Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 4711 insertions, 5093 deletions

diff --git a/59479-0.txt b/59479-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c662fe
--- /dev/null
+++ b/59479-0.txt
@@ -0,0 +1,4711 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59479 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+ENKELTEN SUOJATIT
+
+Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan
+
+
+Kirj.
+
+F. E. SILLANPÄÄ
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1923.
+
+
+
+
+SISÄLLYS.
+
+Johdannoksi.
+Emot ja poikaset.
+Anna-vainaa ja Kalle-vainaa.
+Muuan Tellervo-niminen.
+Maantieltä maantielle.
+Lumituisku.
+Lapsen suru.
+Tyhjä koti.
+Koulu.
+Kemppasen mukulat.
+Käväisy.
+Omistani ja omilleni.
+
+
+
+
+JOHDANNOKSI
+
+
+    (Huomautus omille lapsilleni: Koska olette repineet sen "Kyrön
+    Joulun", johon Pappa oli kirjoittanut nämä täysin asialliset
+    "Muistelmat pikkupoikuutensa ajoilta", niin painetaan ne nyt
+    tähän, että saatte isoina lukea.)
+
+Haluan tämmöisessä kotoisessa joululehdessä, jota tuskin lukevat muut
+kuin minulle tutut ihmiset, vielä uudestaan muistella joulua ja vähän
+muitakin päiviä semmoisina kuin ne elin lapsuuteni ihanina hetkinä
+Kierikkalan myllykolun partaalla. Olen sen jälkeen nähnyt hyviä päiviä
+jos huonojakin, käynyt majoissa matalissa jos korkeissakin, iloinnut
+ja joskus itkenytkin, mutta ilman runollista liioittelua voin sanoa,
+että ihanimmat päiväni ja yöni, iltani ja aamuni olen viettänyt
+isäni tekemässä pesässä Kierikkalan myllysillan päässä. En missään
+ole saanut niin tyydyttäviä aterioita, ei missään minun ole ollut
+niin mukavan lämmin sielun ja ruumiin puolesta kuin siellä oli. Ei
+missään ole pihan ruoho ollut niin vehmasta eikä saunan löyly niin
+makeata kuin siellä. Jos myöhemmin kirjailijana olen osannut kuvata
+Suomen suvista luontoa, niin olen siihen alun saanut Myllyniitun
+pensastoista, kun kuusivuotiaana karkasin sinne hämyssä maatamenon
+aikaan, orjantappuroiden kukkiessa ja kolujen kohistessa. Minun ei
+tarvitse lasketella mitään ammattilurituksia, kun niitä aikoja ylistän.
+Minä olen yhdessä suhteessa tosiaan rikas ja onnellinen mies: minulla
+on ollut erittäin kaunis ja ihana lapsuus.
+
+Enpä oikein tiedä mistä ja millä sanoilla alkaisin. Nämä palstat
+kävisivät ahtaiksi, jos tahtoisin poimia joltisenkin osan silloisista
+muistoistani. Toisaalta pelkään astuvani niille maille, joilla
+kirjailijana jo olen liikkunut ja vielä tulen liikkumaan...
+
+Osaan tarkalleen sanoa, mikä on ensimäinen täsmällinen muistoni
+tästä mailmasta. Minä olin kontillani pirtin penkillä pihanpuoleisen
+sivuklasin pielessä ja katselin kuinka myllytietä meni mies ihmeellinen
+prontteli olkapäällä. Minulle sanottiin, että Nikkilä vie myllyn
+trattia. -- Myllyn tattia, hoin minä -- en osannut sanoa trattia.
+Haaviston Hulta (silloinen Mäkelän Hulta) väittää minun sanoneen
+myöskin mullu (kuten nyt omat lapseni) ja ikävän tullen aina pyytäneen
+häntä kanssani "mulluahteelle" laulamaan kilpaa kosken kanssa. Sama
+Hulta, orpanani, (pitäköön ylistyksen hyvänään) omasi muuten heleän
+laulunäänen ja osasi paljon lauluja, piirsi ja leikkasi tuohesta
+kauniita kuvia ja oli kaikin puolin silloin niinkuin nytkin ihmeellinen
+ilmiö Pöllömäkelän sisarussarjassa.
+
+Aikaisemman lapsuuteni parhaita tovereita oli Akselin Ville, Jokelan
+töllin silloisten haltijoitten Akselin ja Eeva-Kaisan poika. Hän oli
+minua yli kaksikymmentä vuotta vanhempi ja pitivät aikuiset häntä
+minulle käsittämättömistä syistä hiukan hesselinä, mutta minun kanssani
+hän viihtyi erinomaisesti. Häneltä sain lahjaksi ensimäisen kappaleen
+sitä työkalua, jolla sittemmin olen parhaat työni tehnyt, nimittäin
+teräskynän. Mattilan Alpetin kanssa olin ongella ja Heikkilän Väinön
+kanssa löin palloa -- ennen kuin hän rupesi käymään kansakoulua, mikä
+seikka harvinaisuudellaan kohotti hänet minun silmissäni suhdattoman
+korkealle.
+
+Meillä oli lehmä nimeltänsä Jertta. Kun minä olin niin pieni, etten
+vielä kyennyt sitä laitumelle saattamaan, jätti äiti minut aamuisin
+maata kun lähti viemään sitä Telimettään. Minä heräsin omia aikojani
+lintujen lauluun ja vieressäni oli maitokortteli ja leivän palanen.
+Kaikki oli muuten hyvin, mutta en saanut itse laukkuhousujeni
+liivinnappeja kiinni, ne kun olivat jossain tuolla lapojen takana.
+Tavallisimmin oli pelastuksenani Heikkilän Oskari, nykyinen isäntämies,
+joka saattoi lehmiä siitä ohi Myllyhakaan. Lukemattomat kerrat hän
+napitti liivini, eikä varmaankaan pane pahakseen, jos häntä nyt näin
+julkisesti aikamiehenä kiitän. On niitä semmoisiakin siltä ajalta,
+joille ei minulla ole mitään kiittämistä.
+
+Karjankuljetus, sekä oma että toisten, oli muuten hyvin tärkeä kesäisen
+elämän ilmiö. Keväällä tulivat vanajalaiset yhdistyskarjaan. Se oli
+iloinen päivä, täysivoimainen kevätjuhla. Paimenet tulivat eväineen
+ja viipyivät koko päivän totuttelemassa karjoja toisiinsa, miehet
+korjailivat aitoja, naiset keittelivät kahvia ja tekivät vispilöitä.
+Pikkupoikiakin oli mukana. Yhdistyskarjasta kesä varsinaisesti alkoi;
+siitä ruveten näki karjan kuljettajia aamuin illoin. Niistä muistan
+erityisesti Yli-Vakerin isäntävainaan, joka piti lapset erittäin
+hyvänä. Hän mielellään saatteli itse karjaa, jalassaan nuo kuuluisat
+siniset röttihousut, joita värjättäväksi ottaessaan tamperelainen
+värjäri epäili kraatarin sekaantuneen mitassaan. Se vainaa oli näet
+siitä päiväntasaajan kohdalta tavallista rotevampi, jos oli muualtakin.
+Hän piti lasten kanssa aika elämää ja makkaroita tehtäessä hän lauloi:
+
+    Makkara kirisi kiukahalla,
+    minä perso penkin alla.
+    Kypsy kyrsä, kärsi perso.
+    Kyll' on kyrsän kypsymistä,
+    pahan person kärsimistä.
+
+Vanajalaisten karjotie oli minullekin kovin tuttu; sitä myöden käytiin
+katsomassa Mäkelän mummua ja taataa (joka viimeksimainittu oli niin
+Elias Lönnrotin näköinen, että hätkähdin, kun koulussa ensikerran
+näin Lönnrotin kuvan, samoin äitini Helsingin Vanhankirkon edessä
+nähdessään odottamatta patsaan). -- Ensin mentiin Pitkää kujaa,
+sitten Ärrän kujaa ja sitten oli edessä matkan jännittävin taipale,
+Jutilan Varve. Jutilassa oli ainakin joskus kovin vihainen sonni ja
+sen vuoksi juostiin Varpeen tie aina sydän kurkussa. Eräänä suvisena
+sunnuntaiaamuna olin äidin kanssa menossa Mäkelään, kun sonni yllätti
+meidät. Kauhun vallassa kahmaisi äiti minut hartioilleen ja pääsi töin
+tuskin aidan yli Vakerin rukiiseen, kun sonni jo heitti etujalkansa
+aidan päälle. Molemmilla Varpeen veräjillä oli siihen aikaan hyvä
+valikoima seipäitä, joita ihmiset kuljettivat turvanansa edestakaisin.
+
+Krapu on myös tärkeä tekijä lapsuuteni muistoissa. Niitä oli kovin
+runsaasti Myllyojassa ja sai niitä sieltä melkein millä konstilla
+vain. Se alue, jolla minä kravustin, ulottui kotoani alaspäin pitkin
+Myllyniittuja metsään asti, josta en vieläkään tiedä kenen metsää
+se on. Ainakin siellä jossain hyvin salaperäisessä paikassa on
+Pyksyn Tasku. Ylöspäin ulottuivat retkeni läpi Heikkilän haan, siitä
+Tättälän ja Hillun Rönksöjä pitkin Ruusin Rönksön rajalle, jonka yli
+oli kielletty astumasta. Innokkaimpia kravustajia olivat Ketsiian
+pojat, joitten kotopirtti oli ja on vieläkin Telisillan korvassa.
+Sinne oli kotoani pitkä matka kaunista koivuhakaa, joka keväisin oli
+kirsikukkasista valkoisena kuin lumi.
+
+Yleensä oli kesäisessä elämässäni joki paras toverini. Siellä minä
+kolukistoissa kyykin ja hyräilin päivät pääksytysten. Heikkilän haassa
+vanajalaisten myllyn raunioilla oli salaperäistä kihinää ja kohinaa,
+siellä kasvoi mustia viinimarjoja ja harvinaisia vesikukkasia. Sillan
+alla lenteli sinivihreitä vesikorentoja ja myllyn ruuhten takana
+tuomiryteikössä kasvoi villiä humalaa. Keväisin joki tulvi ja vei
+sillan mukanaan. Se oli tehtävä uudestaan. Joka talosta tuotiin hirsi
+kansipuuksi ja niitten päihin hakattiin talojen puumerkit. Myöhemmin
+kesällä, kun tulva oli laskenut, souti kiven takaa esiin sorsaemo
+vastakuoritun poikueensa kanssa. Talvi-öinä nousi saukko avannosta ja
+möhki ylös töllin tanhuville. Syysiltoina humahutteli huuhkaja Simunan
+harjussa.
+
+Talven korkein kohta oli joulujuhla. Minä olin yksinäinen lapsi ja sen
+vuoksi pyydettiin Syrjälän Väinö-orpanani meille aina jouluksi. Jo
+aattoaamuna aikaisin, siihen aikaan kun vanajalaiset kilisevin kelloin
+toivat takaniituilta jouluheinää, minä seista hytistelin pihalla Väinöä
+odottamassa. Tuli itku silmääni, jollei Väinö ajoissa saapunut. Kun hän
+sitten tuli, haettiin joulukuusi ja leikeltiin vähistä papereistamme
+siihen koristeet. Heti kun rupesi hämyttämään mentiin saunaan, ja
+sillaikaa tuli joulu: pahnat olivat lattiassa kun me palasimme. Pesästä
+tuoksahti räätikkäloola ja pakarista likokala ja sianliha. Syötyä
+Väinö, minä ja Mirri oikenimme pehmoisille pahnoille puolipukeissa ja
+kuulimme unemme läpi, kuinka isä lampun ääressä omalla nuotillaan hyvin
+hiljaa hyräili jouluvirttä. Siinä on minun tähänastisen elämäni korkein
+runollisuus. Ei voi ihmisen ison eikä pienen olla sen ihanampi kuin
+minun oli sillä hetkellä lämpöisessä onnellisessa pirtissä, kylläisenä,
+puolinukkuneena, korvissa isän jouluhyräily ja sydämessä mutkaton
+elämisen onni.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Väinö jäi meille pitkiksi ajoiksi joulun jälkeenkin. Kerran kävi
+niin, että äitini tuli ostaneeksi meille hevosenkin, oikean elävän
+karvajalan. Äiti on aina ollut arka eläinten puolesta ja kun meidän
+ohi kerran hyöritteli ikäloppu musta, jonka polvet olivat kuin kunnan
+vasarat ja kaula alaspäin sangalla, osti äiti sen muistaakseni
+kahdeksalla markalla ja joillakin luontaisehdoilla omin päinsä
+isän poissa ollessa. Väinö ja minä sillä sitten ankarasti ajelimme
+lepänruotoja, kunnes aika täytettiin ja meille saapui erittäin
+harvinainen virkailija, hevosennylkyri Hoivaliini jostain Tiipiän
+takaa. Hän teki tehtävänsä arvokkaasti ja arvokkaasti häntä myöskin
+kohdeltiin. Hän sai syödä yksinänsä ja minä luulen, että astiat sen
+jälkeen pestiin katajavedellä ja ruuan loput hiljaa pimitettiin. Myös
+luulen, että pienten puurmannien silmissä sinä aamuna oli kyyneleitä,
+vaikka he jo salavihkaa tussahuttelivat tupakkisauhuja ja kirota
+napauttelivat.
+
+Syrjälän Väinö minut opetti tavaamaankin, kirjaimet olin omin päin
+oppinut. Olen lukenut satoja kirjoja, lukenut ja unohtanut, mutta aina
+muistan Aapiseni, jonka oli kirjoittanut "Jyväskylässä Vapun päivänä
+1876 Kustaa Kaunonen" ja jossa muun muassa sanottiin että:
+
+    Mök-ki pien' on pa-rem-pi kuin ho-vi her-ra-mai-nen
+    Jos on siel-lä rak-ka-us ja rau-ha py-sy-väi-nen.
+    Ma-jas-sa-si ah-ke-ras-ti työs-sä o-le ai-na,
+    Kyl-lä Her-ra toi-mil-le-si me-nes-tys-tä lai-naa.
+
+Kun oikein saan tarpeekseni tämän mailman humpuukista, lähden sanan
+suun lausumatta Myllykoluun. Hiukan haikeaksi vetää mieleni, kun en
+enää löydä sieltä juuri muuta entistä kuin oman istuttamani piilipuun,
+joka kai vahingossa on jäänyt kaatamatta. Poissa on ainakin entiseltä
+paikaltaan asumus, niinkuin on sen rakentajakin jo mullan alla.
+Kuivahtanut krapunsa menettänyt puro lirisee ikävissään niinkuin
+entisiä aikoja kaivaten ja minusta tuntuu, etteivät ihmisetkään enää
+ole yhtäläisiä siellä enempi kuin muuallakaan. Istun siellä asukkaitten
+ihmeenä jossain puskan juuressa ja vuntierailen kaiken katoavaisuutta.
+Minulta on iäksi mennyt se ihanuus, joka sisältyi lapsuuteeni, mutta
+ehkäpä omat lapseni kokoavat sitä kultaa juuri parastaikaa. Kunpa
+osaisin olla niin, etten heitä siinä häiritsisi. Että he saisivat
+kootuksi kultansa yhtä sumentumattomana kuin minä olen saanut.
+
+
+
+
+EMOT JA POIKASET
+
+Kappale suviyön sisältöä
+
+
+Kevätviikkojen levoton riento on huomaamatta tyyntynyt alkukesän
+hennoimmaksi hempeydeksi, lokaiset ratastiet ovat kuivahtaneet
+ja pienen töllin pihamaalla versovat mehevä saunio ja punertava
+tatarkasvi, joiden kesäisestä kasvukannasta voi arvioida asumuksen
+ikää. Nokkonen edistyy aitan takana, kaura on oraalla ja tuolla
+matalien salolehtojen välissä ja keskessä, mutkittelevan joen uoman
+vaiheilla ovat entisten unohtuneiden pelto- ja niittytilkkujen
+villiapilat herkullisimmalla nupullaan. Aikainen aamuaurinko näkee
+siellä jänisemon alaleuan nopeasti vaappuvan eteen ja taakse, kun
+se äänen kuulumatta napistelee kasvien vehmaimpia versoja. Ruohossa
+sen lähellä on viisi harmaanruskeata, tuskin näkyväistä täplää; ne
+ovat pieniä jäniksen selkiä nekin ja niiden sisässä virtaa hieno ja
+lämmin jäniksen veri. Ne ovat äsken päässeet imemästä ja kevyt uni on
+raukaissut ne ruohostoon suoden rauhan emolle, joka näihin aikoihin
+tuskin koskaan saa nukahtaa. Nyt se siirtelee hiukan koipiaan ja
+näykkii apilan päitä. Täällä on sentään paras rauha, mitä olla voi.
+Töllikulmalla ei ole ainoatakaan koiraa, eikä ole vielä näkynyt
+mitään muutakaan petoa täällä asutuksen äärillä. On hetkiä, joina ei
+pitkäkään korva kuule värähdystäkään: juuri auringon nousun aikoina.
+Silloin ei imetys keskeydy kertaakaan ja jänisemon suonissa käy himokas
+vaistomainen kaipaus, että pian pääsisi näistä poikasista eroon; että
+ne saisivat kukin kuunnella omilla korvillaan ja juosta omia latujaan,
+jos peto tulee.
+
+Kyllä olikin vaivalloista tämän poikueen kantoaika. Siihen aikaan,
+keväämmällä, emo oleskeli lähempänä kylää, sieltä löysi joskus hyvän
+palan, kun ravinnon tarve oli kiihtynyt. Sepän riihiladon edessä oli
+mainioita kauranpäitä, niitä olisi saanut syödä koko yön. Joskus
+unohtui riihen seinälle raitapehkoon päiväuntakin nukkumaan, kunnes
+kerran rävähti, rävähti toisen ja sitten alkoi kuulua omituinen
+puhiseva ääni. Se ei vielä ollut pahinta, mutta kun vasara putosi
+alasimelle: kilk-kalk, silloin maa maittoi. Se oli ilkeä ääni, sillä
+sitä täytyi pysähtyä välillä kuuntelemaan, ja sitten taas juoksuun...
+Mutta eräänä sateisena aamupäivänä vähää ennen poikasten syntymistä --
+kuului koiran lähenevä ulvonta. Se läheni lähenemistään, vaikka emo
+laukkasi umpimähkää, paisuneen vatsan tuottaessa vaivaa hengitykselle.
+Se läheni lähenemistään ja etäämpää kuului ihmisen kiivas huuto. Emo
+pysähtyy kesken kiihkonsa, kunnes erottaa koiran läähätyksen ja tuntee
+oman sydämensä ilkeästi sytkähtävän. Silloin hän taas loikkaa, niinkuin
+jonkin vieraan voiman heittämänä, puskee päin aitaa, löytää lopulta
+raon, jossa oksantyngät raapaisevat vatsanahkaa. Loikkaa avoimelle
+pellolle ja loikkaa suoraan leveään valtaojaan, joka on täynnä viileätä
+vettä. Pääsee miten kuten kynnetylle saralle, missä raskaat multatierat
+tarttuvat käpäliin, joutuu lopulta maantielle ja pökähtää suuren miehen
+jalkain juureen. Siitä äkkiä ympäri ja pitkin heinänsänkeä pois, pois.
+Ei ole pienintäkään suojapaikkaa. Ruumis juoksee, mutta tahto on
+seisahtunut. Takaa kuuluu koiran kiljunta. Mies on saanut sen kiinni ja
+antaa selkään tottelemattomuudesta.
+
+Se laukka päättyi tänne salon sydämeen. Täällä syntyivät poikaset ja
+täällä ne ovat jo viikon päivät imeneet ja tepastaneet. Täällä on
+hyötykasvuista koivunvirpeä kulon jäleltä, on pajukkoa, on vadelman
+vartta ja hylätyillä pelloilla metsistynyttä apilaa. Ja ennenkaikkea
+täällä on rauhaa, päivät makailla ja yöt kuukkia pensaikossa. Jossain
+tuolla etäällä on pari kolme matalaa ja hiljaista ihmisasuntoa,
+saloseudun töllejä, joissa vain aamuin ja illoin on hiukan liikuntoa.
+Päivisin siellä oleilevat pihamaiden nurkilla hiljaiset laihat lapset,
+ani harvoin eksyen puron rantaan leipäkannikkaansa liottamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin on laita jänisemon laitumilla, ja melkein yhtä autuasta on elämä
+noissa asumuksissa. Vahvimmillaan on siellä tunnelma lauantai-iltana
+saunan juuri selvitessä, kun västäräkki vielä viivyskelee poissa
+pesästään puupinon vaiheilla ja salotöllin pieni poika seisoo
+liivisillään veräjällä, kaikkien luonnon sanatonten salaisuuksien
+virratessa hänen tajuunsa. Syvän rauhan harhakuva laskeutuu
+ilmaan ja maahan, ei yksin tämän töllin tanhualle, vaan laajoille
+aloille, noitten kaukaisimpienkin metsänrantojen takaisille maille,
+toisenlaisten asumusten, puutarhojen ja ihmisten vaiheille. On
+semmoinen kohta ajassa...
+
+Mutta pienen pojan tunnelma värähtää toiseksi, kun äiti tulee
+lypsinkiulu kädessä navetasta pirttiin päin. Poika lähtee
+vaistomaisesti äitinsä perässä, tullaan porstuan läpi matalaan
+savuiseen pakariin. Kaikki tämä tapahtuu yhtä luontevasti kuin päivän
+riutuminen illaksi ja yöksi. Maito valuu kohisten puisen hakosiivilän
+läpi puiseen kulhoon; ja sen kohinan aikana nousee kissaemo vuoteeltaan
+pakarin peräpuolesta, saapuu urahdellen ja venytellen survimaan äidin
+liepeitä. Harmaat, mustan ja valkoisen kirjavat poikaset, joiden
+silmäraot vasta toissa päivänä oikein aukenivat, lähtevät nekin
+riepusijoiltaan työläästi rämpien ja kimeästi maukuen ja saavuttavat
+emon hännän, juuri kun emon suu on päässyt kiihkeästi lerkkimään
+lämmintä maitoa. Poikakin on saanut osansa ja tarkkaa syödessään kissan
+kielen käyntiä ja punertavaa suumaloa.
+
+Vielä jälellä olevien ilta-askarten kautta johtelee aika ihmisensä
+lyhyeen ajattomuuden keitaaseen, nukkumaan, edellistä hiukan
+vaaleamman suviyön haltuun. Äiti syleilee ja suuteleekin salavihkaa
+vieressään makaavaa ainoata poikaansa nurkkasängyssä peiton alla, isä
+on huokaissut syvän huokauksen omassa sängyssään ja niin on pirtin
+puolella uni tullut kuluneen päivän ja menneiden muistoissa, huomisen
+ja tulevaisen kuvitelmissa.
+
+Pakarissakin vallitsee riepuvuoteella hiljaisuus. Poikaset ovat
+nukahtaneet nisä suuhun ja siitä sikin sokin vierähtäneet mikä mihinkin
+asentoon. Maidon valuessa on emokin hervahtanut pitkin pituuttaan
+koivet oikosenaan, nauttien siitä, ettei tarvitse enempää piitata
+poikasista, että ne itse kilvan ja kiihkeästi ottavat ottimensa eikä
+mikään vaara uhkaa. Tämä nurkka on viehättävän pimeä, eikä koko
+asuinrakennuksen piirissä kuulu yhtään hiiren hievahdusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näissä salotölleissä asuu raatavia pariskuntia, joiden lapset ovat
+vielä pieniä; täällä vallitsee siis teillä ja tanhuvilla vahva rauha
+sunnuntaiyönäkin, kun ei ole yöjuoksijoita. Kun myöhäinen ilta on
+täysin vakiintunut yöksi, näyttäytyy kissaemo pakarin rikkinäisessä
+akkunaruudussa. Nopeasti ja äänettömästi se hypähtää pihamaalle ja
+siitä muutamalla loikka-askelella pellonojaan. Sen kaikki aistit
+tarkkaavat äänetöntä kesäyötä. Hännän äärimmäinen nipukkakin näyttää
+jännittyneenä kuuntelevan; se näkyy varttuneiden piennarkorsien tasalla
+ketterästi pystyssä ja vavahtaa hiukan. On kissaemon suurenmoisin
+ajankohta, sillä on varaa ensi askeleillaan tekeytyä ikäänkuin hiukan
+leikilliseksi. Huvikseen se tavoittaa suurta kovakuoriaista ja runnoo
+sen hengettömäksi etukäpälillään. Sitten laajentuneet silmäterät taas
+tuijottavat korsimetsää ja korva kuulee riihen tyköä hiiren vikinää.
+
+Sydänyön hetket kuluvat. Yhden aikaan käy mökin mies ulkona ilmaa
+tunnustelemassa ja näkee silloin Mirrinsä liikkumattomana istuvan
+aidaksella riihen takana. Mies tekee yksinäiset luonnonhavaintonsa ja
+painuu sitten pirttiin vaimonsa ja poikansa henkeen. Kaikki on hyvin.
+Huomenna, sunnuntaina, he menevät rippikirkkoon, urkuja ja saarnaa
+kuulemaan...
+
+Mirri kuuli ja näki miehen ulkonakäynnin; se oli pieni hiljaisuuden
+katkeama, joka samalla katkaisi öisen pyyntitunnelman tällä paikalla.
+Mirri upotti pari kertaa kyntensä aidakseen ja laskeutui sitten
+hiljallensa maahan haan puolelle. Ketterin juoksahduksin, välillä
+aina pysähtyen, se eteni pitkin jalkapolkua niityn veräjälle, pujahti
+alimmasta raosta ja otti haltuunsa pensastuneen niittymäen ilmiöt. Ne
+olivat kaikki entuudestaan tuttuja, tästä mäestä Mirri oli tappanut
+pari keltasirkkua ja yhden hyvälihaisen kerttulinnun. Täällä oli
+parhaiksi avomaata, että voi aina todeta yksinolonsa, ja parhaiksi
+suojaa väijytykseen. Täällä oli sellainen riistan runsauden tunne,
+ettei oikein osannut alkaa väijyntääkään. Hän juoksi juoksemistaan
+näitä suviyön oivallisia maita, kunnes tuli alueille, joilla hän ei
+vielä koskaan ollut käynyt. Siellä hän istahti kannolle ja asettui
+siihen tavalliseen liikkumattomuuden tilaansa -- jossa kissa ulkosalla
+tuntee olonsa varmimmaksi.
+
+Siinä hän istui ja alkoi havaita silmissään aamun kirkastumista.
+Samalla nousi saaliinhimo: hänen oli hiukkasen nälkä itsensäkin, ja
+sitä paitsi tuntui maito runsaammin heruvan utareihin, josta tiesi,
+että poikaset ovat kotona heränneet mankumaan. Eikös alkanutkin jo
+ilma sädehtiä! Pensaasta pyrähti lintu, kissan takajalat jännittyivät,
+silmät tulistuivat. Keikut minne keikut -- matka on pitkä, mutta -- ei,
+ei vielä -- nyt, ei, no nyt: tsoi -- hukkaan pääsi.
+
+Mirri ei oikein käsittänyt, mistä ne kaikki äänet juuri sillä hänen
+hyppynsä hetkellä syntyivät. Häntä kaarella ja silmissä villi ilkamo
+Mirri seisoi sillä sijalla, jossa lintu äsken oli tepastanut. Eipä ole
+tämmöistä ennen sattunut: lintu tiessään, sihinää ja suhinaa, aamu
+yhä kirkastuu. Mirrin häntä huinahti kerran kahta puolta ja selkä
+nousi köyryyn. Tuolla -- jänis! Ja tuolla -- ja tuolla. Aamun kirkkaus
+jo pisti silmään ja orjantappura raapaisi nisään, kun Mirri syöksyi
+lähimmän niskaan. Se yritti purra, mutta samassa se jo oikeni; se oli
+poikanen. Iso jänis oli vähällä hypätä päälle, mutta hyppäsi kumminkin
+syrjään, kiersi älyttömästi pensasta päästäen jonkinlaista ääntä.
+Mirri tappeli silloin jo kolmannen kanssa, tunsi kipua silmäkulmassaan
+ja näkönsä hiukan sumentuvan -- siitä vuoti verta. Kaksi oli vielä
+jälellä, mutta pian olivat nekin nitistetyt. Iso jänis oli tällöin jo
+kadonnut.
+
+Mirri huohotti suu auki, niin että hampaat näkyivät; toinen käpälä oli
+viimeisen poikasen päällä. Sitten se pari kertaa nuolaisi valkoista
+rintaansa, jossa oli runsaasti veritäpliä, väänsi päätänsä ja sitaisi
+kipeätä silmäänsä. Aurinko oli jo selvästi näkyvissä, väsytti
+ankarasti, mutta vielä oli kova ja vaarallinen työ edessä. Kissa tuntee
+olonsa kaikkein arimmaksi silloin, kun se juoksee saalis suussa;
+matalana ja häntä oikosena se livistää suoraan kotiin. Mutta kun Mirri
+oli saanut ensimäisen poikasen haan puolelle, ei se malttanutkaan
+edemmäksi, vaan palasi toista noutamaan ja haki ne sillä tavoin kaikki
+siihen aidan viereen näreen juureen. Siitä alkoi pitkä ja rasittava
+kotiinkanto, joka oli sitä vaarallisempi, mitä enemmän valo lisääntyi.
+
+Poikaset naukuivat vimmatusti, mutta emo kantoi kumminkin kolme
+jäniksenpoikasta perille asti, ennenkuin rupesi omiaan imettämään.
+Poikaset imivät kiihkeästi, kunnes hervahtivat pehmoisten jänisten
+sekaan nukkumaan.
+
+Vasta ihmisten noustessa lähti Mirri kahta jälelle jäänyttä noutamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamun kosteudessa paisuu auringonpaiste tunti tunnilta. Jos aika
+sydänyön hetkinä on ollut painuvinaan jonnekin olemattomiin, niin
+nousee se nyt taas ja laajenee yli kaiken. On päivä, kesäkuinen
+sunnuntaipäivä. Pienen töllin poika makaa sängyssä juuri
+heräämäisillään auringon lämpöön, joka osuu päin hänen poskeansa ja
+kaulaansa. Kauan sitten hän uneensa kuuli isän ja äidin aamuliikkeet,
+kuuli, että oli tapahtunut jotain erinomaista, jota äiti huusi isääkin
+katsomaan. Tämä kuulo ponnisteli aikansa pojan unen kanssa mutta ei
+saanut heräämään. Isän ja äidin äänet vaikenivat sitten hiljaisuudeksi,
+josta pojan puoliksivalveutunut tajunta kyllä käsitti valon ja ilman
+yhä varttuvan elämän. Tuo aikainen aamuelämys jatkui unen piirissä,
+joka oheni ja laajeni ja vihdoin valui pois kahdesta leveään
+tuijotukseen auenneesta silmästä.
+
+Poika näki pöydällä aamumaitonsa, kiskotteli nuoria jäseniään ja
+kiepsahti sitten paitasillaan sängystä lattialle. Silmien rävähtämättä
+hän katseli akkunanruutuja, kellontaulua, saapasparia, haukotteli niin
+että pää järisi ja juoksi sitten kuin sanan saaneena pimeän porstuan
+läpi pakariin. Aamuaurinko paistoi suoraan kissojen matolle, jossa
+näkyi ihmeellistä joukkoa. Emäkissaa siellä ei ollut, mutta vallan
+outoja karvaeläimiä makasi siellä oikosenaan kokonainen röykkiö. Niiden
+välistä näkyi nukkuvien kissanpoikasten päitä.
+
+Poika muistaa, että nyt on pyhä, että isä ja äiti ovat lähteneet
+kirkkoon ja jättäneet hänet yksin nukkumaan. Ja emo Mirrikin on
+poissa. Olisiko tämä jokin semmoinen päivä, jona kaikkea tämmöistä
+tapahtuu. Kenties tulee vielä ukonilma ennenkuin isä ja äiti palaavat.
+Oli uhkaavan hiljaista ja auringon paiste ikäänkuin puhui jotain jo
+unessa kuultua, ikäänkuin jotain noiden elävien puolesta. Aamun koko
+erikoisuus kauhistutti lievästi paitasillaan olevaa poikaa. Hän ei
+uskaltanut lähestyä vieraita eläviä, vaan kääntyi takaisin kasvoilla
+itkun alkuilmeet.
+
+Mutta juuri silloin poukahti emokissa pakarin akkunalle rikkinäisestä
+alaruudusta. Poika hätkähti nähdessään Mirrin kellertävissä silmissä
+oudon julman ilmeen; se katsoi poikaan niinkuin viholliseen, toinen
+silmä oli vielä samea. Sitten se naukasi matalasti ja hyppäsi takaisin
+pihalle jatkaen siellä naukumistaan. Poika epäröi, mutta meni sentään
+hänkin pihalle ja löysi pakarin akkunan alta vielä kaksi samanlaista
+outoa karvaelävää; Mirri makasi niitten vieressä ja marisi nyt
+väsyneesti. Kun poika lähestyi, alkoi se hykerrellä ja piehtaroida eikä
+näyttänyt välittävän elävistä vähääkään. Poika uskalsi jo tarttua yhtä
+koivesta; se oli siloinen ja hervoton.
+
+Poika ei kuullut mitään, mutta kissa kavahti jaloilleen ja kävi
+kiihkeästi toista elävää niskasta, tivoi jaloillaan vauhtia ja
+hyppäsi akkunalle. Samassa narahti tarhanveräjä; sieltä tuli Täti,
+jota oli pyydetty kirkonaikana käymään poikaa katsomassa. Täti oli
+pitkänenäinen, muikeahymyinen muija, joka puhui maireasti päivitellen
+ja oli pojalle hyvin mieluinen vieras. Äiti oli järjestänyt niin,
+että Täti sai tehdä pannukakkuja itselleen ja pojalle. Tämä oli
+kaikin puolin suurenmoinen päivä: oli suvi ja sunnuntai, oli Täti ja
+pannukakkuja ja Mirri oli saanut poikasilleen suunnattoman saaliin
+kauniita jäniksenpoikasia. Isä ja äiti palaavat aikoinaan kirkosta
+raukeina ja leppeinä. Kaikkialla uhkuu elämän yltäkylläisyys.
+
+
+
+
+ANNA-VAINAA JA KALLE-VAINAA
+
+
+Vain niillä nimillä minä olen ikäni kuullut heitä mainittavan. He
+ovat minun sisareni ja veljeni, joista toinen kuoli ennen minun
+syntymääni ja toinen minun ollessani vähän toisella vuodella, jo paljon
+aikaisemmin oli äidiltäni kuollut yksi lapsi, mutta siitä minulla on
+tuskin mitään mielikuvaa. Se syntyi ja kuoli jo äitini nuoruudessa...
+
+Nyt ovat syyspäivät taas tuoneet tullessaan alakuloisen kirkkautensa,
+nuo kuulaat taivaat, joiden etäisillä äärillä katoavaisuuden ja
+ikuisuuden ajatukset tuntuvat sopeutuvan samaan sointuun. Vaikka
+tällä hetkellä katselen sitä ikkunalasin läpi, tunnen sen vaikutelman
+vahvasti, sillä lievä sairaus on herkistänyt tajuntani. Tilanne antaa
+aihetta jatkuviin juhlallisiin ajatuksiin. Minkään hetken sävy maan ja
+taivaan olossa ei ole toisen hetken kaltainen, mutta joskus tuntuu tämä
+hetken erikoisuus melkein kauhistavalta, sen lempeässä kuulaudessa voi
+olla ailahdus yleiskohtalosta, joka näin välähdyksessä nähden tuntuu
+keveältä ja hirmuiselta yhtaikaa.
+
+Tuolla menee köyhä leski-akka mökkiinsä ja hänen vaivainen kolmivuotias
+tyttönsä kampeaa perässä. Heillä on puute ja tulee olemaan, mutta
+yhä he häärivät laihoina ja laimeina. Viheliäinen ovi painuu heidän
+perässään kiinni -- on kuin olisin nähnyt koko ihmiselon virran
+sattumalta noin kapeana... Huomenna, sunnuntaina, vaimo veisailee
+virsiä mökissään.
+
+Tämän hetken näkymätön jylhyys tuntuu koskettavan johonkin hyvin
+etäiseen hetkeen, joka on minulle kovin läheinen, vaikken ole sitä
+tietoisesti kokenut. Tulee pitkän pitkästä aikaa mieleeni nuo kuolleet
+sisarukseni. Tunnen kuinka he tällä hetkellä koskettavat minun elämääni
+sillä oikeudella, jonka luonto on heille varannut: että olemme samasta
+emosta syntyisin. Kun minä olen yksin jäänyt eloon, tuntuu kuin olisin
+heidänkin edustajansa täällä. Heillä on jotain sanottavaa, johon
+minulla ei ole mitä vastata. Minun olisi varmaan elettävä heidän
+kaikkein puolesta ja ellen sitä jaksa, on minun kai herettävä elämästä.
+Kun en tunne heidän muotojaan, olen näkevinäni vain heidän katseensa,
+jotka tällä hetkellä tulevat minua kovin lähelle, ikäänkuin vaativat
+minua palaamaan heidän kanssaan sinne syyskesän aurinkoihin, joista
+heidän silloin oli lähdettävä.
+
+Pienen mökin vanhempi lapsi, Anna-niminen tyttö oli ollut sairaana
+muutamia päiviä, mutta oli ilmeisesti paranemaan päin sinä päivänä,
+jota mielikuvitukseni nyt etsii kolmenkymmenenviiden vuoden takaa.
+
+Sairaus, varsinkin lapsen sairaus, tuo mökin arkielämään oudon ja
+painostavan lempeyden. Mökinväen tavalliseen kotioloon kuuluu lasten
+rehkimistä, jota lyhyet itkut katkaisevat, ja vanhempien mietoa
+tiuskimista ja pientä torailua, joka ei merkitse sen enempää, mutta
+antaa elämälle tukevan ja asiallisen arkipäiväisyyden tunnun. Jatkuvat
+vastukset ja niiden jatkuva voittaminen, se on ihmisten toivottavin,
+luonnollisin kulku myöhäistä kuolinpäivää kohden. Mutta kun pienokainen
+sairastuu vuoteenomaksi, silloin nuo tarpeelliset pikku vastukset
+ikäänkuin lauhtuvat, eikä makaava lapsikaan tunnu erikoiselta
+vastukselta. Sehän voi kuolla siihen kipuunsa ja sehän olisi lapsen
+kannalta korkein onni -- eikä köyhäkään vanhempi suo lapselleen muuta
+kuin onnea.
+
+Niin olivat mökissä päivät kuluneet tuon onnen aavistuksissa. Yhteen
+aikaan lapsi oli kovin kuuma, se ei avannut silmiään, mutta puhui
+jotakin taivaasta; sitten se vallan vaikeni ja hypisteli heikosti
+peitettään. Isä ja äiti katsoivat silloin toisiinsa, äidin silmään tuli
+kyynel ja hän luki hiljaa Herran-siunauksen.
+
+Mutta tämä vakava hetki oli lyhyt. Tyttö painui uneen, hikoili kovasti
+ja näytti siitä alkaen toipuvan. Lauantaiaamuna se istui vuoteessa ja
+söi, kun isä lähti kylälle. Ja kun isä päivemmällä palasi, juoksi tyttö
+vastaan oudostuttavan iloisena. Tytön ulkonäössä -- ihossa ja katseessa
+-- tuntuivat kivun jäljet; siitä sen ilon outous. Sitä ei voinut
+vieläkään mistään torua koko sinä päivänä ja ihmeellistä oli, ettei se
+tehnytkään juuri mitään pahaa. Painostava lempeyden häivä viipyi yhä
+mökkiläisten elossa. Syksyinen lauantai-iltakin oli ikäänkuin liian
+tyyni ja kuulas. Vaimon viikolla kuiskaama Herran-siunaus ikäänkuin
+viipyi vielä ilmassa. Mutta ihmisten on elettävä -- myöskin hiljaisen,
+painostavan onnellisuuden hetkinä.
+
+Sunnuntai-aamuna lähetti mummu pikku Hilman katsomaan, joko Anna
+on loppunut. Hilma pysähtyi aurinkoisen tuvan ovensuuhun ja näytti
+arastelevan Annaa, joka oli polvillaan penkillä sivuakkunan ääressä ja
+leikki syyskärpästen kanssa. -- Annahan oli parantunut jo. -- Niin oli.
+
+Oleiltiin, mutta ei syntynyt iloista telmimistä Hilman ja Annan kesken,
+vaikka oli kaunis sunnuntai ja siistitty tupa. Hilma oli vain niinkuin
+pois lähtemässä ja lähtikin vihdoin. Kuka siinä lie keksinyt, että Anna
+menisi Hilman mukana mummun luo. Mitään vikaa ei ollut tässä olossa,
+mutta kumminkin tuntui nyt teennäiseltä tämä Annan mummulaan lähtö,
+vaikka tyttö oli siellä monen monia päiväkausia viettänyt. Sitä ei nyt
+edes vastustettu eikä erikoisemmin varoitettu. Tuo hiukan kalvennut
+lapsi tuntui sairautensa jäleltä vielä olevan ikäänkuin korkeamman
+varjeluksen alainen. -- Siinä he jo mennä sipsuttivat ikkunan alitse
+käsi kädessä; pienet sääret vilahtivat ystävällisesti äidin silmään.
+Iloinen kärpänen hyrräsi syysauringon lämmittämällä ruudulla! Muut
+äänet olivat lasten lähtiessä vaienneet; kehdossa nukkuvan pojan
+hengitys ei kuulunut.
+
+Sama äiti -- joka myös on minun äitini -- on kertonut, että hänen
+koko sen aamupäivän oli kovin paha olla, samoin hän muistelee
+monenlaisia pikku enteitä ja toistelee Anna-vainaan lapsellisia,
+paljon merkinneitä lauseita. Luultavasti hän oli liian syvin ottein
+lukenut Herran-siunauksensa silloin Annan vuoteen vieressä ja eläytynyt
+lapsen kuoleman onneen, joka näytti jääneen tulematta. Hän ei ole
+yrittänyt selittää sitä mielentilaa, johon hän joutui, kun kuolema
+sitten kumminkin juuri tässä kuvattuna sunnuntaina tuli. Luulen että
+hänen sielunsa sen sunnuntain iltapäivällä oli erinomaisen puhdas,
+kirkas ja onnellinen -- tai paljon enemmän. Se hetki, jolloin hän
+luki Herran-siunauksen, oli jo kyllä korkea, mutta se oli sittenkin
+vain viimeisen edellinen askel siinä nousussa. Kun tänä sunnuntaina
+puolipäivän aikaan saapui läähättävä sanoma, että Anna oli mummulassa
+äkkiä kuollut, silloin vasta kirposi painostus. Vapauttava onnellinen
+itku sen kirvoitti. Jumala oli sinä päivänä erikoisesti seurustellut
+noiden köyhien ihmisten kanssa. Oltuaan pitemmän aikaa jostain
+vihainen, oli Hän nyt leppynyt ja käynyt heitä katsomassa.
+
+Äiti sanoo aina, että Anna kuoli äkkiä; hän ei voi erottaa
+kuolemantapausta edellä käyneestä sairaudesta, ne muodostavat yhdessä
+erään vissin aikakauden. Hän ei tiedä tai ei tahdo tietää sitä,
+mitä Hilma, nyt jo ikäihminen, on minulle kertonut. Hän oli ainoa,
+joka näki tapauksen. Anna pujotti päänsä veräjän puikkojen välistä
+tarjotakseen mummun lehmälle muutamia ruohon korsia, joita ensin oli
+käynyt sisällä näyttämässä. Sitten hän yritti äkkiä temmata päänsä
+suoraan takaisin. Ja siihen hän jäi. Opittuani tuntemaan ihmisruumiin
+rakennetta, olen tullut siihen käsitykseen, että kuoleman syynä oli
+venähdys pidennetyssä ytimessä. On omituisen viehättävää ajatella, että
+jo siihen aikaan tuollaisen hennon ja etäisen mökin lapsen ruumis oli
+perusrakenteeltaan ihan yhtäläinen kuin kaikkein nykyaikaisimman lapsen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pikkuinen Kalle parka, joka tällöin makasi kehdossa, oli sinä
+iltapäivänä niinkuin jokin väärään paikkaan osunut vieras lapsi. Se
+oli alun perin niin tuiki toisenlainen kuin oli ollut Anna-vainaa.
+Sillä oli tuskastunut ilme; valveilla ollessaan se tavallisesti itki
+ja oli äreä. Kiltti, hentoinen Anna oli usein mennyt sen kehdon ääreen
+sitä hyväilemään. Nyt poika itkunsa lomassa katseli ympärilleen,
+vihaiset silmät omituisen suurina. Ei tullut enää Annaa. Vaikka ilta
+pimeni, tuli yhä myöhempi ja myöhempi, tuli jo täysi yö -- niin ei
+vaan kuulunut Annaa sisälle. Ovi pysyi kiinni. Lopulta Kalle nukahti,
+jolloin sängyssä makaavan äidin käsi irtaantui kehdon laidasta. Äiti
+ei kumminkaan vielä nukkunut eikä nukkunut isäkään seinän puolella
+sänkyä. Poissa olevan Annan ja ulkona vallitsevan tyynen yön välillä
+oli olevinaan niinkuin jokin läheinen yhteys, jota kuolleen lapsen
+vanhemmat siinä makuulla kumpikin itsekseen tarkkailivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin kauan kuin Annan ruumis oli kotona ja maan päällä, vaikutti hänen
+poissaolonsa melkein voimakkaammin kuin oli vaikuttanut hänen elonsa.
+Riitaista Kallea hoidettiin se viikko sävyisämmin, eivätkä vanhemmat
+torailleet, kun köyhyys ilmaisi itsensä hautauksen järjestelyssä. Äidin
+oli vallannut tyyni raukeus ja isä toimi tarmokkaasti. Hiljaisissa
+sydämissään he jonain hetkenä arvelivat, että tämmöistä varmaankin
+pitäisi avioelämän olla; että Anna-paran täytyi poismenollaan sitä
+heille neuvoa.
+
+Mutta tämä näinkin pitkälle jatkunut poikkeuksellinen tila lopultakin
+vain lisäsi puolisoiden ärtymystä. Toisen pienikin harkkasana tai
+tuskastuminen sytytti heti toisenkin mielen. Pienen Annan elämä ja
+kuolema unohtui pois, koko lapsen muisto tukahtui elämän tukaluuteen,
+joka ei enää ollut sitä entistä tyydyttävää lajia. Tuli vahinkoja:
+ensin kuoli hevonen, sitten kuoli lehmä; pieni leikillisyyden vilahdus
+oli siinä, että lopulta kuoli kissakin. Halla oli siihen aikaan vielä
+jokavuotinen vieras heidän pienellä pellollaan.
+
+Kierokin elämä on tavallisesti hyvin yhtenäistä: oli ilmeistä, että
+eloon jääneestä pojasta Kallesta ei tullut kunnon ihmistä. Kahden
+vuoden vanhana se suuttuessaan hyppi jaloillaan ja kiroili uhaten lyödä
+äitinsä maan sisään. Sitä piiskattiin niin, että veri vuoti, mutta
+siitä ei ollut apua: pojan luonto ei lannistunut ennenkuin ruumis
+herpaantui. Tämmöisen kohtauksen jälkeen äidin silmät vettyivät; hän
+muisti sitä aurinkoista pyhäaamua, kun Anna-vainaa viimeksi vilahti
+hänen näkyvistään tuntia ennen kuolemaansa. Anna-vainaa oli annettu
+hänelle vain näytteeksi siitä, kuinka hyviä lapsia voi olla niillä,
+joille semmoiset sopivat. -- Mutta tuo onneton on semmoinen, joka
+minulle sopii. Äiti näki kauhistavana sen mahdollisuuden, että Kalle
+jäisi elämään. Hän ei tiennyt mitä hän teki, mutta semmoisella hetkellä
+hän toivoi, että Kalle kuolisi ja että hänelle syntyisi vielä yksi
+lapsi, joka ei olisi liian hyvä, niinkuin Anna-vainaa, mutta josta
+hänellä kuitenkin olisi sellaista iloa, jonka kaipuun Jumala oli
+häneen asettanut. Kun hän silmäsi sängyssä menehtyneenä nyyhkivää
+Kallea, niin hän kauhistui toiveensa alkupuolta ja muutti sen niin,
+että Jumala tekisi Kallelle parhaan mukaan. Jumala kuuli tämän toiveen
+kokonaisuudessaan. Minun on kyllä arkaa sanoa, että toiveen loppupuoli
+olisi täysin toteutunut, mutta en luule juuri toisinkaan olevan. Minä
+olin pienenä ruumiillisesti hyvin kehittynyt ja luonteeltani kiltti ja
+taipuvainen, ja näytti siltä kuin olisi minun mukanani tullut mökkiin
+tavallista, helposti kestettävää onnea. Ja mitä minun tähteni on
+myöhemmin surua ollut, niin luulen, että se yleensä on ollut rakasta
+surua.
+
+Kalle-vainaa jaksoi taistella kohtalonsa kanssa vielä toista vuotta
+minun syntymäni jälkeen. Minä en tiedä enkä uskalla sanoa sitä
+varmasti, mutta minulla on se kauhea aavistus, että hän oli niitä
+onnettomia lapsia, joita ei ole kunnollisesti rakastettu. Että hänen
+lyhyt ja vaikea maallinen matkansa oli harharetki.
+
+Pieni myötätunnon vilahdus on sentään kertomuksissa, joita
+Kalle-vainaasta kerrotaan: Kalle piti kovasti kaikkien kotoisten
+esineiden, erikoisesti isän työkalujen puolta. Hän huusi ja
+raivosi, kun joku sivullinen niihin kajosi. Tämän tieten monet
+kyläläiset poikkeilijat kiusasivat häntä huviksensa ja seurustelun
+elähyttämiseksi. Isä ja äiti suhtautuivat tähän kiusaamiseen hiukan
+erilailla. Isä tahtoi kurittaa pojasta pois tuon tavan, äiti taas
+pyrki tiuskaamaan kyläläisille. Niinpä Kalle-vainaan kuolinpäivän
+aamuna sattui hyvin kohtalokkaasti siitä asiasta pieni yhteenotto
+isän ja äidin välillä. Joku Taavetti siitä lähistöltä oli poikennut
+ottamaan isää mukaansa jonnekin huutokauppaan ja odotellessaan alkanut
+kiusotella Kallea uhaten ottaa isän kirveen, puraan, sahan ja niin
+edespäin. Kalle sai raivokohtauksen ja isä käski hänen olla siivosti.
+Mutta kun Taavetti jatkoi peliään, niin jatkoi Kalle huutoaan ja isä
+kävi jo kiinni poikaan, kun äiti tuli väliin ja sanoi lujasti, että
+poikaa ei pidellä honkkelien ihmisten tähden. -- Älä sinä silloin tule
+kun minä tulen, sanoi isä uhkaavasti. Poika huusi täyttä kurkkua. --
+He-he-he, mennään nyt jo, sanoi Taavetti ja työntyi ulos ovesta. Isä
+lähti sitten kanssa.
+
+Puolen päivän aikaan sai isä huutokauppapaikalle sanan, että Kalle on
+kotona kovin huonona. Isä oli juuri ehtinyt huutaa Kallea varten pienet
+rikkinäiset saapaskippurat, joista korjailemalla toivoi saavansa vielä
+kunnolliset. Ne kädessä isä lähti juoksemaan ja juoksi kotiin asti
+melkein yhtä mittaa.
+
+Kun hän tuli pirttiin, taisteli Kalle jo lopputaisteluaan. Hänen
+kipunsa oli alkanut siten, että hän oli pyytänyt piimää ja saanut
+sitä ja sitten oikaissut kehtoon, kun minä satuin olemaan äidin
+sylissä. Siinä oli äidin silmään ensin näyttänyt siltä, kuin olisi
+poika yhtäkkiä ruvennut tulemaan keltaiseksi ja siitä se alkoi. Isän
+tullessa oli tuska yltynyt rajuksi, niin ettei lapsi enää käsittänyt
+mitä sille sanottiin. Sen suuhun ei enää saatu vettäkään. Puolentoista
+tuntia isä kulki vaikeroiden edestakaisin lapsi sylissään, ennenkuin
+se henkäisi viimeisen tuskallisen henkäyksensä ja jännittyneet pienet
+jäsenet hervahtivat ikuiseen lepoon. Lepo, se oli suurin lahja, minkä
+Kalle parka tässä maailmassa voi saada. Lähes neljä vuotta hänen täytyi
+täällä olla sen saavuttaakseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Noiden kahden lapsen katseet ovat minua kuljettaneet omassa
+maailmassaan, jossa näin kaukaa katsoen jo paistaa kauniin
+sadun aurinko niin hyvän kuin pahankin yli. He ovat sanelleet
+mielikuvitukselleni sen mitä tiedostani on puuttunut... Näin kauas olen
+kulkenut yksinäni heidän jäätyään. Mutta he eivät koskaan kokonaan
+irroitu minusta, nuorimmasta veljestään. Ja suuren väsymyksen hetkinä,
+kun tämä mailma näyttää silmiini oudolta ja vieraalta, tulevat he
+erikoisen lähelle. Silloin minusta melkein tuntuu, kuin olisin minäkin
+vain jostakin erehdyksestä unohtunut elämään näin kauan, ja vaikka
+minulle karttuukin vuosia, niin en kumminkaan koskaan pääse irti
+lapsuudesta.
+
+
+
+
+MUUAN TELLERVO-NIMINEN
+
+
+Tellervo oli huutolaistyttö eli kunnanhoidokki, kuten niitä valistunut
+nykyaika nimittää, ja syntynyt vaivastalolla eli kunnalliskodissa.
+Hänen hienon nimensä oli keksinyt vaivastalon silloinen "neiti", joka
+harrasti kaunokirjallisuutta ja runonlausuntoa. Hän on vaivastalolla
+vieläkin olevan äitihessukkansa viides avioton lapsi; isäksi on
+äiti ilmoittanut erään mielisairaan, joka on toisin ajoin kopissa,
+toisin taas vaivastalon hevostöissä. Tellervo kieritteli äitinsä
+liepeissä vaivastalon kyökissä toiselle ikävuodelleen, jolloin hänet
+sijoitettiin pitäjälle vuotuista ruokkoa vastaan huutokaupalla, joka
+lain mukaan ei saanut olla julkinen, mutta jossa kumminkin tingittiin
+ja kilpailtiin. Tellervo joutui ensin eräälle timpermannille, jolla
+itsellään oli pirtillinen pienokaisia. Tämä paikka havaittiin
+sittemmin sopimattomaksi, ja hänet sijoitettiin neljännellä
+ikävuodellaan lapsettoman mäkitupalaispariskunnan hoiviin. Pariskunta,
+nimeltänsä Kalle ja Tilta, on tunnettu yritteliäästä ja kaikin
+puolin nuhteettomasta elämästään, jonka tuloksena heillä kaikessa
+hiljaisuudessa lienee melkoiset säästöt.
+
+Täällä on Tellervon ollut hyvä olla. Hänet on opetettu lukemaan,
+kutomaan sukkaa ja yleensä ihmistavoille siinä määrin kuin se on
+ollut mahdollista. Hän sanoo holhoojiaan sedäksi ja tädiksi ja
+tuottaa näille kunniaa vieraitten aikana puolihassuilla tempuillaan
+ja järjennäytteillään, saavuttaa lukukinkereillä provastin muhoilevan
+tunnustuksen räikeällä ja ujostelemattomalla ulkoluvullaan. Hän on
+ehdottomasti kinkeripirtin parhaita lukijoita, voittaa monta uskovaista
+ämmää, jotka kuulustelujen päätyttyä riitelevät provastin kanssa
+lunastuksen merkityksestä.
+
+Kinkeriltä palatessa juosta kaahottaa Tellervo pitkän matkan Kallen ja
+Tiltan edelle ja riehakoi, niinkuin puolimielinen tekee. Tilta huutaa:
+"Oletkos siinä honkkeloimatta, senkin Töyssylän Taava -- kyllä minä sun
+siinä Kajakka-Maija."
+
+Sitten päästään kotiin pirtin tutulta tuoksuvaan lämpöön, riisutaan
+kirkkovaatteet ja matkitaan naapurin äijälle provastin sanoja:
+
+-- Noh -- oletpa sinä lapsiparka sentään lukemaan oppinut. Jatka sinä
+edellensä vain sillä lailla.
+
+Ja Kalle lisää leppeästi päätellen:
+
+-- Kyy-llä se sentään tavallinen ihmisenalku oliskin, kun ei olisi
+Jumalan luomasta niin kovin hajaallinen.
+
+Tiltan täytyy tällöin ihan luonnon pakosta ärähtää Tellervolle:
+
+-- No mitäs sitä pöytää siinä nuohoot, meneks penkille istuun.
+
+Ja ehtootunnelma on pirtissä erikoisen lämmin ja lempeä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tellervo tepastelee pirtissä ja pirtin ympärillä, muistuttaen
+tamineiltaan ja usein eleiltäänkin linnunpelättiä, sillä hänelle ei
+tiettävästi koskaan oltu mitään vaatekappaleita eikä jalkineita uudesta
+tehty. Hänessä kehittyi sikin sokin hyvää ja huonoa, kaikki hajallaan,
+ja aikuisten suhde häneen oli sen mukaista. Hän oli auttamaton
+suupaltti ja hänellä oli hämmästyttävä muisti. Hän tiesi lehmäin
+poikimispäivät ja ämmäin juorut yli pienen töllikulman, sillä hänen
+terhakka päänsä oli aina pystyssä. Kun aikuiset aprikoivat jotakin
+asiaa, hölisi Tellervo siihen sekaan, osuen usein ihan kohdalleen. Se
+ärsytti aikuisia, mutta minkäs todelle mahtoi. Joskus sanottiin: hm,
+kyllä meidän täti tietää, joskus tiuskattiin: älä sinä aina ota osaa.
+
+Siitä siirtyi puhe pitemmältäkin Tellervoon. Tellervon pureskellessa
+esiliinaansa (josta hänelle välillä ärähdettiin) aikuiset aprikoivat,
+mikä siitäkin lapsesta oli tähän maailmaan tuleva. Tilta ja Kalle
+eivät enää luvanneet tulevaa vuotta sitä pitää. Tellervon suhteen ei
+oltu hienotunteisia, hän oli perin pohjin selvillä omasta erikoisesta
+asemastaan: millainen äiti hänellä oli ja kuinka hän saattoi milloin
+tahansa joutua millaisiin uusiin oloihin tahansa. Eikä hän siitä
+itkenyt, kävi vain hiukan hiljaisemmaksi silloin kun siitä puhuttiin.
+Olisiko höpsäkkä vaistonnut elonsa lyhyyden.
+
+Tellervo ei näet joutunut Kallen ja Tiltan tyköä minnekään muuttamaan,
+sillä hän kuoli tänä vuonna kevätkesällä. Vanha Tilta taisi silloin
+monista tönimisistään huolimatta itkeä jonkun kyyneleenkin; hänellä
+oli itselläänkin ollut lapsia ja hän oli sentään vanhoilla päivillään
+hoitanut Tellervoa taitamattomasta alkaen. Eihän se lapsen vika ollut,
+että oli saanut hajallisen luonnon. -- Kunnan esimies ei oikein tiennyt
+surrako vai iloita tästä tapauksesta. Kunta oli sentään jo kymmenisen
+vuotta sen edestä maksanut -- mutta toisaalta oli epätietoista, olisiko
+siitä kunnon ihmistä tullut. Ämmien kanta oli selvä: kyllä se aina
+parempi on, kun lapsena pääsee Isän kotiin. -- Ja se oli niin kaunis
+ruumiinakin, että --
+
+Tellervon kuoleman aihe, kuten koko Tellervokin, unohdettiin pian.
+Viimeksi taisi hänestä olla vakavampaa puhetta silloin, kun Tilta
+riiteli kunnan herrojen kanssa vuotuisen hoitomaksun osittamisesta
+sille vuoden osalle, minkä tyttö oli elänyt. Siinä oli näetsen siinä
+loppuaikoina ollut yhtä ja toista ylimääräistä kustannusta -- ja musti
+häntä ruvetkoon kuntaa hyödyttämään.
+
+Mutta Tellervon kuoleman ulkonainen aihe sisältää kumminkin sinänsä
+varsin liikuttavan pikku kertomuksen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuten sanottu, oli Tellervolla terhakalla vallan erinomaiset
+opinlahjat. Kun aapinen oli tuotu, pani Tilta silmälasit
+omaan päähänsä, otti kirjan omaan käteensä ja ryhtyi muutamin
+ennakkovaroituksin ja uhkauksin opetuksen työhön. Opiskelu edistyi
+niin, että jo toisena päivänä Tellervo tokaisi:
+
+-- Olkaa vai -- ärrä se on eikä mikään ännä.
+
+Näitä pikku kinoja tuli yhä useammin, kunnes Tilta hermostui ja jätti
+koko opetuksen sille palkalle. Tellervo tankkaili itsekseen ja häntä
+auttoi kesävieraan insinöörin piika, joka iltaisin kävi mökissä
+kultaansa tapaamassa. Tämä opetus oli erittäin iloluontoista, niin että
+Tilta joskus ärähti:
+
+-- Oliko sekin kirjassa? Kyllä minä teidät opetan.
+
+Mutta Tellervo oppi lukemaan, vieläpä kirjoittamaankin, sillä aapisessa
+oli myös kirjoituskirjaimet ja Linda näytteli, kuinka niitä tehdään.
+Linda oli iloinen ja kaunis tyttö, hän lahjoitti Tellervolle vanhat
+ruskeat kenkänsä ja eräänlaisen kaulavaatteen, jota vanha Tilta sanoi
+"kroosiksi". Sitä vauhtia se Tellervon ihmeellinen taito sitten
+kehittyi. Hän loisti kinkereillä ja luki häthätää ummet ja lammet,
+kaikki mitä käsiinsä sai. Katkismuksen kinkeriläksyn hän jo parin
+kuukauden päästä lopotti alusta loppuun, vaikka kirja oli hyllyllä.
+
+Muuan ihmeellinen yritys oli seurauksena tästä tavattomasta
+hyväpäisyydestä. Kunnan hoidokkeja ei tavallisesti pantu kansakouluun,
+sillä niistä ei makseta niin paljoa, että kenenkään kannattaisi niitä
+sinne evästää ja vaatettaa. Mutta kun Tellervo nyt oli niin erinomainen
+lukija, niin alkoivat mahtavat emännätkin toimitella, että sen pitäisi
+päästä kouluun. Tilta sanoi, ettei semmoinen kohotommi siellä tule
+toimeen ja ettei tarvitse sitten häntä morkata, jos se siellä tekee
+takaropeet. Mutta eräänä aamuna Tellervo sitten kumminkin vaelsi kylän
+kouluun kammattuna ja erittäin vähäisten mahdollisuuksiensa mukaan
+sievisteltynä.
+
+Niinkuin Tilta oli sen ennakolta sanonut -- eihän se siellä tullut
+toimeen. Tellervon kävi melkein niinkuin sen Petterin, josta
+kirjailija Kyösti Vilkuna kertoo "Leipä"-nimisessä novellissaan. Hän
+oli kyllä hyväoppinen ja raikasääninen -- monen nahjuksen rinnalla
+vallan verraton -- mutta tuon ikuisen hajallisuutensa vuoksi kaikkeen
+koulujärjestykseen taipumaton. Väliajoilla taas teki toisten lasten
+pilkka hänen olonsa mahdottomaksi. Ja niin tapahtui, että Tellervo
+eräänä aamuna sumein silmin katseli kotipihastaan toisten kouluunmenoa.
+Häntä ei sinne enää päästetty, vaikka hänen kovin teki mielensä,
+sittenkin. Tilta huusi sisältä: "Tuleks' sieltä pirttiin -- vai vielä
+heitä töllistelet. Joko on karvat selinneet kurkustas?" (Toiset olivat
+koulussa salaa tunkeneet koirankarvoja Tellervon maitopulloon.)
+
+Tellervo tepasteli sitten taas talvikauden entiseen tapaansa Kallen ja
+Tiltan mökillä; tuo surullinen vaihe unohtui vähitellen. Opettaja oli
+sanonut, että Tellervo saa pitää koulun kirjat kevääseen asti, ja siinä
+oli Tellervolle iloinen korvaus. Vanha Tilta piti ulospäin kovasti
+Tellervon puolta tuossa koulurettelössä ja hänellä olikin täysi aihe
+siihen, mitä hän keväällä sanoi:
+
+-- Minä luulen, ettei niistä mukuloista yksikään osaa kirjojansa niin
+hyvin kuin meidän tytär.
+
+Mutta Tellervon elämä oli määrätty pieneksi leppeäksi murhenäytelmäksi,
+ja sen viimeinen näytös tapahtui sitten juuri samana kevännä. Koulujen
+päätyttyä oli määrä pitää kirkolla suuret kansakoululasten juhlat ja
+sinne oli tuleva kaikkenansa noin kuusisataa mukulaa. Opettaja puhui
+siitä poiketessaan kerran keväällä huviksensa Tellervoakin katsomaan ja
+rupesi, onneton, vielä esittelemään, että Tellervokin tulisi mukaan.
+Tilta kyllä sanoi tuikeasti, että vasta hän sieltä pääsi niitten
+iileskottien kynsistä, mutta opettaja vain toimitti, että kyllä hän
+pitää silmällä, ettei mitään tepposia tapahdu.
+
+Näin oli kipinä heitetty ja pitkällinen kytevä tuli sytytetty. Ei
+ollut tästä alkaen sitä päivää, ettei Tellervoa olisi tiuskattu
+pitämään suutansa kiinni, kun hän höpötti sitä kirkolle menoaan. Jonkun
+kerran hän ehti jo saada tukkaansakin. Hänelle yritettiin uskotella,
+ettei koko juhlasta tulekaan mitään, mutta Tellervo puolestaan onki
+tietoonsa millä hetkellä lähtö koululta laivarantaan oli tapahtuva.
+Hetken lähestyessä kävivät kohtaukset yhä kiivaammiksi ja kaikki Tiltan
+asiallisetkin vastaväitteet kumottiin erittäin nasevasti. Ei auttanut
+muu kuin tavallista tiukemmin tiuskata "suu kiinni", jolloin puhe
+lakkasi mutta poru alkoi.
+
+Niinpä siis sillä hetkellä, jolloin lapsijono menee asumuksen ohi
+laivalle päin, Tellervo seisoo nurkassa niiskuttaen. Tilta on pihalla
+ja opettaja huutaa:
+
+-- No missä Tellervo on? Laittakaa nyt pian se kuntoon, kyllä se vielä
+ehtii.
+
+Silloin Tilta epätoivoissaan palaa pirttiin ja tiuskaa:
+
+-- No tule tänne nyt, minä suin tukkasi.
+
+Siitä alkoi nopea varustelu, josta ei puuttunut vastuksia, mutta joka
+kumminkin edistyi niin, että puolen tunnin päästä oli matkavalmiina
+"vallan kovasti nätti" tyttölapsen kuvatus: jalassa insinöörin Lindan
+ruskeat kengät, kaulassa hänen "kroosinsa" ja päässä joku vanha
+olkihattu. Näillä koristeilla piti peitettämän muun vaateparren suurta
+puutteellisuutta. Tiltakin jo naurahti, kun hän sai tämän teoksen
+valmiiksi.
+
+Asumuksessa ei oltu vielä syöty suurusta, mutta sitä ei nyt ehditty
+auttaa. Tellervo meni jo, että viita vilisi, eväänään kuiva
+leivänkannikka ja lihanpalanen.
+
+Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, mutta luoteessa näkyi muutamia jylhiä
+pilventönkkiä. Juokseva Tellervo tajusi, että niissä voi piillä ukkosen
+uhka -- mökissä tarkkailtiin herkästi sellaisia enteitä -- mutta
+kun suurin osa taivaasta, koko se puoli, jonne tie vei, oli täynnä
+aamun autuutta ja suvijuhlan tuntua, ei Tellervo ehtinyt aprikoida
+tuota taakse jäävää kolkkoa kohtaa. Tie kulki somasti mutkitellen
+kukkivien tuomiryteikköjen välitse. Joka käänteessä Tellervo luuli
+tavoittavansa lapsijonon, joka tuntui vievän mennessään hänen parasta
+onneaan. Mutta tyhjä oli aina eteen aukeneva tien taival, hiukan
+salaperäinen, niinkuin olisi tuo onnellinen joukko juuri ihan äsken
+siitä mäen taakse solahtanut. Aurinko vain vahvisti kuumuuttaan,
+hehkuvat kasvot tuntuivat erikseen hyppivän juoksun tahdissa, "kroosi"
+ja hattu pyrkivät irtaantumaan. Ja niin kävi eräässä tien kohdassa,
+jossa toisella puolella käsipuun takana oli syvä rytöinen horha, että
+Tellervo-paran hattu putosi sinne. Siellä se lepäsi kauniisti rytöjen
+latvoilla, juuri kun Tellervon piti rientää tuon käänteen taakse, jossa
+hän ihan varmaan olisi saanut toiset ainakin näkyviinsä. Oli jo suuri
+vaiva päästä jyrkännettä alas horhan laitaan ja siellä osoittautui
+aivan mahdottomaksi päästä suuren kaatuneen kuusen sekaan, jonne
+monivenkkurainen tuomi vielä oli sekaantunut. Syvällä rotkon pohjalla
+lirisi apuun kykenemätön vesi ja kiitävä aika vei toisia yhä kauemmaksi.
+
+Laiva huusi. Tellervo tajusi, mitä se merkitsi: hän oli auttamattomasti
+myöhästynyt. Kiihtynyt tahto heitti otteensa olkihatusta ja leimahti
+toisaalle. Lapsi kiipee joka jäsen vapisten takaisin maantielle,
+juoksemaan, juoksemaan...
+
+Tien käänteet eivät enää puhuneet toisista mitään, mutta Tellervo vain
+paransi juoksuaan, kunnes syöksyi tyhjälle laiturille, jolta laiva
+täynnä jännittynyttä iloa oli äsken lähtenyt. Kaukaa siinti kirkon
+tornin nirkko, ja huohottava Tellervo käsitti, että sitä kohden hänen
+oli yritettävä. Vinhasti käyden, välillä aina juoksahtaenkin, milloin
+suurta valtatietä, milloin ihmeellisille oikoteille eksyen Tellervo
+eteni suuntaansa aamutuntien rauetessa leveäksi keskipäiväksi. Jostain
+raosta aina tulivat näkyviin luoteen karttuneet pilvitönkät, mutta
+tänne näihin maihin ne eivät ulottuneet. Ne olivat vain kuin jokin paha
+silmä, joka sieltä hyvin kauas jääneistä kotioloista pyrki tätä hänen
+menoaan näkemään. Mutta kirkon tornin värit ja piirteet kävivät yhä
+selvemmiksi, maat suurenmoisemmiksi...
+
+Kirkonmenon päättyessä, kun lasten ja aikuisten vilinä kylässä oli
+parhaillaan, tuskin kukaan huomasikaan pientä ilmiötä, töllistelevää
+Tellervoa, joka sinne oli juuri ilmestynyt. Teitä risteili sinne tänne
+ja niiden vieressä oli taloja ja myymälöitä koreine ikkunoineen -- ja
+kaikkialla vilisi lapsia, toiset kovin koreissa puvuissa. Väsymyksen
+ja ihastuksen hurma hämmensi silmiä ja korvia. Ilmakin täällä oli
+kummallista: yhtäältä paistoi tulinen aurinko, vaikka noiden talojen
+takaa näkyi jylhää sinistä pilveä. Semmoista ei kotona koskaan ollut.
+Tuntui kuin olisi ollut suuressa huoneessa.
+
+Joku oman kylän tyttö hulmahti hänen eteensä touhukkaana ja
+ystävällisenä ihka uusine pukuineen ja leveine nauhoineen. Sama tyttö
+oli koulussa ollut hänen ilkein kiusaajansa, mutta nyt ei muuta kuin
+oikaisi hänen "kroosiaan", höpähti jotakin hauskaa ja meni taas
+menojaan. Lapset menivät kaikki erääseen suureen rakennukseen syömään.
+Tellervo jäi yksin raitille töllistelemään. Jylhät pilvet tulivat
+ikäänkuin lähemmiksi.
+
+Hän käveli kävelemistään ja eksyi lopulta pois keskikylältä. Täällä
+katosivat seinät tuosta suuresta huoneesta, sen katto muuttui
+uhkaavaksi vieraaksi taivaaksi, ympärillä levisivät tylyt vainiot.
+Tahtomattaan hän painui tien oheen istumaan ja alkoi näperrellä
+leipäänsä ja lihaansa. Hänen oli jo pitkästä juoksusta tullut jano
+ja nyt se syönnistä yhä yltyi. Avuttomuudentunne vahveni nopeasti,
+kylän juhlallisuus oli täältä katsoen kammoittavaa, ei sinne enää
+voinut palata kun sieltä näin oli lähtenyt. Tuolla järvessä on vettä,
+mutta sinne ei pääse. Jokainen kohta tien ja järven välillä näyttää
+siltä, ettei siitä ole kukaan koskaan mennyt. Tuolla tuon jylhimmän
+pilvipaikan alla on koti ja siellä sangossa tuolilla hyvää lähdevettä.
+Täti on tuonut sitä Tolpan lähteestä...
+
+Hirmuisen pitkä salama leimahti juuri siellä kotona päin. Tellervo
+melkein parahti ja lähti juoksemaan leipä ja lihankappale kädessä.
+Kylään päin hän ei enää yrittänyt, nyt oli päästävä kotiin tädin
+tykö ja juomaan. -- Täti pelkää ukkosta ja minä pelkään ukkosta.
+Mutta Tädin sängyn nurkassa Tädin takana on hyvä olla ukkosilmalla.
+Tuolla hirmuisen kaukana se on ja minä olen täällä asti, olin lasten
+juhlissa...
+
+Ja kaikki nämä pellot ja kylät olivat toisenlaisia kuin tulomatkalla ja
+muuttuivat siitäkin vielä toisenlaisiksi, kun tuli niitä lähemmäksi.
+Tuossa on järvenranta ihan tien vieressä. Tellervo poikkeaa siihen,
+laskeutuu rähmälleen ja tahrii itsensä, mutta saa kumminkin imaistuksi
+suullisen lämmintä pahanmakuista vettä. Se annattaa ylön ja hiukan
+niinkuin viluttaa. Vielä kun hän on kumaroissaan, jyrähtää ukkonen
+kovin lujaa. Hän lähtee taas juoksemaan. Kiivas juoksu panee itkun
+omituisesti vapajamaan, ja salaman kohdalla kuuluu aina äänekkäämpi
+ulvahdus.
+
+Eräästä talosta huomattiin, että tiellä laputti hullun näköinen
+tyttölapsi, vaatetus sikin sokin ja kädessä leivänkappale. Juostiin
+ottamaan siitä selkoa ja saatiin kiinni likomärkä, vilusta ja pelosta
+vapiseva olento, joka töin tuskin kykeni selittämään, mistä hän
+oli. Joltinenkin selko siitä kumminkin saatiin, ja ilman asetuttua
+lähdettiin saattamaan Tellervoa kotiin.
+
+Hän oli silloin jo täydessä kuumeessa -- oli ollut kohtalokasta,
+että hänen täytyi niin kauan tuolla vieraassa talossa märkänä ja
+masennuksissaan odotella lähtöä. Hän saapui liian myöhään parhaaseen
+paikkaansa, Tädin sängyn nurkkaan. Ikäänkuin suloisen sumun läpi hän
+näki, kuinka Täti voivotellen asetti hänet makuulle ja sitten tutkien
+ja päivitellen ryhtyi keittämään saattomiehelle kahvia.
+
+Siihen kuumeeseen Tellervo jo kolmantena päivänä kuoli. Eihän sille
+mitään voinut opettajakaan, vaikka kääreittensä kanssa hääräsi.
+
+
+
+
+MAANTIELTÄ MAANTIELLE
+
+
+Oikeastaan me kaikkine kasvatusharrastuksinemme pidimme hyvin
+ala-arvoista peliä Selman kanssa. Teimme kasvatuksessamme aivan
+perinpohjaisen virheen, tai oikeammin: meiltä puuttui siihen ensimäinen
+edellytys. Muistan itse, että ainoa kohta, jossa tunsin selvää
+myötätuntoa tuota turvatonta, joskin itsepäistä ja häijynsekaista lasta
+kohtaan, oli siinä kun katselin häntä nukkuvana. Se oli oikeastaan
+ainoa tilanne, jossa kunnollisesti näin hänen kasvonsa. Tarkastelin
+tällöin lempein ajatuksin hänen otsaansa, poskipäitä ja leukaa. Nuo
+kasvot olivat voimakkaat, täyteläiset ja terveihoiset ja niihin oli
+tulossa samantapaista sievyyttä, jota näkee muutamissa rikollisissa
+naisissa. Kapea ja vähäpätöinen otsa jäi mustien hiusten varjoon, jotka
+oli joskus leikattu ja sen vuoksi tyttö nyt piti päänsä ympärillä
+tummanpunaista, hiukan nuhraantunutta silkkinauhaa. Nenä oli pieni ja
+selväpiirteinen, melkein kuin toisista kasvoista otettu; suun ympärillä
+näkyi aiheita tulevaan aistillisuuteen.
+
+Valveilla ollessa en koskaan saanut oikein katsotuksi tuota maantieltä
+tullutta tyttölasta paitsi kerran kun käsivarsista pidellen häntä
+kovistin ja itketin. Hän itse karttoi toisten katsetta, vain
+aniharvoin sai nähdä hänen pienet tummahkot silmänsä syvältä, vahvasti
+kehittyneitten kulmien alta. Käynti ei ollut kankeata eikä juuri
+velttoakaan, mutta se oli omituisen joutumatonta. Hänen hääriessään
+keittiössä kiinnitti sitäpaitsi jokainen vähäpätöisinkin sivutapaus
+hänen huomiotaan, niin että hänen oli ainakin vilautettava silmiään
+sinne päin.
+
+Hän on nyt ollut ja mennyt, yhtä etäällä meistä kuin oli ennen tuloaan.
+Huhtikuu on sulattanut lumen, kelkkakelit ovat auttamattomasti
+loppuneet; niiden vaivaiset jätteet hellyttävät aamuisin varttuneempien
+lasten mieliä, kun he yrittelevät vielä nauttia talven suloista
+varjopaikkojen kuihtuneilla ja kovettuneilla nietoksilla. Tuntuu
+vaikealta tähän aikaan kuvata viime talven asioita, vaikka ne vasta
+äsken häivähtivät pois. Emme edes tiedä, missä Selmakaan nykyään on.
+Sen verran myötätuntoa meillä häntä kohtaan ainakin on, ettei meillä
+olisi mitään sitä tietämistä vastaan.
+
+Hänen tullessaan oli hiukan samea helmikuun päivä, talvinen turtumus
+vahvimmillaan. Istuin mökin äijän tapaan ikkunan pielessä ja katselin
+ulos, en mitään nähdäkseni, en havaintoja tehdäkseni. Etäällä jäällä
+meni iänikuisia rahtimiehiä, likimain hengettömiä olentoja, tylsähköjä
+luonnonilmiöitä. Naapurikylän ahdetta nousi köyhä tanakka akka, jonka
+tänne asti tunsin ärsyttävän varmasti ja tiesin, että hän palaa
+joltakin sellaiselta asialta, joista hänen elämänsä on kokoonpantu:
+mukuloille piimää ja äijälle nuuskaa. Jäältä nousee tänne päin myöskin
+joku naispuolinen olento vetäen pientä kelkkaa, jossa on jokin mytty.
+Kolmivuotias poikani saapuu huoneeseen silmät hiukan vetistäen, kapuaa
+viereeni penkille ja jää siihen. Kun kysäsen, mitä hän on itkenyt,
+vastaa hän: "Kun ei ole mitään työtä."
+
+Samea helmikuun päivä, joka panee ihmisen ajattelemaan, kuinka elämä
+kuluu ja mitä sillä mahdetaan tarkoittaa... Mutta pikkupojan korva
+oivaltaa, että kyökissä tapahtuu jotain. Työttömyyden suru on hetkessä
+haihtunut. On tullut tapaus.
+
+Siellä seisoo ovipielessä katseltavana noin kolmitoistavuotias
+tyttölapsi, yllään kohtalaisen siisti mutta omituisen väritön
+vaateparsi. (En sillä hetkellä tullut ajatelleeksi, että se oli
+sama olento, joka äsken nousi jäältä.) Ilmoitettiin, että siinä on
+palvelukseen pyrkijä. -- Vai niin -- ja sitten katseltiin samalla
+reippaan veikeällä silmällä, jolla katsellaan uutta kissanpoikaa tai
+pirttiin tuotua lampaankaritsaa. Lapset katselivat, välillä aina
+seisontajalkaa ja paikkaakin vaihtaen, emäntä selosteli isännälle, mitä
+hän jo oli saanut tulokkaasta irti ja isäntä teki omia suorasukaisia
+ja kuivanleikillisiä kysymyksiään ja huomautuksiaan. Varsin pian
+isäntä ehti neuvoa tytölle aivan toisenlaista esiintymistapaa kuin
+tällä näytti luonnostaan olevan, ja teki neuvonsa havainnollisemmaksi
+kohottamalla hyväntahtoisesti tytön leukaa vähän ylemmäs -- esiintyi
+yleensä sellaisena iloisen karskina herrana ja pappana, joita
+alkuperäisinä luonnonilmiöinä tavataan vanhoissa pikkuherrasväissä.
+Ihminen lienee luomakunnan ainoa todellinen narri.
+
+Nimi oli Selma Kujala, se saatiin selville. Paljoa muuta ei sinä
+päivänä saatukaan, hyvä kun saatiin tyttö jollakin tavoin siirtymään
+pois kyökin ovipielestä, purkamaan kelkkamyttynsä ja asettumaan talon
+eloon ja oloon. Kotipaikka oli päinvastaisella suunnalla kuin mistä hän
+oli tullut.
+
+-- No missä hän sitten tuolla päin oli ollut? Kuinka hän kotoa oli
+sinne kulkeutunut? Pitää aina reippaasti vastata, kun kysytään, ei
+tuolla tavalla saa nuikailla. Tuommoinen näyttää siltä kuin olisi
+tehnyt jotain pahaa eikä kehtaisi sanoa. No kuinka sinä sieltä sitten
+nyt pois lähdit? Pantiinko sinut pois, vai lähditkö sinä salaa, vai
+eikö siellä tarvittu? Katsos, meidän täytyy ne asiat tietää; sinä olet
+alaikäinen, kirjaton ja kansiton, ei sinua saa sillä tavalla pitää.
+Jollet sinä kaikkia asioitasi oikein ilmoita, niin meidän täytyy jättää
+sinut poliisin huostaan, tai muuten on poliisi meidän kimpussamme.
+Saamme vielä sinusta sakkoa, niin se on.
+
+Ja perheen isäntä lähtee kyökistä tupaan ja häntä seuraa perheen
+emäntä keskustellakseen kahdenkeskenkin tästä asiasta. -- Sitä raukkaa
+ujostuttaa, kyllä sen ymmärtää. Aatella nyt sentään: poiketa tuolla
+iällä outoihin ihmisiin kysymään palveluspaikkaa. En minä vain olisi
+sitä tehnyt...
+
+-- Juu, mutta täytyy heti ensimäisestä alusta käydä reippaasti käsiksi
+tuommoiseen, että se heti tulee talon tavoille ja oppii kunnioittamaan
+isäntäväkeään. Mutta sinä et kyllä osaa piikoja kasvattaa.
+
+-- Hm.
+
+-- Niin, niin, ei se ole niinkään hm. Emännän virka ei suinkaan ole
+helpompi kuin piian... Ja niin edespäin. Emäntä lähti, noihin isännän
+esitelmiin tuiki tottuneena, takaisin kyökkiin, jossa tuo maantieltä
+poikennut mustatukka yhä nuhkaili. Alkoi kysely, missä hänen tukkansa
+oli niin lyhyeksi mennyt. Vastaus tähän kuten muihinkin kysymyksiin
+oli katkonaista ja epäselvää mutinaa lattiaa kohden, niinkuin olisi
+itse teosta tavattu pahantekijä yrittänyt toivotonta puolustelua. Hänen
+puheensa, silloinkin kun se jotenkin kuului, oli siitä ihmeellistä,
+että sen ymmärtäminen sittenkin tuotti ponnistusta. Siinä oli jokin
+musikaalinen tekijä, aivan erikoinen hento jurotus, jota unohtui
+kuuntelemaan. Nyt vasta tulin ymmärtämään niitä vanhoja herroja, jotka
+äkäpäissään aina ensin ärjäisevät "mitä?" vaikka heille kuinka selvästi
+puhuisi.
+
+Sillä tavalla Selma Kujalan olo tässä paikassa alkoi. Minä -- joka
+olen tuo onneton isäntä -- en sitten lähipäivinä puuttunut Selman
+oloihin. Minä näin tytön pesemässä astioita -- sitä minä todella näin
+tarpeekseni. Kello yksitoista, kello kaksi, aina vain pesupöydän
+ääressä. Joskus kuulin ohikulkiessani jo pientä riidan alkua sisäkön
+ja hänen emäntänsä välillä. Minä tiukkasin, että tuommoiselle
+lapsimaiselle pitää aivan perinpohjin ensin näyttää ja opettaa
+ennenkuin häneltä voi vaatia jotain. Talutin tytön pesupöydän ääreen
+ja käskin hänen emäntänsä sitten kohta kohdalta opettamaan, mihin
+astiat asetetaan ennenkuin niitä ruvetaan pesemään ja sen jälkeen,
+millä tavoin käsien on oltava, yleensä joka ainoa kohta siitä työstä.
+Vieläpä on osoitettava, minkä vuoksi _ei_ tehdä niin ja niin. Minuun
+tuskastuivat sekä emäntä että hänen palvelijansa.
+
+Niin oli varsin pian alkanut valittelu siitä, ettei sen raukan töistä
+tule mitään. Menin koska tahansa keittiön läpi, aina näin tytön nyreän
+profilin. Sain kuulla selityksiä siitä, mitä hän oli tehnyt vasten
+kieltoa tai jättänyt tekemättä vasten käskyä. Selityksiin vastasi
+sanaton mutina pesupöydän tyköä.
+
+-- Ei saa mutista, sehän on sinulle sanottu, ärjäsin minä ja jatkoin
+yleispäteviä opastuksiani. Siihen pyörähti joku naapurin ämmäkin,
+ja keskustelu tuosta poloisesta siirtyi laajemmalle pohjalle. Hänen
+vikojansa selosteltiin maltillisesti ja asiallisesti, niinkuin kokeneet
+aikuiset lapsista yleensä keskustelevat. Välillä sinkosi aina joku
+opastus töissään häärivälle Selmalle.
+
+Minä en tosin viitsinyt sellaista kuunnella, vaan lähdin pois. Mutta se
+ämmä oli tiennyt paljonkin tuosta tytöstä, sen äidistä ja aikaisemmista
+vaiheista. Sama Selma oli syystalvesta ollut siellä ja sielläkin,
+hiukan varastellut ja ollut paha lapsille... Äiti oli aika höpsäkkä,
+piti nuuskaa ja oli hankkinut tämän tytönkin vasta miehensä kuoleman
+jälkeen. Asiat alkoivat selvitä. Koko talon suhde Selmaan alkoi olla
+kalsea ja vihamielinen, ja jo pari kertaa hänelle sanottiin, että hän
+sitten huomenna saisi lähteä.
+
+Mutta ihmiselämä on paljon muun ohella myöskin niinkuin sarja
+oikukasta musiikkia, jossa koko orkesteri, pauhattuaan aikansa jylhiä
+epäsointuja, lyhyen ja tehokkaan paussin alitse valahtaa hentoon ja
+meloodiseen välierään. Tuli yhtäkkiä sellainen salaperäisen hyvä
+päivä, jona koko taloon ei kuulunut muuta kuin hyvää. Selma oli ollut
+meillä jo kaksi viikkoa, oli maaliskuun alkupuoli. Jo aamusta alkaen
+oli lasten elämä riemukasta, kun he saivat mielin määrin juosta ja
+kieriskellä kovilla kerihangilla, retkeillä outoihin paikkoihin, ihan
+keskelle elpyvien pajukkojen ihmemaailmaa. Ja kun sieltä palattiin,
+oli aamiainen pöydässä eikä Selma näyttänyt sillä välin tehneen
+mitään uutta pahaa. Kuten aina tämmöisenä päivänä, muodostui taaskin
+siinä hiukan iltapuolella sellainen rauhallinen ajankohta, jolloin
+talosta ei kuulunut juuri muuta kuin kellojen hiljainen naksutus, tuo
+hyvän kotitunnelman herkin tulkki. Nuorin oli nukahtanut, samoin oli
+käynyt äidin häntä nukuttaessaan. Poika hääri puoliuneliaana jossain
+sopessa ja vanhin tyttö piti Selman kanssa keittiön pöydän ääressä
+hiljaa pakisten ja välillä vaieten niin monikohtaista keskustelua,
+että sivullisen olisi siihen ollut mahdotonta yhtyä. Mennessäni siitä
+ohi ulos he vaikenivat ja Saara katsoi minuun mielevästi hymyillen,
+niinkuin olisi sanonut, että "etpäs tiedä".
+
+Minä menin ulos maaliskuun ilmaan kävelemään ja mietiskelemään.
+Mieltäni hivelivät sellaiset hiljaiset kuvitelmat, että minä ehkä
+sittenkin saan ratkaisevasti vaikutettua Selma Kujala-nimisen lapsen
+elämään. Antaa sen nyt vain olla täällä, aina siihen jotain tarttuu.
+Näin edessäni ne kaksi eri suuntaa, joita Selman elon tie voisi
+noudattaa. Toisen määräisi höpsäkän nuuskaa pitävän äidin perintö,
+toisen meillä saatu kasvatus. Olisi suuri elämänsaalis, kun saisi nähdä
+tuommoisen onnettoman täysikasvuisena kunnon ihmisenä, pitää puheen
+hänen häissään, vaikuttaa voimakkaasti läsnäolijoihin... Tuommoisia
+niitä vaeltaa kansan keskuudessa ilman muuta opastusta kuin minkä
+maantie antaa, ja heidän vaiheittensa yhteissummasta riippuu paljon
+koko kansan kohtalo. Juuri heidän suhteensa pitäisi varttuneempien
+kansalaisten ymmärtää etsikkonsa aika, tarttua heihin tarmolla,
+niinkuin yhteiseen vaaraan.
+
+Voimakas ja myötäinen yhteiskuntatunteen aalto kulki läpi tajuntani.
+Selma unohtui, minä aavistelin tämän kansan ja koko ihmiskunnan
+tulevaisuuden suuntaa -- kehityskaudesta toiseen yhä vahvistuen,
+kunnes tämän olemisen nyt sietämättömältä tuntuva problemi itsestään
+ratkeaa. Ensimäisen kevätpäivän liian voimakas vastavaikutus talven
+turruttamassa ajatustoiminnassa...
+
+Sitä kumminkin jatkui uneen asti. Ehtoolla lapset väsähtivät varhain ja
+meille jäi pitemmälti sellaista oivallista iltarauhaa, joka ikäänkuin
+etäältä muistutteli tämänkin perheen pienoisrunollisia alkuaikoja...
+Siinä puheltiin leppeästi, Selmankin kanssa. Tyttö sai hymyillä, kun
+hän tallukkaineen ja esiliinoineen asteli ikuista asteluaan hellan ja
+pesupöydän vaiheilla. Keksittiin joku pikku toimi, jonka hän äskettäin
+oli suorittanut vallan näppärästi; siitä päästiin yllyttävän kehuskelun
+alkuun. Kuinka hyvä hänen olisikaan täällä olla, kun hän vain yrittäisi
+olla hiukan tarkempi ja jättäisi tuon ilkeän nurkkamutinansa. Puheista
+tuli toisia puheita; mainittiin joitakin uusia vaatekappaleita, joita
+Selmalle tulisi hankittavaksi. Isäntä ja emäntä niistä keskustelivat
+kilpaillen ehdotusten järkevyydessä ja käytännöllisyydessä. Tämän
+lempeän huollon esine Selma vain oli ja teki ikuista askarettaan.
+
+-- Mennään nukkumaan mekin, että Selmakin pääsee levolle.
+
+Sitä hyvää kesti vielä huomispäivänkin. Illalla kuului kyökistä
+lasten iloista pakinaa, minä vietin takkajuhlaa pirtin pesän edessä.
+Poika tulee kädessään lappu, jonka ojentaa minulle. Siinä lukee:
+"K.K.H.F.E.S. Pyytäisin Teitä olemaan niin hyvä ja antamaan minulle
+kotelon ja paperia ja postimerkin, että saisin kirjoittaa siskolleni".
+Kyökissä oltiin hyvin hiljaa ja odotettiin tämän lähetyksen seurauksia.
+Nousin ja menin sinne. Tapasin hymyyn jännittyneen seuran mitä
+parhaassa sovussa. Toimitin pyydetyt tarpeet, mutta Saaran silmissä oli
+vieläkin jonkin asian kiilua. -- Se tahtoisi, että sinä kirjoittaisit
+sen osoitteen koneella.
+
+Sain aiheen kehuskella Selman käsialaa ja virheetöntä kirjoitusta.
+Kysyin tuon siskon osoitetta, ja vaikka kaikki olivat ihan hiljaa
+Selman sitä sanoessa, piti minun kumminkin kysyä sitä toistamiseen.
+Kuulin kyllä joka sanan ensi kerrallakin, mutta en voinut vastustaa
+tuon omituisen yninän tenhovoimaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Selma oli tällöin ollut meillä jo kolmisen viikkoa. Hänen kelkkansa,
+joka oli laudoista kyhätty samaan tapaan kuin lasten päreiset
+leikkikelkat, riippui jossain korkealla halkovajassa, niinkuin Henrik
+Hyyryläisen kauppapoikain kerjuupussit ennen maailmassa. Sieltä se
+joutui vielä samoilla lumilla matkaansa jatkamaankin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niinkuin vanhat kunnioitetut perherouvat ja muut vanhat piikain
+kasvattajat viritimme mekin Selmalle kasvatuksellisia ansoja. Hiljaa
+kenenkään tietämättä tein minä K.K.H. itse alun panemalla markan
+pirtin muurin otsikolle. Vakuuttelin itselleni, että tällainen teko
+riippuu paljon siitä, kuka sen tekee ja kuinka sen tuloksia käytetään.
+Markka sai olla siinä monta päivää, kunnes se lopulta siitä otettiin
+tosi tarpeeseen. Mutta sitä ennen oli toiseen ansaan jo tarttunut.
+Kyökin pöydän alla maton varjossa oli näet samallainen pyydys emännän
+virittämänä ja siitä oli syötti kadonnut. Minä, joka pidän kritiikkiä
+yhtenä ihmisyyden tärkeimmistä saavutuksista, en tosin hyväksynyt
+koetta, joka mielestäni ei ollut tarpeeksi suojattu sivuhäiriöiltä.
+Mutta tuloksen tarkistus oli sitä varmempi, sillä tytön rahapussiin oli
+samalla todettu ilmestyneen yhden markan. Sen tiesi jo koko perhekunta,
+johon paitsi ydinväkeä kuului Mummu ja nuori Samuli. Niin oli tehty
+sekin teko... Minä aloin taas hermostua. Voimakkaaseen tapaani
+huomautin, että semmoisen menettelyn kieltää laki, ja että noiden
+syöttien asettamisella voidaan sotia Jumalaa vastaan. Jos nimittäin
+tyttö on sattunut lukemaan Isämeidän.
+
+Mutta pian katosi kyökin seinän raosta kymmenenpennin lantti. Se oli
+hyvin mustunut kappale ja sen vuoksi erikoisen helppo tuntea, kun sekin
+taas ilmestyi Selman pussiin... Istuskeltiin kyökissä ja puheltiin
+noidista ja tietäjistä, jotka pakottavat varkaan tuomaan varastamansa
+tavaran takaisin paikoilleen. Mummu väitti olevansa semmoinen tietäjä
+ja vakuutti, että hävinnyt kymmenpenninen kyllä pian ilmestyy. Sitä
+yhteistä jännitystä, joka tästä puheesta alkoi! Ja jo seuraavana
+päivänä se laukesi, sillä raha oli todella ilmestynyt seinänrakoon
+pienen peilin taakse. Asia tuotiin ilmi äänekkäästi leikkiä laskien
+ja varkaan menettelytapoja arvostellen, Selman mutistessa jotain,
+jota ei kuultu eikä enää suurin pidetty väliäkään. Oltiin hilpeällä
+tuulella. Selin seisova Selma näytti ikäänkuin kyyristyvän tuon surkean
+tukkapehkonsa suojaan.
+
+Tuon mitättömän tyttölapsen olo alkoi yhä enemmän painostaa koko
+taloa. Hänestähän olisi voitu päästä millä hetkellä tahansa,
+mutta häntä ei vain lähetetty pois, ei tänään eikä huomenna. Oli
+niinkuin jokin tiedoton vietti olisi johtanut meitä jatkamaan tuota
+kiusallista tilaa, niinkuin Selman tielle lähettäminen olisi merkinnyt
+jonkinlaista peräänantoa. Joka askeleella hänet otettiin kiinni hänen
+perusvioistaan, vuorotellen, aamusta iltaan. Hän mutisi, ei osannut
+mitään, ei tehnyt niinkuin käskettiin ja kielsi itsepintaisesti
+kaikki vikansa. Hänen tallukkaansa tekivät epätoivoisia ponnistuksia
+askarten jouduttamiseksi, mutta samalla hän laski tyhjän pannun
+kuumalle hellalle tehden isohkon vahingon ja saaden emäntänsä harmista
+itkemään. Itsekin hän itki. Hänessä ei enää ollut muita piirteitä kuin
+vastenmielisiä. Ainakin kerran tunnissa hän juoksahti ulkohuoneeseen.
+Joku oli kuullut hänen siellä äänekkäästi laulelevan.
+
+Minussa itsessäni oli pahin halu pitkittää tätä surkeutta. Pidin yhä
+esitelmiäni siitä, kuinka opetuksen pitää olla järjestelmällistä ja
+yksityiskohtiin menevää. Ennen kaikkea pitää välttää turhaa suukopua,
+antaa vain käskyt selvinä ja täsmällisinä. -- Minä en pidä itseäni
+erikoisen lahjattomana -- näin puhelin -- mutta olen kuitenkin kerran
+omassa lapsuudessani saanut syvästi kärsiä opastuksen puutteesta. Kun
+minut metsämökistä vietiin etäiseen kansakouluun, jouduin asumaan
+opettajattaren luokse. Hän oli tarmokas ja tiuskea nainen, minä
+erikoisen arka ja ujo lapsi. Minun käskettiin aamuisin peseytyä
+kyökissä. Jo tuo sanamuoto oli minulle puolittain arvoitus ja sen
+toteuttaminen sula mahdottomuus. Missä-mä siellä pesin? Silloin
+aniharvoin kun kotona pestiin saunan ulkopuolella, tapahtui se siten,
+että äiti toi kiululla vettä, komensi minut siihen viereen ja toimitti
+itse pesun melko kovakouraisesti. Täällä ei ollut kiulua... Toinen
+poika, joka myös asui koululla, sai pestä kamarissa, mutta minulle
+ei neuvottu mitään. Onnettomana seisoin kyökissä, kunnes kello soi
+ja pelasti minut tunnille. Lopulta minua tietysti alettiin ahdistaa,
+sitten pilkata ja vihdoin uhkailla. Minä itkin, mutta en tiennyt mitä
+tehdä. Miksei opettaja ensimäisenä aamuna tullut kyökkiin, ottanut
+vatia naulasta, kaatanut siihen vettä, nostanut saippuaa ja pyyhettä
+esiin, näyttänyt kuinka pestään, kuivataan ja sen jälkeen vedet pois
+kaadetaan. Vakuutan, ettei sitä olisi tarvinnut kahdesti tehdä. Samaa
+opastuksen pintapuolisuutta olen kärsinyt vielä yliopistossa... Kun
+ihmiselle opetetaan uppo-outoa asiaa, ei saa edellyttää muuta kuin
+hyvää halua ja hyviä lahjoja. Niihin edellytyksiin suostun kaikissa
+suhteissa mielihyvin...
+
+-- Ei sitten maailmassa mitään aikaan saataisi, jos jokaista aina
+pitäisi nenästä vetää.
+
+-- En tiedä, mutta kyllä minä olen paljon kärsinyt siitä, ettei ole
+vedetty. Lienenkö sitten niin nolo luonnostani.
+
+Vihdoin tuli lopullisesti päätetyksi, että Selma huomenna lähtee. Tämän
+päätöksen kuulin hiukan liian myöhään. Olisi ehkä jäänyt muuan ruma
+kohtaus meiltä näyttelemättä.
+
+-- No mikä nyt taas on? kysyin minä tullessani kyökkiin.
+
+-- Kun ei tunnusta ottaneensa sitä kymmentäpenniä, ei vaikka taittaisi
+-- vaikka minä olen omin silmin sen sinun pussissasi nähnyt -- ja sitä
+paitsi sen markan, jonka sinä otit tuosta noin, maton syrjän alta.
+Kiellätkös senkin?
+
+-- Ei suinkaan Selma semmoisia kiellä, sanoin minä teeskennellen
+hyväntahtoista oikeamielistä kasvattajaa. Ethän sinä kiellä? Vastaa.
+
+Vastaus oli lusikkain kalistelua ja itkua. Antauduin toden teolla
+painiskeluun tuon lapsen kieron luonteen kanssa. Sanoin lujemmalla
+äänellä:
+
+-- Otitko sinä sen kymmenen penniä vai etkö? Sano.
+
+Sama asia, itku vain kiihtyi. Minä tartuin häntä molempiin käsivarsiin
+ja käänsin päin itseäni, jolloin hän kiersi kaulaansa sivulle päin
+niin pitkälle kuin sai. Minun oli toisella kädellä tartuttava hänen
+leukaansa saadakseni kasvot päin itseäni. Siinä minä yhä tiukemmalla
+äänellä huusin, että hänen nyt oli vastattava yhdellä sanalla, joko:
+_olen_ tai: _en_. Minä huusin yhä uhkaavammin:
+
+-- _Olen_ tai _en_ -- kuuletko sinä ihminen?
+
+Lapsi ei voinut edes pyyhkiä silmiään, kun minä yhä pitelin
+käsivarsista. Hän piti ne suljettuina, kyyneleet tihkuivat luomien
+raosta punaisille poskille. Nenän pielet painuivat ylähuulta kohden,
+sieraimet nyyhkyttivät. Tuo poloinen punanauha puolipitkän hiuspehkon
+ympärillä herätti äitelää myötätuntoa ja sääliä. Se ikäänkuin pyysi
+sanoa, että tämä onneton oli sentään tiennyt punaisen sopivan tuohon
+tukkavähäiseen.
+
+Hän mutisi jo jotain, josta olin kuulevinani tunnustuksen tapaista.
+"Kun-ma sen jo monta kertaa olen sanonut..."
+
+-- Vai olet sanonut, kuului takaamme lukuisten läsnäolijain huomautus.
+
+-- Yksi sana -- olen tai en, ärjyin minä.
+
+Hänen oli tietysti aivan mahdotonta vastata pelkällä yhdellä sanalla.
+Luulen, että häneltä olisi saanut kaulan katkaista, ennenkuin se olisi
+tapahtunut. Korkein saavutus oli:
+
+-- No olen minä sitten.
+
+Siihen minä jätin tuon typerän yrityksen. Jatkoin sitten vielä
+tuommoista mahtipontista vanhanherran puhetta:
+
+-- Kyllä sinulla, lapsi parka, kamala luonto on. Ennen kuin sinä
+olet kahdenkymmenen vuotias, perii sinut linna tai lasaretti, muista
+minun sanoneen. Sinulla olisi nyt vielä aikaa koettaa päästä irti
+kirouksestasi, niin kauan kuin olet lapsi, mutta tuolla tavalla se ei
+käy.
+
+Yleensä on minulla tuosta kohtauksesta nyt jälkeenpäin sellainen
+muisto, kuin olisin kiusannut jotain pienempää eläintä, joka on
+joutunut ahtaaseen loukkoon. Minun pitäisi se sinne tappaa, mutta
+en oikein saa. Näen sen siellä kiemurtelevan, näen pienten nisien
+paljastuvan hennossa vatsanahkassa, mutta en saa siitä henkeä
+kunnollisesti...
+
+Sen päivän sai Selma oleskella melkein niinkuin hän tahtoi; hänelle ei
+puhuttu juuri hyvää eikä pahaa. Hän hääri häärimistään -- ja juoksi
+ulkohuoneessa. Iltapuolella hän puita noutaessaan näkyi ottaneen
+lautakelkkansa esiin. Minä, joka tuon löylytyksen jälkeen olin jättänyt
+hänet niinkuin lääkäri toivottoman potilaan, näin kelkan, ja pieni
+haikeuden leyhkä käväisi mielessäni.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna kun noustiin oli tee valmiina niinkuin ennenkin. Myös
+olivat Selman tavarat valmiina. Juotiin teetä, oleiltiin rauhallisesti
+ja vähin puhein. Syötiin sitten aamiaista, jonka jälkeen viimeinen
+näytös pääsi alkamaan.
+
+-- Niin niin, kyllä minä sen tavarat aion katsoa. Saa itse purkaa
+kaikkien nähden.
+
+Harkitsin parhaaksi, että toimitan itse tarkastuksen. Tulin kyökkiin
+niinkuin tulee se, jolla on talossa valta sitoa ja päästää. Puhuin
+Selmalle tyynesti ja asiallisesti, että kun hän nyt kerran oli joutunut
+kiinni pikku näpistelystä, niin oli hänen itsensäkin vuoksi parempi,
+että hänen tavaransa tarkastettiin. Ettei häntä sitten syytettäisi,
+jos talosta jotain olisi poissa. Nostetaan tähän pöydälle kaikki ja
+katsotaan. Mitäs semmoista itket, kai sen ymmärrät, ettei sinulta
+mitään omaasi oteta.
+
+Tavarat olivat semmoisessa suuressa pahvikotelossa, joissa
+tupakkatehtaat nykyään lähettävät savukkeitaan. Aloin lapata sieltä
+esiin vaatekappaleita hellävaroin ja hyväntahtoisin ilmein. Ne olivat
+maailmalta saatuja, käytettyjä ja vähäpätöisiä, mutta varsin siistejä.
+Niitten piteleminen ei sinänsä ollut vastenmielistä, oli kuin olisi
+hellästi hipaissut mierolaiskohtalon hentoa runollisuutta. Lapseni
+katselivat sanattomina siinä vieressä, ja minä ehdin ajatella ikäänkuin
+pienen rukouksen, ettei heidän pikku aartehistojaan vain koskaan vieras
+käsi näin joutuisi kääntelemään.
+
+Muidenkin läsnäolijain tunnelma oli varmaan hellänlainen. Sillä kun
+kuluneen pienen silkkiliinan sisältä -- jota Selma joskus oli pitänyt
+kaulassaan -- tuli esiin meidän pienimmän lapsen sukat, niin oli
+katselijain äänessä lauhkeata, säälinsekaista ihmettelyä. "Mitä sinä,
+lapsi parka, näillä olet aikonut tehdä? Olisitko sinä vienyt ne sille
+sisaresi lapselle? Kyllä sinä nämä olisit kovin saanut, kun olisit
+pyytänyt, ja saat nytkin. Ota, ota, hyvä ihminen."
+
+Vielä saimme kuulla tuota kummallista puhelua, jonka jonottavaa,
+katkonaista nuottia niin usein olimme ihmetelleet. Hän ei ollut
+noita sukkia ottanut, ne olivat jollakin tavoin sinne liinan sisään
+joutuneet. -- Voi voi...
+
+Vihdoin tuli esiin ruskea paperikäärö, jonka havaittiin sisältävän
+neljä silliä. Samanlainen säälin sekainen huudahdus seurasi tätäkin
+löytöä. "Kyllä minä sinulle, lapsikulta, olisin evästä laittanut, ei
+sinun niitä olisi tarvinnut salaa ottaa." Sillit oli Selma puolestaan
+-- taas tuota samaa joninaa -- saanut edellisestä paikasta lähtiessään
+eikä ollut muistanut ottaa niitä pois. "Älä ole noin lapsellinen.
+Kuinka neljä silliä voisi kuukauden ajan paperikäärössä pysyä noin
+tuoreina?" Minä puolestani tutkin niiden käärepaperia ja havaitsin,
+että se _ei_ ollut samaa kuin se, jossa meille vastikään oli noita
+arvon kaloja tuotu. Pudistelin kriitillisesti päätäni: en pitänyt tätä
+kohtaa täysin varmana.
+
+Niin oli kumminkin sitten se kohta ohi. Mutta minulla oli vielä omat
+kohtani varattuina. Käväisin poissa ja palasin takaisin kädessäni sata
+markkaa, jotka annoin tytölle -- tai laskin pöydälle, kun hän yhä
+itkuissaan viivyskeli pesupöydän vaiheilla. "Sinä saat nyt tämän sata
+markkaa, vaikka sinä olet varastellut markkoja ja kymmenpennisiä ja
+tehnyt aikanasi enemmän vahinkoa kuin työlläsi olet ansainnut. Mutta
+sinä saat nähdä, ettei sinun raukan kustannuksella kukaan hyötyä tahdo."
+
+Sitten minä menin taas pois ja palasin takaisin mukanani kuitti,
+johon hänen piti kirjoittaa nimensä. "Se on sitä varten, ettet sinä
+saa sanoa, ettet ole meiltä mitään saanut." Ja hän kirjoittikin
+vakavasti ja estelemättä. Sitten siinä vieläkin puhuttiin joukolla
+viisauksia ja minä menin taas pois ja palasin mukanani todistus, jossa
+sanottiin, että Selma Kujala oli tuon sata markkaa minulta saanut,
+"kahtena viidenkymmenen markan kappaleena, mikä täten epäilysten
+välttämiseksi todistetaan". Nimi ja arvo. Kaikki kirjoitettuna sillä
+samalla koneella, jolla hän kerran pyysi minua sisarensa osoitetta
+kirjoittamaan. -- Oi Herra, kuinka syvälle sallit sinä typeryyden ja
+narrimaisuuden pirun ihmistäsi painaa.
+
+Näytäntö oli täten lopussa ja me pysyttelimme paremmin niinkuin sivulla
+päin varsinaisen lähdön hetkellä. Kyökin ovelta hän huusi hyvästit.
+
+Siellä se sitten meni tyttönen Selma Kujala pipolakkeineen,
+kelkkoineen, tumppuineen, myttyineen, niinkuin lasten kuvakirjasta
+leikattu kultainen lyllerö. Emme me sitä menoa niin erikoisesti
+katselleet, mutta satuimme kumminkin itse kukin näkemään, kuinka
+hän hiljakseen eteni, sulia paikkoja vältellen, tuonne päin,
+tultuaan täsmälleen saman näköisenä kuukausi sitten tuolta päin. Kun
+lähtötunnelma oli meidän mielistämme haihtunut, tuntui siltä kuin olisi
+talon ilma jollakin tavoin puhdistunut, jokin nuhrainen nietos loppuun
+sulanut. Ja me elvyimme lopullisesti, kun parin päivän päästä joku ämmä
+tiesi Selman kirkolla mennessään puhelleen, "ettei hän viitsinyt siellä
+olla, kun ei annettu vaatettakaan muuta kuin pahanpäiväinen esiliinan
+rippunen, vaikka jo kuukauden työssä olin." Olimme sittenkin voittaneet
+tuon häijyn mustahiuksisen mutisijan.
+
+
+
+
+LUMITUISKU
+
+
+Kuuden vuoden ikäinen ihmistyttö, joka nyt sattumalta istuu yksin
+pesässään, isänsä pirtissä, tuntee tällä Jumalan ilmalla olevansa
+jonkun häntä itseänsä verrattomasti väkevämmän asian keskellä, lopulta
+sen puristuksessa. Hän istuu siinä kuin koulussa saamassa mestarilta
+oppia koko elämänsä iäksi.
+
+Luonto on valinnut soveliaan hetken näyttäytyäkseen auliille
+oppilapselle semmoisena kuin on -- suuri taivaan kokoinen, hiukan
+vähämielinen ja kuuro olento, joka ei osaa puhua, vaan jylisee ja
+huohottaa, ryskää ja raivoaa, on välillä vaiti ja joskus hymyilee.
+Silmä ei sitä näe katsoen, mutta mieli näkee sen katsomatta, kaikkialla
+pään päällä ja takana. Vaikka se ei puhu, on sillä omat mielihauteensa
+niinkuin kuuromykällä, ne tulevat ilmi arvaamattomina tekoina. Ei
+tiedä, mistä ja koska se on suuttunut ja hirmustunut, mutta siltä
+tuntuu, että sillä silloin on mielessä kaikki ihmisen tekemä paha,
+eivätkä viisaimmankaan sovittelupuheet auta. Ei isäkään voi sille
+mitään, vaikka isä on niin paljon parempi ja vanhempi kuin monet pahat
+ihmiset. Äiti-vainaa selvästi pelkäsi ja haki virsikirjan, kun ukkonen
+räjähti pirtin päällä isän poissa ollessa -- saman virsikirjan, josta
+luettiin ja veisattiin silloin, kun äiti-vainaata itseä lähdettiin
+viemään kirkon hautaan...
+
+Lapsi istuu nyt yksin pirtissä sivuakkunan pielessä ja katselee
+suuripiirteistä lumituiskua. Pirtti on siinä perimmäisessä sopessa,
+kun suuren kylän vainioalue tunkeutuu yhdellä kulmallaan metsäalueen
+sisään. Eivät sinne kaikki tuulet sovikaan eikä pahimmin tämäkään,
+mutta valtavat lumipyörteet saapuvat kumminkin aavoilta vainioilta
+siihen asti, missä metsä ja mökki nurkkineen ne pysäyttävät
+ihmeellisiksi kuvioiksi, joita ihmissukkeluus ei voisi jäljitellä.
+Taitaa olla jo keskipäivä, mutta lapsesta tuntuu siltä kuin yhä olisi
+sama hetki, jona hän heräsi. Jo silloin oli huoneessa tämä sama
+valkoinen valaistus, viileä ja varjoton olo, johon ei voinut oikein
+loppuun asti herätä.
+
+Ulkona riehuu yhä sama hullaantunut lumi. Se näyttää aikovan tehdä
+jotain aavistamatonta pahaa: on kuin saapuisi tietä pitkin se juopunut
+mies, joka kerran riiteli isän kanssa. Ja isä on poissa, joka aamu
+hän on poissa, kun lapsi herää. Koko päivä on ainakin niinkuin pientä
+tiedotonta jännitystä sen johdosta. Mutta tämmöisenä päivänä on aivan
+erikoinen sävy isän tutuissa esineissä, ne näyttävät kaikki hiukan
+avuttomilta, niinkuin kuuluisivat vainajalle, tervatut saappaat
+orsilla, lakki ja takki ovensuunaulassa. Niinkuin raivoava myrsky
+olisi jollakin tavoin hävittänyt isän jo aikoja sitten, nuo vähäiset
+kappaleet vain ovat jääneet tänne. Kaikki sen jo tietävät ja sen tähden
+nyt onkin tämmöistä. Onko enää Ainuakaan? Ainu lähti kirkolle aamulla,
+siitä on jo käsittämättömän pitkä aika. Aivan varmaan häntä ei enää ole.
+
+Ja lapsi ikäänkuin tulee tajuihinsa jostakin pitkästä mielen häireestä.
+Yksinhän hän on aina ollutkin, isä ja Ainu ovat olleet jotain unta,
+joka nyt herättyä kauhistaa. Ainu on hänen sisarpuolensa, niin hän on
+usein kuullut sanottavan ymmärtämättä mitä se on. Nyt hän sen ymmärtää,
+se on tätä tämmöistä... Ainua ei ole myrsky vienyt, se liikkui aamulla
+täällä pirtissä ja lähti sitten. Se lähti pakoon tätä ilmaa ja pääsi
+jonnekin, jossa nyt on, ehkäpä kesässä jossain... Mutta isän oli myrsky
+silloin jo vienyt ja minut se salpaa tänne --. Ainu tiesi sen kaiken ja
+lähti, tuota tietä...
+
+Samassa myrsky nostattaa kaikkein korkeimman ryöppynsä juuri tien
+kohdalle, niinkuin olisi lapsen ajatusta seurannut ja raivokkaasti
+myöntäisi, että niin on asia, luulitko toisin olleen? Lapsen silmät
+seuraavat tapausta rävähtämättä, pilvi liikkuu pirtille päin ja
+kiertyy navetan edessä äkäiseksi kiemuraksi. Se näyttää katoavan
+kinoshirviön suuhun, jonka lapsi nyt vasta huomaa. Äsken siinä oli vain
+lunta, nyt siinä on pedon kita. Se pääsi siihen vaanimaan sillaikaa
+kun hän ajatteli ajatuksiaan, se on kuin suuren kalan pää avoimine
+suineen, jonka pohjaa ei näy, vain varjoisa leveä rako. Lapsi katsoo
+katsomistaan. Ei ole enää kysymys isästä eikä Ainusta -- ne kuuluivat
+johonkin hyvin etäiseen, tyveneen säähän -- vaan siitä, kuinka kauan
+hän voi istua tässä penkillä ja katsoa tiukasti tuonne. Taakseen
+pirttiin ei uskalla katsoa -- sitä juuri odottaa tuo levenevä lumikita,
+joka on vieläkin pahempi kuin myrsky, koska se niin vihaisesti nielaisi
+sen kaikkein suurimman lumipyörteen. Se on nyt ainoa paha, myrskykin
+ikäänkuin asettuu lapsen puolelle yrittäen yhä uusilla tupruilla
+peittää hirviötä. Kun ei vain alkaisi hämärtää. Lapsi tajuaa, että niin
+tulee käymään, että tähän tuijotukseen liittyy vielä isän odottaminen,
+jonka tietää toivottomaksi.
+
+Tämä ennakkoaavistus tuo lapsen kasvoille kuivan itkun väänteet. Hän
+kuulee siihen, kuinka kissa, jonka hän on vallan unohtanut, nousee
+makuultaan uunin otsikolta, hyppää alas ja alkaa kohta maukua ulos
+päästäkseen. Mutta taas kiertyy suuri ryöppy kitaan eikä lapsi uskalla
+hievahtaakaan, hän luulee juuri huomanneensa ensimäisen iltahämyn
+väivähdyksen -- ja eikö lumikita jo tullut lähemmäksi sillaikaa, kun
+hän kuunteli kissan liikkeitä? Mieli taistelee kauhun kanssa ja silmä
+tähtää yhä kiinteämmin navetan edessä kasvavaan kinoskuvioon, jonka
+teräväharjainen pyrstö jo ulottuu kauas vainiolle. Silmä rävähtää
+harvoin ja silloin aina hämy käyttää tilaisuutta vahvetakseen.
+
+Ja hämylle on antauduttava. Se on niin mahtava, ettei kaukaisinkaan
+mielen kolkka kuvittele siltä pelastuvansa, kun se laskeutuu suurena
+ja sumentavana, siirtäen hyvin nopeasti entisyyteen aivan äskeisetkin
+asiat. Eikä hämy sittenkään olekaan vihainen ja tiukka niinkuin oli
+lumituisku, se tulee tulemistaan lempeänä ja pehmoisena, ja ennenkuin
+lapsi huomaakaan kuiskuttelee se jo silmien uupuneelle katseelle mielen
+parhaita muistoja. Näinä hetkinä juuri äitivainaa hääri navetassa ja
+lapsi oli yksin turvallisesti pirtissä maitoa odottaen. Yhdessä kissan
+kanssa, joka nukkui muurin otsikolla.
+
+Kissa naukaisee nytkin ja lapsi vavahtaa, entisyyden kuvitelma oli
+tullut liian lähelle. Ei hän sittenkään uskalla mennä sitä päästämään.
+Aikansa nau'uttuaan se herkeää laimeana lattialle istumaan ja jää
+vähitellen lapsen jännityksen ulkopuolelle, säilyen vain heikkona
+tietoisuutena sillaikaa kun silmä taas hakee turvaa hämystä, tästä
+tämän illan hämystä. Se yhä varttuu ja niin siinä lopultakin käy, että
+lapsen jännittynyt tuijotus hänen itsensä huomaamatta väsähtää ja
+lientyy. Lumipedon piirteet ovat himmenneet, sen peloittava olemus on
+haihtunut, se on kuin työstä päässyt päiväläinen, raukea ja tahtomaton.
+
+Juuri hiukkasen on hämyssä vielä jännitystä, kun se aavistuttelee
+omia asioitaan, joita lapsen ei tarvitse muuta kuin sen tuudittavasta
+hyminästä kuunnella, ei ajatella eikä pelätä ollenkaan. Kissa on
+hypännyt viereen penkille istumaan ja on tällöin jo oivallinen toveri,
+tuttu, lämmin ja kotoinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hämyä kuunnellen tyttölapsi viipyy paikoillaan. Hän näkee Ainun
+haamun tulevan pihassa, mutta se ei häntä erikoisemmin havahduta,
+vaikka tuntuukin viehättävän. Kissa kiiruhtaa ovelle Ainun tullessa.
+Jo näkyy pihassa toinenkin haamu: isä palaa työstä, otetaan tuli
+lamppuun ja alkaa se oikea ilta, johon isäkin kuuluu. Isä sanoo, että
+siellä on lumi muuttumassa vedeksi, mutta kyllähän onkin ollut aika
+pirstinkiä tämän päivän. Isä puhelee lapsilleen ilmoistakin, kun ei ole
+parempiakaan puhekumppaneita.
+
+Kuusivuotiaskin käväisee vielä pihalla, kun jo on pilkkopimeä.
+Hän antaa päivällisten kauhujen lähestyä tajuntaansa viehättävinä
+jälkimaininkeina; on sitä suloisempi sitten juosta pirttiin ja
+siellä kerätä kengistään nuoskeata lunta pieniksi palleroiksi,
+leikkilumipalloiksi.
+
+Seuraavana aamuna paistaa aurinko, ja lumi on aamuyöstä hiukan
+kahertunut. Navetan eteen tullutta hirviön kitaa voi nyt uutena päivänä
+ja aivan uudessa olossa mennä vierestä katsomaan. Voi hakea sisältä
+jonkun lelunkin, sovittaa sen sinne mukavaan rakoon lumikatoksen alle
+ja sitten juosta pirtin ikkunasta katsomaan, kuinka se on siellä...
+Luonto ei näyttäydy tänään erikseen. Se on taas samaa kuin elämä.
+
+
+
+
+LAPSEN SURU
+
+
+Nelivuotias hyvänviihteinen poikalapsi herää aamulla onnellisena
+huolimatta siitä, millainen edellinen ilta on ollut.
+
+Eilisilta -- se on pitkän unen aikana kiitänyt tietoisuudesta sinne,
+missä jo ovat kaikki entisetkin elon päivät, syntymän jälkeiset ja sen
+edelliset. Kun lapsi avaa silmänsä, osuu siihen eilistä kirkkaampi
+auringon säde, joka tullessaan on kiitänyt myriadein ruoho- ja
+lehtisilmujen yli tehdäkseen yhdessä elpyvän alan kohdassa pienoisen
+taikateon nuoren ihmissilmän hermokalvolla. Vaikkei poika paljoa
+muista eilistä, niin tuo ensimäinen sädekiihto jo sanoo hänelle
+kaiken: että tämä on etääntyneen eilispäivän lisääntyvää jatkoa,
+silmuineen, lintuineen, lämpöineen... Veren kulku vahvenee, muutamalla
+sykähdyksellä valtimo on kohonnut eloisaan päivävauhtiinsa. Samalla
+pää nousee tyynyltä, uroksenalku vääntyy istualleen, silmäluomet
+painuilevat hitaasti ja pieni käsi pyrkii paidan alle kyhnyttämään.
+
+Kaikki näkyväinen kelpaa esineeksi aistinten leppoisalle hurmalle ja
+johteeksi orastavan sielun mystiikalle. Pirtin lattialla on punainen
+keinutuoli ja sen selustimella jokin vanhan Riikan vaatekappale. Mutta
+vaate on valahtanut kummalliseen asentoon, siinä on suuri ihmisenpää
+pitkine nenineen ja hassun kuperine leukoineen. Se olla jämittää siinä
+vain vaikka kuinka kauan katsoisi, ja vähitellen luulee saavansa
+selville mitä sillä on mielessä. Se nauraa yhtäältä, mutta toisaalta
+näyttää siltä kuin se olisi kovin kipeä... Silmät painuvat lopulta
+harilleen sitä katsellessa. Ja harittava katse näkee toisen sängyn
+puolessa toisia asioita. Sieltä näkyy syy, miksei kukaan vielä ole
+kiinnittänyt huomiota poikalapsen heräämiseen.
+
+Kun poika odotti huomiota, odotti hän sitä vanhalta Riikalta, jonka
+pää tuhansine kasvoryppyineen ja syvälle mytistyneine suineen aina
+oli valmis hyvään muikeaan hymyyn lasta kohden, varsinkin aamuisen
+heräämisen hetkellä. Riikalla oli aina tasainen kiire ja hänen
+toimeliaisuutensa oli vakavaa, mutta hymy seurasi aina mukana niinkuin
+jokin soma hepene.
+
+Hän puki pojan aamuisin ja antoi sille korttelin tuoretta maitoa.
+
+Mutta nyt sai poika pitkänkin hetken istua ja räpytellä silmiään ja
+Riikan kasvoilla pysyi silti hymytön vakavuus. Poika saa nähdä, kuinka
+Riika nostaa istualleen toisessa vuoteessa makaavaa tuttua olentoa.
+Sekin on kyllä lapsen tavallinen aamunäky. Jossakin tietoisuuden
+äärimmillä rajoilla on se aika, jolloin tuo sängyssä makaava olento
+käveli ja liikkui, lypsi ja lakaisi, torui ja hyväili. Silloin oli
+lunta ja päreitä ja isä teki päreistä hönkämyllyn, joka varrestaan
+tuettiin tallukkaalla muurin otsalle ja kieppui siinä itsekseen koko
+päivän, kunnes kissa sen pudotti sinne lattialta hypätessään. Miksei
+enää tehdä hönkämyllyä eikä panna lamppuun tulta, vaan naurahdetaan,
+kun lapsi sellaista kyselee? Riika sanoo, että nyt nähdään ilman
+lamppua ja tarjetaan ilman pesän hönkää, mutta mitäs ne tähän kuuluvat?
+Riika ei ollut täällä silloin, siitä se johtuu. Silloin oli äiti,
+tuo joka makaa sängyssä ja tuntuu vieraalta siellä ääneti maatessaan
+ja melkein pahalta, jos hän sieltä jotain sanoo lapselle, hiljaa
+ja huohotellen. Lapsen on ikävä, kun joskus pitää jäädä tuon äidin
+kanssa kahden kesken. Riika on hyvä. Lapselta pääsee itku, kun Riika
+joskus kiireen kaupalla käväisee kotonansa. Sillaikaa pyrkii äiti aina
+puhelemaan ja tahtoo vuoteensa viereen hivelläkseen lapsen hiuksia.
+Korkealla hyllyllä on Riikan virsikirja, jonka hän toi tullessaan tänne
+kauan sitten, silloin kun isä sen haki ja äiti rupesi makaamaan. Sen
+virsikirjan välissä on hopealla päällystetty nelikulmainen pahvilappu
+ja siinä enkelinkuva. Riika ei anna sitä pojalle ikiomaksi, mutta
+joskus hän antaa sen lapselle katseltavaksi, kun on mukava päivän hetki
+ja äiti nukkuu hiljaa hossaten. Mutta kun Riika lähtee kotiinsa, on
+kuva koko sen ajan saamattomissa. Ja kun Riika illalla palaa, ei kuvaa
+taas muistakaan pyytää. Elämässä on silloin reipas sykähdys. Äitikin
+puhuu vuoteestaan niinkuin hiukan hauskemmin...
+
+Mutta nyt tänä aurinkoisena aamuhetkenä on keinutuolin selustalla
+Riikan iso liinanen muuttunut hassuksi päänkuvaksi eikä Riika hymyile,
+vaikka poika herää. Riikan nostaessa huohottaa äiti kiihkeämmin kuin
+koskaan ja Riika näyttää neuvottomalta: äidin lääkeastia on kaukana,
+ei ylety sitä toisella kädellään ottaa toisen tukiessa äitiä. On tämän
+asumuksen tavallinen aamutilanne, mutta sittenkin tavaton. Lyhyen
+hetken tuntuu lapsesta siltä, että vanha Riika on siirtynyt äidin
+puolelle eikä ole enää hänen Riikansa, joka pukee, syöttää ja antaa
+katsella hopeakuvaa.
+
+Hetket odoteltuaan näkee lapsi vihdoin Riikan selvittelevän hänen
+housujaan ja sitten lähestyvän häntä. Mutta vieläkään ei Riika hymyile
+ja hänen pukemisensa on hätäistä, ei hyväilevän kiireetöntä kuten
+tavallisesti. Ja kun hän on saanut puettua, ei aamumaitokaan ole
+kunnossa; poika saa siinä uneliaana odotella, kun Riika lähtee sitä
+hakemaan. Ja kun hän juotuaan tapansa mukaan pyrkii ulos mäkeen, on
+Riika sen suhteen kummallisen huomaamaton. Lapsi saa ilman mitään
+varoituksia mennä porstuaan ja pihamaalle uuden päivän lämpimään
+laajuuteen poimimaan talvikin lehtiä ja hätyyttämään varpusia.
+
+Mutta eräällä hetkellä ilmestyy Riika kuistin ovelle ja huutaa lasta:
+
+-- Tule pian pirttiin, äiti taitaa kuolla ja tädin täytyy mennä
+hakemaan isää talosta.
+
+Poika seisoo liikkumatta paikallaan kädessä jokin kuiva korsi.
+
+-- Tule pian nyt, toistaa Riika ja lähestyy nopeasti lasta. Lapsi itkee
+ja kompuroi jaloillaan, kun vanhus sitä taluttaa. -- Ole hiljaa nyt,
+ettei äiti kuole, supisee Riika. -- Täti käy kiiruusti hakemassa isän
+kotio, ole sinä koreesti pirtissä se aika.
+
+Hämääntyneenä lapsi nyyhkyttää eikä ymmärrä mitään, ennenkuin Riika
+on kadonnut ja lukinnut oven. Lapsen ympärille jää hiljaisuus, jota
+hallitsee sairaan huohotus. Kello käy. Aurinko yhä sädehtii. Poika
+seisoo oven puolessa. Tämä näin seisahtanut hetkinen on varmaan ainoa,
+joka jää pojan mieleen koko tältä aikakaudelta.
+
+Nyt sairas huiskuttaa kättään ja yrittää ääntää. Lapsi tajuaa asian
+vaistollaan: äiti tahtoisi häntä lähemmäksi. Jo kuuluukin selvästi:
+"Tule rakas lapsi." Mutta äiti ei voi nähdä poikaa siihen, missä tämä
+seisoo, ja vaistomaisesti poika on ihan hiljaa niinkuin tahtoisi
+uskotella, ettei hän siinä olekaan. "Tule rakas lapsi tänne", ääntää
+äiti uudelleen ja huohottaa kiivaammin, mutta poika pyrkii hiljaa
+ovelle päin tarttuen jo ripaan. -- Ai-ai-ai -- valittaa sairas. Kello
+käy, päivä sädehtii.
+
+Pojalla on se vaisto, että hänen on oltava ihan ääneti ja liikkumatta,
+vaikka kuluva aika, kun tuolla iällä noin joutuu katsomaan sitä päin
+kasvoja, tuntuukin kammottavalta. Sairaan äännähdyksiin ja heikkoihin
+liikkeisiinkin tulee yhä kammottavampi sävy. Silloin kuuluu oven takaa
+kopeloimista. Isä tulee sisälle yksinään rientäen, Riika on jäänyt.
+Pojan kasvot uskaltavat taas vääntyä itkuun, hän kaipaa Riikaansa ja
+pyrkii ulos. Mutta isä, joka luulee lapsen äitiään itkevän, taluttaa
+häntä kädestä äidin vuoteen viereen, jolloin lapsi parkaisee ääneensä.
+Tällöin sairaan silmät aukenevat ja hän ääntää selvästi: "Jumala teitä
+kaikkia siunatkoon", ojentaa kätensä ja alkaa nytkähdellä. Kun vanha
+Riika hengästyneenä astuu pirttiin, heristää isä hänelle kättään.
+Hiipien lähestyy Riika vuodetta. Kaikki on lopussa, mutta lapsen
+epätietoisuus on korkeimmillaan.
+
+Nyt itkevät isä ja Riikakin. Poika vaistoaa, että tavaton
+avuttomuudentunne on vallannut koko maailman, isänkin kesken päivää
+pihkaisissa työvaatteissaan. Lapsi puristautuu lujasti kiinni Riikan
+hameisiin, joiden ystävällisen tuoksun hän niin hyvin tuntee. Kun Riika
+sanoo, että pojun äiti nyt kuoli, meni taivaaseen Jumalan tykö pojua
+odottamaan, saa hän vastineeksi yhä kiihkeämmän puristuksen. Lapsi
+tajuaa, että tämän tapauksen kohtalokkain seuraus on Riikan poismeno,
+kun äiti rupesi olemaan noin hiljaa; ei pyydä mitään eikä tarvitse
+"vastustamista".
+
+"Älkää menkö Riika pois", sanoo lapsi itkunsa seasta, "antakaa maitoa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Isä istui yhä puhumatonna äidin vuoteen vieressä; oli niinkuin he
+olisivat siinä yhdessä jotakin katselleet tai kuunnelleet. Riika
+liikahteli pirtissä, mutta ei puhutellut isää ja kuiskasi jotakin,
+johon isä päätään kääntämättä nyökkäsi. Sitten Riika tuli pojan luokse
+ja supatti sille:
+
+-- Täti vie sinun nyt Kulmalan tätiä katsomaan. Tuletkos? Poika lähti,
+kun Riikakin tuli. Isä jäi yhä istumaan äidin pään viereen.
+
+Kuimalaisilla oli omat elämänkiireensä, arkipäivänä. Ensin poikaa
+Riikan lähdettyä katseltiin ja puhuteltiin, niinkuin ainakin ihmistä,
+jonka äiti on kuollut, mutta sitten hän sai olla töllöttää yksinään.
+Ensin hän pyrki katselemaan ikkunasta polulle, jota Riika oli mennyt
+luvaten pian tulla noutamaan hänet takaisin. Uskalsi jo hypätä
+penkiltäkin ja katsella lähemmin. Pirtti oli vielä aurinkoisempi kuin
+kotipirtti ja ikkunoilla oli enemmän kukkasia. Kulmalan emäntä toi
+suuren tuoreen voileivän ja supatti, että osaatko sinä itse avata
+nappisi ja sano tädille sitten jollet osaa.
+
+Kulmalan emäntä sai monta kertaa lohdutella poikaa ja vakuutella, että
+äiti nyt on taivaassa, tuota ihmeellistä tämänpäiväistä vakuuttelua,
+jonka tarkoitusta poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Tuleeko Riika jo pian?
+sehän tässä oli pääasia. Että pääsisi taas elämään niinkuin ennenkin.
+Onneksi tämä oli näin aurinkoinen ja hyvä pirtti, eikä täällä ollut
+äidin sänkyä. Pahat aavistukset vain pitivät pienen kiehkurapään silmiä
+totisina, kun hän keskipäivän pitkät tunnit nyhjäili Kulmalan pirtissä
+penkin ja sängyn päädyn vaiheilla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Maa ja ilma on iltapäivän paisteesta kylläisimmillään, kun kujaa
+pitkin menee isä poikineen. Mökkien ikkunoista katselevat vaimojen
+silmät liikutettuina heidän menoaan, kuinka pieni tämänpäiväinen
+orpo urhoollisesti käydä naputtaa isänsä käsipuolessa kuivahtaneella
+tiellä. Puolimatkassa ottaa isä lapsen käsivarrelleen. -- Ei ole enää
+äidin syliä silläkään laps'paralla, sanovat hentomieliset katselijat
+nautiskellen omasta tunteestaan paljon enemmän kuin lapsen osaa surren.
+
+Mutta asianomaiset ovat sillä välin päässeet omaan pihaansa, jossa isä
+vähän ennen portaita laskee poikansa maahan. Poika huomaa pellolla
+sängyn ja oljet, niihin paistaa häikäilemättä aleneva aurinko. Ja
+pirtin ovi on lukossa. Missä on Riika? Katse etsi totisena isän
+katsetta, mutta isä tulee vain katsomatta ja avaa oven avaimellaan.
+Onko nyt Riika pirtissä lukkojen takana ja missä on äiti, kun sen sänky
+on pellolla? Eiväthän ne niin pian voi tuonne taivaaseen päästä. Siellä
+on vain Ville-vainaa, jota hän ei ole koskaan nähnytkään.
+
+Pirtissä on kumminkin äidin sängyn tila tyhjä eikä Riikaa näy missään.
+Lapsi astelee ihmeissään entisellä sängyn paikalla eikä ymmärrä mitä
+tämä tämmöinen on, kun isä itse laittelee pöydälle syötävää. Ollaanko
+ollenkaan kotona? Missä Riika on? Onko isä yhtä hyvä kuin Riika?
+
+Isä sanoo vain, että Riika meni kotiinsa käymään -- kyllä se sieltä
+pian tulee, mutta ei sano koska se tulee.
+
+-- Missä äiti on?
+
+-- Äiti kuoli ja vietiin pois, vastaa isä. Miehen ääni värähtää sen
+tähden, että hän sanoo sen omalle lapselleen.
+
+-- Miksei äitiä enää auteta?
+
+-- Ei äitiä tarvitse enää auttaa, äiti on taivaassa, siellä missä
+Villekin.
+
+Kahdenkeskenolo oman pienen pörröpäänsä kanssa tässä huoneessa lientää
+lopulta miehen sydämen kokonaan. Vesi valuu hänen silmistään ja hänen
+on kiireesti ryhdyttävä jotakin toimittamaan, ettei lapsi näkisi hänen
+tilaansa.
+
+Lapsi aavistaa sen kumminkin, ja kun päivä ehtii yhä pitemmälle
+iltaan, tulee pojan yhä kiihkeämpi ikävä jotakin, ei tiedä mitä.
+Maatamenon aika lähestyy. Nyt pitäisi olla Riika antamassa iltamaitoa
+ja riisumassa. Isä lähtee itse lypsämään ja käskee pojan olla kauniisti
+pirtissä, katsella navetalle päin, niin on hauskempi.
+
+Mutta kun isä on vasta puolilypsyssä, kuulee hän lapsen tulevan
+navetalle kompastellen ja itkien.
+
+-- Missä minun Riikani on? huutaa lapsi.
+
+Tyyntyneenä surussaan isä nostaa pojan navetan puolelle ja saa
+miten kuten lypsetyksi loppuun. Lehmän jälkihoito jää niin ja näin,
+kiiruhdetaan sisälle. Maito tyynnyttää lasta hiukan, niin että isä saa
+hänet riisutuksi. Kun hän on jo paidallaan, tulee mieleen jotakin:
+hän kapuaa alas isän sylistä ja menee tiettyyn paikkaan katsomaan
+kirjaansa, jonka hän on tänään kokonaan unohtanut. Se on vanha
+puhelinluettelo, jonka isä joskus on tuonut talosta. Kun poika sitä nyt
+selailee, putoaa sen sisältä vanhan Riikan hopeaenkeli. Se on nyt ilman
+Riikaa lapsen käsissä, vapaasti, ihanasti. Mutta liikutuksen väre käy
+taaskin läpi isän sydämen.
+
+Kun lapsi on tasaisen ilon vallassa, on sitä helppo ja hauska asettaa
+makuulle. Kun sen hengitys jo on tullut syväksi ja tasaiseksi, on
+vanhemman ihana viivähtää sen vuoteen vieressä, varsinkin näissä
+oloissa, jotka tässä huoneessa nyt vallitsivat. Hopeaenkeli oli somasti
+lapsen kädessä kasvojen tykönä. Oli niinkuin olisi tyrkännyt kaunista
+kuvaa, kun isä sen siitä irroitti ja laski hyllylle. Sehän olisi
+kumminkin yöllä nukkuessa pahoin mytistynyt.
+
+
+
+
+TYHJÄ KOTI
+
+
+Muuan nuori tamperelainen pariskunta vietti jo neljättä kesäänsä
+paikkakunnalla -- tai rouvahan sitä täällä paraiten vietti, herra kävi
+vain sunnuntaisin. Pariskunta oli omassa lajissaan hyvin tyypillinen.
+He eivät kuuluneet herrasväkeen siinä mielessä kuin herrasväki
+itse sen asian käsittää, mutta kaupunkilaisia he olivat niin perin
+pohjin, ettei heissä varsinaisten ehdottomien ruumiintoimintojen
+ulkopuolella juuri ollut mitään, minkä he olisivat tunnustaneet
+olevan niinkuin maalaisilla. Herrasväkeäkin he olivat, ainakin rouva,
+omasta mielestään. Kun heillä ensimäisenä kesänä oli mukanaan Lempi,
+kahden-kolmentoistavuotias tytönkuvatus, niin neuvoi rouva sen
+kysyttäessä vastaamaan: -- Minä olen Lehtisen herrasväen palvelustyttö.
+
+-- Soo, soo, sanoi siihen kysyjä, pystyvatsainen talonemäntä. -- Mikä
+virka sillä teidän herralla on?
+
+-- Sillä on semmoinen pienempi puuteollisuusliike, vastasi tyttö
+sillä suopean vaatimattomalla tavalla, jolla oli kuullut rouvansakin
+vastaavan. Emäntä ei siitä vastauksesta tullut sen viisaammaksi,
+enempää kuin jästileivästäkään, jota tyttö kysyi ostaakseen. Mutta
+emäntä puhutti muuten tyttöä huviksensa.
+
+-- Mitäs se rouva palvelustytöllä tekee, kun ei lapsiakaan ole?
+
+-- Kun koti on sittenkin niin tyhjä, vastasi tyttö jälleen rouvansa
+sanoilla ja äänellä.
+
+-- Höh, pääsi emännältä, kyllä-mar se sillä iällä vielä täyttyä ehtii.
+Ja kellä sen paremmat päivät on kuin lapsettomalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta sepä koti ei täyttynyt; vuodet menivät, mutta lasta ei tullut.
+Ihanina kesäiltoina rouva istuskeli yksinään luonnon helmassa soittaen
+mandolinia ja laulaen värjyvällä äänellä tunteellisia lauluja. Hän
+kaihosi ja kaipasi elämäänsä luonnollista sisältöä, ja kun herra taas
+lauantai-iltana tuli, niin oli hän vallan pääsemättömissä rouvansa
+hyväilyjen ja suudelmien tähden. Lopulta rouva alkoi laskea suudelmien
+lukua ja pääsi jo ennen illallista naurettavan suureen summaan -- ja
+monta, monta oli jo ennen kuin laskemaankaan rupesin, eikös ollutkin,
+kulta?
+
+Herra vain koetti suojella ihka uutta olkihattuaan vierimästä rapakkoon.
+
+Ei rouva muutenkaan jäänyt kädet ristissä odottamaan onneansa; hän
+kyllä haki apua sekä ylhäältä että alhaalta. Kaupungissa hän puhutteli
+lääkäriä ja maalla lyöttäytyi läheiseksi pyykkimuijan kanssa, jolla oli
+viisi lasta, toiset jo ansiokykyisiä. Muija lasketti semmoista leikkiä
+kuin häneltä sopi odottaa, mutta rouva sieti sen mielellään, sillä hän
+ihaili kovasti Iitaa hänen terveitten lastensa vuoksi. Kahvipannun
+ääressä tahtoi hän kumminkin Iitalle osoittaa teoreettisia tietojaan
+äitiyttä koskevissa asioissa.
+
+-- Juu, mutta niin sanotaan Stephenssinkin kirjassa "Nainen ja
+avioliitto", ja se on oikein luotettava teos.
+
+-- Jaa, en minä avioliitosta tiä, huusi Iita nauraen. En minä o'
+liittoja tehny', mutta kyllä mun lapseni vissiin on luotettavia teoksia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaimon olo tuli lopulta miehelle niin rasittavaksi, että hänkin meni
+lääkäriin; ei muuten, mutta neuvotellakseen, miten vaimon hermostoa
+voitaisiin korjata. Lääkäri lausui vakaumuksenaan, että parasta olisi
+ottaa omakseen joku turvaton lapsi, mieluimmin aivan pieni, jonka
+hoitaminen tuottaisi rouvalle tarpeellista tyydytystä. Katsoo vaan,
+että lapsi on terve ja ettei tule mitään perinnöllisiä ikävyyksiä. Tämä
+neuvottelu aiheutti erään piikatytön pojalle aika riepoituksen, josta
+se kumminkin lopulta terveenä selvisi ja elää vieläkin punaposkisena
+lupaavana miehenalkuna isovanhempiensa kotona.
+
+Rouvan herralla, Lehtisellä, ei ollut paljoa taipumusta haihatteluun;
+hän oli oikeastaan "roosallinen mies", kuten rouva sanoi, kun
+vieraitten nähden pyrki häntä hyväilemään. Hän tiesi varojensa
+riittävän yhdelle lapselle ja niin hän kertoi vaimollensa lääkärin
+sanat, mutta pidättyi viisaasti ilmaisemasta omaa kantaansa.
+
+-- Kyllä se oma olisi sentään niin paljon rakkaampi, sanoi rouva
+syvissä mietteissään.
+
+Mies hymähti, mutta kipinä oli kumminkin viskattu. Varmuuden vuoksi
+kävi rouvakin vielä saman lääkärin luona ja kyseli kyselemistään,
+kunnes lääkäri ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja toisen käden
+liikkeellä ilmaisi, ettei se mitään maksa.
+
+Kevät oli jo pitkällä, kohta taas oli muutettava maalle. Tuttu
+talonemäntä poikkesi kaupungissa käydessään herrasväen luokse ja
+kertoili paikkakunnan asioita, muun muassa että sillä Hiljalla, sillä
+koreaäänisellä tytöllä, joka heillä viime suvena palveli, oli nyt
+kanssa pikkuinen. Poika se oli ja nätti poika olikin. Siitä herrasväki
+saisikin itsellensä vauvan, kun ei ole kuulunut omasta kohden...
+
+Tuskin oli emäntä poistunut, kun rouva jo selaili kirjojansa, noin vain
+yleensä sen ajatuksen elähyttämänä, että jos sittenkin ottaisi jonkun
+pikkuisen omakseen. Hän oli selaillut kirjansa sataan kertaan, mutta
+ei sittenkään muistanut, jotenka niissä joka kerta oli uusi viehätys.
+Hän tutki nytkin taas kuvien mukaan kapalusten muodon ja laadun,
+hän määräsi lapsen vuorokautiset ruokinta-ajat, hän harkitsi niitä
+periaatteita, joiden mukaan lasta oli jo kehdosta asti kasvatettava.
+Kun lapsi itkee, on ensin katsottava mikä sitä vaivaa eikä ruvettava
+turhan päiten hyssyttelemään. Se on hyvin tärkeätä jo heti alusta
+-- niin, mutta tietysti ne ehtivät sen lapsen tärvellä ennenkuin se
+hänelle joutuu. Rouva tunsi säälinsekaista vastenmielisyyttä Hiljaa
+kohtaan, joka tärvelee kauniin lapsen... Mitähän lahjoja sillä on, kun
+se tulee suureksi... ylioppilaaksi... nuori herra Ilmari Lehtinen.
+Kaunis nimi se on, mutta olisi ollut sentään hauskempi itse valita...
+Hilja on nätti tyttö ja sillä on hyvä ääni. Minkähänlainen on sen isä?
+Jos se on se, jota emäntä viittaili, niin ei ole hullummin. Kauniita ne
+veljekset ainakin ovat. Vaikka tietysti se enemmän saa niinkuin meidän
+ominaisuuksiamme.
+
+Lehtisen rouvan mandolini sai sinä iltana hillitysti säestellä niitä
+säveliä, jotka tulivat kysymykseen pienen Ilmarin kehtolauluina...
+Kirjat kieltävät kehdon, mutta ehkä hän sittenkin sen laittaisi;
+niinkuin siinä kauniissa kuvataulussa, joka riippui heidän
+makuukammionsa seinällä. Voisihan sitä paitsi olla se vaaleanpunaisella
+silkillä verhottu korikin...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nämä haaveilut olivat elämyksinä syvimmät, onnellisimmat ja
+voimakkaimmat mitä Lehtisen rouva koki tässä lapsiasiassa. On
+surullista heikkorakenteisen ihmisen olla noin niinkuin pikkuisen
+valistuneempi... Täytyy olla aika roteva sen, joka ruuvaa kireän elämän
+oman mandolininsa mukaiseen viritykseen.
+
+Rouva oli sitten ihan täynnänsä näitä lapsiunelmia matkatessaan tutulle
+kesäpaikalleen. Laivasta hän jo saattoi nähdä sen tönönkin, jossa tiesi
+Hiljan lapsinensa nykyään majailevan. Häntä ihan kutkutti sen lapsen
+onni, kun se pääsee tuolta pois; kun sitä ruvetaan oikein rakastamaan
+ja oikein hoitamaan. Se tuntee sen ihan ihossaan ja hermoissaan...
+Koko maalletulon ilo oli niin kuin hiukan pilalla sen tähden, ettei
+hän vielä voinut ottaa lasta luoksensa. Kyllä hänellä jo kapalukset ja
+kopat oli varattuna, mutta huomenna täytyi kuljettaa lapsi lääkärillä.
+
+Hilja asui poikineen vanhempiensa luona -- minnekkäpä hän muuallekaan
+olisi mennyt. Vanhusten soma tupa oli jo ehtinyt saada asianmukaisen
+sävynsä: Lehtisen rouvan nenään lehahti kuivuvien riepujen hapahko
+tuoksu, kun hän jo samana iltana odottamatta astui mökkiin. Kauhean
+rumaa ja runotonta oli yhteisen kansan, varsinkin aviottomain,
+lastenhoito. Rouva tunsi kuinka tämän lapsen olo oikein huutamalla
+huusi hänen siistiä koriaan ja vitipuhtaita kapaluksiaan.
+
+Lapsi itse ei tosin tällä haavaa huutanut. Se nukkui kehdossaan --
+äiti, Hilja, näkyi juuri pusertelevan kiinni puseronsa näppäreitä
+imettämisen jäleltä. Lehtisen rouvan tunnossa käväisi vastenmielisen
+kateuden häive, kun hän havaitsi Hiljan kasvoilla ja koko olemuksessa
+sen kevyen muutoksen, jonka äitiys oli tuonut mukanaan. Hän, rouva, ei
+_kykene_ siihen, mihin tuo nuori Hilja.
+
+Hiljan äiti oli saanut hiukkasen vihiä Lehtisen rouvan aikeista. Se
+hyvänpuhelias talonemäntä, joka tätä asiaa oli ensin rouvallekin
+esitellyt, oli palattuaan puhunut siitä Hiljan äidille niinkuin
+jostain aivan varmasta päätöksestä. Siitä oli jo levinnyt huhukin,
+mutta kaikeksi onneksi rouva ei ehtinyt sitä kuulla; se olisi häntä
+melkoisesti tympäissyt. Hiljan äiti oli kumminkin ehtinyt järjestää
+kantansa ja ladata tahtonsa. Poika oli annettava Lehtisen rouvalle.
+
+Kun Hiljassa, nuoressa äidissä, tehdyn esityksen johdosta virisivät
+kaikki luonnolliset tunteet, mielteet ja tahtomukset, osasi lapsen
+isoäiti niitä ovelasti johdatella suotuisaan tulokseen. Siinä itkivät
+vähin kaikki kolme naista -- vaari ei ollut kotosalla -- eikä mikään
+huuhdo pieniä sisäisiä ristiriitoja niin nopeasti ja miellyttävästi
+kuin kohtuullinen kyynelvirta. Siinä sovittiin, että Hilja tulee
+huomenna rouvan kanssa näyttämään lasta kunnanlääkärille ja sieltä
+palattua jää Ilmari uuden mammansa luo. -- Tai kyllä äiti sittenkin on
+syvempi nimitys, sanoi Lehtisen rouva niinkuin olisi hipaissut akordin
+mandolinistaan.
+
+Kun vaari rouvan jo lähdettyä tuli kotiin ja kuuli asian, niin hän
+hymähti, ei enempää. Vaari oli kovasti kiintynyt pikkuiseen ja oli
+muuten sitä mieltä, ettei tuommoisesta akkojen äkkitouhusta lähde
+kunnon asiaa. Mutta menköön nyt, vaikeata oli tämäkin ja olipahan
+ainakin tämän kesän vielä lähimailla, jos mikä hyvänsä tulisi. -- Sitä
+sisälsi vaarin hymähdys ja hiljainen kävely pois päin.
+
+Niin oli siis Lehtisen rouvan tyhjään kotiin hankittu täytettä ja kyllä
+sitä tulikin. Kolmen kuukauden vanha ihmislapsi ei ole mikään semmoinen
+sievä nukke, jommoisia lapsettomat nuoret rouvat joskus hellivät ja
+leikkiä teeskennellen näyttelevät vierailleenkin. Semmoinen lapsi
+semmoisissa oloissa, varsinkin kun se ensi töiksi on vieroitettava,
+täyttää ajan tuhansilla pienoistapauksilla, jotka tunnearvoltaan
+ovat mitä erilaisimpia. Sen iho on kylvyn jäljeltä mitä kaunein sekä
+näöltään että tuoksultaan, sen hymy paljastaa ihanimman puhtauden ja
+sen rauhallisesta unesta uhoo ajattelevan aikuisen tajuun kaikkein
+hienoin mystiikka. Mutta sen aineellinen elo on ehdottoman itsekkyyden
+ohjaama, se tarjoo kaikille aistimille häikäilemättä paljon rumaa ja
+kielteistä. Se on yleensä verraton jättiläinen tuommoisen mandoliniin
+tottuneen Lehtisen rouvan rinnalla.
+
+Niinpä tämäkin Ilmari-poika muutamina kesäisinä viikkoina opetti
+rouvalle perinpohjin sen totuuden, että mikä on runollista se on
+myös "roosallista". Kun rouva ensiaikoina ehdottoman tarkasti
+noudatti ruokintaohjelmaansa, tottui lapsi siihen pian. Parina ensi
+yönä se kaipasi rintaa, mutta sille annettiin vain keitettyä vettä,
+jota erinomaisen huolellisesti säilytettiin. Lempi -- se "Lehtisen
+herrasväen palvelustyttö" -- joka taas tänä kesänä oli rouvan mukana,
+nauroi rouvan hommia niinkauan kuin rouvan hyvät kapalusvarastot
+kestivät. Mutta kun tuo lemahtava vaatekasa lopulta joutui Lempin
+käsiteltäväksi, niin tytön kelloon tuli toinen ääni. Ensi kerralla
+Lempi menetti puhekykynsä, toisella kerralla nuori neiti selitti,
+ettei hän tänään ehdi kun on siivouskin, ja kolmannella kerralla hän
+mennessään huusi jokseenkin kuuluvasti, että pesköön itse kakaransa
+jäljet. Eikä Lempi ottanut syvemmin harkitakseen sitäkään rouvan
+vakavaa huomautusta, että hän itsekin kerran oli ollut lapsi.
+
+Niin kesä edistyi. Kärpäset lisääntyivät ja Ilmarin makuukorin
+verhot nuhraantuivat. Lasta ei tarvinnut enää kylvettää joka päivä
+ja niin unohtui se kolmeksi, jopa neljäksi päiväksi. Kastunut kapalo
+unohtui pesemättä, ja kun se kesän helteessä pian kuivi, käytettiin
+se toistamiseen. Tuo ikuisesti tuttu pikkulapsen haju leijui jo
+Lehtisen rouvan huoneessa, jossa mandolinin säveltä ei kuultu
+viikkoihin. Sanasota rouvan ja palvelustytön välillä ei enää ollut
+mikään harvinaisuus. -- Minulla ajetaan kuin hevosella ja maksetaan
+yhdeksänkymmentä markkaa kuussa. Tietääkös rouva, mitä tohtorin
+palvelija saa? Se saa _kaksisataa_ ja lisäksi lahjat ja tuliaiset.
+
+Takana päin puhutteli Lempi Ilmaria kakaraksi ja rouvaa Lehtiskäksi ja
+uhkasi jättää "mokoman herrasväen".
+
+Kaikki nuo tuhannet uudet vivahdukset, jotka "tyhjän kodin" elämä
+täten oli saanut, ne säteilivät pienestä, nyttemmin jo sangen
+pahankurisesta lähteestä. Kun lapsi itki haikeasti, tunsi rouva
+sydämessään todellista suurta äidinrakkautta, mutta kun hän ryhtyi sitä
+osoittamaan, itki lapsi vielä rajummin, niin että oli äentyä. Ei se
+kärsinyt Lehtisen rouvan rakkautta. Kun se lopulta nukkui, saattoi se
+herätä pienimmästäkin äänestä: Lempi tuli hoilaten maitoa noutamasta ja
+paukautti ovea. Siitä alkoi uusi parkuminen ja maidon turkuttaminen.
+Eivät siinä enää tulleet tuntimäärät lukuun.
+
+Ja niin koitti päivä, jona ken tahansa olisi voinut todeta, ettei
+Lehtisen rouva lapsenhoidossaan enää ollut tavallista muonamiehen akkaa
+korkeammalla. Varsin keveästi hän jo jätti lapsen Lempin hoteisiin
+ensin lyhyemmiksi, sitten jo pitemmiksikin tuokioiksi. Kerran hän lähti
+iltalaivalla kirkolle asti ja viipyi siellä melko kauan. Yöllä sitten
+Ilmari antoi ylön ja sen vatsa oli epäkunnossa. Niin se oli vielä
+seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä ja niin edelleen helteisinä
+elokuun päivinä. "Nuori herra Ilmari Lehtinen" oli suistunut sille
+tielle, jota tuhannet hänenlaisensa ovat vaeltaneet pieniin sieviin
+arkkuihinsa. Ei auttanut vaikka rouvan lapsikirjat kuluivat ja niiden
+silkillä kirjaillut kangaspäällykset nuhraantuivat. Lapsi itki ja
+laihtui ja Lehtiskä (niin häntä naapurivaimot nyt jo tuttavallisesti
+nimittivät) -- hän itki ja katui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tarina saavutti huippunsa eräänä tyynenä ja kuulakkaana
+sunnuntaipäivänä elokuun lopulla. Jo lauantaiaamuna oli lääkäri käynyt
+ja määrännyt lapselle pitkähkön paaston. Lähtiessään oli lääkäri
+ottanut Lempiä käsivarresta ja sanonut, että koettaa nyt neiti katsoa
+että määräystä noudatetaan, kun rouvakin näkyy olevan niin hermostunut.
+Tästäkös Lempi oli mielissään. Tytön karskissa luonnossa oli muutenkin
+herännyt voimakas myötätunto pikku Ilmaria kohtaan, nyt kun asia
+todella oli vakava. Kun rouva oli aivan pyörällä päästään, sai Lempi
+jotenkin rauhassa seurata lääkärin ohjeita.
+
+Sunnuntain vastainen yö oli kumminkin kovin levoton, ja aamulla rouva
+epätoivoissaan lähetti Hiljalle sanan, että tulisi katsomaan Ilmaria.
+(Ottaessaan lapsen oli rouva vaatinut, etteivät lapsen omaiset saa
+käydä sen luona). Hilja tuli ja itki vähän aikaa: hänen rintansa olivat
+jo ehtyneet, lapsi vieraantunut ja hän itse tottunut toisiin tapoihin;
+hän oli jo taas palveluksessa. Hilja katseli entistä lastaan niinkuin
+kuolevaa ja lähti sitten yhä itkeskellen jälleen pois, poiketen
+vanhempiensa luokse.
+
+Siellä virisi asian johdosta hiukan sekava tunnelma. Muori oli niinkuin
+vihainen kaikille ja vaari pysyi vaiti, kunnes Hilja aikoi lähteä.
+Silloin vaari sanoi: "Äläs lähde vielä", ja lähtikin itse.
+
+Vaari asteli Lehtisen rouvan luo -- ja oli siellä Lehtinen itsekin nyt
+sunnuntaina. Katseltuaan lasta sanoi vaari, että on parasta viedä lapsi
+takaisin heille, kun se on siellä ollut alunkin "eivätkä ne tykkää
+muuttelemisista". Vaari ei ottanut vastusteluja huomioon, eikä niitä
+tullutkaan, sillä Lehtinen ja Lempi olivat vaarin kannalla, eikä rouva
+osannut muuta kuin itkeä. Siinä vaaria vastusteltiin, kun hän riisui
+takin yltään kääriäkseen sen lapsen ympärille. Mutta vaari oli siinäkin
+taipumaton ja pian hän jo paitahihasillaan ja takkikäärö sylissä
+hiljakseen käveli pitkin maantietä, jonka äyräillä siellä täällä
+seisoskeli nuorukaisia pyhäillan iloja odotellen. Niistä ryhmistä
+viskattiin vaarille joku "vauvaa" koskeva kysymyskin, johon vaari ei
+pitänyt tarpeellisena vastata muutenkaan eikä nyt ollenkaan, kun poika
+oli heti ulos päästyä nukahtanut takin sisällä, jossa sitä ympäröi
+rakkaan vaarin hienoinen vaatteen lemu.
+
+Käytännöllinen Lempi älysi pian, että hänen oli riennettävä perässä
+viemään Ilmarin vaatteita -- hänen oli poikaa ikäväkin kelpolailla,
+vaikkei hän uskonutkaan sen kuolevan. Tultuaan mökille huomasi Lempi,
+että muorin pahatuuli oli kääntynyt Lehtisen rouvaa vastaan ja sai
+siinä saman tien hänkin osansa. Vaari ei muuta kuin koetti hillitä
+heidän puhettaan, ettei poika kesken aikojaan havahtuisi, ja supatti
+samalla, kuinka sille oli valmistettava suuhun pantavaa siksi kun se
+herää. Mökissä oli kumminkin noiden ihmismielten yhteistilanne varsin
+oivallinen ja hyvää ennustava.
+
+Entäs rouva, Lehtiskä? Oikeastaan oli hänenkin käynyt hyvin. Hän
+oli luotu ikävöimään ja hänen ikävöinnillään oli nyt selvempi ja
+asiallisempi esine, kun se kohdistui pikku Ilmariin. Ihmislapseen
+liittyvät rumat seikat olivat poistuneet ja vain kauniit jäivät jälelle
+hänen herkkään runolliseen sieluunsa. Hän piti Ilmaria aina poikanaan
+ja antoi sille myöhemmin, kun se jo oli parantunut, senkin seitsemät
+lelut ja lahjat. Hänen kotinsa ei ollut enää läheskään yhtä tyhjä,
+vaikkei siellä lasta ollutkaan.
+
+Katsellessaan Lempin unohtamaa pienoista kolttia hän nyt itki
+syventävää ja selventävää itkua ja unohtui lopulta ikkunaan katselemaan
+taivaan avaruuksia. Siellä oli kuulakka syyskesän sunnuntai-ilta.
+Raitteilla liikuskeli nuorisoa ja jossain kauempana, jonkun talon
+kamarissa, laitteli satulipeilin edessä kravattiaan ja hiuksiaan
+sekin nuori mies, joka kerran etäisimpänä hetkenä oli pikku Ilmarille
+tehnyt ainoan ehdottoman isäntehtävän. Hänkin aikoi tietysti lähteä
+tavanmukaisiin pyhäillan iloihin.
+
+Niin sitä elämässä mennään. Mihinkähän sitten vain kaikella pyrittäneen.
+
+
+
+
+KOULU
+
+
+Huhtikuun aamu. Aurinko paistaa pirttiin. Äiti imettää pikku Liisua.
+Laina sisko istuu lattialla. Hän yrittää itse saada sukkaa jalkaansa.
+Hän ei osaa sitä tehdä. Laina on vielä pieni ja taitamaton. Isompien
+täytyy häntä alituiseen auttaa. Lukukirjassa on lause: "Jumala
+siunatkoon pientä Lainaa."
+
+Kellon eloisa pitkä-viisari lähestyy yläkulman kukkakiehkuroita, ankara
+ja totinen tuntiviisari on _jo melkein_ VII:n päällä. Sellainen on
+kellon ilme tänä aamuna.
+
+Nyt kello aukesi haasta. Jonkun hetken päästä se lyö. Viljo on
+nukkuvinaan vielä siihen asti. Viljosta tuntuu siltä, kuin hän olisi
+paljon pienempi kuin oikein valveilla ollessaan. Kalle ja Lauri
+kuolivat kerran. Ne olivat Viljoa nuorempia mutta Lainaa vanhempia;
+Viljo ei muista Lainaa silloin olleenkaan, mutta äiti sanoo, että Laina
+oli muutaman viikon vanha. Viljo oli myös silloin kipeänä ja makasi
+ihan niinkuin nytkin. Oli olevinaan aina vaan aamu, vaikka tulikin
+ehtoo ja otettiin tuli lamppuun. Oli niinkuin aurinkokin olisi ollut
+kipeä. Nyt aurinko ei ole kipeä. Siitä tulee päivä. Minä menen kouluun.
+
+Nyt kello löi seitsemän lyöntiä. Äiti katsoi ensin kelloon ja
+sitten Viljoon. Viljo heräsi täydellisesti, nousi istualleen ja jäi
+tuijottamaan pöydällä oleviin kahvikuppeihin. Liisu oli nukkunut
+äidin syliin. Äiti laski sen kehtoon, peitteli ja tuuditti hiukan
+ja tuli sitten Viljon tykö ja tunnusteli kädellään Viljon otsaa ja
+rintaa. Tunnusteltuaan aikansa sanoi: "Ei sinussa mitään vikaa ole."
+Meni sitten kahvipannulle, kaatoi tilkan ja sitä antaessaan lisäsi:
+"Älä hyppää siellä lätäköissä sillä lailla. Kastelet jalkas' ja tulet
+kipeeksi. Ehtoolla oli pääs' niin kuuma, että mä luulin jo olevan mitä
+hyvänsä, mutta ohi se näkyy menneen. Osaatkos läksysi?"
+
+Viimeinen kysymys tuli vain tavan vuoksi; kyllähän äiti sen tiesi, että
+Viljo aina läksynsä osasi. Poika kumminkin nousi ja vuoteen lämmön
+vielä viipyessä ihossa ja aistimissa luki kaikki läksynsä kertaalleen.
+Kun hän ne jo iltaiselta hyvin osasi, oli tämä lukeminen vain semmoista
+hyvän mielen tyydykettä, jonka kuluessa alkavan päivän aavistukset
+kokonaan täyttivät tajunnan. Sopi näin luettuaan paremmin livistää
+pakoon Lainan parkumista, lähteä ulos mäelle kiireesti taas uusimaan ne
+lukemattomat pienet luonnonsuhteet, jotka yö oli katkaissut.
+
+Kirkas hiukan viileä aamu koivikkoa kasvavalla pihamaalla, joka viettää
+alas purolle. Lumen lähtö on jo vanha ja varma asia; näkee selvästi,
+ettei sitä enää ole taivaassakaan. Mutta missä on västäräkki? Eilen
+illalla se virskui kodan katolla ja näytti ihan varmasti jo tekevän
+pesäänsä -- Viljo ajatteli kertoa siitä Samulille, vieruskumppanilleen.
+Olisiko sittenkin perää siinä, että vielä voi sataa luntakin? Ei,
+etäältä kuuluu näkymättömän leivosen liverrys. Kuinka on alhaalla
+myllyn laita?
+
+Mylly oli Viljon arvokkain omistus; Sarapiston Sulokin, suuren talon
+poika, oli kerran koulusta päästyään tehnyt pitkän kierron tämän kautta
+vain sitä nähdäkseen. Ja kun yläosastolla sitten seuraavana päivänä
+puhuttiin painovesirattaasta, oli Sulo viitannut ja sanonut, että
+Virtasen Viljolla on semmoinen. Kaikki katsoivat Viljoon, ja opettaja
+pani Viljon kesken piirustusta selittämään, mimmoinen hänen myllynsä
+oli. "Vesi putoo ruuhesta semmosiin leveisiin rakoihin ja panee rattaan
+kiertään" -- "Kiertämään", oikaisi opettaja, mutta oli kumminkin varsin
+tyytyväinen Viljon selitykseen. Kysyi vielä kuka sen oli tehnyt.
+Seuraavalla välitunnilla ei poikarykelmissä puhuttu muusta kuin
+myllyistä. Liiterin varjossa koetti Suutarin Taave, koulun ilkein ja
+osaamattomin poika, saada kaikille sanotuksi, että "minulla on sitten
+pirun hyvä siipimylly, ei siinä tu' Kempuran painorattaat lukuun"
+(Viljon isää sanottiin Kempuraksi pienen jalkavian tähden). Hän uhosi
+sitä hyväntahtoisella ja mukaan pyrkivällä äänellä, mutta ei kukaan
+häntä silloin kuunnellut.
+
+Viljo tuli purolle ja kyykistyi myllynsä viereen. Siinä se yhä kiersi
+moniviikkoista kiertoaan. Se oli talvisten muistojen elävä välittäjä.
+Silloin oli vielä paljon lunta, kun Kustaa sen teki ja asetti
+paikoilleen. Kustaa on jo kauan ollut poissakin, ei kukaan tiedä missä.
+Isä sanoo, että kai se uitoilla on, semmoinen maailman mies; kuinka
+vaan lienevät Antilan Mantan asiat....
+
+Viljo jää miettimään Kustaata ja Mantaa ja mitä asioita heillä oikein
+saattoi olla. Mylly yhä kiertää ja koettaa ikuisella tirinällään antaa
+mietteille tukea. Pojan tuijottava silmä huomaa, että myllyn vauhti on
+tavattomasta hidastunut niiltä ensi ajoilta; aika on kulunut, nytkin
+juuri se kuluu. Silmä kääntyy hiukan ja osuu vanhan pellon kulmaan,
+jossa ei ole tullut vielä tänä vuonna käytyä... Nyt hän muistaa, nuo
+ovat niitä viime vuotisia kukkia, keltaisia ja lehdettömiä. Tänä
+aamuna niitä siis siellä on, hän vie niitä kouluun. Toisilla on ollut
+sinivuokkoja, mutta näitä ei ole ollut kellään. Hän sanoo, että hän
+löysi ne ihan myllynsä tyköä, toimittaa kuinka hän meni myllyänsä
+katsomaan ja siitä yhtäkkiä huomasi, että Ollilan muorin riitamoision
+kulma oli näitä keltaisenaan. Varmaan opettajakin kysyy...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juuri kun Viljo itsekseen mumisten poimi leskenlehtiä, kuului ylhäältä
+mökiltä äidin tiukka huuto: -- Tuleks' sieltä, kastelet jalkas jo
+aamulla ja myöhästyt.
+
+Viljo nousi -- tosiaan oli päivä omituisen pitkällä. Se ihan kihelmöi
+myöhästymisen uhkaa. Kukat painuivat äkkiä vähäarvoisiksi, myllyn
+käynti tuntui lievästi ärsyttävän, kun hän sen ohi loikkasi kotiin
+päin. Monet maanpinnan kohdat koettivat siinä tehdä vaikutustaan
+juoksevan pojan aisteihin, mutta tämä tajusi ne kaikki vain
+myöhästymisen oireiksi. Tuli mieleen, että äiti epäili hänen olevan
+kipeän. Mimmoinen päivä tästä tuleekaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"-- SWinne aamukylmään kyyristeleen", ropisee äiti. "Syö pian nyt, ettäs
+pääset lähteen."
+
+Kiire on. Viljo ei ole vielä pessytkään. Kellon viisari on jo paljon
+yli tavallisen lähtöajan.
+
+Saippuan lemu tuntuu syödessä. Valmis eväspussi on penkillä. Laina
+laulelee itsekseen ja kapuaa ottamaan akkunalta Viljon keltakukkia.
+Viisari yhä menee.
+
+Laina jää parkumaan menetettyjä keltakukkia, mutta lakkaa pian. Polkua
+alas maantielle vilistävä Viljo herättää hänessä vilkasta mielenkiintoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koulu seisoo korkeahkolla mäellä kylien välimailla. Moni lapsi
+näkee sen kotoa lähtiessään, mutta ehtii matkalla kadottaakin sen
+näkyvistään. Noilla monivaiheisilla teillä ja poluilla, talojen ja
+mökkien seinustoilla, kun pysähdytään odottamaan Lempiä tai Taavea.
+Ehditään puhua tavaton määrä asioita, väitellä kivenkovaan, kiivetä
+veräjäpylvään päähän ja hyppiä sieltä alas, ennenkuin vihdoin
+saavuskellaan koulun pihapiiriin, jossa vähitellen paisumistaan paisuu
+virkeä ja omituisen epäsointuinen aamumeteli.
+
+Viljo oli juossut melkein koko matkansa; raikas aamuilma hohkaa
+vieläkin kurkussa ja levinneissä sieraimissa, kun hän pääsee pihaan.
+Hän ei ole myöhästynyt koulusta, mutta tästä koulupihan aamuhengestä
+hän on myöhästynyt; se on selvästi viimeisillään. Vanha Haapanen
+sahaa puita vajassa ja hänen ympärillään on pakina ja telmintä
+vilkkaimmillaan. Pitsi-Eliina on maantiellä portin kohdalla ja näkyy
+juuri pitävän tuttua vihaista moraansa, jota on niin hauska matkia.
+Hänen ympärillään on enemmän tyttöjä kuin poikia.
+
+Pari tyttöä ehtii sentään hyökätä katsomaan Viljon kukkia.
+
+-- Höö noita, kyllä niitä meidän pajan seinällä kasvaa. Kutinnunnuja.
+
+-- Ei o' kun leskenlehtiä.
+
+-- Ei o' kun kutinnunnuja.
+
+-- Kysytääs' opettajalta.
+
+Kello soi. Sen ääni jylisee yli kaiken ja julistaa jyrkästi
+päättyneeksi virkeän aamutuokion koulun pihalla. Pitsi-Eliina
+saa kiusaajiltaan ennenaikaisen rauhan, Haapasen sahan sihinä
+siirtyy äkisti siihen vieraaseen maailmaan, joka ei kuulu kouluun.
+Portaat kopisevat, neniä niistetään, annetaan viimeiset tölmäisyt
+kisatovereille ja sitten vaikenee. Pihamaalle jää sinne tänne
+tippuneita sinivuokon ja leskenlehden kukkia.
+
+Kahdeksan suoraa jonoa seisoo jo käytävillä pulpettien ohessa.
+Raikas ihon lemu, köyhien vaatteitten tuoksu ja hieno peltimuurin
+käry sekaantuvat toisiinsa. Regulaattorin ylevä viisari kasvattaa
+kalliita minuuttejaan yli yhdeksän. Opettajan pöytä, johon ei kukaan
+kajoa, harmooni ja peräseinän vyöhykekartta odottavat. Neljäkymmentä
+kahdeksan kasvavaa ihmisenpäätä -- toiset laihoja ja laimeita, toiset
+pyöreitä pölvästejä -- ne odottavat. Nenät nuuskahtelevat lyhyitä ja
+kiivaita liinattomia "sisäniistoja", askelta muutetaan, pulpetin kantta
+liikutetaan. Nyt opettaja tulee. Nousee korokkeelle pöytänsä viereen,
+loihtii siitä katseellaan muutaman sekunnin hiljaisuuden ja menee
+sitten harmoonin taakse. Hetken päästä Kuuselan vanha Miina seisahtaa
+ulkona tiellä; veisuun äänet saapuvat läpi seinän akan korviin.
+Koulupäivä on täydessä menossa. Neljäkymmentäkahdeksan erilaista
+aamuaskaretta ja tulomatkaa on keskittynyt tähän suureen, korkeaan
+huoneeseen, joka ei ole kenenkään koti.
+
+Viljo ei ollut ehtinyt eläytyä koulupihan aamuhenkeen; hän tuli
+tunnille melkein samassa uhossaan, jossa oli kotoa lähtenyt ja matkan
+juosta vohkaissut. Yksi leskenlehden kukkanen oli hänen pulpetillaan
+pystyssä mustepullon syvennyksessä. Opetus alkoi. Koko huomio oli nyt
+kiinnitettävä Iisakin naimiseen. Ensin se mentiin kyselemällä; aivan
+erikoisella kyselyäänellään opettaja kaiveli esiin asiat ja jokaisen
+kysymyksen jälkeen tapahtui pienissä päissä nopea tunnustelu, ennenkuin
+käsi alkoi kiihkeästi vipottaa. Toiset kädet kohosivat ensin kovin
+varovasti, mutta juuri kun vaisto sanoi käden haltijalle, että häneltä
+_ei_ kysytä, kurkotti käsi jo intohimoisesti. Niin tuo elävä pikku
+lakeus omituisesti ryöpsähteli kysymysten edistyessä. Joskus sattui,
+että vain ani harva käsi nousi ja sekin arkaillen. Opettajan kasvoilla
+oli silloin mietteliäs hymy, ja jos vastaus sittenkin oli väärä, ei hän
+heti ryhtynyt sitä oikaisemaan, vaan teki uuden kysymyksen, johon jo
+useampi osasi vastata, ja siitä edelleen.
+
+Välillä opettaja kävi katselemassa kolmasosastolaisten vihkoja
+-- niillä oli kirjoitusta. Sillaikaa moni pää salavihkaa kääntyi
+seinäkelloa kohden ja totesi tunnin ehtineen tuohon raskaimpaan
+kohtaansa, viisi minuuttia yli puolen. Vielä oli jälellä ulkoa
+kertominen, ennen kuin päästiin uutta läksyä valmistamaan. Siinä
+kävellessään huomasi opettaja Viljon kukankin ja lausahti: "Kas, joko
+leskenlehti kukkii." Silloin se tyttö, joka oli nimittänyt kukkia
+kutinnunnuiksi, höpähti jotain puoli ääneen. "Mitä?" kysyi opettaja.
+"Meidän pajan seinustalla on niitä jo aikaa kukkinut", kiirehti tyttö
+ilmoittamaan. "Kaikkihan Kulmalassa on vähän aikaisempaa kuin muualla",
+sanoi opettaja hiukan pisteliäästi.
+
+Ja kun sitten päästiin kertomaan, käski opettaja saman tytön aloittaa.
+Se ei sujunut ollenkaan. "No mutta eihän siellä Kulmalassa läksyt
+menekään päähän yhtä nopeasti kuin leskenlehdet -- Viljo kertoo".
+Viljolta tuli kuin vettä kaataen, melkeinpä liian innokkaasti, niin
+että opettajan täytyi häntä taas pikku sutkauksella hillitä. Viljo
+oli kumminkin loistanut niinkuin aina, ja kun päästiin ensimäiselle
+välitunnille, oli muutamilla tytöillä valmiina Kulmalan Katrille:
+"Kutinnunnu, Kutinnunnu". Siitä yritettiin kaikin voimin saada
+haukkumanimeä, ja kestikin se miten kuten tämän väliajan. Seuraavalla
+väliajalla Katri päkitti, että sen kukkasen nimi _oli_ kutinnunnu,
+koska ylioppilaskin oli kysynyt sitä hänen isältänsä ja sitten
+kirjoittanut muistikirjaansa.
+
+"Ylioppilas opettajakin on". "Höö, ei o' kun seminaarilainen".
+
+Viljoahan tämä kiista ei koskenut ja hänen jo kotisängystä alkuisin
+oleva riemullinen mielentilansa vahveni yhä päivällistä kohden.
+Hän oli olevinaan läheistä sellaistenkin poikien kanssa, joita hän
+muulloin kartteli, antautuipa lopulta jonkinlaiseen teennäiseen
+vallattomuuteenkin heidän kanssaan. Siitä se turmio tulikin.
+
+Sillä kun pojat päivällisen jälkeen vajan seinustalla näyttelivät
+jotain ihmeellistä tanssia, jossa väänneltiin ja veikisteltiin
+vallan hirveästi, niin yhtyi Viljo siihenkin. Poikien leikki meni
+niin pitkälle, että se muutamia jo tympäisi. Kurkisteltiin, sattuiko
+opettaja tai rouva näkemään. Viljo juoksi kiihtyneessä riemussaan myös
+katsomaan, ja kun rouva samassa tuli alas kyökin rappusia, kääntyi
+Viljo poikiin päin ja huusi niin että piha kaikui:
+
+-- Ämmä tulee!
+
+Siinä se nyt oli. Kaikki vaikenivat, jotkut yrittivät hymyillä. Viljo
+oli jälleen tilanteen päähenkilö, mutta vallan oudolla tavalla. Kello
+soi ja pelasti kaikki vilkkaaseen juoksuun ovelle päin. Viljon mielessä
+käväisi pieni epävarmuus seuraavan tunnin läksystä, mutta hän oli
+kumminkin olevinaan terhakkaa poikaa vielä sisälle mentäessäkin.
+
+Opettaja viipyi hiukan. Tahtomattaan Viljo näki kuinka kaikki olivat
+jännittyneitä sen hänen huutonsa tähden -- "Kutinnunnu" ja muutkin
+tytöt kääntyivät oikein häntä katsomaan silmissä vilkas ja avoin
+vahingonilo. Tämä oli ennen kuulumaton tapaus Viljolle, tuolle hyvin
+osaavalle ja usein kiusatulle lellipojalle.
+
+Opettaja tuli, alkoi opetuksen eikä ollut tietävinään mistään. Ehkei
+rouva ollutkaan sille mitään puhunut, ehkei ollut kuullutkaan koko
+huutoa. Vaistomaisesti Viljon katse sai vielä tarkkaavamman ilmeen kuin
+tavallisesti ja käsi hätäili viitatessaan. Mutta opettaja ei häneen
+katsonut kertaakaan eikä kysynyt.
+
+Tunti kului. Osattiin huonosti; pari kolme poikaa määrättiin
+laiskalle. Kerran kävi niin, että Viljo yksin viittasi. Opettaja ei
+sitä huomannut, ei vaikka Viljo ihan selvästi ja varmasti viittasi ja
+toisetkin käänsivät päätänsä häneen päin. Nyt oli kaikille selvää, että
+opettaja tiesi asian. Muuttui hiukan niidenkin naama, jotka olivat
+tanssin alkaneet, sillä vaisto sanoi, että he kumminkin olivat paljon
+syyllisempiä kuin Viljo.
+
+Mutta miksei opettaja puhunut mitään eikä ruvennut tutkimaan?
+Odotettiin jännittyneinä väliaikaa. Se tuli, opettaja poistui sisälle
+ihan tavalliseen tapaan. Mutta pihalla oli elämä verrattomasti
+hiljaisempaa. Ainoastaan muutamat suurempien talojen tyttäret, jotka
+muulloinkin aina oleilivat yhdessä, järjestivät vähäpätöisen menonsa,
+jonkun semmoisen leikin, jota toiset eivät oikein ymmärtäneetkään.
+Siinä jännityksen kasvaessa päivä värähti iltapuolelle. Vielä yksi
+tunti ja väliaika ja sitten alkoi viimeinen tunti, joka oli laulua.
+
+Viljolla oli heleä sopraano ja siinä iltapäivän aurinkoisessa
+koulusalissa laulaessaan hän aika ajoin unohti koko jännityksen. Tuli
+mieleen koti ja mylly, joihin nyt siellä päivä paistoi toisin kuin
+aamulla. Muisti siinä myös talvelliset iltatunnit, jolloin koulun
+lampuissa näin jo oli tuli. Opettaja hoiteli laulun johtoa, jossa ei
+juuri tarvinnut puhutella ketään erikseen. Kevätlaulun säveliin sulivat
+hetkiseksi laiskalaisten ja muidenkin päivän kuluessa koetut mielten
+myrteet.
+
+Mutta sillä aikaa kun opettaja virsikirjasta valitsi loppuvirttä,
+muistui monen mieleen tuo päivällinen huudahdus. Viljo veisasi
+hartaammin kuin koskaan, mieltä karsi sävelten ohessa horjuva toivo.
+Harmoonin loppusoinnut ujuvat tyhjiin, opettaja lukee matalalla äänellä
+Herran rukouksen, sitten kaikkien kämmen otsalle ja hetkinen syvintä
+hiljaisuutta ennen lähtötörmäystä.
+
+-- Viljo jää tänne.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä oli ensimäinen kerta. Milloinkaan ei hän vielä ollut katsellut
+toisten kotiin rientoa tällä tavoin. Sali tyhjeni, viimeinen huudahdus
+ja saappaan kopina kuului portailta, vain laiskalaiset jäivät
+pulpetteihinsa ja järjestäjät rupesivat lakaisemaan. Regulaattorin
+viisari eteni tuskastuttavan pitkälle yli kolmen. Menneen koulupäivän
+henki leijui väljässä salissa. Outo juhlallisuus täytti Viljon
+mielen; hän oli ikäänkuin menettänyt jotakin, joka oli kestänyt koko
+tähänastisen elämän. Niinkuin kotiväki olisi seisonut jossain ja
+katsellut Viljoa, menetettyä poikaansa, voimatta mitenkään käsittää,
+että hän, Viljo, oli täällä tämmöisissä oloissa. -- Olihan hän kuullut
+joskus sanottavan, että sen pojan pitäisi päästä jatkamaan korkeampiin
+kouluihin. Semmoiset puheet eivät ylettyneet tähän joukkoon, joka istui
+täällä neljättä käydessä.
+
+Järjestäjät olivat tehneet tehtävänsä ja hävinneet; nuo viimeisetkin
+oikean koulupäivän jätteet olivat poissa. Regulaattorin arvokas käynti
+kuului yli laiskanlukijain hiljaisen muminan, josta Viljon korvaan
+välillä erottui oikeasta kouluolosta kovin tuttuja asioita. Kun olisi
+hänelläkin ollut jotain luettavaa. Hän avasi Maantieteen jostain hyvin
+kaukaa, Austraalian kohdalta.
+
+Ovi aukeni ja rouva näyttäytyi kynnyksellä hattu päässä ja palttoo
+yllä. Sitten hän katosi ja kuului menevän ulos.
+
+Tuntui keveämmältä. Laiskanlukijatkin vaikenivat, tämän yhteisen
+vaiheen lähentäminä pojat alkoivat katsella toisiaan. Siinä oli
+Puuntilan Väinö, jo iäkäs poika, jolla oli pienet räpyttävät silmät,
+vakava luonto ja huono pää. Opettaja ei torunut sitä koskaan, mutta
+jätti usein laiskaan. Toinen oli Ojanperän Kustaa, vilkas ja nokkela,
+joka vuoroin osasi hyvin, vuoroin ei mitään. Viljon paikka oli toisella
+puolella salia. Sieltä hän tarkasteli noiden kahden ilmeitä. Oltiin
+kuuntelevinaan.
+
+Yhtäkkiä Kustaa räjähti rajuun nauruun, jonka täytyi kuulua opettajan
+kamariinkin. Väinö oli kamalan totinen, kun opettaja tuli ovesta
+sisään. Viljon katse ilmaisi, että hän oli syytön. Opettaja menikin
+heti Väinön ja Kustaan tykö tiukkaamaan.
+
+-- Niin kai kun toi Väinö --.
+
+-- Vattani mun vaan kurisi, sanoi Väinö eikä itku ollut kaukana
+räpyttävistä silmistä.
+
+-- Menkää heti tiehenne täältä, ärjäsi opettaja.
+
+-- Oitis!
+
+Pojat kohlivat hätäisesti kirjojaan ja lähtivät. Nyt vasta Viljo tunsi,
+mihin hän oli joutunut. Tuossa on nyt opettaja, ei se joka tunnilla on
+häneen tyytyväinen, vaan se joka täällä rankaisee. Se on joskus antanut
+kamarissaan jollekulle vitsaakin... Ja kotona on äiti, se voi olla jo
+tuolla ulkona. Kello on kymmenen yli puoli neljän.
+
+-- Jaa, mitäs minä sinulle Viljo teen?
+
+Hiljaisuus. Kaikki pulpetit ja seinien kuvataulut ovat todistajina
+tälle ihmeelliselle iltapuolelle, jonka aamu alkoi myllyn luona
+keltaisista kukista.
+
+-- Minun täytyy ilmoittaa tästä Viljon isälle ja äidille. Nyt Viljon
+täytyy pyytää anteeksi rouvalta, kun hän tulee tänne.
+
+Uusi mahdoton asia. Viljo ei ollut eläissään pyytänyt keneltäkään
+mitään anteeksi, tuskin koskaan kuullutkaan sellaista pyyntöä.
+Ainoastaan Isämeidässä pyydettiin anteeksi; eihän sellaista _voinut_
+muuten sanoa. Viljo värisi ja kasvot alkoivat väännähdellä.
+
+Nyt näyttäytyi rouva uudestaan ovella samassa asussa kuin äskenkin. Hän
+näytti katseellaan tutkivan jännittynyttä tilannetta, lähestyi sitten
+ja sanoi:
+
+-- No mitäs sinulla on ämmälle asiaa?
+
+Opettaja ja hänen rouvansa olivat molemmat aivan lähellä nyyhkyttävää
+poikaa ja näkivät hänen syvän katumuksensa.
+
+-- No mitä minä äsken sanoin Viljolle? Tee pian nyt se, niin pääset
+kotiin.
+
+Rouva hattuineen ja päällystakkeineen näyttää melkein hymyilevän. Kello
+on kymmentä vailla neljä.
+
+-- No pyydä pian anteeksi nyt, sanoo opettaja äkäisen nopeasti. Viljo
+itkee ääneensä.
+
+-- Kuka olisi Viljosta voinut tuommoista uskoa. Jota ei ole tarvinnut
+koskaan muistuttaa läksyistä, ei koskaan rangaista. -- No pian nyt, ei
+rouvalla ole aikaa tässä koko päivää sinua odottaa.
+
+Hiljainen itkun ulina vain kuuluu väljässä huoneessa, joka ei ole
+kenenkään koti, ei noiden kahden aikuisenkaan, jotka siellä nyt ovat
+lapsen lähellä.
+
+Opettaja laskee kätensä Viljon hiuksiin niinkuin tukistaisi. Se ei tee
+kipeätä, mutta se on opettajan kauhea käsi.
+
+-- Pyytääkö Viljo anteeksi vai eikö?
+
+Ulina kiihtyy ja samalla alkaa sen seasta kuulua: -- A-hanna...
+me-heille... a-hanteeksi.... meheidän... sy-hyntimme....
+
+Sitten nyyhkytys jatkuu eikä kukaan sano enää mitään. Opettaja ja hänen
+rouvansa katsoivat hämmästyneinä ja kysyvästi toisiaan silmiin. Vihdoin
+opettaja sanoo:
+
+-- Viljo menee nyt kiltisti kotiinsa ja sanoo äidilleen, missä on
+ollut. -- Ja kun ei lapsi näyttänyt älyävän lähteä, toisti opettaja
+lempeämmin: -- Viljo lähtee nyt vain.
+
+Niinkuin opettajan ja rouvan läheisyys olisi tehnyt lähtemisenkin
+vaikeaksi. Poika kumminkin nousi ja alkoi totunnaisesti kopeloida
+kirjojaan paljoakaan käsittämättä, mitä hän niistä otti. Kun Viljo
+oli menossa ovesta, olisi opettajan pitänyt käskeä hänen kääntyä ja
+kumartaa, mutta hän antoi kumminkin sen jäädä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viljo tuli ulkoilmaan, näki sumeilla silmillään tyhjän pihamaan ja
+kolkon tien; kaikkialla vallitsi outo ja epämääräinen olo. Hän yritti
+juoksahtaa, mutta silloin kaikki tärisi silmissä ja uusia kyyneleitä
+alkoi vuotaa itsestään. Pitsi-Eliina oli taas siinä tiellä ja katsoi
+häikäilemättä itkuista poikaa, hankki pysähtyä... Vielä pieni matka
+ilkeän avointa ja laajaa maantietä, kunnes pääsi omalle pikku tielle,
+jossa ei ketään tullut vastaan ja jossa sopi poikkeilla katsomaan,
+vieläkö mättäistä löytyi viime syksyn puolukoita. Mutta siinä tuli
+näkyviin kodin peräseinä odottavine akkunoineen. Niiden takana olivat
+äiti, Laina, Liisu ja kohta isäkin. Opettaja lupasi puhua niille kaikki
+ja käski jo itse sanoa... Kas tuota koivua, kuinka se on kasvanut
+sitten viime vuoden, ja tuota keltapuitteista vintin ikkunaa, jonka isä
+äskettäin teki ja maalasi. Kaikista niistä uhoo viivyttelevää lasta
+kohtaan kodin itsetietoinen valta ja voima.
+
+-- Tuleks' sieltä, huutaa äidin vihastunut ääni pirtin portailta.
+
+On jo paljon helpompaa, kun tämäkin asia taas on päässyt alkamaan.
+Vaikeinta on mennä äidin ohi sisälle, sillä se voi siinä käydä
+kiinnikin. Niin ei kumminkaan tapahtunut; äiti jatkoi vain suukopuaan,
+joka vähitellen johteli mielen tuttuun kotoiseen tilaan. Kellon
+viisarit pahimmin kantelivat hänen päällensä, mutta kun oli saanut
+syötyä ja päässyt kiinni johonkin tuttuun askareeseen, näytti
+kellonaikakin pian vallan luonnolliselta.
+
+Lopullinen leppoisa kodintuntu tuli sitten, kun äidin suuttumus alkoi
+kohdistua toisaalle päin. Kuultuaan mistä Viljoa oli rangaistu, alkoi
+hän vähitellen mosia opettajaa ja rouvaa.
+
+-- Mikä hän sitten muu luulee olevansa kuin ämmä. Kiittäköön kun pääsi
+siksikin, mokomakin kiertävä asistäntti.
+
+Ei Viljo ollenkaan ajatellut sitä, mitä äiti puhui opettajasta ja
+rouvasta; häntä vaan ilahutti se, että äiti jätti tämän pääasian,
+ja ettei äiti tiennyt mitään siitä suurimmasta häpeästä, anteeksi
+pyynnöstä... Se hiukan pelotti, että jos opettaja vielä puhuu siitä
+äidille. Eikä Viljo sitäkään pelännyt itsensä, vaan opettajan ja äidin
+tähden, sen keskustelun tähden, joka näiden välille siitä viriäisi.
+
+Mitä pitemmälle ilta kului sitä varmemmin Viljo kumminkin uskoi, ettei
+opettaja siitä enää mitään puhu.
+
+Hän retkeili taas ulkona, kävi myllyllään, joka päivä päivältä vesien
+vähetessä kiersi yhä hitaammin, kävi aamullisella kukkapaikallaan,
+muisti "Kutinnunnun" ja koko koulupäivän kaikkinensa, taas vapain ja
+virkistynein mielin. Ja kun hän illalla makuulle kykertyneenä jälleen
+katseli kellotaulun kukkakiehkuroita, väikkyi ajatuksissa huomisaamun
+kouluunmeno uusine viehättävine vaiheineen.
+
+
+
+
+KEMPPASEN MUKULAT
+
+
+Oikeastaanhan heidän äitinsä nimi on Iita ja Pukkilaska ja lapset
+ovat siis Pukkilan lapsia. Mutta kun heidän suhteensa ei ole niin
+tarkkaa väliä, sanotaan akkaa usein myös Kemppaskaksi ja lapsia
+Kemppasen mukuloiksi seuraavasta melko mutkikkaasta syystä. He asuvat
+mökkirähjässä, jonka aikoinaan on rakentanut muuan ihmeellinen mies,
+joka siinä piti hiukan sekavaa elämää, kunnes meni itsekin sekaisin
+ja joutui täkäläiseen köyhäinhoitoon. Kolme kuntaa maan eri tahoilta
+riiteli hänen kotipaikkaoikeudestaan ollen kertyneen valtavan
+asiakirjapinkan päällimäisenä sittenkin vain välipäätös; täkäläinen
+kunta väsyi ja jätti miehen vaivastalolleen valmistamaan ruumisarkkuja,
+johon hommaan hän kuuluu olevan kätevä. Tuo mies nimitti itseään joskus
+humalapäissään Kemppaseksi... Kun kunta kapinan jälkeen sijoitteli
+leskiä ja orpoja, joutui Pukkilan Iita lapsineen Kemppasen mökkiin,
+joka sattui olemaan joutilaana kunnan hallinnassa. Sillä tavalla heistä
+tuli kemppaslaisia.
+
+Iitalla on tykönänsä kolme lasta, Eino, Eero ja Aili. Eino on
+kahdentoista ja Aili viisivuotias, Eero, parooni, siitä väliltä.
+
+Aurinko paistaa mökkiin tänä aikaisena heinäkuun aamuna, josta on
+virkenevä aivan tavallinen päivä emolle ja hänen pennuilleen. Aurinko
+on tavattoman tärkeä asia näissä oloissa. Tuon pesueen elämäntaistelu
+on erinomaisen asiallista laatua; siinä on vihollisen puolella kaksi
+kovaa tekijää, vilu ja nälkä, Iitan ja lasten puolella on talvisin
+kunnan köyhäinhoito, kesäisin aurinko. Aurinko on niistä verrattomasti
+väkevämpi. Se suorastaan herpaannuttaa koko taistelun. Ei milloinkaan
+talvella näe Kemppasen mökissä tuommoista huoletonta lekottelua kuin
+nytkin tänä aamuna. Lapsen makaavat vapaina lattialla kuin kissanpojat.
+Jonkinlainen loimenriekale on kai ollut olevinaan peittona, mutta sekin
+on potkittu yhteen mykkyrään jalkopäähän ja nukkuvien mukuloitten
+paljaat koivet sojottavat sinne tänne. Aili on melkein kokonaan
+vierinyt lattialle, pois leveän olkipatjan päältä. Pojat ovat unen päin
+potkineet keveämmän tieltään.
+
+Iita itse makaa sängyssä suu auki ammollaan kärpästen pitäessä
+mieluista vähtäystä tuon salaperäisen hossaavan aukon reunalla.
+
+Tavaton hyvinvointi, sopu, rauha ja tyytyväisyys kukoistavat mökissä.
+Vihollisen kaikki voimat ovat kuulumattomissa. Ei ole olemassakaan
+vilua eikä nälkää eikä mitään niiden välillisiäkään seurauksia. Tähän
+aikaan vuodesta ehtii aurinkokin tuntikausia katsella tuota täydellistä
+autuuden tilaa. Se paistelee nukkuvien lasten paljaisiin pakaroihin ja
+lämmittää akkunan tienoilla hyörivien kärpästen selkää ja vatsaa.
+
+Kärpästen maailmassa sitten ensimäinen järkytys tapahtuukin: Iita
+herää. Hän massuttaa suutaan ja sivelee pehmeätä akannaamaansa,
+vilkaisee sitten vanhaan herätyskelloon ja yrittää laskeskella,
+paljonko oikea kello on, koska tämä on niin ja niin paljon edellä.
+Mutta päättyvästä autuuden tilasta on hänen mielessään vielä vahva
+kajo, kun hän pistäytyy pihalle ja kyykistyy nurkan varjoon. Hänen on
+siitä ihana katsella kapeata vesistöä, taloja ja huvilaa, joka siinä
+aivan lähellä törröttää, niinkuin suuri kalsea röykkiö. Hän viivyttelee
+hiukan...
+
+Sisälle palatessa tulee kyllä mieleen, että kun eläisi miesvainaa,
+niin ei nytkään muuta tarvitsisi kuin keitellä sille aamukahvit ja
+sitten oikaista uudelleen sen lähdettyä työhön. Nyt hän ei sitä keitä,
+vaan yrittää ehtiä taloon niin paljon aikaisemmin, että joutuu emännän
+aamupannulle. Ja onhan hauska muutenkin mennä taloon heinään. Siellä on
+iloista puheen lätinää koko päivän, kun on enemmän väkeä. Siellä kuulee
+kaikenlaista.
+
+-- Eino, nouse ylös -- nouse pian nyt, ettet tällä vähällä enää kastele
+-- että kerkiämme aamukahveelle. Noh --
+
+Eino, jonka lapsenkasvoilla jo on äidin ilmeet: pienet silmät, voimaton
+nenä, raolleen pyrkivä pieni suu ja niissä laimea vakavuus -- hän
+nousee ja kiskoittelee, ponnahtaa sitten pystyyn ja on parissa hetkessä
+pistellyt ulottimensa housuihin ja takkiin. Sitten on saatava vielä
+Eero hereille vetämään ovet lukkuun Iitan ja Einon lähdettyä.
+
+-- Tulkaa Ailin kanssa hakeen Jutilasta joppia sitte kun näette kuskin
+palanneen meijeristä.
+
+Ne olivat ensimäiset aamuliikunnot. Porstuan ovi sulkeutui; Iita ja
+Eino jäivät ulkonaiseen valkeuteen, Eero sisäiseen pimeyteen, josta hän
+haparoi takaisin pirttiin sijallensa maata. Päivän kirkkautta outoillen
+poika koetti asettua suullensa ja kääntää päätään nurkkaan päin. Tilaa
+oli; saattoi koukistaa toisen koipensa ylös rintaa vasten ja oikaista
+toisen taakse päin sojolleen. Siinä uni tuli takaisin vielä tunnin
+ajaksi.
+
+Tai ei se ihan oikeata untakaan ollut, vaan sellaista ajatuksetonta
+kultaisen aamun tajuamista. Luuli kuulevansa auringon säteilyn samaan
+tapaan kuin kärpästen asiallisen hyrähtelyn, tunsi pelkän olemisensa
+eroittamatta jäseniä... Ensimäiset maitorattaat jyrisivät jo ohi
+tuttua kylätietä pitkin. Ne menivät kylän perälle päin vasta noutamaan
+maitoa. Piakkoin ne vierivät siitä takaisin meijerille päin; ehti juuri
+parahiksi sillä välin unohtaa... Mutta pian ne sitten palasivat. -- Ei,
+se olikin Kierikkalan kuski... Nyt vasta meidän kuski meni.
+
+Eero heräsi täydellisesti, kääntyi selälleen ja jäi siihen
+nautiskelemaan. Oli viehättävää tietää, että porstuan ovi oli lukossa
+ja ettei tänne kukaan tule. Sai olla, katsella ja pölläillä miten
+vain tahtoi. Edessä oli vapaa suvinen päivä, ei ollut muuta pitelijää
+kuin tuo Aili, joka tuossa nukkui paita kainaloihin kääriytyneenä ja
+pienillä kasvoilla sama pahankurinen ilme kuin valveillakin.
+
+Pojan aistit ovat valloillaan ja tekevät hillittömiä havaintojaan
+onnellisessa häiriintymättömässä kotiolossa. Polvet koukussa
+lattiasijallaan istuen hän katselee oman ruumiinsa paikkoja. Ne ovat
+pieniä ja hiukan hävettäviä -- ison miehen paikat ovat hirvittävästi
+toisen näköisiä. -- Vakerin isäntä kiusotteli minua, kun se kerran näki
+minut paitasillani; lähestyi ja haparoi puukkoa tupestaan uhaten tehdä
+saman, minkä Pirjolan vaari sianporsaille.
+
+Mutta nyt ovat ovet lukossa ja Eero saa rauhassa paitasillaankin
+mietiskellä kaikkia asioita... Hän katselee myös nukkuvan Ailin ilki
+alastonta ruumista.
+
+Niinkuin tuon tarkastelun koskettamana Aili alkaa vääntelehtiä. Ja
+samassa Eero huomaa, että sija on kastunut.
+
+-- Nouse pian ylös -- ääh, kun taas kastelit -- nouse pian nyt, paitas'
+on vielä kuiva.
+
+Siitä täysi päiväelämä alkoi.
+
+Kun Eero raastoi Ailin kastunutta säkkipatjaa pinon päälle kuivamaan,
+meni huvilan piika jo meijerille maidon hakuun ja nakkasi pojalle
+veikeän kysymyksen.
+
+-- Ailin se on, vastasi Eero lauhkeasti.
+
+-- Ei o' kun sinun, huuteli piika mennessään.
+
+-- Minun te on, huusi Aili, joka paitasillaan ja hiukan porata
+jonkotellen oli tullut Eeron perässä pihalle.
+
+Huvila oli uusi ja maalaamaton, tonttimaa järveen viettävää entistä
+peltoa, joka nyt oli kesantona, valkoisenaan harakankukkaa. Alue oli
+aitaamaton, sinne oli viehättävää ulottaa retkensä, milloin siellä
+tapahtui jotain semmoista, jota saattoi luontevasti patsastella läheltä
+katselemaan. Nyt siellä oli semmoista, oli jo kolmatta viikkoa. Siellä
+kaivettiin salaojia, valtavan syviä ja suoria, ja niissä oli ihana
+juoksennella. Ei pääkään näkynyt ylös maan pinnalle. Se vain oli
+hullumpaa, ettei sieltä sinne kerran joutunut päässyt ylös muualta
+kuin kaivajan kohdalta, missä kaivos askelittain kohosi ylös päin.
+Ja kaivaja, Virtasen Oskari, oli aina hiukan äreä, kun häntä siinä
+ahtaudessa häirittiin; joskus se heitti Ailin sieltä penkerelle niin
+lujaa, että Aili rupesi poraamaan ja tanttu tuli kovasti saveen...
+Tänään Eero muutenkin lähestyi Oskaria hiukan arkaillen; koetti jo
+etäältä arvata, oliko Oskari huomannut...
+
+Ei -- ei se ollut mitään huomannut. Eero ja Aili tulivat siihen
+partaalle, niinkuin olivat tulleet jo monen monina päivinä tätä
+ennen. Oskari kaivoi kiivaasti -- se sai siitä yhdeksän markkaa
+metriltä -- heitteli valtavia lapiollisia ylös pientarelle eikä
+ollut lapsia huomaavinaan. Sen takki oli siinä nytkin, mutta se oli
+kovin lähellä sitä itseä.... Eväsvehkeet olivat siinä myös; laukusta
+pisti esiin pullon kaula, joka sekin tulppaa myöten oli täynnä hyvää
+tuoretta maitoa. Aili pyrki sitä pitelemään, jolloin Eero terhakkana
+riensi taitamatonta siitä estämään, toruen Ailia siihen tapaan, että
+Oskarinkin sopi kuulla, mitä hän sanoi. Mutta Oskari ei näyttänyt
+kuulevan; väkevä selkä vain oli sitkeässä liikkeessä kun lapiopistot
+nouseskelivat ylös pientarelle. Kuinkahan sittenkin oli? Ei tuntunut
+oikein hyvältä tämä päivä. Eero yritti kysäistä jotain Oskarilta.
+Tämä ei näyttänyt ensin kuulleen, mutta virkahti sitten vähän päästä
+äkkinäisesti:
+
+-- Moron-moron. Etkös sinä huomenta sanonut?
+
+-- Ei Eelo huomenta tanonu, sanoi Aili ominaisella itkuäänellään.
+
+-- No mitä te titte tano, matki Oskari tiukalla äänellä. -- Mutta
+minä tanon nyt hyvätti -- ja tarttui savikokkareeseen uhaten heittää.
+Milloin milläkin tavalla hän karkoitteli mukuloita pois tieltänsä. Aili
+lähtikin vihaisesti kapuamaan ylös päin, mutta Eero viivytteli.
+
+-- Lähde vain sinäkin parooni -- kattos nyt kun joppi menee jo Jutilaan
+päin niin että vaahto päässä.
+
+Siellä tosiaan maitokuski jo palasi. Lasten oli lähdettävä saadakseen
+perillä kannunsa täyteen kuorittua maitoa. Ojamiehen maailma pikku
+jännityksineen jäi toistaiseksi tänne; mentiin taloon, jossa varmaankin
+viivyttiin yli päivällisen, nyt kun äiti ja Einokin olivat siellä
+heinässä. Kemppasen mukulat ovat tottuneet hiukan harkitsemaan; he
+osaavat sovittautua sinne, missä kulloinkin hyvää keitetään.
+
+Ojamies tulkitsi tämän asian huvilan isännälle, joka oli myös tullut
+hänen työtänsä katselemaan:
+
+-- Paroonikin siellä menee neitinsä kanssa Jutilaan päivälliselle -- on
+hyvä mennä nyt kun vanha patrunessakin on siellä heinässä.
+
+Mutta tuskin oli kulunut tuntiakaan, kun sama pari jo näkyi palaavan
+kannuineen. -- Nyt ei olekaan herrasväkeä pidetty hyvänä, ajatteli
+ojamies itsekseen aukoessaan eväitään.
+
+Päivällispäivät olivat käsillä. Eero ja Aili olivat jo päässeet sisälle
+mökkiin. Ojamies katseli mökkiä suun käydessä tasaista käyntiään;
+hänellä oli mielet mielessään. Nieltyään viimeiset palat hän kopeloi
+esille paperossin, sovitti sen imukkeeseen ja jäi sitten paperossi
+toisessa ja tulitikut toisessa kädessä odottamaan ryökäystä, joka oli
+tuleva. Vasta sitten hän hiljakseen sytytti. Siinä poltellessaan hän
+katseli mökkiä ja ikäänkuin läpi seinän myös siellä olevaa poikaa.
+
+Paperossin loputtua hän sytytti vielä toisen, laski sitten tarkoin
+jälelle jääneet, saattoi takkinsa hiukan alemmaksi ja asetteli
+paperossilaatikon taskuun niin, että sen kulma hyvin näkyi.
+
+Vaikka mökissä nyt oli yhtä paljon aurinkoa kuin aamullakin, oli se
+kumminkin Eeron ja Ailin mielestä tällä hetkellä tyly ja ikävä. Oli
+ruvettava syömään -- sitä mitä oli: joppia ja kuivaa leipää. Päätään
+kallistaen lapset järstivät kumpikin neljännestään ja ryyppäsivät
+läkkilitrasta tuota valkoista nestettä, joka tänä aamuna jo oli
+ehtinyt olla monessa kieputuksessa: ensin lehmän nunnussa (minkä
+lehmän ja missä talossa, siitä ei ihminen nykyisellä tiedon-asteellaan
+olisi voinut saada selkoa), sitten lypsäjän kiulussa, kuskin
+rattailla aika tärinässä, meijerin pastöörikoneessa, separaattorissa,
+välillä pumpuissa ja putkissa, sitten taas uuden kuskin rattailla,
+sitten Kemppasen Eeron kannussa nokkospehkossa siihen asti, kunnes
+isäntä karkoitti Eeron ja Ailin talosta, huomattuaan omilla
+pojillaan paperosseja, joita piti yhdessä ruvettaman polttelemaan.
+Nyt tuo monivaiheinen liemi vihdoin oli tuossa lasten pöydällä
+himmeässä läkkiastiassa, joka vielä antoi sen maulle oman pienen
+lisävivahduksensa. Siitä se solahteli melkein suoraan lasten vatsaan;
+suussa sitä ei saanut pysymään. Mutta jos tuo sinne tänne riepoitettu
+neste pitikin liikaa kiirettä, niin oli leipä sitä hitaampaa
+laskeutumaan pienistä kurkuista. Ailille se melkein toi vedet silmiin
+-- elleivät ne nyt olleet niiden vesien jätteitä, jotka olivat
+herahtaneet esiin jo silloin kun isäntä heitä torui.
+
+Vaisu tyydytyksen tunne kumminkin seurasi syöntiä; oli hiukan hauskempi
+taas olla täällä omassa kopissa, jonne ei kukaan tullut torumaan.
+Aili löysi vanhan tyttinsä, jonka huvilan lapset olivat hänelle
+luovuttaneet, kiipesi sen kanssa äidin sänkyyn ja nukahti tuota pikaa.
+Tämä seikka puolestaan lisäsi Eeron tyydytystä: oli tullut hänen
+ainoa vapautensa hetki. Hän kuunteli Ailin hengitystä, katseli hänen
+nuhraantuneita kasvojaan; hiipi sitten kyökin puolelle, avasi kaapin
+oven ja pisti taskuunsa vielä toisen leivän kappaleen. Sitten yhtä
+hiljaa ulos, telki oven päälle ja nopeasti akkunan alle kuuntelemaan,
+olisiko Aili herännyt. Hiljaista oli. Hän näki kärpästen vatsapuolet,
+kun ne kävelivät ruudulla, ja eroitti hiukan hyrinääkin niiden
+lentäessä pois. Aili nukkui varmasti. Ympärillä sihisi pouta. Kun
+Oskari tuolla alempana heitteli ojamultia, niin kopsahdus tuskin kuului.
+
+Eero laskeutui ensin omaa puolta järven rantaan ja istahti sinne.
+Tupakan savun väkevä esimaku tuntui tajussa. Tähän kuuluivat myös
+multaheittojen kopsahdukset; Oskari kaivoi juuri ahkerimmillaan.
+Eero nousee ja on ottavinaan jotakin maasta; Oskari on tuskin nähnyt
+häntä. Nyt Kemppasen parooni kävellä tönöttelee huvilan saunalle päin;
+ojamies kaivaa melkeinpä entistä kiivaammin, katsomatta vähääkään
+sinne päin, missä hänen takkinsa on ja takin taskun suulla selvästi
+näkyvissä paperossilaatikon kulma. -- Jo tulee, jo tulee, -- Istus nyt
+p--le siinä vähän aikaa, ajattelee Virtasen Oskari ja heittelee ankaria
+pistoja. Eero istuu jo takin vieressä. Nyt -- nyt sormi hypistää, nyt
+on laatikko jo auki, nyt ovat ensimäiset kourassa jo.
+
+-- Annas olla saatana, karjaisee Virtasen Oskari, hyppää ylös
+kaivoksestaan ja on muutamalla harppa-askeleella saanut kiinni Eeron
+ja tämän kourasta pois paperossit, joista osa rytäkässä särkyy.
+Ojankaivajan vasen koura on lujasti kiinni pojan henturaisessa
+käsivarressa, oikea haparoi maasta laikkiaista ja -- iskut putoilevat
+väistyileville pakaroille.
+
+Tämä inhimillinen elämänkohtaus kesti lyhyen ajan ja sattui niin
+onnellisesti, ettei yksikään sivullinen joutunut sitä havaitsemaan;
+ei ollut huvilan väkeäkään ketään ulkona. Tosin Jutilan heinämaalle
+kuultiin jotain ääntä, mutta luultiin sen olevan lasten keskinäistä
+kirkinää, kun se niin pian lakkasi. Sitä paitsi siellä juuri samalla
+hetkellä oli huomio kiintynyt toisaalle.
+
+Iitan vanhempi poika Eino oli kaikin puolin heikkorakenteisempi kuin
+nuorempi Eero, tuo pystyvatsainen tuikeasilmäinen "parooni". Eino oli
+kyllä mitaltaan kohtalainen, mutta hänessä oli kauttaaltaan jotakin
+hentoa ja huonoa, kasvoillakin oli huonosti hoidetun pikkulapsen ilme.
+Hän oli paljon siivompi ja taipuvaisempi kuin nuo nuoremmat ja teki
+kotona lauhkeasti ja nurkumatta äidillensä apua. Kun isäntämiehet
+emäntineen puhelivat näistä kyläpiirin ainoista autettavista, sanoivat
+he Eerosta: "Se poika ei tarvitse muuta kuin keppiä ja ruokaa", mutta
+Einosta: "Siitä ei taida tulla pitkäikäistä." Eino on kumminkin jo
+elänyt niin pitkälle, että hänen kotoinen jouten olonsa on ruvennut
+herättämään kiusallista huomiota. Kunnanmiehet, joiden velvollisuutena
+on tarkkailla tämänkaltaisten lasten oloja laajemmin näköaloin, ovat jo
+alkaneet Iitalle tiukkailla, että hänen on pantava ne poikakloppinsa
+työhön -- Einoa ne tietysti lähinnä tarkoittavat. Naapurien isännätkin
+ovat pienten antiensa vastineeksi alkaneet vaatia Einoa työhön.
+"Periaatteen vuoksi", niinkuin Suojasten isäntä nimenomaan on sanonut.
+
+Eino parka on kyllä itsekin yrittänyt. Hän on jo monta kertaa saanut
+äänetönnä hävetä, kun isännät ovat voivotelleet hänen saamattomuuttaan
+raskimatta oikein suuttuakaan. Täytyisi isäntienkin yrittää tällaisilla
+pikkumiehilläkin töitänsä teettää, kun mahdottomat verot hankkivat
+viedä heidät maantielle -- sen on Eino kuullut ja ymmärtänytkin.
+Tänäkin aamuna siis Eino meni Iitan mukana heinään. Että saataisiin
+vähän särvintä... kun Eero ja Aili ovat vielä taitamattomia ja isä
+kuoli.
+
+Aamuruokavälin Eino työskentelikin moitteettomasti yhtenä perien
+vetäjänä seipäälle panijain jäljessä. Väsytti kylläkin, ja hiukan
+kuvotutti, mutta olihan tiedossa hyvä ateria, kenties perunakeittoa ja
+siinä tukevia sianlihan palasia. Voita kumminkin ja parempaa maitoa.
+Ja niin siinä sitten kävikin, että Eino parka söi -- ei paljoa, sen
+sanoivat kaikki, mutta kumminkin niin, ettei enää ehtooruokavälillä
+työstä tullut mitään. Kyllä hän yritti, mutta lopulta täytyi oikaista
+kärvään juureen kiemurtelemaan. Se tapahtui juuri samoilla hetkillä
+kuin Eero kiljui Oskarin käsissä näpistelynsä tähden.
+
+Iita, jota itseäänkin syytellään hiukan laiskaksi vetkaleeksi,
+heitti haravansa ja meni poikaa katsomaan. Hän hankki häiritä koko
+heinäväen, mutta isäntä huomautti heti, että poika on syönyt liiaksi
+-- kun vähän aikaa huokaa, niin kyllä sitten jaksaa -- eikä itse
+keskeyttänyt työntekoaan ollenkaan. Einoa kumminkin hienokseen poltteli
+aina vain. Iita sanoi lopulta varmasti, niinkuin äidin sopi, ettei
+lasta kiusata, vaikkei ikänä heiniä tulisi yhtä peippaa, ja käski
+Einon mennä kotiin. Poika lähtikin hiljalleen hoippuroimaan ja asian
+johdosta virinnyt jälkikeskustelu jatkui. Iita hoiteli sitä omasta
+puolestaan yksin, sillä hänen kuulonsa ei näin työn touhussa ollut
+oikein tarkka. Hän ei kuullut, mitä isäntä hienokseen pakinoi, samalla
+huomattavasti kiristäen omaa työtehoaan. -- Se on semmoista, kun ei
+niitä panna pienestä työhön -- kyllä minun ainakin on tarvinnut heilua
+siitä ruveten, kun-ma kynnyksen yli pääsin -- en minä ole leipääni
+ilman hikeä saanut koskaan. Mutta kun ne isoon klootiin tuolla lailla
+horjuttelevat, niin sitten ne ei jaksa edes syödä, saatikka työtä tehdä
+-- Jos niillä on ruokaa vähän ja huonoa, niin ne kitisevät, jos niillä
+on paljon ja hyvää, niin ne kitisevät myös -- ollaan yhteiskunnan
+elätettävänä -- kyllä verokuiteissa tuntuu...
+
+Iita kuuli jotain syömisestä ja alkoi puolestaan hän, että: -- Niin
+kyllä se totta on, isäntä kulta, että parempi olis' rikkaan ruoka
+jäämään kuin köyhän vatta repeemään -- eikä se sitä keittoa nyt niin
+kovin paljon syönytkään --
+
+-- Ei syönyt, tokaisi siihen toinen ämmä. Keskusteluun pyrki väkisinkin
+hieno vivahdus tuota luokkahenkeä...
+
+Tällöin oli Eino jo päässyt mökille ja ihmetteli hiukan sitä, että
+ovet olivat auki ja lapset siis molemmat sisällä, keskellä päivää.
+Eero istui mykkänä ja alakuloisena kyökissä, niinkuin olisi jotain
+ikävöinyt; Aili kuului yhä nukkuvan. Olipa tämä ikävä lauantai. Jää
+särpimetkin taas vähempään, kun täytyi toisen kesken aikojaan pois
+tulla. Jos minä yrittäisin huomenna laivalla mennä mummun tykö -- mutta
+mistä-mä saan sen rahan...
+
+Ennenkuin Eino vielä oli ehtinyt lattiasijalleen oikaista, oli Eero
+jo livahtanut ulos jättäen Ailin heräämisen hänen huollettavakseen.
+Mikähän sen oli, kun se niin totinen oli ja täällä istuskeli. Olikoos
+huvilan rouva sitä taas torunut.
+
+Kun Aili sitten nyreänä heräsi ja kyseli: "Mittä Eelo on?" saatteli
+Eino sen rantapenkerelle arvaten Eeron siellä jossakin olevan. Siellä
+se olikin, mutta varsin kaukana ylhäällä joella päin joittenkin toisten
+poikain kanssa. Eino koetti tuskastunein äänin huutaa sille, että olisi
+tullut tyttöä ottamaan, mutta ei poika ollut kuulevinaan. Hän nosti
+vihdoin Ailin aidan yli, käski mennä tuonne noin Eeron tykö päin ja
+palasi sitten niin nopeasti kuin jaksoi takaisin sisälle makuulle. Aili
+meni paapersi poikia kohden, lankesi ja itki kiukkuisesti, jolloin
+Eeron oli lähdettävä sitä vastaan. Varsinkin kun huvilan isäntä myös
+oli uhkaavan näköisenä ilmestynyt näköpiiriin.
+
+Pitkällään ollessa vaimenivat Einon vaivat vähitellen. Hän pääsi unen
+alkuun ja nukkui koko iltapuolen ja siitä edelleen yöunta. Silloin
+tällöin hiukan havahtuen hän kumminkin sai hämärän aavistuksen
+lauantai-illan pikku tapauksista. Työstä päästyä äiti käväisi kotona
+ja lähti sitten takaisin Eeron ja Ailin kanssa saunaan -- hän, Eino,
+ei jaksanut mennä. Sitten ne taas palasivat sieltä ja Eeron ja äidin
+välillä oli solkkinaa, kun Eero tahtoi vielä mennä ongelle. Se menikin
+vain. Sitten hän taas paljon myöhemmin ja pimeässä kuuli, kuinka Eero
+kolusi kyökissä ja äiti torui sitä sängystään peiton alta. Se söi
+siellä sen maitoleipien lopun, mitä ehtoollisesta oli jäänyt, eikä
+aamulla taas ollut mitään. Eino ei ollut nähnytkään koko maitoleipiä.
+Sitten kaikki vaikeni. Oli lopullisesti mennyt kemppaslaisiltakin,
+Iitalta ja mukuloilta, tämäkin päivä.
+
+-- Olipa huominen sunnuntai -- hoh-hoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja suvinen sunnuntai on Kemppasellakin jyrkästi toisenlainen kuin
+arkipäivät. Kenties se juuri noissa oloissa parhaiten saavuttaakin
+tarkoituksensa.
+
+Iita nousee, keittää kahvia ja jaarittelee siinä heräilevien lastensa
+kanssa. Eino ja Aili heräävät ensin. Eino on parantunut; hiukan
+heikolta tuntuu, mutta vaiva on poissa. Erinomaisen leppoisasti hän
+juttelee äitinsä kanssa, joka puolestaan silloin tällöin sanoo häntä
+lapsikullaksi. "Ei ole laivarahaa, lapsikulta; milläs sinne menet?"
+-- kun Eino on puhunut mummun tykö menostaan. Eino on kumminkin
+sitä mieltä, että kai sen jostakin saa... Aili pyrkii halailemaan
+äitiänsä, lapsiraiska, näin sunnuntaiaamuna. "No onko se vauva nyt niin
+hyvänäpidon kipee", pakisee äiti, ruma ja rypistynyt akka.
+
+Eero vekkuli nukkuu vain. "Juoksi siellä taas Jutilan poikien kanssa
+myöhäiseen -- missä asti mahtoivat käydäkään -- kello kävi kymmenettä,
+kun tuli. -- Jopa herää -- ääh -- nouse ylös, että-mä saan siivota."
+
+Eero herää ja huomattuaan ympärillään sunnuntain nauttii siitä, ettei
+Oskari tänään ole ojaa kaivamassa. Sen tietää katsomattakin, mutta
+kumminkin hän menee akkunan ääreen. -- Ei ole, multajonot lepäävät
+siellä sunnuntaivalaistuksessa.
+
+Eino auttaa Ailia pukemisessa, tutusti toruskellen ja välillä
+hymyillen vaisua hymyä. Kaikki saavat kahvia. On sunnuntai, pyhäaamu.
+Hetket luontuvat niin mukavasti siihen, että Iita pääsee veisaamaan
+tavanmukaista sunnuntaiaamun virttänsä. Hän ei lyö sitä koskaan laimin;
+se on niinkuin jonkinlainen sunnuntaionnen aamutaika... Värsy alkaa,
+jatkuu ja päättyy, toinen alkaa, hiljaisena jonottavana sävelenä, joka
+kumminkin kuuluu ulos kedolle. Lapset ovat menneet sinne. Äidin veisuu
+vaikuttaa heidän mielialaansa, niin että he liikkuvat ja oleilevat
+siivommin. Siellä näkyy myös huvilan isäntä lapsineen olevan niitten
+pakeilla. Se on aina pieni tapaus ja sen vuoksi Iitakin kiiruhtaa
+värsyänsä loppuun ehtiäkseen sen puheille.
+
+Jos lauantai vielä oli täynnä kaikenlaista tukaluutta, niin on
+sunnuntai sitä auliimpi. Herra saa siinä kuulla Einon kivun ja että se
+menisi mielellään mummun tykö. Ennen pitkää on laivaraha Einon kourassa
+ja Eino ääntää kumartaen: "Kiitoksia oikein hyvin paljon". -- "Mutta",
+sanoo herra ja on salaperäisen näköinen, "milläs sinä sieltä takaisin
+tulet?" -- "Kai minä jollakin lailla --" ja Eino arvaa jo asian ja
+hymyilee hänkin. Hän saa myös paluumaksun herralta.
+
+Ja ennenkuin Iita on saanut herraa tuskastuttavan mielistelynsä kunnon
+alkuun, huudetaan jo mökin edestä: "Pukkilaska, tulkaa pian tänne."
+Siellä on Jutilan palvelustyttö tuomassa emännän antimia, on lihaa ja
+kaunis tuore juusto. Voiko olla ihanampaa päivää. Tuoja, nuori iloinen
+tyttö, istuu ja puhelee asioitaan Iitan kanssa kahvia juoden; Iita on
+nuorten palvelustyttöjen uskottu. Huvilan herra lapsinensa viipyy mökin
+lasten seurassa...
+
+-- Tule Eino syömään, jos sinä laivalle menet.
+
+Tuntuu melkein siltä kuin Eino olisi eilisellä kivullansa ansainnut
+tämän hyvyyden. Nyt se pääsee mummun tykö ja saisi olla siellä vaikka
+viikon, mutta kun tulee kotiin ikävä melkein oitis...
+
+Olisipa tuolla Eerollakin semmoinen luonto.
+
+Mutta Eerolla on omat tietonsa. Eilen ehtoolla hän oli Jutilan poikien
+kanssa Pajalahdessa ongella ja siellä puhuttiin yhtä ja toista. Oli
+paperossejakin. Vieläkin tuntuu mielessä sauhun ja rohkeitten puheitten
+suloinen hekuma. Kun Eino on mennyt ja äiti taas rupeaa veisaamaan,
+silloin....
+
+Se onnistuu hyvin. Äiti on vikitellyt Ailin sängylle kuuntelemaan
+veisuuta, jonka onnelliseen väreilyyn tyttö pian nukahtaa. Eero menee
+jo tiellä vinhaan kävellen ja välillä taakseen vilkaisten. Kun on
+päässyt näkymättömiin, tietää hän samalla varmasti, että koko iltapäivä
+on hänen. Röykönpohjassa on palokunnan huvit, pojat kertoivat. Se on
+melkein liian kaukana, mutta kyllä sieltä kotiin osaa. Jutilan Kustaa
+ainakin menee, jolleivät pojat pääsisikään.
+
+Riihten tykönä vähdätään -- Kustaa, renkipoika on mukana. Isäntä on
+pirtin sängyssä pitkällään sanomalehti kourassa, välillä sikeässä
+unessa hoornaten, välillä taas lukien; ei se pyhäsin pidä väliä
+missä lapset ja rengit juoksevat. Ja mitäs se Kustaalle voisikaan,
+kuukausikaupalla olevalle miehelle. -- Ei -- ei Eero kanssa rupea ikänä
+muuten kuin kuukausikaupalla, sen hän on päättänyt. Tai kyllä urakat
+oikeastaan parhaita ovat, kun hyvin luonaa. -- Ajatusten päälle pikku
+viheltely.
+
+-- Mitäs parooni Pukkila tietää, kysyy Kustaa. Onko selkä kipeä?
+
+Se on tavannut Oskarin! Varmaan Oskari menee kanssa palokunnan juhliin
+ja on siellä juovuksissa -- uskaltaakohan sinne sittenkään mennä. Mutta
+Kustaa vetää paperossin esiin ja sanoo:
+
+-- No ota nyt tuosta sauhu tropikses'. Puhutaan keitä menee iltamiin.
+Menee Kustaa ja ehkä Urho. -- Niin ja Olka, sanoo kuusivuotias Tauno.
+-- Meneekö sekin? -- Menee kyllä, sanoo kymmenvuotias Urho. -- Vaikka
+on paksuna, ihmettelee Kustaa.
+
+-- Kukaas sen isä on? lausahtaa kuusivuotias vilpittömällä lapsen
+äänellään.
+
+-- En tiedä, ehkä sinä olet, sanoo Kustaa. Niin kuluu sunnuntain
+päiväsydän riihen luona.
+
+Kun tulee päivällisaika mennään taloon, Kustaa ja omat pojat varmasti,
+Eero arkaillen. Saa -- saa Eerokin syömistä; emäntä käskee hänet
+pöytään sitten kun toiset ovat päässeet ja kyselee siinä hyvänlaisella
+äänellä, mitä kotona tänään oli suurukseksi. Eero vastailee melkein
+äitinsä nuotilla, että oli sitä lihaa ja juustoa, kun te lähetitte.
+Sitten hän kiittää hyvin nöyrästi ja kiiruhtaa pihalle toisten joukkoon.
+
+Pukkilan Iita ei vielä sillä hetkellä osannut lähteä Eeron perässä
+häntä kotiin palauttamaan. Iita nautiskeli myös sunnuntailevostaan;
+mökissä oli täysi hiljaisuus nyt, kun Aili oli nukahtanut
+tavanmukaiseen päiväuneensa, Eino oli mummulanmatkallaan ja Eero
+luultavasti Jutilassa. Iitaa rupesi itseäänkin raukaisemaan, ja
+niin hän huomaamattaan oikeni Ailin viereen. Kuinka kauan lienee
+nukkunutkaan, kun taas muuan piika saapui sunnuntaikyläilylleen ja
+herätti hänet.
+
+Eikä hän tullut oudoksuneeksi Eeron poissaoloa vielä sittenkään.
+Piialla oli ollut omasta puolestaan jotain salaista pikku tuotavaa;
+sen lumoissa juotiin kahvia ja kaikki asiat olivat hyvin. Vasta piian
+lähdettyä Iita huomasi kaivata Eeroa.
+
+Hän lähti Jutilaan -- siellä ei poikaa ollut. Eikä kukaan tiennytkään
+Eerosta, ennen kuin pikku Tauno osasi sanoa, että se meni Röykönpohjaan
+Kustaan ja Olkan kanssa. Olisi Urhokin mennyt, mutta isä sai sen kiinni
+ja palautti. -- Ja Kustaa sanoi minua Olkan isäksi, lisäsi Tauno vielä
+päästyään kerran kanteluvireeseen -- ja lohdutukseksi itselleen,
+sillä isäntä oli myös hänet palauttanut takaisin varsin vahvoista
+iltamiinmenon aikeista.
+
+Ankara suukopu vallitsi Jutilan kyökissä; Kustaa ja varsinkin Olka --
+nykyisen tilansa johdosta -- saivat kuulla kunniansa. Ankarasti uhaten
+Eeroa selkäsaunalla Iita palasi mökillensä.
+
+Mutta kun Jutilan isäntä ja emäntä siinä raukean tyytyväisinä
+nautiskelivat iltapuolis-kahviaan, päättelivät he keskenään, "etteivät
+ne sillä lailla mene, jos ne joskuskin selkäänsä saisivat." Ja siitä
+edelleen sen tapaisista ihmisistä samansuuntaisia keskusteluja, joissa
+ei erimielisyyttä ilmennyt.
+
+
+
+
+KÄVÄISY
+
+
+Minä, Mielikuvitus, lähden tarkastelemaan julkisia ja salaisia
+maailmoita ja niiden asioita. Minulle julkisuuden ja salaisuuden
+raja-aidat ovat vähäpätöiset, tuskin huomattavat, koska olen nähnyt
+salaisuuden sumun tihkuvan aina julkisuuden pintaan asti. Nuorempi
+veljeni Tieto epäröi, vaikka se on ottanut kaikki vähänkin mainittavat
+askeleensa minun ja Vaiston taluttamana; olemme suorastaan kiskoneet
+sitä perässämme. Ja vaikka se on todennut salaisuuden siellä missä
+minäkin ja kiltisti omaksunut, _uskonut_, paljon sellaista, mitä se ei
+ole ikinä aistinut.
+
+En lähdekään kauas. Tyydyn rajoittumaan Maahan, tuohon avaruuden
+palleroon, jonka senkään alku ja loppu eivät mahdu aikaan, niin
+tärkeäksi kuin se on tekeytynytkin Maan pinnalla. Totean ensiksi
+täkäläisen olon valtavimmat tekijät, valon ja lämmön, jotka --
+kuvaavaa kylläkin -- saapuvat nekin tänne ulkoa päin. Sitten totean
+niiden ulkonaiset aikaansaannokset, joiden lopputuloksena on elämäksi
+nimitetty ilmiö, joka taas on tunnettu muun muassa siitä, etteivät
+eläjät itse ole sen kokonaisolemuksesta selvillä. Elävät vain kovasti...
+
+Ihminen on täällä ylin eläjä, vaikkakaan ei tiettävästi vanhin. Hän
+on todennäköisesti ainoa eläjä, joka on tehnyt elämästä arvoituksen
+asettamalla siihen nähden kysymykset: mitä? mistä? mihin? miten? miksi?
+Kolme ensimmäistä kysymystä on jokseenkin yhtä avoimina kuin sinä
+päivänä, jona ne asetettiin. Neljänteen on olemassa jonkinlaista varman
+vastauksen tapaista ja viidenteen on vastauksia vallan suhdaton määrä,
+mutta on niillä kaikilla se yhteinen vika, että ne aiheuttavat uuden:
+miksi?
+
+Ei silti, että ihmispoloiset olisivat vielä likimainkaan selvillä edes
+siitäkään, miten. En edes minä, häikäilemätön Mielikuvitus. Lävitseni
+soinnahtaa erinomaisen kevyesti tuo tuttu läksy, jonka minä ja Vaisto
+olemme ensin aavistaneet ja Tieto sitten todennut: että Maa on ensin
+ollut sulassa ja kuumassa tilassa, sitten jäähtynyt, sitten on elämä
+alkanut -- ensin kovin vähäpätöisin muodoin, joista se sitten on
+vuosimiljoonien kuluessa hiljalleen kehittynyt, taantunut ja kehittynyt
+nykyiselleen. Minä tunnen raivokasta sääliä tuota Toivakan Miinaa ja
+arkkipiispa Petterssonia kohtaan sen vuoksi, että heille luullakseni
+ei kelpaa edes tämä vähäinen saalis. Myöntäisivät pois vain tuon
+lausejakson -- heille jäisi joka tapauksessa pitempi korsi. Tuossa
+lauselmassa kun on se paha ajatusviiva: elämä on alkanut -- kai-mar,
+mutta mistä ja miten? Heidän oma valmis vastauksensa jää yhtä hyväksi
+kuin minun ja toisten avuttomat arvelut.
+
+Silmä näkee ja korva kuulee ja molemmat johtelevat minua ja Tietoa
+satoihin seikkoihin lähellä ja kauempana. Sitten on aivan lähellä
+asioita, joihin mikään aisti ei koskaan ole päässyt perehtymään, mutta
+joihin Tieto uskoo. Ne ovat minun maitani...
+
+       *       *       *       *       *
+
+On elokuun loppupuoli, lämmin kuutamoinen yö. Alkuaan on ollut
+sunnuntai-ilta, mutta nyt tämä jo on pikemminkin maanantaiaamua. Kuun
+valkoinen valo on ovelan äänetöntä; se ei ole kuollutta, kaukana siitä.
+Eikä ole hyvä mennä antautumaan sen runollisuudelle, kun se tuolla
+kalvealla valollaan kirkastaa kuhilasrivien vakaat perspektiivit.
+Kuhilasriveihin sisältyy hikeä ja sakeita sutkauksia...
+
+Hanuri laulaa etäämpänä mutkikkaan liveriästä säveltä, jonka joistakin
+jaksoista ei tahdo koskaan tulla loppua. Siellä on tanssit; tuo on
+jo sellaista aamuyön polkkaa, luulee melkein kuulevansa, kuinka
+koskettimien lahvit intohimoisesti naputtavat reikiensä päällä.
+Tunnelma on vahva, mutta ikäänkuin hiukan salakavala. Mitähän
+aikaa tämä onkaan? Suuret sodat on juuri äsken sodittu. -- E-hei
+niinkään, aikoja sitten -- on kahdeksan vuotta siitä kun alettiin. --
+Hanttuli-tinttii-pilivili-pumppuu, visertää hanuri -- ei nyt ollakaan
+rukiinleikkuussa. Kuhilaat ovat yksin kuutamossa.
+
+-- Älkää ny' jumalauta minuaka' jättäkö.
+
+Se kuului jo taivasalta. Hanurin lurina vaikeni äsken. Himmeistä
+ruuduista kajostava valo on ikäänkuin toimessaan. Se laskee lapsiaan
+menemään pitkin tietä joka taholle, hiljaa edeten tai ohi loikkien,
+äänettöminä tai meluten. Humina jatkuu, valo pysyy. Vanha kämäleuka
+akka sen vasta sammuttaa sitten kun tanssiväki jo on matkojen päässä.
+Se on akan asia...
+
+Minunpa on hauska olla. Tämä on nyt sitä maailmaa ja elämää, joista ei
+selkoa saada. Ei puutu minulta mentäviä tälläkään pienellä lakeudella.
+Intohimoisesti, häikäilemättä minä sinkoilen jokaiseen paikkaan,
+mihin pari on poikennut. Runollisuus on tämmöistä tähän aikaan. Kuu
+paisteineen on niinkuin vielä tuore, hävyttömän ekspressionistinen
+maalaus, joka ei aiokaan kuivua. Nyt ei vallitse ajattomuus, niinkuin
+minun entisissä kuutamoissani. Tämä on aikaa, vaikkei se näin aamuyöstä
+paljoa piittaa, millaista...
+
+Kyllä minä tätäkin osaan. Lihaa ja verta meni salavihkaa seitsemään
+paikkaan, kaksi elävää solukistoa kuhunkin. Kohta tunti sitten. -- Ähä
+pojat -- paista kuu, kyllä tunnen juonesi. Tämä on Suomen maata tämä,
+paista pois vain.
+
+En suinkaan _minä_ häikäile. Olen vanhanaikainen, mutta tiedän
+sittenkin tieni. Vedän kynnelläni näkymättömän viivan almanakkaan tämän
+yön kohdalle ja hulahdan sitten omille teilleni, välttyen näkemästä
+naisen nuhraantunutta puseroa ja miehen hiestyneitä kaulusvehkeitä.
+Kuutamo jääköön tänne paistamaan. Minä luon itse itselleni valon
+siellä, missä kuljen, samoin kuin laajennan mitat tarvitsemaani kokoon.
+
+Kuljen pitkät matkat lämpöisessä solukistossa ja näen mitä erilaisimpia
+soluja ja niiden luomia kudoksia. Astun lopulta sisälle soluun, joka on
+siinä yksin ja ainoana laadultaan. Valaisen sen kirkkaasti voidakseni
+paremmin ihailla tätä maailman avaruuden pienoiskuvaa. Tämä on niinkuin
+suuri pallomainen sali joka on täynnä erinomaisia aartehistoja. Kas
+seinävaippaa -- sen monista huokosista tuikuttaa sisälle ulkopuolisen
+solumaailman ulokkeita, jotka tuovat tänne ravintoa. Itse tämä heleä
+solulima on jo täynnä niiden tuomaa, lukemattomiksi hienoiksi jyväsiksi
+kokoontunutta.
+
+Etenen etenemistäni. Tuossa nyt on _tuma_, solun keskeinen olemus. Se
+ei kyllä ole tämän solusalin keskellä, se on itsetietoisesti asettunut
+hiukan syrjään, niinkuin Aurinko Maan radassa. Mutta se, tuo pieni
+rakkula, _tuma_, jyväsineen, kätkee itseensä tiivistä salaisuutta
+enemmän kuin minäkään voin edes aavistaa. Siitä lähtee katkeamaton
+elämänjakso taakse päin aina tuon tietymättömän alkusynnyn päiviin.
+Kuluneiden vuosimiljoonien aikana tuo elämä, joka tuossa solutumassa
+nyt jännittyy, ei vielä milloinkaan ole kuollut. Se on aina ollut noin
+lämmin ja tuore, kaikkina aikoina, vallitsipa sota tai rutto, nälkä tai
+muu vaiva. Tässä pyöreässä solusalissa on ihana olla Mielikuvituksen,
+tämän näköaloissa on jotakin samanlaista, kuin lapsena kuvittelin
+olevan taivaassa, jonne pienen sisaren sielu joutui kuoltuaan. Täällä
+ei ole taloja eikä tehtaita eikä niiden omistajia, täällä on vain
+elämänihmettä.
+
+Mutta nyt näyttää siltä, että olen joutunut aivan erikoisen
+juhlatapauksen todistajaksi.
+
+Koko tuma alkaa siirtyä solupallon seinämää kohden. Nyt se on jo
+pallon laidassa -- ja samalla on tuman ympäriltä hävinnyt sen oma
+hento seinämä. Huomaamattani on muodostunut pitkiä komeita lankoja,
+jotka lähtevät tumasta niinkuin ilmapallosta korin kannatusrihmat,
+keskittyen yhteen kohtaan solun sisällä. Samallainen rihmasto lähtee
+tuman vastakkaiselta puolelta keskittyen solun pintaan, niin että tuma
+jää ikäänkuin sukkulan keskukseksi. Tuman sisällä havaitsin äsken
+epämääräisiä rihmasykkyröitä. Nyt ne ovat muodostuneet täsmällisiksi
+sauvoiksi ja asettuneet tuon tumasukkulan keskukseen pyöreään riviin
+niinkuin piirin tanssijat. Nyt jokainen niistä halkeaa keskeltä kahtia,
+ikäänkuin nuo rihmasäteiköt kiskoisivat niitä kumpikin päähänsä päin.
+Ilmeisesti on tämä solu nyt jakautumassa. Toiset puoliskot vaeltavat
+uuteen soluun, toiset jäävät tänne, ja niin on kumpikin saanut tälle
+olennolle pyhitetyn määränsä noita sauvasia.
+
+Mutta -- tuo uusi solu jäikin vain pieneksi rakkulaksi vanhan solun
+pinnalle eikä näy kiiruhtavan edelleen jakautumaan. Ei, ei tässä
+ole tavallinen jakautuminen kysymyksessä. Näyttää siltä kuin tämä
+suuri komea solu vain vihoissaan olisi työntänyt pois itsestään nuo
+tumasauvojen puoliskot... Eikä se tyydy edes siihen. Se jakaa tänne
+jääneet tumasauvojen puoliskot tasan kahteen joukkoon ja lähettää
+niistä toisen joukon samaa tietä, ulos seinästä.
+
+Suuri järkytys on tapahtunut tässä solussa. Tumasauvojen pyhitetty
+lukumäärä, joka kaikilla tämän olennon soluilla ikuisesti polvesta
+polveen on sama ja pysyvä, se on nyt tässä vähentynyt puoleen määrään.
+Mitä on tapahtuva? Koko solu tuntuu irtautuneen paikoiltaan, se varisee
+jonnekin toisten solukudosten välitse. Tuleeko tuho tälle komealle
+solulle?
+
+Vielä ei siitä tiedä. Solu pysähtyy. Mitä tämä on?
+
+Sen ympärillä kiehuu ja kuhisee suunnaton määrä ennen tuntematonta
+pienikokoista väkeä, irtonaisia soluja nähtävästi nekin, mutta kaikin
+puolin ihmeellisiä. Ne liikkuvat, voimakkaasti ja intohimoisesti sinne
+tänne! Se on uutta tälle solulle, joka ei ole koskaan omakohtaista
+liikuntoa kokenut. Se on uutta, mutta se on ihanaa. Kas niiden päätä
+-- se on ilmetty tuma ja se onkin tuma -- sen takana keskiosa ja
+lopuksi kiihkeästi liikkuva häntä. Miljoonia niitä siinä on niinkuin
+suurvalta-armeijassa ja kaikki pyrkivät kiihkeästi tätä suurta pyöreätä
+solua kohden, joka vain on ja odottaa...
+
+Nyt! Yhden pää pääsi sisään, siinä on jo keskiosakin, häntä on
+hävinnyt. Suunnaton jännitys täyttää solun. Kiireesti tiet tukkoon. Ei
+muita, ei muita. Siinä se nyt on; uusi ihana, tiedottomasti odotettu
+tulokas on solun alkulimassa, varmassa turvassa, eikä toisia enää pääse
+häiriötä tuottamaan. -- Tuma, tuma siinä on sen päässä, ja tumassa
+sama puoli-määrä tumasauvoja, mikä äsken jäi tämänkin solun tumaan.
+Tulokkaan ohessa on siinä pieni apulainen, hieno jyvänen, joka heti
+alkaa järjestellä tulokkaan ja tämän kotona olevan emäntätuman välisiä
+asioita. Nämä kiiruhtavat salin keskelle tapaamaan toisiaan, ovat
+ennen pitkää yhtäläiset, ennen pitkää yksi tuma, jossa nyt on se määrä
+tumasauvoja, joka tälle olennolle pyhitetysti kuuluu. Kaksi puolimäärää
+tekee yhteensä koko määrän. Sikiäminen on tapahtunut. Ihmisyyden
+taistelu jatkuu, uusi yksilö on olemassa. Siihen sisältyy kasvavaa
+riemua ja odottavaa murhetta: se mitä näin on tapahtunut, ei voi palata
+muuten kuin kuoleman kautta.
+
+Yksilön kehitys alkaa, lyhyt kiihkeä kertaus koko siitä kehityksen
+tiestä, jota myöten alkusynnystä miljoonien aikojen kuluessa on
+ihmiseen päästy. Kaikilla niillä kehitysasteilla on käytävä tämänkin
+äskensiinneen. Kauan ei olla yksisoluisena. Sama jakautuminen, minkä
+munasolu äsken ennen siitosta suoritti, toistuu taas, mutta tällä
+kertaa solun keskellä, eikä toista puoliskoa enää hyljätä. Ei olekaan
+mitään "toista" puoliskoa, ne ovat saman veroiset, sillä kumpaisessakin
+on sama määrä tumasauvojen puoliskoja kummastakin emosolusta.
+
+Etenen taas pois noilta mailta. Tulen sinne missä näkö ja kuulo minua
+palvelevat. On jo valkea aamu siinä maailmassa, kuhilasrivit ovat
+kalsean näköisiä, aurinko on kohta nouseva. Minä asetun yhden ihmisen
+tajuun, katselen hänen silmillään, kuuntelen hänen korvillaan. Hän on
+muuan yksilö siitä yöllisestä tanssijoukosta; tulee pitkin avonaista
+vainiotietä taloon, joka on hänen palveluspaikkansa. Siinä hänet voi
+nähdä ken tahansa, joka sattuu katselemaan, ja todeta hänen siivottoman
+paluuaikansa.
+
+Talon emäntä hänen tulonsa kaikkein julkeimmin näkee. Emäntä on
+äskettäin herännyt, havainnut piian sängyn tyhjäksi, katsonut kelloa
+ja sitten akkunasta ulos. Nähdessään tytön tulla laappivan pitkin
+vainiotietä on hän kiireesti pukeutunut ja menee nyt mieltään osoittaen
+navetalle juuri tytön editse. Ei ole suoraan katsovinaan, mutta näkee
+kumminkin toisella silmällään, miltä ihminen näyttää semmoisen jälkeen.
+Emännän mielikuvitus on siellä päin, missä minäkin äsken liikuin,
+vaikkei se kykenekään minun matkojani kertailemaan. Se jää sangen
+etäälle suurista keskuksista.
+
+Piika on uhittelevalla tuulella, kun hän hetkistä myöhemmin tulee
+navettaan, jossa pian tiukat maitosuihkut tahdikkaasti sihisevät
+nisistä läkkiastioihin. Vaikea on päästä haukkumisen alkuun, vasta
+toisilla lehmillä singahtelevat vuorosanat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- No en minä sinun nurkissas' ainakaan ole loikonut. Kyllä sinä
+minun puolestani Vihtoris' pitää saat, en minä tule ikänä niin miehen
+puutteeseen --
+
+-- No ei se sinun perääs' poraa. Tästä on pyhäinpäivään siksi lyhyt
+aika -- ei kaikki saa niitä yhtä äkkiä kuin sinä viime kerralla.
+
+Vihan vimmassakin on piian ja emännän siinä suoritettava entuudelta
+tietyt tehtävänsä. Lypsyn loputtua he yhdessä nostavat maitoastian
+kylmään vesipaljuun jäähtymään. Sitten piika lähtee saattamaan lehmiä
+perävainiolle. Niitä on siellä aamusta ensin paimennettava, etteivät
+pääse kasteiseen heinän orelvaan mahojaan paisuttamaan.
+
+Siellä ladon seinustalla on piian mieli ainakin yksinään, olipahan
+sitten kaunis tai ruma; toinen ei sitä siellä ole kiihoittamassa.
+Suuret asiat tapahtuvat aivan lähellä -- jos tapahtuvat. Tyttö, lämmin
+kaunis solukokoelma, ei tunne omia kätköjään, vaikka hänellä tunto
+on; aavistuksissakin tuntuu siltä kuin asia tapahtuisi kautta koko
+olemuksen. Hän ei ollut ensi kertaa viime yön tapaisella retkellä,
+mutta sittenkin on tässä aamussa olevinaan jotain erikoista, jota ei
+ole muulloin tuntenut. Mikä tämän kerran nyt näin juhlalliseksi tekee?
+Emännän käytöskö? Ei se sitä ole. On niinkuin avartuisi kaikki. Kun
+aavistus on keskittynyt täsmälliseksi epäilyksi, niin ei se olekaan
+ruma eikä suututtava. Ei tule mieleenkään verrata epäiltyä tilaansa
+moniin niihin tapauksiin, joita ämmät yksiin tullessaan pohtivat. Tulee
+mieleen mies -- ja elämä on tästä eteenpäin paisuvinaan ja kohoovinaan.
+Jos niin on -- jos tämä aamu sitä tietää -- niin sittenhän on myös niin
+-- ja niin --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viikot kuluvat. Talossa ollaan selvillä siitä, ettei tämä piika
+enää ole täällä eteenpäin toista vuotta. Ei sitä pidettäisikään. Se
+juoksee nyt jo arkiöinäkin ja aamulla on aina rähinää emännän kanssa.
+Marraskuun ensimäisenä päivänä se muuttaa, ei tiedetä minne. Sanoo
+ensin ainakin menevänsä kotiinsa, syvälle korpimaihin. Lähtijän on
+hiukan ikävä lehmiä, häntä itseään ei kenenkään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siellä korpitöllin pakarissa hän sitten runtuviikkoöitään makailee,
+joskus vaisusti odotellen sitä, jonka tietää tulemattomaksi. Äiti
+on kysymättäkin saanut selvän tyttärensä asioista ja sanoo suoraan
+ilman esipuheita, ettei tähän käy jääminen. Makailkoon nyt kumminkin
+runtuviikon.
+
+Ei ole siis kiirettä, nyt on levon aika. Ei ole enää epäilystäkään
+-- varma tosi on. Tottumattomat aivot harkitsevat, veren käynti
+kuiskuttaa. Veri kiertää vilkkaasti nuoressa ruumiissa; sillä on nyt
+kuljettavanaan uusia ja varsin mutkikkaita teitä, joita ei pääse
+näkemään kukaan eikä vielä arvaamaankaan muut kuin äiti. Kaksi
+kuukautta...
+
+Tässä lämpöisen pakarin sopessa on kumminkin viehkeätä unelmoida,
+kuvitelmat ovat helppoja. Ulkonainen valaistus on himmeä, mutta
+minä voin mieleni mukaan loihtia valon pimeyteenkin... Mitä onkaan
+tapahtunut näinä yhdeksänä viikkona. Ei osaisi noista hiukan
+vajavaisista ulko-oloista sitä arvata. Siinä paikassa, missä silloin
+kerran oli juhlallinen pyöreä solusali tumineen, rihmoineen,
+sauvoineen, ja missä tapahtui tuo suuri ja ihmeellinen soluyhtymä,
+siinä on nyt kokonainen ihminen, toista sataa kertaa sen taannoisen
+solun suuruinen. Siinä se on monien kalvojen ja siteitten sitomana,
+lämmin verenkierto kohisee sen ympärillä ja siinä itsessä. Täällä ei
+ole mitään vajavaista, ei osaa kuvitella tähän köyhyyttä tai rikkautta,
+ei siveyttä eikä riettautta. Ihminen siinä vain istuu syvässä
+hartaudessa niinkuin rukoilisi, pää käsiä kohden kumartuneena. Ja
+verenkierto se käy käymistään...
+
+Mahtavat perspektiivit aukenevat minulle tästä taakse päin ja
+eteen päin. Nuo neljä raajaa, jotka vieläkin ovat jokseenkin saman
+kokoiset ja näköiset, olivat joku viikko sitten pieniä vartalon
+syrjäpullistumia. Tuo sydän, joka nyt värisee tämän salaisen olennon
+sisällä, oli vielä äskettäin -- ja muutamia vuosimiljoonia sitten
+-- tuossa kurkun kohdalla kahtena perättäisenä lokerona, niinkuin
+se vieläkin kaloilla on. Sen kaukaisen tapauksen muistoksi, jolloin
+elämä alkoi pyrkiä vesistä kuivalle, horjuen molempien välillä, kuten
+sammakot tänä päivänä, sen muistoksi on tämäkin ihmisen alku jo tähän
+ikäänsä käväissyt noilla voitetuilla asteilla: sydän oli välillä
+kolmilokeroinenkin... Tuo sievä korva oli vielä kuukausi sitten yhtenä
+niistä kidusrakojen uurteista, jotka miljoonaisten ajanjaksojen
+takana johtivat tästä leukojen takaa nieluun. Toiset uurteet ovat
+hävinneet, mutta tässä on väylä selvä nieluun asti. Se ei kuljeta
+enää hengitysvettä; sen kautta on tuolla ulkona kerran määrä saapua
+haltijansa tajuun paljon kaunista ja rumaa. Kas kuinka häntäkin on jo
+käynyt lyhyeksi. Mutta karva ei ole vielä alullakaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se nuori nainen, joka lepäilee töllin pakarin sopessa, ei ajattele
+näitä asioita. Hänen ajatuksiaan riepoittavat ulkona maailmassa
+vallitsevat tilapäiset seikat ja tekijät. Hän aprikoi omaa
+tulevaisuuttaan: piiaksi on taas päästävä, mieluimmin jonnekin
+kauemmaksi. Nuorekas ajatus kieltäytyy ennakolta syventymästä niihin
+vaivoihin, jotka voivat olla edessä: eiväthän ne vielä tule, tiesi
+tulevatko ollenkaan. -- Kenties -- tai jos -- Ei-ei. -- Hän käännähti
+äkisti vuoteellaan. -- Muuten vain on mukavampi siellä, missä ei kukaan
+tiedä eikä tunne...
+
+Semmoista on nyt tuon korpitöllin katon alla näkyvissä ja
+näkymättömissä. Eräänä päivänä sitten sinne ajaa hevosella outo mies
+ja saatuaan kirstun ja tytön rattailleen palaa samaa tietä. Uuteen
+etäiseen palveluspaikkaan... Kuukaudet lähtevät vierimään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pienehkössä talossa, jossa uutterasti yritetään ansaita rahaa etupäässä
+karjanhoidolla, vallitsee kevään ihanimpina päivinä melkoinen jännitys.
+Talossa on seitsemän nautaa ynnä pientä karjaa ja emännän apuna
+ainoastaan tämä yksi viimeisillään oleva piika. Emännällä on neljä
+lasta, vanhin tyttö kynttilänpäivästä seitsemännellä. Sen pitäisi
+hoidella nuorinta puolivuotista sillaikaa kun emäntä on piian kanssa
+navetta-askareilla. Ja mitäpä siinä isolle tytölle erinomaista onkaan:
+liikuttaa tuutua, välillä kanniskella sylissään ja antaa pulloa.
+
+Tuskallista on kumminkin sen piian kanssa, kun ei se ehtoopuolella
+tahdo jaksaa juuri mitään; jalat ovat ajetuksissa niinkuin tukit ja
+pyrkii kompastelemaan, vaikkei tiellä olisi olkea isompaa. Emäntä on
+monesti sanonut, että erinomainen ihminen olet, kun et siihen taakkaasi
+totukaan -- aina olet silmälläsi. Piika paarustaa hullunkurisen
+hartaana, joskus taitaa itkeskellä kodan pesän edessä ja välistä
+laulahtaa haikean sävelen. Ei ole helppoa talon asuminen, ei suuren
+eikä pienen, ei piialle eikä emännälle. Kun on emäntä askareistaan
+selinnyt, tulee yö, joka ei suo lepoa sekään. Pienin on parkunut jo
+viikkokausia öisin; ei helpota rinnasta eikä mistään. Kaksi keskimäistä
+kastelee vielä; pienessä kamarissa on läkähtymäisillään lämpöiseen
+höyryyn. Hedelmätön kiukku poreilee yön hetkinä emännän unentahmeassa
+tajussa. Joskus hän nakkaa puolivuotiaan parkujan luotansa melkein
+liian rajusti; muistaa samassa, että vanhin tyttö sen jo kerran pudotti
+-- ajatus seisahtaa silloin tylsästi ja silmä koettaa varastaa edes
+pienen unen rippeen lapsen parkuessakin.
+
+Vain nämä ihmiset voivat ymmärtää, mitä merkitsee keväinen karjan
+laitumelle laskeminen.
+
+Tässä on nyt kumminkin muuan jännittävä kysymys: pysyykö tuo tyttö
+tuollansa siihen asti? Ajatus ei jaksa kuvitella loppuun sitä
+mahdollisuutta, että tyttö ehkä joutuu pahnoihinsa ennen karjan ulos
+pääsyä. Mikä emäntää sitten ollenkaan auttaa? Ei saa tähän mistään
+ihmistä, joka johonkin pystyy, edes niinkään kuin tuo onneton. Kun ei
+se edes tiedä ajastaan.
+
+Niin emäntä ja piika ruokkivat lehmiä ja odottavat kesää.
+
+On sitten vihdoinkin se aamu. Piika on vielä ehyenä, se juosta
+relluttaa emännän kanssa tanhualla villiintynyttä karjaa hakaa kohden
+opastaen. "Älä hyvä ihminen sillä lailla huhdo, kyllä nämä tästä
+saadaan", varoittaa emäntä, mutta jo samassa: "Nyt toi Kyytö tappaa ton
+Kailasen -- juokse pian!"
+
+Piika jää paimeneksi, emäntä palaa kotiaskareihin. Hän ei osaa oikein
+uskoa, että karja nyt todella on laitumella, ettei enää ole sonnan
+luomista, rehun kantamista, sakan tekoa. On niinkuin ei vielä pitäisi
+tästä nauttia. Yksi häiriö nyt kumminkin vielä on edessä, milloin hän
+sitten tulleekin.
+
+Edessähän se oli eikä kaukana ollutkaan. Sillä kun vanhin tyttö äsken
+oli mennyt hakaan saattamaan paimenelle päivällistä, palasi hän sieltä
+niin nopeasti, että emäntä jo ovissa ehätti kysymään, mikä oli. -- Se
+vain, että siellä se voivottelee maassa, repii mätästä ja ähkii ja
+kun minä kysyin, että mikä sun on, niin se sanoi, ettei mikään, ja
+sitten se olikin hiljaa oikein kauan ja käski vihaisesti minun vain
+mennä pois, mutta kun minä lähdin, niin se taas... "Jesus siunakkoon,
+meinaako se sen tappaa", huusi emäntä, lykkäsi kauhan tytön käteen ja
+lähti ulos. Siellä kuului huutavan isäntää taikka Taavea taikka ketä
+hyvänsä. -- Menkää pian hakeen Karoliinaa, se on Koskisella hieromassa,
+Olkan asiat ovat hullusti, minä menen sitä hakeen, se on haassa karjan
+kanssa, tule sinne sitten, ei karjaakaan voi jättää, ne puskevat
+toisensa kuoliaaksi, voi voi sentään...
+
+Puolen tunnin kuluessa on voivottelu siirtynyt metsän mättäältä emännän
+tunkkaiseen kamariin. Siellä on jo Karoliinakin, hän on jättänyt
+Koskiskan hieromapuoliin ja rientänyt tänne. Siinä nyt on tytön
+voivatus yhtäällä ja emännän ja Karoliinan kokenut viisaus toisaalla.
+Koko muu maailma on äkkiä saanut uuden värin ja ilmeen. Pieniähän ne
+sittenkin ovat karjan laskemiset tämän rinnalla. Tämäkö se päivä nyt
+sitten oli?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä se nyt oli, jona tuosta piikatytöstä tuli äiti. Tuskien äkisti
+lakattua hän huohottaa puolihorroksissa, näkee Karoliinan koppuraiset
+kädet ja vahvat kynnet, joiden alla on vankat mustuaiset. Sakset
+kitisevät. Ne ovat ne isot ja tylsät. Mutta kyllä Karoliina niillä
+saa -- ja saakoon tai ei. Vai poika siellä on -- lapsi, semmoinen,
+uusi ihminen, joka vaatii minulta -- noin se huutaa, ehkä se kuolee jo
+tänään, kun se niin äkkiä tuli.
+
+Äidin turtuneessa mielessä asuu lievä vastenmielisyys tuota olentoa
+kohtaan, jonka hän äsken synnytti; hänen nykyhetkisessä tajussaan
+käväisee ällöttävänä sen etäisen isän kuva, hän on nukkumaisillaan...
+Kunnes uudet poltot alkavat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja siinä nyt on se solu, joka silloin kerran lähti jakautumaan ja
+jota seitsemän kuukautta sitten viimeksi katselin. Se on nyt tuossa
+ihmislapsena, taannoinen karvapeite on kadonnut, takaraajat ovat
+jo muodostuneet sieviksi inhimillisiksi jalan käppyröiksi, joiden
+pohjat kyllä vieläkin pyrkivät kääntymään sisään päin vastatusten ja
+peukalovarpaalla on kaikki peukalosormen oireet. Se on nyt kumminkin
+terve ja riski ihmispoika. Akat katselevat sitä kaikesta huolimatta
+ihastellen. Jo seuraavana aamuna on äidinkin penseys sulanut, kun
+on päässyt imettämisen alkuun. Hän jo haaveilee sen kunnollista
+elättämistä... Kun tässä nyt ensin jotenkin saisi sille tarpeelliset
+rääsyt.
+
+Mutta miksei se oikein ime? Imihän se yöllä. Ja se on muutenkin niin
+kummallisen näköinen. Emäntä, tulkaa katsomaan.
+
+Emäntä sekoittaa vellipataa eikä voi siitä lähteä; puhelee vain sieltä,
+että kai-mar se vähän kummallisen näköinen on sinun silmissäs, kun et
+ennen ole katsellut.
+
+Poikkee siihen Karoliinakin katsomaan poikaansa.
+
+-- Ei se lapsi ole pitkäikäinen, sanoo Karoliina vakuuttavimmalla ämmän
+äänellään. -- Toimittakaa nyt aikanansa sille kaste, lisää hän vielä
+sillä äänellä, kuin odottaisi vastaväitteitä. Emäntäkin tulee siihen
+ja niin alkaa tuo tuttu hiljainen vaakkuminen ja kotkotus siitä kuinka
+hyvä on kun lapsi pääsee...
+
+Karoliina tekee lähtöä poispäin -- ei hän pyri kastetta toimittamaan,
+mutta ikävää kyllä on, kun syytön lapsi aikuisten hultittomuuden tähden
+joutuu pimeyteen. -- Kastakaa Jumalan tähden, se kuolee nyt pian,
+huutaa äiti.
+
+Karoliina muuttuu vallan toiseksi ihmiseksi, kun hän ottaa virsikirjan
+käteensä. Emäntä on todistajana. Vuoteesta katselevat äidin kosteat
+silmät. Isää ei ole...
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Eihän sen nyt välttämättä tarvitse kuolla, vaikka se huonolta
+näyttää, puhelee Karoliina sitten, kun toimitusta seurannut hiljaisuus
+luontevasti voidaan lopettaa. Kun lapsi hetken vaiti oltuaan taas alkaa
+heikosti vikistä, työntää Karoliina sen emännälle ja lähtee ulos.
+Emäntä tietää sen aikeet, ei kysy eikä mene perässä, odottelee vain.
+
+Kun sitten hetken päästä keittiön puolelta kuuluu jotain nahinaa,
+kurkistaa emäntä varovasti oven raosta yhäti lasta hyssyttäen. Hän
+näkee kuinka Karoliina veistää kynnyksestä lastun ja liottaa sitä
+maidossa. -- Vai tuota se nyt tekee, ajattelee emäntä, joka tuntee
+taian. Hän tietää myös, ettei toinen saisi päästä sitä näkemään ja sen
+vuoksi hänellä on hiukan paha omatunto...
+
+Sitä maitoa pienelle ihmiselle sitten yritettiin kaikin tavoin juottaa
+ja saatiinkin sitä sen sisään joltinenkin määrä. Emäntä hääri mukana
+myös, vaikka hyvin tiesi tämän turhaksi. Äiti ei puhunut mitään,
+kosteine silmineen hän vain oli olemistaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iltayöstä lapsi sitten kuoli. Itku ja hengitys lakkasivat. Tuo nyt jo
+miljoonia soluja käsittävä kokoomus oli siinä pienenä, puhtaana ja
+viattomana ruumiina. Joissakin soluissa vielä viipyi jotain elämän
+tapaista taistellen sinne levinneen turman kanssa, kunnes se niistäkin
+sammui. Suuri, kaunis ja iloinen tarmomäärä, joka tuossa aineessa
+muutamien kuukausien aikana oli aukonut suuripiirteisiä näköaloja
+vuosimiljoonien taakse, se nyt häipyi pois. Minne häipyi?
+
+
+
+
+OMISTANI JA OMILLENI
+
+
+Minä, joka joskus maailmassa suvi-illan hämyssä maatamenon aikoina
+seisoskelin Myllyniityn pensaikossa ja suurin silmin ja herein
+korvin imin tajuuni olemisen ihmettä orjantappurain liekehtivistä
+kukinnoista ja kolujen kohinasta, kunnes äiti minua kaivaten kutsui
+-- minä olen nyt, kuudennellaneljättä ikävuodellani, neljän lapsen
+isä. Saara, Esko, Helmi ja Paula, te nyt jo olette olemassa, ja minä
+tahtoisin puristaa esiin sanontakykyni korkeimman tehon tulkitakseni
+tuon tosiasian valtavuutta. Kun tätä ajattelen, huomaan selvimmin,
+kuinka luonnotonta on kuvitella vaihtoehtoja oleville seikoille. Että
+teitä ei olisi olemassa, sellainen kuvitelma tuntuu yhtäläiseltä kuin
+kuvitelma kaikkeuden äärettömyydestä: lopputuloksena on kaikkeuden
+olemattomuus. Teidän suhteenne en voi kuvitella mitään toisin kuin on;
+en voi kuvitella teitä toisen naisen synnyttämiksi kuin äitinne, en
+toiseksi luontoanne, en muotoanne. Kuinka monta teitä vielä lienee,
+jotka tervehditte minua mystillisistä oloistanne, joita en aistimin voi
+havaita -- en tiedä, mutta sen tiedän, ettei hurjinkaan pederastinen
+mielikuva, joka pujahtaa tajuntaani, ellota minua siinä määrin kuin
+sellainen ajatuksen häive, ettette te saisi tulla tänne meidän toisten
+luo...
+
+Mitä viehättävin kirjallinen tehtävä olisi teidän pienten sievien
+elämäkertojenne esittäminen semmoisina kuin minä ne tähän asti olen
+elänyt. Tuskin missään on niin viljalti kultaa kuonan seassa kuin
+näissä asioissa; niiden runollisuus on niin väkevää juuri siitä syystä,
+että se niin väkevästi piirtyy runottomuuden taustaa vastaan. Kuinka te
+olette siinneet, kasvaneet, syntyneet, itkeneet, hymyilleet ja edelleen
+kasvaneet, kas siinä aartehistoja. Kunpa taipuisi sana niiden kauneutta
+ja totuutta tulkitsemaan. Mutta sanat ovat vain kivettyneitä kohtia
+sanottavan yhtenäisessä kudoksessa; niiden välille jää tyhjää, jota
+sanojen ovelinkaan asettelu ei kykene täyttämään.
+
+Alhaison suhde tuohon kultaan on jokseenkin sama kuin sian
+suhde hopeaan. En tahdo väittää, ettette minussa koskaan näkisi
+alhaisopiirteitä, mutta kun te minua joskus arvostelette, niin
+muistakaa, että minä en ainakaan puolusta alhaisonäkökohtia
+luonnollisina ja asiaan kuuluvina. Tästä alhaisokäsitteestäni
+annan edempänä muutamia viitteitä. Jokainen kirjoittaminen omille
+jälkeläisilleen on isälle melko arkaluontoista, ellei tahdo imellellä
+turhanaikaisia. Minun on mahdoton kuvitella, että minun isäni olisi
+osoittanut minun luettavakseni mitään sellaista, kuin minä tässä teille
+tarjoan. Mutta minulla on vahva aie kehittää välini teidän kanssanne
+hiukan toisenlaiseksi; emmeköhän yhdessä saane aikaan, että meillä on
+huumori siinä, missä moniaalla muulla on isällinen arvokkuus. Siihen
+luottaen siis...
+
+Sinä, Saara, olet esikoinen ja sinun alkuhistoriaasi sisältyy kyllä
+seikkoja, jotka mainiosti kuvastelevat ikivanhaa käsitystä esikoisuuden
+erikoisuudesta. Meillä on ollut tapana puoli piloilla sanoa, että
+jokaista lasta kohden pitää tulla yksi romaani ja että kunkin lapsen
+pitää elää romaanillaan. Sinä olet tosiaan kasvanut rinnan "Elämän ja
+auringon" kanssa, jonka juonella tosin ei ole mitään yhteistä noiden
+aikojen kanssa, mutta sävyllä ja tunnelmilla kylläkin. Ne ajatukset,
+jotka sinua ensi kasvussasi ovat ympäröineet, ovat varmaan isäsi ja
+äitisi kauneimpia sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Äitisi oli
+syksyllä 1915 eronnut palveluspaikastaan ja jäänyt kotimökkiinsä
+Hirvelään, jossa minä kävin häntä katsomassa. Me pidimme itseämme
+avioparina ja koimme avioelämän rajut ja ihanat alkumyrskyt kesällä
+1916. Sinua jo kantaessaan äitisi, joka silloin oli nuori ja kaunis,
+kävi heinäaikana talossa tekemässä Taatan apupäiviä ja odotti minua
+ehtoolla ruskettuneena ja onnellisena kotinsa pihamaan vaiheilla, kun
+minä pitkin mutkittelevaa kujaa, akkojen katsellessa akkunoistaan,
+lähestyin tuota harmaata asumusta. Jos tulin myöhemmin, kun maalla
+ja taivaalla jo oli yön värit, kiersin pakarin päitse sen matalan
+kamarinikkunan luo, joka näkyy Usko Nyströmin taulussa. Kun himmeä
+iltayö joskus huhtikuussa oli oikein tehokas, en malttanut heti
+naputtaa ruutuun, vaan jäin siinä nukkuvan asumuksen takaseinustalla
+hetkeksi tuijottamaan itseeni. Jossain pirtin peräseinällä kävi
+harvakseen seinäkello, sen verkkainen astunta kuului hirttä pitkin
+siihen korvaani. Omituinen harras vieraus täytti sieluni, jossa sillä
+hetkellä oman tietoisuuteni ohella oli ainoastaan unelmanomainen kuva
+tuosta nuoresta tytöstä, jonka nukkuva pää oli tuossa aivan lähelläni
+seinän sisäpuolella... Sitten naputin hiljaa, vaalea haamu näyttäytyi
+verhojen raosta ja minä kiersin takaisin tuvan etupuolelle. Onnellisin
+ja puhtain mielin minä astuin tuohon pieneen kammioon.
+
+Tuo muistelma kuuluu kyllä teille kaikillekin...
+
+Kun Saara syntyi, olimme jo aikoja sitten vihityt ja asuimme
+Heinijärvellä Hillun vanhassa pykningissä, joka vasta viime talvena
+hävitettiin. Siellä pienessä vanhanaikaisessa kamarissa sinä synnyit
+samoilla hetkillä, joilla keisari Nikolai eräässä rautatievaunussa
+puolihumalassa allekirjoitti kruunusta luopumisensa, teki sen
+lyijykynällä sähkösanomakaavakkeen takapuolelle ikäänkuin siten
+tehostaakseen, että tapaus sinänsä omissa rajoissaan oli varsin
+vähäpätöinen, että suurempiakin tapahtui samaan aikaan... Kun sinä
+puoli seitsemän aikaan tulit maailmaan, vaihdoin minä yhden aikaan
+yöllä sinun ensimäisen kapalosi ja asetin sinut ensi kerran äitisi
+rinnalle. Ne olivat juhlallisia päiviä ja öitä, kun me sitten
+kolmestaan elelimme.
+
+Sen kesän me asuimme siinä kamarissa mitä ihanteellisimmissa oloissa
+noin sadan markan kuukausituloilla. Sinut punnittiin säännöllisesti
+ja pidettiin kirjaa kehityksestäsi: ensimäisten jokellustesi
+sanamuoto on kyllä paperilla jossakin. Kävin joskus järvellä kalassa
+ja äitisi tuli sinä sylissä rannalle minua odottelemaan. Ei ollut
+meillä kolmella hätää, vaikka maailma poreili ja lopulta alkoi
+kiehua meidän ympärillämme. Pahimman syysravan aikana muutimme
+sieltä tänne Vanajankylään Ala-Vakerille, jossa elimme kapinan ajan
+varsin onnellisesti. Jännitys muuttui mielissämme omituiseksi hiukan
+hentomieliseksi huumeeksi, joka joskus kohosi korkeammalle. Sinä
+sylissä minä vietin päiviäni ja säilytin visusti takkini povitaskussa
+pientä leikkikalua, joka sinun kädestäsi oli kerran sinne pudonnut.
+Kammoksuin punaisia siihen asti, kunnes he olivat minut pidättäneet ja
+olin saanut heitä puhutella. Sen jälkeen en heitä enää osannut pelätä.
+Se päivä, jona rintama liukui ylitsemme, oli taas kaamean juhlallinen,
+kun meidän oli määrä lähteä pakosalle. Sinä istuit jo kilttinä ja
+ääntä päästämättä kelkassa, johon ympärillesi oli varattu sinun pieniä
+vaatteitasi ja rakkaimmat leikkikalusi. Siinä oltiin ja odoteltiin,
+mutta lopultakaan ei lähdetty, sillä ensimäiset valkoiset nähtiin jo
+tiellä. Kuva on kumminkin pysyvästi jäänyt mieleeni: tuskin vuoden
+vanha lapsi kääreissään kelkassa lähdössä pakoon ihmiskunnan suurinta
+onnettomuutta, typeryyttä. Ensimäiset tunnit rintaman vaihdon jälkeen
+olivat joka tapauksessa varsin juhlallisia, kunnes korviimme saapuivat
+ensimäiset tiedot murhista, joita toiset olivat tehneet lähtiessään,
+toiset saapuessaan. Historiallinen huume sai toisen ja todellisemman
+sisällön, joka yhä selveni, kun minut sitten vuorostaan toinen puoli
+pidätti, arvattavasti siitä syystä, että olin aikaisemmin joittenkin
+isänmaanrakastajain iltaseuroissa käyttänyt liian suoraa suuta sekä
+heidän isistään että heidän maistaan. Kun siltä kirkonkylänmatkalta
+palasin, sain erinomaisen elävästi kokea, kuinka soma paikka
+uroksellekin voi olla oma pesä pentuineen.
+
+Sittenhän siitä jotenkuten selvittiin. Sinä opit samana suvena
+kävelemään ja puhumaan, koko sinun kehityksesi oli niinkuin
+päivänpaiste pahasta unesta heränneelle. Heinäkuusta alkaen minulla
+oli paras työteho, mitä minulla on koskaan ollut; siitä joulukuuhun
+kirjoitin "Hurskaan kurjuuden" ja kymmenkunta novellia. Lamppu paloi,
+sinä nukuit äitisi vieressä siinä lähelläni, kun minä kirjoitin. Yön
+hetkinä näin selvästi ja kirkkaasti koko tuon jylhän tapaussarjan,
+äsken eletyt olivat minulle etäisimmän entisyyden veroisia, istuin
+kolmeen ja neljään tunnustellen sisällölle sanallista muotoa. Hiukan
+nukuttuani olin tavattoman virkeä ja onnellinen. Niiltä vahvoilta
+ajoilta on alkuisin Eskon elämä...
+
+Seuraava muistettavampi tapaus Saaran elämässä on se kun sairastit
+keuhkokuumeen. Muuan ystäväni on sanonut, että jaloin stimulus on
+vaaran läheisyys. Kun sinulla kivussasi eräänä iltana puoli kuuden
+aikaan oli taitekohta, olin minä tosiaan kuin humalassa. Äitisi
+ansio on, että ratkaisevalla hetkellä sait sen hoidon, minkä silloin
+tarvitsit. Hän tarkkasi hengitystäsi ja sydäntäsi ja antoi lääkkeet
+ihailtavan täsmällisesti, vaikka silmäkulmat olivatkin kosteat. Minä en
+kyennyt mihinkään, olin vain ja tuijotin hiljaiseen kamppailuusi.
+
+Siitä alkaen sinusta on kehittynyt kookas ja kelvollinen tyttö.
+Luonteessasi näkyy olevan taipumusta jonkinlaiseen ylväyteen:
+tutuinkaan vieras ei saa sinuun kajota, etpä erikoisesti halua meidän
+toistenkaan hyväilyjä. Saat olemukseesi itkun häiveitä monessa
+sellaisessa tapauksessa, jossa toinen lapsi nauraisi remakasti.
+Sinusta voi tulla omien teittesi kulkija, mikä ei ole paha asia,
+kunhan et päästä itseäsi näivettymään muotopuoleksi: ettei erinomaisen
+tärkeä itsekunnioitus tuo mukanaan toisten halveksimista, mikä vamma
+alhaisoylväyksissä on niin tavallista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tässä yksinäisyydessäkin tunnen kasvojeni menevän makeaan hymyyn,
+kun pitäisi ruveta kuvailemaan sinua, poika. Sinuun tuskin liittyy
+muita kuin lystikkäitä muistoja nelivuotisen taipaleesi ajoilta. Jo
+sinun maailmaan tulostasi oli aika touhut. Asuimme silloin vielä
+Ala-Vakerilla ahtaissa oloissa, minkä vuoksi päätettiin mennä hakemaan
+sinua kaupungista. Aikalaskuissa tehtiin perinpohjainen erehdys ja
+niin sai äitisi oljennella siellä ikävissään kolmatta viikkoa. Sitten
+me pelkäsimme kauheasti, että sinut siellä tehtaassa vaihdetaan ja
+kiertelimme pitkin kaupunkia etsimässä sinulle yksityistä syntymäsijaa.
+Sitä ei kumminkaan löytynyt ja niin heittäydyimme herran haltuun.
+Odoteltiin yhä vain ja tulithan sinä viimein. Kaikki tuskatkin
+unohtuivat äidiltäsi, kun hän vahti ja paimensi, ettei sinua vain
+vaihdettu. Vasta kun olit saanut kaulaasi hopealapun n:o 19, eikä muita
+tulokkaita ollut, rauhoittui äitisi. Niin että kai sinä nyt sitten
+meidän poikamme lienet.
+
+Sinun imemisaikanasi alettiin tätä meidän nykyistä taloamme rakentaa.
+Muistan sinut erikoisesti tupaantuliaisten yhteydessä, jotka eivät
+olleet niin varsin iloiset. Päivä oli lauantai joulukuun 4. vuonna 20.
+Olin päivemmällä lähtenyt kirkolle rahan hankintaan, mikä rakennustyön
+lopulla alkoi tuottaa yhä suurempia vaikeuksia. Viivyin iltahämyyn
+asti. Sillaikaa oli äitinne suorittanut muuton ja oli juuri sinua
+noutamassa, kun minä saavuin uutistaloon. Työmiehet olivat lähteneet
+ilman tiliä, kun minä viivyin hiukan yli kello 6:n. Muuan miehistä,
+jonka asunto oli varsin lähellä, oli lähteissään huutanut ja melunnut
+ja vihdoin vääntänyt pääoven lukkoon ja pistänyt avaimen taskuunsa
+"siksi kunnes rahat tulevat". Kyökin oven oli sentään jättänyt
+avoimeksi, niin ettei meidän tarvinnut taivasalla olla. Minä lähdin
+tapaamaan poliisia voidakseni hänellä lähettää miehelle tilin ja
+saadakseni avaimeni. Sillä matkalla te tulitte minua vastaan, äitisi
+sinua sylissään kantaen. Piditte keskenänne hyvin eloisaa uhoa, kuulin
+sen teidän tietämättänne etäältä ja se huvitti minua niin paljon,
+että harmini lauhtui. Olin ensi innoissani päättänyt saattaa miehen
+lailliseen rangaistukseen teostaan, mutta siihen se lientyi. Ehkäpä
+tulee parempi onni taloon, vaikka ensi yön nukummekin timpermannin
+takavarikossa.
+
+Sinä olet ainakin nyt pienenä oikea poikalapsen perikuva. Niinkuin
+hyväntuulinen täysikuu on naamasi, kun aamulla varhain heräät ja kapuat
+viereeni. Olet rakenteeltasi vahvin kaikista, et ole vielä koskaan
+ollut kunnolla sairaana. Suhtaudut meihin ja muihin lähimmäisiisi
+reippaasti ja avoimesti, olet suuri viikari, mutta harvoin ilkeä.
+Ilmaiset myötätuntosi ja kiintymyksesi lujasti ja arkailematta; et
+häpeä niitä, vaikka toiset laskevat leikkiä.
+
+Minun kuvitelmillani teidän tulevaisuudestanne on tietysti korkeintaan
+runollinen arvonsa ja ovat ne ymmärrettävästi varsin tyypillisiä
+isänunelmia. Kumminkin minusta nyt tuntuu, että jos sinä saat kasvaa
+ja elää vaurioitta, niin on sinulla melkoiset luontaiset edellytykset
+jalostaa sitä, mikä minussa vielä on alkeellista, viedä kauaksi
+eteenpäin sitä taistelun kohtaa, joka meille kuuluu. Kun toivon,
+että säilyttäisit ruumiisi ja henkesi siinä kunnossa, missä ne nyt
+ovat, niin älä myrskyiälläsikään tämän lauseen johdosta nimitä minua
+pyhäkoulunopettajaksi. Minä olen kyllä ajatellut tämän asian hiukkaista
+pitemmälle kuin joku imelä täti ja perusteluni löydät etäämmältä tästä
+kirjoituksesta.
+
+Sinä Helmi -- joka itse nimität itseäsi Hempuksi -- olet ensimäisenä
+syntynyt tässä talossa, jossa toivoakseni sen seisonta-aikana tulee
+paljon hyviä ihmisiä syntymään -- niin että sinulla on niinkuin
+aloittajan vastuu. Se tapahtui kaksi päivää Juhani Ahon kuoleman
+jälkeen ja vähältä piti, ettei se tapahtunut samana päivänä, elokuun
+kahdeksantena. Sinä päivänä minä näet olin kaupungissa ja saatuani
+kadulla käteeni tuon järkyttävän sanoman soitin kotiin ja käskin laskea
+lipun puolitankoon. Mutta silloin sattui, että äitisi juuri oli astunut
+laiturilta laivaan ja oli jo auttamattomasti matkalla kirkolle, kun
+huomasi lipun surullisen asennon. Mitä on tapahtunut? Pelkoa, tuskaa ja
+levottomuutta, kunnes hän perille päästyään sai kuulla uutisen, joka
+sekään ei häntä tietenkään ilahuttanut. Onnellisesti hän kumminkin
+matkaltaan selkisi ja seuraavana iltana aloitit sinä enteesi ja sitä
+seuraavana aamuna pääsi lippu jälleen kohoamaan. Sinä olit maailmassa,
+vankka tyttölapsi, yläkerran tienpuoleisessa kamarissa.
+
+Omaksi hauskuudeksesi voit kuulla pari sanaa ristiäisistäsi, jotka
+olivat aito taiteilijamaiset. Onnellisena isänä olin taas kaupungissa
+eräiden toverien seurassa, joiden nimet voit tämän luettuasi katsoa
+asianomaisesta paikasta. Kun yhdellä heistä oli automobiili, tarjosi
+hän seurueelle pienen huvimatkan, jos vain joku voisi sanoa, minne
+mentäisiin. Minä ilmoitin, että minulla on kotona nimetön tytär,
+mennään ja kastetaan se pois, arvoisa seurue kummeina. -- Ja
+minä tiedän maailman hauskimman papin, lisäsi tuleva esikummisi,
+odottakaas, minä soitan sille. Minä puolestani tiesin, että kotona ei
+yhtäkkiä voitu ottaa vastaan tätä iloista autokuormaa: ei ollut, mitä
+nautittaisiin eikä edes mistä nautittaisiin. Käden käänteessä olivat
+asiat niin järjestetyt, että minä saatoin ilmoittaa kotiin: "Me olemme
+siellä tunnin päästä ja panemme toimeen ristiäiset pyytämättä talosta
+muuta kuin lapsen ja vettä". Niin kävikin, eikä meillä ole ainoissakaan
+ristiäisissä ollut niin hienoa eikä emäntä päässyt niin vähin vaivoin
+kuin niissä.
+
+Olit vakahisena tavattoman siivo, nukuit pitkiä unia, melkeinpä
+luonnottoman pitkiä. Mutta kun itkit, itkit rajusti ja puolen vuoden
+ikäisenä ensi kerran itkit niin, että pakahduit tajuttomaksi. Se
+uudistui sitten silloin tällöin, ikävä varjo lankesi vilkkaimman
+kehityksesi kuukausille. Sinua tuli pakostakin varjeltua ja
+hemmoiteltua, ettet olisi päässyt äkisti suuttumaan. Viimeiset kaksi
+kohtausta sattuivat tänä vuonna toukokuussa. Kun sitten kesäkuussa
+teimme hauskan matkan Toijalaan tapaamaan "Ulppoa", niinkuin sinä
+professorin nimen äänsit, ei kohtauksia enää ole tullut. Mutta tuon
+ilkeän taipumuksen jäljet tuntuvat sinussa ainakin nyt vielä selvästi:
+olet ikäänkuin liian vilkas ja sielukas ja pelkään hiukan, että sinulta
+elämässäsi tulee puuttumaan se jähmettymisen kyky, joka joskus voi olla
+tarpeellinen. Sinun nimikkoromaanisi on "Hiltu ja Ragnar"... Mutta
+kun näin saat tietää asian johdon, voit itsenäiseksi tultuasi ehkä
+osaavammin siihen suhtautua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sinä Paula olet tätä kirjoittaessasi vielä sillä asteella, että sinua
+olisi helpompi kuvata siveltimellä kuin sanalla. Sinun romaanillasi,
+joka vielä on keskeneräinen, tulee olemaan hiukan pahaenteinen nimi.
+Niinhän oli Eskonkin -- ehkäpä enne toteuttaa vastakohtansa... Olet
+ainakin nyt ilahuttavan voimakas ja kaunis rintalapsi. Istuen vaunuusi
+muurattuna sinä leveällä hymylläsi hallitset koko pirttiä. Kun isommat
+sinulle teiskaroivat, hekotat sinä äänekkäästi, huitaiset kädelläsi
+ja ärjäiset iloisen ankarasti jonkun sanan omalla kielelläsi. Sinä
+synnyit tänä vuonna toukokuun neljäntenä yläkerran järvenpuoleisessa
+kamarissa ja on elämäsi sen jälkeen ollut niin säännöllistä, että voit
+sen vaiheet yhtä hyvin lukea jostakin lastenhoidon käsikirjasta. Ainoa
+erikoistapaus on se, että olit mukana tuolla Toijalan matkalla, jolloin
+sinut esikummiesi läsnä ollessa kastettiin Tampereella Emmauksen
+hotellissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Teille on ehkä hauskaa kuulla hiukan niistä perheen elämäntavoista,
+jotka teitä koskevat -- ja tehän tässä toistaiseksi olette pyrkineet
+melkein pääasioita olemaan. Kun me äitinne kanssa lähdemme jonnekin,
+koskee viimeinen varoitus teitä, samoin palatessa ensimäinen
+tiedustelu. Vähävaraisia ollen olemme todellakin tottuneet pitämään
+teitä kallisarvoisimpana omaisuutenamme, ihan aineellisessakin
+mielessä. Ja teillä on moneen muuhun lapseen nähden se elämänetu, että
+teidän tuloanne on hyvillä mielin odotettu, sitten kun siitä kerran on
+saatu asianomainen "ilmoitus". Ihmisen ajatushan on villein kaikista
+hänen elintoiminnoistaan ja tekee usein varovaisimmallekin haltijalleen
+kauhistuttavia kepposia. Mutta ei mikään ajatus ole meidän talosta
+niin ehdottomasti pois suljettu kuin se, että tunnustettaisiin lasten
+lukuisuudellaan turmelevan vanhempiensa elämän.
+
+Aivan pieninä teitä yleensä on hoidettu sääntöjen mukaan ja olette te
+kukoistuksellanne loistavasti todistaneet oikeiksi annetut ohjeet.
+Henkisten toimintojen vähitellen herätessä on teidän käsittelynne
+tullut vapaammaksi, kenties liiankin vapaaksi. Kun äitinne on vielä
+nuori ja iloinen, on hän ollut teille melkein kuin vanhempi sisar.
+Iltasin hän nukuttaa teidät syliinsä keinutuolissa istuen ja laulaen;
+milloin minulle sopii, teen itsekin saman ja tunnen siitä suurta
+virkistystä. Jos hermovoimani on uupunut, tunnen terveen ja raikkaan
+lapsen hyväilystä voimieni selvästi lisääntyvän.
+
+Te olette siis lapsiani ja minä rakastan teitä niinkuin rakastan
+kaikkia lapsia. Tavallisen säteilylain mukaan rakastan teitä
+enimmän, koska olette lähimpänä minua. Pahimmat kauhunkuvat, mitä
+mielikuvitukseni loihtii, koskevat teitä. Kun katselen teidän hehkeätä
+ihoanne, nuoria jäseniänne, elpyvää älyänne ja ajattelen, että tuo
+kaikki _voisi_ joutua multaan mädäntymään, kiehahtaa sisälläni
+tuska. Jotakin hempeätä lohtua tuo se ajatus, että tuolla iällä
+päättynyt elämä joka tapauksessa on ollut puhdas ja kaunis ja kenties
+rikaskin -- ajattelen Maeterlinckin "Tietäjiä". Mutta sittenkin on
+tuo lohtu riittämätön. Ja kaikkein pahin kauhunkuva on se, että te
+ja jälkeläisenne eläisitte elämänne luonnolliseen myöhäiseen loppuun
+asti, kenties koko ihmiskunnan elämän loppuun asti, tuottamatta,
+saavuttamatta sitä, mitä odotan ja toivon teidän itsenne odottavan.
+
+Sillä rakkauteni teihin on laadultaan kieltämättä itsekästä, voisinpa
+melkein sanoa, että se on oman mukavuudenhaluni reaktio. Se _voi_ olla
+myös itsepetosta eräillä visseillä edellytyksillä, joita en kumminkaan
+toistaiseksi voi pitää todennäköisinä.
+
+Tämän kysymyksen selvittelyyn on lähdettävä kaikkien kysymysten
+kysymyksestä: mikä on ihmiselämän tarkoitus? Vastaisin tuohon
+kysymykseen toistaiseksi: ihmiselämän tarkoitus on saada selville tuo
+tarkoitus. Minua ei tyydytä vanha viisas vastaus, että elämän tarkoitus
+ja samalla sen paras palkka on elämä itse. On hyvin mahdollista,
+että se siihen lopulta kiertyy, mutta kierteen kestäessä kaipaan
+minä jotakin kireämpää. Kaipaan niin sanoakseni jotain väliaikaista
+tarkoitusta ja pysyn siis siinä mitä äsken sanoin. Uskon, että
+ihmiskunnan parhaat, enemmän tai vähemmän tietoisina, tekevät työtä ja
+rakastavat lapsiaan -- ja lapsia -- juuri tuosta samasta alkusyystä.
+
+Yksilöllisyys loppuun asti ajateltuna johtaa välttämättömästi
+lohduttomaan pessimismiin. Inhimillisen yhteisyyden tunne voi
+keskeneräiseksi jäävälle yksilön elämälle antaa jonkinlaista
+loppulohtua. Minkä vuoksi minä teen työtä? Kahdesta syystä: ensiksi
+pysyäkseni hengissä ja toiseksi kootakseni ylijäämää. Minkä vuoksi
+haluan tuota ylijäämää? En suinkaan minkään selittämättömän vietin
+tyydyttämiseksi, vaan varatakseni itselleni, teille jälkeläisilleni,
+koko ihmiskunnalle tilaisuutta elämän tarkoituksen selvittämiseen.
+Että jäisi aikaa edes todeta tuon kauhean kysymyksen olemassaolo,
+saavuttaa jonkinlainen, vaikka alkeellinenkin suhde siihen. Työ,
+ahkeruus, säästäväisyys välittömine tuloksineen, ne ovat välineitä,
+niiden harrastaminen niiden itsensä vuoksi on ajatuksena mahdoton.
+Minua tympäisee, kun kuulen ylisteltävän yksilöitä tai kansoja sen
+perusteella, mitä he ovat saaneet kassoihinsa kootuksi mainitsematta
+samalla, millaisia kassoja ja rakenteita he ovat luoneet, tai edes
+osoittaneet haluavansa luoda tuon pääasian eteen. Elleivät nuo kaksi
+seikkaa ole toisiinsa luontevassa suhteessa, ovat nuo säästäväiset
+ahertajat hyvin kunnioitettavia juhtia, jotka eivät voi vaatia
+itselleen muuta kunniaa kuin mikä hyville välineille kuuluu ja joka
+kunnia tyystin häviää, jos he osoittautuvat kykenemättömiksi välineitä
+hoitamaan. Mammona ja tuli ovat toistensa läheisiä, molemmat hyviä
+renkejä mutta huonoja isäntiä. Ei ole suuren arvoinen se Mammonan
+kerääjä, yksilö tai kansa, joka sitten päästää sen isännöimään. Ja kun
+Mammona kerran on päässyt isännäksi, sieppaa se tavallisesti tulen
+apurikseen.
+
+Minä siis rakastan lapsiani ja teen työtä teidän hyväksenne auttaakseni
+teitä ratkaisemaan tuota raskasta kysymystä, joka omalta kohdaltani
+todennäköisesti jää avoimeksi. Ajatellessani kuolemaa on minulla
+jonkinlainen lohduttava illusiooni, että te yhdessä, monissa miehin
+ja paremmin varattuina saavutatte suuremman elämänkirkkauden kuin
+minä, ja että se voi jollakin lailla taannehtia minullekin. Tässä
+suhteessa te olette minun toivoni. Niinkuin varakas alhaiso-isä näkee
+lastensa ojittavan sen suon, josta hän on itse ehtinyt raivata vain
+pienen liepeen, tai lisäävän hänen teollisuuslaitostensa tuotantoa
+ja markkina-alueita kilpailijain kustannuksella satumaisiin määriin
+ja niihin mielikuviin onnellisena nukkuu -- mikäli aivan viimeinen
+nukahtaminen nyt sittenkään koskaan niin tapahtuu -- niin on minulla
+kiihoittavana mielikuvana, että teistä kehittyy -- yhä korkeampaa
+ylimystöä.
+
+Ylimys tunnetaan ajatus- ja katsantotavoistaan _eikä mistään muusta_.
+Korkea asema, varallisuus, sukuperä, tiedot, vieläpä monet teot,
+joiden ylistystä joukot laulavat, ne ovat useimmin harhaan johtavia
+tunnuksia. On joukottain alhaisoa noiden hyvyyksien omistajina. Suhde
+ihmiskunnan elämään kaikkinensa, sen päämäärään ja välineihin, siinä on
+ratkaiseva tunnus. Ylimys pyrkii näkemään kokonaisuutta, alhaisoihminen
+ahertaa osien maailmoissa. Ylimys pyrkii päämäärään, alhaiso tyytyy
+saavutettuaan välineitä. Ylimys näkee lopulta elämän paikan ja ajan
+käsitteitten rajoittamana tietoisuutena, jonka salaisuuden perille
+hän tahtoo päästä tai ainakin omalta kohdaltaan lähettää edelleen
+taipumattoman halun, tekee työtä, kerää kaikkinaista pääomaa, rakastaa
+ja kasvattaa lapsiaan sitä varten ja on sen seikan toten kiinteässä
+suhteessa ihmiskuntaan ja sen suurimpaan kysymykseen.
+
+Tuon katsantokannan valossa on siis noiden tuhatsäisten suhteiden
+ylimyslapsella kehityttävä. En voi enkä tahdokaan täsmällisesti
+määritellä, millaisiksi teillä nuo suhteet kerran muodostuvat,
+kunhan vain lähtökohtananne on se, mitä edellä esittelin. Kun siis
+tässä käyn antamaan teille muutamia viitteitä ja ohjauksia noista
+asioista, niin ei niiden teille tarvitse viime kädessä merkitä muuta
+kuin isänne ajatuksia hänen ehdittyään neljännen ikäkymmenensä
+jälkipuoliskolle. Teillä -- ja kenties minulla itsellänikin myöhemmin,
+-- voi olla toiset sekä metoodit että tulokset. Tervehdin jälkeläisiäni
+kolmannessa ja neljännessätoista polvessa ja toivon heidän silloisten
+miljoonaomaisuuksiensa keskeltä suhtautuvan leppeällä huumorilla
+edesmenneen vaarinsa saavutuksiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Suhde kaikkeuteen, pelkkään olevaiseen, sivuuttaen sen muodot --
+se on vaikein ja pulmallisin, koska ihminen ei voi tämän suhteen
+vastapuolta tajuta samaan tapaan kuin hän tajuaa noita sen muotoja,
+siis paikassa ja ajassa. Avaruus ei ole sama kuin kaikkeuden tila. Jos
+lähtee viimeksi mainittua paikan ja ajan aseilla tavoittamaan, joutuu
+samanlaiseen tulokseen kuin jos lähtisi metrillä punnitsemaan. Otan
+pallon keskipisteen ja kuvittelen pallon sen ympärillä suurenevan.
+Pintapuolinen ajatus sanoo, että kunhan yhä suurennan palloa, niin
+tavoitan kai lopulta kaikkeuden koko tilan. Jokaisen mahdollisen
+pallon, olkoonpa kuinka suuri hyvänsä, voi ihminen kuvitella
+tajuavansa, mutta se ei ole lopullinen. Huomaamme kumminkin, että
+suurenevan pallon pinta yhä enemmän ja enemmän lähestyy tasapintaa
+saavuttamatta sitä koskaan. Voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että
+sillä hetkellä kuin pallon pinta on tullut tasapinnaksi, käsittää
+pallon tilavuus myös kaikkeuden tilan.
+
+Tarkastaaksemme tuon tasapintapallon ominaisuuksia ajattelemme alusta
+alkaen pallon napojen kautta asetetuksi sivuujatasot. Nämä sivuujatasot
+siis lopulta yhtyvät yhdeksi tasapinnaksi nekin. Mutta tämä voi
+tapahtua vain siten, että ne molemmat kulkevat pallon keskipisteen
+kautta. Tuo "mahdottoman" suuri pallo on siis yhtä suuri kuin sen
+oma keskipiste eli vailla kaikkea tilavuutta. Tulemme siis samaan
+tulokseen, jos suurensimme tai pienensimme mielivaltaista palloa
+rajattomiin; "rajattomuuden raja" on tilattomuus.
+
+Paikan kaksoissisaren, ajan, suhteen on asia sama. Matka tuon
+äärettömän pallon halki mielivaltaisella nopeudella kestää "kaiken
+ajan". Mutta matka on pisteestä siihen itseensä; ollaan siis perillä
+ennenkuin on lähdettykään. Iankaikkisuus ei ole aikaa. On selvää, ettei
+tuo usein mainittu piste voi olla "missään".
+
+Ainoa saavutus näistä tuumailuista on se, että voimme totuttaa
+ajatuksemme jonkinlaiseen "pallonmuotoisuuteen", joka minusta on
+verrattomasti komeampaa kuin se "suunta"-ajattelu, johon pintapuolinen
+arkielämä niin helposti johtaa.
+
+Meidän on siis toistaiseksi ylimyksinäkin kiltisti pysyttävä ajan ja
+paikan koordinaateissa ja käytännöllisesti määriteltävä elämä, että se
+on ajan ja paikan käsitteitten rajoittamaa tietoisuutta. Mutta aika
+ja paikka eivät ole kitsaita, meillä on rajoittamaton lupa tavoitella
+"tasapintapalloa" ja ylpein unelmamme olkoon, että kun lopullinen loppu
+kerran tulee, me jo istumme valmiina sitä odottamassa. Tietoisuutemme
+on silloin jo murtanut rajansa ja jää vapaana olemaan siihen tilaan,
+missä ei ole paikkaa eikä aikaa. Ja meidän tietoisuutemme välityksellä
+koko meistä alenevan jonon tietoisuus. Tulkitkaamme tuo pallojuttu
+-- keskipisteestä suurentumisen kautta takaisin keskipisteeseen --
+sanomalla, että palaamme Jumalaan, josta olemme lähteneet. Darwin
+ja Spengler eivät voi eivätkä kai ole tahtoneetkaan tehdä tyhjäksi
+tätä unelmaa. Sillä joskin ihmiskunta on ruokamullan kaltainen, jonka
+työntämät kasvit, kulttuurit, armotta kuolevat ymppäytymättä toisiin,
+muuten kuin ruokamullan välityksellä, niin ruokamultapa jää eikä
+kesantonakaan menetä oleellisia voimiaan, vaan lisää niitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nuo katselmukset, jos harjoitamme niitä voimaperäisesti, voivat
+tietämättämme vaikuttaa vapauttavasti myöskin ajallisten ja
+paikallisten suhteittemme kehitykseen. Jos annamme ajatustemme silloin
+tällöin käydä tuota kautta, niin on meillä suuremmat mahdollisuudet
+välttää naivia narrimaisuutta ja huomata, milloin olemme sille tielle
+eksyneet.
+
+Naivisuus -- siinä on muuten yksi sekavimpia niistä käsitteistä, joita
+ihmisaivoitus on tarpeikseen tekaissut. Mitä ymmärretään naivisuudella?
+Sen kai pitäisi olla kriitillisyyden vastakohta. Kriitillisyys on taas
+järjen paljastamien tosiasioitten pelkäämätöntä huomioon ottamista
+asioita arvosteltaessa. Lukemattomat viisaat pitävät naivina ihmistä,
+joka ei saa päähänsä Maan pallonmuotoisuutta ja "irtonaisuutta", mutta
+samat viisaat lankeavat auttamattomaan naivisuuteen kysymyksissä,
+joissa aistimet ja luontainen logiikka ovat verrattomasti helpommin
+sovellettavissa. Jos asetan jonkun peruskysymyksen, joka läheisesti
+koskettaa isänmaata, mammonaa tai muuta pyhää asiaa, niin voin yhden
+promillin tarkkuudella sanoa suurten kansanjoukkojen, viisaimmista
+tyhmimpiin, vakavan ja kriitillisen mielipiteen tuosta kysymyksestä
+nähtyäni heidän papinkirjansa tai verokuittinsa. Voinpa vielä lisätä,
+että noita yhden promillin erehdystapauksia juuri pidetään naiveina
+henkilöinä. Kun kaksi kristittyä valtakuntaa on sodassa keskenään,
+rukoilevat molempien papit palavan hartaasti samalta Jumalalta apua
+aseilleen ja pauhaavat otsansa hiessä saadakseen kukin seurakuntansa
+samaan hurmioon. Ellei tämä ole naivisuutta narriuteen asti, niin
+sitten ei sitä ole mikään. Mutta menkääpäs sanomaan sitä asianomaisten
+maitten arkkipiispoille tai kirkollisministereille.
+
+Jos teitä siis joskus sanotaan naiveiksi, niin älkää siitä pahentuko,
+tarkastakaa vain, mitä laatua teidän naivisuutenne on. Oikea
+varsinainen naivisuus, jommoiseen ylempänä viittasin, on alhaison
+tyypillisimpiä tunnusmerkkejä. Se mitä alhaiso sanoo naiviksi,
+merkitsee useimmiten korkeampaa kriitillisyyttä eikä ole häpeäksi
+edustajalleen. Jos te joskus eksytte kyynillisyyteen, niin voitte
+sanoa: "Minä mukaudun nyt tähän asiaan papinkirjani ja verokuittini
+mukaisesti, mutta älkää vaivautuko tätä kantaani aatteellisesti
+vahvistamaan, sillä minä tiedän vallan hyvin ajavani humpuukia." Ja
+nykypäivän äärimmäisiin pintailmiöihin ajatteleva ihminen tuskin
+voikaan suhtautua muuten kuin kyynillisesti.
+
+Näin olen joutunut koskettamaan niitä suhteita, joita teillä tulee
+olemaan lähimäisiinne, kansalaisiinne ja koko ihmiskuntaan. Ne ovat
+käytännöllisesti erinomaisen tärkeitä kysymyksiä eikä niitä voi
+sivuuttaa kukaan, joka joutuu aktiivisesti elämään tässä maailmassa.
+
+Lähtökohdaksi noita suhteita arvosteltaessa on minusta otettava
+se seikka, että koko ihmiskunnalla syvemmälti katsoen on yhteinen
+kohtalo. Me seisomme kaikki, keitä lienemmekin, viime kädessä sen
+jättiläiskysymyksen edessä, johon äsken viittasin. Meillä on, niin
+sanoakseni, yhteinen hätä. Tästä johtuu aivan luonnollisesti, että
+meidän on kunnioitettava jokaisen ihmisen ponnistuksia, kun hän omalta
+kohdaltaan kamppailee tuon yhteisen hädän kanssa. Meidän on kaikkien
+ikäänkuin seisottava kasvot samanne päin; jos siinä joku rupeaa
+kääntymään sivulle ja häiritsemään toisia, niin tuottaa hän tosin
+suurimman häiriön itselleen, mutta myöskin hätätovereilleen. Tähän
+seikkaan perustuu vapauden aate, jossa niinkuin kaikessa muussakin
+on eroitettava päämäärä ja välineet. Päämääränä on ihmiskunnan
+lopullinen vapauttaminen siitä taakasta, jonka elämäntarkoituksen
+jättiläiskysymys kaikessa laajuudessaan muodostaa. Välineenä on
+yksilövapaus, jonka ollakseen oikeutettu on sovelluttava päämäärään.
+Vapaus ilman määrittelyä on sarja äänteitä, niinkuin lapsen jokellus,
+ei muuta. Meidän velvollisuutemme siis on -- meille on edullista
+-- suojella jokaisen yksilön vapautta tässä mielessä. Sallittakoon
+alhaisoparan nuokkua ja katsella jalkoihinsa, ellei se jaksa katsoa
+taivaalle, mutta älköön sallittako sen häiritä kokonaisuuden pääasiaa.
+Olkoon ihmiskunnan yhteinen tietoisuus asemastaan siksi voimakas,
+että se omalla painollaan kykenee taltuttamaan häiritsijät, antamaan
+heille riittävän, niin sanoakseni kielteisen avun. Kristus meni tässä
+vapaudensuosiossaan niin pitkälle, että hän kokonaan kielsi kaiken
+pahan vastustamisen, ei siis pitänyt luvallisena muuta kuin myönteisen
+avun antamisen kamppailevalle lähimäiselle. Kenties hän oli oikeassa
+tässä niinkuin paljossa muussakin -- jos alhaiso tahtoo sanoa totuuden,
+niin ei mikään ole sen mielestä naivimpaa kuin Kristuksen oppi. Itse
+hän ei kumminkaan aina malttanut tätä oppiaan käytännössä noudattaa
+(keinottelijain väkivaltainen karkoitus temppelistä), jotenka meillä
+hänen pienemmillä veljillään lienee lupa antaa myös kielteistä apua
+toisillemme.
+
+Toistaiseksi täällä kumminkin häiritsijät häiritsevät toisiaan,
+mistään kokonaisuuden suojelevasta voimasta ei näy merkkiäkään.
+Surkeimpana todistuksena siitä on nykykansojen onneton isänmaajuttu.
+Isänmaa ja isänmaanrakkaus -- mitä sisältävät nuo sanat tavallisen
+alhaisokäytännön mukaan? Jotakin pyhää, oikeastaan kai kaikkein
+pyhintä. Jos jokin asia varmasti tiedetään isänmaan asiaksi, niin
+on tuo asia silloin myös kaikkien inhimillisten ja jumalallisten,
+ajallisten ja iankaikkisten säädösten ulkopuolella. Ei voida tehdä
+rikosta isänmaan puolesta. Isänmaan puolesta tehtyjä tekoja ei ole
+lupa arvostella, isänmaata on ainoastaan rakastettava. Jos joku
+historiallinen alhaisoseikkajlija on sotkenut isänmaan sotaan, ei
+isänmaan rakastajalla ole muuta tehtävää kuin tarjota henkensä
+käytettäväksi eikä papilla muuta kuin Kristuksen nimessä julistaa
+vastapuoli vihollisikseen ja rukoilla Jumalalta heidän pikaista
+tuhoaan. (Toisaalta kuuluu asiaan, varsinkin voittajille, ihailla
+vihollisten mieskohtaista urhoollisuutta ja sotilaallista kuntoa.)
+Dreyfus-jutussa -- joka on historian luoma hyvin keskitetty näytös
+näistä asioista -- lausui Paul Déroulède, "Isänmaanystäväin
+liiton" isä ja sielu: "Olkoon Dreyfus syyllinen tai syytön,
+Ranska ei ole syyllinen", tulkiten siten noiden kaikkien aikojen
+kansallis-isänmaallisimpien kenraalien mielialaa heidän tehdessään
+toinen toistaan mustempia rikoksia isänmaan hyväksi olematta silti
+tavallisessa mielessä mitään rikollisia henkilöitä. Samassa jutussa
+Henry, joka pelkän isänmaallisen urhoollisuuden vuoksi oli kohonnut
+sotamiehestä everstiksi, kivahti tuomioistuimelle: "Älkää intoilko,
+ennen kaikkea on armeijan kunnia."
+
+Tuonlaatuista isänmaallisuutta tavataan runsaasti kaikkien kansojen
+keskuudessa. Se on se isänmaallisuus, joka pitää itsestään suurinta
+ääntä, ja voidaan sanoa, ettei yhtään sotaa käydä ilman sitä.
+
+Sodan käyminen on aina ja kaikissa tapauksissa saastainen ilmiö; ylevä
+ja kaunis sota on jo käsitteenäkin paradoksi, puhumattakaan siitä,
+ettei historia tunne semmoista kummitusta. Jos jonkun kansakunnan
+valtaa pitävä alhaiso on onnistunut saattamaan joukot haluamaansa
+raivotilaan, niin että ne hyökkäävät toisen kansakunnan kimppuun --
+tällainen yksinkertainen perustapaus lienee tosin tuntematon -- niin
+on silloin jokaisen miehen velvollisuus puolustaa kotimaatansa, eikä
+ylimystön sovi siinä olla huonompia kuin raivosairautta poteva alhaiso.
+Mutta tuo velvollisuus on tiettävästi vastenmielisimpiä, mitä kunnian
+miehelle voidaan asettaa, eikä ole ihmisellä kurjempaa kuolemaa kuin
+kaatua sodassa, jonka alhaiset vehkeilijät ovat aikaansaaneet. Ihminen
+kuolee silloin narrien narrina, toisen asteen narrina.
+
+Sota on valtavin todistus siitä tilasta, missä ihmiskunta
+tosiasiallisesti vielä on. Senvuoksi on jokainen sota kävijöilleen
+ja ihmiskunnalle häpeäksi. Sodan "tuloksista" iloitseminen perustuu
+perverseihin joukkovaistoihin, on oleellisesti samaa kuin muinaisten
+kansojen uhrijuhlariemut. Sodan tulos on aina kielteinen, sotien
+väliajoilla ihmiskunta lähestyy päämääräänsä sen minkä lähestyy. Sodan
+tunnelmassa on jotakin sumentavaa, ihminen ei voi astua tulilinjaan
+ennenkuin hän on tehnyt hiljaisen henkisen vararikon. Jos tieteen
+tehtävänä on järjestellä luonnon lakeja niin, että ihmiskunnan
+pyrkimys päämääräänsä huojentuu, niin voidaan lyhyen harkinnan jälkeen
+sanoa, ettei tiede Maailmansotaan mennessä ole saanut aikaan mitään
+merkittävää; ainakaan se ei ole saavuttanut mitään asemaa ihmiskunnan
+tietoisuudessa, niin kauan kuin kaikenlaiset keisarit ja kauppahuoneet
+alhaisokätyreineen voivat järjestää sellaisia Molok-juhlia, kuin tänä
+päivänä jatkuva Maailmansota seurauksineen.
+
+Te kuulette sanottavan, että taistelu on oleellista ihmiskunnan
+niinkuin kaiken muunkin luonnon elämälle. Voidaanpa vedota tieteeseen,
+niinkuin on vedottu kehitysoppiin kaikenlaista inhimillistä alhaisuutta
+puolustettaessa, kehitysoppiin, joka on lohdullisimpia sanomia mitä
+tiede on meille julistanut. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että
+olen saanut nauttia pätevää opetusta kehitysopissa, se on koko
+maailman- ja elämänkatsomukseni pohjana ja perustuksena, enkä oikein
+käsitäkään, kuinka ihminen voisi mitään käytännöllisesti arvokkaampaa
+katsomusta itselleen luoda ilman kehitysoppia. Taistelu -- se on
+todella oleellista kaikelle elämälle ja varsin oleellista se on
+ihmiselämälle. Mutta jättiläishävitykset ja miljoonateurastukset eivät
+ole tuon taistelun oleellisia pääkohtia, koska ne eivät kohdistu sinne
+päinkään, minne ihmiskunnan päätaistelu suuntautuu, tuo taistelu,
+josta ainakin voidaan _odottaa_ positiivisia tuloksia ihmiskunnalle,
+ja jota miljoonat yksilöt joka päivä enemmän tai vähemmän tietoisina
+käyvät. Sota ei ole rahtuakaan "luonnollisempi" ilmiö kuin tuberkuloosi
+tai lasten kuolevaisuus. On typerää etsiä tieteeltä tukea sellaiselle
+väitteelle, että jokin oleva kehitysaste -- esimerkiksi se, ettei
+ihmiskunnan pyrkimys yhteisyyteen vielä ole päässyt valtiota pitemmälle
+-- olisi samaa kuin luonnonlaki. Jos tahtoisimme määritellä sodan
+kehitysopillisesti, niin voisi sanoa, että sota on ihmiskunnan nykyisen
+kehitysasteen vastenmielisin ja tuhoisin rudimentti. Minua viisaampi
+mies on sanonut, että suurin, ehkäpä ainoa synti mitä ihminen tekee, on
+energian (sanoisin välineitten) hävittäminen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ei ole takeita mitä verijuhlia alhaiso päällikköineen panee toimeen
+teidän elinaikananne. Tässä kaavaillun mielenlaadun tähden voitte
+kyllä joutua sotamurhaajan kuulan eteen. Älkää silloin kuolko niinkuin
+älyttömät teuraat, vaan tietäkää mistä on kysymys, ja olkoon viimeinen
+huutonne: "Eläköön taisteleva ihmisyys" -- ei noille onnettomille
+ylvästellen ja rintaansa paljastellen, vaan siihen suuntaan, joka
+aukeaa omasta sielustanne parhaitten unelmienne maahan päin. Olisin
+onnellinen jos tietäisin, että isänne muisto sellaisessa mahdollisessa
+tapauksessa voi antaa teille voimaa kuolla ylimyksinä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Isänmaa on todella tärkeimpiä välineitä mitä meillä on päämäärään
+pyrkiessämme. Kaikille välineille on kumminkin ominaista jonkinlainen
+yhteisyys. Meidän on rakastettava isänmaatamme siten, että
+kunnioitamme jokaisen kansalaisemme osuutta siihen. Jännittäkäämme
+tahtomme siihen, että ihmiskunta kokonaisuutena kunnioittaa jokaista
+isänmaata, kansaa ja kansalaista, että ihmiskunta toisin sanoen
+tulisi tajuamaan yhteisen ja yhtenäisen itsesäilytysvaistonsa, josta
+toistaiseksi näkyy ainoastaan heikkoja ja naiveiksi merkittyjä oireita.
+(Itsesäilytysvaiston olemus on vastenmielisyys kadottaa tietoisuuttansa
+ennenkuin päämäärä on saavutettu, sen täydellinen tyydytys yksilölle
+olisi elää viimeisenä koko ihmiskunnasta, nähdä kaiken olevaisen
+katoavan ja sen jälkeen kadota itsekin, niin että vain tietoisuus jäisi
+olemaan. Rakastaessamme jälkeläisiämme me ikäänkuin hoputamme edes
+jotain osaa itsestämme pääsemään mukaan tuohon tilaisuuteen.)
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nämä yleisinhimilliset suhteet saavat erikoisia, läheisempiä
+muotoja perheessä tai sen vastikkeessa, yleensä noissa pienimmissä
+ihmisyhteisöissä, joiden täydellistä poistamista emme ainakaan
+toistaiseksi osaa pitää mahdollisena. Siellä tulevat esiin
+suhteet vanhempiimme, puolisoomme, lapsiimme ja vihdoin itseemme,
+mitkä viimeksimainitutkin suhteet useimmiten saavat merkitsevän
+alkuravintonsa noiden pienoisyhteisöjen hengestä. Pelkään, että
+nyt joudun kirjoituksessani siihen osaan, joka kaikkein vähimmän
+tulee teidän mieltänne kiinnittämään. Onpa mahdollista, että te
+kahdenkymmenen iällä kiellätte sen kokonaan, pelkästä kieltämisen
+tarpeesta, vain sen vuoksi että se on minun kirjoittamaani, mikä
+ei kumminkaan estä teitä kolmenkymmenen iällä sittenkin tarkemmin
+katsomasta, mitä äijä on mietiskellyt.
+
+Odotan tuota teidän kapinakauttanne vallan levollisena, niinkuin
+ensimäisiä hampaitanne. Ilmiö on jokseenkin sama kuin kananpojan
+murtaessa kuortaan. Se on viimeisen, näkymättömän sikiökalvon pois
+ravistamista, eikä olekaan suotavaa, että semmoinen jää ihmisen
+selkään koko iäksi; kunhan ette vain riuhdo siinä itsellenne pysyviä
+syntymävikoja, mikä myös usein tapahtuu. Koettakaamme, jos suinkin
+voimme, suhtautua humoristisesti tuohon ilmiöön kun se kerran tulee, ja
+olkoon voitto sen, joka huomaa ensiksi nauraa, kun te minun kanssani
+riitelette rakkaudesta ja sen oikeuksista.
+
+Tässä nyt tuli mainittua huumori, vieläpä sille hyvin ominaisessa
+yhteydessä. Huumori on puhtaasti inhimillinen ilmiö, sen laatu ja
+pitoisuus ovat suorassa suhteessa vastaavan ihmisyyden laatuun ja
+pitoisuuteen. Se on olemukseltaan sovittavaa, vapauttavaa, siis
+positiivista, aivan niinkuin satiiri on kiristävää, negatiivista.
+Koomillista _on_, komiikka on toteavaa, mutta huumori on toimivaa.
+Se on myös lähestyvää ja se kukkii parhaiten jalojen ja läheisten
+inhimillisten suhteitten piirissä; sellaisia suhteita on vaikea
+käytännössä ajatella ilman huumoria. Se on käytännöllisten
+ihmissuhteitten korkein eleganssi, jyrkästi yksilöllisenä, sisäänpäin
+suuntautuvana elämänkatsomuksen tekijänä se mielestäni ei ole
+ajateltavissa. Huumori kuuluu sinne missä elämäntaistelu, säilyttäen
+subjektiivisen vakavuutensa, kumminkin ilmeisesti eksyy koomillisiin
+muotoihin, mutta huumorin valo ei ylety lankeamaan kaikkien niiden
+seikkojen ja tilanteiden yli, joita voidaan ajatella elämäntaistelussa
+esiintyvän. Sellainen olettamus edellyttäisi tuolta taistelulta
+kerta kaikkiaan, a priori, puuttuvan kaikki vakavat mahdollisuudet;
+tuollainen universaali huumori voisi pohjautua ainoastaan ehdottomaan
+pessimismiin, joka taas puolestaan ei tunnu oikeutetulta eikä
+järjelliseltäkään, koska taistelu ja voiton kaipuu ovat ihmiselle
+luontaisia eikä meillä ole ehdotonta varmuutta voiton mahdottomuudesta.
+Huumori on taistelupaineen varaventtiili, se on kuin luottavainen
+silmänisku taistelijain välillä, kun ei haluta sälyttää omaa taakkaa
+toisten kannettavaksi. Huumoria verrattomasti korkeampi on se vaitiolon
+suhde, josta Maeterlinck puhuu "Köyhäin aarteitten" ensimäisessä
+kappaleessa. Siinä tunnetaan välittömästi toistensa taakat ja
+antaudutaan välittömästi tuon tunteen valtaan. Voidaan kuvitella, että
+se on viimeinen ihmisten välillä vallitseva suhde, kun taakat jo ovat
+kirvonneet.... Mutta toistaiseksi meillä on huumori.
+
+Riitelemme rakkaudesta ja sen oikeuksista -- siitä oli lähinnä puhe.
+Olen huolellisesti ja ilman pahimpia ennakkoluuloja tutkistellut
+tätä asiaa ja tullut siihen käsitykseen, että ihminen, ainakin
+ylimys, näissä asioissa oleellisesti eroaa muista luontokappaleista.
+Näyttää siltä, että kehitysopillinen ihmiseksi tuleminen on ensin
+vilkkaammin tapahtunut orgaanisella puolella. Pysty asento on siinä
+ollut vallitseva prinsiippi, jonka luonnollisia seurauksia ovat olleet
+käsi ja käsitys, kielipuhe ja inhimilliset aivot toimintoineen.
+Näin muodostunut ihminen sinänsä, ajateltuna ensi hetkessään, ei
+vielä ratkaisevasti eroa muista imettäväisistä. Vasta tästä alkaa
+inhimillisyyden varsinainen muodostuminen, joka koko historiallisen
+ajan on jatkunut erittäin vilkkaana ja tulee edelleen jatkumaan,
+ollen tällä hetkellä sen yksilön kohdalla, jota minä edustan,
+jokseenkin sillä asteella kuin tästä kirjoituksesta ilmenee.
+Todennäköisesti tulee tämä kehitys vielä jatkumaan niin pitkälle, että
+se luontokappale, jota nyt sanotaan yhdellä lajinimellä ihmiseksi,
+tulee eläintieteellisesti jakautumaan ainakin kahteen selvästi
+eroitettavaan lajiin, sanokaamme ylhäisö- ja alhaisoihmiseksi --
+jotain sellaista lienee edelliselläkin kerralla tapahtunut, apinain
+ja ihmisten lähtiessä yhteisestä kantalajista kumpienkin taholleen.
+Näiden uusien ihmislajien eroavaisuus tulee epäilemättä olemaan enemmän
+henkistä kuin muodollista laatua. Minusta tuntuu, että syntymässä
+oleva ylhäisöihminen monessa kohden jo käy ankaraa taistelua vielä
+elinvoimaisen alhaisoihmisen kanssa. Varsin voimakkaasti tämä ilmenee
+inhimillisissä sukupuolisuhteissa, joihin nyt näiden maailmoja
+hapuilevien esijohteitten jälkeen vihdoinkin tulen.
+
+Ennen kuin näistä asioista ryhtyy puhumaan, täytynee esittää "kantansa"
+muutamiin erinomaisen selviin ja silmin nähtäviin toisasioihin
+nähden, jotka koskevat miehen ja naisen asemaa sukupuolisuhteessa.
+Että naisen osuus lajin jatkumisessa on verrattomasti suurempi kuin
+miehen, että hän on enemmän "sukupuoliolento" kuin mies, siitä nyt ei
+päästäne minnekään, eikä vallan helposti voida kuvitella, että tämä
+seikka toiseksi muuttuisi, vaikkapa ihmislaji jakautuisikin äsken
+mainitulla tavalla. Minä en voi käsittää, minkä vuoksi huomattavat
+naispiirit niin vierovat tätä heille kunniakkainta tosiasiaa ja
+melkeinpä halveksivat niitä sisariaan, jotka kokonaan antautuvat
+äidiksi ja puolisoksi. Kun he puhuvat sitä vastaan, että naista
+pidetään "pelkkänä sukupuoliolentona", niin kuultaa tuosta innokkaasta
+puheesta varsin alhainen, melkeinpä rivo ajatuksen vivahdus: että
+nainen sukupuoliolentona olisi yhtä kuin miehen elimellisen vietin
+tyydytysvälineenä. Hyi hävetkööt ne, joiden aivoissa sellaiset
+ajatukset lepattavat. Tämä naisen sukupuolitehtävän alentamisinto on
+sitä ihmeellisempi, kun sillä ei ole mitään loogillista yhteyttä sen
+asian kanssa, jota nuo samat piirit pääasianaan ajavat. Naisella,
+jolta kohtalo on kieltänyt hänen luonnollisimman ja kallisarvoisimman
+tehtävänsä, äitiyden, uusien voimien tuottamisen siihen raskaaseen
+taisteluun, jota ihmiskunta käy tarkoitustaan etsiessään -- sellaisella
+naisella olkoon meidän myötätuntomme ja kunnioituksemme, jos hän on
+sen ansainnut personallisella ylevyydellään, ja olkoon hänellä täysi
+vapaus etsiä vastiketta, sukupuolensa estämättä, kaikilta yhteiskunnan
+työmailta, joihin hän muuten yksilöllisesti pystyy. Mutta älköön ken
+tahansa marto kanslisti ylvästelkö kauniin ja hyvän äidin edessä, vaan
+kunnioittakoon sisarensa arvokkaampaa elämäntehtävää ja yrittäköön
+tehdä jotain hänen lastensa hyväksi, jos nämä ovat joutuneet avun
+tarpeeseen. Muistettakoon, että äiti, joka kasvattaa hyvän lapsijoukon,
+tekee aina enemmän suoranaista työtä kuin yksikään virkanainen, ja
+lisäksi paljon muuta pysyvämpää.
+
+Ihmisyksilön ylevyyden astetta voi melkeinpä erehtymättömästi
+arvostella sen mukaan, millaiset hänen vapaat vaistonsa sukupuoliasiaan
+nähden ovat. "Kaksi ominaisuutta olkoon miehellä: kainous ja ylpeys" --
+niin sanoi Siljo vainaja, nuoruustoverini (jonka tuotteisiin kehoitan
+teitä -- varovasti! -- tutustumaan, sitten kun siihen kykenette).
+Omasta puolestani osoittaisin tuon lauseen ihmiselle yleensä ja
+varsinkin naiselle -- ja nimenomaan tässä asiassa. Missä luontainen
+kainous ja ylpeys ovat heikommat kuin luontainen elimellinen vietti,
+siellä kehittyy sukupuoliasia sille kannalle, millä se alhaison
+keskuudessa tosiaan tänä päivänä on. Kainous ja ylpeys voimakkaina
+ja terveinä perusvaistoina turvaavat haltijansa jokseenkin varmasti
+alhaison iänikuisilta lemmenrettelöiltä ja irstailuilta, joille he
+vaativat jonkinlaista luonnollisuuden oikeutusta -- ja -- miksikäs
+ei se heille kuuluisikin heidän omalta onnettomalta kannaltaan.
+Tiedän kyllä mitä puhun -- olen ollut noissa sodissa. Kuinka minun
+lieneekin käynyt, niin sen voin sanoa, etten milloinkaan ole antautunut
+rauhanneuvotteluihin tuon näljäisen vastustajan kanssa. Voitettunakaan
+en ole luovuttanut aseitani -- kainouteni ja ylpeyteni tähteitä.
+
+Paitsi synnynnäisistä vaistoista riippuu ihmisen ryhti näissä
+kallisarvoisissa asioissa myös paljon siitä, millaisessa auringossa
+hänen rakkauselämänsä ensimäiset kukat aukeavat. Niitä kukkia surkastuu
+monta jo nuppuina ja ani harvoin sattuu, että ensimäiset auenneetkaan
+kantavat kypsää hedelmää. Näillä mesikukilla on kumminkin ratkaiseva,
+niin sanoakseni kouluttava merkitys; niiden hunaja on niinkuin seerumi,
+jonka vaikutus on elinkautinen. Onnellisen ja kauniin lapsuuden
+rinnalla en voi kyllin ylistää sitä elämänsaalista, joka sisältyy
+onnelliseen ja kauniiseen ensi rakkauteen (oikeastaan vain kauniiseen,
+sillä kauneus on sen onnellisuuden ainoa ehto), vaikkapa nuo molemmat
+kevään kukat ovatkin herkkiä varisemaan.
+
+Sukupuoliasia on tiettävästi johtava luonnonvoima inhimillisen
+elämäntaistelun riennossa. Se on jaloin kaikista välineistä, koska
+se on ensimäinen ehto vielä keskeneräisen taistelun jatkumiselle.
+On lohdullista nähdä nuoria neitoja ja nuorukaisia sen, joka on
+väsähtänyt. Tuon salaperäisen voiman kajo leviää iäkkäämmänkin
+katselijan tajuun ja huomaamattaan hän ajattelee rukouksen, että nuo
+ummut saisivat kukin hetkellään aueta kauniissa auringossa. Ettei tuota
+jalointa pääomaa haaskattaisi ja rapaan tallattaisi.
+
+Niinpä tulee niiden kahden ihmisen, jotka omalta kohdaltaan ottavat
+hoitaakseen inhimillisen sukupuolisuhteen, tietää, mille kummulle
+he nousevat, minkä vartiopaikan he ottavat tuossa perustaistelussa.
+Se lemmenhurma, joka johtaa aviosuhteeseen, ei ole semmoisenaan
+pysyväinen. Normaalisissa tapauksissa katoo mesi hedelmänkannon
+alkaessa. On tullut inhimillisen sukupuolisuhteen pitkä ja voimakas
+poutakausi, jolloin kerätään se osuus ihmiskunnan yhteiseen
+saaliiseen, mikä sille kohdalle kuuluu. On uusia iloja, joiden
+keskukset ovat toisaalla kuin rajujen kevätriemujen... Näen monien
+huulien vetäytyvän pilkalliseen hymyyn, kun he tällaista kuulevat.
+He eivät olisi minulta tuota vanhaa virttä odottaneet; se on niin
+ihanteellista ja tunteellista -- kenties he ovat oikein musertavia ja
+ääntävät t:t d:ksi. Virsi on todella vanha, mutta sitä on enimmäkseen
+veisattu tympäisevällä nuotilla ja tuuditettu monta ihmistä siihen
+käsitykseen, että aviollisen moraalin ainoana perustana on aneeminen
+pyhäkoulumoraali, joka tuskin tietää omasta perustastaan ja jota
+on halvalla hinnalla saatavissa kolportöörien kirjasista. Ei tässä
+siitä ole kysymys. Minun lähtökohtani on yhtä asiallinen kuin sen
+kristillismielisen talonisännän, joka keksii kaikki pirun juonet
+estääkseen poikaansa ottamasta vaimokseen rakastamaansa ja raskaaksi
+saattamaansa piikatyttöä. Meidän päämäärämme vain ovat hiukan eri
+etäisyyksillä meistä asianomaisista.
+
+Muuten -- säätykysymys ja avioliittokysymys eivät suinkaan ole
+toisistaan riippumattomat: tasasäätyisyys on suotava, melkeinpä
+välttämätön. Mutta että professori ja hänen sisäkkönsä _noiden
+erilaisten toimialojensa perusteella_ ilman muuta olisivat inhimillisen
+rakkauden edessä erisäätyiset, se on vahvinta ja tavallisinta
+alhaisopötyä. Älkää rakkaat lapseni vain milloinkaan tuota humpuukia
+omaksuko. Kainous ja ylpeys antavat heränneessä rakkaudessa ihan
+itsestään vastauksen säätykysymykseen. Vauhtiin päässyt rakkaussuhde
+paljastaa herkälle vaistolle kyllä ajoissa pohjimmaisen arvonsa; ei
+sitä tarvitse eikä kannata ruveta harkitsemaan. Elimellinen vietti voi
+yrittää kepposia, mutta ylimyksen vaisto saa sen pian nolona pyörtämään
+takaisin, jos ollaan harhateillä. Luotan rohkeasti siihen, että kun te
+tuotte eteeni valitun elämänkumppaninne, hän on ylimys, osoittakoonpa
+hänen virkatodistuksensa mitä tahansa.
+
+Aviollinen uskollisuus on sillä tiellä pysymistä, joka
+alkutunnusteluissa on yhteiseksi havaittu ja joka ei ole pelkän vietin
+viitoittama. Jos tuo tie jokaisessa eri tapauksessaan olisi julkisesti
+nähtävissä ja selitettävissä, tulisi siinä esiin ihmeellisiä asioita...
+Se mitä alkeellinen käsitys aviouskollisuudelta vaatii, on oikeastaan
+sivuasia, joka seuraa itsestään siellä missä pääasia vallitsee:
+niiden syvempien perusteiden kunnioitus ja arvossa pitäminen, joille
+avioliitto on rakentunut. Elimellinen vietti pysyy siellä, minne ylpeys
+ja kainous sen painavat.
+
+Normaaliin avioliittoon kuuluvat oleellisesti lapset: hyvin
+menestyneinä ne ovat tärkein ja kaunein saalis, minkä taisteleva
+ihmispari elämänsä aikana tuottaa yhteisen rintaman hyväksi. Tästä
+kirjoituksesta te pitkin matkaa näette, mitä ajattelen lapsista; en
+uudista sitä enää tässä. Puhun vielä muista asioista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Teidän suhteenne omaan itseenne ja elämäntehtäväänne, aivan
+käytännöllinen arkisuhteenne ihmisiin ja elämään ovat tärkeitä asioita,
+vaikkakin ne itsestään muodostuvat tarkoituksenmukaisiksi, jos kerran
+ajatus- ja katsantokantanne yleensä kehittyvät sillä pohjalla, jota
+tässä olen esitellyt.
+
+Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että ihmisen olemus kaikkinensa
+muodostaa ykseyden; että se kaksinaisuus, jota "ruumis" ja "henki"
+näyttävät merkitsevän, todella onkin vain näennäinen. Ei niin, että
+jompikumpi noista tekijöistä olisi erikoisessa valta-asemassa, vaan
+että niiden välillä on joku sopusointuinen rinnakkaisuus, jota
+emme vielä ole selkeästi huomanneet. Mehän voimme melkein sanoa
+lyhyesti, ettemme me ollenkaan tunne niin sanottua substanssia, vaan
+ainoasti muutamia sen suhteita, kuten "elävä" ja "kuollut", jotka
+meidän käsittämämme suhteetkin vallan hyvin voivat olla pääasiaan
+kuulumattomia. Koko tuo sekava juttu voi hyvinkin olla vain eräs seikka
+siinä kaikkeuden-tapahtumisessa, jonka alkua ja loppua me emme ymmärrä,
+mutta jonka keskellä me kirkkaimpina hetkinämme hämärästi tajuamme
+heijuvamme. Se on tuo yksi jylhä pää-jännitys, jonka laukeamista kohden
+me ymmärtääkseni olemme matkalla.
+
+Tältä kannalta teidän pitäisi järjestää suhteenne "henki-ruumiilliseen"
+olemukseenne -- sanon pitäisi, sillä ylen työlästä se ainakin minulle
+on ollut. Sama vapaus, johon alumpana viittasin, on tässäkin johtavana
+aatteena, ja minä uskallan väittää, että se yksilöllisen vapauden
+sorto, jota typerät mahdit maailmassa harjoittavat, on lasten leikkiä
+siihen nähden, jota harjoittavat näkymättömät tyrannit. Jos te
+voitatte jälkimäiset, niin eivät edellisetkään teille suuria mahda;
+heidän aseensa eivät ylety todelliseen inhimilliseen ylevyyteen,
+joka on heille itselleen tyystin vieras. (He yrittävätkin usein
+ovelasti käyttää noita jälkimäisiä aseinaan.) Ei kannata tässä ruveta
+erikseen luettelemaan näitä vihollisia, jotka pahimmin uhkaavat
+teidän ruumistanne ja henkeänne taistelun tiellä; te kohtaatte
+ne kyllä aikanaan ja minä toivon, että te silloin olette kyllin
+voimakkaat pitääksenne niitä kääpiöinä, joiden ohi te hymyillen
+astutte. On komeata joskus nähdä nuorukainen tai neitonen, joka siten
+hymyillen, vahvana ja verevänä, mutta vapaana ja iloisena, joutumatta
+minkäännimisen jättiläiskääpiön orjaksi, käy elämänsä tietä, ei
+sokeana, vaan nähden kyllä kaikki ja tuntien kyllä veressään ne pikku
+hytkähdykset, joita nuo kääpiöt voivat siinä aikaan saada. Sellaisella
+ihmisellä on jo paljon voitettua takanaan, hän käy taisteluaan
+korkeammalla tasolla.
+
+Käytännöllinen jokapäiväinen elämä, jonka kanssa te alituiseen tulette
+tekemisiin -- sen pinnallisin puoli edustaa juuri tuota kääpiöiden
+vilinää, jonka suhteen ylemmyys on saavutettava. Älkää vihatko ihmistä,
+kuka ja mikä hän lieneekin; _nähkää_ vain, mikä hän on, se riittää.
+Nähkää hänen harrastuksensa, hänen arvosteluasteikkonsa ja hymyilkää
+niille, jos ne sen ansaitsevat -- ei ylvästä ruumiin ryhtiä ja silmän
+katsetta tavoitellen, sillä sellaiset tavoittelut ovat narriutta. Kun
+te hiljaisessa mielessänne ehkä luokittelette noita hymynäkemyksiänne
+ja silloin suhtaudutte niihin vakavasti, niin unohtakaa yksilöt, jotka
+niitä ovat edustaneet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ihmisen elämäntehtävä on asevelvollisuuden suorittamista siinä
+taistelussa, johon edempänä niin usein on viitattu. Mikä toimiala
+ihmisellä lieneekin on hänen arvoaan tässä suhteessa mitattava sen
+mukaan, kuinka elävästi hän käsittää tuon toimintansa motiivin ja
+millaisen mestaruuden hän on toimintansa puitteissa saavuttanut.
+Nykyinen jännitys työn ja pääoman välillä ei voi olla muuta kuin
+väliaikainen, koska se ei välittömästi ollenkaan koske pääasiaa;
+pääoman mahtiasema on ehdottomasti ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai
+toisella, katoava ihmiskunnan tietoisuudesta, sen nykyinen orja on
+saavuttava, siihen nähden luonnollisen isäntävaltansa.
+
+Jos minun olisi lausuttava jokin arviointi ulkonaisista toimialoista,
+niin pitäisin puolestani jaloimpina tiedettä ja taidetta, noita
+toisilleen hyvin läheisiä kaksoissisaria, joiden suhde tuohon
+tavoiteltuun päämäärään on aivan välitön. Sinä päivänä, jona
+ihmiselämän tarkoitus on lopullisesti selvitetty, ne kumpikin
+lakkaavat. Kaikkien muiden inhimillisten toimialojen tarkoituksena
+on nähdäkseni raaka-aineen keruu noiden sisarusten -- hankin sanoa
+yhteiseen -- työpajaan. Jaloin näistä on äidin työ, koska se hankkii
+arvokkaimman ja tärkeimmän raaka-aineen.
+
+Noista kahdesta sisaruksesta on tiede suoranaisempi ja aktiivisempi.
+Taide on olemukseltaan jonkun verran passiivinen, se on ikäänkuin
+oivallinen katalysaattori inhimillisessä taisteluprosessissa. Huomaan
+tämän parhaiten, kun yritän näiden mietelmien jälkeen tarkastella omaa
+toimintaani -- mikä tarkastelu muuten on kovin vaikeata, melkeinpä
+vastenmielistä. Toivonkin ettette tekään koskaan alkaisi etsiä minua
+itseäni minun teoksistani siltä kannalta kuin tässä olen puhellut.
+Minun suhteeni omiin töihini on varsin intohimoinen siihen asti kunnes
+olen saanut ne valmiiksi. Mutta sen jälkeen ne merkitsevät minulle
+elettyä elämää, jota en voi elää toistamiseen. Ainoa tapaus, jolloin
+jälkeenpäin voin nauttia omista töistäni, on silloin, kun silmiini
+sattuu vanha unohtunut luonnos. Olen sen kirjoitettuani hylännyt, ja
+sen vuoksi sillä on täyttymättömän unelman viehätys... Muuten on työni
+jokseenkin vaistomaista: suuri kokonaisuus alkaa hahmoutua, ja kun minä
+alan sitä luoda, ei minulla ole paljoakaan tietoa sen yksityiskohdista.
+Jokainen lause ja sanajärjestys on sitten edelleen semmoinen
+kokonaisuus, jota vaistoni tunnustin himoitsee, koettelee ja lopulta
+hyväksyy sen juuri siksi kokonaisuuden osaksi, jota siinä kohdassa
+tarvitaan. Semmoista se on -- ainakin näin kun rupean sitä itselleni
+selvittämään. Tietysti se sittenkin lopullisesti on vielä jotain muuta.
+Joka tapauksessa on suurin ammatillinen saavutukseni ja ylpeyteni, kun
+joku viisas ja minua muuten miellyttävä ajattelija löytää kirjoistani
+tutkimus- ja ajatteluainehistoa, paljastaa minulle itsellenikin niissä
+olevan elämän, jota en ehkä ollenkaan ole tullut huomanneeksi.
+
+Olen kirjailijana niinkuin mies, joka kauniina aamuna varhain, toisten
+vielä nukkuessa lähtee vaellukselle. Hän palaa vaellukseltaan kun
+toiset juuri ihanasti kiskoitellen aukovat silmiään altteimmillaan
+kaikelle syvälle ja herttaiselle. Hänellä on mukanaan milloin
+mitäkin, kerran hirvenkello, joka on toista metriä korkea ja kantaa
+neljättäkymmentä kelloa. Kun hän sen laskee juuri heräämässä olevan
+ystävänsä sängyn laidalle, valtaa tämän ihmetys ja ihastus, eikä tuoja
+voi itsekään pidättyä joskus huudahtamasta: katsoppas tuota paikkaa...
+Toisella kerralla hänellä on keskeltä tietä löytämänsä ehjä linnunmuna,
+eikä hän siinä toisten ihastellessa malta olla huomauttamatta,
+että siinä olevan elämän kohtalo on surullinen -- kuten kaiken
+yksilöelämän, hän ehkä lisää... Mutta jos hän kerran löytää semmoisella
+aamuvaelluksellaan äsken syntyneen ihmislapsen, joka on siihen
+pensaaseen hylätty, niin hän lupaa pidättyä kaikista huomautuksista
+laskiessaan sen kotona heräävän ystävänsä viereen vuoteen lämpöön...
+Että olen kirjailija, se on minussa semmoinen hauska aamuvika. Päivällä
+minä unohdan aamuiset retkeni ja löytöni ja pohdin mielelläni toisten
+kanssa kaikkea tällaista, mistä tässä olen puhunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niinpä niin, lapsikullat. Harmaitahan ne ovat kaikki teoriat,
+viheriä yksin elämän ikuinen kultapuu. Sen hedelmiä ei kukaan opi
+opettamalla oikein nauttimaan, se taito on sekin yksi elämän luontainen
+ihme. Kaikeksi onneksi nuo ihmeet eivät esiinny järjestyksettömänä
+mylläkkänä, vaan noudattavat lakeja, joiden perille meidän on lupa
+pyrkiä. Olemme olleet huomaavinamme ainakin kaksi katkeran lohdullista
+lakia: perinnöllisyyden ja kehityksen, joiden, varsinkin ensinmainitun,
+inhimillinen tuntemus vasta ottaa ensi askeliaan. Nämä lait voivat
+kyllä sallia ihmisten vähitellen, polvi polvelta tietoisestikin,
+opetuksen mukaankin, pyrkiä elämän kultapuulle, aina sen latvaan asti,
+josta kerran lopulliset taivaat aukenevat ihmissuvulle, johon kuulumme.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Enkelten suojatit, by Frans Emil Sillanpää
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59479 ***
diff --git a/59479-8.txt b/59479-8.txt
deleted file mode 100644
index 2463f6d..0000000
--- a/59479-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5093 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Enkelten suojatit, by Frans Emil Sillanpää
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Enkelten suojatit
-       Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan
-
-Author: Frans Emil Sillanpää
-
-Release Date: May 11, 2019 [EBook #59479]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENKELTEN SUOJATIT ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-ENKELTEN SUOJATIT
-
-Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan
-
-
-Kirj.
-
-F. E. SILLANPÄÄ
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1923.
-
-
-
-
-SISÄLLYS.
-
-Johdannoksi.
-Emot ja poikaset.
-Anna-vainaa ja Kalle-vainaa.
-Muuan Tellervo-niminen.
-Maantieltä maantielle.
-Lumituisku.
-Lapsen suru.
-Tyhjä koti.
-Koulu.
-Kemppasen mukulat.
-Käväisy.
-Omistani ja omilleni.
-
-
-
-
-JOHDANNOKSI
-
-
-    (Huomautus omille lapsilleni: Koska olette repineet sen "Kyrön
-    Joulun", johon Pappa oli kirjoittanut nämä täysin asialliset
-    "Muistelmat pikkupoikuutensa ajoilta", niin painetaan ne nyt
-    tähän, että saatte isoina lukea.)
-
-Haluan tämmöisessä kotoisessa joululehdessä, jota tuskin lukevat muut
-kuin minulle tutut ihmiset, vielä uudestaan muistella joulua ja vähän
-muitakin päiviä semmoisina kuin ne elin lapsuuteni ihanina hetkinä
-Kierikkalan myllykolun partaalla. Olen sen jälkeen nähnyt hyviä päiviä
-jos huonojakin, käynyt majoissa matalissa jos korkeissakin, iloinnut
-ja joskus itkenytkin, mutta ilman runollista liioittelua voin sanoa,
-että ihanimmat päiväni ja yöni, iltani ja aamuni olen viettänyt
-isäni tekemässä pesässä Kierikkalan myllysillan päässä. En missään
-ole saanut niin tyydyttäviä aterioita, ei missään minun ole ollut
-niin mukavan lämmin sielun ja ruumiin puolesta kuin siellä oli. Ei
-missään ole pihan ruoho ollut niin vehmasta eikä saunan löyly niin
-makeata kuin siellä. Jos myöhemmin kirjailijana olen osannut kuvata
-Suomen suvista luontoa, niin olen siihen alun saanut Myllyniitun
-pensastoista, kun kuusivuotiaana karkasin sinne hämyssä maatamenon
-aikaan, orjantappuroiden kukkiessa ja kolujen kohistessa. Minun ei
-tarvitse lasketella mitään ammattilurituksia, kun niitä aikoja ylistän.
-Minä olen yhdessä suhteessa tosiaan rikas ja onnellinen mies: minulla
-on ollut erittäin kaunis ja ihana lapsuus.
-
-Enpä oikein tiedä mistä ja millä sanoilla alkaisin. Nämä palstat
-kävisivät ahtaiksi, jos tahtoisin poimia joltisenkin osan silloisista
-muistoistani. Toisaalta pelkään astuvani niille maille, joilla
-kirjailijana jo olen liikkunut ja vielä tulen liikkumaan...
-
-Osaan tarkalleen sanoa, mikä on ensimäinen täsmällinen muistoni
-tästä mailmasta. Minä olin kontillani pirtin penkillä pihanpuoleisen
-sivuklasin pielessä ja katselin kuinka myllytietä meni mies ihmeellinen
-prontteli olkapäällä. Minulle sanottiin, että Nikkilä vie myllyn
-trattia. -- Myllyn tattia, hoin minä -- en osannut sanoa trattia.
-Haaviston Hulta (silloinen Mäkelän Hulta) väittää minun sanoneen
-myöskin mullu (kuten nyt omat lapseni) ja ikävän tullen aina pyytäneen
-häntä kanssani "mulluahteelle" laulamaan kilpaa kosken kanssa. Sama
-Hulta, orpanani, (pitäköön ylistyksen hyvänään) omasi muuten heleän
-laulunäänen ja osasi paljon lauluja, piirsi ja leikkasi tuohesta
-kauniita kuvia ja oli kaikin puolin silloin niinkuin nytkin ihmeellinen
-ilmiö Pöllömäkelän sisarussarjassa.
-
-Aikaisemman lapsuuteni parhaita tovereita oli Akselin Ville, Jokelan
-töllin silloisten haltijoitten Akselin ja Eeva-Kaisan poika. Hän oli
-minua yli kaksikymmentä vuotta vanhempi ja pitivät aikuiset häntä
-minulle käsittämättömistä syistä hiukan hesselinä, mutta minun kanssani
-hän viihtyi erinomaisesti. Häneltä sain lahjaksi ensimäisen kappaleen
-sitä työkalua, jolla sittemmin olen parhaat työni tehnyt, nimittäin
-teräskynän. Mattilan Alpetin kanssa olin ongella ja Heikkilän Väinön
-kanssa löin palloa -- ennen kuin hän rupesi käymään kansakoulua, mikä
-seikka harvinaisuudellaan kohotti hänet minun silmissäni suhdattoman
-korkealle.
-
-Meillä oli lehmä nimeltänsä Jertta. Kun minä olin niin pieni, etten
-vielä kyennyt sitä laitumelle saattamaan, jätti äiti minut aamuisin
-maata kun lähti viemään sitä Telimettään. Minä heräsin omia aikojani
-lintujen lauluun ja vieressäni oli maitokortteli ja leivän palanen.
-Kaikki oli muuten hyvin, mutta en saanut itse laukkuhousujeni
-liivinnappeja kiinni, ne kun olivat jossain tuolla lapojen takana.
-Tavallisimmin oli pelastuksenani Heikkilän Oskari, nykyinen isäntämies,
-joka saattoi lehmiä siitä ohi Myllyhakaan. Lukemattomat kerrat hän
-napitti liivini, eikä varmaankaan pane pahakseen, jos häntä nyt näin
-julkisesti aikamiehenä kiitän. On niitä semmoisiakin siltä ajalta,
-joille ei minulla ole mitään kiittämistä.
-
-Karjankuljetus, sekä oma että toisten, oli muuten hyvin tärkeä kesäisen
-elämän ilmiö. Keväällä tulivat vanajalaiset yhdistyskarjaan. Se oli
-iloinen päivä, täysivoimainen kevätjuhla. Paimenet tulivat eväineen
-ja viipyivät koko päivän totuttelemassa karjoja toisiinsa, miehet
-korjailivat aitoja, naiset keittelivät kahvia ja tekivät vispilöitä.
-Pikkupoikiakin oli mukana. Yhdistyskarjasta kesä varsinaisesti alkoi;
-siitä ruveten näki karjan kuljettajia aamuin illoin. Niistä muistan
-erityisesti Yli-Vakerin isäntävainaan, joka piti lapset erittäin
-hyvänä. Hän mielellään saatteli itse karjaa, jalassaan nuo kuuluisat
-siniset röttihousut, joita värjättäväksi ottaessaan tamperelainen
-värjäri epäili kraatarin sekaantuneen mitassaan. Se vainaa oli näet
-siitä päiväntasaajan kohdalta tavallista rotevampi, jos oli muualtakin.
-Hän piti lasten kanssa aika elämää ja makkaroita tehtäessä hän lauloi:
-
-    Makkara kirisi kiukahalla,
-    minä perso penkin alla.
-    Kypsy kyrsä, kärsi perso.
-    Kyll' on kyrsän kypsymistä,
-    pahan person kärsimistä.
-
-Vanajalaisten karjotie oli minullekin kovin tuttu; sitä myöden käytiin
-katsomassa Mäkelän mummua ja taataa (joka viimeksimainittu oli niin
-Elias Lönnrotin näköinen, että hätkähdin, kun koulussa ensikerran
-näin Lönnrotin kuvan, samoin äitini Helsingin Vanhankirkon edessä
-nähdessään odottamatta patsaan). -- Ensin mentiin Pitkää kujaa,
-sitten Ärrän kujaa ja sitten oli edessä matkan jännittävin taipale,
-Jutilan Varve. Jutilassa oli ainakin joskus kovin vihainen sonni ja
-sen vuoksi juostiin Varpeen tie aina sydän kurkussa. Eräänä suvisena
-sunnuntaiaamuna olin äidin kanssa menossa Mäkelään, kun sonni yllätti
-meidät. Kauhun vallassa kahmaisi äiti minut hartioilleen ja pääsi töin
-tuskin aidan yli Vakerin rukiiseen, kun sonni jo heitti etujalkansa
-aidan päälle. Molemmilla Varpeen veräjillä oli siihen aikaan hyvä
-valikoima seipäitä, joita ihmiset kuljettivat turvanansa edestakaisin.
-
-Krapu on myös tärkeä tekijä lapsuuteni muistoissa. Niitä oli kovin
-runsaasti Myllyojassa ja sai niitä sieltä melkein millä konstilla
-vain. Se alue, jolla minä kravustin, ulottui kotoani alaspäin pitkin
-Myllyniittuja metsään asti, josta en vieläkään tiedä kenen metsää
-se on. Ainakin siellä jossain hyvin salaperäisessä paikassa on
-Pyksyn Tasku. Ylöspäin ulottuivat retkeni läpi Heikkilän haan, siitä
-Tättälän ja Hillun Rönksöjä pitkin Ruusin Rönksön rajalle, jonka yli
-oli kielletty astumasta. Innokkaimpia kravustajia olivat Ketsiian
-pojat, joitten kotopirtti oli ja on vieläkin Telisillan korvassa.
-Sinne oli kotoani pitkä matka kaunista koivuhakaa, joka keväisin oli
-kirsikukkasista valkoisena kuin lumi.
-
-Yleensä oli kesäisessä elämässäni joki paras toverini. Siellä minä
-kolukistoissa kyykin ja hyräilin päivät pääksytysten. Heikkilän haassa
-vanajalaisten myllyn raunioilla oli salaperäistä kihinää ja kohinaa,
-siellä kasvoi mustia viinimarjoja ja harvinaisia vesikukkasia. Sillan
-alla lenteli sinivihreitä vesikorentoja ja myllyn ruuhten takana
-tuomiryteikössä kasvoi villiä humalaa. Keväisin joki tulvi ja vei
-sillan mukanaan. Se oli tehtävä uudestaan. Joka talosta tuotiin hirsi
-kansipuuksi ja niitten päihin hakattiin talojen puumerkit. Myöhemmin
-kesällä, kun tulva oli laskenut, souti kiven takaa esiin sorsaemo
-vastakuoritun poikueensa kanssa. Talvi-öinä nousi saukko avannosta ja
-möhki ylös töllin tanhuville. Syysiltoina humahutteli huuhkaja Simunan
-harjussa.
-
-Talven korkein kohta oli joulujuhla. Minä olin yksinäinen lapsi ja sen
-vuoksi pyydettiin Syrjälän Väinö-orpanani meille aina jouluksi. Jo
-aattoaamuna aikaisin, siihen aikaan kun vanajalaiset kilisevin kelloin
-toivat takaniituilta jouluheinää, minä seista hytistelin pihalla Väinöä
-odottamassa. Tuli itku silmääni, jollei Väinö ajoissa saapunut. Kun hän
-sitten tuli, haettiin joulukuusi ja leikeltiin vähistä papereistamme
-siihen koristeet. Heti kun rupesi hämyttämään mentiin saunaan, ja
-sillaikaa tuli joulu: pahnat olivat lattiassa kun me palasimme. Pesästä
-tuoksahti räätikkäloola ja pakarista likokala ja sianliha. Syötyä
-Väinö, minä ja Mirri oikenimme pehmoisille pahnoille puolipukeissa ja
-kuulimme unemme läpi, kuinka isä lampun ääressä omalla nuotillaan hyvin
-hiljaa hyräili jouluvirttä. Siinä on minun tähänastisen elämäni korkein
-runollisuus. Ei voi ihmisen ison eikä pienen olla sen ihanampi kuin
-minun oli sillä hetkellä lämpöisessä onnellisessa pirtissä, kylläisenä,
-puolinukkuneena, korvissa isän jouluhyräily ja sydämessä mutkaton
-elämisen onni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Väinö jäi meille pitkiksi ajoiksi joulun jälkeenkin. Kerran kävi
-niin, että äitini tuli ostaneeksi meille hevosenkin, oikean elävän
-karvajalan. Äiti on aina ollut arka eläinten puolesta ja kun meidän
-ohi kerran hyöritteli ikäloppu musta, jonka polvet olivat kuin kunnan
-vasarat ja kaula alaspäin sangalla, osti äiti sen muistaakseni
-kahdeksalla markalla ja joillakin luontaisehdoilla omin päinsä
-isän poissa ollessa. Väinö ja minä sillä sitten ankarasti ajelimme
-lepänruotoja, kunnes aika täytettiin ja meille saapui erittäin
-harvinainen virkailija, hevosennylkyri Hoivaliini jostain Tiipiän
-takaa. Hän teki tehtävänsä arvokkaasti ja arvokkaasti häntä myöskin
-kohdeltiin. Hän sai syödä yksinänsä ja minä luulen, että astiat sen
-jälkeen pestiin katajavedellä ja ruuan loput hiljaa pimitettiin. Myös
-luulen, että pienten puurmannien silmissä sinä aamuna oli kyyneleitä,
-vaikka he jo salavihkaa tussahuttelivat tupakkisauhuja ja kirota
-napauttelivat.
-
-Syrjälän Väinö minut opetti tavaamaankin, kirjaimet olin omin päin
-oppinut. Olen lukenut satoja kirjoja, lukenut ja unohtanut, mutta aina
-muistan Aapiseni, jonka oli kirjoittanut "Jyväskylässä Vapun päivänä
-1876 Kustaa Kaunonen" ja jossa muun muassa sanottiin että:
-
-    Mök-ki pien' on pa-rem-pi kuin ho-vi her-ra-mai-nen
-    Jos on siel-lä rak-ka-us ja rau-ha py-sy-väi-nen.
-    Ma-jas-sa-si ah-ke-ras-ti työs-sä o-le ai-na,
-    Kyl-lä Her-ra toi-mil-le-si me-nes-tys-tä lai-naa.
-
-Kun oikein saan tarpeekseni tämän mailman humpuukista, lähden sanan
-suun lausumatta Myllykoluun. Hiukan haikeaksi vetää mieleni, kun en
-enää löydä sieltä juuri muuta entistä kuin oman istuttamani piilipuun,
-joka kai vahingossa on jäänyt kaatamatta. Poissa on ainakin entiseltä
-paikaltaan asumus, niinkuin on sen rakentajakin jo mullan alla.
-Kuivahtanut krapunsa menettänyt puro lirisee ikävissään niinkuin
-entisiä aikoja kaivaten ja minusta tuntuu, etteivät ihmisetkään enää
-ole yhtäläisiä siellä enempi kuin muuallakaan. Istun siellä asukkaitten
-ihmeenä jossain puskan juuressa ja vuntierailen kaiken katoavaisuutta.
-Minulta on iäksi mennyt se ihanuus, joka sisältyi lapsuuteeni, mutta
-ehkäpä omat lapseni kokoavat sitä kultaa juuri parastaikaa. Kunpa
-osaisin olla niin, etten heitä siinä häiritsisi. Että he saisivat
-kootuksi kultansa yhtä sumentumattomana kuin minä olen saanut.
-
-
-
-
-EMOT JA POIKASET
-
-Kappale suviyön sisältöä
-
-
-Kevätviikkojen levoton riento on huomaamatta tyyntynyt alkukesän
-hennoimmaksi hempeydeksi, lokaiset ratastiet ovat kuivahtaneet
-ja pienen töllin pihamaalla versovat mehevä saunio ja punertava
-tatarkasvi, joiden kesäisestä kasvukannasta voi arvioida asumuksen
-ikää. Nokkonen edistyy aitan takana, kaura on oraalla ja tuolla
-matalien salolehtojen välissä ja keskessä, mutkittelevan joen uoman
-vaiheilla ovat entisten unohtuneiden pelto- ja niittytilkkujen
-villiapilat herkullisimmalla nupullaan. Aikainen aamuaurinko näkee
-siellä jänisemon alaleuan nopeasti vaappuvan eteen ja taakse, kun
-se äänen kuulumatta napistelee kasvien vehmaimpia versoja. Ruohossa
-sen lähellä on viisi harmaanruskeata, tuskin näkyväistä täplää; ne
-ovat pieniä jäniksen selkiä nekin ja niiden sisässä virtaa hieno ja
-lämmin jäniksen veri. Ne ovat äsken päässeet imemästä ja kevyt uni on
-raukaissut ne ruohostoon suoden rauhan emolle, joka näihin aikoihin
-tuskin koskaan saa nukahtaa. Nyt se siirtelee hiukan koipiaan ja
-näykkii apilan päitä. Täällä on sentään paras rauha, mitä olla voi.
-Töllikulmalla ei ole ainoatakaan koiraa, eikä ole vielä näkynyt
-mitään muutakaan petoa täällä asutuksen äärillä. On hetkiä, joina ei
-pitkäkään korva kuule värähdystäkään: juuri auringon nousun aikoina.
-Silloin ei imetys keskeydy kertaakaan ja jänisemon suonissa käy himokas
-vaistomainen kaipaus, että pian pääsisi näistä poikasista eroon; että
-ne saisivat kukin kuunnella omilla korvillaan ja juosta omia latujaan,
-jos peto tulee.
-
-Kyllä olikin vaivalloista tämän poikueen kantoaika. Siihen aikaan,
-keväämmällä, emo oleskeli lähempänä kylää, sieltä löysi joskus hyvän
-palan, kun ravinnon tarve oli kiihtynyt. Sepän riihiladon edessä oli
-mainioita kauranpäitä, niitä olisi saanut syödä koko yön. Joskus
-unohtui riihen seinälle raitapehkoon päiväuntakin nukkumaan, kunnes
-kerran rävähti, rävähti toisen ja sitten alkoi kuulua omituinen
-puhiseva ääni. Se ei vielä ollut pahinta, mutta kun vasara putosi
-alasimelle: kilk-kalk, silloin maa maittoi. Se oli ilkeä ääni, sillä
-sitä täytyi pysähtyä välillä kuuntelemaan, ja sitten taas juoksuun...
-Mutta eräänä sateisena aamupäivänä vähää ennen poikasten syntymistä --
-kuului koiran lähenevä ulvonta. Se läheni lähenemistään, vaikka emo
-laukkasi umpimähkää, paisuneen vatsan tuottaessa vaivaa hengitykselle.
-Se läheni lähenemistään ja etäämpää kuului ihmisen kiivas huuto. Emo
-pysähtyy kesken kiihkonsa, kunnes erottaa koiran läähätyksen ja tuntee
-oman sydämensä ilkeästi sytkähtävän. Silloin hän taas loikkaa, niinkuin
-jonkin vieraan voiman heittämänä, puskee päin aitaa, löytää lopulta
-raon, jossa oksantyngät raapaisevat vatsanahkaa. Loikkaa avoimelle
-pellolle ja loikkaa suoraan leveään valtaojaan, joka on täynnä viileätä
-vettä. Pääsee miten kuten kynnetylle saralle, missä raskaat multatierat
-tarttuvat käpäliin, joutuu lopulta maantielle ja pökähtää suuren miehen
-jalkain juureen. Siitä äkkiä ympäri ja pitkin heinänsänkeä pois, pois.
-Ei ole pienintäkään suojapaikkaa. Ruumis juoksee, mutta tahto on
-seisahtunut. Takaa kuuluu koiran kiljunta. Mies on saanut sen kiinni ja
-antaa selkään tottelemattomuudesta.
-
-Se laukka päättyi tänne salon sydämeen. Täällä syntyivät poikaset ja
-täällä ne ovat jo viikon päivät imeneet ja tepastaneet. Täällä on
-hyötykasvuista koivunvirpeä kulon jäleltä, on pajukkoa, on vadelman
-vartta ja hylätyillä pelloilla metsistynyttä apilaa. Ja ennenkaikkea
-täällä on rauhaa, päivät makailla ja yöt kuukkia pensaikossa. Jossain
-tuolla etäällä on pari kolme matalaa ja hiljaista ihmisasuntoa,
-saloseudun töllejä, joissa vain aamuin ja illoin on hiukan liikuntoa.
-Päivisin siellä oleilevat pihamaiden nurkilla hiljaiset laihat lapset,
-ani harvoin eksyen puron rantaan leipäkannikkaansa liottamaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin on laita jänisemon laitumilla, ja melkein yhtä autuasta on elämä
-noissa asumuksissa. Vahvimmillaan on siellä tunnelma lauantai-iltana
-saunan juuri selvitessä, kun västäräkki vielä viivyskelee poissa
-pesästään puupinon vaiheilla ja salotöllin pieni poika seisoo
-liivisillään veräjällä, kaikkien luonnon sanatonten salaisuuksien
-virratessa hänen tajuunsa. Syvän rauhan harhakuva laskeutuu
-ilmaan ja maahan, ei yksin tämän töllin tanhualle, vaan laajoille
-aloille, noitten kaukaisimpienkin metsänrantojen takaisille maille,
-toisenlaisten asumusten, puutarhojen ja ihmisten vaiheille. On
-semmoinen kohta ajassa...
-
-Mutta pienen pojan tunnelma värähtää toiseksi, kun äiti tulee
-lypsinkiulu kädessä navetasta pirttiin päin. Poika lähtee
-vaistomaisesti äitinsä perässä, tullaan porstuan läpi matalaan
-savuiseen pakariin. Kaikki tämä tapahtuu yhtä luontevasti kuin päivän
-riutuminen illaksi ja yöksi. Maito valuu kohisten puisen hakosiivilän
-läpi puiseen kulhoon; ja sen kohinan aikana nousee kissaemo vuoteeltaan
-pakarin peräpuolesta, saapuu urahdellen ja venytellen survimaan äidin
-liepeitä. Harmaat, mustan ja valkoisen kirjavat poikaset, joiden
-silmäraot vasta toissa päivänä oikein aukenivat, lähtevät nekin
-riepusijoiltaan työläästi rämpien ja kimeästi maukuen ja saavuttavat
-emon hännän, juuri kun emon suu on päässyt kiihkeästi lerkkimään
-lämmintä maitoa. Poikakin on saanut osansa ja tarkkaa syödessään kissan
-kielen käyntiä ja punertavaa suumaloa.
-
-Vielä jälellä olevien ilta-askarten kautta johtelee aika ihmisensä
-lyhyeen ajattomuuden keitaaseen, nukkumaan, edellistä hiukan
-vaaleamman suviyön haltuun. Äiti syleilee ja suuteleekin salavihkaa
-vieressään makaavaa ainoata poikaansa nurkkasängyssä peiton alla, isä
-on huokaissut syvän huokauksen omassa sängyssään ja niin on pirtin
-puolella uni tullut kuluneen päivän ja menneiden muistoissa, huomisen
-ja tulevaisen kuvitelmissa.
-
-Pakarissakin vallitsee riepuvuoteella hiljaisuus. Poikaset ovat
-nukahtaneet nisä suuhun ja siitä sikin sokin vierähtäneet mikä mihinkin
-asentoon. Maidon valuessa on emokin hervahtanut pitkin pituuttaan
-koivet oikosenaan, nauttien siitä, ettei tarvitse enempää piitata
-poikasista, että ne itse kilvan ja kiihkeästi ottavat ottimensa eikä
-mikään vaara uhkaa. Tämä nurkka on viehättävän pimeä, eikä koko
-asuinrakennuksen piirissä kuulu yhtään hiiren hievahdusta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näissä salotölleissä asuu raatavia pariskuntia, joiden lapset ovat
-vielä pieniä; täällä vallitsee siis teillä ja tanhuvilla vahva rauha
-sunnuntaiyönäkin, kun ei ole yöjuoksijoita. Kun myöhäinen ilta on
-täysin vakiintunut yöksi, näyttäytyy kissaemo pakarin rikkinäisessä
-akkunaruudussa. Nopeasti ja äänettömästi se hypähtää pihamaalle ja
-siitä muutamalla loikka-askelella pellonojaan. Sen kaikki aistit
-tarkkaavat äänetöntä kesäyötä. Hännän äärimmäinen nipukkakin näyttää
-jännittyneenä kuuntelevan; se näkyy varttuneiden piennarkorsien tasalla
-ketterästi pystyssä ja vavahtaa hiukan. On kissaemon suurenmoisin
-ajankohta, sillä on varaa ensi askeleillaan tekeytyä ikäänkuin hiukan
-leikilliseksi. Huvikseen se tavoittaa suurta kovakuoriaista ja runnoo
-sen hengettömäksi etukäpälillään. Sitten laajentuneet silmäterät taas
-tuijottavat korsimetsää ja korva kuulee riihen tyköä hiiren vikinää.
-
-Sydänyön hetket kuluvat. Yhden aikaan käy mökin mies ulkona ilmaa
-tunnustelemassa ja näkee silloin Mirrinsä liikkumattomana istuvan
-aidaksella riihen takana. Mies tekee yksinäiset luonnonhavaintonsa ja
-painuu sitten pirttiin vaimonsa ja poikansa henkeen. Kaikki on hyvin.
-Huomenna, sunnuntaina, he menevät rippikirkkoon, urkuja ja saarnaa
-kuulemaan...
-
-Mirri kuuli ja näki miehen ulkonakäynnin; se oli pieni hiljaisuuden
-katkeama, joka samalla katkaisi öisen pyyntitunnelman tällä paikalla.
-Mirri upotti pari kertaa kyntensä aidakseen ja laskeutui sitten
-hiljallensa maahan haan puolelle. Ketterin juoksahduksin, välillä
-aina pysähtyen, se eteni pitkin jalkapolkua niityn veräjälle, pujahti
-alimmasta raosta ja otti haltuunsa pensastuneen niittymäen ilmiöt. Ne
-olivat kaikki entuudestaan tuttuja, tästä mäestä Mirri oli tappanut
-pari keltasirkkua ja yhden hyvälihaisen kerttulinnun. Täällä oli
-parhaiksi avomaata, että voi aina todeta yksinolonsa, ja parhaiksi
-suojaa väijytykseen. Täällä oli sellainen riistan runsauden tunne,
-ettei oikein osannut alkaa väijyntääkään. Hän juoksi juoksemistaan
-näitä suviyön oivallisia maita, kunnes tuli alueille, joilla hän ei
-vielä koskaan ollut käynyt. Siellä hän istahti kannolle ja asettui
-siihen tavalliseen liikkumattomuuden tilaansa -- jossa kissa ulkosalla
-tuntee olonsa varmimmaksi.
-
-Siinä hän istui ja alkoi havaita silmissään aamun kirkastumista.
-Samalla nousi saaliinhimo: hänen oli hiukkasen nälkä itsensäkin, ja
-sitä paitsi tuntui maito runsaammin heruvan utareihin, josta tiesi,
-että poikaset ovat kotona heränneet mankumaan. Eikös alkanutkin jo
-ilma sädehtiä! Pensaasta pyrähti lintu, kissan takajalat jännittyivät,
-silmät tulistuivat. Keikut minne keikut -- matka on pitkä, mutta -- ei,
-ei vielä -- nyt, ei, no nyt: tsoi -- hukkaan pääsi.
-
-Mirri ei oikein käsittänyt, mistä ne kaikki äänet juuri sillä hänen
-hyppynsä hetkellä syntyivät. Häntä kaarella ja silmissä villi ilkamo
-Mirri seisoi sillä sijalla, jossa lintu äsken oli tepastanut. Eipä ole
-tämmöistä ennen sattunut: lintu tiessään, sihinää ja suhinaa, aamu
-yhä kirkastuu. Mirrin häntä huinahti kerran kahta puolta ja selkä
-nousi köyryyn. Tuolla -- jänis! Ja tuolla -- ja tuolla. Aamun kirkkaus
-jo pisti silmään ja orjantappura raapaisi nisään, kun Mirri syöksyi
-lähimmän niskaan. Se yritti purra, mutta samassa se jo oikeni; se oli
-poikanen. Iso jänis oli vähällä hypätä päälle, mutta hyppäsi kumminkin
-syrjään, kiersi älyttömästi pensasta päästäen jonkinlaista ääntä.
-Mirri tappeli silloin jo kolmannen kanssa, tunsi kipua silmäkulmassaan
-ja näkönsä hiukan sumentuvan -- siitä vuoti verta. Kaksi oli vielä
-jälellä, mutta pian olivat nekin nitistetyt. Iso jänis oli tällöin jo
-kadonnut.
-
-Mirri huohotti suu auki, niin että hampaat näkyivät; toinen käpälä oli
-viimeisen poikasen päällä. Sitten se pari kertaa nuolaisi valkoista
-rintaansa, jossa oli runsaasti veritäpliä, väänsi päätänsä ja sitaisi
-kipeätä silmäänsä. Aurinko oli jo selvästi näkyvissä, väsytti
-ankarasti, mutta vielä oli kova ja vaarallinen työ edessä. Kissa tuntee
-olonsa kaikkein arimmaksi silloin, kun se juoksee saalis suussa;
-matalana ja häntä oikosena se livistää suoraan kotiin. Mutta kun Mirri
-oli saanut ensimäisen poikasen haan puolelle, ei se malttanutkaan
-edemmäksi, vaan palasi toista noutamaan ja haki ne sillä tavoin kaikki
-siihen aidan viereen näreen juureen. Siitä alkoi pitkä ja rasittava
-kotiinkanto, joka oli sitä vaarallisempi, mitä enemmän valo lisääntyi.
-
-Poikaset naukuivat vimmatusti, mutta emo kantoi kumminkin kolme
-jäniksenpoikasta perille asti, ennenkuin rupesi omiaan imettämään.
-Poikaset imivät kiihkeästi, kunnes hervahtivat pehmoisten jänisten
-sekaan nukkumaan.
-
-Vasta ihmisten noustessa lähti Mirri kahta jälelle jäänyttä noutamaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamun kosteudessa paisuu auringonpaiste tunti tunnilta. Jos aika
-sydänyön hetkinä on ollut painuvinaan jonnekin olemattomiin, niin
-nousee se nyt taas ja laajenee yli kaiken. On päivä, kesäkuinen
-sunnuntaipäivä. Pienen töllin poika makaa sängyssä juuri
-heräämäisillään auringon lämpöön, joka osuu päin hänen poskeansa ja
-kaulaansa. Kauan sitten hän uneensa kuuli isän ja äidin aamuliikkeet,
-kuuli, että oli tapahtunut jotain erinomaista, jota äiti huusi isääkin
-katsomaan. Tämä kuulo ponnisteli aikansa pojan unen kanssa mutta ei
-saanut heräämään. Isän ja äidin äänet vaikenivat sitten hiljaisuudeksi,
-josta pojan puoliksivalveutunut tajunta kyllä käsitti valon ja ilman
-yhä varttuvan elämän. Tuo aikainen aamuelämys jatkui unen piirissä,
-joka oheni ja laajeni ja vihdoin valui pois kahdesta leveään
-tuijotukseen auenneesta silmästä.
-
-Poika näki pöydällä aamumaitonsa, kiskotteli nuoria jäseniään ja
-kiepsahti sitten paitasillaan sängystä lattialle. Silmien rävähtämättä
-hän katseli akkunanruutuja, kellontaulua, saapasparia, haukotteli niin
-että pää järisi ja juoksi sitten kuin sanan saaneena pimeän porstuan
-läpi pakariin. Aamuaurinko paistoi suoraan kissojen matolle, jossa
-näkyi ihmeellistä joukkoa. Emäkissaa siellä ei ollut, mutta vallan
-outoja karvaeläimiä makasi siellä oikosenaan kokonainen röykkiö. Niiden
-välistä näkyi nukkuvien kissanpoikasten päitä.
-
-Poika muistaa, että nyt on pyhä, että isä ja äiti ovat lähteneet
-kirkkoon ja jättäneet hänet yksin nukkumaan. Ja emo Mirrikin on
-poissa. Olisiko tämä jokin semmoinen päivä, jona kaikkea tämmöistä
-tapahtuu. Kenties tulee vielä ukonilma ennenkuin isä ja äiti palaavat.
-Oli uhkaavan hiljaista ja auringon paiste ikäänkuin puhui jotain jo
-unessa kuultua, ikäänkuin jotain noiden elävien puolesta. Aamun koko
-erikoisuus kauhistutti lievästi paitasillaan olevaa poikaa. Hän ei
-uskaltanut lähestyä vieraita eläviä, vaan kääntyi takaisin kasvoilla
-itkun alkuilmeet.
-
-Mutta juuri silloin poukahti emokissa pakarin akkunalle rikkinäisestä
-alaruudusta. Poika hätkähti nähdessään Mirrin kellertävissä silmissä
-oudon julman ilmeen; se katsoi poikaan niinkuin viholliseen, toinen
-silmä oli vielä samea. Sitten se naukasi matalasti ja hyppäsi takaisin
-pihalle jatkaen siellä naukumistaan. Poika epäröi, mutta meni sentään
-hänkin pihalle ja löysi pakarin akkunan alta vielä kaksi samanlaista
-outoa karvaelävää; Mirri makasi niitten vieressä ja marisi nyt
-väsyneesti. Kun poika lähestyi, alkoi se hykerrellä ja piehtaroida eikä
-näyttänyt välittävän elävistä vähääkään. Poika uskalsi jo tarttua yhtä
-koivesta; se oli siloinen ja hervoton.
-
-Poika ei kuullut mitään, mutta kissa kavahti jaloilleen ja kävi
-kiihkeästi toista elävää niskasta, tivoi jaloillaan vauhtia ja
-hyppäsi akkunalle. Samassa narahti tarhanveräjä; sieltä tuli Täti,
-jota oli pyydetty kirkonaikana käymään poikaa katsomassa. Täti oli
-pitkänenäinen, muikeahymyinen muija, joka puhui maireasti päivitellen
-ja oli pojalle hyvin mieluinen vieras. Äiti oli järjestänyt niin,
-että Täti sai tehdä pannukakkuja itselleen ja pojalle. Tämä oli
-kaikin puolin suurenmoinen päivä: oli suvi ja sunnuntai, oli Täti ja
-pannukakkuja ja Mirri oli saanut poikasilleen suunnattoman saaliin
-kauniita jäniksenpoikasia. Isä ja äiti palaavat aikoinaan kirkosta
-raukeina ja leppeinä. Kaikkialla uhkuu elämän yltäkylläisyys.
-
-
-
-
-ANNA-VAINAA JA KALLE-VAINAA
-
-
-Vain niillä nimillä minä olen ikäni kuullut heitä mainittavan. He
-ovat minun sisareni ja veljeni, joista toinen kuoli ennen minun
-syntymääni ja toinen minun ollessani vähän toisella vuodella, jo paljon
-aikaisemmin oli äidiltäni kuollut yksi lapsi, mutta siitä minulla on
-tuskin mitään mielikuvaa. Se syntyi ja kuoli jo äitini nuoruudessa...
-
-Nyt ovat syyspäivät taas tuoneet tullessaan alakuloisen kirkkautensa,
-nuo kuulaat taivaat, joiden etäisillä äärillä katoavaisuuden ja
-ikuisuuden ajatukset tuntuvat sopeutuvan samaan sointuun. Vaikka
-tällä hetkellä katselen sitä ikkunalasin läpi, tunnen sen vaikutelman
-vahvasti, sillä lievä sairaus on herkistänyt tajuntani. Tilanne antaa
-aihetta jatkuviin juhlallisiin ajatuksiin. Minkään hetken sävy maan ja
-taivaan olossa ei ole toisen hetken kaltainen, mutta joskus tuntuu tämä
-hetken erikoisuus melkein kauhistavalta, sen lempeässä kuulaudessa voi
-olla ailahdus yleiskohtalosta, joka näin välähdyksessä nähden tuntuu
-keveältä ja hirmuiselta yhtaikaa.
-
-Tuolla menee köyhä leski-akka mökkiinsä ja hänen vaivainen kolmivuotias
-tyttönsä kampeaa perässä. Heillä on puute ja tulee olemaan, mutta
-yhä he häärivät laihoina ja laimeina. Viheliäinen ovi painuu heidän
-perässään kiinni -- on kuin olisin nähnyt koko ihmiselon virran
-sattumalta noin kapeana... Huomenna, sunnuntaina, vaimo veisailee
-virsiä mökissään.
-
-Tämän hetken näkymätön jylhyys tuntuu koskettavan johonkin hyvin
-etäiseen hetkeen, joka on minulle kovin läheinen, vaikken ole sitä
-tietoisesti kokenut. Tulee pitkän pitkästä aikaa mieleeni nuo kuolleet
-sisarukseni. Tunnen kuinka he tällä hetkellä koskettavat minun elämääni
-sillä oikeudella, jonka luonto on heille varannut: että olemme samasta
-emosta syntyisin. Kun minä olen yksin jäänyt eloon, tuntuu kuin olisin
-heidänkin edustajansa täällä. Heillä on jotain sanottavaa, johon
-minulla ei ole mitä vastata. Minun olisi varmaan elettävä heidän
-kaikkein puolesta ja ellen sitä jaksa, on minun kai herettävä elämästä.
-Kun en tunne heidän muotojaan, olen näkevinäni vain heidän katseensa,
-jotka tällä hetkellä tulevat minua kovin lähelle, ikäänkuin vaativat
-minua palaamaan heidän kanssaan sinne syyskesän aurinkoihin, joista
-heidän silloin oli lähdettävä.
-
-Pienen mökin vanhempi lapsi, Anna-niminen tyttö oli ollut sairaana
-muutamia päiviä, mutta oli ilmeisesti paranemaan päin sinä päivänä,
-jota mielikuvitukseni nyt etsii kolmenkymmenenviiden vuoden takaa.
-
-Sairaus, varsinkin lapsen sairaus, tuo mökin arkielämään oudon ja
-painostavan lempeyden. Mökinväen tavalliseen kotioloon kuuluu lasten
-rehkimistä, jota lyhyet itkut katkaisevat, ja vanhempien mietoa
-tiuskimista ja pientä torailua, joka ei merkitse sen enempää, mutta
-antaa elämälle tukevan ja asiallisen arkipäiväisyyden tunnun. Jatkuvat
-vastukset ja niiden jatkuva voittaminen, se on ihmisten toivottavin,
-luonnollisin kulku myöhäistä kuolinpäivää kohden. Mutta kun pienokainen
-sairastuu vuoteenomaksi, silloin nuo tarpeelliset pikku vastukset
-ikäänkuin lauhtuvat, eikä makaava lapsikaan tunnu erikoiselta
-vastukselta. Sehän voi kuolla siihen kipuunsa ja sehän olisi lapsen
-kannalta korkein onni -- eikä köyhäkään vanhempi suo lapselleen muuta
-kuin onnea.
-
-Niin olivat mökissä päivät kuluneet tuon onnen aavistuksissa. Yhteen
-aikaan lapsi oli kovin kuuma, se ei avannut silmiään, mutta puhui
-jotakin taivaasta; sitten se vallan vaikeni ja hypisteli heikosti
-peitettään. Isä ja äiti katsoivat silloin toisiinsa, äidin silmään tuli
-kyynel ja hän luki hiljaa Herran-siunauksen.
-
-Mutta tämä vakava hetki oli lyhyt. Tyttö painui uneen, hikoili kovasti
-ja näytti siitä alkaen toipuvan. Lauantaiaamuna se istui vuoteessa ja
-söi, kun isä lähti kylälle. Ja kun isä päivemmällä palasi, juoksi tyttö
-vastaan oudostuttavan iloisena. Tytön ulkonäössä -- ihossa ja katseessa
--- tuntuivat kivun jäljet; siitä sen ilon outous. Sitä ei voinut
-vieläkään mistään torua koko sinä päivänä ja ihmeellistä oli, ettei se
-tehnytkään juuri mitään pahaa. Painostava lempeyden häivä viipyi yhä
-mökkiläisten elossa. Syksyinen lauantai-iltakin oli ikäänkuin liian
-tyyni ja kuulas. Vaimon viikolla kuiskaama Herran-siunaus ikäänkuin
-viipyi vielä ilmassa. Mutta ihmisten on elettävä -- myöskin hiljaisen,
-painostavan onnellisuuden hetkinä.
-
-Sunnuntai-aamuna lähetti mummu pikku Hilman katsomaan, joko Anna
-on loppunut. Hilma pysähtyi aurinkoisen tuvan ovensuuhun ja näytti
-arastelevan Annaa, joka oli polvillaan penkillä sivuakkunan ääressä ja
-leikki syyskärpästen kanssa. -- Annahan oli parantunut jo. -- Niin oli.
-
-Oleiltiin, mutta ei syntynyt iloista telmimistä Hilman ja Annan kesken,
-vaikka oli kaunis sunnuntai ja siistitty tupa. Hilma oli vain niinkuin
-pois lähtemässä ja lähtikin vihdoin. Kuka siinä lie keksinyt, että Anna
-menisi Hilman mukana mummun luo. Mitään vikaa ei ollut tässä olossa,
-mutta kumminkin tuntui nyt teennäiseltä tämä Annan mummulaan lähtö,
-vaikka tyttö oli siellä monen monia päiväkausia viettänyt. Sitä ei nyt
-edes vastustettu eikä erikoisemmin varoitettu. Tuo hiukan kalvennut
-lapsi tuntui sairautensa jäleltä vielä olevan ikäänkuin korkeamman
-varjeluksen alainen. -- Siinä he jo mennä sipsuttivat ikkunan alitse
-käsi kädessä; pienet sääret vilahtivat ystävällisesti äidin silmään.
-Iloinen kärpänen hyrräsi syysauringon lämmittämällä ruudulla! Muut
-äänet olivat lasten lähtiessä vaienneet; kehdossa nukkuvan pojan
-hengitys ei kuulunut.
-
-Sama äiti -- joka myös on minun äitini -- on kertonut, että hänen
-koko sen aamupäivän oli kovin paha olla, samoin hän muistelee
-monenlaisia pikku enteitä ja toistelee Anna-vainaan lapsellisia,
-paljon merkinneitä lauseita. Luultavasti hän oli liian syvin ottein
-lukenut Herran-siunauksensa silloin Annan vuoteen vieressä ja eläytynyt
-lapsen kuoleman onneen, joka näytti jääneen tulematta. Hän ei ole
-yrittänyt selittää sitä mielentilaa, johon hän joutui, kun kuolema
-sitten kumminkin juuri tässä kuvattuna sunnuntaina tuli. Luulen että
-hänen sielunsa sen sunnuntain iltapäivällä oli erinomaisen puhdas,
-kirkas ja onnellinen -- tai paljon enemmän. Se hetki, jolloin hän
-luki Herran-siunauksen, oli jo kyllä korkea, mutta se oli sittenkin
-vain viimeisen edellinen askel siinä nousussa. Kun tänä sunnuntaina
-puolipäivän aikaan saapui läähättävä sanoma, että Anna oli mummulassa
-äkkiä kuollut, silloin vasta kirposi painostus. Vapauttava onnellinen
-itku sen kirvoitti. Jumala oli sinä päivänä erikoisesti seurustellut
-noiden köyhien ihmisten kanssa. Oltuaan pitemmän aikaa jostain
-vihainen, oli Hän nyt leppynyt ja käynyt heitä katsomassa.
-
-Äiti sanoo aina, että Anna kuoli äkkiä; hän ei voi erottaa
-kuolemantapausta edellä käyneestä sairaudesta, ne muodostavat yhdessä
-erään vissin aikakauden. Hän ei tiedä tai ei tahdo tietää sitä,
-mitä Hilma, nyt jo ikäihminen, on minulle kertonut. Hän oli ainoa,
-joka näki tapauksen. Anna pujotti päänsä veräjän puikkojen välistä
-tarjotakseen mummun lehmälle muutamia ruohon korsia, joita ensin oli
-käynyt sisällä näyttämässä. Sitten hän yritti äkkiä temmata päänsä
-suoraan takaisin. Ja siihen hän jäi. Opittuani tuntemaan ihmisruumiin
-rakennetta, olen tullut siihen käsitykseen, että kuoleman syynä oli
-venähdys pidennetyssä ytimessä. On omituisen viehättävää ajatella, että
-jo siihen aikaan tuollaisen hennon ja etäisen mökin lapsen ruumis oli
-perusrakenteeltaan ihan yhtäläinen kuin kaikkein nykyaikaisimman lapsen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pikkuinen Kalle parka, joka tällöin makasi kehdossa, oli sinä
-iltapäivänä niinkuin jokin väärään paikkaan osunut vieras lapsi. Se
-oli alun perin niin tuiki toisenlainen kuin oli ollut Anna-vainaa.
-Sillä oli tuskastunut ilme; valveilla ollessaan se tavallisesti itki
-ja oli äreä. Kiltti, hentoinen Anna oli usein mennyt sen kehdon ääreen
-sitä hyväilemään. Nyt poika itkunsa lomassa katseli ympärilleen,
-vihaiset silmät omituisen suurina. Ei tullut enää Annaa. Vaikka ilta
-pimeni, tuli yhä myöhempi ja myöhempi, tuli jo täysi yö -- niin ei
-vaan kuulunut Annaa sisälle. Ovi pysyi kiinni. Lopulta Kalle nukahti,
-jolloin sängyssä makaavan äidin käsi irtaantui kehdon laidasta. Äiti
-ei kumminkaan vielä nukkunut eikä nukkunut isäkään seinän puolella
-sänkyä. Poissa olevan Annan ja ulkona vallitsevan tyynen yön välillä
-oli olevinaan niinkuin jokin läheinen yhteys, jota kuolleen lapsen
-vanhemmat siinä makuulla kumpikin itsekseen tarkkailivat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin kauan kuin Annan ruumis oli kotona ja maan päällä, vaikutti hänen
-poissaolonsa melkein voimakkaammin kuin oli vaikuttanut hänen elonsa.
-Riitaista Kallea hoidettiin se viikko sävyisämmin, eivätkä vanhemmat
-torailleet, kun köyhyys ilmaisi itsensä hautauksen järjestelyssä. Äidin
-oli vallannut tyyni raukeus ja isä toimi tarmokkaasti. Hiljaisissa
-sydämissään he jonain hetkenä arvelivat, että tämmöistä varmaankin
-pitäisi avioelämän olla; että Anna-paran täytyi poismenollaan sitä
-heille neuvoa.
-
-Mutta tämä näinkin pitkälle jatkunut poikkeuksellinen tila lopultakin
-vain lisäsi puolisoiden ärtymystä. Toisen pienikin harkkasana tai
-tuskastuminen sytytti heti toisenkin mielen. Pienen Annan elämä ja
-kuolema unohtui pois, koko lapsen muisto tukahtui elämän tukaluuteen,
-joka ei enää ollut sitä entistä tyydyttävää lajia. Tuli vahinkoja:
-ensin kuoli hevonen, sitten kuoli lehmä; pieni leikillisyyden vilahdus
-oli siinä, että lopulta kuoli kissakin. Halla oli siihen aikaan vielä
-jokavuotinen vieras heidän pienellä pellollaan.
-
-Kierokin elämä on tavallisesti hyvin yhtenäistä: oli ilmeistä, että
-eloon jääneestä pojasta Kallesta ei tullut kunnon ihmistä. Kahden
-vuoden vanhana se suuttuessaan hyppi jaloillaan ja kiroili uhaten lyödä
-äitinsä maan sisään. Sitä piiskattiin niin, että veri vuoti, mutta
-siitä ei ollut apua: pojan luonto ei lannistunut ennenkuin ruumis
-herpaantui. Tämmöisen kohtauksen jälkeen äidin silmät vettyivät; hän
-muisti sitä aurinkoista pyhäaamua, kun Anna-vainaa viimeksi vilahti
-hänen näkyvistään tuntia ennen kuolemaansa. Anna-vainaa oli annettu
-hänelle vain näytteeksi siitä, kuinka hyviä lapsia voi olla niillä,
-joille semmoiset sopivat. -- Mutta tuo onneton on semmoinen, joka
-minulle sopii. Äiti näki kauhistavana sen mahdollisuuden, että Kalle
-jäisi elämään. Hän ei tiennyt mitä hän teki, mutta semmoisella hetkellä
-hän toivoi, että Kalle kuolisi ja että hänelle syntyisi vielä yksi
-lapsi, joka ei olisi liian hyvä, niinkuin Anna-vainaa, mutta josta
-hänellä kuitenkin olisi sellaista iloa, jonka kaipuun Jumala oli
-häneen asettanut. Kun hän silmäsi sängyssä menehtyneenä nyyhkivää
-Kallea, niin hän kauhistui toiveensa alkupuolta ja muutti sen niin,
-että Jumala tekisi Kallelle parhaan mukaan. Jumala kuuli tämän toiveen
-kokonaisuudessaan. Minun on kyllä arkaa sanoa, että toiveen loppupuoli
-olisi täysin toteutunut, mutta en luule juuri toisinkaan olevan. Minä
-olin pienenä ruumiillisesti hyvin kehittynyt ja luonteeltani kiltti ja
-taipuvainen, ja näytti siltä kuin olisi minun mukanani tullut mökkiin
-tavallista, helposti kestettävää onnea. Ja mitä minun tähteni on
-myöhemmin surua ollut, niin luulen, että se yleensä on ollut rakasta
-surua.
-
-Kalle-vainaa jaksoi taistella kohtalonsa kanssa vielä toista vuotta
-minun syntymäni jälkeen. Minä en tiedä enkä uskalla sanoa sitä
-varmasti, mutta minulla on se kauhea aavistus, että hän oli niitä
-onnettomia lapsia, joita ei ole kunnollisesti rakastettu. Että hänen
-lyhyt ja vaikea maallinen matkansa oli harharetki.
-
-Pieni myötätunnon vilahdus on sentään kertomuksissa, joita
-Kalle-vainaasta kerrotaan: Kalle piti kovasti kaikkien kotoisten
-esineiden, erikoisesti isän työkalujen puolta. Hän huusi ja
-raivosi, kun joku sivullinen niihin kajosi. Tämän tieten monet
-kyläläiset poikkeilijat kiusasivat häntä huviksensa ja seurustelun
-elähyttämiseksi. Isä ja äiti suhtautuivat tähän kiusaamiseen hiukan
-erilailla. Isä tahtoi kurittaa pojasta pois tuon tavan, äiti taas
-pyrki tiuskaamaan kyläläisille. Niinpä Kalle-vainaan kuolinpäivän
-aamuna sattui hyvin kohtalokkaasti siitä asiasta pieni yhteenotto
-isän ja äidin välillä. Joku Taavetti siitä lähistöltä oli poikennut
-ottamaan isää mukaansa jonnekin huutokauppaan ja odotellessaan alkanut
-kiusotella Kallea uhaten ottaa isän kirveen, puraan, sahan ja niin
-edespäin. Kalle sai raivokohtauksen ja isä käski hänen olla siivosti.
-Mutta kun Taavetti jatkoi peliään, niin jatkoi Kalle huutoaan ja isä
-kävi jo kiinni poikaan, kun äiti tuli väliin ja sanoi lujasti, että
-poikaa ei pidellä honkkelien ihmisten tähden. -- Älä sinä silloin tule
-kun minä tulen, sanoi isä uhkaavasti. Poika huusi täyttä kurkkua. --
-He-he-he, mennään nyt jo, sanoi Taavetti ja työntyi ulos ovesta. Isä
-lähti sitten kanssa.
-
-Puolen päivän aikaan sai isä huutokauppapaikalle sanan, että Kalle on
-kotona kovin huonona. Isä oli juuri ehtinyt huutaa Kallea varten pienet
-rikkinäiset saapaskippurat, joista korjailemalla toivoi saavansa vielä
-kunnolliset. Ne kädessä isä lähti juoksemaan ja juoksi kotiin asti
-melkein yhtä mittaa.
-
-Kun hän tuli pirttiin, taisteli Kalle jo lopputaisteluaan. Hänen
-kipunsa oli alkanut siten, että hän oli pyytänyt piimää ja saanut
-sitä ja sitten oikaissut kehtoon, kun minä satuin olemaan äidin
-sylissä. Siinä oli äidin silmään ensin näyttänyt siltä, kuin olisi
-poika yhtäkkiä ruvennut tulemaan keltaiseksi ja siitä se alkoi. Isän
-tullessa oli tuska yltynyt rajuksi, niin ettei lapsi enää käsittänyt
-mitä sille sanottiin. Sen suuhun ei enää saatu vettäkään. Puolentoista
-tuntia isä kulki vaikeroiden edestakaisin lapsi sylissään, ennenkuin
-se henkäisi viimeisen tuskallisen henkäyksensä ja jännittyneet pienet
-jäsenet hervahtivat ikuiseen lepoon. Lepo, se oli suurin lahja, minkä
-Kalle parka tässä maailmassa voi saada. Lähes neljä vuotta hänen täytyi
-täällä olla sen saavuttaakseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Noiden kahden lapsen katseet ovat minua kuljettaneet omassa
-maailmassaan, jossa näin kaukaa katsoen jo paistaa kauniin
-sadun aurinko niin hyvän kuin pahankin yli. He ovat sanelleet
-mielikuvitukselleni sen mitä tiedostani on puuttunut... Näin kauas olen
-kulkenut yksinäni heidän jäätyään. Mutta he eivät koskaan kokonaan
-irroitu minusta, nuorimmasta veljestään. Ja suuren väsymyksen hetkinä,
-kun tämä mailma näyttää silmiini oudolta ja vieraalta, tulevat he
-erikoisen lähelle. Silloin minusta melkein tuntuu, kuin olisin minäkin
-vain jostakin erehdyksestä unohtunut elämään näin kauan, ja vaikka
-minulle karttuukin vuosia, niin en kumminkaan koskaan pääse irti
-lapsuudesta.
-
-
-
-
-MUUAN TELLERVO-NIMINEN
-
-
-Tellervo oli huutolaistyttö eli kunnanhoidokki, kuten niitä valistunut
-nykyaika nimittää, ja syntynyt vaivastalolla eli kunnalliskodissa.
-Hänen hienon nimensä oli keksinyt vaivastalon silloinen "neiti", joka
-harrasti kaunokirjallisuutta ja runonlausuntoa. Hän on vaivastalolla
-vieläkin olevan äitihessukkansa viides avioton lapsi; isäksi on
-äiti ilmoittanut erään mielisairaan, joka on toisin ajoin kopissa,
-toisin taas vaivastalon hevostöissä. Tellervo kieritteli äitinsä
-liepeissä vaivastalon kyökissä toiselle ikävuodelleen, jolloin hänet
-sijoitettiin pitäjälle vuotuista ruokkoa vastaan huutokaupalla, joka
-lain mukaan ei saanut olla julkinen, mutta jossa kumminkin tingittiin
-ja kilpailtiin. Tellervo joutui ensin eräälle timpermannille, jolla
-itsellään oli pirtillinen pienokaisia. Tämä paikka havaittiin
-sittemmin sopimattomaksi, ja hänet sijoitettiin neljännellä
-ikävuodellaan lapsettoman mäkitupalaispariskunnan hoiviin. Pariskunta,
-nimeltänsä Kalle ja Tilta, on tunnettu yritteliäästä ja kaikin
-puolin nuhteettomasta elämästään, jonka tuloksena heillä kaikessa
-hiljaisuudessa lienee melkoiset säästöt.
-
-Täällä on Tellervon ollut hyvä olla. Hänet on opetettu lukemaan,
-kutomaan sukkaa ja yleensä ihmistavoille siinä määrin kuin se on
-ollut mahdollista. Hän sanoo holhoojiaan sedäksi ja tädiksi ja
-tuottaa näille kunniaa vieraitten aikana puolihassuilla tempuillaan
-ja järjennäytteillään, saavuttaa lukukinkereillä provastin muhoilevan
-tunnustuksen räikeällä ja ujostelemattomalla ulkoluvullaan. Hän on
-ehdottomasti kinkeripirtin parhaita lukijoita, voittaa monta uskovaista
-ämmää, jotka kuulustelujen päätyttyä riitelevät provastin kanssa
-lunastuksen merkityksestä.
-
-Kinkeriltä palatessa juosta kaahottaa Tellervo pitkän matkan Kallen ja
-Tiltan edelle ja riehakoi, niinkuin puolimielinen tekee. Tilta huutaa:
-"Oletkos siinä honkkeloimatta, senkin Töyssylän Taava -- kyllä minä sun
-siinä Kajakka-Maija."
-
-Sitten päästään kotiin pirtin tutulta tuoksuvaan lämpöön, riisutaan
-kirkkovaatteet ja matkitaan naapurin äijälle provastin sanoja:
-
--- Noh -- oletpa sinä lapsiparka sentään lukemaan oppinut. Jatka sinä
-edellensä vain sillä lailla.
-
-Ja Kalle lisää leppeästi päätellen:
-
--- Kyy-llä se sentään tavallinen ihmisenalku oliskin, kun ei olisi
-Jumalan luomasta niin kovin hajaallinen.
-
-Tiltan täytyy tällöin ihan luonnon pakosta ärähtää Tellervolle:
-
--- No mitäs sitä pöytää siinä nuohoot, meneks penkille istuun.
-
-Ja ehtootunnelma on pirtissä erikoisen lämmin ja lempeä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tellervo tepastelee pirtissä ja pirtin ympärillä, muistuttaen
-tamineiltaan ja usein eleiltäänkin linnunpelättiä, sillä hänelle ei
-tiettävästi koskaan oltu mitään vaatekappaleita eikä jalkineita uudesta
-tehty. Hänessä kehittyi sikin sokin hyvää ja huonoa, kaikki hajallaan,
-ja aikuisten suhde häneen oli sen mukaista. Hän oli auttamaton
-suupaltti ja hänellä oli hämmästyttävä muisti. Hän tiesi lehmäin
-poikimispäivät ja ämmäin juorut yli pienen töllikulman, sillä hänen
-terhakka päänsä oli aina pystyssä. Kun aikuiset aprikoivat jotakin
-asiaa, hölisi Tellervo siihen sekaan, osuen usein ihan kohdalleen. Se
-ärsytti aikuisia, mutta minkäs todelle mahtoi. Joskus sanottiin: hm,
-kyllä meidän täti tietää, joskus tiuskattiin: älä sinä aina ota osaa.
-
-Siitä siirtyi puhe pitemmältäkin Tellervoon. Tellervon pureskellessa
-esiliinaansa (josta hänelle välillä ärähdettiin) aikuiset aprikoivat,
-mikä siitäkin lapsesta oli tähän maailmaan tuleva. Tilta ja Kalle
-eivät enää luvanneet tulevaa vuotta sitä pitää. Tellervon suhteen ei
-oltu hienotunteisia, hän oli perin pohjin selvillä omasta erikoisesta
-asemastaan: millainen äiti hänellä oli ja kuinka hän saattoi milloin
-tahansa joutua millaisiin uusiin oloihin tahansa. Eikä hän siitä
-itkenyt, kävi vain hiukan hiljaisemmaksi silloin kun siitä puhuttiin.
-Olisiko höpsäkkä vaistonnut elonsa lyhyyden.
-
-Tellervo ei näet joutunut Kallen ja Tiltan tyköä minnekään muuttamaan,
-sillä hän kuoli tänä vuonna kevätkesällä. Vanha Tilta taisi silloin
-monista tönimisistään huolimatta itkeä jonkun kyyneleenkin; hänellä
-oli itselläänkin ollut lapsia ja hän oli sentään vanhoilla päivillään
-hoitanut Tellervoa taitamattomasta alkaen. Eihän se lapsen vika ollut,
-että oli saanut hajallisen luonnon. -- Kunnan esimies ei oikein tiennyt
-surrako vai iloita tästä tapauksesta. Kunta oli sentään jo kymmenisen
-vuotta sen edestä maksanut -- mutta toisaalta oli epätietoista, olisiko
-siitä kunnon ihmistä tullut. Ämmien kanta oli selvä: kyllä se aina
-parempi on, kun lapsena pääsee Isän kotiin. -- Ja se oli niin kaunis
-ruumiinakin, että --
-
-Tellervon kuoleman aihe, kuten koko Tellervokin, unohdettiin pian.
-Viimeksi taisi hänestä olla vakavampaa puhetta silloin, kun Tilta
-riiteli kunnan herrojen kanssa vuotuisen hoitomaksun osittamisesta
-sille vuoden osalle, minkä tyttö oli elänyt. Siinä oli näetsen siinä
-loppuaikoina ollut yhtä ja toista ylimääräistä kustannusta -- ja musti
-häntä ruvetkoon kuntaa hyödyttämään.
-
-Mutta Tellervon kuoleman ulkonainen aihe sisältää kumminkin sinänsä
-varsin liikuttavan pikku kertomuksen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuten sanottu, oli Tellervolla terhakalla vallan erinomaiset
-opinlahjat. Kun aapinen oli tuotu, pani Tilta silmälasit
-omaan päähänsä, otti kirjan omaan käteensä ja ryhtyi muutamin
-ennakkovaroituksin ja uhkauksin opetuksen työhön. Opiskelu edistyi
-niin, että jo toisena päivänä Tellervo tokaisi:
-
--- Olkaa vai -- ärrä se on eikä mikään ännä.
-
-Näitä pikku kinoja tuli yhä useammin, kunnes Tilta hermostui ja jätti
-koko opetuksen sille palkalle. Tellervo tankkaili itsekseen ja häntä
-auttoi kesävieraan insinöörin piika, joka iltaisin kävi mökissä
-kultaansa tapaamassa. Tämä opetus oli erittäin iloluontoista, niin että
-Tilta joskus ärähti:
-
--- Oliko sekin kirjassa? Kyllä minä teidät opetan.
-
-Mutta Tellervo oppi lukemaan, vieläpä kirjoittamaankin, sillä aapisessa
-oli myös kirjoituskirjaimet ja Linda näytteli, kuinka niitä tehdään.
-Linda oli iloinen ja kaunis tyttö, hän lahjoitti Tellervolle vanhat
-ruskeat kenkänsä ja eräänlaisen kaulavaatteen, jota vanha Tilta sanoi
-"kroosiksi". Sitä vauhtia se Tellervon ihmeellinen taito sitten
-kehittyi. Hän loisti kinkereillä ja luki häthätää ummet ja lammet,
-kaikki mitä käsiinsä sai. Katkismuksen kinkeriläksyn hän jo parin
-kuukauden päästä lopotti alusta loppuun, vaikka kirja oli hyllyllä.
-
-Muuan ihmeellinen yritys oli seurauksena tästä tavattomasta
-hyväpäisyydestä. Kunnan hoidokkeja ei tavallisesti pantu kansakouluun,
-sillä niistä ei makseta niin paljoa, että kenenkään kannattaisi niitä
-sinne evästää ja vaatettaa. Mutta kun Tellervo nyt oli niin erinomainen
-lukija, niin alkoivat mahtavat emännätkin toimitella, että sen pitäisi
-päästä kouluun. Tilta sanoi, ettei semmoinen kohotommi siellä tule
-toimeen ja ettei tarvitse sitten häntä morkata, jos se siellä tekee
-takaropeet. Mutta eräänä aamuna Tellervo sitten kumminkin vaelsi kylän
-kouluun kammattuna ja erittäin vähäisten mahdollisuuksiensa mukaan
-sievisteltynä.
-
-Niinkuin Tilta oli sen ennakolta sanonut -- eihän se siellä tullut
-toimeen. Tellervon kävi melkein niinkuin sen Petterin, josta
-kirjailija Kyösti Vilkuna kertoo "Leipä"-nimisessä novellissaan. Hän
-oli kyllä hyväoppinen ja raikasääninen -- monen nahjuksen rinnalla
-vallan verraton -- mutta tuon ikuisen hajallisuutensa vuoksi kaikkeen
-koulujärjestykseen taipumaton. Väliajoilla taas teki toisten lasten
-pilkka hänen olonsa mahdottomaksi. Ja niin tapahtui, että Tellervo
-eräänä aamuna sumein silmin katseli kotipihastaan toisten kouluunmenoa.
-Häntä ei sinne enää päästetty, vaikka hänen kovin teki mielensä,
-sittenkin. Tilta huusi sisältä: "Tuleks' sieltä pirttiin -- vai vielä
-heitä töllistelet. Joko on karvat selinneet kurkustas?" (Toiset olivat
-koulussa salaa tunkeneet koirankarvoja Tellervon maitopulloon.)
-
-Tellervo tepasteli sitten taas talvikauden entiseen tapaansa Kallen ja
-Tiltan mökillä; tuo surullinen vaihe unohtui vähitellen. Opettaja oli
-sanonut, että Tellervo saa pitää koulun kirjat kevääseen asti, ja siinä
-oli Tellervolle iloinen korvaus. Vanha Tilta piti ulospäin kovasti
-Tellervon puolta tuossa koulurettelössä ja hänellä olikin täysi aihe
-siihen, mitä hän keväällä sanoi:
-
--- Minä luulen, ettei niistä mukuloista yksikään osaa kirjojansa niin
-hyvin kuin meidän tytär.
-
-Mutta Tellervon elämä oli määrätty pieneksi leppeäksi murhenäytelmäksi,
-ja sen viimeinen näytös tapahtui sitten juuri samana kevännä. Koulujen
-päätyttyä oli määrä pitää kirkolla suuret kansakoululasten juhlat ja
-sinne oli tuleva kaikkenansa noin kuusisataa mukulaa. Opettaja puhui
-siitä poiketessaan kerran keväällä huviksensa Tellervoakin katsomaan ja
-rupesi, onneton, vielä esittelemään, että Tellervokin tulisi mukaan.
-Tilta kyllä sanoi tuikeasti, että vasta hän sieltä pääsi niitten
-iileskottien kynsistä, mutta opettaja vain toimitti, että kyllä hän
-pitää silmällä, ettei mitään tepposia tapahdu.
-
-Näin oli kipinä heitetty ja pitkällinen kytevä tuli sytytetty. Ei
-ollut tästä alkaen sitä päivää, ettei Tellervoa olisi tiuskattu
-pitämään suutansa kiinni, kun hän höpötti sitä kirkolle menoaan. Jonkun
-kerran hän ehti jo saada tukkaansakin. Hänelle yritettiin uskotella,
-ettei koko juhlasta tulekaan mitään, mutta Tellervo puolestaan onki
-tietoonsa millä hetkellä lähtö koululta laivarantaan oli tapahtuva.
-Hetken lähestyessä kävivät kohtaukset yhä kiivaammiksi ja kaikki Tiltan
-asiallisetkin vastaväitteet kumottiin erittäin nasevasti. Ei auttanut
-muu kuin tavallista tiukemmin tiuskata "suu kiinni", jolloin puhe
-lakkasi mutta poru alkoi.
-
-Niinpä siis sillä hetkellä, jolloin lapsijono menee asumuksen ohi
-laivalle päin, Tellervo seisoo nurkassa niiskuttaen. Tilta on pihalla
-ja opettaja huutaa:
-
--- No missä Tellervo on? Laittakaa nyt pian se kuntoon, kyllä se vielä
-ehtii.
-
-Silloin Tilta epätoivoissaan palaa pirttiin ja tiuskaa:
-
--- No tule tänne nyt, minä suin tukkasi.
-
-Siitä alkoi nopea varustelu, josta ei puuttunut vastuksia, mutta joka
-kumminkin edistyi niin, että puolen tunnin päästä oli matkavalmiina
-"vallan kovasti nätti" tyttölapsen kuvatus: jalassa insinöörin Lindan
-ruskeat kengät, kaulassa hänen "kroosinsa" ja päässä joku vanha
-olkihattu. Näillä koristeilla piti peitettämän muun vaateparren suurta
-puutteellisuutta. Tiltakin jo naurahti, kun hän sai tämän teoksen
-valmiiksi.
-
-Asumuksessa ei oltu vielä syöty suurusta, mutta sitä ei nyt ehditty
-auttaa. Tellervo meni jo, että viita vilisi, eväänään kuiva
-leivänkannikka ja lihanpalanen.
-
-Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, mutta luoteessa näkyi muutamia jylhiä
-pilventönkkiä. Juokseva Tellervo tajusi, että niissä voi piillä ukkosen
-uhka -- mökissä tarkkailtiin herkästi sellaisia enteitä -- mutta
-kun suurin osa taivaasta, koko se puoli, jonne tie vei, oli täynnä
-aamun autuutta ja suvijuhlan tuntua, ei Tellervo ehtinyt aprikoida
-tuota taakse jäävää kolkkoa kohtaa. Tie kulki somasti mutkitellen
-kukkivien tuomiryteikköjen välitse. Joka käänteessä Tellervo luuli
-tavoittavansa lapsijonon, joka tuntui vievän mennessään hänen parasta
-onneaan. Mutta tyhjä oli aina eteen aukeneva tien taival, hiukan
-salaperäinen, niinkuin olisi tuo onnellinen joukko juuri ihan äsken
-siitä mäen taakse solahtanut. Aurinko vain vahvisti kuumuuttaan,
-hehkuvat kasvot tuntuivat erikseen hyppivän juoksun tahdissa, "kroosi"
-ja hattu pyrkivät irtaantumaan. Ja niin kävi eräässä tien kohdassa,
-jossa toisella puolella käsipuun takana oli syvä rytöinen horha, että
-Tellervo-paran hattu putosi sinne. Siellä se lepäsi kauniisti rytöjen
-latvoilla, juuri kun Tellervon piti rientää tuon käänteen taakse, jossa
-hän ihan varmaan olisi saanut toiset ainakin näkyviinsä. Oli jo suuri
-vaiva päästä jyrkännettä alas horhan laitaan ja siellä osoittautui
-aivan mahdottomaksi päästä suuren kaatuneen kuusen sekaan, jonne
-monivenkkurainen tuomi vielä oli sekaantunut. Syvällä rotkon pohjalla
-lirisi apuun kykenemätön vesi ja kiitävä aika vei toisia yhä kauemmaksi.
-
-Laiva huusi. Tellervo tajusi, mitä se merkitsi: hän oli auttamattomasti
-myöhästynyt. Kiihtynyt tahto heitti otteensa olkihatusta ja leimahti
-toisaalle. Lapsi kiipee joka jäsen vapisten takaisin maantielle,
-juoksemaan, juoksemaan...
-
-Tien käänteet eivät enää puhuneet toisista mitään, mutta Tellervo vain
-paransi juoksuaan, kunnes syöksyi tyhjälle laiturille, jolta laiva
-täynnä jännittynyttä iloa oli äsken lähtenyt. Kaukaa siinti kirkon
-tornin nirkko, ja huohottava Tellervo käsitti, että sitä kohden hänen
-oli yritettävä. Vinhasti käyden, välillä aina juoksahtaenkin, milloin
-suurta valtatietä, milloin ihmeellisille oikoteille eksyen Tellervo
-eteni suuntaansa aamutuntien rauetessa leveäksi keskipäiväksi. Jostain
-raosta aina tulivat näkyviin luoteen karttuneet pilvitönkät, mutta
-tänne näihin maihin ne eivät ulottuneet. Ne olivat vain kuin jokin paha
-silmä, joka sieltä hyvin kauas jääneistä kotioloista pyrki tätä hänen
-menoaan näkemään. Mutta kirkon tornin värit ja piirteet kävivät yhä
-selvemmiksi, maat suurenmoisemmiksi...
-
-Kirkonmenon päättyessä, kun lasten ja aikuisten vilinä kylässä oli
-parhaillaan, tuskin kukaan huomasikaan pientä ilmiötä, töllistelevää
-Tellervoa, joka sinne oli juuri ilmestynyt. Teitä risteili sinne tänne
-ja niiden vieressä oli taloja ja myymälöitä koreine ikkunoineen -- ja
-kaikkialla vilisi lapsia, toiset kovin koreissa puvuissa. Väsymyksen
-ja ihastuksen hurma hämmensi silmiä ja korvia. Ilmakin täällä oli
-kummallista: yhtäältä paistoi tulinen aurinko, vaikka noiden talojen
-takaa näkyi jylhää sinistä pilveä. Semmoista ei kotona koskaan ollut.
-Tuntui kuin olisi ollut suuressa huoneessa.
-
-Joku oman kylän tyttö hulmahti hänen eteensä touhukkaana ja
-ystävällisenä ihka uusine pukuineen ja leveine nauhoineen. Sama tyttö
-oli koulussa ollut hänen ilkein kiusaajansa, mutta nyt ei muuta kuin
-oikaisi hänen "kroosiaan", höpähti jotakin hauskaa ja meni taas
-menojaan. Lapset menivät kaikki erääseen suureen rakennukseen syömään.
-Tellervo jäi yksin raitille töllistelemään. Jylhät pilvet tulivat
-ikäänkuin lähemmiksi.
-
-Hän käveli kävelemistään ja eksyi lopulta pois keskikylältä. Täällä
-katosivat seinät tuosta suuresta huoneesta, sen katto muuttui
-uhkaavaksi vieraaksi taivaaksi, ympärillä levisivät tylyt vainiot.
-Tahtomattaan hän painui tien oheen istumaan ja alkoi näperrellä
-leipäänsä ja lihaansa. Hänen oli jo pitkästä juoksusta tullut jano
-ja nyt se syönnistä yhä yltyi. Avuttomuudentunne vahveni nopeasti,
-kylän juhlallisuus oli täältä katsoen kammoittavaa, ei sinne enää
-voinut palata kun sieltä näin oli lähtenyt. Tuolla järvessä on vettä,
-mutta sinne ei pääse. Jokainen kohta tien ja järven välillä näyttää
-siltä, ettei siitä ole kukaan koskaan mennyt. Tuolla tuon jylhimmän
-pilvipaikan alla on koti ja siellä sangossa tuolilla hyvää lähdevettä.
-Täti on tuonut sitä Tolpan lähteestä...
-
-Hirmuisen pitkä salama leimahti juuri siellä kotona päin. Tellervo
-melkein parahti ja lähti juoksemaan leipä ja lihankappale kädessä.
-Kylään päin hän ei enää yrittänyt, nyt oli päästävä kotiin tädin
-tykö ja juomaan. -- Täti pelkää ukkosta ja minä pelkään ukkosta.
-Mutta Tädin sängyn nurkassa Tädin takana on hyvä olla ukkosilmalla.
-Tuolla hirmuisen kaukana se on ja minä olen täällä asti, olin lasten
-juhlissa...
-
-Ja kaikki nämä pellot ja kylät olivat toisenlaisia kuin tulomatkalla ja
-muuttuivat siitäkin vielä toisenlaisiksi, kun tuli niitä lähemmäksi.
-Tuossa on järvenranta ihan tien vieressä. Tellervo poikkeaa siihen,
-laskeutuu rähmälleen ja tahrii itsensä, mutta saa kumminkin imaistuksi
-suullisen lämmintä pahanmakuista vettä. Se annattaa ylön ja hiukan
-niinkuin viluttaa. Vielä kun hän on kumaroissaan, jyrähtää ukkonen
-kovin lujaa. Hän lähtee taas juoksemaan. Kiivas juoksu panee itkun
-omituisesti vapajamaan, ja salaman kohdalla kuuluu aina äänekkäämpi
-ulvahdus.
-
-Eräästä talosta huomattiin, että tiellä laputti hullun näköinen
-tyttölapsi, vaatetus sikin sokin ja kädessä leivänkappale. Juostiin
-ottamaan siitä selkoa ja saatiin kiinni likomärkä, vilusta ja pelosta
-vapiseva olento, joka töin tuskin kykeni selittämään, mistä hän
-oli. Joltinenkin selko siitä kumminkin saatiin, ja ilman asetuttua
-lähdettiin saattamaan Tellervoa kotiin.
-
-Hän oli silloin jo täydessä kuumeessa -- oli ollut kohtalokasta,
-että hänen täytyi niin kauan tuolla vieraassa talossa märkänä ja
-masennuksissaan odotella lähtöä. Hän saapui liian myöhään parhaaseen
-paikkaansa, Tädin sängyn nurkkaan. Ikäänkuin suloisen sumun läpi hän
-näki, kuinka Täti voivotellen asetti hänet makuulle ja sitten tutkien
-ja päivitellen ryhtyi keittämään saattomiehelle kahvia.
-
-Siihen kuumeeseen Tellervo jo kolmantena päivänä kuoli. Eihän sille
-mitään voinut opettajakaan, vaikka kääreittensä kanssa hääräsi.
-
-
-
-
-MAANTIELTÄ MAANTIELLE
-
-
-Oikeastaan me kaikkine kasvatusharrastuksinemme pidimme hyvin
-ala-arvoista peliä Selman kanssa. Teimme kasvatuksessamme aivan
-perinpohjaisen virheen, tai oikeammin: meiltä puuttui siihen ensimäinen
-edellytys. Muistan itse, että ainoa kohta, jossa tunsin selvää
-myötätuntoa tuota turvatonta, joskin itsepäistä ja häijynsekaista lasta
-kohtaan, oli siinä kun katselin häntä nukkuvana. Se oli oikeastaan
-ainoa tilanne, jossa kunnollisesti näin hänen kasvonsa. Tarkastelin
-tällöin lempein ajatuksin hänen otsaansa, poskipäitä ja leukaa. Nuo
-kasvot olivat voimakkaat, täyteläiset ja terveihoiset ja niihin oli
-tulossa samantapaista sievyyttä, jota näkee muutamissa rikollisissa
-naisissa. Kapea ja vähäpätöinen otsa jäi mustien hiusten varjoon, jotka
-oli joskus leikattu ja sen vuoksi tyttö nyt piti päänsä ympärillä
-tummanpunaista, hiukan nuhraantunutta silkkinauhaa. Nenä oli pieni ja
-selväpiirteinen, melkein kuin toisista kasvoista otettu; suun ympärillä
-näkyi aiheita tulevaan aistillisuuteen.
-
-Valveilla ollessa en koskaan saanut oikein katsotuksi tuota maantieltä
-tullutta tyttölasta paitsi kerran kun käsivarsista pidellen häntä
-kovistin ja itketin. Hän itse karttoi toisten katsetta, vain
-aniharvoin sai nähdä hänen pienet tummahkot silmänsä syvältä, vahvasti
-kehittyneitten kulmien alta. Käynti ei ollut kankeata eikä juuri
-velttoakaan, mutta se oli omituisen joutumatonta. Hänen hääriessään
-keittiössä kiinnitti sitäpaitsi jokainen vähäpätöisinkin sivutapaus
-hänen huomiotaan, niin että hänen oli ainakin vilautettava silmiään
-sinne päin.
-
-Hän on nyt ollut ja mennyt, yhtä etäällä meistä kuin oli ennen tuloaan.
-Huhtikuu on sulattanut lumen, kelkkakelit ovat auttamattomasti
-loppuneet; niiden vaivaiset jätteet hellyttävät aamuisin varttuneempien
-lasten mieliä, kun he yrittelevät vielä nauttia talven suloista
-varjopaikkojen kuihtuneilla ja kovettuneilla nietoksilla. Tuntuu
-vaikealta tähän aikaan kuvata viime talven asioita, vaikka ne vasta
-äsken häivähtivät pois. Emme edes tiedä, missä Selmakaan nykyään on.
-Sen verran myötätuntoa meillä häntä kohtaan ainakin on, ettei meillä
-olisi mitään sitä tietämistä vastaan.
-
-Hänen tullessaan oli hiukan samea helmikuun päivä, talvinen turtumus
-vahvimmillaan. Istuin mökin äijän tapaan ikkunan pielessä ja katselin
-ulos, en mitään nähdäkseni, en havaintoja tehdäkseni. Etäällä jäällä
-meni iänikuisia rahtimiehiä, likimain hengettömiä olentoja, tylsähköjä
-luonnonilmiöitä. Naapurikylän ahdetta nousi köyhä tanakka akka, jonka
-tänne asti tunsin ärsyttävän varmasti ja tiesin, että hän palaa
-joltakin sellaiselta asialta, joista hänen elämänsä on kokoonpantu:
-mukuloille piimää ja äijälle nuuskaa. Jäältä nousee tänne päin myöskin
-joku naispuolinen olento vetäen pientä kelkkaa, jossa on jokin mytty.
-Kolmivuotias poikani saapuu huoneeseen silmät hiukan vetistäen, kapuaa
-viereeni penkille ja jää siihen. Kun kysäsen, mitä hän on itkenyt,
-vastaa hän: "Kun ei ole mitään työtä."
-
-Samea helmikuun päivä, joka panee ihmisen ajattelemaan, kuinka elämä
-kuluu ja mitä sillä mahdetaan tarkoittaa... Mutta pikkupojan korva
-oivaltaa, että kyökissä tapahtuu jotain. Työttömyyden suru on hetkessä
-haihtunut. On tullut tapaus.
-
-Siellä seisoo ovipielessä katseltavana noin kolmitoistavuotias
-tyttölapsi, yllään kohtalaisen siisti mutta omituisen väritön
-vaateparsi. (En sillä hetkellä tullut ajatelleeksi, että se oli
-sama olento, joka äsken nousi jäältä.) Ilmoitettiin, että siinä on
-palvelukseen pyrkijä. -- Vai niin -- ja sitten katseltiin samalla
-reippaan veikeällä silmällä, jolla katsellaan uutta kissanpoikaa tai
-pirttiin tuotua lampaankaritsaa. Lapset katselivat, välillä aina
-seisontajalkaa ja paikkaakin vaihtaen, emäntä selosteli isännälle, mitä
-hän jo oli saanut tulokkaasta irti ja isäntä teki omia suorasukaisia
-ja kuivanleikillisiä kysymyksiään ja huomautuksiaan. Varsin pian
-isäntä ehti neuvoa tytölle aivan toisenlaista esiintymistapaa kuin
-tällä näytti luonnostaan olevan, ja teki neuvonsa havainnollisemmaksi
-kohottamalla hyväntahtoisesti tytön leukaa vähän ylemmäs -- esiintyi
-yleensä sellaisena iloisen karskina herrana ja pappana, joita
-alkuperäisinä luonnonilmiöinä tavataan vanhoissa pikkuherrasväissä.
-Ihminen lienee luomakunnan ainoa todellinen narri.
-
-Nimi oli Selma Kujala, se saatiin selville. Paljoa muuta ei sinä
-päivänä saatukaan, hyvä kun saatiin tyttö jollakin tavoin siirtymään
-pois kyökin ovipielestä, purkamaan kelkkamyttynsä ja asettumaan talon
-eloon ja oloon. Kotipaikka oli päinvastaisella suunnalla kuin mistä hän
-oli tullut.
-
--- No missä hän sitten tuolla päin oli ollut? Kuinka hän kotoa oli
-sinne kulkeutunut? Pitää aina reippaasti vastata, kun kysytään, ei
-tuolla tavalla saa nuikailla. Tuommoinen näyttää siltä kuin olisi
-tehnyt jotain pahaa eikä kehtaisi sanoa. No kuinka sinä sieltä sitten
-nyt pois lähdit? Pantiinko sinut pois, vai lähditkö sinä salaa, vai
-eikö siellä tarvittu? Katsos, meidän täytyy ne asiat tietää; sinä olet
-alaikäinen, kirjaton ja kansiton, ei sinua saa sillä tavalla pitää.
-Jollet sinä kaikkia asioitasi oikein ilmoita, niin meidän täytyy jättää
-sinut poliisin huostaan, tai muuten on poliisi meidän kimpussamme.
-Saamme vielä sinusta sakkoa, niin se on.
-
-Ja perheen isäntä lähtee kyökistä tupaan ja häntä seuraa perheen
-emäntä keskustellakseen kahdenkeskenkin tästä asiasta. -- Sitä raukkaa
-ujostuttaa, kyllä sen ymmärtää. Aatella nyt sentään: poiketa tuolla
-iällä outoihin ihmisiin kysymään palveluspaikkaa. En minä vain olisi
-sitä tehnyt...
-
--- Juu, mutta täytyy heti ensimäisestä alusta käydä reippaasti käsiksi
-tuommoiseen, että se heti tulee talon tavoille ja oppii kunnioittamaan
-isäntäväkeään. Mutta sinä et kyllä osaa piikoja kasvattaa.
-
--- Hm.
-
--- Niin, niin, ei se ole niinkään hm. Emännän virka ei suinkaan ole
-helpompi kuin piian... Ja niin edespäin. Emäntä lähti, noihin isännän
-esitelmiin tuiki tottuneena, takaisin kyökkiin, jossa tuo maantieltä
-poikennut mustatukka yhä nuhkaili. Alkoi kysely, missä hänen tukkansa
-oli niin lyhyeksi mennyt. Vastaus tähän kuten muihinkin kysymyksiin
-oli katkonaista ja epäselvää mutinaa lattiaa kohden, niinkuin olisi
-itse teosta tavattu pahantekijä yrittänyt toivotonta puolustelua. Hänen
-puheensa, silloinkin kun se jotenkin kuului, oli siitä ihmeellistä,
-että sen ymmärtäminen sittenkin tuotti ponnistusta. Siinä oli jokin
-musikaalinen tekijä, aivan erikoinen hento jurotus, jota unohtui
-kuuntelemaan. Nyt vasta tulin ymmärtämään niitä vanhoja herroja, jotka
-äkäpäissään aina ensin ärjäisevät "mitä?" vaikka heille kuinka selvästi
-puhuisi.
-
-Sillä tavalla Selma Kujalan olo tässä paikassa alkoi. Minä -- joka
-olen tuo onneton isäntä -- en sitten lähipäivinä puuttunut Selman
-oloihin. Minä näin tytön pesemässä astioita -- sitä minä todella näin
-tarpeekseni. Kello yksitoista, kello kaksi, aina vain pesupöydän
-ääressä. Joskus kuulin ohikulkiessani jo pientä riidan alkua sisäkön
-ja hänen emäntänsä välillä. Minä tiukkasin, että tuommoiselle
-lapsimaiselle pitää aivan perinpohjin ensin näyttää ja opettaa
-ennenkuin häneltä voi vaatia jotain. Talutin tytön pesupöydän ääreen
-ja käskin hänen emäntänsä sitten kohta kohdalta opettamaan, mihin
-astiat asetetaan ennenkuin niitä ruvetaan pesemään ja sen jälkeen,
-millä tavoin käsien on oltava, yleensä joka ainoa kohta siitä työstä.
-Vieläpä on osoitettava, minkä vuoksi _ei_ tehdä niin ja niin. Minuun
-tuskastuivat sekä emäntä että hänen palvelijansa.
-
-Niin oli varsin pian alkanut valittelu siitä, ettei sen raukan töistä
-tule mitään. Menin koska tahansa keittiön läpi, aina näin tytön nyreän
-profilin. Sain kuulla selityksiä siitä, mitä hän oli tehnyt vasten
-kieltoa tai jättänyt tekemättä vasten käskyä. Selityksiin vastasi
-sanaton mutina pesupöydän tyköä.
-
--- Ei saa mutista, sehän on sinulle sanottu, ärjäsin minä ja jatkoin
-yleispäteviä opastuksiani. Siihen pyörähti joku naapurin ämmäkin,
-ja keskustelu tuosta poloisesta siirtyi laajemmalle pohjalle. Hänen
-vikojansa selosteltiin maltillisesti ja asiallisesti, niinkuin kokeneet
-aikuiset lapsista yleensä keskustelevat. Välillä sinkosi aina joku
-opastus töissään häärivälle Selmalle.
-
-Minä en tosin viitsinyt sellaista kuunnella, vaan lähdin pois. Mutta se
-ämmä oli tiennyt paljonkin tuosta tytöstä, sen äidistä ja aikaisemmista
-vaiheista. Sama Selma oli syystalvesta ollut siellä ja sielläkin,
-hiukan varastellut ja ollut paha lapsille... Äiti oli aika höpsäkkä,
-piti nuuskaa ja oli hankkinut tämän tytönkin vasta miehensä kuoleman
-jälkeen. Asiat alkoivat selvitä. Koko talon suhde Selmaan alkoi olla
-kalsea ja vihamielinen, ja jo pari kertaa hänelle sanottiin, että hän
-sitten huomenna saisi lähteä.
-
-Mutta ihmiselämä on paljon muun ohella myöskin niinkuin sarja
-oikukasta musiikkia, jossa koko orkesteri, pauhattuaan aikansa jylhiä
-epäsointuja, lyhyen ja tehokkaan paussin alitse valahtaa hentoon ja
-meloodiseen välierään. Tuli yhtäkkiä sellainen salaperäisen hyvä
-päivä, jona koko taloon ei kuulunut muuta kuin hyvää. Selma oli ollut
-meillä jo kaksi viikkoa, oli maaliskuun alkupuoli. Jo aamusta alkaen
-oli lasten elämä riemukasta, kun he saivat mielin määrin juosta ja
-kieriskellä kovilla kerihangilla, retkeillä outoihin paikkoihin, ihan
-keskelle elpyvien pajukkojen ihmemaailmaa. Ja kun sieltä palattiin,
-oli aamiainen pöydässä eikä Selma näyttänyt sillä välin tehneen
-mitään uutta pahaa. Kuten aina tämmöisenä päivänä, muodostui taaskin
-siinä hiukan iltapuolella sellainen rauhallinen ajankohta, jolloin
-talosta ei kuulunut juuri muuta kuin kellojen hiljainen naksutus, tuo
-hyvän kotitunnelman herkin tulkki. Nuorin oli nukahtanut, samoin oli
-käynyt äidin häntä nukuttaessaan. Poika hääri puoliuneliaana jossain
-sopessa ja vanhin tyttö piti Selman kanssa keittiön pöydän ääressä
-hiljaa pakisten ja välillä vaieten niin monikohtaista keskustelua,
-että sivullisen olisi siihen ollut mahdotonta yhtyä. Mennessäni siitä
-ohi ulos he vaikenivat ja Saara katsoi minuun mielevästi hymyillen,
-niinkuin olisi sanonut, että "etpäs tiedä".
-
-Minä menin ulos maaliskuun ilmaan kävelemään ja mietiskelemään.
-Mieltäni hivelivät sellaiset hiljaiset kuvitelmat, että minä ehkä
-sittenkin saan ratkaisevasti vaikutettua Selma Kujala-nimisen lapsen
-elämään. Antaa sen nyt vain olla täällä, aina siihen jotain tarttuu.
-Näin edessäni ne kaksi eri suuntaa, joita Selman elon tie voisi
-noudattaa. Toisen määräisi höpsäkän nuuskaa pitävän äidin perintö,
-toisen meillä saatu kasvatus. Olisi suuri elämänsaalis, kun saisi nähdä
-tuommoisen onnettoman täysikasvuisena kunnon ihmisenä, pitää puheen
-hänen häissään, vaikuttaa voimakkaasti läsnäolijoihin... Tuommoisia
-niitä vaeltaa kansan keskuudessa ilman muuta opastusta kuin minkä
-maantie antaa, ja heidän vaiheittensa yhteissummasta riippuu paljon
-koko kansan kohtalo. Juuri heidän suhteensa pitäisi varttuneempien
-kansalaisten ymmärtää etsikkonsa aika, tarttua heihin tarmolla,
-niinkuin yhteiseen vaaraan.
-
-Voimakas ja myötäinen yhteiskuntatunteen aalto kulki läpi tajuntani.
-Selma unohtui, minä aavistelin tämän kansan ja koko ihmiskunnan
-tulevaisuuden suuntaa -- kehityskaudesta toiseen yhä vahvistuen,
-kunnes tämän olemisen nyt sietämättömältä tuntuva problemi itsestään
-ratkeaa. Ensimäisen kevätpäivän liian voimakas vastavaikutus talven
-turruttamassa ajatustoiminnassa...
-
-Sitä kumminkin jatkui uneen asti. Ehtoolla lapset väsähtivät varhain ja
-meille jäi pitemmälti sellaista oivallista iltarauhaa, joka ikäänkuin
-etäältä muistutteli tämänkin perheen pienoisrunollisia alkuaikoja...
-Siinä puheltiin leppeästi, Selmankin kanssa. Tyttö sai hymyillä, kun
-hän tallukkaineen ja esiliinoineen asteli ikuista asteluaan hellan ja
-pesupöydän vaiheilla. Keksittiin joku pikku toimi, jonka hän äskettäin
-oli suorittanut vallan näppärästi; siitä päästiin yllyttävän kehuskelun
-alkuun. Kuinka hyvä hänen olisikaan täällä olla, kun hän vain yrittäisi
-olla hiukan tarkempi ja jättäisi tuon ilkeän nurkkamutinansa. Puheista
-tuli toisia puheita; mainittiin joitakin uusia vaatekappaleita, joita
-Selmalle tulisi hankittavaksi. Isäntä ja emäntä niistä keskustelivat
-kilpaillen ehdotusten järkevyydessä ja käytännöllisyydessä. Tämän
-lempeän huollon esine Selma vain oli ja teki ikuista askarettaan.
-
--- Mennään nukkumaan mekin, että Selmakin pääsee levolle.
-
-Sitä hyvää kesti vielä huomispäivänkin. Illalla kuului kyökistä
-lasten iloista pakinaa, minä vietin takkajuhlaa pirtin pesän edessä.
-Poika tulee kädessään lappu, jonka ojentaa minulle. Siinä lukee:
-"K.K.H.F.E.S. Pyytäisin Teitä olemaan niin hyvä ja antamaan minulle
-kotelon ja paperia ja postimerkin, että saisin kirjoittaa siskolleni".
-Kyökissä oltiin hyvin hiljaa ja odotettiin tämän lähetyksen seurauksia.
-Nousin ja menin sinne. Tapasin hymyyn jännittyneen seuran mitä
-parhaassa sovussa. Toimitin pyydetyt tarpeet, mutta Saaran silmissä oli
-vieläkin jonkin asian kiilua. -- Se tahtoisi, että sinä kirjoittaisit
-sen osoitteen koneella.
-
-Sain aiheen kehuskella Selman käsialaa ja virheetöntä kirjoitusta.
-Kysyin tuon siskon osoitetta, ja vaikka kaikki olivat ihan hiljaa
-Selman sitä sanoessa, piti minun kumminkin kysyä sitä toistamiseen.
-Kuulin kyllä joka sanan ensi kerrallakin, mutta en voinut vastustaa
-tuon omituisen yninän tenhovoimaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Selma oli tällöin ollut meillä jo kolmisen viikkoa. Hänen kelkkansa,
-joka oli laudoista kyhätty samaan tapaan kuin lasten päreiset
-leikkikelkat, riippui jossain korkealla halkovajassa, niinkuin Henrik
-Hyyryläisen kauppapoikain kerjuupussit ennen maailmassa. Sieltä se
-joutui vielä samoilla lumilla matkaansa jatkamaankin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niinkuin vanhat kunnioitetut perherouvat ja muut vanhat piikain
-kasvattajat viritimme mekin Selmalle kasvatuksellisia ansoja. Hiljaa
-kenenkään tietämättä tein minä K.K.H. itse alun panemalla markan
-pirtin muurin otsikolle. Vakuuttelin itselleni, että tällainen teko
-riippuu paljon siitä, kuka sen tekee ja kuinka sen tuloksia käytetään.
-Markka sai olla siinä monta päivää, kunnes se lopulta siitä otettiin
-tosi tarpeeseen. Mutta sitä ennen oli toiseen ansaan jo tarttunut.
-Kyökin pöydän alla maton varjossa oli näet samallainen pyydys emännän
-virittämänä ja siitä oli syötti kadonnut. Minä, joka pidän kritiikkiä
-yhtenä ihmisyyden tärkeimmistä saavutuksista, en tosin hyväksynyt
-koetta, joka mielestäni ei ollut tarpeeksi suojattu sivuhäiriöiltä.
-Mutta tuloksen tarkistus oli sitä varmempi, sillä tytön rahapussiin oli
-samalla todettu ilmestyneen yhden markan. Sen tiesi jo koko perhekunta,
-johon paitsi ydinväkeä kuului Mummu ja nuori Samuli. Niin oli tehty
-sekin teko... Minä aloin taas hermostua. Voimakkaaseen tapaani
-huomautin, että semmoisen menettelyn kieltää laki, ja että noiden
-syöttien asettamisella voidaan sotia Jumalaa vastaan. Jos nimittäin
-tyttö on sattunut lukemaan Isämeidän.
-
-Mutta pian katosi kyökin seinän raosta kymmenenpennin lantti. Se oli
-hyvin mustunut kappale ja sen vuoksi erikoisen helppo tuntea, kun sekin
-taas ilmestyi Selman pussiin... Istuskeltiin kyökissä ja puheltiin
-noidista ja tietäjistä, jotka pakottavat varkaan tuomaan varastamansa
-tavaran takaisin paikoilleen. Mummu väitti olevansa semmoinen tietäjä
-ja vakuutti, että hävinnyt kymmenpenninen kyllä pian ilmestyy. Sitä
-yhteistä jännitystä, joka tästä puheesta alkoi! Ja jo seuraavana
-päivänä se laukesi, sillä raha oli todella ilmestynyt seinänrakoon
-pienen peilin taakse. Asia tuotiin ilmi äänekkäästi leikkiä laskien
-ja varkaan menettelytapoja arvostellen, Selman mutistessa jotain,
-jota ei kuultu eikä enää suurin pidetty väliäkään. Oltiin hilpeällä
-tuulella. Selin seisova Selma näytti ikäänkuin kyyristyvän tuon surkean
-tukkapehkonsa suojaan.
-
-Tuon mitättömän tyttölapsen olo alkoi yhä enemmän painostaa koko
-taloa. Hänestähän olisi voitu päästä millä hetkellä tahansa,
-mutta häntä ei vain lähetetty pois, ei tänään eikä huomenna. Oli
-niinkuin jokin tiedoton vietti olisi johtanut meitä jatkamaan tuota
-kiusallista tilaa, niinkuin Selman tielle lähettäminen olisi merkinnyt
-jonkinlaista peräänantoa. Joka askeleella hänet otettiin kiinni hänen
-perusvioistaan, vuorotellen, aamusta iltaan. Hän mutisi, ei osannut
-mitään, ei tehnyt niinkuin käskettiin ja kielsi itsepintaisesti
-kaikki vikansa. Hänen tallukkaansa tekivät epätoivoisia ponnistuksia
-askarten jouduttamiseksi, mutta samalla hän laski tyhjän pannun
-kuumalle hellalle tehden isohkon vahingon ja saaden emäntänsä harmista
-itkemään. Itsekin hän itki. Hänessä ei enää ollut muita piirteitä kuin
-vastenmielisiä. Ainakin kerran tunnissa hän juoksahti ulkohuoneeseen.
-Joku oli kuullut hänen siellä äänekkäästi laulelevan.
-
-Minussa itsessäni oli pahin halu pitkittää tätä surkeutta. Pidin yhä
-esitelmiäni siitä, kuinka opetuksen pitää olla järjestelmällistä ja
-yksityiskohtiin menevää. Ennen kaikkea pitää välttää turhaa suukopua,
-antaa vain käskyt selvinä ja täsmällisinä. -- Minä en pidä itseäni
-erikoisen lahjattomana -- näin puhelin -- mutta olen kuitenkin kerran
-omassa lapsuudessani saanut syvästi kärsiä opastuksen puutteesta. Kun
-minut metsämökistä vietiin etäiseen kansakouluun, jouduin asumaan
-opettajattaren luokse. Hän oli tarmokas ja tiuskea nainen, minä
-erikoisen arka ja ujo lapsi. Minun käskettiin aamuisin peseytyä
-kyökissä. Jo tuo sanamuoto oli minulle puolittain arvoitus ja sen
-toteuttaminen sula mahdottomuus. Missä-mä siellä pesin? Silloin
-aniharvoin kun kotona pestiin saunan ulkopuolella, tapahtui se siten,
-että äiti toi kiululla vettä, komensi minut siihen viereen ja toimitti
-itse pesun melko kovakouraisesti. Täällä ei ollut kiulua... Toinen
-poika, joka myös asui koululla, sai pestä kamarissa, mutta minulle
-ei neuvottu mitään. Onnettomana seisoin kyökissä, kunnes kello soi
-ja pelasti minut tunnille. Lopulta minua tietysti alettiin ahdistaa,
-sitten pilkata ja vihdoin uhkailla. Minä itkin, mutta en tiennyt mitä
-tehdä. Miksei opettaja ensimäisenä aamuna tullut kyökkiin, ottanut
-vatia naulasta, kaatanut siihen vettä, nostanut saippuaa ja pyyhettä
-esiin, näyttänyt kuinka pestään, kuivataan ja sen jälkeen vedet pois
-kaadetaan. Vakuutan, ettei sitä olisi tarvinnut kahdesti tehdä. Samaa
-opastuksen pintapuolisuutta olen kärsinyt vielä yliopistossa... Kun
-ihmiselle opetetaan uppo-outoa asiaa, ei saa edellyttää muuta kuin
-hyvää halua ja hyviä lahjoja. Niihin edellytyksiin suostun kaikissa
-suhteissa mielihyvin...
-
--- Ei sitten maailmassa mitään aikaan saataisi, jos jokaista aina
-pitäisi nenästä vetää.
-
--- En tiedä, mutta kyllä minä olen paljon kärsinyt siitä, ettei ole
-vedetty. Lienenkö sitten niin nolo luonnostani.
-
-Vihdoin tuli lopullisesti päätetyksi, että Selma huomenna lähtee. Tämän
-päätöksen kuulin hiukan liian myöhään. Olisi ehkä jäänyt muuan ruma
-kohtaus meiltä näyttelemättä.
-
--- No mikä nyt taas on? kysyin minä tullessani kyökkiin.
-
--- Kun ei tunnusta ottaneensa sitä kymmentäpenniä, ei vaikka taittaisi
--- vaikka minä olen omin silmin sen sinun pussissasi nähnyt -- ja sitä
-paitsi sen markan, jonka sinä otit tuosta noin, maton syrjän alta.
-Kiellätkös senkin?
-
--- Ei suinkaan Selma semmoisia kiellä, sanoin minä teeskennellen
-hyväntahtoista oikeamielistä kasvattajaa. Ethän sinä kiellä? Vastaa.
-
-Vastaus oli lusikkain kalistelua ja itkua. Antauduin toden teolla
-painiskeluun tuon lapsen kieron luonteen kanssa. Sanoin lujemmalla
-äänellä:
-
--- Otitko sinä sen kymmenen penniä vai etkö? Sano.
-
-Sama asia, itku vain kiihtyi. Minä tartuin häntä molempiin käsivarsiin
-ja käänsin päin itseäni, jolloin hän kiersi kaulaansa sivulle päin
-niin pitkälle kuin sai. Minun oli toisella kädellä tartuttava hänen
-leukaansa saadakseni kasvot päin itseäni. Siinä minä yhä tiukemmalla
-äänellä huusin, että hänen nyt oli vastattava yhdellä sanalla, joko:
-_olen_ tai: _en_. Minä huusin yhä uhkaavammin:
-
--- _Olen_ tai _en_ -- kuuletko sinä ihminen?
-
-Lapsi ei voinut edes pyyhkiä silmiään, kun minä yhä pitelin
-käsivarsista. Hän piti ne suljettuina, kyyneleet tihkuivat luomien
-raosta punaisille poskille. Nenän pielet painuivat ylähuulta kohden,
-sieraimet nyyhkyttivät. Tuo poloinen punanauha puolipitkän hiuspehkon
-ympärillä herätti äitelää myötätuntoa ja sääliä. Se ikäänkuin pyysi
-sanoa, että tämä onneton oli sentään tiennyt punaisen sopivan tuohon
-tukkavähäiseen.
-
-Hän mutisi jo jotain, josta olin kuulevinani tunnustuksen tapaista.
-"Kun-ma sen jo monta kertaa olen sanonut..."
-
--- Vai olet sanonut, kuului takaamme lukuisten läsnäolijain huomautus.
-
--- Yksi sana -- olen tai en, ärjyin minä.
-
-Hänen oli tietysti aivan mahdotonta vastata pelkällä yhdellä sanalla.
-Luulen, että häneltä olisi saanut kaulan katkaista, ennenkuin se olisi
-tapahtunut. Korkein saavutus oli:
-
--- No olen minä sitten.
-
-Siihen minä jätin tuon typerän yrityksen. Jatkoin sitten vielä
-tuommoista mahtipontista vanhanherran puhetta:
-
--- Kyllä sinulla, lapsi parka, kamala luonto on. Ennen kuin sinä
-olet kahdenkymmenen vuotias, perii sinut linna tai lasaretti, muista
-minun sanoneen. Sinulla olisi nyt vielä aikaa koettaa päästä irti
-kirouksestasi, niin kauan kuin olet lapsi, mutta tuolla tavalla se ei
-käy.
-
-Yleensä on minulla tuosta kohtauksesta nyt jälkeenpäin sellainen
-muisto, kuin olisin kiusannut jotain pienempää eläintä, joka on
-joutunut ahtaaseen loukkoon. Minun pitäisi se sinne tappaa, mutta
-en oikein saa. Näen sen siellä kiemurtelevan, näen pienten nisien
-paljastuvan hennossa vatsanahkassa, mutta en saa siitä henkeä
-kunnollisesti...
-
-Sen päivän sai Selma oleskella melkein niinkuin hän tahtoi; hänelle ei
-puhuttu juuri hyvää eikä pahaa. Hän hääri häärimistään -- ja juoksi
-ulkohuoneessa. Iltapuolella hän puita noutaessaan näkyi ottaneen
-lautakelkkansa esiin. Minä, joka tuon löylytyksen jälkeen olin jättänyt
-hänet niinkuin lääkäri toivottoman potilaan, näin kelkan, ja pieni
-haikeuden leyhkä käväisi mielessäni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana aamuna kun noustiin oli tee valmiina niinkuin ennenkin. Myös
-olivat Selman tavarat valmiina. Juotiin teetä, oleiltiin rauhallisesti
-ja vähin puhein. Syötiin sitten aamiaista, jonka jälkeen viimeinen
-näytös pääsi alkamaan.
-
--- Niin niin, kyllä minä sen tavarat aion katsoa. Saa itse purkaa
-kaikkien nähden.
-
-Harkitsin parhaaksi, että toimitan itse tarkastuksen. Tulin kyökkiin
-niinkuin tulee se, jolla on talossa valta sitoa ja päästää. Puhuin
-Selmalle tyynesti ja asiallisesti, että kun hän nyt kerran oli joutunut
-kiinni pikku näpistelystä, niin oli hänen itsensäkin vuoksi parempi,
-että hänen tavaransa tarkastettiin. Ettei häntä sitten syytettäisi,
-jos talosta jotain olisi poissa. Nostetaan tähän pöydälle kaikki ja
-katsotaan. Mitäs semmoista itket, kai sen ymmärrät, ettei sinulta
-mitään omaasi oteta.
-
-Tavarat olivat semmoisessa suuressa pahvikotelossa, joissa
-tupakkatehtaat nykyään lähettävät savukkeitaan. Aloin lapata sieltä
-esiin vaatekappaleita hellävaroin ja hyväntahtoisin ilmein. Ne olivat
-maailmalta saatuja, käytettyjä ja vähäpätöisiä, mutta varsin siistejä.
-Niitten piteleminen ei sinänsä ollut vastenmielistä, oli kuin olisi
-hellästi hipaissut mierolaiskohtalon hentoa runollisuutta. Lapseni
-katselivat sanattomina siinä vieressä, ja minä ehdin ajatella ikäänkuin
-pienen rukouksen, ettei heidän pikku aartehistojaan vain koskaan vieras
-käsi näin joutuisi kääntelemään.
-
-Muidenkin läsnäolijain tunnelma oli varmaan hellänlainen. Sillä kun
-kuluneen pienen silkkiliinan sisältä -- jota Selma joskus oli pitänyt
-kaulassaan -- tuli esiin meidän pienimmän lapsen sukat, niin oli
-katselijain äänessä lauhkeata, säälinsekaista ihmettelyä. "Mitä sinä,
-lapsi parka, näillä olet aikonut tehdä? Olisitko sinä vienyt ne sille
-sisaresi lapselle? Kyllä sinä nämä olisit kovin saanut, kun olisit
-pyytänyt, ja saat nytkin. Ota, ota, hyvä ihminen."
-
-Vielä saimme kuulla tuota kummallista puhelua, jonka jonottavaa,
-katkonaista nuottia niin usein olimme ihmetelleet. Hän ei ollut
-noita sukkia ottanut, ne olivat jollakin tavoin sinne liinan sisään
-joutuneet. -- Voi voi...
-
-Vihdoin tuli esiin ruskea paperikäärö, jonka havaittiin sisältävän
-neljä silliä. Samanlainen säälin sekainen huudahdus seurasi tätäkin
-löytöä. "Kyllä minä sinulle, lapsikulta, olisin evästä laittanut, ei
-sinun niitä olisi tarvinnut salaa ottaa." Sillit oli Selma puolestaan
--- taas tuota samaa joninaa -- saanut edellisestä paikasta lähtiessään
-eikä ollut muistanut ottaa niitä pois. "Älä ole noin lapsellinen.
-Kuinka neljä silliä voisi kuukauden ajan paperikäärössä pysyä noin
-tuoreina?" Minä puolestani tutkin niiden käärepaperia ja havaitsin,
-että se _ei_ ollut samaa kuin se, jossa meille vastikään oli noita
-arvon kaloja tuotu. Pudistelin kriitillisesti päätäni: en pitänyt tätä
-kohtaa täysin varmana.
-
-Niin oli kumminkin sitten se kohta ohi. Mutta minulla oli vielä omat
-kohtani varattuina. Käväisin poissa ja palasin takaisin kädessäni sata
-markkaa, jotka annoin tytölle -- tai laskin pöydälle, kun hän yhä
-itkuissaan viivyskeli pesupöydän vaiheilla. "Sinä saat nyt tämän sata
-markkaa, vaikka sinä olet varastellut markkoja ja kymmenpennisiä ja
-tehnyt aikanasi enemmän vahinkoa kuin työlläsi olet ansainnut. Mutta
-sinä saat nähdä, ettei sinun raukan kustannuksella kukaan hyötyä tahdo."
-
-Sitten minä menin taas pois ja palasin takaisin mukanani kuitti,
-johon hänen piti kirjoittaa nimensä. "Se on sitä varten, ettet sinä
-saa sanoa, ettet ole meiltä mitään saanut." Ja hän kirjoittikin
-vakavasti ja estelemättä. Sitten siinä vieläkin puhuttiin joukolla
-viisauksia ja minä menin taas pois ja palasin mukanani todistus, jossa
-sanottiin, että Selma Kujala oli tuon sata markkaa minulta saanut,
-"kahtena viidenkymmenen markan kappaleena, mikä täten epäilysten
-välttämiseksi todistetaan". Nimi ja arvo. Kaikki kirjoitettuna sillä
-samalla koneella, jolla hän kerran pyysi minua sisarensa osoitetta
-kirjoittamaan. -- Oi Herra, kuinka syvälle sallit sinä typeryyden ja
-narrimaisuuden pirun ihmistäsi painaa.
-
-Näytäntö oli täten lopussa ja me pysyttelimme paremmin niinkuin sivulla
-päin varsinaisen lähdön hetkellä. Kyökin ovelta hän huusi hyvästit.
-
-Siellä se sitten meni tyttönen Selma Kujala pipolakkeineen,
-kelkkoineen, tumppuineen, myttyineen, niinkuin lasten kuvakirjasta
-leikattu kultainen lyllerö. Emme me sitä menoa niin erikoisesti
-katselleet, mutta satuimme kumminkin itse kukin näkemään, kuinka
-hän hiljakseen eteni, sulia paikkoja vältellen, tuonne päin,
-tultuaan täsmälleen saman näköisenä kuukausi sitten tuolta päin. Kun
-lähtötunnelma oli meidän mielistämme haihtunut, tuntui siltä kuin olisi
-talon ilma jollakin tavoin puhdistunut, jokin nuhrainen nietos loppuun
-sulanut. Ja me elvyimme lopullisesti, kun parin päivän päästä joku ämmä
-tiesi Selman kirkolla mennessään puhelleen, "ettei hän viitsinyt siellä
-olla, kun ei annettu vaatettakaan muuta kuin pahanpäiväinen esiliinan
-rippunen, vaikka jo kuukauden työssä olin." Olimme sittenkin voittaneet
-tuon häijyn mustahiuksisen mutisijan.
-
-
-
-
-LUMITUISKU
-
-
-Kuuden vuoden ikäinen ihmistyttö, joka nyt sattumalta istuu yksin
-pesässään, isänsä pirtissä, tuntee tällä Jumalan ilmalla olevansa
-jonkun häntä itseänsä verrattomasti väkevämmän asian keskellä, lopulta
-sen puristuksessa. Hän istuu siinä kuin koulussa saamassa mestarilta
-oppia koko elämänsä iäksi.
-
-Luonto on valinnut soveliaan hetken näyttäytyäkseen auliille
-oppilapselle semmoisena kuin on -- suuri taivaan kokoinen, hiukan
-vähämielinen ja kuuro olento, joka ei osaa puhua, vaan jylisee ja
-huohottaa, ryskää ja raivoaa, on välillä vaiti ja joskus hymyilee.
-Silmä ei sitä näe katsoen, mutta mieli näkee sen katsomatta, kaikkialla
-pään päällä ja takana. Vaikka se ei puhu, on sillä omat mielihauteensa
-niinkuin kuuromykällä, ne tulevat ilmi arvaamattomina tekoina. Ei
-tiedä, mistä ja koska se on suuttunut ja hirmustunut, mutta siltä
-tuntuu, että sillä silloin on mielessä kaikki ihmisen tekemä paha,
-eivätkä viisaimmankaan sovittelupuheet auta. Ei isäkään voi sille
-mitään, vaikka isä on niin paljon parempi ja vanhempi kuin monet pahat
-ihmiset. Äiti-vainaa selvästi pelkäsi ja haki virsikirjan, kun ukkonen
-räjähti pirtin päällä isän poissa ollessa -- saman virsikirjan, josta
-luettiin ja veisattiin silloin, kun äiti-vainaata itseä lähdettiin
-viemään kirkon hautaan...
-
-Lapsi istuu nyt yksin pirtissä sivuakkunan pielessä ja katselee
-suuripiirteistä lumituiskua. Pirtti on siinä perimmäisessä sopessa,
-kun suuren kylän vainioalue tunkeutuu yhdellä kulmallaan metsäalueen
-sisään. Eivät sinne kaikki tuulet sovikaan eikä pahimmin tämäkään,
-mutta valtavat lumipyörteet saapuvat kumminkin aavoilta vainioilta
-siihen asti, missä metsä ja mökki nurkkineen ne pysäyttävät
-ihmeellisiksi kuvioiksi, joita ihmissukkeluus ei voisi jäljitellä.
-Taitaa olla jo keskipäivä, mutta lapsesta tuntuu siltä kuin yhä olisi
-sama hetki, jona hän heräsi. Jo silloin oli huoneessa tämä sama
-valkoinen valaistus, viileä ja varjoton olo, johon ei voinut oikein
-loppuun asti herätä.
-
-Ulkona riehuu yhä sama hullaantunut lumi. Se näyttää aikovan tehdä
-jotain aavistamatonta pahaa: on kuin saapuisi tietä pitkin se juopunut
-mies, joka kerran riiteli isän kanssa. Ja isä on poissa, joka aamu
-hän on poissa, kun lapsi herää. Koko päivä on ainakin niinkuin pientä
-tiedotonta jännitystä sen johdosta. Mutta tämmöisenä päivänä on aivan
-erikoinen sävy isän tutuissa esineissä, ne näyttävät kaikki hiukan
-avuttomilta, niinkuin kuuluisivat vainajalle, tervatut saappaat
-orsilla, lakki ja takki ovensuunaulassa. Niinkuin raivoava myrsky
-olisi jollakin tavoin hävittänyt isän jo aikoja sitten, nuo vähäiset
-kappaleet vain ovat jääneet tänne. Kaikki sen jo tietävät ja sen tähden
-nyt onkin tämmöistä. Onko enää Ainuakaan? Ainu lähti kirkolle aamulla,
-siitä on jo käsittämättömän pitkä aika. Aivan varmaan häntä ei enää ole.
-
-Ja lapsi ikäänkuin tulee tajuihinsa jostakin pitkästä mielen häireestä.
-Yksinhän hän on aina ollutkin, isä ja Ainu ovat olleet jotain unta,
-joka nyt herättyä kauhistaa. Ainu on hänen sisarpuolensa, niin hän on
-usein kuullut sanottavan ymmärtämättä mitä se on. Nyt hän sen ymmärtää,
-se on tätä tämmöistä... Ainua ei ole myrsky vienyt, se liikkui aamulla
-täällä pirtissä ja lähti sitten. Se lähti pakoon tätä ilmaa ja pääsi
-jonnekin, jossa nyt on, ehkäpä kesässä jossain... Mutta isän oli myrsky
-silloin jo vienyt ja minut se salpaa tänne --. Ainu tiesi sen kaiken ja
-lähti, tuota tietä...
-
-Samassa myrsky nostattaa kaikkein korkeimman ryöppynsä juuri tien
-kohdalle, niinkuin olisi lapsen ajatusta seurannut ja raivokkaasti
-myöntäisi, että niin on asia, luulitko toisin olleen? Lapsen silmät
-seuraavat tapausta rävähtämättä, pilvi liikkuu pirtille päin ja
-kiertyy navetan edessä äkäiseksi kiemuraksi. Se näyttää katoavan
-kinoshirviön suuhun, jonka lapsi nyt vasta huomaa. Äsken siinä oli vain
-lunta, nyt siinä on pedon kita. Se pääsi siihen vaanimaan sillaikaa
-kun hän ajatteli ajatuksiaan, se on kuin suuren kalan pää avoimine
-suineen, jonka pohjaa ei näy, vain varjoisa leveä rako. Lapsi katsoo
-katsomistaan. Ei ole enää kysymys isästä eikä Ainusta -- ne kuuluivat
-johonkin hyvin etäiseen, tyveneen säähän -- vaan siitä, kuinka kauan
-hän voi istua tässä penkillä ja katsoa tiukasti tuonne. Taakseen
-pirttiin ei uskalla katsoa -- sitä juuri odottaa tuo levenevä lumikita,
-joka on vieläkin pahempi kuin myrsky, koska se niin vihaisesti nielaisi
-sen kaikkein suurimman lumipyörteen. Se on nyt ainoa paha, myrskykin
-ikäänkuin asettuu lapsen puolelle yrittäen yhä uusilla tupruilla
-peittää hirviötä. Kun ei vain alkaisi hämärtää. Lapsi tajuaa, että niin
-tulee käymään, että tähän tuijotukseen liittyy vielä isän odottaminen,
-jonka tietää toivottomaksi.
-
-Tämä ennakkoaavistus tuo lapsen kasvoille kuivan itkun väänteet. Hän
-kuulee siihen, kuinka kissa, jonka hän on vallan unohtanut, nousee
-makuultaan uunin otsikolta, hyppää alas ja alkaa kohta maukua ulos
-päästäkseen. Mutta taas kiertyy suuri ryöppy kitaan eikä lapsi uskalla
-hievahtaakaan, hän luulee juuri huomanneensa ensimäisen iltahämyn
-väivähdyksen -- ja eikö lumikita jo tullut lähemmäksi sillaikaa, kun
-hän kuunteli kissan liikkeitä? Mieli taistelee kauhun kanssa ja silmä
-tähtää yhä kiinteämmin navetan edessä kasvavaan kinoskuvioon, jonka
-teräväharjainen pyrstö jo ulottuu kauas vainiolle. Silmä rävähtää
-harvoin ja silloin aina hämy käyttää tilaisuutta vahvetakseen.
-
-Ja hämylle on antauduttava. Se on niin mahtava, ettei kaukaisinkaan
-mielen kolkka kuvittele siltä pelastuvansa, kun se laskeutuu suurena
-ja sumentavana, siirtäen hyvin nopeasti entisyyteen aivan äskeisetkin
-asiat. Eikä hämy sittenkään olekaan vihainen ja tiukka niinkuin oli
-lumituisku, se tulee tulemistaan lempeänä ja pehmoisena, ja ennenkuin
-lapsi huomaakaan kuiskuttelee se jo silmien uupuneelle katseelle mielen
-parhaita muistoja. Näinä hetkinä juuri äitivainaa hääri navetassa ja
-lapsi oli yksin turvallisesti pirtissä maitoa odottaen. Yhdessä kissan
-kanssa, joka nukkui muurin otsikolla.
-
-Kissa naukaisee nytkin ja lapsi vavahtaa, entisyyden kuvitelma oli
-tullut liian lähelle. Ei hän sittenkään uskalla mennä sitä päästämään.
-Aikansa nau'uttuaan se herkeää laimeana lattialle istumaan ja jää
-vähitellen lapsen jännityksen ulkopuolelle, säilyen vain heikkona
-tietoisuutena sillaikaa kun silmä taas hakee turvaa hämystä, tästä
-tämän illan hämystä. Se yhä varttuu ja niin siinä lopultakin käy, että
-lapsen jännittynyt tuijotus hänen itsensä huomaamatta väsähtää ja
-lientyy. Lumipedon piirteet ovat himmenneet, sen peloittava olemus on
-haihtunut, se on kuin työstä päässyt päiväläinen, raukea ja tahtomaton.
-
-Juuri hiukkasen on hämyssä vielä jännitystä, kun se aavistuttelee
-omia asioitaan, joita lapsen ei tarvitse muuta kuin sen tuudittavasta
-hyminästä kuunnella, ei ajatella eikä pelätä ollenkaan. Kissa on
-hypännyt viereen penkille istumaan ja on tällöin jo oivallinen toveri,
-tuttu, lämmin ja kotoinen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hämyä kuunnellen tyttölapsi viipyy paikoillaan. Hän näkee Ainun
-haamun tulevan pihassa, mutta se ei häntä erikoisemmin havahduta,
-vaikka tuntuukin viehättävän. Kissa kiiruhtaa ovelle Ainun tullessa.
-Jo näkyy pihassa toinenkin haamu: isä palaa työstä, otetaan tuli
-lamppuun ja alkaa se oikea ilta, johon isäkin kuuluu. Isä sanoo, että
-siellä on lumi muuttumassa vedeksi, mutta kyllähän onkin ollut aika
-pirstinkiä tämän päivän. Isä puhelee lapsilleen ilmoistakin, kun ei ole
-parempiakaan puhekumppaneita.
-
-Kuusivuotiaskin käväisee vielä pihalla, kun jo on pilkkopimeä.
-Hän antaa päivällisten kauhujen lähestyä tajuntaansa viehättävinä
-jälkimaininkeina; on sitä suloisempi sitten juosta pirttiin ja
-siellä kerätä kengistään nuoskeata lunta pieniksi palleroiksi,
-leikkilumipalloiksi.
-
-Seuraavana aamuna paistaa aurinko, ja lumi on aamuyöstä hiukan
-kahertunut. Navetan eteen tullutta hirviön kitaa voi nyt uutena päivänä
-ja aivan uudessa olossa mennä vierestä katsomaan. Voi hakea sisältä
-jonkun lelunkin, sovittaa sen sinne mukavaan rakoon lumikatoksen alle
-ja sitten juosta pirtin ikkunasta katsomaan, kuinka se on siellä...
-Luonto ei näyttäydy tänään erikseen. Se on taas samaa kuin elämä.
-
-
-
-
-LAPSEN SURU
-
-
-Nelivuotias hyvänviihteinen poikalapsi herää aamulla onnellisena
-huolimatta siitä, millainen edellinen ilta on ollut.
-
-Eilisilta -- se on pitkän unen aikana kiitänyt tietoisuudesta sinne,
-missä jo ovat kaikki entisetkin elon päivät, syntymän jälkeiset ja sen
-edelliset. Kun lapsi avaa silmänsä, osuu siihen eilistä kirkkaampi
-auringon säde, joka tullessaan on kiitänyt myriadein ruoho- ja
-lehtisilmujen yli tehdäkseen yhdessä elpyvän alan kohdassa pienoisen
-taikateon nuoren ihmissilmän hermokalvolla. Vaikkei poika paljoa
-muista eilistä, niin tuo ensimäinen sädekiihto jo sanoo hänelle
-kaiken: että tämä on etääntyneen eilispäivän lisääntyvää jatkoa,
-silmuineen, lintuineen, lämpöineen... Veren kulku vahvenee, muutamalla
-sykähdyksellä valtimo on kohonnut eloisaan päivävauhtiinsa. Samalla
-pää nousee tyynyltä, uroksenalku vääntyy istualleen, silmäluomet
-painuilevat hitaasti ja pieni käsi pyrkii paidan alle kyhnyttämään.
-
-Kaikki näkyväinen kelpaa esineeksi aistinten leppoisalle hurmalle ja
-johteeksi orastavan sielun mystiikalle. Pirtin lattialla on punainen
-keinutuoli ja sen selustimella jokin vanhan Riikan vaatekappale. Mutta
-vaate on valahtanut kummalliseen asentoon, siinä on suuri ihmisenpää
-pitkine nenineen ja hassun kuperine leukoineen. Se olla jämittää siinä
-vain vaikka kuinka kauan katsoisi, ja vähitellen luulee saavansa
-selville mitä sillä on mielessä. Se nauraa yhtäältä, mutta toisaalta
-näyttää siltä kuin se olisi kovin kipeä... Silmät painuvat lopulta
-harilleen sitä katsellessa. Ja harittava katse näkee toisen sängyn
-puolessa toisia asioita. Sieltä näkyy syy, miksei kukaan vielä ole
-kiinnittänyt huomiota poikalapsen heräämiseen.
-
-Kun poika odotti huomiota, odotti hän sitä vanhalta Riikalta, jonka
-pää tuhansine kasvoryppyineen ja syvälle mytistyneine suineen aina
-oli valmis hyvään muikeaan hymyyn lasta kohden, varsinkin aamuisen
-heräämisen hetkellä. Riikalla oli aina tasainen kiire ja hänen
-toimeliaisuutensa oli vakavaa, mutta hymy seurasi aina mukana niinkuin
-jokin soma hepene.
-
-Hän puki pojan aamuisin ja antoi sille korttelin tuoretta maitoa.
-
-Mutta nyt sai poika pitkänkin hetken istua ja räpytellä silmiään ja
-Riikan kasvoilla pysyi silti hymytön vakavuus. Poika saa nähdä, kuinka
-Riika nostaa istualleen toisessa vuoteessa makaavaa tuttua olentoa.
-Sekin on kyllä lapsen tavallinen aamunäky. Jossakin tietoisuuden
-äärimmillä rajoilla on se aika, jolloin tuo sängyssä makaava olento
-käveli ja liikkui, lypsi ja lakaisi, torui ja hyväili. Silloin oli
-lunta ja päreitä ja isä teki päreistä hönkämyllyn, joka varrestaan
-tuettiin tallukkaalla muurin otsalle ja kieppui siinä itsekseen koko
-päivän, kunnes kissa sen pudotti sinne lattialta hypätessään. Miksei
-enää tehdä hönkämyllyä eikä panna lamppuun tulta, vaan naurahdetaan,
-kun lapsi sellaista kyselee? Riika sanoo, että nyt nähdään ilman
-lamppua ja tarjetaan ilman pesän hönkää, mutta mitäs ne tähän kuuluvat?
-Riika ei ollut täällä silloin, siitä se johtuu. Silloin oli äiti,
-tuo joka makaa sängyssä ja tuntuu vieraalta siellä ääneti maatessaan
-ja melkein pahalta, jos hän sieltä jotain sanoo lapselle, hiljaa
-ja huohotellen. Lapsen on ikävä, kun joskus pitää jäädä tuon äidin
-kanssa kahden kesken. Riika on hyvä. Lapselta pääsee itku, kun Riika
-joskus kiireen kaupalla käväisee kotonansa. Sillaikaa pyrkii äiti aina
-puhelemaan ja tahtoo vuoteensa viereen hivelläkseen lapsen hiuksia.
-Korkealla hyllyllä on Riikan virsikirja, jonka hän toi tullessaan tänne
-kauan sitten, silloin kun isä sen haki ja äiti rupesi makaamaan. Sen
-virsikirjan välissä on hopealla päällystetty nelikulmainen pahvilappu
-ja siinä enkelinkuva. Riika ei anna sitä pojalle ikiomaksi, mutta
-joskus hän antaa sen lapselle katseltavaksi, kun on mukava päivän hetki
-ja äiti nukkuu hiljaa hossaten. Mutta kun Riika lähtee kotiinsa, on
-kuva koko sen ajan saamattomissa. Ja kun Riika illalla palaa, ei kuvaa
-taas muistakaan pyytää. Elämässä on silloin reipas sykähdys. Äitikin
-puhuu vuoteestaan niinkuin hiukan hauskemmin...
-
-Mutta nyt tänä aurinkoisena aamuhetkenä on keinutuolin selustalla
-Riikan iso liinanen muuttunut hassuksi päänkuvaksi eikä Riika hymyile,
-vaikka poika herää. Riikan nostaessa huohottaa äiti kiihkeämmin kuin
-koskaan ja Riika näyttää neuvottomalta: äidin lääkeastia on kaukana,
-ei ylety sitä toisella kädellään ottaa toisen tukiessa äitiä. On tämän
-asumuksen tavallinen aamutilanne, mutta sittenkin tavaton. Lyhyen
-hetken tuntuu lapsesta siltä, että vanha Riika on siirtynyt äidin
-puolelle eikä ole enää hänen Riikansa, joka pukee, syöttää ja antaa
-katsella hopeakuvaa.
-
-Hetket odoteltuaan näkee lapsi vihdoin Riikan selvittelevän hänen
-housujaan ja sitten lähestyvän häntä. Mutta vieläkään ei Riika hymyile
-ja hänen pukemisensa on hätäistä, ei hyväilevän kiireetöntä kuten
-tavallisesti. Ja kun hän on saanut puettua, ei aamumaitokaan ole
-kunnossa; poika saa siinä uneliaana odotella, kun Riika lähtee sitä
-hakemaan. Ja kun hän juotuaan tapansa mukaan pyrkii ulos mäkeen, on
-Riika sen suhteen kummallisen huomaamaton. Lapsi saa ilman mitään
-varoituksia mennä porstuaan ja pihamaalle uuden päivän lämpimään
-laajuuteen poimimaan talvikin lehtiä ja hätyyttämään varpusia.
-
-Mutta eräällä hetkellä ilmestyy Riika kuistin ovelle ja huutaa lasta:
-
--- Tule pian pirttiin, äiti taitaa kuolla ja tädin täytyy mennä
-hakemaan isää talosta.
-
-Poika seisoo liikkumatta paikallaan kädessä jokin kuiva korsi.
-
--- Tule pian nyt, toistaa Riika ja lähestyy nopeasti lasta. Lapsi itkee
-ja kompuroi jaloillaan, kun vanhus sitä taluttaa. -- Ole hiljaa nyt,
-ettei äiti kuole, supisee Riika. -- Täti käy kiiruusti hakemassa isän
-kotio, ole sinä koreesti pirtissä se aika.
-
-Hämääntyneenä lapsi nyyhkyttää eikä ymmärrä mitään, ennenkuin Riika
-on kadonnut ja lukinnut oven. Lapsen ympärille jää hiljaisuus, jota
-hallitsee sairaan huohotus. Kello käy. Aurinko yhä sädehtii. Poika
-seisoo oven puolessa. Tämä näin seisahtanut hetkinen on varmaan ainoa,
-joka jää pojan mieleen koko tältä aikakaudelta.
-
-Nyt sairas huiskuttaa kättään ja yrittää ääntää. Lapsi tajuaa asian
-vaistollaan: äiti tahtoisi häntä lähemmäksi. Jo kuuluukin selvästi:
-"Tule rakas lapsi." Mutta äiti ei voi nähdä poikaa siihen, missä tämä
-seisoo, ja vaistomaisesti poika on ihan hiljaa niinkuin tahtoisi
-uskotella, ettei hän siinä olekaan. "Tule rakas lapsi tänne", ääntää
-äiti uudelleen ja huohottaa kiivaammin, mutta poika pyrkii hiljaa
-ovelle päin tarttuen jo ripaan. -- Ai-ai-ai -- valittaa sairas. Kello
-käy, päivä sädehtii.
-
-Pojalla on se vaisto, että hänen on oltava ihan ääneti ja liikkumatta,
-vaikka kuluva aika, kun tuolla iällä noin joutuu katsomaan sitä päin
-kasvoja, tuntuukin kammottavalta. Sairaan äännähdyksiin ja heikkoihin
-liikkeisiinkin tulee yhä kammottavampi sävy. Silloin kuuluu oven takaa
-kopeloimista. Isä tulee sisälle yksinään rientäen, Riika on jäänyt.
-Pojan kasvot uskaltavat taas vääntyä itkuun, hän kaipaa Riikaansa ja
-pyrkii ulos. Mutta isä, joka luulee lapsen äitiään itkevän, taluttaa
-häntä kädestä äidin vuoteen viereen, jolloin lapsi parkaisee ääneensä.
-Tällöin sairaan silmät aukenevat ja hän ääntää selvästi: "Jumala teitä
-kaikkia siunatkoon", ojentaa kätensä ja alkaa nytkähdellä. Kun vanha
-Riika hengästyneenä astuu pirttiin, heristää isä hänelle kättään.
-Hiipien lähestyy Riika vuodetta. Kaikki on lopussa, mutta lapsen
-epätietoisuus on korkeimmillaan.
-
-Nyt itkevät isä ja Riikakin. Poika vaistoaa, että tavaton
-avuttomuudentunne on vallannut koko maailman, isänkin kesken päivää
-pihkaisissa työvaatteissaan. Lapsi puristautuu lujasti kiinni Riikan
-hameisiin, joiden ystävällisen tuoksun hän niin hyvin tuntee. Kun Riika
-sanoo, että pojun äiti nyt kuoli, meni taivaaseen Jumalan tykö pojua
-odottamaan, saa hän vastineeksi yhä kiihkeämmän puristuksen. Lapsi
-tajuaa, että tämän tapauksen kohtalokkain seuraus on Riikan poismeno,
-kun äiti rupesi olemaan noin hiljaa; ei pyydä mitään eikä tarvitse
-"vastustamista".
-
-"Älkää menkö Riika pois", sanoo lapsi itkunsa seasta, "antakaa maitoa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Isä istui yhä puhumatonna äidin vuoteen vieressä; oli niinkuin he
-olisivat siinä yhdessä jotakin katselleet tai kuunnelleet. Riika
-liikahteli pirtissä, mutta ei puhutellut isää ja kuiskasi jotakin,
-johon isä päätään kääntämättä nyökkäsi. Sitten Riika tuli pojan luokse
-ja supatti sille:
-
--- Täti vie sinun nyt Kulmalan tätiä katsomaan. Tuletkos? Poika lähti,
-kun Riikakin tuli. Isä jäi yhä istumaan äidin pään viereen.
-
-Kuimalaisilla oli omat elämänkiireensä, arkipäivänä. Ensin poikaa
-Riikan lähdettyä katseltiin ja puhuteltiin, niinkuin ainakin ihmistä,
-jonka äiti on kuollut, mutta sitten hän sai olla töllöttää yksinään.
-Ensin hän pyrki katselemaan ikkunasta polulle, jota Riika oli mennyt
-luvaten pian tulla noutamaan hänet takaisin. Uskalsi jo hypätä
-penkiltäkin ja katsella lähemmin. Pirtti oli vielä aurinkoisempi kuin
-kotipirtti ja ikkunoilla oli enemmän kukkasia. Kulmalan emäntä toi
-suuren tuoreen voileivän ja supatti, että osaatko sinä itse avata
-nappisi ja sano tädille sitten jollet osaa.
-
-Kulmalan emäntä sai monta kertaa lohdutella poikaa ja vakuutella, että
-äiti nyt on taivaassa, tuota ihmeellistä tämänpäiväistä vakuuttelua,
-jonka tarkoitusta poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Tuleeko Riika jo pian?
-sehän tässä oli pääasia. Että pääsisi taas elämään niinkuin ennenkin.
-Onneksi tämä oli näin aurinkoinen ja hyvä pirtti, eikä täällä ollut
-äidin sänkyä. Pahat aavistukset vain pitivät pienen kiehkurapään silmiä
-totisina, kun hän keskipäivän pitkät tunnit nyhjäili Kulmalan pirtissä
-penkin ja sängyn päädyn vaiheilla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Maa ja ilma on iltapäivän paisteesta kylläisimmillään, kun kujaa
-pitkin menee isä poikineen. Mökkien ikkunoista katselevat vaimojen
-silmät liikutettuina heidän menoaan, kuinka pieni tämänpäiväinen
-orpo urhoollisesti käydä naputtaa isänsä käsipuolessa kuivahtaneella
-tiellä. Puolimatkassa ottaa isä lapsen käsivarrelleen. -- Ei ole enää
-äidin syliä silläkään laps'paralla, sanovat hentomieliset katselijat
-nautiskellen omasta tunteestaan paljon enemmän kuin lapsen osaa surren.
-
-Mutta asianomaiset ovat sillä välin päässeet omaan pihaansa, jossa isä
-vähän ennen portaita laskee poikansa maahan. Poika huomaa pellolla
-sängyn ja oljet, niihin paistaa häikäilemättä aleneva aurinko. Ja
-pirtin ovi on lukossa. Missä on Riika? Katse etsi totisena isän
-katsetta, mutta isä tulee vain katsomatta ja avaa oven avaimellaan.
-Onko nyt Riika pirtissä lukkojen takana ja missä on äiti, kun sen sänky
-on pellolla? Eiväthän ne niin pian voi tuonne taivaaseen päästä. Siellä
-on vain Ville-vainaa, jota hän ei ole koskaan nähnytkään.
-
-Pirtissä on kumminkin äidin sängyn tila tyhjä eikä Riikaa näy missään.
-Lapsi astelee ihmeissään entisellä sängyn paikalla eikä ymmärrä mitä
-tämä tämmöinen on, kun isä itse laittelee pöydälle syötävää. Ollaanko
-ollenkaan kotona? Missä Riika on? Onko isä yhtä hyvä kuin Riika?
-
-Isä sanoo vain, että Riika meni kotiinsa käymään -- kyllä se sieltä
-pian tulee, mutta ei sano koska se tulee.
-
--- Missä äiti on?
-
--- Äiti kuoli ja vietiin pois, vastaa isä. Miehen ääni värähtää sen
-tähden, että hän sanoo sen omalle lapselleen.
-
--- Miksei äitiä enää auteta?
-
--- Ei äitiä tarvitse enää auttaa, äiti on taivaassa, siellä missä
-Villekin.
-
-Kahdenkeskenolo oman pienen pörröpäänsä kanssa tässä huoneessa lientää
-lopulta miehen sydämen kokonaan. Vesi valuu hänen silmistään ja hänen
-on kiireesti ryhdyttävä jotakin toimittamaan, ettei lapsi näkisi hänen
-tilaansa.
-
-Lapsi aavistaa sen kumminkin, ja kun päivä ehtii yhä pitemmälle
-iltaan, tulee pojan yhä kiihkeämpi ikävä jotakin, ei tiedä mitä.
-Maatamenon aika lähestyy. Nyt pitäisi olla Riika antamassa iltamaitoa
-ja riisumassa. Isä lähtee itse lypsämään ja käskee pojan olla kauniisti
-pirtissä, katsella navetalle päin, niin on hauskempi.
-
-Mutta kun isä on vasta puolilypsyssä, kuulee hän lapsen tulevan
-navetalle kompastellen ja itkien.
-
--- Missä minun Riikani on? huutaa lapsi.
-
-Tyyntyneenä surussaan isä nostaa pojan navetan puolelle ja saa
-miten kuten lypsetyksi loppuun. Lehmän jälkihoito jää niin ja näin,
-kiiruhdetaan sisälle. Maito tyynnyttää lasta hiukan, niin että isä saa
-hänet riisutuksi. Kun hän on jo paidallaan, tulee mieleen jotakin:
-hän kapuaa alas isän sylistä ja menee tiettyyn paikkaan katsomaan
-kirjaansa, jonka hän on tänään kokonaan unohtanut. Se on vanha
-puhelinluettelo, jonka isä joskus on tuonut talosta. Kun poika sitä nyt
-selailee, putoaa sen sisältä vanhan Riikan hopeaenkeli. Se on nyt ilman
-Riikaa lapsen käsissä, vapaasti, ihanasti. Mutta liikutuksen väre käy
-taaskin läpi isän sydämen.
-
-Kun lapsi on tasaisen ilon vallassa, on sitä helppo ja hauska asettaa
-makuulle. Kun sen hengitys jo on tullut syväksi ja tasaiseksi, on
-vanhemman ihana viivähtää sen vuoteen vieressä, varsinkin näissä
-oloissa, jotka tässä huoneessa nyt vallitsivat. Hopeaenkeli oli somasti
-lapsen kädessä kasvojen tykönä. Oli niinkuin olisi tyrkännyt kaunista
-kuvaa, kun isä sen siitä irroitti ja laski hyllylle. Sehän olisi
-kumminkin yöllä nukkuessa pahoin mytistynyt.
-
-
-
-
-TYHJÄ KOTI
-
-
-Muuan nuori tamperelainen pariskunta vietti jo neljättä kesäänsä
-paikkakunnalla -- tai rouvahan sitä täällä paraiten vietti, herra kävi
-vain sunnuntaisin. Pariskunta oli omassa lajissaan hyvin tyypillinen.
-He eivät kuuluneet herrasväkeen siinä mielessä kuin herrasväki
-itse sen asian käsittää, mutta kaupunkilaisia he olivat niin perin
-pohjin, ettei heissä varsinaisten ehdottomien ruumiintoimintojen
-ulkopuolella juuri ollut mitään, minkä he olisivat tunnustaneet
-olevan niinkuin maalaisilla. Herrasväkeäkin he olivat, ainakin rouva,
-omasta mielestään. Kun heillä ensimäisenä kesänä oli mukanaan Lempi,
-kahden-kolmentoistavuotias tytönkuvatus, niin neuvoi rouva sen
-kysyttäessä vastaamaan: -- Minä olen Lehtisen herrasväen palvelustyttö.
-
--- Soo, soo, sanoi siihen kysyjä, pystyvatsainen talonemäntä. -- Mikä
-virka sillä teidän herralla on?
-
--- Sillä on semmoinen pienempi puuteollisuusliike, vastasi tyttö
-sillä suopean vaatimattomalla tavalla, jolla oli kuullut rouvansakin
-vastaavan. Emäntä ei siitä vastauksesta tullut sen viisaammaksi,
-enempää kuin jästileivästäkään, jota tyttö kysyi ostaakseen. Mutta
-emäntä puhutti muuten tyttöä huviksensa.
-
--- Mitäs se rouva palvelustytöllä tekee, kun ei lapsiakaan ole?
-
--- Kun koti on sittenkin niin tyhjä, vastasi tyttö jälleen rouvansa
-sanoilla ja äänellä.
-
--- Höh, pääsi emännältä, kyllä-mar se sillä iällä vielä täyttyä ehtii.
-Ja kellä sen paremmat päivät on kuin lapsettomalla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta sepä koti ei täyttynyt; vuodet menivät, mutta lasta ei tullut.
-Ihanina kesäiltoina rouva istuskeli yksinään luonnon helmassa soittaen
-mandolinia ja laulaen värjyvällä äänellä tunteellisia lauluja. Hän
-kaihosi ja kaipasi elämäänsä luonnollista sisältöä, ja kun herra taas
-lauantai-iltana tuli, niin oli hän vallan pääsemättömissä rouvansa
-hyväilyjen ja suudelmien tähden. Lopulta rouva alkoi laskea suudelmien
-lukua ja pääsi jo ennen illallista naurettavan suureen summaan -- ja
-monta, monta oli jo ennen kuin laskemaankaan rupesin, eikös ollutkin,
-kulta?
-
-Herra vain koetti suojella ihka uutta olkihattuaan vierimästä rapakkoon.
-
-Ei rouva muutenkaan jäänyt kädet ristissä odottamaan onneansa; hän
-kyllä haki apua sekä ylhäältä että alhaalta. Kaupungissa hän puhutteli
-lääkäriä ja maalla lyöttäytyi läheiseksi pyykkimuijan kanssa, jolla oli
-viisi lasta, toiset jo ansiokykyisiä. Muija lasketti semmoista leikkiä
-kuin häneltä sopi odottaa, mutta rouva sieti sen mielellään, sillä hän
-ihaili kovasti Iitaa hänen terveitten lastensa vuoksi. Kahvipannun
-ääressä tahtoi hän kumminkin Iitalle osoittaa teoreettisia tietojaan
-äitiyttä koskevissa asioissa.
-
--- Juu, mutta niin sanotaan Stephenssinkin kirjassa "Nainen ja
-avioliitto", ja se on oikein luotettava teos.
-
--- Jaa, en minä avioliitosta tiä, huusi Iita nauraen. En minä o'
-liittoja tehny', mutta kyllä mun lapseni vissiin on luotettavia teoksia.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vaimon olo tuli lopulta miehelle niin rasittavaksi, että hänkin meni
-lääkäriin; ei muuten, mutta neuvotellakseen, miten vaimon hermostoa
-voitaisiin korjata. Lääkäri lausui vakaumuksenaan, että parasta olisi
-ottaa omakseen joku turvaton lapsi, mieluimmin aivan pieni, jonka
-hoitaminen tuottaisi rouvalle tarpeellista tyydytystä. Katsoo vaan,
-että lapsi on terve ja ettei tule mitään perinnöllisiä ikävyyksiä. Tämä
-neuvottelu aiheutti erään piikatytön pojalle aika riepoituksen, josta
-se kumminkin lopulta terveenä selvisi ja elää vieläkin punaposkisena
-lupaavana miehenalkuna isovanhempiensa kotona.
-
-Rouvan herralla, Lehtisellä, ei ollut paljoa taipumusta haihatteluun;
-hän oli oikeastaan "roosallinen mies", kuten rouva sanoi, kun
-vieraitten nähden pyrki häntä hyväilemään. Hän tiesi varojensa
-riittävän yhdelle lapselle ja niin hän kertoi vaimollensa lääkärin
-sanat, mutta pidättyi viisaasti ilmaisemasta omaa kantaansa.
-
--- Kyllä se oma olisi sentään niin paljon rakkaampi, sanoi rouva
-syvissä mietteissään.
-
-Mies hymähti, mutta kipinä oli kumminkin viskattu. Varmuuden vuoksi
-kävi rouvakin vielä saman lääkärin luona ja kyseli kyselemistään,
-kunnes lääkäri ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja toisen käden
-liikkeellä ilmaisi, ettei se mitään maksa.
-
-Kevät oli jo pitkällä, kohta taas oli muutettava maalle. Tuttu
-talonemäntä poikkesi kaupungissa käydessään herrasväen luokse ja
-kertoili paikkakunnan asioita, muun muassa että sillä Hiljalla, sillä
-koreaäänisellä tytöllä, joka heillä viime suvena palveli, oli nyt
-kanssa pikkuinen. Poika se oli ja nätti poika olikin. Siitä herrasväki
-saisikin itsellensä vauvan, kun ei ole kuulunut omasta kohden...
-
-Tuskin oli emäntä poistunut, kun rouva jo selaili kirjojansa, noin vain
-yleensä sen ajatuksen elähyttämänä, että jos sittenkin ottaisi jonkun
-pikkuisen omakseen. Hän oli selaillut kirjansa sataan kertaan, mutta
-ei sittenkään muistanut, jotenka niissä joka kerta oli uusi viehätys.
-Hän tutki nytkin taas kuvien mukaan kapalusten muodon ja laadun,
-hän määräsi lapsen vuorokautiset ruokinta-ajat, hän harkitsi niitä
-periaatteita, joiden mukaan lasta oli jo kehdosta asti kasvatettava.
-Kun lapsi itkee, on ensin katsottava mikä sitä vaivaa eikä ruvettava
-turhan päiten hyssyttelemään. Se on hyvin tärkeätä jo heti alusta
--- niin, mutta tietysti ne ehtivät sen lapsen tärvellä ennenkuin se
-hänelle joutuu. Rouva tunsi säälinsekaista vastenmielisyyttä Hiljaa
-kohtaan, joka tärvelee kauniin lapsen... Mitähän lahjoja sillä on, kun
-se tulee suureksi... ylioppilaaksi... nuori herra Ilmari Lehtinen.
-Kaunis nimi se on, mutta olisi ollut sentään hauskempi itse valita...
-Hilja on nätti tyttö ja sillä on hyvä ääni. Minkähänlainen on sen isä?
-Jos se on se, jota emäntä viittaili, niin ei ole hullummin. Kauniita ne
-veljekset ainakin ovat. Vaikka tietysti se enemmän saa niinkuin meidän
-ominaisuuksiamme.
-
-Lehtisen rouvan mandolini sai sinä iltana hillitysti säestellä niitä
-säveliä, jotka tulivat kysymykseen pienen Ilmarin kehtolauluina...
-Kirjat kieltävät kehdon, mutta ehkä hän sittenkin sen laittaisi;
-niinkuin siinä kauniissa kuvataulussa, joka riippui heidän
-makuukammionsa seinällä. Voisihan sitä paitsi olla se vaaleanpunaisella
-silkillä verhottu korikin...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nämä haaveilut olivat elämyksinä syvimmät, onnellisimmat ja
-voimakkaimmat mitä Lehtisen rouva koki tässä lapsiasiassa. On
-surullista heikkorakenteisen ihmisen olla noin niinkuin pikkuisen
-valistuneempi... Täytyy olla aika roteva sen, joka ruuvaa kireän elämän
-oman mandolininsa mukaiseen viritykseen.
-
-Rouva oli sitten ihan täynnänsä näitä lapsiunelmia matkatessaan tutulle
-kesäpaikalleen. Laivasta hän jo saattoi nähdä sen tönönkin, jossa tiesi
-Hiljan lapsinensa nykyään majailevan. Häntä ihan kutkutti sen lapsen
-onni, kun se pääsee tuolta pois; kun sitä ruvetaan oikein rakastamaan
-ja oikein hoitamaan. Se tuntee sen ihan ihossaan ja hermoissaan...
-Koko maalletulon ilo oli niin kuin hiukan pilalla sen tähden, ettei
-hän vielä voinut ottaa lasta luoksensa. Kyllä hänellä jo kapalukset ja
-kopat oli varattuna, mutta huomenna täytyi kuljettaa lapsi lääkärillä.
-
-Hilja asui poikineen vanhempiensa luona -- minnekkäpä hän muuallekaan
-olisi mennyt. Vanhusten soma tupa oli jo ehtinyt saada asianmukaisen
-sävynsä: Lehtisen rouvan nenään lehahti kuivuvien riepujen hapahko
-tuoksu, kun hän jo samana iltana odottamatta astui mökkiin. Kauhean
-rumaa ja runotonta oli yhteisen kansan, varsinkin aviottomain,
-lastenhoito. Rouva tunsi kuinka tämän lapsen olo oikein huutamalla
-huusi hänen siistiä koriaan ja vitipuhtaita kapaluksiaan.
-
-Lapsi itse ei tosin tällä haavaa huutanut. Se nukkui kehdossaan --
-äiti, Hilja, näkyi juuri pusertelevan kiinni puseronsa näppäreitä
-imettämisen jäleltä. Lehtisen rouvan tunnossa käväisi vastenmielisen
-kateuden häive, kun hän havaitsi Hiljan kasvoilla ja koko olemuksessa
-sen kevyen muutoksen, jonka äitiys oli tuonut mukanaan. Hän, rouva, ei
-_kykene_ siihen, mihin tuo nuori Hilja.
-
-Hiljan äiti oli saanut hiukkasen vihiä Lehtisen rouvan aikeista. Se
-hyvänpuhelias talonemäntä, joka tätä asiaa oli ensin rouvallekin
-esitellyt, oli palattuaan puhunut siitä Hiljan äidille niinkuin
-jostain aivan varmasta päätöksestä. Siitä oli jo levinnyt huhukin,
-mutta kaikeksi onneksi rouva ei ehtinyt sitä kuulla; se olisi häntä
-melkoisesti tympäissyt. Hiljan äiti oli kumminkin ehtinyt järjestää
-kantansa ja ladata tahtonsa. Poika oli annettava Lehtisen rouvalle.
-
-Kun Hiljassa, nuoressa äidissä, tehdyn esityksen johdosta virisivät
-kaikki luonnolliset tunteet, mielteet ja tahtomukset, osasi lapsen
-isoäiti niitä ovelasti johdatella suotuisaan tulokseen. Siinä itkivät
-vähin kaikki kolme naista -- vaari ei ollut kotosalla -- eikä mikään
-huuhdo pieniä sisäisiä ristiriitoja niin nopeasti ja miellyttävästi
-kuin kohtuullinen kyynelvirta. Siinä sovittiin, että Hilja tulee
-huomenna rouvan kanssa näyttämään lasta kunnanlääkärille ja sieltä
-palattua jää Ilmari uuden mammansa luo. -- Tai kyllä äiti sittenkin on
-syvempi nimitys, sanoi Lehtisen rouva niinkuin olisi hipaissut akordin
-mandolinistaan.
-
-Kun vaari rouvan jo lähdettyä tuli kotiin ja kuuli asian, niin hän
-hymähti, ei enempää. Vaari oli kovasti kiintynyt pikkuiseen ja oli
-muuten sitä mieltä, ettei tuommoisesta akkojen äkkitouhusta lähde
-kunnon asiaa. Mutta menköön nyt, vaikeata oli tämäkin ja olipahan
-ainakin tämän kesän vielä lähimailla, jos mikä hyvänsä tulisi. -- Sitä
-sisälsi vaarin hymähdys ja hiljainen kävely pois päin.
-
-Niin oli siis Lehtisen rouvan tyhjään kotiin hankittu täytettä ja kyllä
-sitä tulikin. Kolmen kuukauden vanha ihmislapsi ei ole mikään semmoinen
-sievä nukke, jommoisia lapsettomat nuoret rouvat joskus hellivät ja
-leikkiä teeskennellen näyttelevät vierailleenkin. Semmoinen lapsi
-semmoisissa oloissa, varsinkin kun se ensi töiksi on vieroitettava,
-täyttää ajan tuhansilla pienoistapauksilla, jotka tunnearvoltaan
-ovat mitä erilaisimpia. Sen iho on kylvyn jäljeltä mitä kaunein sekä
-näöltään että tuoksultaan, sen hymy paljastaa ihanimman puhtauden ja
-sen rauhallisesta unesta uhoo ajattelevan aikuisen tajuun kaikkein
-hienoin mystiikka. Mutta sen aineellinen elo on ehdottoman itsekkyyden
-ohjaama, se tarjoo kaikille aistimille häikäilemättä paljon rumaa ja
-kielteistä. Se on yleensä verraton jättiläinen tuommoisen mandoliniin
-tottuneen Lehtisen rouvan rinnalla.
-
-Niinpä tämäkin Ilmari-poika muutamina kesäisinä viikkoina opetti
-rouvalle perinpohjin sen totuuden, että mikä on runollista se on
-myös "roosallista". Kun rouva ensiaikoina ehdottoman tarkasti
-noudatti ruokintaohjelmaansa, tottui lapsi siihen pian. Parina ensi
-yönä se kaipasi rintaa, mutta sille annettiin vain keitettyä vettä,
-jota erinomaisen huolellisesti säilytettiin. Lempi -- se "Lehtisen
-herrasväen palvelustyttö" -- joka taas tänä kesänä oli rouvan mukana,
-nauroi rouvan hommia niinkauan kuin rouvan hyvät kapalusvarastot
-kestivät. Mutta kun tuo lemahtava vaatekasa lopulta joutui Lempin
-käsiteltäväksi, niin tytön kelloon tuli toinen ääni. Ensi kerralla
-Lempi menetti puhekykynsä, toisella kerralla nuori neiti selitti,
-ettei hän tänään ehdi kun on siivouskin, ja kolmannella kerralla hän
-mennessään huusi jokseenkin kuuluvasti, että pesköön itse kakaransa
-jäljet. Eikä Lempi ottanut syvemmin harkitakseen sitäkään rouvan
-vakavaa huomautusta, että hän itsekin kerran oli ollut lapsi.
-
-Niin kesä edistyi. Kärpäset lisääntyivät ja Ilmarin makuukorin
-verhot nuhraantuivat. Lasta ei tarvinnut enää kylvettää joka päivä
-ja niin unohtui se kolmeksi, jopa neljäksi päiväksi. Kastunut kapalo
-unohtui pesemättä, ja kun se kesän helteessä pian kuivi, käytettiin
-se toistamiseen. Tuo ikuisesti tuttu pikkulapsen haju leijui jo
-Lehtisen rouvan huoneessa, jossa mandolinin säveltä ei kuultu
-viikkoihin. Sanasota rouvan ja palvelustytön välillä ei enää ollut
-mikään harvinaisuus. -- Minulla ajetaan kuin hevosella ja maksetaan
-yhdeksänkymmentä markkaa kuussa. Tietääkös rouva, mitä tohtorin
-palvelija saa? Se saa _kaksisataa_ ja lisäksi lahjat ja tuliaiset.
-
-Takana päin puhutteli Lempi Ilmaria kakaraksi ja rouvaa Lehtiskäksi ja
-uhkasi jättää "mokoman herrasväen".
-
-Kaikki nuo tuhannet uudet vivahdukset, jotka "tyhjän kodin" elämä
-täten oli saanut, ne säteilivät pienestä, nyttemmin jo sangen
-pahankurisesta lähteestä. Kun lapsi itki haikeasti, tunsi rouva
-sydämessään todellista suurta äidinrakkautta, mutta kun hän ryhtyi sitä
-osoittamaan, itki lapsi vielä rajummin, niin että oli äentyä. Ei se
-kärsinyt Lehtisen rouvan rakkautta. Kun se lopulta nukkui, saattoi se
-herätä pienimmästäkin äänestä: Lempi tuli hoilaten maitoa noutamasta ja
-paukautti ovea. Siitä alkoi uusi parkuminen ja maidon turkuttaminen.
-Eivät siinä enää tulleet tuntimäärät lukuun.
-
-Ja niin koitti päivä, jona ken tahansa olisi voinut todeta, ettei
-Lehtisen rouva lapsenhoidossaan enää ollut tavallista muonamiehen akkaa
-korkeammalla. Varsin keveästi hän jo jätti lapsen Lempin hoteisiin
-ensin lyhyemmiksi, sitten jo pitemmiksikin tuokioiksi. Kerran hän lähti
-iltalaivalla kirkolle asti ja viipyi siellä melko kauan. Yöllä sitten
-Ilmari antoi ylön ja sen vatsa oli epäkunnossa. Niin se oli vielä
-seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä ja niin edelleen helteisinä
-elokuun päivinä. "Nuori herra Ilmari Lehtinen" oli suistunut sille
-tielle, jota tuhannet hänenlaisensa ovat vaeltaneet pieniin sieviin
-arkkuihinsa. Ei auttanut vaikka rouvan lapsikirjat kuluivat ja niiden
-silkillä kirjaillut kangaspäällykset nuhraantuivat. Lapsi itki ja
-laihtui ja Lehtiskä (niin häntä naapurivaimot nyt jo tuttavallisesti
-nimittivät) -- hän itki ja katui.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tarina saavutti huippunsa eräänä tyynenä ja kuulakkaana
-sunnuntaipäivänä elokuun lopulla. Jo lauantaiaamuna oli lääkäri käynyt
-ja määrännyt lapselle pitkähkön paaston. Lähtiessään oli lääkäri
-ottanut Lempiä käsivarresta ja sanonut, että koettaa nyt neiti katsoa
-että määräystä noudatetaan, kun rouvakin näkyy olevan niin hermostunut.
-Tästäkös Lempi oli mielissään. Tytön karskissa luonnossa oli muutenkin
-herännyt voimakas myötätunto pikku Ilmaria kohtaan, nyt kun asia
-todella oli vakava. Kun rouva oli aivan pyörällä päästään, sai Lempi
-jotenkin rauhassa seurata lääkärin ohjeita.
-
-Sunnuntain vastainen yö oli kumminkin kovin levoton, ja aamulla rouva
-epätoivoissaan lähetti Hiljalle sanan, että tulisi katsomaan Ilmaria.
-(Ottaessaan lapsen oli rouva vaatinut, etteivät lapsen omaiset saa
-käydä sen luona). Hilja tuli ja itki vähän aikaa: hänen rintansa olivat
-jo ehtyneet, lapsi vieraantunut ja hän itse tottunut toisiin tapoihin;
-hän oli jo taas palveluksessa. Hilja katseli entistä lastaan niinkuin
-kuolevaa ja lähti sitten yhä itkeskellen jälleen pois, poiketen
-vanhempiensa luokse.
-
-Siellä virisi asian johdosta hiukan sekava tunnelma. Muori oli niinkuin
-vihainen kaikille ja vaari pysyi vaiti, kunnes Hilja aikoi lähteä.
-Silloin vaari sanoi: "Äläs lähde vielä", ja lähtikin itse.
-
-Vaari asteli Lehtisen rouvan luo -- ja oli siellä Lehtinen itsekin nyt
-sunnuntaina. Katseltuaan lasta sanoi vaari, että on parasta viedä lapsi
-takaisin heille, kun se on siellä ollut alunkin "eivätkä ne tykkää
-muuttelemisista". Vaari ei ottanut vastusteluja huomioon, eikä niitä
-tullutkaan, sillä Lehtinen ja Lempi olivat vaarin kannalla, eikä rouva
-osannut muuta kuin itkeä. Siinä vaaria vastusteltiin, kun hän riisui
-takin yltään kääriäkseen sen lapsen ympärille. Mutta vaari oli siinäkin
-taipumaton ja pian hän jo paitahihasillaan ja takkikäärö sylissä
-hiljakseen käveli pitkin maantietä, jonka äyräillä siellä täällä
-seisoskeli nuorukaisia pyhäillan iloja odotellen. Niistä ryhmistä
-viskattiin vaarille joku "vauvaa" koskeva kysymyskin, johon vaari ei
-pitänyt tarpeellisena vastata muutenkaan eikä nyt ollenkaan, kun poika
-oli heti ulos päästyä nukahtanut takin sisällä, jossa sitä ympäröi
-rakkaan vaarin hienoinen vaatteen lemu.
-
-Käytännöllinen Lempi älysi pian, että hänen oli riennettävä perässä
-viemään Ilmarin vaatteita -- hänen oli poikaa ikäväkin kelpolailla,
-vaikkei hän uskonutkaan sen kuolevan. Tultuaan mökille huomasi Lempi,
-että muorin pahatuuli oli kääntynyt Lehtisen rouvaa vastaan ja sai
-siinä saman tien hänkin osansa. Vaari ei muuta kuin koetti hillitä
-heidän puhettaan, ettei poika kesken aikojaan havahtuisi, ja supatti
-samalla, kuinka sille oli valmistettava suuhun pantavaa siksi kun se
-herää. Mökissä oli kumminkin noiden ihmismielten yhteistilanne varsin
-oivallinen ja hyvää ennustava.
-
-Entäs rouva, Lehtiskä? Oikeastaan oli hänenkin käynyt hyvin. Hän
-oli luotu ikävöimään ja hänen ikävöinnillään oli nyt selvempi ja
-asiallisempi esine, kun se kohdistui pikku Ilmariin. Ihmislapseen
-liittyvät rumat seikat olivat poistuneet ja vain kauniit jäivät jälelle
-hänen herkkään runolliseen sieluunsa. Hän piti Ilmaria aina poikanaan
-ja antoi sille myöhemmin, kun se jo oli parantunut, senkin seitsemät
-lelut ja lahjat. Hänen kotinsa ei ollut enää läheskään yhtä tyhjä,
-vaikkei siellä lasta ollutkaan.
-
-Katsellessaan Lempin unohtamaa pienoista kolttia hän nyt itki
-syventävää ja selventävää itkua ja unohtui lopulta ikkunaan katselemaan
-taivaan avaruuksia. Siellä oli kuulakka syyskesän sunnuntai-ilta.
-Raitteilla liikuskeli nuorisoa ja jossain kauempana, jonkun talon
-kamarissa, laitteli satulipeilin edessä kravattiaan ja hiuksiaan
-sekin nuori mies, joka kerran etäisimpänä hetkenä oli pikku Ilmarille
-tehnyt ainoan ehdottoman isäntehtävän. Hänkin aikoi tietysti lähteä
-tavanmukaisiin pyhäillan iloihin.
-
-Niin sitä elämässä mennään. Mihinkähän sitten vain kaikella pyrittäneen.
-
-
-
-
-KOULU
-
-
-Huhtikuun aamu. Aurinko paistaa pirttiin. Äiti imettää pikku Liisua.
-Laina sisko istuu lattialla. Hän yrittää itse saada sukkaa jalkaansa.
-Hän ei osaa sitä tehdä. Laina on vielä pieni ja taitamaton. Isompien
-täytyy häntä alituiseen auttaa. Lukukirjassa on lause: "Jumala
-siunatkoon pientä Lainaa."
-
-Kellon eloisa pitkä-viisari lähestyy yläkulman kukkakiehkuroita, ankara
-ja totinen tuntiviisari on _jo melkein_ VII:n päällä. Sellainen on
-kellon ilme tänä aamuna.
-
-Nyt kello aukesi haasta. Jonkun hetken päästä se lyö. Viljo on
-nukkuvinaan vielä siihen asti. Viljosta tuntuu siltä, kuin hän olisi
-paljon pienempi kuin oikein valveilla ollessaan. Kalle ja Lauri
-kuolivat kerran. Ne olivat Viljoa nuorempia mutta Lainaa vanhempia;
-Viljo ei muista Lainaa silloin olleenkaan, mutta äiti sanoo, että Laina
-oli muutaman viikon vanha. Viljo oli myös silloin kipeänä ja makasi
-ihan niinkuin nytkin. Oli olevinaan aina vaan aamu, vaikka tulikin
-ehtoo ja otettiin tuli lamppuun. Oli niinkuin aurinkokin olisi ollut
-kipeä. Nyt aurinko ei ole kipeä. Siitä tulee päivä. Minä menen kouluun.
-
-Nyt kello löi seitsemän lyöntiä. Äiti katsoi ensin kelloon ja
-sitten Viljoon. Viljo heräsi täydellisesti, nousi istualleen ja jäi
-tuijottamaan pöydällä oleviin kahvikuppeihin. Liisu oli nukkunut
-äidin syliin. Äiti laski sen kehtoon, peitteli ja tuuditti hiukan
-ja tuli sitten Viljon tykö ja tunnusteli kädellään Viljon otsaa ja
-rintaa. Tunnusteltuaan aikansa sanoi: "Ei sinussa mitään vikaa ole."
-Meni sitten kahvipannulle, kaatoi tilkan ja sitä antaessaan lisäsi:
-"Älä hyppää siellä lätäköissä sillä lailla. Kastelet jalkas' ja tulet
-kipeeksi. Ehtoolla oli pääs' niin kuuma, että mä luulin jo olevan mitä
-hyvänsä, mutta ohi se näkyy menneen. Osaatkos läksysi?"
-
-Viimeinen kysymys tuli vain tavan vuoksi; kyllähän äiti sen tiesi, että
-Viljo aina läksynsä osasi. Poika kumminkin nousi ja vuoteen lämmön
-vielä viipyessä ihossa ja aistimissa luki kaikki läksynsä kertaalleen.
-Kun hän ne jo iltaiselta hyvin osasi, oli tämä lukeminen vain semmoista
-hyvän mielen tyydykettä, jonka kuluessa alkavan päivän aavistukset
-kokonaan täyttivät tajunnan. Sopi näin luettuaan paremmin livistää
-pakoon Lainan parkumista, lähteä ulos mäelle kiireesti taas uusimaan ne
-lukemattomat pienet luonnonsuhteet, jotka yö oli katkaissut.
-
-Kirkas hiukan viileä aamu koivikkoa kasvavalla pihamaalla, joka viettää
-alas purolle. Lumen lähtö on jo vanha ja varma asia; näkee selvästi,
-ettei sitä enää ole taivaassakaan. Mutta missä on västäräkki? Eilen
-illalla se virskui kodan katolla ja näytti ihan varmasti jo tekevän
-pesäänsä -- Viljo ajatteli kertoa siitä Samulille, vieruskumppanilleen.
-Olisiko sittenkin perää siinä, että vielä voi sataa luntakin? Ei,
-etäältä kuuluu näkymättömän leivosen liverrys. Kuinka on alhaalla
-myllyn laita?
-
-Mylly oli Viljon arvokkain omistus; Sarapiston Sulokin, suuren talon
-poika, oli kerran koulusta päästyään tehnyt pitkän kierron tämän kautta
-vain sitä nähdäkseen. Ja kun yläosastolla sitten seuraavana päivänä
-puhuttiin painovesirattaasta, oli Sulo viitannut ja sanonut, että
-Virtasen Viljolla on semmoinen. Kaikki katsoivat Viljoon, ja opettaja
-pani Viljon kesken piirustusta selittämään, mimmoinen hänen myllynsä
-oli. "Vesi putoo ruuhesta semmosiin leveisiin rakoihin ja panee rattaan
-kiertään" -- "Kiertämään", oikaisi opettaja, mutta oli kumminkin varsin
-tyytyväinen Viljon selitykseen. Kysyi vielä kuka sen oli tehnyt.
-Seuraavalla välitunnilla ei poikarykelmissä puhuttu muusta kuin
-myllyistä. Liiterin varjossa koetti Suutarin Taave, koulun ilkein ja
-osaamattomin poika, saada kaikille sanotuksi, että "minulla on sitten
-pirun hyvä siipimylly, ei siinä tu' Kempuran painorattaat lukuun"
-(Viljon isää sanottiin Kempuraksi pienen jalkavian tähden). Hän uhosi
-sitä hyväntahtoisella ja mukaan pyrkivällä äänellä, mutta ei kukaan
-häntä silloin kuunnellut.
-
-Viljo tuli purolle ja kyykistyi myllynsä viereen. Siinä se yhä kiersi
-moniviikkoista kiertoaan. Se oli talvisten muistojen elävä välittäjä.
-Silloin oli vielä paljon lunta, kun Kustaa sen teki ja asetti
-paikoilleen. Kustaa on jo kauan ollut poissakin, ei kukaan tiedä missä.
-Isä sanoo, että kai se uitoilla on, semmoinen maailman mies; kuinka
-vaan lienevät Antilan Mantan asiat....
-
-Viljo jää miettimään Kustaata ja Mantaa ja mitä asioita heillä oikein
-saattoi olla. Mylly yhä kiertää ja koettaa ikuisella tirinällään antaa
-mietteille tukea. Pojan tuijottava silmä huomaa, että myllyn vauhti on
-tavattomasta hidastunut niiltä ensi ajoilta; aika on kulunut, nytkin
-juuri se kuluu. Silmä kääntyy hiukan ja osuu vanhan pellon kulmaan,
-jossa ei ole tullut vielä tänä vuonna käytyä... Nyt hän muistaa, nuo
-ovat niitä viime vuotisia kukkia, keltaisia ja lehdettömiä. Tänä
-aamuna niitä siis siellä on, hän vie niitä kouluun. Toisilla on ollut
-sinivuokkoja, mutta näitä ei ole ollut kellään. Hän sanoo, että hän
-löysi ne ihan myllynsä tyköä, toimittaa kuinka hän meni myllyänsä
-katsomaan ja siitä yhtäkkiä huomasi, että Ollilan muorin riitamoision
-kulma oli näitä keltaisenaan. Varmaan opettajakin kysyy...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juuri kun Viljo itsekseen mumisten poimi leskenlehtiä, kuului ylhäältä
-mökiltä äidin tiukka huuto: -- Tuleks' sieltä, kastelet jalkas jo
-aamulla ja myöhästyt.
-
-Viljo nousi -- tosiaan oli päivä omituisen pitkällä. Se ihan kihelmöi
-myöhästymisen uhkaa. Kukat painuivat äkkiä vähäarvoisiksi, myllyn
-käynti tuntui lievästi ärsyttävän, kun hän sen ohi loikkasi kotiin
-päin. Monet maanpinnan kohdat koettivat siinä tehdä vaikutustaan
-juoksevan pojan aisteihin, mutta tämä tajusi ne kaikki vain
-myöhästymisen oireiksi. Tuli mieleen, että äiti epäili hänen olevan
-kipeän. Mimmoinen päivä tästä tuleekaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"-- SWinne aamukylmään kyyristeleen", ropisee äiti. "Syö pian nyt, ettäs
-pääset lähteen."
-
-Kiire on. Viljo ei ole vielä pessytkään. Kellon viisari on jo paljon
-yli tavallisen lähtöajan.
-
-Saippuan lemu tuntuu syödessä. Valmis eväspussi on penkillä. Laina
-laulelee itsekseen ja kapuaa ottamaan akkunalta Viljon keltakukkia.
-Viisari yhä menee.
-
-Laina jää parkumaan menetettyjä keltakukkia, mutta lakkaa pian. Polkua
-alas maantielle vilistävä Viljo herättää hänessä vilkasta mielenkiintoa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Koulu seisoo korkeahkolla mäellä kylien välimailla. Moni lapsi
-näkee sen kotoa lähtiessään, mutta ehtii matkalla kadottaakin sen
-näkyvistään. Noilla monivaiheisilla teillä ja poluilla, talojen ja
-mökkien seinustoilla, kun pysähdytään odottamaan Lempiä tai Taavea.
-Ehditään puhua tavaton määrä asioita, väitellä kivenkovaan, kiivetä
-veräjäpylvään päähän ja hyppiä sieltä alas, ennenkuin vihdoin
-saavuskellaan koulun pihapiiriin, jossa vähitellen paisumistaan paisuu
-virkeä ja omituisen epäsointuinen aamumeteli.
-
-Viljo oli juossut melkein koko matkansa; raikas aamuilma hohkaa
-vieläkin kurkussa ja levinneissä sieraimissa, kun hän pääsee pihaan.
-Hän ei ole myöhästynyt koulusta, mutta tästä koulupihan aamuhengestä
-hän on myöhästynyt; se on selvästi viimeisillään. Vanha Haapanen
-sahaa puita vajassa ja hänen ympärillään on pakina ja telmintä
-vilkkaimmillaan. Pitsi-Eliina on maantiellä portin kohdalla ja näkyy
-juuri pitävän tuttua vihaista moraansa, jota on niin hauska matkia.
-Hänen ympärillään on enemmän tyttöjä kuin poikia.
-
-Pari tyttöä ehtii sentään hyökätä katsomaan Viljon kukkia.
-
--- Höö noita, kyllä niitä meidän pajan seinällä kasvaa. Kutinnunnuja.
-
--- Ei o' kun leskenlehtiä.
-
--- Ei o' kun kutinnunnuja.
-
--- Kysytääs' opettajalta.
-
-Kello soi. Sen ääni jylisee yli kaiken ja julistaa jyrkästi
-päättyneeksi virkeän aamutuokion koulun pihalla. Pitsi-Eliina
-saa kiusaajiltaan ennenaikaisen rauhan, Haapasen sahan sihinä
-siirtyy äkisti siihen vieraaseen maailmaan, joka ei kuulu kouluun.
-Portaat kopisevat, neniä niistetään, annetaan viimeiset tölmäisyt
-kisatovereille ja sitten vaikenee. Pihamaalle jää sinne tänne
-tippuneita sinivuokon ja leskenlehden kukkia.
-
-Kahdeksan suoraa jonoa seisoo jo käytävillä pulpettien ohessa.
-Raikas ihon lemu, köyhien vaatteitten tuoksu ja hieno peltimuurin
-käry sekaantuvat toisiinsa. Regulaattorin ylevä viisari kasvattaa
-kalliita minuuttejaan yli yhdeksän. Opettajan pöytä, johon ei kukaan
-kajoa, harmooni ja peräseinän vyöhykekartta odottavat. Neljäkymmentä
-kahdeksan kasvavaa ihmisenpäätä -- toiset laihoja ja laimeita, toiset
-pyöreitä pölvästejä -- ne odottavat. Nenät nuuskahtelevat lyhyitä ja
-kiivaita liinattomia "sisäniistoja", askelta muutetaan, pulpetin kantta
-liikutetaan. Nyt opettaja tulee. Nousee korokkeelle pöytänsä viereen,
-loihtii siitä katseellaan muutaman sekunnin hiljaisuuden ja menee
-sitten harmoonin taakse. Hetken päästä Kuuselan vanha Miina seisahtaa
-ulkona tiellä; veisuun äänet saapuvat läpi seinän akan korviin.
-Koulupäivä on täydessä menossa. Neljäkymmentäkahdeksan erilaista
-aamuaskaretta ja tulomatkaa on keskittynyt tähän suureen, korkeaan
-huoneeseen, joka ei ole kenenkään koti.
-
-Viljo ei ollut ehtinyt eläytyä koulupihan aamuhenkeen; hän tuli
-tunnille melkein samassa uhossaan, jossa oli kotoa lähtenyt ja matkan
-juosta vohkaissut. Yksi leskenlehden kukkanen oli hänen pulpetillaan
-pystyssä mustepullon syvennyksessä. Opetus alkoi. Koko huomio oli nyt
-kiinnitettävä Iisakin naimiseen. Ensin se mentiin kyselemällä; aivan
-erikoisella kyselyäänellään opettaja kaiveli esiin asiat ja jokaisen
-kysymyksen jälkeen tapahtui pienissä päissä nopea tunnustelu, ennenkuin
-käsi alkoi kiihkeästi vipottaa. Toiset kädet kohosivat ensin kovin
-varovasti, mutta juuri kun vaisto sanoi käden haltijalle, että häneltä
-_ei_ kysytä, kurkotti käsi jo intohimoisesti. Niin tuo elävä pikku
-lakeus omituisesti ryöpsähteli kysymysten edistyessä. Joskus sattui,
-että vain ani harva käsi nousi ja sekin arkaillen. Opettajan kasvoilla
-oli silloin mietteliäs hymy, ja jos vastaus sittenkin oli väärä, ei hän
-heti ryhtynyt sitä oikaisemaan, vaan teki uuden kysymyksen, johon jo
-useampi osasi vastata, ja siitä edelleen.
-
-Välillä opettaja kävi katselemassa kolmasosastolaisten vihkoja
--- niillä oli kirjoitusta. Sillaikaa moni pää salavihkaa kääntyi
-seinäkelloa kohden ja totesi tunnin ehtineen tuohon raskaimpaan
-kohtaansa, viisi minuuttia yli puolen. Vielä oli jälellä ulkoa
-kertominen, ennen kuin päästiin uutta läksyä valmistamaan. Siinä
-kävellessään huomasi opettaja Viljon kukankin ja lausahti: "Kas, joko
-leskenlehti kukkii." Silloin se tyttö, joka oli nimittänyt kukkia
-kutinnunnuiksi, höpähti jotain puoli ääneen. "Mitä?" kysyi opettaja.
-"Meidän pajan seinustalla on niitä jo aikaa kukkinut", kiirehti tyttö
-ilmoittamaan. "Kaikkihan Kulmalassa on vähän aikaisempaa kuin muualla",
-sanoi opettaja hiukan pisteliäästi.
-
-Ja kun sitten päästiin kertomaan, käski opettaja saman tytön aloittaa.
-Se ei sujunut ollenkaan. "No mutta eihän siellä Kulmalassa läksyt
-menekään päähän yhtä nopeasti kuin leskenlehdet -- Viljo kertoo".
-Viljolta tuli kuin vettä kaataen, melkeinpä liian innokkaasti, niin
-että opettajan täytyi häntä taas pikku sutkauksella hillitä. Viljo
-oli kumminkin loistanut niinkuin aina, ja kun päästiin ensimäiselle
-välitunnille, oli muutamilla tytöillä valmiina Kulmalan Katrille:
-"Kutinnunnu, Kutinnunnu". Siitä yritettiin kaikin voimin saada
-haukkumanimeä, ja kestikin se miten kuten tämän väliajan. Seuraavalla
-väliajalla Katri päkitti, että sen kukkasen nimi _oli_ kutinnunnu,
-koska ylioppilaskin oli kysynyt sitä hänen isältänsä ja sitten
-kirjoittanut muistikirjaansa.
-
-"Ylioppilas opettajakin on". "Höö, ei o' kun seminaarilainen".
-
-Viljoahan tämä kiista ei koskenut ja hänen jo kotisängystä alkuisin
-oleva riemullinen mielentilansa vahveni yhä päivällistä kohden.
-Hän oli olevinaan läheistä sellaistenkin poikien kanssa, joita hän
-muulloin kartteli, antautuipa lopulta jonkinlaiseen teennäiseen
-vallattomuuteenkin heidän kanssaan. Siitä se turmio tulikin.
-
-Sillä kun pojat päivällisen jälkeen vajan seinustalla näyttelivät
-jotain ihmeellistä tanssia, jossa väänneltiin ja veikisteltiin
-vallan hirveästi, niin yhtyi Viljo siihenkin. Poikien leikki meni
-niin pitkälle, että se muutamia jo tympäisi. Kurkisteltiin, sattuiko
-opettaja tai rouva näkemään. Viljo juoksi kiihtyneessä riemussaan myös
-katsomaan, ja kun rouva samassa tuli alas kyökin rappusia, kääntyi
-Viljo poikiin päin ja huusi niin että piha kaikui:
-
--- Ämmä tulee!
-
-Siinä se nyt oli. Kaikki vaikenivat, jotkut yrittivät hymyillä. Viljo
-oli jälleen tilanteen päähenkilö, mutta vallan oudolla tavalla. Kello
-soi ja pelasti kaikki vilkkaaseen juoksuun ovelle päin. Viljon mielessä
-käväisi pieni epävarmuus seuraavan tunnin läksystä, mutta hän oli
-kumminkin olevinaan terhakkaa poikaa vielä sisälle mentäessäkin.
-
-Opettaja viipyi hiukan. Tahtomattaan Viljo näki kuinka kaikki olivat
-jännittyneitä sen hänen huutonsa tähden -- "Kutinnunnu" ja muutkin
-tytöt kääntyivät oikein häntä katsomaan silmissä vilkas ja avoin
-vahingonilo. Tämä oli ennen kuulumaton tapaus Viljolle, tuolle hyvin
-osaavalle ja usein kiusatulle lellipojalle.
-
-Opettaja tuli, alkoi opetuksen eikä ollut tietävinään mistään. Ehkei
-rouva ollutkaan sille mitään puhunut, ehkei ollut kuullutkaan koko
-huutoa. Vaistomaisesti Viljon katse sai vielä tarkkaavamman ilmeen kuin
-tavallisesti ja käsi hätäili viitatessaan. Mutta opettaja ei häneen
-katsonut kertaakaan eikä kysynyt.
-
-Tunti kului. Osattiin huonosti; pari kolme poikaa määrättiin
-laiskalle. Kerran kävi niin, että Viljo yksin viittasi. Opettaja ei
-sitä huomannut, ei vaikka Viljo ihan selvästi ja varmasti viittasi ja
-toisetkin käänsivät päätänsä häneen päin. Nyt oli kaikille selvää, että
-opettaja tiesi asian. Muuttui hiukan niidenkin naama, jotka olivat
-tanssin alkaneet, sillä vaisto sanoi, että he kumminkin olivat paljon
-syyllisempiä kuin Viljo.
-
-Mutta miksei opettaja puhunut mitään eikä ruvennut tutkimaan?
-Odotettiin jännittyneinä väliaikaa. Se tuli, opettaja poistui sisälle
-ihan tavalliseen tapaan. Mutta pihalla oli elämä verrattomasti
-hiljaisempaa. Ainoastaan muutamat suurempien talojen tyttäret, jotka
-muulloinkin aina oleilivat yhdessä, järjestivät vähäpätöisen menonsa,
-jonkun semmoisen leikin, jota toiset eivät oikein ymmärtäneetkään.
-Siinä jännityksen kasvaessa päivä värähti iltapuolelle. Vielä yksi
-tunti ja väliaika ja sitten alkoi viimeinen tunti, joka oli laulua.
-
-Viljolla oli heleä sopraano ja siinä iltapäivän aurinkoisessa
-koulusalissa laulaessaan hän aika ajoin unohti koko jännityksen. Tuli
-mieleen koti ja mylly, joihin nyt siellä päivä paistoi toisin kuin
-aamulla. Muisti siinä myös talvelliset iltatunnit, jolloin koulun
-lampuissa näin jo oli tuli. Opettaja hoiteli laulun johtoa, jossa ei
-juuri tarvinnut puhutella ketään erikseen. Kevätlaulun säveliin sulivat
-hetkiseksi laiskalaisten ja muidenkin päivän kuluessa koetut mielten
-myrteet.
-
-Mutta sillä aikaa kun opettaja virsikirjasta valitsi loppuvirttä,
-muistui monen mieleen tuo päivällinen huudahdus. Viljo veisasi
-hartaammin kuin koskaan, mieltä karsi sävelten ohessa horjuva toivo.
-Harmoonin loppusoinnut ujuvat tyhjiin, opettaja lukee matalalla äänellä
-Herran rukouksen, sitten kaikkien kämmen otsalle ja hetkinen syvintä
-hiljaisuutta ennen lähtötörmäystä.
-
--- Viljo jää tänne.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä oli ensimäinen kerta. Milloinkaan ei hän vielä ollut katsellut
-toisten kotiin rientoa tällä tavoin. Sali tyhjeni, viimeinen huudahdus
-ja saappaan kopina kuului portailta, vain laiskalaiset jäivät
-pulpetteihinsa ja järjestäjät rupesivat lakaisemaan. Regulaattorin
-viisari eteni tuskastuttavan pitkälle yli kolmen. Menneen koulupäivän
-henki leijui väljässä salissa. Outo juhlallisuus täytti Viljon
-mielen; hän oli ikäänkuin menettänyt jotakin, joka oli kestänyt koko
-tähänastisen elämän. Niinkuin kotiväki olisi seisonut jossain ja
-katsellut Viljoa, menetettyä poikaansa, voimatta mitenkään käsittää,
-että hän, Viljo, oli täällä tämmöisissä oloissa. -- Olihan hän kuullut
-joskus sanottavan, että sen pojan pitäisi päästä jatkamaan korkeampiin
-kouluihin. Semmoiset puheet eivät ylettyneet tähän joukkoon, joka istui
-täällä neljättä käydessä.
-
-Järjestäjät olivat tehneet tehtävänsä ja hävinneet; nuo viimeisetkin
-oikean koulupäivän jätteet olivat poissa. Regulaattorin arvokas käynti
-kuului yli laiskanlukijain hiljaisen muminan, josta Viljon korvaan
-välillä erottui oikeasta kouluolosta kovin tuttuja asioita. Kun olisi
-hänelläkin ollut jotain luettavaa. Hän avasi Maantieteen jostain hyvin
-kaukaa, Austraalian kohdalta.
-
-Ovi aukeni ja rouva näyttäytyi kynnyksellä hattu päässä ja palttoo
-yllä. Sitten hän katosi ja kuului menevän ulos.
-
-Tuntui keveämmältä. Laiskanlukijatkin vaikenivat, tämän yhteisen
-vaiheen lähentäminä pojat alkoivat katsella toisiaan. Siinä oli
-Puuntilan Väinö, jo iäkäs poika, jolla oli pienet räpyttävät silmät,
-vakava luonto ja huono pää. Opettaja ei torunut sitä koskaan, mutta
-jätti usein laiskaan. Toinen oli Ojanperän Kustaa, vilkas ja nokkela,
-joka vuoroin osasi hyvin, vuoroin ei mitään. Viljon paikka oli toisella
-puolella salia. Sieltä hän tarkasteli noiden kahden ilmeitä. Oltiin
-kuuntelevinaan.
-
-Yhtäkkiä Kustaa räjähti rajuun nauruun, jonka täytyi kuulua opettajan
-kamariinkin. Väinö oli kamalan totinen, kun opettaja tuli ovesta
-sisään. Viljon katse ilmaisi, että hän oli syytön. Opettaja menikin
-heti Väinön ja Kustaan tykö tiukkaamaan.
-
--- Niin kai kun toi Väinö --.
-
--- Vattani mun vaan kurisi, sanoi Väinö eikä itku ollut kaukana
-räpyttävistä silmistä.
-
--- Menkää heti tiehenne täältä, ärjäsi opettaja.
-
--- Oitis!
-
-Pojat kohlivat hätäisesti kirjojaan ja lähtivät. Nyt vasta Viljo tunsi,
-mihin hän oli joutunut. Tuossa on nyt opettaja, ei se joka tunnilla on
-häneen tyytyväinen, vaan se joka täällä rankaisee. Se on joskus antanut
-kamarissaan jollekulle vitsaakin... Ja kotona on äiti, se voi olla jo
-tuolla ulkona. Kello on kymmenen yli puoli neljän.
-
--- Jaa, mitäs minä sinulle Viljo teen?
-
-Hiljaisuus. Kaikki pulpetit ja seinien kuvataulut ovat todistajina
-tälle ihmeelliselle iltapuolelle, jonka aamu alkoi myllyn luona
-keltaisista kukista.
-
--- Minun täytyy ilmoittaa tästä Viljon isälle ja äidille. Nyt Viljon
-täytyy pyytää anteeksi rouvalta, kun hän tulee tänne.
-
-Uusi mahdoton asia. Viljo ei ollut eläissään pyytänyt keneltäkään
-mitään anteeksi, tuskin koskaan kuullutkaan sellaista pyyntöä.
-Ainoastaan Isämeidässä pyydettiin anteeksi; eihän sellaista _voinut_
-muuten sanoa. Viljo värisi ja kasvot alkoivat väännähdellä.
-
-Nyt näyttäytyi rouva uudestaan ovella samassa asussa kuin äskenkin. Hän
-näytti katseellaan tutkivan jännittynyttä tilannetta, lähestyi sitten
-ja sanoi:
-
--- No mitäs sinulla on ämmälle asiaa?
-
-Opettaja ja hänen rouvansa olivat molemmat aivan lähellä nyyhkyttävää
-poikaa ja näkivät hänen syvän katumuksensa.
-
--- No mitä minä äsken sanoin Viljolle? Tee pian nyt se, niin pääset
-kotiin.
-
-Rouva hattuineen ja päällystakkeineen näyttää melkein hymyilevän. Kello
-on kymmentä vailla neljä.
-
--- No pyydä pian anteeksi nyt, sanoo opettaja äkäisen nopeasti. Viljo
-itkee ääneensä.
-
--- Kuka olisi Viljosta voinut tuommoista uskoa. Jota ei ole tarvinnut
-koskaan muistuttaa läksyistä, ei koskaan rangaista. -- No pian nyt, ei
-rouvalla ole aikaa tässä koko päivää sinua odottaa.
-
-Hiljainen itkun ulina vain kuuluu väljässä huoneessa, joka ei ole
-kenenkään koti, ei noiden kahden aikuisenkaan, jotka siellä nyt ovat
-lapsen lähellä.
-
-Opettaja laskee kätensä Viljon hiuksiin niinkuin tukistaisi. Se ei tee
-kipeätä, mutta se on opettajan kauhea käsi.
-
--- Pyytääkö Viljo anteeksi vai eikö?
-
-Ulina kiihtyy ja samalla alkaa sen seasta kuulua: -- A-hanna...
-me-heille... a-hanteeksi.... meheidän... sy-hyntimme....
-
-Sitten nyyhkytys jatkuu eikä kukaan sano enää mitään. Opettaja ja hänen
-rouvansa katsoivat hämmästyneinä ja kysyvästi toisiaan silmiin. Vihdoin
-opettaja sanoo:
-
--- Viljo menee nyt kiltisti kotiinsa ja sanoo äidilleen, missä on
-ollut. -- Ja kun ei lapsi näyttänyt älyävän lähteä, toisti opettaja
-lempeämmin: -- Viljo lähtee nyt vain.
-
-Niinkuin opettajan ja rouvan läheisyys olisi tehnyt lähtemisenkin
-vaikeaksi. Poika kumminkin nousi ja alkoi totunnaisesti kopeloida
-kirjojaan paljoakaan käsittämättä, mitä hän niistä otti. Kun Viljo
-oli menossa ovesta, olisi opettajan pitänyt käskeä hänen kääntyä ja
-kumartaa, mutta hän antoi kumminkin sen jäädä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viljo tuli ulkoilmaan, näki sumeilla silmillään tyhjän pihamaan ja
-kolkon tien; kaikkialla vallitsi outo ja epämääräinen olo. Hän yritti
-juoksahtaa, mutta silloin kaikki tärisi silmissä ja uusia kyyneleitä
-alkoi vuotaa itsestään. Pitsi-Eliina oli taas siinä tiellä ja katsoi
-häikäilemättä itkuista poikaa, hankki pysähtyä... Vielä pieni matka
-ilkeän avointa ja laajaa maantietä, kunnes pääsi omalle pikku tielle,
-jossa ei ketään tullut vastaan ja jossa sopi poikkeilla katsomaan,
-vieläkö mättäistä löytyi viime syksyn puolukoita. Mutta siinä tuli
-näkyviin kodin peräseinä odottavine akkunoineen. Niiden takana olivat
-äiti, Laina, Liisu ja kohta isäkin. Opettaja lupasi puhua niille kaikki
-ja käski jo itse sanoa... Kas tuota koivua, kuinka se on kasvanut
-sitten viime vuoden, ja tuota keltapuitteista vintin ikkunaa, jonka isä
-äskettäin teki ja maalasi. Kaikista niistä uhoo viivyttelevää lasta
-kohtaan kodin itsetietoinen valta ja voima.
-
--- Tuleks' sieltä, huutaa äidin vihastunut ääni pirtin portailta.
-
-On jo paljon helpompaa, kun tämäkin asia taas on päässyt alkamaan.
-Vaikeinta on mennä äidin ohi sisälle, sillä se voi siinä käydä
-kiinnikin. Niin ei kumminkaan tapahtunut; äiti jatkoi vain suukopuaan,
-joka vähitellen johteli mielen tuttuun kotoiseen tilaan. Kellon
-viisarit pahimmin kantelivat hänen päällensä, mutta kun oli saanut
-syötyä ja päässyt kiinni johonkin tuttuun askareeseen, näytti
-kellonaikakin pian vallan luonnolliselta.
-
-Lopullinen leppoisa kodintuntu tuli sitten, kun äidin suuttumus alkoi
-kohdistua toisaalle päin. Kuultuaan mistä Viljoa oli rangaistu, alkoi
-hän vähitellen mosia opettajaa ja rouvaa.
-
--- Mikä hän sitten muu luulee olevansa kuin ämmä. Kiittäköön kun pääsi
-siksikin, mokomakin kiertävä asistäntti.
-
-Ei Viljo ollenkaan ajatellut sitä, mitä äiti puhui opettajasta ja
-rouvasta; häntä vaan ilahutti se, että äiti jätti tämän pääasian,
-ja ettei äiti tiennyt mitään siitä suurimmasta häpeästä, anteeksi
-pyynnöstä... Se hiukan pelotti, että jos opettaja vielä puhuu siitä
-äidille. Eikä Viljo sitäkään pelännyt itsensä, vaan opettajan ja äidin
-tähden, sen keskustelun tähden, joka näiden välille siitä viriäisi.
-
-Mitä pitemmälle ilta kului sitä varmemmin Viljo kumminkin uskoi, ettei
-opettaja siitä enää mitään puhu.
-
-Hän retkeili taas ulkona, kävi myllyllään, joka päivä päivältä vesien
-vähetessä kiersi yhä hitaammin, kävi aamullisella kukkapaikallaan,
-muisti "Kutinnunnun" ja koko koulupäivän kaikkinensa, taas vapain ja
-virkistynein mielin. Ja kun hän illalla makuulle kykertyneenä jälleen
-katseli kellotaulun kukkakiehkuroita, väikkyi ajatuksissa huomisaamun
-kouluunmeno uusine viehättävine vaiheineen.
-
-
-
-
-KEMPPASEN MUKULAT
-
-
-Oikeastaanhan heidän äitinsä nimi on Iita ja Pukkilaska ja lapset
-ovat siis Pukkilan lapsia. Mutta kun heidän suhteensa ei ole niin
-tarkkaa väliä, sanotaan akkaa usein myös Kemppaskaksi ja lapsia
-Kemppasen mukuloiksi seuraavasta melko mutkikkaasta syystä. He asuvat
-mökkirähjässä, jonka aikoinaan on rakentanut muuan ihmeellinen mies,
-joka siinä piti hiukan sekavaa elämää, kunnes meni itsekin sekaisin
-ja joutui täkäläiseen köyhäinhoitoon. Kolme kuntaa maan eri tahoilta
-riiteli hänen kotipaikkaoikeudestaan ollen kertyneen valtavan
-asiakirjapinkan päällimäisenä sittenkin vain välipäätös; täkäläinen
-kunta väsyi ja jätti miehen vaivastalolleen valmistamaan ruumisarkkuja,
-johon hommaan hän kuuluu olevan kätevä. Tuo mies nimitti itseään joskus
-humalapäissään Kemppaseksi... Kun kunta kapinan jälkeen sijoitteli
-leskiä ja orpoja, joutui Pukkilan Iita lapsineen Kemppasen mökkiin,
-joka sattui olemaan joutilaana kunnan hallinnassa. Sillä tavalla heistä
-tuli kemppaslaisia.
-
-Iitalla on tykönänsä kolme lasta, Eino, Eero ja Aili. Eino on
-kahdentoista ja Aili viisivuotias, Eero, parooni, siitä väliltä.
-
-Aurinko paistaa mökkiin tänä aikaisena heinäkuun aamuna, josta on
-virkenevä aivan tavallinen päivä emolle ja hänen pennuilleen. Aurinko
-on tavattoman tärkeä asia näissä oloissa. Tuon pesueen elämäntaistelu
-on erinomaisen asiallista laatua; siinä on vihollisen puolella kaksi
-kovaa tekijää, vilu ja nälkä, Iitan ja lasten puolella on talvisin
-kunnan köyhäinhoito, kesäisin aurinko. Aurinko on niistä verrattomasti
-väkevämpi. Se suorastaan herpaannuttaa koko taistelun. Ei milloinkaan
-talvella näe Kemppasen mökissä tuommoista huoletonta lekottelua kuin
-nytkin tänä aamuna. Lapsen makaavat vapaina lattialla kuin kissanpojat.
-Jonkinlainen loimenriekale on kai ollut olevinaan peittona, mutta sekin
-on potkittu yhteen mykkyrään jalkopäähän ja nukkuvien mukuloitten
-paljaat koivet sojottavat sinne tänne. Aili on melkein kokonaan
-vierinyt lattialle, pois leveän olkipatjan päältä. Pojat ovat unen päin
-potkineet keveämmän tieltään.
-
-Iita itse makaa sängyssä suu auki ammollaan kärpästen pitäessä
-mieluista vähtäystä tuon salaperäisen hossaavan aukon reunalla.
-
-Tavaton hyvinvointi, sopu, rauha ja tyytyväisyys kukoistavat mökissä.
-Vihollisen kaikki voimat ovat kuulumattomissa. Ei ole olemassakaan
-vilua eikä nälkää eikä mitään niiden välillisiäkään seurauksia. Tähän
-aikaan vuodesta ehtii aurinkokin tuntikausia katsella tuota täydellistä
-autuuden tilaa. Se paistelee nukkuvien lasten paljaisiin pakaroihin ja
-lämmittää akkunan tienoilla hyörivien kärpästen selkää ja vatsaa.
-
-Kärpästen maailmassa sitten ensimäinen järkytys tapahtuukin: Iita
-herää. Hän massuttaa suutaan ja sivelee pehmeätä akannaamaansa,
-vilkaisee sitten vanhaan herätyskelloon ja yrittää laskeskella,
-paljonko oikea kello on, koska tämä on niin ja niin paljon edellä.
-Mutta päättyvästä autuuden tilasta on hänen mielessään vielä vahva
-kajo, kun hän pistäytyy pihalle ja kyykistyy nurkan varjoon. Hänen on
-siitä ihana katsella kapeata vesistöä, taloja ja huvilaa, joka siinä
-aivan lähellä törröttää, niinkuin suuri kalsea röykkiö. Hän viivyttelee
-hiukan...
-
-Sisälle palatessa tulee kyllä mieleen, että kun eläisi miesvainaa,
-niin ei nytkään muuta tarvitsisi kuin keitellä sille aamukahvit ja
-sitten oikaista uudelleen sen lähdettyä työhön. Nyt hän ei sitä keitä,
-vaan yrittää ehtiä taloon niin paljon aikaisemmin, että joutuu emännän
-aamupannulle. Ja onhan hauska muutenkin mennä taloon heinään. Siellä on
-iloista puheen lätinää koko päivän, kun on enemmän väkeä. Siellä kuulee
-kaikenlaista.
-
--- Eino, nouse ylös -- nouse pian nyt, ettet tällä vähällä enää kastele
--- että kerkiämme aamukahveelle. Noh --
-
-Eino, jonka lapsenkasvoilla jo on äidin ilmeet: pienet silmät, voimaton
-nenä, raolleen pyrkivä pieni suu ja niissä laimea vakavuus -- hän
-nousee ja kiskoittelee, ponnahtaa sitten pystyyn ja on parissa hetkessä
-pistellyt ulottimensa housuihin ja takkiin. Sitten on saatava vielä
-Eero hereille vetämään ovet lukkuun Iitan ja Einon lähdettyä.
-
--- Tulkaa Ailin kanssa hakeen Jutilasta joppia sitte kun näette kuskin
-palanneen meijeristä.
-
-Ne olivat ensimäiset aamuliikunnot. Porstuan ovi sulkeutui; Iita ja
-Eino jäivät ulkonaiseen valkeuteen, Eero sisäiseen pimeyteen, josta hän
-haparoi takaisin pirttiin sijallensa maata. Päivän kirkkautta outoillen
-poika koetti asettua suullensa ja kääntää päätään nurkkaan päin. Tilaa
-oli; saattoi koukistaa toisen koipensa ylös rintaa vasten ja oikaista
-toisen taakse päin sojolleen. Siinä uni tuli takaisin vielä tunnin
-ajaksi.
-
-Tai ei se ihan oikeata untakaan ollut, vaan sellaista ajatuksetonta
-kultaisen aamun tajuamista. Luuli kuulevansa auringon säteilyn samaan
-tapaan kuin kärpästen asiallisen hyrähtelyn, tunsi pelkän olemisensa
-eroittamatta jäseniä... Ensimäiset maitorattaat jyrisivät jo ohi
-tuttua kylätietä pitkin. Ne menivät kylän perälle päin vasta noutamaan
-maitoa. Piakkoin ne vierivät siitä takaisin meijerille päin; ehti juuri
-parahiksi sillä välin unohtaa... Mutta pian ne sitten palasivat. -- Ei,
-se olikin Kierikkalan kuski... Nyt vasta meidän kuski meni.
-
-Eero heräsi täydellisesti, kääntyi selälleen ja jäi siihen
-nautiskelemaan. Oli viehättävää tietää, että porstuan ovi oli lukossa
-ja ettei tänne kukaan tule. Sai olla, katsella ja pölläillä miten
-vain tahtoi. Edessä oli vapaa suvinen päivä, ei ollut muuta pitelijää
-kuin tuo Aili, joka tuossa nukkui paita kainaloihin kääriytyneenä ja
-pienillä kasvoilla sama pahankurinen ilme kuin valveillakin.
-
-Pojan aistit ovat valloillaan ja tekevät hillittömiä havaintojaan
-onnellisessa häiriintymättömässä kotiolossa. Polvet koukussa
-lattiasijallaan istuen hän katselee oman ruumiinsa paikkoja. Ne ovat
-pieniä ja hiukan hävettäviä -- ison miehen paikat ovat hirvittävästi
-toisen näköisiä. -- Vakerin isäntä kiusotteli minua, kun se kerran näki
-minut paitasillani; lähestyi ja haparoi puukkoa tupestaan uhaten tehdä
-saman, minkä Pirjolan vaari sianporsaille.
-
-Mutta nyt ovat ovet lukossa ja Eero saa rauhassa paitasillaankin
-mietiskellä kaikkia asioita... Hän katselee myös nukkuvan Ailin ilki
-alastonta ruumista.
-
-Niinkuin tuon tarkastelun koskettamana Aili alkaa vääntelehtiä. Ja
-samassa Eero huomaa, että sija on kastunut.
-
--- Nouse pian ylös -- ääh, kun taas kastelit -- nouse pian nyt, paitas'
-on vielä kuiva.
-
-Siitä täysi päiväelämä alkoi.
-
-Kun Eero raastoi Ailin kastunutta säkkipatjaa pinon päälle kuivamaan,
-meni huvilan piika jo meijerille maidon hakuun ja nakkasi pojalle
-veikeän kysymyksen.
-
--- Ailin se on, vastasi Eero lauhkeasti.
-
--- Ei o' kun sinun, huuteli piika mennessään.
-
--- Minun te on, huusi Aili, joka paitasillaan ja hiukan porata
-jonkotellen oli tullut Eeron perässä pihalle.
-
-Huvila oli uusi ja maalaamaton, tonttimaa järveen viettävää entistä
-peltoa, joka nyt oli kesantona, valkoisenaan harakankukkaa. Alue oli
-aitaamaton, sinne oli viehättävää ulottaa retkensä, milloin siellä
-tapahtui jotain semmoista, jota saattoi luontevasti patsastella läheltä
-katselemaan. Nyt siellä oli semmoista, oli jo kolmatta viikkoa. Siellä
-kaivettiin salaojia, valtavan syviä ja suoria, ja niissä oli ihana
-juoksennella. Ei pääkään näkynyt ylös maan pinnalle. Se vain oli
-hullumpaa, ettei sieltä sinne kerran joutunut päässyt ylös muualta
-kuin kaivajan kohdalta, missä kaivos askelittain kohosi ylös päin.
-Ja kaivaja, Virtasen Oskari, oli aina hiukan äreä, kun häntä siinä
-ahtaudessa häirittiin; joskus se heitti Ailin sieltä penkerelle niin
-lujaa, että Aili rupesi poraamaan ja tanttu tuli kovasti saveen...
-Tänään Eero muutenkin lähestyi Oskaria hiukan arkaillen; koetti jo
-etäältä arvata, oliko Oskari huomannut...
-
-Ei -- ei se ollut mitään huomannut. Eero ja Aili tulivat siihen
-partaalle, niinkuin olivat tulleet jo monen monina päivinä tätä
-ennen. Oskari kaivoi kiivaasti -- se sai siitä yhdeksän markkaa
-metriltä -- heitteli valtavia lapiollisia ylös pientarelle eikä
-ollut lapsia huomaavinaan. Sen takki oli siinä nytkin, mutta se oli
-kovin lähellä sitä itseä.... Eväsvehkeet olivat siinä myös; laukusta
-pisti esiin pullon kaula, joka sekin tulppaa myöten oli täynnä hyvää
-tuoretta maitoa. Aili pyrki sitä pitelemään, jolloin Eero terhakkana
-riensi taitamatonta siitä estämään, toruen Ailia siihen tapaan, että
-Oskarinkin sopi kuulla, mitä hän sanoi. Mutta Oskari ei näyttänyt
-kuulevan; väkevä selkä vain oli sitkeässä liikkeessä kun lapiopistot
-nouseskelivat ylös pientarelle. Kuinkahan sittenkin oli? Ei tuntunut
-oikein hyvältä tämä päivä. Eero yritti kysäistä jotain Oskarilta.
-Tämä ei näyttänyt ensin kuulleen, mutta virkahti sitten vähän päästä
-äkkinäisesti:
-
--- Moron-moron. Etkös sinä huomenta sanonut?
-
--- Ei Eelo huomenta tanonu, sanoi Aili ominaisella itkuäänellään.
-
--- No mitä te titte tano, matki Oskari tiukalla äänellä. -- Mutta
-minä tanon nyt hyvätti -- ja tarttui savikokkareeseen uhaten heittää.
-Milloin milläkin tavalla hän karkoitteli mukuloita pois tieltänsä. Aili
-lähtikin vihaisesti kapuamaan ylös päin, mutta Eero viivytteli.
-
--- Lähde vain sinäkin parooni -- kattos nyt kun joppi menee jo Jutilaan
-päin niin että vaahto päässä.
-
-Siellä tosiaan maitokuski jo palasi. Lasten oli lähdettävä saadakseen
-perillä kannunsa täyteen kuorittua maitoa. Ojamiehen maailma pikku
-jännityksineen jäi toistaiseksi tänne; mentiin taloon, jossa varmaankin
-viivyttiin yli päivällisen, nyt kun äiti ja Einokin olivat siellä
-heinässä. Kemppasen mukulat ovat tottuneet hiukan harkitsemaan; he
-osaavat sovittautua sinne, missä kulloinkin hyvää keitetään.
-
-Ojamies tulkitsi tämän asian huvilan isännälle, joka oli myös tullut
-hänen työtänsä katselemaan:
-
--- Paroonikin siellä menee neitinsä kanssa Jutilaan päivälliselle -- on
-hyvä mennä nyt kun vanha patrunessakin on siellä heinässä.
-
-Mutta tuskin oli kulunut tuntiakaan, kun sama pari jo näkyi palaavan
-kannuineen. -- Nyt ei olekaan herrasväkeä pidetty hyvänä, ajatteli
-ojamies itsekseen aukoessaan eväitään.
-
-Päivällispäivät olivat käsillä. Eero ja Aili olivat jo päässeet sisälle
-mökkiin. Ojamies katseli mökkiä suun käydessä tasaista käyntiään;
-hänellä oli mielet mielessään. Nieltyään viimeiset palat hän kopeloi
-esille paperossin, sovitti sen imukkeeseen ja jäi sitten paperossi
-toisessa ja tulitikut toisessa kädessä odottamaan ryökäystä, joka oli
-tuleva. Vasta sitten hän hiljakseen sytytti. Siinä poltellessaan hän
-katseli mökkiä ja ikäänkuin läpi seinän myös siellä olevaa poikaa.
-
-Paperossin loputtua hän sytytti vielä toisen, laski sitten tarkoin
-jälelle jääneet, saattoi takkinsa hiukan alemmaksi ja asetteli
-paperossilaatikon taskuun niin, että sen kulma hyvin näkyi.
-
-Vaikka mökissä nyt oli yhtä paljon aurinkoa kuin aamullakin, oli se
-kumminkin Eeron ja Ailin mielestä tällä hetkellä tyly ja ikävä. Oli
-ruvettava syömään -- sitä mitä oli: joppia ja kuivaa leipää. Päätään
-kallistaen lapset järstivät kumpikin neljännestään ja ryyppäsivät
-läkkilitrasta tuota valkoista nestettä, joka tänä aamuna jo oli
-ehtinyt olla monessa kieputuksessa: ensin lehmän nunnussa (minkä
-lehmän ja missä talossa, siitä ei ihminen nykyisellä tiedon-asteellaan
-olisi voinut saada selkoa), sitten lypsäjän kiulussa, kuskin
-rattailla aika tärinässä, meijerin pastöörikoneessa, separaattorissa,
-välillä pumpuissa ja putkissa, sitten taas uuden kuskin rattailla,
-sitten Kemppasen Eeron kannussa nokkospehkossa siihen asti, kunnes
-isäntä karkoitti Eeron ja Ailin talosta, huomattuaan omilla
-pojillaan paperosseja, joita piti yhdessä ruvettaman polttelemaan.
-Nyt tuo monivaiheinen liemi vihdoin oli tuossa lasten pöydällä
-himmeässä läkkiastiassa, joka vielä antoi sen maulle oman pienen
-lisävivahduksensa. Siitä se solahteli melkein suoraan lasten vatsaan;
-suussa sitä ei saanut pysymään. Mutta jos tuo sinne tänne riepoitettu
-neste pitikin liikaa kiirettä, niin oli leipä sitä hitaampaa
-laskeutumaan pienistä kurkuista. Ailille se melkein toi vedet silmiin
--- elleivät ne nyt olleet niiden vesien jätteitä, jotka olivat
-herahtaneet esiin jo silloin kun isäntä heitä torui.
-
-Vaisu tyydytyksen tunne kumminkin seurasi syöntiä; oli hiukan hauskempi
-taas olla täällä omassa kopissa, jonne ei kukaan tullut torumaan.
-Aili löysi vanhan tyttinsä, jonka huvilan lapset olivat hänelle
-luovuttaneet, kiipesi sen kanssa äidin sänkyyn ja nukahti tuota pikaa.
-Tämä seikka puolestaan lisäsi Eeron tyydytystä: oli tullut hänen
-ainoa vapautensa hetki. Hän kuunteli Ailin hengitystä, katseli hänen
-nuhraantuneita kasvojaan; hiipi sitten kyökin puolelle, avasi kaapin
-oven ja pisti taskuunsa vielä toisen leivän kappaleen. Sitten yhtä
-hiljaa ulos, telki oven päälle ja nopeasti akkunan alle kuuntelemaan,
-olisiko Aili herännyt. Hiljaista oli. Hän näki kärpästen vatsapuolet,
-kun ne kävelivät ruudulla, ja eroitti hiukan hyrinääkin niiden
-lentäessä pois. Aili nukkui varmasti. Ympärillä sihisi pouta. Kun
-Oskari tuolla alempana heitteli ojamultia, niin kopsahdus tuskin kuului.
-
-Eero laskeutui ensin omaa puolta järven rantaan ja istahti sinne.
-Tupakan savun väkevä esimaku tuntui tajussa. Tähän kuuluivat myös
-multaheittojen kopsahdukset; Oskari kaivoi juuri ahkerimmillaan.
-Eero nousee ja on ottavinaan jotakin maasta; Oskari on tuskin nähnyt
-häntä. Nyt Kemppasen parooni kävellä tönöttelee huvilan saunalle päin;
-ojamies kaivaa melkeinpä entistä kiivaammin, katsomatta vähääkään
-sinne päin, missä hänen takkinsa on ja takin taskun suulla selvästi
-näkyvissä paperossilaatikon kulma. -- Jo tulee, jo tulee, -- Istus nyt
-p--le siinä vähän aikaa, ajattelee Virtasen Oskari ja heittelee ankaria
-pistoja. Eero istuu jo takin vieressä. Nyt -- nyt sormi hypistää, nyt
-on laatikko jo auki, nyt ovat ensimäiset kourassa jo.
-
--- Annas olla saatana, karjaisee Virtasen Oskari, hyppää ylös
-kaivoksestaan ja on muutamalla harppa-askeleella saanut kiinni Eeron
-ja tämän kourasta pois paperossit, joista osa rytäkässä särkyy.
-Ojankaivajan vasen koura on lujasti kiinni pojan henturaisessa
-käsivarressa, oikea haparoi maasta laikkiaista ja -- iskut putoilevat
-väistyileville pakaroille.
-
-Tämä inhimillinen elämänkohtaus kesti lyhyen ajan ja sattui niin
-onnellisesti, ettei yksikään sivullinen joutunut sitä havaitsemaan;
-ei ollut huvilan väkeäkään ketään ulkona. Tosin Jutilan heinämaalle
-kuultiin jotain ääntä, mutta luultiin sen olevan lasten keskinäistä
-kirkinää, kun se niin pian lakkasi. Sitä paitsi siellä juuri samalla
-hetkellä oli huomio kiintynyt toisaalle.
-
-Iitan vanhempi poika Eino oli kaikin puolin heikkorakenteisempi kuin
-nuorempi Eero, tuo pystyvatsainen tuikeasilmäinen "parooni". Eino oli
-kyllä mitaltaan kohtalainen, mutta hänessä oli kauttaaltaan jotakin
-hentoa ja huonoa, kasvoillakin oli huonosti hoidetun pikkulapsen ilme.
-Hän oli paljon siivompi ja taipuvaisempi kuin nuo nuoremmat ja teki
-kotona lauhkeasti ja nurkumatta äidillensä apua. Kun isäntämiehet
-emäntineen puhelivat näistä kyläpiirin ainoista autettavista, sanoivat
-he Eerosta: "Se poika ei tarvitse muuta kuin keppiä ja ruokaa", mutta
-Einosta: "Siitä ei taida tulla pitkäikäistä." Eino on kumminkin jo
-elänyt niin pitkälle, että hänen kotoinen jouten olonsa on ruvennut
-herättämään kiusallista huomiota. Kunnanmiehet, joiden velvollisuutena
-on tarkkailla tämänkaltaisten lasten oloja laajemmin näköaloin, ovat jo
-alkaneet Iitalle tiukkailla, että hänen on pantava ne poikakloppinsa
-työhön -- Einoa ne tietysti lähinnä tarkoittavat. Naapurien isännätkin
-ovat pienten antiensa vastineeksi alkaneet vaatia Einoa työhön.
-"Periaatteen vuoksi", niinkuin Suojasten isäntä nimenomaan on sanonut.
-
-Eino parka on kyllä itsekin yrittänyt. Hän on jo monta kertaa saanut
-äänetönnä hävetä, kun isännät ovat voivotelleet hänen saamattomuuttaan
-raskimatta oikein suuttuakaan. Täytyisi isäntienkin yrittää tällaisilla
-pikkumiehilläkin töitänsä teettää, kun mahdottomat verot hankkivat
-viedä heidät maantielle -- sen on Eino kuullut ja ymmärtänytkin.
-Tänäkin aamuna siis Eino meni Iitan mukana heinään. Että saataisiin
-vähän särvintä... kun Eero ja Aili ovat vielä taitamattomia ja isä
-kuoli.
-
-Aamuruokavälin Eino työskentelikin moitteettomasti yhtenä perien
-vetäjänä seipäälle panijain jäljessä. Väsytti kylläkin, ja hiukan
-kuvotutti, mutta olihan tiedossa hyvä ateria, kenties perunakeittoa ja
-siinä tukevia sianlihan palasia. Voita kumminkin ja parempaa maitoa.
-Ja niin siinä sitten kävikin, että Eino parka söi -- ei paljoa, sen
-sanoivat kaikki, mutta kumminkin niin, ettei enää ehtooruokavälillä
-työstä tullut mitään. Kyllä hän yritti, mutta lopulta täytyi oikaista
-kärvään juureen kiemurtelemaan. Se tapahtui juuri samoilla hetkillä
-kuin Eero kiljui Oskarin käsissä näpistelynsä tähden.
-
-Iita, jota itseäänkin syytellään hiukan laiskaksi vetkaleeksi,
-heitti haravansa ja meni poikaa katsomaan. Hän hankki häiritä koko
-heinäväen, mutta isäntä huomautti heti, että poika on syönyt liiaksi
--- kun vähän aikaa huokaa, niin kyllä sitten jaksaa -- eikä itse
-keskeyttänyt työntekoaan ollenkaan. Einoa kumminkin hienokseen poltteli
-aina vain. Iita sanoi lopulta varmasti, niinkuin äidin sopi, ettei
-lasta kiusata, vaikkei ikänä heiniä tulisi yhtä peippaa, ja käski
-Einon mennä kotiin. Poika lähtikin hiljalleen hoippuroimaan ja asian
-johdosta virinnyt jälkikeskustelu jatkui. Iita hoiteli sitä omasta
-puolestaan yksin, sillä hänen kuulonsa ei näin työn touhussa ollut
-oikein tarkka. Hän ei kuullut, mitä isäntä hienokseen pakinoi, samalla
-huomattavasti kiristäen omaa työtehoaan. -- Se on semmoista, kun ei
-niitä panna pienestä työhön -- kyllä minun ainakin on tarvinnut heilua
-siitä ruveten, kun-ma kynnyksen yli pääsin -- en minä ole leipääni
-ilman hikeä saanut koskaan. Mutta kun ne isoon klootiin tuolla lailla
-horjuttelevat, niin sitten ne ei jaksa edes syödä, saatikka työtä tehdä
--- Jos niillä on ruokaa vähän ja huonoa, niin ne kitisevät, jos niillä
-on paljon ja hyvää, niin ne kitisevät myös -- ollaan yhteiskunnan
-elätettävänä -- kyllä verokuiteissa tuntuu...
-
-Iita kuuli jotain syömisestä ja alkoi puolestaan hän, että: -- Niin
-kyllä se totta on, isäntä kulta, että parempi olis' rikkaan ruoka
-jäämään kuin köyhän vatta repeemään -- eikä se sitä keittoa nyt niin
-kovin paljon syönytkään --
-
--- Ei syönyt, tokaisi siihen toinen ämmä. Keskusteluun pyrki väkisinkin
-hieno vivahdus tuota luokkahenkeä...
-
-Tällöin oli Eino jo päässyt mökille ja ihmetteli hiukan sitä, että
-ovet olivat auki ja lapset siis molemmat sisällä, keskellä päivää.
-Eero istui mykkänä ja alakuloisena kyökissä, niinkuin olisi jotain
-ikävöinyt; Aili kuului yhä nukkuvan. Olipa tämä ikävä lauantai. Jää
-särpimetkin taas vähempään, kun täytyi toisen kesken aikojaan pois
-tulla. Jos minä yrittäisin huomenna laivalla mennä mummun tykö -- mutta
-mistä-mä saan sen rahan...
-
-Ennenkuin Eino vielä oli ehtinyt lattiasijalleen oikaista, oli Eero
-jo livahtanut ulos jättäen Ailin heräämisen hänen huollettavakseen.
-Mikähän sen oli, kun se niin totinen oli ja täällä istuskeli. Olikoos
-huvilan rouva sitä taas torunut.
-
-Kun Aili sitten nyreänä heräsi ja kyseli: "Mittä Eelo on?" saatteli
-Eino sen rantapenkerelle arvaten Eeron siellä jossakin olevan. Siellä
-se olikin, mutta varsin kaukana ylhäällä joella päin joittenkin toisten
-poikain kanssa. Eino koetti tuskastunein äänin huutaa sille, että olisi
-tullut tyttöä ottamaan, mutta ei poika ollut kuulevinaan. Hän nosti
-vihdoin Ailin aidan yli, käski mennä tuonne noin Eeron tykö päin ja
-palasi sitten niin nopeasti kuin jaksoi takaisin sisälle makuulle. Aili
-meni paapersi poikia kohden, lankesi ja itki kiukkuisesti, jolloin
-Eeron oli lähdettävä sitä vastaan. Varsinkin kun huvilan isäntä myös
-oli uhkaavan näköisenä ilmestynyt näköpiiriin.
-
-Pitkällään ollessa vaimenivat Einon vaivat vähitellen. Hän pääsi unen
-alkuun ja nukkui koko iltapuolen ja siitä edelleen yöunta. Silloin
-tällöin hiukan havahtuen hän kumminkin sai hämärän aavistuksen
-lauantai-illan pikku tapauksista. Työstä päästyä äiti käväisi kotona
-ja lähti sitten takaisin Eeron ja Ailin kanssa saunaan -- hän, Eino,
-ei jaksanut mennä. Sitten ne taas palasivat sieltä ja Eeron ja äidin
-välillä oli solkkinaa, kun Eero tahtoi vielä mennä ongelle. Se menikin
-vain. Sitten hän taas paljon myöhemmin ja pimeässä kuuli, kuinka Eero
-kolusi kyökissä ja äiti torui sitä sängystään peiton alta. Se söi
-siellä sen maitoleipien lopun, mitä ehtoollisesta oli jäänyt, eikä
-aamulla taas ollut mitään. Eino ei ollut nähnytkään koko maitoleipiä.
-Sitten kaikki vaikeni. Oli lopullisesti mennyt kemppaslaisiltakin,
-Iitalta ja mukuloilta, tämäkin päivä.
-
--- Olipa huominen sunnuntai -- hoh-hoi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja suvinen sunnuntai on Kemppasellakin jyrkästi toisenlainen kuin
-arkipäivät. Kenties se juuri noissa oloissa parhaiten saavuttaakin
-tarkoituksensa.
-
-Iita nousee, keittää kahvia ja jaarittelee siinä heräilevien lastensa
-kanssa. Eino ja Aili heräävät ensin. Eino on parantunut; hiukan
-heikolta tuntuu, mutta vaiva on poissa. Erinomaisen leppoisasti hän
-juttelee äitinsä kanssa, joka puolestaan silloin tällöin sanoo häntä
-lapsikullaksi. "Ei ole laivarahaa, lapsikulta; milläs sinne menet?"
--- kun Eino on puhunut mummun tykö menostaan. Eino on kumminkin
-sitä mieltä, että kai sen jostakin saa... Aili pyrkii halailemaan
-äitiänsä, lapsiraiska, näin sunnuntaiaamuna. "No onko se vauva nyt niin
-hyvänäpidon kipee", pakisee äiti, ruma ja rypistynyt akka.
-
-Eero vekkuli nukkuu vain. "Juoksi siellä taas Jutilan poikien kanssa
-myöhäiseen -- missä asti mahtoivat käydäkään -- kello kävi kymmenettä,
-kun tuli. -- Jopa herää -- ääh -- nouse ylös, että-mä saan siivota."
-
-Eero herää ja huomattuaan ympärillään sunnuntain nauttii siitä, ettei
-Oskari tänään ole ojaa kaivamassa. Sen tietää katsomattakin, mutta
-kumminkin hän menee akkunan ääreen. -- Ei ole, multajonot lepäävät
-siellä sunnuntaivalaistuksessa.
-
-Eino auttaa Ailia pukemisessa, tutusti toruskellen ja välillä
-hymyillen vaisua hymyä. Kaikki saavat kahvia. On sunnuntai, pyhäaamu.
-Hetket luontuvat niin mukavasti siihen, että Iita pääsee veisaamaan
-tavanmukaista sunnuntaiaamun virttänsä. Hän ei lyö sitä koskaan laimin;
-se on niinkuin jonkinlainen sunnuntaionnen aamutaika... Värsy alkaa,
-jatkuu ja päättyy, toinen alkaa, hiljaisena jonottavana sävelenä, joka
-kumminkin kuuluu ulos kedolle. Lapset ovat menneet sinne. Äidin veisuu
-vaikuttaa heidän mielialaansa, niin että he liikkuvat ja oleilevat
-siivommin. Siellä näkyy myös huvilan isäntä lapsineen olevan niitten
-pakeilla. Se on aina pieni tapaus ja sen vuoksi Iitakin kiiruhtaa
-värsyänsä loppuun ehtiäkseen sen puheille.
-
-Jos lauantai vielä oli täynnä kaikenlaista tukaluutta, niin on
-sunnuntai sitä auliimpi. Herra saa siinä kuulla Einon kivun ja että se
-menisi mielellään mummun tykö. Ennen pitkää on laivaraha Einon kourassa
-ja Eino ääntää kumartaen: "Kiitoksia oikein hyvin paljon". -- "Mutta",
-sanoo herra ja on salaperäisen näköinen, "milläs sinä sieltä takaisin
-tulet?" -- "Kai minä jollakin lailla --" ja Eino arvaa jo asian ja
-hymyilee hänkin. Hän saa myös paluumaksun herralta.
-
-Ja ennenkuin Iita on saanut herraa tuskastuttavan mielistelynsä kunnon
-alkuun, huudetaan jo mökin edestä: "Pukkilaska, tulkaa pian tänne."
-Siellä on Jutilan palvelustyttö tuomassa emännän antimia, on lihaa ja
-kaunis tuore juusto. Voiko olla ihanampaa päivää. Tuoja, nuori iloinen
-tyttö, istuu ja puhelee asioitaan Iitan kanssa kahvia juoden; Iita on
-nuorten palvelustyttöjen uskottu. Huvilan herra lapsinensa viipyy mökin
-lasten seurassa...
-
--- Tule Eino syömään, jos sinä laivalle menet.
-
-Tuntuu melkein siltä kuin Eino olisi eilisellä kivullansa ansainnut
-tämän hyvyyden. Nyt se pääsee mummun tykö ja saisi olla siellä vaikka
-viikon, mutta kun tulee kotiin ikävä melkein oitis...
-
-Olisipa tuolla Eerollakin semmoinen luonto.
-
-Mutta Eerolla on omat tietonsa. Eilen ehtoolla hän oli Jutilan poikien
-kanssa Pajalahdessa ongella ja siellä puhuttiin yhtä ja toista. Oli
-paperossejakin. Vieläkin tuntuu mielessä sauhun ja rohkeitten puheitten
-suloinen hekuma. Kun Eino on mennyt ja äiti taas rupeaa veisaamaan,
-silloin....
-
-Se onnistuu hyvin. Äiti on vikitellyt Ailin sängylle kuuntelemaan
-veisuuta, jonka onnelliseen väreilyyn tyttö pian nukahtaa. Eero menee
-jo tiellä vinhaan kävellen ja välillä taakseen vilkaisten. Kun on
-päässyt näkymättömiin, tietää hän samalla varmasti, että koko iltapäivä
-on hänen. Röykönpohjassa on palokunnan huvit, pojat kertoivat. Se on
-melkein liian kaukana, mutta kyllä sieltä kotiin osaa. Jutilan Kustaa
-ainakin menee, jolleivät pojat pääsisikään.
-
-Riihten tykönä vähdätään -- Kustaa, renkipoika on mukana. Isäntä on
-pirtin sängyssä pitkällään sanomalehti kourassa, välillä sikeässä
-unessa hoornaten, välillä taas lukien; ei se pyhäsin pidä väliä
-missä lapset ja rengit juoksevat. Ja mitäs se Kustaalle voisikaan,
-kuukausikaupalla olevalle miehelle. -- Ei -- ei Eero kanssa rupea ikänä
-muuten kuin kuukausikaupalla, sen hän on päättänyt. Tai kyllä urakat
-oikeastaan parhaita ovat, kun hyvin luonaa. -- Ajatusten päälle pikku
-viheltely.
-
--- Mitäs parooni Pukkila tietää, kysyy Kustaa. Onko selkä kipeä?
-
-Se on tavannut Oskarin! Varmaan Oskari menee kanssa palokunnan juhliin
-ja on siellä juovuksissa -- uskaltaakohan sinne sittenkään mennä. Mutta
-Kustaa vetää paperossin esiin ja sanoo:
-
--- No ota nyt tuosta sauhu tropikses'. Puhutaan keitä menee iltamiin.
-Menee Kustaa ja ehkä Urho. -- Niin ja Olka, sanoo kuusivuotias Tauno.
--- Meneekö sekin? -- Menee kyllä, sanoo kymmenvuotias Urho. -- Vaikka
-on paksuna, ihmettelee Kustaa.
-
--- Kukaas sen isä on? lausahtaa kuusivuotias vilpittömällä lapsen
-äänellään.
-
--- En tiedä, ehkä sinä olet, sanoo Kustaa. Niin kuluu sunnuntain
-päiväsydän riihen luona.
-
-Kun tulee päivällisaika mennään taloon, Kustaa ja omat pojat varmasti,
-Eero arkaillen. Saa -- saa Eerokin syömistä; emäntä käskee hänet
-pöytään sitten kun toiset ovat päässeet ja kyselee siinä hyvänlaisella
-äänellä, mitä kotona tänään oli suurukseksi. Eero vastailee melkein
-äitinsä nuotilla, että oli sitä lihaa ja juustoa, kun te lähetitte.
-Sitten hän kiittää hyvin nöyrästi ja kiiruhtaa pihalle toisten joukkoon.
-
-Pukkilan Iita ei vielä sillä hetkellä osannut lähteä Eeron perässä
-häntä kotiin palauttamaan. Iita nautiskeli myös sunnuntailevostaan;
-mökissä oli täysi hiljaisuus nyt, kun Aili oli nukahtanut
-tavanmukaiseen päiväuneensa, Eino oli mummulanmatkallaan ja Eero
-luultavasti Jutilassa. Iitaa rupesi itseäänkin raukaisemaan, ja
-niin hän huomaamattaan oikeni Ailin viereen. Kuinka kauan lienee
-nukkunutkaan, kun taas muuan piika saapui sunnuntaikyläilylleen ja
-herätti hänet.
-
-Eikä hän tullut oudoksuneeksi Eeron poissaoloa vielä sittenkään.
-Piialla oli ollut omasta puolestaan jotain salaista pikku tuotavaa;
-sen lumoissa juotiin kahvia ja kaikki asiat olivat hyvin. Vasta piian
-lähdettyä Iita huomasi kaivata Eeroa.
-
-Hän lähti Jutilaan -- siellä ei poikaa ollut. Eikä kukaan tiennytkään
-Eerosta, ennen kuin pikku Tauno osasi sanoa, että se meni Röykönpohjaan
-Kustaan ja Olkan kanssa. Olisi Urhokin mennyt, mutta isä sai sen kiinni
-ja palautti. -- Ja Kustaa sanoi minua Olkan isäksi, lisäsi Tauno vielä
-päästyään kerran kanteluvireeseen -- ja lohdutukseksi itselleen,
-sillä isäntä oli myös hänet palauttanut takaisin varsin vahvoista
-iltamiinmenon aikeista.
-
-Ankara suukopu vallitsi Jutilan kyökissä; Kustaa ja varsinkin Olka --
-nykyisen tilansa johdosta -- saivat kuulla kunniansa. Ankarasti uhaten
-Eeroa selkäsaunalla Iita palasi mökillensä.
-
-Mutta kun Jutilan isäntä ja emäntä siinä raukean tyytyväisinä
-nautiskelivat iltapuolis-kahviaan, päättelivät he keskenään, "etteivät
-ne sillä lailla mene, jos ne joskuskin selkäänsä saisivat." Ja siitä
-edelleen sen tapaisista ihmisistä samansuuntaisia keskusteluja, joissa
-ei erimielisyyttä ilmennyt.
-
-
-
-
-KÄVÄISY
-
-
-Minä, Mielikuvitus, lähden tarkastelemaan julkisia ja salaisia
-maailmoita ja niiden asioita. Minulle julkisuuden ja salaisuuden
-raja-aidat ovat vähäpätöiset, tuskin huomattavat, koska olen nähnyt
-salaisuuden sumun tihkuvan aina julkisuuden pintaan asti. Nuorempi
-veljeni Tieto epäröi, vaikka se on ottanut kaikki vähänkin mainittavat
-askeleensa minun ja Vaiston taluttamana; olemme suorastaan kiskoneet
-sitä perässämme. Ja vaikka se on todennut salaisuuden siellä missä
-minäkin ja kiltisti omaksunut, _uskonut_, paljon sellaista, mitä se ei
-ole ikinä aistinut.
-
-En lähdekään kauas. Tyydyn rajoittumaan Maahan, tuohon avaruuden
-palleroon, jonka senkään alku ja loppu eivät mahdu aikaan, niin
-tärkeäksi kuin se on tekeytynytkin Maan pinnalla. Totean ensiksi
-täkäläisen olon valtavimmat tekijät, valon ja lämmön, jotka --
-kuvaavaa kylläkin -- saapuvat nekin tänne ulkoa päin. Sitten totean
-niiden ulkonaiset aikaansaannokset, joiden lopputuloksena on elämäksi
-nimitetty ilmiö, joka taas on tunnettu muun muassa siitä, etteivät
-eläjät itse ole sen kokonaisolemuksesta selvillä. Elävät vain kovasti...
-
-Ihminen on täällä ylin eläjä, vaikkakaan ei tiettävästi vanhin. Hän
-on todennäköisesti ainoa eläjä, joka on tehnyt elämästä arvoituksen
-asettamalla siihen nähden kysymykset: mitä? mistä? mihin? miten? miksi?
-Kolme ensimmäistä kysymystä on jokseenkin yhtä avoimina kuin sinä
-päivänä, jona ne asetettiin. Neljänteen on olemassa jonkinlaista varman
-vastauksen tapaista ja viidenteen on vastauksia vallan suhdaton määrä,
-mutta on niillä kaikilla se yhteinen vika, että ne aiheuttavat uuden:
-miksi?
-
-Ei silti, että ihmispoloiset olisivat vielä likimainkaan selvillä edes
-siitäkään, miten. En edes minä, häikäilemätön Mielikuvitus. Lävitseni
-soinnahtaa erinomaisen kevyesti tuo tuttu läksy, jonka minä ja Vaisto
-olemme ensin aavistaneet ja Tieto sitten todennut: että Maa on ensin
-ollut sulassa ja kuumassa tilassa, sitten jäähtynyt, sitten on elämä
-alkanut -- ensin kovin vähäpätöisin muodoin, joista se sitten on
-vuosimiljoonien kuluessa hiljalleen kehittynyt, taantunut ja kehittynyt
-nykyiselleen. Minä tunnen raivokasta sääliä tuota Toivakan Miinaa ja
-arkkipiispa Petterssonia kohtaan sen vuoksi, että heille luullakseni
-ei kelpaa edes tämä vähäinen saalis. Myöntäisivät pois vain tuon
-lausejakson -- heille jäisi joka tapauksessa pitempi korsi. Tuossa
-lauselmassa kun on se paha ajatusviiva: elämä on alkanut -- kai-mar,
-mutta mistä ja miten? Heidän oma valmis vastauksensa jää yhtä hyväksi
-kuin minun ja toisten avuttomat arvelut.
-
-Silmä näkee ja korva kuulee ja molemmat johtelevat minua ja Tietoa
-satoihin seikkoihin lähellä ja kauempana. Sitten on aivan lähellä
-asioita, joihin mikään aisti ei koskaan ole päässyt perehtymään, mutta
-joihin Tieto uskoo. Ne ovat minun maitani...
-
-       *       *       *       *       *
-
-On elokuun loppupuoli, lämmin kuutamoinen yö. Alkuaan on ollut
-sunnuntai-ilta, mutta nyt tämä jo on pikemminkin maanantaiaamua. Kuun
-valkoinen valo on ovelan äänetöntä; se ei ole kuollutta, kaukana siitä.
-Eikä ole hyvä mennä antautumaan sen runollisuudelle, kun se tuolla
-kalvealla valollaan kirkastaa kuhilasrivien vakaat perspektiivit.
-Kuhilasriveihin sisältyy hikeä ja sakeita sutkauksia...
-
-Hanuri laulaa etäämpänä mutkikkaan liveriästä säveltä, jonka joistakin
-jaksoista ei tahdo koskaan tulla loppua. Siellä on tanssit; tuo on
-jo sellaista aamuyön polkkaa, luulee melkein kuulevansa, kuinka
-koskettimien lahvit intohimoisesti naputtavat reikiensä päällä.
-Tunnelma on vahva, mutta ikäänkuin hiukan salakavala. Mitähän
-aikaa tämä onkaan? Suuret sodat on juuri äsken sodittu. -- E-hei
-niinkään, aikoja sitten -- on kahdeksan vuotta siitä kun alettiin. --
-Hanttuli-tinttii-pilivili-pumppuu, visertää hanuri -- ei nyt ollakaan
-rukiinleikkuussa. Kuhilaat ovat yksin kuutamossa.
-
--- Älkää ny' jumalauta minuaka' jättäkö.
-
-Se kuului jo taivasalta. Hanurin lurina vaikeni äsken. Himmeistä
-ruuduista kajostava valo on ikäänkuin toimessaan. Se laskee lapsiaan
-menemään pitkin tietä joka taholle, hiljaa edeten tai ohi loikkien,
-äänettöminä tai meluten. Humina jatkuu, valo pysyy. Vanha kämäleuka
-akka sen vasta sammuttaa sitten kun tanssiväki jo on matkojen päässä.
-Se on akan asia...
-
-Minunpa on hauska olla. Tämä on nyt sitä maailmaa ja elämää, joista ei
-selkoa saada. Ei puutu minulta mentäviä tälläkään pienellä lakeudella.
-Intohimoisesti, häikäilemättä minä sinkoilen jokaiseen paikkaan,
-mihin pari on poikennut. Runollisuus on tämmöistä tähän aikaan. Kuu
-paisteineen on niinkuin vielä tuore, hävyttömän ekspressionistinen
-maalaus, joka ei aiokaan kuivua. Nyt ei vallitse ajattomuus, niinkuin
-minun entisissä kuutamoissani. Tämä on aikaa, vaikkei se näin aamuyöstä
-paljoa piittaa, millaista...
-
-Kyllä minä tätäkin osaan. Lihaa ja verta meni salavihkaa seitsemään
-paikkaan, kaksi elävää solukistoa kuhunkin. Kohta tunti sitten. -- Ähä
-pojat -- paista kuu, kyllä tunnen juonesi. Tämä on Suomen maata tämä,
-paista pois vain.
-
-En suinkaan _minä_ häikäile. Olen vanhanaikainen, mutta tiedän
-sittenkin tieni. Vedän kynnelläni näkymättömän viivan almanakkaan tämän
-yön kohdalle ja hulahdan sitten omille teilleni, välttyen näkemästä
-naisen nuhraantunutta puseroa ja miehen hiestyneitä kaulusvehkeitä.
-Kuutamo jääköön tänne paistamaan. Minä luon itse itselleni valon
-siellä, missä kuljen, samoin kuin laajennan mitat tarvitsemaani kokoon.
-
-Kuljen pitkät matkat lämpöisessä solukistossa ja näen mitä erilaisimpia
-soluja ja niiden luomia kudoksia. Astun lopulta sisälle soluun, joka on
-siinä yksin ja ainoana laadultaan. Valaisen sen kirkkaasti voidakseni
-paremmin ihailla tätä maailman avaruuden pienoiskuvaa. Tämä on niinkuin
-suuri pallomainen sali joka on täynnä erinomaisia aartehistoja. Kas
-seinävaippaa -- sen monista huokosista tuikuttaa sisälle ulkopuolisen
-solumaailman ulokkeita, jotka tuovat tänne ravintoa. Itse tämä heleä
-solulima on jo täynnä niiden tuomaa, lukemattomiksi hienoiksi jyväsiksi
-kokoontunutta.
-
-Etenen etenemistäni. Tuossa nyt on _tuma_, solun keskeinen olemus. Se
-ei kyllä ole tämän solusalin keskellä, se on itsetietoisesti asettunut
-hiukan syrjään, niinkuin Aurinko Maan radassa. Mutta se, tuo pieni
-rakkula, _tuma_, jyväsineen, kätkee itseensä tiivistä salaisuutta
-enemmän kuin minäkään voin edes aavistaa. Siitä lähtee katkeamaton
-elämänjakso taakse päin aina tuon tietymättömän alkusynnyn päiviin.
-Kuluneiden vuosimiljoonien aikana tuo elämä, joka tuossa solutumassa
-nyt jännittyy, ei vielä milloinkaan ole kuollut. Se on aina ollut noin
-lämmin ja tuore, kaikkina aikoina, vallitsipa sota tai rutto, nälkä tai
-muu vaiva. Tässä pyöreässä solusalissa on ihana olla Mielikuvituksen,
-tämän näköaloissa on jotakin samanlaista, kuin lapsena kuvittelin
-olevan taivaassa, jonne pienen sisaren sielu joutui kuoltuaan. Täällä
-ei ole taloja eikä tehtaita eikä niiden omistajia, täällä on vain
-elämänihmettä.
-
-Mutta nyt näyttää siltä, että olen joutunut aivan erikoisen
-juhlatapauksen todistajaksi.
-
-Koko tuma alkaa siirtyä solupallon seinämää kohden. Nyt se on jo
-pallon laidassa -- ja samalla on tuman ympäriltä hävinnyt sen oma
-hento seinämä. Huomaamattani on muodostunut pitkiä komeita lankoja,
-jotka lähtevät tumasta niinkuin ilmapallosta korin kannatusrihmat,
-keskittyen yhteen kohtaan solun sisällä. Samallainen rihmasto lähtee
-tuman vastakkaiselta puolelta keskittyen solun pintaan, niin että tuma
-jää ikäänkuin sukkulan keskukseksi. Tuman sisällä havaitsin äsken
-epämääräisiä rihmasykkyröitä. Nyt ne ovat muodostuneet täsmällisiksi
-sauvoiksi ja asettuneet tuon tumasukkulan keskukseen pyöreään riviin
-niinkuin piirin tanssijat. Nyt jokainen niistä halkeaa keskeltä kahtia,
-ikäänkuin nuo rihmasäteiköt kiskoisivat niitä kumpikin päähänsä päin.
-Ilmeisesti on tämä solu nyt jakautumassa. Toiset puoliskot vaeltavat
-uuteen soluun, toiset jäävät tänne, ja niin on kumpikin saanut tälle
-olennolle pyhitetyn määränsä noita sauvasia.
-
-Mutta -- tuo uusi solu jäikin vain pieneksi rakkulaksi vanhan solun
-pinnalle eikä näy kiiruhtavan edelleen jakautumaan. Ei, ei tässä
-ole tavallinen jakautuminen kysymyksessä. Näyttää siltä kuin tämä
-suuri komea solu vain vihoissaan olisi työntänyt pois itsestään nuo
-tumasauvojen puoliskot... Eikä se tyydy edes siihen. Se jakaa tänne
-jääneet tumasauvojen puoliskot tasan kahteen joukkoon ja lähettää
-niistä toisen joukon samaa tietä, ulos seinästä.
-
-Suuri järkytys on tapahtunut tässä solussa. Tumasauvojen pyhitetty
-lukumäärä, joka kaikilla tämän olennon soluilla ikuisesti polvesta
-polveen on sama ja pysyvä, se on nyt tässä vähentynyt puoleen määrään.
-Mitä on tapahtuva? Koko solu tuntuu irtautuneen paikoiltaan, se varisee
-jonnekin toisten solukudosten välitse. Tuleeko tuho tälle komealle
-solulle?
-
-Vielä ei siitä tiedä. Solu pysähtyy. Mitä tämä on?
-
-Sen ympärillä kiehuu ja kuhisee suunnaton määrä ennen tuntematonta
-pienikokoista väkeä, irtonaisia soluja nähtävästi nekin, mutta kaikin
-puolin ihmeellisiä. Ne liikkuvat, voimakkaasti ja intohimoisesti sinne
-tänne! Se on uutta tälle solulle, joka ei ole koskaan omakohtaista
-liikuntoa kokenut. Se on uutta, mutta se on ihanaa. Kas niiden päätä
--- se on ilmetty tuma ja se onkin tuma -- sen takana keskiosa ja
-lopuksi kiihkeästi liikkuva häntä. Miljoonia niitä siinä on niinkuin
-suurvalta-armeijassa ja kaikki pyrkivät kiihkeästi tätä suurta pyöreätä
-solua kohden, joka vain on ja odottaa...
-
-Nyt! Yhden pää pääsi sisään, siinä on jo keskiosakin, häntä on
-hävinnyt. Suunnaton jännitys täyttää solun. Kiireesti tiet tukkoon. Ei
-muita, ei muita. Siinä se nyt on; uusi ihana, tiedottomasti odotettu
-tulokas on solun alkulimassa, varmassa turvassa, eikä toisia enää pääse
-häiriötä tuottamaan. -- Tuma, tuma siinä on sen päässä, ja tumassa
-sama puoli-määrä tumasauvoja, mikä äsken jäi tämänkin solun tumaan.
-Tulokkaan ohessa on siinä pieni apulainen, hieno jyvänen, joka heti
-alkaa järjestellä tulokkaan ja tämän kotona olevan emäntätuman välisiä
-asioita. Nämä kiiruhtavat salin keskelle tapaamaan toisiaan, ovat
-ennen pitkää yhtäläiset, ennen pitkää yksi tuma, jossa nyt on se määrä
-tumasauvoja, joka tälle olennolle pyhitetysti kuuluu. Kaksi puolimäärää
-tekee yhteensä koko määrän. Sikiäminen on tapahtunut. Ihmisyyden
-taistelu jatkuu, uusi yksilö on olemassa. Siihen sisältyy kasvavaa
-riemua ja odottavaa murhetta: se mitä näin on tapahtunut, ei voi palata
-muuten kuin kuoleman kautta.
-
-Yksilön kehitys alkaa, lyhyt kiihkeä kertaus koko siitä kehityksen
-tiestä, jota myöten alkusynnystä miljoonien aikojen kuluessa on
-ihmiseen päästy. Kaikilla niillä kehitysasteilla on käytävä tämänkin
-äskensiinneen. Kauan ei olla yksisoluisena. Sama jakautuminen, minkä
-munasolu äsken ennen siitosta suoritti, toistuu taas, mutta tällä
-kertaa solun keskellä, eikä toista puoliskoa enää hyljätä. Ei olekaan
-mitään "toista" puoliskoa, ne ovat saman veroiset, sillä kumpaisessakin
-on sama määrä tumasauvojen puoliskoja kummastakin emosolusta.
-
-Etenen taas pois noilta mailta. Tulen sinne missä näkö ja kuulo minua
-palvelevat. On jo valkea aamu siinä maailmassa, kuhilasrivit ovat
-kalsean näköisiä, aurinko on kohta nouseva. Minä asetun yhden ihmisen
-tajuun, katselen hänen silmillään, kuuntelen hänen korvillaan. Hän on
-muuan yksilö siitä yöllisestä tanssijoukosta; tulee pitkin avonaista
-vainiotietä taloon, joka on hänen palveluspaikkansa. Siinä hänet voi
-nähdä ken tahansa, joka sattuu katselemaan, ja todeta hänen siivottoman
-paluuaikansa.
-
-Talon emäntä hänen tulonsa kaikkein julkeimmin näkee. Emäntä on
-äskettäin herännyt, havainnut piian sängyn tyhjäksi, katsonut kelloa
-ja sitten akkunasta ulos. Nähdessään tytön tulla laappivan pitkin
-vainiotietä on hän kiireesti pukeutunut ja menee nyt mieltään osoittaen
-navetalle juuri tytön editse. Ei ole suoraan katsovinaan, mutta näkee
-kumminkin toisella silmällään, miltä ihminen näyttää semmoisen jälkeen.
-Emännän mielikuvitus on siellä päin, missä minäkin äsken liikuin,
-vaikkei se kykenekään minun matkojani kertailemaan. Se jää sangen
-etäälle suurista keskuksista.
-
-Piika on uhittelevalla tuulella, kun hän hetkistä myöhemmin tulee
-navettaan, jossa pian tiukat maitosuihkut tahdikkaasti sihisevät
-nisistä läkkiastioihin. Vaikea on päästä haukkumisen alkuun, vasta
-toisilla lehmillä singahtelevat vuorosanat.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- No en minä sinun nurkissas' ainakaan ole loikonut. Kyllä sinä
-minun puolestani Vihtoris' pitää saat, en minä tule ikänä niin miehen
-puutteeseen --
-
--- No ei se sinun perääs' poraa. Tästä on pyhäinpäivään siksi lyhyt
-aika -- ei kaikki saa niitä yhtä äkkiä kuin sinä viime kerralla.
-
-Vihan vimmassakin on piian ja emännän siinä suoritettava entuudelta
-tietyt tehtävänsä. Lypsyn loputtua he yhdessä nostavat maitoastian
-kylmään vesipaljuun jäähtymään. Sitten piika lähtee saattamaan lehmiä
-perävainiolle. Niitä on siellä aamusta ensin paimennettava, etteivät
-pääse kasteiseen heinän orelvaan mahojaan paisuttamaan.
-
-Siellä ladon seinustalla on piian mieli ainakin yksinään, olipahan
-sitten kaunis tai ruma; toinen ei sitä siellä ole kiihoittamassa.
-Suuret asiat tapahtuvat aivan lähellä -- jos tapahtuvat. Tyttö, lämmin
-kaunis solukokoelma, ei tunne omia kätköjään, vaikka hänellä tunto
-on; aavistuksissakin tuntuu siltä kuin asia tapahtuisi kautta koko
-olemuksen. Hän ei ollut ensi kertaa viime yön tapaisella retkellä,
-mutta sittenkin on tässä aamussa olevinaan jotain erikoista, jota ei
-ole muulloin tuntenut. Mikä tämän kerran nyt näin juhlalliseksi tekee?
-Emännän käytöskö? Ei se sitä ole. On niinkuin avartuisi kaikki. Kun
-aavistus on keskittynyt täsmälliseksi epäilyksi, niin ei se olekaan
-ruma eikä suututtava. Ei tule mieleenkään verrata epäiltyä tilaansa
-moniin niihin tapauksiin, joita ämmät yksiin tullessaan pohtivat. Tulee
-mieleen mies -- ja elämä on tästä eteenpäin paisuvinaan ja kohoovinaan.
-Jos niin on -- jos tämä aamu sitä tietää -- niin sittenhän on myös niin
--- ja niin --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viikot kuluvat. Talossa ollaan selvillä siitä, ettei tämä piika
-enää ole täällä eteenpäin toista vuotta. Ei sitä pidettäisikään. Se
-juoksee nyt jo arkiöinäkin ja aamulla on aina rähinää emännän kanssa.
-Marraskuun ensimäisenä päivänä se muuttaa, ei tiedetä minne. Sanoo
-ensin ainakin menevänsä kotiinsa, syvälle korpimaihin. Lähtijän on
-hiukan ikävä lehmiä, häntä itseään ei kenenkään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siellä korpitöllin pakarissa hän sitten runtuviikkoöitään makailee,
-joskus vaisusti odotellen sitä, jonka tietää tulemattomaksi. Äiti
-on kysymättäkin saanut selvän tyttärensä asioista ja sanoo suoraan
-ilman esipuheita, ettei tähän käy jääminen. Makailkoon nyt kumminkin
-runtuviikon.
-
-Ei ole siis kiirettä, nyt on levon aika. Ei ole enää epäilystäkään
--- varma tosi on. Tottumattomat aivot harkitsevat, veren käynti
-kuiskuttaa. Veri kiertää vilkkaasti nuoressa ruumiissa; sillä on nyt
-kuljettavanaan uusia ja varsin mutkikkaita teitä, joita ei pääse
-näkemään kukaan eikä vielä arvaamaankaan muut kuin äiti. Kaksi
-kuukautta...
-
-Tässä lämpöisen pakarin sopessa on kumminkin viehkeätä unelmoida,
-kuvitelmat ovat helppoja. Ulkonainen valaistus on himmeä, mutta
-minä voin mieleni mukaan loihtia valon pimeyteenkin... Mitä onkaan
-tapahtunut näinä yhdeksänä viikkona. Ei osaisi noista hiukan
-vajavaisista ulko-oloista sitä arvata. Siinä paikassa, missä silloin
-kerran oli juhlallinen pyöreä solusali tumineen, rihmoineen,
-sauvoineen, ja missä tapahtui tuo suuri ja ihmeellinen soluyhtymä,
-siinä on nyt kokonainen ihminen, toista sataa kertaa sen taannoisen
-solun suuruinen. Siinä se on monien kalvojen ja siteitten sitomana,
-lämmin verenkierto kohisee sen ympärillä ja siinä itsessä. Täällä ei
-ole mitään vajavaista, ei osaa kuvitella tähän köyhyyttä tai rikkautta,
-ei siveyttä eikä riettautta. Ihminen siinä vain istuu syvässä
-hartaudessa niinkuin rukoilisi, pää käsiä kohden kumartuneena. Ja
-verenkierto se käy käymistään...
-
-Mahtavat perspektiivit aukenevat minulle tästä taakse päin ja
-eteen päin. Nuo neljä raajaa, jotka vieläkin ovat jokseenkin saman
-kokoiset ja näköiset, olivat joku viikko sitten pieniä vartalon
-syrjäpullistumia. Tuo sydän, joka nyt värisee tämän salaisen olennon
-sisällä, oli vielä äskettäin -- ja muutamia vuosimiljoonia sitten
--- tuossa kurkun kohdalla kahtena perättäisenä lokerona, niinkuin
-se vieläkin kaloilla on. Sen kaukaisen tapauksen muistoksi, jolloin
-elämä alkoi pyrkiä vesistä kuivalle, horjuen molempien välillä, kuten
-sammakot tänä päivänä, sen muistoksi on tämäkin ihmisen alku jo tähän
-ikäänsä käväissyt noilla voitetuilla asteilla: sydän oli välillä
-kolmilokeroinenkin... Tuo sievä korva oli vielä kuukausi sitten yhtenä
-niistä kidusrakojen uurteista, jotka miljoonaisten ajanjaksojen
-takana johtivat tästä leukojen takaa nieluun. Toiset uurteet ovat
-hävinneet, mutta tässä on väylä selvä nieluun asti. Se ei kuljeta
-enää hengitysvettä; sen kautta on tuolla ulkona kerran määrä saapua
-haltijansa tajuun paljon kaunista ja rumaa. Kas kuinka häntäkin on jo
-käynyt lyhyeksi. Mutta karva ei ole vielä alullakaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se nuori nainen, joka lepäilee töllin pakarin sopessa, ei ajattele
-näitä asioita. Hänen ajatuksiaan riepoittavat ulkona maailmassa
-vallitsevat tilapäiset seikat ja tekijät. Hän aprikoi omaa
-tulevaisuuttaan: piiaksi on taas päästävä, mieluimmin jonnekin
-kauemmaksi. Nuorekas ajatus kieltäytyy ennakolta syventymästä niihin
-vaivoihin, jotka voivat olla edessä: eiväthän ne vielä tule, tiesi
-tulevatko ollenkaan. -- Kenties -- tai jos -- Ei-ei. -- Hän käännähti
-äkisti vuoteellaan. -- Muuten vain on mukavampi siellä, missä ei kukaan
-tiedä eikä tunne...
-
-Semmoista on nyt tuon korpitöllin katon alla näkyvissä ja
-näkymättömissä. Eräänä päivänä sitten sinne ajaa hevosella outo mies
-ja saatuaan kirstun ja tytön rattailleen palaa samaa tietä. Uuteen
-etäiseen palveluspaikkaan... Kuukaudet lähtevät vierimään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pienehkössä talossa, jossa uutterasti yritetään ansaita rahaa etupäässä
-karjanhoidolla, vallitsee kevään ihanimpina päivinä melkoinen jännitys.
-Talossa on seitsemän nautaa ynnä pientä karjaa ja emännän apuna
-ainoastaan tämä yksi viimeisillään oleva piika. Emännällä on neljä
-lasta, vanhin tyttö kynttilänpäivästä seitsemännellä. Sen pitäisi
-hoidella nuorinta puolivuotista sillaikaa kun emäntä on piian kanssa
-navetta-askareilla. Ja mitäpä siinä isolle tytölle erinomaista onkaan:
-liikuttaa tuutua, välillä kanniskella sylissään ja antaa pulloa.
-
-Tuskallista on kumminkin sen piian kanssa, kun ei se ehtoopuolella
-tahdo jaksaa juuri mitään; jalat ovat ajetuksissa niinkuin tukit ja
-pyrkii kompastelemaan, vaikkei tiellä olisi olkea isompaa. Emäntä on
-monesti sanonut, että erinomainen ihminen olet, kun et siihen taakkaasi
-totukaan -- aina olet silmälläsi. Piika paarustaa hullunkurisen
-hartaana, joskus taitaa itkeskellä kodan pesän edessä ja välistä
-laulahtaa haikean sävelen. Ei ole helppoa talon asuminen, ei suuren
-eikä pienen, ei piialle eikä emännälle. Kun on emäntä askareistaan
-selinnyt, tulee yö, joka ei suo lepoa sekään. Pienin on parkunut jo
-viikkokausia öisin; ei helpota rinnasta eikä mistään. Kaksi keskimäistä
-kastelee vielä; pienessä kamarissa on läkähtymäisillään lämpöiseen
-höyryyn. Hedelmätön kiukku poreilee yön hetkinä emännän unentahmeassa
-tajussa. Joskus hän nakkaa puolivuotiaan parkujan luotansa melkein
-liian rajusti; muistaa samassa, että vanhin tyttö sen jo kerran pudotti
--- ajatus seisahtaa silloin tylsästi ja silmä koettaa varastaa edes
-pienen unen rippeen lapsen parkuessakin.
-
-Vain nämä ihmiset voivat ymmärtää, mitä merkitsee keväinen karjan
-laitumelle laskeminen.
-
-Tässä on nyt kumminkin muuan jännittävä kysymys: pysyykö tuo tyttö
-tuollansa siihen asti? Ajatus ei jaksa kuvitella loppuun sitä
-mahdollisuutta, että tyttö ehkä joutuu pahnoihinsa ennen karjan ulos
-pääsyä. Mikä emäntää sitten ollenkaan auttaa? Ei saa tähän mistään
-ihmistä, joka johonkin pystyy, edes niinkään kuin tuo onneton. Kun ei
-se edes tiedä ajastaan.
-
-Niin emäntä ja piika ruokkivat lehmiä ja odottavat kesää.
-
-On sitten vihdoinkin se aamu. Piika on vielä ehyenä, se juosta
-relluttaa emännän kanssa tanhualla villiintynyttä karjaa hakaa kohden
-opastaen. "Älä hyvä ihminen sillä lailla huhdo, kyllä nämä tästä
-saadaan", varoittaa emäntä, mutta jo samassa: "Nyt toi Kyytö tappaa ton
-Kailasen -- juokse pian!"
-
-Piika jää paimeneksi, emäntä palaa kotiaskareihin. Hän ei osaa oikein
-uskoa, että karja nyt todella on laitumella, ettei enää ole sonnan
-luomista, rehun kantamista, sakan tekoa. On niinkuin ei vielä pitäisi
-tästä nauttia. Yksi häiriö nyt kumminkin vielä on edessä, milloin hän
-sitten tulleekin.
-
-Edessähän se oli eikä kaukana ollutkaan. Sillä kun vanhin tyttö äsken
-oli mennyt hakaan saattamaan paimenelle päivällistä, palasi hän sieltä
-niin nopeasti, että emäntä jo ovissa ehätti kysymään, mikä oli. -- Se
-vain, että siellä se voivottelee maassa, repii mätästä ja ähkii ja
-kun minä kysyin, että mikä sun on, niin se sanoi, ettei mikään, ja
-sitten se olikin hiljaa oikein kauan ja käski vihaisesti minun vain
-mennä pois, mutta kun minä lähdin, niin se taas... "Jesus siunakkoon,
-meinaako se sen tappaa", huusi emäntä, lykkäsi kauhan tytön käteen ja
-lähti ulos. Siellä kuului huutavan isäntää taikka Taavea taikka ketä
-hyvänsä. -- Menkää pian hakeen Karoliinaa, se on Koskisella hieromassa,
-Olkan asiat ovat hullusti, minä menen sitä hakeen, se on haassa karjan
-kanssa, tule sinne sitten, ei karjaakaan voi jättää, ne puskevat
-toisensa kuoliaaksi, voi voi sentään...
-
-Puolen tunnin kuluessa on voivottelu siirtynyt metsän mättäältä emännän
-tunkkaiseen kamariin. Siellä on jo Karoliinakin, hän on jättänyt
-Koskiskan hieromapuoliin ja rientänyt tänne. Siinä nyt on tytön
-voivatus yhtäällä ja emännän ja Karoliinan kokenut viisaus toisaalla.
-Koko muu maailma on äkkiä saanut uuden värin ja ilmeen. Pieniähän ne
-sittenkin ovat karjan laskemiset tämän rinnalla. Tämäkö se päivä nyt
-sitten oli?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä se nyt oli, jona tuosta piikatytöstä tuli äiti. Tuskien äkisti
-lakattua hän huohottaa puolihorroksissa, näkee Karoliinan koppuraiset
-kädet ja vahvat kynnet, joiden alla on vankat mustuaiset. Sakset
-kitisevät. Ne ovat ne isot ja tylsät. Mutta kyllä Karoliina niillä
-saa -- ja saakoon tai ei. Vai poika siellä on -- lapsi, semmoinen,
-uusi ihminen, joka vaatii minulta -- noin se huutaa, ehkä se kuolee jo
-tänään, kun se niin äkkiä tuli.
-
-Äidin turtuneessa mielessä asuu lievä vastenmielisyys tuota olentoa
-kohtaan, jonka hän äsken synnytti; hänen nykyhetkisessä tajussaan
-käväisee ällöttävänä sen etäisen isän kuva, hän on nukkumaisillaan...
-Kunnes uudet poltot alkavat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja siinä nyt on se solu, joka silloin kerran lähti jakautumaan ja
-jota seitsemän kuukautta sitten viimeksi katselin. Se on nyt tuossa
-ihmislapsena, taannoinen karvapeite on kadonnut, takaraajat ovat
-jo muodostuneet sieviksi inhimillisiksi jalan käppyröiksi, joiden
-pohjat kyllä vieläkin pyrkivät kääntymään sisään päin vastatusten ja
-peukalovarpaalla on kaikki peukalosormen oireet. Se on nyt kumminkin
-terve ja riski ihmispoika. Akat katselevat sitä kaikesta huolimatta
-ihastellen. Jo seuraavana aamuna on äidinkin penseys sulanut, kun
-on päässyt imettämisen alkuun. Hän jo haaveilee sen kunnollista
-elättämistä... Kun tässä nyt ensin jotenkin saisi sille tarpeelliset
-rääsyt.
-
-Mutta miksei se oikein ime? Imihän se yöllä. Ja se on muutenkin niin
-kummallisen näköinen. Emäntä, tulkaa katsomaan.
-
-Emäntä sekoittaa vellipataa eikä voi siitä lähteä; puhelee vain sieltä,
-että kai-mar se vähän kummallisen näköinen on sinun silmissäs, kun et
-ennen ole katsellut.
-
-Poikkee siihen Karoliinakin katsomaan poikaansa.
-
--- Ei se lapsi ole pitkäikäinen, sanoo Karoliina vakuuttavimmalla ämmän
-äänellään. -- Toimittakaa nyt aikanansa sille kaste, lisää hän vielä
-sillä äänellä, kuin odottaisi vastaväitteitä. Emäntäkin tulee siihen
-ja niin alkaa tuo tuttu hiljainen vaakkuminen ja kotkotus siitä kuinka
-hyvä on kun lapsi pääsee...
-
-Karoliina tekee lähtöä poispäin -- ei hän pyri kastetta toimittamaan,
-mutta ikävää kyllä on, kun syytön lapsi aikuisten hultittomuuden tähden
-joutuu pimeyteen. -- Kastakaa Jumalan tähden, se kuolee nyt pian,
-huutaa äiti.
-
-Karoliina muuttuu vallan toiseksi ihmiseksi, kun hän ottaa virsikirjan
-käteensä. Emäntä on todistajana. Vuoteesta katselevat äidin kosteat
-silmät. Isää ei ole...
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Eihän sen nyt välttämättä tarvitse kuolla, vaikka se huonolta
-näyttää, puhelee Karoliina sitten, kun toimitusta seurannut hiljaisuus
-luontevasti voidaan lopettaa. Kun lapsi hetken vaiti oltuaan taas alkaa
-heikosti vikistä, työntää Karoliina sen emännälle ja lähtee ulos.
-Emäntä tietää sen aikeet, ei kysy eikä mene perässä, odottelee vain.
-
-Kun sitten hetken päästä keittiön puolelta kuuluu jotain nahinaa,
-kurkistaa emäntä varovasti oven raosta yhäti lasta hyssyttäen. Hän
-näkee kuinka Karoliina veistää kynnyksestä lastun ja liottaa sitä
-maidossa. -- Vai tuota se nyt tekee, ajattelee emäntä, joka tuntee
-taian. Hän tietää myös, ettei toinen saisi päästä sitä näkemään ja sen
-vuoksi hänellä on hiukan paha omatunto...
-
-Sitä maitoa pienelle ihmiselle sitten yritettiin kaikin tavoin juottaa
-ja saatiinkin sitä sen sisään joltinenkin määrä. Emäntä hääri mukana
-myös, vaikka hyvin tiesi tämän turhaksi. Äiti ei puhunut mitään,
-kosteine silmineen hän vain oli olemistaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Iltayöstä lapsi sitten kuoli. Itku ja hengitys lakkasivat. Tuo nyt jo
-miljoonia soluja käsittävä kokoomus oli siinä pienenä, puhtaana ja
-viattomana ruumiina. Joissakin soluissa vielä viipyi jotain elämän
-tapaista taistellen sinne levinneen turman kanssa, kunnes se niistäkin
-sammui. Suuri, kaunis ja iloinen tarmomäärä, joka tuossa aineessa
-muutamien kuukausien aikana oli aukonut suuripiirteisiä näköaloja
-vuosimiljoonien taakse, se nyt häipyi pois. Minne häipyi?
-
-
-
-
-OMISTANI JA OMILLENI
-
-
-Minä, joka joskus maailmassa suvi-illan hämyssä maatamenon aikoina
-seisoskelin Myllyniityn pensaikossa ja suurin silmin ja herein
-korvin imin tajuuni olemisen ihmettä orjantappurain liekehtivistä
-kukinnoista ja kolujen kohinasta, kunnes äiti minua kaivaten kutsui
--- minä olen nyt, kuudennellaneljättä ikävuodellani, neljän lapsen
-isä. Saara, Esko, Helmi ja Paula, te nyt jo olette olemassa, ja minä
-tahtoisin puristaa esiin sanontakykyni korkeimman tehon tulkitakseni
-tuon tosiasian valtavuutta. Kun tätä ajattelen, huomaan selvimmin,
-kuinka luonnotonta on kuvitella vaihtoehtoja oleville seikoille. Että
-teitä ei olisi olemassa, sellainen kuvitelma tuntuu yhtäläiseltä kuin
-kuvitelma kaikkeuden äärettömyydestä: lopputuloksena on kaikkeuden
-olemattomuus. Teidän suhteenne en voi kuvitella mitään toisin kuin on;
-en voi kuvitella teitä toisen naisen synnyttämiksi kuin äitinne, en
-toiseksi luontoanne, en muotoanne. Kuinka monta teitä vielä lienee,
-jotka tervehditte minua mystillisistä oloistanne, joita en aistimin voi
-havaita -- en tiedä, mutta sen tiedän, ettei hurjinkaan pederastinen
-mielikuva, joka pujahtaa tajuntaani, ellota minua siinä määrin kuin
-sellainen ajatuksen häive, ettette te saisi tulla tänne meidän toisten
-luo...
-
-Mitä viehättävin kirjallinen tehtävä olisi teidän pienten sievien
-elämäkertojenne esittäminen semmoisina kuin minä ne tähän asti olen
-elänyt. Tuskin missään on niin viljalti kultaa kuonan seassa kuin
-näissä asioissa; niiden runollisuus on niin väkevää juuri siitä syystä,
-että se niin väkevästi piirtyy runottomuuden taustaa vastaan. Kuinka te
-olette siinneet, kasvaneet, syntyneet, itkeneet, hymyilleet ja edelleen
-kasvaneet, kas siinä aartehistoja. Kunpa taipuisi sana niiden kauneutta
-ja totuutta tulkitsemaan. Mutta sanat ovat vain kivettyneitä kohtia
-sanottavan yhtenäisessä kudoksessa; niiden välille jää tyhjää, jota
-sanojen ovelinkaan asettelu ei kykene täyttämään.
-
-Alhaison suhde tuohon kultaan on jokseenkin sama kuin sian
-suhde hopeaan. En tahdo väittää, ettette minussa koskaan näkisi
-alhaisopiirteitä, mutta kun te minua joskus arvostelette, niin
-muistakaa, että minä en ainakaan puolusta alhaisonäkökohtia
-luonnollisina ja asiaan kuuluvina. Tästä alhaisokäsitteestäni
-annan edempänä muutamia viitteitä. Jokainen kirjoittaminen omille
-jälkeläisilleen on isälle melko arkaluontoista, ellei tahdo imellellä
-turhanaikaisia. Minun on mahdoton kuvitella, että minun isäni olisi
-osoittanut minun luettavakseni mitään sellaista, kuin minä tässä teille
-tarjoan. Mutta minulla on vahva aie kehittää välini teidän kanssanne
-hiukan toisenlaiseksi; emmeköhän yhdessä saane aikaan, että meillä on
-huumori siinä, missä moniaalla muulla on isällinen arvokkuus. Siihen
-luottaen siis...
-
-Sinä, Saara, olet esikoinen ja sinun alkuhistoriaasi sisältyy kyllä
-seikkoja, jotka mainiosti kuvastelevat ikivanhaa käsitystä esikoisuuden
-erikoisuudesta. Meillä on ollut tapana puoli piloilla sanoa, että
-jokaista lasta kohden pitää tulla yksi romaani ja että kunkin lapsen
-pitää elää romaanillaan. Sinä olet tosiaan kasvanut rinnan "Elämän ja
-auringon" kanssa, jonka juonella tosin ei ole mitään yhteistä noiden
-aikojen kanssa, mutta sävyllä ja tunnelmilla kylläkin. Ne ajatukset,
-jotka sinua ensi kasvussasi ovat ympäröineet, ovat varmaan isäsi ja
-äitisi kauneimpia sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Äitisi oli
-syksyllä 1915 eronnut palveluspaikastaan ja jäänyt kotimökkiinsä
-Hirvelään, jossa minä kävin häntä katsomassa. Me pidimme itseämme
-avioparina ja koimme avioelämän rajut ja ihanat alkumyrskyt kesällä
-1916. Sinua jo kantaessaan äitisi, joka silloin oli nuori ja kaunis,
-kävi heinäaikana talossa tekemässä Taatan apupäiviä ja odotti minua
-ehtoolla ruskettuneena ja onnellisena kotinsa pihamaan vaiheilla, kun
-minä pitkin mutkittelevaa kujaa, akkojen katsellessa akkunoistaan,
-lähestyin tuota harmaata asumusta. Jos tulin myöhemmin, kun maalla
-ja taivaalla jo oli yön värit, kiersin pakarin päitse sen matalan
-kamarinikkunan luo, joka näkyy Usko Nyströmin taulussa. Kun himmeä
-iltayö joskus huhtikuussa oli oikein tehokas, en malttanut heti
-naputtaa ruutuun, vaan jäin siinä nukkuvan asumuksen takaseinustalla
-hetkeksi tuijottamaan itseeni. Jossain pirtin peräseinällä kävi
-harvakseen seinäkello, sen verkkainen astunta kuului hirttä pitkin
-siihen korvaani. Omituinen harras vieraus täytti sieluni, jossa sillä
-hetkellä oman tietoisuuteni ohella oli ainoastaan unelmanomainen kuva
-tuosta nuoresta tytöstä, jonka nukkuva pää oli tuossa aivan lähelläni
-seinän sisäpuolella... Sitten naputin hiljaa, vaalea haamu näyttäytyi
-verhojen raosta ja minä kiersin takaisin tuvan etupuolelle. Onnellisin
-ja puhtain mielin minä astuin tuohon pieneen kammioon.
-
-Tuo muistelma kuuluu kyllä teille kaikillekin...
-
-Kun Saara syntyi, olimme jo aikoja sitten vihityt ja asuimme
-Heinijärvellä Hillun vanhassa pykningissä, joka vasta viime talvena
-hävitettiin. Siellä pienessä vanhanaikaisessa kamarissa sinä synnyit
-samoilla hetkillä, joilla keisari Nikolai eräässä rautatievaunussa
-puolihumalassa allekirjoitti kruunusta luopumisensa, teki sen
-lyijykynällä sähkösanomakaavakkeen takapuolelle ikäänkuin siten
-tehostaakseen, että tapaus sinänsä omissa rajoissaan oli varsin
-vähäpätöinen, että suurempiakin tapahtui samaan aikaan... Kun sinä
-puoli seitsemän aikaan tulit maailmaan, vaihdoin minä yhden aikaan
-yöllä sinun ensimäisen kapalosi ja asetin sinut ensi kerran äitisi
-rinnalle. Ne olivat juhlallisia päiviä ja öitä, kun me sitten
-kolmestaan elelimme.
-
-Sen kesän me asuimme siinä kamarissa mitä ihanteellisimmissa oloissa
-noin sadan markan kuukausituloilla. Sinut punnittiin säännöllisesti
-ja pidettiin kirjaa kehityksestäsi: ensimäisten jokellustesi
-sanamuoto on kyllä paperilla jossakin. Kävin joskus järvellä kalassa
-ja äitisi tuli sinä sylissä rannalle minua odottelemaan. Ei ollut
-meillä kolmella hätää, vaikka maailma poreili ja lopulta alkoi
-kiehua meidän ympärillämme. Pahimman syysravan aikana muutimme
-sieltä tänne Vanajankylään Ala-Vakerille, jossa elimme kapinan ajan
-varsin onnellisesti. Jännitys muuttui mielissämme omituiseksi hiukan
-hentomieliseksi huumeeksi, joka joskus kohosi korkeammalle. Sinä
-sylissä minä vietin päiviäni ja säilytin visusti takkini povitaskussa
-pientä leikkikalua, joka sinun kädestäsi oli kerran sinne pudonnut.
-Kammoksuin punaisia siihen asti, kunnes he olivat minut pidättäneet ja
-olin saanut heitä puhutella. Sen jälkeen en heitä enää osannut pelätä.
-Se päivä, jona rintama liukui ylitsemme, oli taas kaamean juhlallinen,
-kun meidän oli määrä lähteä pakosalle. Sinä istuit jo kilttinä ja
-ääntä päästämättä kelkassa, johon ympärillesi oli varattu sinun pieniä
-vaatteitasi ja rakkaimmat leikkikalusi. Siinä oltiin ja odoteltiin,
-mutta lopultakaan ei lähdetty, sillä ensimäiset valkoiset nähtiin jo
-tiellä. Kuva on kumminkin pysyvästi jäänyt mieleeni: tuskin vuoden
-vanha lapsi kääreissään kelkassa lähdössä pakoon ihmiskunnan suurinta
-onnettomuutta, typeryyttä. Ensimäiset tunnit rintaman vaihdon jälkeen
-olivat joka tapauksessa varsin juhlallisia, kunnes korviimme saapuivat
-ensimäiset tiedot murhista, joita toiset olivat tehneet lähtiessään,
-toiset saapuessaan. Historiallinen huume sai toisen ja todellisemman
-sisällön, joka yhä selveni, kun minut sitten vuorostaan toinen puoli
-pidätti, arvattavasti siitä syystä, että olin aikaisemmin joittenkin
-isänmaanrakastajain iltaseuroissa käyttänyt liian suoraa suuta sekä
-heidän isistään että heidän maistaan. Kun siltä kirkonkylänmatkalta
-palasin, sain erinomaisen elävästi kokea, kuinka soma paikka
-uroksellekin voi olla oma pesä pentuineen.
-
-Sittenhän siitä jotenkuten selvittiin. Sinä opit samana suvena
-kävelemään ja puhumaan, koko sinun kehityksesi oli niinkuin
-päivänpaiste pahasta unesta heränneelle. Heinäkuusta alkaen minulla
-oli paras työteho, mitä minulla on koskaan ollut; siitä joulukuuhun
-kirjoitin "Hurskaan kurjuuden" ja kymmenkunta novellia. Lamppu paloi,
-sinä nukuit äitisi vieressä siinä lähelläni, kun minä kirjoitin. Yön
-hetkinä näin selvästi ja kirkkaasti koko tuon jylhän tapaussarjan,
-äsken eletyt olivat minulle etäisimmän entisyyden veroisia, istuin
-kolmeen ja neljään tunnustellen sisällölle sanallista muotoa. Hiukan
-nukuttuani olin tavattoman virkeä ja onnellinen. Niiltä vahvoilta
-ajoilta on alkuisin Eskon elämä...
-
-Seuraava muistettavampi tapaus Saaran elämässä on se kun sairastit
-keuhkokuumeen. Muuan ystäväni on sanonut, että jaloin stimulus on
-vaaran läheisyys. Kun sinulla kivussasi eräänä iltana puoli kuuden
-aikaan oli taitekohta, olin minä tosiaan kuin humalassa. Äitisi
-ansio on, että ratkaisevalla hetkellä sait sen hoidon, minkä silloin
-tarvitsit. Hän tarkkasi hengitystäsi ja sydäntäsi ja antoi lääkkeet
-ihailtavan täsmällisesti, vaikka silmäkulmat olivatkin kosteat. Minä en
-kyennyt mihinkään, olin vain ja tuijotin hiljaiseen kamppailuusi.
-
-Siitä alkaen sinusta on kehittynyt kookas ja kelvollinen tyttö.
-Luonteessasi näkyy olevan taipumusta jonkinlaiseen ylväyteen:
-tutuinkaan vieras ei saa sinuun kajota, etpä erikoisesti halua meidän
-toistenkaan hyväilyjä. Saat olemukseesi itkun häiveitä monessa
-sellaisessa tapauksessa, jossa toinen lapsi nauraisi remakasti.
-Sinusta voi tulla omien teittesi kulkija, mikä ei ole paha asia,
-kunhan et päästä itseäsi näivettymään muotopuoleksi: ettei erinomaisen
-tärkeä itsekunnioitus tuo mukanaan toisten halveksimista, mikä vamma
-alhaisoylväyksissä on niin tavallista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tässä yksinäisyydessäkin tunnen kasvojeni menevän makeaan hymyyn,
-kun pitäisi ruveta kuvailemaan sinua, poika. Sinuun tuskin liittyy
-muita kuin lystikkäitä muistoja nelivuotisen taipaleesi ajoilta. Jo
-sinun maailmaan tulostasi oli aika touhut. Asuimme silloin vielä
-Ala-Vakerilla ahtaissa oloissa, minkä vuoksi päätettiin mennä hakemaan
-sinua kaupungista. Aikalaskuissa tehtiin perinpohjainen erehdys ja
-niin sai äitisi oljennella siellä ikävissään kolmatta viikkoa. Sitten
-me pelkäsimme kauheasti, että sinut siellä tehtaassa vaihdetaan ja
-kiertelimme pitkin kaupunkia etsimässä sinulle yksityistä syntymäsijaa.
-Sitä ei kumminkaan löytynyt ja niin heittäydyimme herran haltuun.
-Odoteltiin yhä vain ja tulithan sinä viimein. Kaikki tuskatkin
-unohtuivat äidiltäsi, kun hän vahti ja paimensi, ettei sinua vain
-vaihdettu. Vasta kun olit saanut kaulaasi hopealapun n:o 19, eikä muita
-tulokkaita ollut, rauhoittui äitisi. Niin että kai sinä nyt sitten
-meidän poikamme lienet.
-
-Sinun imemisaikanasi alettiin tätä meidän nykyistä taloamme rakentaa.
-Muistan sinut erikoisesti tupaantuliaisten yhteydessä, jotka eivät
-olleet niin varsin iloiset. Päivä oli lauantai joulukuun 4. vuonna 20.
-Olin päivemmällä lähtenyt kirkolle rahan hankintaan, mikä rakennustyön
-lopulla alkoi tuottaa yhä suurempia vaikeuksia. Viivyin iltahämyyn
-asti. Sillaikaa oli äitinne suorittanut muuton ja oli juuri sinua
-noutamassa, kun minä saavuin uutistaloon. Työmiehet olivat lähteneet
-ilman tiliä, kun minä viivyin hiukan yli kello 6:n. Muuan miehistä,
-jonka asunto oli varsin lähellä, oli lähteissään huutanut ja melunnut
-ja vihdoin vääntänyt pääoven lukkoon ja pistänyt avaimen taskuunsa
-"siksi kunnes rahat tulevat". Kyökin oven oli sentään jättänyt
-avoimeksi, niin ettei meidän tarvinnut taivasalla olla. Minä lähdin
-tapaamaan poliisia voidakseni hänellä lähettää miehelle tilin ja
-saadakseni avaimeni. Sillä matkalla te tulitte minua vastaan, äitisi
-sinua sylissään kantaen. Piditte keskenänne hyvin eloisaa uhoa, kuulin
-sen teidän tietämättänne etäältä ja se huvitti minua niin paljon,
-että harmini lauhtui. Olin ensi innoissani päättänyt saattaa miehen
-lailliseen rangaistukseen teostaan, mutta siihen se lientyi. Ehkäpä
-tulee parempi onni taloon, vaikka ensi yön nukummekin timpermannin
-takavarikossa.
-
-Sinä olet ainakin nyt pienenä oikea poikalapsen perikuva. Niinkuin
-hyväntuulinen täysikuu on naamasi, kun aamulla varhain heräät ja kapuat
-viereeni. Olet rakenteeltasi vahvin kaikista, et ole vielä koskaan
-ollut kunnolla sairaana. Suhtaudut meihin ja muihin lähimmäisiisi
-reippaasti ja avoimesti, olet suuri viikari, mutta harvoin ilkeä.
-Ilmaiset myötätuntosi ja kiintymyksesi lujasti ja arkailematta; et
-häpeä niitä, vaikka toiset laskevat leikkiä.
-
-Minun kuvitelmillani teidän tulevaisuudestanne on tietysti korkeintaan
-runollinen arvonsa ja ovat ne ymmärrettävästi varsin tyypillisiä
-isänunelmia. Kumminkin minusta nyt tuntuu, että jos sinä saat kasvaa
-ja elää vaurioitta, niin on sinulla melkoiset luontaiset edellytykset
-jalostaa sitä, mikä minussa vielä on alkeellista, viedä kauaksi
-eteenpäin sitä taistelun kohtaa, joka meille kuuluu. Kun toivon,
-että säilyttäisit ruumiisi ja henkesi siinä kunnossa, missä ne nyt
-ovat, niin älä myrskyiälläsikään tämän lauseen johdosta nimitä minua
-pyhäkoulunopettajaksi. Minä olen kyllä ajatellut tämän asian hiukkaista
-pitemmälle kuin joku imelä täti ja perusteluni löydät etäämmältä tästä
-kirjoituksesta.
-
-Sinä Helmi -- joka itse nimität itseäsi Hempuksi -- olet ensimäisenä
-syntynyt tässä talossa, jossa toivoakseni sen seisonta-aikana tulee
-paljon hyviä ihmisiä syntymään -- niin että sinulla on niinkuin
-aloittajan vastuu. Se tapahtui kaksi päivää Juhani Ahon kuoleman
-jälkeen ja vähältä piti, ettei se tapahtunut samana päivänä, elokuun
-kahdeksantena. Sinä päivänä minä näet olin kaupungissa ja saatuani
-kadulla käteeni tuon järkyttävän sanoman soitin kotiin ja käskin laskea
-lipun puolitankoon. Mutta silloin sattui, että äitisi juuri oli astunut
-laiturilta laivaan ja oli jo auttamattomasti matkalla kirkolle, kun
-huomasi lipun surullisen asennon. Mitä on tapahtunut? Pelkoa, tuskaa ja
-levottomuutta, kunnes hän perille päästyään sai kuulla uutisen, joka
-sekään ei häntä tietenkään ilahuttanut. Onnellisesti hän kumminkin
-matkaltaan selkisi ja seuraavana iltana aloitit sinä enteesi ja sitä
-seuraavana aamuna pääsi lippu jälleen kohoamaan. Sinä olit maailmassa,
-vankka tyttölapsi, yläkerran tienpuoleisessa kamarissa.
-
-Omaksi hauskuudeksesi voit kuulla pari sanaa ristiäisistäsi, jotka
-olivat aito taiteilijamaiset. Onnellisena isänä olin taas kaupungissa
-eräiden toverien seurassa, joiden nimet voit tämän luettuasi katsoa
-asianomaisesta paikasta. Kun yhdellä heistä oli automobiili, tarjosi
-hän seurueelle pienen huvimatkan, jos vain joku voisi sanoa, minne
-mentäisiin. Minä ilmoitin, että minulla on kotona nimetön tytär,
-mennään ja kastetaan se pois, arvoisa seurue kummeina. -- Ja
-minä tiedän maailman hauskimman papin, lisäsi tuleva esikummisi,
-odottakaas, minä soitan sille. Minä puolestani tiesin, että kotona ei
-yhtäkkiä voitu ottaa vastaan tätä iloista autokuormaa: ei ollut, mitä
-nautittaisiin eikä edes mistä nautittaisiin. Käden käänteessä olivat
-asiat niin järjestetyt, että minä saatoin ilmoittaa kotiin: "Me olemme
-siellä tunnin päästä ja panemme toimeen ristiäiset pyytämättä talosta
-muuta kuin lapsen ja vettä". Niin kävikin, eikä meillä ole ainoissakaan
-ristiäisissä ollut niin hienoa eikä emäntä päässyt niin vähin vaivoin
-kuin niissä.
-
-Olit vakahisena tavattoman siivo, nukuit pitkiä unia, melkeinpä
-luonnottoman pitkiä. Mutta kun itkit, itkit rajusti ja puolen vuoden
-ikäisenä ensi kerran itkit niin, että pakahduit tajuttomaksi. Se
-uudistui sitten silloin tällöin, ikävä varjo lankesi vilkkaimman
-kehityksesi kuukausille. Sinua tuli pakostakin varjeltua ja
-hemmoiteltua, ettet olisi päässyt äkisti suuttumaan. Viimeiset kaksi
-kohtausta sattuivat tänä vuonna toukokuussa. Kun sitten kesäkuussa
-teimme hauskan matkan Toijalaan tapaamaan "Ulppoa", niinkuin sinä
-professorin nimen äänsit, ei kohtauksia enää ole tullut. Mutta tuon
-ilkeän taipumuksen jäljet tuntuvat sinussa ainakin nyt vielä selvästi:
-olet ikäänkuin liian vilkas ja sielukas ja pelkään hiukan, että sinulta
-elämässäsi tulee puuttumaan se jähmettymisen kyky, joka joskus voi olla
-tarpeellinen. Sinun nimikkoromaanisi on "Hiltu ja Ragnar"... Mutta
-kun näin saat tietää asian johdon, voit itsenäiseksi tultuasi ehkä
-osaavammin siihen suhtautua.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sinä Paula olet tätä kirjoittaessasi vielä sillä asteella, että sinua
-olisi helpompi kuvata siveltimellä kuin sanalla. Sinun romaanillasi,
-joka vielä on keskeneräinen, tulee olemaan hiukan pahaenteinen nimi.
-Niinhän oli Eskonkin -- ehkäpä enne toteuttaa vastakohtansa... Olet
-ainakin nyt ilahuttavan voimakas ja kaunis rintalapsi. Istuen vaunuusi
-muurattuna sinä leveällä hymylläsi hallitset koko pirttiä. Kun isommat
-sinulle teiskaroivat, hekotat sinä äänekkäästi, huitaiset kädelläsi
-ja ärjäiset iloisen ankarasti jonkun sanan omalla kielelläsi. Sinä
-synnyit tänä vuonna toukokuun neljäntenä yläkerran järvenpuoleisessa
-kamarissa ja on elämäsi sen jälkeen ollut niin säännöllistä, että voit
-sen vaiheet yhtä hyvin lukea jostakin lastenhoidon käsikirjasta. Ainoa
-erikoistapaus on se, että olit mukana tuolla Toijalan matkalla, jolloin
-sinut esikummiesi läsnä ollessa kastettiin Tampereella Emmauksen
-hotellissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Teille on ehkä hauskaa kuulla hiukan niistä perheen elämäntavoista,
-jotka teitä koskevat -- ja tehän tässä toistaiseksi olette pyrkineet
-melkein pääasioita olemaan. Kun me äitinne kanssa lähdemme jonnekin,
-koskee viimeinen varoitus teitä, samoin palatessa ensimäinen
-tiedustelu. Vähävaraisia ollen olemme todellakin tottuneet pitämään
-teitä kallisarvoisimpana omaisuutenamme, ihan aineellisessakin
-mielessä. Ja teillä on moneen muuhun lapseen nähden se elämänetu, että
-teidän tuloanne on hyvillä mielin odotettu, sitten kun siitä kerran on
-saatu asianomainen "ilmoitus". Ihmisen ajatushan on villein kaikista
-hänen elintoiminnoistaan ja tekee usein varovaisimmallekin haltijalleen
-kauhistuttavia kepposia. Mutta ei mikään ajatus ole meidän talosta
-niin ehdottomasti pois suljettu kuin se, että tunnustettaisiin lasten
-lukuisuudellaan turmelevan vanhempiensa elämän.
-
-Aivan pieninä teitä yleensä on hoidettu sääntöjen mukaan ja olette te
-kukoistuksellanne loistavasti todistaneet oikeiksi annetut ohjeet.
-Henkisten toimintojen vähitellen herätessä on teidän käsittelynne
-tullut vapaammaksi, kenties liiankin vapaaksi. Kun äitinne on vielä
-nuori ja iloinen, on hän ollut teille melkein kuin vanhempi sisar.
-Iltasin hän nukuttaa teidät syliinsä keinutuolissa istuen ja laulaen;
-milloin minulle sopii, teen itsekin saman ja tunnen siitä suurta
-virkistystä. Jos hermovoimani on uupunut, tunnen terveen ja raikkaan
-lapsen hyväilystä voimieni selvästi lisääntyvän.
-
-Te olette siis lapsiani ja minä rakastan teitä niinkuin rakastan
-kaikkia lapsia. Tavallisen säteilylain mukaan rakastan teitä
-enimmän, koska olette lähimpänä minua. Pahimmat kauhunkuvat, mitä
-mielikuvitukseni loihtii, koskevat teitä. Kun katselen teidän hehkeätä
-ihoanne, nuoria jäseniänne, elpyvää älyänne ja ajattelen, että tuo
-kaikki _voisi_ joutua multaan mädäntymään, kiehahtaa sisälläni
-tuska. Jotakin hempeätä lohtua tuo se ajatus, että tuolla iällä
-päättynyt elämä joka tapauksessa on ollut puhdas ja kaunis ja kenties
-rikaskin -- ajattelen Maeterlinckin "Tietäjiä". Mutta sittenkin on
-tuo lohtu riittämätön. Ja kaikkein pahin kauhunkuva on se, että te
-ja jälkeläisenne eläisitte elämänne luonnolliseen myöhäiseen loppuun
-asti, kenties koko ihmiskunnan elämän loppuun asti, tuottamatta,
-saavuttamatta sitä, mitä odotan ja toivon teidän itsenne odottavan.
-
-Sillä rakkauteni teihin on laadultaan kieltämättä itsekästä, voisinpa
-melkein sanoa, että se on oman mukavuudenhaluni reaktio. Se _voi_ olla
-myös itsepetosta eräillä visseillä edellytyksillä, joita en kumminkaan
-toistaiseksi voi pitää todennäköisinä.
-
-Tämän kysymyksen selvittelyyn on lähdettävä kaikkien kysymysten
-kysymyksestä: mikä on ihmiselämän tarkoitus? Vastaisin tuohon
-kysymykseen toistaiseksi: ihmiselämän tarkoitus on saada selville tuo
-tarkoitus. Minua ei tyydytä vanha viisas vastaus, että elämän tarkoitus
-ja samalla sen paras palkka on elämä itse. On hyvin mahdollista,
-että se siihen lopulta kiertyy, mutta kierteen kestäessä kaipaan
-minä jotakin kireämpää. Kaipaan niin sanoakseni jotain väliaikaista
-tarkoitusta ja pysyn siis siinä mitä äsken sanoin. Uskon, että
-ihmiskunnan parhaat, enemmän tai vähemmän tietoisina, tekevät työtä ja
-rakastavat lapsiaan -- ja lapsia -- juuri tuosta samasta alkusyystä.
-
-Yksilöllisyys loppuun asti ajateltuna johtaa välttämättömästi
-lohduttomaan pessimismiin. Inhimillisen yhteisyyden tunne voi
-keskeneräiseksi jäävälle yksilön elämälle antaa jonkinlaista
-loppulohtua. Minkä vuoksi minä teen työtä? Kahdesta syystä: ensiksi
-pysyäkseni hengissä ja toiseksi kootakseni ylijäämää. Minkä vuoksi
-haluan tuota ylijäämää? En suinkaan minkään selittämättömän vietin
-tyydyttämiseksi, vaan varatakseni itselleni, teille jälkeläisilleni,
-koko ihmiskunnalle tilaisuutta elämän tarkoituksen selvittämiseen.
-Että jäisi aikaa edes todeta tuon kauhean kysymyksen olemassaolo,
-saavuttaa jonkinlainen, vaikka alkeellinenkin suhde siihen. Työ,
-ahkeruus, säästäväisyys välittömine tuloksineen, ne ovat välineitä,
-niiden harrastaminen niiden itsensä vuoksi on ajatuksena mahdoton.
-Minua tympäisee, kun kuulen ylisteltävän yksilöitä tai kansoja sen
-perusteella, mitä he ovat saaneet kassoihinsa kootuksi mainitsematta
-samalla, millaisia kassoja ja rakenteita he ovat luoneet, tai edes
-osoittaneet haluavansa luoda tuon pääasian eteen. Elleivät nuo kaksi
-seikkaa ole toisiinsa luontevassa suhteessa, ovat nuo säästäväiset
-ahertajat hyvin kunnioitettavia juhtia, jotka eivät voi vaatia
-itselleen muuta kunniaa kuin mikä hyville välineille kuuluu ja joka
-kunnia tyystin häviää, jos he osoittautuvat kykenemättömiksi välineitä
-hoitamaan. Mammona ja tuli ovat toistensa läheisiä, molemmat hyviä
-renkejä mutta huonoja isäntiä. Ei ole suuren arvoinen se Mammonan
-kerääjä, yksilö tai kansa, joka sitten päästää sen isännöimään. Ja kun
-Mammona kerran on päässyt isännäksi, sieppaa se tavallisesti tulen
-apurikseen.
-
-Minä siis rakastan lapsiani ja teen työtä teidän hyväksenne auttaakseni
-teitä ratkaisemaan tuota raskasta kysymystä, joka omalta kohdaltani
-todennäköisesti jää avoimeksi. Ajatellessani kuolemaa on minulla
-jonkinlainen lohduttava illusiooni, että te yhdessä, monissa miehin
-ja paremmin varattuina saavutatte suuremman elämänkirkkauden kuin
-minä, ja että se voi jollakin lailla taannehtia minullekin. Tässä
-suhteessa te olette minun toivoni. Niinkuin varakas alhaiso-isä näkee
-lastensa ojittavan sen suon, josta hän on itse ehtinyt raivata vain
-pienen liepeen, tai lisäävän hänen teollisuuslaitostensa tuotantoa
-ja markkina-alueita kilpailijain kustannuksella satumaisiin määriin
-ja niihin mielikuviin onnellisena nukkuu -- mikäli aivan viimeinen
-nukahtaminen nyt sittenkään koskaan niin tapahtuu -- niin on minulla
-kiihoittavana mielikuvana, että teistä kehittyy -- yhä korkeampaa
-ylimystöä.
-
-Ylimys tunnetaan ajatus- ja katsantotavoistaan _eikä mistään muusta_.
-Korkea asema, varallisuus, sukuperä, tiedot, vieläpä monet teot,
-joiden ylistystä joukot laulavat, ne ovat useimmin harhaan johtavia
-tunnuksia. On joukottain alhaisoa noiden hyvyyksien omistajina. Suhde
-ihmiskunnan elämään kaikkinensa, sen päämäärään ja välineihin, siinä on
-ratkaiseva tunnus. Ylimys pyrkii näkemään kokonaisuutta, alhaisoihminen
-ahertaa osien maailmoissa. Ylimys pyrkii päämäärään, alhaiso tyytyy
-saavutettuaan välineitä. Ylimys näkee lopulta elämän paikan ja ajan
-käsitteitten rajoittamana tietoisuutena, jonka salaisuuden perille
-hän tahtoo päästä tai ainakin omalta kohdaltaan lähettää edelleen
-taipumattoman halun, tekee työtä, kerää kaikkinaista pääomaa, rakastaa
-ja kasvattaa lapsiaan sitä varten ja on sen seikan toten kiinteässä
-suhteessa ihmiskuntaan ja sen suurimpaan kysymykseen.
-
-Tuon katsantokannan valossa on siis noiden tuhatsäisten suhteiden
-ylimyslapsella kehityttävä. En voi enkä tahdokaan täsmällisesti
-määritellä, millaisiksi teillä nuo suhteet kerran muodostuvat,
-kunhan vain lähtökohtananne on se, mitä edellä esittelin. Kun siis
-tässä käyn antamaan teille muutamia viitteitä ja ohjauksia noista
-asioista, niin ei niiden teille tarvitse viime kädessä merkitä muuta
-kuin isänne ajatuksia hänen ehdittyään neljännen ikäkymmenensä
-jälkipuoliskolle. Teillä -- ja kenties minulla itsellänikin myöhemmin,
--- voi olla toiset sekä metoodit että tulokset. Tervehdin jälkeläisiäni
-kolmannessa ja neljännessätoista polvessa ja toivon heidän silloisten
-miljoonaomaisuuksiensa keskeltä suhtautuvan leppeällä huumorilla
-edesmenneen vaarinsa saavutuksiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Suhde kaikkeuteen, pelkkään olevaiseen, sivuuttaen sen muodot --
-se on vaikein ja pulmallisin, koska ihminen ei voi tämän suhteen
-vastapuolta tajuta samaan tapaan kuin hän tajuaa noita sen muotoja,
-siis paikassa ja ajassa. Avaruus ei ole sama kuin kaikkeuden tila. Jos
-lähtee viimeksi mainittua paikan ja ajan aseilla tavoittamaan, joutuu
-samanlaiseen tulokseen kuin jos lähtisi metrillä punnitsemaan. Otan
-pallon keskipisteen ja kuvittelen pallon sen ympärillä suurenevan.
-Pintapuolinen ajatus sanoo, että kunhan yhä suurennan palloa, niin
-tavoitan kai lopulta kaikkeuden koko tilan. Jokaisen mahdollisen
-pallon, olkoonpa kuinka suuri hyvänsä, voi ihminen kuvitella
-tajuavansa, mutta se ei ole lopullinen. Huomaamme kumminkin, että
-suurenevan pallon pinta yhä enemmän ja enemmän lähestyy tasapintaa
-saavuttamatta sitä koskaan. Voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että
-sillä hetkellä kuin pallon pinta on tullut tasapinnaksi, käsittää
-pallon tilavuus myös kaikkeuden tilan.
-
-Tarkastaaksemme tuon tasapintapallon ominaisuuksia ajattelemme alusta
-alkaen pallon napojen kautta asetetuksi sivuujatasot. Nämä sivuujatasot
-siis lopulta yhtyvät yhdeksi tasapinnaksi nekin. Mutta tämä voi
-tapahtua vain siten, että ne molemmat kulkevat pallon keskipisteen
-kautta. Tuo "mahdottoman" suuri pallo on siis yhtä suuri kuin sen
-oma keskipiste eli vailla kaikkea tilavuutta. Tulemme siis samaan
-tulokseen, jos suurensimme tai pienensimme mielivaltaista palloa
-rajattomiin; "rajattomuuden raja" on tilattomuus.
-
-Paikan kaksoissisaren, ajan, suhteen on asia sama. Matka tuon
-äärettömän pallon halki mielivaltaisella nopeudella kestää "kaiken
-ajan". Mutta matka on pisteestä siihen itseensä; ollaan siis perillä
-ennenkuin on lähdettykään. Iankaikkisuus ei ole aikaa. On selvää, ettei
-tuo usein mainittu piste voi olla "missään".
-
-Ainoa saavutus näistä tuumailuista on se, että voimme totuttaa
-ajatuksemme jonkinlaiseen "pallonmuotoisuuteen", joka minusta on
-verrattomasti komeampaa kuin se "suunta"-ajattelu, johon pintapuolinen
-arkielämä niin helposti johtaa.
-
-Meidän on siis toistaiseksi ylimyksinäkin kiltisti pysyttävä ajan ja
-paikan koordinaateissa ja käytännöllisesti määriteltävä elämä, että se
-on ajan ja paikan käsitteitten rajoittamaa tietoisuutta. Mutta aika
-ja paikka eivät ole kitsaita, meillä on rajoittamaton lupa tavoitella
-"tasapintapalloa" ja ylpein unelmamme olkoon, että kun lopullinen loppu
-kerran tulee, me jo istumme valmiina sitä odottamassa. Tietoisuutemme
-on silloin jo murtanut rajansa ja jää vapaana olemaan siihen tilaan,
-missä ei ole paikkaa eikä aikaa. Ja meidän tietoisuutemme välityksellä
-koko meistä alenevan jonon tietoisuus. Tulkitkaamme tuo pallojuttu
--- keskipisteestä suurentumisen kautta takaisin keskipisteeseen --
-sanomalla, että palaamme Jumalaan, josta olemme lähteneet. Darwin
-ja Spengler eivät voi eivätkä kai ole tahtoneetkaan tehdä tyhjäksi
-tätä unelmaa. Sillä joskin ihmiskunta on ruokamullan kaltainen, jonka
-työntämät kasvit, kulttuurit, armotta kuolevat ymppäytymättä toisiin,
-muuten kuin ruokamullan välityksellä, niin ruokamultapa jää eikä
-kesantonakaan menetä oleellisia voimiaan, vaan lisää niitä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nuo katselmukset, jos harjoitamme niitä voimaperäisesti, voivat
-tietämättämme vaikuttaa vapauttavasti myöskin ajallisten ja
-paikallisten suhteittemme kehitykseen. Jos annamme ajatustemme silloin
-tällöin käydä tuota kautta, niin on meillä suuremmat mahdollisuudet
-välttää naivia narrimaisuutta ja huomata, milloin olemme sille tielle
-eksyneet.
-
-Naivisuus -- siinä on muuten yksi sekavimpia niistä käsitteistä, joita
-ihmisaivoitus on tarpeikseen tekaissut. Mitä ymmärretään naivisuudella?
-Sen kai pitäisi olla kriitillisyyden vastakohta. Kriitillisyys on taas
-järjen paljastamien tosiasioitten pelkäämätöntä huomioon ottamista
-asioita arvosteltaessa. Lukemattomat viisaat pitävät naivina ihmistä,
-joka ei saa päähänsä Maan pallonmuotoisuutta ja "irtonaisuutta", mutta
-samat viisaat lankeavat auttamattomaan naivisuuteen kysymyksissä,
-joissa aistimet ja luontainen logiikka ovat verrattomasti helpommin
-sovellettavissa. Jos asetan jonkun peruskysymyksen, joka läheisesti
-koskettaa isänmaata, mammonaa tai muuta pyhää asiaa, niin voin yhden
-promillin tarkkuudella sanoa suurten kansanjoukkojen, viisaimmista
-tyhmimpiin, vakavan ja kriitillisen mielipiteen tuosta kysymyksestä
-nähtyäni heidän papinkirjansa tai verokuittinsa. Voinpa vielä lisätä,
-että noita yhden promillin erehdystapauksia juuri pidetään naiveina
-henkilöinä. Kun kaksi kristittyä valtakuntaa on sodassa keskenään,
-rukoilevat molempien papit palavan hartaasti samalta Jumalalta apua
-aseilleen ja pauhaavat otsansa hiessä saadakseen kukin seurakuntansa
-samaan hurmioon. Ellei tämä ole naivisuutta narriuteen asti, niin
-sitten ei sitä ole mikään. Mutta menkääpäs sanomaan sitä asianomaisten
-maitten arkkipiispoille tai kirkollisministereille.
-
-Jos teitä siis joskus sanotaan naiveiksi, niin älkää siitä pahentuko,
-tarkastakaa vain, mitä laatua teidän naivisuutenne on. Oikea
-varsinainen naivisuus, jommoiseen ylempänä viittasin, on alhaison
-tyypillisimpiä tunnusmerkkejä. Se mitä alhaiso sanoo naiviksi,
-merkitsee useimmiten korkeampaa kriitillisyyttä eikä ole häpeäksi
-edustajalleen. Jos te joskus eksytte kyynillisyyteen, niin voitte
-sanoa: "Minä mukaudun nyt tähän asiaan papinkirjani ja verokuittini
-mukaisesti, mutta älkää vaivautuko tätä kantaani aatteellisesti
-vahvistamaan, sillä minä tiedän vallan hyvin ajavani humpuukia." Ja
-nykypäivän äärimmäisiin pintailmiöihin ajatteleva ihminen tuskin
-voikaan suhtautua muuten kuin kyynillisesti.
-
-Näin olen joutunut koskettamaan niitä suhteita, joita teillä tulee
-olemaan lähimäisiinne, kansalaisiinne ja koko ihmiskuntaan. Ne ovat
-käytännöllisesti erinomaisen tärkeitä kysymyksiä eikä niitä voi
-sivuuttaa kukaan, joka joutuu aktiivisesti elämään tässä maailmassa.
-
-Lähtökohdaksi noita suhteita arvosteltaessa on minusta otettava
-se seikka, että koko ihmiskunnalla syvemmälti katsoen on yhteinen
-kohtalo. Me seisomme kaikki, keitä lienemmekin, viime kädessä sen
-jättiläiskysymyksen edessä, johon äsken viittasin. Meillä on, niin
-sanoakseni, yhteinen hätä. Tästä johtuu aivan luonnollisesti, että
-meidän on kunnioitettava jokaisen ihmisen ponnistuksia, kun hän omalta
-kohdaltaan kamppailee tuon yhteisen hädän kanssa. Meidän on kaikkien
-ikäänkuin seisottava kasvot samanne päin; jos siinä joku rupeaa
-kääntymään sivulle ja häiritsemään toisia, niin tuottaa hän tosin
-suurimman häiriön itselleen, mutta myöskin hätätovereilleen. Tähän
-seikkaan perustuu vapauden aate, jossa niinkuin kaikessa muussakin
-on eroitettava päämäärä ja välineet. Päämääränä on ihmiskunnan
-lopullinen vapauttaminen siitä taakasta, jonka elämäntarkoituksen
-jättiläiskysymys kaikessa laajuudessaan muodostaa. Välineenä on
-yksilövapaus, jonka ollakseen oikeutettu on sovelluttava päämäärään.
-Vapaus ilman määrittelyä on sarja äänteitä, niinkuin lapsen jokellus,
-ei muuta. Meidän velvollisuutemme siis on -- meille on edullista
--- suojella jokaisen yksilön vapautta tässä mielessä. Sallittakoon
-alhaisoparan nuokkua ja katsella jalkoihinsa, ellei se jaksa katsoa
-taivaalle, mutta älköön sallittako sen häiritä kokonaisuuden pääasiaa.
-Olkoon ihmiskunnan yhteinen tietoisuus asemastaan siksi voimakas,
-että se omalla painollaan kykenee taltuttamaan häiritsijät, antamaan
-heille riittävän, niin sanoakseni kielteisen avun. Kristus meni tässä
-vapaudensuosiossaan niin pitkälle, että hän kokonaan kielsi kaiken
-pahan vastustamisen, ei siis pitänyt luvallisena muuta kuin myönteisen
-avun antamisen kamppailevalle lähimäiselle. Kenties hän oli oikeassa
-tässä niinkuin paljossa muussakin -- jos alhaiso tahtoo sanoa totuuden,
-niin ei mikään ole sen mielestä naivimpaa kuin Kristuksen oppi. Itse
-hän ei kumminkaan aina malttanut tätä oppiaan käytännössä noudattaa
-(keinottelijain väkivaltainen karkoitus temppelistä), jotenka meillä
-hänen pienemmillä veljillään lienee lupa antaa myös kielteistä apua
-toisillemme.
-
-Toistaiseksi täällä kumminkin häiritsijät häiritsevät toisiaan,
-mistään kokonaisuuden suojelevasta voimasta ei näy merkkiäkään.
-Surkeimpana todistuksena siitä on nykykansojen onneton isänmaajuttu.
-Isänmaa ja isänmaanrakkaus -- mitä sisältävät nuo sanat tavallisen
-alhaisokäytännön mukaan? Jotakin pyhää, oikeastaan kai kaikkein
-pyhintä. Jos jokin asia varmasti tiedetään isänmaan asiaksi, niin
-on tuo asia silloin myös kaikkien inhimillisten ja jumalallisten,
-ajallisten ja iankaikkisten säädösten ulkopuolella. Ei voida tehdä
-rikosta isänmaan puolesta. Isänmaan puolesta tehtyjä tekoja ei ole
-lupa arvostella, isänmaata on ainoastaan rakastettava. Jos joku
-historiallinen alhaisoseikkajlija on sotkenut isänmaan sotaan, ei
-isänmaan rakastajalla ole muuta tehtävää kuin tarjota henkensä
-käytettäväksi eikä papilla muuta kuin Kristuksen nimessä julistaa
-vastapuoli vihollisikseen ja rukoilla Jumalalta heidän pikaista
-tuhoaan. (Toisaalta kuuluu asiaan, varsinkin voittajille, ihailla
-vihollisten mieskohtaista urhoollisuutta ja sotilaallista kuntoa.)
-Dreyfus-jutussa -- joka on historian luoma hyvin keskitetty näytös
-näistä asioista -- lausui Paul Déroulède, "Isänmaanystäväin
-liiton" isä ja sielu: "Olkoon Dreyfus syyllinen tai syytön,
-Ranska ei ole syyllinen", tulkiten siten noiden kaikkien aikojen
-kansallis-isänmaallisimpien kenraalien mielialaa heidän tehdessään
-toinen toistaan mustempia rikoksia isänmaan hyväksi olematta silti
-tavallisessa mielessä mitään rikollisia henkilöitä. Samassa jutussa
-Henry, joka pelkän isänmaallisen urhoollisuuden vuoksi oli kohonnut
-sotamiehestä everstiksi, kivahti tuomioistuimelle: "Älkää intoilko,
-ennen kaikkea on armeijan kunnia."
-
-Tuonlaatuista isänmaallisuutta tavataan runsaasti kaikkien kansojen
-keskuudessa. Se on se isänmaallisuus, joka pitää itsestään suurinta
-ääntä, ja voidaan sanoa, ettei yhtään sotaa käydä ilman sitä.
-
-Sodan käyminen on aina ja kaikissa tapauksissa saastainen ilmiö; ylevä
-ja kaunis sota on jo käsitteenäkin paradoksi, puhumattakaan siitä,
-ettei historia tunne semmoista kummitusta. Jos jonkun kansakunnan
-valtaa pitävä alhaiso on onnistunut saattamaan joukot haluamaansa
-raivotilaan, niin että ne hyökkäävät toisen kansakunnan kimppuun --
-tällainen yksinkertainen perustapaus lienee tosin tuntematon -- niin
-on silloin jokaisen miehen velvollisuus puolustaa kotimaatansa, eikä
-ylimystön sovi siinä olla huonompia kuin raivosairautta poteva alhaiso.
-Mutta tuo velvollisuus on tiettävästi vastenmielisimpiä, mitä kunnian
-miehelle voidaan asettaa, eikä ole ihmisellä kurjempaa kuolemaa kuin
-kaatua sodassa, jonka alhaiset vehkeilijät ovat aikaansaaneet. Ihminen
-kuolee silloin narrien narrina, toisen asteen narrina.
-
-Sota on valtavin todistus siitä tilasta, missä ihmiskunta
-tosiasiallisesti vielä on. Senvuoksi on jokainen sota kävijöilleen
-ja ihmiskunnalle häpeäksi. Sodan "tuloksista" iloitseminen perustuu
-perverseihin joukkovaistoihin, on oleellisesti samaa kuin muinaisten
-kansojen uhrijuhlariemut. Sodan tulos on aina kielteinen, sotien
-väliajoilla ihmiskunta lähestyy päämääräänsä sen minkä lähestyy. Sodan
-tunnelmassa on jotakin sumentavaa, ihminen ei voi astua tulilinjaan
-ennenkuin hän on tehnyt hiljaisen henkisen vararikon. Jos tieteen
-tehtävänä on järjestellä luonnon lakeja niin, että ihmiskunnan
-pyrkimys päämääräänsä huojentuu, niin voidaan lyhyen harkinnan jälkeen
-sanoa, ettei tiede Maailmansotaan mennessä ole saanut aikaan mitään
-merkittävää; ainakaan se ei ole saavuttanut mitään asemaa ihmiskunnan
-tietoisuudessa, niin kauan kuin kaikenlaiset keisarit ja kauppahuoneet
-alhaisokätyreineen voivat järjestää sellaisia Molok-juhlia, kuin tänä
-päivänä jatkuva Maailmansota seurauksineen.
-
-Te kuulette sanottavan, että taistelu on oleellista ihmiskunnan
-niinkuin kaiken muunkin luonnon elämälle. Voidaanpa vedota tieteeseen,
-niinkuin on vedottu kehitysoppiin kaikenlaista inhimillistä alhaisuutta
-puolustettaessa, kehitysoppiin, joka on lohdullisimpia sanomia mitä
-tiede on meille julistanut. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että
-olen saanut nauttia pätevää opetusta kehitysopissa, se on koko
-maailman- ja elämänkatsomukseni pohjana ja perustuksena, enkä oikein
-käsitäkään, kuinka ihminen voisi mitään käytännöllisesti arvokkaampaa
-katsomusta itselleen luoda ilman kehitysoppia. Taistelu -- se on
-todella oleellista kaikelle elämälle ja varsin oleellista se on
-ihmiselämälle. Mutta jättiläishävitykset ja miljoonateurastukset eivät
-ole tuon taistelun oleellisia pääkohtia, koska ne eivät kohdistu sinne
-päinkään, minne ihmiskunnan päätaistelu suuntautuu, tuo taistelu,
-josta ainakin voidaan _odottaa_ positiivisia tuloksia ihmiskunnalle,
-ja jota miljoonat yksilöt joka päivä enemmän tai vähemmän tietoisina
-käyvät. Sota ei ole rahtuakaan "luonnollisempi" ilmiö kuin tuberkuloosi
-tai lasten kuolevaisuus. On typerää etsiä tieteeltä tukea sellaiselle
-väitteelle, että jokin oleva kehitysaste -- esimerkiksi se, ettei
-ihmiskunnan pyrkimys yhteisyyteen vielä ole päässyt valtiota pitemmälle
--- olisi samaa kuin luonnonlaki. Jos tahtoisimme määritellä sodan
-kehitysopillisesti, niin voisi sanoa, että sota on ihmiskunnan nykyisen
-kehitysasteen vastenmielisin ja tuhoisin rudimentti. Minua viisaampi
-mies on sanonut, että suurin, ehkäpä ainoa synti mitä ihminen tekee, on
-energian (sanoisin välineitten) hävittäminen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ei ole takeita mitä verijuhlia alhaiso päällikköineen panee toimeen
-teidän elinaikananne. Tässä kaavaillun mielenlaadun tähden voitte
-kyllä joutua sotamurhaajan kuulan eteen. Älkää silloin kuolko niinkuin
-älyttömät teuraat, vaan tietäkää mistä on kysymys, ja olkoon viimeinen
-huutonne: "Eläköön taisteleva ihmisyys" -- ei noille onnettomille
-ylvästellen ja rintaansa paljastellen, vaan siihen suuntaan, joka
-aukeaa omasta sielustanne parhaitten unelmienne maahan päin. Olisin
-onnellinen jos tietäisin, että isänne muisto sellaisessa mahdollisessa
-tapauksessa voi antaa teille voimaa kuolla ylimyksinä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Isänmaa on todella tärkeimpiä välineitä mitä meillä on päämäärään
-pyrkiessämme. Kaikille välineille on kumminkin ominaista jonkinlainen
-yhteisyys. Meidän on rakastettava isänmaatamme siten, että
-kunnioitamme jokaisen kansalaisemme osuutta siihen. Jännittäkäämme
-tahtomme siihen, että ihmiskunta kokonaisuutena kunnioittaa jokaista
-isänmaata, kansaa ja kansalaista, että ihmiskunta toisin sanoen
-tulisi tajuamaan yhteisen ja yhtenäisen itsesäilytysvaistonsa, josta
-toistaiseksi näkyy ainoastaan heikkoja ja naiveiksi merkittyjä oireita.
-(Itsesäilytysvaiston olemus on vastenmielisyys kadottaa tietoisuuttansa
-ennenkuin päämäärä on saavutettu, sen täydellinen tyydytys yksilölle
-olisi elää viimeisenä koko ihmiskunnasta, nähdä kaiken olevaisen
-katoavan ja sen jälkeen kadota itsekin, niin että vain tietoisuus jäisi
-olemaan. Rakastaessamme jälkeläisiämme me ikäänkuin hoputamme edes
-jotain osaa itsestämme pääsemään mukaan tuohon tilaisuuteen.)
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nämä yleisinhimilliset suhteet saavat erikoisia, läheisempiä
-muotoja perheessä tai sen vastikkeessa, yleensä noissa pienimmissä
-ihmisyhteisöissä, joiden täydellistä poistamista emme ainakaan
-toistaiseksi osaa pitää mahdollisena. Siellä tulevat esiin
-suhteet vanhempiimme, puolisoomme, lapsiimme ja vihdoin itseemme,
-mitkä viimeksimainitutkin suhteet useimmiten saavat merkitsevän
-alkuravintonsa noiden pienoisyhteisöjen hengestä. Pelkään, että
-nyt joudun kirjoituksessani siihen osaan, joka kaikkein vähimmän
-tulee teidän mieltänne kiinnittämään. Onpa mahdollista, että te
-kahdenkymmenen iällä kiellätte sen kokonaan, pelkästä kieltämisen
-tarpeesta, vain sen vuoksi että se on minun kirjoittamaani, mikä
-ei kumminkaan estä teitä kolmenkymmenen iällä sittenkin tarkemmin
-katsomasta, mitä äijä on mietiskellyt.
-
-Odotan tuota teidän kapinakauttanne vallan levollisena, niinkuin
-ensimäisiä hampaitanne. Ilmiö on jokseenkin sama kuin kananpojan
-murtaessa kuortaan. Se on viimeisen, näkymättömän sikiökalvon pois
-ravistamista, eikä olekaan suotavaa, että semmoinen jää ihmisen
-selkään koko iäksi; kunhan ette vain riuhdo siinä itsellenne pysyviä
-syntymävikoja, mikä myös usein tapahtuu. Koettakaamme, jos suinkin
-voimme, suhtautua humoristisesti tuohon ilmiöön kun se kerran tulee, ja
-olkoon voitto sen, joka huomaa ensiksi nauraa, kun te minun kanssani
-riitelette rakkaudesta ja sen oikeuksista.
-
-Tässä nyt tuli mainittua huumori, vieläpä sille hyvin ominaisessa
-yhteydessä. Huumori on puhtaasti inhimillinen ilmiö, sen laatu ja
-pitoisuus ovat suorassa suhteessa vastaavan ihmisyyden laatuun ja
-pitoisuuteen. Se on olemukseltaan sovittavaa, vapauttavaa, siis
-positiivista, aivan niinkuin satiiri on kiristävää, negatiivista.
-Koomillista _on_, komiikka on toteavaa, mutta huumori on toimivaa.
-Se on myös lähestyvää ja se kukkii parhaiten jalojen ja läheisten
-inhimillisten suhteitten piirissä; sellaisia suhteita on vaikea
-käytännössä ajatella ilman huumoria. Se on käytännöllisten
-ihmissuhteitten korkein eleganssi, jyrkästi yksilöllisenä, sisäänpäin
-suuntautuvana elämänkatsomuksen tekijänä se mielestäni ei ole
-ajateltavissa. Huumori kuuluu sinne missä elämäntaistelu, säilyttäen
-subjektiivisen vakavuutensa, kumminkin ilmeisesti eksyy koomillisiin
-muotoihin, mutta huumorin valo ei ylety lankeamaan kaikkien niiden
-seikkojen ja tilanteiden yli, joita voidaan ajatella elämäntaistelussa
-esiintyvän. Sellainen olettamus edellyttäisi tuolta taistelulta
-kerta kaikkiaan, a priori, puuttuvan kaikki vakavat mahdollisuudet;
-tuollainen universaali huumori voisi pohjautua ainoastaan ehdottomaan
-pessimismiin, joka taas puolestaan ei tunnu oikeutetulta eikä
-järjelliseltäkään, koska taistelu ja voiton kaipuu ovat ihmiselle
-luontaisia eikä meillä ole ehdotonta varmuutta voiton mahdottomuudesta.
-Huumori on taistelupaineen varaventtiili, se on kuin luottavainen
-silmänisku taistelijain välillä, kun ei haluta sälyttää omaa taakkaa
-toisten kannettavaksi. Huumoria verrattomasti korkeampi on se vaitiolon
-suhde, josta Maeterlinck puhuu "Köyhäin aarteitten" ensimäisessä
-kappaleessa. Siinä tunnetaan välittömästi toistensa taakat ja
-antaudutaan välittömästi tuon tunteen valtaan. Voidaan kuvitella, että
-se on viimeinen ihmisten välillä vallitseva suhde, kun taakat jo ovat
-kirvonneet.... Mutta toistaiseksi meillä on huumori.
-
-Riitelemme rakkaudesta ja sen oikeuksista -- siitä oli lähinnä puhe.
-Olen huolellisesti ja ilman pahimpia ennakkoluuloja tutkistellut
-tätä asiaa ja tullut siihen käsitykseen, että ihminen, ainakin
-ylimys, näissä asioissa oleellisesti eroaa muista luontokappaleista.
-Näyttää siltä, että kehitysopillinen ihmiseksi tuleminen on ensin
-vilkkaammin tapahtunut orgaanisella puolella. Pysty asento on siinä
-ollut vallitseva prinsiippi, jonka luonnollisia seurauksia ovat olleet
-käsi ja käsitys, kielipuhe ja inhimilliset aivot toimintoineen.
-Näin muodostunut ihminen sinänsä, ajateltuna ensi hetkessään, ei
-vielä ratkaisevasti eroa muista imettäväisistä. Vasta tästä alkaa
-inhimillisyyden varsinainen muodostuminen, joka koko historiallisen
-ajan on jatkunut erittäin vilkkaana ja tulee edelleen jatkumaan,
-ollen tällä hetkellä sen yksilön kohdalla, jota minä edustan,
-jokseenkin sillä asteella kuin tästä kirjoituksesta ilmenee.
-Todennäköisesti tulee tämä kehitys vielä jatkumaan niin pitkälle, että
-se luontokappale, jota nyt sanotaan yhdellä lajinimellä ihmiseksi,
-tulee eläintieteellisesti jakautumaan ainakin kahteen selvästi
-eroitettavaan lajiin, sanokaamme ylhäisö- ja alhaisoihmiseksi --
-jotain sellaista lienee edelliselläkin kerralla tapahtunut, apinain
-ja ihmisten lähtiessä yhteisestä kantalajista kumpienkin taholleen.
-Näiden uusien ihmislajien eroavaisuus tulee epäilemättä olemaan enemmän
-henkistä kuin muodollista laatua. Minusta tuntuu, että syntymässä
-oleva ylhäisöihminen monessa kohden jo käy ankaraa taistelua vielä
-elinvoimaisen alhaisoihmisen kanssa. Varsin voimakkaasti tämä ilmenee
-inhimillisissä sukupuolisuhteissa, joihin nyt näiden maailmoja
-hapuilevien esijohteitten jälkeen vihdoinkin tulen.
-
-Ennen kuin näistä asioista ryhtyy puhumaan, täytynee esittää "kantansa"
-muutamiin erinomaisen selviin ja silmin nähtäviin toisasioihin
-nähden, jotka koskevat miehen ja naisen asemaa sukupuolisuhteessa.
-Että naisen osuus lajin jatkumisessa on verrattomasti suurempi kuin
-miehen, että hän on enemmän "sukupuoliolento" kuin mies, siitä nyt ei
-päästäne minnekään, eikä vallan helposti voida kuvitella, että tämä
-seikka toiseksi muuttuisi, vaikkapa ihmislaji jakautuisikin äsken
-mainitulla tavalla. Minä en voi käsittää, minkä vuoksi huomattavat
-naispiirit niin vierovat tätä heille kunniakkainta tosiasiaa ja
-melkeinpä halveksivat niitä sisariaan, jotka kokonaan antautuvat
-äidiksi ja puolisoksi. Kun he puhuvat sitä vastaan, että naista
-pidetään "pelkkänä sukupuoliolentona", niin kuultaa tuosta innokkaasta
-puheesta varsin alhainen, melkeinpä rivo ajatuksen vivahdus: että
-nainen sukupuoliolentona olisi yhtä kuin miehen elimellisen vietin
-tyydytysvälineenä. Hyi hävetkööt ne, joiden aivoissa sellaiset
-ajatukset lepattavat. Tämä naisen sukupuolitehtävän alentamisinto on
-sitä ihmeellisempi, kun sillä ei ole mitään loogillista yhteyttä sen
-asian kanssa, jota nuo samat piirit pääasianaan ajavat. Naisella,
-jolta kohtalo on kieltänyt hänen luonnollisimman ja kallisarvoisimman
-tehtävänsä, äitiyden, uusien voimien tuottamisen siihen raskaaseen
-taisteluun, jota ihmiskunta käy tarkoitustaan etsiessään -- sellaisella
-naisella olkoon meidän myötätuntomme ja kunnioituksemme, jos hän on
-sen ansainnut personallisella ylevyydellään, ja olkoon hänellä täysi
-vapaus etsiä vastiketta, sukupuolensa estämättä, kaikilta yhteiskunnan
-työmailta, joihin hän muuten yksilöllisesti pystyy. Mutta älköön ken
-tahansa marto kanslisti ylvästelkö kauniin ja hyvän äidin edessä, vaan
-kunnioittakoon sisarensa arvokkaampaa elämäntehtävää ja yrittäköön
-tehdä jotain hänen lastensa hyväksi, jos nämä ovat joutuneet avun
-tarpeeseen. Muistettakoon, että äiti, joka kasvattaa hyvän lapsijoukon,
-tekee aina enemmän suoranaista työtä kuin yksikään virkanainen, ja
-lisäksi paljon muuta pysyvämpää.
-
-Ihmisyksilön ylevyyden astetta voi melkeinpä erehtymättömästi
-arvostella sen mukaan, millaiset hänen vapaat vaistonsa sukupuoliasiaan
-nähden ovat. "Kaksi ominaisuutta olkoon miehellä: kainous ja ylpeys" --
-niin sanoi Siljo vainaja, nuoruustoverini (jonka tuotteisiin kehoitan
-teitä -- varovasti! -- tutustumaan, sitten kun siihen kykenette).
-Omasta puolestani osoittaisin tuon lauseen ihmiselle yleensä ja
-varsinkin naiselle -- ja nimenomaan tässä asiassa. Missä luontainen
-kainous ja ylpeys ovat heikommat kuin luontainen elimellinen vietti,
-siellä kehittyy sukupuoliasia sille kannalle, millä se alhaison
-keskuudessa tosiaan tänä päivänä on. Kainous ja ylpeys voimakkaina
-ja terveinä perusvaistoina turvaavat haltijansa jokseenkin varmasti
-alhaison iänikuisilta lemmenrettelöiltä ja irstailuilta, joille he
-vaativat jonkinlaista luonnollisuuden oikeutusta -- ja -- miksikäs
-ei se heille kuuluisikin heidän omalta onnettomalta kannaltaan.
-Tiedän kyllä mitä puhun -- olen ollut noissa sodissa. Kuinka minun
-lieneekin käynyt, niin sen voin sanoa, etten milloinkaan ole antautunut
-rauhanneuvotteluihin tuon näljäisen vastustajan kanssa. Voitettunakaan
-en ole luovuttanut aseitani -- kainouteni ja ylpeyteni tähteitä.
-
-Paitsi synnynnäisistä vaistoista riippuu ihmisen ryhti näissä
-kallisarvoisissa asioissa myös paljon siitä, millaisessa auringossa
-hänen rakkauselämänsä ensimäiset kukat aukeavat. Niitä kukkia surkastuu
-monta jo nuppuina ja ani harvoin sattuu, että ensimäiset auenneetkaan
-kantavat kypsää hedelmää. Näillä mesikukilla on kumminkin ratkaiseva,
-niin sanoakseni kouluttava merkitys; niiden hunaja on niinkuin seerumi,
-jonka vaikutus on elinkautinen. Onnellisen ja kauniin lapsuuden
-rinnalla en voi kyllin ylistää sitä elämänsaalista, joka sisältyy
-onnelliseen ja kauniiseen ensi rakkauteen (oikeastaan vain kauniiseen,
-sillä kauneus on sen onnellisuuden ainoa ehto), vaikkapa nuo molemmat
-kevään kukat ovatkin herkkiä varisemaan.
-
-Sukupuoliasia on tiettävästi johtava luonnonvoima inhimillisen
-elämäntaistelun riennossa. Se on jaloin kaikista välineistä, koska
-se on ensimäinen ehto vielä keskeneräisen taistelun jatkumiselle.
-On lohdullista nähdä nuoria neitoja ja nuorukaisia sen, joka on
-väsähtänyt. Tuon salaperäisen voiman kajo leviää iäkkäämmänkin
-katselijan tajuun ja huomaamattaan hän ajattelee rukouksen, että nuo
-ummut saisivat kukin hetkellään aueta kauniissa auringossa. Ettei tuota
-jalointa pääomaa haaskattaisi ja rapaan tallattaisi.
-
-Niinpä tulee niiden kahden ihmisen, jotka omalta kohdaltaan ottavat
-hoitaakseen inhimillisen sukupuolisuhteen, tietää, mille kummulle
-he nousevat, minkä vartiopaikan he ottavat tuossa perustaistelussa.
-Se lemmenhurma, joka johtaa aviosuhteeseen, ei ole semmoisenaan
-pysyväinen. Normaalisissa tapauksissa katoo mesi hedelmänkannon
-alkaessa. On tullut inhimillisen sukupuolisuhteen pitkä ja voimakas
-poutakausi, jolloin kerätään se osuus ihmiskunnan yhteiseen
-saaliiseen, mikä sille kohdalle kuuluu. On uusia iloja, joiden
-keskukset ovat toisaalla kuin rajujen kevätriemujen... Näen monien
-huulien vetäytyvän pilkalliseen hymyyn, kun he tällaista kuulevat.
-He eivät olisi minulta tuota vanhaa virttä odottaneet; se on niin
-ihanteellista ja tunteellista -- kenties he ovat oikein musertavia ja
-ääntävät t:t d:ksi. Virsi on todella vanha, mutta sitä on enimmäkseen
-veisattu tympäisevällä nuotilla ja tuuditettu monta ihmistä siihen
-käsitykseen, että aviollisen moraalin ainoana perustana on aneeminen
-pyhäkoulumoraali, joka tuskin tietää omasta perustastaan ja jota
-on halvalla hinnalla saatavissa kolportöörien kirjasista. Ei tässä
-siitä ole kysymys. Minun lähtökohtani on yhtä asiallinen kuin sen
-kristillismielisen talonisännän, joka keksii kaikki pirun juonet
-estääkseen poikaansa ottamasta vaimokseen rakastamaansa ja raskaaksi
-saattamaansa piikatyttöä. Meidän päämäärämme vain ovat hiukan eri
-etäisyyksillä meistä asianomaisista.
-
-Muuten -- säätykysymys ja avioliittokysymys eivät suinkaan ole
-toisistaan riippumattomat: tasasäätyisyys on suotava, melkeinpä
-välttämätön. Mutta että professori ja hänen sisäkkönsä _noiden
-erilaisten toimialojensa perusteella_ ilman muuta olisivat inhimillisen
-rakkauden edessä erisäätyiset, se on vahvinta ja tavallisinta
-alhaisopötyä. Älkää rakkaat lapseni vain milloinkaan tuota humpuukia
-omaksuko. Kainous ja ylpeys antavat heränneessä rakkaudessa ihan
-itsestään vastauksen säätykysymykseen. Vauhtiin päässyt rakkaussuhde
-paljastaa herkälle vaistolle kyllä ajoissa pohjimmaisen arvonsa; ei
-sitä tarvitse eikä kannata ruveta harkitsemaan. Elimellinen vietti voi
-yrittää kepposia, mutta ylimyksen vaisto saa sen pian nolona pyörtämään
-takaisin, jos ollaan harhateillä. Luotan rohkeasti siihen, että kun te
-tuotte eteeni valitun elämänkumppaninne, hän on ylimys, osoittakoonpa
-hänen virkatodistuksensa mitä tahansa.
-
-Aviollinen uskollisuus on sillä tiellä pysymistä, joka
-alkutunnusteluissa on yhteiseksi havaittu ja joka ei ole pelkän vietin
-viitoittama. Jos tuo tie jokaisessa eri tapauksessaan olisi julkisesti
-nähtävissä ja selitettävissä, tulisi siinä esiin ihmeellisiä asioita...
-Se mitä alkeellinen käsitys aviouskollisuudelta vaatii, on oikeastaan
-sivuasia, joka seuraa itsestään siellä missä pääasia vallitsee:
-niiden syvempien perusteiden kunnioitus ja arvossa pitäminen, joille
-avioliitto on rakentunut. Elimellinen vietti pysyy siellä, minne ylpeys
-ja kainous sen painavat.
-
-Normaaliin avioliittoon kuuluvat oleellisesti lapset: hyvin
-menestyneinä ne ovat tärkein ja kaunein saalis, minkä taisteleva
-ihmispari elämänsä aikana tuottaa yhteisen rintaman hyväksi. Tästä
-kirjoituksesta te pitkin matkaa näette, mitä ajattelen lapsista; en
-uudista sitä enää tässä. Puhun vielä muista asioista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Teidän suhteenne omaan itseenne ja elämäntehtäväänne, aivan
-käytännöllinen arkisuhteenne ihmisiin ja elämään ovat tärkeitä asioita,
-vaikkakin ne itsestään muodostuvat tarkoituksenmukaisiksi, jos kerran
-ajatus- ja katsantokantanne yleensä kehittyvät sillä pohjalla, jota
-tässä olen esitellyt.
-
-Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että ihmisen olemus kaikkinensa
-muodostaa ykseyden; että se kaksinaisuus, jota "ruumis" ja "henki"
-näyttävät merkitsevän, todella onkin vain näennäinen. Ei niin, että
-jompikumpi noista tekijöistä olisi erikoisessa valta-asemassa, vaan
-että niiden välillä on joku sopusointuinen rinnakkaisuus, jota
-emme vielä ole selkeästi huomanneet. Mehän voimme melkein sanoa
-lyhyesti, ettemme me ollenkaan tunne niin sanottua substanssia, vaan
-ainoasti muutamia sen suhteita, kuten "elävä" ja "kuollut", jotka
-meidän käsittämämme suhteetkin vallan hyvin voivat olla pääasiaan
-kuulumattomia. Koko tuo sekava juttu voi hyvinkin olla vain eräs seikka
-siinä kaikkeuden-tapahtumisessa, jonka alkua ja loppua me emme ymmärrä,
-mutta jonka keskellä me kirkkaimpina hetkinämme hämärästi tajuamme
-heijuvamme. Se on tuo yksi jylhä pää-jännitys, jonka laukeamista kohden
-me ymmärtääkseni olemme matkalla.
-
-Tältä kannalta teidän pitäisi järjestää suhteenne "henki-ruumiilliseen"
-olemukseenne -- sanon pitäisi, sillä ylen työlästä se ainakin minulle
-on ollut. Sama vapaus, johon alumpana viittasin, on tässäkin johtavana
-aatteena, ja minä uskallan väittää, että se yksilöllisen vapauden
-sorto, jota typerät mahdit maailmassa harjoittavat, on lasten leikkiä
-siihen nähden, jota harjoittavat näkymättömät tyrannit. Jos te
-voitatte jälkimäiset, niin eivät edellisetkään teille suuria mahda;
-heidän aseensa eivät ylety todelliseen inhimilliseen ylevyyteen,
-joka on heille itselleen tyystin vieras. (He yrittävätkin usein
-ovelasti käyttää noita jälkimäisiä aseinaan.) Ei kannata tässä ruveta
-erikseen luettelemaan näitä vihollisia, jotka pahimmin uhkaavat
-teidän ruumistanne ja henkeänne taistelun tiellä; te kohtaatte
-ne kyllä aikanaan ja minä toivon, että te silloin olette kyllin
-voimakkaat pitääksenne niitä kääpiöinä, joiden ohi te hymyillen
-astutte. On komeata joskus nähdä nuorukainen tai neitonen, joka siten
-hymyillen, vahvana ja verevänä, mutta vapaana ja iloisena, joutumatta
-minkäännimisen jättiläiskääpiön orjaksi, käy elämänsä tietä, ei
-sokeana, vaan nähden kyllä kaikki ja tuntien kyllä veressään ne pikku
-hytkähdykset, joita nuo kääpiöt voivat siinä aikaan saada. Sellaisella
-ihmisellä on jo paljon voitettua takanaan, hän käy taisteluaan
-korkeammalla tasolla.
-
-Käytännöllinen jokapäiväinen elämä, jonka kanssa te alituiseen tulette
-tekemisiin -- sen pinnallisin puoli edustaa juuri tuota kääpiöiden
-vilinää, jonka suhteen ylemmyys on saavutettava. Älkää vihatko ihmistä,
-kuka ja mikä hän lieneekin; _nähkää_ vain, mikä hän on, se riittää.
-Nähkää hänen harrastuksensa, hänen arvosteluasteikkonsa ja hymyilkää
-niille, jos ne sen ansaitsevat -- ei ylvästä ruumiin ryhtiä ja silmän
-katsetta tavoitellen, sillä sellaiset tavoittelut ovat narriutta. Kun
-te hiljaisessa mielessänne ehkä luokittelette noita hymynäkemyksiänne
-ja silloin suhtaudutte niihin vakavasti, niin unohtakaa yksilöt, jotka
-niitä ovat edustaneet.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ihmisen elämäntehtävä on asevelvollisuuden suorittamista siinä
-taistelussa, johon edempänä niin usein on viitattu. Mikä toimiala
-ihmisellä lieneekin on hänen arvoaan tässä suhteessa mitattava sen
-mukaan, kuinka elävästi hän käsittää tuon toimintansa motiivin ja
-millaisen mestaruuden hän on toimintansa puitteissa saavuttanut.
-Nykyinen jännitys työn ja pääoman välillä ei voi olla muuta kuin
-väliaikainen, koska se ei välittömästi ollenkaan koske pääasiaa;
-pääoman mahtiasema on ehdottomasti ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai
-toisella, katoava ihmiskunnan tietoisuudesta, sen nykyinen orja on
-saavuttava, siihen nähden luonnollisen isäntävaltansa.
-
-Jos minun olisi lausuttava jokin arviointi ulkonaisista toimialoista,
-niin pitäisin puolestani jaloimpina tiedettä ja taidetta, noita
-toisilleen hyvin läheisiä kaksoissisaria, joiden suhde tuohon
-tavoiteltuun päämäärään on aivan välitön. Sinä päivänä, jona
-ihmiselämän tarkoitus on lopullisesti selvitetty, ne kumpikin
-lakkaavat. Kaikkien muiden inhimillisten toimialojen tarkoituksena
-on nähdäkseni raaka-aineen keruu noiden sisarusten -- hankin sanoa
-yhteiseen -- työpajaan. Jaloin näistä on äidin työ, koska se hankkii
-arvokkaimman ja tärkeimmän raaka-aineen.
-
-Noista kahdesta sisaruksesta on tiede suoranaisempi ja aktiivisempi.
-Taide on olemukseltaan jonkun verran passiivinen, se on ikäänkuin
-oivallinen katalysaattori inhimillisessä taisteluprosessissa. Huomaan
-tämän parhaiten, kun yritän näiden mietelmien jälkeen tarkastella omaa
-toimintaani -- mikä tarkastelu muuten on kovin vaikeata, melkeinpä
-vastenmielistä. Toivonkin ettette tekään koskaan alkaisi etsiä minua
-itseäni minun teoksistani siltä kannalta kuin tässä olen puhellut.
-Minun suhteeni omiin töihini on varsin intohimoinen siihen asti kunnes
-olen saanut ne valmiiksi. Mutta sen jälkeen ne merkitsevät minulle
-elettyä elämää, jota en voi elää toistamiseen. Ainoa tapaus, jolloin
-jälkeenpäin voin nauttia omista töistäni, on silloin, kun silmiini
-sattuu vanha unohtunut luonnos. Olen sen kirjoitettuani hylännyt, ja
-sen vuoksi sillä on täyttymättömän unelman viehätys... Muuten on työni
-jokseenkin vaistomaista: suuri kokonaisuus alkaa hahmoutua, ja kun minä
-alan sitä luoda, ei minulla ole paljoakaan tietoa sen yksityiskohdista.
-Jokainen lause ja sanajärjestys on sitten edelleen semmoinen
-kokonaisuus, jota vaistoni tunnustin himoitsee, koettelee ja lopulta
-hyväksyy sen juuri siksi kokonaisuuden osaksi, jota siinä kohdassa
-tarvitaan. Semmoista se on -- ainakin näin kun rupean sitä itselleni
-selvittämään. Tietysti se sittenkin lopullisesti on vielä jotain muuta.
-Joka tapauksessa on suurin ammatillinen saavutukseni ja ylpeyteni, kun
-joku viisas ja minua muuten miellyttävä ajattelija löytää kirjoistani
-tutkimus- ja ajatteluainehistoa, paljastaa minulle itsellenikin niissä
-olevan elämän, jota en ehkä ollenkaan ole tullut huomanneeksi.
-
-Olen kirjailijana niinkuin mies, joka kauniina aamuna varhain, toisten
-vielä nukkuessa lähtee vaellukselle. Hän palaa vaellukseltaan kun
-toiset juuri ihanasti kiskoitellen aukovat silmiään altteimmillaan
-kaikelle syvälle ja herttaiselle. Hänellä on mukanaan milloin
-mitäkin, kerran hirvenkello, joka on toista metriä korkea ja kantaa
-neljättäkymmentä kelloa. Kun hän sen laskee juuri heräämässä olevan
-ystävänsä sängyn laidalle, valtaa tämän ihmetys ja ihastus, eikä tuoja
-voi itsekään pidättyä joskus huudahtamasta: katsoppas tuota paikkaa...
-Toisella kerralla hänellä on keskeltä tietä löytämänsä ehjä linnunmuna,
-eikä hän siinä toisten ihastellessa malta olla huomauttamatta,
-että siinä olevan elämän kohtalo on surullinen -- kuten kaiken
-yksilöelämän, hän ehkä lisää... Mutta jos hän kerran löytää semmoisella
-aamuvaelluksellaan äsken syntyneen ihmislapsen, joka on siihen
-pensaaseen hylätty, niin hän lupaa pidättyä kaikista huomautuksista
-laskiessaan sen kotona heräävän ystävänsä viereen vuoteen lämpöön...
-Että olen kirjailija, se on minussa semmoinen hauska aamuvika. Päivällä
-minä unohdan aamuiset retkeni ja löytöni ja pohdin mielelläni toisten
-kanssa kaikkea tällaista, mistä tässä olen puhunut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niinpä niin, lapsikullat. Harmaitahan ne ovat kaikki teoriat,
-viheriä yksin elämän ikuinen kultapuu. Sen hedelmiä ei kukaan opi
-opettamalla oikein nauttimaan, se taito on sekin yksi elämän luontainen
-ihme. Kaikeksi onneksi nuo ihmeet eivät esiinny järjestyksettömänä
-mylläkkänä, vaan noudattavat lakeja, joiden perille meidän on lupa
-pyrkiä. Olemme olleet huomaavinamme ainakin kaksi katkeran lohdullista
-lakia: perinnöllisyyden ja kehityksen, joiden, varsinkin ensinmainitun,
-inhimillinen tuntemus vasta ottaa ensi askeliaan. Nämä lait voivat
-kyllä sallia ihmisten vähitellen, polvi polvelta tietoisestikin,
-opetuksen mukaankin, pyrkiä elämän kultapuulle, aina sen latvaan asti,
-josta kerran lopulliset taivaat aukenevat ihmissuvulle, johon kuulumme.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Enkelten suojatit, by Frans Emil Sillanpää
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENKELTEN SUOJATIT ***
-
-***** This file should be named 59479-8.txt or 59479-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/9/4/7/59479/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-