä sitten +Ilmari antoi ylön ja sen vatsa oli epäkunnossa. Niin se oli vielä +seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä ja niin edelleen helteisinä +elokuun päivinä. "Nuori herra Ilmari Lehtinen" oli suistunut sille +tielle, jota tuhannet hänenlaisensa ovat vaeltaneet pieniin sieviin +arkkuihinsa. Ei auttanut vaikka rouvan lapsikirjat kuluivat ja niiden +silkillä kirjaillut kangaspäällykset nuhraantuivat. Lapsi itki ja +laihtui ja Lehtiskä (niin häntä naapurivaimot nyt jo tuttavallisesti +nimittivät) -- hän itki ja katui. + + * * * * * + +Tarina saavutti huippunsa eräänä tyynenä ja kuulakkaana +sunnuntaipäivänä elokuun lopulla. Jo lauantaiaamuna oli lääkäri käynyt +ja määrännyt lapselle pitkähkön paaston. Lähtiessään oli lääkäri +ottanut Lempiä käsivarresta ja sanonut, että koettaa nyt neiti katsoa +että määräystä noudatetaan, kun rouvakin näkyy olevan niin hermostunut. +Tästäkös Lempi oli mielissään. Tytön karskissa luonnossa oli muutenkin +herännyt voimakas myötätunto pikku Ilmaria kohtaan, nyt kun asia +todella oli vakava. Kun rouva oli aivan pyörällä päästään, sai Lempi +jotenkin rauhassa seurata lääkärin ohjeita. + +Sunnuntain vastainen yö oli kumminkin kovin levoton, ja aamulla rouva +epätoivoissaan lähetti Hiljalle sanan, että tulisi katsomaan Ilmaria. +(Ottaessaan lapsen oli rouva vaatinut, etteivät lapsen omaiset saa +käydä sen luona). Hilja tuli ja itki vähän aikaa: hänen rintansa olivat +jo ehtyneet, lapsi vieraantunut ja hän itse tottunut toisiin tapoihin; +hän oli jo taas palveluksessa. Hilja katseli entistä lastaan niinkuin +kuolevaa ja lähti sitten yhä itkeskellen jälleen pois, poiketen +vanhempiensa luokse. + +Siellä virisi asian johdosta hiukan sekava tunnelma. Muori oli niinkuin +vihainen kaikille ja vaari pysyi vaiti, kunnes Hilja aikoi lähteä. +Silloin vaari sanoi: "Äläs lähde vielä", ja lähtikin itse. + +Vaari asteli Lehtisen rouvan luo -- ja oli siellä Lehtinen itsekin nyt +sunnuntaina. Katseltuaan lasta sanoi vaari, että on parasta viedä lapsi +takaisin heille, kun se on siellä ollut alunkin "eivätkä ne tykkää +muuttelemisista". Vaari ei ottanut vastusteluja huomioon, eikä niitä +tullutkaan, sillä Lehtinen ja Lempi olivat vaarin kannalla, eikä rouva +osannut muuta kuin itkeä. Siinä vaaria vastusteltiin, kun hän riisui +takin yltään kääriäkseen sen lapsen ympärille. Mutta vaari oli siinäkin +taipumaton ja pian hän jo paitahihasillaan ja takkikäärö sylissä +hiljakseen käveli pitkin maantietä, jonka äyräillä siellä täällä +seisoskeli nuorukaisia pyhäillan iloja odotellen. Niistä ryhmistä +viskattiin vaarille joku "vauvaa" koskeva kysymyskin, johon vaari ei +pitänyt tarpeellisena vastata muutenkaan eikä nyt ollenkaan, kun poika +oli heti ulos päästyä nukahtanut takin sisällä, jossa sitä ympäröi +rakkaan vaarin hienoinen vaatteen lemu. + +Käytännöllinen Lempi älysi pian, että hänen oli riennettävä perässä +viemään Ilmarin vaatteita -- hänen oli poikaa ikäväkin kelpolailla, +vaikkei hän uskonutkaan sen kuolevan. Tultuaan mökille huomasi Lempi, +että muorin pahatuuli oli kääntynyt Lehtisen rouvaa vastaan ja sai +siinä saman tien hänkin osansa. Vaari ei muuta kuin koetti hillitä +heidän puhettaan, ettei poika kesken aikojaan havahtuisi, ja supatti +samalla, kuinka sille oli valmistettava suuhun pantavaa siksi kun se +herää. Mökissä oli kumminkin noiden ihmismielten yhteistilanne varsin +oivallinen ja hyvää ennustava. + +Entäs rouva, Lehtiskä? Oikeastaan oli hänenkin käynyt hyvin. Hän +oli luotu ikävöimään ja hänen ikävöinnillään oli nyt selvempi ja +asiallisempi esine, kun se kohdistui pikku Ilmariin. Ihmislapseen +liittyvät rumat seikat olivat poistuneet ja vain kauniit jäivät jälelle +hänen herkkään runolliseen sieluunsa. Hän piti Ilmaria aina poikanaan +ja antoi sille myöhemmin, kun se jo oli parantunut, senkin seitsemät +lelut ja lahjat. Hänen kotinsa ei ollut enää läheskään yhtä tyhjä, +vaikkei siellä lasta ollutkaan. + +Katsellessaan Lempin unohtamaa pienoista kolttia hän nyt itki +syventävää ja selventävää itkua ja unohtui lopulta ikkunaan katselemaan +taivaan avaruuksia. Siellä oli kuulakka syyskesän sunnuntai-ilta. +Raitteilla liikuskeli nuorisoa ja jossain kauempana, jonkun talon +kamarissa, laitteli satulipeilin edessä kravattiaan ja hiuksiaan +sekin nuori mies, joka kerran etäisimpänä hetkenä oli pikku Ilmarille +tehnyt ainoan ehdottoman isäntehtävän. Hänkin aikoi tietysti lähteä +tavanmukaisiin pyhäillan iloihin. + +Niin sitä elämässä mennään. Mihinkähän sitten vain kaikella pyrittäneen. + + + + +KOULU + + +Huhtikuun aamu. Aurinko paistaa pirttiin. Äiti imettää pikku Liisua. +Laina sisko istuu lattialla. Hän yrittää itse saada sukkaa jalkaansa. +Hän ei osaa sitä tehdä. Laina on vielä pieni ja taitamaton. Isompien +täytyy häntä alituiseen auttaa. Lukukirjassa on lause: "Jumala +siunatkoon pientä Lainaa." + +Kellon eloisa pitkä-viisari lähestyy yläkulman kukkakiehkuroita, ankara +ja totinen tuntiviisari on _jo melkein_ VII:n päällä. Sellainen on +kellon ilme tänä aamuna. + +Nyt kello aukesi haasta. Jonkun hetken päästä se lyö. Viljo on +nukkuvinaan vielä siihen asti. Viljosta tuntuu siltä, kuin hän olisi +paljon pienempi kuin oikein valveilla ollessaan. Kalle ja Lauri +kuolivat kerran. Ne olivat Viljoa nuorempia mutta Lainaa vanhempia; +Viljo ei muista Lainaa silloin olleenkaan, mutta äiti sanoo, että Laina +oli muutaman viikon vanha. Viljo oli myös silloin kipeänä ja makasi +ihan niinkuin nytkin. Oli olevinaan aina vaan aamu, vaikka tulikin +ehtoo ja otettiin tuli lamppuun. Oli niinkuin aurinkokin olisi ollut +kipeä. Nyt aurinko ei ole kipeä. Siitä tulee päivä. Minä menen kouluun. + +Nyt kello löi seitsemän lyöntiä. Äiti katsoi ensin kelloon ja +sitten Viljoon. Viljo heräsi täydellisesti, nousi istualleen ja jäi +tuijottamaan pöydällä oleviin kahvikuppeihin. Liisu oli nukkunut +äidin syliin. Äiti laski sen kehtoon, peitteli ja tuuditti hiukan +ja tuli sitten Viljon tykö ja tunnusteli kädellään Viljon otsaa ja +rintaa. Tunnusteltuaan aikansa sanoi: "Ei sinussa mitään vikaa ole." +Meni sitten kahvipannulle, kaatoi tilkan ja sitä antaessaan lisäsi: +"Älä hyppää siellä lätäköissä sillä lailla. Kastelet jalkas' ja tulet +kipeeksi. Ehtoolla oli pääs' niin kuuma, että mä luulin jo olevan mitä +hyvänsä, mutta ohi se näkyy menneen. Osaatkos läksysi?" + +Viimeinen kysymys tuli vain tavan vuoksi; kyllähän äiti sen tiesi, että +Viljo aina läksynsä osasi. Poika kumminkin nousi ja vuoteen lämmön +vielä viipyessä ihossa ja aistimissa luki kaikki läksynsä kertaalleen. +Kun hän ne jo iltaiselta hyvin osasi, oli tämä lukeminen vain semmoista +hyvän mielen tyydykettä, jonka kuluessa alkavan päivän aavistukset +kokonaan täyttivät tajunnan. Sopi näin luettuaan paremmin livistää +pakoon Lainan parkumista, lähteä ulos mäelle kiireesti taas uusimaan ne +lukemattomat pienet luonnonsuhteet, jotka yö oli katkaissut. + +Kirkas hiukan viileä aamu koivikkoa kasvavalla pihamaalla, joka viettää +alas purolle. Lumen lähtö on jo vanha ja varma asia; näkee selvästi, +ettei sitä enää ole taivaassakaan. Mutta missä on västäräkki? Eilen +illalla se virskui kodan katolla ja näytti ihan varmasti jo tekevän +pesäänsä -- Viljo ajatteli kertoa siitä Samulille, vieruskumppanilleen. +Olisiko sittenkin perää siinä, että vielä voi sataa luntakin? Ei, +etäältä kuuluu näkymättömän leivosen liverrys. Kuinka on alhaalla +myllyn laita? + +Mylly oli Viljon arvokkain omistus; Sarapiston Sulokin, suuren talon +poika, oli kerran koulusta päästyään tehnyt pitkän kierron tämän kautta +vain sitä nähdäkseen. Ja kun yläosastolla sitten seuraavana päivänä +puhuttiin painovesirattaasta, oli Sulo viitannut ja sanonut, että +Virtasen Viljolla on semmoinen. Kaikki katsoivat Viljoon, ja opettaja +pani Viljon kesken piirustusta selittämään, mimmoinen hänen myllynsä +oli. "Vesi putoo ruuhesta semmosiin leveisiin rakoihin ja panee rattaan +kiertään" -- "Kiertämään", oikaisi opettaja, mutta oli kumminkin varsin +tyytyväinen Viljon selitykseen. Kysyi vielä kuka sen oli tehnyt. +Seuraavalla välitunnilla ei poikarykelmissä puhuttu muusta kuin +myllyistä. Liiterin varjossa koetti Suutarin Taave, koulun ilkein ja +osaamattomin poika, saada kaikille sanotuksi, että "minulla on sitten +pirun hyvä siipimylly, ei siinä tu' Kempuran painorattaat lukuun" +(Viljon isää sanottiin Kempuraksi pienen jalkavian tähden). Hän uhosi +sitä hyväntahtoisella ja mukaan pyrkivällä äänellä, mutta ei kukaan +häntä silloin kuunnellut. + +Viljo tuli purolle ja kyykistyi myllynsä viereen. Siinä se yhä kiersi +moniviikkoista kiertoaan. Se oli talvisten muistojen elävä välittäjä. +Silloin oli vielä paljon lunta, kun Kustaa sen teki ja asetti +paikoilleen. Kustaa on jo kauan ollut poissakin, ei kukaan tiedä missä. +Isä sanoo, että kai se uitoilla on, semmoinen maailman mies; kuinka +vaan lienevät Antilan Mantan asiat.... + +Viljo jää miettimään Kustaata ja Mantaa ja mitä asioita heillä oikein +saattoi olla. Mylly yhä kiertää ja koettaa ikuisella tirinällään antaa +mietteille tukea. Pojan tuijottava silmä huomaa, että myllyn vauhti on +tavattomasta hidastunut niiltä ensi ajoilta; aika on kulunut, nytkin +juuri se kuluu. Silmä kääntyy hiukan ja osuu vanhan pellon kulmaan, +jossa ei ole tullut vielä tänä vuonna käytyä... Nyt hän muistaa, nuo +ovat niitä viime vuotisia kukkia, keltaisia ja lehdettömiä. Tänä +aamuna niitä siis siellä on, hän vie niitä kouluun. Toisilla on ollut +sinivuokkoja, mutta näitä ei ole ollut kellään. Hän sanoo, että hän +löysi ne ihan myllynsä tyköä, toimittaa kuinka hän meni myllyänsä +katsomaan ja siitä yhtäkkiä huomasi, että Ollilan muorin riitamoision +kulma oli näitä keltaisenaan. Varmaan opettajakin kysyy... + + * * * * * + +Juuri kun Viljo itsekseen mumisten poimi leskenlehtiä, kuului ylhäältä +mökiltä äidin tiukka huuto: -- Tuleks' sieltä, kastelet jalkas jo +aamulla ja myöhästyt. + +Viljo nousi -- tosiaan oli päivä omituisen pitkällä. Se ihan kihelmöi +myöhästymisen uhkaa. Kukat painuivat äkkiä vähäarvoisiksi, myllyn +käynti tuntui lievästi ärsyttävän, kun hän sen ohi loikkasi kotiin +päin. Monet maanpinnan kohdat koettivat siinä tehdä vaikutustaan +juoksevan pojan aisteihin, mutta tämä tajusi ne kaikki vain +myöhästymisen oireiksi. Tuli mieleen, että äiti epäili hänen olevan +kipeän. Mimmoinen päivä tästä tuleekaan. + + * * * * * + +"-- SWinne aamukylmään kyyristeleen", ropisee äiti. "Syö pian nyt, ettäs +pääset lähteen." + +Kiire on. Viljo ei ole vielä pessytkään. Kellon viisari on jo paljon +yli tavallisen lähtöajan. + +Saippuan lemu tuntuu syödessä. Valmis eväspussi on penkillä. Laina +laulelee itsekseen ja kapuaa ottamaan akkunalta Viljon keltakukkia. +Viisari yhä menee. + +Laina jää parkumaan menetettyjä keltakukkia, mutta lakkaa pian. Polkua +alas maantielle vilistävä Viljo herättää hänessä vilkasta mielenkiintoa. + + * * * * * + +Koulu seisoo korkeahkolla mäellä kylien välimailla. Moni lapsi +näkee sen kotoa lähtiessään, mutta ehtii matkalla kadottaakin sen +näkyvistään. Noilla monivaiheisilla teillä ja poluilla, talojen ja +mökkien seinustoilla, kun pysähdytään odottamaan Lempiä tai Taavea. +Ehditään puhua tavaton määrä asioita, väitellä kivenkovaan, kiivetä +veräjäpylvään päähän ja hyppiä sieltä alas, ennenkuin vihdoin +saavuskellaan koulun pihapiiriin, jossa vähitellen paisumistaan paisuu +virkeä ja omituisen epäsointuinen aamumeteli. + +Viljo oli juossut melkein koko matkansa; raikas aamuilma hohkaa +vieläkin kurkussa ja levinneissä sieraimissa, kun hän pääsee pihaan. +Hän ei ole myöhästynyt koulusta, mutta tästä koulupihan aamuhengestä +hän on myöhästynyt; se on selvästi viimeisillään. Vanha Haapanen +sahaa puita vajassa ja hänen ympärillään on pakina ja telmintä +vilkkaimmillaan. Pitsi-Eliina on maantiellä portin kohdalla ja näkyy +juuri pitävän tuttua vihaista moraansa, jota on niin hauska matkia. +Hänen ympärillään on enemmän tyttöjä kuin poikia. + +Pari tyttöä ehtii sentään hyökätä katsomaan Viljon kukkia. + +-- Höö noita, kyllä niitä meidän pajan seinällä kasvaa. Kutinnunnuja. + +-- Ei o' kun leskenlehtiä. + +-- Ei o' kun kutinnunnuja. + +-- Kysytääs' opettajalta. + +Kello soi. Sen ääni jylisee yli kaiken ja julistaa jyrkästi +päättyneeksi virkeän aamutuokion koulun pihalla. Pitsi-Eliina +saa kiusaajiltaan ennenaikaisen rauhan, Haapasen sahan sihinä +siirtyy äkisti siihen vieraaseen maailmaan, joka ei kuulu kouluun. +Portaat kopisevat, neniä niistetään, annetaan viimeiset tölmäisyt +kisatovereille ja sitten vaikenee. Pihamaalle jää sinne tänne +tippuneita sinivuokon ja leskenlehden kukkia. + +Kahdeksan suoraa jonoa seisoo jo käytävillä pulpettien ohessa. +Raikas ihon lemu, köyhien vaatteitten tuoksu ja hieno peltimuurin +käry sekaantuvat toisiinsa. Regulaattorin ylevä viisari kasvattaa +kalliita minuuttejaan yli yhdeksän. Opettajan pöytä, johon ei kukaan +kajoa, harmooni ja peräseinän vyöhykekartta odottavat. Neljäkymmentä +kahdeksan kasvavaa ihmisenpäätä -- toiset laihoja ja laimeita, toiset +pyöreitä pölvästejä -- ne odottavat. Nenät nuuskahtelevat lyhyitä ja +kiivaita liinattomia "sisäniistoja", askelta muutetaan, pulpetin kantta +liikutetaan. Nyt opettaja tulee. Nousee korokkeelle pöytänsä viereen, +loihtii siitä katseellaan muutaman sekunnin hiljaisuuden ja menee +sitten harmoonin taakse. Hetken päästä Kuuselan vanha Miina seisahtaa +ulkona tiellä; veisuun äänet saapuvat läpi seinän akan korviin. +Koulupäivä on täydessä menossa. Neljäkymmentäkahdeksan erilaista +aamuaskaretta ja tulomatkaa on keskittynyt tähän suureen, korkeaan +huoneeseen, joka ei ole kenenkään koti. + +Viljo ei ollut ehtinyt eläytyä koulupihan aamuhenkeen; hän tuli +tunnille melkein samassa uhossaan, jossa oli kotoa lähtenyt ja matkan +juosta vohkaissut. Yksi leskenlehden kukkanen oli hänen pulpetillaan +pystyssä mustepullon syvennyksessä. Opetus alkoi. Koko huomio oli nyt +kiinnitettävä Iisakin naimiseen. Ensin se mentiin kyselemällä; aivan +erikoisella kyselyäänellään opettaja kaiveli esiin asiat ja jokaisen +kysymyksen jälkeen tapahtui pienissä päissä nopea tunnustelu, ennenkuin +käsi alkoi kiihkeästi vipottaa. Toiset kädet kohosivat ensin kovin +varovasti, mutta juuri kun vaisto sanoi käden haltijalle, että häneltä +_ei_ kysytä, kurkotti käsi jo intohimoisesti. Niin tuo elävä pikku +lakeus omituisesti ryöpsähteli kysymysten edistyessä. Joskus sattui, +että vain ani harva käsi nousi ja sekin arkaillen. Opettajan kasvoilla +oli silloin mietteliäs hymy, ja jos vastaus sittenkin oli väärä, ei hän +heti ryhtynyt sitä oikaisemaan, vaan teki uuden kysymyksen, johon jo +useampi osasi vastata, ja siitä edelleen. + +Välillä opettaja kävi katselemassa kolmasosastolaisten vihkoja +-- niillä oli kirjoitusta. Sillaikaa moni pää salavihkaa kääntyi +seinäkelloa kohden ja totesi tunnin ehtineen tuohon raskaimpaan +kohtaansa, viisi minuuttia yli puolen. Vielä oli jälellä ulkoa +kertominen, ennen kuin päästiin uutta läksyä valmistamaan. Siinä +kävellessään huomasi opettaja Viljon kukankin ja lausahti: "Kas, joko +leskenlehti kukkii." Silloin se tyttö, joka oli nimittänyt kukkia +kutinnunnuiksi, höpähti jotain puoli ääneen. "Mitä?" kysyi opettaja. +"Meidän pajan seinustalla on niitä jo aikaa kukkinut", kiirehti tyttö +ilmoittamaan. "Kaikkihan Kulmalassa on vähän aikaisempaa kuin muualla", +sanoi opettaja hiukan pisteliäästi. + +Ja kun sitten päästiin kertomaan, käski opettaja saman tytön aloittaa. +Se ei sujunut ollenkaan. "No mutta eihän siellä Kulmalassa läksyt +menekään päähän yhtä nopeasti kuin leskenlehdet -- Viljo kertoo". +Viljolta tuli kuin vettä kaataen, melkeinpä liian innokkaasti, niin +että opettajan täytyi häntä taas pikku sutkauksella hillitä. Viljo +oli kumminkin loistanut niinkuin aina, ja kun päästiin ensimäiselle +välitunnille, oli muutamilla tytöillä valmiina Kulmalan Katrille: +"Kutinnunnu, Kutinnunnu". Siitä yritettiin kaikin voimin saada +haukkumanimeä, ja kestikin se miten kuten tämän väliajan. Seuraavalla +väliajalla Katri päkitti, että sen kukkasen nimi _oli_ kutinnunnu, +koska ylioppilaskin oli kysynyt sitä hänen isältänsä ja sitten +kirjoittanut muistikirjaansa. + +"Ylioppilas opettajakin on". "Höö, ei o' kun seminaarilainen". + +Viljoahan tämä kiista ei koskenut ja hänen jo kotisängystä alkuisin +oleva riemullinen mielentilansa vahveni yhä päivällistä kohden. +Hän oli olevinaan läheistä sellaistenkin poikien kanssa, joita hän +muulloin kartteli, antautuipa lopulta jonkinlaiseen teennäiseen +vallattomuuteenkin heidän kanssaan. Siitä se turmio tulikin. + +Sillä kun pojat päivällisen jälkeen vajan seinustalla näyttelivät +jotain ihmeellistä tanssia, jossa väänneltiin ja veikisteltiin +vallan hirveästi, niin yhtyi Viljo siihenkin. Poikien leikki meni +niin pitkälle, että se muutamia jo tympäisi. Kurkisteltiin, sattuiko +opettaja tai rouva näkemään. Viljo juoksi kiihtyneessä riemussaan myös +katsomaan, ja kun rouva samassa tuli alas kyökin rappusia, kääntyi +Viljo poikiin päin ja huusi niin että piha kaikui: + +-- Ämmä tulee! + +Siinä se nyt oli. Kaikki vaikenivat, jotkut yrittivät hymyillä. Viljo +oli jälleen tilanteen päähenkilö, mutta vallan oudolla tavalla. Kello +soi ja pelasti kaikki vilkkaaseen juoksuun ovelle päin. Viljon mielessä +käväisi pieni epävarmuus seuraavan tunnin läksystä, mutta hän oli +kumminkin olevinaan terhakkaa poikaa vielä sisälle mentäessäkin. + +Opettaja viipyi hiukan. Tahtomattaan Viljo näki kuinka kaikki olivat +jännittyneitä sen hänen huutonsa tähden -- "Kutinnunnu" ja muutkin +tytöt kääntyivät oikein häntä katsomaan silmissä vilkas ja avoin +vahingonilo. Tämä oli ennen kuulumaton tapaus Viljolle, tuolle hyvin +osaavalle ja usein kiusatulle lellipojalle. + +Opettaja tuli, alkoi opetuksen eikä ollut tietävinään mistään. Ehkei +rouva ollutkaan sille mitään puhunut, ehkei ollut kuullutkaan koko +huutoa. Vaistomaisesti Viljon katse sai vielä tarkkaavamman ilmeen kuin +tavallisesti ja käsi hätäili viitatessaan. Mutta opettaja ei häneen +katsonut kertaakaan eikä kysynyt. + +Tunti kului. Osattiin huonosti; pari kolme poikaa määrättiin +laiskalle. Kerran kävi niin, että Viljo yksin viittasi. Opettaja ei +sitä huomannut, ei vaikka Viljo ihan selvästi ja varmasti viittasi ja +toisetkin käänsivät päätänsä häneen päin. Nyt oli kaikille selvää, että +opettaja tiesi asian. Muuttui hiukan niidenkin naama, jotka olivat +tanssin alkaneet, sillä vaisto sanoi, että he kumminkin olivat paljon +syyllisempiä kuin Viljo. + +Mutta miksei opettaja puhunut mitään eikä ruvennut tutkimaan? +Odotettiin jännittyneinä väliaikaa. Se tuli, opettaja poistui sisälle +ihan tavalliseen tapaan. Mutta pihalla oli elämä verrattomasti +hiljaisempaa. Ainoastaan muutamat suurempien talojen tyttäret, jotka +muulloinkin aina oleilivat yhdessä, järjestivät vähäpätöisen menonsa, +jonkun semmoisen leikin, jota toiset eivät oikein ymmärtäneetkään. +Siinä jännityksen kasvaessa päivä värähti iltapuolelle. Vielä yksi +tunti ja väliaika ja sitten alkoi viimeinen tunti, joka oli laulua. + +Viljolla oli heleä sopraano ja siinä iltapäivän aurinkoisessa +koulusalissa laulaessaan hän aika ajoin unohti koko jännityksen. Tuli +mieleen koti ja mylly, joihin nyt siellä päivä paistoi toisin kuin +aamulla. Muisti siinä myös talvelliset iltatunnit, jolloin koulun +lampuissa näin jo oli tuli. Opettaja hoiteli laulun johtoa, jossa ei +juuri tarvinnut puhutella ketään erikseen. Kevätlaulun säveliin sulivat +hetkiseksi laiskalaisten ja muidenkin päivän kuluessa koetut mielten +myrteet. + +Mutta sillä aikaa kun opettaja virsikirjasta valitsi loppuvirttä, +muistui monen mieleen tuo päivällinen huudahdus. Viljo veisasi +hartaammin kuin koskaan, mieltä karsi sävelten ohessa horjuva toivo. +Harmoonin loppusoinnut ujuvat tyhjiin, opettaja lukee matalalla äänellä +Herran rukouksen, sitten kaikkien kämmen otsalle ja hetkinen syvintä +hiljaisuutta ennen lähtötörmäystä. + +-- Viljo jää tänne. + + * * * * * + +Tämä oli ensimäinen kerta. Milloinkaan ei hän vielä ollut katsellut +toisten kotiin rientoa tällä tavoin. Sali tyhjeni, viimeinen huudahdus +ja saappaan kopina kuului portailta, vain laiskalaiset jäivät +pulpetteihinsa ja järjestäjät rupesivat lakaisemaan. Regulaattorin +viisari eteni tuskastuttavan pitkälle yli kolmen. Menneen koulupäivän +henki leijui väljässä salissa. Outo juhlallisuus täytti Viljon +mielen; hän oli ikäänkuin menettänyt jotakin, joka oli kestänyt koko +tähänastisen elämän. Niinkuin kotiväki olisi seisonut jossain ja +katsellut Viljoa, menetettyä poikaansa, voimatta mitenkään käsittää, +että hän, Viljo, oli täällä tämmöisissä oloissa. -- Olihan hän kuullut +joskus sanottavan, että sen pojan pitäisi päästä jatkamaan korkeampiin +kouluihin. Semmoiset puheet eivät ylettyneet tähän joukkoon, joka istui +täällä neljättä käydessä. + +Järjestäjät olivat tehneet tehtävänsä ja hävinneet; nuo viimeisetkin +oikean koulupäivän jätteet olivat poissa. Regulaattorin arvokas käynti +kuului yli laiskanlukijain hiljaisen muminan, josta Viljon korvaan +välillä erottui oikeasta kouluolosta kovin tuttuja asioita. Kun olisi +hänelläkin ollut jotain luettavaa. Hän avasi Maantieteen jostain hyvin +kaukaa, Austraalian kohdalta. + +Ovi aukeni ja rouva näyttäytyi kynnyksellä hattu päässä ja palttoo +yllä. Sitten hän katosi ja kuului menevän ulos. + +Tuntui keveämmältä. Laiskanlukijatkin vaikenivat, tämän yhteisen +vaiheen lähentäminä pojat alkoivat katsella toisiaan. Siinä oli +Puuntilan Väinö, jo iäkäs poika, jolla oli pienet räpyttävät silmät, +vakava luonto ja huono pää. Opettaja ei torunut sitä koskaan, mutta +jätti usein laiskaan. Toinen oli Ojanperän Kustaa, vilkas ja nokkela, +joka vuoroin osasi hyvin, vuoroin ei mitään. Viljon paikka oli toisella +puolella salia. Sieltä hän tarkasteli noiden kahden ilmeitä. Oltiin +kuuntelevinaan. + +Yhtäkkiä Kustaa räjähti rajuun nauruun, jonka täytyi kuulua opettajan +kamariinkin. Väinö oli kamalan totinen, kun opettaja tuli ovesta +sisään. Viljon katse ilmaisi, että hän oli syytön. Opettaja menikin +heti Väinön ja Kustaan tykö tiukkaamaan. + +-- Niin kai kun toi Väinö --. + +-- Vattani mun vaan kurisi, sanoi Väinö eikä itku ollut kaukana +räpyttävistä silmistä. + +-- Menkää heti tiehenne täältä, ärjäsi opettaja. + +-- Oitis! + +Pojat kohlivat hätäisesti kirjojaan ja lähtivät. Nyt vasta Viljo tunsi, +mihin hän oli joutunut. Tuossa on nyt opettaja, ei se joka tunnilla on +häneen tyytyväinen, vaan se joka täällä rankaisee. Se on joskus antanut +kamarissaan jollekulle vitsaakin... Ja kotona on äiti, se voi olla jo +tuolla ulkona. Kello on kymmenen yli puoli neljän. + +-- Jaa, mitäs minä sinulle Viljo teen? + +Hiljaisuus. Kaikki pulpetit ja seinien kuvataulut ovat todistajina +tälle ihmeelliselle iltapuolelle, jonka aamu alkoi myllyn luona +keltaisista kukista. + +-- Minun täytyy ilmoittaa tästä Viljon isälle ja äidille. Nyt Viljon +täytyy pyytää anteeksi rouvalta, kun hän tulee tänne. + +Uusi mahdoton asia. Viljo ei ollut eläissään pyytänyt keneltäkään +mitään anteeksi, tuskin koskaan kuullutkaan sellaista pyyntöä. +Ainoastaan Isämeidässä pyydettiin anteeksi; eihän sellaista _voinut_ +muuten sanoa. Viljo värisi ja kasvot alkoivat väännähdellä. + +Nyt näyttäytyi rouva uudestaan ovella samassa asussa kuin äskenkin. Hän +näytti katseellaan tutkivan jännittynyttä tilannetta, lähestyi sitten +ja sanoi: + +-- No mitäs sinulla on ämmälle asiaa? + +Opettaja ja hänen rouvansa olivat molemmat aivan lähellä nyyhkyttävää +poikaa ja näkivät hänen syvän katumuksensa. + +-- No mitä minä äsken sanoin Viljolle? Tee pian nyt se, niin pääset +kotiin. + +Rouva hattuineen ja päällystakkeineen näyttää melkein hymyilevän. Kello +on kymmentä vailla neljä. + +-- No pyydä pian anteeksi nyt, sanoo opettaja äkäisen nopeasti. Viljo +itkee ääneensä. + +-- Kuka olisi Viljosta voinut tuommoista uskoa. Jota ei ole tarvinnut +koskaan muistuttaa läksyistä, ei koskaan rangaista. -- No pian nyt, ei +rouvalla ole aikaa tässä koko päivää sinua odottaa. + +Hiljainen itkun ulina vain kuuluu väljässä huoneessa, joka ei ole +kenenkään koti, ei noiden kahden aikuisenkaan, jotka siellä nyt ovat +lapsen lähellä. + +Opettaja laskee kätensä Viljon hiuksiin niinkuin tukistaisi. Se ei tee +kipeätä, mutta se on opettajan kauhea käsi. + +-- Pyytääkö Viljo anteeksi vai eikö? + +Ulina kiihtyy ja samalla alkaa sen seasta kuulua: -- A-hanna... +me-heille... a-hanteeksi.... meheidän... sy-hyntimme.... + +Sitten nyyhkytys jatkuu eikä kukaan sano enää mitään. Opettaja ja hänen +rouvansa katsoivat hämmästyneinä ja kysyvästi toisiaan silmiin. Vihdoin +opettaja sanoo: + +-- Viljo menee nyt kiltisti kotiinsa ja sanoo äidilleen, missä on +ollut. -- Ja kun ei lapsi näyttänyt älyävän lähteä, toisti opettaja +lempeämmin: -- Viljo lähtee nyt vain. + +Niinkuin opettajan ja rouvan läheisyys olisi tehnyt lähtemisenkin +vaikeaksi. Poika kumminkin nousi ja alkoi totunnaisesti kopeloida +kirjojaan paljoakaan käsittämättä, mitä hän niistä otti. Kun Viljo +oli menossa ovesta, olisi opettajan pitänyt käskeä hänen kääntyä ja +kumartaa, mutta hän antoi kumminkin sen jäädä. + + * * * * * + +Viljo tuli ulkoilmaan, näki sumeilla silmillään tyhjän pihamaan ja +kolkon tien; kaikkialla vallitsi outo ja epämääräinen olo. Hän yritti +juoksahtaa, mutta silloin kaikki tärisi silmissä ja uusia kyyneleitä +alkoi vuotaa itsestään. Pitsi-Eliina oli taas siinä tiellä ja katsoi +häikäilemättä itkuista poikaa, hankki pysähtyä... Vielä pieni matka +ilkeän avointa ja laajaa maantietä, kunnes pääsi omalle pikku tielle, +jossa ei ketään tullut vastaan ja jossa sopi poikkeilla katsomaan, +vieläkö mättäistä löytyi viime syksyn puolukoita. Mutta siinä tuli +näkyviin kodin peräseinä odottavine akkunoineen. Niiden takana olivat +äiti, Laina, Liisu ja kohta isäkin. Opettaja lupasi puhua niille kaikki +ja käski jo itse sanoa... Kas tuota koivua, kuinka se on kasvanut +sitten viime vuoden, ja tuota keltapuitteista vintin ikkunaa, jonka isä +äskettäin teki ja maalasi. Kaikista niistä uhoo viivyttelevää lasta +kohtaan kodin itsetietoinen valta ja voima. + +-- Tuleks' sieltä, huutaa äidin vihastunut ääni pirtin portailta. + +On jo paljon helpompaa, kun tämäkin asia taas on päässyt alkamaan. +Vaikeinta on mennä äidin ohi sisälle, sillä se voi siinä käydä +kiinnikin. Niin ei kumminkaan tapahtunut; äiti jatkoi vain suukopuaan, +joka vähitellen johteli mielen tuttuun kotoiseen tilaan. Kellon +viisarit pahimmin kantelivat hänen päällensä, mutta kun oli saanut +syötyä ja päässyt kiinni johonkin tuttuun askareeseen, näytti +kellonaikakin pian vallan luonnolliselta. + +Lopullinen leppoisa kodintuntu tuli sitten, kun äidin suuttumus alkoi +kohdistua toisaalle päin. Kuultuaan mistä Viljoa oli rangaistu, alkoi +hän vähitellen mosia opettajaa ja rouvaa. + +-- Mikä hän sitten muu luulee olevansa kuin ämmä. Kiittäköön kun pääsi +siksikin, mokomakin kiertävä asistäntti. + +Ei Viljo ollenkaan ajatellut sitä, mitä äiti puhui opettajasta ja +rouvasta; häntä vaan ilahutti se, että äiti jätti tämän pääasian, +ja ettei äiti tiennyt mitään siitä suurimmasta häpeästä, anteeksi +pyynnöstä... Se hiukan pelotti, että jos opettaja vielä puhuu siitä +äidille. Eikä Viljo sitäkään pelännyt itsensä, vaan opettajan ja äidin +tähden, sen keskustelun tähden, joka näiden välille siitä viriäisi. + +Mitä pitemmälle ilta kului sitä varmemmin Viljo kumminkin uskoi, ettei +opettaja siitä enää mitään puhu. + +Hän retkeili taas ulkona, kävi myllyllään, joka päivä päivältä vesien +vähetessä kiersi yhä hitaammin, kävi aamullisella kukkapaikallaan, +muisti "Kutinnunnun" ja koko koulupäivän kaikkinensa, taas vapain ja +virkistynein mielin. Ja kun hän illalla makuulle kykertyneenä jälleen +katseli kellotaulun kukkakiehkuroita, väikkyi ajatuksissa huomisaamun +kouluunmeno uusine viehättävine vaiheineen. + + + + +KEMPPASEN MUKULAT + + +Oikeastaanhan heidän äitinsä nimi on Iita ja Pukkilaska ja lapset +ovat siis Pukkilan lapsia. Mutta kun heidän suhteensa ei ole niin +tarkkaa väliä, sanotaan akkaa usein myös Kemppaskaksi ja lapsia +Kemppasen mukuloiksi seuraavasta melko mutkikkaasta syystä. He asuvat +mökkirähjässä, jonka aikoinaan on rakentanut muuan ihmeellinen mies, +joka siinä piti hiukan sekavaa elämää, kunnes meni itsekin sekaisin +ja joutui täkäläiseen köyhäinhoitoon. Kolme kuntaa maan eri tahoilta +riiteli hänen kotipaikkaoikeudestaan ollen kertyneen valtavan +asiakirjapinkan päällimäisenä sittenkin vain välipäätös; täkäläinen +kunta väsyi ja jätti miehen vaivastalolleen valmistamaan ruumisarkkuja, +johon hommaan hän kuuluu olevan kätevä. Tuo mies nimitti itseään joskus +humalapäissään Kemppaseksi... Kun kunta kapinan jälkeen sijoitteli +leskiä ja orpoja, joutui Pukkilan Iita lapsineen Kemppasen mökkiin, +joka sattui olemaan joutilaana kunnan hallinnassa. Sillä tavalla heistä +tuli kemppaslaisia. + +Iitalla on tykönänsä kolme lasta, Eino, Eero ja Aili. Eino on +kahdentoista ja Aili viisivuotias, Eero, parooni, siitä väliltä. + +Aurinko paistaa mökkiin tänä aikaisena heinäkuun aamuna, josta on +virkenevä aivan tavallinen päivä emolle ja hänen pennuilleen. Aurinko +on tavattoman tärkeä asia näissä oloissa. Tuon pesueen elämäntaistelu +on erinomaisen asiallista laatua; siinä on vihollisen puolella kaksi +kovaa tekijää, vilu ja nälkä, Iitan ja lasten puolella on talvisin +kunnan köyhäinhoito, kesäisin aurinko. Aurinko on niistä verrattomasti +väkevämpi. Se suorastaan herpaannuttaa koko taistelun. Ei milloinkaan +talvella näe Kemppasen mökissä tuommoista huoletonta lekottelua kuin +nytkin tänä aamuna. Lapsen makaavat vapaina lattialla kuin kissanpojat. +Jonkinlainen loimenriekale on kai ollut olevinaan peittona, mutta sekin +on potkittu yhteen mykkyrään jalkopäähän ja nukkuvien mukuloitten +paljaat koivet sojottavat sinne tänne. Aili on melkein kokonaan +vierinyt lattialle, pois leveän olkipatjan päältä. Pojat ovat unen päin +potkineet keveämmän tieltään. + +Iita itse makaa sängyssä suu auki ammollaan kärpästen pitäessä +mieluista vähtäystä tuon salaperäisen hossaavan aukon reunalla. + +Tavaton hyvinvointi, sopu, rauha ja tyytyväisyys kukoistavat mökissä. +Vihollisen kaikki voimat ovat kuulumattomissa. Ei ole olemassakaan +vilua eikä nälkää eikä mitään niiden välillisiäkään seurauksia. Tähän +aikaan vuodesta ehtii aurinkokin tuntikausia katsella tuota täydellistä +autuuden tilaa. Se paistelee nukkuvien lasten paljaisiin pakaroihin ja +lämmittää akkunan tienoilla hyörivien kärpästen selkää ja vatsaa. + +Kärpästen maailmassa sitten ensimäinen järkytys tapahtuukin: Iita +herää. Hän massuttaa suutaan ja sivelee pehmeätä akannaamaansa, +vilkaisee sitten vanhaan herätyskelloon ja yrittää laskeskella, +paljonko oikea kello on, koska tämä on niin ja niin paljon edellä. +Mutta päättyvästä autuuden tilasta on hänen mielessään vielä vahva +kajo, kun hän pistäytyy pihalle ja kyykistyy nurkan varjoon. Hänen on +siitä ihana katsella kapeata vesistöä, taloja ja huvilaa, joka siinä +aivan lähellä törröttää, niinkuin suuri kalsea röykkiö. Hän viivyttelee +hiukan... + +Sisälle palatessa tulee kyllä mieleen, että kun eläisi miesvainaa, +niin ei nytkään muuta tarvitsisi kuin keitellä sille aamukahvit ja +sitten oikaista uudelleen sen lähdettyä työhön. Nyt hän ei sitä keitä, +vaan yrittää ehtiä taloon niin paljon aikaisemmin, että joutuu emännän +aamupannulle. Ja onhan hauska muutenkin mennä taloon heinään. Siellä on +iloista puheen lätinää koko päivän, kun on enemmän väkeä. Siellä kuulee +kaikenlaista. + +-- Eino, nouse ylös -- nouse pian nyt, ettet tällä vähällä enää kastele +-- että kerkiämme aamukahveelle. Noh -- + +Eino, jonka lapsenkasvoilla jo on äidin ilmeet: pienet silmät, voimaton +nenä, raolleen pyrkivä pieni suu ja niissä laimea vakavuus -- hän +nousee ja kiskoittelee, ponnahtaa sitten pystyyn ja on parissa hetkessä +pistellyt ulottimensa housuihin ja takkiin. Sitten on saatava vielä +Eero hereille vetämään ovet lukkuun Iitan ja Einon lähdettyä. + +-- Tulkaa Ailin kanssa hakeen Jutilasta joppia sitte kun näette kuskin +palanneen meijeristä. + +Ne olivat ensimäiset aamuliikunnot. Porstuan ovi sulkeutui; Iita ja +Eino jäivät ulkonaiseen valkeuteen, Eero sisäiseen pimeyteen, josta hän +haparoi takaisin pirttiin sijallensa maata. Päivän kirkkautta outoillen +poika koetti asettua suullensa ja kääntää päätään nurkkaan päin. Tilaa +oli; saattoi koukistaa toisen koipensa ylös rintaa vasten ja oikaista +toisen taakse päin sojolleen. Siinä uni tuli takaisin vielä tunnin +ajaksi. + +Tai ei se ihan oikeata untakaan ollut, vaan sellaista ajatuksetonta +kultaisen aamun tajuamista. Luuli kuulevansa auringon säteilyn samaan +tapaan kuin kärpästen asiallisen hyrähtelyn, tunsi pelkän olemisensa +eroittamatta jäseniä... Ensimäiset maitorattaat jyrisivät jo ohi +tuttua kylätietä pitkin. Ne menivät kylän perälle päin vasta noutamaan +maitoa. Piakkoin ne vierivät siitä takaisin meijerille päin; ehti juuri +parahiksi sillä välin unohtaa... Mutta pian ne sitten palasivat. -- Ei, +se olikin Kierikkalan kuski... Nyt vasta meidän kuski meni. + +Eero heräsi täydellisesti, kääntyi selälleen ja jäi siihen +nautiskelemaan. Oli viehättävää tietää, että porstuan ovi oli lukossa +ja ettei tänne kukaan tule. Sai olla, katsella ja pölläillä miten +vain tahtoi. Edessä oli vapaa suvinen päivä, ei ollut muuta pitelijää +kuin tuo Aili, joka tuossa nukkui paita kainaloihin kääriytyneenä ja +pienillä kasvoilla sama pahankurinen ilme kuin valveillakin. + +Pojan aistit ovat valloillaan ja tekevät hillittömiä havaintojaan +onnellisessa häiriintymättömässä kotiolossa. Polvet koukussa +lattiasijallaan istuen hän katselee oman ruumiinsa paikkoja. Ne ovat +pieniä ja hiukan hävettäviä -- ison miehen paikat ovat hirvittävästi +toisen näköisiä. -- Vakerin isäntä kiusotteli minua, kun se kerran näki +minut paitasillani; lähestyi ja haparoi puukkoa tupestaan uhaten tehdä +saman, minkä Pirjolan vaari sianporsaille. + +Mutta nyt ovat ovet lukossa ja Eero saa rauhassa paitasillaankin +mietiskellä kaikkia asioita... Hän katselee myös nukkuvan Ailin ilki +alastonta ruumista. + +Niinkuin tuon tarkastelun koskettamana Aili alkaa vääntelehtiä. Ja +samassa Eero huomaa, että sija on kastunut. + +-- Nouse pian ylös -- ääh, kun taas kastelit -- nouse pian nyt, paitas' +on vielä kuiva. + +Siitä täysi päiväelämä alkoi. + +Kun Eero raastoi Ailin kastunutta säkkipatjaa pinon päälle kuivamaan, +meni huvilan piika jo meijerille maidon hakuun ja nakkasi pojalle +veikeän kysymyksen. + +-- Ailin se on, vastasi Eero lauhkeasti. + +-- Ei o' kun sinun, huuteli piika mennessään. + +-- Minun te on, huusi Aili, joka paitasillaan ja hiukan porata +jonkotellen oli tullut Eeron perässä pihalle. + +Huvila oli uusi ja maalaamaton, tonttimaa järveen viettävää entistä +peltoa, joka nyt oli kesantona, valkoisenaan harakankukkaa. Alue oli +aitaamaton, sinne oli viehättävää ulottaa retkensä, milloin siellä +tapahtui jotain semmoista, jota saattoi luontevasti patsastella läheltä +katselemaan. Nyt siellä oli semmoista, oli jo kolmatta viikkoa. Siellä +kaivettiin salaojia, valtavan syviä ja suoria, ja niissä oli ihana +juoksennella. Ei pääkään näkynyt ylös maan pinnalle. Se vain oli +hullumpaa, ettei sieltä sinne kerran joutunut päässyt ylös muualta +kuin kaivajan kohdalta, missä kaivos askelittain kohosi ylös päin. +Ja kaivaja, Virtasen Oskari, oli aina hiukan äreä, kun häntä siinä +ahtaudessa häirittiin; joskus se heitti Ailin sieltä penkerelle niin +lujaa, että Aili rupesi poraamaan ja tanttu tuli kovasti saveen... +Tänään Eero muutenkin lähestyi Oskaria hiukan arkaillen; koetti jo +etäältä arvata, oliko Oskari huomannut... + +Ei -- ei se ollut mitään huomannut. Eero ja Aili tulivat siihen +partaalle, niinkuin olivat tulleet jo monen monina päivinä tätä +ennen. Oskari kaivoi kiivaasti -- se sai siitä yhdeksän markkaa +metriltä -- heitteli valtavia lapiollisia ylös pientarelle eikä +ollut lapsia huomaavinaan. Sen takki oli siinä nytkin, mutta se oli +kovin lähellä sitä itseä.... Eväsvehkeet olivat siinä myös; laukusta +pisti esiin pullon kaula, joka sekin tulppaa myöten oli täynnä hyvää +tuoretta maitoa. Aili pyrki sitä pitelemään, jolloin Eero terhakkana +riensi taitamatonta siitä estämään, toruen Ailia siihen tapaan, että +Oskarinkin sopi kuulla, mitä hän sanoi. Mutta Oskari ei näyttänyt +kuulevan; väkevä selkä vain oli sitkeässä liikkeessä kun lapiopistot +nouseskelivat ylös pientarelle. Kuinkahan sittenkin oli? Ei tuntunut +oikein hyvältä tämä päivä. Eero yritti kysäistä jotain Oskarilta. +Tämä ei näyttänyt ensin kuulleen, mutta virkahti sitten vähän päästä +äkkinäisesti: + +-- Moron-moron. Etkös sinä huomenta sanonut? + +-- Ei Eelo huomenta tanonu, sanoi Aili ominaisella itkuäänellään. + +-- No mitä te titte tano, matki Oskari tiukalla äänellä. -- Mutta +minä tanon nyt hyvätti -- ja tarttui savikokkareeseen uhaten heittää. +Milloin milläkin tavalla hän karkoitteli mukuloita pois tieltänsä. Aili +lähtikin vihaisesti kapuamaan ylös päin, mutta Eero viivytteli. + +-- Lähde vain sinäkin parooni -- kattos nyt kun joppi menee jo Jutilaan +päin niin että vaahto päässä. + +Siellä tosiaan maitokuski jo palasi. Lasten oli lähdettävä saadakseen +perillä kannunsa täyteen kuorittua maitoa. Ojamiehen maailma pikku +jännityksineen jäi toistaiseksi tänne; mentiin taloon, jossa varmaankin +viivyttiin yli päivällisen, nyt kun äiti ja Einokin olivat siellä +heinässä. Kemppasen mukulat ovat tottuneet hiukan harkitsemaan; he +osaavat sovittautua sinne, missä kulloinkin hyvää keitetään. + +Ojamies tulkitsi tämän asian huvilan isännälle, joka oli myös tullut +hänen työtänsä katselemaan: + +-- Paroonikin siellä menee neitinsä kanssa Jutilaan päivälliselle -- on +hyvä mennä nyt kun vanha patrunessakin on siellä heinässä. + +Mutta tuskin oli kulunut tuntiakaan, kun sama pari jo näkyi palaavan +kannuineen. -- Nyt ei olekaan herrasväkeä pidetty hyvänä, ajatteli +ojamies itsekseen aukoessaan eväitään. + +Päivällispäivät olivat käsillä. Eero ja Aili olivat jo päässeet sisälle +mökkiin. Ojamies katseli mökkiä suun käydessä tasaista käyntiään; +hänellä oli mielet mielessään. Nieltyään viimeiset palat hän kopeloi +esille paperossin, sovitti sen imukkeeseen ja jäi sitten paperossi +toisessa ja tulitikut toisessa kädessä odottamaan ryökäystä, joka oli +tuleva. Vasta sitten hän hiljakseen sytytti. Siinä poltellessaan hän +katseli mökkiä ja ikäänkuin läpi seinän myös siellä olevaa poikaa. + +Paperossin loputtua hän sytytti vielä toisen, laski sitten tarkoin +jälelle jääneet, saattoi takkinsa hiukan alemmaksi ja asetteli +paperossilaatikon taskuun niin, että sen kulma hyvin näkyi. + +Vaikka mökissä nyt oli yhtä paljon aurinkoa kuin aamullakin, oli se +kumminkin Eeron ja Ailin mielestä tällä hetkellä tyly ja ikävä. Oli +ruvettava syömään -- sitä mitä oli: joppia ja kuivaa leipää. Päätään +kallistaen lapset järstivät kumpikin neljännestään ja ryyppäsivät +läkkilitrasta tuota valkoista nestettä, joka tänä aamuna jo oli +ehtinyt olla monessa kieputuksessa: ensin lehmän nunnussa (minkä +lehmän ja missä talossa, siitä ei ihminen nykyisellä tiedon-asteellaan +olisi voinut saada selkoa), sitten lypsäjän kiulussa, kuskin +rattailla aika tärinässä, meijerin pastöörikoneessa, separaattorissa, +välillä pumpuissa ja putkissa, sitten taas uuden kuskin rattailla, +sitten Kemppasen Eeron kannussa nokkospehkossa siihen asti, kunnes +isäntä karkoitti Eeron ja Ailin talosta, huomattuaan omilla +pojillaan paperosseja, joita piti yhdessä ruvettaman polttelemaan. +Nyt tuo monivaiheinen liemi vihdoin oli tuossa lasten pöydällä +himmeässä läkkiastiassa, joka vielä antoi sen maulle oman pienen +lisävivahduksensa. Siitä se solahteli melkein suoraan lasten vatsaan; +suussa sitä ei saanut pysymään. Mutta jos tuo sinne tänne riepoitettu +neste pitikin liikaa kiirettä, niin oli leipä sitä hitaampaa +laskeutumaan pienistä kurkuista. Ailille se melkein toi vedet silmiin +-- elleivät ne nyt olleet niiden vesien jätteitä, jotka olivat +herahtaneet esiin jo silloin kun isäntä heitä torui. + +Vaisu tyydytyksen tunne kumminkin seurasi syöntiä; oli hiukan hauskempi +taas olla täällä omassa kopissa, jonne ei kukaan tullut torumaan. +Aili löysi vanhan tyttinsä, jonka huvilan lapset olivat hänelle +luovuttaneet, kiipesi sen kanssa äidin sänkyyn ja nukahti tuota pikaa. +Tämä seikka puolestaan lisäsi Eeron tyydytystä: oli tullut hänen +ainoa vapautensa hetki. Hän kuunteli Ailin hengitystä, katseli hänen +nuhraantuneita kasvojaan; hiipi sitten kyökin puolelle, avasi kaapin +oven ja pisti taskuunsa vielä toisen leivän kappaleen. Sitten yhtä +hiljaa ulos, telki oven päälle ja nopeasti akkunan alle kuuntelemaan, +olisiko Aili herännyt. Hiljaista oli. Hän näki kärpästen vatsapuolet, +kun ne kävelivät ruudulla, ja eroitti hiukan hyrinääkin niiden +lentäessä pois. Aili nukkui varmasti. Ympärillä sihisi pouta. Kun +Oskari tuolla alempana heitteli ojamultia, niin kopsahdus tuskin kuului. + +Eero laskeutui ensin omaa puolta järven rantaan ja istahti sinne. +Tupakan savun väkevä esimaku tuntui tajussa. Tähän kuuluivat myös +multaheittojen kopsahdukset; Oskari kaivoi juuri ahkerimmillaan. +Eero nousee ja on ottavinaan jotakin maasta; Oskari on tuskin nähnyt +häntä. Nyt Kemppasen parooni kävellä tönöttelee huvilan saunalle päin; +ojamies kaivaa melkeinpä entistä kiivaammin, katsomatta vähääkään +sinne päin, missä hänen takkinsa on ja takin taskun suulla selvästi +näkyvissä paperossilaatikon kulma. -- Jo tulee, jo tulee, -- Istus nyt +p--le siinä vähän aikaa, ajattelee Virtasen Oskari ja heittelee ankaria +pistoja. Eero istuu jo takin vieressä. Nyt -- nyt sormi hypistää, nyt +on laatikko jo auki, nyt ovat ensimäiset kourassa jo. + +-- Annas olla saatana, karjaisee Virtasen Oskari, hyppää ylös +kaivoksestaan ja on muutamalla harppa-askeleella saanut kiinni Eeron +ja tämän kourasta pois paperossit, joista osa rytäkässä särkyy. +Ojankaivajan vasen koura on lujasti kiinni pojan henturaisessa +käsivarressa, oikea haparoi maasta laikkiaista ja -- iskut putoilevat +väistyileville pakaroille. + +Tämä inhimillinen elämänkohtaus kesti lyhyen ajan ja sattui niin +onnellisesti, ettei yksikään sivullinen joutunut sitä havaitsemaan; +ei ollut huvilan väkeäkään ketään ulkona. Tosin Jutilan heinämaalle +kuultiin jotain ääntä, mutta luultiin sen olevan lasten keskinäistä +kirkinää, kun se niin pian lakkasi. Sitä paitsi siellä juuri samalla +hetkellä oli huomio kiintynyt toisaalle. + +Iitan vanhempi poika Eino oli kaikin puolin heikkorakenteisempi kuin +nuorempi Eero, tuo pystyvatsainen tuikeasilmäinen "parooni". Eino oli +kyllä mitaltaan kohtalainen, mutta hänessä oli kauttaaltaan jotakin +hentoa ja huonoa, kasvoillakin oli huonosti hoidetun pikkulapsen ilme. +Hän oli paljon siivompi ja taipuvaisempi kuin nuo nuoremmat ja teki +kotona lauhkeasti ja nurkumatta äidillensä apua. Kun isäntämiehet +emäntineen puhelivat näistä kyläpiirin ainoista autettavista, sanoivat +he Eerosta: "Se poika ei tarvitse muuta kuin keppiä ja ruokaa", mutta +Einosta: "Siitä ei taida tulla pitkäikäistä." Eino on kumminkin jo +elänyt niin pitkälle, että hänen kotoinen jouten olonsa on ruvennut +herättämään kiusallista huomiota. Kunnanmiehet, joiden velvollisuutena +on tarkkailla tämänkaltaisten lasten oloja laajemmin näköaloin, ovat jo +alkaneet Iitalle tiukkailla, että hänen on pantava ne poikakloppinsa +työhön -- Einoa ne tietysti lähinnä tarkoittavat. Naapurien isännätkin +ovat pienten antiensa vastineeksi alkaneet vaatia Einoa työhön. +"Periaatteen vuoksi", niinkuin Suojasten isäntä nimenomaan on sanonut. + +Eino parka on kyllä itsekin yrittänyt. Hän on jo monta kertaa saanut +äänetönnä hävetä, kun isännät ovat voivotelleet hänen saamattomuuttaan +raskimatta oikein suuttuakaan. Täytyisi isäntienkin yrittää tällaisilla +pikkumiehilläkin töitänsä teettää, kun mahdottomat verot hankkivat +viedä heidät maantielle -- sen on Eino kuullut ja ymmärtänytkin. +Tänäkin aamuna siis Eino meni Iitan mukana heinään. Että saataisiin +vähän särvintä... kun Eero ja Aili ovat vielä taitamattomia ja isä +kuoli. + +Aamuruokavälin Eino työskentelikin moitteettomasti yhtenä perien +vetäjänä seipäälle panijain jäljessä. Väsytti kylläkin, ja hiukan +kuvotutti, mutta olihan tiedossa hyvä ateria, kenties perunakeittoa ja +siinä tukevia sianlihan palasia. Voita kumminkin ja parempaa maitoa. +Ja niin siinä sitten kävikin, että Eino parka söi -- ei paljoa, sen +sanoivat kaikki, mutta kumminkin niin, ettei enää ehtooruokavälillä +työstä tullut mitään. Kyllä hän yritti, mutta lopulta täytyi oikaista +kärvään juureen kiemurtelemaan. Se tapahtui juuri samoilla hetkillä +kuin Eero kiljui Oskarin käsissä näpistelynsä tähden. + +Iita, jota itseäänkin syytellään hiukan laiskaksi vetkaleeksi, +heitti haravansa ja meni poikaa katsomaan. Hän hankki häiritä koko +heinäväen, mutta isäntä huomautti heti, että poika on syönyt liiaksi +-- kun vähän aikaa huokaa, niin kyllä sitten jaksaa -- eikä itse +keskeyttänyt työntekoaan ollenkaan. Einoa kumminkin hienokseen poltteli +aina vain. Iita sanoi lopulta varmasti, niinkuin äidin sopi, ettei +lasta kiusata, vaikkei ikänä heiniä tulisi yhtä peippaa, ja käski +Einon mennä kotiin. Poika lähtikin hiljalleen hoippuroimaan ja asian +johdosta virinnyt jälkikeskustelu jatkui. Iita hoiteli sitä omasta +puolestaan yksin, sillä hänen kuulonsa ei näin työn touhussa ollut +oikein tarkka. Hän ei kuullut, mitä isäntä hienokseen pakinoi, samalla +huomattavasti kiristäen omaa työtehoaan. -- Se on semmoista, kun ei +niitä panna pienestä työhön -- kyllä minun ainakin on tarvinnut heilua +siitä ruveten, kun-ma kynnyksen yli pääsin -- en minä ole leipääni +ilman hikeä saanut koskaan. Mutta kun ne isoon klootiin tuolla lailla +horjuttelevat, niin sitten ne ei jaksa edes syödä, saatikka työtä tehdä +-- Jos niillä on ruokaa vähän ja huonoa, niin ne kitisevät, jos niillä +on paljon ja hyvää, niin ne kitisevät myös -- ollaan yhteiskunnan +elätettävänä -- kyllä verokuiteissa tuntuu... + +Iita kuuli jotain syömisestä ja alkoi puolestaan hän, että: -- Niin +kyllä se totta on, isäntä kulta, että parempi olis' rikkaan ruoka +jäämään kuin köyhän vatta repeemään -- eikä se sitä keittoa nyt niin +kovin paljon syönytkään -- + +-- Ei syönyt, tokaisi siihen toinen ämmä. Keskusteluun pyrki väkisinkin +hieno vivahdus tuota luokkahenkeä... + +Tällöin oli Eino jo päässyt mökille ja ihmetteli hiukan sitä, että +ovet olivat auki ja lapset siis molemmat sisällä, keskellä päivää. +Eero istui mykkänä ja alakuloisena kyökissä, niinkuin olisi jotain +ikävöinyt; Aili kuului yhä nukkuvan. Olipa tämä ikävä lauantai. Jää +särpimetkin taas vähempään, kun täytyi toisen kesken aikojaan pois +tulla. Jos minä yrittäisin huomenna laivalla mennä mummun tykö -- mutta +mistä-mä saan sen rahan... + +Ennenkuin Eino vielä oli ehtinyt lattiasijalleen oikaista, oli Eero +jo livahtanut ulos jättäen Ailin heräämisen hänen huollettavakseen. +Mikähän sen oli, kun se niin totinen oli ja täällä istuskeli. Olikoos +huvilan rouva sitä taas torunut. + +Kun Aili sitten nyreänä heräsi ja kyseli: "Mittä Eelo on?" saatteli +Eino sen rantapenkerelle arvaten Eeron siellä jossakin olevan. Siellä +se olikin, mutta varsin kaukana ylhäällä joella päin joittenkin toisten +poikain kanssa. Eino koetti tuskastunein äänin huutaa sille, että olisi +tullut tyttöä ottamaan, mutta ei poika ollut kuulevinaan. Hän nosti +vihdoin Ailin aidan yli, käski mennä tuonne noin Eeron tykö päin ja +palasi sitten niin nopeasti kuin jaksoi takaisin sisälle makuulle. Aili +meni paapersi poikia kohden, lankesi ja itki kiukkuisesti, jolloin +Eeron oli lähdettävä sitä vastaan. Varsinkin kun huvilan isäntä myös +oli uhkaavan näköisenä ilmestynyt näköpiiriin. + +Pitkällään ollessa vaimenivat Einon vaivat vähitellen. Hän pääsi unen +alkuun ja nukkui koko iltapuolen ja siitä edelleen yöunta. Silloin +tällöin hiukan havahtuen hän kumminkin sai hämärän aavistuksen +lauantai-illan pikku tapauksista. Työstä päästyä äiti käväisi kotona +ja lähti sitten takaisin Eeron ja Ailin kanssa saunaan -- hän, Eino, +ei jaksanut mennä. Sitten ne taas palasivat sieltä ja Eeron ja äidin +välillä oli solkkinaa, kun Eero tahtoi vielä mennä ongelle. Se menikin +vain. Sitten hän taas paljon myöhemmin ja pimeässä kuuli, kuinka Eero +kolusi kyökissä ja äiti torui sitä sängystään peiton alta. Se söi +siellä sen maitoleipien lopun, mitä ehtoollisesta oli jäänyt, eikä +aamulla taas ollut mitään. Eino ei ollut nähnytkään koko maitoleipiä. +Sitten kaikki vaikeni. Oli lopullisesti mennyt kemppaslaisiltakin, +Iitalta ja mukuloilta, tämäkin päivä. + +-- Olipa huominen sunnuntai -- hoh-hoi. + + * * * * * + +Ja suvinen sunnuntai on Kemppasellakin jyrkästi toisenlainen kuin +arkipäivät. Kenties se juuri noissa oloissa parhaiten saavuttaakin +tarkoituksensa. + +Iita nousee, keittää kahvia ja jaarittelee siinä heräilevien lastensa +kanssa. Eino ja Aili heräävät ensin. Eino on parantunut; hiukan +heikolta tuntuu, mutta vaiva on poissa. Erinomaisen leppoisasti hän +juttelee äitinsä kanssa, joka puolestaan silloin tällöin sanoo häntä +lapsikullaksi. "Ei ole laivarahaa, lapsikulta; milläs sinne menet?" +-- kun Eino on puhunut mummun tykö menostaan. Eino on kumminkin +sitä mieltä, että kai sen jostakin saa... Aili pyrkii halailemaan +äitiänsä, lapsiraiska, näin sunnuntaiaamuna. "No onko se vauva nyt niin +hyvänäpidon kipee", pakisee äiti, ruma ja rypistynyt akka. + +Eero vekkuli nukkuu vain. "Juoksi siellä taas Jutilan poikien kanssa +myöhäiseen -- missä asti mahtoivat käydäkään -- kello kävi kymmenettä, +kun tuli. -- Jopa herää -- ääh -- nouse ylös, että-mä saan siivota." + +Eero herää ja huomattuaan ympärillään sunnuntain nauttii siitä, ettei +Oskari tänään ole ojaa kaivamassa. Sen tietää katsomattakin, mutta +kumminkin hän menee akkunan ääreen. -- Ei ole, multajonot lepäävät +siellä sunnuntaivalaistuksessa. + +Eino auttaa Ailia pukemisessa, tutusti toruskellen ja välillä +hymyillen vaisua hymyä. Kaikki saavat kahvia. On sunnuntai, pyhäaamu. +Hetket luontuvat niin mukavasti siihen, että Iita pääsee veisaamaan +tavanmukaista sunnuntaiaamun virttänsä. Hän ei lyö sitä koskaan laimin; +se on niinkuin jonkinlainen sunnuntaionnen aamutaika... Värsy alkaa, +jatkuu ja päättyy, toinen alkaa, hiljaisena jonottavana sävelenä, joka +kumminkin kuuluu ulos kedolle. Lapset ovat menneet sinne. Äidin veisuu +vaikuttaa heidän mielialaansa, niin että he liikkuvat ja oleilevat +siivommin. Siellä näkyy myös huvilan isäntä lapsineen olevan niitten +pakeilla. Se on aina pieni tapaus ja sen vuoksi Iitakin kiiruhtaa +värsyänsä loppuun ehtiäkseen sen puheille. + +Jos lauantai vielä oli täynnä kaikenlaista tukaluutta, niin on +sunnuntai sitä auliimpi. Herra saa siinä kuulla Einon kivun ja että se +menisi mielellään mummun tykö. Ennen pitkää on laivaraha Einon kourassa +ja Eino ääntää kumartaen: "Kiitoksia oikein hyvin paljon". -- "Mutta", +sanoo herra ja on salaperäisen näköinen, "milläs sinä sieltä takaisin +tulet?" -- "Kai minä jollakin lailla --" ja Eino arvaa jo asian ja +hymyilee hänkin. Hän saa myös paluumaksun herralta. + +Ja ennenkuin Iita on saanut herraa tuskastuttavan mielistelynsä kunnon +alkuun, huudetaan jo mökin edestä: "Pukkilaska, tulkaa pian tänne." +Siellä on Jutilan palvelustyttö tuomassa emännän antimia, on lihaa ja +kaunis tuore juusto. Voiko olla ihanampaa päivää. Tuoja, nuori iloinen +tyttö, istuu ja puhelee asioitaan Iitan kanssa kahvia juoden; Iita on +nuorten palvelustyttöjen uskottu. Huvilan herra lapsinensa viipyy mökin +lasten seurassa... + +-- Tule Eino syömään, jos sinä laivalle menet. + +Tuntuu melkein siltä kuin Eino olisi eilisellä kivullansa ansainnut +tämän hyvyyden. Nyt se pääsee mummun tykö ja saisi olla siellä vaikka +viikon, mutta kun tulee kotiin ikävä melkein oitis... + +Olisipa tuolla Eerollakin semmoinen luonto. + +Mutta Eerolla on omat tietonsa. Eilen ehtoolla hän oli Jutilan poikien +kanssa Pajalahdessa ongella ja siellä puhuttiin yhtä ja toista. Oli +paperossejakin. Vieläkin tuntuu mielessä sauhun ja rohkeitten puheitten +suloinen hekuma. Kun Eino on mennyt ja äiti taas rupeaa veisaamaan, +silloin.... + +Se onnistuu hyvin. Äiti on vikitellyt Ailin sängylle kuuntelemaan +veisuuta, jonka onnelliseen väreilyyn tyttö pian nukahtaa. Eero menee +jo tiellä vinhaan kävellen ja välillä taakseen vilkaisten. Kun on +päässyt näkymättömiin, tietää hän samalla varmasti, että koko iltapäivä +on hänen. Röykönpohjassa on palokunnan huvit, pojat kertoivat. Se on +melkein liian kaukana, mutta kyllä sieltä kotiin osaa. Jutilan Kustaa +ainakin menee, jolleivät pojat pääsisikään. + +Riihten tykönä vähdätään -- Kustaa, renkipoika on mukana. Isäntä on +pirtin sängyssä pitkällään sanomalehti kourassa, välillä sikeässä +unessa hoornaten, välillä taas lukien; ei se pyhäsin pidä väliä +missä lapset ja rengit juoksevat. Ja mitäs se Kustaalle voisikaan, +kuukausikaupalla olevalle miehelle. -- Ei -- ei Eero kanssa rupea ikänä +muuten kuin kuukausikaupalla, sen hän on päättänyt. Tai kyllä urakat +oikeastaan parhaita ovat, kun hyvin luonaa. -- Ajatusten päälle pikku +viheltely. + +-- Mitäs parooni Pukkila tietää, kysyy Kustaa. Onko selkä kipeä? + +Se on tavannut Oskarin! Varmaan Oskari menee kanssa palokunnan juhliin +ja on siellä juovuksissa -- uskaltaakohan sinne sittenkään mennä. Mutta +Kustaa vetää paperossin esiin ja sanoo: + +-- No ota nyt tuosta sauhu tropikses'. Puhutaan keitä menee iltamiin. +Menee Kustaa ja ehkä Urho. -- Niin ja Olka, sanoo kuusivuotias Tauno. +-- Meneekö sekin? -- Menee kyllä, sanoo kymmenvuotias Urho. -- Vaikka +on paksuna, ihmettelee Kustaa. + +-- Kukaas sen isä on? lausahtaa kuusivuotias vilpittömällä lapsen +äänellään. + +-- En tiedä, ehkä sinä olet, sanoo Kustaa. Niin kuluu sunnuntain +päiväsydän riihen luona. + +Kun tulee päivällisaika mennään taloon, Kustaa ja omat pojat varmasti, +Eero arkaillen. Saa -- saa Eerokin syömistä; emäntä käskee hänet +pöytään sitten kun toiset ovat päässeet ja kyselee siinä hyvänlaisella +äänellä, mitä kotona tänään oli suurukseksi. Eero vastailee melkein +äitinsä nuotilla, että oli sitä lihaa ja juustoa, kun te lähetitte. +Sitten hän kiittää hyvin nöyrästi ja kiiruhtaa pihalle toisten joukkoon. + +Pukkilan Iita ei vielä sillä hetkellä osannut lähteä Eeron perässä +häntä kotiin palauttamaan. Iita nautiskeli myös sunnuntailevostaan; +mökissä oli täysi hiljaisuus nyt, kun Aili oli nukahtanut +tavanmukaiseen päiväuneensa, Eino oli mummulanmatkallaan ja Eero +luultavasti Jutilassa. Iitaa rupesi itseäänkin raukaisemaan, ja +niin hän huomaamattaan oikeni Ailin viereen. Kuinka kauan lienee +nukkunutkaan, kun taas muuan piika saapui sunnuntaikyläilylleen ja +herätti hänet. + +Eikä hän tullut oudoksuneeksi Eeron poissaoloa vielä sittenkään. +Piialla oli ollut omasta puolestaan jotain salaista pikku tuotavaa; +sen lumoissa juotiin kahvia ja kaikki asiat olivat hyvin. Vasta piian +lähdettyä Iita huomasi kaivata Eeroa. + +Hän lähti Jutilaan -- siellä ei poikaa ollut. Eikä kukaan tiennytkään +Eerosta, ennen kuin pikku Tauno osasi sanoa, että se meni Röykönpohjaan +Kustaan ja Olkan kanssa. Olisi Urhokin mennyt, mutta isä sai sen kiinni +ja palautti. -- Ja Kustaa sanoi minua Olkan isäksi, lisäsi Tauno vielä +päästyään kerran kanteluvireeseen -- ja lohdutukseksi itselleen, +sillä isäntä oli myös hänet palauttanut takaisin varsin vahvoista +iltamiinmenon aikeista. + +Ankara suukopu vallitsi Jutilan kyökissä; Kustaa ja varsinkin Olka -- +nykyisen tilansa johdosta -- saivat kuulla kunniansa. Ankarasti uhaten +Eeroa selkäsaunalla Iita palasi mökillensä. + +Mutta kun Jutilan isäntä ja emäntä siinä raukean tyytyväisinä +nautiskelivat iltapuolis-kahviaan, päättelivät he keskenään, "etteivät +ne sillä lailla mene, jos ne joskuskin selkäänsä saisivat." Ja siitä +edelleen sen tapaisista ihmisistä samansuuntaisia keskusteluja, joissa +ei erimielisyyttä ilmennyt. + + + + +KÄVÄISY + + +Minä, Mielikuvitus, lähden tarkastelemaan julkisia ja salaisia +maailmoita ja niiden asioita. Minulle julkisuuden ja salaisuuden +raja-aidat ovat vähäpätöiset, tuskin huomattavat, koska olen nähnyt +salaisuuden sumun tihkuvan aina julkisuuden pintaan asti. Nuorempi +veljeni Tieto epäröi, vaikka se on ottanut kaikki vähänkin mainittavat +askeleensa minun ja Vaiston taluttamana; olemme suorastaan kiskoneet +sitä perässämme. Ja vaikka se on todennut salaisuuden siellä missä +minäkin ja kiltisti omaksunut, _uskonut_, paljon sellaista, mitä se ei +ole ikinä aistinut. + +En lähdekään kauas. Tyydyn rajoittumaan Maahan, tuohon avaruuden +palleroon, jonka senkään alku ja loppu eivät mahdu aikaan, niin +tärkeäksi kuin se on tekeytynytkin Maan pinnalla. Totean ensiksi +täkäläisen olon valtavimmat tekijät, valon ja lämmön, jotka -- +kuvaavaa kylläkin -- saapuvat nekin tänne ulkoa päin. Sitten totean +niiden ulkonaiset aikaansaannokset, joiden lopputuloksena on elämäksi +nimitetty ilmiö, joka taas on tunnettu muun muassa siitä, etteivät +eläjät itse ole sen kokonaisolemuksesta selvillä. Elävät vain kovasti... + +Ihminen on täällä ylin eläjä, vaikkakaan ei tiettävästi vanhin. Hän +on todennäköisesti ainoa eläjä, joka on tehnyt elämästä arvoituksen +asettamalla siihen nähden kysymykset: mitä? mistä? mihin? miten? miksi? +Kolme ensimmäistä kysymystä on jokseenkin yhtä avoimina kuin sinä +päivänä, jona ne asetettiin. Neljänteen on olemassa jonkinlaista varman +vastauksen tapaista ja viidenteen on vastauksia vallan suhdaton määrä, +mutta on niillä kaikilla se yhteinen vika, että ne aiheuttavat uuden: +miksi? + +Ei silti, että ihmispoloiset olisivat vielä likimainkaan selvillä edes +siitäkään, miten. En edes minä, häikäilemätön Mielikuvitus. Lävitseni +soinnahtaa erinomaisen kevyesti tuo tuttu läksy, jonka minä ja Vaisto +olemme ensin aavistaneet ja Tieto sitten todennut: että Maa on ensin +ollut sulassa ja kuumassa tilassa, sitten jäähtynyt, sitten on elämä +alkanut -- ensin kovin vähäpätöisin muodoin, joista se sitten on +vuosimiljoonien kuluessa hiljalleen kehittynyt, taantunut ja kehittynyt +nykyiselleen. Minä tunnen raivokasta sääliä tuota Toivakan Miinaa ja +arkkipiispa Petterssonia kohtaan sen vuoksi, että heille luullakseni +ei kelpaa edes tämä vähäinen saalis. Myöntäisivät pois vain tuon +lausejakson -- heille jäisi joka tapauksessa pitempi korsi. Tuossa +lauselmassa kun on se paha ajatusviiva: elämä on alkanut -- kai-mar, +mutta mistä ja miten? Heidän oma valmis vastauksensa jää yhtä hyväksi +kuin minun ja toisten avuttomat arvelut. + +Silmä näkee ja korva kuulee ja molemmat johtelevat minua ja Tietoa +satoihin seikkoihin lähellä ja kauempana. Sitten on aivan lähellä +asioita, joihin mikään aisti ei koskaan ole päässyt perehtymään, mutta +joihin Tieto uskoo. Ne ovat minun maitani... + + * * * * * + +On elokuun loppupuoli, lämmin kuutamoinen yö. Alkuaan on ollut +sunnuntai-ilta, mutta nyt tämä jo on pikemminkin maanantaiaamua. Kuun +valkoinen valo on ovelan äänetöntä; se ei ole kuollutta, kaukana siitä. +Eikä ole hyvä mennä antautumaan sen runollisuudelle, kun se tuolla +kalvealla valollaan kirkastaa kuhilasrivien vakaat perspektiivit. +Kuhilasriveihin sisältyy hikeä ja sakeita sutkauksia... + +Hanuri laulaa etäämpänä mutkikkaan liveriästä säveltä, jonka joistakin +jaksoista ei tahdo koskaan tulla loppua. Siellä on tanssit; tuo on +jo sellaista aamuyön polkkaa, luulee melkein kuulevansa, kuinka +koskettimien lahvit intohimoisesti naputtavat reikiensä päällä. +Tunnelma on vahva, mutta ikäänkuin hiukan salakavala. Mitähän +aikaa tämä onkaan? Suuret sodat on juuri äsken sodittu. -- E-hei +niinkään, aikoja sitten -- on kahdeksan vuotta siitä kun alettiin. -- +Hanttuli-tinttii-pilivili-pumppuu, visertää hanuri -- ei nyt ollakaan +rukiinleikkuussa. Kuhilaat ovat yksin kuutamossa. + +-- Älkää ny' jumalauta minuaka' jättäkö. + +Se kuului jo taivasalta. Hanurin lurina vaikeni äsken. Himmeistä +ruuduista kajostava valo on ikäänkuin toimessaan. Se laskee lapsiaan +menemään pitkin tietä joka taholle, hiljaa edeten tai ohi loikkien, +äänettöminä tai meluten. Humina jatkuu, valo pysyy. Vanha kämäleuka +akka sen vasta sammuttaa sitten kun tanssiväki jo on matkojen päässä. +Se on akan asia... + +Minunpa on hauska olla. Tämä on nyt sitä maailmaa ja elämää, joista ei +selkoa saada. Ei puutu minulta mentäviä tälläkään pienellä lakeudella. +Intohimoisesti, häikäilemättä minä sinkoilen jokaiseen paikkaan, +mihin pari on poikennut. Runollisuus on tämmöistä tähän aikaan. Kuu +paisteineen on niinkuin vielä tuore, hävyttömän ekspressionistinen +maalaus, joka ei aiokaan kuivua. Nyt ei vallitse ajattomuus, niinkuin +minun entisissä kuutamoissani. Tämä on aikaa, vaikkei se näin aamuyöstä +paljoa piittaa, millaista... + +Kyllä minä tätäkin osaan. Lihaa ja verta meni salavihkaa seitsemään +paikkaan, kaksi elävää solukistoa kuhunkin. Kohta tunti sitten. -- Ähä +pojat -- paista kuu, kyllä tunnen juonesi. Tämä on Suomen maata tämä, +paista pois vain. + +En suinkaan _minä_ häikäile. Olen vanhanaikainen, mutta tiedän +sittenkin tieni. Vedän kynnelläni näkymättömän viivan almanakkaan tämän +yön kohdalle ja hulahdan sitten omille teilleni, välttyen näkemästä +naisen nuhraantunutta puseroa ja miehen hiestyneitä kaulusvehkeitä. +Kuutamo jääköön tänne paistamaan. Minä luon itse itselleni valon +siellä, missä kuljen, samoin kuin laajennan mitat tarvitsemaani kokoon. + +Kuljen pitkät matkat lämpöisessä solukistossa ja näen mitä erilaisimpia +soluja ja niiden luomia kudoksia. Astun lopulta sisälle soluun, joka on +siinä yksin ja ainoana laadultaan. Valaisen sen kirkkaasti voidakseni +paremmin ihailla tätä maailman avaruuden pienoiskuvaa. Tämä on niinkuin +suuri pallomainen sali joka on täynnä erinomaisia aartehistoja. Kas +seinävaippaa -- sen monista huokosista tuikuttaa sisälle ulkopuolisen +solumaailman ulokkeita, jotka tuovat tänne ravintoa. Itse tämä heleä +solulima on jo täynnä niiden tuomaa, lukemattomiksi hienoiksi jyväsiksi +kokoontunutta. + +Etenen etenemistäni. Tuossa nyt on _tuma_, solun keskeinen olemus. Se +ei kyllä ole tämän solusalin keskellä, se on itsetietoisesti asettunut +hiukan syrjään, niinkuin Aurinko Maan radassa. Mutta se, tuo pieni +rakkula, _tuma_, jyväsineen, kätkee itseensä tiivistä salaisuutta +enemmän kuin minäkään voin edes aavistaa. Siitä lähtee katkeamaton +elämänjakso taakse päin aina tuon tietymättömän alkusynnyn päiviin. +Kuluneiden vuosimiljoonien aikana tuo elämä, joka tuossa solutumassa +nyt jännittyy, ei vielä milloinkaan ole kuollut. Se on aina ollut noin +lämmin ja tuore, kaikkina aikoina, vallitsipa sota tai rutto, nälkä tai +muu vaiva. Tässä pyöreässä solusalissa on ihana olla Mielikuvituksen, +tämän näköaloissa on jotakin samanlaista, kuin lapsena kuvittelin +olevan taivaassa, jonne pienen sisaren sielu joutui kuoltuaan. Täällä +ei ole taloja eikä tehtaita eikä niiden omistajia, täällä on vain +elämänihmettä. + +Mutta nyt näyttää siltä, että olen joutunut aivan erikoisen +juhlatapauksen todistajaksi. + +Koko tuma alkaa siirtyä solupallon seinämää kohden. Nyt se on jo +pallon laidassa -- ja samalla on tuman ympäriltä hävinnyt sen oma +hento seinämä. Huomaamattani on muodostunut pitkiä komeita lankoja, +jotka lähtevät tumasta niinkuin ilmapallosta korin kannatusrihmat, +keskittyen yhteen kohtaan solun sisällä. Samallainen rihmasto lähtee +tuman vastakkaiselta puolelta keskittyen solun pintaan, niin että tuma +jää ikäänkuin sukkulan keskukseksi. Tuman sisällä havaitsin äsken +epämääräisiä rihmasykkyröitä. Nyt ne ovat muodostuneet täsmällisiksi +sauvoiksi ja asettuneet tuon tumasukkulan keskukseen pyöreään riviin +niinkuin piirin tanssijat. Nyt jokainen niistä halkeaa keskeltä kahtia, +ikäänkuin nuo rihmasäteiköt kiskoisivat niitä kumpikin päähänsä päin. +Ilmeisesti on tämä solu nyt jakautumassa. Toiset puoliskot vaeltavat +uuteen soluun, toiset jäävät tänne, ja niin on kumpikin saanut tälle +olennolle pyhitetyn määränsä noita sauvasia. + +Mutta -- tuo uusi solu jäikin vain pieneksi rakkulaksi vanhan solun +pinnalle eikä näy kiiruhtavan edelleen jakautumaan. Ei, ei tässä +ole tavallinen jakautuminen kysymyksessä. Näyttää siltä kuin tämä +suuri komea solu vain vihoissaan olisi työntänyt pois itsestään nuo +tumasauvojen puoliskot... Eikä se tyydy edes siihen. Se jakaa tänne +jääneet tumasauvojen puoliskot tasan kahteen joukkoon ja lähettää +niistä toisen joukon samaa tietä, ulos seinästä. + +Suuri järkytys on tapahtunut tässä solussa. Tumasauvojen pyhitetty +lukumäärä, joka kaikilla tämän olennon soluilla ikuisesti polvesta +polveen on sama ja pysyvä, se on nyt tässä vähentynyt puoleen määrään. +Mitä on tapahtuva? Koko solu tuntuu irtautuneen paikoiltaan, se varisee +jonnekin toisten solukudosten välitse. Tuleeko tuho tälle komealle +solulle? + +Vielä ei siitä tiedä. Solu pysähtyy. Mitä tämä on? + +Sen ympärillä kiehuu ja kuhisee suunnaton määrä ennen tuntematonta +pienikokoista väkeä, irtonaisia soluja nähtävästi nekin, mutta kaikin +puolin ihmeellisiä. Ne liikkuvat, voimakkaasti ja intohimoisesti sinne +tänne! Se on uutta tälle solulle, joka ei ole koskaan omakohtaista +liikuntoa kokenut. Se on uutta, mutta se on ihanaa. Kas niiden päätä +-- se on ilmetty tuma ja se onkin tuma -- sen takana keskiosa ja +lopuksi kiihkeästi liikkuva häntä. Miljoonia niitä siinä on niinkuin +suurvalta-armeijassa ja kaikki pyrkivät kiihkeästi tätä suurta pyöreätä +solua kohden, joka vain on ja odottaa... + +Nyt! Yhden pää pääsi sisään, siinä on jo keskiosakin, häntä on +hävinnyt. Suunnaton jännitys täyttää solun. Kiireesti tiet tukkoon. Ei +muita, ei muita. Siinä se nyt on; uusi ihana, tiedottomasti odotettu +tulokas on solun alkulimassa, varmassa turvassa, eikä toisia enää pääse +häiriötä tuottamaan. -- Tuma, tuma siinä on sen päässä, ja tumassa +sama puoli-määrä tumasauvoja, mikä äsken jäi tämänkin solun tumaan. +Tulokkaan ohessa on siinä pieni apulainen, hieno jyvänen, joka heti +alkaa järjestellä tulokkaan ja tämän kotona olevan emäntätuman välisiä +asioita. Nämä kiiruhtavat salin keskelle tapaamaan toisiaan, ovat +ennen pitkää yhtäläiset, ennen pitkää yksi tuma, jossa nyt on se määrä +tumasauvoja, joka tälle olennolle pyhitetysti kuuluu. Kaksi puolimäärää +tekee yhteensä koko määrän. Sikiäminen on tapahtunut. Ihmisyyden +taistelu jatkuu, uusi yksilö on olemassa. Siihen sisältyy kasvavaa +riemua ja odottavaa murhetta: se mitä näin on tapahtunut, ei voi palata +muuten kuin kuoleman kautta. + +Yksilön kehitys alkaa, lyhyt kiihkeä kertaus koko siitä kehityksen +tiestä, jota myöten alkusynnystä miljoonien aikojen kuluessa on +ihmiseen päästy. Kaikilla niillä kehitysasteilla on käytävä tämänkin +äskensiinneen. Kauan ei olla yksisoluisena. Sama jakautuminen, minkä +munasolu äsken ennen siitosta suoritti, toistuu taas, mutta tällä +kertaa solun keskellä, eikä toista puoliskoa enää hyljätä. Ei olekaan +mitään "toista" puoliskoa, ne ovat saman veroiset, sillä kumpaisessakin +on sama määrä tumasauvojen puoliskoja kummastakin emosolusta. + +Etenen taas pois noilta mailta. Tulen sinne missä näkö ja kuulo minua +palvelevat. On jo valkea aamu siinä maailmassa, kuhilasrivit ovat +kalsean näköisiä, aurinko on kohta nouseva. Minä asetun yhden ihmisen +tajuun, katselen hänen silmillään, kuuntelen hänen korvillaan. Hän on +muuan yksilö siitä yöllisestä tanssijoukosta; tulee pitkin avonaista +vainiotietä taloon, joka on hänen palveluspaikkansa. Siinä hänet voi +nähdä ken tahansa, joka sattuu katselemaan, ja todeta hänen siivottoman +paluuaikansa. + +Talon emäntä hänen tulonsa kaikkein julkeimmin näkee. Emäntä on +äskettäin herännyt, havainnut piian sängyn tyhjäksi, katsonut kelloa +ja sitten akkunasta ulos. Nähdessään tytön tulla laappivan pitkin +vainiotietä on hän kiireesti pukeutunut ja menee nyt mieltään osoittaen +navetalle juuri tytön editse. Ei ole suoraan katsovinaan, mutta näkee +kumminkin toisella silmällään, miltä ihminen näyttää semmoisen jälkeen. +Emännän mielikuvitus on siellä päin, missä minäkin äsken liikuin, +vaikkei se kykenekään minun matkojani kertailemaan. Se jää sangen +etäälle suurista keskuksista. + +Piika on uhittelevalla tuulella, kun hän hetkistä myöhemmin tulee +navettaan, jossa pian tiukat maitosuihkut tahdikkaasti sihisevät +nisistä läkkiastioihin. Vaikea on päästä haukkumisen alkuun, vasta +toisilla lehmillä singahtelevat vuorosanat. + + * * * * * + +-- No en minä sinun nurkissas' ainakaan ole loikonut. Kyllä sinä +minun puolestani Vihtoris' pitää saat, en minä tule ikänä niin miehen +puutteeseen -- + +-- No ei se sinun perääs' poraa. Tästä on pyhäinpäivään siksi lyhyt +aika -- ei kaikki saa niitä yhtä äkkiä kuin sinä viime kerralla. + +Vihan vimmassakin on piian ja emännän siinä suoritettava entuudelta +tietyt tehtävänsä. Lypsyn loputtua he yhdessä nostavat maitoastian +kylmään vesipaljuun jäähtymään. Sitten piika lähtee saattamaan lehmiä +perävainiolle. Niitä on siellä aamusta ensin paimennettava, etteivät +pääse kasteiseen heinän orelvaan mahojaan paisuttamaan. + +Siellä ladon seinustalla on piian mieli ainakin yksinään, olipahan +sitten kaunis tai ruma; toinen ei sitä siellä ole kiihoittamassa. +Suuret asiat tapahtuvat aivan lähellä -- jos tapahtuvat. Tyttö, lämmin +kaunis solukokoelma, ei tunne omia kätköjään, vaikka hänellä tunto +on; aavistuksissakin tuntuu siltä kuin asia tapahtuisi kautta koko +olemuksen. Hän ei ollut ensi kertaa viime yön tapaisella retkellä, +mutta sittenkin on tässä aamussa olevinaan jotain erikoista, jota ei +ole muulloin tuntenut. Mikä tämän kerran nyt näin juhlalliseksi tekee? +Emännän käytöskö? Ei se sitä ole. On niinkuin avartuisi kaikki. Kun +aavistus on keskittynyt täsmälliseksi epäilyksi, niin ei se olekaan +ruma eikä suututtava. Ei tule mieleenkään verrata epäiltyä tilaansa +moniin niihin tapauksiin, joita ämmät yksiin tullessaan pohtivat. Tulee +mieleen mies -- ja elämä on tästä eteenpäin paisuvinaan ja kohoovinaan. +Jos niin on -- jos tämä aamu sitä tietää -- niin sittenhän on myös niin +-- ja niin -- + + * * * * * + +Viikot kuluvat. Talossa ollaan selvillä siitä, ettei tämä piika +enää ole täällä eteenpäin toista vuotta. Ei sitä pidettäisikään. Se +juoksee nyt jo arkiöinäkin ja aamulla on aina rähinää emännän kanssa. +Marraskuun ensimäisenä päivänä se muuttaa, ei tiedetä minne. Sanoo +ensin ainakin menevänsä kotiinsa, syvälle korpimaihin. Lähtijän on +hiukan ikävä lehmiä, häntä itseään ei kenenkään. + + * * * * * + +Siellä korpitöllin pakarissa hän sitten runtuviikkoöitään makailee, +joskus vaisusti odotellen sitä, jonka tietää tulemattomaksi. Äiti +on kysymättäkin saanut selvän tyttärensä asioista ja sanoo suoraan +ilman esipuheita, ettei tähän käy jääminen. Makailkoon nyt kumminkin +runtuviikon. + +Ei ole siis kiirettä, nyt on levon aika. Ei ole enää epäilystäkään +-- varma tosi on. Tottumattomat aivot harkitsevat, veren käynti +kuiskuttaa. Veri kiertää vilkkaasti nuoressa ruumiissa; sillä on nyt +kuljettavanaan uusia ja varsin mutkikkaita teitä, joita ei pääse +näkemään kukaan eikä vielä arvaamaankaan muut kuin äiti. Kaksi +kuukautta... + +Tässä lämpöisen pakarin sopessa on kumminkin viehkeätä unelmoida, +kuvitelmat ovat helppoja. Ulkonainen valaistus on himmeä, mutta +minä voin mieleni mukaan loihtia valon pimeyteenkin... Mitä onkaan +tapahtunut näinä yhdeksänä viikkona. Ei osaisi noista hiukan +vajavaisista ulko-oloista sitä arvata. Siinä paikassa, missä silloin +kerran oli juhlallinen pyöreä solusali tumineen, rihmoineen, +sauvoineen, ja missä tapahtui tuo suuri ja ihmeellinen soluyhtymä, +siinä on nyt kokonainen ihminen, toista sataa kertaa sen taannoisen +solun suuruinen. Siinä se on monien kalvojen ja siteitten sitomana, +lämmin verenkierto kohisee sen ympärillä ja siinä itsessä. Täällä ei +ole mitään vajavaista, ei osaa kuvitella tähän köyhyyttä tai rikkautta, +ei siveyttä eikä riettautta. Ihminen siinä vain istuu syvässä +hartaudessa niinkuin rukoilisi, pää käsiä kohden kumartuneena. Ja +verenkierto se käy käymistään... + +Mahtavat perspektiivit aukenevat minulle tästä taakse päin ja +eteen päin. Nuo neljä raajaa, jotka vieläkin ovat jokseenkin saman +kokoiset ja näköiset, olivat joku viikko sitten pieniä vartalon +syrjäpullistumia. Tuo sydän, joka nyt värisee tämän salaisen olennon +sisällä, oli vielä äskettäin -- ja muutamia vuosimiljoonia sitten +-- tuossa kurkun kohdalla kahtena perättäisenä lokerona, niinkuin +se vieläkin kaloilla on. Sen kaukaisen tapauksen muistoksi, jolloin +elämä alkoi pyrkiä vesistä kuivalle, horjuen molempien välillä, kuten +sammakot tänä päivänä, sen muistoksi on tämäkin ihmisen alku jo tähän +ikäänsä käväissyt noilla voitetuilla asteilla: sydän oli välillä +kolmilokeroinenkin... Tuo sievä korva oli vielä kuukausi sitten yhtenä +niistä kidusrakojen uurteista, jotka miljoonaisten ajanjaksojen +takana johtivat tästä leukojen takaa nieluun. Toiset uurteet ovat +hävinneet, mutta tässä on väylä selvä nieluun asti. Se ei kuljeta +enää hengitysvettä; sen kautta on tuolla ulkona kerran määrä saapua +haltijansa tajuun paljon kaunista ja rumaa. Kas kuinka häntäkin on jo +käynyt lyhyeksi. Mutta karva ei ole vielä alullakaan. + + * * * * * + +Se nuori nainen, joka lepäilee töllin pakarin sopessa, ei ajattele +näitä asioita. Hänen ajatuksiaan riepoittavat ulkona maailmassa +vallitsevat tilapäiset seikat ja tekijät. Hän aprikoi omaa +tulevaisuuttaan: piiaksi on taas päästävä, mieluimmin jonnekin +kauemmaksi. Nuorekas ajatus kieltäytyy ennakolta syventymästä niihin +vaivoihin, jotka voivat olla edessä: eiväthän ne vielä tule, tiesi +tulevatko ollenkaan. -- Kenties -- tai jos -- Ei-ei. -- Hän käännähti +äkisti vuoteellaan. -- Muuten vain on mukavampi siellä, missä ei kukaan +tiedä eikä tunne... + +Semmoista on nyt tuon korpitöllin katon alla näkyvissä ja +näkymättömissä. Eräänä päivänä sitten sinne ajaa hevosella outo mies +ja saatuaan kirstun ja tytön rattailleen palaa samaa tietä. Uuteen +etäiseen palveluspaikkaan... Kuukaudet lähtevät vierimään. + + * * * * * + +Pienehkössä talossa, jossa uutterasti yritetään ansaita rahaa etupäässä +karjanhoidolla, vallitsee kevään ihanimpina päivinä melkoinen jännitys. +Talossa on seitsemän nautaa ynnä pientä karjaa ja emännän apuna +ainoastaan tämä yksi viimeisillään oleva piika. Emännällä on neljä +lasta, vanhin tyttö kynttilänpäivästä seitsemännellä. Sen pitäisi +hoidella nuorinta puolivuotista sillaikaa kun emäntä on piian kanssa +navetta-askareilla. Ja mitäpä siinä isolle tytölle erinomaista onkaan: +liikuttaa tuutua, välillä kanniskella sylissään ja antaa pulloa. + +Tuskallista on kumminkin sen piian kanssa, kun ei se ehtoopuolella +tahdo jaksaa juuri mitään; jalat ovat ajetuksissa niinkuin tukit ja +pyrkii kompastelemaan, vaikkei tiellä olisi olkea isompaa. Emäntä on +monesti sanonut, että erinomainen ihminen olet, kun et siihen taakkaasi +totukaan -- aina olet silmälläsi. Piika paarustaa hullunkurisen +hartaana, joskus taitaa itkeskellä kodan pesän edessä ja välistä +laulahtaa haikean sävelen. Ei ole helppoa talon asuminen, ei suuren +eikä pienen, ei piialle eikä emännälle. Kun on emäntä askareistaan +selinnyt, tulee yö, joka ei suo lepoa sekään. Pienin on parkunut jo +viikkokausia öisin; ei helpota rinnasta eikä mistään. Kaksi keskimäistä +kastelee vielä; pienessä kamarissa on läkähtymäisillään lämpöiseen +höyryyn. Hedelmätön kiukku poreilee yön hetkinä emännän unentahmeassa +tajussa. Joskus hän nakkaa puolivuotiaan parkujan luotansa melkein +liian rajusti; muistaa samassa, että vanhin tyttö sen jo kerran pudotti +-- ajatus seisahtaa silloin tylsästi ja silmä koettaa varastaa edes +pienen unen rippeen lapsen parkuessakin. + +Vain nämä ihmiset voivat ymmärtää, mitä merkitsee keväinen karjan +laitumelle laskeminen. + +Tässä on nyt kumminkin muuan jännittävä kysymys: pysyykö tuo tyttö +tuollansa siihen asti? Ajatus ei jaksa kuvitella loppuun sitä +mahdollisuutta, että tyttö ehkä joutuu pahnoihinsa ennen karjan ulos +pääsyä. Mikä emäntää sitten ollenkaan auttaa? Ei saa tähän mistään +ihmistä, joka johonkin pystyy, edes niinkään kuin tuo onneton. Kun ei +se edes tiedä ajastaan. + +Niin emäntä ja piika ruokkivat lehmiä ja odottavat kesää. + +On sitten vihdoinkin se aamu. Piika on vielä ehyenä, se juosta +relluttaa emännän kanssa tanhualla villiintynyttä karjaa hakaa kohden +opastaen. "Älä hyvä ihminen sillä lailla huhdo, kyllä nämä tästä +saadaan", varoittaa emäntä, mutta jo samassa: "Nyt toi Kyytö tappaa ton +Kailasen -- juokse pian!" + +Piika jää paimeneksi, emäntä palaa kotiaskareihin. Hän ei osaa oikein +uskoa, että karja nyt todella on laitumella, ettei enää ole sonnan +luomista, rehun kantamista, sakan tekoa. On niinkuin ei vielä pitäisi +tästä nauttia. Yksi häiriö nyt kumminkin vielä on edessä, milloin hän +sitten tulleekin. + +Edessähän se oli eikä kaukana ollutkaan. Sillä kun vanhin tyttö äsken +oli mennyt hakaan saattamaan paimenelle päivällistä, palasi hän sieltä +niin nopeasti, että emäntä jo ovissa ehätti kysymään, mikä oli. -- Se +vain, että siellä se voivottelee maassa, repii mätästä ja ähkii ja +kun minä kysyin, että mikä sun on, niin se sanoi, ettei mikään, ja +sitten se olikin hiljaa oikein kauan ja käski vihaisesti minun vain +mennä pois, mutta kun minä lähdin, niin se taas... "Jesus siunakkoon, +meinaako se sen tappaa", huusi emäntä, lykkäsi kauhan tytön käteen ja +lähti ulos. Siellä kuului huutavan isäntää taikka Taavea taikka ketä +hyvänsä. -- Menkää pian hakeen Karoliinaa, se on Koskisella hieromassa, +Olkan asiat ovat hullusti, minä menen sitä hakeen, se on haassa karjan +kanssa, tule sinne sitten, ei karjaakaan voi jättää, ne puskevat +toisensa kuoliaaksi, voi voi sentään... + +Puolen tunnin kuluessa on voivottelu siirtynyt metsän mättäältä emännän +tunkkaiseen kamariin. Siellä on jo Karoliinakin, hän on jättänyt +Koskiskan hieromapuoliin ja rientänyt tänne. Siinä nyt on tytön +voivatus yhtäällä ja emännän ja Karoliinan kokenut viisaus toisaalla. +Koko muu maailma on äkkiä saanut uuden värin ja ilmeen. Pieniähän ne +sittenkin ovat karjan laskemiset tämän rinnalla. Tämäkö se päivä nyt +sitten oli? + + * * * * * + +Tämä se nyt oli, jona tuosta piikatytöstä tuli äiti. Tuskien äkisti +lakattua hän huohottaa puolihorroksissa, näkee Karoliinan koppuraiset +kädet ja vahvat kynnet, joiden alla on vankat mustuaiset. Sakset +kitisevät. Ne ovat ne isot ja tylsät. Mutta kyllä Karoliina niillä +saa -- ja saakoon tai ei. Vai poika siellä on -- lapsi, semmoinen, +uusi ihminen, joka vaatii minulta -- noin se huutaa, ehkä se kuolee jo +tänään, kun se niin äkkiä tuli. + +Äidin turtuneessa mielessä asuu lievä vastenmielisyys tuota olentoa +kohtaan, jonka hän äsken synnytti; hänen nykyhetkisessä tajussaan +käväisee ällöttävänä sen etäisen isän kuva, hän on nukkumaisillaan... +Kunnes uudet poltot alkavat. + + * * * * * + +Ja siinä nyt on se solu, joka silloin kerran lähti jakautumaan ja +jota seitsemän kuukautta sitten viimeksi katselin. Se on nyt tuossa +ihmislapsena, taannoinen karvapeite on kadonnut, takaraajat ovat +jo muodostuneet sieviksi inhimillisiksi jalan käppyröiksi, joiden +pohjat kyllä vieläkin pyrkivät kääntymään sisään päin vastatusten ja +peukalovarpaalla on kaikki peukalosormen oireet. Se on nyt kumminkin +terve ja riski ihmispoika. Akat katselevat sitä kaikesta huolimatta +ihastellen. Jo seuraavana aamuna on äidinkin penseys sulanut, kun +on päässyt imettämisen alkuun. Hän jo haaveilee sen kunnollista +elättämistä... Kun tässä nyt ensin jotenkin saisi sille tarpeelliset +rääsyt. + +Mutta miksei se oikein ime? Imihän se yöllä. Ja se on muutenkin niin +kummallisen näköinen. Emäntä, tulkaa katsomaan. + +Emäntä sekoittaa vellipataa eikä voi siitä lähteä; puhelee vain sieltä, +että kai-mar se vähän kummallisen näköinen on sinun silmissäs, kun et +ennen ole katsellut. + +Poikkee siihen Karoliinakin katsomaan poikaansa. + +-- Ei se lapsi ole pitkäikäinen, sanoo Karoliina vakuuttavimmalla ämmän +äänellään. -- Toimittakaa nyt aikanansa sille kaste, lisää hän vielä +sillä äänellä, kuin odottaisi vastaväitteitä. Emäntäkin tulee siihen +ja niin alkaa tuo tuttu hiljainen vaakkuminen ja kotkotus siitä kuinka +hyvä on kun lapsi pääsee... + +Karoliina tekee lähtöä poispäin -- ei hän pyri kastetta toimittamaan, +mutta ikävää kyllä on, kun syytön lapsi aikuisten hultittomuuden tähden +joutuu pimeyteen. -- Kastakaa Jumalan tähden, se kuolee nyt pian, +huutaa äiti. + +Karoliina muuttuu vallan toiseksi ihmiseksi, kun hän ottaa virsikirjan +käteensä. Emäntä on todistajana. Vuoteesta katselevat äidin kosteat +silmät. Isää ei ole... + + * * * * * + +-- Eihän sen nyt välttämättä tarvitse kuolla, vaikka se huonolta +näyttää, puhelee Karoliina sitten, kun toimitusta seurannut hiljaisuus +luontevasti voidaan lopettaa. Kun lapsi hetken vaiti oltuaan taas alkaa +heikosti vikistä, työntää Karoliina sen emännälle ja lähtee ulos. +Emäntä tietää sen aikeet, ei kysy eikä mene perässä, odottelee vain. + +Kun sitten hetken päästä keittiön puolelta kuuluu jotain nahinaa, +kurkistaa emäntä varovasti oven raosta yhäti lasta hyssyttäen. Hän +näkee kuinka Karoliina veistää kynnyksestä lastun ja liottaa sitä +maidossa. -- Vai tuota se nyt tekee, ajattelee emäntä, joka tuntee +taian. Hän tietää myös, ettei toinen saisi päästä sitä näkemään ja sen +vuoksi hänellä on hiukan paha omatunto... + +Sitä maitoa pienelle ihmiselle sitten yritettiin kaikin tavoin juottaa +ja saatiinkin sitä sen sisään joltinenkin määrä. Emäntä hääri mukana +myös, vaikka hyvin tiesi tämän turhaksi. Äiti ei puhunut mitään, +kosteine silmineen hän vain oli olemistaan. + + * * * * * + +Iltayöstä lapsi sitten kuoli. Itku ja hengitys lakkasivat. Tuo nyt jo +miljoonia soluja käsittävä kokoomus oli siinä pienenä, puhtaana ja +viattomana ruumiina. Joissakin soluissa vielä viipyi jotain elämän +tapaista taistellen sinne levinneen turman kanssa, kunnes se niistäkin +sammui. Suuri, kaunis ja iloinen tarmomäärä, joka tuossa aineessa +muutamien kuukausien aikana oli aukonut suuripiirteisiä näköaloja +vuosimiljoonien taakse, se nyt häipyi pois. Minne häipyi? + + + + +OMISTANI JA OMILLENI + + +Minä, joka joskus maailmassa suvi-illan hämyssä maatamenon aikoina +seisoskelin Myllyniityn pensaikossa ja suurin silmin ja herein +korvin imin tajuuni olemisen ihmettä orjantappurain liekehtivistä +kukinnoista ja kolujen kohinasta, kunnes äiti minua kaivaten kutsui +-- minä olen nyt, kuudennellaneljättä ikävuodellani, neljän lapsen +isä. Saara, Esko, Helmi ja Paula, te nyt jo olette olemassa, ja minä +tahtoisin puristaa esiin sanontakykyni korkeimman tehon tulkitakseni +tuon tosiasian valtavuutta. Kun tätä ajattelen, huomaan selvimmin, +kuinka luonnotonta on kuvitella vaihtoehtoja oleville seikoille. Että +teitä ei olisi olemassa, sellainen kuvitelma tuntuu yhtäläiseltä kuin +kuvitelma kaikkeuden äärettömyydestä: lopputuloksena on kaikkeuden +olemattomuus. Teidän suhteenne en voi kuvitella mitään toisin kuin on; +en voi kuvitella teitä toisen naisen synnyttämiksi kuin äitinne, en +toiseksi luontoanne, en muotoanne. Kuinka monta teitä vielä lienee, +jotka tervehditte minua mystillisistä oloistanne, joita en aistimin voi +havaita -- en tiedä, mutta sen tiedän, ettei hurjinkaan pederastinen +mielikuva, joka pujahtaa tajuntaani, ellota minua siinä määrin kuin +sellainen ajatuksen häive, ettette te saisi tulla tänne meidän toisten +luo... + +Mitä viehättävin kirjallinen tehtävä olisi teidän pienten sievien +elämäkertojenne esittäminen semmoisina kuin minä ne tähän asti olen +elänyt. Tuskin missään on niin viljalti kultaa kuonan seassa kuin +näissä asioissa; niiden runollisuus on niin väkevää juuri siitä syystä, +että se niin väkevästi piirtyy runottomuuden taustaa vastaan. Kuinka te +olette siinneet, kasvaneet, syntyneet, itkeneet, hymyilleet ja edelleen +kasvaneet, kas siinä aartehistoja. Kunpa taipuisi sana niiden kauneutta +ja totuutta tulkitsemaan. Mutta sanat ovat vain kivettyneitä kohtia +sanottavan yhtenäisessä kudoksessa; niiden välille jää tyhjää, jota +sanojen ovelinkaan asettelu ei kykene täyttämään. + +Alhaison suhde tuohon kultaan on jokseenkin sama kuin sian +suhde hopeaan. En tahdo väittää, ettette minussa koskaan näkisi +alhaisopiirteitä, mutta kun te minua joskus arvostelette, niin +muistakaa, että minä en ainakaan puolusta alhaisonäkökohtia +luonnollisina ja asiaan kuuluvina. Tästä alhaisokäsitteestäni +annan edempänä muutamia viitteitä. Jokainen kirjoittaminen omille +jälkeläisilleen on isälle melko arkaluontoista, ellei tahdo imellellä +turhanaikaisia. Minun on mahdoton kuvitella, että minun isäni olisi +osoittanut minun luettavakseni mitään sellaista, kuin minä tässä teille +tarjoan. Mutta minulla on vahva aie kehittää välini teidän kanssanne +hiukan toisenlaiseksi; emmeköhän yhdessä saane aikaan, että meillä on +huumori siinä, missä moniaalla muulla on isällinen arvokkuus. Siihen +luottaen siis... + +Sinä, Saara, olet esikoinen ja sinun alkuhistoriaasi sisältyy kyllä +seikkoja, jotka mainiosti kuvastelevat ikivanhaa käsitystä esikoisuuden +erikoisuudesta. Meillä on ollut tapana puoli piloilla sanoa, että +jokaista lasta kohden pitää tulla yksi romaani ja että kunkin lapsen +pitää elää romaanillaan. Sinä olet tosiaan kasvanut rinnan "Elämän ja +auringon" kanssa, jonka juonella tosin ei ole mitään yhteistä noiden +aikojen kanssa, mutta sävyllä ja tunnelmilla kylläkin. Ne ajatukset, +jotka sinua ensi kasvussasi ovat ympäröineet, ovat varmaan isäsi ja +äitisi kauneimpia sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Äitisi oli +syksyllä 1915 eronnut palveluspaikastaan ja jäänyt kotimökkiinsä +Hirvelään, jossa minä kävin häntä katsomassa. Me pidimme itseämme +avioparina ja koimme avioelämän rajut ja ihanat alkumyrskyt kesällä +1916. Sinua jo kantaessaan äitisi, joka silloin oli nuori ja kaunis, +kävi heinäaikana talossa tekemässä Taatan apupäiviä ja odotti minua +ehtoolla ruskettuneena ja onnellisena kotinsa pihamaan vaiheilla, kun +minä pitkin mutkittelevaa kujaa, akkojen katsellessa akkunoistaan, +lähestyin tuota harmaata asumusta. Jos tulin myöhemmin, kun maalla +ja taivaalla jo oli yön värit, kiersin pakarin päitse sen matalan +kamarinikkunan luo, joka näkyy Usko Nyströmin taulussa. Kun himmeä +iltayö joskus huhtikuussa oli oikein tehokas, en malttanut heti +naputtaa ruutuun, vaan jäin siinä nukkuvan asumuksen takaseinustalla +hetkeksi tuijottamaan itseeni. Jossain pirtin peräseinällä kävi +harvakseen seinäkello, sen verkkainen astunta kuului hirttä pitkin +siihen korvaani. Omituinen harras vieraus täytti sieluni, jossa sillä +hetkellä oman tietoisuuteni ohella oli ainoastaan unelmanomainen kuva +tuosta nuoresta tytöstä, jonka nukkuva pää oli tuossa aivan lähelläni +seinän sisäpuolella... Sitten naputin hiljaa, vaalea haamu näyttäytyi +verhojen raosta ja minä kiersin takaisin tuvan etupuolelle. Onnellisin +ja puhtain mielin minä astuin tuohon pieneen kammioon. + +Tuo muistelma kuuluu kyllä teille kaikillekin... + +Kun Saara syntyi, olimme jo aikoja sitten vihityt ja asuimme +Heinijärvellä Hillun vanhassa pykningissä, joka vasta viime talvena +hävitettiin. Siellä pienessä vanhanaikaisessa kamarissa sinä synnyit +samoilla hetkillä, joilla keisari Nikolai eräässä rautatievaunussa +puolihumalassa allekirjoitti kruunusta luopumisensa, teki sen +lyijykynällä sähkösanomakaavakkeen takapuolelle ikäänkuin siten +tehostaakseen, että tapaus sinänsä omissa rajoissaan oli varsin +vähäpätöinen, että suurempiakin tapahtui samaan aikaan... Kun sinä +puoli seitsemän aikaan tulit maailmaan, vaihdoin minä yhden aikaan +yöllä sinun ensimäisen kapalosi ja asetin sinut ensi kerran äitisi +rinnalle. Ne olivat juhlallisia päiviä ja öitä, kun me sitten +kolmestaan elelimme. + +Sen kesän me asuimme siinä kamarissa mitä ihanteellisimmissa oloissa +noin sadan markan kuukausituloilla. Sinut punnittiin säännöllisesti +ja pidettiin kirjaa kehityksestäsi: ensimäisten jokellustesi +sanamuoto on kyllä paperilla jossakin. Kävin joskus järvellä kalassa +ja äitisi tuli sinä sylissä rannalle minua odottelemaan. Ei ollut +meillä kolmella hätää, vaikka maailma poreili ja lopulta alkoi +kiehua meidän ympärillämme. Pahimman syysravan aikana muutimme +sieltä tänne Vanajankylään Ala-Vakerille, jossa elimme kapinan ajan +varsin onnellisesti. Jännitys muuttui mielissämme omituiseksi hiukan +hentomieliseksi huumeeksi, joka joskus kohosi korkeammalle. Sinä +sylissä minä vietin päiviäni ja säilytin visusti takkini povitaskussa +pientä leikkikalua, joka sinun kädestäsi oli kerran sinne pudonnut. +Kammoksuin punaisia siihen asti, kunnes he olivat minut pidättäneet ja +olin saanut heitä puhutella. Sen jälkeen en heitä enää osannut pelätä. +Se päivä, jona rintama liukui ylitsemme, oli taas kaamean juhlallinen, +kun meidän oli määrä lähteä pakosalle. Sinä istuit jo kilttinä ja +ääntä päästämättä kelkassa, johon ympärillesi oli varattu sinun pieniä +vaatteitasi ja rakkaimmat leikkikalusi. Siinä oltiin ja odoteltiin, +mutta lopultakaan ei lähdetty, sillä ensimäiset valkoiset nähtiin jo +tiellä. Kuva on kumminkin pysyvästi jäänyt mieleeni: tuskin vuoden +vanha lapsi kääreissään kelkassa lähdössä pakoon ihmiskunnan suurinta +onnettomuutta, typeryyttä. Ensimäiset tunnit rintaman vaihdon jälkeen +olivat joka tapauksessa varsin juhlallisia, kunnes korviimme saapuivat +ensimäiset tiedot murhista, joita toiset olivat tehneet lähtiessään, +toiset saapuessaan. Historiallinen huume sai toisen ja todellisemman +sisällön, joka yhä selveni, kun minut sitten vuorostaan toinen puoli +pidätti, arvattavasti siitä syystä, että olin aikaisemmin joittenkin +isänmaanrakastajain iltaseuroissa käyttänyt liian suoraa suuta sekä +heidän isistään että heidän maistaan. Kun siltä kirkonkylänmatkalta +palasin, sain erinomaisen elävästi kokea, kuinka soma paikka +uroksellekin voi olla oma pesä pentuineen. + +Sittenhän siitä jotenkuten selvittiin. Sinä opit samana suvena +kävelemään ja puhumaan, koko sinun kehityksesi oli niinkuin +päivänpaiste pahasta unesta heränneelle. Heinäkuusta alkaen minulla +oli paras työteho, mitä minulla on koskaan ollut; siitä joulukuuhun +kirjoitin "Hurskaan kurjuuden" ja kymmenkunta novellia. Lamppu paloi, +sinä nukuit äitisi vieressä siinä lähelläni, kun minä kirjoitin. Yön +hetkinä näin selvästi ja kirkkaasti koko tuon jylhän tapaussarjan, +äsken eletyt olivat minulle etäisimmän entisyyden veroisia, istuin +kolmeen ja neljään tunnustellen sisällölle sanallista muotoa. Hiukan +nukuttuani olin tavattoman virkeä ja onnellinen. Niiltä vahvoilta +ajoilta on alkuisin Eskon elämä... + +Seuraava muistettavampi tapaus Saaran elämässä on se kun sairastit +keuhkokuumeen. Muuan ystäväni on sanonut, että jaloin stimulus on +vaaran läheisyys. Kun sinulla kivussasi eräänä iltana puoli kuuden +aikaan oli taitekohta, olin minä tosiaan kuin humalassa. Äitisi +ansio on, että ratkaisevalla hetkellä sait sen hoidon, minkä silloin +tarvitsit. Hän tarkkasi hengitystäsi ja sydäntäsi ja antoi lääkkeet +ihailtavan täsmällisesti, vaikka silmäkulmat olivatkin kosteat. Minä en +kyennyt mihinkään, olin vain ja tuijotin hiljaiseen kamppailuusi. + +Siitä alkaen sinusta on kehittynyt kookas ja kelvollinen tyttö. +Luonteessasi näkyy olevan taipumusta jonkinlaiseen ylväyteen: +tutuinkaan vieras ei saa sinuun kajota, etpä erikoisesti halua meidän +toistenkaan hyväilyjä. Saat olemukseesi itkun häiveitä monessa +sellaisessa tapauksessa, jossa toinen lapsi nauraisi remakasti. +Sinusta voi tulla omien teittesi kulkija, mikä ei ole paha asia, +kunhan et päästä itseäsi näivettymään muotopuoleksi: ettei erinomaisen +tärkeä itsekunnioitus tuo mukanaan toisten halveksimista, mikä vamma +alhaisoylväyksissä on niin tavallista. + + * * * * * + +Tässä yksinäisyydessäkin tunnen kasvojeni menevän makeaan hymyyn, +kun pitäisi ruveta kuvailemaan sinua, poika. Sinuun tuskin liittyy +muita kuin lystikkäitä muistoja nelivuotisen taipaleesi ajoilta. Jo +sinun maailmaan tulostasi oli aika touhut. Asuimme silloin vielä +Ala-Vakerilla ahtaissa oloissa, minkä vuoksi päätettiin mennä hakemaan +sinua kaupungista. Aikalaskuissa tehtiin perinpohjainen erehdys ja +niin sai äitisi oljennella siellä ikävissään kolmatta viikkoa. Sitten +me pelkäsimme kauheasti, että sinut siellä tehtaassa vaihdetaan ja +kiertelimme pitkin kaupunkia etsimässä sinulle yksityistä syntymäsijaa. +Sitä ei kumminkaan löytynyt ja niin heittäydyimme herran haltuun. +Odoteltiin yhä vain ja tulithan sinä viimein. Kaikki tuskatkin +unohtuivat äidiltäsi, kun hän vahti ja paimensi, ettei sinua vain +vaihdettu. Vasta kun olit saanut kaulaasi hopealapun n:o 19, eikä muita +tulokkaita ollut, rauhoittui äitisi. Niin että kai sinä nyt sitten +meidän poikamme lienet. + +Sinun imemisaikanasi alettiin tätä meidän nykyistä taloamme rakentaa. +Muistan sinut erikoisesti tupaantuliaisten yhteydessä, jotka eivät +olleet niin varsin iloiset. Päivä oli lauantai joulukuun 4. vuonna 20. +Olin päivemmällä lähtenyt kirkolle rahan hankintaan, mikä rakennustyön +lopulla alkoi tuottaa yhä suurempia vaikeuksia. Viivyin iltahämyyn +asti. Sillaikaa oli äitinne suorittanut muuton ja oli juuri sinua +noutamassa, kun minä saavuin uutistaloon. Työmiehet olivat lähteneet +ilman tiliä, kun minä viivyin hiukan yli kello 6:n. Muuan miehistä, +jonka asunto oli varsin lähellä, oli lähteissään huutanut ja melunnut +ja vihdoin vääntänyt pääoven lukkoon ja pistänyt avaimen taskuunsa +"siksi kunnes rahat tulevat". Kyökin oven oli sentään jättänyt +avoimeksi, niin ettei meidän tarvinnut taivasalla olla. Minä lähdin +tapaamaan poliisia voidakseni hänellä lähettää miehelle tilin ja +saadakseni avaimeni. Sillä matkalla te tulitte minua vastaan, äitisi +sinua sylissään kantaen. Piditte keskenänne hyvin eloisaa uhoa, kuulin +sen teidän tietämättänne etäältä ja se huvitti minua niin paljon, +että harmini lauhtui. Olin ensi innoissani päättänyt saattaa miehen +lailliseen rangaistukseen teostaan, mutta siihen se lientyi. Ehkäpä +tulee parempi onni taloon, vaikka ensi yön nukummekin timpermannin +takavarikossa. + +Sinä olet ainakin nyt pienenä oikea poikalapsen perikuva. Niinkuin +hyväntuulinen täysikuu on naamasi, kun aamulla varhain heräät ja kapuat +viereeni. Olet rakenteeltasi vahvin kaikista, et ole vielä koskaan +ollut kunnolla sairaana. Suhtaudut meihin ja muihin lähimmäisiisi +reippaasti ja avoimesti, olet suuri viikari, mutta harvoin ilkeä. +Ilmaiset myötätuntosi ja kiintymyksesi lujasti ja arkailematta; et +häpeä niitä, vaikka toiset laskevat leikkiä. + +Minun kuvitelmillani teidän tulevaisuudestanne on tietysti korkeintaan +runollinen arvonsa ja ovat ne ymmärrettävästi varsin tyypillisiä +isänunelmia. Kumminkin minusta nyt tuntuu, että jos sinä saat kasvaa +ja elää vaurioitta, niin on sinulla melkoiset luontaiset edellytykset +jalostaa sitä, mikä minussa vielä on alkeellista, viedä kauaksi +eteenpäin sitä taistelun kohtaa, joka meille kuuluu. Kun toivon, +että säilyttäisit ruumiisi ja henkesi siinä kunnossa, missä ne nyt +ovat, niin älä myrskyiälläsikään tämän lauseen johdosta nimitä minua +pyhäkoulunopettajaksi. Minä olen kyllä ajatellut tämän asian hiukkaista +pitemmälle kuin joku imelä täti ja perusteluni löydät etäämmältä tästä +kirjoituksesta. + +Sinä Helmi -- joka itse nimität itseäsi Hempuksi -- olet ensimäisenä +syntynyt tässä talossa, jossa toivoakseni sen seisonta-aikana tulee +paljon hyviä ihmisiä syntymään -- niin että sinulla on niinkuin +aloittajan vastuu. Se tapahtui kaksi päivää Juhani Ahon kuoleman +jälkeen ja vähältä piti, ettei se tapahtunut samana päivänä, elokuun +kahdeksantena. Sinä päivänä minä näet olin kaupungissa ja saatuani +kadulla käteeni tuon järkyttävän sanoman soitin kotiin ja käskin laskea +lipun puolitankoon. Mutta silloin sattui, että äitisi juuri oli astunut +laiturilta laivaan ja oli jo auttamattomasti matkalla kirkolle, kun +huomasi lipun surullisen asennon. Mitä on tapahtunut? Pelkoa, tuskaa ja +levottomuutta, kunnes hän perille päästyään sai kuulla uutisen, joka +sekään ei häntä tietenkään ilahuttanut. Onnellisesti hän kumminkin +matkaltaan selkisi ja seuraavana iltana aloitit sinä enteesi ja sitä +seuraavana aamuna pääsi lippu jälleen kohoamaan. Sinä olit maailmassa, +vankka tyttölapsi, yläkerran tienpuoleisessa kamarissa. + +Omaksi hauskuudeksesi voit kuulla pari sanaa ristiäisistäsi, jotka +olivat aito taiteilijamaiset. Onnellisena isänä olin taas kaupungissa +eräiden toverien seurassa, joiden nimet voit tämän luettuasi katsoa +asianomaisesta paikasta. Kun yhdellä heistä oli automobiili, tarjosi +hän seurueelle pienen huvimatkan, jos vain joku voisi sanoa, minne +mentäisiin. Minä ilmoitin, että minulla on kotona nimetön tytär, +mennään ja kastetaan se pois, arvoisa seurue kummeina. -- Ja +minä tiedän maailman hauskimman papin, lisäsi tuleva esikummisi, +odottakaas, minä soitan sille. Minä puolestani tiesin, että kotona ei +yhtäkkiä voitu ottaa vastaan tätä iloista autokuormaa: ei ollut, mitä +nautittaisiin eikä edes mistä nautittaisiin. Käden käänteessä olivat +asiat niin järjestetyt, että minä saatoin ilmoittaa kotiin: "Me olemme +siellä tunnin päästä ja panemme toimeen ristiäiset pyytämättä talosta +muuta kuin lapsen ja vettä". Niin kävikin, eikä meillä ole ainoissakaan +ristiäisissä ollut niin hienoa eikä emäntä päässyt niin vähin vaivoin +kuin niissä. + +Olit vakahisena tavattoman siivo, nukuit pitkiä unia, melkeinpä +luonnottoman pitkiä. Mutta kun itkit, itkit rajusti ja puolen vuoden +ikäisenä ensi kerran itkit niin, että pakahduit tajuttomaksi. Se +uudistui sitten silloin tällöin, ikävä varjo lankesi vilkkaimman +kehityksesi kuukausille. Sinua tuli pakostakin varjeltua ja +hemmoiteltua, ettet olisi päässyt äkisti suuttumaan. Viimeiset kaksi +kohtausta sattuivat tänä vuonna toukokuussa. Kun sitten kesäkuussa +teimme hauskan matkan Toijalaan tapaamaan "Ulppoa", niinkuin sinä +professorin nimen äänsit, ei kohtauksia enää ole tullut. Mutta tuon +ilkeän taipumuksen jäljet tuntuvat sinussa ainakin nyt vielä selvästi: +olet ikäänkuin liian vilkas ja sielukas ja pelkään hiukan, että sinulta +elämässäsi tulee puuttumaan se jähmettymisen kyky, joka joskus voi olla +tarpeellinen. Sinun nimikkoromaanisi on "Hiltu ja Ragnar"... Mutta +kun näin saat tietää asian johdon, voit itsenäiseksi tultuasi ehkä +osaavammin siihen suhtautua. + + * * * * * + +Sinä Paula olet tätä kirjoittaessasi vielä sillä asteella, että sinua +olisi helpompi kuvata siveltimellä kuin sanalla. Sinun romaanillasi, +joka vielä on keskeneräinen, tulee olemaan hiukan pahaenteinen nimi. +Niinhän oli Eskonkin -- ehkäpä enne toteuttaa vastakohtansa... Olet +ainakin nyt ilahuttavan voimakas ja kaunis rintalapsi. Istuen vaunuusi +muurattuna sinä leveällä hymylläsi hallitset koko pirttiä. Kun isommat +sinulle teiskaroivat, hekotat sinä äänekkäästi, huitaiset kädelläsi +ja ärjäiset iloisen ankarasti jonkun sanan omalla kielelläsi. Sinä +synnyit tänä vuonna toukokuun neljäntenä yläkerran järvenpuoleisessa +kamarissa ja on elämäsi sen jälkeen ollut niin säännöllistä, että voit +sen vaiheet yhtä hyvin lukea jostakin lastenhoidon käsikirjasta. Ainoa +erikoistapaus on se, että olit mukana tuolla Toijalan matkalla, jolloin +sinut esikummiesi läsnä ollessa kastettiin Tampereella Emmauksen +hotellissa. + + * * * * * + +Teille on ehkä hauskaa kuulla hiukan niistä perheen elämäntavoista, +jotka teitä koskevat -- ja tehän tässä toistaiseksi olette pyrkineet +melkein pääasioita olemaan. Kun me äitinne kanssa lähdemme jonnekin, +koskee viimeinen varoitus teitä, samoin palatessa ensimäinen +tiedustelu. Vähävaraisia ollen olemme todellakin tottuneet pitämään +teitä kallisarvoisimpana omaisuutenamme, ihan aineellisessakin +mielessä. Ja teillä on moneen muuhun lapseen nähden se elämänetu, että +teidän tuloanne on hyvillä mielin odotettu, sitten kun siitä kerran on +saatu asianomainen "ilmoitus". Ihmisen ajatushan on villein kaikista +hänen elintoiminnoistaan ja tekee usein varovaisimmallekin haltijalleen +kauhistuttavia kepposia. Mutta ei mikään ajatus ole meidän talosta +niin ehdottomasti pois suljettu kuin se, että tunnustettaisiin lasten +lukuisuudellaan turmelevan vanhempiensa elämän. + +Aivan pieninä teitä yleensä on hoidettu sääntöjen mukaan ja olette te +kukoistuksellanne loistavasti todistaneet oikeiksi annetut ohjeet. +Henkisten toimintojen vähitellen herätessä on teidän käsittelynne +tullut vapaammaksi, kenties liiankin vapaaksi. Kun äitinne on vielä +nuori ja iloinen, on hän ollut teille melkein kuin vanhempi sisar. +Iltasin hän nukuttaa teidät syliinsä keinutuolissa istuen ja laulaen; +milloin minulle sopii, teen itsekin saman ja tunnen siitä suurta +virkistystä. Jos hermovoimani on uupunut, tunnen terveen ja raikkaan +lapsen hyväilystä voimieni selvästi lisääntyvän. + +Te olette siis lapsiani ja minä rakastan teitä niinkuin rakastan +kaikkia lapsia. Tavallisen säteilylain mukaan rakastan teitä +enimmän, koska olette lähimpänä minua. Pahimmat kauhunkuvat, mitä +mielikuvitukseni loihtii, koskevat teitä. Kun katselen teidän hehkeätä +ihoanne, nuoria jäseniänne, elpyvää älyänne ja ajattelen, että tuo +kaikki _voisi_ joutua multaan mädäntymään, kiehahtaa sisälläni +tuska. Jotakin hempeätä lohtua tuo se ajatus, että tuolla iällä +päättynyt elämä joka tapauksessa on ollut puhdas ja kaunis ja kenties +rikaskin -- ajattelen Maeterlinckin "Tietäjiä". Mutta sittenkin on +tuo lohtu riittämätön. Ja kaikkein pahin kauhunkuva on se, että te +ja jälkeläisenne eläisitte elämänne luonnolliseen myöhäiseen loppuun +asti, kenties koko ihmiskunnan elämän loppuun asti, tuottamatta, +saavuttamatta sitä, mitä odotan ja toivon teidän itsenne odottavan. + +Sillä rakkauteni teihin on laadultaan kieltämättä itsekästä, voisinpa +melkein sanoa, että se on oman mukavuudenhaluni reaktio. Se _voi_ olla +myös itsepetosta eräillä visseillä edellytyksillä, joita en kumminkaan +toistaiseksi voi pitää todennäköisinä. + +Tämän kysymyksen selvittelyyn on lähdettävä kaikkien kysymysten +kysymyksestä: mikä on ihmiselämän tarkoitus? Vastaisin tuohon +kysymykseen toistaiseksi: ihmiselämän tarkoitus on saada selville tuo +tarkoitus. Minua ei tyydytä vanha viisas vastaus, että elämän tarkoitus +ja samalla sen paras palkka on elämä itse. On hyvin mahdollista, +että se siihen lopulta kiertyy, mutta kierteen kestäessä kaipaan +minä jotakin kireämpää. Kaipaan niin sanoakseni jotain väliaikaista +tarkoitusta ja pysyn siis siinä mitä äsken sanoin. Uskon, että +ihmiskunnan parhaat, enemmän tai vähemmän tietoisina, tekevät työtä ja +rakastavat lapsiaan -- ja lapsia -- juuri tuosta samasta alkusyystä. + +Yksilöllisyys loppuun asti ajateltuna johtaa välttämättömästi +lohduttomaan pessimismiin. Inhimillisen yhteisyyden tunne voi +keskeneräiseksi jäävälle yksilön elämälle antaa jonkinlaista +loppulohtua. Minkä vuoksi minä teen työtä? Kahdesta syystä: ensiksi +pysyäkseni hengissä ja toiseksi kootakseni ylijäämää. Minkä vuoksi +haluan tuota ylijäämää? En suinkaan minkään selittämättömän vietin +tyydyttämiseksi, vaan varatakseni itselleni, teille jälkeläisilleni, +koko ihmiskunnalle tilaisuutta elämän tarkoituksen selvittämiseen. +Että jäisi aikaa edes todeta tuon kauhean kysymyksen olemassaolo, +saavuttaa jonkinlainen, vaikka alkeellinenkin suhde siihen. Työ, +ahkeruus, säästäväisyys välittömine tuloksineen, ne ovat välineitä, +niiden harrastaminen niiden itsensä vuoksi on ajatuksena mahdoton. +Minua tympäisee, kun kuulen ylisteltävän yksilöitä tai kansoja sen +perusteella, mitä he ovat saaneet kassoihinsa kootuksi mainitsematta +samalla, millaisia kassoja ja rakenteita he ovat luoneet, tai edes +osoittaneet haluavansa luoda tuon pääasian eteen. Elleivät nuo kaksi +seikkaa ole toisiinsa luontevassa suhteessa, ovat nuo säästäväiset +ahertajat hyvin kunnioitettavia juhtia, jotka eivät voi vaatia +itselleen muuta kunniaa kuin mikä hyville välineille kuuluu ja joka +kunnia tyystin häviää, jos he osoittautuvat kykenemättömiksi välineitä +hoitamaan. Mammona ja tuli ovat toistensa läheisiä, molemmat hyviä +renkejä mutta huonoja isäntiä. Ei ole suuren arvoinen se Mammonan +kerääjä, yksilö tai kansa, joka sitten päästää sen isännöimään. Ja kun +Mammona kerran on päässyt isännäksi, sieppaa se tavallisesti tulen +apurikseen. + +Minä siis rakastan lapsiani ja teen työtä teidän hyväksenne auttaakseni +teitä ratkaisemaan tuota raskasta kysymystä, joka omalta kohdaltani +todennäköisesti jää avoimeksi. Ajatellessani kuolemaa on minulla +jonkinlainen lohduttava illusiooni, että te yhdessä, monissa miehin +ja paremmin varattuina saavutatte suuremman elämänkirkkauden kuin +minä, ja että se voi jollakin lailla taannehtia minullekin. Tässä +suhteessa te olette minun toivoni. Niinkuin varakas alhaiso-isä näkee +lastensa ojittavan sen suon, josta hän on itse ehtinyt raivata vain +pienen liepeen, tai lisäävän hänen teollisuuslaitostensa tuotantoa +ja markkina-alueita kilpailijain kustannuksella satumaisiin määriin +ja niihin mielikuviin onnellisena nukkuu -- mikäli aivan viimeinen +nukahtaminen nyt sittenkään koskaan niin tapahtuu -- niin on minulla +kiihoittavana mielikuvana, että teistä kehittyy -- yhä korkeampaa +ylimystöä. + +Ylimys tunnetaan ajatus- ja katsantotavoistaan _eikä mistään muusta_. +Korkea asema, varallisuus, sukuperä, tiedot, vieläpä monet teot, +joiden ylistystä joukot laulavat, ne ovat useimmin harhaan johtavia +tunnuksia. On joukottain alhaisoa noiden hyvyyksien omistajina. Suhde +ihmiskunnan elämään kaikkinensa, sen päämäärään ja välineihin, siinä on +ratkaiseva tunnus. Ylimys pyrkii näkemään kokonaisuutta, alhaisoihminen +ahertaa osien maailmoissa. Ylimys pyrkii päämäärään, alhaiso tyytyy +saavutettuaan välineitä. Ylimys näkee lopulta elämän paikan ja ajan +käsitteitten rajoittamana tietoisuutena, jonka salaisuuden perille +hän tahtoo päästä tai ainakin omalta kohdaltaan lähettää edelleen +taipumattoman halun, tekee työtä, kerää kaikkinaista pääomaa, rakastaa +ja kasvattaa lapsiaan sitä varten ja on sen seikan toten kiinteässä +suhteessa ihmiskuntaan ja sen suurimpaan kysymykseen. + +Tuon katsantokannan valossa on siis noiden tuhatsäisten suhteiden +ylimyslapsella kehityttävä. En voi enkä tahdokaan täsmällisesti +määritellä, millaisiksi teillä nuo suhteet kerran muodostuvat, +kunhan vain lähtökohtananne on se, mitä edellä esittelin. Kun siis +tässä käyn antamaan teille muutamia viitteitä ja ohjauksia noista +asioista, niin ei niiden teille tarvitse viime kädessä merkitä muuta +kuin isänne ajatuksia hänen ehdittyään neljännen ikäkymmenensä +jälkipuoliskolle. Teillä -- ja kenties minulla itsellänikin myöhemmin, +-- voi olla toiset sekä metoodit että tulokset. Tervehdin jälkeläisiäni +kolmannessa ja neljännessätoista polvessa ja toivon heidän silloisten +miljoonaomaisuuksiensa keskeltä suhtautuvan leppeällä huumorilla +edesmenneen vaarinsa saavutuksiin. + + * * * * * + +Suhde kaikkeuteen, pelkkään olevaiseen, sivuuttaen sen muodot -- +se on vaikein ja pulmallisin, koska ihminen ei voi tämän suhteen +vastapuolta tajuta samaan tapaan kuin hän tajuaa noita sen muotoja, +siis paikassa ja ajassa. Avaruus ei ole sama kuin kaikkeuden tila. Jos +lähtee viimeksi mainittua paikan ja ajan aseilla tavoittamaan, joutuu +samanlaiseen tulokseen kuin jos lähtisi metrillä punnitsemaan. Otan +pallon keskipisteen ja kuvittelen pallon sen ympärillä suurenevan. +Pintapuolinen ajatus sanoo, että kunhan yhä suurennan palloa, niin +tavoitan kai lopulta kaikkeuden koko tilan. Jokaisen mahdollisen +pallon, olkoonpa kuinka suuri hyvänsä, voi ihminen kuvitella +tajuavansa, mutta se ei ole lopullinen. Huomaamme kumminkin, että +suurenevan pallon pinta yhä enemmän ja enemmän lähestyy tasapintaa +saavuttamatta sitä koskaan. Voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että +sillä hetkellä kuin pallon pinta on tullut tasapinnaksi, käsittää +pallon tilavuus myös kaikkeuden tilan. + +Tarkastaaksemme tuon tasapintapallon ominaisuuksia ajattelemme alusta +alkaen pallon napojen kautta asetetuksi sivuujatasot. Nämä sivuujatasot +siis lopulta yhtyvät yhdeksi tasapinnaksi nekin. Mutta tämä voi +tapahtua vain siten, että ne molemmat kulkevat pallon keskipisteen +kautta. Tuo "mahdottoman" suuri pallo on siis yhtä suuri kuin sen +oma keskipiste eli vailla kaikkea tilavuutta. Tulemme siis samaan +tulokseen, jos suurensimme tai pienensimme mielivaltaista palloa +rajattomiin; "rajattomuuden raja" on tilattomuus. + +Paikan kaksoissisaren, ajan, suhteen on asia sama. Matka tuon +äärettömän pallon halki mielivaltaisella nopeudella kestää "kaiken +ajan". Mutta matka on pisteestä siihen itseensä; ollaan siis perillä +ennenkuin on lähdettykään. Iankaikkisuus ei ole aikaa. On selvää, ettei +tuo usein mainittu piste voi olla "missään". + +Ainoa saavutus näistä tuumailuista on se, että voimme totuttaa +ajatuksemme jonkinlaiseen "pallonmuotoisuuteen", joka minusta on +verrattomasti komeampaa kuin se "suunta"-ajattelu, johon pintapuolinen +arkielämä niin helposti johtaa. + +Meidän on siis toistaiseksi ylimyksinäkin kiltisti pysyttävä ajan ja +paikan koordinaateissa ja käytännöllisesti määriteltävä elämä, että se +on ajan ja paikan käsitteitten rajoittamaa tietoisuutta. Mutta aika +ja paikka eivät ole kitsaita, meillä on rajoittamaton lupa tavoitella +"tasapintapalloa" ja ylpein unelmamme olkoon, että kun lopullinen loppu +kerran tulee, me jo istumme valmiina sitä odottamassa. Tietoisuutemme +on silloin jo murtanut rajansa ja jää vapaana olemaan siihen tilaan, +missä ei ole paikkaa eikä aikaa. Ja meidän tietoisuutemme välityksellä +koko meistä alenevan jonon tietoisuus. Tulkitkaamme tuo pallojuttu +-- keskipisteestä suurentumisen kautta takaisin keskipisteeseen -- +sanomalla, että palaamme Jumalaan, josta olemme lähteneet. Darwin +ja Spengler eivät voi eivätkä kai ole tahtoneetkaan tehdä tyhjäksi +tätä unelmaa. Sillä joskin ihmiskunta on ruokamullan kaltainen, jonka +työntämät kasvit, kulttuurit, armotta kuolevat ymppäytymättä toisiin, +muuten kuin ruokamullan välityksellä, niin ruokamultapa jää eikä +kesantonakaan menetä oleellisia voimiaan, vaan lisää niitä. + + * * * * * + +Nuo katselmukset, jos harjoitamme niitä voimaperäisesti, voivat +tietämättämme vaikuttaa vapauttavasti myöskin ajallisten ja +paikallisten suhteittemme kehitykseen. Jos annamme ajatustemme silloin +tällöin käydä tuota kautta, niin on meillä suuremmat mahdollisuudet +välttää naivia narrimaisuutta ja huomata, milloin olemme sille tielle +eksyneet. + +Naivisuus -- siinä on muuten yksi sekavimpia niistä käsitteistä, joita +ihmisaivoitus on tarpeikseen tekaissut. Mitä ymmärretään naivisuudella? +Sen kai pitäisi olla kriitillisyyden vastakohta. Kriitillisyys on taas +järjen paljastamien tosiasioitten pelkäämätöntä huomioon ottamista +asioita arvosteltaessa. Lukemattomat viisaat pitävät naivina ihmistä, +joka ei saa päähänsä Maan pallonmuotoisuutta ja "irtonaisuutta", mutta +samat viisaat lankeavat auttamattomaan naivisuuteen kysymyksissä, +joissa aistimet ja luontainen logiikka ovat verrattomasti helpommin +sovellettavissa. Jos asetan jonkun peruskysymyksen, joka läheisesti +koskettaa isänmaata, mammonaa tai muuta pyhää asiaa, niin voin yhden +promillin tarkkuudella sanoa suurten kansanjoukkojen, viisaimmista +tyhmimpiin, vakavan ja kriitillisen mielipiteen tuosta kysymyksestä +nähtyäni heidän papinkirjansa tai verokuittinsa. Voinpa vielä lisätä, +että noita yhden promillin erehdystapauksia juuri pidetään naiveina +henkilöinä. Kun kaksi kristittyä valtakuntaa on sodassa keskenään, +rukoilevat molempien papit palavan hartaasti samalta Jumalalta apua +aseilleen ja pauhaavat otsansa hiessä saadakseen kukin seurakuntansa +samaan hurmioon. Ellei tämä ole naivisuutta narriuteen asti, niin +sitten ei sitä ole mikään. Mutta menkääpäs sanomaan sitä asianomaisten +maitten arkkipiispoille tai kirkollisministereille. + +Jos teitä siis joskus sanotaan naiveiksi, niin älkää siitä pahentuko, +tarkastakaa vain, mitä laatua teidän naivisuutenne on. Oikea +varsinainen naivisuus, jommoiseen ylempänä viittasin, on alhaison +tyypillisimpiä tunnusmerkkejä. Se mitä alhaiso sanoo naiviksi, +merkitsee useimmiten korkeampaa kriitillisyyttä eikä ole häpeäksi +edustajalleen. Jos te joskus eksytte kyynillisyyteen, niin voitte +sanoa: "Minä mukaudun nyt tähän asiaan papinkirjani ja verokuittini +mukaisesti, mutta älkää vaivautuko tätä kantaani aatteellisesti +vahvistamaan, sillä minä tiedän vallan hyvin ajavani humpuukia." Ja +nykypäivän äärimmäisiin pintailmiöihin ajatteleva ihminen tuskin +voikaan suhtautua muuten kuin kyynillisesti. + +Näin olen joutunut koskettamaan niitä suhteita, joita teillä tulee +olemaan lähimäisiinne, kansalaisiinne ja koko ihmiskuntaan. Ne ovat +käytännöllisesti erinomaisen tärkeitä kysymyksiä eikä niitä voi +sivuuttaa kukaan, joka joutuu aktiivisesti elämään tässä maailmassa. + +Lähtökohdaksi noita suhteita arvosteltaessa on minusta otettava +se seikka, että koko ihmiskunnalla syvemmälti katsoen on yhteinen +kohtalo. Me seisomme kaikki, keitä lienemmekin, viime kädessä sen +jättiläiskysymyksen edessä, johon äsken viittasin. Meillä on, niin +sanoakseni, yhteinen hätä. Tästä johtuu aivan luonnollisesti, että +meidän on kunnioitettava jokaisen ihmisen ponnistuksia, kun hän omalta +kohdaltaan kamppailee tuon yhteisen hädän kanssa. Meidän on kaikkien +ikäänkuin seisottava kasvot samanne päin; jos siinä joku rupeaa +kääntymään sivulle ja häiritsemään toisia, niin tuottaa hän tosin +suurimman häiriön itselleen, mutta myöskin hätätovereilleen. Tähän +seikkaan perustuu vapauden aate, jossa niinkuin kaikessa muussakin +on eroitettava päämäärä ja välineet. Päämääränä on ihmiskunnan +lopullinen vapauttaminen siitä taakasta, jonka elämäntarkoituksen +jättiläiskysymys kaikessa laajuudessaan muodostaa. Välineenä on +yksilövapaus, jonka ollakseen oikeutettu on sovelluttava päämäärään. +Vapaus ilman määrittelyä on sarja äänteitä, niinkuin lapsen jokellus, +ei muuta. Meidän velvollisuutemme siis on -- meille on edullista +-- suojella jokaisen yksilön vapautta tässä mielessä. Sallittakoon +alhaisoparan nuokkua ja katsella jalkoihinsa, ellei se jaksa katsoa +taivaalle, mutta älköön sallittako sen häiritä kokonaisuuden pääasiaa. +Olkoon ihmiskunnan yhteinen tietoisuus asemastaan siksi voimakas, +että se omalla painollaan kykenee taltuttamaan häiritsijät, antamaan +heille riittävän, niin sanoakseni kielteisen avun. Kristus meni tässä +vapaudensuosiossaan niin pitkälle, että hän kokonaan kielsi kaiken +pahan vastustamisen, ei siis pitänyt luvallisena muuta kuin myönteisen +avun antamisen kamppailevalle lähimäiselle. Kenties hän oli oikeassa +tässä niinkuin paljossa muussakin -- jos alhaiso tahtoo sanoa totuuden, +niin ei mikään ole sen mielestä naivimpaa kuin Kristuksen oppi. Itse +hän ei kumminkaan aina malttanut tätä oppiaan käytännössä noudattaa +(keinottelijain väkivaltainen karkoitus temppelistä), jotenka meillä +hänen pienemmillä veljillään lienee lupa antaa myös kielteistä apua +toisillemme. + +Toistaiseksi täällä kumminkin häiritsijät häiritsevät toisiaan, +mistään kokonaisuuden suojelevasta voimasta ei näy merkkiäkään. +Surkeimpana todistuksena siitä on nykykansojen onneton isänmaajuttu. +Isänmaa ja isänmaanrakkaus -- mitä sisältävät nuo sanat tavallisen +alhaisokäytännön mukaan? Jotakin pyhää, oikeastaan kai kaikkein +pyhintä. Jos jokin asia varmasti tiedetään isänmaan asiaksi, niin +on tuo asia silloin myös kaikkien inhimillisten ja jumalallisten, +ajallisten ja iankaikkisten säädösten ulkopuolella. Ei voida tehdä +rikosta isänmaan puolesta. Isänmaan puolesta tehtyjä tekoja ei ole +lupa arvostella, isänmaata on ainoastaan rakastettava. Jos joku +historiallinen alhaisoseikkajlija on sotkenut isänmaan sotaan, ei +isänmaan rakastajalla ole muuta tehtävää kuin tarjota henkensä +käytettäväksi eikä papilla muuta kuin Kristuksen nimessä julistaa +vastapuoli vihollisikseen ja rukoilla Jumalalta heidän pikaista +tuhoaan. (Toisaalta kuuluu asiaan, varsinkin voittajille, ihailla +vihollisten mieskohtaista urhoollisuutta ja sotilaallista kuntoa.) +Dreyfus-jutussa -- joka on historian luoma hyvin keskitetty näytös +näistä asioista -- lausui Paul Déroulède, "Isänmaanystäväin +liiton" isä ja sielu: "Olkoon Dreyfus syyllinen tai syytön, +Ranska ei ole syyllinen", tulkiten siten noiden kaikkien aikojen +kansallis-isänmaallisimpien kenraalien mielialaa heidän tehdessään +toinen toistaan mustempia rikoksia isänmaan hyväksi olematta silti +tavallisessa mielessä mitään rikollisia henkilöitä. Samassa jutussa +Henry, joka pelkän isänmaallisen urhoollisuuden vuoksi oli kohonnut +sotamiehestä everstiksi, kivahti tuomioistuimelle: "Älkää intoilko, +ennen kaikkea on armeijan kunnia." + +Tuonlaatuista isänmaallisuutta tavataan runsaasti kaikkien kansojen +keskuudessa. Se on se isänmaallisuus, joka pitää itsestään suurinta +ääntä, ja voidaan sanoa, ettei yhtään sotaa käydä ilman sitä. + +Sodan käyminen on aina ja kaikissa tapauksissa saastainen ilmiö; ylevä +ja kaunis sota on jo käsitteenäkin paradoksi, puhumattakaan siitä, +ettei historia tunne semmoista kummitusta. Jos jonkun kansakunnan +valtaa pitävä alhaiso on onnistunut saattamaan joukot haluamaansa +raivotilaan, niin että ne hyökkäävät toisen kansakunnan kimppuun -- +tällainen yksinkertainen perustapaus lienee tosin tuntematon -- niin +on silloin jokaisen miehen velvollisuus puolustaa kotimaatansa, eikä +ylimystön sovi siinä olla huonompia kuin raivosairautta poteva alhaiso. +Mutta tuo velvollisuus on tiettävästi vastenmielisimpiä, mitä kunnian +miehelle voidaan asettaa, eikä ole ihmisellä kurjempaa kuolemaa kuin +kaatua sodassa, jonka alhaiset vehkeilijät ovat aikaansaaneet. Ihminen +kuolee silloin narrien narrina, toisen asteen narrina. + +Sota on valtavin todistus siitä tilasta, missä ihmiskunta +tosiasiallisesti vielä on. Senvuoksi on jokainen sota kävijöilleen +ja ihmiskunnalle häpeäksi. Sodan "tuloksista" iloitseminen perustuu +perverseihin joukkovaistoihin, on oleellisesti samaa kuin muinaisten +kansojen uhrijuhlariemut. Sodan tulos on aina kielteinen, sotien +väliajoilla ihmiskunta lähestyy päämääräänsä sen minkä lähestyy. Sodan +tunnelmassa on jotakin sumentavaa, ihminen ei voi astua tulilinjaan +ennenkuin hän on tehnyt hiljaisen henkisen vararikon. Jos tieteen +tehtävänä on järjestellä luonnon lakeja niin, että ihmiskunnan +pyrkimys päämääräänsä huojentuu, niin voidaan lyhyen harkinnan jälkeen +sanoa, ettei tiede Maailmansotaan mennessä ole saanut aikaan mitään +merkittävää; ainakaan se ei ole saavuttanut mitään asemaa ihmiskunnan +tietoisuudessa, niin kauan kuin kaikenlaiset keisarit ja kauppahuoneet +alhaisokätyreineen voivat järjestää sellaisia Molok-juhlia, kuin tänä +päivänä jatkuva Maailmansota seurauksineen. + +Te kuulette sanottavan, että taistelu on oleellista ihmiskunnan +niinkuin kaiken muunkin luonnon elämälle. Voidaanpa vedota tieteeseen, +niinkuin on vedottu kehitysoppiin kaikenlaista inhimillistä alhaisuutta +puolustettaessa, kehitysoppiin, joka on lohdullisimpia sanomia mitä +tiede on meille julistanut. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että +olen saanut nauttia pätevää opetusta kehitysopissa, se on koko +maailman- ja elämänkatsomukseni pohjana ja perustuksena, enkä oikein +käsitäkään, kuinka ihminen voisi mitään käytännöllisesti arvokkaampaa +katsomusta itselleen luoda ilman kehitysoppia. Taistelu -- se on +todella oleellista kaikelle elämälle ja varsin oleellista se on +ihmiselämälle. Mutta jättiläishävitykset ja miljoonateurastukset eivät +ole tuon taistelun oleellisia pääkohtia, koska ne eivät kohdistu sinne +päinkään, minne ihmiskunnan päätaistelu suuntautuu, tuo taistelu, +josta ainakin voidaan _odottaa_ positiivisia tuloksia ihmiskunnalle, +ja jota miljoonat yksilöt joka päivä enemmän tai vähemmän tietoisina +käyvät. Sota ei ole rahtuakaan "luonnollisempi" ilmiö kuin tuberkuloosi +tai lasten kuolevaisuus. On typerää etsiä tieteeltä tukea sellaiselle +väitteelle, että jokin oleva kehitysaste -- esimerkiksi se, ettei +ihmiskunnan pyrkimys yhteisyyteen vielä ole päässyt valtiota pitemmälle +-- olisi samaa kuin luonnonlaki. Jos tahtoisimme määritellä sodan +kehitysopillisesti, niin voisi sanoa, että sota on ihmiskunnan nykyisen +kehitysasteen vastenmielisin ja tuhoisin rudimentti. Minua viisaampi +mies on sanonut, että suurin, ehkäpä ainoa synti mitä ihminen tekee, on +energian (sanoisin välineitten) hävittäminen. + + * * * * * + +Ei ole takeita mitä verijuhlia alhaiso päällikköineen panee toimeen +teidän elinaikananne. Tässä kaavaillun mielenlaadun tähden voitte +kyllä joutua sotamurhaajan kuulan eteen. Älkää silloin kuolko niinkuin +älyttömät teuraat, vaan tietäkää mistä on kysymys, ja olkoon viimeinen +huutonne: "Eläköön taisteleva ihmisyys" -- ei noille onnettomille +ylvästellen ja rintaansa paljastellen, vaan siihen suuntaan, joka +aukeaa omasta sielustanne parhaitten unelmienne maahan päin. Olisin +onnellinen jos tietäisin, että isänne muisto sellaisessa mahdollisessa +tapauksessa voi antaa teille voimaa kuolla ylimyksinä. + + * * * * * + +Isänmaa on todella tärkeimpiä välineitä mitä meillä on päämäärään +pyrkiessämme. Kaikille välineille on kumminkin ominaista jonkinlainen +yhteisyys. Meidän on rakastettava isänmaatamme siten, että +kunnioitamme jokaisen kansalaisemme osuutta siihen. Jännittäkäämme +tahtomme siihen, että ihmiskunta kokonaisuutena kunnioittaa jokaista +isänmaata, kansaa ja kansalaista, että ihmiskunta toisin sanoen +tulisi tajuamaan yhteisen ja yhtenäisen itsesäilytysvaistonsa, josta +toistaiseksi näkyy ainoastaan heikkoja ja naiveiksi merkittyjä oireita. +(Itsesäilytysvaiston olemus on vastenmielisyys kadottaa tietoisuuttansa +ennenkuin päämäärä on saavutettu, sen täydellinen tyydytys yksilölle +olisi elää viimeisenä koko ihmiskunnasta, nähdä kaiken olevaisen +katoavan ja sen jälkeen kadota itsekin, niin että vain tietoisuus jäisi +olemaan. Rakastaessamme jälkeläisiämme me ikäänkuin hoputamme edes +jotain osaa itsestämme pääsemään mukaan tuohon tilaisuuteen.) + + * * * * * + +Nämä yleisinhimilliset suhteet saavat erikoisia, läheisempiä +muotoja perheessä tai sen vastikkeessa, yleensä noissa pienimmissä +ihmisyhteisöissä, joiden täydellistä poistamista emme ainakaan +toistaiseksi osaa pitää mahdollisena. Siellä tulevat esiin +suhteet vanhempiimme, puolisoomme, lapsiimme ja vihdoin itseemme, +mitkä viimeksimainitutkin suhteet useimmiten saavat merkitsevän +alkuravintonsa noiden pienoisyhteisöjen hengestä. Pelkään, että +nyt joudun kirjoituksessani siihen osaan, joka kaikkein vähimmän +tulee teidän mieltänne kiinnittämään. Onpa mahdollista, että te +kahdenkymmenen iällä kiellätte sen kokonaan, pelkästä kieltämisen +tarpeesta, vain sen vuoksi että se on minun kirjoittamaani, mikä +ei kumminkaan estä teitä kolmenkymmenen iällä sittenkin tarkemmin +katsomasta, mitä äijä on mietiskellyt. + +Odotan tuota teidän kapinakauttanne vallan levollisena, niinkuin +ensimäisiä hampaitanne. Ilmiö on jokseenkin sama kuin kananpojan +murtaessa kuortaan. Se on viimeisen, näkymättömän sikiökalvon pois +ravistamista, eikä olekaan suotavaa, että semmoinen jää ihmisen +selkään koko iäksi; kunhan ette vain riuhdo siinä itsellenne pysyviä +syntymävikoja, mikä myös usein tapahtuu. Koettakaamme, jos suinkin +voimme, suhtautua humoristisesti tuohon ilmiöön kun se kerran tulee, ja +olkoon voitto sen, joka huomaa ensiksi nauraa, kun te minun kanssani +riitelette rakkaudesta ja sen oikeuksista. + +Tässä nyt tuli mainittua huumori, vieläpä sille hyvin ominaisessa +yhteydessä. Huumori on puhtaasti inhimillinen ilmiö, sen laatu ja +pitoisuus ovat suorassa suhteessa vastaavan ihmisyyden laatuun ja +pitoisuuteen. Se on olemukseltaan sovittavaa, vapauttavaa, siis +positiivista, aivan niinkuin satiiri on kiristävää, negatiivista. +Koomillista _on_, komiikka on toteavaa, mutta huumori on toimivaa. +Se on myös lähestyvää ja se kukkii parhaiten jalojen ja läheisten +inhimillisten suhteitten piirissä; sellaisia suhteita on vaikea +käytännössä ajatella ilman huumoria. Se on käytännöllisten +ihmissuhteitten korkein eleganssi, jyrkästi yksilöllisenä, sisäänpäin +suuntautuvana elämänkatsomuksen tekijänä se mielestäni ei ole +ajateltavissa. Huumori kuuluu sinne missä elämäntaistelu, säilyttäen +subjektiivisen vakavuutensa, kumminkin ilmeisesti eksyy koomillisiin +muotoihin, mutta huumorin valo ei ylety lankeamaan kaikkien niiden +seikkojen ja tilanteiden yli, joita voidaan ajatella elämäntaistelussa +esiintyvän. Sellainen olettamus edellyttäisi tuolta taistelulta +kerta kaikkiaan, a priori, puuttuvan kaikki vakavat mahdollisuudet; +tuollainen universaali huumori voisi pohjautua ainoastaan ehdottomaan +pessimismiin, joka taas puolestaan ei tunnu oikeutetulta eikä +järjelliseltäkään, koska taistelu ja voiton kaipuu ovat ihmiselle +luontaisia eikä meillä ole ehdotonta varmuutta voiton mahdottomuudesta. +Huumori on taistelupaineen varaventtiili, se on kuin luottavainen +silmänisku taistelijain välillä, kun ei haluta sälyttää omaa taakkaa +toisten kannettavaksi. Huumoria verrattomasti korkeampi on se vaitiolon +suhde, josta Maeterlinck puhuu "Köyhäin aarteitten" ensimäisessä +kappaleessa. Siinä tunnetaan välittömästi toistensa taakat ja +antaudutaan välittömästi tuon tunteen valtaan. Voidaan kuvitella, että +se on viimeinen ihmisten välillä vallitseva suhde, kun taakat jo ovat +kirvonneet.... Mutta toistaiseksi meillä on huumori. + +Riitelemme rakkaudesta ja sen oikeuksista -- siitä oli lähinnä puhe. +Olen huolellisesti ja ilman pahimpia ennakkoluuloja tutkistellut +tätä asiaa ja tullut siihen käsitykseen, että ihminen, ainakin +ylimys, näissä asioissa oleellisesti eroaa muista luontokappaleista. +Näyttää siltä, että kehitysopillinen ihmiseksi tuleminen on ensin +vilkkaammin tapahtunut orgaanisella puolella. Pysty asento on siinä +ollut vallitseva prinsiippi, jonka luonnollisia seurauksia ovat olleet +käsi ja käsitys, kielipuhe ja inhimilliset aivot toimintoineen. +Näin muodostunut ihminen sinänsä, ajateltuna ensi hetkessään, ei +vielä ratkaisevasti eroa muista imettäväisistä. Vasta tästä alkaa +inhimillisyyden varsinainen muodostuminen, joka koko historiallisen +ajan on jatkunut erittäin vilkkaana ja tulee edelleen jatkumaan, +ollen tällä hetkellä sen yksilön kohdalla, jota minä edustan, +jokseenkin sillä asteella kuin tästä kirjoituksesta ilmenee. +Todennäköisesti tulee tämä kehitys vielä jatkumaan niin pitkälle, että +se luontokappale, jota nyt sanotaan yhdellä lajinimellä ihmiseksi, +tulee eläintieteellisesti jakautumaan ainakin kahteen selvästi +eroitettavaan lajiin, sanokaamme ylhäisö- ja alhaisoihmiseksi -- +jotain sellaista lienee edelliselläkin kerralla tapahtunut, apinain +ja ihmisten lähtiessä yhteisestä kantalajista kumpienkin taholleen. +Näiden uusien ihmislajien eroavaisuus tulee epäilemättä olemaan enemmän +henkistä kuin muodollista laatua. Minusta tuntuu, että syntymässä +oleva ylhäisöihminen monessa kohden jo käy ankaraa taistelua vielä +elinvoimaisen alhaisoihmisen kanssa. Varsin voimakkaasti tämä ilmenee +inhimillisissä sukupuolisuhteissa, joihin nyt näiden maailmoja +hapuilevien esijohteitten jälkeen vihdoinkin tulen. + +Ennen kuin näistä asioista ryhtyy puhumaan, täytynee esittää "kantansa" +muutamiin erinomaisen selviin ja silmin nähtäviin toisasioihin +nähden, jotka koskevat miehen ja naisen asemaa sukupuolisuhteessa. +Että naisen osuus lajin jatkumisessa on verrattomasti suurempi kuin +miehen, että hän on enemmän "sukupuoliolento" kuin mies, siitä nyt ei +päästäne minnekään, eikä vallan helposti voida kuvitella, että tämä +seikka toiseksi muuttuisi, vaikkapa ihmislaji jakautuisikin äsken +mainitulla tavalla. Minä en voi käsittää, minkä vuoksi huomattavat +naispiirit niin vierovat tätä heille kunniakkainta tosiasiaa ja +melkeinpä halveksivat niitä sisariaan, jotka kokonaan antautuvat +äidiksi ja puolisoksi. Kun he puhuvat sitä vastaan, että naista +pidetään "pelkkänä sukupuoliolentona", niin kuultaa tuosta innokkaasta +puheesta varsin alhainen, melkeinpä rivo ajatuksen vivahdus: että +nainen sukupuoliolentona olisi yhtä kuin miehen elimellisen vietin +tyydytysvälineenä. Hyi hävetkööt ne, joiden aivoissa sellaiset +ajatukset lepattavat. Tämä naisen sukupuolitehtävän alentamisinto on +sitä ihmeellisempi, kun sillä ei ole mitään loogillista yhteyttä sen +asian kanssa, jota nuo samat piirit pääasianaan ajavat. Naisella, +jolta kohtalo on kieltänyt hänen luonnollisimman ja kallisarvoisimman +tehtävänsä, äitiyden, uusien voimien tuottamisen siihen raskaaseen +taisteluun, jota ihmiskunta käy tarkoitustaan etsiessään -- sellaisella +naisella olkoon meidän myötätuntomme ja kunnioituksemme, jos hän on +sen ansainnut personallisella ylevyydellään, ja olkoon hänellä täysi +vapaus etsiä vastiketta, sukupuolensa estämättä, kaikilta yhteiskunnan +työmailta, joihin hän muuten yksilöllisesti pystyy. Mutta älköön ken +tahansa marto kanslisti ylvästelkö kauniin ja hyvän äidin edessä, vaan +kunnioittakoon sisarensa arvokkaampaa elämäntehtävää ja yrittäköön +tehdä jotain hänen lastensa hyväksi, jos nämä ovat joutuneet avun +tarpeeseen. Muistettakoon, että äiti, joka kasvattaa hyvän lapsijoukon, +tekee aina enemmän suoranaista työtä kuin yksikään virkanainen, ja +lisäksi paljon muuta pysyvämpää. + +Ihmisyksilön ylevyyden astetta voi melkeinpä erehtymättömästi +arvostella sen mukaan, millaiset hänen vapaat vaistonsa sukupuoliasiaan +nähden ovat. "Kaksi ominaisuutta olkoon miehellä: kainous ja ylpeys" -- +niin sanoi Siljo vainaja, nuoruustoverini (jonka tuotteisiin kehoitan +teitä -- varovasti! -- tutustumaan, sitten kun siihen kykenette). +Omasta puolestani osoittaisin tuon lauseen ihmiselle yleensä ja +varsinkin naiselle -- ja nimenomaan tässä asiassa. Missä luontainen +kainous ja ylpeys ovat heikommat kuin luontainen elimellinen vietti, +siellä kehittyy sukupuoliasia sille kannalle, millä se alhaison +keskuudessa tosiaan tänä päivänä on. Kainous ja ylpeys voimakkaina +ja terveinä perusvaistoina turvaavat haltijansa jokseenkin varmasti +alhaison iänikuisilta lemmenrettelöiltä ja irstailuilta, joille he +vaativat jonkinlaista luonnollisuuden oikeutusta -- ja -- miksikäs +ei se heille kuuluisikin heidän omalta onnettomalta kannaltaan. +Tiedän kyllä mitä puhun -- olen ollut noissa sodissa. Kuinka minun +lieneekin käynyt, niin sen voin sanoa, etten milloinkaan ole antautunut +rauhanneuvotteluihin tuon näljäisen vastustajan kanssa. Voitettunakaan +en ole luovuttanut aseitani -- kainouteni ja ylpeyteni tähteitä. + +Paitsi synnynnäisistä vaistoista riippuu ihmisen ryhti näissä +kallisarvoisissa asioissa myös paljon siitä, millaisessa auringossa +hänen rakkauselämänsä ensimäiset kukat aukeavat. Niitä kukkia surkastuu +monta jo nuppuina ja ani harvoin sattuu, että ensimäiset auenneetkaan +kantavat kypsää hedelmää. Näillä mesikukilla on kumminkin ratkaiseva, +niin sanoakseni kouluttava merkitys; niiden hunaja on niinkuin seerumi, +jonka vaikutus on elinkautinen. Onnellisen ja kauniin lapsuuden +rinnalla en voi kyllin ylistää sitä elämänsaalista, joka sisältyy +onnelliseen ja kauniiseen ensi rakkauteen (oikeastaan vain kauniiseen, +sillä kauneus on sen onnellisuuden ainoa ehto), vaikkapa nuo molemmat +kevään kukat ovatkin herkkiä varisemaan. + +Sukupuoliasia on tiettävästi johtava luonnonvoima inhimillisen +elämäntaistelun riennossa. Se on jaloin kaikista välineistä, koska +se on ensimäinen ehto vielä keskeneräisen taistelun jatkumiselle. +On lohdullista nähdä nuoria neitoja ja nuorukaisia sen, joka on +väsähtänyt. Tuon salaperäisen voiman kajo leviää iäkkäämmänkin +katselijan tajuun ja huomaamattaan hän ajattelee rukouksen, että nuo +ummut saisivat kukin hetkellään aueta kauniissa auringossa. Ettei tuota +jalointa pääomaa haaskattaisi ja rapaan tallattaisi. + +Niinpä tulee niiden kahden ihmisen, jotka omalta kohdaltaan ottavat +hoitaakseen inhimillisen sukupuolisuhteen, tietää, mille kummulle +he nousevat, minkä vartiopaikan he ottavat tuossa perustaistelussa. +Se lemmenhurma, joka johtaa aviosuhteeseen, ei ole semmoisenaan +pysyväinen. Normaalisissa tapauksissa katoo mesi hedelmänkannon +alkaessa. On tullut inhimillisen sukupuolisuhteen pitkä ja voimakas +poutakausi, jolloin kerätään se osuus ihmiskunnan yhteiseen +saaliiseen, mikä sille kohdalle kuuluu. On uusia iloja, joiden +keskukset ovat toisaalla kuin rajujen kevätriemujen... Näen monien +huulien vetäytyvän pilkalliseen hymyyn, kun he tällaista kuulevat. +He eivät olisi minulta tuota vanhaa virttä odottaneet; se on niin +ihanteellista ja tunteellista -- kenties he ovat oikein musertavia ja +ääntävät t:t d:ksi. Virsi on todella vanha, mutta sitä on enimmäkseen +veisattu tympäisevällä nuotilla ja tuuditettu monta ihmistä siihen +käsitykseen, että aviollisen moraalin ainoana perustana on aneeminen +pyhäkoulumoraali, joka tuskin tietää omasta perustastaan ja jota +on halvalla hinnalla saatavissa kolportöörien kirjasista. Ei tässä +siitä ole kysymys. Minun lähtökohtani on yhtä asiallinen kuin sen +kristillismielisen talonisännän, joka keksii kaikki pirun juonet +estääkseen poikaansa ottamasta vaimokseen rakastamaansa ja raskaaksi +saattamaansa piikatyttöä. Meidän päämäärämme vain ovat hiukan eri +etäisyyksillä meistä asianomaisista. + +Muuten -- säätykysymys ja avioliittokysymys eivät suinkaan ole +toisistaan riippumattomat: tasasäätyisyys on suotava, melkeinpä +välttämätön. Mutta että professori ja hänen sisäkkönsä _noiden +erilaisten toimialojensa perusteella_ ilman muuta olisivat inhimillisen +rakkauden edessä erisäätyiset, se on vahvinta ja tavallisinta +alhaisopötyä. Älkää rakkaat lapseni vain milloinkaan tuota humpuukia +omaksuko. Kainous ja ylpeys antavat heränneessä rakkaudessa ihan +itsestään vastauksen säätykysymykseen. Vauhtiin päässyt rakkaussuhde +paljastaa herkälle vaistolle kyllä ajoissa pohjimmaisen arvonsa; ei +sitä tarvitse eikä kannata ruveta harkitsemaan. Elimellinen vietti voi +yrittää kepposia, mutta ylimyksen vaisto saa sen pian nolona pyörtämään +takaisin, jos ollaan harhateillä. Luotan rohkeasti siihen, että kun te +tuotte eteeni valitun elämänkumppaninne, hän on ylimys, osoittakoonpa +hänen virkatodistuksensa mitä tahansa. + +Aviollinen uskollisuus on sillä tiellä pysymistä, joka +alkutunnusteluissa on yhteiseksi havaittu ja joka ei ole pelkän vietin +viitoittama. Jos tuo tie jokaisessa eri tapauksessaan olisi julkisesti +nähtävissä ja selitettävissä, tulisi siinä esiin ihmeellisiä asioita... +Se mitä alkeellinen käsitys aviouskollisuudelta vaatii, on oikeastaan +sivuasia, joka seuraa itsestään siellä missä pääasia vallitsee: +niiden syvempien perusteiden kunnioitus ja arvossa pitäminen, joille +avioliitto on rakentunut. Elimellinen vietti pysyy siellä, minne ylpeys +ja kainous sen painavat. + +Normaaliin avioliittoon kuuluvat oleellisesti lapset: hyvin +menestyneinä ne ovat tärkein ja kaunein saalis, minkä taisteleva +ihmispari elämänsä aikana tuottaa yhteisen rintaman hyväksi. Tästä +kirjoituksesta te pitkin matkaa näette, mitä ajattelen lapsista; en +uudista sitä enää tässä. Puhun vielä muista asioista. + + * * * * * + +Teidän suhteenne omaan itseenne ja elämäntehtäväänne, aivan +käytännöllinen arkisuhteenne ihmisiin ja elämään ovat tärkeitä asioita, +vaikkakin ne itsestään muodostuvat tarkoituksenmukaisiksi, jos kerran +ajatus- ja katsantokantanne yleensä kehittyvät sillä pohjalla, jota +tässä olen esitellyt. + +Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että ihmisen olemus kaikkinensa +muodostaa ykseyden; että se kaksinaisuus, jota "ruumis" ja "henki" +näyttävät merkitsevän, todella onkin vain näennäinen. Ei niin, että +jompikumpi noista tekijöistä olisi erikoisessa valta-asemassa, vaan +että niiden välillä on joku sopusointuinen rinnakkaisuus, jota +emme vielä ole selkeästi huomanneet. Mehän voimme melkein sanoa +lyhyesti, ettemme me ollenkaan tunne niin sanottua substanssia, vaan +ainoasti muutamia sen suhteita, kuten "elävä" ja "kuollut", jotka +meidän käsittämämme suhteetkin vallan hyvin voivat olla pääasiaan +kuulumattomia. Koko tuo sekava juttu voi hyvinkin olla vain eräs seikka +siinä kaikkeuden-tapahtumisessa, jonka alkua ja loppua me emme ymmärrä, +mutta jonka keskellä me kirkkaimpina hetkinämme hämärästi tajuamme +heijuvamme. Se on tuo yksi jylhä pää-jännitys, jonka laukeamista kohden +me ymmärtääkseni olemme matkalla. + +Tältä kannalta teidän pitäisi järjestää suhteenne "henki-ruumiilliseen" +olemukseenne -- sanon pitäisi, sillä ylen työlästä se ainakin minulle +on ollut. Sama vapaus, johon alumpana viittasin, on tässäkin johtavana +aatteena, ja minä uskallan väittää, että se yksilöllisen vapauden +sorto, jota typerät mahdit maailmassa harjoittavat, on lasten leikkiä +siihen nähden, jota harjoittavat näkymättömät tyrannit. Jos te +voitatte jälkimäiset, niin eivät edellisetkään teille suuria mahda; +heidän aseensa eivät ylety todelliseen inhimilliseen ylevyyteen, +joka on heille itselleen tyystin vieras. (He yrittävätkin usein +ovelasti käyttää noita jälkimäisiä aseinaan.) Ei kannata tässä ruveta +erikseen luettelemaan näitä vihollisia, jotka pahimmin uhkaavat +teidän ruumistanne ja henkeänne taistelun tiellä; te kohtaatte +ne kyllä aikanaan ja minä toivon, että te silloin olette kyllin +voimakkaat pitääksenne niitä kääpiöinä, joiden ohi te hymyillen +astutte. On komeata joskus nähdä nuorukainen tai neitonen, joka siten +hymyillen, vahvana ja verevänä, mutta vapaana ja iloisena, joutumatta +minkäännimisen jättiläiskääpiön orjaksi, käy elämänsä tietä, ei +sokeana, vaan nähden kyllä kaikki ja tuntien kyllä veressään ne pikku +hytkähdykset, joita nuo kääpiöt voivat siinä aikaan saada. Sellaisella +ihmisellä on jo paljon voitettua takanaan, hän käy taisteluaan +korkeammalla tasolla. + +Käytännöllinen jokapäiväinen elämä, jonka kanssa te alituiseen tulette +tekemisiin -- sen pinnallisin puoli edustaa juuri tuota kääpiöiden +vilinää, jonka suhteen ylemmyys on saavutettava. Älkää vihatko ihmistä, +kuka ja mikä hän lieneekin; _nähkää_ vain, mikä hän on, se riittää. +Nähkää hänen harrastuksensa, hänen arvosteluasteikkonsa ja hymyilkää +niille, jos ne sen ansaitsevat -- ei ylvästä ruumiin ryhtiä ja silmän +katsetta tavoitellen, sillä sellaiset tavoittelut ovat narriutta. Kun +te hiljaisessa mielessänne ehkä luokittelette noita hymynäkemyksiänne +ja silloin suhtaudutte niihin vakavasti, niin unohtakaa yksilöt, jotka +niitä ovat edustaneet. + + * * * * * + +Ihmisen elämäntehtävä on asevelvollisuuden suorittamista siinä +taistelussa, johon edempänä niin usein on viitattu. Mikä toimiala +ihmisellä lieneekin on hänen arvoaan tässä suhteessa mitattava sen +mukaan, kuinka elävästi hän käsittää tuon toimintansa motiivin ja +millaisen mestaruuden hän on toimintansa puitteissa saavuttanut. +Nykyinen jännitys työn ja pääoman välillä ei voi olla muuta kuin +väliaikainen, koska se ei välittömästi ollenkaan koske pääasiaa; +pääoman mahtiasema on ehdottomasti ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai +toisella, katoava ihmiskunnan tietoisuudesta, sen nykyinen orja on +saavuttava, siihen nähden luonnollisen isäntävaltansa. + +Jos minun olisi lausuttava jokin arviointi ulkonaisista toimialoista, +niin pitäisin puolestani jaloimpina tiedettä ja taidetta, noita +toisilleen hyvin läheisiä kaksoissisaria, joiden suhde tuohon +tavoiteltuun päämäärään on aivan välitön. Sinä päivänä, jona +ihmiselämän tarkoitus on lopullisesti selvitetty, ne kumpikin +lakkaavat. Kaikkien muiden inhimillisten toimialojen tarkoituksena +on nähdäkseni raaka-aineen keruu noiden sisarusten -- hankin sanoa +yhteiseen -- työpajaan. Jaloin näistä on äidin työ, koska se hankkii +arvokkaimman ja tärkeimmän raaka-aineen. + +Noista kahdesta sisaruksesta on tiede suoranaisempi ja aktiivisempi. +Taide on olemukseltaan jonkun verran passiivinen, se on ikäänkuin +oivallinen katalysaattori inhimillisessä taisteluprosessissa. Huomaan +tämän parhaiten, kun yritän näiden mietelmien jälkeen tarkastella omaa +toimintaani -- mikä tarkastelu muuten on kovin vaikeata, melkeinpä +vastenmielistä. Toivonkin ettette tekään koskaan alkaisi etsiä minua +itseäni minun teoksistani siltä kannalta kuin tässä olen puhellut. +Minun suhteeni omiin töihini on varsin intohimoinen siihen asti kunnes +olen saanut ne valmiiksi. Mutta sen jälkeen ne merkitsevät minulle +elettyä elämää, jota en voi elää toistamiseen. Ainoa tapaus, jolloin +jälkeenpäin voin nauttia omista töistäni, on silloin, kun silmiini +sattuu vanha unohtunut luonnos. Olen sen kirjoitettuani hylännyt, ja +sen vuoksi sillä on täyttymättömän unelman viehätys... Muuten on työni +jokseenkin vaistomaista: suuri kokonaisuus alkaa hahmoutua, ja kun minä +alan sitä luoda, ei minulla ole paljoakaan tietoa sen yksityiskohdista. +Jokainen lause ja sanajärjestys on sitten edelleen semmoinen +kokonaisuus, jota vaistoni tunnustin himoitsee, koettelee ja lopulta +hyväksyy sen juuri siksi kokonaisuuden osaksi, jota siinä kohdassa +tarvitaan. Semmoista se on -- ainakin näin kun rupean sitä itselleni +selvittämään. Tietysti se sittenkin lopullisesti on vielä jotain muuta. +Joka tapauksessa on suurin ammatillinen saavutukseni ja ylpeyteni, kun +joku viisas ja minua muuten miellyttävä ajattelija löytää kirjoistani +tutkimus- ja ajatteluainehistoa, paljastaa minulle itsellenikin niissä +olevan elämän, jota en ehkä ollenkaan ole tullut huomanneeksi. + +Olen kirjailijana niinkuin mies, joka kauniina aamuna varhain, toisten +vielä nukkuessa lähtee vaellukselle. Hän palaa vaellukseltaan kun +toiset juuri ihanasti kiskoitellen aukovat silmiään altteimmillaan +kaikelle syvälle ja herttaiselle. Hänellä on mukanaan milloin +mitäkin, kerran hirvenkello, joka on toista metriä korkea ja kantaa +neljättäkymmentä kelloa. Kun hän sen laskee juuri heräämässä olevan +ystävänsä sängyn laidalle, valtaa tämän ihmetys ja ihastus, eikä tuoja +voi itsekään pidättyä joskus huudahtamasta: katsoppas tuota paikkaa... +Toisella kerralla hänellä on keskeltä tietä löytämänsä ehjä linnunmuna, +eikä hän siinä toisten ihastellessa malta olla huomauttamatta, +että siinä olevan elämän kohtalo on surullinen -- kuten kaiken +yksilöelämän, hän ehkä lisää... Mutta jos hän kerran löytää semmoisella +aamuvaelluksellaan äsken syntyneen ihmislapsen, joka on siihen +pensaaseen hylätty, niin hän lupaa pidättyä kaikista huomautuksista +laskiessaan sen kotona heräävän ystävänsä viereen vuoteen lämpöön... +Että olen kirjailija, se on minussa semmoinen hauska aamuvika. Päivällä +minä unohdan aamuiset retkeni ja löytöni ja pohdin mielelläni toisten +kanssa kaikkea tällaista, mistä tässä olen puhunut. + + * * * * * + +Niinpä niin, lapsikullat. Harmaitahan ne ovat kaikki teoriat, +viheriä yksin elämän ikuinen kultapuu. Sen hedelmiä ei kukaan opi +opettamalla oikein nauttimaan, se taito on sekin yksi elämän luontainen +ihme. Kaikeksi onneksi nuo ihmeet eivät esiinny järjestyksettömänä +mylläkkänä, vaan noudattavat lakeja, joiden perille meidän on lupa +pyrkiä. Olemme olleet huomaavinamme ainakin kaksi katkeran lohdullista +lakia: perinnöllisyyden ja kehityksen, joiden, varsinkin ensinmainitun, +inhimillinen tuntemus vasta ottaa ensi askeliaan. Nämä lait voivat +kyllä sallia ihmisten vähitellen, polvi polvelta tietoisestikin, +opetuksen mukaankin, pyrkiä elämän kultapuulle, aina sen latvaan asti, +josta kerran lopulliset taivaat aukenevat ihmissuvulle, johon kuulumme. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Enkelten suojatit, by Frans Emil Sillanpää + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59479 *** diff --git a/59479-8.txt b/59479-8.txt deleted file mode 100644 index 2463f6d..0000000 --- a/59479-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5093 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Enkelten suojatit, by Frans Emil Sillanpää - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Enkelten suojatit - Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan - -Author: Frans Emil Sillanpää - -Release Date: May 11, 2019 [EBook #59479] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENKELTEN SUOJATIT *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -ENKELTEN SUOJATIT - -Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan - - -Kirj. - -F. E. SILLANPÄÄ - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1923. - - - - -SISÄLLYS. - -Johdannoksi. -Emot ja poikaset. -Anna-vainaa ja Kalle-vainaa. -Muuan Tellervo-niminen. -Maantieltä maantielle. -Lumituisku. -Lapsen suru. -Tyhjä koti. -Koulu. -Kemppasen mukulat. -Käväisy. -Omistani ja omilleni. - - - - -JOHDANNOKSI - - - (Huomautus omille lapsilleni: Koska olette repineet sen "Kyrön - Joulun", johon Pappa oli kirjoittanut nämä täysin asialliset - "Muistelmat pikkupoikuutensa ajoilta", niin painetaan ne nyt - tähän, että saatte isoina lukea.) - -Haluan tämmöisessä kotoisessa joululehdessä, jota tuskin lukevat muut -kuin minulle tutut ihmiset, vielä uudestaan muistella joulua ja vähän -muitakin päiviä semmoisina kuin ne elin lapsuuteni ihanina hetkinä -Kierikkalan myllykolun partaalla. Olen sen jälkeen nähnyt hyviä päiviä -jos huonojakin, käynyt majoissa matalissa jos korkeissakin, iloinnut -ja joskus itkenytkin, mutta ilman runollista liioittelua voin sanoa, -että ihanimmat päiväni ja yöni, iltani ja aamuni olen viettänyt -isäni tekemässä pesässä Kierikkalan myllysillan päässä. En missään -ole saanut niin tyydyttäviä aterioita, ei missään minun ole ollut -niin mukavan lämmin sielun ja ruumiin puolesta kuin siellä oli. Ei -missään ole pihan ruoho ollut niin vehmasta eikä saunan löyly niin -makeata kuin siellä. Jos myöhemmin kirjailijana olen osannut kuvata -Suomen suvista luontoa, niin olen siihen alun saanut Myllyniitun -pensastoista, kun kuusivuotiaana karkasin sinne hämyssä maatamenon -aikaan, orjantappuroiden kukkiessa ja kolujen kohistessa. Minun ei -tarvitse lasketella mitään ammattilurituksia, kun niitä aikoja ylistän. -Minä olen yhdessä suhteessa tosiaan rikas ja onnellinen mies: minulla -on ollut erittäin kaunis ja ihana lapsuus. - -Enpä oikein tiedä mistä ja millä sanoilla alkaisin. Nämä palstat -kävisivät ahtaiksi, jos tahtoisin poimia joltisenkin osan silloisista -muistoistani. Toisaalta pelkään astuvani niille maille, joilla -kirjailijana jo olen liikkunut ja vielä tulen liikkumaan... - -Osaan tarkalleen sanoa, mikä on ensimäinen täsmällinen muistoni -tästä mailmasta. Minä olin kontillani pirtin penkillä pihanpuoleisen -sivuklasin pielessä ja katselin kuinka myllytietä meni mies ihmeellinen -prontteli olkapäällä. Minulle sanottiin, että Nikkilä vie myllyn -trattia. -- Myllyn tattia, hoin minä -- en osannut sanoa trattia. -Haaviston Hulta (silloinen Mäkelän Hulta) väittää minun sanoneen -myöskin mullu (kuten nyt omat lapseni) ja ikävän tullen aina pyytäneen -häntä kanssani "mulluahteelle" laulamaan kilpaa kosken kanssa. Sama -Hulta, orpanani, (pitäköön ylistyksen hyvänään) omasi muuten heleän -laulunäänen ja osasi paljon lauluja, piirsi ja leikkasi tuohesta -kauniita kuvia ja oli kaikin puolin silloin niinkuin nytkin ihmeellinen -ilmiö Pöllömäkelän sisarussarjassa. - -Aikaisemman lapsuuteni parhaita tovereita oli Akselin Ville, Jokelan -töllin silloisten haltijoitten Akselin ja Eeva-Kaisan poika. Hän oli -minua yli kaksikymmentä vuotta vanhempi ja pitivät aikuiset häntä -minulle käsittämättömistä syistä hiukan hesselinä, mutta minun kanssani -hän viihtyi erinomaisesti. Häneltä sain lahjaksi ensimäisen kappaleen -sitä työkalua, jolla sittemmin olen parhaat työni tehnyt, nimittäin -teräskynän. Mattilan Alpetin kanssa olin ongella ja Heikkilän Väinön -kanssa löin palloa -- ennen kuin hän rupesi käymään kansakoulua, mikä -seikka harvinaisuudellaan kohotti hänet minun silmissäni suhdattoman -korkealle. - -Meillä oli lehmä nimeltänsä Jertta. Kun minä olin niin pieni, etten -vielä kyennyt sitä laitumelle saattamaan, jätti äiti minut aamuisin -maata kun lähti viemään sitä Telimettään. Minä heräsin omia aikojani -lintujen lauluun ja vieressäni oli maitokortteli ja leivän palanen. -Kaikki oli muuten hyvin, mutta en saanut itse laukkuhousujeni -liivinnappeja kiinni, ne kun olivat jossain tuolla lapojen takana. -Tavallisimmin oli pelastuksenani Heikkilän Oskari, nykyinen isäntämies, -joka saattoi lehmiä siitä ohi Myllyhakaan. Lukemattomat kerrat hän -napitti liivini, eikä varmaankaan pane pahakseen, jos häntä nyt näin -julkisesti aikamiehenä kiitän. On niitä semmoisiakin siltä ajalta, -joille ei minulla ole mitään kiittämistä. - -Karjankuljetus, sekä oma että toisten, oli muuten hyvin tärkeä kesäisen -elämän ilmiö. Keväällä tulivat vanajalaiset yhdistyskarjaan. Se oli -iloinen päivä, täysivoimainen kevätjuhla. Paimenet tulivat eväineen -ja viipyivät koko päivän totuttelemassa karjoja toisiinsa, miehet -korjailivat aitoja, naiset keittelivät kahvia ja tekivät vispilöitä. -Pikkupoikiakin oli mukana. Yhdistyskarjasta kesä varsinaisesti alkoi; -siitä ruveten näki karjan kuljettajia aamuin illoin. Niistä muistan -erityisesti Yli-Vakerin isäntävainaan, joka piti lapset erittäin -hyvänä. Hän mielellään saatteli itse karjaa, jalassaan nuo kuuluisat -siniset röttihousut, joita värjättäväksi ottaessaan tamperelainen -värjäri epäili kraatarin sekaantuneen mitassaan. Se vainaa oli näet -siitä päiväntasaajan kohdalta tavallista rotevampi, jos oli muualtakin. -Hän piti lasten kanssa aika elämää ja makkaroita tehtäessä hän lauloi: - - Makkara kirisi kiukahalla, - minä perso penkin alla. - Kypsy kyrsä, kärsi perso. - Kyll' on kyrsän kypsymistä, - pahan person kärsimistä. - -Vanajalaisten karjotie oli minullekin kovin tuttu; sitä myöden käytiin -katsomassa Mäkelän mummua ja taataa (joka viimeksimainittu oli niin -Elias Lönnrotin näköinen, että hätkähdin, kun koulussa ensikerran -näin Lönnrotin kuvan, samoin äitini Helsingin Vanhankirkon edessä -nähdessään odottamatta patsaan). -- Ensin mentiin Pitkää kujaa, -sitten Ärrän kujaa ja sitten oli edessä matkan jännittävin taipale, -Jutilan Varve. Jutilassa oli ainakin joskus kovin vihainen sonni ja -sen vuoksi juostiin Varpeen tie aina sydän kurkussa. Eräänä suvisena -sunnuntaiaamuna olin äidin kanssa menossa Mäkelään, kun sonni yllätti -meidät. Kauhun vallassa kahmaisi äiti minut hartioilleen ja pääsi töin -tuskin aidan yli Vakerin rukiiseen, kun sonni jo heitti etujalkansa -aidan päälle. Molemmilla Varpeen veräjillä oli siihen aikaan hyvä -valikoima seipäitä, joita ihmiset kuljettivat turvanansa edestakaisin. - -Krapu on myös tärkeä tekijä lapsuuteni muistoissa. Niitä oli kovin -runsaasti Myllyojassa ja sai niitä sieltä melkein millä konstilla -vain. Se alue, jolla minä kravustin, ulottui kotoani alaspäin pitkin -Myllyniittuja metsään asti, josta en vieläkään tiedä kenen metsää -se on. Ainakin siellä jossain hyvin salaperäisessä paikassa on -Pyksyn Tasku. Ylöspäin ulottuivat retkeni läpi Heikkilän haan, siitä -Tättälän ja Hillun Rönksöjä pitkin Ruusin Rönksön rajalle, jonka yli -oli kielletty astumasta. Innokkaimpia kravustajia olivat Ketsiian -pojat, joitten kotopirtti oli ja on vieläkin Telisillan korvassa. -Sinne oli kotoani pitkä matka kaunista koivuhakaa, joka keväisin oli -kirsikukkasista valkoisena kuin lumi. - -Yleensä oli kesäisessä elämässäni joki paras toverini. Siellä minä -kolukistoissa kyykin ja hyräilin päivät pääksytysten. Heikkilän haassa -vanajalaisten myllyn raunioilla oli salaperäistä kihinää ja kohinaa, -siellä kasvoi mustia viinimarjoja ja harvinaisia vesikukkasia. Sillan -alla lenteli sinivihreitä vesikorentoja ja myllyn ruuhten takana -tuomiryteikössä kasvoi villiä humalaa. Keväisin joki tulvi ja vei -sillan mukanaan. Se oli tehtävä uudestaan. Joka talosta tuotiin hirsi -kansipuuksi ja niitten päihin hakattiin talojen puumerkit. Myöhemmin -kesällä, kun tulva oli laskenut, souti kiven takaa esiin sorsaemo -vastakuoritun poikueensa kanssa. Talvi-öinä nousi saukko avannosta ja -möhki ylös töllin tanhuville. Syysiltoina humahutteli huuhkaja Simunan -harjussa. - -Talven korkein kohta oli joulujuhla. Minä olin yksinäinen lapsi ja sen -vuoksi pyydettiin Syrjälän Väinö-orpanani meille aina jouluksi. Jo -aattoaamuna aikaisin, siihen aikaan kun vanajalaiset kilisevin kelloin -toivat takaniituilta jouluheinää, minä seista hytistelin pihalla Väinöä -odottamassa. Tuli itku silmääni, jollei Väinö ajoissa saapunut. Kun hän -sitten tuli, haettiin joulukuusi ja leikeltiin vähistä papereistamme -siihen koristeet. Heti kun rupesi hämyttämään mentiin saunaan, ja -sillaikaa tuli joulu: pahnat olivat lattiassa kun me palasimme. Pesästä -tuoksahti räätikkäloola ja pakarista likokala ja sianliha. Syötyä -Väinö, minä ja Mirri oikenimme pehmoisille pahnoille puolipukeissa ja -kuulimme unemme läpi, kuinka isä lampun ääressä omalla nuotillaan hyvin -hiljaa hyräili jouluvirttä. Siinä on minun tähänastisen elämäni korkein -runollisuus. Ei voi ihmisen ison eikä pienen olla sen ihanampi kuin -minun oli sillä hetkellä lämpöisessä onnellisessa pirtissä, kylläisenä, -puolinukkuneena, korvissa isän jouluhyräily ja sydämessä mutkaton -elämisen onni. - - * * * * * - -Väinö jäi meille pitkiksi ajoiksi joulun jälkeenkin. Kerran kävi -niin, että äitini tuli ostaneeksi meille hevosenkin, oikean elävän -karvajalan. Äiti on aina ollut arka eläinten puolesta ja kun meidän -ohi kerran hyöritteli ikäloppu musta, jonka polvet olivat kuin kunnan -vasarat ja kaula alaspäin sangalla, osti äiti sen muistaakseni -kahdeksalla markalla ja joillakin luontaisehdoilla omin päinsä -isän poissa ollessa. Väinö ja minä sillä sitten ankarasti ajelimme -lepänruotoja, kunnes aika täytettiin ja meille saapui erittäin -harvinainen virkailija, hevosennylkyri Hoivaliini jostain Tiipiän -takaa. Hän teki tehtävänsä arvokkaasti ja arvokkaasti häntä myöskin -kohdeltiin. Hän sai syödä yksinänsä ja minä luulen, että astiat sen -jälkeen pestiin katajavedellä ja ruuan loput hiljaa pimitettiin. Myös -luulen, että pienten puurmannien silmissä sinä aamuna oli kyyneleitä, -vaikka he jo salavihkaa tussahuttelivat tupakkisauhuja ja kirota -napauttelivat. - -Syrjälän Väinö minut opetti tavaamaankin, kirjaimet olin omin päin -oppinut. Olen lukenut satoja kirjoja, lukenut ja unohtanut, mutta aina -muistan Aapiseni, jonka oli kirjoittanut "Jyväskylässä Vapun päivänä -1876 Kustaa Kaunonen" ja jossa muun muassa sanottiin että: - - Mök-ki pien' on pa-rem-pi kuin ho-vi her-ra-mai-nen - Jos on siel-lä rak-ka-us ja rau-ha py-sy-väi-nen. - Ma-jas-sa-si ah-ke-ras-ti työs-sä o-le ai-na, - Kyl-lä Her-ra toi-mil-le-si me-nes-tys-tä lai-naa. - -Kun oikein saan tarpeekseni tämän mailman humpuukista, lähden sanan -suun lausumatta Myllykoluun. Hiukan haikeaksi vetää mieleni, kun en -enää löydä sieltä juuri muuta entistä kuin oman istuttamani piilipuun, -joka kai vahingossa on jäänyt kaatamatta. Poissa on ainakin entiseltä -paikaltaan asumus, niinkuin on sen rakentajakin jo mullan alla. -Kuivahtanut krapunsa menettänyt puro lirisee ikävissään niinkuin -entisiä aikoja kaivaten ja minusta tuntuu, etteivät ihmisetkään enää -ole yhtäläisiä siellä enempi kuin muuallakaan. Istun siellä asukkaitten -ihmeenä jossain puskan juuressa ja vuntierailen kaiken katoavaisuutta. -Minulta on iäksi mennyt se ihanuus, joka sisältyi lapsuuteeni, mutta -ehkäpä omat lapseni kokoavat sitä kultaa juuri parastaikaa. Kunpa -osaisin olla niin, etten heitä siinä häiritsisi. Että he saisivat -kootuksi kultansa yhtä sumentumattomana kuin minä olen saanut. - - - - -EMOT JA POIKASET - -Kappale suviyön sisältöä - - -Kevätviikkojen levoton riento on huomaamatta tyyntynyt alkukesän -hennoimmaksi hempeydeksi, lokaiset ratastiet ovat kuivahtaneet -ja pienen töllin pihamaalla versovat mehevä saunio ja punertava -tatarkasvi, joiden kesäisestä kasvukannasta voi arvioida asumuksen -ikää. Nokkonen edistyy aitan takana, kaura on oraalla ja tuolla -matalien salolehtojen välissä ja keskessä, mutkittelevan joen uoman -vaiheilla ovat entisten unohtuneiden pelto- ja niittytilkkujen -villiapilat herkullisimmalla nupullaan. Aikainen aamuaurinko näkee -siellä jänisemon alaleuan nopeasti vaappuvan eteen ja taakse, kun -se äänen kuulumatta napistelee kasvien vehmaimpia versoja. Ruohossa -sen lähellä on viisi harmaanruskeata, tuskin näkyväistä täplää; ne -ovat pieniä jäniksen selkiä nekin ja niiden sisässä virtaa hieno ja -lämmin jäniksen veri. Ne ovat äsken päässeet imemästä ja kevyt uni on -raukaissut ne ruohostoon suoden rauhan emolle, joka näihin aikoihin -tuskin koskaan saa nukahtaa. Nyt se siirtelee hiukan koipiaan ja -näykkii apilan päitä. Täällä on sentään paras rauha, mitä olla voi. -Töllikulmalla ei ole ainoatakaan koiraa, eikä ole vielä näkynyt -mitään muutakaan petoa täällä asutuksen äärillä. On hetkiä, joina ei -pitkäkään korva kuule värähdystäkään: juuri auringon nousun aikoina. -Silloin ei imetys keskeydy kertaakaan ja jänisemon suonissa käy himokas -vaistomainen kaipaus, että pian pääsisi näistä poikasista eroon; että -ne saisivat kukin kuunnella omilla korvillaan ja juosta omia latujaan, -jos peto tulee. - -Kyllä olikin vaivalloista tämän poikueen kantoaika. Siihen aikaan, -keväämmällä, emo oleskeli lähempänä kylää, sieltä löysi joskus hyvän -palan, kun ravinnon tarve oli kiihtynyt. Sepän riihiladon edessä oli -mainioita kauranpäitä, niitä olisi saanut syödä koko yön. Joskus -unohtui riihen seinälle raitapehkoon päiväuntakin nukkumaan, kunnes -kerran rävähti, rävähti toisen ja sitten alkoi kuulua omituinen -puhiseva ääni. Se ei vielä ollut pahinta, mutta kun vasara putosi -alasimelle: kilk-kalk, silloin maa maittoi. Se oli ilkeä ääni, sillä -sitä täytyi pysähtyä välillä kuuntelemaan, ja sitten taas juoksuun... -Mutta eräänä sateisena aamupäivänä vähää ennen poikasten syntymistä -- -kuului koiran lähenevä ulvonta. Se läheni lähenemistään, vaikka emo -laukkasi umpimähkää, paisuneen vatsan tuottaessa vaivaa hengitykselle. -Se läheni lähenemistään ja etäämpää kuului ihmisen kiivas huuto. Emo -pysähtyy kesken kiihkonsa, kunnes erottaa koiran läähätyksen ja tuntee -oman sydämensä ilkeästi sytkähtävän. Silloin hän taas loikkaa, niinkuin -jonkin vieraan voiman heittämänä, puskee päin aitaa, löytää lopulta -raon, jossa oksantyngät raapaisevat vatsanahkaa. Loikkaa avoimelle -pellolle ja loikkaa suoraan leveään valtaojaan, joka on täynnä viileätä -vettä. Pääsee miten kuten kynnetylle saralle, missä raskaat multatierat -tarttuvat käpäliin, joutuu lopulta maantielle ja pökähtää suuren miehen -jalkain juureen. Siitä äkkiä ympäri ja pitkin heinänsänkeä pois, pois. -Ei ole pienintäkään suojapaikkaa. Ruumis juoksee, mutta tahto on -seisahtunut. Takaa kuuluu koiran kiljunta. Mies on saanut sen kiinni ja -antaa selkään tottelemattomuudesta. - -Se laukka päättyi tänne salon sydämeen. Täällä syntyivät poikaset ja -täällä ne ovat jo viikon päivät imeneet ja tepastaneet. Täällä on -hyötykasvuista koivunvirpeä kulon jäleltä, on pajukkoa, on vadelman -vartta ja hylätyillä pelloilla metsistynyttä apilaa. Ja ennenkaikkea -täällä on rauhaa, päivät makailla ja yöt kuukkia pensaikossa. Jossain -tuolla etäällä on pari kolme matalaa ja hiljaista ihmisasuntoa, -saloseudun töllejä, joissa vain aamuin ja illoin on hiukan liikuntoa. -Päivisin siellä oleilevat pihamaiden nurkilla hiljaiset laihat lapset, -ani harvoin eksyen puron rantaan leipäkannikkaansa liottamaan. - - * * * * * - -Niin on laita jänisemon laitumilla, ja melkein yhtä autuasta on elämä -noissa asumuksissa. Vahvimmillaan on siellä tunnelma lauantai-iltana -saunan juuri selvitessä, kun västäräkki vielä viivyskelee poissa -pesästään puupinon vaiheilla ja salotöllin pieni poika seisoo -liivisillään veräjällä, kaikkien luonnon sanatonten salaisuuksien -virratessa hänen tajuunsa. Syvän rauhan harhakuva laskeutuu -ilmaan ja maahan, ei yksin tämän töllin tanhualle, vaan laajoille -aloille, noitten kaukaisimpienkin metsänrantojen takaisille maille, -toisenlaisten asumusten, puutarhojen ja ihmisten vaiheille. On -semmoinen kohta ajassa... - -Mutta pienen pojan tunnelma värähtää toiseksi, kun äiti tulee -lypsinkiulu kädessä navetasta pirttiin päin. Poika lähtee -vaistomaisesti äitinsä perässä, tullaan porstuan läpi matalaan -savuiseen pakariin. Kaikki tämä tapahtuu yhtä luontevasti kuin päivän -riutuminen illaksi ja yöksi. Maito valuu kohisten puisen hakosiivilän -läpi puiseen kulhoon; ja sen kohinan aikana nousee kissaemo vuoteeltaan -pakarin peräpuolesta, saapuu urahdellen ja venytellen survimaan äidin -liepeitä. Harmaat, mustan ja valkoisen kirjavat poikaset, joiden -silmäraot vasta toissa päivänä oikein aukenivat, lähtevät nekin -riepusijoiltaan työläästi rämpien ja kimeästi maukuen ja saavuttavat -emon hännän, juuri kun emon suu on päässyt kiihkeästi lerkkimään -lämmintä maitoa. Poikakin on saanut osansa ja tarkkaa syödessään kissan -kielen käyntiä ja punertavaa suumaloa. - -Vielä jälellä olevien ilta-askarten kautta johtelee aika ihmisensä -lyhyeen ajattomuuden keitaaseen, nukkumaan, edellistä hiukan -vaaleamman suviyön haltuun. Äiti syleilee ja suuteleekin salavihkaa -vieressään makaavaa ainoata poikaansa nurkkasängyssä peiton alla, isä -on huokaissut syvän huokauksen omassa sängyssään ja niin on pirtin -puolella uni tullut kuluneen päivän ja menneiden muistoissa, huomisen -ja tulevaisen kuvitelmissa. - -Pakarissakin vallitsee riepuvuoteella hiljaisuus. Poikaset ovat -nukahtaneet nisä suuhun ja siitä sikin sokin vierähtäneet mikä mihinkin -asentoon. Maidon valuessa on emokin hervahtanut pitkin pituuttaan -koivet oikosenaan, nauttien siitä, ettei tarvitse enempää piitata -poikasista, että ne itse kilvan ja kiihkeästi ottavat ottimensa eikä -mikään vaara uhkaa. Tämä nurkka on viehättävän pimeä, eikä koko -asuinrakennuksen piirissä kuulu yhtään hiiren hievahdusta. - - * * * * * - -Näissä salotölleissä asuu raatavia pariskuntia, joiden lapset ovat -vielä pieniä; täällä vallitsee siis teillä ja tanhuvilla vahva rauha -sunnuntaiyönäkin, kun ei ole yöjuoksijoita. Kun myöhäinen ilta on -täysin vakiintunut yöksi, näyttäytyy kissaemo pakarin rikkinäisessä -akkunaruudussa. Nopeasti ja äänettömästi se hypähtää pihamaalle ja -siitä muutamalla loikka-askelella pellonojaan. Sen kaikki aistit -tarkkaavat äänetöntä kesäyötä. Hännän äärimmäinen nipukkakin näyttää -jännittyneenä kuuntelevan; se näkyy varttuneiden piennarkorsien tasalla -ketterästi pystyssä ja vavahtaa hiukan. On kissaemon suurenmoisin -ajankohta, sillä on varaa ensi askeleillaan tekeytyä ikäänkuin hiukan -leikilliseksi. Huvikseen se tavoittaa suurta kovakuoriaista ja runnoo -sen hengettömäksi etukäpälillään. Sitten laajentuneet silmäterät taas -tuijottavat korsimetsää ja korva kuulee riihen tyköä hiiren vikinää. - -Sydänyön hetket kuluvat. Yhden aikaan käy mökin mies ulkona ilmaa -tunnustelemassa ja näkee silloin Mirrinsä liikkumattomana istuvan -aidaksella riihen takana. Mies tekee yksinäiset luonnonhavaintonsa ja -painuu sitten pirttiin vaimonsa ja poikansa henkeen. Kaikki on hyvin. -Huomenna, sunnuntaina, he menevät rippikirkkoon, urkuja ja saarnaa -kuulemaan... - -Mirri kuuli ja näki miehen ulkonakäynnin; se oli pieni hiljaisuuden -katkeama, joka samalla katkaisi öisen pyyntitunnelman tällä paikalla. -Mirri upotti pari kertaa kyntensä aidakseen ja laskeutui sitten -hiljallensa maahan haan puolelle. Ketterin juoksahduksin, välillä -aina pysähtyen, se eteni pitkin jalkapolkua niityn veräjälle, pujahti -alimmasta raosta ja otti haltuunsa pensastuneen niittymäen ilmiöt. Ne -olivat kaikki entuudestaan tuttuja, tästä mäestä Mirri oli tappanut -pari keltasirkkua ja yhden hyvälihaisen kerttulinnun. Täällä oli -parhaiksi avomaata, että voi aina todeta yksinolonsa, ja parhaiksi -suojaa väijytykseen. Täällä oli sellainen riistan runsauden tunne, -ettei oikein osannut alkaa väijyntääkään. Hän juoksi juoksemistaan -näitä suviyön oivallisia maita, kunnes tuli alueille, joilla hän ei -vielä koskaan ollut käynyt. Siellä hän istahti kannolle ja asettui -siihen tavalliseen liikkumattomuuden tilaansa -- jossa kissa ulkosalla -tuntee olonsa varmimmaksi. - -Siinä hän istui ja alkoi havaita silmissään aamun kirkastumista. -Samalla nousi saaliinhimo: hänen oli hiukkasen nälkä itsensäkin, ja -sitä paitsi tuntui maito runsaammin heruvan utareihin, josta tiesi, -että poikaset ovat kotona heränneet mankumaan. Eikös alkanutkin jo -ilma sädehtiä! Pensaasta pyrähti lintu, kissan takajalat jännittyivät, -silmät tulistuivat. Keikut minne keikut -- matka on pitkä, mutta -- ei, -ei vielä -- nyt, ei, no nyt: tsoi -- hukkaan pääsi. - -Mirri ei oikein käsittänyt, mistä ne kaikki äänet juuri sillä hänen -hyppynsä hetkellä syntyivät. Häntä kaarella ja silmissä villi ilkamo -Mirri seisoi sillä sijalla, jossa lintu äsken oli tepastanut. Eipä ole -tämmöistä ennen sattunut: lintu tiessään, sihinää ja suhinaa, aamu -yhä kirkastuu. Mirrin häntä huinahti kerran kahta puolta ja selkä -nousi köyryyn. Tuolla -- jänis! Ja tuolla -- ja tuolla. Aamun kirkkaus -jo pisti silmään ja orjantappura raapaisi nisään, kun Mirri syöksyi -lähimmän niskaan. Se yritti purra, mutta samassa se jo oikeni; se oli -poikanen. Iso jänis oli vähällä hypätä päälle, mutta hyppäsi kumminkin -syrjään, kiersi älyttömästi pensasta päästäen jonkinlaista ääntä. -Mirri tappeli silloin jo kolmannen kanssa, tunsi kipua silmäkulmassaan -ja näkönsä hiukan sumentuvan -- siitä vuoti verta. Kaksi oli vielä -jälellä, mutta pian olivat nekin nitistetyt. Iso jänis oli tällöin jo -kadonnut. - -Mirri huohotti suu auki, niin että hampaat näkyivät; toinen käpälä oli -viimeisen poikasen päällä. Sitten se pari kertaa nuolaisi valkoista -rintaansa, jossa oli runsaasti veritäpliä, väänsi päätänsä ja sitaisi -kipeätä silmäänsä. Aurinko oli jo selvästi näkyvissä, väsytti -ankarasti, mutta vielä oli kova ja vaarallinen työ edessä. Kissa tuntee -olonsa kaikkein arimmaksi silloin, kun se juoksee saalis suussa; -matalana ja häntä oikosena se livistää suoraan kotiin. Mutta kun Mirri -oli saanut ensimäisen poikasen haan puolelle, ei se malttanutkaan -edemmäksi, vaan palasi toista noutamaan ja haki ne sillä tavoin kaikki -siihen aidan viereen näreen juureen. Siitä alkoi pitkä ja rasittava -kotiinkanto, joka oli sitä vaarallisempi, mitä enemmän valo lisääntyi. - -Poikaset naukuivat vimmatusti, mutta emo kantoi kumminkin kolme -jäniksenpoikasta perille asti, ennenkuin rupesi omiaan imettämään. -Poikaset imivät kiihkeästi, kunnes hervahtivat pehmoisten jänisten -sekaan nukkumaan. - -Vasta ihmisten noustessa lähti Mirri kahta jälelle jäänyttä noutamaan. - - * * * * * - -Aamun kosteudessa paisuu auringonpaiste tunti tunnilta. Jos aika -sydänyön hetkinä on ollut painuvinaan jonnekin olemattomiin, niin -nousee se nyt taas ja laajenee yli kaiken. On päivä, kesäkuinen -sunnuntaipäivä. Pienen töllin poika makaa sängyssä juuri -heräämäisillään auringon lämpöön, joka osuu päin hänen poskeansa ja -kaulaansa. Kauan sitten hän uneensa kuuli isän ja äidin aamuliikkeet, -kuuli, että oli tapahtunut jotain erinomaista, jota äiti huusi isääkin -katsomaan. Tämä kuulo ponnisteli aikansa pojan unen kanssa mutta ei -saanut heräämään. Isän ja äidin äänet vaikenivat sitten hiljaisuudeksi, -josta pojan puoliksivalveutunut tajunta kyllä käsitti valon ja ilman -yhä varttuvan elämän. Tuo aikainen aamuelämys jatkui unen piirissä, -joka oheni ja laajeni ja vihdoin valui pois kahdesta leveään -tuijotukseen auenneesta silmästä. - -Poika näki pöydällä aamumaitonsa, kiskotteli nuoria jäseniään ja -kiepsahti sitten paitasillaan sängystä lattialle. Silmien rävähtämättä -hän katseli akkunanruutuja, kellontaulua, saapasparia, haukotteli niin -että pää järisi ja juoksi sitten kuin sanan saaneena pimeän porstuan -läpi pakariin. Aamuaurinko paistoi suoraan kissojen matolle, jossa -näkyi ihmeellistä joukkoa. Emäkissaa siellä ei ollut, mutta vallan -outoja karvaeläimiä makasi siellä oikosenaan kokonainen röykkiö. Niiden -välistä näkyi nukkuvien kissanpoikasten päitä. - -Poika muistaa, että nyt on pyhä, että isä ja äiti ovat lähteneet -kirkkoon ja jättäneet hänet yksin nukkumaan. Ja emo Mirrikin on -poissa. Olisiko tämä jokin semmoinen päivä, jona kaikkea tämmöistä -tapahtuu. Kenties tulee vielä ukonilma ennenkuin isä ja äiti palaavat. -Oli uhkaavan hiljaista ja auringon paiste ikäänkuin puhui jotain jo -unessa kuultua, ikäänkuin jotain noiden elävien puolesta. Aamun koko -erikoisuus kauhistutti lievästi paitasillaan olevaa poikaa. Hän ei -uskaltanut lähestyä vieraita eläviä, vaan kääntyi takaisin kasvoilla -itkun alkuilmeet. - -Mutta juuri silloin poukahti emokissa pakarin akkunalle rikkinäisestä -alaruudusta. Poika hätkähti nähdessään Mirrin kellertävissä silmissä -oudon julman ilmeen; se katsoi poikaan niinkuin viholliseen, toinen -silmä oli vielä samea. Sitten se naukasi matalasti ja hyppäsi takaisin -pihalle jatkaen siellä naukumistaan. Poika epäröi, mutta meni sentään -hänkin pihalle ja löysi pakarin akkunan alta vielä kaksi samanlaista -outoa karvaelävää; Mirri makasi niitten vieressä ja marisi nyt -väsyneesti. Kun poika lähestyi, alkoi se hykerrellä ja piehtaroida eikä -näyttänyt välittävän elävistä vähääkään. Poika uskalsi jo tarttua yhtä -koivesta; se oli siloinen ja hervoton. - -Poika ei kuullut mitään, mutta kissa kavahti jaloilleen ja kävi -kiihkeästi toista elävää niskasta, tivoi jaloillaan vauhtia ja -hyppäsi akkunalle. Samassa narahti tarhanveräjä; sieltä tuli Täti, -jota oli pyydetty kirkonaikana käymään poikaa katsomassa. Täti oli -pitkänenäinen, muikeahymyinen muija, joka puhui maireasti päivitellen -ja oli pojalle hyvin mieluinen vieras. Äiti oli järjestänyt niin, -että Täti sai tehdä pannukakkuja itselleen ja pojalle. Tämä oli -kaikin puolin suurenmoinen päivä: oli suvi ja sunnuntai, oli Täti ja -pannukakkuja ja Mirri oli saanut poikasilleen suunnattoman saaliin -kauniita jäniksenpoikasia. Isä ja äiti palaavat aikoinaan kirkosta -raukeina ja leppeinä. Kaikkialla uhkuu elämän yltäkylläisyys. - - - - -ANNA-VAINAA JA KALLE-VAINAA - - -Vain niillä nimillä minä olen ikäni kuullut heitä mainittavan. He -ovat minun sisareni ja veljeni, joista toinen kuoli ennen minun -syntymääni ja toinen minun ollessani vähän toisella vuodella, jo paljon -aikaisemmin oli äidiltäni kuollut yksi lapsi, mutta siitä minulla on -tuskin mitään mielikuvaa. Se syntyi ja kuoli jo äitini nuoruudessa... - -Nyt ovat syyspäivät taas tuoneet tullessaan alakuloisen kirkkautensa, -nuo kuulaat taivaat, joiden etäisillä äärillä katoavaisuuden ja -ikuisuuden ajatukset tuntuvat sopeutuvan samaan sointuun. Vaikka -tällä hetkellä katselen sitä ikkunalasin läpi, tunnen sen vaikutelman -vahvasti, sillä lievä sairaus on herkistänyt tajuntani. Tilanne antaa -aihetta jatkuviin juhlallisiin ajatuksiin. Minkään hetken sävy maan ja -taivaan olossa ei ole toisen hetken kaltainen, mutta joskus tuntuu tämä -hetken erikoisuus melkein kauhistavalta, sen lempeässä kuulaudessa voi -olla ailahdus yleiskohtalosta, joka näin välähdyksessä nähden tuntuu -keveältä ja hirmuiselta yhtaikaa. - -Tuolla menee köyhä leski-akka mökkiinsä ja hänen vaivainen kolmivuotias -tyttönsä kampeaa perässä. Heillä on puute ja tulee olemaan, mutta -yhä he häärivät laihoina ja laimeina. Viheliäinen ovi painuu heidän -perässään kiinni -- on kuin olisin nähnyt koko ihmiselon virran -sattumalta noin kapeana... Huomenna, sunnuntaina, vaimo veisailee -virsiä mökissään. - -Tämän hetken näkymätön jylhyys tuntuu koskettavan johonkin hyvin -etäiseen hetkeen, joka on minulle kovin läheinen, vaikken ole sitä -tietoisesti kokenut. Tulee pitkän pitkästä aikaa mieleeni nuo kuolleet -sisarukseni. Tunnen kuinka he tällä hetkellä koskettavat minun elämääni -sillä oikeudella, jonka luonto on heille varannut: että olemme samasta -emosta syntyisin. Kun minä olen yksin jäänyt eloon, tuntuu kuin olisin -heidänkin edustajansa täällä. Heillä on jotain sanottavaa, johon -minulla ei ole mitä vastata. Minun olisi varmaan elettävä heidän -kaikkein puolesta ja ellen sitä jaksa, on minun kai herettävä elämästä. -Kun en tunne heidän muotojaan, olen näkevinäni vain heidän katseensa, -jotka tällä hetkellä tulevat minua kovin lähelle, ikäänkuin vaativat -minua palaamaan heidän kanssaan sinne syyskesän aurinkoihin, joista -heidän silloin oli lähdettävä. - -Pienen mökin vanhempi lapsi, Anna-niminen tyttö oli ollut sairaana -muutamia päiviä, mutta oli ilmeisesti paranemaan päin sinä päivänä, -jota mielikuvitukseni nyt etsii kolmenkymmenenviiden vuoden takaa. - -Sairaus, varsinkin lapsen sairaus, tuo mökin arkielämään oudon ja -painostavan lempeyden. Mökinväen tavalliseen kotioloon kuuluu lasten -rehkimistä, jota lyhyet itkut katkaisevat, ja vanhempien mietoa -tiuskimista ja pientä torailua, joka ei merkitse sen enempää, mutta -antaa elämälle tukevan ja asiallisen arkipäiväisyyden tunnun. Jatkuvat -vastukset ja niiden jatkuva voittaminen, se on ihmisten toivottavin, -luonnollisin kulku myöhäistä kuolinpäivää kohden. Mutta kun pienokainen -sairastuu vuoteenomaksi, silloin nuo tarpeelliset pikku vastukset -ikäänkuin lauhtuvat, eikä makaava lapsikaan tunnu erikoiselta -vastukselta. Sehän voi kuolla siihen kipuunsa ja sehän olisi lapsen -kannalta korkein onni -- eikä köyhäkään vanhempi suo lapselleen muuta -kuin onnea. - -Niin olivat mökissä päivät kuluneet tuon onnen aavistuksissa. Yhteen -aikaan lapsi oli kovin kuuma, se ei avannut silmiään, mutta puhui -jotakin taivaasta; sitten se vallan vaikeni ja hypisteli heikosti -peitettään. Isä ja äiti katsoivat silloin toisiinsa, äidin silmään tuli -kyynel ja hän luki hiljaa Herran-siunauksen. - -Mutta tämä vakava hetki oli lyhyt. Tyttö painui uneen, hikoili kovasti -ja näytti siitä alkaen toipuvan. Lauantaiaamuna se istui vuoteessa ja -söi, kun isä lähti kylälle. Ja kun isä päivemmällä palasi, juoksi tyttö -vastaan oudostuttavan iloisena. Tytön ulkonäössä -- ihossa ja katseessa --- tuntuivat kivun jäljet; siitä sen ilon outous. Sitä ei voinut -vieläkään mistään torua koko sinä päivänä ja ihmeellistä oli, ettei se -tehnytkään juuri mitään pahaa. Painostava lempeyden häivä viipyi yhä -mökkiläisten elossa. Syksyinen lauantai-iltakin oli ikäänkuin liian -tyyni ja kuulas. Vaimon viikolla kuiskaama Herran-siunaus ikäänkuin -viipyi vielä ilmassa. Mutta ihmisten on elettävä -- myöskin hiljaisen, -painostavan onnellisuuden hetkinä. - -Sunnuntai-aamuna lähetti mummu pikku Hilman katsomaan, joko Anna -on loppunut. Hilma pysähtyi aurinkoisen tuvan ovensuuhun ja näytti -arastelevan Annaa, joka oli polvillaan penkillä sivuakkunan ääressä ja -leikki syyskärpästen kanssa. -- Annahan oli parantunut jo. -- Niin oli. - -Oleiltiin, mutta ei syntynyt iloista telmimistä Hilman ja Annan kesken, -vaikka oli kaunis sunnuntai ja siistitty tupa. Hilma oli vain niinkuin -pois lähtemässä ja lähtikin vihdoin. Kuka siinä lie keksinyt, että Anna -menisi Hilman mukana mummun luo. Mitään vikaa ei ollut tässä olossa, -mutta kumminkin tuntui nyt teennäiseltä tämä Annan mummulaan lähtö, -vaikka tyttö oli siellä monen monia päiväkausia viettänyt. Sitä ei nyt -edes vastustettu eikä erikoisemmin varoitettu. Tuo hiukan kalvennut -lapsi tuntui sairautensa jäleltä vielä olevan ikäänkuin korkeamman -varjeluksen alainen. -- Siinä he jo mennä sipsuttivat ikkunan alitse -käsi kädessä; pienet sääret vilahtivat ystävällisesti äidin silmään. -Iloinen kärpänen hyrräsi syysauringon lämmittämällä ruudulla! Muut -äänet olivat lasten lähtiessä vaienneet; kehdossa nukkuvan pojan -hengitys ei kuulunut. - -Sama äiti -- joka myös on minun äitini -- on kertonut, että hänen -koko sen aamupäivän oli kovin paha olla, samoin hän muistelee -monenlaisia pikku enteitä ja toistelee Anna-vainaan lapsellisia, -paljon merkinneitä lauseita. Luultavasti hän oli liian syvin ottein -lukenut Herran-siunauksensa silloin Annan vuoteen vieressä ja eläytynyt -lapsen kuoleman onneen, joka näytti jääneen tulematta. Hän ei ole -yrittänyt selittää sitä mielentilaa, johon hän joutui, kun kuolema -sitten kumminkin juuri tässä kuvattuna sunnuntaina tuli. Luulen että -hänen sielunsa sen sunnuntain iltapäivällä oli erinomaisen puhdas, -kirkas ja onnellinen -- tai paljon enemmän. Se hetki, jolloin hän -luki Herran-siunauksen, oli jo kyllä korkea, mutta se oli sittenkin -vain viimeisen edellinen askel siinä nousussa. Kun tänä sunnuntaina -puolipäivän aikaan saapui läähättävä sanoma, että Anna oli mummulassa -äkkiä kuollut, silloin vasta kirposi painostus. Vapauttava onnellinen -itku sen kirvoitti. Jumala oli sinä päivänä erikoisesti seurustellut -noiden köyhien ihmisten kanssa. Oltuaan pitemmän aikaa jostain -vihainen, oli Hän nyt leppynyt ja käynyt heitä katsomassa. - -Äiti sanoo aina, että Anna kuoli äkkiä; hän ei voi erottaa -kuolemantapausta edellä käyneestä sairaudesta, ne muodostavat yhdessä -erään vissin aikakauden. Hän ei tiedä tai ei tahdo tietää sitä, -mitä Hilma, nyt jo ikäihminen, on minulle kertonut. Hän oli ainoa, -joka näki tapauksen. Anna pujotti päänsä veräjän puikkojen välistä -tarjotakseen mummun lehmälle muutamia ruohon korsia, joita ensin oli -käynyt sisällä näyttämässä. Sitten hän yritti äkkiä temmata päänsä -suoraan takaisin. Ja siihen hän jäi. Opittuani tuntemaan ihmisruumiin -rakennetta, olen tullut siihen käsitykseen, että kuoleman syynä oli -venähdys pidennetyssä ytimessä. On omituisen viehättävää ajatella, että -jo siihen aikaan tuollaisen hennon ja etäisen mökin lapsen ruumis oli -perusrakenteeltaan ihan yhtäläinen kuin kaikkein nykyaikaisimman lapsen. - - * * * * * - -Pikkuinen Kalle parka, joka tällöin makasi kehdossa, oli sinä -iltapäivänä niinkuin jokin väärään paikkaan osunut vieras lapsi. Se -oli alun perin niin tuiki toisenlainen kuin oli ollut Anna-vainaa. -Sillä oli tuskastunut ilme; valveilla ollessaan se tavallisesti itki -ja oli äreä. Kiltti, hentoinen Anna oli usein mennyt sen kehdon ääreen -sitä hyväilemään. Nyt poika itkunsa lomassa katseli ympärilleen, -vihaiset silmät omituisen suurina. Ei tullut enää Annaa. Vaikka ilta -pimeni, tuli yhä myöhempi ja myöhempi, tuli jo täysi yö -- niin ei -vaan kuulunut Annaa sisälle. Ovi pysyi kiinni. Lopulta Kalle nukahti, -jolloin sängyssä makaavan äidin käsi irtaantui kehdon laidasta. Äiti -ei kumminkaan vielä nukkunut eikä nukkunut isäkään seinän puolella -sänkyä. Poissa olevan Annan ja ulkona vallitsevan tyynen yön välillä -oli olevinaan niinkuin jokin läheinen yhteys, jota kuolleen lapsen -vanhemmat siinä makuulla kumpikin itsekseen tarkkailivat. - - * * * * * - -Niin kauan kuin Annan ruumis oli kotona ja maan päällä, vaikutti hänen -poissaolonsa melkein voimakkaammin kuin oli vaikuttanut hänen elonsa. -Riitaista Kallea hoidettiin se viikko sävyisämmin, eivätkä vanhemmat -torailleet, kun köyhyys ilmaisi itsensä hautauksen järjestelyssä. Äidin -oli vallannut tyyni raukeus ja isä toimi tarmokkaasti. Hiljaisissa -sydämissään he jonain hetkenä arvelivat, että tämmöistä varmaankin -pitäisi avioelämän olla; että Anna-paran täytyi poismenollaan sitä -heille neuvoa. - -Mutta tämä näinkin pitkälle jatkunut poikkeuksellinen tila lopultakin -vain lisäsi puolisoiden ärtymystä. Toisen pienikin harkkasana tai -tuskastuminen sytytti heti toisenkin mielen. Pienen Annan elämä ja -kuolema unohtui pois, koko lapsen muisto tukahtui elämän tukaluuteen, -joka ei enää ollut sitä entistä tyydyttävää lajia. Tuli vahinkoja: -ensin kuoli hevonen, sitten kuoli lehmä; pieni leikillisyyden vilahdus -oli siinä, että lopulta kuoli kissakin. Halla oli siihen aikaan vielä -jokavuotinen vieras heidän pienellä pellollaan. - -Kierokin elämä on tavallisesti hyvin yhtenäistä: oli ilmeistä, että -eloon jääneestä pojasta Kallesta ei tullut kunnon ihmistä. Kahden -vuoden vanhana se suuttuessaan hyppi jaloillaan ja kiroili uhaten lyödä -äitinsä maan sisään. Sitä piiskattiin niin, että veri vuoti, mutta -siitä ei ollut apua: pojan luonto ei lannistunut ennenkuin ruumis -herpaantui. Tämmöisen kohtauksen jälkeen äidin silmät vettyivät; hän -muisti sitä aurinkoista pyhäaamua, kun Anna-vainaa viimeksi vilahti -hänen näkyvistään tuntia ennen kuolemaansa. Anna-vainaa oli annettu -hänelle vain näytteeksi siitä, kuinka hyviä lapsia voi olla niillä, -joille semmoiset sopivat. -- Mutta tuo onneton on semmoinen, joka -minulle sopii. Äiti näki kauhistavana sen mahdollisuuden, että Kalle -jäisi elämään. Hän ei tiennyt mitä hän teki, mutta semmoisella hetkellä -hän toivoi, että Kalle kuolisi ja että hänelle syntyisi vielä yksi -lapsi, joka ei olisi liian hyvä, niinkuin Anna-vainaa, mutta josta -hänellä kuitenkin olisi sellaista iloa, jonka kaipuun Jumala oli -häneen asettanut. Kun hän silmäsi sängyssä menehtyneenä nyyhkivää -Kallea, niin hän kauhistui toiveensa alkupuolta ja muutti sen niin, -että Jumala tekisi Kallelle parhaan mukaan. Jumala kuuli tämän toiveen -kokonaisuudessaan. Minun on kyllä arkaa sanoa, että toiveen loppupuoli -olisi täysin toteutunut, mutta en luule juuri toisinkaan olevan. Minä -olin pienenä ruumiillisesti hyvin kehittynyt ja luonteeltani kiltti ja -taipuvainen, ja näytti siltä kuin olisi minun mukanani tullut mökkiin -tavallista, helposti kestettävää onnea. Ja mitä minun tähteni on -myöhemmin surua ollut, niin luulen, että se yleensä on ollut rakasta -surua. - -Kalle-vainaa jaksoi taistella kohtalonsa kanssa vielä toista vuotta -minun syntymäni jälkeen. Minä en tiedä enkä uskalla sanoa sitä -varmasti, mutta minulla on se kauhea aavistus, että hän oli niitä -onnettomia lapsia, joita ei ole kunnollisesti rakastettu. Että hänen -lyhyt ja vaikea maallinen matkansa oli harharetki. - -Pieni myötätunnon vilahdus on sentään kertomuksissa, joita -Kalle-vainaasta kerrotaan: Kalle piti kovasti kaikkien kotoisten -esineiden, erikoisesti isän työkalujen puolta. Hän huusi ja -raivosi, kun joku sivullinen niihin kajosi. Tämän tieten monet -kyläläiset poikkeilijat kiusasivat häntä huviksensa ja seurustelun -elähyttämiseksi. Isä ja äiti suhtautuivat tähän kiusaamiseen hiukan -erilailla. Isä tahtoi kurittaa pojasta pois tuon tavan, äiti taas -pyrki tiuskaamaan kyläläisille. Niinpä Kalle-vainaan kuolinpäivän -aamuna sattui hyvin kohtalokkaasti siitä asiasta pieni yhteenotto -isän ja äidin välillä. Joku Taavetti siitä lähistöltä oli poikennut -ottamaan isää mukaansa jonnekin huutokauppaan ja odotellessaan alkanut -kiusotella Kallea uhaten ottaa isän kirveen, puraan, sahan ja niin -edespäin. Kalle sai raivokohtauksen ja isä käski hänen olla siivosti. -Mutta kun Taavetti jatkoi peliään, niin jatkoi Kalle huutoaan ja isä -kävi jo kiinni poikaan, kun äiti tuli väliin ja sanoi lujasti, että -poikaa ei pidellä honkkelien ihmisten tähden. -- Älä sinä silloin tule -kun minä tulen, sanoi isä uhkaavasti. Poika huusi täyttä kurkkua. -- -He-he-he, mennään nyt jo, sanoi Taavetti ja työntyi ulos ovesta. Isä -lähti sitten kanssa. - -Puolen päivän aikaan sai isä huutokauppapaikalle sanan, että Kalle on -kotona kovin huonona. Isä oli juuri ehtinyt huutaa Kallea varten pienet -rikkinäiset saapaskippurat, joista korjailemalla toivoi saavansa vielä -kunnolliset. Ne kädessä isä lähti juoksemaan ja juoksi kotiin asti -melkein yhtä mittaa. - -Kun hän tuli pirttiin, taisteli Kalle jo lopputaisteluaan. Hänen -kipunsa oli alkanut siten, että hän oli pyytänyt piimää ja saanut -sitä ja sitten oikaissut kehtoon, kun minä satuin olemaan äidin -sylissä. Siinä oli äidin silmään ensin näyttänyt siltä, kuin olisi -poika yhtäkkiä ruvennut tulemaan keltaiseksi ja siitä se alkoi. Isän -tullessa oli tuska yltynyt rajuksi, niin ettei lapsi enää käsittänyt -mitä sille sanottiin. Sen suuhun ei enää saatu vettäkään. Puolentoista -tuntia isä kulki vaikeroiden edestakaisin lapsi sylissään, ennenkuin -se henkäisi viimeisen tuskallisen henkäyksensä ja jännittyneet pienet -jäsenet hervahtivat ikuiseen lepoon. Lepo, se oli suurin lahja, minkä -Kalle parka tässä maailmassa voi saada. Lähes neljä vuotta hänen täytyi -täällä olla sen saavuttaakseen. - - * * * * * - -Noiden kahden lapsen katseet ovat minua kuljettaneet omassa -maailmassaan, jossa näin kaukaa katsoen jo paistaa kauniin -sadun aurinko niin hyvän kuin pahankin yli. He ovat sanelleet -mielikuvitukselleni sen mitä tiedostani on puuttunut... Näin kauas olen -kulkenut yksinäni heidän jäätyään. Mutta he eivät koskaan kokonaan -irroitu minusta, nuorimmasta veljestään. Ja suuren väsymyksen hetkinä, -kun tämä mailma näyttää silmiini oudolta ja vieraalta, tulevat he -erikoisen lähelle. Silloin minusta melkein tuntuu, kuin olisin minäkin -vain jostakin erehdyksestä unohtunut elämään näin kauan, ja vaikka -minulle karttuukin vuosia, niin en kumminkaan koskaan pääse irti -lapsuudesta. - - - - -MUUAN TELLERVO-NIMINEN - - -Tellervo oli huutolaistyttö eli kunnanhoidokki, kuten niitä valistunut -nykyaika nimittää, ja syntynyt vaivastalolla eli kunnalliskodissa. -Hänen hienon nimensä oli keksinyt vaivastalon silloinen "neiti", joka -harrasti kaunokirjallisuutta ja runonlausuntoa. Hän on vaivastalolla -vieläkin olevan äitihessukkansa viides avioton lapsi; isäksi on -äiti ilmoittanut erään mielisairaan, joka on toisin ajoin kopissa, -toisin taas vaivastalon hevostöissä. Tellervo kieritteli äitinsä -liepeissä vaivastalon kyökissä toiselle ikävuodelleen, jolloin hänet -sijoitettiin pitäjälle vuotuista ruokkoa vastaan huutokaupalla, joka -lain mukaan ei saanut olla julkinen, mutta jossa kumminkin tingittiin -ja kilpailtiin. Tellervo joutui ensin eräälle timpermannille, jolla -itsellään oli pirtillinen pienokaisia. Tämä paikka havaittiin -sittemmin sopimattomaksi, ja hänet sijoitettiin neljännellä -ikävuodellaan lapsettoman mäkitupalaispariskunnan hoiviin. Pariskunta, -nimeltänsä Kalle ja Tilta, on tunnettu yritteliäästä ja kaikin -puolin nuhteettomasta elämästään, jonka tuloksena heillä kaikessa -hiljaisuudessa lienee melkoiset säästöt. - -Täällä on Tellervon ollut hyvä olla. Hänet on opetettu lukemaan, -kutomaan sukkaa ja yleensä ihmistavoille siinä määrin kuin se on -ollut mahdollista. Hän sanoo holhoojiaan sedäksi ja tädiksi ja -tuottaa näille kunniaa vieraitten aikana puolihassuilla tempuillaan -ja järjennäytteillään, saavuttaa lukukinkereillä provastin muhoilevan -tunnustuksen räikeällä ja ujostelemattomalla ulkoluvullaan. Hän on -ehdottomasti kinkeripirtin parhaita lukijoita, voittaa monta uskovaista -ämmää, jotka kuulustelujen päätyttyä riitelevät provastin kanssa -lunastuksen merkityksestä. - -Kinkeriltä palatessa juosta kaahottaa Tellervo pitkän matkan Kallen ja -Tiltan edelle ja riehakoi, niinkuin puolimielinen tekee. Tilta huutaa: -"Oletkos siinä honkkeloimatta, senkin Töyssylän Taava -- kyllä minä sun -siinä Kajakka-Maija." - -Sitten päästään kotiin pirtin tutulta tuoksuvaan lämpöön, riisutaan -kirkkovaatteet ja matkitaan naapurin äijälle provastin sanoja: - --- Noh -- oletpa sinä lapsiparka sentään lukemaan oppinut. Jatka sinä -edellensä vain sillä lailla. - -Ja Kalle lisää leppeästi päätellen: - --- Kyy-llä se sentään tavallinen ihmisenalku oliskin, kun ei olisi -Jumalan luomasta niin kovin hajaallinen. - -Tiltan täytyy tällöin ihan luonnon pakosta ärähtää Tellervolle: - --- No mitäs sitä pöytää siinä nuohoot, meneks penkille istuun. - -Ja ehtootunnelma on pirtissä erikoisen lämmin ja lempeä. - - * * * * * - -Tellervo tepastelee pirtissä ja pirtin ympärillä, muistuttaen -tamineiltaan ja usein eleiltäänkin linnunpelättiä, sillä hänelle ei -tiettävästi koskaan oltu mitään vaatekappaleita eikä jalkineita uudesta -tehty. Hänessä kehittyi sikin sokin hyvää ja huonoa, kaikki hajallaan, -ja aikuisten suhde häneen oli sen mukaista. Hän oli auttamaton -suupaltti ja hänellä oli hämmästyttävä muisti. Hän tiesi lehmäin -poikimispäivät ja ämmäin juorut yli pienen töllikulman, sillä hänen -terhakka päänsä oli aina pystyssä. Kun aikuiset aprikoivat jotakin -asiaa, hölisi Tellervo siihen sekaan, osuen usein ihan kohdalleen. Se -ärsytti aikuisia, mutta minkäs todelle mahtoi. Joskus sanottiin: hm, -kyllä meidän täti tietää, joskus tiuskattiin: älä sinä aina ota osaa. - -Siitä siirtyi puhe pitemmältäkin Tellervoon. Tellervon pureskellessa -esiliinaansa (josta hänelle välillä ärähdettiin) aikuiset aprikoivat, -mikä siitäkin lapsesta oli tähän maailmaan tuleva. Tilta ja Kalle -eivät enää luvanneet tulevaa vuotta sitä pitää. Tellervon suhteen ei -oltu hienotunteisia, hän oli perin pohjin selvillä omasta erikoisesta -asemastaan: millainen äiti hänellä oli ja kuinka hän saattoi milloin -tahansa joutua millaisiin uusiin oloihin tahansa. Eikä hän siitä -itkenyt, kävi vain hiukan hiljaisemmaksi silloin kun siitä puhuttiin. -Olisiko höpsäkkä vaistonnut elonsa lyhyyden. - -Tellervo ei näet joutunut Kallen ja Tiltan tyköä minnekään muuttamaan, -sillä hän kuoli tänä vuonna kevätkesällä. Vanha Tilta taisi silloin -monista tönimisistään huolimatta itkeä jonkun kyyneleenkin; hänellä -oli itselläänkin ollut lapsia ja hän oli sentään vanhoilla päivillään -hoitanut Tellervoa taitamattomasta alkaen. Eihän se lapsen vika ollut, -että oli saanut hajallisen luonnon. -- Kunnan esimies ei oikein tiennyt -surrako vai iloita tästä tapauksesta. Kunta oli sentään jo kymmenisen -vuotta sen edestä maksanut -- mutta toisaalta oli epätietoista, olisiko -siitä kunnon ihmistä tullut. Ämmien kanta oli selvä: kyllä se aina -parempi on, kun lapsena pääsee Isän kotiin. -- Ja se oli niin kaunis -ruumiinakin, että -- - -Tellervon kuoleman aihe, kuten koko Tellervokin, unohdettiin pian. -Viimeksi taisi hänestä olla vakavampaa puhetta silloin, kun Tilta -riiteli kunnan herrojen kanssa vuotuisen hoitomaksun osittamisesta -sille vuoden osalle, minkä tyttö oli elänyt. Siinä oli näetsen siinä -loppuaikoina ollut yhtä ja toista ylimääräistä kustannusta -- ja musti -häntä ruvetkoon kuntaa hyödyttämään. - -Mutta Tellervon kuoleman ulkonainen aihe sisältää kumminkin sinänsä -varsin liikuttavan pikku kertomuksen. - - * * * * * - -Kuten sanottu, oli Tellervolla terhakalla vallan erinomaiset -opinlahjat. Kun aapinen oli tuotu, pani Tilta silmälasit -omaan päähänsä, otti kirjan omaan käteensä ja ryhtyi muutamin -ennakkovaroituksin ja uhkauksin opetuksen työhön. Opiskelu edistyi -niin, että jo toisena päivänä Tellervo tokaisi: - --- Olkaa vai -- ärrä se on eikä mikään ännä. - -Näitä pikku kinoja tuli yhä useammin, kunnes Tilta hermostui ja jätti -koko opetuksen sille palkalle. Tellervo tankkaili itsekseen ja häntä -auttoi kesävieraan insinöörin piika, joka iltaisin kävi mökissä -kultaansa tapaamassa. Tämä opetus oli erittäin iloluontoista, niin että -Tilta joskus ärähti: - --- Oliko sekin kirjassa? Kyllä minä teidät opetan. - -Mutta Tellervo oppi lukemaan, vieläpä kirjoittamaankin, sillä aapisessa -oli myös kirjoituskirjaimet ja Linda näytteli, kuinka niitä tehdään. -Linda oli iloinen ja kaunis tyttö, hän lahjoitti Tellervolle vanhat -ruskeat kenkänsä ja eräänlaisen kaulavaatteen, jota vanha Tilta sanoi -"kroosiksi". Sitä vauhtia se Tellervon ihmeellinen taito sitten -kehittyi. Hän loisti kinkereillä ja luki häthätää ummet ja lammet, -kaikki mitä käsiinsä sai. Katkismuksen kinkeriläksyn hän jo parin -kuukauden päästä lopotti alusta loppuun, vaikka kirja oli hyllyllä. - -Muuan ihmeellinen yritys oli seurauksena tästä tavattomasta -hyväpäisyydestä. Kunnan hoidokkeja ei tavallisesti pantu kansakouluun, -sillä niistä ei makseta niin paljoa, että kenenkään kannattaisi niitä -sinne evästää ja vaatettaa. Mutta kun Tellervo nyt oli niin erinomainen -lukija, niin alkoivat mahtavat emännätkin toimitella, että sen pitäisi -päästä kouluun. Tilta sanoi, ettei semmoinen kohotommi siellä tule -toimeen ja ettei tarvitse sitten häntä morkata, jos se siellä tekee -takaropeet. Mutta eräänä aamuna Tellervo sitten kumminkin vaelsi kylän -kouluun kammattuna ja erittäin vähäisten mahdollisuuksiensa mukaan -sievisteltynä. - -Niinkuin Tilta oli sen ennakolta sanonut -- eihän se siellä tullut -toimeen. Tellervon kävi melkein niinkuin sen Petterin, josta -kirjailija Kyösti Vilkuna kertoo "Leipä"-nimisessä novellissaan. Hän -oli kyllä hyväoppinen ja raikasääninen -- monen nahjuksen rinnalla -vallan verraton -- mutta tuon ikuisen hajallisuutensa vuoksi kaikkeen -koulujärjestykseen taipumaton. Väliajoilla taas teki toisten lasten -pilkka hänen olonsa mahdottomaksi. Ja niin tapahtui, että Tellervo -eräänä aamuna sumein silmin katseli kotipihastaan toisten kouluunmenoa. -Häntä ei sinne enää päästetty, vaikka hänen kovin teki mielensä, -sittenkin. Tilta huusi sisältä: "Tuleks' sieltä pirttiin -- vai vielä -heitä töllistelet. Joko on karvat selinneet kurkustas?" (Toiset olivat -koulussa salaa tunkeneet koirankarvoja Tellervon maitopulloon.) - -Tellervo tepasteli sitten taas talvikauden entiseen tapaansa Kallen ja -Tiltan mökillä; tuo surullinen vaihe unohtui vähitellen. Opettaja oli -sanonut, että Tellervo saa pitää koulun kirjat kevääseen asti, ja siinä -oli Tellervolle iloinen korvaus. Vanha Tilta piti ulospäin kovasti -Tellervon puolta tuossa koulurettelössä ja hänellä olikin täysi aihe -siihen, mitä hän keväällä sanoi: - --- Minä luulen, ettei niistä mukuloista yksikään osaa kirjojansa niin -hyvin kuin meidän tytär. - -Mutta Tellervon elämä oli määrätty pieneksi leppeäksi murhenäytelmäksi, -ja sen viimeinen näytös tapahtui sitten juuri samana kevännä. Koulujen -päätyttyä oli määrä pitää kirkolla suuret kansakoululasten juhlat ja -sinne oli tuleva kaikkenansa noin kuusisataa mukulaa. Opettaja puhui -siitä poiketessaan kerran keväällä huviksensa Tellervoakin katsomaan ja -rupesi, onneton, vielä esittelemään, että Tellervokin tulisi mukaan. -Tilta kyllä sanoi tuikeasti, että vasta hän sieltä pääsi niitten -iileskottien kynsistä, mutta opettaja vain toimitti, että kyllä hän -pitää silmällä, ettei mitään tepposia tapahdu. - -Näin oli kipinä heitetty ja pitkällinen kytevä tuli sytytetty. Ei -ollut tästä alkaen sitä päivää, ettei Tellervoa olisi tiuskattu -pitämään suutansa kiinni, kun hän höpötti sitä kirkolle menoaan. Jonkun -kerran hän ehti jo saada tukkaansakin. Hänelle yritettiin uskotella, -ettei koko juhlasta tulekaan mitään, mutta Tellervo puolestaan onki -tietoonsa millä hetkellä lähtö koululta laivarantaan oli tapahtuva. -Hetken lähestyessä kävivät kohtaukset yhä kiivaammiksi ja kaikki Tiltan -asiallisetkin vastaväitteet kumottiin erittäin nasevasti. Ei auttanut -muu kuin tavallista tiukemmin tiuskata "suu kiinni", jolloin puhe -lakkasi mutta poru alkoi. - -Niinpä siis sillä hetkellä, jolloin lapsijono menee asumuksen ohi -laivalle päin, Tellervo seisoo nurkassa niiskuttaen. Tilta on pihalla -ja opettaja huutaa: - --- No missä Tellervo on? Laittakaa nyt pian se kuntoon, kyllä se vielä -ehtii. - -Silloin Tilta epätoivoissaan palaa pirttiin ja tiuskaa: - --- No tule tänne nyt, minä suin tukkasi. - -Siitä alkoi nopea varustelu, josta ei puuttunut vastuksia, mutta joka -kumminkin edistyi niin, että puolen tunnin päästä oli matkavalmiina -"vallan kovasti nätti" tyttölapsen kuvatus: jalassa insinöörin Lindan -ruskeat kengät, kaulassa hänen "kroosinsa" ja päässä joku vanha -olkihattu. Näillä koristeilla piti peitettämän muun vaateparren suurta -puutteellisuutta. Tiltakin jo naurahti, kun hän sai tämän teoksen -valmiiksi. - -Asumuksessa ei oltu vielä syöty suurusta, mutta sitä ei nyt ehditty -auttaa. Tellervo meni jo, että viita vilisi, eväänään kuiva -leivänkannikka ja lihanpalanen. - -Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, mutta luoteessa näkyi muutamia jylhiä -pilventönkkiä. Juokseva Tellervo tajusi, että niissä voi piillä ukkosen -uhka -- mökissä tarkkailtiin herkästi sellaisia enteitä -- mutta -kun suurin osa taivaasta, koko se puoli, jonne tie vei, oli täynnä -aamun autuutta ja suvijuhlan tuntua, ei Tellervo ehtinyt aprikoida -tuota taakse jäävää kolkkoa kohtaa. Tie kulki somasti mutkitellen -kukkivien tuomiryteikköjen välitse. Joka käänteessä Tellervo luuli -tavoittavansa lapsijonon, joka tuntui vievän mennessään hänen parasta -onneaan. Mutta tyhjä oli aina eteen aukeneva tien taival, hiukan -salaperäinen, niinkuin olisi tuo onnellinen joukko juuri ihan äsken -siitä mäen taakse solahtanut. Aurinko vain vahvisti kuumuuttaan, -hehkuvat kasvot tuntuivat erikseen hyppivän juoksun tahdissa, "kroosi" -ja hattu pyrkivät irtaantumaan. Ja niin kävi eräässä tien kohdassa, -jossa toisella puolella käsipuun takana oli syvä rytöinen horha, että -Tellervo-paran hattu putosi sinne. Siellä se lepäsi kauniisti rytöjen -latvoilla, juuri kun Tellervon piti rientää tuon käänteen taakse, jossa -hän ihan varmaan olisi saanut toiset ainakin näkyviinsä. Oli jo suuri -vaiva päästä jyrkännettä alas horhan laitaan ja siellä osoittautui -aivan mahdottomaksi päästä suuren kaatuneen kuusen sekaan, jonne -monivenkkurainen tuomi vielä oli sekaantunut. Syvällä rotkon pohjalla -lirisi apuun kykenemätön vesi ja kiitävä aika vei toisia yhä kauemmaksi. - -Laiva huusi. Tellervo tajusi, mitä se merkitsi: hän oli auttamattomasti -myöhästynyt. Kiihtynyt tahto heitti otteensa olkihatusta ja leimahti -toisaalle. Lapsi kiipee joka jäsen vapisten takaisin maantielle, -juoksemaan, juoksemaan... - -Tien käänteet eivät enää puhuneet toisista mitään, mutta Tellervo vain -paransi juoksuaan, kunnes syöksyi tyhjälle laiturille, jolta laiva -täynnä jännittynyttä iloa oli äsken lähtenyt. Kaukaa siinti kirkon -tornin nirkko, ja huohottava Tellervo käsitti, että sitä kohden hänen -oli yritettävä. Vinhasti käyden, välillä aina juoksahtaenkin, milloin -suurta valtatietä, milloin ihmeellisille oikoteille eksyen Tellervo -eteni suuntaansa aamutuntien rauetessa leveäksi keskipäiväksi. Jostain -raosta aina tulivat näkyviin luoteen karttuneet pilvitönkät, mutta -tänne näihin maihin ne eivät ulottuneet. Ne olivat vain kuin jokin paha -silmä, joka sieltä hyvin kauas jääneistä kotioloista pyrki tätä hänen -menoaan näkemään. Mutta kirkon tornin värit ja piirteet kävivät yhä -selvemmiksi, maat suurenmoisemmiksi... - -Kirkonmenon päättyessä, kun lasten ja aikuisten vilinä kylässä oli -parhaillaan, tuskin kukaan huomasikaan pientä ilmiötä, töllistelevää -Tellervoa, joka sinne oli juuri ilmestynyt. Teitä risteili sinne tänne -ja niiden vieressä oli taloja ja myymälöitä koreine ikkunoineen -- ja -kaikkialla vilisi lapsia, toiset kovin koreissa puvuissa. Väsymyksen -ja ihastuksen hurma hämmensi silmiä ja korvia. Ilmakin täällä oli -kummallista: yhtäältä paistoi tulinen aurinko, vaikka noiden talojen -takaa näkyi jylhää sinistä pilveä. Semmoista ei kotona koskaan ollut. -Tuntui kuin olisi ollut suuressa huoneessa. - -Joku oman kylän tyttö hulmahti hänen eteensä touhukkaana ja -ystävällisenä ihka uusine pukuineen ja leveine nauhoineen. Sama tyttö -oli koulussa ollut hänen ilkein kiusaajansa, mutta nyt ei muuta kuin -oikaisi hänen "kroosiaan", höpähti jotakin hauskaa ja meni taas -menojaan. Lapset menivät kaikki erääseen suureen rakennukseen syömään. -Tellervo jäi yksin raitille töllistelemään. Jylhät pilvet tulivat -ikäänkuin lähemmiksi. - -Hän käveli kävelemistään ja eksyi lopulta pois keskikylältä. Täällä -katosivat seinät tuosta suuresta huoneesta, sen katto muuttui -uhkaavaksi vieraaksi taivaaksi, ympärillä levisivät tylyt vainiot. -Tahtomattaan hän painui tien oheen istumaan ja alkoi näperrellä -leipäänsä ja lihaansa. Hänen oli jo pitkästä juoksusta tullut jano -ja nyt se syönnistä yhä yltyi. Avuttomuudentunne vahveni nopeasti, -kylän juhlallisuus oli täältä katsoen kammoittavaa, ei sinne enää -voinut palata kun sieltä näin oli lähtenyt. Tuolla järvessä on vettä, -mutta sinne ei pääse. Jokainen kohta tien ja järven välillä näyttää -siltä, ettei siitä ole kukaan koskaan mennyt. Tuolla tuon jylhimmän -pilvipaikan alla on koti ja siellä sangossa tuolilla hyvää lähdevettä. -Täti on tuonut sitä Tolpan lähteestä... - -Hirmuisen pitkä salama leimahti juuri siellä kotona päin. Tellervo -melkein parahti ja lähti juoksemaan leipä ja lihankappale kädessä. -Kylään päin hän ei enää yrittänyt, nyt oli päästävä kotiin tädin -tykö ja juomaan. -- Täti pelkää ukkosta ja minä pelkään ukkosta. -Mutta Tädin sängyn nurkassa Tädin takana on hyvä olla ukkosilmalla. -Tuolla hirmuisen kaukana se on ja minä olen täällä asti, olin lasten -juhlissa... - -Ja kaikki nämä pellot ja kylät olivat toisenlaisia kuin tulomatkalla ja -muuttuivat siitäkin vielä toisenlaisiksi, kun tuli niitä lähemmäksi. -Tuossa on järvenranta ihan tien vieressä. Tellervo poikkeaa siihen, -laskeutuu rähmälleen ja tahrii itsensä, mutta saa kumminkin imaistuksi -suullisen lämmintä pahanmakuista vettä. Se annattaa ylön ja hiukan -niinkuin viluttaa. Vielä kun hän on kumaroissaan, jyrähtää ukkonen -kovin lujaa. Hän lähtee taas juoksemaan. Kiivas juoksu panee itkun -omituisesti vapajamaan, ja salaman kohdalla kuuluu aina äänekkäämpi -ulvahdus. - -Eräästä talosta huomattiin, että tiellä laputti hullun näköinen -tyttölapsi, vaatetus sikin sokin ja kädessä leivänkappale. Juostiin -ottamaan siitä selkoa ja saatiin kiinni likomärkä, vilusta ja pelosta -vapiseva olento, joka töin tuskin kykeni selittämään, mistä hän -oli. Joltinenkin selko siitä kumminkin saatiin, ja ilman asetuttua -lähdettiin saattamaan Tellervoa kotiin. - -Hän oli silloin jo täydessä kuumeessa -- oli ollut kohtalokasta, -että hänen täytyi niin kauan tuolla vieraassa talossa märkänä ja -masennuksissaan odotella lähtöä. Hän saapui liian myöhään parhaaseen -paikkaansa, Tädin sängyn nurkkaan. Ikäänkuin suloisen sumun läpi hän -näki, kuinka Täti voivotellen asetti hänet makuulle ja sitten tutkien -ja päivitellen ryhtyi keittämään saattomiehelle kahvia. - -Siihen kuumeeseen Tellervo jo kolmantena päivänä kuoli. Eihän sille -mitään voinut opettajakaan, vaikka kääreittensä kanssa hääräsi. - - - - -MAANTIELTÄ MAANTIELLE - - -Oikeastaan me kaikkine kasvatusharrastuksinemme pidimme hyvin -ala-arvoista peliä Selman kanssa. Teimme kasvatuksessamme aivan -perinpohjaisen virheen, tai oikeammin: meiltä puuttui siihen ensimäinen -edellytys. Muistan itse, että ainoa kohta, jossa tunsin selvää -myötätuntoa tuota turvatonta, joskin itsepäistä ja häijynsekaista lasta -kohtaan, oli siinä kun katselin häntä nukkuvana. Se oli oikeastaan -ainoa tilanne, jossa kunnollisesti näin hänen kasvonsa. Tarkastelin -tällöin lempein ajatuksin hänen otsaansa, poskipäitä ja leukaa. Nuo -kasvot olivat voimakkaat, täyteläiset ja terveihoiset ja niihin oli -tulossa samantapaista sievyyttä, jota näkee muutamissa rikollisissa -naisissa. Kapea ja vähäpätöinen otsa jäi mustien hiusten varjoon, jotka -oli joskus leikattu ja sen vuoksi tyttö nyt piti päänsä ympärillä -tummanpunaista, hiukan nuhraantunutta silkkinauhaa. Nenä oli pieni ja -selväpiirteinen, melkein kuin toisista kasvoista otettu; suun ympärillä -näkyi aiheita tulevaan aistillisuuteen. - -Valveilla ollessa en koskaan saanut oikein katsotuksi tuota maantieltä -tullutta tyttölasta paitsi kerran kun käsivarsista pidellen häntä -kovistin ja itketin. Hän itse karttoi toisten katsetta, vain -aniharvoin sai nähdä hänen pienet tummahkot silmänsä syvältä, vahvasti -kehittyneitten kulmien alta. Käynti ei ollut kankeata eikä juuri -velttoakaan, mutta se oli omituisen joutumatonta. Hänen hääriessään -keittiössä kiinnitti sitäpaitsi jokainen vähäpätöisinkin sivutapaus -hänen huomiotaan, niin että hänen oli ainakin vilautettava silmiään -sinne päin. - -Hän on nyt ollut ja mennyt, yhtä etäällä meistä kuin oli ennen tuloaan. -Huhtikuu on sulattanut lumen, kelkkakelit ovat auttamattomasti -loppuneet; niiden vaivaiset jätteet hellyttävät aamuisin varttuneempien -lasten mieliä, kun he yrittelevät vielä nauttia talven suloista -varjopaikkojen kuihtuneilla ja kovettuneilla nietoksilla. Tuntuu -vaikealta tähän aikaan kuvata viime talven asioita, vaikka ne vasta -äsken häivähtivät pois. Emme edes tiedä, missä Selmakaan nykyään on. -Sen verran myötätuntoa meillä häntä kohtaan ainakin on, ettei meillä -olisi mitään sitä tietämistä vastaan. - -Hänen tullessaan oli hiukan samea helmikuun päivä, talvinen turtumus -vahvimmillaan. Istuin mökin äijän tapaan ikkunan pielessä ja katselin -ulos, en mitään nähdäkseni, en havaintoja tehdäkseni. Etäällä jäällä -meni iänikuisia rahtimiehiä, likimain hengettömiä olentoja, tylsähköjä -luonnonilmiöitä. Naapurikylän ahdetta nousi köyhä tanakka akka, jonka -tänne asti tunsin ärsyttävän varmasti ja tiesin, että hän palaa -joltakin sellaiselta asialta, joista hänen elämänsä on kokoonpantu: -mukuloille piimää ja äijälle nuuskaa. Jäältä nousee tänne päin myöskin -joku naispuolinen olento vetäen pientä kelkkaa, jossa on jokin mytty. -Kolmivuotias poikani saapuu huoneeseen silmät hiukan vetistäen, kapuaa -viereeni penkille ja jää siihen. Kun kysäsen, mitä hän on itkenyt, -vastaa hän: "Kun ei ole mitään työtä." - -Samea helmikuun päivä, joka panee ihmisen ajattelemaan, kuinka elämä -kuluu ja mitä sillä mahdetaan tarkoittaa... Mutta pikkupojan korva -oivaltaa, että kyökissä tapahtuu jotain. Työttömyyden suru on hetkessä -haihtunut. On tullut tapaus. - -Siellä seisoo ovipielessä katseltavana noin kolmitoistavuotias -tyttölapsi, yllään kohtalaisen siisti mutta omituisen väritön -vaateparsi. (En sillä hetkellä tullut ajatelleeksi, että se oli -sama olento, joka äsken nousi jäältä.) Ilmoitettiin, että siinä on -palvelukseen pyrkijä. -- Vai niin -- ja sitten katseltiin samalla -reippaan veikeällä silmällä, jolla katsellaan uutta kissanpoikaa tai -pirttiin tuotua lampaankaritsaa. Lapset katselivat, välillä aina -seisontajalkaa ja paikkaakin vaihtaen, emäntä selosteli isännälle, mitä -hän jo oli saanut tulokkaasta irti ja isäntä teki omia suorasukaisia -ja kuivanleikillisiä kysymyksiään ja huomautuksiaan. Varsin pian -isäntä ehti neuvoa tytölle aivan toisenlaista esiintymistapaa kuin -tällä näytti luonnostaan olevan, ja teki neuvonsa havainnollisemmaksi -kohottamalla hyväntahtoisesti tytön leukaa vähän ylemmäs -- esiintyi -yleensä sellaisena iloisen karskina herrana ja pappana, joita -alkuperäisinä luonnonilmiöinä tavataan vanhoissa pikkuherrasväissä. -Ihminen lienee luomakunnan ainoa todellinen narri. - -Nimi oli Selma Kujala, se saatiin selville. Paljoa muuta ei sinä -päivänä saatukaan, hyvä kun saatiin tyttö jollakin tavoin siirtymään -pois kyökin ovipielestä, purkamaan kelkkamyttynsä ja asettumaan talon -eloon ja oloon. Kotipaikka oli päinvastaisella suunnalla kuin mistä hän -oli tullut. - --- No missä hän sitten tuolla päin oli ollut? Kuinka hän kotoa oli -sinne kulkeutunut? Pitää aina reippaasti vastata, kun kysytään, ei -tuolla tavalla saa nuikailla. Tuommoinen näyttää siltä kuin olisi -tehnyt jotain pahaa eikä kehtaisi sanoa. No kuinka sinä sieltä sitten -nyt pois lähdit? Pantiinko sinut pois, vai lähditkö sinä salaa, vai -eikö siellä tarvittu? Katsos, meidän täytyy ne asiat tietää; sinä olet -alaikäinen, kirjaton ja kansiton, ei sinua saa sillä tavalla pitää. -Jollet sinä kaikkia asioitasi oikein ilmoita, niin meidän täytyy jättää -sinut poliisin huostaan, tai muuten on poliisi meidän kimpussamme. -Saamme vielä sinusta sakkoa, niin se on. - -Ja perheen isäntä lähtee kyökistä tupaan ja häntä seuraa perheen -emäntä keskustellakseen kahdenkeskenkin tästä asiasta. -- Sitä raukkaa -ujostuttaa, kyllä sen ymmärtää. Aatella nyt sentään: poiketa tuolla -iällä outoihin ihmisiin kysymään palveluspaikkaa. En minä vain olisi -sitä tehnyt... - --- Juu, mutta täytyy heti ensimäisestä alusta käydä reippaasti käsiksi -tuommoiseen, että se heti tulee talon tavoille ja oppii kunnioittamaan -isäntäväkeään. Mutta sinä et kyllä osaa piikoja kasvattaa. - --- Hm. - --- Niin, niin, ei se ole niinkään hm. Emännän virka ei suinkaan ole -helpompi kuin piian... Ja niin edespäin. Emäntä lähti, noihin isännän -esitelmiin tuiki tottuneena, takaisin kyökkiin, jossa tuo maantieltä -poikennut mustatukka yhä nuhkaili. Alkoi kysely, missä hänen tukkansa -oli niin lyhyeksi mennyt. Vastaus tähän kuten muihinkin kysymyksiin -oli katkonaista ja epäselvää mutinaa lattiaa kohden, niinkuin olisi -itse teosta tavattu pahantekijä yrittänyt toivotonta puolustelua. Hänen -puheensa, silloinkin kun se jotenkin kuului, oli siitä ihmeellistä, -että sen ymmärtäminen sittenkin tuotti ponnistusta. Siinä oli jokin -musikaalinen tekijä, aivan erikoinen hento jurotus, jota unohtui -kuuntelemaan. Nyt vasta tulin ymmärtämään niitä vanhoja herroja, jotka -äkäpäissään aina ensin ärjäisevät "mitä?" vaikka heille kuinka selvästi -puhuisi. - -Sillä tavalla Selma Kujalan olo tässä paikassa alkoi. Minä -- joka -olen tuo onneton isäntä -- en sitten lähipäivinä puuttunut Selman -oloihin. Minä näin tytön pesemässä astioita -- sitä minä todella näin -tarpeekseni. Kello yksitoista, kello kaksi, aina vain pesupöydän -ääressä. Joskus kuulin ohikulkiessani jo pientä riidan alkua sisäkön -ja hänen emäntänsä välillä. Minä tiukkasin, että tuommoiselle -lapsimaiselle pitää aivan perinpohjin ensin näyttää ja opettaa -ennenkuin häneltä voi vaatia jotain. Talutin tytön pesupöydän ääreen -ja käskin hänen emäntänsä sitten kohta kohdalta opettamaan, mihin -astiat asetetaan ennenkuin niitä ruvetaan pesemään ja sen jälkeen, -millä tavoin käsien on oltava, yleensä joka ainoa kohta siitä työstä. -Vieläpä on osoitettava, minkä vuoksi _ei_ tehdä niin ja niin. Minuun -tuskastuivat sekä emäntä että hänen palvelijansa. - -Niin oli varsin pian alkanut valittelu siitä, ettei sen raukan töistä -tule mitään. Menin koska tahansa keittiön läpi, aina näin tytön nyreän -profilin. Sain kuulla selityksiä siitä, mitä hän oli tehnyt vasten -kieltoa tai jättänyt tekemättä vasten käskyä. Selityksiin vastasi -sanaton mutina pesupöydän tyköä. - --- Ei saa mutista, sehän on sinulle sanottu, ärjäsin minä ja jatkoin -yleispäteviä opastuksiani. Siihen pyörähti joku naapurin ämmäkin, -ja keskustelu tuosta poloisesta siirtyi laajemmalle pohjalle. Hänen -vikojansa selosteltiin maltillisesti ja asiallisesti, niinkuin kokeneet -aikuiset lapsista yleensä keskustelevat. Välillä sinkosi aina joku -opastus töissään häärivälle Selmalle. - -Minä en tosin viitsinyt sellaista kuunnella, vaan lähdin pois. Mutta se -ämmä oli tiennyt paljonkin tuosta tytöstä, sen äidistä ja aikaisemmista -vaiheista. Sama Selma oli syystalvesta ollut siellä ja sielläkin, -hiukan varastellut ja ollut paha lapsille... Äiti oli aika höpsäkkä, -piti nuuskaa ja oli hankkinut tämän tytönkin vasta miehensä kuoleman -jälkeen. Asiat alkoivat selvitä. Koko talon suhde Selmaan alkoi olla -kalsea ja vihamielinen, ja jo pari kertaa hänelle sanottiin, että hän -sitten huomenna saisi lähteä. - -Mutta ihmiselämä on paljon muun ohella myöskin niinkuin sarja -oikukasta musiikkia, jossa koko orkesteri, pauhattuaan aikansa jylhiä -epäsointuja, lyhyen ja tehokkaan paussin alitse valahtaa hentoon ja -meloodiseen välierään. Tuli yhtäkkiä sellainen salaperäisen hyvä -päivä, jona koko taloon ei kuulunut muuta kuin hyvää. Selma oli ollut -meillä jo kaksi viikkoa, oli maaliskuun alkupuoli. Jo aamusta alkaen -oli lasten elämä riemukasta, kun he saivat mielin määrin juosta ja -kieriskellä kovilla kerihangilla, retkeillä outoihin paikkoihin, ihan -keskelle elpyvien pajukkojen ihmemaailmaa. Ja kun sieltä palattiin, -oli aamiainen pöydässä eikä Selma näyttänyt sillä välin tehneen -mitään uutta pahaa. Kuten aina tämmöisenä päivänä, muodostui taaskin -siinä hiukan iltapuolella sellainen rauhallinen ajankohta, jolloin -talosta ei kuulunut juuri muuta kuin kellojen hiljainen naksutus, tuo -hyvän kotitunnelman herkin tulkki. Nuorin oli nukahtanut, samoin oli -käynyt äidin häntä nukuttaessaan. Poika hääri puoliuneliaana jossain -sopessa ja vanhin tyttö piti Selman kanssa keittiön pöydän ääressä -hiljaa pakisten ja välillä vaieten niin monikohtaista keskustelua, -että sivullisen olisi siihen ollut mahdotonta yhtyä. Mennessäni siitä -ohi ulos he vaikenivat ja Saara katsoi minuun mielevästi hymyillen, -niinkuin olisi sanonut, että "etpäs tiedä". - -Minä menin ulos maaliskuun ilmaan kävelemään ja mietiskelemään. -Mieltäni hivelivät sellaiset hiljaiset kuvitelmat, että minä ehkä -sittenkin saan ratkaisevasti vaikutettua Selma Kujala-nimisen lapsen -elämään. Antaa sen nyt vain olla täällä, aina siihen jotain tarttuu. -Näin edessäni ne kaksi eri suuntaa, joita Selman elon tie voisi -noudattaa. Toisen määräisi höpsäkän nuuskaa pitävän äidin perintö, -toisen meillä saatu kasvatus. Olisi suuri elämänsaalis, kun saisi nähdä -tuommoisen onnettoman täysikasvuisena kunnon ihmisenä, pitää puheen -hänen häissään, vaikuttaa voimakkaasti läsnäolijoihin... Tuommoisia -niitä vaeltaa kansan keskuudessa ilman muuta opastusta kuin minkä -maantie antaa, ja heidän vaiheittensa yhteissummasta riippuu paljon -koko kansan kohtalo. Juuri heidän suhteensa pitäisi varttuneempien -kansalaisten ymmärtää etsikkonsa aika, tarttua heihin tarmolla, -niinkuin yhteiseen vaaraan. - -Voimakas ja myötäinen yhteiskuntatunteen aalto kulki läpi tajuntani. -Selma unohtui, minä aavistelin tämän kansan ja koko ihmiskunnan -tulevaisuuden suuntaa -- kehityskaudesta toiseen yhä vahvistuen, -kunnes tämän olemisen nyt sietämättömältä tuntuva problemi itsestään -ratkeaa. Ensimäisen kevätpäivän liian voimakas vastavaikutus talven -turruttamassa ajatustoiminnassa... - -Sitä kumminkin jatkui uneen asti. Ehtoolla lapset väsähtivät varhain ja -meille jäi pitemmälti sellaista oivallista iltarauhaa, joka ikäänkuin -etäältä muistutteli tämänkin perheen pienoisrunollisia alkuaikoja... -Siinä puheltiin leppeästi, Selmankin kanssa. Tyttö sai hymyillä, kun -hän tallukkaineen ja esiliinoineen asteli ikuista asteluaan hellan ja -pesupöydän vaiheilla. Keksittiin joku pikku toimi, jonka hän äskettäin -oli suorittanut vallan näppärästi; siitä päästiin yllyttävän kehuskelun -alkuun. Kuinka hyvä hänen olisikaan täällä olla, kun hän vain yrittäisi -olla hiukan tarkempi ja jättäisi tuon ilkeän nurkkamutinansa. Puheista -tuli toisia puheita; mainittiin joitakin uusia vaatekappaleita, joita -Selmalle tulisi hankittavaksi. Isäntä ja emäntä niistä keskustelivat -kilpaillen ehdotusten järkevyydessä ja käytännöllisyydessä. Tämän -lempeän huollon esine Selma vain oli ja teki ikuista askarettaan. - --- Mennään nukkumaan mekin, että Selmakin pääsee levolle. - -Sitä hyvää kesti vielä huomispäivänkin. Illalla kuului kyökistä -lasten iloista pakinaa, minä vietin takkajuhlaa pirtin pesän edessä. -Poika tulee kädessään lappu, jonka ojentaa minulle. Siinä lukee: -"K.K.H.F.E.S. Pyytäisin Teitä olemaan niin hyvä ja antamaan minulle -kotelon ja paperia ja postimerkin, että saisin kirjoittaa siskolleni". -Kyökissä oltiin hyvin hiljaa ja odotettiin tämän lähetyksen seurauksia. -Nousin ja menin sinne. Tapasin hymyyn jännittyneen seuran mitä -parhaassa sovussa. Toimitin pyydetyt tarpeet, mutta Saaran silmissä oli -vieläkin jonkin asian kiilua. -- Se tahtoisi, että sinä kirjoittaisit -sen osoitteen koneella. - -Sain aiheen kehuskella Selman käsialaa ja virheetöntä kirjoitusta. -Kysyin tuon siskon osoitetta, ja vaikka kaikki olivat ihan hiljaa -Selman sitä sanoessa, piti minun kumminkin kysyä sitä toistamiseen. -Kuulin kyllä joka sanan ensi kerrallakin, mutta en voinut vastustaa -tuon omituisen yninän tenhovoimaa. - - * * * * * - -Selma oli tällöin ollut meillä jo kolmisen viikkoa. Hänen kelkkansa, -joka oli laudoista kyhätty samaan tapaan kuin lasten päreiset -leikkikelkat, riippui jossain korkealla halkovajassa, niinkuin Henrik -Hyyryläisen kauppapoikain kerjuupussit ennen maailmassa. Sieltä se -joutui vielä samoilla lumilla matkaansa jatkamaankin. - - * * * * * - -Niinkuin vanhat kunnioitetut perherouvat ja muut vanhat piikain -kasvattajat viritimme mekin Selmalle kasvatuksellisia ansoja. Hiljaa -kenenkään tietämättä tein minä K.K.H. itse alun panemalla markan -pirtin muurin otsikolle. Vakuuttelin itselleni, että tällainen teko -riippuu paljon siitä, kuka sen tekee ja kuinka sen tuloksia käytetään. -Markka sai olla siinä monta päivää, kunnes se lopulta siitä otettiin -tosi tarpeeseen. Mutta sitä ennen oli toiseen ansaan jo tarttunut. -Kyökin pöydän alla maton varjossa oli näet samallainen pyydys emännän -virittämänä ja siitä oli syötti kadonnut. Minä, joka pidän kritiikkiä -yhtenä ihmisyyden tärkeimmistä saavutuksista, en tosin hyväksynyt -koetta, joka mielestäni ei ollut tarpeeksi suojattu sivuhäiriöiltä. -Mutta tuloksen tarkistus oli sitä varmempi, sillä tytön rahapussiin oli -samalla todettu ilmestyneen yhden markan. Sen tiesi jo koko perhekunta, -johon paitsi ydinväkeä kuului Mummu ja nuori Samuli. Niin oli tehty -sekin teko... Minä aloin taas hermostua. Voimakkaaseen tapaani -huomautin, että semmoisen menettelyn kieltää laki, ja että noiden -syöttien asettamisella voidaan sotia Jumalaa vastaan. Jos nimittäin -tyttö on sattunut lukemaan Isämeidän. - -Mutta pian katosi kyökin seinän raosta kymmenenpennin lantti. Se oli -hyvin mustunut kappale ja sen vuoksi erikoisen helppo tuntea, kun sekin -taas ilmestyi Selman pussiin... Istuskeltiin kyökissä ja puheltiin -noidista ja tietäjistä, jotka pakottavat varkaan tuomaan varastamansa -tavaran takaisin paikoilleen. Mummu väitti olevansa semmoinen tietäjä -ja vakuutti, että hävinnyt kymmenpenninen kyllä pian ilmestyy. Sitä -yhteistä jännitystä, joka tästä puheesta alkoi! Ja jo seuraavana -päivänä se laukesi, sillä raha oli todella ilmestynyt seinänrakoon -pienen peilin taakse. Asia tuotiin ilmi äänekkäästi leikkiä laskien -ja varkaan menettelytapoja arvostellen, Selman mutistessa jotain, -jota ei kuultu eikä enää suurin pidetty väliäkään. Oltiin hilpeällä -tuulella. Selin seisova Selma näytti ikäänkuin kyyristyvän tuon surkean -tukkapehkonsa suojaan. - -Tuon mitättömän tyttölapsen olo alkoi yhä enemmän painostaa koko -taloa. Hänestähän olisi voitu päästä millä hetkellä tahansa, -mutta häntä ei vain lähetetty pois, ei tänään eikä huomenna. Oli -niinkuin jokin tiedoton vietti olisi johtanut meitä jatkamaan tuota -kiusallista tilaa, niinkuin Selman tielle lähettäminen olisi merkinnyt -jonkinlaista peräänantoa. Joka askeleella hänet otettiin kiinni hänen -perusvioistaan, vuorotellen, aamusta iltaan. Hän mutisi, ei osannut -mitään, ei tehnyt niinkuin käskettiin ja kielsi itsepintaisesti -kaikki vikansa. Hänen tallukkaansa tekivät epätoivoisia ponnistuksia -askarten jouduttamiseksi, mutta samalla hän laski tyhjän pannun -kuumalle hellalle tehden isohkon vahingon ja saaden emäntänsä harmista -itkemään. Itsekin hän itki. Hänessä ei enää ollut muita piirteitä kuin -vastenmielisiä. Ainakin kerran tunnissa hän juoksahti ulkohuoneeseen. -Joku oli kuullut hänen siellä äänekkäästi laulelevan. - -Minussa itsessäni oli pahin halu pitkittää tätä surkeutta. Pidin yhä -esitelmiäni siitä, kuinka opetuksen pitää olla järjestelmällistä ja -yksityiskohtiin menevää. Ennen kaikkea pitää välttää turhaa suukopua, -antaa vain käskyt selvinä ja täsmällisinä. -- Minä en pidä itseäni -erikoisen lahjattomana -- näin puhelin -- mutta olen kuitenkin kerran -omassa lapsuudessani saanut syvästi kärsiä opastuksen puutteesta. Kun -minut metsämökistä vietiin etäiseen kansakouluun, jouduin asumaan -opettajattaren luokse. Hän oli tarmokas ja tiuskea nainen, minä -erikoisen arka ja ujo lapsi. Minun käskettiin aamuisin peseytyä -kyökissä. Jo tuo sanamuoto oli minulle puolittain arvoitus ja sen -toteuttaminen sula mahdottomuus. Missä-mä siellä pesin? Silloin -aniharvoin kun kotona pestiin saunan ulkopuolella, tapahtui se siten, -että äiti toi kiululla vettä, komensi minut siihen viereen ja toimitti -itse pesun melko kovakouraisesti. Täällä ei ollut kiulua... Toinen -poika, joka myös asui koululla, sai pestä kamarissa, mutta minulle -ei neuvottu mitään. Onnettomana seisoin kyökissä, kunnes kello soi -ja pelasti minut tunnille. Lopulta minua tietysti alettiin ahdistaa, -sitten pilkata ja vihdoin uhkailla. Minä itkin, mutta en tiennyt mitä -tehdä. Miksei opettaja ensimäisenä aamuna tullut kyökkiin, ottanut -vatia naulasta, kaatanut siihen vettä, nostanut saippuaa ja pyyhettä -esiin, näyttänyt kuinka pestään, kuivataan ja sen jälkeen vedet pois -kaadetaan. Vakuutan, ettei sitä olisi tarvinnut kahdesti tehdä. Samaa -opastuksen pintapuolisuutta olen kärsinyt vielä yliopistossa... Kun -ihmiselle opetetaan uppo-outoa asiaa, ei saa edellyttää muuta kuin -hyvää halua ja hyviä lahjoja. Niihin edellytyksiin suostun kaikissa -suhteissa mielihyvin... - --- Ei sitten maailmassa mitään aikaan saataisi, jos jokaista aina -pitäisi nenästä vetää. - --- En tiedä, mutta kyllä minä olen paljon kärsinyt siitä, ettei ole -vedetty. Lienenkö sitten niin nolo luonnostani. - -Vihdoin tuli lopullisesti päätetyksi, että Selma huomenna lähtee. Tämän -päätöksen kuulin hiukan liian myöhään. Olisi ehkä jäänyt muuan ruma -kohtaus meiltä näyttelemättä. - --- No mikä nyt taas on? kysyin minä tullessani kyökkiin. - --- Kun ei tunnusta ottaneensa sitä kymmentäpenniä, ei vaikka taittaisi --- vaikka minä olen omin silmin sen sinun pussissasi nähnyt -- ja sitä -paitsi sen markan, jonka sinä otit tuosta noin, maton syrjän alta. -Kiellätkös senkin? - --- Ei suinkaan Selma semmoisia kiellä, sanoin minä teeskennellen -hyväntahtoista oikeamielistä kasvattajaa. Ethän sinä kiellä? Vastaa. - -Vastaus oli lusikkain kalistelua ja itkua. Antauduin toden teolla -painiskeluun tuon lapsen kieron luonteen kanssa. Sanoin lujemmalla -äänellä: - --- Otitko sinä sen kymmenen penniä vai etkö? Sano. - -Sama asia, itku vain kiihtyi. Minä tartuin häntä molempiin käsivarsiin -ja käänsin päin itseäni, jolloin hän kiersi kaulaansa sivulle päin -niin pitkälle kuin sai. Minun oli toisella kädellä tartuttava hänen -leukaansa saadakseni kasvot päin itseäni. Siinä minä yhä tiukemmalla -äänellä huusin, että hänen nyt oli vastattava yhdellä sanalla, joko: -_olen_ tai: _en_. Minä huusin yhä uhkaavammin: - --- _Olen_ tai _en_ -- kuuletko sinä ihminen? - -Lapsi ei voinut edes pyyhkiä silmiään, kun minä yhä pitelin -käsivarsista. Hän piti ne suljettuina, kyyneleet tihkuivat luomien -raosta punaisille poskille. Nenän pielet painuivat ylähuulta kohden, -sieraimet nyyhkyttivät. Tuo poloinen punanauha puolipitkän hiuspehkon -ympärillä herätti äitelää myötätuntoa ja sääliä. Se ikäänkuin pyysi -sanoa, että tämä onneton oli sentään tiennyt punaisen sopivan tuohon -tukkavähäiseen. - -Hän mutisi jo jotain, josta olin kuulevinani tunnustuksen tapaista. -"Kun-ma sen jo monta kertaa olen sanonut..." - --- Vai olet sanonut, kuului takaamme lukuisten läsnäolijain huomautus. - --- Yksi sana -- olen tai en, ärjyin minä. - -Hänen oli tietysti aivan mahdotonta vastata pelkällä yhdellä sanalla. -Luulen, että häneltä olisi saanut kaulan katkaista, ennenkuin se olisi -tapahtunut. Korkein saavutus oli: - --- No olen minä sitten. - -Siihen minä jätin tuon typerän yrityksen. Jatkoin sitten vielä -tuommoista mahtipontista vanhanherran puhetta: - --- Kyllä sinulla, lapsi parka, kamala luonto on. Ennen kuin sinä -olet kahdenkymmenen vuotias, perii sinut linna tai lasaretti, muista -minun sanoneen. Sinulla olisi nyt vielä aikaa koettaa päästä irti -kirouksestasi, niin kauan kuin olet lapsi, mutta tuolla tavalla se ei -käy. - -Yleensä on minulla tuosta kohtauksesta nyt jälkeenpäin sellainen -muisto, kuin olisin kiusannut jotain pienempää eläintä, joka on -joutunut ahtaaseen loukkoon. Minun pitäisi se sinne tappaa, mutta -en oikein saa. Näen sen siellä kiemurtelevan, näen pienten nisien -paljastuvan hennossa vatsanahkassa, mutta en saa siitä henkeä -kunnollisesti... - -Sen päivän sai Selma oleskella melkein niinkuin hän tahtoi; hänelle ei -puhuttu juuri hyvää eikä pahaa. Hän hääri häärimistään -- ja juoksi -ulkohuoneessa. Iltapuolella hän puita noutaessaan näkyi ottaneen -lautakelkkansa esiin. Minä, joka tuon löylytyksen jälkeen olin jättänyt -hänet niinkuin lääkäri toivottoman potilaan, näin kelkan, ja pieni -haikeuden leyhkä käväisi mielessäni. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna kun noustiin oli tee valmiina niinkuin ennenkin. Myös -olivat Selman tavarat valmiina. Juotiin teetä, oleiltiin rauhallisesti -ja vähin puhein. Syötiin sitten aamiaista, jonka jälkeen viimeinen -näytös pääsi alkamaan. - --- Niin niin, kyllä minä sen tavarat aion katsoa. Saa itse purkaa -kaikkien nähden. - -Harkitsin parhaaksi, että toimitan itse tarkastuksen. Tulin kyökkiin -niinkuin tulee se, jolla on talossa valta sitoa ja päästää. Puhuin -Selmalle tyynesti ja asiallisesti, että kun hän nyt kerran oli joutunut -kiinni pikku näpistelystä, niin oli hänen itsensäkin vuoksi parempi, -että hänen tavaransa tarkastettiin. Ettei häntä sitten syytettäisi, -jos talosta jotain olisi poissa. Nostetaan tähän pöydälle kaikki ja -katsotaan. Mitäs semmoista itket, kai sen ymmärrät, ettei sinulta -mitään omaasi oteta. - -Tavarat olivat semmoisessa suuressa pahvikotelossa, joissa -tupakkatehtaat nykyään lähettävät savukkeitaan. Aloin lapata sieltä -esiin vaatekappaleita hellävaroin ja hyväntahtoisin ilmein. Ne olivat -maailmalta saatuja, käytettyjä ja vähäpätöisiä, mutta varsin siistejä. -Niitten piteleminen ei sinänsä ollut vastenmielistä, oli kuin olisi -hellästi hipaissut mierolaiskohtalon hentoa runollisuutta. Lapseni -katselivat sanattomina siinä vieressä, ja minä ehdin ajatella ikäänkuin -pienen rukouksen, ettei heidän pikku aartehistojaan vain koskaan vieras -käsi näin joutuisi kääntelemään. - -Muidenkin läsnäolijain tunnelma oli varmaan hellänlainen. Sillä kun -kuluneen pienen silkkiliinan sisältä -- jota Selma joskus oli pitänyt -kaulassaan -- tuli esiin meidän pienimmän lapsen sukat, niin oli -katselijain äänessä lauhkeata, säälinsekaista ihmettelyä. "Mitä sinä, -lapsi parka, näillä olet aikonut tehdä? Olisitko sinä vienyt ne sille -sisaresi lapselle? Kyllä sinä nämä olisit kovin saanut, kun olisit -pyytänyt, ja saat nytkin. Ota, ota, hyvä ihminen." - -Vielä saimme kuulla tuota kummallista puhelua, jonka jonottavaa, -katkonaista nuottia niin usein olimme ihmetelleet. Hän ei ollut -noita sukkia ottanut, ne olivat jollakin tavoin sinne liinan sisään -joutuneet. -- Voi voi... - -Vihdoin tuli esiin ruskea paperikäärö, jonka havaittiin sisältävän -neljä silliä. Samanlainen säälin sekainen huudahdus seurasi tätäkin -löytöä. "Kyllä minä sinulle, lapsikulta, olisin evästä laittanut, ei -sinun niitä olisi tarvinnut salaa ottaa." Sillit oli Selma puolestaan --- taas tuota samaa joninaa -- saanut edellisestä paikasta lähtiessään -eikä ollut muistanut ottaa niitä pois. "Älä ole noin lapsellinen. -Kuinka neljä silliä voisi kuukauden ajan paperikäärössä pysyä noin -tuoreina?" Minä puolestani tutkin niiden käärepaperia ja havaitsin, -että se _ei_ ollut samaa kuin se, jossa meille vastikään oli noita -arvon kaloja tuotu. Pudistelin kriitillisesti päätäni: en pitänyt tätä -kohtaa täysin varmana. - -Niin oli kumminkin sitten se kohta ohi. Mutta minulla oli vielä omat -kohtani varattuina. Käväisin poissa ja palasin takaisin kädessäni sata -markkaa, jotka annoin tytölle -- tai laskin pöydälle, kun hän yhä -itkuissaan viivyskeli pesupöydän vaiheilla. "Sinä saat nyt tämän sata -markkaa, vaikka sinä olet varastellut markkoja ja kymmenpennisiä ja -tehnyt aikanasi enemmän vahinkoa kuin työlläsi olet ansainnut. Mutta -sinä saat nähdä, ettei sinun raukan kustannuksella kukaan hyötyä tahdo." - -Sitten minä menin taas pois ja palasin takaisin mukanani kuitti, -johon hänen piti kirjoittaa nimensä. "Se on sitä varten, ettet sinä -saa sanoa, ettet ole meiltä mitään saanut." Ja hän kirjoittikin -vakavasti ja estelemättä. Sitten siinä vieläkin puhuttiin joukolla -viisauksia ja minä menin taas pois ja palasin mukanani todistus, jossa -sanottiin, että Selma Kujala oli tuon sata markkaa minulta saanut, -"kahtena viidenkymmenen markan kappaleena, mikä täten epäilysten -välttämiseksi todistetaan". Nimi ja arvo. Kaikki kirjoitettuna sillä -samalla koneella, jolla hän kerran pyysi minua sisarensa osoitetta -kirjoittamaan. -- Oi Herra, kuinka syvälle sallit sinä typeryyden ja -narrimaisuuden pirun ihmistäsi painaa. - -Näytäntö oli täten lopussa ja me pysyttelimme paremmin niinkuin sivulla -päin varsinaisen lähdön hetkellä. Kyökin ovelta hän huusi hyvästit. - -Siellä se sitten meni tyttönen Selma Kujala pipolakkeineen, -kelkkoineen, tumppuineen, myttyineen, niinkuin lasten kuvakirjasta -leikattu kultainen lyllerö. Emme me sitä menoa niin erikoisesti -katselleet, mutta satuimme kumminkin itse kukin näkemään, kuinka -hän hiljakseen eteni, sulia paikkoja vältellen, tuonne päin, -tultuaan täsmälleen saman näköisenä kuukausi sitten tuolta päin. Kun -lähtötunnelma oli meidän mielistämme haihtunut, tuntui siltä kuin olisi -talon ilma jollakin tavoin puhdistunut, jokin nuhrainen nietos loppuun -sulanut. Ja me elvyimme lopullisesti, kun parin päivän päästä joku ämmä -tiesi Selman kirkolla mennessään puhelleen, "ettei hän viitsinyt siellä -olla, kun ei annettu vaatettakaan muuta kuin pahanpäiväinen esiliinan -rippunen, vaikka jo kuukauden työssä olin." Olimme sittenkin voittaneet -tuon häijyn mustahiuksisen mutisijan. - - - - -LUMITUISKU - - -Kuuden vuoden ikäinen ihmistyttö, joka nyt sattumalta istuu yksin -pesässään, isänsä pirtissä, tuntee tällä Jumalan ilmalla olevansa -jonkun häntä itseänsä verrattomasti väkevämmän asian keskellä, lopulta -sen puristuksessa. Hän istuu siinä kuin koulussa saamassa mestarilta -oppia koko elämänsä iäksi. - -Luonto on valinnut soveliaan hetken näyttäytyäkseen auliille -oppilapselle semmoisena kuin on -- suuri taivaan kokoinen, hiukan -vähämielinen ja kuuro olento, joka ei osaa puhua, vaan jylisee ja -huohottaa, ryskää ja raivoaa, on välillä vaiti ja joskus hymyilee. -Silmä ei sitä näe katsoen, mutta mieli näkee sen katsomatta, kaikkialla -pään päällä ja takana. Vaikka se ei puhu, on sillä omat mielihauteensa -niinkuin kuuromykällä, ne tulevat ilmi arvaamattomina tekoina. Ei -tiedä, mistä ja koska se on suuttunut ja hirmustunut, mutta siltä -tuntuu, että sillä silloin on mielessä kaikki ihmisen tekemä paha, -eivätkä viisaimmankaan sovittelupuheet auta. Ei isäkään voi sille -mitään, vaikka isä on niin paljon parempi ja vanhempi kuin monet pahat -ihmiset. Äiti-vainaa selvästi pelkäsi ja haki virsikirjan, kun ukkonen -räjähti pirtin päällä isän poissa ollessa -- saman virsikirjan, josta -luettiin ja veisattiin silloin, kun äiti-vainaata itseä lähdettiin -viemään kirkon hautaan... - -Lapsi istuu nyt yksin pirtissä sivuakkunan pielessä ja katselee -suuripiirteistä lumituiskua. Pirtti on siinä perimmäisessä sopessa, -kun suuren kylän vainioalue tunkeutuu yhdellä kulmallaan metsäalueen -sisään. Eivät sinne kaikki tuulet sovikaan eikä pahimmin tämäkään, -mutta valtavat lumipyörteet saapuvat kumminkin aavoilta vainioilta -siihen asti, missä metsä ja mökki nurkkineen ne pysäyttävät -ihmeellisiksi kuvioiksi, joita ihmissukkeluus ei voisi jäljitellä. -Taitaa olla jo keskipäivä, mutta lapsesta tuntuu siltä kuin yhä olisi -sama hetki, jona hän heräsi. Jo silloin oli huoneessa tämä sama -valkoinen valaistus, viileä ja varjoton olo, johon ei voinut oikein -loppuun asti herätä. - -Ulkona riehuu yhä sama hullaantunut lumi. Se näyttää aikovan tehdä -jotain aavistamatonta pahaa: on kuin saapuisi tietä pitkin se juopunut -mies, joka kerran riiteli isän kanssa. Ja isä on poissa, joka aamu -hän on poissa, kun lapsi herää. Koko päivä on ainakin niinkuin pientä -tiedotonta jännitystä sen johdosta. Mutta tämmöisenä päivänä on aivan -erikoinen sävy isän tutuissa esineissä, ne näyttävät kaikki hiukan -avuttomilta, niinkuin kuuluisivat vainajalle, tervatut saappaat -orsilla, lakki ja takki ovensuunaulassa. Niinkuin raivoava myrsky -olisi jollakin tavoin hävittänyt isän jo aikoja sitten, nuo vähäiset -kappaleet vain ovat jääneet tänne. Kaikki sen jo tietävät ja sen tähden -nyt onkin tämmöistä. Onko enää Ainuakaan? Ainu lähti kirkolle aamulla, -siitä on jo käsittämättömän pitkä aika. Aivan varmaan häntä ei enää ole. - -Ja lapsi ikäänkuin tulee tajuihinsa jostakin pitkästä mielen häireestä. -Yksinhän hän on aina ollutkin, isä ja Ainu ovat olleet jotain unta, -joka nyt herättyä kauhistaa. Ainu on hänen sisarpuolensa, niin hän on -usein kuullut sanottavan ymmärtämättä mitä se on. Nyt hän sen ymmärtää, -se on tätä tämmöistä... Ainua ei ole myrsky vienyt, se liikkui aamulla -täällä pirtissä ja lähti sitten. Se lähti pakoon tätä ilmaa ja pääsi -jonnekin, jossa nyt on, ehkäpä kesässä jossain... Mutta isän oli myrsky -silloin jo vienyt ja minut se salpaa tänne --. Ainu tiesi sen kaiken ja -lähti, tuota tietä... - -Samassa myrsky nostattaa kaikkein korkeimman ryöppynsä juuri tien -kohdalle, niinkuin olisi lapsen ajatusta seurannut ja raivokkaasti -myöntäisi, että niin on asia, luulitko toisin olleen? Lapsen silmät -seuraavat tapausta rävähtämättä, pilvi liikkuu pirtille päin ja -kiertyy navetan edessä äkäiseksi kiemuraksi. Se näyttää katoavan -kinoshirviön suuhun, jonka lapsi nyt vasta huomaa. Äsken siinä oli vain -lunta, nyt siinä on pedon kita. Se pääsi siihen vaanimaan sillaikaa -kun hän ajatteli ajatuksiaan, se on kuin suuren kalan pää avoimine -suineen, jonka pohjaa ei näy, vain varjoisa leveä rako. Lapsi katsoo -katsomistaan. Ei ole enää kysymys isästä eikä Ainusta -- ne kuuluivat -johonkin hyvin etäiseen, tyveneen säähän -- vaan siitä, kuinka kauan -hän voi istua tässä penkillä ja katsoa tiukasti tuonne. Taakseen -pirttiin ei uskalla katsoa -- sitä juuri odottaa tuo levenevä lumikita, -joka on vieläkin pahempi kuin myrsky, koska se niin vihaisesti nielaisi -sen kaikkein suurimman lumipyörteen. Se on nyt ainoa paha, myrskykin -ikäänkuin asettuu lapsen puolelle yrittäen yhä uusilla tupruilla -peittää hirviötä. Kun ei vain alkaisi hämärtää. Lapsi tajuaa, että niin -tulee käymään, että tähän tuijotukseen liittyy vielä isän odottaminen, -jonka tietää toivottomaksi. - -Tämä ennakkoaavistus tuo lapsen kasvoille kuivan itkun väänteet. Hän -kuulee siihen, kuinka kissa, jonka hän on vallan unohtanut, nousee -makuultaan uunin otsikolta, hyppää alas ja alkaa kohta maukua ulos -päästäkseen. Mutta taas kiertyy suuri ryöppy kitaan eikä lapsi uskalla -hievahtaakaan, hän luulee juuri huomanneensa ensimäisen iltahämyn -väivähdyksen -- ja eikö lumikita jo tullut lähemmäksi sillaikaa, kun -hän kuunteli kissan liikkeitä? Mieli taistelee kauhun kanssa ja silmä -tähtää yhä kiinteämmin navetan edessä kasvavaan kinoskuvioon, jonka -teräväharjainen pyrstö jo ulottuu kauas vainiolle. Silmä rävähtää -harvoin ja silloin aina hämy käyttää tilaisuutta vahvetakseen. - -Ja hämylle on antauduttava. Se on niin mahtava, ettei kaukaisinkaan -mielen kolkka kuvittele siltä pelastuvansa, kun se laskeutuu suurena -ja sumentavana, siirtäen hyvin nopeasti entisyyteen aivan äskeisetkin -asiat. Eikä hämy sittenkään olekaan vihainen ja tiukka niinkuin oli -lumituisku, se tulee tulemistaan lempeänä ja pehmoisena, ja ennenkuin -lapsi huomaakaan kuiskuttelee se jo silmien uupuneelle katseelle mielen -parhaita muistoja. Näinä hetkinä juuri äitivainaa hääri navetassa ja -lapsi oli yksin turvallisesti pirtissä maitoa odottaen. Yhdessä kissan -kanssa, joka nukkui muurin otsikolla. - -Kissa naukaisee nytkin ja lapsi vavahtaa, entisyyden kuvitelma oli -tullut liian lähelle. Ei hän sittenkään uskalla mennä sitä päästämään. -Aikansa nau'uttuaan se herkeää laimeana lattialle istumaan ja jää -vähitellen lapsen jännityksen ulkopuolelle, säilyen vain heikkona -tietoisuutena sillaikaa kun silmä taas hakee turvaa hämystä, tästä -tämän illan hämystä. Se yhä varttuu ja niin siinä lopultakin käy, että -lapsen jännittynyt tuijotus hänen itsensä huomaamatta väsähtää ja -lientyy. Lumipedon piirteet ovat himmenneet, sen peloittava olemus on -haihtunut, se on kuin työstä päässyt päiväläinen, raukea ja tahtomaton. - -Juuri hiukkasen on hämyssä vielä jännitystä, kun se aavistuttelee -omia asioitaan, joita lapsen ei tarvitse muuta kuin sen tuudittavasta -hyminästä kuunnella, ei ajatella eikä pelätä ollenkaan. Kissa on -hypännyt viereen penkille istumaan ja on tällöin jo oivallinen toveri, -tuttu, lämmin ja kotoinen. - - * * * * * - -Hämyä kuunnellen tyttölapsi viipyy paikoillaan. Hän näkee Ainun -haamun tulevan pihassa, mutta se ei häntä erikoisemmin havahduta, -vaikka tuntuukin viehättävän. Kissa kiiruhtaa ovelle Ainun tullessa. -Jo näkyy pihassa toinenkin haamu: isä palaa työstä, otetaan tuli -lamppuun ja alkaa se oikea ilta, johon isäkin kuuluu. Isä sanoo, että -siellä on lumi muuttumassa vedeksi, mutta kyllähän onkin ollut aika -pirstinkiä tämän päivän. Isä puhelee lapsilleen ilmoistakin, kun ei ole -parempiakaan puhekumppaneita. - -Kuusivuotiaskin käväisee vielä pihalla, kun jo on pilkkopimeä. -Hän antaa päivällisten kauhujen lähestyä tajuntaansa viehättävinä -jälkimaininkeina; on sitä suloisempi sitten juosta pirttiin ja -siellä kerätä kengistään nuoskeata lunta pieniksi palleroiksi, -leikkilumipalloiksi. - -Seuraavana aamuna paistaa aurinko, ja lumi on aamuyöstä hiukan -kahertunut. Navetan eteen tullutta hirviön kitaa voi nyt uutena päivänä -ja aivan uudessa olossa mennä vierestä katsomaan. Voi hakea sisältä -jonkun lelunkin, sovittaa sen sinne mukavaan rakoon lumikatoksen alle -ja sitten juosta pirtin ikkunasta katsomaan, kuinka se on siellä... -Luonto ei näyttäydy tänään erikseen. Se on taas samaa kuin elämä. - - - - -LAPSEN SURU - - -Nelivuotias hyvänviihteinen poikalapsi herää aamulla onnellisena -huolimatta siitä, millainen edellinen ilta on ollut. - -Eilisilta -- se on pitkän unen aikana kiitänyt tietoisuudesta sinne, -missä jo ovat kaikki entisetkin elon päivät, syntymän jälkeiset ja sen -edelliset. Kun lapsi avaa silmänsä, osuu siihen eilistä kirkkaampi -auringon säde, joka tullessaan on kiitänyt myriadein ruoho- ja -lehtisilmujen yli tehdäkseen yhdessä elpyvän alan kohdassa pienoisen -taikateon nuoren ihmissilmän hermokalvolla. Vaikkei poika paljoa -muista eilistä, niin tuo ensimäinen sädekiihto jo sanoo hänelle -kaiken: että tämä on etääntyneen eilispäivän lisääntyvää jatkoa, -silmuineen, lintuineen, lämpöineen... Veren kulku vahvenee, muutamalla -sykähdyksellä valtimo on kohonnut eloisaan päivävauhtiinsa. Samalla -pää nousee tyynyltä, uroksenalku vääntyy istualleen, silmäluomet -painuilevat hitaasti ja pieni käsi pyrkii paidan alle kyhnyttämään. - -Kaikki näkyväinen kelpaa esineeksi aistinten leppoisalle hurmalle ja -johteeksi orastavan sielun mystiikalle. Pirtin lattialla on punainen -keinutuoli ja sen selustimella jokin vanhan Riikan vaatekappale. Mutta -vaate on valahtanut kummalliseen asentoon, siinä on suuri ihmisenpää -pitkine nenineen ja hassun kuperine leukoineen. Se olla jämittää siinä -vain vaikka kuinka kauan katsoisi, ja vähitellen luulee saavansa -selville mitä sillä on mielessä. Se nauraa yhtäältä, mutta toisaalta -näyttää siltä kuin se olisi kovin kipeä... Silmät painuvat lopulta -harilleen sitä katsellessa. Ja harittava katse näkee toisen sängyn -puolessa toisia asioita. Sieltä näkyy syy, miksei kukaan vielä ole -kiinnittänyt huomiota poikalapsen heräämiseen. - -Kun poika odotti huomiota, odotti hän sitä vanhalta Riikalta, jonka -pää tuhansine kasvoryppyineen ja syvälle mytistyneine suineen aina -oli valmis hyvään muikeaan hymyyn lasta kohden, varsinkin aamuisen -heräämisen hetkellä. Riikalla oli aina tasainen kiire ja hänen -toimeliaisuutensa oli vakavaa, mutta hymy seurasi aina mukana niinkuin -jokin soma hepene. - -Hän puki pojan aamuisin ja antoi sille korttelin tuoretta maitoa. - -Mutta nyt sai poika pitkänkin hetken istua ja räpytellä silmiään ja -Riikan kasvoilla pysyi silti hymytön vakavuus. Poika saa nähdä, kuinka -Riika nostaa istualleen toisessa vuoteessa makaavaa tuttua olentoa. -Sekin on kyllä lapsen tavallinen aamunäky. Jossakin tietoisuuden -äärimmillä rajoilla on se aika, jolloin tuo sängyssä makaava olento -käveli ja liikkui, lypsi ja lakaisi, torui ja hyväili. Silloin oli -lunta ja päreitä ja isä teki päreistä hönkämyllyn, joka varrestaan -tuettiin tallukkaalla muurin otsalle ja kieppui siinä itsekseen koko -päivän, kunnes kissa sen pudotti sinne lattialta hypätessään. Miksei -enää tehdä hönkämyllyä eikä panna lamppuun tulta, vaan naurahdetaan, -kun lapsi sellaista kyselee? Riika sanoo, että nyt nähdään ilman -lamppua ja tarjetaan ilman pesän hönkää, mutta mitäs ne tähän kuuluvat? -Riika ei ollut täällä silloin, siitä se johtuu. Silloin oli äiti, -tuo joka makaa sängyssä ja tuntuu vieraalta siellä ääneti maatessaan -ja melkein pahalta, jos hän sieltä jotain sanoo lapselle, hiljaa -ja huohotellen. Lapsen on ikävä, kun joskus pitää jäädä tuon äidin -kanssa kahden kesken. Riika on hyvä. Lapselta pääsee itku, kun Riika -joskus kiireen kaupalla käväisee kotonansa. Sillaikaa pyrkii äiti aina -puhelemaan ja tahtoo vuoteensa viereen hivelläkseen lapsen hiuksia. -Korkealla hyllyllä on Riikan virsikirja, jonka hän toi tullessaan tänne -kauan sitten, silloin kun isä sen haki ja äiti rupesi makaamaan. Sen -virsikirjan välissä on hopealla päällystetty nelikulmainen pahvilappu -ja siinä enkelinkuva. Riika ei anna sitä pojalle ikiomaksi, mutta -joskus hän antaa sen lapselle katseltavaksi, kun on mukava päivän hetki -ja äiti nukkuu hiljaa hossaten. Mutta kun Riika lähtee kotiinsa, on -kuva koko sen ajan saamattomissa. Ja kun Riika illalla palaa, ei kuvaa -taas muistakaan pyytää. Elämässä on silloin reipas sykähdys. Äitikin -puhuu vuoteestaan niinkuin hiukan hauskemmin... - -Mutta nyt tänä aurinkoisena aamuhetkenä on keinutuolin selustalla -Riikan iso liinanen muuttunut hassuksi päänkuvaksi eikä Riika hymyile, -vaikka poika herää. Riikan nostaessa huohottaa äiti kiihkeämmin kuin -koskaan ja Riika näyttää neuvottomalta: äidin lääkeastia on kaukana, -ei ylety sitä toisella kädellään ottaa toisen tukiessa äitiä. On tämän -asumuksen tavallinen aamutilanne, mutta sittenkin tavaton. Lyhyen -hetken tuntuu lapsesta siltä, että vanha Riika on siirtynyt äidin -puolelle eikä ole enää hänen Riikansa, joka pukee, syöttää ja antaa -katsella hopeakuvaa. - -Hetket odoteltuaan näkee lapsi vihdoin Riikan selvittelevän hänen -housujaan ja sitten lähestyvän häntä. Mutta vieläkään ei Riika hymyile -ja hänen pukemisensa on hätäistä, ei hyväilevän kiireetöntä kuten -tavallisesti. Ja kun hän on saanut puettua, ei aamumaitokaan ole -kunnossa; poika saa siinä uneliaana odotella, kun Riika lähtee sitä -hakemaan. Ja kun hän juotuaan tapansa mukaan pyrkii ulos mäkeen, on -Riika sen suhteen kummallisen huomaamaton. Lapsi saa ilman mitään -varoituksia mennä porstuaan ja pihamaalle uuden päivän lämpimään -laajuuteen poimimaan talvikin lehtiä ja hätyyttämään varpusia. - -Mutta eräällä hetkellä ilmestyy Riika kuistin ovelle ja huutaa lasta: - --- Tule pian pirttiin, äiti taitaa kuolla ja tädin täytyy mennä -hakemaan isää talosta. - -Poika seisoo liikkumatta paikallaan kädessä jokin kuiva korsi. - --- Tule pian nyt, toistaa Riika ja lähestyy nopeasti lasta. Lapsi itkee -ja kompuroi jaloillaan, kun vanhus sitä taluttaa. -- Ole hiljaa nyt, -ettei äiti kuole, supisee Riika. -- Täti käy kiiruusti hakemassa isän -kotio, ole sinä koreesti pirtissä se aika. - -Hämääntyneenä lapsi nyyhkyttää eikä ymmärrä mitään, ennenkuin Riika -on kadonnut ja lukinnut oven. Lapsen ympärille jää hiljaisuus, jota -hallitsee sairaan huohotus. Kello käy. Aurinko yhä sädehtii. Poika -seisoo oven puolessa. Tämä näin seisahtanut hetkinen on varmaan ainoa, -joka jää pojan mieleen koko tältä aikakaudelta. - -Nyt sairas huiskuttaa kättään ja yrittää ääntää. Lapsi tajuaa asian -vaistollaan: äiti tahtoisi häntä lähemmäksi. Jo kuuluukin selvästi: -"Tule rakas lapsi." Mutta äiti ei voi nähdä poikaa siihen, missä tämä -seisoo, ja vaistomaisesti poika on ihan hiljaa niinkuin tahtoisi -uskotella, ettei hän siinä olekaan. "Tule rakas lapsi tänne", ääntää -äiti uudelleen ja huohottaa kiivaammin, mutta poika pyrkii hiljaa -ovelle päin tarttuen jo ripaan. -- Ai-ai-ai -- valittaa sairas. Kello -käy, päivä sädehtii. - -Pojalla on se vaisto, että hänen on oltava ihan ääneti ja liikkumatta, -vaikka kuluva aika, kun tuolla iällä noin joutuu katsomaan sitä päin -kasvoja, tuntuukin kammottavalta. Sairaan äännähdyksiin ja heikkoihin -liikkeisiinkin tulee yhä kammottavampi sävy. Silloin kuuluu oven takaa -kopeloimista. Isä tulee sisälle yksinään rientäen, Riika on jäänyt. -Pojan kasvot uskaltavat taas vääntyä itkuun, hän kaipaa Riikaansa ja -pyrkii ulos. Mutta isä, joka luulee lapsen äitiään itkevän, taluttaa -häntä kädestä äidin vuoteen viereen, jolloin lapsi parkaisee ääneensä. -Tällöin sairaan silmät aukenevat ja hän ääntää selvästi: "Jumala teitä -kaikkia siunatkoon", ojentaa kätensä ja alkaa nytkähdellä. Kun vanha -Riika hengästyneenä astuu pirttiin, heristää isä hänelle kättään. -Hiipien lähestyy Riika vuodetta. Kaikki on lopussa, mutta lapsen -epätietoisuus on korkeimmillaan. - -Nyt itkevät isä ja Riikakin. Poika vaistoaa, että tavaton -avuttomuudentunne on vallannut koko maailman, isänkin kesken päivää -pihkaisissa työvaatteissaan. Lapsi puristautuu lujasti kiinni Riikan -hameisiin, joiden ystävällisen tuoksun hän niin hyvin tuntee. Kun Riika -sanoo, että pojun äiti nyt kuoli, meni taivaaseen Jumalan tykö pojua -odottamaan, saa hän vastineeksi yhä kiihkeämmän puristuksen. Lapsi -tajuaa, että tämän tapauksen kohtalokkain seuraus on Riikan poismeno, -kun äiti rupesi olemaan noin hiljaa; ei pyydä mitään eikä tarvitse -"vastustamista". - -"Älkää menkö Riika pois", sanoo lapsi itkunsa seasta, "antakaa maitoa." - - * * * * * - -Isä istui yhä puhumatonna äidin vuoteen vieressä; oli niinkuin he -olisivat siinä yhdessä jotakin katselleet tai kuunnelleet. Riika -liikahteli pirtissä, mutta ei puhutellut isää ja kuiskasi jotakin, -johon isä päätään kääntämättä nyökkäsi. Sitten Riika tuli pojan luokse -ja supatti sille: - --- Täti vie sinun nyt Kulmalan tätiä katsomaan. Tuletkos? Poika lähti, -kun Riikakin tuli. Isä jäi yhä istumaan äidin pään viereen. - -Kuimalaisilla oli omat elämänkiireensä, arkipäivänä. Ensin poikaa -Riikan lähdettyä katseltiin ja puhuteltiin, niinkuin ainakin ihmistä, -jonka äiti on kuollut, mutta sitten hän sai olla töllöttää yksinään. -Ensin hän pyrki katselemaan ikkunasta polulle, jota Riika oli mennyt -luvaten pian tulla noutamaan hänet takaisin. Uskalsi jo hypätä -penkiltäkin ja katsella lähemmin. Pirtti oli vielä aurinkoisempi kuin -kotipirtti ja ikkunoilla oli enemmän kukkasia. Kulmalan emäntä toi -suuren tuoreen voileivän ja supatti, että osaatko sinä itse avata -nappisi ja sano tädille sitten jollet osaa. - -Kulmalan emäntä sai monta kertaa lohdutella poikaa ja vakuutella, että -äiti nyt on taivaassa, tuota ihmeellistä tämänpäiväistä vakuuttelua, -jonka tarkoitusta poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Tuleeko Riika jo pian? -sehän tässä oli pääasia. Että pääsisi taas elämään niinkuin ennenkin. -Onneksi tämä oli näin aurinkoinen ja hyvä pirtti, eikä täällä ollut -äidin sänkyä. Pahat aavistukset vain pitivät pienen kiehkurapään silmiä -totisina, kun hän keskipäivän pitkät tunnit nyhjäili Kulmalan pirtissä -penkin ja sängyn päädyn vaiheilla. - - * * * * * - -Maa ja ilma on iltapäivän paisteesta kylläisimmillään, kun kujaa -pitkin menee isä poikineen. Mökkien ikkunoista katselevat vaimojen -silmät liikutettuina heidän menoaan, kuinka pieni tämänpäiväinen -orpo urhoollisesti käydä naputtaa isänsä käsipuolessa kuivahtaneella -tiellä. Puolimatkassa ottaa isä lapsen käsivarrelleen. -- Ei ole enää -äidin syliä silläkään laps'paralla, sanovat hentomieliset katselijat -nautiskellen omasta tunteestaan paljon enemmän kuin lapsen osaa surren. - -Mutta asianomaiset ovat sillä välin päässeet omaan pihaansa, jossa isä -vähän ennen portaita laskee poikansa maahan. Poika huomaa pellolla -sängyn ja oljet, niihin paistaa häikäilemättä aleneva aurinko. Ja -pirtin ovi on lukossa. Missä on Riika? Katse etsi totisena isän -katsetta, mutta isä tulee vain katsomatta ja avaa oven avaimellaan. -Onko nyt Riika pirtissä lukkojen takana ja missä on äiti, kun sen sänky -on pellolla? Eiväthän ne niin pian voi tuonne taivaaseen päästä. Siellä -on vain Ville-vainaa, jota hän ei ole koskaan nähnytkään. - -Pirtissä on kumminkin äidin sängyn tila tyhjä eikä Riikaa näy missään. -Lapsi astelee ihmeissään entisellä sängyn paikalla eikä ymmärrä mitä -tämä tämmöinen on, kun isä itse laittelee pöydälle syötävää. Ollaanko -ollenkaan kotona? Missä Riika on? Onko isä yhtä hyvä kuin Riika? - -Isä sanoo vain, että Riika meni kotiinsa käymään -- kyllä se sieltä -pian tulee, mutta ei sano koska se tulee. - --- Missä äiti on? - --- Äiti kuoli ja vietiin pois, vastaa isä. Miehen ääni värähtää sen -tähden, että hän sanoo sen omalle lapselleen. - --- Miksei äitiä enää auteta? - --- Ei äitiä tarvitse enää auttaa, äiti on taivaassa, siellä missä -Villekin. - -Kahdenkeskenolo oman pienen pörröpäänsä kanssa tässä huoneessa lientää -lopulta miehen sydämen kokonaan. Vesi valuu hänen silmistään ja hänen -on kiireesti ryhdyttävä jotakin toimittamaan, ettei lapsi näkisi hänen -tilaansa. - -Lapsi aavistaa sen kumminkin, ja kun päivä ehtii yhä pitemmälle -iltaan, tulee pojan yhä kiihkeämpi ikävä jotakin, ei tiedä mitä. -Maatamenon aika lähestyy. Nyt pitäisi olla Riika antamassa iltamaitoa -ja riisumassa. Isä lähtee itse lypsämään ja käskee pojan olla kauniisti -pirtissä, katsella navetalle päin, niin on hauskempi. - -Mutta kun isä on vasta puolilypsyssä, kuulee hän lapsen tulevan -navetalle kompastellen ja itkien. - --- Missä minun Riikani on? huutaa lapsi. - -Tyyntyneenä surussaan isä nostaa pojan navetan puolelle ja saa -miten kuten lypsetyksi loppuun. Lehmän jälkihoito jää niin ja näin, -kiiruhdetaan sisälle. Maito tyynnyttää lasta hiukan, niin että isä saa -hänet riisutuksi. Kun hän on jo paidallaan, tulee mieleen jotakin: -hän kapuaa alas isän sylistä ja menee tiettyyn paikkaan katsomaan -kirjaansa, jonka hän on tänään kokonaan unohtanut. Se on vanha -puhelinluettelo, jonka isä joskus on tuonut talosta. Kun poika sitä nyt -selailee, putoaa sen sisältä vanhan Riikan hopeaenkeli. Se on nyt ilman -Riikaa lapsen käsissä, vapaasti, ihanasti. Mutta liikutuksen väre käy -taaskin läpi isän sydämen. - -Kun lapsi on tasaisen ilon vallassa, on sitä helppo ja hauska asettaa -makuulle. Kun sen hengitys jo on tullut syväksi ja tasaiseksi, on -vanhemman ihana viivähtää sen vuoteen vieressä, varsinkin näissä -oloissa, jotka tässä huoneessa nyt vallitsivat. Hopeaenkeli oli somasti -lapsen kädessä kasvojen tykönä. Oli niinkuin olisi tyrkännyt kaunista -kuvaa, kun isä sen siitä irroitti ja laski hyllylle. Sehän olisi -kumminkin yöllä nukkuessa pahoin mytistynyt. - - - - -TYHJÄ KOTI - - -Muuan nuori tamperelainen pariskunta vietti jo neljättä kesäänsä -paikkakunnalla -- tai rouvahan sitä täällä paraiten vietti, herra kävi -vain sunnuntaisin. Pariskunta oli omassa lajissaan hyvin tyypillinen. -He eivät kuuluneet herrasväkeen siinä mielessä kuin herrasväki -itse sen asian käsittää, mutta kaupunkilaisia he olivat niin perin -pohjin, ettei heissä varsinaisten ehdottomien ruumiintoimintojen -ulkopuolella juuri ollut mitään, minkä he olisivat tunnustaneet -olevan niinkuin maalaisilla. Herrasväkeäkin he olivat, ainakin rouva, -omasta mielestään. Kun heillä ensimäisenä kesänä oli mukanaan Lempi, -kahden-kolmentoistavuotias tytönkuvatus, niin neuvoi rouva sen -kysyttäessä vastaamaan: -- Minä olen Lehtisen herrasväen palvelustyttö. - --- Soo, soo, sanoi siihen kysyjä, pystyvatsainen talonemäntä. -- Mikä -virka sillä teidän herralla on? - --- Sillä on semmoinen pienempi puuteollisuusliike, vastasi tyttö -sillä suopean vaatimattomalla tavalla, jolla oli kuullut rouvansakin -vastaavan. Emäntä ei siitä vastauksesta tullut sen viisaammaksi, -enempää kuin jästileivästäkään, jota tyttö kysyi ostaakseen. Mutta -emäntä puhutti muuten tyttöä huviksensa. - --- Mitäs se rouva palvelustytöllä tekee, kun ei lapsiakaan ole? - --- Kun koti on sittenkin niin tyhjä, vastasi tyttö jälleen rouvansa -sanoilla ja äänellä. - --- Höh, pääsi emännältä, kyllä-mar se sillä iällä vielä täyttyä ehtii. -Ja kellä sen paremmat päivät on kuin lapsettomalla. - - * * * * * - -Mutta sepä koti ei täyttynyt; vuodet menivät, mutta lasta ei tullut. -Ihanina kesäiltoina rouva istuskeli yksinään luonnon helmassa soittaen -mandolinia ja laulaen värjyvällä äänellä tunteellisia lauluja. Hän -kaihosi ja kaipasi elämäänsä luonnollista sisältöä, ja kun herra taas -lauantai-iltana tuli, niin oli hän vallan pääsemättömissä rouvansa -hyväilyjen ja suudelmien tähden. Lopulta rouva alkoi laskea suudelmien -lukua ja pääsi jo ennen illallista naurettavan suureen summaan -- ja -monta, monta oli jo ennen kuin laskemaankaan rupesin, eikös ollutkin, -kulta? - -Herra vain koetti suojella ihka uutta olkihattuaan vierimästä rapakkoon. - -Ei rouva muutenkaan jäänyt kädet ristissä odottamaan onneansa; hän -kyllä haki apua sekä ylhäältä että alhaalta. Kaupungissa hän puhutteli -lääkäriä ja maalla lyöttäytyi läheiseksi pyykkimuijan kanssa, jolla oli -viisi lasta, toiset jo ansiokykyisiä. Muija lasketti semmoista leikkiä -kuin häneltä sopi odottaa, mutta rouva sieti sen mielellään, sillä hän -ihaili kovasti Iitaa hänen terveitten lastensa vuoksi. Kahvipannun -ääressä tahtoi hän kumminkin Iitalle osoittaa teoreettisia tietojaan -äitiyttä koskevissa asioissa. - --- Juu, mutta niin sanotaan Stephenssinkin kirjassa "Nainen ja -avioliitto", ja se on oikein luotettava teos. - --- Jaa, en minä avioliitosta tiä, huusi Iita nauraen. En minä o' -liittoja tehny', mutta kyllä mun lapseni vissiin on luotettavia teoksia. - - * * * * * - -Vaimon olo tuli lopulta miehelle niin rasittavaksi, että hänkin meni -lääkäriin; ei muuten, mutta neuvotellakseen, miten vaimon hermostoa -voitaisiin korjata. Lääkäri lausui vakaumuksenaan, että parasta olisi -ottaa omakseen joku turvaton lapsi, mieluimmin aivan pieni, jonka -hoitaminen tuottaisi rouvalle tarpeellista tyydytystä. Katsoo vaan, -että lapsi on terve ja ettei tule mitään perinnöllisiä ikävyyksiä. Tämä -neuvottelu aiheutti erään piikatytön pojalle aika riepoituksen, josta -se kumminkin lopulta terveenä selvisi ja elää vieläkin punaposkisena -lupaavana miehenalkuna isovanhempiensa kotona. - -Rouvan herralla, Lehtisellä, ei ollut paljoa taipumusta haihatteluun; -hän oli oikeastaan "roosallinen mies", kuten rouva sanoi, kun -vieraitten nähden pyrki häntä hyväilemään. Hän tiesi varojensa -riittävän yhdelle lapselle ja niin hän kertoi vaimollensa lääkärin -sanat, mutta pidättyi viisaasti ilmaisemasta omaa kantaansa. - --- Kyllä se oma olisi sentään niin paljon rakkaampi, sanoi rouva -syvissä mietteissään. - -Mies hymähti, mutta kipinä oli kumminkin viskattu. Varmuuden vuoksi -kävi rouvakin vielä saman lääkärin luona ja kyseli kyselemistään, -kunnes lääkäri ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja toisen käden -liikkeellä ilmaisi, ettei se mitään maksa. - -Kevät oli jo pitkällä, kohta taas oli muutettava maalle. Tuttu -talonemäntä poikkesi kaupungissa käydessään herrasväen luokse ja -kertoili paikkakunnan asioita, muun muassa että sillä Hiljalla, sillä -koreaäänisellä tytöllä, joka heillä viime suvena palveli, oli nyt -kanssa pikkuinen. Poika se oli ja nätti poika olikin. Siitä herrasväki -saisikin itsellensä vauvan, kun ei ole kuulunut omasta kohden... - -Tuskin oli emäntä poistunut, kun rouva jo selaili kirjojansa, noin vain -yleensä sen ajatuksen elähyttämänä, että jos sittenkin ottaisi jonkun -pikkuisen omakseen. Hän oli selaillut kirjansa sataan kertaan, mutta -ei sittenkään muistanut, jotenka niissä joka kerta oli uusi viehätys. -Hän tutki nytkin taas kuvien mukaan kapalusten muodon ja laadun, -hän määräsi lapsen vuorokautiset ruokinta-ajat, hän harkitsi niitä -periaatteita, joiden mukaan lasta oli jo kehdosta asti kasvatettava. -Kun lapsi itkee, on ensin katsottava mikä sitä vaivaa eikä ruvettava -turhan päiten hyssyttelemään. Se on hyvin tärkeätä jo heti alusta --- niin, mutta tietysti ne ehtivät sen lapsen tärvellä ennenkuin se -hänelle joutuu. Rouva tunsi säälinsekaista vastenmielisyyttä Hiljaa -kohtaan, joka tärvelee kauniin lapsen... Mitähän lahjoja sillä on, kun -se tulee suureksi... ylioppilaaksi... nuori herra Ilmari Lehtinen. -Kaunis nimi se on, mutta olisi ollut sentään hauskempi itse valita... -Hilja on nätti tyttö ja sillä on hyvä ääni. Minkähänlainen on sen isä? -Jos se on se, jota emäntä viittaili, niin ei ole hullummin. Kauniita ne -veljekset ainakin ovat. Vaikka tietysti se enemmän saa niinkuin meidän -ominaisuuksiamme. - -Lehtisen rouvan mandolini sai sinä iltana hillitysti säestellä niitä -säveliä, jotka tulivat kysymykseen pienen Ilmarin kehtolauluina... -Kirjat kieltävät kehdon, mutta ehkä hän sittenkin sen laittaisi; -niinkuin siinä kauniissa kuvataulussa, joka riippui heidän -makuukammionsa seinällä. Voisihan sitä paitsi olla se vaaleanpunaisella -silkillä verhottu korikin... - - * * * * * - -Nämä haaveilut olivat elämyksinä syvimmät, onnellisimmat ja -voimakkaimmat mitä Lehtisen rouva koki tässä lapsiasiassa. On -surullista heikkorakenteisen ihmisen olla noin niinkuin pikkuisen -valistuneempi... Täytyy olla aika roteva sen, joka ruuvaa kireän elämän -oman mandolininsa mukaiseen viritykseen. - -Rouva oli sitten ihan täynnänsä näitä lapsiunelmia matkatessaan tutulle -kesäpaikalleen. Laivasta hän jo saattoi nähdä sen tönönkin, jossa tiesi -Hiljan lapsinensa nykyään majailevan. Häntä ihan kutkutti sen lapsen -onni, kun se pääsee tuolta pois; kun sitä ruvetaan oikein rakastamaan -ja oikein hoitamaan. Se tuntee sen ihan ihossaan ja hermoissaan... -Koko maalletulon ilo oli niin kuin hiukan pilalla sen tähden, ettei -hän vielä voinut ottaa lasta luoksensa. Kyllä hänellä jo kapalukset ja -kopat oli varattuna, mutta huomenna täytyi kuljettaa lapsi lääkärillä. - -Hilja asui poikineen vanhempiensa luona -- minnekkäpä hän muuallekaan -olisi mennyt. Vanhusten soma tupa oli jo ehtinyt saada asianmukaisen -sävynsä: Lehtisen rouvan nenään lehahti kuivuvien riepujen hapahko -tuoksu, kun hän jo samana iltana odottamatta astui mökkiin. Kauhean -rumaa ja runotonta oli yhteisen kansan, varsinkin aviottomain, -lastenhoito. Rouva tunsi kuinka tämän lapsen olo oikein huutamalla -huusi hänen siistiä koriaan ja vitipuhtaita kapaluksiaan. - -Lapsi itse ei tosin tällä haavaa huutanut. Se nukkui kehdossaan -- -äiti, Hilja, näkyi juuri pusertelevan kiinni puseronsa näppäreitä -imettämisen jäleltä. Lehtisen rouvan tunnossa käväisi vastenmielisen -kateuden häive, kun hän havaitsi Hiljan kasvoilla ja koko olemuksessa -sen kevyen muutoksen, jonka äitiys oli tuonut mukanaan. Hän, rouva, ei -_kykene_ siihen, mihin tuo nuori Hilja. - -Hiljan äiti oli saanut hiukkasen vihiä Lehtisen rouvan aikeista. Se -hyvänpuhelias talonemäntä, joka tätä asiaa oli ensin rouvallekin -esitellyt, oli palattuaan puhunut siitä Hiljan äidille niinkuin -jostain aivan varmasta päätöksestä. Siitä oli jo levinnyt huhukin, -mutta kaikeksi onneksi rouva ei ehtinyt sitä kuulla; se olisi häntä -melkoisesti tympäissyt. Hiljan äiti oli kumminkin ehtinyt järjestää -kantansa ja ladata tahtonsa. Poika oli annettava Lehtisen rouvalle. - -Kun Hiljassa, nuoressa äidissä, tehdyn esityksen johdosta virisivät -kaikki luonnolliset tunteet, mielteet ja tahtomukset, osasi lapsen -isoäiti niitä ovelasti johdatella suotuisaan tulokseen. Siinä itkivät -vähin kaikki kolme naista -- vaari ei ollut kotosalla -- eikä mikään -huuhdo pieniä sisäisiä ristiriitoja niin nopeasti ja miellyttävästi -kuin kohtuullinen kyynelvirta. Siinä sovittiin, että Hilja tulee -huomenna rouvan kanssa näyttämään lasta kunnanlääkärille ja sieltä -palattua jää Ilmari uuden mammansa luo. -- Tai kyllä äiti sittenkin on -syvempi nimitys, sanoi Lehtisen rouva niinkuin olisi hipaissut akordin -mandolinistaan. - -Kun vaari rouvan jo lähdettyä tuli kotiin ja kuuli asian, niin hän -hymähti, ei enempää. Vaari oli kovasti kiintynyt pikkuiseen ja oli -muuten sitä mieltä, ettei tuommoisesta akkojen äkkitouhusta lähde -kunnon asiaa. Mutta menköön nyt, vaikeata oli tämäkin ja olipahan -ainakin tämän kesän vielä lähimailla, jos mikä hyvänsä tulisi. -- Sitä -sisälsi vaarin hymähdys ja hiljainen kävely pois päin. - -Niin oli siis Lehtisen rouvan tyhjään kotiin hankittu täytettä ja kyllä -sitä tulikin. Kolmen kuukauden vanha ihmislapsi ei ole mikään semmoinen -sievä nukke, jommoisia lapsettomat nuoret rouvat joskus hellivät ja -leikkiä teeskennellen näyttelevät vierailleenkin. Semmoinen lapsi -semmoisissa oloissa, varsinkin kun se ensi töiksi on vieroitettava, -täyttää ajan tuhansilla pienoistapauksilla, jotka tunnearvoltaan -ovat mitä erilaisimpia. Sen iho on kylvyn jäljeltä mitä kaunein sekä -näöltään että tuoksultaan, sen hymy paljastaa ihanimman puhtauden ja -sen rauhallisesta unesta uhoo ajattelevan aikuisen tajuun kaikkein -hienoin mystiikka. Mutta sen aineellinen elo on ehdottoman itsekkyyden -ohjaama, se tarjoo kaikille aistimille häikäilemättä paljon rumaa ja -kielteistä. Se on yleensä verraton jättiläinen tuommoisen mandoliniin -tottuneen Lehtisen rouvan rinnalla. - -Niinpä tämäkin Ilmari-poika muutamina kesäisinä viikkoina opetti -rouvalle perinpohjin sen totuuden, että mikä on runollista se on -myös "roosallista". Kun rouva ensiaikoina ehdottoman tarkasti -noudatti ruokintaohjelmaansa, tottui lapsi siihen pian. Parina ensi -yönä se kaipasi rintaa, mutta sille annettiin vain keitettyä vettä, -jota erinomaisen huolellisesti säilytettiin. Lempi -- se "Lehtisen -herrasväen palvelustyttö" -- joka taas tänä kesänä oli rouvan mukana, -nauroi rouvan hommia niinkauan kuin rouvan hyvät kapalusvarastot -kestivät. Mutta kun tuo lemahtava vaatekasa lopulta joutui Lempin -käsiteltäväksi, niin tytön kelloon tuli toinen ääni. Ensi kerralla -Lempi menetti puhekykynsä, toisella kerralla nuori neiti selitti, -ettei hän tänään ehdi kun on siivouskin, ja kolmannella kerralla hän -mennessään huusi jokseenkin kuuluvasti, että pesköön itse kakaransa -jäljet. Eikä Lempi ottanut syvemmin harkitakseen sitäkään rouvan -vakavaa huomautusta, että hän itsekin kerran oli ollut lapsi. - -Niin kesä edistyi. Kärpäset lisääntyivät ja Ilmarin makuukorin -verhot nuhraantuivat. Lasta ei tarvinnut enää kylvettää joka päivä -ja niin unohtui se kolmeksi, jopa neljäksi päiväksi. Kastunut kapalo -unohtui pesemättä, ja kun se kesän helteessä pian kuivi, käytettiin -se toistamiseen. Tuo ikuisesti tuttu pikkulapsen haju leijui jo -Lehtisen rouvan huoneessa, jossa mandolinin säveltä ei kuultu -viikkoihin. Sanasota rouvan ja palvelustytön välillä ei enää ollut -mikään harvinaisuus. -- Minulla ajetaan kuin hevosella ja maksetaan -yhdeksänkymmentä markkaa kuussa. Tietääkös rouva, mitä tohtorin -palvelija saa? Se saa _kaksisataa_ ja lisäksi lahjat ja tuliaiset. - -Takana päin puhutteli Lempi Ilmaria kakaraksi ja rouvaa Lehtiskäksi ja -uhkasi jättää "mokoman herrasväen". - -Kaikki nuo tuhannet uudet vivahdukset, jotka "tyhjän kodin" elämä -täten oli saanut, ne säteilivät pienestä, nyttemmin jo sangen -pahankurisesta lähteestä. Kun lapsi itki haikeasti, tunsi rouva -sydämessään todellista suurta äidinrakkautta, mutta kun hän ryhtyi sitä -osoittamaan, itki lapsi vielä rajummin, niin että oli äentyä. Ei se -kärsinyt Lehtisen rouvan rakkautta. Kun se lopulta nukkui, saattoi se -herätä pienimmästäkin äänestä: Lempi tuli hoilaten maitoa noutamasta ja -paukautti ovea. Siitä alkoi uusi parkuminen ja maidon turkuttaminen. -Eivät siinä enää tulleet tuntimäärät lukuun. - -Ja niin koitti päivä, jona ken tahansa olisi voinut todeta, ettei -Lehtisen rouva lapsenhoidossaan enää ollut tavallista muonamiehen akkaa -korkeammalla. Varsin keveästi hän jo jätti lapsen Lempin hoteisiin -ensin lyhyemmiksi, sitten jo pitemmiksikin tuokioiksi. Kerran hän lähti -iltalaivalla kirkolle asti ja viipyi siellä melko kauan. Yöllä sitten -Ilmari antoi ylön ja sen vatsa oli epäkunnossa. Niin se oli vielä -seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä ja niin edelleen helteisinä -elokuun päivinä. "Nuori herra Ilmari Lehtinen" oli suistunut sille -tielle, jota tuhannet hänenlaisensa ovat vaeltaneet pieniin sieviin -arkkuihinsa. Ei auttanut vaikka rouvan lapsikirjat kuluivat ja niiden -silkillä kirjaillut kangaspäällykset nuhraantuivat. Lapsi itki ja -laihtui ja Lehtiskä (niin häntä naapurivaimot nyt jo tuttavallisesti -nimittivät) -- hän itki ja katui. - - * * * * * - -Tarina saavutti huippunsa eräänä tyynenä ja kuulakkaana -sunnuntaipäivänä elokuun lopulla. Jo lauantaiaamuna oli lääkäri käynyt -ja määrännyt lapselle pitkähkön paaston. Lähtiessään oli lääkäri -ottanut Lempiä käsivarresta ja sanonut, että koettaa nyt neiti katsoa -että määräystä noudatetaan, kun rouvakin näkyy olevan niin hermostunut. -Tästäkös Lempi oli mielissään. Tytön karskissa luonnossa oli muutenkin -herännyt voimakas myötätunto pikku Ilmaria kohtaan, nyt kun asia -todella oli vakava. Kun rouva oli aivan pyörällä päästään, sai Lempi -jotenkin rauhassa seurata lääkärin ohjeita. - -Sunnuntain vastainen yö oli kumminkin kovin levoton, ja aamulla rouva -epätoivoissaan lähetti Hiljalle sanan, että tulisi katsomaan Ilmaria. -(Ottaessaan lapsen oli rouva vaatinut, etteivät lapsen omaiset saa -käydä sen luona). Hilja tuli ja itki vähän aikaa: hänen rintansa olivat -jo ehtyneet, lapsi vieraantunut ja hän itse tottunut toisiin tapoihin; -hän oli jo taas palveluksessa. Hilja katseli entistä lastaan niinkuin -kuolevaa ja lähti sitten yhä itkeskellen jälleen pois, poiketen -vanhempiensa luokse. - -Siellä virisi asian johdosta hiukan sekava tunnelma. Muori oli niinkuin -vihainen kaikille ja vaari pysyi vaiti, kunnes Hilja aikoi lähteä. -Silloin vaari sanoi: "Äläs lähde vielä", ja lähtikin itse. - -Vaari asteli Lehtisen rouvan luo -- ja oli siellä Lehtinen itsekin nyt -sunnuntaina. Katseltuaan lasta sanoi vaari, että on parasta viedä lapsi -takaisin heille, kun se on siellä ollut alunkin "eivätkä ne tykkää -muuttelemisista". Vaari ei ottanut vastusteluja huomioon, eikä niitä -tullutkaan, sillä Lehtinen ja Lempi olivat vaarin kannalla, eikä rouva -osannut muuta kuin itkeä. Siinä vaaria vastusteltiin, kun hän riisui -takin yltään kääriäkseen sen lapsen ympärille. Mutta vaari oli siinäkin -taipumaton ja pian hän jo paitahihasillaan ja takkikäärö sylissä -hiljakseen käveli pitkin maantietä, jonka äyräillä siellä täällä -seisoskeli nuorukaisia pyhäillan iloja odotellen. Niistä ryhmistä -viskattiin vaarille joku "vauvaa" koskeva kysymyskin, johon vaari ei -pitänyt tarpeellisena vastata muutenkaan eikä nyt ollenkaan, kun poika -oli heti ulos päästyä nukahtanut takin sisällä, jossa sitä ympäröi -rakkaan vaarin hienoinen vaatteen lemu. - -Käytännöllinen Lempi älysi pian, että hänen oli riennettävä perässä -viemään Ilmarin vaatteita -- hänen oli poikaa ikäväkin kelpolailla, -vaikkei hän uskonutkaan sen kuolevan. Tultuaan mökille huomasi Lempi, -että muorin pahatuuli oli kääntynyt Lehtisen rouvaa vastaan ja sai -siinä saman tien hänkin osansa. Vaari ei muuta kuin koetti hillitä -heidän puhettaan, ettei poika kesken aikojaan havahtuisi, ja supatti -samalla, kuinka sille oli valmistettava suuhun pantavaa siksi kun se -herää. Mökissä oli kumminkin noiden ihmismielten yhteistilanne varsin -oivallinen ja hyvää ennustava. - -Entäs rouva, Lehtiskä? Oikeastaan oli hänenkin käynyt hyvin. Hän -oli luotu ikävöimään ja hänen ikävöinnillään oli nyt selvempi ja -asiallisempi esine, kun se kohdistui pikku Ilmariin. Ihmislapseen -liittyvät rumat seikat olivat poistuneet ja vain kauniit jäivät jälelle -hänen herkkään runolliseen sieluunsa. Hän piti Ilmaria aina poikanaan -ja antoi sille myöhemmin, kun se jo oli parantunut, senkin seitsemät -lelut ja lahjat. Hänen kotinsa ei ollut enää läheskään yhtä tyhjä, -vaikkei siellä lasta ollutkaan. - -Katsellessaan Lempin unohtamaa pienoista kolttia hän nyt itki -syventävää ja selventävää itkua ja unohtui lopulta ikkunaan katselemaan -taivaan avaruuksia. Siellä oli kuulakka syyskesän sunnuntai-ilta. -Raitteilla liikuskeli nuorisoa ja jossain kauempana, jonkun talon -kamarissa, laitteli satulipeilin edessä kravattiaan ja hiuksiaan -sekin nuori mies, joka kerran etäisimpänä hetkenä oli pikku Ilmarille -tehnyt ainoan ehdottoman isäntehtävän. Hänkin aikoi tietysti lähteä -tavanmukaisiin pyhäillan iloihin. - -Niin sitä elämässä mennään. Mihinkähän sitten vain kaikella pyrittäneen. - - - - -KOULU - - -Huhtikuun aamu. Aurinko paistaa pirttiin. Äiti imettää pikku Liisua. -Laina sisko istuu lattialla. Hän yrittää itse saada sukkaa jalkaansa. -Hän ei osaa sitä tehdä. Laina on vielä pieni ja taitamaton. Isompien -täytyy häntä alituiseen auttaa. Lukukirjassa on lause: "Jumala -siunatkoon pientä Lainaa." - -Kellon eloisa pitkä-viisari lähestyy yläkulman kukkakiehkuroita, ankara -ja totinen tuntiviisari on _jo melkein_ VII:n päällä. Sellainen on -kellon ilme tänä aamuna. - -Nyt kello aukesi haasta. Jonkun hetken päästä se lyö. Viljo on -nukkuvinaan vielä siihen asti. Viljosta tuntuu siltä, kuin hän olisi -paljon pienempi kuin oikein valveilla ollessaan. Kalle ja Lauri -kuolivat kerran. Ne olivat Viljoa nuorempia mutta Lainaa vanhempia; -Viljo ei muista Lainaa silloin olleenkaan, mutta äiti sanoo, että Laina -oli muutaman viikon vanha. Viljo oli myös silloin kipeänä ja makasi -ihan niinkuin nytkin. Oli olevinaan aina vaan aamu, vaikka tulikin -ehtoo ja otettiin tuli lamppuun. Oli niinkuin aurinkokin olisi ollut -kipeä. Nyt aurinko ei ole kipeä. Siitä tulee päivä. Minä menen kouluun. - -Nyt kello löi seitsemän lyöntiä. Äiti katsoi ensin kelloon ja -sitten Viljoon. Viljo heräsi täydellisesti, nousi istualleen ja jäi -tuijottamaan pöydällä oleviin kahvikuppeihin. Liisu oli nukkunut -äidin syliin. Äiti laski sen kehtoon, peitteli ja tuuditti hiukan -ja tuli sitten Viljon tykö ja tunnusteli kädellään Viljon otsaa ja -rintaa. Tunnusteltuaan aikansa sanoi: "Ei sinussa mitään vikaa ole." -Meni sitten kahvipannulle, kaatoi tilkan ja sitä antaessaan lisäsi: -"Älä hyppää siellä lätäköissä sillä lailla. Kastelet jalkas' ja tulet -kipeeksi. Ehtoolla oli pääs' niin kuuma, että mä luulin jo olevan mitä -hyvänsä, mutta ohi se näkyy menneen. Osaatkos läksysi?" - -Viimeinen kysymys tuli vain tavan vuoksi; kyllähän äiti sen tiesi, että -Viljo aina läksynsä osasi. Poika kumminkin nousi ja vuoteen lämmön -vielä viipyessä ihossa ja aistimissa luki kaikki läksynsä kertaalleen. -Kun hän ne jo iltaiselta hyvin osasi, oli tämä lukeminen vain semmoista -hyvän mielen tyydykettä, jonka kuluessa alkavan päivän aavistukset -kokonaan täyttivät tajunnan. Sopi näin luettuaan paremmin livistää -pakoon Lainan parkumista, lähteä ulos mäelle kiireesti taas uusimaan ne -lukemattomat pienet luonnonsuhteet, jotka yö oli katkaissut. - -Kirkas hiukan viileä aamu koivikkoa kasvavalla pihamaalla, joka viettää -alas purolle. Lumen lähtö on jo vanha ja varma asia; näkee selvästi, -ettei sitä enää ole taivaassakaan. Mutta missä on västäräkki? Eilen -illalla se virskui kodan katolla ja näytti ihan varmasti jo tekevän -pesäänsä -- Viljo ajatteli kertoa siitä Samulille, vieruskumppanilleen. -Olisiko sittenkin perää siinä, että vielä voi sataa luntakin? Ei, -etäältä kuuluu näkymättömän leivosen liverrys. Kuinka on alhaalla -myllyn laita? - -Mylly oli Viljon arvokkain omistus; Sarapiston Sulokin, suuren talon -poika, oli kerran koulusta päästyään tehnyt pitkän kierron tämän kautta -vain sitä nähdäkseen. Ja kun yläosastolla sitten seuraavana päivänä -puhuttiin painovesirattaasta, oli Sulo viitannut ja sanonut, että -Virtasen Viljolla on semmoinen. Kaikki katsoivat Viljoon, ja opettaja -pani Viljon kesken piirustusta selittämään, mimmoinen hänen myllynsä -oli. "Vesi putoo ruuhesta semmosiin leveisiin rakoihin ja panee rattaan -kiertään" -- "Kiertämään", oikaisi opettaja, mutta oli kumminkin varsin -tyytyväinen Viljon selitykseen. Kysyi vielä kuka sen oli tehnyt. -Seuraavalla välitunnilla ei poikarykelmissä puhuttu muusta kuin -myllyistä. Liiterin varjossa koetti Suutarin Taave, koulun ilkein ja -osaamattomin poika, saada kaikille sanotuksi, että "minulla on sitten -pirun hyvä siipimylly, ei siinä tu' Kempuran painorattaat lukuun" -(Viljon isää sanottiin Kempuraksi pienen jalkavian tähden). Hän uhosi -sitä hyväntahtoisella ja mukaan pyrkivällä äänellä, mutta ei kukaan -häntä silloin kuunnellut. - -Viljo tuli purolle ja kyykistyi myllynsä viereen. Siinä se yhä kiersi -moniviikkoista kiertoaan. Se oli talvisten muistojen elävä välittäjä. -Silloin oli vielä paljon lunta, kun Kustaa sen teki ja asetti -paikoilleen. Kustaa on jo kauan ollut poissakin, ei kukaan tiedä missä. -Isä sanoo, että kai se uitoilla on, semmoinen maailman mies; kuinka -vaan lienevät Antilan Mantan asiat.... - -Viljo jää miettimään Kustaata ja Mantaa ja mitä asioita heillä oikein -saattoi olla. Mylly yhä kiertää ja koettaa ikuisella tirinällään antaa -mietteille tukea. Pojan tuijottava silmä huomaa, että myllyn vauhti on -tavattomasta hidastunut niiltä ensi ajoilta; aika on kulunut, nytkin -juuri se kuluu. Silmä kääntyy hiukan ja osuu vanhan pellon kulmaan, -jossa ei ole tullut vielä tänä vuonna käytyä... Nyt hän muistaa, nuo -ovat niitä viime vuotisia kukkia, keltaisia ja lehdettömiä. Tänä -aamuna niitä siis siellä on, hän vie niitä kouluun. Toisilla on ollut -sinivuokkoja, mutta näitä ei ole ollut kellään. Hän sanoo, että hän -löysi ne ihan myllynsä tyköä, toimittaa kuinka hän meni myllyänsä -katsomaan ja siitä yhtäkkiä huomasi, että Ollilan muorin riitamoision -kulma oli näitä keltaisenaan. Varmaan opettajakin kysyy... - - * * * * * - -Juuri kun Viljo itsekseen mumisten poimi leskenlehtiä, kuului ylhäältä -mökiltä äidin tiukka huuto: -- Tuleks' sieltä, kastelet jalkas jo -aamulla ja myöhästyt. - -Viljo nousi -- tosiaan oli päivä omituisen pitkällä. Se ihan kihelmöi -myöhästymisen uhkaa. Kukat painuivat äkkiä vähäarvoisiksi, myllyn -käynti tuntui lievästi ärsyttävän, kun hän sen ohi loikkasi kotiin -päin. Monet maanpinnan kohdat koettivat siinä tehdä vaikutustaan -juoksevan pojan aisteihin, mutta tämä tajusi ne kaikki vain -myöhästymisen oireiksi. Tuli mieleen, että äiti epäili hänen olevan -kipeän. Mimmoinen päivä tästä tuleekaan. - - * * * * * - -"-- SWinne aamukylmään kyyristeleen", ropisee äiti. "Syö pian nyt, ettäs -pääset lähteen." - -Kiire on. Viljo ei ole vielä pessytkään. Kellon viisari on jo paljon -yli tavallisen lähtöajan. - -Saippuan lemu tuntuu syödessä. Valmis eväspussi on penkillä. Laina -laulelee itsekseen ja kapuaa ottamaan akkunalta Viljon keltakukkia. -Viisari yhä menee. - -Laina jää parkumaan menetettyjä keltakukkia, mutta lakkaa pian. Polkua -alas maantielle vilistävä Viljo herättää hänessä vilkasta mielenkiintoa. - - * * * * * - -Koulu seisoo korkeahkolla mäellä kylien välimailla. Moni lapsi -näkee sen kotoa lähtiessään, mutta ehtii matkalla kadottaakin sen -näkyvistään. Noilla monivaiheisilla teillä ja poluilla, talojen ja -mökkien seinustoilla, kun pysähdytään odottamaan Lempiä tai Taavea. -Ehditään puhua tavaton määrä asioita, väitellä kivenkovaan, kiivetä -veräjäpylvään päähän ja hyppiä sieltä alas, ennenkuin vihdoin -saavuskellaan koulun pihapiiriin, jossa vähitellen paisumistaan paisuu -virkeä ja omituisen epäsointuinen aamumeteli. - -Viljo oli juossut melkein koko matkansa; raikas aamuilma hohkaa -vieläkin kurkussa ja levinneissä sieraimissa, kun hän pääsee pihaan. -Hän ei ole myöhästynyt koulusta, mutta tästä koulupihan aamuhengestä -hän on myöhästynyt; se on selvästi viimeisillään. Vanha Haapanen -sahaa puita vajassa ja hänen ympärillään on pakina ja telmintä -vilkkaimmillaan. Pitsi-Eliina on maantiellä portin kohdalla ja näkyy -juuri pitävän tuttua vihaista moraansa, jota on niin hauska matkia. -Hänen ympärillään on enemmän tyttöjä kuin poikia. - -Pari tyttöä ehtii sentään hyökätä katsomaan Viljon kukkia. - --- Höö noita, kyllä niitä meidän pajan seinällä kasvaa. Kutinnunnuja. - --- Ei o' kun leskenlehtiä. - --- Ei o' kun kutinnunnuja. - --- Kysytääs' opettajalta. - -Kello soi. Sen ääni jylisee yli kaiken ja julistaa jyrkästi -päättyneeksi virkeän aamutuokion koulun pihalla. Pitsi-Eliina -saa kiusaajiltaan ennenaikaisen rauhan, Haapasen sahan sihinä -siirtyy äkisti siihen vieraaseen maailmaan, joka ei kuulu kouluun. -Portaat kopisevat, neniä niistetään, annetaan viimeiset tölmäisyt -kisatovereille ja sitten vaikenee. Pihamaalle jää sinne tänne -tippuneita sinivuokon ja leskenlehden kukkia. - -Kahdeksan suoraa jonoa seisoo jo käytävillä pulpettien ohessa. -Raikas ihon lemu, köyhien vaatteitten tuoksu ja hieno peltimuurin -käry sekaantuvat toisiinsa. Regulaattorin ylevä viisari kasvattaa -kalliita minuuttejaan yli yhdeksän. Opettajan pöytä, johon ei kukaan -kajoa, harmooni ja peräseinän vyöhykekartta odottavat. Neljäkymmentä -kahdeksan kasvavaa ihmisenpäätä -- toiset laihoja ja laimeita, toiset -pyöreitä pölvästejä -- ne odottavat. Nenät nuuskahtelevat lyhyitä ja -kiivaita liinattomia "sisäniistoja", askelta muutetaan, pulpetin kantta -liikutetaan. Nyt opettaja tulee. Nousee korokkeelle pöytänsä viereen, -loihtii siitä katseellaan muutaman sekunnin hiljaisuuden ja menee -sitten harmoonin taakse. Hetken päästä Kuuselan vanha Miina seisahtaa -ulkona tiellä; veisuun äänet saapuvat läpi seinän akan korviin. -Koulupäivä on täydessä menossa. Neljäkymmentäkahdeksan erilaista -aamuaskaretta ja tulomatkaa on keskittynyt tähän suureen, korkeaan -huoneeseen, joka ei ole kenenkään koti. - -Viljo ei ollut ehtinyt eläytyä koulupihan aamuhenkeen; hän tuli -tunnille melkein samassa uhossaan, jossa oli kotoa lähtenyt ja matkan -juosta vohkaissut. Yksi leskenlehden kukkanen oli hänen pulpetillaan -pystyssä mustepullon syvennyksessä. Opetus alkoi. Koko huomio oli nyt -kiinnitettävä Iisakin naimiseen. Ensin se mentiin kyselemällä; aivan -erikoisella kyselyäänellään opettaja kaiveli esiin asiat ja jokaisen -kysymyksen jälkeen tapahtui pienissä päissä nopea tunnustelu, ennenkuin -käsi alkoi kiihkeästi vipottaa. Toiset kädet kohosivat ensin kovin -varovasti, mutta juuri kun vaisto sanoi käden haltijalle, että häneltä -_ei_ kysytä, kurkotti käsi jo intohimoisesti. Niin tuo elävä pikku -lakeus omituisesti ryöpsähteli kysymysten edistyessä. Joskus sattui, -että vain ani harva käsi nousi ja sekin arkaillen. Opettajan kasvoilla -oli silloin mietteliäs hymy, ja jos vastaus sittenkin oli väärä, ei hän -heti ryhtynyt sitä oikaisemaan, vaan teki uuden kysymyksen, johon jo -useampi osasi vastata, ja siitä edelleen. - -Välillä opettaja kävi katselemassa kolmasosastolaisten vihkoja --- niillä oli kirjoitusta. Sillaikaa moni pää salavihkaa kääntyi -seinäkelloa kohden ja totesi tunnin ehtineen tuohon raskaimpaan -kohtaansa, viisi minuuttia yli puolen. Vielä oli jälellä ulkoa -kertominen, ennen kuin päästiin uutta läksyä valmistamaan. Siinä -kävellessään huomasi opettaja Viljon kukankin ja lausahti: "Kas, joko -leskenlehti kukkii." Silloin se tyttö, joka oli nimittänyt kukkia -kutinnunnuiksi, höpähti jotain puoli ääneen. "Mitä?" kysyi opettaja. -"Meidän pajan seinustalla on niitä jo aikaa kukkinut", kiirehti tyttö -ilmoittamaan. "Kaikkihan Kulmalassa on vähän aikaisempaa kuin muualla", -sanoi opettaja hiukan pisteliäästi. - -Ja kun sitten päästiin kertomaan, käski opettaja saman tytön aloittaa. -Se ei sujunut ollenkaan. "No mutta eihän siellä Kulmalassa läksyt -menekään päähän yhtä nopeasti kuin leskenlehdet -- Viljo kertoo". -Viljolta tuli kuin vettä kaataen, melkeinpä liian innokkaasti, niin -että opettajan täytyi häntä taas pikku sutkauksella hillitä. Viljo -oli kumminkin loistanut niinkuin aina, ja kun päästiin ensimäiselle -välitunnille, oli muutamilla tytöillä valmiina Kulmalan Katrille: -"Kutinnunnu, Kutinnunnu". Siitä yritettiin kaikin voimin saada -haukkumanimeä, ja kestikin se miten kuten tämän väliajan. Seuraavalla -väliajalla Katri päkitti, että sen kukkasen nimi _oli_ kutinnunnu, -koska ylioppilaskin oli kysynyt sitä hänen isältänsä ja sitten -kirjoittanut muistikirjaansa. - -"Ylioppilas opettajakin on". "Höö, ei o' kun seminaarilainen". - -Viljoahan tämä kiista ei koskenut ja hänen jo kotisängystä alkuisin -oleva riemullinen mielentilansa vahveni yhä päivällistä kohden. -Hän oli olevinaan läheistä sellaistenkin poikien kanssa, joita hän -muulloin kartteli, antautuipa lopulta jonkinlaiseen teennäiseen -vallattomuuteenkin heidän kanssaan. Siitä se turmio tulikin. - -Sillä kun pojat päivällisen jälkeen vajan seinustalla näyttelivät -jotain ihmeellistä tanssia, jossa väänneltiin ja veikisteltiin -vallan hirveästi, niin yhtyi Viljo siihenkin. Poikien leikki meni -niin pitkälle, että se muutamia jo tympäisi. Kurkisteltiin, sattuiko -opettaja tai rouva näkemään. Viljo juoksi kiihtyneessä riemussaan myös -katsomaan, ja kun rouva samassa tuli alas kyökin rappusia, kääntyi -Viljo poikiin päin ja huusi niin että piha kaikui: - --- Ämmä tulee! - -Siinä se nyt oli. Kaikki vaikenivat, jotkut yrittivät hymyillä. Viljo -oli jälleen tilanteen päähenkilö, mutta vallan oudolla tavalla. Kello -soi ja pelasti kaikki vilkkaaseen juoksuun ovelle päin. Viljon mielessä -käväisi pieni epävarmuus seuraavan tunnin läksystä, mutta hän oli -kumminkin olevinaan terhakkaa poikaa vielä sisälle mentäessäkin. - -Opettaja viipyi hiukan. Tahtomattaan Viljo näki kuinka kaikki olivat -jännittyneitä sen hänen huutonsa tähden -- "Kutinnunnu" ja muutkin -tytöt kääntyivät oikein häntä katsomaan silmissä vilkas ja avoin -vahingonilo. Tämä oli ennen kuulumaton tapaus Viljolle, tuolle hyvin -osaavalle ja usein kiusatulle lellipojalle. - -Opettaja tuli, alkoi opetuksen eikä ollut tietävinään mistään. Ehkei -rouva ollutkaan sille mitään puhunut, ehkei ollut kuullutkaan koko -huutoa. Vaistomaisesti Viljon katse sai vielä tarkkaavamman ilmeen kuin -tavallisesti ja käsi hätäili viitatessaan. Mutta opettaja ei häneen -katsonut kertaakaan eikä kysynyt. - -Tunti kului. Osattiin huonosti; pari kolme poikaa määrättiin -laiskalle. Kerran kävi niin, että Viljo yksin viittasi. Opettaja ei -sitä huomannut, ei vaikka Viljo ihan selvästi ja varmasti viittasi ja -toisetkin käänsivät päätänsä häneen päin. Nyt oli kaikille selvää, että -opettaja tiesi asian. Muuttui hiukan niidenkin naama, jotka olivat -tanssin alkaneet, sillä vaisto sanoi, että he kumminkin olivat paljon -syyllisempiä kuin Viljo. - -Mutta miksei opettaja puhunut mitään eikä ruvennut tutkimaan? -Odotettiin jännittyneinä väliaikaa. Se tuli, opettaja poistui sisälle -ihan tavalliseen tapaan. Mutta pihalla oli elämä verrattomasti -hiljaisempaa. Ainoastaan muutamat suurempien talojen tyttäret, jotka -muulloinkin aina oleilivat yhdessä, järjestivät vähäpätöisen menonsa, -jonkun semmoisen leikin, jota toiset eivät oikein ymmärtäneetkään. -Siinä jännityksen kasvaessa päivä värähti iltapuolelle. Vielä yksi -tunti ja väliaika ja sitten alkoi viimeinen tunti, joka oli laulua. - -Viljolla oli heleä sopraano ja siinä iltapäivän aurinkoisessa -koulusalissa laulaessaan hän aika ajoin unohti koko jännityksen. Tuli -mieleen koti ja mylly, joihin nyt siellä päivä paistoi toisin kuin -aamulla. Muisti siinä myös talvelliset iltatunnit, jolloin koulun -lampuissa näin jo oli tuli. Opettaja hoiteli laulun johtoa, jossa ei -juuri tarvinnut puhutella ketään erikseen. Kevätlaulun säveliin sulivat -hetkiseksi laiskalaisten ja muidenkin päivän kuluessa koetut mielten -myrteet. - -Mutta sillä aikaa kun opettaja virsikirjasta valitsi loppuvirttä, -muistui monen mieleen tuo päivällinen huudahdus. Viljo veisasi -hartaammin kuin koskaan, mieltä karsi sävelten ohessa horjuva toivo. -Harmoonin loppusoinnut ujuvat tyhjiin, opettaja lukee matalalla äänellä -Herran rukouksen, sitten kaikkien kämmen otsalle ja hetkinen syvintä -hiljaisuutta ennen lähtötörmäystä. - --- Viljo jää tänne. - - * * * * * - -Tämä oli ensimäinen kerta. Milloinkaan ei hän vielä ollut katsellut -toisten kotiin rientoa tällä tavoin. Sali tyhjeni, viimeinen huudahdus -ja saappaan kopina kuului portailta, vain laiskalaiset jäivät -pulpetteihinsa ja järjestäjät rupesivat lakaisemaan. Regulaattorin -viisari eteni tuskastuttavan pitkälle yli kolmen. Menneen koulupäivän -henki leijui väljässä salissa. Outo juhlallisuus täytti Viljon -mielen; hän oli ikäänkuin menettänyt jotakin, joka oli kestänyt koko -tähänastisen elämän. Niinkuin kotiväki olisi seisonut jossain ja -katsellut Viljoa, menetettyä poikaansa, voimatta mitenkään käsittää, -että hän, Viljo, oli täällä tämmöisissä oloissa. -- Olihan hän kuullut -joskus sanottavan, että sen pojan pitäisi päästä jatkamaan korkeampiin -kouluihin. Semmoiset puheet eivät ylettyneet tähän joukkoon, joka istui -täällä neljättä käydessä. - -Järjestäjät olivat tehneet tehtävänsä ja hävinneet; nuo viimeisetkin -oikean koulupäivän jätteet olivat poissa. Regulaattorin arvokas käynti -kuului yli laiskanlukijain hiljaisen muminan, josta Viljon korvaan -välillä erottui oikeasta kouluolosta kovin tuttuja asioita. Kun olisi -hänelläkin ollut jotain luettavaa. Hän avasi Maantieteen jostain hyvin -kaukaa, Austraalian kohdalta. - -Ovi aukeni ja rouva näyttäytyi kynnyksellä hattu päässä ja palttoo -yllä. Sitten hän katosi ja kuului menevän ulos. - -Tuntui keveämmältä. Laiskanlukijatkin vaikenivat, tämän yhteisen -vaiheen lähentäminä pojat alkoivat katsella toisiaan. Siinä oli -Puuntilan Väinö, jo iäkäs poika, jolla oli pienet räpyttävät silmät, -vakava luonto ja huono pää. Opettaja ei torunut sitä koskaan, mutta -jätti usein laiskaan. Toinen oli Ojanperän Kustaa, vilkas ja nokkela, -joka vuoroin osasi hyvin, vuoroin ei mitään. Viljon paikka oli toisella -puolella salia. Sieltä hän tarkasteli noiden kahden ilmeitä. Oltiin -kuuntelevinaan. - -Yhtäkkiä Kustaa räjähti rajuun nauruun, jonka täytyi kuulua opettajan -kamariinkin. Väinö oli kamalan totinen, kun opettaja tuli ovesta -sisään. Viljon katse ilmaisi, että hän oli syytön. Opettaja menikin -heti Väinön ja Kustaan tykö tiukkaamaan. - --- Niin kai kun toi Väinö --. - --- Vattani mun vaan kurisi, sanoi Väinö eikä itku ollut kaukana -räpyttävistä silmistä. - --- Menkää heti tiehenne täältä, ärjäsi opettaja. - --- Oitis! - -Pojat kohlivat hätäisesti kirjojaan ja lähtivät. Nyt vasta Viljo tunsi, -mihin hän oli joutunut. Tuossa on nyt opettaja, ei se joka tunnilla on -häneen tyytyväinen, vaan se joka täällä rankaisee. Se on joskus antanut -kamarissaan jollekulle vitsaakin... Ja kotona on äiti, se voi olla jo -tuolla ulkona. Kello on kymmenen yli puoli neljän. - --- Jaa, mitäs minä sinulle Viljo teen? - -Hiljaisuus. Kaikki pulpetit ja seinien kuvataulut ovat todistajina -tälle ihmeelliselle iltapuolelle, jonka aamu alkoi myllyn luona -keltaisista kukista. - --- Minun täytyy ilmoittaa tästä Viljon isälle ja äidille. Nyt Viljon -täytyy pyytää anteeksi rouvalta, kun hän tulee tänne. - -Uusi mahdoton asia. Viljo ei ollut eläissään pyytänyt keneltäkään -mitään anteeksi, tuskin koskaan kuullutkaan sellaista pyyntöä. -Ainoastaan Isämeidässä pyydettiin anteeksi; eihän sellaista _voinut_ -muuten sanoa. Viljo värisi ja kasvot alkoivat väännähdellä. - -Nyt näyttäytyi rouva uudestaan ovella samassa asussa kuin äskenkin. Hän -näytti katseellaan tutkivan jännittynyttä tilannetta, lähestyi sitten -ja sanoi: - --- No mitäs sinulla on ämmälle asiaa? - -Opettaja ja hänen rouvansa olivat molemmat aivan lähellä nyyhkyttävää -poikaa ja näkivät hänen syvän katumuksensa. - --- No mitä minä äsken sanoin Viljolle? Tee pian nyt se, niin pääset -kotiin. - -Rouva hattuineen ja päällystakkeineen näyttää melkein hymyilevän. Kello -on kymmentä vailla neljä. - --- No pyydä pian anteeksi nyt, sanoo opettaja äkäisen nopeasti. Viljo -itkee ääneensä. - --- Kuka olisi Viljosta voinut tuommoista uskoa. Jota ei ole tarvinnut -koskaan muistuttaa läksyistä, ei koskaan rangaista. -- No pian nyt, ei -rouvalla ole aikaa tässä koko päivää sinua odottaa. - -Hiljainen itkun ulina vain kuuluu väljässä huoneessa, joka ei ole -kenenkään koti, ei noiden kahden aikuisenkaan, jotka siellä nyt ovat -lapsen lähellä. - -Opettaja laskee kätensä Viljon hiuksiin niinkuin tukistaisi. Se ei tee -kipeätä, mutta se on opettajan kauhea käsi. - --- Pyytääkö Viljo anteeksi vai eikö? - -Ulina kiihtyy ja samalla alkaa sen seasta kuulua: -- A-hanna... -me-heille... a-hanteeksi.... meheidän... sy-hyntimme.... - -Sitten nyyhkytys jatkuu eikä kukaan sano enää mitään. Opettaja ja hänen -rouvansa katsoivat hämmästyneinä ja kysyvästi toisiaan silmiin. Vihdoin -opettaja sanoo: - --- Viljo menee nyt kiltisti kotiinsa ja sanoo äidilleen, missä on -ollut. -- Ja kun ei lapsi näyttänyt älyävän lähteä, toisti opettaja -lempeämmin: -- Viljo lähtee nyt vain. - -Niinkuin opettajan ja rouvan läheisyys olisi tehnyt lähtemisenkin -vaikeaksi. Poika kumminkin nousi ja alkoi totunnaisesti kopeloida -kirjojaan paljoakaan käsittämättä, mitä hän niistä otti. Kun Viljo -oli menossa ovesta, olisi opettajan pitänyt käskeä hänen kääntyä ja -kumartaa, mutta hän antoi kumminkin sen jäädä. - - * * * * * - -Viljo tuli ulkoilmaan, näki sumeilla silmillään tyhjän pihamaan ja -kolkon tien; kaikkialla vallitsi outo ja epämääräinen olo. Hän yritti -juoksahtaa, mutta silloin kaikki tärisi silmissä ja uusia kyyneleitä -alkoi vuotaa itsestään. Pitsi-Eliina oli taas siinä tiellä ja katsoi -häikäilemättä itkuista poikaa, hankki pysähtyä... Vielä pieni matka -ilkeän avointa ja laajaa maantietä, kunnes pääsi omalle pikku tielle, -jossa ei ketään tullut vastaan ja jossa sopi poikkeilla katsomaan, -vieläkö mättäistä löytyi viime syksyn puolukoita. Mutta siinä tuli -näkyviin kodin peräseinä odottavine akkunoineen. Niiden takana olivat -äiti, Laina, Liisu ja kohta isäkin. Opettaja lupasi puhua niille kaikki -ja käski jo itse sanoa... Kas tuota koivua, kuinka se on kasvanut -sitten viime vuoden, ja tuota keltapuitteista vintin ikkunaa, jonka isä -äskettäin teki ja maalasi. Kaikista niistä uhoo viivyttelevää lasta -kohtaan kodin itsetietoinen valta ja voima. - --- Tuleks' sieltä, huutaa äidin vihastunut ääni pirtin portailta. - -On jo paljon helpompaa, kun tämäkin asia taas on päässyt alkamaan. -Vaikeinta on mennä äidin ohi sisälle, sillä se voi siinä käydä -kiinnikin. Niin ei kumminkaan tapahtunut; äiti jatkoi vain suukopuaan, -joka vähitellen johteli mielen tuttuun kotoiseen tilaan. Kellon -viisarit pahimmin kantelivat hänen päällensä, mutta kun oli saanut -syötyä ja päässyt kiinni johonkin tuttuun askareeseen, näytti -kellonaikakin pian vallan luonnolliselta. - -Lopullinen leppoisa kodintuntu tuli sitten, kun äidin suuttumus alkoi -kohdistua toisaalle päin. Kuultuaan mistä Viljoa oli rangaistu, alkoi -hän vähitellen mosia opettajaa ja rouvaa. - --- Mikä hän sitten muu luulee olevansa kuin ämmä. Kiittäköön kun pääsi -siksikin, mokomakin kiertävä asistäntti. - -Ei Viljo ollenkaan ajatellut sitä, mitä äiti puhui opettajasta ja -rouvasta; häntä vaan ilahutti se, että äiti jätti tämän pääasian, -ja ettei äiti tiennyt mitään siitä suurimmasta häpeästä, anteeksi -pyynnöstä... Se hiukan pelotti, että jos opettaja vielä puhuu siitä -äidille. Eikä Viljo sitäkään pelännyt itsensä, vaan opettajan ja äidin -tähden, sen keskustelun tähden, joka näiden välille siitä viriäisi. - -Mitä pitemmälle ilta kului sitä varmemmin Viljo kumminkin uskoi, ettei -opettaja siitä enää mitään puhu. - -Hän retkeili taas ulkona, kävi myllyllään, joka päivä päivältä vesien -vähetessä kiersi yhä hitaammin, kävi aamullisella kukkapaikallaan, -muisti "Kutinnunnun" ja koko koulupäivän kaikkinensa, taas vapain ja -virkistynein mielin. Ja kun hän illalla makuulle kykertyneenä jälleen -katseli kellotaulun kukkakiehkuroita, väikkyi ajatuksissa huomisaamun -kouluunmeno uusine viehättävine vaiheineen. - - - - -KEMPPASEN MUKULAT - - -Oikeastaanhan heidän äitinsä nimi on Iita ja Pukkilaska ja lapset -ovat siis Pukkilan lapsia. Mutta kun heidän suhteensa ei ole niin -tarkkaa väliä, sanotaan akkaa usein myös Kemppaskaksi ja lapsia -Kemppasen mukuloiksi seuraavasta melko mutkikkaasta syystä. He asuvat -mökkirähjässä, jonka aikoinaan on rakentanut muuan ihmeellinen mies, -joka siinä piti hiukan sekavaa elämää, kunnes meni itsekin sekaisin -ja joutui täkäläiseen köyhäinhoitoon. Kolme kuntaa maan eri tahoilta -riiteli hänen kotipaikkaoikeudestaan ollen kertyneen valtavan -asiakirjapinkan päällimäisenä sittenkin vain välipäätös; täkäläinen -kunta väsyi ja jätti miehen vaivastalolleen valmistamaan ruumisarkkuja, -johon hommaan hän kuuluu olevan kätevä. Tuo mies nimitti itseään joskus -humalapäissään Kemppaseksi... Kun kunta kapinan jälkeen sijoitteli -leskiä ja orpoja, joutui Pukkilan Iita lapsineen Kemppasen mökkiin, -joka sattui olemaan joutilaana kunnan hallinnassa. Sillä tavalla heistä -tuli kemppaslaisia. - -Iitalla on tykönänsä kolme lasta, Eino, Eero ja Aili. Eino on -kahdentoista ja Aili viisivuotias, Eero, parooni, siitä väliltä. - -Aurinko paistaa mökkiin tänä aikaisena heinäkuun aamuna, josta on -virkenevä aivan tavallinen päivä emolle ja hänen pennuilleen. Aurinko -on tavattoman tärkeä asia näissä oloissa. Tuon pesueen elämäntaistelu -on erinomaisen asiallista laatua; siinä on vihollisen puolella kaksi -kovaa tekijää, vilu ja nälkä, Iitan ja lasten puolella on talvisin -kunnan köyhäinhoito, kesäisin aurinko. Aurinko on niistä verrattomasti -väkevämpi. Se suorastaan herpaannuttaa koko taistelun. Ei milloinkaan -talvella näe Kemppasen mökissä tuommoista huoletonta lekottelua kuin -nytkin tänä aamuna. Lapsen makaavat vapaina lattialla kuin kissanpojat. -Jonkinlainen loimenriekale on kai ollut olevinaan peittona, mutta sekin -on potkittu yhteen mykkyrään jalkopäähän ja nukkuvien mukuloitten -paljaat koivet sojottavat sinne tänne. Aili on melkein kokonaan -vierinyt lattialle, pois leveän olkipatjan päältä. Pojat ovat unen päin -potkineet keveämmän tieltään. - -Iita itse makaa sängyssä suu auki ammollaan kärpästen pitäessä -mieluista vähtäystä tuon salaperäisen hossaavan aukon reunalla. - -Tavaton hyvinvointi, sopu, rauha ja tyytyväisyys kukoistavat mökissä. -Vihollisen kaikki voimat ovat kuulumattomissa. Ei ole olemassakaan -vilua eikä nälkää eikä mitään niiden välillisiäkään seurauksia. Tähän -aikaan vuodesta ehtii aurinkokin tuntikausia katsella tuota täydellistä -autuuden tilaa. Se paistelee nukkuvien lasten paljaisiin pakaroihin ja -lämmittää akkunan tienoilla hyörivien kärpästen selkää ja vatsaa. - -Kärpästen maailmassa sitten ensimäinen järkytys tapahtuukin: Iita -herää. Hän massuttaa suutaan ja sivelee pehmeätä akannaamaansa, -vilkaisee sitten vanhaan herätyskelloon ja yrittää laskeskella, -paljonko oikea kello on, koska tämä on niin ja niin paljon edellä. -Mutta päättyvästä autuuden tilasta on hänen mielessään vielä vahva -kajo, kun hän pistäytyy pihalle ja kyykistyy nurkan varjoon. Hänen on -siitä ihana katsella kapeata vesistöä, taloja ja huvilaa, joka siinä -aivan lähellä törröttää, niinkuin suuri kalsea röykkiö. Hän viivyttelee -hiukan... - -Sisälle palatessa tulee kyllä mieleen, että kun eläisi miesvainaa, -niin ei nytkään muuta tarvitsisi kuin keitellä sille aamukahvit ja -sitten oikaista uudelleen sen lähdettyä työhön. Nyt hän ei sitä keitä, -vaan yrittää ehtiä taloon niin paljon aikaisemmin, että joutuu emännän -aamupannulle. Ja onhan hauska muutenkin mennä taloon heinään. Siellä on -iloista puheen lätinää koko päivän, kun on enemmän väkeä. Siellä kuulee -kaikenlaista. - --- Eino, nouse ylös -- nouse pian nyt, ettet tällä vähällä enää kastele --- että kerkiämme aamukahveelle. Noh -- - -Eino, jonka lapsenkasvoilla jo on äidin ilmeet: pienet silmät, voimaton -nenä, raolleen pyrkivä pieni suu ja niissä laimea vakavuus -- hän -nousee ja kiskoittelee, ponnahtaa sitten pystyyn ja on parissa hetkessä -pistellyt ulottimensa housuihin ja takkiin. Sitten on saatava vielä -Eero hereille vetämään ovet lukkuun Iitan ja Einon lähdettyä. - --- Tulkaa Ailin kanssa hakeen Jutilasta joppia sitte kun näette kuskin -palanneen meijeristä. - -Ne olivat ensimäiset aamuliikunnot. Porstuan ovi sulkeutui; Iita ja -Eino jäivät ulkonaiseen valkeuteen, Eero sisäiseen pimeyteen, josta hän -haparoi takaisin pirttiin sijallensa maata. Päivän kirkkautta outoillen -poika koetti asettua suullensa ja kääntää päätään nurkkaan päin. Tilaa -oli; saattoi koukistaa toisen koipensa ylös rintaa vasten ja oikaista -toisen taakse päin sojolleen. Siinä uni tuli takaisin vielä tunnin -ajaksi. - -Tai ei se ihan oikeata untakaan ollut, vaan sellaista ajatuksetonta -kultaisen aamun tajuamista. Luuli kuulevansa auringon säteilyn samaan -tapaan kuin kärpästen asiallisen hyrähtelyn, tunsi pelkän olemisensa -eroittamatta jäseniä... Ensimäiset maitorattaat jyrisivät jo ohi -tuttua kylätietä pitkin. Ne menivät kylän perälle päin vasta noutamaan -maitoa. Piakkoin ne vierivät siitä takaisin meijerille päin; ehti juuri -parahiksi sillä välin unohtaa... Mutta pian ne sitten palasivat. -- Ei, -se olikin Kierikkalan kuski... Nyt vasta meidän kuski meni. - -Eero heräsi täydellisesti, kääntyi selälleen ja jäi siihen -nautiskelemaan. Oli viehättävää tietää, että porstuan ovi oli lukossa -ja ettei tänne kukaan tule. Sai olla, katsella ja pölläillä miten -vain tahtoi. Edessä oli vapaa suvinen päivä, ei ollut muuta pitelijää -kuin tuo Aili, joka tuossa nukkui paita kainaloihin kääriytyneenä ja -pienillä kasvoilla sama pahankurinen ilme kuin valveillakin. - -Pojan aistit ovat valloillaan ja tekevät hillittömiä havaintojaan -onnellisessa häiriintymättömässä kotiolossa. Polvet koukussa -lattiasijallaan istuen hän katselee oman ruumiinsa paikkoja. Ne ovat -pieniä ja hiukan hävettäviä -- ison miehen paikat ovat hirvittävästi -toisen näköisiä. -- Vakerin isäntä kiusotteli minua, kun se kerran näki -minut paitasillani; lähestyi ja haparoi puukkoa tupestaan uhaten tehdä -saman, minkä Pirjolan vaari sianporsaille. - -Mutta nyt ovat ovet lukossa ja Eero saa rauhassa paitasillaankin -mietiskellä kaikkia asioita... Hän katselee myös nukkuvan Ailin ilki -alastonta ruumista. - -Niinkuin tuon tarkastelun koskettamana Aili alkaa vääntelehtiä. Ja -samassa Eero huomaa, että sija on kastunut. - --- Nouse pian ylös -- ääh, kun taas kastelit -- nouse pian nyt, paitas' -on vielä kuiva. - -Siitä täysi päiväelämä alkoi. - -Kun Eero raastoi Ailin kastunutta säkkipatjaa pinon päälle kuivamaan, -meni huvilan piika jo meijerille maidon hakuun ja nakkasi pojalle -veikeän kysymyksen. - --- Ailin se on, vastasi Eero lauhkeasti. - --- Ei o' kun sinun, huuteli piika mennessään. - --- Minun te on, huusi Aili, joka paitasillaan ja hiukan porata -jonkotellen oli tullut Eeron perässä pihalle. - -Huvila oli uusi ja maalaamaton, tonttimaa järveen viettävää entistä -peltoa, joka nyt oli kesantona, valkoisenaan harakankukkaa. Alue oli -aitaamaton, sinne oli viehättävää ulottaa retkensä, milloin siellä -tapahtui jotain semmoista, jota saattoi luontevasti patsastella läheltä -katselemaan. Nyt siellä oli semmoista, oli jo kolmatta viikkoa. Siellä -kaivettiin salaojia, valtavan syviä ja suoria, ja niissä oli ihana -juoksennella. Ei pääkään näkynyt ylös maan pinnalle. Se vain oli -hullumpaa, ettei sieltä sinne kerran joutunut päässyt ylös muualta -kuin kaivajan kohdalta, missä kaivos askelittain kohosi ylös päin. -Ja kaivaja, Virtasen Oskari, oli aina hiukan äreä, kun häntä siinä -ahtaudessa häirittiin; joskus se heitti Ailin sieltä penkerelle niin -lujaa, että Aili rupesi poraamaan ja tanttu tuli kovasti saveen... -Tänään Eero muutenkin lähestyi Oskaria hiukan arkaillen; koetti jo -etäältä arvata, oliko Oskari huomannut... - -Ei -- ei se ollut mitään huomannut. Eero ja Aili tulivat siihen -partaalle, niinkuin olivat tulleet jo monen monina päivinä tätä -ennen. Oskari kaivoi kiivaasti -- se sai siitä yhdeksän markkaa -metriltä -- heitteli valtavia lapiollisia ylös pientarelle eikä -ollut lapsia huomaavinaan. Sen takki oli siinä nytkin, mutta se oli -kovin lähellä sitä itseä.... Eväsvehkeet olivat siinä myös; laukusta -pisti esiin pullon kaula, joka sekin tulppaa myöten oli täynnä hyvää -tuoretta maitoa. Aili pyrki sitä pitelemään, jolloin Eero terhakkana -riensi taitamatonta siitä estämään, toruen Ailia siihen tapaan, että -Oskarinkin sopi kuulla, mitä hän sanoi. Mutta Oskari ei näyttänyt -kuulevan; väkevä selkä vain oli sitkeässä liikkeessä kun lapiopistot -nouseskelivat ylös pientarelle. Kuinkahan sittenkin oli? Ei tuntunut -oikein hyvältä tämä päivä. Eero yritti kysäistä jotain Oskarilta. -Tämä ei näyttänyt ensin kuulleen, mutta virkahti sitten vähän päästä -äkkinäisesti: - --- Moron-moron. Etkös sinä huomenta sanonut? - --- Ei Eelo huomenta tanonu, sanoi Aili ominaisella itkuäänellään. - --- No mitä te titte tano, matki Oskari tiukalla äänellä. -- Mutta -minä tanon nyt hyvätti -- ja tarttui savikokkareeseen uhaten heittää. -Milloin milläkin tavalla hän karkoitteli mukuloita pois tieltänsä. Aili -lähtikin vihaisesti kapuamaan ylös päin, mutta Eero viivytteli. - --- Lähde vain sinäkin parooni -- kattos nyt kun joppi menee jo Jutilaan -päin niin että vaahto päässä. - -Siellä tosiaan maitokuski jo palasi. Lasten oli lähdettävä saadakseen -perillä kannunsa täyteen kuorittua maitoa. Ojamiehen maailma pikku -jännityksineen jäi toistaiseksi tänne; mentiin taloon, jossa varmaankin -viivyttiin yli päivällisen, nyt kun äiti ja Einokin olivat siellä -heinässä. Kemppasen mukulat ovat tottuneet hiukan harkitsemaan; he -osaavat sovittautua sinne, missä kulloinkin hyvää keitetään. - -Ojamies tulkitsi tämän asian huvilan isännälle, joka oli myös tullut -hänen työtänsä katselemaan: - --- Paroonikin siellä menee neitinsä kanssa Jutilaan päivälliselle -- on -hyvä mennä nyt kun vanha patrunessakin on siellä heinässä. - -Mutta tuskin oli kulunut tuntiakaan, kun sama pari jo näkyi palaavan -kannuineen. -- Nyt ei olekaan herrasväkeä pidetty hyvänä, ajatteli -ojamies itsekseen aukoessaan eväitään. - -Päivällispäivät olivat käsillä. Eero ja Aili olivat jo päässeet sisälle -mökkiin. Ojamies katseli mökkiä suun käydessä tasaista käyntiään; -hänellä oli mielet mielessään. Nieltyään viimeiset palat hän kopeloi -esille paperossin, sovitti sen imukkeeseen ja jäi sitten paperossi -toisessa ja tulitikut toisessa kädessä odottamaan ryökäystä, joka oli -tuleva. Vasta sitten hän hiljakseen sytytti. Siinä poltellessaan hän -katseli mökkiä ja ikäänkuin läpi seinän myös siellä olevaa poikaa. - -Paperossin loputtua hän sytytti vielä toisen, laski sitten tarkoin -jälelle jääneet, saattoi takkinsa hiukan alemmaksi ja asetteli -paperossilaatikon taskuun niin, että sen kulma hyvin näkyi. - -Vaikka mökissä nyt oli yhtä paljon aurinkoa kuin aamullakin, oli se -kumminkin Eeron ja Ailin mielestä tällä hetkellä tyly ja ikävä. Oli -ruvettava syömään -- sitä mitä oli: joppia ja kuivaa leipää. Päätään -kallistaen lapset järstivät kumpikin neljännestään ja ryyppäsivät -läkkilitrasta tuota valkoista nestettä, joka tänä aamuna jo oli -ehtinyt olla monessa kieputuksessa: ensin lehmän nunnussa (minkä -lehmän ja missä talossa, siitä ei ihminen nykyisellä tiedon-asteellaan -olisi voinut saada selkoa), sitten lypsäjän kiulussa, kuskin -rattailla aika tärinässä, meijerin pastöörikoneessa, separaattorissa, -välillä pumpuissa ja putkissa, sitten taas uuden kuskin rattailla, -sitten Kemppasen Eeron kannussa nokkospehkossa siihen asti, kunnes -isäntä karkoitti Eeron ja Ailin talosta, huomattuaan omilla -pojillaan paperosseja, joita piti yhdessä ruvettaman polttelemaan. -Nyt tuo monivaiheinen liemi vihdoin oli tuossa lasten pöydällä -himmeässä läkkiastiassa, joka vielä antoi sen maulle oman pienen -lisävivahduksensa. Siitä se solahteli melkein suoraan lasten vatsaan; -suussa sitä ei saanut pysymään. Mutta jos tuo sinne tänne riepoitettu -neste pitikin liikaa kiirettä, niin oli leipä sitä hitaampaa -laskeutumaan pienistä kurkuista. Ailille se melkein toi vedet silmiin --- elleivät ne nyt olleet niiden vesien jätteitä, jotka olivat -herahtaneet esiin jo silloin kun isäntä heitä torui. - -Vaisu tyydytyksen tunne kumminkin seurasi syöntiä; oli hiukan hauskempi -taas olla täällä omassa kopissa, jonne ei kukaan tullut torumaan. -Aili löysi vanhan tyttinsä, jonka huvilan lapset olivat hänelle -luovuttaneet, kiipesi sen kanssa äidin sänkyyn ja nukahti tuota pikaa. -Tämä seikka puolestaan lisäsi Eeron tyydytystä: oli tullut hänen -ainoa vapautensa hetki. Hän kuunteli Ailin hengitystä, katseli hänen -nuhraantuneita kasvojaan; hiipi sitten kyökin puolelle, avasi kaapin -oven ja pisti taskuunsa vielä toisen leivän kappaleen. Sitten yhtä -hiljaa ulos, telki oven päälle ja nopeasti akkunan alle kuuntelemaan, -olisiko Aili herännyt. Hiljaista oli. Hän näki kärpästen vatsapuolet, -kun ne kävelivät ruudulla, ja eroitti hiukan hyrinääkin niiden -lentäessä pois. Aili nukkui varmasti. Ympärillä sihisi pouta. Kun -Oskari tuolla alempana heitteli ojamultia, niin kopsahdus tuskin kuului. - -Eero laskeutui ensin omaa puolta järven rantaan ja istahti sinne. -Tupakan savun väkevä esimaku tuntui tajussa. Tähän kuuluivat myös -multaheittojen kopsahdukset; Oskari kaivoi juuri ahkerimmillaan. -Eero nousee ja on ottavinaan jotakin maasta; Oskari on tuskin nähnyt -häntä. Nyt Kemppasen parooni kävellä tönöttelee huvilan saunalle päin; -ojamies kaivaa melkeinpä entistä kiivaammin, katsomatta vähääkään -sinne päin, missä hänen takkinsa on ja takin taskun suulla selvästi -näkyvissä paperossilaatikon kulma. -- Jo tulee, jo tulee, -- Istus nyt -p--le siinä vähän aikaa, ajattelee Virtasen Oskari ja heittelee ankaria -pistoja. Eero istuu jo takin vieressä. Nyt -- nyt sormi hypistää, nyt -on laatikko jo auki, nyt ovat ensimäiset kourassa jo. - --- Annas olla saatana, karjaisee Virtasen Oskari, hyppää ylös -kaivoksestaan ja on muutamalla harppa-askeleella saanut kiinni Eeron -ja tämän kourasta pois paperossit, joista osa rytäkässä särkyy. -Ojankaivajan vasen koura on lujasti kiinni pojan henturaisessa -käsivarressa, oikea haparoi maasta laikkiaista ja -- iskut putoilevat -väistyileville pakaroille. - -Tämä inhimillinen elämänkohtaus kesti lyhyen ajan ja sattui niin -onnellisesti, ettei yksikään sivullinen joutunut sitä havaitsemaan; -ei ollut huvilan väkeäkään ketään ulkona. Tosin Jutilan heinämaalle -kuultiin jotain ääntä, mutta luultiin sen olevan lasten keskinäistä -kirkinää, kun se niin pian lakkasi. Sitä paitsi siellä juuri samalla -hetkellä oli huomio kiintynyt toisaalle. - -Iitan vanhempi poika Eino oli kaikin puolin heikkorakenteisempi kuin -nuorempi Eero, tuo pystyvatsainen tuikeasilmäinen "parooni". Eino oli -kyllä mitaltaan kohtalainen, mutta hänessä oli kauttaaltaan jotakin -hentoa ja huonoa, kasvoillakin oli huonosti hoidetun pikkulapsen ilme. -Hän oli paljon siivompi ja taipuvaisempi kuin nuo nuoremmat ja teki -kotona lauhkeasti ja nurkumatta äidillensä apua. Kun isäntämiehet -emäntineen puhelivat näistä kyläpiirin ainoista autettavista, sanoivat -he Eerosta: "Se poika ei tarvitse muuta kuin keppiä ja ruokaa", mutta -Einosta: "Siitä ei taida tulla pitkäikäistä." Eino on kumminkin jo -elänyt niin pitkälle, että hänen kotoinen jouten olonsa on ruvennut -herättämään kiusallista huomiota. Kunnanmiehet, joiden velvollisuutena -on tarkkailla tämänkaltaisten lasten oloja laajemmin näköaloin, ovat jo -alkaneet Iitalle tiukkailla, että hänen on pantava ne poikakloppinsa -työhön -- Einoa ne tietysti lähinnä tarkoittavat. Naapurien isännätkin -ovat pienten antiensa vastineeksi alkaneet vaatia Einoa työhön. -"Periaatteen vuoksi", niinkuin Suojasten isäntä nimenomaan on sanonut. - -Eino parka on kyllä itsekin yrittänyt. Hän on jo monta kertaa saanut -äänetönnä hävetä, kun isännät ovat voivotelleet hänen saamattomuuttaan -raskimatta oikein suuttuakaan. Täytyisi isäntienkin yrittää tällaisilla -pikkumiehilläkin töitänsä teettää, kun mahdottomat verot hankkivat -viedä heidät maantielle -- sen on Eino kuullut ja ymmärtänytkin. -Tänäkin aamuna siis Eino meni Iitan mukana heinään. Että saataisiin -vähän särvintä... kun Eero ja Aili ovat vielä taitamattomia ja isä -kuoli. - -Aamuruokavälin Eino työskentelikin moitteettomasti yhtenä perien -vetäjänä seipäälle panijain jäljessä. Väsytti kylläkin, ja hiukan -kuvotutti, mutta olihan tiedossa hyvä ateria, kenties perunakeittoa ja -siinä tukevia sianlihan palasia. Voita kumminkin ja parempaa maitoa. -Ja niin siinä sitten kävikin, että Eino parka söi -- ei paljoa, sen -sanoivat kaikki, mutta kumminkin niin, ettei enää ehtooruokavälillä -työstä tullut mitään. Kyllä hän yritti, mutta lopulta täytyi oikaista -kärvään juureen kiemurtelemaan. Se tapahtui juuri samoilla hetkillä -kuin Eero kiljui Oskarin käsissä näpistelynsä tähden. - -Iita, jota itseäänkin syytellään hiukan laiskaksi vetkaleeksi, -heitti haravansa ja meni poikaa katsomaan. Hän hankki häiritä koko -heinäväen, mutta isäntä huomautti heti, että poika on syönyt liiaksi --- kun vähän aikaa huokaa, niin kyllä sitten jaksaa -- eikä itse -keskeyttänyt työntekoaan ollenkaan. Einoa kumminkin hienokseen poltteli -aina vain. Iita sanoi lopulta varmasti, niinkuin äidin sopi, ettei -lasta kiusata, vaikkei ikänä heiniä tulisi yhtä peippaa, ja käski -Einon mennä kotiin. Poika lähtikin hiljalleen hoippuroimaan ja asian -johdosta virinnyt jälkikeskustelu jatkui. Iita hoiteli sitä omasta -puolestaan yksin, sillä hänen kuulonsa ei näin työn touhussa ollut -oikein tarkka. Hän ei kuullut, mitä isäntä hienokseen pakinoi, samalla -huomattavasti kiristäen omaa työtehoaan. -- Se on semmoista, kun ei -niitä panna pienestä työhön -- kyllä minun ainakin on tarvinnut heilua -siitä ruveten, kun-ma kynnyksen yli pääsin -- en minä ole leipääni -ilman hikeä saanut koskaan. Mutta kun ne isoon klootiin tuolla lailla -horjuttelevat, niin sitten ne ei jaksa edes syödä, saatikka työtä tehdä --- Jos niillä on ruokaa vähän ja huonoa, niin ne kitisevät, jos niillä -on paljon ja hyvää, niin ne kitisevät myös -- ollaan yhteiskunnan -elätettävänä -- kyllä verokuiteissa tuntuu... - -Iita kuuli jotain syömisestä ja alkoi puolestaan hän, että: -- Niin -kyllä se totta on, isäntä kulta, että parempi olis' rikkaan ruoka -jäämään kuin köyhän vatta repeemään -- eikä se sitä keittoa nyt niin -kovin paljon syönytkään -- - --- Ei syönyt, tokaisi siihen toinen ämmä. Keskusteluun pyrki väkisinkin -hieno vivahdus tuota luokkahenkeä... - -Tällöin oli Eino jo päässyt mökille ja ihmetteli hiukan sitä, että -ovet olivat auki ja lapset siis molemmat sisällä, keskellä päivää. -Eero istui mykkänä ja alakuloisena kyökissä, niinkuin olisi jotain -ikävöinyt; Aili kuului yhä nukkuvan. Olipa tämä ikävä lauantai. Jää -särpimetkin taas vähempään, kun täytyi toisen kesken aikojaan pois -tulla. Jos minä yrittäisin huomenna laivalla mennä mummun tykö -- mutta -mistä-mä saan sen rahan... - -Ennenkuin Eino vielä oli ehtinyt lattiasijalleen oikaista, oli Eero -jo livahtanut ulos jättäen Ailin heräämisen hänen huollettavakseen. -Mikähän sen oli, kun se niin totinen oli ja täällä istuskeli. Olikoos -huvilan rouva sitä taas torunut. - -Kun Aili sitten nyreänä heräsi ja kyseli: "Mittä Eelo on?" saatteli -Eino sen rantapenkerelle arvaten Eeron siellä jossakin olevan. Siellä -se olikin, mutta varsin kaukana ylhäällä joella päin joittenkin toisten -poikain kanssa. Eino koetti tuskastunein äänin huutaa sille, että olisi -tullut tyttöä ottamaan, mutta ei poika ollut kuulevinaan. Hän nosti -vihdoin Ailin aidan yli, käski mennä tuonne noin Eeron tykö päin ja -palasi sitten niin nopeasti kuin jaksoi takaisin sisälle makuulle. Aili -meni paapersi poikia kohden, lankesi ja itki kiukkuisesti, jolloin -Eeron oli lähdettävä sitä vastaan. Varsinkin kun huvilan isäntä myös -oli uhkaavan näköisenä ilmestynyt näköpiiriin. - -Pitkällään ollessa vaimenivat Einon vaivat vähitellen. Hän pääsi unen -alkuun ja nukkui koko iltapuolen ja siitä edelleen yöunta. Silloin -tällöin hiukan havahtuen hän kumminkin sai hämärän aavistuksen -lauantai-illan pikku tapauksista. Työstä päästyä äiti käväisi kotona -ja lähti sitten takaisin Eeron ja Ailin kanssa saunaan -- hän, Eino, -ei jaksanut mennä. Sitten ne taas palasivat sieltä ja Eeron ja äidin -välillä oli solkkinaa, kun Eero tahtoi vielä mennä ongelle. Se menikin -vain. Sitten hän taas paljon myöhemmin ja pimeässä kuuli, kuinka Eero -kolusi kyökissä ja äiti torui sitä sängystään peiton alta. Se söi -siellä sen maitoleipien lopun, mitä ehtoollisesta oli jäänyt, eikä -aamulla taas ollut mitään. Eino ei ollut nähnytkään koko maitoleipiä. -Sitten kaikki vaikeni. Oli lopullisesti mennyt kemppaslaisiltakin, -Iitalta ja mukuloilta, tämäkin päivä. - --- Olipa huominen sunnuntai -- hoh-hoi. - - * * * * * - -Ja suvinen sunnuntai on Kemppasellakin jyrkästi toisenlainen kuin -arkipäivät. Kenties se juuri noissa oloissa parhaiten saavuttaakin -tarkoituksensa. - -Iita nousee, keittää kahvia ja jaarittelee siinä heräilevien lastensa -kanssa. Eino ja Aili heräävät ensin. Eino on parantunut; hiukan -heikolta tuntuu, mutta vaiva on poissa. Erinomaisen leppoisasti hän -juttelee äitinsä kanssa, joka puolestaan silloin tällöin sanoo häntä -lapsikullaksi. "Ei ole laivarahaa, lapsikulta; milläs sinne menet?" --- kun Eino on puhunut mummun tykö menostaan. Eino on kumminkin -sitä mieltä, että kai sen jostakin saa... Aili pyrkii halailemaan -äitiänsä, lapsiraiska, näin sunnuntaiaamuna. "No onko se vauva nyt niin -hyvänäpidon kipee", pakisee äiti, ruma ja rypistynyt akka. - -Eero vekkuli nukkuu vain. "Juoksi siellä taas Jutilan poikien kanssa -myöhäiseen -- missä asti mahtoivat käydäkään -- kello kävi kymmenettä, -kun tuli. -- Jopa herää -- ääh -- nouse ylös, että-mä saan siivota." - -Eero herää ja huomattuaan ympärillään sunnuntain nauttii siitä, ettei -Oskari tänään ole ojaa kaivamassa. Sen tietää katsomattakin, mutta -kumminkin hän menee akkunan ääreen. -- Ei ole, multajonot lepäävät -siellä sunnuntaivalaistuksessa. - -Eino auttaa Ailia pukemisessa, tutusti toruskellen ja välillä -hymyillen vaisua hymyä. Kaikki saavat kahvia. On sunnuntai, pyhäaamu. -Hetket luontuvat niin mukavasti siihen, että Iita pääsee veisaamaan -tavanmukaista sunnuntaiaamun virttänsä. Hän ei lyö sitä koskaan laimin; -se on niinkuin jonkinlainen sunnuntaionnen aamutaika... Värsy alkaa, -jatkuu ja päättyy, toinen alkaa, hiljaisena jonottavana sävelenä, joka -kumminkin kuuluu ulos kedolle. Lapset ovat menneet sinne. Äidin veisuu -vaikuttaa heidän mielialaansa, niin että he liikkuvat ja oleilevat -siivommin. Siellä näkyy myös huvilan isäntä lapsineen olevan niitten -pakeilla. Se on aina pieni tapaus ja sen vuoksi Iitakin kiiruhtaa -värsyänsä loppuun ehtiäkseen sen puheille. - -Jos lauantai vielä oli täynnä kaikenlaista tukaluutta, niin on -sunnuntai sitä auliimpi. Herra saa siinä kuulla Einon kivun ja että se -menisi mielellään mummun tykö. Ennen pitkää on laivaraha Einon kourassa -ja Eino ääntää kumartaen: "Kiitoksia oikein hyvin paljon". -- "Mutta", -sanoo herra ja on salaperäisen näköinen, "milläs sinä sieltä takaisin -tulet?" -- "Kai minä jollakin lailla --" ja Eino arvaa jo asian ja -hymyilee hänkin. Hän saa myös paluumaksun herralta. - -Ja ennenkuin Iita on saanut herraa tuskastuttavan mielistelynsä kunnon -alkuun, huudetaan jo mökin edestä: "Pukkilaska, tulkaa pian tänne." -Siellä on Jutilan palvelustyttö tuomassa emännän antimia, on lihaa ja -kaunis tuore juusto. Voiko olla ihanampaa päivää. Tuoja, nuori iloinen -tyttö, istuu ja puhelee asioitaan Iitan kanssa kahvia juoden; Iita on -nuorten palvelustyttöjen uskottu. Huvilan herra lapsinensa viipyy mökin -lasten seurassa... - --- Tule Eino syömään, jos sinä laivalle menet. - -Tuntuu melkein siltä kuin Eino olisi eilisellä kivullansa ansainnut -tämän hyvyyden. Nyt se pääsee mummun tykö ja saisi olla siellä vaikka -viikon, mutta kun tulee kotiin ikävä melkein oitis... - -Olisipa tuolla Eerollakin semmoinen luonto. - -Mutta Eerolla on omat tietonsa. Eilen ehtoolla hän oli Jutilan poikien -kanssa Pajalahdessa ongella ja siellä puhuttiin yhtä ja toista. Oli -paperossejakin. Vieläkin tuntuu mielessä sauhun ja rohkeitten puheitten -suloinen hekuma. Kun Eino on mennyt ja äiti taas rupeaa veisaamaan, -silloin.... - -Se onnistuu hyvin. Äiti on vikitellyt Ailin sängylle kuuntelemaan -veisuuta, jonka onnelliseen väreilyyn tyttö pian nukahtaa. Eero menee -jo tiellä vinhaan kävellen ja välillä taakseen vilkaisten. Kun on -päässyt näkymättömiin, tietää hän samalla varmasti, että koko iltapäivä -on hänen. Röykönpohjassa on palokunnan huvit, pojat kertoivat. Se on -melkein liian kaukana, mutta kyllä sieltä kotiin osaa. Jutilan Kustaa -ainakin menee, jolleivät pojat pääsisikään. - -Riihten tykönä vähdätään -- Kustaa, renkipoika on mukana. Isäntä on -pirtin sängyssä pitkällään sanomalehti kourassa, välillä sikeässä -unessa hoornaten, välillä taas lukien; ei se pyhäsin pidä väliä -missä lapset ja rengit juoksevat. Ja mitäs se Kustaalle voisikaan, -kuukausikaupalla olevalle miehelle. -- Ei -- ei Eero kanssa rupea ikänä -muuten kuin kuukausikaupalla, sen hän on päättänyt. Tai kyllä urakat -oikeastaan parhaita ovat, kun hyvin luonaa. -- Ajatusten päälle pikku -viheltely. - --- Mitäs parooni Pukkila tietää, kysyy Kustaa. Onko selkä kipeä? - -Se on tavannut Oskarin! Varmaan Oskari menee kanssa palokunnan juhliin -ja on siellä juovuksissa -- uskaltaakohan sinne sittenkään mennä. Mutta -Kustaa vetää paperossin esiin ja sanoo: - --- No ota nyt tuosta sauhu tropikses'. Puhutaan keitä menee iltamiin. -Menee Kustaa ja ehkä Urho. -- Niin ja Olka, sanoo kuusivuotias Tauno. --- Meneekö sekin? -- Menee kyllä, sanoo kymmenvuotias Urho. -- Vaikka -on paksuna, ihmettelee Kustaa. - --- Kukaas sen isä on? lausahtaa kuusivuotias vilpittömällä lapsen -äänellään. - --- En tiedä, ehkä sinä olet, sanoo Kustaa. Niin kuluu sunnuntain -päiväsydän riihen luona. - -Kun tulee päivällisaika mennään taloon, Kustaa ja omat pojat varmasti, -Eero arkaillen. Saa -- saa Eerokin syömistä; emäntä käskee hänet -pöytään sitten kun toiset ovat päässeet ja kyselee siinä hyvänlaisella -äänellä, mitä kotona tänään oli suurukseksi. Eero vastailee melkein -äitinsä nuotilla, että oli sitä lihaa ja juustoa, kun te lähetitte. -Sitten hän kiittää hyvin nöyrästi ja kiiruhtaa pihalle toisten joukkoon. - -Pukkilan Iita ei vielä sillä hetkellä osannut lähteä Eeron perässä -häntä kotiin palauttamaan. Iita nautiskeli myös sunnuntailevostaan; -mökissä oli täysi hiljaisuus nyt, kun Aili oli nukahtanut -tavanmukaiseen päiväuneensa, Eino oli mummulanmatkallaan ja Eero -luultavasti Jutilassa. Iitaa rupesi itseäänkin raukaisemaan, ja -niin hän huomaamattaan oikeni Ailin viereen. Kuinka kauan lienee -nukkunutkaan, kun taas muuan piika saapui sunnuntaikyläilylleen ja -herätti hänet. - -Eikä hän tullut oudoksuneeksi Eeron poissaoloa vielä sittenkään. -Piialla oli ollut omasta puolestaan jotain salaista pikku tuotavaa; -sen lumoissa juotiin kahvia ja kaikki asiat olivat hyvin. Vasta piian -lähdettyä Iita huomasi kaivata Eeroa. - -Hän lähti Jutilaan -- siellä ei poikaa ollut. Eikä kukaan tiennytkään -Eerosta, ennen kuin pikku Tauno osasi sanoa, että se meni Röykönpohjaan -Kustaan ja Olkan kanssa. Olisi Urhokin mennyt, mutta isä sai sen kiinni -ja palautti. -- Ja Kustaa sanoi minua Olkan isäksi, lisäsi Tauno vielä -päästyään kerran kanteluvireeseen -- ja lohdutukseksi itselleen, -sillä isäntä oli myös hänet palauttanut takaisin varsin vahvoista -iltamiinmenon aikeista. - -Ankara suukopu vallitsi Jutilan kyökissä; Kustaa ja varsinkin Olka -- -nykyisen tilansa johdosta -- saivat kuulla kunniansa. Ankarasti uhaten -Eeroa selkäsaunalla Iita palasi mökillensä. - -Mutta kun Jutilan isäntä ja emäntä siinä raukean tyytyväisinä -nautiskelivat iltapuolis-kahviaan, päättelivät he keskenään, "etteivät -ne sillä lailla mene, jos ne joskuskin selkäänsä saisivat." Ja siitä -edelleen sen tapaisista ihmisistä samansuuntaisia keskusteluja, joissa -ei erimielisyyttä ilmennyt. - - - - -KÄVÄISY - - -Minä, Mielikuvitus, lähden tarkastelemaan julkisia ja salaisia -maailmoita ja niiden asioita. Minulle julkisuuden ja salaisuuden -raja-aidat ovat vähäpätöiset, tuskin huomattavat, koska olen nähnyt -salaisuuden sumun tihkuvan aina julkisuuden pintaan asti. Nuorempi -veljeni Tieto epäröi, vaikka se on ottanut kaikki vähänkin mainittavat -askeleensa minun ja Vaiston taluttamana; olemme suorastaan kiskoneet -sitä perässämme. Ja vaikka se on todennut salaisuuden siellä missä -minäkin ja kiltisti omaksunut, _uskonut_, paljon sellaista, mitä se ei -ole ikinä aistinut. - -En lähdekään kauas. Tyydyn rajoittumaan Maahan, tuohon avaruuden -palleroon, jonka senkään alku ja loppu eivät mahdu aikaan, niin -tärkeäksi kuin se on tekeytynytkin Maan pinnalla. Totean ensiksi -täkäläisen olon valtavimmat tekijät, valon ja lämmön, jotka -- -kuvaavaa kylläkin -- saapuvat nekin tänne ulkoa päin. Sitten totean -niiden ulkonaiset aikaansaannokset, joiden lopputuloksena on elämäksi -nimitetty ilmiö, joka taas on tunnettu muun muassa siitä, etteivät -eläjät itse ole sen kokonaisolemuksesta selvillä. Elävät vain kovasti... - -Ihminen on täällä ylin eläjä, vaikkakaan ei tiettävästi vanhin. Hän -on todennäköisesti ainoa eläjä, joka on tehnyt elämästä arvoituksen -asettamalla siihen nähden kysymykset: mitä? mistä? mihin? miten? miksi? -Kolme ensimmäistä kysymystä on jokseenkin yhtä avoimina kuin sinä -päivänä, jona ne asetettiin. Neljänteen on olemassa jonkinlaista varman -vastauksen tapaista ja viidenteen on vastauksia vallan suhdaton määrä, -mutta on niillä kaikilla se yhteinen vika, että ne aiheuttavat uuden: -miksi? - -Ei silti, että ihmispoloiset olisivat vielä likimainkaan selvillä edes -siitäkään, miten. En edes minä, häikäilemätön Mielikuvitus. Lävitseni -soinnahtaa erinomaisen kevyesti tuo tuttu läksy, jonka minä ja Vaisto -olemme ensin aavistaneet ja Tieto sitten todennut: että Maa on ensin -ollut sulassa ja kuumassa tilassa, sitten jäähtynyt, sitten on elämä -alkanut -- ensin kovin vähäpätöisin muodoin, joista se sitten on -vuosimiljoonien kuluessa hiljalleen kehittynyt, taantunut ja kehittynyt -nykyiselleen. Minä tunnen raivokasta sääliä tuota Toivakan Miinaa ja -arkkipiispa Petterssonia kohtaan sen vuoksi, että heille luullakseni -ei kelpaa edes tämä vähäinen saalis. Myöntäisivät pois vain tuon -lausejakson -- heille jäisi joka tapauksessa pitempi korsi. Tuossa -lauselmassa kun on se paha ajatusviiva: elämä on alkanut -- kai-mar, -mutta mistä ja miten? Heidän oma valmis vastauksensa jää yhtä hyväksi -kuin minun ja toisten avuttomat arvelut. - -Silmä näkee ja korva kuulee ja molemmat johtelevat minua ja Tietoa -satoihin seikkoihin lähellä ja kauempana. Sitten on aivan lähellä -asioita, joihin mikään aisti ei koskaan ole päässyt perehtymään, mutta -joihin Tieto uskoo. Ne ovat minun maitani... - - * * * * * - -On elokuun loppupuoli, lämmin kuutamoinen yö. Alkuaan on ollut -sunnuntai-ilta, mutta nyt tämä jo on pikemminkin maanantaiaamua. Kuun -valkoinen valo on ovelan äänetöntä; se ei ole kuollutta, kaukana siitä. -Eikä ole hyvä mennä antautumaan sen runollisuudelle, kun se tuolla -kalvealla valollaan kirkastaa kuhilasrivien vakaat perspektiivit. -Kuhilasriveihin sisältyy hikeä ja sakeita sutkauksia... - -Hanuri laulaa etäämpänä mutkikkaan liveriästä säveltä, jonka joistakin -jaksoista ei tahdo koskaan tulla loppua. Siellä on tanssit; tuo on -jo sellaista aamuyön polkkaa, luulee melkein kuulevansa, kuinka -koskettimien lahvit intohimoisesti naputtavat reikiensä päällä. -Tunnelma on vahva, mutta ikäänkuin hiukan salakavala. Mitähän -aikaa tämä onkaan? Suuret sodat on juuri äsken sodittu. -- E-hei -niinkään, aikoja sitten -- on kahdeksan vuotta siitä kun alettiin. -- -Hanttuli-tinttii-pilivili-pumppuu, visertää hanuri -- ei nyt ollakaan -rukiinleikkuussa. Kuhilaat ovat yksin kuutamossa. - --- Älkää ny' jumalauta minuaka' jättäkö. - -Se kuului jo taivasalta. Hanurin lurina vaikeni äsken. Himmeistä -ruuduista kajostava valo on ikäänkuin toimessaan. Se laskee lapsiaan -menemään pitkin tietä joka taholle, hiljaa edeten tai ohi loikkien, -äänettöminä tai meluten. Humina jatkuu, valo pysyy. Vanha kämäleuka -akka sen vasta sammuttaa sitten kun tanssiväki jo on matkojen päässä. -Se on akan asia... - -Minunpa on hauska olla. Tämä on nyt sitä maailmaa ja elämää, joista ei -selkoa saada. Ei puutu minulta mentäviä tälläkään pienellä lakeudella. -Intohimoisesti, häikäilemättä minä sinkoilen jokaiseen paikkaan, -mihin pari on poikennut. Runollisuus on tämmöistä tähän aikaan. Kuu -paisteineen on niinkuin vielä tuore, hävyttömän ekspressionistinen -maalaus, joka ei aiokaan kuivua. Nyt ei vallitse ajattomuus, niinkuin -minun entisissä kuutamoissani. Tämä on aikaa, vaikkei se näin aamuyöstä -paljoa piittaa, millaista... - -Kyllä minä tätäkin osaan. Lihaa ja verta meni salavihkaa seitsemään -paikkaan, kaksi elävää solukistoa kuhunkin. Kohta tunti sitten. -- Ähä -pojat -- paista kuu, kyllä tunnen juonesi. Tämä on Suomen maata tämä, -paista pois vain. - -En suinkaan _minä_ häikäile. Olen vanhanaikainen, mutta tiedän -sittenkin tieni. Vedän kynnelläni näkymättömän viivan almanakkaan tämän -yön kohdalle ja hulahdan sitten omille teilleni, välttyen näkemästä -naisen nuhraantunutta puseroa ja miehen hiestyneitä kaulusvehkeitä. -Kuutamo jääköön tänne paistamaan. Minä luon itse itselleni valon -siellä, missä kuljen, samoin kuin laajennan mitat tarvitsemaani kokoon. - -Kuljen pitkät matkat lämpöisessä solukistossa ja näen mitä erilaisimpia -soluja ja niiden luomia kudoksia. Astun lopulta sisälle soluun, joka on -siinä yksin ja ainoana laadultaan. Valaisen sen kirkkaasti voidakseni -paremmin ihailla tätä maailman avaruuden pienoiskuvaa. Tämä on niinkuin -suuri pallomainen sali joka on täynnä erinomaisia aartehistoja. Kas -seinävaippaa -- sen monista huokosista tuikuttaa sisälle ulkopuolisen -solumaailman ulokkeita, jotka tuovat tänne ravintoa. Itse tämä heleä -solulima on jo täynnä niiden tuomaa, lukemattomiksi hienoiksi jyväsiksi -kokoontunutta. - -Etenen etenemistäni. Tuossa nyt on _tuma_, solun keskeinen olemus. Se -ei kyllä ole tämän solusalin keskellä, se on itsetietoisesti asettunut -hiukan syrjään, niinkuin Aurinko Maan radassa. Mutta se, tuo pieni -rakkula, _tuma_, jyväsineen, kätkee itseensä tiivistä salaisuutta -enemmän kuin minäkään voin edes aavistaa. Siitä lähtee katkeamaton -elämänjakso taakse päin aina tuon tietymättömän alkusynnyn päiviin. -Kuluneiden vuosimiljoonien aikana tuo elämä, joka tuossa solutumassa -nyt jännittyy, ei vielä milloinkaan ole kuollut. Se on aina ollut noin -lämmin ja tuore, kaikkina aikoina, vallitsipa sota tai rutto, nälkä tai -muu vaiva. Tässä pyöreässä solusalissa on ihana olla Mielikuvituksen, -tämän näköaloissa on jotakin samanlaista, kuin lapsena kuvittelin -olevan taivaassa, jonne pienen sisaren sielu joutui kuoltuaan. Täällä -ei ole taloja eikä tehtaita eikä niiden omistajia, täällä on vain -elämänihmettä. - -Mutta nyt näyttää siltä, että olen joutunut aivan erikoisen -juhlatapauksen todistajaksi. - -Koko tuma alkaa siirtyä solupallon seinämää kohden. Nyt se on jo -pallon laidassa -- ja samalla on tuman ympäriltä hävinnyt sen oma -hento seinämä. Huomaamattani on muodostunut pitkiä komeita lankoja, -jotka lähtevät tumasta niinkuin ilmapallosta korin kannatusrihmat, -keskittyen yhteen kohtaan solun sisällä. Samallainen rihmasto lähtee -tuman vastakkaiselta puolelta keskittyen solun pintaan, niin että tuma -jää ikäänkuin sukkulan keskukseksi. Tuman sisällä havaitsin äsken -epämääräisiä rihmasykkyröitä. Nyt ne ovat muodostuneet täsmällisiksi -sauvoiksi ja asettuneet tuon tumasukkulan keskukseen pyöreään riviin -niinkuin piirin tanssijat. Nyt jokainen niistä halkeaa keskeltä kahtia, -ikäänkuin nuo rihmasäteiköt kiskoisivat niitä kumpikin päähänsä päin. -Ilmeisesti on tämä solu nyt jakautumassa. Toiset puoliskot vaeltavat -uuteen soluun, toiset jäävät tänne, ja niin on kumpikin saanut tälle -olennolle pyhitetyn määränsä noita sauvasia. - -Mutta -- tuo uusi solu jäikin vain pieneksi rakkulaksi vanhan solun -pinnalle eikä näy kiiruhtavan edelleen jakautumaan. Ei, ei tässä -ole tavallinen jakautuminen kysymyksessä. Näyttää siltä kuin tämä -suuri komea solu vain vihoissaan olisi työntänyt pois itsestään nuo -tumasauvojen puoliskot... Eikä se tyydy edes siihen. Se jakaa tänne -jääneet tumasauvojen puoliskot tasan kahteen joukkoon ja lähettää -niistä toisen joukon samaa tietä, ulos seinästä. - -Suuri järkytys on tapahtunut tässä solussa. Tumasauvojen pyhitetty -lukumäärä, joka kaikilla tämän olennon soluilla ikuisesti polvesta -polveen on sama ja pysyvä, se on nyt tässä vähentynyt puoleen määrään. -Mitä on tapahtuva? Koko solu tuntuu irtautuneen paikoiltaan, se varisee -jonnekin toisten solukudosten välitse. Tuleeko tuho tälle komealle -solulle? - -Vielä ei siitä tiedä. Solu pysähtyy. Mitä tämä on? - -Sen ympärillä kiehuu ja kuhisee suunnaton määrä ennen tuntematonta -pienikokoista väkeä, irtonaisia soluja nähtävästi nekin, mutta kaikin -puolin ihmeellisiä. Ne liikkuvat, voimakkaasti ja intohimoisesti sinne -tänne! Se on uutta tälle solulle, joka ei ole koskaan omakohtaista -liikuntoa kokenut. Se on uutta, mutta se on ihanaa. Kas niiden päätä --- se on ilmetty tuma ja se onkin tuma -- sen takana keskiosa ja -lopuksi kiihkeästi liikkuva häntä. Miljoonia niitä siinä on niinkuin -suurvalta-armeijassa ja kaikki pyrkivät kiihkeästi tätä suurta pyöreätä -solua kohden, joka vain on ja odottaa... - -Nyt! Yhden pää pääsi sisään, siinä on jo keskiosakin, häntä on -hävinnyt. Suunnaton jännitys täyttää solun. Kiireesti tiet tukkoon. Ei -muita, ei muita. Siinä se nyt on; uusi ihana, tiedottomasti odotettu -tulokas on solun alkulimassa, varmassa turvassa, eikä toisia enää pääse -häiriötä tuottamaan. -- Tuma, tuma siinä on sen päässä, ja tumassa -sama puoli-määrä tumasauvoja, mikä äsken jäi tämänkin solun tumaan. -Tulokkaan ohessa on siinä pieni apulainen, hieno jyvänen, joka heti -alkaa järjestellä tulokkaan ja tämän kotona olevan emäntätuman välisiä -asioita. Nämä kiiruhtavat salin keskelle tapaamaan toisiaan, ovat -ennen pitkää yhtäläiset, ennen pitkää yksi tuma, jossa nyt on se määrä -tumasauvoja, joka tälle olennolle pyhitetysti kuuluu. Kaksi puolimäärää -tekee yhteensä koko määrän. Sikiäminen on tapahtunut. Ihmisyyden -taistelu jatkuu, uusi yksilö on olemassa. Siihen sisältyy kasvavaa -riemua ja odottavaa murhetta: se mitä näin on tapahtunut, ei voi palata -muuten kuin kuoleman kautta. - -Yksilön kehitys alkaa, lyhyt kiihkeä kertaus koko siitä kehityksen -tiestä, jota myöten alkusynnystä miljoonien aikojen kuluessa on -ihmiseen päästy. Kaikilla niillä kehitysasteilla on käytävä tämänkin -äskensiinneen. Kauan ei olla yksisoluisena. Sama jakautuminen, minkä -munasolu äsken ennen siitosta suoritti, toistuu taas, mutta tällä -kertaa solun keskellä, eikä toista puoliskoa enää hyljätä. Ei olekaan -mitään "toista" puoliskoa, ne ovat saman veroiset, sillä kumpaisessakin -on sama määrä tumasauvojen puoliskoja kummastakin emosolusta. - -Etenen taas pois noilta mailta. Tulen sinne missä näkö ja kuulo minua -palvelevat. On jo valkea aamu siinä maailmassa, kuhilasrivit ovat -kalsean näköisiä, aurinko on kohta nouseva. Minä asetun yhden ihmisen -tajuun, katselen hänen silmillään, kuuntelen hänen korvillaan. Hän on -muuan yksilö siitä yöllisestä tanssijoukosta; tulee pitkin avonaista -vainiotietä taloon, joka on hänen palveluspaikkansa. Siinä hänet voi -nähdä ken tahansa, joka sattuu katselemaan, ja todeta hänen siivottoman -paluuaikansa. - -Talon emäntä hänen tulonsa kaikkein julkeimmin näkee. Emäntä on -äskettäin herännyt, havainnut piian sängyn tyhjäksi, katsonut kelloa -ja sitten akkunasta ulos. Nähdessään tytön tulla laappivan pitkin -vainiotietä on hän kiireesti pukeutunut ja menee nyt mieltään osoittaen -navetalle juuri tytön editse. Ei ole suoraan katsovinaan, mutta näkee -kumminkin toisella silmällään, miltä ihminen näyttää semmoisen jälkeen. -Emännän mielikuvitus on siellä päin, missä minäkin äsken liikuin, -vaikkei se kykenekään minun matkojani kertailemaan. Se jää sangen -etäälle suurista keskuksista. - -Piika on uhittelevalla tuulella, kun hän hetkistä myöhemmin tulee -navettaan, jossa pian tiukat maitosuihkut tahdikkaasti sihisevät -nisistä läkkiastioihin. Vaikea on päästä haukkumisen alkuun, vasta -toisilla lehmillä singahtelevat vuorosanat. - - * * * * * - --- No en minä sinun nurkissas' ainakaan ole loikonut. Kyllä sinä -minun puolestani Vihtoris' pitää saat, en minä tule ikänä niin miehen -puutteeseen -- - --- No ei se sinun perääs' poraa. Tästä on pyhäinpäivään siksi lyhyt -aika -- ei kaikki saa niitä yhtä äkkiä kuin sinä viime kerralla. - -Vihan vimmassakin on piian ja emännän siinä suoritettava entuudelta -tietyt tehtävänsä. Lypsyn loputtua he yhdessä nostavat maitoastian -kylmään vesipaljuun jäähtymään. Sitten piika lähtee saattamaan lehmiä -perävainiolle. Niitä on siellä aamusta ensin paimennettava, etteivät -pääse kasteiseen heinän orelvaan mahojaan paisuttamaan. - -Siellä ladon seinustalla on piian mieli ainakin yksinään, olipahan -sitten kaunis tai ruma; toinen ei sitä siellä ole kiihoittamassa. -Suuret asiat tapahtuvat aivan lähellä -- jos tapahtuvat. Tyttö, lämmin -kaunis solukokoelma, ei tunne omia kätköjään, vaikka hänellä tunto -on; aavistuksissakin tuntuu siltä kuin asia tapahtuisi kautta koko -olemuksen. Hän ei ollut ensi kertaa viime yön tapaisella retkellä, -mutta sittenkin on tässä aamussa olevinaan jotain erikoista, jota ei -ole muulloin tuntenut. Mikä tämän kerran nyt näin juhlalliseksi tekee? -Emännän käytöskö? Ei se sitä ole. On niinkuin avartuisi kaikki. Kun -aavistus on keskittynyt täsmälliseksi epäilyksi, niin ei se olekaan -ruma eikä suututtava. Ei tule mieleenkään verrata epäiltyä tilaansa -moniin niihin tapauksiin, joita ämmät yksiin tullessaan pohtivat. Tulee -mieleen mies -- ja elämä on tästä eteenpäin paisuvinaan ja kohoovinaan. -Jos niin on -- jos tämä aamu sitä tietää -- niin sittenhän on myös niin --- ja niin -- - - * * * * * - -Viikot kuluvat. Talossa ollaan selvillä siitä, ettei tämä piika -enää ole täällä eteenpäin toista vuotta. Ei sitä pidettäisikään. Se -juoksee nyt jo arkiöinäkin ja aamulla on aina rähinää emännän kanssa. -Marraskuun ensimäisenä päivänä se muuttaa, ei tiedetä minne. Sanoo -ensin ainakin menevänsä kotiinsa, syvälle korpimaihin. Lähtijän on -hiukan ikävä lehmiä, häntä itseään ei kenenkään. - - * * * * * - -Siellä korpitöllin pakarissa hän sitten runtuviikkoöitään makailee, -joskus vaisusti odotellen sitä, jonka tietää tulemattomaksi. Äiti -on kysymättäkin saanut selvän tyttärensä asioista ja sanoo suoraan -ilman esipuheita, ettei tähän käy jääminen. Makailkoon nyt kumminkin -runtuviikon. - -Ei ole siis kiirettä, nyt on levon aika. Ei ole enää epäilystäkään --- varma tosi on. Tottumattomat aivot harkitsevat, veren käynti -kuiskuttaa. Veri kiertää vilkkaasti nuoressa ruumiissa; sillä on nyt -kuljettavanaan uusia ja varsin mutkikkaita teitä, joita ei pääse -näkemään kukaan eikä vielä arvaamaankaan muut kuin äiti. Kaksi -kuukautta... - -Tässä lämpöisen pakarin sopessa on kumminkin viehkeätä unelmoida, -kuvitelmat ovat helppoja. Ulkonainen valaistus on himmeä, mutta -minä voin mieleni mukaan loihtia valon pimeyteenkin... Mitä onkaan -tapahtunut näinä yhdeksänä viikkona. Ei osaisi noista hiukan -vajavaisista ulko-oloista sitä arvata. Siinä paikassa, missä silloin -kerran oli juhlallinen pyöreä solusali tumineen, rihmoineen, -sauvoineen, ja missä tapahtui tuo suuri ja ihmeellinen soluyhtymä, -siinä on nyt kokonainen ihminen, toista sataa kertaa sen taannoisen -solun suuruinen. Siinä se on monien kalvojen ja siteitten sitomana, -lämmin verenkierto kohisee sen ympärillä ja siinä itsessä. Täällä ei -ole mitään vajavaista, ei osaa kuvitella tähän köyhyyttä tai rikkautta, -ei siveyttä eikä riettautta. Ihminen siinä vain istuu syvässä -hartaudessa niinkuin rukoilisi, pää käsiä kohden kumartuneena. Ja -verenkierto se käy käymistään... - -Mahtavat perspektiivit aukenevat minulle tästä taakse päin ja -eteen päin. Nuo neljä raajaa, jotka vieläkin ovat jokseenkin saman -kokoiset ja näköiset, olivat joku viikko sitten pieniä vartalon -syrjäpullistumia. Tuo sydän, joka nyt värisee tämän salaisen olennon -sisällä, oli vielä äskettäin -- ja muutamia vuosimiljoonia sitten --- tuossa kurkun kohdalla kahtena perättäisenä lokerona, niinkuin -se vieläkin kaloilla on. Sen kaukaisen tapauksen muistoksi, jolloin -elämä alkoi pyrkiä vesistä kuivalle, horjuen molempien välillä, kuten -sammakot tänä päivänä, sen muistoksi on tämäkin ihmisen alku jo tähän -ikäänsä käväissyt noilla voitetuilla asteilla: sydän oli välillä -kolmilokeroinenkin... Tuo sievä korva oli vielä kuukausi sitten yhtenä -niistä kidusrakojen uurteista, jotka miljoonaisten ajanjaksojen -takana johtivat tästä leukojen takaa nieluun. Toiset uurteet ovat -hävinneet, mutta tässä on väylä selvä nieluun asti. Se ei kuljeta -enää hengitysvettä; sen kautta on tuolla ulkona kerran määrä saapua -haltijansa tajuun paljon kaunista ja rumaa. Kas kuinka häntäkin on jo -käynyt lyhyeksi. Mutta karva ei ole vielä alullakaan. - - * * * * * - -Se nuori nainen, joka lepäilee töllin pakarin sopessa, ei ajattele -näitä asioita. Hänen ajatuksiaan riepoittavat ulkona maailmassa -vallitsevat tilapäiset seikat ja tekijät. Hän aprikoi omaa -tulevaisuuttaan: piiaksi on taas päästävä, mieluimmin jonnekin -kauemmaksi. Nuorekas ajatus kieltäytyy ennakolta syventymästä niihin -vaivoihin, jotka voivat olla edessä: eiväthän ne vielä tule, tiesi -tulevatko ollenkaan. -- Kenties -- tai jos -- Ei-ei. -- Hän käännähti -äkisti vuoteellaan. -- Muuten vain on mukavampi siellä, missä ei kukaan -tiedä eikä tunne... - -Semmoista on nyt tuon korpitöllin katon alla näkyvissä ja -näkymättömissä. Eräänä päivänä sitten sinne ajaa hevosella outo mies -ja saatuaan kirstun ja tytön rattailleen palaa samaa tietä. Uuteen -etäiseen palveluspaikkaan... Kuukaudet lähtevät vierimään. - - * * * * * - -Pienehkössä talossa, jossa uutterasti yritetään ansaita rahaa etupäässä -karjanhoidolla, vallitsee kevään ihanimpina päivinä melkoinen jännitys. -Talossa on seitsemän nautaa ynnä pientä karjaa ja emännän apuna -ainoastaan tämä yksi viimeisillään oleva piika. Emännällä on neljä -lasta, vanhin tyttö kynttilänpäivästä seitsemännellä. Sen pitäisi -hoidella nuorinta puolivuotista sillaikaa kun emäntä on piian kanssa -navetta-askareilla. Ja mitäpä siinä isolle tytölle erinomaista onkaan: -liikuttaa tuutua, välillä kanniskella sylissään ja antaa pulloa. - -Tuskallista on kumminkin sen piian kanssa, kun ei se ehtoopuolella -tahdo jaksaa juuri mitään; jalat ovat ajetuksissa niinkuin tukit ja -pyrkii kompastelemaan, vaikkei tiellä olisi olkea isompaa. Emäntä on -monesti sanonut, että erinomainen ihminen olet, kun et siihen taakkaasi -totukaan -- aina olet silmälläsi. Piika paarustaa hullunkurisen -hartaana, joskus taitaa itkeskellä kodan pesän edessä ja välistä -laulahtaa haikean sävelen. Ei ole helppoa talon asuminen, ei suuren -eikä pienen, ei piialle eikä emännälle. Kun on emäntä askareistaan -selinnyt, tulee yö, joka ei suo lepoa sekään. Pienin on parkunut jo -viikkokausia öisin; ei helpota rinnasta eikä mistään. Kaksi keskimäistä -kastelee vielä; pienessä kamarissa on läkähtymäisillään lämpöiseen -höyryyn. Hedelmätön kiukku poreilee yön hetkinä emännän unentahmeassa -tajussa. Joskus hän nakkaa puolivuotiaan parkujan luotansa melkein -liian rajusti; muistaa samassa, että vanhin tyttö sen jo kerran pudotti --- ajatus seisahtaa silloin tylsästi ja silmä koettaa varastaa edes -pienen unen rippeen lapsen parkuessakin. - -Vain nämä ihmiset voivat ymmärtää, mitä merkitsee keväinen karjan -laitumelle laskeminen. - -Tässä on nyt kumminkin muuan jännittävä kysymys: pysyykö tuo tyttö -tuollansa siihen asti? Ajatus ei jaksa kuvitella loppuun sitä -mahdollisuutta, että tyttö ehkä joutuu pahnoihinsa ennen karjan ulos -pääsyä. Mikä emäntää sitten ollenkaan auttaa? Ei saa tähän mistään -ihmistä, joka johonkin pystyy, edes niinkään kuin tuo onneton. Kun ei -se edes tiedä ajastaan. - -Niin emäntä ja piika ruokkivat lehmiä ja odottavat kesää. - -On sitten vihdoinkin se aamu. Piika on vielä ehyenä, se juosta -relluttaa emännän kanssa tanhualla villiintynyttä karjaa hakaa kohden -opastaen. "Älä hyvä ihminen sillä lailla huhdo, kyllä nämä tästä -saadaan", varoittaa emäntä, mutta jo samassa: "Nyt toi Kyytö tappaa ton -Kailasen -- juokse pian!" - -Piika jää paimeneksi, emäntä palaa kotiaskareihin. Hän ei osaa oikein -uskoa, että karja nyt todella on laitumella, ettei enää ole sonnan -luomista, rehun kantamista, sakan tekoa. On niinkuin ei vielä pitäisi -tästä nauttia. Yksi häiriö nyt kumminkin vielä on edessä, milloin hän -sitten tulleekin. - -Edessähän se oli eikä kaukana ollutkaan. Sillä kun vanhin tyttö äsken -oli mennyt hakaan saattamaan paimenelle päivällistä, palasi hän sieltä -niin nopeasti, että emäntä jo ovissa ehätti kysymään, mikä oli. -- Se -vain, että siellä se voivottelee maassa, repii mätästä ja ähkii ja -kun minä kysyin, että mikä sun on, niin se sanoi, ettei mikään, ja -sitten se olikin hiljaa oikein kauan ja käski vihaisesti minun vain -mennä pois, mutta kun minä lähdin, niin se taas... "Jesus siunakkoon, -meinaako se sen tappaa", huusi emäntä, lykkäsi kauhan tytön käteen ja -lähti ulos. Siellä kuului huutavan isäntää taikka Taavea taikka ketä -hyvänsä. -- Menkää pian hakeen Karoliinaa, se on Koskisella hieromassa, -Olkan asiat ovat hullusti, minä menen sitä hakeen, se on haassa karjan -kanssa, tule sinne sitten, ei karjaakaan voi jättää, ne puskevat -toisensa kuoliaaksi, voi voi sentään... - -Puolen tunnin kuluessa on voivottelu siirtynyt metsän mättäältä emännän -tunkkaiseen kamariin. Siellä on jo Karoliinakin, hän on jättänyt -Koskiskan hieromapuoliin ja rientänyt tänne. Siinä nyt on tytön -voivatus yhtäällä ja emännän ja Karoliinan kokenut viisaus toisaalla. -Koko muu maailma on äkkiä saanut uuden värin ja ilmeen. Pieniähän ne -sittenkin ovat karjan laskemiset tämän rinnalla. Tämäkö se päivä nyt -sitten oli? - - * * * * * - -Tämä se nyt oli, jona tuosta piikatytöstä tuli äiti. Tuskien äkisti -lakattua hän huohottaa puolihorroksissa, näkee Karoliinan koppuraiset -kädet ja vahvat kynnet, joiden alla on vankat mustuaiset. Sakset -kitisevät. Ne ovat ne isot ja tylsät. Mutta kyllä Karoliina niillä -saa -- ja saakoon tai ei. Vai poika siellä on -- lapsi, semmoinen, -uusi ihminen, joka vaatii minulta -- noin se huutaa, ehkä se kuolee jo -tänään, kun se niin äkkiä tuli. - -Äidin turtuneessa mielessä asuu lievä vastenmielisyys tuota olentoa -kohtaan, jonka hän äsken synnytti; hänen nykyhetkisessä tajussaan -käväisee ällöttävänä sen etäisen isän kuva, hän on nukkumaisillaan... -Kunnes uudet poltot alkavat. - - * * * * * - -Ja siinä nyt on se solu, joka silloin kerran lähti jakautumaan ja -jota seitsemän kuukautta sitten viimeksi katselin. Se on nyt tuossa -ihmislapsena, taannoinen karvapeite on kadonnut, takaraajat ovat -jo muodostuneet sieviksi inhimillisiksi jalan käppyröiksi, joiden -pohjat kyllä vieläkin pyrkivät kääntymään sisään päin vastatusten ja -peukalovarpaalla on kaikki peukalosormen oireet. Se on nyt kumminkin -terve ja riski ihmispoika. Akat katselevat sitä kaikesta huolimatta -ihastellen. Jo seuraavana aamuna on äidinkin penseys sulanut, kun -on päässyt imettämisen alkuun. Hän jo haaveilee sen kunnollista -elättämistä... Kun tässä nyt ensin jotenkin saisi sille tarpeelliset -rääsyt. - -Mutta miksei se oikein ime? Imihän se yöllä. Ja se on muutenkin niin -kummallisen näköinen. Emäntä, tulkaa katsomaan. - -Emäntä sekoittaa vellipataa eikä voi siitä lähteä; puhelee vain sieltä, -että kai-mar se vähän kummallisen näköinen on sinun silmissäs, kun et -ennen ole katsellut. - -Poikkee siihen Karoliinakin katsomaan poikaansa. - --- Ei se lapsi ole pitkäikäinen, sanoo Karoliina vakuuttavimmalla ämmän -äänellään. -- Toimittakaa nyt aikanansa sille kaste, lisää hän vielä -sillä äänellä, kuin odottaisi vastaväitteitä. Emäntäkin tulee siihen -ja niin alkaa tuo tuttu hiljainen vaakkuminen ja kotkotus siitä kuinka -hyvä on kun lapsi pääsee... - -Karoliina tekee lähtöä poispäin -- ei hän pyri kastetta toimittamaan, -mutta ikävää kyllä on, kun syytön lapsi aikuisten hultittomuuden tähden -joutuu pimeyteen. -- Kastakaa Jumalan tähden, se kuolee nyt pian, -huutaa äiti. - -Karoliina muuttuu vallan toiseksi ihmiseksi, kun hän ottaa virsikirjan -käteensä. Emäntä on todistajana. Vuoteesta katselevat äidin kosteat -silmät. Isää ei ole... - - * * * * * - --- Eihän sen nyt välttämättä tarvitse kuolla, vaikka se huonolta -näyttää, puhelee Karoliina sitten, kun toimitusta seurannut hiljaisuus -luontevasti voidaan lopettaa. Kun lapsi hetken vaiti oltuaan taas alkaa -heikosti vikistä, työntää Karoliina sen emännälle ja lähtee ulos. -Emäntä tietää sen aikeet, ei kysy eikä mene perässä, odottelee vain. - -Kun sitten hetken päästä keittiön puolelta kuuluu jotain nahinaa, -kurkistaa emäntä varovasti oven raosta yhäti lasta hyssyttäen. Hän -näkee kuinka Karoliina veistää kynnyksestä lastun ja liottaa sitä -maidossa. -- Vai tuota se nyt tekee, ajattelee emäntä, joka tuntee -taian. Hän tietää myös, ettei toinen saisi päästä sitä näkemään ja sen -vuoksi hänellä on hiukan paha omatunto... - -Sitä maitoa pienelle ihmiselle sitten yritettiin kaikin tavoin juottaa -ja saatiinkin sitä sen sisään joltinenkin määrä. Emäntä hääri mukana -myös, vaikka hyvin tiesi tämän turhaksi. Äiti ei puhunut mitään, -kosteine silmineen hän vain oli olemistaan. - - * * * * * - -Iltayöstä lapsi sitten kuoli. Itku ja hengitys lakkasivat. Tuo nyt jo -miljoonia soluja käsittävä kokoomus oli siinä pienenä, puhtaana ja -viattomana ruumiina. Joissakin soluissa vielä viipyi jotain elämän -tapaista taistellen sinne levinneen turman kanssa, kunnes se niistäkin -sammui. Suuri, kaunis ja iloinen tarmomäärä, joka tuossa aineessa -muutamien kuukausien aikana oli aukonut suuripiirteisiä näköaloja -vuosimiljoonien taakse, se nyt häipyi pois. Minne häipyi? - - - - -OMISTANI JA OMILLENI - - -Minä, joka joskus maailmassa suvi-illan hämyssä maatamenon aikoina -seisoskelin Myllyniityn pensaikossa ja suurin silmin ja herein -korvin imin tajuuni olemisen ihmettä orjantappurain liekehtivistä -kukinnoista ja kolujen kohinasta, kunnes äiti minua kaivaten kutsui --- minä olen nyt, kuudennellaneljättä ikävuodellani, neljän lapsen -isä. Saara, Esko, Helmi ja Paula, te nyt jo olette olemassa, ja minä -tahtoisin puristaa esiin sanontakykyni korkeimman tehon tulkitakseni -tuon tosiasian valtavuutta. Kun tätä ajattelen, huomaan selvimmin, -kuinka luonnotonta on kuvitella vaihtoehtoja oleville seikoille. Että -teitä ei olisi olemassa, sellainen kuvitelma tuntuu yhtäläiseltä kuin -kuvitelma kaikkeuden äärettömyydestä: lopputuloksena on kaikkeuden -olemattomuus. Teidän suhteenne en voi kuvitella mitään toisin kuin on; -en voi kuvitella teitä toisen naisen synnyttämiksi kuin äitinne, en -toiseksi luontoanne, en muotoanne. Kuinka monta teitä vielä lienee, -jotka tervehditte minua mystillisistä oloistanne, joita en aistimin voi -havaita -- en tiedä, mutta sen tiedän, ettei hurjinkaan pederastinen -mielikuva, joka pujahtaa tajuntaani, ellota minua siinä määrin kuin -sellainen ajatuksen häive, ettette te saisi tulla tänne meidän toisten -luo... - -Mitä viehättävin kirjallinen tehtävä olisi teidän pienten sievien -elämäkertojenne esittäminen semmoisina kuin minä ne tähän asti olen -elänyt. Tuskin missään on niin viljalti kultaa kuonan seassa kuin -näissä asioissa; niiden runollisuus on niin väkevää juuri siitä syystä, -että se niin väkevästi piirtyy runottomuuden taustaa vastaan. Kuinka te -olette siinneet, kasvaneet, syntyneet, itkeneet, hymyilleet ja edelleen -kasvaneet, kas siinä aartehistoja. Kunpa taipuisi sana niiden kauneutta -ja totuutta tulkitsemaan. Mutta sanat ovat vain kivettyneitä kohtia -sanottavan yhtenäisessä kudoksessa; niiden välille jää tyhjää, jota -sanojen ovelinkaan asettelu ei kykene täyttämään. - -Alhaison suhde tuohon kultaan on jokseenkin sama kuin sian -suhde hopeaan. En tahdo väittää, ettette minussa koskaan näkisi -alhaisopiirteitä, mutta kun te minua joskus arvostelette, niin -muistakaa, että minä en ainakaan puolusta alhaisonäkökohtia -luonnollisina ja asiaan kuuluvina. Tästä alhaisokäsitteestäni -annan edempänä muutamia viitteitä. Jokainen kirjoittaminen omille -jälkeläisilleen on isälle melko arkaluontoista, ellei tahdo imellellä -turhanaikaisia. Minun on mahdoton kuvitella, että minun isäni olisi -osoittanut minun luettavakseni mitään sellaista, kuin minä tässä teille -tarjoan. Mutta minulla on vahva aie kehittää välini teidän kanssanne -hiukan toisenlaiseksi; emmeköhän yhdessä saane aikaan, että meillä on -huumori siinä, missä moniaalla muulla on isällinen arvokkuus. Siihen -luottaen siis... - -Sinä, Saara, olet esikoinen ja sinun alkuhistoriaasi sisältyy kyllä -seikkoja, jotka mainiosti kuvastelevat ikivanhaa käsitystä esikoisuuden -erikoisuudesta. Meillä on ollut tapana puoli piloilla sanoa, että -jokaista lasta kohden pitää tulla yksi romaani ja että kunkin lapsen -pitää elää romaanillaan. Sinä olet tosiaan kasvanut rinnan "Elämän ja -auringon" kanssa, jonka juonella tosin ei ole mitään yhteistä noiden -aikojen kanssa, mutta sävyllä ja tunnelmilla kylläkin. Ne ajatukset, -jotka sinua ensi kasvussasi ovat ympäröineet, ovat varmaan isäsi ja -äitisi kauneimpia sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Äitisi oli -syksyllä 1915 eronnut palveluspaikastaan ja jäänyt kotimökkiinsä -Hirvelään, jossa minä kävin häntä katsomassa. Me pidimme itseämme -avioparina ja koimme avioelämän rajut ja ihanat alkumyrskyt kesällä -1916. Sinua jo kantaessaan äitisi, joka silloin oli nuori ja kaunis, -kävi heinäaikana talossa tekemässä Taatan apupäiviä ja odotti minua -ehtoolla ruskettuneena ja onnellisena kotinsa pihamaan vaiheilla, kun -minä pitkin mutkittelevaa kujaa, akkojen katsellessa akkunoistaan, -lähestyin tuota harmaata asumusta. Jos tulin myöhemmin, kun maalla -ja taivaalla jo oli yön värit, kiersin pakarin päitse sen matalan -kamarinikkunan luo, joka näkyy Usko Nyströmin taulussa. Kun himmeä -iltayö joskus huhtikuussa oli oikein tehokas, en malttanut heti -naputtaa ruutuun, vaan jäin siinä nukkuvan asumuksen takaseinustalla -hetkeksi tuijottamaan itseeni. Jossain pirtin peräseinällä kävi -harvakseen seinäkello, sen verkkainen astunta kuului hirttä pitkin -siihen korvaani. Omituinen harras vieraus täytti sieluni, jossa sillä -hetkellä oman tietoisuuteni ohella oli ainoastaan unelmanomainen kuva -tuosta nuoresta tytöstä, jonka nukkuva pää oli tuossa aivan lähelläni -seinän sisäpuolella... Sitten naputin hiljaa, vaalea haamu näyttäytyi -verhojen raosta ja minä kiersin takaisin tuvan etupuolelle. Onnellisin -ja puhtain mielin minä astuin tuohon pieneen kammioon. - -Tuo muistelma kuuluu kyllä teille kaikillekin... - -Kun Saara syntyi, olimme jo aikoja sitten vihityt ja asuimme -Heinijärvellä Hillun vanhassa pykningissä, joka vasta viime talvena -hävitettiin. Siellä pienessä vanhanaikaisessa kamarissa sinä synnyit -samoilla hetkillä, joilla keisari Nikolai eräässä rautatievaunussa -puolihumalassa allekirjoitti kruunusta luopumisensa, teki sen -lyijykynällä sähkösanomakaavakkeen takapuolelle ikäänkuin siten -tehostaakseen, että tapaus sinänsä omissa rajoissaan oli varsin -vähäpätöinen, että suurempiakin tapahtui samaan aikaan... Kun sinä -puoli seitsemän aikaan tulit maailmaan, vaihdoin minä yhden aikaan -yöllä sinun ensimäisen kapalosi ja asetin sinut ensi kerran äitisi -rinnalle. Ne olivat juhlallisia päiviä ja öitä, kun me sitten -kolmestaan elelimme. - -Sen kesän me asuimme siinä kamarissa mitä ihanteellisimmissa oloissa -noin sadan markan kuukausituloilla. Sinut punnittiin säännöllisesti -ja pidettiin kirjaa kehityksestäsi: ensimäisten jokellustesi -sanamuoto on kyllä paperilla jossakin. Kävin joskus järvellä kalassa -ja äitisi tuli sinä sylissä rannalle minua odottelemaan. Ei ollut -meillä kolmella hätää, vaikka maailma poreili ja lopulta alkoi -kiehua meidän ympärillämme. Pahimman syysravan aikana muutimme -sieltä tänne Vanajankylään Ala-Vakerille, jossa elimme kapinan ajan -varsin onnellisesti. Jännitys muuttui mielissämme omituiseksi hiukan -hentomieliseksi huumeeksi, joka joskus kohosi korkeammalle. Sinä -sylissä minä vietin päiviäni ja säilytin visusti takkini povitaskussa -pientä leikkikalua, joka sinun kädestäsi oli kerran sinne pudonnut. -Kammoksuin punaisia siihen asti, kunnes he olivat minut pidättäneet ja -olin saanut heitä puhutella. Sen jälkeen en heitä enää osannut pelätä. -Se päivä, jona rintama liukui ylitsemme, oli taas kaamean juhlallinen, -kun meidän oli määrä lähteä pakosalle. Sinä istuit jo kilttinä ja -ääntä päästämättä kelkassa, johon ympärillesi oli varattu sinun pieniä -vaatteitasi ja rakkaimmat leikkikalusi. Siinä oltiin ja odoteltiin, -mutta lopultakaan ei lähdetty, sillä ensimäiset valkoiset nähtiin jo -tiellä. Kuva on kumminkin pysyvästi jäänyt mieleeni: tuskin vuoden -vanha lapsi kääreissään kelkassa lähdössä pakoon ihmiskunnan suurinta -onnettomuutta, typeryyttä. Ensimäiset tunnit rintaman vaihdon jälkeen -olivat joka tapauksessa varsin juhlallisia, kunnes korviimme saapuivat -ensimäiset tiedot murhista, joita toiset olivat tehneet lähtiessään, -toiset saapuessaan. Historiallinen huume sai toisen ja todellisemman -sisällön, joka yhä selveni, kun minut sitten vuorostaan toinen puoli -pidätti, arvattavasti siitä syystä, että olin aikaisemmin joittenkin -isänmaanrakastajain iltaseuroissa käyttänyt liian suoraa suuta sekä -heidän isistään että heidän maistaan. Kun siltä kirkonkylänmatkalta -palasin, sain erinomaisen elävästi kokea, kuinka soma paikka -uroksellekin voi olla oma pesä pentuineen. - -Sittenhän siitä jotenkuten selvittiin. Sinä opit samana suvena -kävelemään ja puhumaan, koko sinun kehityksesi oli niinkuin -päivänpaiste pahasta unesta heränneelle. Heinäkuusta alkaen minulla -oli paras työteho, mitä minulla on koskaan ollut; siitä joulukuuhun -kirjoitin "Hurskaan kurjuuden" ja kymmenkunta novellia. Lamppu paloi, -sinä nukuit äitisi vieressä siinä lähelläni, kun minä kirjoitin. Yön -hetkinä näin selvästi ja kirkkaasti koko tuon jylhän tapaussarjan, -äsken eletyt olivat minulle etäisimmän entisyyden veroisia, istuin -kolmeen ja neljään tunnustellen sisällölle sanallista muotoa. Hiukan -nukuttuani olin tavattoman virkeä ja onnellinen. Niiltä vahvoilta -ajoilta on alkuisin Eskon elämä... - -Seuraava muistettavampi tapaus Saaran elämässä on se kun sairastit -keuhkokuumeen. Muuan ystäväni on sanonut, että jaloin stimulus on -vaaran läheisyys. Kun sinulla kivussasi eräänä iltana puoli kuuden -aikaan oli taitekohta, olin minä tosiaan kuin humalassa. Äitisi -ansio on, että ratkaisevalla hetkellä sait sen hoidon, minkä silloin -tarvitsit. Hän tarkkasi hengitystäsi ja sydäntäsi ja antoi lääkkeet -ihailtavan täsmällisesti, vaikka silmäkulmat olivatkin kosteat. Minä en -kyennyt mihinkään, olin vain ja tuijotin hiljaiseen kamppailuusi. - -Siitä alkaen sinusta on kehittynyt kookas ja kelvollinen tyttö. -Luonteessasi näkyy olevan taipumusta jonkinlaiseen ylväyteen: -tutuinkaan vieras ei saa sinuun kajota, etpä erikoisesti halua meidän -toistenkaan hyväilyjä. Saat olemukseesi itkun häiveitä monessa -sellaisessa tapauksessa, jossa toinen lapsi nauraisi remakasti. -Sinusta voi tulla omien teittesi kulkija, mikä ei ole paha asia, -kunhan et päästä itseäsi näivettymään muotopuoleksi: ettei erinomaisen -tärkeä itsekunnioitus tuo mukanaan toisten halveksimista, mikä vamma -alhaisoylväyksissä on niin tavallista. - - * * * * * - -Tässä yksinäisyydessäkin tunnen kasvojeni menevän makeaan hymyyn, -kun pitäisi ruveta kuvailemaan sinua, poika. Sinuun tuskin liittyy -muita kuin lystikkäitä muistoja nelivuotisen taipaleesi ajoilta. Jo -sinun maailmaan tulostasi oli aika touhut. Asuimme silloin vielä -Ala-Vakerilla ahtaissa oloissa, minkä vuoksi päätettiin mennä hakemaan -sinua kaupungista. Aikalaskuissa tehtiin perinpohjainen erehdys ja -niin sai äitisi oljennella siellä ikävissään kolmatta viikkoa. Sitten -me pelkäsimme kauheasti, että sinut siellä tehtaassa vaihdetaan ja -kiertelimme pitkin kaupunkia etsimässä sinulle yksityistä syntymäsijaa. -Sitä ei kumminkaan löytynyt ja niin heittäydyimme herran haltuun. -Odoteltiin yhä vain ja tulithan sinä viimein. Kaikki tuskatkin -unohtuivat äidiltäsi, kun hän vahti ja paimensi, ettei sinua vain -vaihdettu. Vasta kun olit saanut kaulaasi hopealapun n:o 19, eikä muita -tulokkaita ollut, rauhoittui äitisi. Niin että kai sinä nyt sitten -meidän poikamme lienet. - -Sinun imemisaikanasi alettiin tätä meidän nykyistä taloamme rakentaa. -Muistan sinut erikoisesti tupaantuliaisten yhteydessä, jotka eivät -olleet niin varsin iloiset. Päivä oli lauantai joulukuun 4. vuonna 20. -Olin päivemmällä lähtenyt kirkolle rahan hankintaan, mikä rakennustyön -lopulla alkoi tuottaa yhä suurempia vaikeuksia. Viivyin iltahämyyn -asti. Sillaikaa oli äitinne suorittanut muuton ja oli juuri sinua -noutamassa, kun minä saavuin uutistaloon. Työmiehet olivat lähteneet -ilman tiliä, kun minä viivyin hiukan yli kello 6:n. Muuan miehistä, -jonka asunto oli varsin lähellä, oli lähteissään huutanut ja melunnut -ja vihdoin vääntänyt pääoven lukkoon ja pistänyt avaimen taskuunsa -"siksi kunnes rahat tulevat". Kyökin oven oli sentään jättänyt -avoimeksi, niin ettei meidän tarvinnut taivasalla olla. Minä lähdin -tapaamaan poliisia voidakseni hänellä lähettää miehelle tilin ja -saadakseni avaimeni. Sillä matkalla te tulitte minua vastaan, äitisi -sinua sylissään kantaen. Piditte keskenänne hyvin eloisaa uhoa, kuulin -sen teidän tietämättänne etäältä ja se huvitti minua niin paljon, -että harmini lauhtui. Olin ensi innoissani päättänyt saattaa miehen -lailliseen rangaistukseen teostaan, mutta siihen se lientyi. Ehkäpä -tulee parempi onni taloon, vaikka ensi yön nukummekin timpermannin -takavarikossa. - -Sinä olet ainakin nyt pienenä oikea poikalapsen perikuva. Niinkuin -hyväntuulinen täysikuu on naamasi, kun aamulla varhain heräät ja kapuat -viereeni. Olet rakenteeltasi vahvin kaikista, et ole vielä koskaan -ollut kunnolla sairaana. Suhtaudut meihin ja muihin lähimmäisiisi -reippaasti ja avoimesti, olet suuri viikari, mutta harvoin ilkeä. -Ilmaiset myötätuntosi ja kiintymyksesi lujasti ja arkailematta; et -häpeä niitä, vaikka toiset laskevat leikkiä. - -Minun kuvitelmillani teidän tulevaisuudestanne on tietysti korkeintaan -runollinen arvonsa ja ovat ne ymmärrettävästi varsin tyypillisiä -isänunelmia. Kumminkin minusta nyt tuntuu, että jos sinä saat kasvaa -ja elää vaurioitta, niin on sinulla melkoiset luontaiset edellytykset -jalostaa sitä, mikä minussa vielä on alkeellista, viedä kauaksi -eteenpäin sitä taistelun kohtaa, joka meille kuuluu. Kun toivon, -että säilyttäisit ruumiisi ja henkesi siinä kunnossa, missä ne nyt -ovat, niin älä myrskyiälläsikään tämän lauseen johdosta nimitä minua -pyhäkoulunopettajaksi. Minä olen kyllä ajatellut tämän asian hiukkaista -pitemmälle kuin joku imelä täti ja perusteluni löydät etäämmältä tästä -kirjoituksesta. - -Sinä Helmi -- joka itse nimität itseäsi Hempuksi -- olet ensimäisenä -syntynyt tässä talossa, jossa toivoakseni sen seisonta-aikana tulee -paljon hyviä ihmisiä syntymään -- niin että sinulla on niinkuin -aloittajan vastuu. Se tapahtui kaksi päivää Juhani Ahon kuoleman -jälkeen ja vähältä piti, ettei se tapahtunut samana päivänä, elokuun -kahdeksantena. Sinä päivänä minä näet olin kaupungissa ja saatuani -kadulla käteeni tuon järkyttävän sanoman soitin kotiin ja käskin laskea -lipun puolitankoon. Mutta silloin sattui, että äitisi juuri oli astunut -laiturilta laivaan ja oli jo auttamattomasti matkalla kirkolle, kun -huomasi lipun surullisen asennon. Mitä on tapahtunut? Pelkoa, tuskaa ja -levottomuutta, kunnes hän perille päästyään sai kuulla uutisen, joka -sekään ei häntä tietenkään ilahuttanut. Onnellisesti hän kumminkin -matkaltaan selkisi ja seuraavana iltana aloitit sinä enteesi ja sitä -seuraavana aamuna pääsi lippu jälleen kohoamaan. Sinä olit maailmassa, -vankka tyttölapsi, yläkerran tienpuoleisessa kamarissa. - -Omaksi hauskuudeksesi voit kuulla pari sanaa ristiäisistäsi, jotka -olivat aito taiteilijamaiset. Onnellisena isänä olin taas kaupungissa -eräiden toverien seurassa, joiden nimet voit tämän luettuasi katsoa -asianomaisesta paikasta. Kun yhdellä heistä oli automobiili, tarjosi -hän seurueelle pienen huvimatkan, jos vain joku voisi sanoa, minne -mentäisiin. Minä ilmoitin, että minulla on kotona nimetön tytär, -mennään ja kastetaan se pois, arvoisa seurue kummeina. -- Ja -minä tiedän maailman hauskimman papin, lisäsi tuleva esikummisi, -odottakaas, minä soitan sille. Minä puolestani tiesin, että kotona ei -yhtäkkiä voitu ottaa vastaan tätä iloista autokuormaa: ei ollut, mitä -nautittaisiin eikä edes mistä nautittaisiin. Käden käänteessä olivat -asiat niin järjestetyt, että minä saatoin ilmoittaa kotiin: "Me olemme -siellä tunnin päästä ja panemme toimeen ristiäiset pyytämättä talosta -muuta kuin lapsen ja vettä". Niin kävikin, eikä meillä ole ainoissakaan -ristiäisissä ollut niin hienoa eikä emäntä päässyt niin vähin vaivoin -kuin niissä. - -Olit vakahisena tavattoman siivo, nukuit pitkiä unia, melkeinpä -luonnottoman pitkiä. Mutta kun itkit, itkit rajusti ja puolen vuoden -ikäisenä ensi kerran itkit niin, että pakahduit tajuttomaksi. Se -uudistui sitten silloin tällöin, ikävä varjo lankesi vilkkaimman -kehityksesi kuukausille. Sinua tuli pakostakin varjeltua ja -hemmoiteltua, ettet olisi päässyt äkisti suuttumaan. Viimeiset kaksi -kohtausta sattuivat tänä vuonna toukokuussa. Kun sitten kesäkuussa -teimme hauskan matkan Toijalaan tapaamaan "Ulppoa", niinkuin sinä -professorin nimen äänsit, ei kohtauksia enää ole tullut. Mutta tuon -ilkeän taipumuksen jäljet tuntuvat sinussa ainakin nyt vielä selvästi: -olet ikäänkuin liian vilkas ja sielukas ja pelkään hiukan, että sinulta -elämässäsi tulee puuttumaan se jähmettymisen kyky, joka joskus voi olla -tarpeellinen. Sinun nimikkoromaanisi on "Hiltu ja Ragnar"... Mutta -kun näin saat tietää asian johdon, voit itsenäiseksi tultuasi ehkä -osaavammin siihen suhtautua. - - * * * * * - -Sinä Paula olet tätä kirjoittaessasi vielä sillä asteella, että sinua -olisi helpompi kuvata siveltimellä kuin sanalla. Sinun romaanillasi, -joka vielä on keskeneräinen, tulee olemaan hiukan pahaenteinen nimi. -Niinhän oli Eskonkin -- ehkäpä enne toteuttaa vastakohtansa... Olet -ainakin nyt ilahuttavan voimakas ja kaunis rintalapsi. Istuen vaunuusi -muurattuna sinä leveällä hymylläsi hallitset koko pirttiä. Kun isommat -sinulle teiskaroivat, hekotat sinä äänekkäästi, huitaiset kädelläsi -ja ärjäiset iloisen ankarasti jonkun sanan omalla kielelläsi. Sinä -synnyit tänä vuonna toukokuun neljäntenä yläkerran järvenpuoleisessa -kamarissa ja on elämäsi sen jälkeen ollut niin säännöllistä, että voit -sen vaiheet yhtä hyvin lukea jostakin lastenhoidon käsikirjasta. Ainoa -erikoistapaus on se, että olit mukana tuolla Toijalan matkalla, jolloin -sinut esikummiesi läsnä ollessa kastettiin Tampereella Emmauksen -hotellissa. - - * * * * * - -Teille on ehkä hauskaa kuulla hiukan niistä perheen elämäntavoista, -jotka teitä koskevat -- ja tehän tässä toistaiseksi olette pyrkineet -melkein pääasioita olemaan. Kun me äitinne kanssa lähdemme jonnekin, -koskee viimeinen varoitus teitä, samoin palatessa ensimäinen -tiedustelu. Vähävaraisia ollen olemme todellakin tottuneet pitämään -teitä kallisarvoisimpana omaisuutenamme, ihan aineellisessakin -mielessä. Ja teillä on moneen muuhun lapseen nähden se elämänetu, että -teidän tuloanne on hyvillä mielin odotettu, sitten kun siitä kerran on -saatu asianomainen "ilmoitus". Ihmisen ajatushan on villein kaikista -hänen elintoiminnoistaan ja tekee usein varovaisimmallekin haltijalleen -kauhistuttavia kepposia. Mutta ei mikään ajatus ole meidän talosta -niin ehdottomasti pois suljettu kuin se, että tunnustettaisiin lasten -lukuisuudellaan turmelevan vanhempiensa elämän. - -Aivan pieninä teitä yleensä on hoidettu sääntöjen mukaan ja olette te -kukoistuksellanne loistavasti todistaneet oikeiksi annetut ohjeet. -Henkisten toimintojen vähitellen herätessä on teidän käsittelynne -tullut vapaammaksi, kenties liiankin vapaaksi. Kun äitinne on vielä -nuori ja iloinen, on hän ollut teille melkein kuin vanhempi sisar. -Iltasin hän nukuttaa teidät syliinsä keinutuolissa istuen ja laulaen; -milloin minulle sopii, teen itsekin saman ja tunnen siitä suurta -virkistystä. Jos hermovoimani on uupunut, tunnen terveen ja raikkaan -lapsen hyväilystä voimieni selvästi lisääntyvän. - -Te olette siis lapsiani ja minä rakastan teitä niinkuin rakastan -kaikkia lapsia. Tavallisen säteilylain mukaan rakastan teitä -enimmän, koska olette lähimpänä minua. Pahimmat kauhunkuvat, mitä -mielikuvitukseni loihtii, koskevat teitä. Kun katselen teidän hehkeätä -ihoanne, nuoria jäseniänne, elpyvää älyänne ja ajattelen, että tuo -kaikki _voisi_ joutua multaan mädäntymään, kiehahtaa sisälläni -tuska. Jotakin hempeätä lohtua tuo se ajatus, että tuolla iällä -päättynyt elämä joka tapauksessa on ollut puhdas ja kaunis ja kenties -rikaskin -- ajattelen Maeterlinckin "Tietäjiä". Mutta sittenkin on -tuo lohtu riittämätön. Ja kaikkein pahin kauhunkuva on se, että te -ja jälkeläisenne eläisitte elämänne luonnolliseen myöhäiseen loppuun -asti, kenties koko ihmiskunnan elämän loppuun asti, tuottamatta, -saavuttamatta sitä, mitä odotan ja toivon teidän itsenne odottavan. - -Sillä rakkauteni teihin on laadultaan kieltämättä itsekästä, voisinpa -melkein sanoa, että se on oman mukavuudenhaluni reaktio. Se _voi_ olla -myös itsepetosta eräillä visseillä edellytyksillä, joita en kumminkaan -toistaiseksi voi pitää todennäköisinä. - -Tämän kysymyksen selvittelyyn on lähdettävä kaikkien kysymysten -kysymyksestä: mikä on ihmiselämän tarkoitus? Vastaisin tuohon -kysymykseen toistaiseksi: ihmiselämän tarkoitus on saada selville tuo -tarkoitus. Minua ei tyydytä vanha viisas vastaus, että elämän tarkoitus -ja samalla sen paras palkka on elämä itse. On hyvin mahdollista, -että se siihen lopulta kiertyy, mutta kierteen kestäessä kaipaan -minä jotakin kireämpää. Kaipaan niin sanoakseni jotain väliaikaista -tarkoitusta ja pysyn siis siinä mitä äsken sanoin. Uskon, että -ihmiskunnan parhaat, enemmän tai vähemmän tietoisina, tekevät työtä ja -rakastavat lapsiaan -- ja lapsia -- juuri tuosta samasta alkusyystä. - -Yksilöllisyys loppuun asti ajateltuna johtaa välttämättömästi -lohduttomaan pessimismiin. Inhimillisen yhteisyyden tunne voi -keskeneräiseksi jäävälle yksilön elämälle antaa jonkinlaista -loppulohtua. Minkä vuoksi minä teen työtä? Kahdesta syystä: ensiksi -pysyäkseni hengissä ja toiseksi kootakseni ylijäämää. Minkä vuoksi -haluan tuota ylijäämää? En suinkaan minkään selittämättömän vietin -tyydyttämiseksi, vaan varatakseni itselleni, teille jälkeläisilleni, -koko ihmiskunnalle tilaisuutta elämän tarkoituksen selvittämiseen. -Että jäisi aikaa edes todeta tuon kauhean kysymyksen olemassaolo, -saavuttaa jonkinlainen, vaikka alkeellinenkin suhde siihen. Työ, -ahkeruus, säästäväisyys välittömine tuloksineen, ne ovat välineitä, -niiden harrastaminen niiden itsensä vuoksi on ajatuksena mahdoton. -Minua tympäisee, kun kuulen ylisteltävän yksilöitä tai kansoja sen -perusteella, mitä he ovat saaneet kassoihinsa kootuksi mainitsematta -samalla, millaisia kassoja ja rakenteita he ovat luoneet, tai edes -osoittaneet haluavansa luoda tuon pääasian eteen. Elleivät nuo kaksi -seikkaa ole toisiinsa luontevassa suhteessa, ovat nuo säästäväiset -ahertajat hyvin kunnioitettavia juhtia, jotka eivät voi vaatia -itselleen muuta kunniaa kuin mikä hyville välineille kuuluu ja joka -kunnia tyystin häviää, jos he osoittautuvat kykenemättömiksi välineitä -hoitamaan. Mammona ja tuli ovat toistensa läheisiä, molemmat hyviä -renkejä mutta huonoja isäntiä. Ei ole suuren arvoinen se Mammonan -kerääjä, yksilö tai kansa, joka sitten päästää sen isännöimään. Ja kun -Mammona kerran on päässyt isännäksi, sieppaa se tavallisesti tulen -apurikseen. - -Minä siis rakastan lapsiani ja teen työtä teidän hyväksenne auttaakseni -teitä ratkaisemaan tuota raskasta kysymystä, joka omalta kohdaltani -todennäköisesti jää avoimeksi. Ajatellessani kuolemaa on minulla -jonkinlainen lohduttava illusiooni, että te yhdessä, monissa miehin -ja paremmin varattuina saavutatte suuremman elämänkirkkauden kuin -minä, ja että se voi jollakin lailla taannehtia minullekin. Tässä -suhteessa te olette minun toivoni. Niinkuin varakas alhaiso-isä näkee -lastensa ojittavan sen suon, josta hän on itse ehtinyt raivata vain -pienen liepeen, tai lisäävän hänen teollisuuslaitostensa tuotantoa -ja markkina-alueita kilpailijain kustannuksella satumaisiin määriin -ja niihin mielikuviin onnellisena nukkuu -- mikäli aivan viimeinen -nukahtaminen nyt sittenkään koskaan niin tapahtuu -- niin on minulla -kiihoittavana mielikuvana, että teistä kehittyy -- yhä korkeampaa -ylimystöä. - -Ylimys tunnetaan ajatus- ja katsantotavoistaan _eikä mistään muusta_. -Korkea asema, varallisuus, sukuperä, tiedot, vieläpä monet teot, -joiden ylistystä joukot laulavat, ne ovat useimmin harhaan johtavia -tunnuksia. On joukottain alhaisoa noiden hyvyyksien omistajina. Suhde -ihmiskunnan elämään kaikkinensa, sen päämäärään ja välineihin, siinä on -ratkaiseva tunnus. Ylimys pyrkii näkemään kokonaisuutta, alhaisoihminen -ahertaa osien maailmoissa. Ylimys pyrkii päämäärään, alhaiso tyytyy -saavutettuaan välineitä. Ylimys näkee lopulta elämän paikan ja ajan -käsitteitten rajoittamana tietoisuutena, jonka salaisuuden perille -hän tahtoo päästä tai ainakin omalta kohdaltaan lähettää edelleen -taipumattoman halun, tekee työtä, kerää kaikkinaista pääomaa, rakastaa -ja kasvattaa lapsiaan sitä varten ja on sen seikan toten kiinteässä -suhteessa ihmiskuntaan ja sen suurimpaan kysymykseen. - -Tuon katsantokannan valossa on siis noiden tuhatsäisten suhteiden -ylimyslapsella kehityttävä. En voi enkä tahdokaan täsmällisesti -määritellä, millaisiksi teillä nuo suhteet kerran muodostuvat, -kunhan vain lähtökohtananne on se, mitä edellä esittelin. Kun siis -tässä käyn antamaan teille muutamia viitteitä ja ohjauksia noista -asioista, niin ei niiden teille tarvitse viime kädessä merkitä muuta -kuin isänne ajatuksia hänen ehdittyään neljännen ikäkymmenensä -jälkipuoliskolle. Teillä -- ja kenties minulla itsellänikin myöhemmin, --- voi olla toiset sekä metoodit että tulokset. Tervehdin jälkeläisiäni -kolmannessa ja neljännessätoista polvessa ja toivon heidän silloisten -miljoonaomaisuuksiensa keskeltä suhtautuvan leppeällä huumorilla -edesmenneen vaarinsa saavutuksiin. - - * * * * * - -Suhde kaikkeuteen, pelkkään olevaiseen, sivuuttaen sen muodot -- -se on vaikein ja pulmallisin, koska ihminen ei voi tämän suhteen -vastapuolta tajuta samaan tapaan kuin hän tajuaa noita sen muotoja, -siis paikassa ja ajassa. Avaruus ei ole sama kuin kaikkeuden tila. Jos -lähtee viimeksi mainittua paikan ja ajan aseilla tavoittamaan, joutuu -samanlaiseen tulokseen kuin jos lähtisi metrillä punnitsemaan. Otan -pallon keskipisteen ja kuvittelen pallon sen ympärillä suurenevan. -Pintapuolinen ajatus sanoo, että kunhan yhä suurennan palloa, niin -tavoitan kai lopulta kaikkeuden koko tilan. Jokaisen mahdollisen -pallon, olkoonpa kuinka suuri hyvänsä, voi ihminen kuvitella -tajuavansa, mutta se ei ole lopullinen. Huomaamme kumminkin, että -suurenevan pallon pinta yhä enemmän ja enemmän lähestyy tasapintaa -saavuttamatta sitä koskaan. Voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että -sillä hetkellä kuin pallon pinta on tullut tasapinnaksi, käsittää -pallon tilavuus myös kaikkeuden tilan. - -Tarkastaaksemme tuon tasapintapallon ominaisuuksia ajattelemme alusta -alkaen pallon napojen kautta asetetuksi sivuujatasot. Nämä sivuujatasot -siis lopulta yhtyvät yhdeksi tasapinnaksi nekin. Mutta tämä voi -tapahtua vain siten, että ne molemmat kulkevat pallon keskipisteen -kautta. Tuo "mahdottoman" suuri pallo on siis yhtä suuri kuin sen -oma keskipiste eli vailla kaikkea tilavuutta. Tulemme siis samaan -tulokseen, jos suurensimme tai pienensimme mielivaltaista palloa -rajattomiin; "rajattomuuden raja" on tilattomuus. - -Paikan kaksoissisaren, ajan, suhteen on asia sama. Matka tuon -äärettömän pallon halki mielivaltaisella nopeudella kestää "kaiken -ajan". Mutta matka on pisteestä siihen itseensä; ollaan siis perillä -ennenkuin on lähdettykään. Iankaikkisuus ei ole aikaa. On selvää, ettei -tuo usein mainittu piste voi olla "missään". - -Ainoa saavutus näistä tuumailuista on se, että voimme totuttaa -ajatuksemme jonkinlaiseen "pallonmuotoisuuteen", joka minusta on -verrattomasti komeampaa kuin se "suunta"-ajattelu, johon pintapuolinen -arkielämä niin helposti johtaa. - -Meidän on siis toistaiseksi ylimyksinäkin kiltisti pysyttävä ajan ja -paikan koordinaateissa ja käytännöllisesti määriteltävä elämä, että se -on ajan ja paikan käsitteitten rajoittamaa tietoisuutta. Mutta aika -ja paikka eivät ole kitsaita, meillä on rajoittamaton lupa tavoitella -"tasapintapalloa" ja ylpein unelmamme olkoon, että kun lopullinen loppu -kerran tulee, me jo istumme valmiina sitä odottamassa. Tietoisuutemme -on silloin jo murtanut rajansa ja jää vapaana olemaan siihen tilaan, -missä ei ole paikkaa eikä aikaa. Ja meidän tietoisuutemme välityksellä -koko meistä alenevan jonon tietoisuus. Tulkitkaamme tuo pallojuttu --- keskipisteestä suurentumisen kautta takaisin keskipisteeseen -- -sanomalla, että palaamme Jumalaan, josta olemme lähteneet. Darwin -ja Spengler eivät voi eivätkä kai ole tahtoneetkaan tehdä tyhjäksi -tätä unelmaa. Sillä joskin ihmiskunta on ruokamullan kaltainen, jonka -työntämät kasvit, kulttuurit, armotta kuolevat ymppäytymättä toisiin, -muuten kuin ruokamullan välityksellä, niin ruokamultapa jää eikä -kesantonakaan menetä oleellisia voimiaan, vaan lisää niitä. - - * * * * * - -Nuo katselmukset, jos harjoitamme niitä voimaperäisesti, voivat -tietämättämme vaikuttaa vapauttavasti myöskin ajallisten ja -paikallisten suhteittemme kehitykseen. Jos annamme ajatustemme silloin -tällöin käydä tuota kautta, niin on meillä suuremmat mahdollisuudet -välttää naivia narrimaisuutta ja huomata, milloin olemme sille tielle -eksyneet. - -Naivisuus -- siinä on muuten yksi sekavimpia niistä käsitteistä, joita -ihmisaivoitus on tarpeikseen tekaissut. Mitä ymmärretään naivisuudella? -Sen kai pitäisi olla kriitillisyyden vastakohta. Kriitillisyys on taas -järjen paljastamien tosiasioitten pelkäämätöntä huomioon ottamista -asioita arvosteltaessa. Lukemattomat viisaat pitävät naivina ihmistä, -joka ei saa päähänsä Maan pallonmuotoisuutta ja "irtonaisuutta", mutta -samat viisaat lankeavat auttamattomaan naivisuuteen kysymyksissä, -joissa aistimet ja luontainen logiikka ovat verrattomasti helpommin -sovellettavissa. Jos asetan jonkun peruskysymyksen, joka läheisesti -koskettaa isänmaata, mammonaa tai muuta pyhää asiaa, niin voin yhden -promillin tarkkuudella sanoa suurten kansanjoukkojen, viisaimmista -tyhmimpiin, vakavan ja kriitillisen mielipiteen tuosta kysymyksestä -nähtyäni heidän papinkirjansa tai verokuittinsa. Voinpa vielä lisätä, -että noita yhden promillin erehdystapauksia juuri pidetään naiveina -henkilöinä. Kun kaksi kristittyä valtakuntaa on sodassa keskenään, -rukoilevat molempien papit palavan hartaasti samalta Jumalalta apua -aseilleen ja pauhaavat otsansa hiessä saadakseen kukin seurakuntansa -samaan hurmioon. Ellei tämä ole naivisuutta narriuteen asti, niin -sitten ei sitä ole mikään. Mutta menkääpäs sanomaan sitä asianomaisten -maitten arkkipiispoille tai kirkollisministereille. - -Jos teitä siis joskus sanotaan naiveiksi, niin älkää siitä pahentuko, -tarkastakaa vain, mitä laatua teidän naivisuutenne on. Oikea -varsinainen naivisuus, jommoiseen ylempänä viittasin, on alhaison -tyypillisimpiä tunnusmerkkejä. Se mitä alhaiso sanoo naiviksi, -merkitsee useimmiten korkeampaa kriitillisyyttä eikä ole häpeäksi -edustajalleen. Jos te joskus eksytte kyynillisyyteen, niin voitte -sanoa: "Minä mukaudun nyt tähän asiaan papinkirjani ja verokuittini -mukaisesti, mutta älkää vaivautuko tätä kantaani aatteellisesti -vahvistamaan, sillä minä tiedän vallan hyvin ajavani humpuukia." Ja -nykypäivän äärimmäisiin pintailmiöihin ajatteleva ihminen tuskin -voikaan suhtautua muuten kuin kyynillisesti. - -Näin olen joutunut koskettamaan niitä suhteita, joita teillä tulee -olemaan lähimäisiinne, kansalaisiinne ja koko ihmiskuntaan. Ne ovat -käytännöllisesti erinomaisen tärkeitä kysymyksiä eikä niitä voi -sivuuttaa kukaan, joka joutuu aktiivisesti elämään tässä maailmassa. - -Lähtökohdaksi noita suhteita arvosteltaessa on minusta otettava -se seikka, että koko ihmiskunnalla syvemmälti katsoen on yhteinen -kohtalo. Me seisomme kaikki, keitä lienemmekin, viime kädessä sen -jättiläiskysymyksen edessä, johon äsken viittasin. Meillä on, niin -sanoakseni, yhteinen hätä. Tästä johtuu aivan luonnollisesti, että -meidän on kunnioitettava jokaisen ihmisen ponnistuksia, kun hän omalta -kohdaltaan kamppailee tuon yhteisen hädän kanssa. Meidän on kaikkien -ikäänkuin seisottava kasvot samanne päin; jos siinä joku rupeaa -kääntymään sivulle ja häiritsemään toisia, niin tuottaa hän tosin -suurimman häiriön itselleen, mutta myöskin hätätovereilleen. Tähän -seikkaan perustuu vapauden aate, jossa niinkuin kaikessa muussakin -on eroitettava päämäärä ja välineet. Päämääränä on ihmiskunnan -lopullinen vapauttaminen siitä taakasta, jonka elämäntarkoituksen -jättiläiskysymys kaikessa laajuudessaan muodostaa. Välineenä on -yksilövapaus, jonka ollakseen oikeutettu on sovelluttava päämäärään. -Vapaus ilman määrittelyä on sarja äänteitä, niinkuin lapsen jokellus, -ei muuta. Meidän velvollisuutemme siis on -- meille on edullista --- suojella jokaisen yksilön vapautta tässä mielessä. Sallittakoon -alhaisoparan nuokkua ja katsella jalkoihinsa, ellei se jaksa katsoa -taivaalle, mutta älköön sallittako sen häiritä kokonaisuuden pääasiaa. -Olkoon ihmiskunnan yhteinen tietoisuus asemastaan siksi voimakas, -että se omalla painollaan kykenee taltuttamaan häiritsijät, antamaan -heille riittävän, niin sanoakseni kielteisen avun. Kristus meni tässä -vapaudensuosiossaan niin pitkälle, että hän kokonaan kielsi kaiken -pahan vastustamisen, ei siis pitänyt luvallisena muuta kuin myönteisen -avun antamisen kamppailevalle lähimäiselle. Kenties hän oli oikeassa -tässä niinkuin paljossa muussakin -- jos alhaiso tahtoo sanoa totuuden, -niin ei mikään ole sen mielestä naivimpaa kuin Kristuksen oppi. Itse -hän ei kumminkaan aina malttanut tätä oppiaan käytännössä noudattaa -(keinottelijain väkivaltainen karkoitus temppelistä), jotenka meillä -hänen pienemmillä veljillään lienee lupa antaa myös kielteistä apua -toisillemme. - -Toistaiseksi täällä kumminkin häiritsijät häiritsevät toisiaan, -mistään kokonaisuuden suojelevasta voimasta ei näy merkkiäkään. -Surkeimpana todistuksena siitä on nykykansojen onneton isänmaajuttu. -Isänmaa ja isänmaanrakkaus -- mitä sisältävät nuo sanat tavallisen -alhaisokäytännön mukaan? Jotakin pyhää, oikeastaan kai kaikkein -pyhintä. Jos jokin asia varmasti tiedetään isänmaan asiaksi, niin -on tuo asia silloin myös kaikkien inhimillisten ja jumalallisten, -ajallisten ja iankaikkisten säädösten ulkopuolella. Ei voida tehdä -rikosta isänmaan puolesta. Isänmaan puolesta tehtyjä tekoja ei ole -lupa arvostella, isänmaata on ainoastaan rakastettava. Jos joku -historiallinen alhaisoseikkajlija on sotkenut isänmaan sotaan, ei -isänmaan rakastajalla ole muuta tehtävää kuin tarjota henkensä -käytettäväksi eikä papilla muuta kuin Kristuksen nimessä julistaa -vastapuoli vihollisikseen ja rukoilla Jumalalta heidän pikaista -tuhoaan. (Toisaalta kuuluu asiaan, varsinkin voittajille, ihailla -vihollisten mieskohtaista urhoollisuutta ja sotilaallista kuntoa.) -Dreyfus-jutussa -- joka on historian luoma hyvin keskitetty näytös -näistä asioista -- lausui Paul Déroulède, "Isänmaanystäväin -liiton" isä ja sielu: "Olkoon Dreyfus syyllinen tai syytön, -Ranska ei ole syyllinen", tulkiten siten noiden kaikkien aikojen -kansallis-isänmaallisimpien kenraalien mielialaa heidän tehdessään -toinen toistaan mustempia rikoksia isänmaan hyväksi olematta silti -tavallisessa mielessä mitään rikollisia henkilöitä. Samassa jutussa -Henry, joka pelkän isänmaallisen urhoollisuuden vuoksi oli kohonnut -sotamiehestä everstiksi, kivahti tuomioistuimelle: "Älkää intoilko, -ennen kaikkea on armeijan kunnia." - -Tuonlaatuista isänmaallisuutta tavataan runsaasti kaikkien kansojen -keskuudessa. Se on se isänmaallisuus, joka pitää itsestään suurinta -ääntä, ja voidaan sanoa, ettei yhtään sotaa käydä ilman sitä. - -Sodan käyminen on aina ja kaikissa tapauksissa saastainen ilmiö; ylevä -ja kaunis sota on jo käsitteenäkin paradoksi, puhumattakaan siitä, -ettei historia tunne semmoista kummitusta. Jos jonkun kansakunnan -valtaa pitävä alhaiso on onnistunut saattamaan joukot haluamaansa -raivotilaan, niin että ne hyökkäävät toisen kansakunnan kimppuun -- -tällainen yksinkertainen perustapaus lienee tosin tuntematon -- niin -on silloin jokaisen miehen velvollisuus puolustaa kotimaatansa, eikä -ylimystön sovi siinä olla huonompia kuin raivosairautta poteva alhaiso. -Mutta tuo velvollisuus on tiettävästi vastenmielisimpiä, mitä kunnian -miehelle voidaan asettaa, eikä ole ihmisellä kurjempaa kuolemaa kuin -kaatua sodassa, jonka alhaiset vehkeilijät ovat aikaansaaneet. Ihminen -kuolee silloin narrien narrina, toisen asteen narrina. - -Sota on valtavin todistus siitä tilasta, missä ihmiskunta -tosiasiallisesti vielä on. Senvuoksi on jokainen sota kävijöilleen -ja ihmiskunnalle häpeäksi. Sodan "tuloksista" iloitseminen perustuu -perverseihin joukkovaistoihin, on oleellisesti samaa kuin muinaisten -kansojen uhrijuhlariemut. Sodan tulos on aina kielteinen, sotien -väliajoilla ihmiskunta lähestyy päämääräänsä sen minkä lähestyy. Sodan -tunnelmassa on jotakin sumentavaa, ihminen ei voi astua tulilinjaan -ennenkuin hän on tehnyt hiljaisen henkisen vararikon. Jos tieteen -tehtävänä on järjestellä luonnon lakeja niin, että ihmiskunnan -pyrkimys päämääräänsä huojentuu, niin voidaan lyhyen harkinnan jälkeen -sanoa, ettei tiede Maailmansotaan mennessä ole saanut aikaan mitään -merkittävää; ainakaan se ei ole saavuttanut mitään asemaa ihmiskunnan -tietoisuudessa, niin kauan kuin kaikenlaiset keisarit ja kauppahuoneet -alhaisokätyreineen voivat järjestää sellaisia Molok-juhlia, kuin tänä -päivänä jatkuva Maailmansota seurauksineen. - -Te kuulette sanottavan, että taistelu on oleellista ihmiskunnan -niinkuin kaiken muunkin luonnon elämälle. Voidaanpa vedota tieteeseen, -niinkuin on vedottu kehitysoppiin kaikenlaista inhimillistä alhaisuutta -puolustettaessa, kehitysoppiin, joka on lohdullisimpia sanomia mitä -tiede on meille julistanut. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että -olen saanut nauttia pätevää opetusta kehitysopissa, se on koko -maailman- ja elämänkatsomukseni pohjana ja perustuksena, enkä oikein -käsitäkään, kuinka ihminen voisi mitään käytännöllisesti arvokkaampaa -katsomusta itselleen luoda ilman kehitysoppia. Taistelu -- se on -todella oleellista kaikelle elämälle ja varsin oleellista se on -ihmiselämälle. Mutta jättiläishävitykset ja miljoonateurastukset eivät -ole tuon taistelun oleellisia pääkohtia, koska ne eivät kohdistu sinne -päinkään, minne ihmiskunnan päätaistelu suuntautuu, tuo taistelu, -josta ainakin voidaan _odottaa_ positiivisia tuloksia ihmiskunnalle, -ja jota miljoonat yksilöt joka päivä enemmän tai vähemmän tietoisina -käyvät. Sota ei ole rahtuakaan "luonnollisempi" ilmiö kuin tuberkuloosi -tai lasten kuolevaisuus. On typerää etsiä tieteeltä tukea sellaiselle -väitteelle, että jokin oleva kehitysaste -- esimerkiksi se, ettei -ihmiskunnan pyrkimys yhteisyyteen vielä ole päässyt valtiota pitemmälle --- olisi samaa kuin luonnonlaki. Jos tahtoisimme määritellä sodan -kehitysopillisesti, niin voisi sanoa, että sota on ihmiskunnan nykyisen -kehitysasteen vastenmielisin ja tuhoisin rudimentti. Minua viisaampi -mies on sanonut, että suurin, ehkäpä ainoa synti mitä ihminen tekee, on -energian (sanoisin välineitten) hävittäminen. - - * * * * * - -Ei ole takeita mitä verijuhlia alhaiso päällikköineen panee toimeen -teidän elinaikananne. Tässä kaavaillun mielenlaadun tähden voitte -kyllä joutua sotamurhaajan kuulan eteen. Älkää silloin kuolko niinkuin -älyttömät teuraat, vaan tietäkää mistä on kysymys, ja olkoon viimeinen -huutonne: "Eläköön taisteleva ihmisyys" -- ei noille onnettomille -ylvästellen ja rintaansa paljastellen, vaan siihen suuntaan, joka -aukeaa omasta sielustanne parhaitten unelmienne maahan päin. Olisin -onnellinen jos tietäisin, että isänne muisto sellaisessa mahdollisessa -tapauksessa voi antaa teille voimaa kuolla ylimyksinä. - - * * * * * - -Isänmaa on todella tärkeimpiä välineitä mitä meillä on päämäärään -pyrkiessämme. Kaikille välineille on kumminkin ominaista jonkinlainen -yhteisyys. Meidän on rakastettava isänmaatamme siten, että -kunnioitamme jokaisen kansalaisemme osuutta siihen. Jännittäkäämme -tahtomme siihen, että ihmiskunta kokonaisuutena kunnioittaa jokaista -isänmaata, kansaa ja kansalaista, että ihmiskunta toisin sanoen -tulisi tajuamaan yhteisen ja yhtenäisen itsesäilytysvaistonsa, josta -toistaiseksi näkyy ainoastaan heikkoja ja naiveiksi merkittyjä oireita. -(Itsesäilytysvaiston olemus on vastenmielisyys kadottaa tietoisuuttansa -ennenkuin päämäärä on saavutettu, sen täydellinen tyydytys yksilölle -olisi elää viimeisenä koko ihmiskunnasta, nähdä kaiken olevaisen -katoavan ja sen jälkeen kadota itsekin, niin että vain tietoisuus jäisi -olemaan. Rakastaessamme jälkeläisiämme me ikäänkuin hoputamme edes -jotain osaa itsestämme pääsemään mukaan tuohon tilaisuuteen.) - - * * * * * - -Nämä yleisinhimilliset suhteet saavat erikoisia, läheisempiä -muotoja perheessä tai sen vastikkeessa, yleensä noissa pienimmissä -ihmisyhteisöissä, joiden täydellistä poistamista emme ainakaan -toistaiseksi osaa pitää mahdollisena. Siellä tulevat esiin -suhteet vanhempiimme, puolisoomme, lapsiimme ja vihdoin itseemme, -mitkä viimeksimainitutkin suhteet useimmiten saavat merkitsevän -alkuravintonsa noiden pienoisyhteisöjen hengestä. Pelkään, että -nyt joudun kirjoituksessani siihen osaan, joka kaikkein vähimmän -tulee teidän mieltänne kiinnittämään. Onpa mahdollista, että te -kahdenkymmenen iällä kiellätte sen kokonaan, pelkästä kieltämisen -tarpeesta, vain sen vuoksi että se on minun kirjoittamaani, mikä -ei kumminkaan estä teitä kolmenkymmenen iällä sittenkin tarkemmin -katsomasta, mitä äijä on mietiskellyt. - -Odotan tuota teidän kapinakauttanne vallan levollisena, niinkuin -ensimäisiä hampaitanne. Ilmiö on jokseenkin sama kuin kananpojan -murtaessa kuortaan. Se on viimeisen, näkymättömän sikiökalvon pois -ravistamista, eikä olekaan suotavaa, että semmoinen jää ihmisen -selkään koko iäksi; kunhan ette vain riuhdo siinä itsellenne pysyviä -syntymävikoja, mikä myös usein tapahtuu. Koettakaamme, jos suinkin -voimme, suhtautua humoristisesti tuohon ilmiöön kun se kerran tulee, ja -olkoon voitto sen, joka huomaa ensiksi nauraa, kun te minun kanssani -riitelette rakkaudesta ja sen oikeuksista. - -Tässä nyt tuli mainittua huumori, vieläpä sille hyvin ominaisessa -yhteydessä. Huumori on puhtaasti inhimillinen ilmiö, sen laatu ja -pitoisuus ovat suorassa suhteessa vastaavan ihmisyyden laatuun ja -pitoisuuteen. Se on olemukseltaan sovittavaa, vapauttavaa, siis -positiivista, aivan niinkuin satiiri on kiristävää, negatiivista. -Koomillista _on_, komiikka on toteavaa, mutta huumori on toimivaa. -Se on myös lähestyvää ja se kukkii parhaiten jalojen ja läheisten -inhimillisten suhteitten piirissä; sellaisia suhteita on vaikea -käytännössä ajatella ilman huumoria. Se on käytännöllisten -ihmissuhteitten korkein eleganssi, jyrkästi yksilöllisenä, sisäänpäin -suuntautuvana elämänkatsomuksen tekijänä se mielestäni ei ole -ajateltavissa. Huumori kuuluu sinne missä elämäntaistelu, säilyttäen -subjektiivisen vakavuutensa, kumminkin ilmeisesti eksyy koomillisiin -muotoihin, mutta huumorin valo ei ylety lankeamaan kaikkien niiden -seikkojen ja tilanteiden yli, joita voidaan ajatella elämäntaistelussa -esiintyvän. Sellainen olettamus edellyttäisi tuolta taistelulta -kerta kaikkiaan, a priori, puuttuvan kaikki vakavat mahdollisuudet; -tuollainen universaali huumori voisi pohjautua ainoastaan ehdottomaan -pessimismiin, joka taas puolestaan ei tunnu oikeutetulta eikä -järjelliseltäkään, koska taistelu ja voiton kaipuu ovat ihmiselle -luontaisia eikä meillä ole ehdotonta varmuutta voiton mahdottomuudesta. -Huumori on taistelupaineen varaventtiili, se on kuin luottavainen -silmänisku taistelijain välillä, kun ei haluta sälyttää omaa taakkaa -toisten kannettavaksi. Huumoria verrattomasti korkeampi on se vaitiolon -suhde, josta Maeterlinck puhuu "Köyhäin aarteitten" ensimäisessä -kappaleessa. Siinä tunnetaan välittömästi toistensa taakat ja -antaudutaan välittömästi tuon tunteen valtaan. Voidaan kuvitella, että -se on viimeinen ihmisten välillä vallitseva suhde, kun taakat jo ovat -kirvonneet.... Mutta toistaiseksi meillä on huumori. - -Riitelemme rakkaudesta ja sen oikeuksista -- siitä oli lähinnä puhe. -Olen huolellisesti ja ilman pahimpia ennakkoluuloja tutkistellut -tätä asiaa ja tullut siihen käsitykseen, että ihminen, ainakin -ylimys, näissä asioissa oleellisesti eroaa muista luontokappaleista. -Näyttää siltä, että kehitysopillinen ihmiseksi tuleminen on ensin -vilkkaammin tapahtunut orgaanisella puolella. Pysty asento on siinä -ollut vallitseva prinsiippi, jonka luonnollisia seurauksia ovat olleet -käsi ja käsitys, kielipuhe ja inhimilliset aivot toimintoineen. -Näin muodostunut ihminen sinänsä, ajateltuna ensi hetkessään, ei -vielä ratkaisevasti eroa muista imettäväisistä. Vasta tästä alkaa -inhimillisyyden varsinainen muodostuminen, joka koko historiallisen -ajan on jatkunut erittäin vilkkaana ja tulee edelleen jatkumaan, -ollen tällä hetkellä sen yksilön kohdalla, jota minä edustan, -jokseenkin sillä asteella kuin tästä kirjoituksesta ilmenee. -Todennäköisesti tulee tämä kehitys vielä jatkumaan niin pitkälle, että -se luontokappale, jota nyt sanotaan yhdellä lajinimellä ihmiseksi, -tulee eläintieteellisesti jakautumaan ainakin kahteen selvästi -eroitettavaan lajiin, sanokaamme ylhäisö- ja alhaisoihmiseksi -- -jotain sellaista lienee edelliselläkin kerralla tapahtunut, apinain -ja ihmisten lähtiessä yhteisestä kantalajista kumpienkin taholleen. -Näiden uusien ihmislajien eroavaisuus tulee epäilemättä olemaan enemmän -henkistä kuin muodollista laatua. Minusta tuntuu, että syntymässä -oleva ylhäisöihminen monessa kohden jo käy ankaraa taistelua vielä -elinvoimaisen alhaisoihmisen kanssa. Varsin voimakkaasti tämä ilmenee -inhimillisissä sukupuolisuhteissa, joihin nyt näiden maailmoja -hapuilevien esijohteitten jälkeen vihdoinkin tulen. - -Ennen kuin näistä asioista ryhtyy puhumaan, täytynee esittää "kantansa" -muutamiin erinomaisen selviin ja silmin nähtäviin toisasioihin -nähden, jotka koskevat miehen ja naisen asemaa sukupuolisuhteessa. -Että naisen osuus lajin jatkumisessa on verrattomasti suurempi kuin -miehen, että hän on enemmän "sukupuoliolento" kuin mies, siitä nyt ei -päästäne minnekään, eikä vallan helposti voida kuvitella, että tämä -seikka toiseksi muuttuisi, vaikkapa ihmislaji jakautuisikin äsken -mainitulla tavalla. Minä en voi käsittää, minkä vuoksi huomattavat -naispiirit niin vierovat tätä heille kunniakkainta tosiasiaa ja -melkeinpä halveksivat niitä sisariaan, jotka kokonaan antautuvat -äidiksi ja puolisoksi. Kun he puhuvat sitä vastaan, että naista -pidetään "pelkkänä sukupuoliolentona", niin kuultaa tuosta innokkaasta -puheesta varsin alhainen, melkeinpä rivo ajatuksen vivahdus: että -nainen sukupuoliolentona olisi yhtä kuin miehen elimellisen vietin -tyydytysvälineenä. Hyi hävetkööt ne, joiden aivoissa sellaiset -ajatukset lepattavat. Tämä naisen sukupuolitehtävän alentamisinto on -sitä ihmeellisempi, kun sillä ei ole mitään loogillista yhteyttä sen -asian kanssa, jota nuo samat piirit pääasianaan ajavat. Naisella, -jolta kohtalo on kieltänyt hänen luonnollisimman ja kallisarvoisimman -tehtävänsä, äitiyden, uusien voimien tuottamisen siihen raskaaseen -taisteluun, jota ihmiskunta käy tarkoitustaan etsiessään -- sellaisella -naisella olkoon meidän myötätuntomme ja kunnioituksemme, jos hän on -sen ansainnut personallisella ylevyydellään, ja olkoon hänellä täysi -vapaus etsiä vastiketta, sukupuolensa estämättä, kaikilta yhteiskunnan -työmailta, joihin hän muuten yksilöllisesti pystyy. Mutta älköön ken -tahansa marto kanslisti ylvästelkö kauniin ja hyvän äidin edessä, vaan -kunnioittakoon sisarensa arvokkaampaa elämäntehtävää ja yrittäköön -tehdä jotain hänen lastensa hyväksi, jos nämä ovat joutuneet avun -tarpeeseen. Muistettakoon, että äiti, joka kasvattaa hyvän lapsijoukon, -tekee aina enemmän suoranaista työtä kuin yksikään virkanainen, ja -lisäksi paljon muuta pysyvämpää. - -Ihmisyksilön ylevyyden astetta voi melkeinpä erehtymättömästi -arvostella sen mukaan, millaiset hänen vapaat vaistonsa sukupuoliasiaan -nähden ovat. "Kaksi ominaisuutta olkoon miehellä: kainous ja ylpeys" -- -niin sanoi Siljo vainaja, nuoruustoverini (jonka tuotteisiin kehoitan -teitä -- varovasti! -- tutustumaan, sitten kun siihen kykenette). -Omasta puolestani osoittaisin tuon lauseen ihmiselle yleensä ja -varsinkin naiselle -- ja nimenomaan tässä asiassa. Missä luontainen -kainous ja ylpeys ovat heikommat kuin luontainen elimellinen vietti, -siellä kehittyy sukupuoliasia sille kannalle, millä se alhaison -keskuudessa tosiaan tänä päivänä on. Kainous ja ylpeys voimakkaina -ja terveinä perusvaistoina turvaavat haltijansa jokseenkin varmasti -alhaison iänikuisilta lemmenrettelöiltä ja irstailuilta, joille he -vaativat jonkinlaista luonnollisuuden oikeutusta -- ja -- miksikäs -ei se heille kuuluisikin heidän omalta onnettomalta kannaltaan. -Tiedän kyllä mitä puhun -- olen ollut noissa sodissa. Kuinka minun -lieneekin käynyt, niin sen voin sanoa, etten milloinkaan ole antautunut -rauhanneuvotteluihin tuon näljäisen vastustajan kanssa. Voitettunakaan -en ole luovuttanut aseitani -- kainouteni ja ylpeyteni tähteitä. - -Paitsi synnynnäisistä vaistoista riippuu ihmisen ryhti näissä -kallisarvoisissa asioissa myös paljon siitä, millaisessa auringossa -hänen rakkauselämänsä ensimäiset kukat aukeavat. Niitä kukkia surkastuu -monta jo nuppuina ja ani harvoin sattuu, että ensimäiset auenneetkaan -kantavat kypsää hedelmää. Näillä mesikukilla on kumminkin ratkaiseva, -niin sanoakseni kouluttava merkitys; niiden hunaja on niinkuin seerumi, -jonka vaikutus on elinkautinen. Onnellisen ja kauniin lapsuuden -rinnalla en voi kyllin ylistää sitä elämänsaalista, joka sisältyy -onnelliseen ja kauniiseen ensi rakkauteen (oikeastaan vain kauniiseen, -sillä kauneus on sen onnellisuuden ainoa ehto), vaikkapa nuo molemmat -kevään kukat ovatkin herkkiä varisemaan. - -Sukupuoliasia on tiettävästi johtava luonnonvoima inhimillisen -elämäntaistelun riennossa. Se on jaloin kaikista välineistä, koska -se on ensimäinen ehto vielä keskeneräisen taistelun jatkumiselle. -On lohdullista nähdä nuoria neitoja ja nuorukaisia sen, joka on -väsähtänyt. Tuon salaperäisen voiman kajo leviää iäkkäämmänkin -katselijan tajuun ja huomaamattaan hän ajattelee rukouksen, että nuo -ummut saisivat kukin hetkellään aueta kauniissa auringossa. Ettei tuota -jalointa pääomaa haaskattaisi ja rapaan tallattaisi. - -Niinpä tulee niiden kahden ihmisen, jotka omalta kohdaltaan ottavat -hoitaakseen inhimillisen sukupuolisuhteen, tietää, mille kummulle -he nousevat, minkä vartiopaikan he ottavat tuossa perustaistelussa. -Se lemmenhurma, joka johtaa aviosuhteeseen, ei ole semmoisenaan -pysyväinen. Normaalisissa tapauksissa katoo mesi hedelmänkannon -alkaessa. On tullut inhimillisen sukupuolisuhteen pitkä ja voimakas -poutakausi, jolloin kerätään se osuus ihmiskunnan yhteiseen -saaliiseen, mikä sille kohdalle kuuluu. On uusia iloja, joiden -keskukset ovat toisaalla kuin rajujen kevätriemujen... Näen monien -huulien vetäytyvän pilkalliseen hymyyn, kun he tällaista kuulevat. -He eivät olisi minulta tuota vanhaa virttä odottaneet; se on niin -ihanteellista ja tunteellista -- kenties he ovat oikein musertavia ja -ääntävät t:t d:ksi. Virsi on todella vanha, mutta sitä on enimmäkseen -veisattu tympäisevällä nuotilla ja tuuditettu monta ihmistä siihen -käsitykseen, että aviollisen moraalin ainoana perustana on aneeminen -pyhäkoulumoraali, joka tuskin tietää omasta perustastaan ja jota -on halvalla hinnalla saatavissa kolportöörien kirjasista. Ei tässä -siitä ole kysymys. Minun lähtökohtani on yhtä asiallinen kuin sen -kristillismielisen talonisännän, joka keksii kaikki pirun juonet -estääkseen poikaansa ottamasta vaimokseen rakastamaansa ja raskaaksi -saattamaansa piikatyttöä. Meidän päämäärämme vain ovat hiukan eri -etäisyyksillä meistä asianomaisista. - -Muuten -- säätykysymys ja avioliittokysymys eivät suinkaan ole -toisistaan riippumattomat: tasasäätyisyys on suotava, melkeinpä -välttämätön. Mutta että professori ja hänen sisäkkönsä _noiden -erilaisten toimialojensa perusteella_ ilman muuta olisivat inhimillisen -rakkauden edessä erisäätyiset, se on vahvinta ja tavallisinta -alhaisopötyä. Älkää rakkaat lapseni vain milloinkaan tuota humpuukia -omaksuko. Kainous ja ylpeys antavat heränneessä rakkaudessa ihan -itsestään vastauksen säätykysymykseen. Vauhtiin päässyt rakkaussuhde -paljastaa herkälle vaistolle kyllä ajoissa pohjimmaisen arvonsa; ei -sitä tarvitse eikä kannata ruveta harkitsemaan. Elimellinen vietti voi -yrittää kepposia, mutta ylimyksen vaisto saa sen pian nolona pyörtämään -takaisin, jos ollaan harhateillä. Luotan rohkeasti siihen, että kun te -tuotte eteeni valitun elämänkumppaninne, hän on ylimys, osoittakoonpa -hänen virkatodistuksensa mitä tahansa. - -Aviollinen uskollisuus on sillä tiellä pysymistä, joka -alkutunnusteluissa on yhteiseksi havaittu ja joka ei ole pelkän vietin -viitoittama. Jos tuo tie jokaisessa eri tapauksessaan olisi julkisesti -nähtävissä ja selitettävissä, tulisi siinä esiin ihmeellisiä asioita... -Se mitä alkeellinen käsitys aviouskollisuudelta vaatii, on oikeastaan -sivuasia, joka seuraa itsestään siellä missä pääasia vallitsee: -niiden syvempien perusteiden kunnioitus ja arvossa pitäminen, joille -avioliitto on rakentunut. Elimellinen vietti pysyy siellä, minne ylpeys -ja kainous sen painavat. - -Normaaliin avioliittoon kuuluvat oleellisesti lapset: hyvin -menestyneinä ne ovat tärkein ja kaunein saalis, minkä taisteleva -ihmispari elämänsä aikana tuottaa yhteisen rintaman hyväksi. Tästä -kirjoituksesta te pitkin matkaa näette, mitä ajattelen lapsista; en -uudista sitä enää tässä. Puhun vielä muista asioista. - - * * * * * - -Teidän suhteenne omaan itseenne ja elämäntehtäväänne, aivan -käytännöllinen arkisuhteenne ihmisiin ja elämään ovat tärkeitä asioita, -vaikkakin ne itsestään muodostuvat tarkoituksenmukaisiksi, jos kerran -ajatus- ja katsantokantanne yleensä kehittyvät sillä pohjalla, jota -tässä olen esitellyt. - -Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että ihmisen olemus kaikkinensa -muodostaa ykseyden; että se kaksinaisuus, jota "ruumis" ja "henki" -näyttävät merkitsevän, todella onkin vain näennäinen. Ei niin, että -jompikumpi noista tekijöistä olisi erikoisessa valta-asemassa, vaan -että niiden välillä on joku sopusointuinen rinnakkaisuus, jota -emme vielä ole selkeästi huomanneet. Mehän voimme melkein sanoa -lyhyesti, ettemme me ollenkaan tunne niin sanottua substanssia, vaan -ainoasti muutamia sen suhteita, kuten "elävä" ja "kuollut", jotka -meidän käsittämämme suhteetkin vallan hyvin voivat olla pääasiaan -kuulumattomia. Koko tuo sekava juttu voi hyvinkin olla vain eräs seikka -siinä kaikkeuden-tapahtumisessa, jonka alkua ja loppua me emme ymmärrä, -mutta jonka keskellä me kirkkaimpina hetkinämme hämärästi tajuamme -heijuvamme. Se on tuo yksi jylhä pää-jännitys, jonka laukeamista kohden -me ymmärtääkseni olemme matkalla. - -Tältä kannalta teidän pitäisi järjestää suhteenne "henki-ruumiilliseen" -olemukseenne -- sanon pitäisi, sillä ylen työlästä se ainakin minulle -on ollut. Sama vapaus, johon alumpana viittasin, on tässäkin johtavana -aatteena, ja minä uskallan väittää, että se yksilöllisen vapauden -sorto, jota typerät mahdit maailmassa harjoittavat, on lasten leikkiä -siihen nähden, jota harjoittavat näkymättömät tyrannit. Jos te -voitatte jälkimäiset, niin eivät edellisetkään teille suuria mahda; -heidän aseensa eivät ylety todelliseen inhimilliseen ylevyyteen, -joka on heille itselleen tyystin vieras. (He yrittävätkin usein -ovelasti käyttää noita jälkimäisiä aseinaan.) Ei kannata tässä ruveta -erikseen luettelemaan näitä vihollisia, jotka pahimmin uhkaavat -teidän ruumistanne ja henkeänne taistelun tiellä; te kohtaatte -ne kyllä aikanaan ja minä toivon, että te silloin olette kyllin -voimakkaat pitääksenne niitä kääpiöinä, joiden ohi te hymyillen -astutte. On komeata joskus nähdä nuorukainen tai neitonen, joka siten -hymyillen, vahvana ja verevänä, mutta vapaana ja iloisena, joutumatta -minkäännimisen jättiläiskääpiön orjaksi, käy elämänsä tietä, ei -sokeana, vaan nähden kyllä kaikki ja tuntien kyllä veressään ne pikku -hytkähdykset, joita nuo kääpiöt voivat siinä aikaan saada. Sellaisella -ihmisellä on jo paljon voitettua takanaan, hän käy taisteluaan -korkeammalla tasolla. - -Käytännöllinen jokapäiväinen elämä, jonka kanssa te alituiseen tulette -tekemisiin -- sen pinnallisin puoli edustaa juuri tuota kääpiöiden -vilinää, jonka suhteen ylemmyys on saavutettava. Älkää vihatko ihmistä, -kuka ja mikä hän lieneekin; _nähkää_ vain, mikä hän on, se riittää. -Nähkää hänen harrastuksensa, hänen arvosteluasteikkonsa ja hymyilkää -niille, jos ne sen ansaitsevat -- ei ylvästä ruumiin ryhtiä ja silmän -katsetta tavoitellen, sillä sellaiset tavoittelut ovat narriutta. Kun -te hiljaisessa mielessänne ehkä luokittelette noita hymynäkemyksiänne -ja silloin suhtaudutte niihin vakavasti, niin unohtakaa yksilöt, jotka -niitä ovat edustaneet. - - * * * * * - -Ihmisen elämäntehtävä on asevelvollisuuden suorittamista siinä -taistelussa, johon edempänä niin usein on viitattu. Mikä toimiala -ihmisellä lieneekin on hänen arvoaan tässä suhteessa mitattava sen -mukaan, kuinka elävästi hän käsittää tuon toimintansa motiivin ja -millaisen mestaruuden hän on toimintansa puitteissa saavuttanut. -Nykyinen jännitys työn ja pääoman välillä ei voi olla muuta kuin -väliaikainen, koska se ei välittömästi ollenkaan koske pääasiaa; -pääoman mahtiasema on ehdottomasti ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai -toisella, katoava ihmiskunnan tietoisuudesta, sen nykyinen orja on -saavuttava, siihen nähden luonnollisen isäntävaltansa. - -Jos minun olisi lausuttava jokin arviointi ulkonaisista toimialoista, -niin pitäisin puolestani jaloimpina tiedettä ja taidetta, noita -toisilleen hyvin läheisiä kaksoissisaria, joiden suhde tuohon -tavoiteltuun päämäärään on aivan välitön. Sinä päivänä, jona -ihmiselämän tarkoitus on lopullisesti selvitetty, ne kumpikin -lakkaavat. Kaikkien muiden inhimillisten toimialojen tarkoituksena -on nähdäkseni raaka-aineen keruu noiden sisarusten -- hankin sanoa -yhteiseen -- työpajaan. Jaloin näistä on äidin työ, koska se hankkii -arvokkaimman ja tärkeimmän raaka-aineen. - -Noista kahdesta sisaruksesta on tiede suoranaisempi ja aktiivisempi. -Taide on olemukseltaan jonkun verran passiivinen, se on ikäänkuin -oivallinen katalysaattori inhimillisessä taisteluprosessissa. Huomaan -tämän parhaiten, kun yritän näiden mietelmien jälkeen tarkastella omaa -toimintaani -- mikä tarkastelu muuten on kovin vaikeata, melkeinpä -vastenmielistä. Toivonkin ettette tekään koskaan alkaisi etsiä minua -itseäni minun teoksistani siltä kannalta kuin tässä olen puhellut. -Minun suhteeni omiin töihini on varsin intohimoinen siihen asti kunnes -olen saanut ne valmiiksi. Mutta sen jälkeen ne merkitsevät minulle -elettyä elämää, jota en voi elää toistamiseen. Ainoa tapaus, jolloin -jälkeenpäin voin nauttia omista töistäni, on silloin, kun silmiini -sattuu vanha unohtunut luonnos. Olen sen kirjoitettuani hylännyt, ja -sen vuoksi sillä on täyttymättömän unelman viehätys... Muuten on työni -jokseenkin vaistomaista: suuri kokonaisuus alkaa hahmoutua, ja kun minä -alan sitä luoda, ei minulla ole paljoakaan tietoa sen yksityiskohdista. -Jokainen lause ja sanajärjestys on sitten edelleen semmoinen -kokonaisuus, jota vaistoni tunnustin himoitsee, koettelee ja lopulta -hyväksyy sen juuri siksi kokonaisuuden osaksi, jota siinä kohdassa -tarvitaan. Semmoista se on -- ainakin näin kun rupean sitä itselleni -selvittämään. Tietysti se sittenkin lopullisesti on vielä jotain muuta. -Joka tapauksessa on suurin ammatillinen saavutukseni ja ylpeyteni, kun -joku viisas ja minua muuten miellyttävä ajattelija löytää kirjoistani -tutkimus- ja ajatteluainehistoa, paljastaa minulle itsellenikin niissä -olevan elämän, jota en ehkä ollenkaan ole tullut huomanneeksi. - -Olen kirjailijana niinkuin mies, joka kauniina aamuna varhain, toisten -vielä nukkuessa lähtee vaellukselle. Hän palaa vaellukseltaan kun -toiset juuri ihanasti kiskoitellen aukovat silmiään altteimmillaan -kaikelle syvälle ja herttaiselle. Hänellä on mukanaan milloin -mitäkin, kerran hirvenkello, joka on toista metriä korkea ja kantaa -neljättäkymmentä kelloa. Kun hän sen laskee juuri heräämässä olevan -ystävänsä sängyn laidalle, valtaa tämän ihmetys ja ihastus, eikä tuoja -voi itsekään pidättyä joskus huudahtamasta: katsoppas tuota paikkaa... -Toisella kerralla hänellä on keskeltä tietä löytämänsä ehjä linnunmuna, -eikä hän siinä toisten ihastellessa malta olla huomauttamatta, -että siinä olevan elämän kohtalo on surullinen -- kuten kaiken -yksilöelämän, hän ehkä lisää... Mutta jos hän kerran löytää semmoisella -aamuvaelluksellaan äsken syntyneen ihmislapsen, joka on siihen -pensaaseen hylätty, niin hän lupaa pidättyä kaikista huomautuksista -laskiessaan sen kotona heräävän ystävänsä viereen vuoteen lämpöön... -Että olen kirjailija, se on minussa semmoinen hauska aamuvika. Päivällä -minä unohdan aamuiset retkeni ja löytöni ja pohdin mielelläni toisten -kanssa kaikkea tällaista, mistä tässä olen puhunut. - - * * * * * - -Niinpä niin, lapsikullat. Harmaitahan ne ovat kaikki teoriat, -viheriä yksin elämän ikuinen kultapuu. Sen hedelmiä ei kukaan opi -opettamalla oikein nauttimaan, se taito on sekin yksi elämän luontainen -ihme. Kaikeksi onneksi nuo ihmeet eivät esiinny järjestyksettömänä -mylläkkänä, vaan noudattavat lakeja, joiden perille meidän on lupa -pyrkiä. Olemme olleet huomaavinamme ainakin kaksi katkeran lohdullista -lakia: perinnöllisyyden ja kehityksen, joiden, varsinkin ensinmainitun, -inhimillinen tuntemus vasta ottaa ensi askeliaan. Nämä lait voivat -kyllä sallia ihmisten vähitellen, polvi polvelta tietoisestikin, -opetuksen mukaankin, pyrkiä elämän kultapuulle, aina sen latvaan asti, -josta kerran lopulliset taivaat aukenevat ihmissuvulle, johon kuulumme. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Enkelten suojatit, by Frans Emil Sillanpää - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENKELTEN SUOJATIT *** - -***** This file should be named 59479-8.txt or 59479-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/9/4/7/59479/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |