diff options
| -rw-r--r-- | 59117-0.txt | 7335 | ||||
| -rw-r--r-- | 59117-8.txt | 7714 |
2 files changed, 7335 insertions, 7714 deletions
diff --git a/59117-0.txt b/59117-0.txt new file mode 100644 index 0000000..9eecae8 --- /dev/null +++ b/59117-0.txt @@ -0,0 +1,7335 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59117 *** + + + + + + + + + + + +SIITÄ NOUSI HIRMUINEN PROSESSI! + +Kertomus + + +Kirj. + +TIITUS [Ilmari Kivinen] + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kirja, +1916. + + + + +I + + +Ei ole kaupunkimme vielä lopen vanha, sillä onpa niitä vanhempiakin, +mutta eipä se ole enää aivan eilispäiväisiäkään. Monta on rakennettu +maahan kaupunkia, kauppaloista puhumattakaan, sen jälkeen kun tämän +kaupungin asemakaava vahvistettiin. + +Aluksi kaupunki ikäänkuin arasteli vettä ja asettui mäen taakse, mutta +vanhemmaksi tultuaan kurkisti se mäen yli ja ajatteli: miltähän tuolla +toisella puolen tuntuisi? + +Ja se tuli uteliaaksi ja kömpi vihdoin varovaisesti mäen yli, kunnes +lopuksi pääsi rantaan asti, lahden poukamaan. Ja siihen se tietysti +pysähtyi. + +Mutta kirkko ei tullut perässä. Se jäi rauhallisena paikoilleen mäen +taakse, ja siellä se on tänäkin päivänä iäkkäiden matalien talojen +keskellä kuin kana poikueineen. + +Kullakin talolla on oma pihansa, jossa on vesitynnyri rattaineen ja +koirankoppi pihan perällä. Kopissa ei tosin ole koiraa eikä tynnyrissä +vettä, mutta se ei tee mitään, sillä molempia voi hankkia silloin kun +niitä tarvitaan, ja sitä ennen on niitä turha hankkiakaan. + +Sitäpaitsi on jokaisella talolla oma puutarhansa, jossa kasvaa useita +puita, myöskin omenapuita, jotka kuitenkaan eivät koskaan kuki +eivätkä hedelmiä kanna. Mutta vielä useampia ja useammanlaatuisia +pensaita näemme näissä puutarhoissa. On karviaismarjapensaita, on +viinimarjapensaita, joissa on sekä punaisia että valkoisia, vieläpä +mustiakin viinimarjoja, ja pensaiden välissä kasvaa pitkää, mehevää +heinää, jota lehmä kyllä söisi. + +Puutarhan perällä on parin suuren koivun tai kuusen välissä humalamaja, +ja sen keskelle on maahan isketty oikein aika pölkynmötkäle. Pölkyn +päähän on naulattu pöydäksi lyhyt, mutta leveä, sileäksi höylätty ja +viheriäiseksi maalattu lankun pätkä. + +Kadut eivät ole kivetyt, ja tarpeetontahan se onkin, kun niissä on hyvä +hiekkapohja, joka sateen jälkeen kuivaa pian, ja mihinkähän olisi niin +kiire, ettei joutaisi sen kuivumista odottamaan? Eräs talonomistaja +yritti komeuden vuoksi kivetä katuosansa, mutta työ jäi puoliväliin, +kun kivet loppuivat kesken. Pikkupojat kaivoivat sitten lopuksi nekin +irti ja kuljettivat ne eri pihoihin, käyttääkseen niitä omiin ja +hyödyllisempiin tarkoituksiinsa. Sekään talonomistaja ei enää uudista +yritystään, sillä hän on jo kuollut, ja leski on pystyttänyt hänen +haudalleen kiven, joka varmaankin painaa yhtä paljon kuin kaikki nuo +hukkaan menneet katukivet yhteensä. + +Onpa kaupungissamme kivitalokin. + +Se on torin varrella ja on se kaksikerroksinen. Sitä sanotaan +raatihuoneeksi, koska sen alakerrassa on raatihuone ja raastuvanoikeus. + +Siellä alakerrassa on myöskin poliisikamari. Poliisikamarissa pelaavat +konstaapelit suurella kätevyydellä ja jokseenkin risaisilla korteilla +Mustaa Pekkaa, ja talon yläkerrassa on ravintola, josta hyvin tai +ainakin siististi puetut ihmiset saavat sekä miedompia että väkevämpiä +väkijuomia. Ravintolassa on paljon tupakansavua, joka ei tunnu lähtevän +sieltä tuulettamallakaan, ja vielä enemmän on sitä poliisikamarissa. +Mutta sitäpä ei koskaan tuuletetakaan. + +Raatihuoneenkatu kulkee raatihuoneen ohi ylös mäelle ja sieltä sitten +vanhempaan kaupunginosaan. Tämä katu on aina talvella jäässä ja siitä +syystä kerrassaan erinomainen mäenlaskupaikka. Mäen rinteessä on +nimittäin kaupungin paras kaivo, jota sanotaan raatihuoneen kaivoksi, +ja sekä vesikorvoista että ämpäreistä loiskuva vesi jäädyttää kadun. + +Hevosille ei siitä kuitenkaan ole minkäänlaista haittaa, sillä kukaan +selväpäinen hevosmies ei aja Raatihuoneenkatua uudesta kaupunginosasta +vanhaan, vaan kiertää mäen ympäri Koulukatua pitkin. + +Kaivon pumpussa oli ennen oikea letkukin, mutta kun se meni rikki, +niin ilmestyi siihen kolmen päivän kuluttua vaatteesta tehty +vedenjohdattaja. Kukaan ei tiedä, kuka sen oli siihen kiinnittänyt, +mutta kun konstaapeli Kappari pari viikkoa myöhemmin sattui näkemään +uuden letkun, niin tunsi hän sen heti ja sanoi: "Sehän on leipuri +Mattilan kalapöksyjen lahje... tunteehan sen tuosta polven kohdalla +olevasta sinisestä paikasta". + +Raatihuoneenkadun mäen reunassa on patsaan päässä valkeaksi maalatusta +rautapellistä tehty taulu, jossa on kirjoitus: + +"Tästä mäestä on laskeminen kielletty 20 Mark. sakon uhalla". + +Mäkeä laskiessaan osoittavat pojat taitoaan nakkaamalla ohikiitäessään +tuota taulua jäänpalasilla. Jos heitto osuu, niin rämähtää pelti +pahasti. Poliisit ovat kyllä pojille sanoneet, ettei siihen saa +paiskella, mutta pojat ovat unohtaneet tämän kiellon. + +Sakkotaulu on pantu siihen silloin, kun pojat kerran mäkeä laskiessaan +olivat ajaneet vanhan pormestarin koiran päälle niin että koiralta +katkesi jalka. Koira täytyikin tappaa. Mutta vanha pormestari on jo +aikoja sitten kuollut, eikä uusilla pormestareilla ole ollut koiria. + +Oikeastaan ei kaupungissa ole varsinaista pormestaria nähtykään sitten +vanhan pormestarin kuoleman, sillä uudet ovat vaihtuneet alinomaa +ja senkin vähän aikaa hoidattaneet virkaansa nuorilla hovioikeuden +auskultanteilla, joista vanhin lienee ollut seitsemänkolmatta vuoden +ikäinen. Se on kyllä tämän kaupungin suurimpia suruja, mutta mitäpä +tehdä? Eihän pormestareita voi toki poliisiputkassakaan säilyttää, ja +irrallaan ollen ne taas kohta häviävät kaupungista. Vanha postimestari +sanoo, että kaupunkimme yllä lepää taivaan kirous. Pappia ei saada +muuttamaan, vaikka tiputettaisiin hänen eteensä tielle kirkkaita +markanrahoja toiseen seurakuntaan asti, kun taas pormestarit livahtavat +läpi käsien kuin limaiset matikat. Mutta postimestarin mielikarvauden +ymmärtää hyvin, sillä vanha pormestari oli ihanteellinen skruuvitoveri. + +Mäen korkeimmalla kohdalla, alastomalla kalliolla, on näkötornikin. Se +kuuluu näkyvän hyvin pitkän matkan päähän, mutta miten pitkän matkan +päähän siitä näkisi, sitä ei tiedetä, koska ei kukaan ole vielä siellä +ylhäällä ollut. Se mies nimittäin, joka oli ottanut tornin urakalla +rakentaakseen, poistui paikkakunnalta, ennenkuin torni tuli ihan +valmiiksi. Taikka oikeastaan tuli torni kyllä valmiiksi, mutta sen +sisään jäivät portaat tekemättä, ja tekemättä ne pysyvätkin, koska +rakennuttaja oli ennen katoamistaan ennättänyt nostaa valtuusmiesten +tarkoitusta varten myöntämän määrärahan loppueränkin. + +Kaupunkilaisten pääelinkeinoja ovat kaupankäynti ja karjanhoito. +Maanviljelystä ja kalastustakin harjoitetaan jossain määrin, ja jos +kaupungin hotelliin tulee matkustaja, joka kehuu omistavansa liikoja +rahoja, niin kynitään ne häneltä korttipelissä pianohuoneessa. + + + + +II + + +Papinkatu ja Savikuopankatu muodostavat yhtyessään suuren savikuopan +luona kolmikulman, jota kolmannelta sivulta rajoittaa kauppias +Niklaksen pitkä makasiinirakennus. Tämä kolmikulma, joka muodoltaan +muistuttaa suurta lumiauraa, on eristetty ympäristöstään harmaalla, +paikka paikoin lahonneella ja maahan vaipuneella rima-aidalla. Tätä +paikkaa nimitetään Snellmanin puistoksi. Olisi kuitenkin erehdys +luulla nimen ikuistuttavan _suuren_ Snellmanin muistoa. Päinvastoin +johtuu puiston nimi pienestä seppä-Snellmanista, jolla ennenvanhaan +oli paja savikuopan lähellä. Minkä tähden tätä aluetta muuten sanotaan +puistoksi, siitä on hyvin vaikea mennä mitään varmaa lausumaan, sillä +yhtään puuta ei siinä ole, ei ainoatakaan, eikä ole kai koskaan +ollutkaan. Sitävastoin kasvaa siinä hyvää heinää, jonka niitto-oikeudet +myydään joka kevät rahatoimikamarissa julkisella huutokaupalla, samalla +kun kaupungin muutkin heinämaat. + +Papinkadun varrella asuvan taloustirehtööri Johan Alfred Menlösin +talosta on näköala viidestä kadunpuoleisesta ikkunasta juuri +edelläkuvattuun Snellmanin puistoon. + +Johan Alfred Menlös oli vaivaistalon taloudenhoitajana jossakin +suuremmista kaupungeistamme. Tätä tointaan hoiti hän niin etevästi, +että sai taloustirehtöörin arvonimen. Siitä on kuitenkin jo niin monta +vuotta, että herra Menlös voi nykyisin ajatella arvonimeään tuntematta +huimausta, niinkuin alkuaikoina oli asianlaita. Sisarensa kuoltua +peri hän tämän talon Snellmanin puiston vierestä ja muutti siihen +säästöineen, vaimoineen ja tyttärineen nauttimaan vanhuuden lepoa +kunnialla suoritetun päivätyön jälkeen. + +Taloustirehtööri Menlösin pihamaa on samanlainen kuin kaupungin +muutkin pihamaat. Siellä on sekä vesitynnyri rattailla että koiraton +koirankoppi, ja myöskin hänen puutarhassaan on humalamaja. Päältä +nähden luulisi siis taloustirehtööri Menlösin taloa samanlaiseksi kuin +kaikkia muitakin kaupunkimme taloja. + +Mutta käykääpä sisään! + +Jo eteinen on erikoinen. + +Jos outo vieras varsinkin puolihämärissä astuu varomattomasti ulkoa +eteiseen, niin voi hän saada sydämentykytyksen. Mahdollista on, että +hän säikähtää niinkin kovin, että vatsa tulee kipeäksi. Joka nurkasta +pistää näet esiin uhkaavat, monihaaraiset sarvet. Saattaisipa hän +luulla joutuneensa vaikka pirujen luolaan, ellei hän muistaisi, +että piruilla ja kuppareilla on vain lyhyet, haarattomat sarvet. +Tarkemmin katsottuaan huomaakin hän nuo suuret, monihaaraiset sarvet +rauhallisiksi ja vaarattomiksi hirvensarviksi, joita herra Menlösin +eteisessä käytetään vaatenaulakkoina. + +Käytyämme saliin näemme, että siinä on kolme ikkunaa, joista on näköala +Snellmanin puistoon ja joiden välissä on suuria palmuja viheriäiseksi +maalatuissa saaveissa. Onpa salissa mahtavan suuri, vanha ja ruskeaan +vivahtava pianokin. Sen päällä on kaunis lintuhäkki, missä hyppelee +kaksi kanarialintua. On leikkauksilla ja koukeroilla koristeltu matala +kirjahylly, jossa on valokuva- ja postikorttialbumeja ynnä joukko +korukantisia kirjoja. + +Vielä on salissa mustaksi kiilloitettu sohvapöytä sohvineen ja +päällystettyine, käsinojalla varustettuine tuoleineen, ja sohvan +yläpuolella on paksuissa kehyksissä taulu: uljas, kolmimastoinen laiva, +joka levitetyin purjein ylpeänä halkoo korkeita viheriäisiä aaltoja. + +Mutta jos salista käymme sen oikealla puolen olevaan kamariin, niin +mitä näemmekään! + +Olemmeko tulleet museoon vai suuren ryöväripäällikön majaan? + +Tuolla on ristissä seinällä kaksi kaksipiippuista haulikkoa ja +tuolla taas kaksi yksipiippuista luotipyssyä. Toinen on vanha ja +suustaladattava -- ehkäpä herra Menlösin esi-isät olivat sillä +puolustaneet kotikontuaan verenhimoisia vihollisia ja karvaisia +metsänpetoja vastaan -- ja toinen uudenaikuinen, perästäladattava. Oli +seinällä vielä metsästyslaukku, oli vaskitorvi, sellainen, jollaisella +postiljoonit vanhoissa kuvissa toitottelevat, oli kaksi miekkaa, leveä +ja kapea, suuri tikari, pieniä ja suuria puukkoja ynnä muita aseita. +Pöydällä on kaksi mustaa, vain vähän ruostunutta kanuunankuulaa. + +Ja kaikkea tätä sotaista komeutta katselee kuvastaan seinältä +suuri sodanpäämies Napoleon Bonaparte kiinteissä housuissaan ja +kolmikulmaisessa hatussaan, käsi ylpeästi liivin rakoon pistettynä. + +Taloustirehtööri Menlös on yhtä sotaisen näköinen kuin hänen +asekamarinsakin. Hän on pitkä, laihanlainen, suoraselkäinen vanha +mies, jolla on kirkkaat silmät tuuheiden kulmakarvojen alla ja julmat, +alaspäin riippuvat viikset. Ja yhtä sotaiset ovat hänen tapansakin. +Milloin hän ei puhdistele pyssyjään tai hio miekkojaan, lukee hän +keinutuolissa Napoleonin elämäkertaa, murahtaen silloin tällöin +itsekseen. + +Mutta milloin hän ei käsittele aseitaan eikä lue Napoleonin +elämäkertaa, kävelee hän edes takaisin huoneissaan piippuaan poltellen +ja kuunnellen paksun, välistä kiivaan rouva Menlösin torumista, +järkähtämättömänä kuin se Suomen sodan sankari, joka piippuaan +luotituiskussakin imeskeli. + +Rouva Maria Menlös on, kuten sanottu, lihava, ja välistä hän kiivastuu. +Voidaanpa sanoa, että hän kiivastuu varsin useinkin. Riitaa ja epäsopua +ei perheessä silti kuitenkaan synny, sillä sotilaallisesta ulkonäöstään +ja sotaisista tavoistaan huolimatta on herra Menlös rauhan mies, eikä +ole vielä koskaan hänen päähänsä pälkähtänyt ryhtyä vastustamaan +vaimoaan. Ja kun rouva Menlös väsyy ja lopuksi huudahtaa: + +-- Eikö se sitten ole niinkuin minä sanon, Menlös? + +Niin herra Menlös imaisee miettiväisenä pari pitkää savua piipustaan ja +sanoo: + +-- Juuri niin, rakas Maria! + +Muuten on rouva Menlös toimelias talonemäntä. Hän on ankara +järjestyksenihminen ja kiinteä, mutta oikeudenmukainen +palvelijattariaan kohtaan. Lehmät, joita on kolme, ovat aina puhtaat ja +lihavat, ja navetta pidetään siistinä. + +Heidän ainoa lapsensa Kaisu on hiljainen ja tottelevainen, +parinkymmenen vuoden ikäinen neitonen, ja taitava käsitöissä. Tuolla +hän nytkin istuu pienessä ruokasalissa, joka samalla on perheen +yhteisenä seurusteluhuoneena, päärmäten ja merkaten nenäliinoja. Ei ole +isällä mitään häntä vastaan valittamisen syytä, eipä edes äidilläkään. + +Näin viettävät nämä kunnioitettavat ja kelpo ihmiset, taloustirehtööri +Menlös perheineen, nuhteetonta ja kristillistä elämää, asuen rauhassa +ja sovinnossa keskenään ja koko ympäristönsä kanssa. Vuodet vierivät +hiljalleen, tuomatta mitään muita muutoksia heidän elämäänsä, kuin että +herra Menlös tulee joka vuosi yhden vuoden vanhemmaksi, rouva Menlös +yhden tuuman paksummaksi ja Kaisun hameet kaksi tuumaa pitemmiksi. Hän +alkaakin olla jo melkein aikaihmisten kirjoissa, jota ei voi sanoa +kaikista kaksikymmenvuotisista tytöistä. + + + + +III + + +Taloustirehtööri Menlösin lähin naapuri on kauppias Adam Montonen. + +Epäilemättä on kauppias Adam Montonen kaupunkimme rikkain mies. + +Hänellä on suuri talo, suuri kauppa, suuri, pitkä rouva ja suuri perhe. +Hänellä on yksitoista lasta, ja niistä on kahdeksan kotona. + +Itse hän sitä vastoin on pienehkö mies, jolla on turpeat, partaiset +posket, ja hänen vatsansa on niin tasaisen pyöreä, kuin olisi +kansakoulun opettajahuoneen ikkunalta otettu siellä oleva, pienellä +jalustalla seisova maapallo, sahattu se keskeltä kahtia ja pistetty +toinen puolikas kauppias Montosen liivien sisäpuolelle, kupera puoli +ulospäin. Hän on ahkera mies ja taitava kauppias, ja monet suuret +maakauppiaat ostavat tavaransa häneltä. + +Hänen talonsa on hyvässä kunnossa ja äskettäin maalattu. Siinä on +suuret ikkunat, joissa riippuvat kauniit verhot, ja siinä on monta +huonetta, joiden kalustus on arvokas ja varallisuutta todistava. +Järjestys ei ehkä aina ole yhtä mallikelpoinen kuin taloustirehtööri +Menlösin asunnossa, mutta, hyvät ihmiset, sellainen lapsilauma! + +Rouva Montonen on kodissaan yhtä ehdoton valtias kuin rouva Menlös +omassa kodissaan. Kauppias Montosella ei ole aikaa eikä haluakaan +puuttua talousasioihin, sillä onpa hänellä yllin kyllin tekemistä +liikeasioissa. Onhan hänellä kolme kauppapalvelijaakin, joista vanhin, +pisin ja laihin samalla on kirjanpitäjä, ja sitäpaitsi on hänen +liikkeensä palveluksessa makasiinimies ja renki. Ja kaikkia näiden +toimia johtaa, valvoo ja järjestelee kauppias itse, tuntien samalla +suuren kauppavarastonsa viimeistä naulaa myöten. + +Mutta vaikka kauppias Montonen ei puutukaan taloustoimiin ja antaa +puolisonsa ne kokonaan määrätä, niin älkäämme silti suinkaan luulko, +että perhe-elämä tässä talossa olisi isännällekään yksitoikkoista +ja harmaata. Jos sanomme taloustirehtööri Menlösin kotielämää +ihanteelliseksi, niin milläpä sanalla sitten määrittelisimmekään +kauppias Adam Montosen perhe-elämän laadun? + +Niin suuri perhe! Ja kuitenkin: millainen kotihenki, millainen +vanhempien ja lasten keskinäinen rakkaus! Liikuttavaa, sanalla sanoen. +Jo nimistäkin sen näkee. + +Isällä itsellään on vain yksi nimi, vanhanaikuinen Adam. Ja yksi nimi +on rouva Montosellakin, Mathilda. + +Mutta lapsilla on jokaisella kolme nimeä, vaikka onkin yksitoista +lasta. Ja miten kauniita ne ovatkaan, ne nimet! Runoutta kerrassaan. + +Pojilla on nimiä sellaisia kuin Urho Uljas Wäinämöinen, tytöillä taas +sellaisia kuin Impi Ilme Ilonamme ja Maire Mielikki Minerva. Tylyt +vanhemmat, joiden mielet käyvät sitä nurjemmiksi, mitä suuremmaksi +lapsilauma lisääntyy, eivät suinkaan antaisi lapsilleen tällaisia +nimiä. Kaikki nuo nimet eivät tosin ole almanakassa, mutta rouva +Montonen on almanakasta poissa oleville nimille määrännyt kullekin +oman nimipäivänsä, joka on merkitty ruokasalin uuninreunalla olevaan +nimipäiväalmanakkaan. + +Joka vuosi vietetään kauppias Montosen perheessä neljäneljättä +nimipäivää ja kaksitoista syntymäpäivää. Nimipäiviä olisi oikeastaan +oleva kolmekymmentäviisi ja syntymäpäiviä kolmetoista, mutta +järjestyksessä toinen pojista, Kaarlo Kallis Kalpaveljyt, sattui +syntymään isän syntymäpäivänä, tammikuun 28 päivänä, eikä nimeä hänelle +annettaessa huomattu, että tuo päivä on juuri Kallenpäivä. + +Tämän valitettavan epähuomion takia joutui Kaarlo Kallis Kalpaveljyt +siis kärsimään kaksinkertaisen vahingon, menettäen ei ainoastaan +oman erikoisen syntymäpäivänsä vaan myöskin yhden nimipäivistään. +Pienenä hän siitä usein nurisikin ja juonitteli vanhemmilleen, mutta +aikamieheksi tultuaan on hän miehen voimakkaalla tyyneydellä alistunut +tähän kohtalon ansaitsemattomaan vääryyteen. + +Näiden nimi- ja syntymäpäivien vietossa puhkeaa kauppias Montosen +perheessä vallitseva kaunis suhde heleimpään, viehättävimpään kukkaansa +neljäkymmentä kuusi kertaa vuodessa. + +Aikaisin aamulla keräytyvät vanhemmat lapset pitkissä yöpaidoissaan +laulamaan päivän sankarin oven taakse. Lauletaan kaksi, jopa +kolmiäänisestikin: "Aamulla varhain", "Sua lähde kaunis katselen" +ja "Herää, herää, herää! Jo leivo laulelee nyt sinitaivaalla", ja +jos juhlija on sisko tai veikko, niin syöksähdetään laulun päätyttyä +sisään, temmataan peite hänen päältään ja huudetaan: "Onnea, onnea!" +niin että korvat menevät lukkoon. Mutta jos päivän sankari on isä tai +äiti, niin juoksevat laulajat suutelemaan äitiä tai taputtelemaan isän +partaista poskea. Ja aina on kahvipöydässä nimipäivärinkilät ja muut +hyvyydet. Poissa olevienkin nimipäivät vietetään omantunnontarkasti +ja lähetetään heille joukko onnittelukortteja sekä seuraavana päivänä +kirje, jossa kerrotaan, millaista oli ja oliko vieraita. + +Jokapäiväisessä arkielämässäkin ilmenee tämä kaunis suhde tuhansissa +vaihtelevissa muodoissa. Jos isä aivastaa aamiaispöydässä, niin +huutavat kaikki lapset riemuiten: prosit! Ja jos pienin veikko tai +sisko kompastuu kynnykseen loukaten nenänsä ja alkaa parkua, niin +hyökkäävät vanhemmat sisarukset heti kynnyksen kimppuun, hakkaavat sitä +nyrkeillään ja huutavat: "paha kynnys, paha kynnys!" kunnes tapaturman +uhri, tyytyväisenä pahan kynnyksen saamaan kuritukseen, alkaa hymyillä +kyyneltensä takaa ja itsekin ryhtyy pienellä kädellään piiskaamaan +kynnystä. + +Rouva Montonen on käytöksessään hillitty ja arvokas. Hän pitää lapset +siististi puettuina eikä koskaan peruudu sanastaan. + +Näin kaunista on tämän onnellisen perheen elämä. Ei kukaan syrjäinen +voi sanoa muuta, kuin että tyytyväisyys ja hiljainen elämänilo asuvat +tässä hyvinvoivassa kodissa. + +Mutta ah! Ei ole täydellistä onnea maan päällä. Tämänkin maallista +siunausta niin runsain määrin osakseen saaneen perheen vanhempia +jäseniä painaa salainen suru. + +Ja se on se, ettei kauppias Montosesta vielä ole tehty kauppaneuvosta. + +Koko kaupunki sitä muuten ihmettelee. Kauppaneuvos Lundqvistin +kuolemasta on jo kolmattakymmentä vuotta, ja koko tämän ajan on +kaupunki saanut olla ilman kauppaneuvosta. Lepääkö tämän kaupungin +yllä todellakin taivaan kirous, niinkuin postimestari väittää? Siltä +se vähän näyttää. Ei saada kauppaneuvosta, eikä saada vakinaista, +arvokasta pormestaria... + +Kahdesti on jo kauppias Montonen tehnyt lahjoituksia yleishyödyllisiin +tarkoituksiin, ja molemmilla kerroilla on hänen nimensä ollut +painettuna maan kaikkiin sanomalehtiin uutisessa, jonka otsikkona +on ollut "Jalomielinen lahjoitus". Näitä uutisia on rouva Montonen +leikannut eri lehdistä talteen ainakin toista kymmentä. Mutta mitään +muuta seurausta ei ole kuulunut. + +Joka kevät pääsiäisen edellä on muuten aina tyyni ja rauhallinen rouva +Montonen omituisen levoton. Hän ei oikein tiedä, mitä tehdä päivisin, +ja öisin hän nukkuu huonosti. Herra Montonen taas istuu usein pitkät +hetket kirjoituspöytänsä ääressä, tuijottaen hajamielisenä eteensä +ja pyörittäen kynää koneellisesti kädessään. Ja kun hän sitten +sattuu vilkaisemaan edessään olevaan paperiarkkiin, niin huomaa hän +kirjoittaneensa ajatuksissaan: + +"K. Herra... K. Herra... K. Herra Kauppaneuvos..." + +Kauppias Montonen repii paperin pieniksi palasiksi ja pistää palaset +paperikoriin. + +Jokaisessa talossa koko kaupungissa sanotaan samoihin aikoihin: + +-- Saa nähdä, joko Montosesta nyt tulee kauppaneuvos! + +Mutta pääsiäinen tulee ja menee ilman että kauppias Adam Montosen nimeä +näkyy sanomalehtien julkaisemissa pitkissä luetteloissa. + +Viikon kuluttua jo Rouva Montonen iloisesti naurahtaen sanoo toisille +rouville, jotka sukankutimineen ja koruompeluksineen ovat hänen luonaan +iltapäiväkahvilla: + +-- Kuinka ihmiset sentään ovat hassuja! Kaikki ihmettelevät, miksi ei +muka miehestäni ole tehty kauppaneuvosta! Ikäänkuin ihminen olisi sen +parempi, vaikka hänellä tuollainen arvonimi olisikin! Mutta meillä +ollaan niin tavattomasti tittelinkipeitä... + +Silloin sanovat toiset rouvat: + +-- Aivan niin, rakas Mathilda. Mutta kuka olisi paremmin ansainnut +kauppaneuvoksen arvonimen kuin juuri sinun miehesi! + +Lukuunottamatta tätä hiljalleen kalvavaa surua, jota ei paljonkaan +lievennä se seikka, että syy arvonimen viipymiseen tuntuu aivan +käsittämättömältä, on kauppias Montosen ja hänen perheensä elämä +onnellinen ja rauhallinen. + + + + +IV + + +Eräänä päivänä keskitalvella, juuri ennen päivällisaikaa, seisoi +rouva Maria Menlös lihavana, päättäväisenä ja tanakkana kuten aina, +keittiönsä portailla, kädet puuskassa. Lihapalleroita paistettaessa +oli keittiöön tullut niin paljon käryä, että hänen päätään oli alkanut +vähän särkeä, ja hän oli silloin jättänyt palleroiden paistamisen +palvelustytön huostaan, mennen itse portaille hengittämään raitista +ilmaa. + +Oli niin raikasta ja kuulakkaa. Valkoinen lumi peitti pihan. +Vesirattaiden alemmat puolapuut olivat puoleksi lumen peitossa, +koirakopin aukon eteen oli juoksuttanut pienen kinoksen, ja puutarhassa +painoi lumi puitten oksia ja oli haudannut karviaismarjapensaat +kokonaan alleen. + +Mutta äkkiä keksi Maria-rouvan tarkka silmä epäilyttävän näköisen +mustan läiskän tässä talvisessa valkeudessa ja puhtaudessa. + +Se oli aidan vieressä, taloustirehtööri Menlösin ja kauppias Montosen +pihamaiden välisen lankkuaidan luona. + +Mikähän merkillinen musta rätti se oikein olikaan? + +Rouva Menlös tuli uteliaaksi. Hän lähti kahlaamaan lumen halki aidan +luo. + +Siinä oli vain nokimusta, risainen säkki. Kaikesta päättäen oli siinä +pidetty hiiliä, ja hiilenpölyä siitä pelmahti, kun rouva Menlös sitä +potkaisi. + +-- Mistähän tuo likainen säkki on tähän tullut? ajatteli rouva Menlös. + +Kun ei säkin luona lumessa näkynyt mitään jälkiä, niin oli ilmeistä, +ettei säkki ollut voinut tulla siihen mistään muualta kuin aidan +toiselta puolen. Varmaankin oli joku heittänyt sen kauppias Montosen +pihasta heidän pihaansa. + +Rouva Menlös harmistui. + +-- Kaikenlaisia ihmisiä! Nakkelevat meidän pihaan likaisia rytkyjään? +Onko meidän pihamme mikään heidän rikkaläjänsä? + +Sitten tarttui rouva Menlös mustaan säkkiin, heitti sen aidan yli +takaisin kauppias Montosen pihaan, pesi noen käsistään lumella ja +pyyhki kätensä esiliinaan, palaten takaisin keittiöön. + +Mutta lankkuaidan toisella puolen olevalla kaivolla oli juuri silloin +kauppias Montosen palvelijatar Anna Riitta vettä nostamassa. Tätä +kaivoa, joka on pihan peränurkkauksessa, käyttävät Montoset ja Menlösit +yhdessä, samoinkuin kauempana, Montosen makasiinirakennuksen takana +olevaa likavesien kaatopaikkaakin. Molempiin paikkoihin pääsee Menlösin +pihasta lankkuaidassa kaivon luona olevasta aukosta. + +Kun Anna Riitta näki mustan esineen lentävän Menlösin pihasta aidan +yli heidän pihaansa, meni hän katsomaan mikä se oli, ja kertoi sisään +tultuaan rouvalleen: + +-- Sellaisen likaisen, mustan säkin kun heittivät Menlösin pihasta +meidän puolelle! + +-- Vai semmoista! sanoi rouva Montonen. -- Anna Riitta käy heti +heittämässä rääsyn takaisin Menlösin puolelle! + +Seuraavana aamuna keksi rouva Menlös ulos tultuaan nokisen säkin +entiseltä paikaltaan ja juoksi vihoissaan heittämään sen takaisin aidan +yli. Mutta kaksi tuntia myöhemmin tuli se taas Menlösin puolelle niin +että noki pölisi. + +Nyt alkoi itsepintainen taistelu, joka kuitenkin ajan oloon muodostui +vähän yksitoikkoiseksi. Koskaan ei tuo musta säkkirähjä saanut levätä +kokonaista päivää samalla puolen aitaa. Yöllä vain se sai olla +rauhassa, milloin Menlösin, milloin Montosen puolella. + +-- Minä vien sen likakuoppaan, ehdotti lopuksi Anna Riitta, joka alkoi +väsyä tähän turhanpäiväiseen leikkiin. + +-- Ei, sanoi rouva Montonen. -- Menlösin rouvan likaiset rätit eivät +kuulu meidän korjattaviin. Sellainen hävytön, sivistymätön ihminen! + +Ja kamppailu jatkui. + +Rouva Menlös taas sanoi: + +-- Vai on rouva Montonen antanut palvelijainsa tehtäväksi syytää +roskansa meidän pihaan! Mutta saadaanpa nähdä, kuka ensiksi väsyy! + +-- Äiti antaisi Miinan viedä sen likakuoppaan, että loppuisi moinen +tora, esitti kerran Kaisu-neiti äidilleen. + +-- Lapsi, mitä sinä puhut! huudahti rouva Menlös. -- Kuka tämän on +aloittanut? Mekö alkaisimme kantaa Montosen roskia likakuoppaan! Se ei +tule koskaan tapahtumaan. + +Taloustirehtööri Menlös tuijotti vaiteliaana eteensä ja pöllytteli +piipustaan tavallista sakeampia savupilviä. + +Kauppias Montonen taas tuskin lienee koko asiaa huomannutkaan. Hänellä +oli yllin kyllin tekemistä omissa puuhissaan ja liikehuolissaan. + +Puuseppä Markula, tai oikeammin sanoen entinen puuseppä Markula, +jota sanottiin taiteilija Markulaksi, eikä syyttä suotta, sillä hän +oli todellakin taiteilija alallaan, istui Menlösin keittiössä eräänä +pakkaspäivänä, lämmitellen kohmettuneita käsiään hellan edessä. + +Markula oli ollut harvinaisen kätevä puuseppä, mutta hänessä oli +liian paljon taiteilijaa antautuakseen milloinkaan vakinaiseen, +yhtämittaiseen ja ankaraan leipätyöhön. Sitäpaitsi joi hän kaikki +rahansa. Hän valmisti, milloin työtuulella oli, näppärästi +pieniä ompelurasioita, joiden kannet hän kaunisti kaikenlaisilla +leikkauksilla, ja kävelykeppejä, joiden päät olivat eläinten pään +muotoisia ja joiden varsissa oli kuvioita, somasti kaiverrettuja, +taikka sananlaskuja, vieläpä runosäkeitäkin, niinkuin: "Ole sauvan, +horjuissan', tue heikkouttan'!" + +Sanottiin, jos Markula kertoi jotain: + +-- Nyt sinä valehtelet! + +Se oli hänen suurimpia surujaan, sillä itse asiassa hän valehteli vain +joskus, hätätilassa, eikä silloinkaan juuri enempää kuin tarvis vaati. + +-- On se nyt tuo Montosen rouva vihainen tämän talon rouvalle, sanoi +Markula palvelijattarelle, Miinalle, joka oli kahvinkeittopuuhissa. + +-- Olkoon! sanoi Miina, joka uskollisena palvelijana kannatti tässä +riitakysymyksessä hartaasti ja lämpimästi emäntäänsä. + +Mutta sitten heräsi hänessä uteliaisuus, ja hän kysyi: + +-- Mitä se oikein sanoo? + +-- No se sanoo tätä rouva Menlösiä kaupungin sivistymättömimmäksi +ihmiseksi, kertoi Markula. + +-- Kuka niin sivistymätön ihminen on? kysyi rouva Menlös, joka samassa +tuli kamaristaan keittiöön. + +Markula vaikeni, mutta Miina sanoi: + +-- Naapurin rouvahan se kuuluu sellaisia kauheita levittelevän ihmisten +korviin rouvasta. + +-- Minustako? kysyi rouva Menlös, ja hänen kasvonsa jäykistyivät äkkiä. + +-- Niin, rouvasta juuri, vakuutti Miina. + +Markulakin nyykäytti päätään vahvistukseksi. + +-- Minä olen kanttorin tytär, sanoi rouva Menlös kuohahtaen. -- Mutta +mikä on rouva Montonen. -- Pahanpäiväinen räätäli hänen isänsä oli! + +Parin päivän päästä kertoi Markula Montosen keittiössä, että rouva +Menlös oli sanonut rouva Montosta pahanpäiväisen paikkaräätälin +sikiöksi. Se tuli rouva Montosen korviin ja hän kiiruhti keittiöön. + +-- Mitä se Markula täällä juoruaa? + +Markula ensin vähän väkisteli, mutta uudisti sitten kuitenkin +kertomuksensa. + +Rouva Montonen karahti tummanpunaiseksi: + +-- Nyt Markula valehtelee! sanoi hän kiivaasti. + +Markulalle, joka oli tapansa mukaan hieman juovuksissa, nousivat +melkein vedet silmiin, ja hän vannoi, tehden mustalla peukalollaan +leikkausmerkin poikki kaulansa: + +-- Jollei ole jumalauta joka sana totta, niin tuosta poikki! + +Äänettömänä, selkä suorana poistui rouva Montonen keittiöstä. + +Varmaankin lentelisivät repaleisen hiilisäkin jäännökset vielä tänäkin +päivänä naapurusten aidan yli, ellei tuo musta rääsy kerran olisi +sattunut tarttumaan aidan harjalla törröttävään rautanaulaan ja jäänyt +siihen roikkumaan, toinen puoli taloustirehtööri Menlösin ja toinen +puoli kauppias Montosen puolelle aitaa. Kukaan ei viitsinyt kavuta sitä +sieltä irroittamaan, ja sinne se sitten jäi. + +Ehkäpä olisi tämä tapaus vähitellen saanut kiihtyneet mielet +lauhtumaan, jutun unohtumaan ja hyvän naapurisovun aikojen kuluessa +jälleen palaamaan, ellei tuleen olisi heitetty uusia, ylen suuria ja +kuivia tervaksia. + +Rouva Montonen oli niin suuresti suuttunut rouva Menlösiin, että hän +eräänä päivänä sanoi makasiinimiehelle: + +-- Jos Antti olisi hyvä ja menisi naulaamaan tuon Menlösin puolella +olevan lankkuaidan umpeen! + +Näin tuli Menlösin palvelijattarelta suljetuksi tie kaivolle ja +likakuopalle. + +Menlösin talouden likavedet kaadettiin nyt pihan perimmäiseen nurkkaan, +lankkuaidan viereen, mutta vettä täytyi Miinan kiskoa Perälän kaivolta +asti. + +Jos hiilisäkin lennätteleminen olikin ollut vain pitkällistä +etuvartiokahakkaa, niin oli aidan kiinninaulaaminen sitä vastoin +ilmisodan merkki. + +Rouva Menlös kertoi kaikille tuttavilleen, vieläpä tuntemattomillekin, +miten halpamainen ja pikkumainen rouva Montonen oli, ja rouva Montonen +valitti haikeasti, miten ilkeä ja riidanhaluinen naapuri rouva Menlös +oli. Sellainen sisukas eukko! Mokomakin "tirehtöörskä", ha ha ha! + +Maire Mielikki Minerva oli tähän saakka käynyt harva se päivä +tapaamassa Menlösin Kaisua. Heillä oli kaikenlaisia pikku salaisuuksia +keskenään, vaikka Maire olikin useita vuosia Kaisua nuorempi, ja +sitäpaitsi oli heillä yhteisiä käsityösuunnitelmia vaikka kuinka paljon. + +Mutta nyt ei Maire Mielikki Minervaa enää koskaan näkynyt Kaisun luona. +Rouva Montonen oli nämä vierailut jyrkästi kieltänyt. Kaisu tunsi +olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. + +Montosten ja Menlösien yhteiset tuttavatkin alkoivat miltei +huomaamattaan jakaantua kahteen leiriin. + + + + +V + + +Täten oli pahahenki saanut viritetyksi näiden ennen rauhallisten +naapurusten välille katkeran vihan ja mielikarvauden. + +Ja mitä oli tuo pimeyden kavala päämies käyttänyt välikappaleenaan? + +Vanhaa, risaista säkkiä, muodoltaan yhtä mustaa ja vastenmielistä +kuin hän itsekin on, pahanpäiväistä rytkyä, jota ei kukaan mielellään +käteensäkään ottanut. Tämä kirottu säkki valoi nyt joka päivä myrkkyä +kahden arvossapidetyn ja nuhteettoman perheen elämään. + +Kun Menlösin palvelijatar kiskoi raskasta vesikelkkaa Perälän kaivolta +asti, oli hän aina katkeroitunut koko Montosen joukkoa kohtaan, ja jos +Anna Riitta silloin sattui kadulla vastaan tulemaan, niin ei Miina +malttanut olla sanomatta: + +-- Senkin rättineuvoksetar! + +Johon Anna Riitta heti vastasi: + +-- Mokomakin rytkytirehtöörskä! + +Kumpikin kertoi sitten rouvalleen, mitä toinen oli sanonut, eivätkä +nämäkään pienet kohteliaisuudet olleet omiaan välejä parantamaan. + +Rouvat kulkivat pää pystyssä toistensa ohi luomatta naapuriin +pienintäkään silmäystä, ja kun Montosen Wieno Weikko Kotivalo, joka +viime kevännä erosi viidenneltä luokalta ja työskenteli nyt isänsä +konttorissa, tuli kadulla neiti Kaisu Menlösiä vastaan, niin ei hän +kohottanut lakkiaan hänelle. + +Ainoastaan herrat Menlös ja Montonen nyökäyttivät vielä toisilleen +päätään, mutta he tekivät sen kuin salaa ja vähän häveten. + +Kotielämäkin tuli ikävämmäksi. Rouva Menlös hermostui paljon vähemmästä +kuin ennen ja kohdisti usein puhetulvansa taloustirehtööri Johan Alfred +Menlösiin: + +-- Millainen mies sinäkin olet, joka annat itseäsi sillä tavoin +kohdella! Miksi et mene kerrankin Montosen luo sanomaan suoria sanoja! +Vai eikö heidän menettelynsä ole ollut häpeällistä? Tahdotko väittää, +etteivät he ole meitä loukanneet? Onko meille koskaan ennen tuollaisia +hävyttömyyksiä osoitettu? Eikö ole niin, Menlös? + +Silloin liikutteli taloustirehtööri Menlös suuria, alaspäin riippuvia +ja julmannäköisiä viiksiään sekä tuuheita kulmakarvojaan, pöllähytti +piipustaan pari kolme ankaraa savupilveä ja vastasi vakavasti: + +-- Kyllähän se niin on, rakas Maria. + +Mutta ennemmin olisi hän mennyt jalopeurain luolaan ja tarttunut +suurinta jalopeuraa partaan kuin lähtenyt lukemaan lakia herra taikka +rouva Montoselle. + +Sen sijaan nousee hän päättäväisesti ylös ja menee asekamariinsa. +Siellä ottaa hän seinältä suurimman pyssyn sekä alkaa sitä puhdistaa ja +öljytä. + +Lukija olkoon levollinen: me emme aio toimeenpanna mitään verilöylyä, +eikä se ole herra Menlösinkään tarkoitus. Mutta pyssyjen puhdistus +on hänen mielityötään, joka suuresti rauhoittaa ja virkistää häntä, +milloin elämä tuntuu ikävältä ja mieli pyrkii masentumaan. + +Kun hän on irroittanut pyssyn perän eri osiinsa, tarkastanut, onko +lukko vielä hyvässä voiteessa sekä pannut koneiston jälleen paikoilleen +ja kiinnittänyt ruuvit, on hänen otsansa taas kirkastunut ja mieli +tuntuu keveältä. Tyytyväisenä hymähdellen kääntelee hän kirkasta, +täydessä taistelukunnossa olevaa asetta käsissään, katselee nautinnolla +sitä joka puolelta, nousee seisomaan, vetää hanan vireeseen, kohottaa +pyssyn perän poskelleen, tähtää ulos Snellmanin puistoon jotakin +kuviteltua otusta ja painaa liipasinta... + +-- Klips! sanoo pyssyn lukko. + +Tunnustaaksemme totuuden ei taloustirehtööri Menlös ole koskaan ampunut +yhtään otusta, ei edes varista, eikä pois päiviltä tuomittua vanhaa +kissaa. Eipä hän ole, suoraan sanoen, ampunut koskaan laukaustakaan. +Pyssyjä hänellä on monta, ja onpa hänellä niihin kovia patruunoitakin, +jotka laukaistaessa antaisivat aika paukun, mutta niin kertaakaan ei +hän ole paukauttanut. Ja hyvää isä... mitäpä hän ampuisi? Metsästys +ei ole koskaan häntä huvittanut, eikä viitsi mies vanha seiniinkään +räiskytellä. + +Mutta hän rakastaa pyssyjä ja muita aseita, rakastaa niitä samalla +tavoin kuin hän rakastaa seikkailuromaaneita ja Napoleonin +elämäkertoja. Kirjojensa ja aseittensa parissa hän elää +mieltäkiinnittävää seikkailuelämää, sitäkin sopivampaa hänen iälleen, +kun se on aivan vaaratonta ja vaivatonta. + +Miten ikävä ja harmillinen tuollainen riita naapurien kesken! Eihän +hän kehtaa enää Montosta silmiin katsoa. Ja niin hyvät ja herttaiset +tuttavat kuin he tähän saakka ovat olleet! + +Asekamarissa nämä huolet toki hänen mielestään hetkeksi haihtuvat, +mutta päivällispöytään käytyä alkaa kaikki alusta. + +Rouva Montonen taas sanoo miehelleen päivällispöydässä: + +-- Oletko huomannut, että Menlösin joukko tekee nyt kaikki ostoksensa +Laukkolan puodista? + +-- Vai niin, vastaa kauppias Montonen hajamielisesti, kaataen +karahvista kaljaa lasiinsa. + +-- Miksi et kehoita Menlösiä pitämään eukkoaan vähän aisoissa... niin +vätys mieheksi kuin hän muuten onkin. + +-- Ei minulla ole aikaa sekaantua teidän keskinäisiin riitoihinne... + +-- Vai niin, vai ei se sinua ensinkään liikuta, millä tavoin ihmiset +vaimoasi kohtelevat? + +-- No mutta rakas mamma! Nyt sinä hermostut aivan syyttä suotta... +lasten kuullen. + +Rouva Montonen vaikenee, mutta hänen mielensä on katkera. + +Ikävää on... + +Impi Ilmeen syntymäpäivillä oli pari tätiä, niistä toinen Impi Ilmeen +kummi. Hänkös vasta tiesi kertoa, millaisia juoruja rouva Menlös on +rouva Montosesta kaupungille levitellyt. Kuolleet hevosetkin sellaisia +kuullessaan seisomaan kavahtavat. + +Tämä kaikki on sangen harmillista. Mitä pahaa ovat Montoset kenellekään +tehneet, josta heidän nyt pitää näin kärsiä? + +Nilkutti vanha neiti Anderson, herännyt ja hyvä ihminen, rouva Montosen +luo: + +-- Sopikaa, Herran nimessä, rakkaat lapset! Sehän on ihan +tyhjänpäiväinen juttu! + +-- Minä en ole rouva Menlösille mitään pahaa tehnyt, sanoi rouva +Montonen. -- Jos hän tulee pyytämään minulta anteeksi, niin kyllä minä +annan. + +Neiti Anderson kävi rouva Menlösinkin luona. + +-- Ettekö toki voisi sopia, rakkaat ystävät? Koko kaupunki alkaa +ihmetellä. + +-- Sen minä kyllä uskon, sanoi rouva Menlös. -- Mutta jos rouva +Montonen antaa avata aidan ja pyytää anteeksi, niin en minä ole se +ihminen, joka antaa auringon laskea vihansa yli. Eikö niin, Menlös? + +Ja taloustirehtööri katseli ulos ikkunasta kädet selän takana ja sanoi: + +-- Aivan niin, rakas Maria. + +Neiti Anderson huokasi ja lähti pois. Eikä siitä sen parempaa tullut. + +Päinvastoin tuli siitä vielä paljon pahempaa. + + + + +VI + + +Paholainen arvasi, ettei tuo säkkijuttu riitä iankaikkiseksi riidan +aiheeksi. Mutta kun se oli näin onnistuneesti aloittanut naapurusten +välien turmelemisen, niin ei se halunnut hellittää kesken otettaan. + +Siispä se käänsi pukinsorkkansa ristiin alleen, istui ja rakenteli +uusia juonia, pureskellen miettiväisenä hännänpäätään. + +Ja keksikin se lopuksi uuden metkun. + +Kun Menlösin Miina eräänä päivänä kantoi likasankoa aidan vieressä +pihan perällä olevaan likakuoppaan, huomasi hän kuopan reunalla +kuolleen hiiren, jonka paholainen oli siihen juuri häntä varten +asettanut. + +Vaikka Miina ei tiennytkään, mistä kamalasta lähteestä hiiri oli siihen +tullut, niin huudahti hän kuitenkin: + +-- Hyi! + +Hän ei nimittäin voinut katsoa kuolluttakaan hiirtä tuntematta inhoa. + +Nyt olisi tietysti ollut yksinkertaisinta, että Miina olisi potkaissut +hiiren likakuopan pohjalle ja vähän lunta päälle hautaukseksi, mutta +sitäpä hän ei tehnytkään. + +Sen sijaan otti hän aidan vierestä pienen laudanpätkän, työnsi sen +hiiren alle ja heilautti hiiren aidan yli. + +Säkkisodassa hänen veriinsä syöpyneet vaistot ne varmaankin saivat +hänet siten menettelemään. + +Samassa tuli ulos keittiöstä Mönkkysen Maijastiina, joka oli ollut +siellä kertoilemassa rouva Menlösille kaupungin tuoreimpia juoruja. + +Nähdessään Miinan heittävän jotain aidan taakse huusi hän: + +-- Mikä se oli? + +-- Kuollut hiiri vain, vastasi Miina, tarttui likasankoonsa ja lähti +helmojaan nostellen palaamaan takaisin pitkin lumista polkua. + +Mönkkysen Maijastiina taas meni menojaan. + +Mönkkysen Maijastiina on tämän kaupungin pahin juoruämmä ja +kielilakkari. Hänellä onkin oikea noita-akan naama: kiero nenä, kierot +silmät ja melkein hampaaton suu. Vain pari kolme hammasta heiluu edessä +kuin mitäkin ruostunutta piikkiä, nekin niin kaukana toisistaan, että +vaikka sormen rakoon pistäisi, ja niiden piikkien takana on käärmeen +kieli. + +Tällä myrkyllisellä kielellään se riivattu akka nyt keitti kokoon +oikein kauniin sopan. + +Seuraavana päivänä ilmestyi hän kauppias Montosen keittiöön ja huokaili +ja haikaili kahvin himossa ja kertomisen tuskassa siihen saakka, kunnes +rouva tuli keittiöön ja kysyi ohimennen, mitä Maijastiinalle kuului. + +Ja Maijastiina se päivitteli ja kuikerteli muka ihmisten pahuutta ja +ilkeyttä ja kertoi, että ovat ne nuokin Menlösit sitten vasta oikein +häpeämättömiä ihmisiä, kun heittelevät kuolleita hiiriään toisten +ihmisten kaivoon. + +Niin se sitten Maijastiina kehitteli myrkyllistä juoruaan ja lisäili ja +kaunisteli, kertoi, miten Menlösit muka ovat uhanneet liata Montosen +kaivon, etteivät siitä Montosetkaan ilokseen joisi, ja joutuipa lopulta +niinkin pitkälle, että luuli Menlösien suunnittelevan koko Montosen +perheen myrkyttämistä kuoliaaksi. + +Eihän se rouva Montonen nyt sentään aivan kaikkea todesta ottanut, mitä +Mönkkysen Maijastiina hänen korvaansa kuiskutteli, mutta uskoi hän +tuon hiirijutun kuitenkin. Ja kun sitten mentiin kaivolle katsomaan ja +etsimään, niin ei sieltä mitään hiirtä löytynyt. + +-- Siitä sen nyt näette, sanoi Maijastiina, että se hiiri on lentänyt +suoraan kaivoon! + +Silloin lähti Montosen Anna Riitta kysymään Menlösin Miinalta, onko hän +heittänyt hiiren heidän puolelleen. Ja Miina myönsikin heittäneensä, +mutta vakuutti sen tehneensä ilman mitään pahaa tarkoitusta. + +-- Pahanhengen pallisko! huusi Anna Riitta. -- Vai heittelet sinä +hiiriä meidän kaivoon! + +Mutta silloin Miinakin suuttui ja räsähti takaisin, ja vannoi ja +vakuutti, ettei hän ollut edes muistanutkaan, että kaivo oli juuri +heidän liankaatopaikkansa toisella puolen. + +Kuohuksissaan palasi Anna Riitta takaisin. + +-- Sanoo se nakanneensa kuolleen hiiren meidän kaivolle! Ja likavetensä +kaatavat tuohon aidan nurkkaan ihan tähän kaivon viereen. + +Sitä elämää, mikä nyt syntyi! + +Rouva Montonen riensi kiihtyneenä miehensä konttoriin ja huusi, että +nyt se on loppu. + +-- Mikä on loppu? kysyi kauppias Montonen, kohottaen katseensa +paperista. + +-- Minun kärsivällisyyteni! vastasi rouva Montonen ja kertoi, mitä oli +tapahtunut. + +-- Haratkaa kaivosta, jos saisitte sen hiirenraadon nousemaan ylös, +neuvoi kauppias Montonen. + +Kaikenlaisilla vehkeillä nyt naarattiin kaivosta, mutta eipä vain +noussut hiirenraato ylös. + +-- Se on painunut pohjaan ja mätänee siellä, sanoi Mönkkysen +Maijastiina. + +Koetettiin sitten tyhjentää kaivoa, mutta kippo oli liian pieni ja +kaivo liian suuri, niin että uutta vettä virtasi siihen vesisuonista +sikäli, mikäli kipolla ennätettiin vettä ulos nostaa. + +-- Tuomiopäivään asti saisi tässä junnata eikä kaivo sen tyhjemmäksi +tulisi, totesi vihdoin makasiinimies Antti Peuranen, pyyhkien hikeä +otsaltaan, ja hänen pikku poikansa Asko, joka siinä vieressä iloitsi +kaivon tyhjentämisestä, kurkisti kaivon reunalta alas ja ilmoitti: + +-- Yhtä paljon siellä vielä on vettä. + +Silloin päätti kauppias Montonen antaa pumputa kaivon tyhjäksi suurella +paloruiskulla, mutta onnettomuudeksi sattui palomestari Sipilä olemaan +poissa kaupungista, eikä palokalustoa saanut ilman hänen lupaansa +lainata tällaisiin tarkoituksiin. + +Anna Riittakin sai nyt kiskoa vesikelkkaa Perälän kaivolta asti. Sekös +nyt hänen sydäntään raateli. Ja ensi kerralla kun hän tapasi Miinan +kaivolla, niin potkaisi hän heti Miinan juuri täyteen pumppuaman +vesisaavin nurin. Ilveksenä silloin Miina hänen kimppuunsa hyökkäsi, +huusi ja raastoi tukasta. Mutta vielä kovemmin huusi Anna Riitta, ja +sitten tytöt kaatuivat maahan ja vierivät kaivon ympärillä niin että +lumi tuprusi. + +Juoksi jo lähitaloista ihmisiäkin hätään, ja työllä ja tuskalla saivat +he irroitetuksi raivostuneet tytöt toisistaan. Mutta olipa Miina +kuitenkin ennättänyt kynsiä Anna Riitan kasvoihin kolme verinaarmua ja +Anna Riitta oli purrut Miinaa nenään. + +Nytpä levisi kaupungilla sanoma toisensa jälkeen paljon nopeammin kuin +kaniinit juoksevat. Kaniini se loikkii ja loikkii, mutta pysähtyy taas +äkkiä korvat pystyssä kuuntelemaan. Juorut sitävastoin eivät enää +joutaneet pysähtymään ja höristelemään, vaan tuulen nopeudella ne +riensivät eteenpäin, kasvaen ja kaunistuen niin, että niitä oli lopuksi +oikein ilo katsella. + +Kaivoon heitetty otus se ensin kasvoi rotaksi, mutta pian oli siitä +tullut kissa. Ja kun juoru ehti mäen toiselle puolen, vanhaan +kaupunginosaan, niin siellä kierteli tuo kissan raato jo myrkytettynä. +Siihen tuli lisäksi Anna Riitan ja Miinan välinen kahakka, joka +vähitellen paisui koko Menlösin ja Montosen perheiden väliseksi +veriseksi tappeluksi. Olipa taloustirehtööri ampunutkin, ja miksi +ei hän olisi voinut ampua? Olihan hänellä monta pyssyä, joilla hän +alinomaa sihtaili ja tähtäili, kuten ohikulkevat Papinkatua pitkin +kävellessään niin monta kerta olivat ikkunan läpi nähneet. + +Lopuksi oli koko kaupunki kuohuksissa. + +Sellaista elämää, sellaista kauheata ja jumalatonta elämää! Mikähän +olikaan riivannut kunnioitetut ja rauhalliset ihmiset? Ja mitä tästä +kaikesta lopuksi tulisi? + +Alkoi oikein peloittaa. + +Eivät enää kauppias Montonen ja taloustirehtööri Menlöskään +tervehtineet toisiaan. Silloin harvoin kun he toisiaan vastaan +sattuivat, tuijottivat he jäykästi eteensä. Kuitenkin olivat he +harmistuneet enemmän itse juttuun kuin toisiinsa. + +Yhteiskunnallisen järjestyksen, vieläpä esivallan kunnioituksenkin +siteet alkoivat löyhtyä, ja torikojujen takana värjöttelevät +joutomiehet rohkenivat pullikoida ja pilkalla puhua kaupungin +sivistyneestä säädystä. + +Eräänä kylmähkönä päivänä kulki viskaali Tujulin, iso ja lihava, +pitkäpartainen herra, keppi selän takana torin poikki niinkuin +hallitseva kuningas, mikä hän tavallaan olikin, ja sattui huomaamaan +joutomies ja taiteilija Markulan, juuri kun tämä varovaisesti hiipi +näkyviin Junnosen kauppakojun takaa. + +Markulalle, relluttelijalle, oli viskaalilla sana sanottavana, ja hän +käyttikin tilaisuutta, huutaen: + +-- Hoi, Markula! + +Markulalla ei ollut yhtä suurta halua tavata viskaalia kuin viskaalilla +puhua hänen kanssaan. Silminnähtävästi aikoi hän pujahtaa torikauppias +Liskon kojun taakse. Mutta silloin viskaali hönkäsi: + +-- Hoi Markula, heti tänne! + +Jo täytyi Markulan kuulla. + +Hidastellen hän lähestyi, lyhyen ja kuluneen takin kaulus pystyssä +ja kasvot kylmästä sinisinä, mutta pienoisen, aivan viattoman +aamuhutikkansa oli hän jo ehtinyt hankkia, ties mistä. Hieman +pelonalaisena, mutta samalla viekkaasti hän vilkuili viskaaliin ja +kiiruhti aloittamaan keskustelun: + +-- Hyvää huomenta, herra viskaali! Aina se viskaali vain on yhtä nuoren +ja pulskan näköinen... hyi pakana kun on vilu! Olisipa minulla herra +viskaalin ihrat... + +-- Älä pölise! sanoi viskaali ankarasti. -- Sinä kuulut taas tapelleen. + +-- Vai ovat ne sellaista käyneet viskaalille kantelemassa! ihmetteli +Markula, puhallellen sinertäviin hyppysiinsä. -- Kukahan on kehdannut +valehdella viattoman päähän? + +-- Sinä olit eilen tapellut keskellä toria Parkkisen sällin kanssa, +sanoi viskaali jyrkästi, sillä hän oli tuima mies. + +-- Jaa, että Parkkisen sällin kanssa! Jopa muistankin... taisihan siinä +tulla vähän voimisteltua. + +-- Olit lyönyt Parkkisen sälliä niin, että nenästä tuli verta! + +-- Jaa, että nenästä? Sillä on niin arka nenä, sillä Parkkisen +sällillä... eihän semmoisella nenällä pitäisi torille tulla, herra +viskaali! Sattui vähän siinä lämpimiksemme urheillessa käteni hänen +nokkaansa käymään, niin kohta veri turahti... + +-- Tapella ei saa! sanoi viskaali ankarasti. + +-- Onkos se ihme, jos nämä jätkämiehet nahikoivat, kun hienot +herrasväetkin roikkuvat toistensa tukassa. Vaan saavatpahan ne +herrasväet tapella, huomautti ripitystä syrjästä kuunnellut +torikauppias Lisko, ja kojun takana piileskelevät joutomiehet +mölähtivät mielenosoituksellisesti: + +-- Joo, kyllä kauppiaat ja tirehtöörit saavat tapella! + +Tämä suututti viskaalia. Hän aikoi vastata kiivaasti Liskolle, mutta +kääntyikin sitten taas Markulan puoleen: + +-- Minä olen sinulle jo ennen sanonut, että ellet sinä paranna +tapojasi, niin kummat tulee! sanoi viskaali jylhästi. -- Pane sinä, +Markula, mieleesi, että minunkin armonaurinkoni saattaa laskeutua. +Se on jo alenemassa. Antaa olla viimeinen kerta, kun minun korvani +kuulevat sellaisista epäjärjestyksistä! Saat mennä! + +-- Nöyrimmät kiitokset, herra viskaali! sanoo viluisena hytisevä +Markula, vapisevalla kädellään lakkia kohottaen. -- Kyllä vasta +muistetaan... minä olen tuumannut itsekin hiljaisina hetkinä, että +sietäisi tehdä elämän parannus... + +Nöyrä ja tottelevainen on Markula esivaltaa kohtaan. Senpä vuoksi eivät +viranomaiset koskaan tule häntä kovin tiukalle panneeksi. + +Mutta kun Markula on päässyt suojelevien kauppakojujen taakse, niin hän +jo naureskelee tyytyväisenä ja toisille joutomiehille kehuskelee: + +-- Me sitä kun taas tuon viskaali Tujuliinin kanssa parleerattiin ja +konversseerattiin... + + + + +VII + + +Eikä enää mikään auttanut. Välit olivat menneet lopullisesti rikki. + +Rouva Montonen on järkähtämätön ihminen, eikä hän hellittänyt +vaatimuksestaan, ennenkuin kauppias Montonen oli luvannut haastaa +rouva Menlösin oikeuteen siitä syystä, että tämä oli käskenyt +palvelustyttönsä heittää kuolleen hiiren kauppias Montosen kaivoon. + +Kauppias Montosen täytyi tämän tähden lähteä asianajajan +puheille, ja rouva Montosen käskystä kääntyi hän asianajaja +Nils Pehr Bumsin puoleen, joka on kaupungin ehdottomasti etevin +asianajaja rikosjutuissa, vaikka hän ei olekaan suorittanut mitään +tuomarintutkintoa. + +Tämä herra Nils Pehr Bums on sangen huomattava henkilö. Hän on lyhyt +ja paksu, ja hänellä on punainen nenä sekä hatarat keltaiset hampaat. +Kun hän muljauttaa rasvaisia silmiään niinkuin vanha sonni, niin se jo +panee heikon sydämen vapisemaan. + +Asianajaja Nils Pehr Bums oli ennen aikaan ison pitäjän vallesmanni. +Hän hallitsi haltuunsa uskottua aluetta rautaisella valtikalla, ja +jos joku uskalsi häntä vastaan mutista niin karjaisi hän niin, että +veri hyytyi kuulijain suonissa puolen virstan päässä. Hän löikin +nyrkillään, jos tarvis vaati, löi niin että lyödyn ryhä kumahti, ja +jollei yksi lyönti auttanut niin löi hän toisenkin kerran. Hän oli +erittäin voimallinen järjestyksenvalvoja, eikä olekaan enää sellaisia +vallesmanneja tässä nykyisessä polvessa. + +Kuitenkin tapahtui hänelle eräänä päivänä pieni erehdys, ja se erehdys +suisti hänet radaltaan. + +Kerran ajoi hän kovaa vauhtia hyvällä hevosellaan kaupungista kotiin. +Hän oli juonut vahvasti, niinkuin vallesmannit siihen aikaan vielä +joskus tekivät, ja hänen valtansa, voimansa ja kunniansa tunto paisutti +häntä niin, ettei hän lopuksi tahtonut rattaille mahtua. + +Kun hän oli ehtinyt seitsemän kilometrin päähän kaupungista, niin että +hevonen jo alkoi vähitellen höyrytä, tuli häntä vastaan matkustavainen, +jolla tosin oli edessään vain yksi hevonen, mutta hevonen veti oikein +kuomurattaita, niin että matkustaja oli varmasti herrasmies. Tällä +hetkellä ei vallesmanni Bums kuitenkaan välittänyt herroista eikä +rouvista, vaan ajoi täyttä vauhtia suoraan kohti. + +-- Vallesmanni! Siellä on vastaantulija! huudahti takana istuva pieni +renkipoika. + +-- Suu kiinni! karjaisi vallesmanni Bums. + +-- Puoli tietä! huusi vastaantulevien vaunujen kuski. + +-- Koko tie! huusi vallesmanni Bums ilkkuen ja ajoi eteenpäin kädet +suorina ohjaksissa ja vormulakki takaraivolla, kääntämättä hevostaan +tuumankaan vertaa. + +Viimeisessä silmänräpäyksessä ehti vastaantuleva kuski kääntää +hevosensa niin paljon tiepuoleen, ettei vallesmanni Bums ajanut hänen +hevostaan ja ajopelejään ylösalaisin maantien ojaan. + +-- Kuka juutas se on, joka sillä tavalla ajaa? huusi kuomusta vihainen +ääni, kun kärryjen rummut vähän yhteen kolahtivat herra Bumsin +ohiajaessa. + +-- Se on _Vaskijärven vallesmanni!_ karjaisi nimismies Bums ylpeästi. + +Hän saapui kotiinsa Vaskijärvelle onnellisesti, vaikkakin hevonen +vaahdossa, eikä seuraavana päivänä muistanut enää koko tapausta. + +Mutta viikon kuluttua muisti hän sen sitäkin selvemmin, saadessaan +kuvernöörinvirastosta virkakirjeen, jossa hänelle annettiin lyhyesti ja +suorasukaisesti, ilman minkäänlaisia kohteliaisuuksia ja kaunisteluja, +virkaero. Hän ei saanut päivääkään tointumisen aikaa, vaan oli hänen +heti luovutettava virkansa seuraajalleen, joka saapui Vaskijärvelle +samana päivänä kuin vallesmanni Bumsin erokirjakin. + +Kokeiltuaan yhdellä ja toisella alalla muutti herra Nils Pehr Bums +lopuksi kaupunkiimme, ryhtyen asioitsijaksi ja asianajajaksi. +Varsinkin hoitelee hän maalaisten asioita, mutta turvautuvatpa +häneen usein kaupunkilaisetkin, eritoten sellaisissa jutuissa, joita +tutkinnon suorittaneet asianajajat eivät halua ottaa ajettavikseen. Ja +sellaisiakin juttuja sattuu usein. Hänellä on pieni, laiha vaimo, jolla +on arka käytös ja pelästyneet silmät, mutta niinpä onkin hän lähes +kolmekymmentä vuotta asunut saman katon alla kuin Nilsperikin, joksi +herra Nils Pehr Bumsia tavallisesti sanotaan. + +Kun Nilsperi oli kuullut kauppias Montosen asian, niin raapi hän +nenäänsä, sytytti paksun, mustan sikarin ja alkoi ankarasti poltellen, +rykien ja sieramiaan tuon tuostakin siivoten kirjoittaa raastupaan +jätettävän haasteanomuksen konseptia. Ja saatuaan sen valmiiksi luki +hän sen rämeällä äänellä kauppias Montoselle. + +Karsipa kunnon kauppiaan selkäpiitä hänen saadessaan kuulla, +mistä kaikesta hän tulisi rouva Menlösiä syyttämään: pahennusta +herättävästä elämästä, herjauksesta ja solvauksesta, kotirauhan +häiritsemisestä, perheonnen rikkomisesta, kaivon saastuttamisesta, +palvelijan yllyttämisestä murhayritykseen kauppias Montosen palvelijaa +vastaan, myrkyllisten raatojen kätkemisestä juomaveteen ynnä muista +kauhistuttavista rikoksista. + +Mutta kun Nilsperi lakia ja asianajoa tuntevana miehenä ilmoitti kaiken +tuon kuuluvan asiaan, niin tyytyi hän siihen ja poistui Nilsperin +majasta, pyyhkien hikeä otsaltaan. + +Eikä sitten koko kaupungissa muusta puhuttu kuin syntymässä olevasta +oikeudenkäynnistä ja siitä, kuinka monta vuotta kuritushuonetta herra +ja rouva Menlös sekä heidän palvelijattarensa Miina tulisivat saamaan. + +Surullisia aikoja elettiin nyt Menlösillä. Tuntui melkein siltä +kuin olisivat eteisen seinillä ja nurkissa olevat voimalliset ja +uhkaavat hirvensarvetkin alakuloisina painaneet kärkiään alaspäin. +Taloustirehtööri Menlös purki asekamarissa kaikki pyssynsä ja +pistoolinsa, mutta eipä tuottanut tämäkään työ lohdutusta hänen +mieleensä. Rouva Maria Menlösin kasvoilta ei hetkeksikään poistunut +synkkä pilvi, ja Kaisu raukka, joka pelkäsi ja häpesi niin, ettei enää +uskaltanut portista ulos mennä, itki usein hiljaa ompeluksiensa ääressä. + +Raskasta oli ja painostavaa... + +Mutta eivätpä olleet paljon paremmalla kannalla asiat Montosenkaan +talossa. + +Ja vasta parin viikon kuluttua tulisi juttu esille. + + + + +VIII + + +Kauppias Paavali Peippola vietti syntymäpäiviään. + +Kauppias Paavali Peippolan kauppatalo on, niinkuin esimerkiksi +kauppias Heikki Remeksenkin puoti, torin varrella, vastapäätä juuri +tuota Remeksen puotia. Mutta mitään likeisiä naapureita eivät nämä +kauppapuodit silti suinkaan ole. Onpa niiden väliä matkaa koko joukko, +sillä tämän kaupungin tori on suurimpia koko maassa. + +Kauppias Paavali Peippola on tietysti sen vanhan Paavali Peippolan +poika, jolla oli ollut viisitoista vuotta kestänyt riitajuttu +kaupungin kanssa, ja samassa paikassa on vielä hänen kauppansakin kuin +isä-Paavalin. + +Mutta muuten on hän isänsä suuri vastakohta. Isä oli pitkä ja laiha, +tummaverinen ja parrakas mies, sekä luonteeltaan kiivas. + +Tämä nykyinen Paavali Peippola taas on lyhyempi, tavallisen miehen +mittainen, lihavahko ja perin hyväntahtoinen mies. Partaa ei hänellä +ole ensinkään, ellemme ota huomioon eräitä ohuita haituvia ylähuulessa, +ja hänen päälakensa olisi kutakuinkin paljas, ellei hän taitavalla +kampauksella osaisi sitä vielä peittää vaaleiden, syrjempänä kasvavien +hiusten alle. Hänen kätensä ovat suuret, valkoiset ja pehmeät, ja hänen +vatsansa on miellyttävän pyöreä. Ei niin suuri, että se olisi hänelle +ruumiilliseksi haitaksi, mutta kuitenkin sellainen, että se on omiaan +antamaan kantajalleen kunniallisen ja vakavaraisen henkilön vartalon. + +Kauppias Paavali Peippolalla ei ole vaimoa, sillä lähes +viidestäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta on hän vielä poikamies. +Siinäkin suhteessa hän on isävainajansa vastakohta, sillä vanhemmalla +Paavalilla oli ollut kaksikin vaimoa. Ei kuitenkaan yhtä aikaa, Herra +varjelkoon, vaan peräkkäin. + +Emäntä kuitenkin talossa on, ja toimellinen emäntä onkin. Emännyyttä on +jo pari vuosikymmentä pitänyt isännän sisarpuoli Karoliina, ja hyvä on +ollut kauppias Peippolan elää neiti Karoliina Peippolan huolenpidon ja, +myöntäkäämme se, tohvelienkin alaisena. + +Mutta ellei nuoremmalla Paavalilla olekaan vaimoa, niin onpa +hänellä sen sijaan kaupungin monipuolisin ja täydellisin valikoima +pitkävartisia piippuja, ja nenällään kultasankaiset silmälasit +lisäämässä hänen hyväntahtoisten, mutta hieman likinäköisten silmiensä +näkövoimaa. Mainitsemme nämä seikat, piiput ja silmälasit, toistensa +yhteydessä siitä syystä, että juuri ne molemmat, niin pitkävartiset +piiput kuin kultasankaiset silmälasitkin, yhdessä luisevan, +suurikasvuisen Karolina-siskon ankaranlaisen järjestyksenharrastuksen +kera matkaansaattavat sen, että kauppias Paavali Peippola, +naimattomuudestaan huolimatta, tekee rauhallisen, luotettavan ja +kesytetyn miehen vaikutuksen. Outo, joka ei hänen perhesuhteitaan +tuntisi, luulisi melkein varmasti, että kauppias Peippola on jo +kolmattakymmentä vuotta naimisissa. + +Talon muut huoneet, eteiset, sali ja kamari ovat samanlaisia kuin +ne yleensä ovat muissakin kunniallisissa ja varakkaissa kodeissa +kaupungissamme. + +Mutta piippukamari on erikoinen. + +Piippukamariksi sanotaan kauppias Peippolan talossa salin takana +oikealla olevaa kamaria. + +Siinä on pitkä, vihreällä veralla päällystetty kirjoituspöytä, jonka +päällisen lukemattomat mustetäplät ovat tehneet kirjavaksi, vanha +nahkasohva, joka täyttää kokonaisen seinän, sekä kaksi keinutuolia. +Toinen niistä on ikkunan edessä olevan kirjoituspöydän ääressä ja +toinen uunin edessä melkein keskellä permantoa. Onpa huoneessa vielä +rautainen kassakaappikin ja suuri, tumma piironki, jonka päällä on +kirjoja, sanomalehtiä ja parranajopeili. + +Huomiota vetää puoleensa nurkassa oleva tavattoman jyhkeä piippuhylly, +josta huone on nimensäkin saanut. Miten paljon pitkävartisia piippuja! +Parikymmentä varmaankin, toisissa varret kuin ongenvavat, toisissa pesä +kuin mikäkin kurikka. + +Ja miten monenlaista piipputupakkaa pikkupöydällä piippuhyllyn alla! On +siinä monenlaista tupakkaa. Sitä on paperikoteloissa, jotka ovat päästä +avatut, ja sellaisissa koteloissa, jotka saa sivulta auki, sitä on +suurissa ja pienissä metallirasioissa, purkeissa ja tölkeissä, ja onpa +sitä tuossa hauskassa, Markulan koivunvisasta kauniisti veistämässä +arkkusessakin, jonka kannessa on tuohesta punottu siro kädensija. + +Mutta piippuhyllyn yläpuolella on lasin alla kehyksessä kuva: +runoilijakuningas nuorena ylioppilaana tarjoamassa tupakkaa vänrikki +Stoolin piippuun. + +Tässä kodikkaassa kamarissaan istuu kauppias Paavali Peippola +tavallisesti joutohetkinään keinutuolissa kirjoituspöydän ääressä +piippua poltellen ja katsellen ikkunasta, mitä kaupungin torilla +tapahtuu. Ja siellä on myöskin hänen miesvieraittensa miellyttävä ja +rauhallinen tyyssija, uunin lietsoessa hyväilevää lämpöä huoneeseen +ja sinisten savukiehkurain hiljalleen kiemurrellessa ylöspäin +pitkävartisten piippujen pesistä. + +Vanhat velhot, postimestari Blomkvist, kirjakauppias Kriikuna, +kauppias Heikki Remes ja hänen veljensä Ville, joka toissa vuonna teki +konkurssin, menettäen siinä kaiken muun omaisuutensa paitsi hyvää +tuultaan, olivat melkein ensimmäisiä vieraita, ja yhdessä joukossa +olivat he saapuneetkin. Tämän arvoisan seurueen jäsenet olivat kaikki +yhtä vaimottomia kuin Paavali Peippolakin, sillä Blomkvist ja Heikki +Remes ovat leskiä ja Kriikuna ja Ville Remes poikamiehiä, koko joukon +yli neljänkymmenen jo hekin molemmat. + +Hetken kuluttua alkoikin piippukamarista kuulua aika mökä, sillä +pianhan olivat postimestari ja kirjakauppias ankarassa väittelyssä. + +Kassakaapin edessä seisoi hajasäärin sinertävänenäinen postimestari +Blomkvist vanhana, kuluneena ja kaljuna, mutta tarmokkaana ja täynnä +elinvoimaa. Hänen vasemmassa kädessään, joka tällä hetkellä oli selän +takana, oli pisin Peippolan piipuista, ja hän kohotti oikeata kättään, +jolla hän huitoi kuin koettaen keskeyttää Kriikunan puhetulvan, vaikka +hänen olisi pitänyt vanhastaan tietää tuollainen yritys kerrassaan +epätoivoiseksi. Kahden kyynärän päässä hänestä, keskellä lattiaa, +seisoi kirjakauppias Kriikuna. + +Kirjakauppias Kriikunalla on musta tukka ja musta, huolimattomasti +hoidettu parta, mikä tekee hänet anarkistin näköiseksi. Tätä +vaikutelmaa ovat omiaan lisäämään hänen pitkät käsivartensa ja +säärensä, joille sortuukin hihat ja juovikkaiden housujen lahkeet +ovat aivan liian lyhyet ja jotka hänen puhuessaan ovat sellaisessa +liikkeessä, kuin olisi hänen aikomuksensa tuossa tuokiossa lyödä +nyrkillään ja potkaista suurella kengällään sitä henkilöä, johon hän +puheensa kohdistaa. + +Pitkässä sohvassa istuivat Remeksen veljekset punapartaisina ja +iloisina, huudahtaen hyväksyvästi milloin Kriikunalle, milloin +Blomkvistille. + +Postimestari ja kirjakauppias näyttivät olevan joka hetki +joutumaisillaan tappeluun, mutta se oli vain heidän tavallista +keskustelutyyliään, eikä heidän välillään suinkaan ollut mitään +vihaa eikä katkeruutta. Menlösin ja Montosten välisestä jutusta he +riitelivät, sillä kirjakauppias Kriikuna puolusti ankarasti rouva +Menlösiä, ja postimestari taas lupasi sielunsa autuuden pantiksi +siitä, että rouva Montonen voittaa. Se ei kuitenkaan paljoa merkinnyt, +sillä yleisesti tiedettiin, ettei vanha postimestari välittänyt +kuolemattomasta sielustaan eikä sen autuudesta enempää kuin leimatusta, +paperikoriin viskatusta postimerkistä. + +Postimestari rakasti riitaa ja rähäkkää riidan itsensä vuoksi, sillä +eipä hän ollut tunnettu miksikään herrasväki Montosenkaan erityiseksi +ystäväksi. Taitavasti yllytti hän kirjakauppiasta kinaamalla +itsepintaisesti vastaan, niin että hänen lopuksi, suureksi ilokseen, +jota hän ei yrittänytkään peitellä, onnistui saada Kriikuna aivan +haltioihinsa. Kriikuna olikin jotain sukua Menlöseille. + +Sillä välin saapui uusia vieraita, naisia ja miehiä. Naiset pysähtyivät +saliin, mutta miehet pyrkivät piippukamariin. Tulipa kauppias +Montonenkin rouvineen, ja juuri kun ystävällinen isäntä riisui +päällystakkeja heidän yltään, aukeni eteisen ovi ja sisään astui rouva +Menlös. Ja hänen perässään tuli herra Menlös. + +Ystävällisesti, sydämellisesti kiiruhti Paavali Peippola heitä +tervetulleiksi lausumaan, mutta rouva Menlös ei näyttänyt häntä +huomaavankaan. Hän näki vain rouva Montosen, joka arvokkaana seisoi +eteisen peilin edessä tukkaansa järjestelemässä, ja kun hän sen näki, +niin hänen hahmonsa muuttui. + +-- Tule pois, Menlös! sanoi hän miehelleen. + +Ja koroittaen ääntään hän lisäsi: + +-- Täällä näkyy olevan _kaikenlaista_ väkeä! + +Eikä osannut hämmästynyt isäntä sanaakaan sanoa, kun jo herrasväki +Menlös oli poistunut, rouva edellä ja herra perässä. + +Tämä ikävä välikohtaus vaikutti erittäin häiritsevästi mieliin. Isäntä +näytti nololta ja onnettomalta. + +Vähitellen olisi keskustelu kuitenkin ehkä päässyt entiseen vauhtiinsa, +ellei olisi sattunut uusi skandaali. + +Saapui vieraisille myöskin herra Nilsperi, asianajaja Nils Pehr Bums. + +Mitä piippukamarissa sitten tapahtui, siitä ei ole saatu täysin +yhtäpitäviä tietoja. Hirmuinen riita siellä vain syttyi Nilsperin ja +Kriikunan välillä, riita, jota postimestari kaikin voimin yllytti, ja +sitten kuului äkkiä romahdus ynnä tavaton kilinä ja kolina. Pyöreä +pöytä, jolla totivehkeet olivat, oli kaatunut, ja lasinpalaset sekä +herkullinen, tuoksuva neste peittivät lattian. Ja sieltä, kuuman +totiveden ja lasinsirpaleiden joukosta nousi kirjakauppias Kriikuna +märkänä, höyryävänä ja vihasta kalpeana. Raivoissaan hyökkäsi hän salin +läpi eteiseen, puki ylleen muutamassa silmänräpäyksessä ja poistui +talosta. + +Toiset väittävät, että Nilsperi oli tuupannut Kriikunan totipöytää +vasten, kun Kriikuna oli sanonut häntä nurkkasihteeriksi, joka +ottaa ajaakseen epäilyttäviä asioita. Toiset taas kiistivät, ettei +Nilsperi lyönyt, vaan kohotti vain kättään, jolloin Kriikuna peräytyi, +huomaamatta tuota täyteen lastattua pöytää. + +Mutta oli miten oli, vieraat alkoivat lähteä toinen toisensa jälkeen. +Lopuksi oli isäntä yksin. + +Ja että tämän piti tapahtua juuri Paavali Peippolan syntymäpäivillä, +Paavali Peippolan, joka on niin kunnon mies, jolla ei ole yhtään +vihamiestä ja joka pyytää olla rauhassa ja sovinnossa kaikkien ihmisten +kanssa! + +Miten hauska ilta siitä olisi voinut tulla ja olisi varmaan tullutkin, +jollei tuota kirottua hiirtä olisi koskaan syntynyt. Mutta niin se +nyt vain päättyi, että vieraat luikkivat hämillään pois, luullen +piippukamarissa tapahtuneen taistelun Montosen rouvan ja Menlösin +rouvan puolustajien kesken ja peläten ehkä tämän taistelun puhkeavan +uudelleen ilmiliekkiin ja leviävän silloin saliinkin. + +Mitä kaupungilla seuraavana päivänä kerrottiin kauppias Paavali +Peippolan syntymäpäiväkesteistä, sitä on meidän turha selostaa. + +Alakuloisena istui herra Paavali Peippola, tuo hyvä ja kunnon mies, +seuraavana päivänä piippukamarinsa ikkunan ääressä, tuijottaen torille +ja pannen merkille, että aina kun torilla kaksi tai kolme ihmistä +toisensa tapasi, he hetken aikaa puheltuaan alkoivat viittailla ja +katsella hänen ikkunoihinsa päin. + + + + +IX + + +Ei ennustanut seuraavana sunnuntaina vielä aamulla mikään, että jotain +erikoista tulisi tapahtumaan. + +Hiljainen oli kaupunki valkeassa lumivaipassaan. Tuolla puhdisti joku +karvalakkinen mies katuosaansa luudalla, täällä lapioi joku toinen +karvalakkinen lunta portiltaan. Vain silloin tällöin näkyi kadulla joku +kävelijä, milloin mies, milloin nainen. + +Ainoastaan torin reunassa, raatihuoneen edustalla, oli enemmän +liikettä. Siellä oli jonossa kymmenkunta ajuria, joita ohikulkijat +pysähtyivät uteliaina tarkastelemaan: mikähän paraati tässä mahtaa olla? + +Mutta eipä ollut sielläkään tekeillä sen kummempaa, kuin että +kauppa-apulaisyhdistys oli lähdössä tämän talven ensimmäiselle +rekiretkelleen. Perillä maalaistalossa koko päivä leikittäisiin ja +tanssittaisiin, ja neiti Tyyni Sirkka lausuisi vaikuttavasti runon +"Vapautettu kuningatar". + +Sitten alkoivat kirkonkellot harvakseen kalahdella vanhassa +kaupunginosassa. Kalahtelivat, kumahtelivat kuin itsekin ihmetellen, +kuinka moni mahtaisi ottaa niiden kutsun huomioonsa. + +Ja olihan niitä muutamia kymmeniä, olipa ehkä satakin, jos oikein +runsaan ja pyöreän luvun sanomme. Mutta silloin täytyy meidän ottaa +laskussa mukaan myöskin vanha lukkari Maunulin, suntio Sarkkinen ja +itse pastori Teofiilus Kettunenkin. + +Olisivatpa tienneet kaupunkilaiset...! Mutta mistäs sen edeltäpäin +tiesi. Kyllä olisi silloin kirkossa ollut toisenmoinen kansanpaljous. +Tuskin olisivat kaikki sisäänkään mahtuneet. + +Aluksi meni jumalanpalvelus kuitenkin menoaan vanhaan tapaan. Maunulin +soitteli ja nuuskasi, ja opettaja Laaksonen johti veisuuta kovalla +äänellä, sillä eihän ukko Maunulinista ole ollut laulajaksi enää moniin +vuosiin. + +Pastori Teofiilus Kettunen nousi saarnatuoliin sekä kumarsi päänsä, ja +seurakunta valmistautui torkahtamaan. + +Pastori Kettunen ei ole mikään kaunis mies. Hän on rokonrikkoinen, ja +hänellä on punertava tukka ja punainen parta. Pikkupojat luulevat, että +sellainen punapartainen pappi varmasti ei pääse taivaaseen. Mistähän ne +pojat oikein saavatkaan moisia hullutuksia päähänsä? + +Mutta vaikka pastori Teofiilus Kettusella ei olekaan ulkonaista +kauneutta, niin on hänellä sensijaan juuri paraslaatuinen nukutusääni. +Ei liian hiljainen, mutta eipä myöskään liian kova. Tasaisesti, +nousematta laskematta se jonottaa saarnan läpi, ja vasta "aamen"! +tulee kovalla äänellä, miltei huutamalla. Pastori Kettusen kerrotaan +itsensä sanoneen, lieneekö juttu sitten totta vai ei, että hän pitää +velvollisuutenaan herättää seurakuntansa saarnan lopussa, koska hän +on sen saarnallaan nukuttanutkin. Siksi sanoo hän muka aamenensa niin +kovasti. Ja siihenpä tavallisesti kaikki heräävätkin, mutta jollei +joku satu heräämään, niin nyhjäsee naapuri häntä kylkeen. Jollei taas +satu olemaan naapuriakaan lähellä, niin eipä mitään vaaraa sittenkään +ole, sillä kun Laaksonen nousee urkulehterillä Maunulinin selän +takana seisomaan ja alkaa veisata, niin herää siihen, hitto vieköön, +sikeäunisinkin. + +Kukaan ei tiedä, mitä asioita pastori Kettunen saarnansa alkuosassa +käsitteli. Pastori Kettunen tosin itse tietäisi, mutta kukapa sitä +kehtaisi mennä häneltä kysymään. Varmaankin oli se vain tavallista +päivän tekstin selitystä. + +Mutta kohosipa äkkiä ylös jokaisen pää, kuin olisi pastori Kettunen +lyönyt siihen nyrkillään. + +Pastori Kettunen oli vain lyönyt nyrkkinsä saarnatuolin laitaan, mutta +lyönyt sen lujasti, niin että tomu oli ilmaan pölähtänyt. Ja samalla +oli hän huutanut: + +-- Samanlaisia te muuten olette joka sorkka! + +Kesken uniensa herätetty seurakunta nyt tuijotti ja pöllisteli +hämmästyneenä sielunpaimeneensa, ajatellen, että mitähän se nyt...? + +-- Jaa, jaa! Jokos heräsitte! Hyvää huomenta, hyvää huomenta, rakkaat +sanankuulijani! sanoi ja toivotti pastori Teofiilus Kettunen hirmuisen +ivallisesti, nauttien suuresti sanankuulijainsa ällistyksestä. -- +Suokaa minulle anteeksi, että herätin teidät, vaikka ei tässä pieni +nukkumatti tekisi papillekaan vallan pahaa, mutta minulla sattuu +olemaan teille tällä kertaa pari erikoista sanaa varastossa... + +Jos pastori Kettunen olisi keikauttanut itsensä käsillään seisomaan +saarnastuolin laidalle ja huutanut: "Näettekös, osaan minä vielä +voimistellakin!" ja jos opettaja Laaksonen olisi silloin noussut +päälleen seisomaan urkulehterin reunalle ja huutanut: "Osaanhan sitä +minäkin!" niin ei seurakunta olisi voinut enemmän hämmästyä kuin se nyt +teki. + +Kaikki heräsivät ja alkoivat tuijottaa saarnatuoliin. + +Ja pastori Kettunen koroitti äänensä ja saarnasi: + +-- Ei ole pahempaa viholaispesää kuin tämä kaupunki, rakkaat veljet ja +sisaret. Täällä on kuin avojalkainen nokkospensaassa. Kaikki täällä +toisiaan syövät ja kalvavat ja purevat, ja kaikki täällä roikkuvat +toistensa tukassa. Jollei kenellä ole tukkaa, niin sitä vedetään +nenästä, parrasta tai korvista. Kristillistä rakkautta ei täällä ole +enempää kuin nahkuri Tuomaisen suurissa parkkiammeissa, ja elämän +leivästä ette te välitä enempää kuin kissa kuivasta kaurakakkarasta. +Arvokkaimmatkin perheet elävät keskenään niinkuin kissat ja koirat. +Kärpäsestä tehdään härkänen ja kuolleesta hiirestä tulee elävä +elehvantti. Sitten kun te olette koko viikon riidelleet ja tapelleet, +juorunneet ja lörpötelleet, valehdelleet ja sanoneet vääriä todistuksia +lähimmäisistänne, tulette te tänne Herran temppeliin vähän lepäämään +ja nukkumaan, ja luulette tietysti pois lähtiessänne olevanne oikealla +autuuden tiellä. Mutta nytpä minä kerrankin pidän peiliä nenänne +edessä. Älkää kääntäkö päätänne piiloon, rakkaat veljet ja sisaret, +sillä ei se ole mikään mörkö, jonka te siitä peilistä näette, vaan +teidän omat kauniit kasvonne ne sieltä kuvastuvat. Jolleivät ne teitä +miellytä, niin ei se ainakaan ole minun vikani, eikä peilinkään. + +Sai nyt seurakunta kerrankin kuulla kunniansa. Pastori Kettunen purki +sydämensä pohjiaan myöten eikä jättänyt mitään hampaan koloon. + +Ei ole tullut pienoinen seurakunta maailman luomisesta lähtien +haukutuksi niin perin pohjin, niin maan alle kuin tämä tuskin +satalukuinen kuulijakunta, joka jumalanpalveluksen päätyttyä poistui +kirkosta puolipyörryksissä. + + + + +X + + +Nyt sitten puhuttiin joka talossa siitä pastori Kettusen saarnasta. + +Oli se ollut aika saarna! Mikähän siihen pastoriin nyt on mennyt? Eihän +se ole ennen semmoisia saarnoja pitänyt. + +Mutta olipas se haukkunut Menlösit ja Montoset! Sen ne muuten kyllä +sietivätkin, arveli yleinen mielipide. + +Ja jos pastori Kettunen oli mielessään kuvitellut, että hänen rakkaat +sanankuulijansa olisivat ottaneet itseensä hänen saarnastaan, niin +kyllä hän silloin erehtyi perin pohjin. Siinä suhteessa lankesivat +hänen kylvämänsä totuuden siemenet ohdakkeihin ja orjantappuroihin, +jotka nousivat ja tukahduttivat ne, taikka kivistöihin ja tien oheen, +mistä taivaan linnut noukkivat ne suuhunsa. + +Kirkossa olleetkin, jotka aluksi olivat tunteneet itsensä kamalasti +höyhennetyiksi, tulivat pian siihen lohdulliseen johtopäätökseen, ettei +pastori suinkaan ollut tarkoittanut heitä, vaan Menlösin ja Montosen +rouvia. Eiväthän he, kirkossa olleet, milloinkaan olleet kantaneet +hiiriä, rottia ja kissoja toistensa kaivoihin, eivätkä _heidän_ +palvelustyttönsä olleet koskaan kynsineet toisiaan verille eivätkä +purreet toisiaan nenään. Näin ollen ei myöskään pastori Kettunen +voinut heitä soimata, mutta tietysti oli hänen täytynyt puhua yleensä +kaikille, sillä eihän pappi saa saarnatuolissa ketään nimeltään haukkua. + +Oli, oli antanut Kettunen kerrankin Menlösin ja Montosen rouville aika +liehkan. + +Sanoma viimesunnuntaisesta saarnasta saapui siis myöskin Menlösin ja +Montosen perheisiin siinä muodossa, että pastori Kettunen oli puolen +tuntia ripittänyt, miltei nimet mainiten, rouva Maria Menlösiä ja rouva +Mathilda Montosta. + +Rouva Menlös tuli heti kipeäksi. Säikähtynyt Kaisu nouti lääkärin, joka +määräsi rauhoittavia lääkkeitä. Varmaankin nämä lääkkeet auttoivat, +sillä jo seuraavana aamuna oli rouva Menlös taas jaloillaan ja sanoi +miehelleen: + +-- Menlös, tänään täytyy sinun mennä pastori Kettusen puheille ja +selittää hänelle, miten asia on. Jos hän on todellakin saarnassaan +minua soimannut, niin täytyy hänen peruuttaa se ensi sunnuntaina. +Tämähän on kerrassaan kauheata! + +Yritti nyt kerrankin taloustirehtööri Menlös vastustaa vaimoaan. Mutta +tähän vaikutti hänen kieltäytymisensä niin voimakkaasti, että hän oli +tulemaisillaan uudelleen sairaaksi, ja herra Menlös suostui kiireesti, +vaikka raskain sydämin. Hirveästi hermostuneena käveli hän sitten +puolen päivää edestakaisin huoneesta huoneeseen, unohtaen piippunsa ja +kirjansa, vieläpä asekokoelmankin. + +Rouva Montonen tuli kalman kalpeaksi, kun tädit hänelle kertoivat, mitä +kirkossa oli tapahtunut. Hän tointui kuitenkin pian ja sanoi, ääni +suuttumuksesta vapisten: + +-- Halpamaista! Vai olen _minäkin_ siis syyllinen! + +Miehelleen hän sanoi: + +-- Sinun on käytävä selittämässä, miten asia oikein on. Älä unhota +mitään. Onko se minun vikani, että Menlösin rouva antaa palvelijansa +kantaa likavedet ja rotat meidän kaivoomme? + +Vaikealta ja vastenmieliseltä tuntui asia kauppias Montosestakin. Mutta +eihän hän voinut muuta kuin suostua. + +Iltahämärissä lähti taloustirehtööri Menlös murheellisin mielin +pappilaan, ajatellen vain yhtä asiaa: mitä oli hän syntiä tehnyt, koska +häntä näin kovin rangaistaan? Miksi täytyi _hänen_ olla sekaantuneena +tähän asiaan? Eihän _hän_ ollut heitellyt sitä mustaa säkkiä aidan +yli, eikä hän ollut käskenyt Miinan kantaa likavettä aidan nurkkaan. +Ja tuota kirottua hiirtä ei hän ollut nähnytkään. Hän ei pyytänyt +mitään muuta kuin saada viettää elämänsä ehtoohetken hiljaisuudessa +ja rauhassa, kotonaan, vaimonsa ja tyttärensä, asekokoelmansa ja +Napoleonin elämäkertojensa parissa, sovinnossa kaikkien ihmisten kanssa. + +Ylös Raatihuoneen katua käveli taloustirehtööri Menlös leuka +murheellisena rintaa vasten leväten. Monta kertaa olivat mäenlaskijat +kaataa hänet, mutta hän ei ensinkään kuullut poikien kiukkuisia +huutoja: "Hei, hei! Pois alta!" Jalka tahtoi livettää, mutta hänellä +oli teräväpäinen keppi, joka on suureksi hyödyksi kaduillamme talviseen +aikaan. Raatimies Waarasen kepin alapäästä oli kerran pudonnut siihen +isketty hevosenkenkänaula, ja kolme tuntia myöhemmin oli raatimies +liukastunut ja katkaissut jalkansa. + +Vihdoin pääsi taloustirehtööri mäen päälle ja tuli täten vanhempaan +kaupunginosaan. Jospa pastori olisi poissa kotoa! Mutta missäpähän +se olisi. Tietysti se on kotona. Ja tuossahan on jo pappila... niin, +virkahuoneessa on valoa. Arvasinhan sen. + +Taloustirehtööri Menlös tunsi suuttumuksen tapaista pastori Kettusta +kohtaan. Miksikähän sekin johottaa aina kotonaan? Istuu siellä kuin +häntä odottaen. + +Pappila, matala, keltaiseksi maalattu rakennus, on siinä kohden, missä +suoraan mäen yli menevä Raatihuoneenkatu yhtyy mäen ympäri kiertävään +Koulukatuun. + +Yhä alemmaksi painui herra Menlösin vanha pää. Raskailta tuntuivat +jalat. Mitäpä hän oikein sanoisikaan pastori Kettuselle, ja mitähän +mahtanee pastori puolestaan hänelle sanoa? + +Samaan aikaan ja jokseenkin samanlaisessa mielentilassa oli kauppias +Montonen, tuo hiljainen ja vähäpuheinen mies, kävellyt Koulukatua +pappilaan päin. Hän ei kulkenut koskaan talvella ylös Raatihuoneenkadun +mäkeä, mikä hänelle, lyhytsääriselle henkilölle, olisi ollut hankala, +vieläpä vaarallinenkin yritys. + +Ja juuri pappilan portilla he toisensa kohtasivat. + +-- Hm, yhym..., yskäsi taloustirehtööri Menlös, hypistellen hämillään +vasemmanpuolisen viiksensä kärkeä ja tietämättä oikein, pitikö hänen, +naapuristaan välittämättä, astua sisään portista vai kävelläkö sen ohi. + +-- Iltaa! sanoi kauppias Montonen vähän epävarmalla äänellä. + +-- Ahaa, iltaa, iltaa! kiiruhti taloustirehtööri vastaamaan. + +Vallitsi kolmen, neljän sekunnin kiusallinen äänettömyys. Sitten sanoi +herra Menlös: + +-- Tänään on taas aika liukasta. + +-- Niin, onpa tosiaankin! huudahti herra Montonen. -- Minä tulin tuota +Koulukatua pitkin, niin siellä ei toki niin livettänyt. + +-- Minä taas tulin tuosta mäestä ylös, mutta se on hyvin liukas, kertoi +herra Menlös. -- Läksin vähän jaloittelemaan, kun tulee niin paljon +sisällä istuttua... + +-- Niinpä niin, myönsi kauppias. -- Minulle sattui asiaa monttööri +Liukolle. No hyvästi vaan! + +Monttööri Liukko asui Raatihuoneenkadun varrella, pappilan +takana, joten kauppias Montonen kääntyi Raatihuoneenkadulle päin, +taloustirehtöörin taas lähtiessä kävelemään pitkin Koulukatua. + +Kauppiaan kadottua näkyvistä kääntyi herra Menlös takaisin pappilaan +sillä seurauksella, että hän minuutin kuluttua seisoi taas pappilan +portilla, katsellen melkoisen tyhmän näköisenä kauppias Montosta +silmiin. + +-- Hm, tässähän sitä taas ollaan..., jupisi Montonen. + +-- Niin, tässähän sitä..., mutisi Menlös. -- Muistui mieleeni, että +minulla on pappilaan vähän asiaa... + +-- Sama se muistui minunkin mieleeni, sanoi kauppias. Ja kynsäistyään +korvallistaan jatkoi hän: + +-- Taitaa olla vähän samanlainen asiakin? + +-- Niin, myönsi herra Menlös. -- Taitaapa kylläkin olla... + +-- Mitähän, jos menisimme tuonne kirkon portaille istumaan ja +juttelemaan? ehdotti kauppias äkkiä. + +Herra Menlös tunsi heti mielensä vähän kevenevän. + +-- Mennään vain, suostui hän. + +Äänettöminä kävelivät pitkä taloustirehtööri ja lyhyt kauppias kirkkoa +kohti, töksäyttäen silloin tällöin miettiväisenä keppinsä kovaksi +tallattuun tiehen. + +Portaille päästyään istuivat he hetkisen vaiti. Sitten sanoi kauppias +Montonen: + +-- Kirottu juttu! + +-- Niin, sanokaas muuta, huudahti herra Menlös. + +-- Minua se on harmittanut alusta alkaen, jatkoi kauppias, raaputtaen +kepillään jäätikköä pois kirkon portaista. + +-- Niin minuakin! sanoi taloustirehtööri painokkaasti, kierrellen +viiksiensä päitä. + +-- Minä en ole koko aikana puuttunut siihen asiaan, ilmoitti herra +Montonen. + +-- Ja minä olen pysytellyt siitä visusti erilläni, kertoi herra Menlös. + +Äänettömyyttä. + +-- Jonninjoutava juttu, vahvisti toinen. + +-- Jos tämä olisi miesten välinen asia, niin sovittaisiin heti, sanoi +kauppias. + +-- Niin, eikähän miesten välillä tällaisia juttuja syntyisikään, +huomautti herra Menlös. -- Mutta minun vaimoni on välistä vähän sairas +ja hermostunut... + +-- Niin minunkin vaimoni, sanoi kauppias. -- Kun on niin suuri +lapsilauma ja iso talous hoidettavana... + +-- Jos eukot sopisivat asian..., aloitti herra Montonen hetken +kuluttua, pyöritellen miettiväisenä keppiään. + +-- Niin, jos tosiaankin sopisivat! innostui herra Menlös. + +Ummistaen toisen silmänsä ja tähystellen toisella nenänsä päätä lisäsi +hän kuitenkin alakuloisesti: + +-- Mutta siitä ei taida olla paljonkaan toiveita... + +-- Niin, eihän siitä kai enää ole, myönsi kauppias surumielisesti. -- +Se juttukin tulee jo viikon päästä esille. + +Kauppias ja taloustirehtööri vaikenivat raskain sydämin. + +Aivan yhtäkkiä kysyi herra Menlös epäröiden, ja vilkaisten salaa +vierustoveriinsa: + +-- Mitähän, jos jättäisimme käymättä pappilassa...? + +-- No juuri sitähän tässä minäkin ajattelin esittää, huudahti toinen +riemastuneena. + +Sitten hän kuitenkin muisti jotain ja kysyi hiljaa: + +-- Mutta mitäs eukoille sanotaan? + +Sovittiin siitäkin asiasta, ja yhdessä palasivat nämä kavalat luopiot +ja petturit takaisin. + +Kun rouva Menlös sitten kuulusteli mieheltään hänen matkansa tuloksia, +oli tämä merkillisen vähäpuheinen ja vaitelias. + +Ja kun rouva Menlös lakkaamatta ahdisteli häntä kysymyksillään, iski +hän vain merkitsevästi silmää ja sanoi: + +-- Odotahan, odotahan, rakas Maria! + +Mutta kauppias Montonen vastasi rouva Montosen tiedusteluihin +salaperäisesti: + +-- Perästä kuuluu, sanoi torventekijä! + +-- Kerroitko asian ihan kokonaan? + +-- Perästä kuuluu, perästä kuuluu. Torventekijäkin sanoi perästä +kuuluvan! + +Tämän johdosta kuiskasi rouva Montonen tätien korviin, että ensi +sunnuntaina saataisiin kirkossa kuulla kummia. + +Rouva Menlös taas kertoi joka paikassa, että ensi sunnuntaina tulisi +vihdoinkin totuus ilmi. + +Molemmat tiedot kiersivät tahoillaan kaupunkia, laajeten ja taajeten +sekä yhtyen ja sekoittuen lopuksi toisiinsa kuin kahden veteen heitetyn +kiven synnyttämät pyörylät. + +Siksi sikisi erittäin merkillisiä huhuja, toinen toistaan +jännittävämpiä. + + + + +XI + + +Lopuksi saivat huhut kerrassaan kammottavan muodon. Pastori Teofiilus +Kettunen aikoo ensi saarnassaan tehdä ennenkuulumattomia paljastuksia +ja syytöksiä kaupungin korkeimpia viranomaisia vastaan petoksista, +kavalluksista ja viattomien ihmisten tuomitsemisesta kuritushuoneeseen, +vieläpä sitäkin raskaammista rikoksista. Hän aikoo... niin, mitäpä +kaikkea aikoneekaan tuo omituinen pappi! Kukapa voisi tietää, mitä +hänellä oikein on mielessään? + +Tähän asti ei oltu muistettu edes pastori Kettusen olemassaoloa. Mutta +nyt kun hän kulki pitkin katua, niin heti lapset huusivat ikkunan +äärestä: + +-- Äiti, äiti! Tuolla se pappi menee! + +Ja silloin kaikki juoksivat ikkunaan katsomaan. Pappi näytti nyt +kaikista merkillisen omituiselta ja salaperäiseltä. Sellainen hurjan +näköinen, rokonrikkoinen ja punapartainen mies? Kuinka ei ole tullut +tuotakaan ennen huomanneeksi? + +Ainoa koko kaupungissa, joka ei näistä huhuista mitään tiennyt, oli +luultavasti pastori Kettunen itse. Paimenella oli ollut vähän vanhaa +kaunaa lampaitaan vastaan, ja saatuaan sen kerrankin puretuksi oli hän +rauhoittunut eikä enää ajatellut asiaa sen enempää. + +Mutta seurakuntalaiset, jotka nyt olivat nähneet ja kuulleet, mitä +hänestä saattoi lähteä, olivat tulleet epäluuloisiksi. Aivan varmaan +hautoi pappi päässään joitakin hämmästyttäviä suunnitelmia, kun se +kävelikin tuolla tavoin maahan katsoen, ja jokainen koetti arvailla, +minkälaatuisia ne suunnitelmat mahtoivat olla. + +Seuraavana sunnuntaina olikin vanha kirkko ääriään myöten täynnä väkeä. +Ei milloinkaan, ei edes adventtisunnuntaina oltu nähty kirkossa moista +tungosta. Kirkon porstuassakin oli sellainen ahdinko, että Nikkisen +Serahviinalta repesi hame. + +Kun pastori Kettunen sakastin ovelta huomasi tuon kansanpaljouden, +niin vetäytyi hänen suunsa pieneen hymyyn. Se ei jäänyt huomaamatta +etupenkeissä olevilta akoilta. + +-- Näittekö, miten se salaa nauroi! + +-- Juu, juu! Se oli ihan hirveätä nähdä! Se oli ihan kuin pirun nauru. + +Ja kuiskina levisi kulovalkeana yli kirkon: pappi oli nauranut sakastin +ovelta ja ollut ihan pirun näköinen! + +Herkkähermoisempia alkoi peloittaa. Kahta vanhaa rouvaa koetettiin +taluttaa pois kirkosta, mutta se oli mahdotonta. Tungos oli niin +ääretön. Mutta tuo yritys oli vain omiaan lisäämään levottomuutta. + +-- Ovatkohan rouvat Montonen ja Menlös kirkossa? + +-- Ei ole nähty, ei ole nähty! + +Eikä ollutkaan rouvilla, ei toisella enempää kuin toisellakaan, ollut +mitään halua lähteä kirkkoon satojen silmäparien maalitauluksi. +Saisihan sen kuulla muiltakin, mitä kirkossa tapahtuisi. + +Jännitys kasvoi. Se kävi suorastaan tuskalliseksi. + +-- Älkää pakatko päälle! Ihanhan tässä litistyy kuoliaaksi! + +-- Niin, kun tuolta ovensuusta tunkevat! + +Mutta oven luona olevat riitelivät porstuaan jääneiden kanssa, jotka +vimmatusti, vaikkakin turhaan koettivat päästä sisään kirkkoon. + +Kun pappi astui alttarille, niin kävi kirkossa raskas kohaus. + +Odotettiin jo jotain ihmeellistä. Mutta mitään ei tapahtunut. Kaikki +meni vanhaa menoaan. + +Mutta eikö totta! Eikö papin ääni ole paljon kovempi ja kylmempi +kuin ennen, uhkaava ja peloittava? Aivan varmasti! Hyvä isä, mitähän +tapahtuu...? + +Rohkeimmatkin alkoivat vähitellen vapista. Sanaton kauhu valtasi +tartunnan tavoin kaikkien mielet. + +Ja kun pappi hitain, kolkoin askelin oli noussut saarnatuoliin, oli +jännitys huipussaan. Tätä ei voisi enää kestää. Sen täytyi laueta. + +Nyt kohotti pappi päänsä rukouksesta, kohotti sen hitaasti... ja loi +katseen, pitkän, läpitunkevan katseen seurakuntaansa... + +Silloin pyörtyi ompelijatar Maria Helve. + +Hänhän oli muutenkin heikkohermoinen. Ja nyt oli pappi sattunut +katsomaan suoraan häneen... + +Ainoastaan lähinnä olevat olivat nähneet tapauksen. + +-- Viekää hänet pois kirkosta! sanoi pappi. + +Väkijoukko alkoi liikahdella. Sadat kaulat jännittyivät ja sadat +silmäparit olivat revetä. Kenen ajaa pappi ulos kirkosta? + +Ompelijatarta oli mahdotonta viedä ulos tavallista tietä. Puserrus +käytävillä oli muutenkin ihan sietämätön. + +-- Viekää hänet sakastiin, sanoi pappi. + +Kolme miestä kantoi pyörtynyttä sakastiin. Tukka oli hajonnut ja +riippui alhaalla. + +Uusi kohaus kuului kirkossa. Levisi hirveä viesti: ihminen on kuollut +saarnatuolin juurelle. + +Naiset alkoivat hiljaa itkeä ja väännellä käsiänsä. Tätä kauheata, +kauheata hetkeä... + + "Rakkaat veljet ja sisaret..." + +Kaikki vavahtivat. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä vallitsi +kirkossa kuolon hiljaisuus. Olisi voinut kuulla nuppineulan putoamisen. +-- -- -- + +Pastori Teofiilus Kettunen piti aivan tavallisen saarnan. Ei yhtään +kummemman kuin ennenkään. Se kesti neljäkymmentä minuuttia, mikä oli +hänen vakinainen taksansa. Hän pysyi ankarasti kiinni päivän tekstissä, +poikkeamatta siitä hiuskarvankaan vertaa. + +Seurakunta alkoi rauhoittua, mitä pitemmälle saarna ehti. Jopa alettiin +tuntea pettymystäkin. Tuntui melkein siltä kuin olisi pastori vetänyt +laumaansa tahallaan ja aika lailla nenästä. Ja jo toisen kerran! +Ensiksi viime sunnuntaina, jolloin hän valmisti sellaisen yllätyksen, +vaikka kirkossa ei ollut kuin kourallinen väkeä, ja toisen kerran nyt, +jolloin hän ei suostunut puhumaan mitään erinomaisia, vaikka kaikki +olivat juuri siltä varalta kirkkoon saapuneet. + +Mutta melkoinen osa seurakuntalaisista oli sittenkin huomaavinaan +saarnassa jotain salaperäistä, jotain peitettyä. Mitähän se oikein +tarkoitti tuollakin lauseellaan? Ja tuolla? Varmaankin piili tässä +jotain. Ja miksi katsoa mulautti hän niin omituisesti, lausuessaan +kerran "rakkaat veljet ja sisaret"? Jotain piili. Mutta pappi oli niin +kavala, ettei voitu mitenkään päästä perille siitä, mitä se mahtoi +olla. Niin hyvin osasi hän peittää salaiset aikomuksensa. Tämähän +taitaakin olla vielä pahempaa kuin julkinen hyökkäys... + +Sekavin tuntein alkoi väkijoukko jumalanpalveluksen päätyttyä purkautua +ulos kirkosta. + +Mutta maaseurakunnan kaukaisimmissa syrjäkylissä tiedettiin jo +seuraavana tiistaina kertoa: + +-- Se kaupungin pappi se oli viime sunnuntaina pitänyt semmoisen +saarnan, että akkoja oli kuollut kirkossa kuin torakoita... paljaan +sanan voimasta! + + + + +XII + + +Oli pakkaspäivä se suuri päivä, jolloin rouva Maria Menlösin ja +Mathilda Montosen välinen ankara ja huomiota herättänyt oikeudenkäynti +hiiren kaivoon heittämisestä raastuvanoikeudessa alkoi. + +Puut olivat huurteessa ja huurteessa olivat torikauppiasten parratkin +torilla. Taiteilija Markula oli paleltua kuoliaaksi, mutta eipä hän +sittenkään torilta lähtenyt. Torikauppiaat hyppivät huopatallukoissa ja +paukuttivat käsivarsiaan, ja ajurinrengit painiskelivat lämpimikseen +lumihangessa. + +Sinertävänä, suorana patsaana kohosi savu uuninpiipuista hiljalleen +kiiluvan kylmään, kilahtelevaan pakkasilmaan, ja taivaan rannalla +näyttäytyvä aurinko oli kalpean punainen. Lumi narisi jaloissa ja +kaikilla kadulla kulkijoilla oli kiire. + +Kipenöitsevän kylmä sää... mutta niin puhdas ja kirkas, että kattoja +peittävä lumi silmiä huikaisi. + +Olikin sydäntalvi. + +Mutta raastuvanoikeuden hämärissä, tupakansavuisissa suojissa oli +lämmintä, sillä lämmintä vaati raatimies Waaranen, eikähän lämmin +muillekaan pahaa tehnyt. Ikävää on istua oikeutta jakamassa kädet +kohmeissa ja jalat palellen. + +Jutun käsittely oli jo alkanut, valmistavat toimitukset toimitettu ja +todistajat vannotettu, minkä jälkeen oikeuden puheenjohtaja oli kuin +itsekseen murahtanut: + +-- Muistakaa valanne! + +Muut todistajat saivat astua odotushuoneeseen, mutta Maijastiina +Mönkkysen käskettiin jäädä sisään. + +-- No mitä tietää todistaja Maijastiina Mönkkynen kertoa asiasta? + +Raastuvanoikeuden v.t. puheenjohtaja, hovioikeuden auskultantti +Kivilouhos nojautui taaksepäin mukavaan kuunteluasentoon, alkaen +tarkkaavasti ja huolellisesti puhdistaa kynsiensä aluksia pienellä +kynäveitsellä. + +Silloin Maijastiina Mönkkynen vilkaisi ympärilleen, astui askeleen +eteenpäin, veti henkeä sisäänsä, niiata nöksäytti ja päästi yhdessä +puhalluksessa seuraavan todistuksen: + +-- No näin minä ainakin sen kun häntä huiskahti, herra tuomari ja +pormestari! + +-- Mikä häntä? kysyi vanha raatimies Waaranen, pyöritellen kädessään +lyijykynää, millä oli tekevinään muistiinpanoja. -- Kissan häntäkö? + +Raatimies Waaranen on niin perin leikillinen mies. Oikea koiranleuka +koko ukko. + +Mutta Maijastiinaa se hänen kysymyksensä ei naurattanut. Eihän nyt oltu +naurun paikassa. Ihmeissään ihan se Maijastiina räsähti: + +-- Ka, ka, mikä kissanhäntä? Eihän siinä ollut kissaa mailla eikä +halmeilla, herra raatimies ja herra tuomari ja pormestari! Mistäs +siihen olisi kissat tulleet? + +Vahtimestari Kompero, joka istui vanhalla, rikkinäisellä tuolilla oven +pielessä, yski ja niisti nenäänsä. + +-- Mikäs häntä se sitten heilahti? kysyi raatimies, potkien samalla +pöydän alla auskultantti Kivilouhosta jalkaan ja siristäen hänelle +merkitsevästi vasenta silmäänsä. + +Maijastiina se taas niiata nöksäytti ja katsoi rohkeasti oikeutta +silmiin niinkuin ainakin todistaja, joka tietää pysyvänsä totuudessa. +Liukkaasti hän vastasi: + +-- No justiinsa sen hiiren häntä! + +-- Mistäs te sen tiesitte hiiren hännäksi? kysyi raatimies. + +-- Kertokaa alusta alkaen, sanoi oikeuden puheenjohtaja. -- Mutta älkää +kertoko pitkästi! + +Jyrkästi torjui Maijastiina päältään epäluulon monisanaisuudesta: + +-- Ehei, enhän minä pitkästi, herra tuomari ja pormestari... eikähän +siinä ole pitkältä kertomistakaan. Se oli näinikään: kun minä tulin +sinne näiden altavastaajien kyökkiin... + +-- Ei teidän tarvitse siitä asti kertoa, keskeytti puheenjohtaja, joka +samoin kuin koko kaupunkikin hyvin kyllä tiesi jo etukäteen Maijastiina +Mönkkysen tulevan todistuksen sisällön. -- Kertokaa siitä asti kun te +tulitte ulos herrasväki Menlösin keittiöstä. + +Suutaan pyyhkäisten Maijastiina kumarsi, niiasi ja sanoi: + +-- Jassoo siitä? Kiitos, herra tuomari ja pormestari! No se +ulostuleminen taas oli näinikään: jos tämä pöytä tässä -- minä puhun +nyt vain havainnollisesti, herra tuomari ja pormestari -- jos tämä +pöytä tässä olisi ikäänkuin se kyökin porstua, ja minä seisoisin +sitten niillä kyökin portailla -- niinkuin nyt tässä -- niin silloin +tulisi se Miina olemaan niinkuin tuolla nurkassa, missä on tuo pyöreä +pöytä ja vesikarahvi, vaikka tietysti etempänä. No minä tulin tästä +porstuasta... näinikään... ja silloin juuri minä äkkäsin, että se Miina +oli siellä aidan nurkassa kumarruksissa, niin että selkäpuoli oli +minuun päin... näinikään... mutta justiinsa kun minä pääsin portaille, +niin silloin se oikasi selkänsä, niin että se nousi pystyyn, se Miina, +ja heilautti jotain lautaa kädessään, ja silloin se meni semmoinen +pikkuinen musta yli lankun sinne Montosen puolelle, niin että häntä +huiskahti. Silloin minä heti huusin sille Miinalle, että mikä se oli, +ja siihen se Miina huilautti vastaan, että "kuollut hiiri vain", ja +tarttui likasankoonsa ja kohotti hameet polviin asti... näinikään... + +-- No ei teidän nyt sitä tarvitse näyttää... ei tämä ole mikään +teatteri! ärjäisi auskultantti Kivilouhos, vilkaisten salaa rouviin +Montoseen ja Menlösiin. + +-- Antakaa anteeksi, herra tuomari ja pormestari! vaikeroi säikähtynyt +todistaja Maijastiina Mönkkynen. -- Enhän minä arvannut... kun puhuu +valansa päältä... + +-- Jaa, jaa, ei tässä tarvitse valankaan päältä näytellä ja +pyllistellä... jatkakaa siitä mihin jäitte ja kertokaa lyhyesti! sanoi +auskultantti Kivilouhos. + +Niin syvään niiasi Maijastiina, että polvet melkein permantoon ottivat: + +-- Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Hyvä isä sentään, mihinkäs +minä jäinkään? Juu, justiinsa siihen... niin, se läksi sitten tulemaan +sieltä helmat koholla... antakaa anteeksi, herra tuomari ja pormestari, +kun siinä oli niin paljon lunta siinä polulla... ja minä läksin sitten +pois. + +-- Ettekö te muuta tiedä? + +-- Tiedänhän minä paljonkin, herra tuomari ja pormestari... + +-- Sen minä kyllä uskon, myönsi herra tuomari ja pormestari Maijastiina +Mönkkysen silminnähtäväksi mielihyväksi. -- Mutta näittekö te tai +kuulitteko te mitään muuta siellä herrasväki Menlösin pihassa sillä +kertaa? + +-- Enhän minä, herra tuo... + +-- No saatte sitten astua ulos. + +-- Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Maijastiina niiasi. -- Kiitos, +herra raatimies! Maijastiina niiasi toisen kerran. -- Pyytäisin +kulujani, korkea oikeus... + +Maijastiina Mönkkynen niiasi näin sanottuaan kolmannen kerran ja +poistui käppelästi. + +-- Käskekää sisään palvelijatar Miina Laaninen! + +Ovella kääntyi todistaja Mönkkynen kuitenkin vielä kysymään: + +-- Saanko minä sitten jo lähteä ihan pois? + +-- Saatte... jaa, no jos kumminkin odotatte vielä, jos teitä +satuttaisiin tarvitsemaan. + +Hillitty ilo ja tyytyväisyys loisti todistaja Maijastiina Mönkkysen +kasvoilta, hänen kuullessaan tämän mahdollisuuden. + +Näin oli siis oikeudenkäynti hiiren kaivoon heittämisestä täydessä +vauhdissa. + +Keskellä permantoa seisoivat himmeiden, tomuisten ikkunain puolella +herra ja rouva Menlös, taloustirehtööri itse tällä kertaa sangen +vähän sotaisen näköisenä, mutta paksu rouva ankarana, valppaana ja +varuillaan. Eikä ollut hän huolinut mitään asianajajaa hankkia, sillä +hän luotti asiansa oikeuteen ja selviin tosiasioihin. Hän ei muuten +ollut tällä kertaa ainoastaan vastaajana vaan myöskin kantajana, +sillä hän puolestaan vaati rouva Montoselle rangaistusta ikivanhaan +sopimukseen ja käytäntöön perustuvan kaivotien sulkemisesta, väärien +huhujen levittämisestä ja kunnianloukkauksesta. Samoin kuin rouva +Montosen asianajaja Nils Pehr Bums oli hänkin tuonut oikeuteen koko +joukon todistajia. + +Parin kyynärän hänestä seisoi rouva Montonen, sisällisesti +hermostuneena, mutta ulkonaisesti kylmänä ja jäykkänä. Hänen miehensä +ei ollut suostunut millään ehdolla tulemaan oikeuteen, sillä hänelle +oli sattunut niin tärkeitä liikeasioita, että hän oli sanonut itselleen +tulevan tuhansien markkojen vahingon, jos hän ne laiminlyö. Mutta +olihan rouva Montosen turvana ja voimallisena puolustajana itse +asianajaja Nils Pehr Bums eli herra Nilsperi. + +Herra Nilsperi seisoi lähinnä tuomarien pöytää, kädessään paksu pinkka +papereita. Mitä papereita ne oikein olivat, sitä eivät syrjäiset voi +tietää, mutta tuskinpa ne vain ainakaan kaikki tähän juttuun kuuluivat, +sillä juttuhan oli vasta alussaan. Sellainen suuri asiapaperipinkka +herra Nilsperillä muuten aina oli kädessään, kun hän missä jutussa +tahansa oikeuden eteen astui. + +Herra Nilsperi oli ollut vaiti koko edellisen todistajan kuulustelujen +ajan. Hän tiesi oikean hetkensä, ja hänen hetkensä ei ollut +vielä silloin tullut. Mutta kun palvelijatar Miina Laanisen nimi +huudettiin, niin tuhautti herra Nilsperi punaiseen nenäänsä ja väänsi +mulkosilmiään. Niinköhän mahtanee tehdä jalopeurakin, eläinten +kuningas, kun se valmistautuu lyömään saaliikseen merkitsemänsä mullin +voimakkaan käpälänsä iskulla maahan? + +Astui siis sisään herrasväki Menlösin palvelijatar Miina Laaninen ja +niiasi ovenpielessä. + +Eipähän näkynyt voivan olla hymyilemättä korkea oikeus, ja tämä +virallinen hymy se hieman lievensi hetken vakavaa, pingoitettua +juhlallisuutta. + +Sillä Miina, joka oli pukeutunut parhaaseen pukuunsa, mikä sopikin +hänelle hyvin, koska se oli tehty Kaisu-neidin muotilehden mukaan, oli +kääntänyt oikeuden huomion ensimmäiseksi nenänykeröönsä, jonka päähän +hän oli sitonut valkoisen tukon osoitukseksi siitä, että siihen se Anna +Riitta häntä silloin kaivolla puraisi. Tätä ennen ei hän tosin ollut +pitänyt siinä mitään sidettä, ja vielä vähemmän tarvittiin sitä siinä +nyt, kun puremasta tuskin näkyi jälkeäkään enää, mutta Miina arveli +tällaisen siteen painavan oikeuden vaakakuppia heidän puolelleen. +Nenätkin ovat koettaneet Montoset noilta syödä, ajattelevat oikeuden +herrat heti, kun näkevät siteen Miinan nenässä. + +Oikeuden puheenjohtajan kehoituksesta kertoi Miina hiirtä ja sen +nakkaamista koskevat seikat samaan tapaan, mutta lyhyemmin ja +asiallisemmin kuin Mönkkysen Maijastiina. + +-- Krohom! Herra Nilsperi se vain rykäisi. + +-- Herra puheenjohtaja! sanoi hän sitten rämeällä viinabassollaan, +mullistaen hirmuisesti silmiään Miinalle, joka varovaisuuden vuoksi +peräytyi heti askeleen taaksepäin. -- Saanko tehdä hänelle muutamia +kysymyksiä? + +-- Kyllä, lupasi auskultantti Kivilouhos. + +-- Miten te siihen hiireen tartuitte? kysyi herra Bums + +-- En mitenkään, sanoi Miina. -- Minä pistin laudanpätkän sen alle ja +heilautin sen sillä aidan toiselle puolen. + +-- Mistä syystä te sen sille puolen heititte? Miksi ette työntänyt sitä +likakuoppaan? + +-- Niin, sanokaapas se, herra Nilsperi! huudahti Miina, lyöden kätensä +yhteen niin että läiskähti. + +-- Minun nimeni on _Bums_! karjaisi kiukkuisesti asianajaja, joka aivan +väärin piti Nilsperiä haukkumanimenä. + +Eihän se ollut mikään haukkumanimi. Kaikki sanoivat häntä Nilsperiksi, +eivätkä monet edes tienneetkään, ettei se ollut hänen oikea nimensä. +Mutta Nilsperi itse suuttui aina kuin tupakka, kun hän sen nimen kuuli. + +-- Jassoo, no sanokaapas se sitten, herra Pumps! huudahti Miina +uudelleen, sillä hän hoksasi todellakin vasta nyt ensi kerran, että hän +olisi voinut sitenkin menetellä hiirenraadon suhteen. + +Ja hän päivitteli: + +-- No vasta nyt minäkin huomaan, että miksi minä en tosiaankaan +pumpsauttanut sitä sinne likakuoppaan? + +Oikeuden herra puheenjohtaja oli nostanut kätensä suulleen ikäänkuin +peittääkseen haukotuksen, mutta onnistui vain epätäydellisesti +salaamaan tällä tempulla naurunsa; raatimies Waaranen nosti kirjavan, +suuren nenäliinan kasvoilleen ja pärskytteli nenäänsä, mutta hänen +hartiansa nytkivät epäilyttävästi, ja vahtimestari Kompero oven +pielessä hihitti hiljaa, mutta sydämellisesti. + +Rouvat vain eivät mitään huomanneet. Jäykkinä ja jännittyneinä he +seisoivat kuin kaksi ukkospilveä. + +-- Kyllä minä sanon, miksi Miina Laaninen heitti hiiren sinne aidan +taakse! huusi herra Nils Pehr Bums punoittaen vihasta niskaan asti. + +Ja vedettyään syvään henkeä karjahti hän: + +-- Te halusitte turmella minun päämieheni kaivoni + +-- Teidän päämie... no se nyt on niin punainen vale kuin herra Pumpsin +nenä! huusi Miina, joka myöskin alkoi kiihtyä. -- En minä edes... + +-- Herra puheenjohtaja! sanoi Nilsperi, tutisten raivosta. -- Suvaitkaa +huomata, millä tavoin tämä ihminen minua puhuttelee! + +-- Ei saa mennä persoonallisuuksiin, sanoi kynsiään yhä vieläkin +kaiveleva raastuvanoikeuden puheenjohtaja virallisella äänellä Miinalle. + +-- Menipäs se tämä herra Pumpsikin! huomautti Miina. -- Mutta sen minä +vain sanon, että en minä sillä hetkellä edes muistanutkaan, että se +kaivo oli siellä toisella puolen... + +Puolitoista tuntia kesti todistajien kuulustelua. Mutta koska siinä ei +tullut esille mitään asiaan vaikuttavaa sen lisäksi, mitä lukija jo +ennestään tuntee, niin emme halua vaivata ketään tekemällä tarkempaa +selvää itse kuulustelusta enempää kuin herra Nilsperin sen aikana +esittämistä milloin terävistä, milloin musertavista syrjähuomautuksista +ja välikysymyksistä. + +Kun raastuvanoikeus oli viisitoista minuuttia harkinnut asiaa, mikä +tapahtui siten, että oikeuden jäsenet polttivat kahdet savukkeet pitkän +paastonsa jälkeen ja kertoivat toistensa huviksi hauskoja kaskuja +kaikenlaisista mieltäkiinnittävistä tapauksista korkean oikeuden +edessä, käskettiin asianosaiset sisään kuulemaan välipäätöstä. + +Vaaleina, huulet vapisten jännityksestä, astuivat päähenkilöt sisään, +edellä rouva Montonen ja hänen jäljessään rouva Menlös. Rouva Menlösin +kintereillä seurasi taloustirehtööri Menlös, pää alakuloisena +painuksissa ja katse lattiaan luotuna. Sitten tuli, pontevasti +astellen, asianajaja Nils Pehr Bums asiakirjoineen, silmäkulmat rypyssä +ja kurkkuaan karautellen. + +-- Krohom! + +Todistajat pakkautuivat heidän taakseen ovensuuhun ja kurottivat +kaulojaan, nousivat varpailleen ja kuuntelivat hengitystään pidättäen. + +Juttu lykättiin sen ja sen kuun siihen ja siihen päivään, jolloin +molempien riitapuolten on esitettävä kaikki se, mitä he ehkä vielä +haluavat asiassa esille tuoda. Sitä ennen on myöskin Montosen kaivo +tyhjennettävä, että saataisiin nähdä, oliko hiiri sen pohjassa. + +Herra Nilsperi kaivoi tärkeän näköisenä muistikirjan taskustaan, +lainasi oikeuden pöydältä kynän vain näyttääkseen tyhmälle +todistajalaumalle, että hän todellakin saattoi lainata kynän +raastuvanoikeuden pöydältä, tuomarien nenän edestä, rykäisi ja kysyi, +mihin päivään se juttu lykättiinkään. + +Auskultantti Kivilouhos uudisti tiedonantonsa, herra Nilsperi kirjoitti +päivämäärän muistikirjaansa ja todistajat, huomattuaan jutun tällä +kertaa olevan lopussa, alkoivat purkautua ulos ovesta. + + + + +XIII + + +Ylen vaikea oli mielten päästä tasapainoon kaupungissa, niin kauan +kuin tämä hiirijuttu oli ratkaisematta oikeudessa. Ja koska se oli +vihamiehen kylvöä, niin tunki se yhä uusia vesoja ympärilleen, leviten +aina laajemmille alueille. Se aiheutti jos jonkinlaista väittelyä, +josta monesti syntyi tora, ja torasta nousi joskus tappelukin. Eräänä +päivänä syttyi sellaisesta syystä sota keskellä toria. Häkkisen +akka ja Sipon akka olivat riidelleet puolen tuntia siitä hiirestä. +Häkkisen akka oli Montosten puolella ja Sipon akka puolusti kiivaasti +rouva Menlösiä. Lopuksi vihastui Häkkisen akka ja heitti Sipon akkaa +maasta ottamallaan jäisellä kokkareella, ja Sipon akka tempaisi saman +kokkareen ja heitti sen takaisin, niin että se kopsahti Häkkisen akan +pääkuoreen. Tappelu kehittyi, ja itse Häkkinen ja itse Sippo juoksivat +kumpikin myymäläpöytiensä äärestä puolustamaan vaimojaan, joutuen täten +hekin keskenään taisteluun. Silloin alkoivat torilla olevat toiset akat +huutaa poliisia. + +Poliisikamarissa pelasivat konstaapelit Kappari, Räikkö ja Miettinen +tavanmukaista Mustaa Pekkaa. Miettisen asema alkoi juuri ruveta +näyttämään epätietoiselta, kun torilta ikkunan läpi kuului huutoa ja +melua. Silloin heitti Miettinen kortit kädestään ja sekoitti ne niin, +ettei niistä voinut enää mitään selvää saada, ja juoksi ikkunan ääreen. + +-- Mitä siellä on? kysyi konstaapeli Räikkö. + +Miettinen katseli jonkin aikaa ja arveli sitten: + +-- Taitavat vähän tapella. + +-- Kutka! kysyi Kappari, joka paraillaan koetti saada selkoa siitä, +millaiset kortit Miettisellä oli ollut. + +-- Sippo ja Häkkinenhän ne näyttävät harrastavan sitä asiaa, teki +Miettinen huomioitaan. -- Ja taitaa niillä olla akatkin varaväkenä. + +-- No mene sinä Miettinen sitten asettelemaan niitä, kehoitti Kappari. +-- Sinulle se Musta Pekka olisi kuitenkin jäänyt. + +Miettinen lähtikin rakentamaan rauhaa. Hänen perille päästessään löi +Sippo juuri Häkkistä niin että läiskähti. + +-- Mitä te tässä? tiedusteli poliisi Miettinen. -- Ei ole lupa tapella +torilla. + +-- Me vain tässä... ähkyi Häkkinen, koettaen kiristää Sippoa kurkusta +vasemmalla kädellään ja sivaltaa häntä oikealla päin naamaa... me vain +tässä sen viisaan Salamoonin käskyn jälkeen... + +-- Minkä käskyn? kysyi Miettinen, joka ei ollut perehtynyt Vanhaan +testamenttiin. + +Samassa sai Sippo taas lyödyksi Häkkistä niin, että Häkkisen lakki +lensi torille. Poliisi nosti sen maasta, löi sitä polveaan vasten, +karistellakseen siitä lumen pois, ja painoi sen sitten takaisin +Häkkisen päähän. + +-- No senpä sen... kun se Salamooni sanoo..., ähisi Häkkinen, saaden +reväistyksi Sipon paidankauluksen auki,... sanoo että "rauta raudalla +hivottakoon"... ähäh!... "ja mies hivokoon lähimmäisensä muotoa"... äh! + +Akat ympärillä huusivat, siunasivat ja päivittelivät. + +Poliisi, joka ei ollut varma siitä, oliko viisas Salomo antanut +mitään sellaista käskyä, mikä joka tapauksessa oli ristiriidassa +kaupungin poliisijärjestyksen kanssa, jota Miettisen oli noudatettava +toimintaohjeenaan, erotti tappelijat ja nuhteli heitä sitten vähän +viran puolesta, lausuen lopuksi ympärille keräytyneille akoille ja +uteliaille maalaisille kursailemattoman toivomuksen, että he mitä +pikimmin korjaisivat luunsa takaisin pöytäinsä ja kuormiensa ääreen. + +Kyseltyään saapuvilla olleilta tappelun syytä palasi Miettinen takaisin +poliisikamariin ja sanoi virkaveljilleen: + +-- Jolleivät ne saa sitä paholaisen hiirtä pois sieltä Montosen +kaivosta, niin minä menen itse ja sukellan sen sieltä... kun on kohta +koko kaupungissa kapina ja vallankumous mokoman otuksen takia! + +Muuallakin syntyi pahennusta ja ikävyyksiä Menlösin rouvan ja Montosen +rouvan riitajutun takia. Kauppiaat Lax ja Piilonen, joista Lax oli +sukua taloustirehtööri Menlösille ja Piilonen kauppias Montosen +rouvalle, sanoivat tämän jutun aiheuttamassa sanaharkassa irti +tuttavuutensa eivätkä tervehtineet toisiaan ennenkuin vasta seuraavana +juhannuksena, jolloin he sattumalta joutuivat samaan seuraan, missä +heidät seuraelämän tapojen ja vaatimusten mukaisesti uudelleen +esitettiin toisilleen. Myöhemmin samana iltana joivat he sitten kyllä +veljenmaljatkin, ettei tarvitsisi kadulla vastaan tultaessa vaivautua +nostamaan lakkia, joten heidän tuttavuutensa nykyisin on jälleen +samalla asteella, jolla se oli ennen riitaa. + +Lapsimaailmaankin levitti tämä juttu turmelustaan. Lapset leikkivät +Menlösin joukkoa ja Montosen joukkoa. Purasen pihassa leikittiin tätä +leikkiä niin perusteellisesti, että Purasen Väinö heitti kaivoon oikean +hiiren, joka oli tarkoitusta varten hankittu. Hiiri saatiin tosin kohta +ylös, mutta Väinö sai siitä huolimatta selkäänsä. + +Olihan kaupungissa sentään vielä jokunen sellainenkin ihminen, joka +vieläkin piti sovintoa mahdollisena, niin pimeältä kuin asia oikeastaan +näyttikin. + +Sellainen henkilö oli ainakin setä Salmela. + +Setä Salmelalla on arvokas, hillitty käytös, valkoinen, huolellisesti +kammattu tukka, aina sileäksi ajeltu leuka, siniset silmät ja +raikkaan punaiset posket. Ettepä suinkaan uskoisi häntä jo yli +kuusikymmenvuotiaaksi. Nuorekkaampaa miestä ette löytäisi koko +kaupungista. Katselkaapa esimerkiksi hänen eheitä, valkoisia +hampaitaan! Puolta nuoremmatkin saisivat niitä kadehtia. Mutta mitäpä +tämän nykyisen polven hampaista... Keveä ja joustava on hänen käyntinsä +ja suora hänen vartalonsa. Hänen takkinsa on huolellisesti harjattu, +tomuhiukkaa ei niin missään. Ja sellainen lempeä, sointuva ääni! + +Nuori on hän vielä mieleltään ja nuorten seurassa viihtyykin +hän erinomaisesti. Puolen tunnin kuluttua jo esittelee lähempää +tuttavuutta, antaen nuorille miehille ja nuorille neitosille, joiden +viimemainittujen läheisyys ei myöskään ole hänelle vastenmielinen, +oikeuden sanoa häntä sedäksi. Ja sitten taputtelee hän nuorta miestä +olalle, mutta nuorta neitosta poskelle, jolloin neitonen vähän punastuu +ja naurahtaa. + +Kolme konkurssia on hän aikojen kuluessa tehnyt, ensimmäisen omissa +nimissään, toisen veljensä nimessä ja kolmannen sisarensa nimissä. +Jos hän olisi naimisissa, niin olisi hän luultavasti tehnyt neljännen +vararikon vaimonsa nimissä, mutta hän ei ole mennyt naimisiin. Mistä +se johtuu, sitä ei taida kenkään sanoa, sillä eipä olisi luullut hänen +olleen vaikeata itselleen vaimoa saada. Paljon turhanpäiväisemmätkin +miehet sellaiseen pystyvät. Nyt ei ole enää ketään, jonka nimissä +hän voisi maatilan ostaa tai kaupan perustaa, ja siitä syystä onkin +hänellä hyvää aikaa kyliä käydä ja puhella ihmisten kanssa sivistävistä +asioista. Sillä sivistys ja ihmisyys ovat hänen mielestään ihmisen +kalleimmat ominaisuudet, ja niistä osaa hän puhua niin kauniisti, +että vanhemmat naiset laskevat kädet ristiin syliinsä ja kuuntelevat +hartaasti, päätään nyökäytellen ja vartaloaan hiljaa keinutellen, +mutta nuoret miehet siirtyvät melkein huomaamattaan toiseen huoneeseen +tupakoimaan ja keskustelemaan tilanomistaja Rahkon Villistä, joka viime +kilpa-ajoissa sai ensi palkinnon. + +Kaikki sanovat häntä setä Salmelaksi, ja kaikkialla on hän kuin +kotonaan. Vanha postimestari vain ei voi häntä sietää. Postimestari +sanoo, että setä Salmela puhuu niinkuin kirjanoppineet ja +filistealaiset, ja että hän istuisi mieluummin, oman nimenomaisen +vakuutuksensa mukaan, koko jumalanpalveluksen ajan jalkapuussa kirkon +porstuassa, kuin kuuntelemassa setä Salmelan puheita ihmisyyden ja +sivistyksen merkityksestä. Mutta eihän meidän tarvitse välittää siitä, +mitä postimestari sanoo. Postimestari onkin muuten sellainen mies, +ettemme voi häntä kauankaan kuunnella saamatta sielullemme vahinkoa. + +Tämä miellyttävä ja kunnioitettava henkilö, tarkoitamme luonnollisesti +setä Salmelaa, saapui vieraisille kauppias Montosen perheeseen +juuri vähää ennen päivällisaikaa ja otti rakastettavasti, mutta ei +silti liian hanakasti vastaan isäntäväen ystävällisen pyynnön käydä +päivällispöytään. Vasta pöydässä ehti hän kysyä ensin rouva Montosen +vointia ja sitten herra Montosen vointia. Saatuaan kuulla, että sekä +rouvan että kauppiaan terveydentila oli tyydyttävä, kysyi hän myöskin +lasten vointia, taputtaen samalla vieressään istuvaa Maire Mielikki +Minervaa poskelle. Lastenkaan vointi ei antanut minkään näköistä +aihetta huolestumiseen, niin että setä Salmela saattoi levollisin +mielin ryhtyä nauttimaan pöydän antimista. + +Yhdestä jos toisestakin asiasta siinä puhuttiin, sillä setä Salmela +on ylen virkeä ja taitava mies keskustelua ylläpitämään. Ihan häntä +ilokseen kuuntelee. + +Mutta sattui sitten setä Salmela koskettelemaan sitä hiiriasiaa, ja +silloin muuttuivat rouva Montosen kasvot heti jäykiksi ja synkiksi +ja kauppias Montonen hotkasi suupalan mainiota vasikanpaistia niin +hätäisesti, että oli läkähtyä, ja Maire Mielikki Minervan täytyi ryhtyä +takomaan isäänsä selkään. Pienemmätkin lapset katsoivat ihmeissään setä +Salmelaa, joka sillä tavoin loukkasi sitä perheessä voimassa olevaa +rautaista lakia, ettei hiirestä saanut mitään puhua. Pienempiin lapsiin +nähden ulottui tämä sääntö niin pitkälle, etteivät he, kiusausten +välttämiseksi, saaneet puhua kissoistakaan. + +Setä Salmela ei kuitenkaan näyttänyt tietävän tästä perhelaista +mitään. Mahdollisesti hän tiesikin, mutta ei ollut tietävinään. Joka +tapauksessa alkoi hän puhella tästä kiusallisesta aineesta, käsitteli +sitä puolelta jos toiseltakin, ja lausui: + +-- Sivistys ja ihmisyys, kun niitä noudatetaan, auttavat kyllä tässäkin +asiassa onnelliseen lopputulokseen ja sovintoon. Täytyy ottaa huomioon +sekä sivistyksen että ihmisyyden vaatimukset. Sivistyksen vaatimukset +ovat suuret ja ihmisyyden vaatimukset vielä suuremmat... + +Näin puheli setä Salmela kauniisti ja taitavasti, mutta kukaan ei +vastannut sanaakaan. Jokainen söi vain ja tuijotti lautaseensa. + +Setä Salmela jatkoi. Hän pohti yksityiskohtaisesti sekä sivistyksen +että ihmisyyden velvoituksia hiirijuttuun nähden, ja ilmeisesti saattoi +huomata, ettei hänellä olisi mitään vastaan esiintyä rauhanvälittäjänä. +Mutta kukaan ei puhunut niin halaistua sanaa. Oudolta tuntui setä +Salmelasta jatkaa pitemmälle tästä aineesta. Siispä hän vähitellen +liukui toisille laduille, ja kauppias Montosen perhekin alkoi silloin +tointua horroksista. + +Kun päivällinen oli päättynyt, vei rouva Montonen setä Salmelan saliin +ja sanoi hänelle siellä kahden kesken, katseensa leimahtaessa kuin +salama: + +-- Minä en koskaan tee sovintoa rouva Menlösin kanssa... en sivistyksen +enkä ihmisyyden nimessä! + +Alas painui setä Salmelan valkotukkainen, kunnioitettava pää. Mihin voi +enää vedota tässä maailmassa, jollei edes sivistykselle ja ihmisyydelle +arvoa anneta? + +Paljon paremmin ei setä Salmela onnistunut yrityksessään +taloustirehtööri Menlösinkään perheessä. Päivällispöydässä hän +sielläkin asian puheeksi otti, mutta naapuritalossa saamansa ikävä +kokemus oli tehnyt hänet niin varovaiseksi, että hän lähestyi +hiirijuttua kaukaa luovien. Taitavasti hän siinä menetteli mielestään, +mutta jo pitkältä matkalta haistoi rouva Maria Menlös hänen +aivoituksensa ja huudahti: + +-- Jos sitä juttua tarkoitatte, niin siitä ei puhuta tässä talossa! +Minäkö sopimaan! Minä? + +Setä Salmela alkoi puhua kukkakaalin viljelemisestä. + + + + +XIV + + +Hiljainen talvinen iltapäivä. + +Sellainen iltapäivä, jolloin koko kaupunki, eikä ainoastaan koko +kaupunki vaan vieläpä koko maailmankaikkeuskin tuntuu kuin hieman +torkahtaneen. + +Joitakuita lumihiutaleita leijailee alas taivaalta, mutta niitäkin +tulee niin harvakseen, että melkeinpä ne lukea ehtisi. + +Liike kaduilla on koko päivänkin ollut merkillisen hiljaista. Ikäänkuin +ei olisikaan arkipäivä, vaan tuollainen hämärähkö, leudonlainen +helmikuun sunnuntai, jolloin on niin autuaallista ottaa pieni, aivan +pieni unonen sohvan kulmassa lämpöisessä kamarissaan... tietäen +varmasti saavansa olla häiriytymättä tunnin, kaksikin. + +Ei näy kaduilla jauhokuormia, eikä näy heinähäkkejäkään. Kaikkiko nyt +lepäilevät? + +Vihdoin ajaa könöttelee tuolla varakas talollinen kirkkorekensä perässä +istuen ja edessään valkoinen vehnäjauhosäkki ynnä muita asianomaisia +kaupunkiostoksia. Eihän nyt tunnu olevan kylmäkään, mutta pystyssä +seisoo paksun turkin kaulus kuin suojamuurina, ja miltei loppumattoman +pitkä punainen vyö on lujasti kiedottu kaulan ja vyötäisten ympäri, +sillä onhan edessä parituntinen jäämatka yli aukean Apajalahden, ja +jäällä tuulee aina. Hiljalleen hölkyttelee hevonen ja ajaja häipyy +vähitellen näkymättömiin. + +Taas on kadulla tyhjää. Lumihiutaleita vain hiljalleen, verkalleen +leijailee alas. + +Menlösin Kaisu istuu ikkunansa ääressä ommellen, ja huoneessa on syvä +rauha. + +Äiti on lähtenyt pienelle vierailulle täti Silanderin luo ja isä kai +istuu keinutuolissa omassa asekamarissaan, lukien uutta, laajaa ja +lukuisilla kuvilla kaunistettua Napoleonin elämäkertaa, jonka hän eilen +oli kirjakaupan pölyttyneimmältä hyllyltä löytänyt. + +Käkikello se vain seinällä harvakseltaan raksuttelee, mutta muutapa +ääntä ei huoneessa kuulukaan. + +Kunnes kellotaulun yläosassa oleva ovi rasahtaen aukenee, käki ilmestyy +näkyviin, kumartaa kohteliaasti neiti Kaisu Menlösille ja huutaa +sointuvalla äänellään: + +-- Kukkuu! + +Ja täten ilmoitettuaan, että kello on jo puoli viisi, peräytyy se +takaisin hiljaiseen vanhanpojan asuntoonsa ja ovi lupsahtaa kiinni. + +Oletteko koskaan huomanneet, että vanhat perhekellot osaavat puhua? + +Se on niiden keskuudessa hyvin tavallinen taito, mutta ne eivät puhu +aina eivätkä kaikille. Ne alkavat puhua vain silloin, kun huoneessa +on hiljaista ja kun siellä istuu niiden erityisessä suosiossa +oleva perheenjäsen. Kun Kaisu istuu yksin ruokasalin arvonimellä +kunnioitetussa kamarissa työnsä yli kumartuneena ja hiuskiehkura +otsalta valahtaneena, ja kun talossa on niin hiljaista, ettei kuulu +edes isän keinutuolin ratinaa asekamarista, niin silloin alkaa vanha +käkikello hänelle puhella niinkuin vanhoinakin aikoina, jolloin hän +pienenä lapsena hukkui tämän vakavan perheenjäsenen yksitotista, +punnittua puhelua kuunnellessaan, kun ikkunasta tuikkivat tähdet taikka +sisään paistoi hieman yksinkertaisen ja lystillisen näköinen kuu. + +Sillä aikaa kun käkikello raksuttelee tytölle omia tarinoitaan, +tehkäämme seuraava paljastus: + +Menlösin Kaisu ja Montosen Maire Mielikki Minerva olivat pitkästä +aikaa tavanneet toisensa viime sunnuntaina köyhien kansakoululasten +hyväksi toimeenpannuissa iltamissa. Kaisu kuului iltaman emäntiin -- +väkisin olivat vieneet, vaikka hän ei viime aikoina ollut tahtonut edes +portista ulos astua -- ja emäntien joukossa oli myöskin Maire Mielikki +Minerva. Siellä he, näytelmälavan takana, olivat toisensa tavanneet... +ja repineet silmät toistensa päästä. + +Ei vainenkaan, eivät repineet. Me vain suvaitsimme hieman leikkiä +laskea. Toistensa kaulaan he kapsahtivat ja taisivatpa hiukan itkeä +tihauttaakin kaikessa kiireessä. Nämä kevytmieliset ihmiset olivat siis +yhä edelleenkin ystävyydenliitossa keskenänsä, vaikka heidän välillään +olisi tullut ylipääsemättömänä muurina olla perheiden välinen taistelu, +äitien tyttärilleen antamat jyrkät määräykset ja ennen kaikkea kuollut, +syvän kaivon pohjassa uinuva hiiri. + +Siellä iltaman hälinässä eivät he olleet ehtineet sydämiään oikein +perin pohjin purkaa, mutta iltaman päätyttyä tulivat he yhdessä kotiin. +Rikos numero kaksi. Ja seuraavana päivänä tapasivat he uudelleen +toisensa iltamahuoneistossa, jossa iltaman puuhaajat ja toimihenkilöt +nyt siivosivat edellisen illan jälkiä. Sitten he kävelivät vanhan ja +uuden kaupunginosan välisellä mäellä, nousten aina sen korkeimmalle +kohdalle. Varmaankin olisivat he, itsekään sitä huomaamatta, kavunneet +näkötorniinkin, ylimpään kerrokseen asti, jos sinne olisi ollut +portaat. Mutta sinnehän ei ollutkaan portaita. + +Tämä rikoksellinen kävelyretki kesti kolme tuntia. Ne tunnitkin kun +nykyään ovat niin lyhyet. Kuusikymmentä minuuttia vain, ja silloin on +taas tunti mennä livahtanut... ja tytöillä on tavallisissakin oloissa +niin paljon puhumista. + +-- Missä Herran nimessä sinä olet niin kauan viipynyt? ihmetteli rouva +Menlös, kun tytär vihdoinkin palasi kotiin. Ja vilpillinen tytär vaipui +yhä syvemmälle valheellisuuden suohon ja selitti, miten paljon siellä +oli ollut järjestämistä. Täytyihän sitäpaitsi käydä sitten muka vähän +raitista ilmaakin hengittämässä... + +Sellaistahan se on se maailman meno. Nuorisossa ei ole vakavuutta eikä +syvällisempää asioiden ja kunnian vaatimusten ymmärtämystä. + +Kaisu kohotti päätään työstään. Siellä oli ikkunan alla kadulla yksi +perheen virallisista vihollisista, juuri se Maire Mielikki Minerva, +hiihtopuvussa ja suksensauvoihinsa nojaten. Teki kysyvän merkin +kädellään ja toinen hyväkäs teki vastausmerkin. Niillä tytöillä ne on +aina ne omat merkkikielensä. + +Silloin käänsi Montosen tytär suksensa sisään Menlösin portista. Kun on +kerran antanut pahalle sormen niin tiettyhän se. + +Heikkoja ovat naiset -- nimittäin nuoret naiset. Vanhemmat kyllä +osaavat puolensa pitää, kun kerran sota on julistettu. + +Merkitsemme siis Maire Mielikki Minervan kirjavaan ansioluetteloon +tämänkin ennenkuulumattoman rikoksen Montosen perheessä nykyään +vallitsevia rautaisia sääntöjä ja asetuksia vastaan. Sitä tosin ei +olisi tapahtunut, jos rouva Maria Menlös olisi ollut kotosalla, mutta +Kaisuhan oli juuri äsken viittauksella ilmoittanut, että tie oli auki. + +Oli sitä taas puhumista, oli näyttämistä ja oli katsomista. Mutta +varsinkin puhumista. Mistä kaikesta lienevät puhelleetkaan? Ehkä +puvuista -- ja tietenkin puvuista -- ehkä äskeisistä iltamista, ehkä +myöskin eräistä pitkäkaulaisista ja vielä pitempisäärisistä lyseon +ylä: luokkalais- y.m. loikareista, jotka niin ahkerasti olivat heitä +tanssittaneet. + +Mahdollisesti heistäkin. Me emme voi sitä tietää. Sillä eipä ole +kuulunut tapoihimme kuunnella nuorten tyttöjen kahdenkeskisiä +keskusteluita oven takaa, vuoroin silmä, vuoroin korva avaimenreikää +vasten painettuna. Päinvastoin siirrymme hienotunteisesti pois koko +viereisestä huoneesta, tai jollemme nyt aivan sitäkään tee, niin +ainakin kävelemme yskähdellen edes takaisin huoneessa, nurkasta +nurkkaan -- yskähdellen ja hyräillen tuota vanhaa, kaunista: + + "Yksi nuori mies meni metsään, + Yksi nuori mies meni metsään. + Yksi nuori mies meni metsään, + Meni metsään viheriään. + Sumfarei..." + +Käkikello tietenkin kuuli kaiken, ja mahdollisesti kuuli käkikin ovensa +taakse. Mutta kumpikaan ei ilmoittele kuulemiaan... ja totta puhuen +eivät ne taida juuri tärkeitä ollakaan. + +Herra taloustirehtööri Menlös oli nukahtanut Napoleonin elämäkerta +polvilleen keinutuoliin. Napoleonin elämäkerta sankareineen solui +vähitellen polvelta alas ja putosi lattialle. Siihen kopsahdukseen +heräsi taloustirehtööri, nosti kirjan permannolta ja kuuli samassa +ruokasalista sellaista puheensorinaa, että eipä paremmasta apua. Ei +oltu moista tässä talossa viikkokausiin kuultu. + +Aivan täytyi lähteä katsomaan. Olihan se kuin Maire Mielikki Minervan +ääni. + +Ja kun rouva Maria Menlös puoli tuntia myöhemmin palasi kotiin, niin +näki hän sanomattomaksi ihmeekseen, hämmästyksekseen ja mielipahakseen, +että eräs Montosen suvun jäsenistä istui hänen kodissaan kuin ei mitään +olisi tapahtunut. + +Kuin ei mitään olisi tapahtunut! Aivan kuin ei olisi tapahtunut yhtään +mitään erinomaista, ei mitään sellaista, jota viime aikoina kuitenkin +oli tapahtunut. Aivan kuin ei musta hiilisäkki koskaan olisi lentänyt +Montosen pihasta aidan yli Menlösin pihaan, aivan kuin olisi tie +kaivolle auki entiseen tapaan ja aivan kuin ei rouva Montonen koskaan +olisi sanonut rouva Menlösiä _sivistymättömäksi ihmiseksi_! + +Ja ikäänkuin ei rouva Montonen olisikaan haastattanut rouva Menlösiä +oikeuteen hiiren kaivoon heitättämisestä! + +Rouva Menlös kulki huoneen läpi keittiöön, mutta rouva Montosen +tyttärelle ei hän suonut silmäystäkään, ja samassa nousikin Maire +Mielikki Minerva ylös sekä sanoi hämillään ja nolona jäähyväiset +Kaisulle ja taloustirehtöörille, poistuen kiireesti. + +Kun vieras oli lähtenyt ja rouva Menlös hänen mentyään oli sanonut sekä +Kaisulle että herra Menlösille mielipiteensä tällaisista vierailuista, +otti herra Menlös piipun suustaan, katseli ikkunasta ulos kadulle, +jossa jo oli pimeä, ja sanoi nöyrästi: -- + +-- Aivan niin, rakas Maria, mutta... + +-- Mutta mitä? kysyi rouva Menlös. + +-- Ei mitään, rakas Maria, kiiruhti herra Menlös vakuuttamaan. + + + + +XV + + +Tapahtuipa sitten kaupungissamme ennenkuulumaton häväistysjuttu. + +Tapahtui tapaus sellainen, ettei mokomia tapahdu muuta kuin kerran +vuosisadassa, eikä muutamina vuosisatoina kertaakaan. + +Monta vuotta on jo kulunut siitä, kun tämä kuuluisa hiirijuttu järkytti +kaupunkimme perustuksia. Useat tässä kertomuksessa esitetyt henkilöt +nukkuvat jo viimeistä untaan, eikä tämä nykyinen polvi muista edes koko +juttua. Jos tiedustelet: millainen olikaan se Menlösin ja Montosen +rouvan välinen hiirijuttu, niin yhdeksän kaupunkilaista kymmenestä +katsoo miettiväisenä taivaalle, raapii sitten korvallistaan ja kysyy: + +-- Mikä hiirijuttu? + +Niin häipyvät tässä maailmassa huomattavimmatkin tapaukset nopeasti +unhotuksen hämärään. + +Mutta kysykääpä keneltä keski-ikäiseltä kaupunkilaiselta tahansa, +muistaako hän vielä sen aamun, jolloin piru oli kansakoulussa, niin +heti alkavat kaupunkilaisen silmät loistaa, hän lyö voimakkaasti +reiteensä ja huudahtaa: + +-- Muistanko? Minäkö! Minähän olin silloin kansakoulun kolmannella +luokalla, ha ha ha! + +Ja naurettuaan tarpeekseen tarttuu hän kiireesti takinnappiinne eikä +suinkaan päästä teitä lähtemään, ennenkuin hän on kertonut teille +koko jutun, alusta loppuun asti. Eikä teitä silloin pelasta edes +vakuutuksenne, että olette kuullut tuon jutun kahdeksankymmentä kertaa, +aina vähän eri muodossa. Sillä silloinhan on kertojalla sitä suurempi +syy esittää tapaus juuri niinkuin se oikein oli tapahtunut. + +Itse asiassa oli koko juttu hyvin yksinkertainen ja mitätön. Ei siitä +olisi kannattanut sellaista melua nostaa. Mutta koululapset kertoivat +sen kotonaan mitä eriskummallisimmissa ja vaihtelevimmissa muodoissa, +ja siitähän se oikeastaan nousi koko höly. Ja vielä kymmenen vuoden +kuluttuakin oli kaupungissa muutamia vakavia, iäkkäitä mies- ja +naishenkilöltä, jotka järkähtämättömästi uskoivat, että koululla oli +nähty piru itse, vaikka opettajat oppilastensa rauhoittamiseksi ja +koulunsa maineen pelastamiseksi levittivätkin sellaisen tiedon, että +tuo kristikunnan vanha, kavala vihamies olikin muka ollut vain herra +Nilsperi. + +Koska meidän vastuunalainen tehtävämme on antaa ensimmäinen +yhtenäinen, täydellinen ja puolueeton kertomus hiiren heittämisestä +kauppias Montosen kaivoon ja kaikista siihen liittyvistä seikoista, +niin tahdomme myöskin paljastaa koko tämän aikanaan suurta +huomiota herättäneen kummitus- ja paholaisjutun, jota on niin +monella tavalla koetettu selittää ja jolle ei oikeata selitystä +ole tähän saakka keksitty, tahdomme paljastaa sen kaikessa +naurettavassa mitättömyydessään, yksinkertaisuudessaan ja törkeässä +ilkivaltaisuudessaan kunniallista kansalaista asianajaja Nils Pehr +Bumsia kohtaan. Tahdomme kerta kaikkiaan pestä puhtaaksi viattomien +muiston, tahdomme vierittää syyn oikeiden syyllisten niskoille, ja +tahdomme jyrisevällä äänellä huutaa: oikeat syylliset -- ne ovat +kirjakauppias Kriikuna ja punapartainen Wille Remes! + +Näinhän se tapahtui: + +Kauppias Paavali Peippolan kesteissä sattunut häiriö oli niin +kuohuttanut kirjakauppias Kriikunan mieltä, ettei hän pitkään aikaan +tahtonut mahtua nahkoihinsa. Jos olisi eletty villien maassa, niin +olisi kirjakauppias Kriikuna tarttunut suureen nuijaan ja halkaissut +sillä Nilsperin kallon. Aivan varmaan olisi hän sen tehnyt, sillä niin +vakuutti hän joka päivä. + +Mutta kun hän ei ollut villi-ihmisten maassa eikä hänellä ollut suurta +nuijaa, niin hautoi hän sydämessään toisenlaisia kostosuunnitelmia, +hautoi niitä yötä ja päivää, ja lopuksi sattuikin hänelle sellainen +tilaisuus, että hän saattoi tehdä Nilsperille häpeällisen, ruman tempun. + +Eräänä iltana oli herra Nils Pehr Bums tavannut ravintolassa muutamia +Waskijärven herroja, ja siinä nousi oikea rymyjuominki, jossa herra +Nilsperi lopuksi tuli niin päihinsä, ettei tiennyt erottaa oikeata +kättä vasemmasta. Puoleksi tajuttomassa tilassa hän vihdoin aamuyöstä +lähti kompuroimaan kotiaan kohti. + +Äänetön, ammottava tyhjyys on nyt hänen edessään. + +Se on tori. + +Kello yhden aikaan yöllä on ukko Rihkola virkansa mukaisesti käynyt +sammuttamassa suurimman osan katuvalaistuksesta. Vain sinne tänne +jättää hän lyhdyn palamaan aamuun asti. Myöskin toria varten on hän +jättänyt sammuttamatta raatihuoneen kulmassa olevan lyhdyn, mutta +ankara tuulenpuuska on vähän myöhemmin rikkonut siitä lasin ja +puhaltanut tämänkin valon sammuksiin. + +Niin, pimeä ja hiljainen on vielä tori, pimeä, hiljainen ja tyhjä. +Raatihuoneen kohdalla vain, tuulen sammuttaman lyhdyn luona, seisoo +pää riipuksissa ajurin hevonen, unissaan ja torroksissaan. Alas on +valahtanut vanha loimi ja jäänyt roikkumaan toisen aisan varaan, +puoleksi maahan pudonneena. Ei näy edes ajurinrenkiä, sillä hän nukkuu +käppyrässä reen pohjalla, jalkapeitteen alla. + +Nukkuu ajurin renki ja nukkuu koko kaupunki raskasta aamu-untaan. Ei +kuulu niin ääntäkään... + +Tässä pimeydessä, tässä syvässä äänettömyydessä kaakerteli herra +Nils Pehr Bums horjuvin askelin torin halki kotiaan kohti sen saman +vaiston vetämänä, joka kevään tullen ohjaa muuttolinnut kaukaisista +etelän maista valoisaan Pohjolaan, ilman karttoja ja kompasseita. +Herra Nilsperi jo miltei nukkui, kävellessään. Keskellä toria hän vain +aukaisi äkkiä suunsa ja laulahti: + +-- Hoi laari laari laa...! + +Ajurin hevonen vähän päätään kohotti, mutta kukaan muu ei kuullut tätä +säveltä, joka kaameana rämähti yön pimeydessä. + +Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes olivat olleet kortinpeluussa +postimestari Blomkvistin luona. Palailivat nyt sieltä aamuvarhaisella. +Kansakoulun kohdalla kompastui Wille Remes johonkin, joka makasi +portinpielessä. + +Tulitikun valossa tunnettiin se asianajaja Nils Pehr Bumsiksi. + +Silloin kirosi kirjakauppias Kriikuna. + +-- Nilsperihän se on! sanoi Remeskin. + +Ja tutkittuaan tarkemmin hänen tilaansa lisäsi hän: + +-- Se onkin saanut oikein tarpeekseen tänä yönä. + +Nyt oli tullut Kriikunalle se hetki, jota hän niin kauan oli toivonut, +ja yhdessä tuumivat ystävykset, miten, tämän odottamattoman löydön +kanssa olisi meneteltävä. + +-- Viedään Nilsperi kouluun, esitti Wille Remes. + +Ja kun hän oli tarkemmin selostanut suunnitelmaansa, hyväksyi Kriikuna +sen ilkeällä, pahantahtoisella riemulla. + +Wille Remeksen oli helppo päästä sisälle kansakoulurakennukseen, sillä +hän hoiti nyt kevätlukukaudella väliaikaisesti kansakoulun käsitöiden +opettajan virkaa ja tiesi, ettei eteisen ovi tavallisesti ollut +lukossa. Käsityöhuoneesta pääsi kyllä muihin kouluhuoneisiin. + +-- Herra advokaatti on niin painava, huokasi Wille Remes, koetettuaan +nostaa Nilsperiä. -- Minä käyn noutamassa vahtimestarin puukelkan. + +Wille Remes nouti pihasta puukelkan, johon he sitten vierittivät +Nilsperin paksuine turkkeineen. Ei olisi herännyt Nilsperi, vaikka +hänet olisi kuljetettu kirkontorniin. Raskaasti vain kuorsasi, ja oli +kokonaan sydämettömien vihollistensa vallassa. + +Vetivät he siitä Nilsperin pihaan kelkalla, eikä ainoastaan pihaan, +vaan kiskoivatpa vielä ylös koulun portaita eteiseen asti ja sieltä +käsityöhuoneen kautta juhlasaliin. + +-- Nyt on Nilsperi juhlasalissa, sanoi Wille Remes, sytyttäen +kynttilän, jonka hän oli ottanut mukaansa käsityöhuoneesta. + +Olisi ollut kammottava tämä näky, jos olisi ollut joku syrjäinen sitä +katsomassa. + +Keskellä lattiaa makasi lyhyt, paksu ukko suuressa puukelkassa. +Karvaisen turkinkauluksen keskeltä näkyi tulehtunut naama ja siinä +punainen nenä sekä puoleksi aukioleva suu hatarine hampaineen. Kelkan +vieressä seisoi julman anarkistin näköinen Kriikuna, tuijottaen tuohon +naamaan ankarasti ja ilkeästi, ja hänen vieressään seisoi punapartainen +Wille Remes, kädessään kynttilä, joka haaveellisesti valaisi lähintä +ympäristöä, jättäen kuitenkin juhlasalin nurkat pimeiksi. Suurenmoinen, +mutta kaamea näky... + +-- Sikeästi se nukkuukin, sanoi Wille Remes. + +-- Niin nukkuu, lurjus! murahti Kriikuna. + +-- Nyt siitä saisi tehdä vaikka minkä näköisen, sanoi Remes. + +-- Vaikka pirun! sanoi Kriikuna. + +-- Oikein, veli! huudahti Remes. -- Oikean sanan sanoit, veli hopea! +Pirunhan me Nilsperistä teemmekin. Mitähän koulupojat aamulla sanovat? +Ha ha! + +Ja nämä heittiöt toivat käsityöhuoneesta kittiä, liimaa ja mustaa +maalia, maalasivat Nilsperin kasvot mustiksi, aivan mustiksi, tekivät +kitistä kaksi pirunsarvea ja liimasivat ne hänen tukkaansa, piirsivät +sitten tuohon pikimustaan naamaan liidulla kaksi pyöreätä, valkoista +rengasta silmien ympärille... ja tuloksena oli kauhistuttavimman +näköinen ilmiö, mikä koskaan on minkään kansakoulun seinien sisällä +nähty. + +Päätettyään työnsä katselivat ilkiöt uhriansa syvän tyytyväisyyden +valtaamina. + +-- No niin, sanoi Wille Remes. + +-- Nyt on naama samanlainen kuin sielukin! sanoi Kriikuna. + +-- Osapuilleen, myönsi naamioimistyön suorittanut Wille Remes etevän +taiteilijan kainolla vaatimattomuudella. + +Mutta asianajaja Nils Pehr Bums kuorsasi raskaasti, tietämättä mistään. + +-- Oikein sievähän se nyt onkin! kehui Kriikuna. + +-- Niinkuin herran enkeli, ylisti Wille Remes. + +-- Nukkuu niin makeasti, armas! sanoi Kriikuna hellästi. + +-- Uinuu höyhensaarilla, herttainen! lisäsi toinen pehmeästi. + +Sitten katsahti Wille Remes ympärilleen ja sanoi miettiväisenä: + +-- Tämä sietäisi saada arvokkaampaan asentoon, tämä herra... + +Löysivät he suuren ja korkean, selkänojalla ja kädensijoilla varustetun +tuolin, ja sille nostivat he mustan, sarvipäisen ja rengassilmäisen +Nilsperin, joka jyristen kuorsasi. + +Jotain örisi nukkuva epäselvästi, kun hänen vihollisensa nostivat hänet +istumaan tuolille, mutta ei edes raottanutkaan silmiään, vaan vaipui +samassa yhä sikeämpään uneen. + +Lujalla nuoralla sidottiin hänet tuoliin kiinni. + +Salin peräseinällä olivat Suomen kansan suurmiesten kipsiset rintakuvat. + +Näiden alle, Kalevalan isän ja Suomen kansakoulun isän rintakuvien +alle, he siirsivät pöydän, nostivat, kaikki voimansa ponnistaen, +Nilsperin korkeine tuoleineen pöydälle... ja katso: Nilsperin pää oli +aivan kipsipäiden tasalla, niiden keskellä. + +Mutta yhtä valkoiset ja jalot kuin olivat nämä kipsiset suurmiesten +kasvot, yhtä musta ja kauhistuttava oli nukkuvan Nilsperin naama. + +-- Nyt vielä pieni koristus kaulaan! sanoi toimelias Wille Remes ja +kävi opettajahuoneen eläintieteellisestä kaapista noutamassa täytetyn +hiiren, jonka hän langalla sitoi Nilsperin kaulaan. + +-- Että ymmärtäisi herättyään, minkä vuoksi hän on tämän kunnian ja +koroitetun aseman ansainnut, selitti Remes. + +Kun nämä ilkipintaiset juoniniekat katselivat sitä näkyä, minkä he +puolen tunnin uutteralla työllä olivat aikaansaaneet, niin alkoi heitä +itseäänkin peloittaa. Suuri, hiljainen sali oli puolipimeä, ja sen +taustalla istui itse pimeyden ruhtinas valtaistuimellaan... + +Kiiruusti poistuivat Kriikuna ja Wille Remes, lukiten käsityöhuoneen +oven sekä vieden kelkan takaisin paikoilleen, halkopinojen viereen. + +Ja he kiiruhtivat kotiinsa iloisina ja tyytyväisinä, nukahtaakseen +hetken kuluttua hyvällä omallatunnolla, ikäänkuin olisivat kauniinkin +päivätyön suorittaneet. + + + + +XVI + + +Aamuhämärissä nousi pihan perällä olevassa pienessä rakennuksessa +asuva vahtimestari Heikonen vaimoineen lämmittämään ja siivoamaan +kouluhuoneita. + +Juhlasalissakin tekivät he tulen oven vieressä olevaan suureen uuniin, +mutta peräseinällä nukkuvaa Nilsperiä eivät he pimeässä huomanneet. + +Aamu valkeni valkenemistaan hitaasti. Vähän vain enää hämärti. + +Kaduilla vallitsi jo vilkas liike. Aikoja sitten oli ukko Rihkola +käynyt sammuttamassa viimeisetkin katulyhdyt, ne, joita ei tuuli ollut +sammuttanut. Aikoja sitten oli ajurinrenki raatihuoneen luona herännyt +rekensä pohjalta, ojennellut puutuneita jäseniään, nostanut ylös loimen +kadulta, noussut kuskipukille ja ajanut tiehensä. Maalaisia oli jo +alkanut saapua torille, torikauppiaat availivat kojujaan ja Markulakin +jo siellä kahvikojun äärellä värjötteli, lasketellen hämäränlaisia +sukkeluuksiaan tanakoille maalaisemännille tai totisille, epäilevinä +kuunteleville isännille. + +Koulun pihalle kertyi jo koulupoikia, jopa tyttöjäkin, odottelemaan +sisäänpääsyä. Pojat ne nahikoivat kuin tappelua hieroen ja tytöt +pajattivat keskenään asioitaan. + +Vahtimestari Heikosen vaimo kulki sulkemassa kouluhuoneiden uuninpellit +ja toi raikkaalla vedellä täytetyt vesikarahvit opettajien pöydille. + +Mutta astuttuaan juhlasaliin sytyttämään lamput aamurukousta varten, +sytytettyään jo yhden lampun ja siirtäessään toisen lampun alle +tuolia, jolle hän lamppuja sytyttäessään nousi, päästi hän äkkiä +kauhunkiljahduksen ja syöksyi huutaen ulos ovesta aina pihalle saakka. + +Koululaiset juoksivat hänen luokseen, juoksipa itse Heikonenkin +kysymään, mikä hätänä. + +Ja suuresti kaikki sekä hämmästyivät että säikähtivät, kun vaimo +vihdoin kalman kalpeana änkytti: + +-- Siellä on piru... siellä juhlasalissa... + +Kaamea uutinen. + +Olisi ollut edes kummitus, haamu, mörkö tai männinkäinen, mutta -- se +itse! + +Eivätkä opettajatkaan olleet vielä tulleet. + +Vahtimestari Heikonen ei ollut mikään erikoisen pelkuri mies. Hän otti +siis halon käteensä, ottikin oikein suuren halon, ja lähti sisään, +vaikka vaimonsa hätäpäissään rukoili ja vannotti häntä luopumaan +uhkarohkeasta yrityksestään. + +Mutta äkkiäpä sieltä tuli itse Heikonenkin takaisin, tuli kelmeänä +kasvoiltaan ja huusi juostessaan käheällä äänellä: + +-- Poliisia hakemaan, pojat! Siellä on piru! + +Silloin katosivat kaikki tytöt pihasta kadulle kuin tuulenpuuskan +lennättämät akanat, eivätkä pysähtyneet ennenkuin seuraavaan +kadunkulmaan, juoksi kadulle Heikosen vaimo ja juoksi myöskin Heikonen +itse, perässään kaikki koulupojat, jotka kuorossa huusivat poliisia. + +Torille juoksi tämä huutava joukko. + +Torilla seisoivat poliisit Kappari ja Räikkö heinäkuorman ääressä, ja +kuorman omistaja selitteli juuri: + +-- Kyllä nämä ovat hyviä heiniä, semmoisia apilansekaisia ja +mehukkaita, niin että kyllä nämä kaupungin porvarienkin lehmiä +lypsättävät... + +Silloin ehti torille tuo poliisia huutava lauma, ja Heikonen kiljaisi: + +-- Tulkaa poliisit koululle, siellä on piru! + +-- Jaa että mikä? kysyi poliisi Kappari, jolloin koulupojat kuin +yhdestä suusta vahvistivat Heikosen ilmoituksen. + +Poliisi Räikkö tiedusteli yksikantaan: + +-- Tarkastamaankohan tuo tuli koulua, vai...? + +Mutta Heikonen huusi, että leikki pois! Tulkaa itse tarkastamaan koulua +niin näette. + +Poliisit tunsivat Heikosen yleensä vakavaksi ja tottapuhuvaksi +mieheksi, eikähän nyt ollut mikään aprillipäiväkään. + +-- Pitänee sitä sitten lähteä katsomaan, sanoi poliisi Kappari, ja +poliisi Räikkö myönsi: + +-- Niin, harvoinhan sitä näkee, sitä itseään ukkoa... näin aamupäivällä. + +Lähdettiin siitä pirua katsomaan oikein miesjoukolla. Poliisit, +torikauppiaat, vieläpä maalaisetkin lähtivät. Juostiin ja huudettiin. +Miehet nauroivat ja kiroilivat, sillä näin päivännäöllä eivät +he osanneet ottaa asiaa oikein vakavalta kannalta. Mutta naiset +päivittelivät ja siunailivat. + +Koko tori tyhjeni. + +Opettajat olivat juuri saapuneet koulun portille ja kuulleet tytöiltä +ja Heikosen vaimolta, mikä hirmu koulusalissa oli. Mutta samassapa +saapui myöskin juoksujalkaa suuri, rähisevä joukko, poliisit edellä, +ja koulupojat, jotka olivat tointuneet ensimmäisestä pelästyksestään, +hihkuivat riemuissaan, sillä tämmöisessä väkijoukossa olisivat he +uskaltaneet tunkeutua vaikka pahan omaan pääpesään. Koulun piha täyttyi. + +-- Siellä se istuu salin peräseinällä, sarvet päässä! huusi Heikonen. + +Opettajat ja poliisit menivät edellä. Poliisit paljastivat sapelinsa, +ja muutamat torikauppiaat tempaisivat halkoja käteensä pinosta, uhaten: + +-- Nyt tulkoon vaikka itse sarvipää, niin kyllä sarvet kolisevat! + +Se oli rohkeata väkeä, mutta hieman arastellen ja kuin pahanhengen +salakavalaa päällehyökkäystä odottaen se työntyi juhlasalin ovelle. + +Väkijoukko pysähtyi. Pysähtyivät opettajat ja pysähtyivät poliisit +Kappari ja Räikkö, käsissään välkkyvät sapelit. + +Totta oli! + +Siellä salin peräseinällä istui Suomen kansan suurmiesten keskellä itse +se kuusituhatta vuotta vanha, leuka rintaa vasten painuneena... kuin +puskemaan valmistuneena. Hirveänä ja mustana se siellä istui sarvet +tanassa, ja kaameasti kiiluivat sen valkeat silmät puolihämärästä. + +Vallitsi kauan kestävä äänettömyys, vallitsi kuolon hiljaisuus. +Sanomattoman tunteen valtaamina tuijottivat kaikki tuota hirmuista +ilmiötä, joka järkähtämättömänä, liikkumattomana tuijotti vastaan. + +-- Niinpähän näkyy olevan, sanoi poliisi Räikkö vihdoin matalalla +äänellä. + +-- Mitäs nyt tehdään? kysyi poliisi Kappari koulun johtajalta, opettaja +Laaksoselta. + +Ennenkuin opettaja Laaksonen ehti vastata, tunkeutui väkijoukon läpi +taiteilija Markula, pienessä hutikassa kuten ainakin. Hänkin tahtoi +nähdä pirun, ja hän astui suoraan keskelle salin lattiaa, tirkisteli +siitä kummitusta pari silmänräpäystä ja ilmoitti vakavasti: + +-- Olkaa hiljaa, piru nukkuu! + +Ikäänkuin ei olisi oltu hiljaa! + +Ja sitten hän käänsi päätään ja kysyi: + +-- Ettekö kuule, että se kuorsaa? + +Totisesti! Kuorsaus kuului ihan selvästi. + +Nyt astui Markula aivan kummituksen luo, koroitti äänensä ja laulaa +honotti: + +"Nouse jo pois, janopeura...!" + +Siihen se heräsikin Nilsperi, joka oli nukkunut pahimman humalansa. + +Oven suussa seisova joukkokin oli nyt tullut rohkeammaksi ja lähestyi +ilmiötä lähempää tarkastelemaan. Mutta Nilsperi katsoa killisteli +ympärilleen, käsittämättä ollenkaan, mitä oli tapahtunut ja missä +hän oli, eikä meidän sovikaan sitä suuresti ihmetellä. Mitähän itse +ajattelisimme, jos sellaisessa asemassa heräisimme? + +-- Kyllä se on Nilsperi! huusivat jo monet, jotka tunsivat Nilsperin +etupäässä hänen turkistaan. -- Mutta mitä tämä oikein meinaa? + +-- Häh! kysyi Nilsperi aivan pökerönä. + +-- Se sanoi "häh!" totesi Markula. + +Silloin kirosi herra Nilsperi kauheasti ja huusi: + +-- Päästäkää minut irti! + +Saatiin siitä Nilsperi nostetuksi alas pöydältä ja irroitetuksi +tuolista. Sitä hälinää, mikä oli syntynyt! Kaikki huusivat ja +kyselivät, mutta mitäpä voi Nilsperi vastata? Eihän ollut hänellä +aavistustakaan siitä, miten hän oli tänne joutunut. Huomattiin hiiri +hänen kaulassaan ja otettiin se pois, mutta sarvia irroitettaessa lähti +hiuksia päästä. + +Sellaisessa mielentilassa oli Nilsperi, ettei hän sanonut sanaakaan, +ei päästänyt ainoatakaan sadatusta tämän toimituksen kestäessä. Sitten +painoi hän lakin päähänsä ja hyökkäsi ulos, hälisevä väkijoukko +kintereillään. + +Olipa hänen mustassa, rengassilmäisessä muodossaan ja vihaisessa, +puhisevassa juoksussaan asiasta tietämättömille vastaantulijoille +ihmettä kerrakseen. + +Tämän odottamattoman tapauksen johdosta menetti koulu yhden kokonaisen +työtunnin. + + + + +XVII + + +Törkeästi häväisty asianajaja Nils Pehr Bums vaati viskaali Tujulinia +toimeenpanemaan ankaran tutkimuksen. + +Sellainen pantiinkin toimeen. + +Kaksi päivää sitä toimitettiin poliisikamarissa, niin ettei poliiseilla +ollut ensinkään tilaisuutta pelata Mustaa Pekkaa. + +Kuulusteltiin koulun vahtimestaria vaimoineen, kuulusteltiin kaikkia +suuressa loppunäytöksessä läsnäolleita, kuulusteltiin koulun oppilaita, +ja erittäin ankarasti kuulusteltiin Markulaa. Saipa Markula epäluulon +alaisena olla yhden yön putkassakin. + +Mutta kun Markulan oli onnistunut todistaa viattomuutensa näyttämällä +todistajain avulla toteen, että hän oli nukkunut koko rikosyön +kauppias Heikki Remeksen väentuvassa nurkassa, niin päästettiin hänet +vapaaksi, sitten kun viskaali Tujulin oli antanut hänelle ankaran +varoituksen epäsäännöllisistä elämäntavoista. Kaikkia kuulusteltiin +ja kuulustelusta laadittiin pitkä pöytäkirja, mutta mitään ei saatu +selville. + +Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes eivät lausuneet mitään +otaksumisia salaperäisen tapahtuman johdosta. Mutta tavatessaan +toisensa loivat nämä vintiöt toisiinsa merkillisen silmäyksen. + +Vihdoin julistettiin tutkinto päättyneeksi, ja poliisikamarissa +pääsivät konstaapelit taas rauhassa pelaamaan Mustaa Pekkaa. He +pelasivatkin sitä sitten kolme päivää yhteen kyytiin niin uutterasti, +että tuskin välillä syömään ehtivät. + +Herra Nilsperi ei näyttäytynyt kadulla viikkokausiin. Hän murjotti +kotonaan syvän suuttumuksen vallassa, pesten kasvonsa viidesti päivässä +suovalla ja saippualla, ja vähitellen alkoivatkin ne jälleen saada +takaisin luonnollisen punasinertävän värinsä. + +Mutta vaikka poliisitutkinto ei ollutkaan luonut asiaan toivottua +valaistusta, niin alkoi kaupungilla kuitenkin pian liikkua huhuja +siitä, että rouva Menlösin sormien oli täytynyt olla jollain tavoin +mukana tässä rumassa pelissä. + +Kenenkäpä muun olisi ollut syytä tehdä niin suurta ilkeyttä herra +Nilsperille, ellei juuri rouva Menlösin? Olihan se huomattu +raastuvassakin, millä tavoin rouva Menlös joskus oli Nilsperiin +katsahtanut... varsinkin silloin, kun Nilsperi väitti rouva Menlösin +käskeneen Miinan heittämään hiiren kaivoon. + +Entäs se hiiri, joka oli ollut sidottuna herra Nilsperin kaulaan! + +Se oli kyllä tunnettu koulun kokoelmien hiireksi, mutta sen merkityshän +oli selvä. + +Rouva Menlösin kätyrit olivat sitoneet hiiren herra Nilsperin kaulaan +kuin sanoakseen: + +-- Siinä on sinulle sitten se hiiri, jota sinä sieltä Montosen kaivosta +harot! + +Niin kaupungilla huhuiltiin, ja huhut levisivät talosta taloon ja +pukeutuivat päivä päivältä yhä täsmällisempään muotoon. Jopa alettiin +päästä perille rouva Menlösin kätyreistäkin, ja Markula-paran suureksi +suruksi ja syväksi suuttumukseksi kysyi yksi ja toinen häneltä aivan +suoraan: + +-- Paljonkos sinä oikein sait rouva Menlösiltä? + +Rouva Menlös nauroi sydämellisesti, kuultuaan asianajaja Nils Pehr +Bumsille tehdystä koirankujeesta. Hän nauroi niin, että vedet silmistä +tippuivat, ja huudahti tuon tuostakin: + +-- Se oli sille oikein! Se oli sille oikein! Vai mitäs sanot, Menlös? + +Ja taloustirehtööri Menlös imeskeli piippuaan hyvillä mielin muhoillen +ja myönsi: + +-- Aivan niin, rakas Maria! + +Keittiöönkin kiiruhti rouva Menlös hauskaa uutista Miinalle kertomaan. +Ja Miina hihitti ja ilkkui: + +-- No sai se rietas viimeinkin sen pumpsin minkä tarvitsikin! + +Mutta eipä tullut tämä ilo pitkäaikaiseksi. + +Ne juorut, ne häpeälliset juorut rouva Menlösin osallisuudesta herra +Nils Pehr Bumsin tapaukseen, ne kiersivät kiertämistään ja ehtivät pian +rouva Menlösinkin korviin. + +Ja kun rouva Menlös ne kuuli... + +Emme voi jatkaa. Se on liian ikävä kohtaus. Taloustirehtööri pakeni +heti ensimmäistä puuskausta asekamariinsa. + +Sanomme vain, että rouva Menlös menetti kokonaan henkisen tasapainonsa. +Hänkö tekemässä yön pimeydessä ilkivaltaa juopuneille miehille! + +Alkoivat talossa ikävät päivät, ikävämmät kuin ennen. + + + + +XVIII + + +Pakkanen se taas välillä helpotti oikein aika lailla. + +Vaikka eihän noita ollut tosin niin järin kovia pakkasia ollutkaan, +toistakymmentä pykälää vain ja sillä tavoin, mutta nyt löi niin +leudoksi, että Silasenkin lapset pääsivät lumiukon tekoon keskelle +Saunakatua. Aika paksun ukon ne tekivätkin, ja yli metrin korkuisen. +Nokimustine silmineen oli se melkein peloittavan näköinen. Hiilet näet +pistivät silmiksi. + +Lukija ehkä arvelee, että olivatpas ne Silasen lapset tuhmia, kun +keskelle katua sen tekivät. Ensimmäinen hevosmieshän muka tölmäsee +ukkoa reensä laidalla, niin että äijältä pää tipahtaa ja mustat silmät +jäävät avuttomina tuijottamaan ylös taivaan korkeuteen. Mutta lukija +ei tunnekaan Saunakadun oloja niin hyvin kuin me ja niin hyvin kuin +Silasen lapset, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet ja ehkäpä puolen +vuosisadan kuluttua kuolevatkin Saunakadun varrella. Saunakatu on +vanhan kaupunginosan laitimmaisia katuja, siellä melkein metsänlaidassa +asti, eikä siellä kukaan hevosella aja kesälläkään, sen vähemmin +talvella. Lumiukko on keskellä katua paljon paremmassa turvassa kuin +pihamaalla, jossa suutari Kankkunen sen kaupungilta päissään kotiin +tullessaan heti potkisi nurin. Onhan se ennenkin sellaista tehnyt, niin +että kyllä ne hänen tapansa tunnetaan. + +Raatihuoneenkadulla ovat mäenlaskijat ruvenneet lumisotasille, eikä +sitä sen vuoksi uskalla kukaan vanhempi, puolueeton ihminen kulkea. +Semmoinen rähinä siellä on. Vettä noutavat palvelustytöt vain hinaavat +tässä taistelun tuoksinassa vesikelkkaansa raatihuoneen kaivolle, mutta +hepä ovatkin rauhoitettuja. Heidän vesiliikenteensähän se koko mäen +liukkaana pitää. + +Mutta jättäkäämme lumiukot ja Raatihuoneenkadun taistelut ynnä muut +sellaiset vähäpätöisyydet ja kiiruhtakaamme kauppias Montosen pihan +perälle, sillä siellä on tekeillä erittäin tärkeä toimitus, ja siellä +on siitä syystä väkeä kuin kärpäsiä ruokalan keittiössä. Kaupungin +suuri paloruisku on siellä täydessä toiminnassa ja vesisuihku kohoaa +paljon korkeammalle suuren makasiinirakennuksen katonharjaa. + +Tulipaloko? + +Eikö mitä! Kesällä voi syttyä tulipalo keskellä päivää, mutta +talvella ei koskaan. Ei ainakaan meidän kaupungissamme ole sellaista +miesmuistiin tapahtunut. + +Ei, vaan siellä tyhjennetään, raastuvanoikeuden määräyksen mukaan, +kauppias Montosen kaivoa, että saataisiin pois se kuollut hiiri kaivon +pohjalta. + +Mönkkysen Maijastiina oli tästä ratkaisevasta tapauksesta lennättänyt +sanan niin moneen taloon kuin ehti. Olipa hän sitten kerrankin kahvilla +täytetty, vaikka ei, kiireellisten asiainsa tähden, ennättänytkään +juoda kaikissa keittiöissä kahta kuppia. Hotkaisi muutamissa yhden, ja +parissa paikassa ei sattunut ensinkään olemaan kahvia keitettynä. Mutta +ehtihän Maijastiina saatavansa myöhemminkin periä. + +Palomestari Sipilä oli sanonut, että ruiskun saa lainata sitten kun +tulee leuto sää. Tietäähän sen jokainen, joka on vähänkin perehtynyt +palotoimintaan, että pakkasella letkut jäätyvät, ja jäätyneet letkut +ovat hyvin pahoja katkeamaan, varsinkin tällaiset vanhemmat letkut. + +Oli sitä ihmettä, sitä kauppias Montosen kaivon tyhjentämistä, +keräytynyt katsomaan ukkoa jos akkaakin. Mieliala oli korkealla. + +-- Nyt se nähdään! + +-- Nyt se nähdään se totuus! + +-- Niin, nyt se nähdään, kenessä se on totuus. + +-- Niin, totuus! Totuus ei pala tulessakaan. + +-- Eihän se kuulu palavan, eikä se huku kaivoonkaan. + +-- Eihän se kai huku sinnekään. + +-- Sieltäkin se pumputaan ylös! + +-- Pumputaan se. Ei sitä enää nykymaailmassa valheella ja vääryydellä +pitkälle potkita. + +-- Ei potkita. Kyllä laki ja oikeus asiasta selvän ottaa. + +-- Ottaa se! + +-- On se sentään hyvä, että on vielä maassa laki ja oikeus! huokasi +muuan eukko, silmiään pyyhkäisten, mutta torikauppias Sippo, joka +seisoi hänen vieressään kädet housuntaskuissa ja lakki takaraivolla, +epäili: + +-- Mikähän siunaus siitä sitten heruu? + +Mutta silloinkos eukko räsähti. Vai ei saisi enää olla lakia ja +oikeuttakaan! Missähän sinunkin kojusi olisi, jollei olisi kaupungissa +poliisijärjestystä. + +Sippo raapi harmistuneena päätään, mutta sopivaa vastausta ei hän +sittenkään keksinyt. + +Vaikuttava ja muistiinpainuva oli näky. Pumppuna toimiva paloruisku +kävi niin että ryskyi. Kymmenkunta vapaaehtoista palokuntalaista oli +työssä. + +Koska he olivat tavallaan virkatoimessa, niin olivat he kiinnittäneet +palokuntalaisnauhat lakkeihinsa, joten kuka tahansa saattoi nähdä, +että vain heillä oli laillinen oikeus käsitellä paloruiskua. Mutta +hyväntahtoisesti luovuttivat he tämän etuoikeutensa viransijaisillekin, +alettuaan vähän väsyä, eikä työnhaluisista tarjokkaista suinkaan ollut +puutetta. + +Toisen letkun pää oli kaivossa ja toisen letkun päässä oli itse +suihkumestari Lampeeni, ohjaten räiskähtelevän ja paukahtelevan +vesisateen ylös ilmaan, josta vesipisarat sitten sateena ropisivat +taajan katselijajoukon niskaan. Mutta jokainenpa olikin varoiksi +kääntänyt kauluksensa pystyyn. + +Välistä taas ohjattiin suihku makasiinin seinään tai katolle ja +katonharjan yli. Hyvinhän se yli lensikin, vaikka makasiinirakennus on +aika korkea. + +Mutta kun suihku räiskyi ja paukkui makasiinin ovenpieleen, niin pisti +makasiinimies Antti Peuranen päänsä makasiinin ovesta ja huusi: + +-- Juutastako te tätä makasiinia holvaatte? Ei tämä ole pesun tarpeessa! + +Mutta siihen huomauttivat palokuntalaiset aivan oikein: + +-- Vähemmänhän palaa! + +Ja katselijakunta huusi Antti Peuraselle: + +-- Vie pois nokkasi sieltä ovelta! Saat vielä päin naamaasi! + +-- Niin, ja kyllä silloin jauhonpöly karisee! riemuitsivat toiset. + +Antti Peurasen jauhoiset kasvot katosivatkin ovelta. + +Eräs akoista nuuhki ilmaa ja sanoi toisille: + +-- Ihan on kuin mädänneen hajua. Kaivokohan se sillä tavalla haisee? + +-- No mikäs sitten, vastasivat toiset eukot. -- Aivanpahan näet tuntuu +haju tänne asti! + +-- Taitaa olla haju omassa nokassanne! sanoi viimeiselle puhujalle +Menlösin Miina, joka eukkojen takana hänkin katseli puuhaa. + +Siitä eukot suuresti kiivastuivat: + +-- Vai sinä tänne tulet pullikoimaan ja irvistelemäänl + +-- Eivät osaa enää ihmiset hävetä! päivitteli toinen eukko. + +-- Kun olisivat tuominneet raastuvassa sinut tuon kaivon tyhjentämään, +niin vieläköhän ilkkuisit! huomautti kolmas, mutta neljäs huusi: + +-- Antakaa, Lampeeni, tuolle Miinallekin osansa... sehän se on koko +tämän asian syy. + +Silloin Miina pakeni. + +Mutta Mönkkysen Maijastiina sanoi eukoille: + +-- Niin haisee koko kaivo että yököttää! Minä menen katsomaan, joko se +raato alkaa nousta. + +Mönkkysen Maijastiina lähestyi kaivoa, mutta ruiskun käyttäjät huusivat +ankarasti! + +-- Syrjäiset eivät saa tulla lähelle! + +Tästä suuttui Maijastiina. + +-- Minäkö syrjäinen! Syrjäisempiä te itse tässä asiassa olette! Jos +en minä olisi nähnyt sen hiiren heittämistä, niin ette tekään tässä +heiluisi ja mahtailisi! + +-- Älä pärpätä! huusivat palokuntalaiset. + +Mutta Mönkkysen Maijastiina lähestyi itsepintaisesti kaivoa. + +Silloin käänsi Lampeeni suihkun häntä vastaan, ja silloin nosti +kastunut Maijastiina sellaisen huudon ja rähäkän, että se oli kauheata +kuulla. Mutta tunteeton katsojajoukko päästi mahtavan naurun: + +-- Ha ha ha! Niin on kuin kuikka! + +Puikkelehti siellä poikiakin väkijoukossa kymmenittäin, töytäillen +milloin minnekin kuin paarmat ja sysien ja tuuppien aikaihmisiä. Mutta +makasiinimies Peurasen kuusivuotias Asko se enimmän nautti tästä +näytelmästä. Ihan oli märkänä koko poika, kun aina juoksi sinne, minne +vesi lensi. + +Ja kun Lampeeni ohjasi suihkun suoraan ylöspäin, niin että vesi +oikein korkealle suhahti, niin silloin Asko hyppi tasakäpälässä, +rapisteli käsivarsiaan niinkuin kukko siipiään ja hihkui ylenpalttisen +riemastuksen vallassa: + +-- Hii! + +Akatkin sen huomasivat ja todistivat: + +-- Onpas tuolla pojalla lysti! + +-- Niin, ikäänkuin tämä olisi mikään lystin paikka! huomauttivat toiset +vakavasti. + +Mutta Asko-poika hihkasi: + +-- Noin korkealle lensi... taivaaseen asti! + +Ja toisille pojille hän riemuitsi: + +-- Ne tyhjentävät koko kaivon! Sitten näkee ihan kaivon pohjaan asti! + +Ankarasti kävi ruiskun pumppu. Joku katsojista pyysi suihkumestaria: + +-- Anna mennä, Lampeeni, yli aidan Menlösin pihaan! Nehän ne upottivat +sen hiiren tähän kaivoon! + +Lampeeni ei ollut kuulevinaankaan. Kaikki tässä komentamaan! Kyllähän +tässä sitten komentajia olisi. Tietysti oli hänellä yksin valta +määrätä, minne hän suihkunsa käänsi, varsinkin kun ei palomestarikaan +ollut paikalla käskyjä antamassa. + +Mutta kun oli kulunut kohtuullisen pitkä aika äskeisestä pyynnöstä, +käänsi hän kumminkin kuin sattumalta suihkun Menlösin pihaan päin. + +-- No sinne! huusivat katsojat. + +-- Saavat nyt pakanat hiirivettä! + +-- Sen ne sietävätkin. + +Torikauppias Sippo on semmoinen arvostelija. On kai hyvin viisas mies +omasta mielestään, viisaampi kuin kaikki muut yhteensä. + +Nytkin se sanoi, katseltuaan aikansa suihkuttamista: + +-- Oikeastaan tämä suihkuttaminen on ihan tarpeetonta. + +Lampeeni laski taas vettä makasiinin katon yli ja kysyi sitten +arvokkaasti: + +-- Missä suhteessa? + +Sippo sylkäisi, otti tulitikkulaatikon taskustaan ja alkoi sytytellä +tupakkaansa. + +-- No siinäkin suhteessa, sanoi hän sitten, että mitäs suihkuttamista +tässä tarvitaan? + +Ja perustellen lähemmin kantaansa jatkoi hän: + +-- Tuleehan se vesi sieltä kaivosta suihkuttamattakin. + +-- Vai tulee se! matki vain Lampeeni ylenkatseellisesti. + +Mutta Sippo intti yksipäisesti: + +-- Ka tuleehan se... juutaskos siinä olisi ettei tulisi, kun tuommoinen +miesjoukko pumppuaa! Ei suinkaan se tuo sinun suihkuttamisesi sitä +kaivosta nosta! + +-- Älä turise! sanoi Lampeeni vihaisesti. + +-- Minkäs teet jos turisenkin! uhitteli Sippo. -- Jos antaisi veden +lorista tuohon ruiskun viereen, niin kyllä se tulisi sieltä kaivosta +aivan yhtä nöyrästi. + +Lampeenia harmitti. + +-- Vai ruiskun viereen lorista! sanoivat palokuntalaiset. -- Luuletko +sinä meidän rupeavan vesilätäkössä pumppuamaan? + +-- Niin, ja kun suihkuttaa, niin näkee samalla yksin tein, onko ruisku +ja letkut kunnossa, jos sattuisi niinkuin tulipalo tulemaan. + +Lampeeni katsoa muljautti Sippoon ja sanoi: + +-- Niin, älä sinä, Sippo, tule viisaampiasi neuvomaan... kun ei sinulla +kuitenkaan ole mitään tietoa eikä ymmärrystä näissä paloasioissa. + +Siinä oli Sipolla taas suu poikki. Lampeeni sanoi palokuntalaisille, +mutta kuitenkin niin, että Sippokin sen kuuli: + +-- Sillä kun on kenellä lihakauppa torilla, niin se jo luulee olevansa +hyväkin insinööri! + +-- Paljonhan sieltä kaivosta vettä riittääkin! ihmetteli joku +katsojista, ja muuan toinen katsoja selitti: + +-- Nämä ovatkin niitä oikeita vesikaivoja nämä tämän kaupungin kaivot. + +Kahdesti oli jo vaihdettu ruiskun käyttäjiä, ja muutamat katselijat +alkoivat epäillä: + +-- Ei sitä taida saadakaan yhdellä ruiskulla tyhjäksi. Mutta juuri +silloin alkoi suihku tulla heikommaksi, ja katsojat huusivat: + +-- Jo painuu rooli matalammaksi! + +Toiset, jotka harrastivat esikuvia ja vertauksia, esittivät saman asian +sanoilla: + +-- Jopahan alkaa lehmä ehtyä. + +Ja joku kolmas, joka tavoitteli tunnustusta sukkeluuksilla, joita hän +oli kilpaa Markulan kanssa viljellyt lähinnä seisovien virkistykseksi +koko toimituksen ajan huusi: + +-- Niin ehtyy... kohta se poikii! + +-- Hiiren, täydensi Markula. + +-- Onkos täällä poliisia? kysyi eräs palokuntalaisista. + +-- Mitäs tässä poliisilla? tiedusteli Lampeeni. + +-- No jotta on viran puolesta todistamassa, kun kaivoa tarkastetaan, +selitti palokuntalainen. + +-- Niin, kun tämä on virallinen asia... raastuvan käskystä, myönsi +toinen palokuntalainen. + +-- Onhan tässä vieraitamiehiä, sanoi torikauppias Sippo, mutta siihen +huomautti Lampeeni: + +-- Et sinä ymmärrä laillisia asioita! + +-- Poliisi pitää olla! huusivat akatkin. -- Ei suinkaan sitä ilman +poliisia... lakiasiassa! + +-- Niin, kyllä pitää hakea poliisi! huusivat kaikki katsojat. + +-- Juokse sinä märkä poika hakemaan torilta poliisi, sanoi Lampeeni +Peurasen Askolle, mutta Asko väitti: + +-- En minä jouda! + +Toiset pojat juoksivat torille poliisia hakemaan, ja eräs +palokuntalaisista, kauppias Heikki Remeksen renki, kurkisti alas kaivon +reunalta ja ilmoitti: + +-- Nyt se on muuten tyhjä, mutta siellä keskellä on syvempi kohta ja +siellä on vielä vähän vettä. + +Sitten hän kohotti letkua ja siirsi sen pään tuohon syvennykseen, +sanoen pumppuajille: + +-- No pumpatkaa nyt vielä vähän, ja antakaa sitten masinan käydä +hiljalleen koko ajan. Muuten se on taas pian täynnä tämä kaivo. + +Ja nousten kaivon reunalta hän sanoi: + +-- Siinä näkyy olevankin hyvät vesisuonet, tuossa kaivossa. + +-- Jo tulee poliisi! huusivat akat. + +Akat olivat oikeassa. Poliisi Miettinen tuli sieltä noutajineen ja +kysyi väkijoukkoon päästyään: + +-- Mitäs täällä on asiaa? + +-- On siinä poliisi, kun ei tiedä koko asiasta! ihmettelivät akat. + +-- Todista nyt virkasi puolesta, onko Montosen kaivossa hiirtä vai ei! +sanoivat palokuntalaiset. -- Tämä on virallinen asia. + +-- Se on raastuvan päätös, selittivät akat. + +-- Olkoon, sanoi poliisi Miettinen. -- Mutta minä vain en lähde kaivoon +ruunun univormua ryvettämään! + +Siitä syntyi kiivas keskustelu, mutta poliisi Miettinen ei suostunut +lähtemään kaivoon. + +-- En lähde muuta kuin viskaalin määräyksestä! + +Ja sitten suuttui hän ja huusi: + +-- Mitä te olette minun käskijöitäni! Pitäkää suunne kiinni! + +Silloin sanoi Lampeeni: + +-- No samahan se on, kuka sinne menee, kunhan poliisi seisoo tässä +kaivon reunalla ja todistaa. + +-- Sen minä kyllä voin tehdä, lupasi poliisi Miettinen leppyen. + +-- Tuo muurari Jänkkä on hyvin tarkkasilmäinen ja luotettava mies, +esitti kauppias Remeksen renki. + +-- Lasketaan se kaivoon. + +-- Eikös täällä olisi sopivampiakin? kainosteli muurari Jänkkä +luottamustoimen vastaanottamista, mutta katsojat huusivat: + +-- Mene vain Jänkkä kaivoon! + +-- Onkos se nyt aivan tyhjä? kysyi muurari. + +-- On se! takasivat palokuntalaiset. + +Ja niinpä sitten laskettiinkin muurari Jänkkä nuorasta kaivoon, +väkijoukon piirittäessä kaivonympärystän. + +Jänkkä hamuili kaivon pohjalla, raapaisi pari kolme kertaa valkeaa ja +tutki ympäristöään oikein tulitikun valossa. + +-- Ei täällä ole kissoja eikä hiiriä! huusi hän sitten. + +-- Ei siellä kissoja tarvitse ollakaan! vastasivat akat. + +-- Eipä täällä ole hiiriäkään, huusi muurari. + +-- Älä valehtele! huusi joku katsojista. + +-- No tulkaa sitten itse katsomaan, pahuukset, vastasi Jänkkä +närkästyneenä. -- Vaan jos te sen sieltä näette, niin neuvokaa vain, +missä kohden se on! Kyllä minä sen sitten ylös nostan. + +-- No älähän suutu, muurari, lepytteli Lampeeni. -- Eiväthän ne nämä +tosissaan... + +-- On tämä kumma paikka! ihmettelivät eukot. + +-- Katsohan vielä tarkemmin! kehoitti Lampeeni. + +Jänkkä tutki kaivon pohjan varmuuden vuoksi toiseen kertaan mitä +huolellisimmin. Sitten hän huusi: + +-- Alkakaa hissata ylös... mutta älkää hellittäkö, pakanat! + +-- Kyllä sinä nouset! rauhoittivat palokuntalaiset. -- Katso, onko +nuora paikoillaan. + +-- Kyllä se on, sanoi muurari. + +-- Mitä se tuo poika tähän tellääntyy! ärjäisi muuan mies vihaisesti +Peurasen Askolle, joka koetti tunkeutua miesten kainaloiden alitse +kaivon luo. + +-- Joka paikassa se tiellä härkentää! toruivat akat. + +Kiskottiin sitten Jänkkä miehissä ylös kaivon pohjalta. Tuskin oli +hänen päänsä kohonnut kaivonkannen yläpuolelle, kun jo huudettiin: + +-- No eikö siellä sitten näkynyt mitään? + +Jänkkä vastasi vain: + +-- Ei muuta kuin märkiä kiviä. + +Jokupa hoksasi siihen huomauttaa: + +-- Mutta jospa se vesi onkin imenyt sen mukaansa? + +-- Niin, huusivat akat. -- Se on lentänyt veden mukana! + +Lampeeni siihen halveksivasti vastasi: + +-- Hornaanko se sieltä on lentänyt... kun on semmoinen sihti letkun +päässä, ettei laske pienempiäkään roskia lävitseen! + +Letkua nostettiin pois kaivosta. + +Sippo sanoi: + +-- Turhaan siinä miehet vahtasivat. + +Palokuntalaistenkin täytyi myöntää: + +-- Taisi olla turhaa touhua. + +Mutta Lampeeni lohdutteli heitä: + +-- No saihan tuota koettaa, oliko ruisku kunnossa, kun kerran sattui +näin leuto sää. + +Kaivo oli nyt siis kuivana, mutta kylläpä olivat sen sijaan paikat +kaivon ympärillä märkinä. Joka paikassa oli vettä ja lätäköitä, ja kun +katselijat tarkastelivat makasiinin kattoa ja seinää ja Menlösin pihan +puolella olevaa lankkuaitaa, niin tuumivat he: + +-- Olisi siinä sammunut liekit, jos olisi sattunut tulipalo olemaan! + +-- Teettävät ne nuo virkakunnatkin ihmisillä tyhjää työtä, minkä tuo +raastupakin, napisi joku palokuntalaisista. -- Kengät ovat aivan märät. + +-- Kun ei vain Menlösin joukko olisi yöllä onkinut sitä hiirtä pois +kaivosta, keksi eräs akoista uuden otaksuman. + +Miehet kiroilivat kaivoa, hiirtä ja Menlösin joukkoa. Odotuksessaan +pettynyt väkijoukko alkoi valmistautua hajaantumaan, ja Anna Riitta, +joka oli talon puolesta valvonut toimitusta, oli jo palannut keittiöön +tekemään emännälleen selkoa tutkimuksen odottamattomasta ja laihasta +tuloksesta. + +-- Ei sieltä sitten mitään hiirtä löytynytkään! huokasi eräs akoista. +-- Tyhjän tautta on saanut Anna Riitta raahata vettä Perälän kaivolta +asti... + +-- Niin, eihän siellä ole mitään hiirtä ollutkaan, ilmoitti märkä, +vilusta hytisevä Peurasen Asko. + +-- Kenenkä poika se on tuo? kysyi muuan eukko. -- On niin märkäkin, +turjake, eikä vain lähde kotiinsa. + +-- Se on tämän Montosen makasiinimiehen poika, kertoivat toiset pojat. +-- Sen nimi on Asko. + +-- Mitä sinä sanoit, ettei olisi hiirtä ollutkaan kaivossa? kysyi eukko. + +-- Niin, eihän se hiiri sinne pudonnut, selitti Asko. + +-- Mistähän sinä sen tiedät! murahti muuan palokuntalaisista +ylenkatseellisesti. + +-- Näinhän minä kun meidän kissa otti heti sen hiiren, kun se oli tälle +puolen lentänyt, kertoi Asko, puhallellen kohmettuneisiin, sinertäviin +hyppysiinsä. -- Minä olin tässä silloin. + +Kaikki tuijottivat Askoon. Joku sanoi: + +-- Taidat valehdella? + +-- Niin, tulet tänne valehtelemaan ja sotkemaan! huusivat akat. + +-- Enkä valehtele! kiisti Asko. -- Tuohon putosi se hiiri, tuohon kohti +ihan, ja siitä sen kissa otti ja juoksi se suussa tuonne makasiinin +taakse... + +Tämä yksityiskohtainen esitys ja Askon rehelliset silmät tekivät +vakuuttavan vaikutuksen. Poika puhui silminnähtävästi totta. + +-- No miksi sinä et sitä heti sanonut! kiljuivat suuttuneet +palokuntalaiset. + +Suuresti vihastuivat nyt kaikki läsnäolevat Askoon, mutta varsinkin +olivat palokuntalaiset kiukuissaan. + +-- Siinä on sitten hölmö poika! Seistä toljottaa vieressä eikä puhu +mitään! + +-- Semmoisen työn teetätti ihan turhaan, riettaan elävä! + +-- Selkäänsä se sietää! + +Eikä tiedä, miten Askolle olisi käynyt, jos hän olisi jäänyt jatkoa +odottamaan. Mutta säikähtynyt Asko Peuranen oli jo juossut tiehensä ja +kätkeytynyt näkymättömiin. + + + + +XIX + + +On se sentään karskinnäköinen mies, tuo taloustirehtööri Menlös. + +Oikein niinkuin sotaherra. + +Pää on pystyssä ja käynti joustava, ja kun hän kävelee huoneissaan, +luoden kotkankatseensa ulos milloin mistäkin ikkunasta, milloin +kolmikulmaiseen Snellmanin puistoon, milloin Papinkadulle, milloin taas +pihaansa, missä vesirattaat kohottavat tynnyriään lumikinoksesta, mutta +missä koirankoppi on kokonaan lumeen hautautunut, niin on hän kuin +linnoituksen päällikkö, joka tähystelee, onko kaikki järjestyksessä +hänen alueellaan. + +Oivallisen vertauksenhan me keksimmekin! Niinkuin linnoituksen +päällikkö... + +Sillä voidaanpa sanoa, että herra taloustirehtööri Menlös on kuin onkin +nyt linnoituksen päällikkö. + +Rouva Menlöskö? + +Niin, unohdimme heti aluksi mainita, että rouva Menlös on tällä kertaa +poissa kaupungista. + +Häntä, rouva Maria Menlösiä, alkoi vaivata unettomuus, yhä lisääntyvä +hermostuminen ja päänsärky. Lääkäri sanoi, että hän ajattelee liian +paljon oikeusjuttuaan. Ja lääkäri sanoi senkin suoraan, että jollei +hän tahdo, että tuo hiiri vie hänet lopuksi hautaan, niin on hänen +matkustettava pois kotoaan, jossa hänen ajatuksensa aina pyörivät yhden +ja saman asian ympärillä. + +Rouva Menlös ei aluksi tahtonut suostua matkustamaan. Hän pani +vastalauseen. Miten luuli tohtori herra Menlösin ja Kaisun tulevan +toimeen, ellei rouva Menlös ollut heitä hoitamassa? + +Mutta silloin sanoi vanha lääkäri, ukko Hillman, että siispä hän kuolee. + +Kuolla täytyy jokaisen, vastasi rouva Menlös. Kuolla täytyy, ei auta. + +Jos hän kuolee ennenkuin oikeusjuttu on päättynyt, niin menettää hän +sen varmasti, sanoi tohtori. Eihän vainaja voi hoitaa oikeusjuttukaan. + +Silloin alkoi rouva Menlös harkita asiaa. Sitten hän sanoi, että hän +ei tahdo vielä kuolla, sillä hän tahtoo voittaa juttunsa. Ja sitten +lähti hän virkistysmatkalle sukulaistensa luo siihen kaupunkiin, josta +Menlösin perhe on tänne muuttanut. + +Viikon päästä tuli kirje. Hän voi jo paljon paremmin ja saapuu kotiin +hyvissä ajoin valvomaan oikeuksiaan, jutun tullessa toisen kerran +esille. + +Kotona tuntui oudon hiljaiselta. Ihmeellistä, miten yhden ainoan +henkilön lähtö voi tyhjentää talon! Ensimmäisinä päivinä eivät herra +Menlös ja hänen tyttärensä tienneet, miten olla, kuin eleä. + +Mutta epäilemättä oli hyvä, että rouva Menlös suostui matkustamaan. +Hän oli viime aikoina ollut niin läpi hermostunut, että koko talosta +oli rauha poissa. Ei niin, että hän olisi alituiseen torunut miestään +tai tytärtään. Päinvastoin oli hän siinä suhteessa suuresti muuttunut. +Hänen entinen äkkipikaisuutensa oli vähitellen tämän hiirijutun aikana +sulanut huomaamattomiin kuin lumi auringonpaisteessa. Mutta sitä +ikävämpää oli nähdä, miten hän lakkaamatta ajatteli yhtä ja samaa, yhtä +ja samaa, niin että hän lopuksi tuskin huomasi, mitä talossa tapahtui. +Taloustirehtööri Menlös kuiskasi huolestuneena tyttärelleen, ettei äiti +nuku juuri ollenkaan. Hän laihtui huomattavasti, ja melkein näki, miten +hänen tukkansa harmaantui. Asia alkoi käydä huolestuttavaksi. + +Ja silloin tapahtui sellainen suunnaton tapaus, että taloustirehtööri +Menlös, ensi kerran elämässään, teki julkisen kapinan vaimoaan vastaan. +Hän nimittäin, vastoin vaimonsa nimenomaista ja mitä jyrkintä kieltoa, +lähti hakemaan lääkäriä. + +Ei uskonut rouva Menlös silmiään, kun hän näki miehensä eteisessä +pukevan turkkia ylleen. Hämmästyneenä ja suuttuneena hän huusi: + +-- Menlös! + +Herra Menlös pisti lakin päähänsä, ikäänkuin ei olisi mitään kuullut. +Rouva Menlös oikein kauhistui, luullen miehensä menettäneen järkensä +valon, pani kädet lanteilleen ja huudahti silmät pyöreinä ruokasalin +ovelta: + +-- No mutta _Menlös_! + +Herra Menlös livahti ulos ovesta ja meni menojaan. + +Tämä ennenkuulumaton vastarinta ja tottelemattomuus vaikutti rouva +Menlösiin niin mieltäjärkyttävästi, että hän vaipui istumaan leveään +keinutuoliin ja hoki: + +-- On aikoihin eletty... onpa totisesti aikoihin eletty! + +Silloin kohotti Kaisu silmänsä työstään ja sanoi: + +-- Jollei isä olisi mennyt, niin olisin minä mennyt. + +Tähän ei rouva Menlös voinut enää mitään vastata. Tämä kävi jo yli +hänen ymmärryksensä. Hän päätti antaa kaiken mennä menoaan ja istui +sanaakaan puhumatta siihen saakka, kunnes herra Menlös palasi takaisin, +vanha tohtori Hillman mukanaan. + +Ensimmäisen päivän rouva Menlösin poissaolon aikana käveli herra +Menlös huoneesta huoneeseen kuin rauhaton sielu. Ja alinomaa unohti +hän piippunsa mitä merkillisimpiin paikkoihin. Monesti täytyi Kaisun +nousta sitä etsimään, ja pitipä kerran pyytää Miinakin avuksi. Miina +se vihdoin löysikin sen piipun, ruokasalin astiakaapin laatikosta, +pitkävartisten liemikauhojen ja hopealusikoiden joukosta. + +Silloin huudahti Kaisu huolestuneena: + +-- No nyt tulee taas isä vuorostaan höperöksi! + +Herra Menlös naurahti hajamielisenä ja lähti kamariinsa lataamaan +piippuaan. Mutta tunnin kuluttua oli se taas kateissa. Sillä kertaa ei +se sentään ollut sen kummemmassa paikassa kuin vaatekomeron naulassa. +Herra Menlös ei voinut ollenkaan käsittää, miten hän oli sen juuri +sinne pistänyt, sillä vaatekomeroon oli hänellä ollut viimeksi asiaa +toissapäivänä. + +Vähitellen alettiin tottua uusiin oloihin. Isä istui nyt enimmäkseen +ruokasalissa, katsellen tyttärensä työskentelyä ja kertoen vaikka +minkälaisia juttuja. + +Isässäkin oli tämän hiirijutun aikana alkanut tapahtua muutos, +vaikkakin aivan päinvastainen kuin äidissä. Taloustirehtööri alkoi +miehistyä päivä päivältä. Mitä enemmän rouva Menlös sulkeutui +kuoreensa, sitä enemmän pöyhistyi herra Menlös. + +Jopa hän lopulta, vielä äidin kotona ollessakin, alkoi määräillä kuin +mikäkin kenraali. Käski Miinan siirtää salissa erään kukkapöydän +toiseen paikkaan ja niin poispäin. Herra Menlösistä oli kehittymässä +vaarallinen kotityranni. Varmaankin olisi tällainen ilmiö suuresti +kummastuttanut rouva Menlösiä, jollei hän olisi ollut niin omissa +ajatuksissaan, ettei huomannut juuri mitään. + +Silloin tällöin otti herra Menlös käteensä Napoleonin elämäkerran ja +luki sitä ääneen tyttärelleen. Mutta koska tytär ei ollut varustettu +niin uljaalla ja sotaisella luonnonlaadulla kuin isä, niin ei hän +kauankaan voinut haukottelematta kuunnella ranskalaisten kenraalien +ja sotamarsalkkojen nimiä ja perinpohjaisia taistelukuvauksia. Ja +huomatessaan tyttärensä haukottelevan sulki taloustirehtööri vähän +hämillään kirjansa ja alkoi kertoa muistelmiaan siltä ajalta, jolloin +hän oli ollut suuren vaivaistalon isännöitsijänä. + +Mutta hiirijuttuun, siihen ei sanallakaan kajottu. + +Useinpa vietti herra Menlös sentään pitkät hetket kamarissaankin, +tarkastellen asekokoelmaansa. Hänen päässään alkoi syntyä uusi tuuma, +jollaista ei ollut ennen hänen mieleensä juolahtanut. Hänpä alkaakin +harjoitella ampumista! Noin monta pyssyä, eikä hän niitä koskaan käytä +luonnolliseen tarkoitukseensa! Jos antaisikin niiden ruveta paukkumaan! +Sitä vartenhan ne ovat luodutkin. + +Ja niin tapahtuikin, että herra Menlös täydensi seuraavana päivänä +asekokoelmaansa ostamalla salonkikiväärin ja parisataa patruunaa. + +Samana päivänä hän jo kahlasi syvässä lumessa puutarhaansa, kädessään +ladattu salonki kivääri, kohotti pyssyn poskelleen, ummisti silmänsä ja +ampui ensimmäisen laukauksen humalamajaan päin. + +Varpusparvi sieltä lentoon pelmahti majan vaiheilta. Varpuset olivat +ihmeissään. Jopa nyt jotakin, kun taloustirehtöörikin moisissa hommissa +liikkuu! + +Minne lieneekään luoti lentänyt, mutta herra Menlös oli joka +tapauksessa ampunut ensimmäisen laukauksensa. + +Semmoinen mies on hänestä tullut. Lopuksi saattaa häneltä, jos tätä +menoa jatkuu, odottaa mitä tahansa. + +Suottako, suottako olikaan huudahtanut hänen aviopuolisonsa, rouva +Maria Menlös: + +-- On aikoihin eletty! + +On totisesti eletty. + +Mitähän tästä kaikesta vihoviimeksi tuleekaan? + + + + +XX + + +Mihin tapaan puheltiin torikojujen tienoilla sinä päivänä, jolloin +rouvien Menlösin ja Montosen juttu toisen kerran tuli esille +raastuvanoikeudessa? + +Tähän suuntaanhan ne jutut siellä silloin juoksivat: + +-- No, nythän sitä taas tänään istutaan sitä kaivoasiaa! + +-- Niin, tänään istutaan, istutaan niin että kyllä raastuvassa tuolit +lämpenevät! + +-- Ja eikö tuo nyt viimeinkin ratkenne koko juttu? + +-- Kuka sen tietää... + +-- Niin, kuka sen tietää, ratkeaako se enää milloinkaan, kun ei sitä +vainajaa, sitä hiirtä, löytynytkään. + +-- Juu, se oli kumma paikka! + +-- Oli se! Mihinkähän se oikein hävisi? + +-- Eivätköhän liene vain siinä taas olleet ne samat näpit sorkkimassa, +jotka sille Nilsperille semmoisen jumalattoman jutkun tekivät. + +-- Kyllä se nyt ratkeaa, se juttu. + +-- Ratkeaahan se pakana, jos ratketakseen! Se asia on nyt niin selvä ja +kirkas kuin viinapullo: kun ei kerran hiirtä kaivossa ollut, niin ei +sitä siis siellä ollut. + +-- Niin, eihän sitä siinä tapauksessa siellä ollut. + +-- Eikä ole koskaan ollutkaan. Selvä juttu! + +-- Liekö tuo vielä niinkään selvä? Kun on kerran kenellä missä asiassa, +niinkuin nyt esimerkiksi Montosen rouvalla, lailliset näytökset ja +vannotetut todistajat, niin ei siinä silloin yksi hiirenraato paljon +paina, olipa se missä tahansa. Vieraatmiehet ne ovat, jotka asiassa +painavat, kun ne valansa päältä puhuvat ja todistavat. + +Näin pohtivat eukot lakiasioita. Mutta muuan rokonrikkoinen +lihakauppias soimasi heitä: + +-- Mitä te akat tyhjää tolkutatte? Kyllä se korkea oikeus tämän asian +tutkii joltakin muulta syrjältä kuin miltä te ymmärrätte! + +-- Mitäs sinä lihakauppias puutut ihmisten puheisiin? Ei tässä sinulle +puhuta! + +-- Tuollahan tuo menee raatimieskin. Sehän se taitaisi jo tietää +tuomionkin. Ja niin on sillä naamakin kuin Mooseksen laintaulut. + +-- Ihan ovat kipeinä koko kaupungin akat paljaasta tietämisen halusta, +sanoi Sippo lihakauppiaalle. + +Mutta raatimies Waaranen käveli torin poikki aivan kuin ei mitään +erinomaista olisikaan tapahtumassa. + +Ja niin läpitunkemattomat olivat hänen kasvonsa, ettei niistä voinut +mitään lukea. + +Muijat huokasivat: + +-- Voi, kun olisi jo ilta! + +Niin, kunpa olisi jo ilta... Kuinka omituista! Nyt emme vielä kukaan +tiedä mitään, mutta illalla tietää päätöksen koko kaupunki. + +Sitten haaveilivat torimatamit: + +-- Voi voi sentään, kun pääsisi kuuntelemaan! + +Siihen torikauppias Sippo, aina muita viisaampi, selitti tätäkin asiaa: + +-- Mikäs sinne on kuuntelemaan mennessä? Pääsee sinne kuka hyvänsä. +Vaikka kaikki läksisitte? + +-- Menepäs sitten sinäkin, Sippo, jos luulet pääseväsi! ilkkuivat +hänelle matamit. + +Mutta Sippo sanoi varmasti: + +-- Minä Sippo sinne menenkin... panen tämän makasiinin lukkoon ja +lähden raastupaan kuuntelemaan, kun siellä tuomion torvella soitetaan +ja sakkoja sataa... sakkoja ja linnaa niin että roikaa! + +Matamit silloin huusivat, kädet vatsalla: + +-- Hohoo! Kylläpä ne siellä sinunlaisesi pian ulos kuskaisivat! + +Sippoko ulos! + +Sippo aivan julmistui: + +-- Eivätkä kuskaa! Se onkin semmoinen laki, että ei ole lupa ulos +kuskata! + +Ja viisaana, lakia tuntevana miehenä Sippo asioita ymmärtämättömille +matameille selitti: + +-- Saapi niitä olla syrjäisiäkin oikeussalissa tämän Suomen lain +mukaan. Sitä on kansankerroksilla tämän nykyisen Suomen lain mukaan +sama valta ja vapaus mennä käräjätupaan kuin kirkkoonkin. + +-- Niin, mutta sepä onkin erikseen tavallinen käräjätupa ja oikein +raastuvanoikeus, sanoi Häkkisen matami. + +Sippo se vain leveällä kädellään huitasi: + +-- Mikä ero siinä on! Käräjätupa se on raastuvanoikeuskin. + +Eivätpä uskoneet vieläkään torimatamit. Mutta koska sattui läsnäolemaan +myöskin poliisi Miettinen, joka oli ostanut kymmenellä pennillä suuren +omenan ja söi sitä, niin kääntyivät nyt hänen puoleensa: + +-- Sano sinä, poliisi Miettinen, kun olet ruunun miehiä, tuolle Sipolle +totuus! + +Mutta matamien hämmästykseksi Miettinen vastasi: + +-- Miksikäs sinne ei saisi mennä kuuntelemaan? Julkinen paikkahan se on +lain mukaan. + +No nyt oli Sipon vuoro ilkkua: + +-- Ähäh, akat! Vieläkös nyt vänkytätte? + +Ja antaakseen Miettisen lausunnolle suurempaa painoa ja pontta +huomautti hän: + +-- Kyllä tämä Miettinen lakiasiat tietää, kun on jo neljättä vuotta +poliisina... ja nyt vielä tässä hiirijutussa on viran puolesta +todistamassa. + +Lautamies Rahkonenkin, joka oli tuonut torille kalakuorman, puuttui +keskusteluun. + +Ilmeisellä ylenkatseella hän murahti: + +-- No vähänpä ne näkyvät tietävän tämän kaupungin akat! Pääseehän sinne +kuuntelemaan vaikka mustalainen, kun vain siivolla on. + +-- Tai vaikka nyt eivät sentään ihan mustalaiset, lievensi poliisi +Miettinen, niin ainakin nämä tavalliset valkolaiset. + +Ja sylkien omenansiemenet suustaan selitti hän lautamiehelle kuin +anteeksi pyydellen: + +-- Nämä meidän kaupungin akat ovat vähän tuhmansekaisia... + +Jopa alkoivat torimuijatkin tulla vakuutetuiksi asiasta. Ja kun se oli +tapahtunut, niin kyllä väheni naisväki torilta. + +Sippokin lukitsi koppinsa ja lähti raatihuoneelle. + +Raatihuoneen eteisen toisella puolen olevassa poliisikamarissa sanoi +poliisi Kappari: + +-- Ota pois, Räikkö, kortit pöydältä ja pane laatikkoon, etteivät nuo +akat näe. Mitähän ne nyt kaikki tänne tulla viilettävät? + +Ja kun Häkkisen eukko pisti päänsä poliisikamarin ovesta sisään, niin +honkasi Kappari: + +-- Mitä te akat...! Mitä teillä on asiaa? + +Pelästyneenä veti silloin Häkkisen eukko nopeasti päänsä takaisin ja +sanoi toisille matameille: + +-- Herra isä kun terjuu ja säikyttelee! Vaikka minä en kun vähän ovea +raotin... + +-- Kysy sinä vain niiltä, saako tuonne raastuvan puolelle mennä, +yllyttivät toiset matamit. + +Ja muuan heistä huomautti: + +-- Saa sitä nyt toki poliisiltakin ihmiset kysyä, kun kerran oikea asia +on! + +Samaa mieltä oli Häkkisen eukkokin ja alkoi taas varovaisesti raottaa +ovea. + +-- Hornako siellä kurkistelee ja päästää kylmää sisään poliisikamariin! +kiljaisi poliisi Kappari. -- Tule kokonaan tälle puolen tai pysy oven +takana! + +-- Mitä kylmää siitä nyt tulee! supisivat eukot eteisessä. -- Eihän +nyt ole kylmä ulkonakaan. Mene sinä Häkkisen akka vain sisään ja kysy! +Eivät ne sinua ainakaan syö. + +Nyt rohkaisi Häkkisen vaimo lopullisesti luontonsa, puikahti sisään ja +sanoi nopeasti huohottaen: + +-- Nuo akat vain käskivät kysyä, saako tuonne raastuvan puolelle mennä? + +-- Olettekos te todistajia? kysyi poliisi Räikkö. + +-- Eiväthän ne oikeastaan todistajiakaan ole, myönsi Häkkisen vaimo. + +Kappari siihen ärähti: + +-- No senkös tekemistä teillä sitten siellä on? Pysykää torilla +työssänne! + +Mutta nöyränä selitti Häkkisen eukko: + +-- Eihän nyt ole sielläkään mitään työtä... niin ilman aikojaan +olisivat alammaisesti pyrkineet kuuntelemaan sitä hiirijuttua, jos +esivalta luvan antaa... + +-- Kysykää sitä sitten raastuvan puolelta, neuvoi poliisi Kappari, +älkääkä telläytykö tänne virkakuntaa häiritsemään! + +-- Siitä on iso edesvastuu! huomautti Räikkö. + +-- Taikka pannaan suoraan putkaan, uhkasi Kappari. + +Kyllä osasi silloin lähteä Häkkisen vaimo. Ja ulkona hän sanoi toisille +akoille: + +-- On niillä siellä kova järjestys! + +Mutta juuri silloin tuli eräästä ovesta ulos raatimies Waaranen, ollen +menossa pikipäätä yläkertaan nauttimaan voileivän ja ryypyn ennen +istunnon alkua. Ja koska Waaranen on tunnettu hyvälaitaiseksi mieheksi, +niin eukot piirittivät hänet heti ja huusivat: + +-- Voi hyvä herra raatimies! Saammeko me tulla sinne raastupaan +kuuntelemaan? + +Pitkään, mutta armollisesti katsahti raatimies torimuijiin ja sanoi: + +-- No tulkaahan nyt sitten. Mutta muistakaa olla ääneti, sillä... + +Ja raatimies Waaranen kohotti kulmakarvojaan, loi anojiin merkitsevän +silmäyksen ja lisäsi: + +-- Sillä nainen vaietkoon seurakunnassa. + +Matamit panivat kätensä ristiin, kuullessaan tämän vakavan sanan, +niiasivat ja kiittivät. Mutta heidän kasvoillaan loisti riemu. + +Raatimies oli jo mennyt. + +Mutta joutomies Markula, joka oli siihen ilmestynyt ties mistä, katseli +matameja pää väärässä ja sanoi sitten pilkaten: + +-- No se oli akoille oikein hoi-hoi henkeen... + +-- Suusi kiinni, Markula! sanoivat matamit vihaisesti. -- Mitä sinä +täällä teet? + +-- Älkää te ylpeilkö, akat! varoitti Markula. + +Ja sitten hän lisäsi profeetallisesti: + +-- Sillä monta viimeistä tulee tässä talossa ensimmäiseksi. + +Ylen onnellisina jo torimatamit odotushuoneeseen tunkeutuivat, ovelle +seisahtuivat ja ympärilleen katselivat. + +Istui siellä, puolihämärässä huoneessa, jo väkeä koko joukko. +Todistajia ne olivat. Oli siellä Miinat ja Anna Riitat, oli siellä +Mönkkysen Maijastiinat ja monet muut. Oli suihkumestari Lampeeni ja +poliisi Miettinen, joka juuri oli tullut sisään torilta, ja nähtiinpä +siellä myöskin kuusivuotias nuori mies Asko Peuranen, makasiinimiehen +poika, joka seisoi uunin nurkassa, muihin todistajiin alta kulmin +vilkuillen, ja nenäänsä tuon tuostakin hämillään takin hihaan pyyhkien. + +-- Etkös sinä ole se sama poika, joka siellä kaivoa tyhjennettäessä +märkänä härkensit? kysyi eräs torimatami, mutta Asko ei vastannut. +Kovin oudoksi tunsi hän olonsa tässä paikassa ja olisi mielellään +juossut tiehensä, mutta ei uskaltanut. + +Ja odotushuoneen takana olevassa pienessä, asianajajia ynnä muita +herroja varten varatussa kamarissa, joka oli vielä pimeämpi ja +savuisempi kuin odotushuone, olivat kirjakauppias Kriikuna, Wille Remes +ja setä Salmela. + +-- Sivistys ja ihmisyys, niin siellä kuului setä Salmela toisille +selittävän, sivistys ja ihmisyys ne tällaisista riidoista enimmän +kärsivät. Tällainen oikeusjuttu on vastoin sivistyksen vaatimuksia +ja ihmisyyden aatteelle on naapurusten välinen riita korvapuusti. +Sivistystä olisi aina kannatettava ja ihmisyyden pitäisi olla aina +ojennusnuorana... + +Vakavina kuuntelivat Kriikuna ja Remes. Vakavina kuuntelivat ja päätään +myöntävästi nyökyttelivät... hyvätkin sivistyksen ja ihmisyyden +etuvartijat. + +Mutta mistäpä tiesi setä Salmela, mikä musta rikos sivistystä ja +ihmisyyttä vastaan noiden miesten tunnolla lepäsi! + +Kesken kaiken Kriikuna huudahti: + +-- No jo on nyt koko kaupungin akkaväki liikkeessä! + +Ja Wille Remes meni kamarin ovelle katsomaan, silitteli punaista +partaansa ja sanoi: + +-- Tulipahan viimeinkin todistajia niin paljon, että kyllä nyt taitaa +asia selvitä. + +-- Ei me mitään todistajia olla, selitti yksi eukoista. -- Me vain +tulimme muuten kuuntelemaan. + +-- Juu, ilmoitti Häkkisen vaimo. -- Me ollaan vain muuta yleisöä. + +Ja sitten hän kysyi Remekseltä. + +-- Saako sinne raastupaan jo mennä? Raatimies lupasi! + +-- Raatimies lupasi! todistivat toisetkin matamit. + +Siihen vastasi Remes: + +-- Kun kerran lie raatimies luvannut, niin menkää sitten sisään, että +ennätätte saada istumapaikat. + +Poliisi Miettinen yritti siihen jotain huomauttaa, mutta silloin iski +Remes hänelle silmää ja Miettinen vaikeni. Vaikeni ja hymyili itsekseen. + +Torimatamit kysyivät: + +-- Tuosta ovestako sinne mennään? + +-- Siitä juuri, neuvoi Remes. + +Ja eukot alkoivat tuuppia toisiaan, supisten: + +-- Mennään vain sisään, kun on kerran lupa... + +Häkkisen matami meni etunenässä, raotti varovaisesti ovea ja kuiskasi: + +-- Ei siellä ole vielä ketään! + +Se rohkaisi. + +Niitä oli kymmenkunta matamia, joita ei ketään liika laihuus vaivannut, +ja Markula huomautti Miettiselle, eukkojen tunkeutuessa sakeana ryhmänä +raastuvanoikeuden istuntosaliin: + +-- On siinä lihaa liikkeessä! + +Mutta salissa matamit katselivat syvällä kunnioituksella ympärilleen ja +asettuivat sitten istumaan seinävierillä oleville tuoleille. + +Tuokion olivat he hiljaa kuin kirkossa, mutta sittenpä alkoi jo +keskustelukin matalalla äänellä viritä: + +-- Tuossa se on sitten se oikeuden pöytä! + +-- Niin, niin, siinä sitä asiat tutkitaan ja tuomiot luetaan! + +-- Oikein on verkapäällyspöytä. + +-- Kyllä tämä on mukavaa, hi hi! + +Ja silloin kaikki matamit hyvillä mielin hihittivät: + +-- On tämä... hi hi hi! + +-- Onkohan nuo kaikki lakikirjoja? + +-- No mitäs ne muita! + +-- Ja tuo iso kirja on varmasti se raamattu, jonka päällä vieraatmiehet +vannotetaan... + +-- Niin... voi voi sentään, kun tämä on outoa...! + +Mutta kun tuli sisään vahtimestari Kompero tuomaan kyniä ja puhtaita +paperiarkkeja oikeuden pöydälle, niin heti hän suuresti kummastuneena +sanoi: + +-- Senkö täytistä te täällä teette? + +Alkoivat siinä matamit toisiinsa katsella, ja Kompero huusi: + +-- Alkakaa lappautua torille! Vai tänne te olette tulleet kököttämään +kuin uskovaisten seuraan! + +Silloin suuttuivat matamit -- suuttuuhan sitä ihminen jo vähemmästäkin +-- ja Häkkisen vaimo huusi: + +-- Älä sinä isottele, Kompero! Meillä on raatimiehen lupa! + +Mutta tiesipä se Komperokin valtansa: + +-- No vaikka kuvernöörin lupa, niin ulos nyt on lähdettävä! Vai te +tässä... + +-- Ajappas ulos! uhitteli Häkkisen matami. + +-- Onkos tämä nyt juutas? ihmetteli Kompero, joka ei voinut uskoa +moista uppiniskaisuutta mahdolliseksi. + +Ja sitten hän huusi uhkaavasti: + +-- Vai ei sana kuulu! + +-- Älä ärjy! sanoivat matamit. -- Kuullaan tässä vähemmälläkin! + +Silloin tarttui Kompero Häkkisen matamin käsipuoleen ja vannoi: + +-- Kyllä tässä sentään aina yksi torillinen akkoja raivataan... vaikka +olisi vielä suurempikin tori! + +Nousi siitä mökä! Hirveätä oli sitä kuulla. Kaikki eukot huusivat, +mutta kaikkein kovimmin huusi Häkkisen matami: + +-- Älä revi, Kompero! Älä revi, ruoja, minun röijyäni rikki! + +-- Vaikka koko akka rikki! ähkyi Kompero. + +Mutta eipä hän saanut painavaa Häkkisen matamia edes tuolilta nousemaan. + +Ja toiset akat huusivat ja haukkuivat Komperoa, mutta ovelta katsoivat +Kriikuna ja Remes iloiten tätä meteliä, ja heidän takanaan sanoi +hutikkainen Markula: + +-- Ei jaksa nostaa Kompero Häkkisen akkaa! + +-- Poliisi! huusivat matamit, ja Kompero huusi myös: + +-- Poliisi! Miettinen hoi! + +Miettinen tulikin ovelle, katseli Komperon yrityksiä ja sanoi sitten: + +-- Se on painava akka, se Häkkisen akka. + +Mutta Häkkisen matami huusi: + +-- Etkö tule avuksi, poliisi, kun raastaa röijystä hihat poikki! + +Kompero taas sanoi Miettiselle: + +-- Aja pois nuo akat! Ei tänne saa tulla ennen istunnon alkua. + +-- Niin, sanoi Miettinen matameille. -- Ei ole lupa tulla sisään, +ennenkuin ovet avataan ja oikeus luvan antaa. + +-- Ovi oli auki! todistivat matamit. + +-- Ja raatimies antoi luvan! huusivat toiset. + +Mutta niin siinä sitten lopuksi kävi, että Miettinen sai eukot hyvällä +ja vakuuttavalla puheella siirtymään takaisin odotushuoneeseen, ja +Kompero karjaisi heille oikeussalin ovelta: + +-- Häh, akat! + +Torimatamit katselivat tuohtuneina ympärilleen ja sitten sanoi Häkkisen +vaimo toisille: + +-- Tuohan se Remes neuvoi! + +Mutta Remes oli jo poistunut takaisin pieneen kamariin keskustelemaan +Kriikunan ja setä Salmelan kanssa. + +Jo tuli rouva Montonen. + +Jopa tuli herrasväki Menlöskin. + +Silloin kaikki vaikenivat ja alkoivat uteliaina katsella heitä. + + + + +XXI + + +Oikeus istuu. + +Eikä ole koskaan ennen tämän kaupungin raastuvanoikeudessa sellaista +väenpaljoutta nähty. + +Aivan on tungokseen asti täynnä koko ovenpuoli salia, ja vaikea on +tietää, mitkä niistä ovat todistajia, mitkä muita asianharrastajia. + +On siinä torimatameilla silmät pyöreinä! + +Sillä suurenmoinen on oikeuden majesteetti. + +Voisiko kenellekään johtua mieleenkään, että oikeuden puheenjohtaja on +sama auskultantti Kivilouhos, joka viime syksynä kiipesi eräänä yönä +lyhtypylvääseen ja pisti lakkinsa lyhdyn päälle, mutta luisui sitten +alas eikä jaksanutkaan kiivetä sitä noutamaan, niin että lakki jäi +sinne seuraavaan päivään? + +Ei, se ei johtuisi kenenkään mieleen. + +Ja voisiko kukaan kuvitella mielessään, että raatimies Waaranen nautti +neljännestunti sitten aamiaisekseen kaksi voileipää ja kolme ryyppyä? + +Ei, sitä ei voisi kuvitella mielessään. + +Auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen eivät tuon viheriäisen +pöydän takana istuessaan ole mitään tavallisia ihmisiä, vaan korkeampia +olentoja, lain ja oikeuden ruumiillistuneita edustajia, ja tuntuu +oikein omituiselta ajatella, että hekin ovat osan päivästä samanlaisia +ihmisiä kuin muutkin. + +Istunnon alussa otti auskultantti Kivilouhos käteensä pitkän lyijykynän +ja toiseen käteensä kynäveitsen, jolla hän alkoi hiljakseen vuoleskella +kynästä pieniä lastuja eteensä pöydälle. + +Kun lastuja oli karttunut parikymmentä, niin alkoi hän näpsäytellä +niitä sormillaan raatimies Waarasen puolelle pöytää, ja raatimies +Waaranen näpsäytteli ne sitten syvämietteisen näköisenä pöydältä +lattialle. + +Omituista: lähes neljäkymmentä henkilöä oli saapuvilla oikeuden edessä, +mutta tätä korkean oikeuden lastupuuhaa ei kukaan huomannut! + +Ei ollut herra asianajaja Nils Pehr Bums vielä koskaan pitänyt +vastapuoltaan missään jutussa niin tiukalla kuin nyt tässä. Hänen +kasvonsa olivat tummat, ei enää Wille Remeksen mustasta maalista, +mutta vihasta ja kiukusta. Maalin oli hän lopuksi saanut kasvoistaan +lähtemään, mutta se kiukku, jonka kärsimänsä julkinen häväistys oli +hänen sydämeensä sytyttänyt, se ei sieltä ollut lähtenyt, ja nyt sai +rouva Menlösin puolue tuta, mikä mies herra Bums oli, jos hän oikein +turkkinsa nurin käänsi. + +Ensimmäiseksi kohdisti hän purkauksensa Menlösin palvelijattareen +Miinaan. Hän ei pitänyt asianmukaisena, että Miinaa kuulusteltiin +todistajana, vaan katsoi, että hänen tuli olla syytettyjen penkillä +yhdessä emäntänsä kanssa. + +Auskultantti Kivilouhos ei ottanut tätä vaatimusta huomioonsa, vaan +sanoi, että Miina saa olla todistajana kuten ennenkin. + +Herra Nilsperi murahti vähän, mutta tyytyi kuitenkin tähän päätökseen. + +Mutta suuri hämmästys valtasi melkoisen osan kuulijakunnasta, kun +oikeus ilmoitti Miinan ja Anna Riitan välisen yksityisen kahakan jäävän +kokonaan tämän jutun ulkopuolelle. + +Silloin eräs niistä todistajista, jotka olivat olleet tämän kohtauksen +silminnäkijöinä, kokosi kaiken rohkeutensa ja sanoi arasti: + +-- Korkea oikeus, saanko minä kysyä...? + +-- Mitä? kysyi auskultantti Kivilouhos, keskeyttäen vuoleskelemisen. + +-- Niin sitähän minä vain, että meitä olisi täällä monta todistajaa +siinä nenän puremisessa... eikös meitä kuulustellakaan? + +-- Ei, sanoi oikeuden puheenjohtaja, ja sillä oli se kysymys ratkaistu. + +-- No voi hyvä ihme! päivittelivät eukot kuiskaillen. + +Ja torikauppias Sippo supisi heille ilkkuen: + +-- Tyhjäänpäs te sitten valjastittekin suunne! + +-- Niin, tyhjään meni! huokasi eräs eukko. + +Mutta hänen naapurinsa kuiskasi hänelle: + +-- Oma vahinkonsa korkealle oikeudelle... olisi se saanut kuulla sen +asian oikein lautakantasiaan myöten! + +Ryhdyttiin kuulustelemaan Miinaa. + +-- Herra tuomari ja pormestari! kuului kimeä ääni todistajajoukosta ja +Mönkkysen Maijastiina tunkeutui esiin. + +-- Kuka se on? kysyi oikeuden puheenjohtaja otsaansa rypistäen, mutta +tunnettuaan Maijastiina Mönkkysen hän hymyili mitä ystävällisimmin ja +kysyi: + +-- No, mitäs tällä meidän Maijastiinalla on asiaa? + +-- Enkös minä saakaan enää todistaa? kysyi Maijastiina hätäisesti. + +Auskultantti Kivilouhos katseli häntä tuokion ja sanoi sitten: + +-- Maijastiina antoi viime kerralla niin hyvän ja selvän todistuksen, +ettei siinä enää ole parsimista, niinkuin näiden muiden todistuksissa. + +Oi voi! Ilon kyyneleet kohosivat Maijastiinan silmiin. Hän niiasi ja +kumarsi: + +-- Kiitos, rakas herra tuomari ja pormestari! + +Ja peräydyttyään takaisin väkijoukkoon kuului hän siellä ylpeästi +sanovan: + +-- Siinä sen nyt kuulitte, akat! + +Taas näpsäyttelivät auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen +kynän lastuja, mutta asianajaja Bums ahdisteli juuri paraikaa Menlösin +palvelijatarta niinkuin itse pahahenki. + +-- Mutta kyllä se tuo Miina vain osaa puolensa pitää! totesivat +torimatamit hiljaa toisilleen. + +Äkkinäisillä huomautuksillaan ja yhtä äkkinäisillä kysymyksillään +koetti hän saada Miinan pussiin, mutta Miina oli aina varuillaan, eikä +herra Nilsperi saanut pussin suuta kiinni. + +Itsekin Miina kesken kaiken huomautti hätyyttäjälleen: + +-- Ei herra Nilsperi saa... + +-- _Bums!_ huusi herra Nils Pehr Bums, mullistaen peloittavasti +silmiään. + +-- Anteeksi herra Pumps, oikaisi Miina. -- Ei herra Pumps saa minua +sanoissa solmituksi! + +-- Ei saakaan! sanoi Häkkisen matami. + +Herra Nilsperikin huomasi kai yrityksen toivottomaksi, sillä hän +muutti puheenaihetta ja ryhtyi pitämään oikeudelle suurta esitystä +siitä tiestä, jonka rouva Menlös oli väittänyt rouva Montosen vastoin +oikeutta sulkeneen. + +Se oli suuri puhe. + +Rämeällä äänellä, kurkkuaan tuon tuostakin mahtavasti karauttaen, +esitti herra Nils Pehr Bums aivan kumoamattomasti, ettei ollut +olemassa mitään sellaista sopimusta, ei edes suullista, vielä vähemmän +kirjallista, joka velvoittaisi kauppias Montosen pitämään tien vapaana +lankkuaidan lävitse kaivolleen ja liankaatopaikalleen. Eikä siinä ole +mitään _tietä_ koskaan ollutkaan. + +-- Onhan siinä ollut ihan selvä tie! huomautti Miina. + +-- Älkää keskeyttäkö! ärjäisi herra Nilsperi. + +-- Siinä on ollut tie ja on nytkin! sanoi äkkiä rouva Menlös +järkähtämättömästi, ja hermostuneesti viiksiään kierrellen mutisi +taloustirehtööri Menlös: + +-- Juuri niin, rakas Ma... juuri niin, korkea oikeus... + +-- _Tie!_ huusi herra Nils Pehr Bums. -- _Tie!_ Minä olen laittanut +kuntoon kaikki Waskijärven maantiet! Kyllä minä tiedän, mikä on _tie_! + +Silloin avasi palvelijatar Miina suunsa ja sanoa pöläytti aivan +odottamattoman huomautuksen -- yhtä odottamattoman kuin sopimattomankin: + +-- Eipäs herra Pumps ollut mahtunut niillä Waskijärven maanteillä edes +kuvernöörille tietä antamaan! + +Tämä uskomaton, tämä ennenkuulumaton letkaus itse oikeuden edessä +tyrmistytti ensi silmänräpäyksessä koko salin, lukuunottamatta Miinaa +itseään, joka rohkeasti katsoi herra Nilsperiä suoraan silmiin. +Auskultantti Kivilouhoskin keskeytti pienen käsityönsä ja vilkaisi +ensin salaa Nilsperiin ja sitten raatimies Waaraseen. + +Mutta sitten alkoi kuulua hiljainen hihitys kuulijain joukosta, ja +torimatamit kuiskasivat toisilleen: + +-- Jopa antoi...! + +Varmaankin aikoi herra Nils Pehr Bums vastata jotain Miinalle, ja +henkeään pidättäen kaikki odottivat, mitä se olisi. Kaksi kertaa hän, +tuhkan harmaana kasvoiltaan, avasi suunsa, mutta molemmilla kerroilla +sulki hän sen jälleen, saamatta esiin äännähdystäkään kurkustaan. + +Kiusallinen hiljaisuus... + +Nilsperi nieleskeli tyhjää hetkisen, karautti sitten kurkkuaan, kääntyi +selin Miinaan ja jatkoi puhettaan siitä, mihin se äsken oli keskeytynyt. + +Tämä kulkureitti, jota vastapuoli ilman mitään laillista perustetta +väittää tieksi, on syntynyt aikoinaan luultavasti siten, että herra +Menlösin sisarvainaja, joka piti taloa ennen taloustirehtööri Menlösiä, +oli antanut irroittaa muutamia lautoja aidan syrjästä, jossa liian +lyhyiksi jääneet lankut on korvattu pienillä laudanpäillä, ja siitä he +sitten kävivät sekä kaivolla että likakuopalla. + +-- Siihen katsoen ja mitä muuta tässä jutussa on esille käynyt, ja +huomioon ottaen, ettei vastapuoli ole voinut esittää minkäänlaisia +todistuksia väitteensä tueksi, on siis ilmeistä, ettei herrasväki +Menlösillä ole mitään oikeutta vaatia päämiestäni pitämään tuota heidän +omavaltaisesti ja laittomasti käytäntöön ottamaansa reittiä lankkuaidan +läpi auki. + +-- Kyllä minulla on oikeus! sanoi rouva Maria Menlös harmista +punoittaen. + +Rouva Montonen loi häneen ivallisen silmäyksen, ensimmäisen silmäyksen +tänä päivänä... ja moneen viikkoon. + +Rouva Maria Menlös parka! Miksi ei hän ollut ottanut itselleen +asianajajaa? + +Katkerasti katui hän tällä hetkellä ajattelemattomuuttaan. + +Sillä mitäpä hän voi kokeneen Nilsperin musertavaa puhetaitoa vastaan? + +Mutta olisipa ollut hänelläkin asianajaja, niin kyllä se olisi pitänyt +Nilsperinkin korvat kuumina! + +Nyt ei rouva Menlös voinut vastata paljon muuta kuin: + +-- Tuo kaikki on tahallista koukkuilemista! Minun puolellani on oikeus. + +-- Sen asian harkitsee korkea oikeus! huomautti Nilsperi painokkaasti. + +Mutta järkähtämättömästi, puolueettomasti kulki kulkuansa oikeuden +painava käynti. + +Tuli se rouva Menlösinkin vuoro, sillä nyt ruvettiin kuulustelemaan +niitä todistajia, joiden tuli antaa lausuntonsa Montosen kaivon +tyhjentämisessä ilmi tulleista asianhaaroista. + +Todisti suihkumestari Lampeeni: + +-- Kyllä me se kaivo tyhjäksi pumputtiin, ja kovasti siinä olikin +työtä. Siinä olisi pitänyt oikeutta myöten olla kaksikin ruiskua +pumppuamassa, mutta kun miehet oikein punnasivat, niin tyhjenihän se +kuitenkin se kaivo lopuksi. Sitten me laskettiin tuo muurari Jänkkä +kaivoon, eikä se löytänyt sieltä mitään hiirtä. + +Nyt oli muurari Jänkän vuoro todistaa: + +-- Ei siellä ollut sitä hiirtä. + +-- Herra puheenjohtaja! sanoi asianajaja Nilsperi. -- Saanko tehdä +muutamia kysymyksiä todistaja Jänkälle? + +-- Olkaa hyvä! sanoi auskultantti Kivilouhos, jonka samassa onnistui +näpsäyttää suuri lastu niin taitavasti, että se lensi raatimies +Waarasen kaulalle ja putosi kauluksen väliin, missä se kutitti kaulaa +niin kovasti, että raatimiehen täytyi avata sekä kaulaliinansa että +kauluksensa saadakseen lastun pois. Siinä ei hän kuitenkaan onnistunut, +sillä lastu valahti nyt alemmaksi, eikä käynyt raatimies Waarasen +päinsä alkaa tässä sen enempää riisuutua. + +Mutta herra Nilsperi kysyi Jänkältä: + +-- Todistaja oli siis kaivossa? + +-- Joo, sanoi muurari. -- Kyllä se on varma asia. Siinä oli poliisikin +näkemässä, tuo Miettinen, ja mitä lie ollut puolensataa akkaa. + +-- Eikä todistaja nähnyt hiirtä? jatkoi Nilsperi kuulusteluaan. + +-- En nähnyt! sanoi muurari Jänkkä varmasti. + +Nilsperi muljautti silmiään merkitsevästi ja sanoi: + +-- Onko todistaja siis varma siitä, ettei kaivon pohjalla ollutkaan +hiirtä? + +-- Joo! sanoi Jänkkä. -- Ei ollut. + +Nyt alkoi herra Nilsperi iskeä valtteja pöytään: + +-- Kuinka voi todistaja sen niin varmasti sanoa? Hiiri on voinut olla +siellä jossakin kivien välissä, eikä todistaja ole voinut sitä pimeässä +kaivossa huomata! + +Vaarallinen vastustaja on herra Nils Pehr Bums. Mutta Jänkkä sanoi: + +-- Olisi se näkynyt... minä katsoin tulitikkujen valossa. + +-- Tulitikkujen! huudahti herra Nilsperi halveksivasti. -- Ei niillä +pitkälle näe! + +-- No ei siellä ollut pitkälle näkemistäkään... kaivon pohjalla! +huomautti Jänkkä. -- Pian ne on nähty, mitä siellä on näkemistä. + +-- Miksi ei todistaja ottanut lyhtyä mukaansa? kysyi herra Nilsperi. + +-- Siksi, ettei minun tapani ole kuljeskella kaupungilla lyhty kädessä +keskellä päivää, vastasi muurari Jänkkä levollisesti. + +-- Hi hi hi! kuului hiljainen hykerrys katsojien joukosta, eikä herra +Nilsperi halunnut kuulustella muurari Jänkkää sen enempää. + +Poliisi Miettinen todisti: + +-- Kyllä ne tutkivat sen kaivon hyvin tarkkaan, eikä sieltä hiirtä +löytynyt. + +-- Niin, sanoi rouva Menlös. -- Mitäs rouva Montonen siihen sanoo? + +Rouva Montonen kohautti vain olkapäitään, ja silloin rouva Maria Menlös +huudahti: + +-- Niin, kohautelkaa nyt vain olkapäitänne! Tämä on kaunista! Sillä +tavalla levitetään perättömiä tietoja kunniallisista ihmisistä! Mutta +nyt kuulevat kaikki, ettei rouva Montosen puheissa ole ollut alkua +eikä loppua! Minä olen niin hirveästi saanut kärsiä tämän asian +tähden, korkea oikeus, minulla ei ole ollut lepoa päivällä eikä yöllä, +minut on laahattu oikeuden eteen, minua ja palvelijatartani on herra +Bums lakkaamatta solvannut, minulle vaaditaan vankeutta, minusta +laulavat juorut ympäri kaupunkia, minua ovat lakanneet vanhat tuttavat +tervehtimästä... tämä on kaunista! Rouva Montonen: tämä on kaunista! +Herra asianajaja Bums: tämä on kaunista! Herrat tuomarit: tämä on +kaunista! Hyvät ihmiset! Eikö tämä ole kaunista? Missä on hiiri? Tuokaa +se tänne! Näyttäkää se minulle! Kukaan teistä ei ole sitä nähnytkään! +Rouva Montonen: tämä on kaunista! Eikö ole niin, Menlös? + +Kuului hiljainen kuiskaus... kuin kuolevan viime huokaus: + +-- Juuri niin, rakas Maria... + +-- Herrat tuomarit! Minä vaadin rouva Mathilda Montoselle mitä +ankarinta edesvastausta kunnian loukkauksesta! Onpa tämä kaunista! + +Hiljaisuus vallitsi salissa. Vallitsi suuri, juhlallinen hiljaisuus. +Hiljaa istuivat auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen, hiljaa +seisoivat todistajat ja torimatamit... + +Silloin avasi suunsa herra Nilsperi ja rämähti: + +-- Mutta hiiri _on ollut siellä!_ On näytetty toteen, että se on sinne +kaivoon heitetty teidän puoleltanne! + +-- Jassoo! huusi rouva Menlös. -- Jassoo! Vai on näytetty toteen! +Jassoo! Vai ei minua vieläkään uskota! Jassoo! + +Ja kääntyen ovensuussa seisovaan väkijoukkoon huudahti hän: + +-- Asko! Tule heti tänne! + +-- Se huutaa sitä Peurasen Askoa, sanoi eräs torimatameista. + +-- Asko! Missä on Asko! huusi rouva Menlös. + +-- Mihinkähän se poika hävisi? ihmettelivät todistajat ja torimatamit. + +-- Juuri ikään se oli täällä! ilmoitti Häkkisen matami. + +Kaikki alkoivat etsiä Askoa. Koko oikeudenistunto hetkiseksi keskeytyi. + +Mutta pianpa se löytyikin Asko-poika. Se oli vain pujahtanut +asianajajain tupakkahuoneeseen ja nukkunut sinne tuolille. + +-- Nyt Asko oikeuden eteen! sanoi hänen löytäjänsä ja herättäjänsä, +torikauppias Sippo. -- Ja näytä että -- olet mies! + +Unentohjakassa oli Asko niin ettei ymmärtänyt, mistä oli kysymys, kun +häntä sisään talutettiin. + +-- Jo löytyi Asko! huusivat torimatamit. + +Saatettiin Asko aivan tuomarien pöydän eteen, eikä ollut hänen nenänsä +paljonkaan pöydänreunan yläpuolella. + +-- Nyt se Asko vannotetaan! kuiskailivat torimuijat. + +Mutta Askoa ei päästetty valalle nuoruutensa takia. +Hovioikeudenauskultantti Kivilouhos kysyi häneltä: + +-- Sinäkö se olet Asko? + +Asko tuijotti eteensä vastaamatta mitään, ja eräs matameista huudahti: + +-- No mihinkä sinä poika kielesi pudotit! + +-- Hiljaa siellä ovensuussa! sanoi auskultantti Kivilouhos. Ja Askolle +hän sanoi ystävällisesti: + +-- Kenenkäs poika sinä olet? Et taidakaan olla kenenkään poika? + +-- Olenpas! väitti Asko, joka vihdoinkin sai puhekykynsä. -- Minä olen +meidän makasiinimiehen poika. + +-- Vai olet sinä teidän makasiinimiehen poika! sanoi oikeuden +puheenjohtaja hyväntahtoisesti. -- Mikäs sinun isäsi nimi on? + +-- Antti Peuranen, vastasi poika, katsoen tuomaria suoraan silmiin. -- +Isä on aina päivät makasiinissa. + +-- Jahah! sanoi tuomari. -- Missäs sinä sitten olet? + +-- Minä olen milloin missäkin, ilmoitti Asko. + +-- Vai niin. No näitkös sinä sen hiiren? + +-- Näin, sanoi Asko ylpeästi. -- Ei sitä muut nähneetkään kuin minä ja +kissa! + +-- Missäs sinä silloin olit? + +-- Minä olin sen kaivon luona, vastasi Asko. + +-- No putosiko se hiiri kaivoon? + +-- Ei, se putosi kaivon luo, ja silloin sen kissa vei. + +-- Ha ha ha! kuului ovensuusta. + +-- Kuka siellä hahattaa? kysyi auskultantti Kivilouhos tuimasti. + +-- Se on vain tuo Markula! ilmiantoivat torimatamit syyllisen. + +-- Olkaa siivolla siellä! huusi oikeuden puheenjohtaja. -- Taikka minä +ajan teidät kaikki pellolle! + +Sitten hän sanoi Askolle: + +-- Vai kissa sen vei. + +-- Niin, vakuutti Asko. -- Kissa vei sen makasiinin taakse. + +-- No mitäs sinä muuta tiedät? + +-- Sitten ne tulivat ja pumppusivat kaivon tyhjäksi ja laskivat miehen +sinne kaivoon. + +Kun Askon kuulustelu oli päättynyt, sanoi oikeuden puheenjohtaja +hänelle ystävällisesti: + +-- No nyt sinä saat mennä! + +Mutta Asko katsoi häneen vakavasti ja sanoi: + +-- Pyytäisin kulujani, korkea oikeus! + +-- Tosiaankin! huudahti auskultantti Kivilouhos. + +-- Olin ihan unohtaa. Tulehan tänne! + +Asko kiersi pöydän ympäri tuomarin luo, ja tuomari kaivoi hänelle +liivinsä taskusta viisikymmenpennisen. + +Semmoista summaa ei Askolla ollut ikinä ollut. Hyvin kasvatettuna +makasiinimiehen poikana ojensi hän kätensä, kiitti tuomaria kädestä +pitäen, löi kantapäänsä yhteen ja kumarsi niin syvään, että pitkätukka +silmille löyhähti. + +Sitten hän poistui säteilevin kasvoin, tunkeutuen tiheän väkijoukon +säärien välitse. + +Jos siis näytti rouva Menlös menettäneen osan jutusta, kun ei ollut +voinut näyttää toteen oikeuttaan kulkea lankkuaidan lävitse Montosen +kaivolle ja likakuopalle, niin olipa menettänyt rouva Montonenkin +ja hänen asianajajansa Nils Pehr Bums hyvän valtin, kun ei hiirtä +ollutkaan kaivosta löydetty eikä se, Askon todistuksen mukaan, joka +näytti tehneen oikeuteen vakuuttavan vaikutuksen, kaikesta päättäen +ollut siellä edes käynytkään. + +Se oli hyvin ikävä tappio, ja torimatamitkin alkoivat epäillä rouva +Montosen voittoa. + +-- Kyllä se oli raskas todistus Montosen rouvaa vastaan! Saa vain +nähdä, miten käy. + +-- Niin, saa nähdä! Kunhan ei vain itse joutuisi linnaan viattoman +ihmisen kunnian loukkaamisesta! + +Mutta kokeneena juristina alkoi herra Nils Pehr Bums sitä lujemmin +vetää toisesta nuorasta. + +Siitä likaveden kaivon luo kaatamista koskevasta rikoksesta hän, herra +Nilsperi, sitä kiivaammin kävi rouva Menlösin ja Miinan kimppuun. Siitä +hän ei päästä irti, ei vaikka hampaat heltiäisivät. + +-- Minä kysyn Miina Laaniselta vielä kerran, miksi hän tyhjensi +likasangot sinne kaivon viereen? + +Ja herra Bums muljautti silmiään niin että pahaa teki. + +Mutta Miina sipaisi taistelun kiihkeydessä irtautuneen hiuskimpun +korvansa taakse ja vastasi: + +-- Mutta sanokaapas, herra Nilsperi... + +-- _Bums!_ + +-- Anteeksi... sanokaapas herra Nilsperi Pumps, mihin minun sitten +olisi pitänyt kaataa ne likavedet? + +-- Se ei ole mikään vastaus kysymykseen, sanoi herra Bums ankarasti. -- +Mihin hyvänsä muuanne, mutt'ei toisten ihmisten kaivolle. + +-- Siitä aidan nurkasta, missä meidän nykyinen likakuoppamme on, menee, +pieni oja meidän puutarhan puolelle, huomautti Miina. + +-- Sitä ei ole todistettu, sanoi siihen herra Nilsperi. + +-- Mutta se on helppo todistaa, sanoi Miina. -- Vaikka paikalla +lähdetään katsomaan. + +-- Ja vaikka se olisikin todistettu, lisäsi herra Nilsperi, niin ei se +vaikuta mitään asiaan, sillä... + +Taloustirehtööri Menlös oli lukemattomia kertoja vaihtanut jalkaa +ja hypistellyt koko ajan viiksensä päitä. Hän olisi jo kypsynyt +lahjoittamaan pois parhaan pyssynsä, jos vain saisi sillä asian +käsittelyn päättymään. Mutta lihava rouva Maria Menlös on seisonut +järkähtämättömänä, samoilla jalkainsa sijoilla koko ajan. Ja, yhtä +järkähtämättömänä, selkä suorana, on seisonut myöskin rouva Mathilda +Montonen. + +Ja äkkiä, kenenkään aavistamatta, valmisti taloustirehtööri Menlös +korkealle oikeudelle ja kaikelle yleisölle suuren yllätyksen. + +-- Vaikka olisikin todistettu, sanoi siis herra Nilsperi Miinan +väittämästä ojasta, niin ei se vaikuta mitään asiaan, sillä se on joka +tapauksessa talvella tukossa. + +-- Mutta se aukenee keväällä, sanoi Miina. + +Silloin aukaisi suunsa herra taloustirehtööri Menlös, sanoen yleiseksi +hämmästykseksi: + +-- _Talvella likavesi jäätyy!_ + +Kaikki katsoivat suu auki. Taloustirehtöörikin oli alkanut ottaa +väittelyyn osaa! Jopa jotakin... + +Varmaankin oli taloustirehtööri Menlös väsymyksen aiheuttamassa +tilapäisessä ja silmänräpäyksessä ohimenevässä mielenhäiriössä tehnyt +kummallisen tekonsa, sillä itsekin säikähti hän sitä niin, että karahti +punaiseksi. + +Eikä rouva Menlös osannut muuta kuin katsoa ällistyneenä mieheensä ja +mutista: + +-- No mutta Menlös...! + +Kuuntelijat taas supattivat toistensa korvaan ovensuussa: + +-- Osasipas letkauttaa itse Menlöskin! + +-- Ei se olekaan mikään tuhma mies. + +-- Juu, menipäs Nilsperiltäkin suu tukkoon! + +Oikeus keskeytti äkkiä istunnon ja kaikki saivat käskyn poistua +odotushuoneeseen. + +Mutta tuskin olivat viimeiset päässeet oven taakse, kun ovi taas +avattiin, ja sekä kuulijat että asianosaiset kiiruhtivat kuulemaan, +mitä nyt seuraisi. + +Auskultantti Kivilouhos sanoi: + +-- Jutun käsittely keskeytetään puoleksi tunniksi, jolla aikaa oikeuden +jäsenet käyvät tutustumassa tapahtumapaikkaan. + + + + +XXII + + +Ja sitten lähti korkea oikeus niiden rikosten tapahtumapaikalle, joista +tämä suuri juttu oli nostettu. + +Juhlallinen näky: edellä auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen, +sitten poliisi Miettinen, sitten Nilsperi ja rouva Montonen, sitten +herrasväki Menlös, rouva pää pystyssä ja herra viiksiään kierrellen, +ja sitten kaikki muu väki, torimatamit, Sippo, Markula, Maijastiina +Mönkkynen, Remes, Kriikuna, setä Salmela ja muut. Sillä kaikki +tahtoivat olla läsnä. Mutta kaikkein ensimmäisenä juosta viiletti +Peurasen Asko viisikymmenpenninen kädessään, ja hänen poskensa +hehkuivat, hänen silmänsä loistivat. + +Halki torin eteni kulkue arvokkaasti Papinkadulle päin. Pysähtyivät +maalaiset kuormiensa ääressä mittaamasta voita, kaloja ja muita +tavaroita, keskeytyi kaupan hieronta, vasujen yli kumartuneet selät +oikenivat, ja jokaisessa talossa matkan varrella huudettiin: + +-- Tulkaa sukkelaan katsomaan! + +Ja silloin kaikki ikkunaan juoksivat, ja katsottuaan kiiruhtivat +ulos tiedustelemaan, mistä oli kysymys. Ja sen kuultuaan liittyivät +kyselijätkin kulkueeseen. Auki jäivät ovet, pikku lapsi jäi +keinuttajatta kehtoonsa ja alkoi parkua, mutta eipä ollut kuulijaa eikä +viihdyttäjää, jäi kahvipannu kiehumaan hellalle, kiehuen ylitse, niin +että poro liedessä tuprusi, mutta eipä tullut ketään, joka olisi sen +nostanut hellan reunalle rauhoittumaan. Lattialle putosi sukankudin +kutojan sylistä ja sohvan alle kieri kerä, jossa sen kissanpoika otti +huostaansa, sotkien lopuksi kaiken langan. + +Mutta kulkue saapui Menlösin pihaan, ja poliisi Miettinen sanoi: + +-- Pysykää te ihmiset loitompana, että korkea oikeus saa tarkastaa. + +Ja korkea oikeus tarkasti. Tarkasti lankkuaidan, jolla musta +säkinriekale yhä roikkui, kunnioitti sitäkin rähjää ohimennen +silmäyksellään, tarkasti likakuopan ja kysyi Miinalta: + +-- No missä kohden se hiiri oli? + +-- Tässä näin, selitti Miina. -- Tässä näin se lepäsi, se vainaja, +häntä tuonne portaille päin... muistan vielä senkin. Ja sitten on +tuossa vielä tuo laudanpätkä, jolla minä sen yli aidan heitin... Näin! +Näin tartuin ja näin heilautin! Enkä, kehno vieköön, yhtään muistanut +koko kaivoa. + +Mutta Mönkkysen Maijastiina oli noussut Menlösin keittiön portaille ja +seisoi siellä kädet puuskassa, aivan samassa paikassa ja aivan samassa +asennossa kuin rouva Maria Menlös sinä kohtalokkaana aamuna, jolloin +hän ensi kerran huomasi tuon kirotun säkin siistin pihansa valkoisella +hangella, ja Mönkkysen Maijastiina huusi: + +-- Tässä seisoin minä, herra tuomari ja pormestari! Tässä justiinsa +seisoin ja näin, kun häntä huiskahti! + +-- Ole vaiti! sanoi poliisi Miettinen, mutta Maijastiina huusi: + +-- Valani päältä minä puhun! + +Tarkoin tutki oikeus likakuopan, ja Nilsperi sanoi: + +-- Niinkuin nyt korkea oikeus havaitsee, niin ei tässä ole mitään ojaa +tuonne puutarhan puolelle. + +-- Tulkaapas keväällä katsomaan! vastasi Miina kiivaasti. + +-- Ei saa riidellä niin kovalla äänellä, nuhteli poliisi Miettinen. + +Mutta raastuvanoikeuden jäsenet keskustelivat matalalla äänellä +keskenään, ja lähtivät sitten Montosen pihaan, jonne myöskin saapuvilla +oleva suuri kansanpaljous heidän perässään kiiruhti. + +-- Tässä on se kaivo, ilmoitti poliisi Miettinen. + +-- Ja tähän se hiiri putosi! huusi Peurasen Asko, tökäten sormellaan +maahan. Ja sitten sen kissa otti ja vei tuonne! + +Ja Peurasen Asko viittasi sinne päin, jonne kissa oli juossut hiiri +suussa, mutta hänen isänsä, makasiinimies Antti Peuranen, joka seisoi +makasiinin portailla kädet housuntaskuissa, huusi pojalleen: + +-- Pääsetkö pois sieltä riehkumasta! + +Asko jo muuten juoksikin pois. + +-- Näin lähellä sitä toisella puolen olevaa likakuoppaa on tämä kaivo, +sanoi rouva Montonen. + +-- Ja maa viettää tänne päin! lisäsi herra Nilsperi. + +-- Eikä vietä! sanoi Miina. + +-- Kyllä se viettää! huusivat eräät torimatamit, mutta toiset eukot +kiistivät: + +-- Tasaista maatahan tämä on... ei tämä vietä sinne eikä tänne! + +-- Maa viettää tännepäin! karjaisi herra Nilsperi silmiään akoille +muljauttaen. -- Maa viettää tänne päin, kun minä kerran niin sanon, ja +likavesi juoksee lumen alla tuon aidan alitse suoraan tähän kaivoon! +Eihän tässä ole väliä kuin joku metri. + +-- Pitäisi olla vatupassi tai joku muu kone, millä mitata, minne +päin tässä maa on kallellaan, arveli torikauppias Sippo, mutta eukot +sanoivat hänelle: + +-- Älä sinä, Sippo, aina niitä viisauksiasi laula! Kyllä herrat +tietävät ilman sinuakin! + +-- No niin, sanoi herra Kivilouhos raatimies Waaraselle, kaivaen +savukkeen taskustaan ja kääntäen päällystakkinsa kauluksen pystyyn. + +-- Niin, sanoi Waaranen. -- Nythän tämä on nähty. + +-- Onko veljellä tulitikkuja? kysyi oikeuden puheenjohtaja Waaraselta. + +Ei sattunut olemaan raatimiehellä, mutta ainakin viisi muuta miestä +kiirehti tarjoamaan tulta herra Kivilouhokselle, ja Sipon tikusta hän +savukkeensa sytytti. + +-- Olisi nyt ottanut tulta paremmalta mieheltä kuin Sipolta, +kuiskuttelivat matamit. -- Sippo siitä vain nyt koko viikon röyhistelee. + +Mutta Asko tulla touhusi kaivolle takaisin, ja sylissään hän riepotti +suurta, ruskeata kissaa. + +-- Tässä on se kissa! huohotti Asko. -- Tämä sen hiiren vei! + +-- Vai se sen vei, sanoi tuomari. + +-- Tämä vei! vakuutti Asko. + +Nyt ei ollut asiassa enää mitään epäilemistä, kun oli kerran +kissakin nähty. Katseltiin kissaa ja lähdettiin takaisin jatkamaan +raastuvanoikeuden istuntoa. + +Mutta kun Asko kysyi, pitääkö kissakin tuoda sinne, niin sanoi +raatimies Waaranen, että ei tarvitse. + +Siihen Sippo arveli: + +-- No olisihan se voinut kissakin siellä olla... varmuuden vuoksi ja +asian valaisemiseksi. + + + + +XXIII + + +Taas istui korkea oikeus, taas vuoleskeli puheenjohtaja lastuja +kynästään ja näpsäytteli ne sitten raatimiehen puolelle, ja taas +näpsäytteli raatimies Waaranen samat lastut edestään permannolle. + +Ja oikeuden puheenjohtaja kysyi... noin vain ylimalkaan, kohdistamatta +kysymystään kenellekään erityisesti: + +-- Siitä mustasta säkistäkö se sitten koko tämä riita alkoi... siitä, +jonka me näimme siellä aidalla? + +Katselivat toisiaan asianosaiset. + +Sitten sanoi rouva Montonen: + +-- Siitä. + +Ja rouva Menlöskin myönsi: + +-- Siitä. Sen heittivät ensin kauppias Montosen pihasta meidän +puolellemme. + +-- Se on valhe! sanoi rouva Montonen. + +Siitä sukeutui laaja väittely. Oikeus siihen lopuksi tuskastui ja sanoi: + +-- Olkoon miten tahansa... ei siitä kuitenkaan näy selvää saavan. + +Oli vielä tutkimatta kunnianloukkauksia koskeva puoli jutussa, ja rouva +Montonen oli haastattanut Markulan todistajaksi. + +Mutta nyt huomasivat kaikki, että Markulan tila oli kovin heikko. Hän +tuskin pysyi jaloillaan ja hymyili ilmeettömästi. + +-- Mikä sinulla on? kysyi auskultantti Kivilouhos. -- Oletko +juovuksissa? + +-- Ju-juovuksissa? änkytti Markula -- Mi-minäkö? Kuinka minä +juovuksissa... oikeuden edessä! On vain vähän he-heikko oltava... + +-- No mitäs sinä tiedät tähän asiaan kertoa? + +-- Mihin asiaan? tiedusteli Markula raukeasti, pidellen kiinni pöydän +kulmasta. + +-- Onko rouva Menlös sanonut rouva Montosta pahanpäiväisen +paikkaräätälin tyttäreksi? + +Markulaa nikotti. Sitten hän mongersi: + +-- No jos on sa-sanonutkin, niin mitäs siitä... tosiasiahan se on. + +Vihan puna leimahti nyt rouva Montosen poskille, mutta herra Nilsperi +huusi: + +-- Herra puheenjohtaja! Tämä mies on juovuksissa kuin sika. + +-- Sikako? kysyi Markula, huiskauttaen veltosti kämmentään. Sitten hän +vakuutti: + +-- Selvä mies... en ole maistanut tippaakaan... mutta päätä huimasee... +kun on heikko terveys... + +Mutta Häkkisen eukko sanoi ovenpielestä kovalla äänellä: + +-- Sillä on pullo tuolla porstuassa halkolaatikon takana, ja sieltä se +on pistäytynyt vähä väliä maistamassa! + +-- Yleisö on hyvä ja pitää suunsa kiinni! huomautti puheenjohtaja. + +Ja katsoen ankarasti Markulaan hän kysyi: + +-- Oletteko te tuonut väkijuomia oikeuspaikkaan? + +-- Jaa minäkö? kysyi Markula, joka koetti selvitä, kun asia alkoi käydä +hänelle vaaralliseksi. + +Sitten laski hän kaksi mustaa, vapisevaa sormea pöydän reunalle ja +vannoi: + +-- Jos löytyy mitä pulloja halkolaatikon takaa, niin heti saatte +tuomita hirteen, herra lakineuvos! + +-- Konstaapeli Miettinen on hyvä ja käy noutamassa pullon tänne, sanoi +auskultantti Kivilouhos poliisille. + +Poliisi lähti. Jännityksellä odotettiin hänen tuloaan, Markulan +pidellessä kiinni pöydän reunasta. + +-- Ei siellä mitään pulloa ollut, ilmoitti kaikkein pettymykseksi +Miettinen, palattuaan sisään. + +-- Johan minä sanoin! huudahti Markula, joka oli heittänyt tyhjän +pullon torille, lähtiessään kulkueen perässä Menlösin likakuopalle. + +-- Mutta näkeehän sen jokainen, että se on päissään, huomautti rouva +Montonen. + +-- Niin, kyllä se on tallukassa, kuului mutinaa yleisön joukosta. + +-- Selvin mies tässä huoneessa! vakuutti Markula ylimielisesti. + +-- Pitäisi haistaa sen henkeä, onko se ryypännyt, kuului ovensuusta. + +Sippo se sieltä niin sanoi. + +-- Ei teidän tarvitse sieltä ovensuusta neuvoa, sanoi herra Kivilouhos. +-- Jos konstaapeli Miettinen tulisi haistamaan tämän todistajan henkeä. + +Konstaapeli Miettinen astui Markulan eteen ja nuuhki. Sitten hän +ilmoitti. + +-- Tämän Markulan ympärillä tuntuu aina sen verran pulituurin tuoksua, +ettei saa oikein selvää, onko se enemmän ryypännyt. + +Ja Markulalle hän sanoi: + +-- Puhalla henkeäsi! + +Mutta Markula ei puhaltanut. Päinvastoin veti hän henkeä sisäänpäin. + +-- Se pidättää hengitystään, selitti Miettinen. + +-- Mutta ei se pitkään pidätä. + +Odotettiin. + +Markulan kasvot alkoivat muuttua sinertäviksi. + +-- Pitääkö sinulle antaa keinotekoista hengitystä! sanoi Miettinen +äkkiä, tarttui Markulan käsivarsiin, nosti ne ylös ja painoi sitten, +alas, rintaa vasten. + +Silloin ei Markula voinut enää pidättää hengitystään. Hän puhalsi +voimakkaasti, ja salin täytti väkijuomain tuoksu. + +-- Tänne asti tuntuu! todistivat torimatamit. + +-- Viekää se putkaan! sanoi auskultantti Kivilouhos poliisi Miettiselle. + +Ja putkaan vietiin Markula. + +Silloin aukeni oikeussalin sivuovi, se, joka vei tuomarin huoneeseen, +ja sisään köpitti raastuvanoikeuden toinen raatimies, ukko Tujulin, +viskaali Tujulinin isä, asettuen vaivalloisesti istumaan tuolilleen +tuomarinpöydän ääreen, vastapäätä raatimies Waarasta. + +-- Päätös tulee, päätös tulee! kuului suhina ja sihinä yleisön joukossa. + +Sillä raatimies Tujulin, joka oli jo kahdeksankymmenen vuoden vanha ja +umpikuuro, saapui paikalleen silloin, kun oikeus alkoi valmistautua +päätöstään tekemään. Siinä hän sitten istui jotain kynää hypistellen, +itsekseen mutisten tai huuliaan napsutellen siihen saakka, kunnes +päätös oli julistettu. + +Ja totta olikin, että oikeus oli päättänyt antaa päätöksensä ja tehnyt +sitä varten vahtimestari Komperolle salaisen merkin, josta tämä +tiesi lähteä noutamaan ukko Tujulinia, että raastuvanoikeus olisi +täysilukuinen. + + + + +XXIV + + +Suljettujen ovien takana harkitsee päätöstään raastuvanoikeus, mutta +odotushuoneessa on kova jupina. Milloin se puhkeaa äänekkääksi +väittelyksi, silloin hillitsee sen vahtimestari Kompero, sanoen: + +-- Olkaa hiljaa, akat! Raastuvanoikeus tekee päätöstä! + +Jännittävää on odotus oven takana, kun oven toisella puolen ihmisten +kohtalot ratkaistaan... + +Kuluu viisi minuuttia, kuluu kymmenen minuuttia, kuluupa viisitoistakin +minuuttia. + +-- Kyllä kai se Markula jo nukkuu putkassa, arvelee Häkkisen vaimo. + +-- Niin, eipäs päässyt päätöstä kuulemaan! ilkkuivat toiset torimatamit. + +-- Voi voi, nyt se tuomio tulee! + +-- Niin, ihan tuntuu sydänalassa niin kummalta! Tätä kiusallista +odotusta! Mitähän ne nyt niin kauan...? + +Herra Menlös seisoo odotushuoneen uunin edessä viiksiään hermostuneena +nyppien, kohottamatta katsettaan permannosta. Lähellä häntä seisoo +rouva Menlös, puhellen matalalla äänellä Miinan kanssa. Rouva Montonen +seisoo selin heihin ikkunan ääressä ja rummuttaa ruutuun sormillaan. +Todistajat kuiskuttelevat hiljaa keskenään. + +Mutta asianajaja Bums on mennyt viereiseen pieneen tupakkahuoneeseen +ja vetelee siellä ankaria haikuja. Eikä hän tiedä, että nuo samassa +huoneessa tupakoivat Remes ja Kriikuna ovat juuri ne... + +-- Antakoon korkeampi voima raastuvanoikeudelle viisautta ja ymmärrystä +tekemään päätöksensä sivistyksen ja ihmisyyden vaatimusten mukaan! +huokaa setä Salmela. + +-- Häh! sanoo Nilsperi, kääntyen äkkiä setä Salmelaan päin. -- Oikeuden +on tehtävä päätöksensä lakipykäläin mukaan, eikä sivistyksen ja +ihmisyyden. + +-- Niin, niin! myöntää setä Salmela. -- Mutta huomioon ottaen myöskin +sivistyksen ja ihmisyyden vaatimukset... + +-- Oikeus ei saa ottaa huomioonsa mitään muuta kuin mitä laki säätää! +jyrähtää herra Nilsperi, suuri lakimies. + +-- Jos minä olisin tuomari..., aloittaa setä Salmela. + +-- Mutta hulluille ei anneta miekkaa! keskeyttää herra Nilsperi +töykeästi. + +-- Puoli tuntia on jo kulunut! sanoi torikauppias Sippo odotushuoneessa. + +-- Hyvä isä, eikö tästä koko päivänä pääse kahville! päivittelivät +torimatamit. + +Mutta juuri samassa silmänräpäyksessä kilahti istuntosalin oven +vieressä oleva tiuku, ja sen ääni tuntui äkillisenä hermovärähdyksenä +jokaisen odotushuoneessa olijan ruumiissa, niskasta kantapäihin asti. + +Sisään kiirehti Kompero, mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä avasi +hän oven selkosen selälleen ja huusi: -- Sisään! + +Herra Bums nakkasi palavan sikarin pöydälle, tempaisi asiapaperikäärön +kainaloonsa ja kiiruhti joukon etunenään, tunkien torimatamit syrjään, +ja tiheänä joukkona pakkautuivat kaikki muut hänen perässään, +sanomattoman jännityksen vallassa, kaulojaan kurottaen ja katkonaisesti +hengittäen. + +Kaksi sekuntia kesti se hiljaisuus, joka seurasi väkijoukon sisään +törmäämistä. Raatimies Waaranen oli oikaissut selkänsä ja katsoi +juhlallisesti ukko Tujuliniin, joka omissa ajatuksissaan hiljaa höpisi +ja huuliaan maiskutteli. + +Mutta eipä nyt kukaan katsonut raatimiehiin, vaan +hovioikeudenauskultantti Kivilouhokseen kaikki katsoivat... + +Kaksi sekuntia vain... mutta sekin tuntui pieneltä iäisyydeltä. + +Nyt kohotti oikeuden puheenjohtaja kädessään olevaa paperia... nyt hän +katsahtaa asiallisiin ja yleisöön... ja nyt hän avaa suunsa... + +-- Herra Jumala! huoahti Häkkisen matami, tarttuen kouristuksen +tapaisesti sydänalaansa. + +"_Raastuvanoikeus on ottanut tämän asian lopullisesti harkittavakseen +ja_..." + +Samalla tavoin jylähtää varmaankin korvissamme viimeisenä päivänä +tuomiopasuunan ääni. Silloin kaikki muu olevaisuus häipyy näkyvistämme +ja kuuluvistamme, ja me kuulemme ainoastaan tuon äänen, joka tempaa +meidät valtaansa kuin valtameren suurin hyökylaine pienen palkoveneen, +äänen, joka upottaa meidät, ympäröi meidät joka puolelta ja täyttää +meidät viimeistä solua myöten ihmeellisellä, läpitunkevalla voimallaan. + +Raastuvanoikeuden päätös: + +Koska rouva Maria Menlös, niinkuin todistuksista ja hänen omasta +tunnustuksestaan on selville käynyt, on antanut palvelijattarensa +kaataa likavedet niin lähelle kauppias Montosen kaivoa, että kaivoveden +puhtaus saattaa siitä joutua vaaran alaiseksi, niin langetetaan rouva +Maria Menlös Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän nojalla +5. markan sakkoon. Ja koska rouva Mathilda Montonen on levittänyt +vastaajasta huhua, että tämä olisi käskenyt heittää kuolleen hiiren +kantajan kaivoon, eikä ole voinut tätä väitettään toteennäyttää, niin +tuomitaan hänet Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän +nojalla vetämään sakkoa 5 markkaa. Kaikki muut edesvastuuvaatimukset +raukeavat joko aiheettomina taikka toteennäyttämättöminä, ja +velvoitetaan kumpikin riitapuoli korvaamaan todistajainsa palkkiot. + +Herra Nilsperi niisti äänekkäästi nenäänsä, kuiskasi jotain rouva +Montoselle, joka vastasi siihen pienellä pään nyökkäyksellä, astui +kaksi askelta eteenpäin, karautti kurkkuaan, muljautti silmiään ja +ilmoitti tyytymättömyyttä päätökseen. + +Rouva Menlös rykäisi, astui yhden askeleen eteenpäin ja rykäisi +uudestaan. + +Vihdoin pääsi hän ääneen: + +-- Onko -- onko minua sakotettu, herra pormestari? kysyi hän +värähtelevällä äänellä. + +-- On, myönsi auskultantti Kivilouhos ystävällisesti. + +Raatimies Waaranen nyökäytti päätään, nipsautti viimeisen lastun +pöydältä ja sanoi: + +-- Viisi markkaa. + +Tähän asti oli rouva Menlös ollut kalpea, mutta nyt karahti hän +tulipunaiseksi ja huudahti: + +-- Sehän on... sehän on... + +-- Rouva, rouva! huusi Miina hätäytyneenä. + +-- Mitä se on? kysyi Nilsperi uteliaasti. + +-- Rakas Maria, hillitse itsesi! kuiskasi taloustirehtööri Menlös. + +-- Ole vaiti! sanoi rouva Menlös. + +-- Mitä se oli? uteli Nilsperi. + +Rouva Menlös astui vielä askeleen eteenpäin, kohotti -- sitten +uhmaavasti päätään ja sanoi lujalla äänellä: + +-- Minä valitan! + + + + +XXV + + +Sekavin tuntein poistuivat kaikki oikeussalista. + +-- Näinkö se päättyikin? + +-- Niinhän se taisi päättyä. + +-- Ei ole tässä kaupungissa ennen moista päätöstä kuultu, sanoi +Häkkisen matami. + +-- No se olikin nyt kerran oikea Salamoonin tuomio, akat! sanoi +torikauppias Sippo eukoille. -- Semmoisia tuomioita kun tuomarit vähän +useammin mätkisivät, niin lähtisi se akoilta riitelemisen halu. Vähän +suuremmat sakot olisi vain saanut olla. + +-- Niin, mitäs ne nyt tuonvertaiset sakot semmoisille rikkaille! + +-- Ihan se on kuin pilkan tekoa. + +-- Mutta kun köyhää sakotetaan, niin kyllä silloin rojautetaan niin, +että menee rahat ja kukkarot. + +-- Se onkin oikein, että köyhiä enemmän sakotetaan, sanoi Sippo. -- +Köyhien pitääkin elää äyrinsä mukaan ja siivosti... antaa rikkaiden +tapella ja käräjöidä. + +-- Mutta näittekö, akat, miten se Nilsperi silmänsä mullisti? Minä +luulin, että se siihen paikkaan pakahtuu. + +-- Johan se nyt pakahtuisi! Isommat rahathan se asianajaja aina saa, +kun ei tule päätös mieleinen, vaan saa vielä valittaa ja juttua jatkaa. + +-- Taitaahan se niinkin olla... + +-- Niin se justiinsa onkin... on ne herrat osanneet asiat niin +järjestää, että ne aina hyötyvät, kävipä puolin tai toisin. + +-- No turhaankos heiltä sitten olisi pitänyt mennä isot opit ja korkeat +kouluutukset! sanoi Sippo, joka oli ehtinyt kojulleen ja avasi sen +lukkoa. + +Mieltäkiinnittävä virkistyshetki oli päättynyt. Torilla alkoi taas työn +ja toimen aika. + +Setä Salmela sanoi Kriikunalle: + +-- Mielestäni oli tämä päätös sopusoinnussa sekä sivistyksen että +ihmisyyden kanssa. Ehkä olisi se ollut sitä vielä suuremmassa määrässä, +jos ei olisi tuomittu minkäänlaisia sakkoja, vaan olisi vain kanteet +kumottu molemmin puolin ja kuitattu kulut asiallisten kesken. + +Mutta Remes sanoi siihen: + +-- No täytyihän sitä nyt antaa vähän sakkoa edes toriämmien mieliksi. + +Asianajaja Nils Pehr Bums sanoi rouva Montoselle: + +-- Olisi hulluutta jättää juttua tähän. Moinen päätös on suorastaan +käsittämätön. Minä panen pääni pantiksi, ettei se pidä hovioikeudessa. +Paljon olen minä asioita ajanut, mutta enpä ole vielä näin typerää +päätöstä nähnyt. + +-- Niin, tietysti me valitamme, sanoi rouva Montonen. -- Tämähän on +skandaali! + +-- Hävytöntä! sanoi rouva Menlös miehelleen. -- Hävytöntä! Minun teki +mieleni sanoa se heille päin naamaa. + +-- Ja minä jo pelkäsin, että rouva sanookin sen, kertoi Miina. -- +Silloin me olisimme joutuneet jokainen linnaan. + +-- Vaikka linnaankin! sanoi rouva Menlös. -- Tämä on sittenkin +hävytöntä. Tämä on väärä tuomio! + +Ja kääntyen herra Menlösin puoleen hän sanoi: + +-- Eikös ole niin, Menlös? + +Johon herra Menlös vastasi: + +-- Kyllä se niin on, rakas Maria. + +-- Minä valitan vaikka senaattiin asti, sanoi rouva Menlös. -- Minun +täytyy saada oikeutta! + +Herra Menlös huokasi. Eikö tämä kirottu juttu koskaan lopu? Ikävältä +näyttää yhä edelleen tulevaisuus. Ikävältä ja pimeältä. + +Kun kaupungilla levisi sanoma tästä tuomiosta, niin synnytti se +äärettömän hämmästyksen ja hälinän. Jos raastuvanoikeus olisi antanut +päätöksen, että rouvien Menlösin ja Montosen on tarjottava toisilleen +vehnäskahvit sekä limonaadia tuoreiden leivosten ja hedelmäin kera, +niin ei se olisi voinut herättää suurempaa ihmettelyä kuin tämän +oikeusjutun tällainen päättyminen. Kuuluihan puheenjohtaja tosin +esittäneen päätöksensä tärkeän näköisenä ja lakikielellä, ja lieneehän +se silloin maininnut joitakin Rikoslain pykälöitä, joita ei tietysti +kukaan muista -- lieneekö sellaisia pykälöitä koko laissa? -- mutta +siitä huolimatta oli moni sitä mieltä, että oikeus oli nähtävästi +tehnyt pilaa koko asiasta. + +Saa vain nähdä, eivätkö tuomarit nyt itsekin joudu sakkoihin +ymmärtämättömyydestä virantoimituksessa, lukuunottamatta +Tujulin-vanhusta, sillä hänhän on tietysti viaton, kun ei ole mitään +kuullut. + +Olipa kaupungissa tietenkin joitakuita kevytmielisiä irvihampaita, +jotka samoin kuin torikauppias Sippokin pitivät päätöstä oikein +Salomonin tuomiona, mutta vakavammat ja ajattelevammat ihmiset -- ja +nehän ne sentään ovat kaupungissamme enemmistönä, Luojan kiitos! -- +pudistelivat päätään ja sanoivat: + +-- Semmoista se on, kun ei tänne koskaan saada vakinaista pormestaria! +Koko oikeudenkäyttö joutuu rappiolle. + + + + +XXVI + + +Talvi on vielä ja paksulti lunta maassa, mutta jopa sentään vanhat, +rakkaat merkit ennustavat, että talven valta lähenee murtumistaan ja +kevät on ovella. + +Alenneet ovat hanget katujen varsilla, alenneet ja mustuneet. Päivisin +monesti räystäät vettä tippuvat, kun aurinko lämpimästi paistaa ja +lieto länsituuli hiljalleen löyhähtelee pitkin Papinkatua. + +Torilla sanovat heinäkuormia kaupunkiin tuoneet maalaiset, että ostakaa +nyt niin pitkään kuin aikaa vielä on. Viimeiset heinät näissä alkavat +olla ladon pohjalta, ja kuka tietää, uskaltaako enää viikon parin +päästä ensinkään jäälle lähteä. Nytkin siellä on paikka paikoin vettä +niin, että hevoselta polvet kastuvat. + +Oli varhainen aamu. + +Kauppias Adam Montonen oli noussut tavalliseen aikaan, käynyt +puodissa sanomassa hyvää huomenta kauppa-apulaisilleen ja pistäytynyt +makasiinissakin antamassa ohjeita Antti Peuraselle, jolla näinä +aikoina oli paljon työtä, kun maakauppiaat kiiruhtivat ostamaan suuria +jauhomääriä ennen kelirikon alkua. + +Sitten oli hän taivastellut hetkisen tallin edessä, jossa renki suki +hevosia, taputellut hevosia lautasille ja kysynyt, joko ruunan jalka +pian paranee. + +Aamuhämärä hälveni hälvenemistään ja kaikki näytti lupaavan kirkasta +säätä. + +-- Alkaa tästä kai näistäpuolin kevätkin tulla, sanoi kauppias Montonen. + +Ja renki vastasi: + +-- Taitaapa tulla. Siitähän tuo jo vähän ilmassa hajahtaa. + +Sanomalehden kantajapoika, lakkireuhkana korville asti painettuna ja +isän suuret saappaat jaloissaan, tuli portista, sillä tänään oli taas +kaupunkimme pienen sanomalehden ilmestymispäivä. + +Poika aikoi viedä lehden tavalliselle paikalleen herrasväki Montosen +lasikuistin penkille, ulko-oven viereen, mutta kauppias Montonen huusi +pojalle: + +-- Tuohan se tänne! + +Poika toi. + +Kauppias Montonen otti tuoreen, vielä painomusteelta tuoksuvan lehden +pojalta ja lähti sisään työhuoneeseensa silmäilemään lehteään. + +Hän istuutui nojatuoliinsa kirjoituspöydän ääreen, kohotettuaan +ikkunaverhoa korkeammalle, mutta kun päivänvaloa ei vielä sittenkään +ollut oikein riittämään asti, sytytti hän kynttilän ja alkoi tutkia +lehden sisällystä. + +Kuinka välinpitämättömästi hän sen tekikään. + +Niin, kuinka välinpitämättömästi me tavallisesti otammekaan tuollaisen +pienen sanomalehden käteemme! + +Tartumme siihen paljon välinpitämättömämmin kuin veitseen ja haarukkaan +aamiaispöydässä. + +Mehän tiedämme, että se maksaa vain puolen neljättä markkaa vuosikerta, +ja että sen ilmoitushinnat ovat 8 penniä millimetriltä etusivulla +ja 6 penniä takasivulla. Tiedämme ehkä senkin, että sen toimittaja +on velkainen mies, jolla on viisi lasta, ja lehden konttorissa +käydessämme olemme kurkistaneet avonaisesta ovesta toimitushuoneeseen +ja nähneet, että sen tärkein huonekalu on suuri pöytä, jolla ajelehtii +sanomalehtiä, mustepulloja, liimapulloja, vanhat sakset ja kynänvarsia +ynnä muuta sekalaista tavaraa toivottomassa epäjärjestyksessä. + +Mitäpä erinomaista voisikaan siis sellainen lehti meille kertoa? +Avaamme sen kuin avaisimme nenäliinamme, mutta nenäliinaamme pidämme +kuitenkin paljon tärkeämpänä ja avaamme sen joutuisammin, varsinkin jos +meillä on nuha. + +Ja silmäiltyämme viisi minuuttia lehden vähäpätöisiä uutisia +ompeluseurain iltamista ja laihoja sähkösanomia, jotka kertovat aseman +Meksikossa olevan edelleenkin uhkaavan ja kuuluisan napamatkailija +Polariuksen saapuneen kotiin kaksi vuotta kestäneeltä retkeltään, +heitämme lehden pois, viitsimättä enää vaivautua lukemaan sen +alakertaa, jossa lehden "Mulipää" varmaankin taas juttelee siitä +kauppatorin kiveämiskysymyksestä. + +Mutta sattuupa kuitenkin joskus, että jollakin palstalla huomaamme +pienen ristin, ja koska meidänkin on vaikea jättää lukematta +kuolinuutisia, päätämme vilkaista, kuka on kuolleeksi mainittu. Ehkäpä +joku herrastuomari, joku noita kerran kuussa kuolevia herrastuomareja, +joka on tehokkaasti ottanut osaa paikkakuntansa kunnallisiin ja +valistusrientoihin. + +Ja niinpä me vilkaisemmekin nimeä, joka on sitä helpompi löytää, kun se +on harvennettu. + +Silloin me äkkiä vavahdamme, ja tuo puolen neliömetrin laajuinen +paperipala, jonka kuka tahansa voi ostaa viidellä pennillä lehden +konttorista ja konttorille sittenkin jää vielä kaksi penniä puhtaaksi +voitoksi, alkaa vapista kädessämme. + +Sillä tuo harvennettu nimi onkin parhaan ystävämme, ehkäpä läheisen +sukulaisemmekin nimi. + +Hyvä isä! Vastahan me viikko sitten vietimme iltaa saman miehen kanssa, +ja silloin oli hän vielä mitä parhaissa voimissa. Mutta nyt on hän +vainaja! + +Näin voi tuo pieni lehti kostaa meille sen välinpitämättömyyden, jolla +aina olemme sitä kohdelleet. + +Mutta voi se kostaa sen toisellakin tavalla. + +Ja kauppias Adam Montoselle kosti lehti toisella tavalla. + +Kauppias Montonen vilkaisi haukotellen etusivun ilmoituksia, joista +lehden oman kirjapainon olivat useimmat ja silmäänpistävimmät, käänsi +sitten lehteä ja joutui täten tekstiosastoon. + +Johtavan kirjoituksen otsikkona näkyi olevan "Pääelinkeinoamme +kohottamaan!" + +-- Niin, kohota sinä vain! ajatteli herra Montonen ja siirtyi eteenpäin. + +Mutta äkkiä pysähtyi keinutuoli ja vapisevin käsin laski herra Montonen +lehden eteensä pöydälle, pyyhki otsaansa ja silmiänsä ja kumartui +sitten varovaisesti uudestaan lehden yli, kuin olisi hän pelännyt sen +palstoilta myrkyllisen höyryn tuoksahtavan häntä vastaan. + +Uudelleen, yhä uudelleen luki herra Montonen tuon kohdan. Ja +sitten alkoi hänen sisässään kuin tulivuoren purkaus: jymähtelee +ja vavahtelee, tärisee maa-emo, sitten jysähdys kuin tuhat suurta +tuliputkea ulvahtaisi, ja tulta ja savua ja kuumia kiviä syöksähtää +kohti korkeutta. + +Sellaiseltapa nyt tuntui kauppias Adam Montosen sielussa, ja +ulkonaisesti purkautui tämä mahtava sielullinen liike hänen lyhyehkön, +paksuhkon ruumiinsa eleissä ja otteissa siten, että hän työnsi +nojatuolinsa rajulla liikkeellä kauaksi pöydästä ja hypähti ylös, +alkaen kiivaasti kävellä edes takaisin huoneessa. + +Ei hän nyt näe mitään ja tuskinpa kuulisikaan mitään. Kahdesti sysää +hän kassakaapin vieressä olevan tuolin nurin ja molemmilla kerroilla +nostaa hän sen vaistomaisesti taas pystyyn. + +Ilmaa! Hänen täytyy saada ilmaa! + +Täällähän on tukahduttavan kuuma! + +Ja kauppias Montonen kiiruhti avaamaan ikkunan, joka rysähtäen lensi +auki. + +Helisevät ruudut sysäyksen voimasta ja hevosia sukiva renki kääntää +päätään ja kysyy: + +-- Huusiko kauppias jotain? + +-- Ei... en..., vastaa kauppias käheällä äänellä, ottaa lunta +ikkunalaudalta ja hieroo sillä otsaansa. + +Ja kuin unissa liikkuja sulkee kauppias Montonen jälleen ikkunan, +painaa hakaset huolellisesti kiinni, pyyhkii lumen kostuttamaa otsaansa +nenäliinalla ja alkaa taas kävellä edes takaisin, edes takaisin, +näkemättä mitään ja kuulematta mitään. + +Mutta äkkiä välähtää jotain hänen mielessään ja kuin käärmeen pistämänä +kääntyy hän katsomaan taakseen, sydämen jyskyttäessä ja korviensa +humistessa. Puoleksi tajuttomana tuijottaa hän seinäalmanakkaan. + +Niin, mitä hulluja hän tuumii! Päivätkin menevät sekaisin. + +Eihän nyt ole huhtikuun ensimmäinen päivä. Olisihan hänen pitänyt se +muutenkin muistaa! Mutta jos olisi ollut aprillipäivä... silloin se +kirottu lehti tavallisesti syöttää jonkin oikein aika valheen. + +Aikaapa toki vähitellen rauhoittua kauppias Adam Montonen, ja uudestaan +tarttuu hän lehteen. + +Mutta vielä nytkin tahtovat nuo pienet mustat rivit hyppiä ja keinua +hänen silmissään. + +Ei ole koskaan ennen tehnyt kahden rivin uutinen häneen sellaista +vaikutusta. + +Eikä ihme. + +Sillä ensimmäisenä paikkakunnan uutisena on seuraava lyhyt, mutta selvä +tiedonanto: + + "Arvonomi. + + Kauppaneuvoksen arvonimen on saanut kauppias Adam Montonen". + +Vielä pari kertaa vetää kauppaneuvos Montonen syvään henkeä. Sitten +ottaa hän sikarin ja jää se sormien välissä tuijottamaan ulos +pihamaalle, jossa renki yhä hevosia sukii ja puhdistaa. + +-- Sukii hevosia... ajattelee kauppaneuvos Montonen kuin unissaan. -- +Matti sukii hevosia... kauppaneuvos Montosen hevosia... + +Kauppaneuvos Montonen ravistelee itsensä hereille, sipaisee kädellä +kasvojaan ja kävelee eteiseen puhelimen luo. Omituista, kuinka osasikin +lyödä polvet heikoiksi! + +Ei, ei toimittaja ole enää täällä, vastaa neiti lehden konttorista. +-- Jaa, se uutinen? Se saatiin puhelimitse Helsingistä... olisi +sieltä tullut joukko muitakin samanlaisia uutisia, mutta täytyi ottaa +vain tärkein, kun lehti olisi muuten myöhästynyt painosta... niin, +niin, kyllä se on varmasti oikea uutinen... se on uutistoimiston +virallisia uutisia... onnea vain, herra kauppaneuvos! Ei kestä, herra +kauppaneuvos!... sti! + +Edes takaisin, edes takaisin kävelee taas kauppaneuvos Montonen +huoneessaan. + +Kuinka kohtelias tuo neiti Wenho sentään on! Hyvin miellyttävä tyttö! +Mitähän sillä onkaan palkkaa, tyttöparalla? Täytyy ensi johtokunnan +kokouksessa ottaa siitä selvä. Täytyy merkitä muistikirjaan, ettei +unohdu. Ja toimittaja on ahkera mies... vielä lehden painoon +mennessäkin soittelee uutisia Helsingistä asti... Ei ole miestä +nähtykään moniin aikoihin tässä talossa. Mutta ensi sunnuntaina täytyy +hänen tulla perheineen meille päivällisille. + +-- Olipas se, olipas se...! Ei olisi uskonut... + +Ja kauppaneuvos kävelee kädet selän takana huoneessaan. + +Aamu valkenee. + +-- Olipas se... olipas se... eihän sitä muistanut enää odottaakaan... +kun se viipyi niin kauan... ja tuo riivattu hiirijuttu on sotkenut +kaikki asiat... + +Tuntikauden on jo rouva Montonenkin ollut ylhäällä. Keittiössä on hän +antanut kaikki määräykset päivän ohjelmasta päivälliseen asti. Sitten +tulee hän keittiöstä ruokasaliin ja istuutuu pöydän ääreen juodakseen +kupin kahvia ja syödäkseen ranskanleivän viipaleen. Siinä on päivän +sanomalehti monin kerroin taivutettuna hänen kuppinsa alle. Mitäs se +ukko on sitä tuohon pistänyt? + +Rouva Montonen avasi lehden ja alkoi, käännettyään sen luonnolliseen +asentoonsa, katsella ilmoituksia. + +Ei ollut ketään kihloihin mennyt eikä edes kuollutkaan. Harvoinhan +meillä kuollaan ja vielä harvemmin kihloihin mennään. + +Lähetysyhdistyksen ompeluseuralla on perheiltama... niin, niin, niinhän +piti ollakin. + +Ja Heikki Remes ilmoittelee joka numerossa "hyviä vehnäjauhojaan". +Uskoisihan tuon jo vähemmälläkin. Ei meidän pappa paljon ilmoittele, +mutta kylläpä kauppa silti käy. + +Rouva Montonen käänsi lehteä. + +Poikain kamarissa vaati Maire Mielikki Minerva Mattia pukeutumaan. + +-- Nouse heti ja pue yllesi! + +Mutta Matti Mainio Mikael huusi: + +-- Kuule, älä kisko peitettä! + +-- Kiskon kunnes nouset. Ei nyt ole enää mikään nukkumisen aika! + +Matti Mainio vain vastaan hangoitteli. + +-- Mene matkaasi! Osaan minä nousta sinuttakin! + +-- En mene ennenkuin nouset! Vai pitääkö minun mennä sanomaan äidille? + +-- Vai kantelemaan taas, kielilakkari! + +Ja suuttunut Matti alkoi haukkua: + +-- Mairikki kairikki kappurajalka! + +Silloin kuului ruokasalista äidin kimeä kiljahdus. Lapset oikein +säikähtivät. + +Mitä se oli? Tyyni, arvokas rouva Montonen ei koskaan huutanut eikä +kirkunut. + +Maire juoksi heti ruokasaliin. + +Mutta äiti ei ollut enää siellä. Siellä oli vain nurin kaatunut +kahvikuppi, jonka musta sisällys kiireesti käytti tilaisuutta +valloittaakseen mahdollisimman suuren alan lumivalkoisesta +pöytäliinasta. + +Ei, rouva Montonen on isän huoneessa, jossa hän seisoo miehensä +nojatuolin ääressä vedet silmissä, kykenemättä puhumaan mitään. Vaiti +on hän ja taputtelee vapisevalla kädellään hiljaa Aataminsa turpeata, +partaista poskea... + +Ja kauppaneuvos Montonen, joka on nojautunut taaksepäin, hymyilee +hillitysti, katsellen ulos ikkunasta ja naputellen sormillaan +keinutuolin käsinojiin. + +Hymyilee, hymyilee hillitysti kauppaneuvos Montonen ja naputtelee +lyhyillä, paksuilla sormillaan keinutuolin käsinojiin. + +Hänessä alkaa jo olla jotain ylimysmäistä... + +Niin alkoi tämä päivä, suurin päivä herra Adam Montosen ja koko perheen +elämässä. + +Nopeasti levisi tieto kaupungillekin. Tulihan sanomalehti melkein joka +taloon. + +-- No nyt! Nyt tuli Montosesta kauppaneuvos! + +-- Älä valehtele! Aina sinä... + +-- Katso itse, peijakas! + +-- No niinpähän on! No voi sun juutas! + +-- Nyt se on taas meidänkin kaupungilla kauppaneuvos! + +-- No niin on, niin on! No voi sun...! Vai nyt se tuli! + +Ja vaimoväki juoksee kertomaan uutista pihan peräläisille, joille ei +tule lehteä. + +-- Älkää ihmeessä! Vai jo tuli! + +-- Jo tuli, jo tuli! + +-- Kyllähän sitä on odotettukin... jo monta vuotta. + +-- Niin, niin! On odotettu! Mutta tulipas viimein! Ei koko kaupungissa +muusta puhuttu. Jokaiselle maalaisellekin se torilla ensimmäiseksi +kerrottiin. + +Mutta maalaiset, nuo omituiset ihmiset, eivät osaa siitä niin innostua +kuin kaupunkilaiset... innostunevatko mistään? + +Toiset kohteliaisuuden vuoksi myönnyttelivät: + +-- Vai niin, vai niin... + +Mutta muuan lammasnahkaturkkinen ukko murahti: + +-- Ka tulipa tuosta nyt vaikka mikä! + +Eiväthän ne lammasnahkaturkkiset paljon ymmärrä arvonimistä. Taikka +vaikkapa ymmärtäisivätkin, niin eivät ole ymmärtävinään. Ne ovat niin +pahanpänttäisiä. + +Ukko Blomkvist, postimestari, sanoi: + +-- Taitaa sitten olla tänä päivänä Montosenkin leuka vähän kekallaan... +mutta olihan tuo joka tapauksessa hauska, että muistettiin viimein +tätäkin maailmanlopun nurkkaa. Kun nyt vielä saataisiin oikea +pormestari -- ja pappi Kettunen hiiteen! + +Piririm... piririm... + +Kauppaneuvos Montosen puhelin se niin soi. + +Se soi lakkaamatta koko aamupäivän. + +Piririm... piririm... + +Mutta ei vain mene kauppaneuvos Montonen itse koskaan ensimmäisenä +puhelimeen, vaan Matti Mainio Mikael on saanut puhelimeen vastaamisen +urakalla suorittaakseen. + +Piririm... piririm... + +-- Halloo! Matti kimeällä äänellään huutaa. -- Isäkö? On isä kotona, +kyllä minä kutsun. + +Ja sitten juoksee hän huutamaan isälleen: + +-- Taas isä kiittämään, sukkelaan! + +Tulee kauppaneuvos Montonen puhelimeen. + +-- Halloo! Ahaa, velikö se on! Jahaa... heh heh hee... kiitos, kiitos! +Niin, niin... he he he...! Veli käy nyt meillä! Terveisiä rouvallesi! +Kiitos, kiitos, he he he... + +Sitä loppumatonta onnentoivotusten sarjaa, sitä loppumatonta +kiittelemistä, sitä taukoamatonta, sydämellistä hehetystä! + +Kun ne kaikki onnittelijat ovat niin leikillistä väkeä! Sydämestään +ne onnittelevat ja niin lämpimästi, mutta osaavatpa, vietävät, siinä +sivussa pieniä sukkeluuksiakin lasketella: no eikös tunnu moiselta... +no nyt veli vissiin pistää klubilla pieneksi trimtamtilkutiksi +parhaille ystävilleen... älä, hyvä veli, suutu, jos en aina muistaisi +aluksi sinua arvonimelläsi tituleerata... + +Leikillistä ja hauskaa väkeähän ne ovat, nämä meidän kaupunkilaiset, he +he he... + +Piririm... piririm... + +-- Isä, kiittämään! + +-- Halloo! Kiitos, kiitos! He he he... aivan niin... veli pistäytyy nyt +huomenna meillä, mamma taitaa oikein kahviksi pistää, he he he... + +Oltiin aamiaisella. + +-- Tämä on ensimmäinen aamiainen _kauppaneuvos_ Montosen perheessä! +hoksaa Maire Mielikki Minerva, ja isä hyvillään hekottelee: + +-- Niin on, he he he... + +Silloin avautui eteisen ovi ja kaikki kauppaneuvos Montosen kolme +kauppa-apulaista sieltä hämillään tulivat, seisoen toinen toisensa +selän takana, vanhin, pisin ja laihin etunenässä. + +-- Isä, mene eteiseen, siellä ovat meidän puotilaiset, kuiskasi rouva +Montonen ja nyhjäisi miestään kylkeen. + +Kauppaneuvos Montonen rykäisi, lykkäsi tuoliaan taaksepäin ja lähti +eteiseen. + +-- Anteeksi, että me ruoka-aikana... me vain... toivottaa onnea herra +kauppaneuvokselle... toivottaa, onnea... ja... ja... + +-- Kiitos, kiitos! + +Ja kauppaneuvos Montonen puristi jokaisen apulaisensa kättä. + +Ei ollut kauppaneuvos Montonen mikään puheiden pitäjä, mutta tällä +kertaa hän aivan odottamatta piti pienen puheen: + +-- Te olette... hm... aina olleet uskollisia palvelijoita... hm... minä +olen teihin hyvin tyytyväinen ja... hm... olen päättänyt antaa teille +viidenkolmatta markan palkankoroituksen kuussa... olen sitä jo kyllä +ennemmin ajatellut... hm... kiitos nyt vain... + +Puolen tunnin kuluttua kävivät myöskin makasiinimies Antti Peuranen ja +renki onnittelemassa. Kymmenellä markalla kuussa kohosivat heidänkin +palkkansa. + + + + +XXVII + + +Seuraavan päivän aamu. + +On vielä sakea aamuhämärä. + +Poikien kamarin ovi narahtaa ja sisään livahtaa valkopukuinen olento. + +Kummitusko? Enkelikö? + +Ei kumpikaan. Kummituksethan ilmestyvät, niinkuin yleiseen tiedetään, +vain puolen yön aikaan tai viimeistään kello yhden aikaan yöllä, +eivätkä puoli seitsemän aikaan aamulla, ja enkelit taas liidellevät +mieluimmin ikkunasta sisään. Ei missään luotettavissa kirjoissa kerrota +heidän kulkevan ovia narisutellen huoneesta toiseen. + +Ei, se on vain yöpukuinen tyttö, tukka auki ja tohvelit jaloissa. Se on +viisitoistavuotias Maire, tarkemmin sanoen Maire Mielikki Minerva, joka +nykii poikia olkapäistä ja sanoo: + +-- Vetäkää housut jalkoihinne ja tulkaa laulamaan... heti! + +Mutta pojat ne vain unentohjakassa koettavat nykiä peittoa korviinsa. + +-- Ylös, heti! Taikka minä kiskaisen teidät koivista lattialle! + +Se on hyvin reilu tyttö, se Maire Mielikki Minerva. Ei se turhia +kursaile. + +Mutta uniset pojat, päätään peitteen alle tunkien, mutisevat: + +-- Mitä laulamaan... ei nyt ole mikään nimipäivä... eikä +syntymäpäiväkään... + +-- Olkoon tai ei, mutta nyt isälle laulamaan! Tai tuonko minä vesilasin? + +Se on kamala uhkaus. Maire Mielikki Minerva on ennenkin tällaisissa +tapauksissa noutanut vesilasin ja tiputellut siitä kylmää vettä poikien +niskaan. + +Eihän siinä mikään auta. Poikien on noustava. Mutta kyllä he samalla +sisartaan haukuskelevat. + +Ja parin minuutin kuluttua kajahtaa vanhempien makuuhuoneen oven takaa +heleä-ääninen: + +"Herää! Herää! _Herää!_ Herää, jo leivo laulelee nyt sinitaivaalla..." + +Siihenpä herääkin kauppaneuvos Montonen. Ja juuri samassa kuuluu +ikkunan alta voimakas kuoro bassojen mahtavasti jyristessä: + +"Sua tervehdin! Mä sua tervehdin! Kun tyyni on yö ja tähtitaivas +hohtaa...". + +On nyt laulua! Lauletaan oven takana ja lauletaan ikkunan alla. + +Kauppa-apulaisyhdistyksen kuoro siellä ikkunan alla on +kunniatervehdyksellään. + +Kiireesti alkaa pukeutua kauppaneuvos Montonen. Olipa tämä odottamaton +ja hauska yllätys... turhaahan se nyt tosin oli, mutta täytyyhän +kumminkin nousta kiittämään... kyllä ihmiset sentään ovat kovin +ystävällisiä. + +Mutta eivät olleet vielä lopussa yllätykset. + +Kajahtaa samassa ikkunan alla, kajahtaa niin että lasit helisevät: + +"Taa raa, tara rara raa..." + +Torvisoittoa se on. + +Porilaisten marssin uljaat säveleet siellä raikuvat. + +Sinne on kahlannut lumihankeen ikkunan alle vapaaehtoisen palokunnan +torviseitsikko, ja siellä se nyt tärisyttelee mahtavalla voimalla, +polviaan myöten lumessa. + +Mutta syrjempänä seisoo laulukuoro, valmiina aloittamaan toisen laulun. + +Kosteiksi käyvät kauppaneuvos Montosen silmät. Tämä on aivan liiallista +kunnioittamista. Enhän minä olisi tätä ansainnut. Aivan liiallista, +aivan liiallista... + +Ja koko päivä! + +Loppumatonta juhlaa, loppumatonta juhlaa! Aamusta iltaan! + +Meni siinä aamiaiset ja päivälliset ohi, ilman että niitä +yritettiinkään laittamaan. Mutta kukapa niitä nyt muisti +ajattelemaankaan! + +Vieraita, kukkia, puheita... leikillisiä puheita ja vakavia +puheita. Oli siinä keittiön puolella tulinen kiire kahvin keitossa, +kuppien pesussa, leivosten järjestelyssä, lasien kuivaamisessa, +pullojen avaamisessa. Ei ehtinyt kunnolla hengittämäänkään. Yksi +palvelijattarista ei ehtinyt paljon muuta tekemään kuin kahvia +keittämään. Kun yhden pannun nostit tulelta niin ala heti toista laatia +hellalle. + +Mutta eihän ihminen tule kauppaneuvokseksi kuin kerran eläissään. Ja +suurin osa ihmisistä ei tule kertaakaan! + +Puolen päivän aikaan olivat juhlallisuudet ylimmillään. + +Niin paljon vieraita! Lauluseuralaisiakin oli kahdeksantoista henkeä. +Kovasti se semmoinen joukko kukilla koristettua kahvipöytää rasitti ja +verotti, mutta sepä joukko se antoikin juhlalle oikean leiman. Vähä +väliä se keskellä salia uuden laulun kajahdutti, ja kun kauppaneuvos +Montonen pyysi saada tarjota laulukunnan rahastolle pienen, +vaatimattoman avustuksen, sata markkaa, niin kuiskasi johtaja jotain +laulajien korvaan, koputti tahtipuikollaan tuolin selkään, kohotti +molemmat kätensä ylös ilmaan kuin uimataituri, joka korkealta lavalta +valmistautuu hyppäämään mereen, ja seuraavassa silmänräpäyksessä +kajahti repäisevä, mahtava: + +"Tuhat kertaa eläköön...!" + +Suurenmoinen oli varsinkin setä Salmelan puhe. + +Sointuvalla, värähtelevällä äänellä tämä kunnioitettava, nuorekas +vanhus puhui siitä suuresta merkityksestä, joka kauppias Montosen -- +_kauppaneuvos_ Montosen, korjasi puhuja, -- elämäntyöllä on ollut +paikkakunnallemme, puhui hänen hyvästä, jalosta sydämestään, joka ei +koskaan unhota köyhiä ja sorrettuja, puhui hänen jalosta, ylevästä +puolisostaan, joka on kaikkien kunnon perheenemäntien esikuva, puhui +hänen kauniista kodistaan ja yhtä kauniista perhe-elämästään, ja puhui +niistä suurenmoisista lahjoituksista, joita kauppaneuvos Montonen on +tehnyt sivistyksen ja ihmisyyden aatteiden edistämiseksi, ja joitten +johdosta hän on ansainnut tulevienkin sukupolvien kiitollisuuden ja +kunnioituksen... + +Kaikki olivat hyvin liikutettuja tämän puheen aikana, ja kaikkein +enimmän liikutettu oli setä Salmela itse. + +Puheensa loppupuolella hän melkein itki. + + + + +XXVIII + + +Niin hauskaa ja juhlallista oli siis kauppaneuvos Montosen perheessä. + +Mutta millaista oli elämä samaan aikaan aidan toisella puolen, +taloustirehtööri Menlösin perheessä? + +Ikävää se siellä oli, ikävää ja alakuloista. + +Rouva Maria Menlös ei paljon puhunut, ei pukahtanut. Synkän näköisenä +hän vain liikkui omissa hommissaan, jääden tuon tuostakin tuijottamaan +raskaissa ajatuksissaan eteensä. + +Kaisu itkeskeli hiljaa ompeluksiensa ääressä. Eikö tämä surkeus koskaan +lopu? + +Ja taloustirehtööri Menlös istui allapäin asekamarissaan. Ei maistunut +lukeminen, ei huvittanut aseiden käsitteleminen. Piippukin unohtui. + +Hänkin ajatteli: milloinkahan tämä loppuu? + +Miinakin oli huonolla tuulella. Hänen täytyi nyt kantaa likasangot +navetan taakse, ja siellä oli paljon lunta, eikä polkua sinne +minkäännäköistä. + +Kantautuivat ne viestit kauppaneuvoksen talossa vallitsevista +juhlallisuuksista Menlösinkin perheen korviin, mutta niistä ei puhuttu +sanaakaan, ei hyvää eikä pahaa. + +Sen oli rouva Maria Menlös kuitenkin mielessään vannonut: juttua +jatketaan viimeiseen oikeusasteeseen asti! Nyt ei hän enää ainakaan +peruudu. Kävi sitten miten kävi. + +Surumielin siirrymme pois Menlösin talosta ja ohjaamme kulkumme torille. + +-- Markula kuuluu taas viime yönä olleen putkassa, kertoi Häkkisen +matami. + +-- Niin, nyt se on viskaalin armon aurinko laskenut, niinkuin se +viskaali sille kerran ennusti. Mutta kukas käskee juovuksissa oikeuden +eteen astumaan! + +-- Sanokaas muuta! Jos olisi meillä ankarampi pormestari, niin linnassa +istuisi nyt Markula semmoisesta rikoksesta. + +-- Niin istuisi. + +-- Mutta olisi se ollut soma kuulla sitä Markulan todistusta, jos se +olisi ollut niin paljon tolkussaan, että olisi osannut todistaa. + +-- Liekö tuolla ollut mitään oikeata todistamistakaan... + +-- Markulallako? Hyvänen aika! Markulahan se juuri ne pahimmat +loukkaukset kuljetti Menlösin kyökistä Montosen kyökkiin ja Montosen +kyökistä Menlösin kyökkiin. Ja niissä olikin semmoisia sanoja, että +jos vain ne olisivat oikeuden korviin tulleet, niin kyllä, olisivat +sakot olleet vähän erikokoiset! Jos siitä olisi paljailla sakoilla +selvittykään. + +-- Niin, mutta mitäs se nyt enää välittää koko asiasta rouva Montonen, +kun semmoinen ilo tapahtui! Kemuja siellä kuulutaan pidettävän yötä ja +päivää, ja niin sanoi Maijastiina Mönkkynen, joka siellä on kyökissä +astioita pesemässä ollut, kuluvan kahvia ja vehnäsiä ja kaakkuja, +ettei sillä ole mitään määrää. Samppanjaakin kun ovat juoneet kymmeniä +pulloja... joka kuuluu olevan niin hirveän kallista... + +-- Vai oikein samppanjan kanssa! + +-- No oikein! + +-- Niin, niin, kyllähän rikkaiden kelpaa! + +-- Niin, niin, kyllähän niiden kelpaa. + +-- Mutta oikein sääliksi käy sentään tuo Menlösin rouva, kun se on niin +masentuneen ja vanhentuneen näköinen. Näittekö sitä tänä aamuna, kun se +täällä torilla kävi? + +-- Näinhän minä. Ja neitiä tulee ihan surku! + +-- Niin, niin, viatonhan se on, lapsiraukka, olipa äiti millainen +tahansa. + +-- Viatonhan se on. Mutta minä etsiskelen isäin pahat teot lasten +päälle, kolmanteen ja neljänteen polveen... juu, juu... + +Ja silmiänsä pyyhkäisi kunnon matami. + +Jatkamme matkaa. + +Jos menisimme esimerkiksi Raatihuoneenkadun mäelle? Siellähän emme +olekaan pitkään aikaan käyneet. + +Pikkupojat ne siellä mäkeä laskea viilettelevät niinkuin ennenkin. Ja +niinkuin ennenkin paiskelevat he jääpalasilla ja kokkareilla sitä tien +vieressä olevaa, valkeaksi maalatusta rautapellistä tehtyä taulua, +jossa on kirjoitus: + +"Tästä mäestä on laskeminen kielletty 20 Mark. sakon uhalla". + +Asko Peuranen se siellä häärää muiden mukana. + +Askolla ei muuten, ohimennen sanoen, ole enää todistajapalkkiotaan, +sitä pormestarilta saamaansa viisikymmenpennistä. + +Jonkun päivän hän sitä visusti säilytti ja talletti. Mutta kun +kauppiaasta tuli kauppaneuvos ja isä sai palkankoroitusta, niin päätti +Askokin jollain tuntuvalla tavalla viettää tätä merkkipäivää. Käytyään +torikojuilla ja useissa kauppapuodeissa kirkas hopearaha kourassaan +hintoja kysymässä tuli hän lopuksi siihen päätökseen, että piparikakut +ovat edullisimpia ostaa, ja niitä hän ostikin, saaden aimo pussillisen, +kaksikymmentä kappaletta. Ja kun hän sitten söi ne kaikki yhdellä +kertaa, niin on hänellä täysi syy hihkaista toisille pojille, kelkan +huiminta vauhtia kiitäessä: + +-- Minäpä söin eilen piparikakkuja mahani täyteen! + +-- Vai söit sinä! huutavat toiset pojat kateellisina. -- Oletkos +sinäkin kauppaneuvos! + +-- En ole minä, sanoo Asko. -- Mutta meidän kauppias on. Ja isälle +lisättiin palkkaa niin paljon, ettei mihin panna. Äiti keittääkin ensi +pyhänä riisiryynipuuroa! + +Niin kaikkialla siis iloitaan, ja kaikkialla on ilon syytä. + +Mutta taloustirehtööri Johan Alfred Menlösin majassa asuu painostava +ikävyys ja alakuloisuus. + +Sanomme vielä kerran: + +Kirottu olkoon se musta hiilisäkki! + +Ja se pahanhengen hiiri! + + + + +XXIX + + +Nyt alkaa lukijan kärsivällisyys vihdoinkin olla lopussa. + +Lukija koroittaa katseensa meihin ja pyytää lyhyttä ja selvää vastausta +kysymykseensä: + +Kuinka päättyi rouvien Maria Menlösin ja Mathilda Montosen välinen +suuri hiirijuttu? Vai eikö se ole vieläkään lopussa? + +Me kiiruhdamme vastaamaan: + +Kyllä se on päättynyt. Kyllä se on lopussa, eikä se enää ikinä, siitä +olemme varmasti vakuutetut ja siitä ovat myöskin taloustirehtöörin +rouva Maria Menlös ja kauppaneuvoksetar Mathilda Montonen varmasti +vakuutetut, nouse uudestaan kummittelemaan, kunnioitettujen ja +säädyllisten perheiden välistä sopua rikkomaan ja kunnon kaupunkimme +järjestystä ja rauhaa häiritsemään. + +Se juttu on kuin onkin saatettu loppuun asti, se on haudattu, se on +pyyhitty pois sekä rouva Menlösin että rouva Montosen muistista, ja +yhtä turhaa on sinun lähteä sitä sieltä etsimään kuin kuollutta hiirtä +kauppaneuvos Montosen kaivosta. + +Mutta me pyydämme kuitenkin saada kertoa tämän jutun päätöksenkin +samalla uskollisella perinpohjaisuudella, jolla me olemme sen +edellisetkin vaiheet esittäneet. + +Niin, päättynyt on nyt hiirijuttu. + +Ja se päättyi tavalla, jota ei kukaan olisi osannut odottaa. Kaikkein +vähimmin rouva Menlös. + +Torstaina sai kauppaneuvos Montonen lukea uutisen arvonimestään, +ja perjantai oli hänen perheessään varsinainen pääjuhlan päivä, +soittoineen, lauluineen, kukkasineen ja puheineen. + +Lauantaita vasten yöllä näki rouva Maria Menlös omituisen unen. + +Hän oli seisovinaan Montosen kaivolla ongenvapa kädessä ja onkivinaan. + +Ihmisiä tuli ja meni, ja moni kysyi häneltä: + +-- Mitä sinä ongit? + +Siihen vastasi rouva Menlös: + +-- Minä ongin hiirtä. + +Mutta sitten tuli paikalle rouva Montonen ja kysyi: + +-- Mitä te minun kaivostani ongitte? + +Siihen ei rouva Menlös tahtonut mitään vastata, sillä häntä hävetti +tunnustaa, että hän onki hiirtä. + +Mutta Peurasen Asko sanoi makasiinin portailta: + +-- Se onkii hiirtä meidän kaivosta. + +Silloin tahtoi rouva Menlös juosta pois, mutta hän ei päässyt +minnekään, ja rouva Montonen lähti taluttamaan häntä sisään +taloonsa, joka oli kuin suuri linna, täynnä toinen toistaan +komeampia juhlasaleja, ja jostain kaukaa kaikuivat vapaapalokunnan +torvisoittokunnan sävelet, ja kaikkialla oli runsaasti koristeltuja +pöytiä, jotka notkuivat herkkujen paljoudesta. + +Mutta kaikkein viimeiseksi tulivat he pienen huoneen ovelle, ja sen +huoneen nurkassa oli pieni pöytä. + +-- Mitä tuolla pöydällä on? kysyi rouva Menlös. + +-- Sitä minä en uskalla sanoa, vastasi rouva Montonen hiljaa. + +Mutta rouva Menlös tahtoi välttämättä nähdä mitä sillä pöydällä oli, ja +riistäytyen irti rouva Montosen käsipuolesta astui hän pöydän luo. + +Pöydällä oli suuri nimipäivärinkilä, sellainen, jollaisen hän niin +usein entisinä aikoina oli nähnyt herrasväki Montosen kahvipöydällä, ja +rinkilän keskellä oli pieni, kuollut hiiri, kukkien ympäröimänä. + +-- Tuossahan se on juuri se hiiri, jota minä olen onkinut! huudahti +rouva Menlös. + +Mutta kun hän kääntyi katsomaan rouva Montosta, niin olikin tämä +kadonnut, ja rouva Menlös huomasi seisovansa Montosen ruokasalissa, +ja pöytien ympärillä istui torvisoittokunta soittaen valssia, ja +soittaessaan pistelivät soittajat pöydältä leivoksia ja karamelleja +torviensa suista sisään, ja ruokasalin astiakaapin päällä seisoi +setä Salmela pikkupojan puvussa, lyhyissä polvihousuissa ja +merimiespuserossa, ryhtyen pitämään puhetta ja huutaen: + +-- Tämä on sivistystä ja ihmisyyttä! + +Silloin alkoivat musikantit soittaa kaikin voimin, ja rouva Menlösistä +tuntui, että hän oli nuori tyttö ja halusi päästä tanssimaan. Mutta kun +häntä tuli tanssiin pyytämään Markula, joka oli pukeutunut Mönkkysen +Maijastiinan hameisiin, niin huudahti rouva Menlös "hyi!" ja heräsi +samassa. + +-- Sanoitko jotain, rakas Maria? kysyi taloustirehtööri Menlös, avaten +silmänsä. + +-- En, vastasi rouva Menlös. -- Taisin nähdä unta. + +Mutta koko aamupäivän se uni hänen ajatuksiaan askaroitti. Mitähän se +mahtoi merkitä? Varmaankin merkitsi se jotain pahaa. Pahaahan sellaiset +unet tavallisesti merkitsevät. + +Miina oli huonolla tuulella. Aamulla oli häntä vastaan, kun hän oli +Perälän kaivolta vesikeikkaansa tuomassa, tullut Mönkkysen Maijastiina, +ja se oli haukkunut häntä minkä oli jaksanut. Miina oli antanut aluksi +sanan sanasta, mutta kukapa voi Mönkkysen Maijastiinalle sellaisessa +kilpailussa puoliaan pitää! + +Nyt oli Miina navetassa lehmiä ruokkimassa. Herra Menlös oli lähtenyt +kävelemään, aikoen samalla pistäytyä kirjakaupassa, ja Kaisu istui +kamarissa ommellen. + +Rouva Menlös seisoi keittiössä yksinään, nostaen juuri kahvikupilla +mannaryynejä harmaasta paperipussista kivivatiin. + +Silloin aukeni ovi ja sisään astui kauppaneuvos Montosen palvelijatar +Anna Riitta, pysähtyen oven pieleen. + +Jopa jotakin! + +Rouva Maria Menlös kääntyi heti häneen päin, pannen kahvikupin +pöydälle ja kädet lanteilleen sekä kohottaen päänsä pystyyn kuin vanha +sotaratsu, joka kuulee hyökkäysmerkin. + +Mutta Anna Riitta katseli hänen ohitseen seinällä riippuvaan +kalalautaan ja sanoi kiireesti, ikäänkuin olisi lukenut ulkoa vaikeasti +opitun läksyn: + +-- Kauppaneuvoksetar käski sanomaan terveisiä ja pyytämään anteeksi, +että teidän kaivotienne on ollut sulettuna... kauppaneuvoksetar +käski sanomaan, että hän on hyvin pahoillaan, että on tämmöistä +sattunut... kauppaneuvoksetar käski sanomaan, että jos herrasväki +tahtoisi vasta käyttää yhteistä kaivoa, niin olisivat kauppaneuvos +ja kauppaneuvoksetar siitä hyvin iloiset... kauppaneuvoksetar käski +sanomaan, että syy on kokonaan hänen... ja pyytämään anteeksi... +hyvästi! + +Anna Riitta meni, mutta kun Kaisu hetken kuluttua tuli keittiöön, niin +istui hänen äitinsä vielä suu auki ja tuijotti oveen, josta Anna Riitta +oli kadonnut... + +-- Mitä nyt, äiti? kysyi Kaisu. + +Mutta rouva Menlös ei huomannut hänen kysymystään, ei sittenkään, kun +Kaisu oli sen toistanut. + +Mitä tämä on? Mitä tämä on? + +Vihdoin tointui rouva Maria Menlös sen verran, että jaksoi nousta ylös. + +Ensin ryyppäsi hän kahvikupillisen vettä vesisaavista. + +Sitten loi hän tyttäreensä, ainoaan lapseensa Kaisuun, sanomattoman +avuttoman katseen. + +Ja sitten hän, ikäänkuin jyrkän ja ratkaisevan päätöksen tehden, lähti +keittiön portaille. + +Totta...! + +Totta oli. + +_Tie kaivolle oli taas auki!_ + + + + +XXX + + +Rouva Maria Menlös kulki edes takaisin, huoneesta huoneeseen. + +Mutta välillä pysähtyi hän aina miehensä, taloustirehtööri Johan Alfred +Menlösin eteen ja sanoi: + +-- Mitä se merkitsee? Ymmärrätkö sinä sitä, Menlös? + +Silloin imaisi herra Menlös piipustaan oikein pitkän savun, katsahti +miettiväisenä vaimoonsa ja sanoi: + +-- Ei, en minä ymmärrä, rakas Maria! + +Ja rouva Menlös käveli kävelemistään, pysähtyen vihdoin tyttärensä +eteen. + +-- Kaisu, ymmärrätkö sinä? + +Kaisu veti langan piukempaan, puraisi sen poikki ja sanoi: + +-- En, äiti. + +Rouva Menlös meni keittiöön, siirteli astioita paikasta toiseen, pisti +pesään halon, pysähtyi sitten kädet puuskassa Miinan eteen ja sanoi: + +-- Ymmärtääkö Miina, mitä tämä oikein merkitsee? + +Miina pyyhki kädet esiliinaansa, nosti kastrullin tulelta, pudisti +päätään ja sanoi: + +-- En, hyvä rouva! Minä en sitä ensinkään ymmärrä! + +-- En minäkään! sanoi rouva Menlös. + +-- Se käy yli ymmärryksen, selitti Miina. + +-- Niin todellakin, Miina! huudahti rouva Menlös. -- Oikean sanan +sanoit, Miina! Se käy yli ymmärryksen, se käy yli ymmärryksen! + +Ja sitten astui rouva Menlös jälleen miehensä eteen, katsoi häneen +pitkään ja sanoi: + +-- Se käy yli ymmärryksen! Eikö ole niin, Menlös? + +Silloin vetäisi herra Menlös taas pitkän savun piipustaan ja myönsi: + +-- Juuri niin, rakas Maria! + +Ihmehän se olikin, ja siksipä ei rouva Menlös voinutkaan sitä käsittää. + +Mutta koska varsinaisia ihmeitä ei kuulu enää nykyaikoina tapahtuvan, +niin on meidän löydettävä joku luonnollinen selitys rouva Montosessa +tapahtuneelle suurelle ja odottamattomalle mielenmuutokselle. + +Tarkkanäköinen lukija on sen jo varmaan osittain aavistanutkin. + +Mitäpä välitti enää rouva Montonen, _kauppaneuvoksetar_ Montonen +naurettavasta, turhanpäiväisestä riitajutusta, jonka hän oli nostanut +ollessaan vielä tavallisen, vaikkapa varakkaankin kauppiaan rouva! + +Anteeksipyyntöön alentuminen oli sentään aivan toinen juttu. + +Hänkö pyytämään anteeksi rouva Menlösiltä? Hänkö, kauppaneuvoksetar +Mathilda Montonen! + +Ei koita koskaan sellainen päivä! + +Ei koita se päivä, ei valkene se aamu... + +Mutta se päivä koitti, se aamu valkeni piankin, niinkuin jo olemme +nähneet. + +Avattiin kiinninaulattu lankkuaita, ja hallitsijattarensa valtuutettuna +lähettiläänä esitti Anna Riitta sitäpaitsi täydellisen anteeksipyynnön, +niin täydellisen, ettei se jättänyt enää pienintäkään toivomisen varaa +ja ettei sellaista koskaan olisi saatu rouva Menlösistä puserretuksi, +ei edes hydraulisella puristimella. + +Ja tämä ihme oli suureksi osaksi setä Salmelan ansiota, setä Salmelan, +joka onnentoivotusjuhlassa kauppaneuvos Montosen luona oli pitänyt niin +kauniin ja niin liikuttavan puheen. + +Kun setä Salmela vedet silmissä oli lopettanut suurenmoisen +puheensa ja hänen sen lopussa kauppaneuvos Montoselle esittämänsä, +mielenliikutuksesta värähtelevin äänin kohotetut eläköönhuudot olivat +vaienneet, huomasi setä Salmela kaksi kaunista, kirkasta kyyneltä rouva +Montosenkin silmissä. Ja silloin johtui setä Salmela ajattelemaan, +kuinka kaunista ja sopusointuista olisi nyt tämän jalon, ylevän naisen, +äitien esikuvan elämä, jollei sitä sumentamassa olisi mustana pilkkuna +tuo inhottava hiirijuttu. + +Setä Salmela tiesi, ettei maksanut vaivaakaan koettaa tällä hetkellä +pyytää rouva Menlösiä ojentamaan sovinnon kättä. Mutta varmaankin oli +tämä hänen miehelleen ja perheelleen sattunut suuri tapaus ja onni +kypsyttänyt rouva Montosen rauhaan ja sovintoon. + +Ja tuskin oli rouva Montonen ehtinyt pyyhkiä silmistään ne kyyneleet, +jotka setä Salmelan kaunopuheisuus oli niihin nostanut, kun jo setä +Salmela pyysi hänet sivuhuoneeseen ja siellä sellaisin sanoin, +jollaiset voivat vain hänen huuliltaan vuotaa, vannotti häntä Jumalan +sekä sivistyksen ja ihmisyyden nimessä pyrkimään sovintoon rouva +Menlösin kanssa. + +Rouva Montonen katsoi vakavasti setä Salmelaan ja sanoi: + +-- Tahdon ajatella asiaa. + +-- Kiitos! sanoi setä Salmela hyvillä mielin. + +Mutta rouva Montonen tarttui hänen käteensä, puristi sitä lämpimästi ja +sanoi: + +-- Kiitos itsellenne, setä Salmela, kauniista sanoistanne! + +Seuraavana päivänä ajatteli kauppaneuvoksetar Montonen vakavasti tätä +asiaa. + +Hän sulkeutui huoneeseensa eikä sallinut kenenkään häiritä itseään +kokonaiseen tuntiin. + +Ja tämän tunnin kuluessa taisteltiin hänen sydämessään suuri ja +ratkaiseva taistelu. + +Musta enkeli ja valkoinen enkeli siellä taistelivat, mutta valkoinen +enkeli oli jo alunpitäen voitonpuolella. Se oli saanut hyvän otteen +mustan enkelin kauluksesta, ja vaikka musta enkeli hirmuisesti +ponnistelikin vastaan, koettaen kaikin voimin kuohuttaa kavioillaan +ylpeyden ja turhamaisuuden sameita pohjamutia rouva Montosen sielusta +rumaksi lätäköksi, johon musta enkeli sitten voisi piiloutua ja +pelastua, niin ei valkoinen enkeli kuitenkaan hellittänyt, vaan piti +jalosti puolensa ja livautti lopuksi kirkkaalla, välkkyvällä miekallaan +mustan enkelin pään poikki. + +Sitten kohotti rouva Montonen kasvonsa, ja niitä kaunisti nyt +rauhallinen lempeys ja hyvyys. + +Ja hän astui Aataminsa huoneeseen, taputti tämän poskea ja sanoi: + +-- En tahdo enää ikinä ajatella sitä hiirijuttua. Maksa Nilsperille, +mitä olen hänelle velkaa, ja sano, ettei juttua jatketa. Minä en tahdo +olla pikkumainen. + +Silloin kauppaneuvos Montonen kohotti päätään, nojautui taaksepäin, +nosti vasemman jalkansa ristiin oikealle polvelleen, naputti +salaperäisesti hymyillen sormillaan tuolinsa kädensijoja ja sanoi +sitten: + +-- Niin, sinun asemassasi olevan henkilön ei oikein sovikaan jatkaa +moista juttua... + +Mutta rouva Montonen näki ruokasaliin palattuaan Peurasen Askon +telkkuvan pihamaalla, avasi ikkunan ja huusi: + +-- Asko! Tulehan tänne! + +Asko lähestyi hieman hidastellen. Varmaankin on paha merrassa, kun itse +kauppaneuvoksetar... + +-- No tule nyt nopeammin! En minä sinua syö! + +Tämä lupaus rauhoitti Askoa jonkin verran, ja hän lähestyi vähän +kiiruummin. + +-- Menepäs pyytämään isääsi, että hän olisi hyvä ja avaisi lankkuaidan +Menlösin puolelle. + +Asko juoksi viemään tätä sanomaa makasiiniin niin että tukka leuhkui. +Mutta Antti Peuranen huudahti suuttuneena: + +-- Kuka sinut on opettanut valehtelemaan, poika! + +-- Enkä valehtele! kimitti Asko. -- Niin rouva sanoi! + +Koska asia oli aivan liian mahdoton ainakaan Askon puheiden +perustuksella uskottavaksi, lähti Antti Peuranen itse ottamaan selkoa +siitä, mitä kauppaneuvoksetar oli oikein tarkoittanut. Mutta rouva +Montonen sanoi: + +-- Niin, jos Antti olisi hyvä ja kävisi ottamassa pois laudat, jotka +Antti silloin naulasi tuonne aitaan kaivon luo. + +Antti kynsi korvallistaan, mutta käsky oli selvä. + +Hän siis lähti noutamaan kirvestä ja sorkkarautaa, ja viiden minuutin +kuluttua väänsi ja paukutteli hän jo sulkua auki. + +Mutta kun työ oli tehty ja reitti Menlösin puolelle taas oli auki, +katseli hän aukkoa pitkän aikaa syvissä mietteissään ja mutisi sitten: + +-- No tätä minä en ainakaan omalla järjelläni käsitä...! + +Eihän se ihme ollutkaan. + +Eivät sitä käsittäneet muutkaan. + +Mutta koska rouva Montonen ei ole sellainen ihminen, joka jättäisi +alkamansa tehtävän keskeneräiseksi, niin kutsui hän luokseen Anna +Riitan ja selitti hänelle, että hänen olisi nyt käytävä, pyytämässä +rouva Montosen puolesta anteeksi rouva Menlösiltä. + +Kun Anna Riitta tämän kuuli, niin ei hän voinut muuta kuin katsoa +emäntäänsä silmät ympyräisinä ja sanoa: + +-- Häh? + +Siinä olikin rouva Montosella aika työ, ennenkuin hän sai Anna Riitan +käsittämään ja uskomaan, mistä oli kysymys. Ja silloin Anna Riitta +suoraan ja peittelemättä ilmaisi pahimmat aavistuksensa kysymyksessä ja +huudahduksessa: + +-- Onko kauppaneuvoksetar... onko kauppaneuvoksetar tullut höpelöksi?! + +Mutta kauppaneuvoksetar opetti Anna Riitalle tarkoin, mitä hänen oli +sanottava, ja kun Anna Riitta osasi sen aivan sujuvasti, sai hän lähteä +tälle perin omituiselle asialle. + +Näin siis kaikki tapahtui. + + + + +XXXI + + +Oli jouduttu niin pitkälle, että kaupunkilaiset melkein joka päivä +odottivat jotain uutta ja erikoista tapahtuvaksi, ikäänkuin olisimme +olleet jossain maailman suurkeskuksista, ja toivorikkaina lausuivat +toisilleen, herättyään aamulla sikeästä ja virkistävästä unestaan: + +-- Saa nähdä, mitä tänään tapahtuu! + +Tästä aivan liiallisesta ahneudesta suuttumatta valmistikin Kaitselmus +kaupunkilaisille vielä yhden yllätyksen, sen, jonka me jo tiedämme ja +joka aiheutti niin suuren hälinän ja hämmästyksen, että Häkkisen matami +sai huimaus- ja pyörrytyskohtauksen, josta hän kuitenkin tointui, kun +Sipon emäntä hieroi hänen niskaansa ja päätään lumella. + +Niin, kaupungille levisi tieto, että itse kauppaneuvoksetar Montonen +oli pyytänyt anteeksi rouva Menlösiltä, ja ensimmäiset tämän uutisen +tuojat ajettiin ivalla ja pilkalla häpeällisesti ulos ovesta. Mutta +kun saapui viides ja kuudes samanlainen sanoma, niin alettiin niitä jo +vähän kuunnella. + +-- No mitäs nyt sanotaan? + +-- Niin, sanokaapas, mitä nyt sanotaan! + +-- Onko semmoista ennen kuultu? + +-- Ei ole kuultu, eikä sano kuulleensa meidän vanha muorikaan, vaikka +on jo yhdeksännellä kymmenellä. + +-- Sitähän minäkin. Semmoista ei ole kuultu milloinkaan koko maailmassa! + +Paljon nähneet matkailijat kertovat eräillä koko- tai puolivilleillä +kansoilla olevan salaperäisen taidon, jolla he äärettömissä erämaissa +saavat tiedon tärkeistä tapauksista levenemään miltei sähkölennättimen +nopeudella. Varmaankin omaavat kaupunkilaisemme saman yliluonnollisen +taidon, sillä puolen tunnin kuluttua siitä, kun makasiinimies Antti +Peurasen kirveenhamaran iskut olivat avanneet lankkuaidassa olevan, +suljetun aukon, oli kauppaneuvos Montosen takapihalla, kaivon +luona, jo yli viisikymmentä sielua katsomassa tätä käsittämätöntä +näkyä, joukossa kolme vanhaa mummoa hamasta vanhan kaupunginosan +äärimmäisestä laidasta saakka, josta mummoilla on mennyt puoli +tuntia jo paikalle saapuessakin. Millä ajalla he siinä tapauksessa +ovat ennättäneet asiasta ensin tiedon saada, se on arvoitus, jota ei +meidän ymmärryksemme eikä kynämme pysty selittämään, sillä yhtään +puhelinta ei niillä tienoin vielä siihen aikaan ollut, eikä Mönkkysen +Maijastiinallakaan sentään siipiä ollut, vaikka hän olikin tunnetusti +nopea sanansaattaja. + +Hiljaisen hartauden vallassa katsoivat läsnäolijat tätä ihmeellistä +näkyä, Menlösin ja Montosen raja-aidassa olevaa aukkoa. + +Vihdoin sanoi eräs vanha ukko, jolla oli päässään silmälasit ja leuassa +harmaa pukinparta: + +-- Niin, niin näkyy, hyvät ihmiset, mutta... + +Ja hän alensi ääntään, vilkaisi ympärilleen ja jatkoi: + +-- Mutta se voi olla vaarallinen reikä... + +Kaikki katsoivat häneen tuijottaen, lievän väristyksen vallassa. + +Silloin alensi ukko ääntään vielä enemmän ja kertoi salaperäisen +näköisenä: + +-- Tällä vanhalla raatimies Tujulinillakin oli kerran reikä puutarhansa +aidassa, ja ei ollut sillä lysti, joka siitä reiästä yritti sisälle +mennä. + +Ukko vaikeni ja alkoi kopeloida piippua housuntaskustaan, ja tämä +vitkasteleva esitystapa harmitti mummoja, joista pienin sanoi ohuella +äänellä: + +-- No kerro nyt loppuun asti! + +Mutta ukko murensi rauhallisesti toisesta taskustaan ottamansa, +lyhyeksi poltetun sikarinpätkän piippunsa pesään, sytytti piippunsa ja +jatkoi vasta sitten: + +-- Niin, siltä Tujulinilta oli varastettu puutarhasta marjoja... +ja mitä lie varastettu semmoista, mitä näissä meidän kaupungin +puutarhoissa siihen aikaan oli. Tähän aikaanhan niissä ei ole enää +mitään, mutta siitä taitaa tulla jo yli neljäkymmentä talvea. Niin se +raatimies antoi naulata aidan harjalle teräviä nauloja pystyyn, mutta +jätti aivan kuin epähuomiossa yhteen nurkkaan semmoisen reiän, että +siitä mahtui mies sisään, jos hyvin paljon kyykistäytyi. Ja seuraavana +yönä siihen reikään tarttui Holperin poika. Se raatimies oli näet +piilottanut sen reiän eteen semmoiset sakset, että ne heti räpsähtivät +kiinni, kun vain oli ruohoon polkaissut, eikä niitä saanut ennen +auki eikä irti, ennenkuin raatimies oli itse tullut avaimen kanssa +aukaisemaan. + +Ukko vaikeni ja kaiveli tulitikun päällä piippunsa pesää. Sitten hän +lisäsi: + +-- Se Holperin poika meni merille ja on nyt ollut jo kuolleena vuosia +parikymmentä, niin että kyllä asia on tosi. + +Mummot huokasivat: + +-- Siunatkoon! + +-- Niin, on tässä maailmassa vaaroja ja väijytyksiä. + +-- Juu, juu... kun vain osaisi aina sitä oikeata tietä vaeltaa... ettei +joutuisi ketunrautoihin. + +-- Ja tuommoisia väijytyksiä naapurit toisilleen rakentavat! + +-- Niin, eikö se ole kauheata? + +-- Mitäs se sitten olisi! Kauheatahan se on. + +Eräs eukko uskalsi kuitenkin vielä epäillä: + +-- Mutta jospa ei siinä olekaan mitään väijytystä? + +Mutta toiset eukot sanoivat hänelle: + +-- No mitäs varten tuohon muuten olisi tuommoinen reikä tehty? + +Niin, mitä varten? + +Ei siihen osannut enää se eukkokaan mitään sanoa. Olihan aidassa +juuri semmoinen aukko kuin raatimies Tujulininkin aidassa, ehkä vähän +suurempi vain, joten oli luonnollista, että aukon luona myös oli +ketunsakset. Ne oli vain upotettu lumeen, niin ettei niitä näkynyt. + +Mutta sillä äskeisellä eukolla, joka oli silmänräpäyksen epäillyt rouva +Montosen kavalia juonia, oli poika, semmoinen kymmenvuotias vesa, +jollaiset eivät osaa henkeänsäkään pelätä, ja tämä poika sanoa pöläytti +äkkiä: + +-- Minä menen koettamaan, onko siellä mitä. + +Silloinkos äiti huusi! Vai sinne sinun nyt pitäisi telläytyä! + +Ja äiti tarttui toisella kädellä poikansa niskaan, otti toisella +kädellä lakin hänen päästään, pisti sen tilapäisesti kainaloonsa ja +tukisti sitten poikaa niin, että kyllä lankkuaita aukkoineen silmissä +vilisi. + +Samassa saapui paikalle muutamia torilaisia ihmettä katsomaan, ja +nähdessään poikaa tukistettavan kysyivät he: + +-- Mitäs tuo poika on tehnyt? + +-- No kun olisi taimo tahallaan telläytynyt ketunsaksiin... siinä on +ketunsakset aivan tuon reiän edessä lumessa. + +Juuri silloin tuli Menlösin Miina vesikelkkaa vetäen siitä aukosta, +ja eukot katsoivat häneen ihmeissään. Eihän siinä ollutkaan mitään +ketunrautoja! + + + + +XXXII + + +Niin on mennyt lauantai, suurien, mutta herrasväki Menlösille suloisten +mielenliikutusten päivä. + +Ja nyt on sunnuntai, sunnuntai-aamu. + +Antakaa käteemme kynä, jolla voisimme kuvata tämän kauniin kevättalven +sunnuntai-aamun! + +Antakaa meille sellainen kynä, kaatakaa mustetolppoomme sellaista +mustetta, että voisimme, nyt eron hetkellä, maalata eteenne kauniin +taulun, yhtä kauniin kuin on itse aihekin! + +Mutta ah... kankea on kynämme, hidas ja raskas on kätemme, ja +muste pullossamme on kuin mitäkin tököttiä! Mitenpä siis loisimme +tuon kauniin taideteoksen, maalaisimme tuon taulun, jossa yhdellä +silmäyksellä näkisimme, kuinka vesi alkaa tipahdella Montosen suuren ja +ylpeän kauppakartanon katonräystäältä, ja miten kaksi vanhaa varista +kaikessa rauhassa noukkii runsasta ravintoa suuhunsa juuri keskellä +kauppatoria! Taulun, jossa näkisi, miten konstaapeli Miettinen kävelee +Koulukatua pitkin kirkkoon, rinnallaan mustiin puettu vaimonsa ja +kantaen sylissään kolmivuotiasta tytärtään, joka muuten juoksisi +keskelle katua ja sotkisi siellä kurassa uudet, sievät pyhäkenkänsä, +roiskuttaisipa vielä puhtaalle, punaraitaiselle mekolleenkin. Taulun, +jossa kuulisi, kuinka vanhat, tutut äänet kirkontornista harvakseltaan +kalahtelevat ja kumahtelevat, ja näkisi pastori Teofiilus Kettusen +paitahihasillaan lopettelevan parran ajoa ikkunansa edessä. + +Ylivoimainen on meille sellainen tehtävä. Siispä lakkaammekin +haaveilemasta mahdottomia ja tyydymme mieluummin siihen pieneen pyyhyn, +joka on kädessämme, kuin lähdemme leuhkan tavoin juoksentelemaan +metsässä olevien kymmenien perässä, tyydymme pysymään varmalla +maaperällä ja jupisemaan kertomustamme vanhaan, totuttuun tapaamme. + +Pistäytyisimmekö kirkkoon? + +Ehkäpä jätämme sen kumminkin. + +Maunulin siellä vain soittelee ja nuuskaa vanhaan tapaansa, ja +Laaksonen laulaa kovalla äänellä, mutta siinä ei ole mitään +merkillistä. Mekin osaamme laulaa yhtä kovalla äänellä kuin Laaksonen, +osaammepa soitella urkuharmoniakin. Mutta nuuskaa ei meidän nenämme +siedä, sillä nuuskasta se rupeaa kovasti kutisemaan, ja sitten ei ole +aivastelemisella loppua. + +Ja pastori Kettunen saarnaa kuten ennenkin, mutta eihän meitä nyt +nukuta. Olemme aivan varmat siitä, ettei pastori Kettusella ole tällä +kertaa mitään yllätyksiä mielessään, mutta voimmehan kuitenkin kaiken +varalta pitää pastori Kettusen vastaisuudessakin muistissamme, koska +olemme nähneet ja kuulleet, mitä hänkin voi saada itsestään irti, kun +sellainen sattuu hänen mieleensä juolahtamaan. + +Niin, suoraan sanoen tekisi meidän mielemme pistäytyä meille rakkaaseen +Menlösin perheeseen, saadaksemme nähdä, miten siellä nyt viime päivien +merkillisten mullerrusten jälkeen jaksetaan. + +Näettekö, miten lumi on sulanut! Koirankoppikin on miltei kokonaan +näkyvissä. Kyllä tästä pian kevät tulee. + +Mutta minne on musta säkinriekale aidalta joutunut? Sitähän ei näy +missään. Kuka hyvä ihminen lieneekään korjannut koko pahennuksen pois? + +No joutikinhan se, riivatun ketale! Vielä tänäkin rauhan päivänä syttyy +viha sydämessämme, kun satumme sen muistamaan. + +Olisittepa nähnyt taloustirehtööri Menlösin tänä aamuna, niin jo teitä +olisi naurattanut. + +Pahoin pelkäämme, että jos hän edelleen kehittyy tähän suuntaan, +niin täytyy hänen rakkaan aviopuolisonsa Maria Menlösin sitoa hänet +ruokasalin suuren pöydän jalkaan kiinni. Että saisi talossa rauhan. + +Koko aamun on ukko näet ollut pelkässä pahanteossa. + +Ensin söi aamulla kahvipöydässä sokeria kuin hevonen. Neljä palasta +otti kummankin kupin kanssa, mankui sitten vielä ylimääräisenkin +kupin ja otti senkin kanssa neljä palasta. Ikäänkuin sokeria sataisi +talvella taivaasta niinkuin lunta! Mutta kun hän sitten lopuksi +pisti sokerirasiasta kaksi palasta suoraan ja paljaaltaan suuhunsa, +niin silloin otti rouva Menlös sokerin pois pöydältä, ja ukko alkoi +hiljaisen tyttärensä Kaisun ihmeeksi ja puolisonsa Marian kauhuksi ja +siveelliseksi suuttumukseksi puhella kevytmielisiä, kehui olevansa +rakastunut ja sanoi, että rakastuneet syövät aina sokeria. Mutta kun +hän sitten yritti ruveta taputtelemaan rouva Menlösiä, niin tarttui +rouva tomutuslätkään ja ajoi hänet sillä omaan kamariinsa. + +Siellä hän sitten pysyi jonkin aikaa alallaan, taikka oikeammin sanoen +alkoi reistailla pyssyjensä kanssa, purki ne kaikki alkuaineisiinsa +ja jätti palaset huiskin haiskin, minkä minnekin, ja vihelteli ja +hypähteli ja alkoi lopuksi lauleskellakin. + +Hyvä isä taivaallinen! Tirehtööri Menlös lauleskelemassa! + +Jos sitä konserttia saisitte kuunnella, niin maksaisittepa aivan +varmaan viisikymmentä penniä, saadaksenne kuulla oikein mölyapinan +äännähdyksiä. Sillä eihän ole, paratkoon, taloustirehtööri Menlösillä +ääntä eikä korvaa hiuskarvan vertaa! + +Mutta nyt hän kumminkin hyräili ja hoilotteli kerrassaan kammottavia +säveliä, ja koroitti lopuksi äänensä sen päiväiseksi kiekaukseksi, että +se kuului ruokasaliin asti, ja Kaisu huudahti äidilleen: + +-- No äiti! Nyt isä jo laulaa! + +Ja sitä historiallista tapausta kuunteli rouva Menlös tuokion korvat +hörössä, mutta sitten hän kesken aamupäiväkiireittensä vaipui istumaan +keinutuoliin ja alkoi nauraa, nauraa niin, ettei hän ole sillä tavoin +nauranut viiteen vuoteen. Hän oikein huusi ja potki, ja suuret +naurukyyneleet vierivät hänen poskilleen. Lopuksi oli hän läkähtymisen +vaarassa, ja pelastuttuaan siitä vaarasta piteli hän kylkiään ja +änkytti, tulipunaisena kasvoiltaan: + +-- Isä laulamassa! _Isä!_ + +Ei, totisesti ei taloustirehtööri Menlösistä ole laulajaksi! Hänen +laulunsa on vaarallista, sillä jos kuulijat kuolevat nauruunsa, niin on +se hyvin surullinen loppu niin hauskalle tilaisuudelle. + +Taloustirehtööri Menlösiä ei tänä aamuna olisi pitänyt ollenkaan +jättää ilman tehokasta ja valpasta silmälläpitoa. Sillä lakattuaan +lauleskelemasta alkoi hän muuta puuhailla, ja äkkiä kuului hänen +kamaristaan pyssyn paukaus. + +Säikähtynyt rouva Menlös kiiruhti tapahtumapaikalle, ja näki miehensä +tarkastelevan pyssy kädessä pilkkaa, jonka hän oli kiinnittänyt seinään +ja johon hän sitten oli salonkikiväärillään täräyttänyt huoneen +toisesta päästä. + +Sellainen villitty oli herra Johan Alfred Menlös tänä aamuna! + +Taloustirehtööri Menlös nauroi pöhkömäistä naurua nähdessään +puolisonsa kauhistuneen katseen, mutta rouva Menlös otti häneltä heti +takavarikkoon sekä kiväärin että patruunat. Se olikin varovaisinta, +sillä nykyisessä yltiöpäisessä mielentilassaan olisi hänen mieleensä +ehkä saattanut juolahtaa alkaa huvitella silläkin tavoin, että olisi +asettunut ikkunan pieleen vaaniskelemaan pyssy kädessä rauhallisia +sunnuntaikävelijöitä, joita silloin tällöin joku näkyi Papinkadulla, ja +alkanut niitä ammuskella, kuvitellen niitä muka hirviksi tai jäniksiksi. + +Neljännestunnin kuluttua tapasi Miina hänet mylläämässä vaatekomerossa, +ja nähdessään sen hävityksen kauhistuksen, jonka herra Menlös oli +ehtinyt aikaansaada, huusi Miina: + +-- Herra jee! + +Arvaten pahan olevan taas merrassa kiiruhti rouva Menlös paikalle. + +Kaikki vaatteet olivat pudonneet naulakoistaan, ja komeron permannolla +täten syntyneessä kasassa mylläsi hänen miehensä polviaan myöten. + +Rouva Menlös vaati hänet silmänräpäyksessä tilille tästä törkeästä +ja ennenkuulumattomasta ilkivaltaisuudesta, ja herra Menlös vastasi +kutakuinkin röyhkeästi ja vaateliaasta, että hän tahtookin tänä päivänä +ylleen "raidalliset housunsa ja pitkän juhlatakkinsa". + +Eikähän siinä mikä auttanut. Hänen täytyi ne saada. + +Sellainen peto on meidän rakkaasta taloustirehtööri Menlösistä tullut. +Kohta ei rouva Menlösillä ole talossa mitään sanomista, mistä seikasta +kaikki huolelliset perheenemännät voivat selkeästi havaita, kuinka +vaarallista on hetkeksikään hellittää ohjaksia, kun on ne kerran +tiukalle saanut. Sinä lyhyenä aikana, jolloin suru ja murhe olivat +painaneet rouva Menlösin mieltä, oli hän antanut herra Menlösin olla +ja liikkua omin päinsä, ja nyt, kun päivä jälleen paistoi ja rouva +Menlös taas olisi ollut kykenevä pitämään yllä järjestystä talossaan, +oli herra Menlösistä tullut sellainen vintiö, että häntä on miltei +mahdotonta kurissa pitää. + +Puolipäiväkahville saapui se vanha neiti Anderson, hyvä ja hurskas +ihminen, joka hiirijutun alussa oli koettanut sopua ja rauhaa rakentaa. + +-- Nyt, rakkaat lapset, nythän tulee sovinto? + +-- Niin, kerskasi herra Menlös. -- Se on tullut jo! + +-- No mutta _Menlös!_ huudahti rouva Maria Menlös. -- Vietkö sinä jo +sanatkin suustani? Etkö anna minun edes puhua? + +Sen verran oli toki herra Menlösissä vielä ihmistapoja ja hyvää +kasvatusta jäljellä, että ymmärsi vähän hävetä ja mutista: + +-- No niin... suo anteeksi, rakas Maria! + +Rouva Menlös oli kiitollinen siitäkin vähästä. Niin huimaavasti oli +hänen auktoriteettinsa ollut alenemassa viime aikoina. + +Ja sitten sanoi rouva Menlös neiti Andersonille: + +-- Rouva Montonen on pyytänyt minulta anteeksi, enkä minä ole se +ihminen, joka antaa auringon laskea vihansa ylitse, kun lähimmäiseni +tarjoaa minulle sovinnon kättä. Eikö ole niin, Menlös? + +Ja herra Menlös vastasi: + +-- Aivan niin, rakas Maria. + +Rouva Menlös jatkoi: + +-- Tänä iltana menemme vierailulle Montoselle. + +Vaiettuaan hetkisen lisäsi hän: + +-- Onhan minullakin puolestani anteeksi pyytämistä... + +Ja hän keinutteli hiljaa ruumistaan ja huokasi: + +-- Sillä minäkin olen, Jumala paratkoon, vain syntinen ihminen. + +Sydän keveänä poistui vanha neiti Anderson sinä päivänä Menlösin +talosta. + +Mutta samaan aikaan poistui kauppaneuvos Montosen talosta eräs +toinen henkilö, jonka sydän ei suinkaan ollut täynnä kiitollisuutta +tapahtuneen sovinnon johdosta, vaan joka sangen suuttuneen näköisenä +tuhahteli sieraimiinsa ja muljautti pahasti silmiään Menlösin Miinalle, +joka samassa sattui kulkemaan portin ohi. + +Herra Nilsperi se oli. + +Hänkin oli kuullut outoja huhuja tapahtuneesta sovinnosta ja +kiiruhtanut kauppaneuvos Montosen luo ottamaan selkoa siitä, mitä +oikeastaan oli tapahtunut, ja vannottamaan rouva Montosta luopumaan +hullusta päähänpistostaan. Juttuhan voitettaisiin hovioikeudessa aivan +varmasti! + +Mutta rouva Montonen ei ollut edes tullut hänen puheilleenkaan, ja +kauppaneuvos Montonen oli hänelle sanonut, ettei juttua missään +tapauksessa tulla jatkamaan. Kauppaneuvos Montonen sanoi, että hän oli +pähkähullu, kun antoi sen alkaakaan. + +Sitten oli kauppaneuvos Montonen maksanut Nilsperille hänen +tähänastiset vaivansa ja tehnyt sennäköisen ilmeen, että Nilsperi +huomasi keskustelun päättyneen tähän. + +Siitä syystä poistui herra asianajaja Nils Pehr Bums kauppaneuvos +Montosen talosta sieraimiinsa tuhahdellen ja silmiään muljautellen. + + + + +XXXIII + + +Iltapäivä. + +Hämärtää jo. + +Kauppaneuvos Montosen ovikello soi. + +Ja katso: siellä seisoi sellaisia vieraita, siellä kauppaneuvos +Montosen tilavassa, lämpimässä, kodikkaassa eteisessä... + +Sellaisia vieraita, joita ei oltu talossa pitkään aikaan nähty, +nimittäin rouva Maria Menlös, taloustirehtööri Johan Alfred Menlös ja +heidän tyttärensä, neiti Kaisu Menlös. + +-- Hyvää iltaa, kauppaneuvoksetar! sanoi rouva Menlös. + +Ääni tuntui vielä vähän jäykältä. + +-- Hyvää iltaa, tervetuloa! Olkaa hyvät ja riisukaa yltä! + +Kuinka luonnollisesti rouva Montonen sen lausuikaan! + +-- Tulimme kiittämään kauppaneuvoksetarta..., sanoi rouva Menlös. + +-- Ja onnittelemaan kauppaneuvosta, jatkoi taloustirehtööri Menlös +kiireesti, sillä nyt oli jo kauppias Montonenkin saapunut eteiseen. + +Vieraat kävivät sisään saliin. + +Mutta rouva Menlös tahtoi heti puhua pari sanaa kahden kesken rouva +Montosen kanssa. + +-- Minun täytyy pyytää anteeksi kauppaneuvoksettarelta! Syy oli +kokonaan minun... + +-- Ei, tirehtöörskä, syy oli todellakin minun... + +-- Mutta eipäs! Olen niin pahoillani! Syy oli minun, kauppaneuvoksetar! + +-- Ei, tirehtöörskä... + +-- Kun minä näin sen säkin... + +-- Ei, tirehtöörskä! Minähän käskin naulata... + +-- Mutta, kauppaneuvoksetar! Minä en... + +Ei, me emme voi jatkaa! Vaikeaksi käy kirjoittaminen silmien +sumentuessa. Sellaista jaloa kilpailua! + +Ja kuinka ylevältä kuuluukaan sivistyneiden ja arvokasten henkilöiden +keskustelu! + +-- Tirehtöörskä... kauppaneuvoksetar! Kauppaneuvoksetar... tirehtöörskä! + +Sellainen keskustelu ei hivele ainoastaan korvaa, vaan se hivelee myös +sydäntäkin. Kuuntelisit sitä vaikka koko päivän. + +Kuinka paljon hyvää sentään arvonimet saavatkaan aikaan! Varmaankin +puhdistavat ja jalostuttavat ne ihmisten sydämiä enemmän kuin pastori +Teofiilus Kettusen saarnat ja enemmän kuin Laaksosen johtaman +Hoosianna-kuoron laulu adventtisunnuntaina. + +Niin, me koroitamme äänemme ja sanomme rohkeasti: + +Missä laki ja evankeliumi uupuneina, voimattomina laskevat aseensa, +turhaan koetettuaan murtaa sydämen panssariportteja auki, siellä +tuollainen pieni sana -- ikäänkuin henkäys -- arvonimi, joka on niin +helppo sanoa, koputtaa hiljaa ovelle, ja katso: selki selälleen +lentävät rautaiset portit, ihana valo silmiä huikaisee ja sisältä +tervehtii vierasta näkymättömän orkesterin helisevä soitto... + +Kauppaneuvoksetar Montonen ja taloustirehtöörskä Menlös ovat, niinkuin +koko kaupunki tietää, myöhemmin olleet eri mieltä ainoastaan yhdestä +asiasta. Kumpikaan ei nimittäin ole voinut suostua siihen, että toinen +ottaisi syyn jutun alkamisesta omille niskoilleen. + +Tätä hauskaa iltaa! Suuri ilo on meille siitä kirjoittaa. + +Katsokaapa, kuinka rouvien sydämet ovat sulaneet! + +Mutta hepä jo vähän vetistelivätkin kahden kesken. Eikä mikään, +lukuunottamatta arvonimeä, tee niin hyvää kauan kärsineelle sydämelle +kuin kyyneleet. Viimeisenkin jäykkyyden ne huuhtovat pois. + +Maire Mielikki Minerva ja Kaisu tuolla sohvalla supattelevat toistensa +korvaan, kädet toistensa vyötäisillä. Niin hauskannäköisiä tyttöjä. + +Ja herrat puhuvat oikein politiikkaa ja ovat niin vietävän tohkeissaan! + +Teekeittiö porisee pöydällä ja rouva Maria Menlös keinahtelee pyylevänä +leveässä keinutuolissa, suu hymyssä. Oikein herttainen vanha rouva! + +Sellaisia hyviä, kunnioitettavia ihmisiä kaikki tyyni! Herrapa heitä +heilautelkoon! + +Nyt tuli sisään kauppaneuvoksetar, taluttaen käsipuolesta makasiinimies +Antti Peurasen Askoa, jonka hän juuri parhaaseen aikaan oli käsittänyt +keittiöstä, ja sanoi: + +-- Tässäkin on yksi syntipukki! Tämä näki kissan ottavan hiiren eikä +puhunut mitään silloinkaan, kun kaivoa pumputtiin tyhjäksi, vaikka koko +ajan vieressä seisoi. Mutta selitäkin nyt näille sedille ja tädeille, +miksi sinä et siitä mitään puhunut! + +Ja syntipukki vilkuili ympärilleen komeassa, kirkkaasti valaistussa +huoneessa, ja pyyhki nenänsä alustaa takkinsa hihaan. + +Vihdoin hän hämillään mutisi: + +-- Ka, ne eivät olisi silloin... tyhjentäneet sitä kaivoa... + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Siitä nousi hirmuinen prosessi, by Ilmari Kivinen + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59117 *** diff --git a/59117-8.txt b/59117-8.txt deleted file mode 100644 index b3c99e9..0000000 --- a/59117-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7714 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Siitä nousi hirmuinen prosessi, by Ilmari Kivinen - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Siitä nousi hirmuinen prosessi - Kertomus - -Author: Ilmari Kivinen - -Release Date: March 24, 2019 [EBook #59117] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIITÄ NOUSI HIRMUINEN PROSESSI *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -SIITÄ NOUSI HIRMUINEN PROSESSI! - -Kertomus - - -Kirj. - -TIITUS [Ilmari Kivinen] - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja, -1916. - - - - -I - - -Ei ole kaupunkimme vielä lopen vanha, sillä onpa niitä vanhempiakin, -mutta eipä se ole enää aivan eilispäiväisiäkään. Monta on rakennettu -maahan kaupunkia, kauppaloista puhumattakaan, sen jälkeen kun tämän -kaupungin asemakaava vahvistettiin. - -Aluksi kaupunki ikäänkuin arasteli vettä ja asettui mäen taakse, mutta -vanhemmaksi tultuaan kurkisti se mäen yli ja ajatteli: miltähän tuolla -toisella puolen tuntuisi? - -Ja se tuli uteliaaksi ja kömpi vihdoin varovaisesti mäen yli, kunnes -lopuksi pääsi rantaan asti, lahden poukamaan. Ja siihen se tietysti -pysähtyi. - -Mutta kirkko ei tullut perässä. Se jäi rauhallisena paikoilleen mäen -taakse, ja siellä se on tänäkin päivänä iäkkäiden matalien talojen -keskellä kuin kana poikueineen. - -Kullakin talolla on oma pihansa, jossa on vesitynnyri rattaineen ja -koirankoppi pihan perällä. Kopissa ei tosin ole koiraa eikä tynnyrissä -vettä, mutta se ei tee mitään, sillä molempia voi hankkia silloin kun -niitä tarvitaan, ja sitä ennen on niitä turha hankkiakaan. - -Sitäpaitsi on jokaisella talolla oma puutarhansa, jossa kasvaa useita -puita, myöskin omenapuita, jotka kuitenkaan eivät koskaan kuki -eivätkä hedelmiä kanna. Mutta vielä useampia ja useammanlaatuisia -pensaita näemme näissä puutarhoissa. On karviaismarjapensaita, on -viinimarjapensaita, joissa on sekä punaisia että valkoisia, vieläpä -mustiakin viinimarjoja, ja pensaiden välissä kasvaa pitkää, mehevää -heinää, jota lehmä kyllä söisi. - -Puutarhan perällä on parin suuren koivun tai kuusen välissä humalamaja, -ja sen keskelle on maahan isketty oikein aika pölkynmötkäle. Pölkyn -päähän on naulattu pöydäksi lyhyt, mutta leveä, sileäksi höylätty ja -viheriäiseksi maalattu lankun pätkä. - -Kadut eivät ole kivetyt, ja tarpeetontahan se onkin, kun niissä on hyvä -hiekkapohja, joka sateen jälkeen kuivaa pian, ja mihinkähän olisi niin -kiire, ettei joutaisi sen kuivumista odottamaan? Eräs talonomistaja -yritti komeuden vuoksi kivetä katuosansa, mutta työ jäi puoliväliin, -kun kivet loppuivat kesken. Pikkupojat kaivoivat sitten lopuksi nekin -irti ja kuljettivat ne eri pihoihin, käyttääkseen niitä omiin ja -hyödyllisempiin tarkoituksiinsa. Sekään talonomistaja ei enää uudista -yritystään, sillä hän on jo kuollut, ja leski on pystyttänyt hänen -haudalleen kiven, joka varmaankin painaa yhtä paljon kuin kaikki nuo -hukkaan menneet katukivet yhteensä. - -Onpa kaupungissamme kivitalokin. - -Se on torin varrella ja on se kaksikerroksinen. Sitä sanotaan -raatihuoneeksi, koska sen alakerrassa on raatihuone ja raastuvanoikeus. - -Siellä alakerrassa on myöskin poliisikamari. Poliisikamarissa pelaavat -konstaapelit suurella kätevyydellä ja jokseenkin risaisilla korteilla -Mustaa Pekkaa, ja talon yläkerrassa on ravintola, josta hyvin tai -ainakin siististi puetut ihmiset saavat sekä miedompia että väkevämpiä -väkijuomia. Ravintolassa on paljon tupakansavua, joka ei tunnu lähtevän -sieltä tuulettamallakaan, ja vielä enemmän on sitä poliisikamarissa. -Mutta sitäpä ei koskaan tuuletetakaan. - -Raatihuoneenkatu kulkee raatihuoneen ohi ylös mäelle ja sieltä sitten -vanhempaan kaupunginosaan. Tämä katu on aina talvella jäässä ja siitä -syystä kerrassaan erinomainen mäenlaskupaikka. Mäen rinteessä on -nimittäin kaupungin paras kaivo, jota sanotaan raatihuoneen kaivoksi, -ja sekä vesikorvoista että ämpäreistä loiskuva vesi jäädyttää kadun. - -Hevosille ei siitä kuitenkaan ole minkäänlaista haittaa, sillä kukaan -selväpäinen hevosmies ei aja Raatihuoneenkatua uudesta kaupunginosasta -vanhaan, vaan kiertää mäen ympäri Koulukatua pitkin. - -Kaivon pumpussa oli ennen oikea letkukin, mutta kun se meni rikki, -niin ilmestyi siihen kolmen päivän kuluttua vaatteesta tehty -vedenjohdattaja. Kukaan ei tiedä, kuka sen oli siihen kiinnittänyt, -mutta kun konstaapeli Kappari pari viikkoa myöhemmin sattui näkemään -uuden letkun, niin tunsi hän sen heti ja sanoi: "Sehän on leipuri -Mattilan kalapöksyjen lahje... tunteehan sen tuosta polven kohdalla -olevasta sinisestä paikasta". - -Raatihuoneenkadun mäen reunassa on patsaan päässä valkeaksi maalatusta -rautapellistä tehty taulu, jossa on kirjoitus: - -"Tästä mäestä on laskeminen kielletty 20 Mark. sakon uhalla". - -Mäkeä laskiessaan osoittavat pojat taitoaan nakkaamalla ohikiitäessään -tuota taulua jäänpalasilla. Jos heitto osuu, niin rämähtää pelti -pahasti. Poliisit ovat kyllä pojille sanoneet, ettei siihen saa -paiskella, mutta pojat ovat unohtaneet tämän kiellon. - -Sakkotaulu on pantu siihen silloin, kun pojat kerran mäkeä laskiessaan -olivat ajaneet vanhan pormestarin koiran päälle niin että koiralta -katkesi jalka. Koira täytyikin tappaa. Mutta vanha pormestari on jo -aikoja sitten kuollut, eikä uusilla pormestareilla ole ollut koiria. - -Oikeastaan ei kaupungissa ole varsinaista pormestaria nähtykään sitten -vanhan pormestarin kuoleman, sillä uudet ovat vaihtuneet alinomaa -ja senkin vähän aikaa hoidattaneet virkaansa nuorilla hovioikeuden -auskultanteilla, joista vanhin lienee ollut seitsemänkolmatta vuoden -ikäinen. Se on kyllä tämän kaupungin suurimpia suruja, mutta mitäpä -tehdä? Eihän pormestareita voi toki poliisiputkassakaan säilyttää, ja -irrallaan ollen ne taas kohta häviävät kaupungista. Vanha postimestari -sanoo, että kaupunkimme yllä lepää taivaan kirous. Pappia ei saada -muuttamaan, vaikka tiputettaisiin hänen eteensä tielle kirkkaita -markanrahoja toiseen seurakuntaan asti, kun taas pormestarit livahtavat -läpi käsien kuin limaiset matikat. Mutta postimestarin mielikarvauden -ymmärtää hyvin, sillä vanha pormestari oli ihanteellinen skruuvitoveri. - -Mäen korkeimmalla kohdalla, alastomalla kalliolla, on näkötornikin. Se -kuuluu näkyvän hyvin pitkän matkan päähän, mutta miten pitkän matkan -päähän siitä näkisi, sitä ei tiedetä, koska ei kukaan ole vielä siellä -ylhäällä ollut. Se mies nimittäin, joka oli ottanut tornin urakalla -rakentaakseen, poistui paikkakunnalta, ennenkuin torni tuli ihan -valmiiksi. Taikka oikeastaan tuli torni kyllä valmiiksi, mutta sen -sisään jäivät portaat tekemättä, ja tekemättä ne pysyvätkin, koska -rakennuttaja oli ennen katoamistaan ennättänyt nostaa valtuusmiesten -tarkoitusta varten myöntämän määrärahan loppueränkin. - -Kaupunkilaisten pääelinkeinoja ovat kaupankäynti ja karjanhoito. -Maanviljelystä ja kalastustakin harjoitetaan jossain määrin, ja jos -kaupungin hotelliin tulee matkustaja, joka kehuu omistavansa liikoja -rahoja, niin kynitään ne häneltä korttipelissä pianohuoneessa. - - - - -II - - -Papinkatu ja Savikuopankatu muodostavat yhtyessään suuren savikuopan -luona kolmikulman, jota kolmannelta sivulta rajoittaa kauppias -Niklaksen pitkä makasiinirakennus. Tämä kolmikulma, joka muodoltaan -muistuttaa suurta lumiauraa, on eristetty ympäristöstään harmaalla, -paikka paikoin lahonneella ja maahan vaipuneella rima-aidalla. Tätä -paikkaa nimitetään Snellmanin puistoksi. Olisi kuitenkin erehdys -luulla nimen ikuistuttavan _suuren_ Snellmanin muistoa. Päinvastoin -johtuu puiston nimi pienestä seppä-Snellmanista, jolla ennenvanhaan -oli paja savikuopan lähellä. Minkä tähden tätä aluetta muuten sanotaan -puistoksi, siitä on hyvin vaikea mennä mitään varmaa lausumaan, sillä -yhtään puuta ei siinä ole, ei ainoatakaan, eikä ole kai koskaan -ollutkaan. Sitävastoin kasvaa siinä hyvää heinää, jonka niitto-oikeudet -myydään joka kevät rahatoimikamarissa julkisella huutokaupalla, samalla -kun kaupungin muutkin heinämaat. - -Papinkadun varrella asuvan taloustirehtööri Johan Alfred Menlösin -talosta on näköala viidestä kadunpuoleisesta ikkunasta juuri -edelläkuvattuun Snellmanin puistoon. - -Johan Alfred Menlös oli vaivaistalon taloudenhoitajana jossakin -suuremmista kaupungeistamme. Tätä tointaan hoiti hän niin etevästi, -että sai taloustirehtöörin arvonimen. Siitä on kuitenkin jo niin monta -vuotta, että herra Menlös voi nykyisin ajatella arvonimeään tuntematta -huimausta, niinkuin alkuaikoina oli asianlaita. Sisarensa kuoltua -peri hän tämän talon Snellmanin puiston vierestä ja muutti siihen -säästöineen, vaimoineen ja tyttärineen nauttimaan vanhuuden lepoa -kunnialla suoritetun päivätyön jälkeen. - -Taloustirehtööri Menlösin pihamaa on samanlainen kuin kaupungin -muutkin pihamaat. Siellä on sekä vesitynnyri rattailla että koiraton -koirankoppi, ja myöskin hänen puutarhassaan on humalamaja. Päältä -nähden luulisi siis taloustirehtööri Menlösin taloa samanlaiseksi kuin -kaikkia muitakin kaupunkimme taloja. - -Mutta käykääpä sisään! - -Jo eteinen on erikoinen. - -Jos outo vieras varsinkin puolihämärissä astuu varomattomasti ulkoa -eteiseen, niin voi hän saada sydämentykytyksen. Mahdollista on, että -hän säikähtää niinkin kovin, että vatsa tulee kipeäksi. Joka nurkasta -pistää näet esiin uhkaavat, monihaaraiset sarvet. Saattaisipa hän -luulla joutuneensa vaikka pirujen luolaan, ellei hän muistaisi, -että piruilla ja kuppareilla on vain lyhyet, haarattomat sarvet. -Tarkemmin katsottuaan huomaakin hän nuo suuret, monihaaraiset sarvet -rauhallisiksi ja vaarattomiksi hirvensarviksi, joita herra Menlösin -eteisessä käytetään vaatenaulakkoina. - -Käytyämme saliin näemme, että siinä on kolme ikkunaa, joista on näköala -Snellmanin puistoon ja joiden välissä on suuria palmuja viheriäiseksi -maalatuissa saaveissa. Onpa salissa mahtavan suuri, vanha ja ruskeaan -vivahtava pianokin. Sen päällä on kaunis lintuhäkki, missä hyppelee -kaksi kanarialintua. On leikkauksilla ja koukeroilla koristeltu matala -kirjahylly, jossa on valokuva- ja postikorttialbumeja ynnä joukko -korukantisia kirjoja. - -Vielä on salissa mustaksi kiilloitettu sohvapöytä sohvineen ja -päällystettyine, käsinojalla varustettuine tuoleineen, ja sohvan -yläpuolella on paksuissa kehyksissä taulu: uljas, kolmimastoinen laiva, -joka levitetyin purjein ylpeänä halkoo korkeita viheriäisiä aaltoja. - -Mutta jos salista käymme sen oikealla puolen olevaan kamariin, niin -mitä näemmekään! - -Olemmeko tulleet museoon vai suuren ryöväripäällikön majaan? - -Tuolla on ristissä seinällä kaksi kaksipiippuista haulikkoa ja -tuolla taas kaksi yksipiippuista luotipyssyä. Toinen on vanha ja -suustaladattava -- ehkäpä herra Menlösin esi-isät olivat sillä -puolustaneet kotikontuaan verenhimoisia vihollisia ja karvaisia -metsänpetoja vastaan -- ja toinen uudenaikuinen, perästäladattava. Oli -seinällä vielä metsästyslaukku, oli vaskitorvi, sellainen, jollaisella -postiljoonit vanhoissa kuvissa toitottelevat, oli kaksi miekkaa, leveä -ja kapea, suuri tikari, pieniä ja suuria puukkoja ynnä muita aseita. -Pöydällä on kaksi mustaa, vain vähän ruostunutta kanuunankuulaa. - -Ja kaikkea tätä sotaista komeutta katselee kuvastaan seinältä -suuri sodanpäämies Napoleon Bonaparte kiinteissä housuissaan ja -kolmikulmaisessa hatussaan, käsi ylpeästi liivin rakoon pistettynä. - -Taloustirehtööri Menlös on yhtä sotaisen näköinen kuin hänen -asekamarinsakin. Hän on pitkä, laihanlainen, suoraselkäinen vanha -mies, jolla on kirkkaat silmät tuuheiden kulmakarvojen alla ja julmat, -alaspäin riippuvat viikset. Ja yhtä sotaiset ovat hänen tapansakin. -Milloin hän ei puhdistele pyssyjään tai hio miekkojaan, lukee hän -keinutuolissa Napoleonin elämäkertaa, murahtaen silloin tällöin -itsekseen. - -Mutta milloin hän ei käsittele aseitaan eikä lue Napoleonin -elämäkertaa, kävelee hän edes takaisin huoneissaan piippuaan poltellen -ja kuunnellen paksun, välistä kiivaan rouva Menlösin torumista, -järkähtämättömänä kuin se Suomen sodan sankari, joka piippuaan -luotituiskussakin imeskeli. - -Rouva Maria Menlös on, kuten sanottu, lihava, ja välistä hän kiivastuu. -Voidaanpa sanoa, että hän kiivastuu varsin useinkin. Riitaa ja epäsopua -ei perheessä silti kuitenkaan synny, sillä sotilaallisesta ulkonäöstään -ja sotaisista tavoistaan huolimatta on herra Menlös rauhan mies, eikä -ole vielä koskaan hänen päähänsä pälkähtänyt ryhtyä vastustamaan -vaimoaan. Ja kun rouva Menlös väsyy ja lopuksi huudahtaa: - --- Eikö se sitten ole niinkuin minä sanon, Menlös? - -Niin herra Menlös imaisee miettiväisenä pari pitkää savua piipustaan ja -sanoo: - --- Juuri niin, rakas Maria! - -Muuten on rouva Menlös toimelias talonemäntä. Hän on ankara -järjestyksenihminen ja kiinteä, mutta oikeudenmukainen -palvelijattariaan kohtaan. Lehmät, joita on kolme, ovat aina puhtaat ja -lihavat, ja navetta pidetään siistinä. - -Heidän ainoa lapsensa Kaisu on hiljainen ja tottelevainen, -parinkymmenen vuoden ikäinen neitonen, ja taitava käsitöissä. Tuolla -hän nytkin istuu pienessä ruokasalissa, joka samalla on perheen -yhteisenä seurusteluhuoneena, päärmäten ja merkaten nenäliinoja. Ei ole -isällä mitään häntä vastaan valittamisen syytä, eipä edes äidilläkään. - -Näin viettävät nämä kunnioitettavat ja kelpo ihmiset, taloustirehtööri -Menlös perheineen, nuhteetonta ja kristillistä elämää, asuen rauhassa -ja sovinnossa keskenään ja koko ympäristönsä kanssa. Vuodet vierivät -hiljalleen, tuomatta mitään muita muutoksia heidän elämäänsä, kuin että -herra Menlös tulee joka vuosi yhden vuoden vanhemmaksi, rouva Menlös -yhden tuuman paksummaksi ja Kaisun hameet kaksi tuumaa pitemmiksi. Hän -alkaakin olla jo melkein aikaihmisten kirjoissa, jota ei voi sanoa -kaikista kaksikymmenvuotisista tytöistä. - - - - -III - - -Taloustirehtööri Menlösin lähin naapuri on kauppias Adam Montonen. - -Epäilemättä on kauppias Adam Montonen kaupunkimme rikkain mies. - -Hänellä on suuri talo, suuri kauppa, suuri, pitkä rouva ja suuri perhe. -Hänellä on yksitoista lasta, ja niistä on kahdeksan kotona. - -Itse hän sitä vastoin on pienehkö mies, jolla on turpeat, partaiset -posket, ja hänen vatsansa on niin tasaisen pyöreä, kuin olisi -kansakoulun opettajahuoneen ikkunalta otettu siellä oleva, pienellä -jalustalla seisova maapallo, sahattu se keskeltä kahtia ja pistetty -toinen puolikas kauppias Montosen liivien sisäpuolelle, kupera puoli -ulospäin. Hän on ahkera mies ja taitava kauppias, ja monet suuret -maakauppiaat ostavat tavaransa häneltä. - -Hänen talonsa on hyvässä kunnossa ja äskettäin maalattu. Siinä on -suuret ikkunat, joissa riippuvat kauniit verhot, ja siinä on monta -huonetta, joiden kalustus on arvokas ja varallisuutta todistava. -Järjestys ei ehkä aina ole yhtä mallikelpoinen kuin taloustirehtööri -Menlösin asunnossa, mutta, hyvät ihmiset, sellainen lapsilauma! - -Rouva Montonen on kodissaan yhtä ehdoton valtias kuin rouva Menlös -omassa kodissaan. Kauppias Montosella ei ole aikaa eikä haluakaan -puuttua talousasioihin, sillä onpa hänellä yllin kyllin tekemistä -liikeasioissa. Onhan hänellä kolme kauppapalvelijaakin, joista vanhin, -pisin ja laihin samalla on kirjanpitäjä, ja sitäpaitsi on hänen -liikkeensä palveluksessa makasiinimies ja renki. Ja kaikkia näiden -toimia johtaa, valvoo ja järjestelee kauppias itse, tuntien samalla -suuren kauppavarastonsa viimeistä naulaa myöten. - -Mutta vaikka kauppias Montonen ei puutukaan taloustoimiin ja antaa -puolisonsa ne kokonaan määrätä, niin älkäämme silti suinkaan luulko, -että perhe-elämä tässä talossa olisi isännällekään yksitoikkoista -ja harmaata. Jos sanomme taloustirehtööri Menlösin kotielämää -ihanteelliseksi, niin milläpä sanalla sitten määrittelisimmekään -kauppias Adam Montosen perhe-elämän laadun? - -Niin suuri perhe! Ja kuitenkin: millainen kotihenki, millainen -vanhempien ja lasten keskinäinen rakkaus! Liikuttavaa, sanalla sanoen. -Jo nimistäkin sen näkee. - -Isällä itsellään on vain yksi nimi, vanhanaikuinen Adam. Ja yksi nimi -on rouva Montosellakin, Mathilda. - -Mutta lapsilla on jokaisella kolme nimeä, vaikka onkin yksitoista -lasta. Ja miten kauniita ne ovatkaan, ne nimet! Runoutta kerrassaan. - -Pojilla on nimiä sellaisia kuin Urho Uljas Wäinämöinen, tytöillä taas -sellaisia kuin Impi Ilme Ilonamme ja Maire Mielikki Minerva. Tylyt -vanhemmat, joiden mielet käyvät sitä nurjemmiksi, mitä suuremmaksi -lapsilauma lisääntyy, eivät suinkaan antaisi lapsilleen tällaisia -nimiä. Kaikki nuo nimet eivät tosin ole almanakassa, mutta rouva -Montonen on almanakasta poissa oleville nimille määrännyt kullekin -oman nimipäivänsä, joka on merkitty ruokasalin uuninreunalla olevaan -nimipäiväalmanakkaan. - -Joka vuosi vietetään kauppias Montosen perheessä neljäneljättä -nimipäivää ja kaksitoista syntymäpäivää. Nimipäiviä olisi oikeastaan -oleva kolmekymmentäviisi ja syntymäpäiviä kolmetoista, mutta -järjestyksessä toinen pojista, Kaarlo Kallis Kalpaveljyt, sattui -syntymään isän syntymäpäivänä, tammikuun 28 päivänä, eikä nimeä hänelle -annettaessa huomattu, että tuo päivä on juuri Kallenpäivä. - -Tämän valitettavan epähuomion takia joutui Kaarlo Kallis Kalpaveljyt -siis kärsimään kaksinkertaisen vahingon, menettäen ei ainoastaan -oman erikoisen syntymäpäivänsä vaan myöskin yhden nimipäivistään. -Pienenä hän siitä usein nurisikin ja juonitteli vanhemmilleen, mutta -aikamieheksi tultuaan on hän miehen voimakkaalla tyyneydellä alistunut -tähän kohtalon ansaitsemattomaan vääryyteen. - -Näiden nimi- ja syntymäpäivien vietossa puhkeaa kauppias Montosen -perheessä vallitseva kaunis suhde heleimpään, viehättävimpään kukkaansa -neljäkymmentä kuusi kertaa vuodessa. - -Aikaisin aamulla keräytyvät vanhemmat lapset pitkissä yöpaidoissaan -laulamaan päivän sankarin oven taakse. Lauletaan kaksi, jopa -kolmiäänisestikin: "Aamulla varhain", "Sua lähde kaunis katselen" -ja "Herää, herää, herää! Jo leivo laulelee nyt sinitaivaalla", ja -jos juhlija on sisko tai veikko, niin syöksähdetään laulun päätyttyä -sisään, temmataan peite hänen päältään ja huudetaan: "Onnea, onnea!" -niin että korvat menevät lukkoon. Mutta jos päivän sankari on isä tai -äiti, niin juoksevat laulajat suutelemaan äitiä tai taputtelemaan isän -partaista poskea. Ja aina on kahvipöydässä nimipäivärinkilät ja muut -hyvyydet. Poissa olevienkin nimipäivät vietetään omantunnontarkasti -ja lähetetään heille joukko onnittelukortteja sekä seuraavana päivänä -kirje, jossa kerrotaan, millaista oli ja oliko vieraita. - -Jokapäiväisessä arkielämässäkin ilmenee tämä kaunis suhde tuhansissa -vaihtelevissa muodoissa. Jos isä aivastaa aamiaispöydässä, niin -huutavat kaikki lapset riemuiten: prosit! Ja jos pienin veikko tai -sisko kompastuu kynnykseen loukaten nenänsä ja alkaa parkua, niin -hyökkäävät vanhemmat sisarukset heti kynnyksen kimppuun, hakkaavat sitä -nyrkeillään ja huutavat: "paha kynnys, paha kynnys!" kunnes tapaturman -uhri, tyytyväisenä pahan kynnyksen saamaan kuritukseen, alkaa hymyillä -kyyneltensä takaa ja itsekin ryhtyy pienellä kädellään piiskaamaan -kynnystä. - -Rouva Montonen on käytöksessään hillitty ja arvokas. Hän pitää lapset -siististi puettuina eikä koskaan peruudu sanastaan. - -Näin kaunista on tämän onnellisen perheen elämä. Ei kukaan syrjäinen -voi sanoa muuta, kuin että tyytyväisyys ja hiljainen elämänilo asuvat -tässä hyvinvoivassa kodissa. - -Mutta ah! Ei ole täydellistä onnea maan päällä. Tämänkin maallista -siunausta niin runsain määrin osakseen saaneen perheen vanhempia -jäseniä painaa salainen suru. - -Ja se on se, ettei kauppias Montosesta vielä ole tehty kauppaneuvosta. - -Koko kaupunki sitä muuten ihmettelee. Kauppaneuvos Lundqvistin -kuolemasta on jo kolmattakymmentä vuotta, ja koko tämän ajan on -kaupunki saanut olla ilman kauppaneuvosta. Lepääkö tämän kaupungin -yllä todellakin taivaan kirous, niinkuin postimestari väittää? Siltä -se vähän näyttää. Ei saada kauppaneuvosta, eikä saada vakinaista, -arvokasta pormestaria... - -Kahdesti on jo kauppias Montonen tehnyt lahjoituksia yleishyödyllisiin -tarkoituksiin, ja molemmilla kerroilla on hänen nimensä ollut -painettuna maan kaikkiin sanomalehtiin uutisessa, jonka otsikkona -on ollut "Jalomielinen lahjoitus". Näitä uutisia on rouva Montonen -leikannut eri lehdistä talteen ainakin toista kymmentä. Mutta mitään -muuta seurausta ei ole kuulunut. - -Joka kevät pääsiäisen edellä on muuten aina tyyni ja rauhallinen rouva -Montonen omituisen levoton. Hän ei oikein tiedä, mitä tehdä päivisin, -ja öisin hän nukkuu huonosti. Herra Montonen taas istuu usein pitkät -hetket kirjoituspöytänsä ääressä, tuijottaen hajamielisenä eteensä -ja pyörittäen kynää koneellisesti kädessään. Ja kun hän sitten -sattuu vilkaisemaan edessään olevaan paperiarkkiin, niin huomaa hän -kirjoittaneensa ajatuksissaan: - -"K. Herra... K. Herra... K. Herra Kauppaneuvos..." - -Kauppias Montonen repii paperin pieniksi palasiksi ja pistää palaset -paperikoriin. - -Jokaisessa talossa koko kaupungissa sanotaan samoihin aikoihin: - --- Saa nähdä, joko Montosesta nyt tulee kauppaneuvos! - -Mutta pääsiäinen tulee ja menee ilman että kauppias Adam Montosen nimeä -näkyy sanomalehtien julkaisemissa pitkissä luetteloissa. - -Viikon kuluttua jo Rouva Montonen iloisesti naurahtaen sanoo toisille -rouville, jotka sukankutimineen ja koruompeluksineen ovat hänen luonaan -iltapäiväkahvilla: - --- Kuinka ihmiset sentään ovat hassuja! Kaikki ihmettelevät, miksi ei -muka miehestäni ole tehty kauppaneuvosta! Ikäänkuin ihminen olisi sen -parempi, vaikka hänellä tuollainen arvonimi olisikin! Mutta meillä -ollaan niin tavattomasti tittelinkipeitä... - -Silloin sanovat toiset rouvat: - --- Aivan niin, rakas Mathilda. Mutta kuka olisi paremmin ansainnut -kauppaneuvoksen arvonimen kuin juuri sinun miehesi! - -Lukuunottamatta tätä hiljalleen kalvavaa surua, jota ei paljonkaan -lievennä se seikka, että syy arvonimen viipymiseen tuntuu aivan -käsittämättömältä, on kauppias Montosen ja hänen perheensä elämä -onnellinen ja rauhallinen. - - - - -IV - - -Eräänä päivänä keskitalvella, juuri ennen päivällisaikaa, seisoi -rouva Maria Menlös lihavana, päättäväisenä ja tanakkana kuten aina, -keittiönsä portailla, kädet puuskassa. Lihapalleroita paistettaessa -oli keittiöön tullut niin paljon käryä, että hänen päätään oli alkanut -vähän särkeä, ja hän oli silloin jättänyt palleroiden paistamisen -palvelustytön huostaan, mennen itse portaille hengittämään raitista -ilmaa. - -Oli niin raikasta ja kuulakkaa. Valkoinen lumi peitti pihan. -Vesirattaiden alemmat puolapuut olivat puoleksi lumen peitossa, -koirakopin aukon eteen oli juoksuttanut pienen kinoksen, ja puutarhassa -painoi lumi puitten oksia ja oli haudannut karviaismarjapensaat -kokonaan alleen. - -Mutta äkkiä keksi Maria-rouvan tarkka silmä epäilyttävän näköisen -mustan läiskän tässä talvisessa valkeudessa ja puhtaudessa. - -Se oli aidan vieressä, taloustirehtööri Menlösin ja kauppias Montosen -pihamaiden välisen lankkuaidan luona. - -Mikähän merkillinen musta rätti se oikein olikaan? - -Rouva Menlös tuli uteliaaksi. Hän lähti kahlaamaan lumen halki aidan -luo. - -Siinä oli vain nokimusta, risainen säkki. Kaikesta päättäen oli siinä -pidetty hiiliä, ja hiilenpölyä siitä pelmahti, kun rouva Menlös sitä -potkaisi. - --- Mistähän tuo likainen säkki on tähän tullut? ajatteli rouva Menlös. - -Kun ei säkin luona lumessa näkynyt mitään jälkiä, niin oli ilmeistä, -ettei säkki ollut voinut tulla siihen mistään muualta kuin aidan -toiselta puolen. Varmaankin oli joku heittänyt sen kauppias Montosen -pihasta heidän pihaansa. - -Rouva Menlös harmistui. - --- Kaikenlaisia ihmisiä! Nakkelevat meidän pihaan likaisia rytkyjään? -Onko meidän pihamme mikään heidän rikkaläjänsä? - -Sitten tarttui rouva Menlös mustaan säkkiin, heitti sen aidan yli -takaisin kauppias Montosen pihaan, pesi noen käsistään lumella ja -pyyhki kätensä esiliinaan, palaten takaisin keittiöön. - -Mutta lankkuaidan toisella puolen olevalla kaivolla oli juuri silloin -kauppias Montosen palvelijatar Anna Riitta vettä nostamassa. Tätä -kaivoa, joka on pihan peränurkkauksessa, käyttävät Montoset ja Menlösit -yhdessä, samoinkuin kauempana, Montosen makasiinirakennuksen takana -olevaa likavesien kaatopaikkaakin. Molempiin paikkoihin pääsee Menlösin -pihasta lankkuaidassa kaivon luona olevasta aukosta. - -Kun Anna Riitta näki mustan esineen lentävän Menlösin pihasta aidan -yli heidän pihaansa, meni hän katsomaan mikä se oli, ja kertoi sisään -tultuaan rouvalleen: - --- Sellaisen likaisen, mustan säkin kun heittivät Menlösin pihasta -meidän puolelle! - --- Vai semmoista! sanoi rouva Montonen. -- Anna Riitta käy heti -heittämässä rääsyn takaisin Menlösin puolelle! - -Seuraavana aamuna keksi rouva Menlös ulos tultuaan nokisen säkin -entiseltä paikaltaan ja juoksi vihoissaan heittämään sen takaisin aidan -yli. Mutta kaksi tuntia myöhemmin tuli se taas Menlösin puolelle niin -että noki pölisi. - -Nyt alkoi itsepintainen taistelu, joka kuitenkin ajan oloon muodostui -vähän yksitoikkoiseksi. Koskaan ei tuo musta säkkirähjä saanut levätä -kokonaista päivää samalla puolen aitaa. Yöllä vain se sai olla -rauhassa, milloin Menlösin, milloin Montosen puolella. - --- Minä vien sen likakuoppaan, ehdotti lopuksi Anna Riitta, joka alkoi -väsyä tähän turhanpäiväiseen leikkiin. - --- Ei, sanoi rouva Montonen. -- Menlösin rouvan likaiset rätit eivät -kuulu meidän korjattaviin. Sellainen hävytön, sivistymätön ihminen! - -Ja kamppailu jatkui. - -Rouva Menlös taas sanoi: - --- Vai on rouva Montonen antanut palvelijainsa tehtäväksi syytää -roskansa meidän pihaan! Mutta saadaanpa nähdä, kuka ensiksi väsyy! - --- Äiti antaisi Miinan viedä sen likakuoppaan, että loppuisi moinen -tora, esitti kerran Kaisu-neiti äidilleen. - --- Lapsi, mitä sinä puhut! huudahti rouva Menlös. -- Kuka tämän on -aloittanut? Mekö alkaisimme kantaa Montosen roskia likakuoppaan! Se ei -tule koskaan tapahtumaan. - -Taloustirehtööri Menlös tuijotti vaiteliaana eteensä ja pöllytteli -piipustaan tavallista sakeampia savupilviä. - -Kauppias Montonen taas tuskin lienee koko asiaa huomannutkaan. Hänellä -oli yllin kyllin tekemistä omissa puuhissaan ja liikehuolissaan. - -Puuseppä Markula, tai oikeammin sanoen entinen puuseppä Markula, -jota sanottiin taiteilija Markulaksi, eikä syyttä suotta, sillä hän -oli todellakin taiteilija alallaan, istui Menlösin keittiössä eräänä -pakkaspäivänä, lämmitellen kohmettuneita käsiään hellan edessä. - -Markula oli ollut harvinaisen kätevä puuseppä, mutta hänessä oli -liian paljon taiteilijaa antautuakseen milloinkaan vakinaiseen, -yhtämittaiseen ja ankaraan leipätyöhön. Sitäpaitsi joi hän kaikki -rahansa. Hän valmisti, milloin työtuulella oli, näppärästi -pieniä ompelurasioita, joiden kannet hän kaunisti kaikenlaisilla -leikkauksilla, ja kävelykeppejä, joiden päät olivat eläinten pään -muotoisia ja joiden varsissa oli kuvioita, somasti kaiverrettuja, -taikka sananlaskuja, vieläpä runosäkeitäkin, niinkuin: "Ole sauvan, -horjuissan', tue heikkouttan'!" - -Sanottiin, jos Markula kertoi jotain: - --- Nyt sinä valehtelet! - -Se oli hänen suurimpia surujaan, sillä itse asiassa hän valehteli vain -joskus, hätätilassa, eikä silloinkaan juuri enempää kuin tarvis vaati. - --- On se nyt tuo Montosen rouva vihainen tämän talon rouvalle, sanoi -Markula palvelijattarelle, Miinalle, joka oli kahvinkeittopuuhissa. - --- Olkoon! sanoi Miina, joka uskollisena palvelijana kannatti tässä -riitakysymyksessä hartaasti ja lämpimästi emäntäänsä. - -Mutta sitten heräsi hänessä uteliaisuus, ja hän kysyi: - --- Mitä se oikein sanoo? - --- No se sanoo tätä rouva Menlösiä kaupungin sivistymättömimmäksi -ihmiseksi, kertoi Markula. - --- Kuka niin sivistymätön ihminen on? kysyi rouva Menlös, joka samassa -tuli kamaristaan keittiöön. - -Markula vaikeni, mutta Miina sanoi: - --- Naapurin rouvahan se kuuluu sellaisia kauheita levittelevän ihmisten -korviin rouvasta. - --- Minustako? kysyi rouva Menlös, ja hänen kasvonsa jäykistyivät äkkiä. - --- Niin, rouvasta juuri, vakuutti Miina. - -Markulakin nyykäytti päätään vahvistukseksi. - --- Minä olen kanttorin tytär, sanoi rouva Menlös kuohahtaen. -- Mutta -mikä on rouva Montonen. -- Pahanpäiväinen räätäli hänen isänsä oli! - -Parin päivän päästä kertoi Markula Montosen keittiössä, että rouva -Menlös oli sanonut rouva Montosta pahanpäiväisen paikkaräätälin -sikiöksi. Se tuli rouva Montosen korviin ja hän kiiruhti keittiöön. - --- Mitä se Markula täällä juoruaa? - -Markula ensin vähän väkisteli, mutta uudisti sitten kuitenkin -kertomuksensa. - -Rouva Montonen karahti tummanpunaiseksi: - --- Nyt Markula valehtelee! sanoi hän kiivaasti. - -Markulalle, joka oli tapansa mukaan hieman juovuksissa, nousivat -melkein vedet silmiin, ja hän vannoi, tehden mustalla peukalollaan -leikkausmerkin poikki kaulansa: - --- Jollei ole jumalauta joka sana totta, niin tuosta poikki! - -Äänettömänä, selkä suorana poistui rouva Montonen keittiöstä. - -Varmaankin lentelisivät repaleisen hiilisäkin jäännökset vielä tänäkin -päivänä naapurusten aidan yli, ellei tuo musta rääsy kerran olisi -sattunut tarttumaan aidan harjalla törröttävään rautanaulaan ja jäänyt -siihen roikkumaan, toinen puoli taloustirehtööri Menlösin ja toinen -puoli kauppias Montosen puolelle aitaa. Kukaan ei viitsinyt kavuta sitä -sieltä irroittamaan, ja sinne se sitten jäi. - -Ehkäpä olisi tämä tapaus vähitellen saanut kiihtyneet mielet -lauhtumaan, jutun unohtumaan ja hyvän naapurisovun aikojen kuluessa -jälleen palaamaan, ellei tuleen olisi heitetty uusia, ylen suuria ja -kuivia tervaksia. - -Rouva Montonen oli niin suuresti suuttunut rouva Menlösiin, että hän -eräänä päivänä sanoi makasiinimiehelle: - --- Jos Antti olisi hyvä ja menisi naulaamaan tuon Menlösin puolella -olevan lankkuaidan umpeen! - -Näin tuli Menlösin palvelijattarelta suljetuksi tie kaivolle ja -likakuopalle. - -Menlösin talouden likavedet kaadettiin nyt pihan perimmäiseen nurkkaan, -lankkuaidan viereen, mutta vettä täytyi Miinan kiskoa Perälän kaivolta -asti. - -Jos hiilisäkin lennätteleminen olikin ollut vain pitkällistä -etuvartiokahakkaa, niin oli aidan kiinninaulaaminen sitä vastoin -ilmisodan merkki. - -Rouva Menlös kertoi kaikille tuttavilleen, vieläpä tuntemattomillekin, -miten halpamainen ja pikkumainen rouva Montonen oli, ja rouva Montonen -valitti haikeasti, miten ilkeä ja riidanhaluinen naapuri rouva Menlös -oli. Sellainen sisukas eukko! Mokomakin "tirehtöörskä", ha ha ha! - -Maire Mielikki Minerva oli tähän saakka käynyt harva se päivä -tapaamassa Menlösin Kaisua. Heillä oli kaikenlaisia pikku salaisuuksia -keskenään, vaikka Maire olikin useita vuosia Kaisua nuorempi, ja -sitäpaitsi oli heillä yhteisiä käsityösuunnitelmia vaikka kuinka paljon. - -Mutta nyt ei Maire Mielikki Minervaa enää koskaan näkynyt Kaisun luona. -Rouva Montonen oli nämä vierailut jyrkästi kieltänyt. Kaisu tunsi -olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. - -Montosten ja Menlösien yhteiset tuttavatkin alkoivat miltei -huomaamattaan jakaantua kahteen leiriin. - - - - -V - - -Täten oli pahahenki saanut viritetyksi näiden ennen rauhallisten -naapurusten välille katkeran vihan ja mielikarvauden. - -Ja mitä oli tuo pimeyden kavala päämies käyttänyt välikappaleenaan? - -Vanhaa, risaista säkkiä, muodoltaan yhtä mustaa ja vastenmielistä -kuin hän itsekin on, pahanpäiväistä rytkyä, jota ei kukaan mielellään -käteensäkään ottanut. Tämä kirottu säkki valoi nyt joka päivä myrkkyä -kahden arvossapidetyn ja nuhteettoman perheen elämään. - -Kun Menlösin palvelijatar kiskoi raskasta vesikelkkaa Perälän kaivolta -asti, oli hän aina katkeroitunut koko Montosen joukkoa kohtaan, ja jos -Anna Riitta silloin sattui kadulla vastaan tulemaan, niin ei Miina -malttanut olla sanomatta: - --- Senkin rättineuvoksetar! - -Johon Anna Riitta heti vastasi: - --- Mokomakin rytkytirehtöörskä! - -Kumpikin kertoi sitten rouvalleen, mitä toinen oli sanonut, eivätkä -nämäkään pienet kohteliaisuudet olleet omiaan välejä parantamaan. - -Rouvat kulkivat pää pystyssä toistensa ohi luomatta naapuriin -pienintäkään silmäystä, ja kun Montosen Wieno Weikko Kotivalo, joka -viime kevännä erosi viidenneltä luokalta ja työskenteli nyt isänsä -konttorissa, tuli kadulla neiti Kaisu Menlösiä vastaan, niin ei hän -kohottanut lakkiaan hänelle. - -Ainoastaan herrat Menlös ja Montonen nyökäyttivät vielä toisilleen -päätään, mutta he tekivät sen kuin salaa ja vähän häveten. - -Kotielämäkin tuli ikävämmäksi. Rouva Menlös hermostui paljon vähemmästä -kuin ennen ja kohdisti usein puhetulvansa taloustirehtööri Johan Alfred -Menlösiin: - --- Millainen mies sinäkin olet, joka annat itseäsi sillä tavoin -kohdella! Miksi et mene kerrankin Montosen luo sanomaan suoria sanoja! -Vai eikö heidän menettelynsä ole ollut häpeällistä? Tahdotko väittää, -etteivät he ole meitä loukanneet? Onko meille koskaan ennen tuollaisia -hävyttömyyksiä osoitettu? Eikö ole niin, Menlös? - -Silloin liikutteli taloustirehtööri Menlös suuria, alaspäin riippuvia -ja julmannäköisiä viiksiään sekä tuuheita kulmakarvojaan, pöllähytti -piipustaan pari kolme ankaraa savupilveä ja vastasi vakavasti: - --- Kyllähän se niin on, rakas Maria. - -Mutta ennemmin olisi hän mennyt jalopeurain luolaan ja tarttunut -suurinta jalopeuraa partaan kuin lähtenyt lukemaan lakia herra taikka -rouva Montoselle. - -Sen sijaan nousee hän päättäväisesti ylös ja menee asekamariinsa. -Siellä ottaa hän seinältä suurimman pyssyn sekä alkaa sitä puhdistaa ja -öljytä. - -Lukija olkoon levollinen: me emme aio toimeenpanna mitään verilöylyä, -eikä se ole herra Menlösinkään tarkoitus. Mutta pyssyjen puhdistus -on hänen mielityötään, joka suuresti rauhoittaa ja virkistää häntä, -milloin elämä tuntuu ikävältä ja mieli pyrkii masentumaan. - -Kun hän on irroittanut pyssyn perän eri osiinsa, tarkastanut, onko -lukko vielä hyvässä voiteessa sekä pannut koneiston jälleen paikoilleen -ja kiinnittänyt ruuvit, on hänen otsansa taas kirkastunut ja mieli -tuntuu keveältä. Tyytyväisenä hymähdellen kääntelee hän kirkasta, -täydessä taistelukunnossa olevaa asetta käsissään, katselee nautinnolla -sitä joka puolelta, nousee seisomaan, vetää hanan vireeseen, kohottaa -pyssyn perän poskelleen, tähtää ulos Snellmanin puistoon jotakin -kuviteltua otusta ja painaa liipasinta... - --- Klips! sanoo pyssyn lukko. - -Tunnustaaksemme totuuden ei taloustirehtööri Menlös ole koskaan ampunut -yhtään otusta, ei edes varista, eikä pois päiviltä tuomittua vanhaa -kissaa. Eipä hän ole, suoraan sanoen, ampunut koskaan laukaustakaan. -Pyssyjä hänellä on monta, ja onpa hänellä niihin kovia patruunoitakin, -jotka laukaistaessa antaisivat aika paukun, mutta niin kertaakaan ei -hän ole paukauttanut. Ja hyvää isä... mitäpä hän ampuisi? Metsästys -ei ole koskaan häntä huvittanut, eikä viitsi mies vanha seiniinkään -räiskytellä. - -Mutta hän rakastaa pyssyjä ja muita aseita, rakastaa niitä samalla -tavoin kuin hän rakastaa seikkailuromaaneita ja Napoleonin -elämäkertoja. Kirjojensa ja aseittensa parissa hän elää -mieltäkiinnittävää seikkailuelämää, sitäkin sopivampaa hänen iälleen, -kun se on aivan vaaratonta ja vaivatonta. - -Miten ikävä ja harmillinen tuollainen riita naapurien kesken! Eihän -hän kehtaa enää Montosta silmiin katsoa. Ja niin hyvät ja herttaiset -tuttavat kuin he tähän saakka ovat olleet! - -Asekamarissa nämä huolet toki hänen mielestään hetkeksi haihtuvat, -mutta päivällispöytään käytyä alkaa kaikki alusta. - -Rouva Montonen taas sanoo miehelleen päivällispöydässä: - --- Oletko huomannut, että Menlösin joukko tekee nyt kaikki ostoksensa -Laukkolan puodista? - --- Vai niin, vastaa kauppias Montonen hajamielisesti, kaataen -karahvista kaljaa lasiinsa. - --- Miksi et kehoita Menlösiä pitämään eukkoaan vähän aisoissa... niin -vätys mieheksi kuin hän muuten onkin. - --- Ei minulla ole aikaa sekaantua teidän keskinäisiin riitoihinne... - --- Vai niin, vai ei se sinua ensinkään liikuta, millä tavoin ihmiset -vaimoasi kohtelevat? - --- No mutta rakas mamma! Nyt sinä hermostut aivan syyttä suotta... -lasten kuullen. - -Rouva Montonen vaikenee, mutta hänen mielensä on katkera. - -Ikävää on... - -Impi Ilmeen syntymäpäivillä oli pari tätiä, niistä toinen Impi Ilmeen -kummi. Hänkös vasta tiesi kertoa, millaisia juoruja rouva Menlös on -rouva Montosesta kaupungille levitellyt. Kuolleet hevosetkin sellaisia -kuullessaan seisomaan kavahtavat. - -Tämä kaikki on sangen harmillista. Mitä pahaa ovat Montoset kenellekään -tehneet, josta heidän nyt pitää näin kärsiä? - -Nilkutti vanha neiti Anderson, herännyt ja hyvä ihminen, rouva Montosen -luo: - --- Sopikaa, Herran nimessä, rakkaat lapset! Sehän on ihan -tyhjänpäiväinen juttu! - --- Minä en ole rouva Menlösille mitään pahaa tehnyt, sanoi rouva -Montonen. -- Jos hän tulee pyytämään minulta anteeksi, niin kyllä minä -annan. - -Neiti Anderson kävi rouva Menlösinkin luona. - --- Ettekö toki voisi sopia, rakkaat ystävät? Koko kaupunki alkaa -ihmetellä. - --- Sen minä kyllä uskon, sanoi rouva Menlös. -- Mutta jos rouva -Montonen antaa avata aidan ja pyytää anteeksi, niin en minä ole se -ihminen, joka antaa auringon laskea vihansa yli. Eikö niin, Menlös? - -Ja taloustirehtööri katseli ulos ikkunasta kädet selän takana ja sanoi: - --- Aivan niin, rakas Maria. - -Neiti Anderson huokasi ja lähti pois. Eikä siitä sen parempaa tullut. - -Päinvastoin tuli siitä vielä paljon pahempaa. - - - - -VI - - -Paholainen arvasi, ettei tuo säkkijuttu riitä iankaikkiseksi riidan -aiheeksi. Mutta kun se oli näin onnistuneesti aloittanut naapurusten -välien turmelemisen, niin ei se halunnut hellittää kesken otettaan. - -Siispä se käänsi pukinsorkkansa ristiin alleen, istui ja rakenteli -uusia juonia, pureskellen miettiväisenä hännänpäätään. - -Ja keksikin se lopuksi uuden metkun. - -Kun Menlösin Miina eräänä päivänä kantoi likasankoa aidan vieressä -pihan perällä olevaan likakuoppaan, huomasi hän kuopan reunalla -kuolleen hiiren, jonka paholainen oli siihen juuri häntä varten -asettanut. - -Vaikka Miina ei tiennytkään, mistä kamalasta lähteestä hiiri oli siihen -tullut, niin huudahti hän kuitenkin: - --- Hyi! - -Hän ei nimittäin voinut katsoa kuolluttakaan hiirtä tuntematta inhoa. - -Nyt olisi tietysti ollut yksinkertaisinta, että Miina olisi potkaissut -hiiren likakuopan pohjalle ja vähän lunta päälle hautaukseksi, mutta -sitäpä hän ei tehnytkään. - -Sen sijaan otti hän aidan vierestä pienen laudanpätkän, työnsi sen -hiiren alle ja heilautti hiiren aidan yli. - -Säkkisodassa hänen veriinsä syöpyneet vaistot ne varmaankin saivat -hänet siten menettelemään. - -Samassa tuli ulos keittiöstä Mönkkysen Maijastiina, joka oli ollut -siellä kertoilemassa rouva Menlösille kaupungin tuoreimpia juoruja. - -Nähdessään Miinan heittävän jotain aidan taakse huusi hän: - --- Mikä se oli? - --- Kuollut hiiri vain, vastasi Miina, tarttui likasankoonsa ja lähti -helmojaan nostellen palaamaan takaisin pitkin lumista polkua. - -Mönkkysen Maijastiina taas meni menojaan. - -Mönkkysen Maijastiina on tämän kaupungin pahin juoruämmä ja -kielilakkari. Hänellä onkin oikea noita-akan naama: kiero nenä, kierot -silmät ja melkein hampaaton suu. Vain pari kolme hammasta heiluu edessä -kuin mitäkin ruostunutta piikkiä, nekin niin kaukana toisistaan, että -vaikka sormen rakoon pistäisi, ja niiden piikkien takana on käärmeen -kieli. - -Tällä myrkyllisellä kielellään se riivattu akka nyt keitti kokoon -oikein kauniin sopan. - -Seuraavana päivänä ilmestyi hän kauppias Montosen keittiöön ja huokaili -ja haikaili kahvin himossa ja kertomisen tuskassa siihen saakka, kunnes -rouva tuli keittiöön ja kysyi ohimennen, mitä Maijastiinalle kuului. - -Ja Maijastiina se päivitteli ja kuikerteli muka ihmisten pahuutta ja -ilkeyttä ja kertoi, että ovat ne nuokin Menlösit sitten vasta oikein -häpeämättömiä ihmisiä, kun heittelevät kuolleita hiiriään toisten -ihmisten kaivoon. - -Niin se sitten Maijastiina kehitteli myrkyllistä juoruaan ja lisäili ja -kaunisteli, kertoi, miten Menlösit muka ovat uhanneet liata Montosen -kaivon, etteivät siitä Montosetkaan ilokseen joisi, ja joutuipa lopulta -niinkin pitkälle, että luuli Menlösien suunnittelevan koko Montosen -perheen myrkyttämistä kuoliaaksi. - -Eihän se rouva Montonen nyt sentään aivan kaikkea todesta ottanut, mitä -Mönkkysen Maijastiina hänen korvaansa kuiskutteli, mutta uskoi hän -tuon hiirijutun kuitenkin. Ja kun sitten mentiin kaivolle katsomaan ja -etsimään, niin ei sieltä mitään hiirtä löytynyt. - --- Siitä sen nyt näette, sanoi Maijastiina, että se hiiri on lentänyt -suoraan kaivoon! - -Silloin lähti Montosen Anna Riitta kysymään Menlösin Miinalta, onko hän -heittänyt hiiren heidän puolelleen. Ja Miina myönsikin heittäneensä, -mutta vakuutti sen tehneensä ilman mitään pahaa tarkoitusta. - --- Pahanhengen pallisko! huusi Anna Riitta. -- Vai heittelet sinä -hiiriä meidän kaivoon! - -Mutta silloin Miinakin suuttui ja räsähti takaisin, ja vannoi ja -vakuutti, ettei hän ollut edes muistanutkaan, että kaivo oli juuri -heidän liankaatopaikkansa toisella puolen. - -Kuohuksissaan palasi Anna Riitta takaisin. - --- Sanoo se nakanneensa kuolleen hiiren meidän kaivolle! Ja likavetensä -kaatavat tuohon aidan nurkkaan ihan tähän kaivon viereen. - -Sitä elämää, mikä nyt syntyi! - -Rouva Montonen riensi kiihtyneenä miehensä konttoriin ja huusi, että -nyt se on loppu. - --- Mikä on loppu? kysyi kauppias Montonen, kohottaen katseensa -paperista. - --- Minun kärsivällisyyteni! vastasi rouva Montonen ja kertoi, mitä oli -tapahtunut. - --- Haratkaa kaivosta, jos saisitte sen hiirenraadon nousemaan ylös, -neuvoi kauppias Montonen. - -Kaikenlaisilla vehkeillä nyt naarattiin kaivosta, mutta eipä vain -noussut hiirenraato ylös. - --- Se on painunut pohjaan ja mätänee siellä, sanoi Mönkkysen -Maijastiina. - -Koetettiin sitten tyhjentää kaivoa, mutta kippo oli liian pieni ja -kaivo liian suuri, niin että uutta vettä virtasi siihen vesisuonista -sikäli, mikäli kipolla ennätettiin vettä ulos nostaa. - --- Tuomiopäivään asti saisi tässä junnata eikä kaivo sen tyhjemmäksi -tulisi, totesi vihdoin makasiinimies Antti Peuranen, pyyhkien hikeä -otsaltaan, ja hänen pikku poikansa Asko, joka siinä vieressä iloitsi -kaivon tyhjentämisestä, kurkisti kaivon reunalta alas ja ilmoitti: - --- Yhtä paljon siellä vielä on vettä. - -Silloin päätti kauppias Montonen antaa pumputa kaivon tyhjäksi suurella -paloruiskulla, mutta onnettomuudeksi sattui palomestari Sipilä olemaan -poissa kaupungista, eikä palokalustoa saanut ilman hänen lupaansa -lainata tällaisiin tarkoituksiin. - -Anna Riittakin sai nyt kiskoa vesikelkkaa Perälän kaivolta asti. Sekös -nyt hänen sydäntään raateli. Ja ensi kerralla kun hän tapasi Miinan -kaivolla, niin potkaisi hän heti Miinan juuri täyteen pumppuaman -vesisaavin nurin. Ilveksenä silloin Miina hänen kimppuunsa hyökkäsi, -huusi ja raastoi tukasta. Mutta vielä kovemmin huusi Anna Riitta, ja -sitten tytöt kaatuivat maahan ja vierivät kaivon ympärillä niin että -lumi tuprusi. - -Juoksi jo lähitaloista ihmisiäkin hätään, ja työllä ja tuskalla saivat -he irroitetuksi raivostuneet tytöt toisistaan. Mutta olipa Miina -kuitenkin ennättänyt kynsiä Anna Riitan kasvoihin kolme verinaarmua ja -Anna Riitta oli purrut Miinaa nenään. - -Nytpä levisi kaupungilla sanoma toisensa jälkeen paljon nopeammin kuin -kaniinit juoksevat. Kaniini se loikkii ja loikkii, mutta pysähtyy taas -äkkiä korvat pystyssä kuuntelemaan. Juorut sitävastoin eivät enää -joutaneet pysähtymään ja höristelemään, vaan tuulen nopeudella ne -riensivät eteenpäin, kasvaen ja kaunistuen niin, että niitä oli lopuksi -oikein ilo katsella. - -Kaivoon heitetty otus se ensin kasvoi rotaksi, mutta pian oli siitä -tullut kissa. Ja kun juoru ehti mäen toiselle puolen, vanhaan -kaupunginosaan, niin siellä kierteli tuo kissan raato jo myrkytettynä. -Siihen tuli lisäksi Anna Riitan ja Miinan välinen kahakka, joka -vähitellen paisui koko Menlösin ja Montosen perheiden väliseksi -veriseksi tappeluksi. Olipa taloustirehtööri ampunutkin, ja miksi -ei hän olisi voinut ampua? Olihan hänellä monta pyssyä, joilla hän -alinomaa sihtaili ja tähtäili, kuten ohikulkevat Papinkatua pitkin -kävellessään niin monta kerta olivat ikkunan läpi nähneet. - -Lopuksi oli koko kaupunki kuohuksissa. - -Sellaista elämää, sellaista kauheata ja jumalatonta elämää! Mikähän -olikaan riivannut kunnioitetut ja rauhalliset ihmiset? Ja mitä tästä -kaikesta lopuksi tulisi? - -Alkoi oikein peloittaa. - -Eivät enää kauppias Montonen ja taloustirehtööri Menlöskään -tervehtineet toisiaan. Silloin harvoin kun he toisiaan vastaan -sattuivat, tuijottivat he jäykästi eteensä. Kuitenkin olivat he -harmistuneet enemmän itse juttuun kuin toisiinsa. - -Yhteiskunnallisen järjestyksen, vieläpä esivallan kunnioituksenkin -siteet alkoivat löyhtyä, ja torikojujen takana värjöttelevät -joutomiehet rohkenivat pullikoida ja pilkalla puhua kaupungin -sivistyneestä säädystä. - -Eräänä kylmähkönä päivänä kulki viskaali Tujulin, iso ja lihava, -pitkäpartainen herra, keppi selän takana torin poikki niinkuin -hallitseva kuningas, mikä hän tavallaan olikin, ja sattui huomaamaan -joutomies ja taiteilija Markulan, juuri kun tämä varovaisesti hiipi -näkyviin Junnosen kauppakojun takaa. - -Markulalle, relluttelijalle, oli viskaalilla sana sanottavana, ja hän -käyttikin tilaisuutta, huutaen: - --- Hoi, Markula! - -Markulalla ei ollut yhtä suurta halua tavata viskaalia kuin viskaalilla -puhua hänen kanssaan. Silminnähtävästi aikoi hän pujahtaa torikauppias -Liskon kojun taakse. Mutta silloin viskaali hönkäsi: - --- Hoi Markula, heti tänne! - -Jo täytyi Markulan kuulla. - -Hidastellen hän lähestyi, lyhyen ja kuluneen takin kaulus pystyssä -ja kasvot kylmästä sinisinä, mutta pienoisen, aivan viattoman -aamuhutikkansa oli hän jo ehtinyt hankkia, ties mistä. Hieman -pelonalaisena, mutta samalla viekkaasti hän vilkuili viskaaliin ja -kiiruhti aloittamaan keskustelun: - --- Hyvää huomenta, herra viskaali! Aina se viskaali vain on yhtä nuoren -ja pulskan näköinen... hyi pakana kun on vilu! Olisipa minulla herra -viskaalin ihrat... - --- Älä pölise! sanoi viskaali ankarasti. -- Sinä kuulut taas tapelleen. - --- Vai ovat ne sellaista käyneet viskaalille kantelemassa! ihmetteli -Markula, puhallellen sinertäviin hyppysiinsä. -- Kukahan on kehdannut -valehdella viattoman päähän? - --- Sinä olit eilen tapellut keskellä toria Parkkisen sällin kanssa, -sanoi viskaali jyrkästi, sillä hän oli tuima mies. - --- Jaa, että Parkkisen sällin kanssa! Jopa muistankin... taisihan siinä -tulla vähän voimisteltua. - --- Olit lyönyt Parkkisen sälliä niin, että nenästä tuli verta! - --- Jaa, että nenästä? Sillä on niin arka nenä, sillä Parkkisen -sällillä... eihän semmoisella nenällä pitäisi torille tulla, herra -viskaali! Sattui vähän siinä lämpimiksemme urheillessa käteni hänen -nokkaansa käymään, niin kohta veri turahti... - --- Tapella ei saa! sanoi viskaali ankarasti. - --- Onkos se ihme, jos nämä jätkämiehet nahikoivat, kun hienot -herrasväetkin roikkuvat toistensa tukassa. Vaan saavatpahan ne -herrasväet tapella, huomautti ripitystä syrjästä kuunnellut -torikauppias Lisko, ja kojun takana piileskelevät joutomiehet -mölähtivät mielenosoituksellisesti: - --- Joo, kyllä kauppiaat ja tirehtöörit saavat tapella! - -Tämä suututti viskaalia. Hän aikoi vastata kiivaasti Liskolle, mutta -kääntyikin sitten taas Markulan puoleen: - --- Minä olen sinulle jo ennen sanonut, että ellet sinä paranna -tapojasi, niin kummat tulee! sanoi viskaali jylhästi. -- Pane sinä, -Markula, mieleesi, että minunkin armonaurinkoni saattaa laskeutua. -Se on jo alenemassa. Antaa olla viimeinen kerta, kun minun korvani -kuulevat sellaisista epäjärjestyksistä! Saat mennä! - --- Nöyrimmät kiitokset, herra viskaali! sanoo viluisena hytisevä -Markula, vapisevalla kädellään lakkia kohottaen. -- Kyllä vasta -muistetaan... minä olen tuumannut itsekin hiljaisina hetkinä, että -sietäisi tehdä elämän parannus... - -Nöyrä ja tottelevainen on Markula esivaltaa kohtaan. Senpä vuoksi eivät -viranomaiset koskaan tule häntä kovin tiukalle panneeksi. - -Mutta kun Markula on päässyt suojelevien kauppakojujen taakse, niin hän -jo naureskelee tyytyväisenä ja toisille joutomiehille kehuskelee: - --- Me sitä kun taas tuon viskaali Tujuliinin kanssa parleerattiin ja -konversseerattiin... - - - - -VII - - -Eikä enää mikään auttanut. Välit olivat menneet lopullisesti rikki. - -Rouva Montonen on järkähtämätön ihminen, eikä hän hellittänyt -vaatimuksestaan, ennenkuin kauppias Montonen oli luvannut haastaa -rouva Menlösin oikeuteen siitä syystä, että tämä oli käskenyt -palvelustyttönsä heittää kuolleen hiiren kauppias Montosen kaivoon. - -Kauppias Montosen täytyi tämän tähden lähteä asianajajan -puheille, ja rouva Montosen käskystä kääntyi hän asianajaja -Nils Pehr Bumsin puoleen, joka on kaupungin ehdottomasti etevin -asianajaja rikosjutuissa, vaikka hän ei olekaan suorittanut mitään -tuomarintutkintoa. - -Tämä herra Nils Pehr Bums on sangen huomattava henkilö. Hän on lyhyt -ja paksu, ja hänellä on punainen nenä sekä hatarat keltaiset hampaat. -Kun hän muljauttaa rasvaisia silmiään niinkuin vanha sonni, niin se jo -panee heikon sydämen vapisemaan. - -Asianajaja Nils Pehr Bums oli ennen aikaan ison pitäjän vallesmanni. -Hän hallitsi haltuunsa uskottua aluetta rautaisella valtikalla, ja -jos joku uskalsi häntä vastaan mutista niin karjaisi hän niin, että -veri hyytyi kuulijain suonissa puolen virstan päässä. Hän löikin -nyrkillään, jos tarvis vaati, löi niin että lyödyn ryhä kumahti, ja -jollei yksi lyönti auttanut niin löi hän toisenkin kerran. Hän oli -erittäin voimallinen järjestyksenvalvoja, eikä olekaan enää sellaisia -vallesmanneja tässä nykyisessä polvessa. - -Kuitenkin tapahtui hänelle eräänä päivänä pieni erehdys, ja se erehdys -suisti hänet radaltaan. - -Kerran ajoi hän kovaa vauhtia hyvällä hevosellaan kaupungista kotiin. -Hän oli juonut vahvasti, niinkuin vallesmannit siihen aikaan vielä -joskus tekivät, ja hänen valtansa, voimansa ja kunniansa tunto paisutti -häntä niin, ettei hän lopuksi tahtonut rattaille mahtua. - -Kun hän oli ehtinyt seitsemän kilometrin päähän kaupungista, niin että -hevonen jo alkoi vähitellen höyrytä, tuli häntä vastaan matkustavainen, -jolla tosin oli edessään vain yksi hevonen, mutta hevonen veti oikein -kuomurattaita, niin että matkustaja oli varmasti herrasmies. Tällä -hetkellä ei vallesmanni Bums kuitenkaan välittänyt herroista eikä -rouvista, vaan ajoi täyttä vauhtia suoraan kohti. - --- Vallesmanni! Siellä on vastaantulija! huudahti takana istuva pieni -renkipoika. - --- Suu kiinni! karjaisi vallesmanni Bums. - --- Puoli tietä! huusi vastaantulevien vaunujen kuski. - --- Koko tie! huusi vallesmanni Bums ilkkuen ja ajoi eteenpäin kädet -suorina ohjaksissa ja vormulakki takaraivolla, kääntämättä hevostaan -tuumankaan vertaa. - -Viimeisessä silmänräpäyksessä ehti vastaantuleva kuski kääntää -hevosensa niin paljon tiepuoleen, ettei vallesmanni Bums ajanut hänen -hevostaan ja ajopelejään ylösalaisin maantien ojaan. - --- Kuka juutas se on, joka sillä tavalla ajaa? huusi kuomusta vihainen -ääni, kun kärryjen rummut vähän yhteen kolahtivat herra Bumsin -ohiajaessa. - --- Se on _Vaskijärven vallesmanni!_ karjaisi nimismies Bums ylpeästi. - -Hän saapui kotiinsa Vaskijärvelle onnellisesti, vaikkakin hevonen -vaahdossa, eikä seuraavana päivänä muistanut enää koko tapausta. - -Mutta viikon kuluttua muisti hän sen sitäkin selvemmin, saadessaan -kuvernöörinvirastosta virkakirjeen, jossa hänelle annettiin lyhyesti ja -suorasukaisesti, ilman minkäänlaisia kohteliaisuuksia ja kaunisteluja, -virkaero. Hän ei saanut päivääkään tointumisen aikaa, vaan oli hänen -heti luovutettava virkansa seuraajalleen, joka saapui Vaskijärvelle -samana päivänä kuin vallesmanni Bumsin erokirjakin. - -Kokeiltuaan yhdellä ja toisella alalla muutti herra Nils Pehr Bums -lopuksi kaupunkiimme, ryhtyen asioitsijaksi ja asianajajaksi. -Varsinkin hoitelee hän maalaisten asioita, mutta turvautuvatpa -häneen usein kaupunkilaisetkin, eritoten sellaisissa jutuissa, joita -tutkinnon suorittaneet asianajajat eivät halua ottaa ajettavikseen. Ja -sellaisiakin juttuja sattuu usein. Hänellä on pieni, laiha vaimo, jolla -on arka käytös ja pelästyneet silmät, mutta niinpä onkin hän lähes -kolmekymmentä vuotta asunut saman katon alla kuin Nilsperikin, joksi -herra Nils Pehr Bumsia tavallisesti sanotaan. - -Kun Nilsperi oli kuullut kauppias Montosen asian, niin raapi hän -nenäänsä, sytytti paksun, mustan sikarin ja alkoi ankarasti poltellen, -rykien ja sieramiaan tuon tuostakin siivoten kirjoittaa raastupaan -jätettävän haasteanomuksen konseptia. Ja saatuaan sen valmiiksi luki -hän sen rämeällä äänellä kauppias Montoselle. - -Karsipa kunnon kauppiaan selkäpiitä hänen saadessaan kuulla, -mistä kaikesta hän tulisi rouva Menlösiä syyttämään: pahennusta -herättävästä elämästä, herjauksesta ja solvauksesta, kotirauhan -häiritsemisestä, perheonnen rikkomisesta, kaivon saastuttamisesta, -palvelijan yllyttämisestä murhayritykseen kauppias Montosen palvelijaa -vastaan, myrkyllisten raatojen kätkemisestä juomaveteen ynnä muista -kauhistuttavista rikoksista. - -Mutta kun Nilsperi lakia ja asianajoa tuntevana miehenä ilmoitti kaiken -tuon kuuluvan asiaan, niin tyytyi hän siihen ja poistui Nilsperin -majasta, pyyhkien hikeä otsaltaan. - -Eikä sitten koko kaupungissa muusta puhuttu kuin syntymässä olevasta -oikeudenkäynnistä ja siitä, kuinka monta vuotta kuritushuonetta herra -ja rouva Menlös sekä heidän palvelijattarensa Miina tulisivat saamaan. - -Surullisia aikoja elettiin nyt Menlösillä. Tuntui melkein siltä -kuin olisivat eteisen seinillä ja nurkissa olevat voimalliset ja -uhkaavat hirvensarvetkin alakuloisina painaneet kärkiään alaspäin. -Taloustirehtööri Menlös purki asekamarissa kaikki pyssynsä ja -pistoolinsa, mutta eipä tuottanut tämäkään työ lohdutusta hänen -mieleensä. Rouva Maria Menlösin kasvoilta ei hetkeksikään poistunut -synkkä pilvi, ja Kaisu raukka, joka pelkäsi ja häpesi niin, ettei enää -uskaltanut portista ulos mennä, itki usein hiljaa ompeluksiensa ääressä. - -Raskasta oli ja painostavaa... - -Mutta eivätpä olleet paljon paremmalla kannalla asiat Montosenkaan -talossa. - -Ja vasta parin viikon kuluttua tulisi juttu esille. - - - - -VIII - - -Kauppias Paavali Peippola vietti syntymäpäiviään. - -Kauppias Paavali Peippolan kauppatalo on, niinkuin esimerkiksi -kauppias Heikki Remeksenkin puoti, torin varrella, vastapäätä juuri -tuota Remeksen puotia. Mutta mitään likeisiä naapureita eivät nämä -kauppapuodit silti suinkaan ole. Onpa niiden väliä matkaa koko joukko, -sillä tämän kaupungin tori on suurimpia koko maassa. - -Kauppias Paavali Peippola on tietysti sen vanhan Paavali Peippolan -poika, jolla oli ollut viisitoista vuotta kestänyt riitajuttu -kaupungin kanssa, ja samassa paikassa on vielä hänen kauppansakin kuin -isä-Paavalin. - -Mutta muuten on hän isänsä suuri vastakohta. Isä oli pitkä ja laiha, -tummaverinen ja parrakas mies, sekä luonteeltaan kiivas. - -Tämä nykyinen Paavali Peippola taas on lyhyempi, tavallisen miehen -mittainen, lihavahko ja perin hyväntahtoinen mies. Partaa ei hänellä -ole ensinkään, ellemme ota huomioon eräitä ohuita haituvia ylähuulessa, -ja hänen päälakensa olisi kutakuinkin paljas, ellei hän taitavalla -kampauksella osaisi sitä vielä peittää vaaleiden, syrjempänä kasvavien -hiusten alle. Hänen kätensä ovat suuret, valkoiset ja pehmeät, ja hänen -vatsansa on miellyttävän pyöreä. Ei niin suuri, että se olisi hänelle -ruumiilliseksi haitaksi, mutta kuitenkin sellainen, että se on omiaan -antamaan kantajalleen kunniallisen ja vakavaraisen henkilön vartalon. - -Kauppias Paavali Peippolalla ei ole vaimoa, sillä lähes -viidestäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta on hän vielä poikamies. -Siinäkin suhteessa hän on isävainajansa vastakohta, sillä vanhemmalla -Paavalilla oli ollut kaksikin vaimoa. Ei kuitenkaan yhtä aikaa, Herra -varjelkoon, vaan peräkkäin. - -Emäntä kuitenkin talossa on, ja toimellinen emäntä onkin. Emännyyttä on -jo pari vuosikymmentä pitänyt isännän sisarpuoli Karoliina, ja hyvä on -ollut kauppias Peippolan elää neiti Karoliina Peippolan huolenpidon ja, -myöntäkäämme se, tohvelienkin alaisena. - -Mutta ellei nuoremmalla Paavalilla olekaan vaimoa, niin onpa -hänellä sen sijaan kaupungin monipuolisin ja täydellisin valikoima -pitkävartisia piippuja, ja nenällään kultasankaiset silmälasit -lisäämässä hänen hyväntahtoisten, mutta hieman likinäköisten silmiensä -näkövoimaa. Mainitsemme nämä seikat, piiput ja silmälasit, toistensa -yhteydessä siitä syystä, että juuri ne molemmat, niin pitkävartiset -piiput kuin kultasankaiset silmälasitkin, yhdessä luisevan, -suurikasvuisen Karolina-siskon ankaranlaisen järjestyksenharrastuksen -kera matkaansaattavat sen, että kauppias Paavali Peippola, -naimattomuudestaan huolimatta, tekee rauhallisen, luotettavan ja -kesytetyn miehen vaikutuksen. Outo, joka ei hänen perhesuhteitaan -tuntisi, luulisi melkein varmasti, että kauppias Peippola on jo -kolmattakymmentä vuotta naimisissa. - -Talon muut huoneet, eteiset, sali ja kamari ovat samanlaisia kuin -ne yleensä ovat muissakin kunniallisissa ja varakkaissa kodeissa -kaupungissamme. - -Mutta piippukamari on erikoinen. - -Piippukamariksi sanotaan kauppias Peippolan talossa salin takana -oikealla olevaa kamaria. - -Siinä on pitkä, vihreällä veralla päällystetty kirjoituspöytä, jonka -päällisen lukemattomat mustetäplät ovat tehneet kirjavaksi, vanha -nahkasohva, joka täyttää kokonaisen seinän, sekä kaksi keinutuolia. -Toinen niistä on ikkunan edessä olevan kirjoituspöydän ääressä ja -toinen uunin edessä melkein keskellä permantoa. Onpa huoneessa vielä -rautainen kassakaappikin ja suuri, tumma piironki, jonka päällä on -kirjoja, sanomalehtiä ja parranajopeili. - -Huomiota vetää puoleensa nurkassa oleva tavattoman jyhkeä piippuhylly, -josta huone on nimensäkin saanut. Miten paljon pitkävartisia piippuja! -Parikymmentä varmaankin, toisissa varret kuin ongenvavat, toisissa pesä -kuin mikäkin kurikka. - -Ja miten monenlaista piipputupakkaa pikkupöydällä piippuhyllyn alla! On -siinä monenlaista tupakkaa. Sitä on paperikoteloissa, jotka ovat päästä -avatut, ja sellaisissa koteloissa, jotka saa sivulta auki, sitä on -suurissa ja pienissä metallirasioissa, purkeissa ja tölkeissä, ja onpa -sitä tuossa hauskassa, Markulan koivunvisasta kauniisti veistämässä -arkkusessakin, jonka kannessa on tuohesta punottu siro kädensija. - -Mutta piippuhyllyn yläpuolella on lasin alla kehyksessä kuva: -runoilijakuningas nuorena ylioppilaana tarjoamassa tupakkaa vänrikki -Stoolin piippuun. - -Tässä kodikkaassa kamarissaan istuu kauppias Paavali Peippola -tavallisesti joutohetkinään keinutuolissa kirjoituspöydän ääressä -piippua poltellen ja katsellen ikkunasta, mitä kaupungin torilla -tapahtuu. Ja siellä on myöskin hänen miesvieraittensa miellyttävä ja -rauhallinen tyyssija, uunin lietsoessa hyväilevää lämpöä huoneeseen -ja sinisten savukiehkurain hiljalleen kiemurrellessa ylöspäin -pitkävartisten piippujen pesistä. - -Vanhat velhot, postimestari Blomkvist, kirjakauppias Kriikuna, -kauppias Heikki Remes ja hänen veljensä Ville, joka toissa vuonna teki -konkurssin, menettäen siinä kaiken muun omaisuutensa paitsi hyvää -tuultaan, olivat melkein ensimmäisiä vieraita, ja yhdessä joukossa -olivat he saapuneetkin. Tämän arvoisan seurueen jäsenet olivat kaikki -yhtä vaimottomia kuin Paavali Peippolakin, sillä Blomkvist ja Heikki -Remes ovat leskiä ja Kriikuna ja Ville Remes poikamiehiä, koko joukon -yli neljänkymmenen jo hekin molemmat. - -Hetken kuluttua alkoikin piippukamarista kuulua aika mökä, sillä -pianhan olivat postimestari ja kirjakauppias ankarassa väittelyssä. - -Kassakaapin edessä seisoi hajasäärin sinertävänenäinen postimestari -Blomkvist vanhana, kuluneena ja kaljuna, mutta tarmokkaana ja täynnä -elinvoimaa. Hänen vasemmassa kädessään, joka tällä hetkellä oli selän -takana, oli pisin Peippolan piipuista, ja hän kohotti oikeata kättään, -jolla hän huitoi kuin koettaen keskeyttää Kriikunan puhetulvan, vaikka -hänen olisi pitänyt vanhastaan tietää tuollainen yritys kerrassaan -epätoivoiseksi. Kahden kyynärän päässä hänestä, keskellä lattiaa, -seisoi kirjakauppias Kriikuna. - -Kirjakauppias Kriikunalla on musta tukka ja musta, huolimattomasti -hoidettu parta, mikä tekee hänet anarkistin näköiseksi. Tätä -vaikutelmaa ovat omiaan lisäämään hänen pitkät käsivartensa ja -säärensä, joille sortuukin hihat ja juovikkaiden housujen lahkeet -ovat aivan liian lyhyet ja jotka hänen puhuessaan ovat sellaisessa -liikkeessä, kuin olisi hänen aikomuksensa tuossa tuokiossa lyödä -nyrkillään ja potkaista suurella kengällään sitä henkilöä, johon hän -puheensa kohdistaa. - -Pitkässä sohvassa istuivat Remeksen veljekset punapartaisina ja -iloisina, huudahtaen hyväksyvästi milloin Kriikunalle, milloin -Blomkvistille. - -Postimestari ja kirjakauppias näyttivät olevan joka hetki -joutumaisillaan tappeluun, mutta se oli vain heidän tavallista -keskustelutyyliään, eikä heidän välillään suinkaan ollut mitään -vihaa eikä katkeruutta. Menlösin ja Montosten välisestä jutusta he -riitelivät, sillä kirjakauppias Kriikuna puolusti ankarasti rouva -Menlösiä, ja postimestari taas lupasi sielunsa autuuden pantiksi -siitä, että rouva Montonen voittaa. Se ei kuitenkaan paljoa merkinnyt, -sillä yleisesti tiedettiin, ettei vanha postimestari välittänyt -kuolemattomasta sielustaan eikä sen autuudesta enempää kuin leimatusta, -paperikoriin viskatusta postimerkistä. - -Postimestari rakasti riitaa ja rähäkkää riidan itsensä vuoksi, sillä -eipä hän ollut tunnettu miksikään herrasväki Montosenkaan erityiseksi -ystäväksi. Taitavasti yllytti hän kirjakauppiasta kinaamalla -itsepintaisesti vastaan, niin että hänen lopuksi, suureksi ilokseen, -jota hän ei yrittänytkään peitellä, onnistui saada Kriikuna aivan -haltioihinsa. Kriikuna olikin jotain sukua Menlöseille. - -Sillä välin saapui uusia vieraita, naisia ja miehiä. Naiset pysähtyivät -saliin, mutta miehet pyrkivät piippukamariin. Tulipa kauppias -Montonenkin rouvineen, ja juuri kun ystävällinen isäntä riisui -päällystakkeja heidän yltään, aukeni eteisen ovi ja sisään astui rouva -Menlös. Ja hänen perässään tuli herra Menlös. - -Ystävällisesti, sydämellisesti kiiruhti Paavali Peippola heitä -tervetulleiksi lausumaan, mutta rouva Menlös ei näyttänyt häntä -huomaavankaan. Hän näki vain rouva Montosen, joka arvokkaana seisoi -eteisen peilin edessä tukkaansa järjestelemässä, ja kun hän sen näki, -niin hänen hahmonsa muuttui. - --- Tule pois, Menlös! sanoi hän miehelleen. - -Ja koroittaen ääntään hän lisäsi: - --- Täällä näkyy olevan _kaikenlaista_ väkeä! - -Eikä osannut hämmästynyt isäntä sanaakaan sanoa, kun jo herrasväki -Menlös oli poistunut, rouva edellä ja herra perässä. - -Tämä ikävä välikohtaus vaikutti erittäin häiritsevästi mieliin. Isäntä -näytti nololta ja onnettomalta. - -Vähitellen olisi keskustelu kuitenkin ehkä päässyt entiseen vauhtiinsa, -ellei olisi sattunut uusi skandaali. - -Saapui vieraisille myöskin herra Nilsperi, asianajaja Nils Pehr Bums. - -Mitä piippukamarissa sitten tapahtui, siitä ei ole saatu täysin -yhtäpitäviä tietoja. Hirmuinen riita siellä vain syttyi Nilsperin ja -Kriikunan välillä, riita, jota postimestari kaikin voimin yllytti, ja -sitten kuului äkkiä romahdus ynnä tavaton kilinä ja kolina. Pyöreä -pöytä, jolla totivehkeet olivat, oli kaatunut, ja lasinpalaset sekä -herkullinen, tuoksuva neste peittivät lattian. Ja sieltä, kuuman -totiveden ja lasinsirpaleiden joukosta nousi kirjakauppias Kriikuna -märkänä, höyryävänä ja vihasta kalpeana. Raivoissaan hyökkäsi hän salin -läpi eteiseen, puki ylleen muutamassa silmänräpäyksessä ja poistui -talosta. - -Toiset väittävät, että Nilsperi oli tuupannut Kriikunan totipöytää -vasten, kun Kriikuna oli sanonut häntä nurkkasihteeriksi, joka -ottaa ajaakseen epäilyttäviä asioita. Toiset taas kiistivät, ettei -Nilsperi lyönyt, vaan kohotti vain kättään, jolloin Kriikuna peräytyi, -huomaamatta tuota täyteen lastattua pöytää. - -Mutta oli miten oli, vieraat alkoivat lähteä toinen toisensa jälkeen. -Lopuksi oli isäntä yksin. - -Ja että tämän piti tapahtua juuri Paavali Peippolan syntymäpäivillä, -Paavali Peippolan, joka on niin kunnon mies, jolla ei ole yhtään -vihamiestä ja joka pyytää olla rauhassa ja sovinnossa kaikkien ihmisten -kanssa! - -Miten hauska ilta siitä olisi voinut tulla ja olisi varmaan tullutkin, -jollei tuota kirottua hiirtä olisi koskaan syntynyt. Mutta niin se -nyt vain päättyi, että vieraat luikkivat hämillään pois, luullen -piippukamarissa tapahtuneen taistelun Montosen rouvan ja Menlösin -rouvan puolustajien kesken ja peläten ehkä tämän taistelun puhkeavan -uudelleen ilmiliekkiin ja leviävän silloin saliinkin. - -Mitä kaupungilla seuraavana päivänä kerrottiin kauppias Paavali -Peippolan syntymäpäiväkesteistä, sitä on meidän turha selostaa. - -Alakuloisena istui herra Paavali Peippola, tuo hyvä ja kunnon mies, -seuraavana päivänä piippukamarinsa ikkunan ääressä, tuijottaen torille -ja pannen merkille, että aina kun torilla kaksi tai kolme ihmistä -toisensa tapasi, he hetken aikaa puheltuaan alkoivat viittailla ja -katsella hänen ikkunoihinsa päin. - - - - -IX - - -Ei ennustanut seuraavana sunnuntaina vielä aamulla mikään, että jotain -erikoista tulisi tapahtumaan. - -Hiljainen oli kaupunki valkeassa lumivaipassaan. Tuolla puhdisti joku -karvalakkinen mies katuosaansa luudalla, täällä lapioi joku toinen -karvalakkinen lunta portiltaan. Vain silloin tällöin näkyi kadulla joku -kävelijä, milloin mies, milloin nainen. - -Ainoastaan torin reunassa, raatihuoneen edustalla, oli enemmän -liikettä. Siellä oli jonossa kymmenkunta ajuria, joita ohikulkijat -pysähtyivät uteliaina tarkastelemaan: mikähän paraati tässä mahtaa olla? - -Mutta eipä ollut sielläkään tekeillä sen kummempaa, kuin että -kauppa-apulaisyhdistys oli lähdössä tämän talven ensimmäiselle -rekiretkelleen. Perillä maalaistalossa koko päivä leikittäisiin ja -tanssittaisiin, ja neiti Tyyni Sirkka lausuisi vaikuttavasti runon -"Vapautettu kuningatar". - -Sitten alkoivat kirkonkellot harvakseen kalahdella vanhassa -kaupunginosassa. Kalahtelivat, kumahtelivat kuin itsekin ihmetellen, -kuinka moni mahtaisi ottaa niiden kutsun huomioonsa. - -Ja olihan niitä muutamia kymmeniä, olipa ehkä satakin, jos oikein -runsaan ja pyöreän luvun sanomme. Mutta silloin täytyy meidän ottaa -laskussa mukaan myöskin vanha lukkari Maunulin, suntio Sarkkinen ja -itse pastori Teofiilus Kettunenkin. - -Olisivatpa tienneet kaupunkilaiset...! Mutta mistäs sen edeltäpäin -tiesi. Kyllä olisi silloin kirkossa ollut toisenmoinen kansanpaljous. -Tuskin olisivat kaikki sisäänkään mahtuneet. - -Aluksi meni jumalanpalvelus kuitenkin menoaan vanhaan tapaan. Maunulin -soitteli ja nuuskasi, ja opettaja Laaksonen johti veisuuta kovalla -äänellä, sillä eihän ukko Maunulinista ole ollut laulajaksi enää moniin -vuosiin. - -Pastori Teofiilus Kettunen nousi saarnatuoliin sekä kumarsi päänsä, ja -seurakunta valmistautui torkahtamaan. - -Pastori Kettunen ei ole mikään kaunis mies. Hän on rokonrikkoinen, ja -hänellä on punertava tukka ja punainen parta. Pikkupojat luulevat, että -sellainen punapartainen pappi varmasti ei pääse taivaaseen. Mistähän ne -pojat oikein saavatkaan moisia hullutuksia päähänsä? - -Mutta vaikka pastori Teofiilus Kettusella ei olekaan ulkonaista -kauneutta, niin on hänellä sensijaan juuri paraslaatuinen nukutusääni. -Ei liian hiljainen, mutta eipä myöskään liian kova. Tasaisesti, -nousematta laskematta se jonottaa saarnan läpi, ja vasta "aamen"! -tulee kovalla äänellä, miltei huutamalla. Pastori Kettusen kerrotaan -itsensä sanoneen, lieneekö juttu sitten totta vai ei, että hän pitää -velvollisuutenaan herättää seurakuntansa saarnan lopussa, koska hän -on sen saarnallaan nukuttanutkin. Siksi sanoo hän muka aamenensa niin -kovasti. Ja siihenpä tavallisesti kaikki heräävätkin, mutta jollei -joku satu heräämään, niin nyhjäsee naapuri häntä kylkeen. Jollei taas -satu olemaan naapuriakaan lähellä, niin eipä mitään vaaraa sittenkään -ole, sillä kun Laaksonen nousee urkulehterillä Maunulinin selän -takana seisomaan ja alkaa veisata, niin herää siihen, hitto vieköön, -sikeäunisinkin. - -Kukaan ei tiedä, mitä asioita pastori Kettunen saarnansa alkuosassa -käsitteli. Pastori Kettunen tosin itse tietäisi, mutta kukapa sitä -kehtaisi mennä häneltä kysymään. Varmaankin oli se vain tavallista -päivän tekstin selitystä. - -Mutta kohosipa äkkiä ylös jokaisen pää, kuin olisi pastori Kettunen -lyönyt siihen nyrkillään. - -Pastori Kettunen oli vain lyönyt nyrkkinsä saarnatuolin laitaan, mutta -lyönyt sen lujasti, niin että tomu oli ilmaan pölähtänyt. Ja samalla -oli hän huutanut: - --- Samanlaisia te muuten olette joka sorkka! - -Kesken uniensa herätetty seurakunta nyt tuijotti ja pöllisteli -hämmästyneenä sielunpaimeneensa, ajatellen, että mitähän se nyt...? - --- Jaa, jaa! Jokos heräsitte! Hyvää huomenta, hyvää huomenta, rakkaat -sanankuulijani! sanoi ja toivotti pastori Teofiilus Kettunen hirmuisen -ivallisesti, nauttien suuresti sanankuulijainsa ällistyksestä. -- -Suokaa minulle anteeksi, että herätin teidät, vaikka ei tässä pieni -nukkumatti tekisi papillekaan vallan pahaa, mutta minulla sattuu -olemaan teille tällä kertaa pari erikoista sanaa varastossa... - -Jos pastori Kettunen olisi keikauttanut itsensä käsillään seisomaan -saarnastuolin laidalle ja huutanut: "Näettekös, osaan minä vielä -voimistellakin!" ja jos opettaja Laaksonen olisi silloin noussut -päälleen seisomaan urkulehterin reunalle ja huutanut: "Osaanhan sitä -minäkin!" niin ei seurakunta olisi voinut enemmän hämmästyä kuin se nyt -teki. - -Kaikki heräsivät ja alkoivat tuijottaa saarnatuoliin. - -Ja pastori Kettunen koroitti äänensä ja saarnasi: - --- Ei ole pahempaa viholaispesää kuin tämä kaupunki, rakkaat veljet ja -sisaret. Täällä on kuin avojalkainen nokkospensaassa. Kaikki täällä -toisiaan syövät ja kalvavat ja purevat, ja kaikki täällä roikkuvat -toistensa tukassa. Jollei kenellä ole tukkaa, niin sitä vedetään -nenästä, parrasta tai korvista. Kristillistä rakkautta ei täällä ole -enempää kuin nahkuri Tuomaisen suurissa parkkiammeissa, ja elämän -leivästä ette te välitä enempää kuin kissa kuivasta kaurakakkarasta. -Arvokkaimmatkin perheet elävät keskenään niinkuin kissat ja koirat. -Kärpäsestä tehdään härkänen ja kuolleesta hiirestä tulee elävä -elehvantti. Sitten kun te olette koko viikon riidelleet ja tapelleet, -juorunneet ja lörpötelleet, valehdelleet ja sanoneet vääriä todistuksia -lähimmäisistänne, tulette te tänne Herran temppeliin vähän lepäämään -ja nukkumaan, ja luulette tietysti pois lähtiessänne olevanne oikealla -autuuden tiellä. Mutta nytpä minä kerrankin pidän peiliä nenänne -edessä. Älkää kääntäkö päätänne piiloon, rakkaat veljet ja sisaret, -sillä ei se ole mikään mörkö, jonka te siitä peilistä näette, vaan -teidän omat kauniit kasvonne ne sieltä kuvastuvat. Jolleivät ne teitä -miellytä, niin ei se ainakaan ole minun vikani, eikä peilinkään. - -Sai nyt seurakunta kerrankin kuulla kunniansa. Pastori Kettunen purki -sydämensä pohjiaan myöten eikä jättänyt mitään hampaan koloon. - -Ei ole tullut pienoinen seurakunta maailman luomisesta lähtien -haukutuksi niin perin pohjin, niin maan alle kuin tämä tuskin -satalukuinen kuulijakunta, joka jumalanpalveluksen päätyttyä poistui -kirkosta puolipyörryksissä. - - - - -X - - -Nyt sitten puhuttiin joka talossa siitä pastori Kettusen saarnasta. - -Oli se ollut aika saarna! Mikähän siihen pastoriin nyt on mennyt? Eihän -se ole ennen semmoisia saarnoja pitänyt. - -Mutta olipas se haukkunut Menlösit ja Montoset! Sen ne muuten kyllä -sietivätkin, arveli yleinen mielipide. - -Ja jos pastori Kettunen oli mielessään kuvitellut, että hänen rakkaat -sanankuulijansa olisivat ottaneet itseensä hänen saarnastaan, niin -kyllä hän silloin erehtyi perin pohjin. Siinä suhteessa lankesivat -hänen kylvämänsä totuuden siemenet ohdakkeihin ja orjantappuroihin, -jotka nousivat ja tukahduttivat ne, taikka kivistöihin ja tien oheen, -mistä taivaan linnut noukkivat ne suuhunsa. - -Kirkossa olleetkin, jotka aluksi olivat tunteneet itsensä kamalasti -höyhennetyiksi, tulivat pian siihen lohdulliseen johtopäätökseen, ettei -pastori suinkaan ollut tarkoittanut heitä, vaan Menlösin ja Montosen -rouvia. Eiväthän he, kirkossa olleet, milloinkaan olleet kantaneet -hiiriä, rottia ja kissoja toistensa kaivoihin, eivätkä _heidän_ -palvelustyttönsä olleet koskaan kynsineet toisiaan verille eivätkä -purreet toisiaan nenään. Näin ollen ei myöskään pastori Kettunen -voinut heitä soimata, mutta tietysti oli hänen täytynyt puhua yleensä -kaikille, sillä eihän pappi saa saarnatuolissa ketään nimeltään haukkua. - -Oli, oli antanut Kettunen kerrankin Menlösin ja Montosen rouville aika -liehkan. - -Sanoma viimesunnuntaisesta saarnasta saapui siis myöskin Menlösin ja -Montosen perheisiin siinä muodossa, että pastori Kettunen oli puolen -tuntia ripittänyt, miltei nimet mainiten, rouva Maria Menlösiä ja rouva -Mathilda Montosta. - -Rouva Menlös tuli heti kipeäksi. Säikähtynyt Kaisu nouti lääkärin, joka -määräsi rauhoittavia lääkkeitä. Varmaankin nämä lääkkeet auttoivat, -sillä jo seuraavana aamuna oli rouva Menlös taas jaloillaan ja sanoi -miehelleen: - --- Menlös, tänään täytyy sinun mennä pastori Kettusen puheille ja -selittää hänelle, miten asia on. Jos hän on todellakin saarnassaan -minua soimannut, niin täytyy hänen peruuttaa se ensi sunnuntaina. -Tämähän on kerrassaan kauheata! - -Yritti nyt kerrankin taloustirehtööri Menlös vastustaa vaimoaan. Mutta -tähän vaikutti hänen kieltäytymisensä niin voimakkaasti, että hän oli -tulemaisillaan uudelleen sairaaksi, ja herra Menlös suostui kiireesti, -vaikka raskain sydämin. Hirveästi hermostuneena käveli hän sitten -puolen päivää edestakaisin huoneesta huoneeseen, unohtaen piippunsa ja -kirjansa, vieläpä asekokoelmankin. - -Rouva Montonen tuli kalman kalpeaksi, kun tädit hänelle kertoivat, mitä -kirkossa oli tapahtunut. Hän tointui kuitenkin pian ja sanoi, ääni -suuttumuksesta vapisten: - --- Halpamaista! Vai olen _minäkin_ siis syyllinen! - -Miehelleen hän sanoi: - --- Sinun on käytävä selittämässä, miten asia oikein on. Älä unhota -mitään. Onko se minun vikani, että Menlösin rouva antaa palvelijansa -kantaa likavedet ja rotat meidän kaivoomme? - -Vaikealta ja vastenmieliseltä tuntui asia kauppias Montosestakin. Mutta -eihän hän voinut muuta kuin suostua. - -Iltahämärissä lähti taloustirehtööri Menlös murheellisin mielin -pappilaan, ajatellen vain yhtä asiaa: mitä oli hän syntiä tehnyt, koska -häntä näin kovin rangaistaan? Miksi täytyi _hänen_ olla sekaantuneena -tähän asiaan? Eihän _hän_ ollut heitellyt sitä mustaa säkkiä aidan -yli, eikä hän ollut käskenyt Miinan kantaa likavettä aidan nurkkaan. -Ja tuota kirottua hiirtä ei hän ollut nähnytkään. Hän ei pyytänyt -mitään muuta kuin saada viettää elämänsä ehtoohetken hiljaisuudessa -ja rauhassa, kotonaan, vaimonsa ja tyttärensä, asekokoelmansa ja -Napoleonin elämäkertojensa parissa, sovinnossa kaikkien ihmisten kanssa. - -Ylös Raatihuoneen katua käveli taloustirehtööri Menlös leuka -murheellisena rintaa vasten leväten. Monta kertaa olivat mäenlaskijat -kaataa hänet, mutta hän ei ensinkään kuullut poikien kiukkuisia -huutoja: "Hei, hei! Pois alta!" Jalka tahtoi livettää, mutta hänellä -oli teräväpäinen keppi, joka on suureksi hyödyksi kaduillamme talviseen -aikaan. Raatimies Waarasen kepin alapäästä oli kerran pudonnut siihen -isketty hevosenkenkänaula, ja kolme tuntia myöhemmin oli raatimies -liukastunut ja katkaissut jalkansa. - -Vihdoin pääsi taloustirehtööri mäen päälle ja tuli täten vanhempaan -kaupunginosaan. Jospa pastori olisi poissa kotoa! Mutta missäpähän -se olisi. Tietysti se on kotona. Ja tuossahan on jo pappila... niin, -virkahuoneessa on valoa. Arvasinhan sen. - -Taloustirehtööri Menlös tunsi suuttumuksen tapaista pastori Kettusta -kohtaan. Miksikähän sekin johottaa aina kotonaan? Istuu siellä kuin -häntä odottaen. - -Pappila, matala, keltaiseksi maalattu rakennus, on siinä kohden, missä -suoraan mäen yli menevä Raatihuoneenkatu yhtyy mäen ympäri kiertävään -Koulukatuun. - -Yhä alemmaksi painui herra Menlösin vanha pää. Raskailta tuntuivat -jalat. Mitäpä hän oikein sanoisikaan pastori Kettuselle, ja mitähän -mahtanee pastori puolestaan hänelle sanoa? - -Samaan aikaan ja jokseenkin samanlaisessa mielentilassa oli kauppias -Montonen, tuo hiljainen ja vähäpuheinen mies, kävellyt Koulukatua -pappilaan päin. Hän ei kulkenut koskaan talvella ylös Raatihuoneenkadun -mäkeä, mikä hänelle, lyhytsääriselle henkilölle, olisi ollut hankala, -vieläpä vaarallinenkin yritys. - -Ja juuri pappilan portilla he toisensa kohtasivat. - --- Hm, yhym..., yskäsi taloustirehtööri Menlös, hypistellen hämillään -vasemmanpuolisen viiksensä kärkeä ja tietämättä oikein, pitikö hänen, -naapuristaan välittämättä, astua sisään portista vai kävelläkö sen ohi. - --- Iltaa! sanoi kauppias Montonen vähän epävarmalla äänellä. - --- Ahaa, iltaa, iltaa! kiiruhti taloustirehtööri vastaamaan. - -Vallitsi kolmen, neljän sekunnin kiusallinen äänettömyys. Sitten sanoi -herra Menlös: - --- Tänään on taas aika liukasta. - --- Niin, onpa tosiaankin! huudahti herra Montonen. -- Minä tulin tuota -Koulukatua pitkin, niin siellä ei toki niin livettänyt. - --- Minä taas tulin tuosta mäestä ylös, mutta se on hyvin liukas, kertoi -herra Menlös. -- Läksin vähän jaloittelemaan, kun tulee niin paljon -sisällä istuttua... - --- Niinpä niin, myönsi kauppias. -- Minulle sattui asiaa monttööri -Liukolle. No hyvästi vaan! - -Monttööri Liukko asui Raatihuoneenkadun varrella, pappilan -takana, joten kauppias Montonen kääntyi Raatihuoneenkadulle päin, -taloustirehtöörin taas lähtiessä kävelemään pitkin Koulukatua. - -Kauppiaan kadottua näkyvistä kääntyi herra Menlös takaisin pappilaan -sillä seurauksella, että hän minuutin kuluttua seisoi taas pappilan -portilla, katsellen melkoisen tyhmän näköisenä kauppias Montosta -silmiin. - --- Hm, tässähän sitä taas ollaan..., jupisi Montonen. - --- Niin, tässähän sitä..., mutisi Menlös. -- Muistui mieleeni, että -minulla on pappilaan vähän asiaa... - --- Sama se muistui minunkin mieleeni, sanoi kauppias. Ja kynsäistyään -korvallistaan jatkoi hän: - --- Taitaa olla vähän samanlainen asiakin? - --- Niin, myönsi herra Menlös. -- Taitaapa kylläkin olla... - --- Mitähän, jos menisimme tuonne kirkon portaille istumaan ja -juttelemaan? ehdotti kauppias äkkiä. - -Herra Menlös tunsi heti mielensä vähän kevenevän. - --- Mennään vain, suostui hän. - -Äänettöminä kävelivät pitkä taloustirehtööri ja lyhyt kauppias kirkkoa -kohti, töksäyttäen silloin tällöin miettiväisenä keppinsä kovaksi -tallattuun tiehen. - -Portaille päästyään istuivat he hetkisen vaiti. Sitten sanoi kauppias -Montonen: - --- Kirottu juttu! - --- Niin, sanokaas muuta, huudahti herra Menlös. - --- Minua se on harmittanut alusta alkaen, jatkoi kauppias, raaputtaen -kepillään jäätikköä pois kirkon portaista. - --- Niin minuakin! sanoi taloustirehtööri painokkaasti, kierrellen -viiksiensä päitä. - --- Minä en ole koko aikana puuttunut siihen asiaan, ilmoitti herra -Montonen. - --- Ja minä olen pysytellyt siitä visusti erilläni, kertoi herra Menlös. - -Äänettömyyttä. - --- Jonninjoutava juttu, vahvisti toinen. - --- Jos tämä olisi miesten välinen asia, niin sovittaisiin heti, sanoi -kauppias. - --- Niin, eikähän miesten välillä tällaisia juttuja syntyisikään, -huomautti herra Menlös. -- Mutta minun vaimoni on välistä vähän sairas -ja hermostunut... - --- Niin minunkin vaimoni, sanoi kauppias. -- Kun on niin suuri -lapsilauma ja iso talous hoidettavana... - --- Jos eukot sopisivat asian..., aloitti herra Montonen hetken -kuluttua, pyöritellen miettiväisenä keppiään. - --- Niin, jos tosiaankin sopisivat! innostui herra Menlös. - -Ummistaen toisen silmänsä ja tähystellen toisella nenänsä päätä lisäsi -hän kuitenkin alakuloisesti: - --- Mutta siitä ei taida olla paljonkaan toiveita... - --- Niin, eihän siitä kai enää ole, myönsi kauppias surumielisesti. -- -Se juttukin tulee jo viikon päästä esille. - -Kauppias ja taloustirehtööri vaikenivat raskain sydämin. - -Aivan yhtäkkiä kysyi herra Menlös epäröiden, ja vilkaisten salaa -vierustoveriinsa: - --- Mitähän, jos jättäisimme käymättä pappilassa...? - --- No juuri sitähän tässä minäkin ajattelin esittää, huudahti toinen -riemastuneena. - -Sitten hän kuitenkin muisti jotain ja kysyi hiljaa: - --- Mutta mitäs eukoille sanotaan? - -Sovittiin siitäkin asiasta, ja yhdessä palasivat nämä kavalat luopiot -ja petturit takaisin. - -Kun rouva Menlös sitten kuulusteli mieheltään hänen matkansa tuloksia, -oli tämä merkillisen vähäpuheinen ja vaitelias. - -Ja kun rouva Menlös lakkaamatta ahdisteli häntä kysymyksillään, iski -hän vain merkitsevästi silmää ja sanoi: - --- Odotahan, odotahan, rakas Maria! - -Mutta kauppias Montonen vastasi rouva Montosen tiedusteluihin -salaperäisesti: - --- Perästä kuuluu, sanoi torventekijä! - --- Kerroitko asian ihan kokonaan? - --- Perästä kuuluu, perästä kuuluu. Torventekijäkin sanoi perästä -kuuluvan! - -Tämän johdosta kuiskasi rouva Montonen tätien korviin, että ensi -sunnuntaina saataisiin kirkossa kuulla kummia. - -Rouva Menlös taas kertoi joka paikassa, että ensi sunnuntaina tulisi -vihdoinkin totuus ilmi. - -Molemmat tiedot kiersivät tahoillaan kaupunkia, laajeten ja taajeten -sekä yhtyen ja sekoittuen lopuksi toisiinsa kuin kahden veteen heitetyn -kiven synnyttämät pyörylät. - -Siksi sikisi erittäin merkillisiä huhuja, toinen toistaan -jännittävämpiä. - - - - -XI - - -Lopuksi saivat huhut kerrassaan kammottavan muodon. Pastori Teofiilus -Kettunen aikoo ensi saarnassaan tehdä ennenkuulumattomia paljastuksia -ja syytöksiä kaupungin korkeimpia viranomaisia vastaan petoksista, -kavalluksista ja viattomien ihmisten tuomitsemisesta kuritushuoneeseen, -vieläpä sitäkin raskaammista rikoksista. Hän aikoo... niin, mitäpä -kaikkea aikoneekaan tuo omituinen pappi! Kukapa voisi tietää, mitä -hänellä oikein on mielessään? - -Tähän asti ei oltu muistettu edes pastori Kettusen olemassaoloa. Mutta -nyt kun hän kulki pitkin katua, niin heti lapset huusivat ikkunan -äärestä: - --- Äiti, äiti! Tuolla se pappi menee! - -Ja silloin kaikki juoksivat ikkunaan katsomaan. Pappi näytti nyt -kaikista merkillisen omituiselta ja salaperäiseltä. Sellainen hurjan -näköinen, rokonrikkoinen ja punapartainen mies? Kuinka ei ole tullut -tuotakaan ennen huomanneeksi? - -Ainoa koko kaupungissa, joka ei näistä huhuista mitään tiennyt, oli -luultavasti pastori Kettunen itse. Paimenella oli ollut vähän vanhaa -kaunaa lampaitaan vastaan, ja saatuaan sen kerrankin puretuksi oli hän -rauhoittunut eikä enää ajatellut asiaa sen enempää. - -Mutta seurakuntalaiset, jotka nyt olivat nähneet ja kuulleet, mitä -hänestä saattoi lähteä, olivat tulleet epäluuloisiksi. Aivan varmaan -hautoi pappi päässään joitakin hämmästyttäviä suunnitelmia, kun se -kävelikin tuolla tavoin maahan katsoen, ja jokainen koetti arvailla, -minkälaatuisia ne suunnitelmat mahtoivat olla. - -Seuraavana sunnuntaina olikin vanha kirkko ääriään myöten täynnä väkeä. -Ei milloinkaan, ei edes adventtisunnuntaina oltu nähty kirkossa moista -tungosta. Kirkon porstuassakin oli sellainen ahdinko, että Nikkisen -Serahviinalta repesi hame. - -Kun pastori Kettunen sakastin ovelta huomasi tuon kansanpaljouden, -niin vetäytyi hänen suunsa pieneen hymyyn. Se ei jäänyt huomaamatta -etupenkeissä olevilta akoilta. - --- Näittekö, miten se salaa nauroi! - --- Juu, juu! Se oli ihan hirveätä nähdä! Se oli ihan kuin pirun nauru. - -Ja kuiskina levisi kulovalkeana yli kirkon: pappi oli nauranut sakastin -ovelta ja ollut ihan pirun näköinen! - -Herkkähermoisempia alkoi peloittaa. Kahta vanhaa rouvaa koetettiin -taluttaa pois kirkosta, mutta se oli mahdotonta. Tungos oli niin -ääretön. Mutta tuo yritys oli vain omiaan lisäämään levottomuutta. - --- Ovatkohan rouvat Montonen ja Menlös kirkossa? - --- Ei ole nähty, ei ole nähty! - -Eikä ollutkaan rouvilla, ei toisella enempää kuin toisellakaan, ollut -mitään halua lähteä kirkkoon satojen silmäparien maalitauluksi. -Saisihan sen kuulla muiltakin, mitä kirkossa tapahtuisi. - -Jännitys kasvoi. Se kävi suorastaan tuskalliseksi. - --- Älkää pakatko päälle! Ihanhan tässä litistyy kuoliaaksi! - --- Niin, kun tuolta ovensuusta tunkevat! - -Mutta oven luona olevat riitelivät porstuaan jääneiden kanssa, jotka -vimmatusti, vaikkakin turhaan koettivat päästä sisään kirkkoon. - -Kun pappi astui alttarille, niin kävi kirkossa raskas kohaus. - -Odotettiin jo jotain ihmeellistä. Mutta mitään ei tapahtunut. Kaikki -meni vanhaa menoaan. - -Mutta eikö totta! Eikö papin ääni ole paljon kovempi ja kylmempi -kuin ennen, uhkaava ja peloittava? Aivan varmasti! Hyvä isä, mitähän -tapahtuu...? - -Rohkeimmatkin alkoivat vähitellen vapista. Sanaton kauhu valtasi -tartunnan tavoin kaikkien mielet. - -Ja kun pappi hitain, kolkoin askelin oli noussut saarnatuoliin, oli -jännitys huipussaan. Tätä ei voisi enää kestää. Sen täytyi laueta. - -Nyt kohotti pappi päänsä rukouksesta, kohotti sen hitaasti... ja loi -katseen, pitkän, läpitunkevan katseen seurakuntaansa... - -Silloin pyörtyi ompelijatar Maria Helve. - -Hänhän oli muutenkin heikkohermoinen. Ja nyt oli pappi sattunut -katsomaan suoraan häneen... - -Ainoastaan lähinnä olevat olivat nähneet tapauksen. - --- Viekää hänet pois kirkosta! sanoi pappi. - -Väkijoukko alkoi liikahdella. Sadat kaulat jännittyivät ja sadat -silmäparit olivat revetä. Kenen ajaa pappi ulos kirkosta? - -Ompelijatarta oli mahdotonta viedä ulos tavallista tietä. Puserrus -käytävillä oli muutenkin ihan sietämätön. - --- Viekää hänet sakastiin, sanoi pappi. - -Kolme miestä kantoi pyörtynyttä sakastiin. Tukka oli hajonnut ja -riippui alhaalla. - -Uusi kohaus kuului kirkossa. Levisi hirveä viesti: ihminen on kuollut -saarnatuolin juurelle. - -Naiset alkoivat hiljaa itkeä ja väännellä käsiänsä. Tätä kauheata, -kauheata hetkeä... - - "Rakkaat veljet ja sisaret..." - -Kaikki vavahtivat. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä vallitsi -kirkossa kuolon hiljaisuus. Olisi voinut kuulla nuppineulan putoamisen. --- -- -- - -Pastori Teofiilus Kettunen piti aivan tavallisen saarnan. Ei yhtään -kummemman kuin ennenkään. Se kesti neljäkymmentä minuuttia, mikä oli -hänen vakinainen taksansa. Hän pysyi ankarasti kiinni päivän tekstissä, -poikkeamatta siitä hiuskarvankaan vertaa. - -Seurakunta alkoi rauhoittua, mitä pitemmälle saarna ehti. Jopa alettiin -tuntea pettymystäkin. Tuntui melkein siltä kuin olisi pastori vetänyt -laumaansa tahallaan ja aika lailla nenästä. Ja jo toisen kerran! -Ensiksi viime sunnuntaina, jolloin hän valmisti sellaisen yllätyksen, -vaikka kirkossa ei ollut kuin kourallinen väkeä, ja toisen kerran nyt, -jolloin hän ei suostunut puhumaan mitään erinomaisia, vaikka kaikki -olivat juuri siltä varalta kirkkoon saapuneet. - -Mutta melkoinen osa seurakuntalaisista oli sittenkin huomaavinaan -saarnassa jotain salaperäistä, jotain peitettyä. Mitähän se oikein -tarkoitti tuollakin lauseellaan? Ja tuolla? Varmaankin piili tässä -jotain. Ja miksi katsoa mulautti hän niin omituisesti, lausuessaan -kerran "rakkaat veljet ja sisaret"? Jotain piili. Mutta pappi oli niin -kavala, ettei voitu mitenkään päästä perille siitä, mitä se mahtoi -olla. Niin hyvin osasi hän peittää salaiset aikomuksensa. Tämähän -taitaakin olla vielä pahempaa kuin julkinen hyökkäys... - -Sekavin tuntein alkoi väkijoukko jumalanpalveluksen päätyttyä purkautua -ulos kirkosta. - -Mutta maaseurakunnan kaukaisimmissa syrjäkylissä tiedettiin jo -seuraavana tiistaina kertoa: - --- Se kaupungin pappi se oli viime sunnuntaina pitänyt semmoisen -saarnan, että akkoja oli kuollut kirkossa kuin torakoita... paljaan -sanan voimasta! - - - - -XII - - -Oli pakkaspäivä se suuri päivä, jolloin rouva Maria Menlösin ja -Mathilda Montosen välinen ankara ja huomiota herättänyt oikeudenkäynti -hiiren kaivoon heittämisestä raastuvanoikeudessa alkoi. - -Puut olivat huurteessa ja huurteessa olivat torikauppiasten parratkin -torilla. Taiteilija Markula oli paleltua kuoliaaksi, mutta eipä hän -sittenkään torilta lähtenyt. Torikauppiaat hyppivät huopatallukoissa ja -paukuttivat käsivarsiaan, ja ajurinrengit painiskelivat lämpimikseen -lumihangessa. - -Sinertävänä, suorana patsaana kohosi savu uuninpiipuista hiljalleen -kiiluvan kylmään, kilahtelevaan pakkasilmaan, ja taivaan rannalla -näyttäytyvä aurinko oli kalpean punainen. Lumi narisi jaloissa ja -kaikilla kadulla kulkijoilla oli kiire. - -Kipenöitsevän kylmä sää... mutta niin puhdas ja kirkas, että kattoja -peittävä lumi silmiä huikaisi. - -Olikin sydäntalvi. - -Mutta raastuvanoikeuden hämärissä, tupakansavuisissa suojissa oli -lämmintä, sillä lämmintä vaati raatimies Waaranen, eikähän lämmin -muillekaan pahaa tehnyt. Ikävää on istua oikeutta jakamassa kädet -kohmeissa ja jalat palellen. - -Jutun käsittely oli jo alkanut, valmistavat toimitukset toimitettu ja -todistajat vannotettu, minkä jälkeen oikeuden puheenjohtaja oli kuin -itsekseen murahtanut: - --- Muistakaa valanne! - -Muut todistajat saivat astua odotushuoneeseen, mutta Maijastiina -Mönkkysen käskettiin jäädä sisään. - --- No mitä tietää todistaja Maijastiina Mönkkynen kertoa asiasta? - -Raastuvanoikeuden v.t. puheenjohtaja, hovioikeuden auskultantti -Kivilouhos nojautui taaksepäin mukavaan kuunteluasentoon, alkaen -tarkkaavasti ja huolellisesti puhdistaa kynsiensä aluksia pienellä -kynäveitsellä. - -Silloin Maijastiina Mönkkynen vilkaisi ympärilleen, astui askeleen -eteenpäin, veti henkeä sisäänsä, niiata nöksäytti ja päästi yhdessä -puhalluksessa seuraavan todistuksen: - --- No näin minä ainakin sen kun häntä huiskahti, herra tuomari ja -pormestari! - --- Mikä häntä? kysyi vanha raatimies Waaranen, pyöritellen kädessään -lyijykynää, millä oli tekevinään muistiinpanoja. -- Kissan häntäkö? - -Raatimies Waaranen on niin perin leikillinen mies. Oikea koiranleuka -koko ukko. - -Mutta Maijastiinaa se hänen kysymyksensä ei naurattanut. Eihän nyt oltu -naurun paikassa. Ihmeissään ihan se Maijastiina räsähti: - --- Ka, ka, mikä kissanhäntä? Eihän siinä ollut kissaa mailla eikä -halmeilla, herra raatimies ja herra tuomari ja pormestari! Mistäs -siihen olisi kissat tulleet? - -Vahtimestari Kompero, joka istui vanhalla, rikkinäisellä tuolilla oven -pielessä, yski ja niisti nenäänsä. - --- Mikäs häntä se sitten heilahti? kysyi raatimies, potkien samalla -pöydän alla auskultantti Kivilouhosta jalkaan ja siristäen hänelle -merkitsevästi vasenta silmäänsä. - -Maijastiina se taas niiata nöksäytti ja katsoi rohkeasti oikeutta -silmiin niinkuin ainakin todistaja, joka tietää pysyvänsä totuudessa. -Liukkaasti hän vastasi: - --- No justiinsa sen hiiren häntä! - --- Mistäs te sen tiesitte hiiren hännäksi? kysyi raatimies. - --- Kertokaa alusta alkaen, sanoi oikeuden puheenjohtaja. -- Mutta älkää -kertoko pitkästi! - -Jyrkästi torjui Maijastiina päältään epäluulon monisanaisuudesta: - --- Ehei, enhän minä pitkästi, herra tuomari ja pormestari... eikähän -siinä ole pitkältä kertomistakaan. Se oli näinikään: kun minä tulin -sinne näiden altavastaajien kyökkiin... - --- Ei teidän tarvitse siitä asti kertoa, keskeytti puheenjohtaja, joka -samoin kuin koko kaupunkikin hyvin kyllä tiesi jo etukäteen Maijastiina -Mönkkysen tulevan todistuksen sisällön. -- Kertokaa siitä asti kun te -tulitte ulos herrasväki Menlösin keittiöstä. - -Suutaan pyyhkäisten Maijastiina kumarsi, niiasi ja sanoi: - --- Jassoo siitä? Kiitos, herra tuomari ja pormestari! No se -ulostuleminen taas oli näinikään: jos tämä pöytä tässä -- minä puhun -nyt vain havainnollisesti, herra tuomari ja pormestari -- jos tämä -pöytä tässä olisi ikäänkuin se kyökin porstua, ja minä seisoisin -sitten niillä kyökin portailla -- niinkuin nyt tässä -- niin silloin -tulisi se Miina olemaan niinkuin tuolla nurkassa, missä on tuo pyöreä -pöytä ja vesikarahvi, vaikka tietysti etempänä. No minä tulin tästä -porstuasta... näinikään... ja silloin juuri minä äkkäsin, että se Miina -oli siellä aidan nurkassa kumarruksissa, niin että selkäpuoli oli -minuun päin... näinikään... mutta justiinsa kun minä pääsin portaille, -niin silloin se oikasi selkänsä, niin että se nousi pystyyn, se Miina, -ja heilautti jotain lautaa kädessään, ja silloin se meni semmoinen -pikkuinen musta yli lankun sinne Montosen puolelle, niin että häntä -huiskahti. Silloin minä heti huusin sille Miinalle, että mikä se oli, -ja siihen se Miina huilautti vastaan, että "kuollut hiiri vain", ja -tarttui likasankoonsa ja kohotti hameet polviin asti... näinikään... - --- No ei teidän nyt sitä tarvitse näyttää... ei tämä ole mikään -teatteri! ärjäisi auskultantti Kivilouhos, vilkaisten salaa rouviin -Montoseen ja Menlösiin. - --- Antakaa anteeksi, herra tuomari ja pormestari! vaikeroi säikähtynyt -todistaja Maijastiina Mönkkynen. -- Enhän minä arvannut... kun puhuu -valansa päältä... - --- Jaa, jaa, ei tässä tarvitse valankaan päältä näytellä ja -pyllistellä... jatkakaa siitä mihin jäitte ja kertokaa lyhyesti! sanoi -auskultantti Kivilouhos. - -Niin syvään niiasi Maijastiina, että polvet melkein permantoon ottivat: - --- Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Hyvä isä sentään, mihinkäs -minä jäinkään? Juu, justiinsa siihen... niin, se läksi sitten tulemaan -sieltä helmat koholla... antakaa anteeksi, herra tuomari ja pormestari, -kun siinä oli niin paljon lunta siinä polulla... ja minä läksin sitten -pois. - --- Ettekö te muuta tiedä? - --- Tiedänhän minä paljonkin, herra tuomari ja pormestari... - --- Sen minä kyllä uskon, myönsi herra tuomari ja pormestari Maijastiina -Mönkkysen silminnähtäväksi mielihyväksi. -- Mutta näittekö te tai -kuulitteko te mitään muuta siellä herrasväki Menlösin pihassa sillä -kertaa? - --- Enhän minä, herra tuo... - --- No saatte sitten astua ulos. - --- Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Maijastiina niiasi. -- Kiitos, -herra raatimies! Maijastiina niiasi toisen kerran. -- Pyytäisin -kulujani, korkea oikeus... - -Maijastiina Mönkkynen niiasi näin sanottuaan kolmannen kerran ja -poistui käppelästi. - --- Käskekää sisään palvelijatar Miina Laaninen! - -Ovella kääntyi todistaja Mönkkynen kuitenkin vielä kysymään: - --- Saanko minä sitten jo lähteä ihan pois? - --- Saatte... jaa, no jos kumminkin odotatte vielä, jos teitä -satuttaisiin tarvitsemaan. - -Hillitty ilo ja tyytyväisyys loisti todistaja Maijastiina Mönkkysen -kasvoilta, hänen kuullessaan tämän mahdollisuuden. - -Näin oli siis oikeudenkäynti hiiren kaivoon heittämisestä täydessä -vauhdissa. - -Keskellä permantoa seisoivat himmeiden, tomuisten ikkunain puolella -herra ja rouva Menlös, taloustirehtööri itse tällä kertaa sangen -vähän sotaisen näköisenä, mutta paksu rouva ankarana, valppaana ja -varuillaan. Eikä ollut hän huolinut mitään asianajajaa hankkia, sillä -hän luotti asiansa oikeuteen ja selviin tosiasioihin. Hän ei muuten -ollut tällä kertaa ainoastaan vastaajana vaan myöskin kantajana, -sillä hän puolestaan vaati rouva Montoselle rangaistusta ikivanhaan -sopimukseen ja käytäntöön perustuvan kaivotien sulkemisesta, väärien -huhujen levittämisestä ja kunnianloukkauksesta. Samoin kuin rouva -Montosen asianajaja Nils Pehr Bums oli hänkin tuonut oikeuteen koko -joukon todistajia. - -Parin kyynärän hänestä seisoi rouva Montonen, sisällisesti -hermostuneena, mutta ulkonaisesti kylmänä ja jäykkänä. Hänen miehensä -ei ollut suostunut millään ehdolla tulemaan oikeuteen, sillä hänelle -oli sattunut niin tärkeitä liikeasioita, että hän oli sanonut itselleen -tulevan tuhansien markkojen vahingon, jos hän ne laiminlyö. Mutta -olihan rouva Montosen turvana ja voimallisena puolustajana itse -asianajaja Nils Pehr Bums eli herra Nilsperi. - -Herra Nilsperi seisoi lähinnä tuomarien pöytää, kädessään paksu pinkka -papereita. Mitä papereita ne oikein olivat, sitä eivät syrjäiset voi -tietää, mutta tuskinpa ne vain ainakaan kaikki tähän juttuun kuuluivat, -sillä juttuhan oli vasta alussaan. Sellainen suuri asiapaperipinkka -herra Nilsperillä muuten aina oli kädessään, kun hän missä jutussa -tahansa oikeuden eteen astui. - -Herra Nilsperi oli ollut vaiti koko edellisen todistajan kuulustelujen -ajan. Hän tiesi oikean hetkensä, ja hänen hetkensä ei ollut -vielä silloin tullut. Mutta kun palvelijatar Miina Laanisen nimi -huudettiin, niin tuhautti herra Nilsperi punaiseen nenäänsä ja väänsi -mulkosilmiään. Niinköhän mahtanee tehdä jalopeurakin, eläinten -kuningas, kun se valmistautuu lyömään saaliikseen merkitsemänsä mullin -voimakkaan käpälänsä iskulla maahan? - -Astui siis sisään herrasväki Menlösin palvelijatar Miina Laaninen ja -niiasi ovenpielessä. - -Eipähän näkynyt voivan olla hymyilemättä korkea oikeus, ja tämä -virallinen hymy se hieman lievensi hetken vakavaa, pingoitettua -juhlallisuutta. - -Sillä Miina, joka oli pukeutunut parhaaseen pukuunsa, mikä sopikin -hänelle hyvin, koska se oli tehty Kaisu-neidin muotilehden mukaan, oli -kääntänyt oikeuden huomion ensimmäiseksi nenänykeröönsä, jonka päähän -hän oli sitonut valkoisen tukon osoitukseksi siitä, että siihen se Anna -Riitta häntä silloin kaivolla puraisi. Tätä ennen ei hän tosin ollut -pitänyt siinä mitään sidettä, ja vielä vähemmän tarvittiin sitä siinä -nyt, kun puremasta tuskin näkyi jälkeäkään enää, mutta Miina arveli -tällaisen siteen painavan oikeuden vaakakuppia heidän puolelleen. -Nenätkin ovat koettaneet Montoset noilta syödä, ajattelevat oikeuden -herrat heti, kun näkevät siteen Miinan nenässä. - -Oikeuden puheenjohtajan kehoituksesta kertoi Miina hiirtä ja sen -nakkaamista koskevat seikat samaan tapaan, mutta lyhyemmin ja -asiallisemmin kuin Mönkkysen Maijastiina. - --- Krohom! Herra Nilsperi se vain rykäisi. - --- Herra puheenjohtaja! sanoi hän sitten rämeällä viinabassollaan, -mullistaen hirmuisesti silmiään Miinalle, joka varovaisuuden vuoksi -peräytyi heti askeleen taaksepäin. -- Saanko tehdä hänelle muutamia -kysymyksiä? - --- Kyllä, lupasi auskultantti Kivilouhos. - --- Miten te siihen hiireen tartuitte? kysyi herra Bums - --- En mitenkään, sanoi Miina. -- Minä pistin laudanpätkän sen alle ja -heilautin sen sillä aidan toiselle puolen. - --- Mistä syystä te sen sille puolen heititte? Miksi ette työntänyt sitä -likakuoppaan? - --- Niin, sanokaapas se, herra Nilsperi! huudahti Miina, lyöden kätensä -yhteen niin että läiskähti. - --- Minun nimeni on _Bums_! karjaisi kiukkuisesti asianajaja, joka aivan -väärin piti Nilsperiä haukkumanimenä. - -Eihän se ollut mikään haukkumanimi. Kaikki sanoivat häntä Nilsperiksi, -eivätkä monet edes tienneetkään, ettei se ollut hänen oikea nimensä. -Mutta Nilsperi itse suuttui aina kuin tupakka, kun hän sen nimen kuuli. - --- Jassoo, no sanokaapas se sitten, herra Pumps! huudahti Miina -uudelleen, sillä hän hoksasi todellakin vasta nyt ensi kerran, että hän -olisi voinut sitenkin menetellä hiirenraadon suhteen. - -Ja hän päivitteli: - --- No vasta nyt minäkin huomaan, että miksi minä en tosiaankaan -pumpsauttanut sitä sinne likakuoppaan? - -Oikeuden herra puheenjohtaja oli nostanut kätensä suulleen ikäänkuin -peittääkseen haukotuksen, mutta onnistui vain epätäydellisesti -salaamaan tällä tempulla naurunsa; raatimies Waaranen nosti kirjavan, -suuren nenäliinan kasvoilleen ja pärskytteli nenäänsä, mutta hänen -hartiansa nytkivät epäilyttävästi, ja vahtimestari Kompero oven -pielessä hihitti hiljaa, mutta sydämellisesti. - -Rouvat vain eivät mitään huomanneet. Jäykkinä ja jännittyneinä he -seisoivat kuin kaksi ukkospilveä. - --- Kyllä minä sanon, miksi Miina Laaninen heitti hiiren sinne aidan -taakse! huusi herra Nils Pehr Bums punoittaen vihasta niskaan asti. - -Ja vedettyään syvään henkeä karjahti hän: - --- Te halusitte turmella minun päämieheni kaivoni - --- Teidän päämie... no se nyt on niin punainen vale kuin herra Pumpsin -nenä! huusi Miina, joka myöskin alkoi kiihtyä. -- En minä edes... - --- Herra puheenjohtaja! sanoi Nilsperi, tutisten raivosta. -- Suvaitkaa -huomata, millä tavoin tämä ihminen minua puhuttelee! - --- Ei saa mennä persoonallisuuksiin, sanoi kynsiään yhä vieläkin -kaiveleva raastuvanoikeuden puheenjohtaja virallisella äänellä Miinalle. - --- Menipäs se tämä herra Pumpsikin! huomautti Miina. -- Mutta sen minä -vain sanon, että en minä sillä hetkellä edes muistanutkaan, että se -kaivo oli siellä toisella puolen... - -Puolitoista tuntia kesti todistajien kuulustelua. Mutta koska siinä ei -tullut esille mitään asiaan vaikuttavaa sen lisäksi, mitä lukija jo -ennestään tuntee, niin emme halua vaivata ketään tekemällä tarkempaa -selvää itse kuulustelusta enempää kuin herra Nilsperin sen aikana -esittämistä milloin terävistä, milloin musertavista syrjähuomautuksista -ja välikysymyksistä. - -Kun raastuvanoikeus oli viisitoista minuuttia harkinnut asiaa, mikä -tapahtui siten, että oikeuden jäsenet polttivat kahdet savukkeet pitkän -paastonsa jälkeen ja kertoivat toistensa huviksi hauskoja kaskuja -kaikenlaisista mieltäkiinnittävistä tapauksista korkean oikeuden -edessä, käskettiin asianosaiset sisään kuulemaan välipäätöstä. - -Vaaleina, huulet vapisten jännityksestä, astuivat päähenkilöt sisään, -edellä rouva Montonen ja hänen jäljessään rouva Menlös. Rouva Menlösin -kintereillä seurasi taloustirehtööri Menlös, pää alakuloisena -painuksissa ja katse lattiaan luotuna. Sitten tuli, pontevasti -astellen, asianajaja Nils Pehr Bums asiakirjoineen, silmäkulmat rypyssä -ja kurkkuaan karautellen. - --- Krohom! - -Todistajat pakkautuivat heidän taakseen ovensuuhun ja kurottivat -kaulojaan, nousivat varpailleen ja kuuntelivat hengitystään pidättäen. - -Juttu lykättiin sen ja sen kuun siihen ja siihen päivään, jolloin -molempien riitapuolten on esitettävä kaikki se, mitä he ehkä vielä -haluavat asiassa esille tuoda. Sitä ennen on myöskin Montosen kaivo -tyhjennettävä, että saataisiin nähdä, oliko hiiri sen pohjassa. - -Herra Nilsperi kaivoi tärkeän näköisenä muistikirjan taskustaan, -lainasi oikeuden pöydältä kynän vain näyttääkseen tyhmälle -todistajalaumalle, että hän todellakin saattoi lainata kynän -raastuvanoikeuden pöydältä, tuomarien nenän edestä, rykäisi ja kysyi, -mihin päivään se juttu lykättiinkään. - -Auskultantti Kivilouhos uudisti tiedonantonsa, herra Nilsperi kirjoitti -päivämäärän muistikirjaansa ja todistajat, huomattuaan jutun tällä -kertaa olevan lopussa, alkoivat purkautua ulos ovesta. - - - - -XIII - - -Ylen vaikea oli mielten päästä tasapainoon kaupungissa, niin kauan -kuin tämä hiirijuttu oli ratkaisematta oikeudessa. Ja koska se oli -vihamiehen kylvöä, niin tunki se yhä uusia vesoja ympärilleen, leviten -aina laajemmille alueille. Se aiheutti jos jonkinlaista väittelyä, -josta monesti syntyi tora, ja torasta nousi joskus tappelukin. Eräänä -päivänä syttyi sellaisesta syystä sota keskellä toria. Häkkisen -akka ja Sipon akka olivat riidelleet puolen tuntia siitä hiirestä. -Häkkisen akka oli Montosten puolella ja Sipon akka puolusti kiivaasti -rouva Menlösiä. Lopuksi vihastui Häkkisen akka ja heitti Sipon akkaa -maasta ottamallaan jäisellä kokkareella, ja Sipon akka tempaisi saman -kokkareen ja heitti sen takaisin, niin että se kopsahti Häkkisen akan -pääkuoreen. Tappelu kehittyi, ja itse Häkkinen ja itse Sippo juoksivat -kumpikin myymäläpöytiensä äärestä puolustamaan vaimojaan, joutuen täten -hekin keskenään taisteluun. Silloin alkoivat torilla olevat toiset akat -huutaa poliisia. - -Poliisikamarissa pelasivat konstaapelit Kappari, Räikkö ja Miettinen -tavanmukaista Mustaa Pekkaa. Miettisen asema alkoi juuri ruveta -näyttämään epätietoiselta, kun torilta ikkunan läpi kuului huutoa ja -melua. Silloin heitti Miettinen kortit kädestään ja sekoitti ne niin, -ettei niistä voinut enää mitään selvää saada, ja juoksi ikkunan ääreen. - --- Mitä siellä on? kysyi konstaapeli Räikkö. - -Miettinen katseli jonkin aikaa ja arveli sitten: - --- Taitavat vähän tapella. - --- Kutka! kysyi Kappari, joka paraillaan koetti saada selkoa siitä, -millaiset kortit Miettisellä oli ollut. - --- Sippo ja Häkkinenhän ne näyttävät harrastavan sitä asiaa, teki -Miettinen huomioitaan. -- Ja taitaa niillä olla akatkin varaväkenä. - --- No mene sinä Miettinen sitten asettelemaan niitä, kehoitti Kappari. --- Sinulle se Musta Pekka olisi kuitenkin jäänyt. - -Miettinen lähtikin rakentamaan rauhaa. Hänen perille päästessään löi -Sippo juuri Häkkistä niin että läiskähti. - --- Mitä te tässä? tiedusteli poliisi Miettinen. -- Ei ole lupa tapella -torilla. - --- Me vain tässä... ähkyi Häkkinen, koettaen kiristää Sippoa kurkusta -vasemmalla kädellään ja sivaltaa häntä oikealla päin naamaa... me vain -tässä sen viisaan Salamoonin käskyn jälkeen... - --- Minkä käskyn? kysyi Miettinen, joka ei ollut perehtynyt Vanhaan -testamenttiin. - -Samassa sai Sippo taas lyödyksi Häkkistä niin, että Häkkisen lakki -lensi torille. Poliisi nosti sen maasta, löi sitä polveaan vasten, -karistellakseen siitä lumen pois, ja painoi sen sitten takaisin -Häkkisen päähän. - --- No senpä sen... kun se Salamooni sanoo..., ähisi Häkkinen, saaden -reväistyksi Sipon paidankauluksen auki,... sanoo että "rauta raudalla -hivottakoon"... ähäh!... "ja mies hivokoon lähimmäisensä muotoa"... äh! - -Akat ympärillä huusivat, siunasivat ja päivittelivät. - -Poliisi, joka ei ollut varma siitä, oliko viisas Salomo antanut -mitään sellaista käskyä, mikä joka tapauksessa oli ristiriidassa -kaupungin poliisijärjestyksen kanssa, jota Miettisen oli noudatettava -toimintaohjeenaan, erotti tappelijat ja nuhteli heitä sitten vähän -viran puolesta, lausuen lopuksi ympärille keräytyneille akoille ja -uteliaille maalaisille kursailemattoman toivomuksen, että he mitä -pikimmin korjaisivat luunsa takaisin pöytäinsä ja kuormiensa ääreen. - -Kyseltyään saapuvilla olleilta tappelun syytä palasi Miettinen takaisin -poliisikamariin ja sanoi virkaveljilleen: - --- Jolleivät ne saa sitä paholaisen hiirtä pois sieltä Montosen -kaivosta, niin minä menen itse ja sukellan sen sieltä... kun on kohta -koko kaupungissa kapina ja vallankumous mokoman otuksen takia! - -Muuallakin syntyi pahennusta ja ikävyyksiä Menlösin rouvan ja Montosen -rouvan riitajutun takia. Kauppiaat Lax ja Piilonen, joista Lax oli -sukua taloustirehtööri Menlösille ja Piilonen kauppias Montosen -rouvalle, sanoivat tämän jutun aiheuttamassa sanaharkassa irti -tuttavuutensa eivätkä tervehtineet toisiaan ennenkuin vasta seuraavana -juhannuksena, jolloin he sattumalta joutuivat samaan seuraan, missä -heidät seuraelämän tapojen ja vaatimusten mukaisesti uudelleen -esitettiin toisilleen. Myöhemmin samana iltana joivat he sitten kyllä -veljenmaljatkin, ettei tarvitsisi kadulla vastaan tultaessa vaivautua -nostamaan lakkia, joten heidän tuttavuutensa nykyisin on jälleen -samalla asteella, jolla se oli ennen riitaa. - -Lapsimaailmaankin levitti tämä juttu turmelustaan. Lapset leikkivät -Menlösin joukkoa ja Montosen joukkoa. Purasen pihassa leikittiin tätä -leikkiä niin perusteellisesti, että Purasen Väinö heitti kaivoon oikean -hiiren, joka oli tarkoitusta varten hankittu. Hiiri saatiin tosin kohta -ylös, mutta Väinö sai siitä huolimatta selkäänsä. - -Olihan kaupungissa sentään vielä jokunen sellainenkin ihminen, joka -vieläkin piti sovintoa mahdollisena, niin pimeältä kuin asia oikeastaan -näyttikin. - -Sellainen henkilö oli ainakin setä Salmela. - -Setä Salmelalla on arvokas, hillitty käytös, valkoinen, huolellisesti -kammattu tukka, aina sileäksi ajeltu leuka, siniset silmät ja -raikkaan punaiset posket. Ettepä suinkaan uskoisi häntä jo yli -kuusikymmenvuotiaaksi. Nuorekkaampaa miestä ette löytäisi koko -kaupungista. Katselkaapa esimerkiksi hänen eheitä, valkoisia -hampaitaan! Puolta nuoremmatkin saisivat niitä kadehtia. Mutta mitäpä -tämän nykyisen polven hampaista... Keveä ja joustava on hänen käyntinsä -ja suora hänen vartalonsa. Hänen takkinsa on huolellisesti harjattu, -tomuhiukkaa ei niin missään. Ja sellainen lempeä, sointuva ääni! - -Nuori on hän vielä mieleltään ja nuorten seurassa viihtyykin -hän erinomaisesti. Puolen tunnin kuluttua jo esittelee lähempää -tuttavuutta, antaen nuorille miehille ja nuorille neitosille, joiden -viimemainittujen läheisyys ei myöskään ole hänelle vastenmielinen, -oikeuden sanoa häntä sedäksi. Ja sitten taputtelee hän nuorta miestä -olalle, mutta nuorta neitosta poskelle, jolloin neitonen vähän punastuu -ja naurahtaa. - -Kolme konkurssia on hän aikojen kuluessa tehnyt, ensimmäisen omissa -nimissään, toisen veljensä nimessä ja kolmannen sisarensa nimissä. -Jos hän olisi naimisissa, niin olisi hän luultavasti tehnyt neljännen -vararikon vaimonsa nimissä, mutta hän ei ole mennyt naimisiin. Mistä -se johtuu, sitä ei taida kenkään sanoa, sillä eipä olisi luullut hänen -olleen vaikeata itselleen vaimoa saada. Paljon turhanpäiväisemmätkin -miehet sellaiseen pystyvät. Nyt ei ole enää ketään, jonka nimissä -hän voisi maatilan ostaa tai kaupan perustaa, ja siitä syystä onkin -hänellä hyvää aikaa kyliä käydä ja puhella ihmisten kanssa sivistävistä -asioista. Sillä sivistys ja ihmisyys ovat hänen mielestään ihmisen -kalleimmat ominaisuudet, ja niistä osaa hän puhua niin kauniisti, -että vanhemmat naiset laskevat kädet ristiin syliinsä ja kuuntelevat -hartaasti, päätään nyökäytellen ja vartaloaan hiljaa keinutellen, -mutta nuoret miehet siirtyvät melkein huomaamattaan toiseen huoneeseen -tupakoimaan ja keskustelemaan tilanomistaja Rahkon Villistä, joka viime -kilpa-ajoissa sai ensi palkinnon. - -Kaikki sanovat häntä setä Salmelaksi, ja kaikkialla on hän kuin -kotonaan. Vanha postimestari vain ei voi häntä sietää. Postimestari -sanoo, että setä Salmela puhuu niinkuin kirjanoppineet ja -filistealaiset, ja että hän istuisi mieluummin, oman nimenomaisen -vakuutuksensa mukaan, koko jumalanpalveluksen ajan jalkapuussa kirkon -porstuassa, kuin kuuntelemassa setä Salmelan puheita ihmisyyden ja -sivistyksen merkityksestä. Mutta eihän meidän tarvitse välittää siitä, -mitä postimestari sanoo. Postimestari onkin muuten sellainen mies, -ettemme voi häntä kauankaan kuunnella saamatta sielullemme vahinkoa. - -Tämä miellyttävä ja kunnioitettava henkilö, tarkoitamme luonnollisesti -setä Salmelaa, saapui vieraisille kauppias Montosen perheeseen -juuri vähää ennen päivällisaikaa ja otti rakastettavasti, mutta ei -silti liian hanakasti vastaan isäntäväen ystävällisen pyynnön käydä -päivällispöytään. Vasta pöydässä ehti hän kysyä ensin rouva Montosen -vointia ja sitten herra Montosen vointia. Saatuaan kuulla, että sekä -rouvan että kauppiaan terveydentila oli tyydyttävä, kysyi hän myöskin -lasten vointia, taputtaen samalla vieressään istuvaa Maire Mielikki -Minervaa poskelle. Lastenkaan vointi ei antanut minkään näköistä -aihetta huolestumiseen, niin että setä Salmela saattoi levollisin -mielin ryhtyä nauttimaan pöydän antimista. - -Yhdestä jos toisestakin asiasta siinä puhuttiin, sillä setä Salmela -on ylen virkeä ja taitava mies keskustelua ylläpitämään. Ihan häntä -ilokseen kuuntelee. - -Mutta sattui sitten setä Salmela koskettelemaan sitä hiiriasiaa, ja -silloin muuttuivat rouva Montosen kasvot heti jäykiksi ja synkiksi -ja kauppias Montonen hotkasi suupalan mainiota vasikanpaistia niin -hätäisesti, että oli läkähtyä, ja Maire Mielikki Minervan täytyi ryhtyä -takomaan isäänsä selkään. Pienemmätkin lapset katsoivat ihmeissään setä -Salmelaa, joka sillä tavoin loukkasi sitä perheessä voimassa olevaa -rautaista lakia, ettei hiirestä saanut mitään puhua. Pienempiin lapsiin -nähden ulottui tämä sääntö niin pitkälle, etteivät he, kiusausten -välttämiseksi, saaneet puhua kissoistakaan. - -Setä Salmela ei kuitenkaan näyttänyt tietävän tästä perhelaista -mitään. Mahdollisesti hän tiesikin, mutta ei ollut tietävinään. Joka -tapauksessa alkoi hän puhella tästä kiusallisesta aineesta, käsitteli -sitä puolelta jos toiseltakin, ja lausui: - --- Sivistys ja ihmisyys, kun niitä noudatetaan, auttavat kyllä tässäkin -asiassa onnelliseen lopputulokseen ja sovintoon. Täytyy ottaa huomioon -sekä sivistyksen että ihmisyyden vaatimukset. Sivistyksen vaatimukset -ovat suuret ja ihmisyyden vaatimukset vielä suuremmat... - -Näin puheli setä Salmela kauniisti ja taitavasti, mutta kukaan ei -vastannut sanaakaan. Jokainen söi vain ja tuijotti lautaseensa. - -Setä Salmela jatkoi. Hän pohti yksityiskohtaisesti sekä sivistyksen -että ihmisyyden velvoituksia hiirijuttuun nähden, ja ilmeisesti saattoi -huomata, ettei hänellä olisi mitään vastaan esiintyä rauhanvälittäjänä. -Mutta kukaan ei puhunut niin halaistua sanaa. Oudolta tuntui setä -Salmelasta jatkaa pitemmälle tästä aineesta. Siispä hän vähitellen -liukui toisille laduille, ja kauppias Montosen perhekin alkoi silloin -tointua horroksista. - -Kun päivällinen oli päättynyt, vei rouva Montonen setä Salmelan saliin -ja sanoi hänelle siellä kahden kesken, katseensa leimahtaessa kuin -salama: - --- Minä en koskaan tee sovintoa rouva Menlösin kanssa... en sivistyksen -enkä ihmisyyden nimessä! - -Alas painui setä Salmelan valkotukkainen, kunnioitettava pää. Mihin voi -enää vedota tässä maailmassa, jollei edes sivistykselle ja ihmisyydelle -arvoa anneta? - -Paljon paremmin ei setä Salmela onnistunut yrityksessään -taloustirehtööri Menlösinkään perheessä. Päivällispöydässä hän -sielläkin asian puheeksi otti, mutta naapuritalossa saamansa ikävä -kokemus oli tehnyt hänet niin varovaiseksi, että hän lähestyi -hiirijuttua kaukaa luovien. Taitavasti hän siinä menetteli mielestään, -mutta jo pitkältä matkalta haistoi rouva Maria Menlös hänen -aivoituksensa ja huudahti: - --- Jos sitä juttua tarkoitatte, niin siitä ei puhuta tässä talossa! -Minäkö sopimaan! Minä? - -Setä Salmela alkoi puhua kukkakaalin viljelemisestä. - - - - -XIV - - -Hiljainen talvinen iltapäivä. - -Sellainen iltapäivä, jolloin koko kaupunki, eikä ainoastaan koko -kaupunki vaan vieläpä koko maailmankaikkeuskin tuntuu kuin hieman -torkahtaneen. - -Joitakuita lumihiutaleita leijailee alas taivaalta, mutta niitäkin -tulee niin harvakseen, että melkeinpä ne lukea ehtisi. - -Liike kaduilla on koko päivänkin ollut merkillisen hiljaista. Ikäänkuin -ei olisikaan arkipäivä, vaan tuollainen hämärähkö, leudonlainen -helmikuun sunnuntai, jolloin on niin autuaallista ottaa pieni, aivan -pieni unonen sohvan kulmassa lämpöisessä kamarissaan... tietäen -varmasti saavansa olla häiriytymättä tunnin, kaksikin. - -Ei näy kaduilla jauhokuormia, eikä näy heinähäkkejäkään. Kaikkiko nyt -lepäilevät? - -Vihdoin ajaa könöttelee tuolla varakas talollinen kirkkorekensä perässä -istuen ja edessään valkoinen vehnäjauhosäkki ynnä muita asianomaisia -kaupunkiostoksia. Eihän nyt tunnu olevan kylmäkään, mutta pystyssä -seisoo paksun turkin kaulus kuin suojamuurina, ja miltei loppumattoman -pitkä punainen vyö on lujasti kiedottu kaulan ja vyötäisten ympäri, -sillä onhan edessä parituntinen jäämatka yli aukean Apajalahden, ja -jäällä tuulee aina. Hiljalleen hölkyttelee hevonen ja ajaja häipyy -vähitellen näkymättömiin. - -Taas on kadulla tyhjää. Lumihiutaleita vain hiljalleen, verkalleen -leijailee alas. - -Menlösin Kaisu istuu ikkunansa ääressä ommellen, ja huoneessa on syvä -rauha. - -Äiti on lähtenyt pienelle vierailulle täti Silanderin luo ja isä kai -istuu keinutuolissa omassa asekamarissaan, lukien uutta, laajaa ja -lukuisilla kuvilla kaunistettua Napoleonin elämäkertaa, jonka hän eilen -oli kirjakaupan pölyttyneimmältä hyllyltä löytänyt. - -Käkikello se vain seinällä harvakseltaan raksuttelee, mutta muutapa -ääntä ei huoneessa kuulukaan. - -Kunnes kellotaulun yläosassa oleva ovi rasahtaen aukenee, käki ilmestyy -näkyviin, kumartaa kohteliaasti neiti Kaisu Menlösille ja huutaa -sointuvalla äänellään: - --- Kukkuu! - -Ja täten ilmoitettuaan, että kello on jo puoli viisi, peräytyy se -takaisin hiljaiseen vanhanpojan asuntoonsa ja ovi lupsahtaa kiinni. - -Oletteko koskaan huomanneet, että vanhat perhekellot osaavat puhua? - -Se on niiden keskuudessa hyvin tavallinen taito, mutta ne eivät puhu -aina eivätkä kaikille. Ne alkavat puhua vain silloin, kun huoneessa -on hiljaista ja kun siellä istuu niiden erityisessä suosiossa -oleva perheenjäsen. Kun Kaisu istuu yksin ruokasalin arvonimellä -kunnioitetussa kamarissa työnsä yli kumartuneena ja hiuskiehkura -otsalta valahtaneena, ja kun talossa on niin hiljaista, ettei kuulu -edes isän keinutuolin ratinaa asekamarista, niin silloin alkaa vanha -käkikello hänelle puhella niinkuin vanhoinakin aikoina, jolloin hän -pienenä lapsena hukkui tämän vakavan perheenjäsenen yksitotista, -punnittua puhelua kuunnellessaan, kun ikkunasta tuikkivat tähdet taikka -sisään paistoi hieman yksinkertaisen ja lystillisen näköinen kuu. - -Sillä aikaa kun käkikello raksuttelee tytölle omia tarinoitaan, -tehkäämme seuraava paljastus: - -Menlösin Kaisu ja Montosen Maire Mielikki Minerva olivat pitkästä -aikaa tavanneet toisensa viime sunnuntaina köyhien kansakoululasten -hyväksi toimeenpannuissa iltamissa. Kaisu kuului iltaman emäntiin -- -väkisin olivat vieneet, vaikka hän ei viime aikoina ollut tahtonut edes -portista ulos astua -- ja emäntien joukossa oli myöskin Maire Mielikki -Minerva. Siellä he, näytelmälavan takana, olivat toisensa tavanneet... -ja repineet silmät toistensa päästä. - -Ei vainenkaan, eivät repineet. Me vain suvaitsimme hieman leikkiä -laskea. Toistensa kaulaan he kapsahtivat ja taisivatpa hiukan itkeä -tihauttaakin kaikessa kiireessä. Nämä kevytmieliset ihmiset olivat siis -yhä edelleenkin ystävyydenliitossa keskenänsä, vaikka heidän välillään -olisi tullut ylipääsemättömänä muurina olla perheiden välinen taistelu, -äitien tyttärilleen antamat jyrkät määräykset ja ennen kaikkea kuollut, -syvän kaivon pohjassa uinuva hiiri. - -Siellä iltaman hälinässä eivät he olleet ehtineet sydämiään oikein -perin pohjin purkaa, mutta iltaman päätyttyä tulivat he yhdessä kotiin. -Rikos numero kaksi. Ja seuraavana päivänä tapasivat he uudelleen -toisensa iltamahuoneistossa, jossa iltaman puuhaajat ja toimihenkilöt -nyt siivosivat edellisen illan jälkiä. Sitten he kävelivät vanhan ja -uuden kaupunginosan välisellä mäellä, nousten aina sen korkeimmalle -kohdalle. Varmaankin olisivat he, itsekään sitä huomaamatta, kavunneet -näkötorniinkin, ylimpään kerrokseen asti, jos sinne olisi ollut -portaat. Mutta sinnehän ei ollutkaan portaita. - -Tämä rikoksellinen kävelyretki kesti kolme tuntia. Ne tunnitkin kun -nykyään ovat niin lyhyet. Kuusikymmentä minuuttia vain, ja silloin on -taas tunti mennä livahtanut... ja tytöillä on tavallisissakin oloissa -niin paljon puhumista. - --- Missä Herran nimessä sinä olet niin kauan viipynyt? ihmetteli rouva -Menlös, kun tytär vihdoinkin palasi kotiin. Ja vilpillinen tytär vaipui -yhä syvemmälle valheellisuuden suohon ja selitti, miten paljon siellä -oli ollut järjestämistä. Täytyihän sitäpaitsi käydä sitten muka vähän -raitista ilmaakin hengittämässä... - -Sellaistahan se on se maailman meno. Nuorisossa ei ole vakavuutta eikä -syvällisempää asioiden ja kunnian vaatimusten ymmärtämystä. - -Kaisu kohotti päätään työstään. Siellä oli ikkunan alla kadulla yksi -perheen virallisista vihollisista, juuri se Maire Mielikki Minerva, -hiihtopuvussa ja suksensauvoihinsa nojaten. Teki kysyvän merkin -kädellään ja toinen hyväkäs teki vastausmerkin. Niillä tytöillä ne on -aina ne omat merkkikielensä. - -Silloin käänsi Montosen tytär suksensa sisään Menlösin portista. Kun on -kerran antanut pahalle sormen niin tiettyhän se. - -Heikkoja ovat naiset -- nimittäin nuoret naiset. Vanhemmat kyllä -osaavat puolensa pitää, kun kerran sota on julistettu. - -Merkitsemme siis Maire Mielikki Minervan kirjavaan ansioluetteloon -tämänkin ennenkuulumattoman rikoksen Montosen perheessä nykyään -vallitsevia rautaisia sääntöjä ja asetuksia vastaan. Sitä tosin ei -olisi tapahtunut, jos rouva Maria Menlös olisi ollut kotosalla, mutta -Kaisuhan oli juuri äsken viittauksella ilmoittanut, että tie oli auki. - -Oli sitä taas puhumista, oli näyttämistä ja oli katsomista. Mutta -varsinkin puhumista. Mistä kaikesta lienevät puhelleetkaan? Ehkä -puvuista -- ja tietenkin puvuista -- ehkä äskeisistä iltamista, ehkä -myöskin eräistä pitkäkaulaisista ja vielä pitempisäärisistä lyseon -ylä: luokkalais- y.m. loikareista, jotka niin ahkerasti olivat heitä -tanssittaneet. - -Mahdollisesti heistäkin. Me emme voi sitä tietää. Sillä eipä ole -kuulunut tapoihimme kuunnella nuorten tyttöjen kahdenkeskisiä -keskusteluita oven takaa, vuoroin silmä, vuoroin korva avaimenreikää -vasten painettuna. Päinvastoin siirrymme hienotunteisesti pois koko -viereisestä huoneesta, tai jollemme nyt aivan sitäkään tee, niin -ainakin kävelemme yskähdellen edes takaisin huoneessa, nurkasta -nurkkaan -- yskähdellen ja hyräillen tuota vanhaa, kaunista: - - "Yksi nuori mies meni metsään, - Yksi nuori mies meni metsään. - Yksi nuori mies meni metsään, - Meni metsään viheriään. - Sumfarei..." - -Käkikello tietenkin kuuli kaiken, ja mahdollisesti kuuli käkikin ovensa -taakse. Mutta kumpikaan ei ilmoittele kuulemiaan... ja totta puhuen -eivät ne taida juuri tärkeitä ollakaan. - -Herra taloustirehtööri Menlös oli nukahtanut Napoleonin elämäkerta -polvilleen keinutuoliin. Napoleonin elämäkerta sankareineen solui -vähitellen polvelta alas ja putosi lattialle. Siihen kopsahdukseen -heräsi taloustirehtööri, nosti kirjan permannolta ja kuuli samassa -ruokasalista sellaista puheensorinaa, että eipä paremmasta apua. Ei -oltu moista tässä talossa viikkokausiin kuultu. - -Aivan täytyi lähteä katsomaan. Olihan se kuin Maire Mielikki Minervan -ääni. - -Ja kun rouva Maria Menlös puoli tuntia myöhemmin palasi kotiin, niin -näki hän sanomattomaksi ihmeekseen, hämmästyksekseen ja mielipahakseen, -että eräs Montosen suvun jäsenistä istui hänen kodissaan kuin ei mitään -olisi tapahtunut. - -Kuin ei mitään olisi tapahtunut! Aivan kuin ei olisi tapahtunut yhtään -mitään erinomaista, ei mitään sellaista, jota viime aikoina kuitenkin -oli tapahtunut. Aivan kuin ei musta hiilisäkki koskaan olisi lentänyt -Montosen pihasta aidan yli Menlösin pihaan, aivan kuin olisi tie -kaivolle auki entiseen tapaan ja aivan kuin ei rouva Montonen koskaan -olisi sanonut rouva Menlösiä _sivistymättömäksi ihmiseksi_! - -Ja ikäänkuin ei rouva Montonen olisikaan haastattanut rouva Menlösiä -oikeuteen hiiren kaivoon heitättämisestä! - -Rouva Menlös kulki huoneen läpi keittiöön, mutta rouva Montosen -tyttärelle ei hän suonut silmäystäkään, ja samassa nousikin Maire -Mielikki Minerva ylös sekä sanoi hämillään ja nolona jäähyväiset -Kaisulle ja taloustirehtöörille, poistuen kiireesti. - -Kun vieras oli lähtenyt ja rouva Menlös hänen mentyään oli sanonut sekä -Kaisulle että herra Menlösille mielipiteensä tällaisista vierailuista, -otti herra Menlös piipun suustaan, katseli ikkunasta ulos kadulle, -jossa jo oli pimeä, ja sanoi nöyrästi: -- - --- Aivan niin, rakas Maria, mutta... - --- Mutta mitä? kysyi rouva Menlös. - --- Ei mitään, rakas Maria, kiiruhti herra Menlös vakuuttamaan. - - - - -XV - - -Tapahtuipa sitten kaupungissamme ennenkuulumaton häväistysjuttu. - -Tapahtui tapaus sellainen, ettei mokomia tapahdu muuta kuin kerran -vuosisadassa, eikä muutamina vuosisatoina kertaakaan. - -Monta vuotta on jo kulunut siitä, kun tämä kuuluisa hiirijuttu järkytti -kaupunkimme perustuksia. Useat tässä kertomuksessa esitetyt henkilöt -nukkuvat jo viimeistä untaan, eikä tämä nykyinen polvi muista edes koko -juttua. Jos tiedustelet: millainen olikaan se Menlösin ja Montosen -rouvan välinen hiirijuttu, niin yhdeksän kaupunkilaista kymmenestä -katsoo miettiväisenä taivaalle, raapii sitten korvallistaan ja kysyy: - --- Mikä hiirijuttu? - -Niin häipyvät tässä maailmassa huomattavimmatkin tapaukset nopeasti -unhotuksen hämärään. - -Mutta kysykääpä keneltä keski-ikäiseltä kaupunkilaiselta tahansa, -muistaako hän vielä sen aamun, jolloin piru oli kansakoulussa, niin -heti alkavat kaupunkilaisen silmät loistaa, hän lyö voimakkaasti -reiteensä ja huudahtaa: - --- Muistanko? Minäkö! Minähän olin silloin kansakoulun kolmannella -luokalla, ha ha ha! - -Ja naurettuaan tarpeekseen tarttuu hän kiireesti takinnappiinne eikä -suinkaan päästä teitä lähtemään, ennenkuin hän on kertonut teille -koko jutun, alusta loppuun asti. Eikä teitä silloin pelasta edes -vakuutuksenne, että olette kuullut tuon jutun kahdeksankymmentä kertaa, -aina vähän eri muodossa. Sillä silloinhan on kertojalla sitä suurempi -syy esittää tapaus juuri niinkuin se oikein oli tapahtunut. - -Itse asiassa oli koko juttu hyvin yksinkertainen ja mitätön. Ei siitä -olisi kannattanut sellaista melua nostaa. Mutta koululapset kertoivat -sen kotonaan mitä eriskummallisimmissa ja vaihtelevimmissa muodoissa, -ja siitähän se oikeastaan nousi koko höly. Ja vielä kymmenen vuoden -kuluttuakin oli kaupungissa muutamia vakavia, iäkkäitä mies- ja -naishenkilöltä, jotka järkähtämättömästi uskoivat, että koululla oli -nähty piru itse, vaikka opettajat oppilastensa rauhoittamiseksi ja -koulunsa maineen pelastamiseksi levittivätkin sellaisen tiedon, että -tuo kristikunnan vanha, kavala vihamies olikin muka ollut vain herra -Nilsperi. - -Koska meidän vastuunalainen tehtävämme on antaa ensimmäinen -yhtenäinen, täydellinen ja puolueeton kertomus hiiren heittämisestä -kauppias Montosen kaivoon ja kaikista siihen liittyvistä seikoista, -niin tahdomme myöskin paljastaa koko tämän aikanaan suurta -huomiota herättäneen kummitus- ja paholaisjutun, jota on niin -monella tavalla koetettu selittää ja jolle ei oikeata selitystä -ole tähän saakka keksitty, tahdomme paljastaa sen kaikessa -naurettavassa mitättömyydessään, yksinkertaisuudessaan ja törkeässä -ilkivaltaisuudessaan kunniallista kansalaista asianajaja Nils Pehr -Bumsia kohtaan. Tahdomme kerta kaikkiaan pestä puhtaaksi viattomien -muiston, tahdomme vierittää syyn oikeiden syyllisten niskoille, ja -tahdomme jyrisevällä äänellä huutaa: oikeat syylliset -- ne ovat -kirjakauppias Kriikuna ja punapartainen Wille Remes! - -Näinhän se tapahtui: - -Kauppias Paavali Peippolan kesteissä sattunut häiriö oli niin -kuohuttanut kirjakauppias Kriikunan mieltä, ettei hän pitkään aikaan -tahtonut mahtua nahkoihinsa. Jos olisi eletty villien maassa, niin -olisi kirjakauppias Kriikuna tarttunut suureen nuijaan ja halkaissut -sillä Nilsperin kallon. Aivan varmaan olisi hän sen tehnyt, sillä niin -vakuutti hän joka päivä. - -Mutta kun hän ei ollut villi-ihmisten maassa eikä hänellä ollut suurta -nuijaa, niin hautoi hän sydämessään toisenlaisia kostosuunnitelmia, -hautoi niitä yötä ja päivää, ja lopuksi sattuikin hänelle sellainen -tilaisuus, että hän saattoi tehdä Nilsperille häpeällisen, ruman tempun. - -Eräänä iltana oli herra Nils Pehr Bums tavannut ravintolassa muutamia -Waskijärven herroja, ja siinä nousi oikea rymyjuominki, jossa herra -Nilsperi lopuksi tuli niin päihinsä, ettei tiennyt erottaa oikeata -kättä vasemmasta. Puoleksi tajuttomassa tilassa hän vihdoin aamuyöstä -lähti kompuroimaan kotiaan kohti. - -Äänetön, ammottava tyhjyys on nyt hänen edessään. - -Se on tori. - -Kello yhden aikaan yöllä on ukko Rihkola virkansa mukaisesti käynyt -sammuttamassa suurimman osan katuvalaistuksesta. Vain sinne tänne -jättää hän lyhdyn palamaan aamuun asti. Myöskin toria varten on hän -jättänyt sammuttamatta raatihuoneen kulmassa olevan lyhdyn, mutta -ankara tuulenpuuska on vähän myöhemmin rikkonut siitä lasin ja -puhaltanut tämänkin valon sammuksiin. - -Niin, pimeä ja hiljainen on vielä tori, pimeä, hiljainen ja tyhjä. -Raatihuoneen kohdalla vain, tuulen sammuttaman lyhdyn luona, seisoo -pää riipuksissa ajurin hevonen, unissaan ja torroksissaan. Alas on -valahtanut vanha loimi ja jäänyt roikkumaan toisen aisan varaan, -puoleksi maahan pudonneena. Ei näy edes ajurinrenkiä, sillä hän nukkuu -käppyrässä reen pohjalla, jalkapeitteen alla. - -Nukkuu ajurin renki ja nukkuu koko kaupunki raskasta aamu-untaan. Ei -kuulu niin ääntäkään... - -Tässä pimeydessä, tässä syvässä äänettömyydessä kaakerteli herra -Nils Pehr Bums horjuvin askelin torin halki kotiaan kohti sen saman -vaiston vetämänä, joka kevään tullen ohjaa muuttolinnut kaukaisista -etelän maista valoisaan Pohjolaan, ilman karttoja ja kompasseita. -Herra Nilsperi jo miltei nukkui, kävellessään. Keskellä toria hän vain -aukaisi äkkiä suunsa ja laulahti: - --- Hoi laari laari laa...! - -Ajurin hevonen vähän päätään kohotti, mutta kukaan muu ei kuullut tätä -säveltä, joka kaameana rämähti yön pimeydessä. - -Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes olivat olleet kortinpeluussa -postimestari Blomkvistin luona. Palailivat nyt sieltä aamuvarhaisella. -Kansakoulun kohdalla kompastui Wille Remes johonkin, joka makasi -portinpielessä. - -Tulitikun valossa tunnettiin se asianajaja Nils Pehr Bumsiksi. - -Silloin kirosi kirjakauppias Kriikuna. - --- Nilsperihän se on! sanoi Remeskin. - -Ja tutkittuaan tarkemmin hänen tilaansa lisäsi hän: - --- Se onkin saanut oikein tarpeekseen tänä yönä. - -Nyt oli tullut Kriikunalle se hetki, jota hän niin kauan oli toivonut, -ja yhdessä tuumivat ystävykset, miten, tämän odottamattoman löydön -kanssa olisi meneteltävä. - --- Viedään Nilsperi kouluun, esitti Wille Remes. - -Ja kun hän oli tarkemmin selostanut suunnitelmaansa, hyväksyi Kriikuna -sen ilkeällä, pahantahtoisella riemulla. - -Wille Remeksen oli helppo päästä sisälle kansakoulurakennukseen, sillä -hän hoiti nyt kevätlukukaudella väliaikaisesti kansakoulun käsitöiden -opettajan virkaa ja tiesi, ettei eteisen ovi tavallisesti ollut -lukossa. Käsityöhuoneesta pääsi kyllä muihin kouluhuoneisiin. - --- Herra advokaatti on niin painava, huokasi Wille Remes, koetettuaan -nostaa Nilsperiä. -- Minä käyn noutamassa vahtimestarin puukelkan. - -Wille Remes nouti pihasta puukelkan, johon he sitten vierittivät -Nilsperin paksuine turkkeineen. Ei olisi herännyt Nilsperi, vaikka -hänet olisi kuljetettu kirkontorniin. Raskaasti vain kuorsasi, ja oli -kokonaan sydämettömien vihollistensa vallassa. - -Vetivät he siitä Nilsperin pihaan kelkalla, eikä ainoastaan pihaan, -vaan kiskoivatpa vielä ylös koulun portaita eteiseen asti ja sieltä -käsityöhuoneen kautta juhlasaliin. - --- Nyt on Nilsperi juhlasalissa, sanoi Wille Remes, sytyttäen -kynttilän, jonka hän oli ottanut mukaansa käsityöhuoneesta. - -Olisi ollut kammottava tämä näky, jos olisi ollut joku syrjäinen sitä -katsomassa. - -Keskellä lattiaa makasi lyhyt, paksu ukko suuressa puukelkassa. -Karvaisen turkinkauluksen keskeltä näkyi tulehtunut naama ja siinä -punainen nenä sekä puoleksi aukioleva suu hatarine hampaineen. Kelkan -vieressä seisoi julman anarkistin näköinen Kriikuna, tuijottaen tuohon -naamaan ankarasti ja ilkeästi, ja hänen vieressään seisoi punapartainen -Wille Remes, kädessään kynttilä, joka haaveellisesti valaisi lähintä -ympäristöä, jättäen kuitenkin juhlasalin nurkat pimeiksi. Suurenmoinen, -mutta kaamea näky... - --- Sikeästi se nukkuukin, sanoi Wille Remes. - --- Niin nukkuu, lurjus! murahti Kriikuna. - --- Nyt siitä saisi tehdä vaikka minkä näköisen, sanoi Remes. - --- Vaikka pirun! sanoi Kriikuna. - --- Oikein, veli! huudahti Remes. -- Oikean sanan sanoit, veli hopea! -Pirunhan me Nilsperistä teemmekin. Mitähän koulupojat aamulla sanovat? -Ha ha! - -Ja nämä heittiöt toivat käsityöhuoneesta kittiä, liimaa ja mustaa -maalia, maalasivat Nilsperin kasvot mustiksi, aivan mustiksi, tekivät -kitistä kaksi pirunsarvea ja liimasivat ne hänen tukkaansa, piirsivät -sitten tuohon pikimustaan naamaan liidulla kaksi pyöreätä, valkoista -rengasta silmien ympärille... ja tuloksena oli kauhistuttavimman -näköinen ilmiö, mikä koskaan on minkään kansakoulun seinien sisällä -nähty. - -Päätettyään työnsä katselivat ilkiöt uhriansa syvän tyytyväisyyden -valtaamina. - --- No niin, sanoi Wille Remes. - --- Nyt on naama samanlainen kuin sielukin! sanoi Kriikuna. - --- Osapuilleen, myönsi naamioimistyön suorittanut Wille Remes etevän -taiteilijan kainolla vaatimattomuudella. - -Mutta asianajaja Nils Pehr Bums kuorsasi raskaasti, tietämättä mistään. - --- Oikein sievähän se nyt onkin! kehui Kriikuna. - --- Niinkuin herran enkeli, ylisti Wille Remes. - --- Nukkuu niin makeasti, armas! sanoi Kriikuna hellästi. - --- Uinuu höyhensaarilla, herttainen! lisäsi toinen pehmeästi. - -Sitten katsahti Wille Remes ympärilleen ja sanoi miettiväisenä: - --- Tämä sietäisi saada arvokkaampaan asentoon, tämä herra... - -Löysivät he suuren ja korkean, selkänojalla ja kädensijoilla varustetun -tuolin, ja sille nostivat he mustan, sarvipäisen ja rengassilmäisen -Nilsperin, joka jyristen kuorsasi. - -Jotain örisi nukkuva epäselvästi, kun hänen vihollisensa nostivat hänet -istumaan tuolille, mutta ei edes raottanutkaan silmiään, vaan vaipui -samassa yhä sikeämpään uneen. - -Lujalla nuoralla sidottiin hänet tuoliin kiinni. - -Salin peräseinällä olivat Suomen kansan suurmiesten kipsiset rintakuvat. - -Näiden alle, Kalevalan isän ja Suomen kansakoulun isän rintakuvien -alle, he siirsivät pöydän, nostivat, kaikki voimansa ponnistaen, -Nilsperin korkeine tuoleineen pöydälle... ja katso: Nilsperin pää oli -aivan kipsipäiden tasalla, niiden keskellä. - -Mutta yhtä valkoiset ja jalot kuin olivat nämä kipsiset suurmiesten -kasvot, yhtä musta ja kauhistuttava oli nukkuvan Nilsperin naama. - --- Nyt vielä pieni koristus kaulaan! sanoi toimelias Wille Remes ja -kävi opettajahuoneen eläintieteellisestä kaapista noutamassa täytetyn -hiiren, jonka hän langalla sitoi Nilsperin kaulaan. - --- Että ymmärtäisi herättyään, minkä vuoksi hän on tämän kunnian ja -koroitetun aseman ansainnut, selitti Remes. - -Kun nämä ilkipintaiset juoniniekat katselivat sitä näkyä, minkä he -puolen tunnin uutteralla työllä olivat aikaansaaneet, niin alkoi heitä -itseäänkin peloittaa. Suuri, hiljainen sali oli puolipimeä, ja sen -taustalla istui itse pimeyden ruhtinas valtaistuimellaan... - -Kiiruusti poistuivat Kriikuna ja Wille Remes, lukiten käsityöhuoneen -oven sekä vieden kelkan takaisin paikoilleen, halkopinojen viereen. - -Ja he kiiruhtivat kotiinsa iloisina ja tyytyväisinä, nukahtaakseen -hetken kuluttua hyvällä omallatunnolla, ikäänkuin olisivat kauniinkin -päivätyön suorittaneet. - - - - -XVI - - -Aamuhämärissä nousi pihan perällä olevassa pienessä rakennuksessa -asuva vahtimestari Heikonen vaimoineen lämmittämään ja siivoamaan -kouluhuoneita. - -Juhlasalissakin tekivät he tulen oven vieressä olevaan suureen uuniin, -mutta peräseinällä nukkuvaa Nilsperiä eivät he pimeässä huomanneet. - -Aamu valkeni valkenemistaan hitaasti. Vähän vain enää hämärti. - -Kaduilla vallitsi jo vilkas liike. Aikoja sitten oli ukko Rihkola -käynyt sammuttamassa viimeisetkin katulyhdyt, ne, joita ei tuuli ollut -sammuttanut. Aikoja sitten oli ajurinrenki raatihuoneen luona herännyt -rekensä pohjalta, ojennellut puutuneita jäseniään, nostanut ylös loimen -kadulta, noussut kuskipukille ja ajanut tiehensä. Maalaisia oli jo -alkanut saapua torille, torikauppiaat availivat kojujaan ja Markulakin -jo siellä kahvikojun äärellä värjötteli, lasketellen hämäränlaisia -sukkeluuksiaan tanakoille maalaisemännille tai totisille, epäilevinä -kuunteleville isännille. - -Koulun pihalle kertyi jo koulupoikia, jopa tyttöjäkin, odottelemaan -sisäänpääsyä. Pojat ne nahikoivat kuin tappelua hieroen ja tytöt -pajattivat keskenään asioitaan. - -Vahtimestari Heikosen vaimo kulki sulkemassa kouluhuoneiden uuninpellit -ja toi raikkaalla vedellä täytetyt vesikarahvit opettajien pöydille. - -Mutta astuttuaan juhlasaliin sytyttämään lamput aamurukousta varten, -sytytettyään jo yhden lampun ja siirtäessään toisen lampun alle -tuolia, jolle hän lamppuja sytyttäessään nousi, päästi hän äkkiä -kauhunkiljahduksen ja syöksyi huutaen ulos ovesta aina pihalle saakka. - -Koululaiset juoksivat hänen luokseen, juoksipa itse Heikonenkin -kysymään, mikä hätänä. - -Ja suuresti kaikki sekä hämmästyivät että säikähtivät, kun vaimo -vihdoin kalman kalpeana änkytti: - --- Siellä on piru... siellä juhlasalissa... - -Kaamea uutinen. - -Olisi ollut edes kummitus, haamu, mörkö tai männinkäinen, mutta -- se -itse! - -Eivätkä opettajatkaan olleet vielä tulleet. - -Vahtimestari Heikonen ei ollut mikään erikoisen pelkuri mies. Hän otti -siis halon käteensä, ottikin oikein suuren halon, ja lähti sisään, -vaikka vaimonsa hätäpäissään rukoili ja vannotti häntä luopumaan -uhkarohkeasta yrityksestään. - -Mutta äkkiäpä sieltä tuli itse Heikonenkin takaisin, tuli kelmeänä -kasvoiltaan ja huusi juostessaan käheällä äänellä: - --- Poliisia hakemaan, pojat! Siellä on piru! - -Silloin katosivat kaikki tytöt pihasta kadulle kuin tuulenpuuskan -lennättämät akanat, eivätkä pysähtyneet ennenkuin seuraavaan -kadunkulmaan, juoksi kadulle Heikosen vaimo ja juoksi myöskin Heikonen -itse, perässään kaikki koulupojat, jotka kuorossa huusivat poliisia. - -Torille juoksi tämä huutava joukko. - -Torilla seisoivat poliisit Kappari ja Räikkö heinäkuorman ääressä, ja -kuorman omistaja selitteli juuri: - --- Kyllä nämä ovat hyviä heiniä, semmoisia apilansekaisia ja -mehukkaita, niin että kyllä nämä kaupungin porvarienkin lehmiä -lypsättävät... - -Silloin ehti torille tuo poliisia huutava lauma, ja Heikonen kiljaisi: - --- Tulkaa poliisit koululle, siellä on piru! - --- Jaa että mikä? kysyi poliisi Kappari, jolloin koulupojat kuin -yhdestä suusta vahvistivat Heikosen ilmoituksen. - -Poliisi Räikkö tiedusteli yksikantaan: - --- Tarkastamaankohan tuo tuli koulua, vai...? - -Mutta Heikonen huusi, että leikki pois! Tulkaa itse tarkastamaan koulua -niin näette. - -Poliisit tunsivat Heikosen yleensä vakavaksi ja tottapuhuvaksi -mieheksi, eikähän nyt ollut mikään aprillipäiväkään. - --- Pitänee sitä sitten lähteä katsomaan, sanoi poliisi Kappari, ja -poliisi Räikkö myönsi: - --- Niin, harvoinhan sitä näkee, sitä itseään ukkoa... näin aamupäivällä. - -Lähdettiin siitä pirua katsomaan oikein miesjoukolla. Poliisit, -torikauppiaat, vieläpä maalaisetkin lähtivät. Juostiin ja huudettiin. -Miehet nauroivat ja kiroilivat, sillä näin päivännäöllä eivät -he osanneet ottaa asiaa oikein vakavalta kannalta. Mutta naiset -päivittelivät ja siunailivat. - -Koko tori tyhjeni. - -Opettajat olivat juuri saapuneet koulun portille ja kuulleet tytöiltä -ja Heikosen vaimolta, mikä hirmu koulusalissa oli. Mutta samassapa -saapui myöskin juoksujalkaa suuri, rähisevä joukko, poliisit edellä, -ja koulupojat, jotka olivat tointuneet ensimmäisestä pelästyksestään, -hihkuivat riemuissaan, sillä tämmöisessä väkijoukossa olisivat he -uskaltaneet tunkeutua vaikka pahan omaan pääpesään. Koulun piha täyttyi. - --- Siellä se istuu salin peräseinällä, sarvet päässä! huusi Heikonen. - -Opettajat ja poliisit menivät edellä. Poliisit paljastivat sapelinsa, -ja muutamat torikauppiaat tempaisivat halkoja käteensä pinosta, uhaten: - --- Nyt tulkoon vaikka itse sarvipää, niin kyllä sarvet kolisevat! - -Se oli rohkeata väkeä, mutta hieman arastellen ja kuin pahanhengen -salakavalaa päällehyökkäystä odottaen se työntyi juhlasalin ovelle. - -Väkijoukko pysähtyi. Pysähtyivät opettajat ja pysähtyivät poliisit -Kappari ja Räikkö, käsissään välkkyvät sapelit. - -Totta oli! - -Siellä salin peräseinällä istui Suomen kansan suurmiesten keskellä itse -se kuusituhatta vuotta vanha, leuka rintaa vasten painuneena... kuin -puskemaan valmistuneena. Hirveänä ja mustana se siellä istui sarvet -tanassa, ja kaameasti kiiluivat sen valkeat silmät puolihämärästä. - -Vallitsi kauan kestävä äänettömyys, vallitsi kuolon hiljaisuus. -Sanomattoman tunteen valtaamina tuijottivat kaikki tuota hirmuista -ilmiötä, joka järkähtämättömänä, liikkumattomana tuijotti vastaan. - --- Niinpähän näkyy olevan, sanoi poliisi Räikkö vihdoin matalalla -äänellä. - --- Mitäs nyt tehdään? kysyi poliisi Kappari koulun johtajalta, opettaja -Laaksoselta. - -Ennenkuin opettaja Laaksonen ehti vastata, tunkeutui väkijoukon läpi -taiteilija Markula, pienessä hutikassa kuten ainakin. Hänkin tahtoi -nähdä pirun, ja hän astui suoraan keskelle salin lattiaa, tirkisteli -siitä kummitusta pari silmänräpäystä ja ilmoitti vakavasti: - --- Olkaa hiljaa, piru nukkuu! - -Ikäänkuin ei olisi oltu hiljaa! - -Ja sitten hän käänsi päätään ja kysyi: - --- Ettekö kuule, että se kuorsaa? - -Totisesti! Kuorsaus kuului ihan selvästi. - -Nyt astui Markula aivan kummituksen luo, koroitti äänensä ja laulaa -honotti: - -"Nouse jo pois, janopeura...!" - -Siihen se heräsikin Nilsperi, joka oli nukkunut pahimman humalansa. - -Oven suussa seisova joukkokin oli nyt tullut rohkeammaksi ja lähestyi -ilmiötä lähempää tarkastelemaan. Mutta Nilsperi katsoa killisteli -ympärilleen, käsittämättä ollenkaan, mitä oli tapahtunut ja missä -hän oli, eikä meidän sovikaan sitä suuresti ihmetellä. Mitähän itse -ajattelisimme, jos sellaisessa asemassa heräisimme? - --- Kyllä se on Nilsperi! huusivat jo monet, jotka tunsivat Nilsperin -etupäässä hänen turkistaan. -- Mutta mitä tämä oikein meinaa? - --- Häh! kysyi Nilsperi aivan pökerönä. - --- Se sanoi "häh!" totesi Markula. - -Silloin kirosi herra Nilsperi kauheasti ja huusi: - --- Päästäkää minut irti! - -Saatiin siitä Nilsperi nostetuksi alas pöydältä ja irroitetuksi -tuolista. Sitä hälinää, mikä oli syntynyt! Kaikki huusivat ja -kyselivät, mutta mitäpä voi Nilsperi vastata? Eihän ollut hänellä -aavistustakaan siitä, miten hän oli tänne joutunut. Huomattiin hiiri -hänen kaulassaan ja otettiin se pois, mutta sarvia irroitettaessa lähti -hiuksia päästä. - -Sellaisessa mielentilassa oli Nilsperi, ettei hän sanonut sanaakaan, -ei päästänyt ainoatakaan sadatusta tämän toimituksen kestäessä. Sitten -painoi hän lakin päähänsä ja hyökkäsi ulos, hälisevä väkijoukko -kintereillään. - -Olipa hänen mustassa, rengassilmäisessä muodossaan ja vihaisessa, -puhisevassa juoksussaan asiasta tietämättömille vastaantulijoille -ihmettä kerrakseen. - -Tämän odottamattoman tapauksen johdosta menetti koulu yhden kokonaisen -työtunnin. - - - - -XVII - - -Törkeästi häväisty asianajaja Nils Pehr Bums vaati viskaali Tujulinia -toimeenpanemaan ankaran tutkimuksen. - -Sellainen pantiinkin toimeen. - -Kaksi päivää sitä toimitettiin poliisikamarissa, niin ettei poliiseilla -ollut ensinkään tilaisuutta pelata Mustaa Pekkaa. - -Kuulusteltiin koulun vahtimestaria vaimoineen, kuulusteltiin kaikkia -suuressa loppunäytöksessä läsnäolleita, kuulusteltiin koulun oppilaita, -ja erittäin ankarasti kuulusteltiin Markulaa. Saipa Markula epäluulon -alaisena olla yhden yön putkassakin. - -Mutta kun Markulan oli onnistunut todistaa viattomuutensa näyttämällä -todistajain avulla toteen, että hän oli nukkunut koko rikosyön -kauppias Heikki Remeksen väentuvassa nurkassa, niin päästettiin hänet -vapaaksi, sitten kun viskaali Tujulin oli antanut hänelle ankaran -varoituksen epäsäännöllisistä elämäntavoista. Kaikkia kuulusteltiin -ja kuulustelusta laadittiin pitkä pöytäkirja, mutta mitään ei saatu -selville. - -Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes eivät lausuneet mitään -otaksumisia salaperäisen tapahtuman johdosta. Mutta tavatessaan -toisensa loivat nämä vintiöt toisiinsa merkillisen silmäyksen. - -Vihdoin julistettiin tutkinto päättyneeksi, ja poliisikamarissa -pääsivät konstaapelit taas rauhassa pelaamaan Mustaa Pekkaa. He -pelasivatkin sitä sitten kolme päivää yhteen kyytiin niin uutterasti, -että tuskin välillä syömään ehtivät. - -Herra Nilsperi ei näyttäytynyt kadulla viikkokausiin. Hän murjotti -kotonaan syvän suuttumuksen vallassa, pesten kasvonsa viidesti päivässä -suovalla ja saippualla, ja vähitellen alkoivatkin ne jälleen saada -takaisin luonnollisen punasinertävän värinsä. - -Mutta vaikka poliisitutkinto ei ollutkaan luonut asiaan toivottua -valaistusta, niin alkoi kaupungilla kuitenkin pian liikkua huhuja -siitä, että rouva Menlösin sormien oli täytynyt olla jollain tavoin -mukana tässä rumassa pelissä. - -Kenenkäpä muun olisi ollut syytä tehdä niin suurta ilkeyttä herra -Nilsperille, ellei juuri rouva Menlösin? Olihan se huomattu -raastuvassakin, millä tavoin rouva Menlös joskus oli Nilsperiin -katsahtanut... varsinkin silloin, kun Nilsperi väitti rouva Menlösin -käskeneen Miinan heittämään hiiren kaivoon. - -Entäs se hiiri, joka oli ollut sidottuna herra Nilsperin kaulaan! - -Se oli kyllä tunnettu koulun kokoelmien hiireksi, mutta sen merkityshän -oli selvä. - -Rouva Menlösin kätyrit olivat sitoneet hiiren herra Nilsperin kaulaan -kuin sanoakseen: - --- Siinä on sinulle sitten se hiiri, jota sinä sieltä Montosen kaivosta -harot! - -Niin kaupungilla huhuiltiin, ja huhut levisivät talosta taloon ja -pukeutuivat päivä päivältä yhä täsmällisempään muotoon. Jopa alettiin -päästä perille rouva Menlösin kätyreistäkin, ja Markula-paran suureksi -suruksi ja syväksi suuttumukseksi kysyi yksi ja toinen häneltä aivan -suoraan: - --- Paljonkos sinä oikein sait rouva Menlösiltä? - -Rouva Menlös nauroi sydämellisesti, kuultuaan asianajaja Nils Pehr -Bumsille tehdystä koirankujeesta. Hän nauroi niin, että vedet silmistä -tippuivat, ja huudahti tuon tuostakin: - --- Se oli sille oikein! Se oli sille oikein! Vai mitäs sanot, Menlös? - -Ja taloustirehtööri Menlös imeskeli piippuaan hyvillä mielin muhoillen -ja myönsi: - --- Aivan niin, rakas Maria! - -Keittiöönkin kiiruhti rouva Menlös hauskaa uutista Miinalle kertomaan. -Ja Miina hihitti ja ilkkui: - --- No sai se rietas viimeinkin sen pumpsin minkä tarvitsikin! - -Mutta eipä tullut tämä ilo pitkäaikaiseksi. - -Ne juorut, ne häpeälliset juorut rouva Menlösin osallisuudesta herra -Nils Pehr Bumsin tapaukseen, ne kiersivät kiertämistään ja ehtivät pian -rouva Menlösinkin korviin. - -Ja kun rouva Menlös ne kuuli... - -Emme voi jatkaa. Se on liian ikävä kohtaus. Taloustirehtööri pakeni -heti ensimmäistä puuskausta asekamariinsa. - -Sanomme vain, että rouva Menlös menetti kokonaan henkisen tasapainonsa. -Hänkö tekemässä yön pimeydessä ilkivaltaa juopuneille miehille! - -Alkoivat talossa ikävät päivät, ikävämmät kuin ennen. - - - - -XVIII - - -Pakkanen se taas välillä helpotti oikein aika lailla. - -Vaikka eihän noita ollut tosin niin järin kovia pakkasia ollutkaan, -toistakymmentä pykälää vain ja sillä tavoin, mutta nyt löi niin -leudoksi, että Silasenkin lapset pääsivät lumiukon tekoon keskelle -Saunakatua. Aika paksun ukon ne tekivätkin, ja yli metrin korkuisen. -Nokimustine silmineen oli se melkein peloittavan näköinen. Hiilet näet -pistivät silmiksi. - -Lukija ehkä arvelee, että olivatpas ne Silasen lapset tuhmia, kun -keskelle katua sen tekivät. Ensimmäinen hevosmieshän muka tölmäsee -ukkoa reensä laidalla, niin että äijältä pää tipahtaa ja mustat silmät -jäävät avuttomina tuijottamaan ylös taivaan korkeuteen. Mutta lukija -ei tunnekaan Saunakadun oloja niin hyvin kuin me ja niin hyvin kuin -Silasen lapset, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet ja ehkäpä puolen -vuosisadan kuluttua kuolevatkin Saunakadun varrella. Saunakatu on -vanhan kaupunginosan laitimmaisia katuja, siellä melkein metsänlaidassa -asti, eikä siellä kukaan hevosella aja kesälläkään, sen vähemmin -talvella. Lumiukko on keskellä katua paljon paremmassa turvassa kuin -pihamaalla, jossa suutari Kankkunen sen kaupungilta päissään kotiin -tullessaan heti potkisi nurin. Onhan se ennenkin sellaista tehnyt, niin -että kyllä ne hänen tapansa tunnetaan. - -Raatihuoneenkadulla ovat mäenlaskijat ruvenneet lumisotasille, eikä -sitä sen vuoksi uskalla kukaan vanhempi, puolueeton ihminen kulkea. -Semmoinen rähinä siellä on. Vettä noutavat palvelustytöt vain hinaavat -tässä taistelun tuoksinassa vesikelkkaansa raatihuoneen kaivolle, mutta -hepä ovatkin rauhoitettuja. Heidän vesiliikenteensähän se koko mäen -liukkaana pitää. - -Mutta jättäkäämme lumiukot ja Raatihuoneenkadun taistelut ynnä muut -sellaiset vähäpätöisyydet ja kiiruhtakaamme kauppias Montosen pihan -perälle, sillä siellä on tekeillä erittäin tärkeä toimitus, ja siellä -on siitä syystä väkeä kuin kärpäsiä ruokalan keittiössä. Kaupungin -suuri paloruisku on siellä täydessä toiminnassa ja vesisuihku kohoaa -paljon korkeammalle suuren makasiinirakennuksen katonharjaa. - -Tulipaloko? - -Eikö mitä! Kesällä voi syttyä tulipalo keskellä päivää, mutta -talvella ei koskaan. Ei ainakaan meidän kaupungissamme ole sellaista -miesmuistiin tapahtunut. - -Ei, vaan siellä tyhjennetään, raastuvanoikeuden määräyksen mukaan, -kauppias Montosen kaivoa, että saataisiin pois se kuollut hiiri kaivon -pohjalta. - -Mönkkysen Maijastiina oli tästä ratkaisevasta tapauksesta lennättänyt -sanan niin moneen taloon kuin ehti. Olipa hän sitten kerrankin kahvilla -täytetty, vaikka ei, kiireellisten asiainsa tähden, ennättänytkään -juoda kaikissa keittiöissä kahta kuppia. Hotkaisi muutamissa yhden, ja -parissa paikassa ei sattunut ensinkään olemaan kahvia keitettynä. Mutta -ehtihän Maijastiina saatavansa myöhemminkin periä. - -Palomestari Sipilä oli sanonut, että ruiskun saa lainata sitten kun -tulee leuto sää. Tietäähän sen jokainen, joka on vähänkin perehtynyt -palotoimintaan, että pakkasella letkut jäätyvät, ja jäätyneet letkut -ovat hyvin pahoja katkeamaan, varsinkin tällaiset vanhemmat letkut. - -Oli sitä ihmettä, sitä kauppias Montosen kaivon tyhjentämistä, -keräytynyt katsomaan ukkoa jos akkaakin. Mieliala oli korkealla. - --- Nyt se nähdään! - --- Nyt se nähdään se totuus! - --- Niin, nyt se nähdään, kenessä se on totuus. - --- Niin, totuus! Totuus ei pala tulessakaan. - --- Eihän se kuulu palavan, eikä se huku kaivoonkaan. - --- Eihän se kai huku sinnekään. - --- Sieltäkin se pumputaan ylös! - --- Pumputaan se. Ei sitä enää nykymaailmassa valheella ja vääryydellä -pitkälle potkita. - --- Ei potkita. Kyllä laki ja oikeus asiasta selvän ottaa. - --- Ottaa se! - --- On se sentään hyvä, että on vielä maassa laki ja oikeus! huokasi -muuan eukko, silmiään pyyhkäisten, mutta torikauppias Sippo, joka -seisoi hänen vieressään kädet housuntaskuissa ja lakki takaraivolla, -epäili: - --- Mikähän siunaus siitä sitten heruu? - -Mutta silloinkos eukko räsähti. Vai ei saisi enää olla lakia ja -oikeuttakaan! Missähän sinunkin kojusi olisi, jollei olisi kaupungissa -poliisijärjestystä. - -Sippo raapi harmistuneena päätään, mutta sopivaa vastausta ei hän -sittenkään keksinyt. - -Vaikuttava ja muistiinpainuva oli näky. Pumppuna toimiva paloruisku -kävi niin että ryskyi. Kymmenkunta vapaaehtoista palokuntalaista oli -työssä. - -Koska he olivat tavallaan virkatoimessa, niin olivat he kiinnittäneet -palokuntalaisnauhat lakkeihinsa, joten kuka tahansa saattoi nähdä, -että vain heillä oli laillinen oikeus käsitellä paloruiskua. Mutta -hyväntahtoisesti luovuttivat he tämän etuoikeutensa viransijaisillekin, -alettuaan vähän väsyä, eikä työnhaluisista tarjokkaista suinkaan ollut -puutetta. - -Toisen letkun pää oli kaivossa ja toisen letkun päässä oli itse -suihkumestari Lampeeni, ohjaten räiskähtelevän ja paukahtelevan -vesisateen ylös ilmaan, josta vesipisarat sitten sateena ropisivat -taajan katselijajoukon niskaan. Mutta jokainenpa olikin varoiksi -kääntänyt kauluksensa pystyyn. - -Välistä taas ohjattiin suihku makasiinin seinään tai katolle ja -katonharjan yli. Hyvinhän se yli lensikin, vaikka makasiinirakennus on -aika korkea. - -Mutta kun suihku räiskyi ja paukkui makasiinin ovenpieleen, niin pisti -makasiinimies Antti Peuranen päänsä makasiinin ovesta ja huusi: - --- Juutastako te tätä makasiinia holvaatte? Ei tämä ole pesun tarpeessa! - -Mutta siihen huomauttivat palokuntalaiset aivan oikein: - --- Vähemmänhän palaa! - -Ja katselijakunta huusi Antti Peuraselle: - --- Vie pois nokkasi sieltä ovelta! Saat vielä päin naamaasi! - --- Niin, ja kyllä silloin jauhonpöly karisee! riemuitsivat toiset. - -Antti Peurasen jauhoiset kasvot katosivatkin ovelta. - -Eräs akoista nuuhki ilmaa ja sanoi toisille: - --- Ihan on kuin mädänneen hajua. Kaivokohan se sillä tavalla haisee? - --- No mikäs sitten, vastasivat toiset eukot. -- Aivanpahan näet tuntuu -haju tänne asti! - --- Taitaa olla haju omassa nokassanne! sanoi viimeiselle puhujalle -Menlösin Miina, joka eukkojen takana hänkin katseli puuhaa. - -Siitä eukot suuresti kiivastuivat: - --- Vai sinä tänne tulet pullikoimaan ja irvistelemäänl - --- Eivät osaa enää ihmiset hävetä! päivitteli toinen eukko. - --- Kun olisivat tuominneet raastuvassa sinut tuon kaivon tyhjentämään, -niin vieläköhän ilkkuisit! huomautti kolmas, mutta neljäs huusi: - --- Antakaa, Lampeeni, tuolle Miinallekin osansa... sehän se on koko -tämän asian syy. - -Silloin Miina pakeni. - -Mutta Mönkkysen Maijastiina sanoi eukoille: - --- Niin haisee koko kaivo että yököttää! Minä menen katsomaan, joko se -raato alkaa nousta. - -Mönkkysen Maijastiina lähestyi kaivoa, mutta ruiskun käyttäjät huusivat -ankarasti! - --- Syrjäiset eivät saa tulla lähelle! - -Tästä suuttui Maijastiina. - --- Minäkö syrjäinen! Syrjäisempiä te itse tässä asiassa olette! Jos -en minä olisi nähnyt sen hiiren heittämistä, niin ette tekään tässä -heiluisi ja mahtailisi! - --- Älä pärpätä! huusivat palokuntalaiset. - -Mutta Mönkkysen Maijastiina lähestyi itsepintaisesti kaivoa. - -Silloin käänsi Lampeeni suihkun häntä vastaan, ja silloin nosti -kastunut Maijastiina sellaisen huudon ja rähäkän, että se oli kauheata -kuulla. Mutta tunteeton katsojajoukko päästi mahtavan naurun: - --- Ha ha ha! Niin on kuin kuikka! - -Puikkelehti siellä poikiakin väkijoukossa kymmenittäin, töytäillen -milloin minnekin kuin paarmat ja sysien ja tuuppien aikaihmisiä. Mutta -makasiinimies Peurasen kuusivuotias Asko se enimmän nautti tästä -näytelmästä. Ihan oli märkänä koko poika, kun aina juoksi sinne, minne -vesi lensi. - -Ja kun Lampeeni ohjasi suihkun suoraan ylöspäin, niin että vesi -oikein korkealle suhahti, niin silloin Asko hyppi tasakäpälässä, -rapisteli käsivarsiaan niinkuin kukko siipiään ja hihkui ylenpalttisen -riemastuksen vallassa: - --- Hii! - -Akatkin sen huomasivat ja todistivat: - --- Onpas tuolla pojalla lysti! - --- Niin, ikäänkuin tämä olisi mikään lystin paikka! huomauttivat toiset -vakavasti. - -Mutta Asko-poika hihkasi: - --- Noin korkealle lensi... taivaaseen asti! - -Ja toisille pojille hän riemuitsi: - --- Ne tyhjentävät koko kaivon! Sitten näkee ihan kaivon pohjaan asti! - -Ankarasti kävi ruiskun pumppu. Joku katsojista pyysi suihkumestaria: - --- Anna mennä, Lampeeni, yli aidan Menlösin pihaan! Nehän ne upottivat -sen hiiren tähän kaivoon! - -Lampeeni ei ollut kuulevinaankaan. Kaikki tässä komentamaan! Kyllähän -tässä sitten komentajia olisi. Tietysti oli hänellä yksin valta -määrätä, minne hän suihkunsa käänsi, varsinkin kun ei palomestarikaan -ollut paikalla käskyjä antamassa. - -Mutta kun oli kulunut kohtuullisen pitkä aika äskeisestä pyynnöstä, -käänsi hän kumminkin kuin sattumalta suihkun Menlösin pihaan päin. - --- No sinne! huusivat katsojat. - --- Saavat nyt pakanat hiirivettä! - --- Sen ne sietävätkin. - -Torikauppias Sippo on semmoinen arvostelija. On kai hyvin viisas mies -omasta mielestään, viisaampi kuin kaikki muut yhteensä. - -Nytkin se sanoi, katseltuaan aikansa suihkuttamista: - --- Oikeastaan tämä suihkuttaminen on ihan tarpeetonta. - -Lampeeni laski taas vettä makasiinin katon yli ja kysyi sitten -arvokkaasti: - --- Missä suhteessa? - -Sippo sylkäisi, otti tulitikkulaatikon taskustaan ja alkoi sytytellä -tupakkaansa. - --- No siinäkin suhteessa, sanoi hän sitten, että mitäs suihkuttamista -tässä tarvitaan? - -Ja perustellen lähemmin kantaansa jatkoi hän: - --- Tuleehan se vesi sieltä kaivosta suihkuttamattakin. - --- Vai tulee se! matki vain Lampeeni ylenkatseellisesti. - -Mutta Sippo intti yksipäisesti: - --- Ka tuleehan se... juutaskos siinä olisi ettei tulisi, kun tuommoinen -miesjoukko pumppuaa! Ei suinkaan se tuo sinun suihkuttamisesi sitä -kaivosta nosta! - --- Älä turise! sanoi Lampeeni vihaisesti. - --- Minkäs teet jos turisenkin! uhitteli Sippo. -- Jos antaisi veden -lorista tuohon ruiskun viereen, niin kyllä se tulisi sieltä kaivosta -aivan yhtä nöyrästi. - -Lampeenia harmitti. - --- Vai ruiskun viereen lorista! sanoivat palokuntalaiset. -- Luuletko -sinä meidän rupeavan vesilätäkössä pumppuamaan? - --- Niin, ja kun suihkuttaa, niin näkee samalla yksin tein, onko ruisku -ja letkut kunnossa, jos sattuisi niinkuin tulipalo tulemaan. - -Lampeeni katsoa muljautti Sippoon ja sanoi: - --- Niin, älä sinä, Sippo, tule viisaampiasi neuvomaan... kun ei sinulla -kuitenkaan ole mitään tietoa eikä ymmärrystä näissä paloasioissa. - -Siinä oli Sipolla taas suu poikki. Lampeeni sanoi palokuntalaisille, -mutta kuitenkin niin, että Sippokin sen kuuli: - --- Sillä kun on kenellä lihakauppa torilla, niin se jo luulee olevansa -hyväkin insinööri! - --- Paljonhan sieltä kaivosta vettä riittääkin! ihmetteli joku -katsojista, ja muuan toinen katsoja selitti: - --- Nämä ovatkin niitä oikeita vesikaivoja nämä tämän kaupungin kaivot. - -Kahdesti oli jo vaihdettu ruiskun käyttäjiä, ja muutamat katselijat -alkoivat epäillä: - --- Ei sitä taida saadakaan yhdellä ruiskulla tyhjäksi. Mutta juuri -silloin alkoi suihku tulla heikommaksi, ja katsojat huusivat: - --- Jo painuu rooli matalammaksi! - -Toiset, jotka harrastivat esikuvia ja vertauksia, esittivät saman asian -sanoilla: - --- Jopahan alkaa lehmä ehtyä. - -Ja joku kolmas, joka tavoitteli tunnustusta sukkeluuksilla, joita hän -oli kilpaa Markulan kanssa viljellyt lähinnä seisovien virkistykseksi -koko toimituksen ajan huusi: - --- Niin ehtyy... kohta se poikii! - --- Hiiren, täydensi Markula. - --- Onkos täällä poliisia? kysyi eräs palokuntalaisista. - --- Mitäs tässä poliisilla? tiedusteli Lampeeni. - --- No jotta on viran puolesta todistamassa, kun kaivoa tarkastetaan, -selitti palokuntalainen. - --- Niin, kun tämä on virallinen asia... raastuvan käskystä, myönsi -toinen palokuntalainen. - --- Onhan tässä vieraitamiehiä, sanoi torikauppias Sippo, mutta siihen -huomautti Lampeeni: - --- Et sinä ymmärrä laillisia asioita! - --- Poliisi pitää olla! huusivat akatkin. -- Ei suinkaan sitä ilman -poliisia... lakiasiassa! - --- Niin, kyllä pitää hakea poliisi! huusivat kaikki katsojat. - --- Juokse sinä märkä poika hakemaan torilta poliisi, sanoi Lampeeni -Peurasen Askolle, mutta Asko väitti: - --- En minä jouda! - -Toiset pojat juoksivat torille poliisia hakemaan, ja eräs -palokuntalaisista, kauppias Heikki Remeksen renki, kurkisti alas kaivon -reunalta ja ilmoitti: - --- Nyt se on muuten tyhjä, mutta siellä keskellä on syvempi kohta ja -siellä on vielä vähän vettä. - -Sitten hän kohotti letkua ja siirsi sen pään tuohon syvennykseen, -sanoen pumppuajille: - --- No pumpatkaa nyt vielä vähän, ja antakaa sitten masinan käydä -hiljalleen koko ajan. Muuten se on taas pian täynnä tämä kaivo. - -Ja nousten kaivon reunalta hän sanoi: - --- Siinä näkyy olevankin hyvät vesisuonet, tuossa kaivossa. - --- Jo tulee poliisi! huusivat akat. - -Akat olivat oikeassa. Poliisi Miettinen tuli sieltä noutajineen ja -kysyi väkijoukkoon päästyään: - --- Mitäs täällä on asiaa? - --- On siinä poliisi, kun ei tiedä koko asiasta! ihmettelivät akat. - --- Todista nyt virkasi puolesta, onko Montosen kaivossa hiirtä vai ei! -sanoivat palokuntalaiset. -- Tämä on virallinen asia. - --- Se on raastuvan päätös, selittivät akat. - --- Olkoon, sanoi poliisi Miettinen. -- Mutta minä vain en lähde kaivoon -ruunun univormua ryvettämään! - -Siitä syntyi kiivas keskustelu, mutta poliisi Miettinen ei suostunut -lähtemään kaivoon. - --- En lähde muuta kuin viskaalin määräyksestä! - -Ja sitten suuttui hän ja huusi: - --- Mitä te olette minun käskijöitäni! Pitäkää suunne kiinni! - -Silloin sanoi Lampeeni: - --- No samahan se on, kuka sinne menee, kunhan poliisi seisoo tässä -kaivon reunalla ja todistaa. - --- Sen minä kyllä voin tehdä, lupasi poliisi Miettinen leppyen. - --- Tuo muurari Jänkkä on hyvin tarkkasilmäinen ja luotettava mies, -esitti kauppias Remeksen renki. - --- Lasketaan se kaivoon. - --- Eikös täällä olisi sopivampiakin? kainosteli muurari Jänkkä -luottamustoimen vastaanottamista, mutta katsojat huusivat: - --- Mene vain Jänkkä kaivoon! - --- Onkos se nyt aivan tyhjä? kysyi muurari. - --- On se! takasivat palokuntalaiset. - -Ja niinpä sitten laskettiinkin muurari Jänkkä nuorasta kaivoon, -väkijoukon piirittäessä kaivonympärystän. - -Jänkkä hamuili kaivon pohjalla, raapaisi pari kolme kertaa valkeaa ja -tutki ympäristöään oikein tulitikun valossa. - --- Ei täällä ole kissoja eikä hiiriä! huusi hän sitten. - --- Ei siellä kissoja tarvitse ollakaan! vastasivat akat. - --- Eipä täällä ole hiiriäkään, huusi muurari. - --- Älä valehtele! huusi joku katsojista. - --- No tulkaa sitten itse katsomaan, pahuukset, vastasi Jänkkä -närkästyneenä. -- Vaan jos te sen sieltä näette, niin neuvokaa vain, -missä kohden se on! Kyllä minä sen sitten ylös nostan. - --- No älähän suutu, muurari, lepytteli Lampeeni. -- Eiväthän ne nämä -tosissaan... - --- On tämä kumma paikka! ihmettelivät eukot. - --- Katsohan vielä tarkemmin! kehoitti Lampeeni. - -Jänkkä tutki kaivon pohjan varmuuden vuoksi toiseen kertaan mitä -huolellisimmin. Sitten hän huusi: - --- Alkakaa hissata ylös... mutta älkää hellittäkö, pakanat! - --- Kyllä sinä nouset! rauhoittivat palokuntalaiset. -- Katso, onko -nuora paikoillaan. - --- Kyllä se on, sanoi muurari. - --- Mitä se tuo poika tähän tellääntyy! ärjäisi muuan mies vihaisesti -Peurasen Askolle, joka koetti tunkeutua miesten kainaloiden alitse -kaivon luo. - --- Joka paikassa se tiellä härkentää! toruivat akat. - -Kiskottiin sitten Jänkkä miehissä ylös kaivon pohjalta. Tuskin oli -hänen päänsä kohonnut kaivonkannen yläpuolelle, kun jo huudettiin: - --- No eikö siellä sitten näkynyt mitään? - -Jänkkä vastasi vain: - --- Ei muuta kuin märkiä kiviä. - -Jokupa hoksasi siihen huomauttaa: - --- Mutta jospa se vesi onkin imenyt sen mukaansa? - --- Niin, huusivat akat. -- Se on lentänyt veden mukana! - -Lampeeni siihen halveksivasti vastasi: - --- Hornaanko se sieltä on lentänyt... kun on semmoinen sihti letkun -päässä, ettei laske pienempiäkään roskia lävitseen! - -Letkua nostettiin pois kaivosta. - -Sippo sanoi: - --- Turhaan siinä miehet vahtasivat. - -Palokuntalaistenkin täytyi myöntää: - --- Taisi olla turhaa touhua. - -Mutta Lampeeni lohdutteli heitä: - --- No saihan tuota koettaa, oliko ruisku kunnossa, kun kerran sattui -näin leuto sää. - -Kaivo oli nyt siis kuivana, mutta kylläpä olivat sen sijaan paikat -kaivon ympärillä märkinä. Joka paikassa oli vettä ja lätäköitä, ja kun -katselijat tarkastelivat makasiinin kattoa ja seinää ja Menlösin pihan -puolella olevaa lankkuaitaa, niin tuumivat he: - --- Olisi siinä sammunut liekit, jos olisi sattunut tulipalo olemaan! - --- Teettävät ne nuo virkakunnatkin ihmisillä tyhjää työtä, minkä tuo -raastupakin, napisi joku palokuntalaisista. -- Kengät ovat aivan märät. - --- Kun ei vain Menlösin joukko olisi yöllä onkinut sitä hiirtä pois -kaivosta, keksi eräs akoista uuden otaksuman. - -Miehet kiroilivat kaivoa, hiirtä ja Menlösin joukkoa. Odotuksessaan -pettynyt väkijoukko alkoi valmistautua hajaantumaan, ja Anna Riitta, -joka oli talon puolesta valvonut toimitusta, oli jo palannut keittiöön -tekemään emännälleen selkoa tutkimuksen odottamattomasta ja laihasta -tuloksesta. - --- Ei sieltä sitten mitään hiirtä löytynytkään! huokasi eräs akoista. --- Tyhjän tautta on saanut Anna Riitta raahata vettä Perälän kaivolta -asti... - --- Niin, eihän siellä ole mitään hiirtä ollutkaan, ilmoitti märkä, -vilusta hytisevä Peurasen Asko. - --- Kenenkä poika se on tuo? kysyi muuan eukko. -- On niin märkäkin, -turjake, eikä vain lähde kotiinsa. - --- Se on tämän Montosen makasiinimiehen poika, kertoivat toiset pojat. --- Sen nimi on Asko. - --- Mitä sinä sanoit, ettei olisi hiirtä ollutkaan kaivossa? kysyi eukko. - --- Niin, eihän se hiiri sinne pudonnut, selitti Asko. - --- Mistähän sinä sen tiedät! murahti muuan palokuntalaisista -ylenkatseellisesti. - --- Näinhän minä kun meidän kissa otti heti sen hiiren, kun se oli tälle -puolen lentänyt, kertoi Asko, puhallellen kohmettuneisiin, sinertäviin -hyppysiinsä. -- Minä olin tässä silloin. - -Kaikki tuijottivat Askoon. Joku sanoi: - --- Taidat valehdella? - --- Niin, tulet tänne valehtelemaan ja sotkemaan! huusivat akat. - --- Enkä valehtele! kiisti Asko. -- Tuohon putosi se hiiri, tuohon kohti -ihan, ja siitä sen kissa otti ja juoksi se suussa tuonne makasiinin -taakse... - -Tämä yksityiskohtainen esitys ja Askon rehelliset silmät tekivät -vakuuttavan vaikutuksen. Poika puhui silminnähtävästi totta. - --- No miksi sinä et sitä heti sanonut! kiljuivat suuttuneet -palokuntalaiset. - -Suuresti vihastuivat nyt kaikki läsnäolevat Askoon, mutta varsinkin -olivat palokuntalaiset kiukuissaan. - --- Siinä on sitten hölmö poika! Seistä toljottaa vieressä eikä puhu -mitään! - --- Semmoisen työn teetätti ihan turhaan, riettaan elävä! - --- Selkäänsä se sietää! - -Eikä tiedä, miten Askolle olisi käynyt, jos hän olisi jäänyt jatkoa -odottamaan. Mutta säikähtynyt Asko Peuranen oli jo juossut tiehensä ja -kätkeytynyt näkymättömiin. - - - - -XIX - - -On se sentään karskinnäköinen mies, tuo taloustirehtööri Menlös. - -Oikein niinkuin sotaherra. - -Pää on pystyssä ja käynti joustava, ja kun hän kävelee huoneissaan, -luoden kotkankatseensa ulos milloin mistäkin ikkunasta, milloin -kolmikulmaiseen Snellmanin puistoon, milloin Papinkadulle, milloin taas -pihaansa, missä vesirattaat kohottavat tynnyriään lumikinoksesta, mutta -missä koirankoppi on kokonaan lumeen hautautunut, niin on hän kuin -linnoituksen päällikkö, joka tähystelee, onko kaikki järjestyksessä -hänen alueellaan. - -Oivallisen vertauksenhan me keksimmekin! Niinkuin linnoituksen -päällikkö... - -Sillä voidaanpa sanoa, että herra taloustirehtööri Menlös on kuin onkin -nyt linnoituksen päällikkö. - -Rouva Menlöskö? - -Niin, unohdimme heti aluksi mainita, että rouva Menlös on tällä kertaa -poissa kaupungista. - -Häntä, rouva Maria Menlösiä, alkoi vaivata unettomuus, yhä lisääntyvä -hermostuminen ja päänsärky. Lääkäri sanoi, että hän ajattelee liian -paljon oikeusjuttuaan. Ja lääkäri sanoi senkin suoraan, että jollei -hän tahdo, että tuo hiiri vie hänet lopuksi hautaan, niin on hänen -matkustettava pois kotoaan, jossa hänen ajatuksensa aina pyörivät yhden -ja saman asian ympärillä. - -Rouva Menlös ei aluksi tahtonut suostua matkustamaan. Hän pani -vastalauseen. Miten luuli tohtori herra Menlösin ja Kaisun tulevan -toimeen, ellei rouva Menlös ollut heitä hoitamassa? - -Mutta silloin sanoi vanha lääkäri, ukko Hillman, että siispä hän kuolee. - -Kuolla täytyy jokaisen, vastasi rouva Menlös. Kuolla täytyy, ei auta. - -Jos hän kuolee ennenkuin oikeusjuttu on päättynyt, niin menettää hän -sen varmasti, sanoi tohtori. Eihän vainaja voi hoitaa oikeusjuttukaan. - -Silloin alkoi rouva Menlös harkita asiaa. Sitten hän sanoi, että hän -ei tahdo vielä kuolla, sillä hän tahtoo voittaa juttunsa. Ja sitten -lähti hän virkistysmatkalle sukulaistensa luo siihen kaupunkiin, josta -Menlösin perhe on tänne muuttanut. - -Viikon päästä tuli kirje. Hän voi jo paljon paremmin ja saapuu kotiin -hyvissä ajoin valvomaan oikeuksiaan, jutun tullessa toisen kerran -esille. - -Kotona tuntui oudon hiljaiselta. Ihmeellistä, miten yhden ainoan -henkilön lähtö voi tyhjentää talon! Ensimmäisinä päivinä eivät herra -Menlös ja hänen tyttärensä tienneet, miten olla, kuin eleä. - -Mutta epäilemättä oli hyvä, että rouva Menlös suostui matkustamaan. -Hän oli viime aikoina ollut niin läpi hermostunut, että koko talosta -oli rauha poissa. Ei niin, että hän olisi alituiseen torunut miestään -tai tytärtään. Päinvastoin oli hän siinä suhteessa suuresti muuttunut. -Hänen entinen äkkipikaisuutensa oli vähitellen tämän hiirijutun aikana -sulanut huomaamattomiin kuin lumi auringonpaisteessa. Mutta sitä -ikävämpää oli nähdä, miten hän lakkaamatta ajatteli yhtä ja samaa, yhtä -ja samaa, niin että hän lopuksi tuskin huomasi, mitä talossa tapahtui. -Taloustirehtööri Menlös kuiskasi huolestuneena tyttärelleen, ettei äiti -nuku juuri ollenkaan. Hän laihtui huomattavasti, ja melkein näki, miten -hänen tukkansa harmaantui. Asia alkoi käydä huolestuttavaksi. - -Ja silloin tapahtui sellainen suunnaton tapaus, että taloustirehtööri -Menlös, ensi kerran elämässään, teki julkisen kapinan vaimoaan vastaan. -Hän nimittäin, vastoin vaimonsa nimenomaista ja mitä jyrkintä kieltoa, -lähti hakemaan lääkäriä. - -Ei uskonut rouva Menlös silmiään, kun hän näki miehensä eteisessä -pukevan turkkia ylleen. Hämmästyneenä ja suuttuneena hän huusi: - --- Menlös! - -Herra Menlös pisti lakin päähänsä, ikäänkuin ei olisi mitään kuullut. -Rouva Menlös oikein kauhistui, luullen miehensä menettäneen järkensä -valon, pani kädet lanteilleen ja huudahti silmät pyöreinä ruokasalin -ovelta: - --- No mutta _Menlös_! - -Herra Menlös livahti ulos ovesta ja meni menojaan. - -Tämä ennenkuulumaton vastarinta ja tottelemattomuus vaikutti rouva -Menlösiin niin mieltäjärkyttävästi, että hän vaipui istumaan leveään -keinutuoliin ja hoki: - --- On aikoihin eletty... onpa totisesti aikoihin eletty! - -Silloin kohotti Kaisu silmänsä työstään ja sanoi: - --- Jollei isä olisi mennyt, niin olisin minä mennyt. - -Tähän ei rouva Menlös voinut enää mitään vastata. Tämä kävi jo yli -hänen ymmärryksensä. Hän päätti antaa kaiken mennä menoaan ja istui -sanaakaan puhumatta siihen saakka, kunnes herra Menlös palasi takaisin, -vanha tohtori Hillman mukanaan. - -Ensimmäisen päivän rouva Menlösin poissaolon aikana käveli herra -Menlös huoneesta huoneeseen kuin rauhaton sielu. Ja alinomaa unohti -hän piippunsa mitä merkillisimpiin paikkoihin. Monesti täytyi Kaisun -nousta sitä etsimään, ja pitipä kerran pyytää Miinakin avuksi. Miina -se vihdoin löysikin sen piipun, ruokasalin astiakaapin laatikosta, -pitkävartisten liemikauhojen ja hopealusikoiden joukosta. - -Silloin huudahti Kaisu huolestuneena: - --- No nyt tulee taas isä vuorostaan höperöksi! - -Herra Menlös naurahti hajamielisenä ja lähti kamariinsa lataamaan -piippuaan. Mutta tunnin kuluttua oli se taas kateissa. Sillä kertaa ei -se sentään ollut sen kummemmassa paikassa kuin vaatekomeron naulassa. -Herra Menlös ei voinut ollenkaan käsittää, miten hän oli sen juuri -sinne pistänyt, sillä vaatekomeroon oli hänellä ollut viimeksi asiaa -toissapäivänä. - -Vähitellen alettiin tottua uusiin oloihin. Isä istui nyt enimmäkseen -ruokasalissa, katsellen tyttärensä työskentelyä ja kertoen vaikka -minkälaisia juttuja. - -Isässäkin oli tämän hiirijutun aikana alkanut tapahtua muutos, -vaikkakin aivan päinvastainen kuin äidissä. Taloustirehtööri alkoi -miehistyä päivä päivältä. Mitä enemmän rouva Menlös sulkeutui -kuoreensa, sitä enemmän pöyhistyi herra Menlös. - -Jopa hän lopulta, vielä äidin kotona ollessakin, alkoi määräillä kuin -mikäkin kenraali. Käski Miinan siirtää salissa erään kukkapöydän -toiseen paikkaan ja niin poispäin. Herra Menlösistä oli kehittymässä -vaarallinen kotityranni. Varmaankin olisi tällainen ilmiö suuresti -kummastuttanut rouva Menlösiä, jollei hän olisi ollut niin omissa -ajatuksissaan, ettei huomannut juuri mitään. - -Silloin tällöin otti herra Menlös käteensä Napoleonin elämäkerran ja -luki sitä ääneen tyttärelleen. Mutta koska tytär ei ollut varustettu -niin uljaalla ja sotaisella luonnonlaadulla kuin isä, niin ei hän -kauankaan voinut haukottelematta kuunnella ranskalaisten kenraalien -ja sotamarsalkkojen nimiä ja perinpohjaisia taistelukuvauksia. Ja -huomatessaan tyttärensä haukottelevan sulki taloustirehtööri vähän -hämillään kirjansa ja alkoi kertoa muistelmiaan siltä ajalta, jolloin -hän oli ollut suuren vaivaistalon isännöitsijänä. - -Mutta hiirijuttuun, siihen ei sanallakaan kajottu. - -Useinpa vietti herra Menlös sentään pitkät hetket kamarissaankin, -tarkastellen asekokoelmaansa. Hänen päässään alkoi syntyä uusi tuuma, -jollaista ei ollut ennen hänen mieleensä juolahtanut. Hänpä alkaakin -harjoitella ampumista! Noin monta pyssyä, eikä hän niitä koskaan käytä -luonnolliseen tarkoitukseensa! Jos antaisikin niiden ruveta paukkumaan! -Sitä vartenhan ne ovat luodutkin. - -Ja niin tapahtuikin, että herra Menlös täydensi seuraavana päivänä -asekokoelmaansa ostamalla salonkikiväärin ja parisataa patruunaa. - -Samana päivänä hän jo kahlasi syvässä lumessa puutarhaansa, kädessään -ladattu salonki kivääri, kohotti pyssyn poskelleen, ummisti silmänsä ja -ampui ensimmäisen laukauksen humalamajaan päin. - -Varpusparvi sieltä lentoon pelmahti majan vaiheilta. Varpuset olivat -ihmeissään. Jopa nyt jotakin, kun taloustirehtöörikin moisissa hommissa -liikkuu! - -Minne lieneekään luoti lentänyt, mutta herra Menlös oli joka -tapauksessa ampunut ensimmäisen laukauksensa. - -Semmoinen mies on hänestä tullut. Lopuksi saattaa häneltä, jos tätä -menoa jatkuu, odottaa mitä tahansa. - -Suottako, suottako olikaan huudahtanut hänen aviopuolisonsa, rouva -Maria Menlös: - --- On aikoihin eletty! - -On totisesti eletty. - -Mitähän tästä kaikesta vihoviimeksi tuleekaan? - - - - -XX - - -Mihin tapaan puheltiin torikojujen tienoilla sinä päivänä, jolloin -rouvien Menlösin ja Montosen juttu toisen kerran tuli esille -raastuvanoikeudessa? - -Tähän suuntaanhan ne jutut siellä silloin juoksivat: - --- No, nythän sitä taas tänään istutaan sitä kaivoasiaa! - --- Niin, tänään istutaan, istutaan niin että kyllä raastuvassa tuolit -lämpenevät! - --- Ja eikö tuo nyt viimeinkin ratkenne koko juttu? - --- Kuka sen tietää... - --- Niin, kuka sen tietää, ratkeaako se enää milloinkaan, kun ei sitä -vainajaa, sitä hiirtä, löytynytkään. - --- Juu, se oli kumma paikka! - --- Oli se! Mihinkähän se oikein hävisi? - --- Eivätköhän liene vain siinä taas olleet ne samat näpit sorkkimassa, -jotka sille Nilsperille semmoisen jumalattoman jutkun tekivät. - --- Kyllä se nyt ratkeaa, se juttu. - --- Ratkeaahan se pakana, jos ratketakseen! Se asia on nyt niin selvä ja -kirkas kuin viinapullo: kun ei kerran hiirtä kaivossa ollut, niin ei -sitä siis siellä ollut. - --- Niin, eihän sitä siinä tapauksessa siellä ollut. - --- Eikä ole koskaan ollutkaan. Selvä juttu! - --- Liekö tuo vielä niinkään selvä? Kun on kerran kenellä missä asiassa, -niinkuin nyt esimerkiksi Montosen rouvalla, lailliset näytökset ja -vannotetut todistajat, niin ei siinä silloin yksi hiirenraato paljon -paina, olipa se missä tahansa. Vieraatmiehet ne ovat, jotka asiassa -painavat, kun ne valansa päältä puhuvat ja todistavat. - -Näin pohtivat eukot lakiasioita. Mutta muuan rokonrikkoinen -lihakauppias soimasi heitä: - --- Mitä te akat tyhjää tolkutatte? Kyllä se korkea oikeus tämän asian -tutkii joltakin muulta syrjältä kuin miltä te ymmärrätte! - --- Mitäs sinä lihakauppias puutut ihmisten puheisiin? Ei tässä sinulle -puhuta! - --- Tuollahan tuo menee raatimieskin. Sehän se taitaisi jo tietää -tuomionkin. Ja niin on sillä naamakin kuin Mooseksen laintaulut. - --- Ihan ovat kipeinä koko kaupungin akat paljaasta tietämisen halusta, -sanoi Sippo lihakauppiaalle. - -Mutta raatimies Waaranen käveli torin poikki aivan kuin ei mitään -erinomaista olisikaan tapahtumassa. - -Ja niin läpitunkemattomat olivat hänen kasvonsa, ettei niistä voinut -mitään lukea. - -Muijat huokasivat: - --- Voi, kun olisi jo ilta! - -Niin, kunpa olisi jo ilta... Kuinka omituista! Nyt emme vielä kukaan -tiedä mitään, mutta illalla tietää päätöksen koko kaupunki. - -Sitten haaveilivat torimatamit: - --- Voi voi sentään, kun pääsisi kuuntelemaan! - -Siihen torikauppias Sippo, aina muita viisaampi, selitti tätäkin asiaa: - --- Mikäs sinne on kuuntelemaan mennessä? Pääsee sinne kuka hyvänsä. -Vaikka kaikki läksisitte? - --- Menepäs sitten sinäkin, Sippo, jos luulet pääseväsi! ilkkuivat -hänelle matamit. - -Mutta Sippo sanoi varmasti: - --- Minä Sippo sinne menenkin... panen tämän makasiinin lukkoon ja -lähden raastupaan kuuntelemaan, kun siellä tuomion torvella soitetaan -ja sakkoja sataa... sakkoja ja linnaa niin että roikaa! - -Matamit silloin huusivat, kädet vatsalla: - --- Hohoo! Kylläpä ne siellä sinunlaisesi pian ulos kuskaisivat! - -Sippoko ulos! - -Sippo aivan julmistui: - --- Eivätkä kuskaa! Se onkin semmoinen laki, että ei ole lupa ulos -kuskata! - -Ja viisaana, lakia tuntevana miehenä Sippo asioita ymmärtämättömille -matameille selitti: - --- Saapi niitä olla syrjäisiäkin oikeussalissa tämän Suomen lain -mukaan. Sitä on kansankerroksilla tämän nykyisen Suomen lain mukaan -sama valta ja vapaus mennä käräjätupaan kuin kirkkoonkin. - --- Niin, mutta sepä onkin erikseen tavallinen käräjätupa ja oikein -raastuvanoikeus, sanoi Häkkisen matami. - -Sippo se vain leveällä kädellään huitasi: - --- Mikä ero siinä on! Käräjätupa se on raastuvanoikeuskin. - -Eivätpä uskoneet vieläkään torimatamit. Mutta koska sattui läsnäolemaan -myöskin poliisi Miettinen, joka oli ostanut kymmenellä pennillä suuren -omenan ja söi sitä, niin kääntyivät nyt hänen puoleensa: - --- Sano sinä, poliisi Miettinen, kun olet ruunun miehiä, tuolle Sipolle -totuus! - -Mutta matamien hämmästykseksi Miettinen vastasi: - --- Miksikäs sinne ei saisi mennä kuuntelemaan? Julkinen paikkahan se on -lain mukaan. - -No nyt oli Sipon vuoro ilkkua: - --- Ähäh, akat! Vieläkös nyt vänkytätte? - -Ja antaakseen Miettisen lausunnolle suurempaa painoa ja pontta -huomautti hän: - --- Kyllä tämä Miettinen lakiasiat tietää, kun on jo neljättä vuotta -poliisina... ja nyt vielä tässä hiirijutussa on viran puolesta -todistamassa. - -Lautamies Rahkonenkin, joka oli tuonut torille kalakuorman, puuttui -keskusteluun. - -Ilmeisellä ylenkatseella hän murahti: - --- No vähänpä ne näkyvät tietävän tämän kaupungin akat! Pääseehän sinne -kuuntelemaan vaikka mustalainen, kun vain siivolla on. - --- Tai vaikka nyt eivät sentään ihan mustalaiset, lievensi poliisi -Miettinen, niin ainakin nämä tavalliset valkolaiset. - -Ja sylkien omenansiemenet suustaan selitti hän lautamiehelle kuin -anteeksi pyydellen: - --- Nämä meidän kaupungin akat ovat vähän tuhmansekaisia... - -Jopa alkoivat torimuijatkin tulla vakuutetuiksi asiasta. Ja kun se oli -tapahtunut, niin kyllä väheni naisväki torilta. - -Sippokin lukitsi koppinsa ja lähti raatihuoneelle. - -Raatihuoneen eteisen toisella puolen olevassa poliisikamarissa sanoi -poliisi Kappari: - --- Ota pois, Räikkö, kortit pöydältä ja pane laatikkoon, etteivät nuo -akat näe. Mitähän ne nyt kaikki tänne tulla viilettävät? - -Ja kun Häkkisen eukko pisti päänsä poliisikamarin ovesta sisään, niin -honkasi Kappari: - --- Mitä te akat...! Mitä teillä on asiaa? - -Pelästyneenä veti silloin Häkkisen eukko nopeasti päänsä takaisin ja -sanoi toisille matameille: - --- Herra isä kun terjuu ja säikyttelee! Vaikka minä en kun vähän ovea -raotin... - --- Kysy sinä vain niiltä, saako tuonne raastuvan puolelle mennä, -yllyttivät toiset matamit. - -Ja muuan heistä huomautti: - --- Saa sitä nyt toki poliisiltakin ihmiset kysyä, kun kerran oikea asia -on! - -Samaa mieltä oli Häkkisen eukkokin ja alkoi taas varovaisesti raottaa -ovea. - --- Hornako siellä kurkistelee ja päästää kylmää sisään poliisikamariin! -kiljaisi poliisi Kappari. -- Tule kokonaan tälle puolen tai pysy oven -takana! - --- Mitä kylmää siitä nyt tulee! supisivat eukot eteisessä. -- Eihän -nyt ole kylmä ulkonakaan. Mene sinä Häkkisen akka vain sisään ja kysy! -Eivät ne sinua ainakaan syö. - -Nyt rohkaisi Häkkisen vaimo lopullisesti luontonsa, puikahti sisään ja -sanoi nopeasti huohottaen: - --- Nuo akat vain käskivät kysyä, saako tuonne raastuvan puolelle mennä? - --- Olettekos te todistajia? kysyi poliisi Räikkö. - --- Eiväthän ne oikeastaan todistajiakaan ole, myönsi Häkkisen vaimo. - -Kappari siihen ärähti: - --- No senkös tekemistä teillä sitten siellä on? Pysykää torilla -työssänne! - -Mutta nöyränä selitti Häkkisen eukko: - --- Eihän nyt ole sielläkään mitään työtä... niin ilman aikojaan -olisivat alammaisesti pyrkineet kuuntelemaan sitä hiirijuttua, jos -esivalta luvan antaa... - --- Kysykää sitä sitten raastuvan puolelta, neuvoi poliisi Kappari, -älkääkä telläytykö tänne virkakuntaa häiritsemään! - --- Siitä on iso edesvastuu! huomautti Räikkö. - --- Taikka pannaan suoraan putkaan, uhkasi Kappari. - -Kyllä osasi silloin lähteä Häkkisen vaimo. Ja ulkona hän sanoi toisille -akoille: - --- On niillä siellä kova järjestys! - -Mutta juuri silloin tuli eräästä ovesta ulos raatimies Waaranen, ollen -menossa pikipäätä yläkertaan nauttimaan voileivän ja ryypyn ennen -istunnon alkua. Ja koska Waaranen on tunnettu hyvälaitaiseksi mieheksi, -niin eukot piirittivät hänet heti ja huusivat: - --- Voi hyvä herra raatimies! Saammeko me tulla sinne raastupaan -kuuntelemaan? - -Pitkään, mutta armollisesti katsahti raatimies torimuijiin ja sanoi: - --- No tulkaahan nyt sitten. Mutta muistakaa olla ääneti, sillä... - -Ja raatimies Waaranen kohotti kulmakarvojaan, loi anojiin merkitsevän -silmäyksen ja lisäsi: - --- Sillä nainen vaietkoon seurakunnassa. - -Matamit panivat kätensä ristiin, kuullessaan tämän vakavan sanan, -niiasivat ja kiittivät. Mutta heidän kasvoillaan loisti riemu. - -Raatimies oli jo mennyt. - -Mutta joutomies Markula, joka oli siihen ilmestynyt ties mistä, katseli -matameja pää väärässä ja sanoi sitten pilkaten: - --- No se oli akoille oikein hoi-hoi henkeen... - --- Suusi kiinni, Markula! sanoivat matamit vihaisesti. -- Mitä sinä -täällä teet? - --- Älkää te ylpeilkö, akat! varoitti Markula. - -Ja sitten hän lisäsi profeetallisesti: - --- Sillä monta viimeistä tulee tässä talossa ensimmäiseksi. - -Ylen onnellisina jo torimatamit odotushuoneeseen tunkeutuivat, ovelle -seisahtuivat ja ympärilleen katselivat. - -Istui siellä, puolihämärässä huoneessa, jo väkeä koko joukko. -Todistajia ne olivat. Oli siellä Miinat ja Anna Riitat, oli siellä -Mönkkysen Maijastiinat ja monet muut. Oli suihkumestari Lampeeni ja -poliisi Miettinen, joka juuri oli tullut sisään torilta, ja nähtiinpä -siellä myöskin kuusivuotias nuori mies Asko Peuranen, makasiinimiehen -poika, joka seisoi uunin nurkassa, muihin todistajiin alta kulmin -vilkuillen, ja nenäänsä tuon tuostakin hämillään takin hihaan pyyhkien. - --- Etkös sinä ole se sama poika, joka siellä kaivoa tyhjennettäessä -märkänä härkensit? kysyi eräs torimatami, mutta Asko ei vastannut. -Kovin oudoksi tunsi hän olonsa tässä paikassa ja olisi mielellään -juossut tiehensä, mutta ei uskaltanut. - -Ja odotushuoneen takana olevassa pienessä, asianajajia ynnä muita -herroja varten varatussa kamarissa, joka oli vielä pimeämpi ja -savuisempi kuin odotushuone, olivat kirjakauppias Kriikuna, Wille Remes -ja setä Salmela. - --- Sivistys ja ihmisyys, niin siellä kuului setä Salmela toisille -selittävän, sivistys ja ihmisyys ne tällaisista riidoista enimmän -kärsivät. Tällainen oikeusjuttu on vastoin sivistyksen vaatimuksia -ja ihmisyyden aatteelle on naapurusten välinen riita korvapuusti. -Sivistystä olisi aina kannatettava ja ihmisyyden pitäisi olla aina -ojennusnuorana... - -Vakavina kuuntelivat Kriikuna ja Remes. Vakavina kuuntelivat ja päätään -myöntävästi nyökyttelivät... hyvätkin sivistyksen ja ihmisyyden -etuvartijat. - -Mutta mistäpä tiesi setä Salmela, mikä musta rikos sivistystä ja -ihmisyyttä vastaan noiden miesten tunnolla lepäsi! - -Kesken kaiken Kriikuna huudahti: - --- No jo on nyt koko kaupungin akkaväki liikkeessä! - -Ja Wille Remes meni kamarin ovelle katsomaan, silitteli punaista -partaansa ja sanoi: - --- Tulipahan viimeinkin todistajia niin paljon, että kyllä nyt taitaa -asia selvitä. - --- Ei me mitään todistajia olla, selitti yksi eukoista. -- Me vain -tulimme muuten kuuntelemaan. - --- Juu, ilmoitti Häkkisen vaimo. -- Me ollaan vain muuta yleisöä. - -Ja sitten hän kysyi Remekseltä. - --- Saako sinne raastupaan jo mennä? Raatimies lupasi! - --- Raatimies lupasi! todistivat toisetkin matamit. - -Siihen vastasi Remes: - --- Kun kerran lie raatimies luvannut, niin menkää sitten sisään, että -ennätätte saada istumapaikat. - -Poliisi Miettinen yritti siihen jotain huomauttaa, mutta silloin iski -Remes hänelle silmää ja Miettinen vaikeni. Vaikeni ja hymyili itsekseen. - -Torimatamit kysyivät: - --- Tuosta ovestako sinne mennään? - --- Siitä juuri, neuvoi Remes. - -Ja eukot alkoivat tuuppia toisiaan, supisten: - --- Mennään vain sisään, kun on kerran lupa... - -Häkkisen matami meni etunenässä, raotti varovaisesti ovea ja kuiskasi: - --- Ei siellä ole vielä ketään! - -Se rohkaisi. - -Niitä oli kymmenkunta matamia, joita ei ketään liika laihuus vaivannut, -ja Markula huomautti Miettiselle, eukkojen tunkeutuessa sakeana ryhmänä -raastuvanoikeuden istuntosaliin: - --- On siinä lihaa liikkeessä! - -Mutta salissa matamit katselivat syvällä kunnioituksella ympärilleen ja -asettuivat sitten istumaan seinävierillä oleville tuoleille. - -Tuokion olivat he hiljaa kuin kirkossa, mutta sittenpä alkoi jo -keskustelukin matalalla äänellä viritä: - --- Tuossa se on sitten se oikeuden pöytä! - --- Niin, niin, siinä sitä asiat tutkitaan ja tuomiot luetaan! - --- Oikein on verkapäällyspöytä. - --- Kyllä tämä on mukavaa, hi hi! - -Ja silloin kaikki matamit hyvillä mielin hihittivät: - --- On tämä... hi hi hi! - --- Onkohan nuo kaikki lakikirjoja? - --- No mitäs ne muita! - --- Ja tuo iso kirja on varmasti se raamattu, jonka päällä vieraatmiehet -vannotetaan... - --- Niin... voi voi sentään, kun tämä on outoa...! - -Mutta kun tuli sisään vahtimestari Kompero tuomaan kyniä ja puhtaita -paperiarkkeja oikeuden pöydälle, niin heti hän suuresti kummastuneena -sanoi: - --- Senkö täytistä te täällä teette? - -Alkoivat siinä matamit toisiinsa katsella, ja Kompero huusi: - --- Alkakaa lappautua torille! Vai tänne te olette tulleet kököttämään -kuin uskovaisten seuraan! - -Silloin suuttuivat matamit -- suuttuuhan sitä ihminen jo vähemmästäkin --- ja Häkkisen vaimo huusi: - --- Älä sinä isottele, Kompero! Meillä on raatimiehen lupa! - -Mutta tiesipä se Komperokin valtansa: - --- No vaikka kuvernöörin lupa, niin ulos nyt on lähdettävä! Vai te -tässä... - --- Ajappas ulos! uhitteli Häkkisen matami. - --- Onkos tämä nyt juutas? ihmetteli Kompero, joka ei voinut uskoa -moista uppiniskaisuutta mahdolliseksi. - -Ja sitten hän huusi uhkaavasti: - --- Vai ei sana kuulu! - --- Älä ärjy! sanoivat matamit. -- Kuullaan tässä vähemmälläkin! - -Silloin tarttui Kompero Häkkisen matamin käsipuoleen ja vannoi: - --- Kyllä tässä sentään aina yksi torillinen akkoja raivataan... vaikka -olisi vielä suurempikin tori! - -Nousi siitä mökä! Hirveätä oli sitä kuulla. Kaikki eukot huusivat, -mutta kaikkein kovimmin huusi Häkkisen matami: - --- Älä revi, Kompero! Älä revi, ruoja, minun röijyäni rikki! - --- Vaikka koko akka rikki! ähkyi Kompero. - -Mutta eipä hän saanut painavaa Häkkisen matamia edes tuolilta nousemaan. - -Ja toiset akat huusivat ja haukkuivat Komperoa, mutta ovelta katsoivat -Kriikuna ja Remes iloiten tätä meteliä, ja heidän takanaan sanoi -hutikkainen Markula: - --- Ei jaksa nostaa Kompero Häkkisen akkaa! - --- Poliisi! huusivat matamit, ja Kompero huusi myös: - --- Poliisi! Miettinen hoi! - -Miettinen tulikin ovelle, katseli Komperon yrityksiä ja sanoi sitten: - --- Se on painava akka, se Häkkisen akka. - -Mutta Häkkisen matami huusi: - --- Etkö tule avuksi, poliisi, kun raastaa röijystä hihat poikki! - -Kompero taas sanoi Miettiselle: - --- Aja pois nuo akat! Ei tänne saa tulla ennen istunnon alkua. - --- Niin, sanoi Miettinen matameille. -- Ei ole lupa tulla sisään, -ennenkuin ovet avataan ja oikeus luvan antaa. - --- Ovi oli auki! todistivat matamit. - --- Ja raatimies antoi luvan! huusivat toiset. - -Mutta niin siinä sitten lopuksi kävi, että Miettinen sai eukot hyvällä -ja vakuuttavalla puheella siirtymään takaisin odotushuoneeseen, ja -Kompero karjaisi heille oikeussalin ovelta: - --- Häh, akat! - -Torimatamit katselivat tuohtuneina ympärilleen ja sitten sanoi Häkkisen -vaimo toisille: - --- Tuohan se Remes neuvoi! - -Mutta Remes oli jo poistunut takaisin pieneen kamariin keskustelemaan -Kriikunan ja setä Salmelan kanssa. - -Jo tuli rouva Montonen. - -Jopa tuli herrasväki Menlöskin. - -Silloin kaikki vaikenivat ja alkoivat uteliaina katsella heitä. - - - - -XXI - - -Oikeus istuu. - -Eikä ole koskaan ennen tämän kaupungin raastuvanoikeudessa sellaista -väenpaljoutta nähty. - -Aivan on tungokseen asti täynnä koko ovenpuoli salia, ja vaikea on -tietää, mitkä niistä ovat todistajia, mitkä muita asianharrastajia. - -On siinä torimatameilla silmät pyöreinä! - -Sillä suurenmoinen on oikeuden majesteetti. - -Voisiko kenellekään johtua mieleenkään, että oikeuden puheenjohtaja on -sama auskultantti Kivilouhos, joka viime syksynä kiipesi eräänä yönä -lyhtypylvääseen ja pisti lakkinsa lyhdyn päälle, mutta luisui sitten -alas eikä jaksanutkaan kiivetä sitä noutamaan, niin että lakki jäi -sinne seuraavaan päivään? - -Ei, se ei johtuisi kenenkään mieleen. - -Ja voisiko kukaan kuvitella mielessään, että raatimies Waaranen nautti -neljännestunti sitten aamiaisekseen kaksi voileipää ja kolme ryyppyä? - -Ei, sitä ei voisi kuvitella mielessään. - -Auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen eivät tuon viheriäisen -pöydän takana istuessaan ole mitään tavallisia ihmisiä, vaan korkeampia -olentoja, lain ja oikeuden ruumiillistuneita edustajia, ja tuntuu -oikein omituiselta ajatella, että hekin ovat osan päivästä samanlaisia -ihmisiä kuin muutkin. - -Istunnon alussa otti auskultantti Kivilouhos käteensä pitkän lyijykynän -ja toiseen käteensä kynäveitsen, jolla hän alkoi hiljakseen vuoleskella -kynästä pieniä lastuja eteensä pöydälle. - -Kun lastuja oli karttunut parikymmentä, niin alkoi hän näpsäytellä -niitä sormillaan raatimies Waarasen puolelle pöytää, ja raatimies -Waaranen näpsäytteli ne sitten syvämietteisen näköisenä pöydältä -lattialle. - -Omituista: lähes neljäkymmentä henkilöä oli saapuvilla oikeuden edessä, -mutta tätä korkean oikeuden lastupuuhaa ei kukaan huomannut! - -Ei ollut herra asianajaja Nils Pehr Bums vielä koskaan pitänyt -vastapuoltaan missään jutussa niin tiukalla kuin nyt tässä. Hänen -kasvonsa olivat tummat, ei enää Wille Remeksen mustasta maalista, -mutta vihasta ja kiukusta. Maalin oli hän lopuksi saanut kasvoistaan -lähtemään, mutta se kiukku, jonka kärsimänsä julkinen häväistys oli -hänen sydämeensä sytyttänyt, se ei sieltä ollut lähtenyt, ja nyt sai -rouva Menlösin puolue tuta, mikä mies herra Bums oli, jos hän oikein -turkkinsa nurin käänsi. - -Ensimmäiseksi kohdisti hän purkauksensa Menlösin palvelijattareen -Miinaan. Hän ei pitänyt asianmukaisena, että Miinaa kuulusteltiin -todistajana, vaan katsoi, että hänen tuli olla syytettyjen penkillä -yhdessä emäntänsä kanssa. - -Auskultantti Kivilouhos ei ottanut tätä vaatimusta huomioonsa, vaan -sanoi, että Miina saa olla todistajana kuten ennenkin. - -Herra Nilsperi murahti vähän, mutta tyytyi kuitenkin tähän päätökseen. - -Mutta suuri hämmästys valtasi melkoisen osan kuulijakunnasta, kun -oikeus ilmoitti Miinan ja Anna Riitan välisen yksityisen kahakan jäävän -kokonaan tämän jutun ulkopuolelle. - -Silloin eräs niistä todistajista, jotka olivat olleet tämän kohtauksen -silminnäkijöinä, kokosi kaiken rohkeutensa ja sanoi arasti: - --- Korkea oikeus, saanko minä kysyä...? - --- Mitä? kysyi auskultantti Kivilouhos, keskeyttäen vuoleskelemisen. - --- Niin sitähän minä vain, että meitä olisi täällä monta todistajaa -siinä nenän puremisessa... eikös meitä kuulustellakaan? - --- Ei, sanoi oikeuden puheenjohtaja, ja sillä oli se kysymys ratkaistu. - --- No voi hyvä ihme! päivittelivät eukot kuiskaillen. - -Ja torikauppias Sippo supisi heille ilkkuen: - --- Tyhjäänpäs te sitten valjastittekin suunne! - --- Niin, tyhjään meni! huokasi eräs eukko. - -Mutta hänen naapurinsa kuiskasi hänelle: - --- Oma vahinkonsa korkealle oikeudelle... olisi se saanut kuulla sen -asian oikein lautakantasiaan myöten! - -Ryhdyttiin kuulustelemaan Miinaa. - --- Herra tuomari ja pormestari! kuului kimeä ääni todistajajoukosta ja -Mönkkysen Maijastiina tunkeutui esiin. - --- Kuka se on? kysyi oikeuden puheenjohtaja otsaansa rypistäen, mutta -tunnettuaan Maijastiina Mönkkysen hän hymyili mitä ystävällisimmin ja -kysyi: - --- No, mitäs tällä meidän Maijastiinalla on asiaa? - --- Enkös minä saakaan enää todistaa? kysyi Maijastiina hätäisesti. - -Auskultantti Kivilouhos katseli häntä tuokion ja sanoi sitten: - --- Maijastiina antoi viime kerralla niin hyvän ja selvän todistuksen, -ettei siinä enää ole parsimista, niinkuin näiden muiden todistuksissa. - -Oi voi! Ilon kyyneleet kohosivat Maijastiinan silmiin. Hän niiasi ja -kumarsi: - --- Kiitos, rakas herra tuomari ja pormestari! - -Ja peräydyttyään takaisin väkijoukkoon kuului hän siellä ylpeästi -sanovan: - --- Siinä sen nyt kuulitte, akat! - -Taas näpsäyttelivät auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen -kynän lastuja, mutta asianajaja Bums ahdisteli juuri paraikaa Menlösin -palvelijatarta niinkuin itse pahahenki. - --- Mutta kyllä se tuo Miina vain osaa puolensa pitää! totesivat -torimatamit hiljaa toisilleen. - -Äkkinäisillä huomautuksillaan ja yhtä äkkinäisillä kysymyksillään -koetti hän saada Miinan pussiin, mutta Miina oli aina varuillaan, eikä -herra Nilsperi saanut pussin suuta kiinni. - -Itsekin Miina kesken kaiken huomautti hätyyttäjälleen: - --- Ei herra Nilsperi saa... - --- _Bums!_ huusi herra Nils Pehr Bums, mullistaen peloittavasti -silmiään. - --- Anteeksi herra Pumps, oikaisi Miina. -- Ei herra Pumps saa minua -sanoissa solmituksi! - --- Ei saakaan! sanoi Häkkisen matami. - -Herra Nilsperikin huomasi kai yrityksen toivottomaksi, sillä hän -muutti puheenaihetta ja ryhtyi pitämään oikeudelle suurta esitystä -siitä tiestä, jonka rouva Menlös oli väittänyt rouva Montosen vastoin -oikeutta sulkeneen. - -Se oli suuri puhe. - -Rämeällä äänellä, kurkkuaan tuon tuostakin mahtavasti karauttaen, -esitti herra Nils Pehr Bums aivan kumoamattomasti, ettei ollut -olemassa mitään sellaista sopimusta, ei edes suullista, vielä vähemmän -kirjallista, joka velvoittaisi kauppias Montosen pitämään tien vapaana -lankkuaidan lävitse kaivolleen ja liankaatopaikalleen. Eikä siinä ole -mitään _tietä_ koskaan ollutkaan. - --- Onhan siinä ollut ihan selvä tie! huomautti Miina. - --- Älkää keskeyttäkö! ärjäisi herra Nilsperi. - --- Siinä on ollut tie ja on nytkin! sanoi äkkiä rouva Menlös -järkähtämättömästi, ja hermostuneesti viiksiään kierrellen mutisi -taloustirehtööri Menlös: - --- Juuri niin, rakas Ma... juuri niin, korkea oikeus... - --- _Tie!_ huusi herra Nils Pehr Bums. -- _Tie!_ Minä olen laittanut -kuntoon kaikki Waskijärven maantiet! Kyllä minä tiedän, mikä on _tie_! - -Silloin avasi palvelijatar Miina suunsa ja sanoa pöläytti aivan -odottamattoman huomautuksen -- yhtä odottamattoman kuin sopimattomankin: - --- Eipäs herra Pumps ollut mahtunut niillä Waskijärven maanteillä edes -kuvernöörille tietä antamaan! - -Tämä uskomaton, tämä ennenkuulumaton letkaus itse oikeuden edessä -tyrmistytti ensi silmänräpäyksessä koko salin, lukuunottamatta Miinaa -itseään, joka rohkeasti katsoi herra Nilsperiä suoraan silmiin. -Auskultantti Kivilouhoskin keskeytti pienen käsityönsä ja vilkaisi -ensin salaa Nilsperiin ja sitten raatimies Waaraseen. - -Mutta sitten alkoi kuulua hiljainen hihitys kuulijain joukosta, ja -torimatamit kuiskasivat toisilleen: - --- Jopa antoi...! - -Varmaankin aikoi herra Nils Pehr Bums vastata jotain Miinalle, ja -henkeään pidättäen kaikki odottivat, mitä se olisi. Kaksi kertaa hän, -tuhkan harmaana kasvoiltaan, avasi suunsa, mutta molemmilla kerroilla -sulki hän sen jälleen, saamatta esiin äännähdystäkään kurkustaan. - -Kiusallinen hiljaisuus... - -Nilsperi nieleskeli tyhjää hetkisen, karautti sitten kurkkuaan, kääntyi -selin Miinaan ja jatkoi puhettaan siitä, mihin se äsken oli keskeytynyt. - -Tämä kulkureitti, jota vastapuoli ilman mitään laillista perustetta -väittää tieksi, on syntynyt aikoinaan luultavasti siten, että herra -Menlösin sisarvainaja, joka piti taloa ennen taloustirehtööri Menlösiä, -oli antanut irroittaa muutamia lautoja aidan syrjästä, jossa liian -lyhyiksi jääneet lankut on korvattu pienillä laudanpäillä, ja siitä he -sitten kävivät sekä kaivolla että likakuopalla. - --- Siihen katsoen ja mitä muuta tässä jutussa on esille käynyt, ja -huomioon ottaen, ettei vastapuoli ole voinut esittää minkäänlaisia -todistuksia väitteensä tueksi, on siis ilmeistä, ettei herrasväki -Menlösillä ole mitään oikeutta vaatia päämiestäni pitämään tuota heidän -omavaltaisesti ja laittomasti käytäntöön ottamaansa reittiä lankkuaidan -läpi auki. - --- Kyllä minulla on oikeus! sanoi rouva Maria Menlös harmista -punoittaen. - -Rouva Montonen loi häneen ivallisen silmäyksen, ensimmäisen silmäyksen -tänä päivänä... ja moneen viikkoon. - -Rouva Maria Menlös parka! Miksi ei hän ollut ottanut itselleen -asianajajaa? - -Katkerasti katui hän tällä hetkellä ajattelemattomuuttaan. - -Sillä mitäpä hän voi kokeneen Nilsperin musertavaa puhetaitoa vastaan? - -Mutta olisipa ollut hänelläkin asianajaja, niin kyllä se olisi pitänyt -Nilsperinkin korvat kuumina! - -Nyt ei rouva Menlös voinut vastata paljon muuta kuin: - --- Tuo kaikki on tahallista koukkuilemista! Minun puolellani on oikeus. - --- Sen asian harkitsee korkea oikeus! huomautti Nilsperi painokkaasti. - -Mutta järkähtämättömästi, puolueettomasti kulki kulkuansa oikeuden -painava käynti. - -Tuli se rouva Menlösinkin vuoro, sillä nyt ruvettiin kuulustelemaan -niitä todistajia, joiden tuli antaa lausuntonsa Montosen kaivon -tyhjentämisessä ilmi tulleista asianhaaroista. - -Todisti suihkumestari Lampeeni: - --- Kyllä me se kaivo tyhjäksi pumputtiin, ja kovasti siinä olikin -työtä. Siinä olisi pitänyt oikeutta myöten olla kaksikin ruiskua -pumppuamassa, mutta kun miehet oikein punnasivat, niin tyhjenihän se -kuitenkin se kaivo lopuksi. Sitten me laskettiin tuo muurari Jänkkä -kaivoon, eikä se löytänyt sieltä mitään hiirtä. - -Nyt oli muurari Jänkän vuoro todistaa: - --- Ei siellä ollut sitä hiirtä. - --- Herra puheenjohtaja! sanoi asianajaja Nilsperi. -- Saanko tehdä -muutamia kysymyksiä todistaja Jänkälle? - --- Olkaa hyvä! sanoi auskultantti Kivilouhos, jonka samassa onnistui -näpsäyttää suuri lastu niin taitavasti, että se lensi raatimies -Waarasen kaulalle ja putosi kauluksen väliin, missä se kutitti kaulaa -niin kovasti, että raatimiehen täytyi avata sekä kaulaliinansa että -kauluksensa saadakseen lastun pois. Siinä ei hän kuitenkaan onnistunut, -sillä lastu valahti nyt alemmaksi, eikä käynyt raatimies Waarasen -päinsä alkaa tässä sen enempää riisuutua. - -Mutta herra Nilsperi kysyi Jänkältä: - --- Todistaja oli siis kaivossa? - --- Joo, sanoi muurari. -- Kyllä se on varma asia. Siinä oli poliisikin -näkemässä, tuo Miettinen, ja mitä lie ollut puolensataa akkaa. - --- Eikä todistaja nähnyt hiirtä? jatkoi Nilsperi kuulusteluaan. - --- En nähnyt! sanoi muurari Jänkkä varmasti. - -Nilsperi muljautti silmiään merkitsevästi ja sanoi: - --- Onko todistaja siis varma siitä, ettei kaivon pohjalla ollutkaan -hiirtä? - --- Joo! sanoi Jänkkä. -- Ei ollut. - -Nyt alkoi herra Nilsperi iskeä valtteja pöytään: - --- Kuinka voi todistaja sen niin varmasti sanoa? Hiiri on voinut olla -siellä jossakin kivien välissä, eikä todistaja ole voinut sitä pimeässä -kaivossa huomata! - -Vaarallinen vastustaja on herra Nils Pehr Bums. Mutta Jänkkä sanoi: - --- Olisi se näkynyt... minä katsoin tulitikkujen valossa. - --- Tulitikkujen! huudahti herra Nilsperi halveksivasti. -- Ei niillä -pitkälle näe! - --- No ei siellä ollut pitkälle näkemistäkään... kaivon pohjalla! -huomautti Jänkkä. -- Pian ne on nähty, mitä siellä on näkemistä. - --- Miksi ei todistaja ottanut lyhtyä mukaansa? kysyi herra Nilsperi. - --- Siksi, ettei minun tapani ole kuljeskella kaupungilla lyhty kädessä -keskellä päivää, vastasi muurari Jänkkä levollisesti. - --- Hi hi hi! kuului hiljainen hykerrys katsojien joukosta, eikä herra -Nilsperi halunnut kuulustella muurari Jänkkää sen enempää. - -Poliisi Miettinen todisti: - --- Kyllä ne tutkivat sen kaivon hyvin tarkkaan, eikä sieltä hiirtä -löytynyt. - --- Niin, sanoi rouva Menlös. -- Mitäs rouva Montonen siihen sanoo? - -Rouva Montonen kohautti vain olkapäitään, ja silloin rouva Maria Menlös -huudahti: - --- Niin, kohautelkaa nyt vain olkapäitänne! Tämä on kaunista! Sillä -tavalla levitetään perättömiä tietoja kunniallisista ihmisistä! Mutta -nyt kuulevat kaikki, ettei rouva Montosen puheissa ole ollut alkua -eikä loppua! Minä olen niin hirveästi saanut kärsiä tämän asian -tähden, korkea oikeus, minulla ei ole ollut lepoa päivällä eikä yöllä, -minut on laahattu oikeuden eteen, minua ja palvelijatartani on herra -Bums lakkaamatta solvannut, minulle vaaditaan vankeutta, minusta -laulavat juorut ympäri kaupunkia, minua ovat lakanneet vanhat tuttavat -tervehtimästä... tämä on kaunista! Rouva Montonen: tämä on kaunista! -Herra asianajaja Bums: tämä on kaunista! Herrat tuomarit: tämä on -kaunista! Hyvät ihmiset! Eikö tämä ole kaunista? Missä on hiiri? Tuokaa -se tänne! Näyttäkää se minulle! Kukaan teistä ei ole sitä nähnytkään! -Rouva Montonen: tämä on kaunista! Eikö ole niin, Menlös? - -Kuului hiljainen kuiskaus... kuin kuolevan viime huokaus: - --- Juuri niin, rakas Maria... - --- Herrat tuomarit! Minä vaadin rouva Mathilda Montoselle mitä -ankarinta edesvastausta kunnian loukkauksesta! Onpa tämä kaunista! - -Hiljaisuus vallitsi salissa. Vallitsi suuri, juhlallinen hiljaisuus. -Hiljaa istuivat auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen, hiljaa -seisoivat todistajat ja torimatamit... - -Silloin avasi suunsa herra Nilsperi ja rämähti: - --- Mutta hiiri _on ollut siellä!_ On näytetty toteen, että se on sinne -kaivoon heitetty teidän puoleltanne! - --- Jassoo! huusi rouva Menlös. -- Jassoo! Vai on näytetty toteen! -Jassoo! Vai ei minua vieläkään uskota! Jassoo! - -Ja kääntyen ovensuussa seisovaan väkijoukkoon huudahti hän: - --- Asko! Tule heti tänne! - --- Se huutaa sitä Peurasen Askoa, sanoi eräs torimatameista. - --- Asko! Missä on Asko! huusi rouva Menlös. - --- Mihinkähän se poika hävisi? ihmettelivät todistajat ja torimatamit. - --- Juuri ikään se oli täällä! ilmoitti Häkkisen matami. - -Kaikki alkoivat etsiä Askoa. Koko oikeudenistunto hetkiseksi keskeytyi. - -Mutta pianpa se löytyikin Asko-poika. Se oli vain pujahtanut -asianajajain tupakkahuoneeseen ja nukkunut sinne tuolille. - --- Nyt Asko oikeuden eteen! sanoi hänen löytäjänsä ja herättäjänsä, -torikauppias Sippo. -- Ja näytä että -- olet mies! - -Unentohjakassa oli Asko niin ettei ymmärtänyt, mistä oli kysymys, kun -häntä sisään talutettiin. - --- Jo löytyi Asko! huusivat torimatamit. - -Saatettiin Asko aivan tuomarien pöydän eteen, eikä ollut hänen nenänsä -paljonkaan pöydänreunan yläpuolella. - --- Nyt se Asko vannotetaan! kuiskailivat torimuijat. - -Mutta Askoa ei päästetty valalle nuoruutensa takia. -Hovioikeudenauskultantti Kivilouhos kysyi häneltä: - --- Sinäkö se olet Asko? - -Asko tuijotti eteensä vastaamatta mitään, ja eräs matameista huudahti: - --- No mihinkä sinä poika kielesi pudotit! - --- Hiljaa siellä ovensuussa! sanoi auskultantti Kivilouhos. Ja Askolle -hän sanoi ystävällisesti: - --- Kenenkäs poika sinä olet? Et taidakaan olla kenenkään poika? - --- Olenpas! väitti Asko, joka vihdoinkin sai puhekykynsä. -- Minä olen -meidän makasiinimiehen poika. - --- Vai olet sinä teidän makasiinimiehen poika! sanoi oikeuden -puheenjohtaja hyväntahtoisesti. -- Mikäs sinun isäsi nimi on? - --- Antti Peuranen, vastasi poika, katsoen tuomaria suoraan silmiin. -- -Isä on aina päivät makasiinissa. - --- Jahah! sanoi tuomari. -- Missäs sinä sitten olet? - --- Minä olen milloin missäkin, ilmoitti Asko. - --- Vai niin. No näitkös sinä sen hiiren? - --- Näin, sanoi Asko ylpeästi. -- Ei sitä muut nähneetkään kuin minä ja -kissa! - --- Missäs sinä silloin olit? - --- Minä olin sen kaivon luona, vastasi Asko. - --- No putosiko se hiiri kaivoon? - --- Ei, se putosi kaivon luo, ja silloin sen kissa vei. - --- Ha ha ha! kuului ovensuusta. - --- Kuka siellä hahattaa? kysyi auskultantti Kivilouhos tuimasti. - --- Se on vain tuo Markula! ilmiantoivat torimatamit syyllisen. - --- Olkaa siivolla siellä! huusi oikeuden puheenjohtaja. -- Taikka minä -ajan teidät kaikki pellolle! - -Sitten hän sanoi Askolle: - --- Vai kissa sen vei. - --- Niin, vakuutti Asko. -- Kissa vei sen makasiinin taakse. - --- No mitäs sinä muuta tiedät? - --- Sitten ne tulivat ja pumppusivat kaivon tyhjäksi ja laskivat miehen -sinne kaivoon. - -Kun Askon kuulustelu oli päättynyt, sanoi oikeuden puheenjohtaja -hänelle ystävällisesti: - --- No nyt sinä saat mennä! - -Mutta Asko katsoi häneen vakavasti ja sanoi: - --- Pyytäisin kulujani, korkea oikeus! - --- Tosiaankin! huudahti auskultantti Kivilouhos. - --- Olin ihan unohtaa. Tulehan tänne! - -Asko kiersi pöydän ympäri tuomarin luo, ja tuomari kaivoi hänelle -liivinsä taskusta viisikymmenpennisen. - -Semmoista summaa ei Askolla ollut ikinä ollut. Hyvin kasvatettuna -makasiinimiehen poikana ojensi hän kätensä, kiitti tuomaria kädestä -pitäen, löi kantapäänsä yhteen ja kumarsi niin syvään, että pitkätukka -silmille löyhähti. - -Sitten hän poistui säteilevin kasvoin, tunkeutuen tiheän väkijoukon -säärien välitse. - -Jos siis näytti rouva Menlös menettäneen osan jutusta, kun ei ollut -voinut näyttää toteen oikeuttaan kulkea lankkuaidan lävitse Montosen -kaivolle ja likakuopalle, niin olipa menettänyt rouva Montonenkin -ja hänen asianajajansa Nils Pehr Bums hyvän valtin, kun ei hiirtä -ollutkaan kaivosta löydetty eikä se, Askon todistuksen mukaan, joka -näytti tehneen oikeuteen vakuuttavan vaikutuksen, kaikesta päättäen -ollut siellä edes käynytkään. - -Se oli hyvin ikävä tappio, ja torimatamitkin alkoivat epäillä rouva -Montosen voittoa. - --- Kyllä se oli raskas todistus Montosen rouvaa vastaan! Saa vain -nähdä, miten käy. - --- Niin, saa nähdä! Kunhan ei vain itse joutuisi linnaan viattoman -ihmisen kunnian loukkaamisesta! - -Mutta kokeneena juristina alkoi herra Nils Pehr Bums sitä lujemmin -vetää toisesta nuorasta. - -Siitä likaveden kaivon luo kaatamista koskevasta rikoksesta hän, herra -Nilsperi, sitä kiivaammin kävi rouva Menlösin ja Miinan kimppuun. Siitä -hän ei päästä irti, ei vaikka hampaat heltiäisivät. - --- Minä kysyn Miina Laaniselta vielä kerran, miksi hän tyhjensi -likasangot sinne kaivon viereen? - -Ja herra Bums muljautti silmiään niin että pahaa teki. - -Mutta Miina sipaisi taistelun kiihkeydessä irtautuneen hiuskimpun -korvansa taakse ja vastasi: - --- Mutta sanokaapas, herra Nilsperi... - --- _Bums!_ - --- Anteeksi... sanokaapas herra Nilsperi Pumps, mihin minun sitten -olisi pitänyt kaataa ne likavedet? - --- Se ei ole mikään vastaus kysymykseen, sanoi herra Bums ankarasti. -- -Mihin hyvänsä muuanne, mutt'ei toisten ihmisten kaivolle. - --- Siitä aidan nurkasta, missä meidän nykyinen likakuoppamme on, menee, -pieni oja meidän puutarhan puolelle, huomautti Miina. - --- Sitä ei ole todistettu, sanoi siihen herra Nilsperi. - --- Mutta se on helppo todistaa, sanoi Miina. -- Vaikka paikalla -lähdetään katsomaan. - --- Ja vaikka se olisikin todistettu, lisäsi herra Nilsperi, niin ei se -vaikuta mitään asiaan, sillä... - -Taloustirehtööri Menlös oli lukemattomia kertoja vaihtanut jalkaa -ja hypistellyt koko ajan viiksensä päitä. Hän olisi jo kypsynyt -lahjoittamaan pois parhaan pyssynsä, jos vain saisi sillä asian -käsittelyn päättymään. Mutta lihava rouva Maria Menlös on seisonut -järkähtämättömänä, samoilla jalkainsa sijoilla koko ajan. Ja, yhtä -järkähtämättömänä, selkä suorana, on seisonut myöskin rouva Mathilda -Montonen. - -Ja äkkiä, kenenkään aavistamatta, valmisti taloustirehtööri Menlös -korkealle oikeudelle ja kaikelle yleisölle suuren yllätyksen. - --- Vaikka olisikin todistettu, sanoi siis herra Nilsperi Miinan -väittämästä ojasta, niin ei se vaikuta mitään asiaan, sillä se on joka -tapauksessa talvella tukossa. - --- Mutta se aukenee keväällä, sanoi Miina. - -Silloin aukaisi suunsa herra taloustirehtööri Menlös, sanoen yleiseksi -hämmästykseksi: - --- _Talvella likavesi jäätyy!_ - -Kaikki katsoivat suu auki. Taloustirehtöörikin oli alkanut ottaa -väittelyyn osaa! Jopa jotakin... - -Varmaankin oli taloustirehtööri Menlös väsymyksen aiheuttamassa -tilapäisessä ja silmänräpäyksessä ohimenevässä mielenhäiriössä tehnyt -kummallisen tekonsa, sillä itsekin säikähti hän sitä niin, että karahti -punaiseksi. - -Eikä rouva Menlös osannut muuta kuin katsoa ällistyneenä mieheensä ja -mutista: - --- No mutta Menlös...! - -Kuuntelijat taas supattivat toistensa korvaan ovensuussa: - --- Osasipas letkauttaa itse Menlöskin! - --- Ei se olekaan mikään tuhma mies. - --- Juu, menipäs Nilsperiltäkin suu tukkoon! - -Oikeus keskeytti äkkiä istunnon ja kaikki saivat käskyn poistua -odotushuoneeseen. - -Mutta tuskin olivat viimeiset päässeet oven taakse, kun ovi taas -avattiin, ja sekä kuulijat että asianosaiset kiiruhtivat kuulemaan, -mitä nyt seuraisi. - -Auskultantti Kivilouhos sanoi: - --- Jutun käsittely keskeytetään puoleksi tunniksi, jolla aikaa oikeuden -jäsenet käyvät tutustumassa tapahtumapaikkaan. - - - - -XXII - - -Ja sitten lähti korkea oikeus niiden rikosten tapahtumapaikalle, joista -tämä suuri juttu oli nostettu. - -Juhlallinen näky: edellä auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen, -sitten poliisi Miettinen, sitten Nilsperi ja rouva Montonen, sitten -herrasväki Menlös, rouva pää pystyssä ja herra viiksiään kierrellen, -ja sitten kaikki muu väki, torimatamit, Sippo, Markula, Maijastiina -Mönkkynen, Remes, Kriikuna, setä Salmela ja muut. Sillä kaikki -tahtoivat olla läsnä. Mutta kaikkein ensimmäisenä juosta viiletti -Peurasen Asko viisikymmenpenninen kädessään, ja hänen poskensa -hehkuivat, hänen silmänsä loistivat. - -Halki torin eteni kulkue arvokkaasti Papinkadulle päin. Pysähtyivät -maalaiset kuormiensa ääressä mittaamasta voita, kaloja ja muita -tavaroita, keskeytyi kaupan hieronta, vasujen yli kumartuneet selät -oikenivat, ja jokaisessa talossa matkan varrella huudettiin: - --- Tulkaa sukkelaan katsomaan! - -Ja silloin kaikki ikkunaan juoksivat, ja katsottuaan kiiruhtivat -ulos tiedustelemaan, mistä oli kysymys. Ja sen kuultuaan liittyivät -kyselijätkin kulkueeseen. Auki jäivät ovet, pikku lapsi jäi -keinuttajatta kehtoonsa ja alkoi parkua, mutta eipä ollut kuulijaa eikä -viihdyttäjää, jäi kahvipannu kiehumaan hellalle, kiehuen ylitse, niin -että poro liedessä tuprusi, mutta eipä tullut ketään, joka olisi sen -nostanut hellan reunalle rauhoittumaan. Lattialle putosi sukankudin -kutojan sylistä ja sohvan alle kieri kerä, jossa sen kissanpoika otti -huostaansa, sotkien lopuksi kaiken langan. - -Mutta kulkue saapui Menlösin pihaan, ja poliisi Miettinen sanoi: - --- Pysykää te ihmiset loitompana, että korkea oikeus saa tarkastaa. - -Ja korkea oikeus tarkasti. Tarkasti lankkuaidan, jolla musta -säkinriekale yhä roikkui, kunnioitti sitäkin rähjää ohimennen -silmäyksellään, tarkasti likakuopan ja kysyi Miinalta: - --- No missä kohden se hiiri oli? - --- Tässä näin, selitti Miina. -- Tässä näin se lepäsi, se vainaja, -häntä tuonne portaille päin... muistan vielä senkin. Ja sitten on -tuossa vielä tuo laudanpätkä, jolla minä sen yli aidan heitin... Näin! -Näin tartuin ja näin heilautin! Enkä, kehno vieköön, yhtään muistanut -koko kaivoa. - -Mutta Mönkkysen Maijastiina oli noussut Menlösin keittiön portaille ja -seisoi siellä kädet puuskassa, aivan samassa paikassa ja aivan samassa -asennossa kuin rouva Maria Menlös sinä kohtalokkaana aamuna, jolloin -hän ensi kerran huomasi tuon kirotun säkin siistin pihansa valkoisella -hangella, ja Mönkkysen Maijastiina huusi: - --- Tässä seisoin minä, herra tuomari ja pormestari! Tässä justiinsa -seisoin ja näin, kun häntä huiskahti! - --- Ole vaiti! sanoi poliisi Miettinen, mutta Maijastiina huusi: - --- Valani päältä minä puhun! - -Tarkoin tutki oikeus likakuopan, ja Nilsperi sanoi: - --- Niinkuin nyt korkea oikeus havaitsee, niin ei tässä ole mitään ojaa -tuonne puutarhan puolelle. - --- Tulkaapas keväällä katsomaan! vastasi Miina kiivaasti. - --- Ei saa riidellä niin kovalla äänellä, nuhteli poliisi Miettinen. - -Mutta raastuvanoikeuden jäsenet keskustelivat matalalla äänellä -keskenään, ja lähtivät sitten Montosen pihaan, jonne myöskin saapuvilla -oleva suuri kansanpaljous heidän perässään kiiruhti. - --- Tässä on se kaivo, ilmoitti poliisi Miettinen. - --- Ja tähän se hiiri putosi! huusi Peurasen Asko, tökäten sormellaan -maahan. Ja sitten sen kissa otti ja vei tuonne! - -Ja Peurasen Asko viittasi sinne päin, jonne kissa oli juossut hiiri -suussa, mutta hänen isänsä, makasiinimies Antti Peuranen, joka seisoi -makasiinin portailla kädet housuntaskuissa, huusi pojalleen: - --- Pääsetkö pois sieltä riehkumasta! - -Asko jo muuten juoksikin pois. - --- Näin lähellä sitä toisella puolen olevaa likakuoppaa on tämä kaivo, -sanoi rouva Montonen. - --- Ja maa viettää tänne päin! lisäsi herra Nilsperi. - --- Eikä vietä! sanoi Miina. - --- Kyllä se viettää! huusivat eräät torimatamit, mutta toiset eukot -kiistivät: - --- Tasaista maatahan tämä on... ei tämä vietä sinne eikä tänne! - --- Maa viettää tännepäin! karjaisi herra Nilsperi silmiään akoille -muljauttaen. -- Maa viettää tänne päin, kun minä kerran niin sanon, ja -likavesi juoksee lumen alla tuon aidan alitse suoraan tähän kaivoon! -Eihän tässä ole väliä kuin joku metri. - --- Pitäisi olla vatupassi tai joku muu kone, millä mitata, minne -päin tässä maa on kallellaan, arveli torikauppias Sippo, mutta eukot -sanoivat hänelle: - --- Älä sinä, Sippo, aina niitä viisauksiasi laula! Kyllä herrat -tietävät ilman sinuakin! - --- No niin, sanoi herra Kivilouhos raatimies Waaraselle, kaivaen -savukkeen taskustaan ja kääntäen päällystakkinsa kauluksen pystyyn. - --- Niin, sanoi Waaranen. -- Nythän tämä on nähty. - --- Onko veljellä tulitikkuja? kysyi oikeuden puheenjohtaja Waaraselta. - -Ei sattunut olemaan raatimiehellä, mutta ainakin viisi muuta miestä -kiirehti tarjoamaan tulta herra Kivilouhokselle, ja Sipon tikusta hän -savukkeensa sytytti. - --- Olisi nyt ottanut tulta paremmalta mieheltä kuin Sipolta, -kuiskuttelivat matamit. -- Sippo siitä vain nyt koko viikon röyhistelee. - -Mutta Asko tulla touhusi kaivolle takaisin, ja sylissään hän riepotti -suurta, ruskeata kissaa. - --- Tässä on se kissa! huohotti Asko. -- Tämä sen hiiren vei! - --- Vai se sen vei, sanoi tuomari. - --- Tämä vei! vakuutti Asko. - -Nyt ei ollut asiassa enää mitään epäilemistä, kun oli kerran -kissakin nähty. Katseltiin kissaa ja lähdettiin takaisin jatkamaan -raastuvanoikeuden istuntoa. - -Mutta kun Asko kysyi, pitääkö kissakin tuoda sinne, niin sanoi -raatimies Waaranen, että ei tarvitse. - -Siihen Sippo arveli: - --- No olisihan se voinut kissakin siellä olla... varmuuden vuoksi ja -asian valaisemiseksi. - - - - -XXIII - - -Taas istui korkea oikeus, taas vuoleskeli puheenjohtaja lastuja -kynästään ja näpsäytteli ne sitten raatimiehen puolelle, ja taas -näpsäytteli raatimies Waaranen samat lastut edestään permannolle. - -Ja oikeuden puheenjohtaja kysyi... noin vain ylimalkaan, kohdistamatta -kysymystään kenellekään erityisesti: - --- Siitä mustasta säkistäkö se sitten koko tämä riita alkoi... siitä, -jonka me näimme siellä aidalla? - -Katselivat toisiaan asianosaiset. - -Sitten sanoi rouva Montonen: - --- Siitä. - -Ja rouva Menlöskin myönsi: - --- Siitä. Sen heittivät ensin kauppias Montosen pihasta meidän -puolellemme. - --- Se on valhe! sanoi rouva Montonen. - -Siitä sukeutui laaja väittely. Oikeus siihen lopuksi tuskastui ja sanoi: - --- Olkoon miten tahansa... ei siitä kuitenkaan näy selvää saavan. - -Oli vielä tutkimatta kunnianloukkauksia koskeva puoli jutussa, ja rouva -Montonen oli haastattanut Markulan todistajaksi. - -Mutta nyt huomasivat kaikki, että Markulan tila oli kovin heikko. Hän -tuskin pysyi jaloillaan ja hymyili ilmeettömästi. - --- Mikä sinulla on? kysyi auskultantti Kivilouhos. -- Oletko -juovuksissa? - --- Ju-juovuksissa? änkytti Markula -- Mi-minäkö? Kuinka minä -juovuksissa... oikeuden edessä! On vain vähän he-heikko oltava... - --- No mitäs sinä tiedät tähän asiaan kertoa? - --- Mihin asiaan? tiedusteli Markula raukeasti, pidellen kiinni pöydän -kulmasta. - --- Onko rouva Menlös sanonut rouva Montosta pahanpäiväisen -paikkaräätälin tyttäreksi? - -Markulaa nikotti. Sitten hän mongersi: - --- No jos on sa-sanonutkin, niin mitäs siitä... tosiasiahan se on. - -Vihan puna leimahti nyt rouva Montosen poskille, mutta herra Nilsperi -huusi: - --- Herra puheenjohtaja! Tämä mies on juovuksissa kuin sika. - --- Sikako? kysyi Markula, huiskauttaen veltosti kämmentään. Sitten hän -vakuutti: - --- Selvä mies... en ole maistanut tippaakaan... mutta päätä huimasee... -kun on heikko terveys... - -Mutta Häkkisen eukko sanoi ovenpielestä kovalla äänellä: - --- Sillä on pullo tuolla porstuassa halkolaatikon takana, ja sieltä se -on pistäytynyt vähä väliä maistamassa! - --- Yleisö on hyvä ja pitää suunsa kiinni! huomautti puheenjohtaja. - -Ja katsoen ankarasti Markulaan hän kysyi: - --- Oletteko te tuonut väkijuomia oikeuspaikkaan? - --- Jaa minäkö? kysyi Markula, joka koetti selvitä, kun asia alkoi käydä -hänelle vaaralliseksi. - -Sitten laski hän kaksi mustaa, vapisevaa sormea pöydän reunalle ja -vannoi: - --- Jos löytyy mitä pulloja halkolaatikon takaa, niin heti saatte -tuomita hirteen, herra lakineuvos! - --- Konstaapeli Miettinen on hyvä ja käy noutamassa pullon tänne, sanoi -auskultantti Kivilouhos poliisille. - -Poliisi lähti. Jännityksellä odotettiin hänen tuloaan, Markulan -pidellessä kiinni pöydän reunasta. - --- Ei siellä mitään pulloa ollut, ilmoitti kaikkein pettymykseksi -Miettinen, palattuaan sisään. - --- Johan minä sanoin! huudahti Markula, joka oli heittänyt tyhjän -pullon torille, lähtiessään kulkueen perässä Menlösin likakuopalle. - --- Mutta näkeehän sen jokainen, että se on päissään, huomautti rouva -Montonen. - --- Niin, kyllä se on tallukassa, kuului mutinaa yleisön joukosta. - --- Selvin mies tässä huoneessa! vakuutti Markula ylimielisesti. - --- Pitäisi haistaa sen henkeä, onko se ryypännyt, kuului ovensuusta. - -Sippo se sieltä niin sanoi. - --- Ei teidän tarvitse sieltä ovensuusta neuvoa, sanoi herra Kivilouhos. --- Jos konstaapeli Miettinen tulisi haistamaan tämän todistajan henkeä. - -Konstaapeli Miettinen astui Markulan eteen ja nuuhki. Sitten hän -ilmoitti. - --- Tämän Markulan ympärillä tuntuu aina sen verran pulituurin tuoksua, -ettei saa oikein selvää, onko se enemmän ryypännyt. - -Ja Markulalle hän sanoi: - --- Puhalla henkeäsi! - -Mutta Markula ei puhaltanut. Päinvastoin veti hän henkeä sisäänpäin. - --- Se pidättää hengitystään, selitti Miettinen. - --- Mutta ei se pitkään pidätä. - -Odotettiin. - -Markulan kasvot alkoivat muuttua sinertäviksi. - --- Pitääkö sinulle antaa keinotekoista hengitystä! sanoi Miettinen -äkkiä, tarttui Markulan käsivarsiin, nosti ne ylös ja painoi sitten, -alas, rintaa vasten. - -Silloin ei Markula voinut enää pidättää hengitystään. Hän puhalsi -voimakkaasti, ja salin täytti väkijuomain tuoksu. - --- Tänne asti tuntuu! todistivat torimatamit. - --- Viekää se putkaan! sanoi auskultantti Kivilouhos poliisi Miettiselle. - -Ja putkaan vietiin Markula. - -Silloin aukeni oikeussalin sivuovi, se, joka vei tuomarin huoneeseen, -ja sisään köpitti raastuvanoikeuden toinen raatimies, ukko Tujulin, -viskaali Tujulinin isä, asettuen vaivalloisesti istumaan tuolilleen -tuomarinpöydän ääreen, vastapäätä raatimies Waarasta. - --- Päätös tulee, päätös tulee! kuului suhina ja sihinä yleisön joukossa. - -Sillä raatimies Tujulin, joka oli jo kahdeksankymmenen vuoden vanha ja -umpikuuro, saapui paikalleen silloin, kun oikeus alkoi valmistautua -päätöstään tekemään. Siinä hän sitten istui jotain kynää hypistellen, -itsekseen mutisten tai huuliaan napsutellen siihen saakka, kunnes -päätös oli julistettu. - -Ja totta olikin, että oikeus oli päättänyt antaa päätöksensä ja tehnyt -sitä varten vahtimestari Komperolle salaisen merkin, josta tämä -tiesi lähteä noutamaan ukko Tujulinia, että raastuvanoikeus olisi -täysilukuinen. - - - - -XXIV - - -Suljettujen ovien takana harkitsee päätöstään raastuvanoikeus, mutta -odotushuoneessa on kova jupina. Milloin se puhkeaa äänekkääksi -väittelyksi, silloin hillitsee sen vahtimestari Kompero, sanoen: - --- Olkaa hiljaa, akat! Raastuvanoikeus tekee päätöstä! - -Jännittävää on odotus oven takana, kun oven toisella puolen ihmisten -kohtalot ratkaistaan... - -Kuluu viisi minuuttia, kuluu kymmenen minuuttia, kuluupa viisitoistakin -minuuttia. - --- Kyllä kai se Markula jo nukkuu putkassa, arvelee Häkkisen vaimo. - --- Niin, eipäs päässyt päätöstä kuulemaan! ilkkuivat toiset torimatamit. - --- Voi voi, nyt se tuomio tulee! - --- Niin, ihan tuntuu sydänalassa niin kummalta! Tätä kiusallista -odotusta! Mitähän ne nyt niin kauan...? - -Herra Menlös seisoo odotushuoneen uunin edessä viiksiään hermostuneena -nyppien, kohottamatta katsettaan permannosta. Lähellä häntä seisoo -rouva Menlös, puhellen matalalla äänellä Miinan kanssa. Rouva Montonen -seisoo selin heihin ikkunan ääressä ja rummuttaa ruutuun sormillaan. -Todistajat kuiskuttelevat hiljaa keskenään. - -Mutta asianajaja Bums on mennyt viereiseen pieneen tupakkahuoneeseen -ja vetelee siellä ankaria haikuja. Eikä hän tiedä, että nuo samassa -huoneessa tupakoivat Remes ja Kriikuna ovat juuri ne... - --- Antakoon korkeampi voima raastuvanoikeudelle viisautta ja ymmärrystä -tekemään päätöksensä sivistyksen ja ihmisyyden vaatimusten mukaan! -huokaa setä Salmela. - --- Häh! sanoo Nilsperi, kääntyen äkkiä setä Salmelaan päin. -- Oikeuden -on tehtävä päätöksensä lakipykäläin mukaan, eikä sivistyksen ja -ihmisyyden. - --- Niin, niin! myöntää setä Salmela. -- Mutta huomioon ottaen myöskin -sivistyksen ja ihmisyyden vaatimukset... - --- Oikeus ei saa ottaa huomioonsa mitään muuta kuin mitä laki säätää! -jyrähtää herra Nilsperi, suuri lakimies. - --- Jos minä olisin tuomari..., aloittaa setä Salmela. - --- Mutta hulluille ei anneta miekkaa! keskeyttää herra Nilsperi -töykeästi. - --- Puoli tuntia on jo kulunut! sanoi torikauppias Sippo odotushuoneessa. - --- Hyvä isä, eikö tästä koko päivänä pääse kahville! päivittelivät -torimatamit. - -Mutta juuri samassa silmänräpäyksessä kilahti istuntosalin oven -vieressä oleva tiuku, ja sen ääni tuntui äkillisenä hermovärähdyksenä -jokaisen odotushuoneessa olijan ruumiissa, niskasta kantapäihin asti. - -Sisään kiirehti Kompero, mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä avasi -hän oven selkosen selälleen ja huusi: -- Sisään! - -Herra Bums nakkasi palavan sikarin pöydälle, tempaisi asiapaperikäärön -kainaloonsa ja kiiruhti joukon etunenään, tunkien torimatamit syrjään, -ja tiheänä joukkona pakkautuivat kaikki muut hänen perässään, -sanomattoman jännityksen vallassa, kaulojaan kurottaen ja katkonaisesti -hengittäen. - -Kaksi sekuntia kesti se hiljaisuus, joka seurasi väkijoukon sisään -törmäämistä. Raatimies Waaranen oli oikaissut selkänsä ja katsoi -juhlallisesti ukko Tujuliniin, joka omissa ajatuksissaan hiljaa höpisi -ja huuliaan maiskutteli. - -Mutta eipä nyt kukaan katsonut raatimiehiin, vaan -hovioikeudenauskultantti Kivilouhokseen kaikki katsoivat... - -Kaksi sekuntia vain... mutta sekin tuntui pieneltä iäisyydeltä. - -Nyt kohotti oikeuden puheenjohtaja kädessään olevaa paperia... nyt hän -katsahtaa asiallisiin ja yleisöön... ja nyt hän avaa suunsa... - --- Herra Jumala! huoahti Häkkisen matami, tarttuen kouristuksen -tapaisesti sydänalaansa. - -"_Raastuvanoikeus on ottanut tämän asian lopullisesti harkittavakseen -ja_..." - -Samalla tavoin jylähtää varmaankin korvissamme viimeisenä päivänä -tuomiopasuunan ääni. Silloin kaikki muu olevaisuus häipyy näkyvistämme -ja kuuluvistamme, ja me kuulemme ainoastaan tuon äänen, joka tempaa -meidät valtaansa kuin valtameren suurin hyökylaine pienen palkoveneen, -äänen, joka upottaa meidät, ympäröi meidät joka puolelta ja täyttää -meidät viimeistä solua myöten ihmeellisellä, läpitunkevalla voimallaan. - -Raastuvanoikeuden päätös: - -Koska rouva Maria Menlös, niinkuin todistuksista ja hänen omasta -tunnustuksestaan on selville käynyt, on antanut palvelijattarensa -kaataa likavedet niin lähelle kauppias Montosen kaivoa, että kaivoveden -puhtaus saattaa siitä joutua vaaran alaiseksi, niin langetetaan rouva -Maria Menlös Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän nojalla -5. markan sakkoon. Ja koska rouva Mathilda Montonen on levittänyt -vastaajasta huhua, että tämä olisi käskenyt heittää kuolleen hiiren -kantajan kaivoon, eikä ole voinut tätä väitettään toteennäyttää, niin -tuomitaan hänet Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän -nojalla vetämään sakkoa 5 markkaa. Kaikki muut edesvastuuvaatimukset -raukeavat joko aiheettomina taikka toteennäyttämättöminä, ja -velvoitetaan kumpikin riitapuoli korvaamaan todistajainsa palkkiot. - -Herra Nilsperi niisti äänekkäästi nenäänsä, kuiskasi jotain rouva -Montoselle, joka vastasi siihen pienellä pään nyökkäyksellä, astui -kaksi askelta eteenpäin, karautti kurkkuaan, muljautti silmiään ja -ilmoitti tyytymättömyyttä päätökseen. - -Rouva Menlös rykäisi, astui yhden askeleen eteenpäin ja rykäisi -uudestaan. - -Vihdoin pääsi hän ääneen: - --- Onko -- onko minua sakotettu, herra pormestari? kysyi hän -värähtelevällä äänellä. - --- On, myönsi auskultantti Kivilouhos ystävällisesti. - -Raatimies Waaranen nyökäytti päätään, nipsautti viimeisen lastun -pöydältä ja sanoi: - --- Viisi markkaa. - -Tähän asti oli rouva Menlös ollut kalpea, mutta nyt karahti hän -tulipunaiseksi ja huudahti: - --- Sehän on... sehän on... - --- Rouva, rouva! huusi Miina hätäytyneenä. - --- Mitä se on? kysyi Nilsperi uteliaasti. - --- Rakas Maria, hillitse itsesi! kuiskasi taloustirehtööri Menlös. - --- Ole vaiti! sanoi rouva Menlös. - --- Mitä se oli? uteli Nilsperi. - -Rouva Menlös astui vielä askeleen eteenpäin, kohotti -- sitten -uhmaavasti päätään ja sanoi lujalla äänellä: - --- Minä valitan! - - - - -XXV - - -Sekavin tuntein poistuivat kaikki oikeussalista. - --- Näinkö se päättyikin? - --- Niinhän se taisi päättyä. - --- Ei ole tässä kaupungissa ennen moista päätöstä kuultu, sanoi -Häkkisen matami. - --- No se olikin nyt kerran oikea Salamoonin tuomio, akat! sanoi -torikauppias Sippo eukoille. -- Semmoisia tuomioita kun tuomarit vähän -useammin mätkisivät, niin lähtisi se akoilta riitelemisen halu. Vähän -suuremmat sakot olisi vain saanut olla. - --- Niin, mitäs ne nyt tuonvertaiset sakot semmoisille rikkaille! - --- Ihan se on kuin pilkan tekoa. - --- Mutta kun köyhää sakotetaan, niin kyllä silloin rojautetaan niin, -että menee rahat ja kukkarot. - --- Se onkin oikein, että köyhiä enemmän sakotetaan, sanoi Sippo. -- -Köyhien pitääkin elää äyrinsä mukaan ja siivosti... antaa rikkaiden -tapella ja käräjöidä. - --- Mutta näittekö, akat, miten se Nilsperi silmänsä mullisti? Minä -luulin, että se siihen paikkaan pakahtuu. - --- Johan se nyt pakahtuisi! Isommat rahathan se asianajaja aina saa, -kun ei tule päätös mieleinen, vaan saa vielä valittaa ja juttua jatkaa. - --- Taitaahan se niinkin olla... - --- Niin se justiinsa onkin... on ne herrat osanneet asiat niin -järjestää, että ne aina hyötyvät, kävipä puolin tai toisin. - --- No turhaankos heiltä sitten olisi pitänyt mennä isot opit ja korkeat -kouluutukset! sanoi Sippo, joka oli ehtinyt kojulleen ja avasi sen -lukkoa. - -Mieltäkiinnittävä virkistyshetki oli päättynyt. Torilla alkoi taas työn -ja toimen aika. - -Setä Salmela sanoi Kriikunalle: - --- Mielestäni oli tämä päätös sopusoinnussa sekä sivistyksen että -ihmisyyden kanssa. Ehkä olisi se ollut sitä vielä suuremmassa määrässä, -jos ei olisi tuomittu minkäänlaisia sakkoja, vaan olisi vain kanteet -kumottu molemmin puolin ja kuitattu kulut asiallisten kesken. - -Mutta Remes sanoi siihen: - --- No täytyihän sitä nyt antaa vähän sakkoa edes toriämmien mieliksi. - -Asianajaja Nils Pehr Bums sanoi rouva Montoselle: - --- Olisi hulluutta jättää juttua tähän. Moinen päätös on suorastaan -käsittämätön. Minä panen pääni pantiksi, ettei se pidä hovioikeudessa. -Paljon olen minä asioita ajanut, mutta enpä ole vielä näin typerää -päätöstä nähnyt. - --- Niin, tietysti me valitamme, sanoi rouva Montonen. -- Tämähän on -skandaali! - --- Hävytöntä! sanoi rouva Menlös miehelleen. -- Hävytöntä! Minun teki -mieleni sanoa se heille päin naamaa. - --- Ja minä jo pelkäsin, että rouva sanookin sen, kertoi Miina. -- -Silloin me olisimme joutuneet jokainen linnaan. - --- Vaikka linnaankin! sanoi rouva Menlös. -- Tämä on sittenkin -hävytöntä. Tämä on väärä tuomio! - -Ja kääntyen herra Menlösin puoleen hän sanoi: - --- Eikös ole niin, Menlös? - -Johon herra Menlös vastasi: - --- Kyllä se niin on, rakas Maria. - --- Minä valitan vaikka senaattiin asti, sanoi rouva Menlös. -- Minun -täytyy saada oikeutta! - -Herra Menlös huokasi. Eikö tämä kirottu juttu koskaan lopu? Ikävältä -näyttää yhä edelleen tulevaisuus. Ikävältä ja pimeältä. - -Kun kaupungilla levisi sanoma tästä tuomiosta, niin synnytti se -äärettömän hämmästyksen ja hälinän. Jos raastuvanoikeus olisi antanut -päätöksen, että rouvien Menlösin ja Montosen on tarjottava toisilleen -vehnäskahvit sekä limonaadia tuoreiden leivosten ja hedelmäin kera, -niin ei se olisi voinut herättää suurempaa ihmettelyä kuin tämän -oikeusjutun tällainen päättyminen. Kuuluihan puheenjohtaja tosin -esittäneen päätöksensä tärkeän näköisenä ja lakikielellä, ja lieneehän -se silloin maininnut joitakin Rikoslain pykälöitä, joita ei tietysti -kukaan muista -- lieneekö sellaisia pykälöitä koko laissa? -- mutta -siitä huolimatta oli moni sitä mieltä, että oikeus oli nähtävästi -tehnyt pilaa koko asiasta. - -Saa vain nähdä, eivätkö tuomarit nyt itsekin joudu sakkoihin -ymmärtämättömyydestä virantoimituksessa, lukuunottamatta -Tujulin-vanhusta, sillä hänhän on tietysti viaton, kun ei ole mitään -kuullut. - -Olipa kaupungissa tietenkin joitakuita kevytmielisiä irvihampaita, -jotka samoin kuin torikauppias Sippokin pitivät päätöstä oikein -Salomonin tuomiona, mutta vakavammat ja ajattelevammat ihmiset -- ja -nehän ne sentään ovat kaupungissamme enemmistönä, Luojan kiitos! -- -pudistelivat päätään ja sanoivat: - --- Semmoista se on, kun ei tänne koskaan saada vakinaista pormestaria! -Koko oikeudenkäyttö joutuu rappiolle. - - - - -XXVI - - -Talvi on vielä ja paksulti lunta maassa, mutta jopa sentään vanhat, -rakkaat merkit ennustavat, että talven valta lähenee murtumistaan ja -kevät on ovella. - -Alenneet ovat hanget katujen varsilla, alenneet ja mustuneet. Päivisin -monesti räystäät vettä tippuvat, kun aurinko lämpimästi paistaa ja -lieto länsituuli hiljalleen löyhähtelee pitkin Papinkatua. - -Torilla sanovat heinäkuormia kaupunkiin tuoneet maalaiset, että ostakaa -nyt niin pitkään kuin aikaa vielä on. Viimeiset heinät näissä alkavat -olla ladon pohjalta, ja kuka tietää, uskaltaako enää viikon parin -päästä ensinkään jäälle lähteä. Nytkin siellä on paikka paikoin vettä -niin, että hevoselta polvet kastuvat. - -Oli varhainen aamu. - -Kauppias Adam Montonen oli noussut tavalliseen aikaan, käynyt -puodissa sanomassa hyvää huomenta kauppa-apulaisilleen ja pistäytynyt -makasiinissakin antamassa ohjeita Antti Peuraselle, jolla näinä -aikoina oli paljon työtä, kun maakauppiaat kiiruhtivat ostamaan suuria -jauhomääriä ennen kelirikon alkua. - -Sitten oli hän taivastellut hetkisen tallin edessä, jossa renki suki -hevosia, taputellut hevosia lautasille ja kysynyt, joko ruunan jalka -pian paranee. - -Aamuhämärä hälveni hälvenemistään ja kaikki näytti lupaavan kirkasta -säätä. - --- Alkaa tästä kai näistäpuolin kevätkin tulla, sanoi kauppias Montonen. - -Ja renki vastasi: - --- Taitaapa tulla. Siitähän tuo jo vähän ilmassa hajahtaa. - -Sanomalehden kantajapoika, lakkireuhkana korville asti painettuna ja -isän suuret saappaat jaloissaan, tuli portista, sillä tänään oli taas -kaupunkimme pienen sanomalehden ilmestymispäivä. - -Poika aikoi viedä lehden tavalliselle paikalleen herrasväki Montosen -lasikuistin penkille, ulko-oven viereen, mutta kauppias Montonen huusi -pojalle: - --- Tuohan se tänne! - -Poika toi. - -Kauppias Montonen otti tuoreen, vielä painomusteelta tuoksuvan lehden -pojalta ja lähti sisään työhuoneeseensa silmäilemään lehteään. - -Hän istuutui nojatuoliinsa kirjoituspöydän ääreen, kohotettuaan -ikkunaverhoa korkeammalle, mutta kun päivänvaloa ei vielä sittenkään -ollut oikein riittämään asti, sytytti hän kynttilän ja alkoi tutkia -lehden sisällystä. - -Kuinka välinpitämättömästi hän sen tekikään. - -Niin, kuinka välinpitämättömästi me tavallisesti otammekaan tuollaisen -pienen sanomalehden käteemme! - -Tartumme siihen paljon välinpitämättömämmin kuin veitseen ja haarukkaan -aamiaispöydässä. - -Mehän tiedämme, että se maksaa vain puolen neljättä markkaa vuosikerta, -ja että sen ilmoitushinnat ovat 8 penniä millimetriltä etusivulla -ja 6 penniä takasivulla. Tiedämme ehkä senkin, että sen toimittaja -on velkainen mies, jolla on viisi lasta, ja lehden konttorissa -käydessämme olemme kurkistaneet avonaisesta ovesta toimitushuoneeseen -ja nähneet, että sen tärkein huonekalu on suuri pöytä, jolla ajelehtii -sanomalehtiä, mustepulloja, liimapulloja, vanhat sakset ja kynänvarsia -ynnä muuta sekalaista tavaraa toivottomassa epäjärjestyksessä. - -Mitäpä erinomaista voisikaan siis sellainen lehti meille kertoa? -Avaamme sen kuin avaisimme nenäliinamme, mutta nenäliinaamme pidämme -kuitenkin paljon tärkeämpänä ja avaamme sen joutuisammin, varsinkin jos -meillä on nuha. - -Ja silmäiltyämme viisi minuuttia lehden vähäpätöisiä uutisia -ompeluseurain iltamista ja laihoja sähkösanomia, jotka kertovat aseman -Meksikossa olevan edelleenkin uhkaavan ja kuuluisan napamatkailija -Polariuksen saapuneen kotiin kaksi vuotta kestäneeltä retkeltään, -heitämme lehden pois, viitsimättä enää vaivautua lukemaan sen -alakertaa, jossa lehden "Mulipää" varmaankin taas juttelee siitä -kauppatorin kiveämiskysymyksestä. - -Mutta sattuupa kuitenkin joskus, että jollakin palstalla huomaamme -pienen ristin, ja koska meidänkin on vaikea jättää lukematta -kuolinuutisia, päätämme vilkaista, kuka on kuolleeksi mainittu. Ehkäpä -joku herrastuomari, joku noita kerran kuussa kuolevia herrastuomareja, -joka on tehokkaasti ottanut osaa paikkakuntansa kunnallisiin ja -valistusrientoihin. - -Ja niinpä me vilkaisemmekin nimeä, joka on sitä helpompi löytää, kun se -on harvennettu. - -Silloin me äkkiä vavahdamme, ja tuo puolen neliömetrin laajuinen -paperipala, jonka kuka tahansa voi ostaa viidellä pennillä lehden -konttorista ja konttorille sittenkin jää vielä kaksi penniä puhtaaksi -voitoksi, alkaa vapista kädessämme. - -Sillä tuo harvennettu nimi onkin parhaan ystävämme, ehkäpä läheisen -sukulaisemmekin nimi. - -Hyvä isä! Vastahan me viikko sitten vietimme iltaa saman miehen kanssa, -ja silloin oli hän vielä mitä parhaissa voimissa. Mutta nyt on hän -vainaja! - -Näin voi tuo pieni lehti kostaa meille sen välinpitämättömyyden, jolla -aina olemme sitä kohdelleet. - -Mutta voi se kostaa sen toisellakin tavalla. - -Ja kauppias Adam Montoselle kosti lehti toisella tavalla. - -Kauppias Montonen vilkaisi haukotellen etusivun ilmoituksia, joista -lehden oman kirjapainon olivat useimmat ja silmäänpistävimmät, käänsi -sitten lehteä ja joutui täten tekstiosastoon. - -Johtavan kirjoituksen otsikkona näkyi olevan "Pääelinkeinoamme -kohottamaan!" - --- Niin, kohota sinä vain! ajatteli herra Montonen ja siirtyi eteenpäin. - -Mutta äkkiä pysähtyi keinutuoli ja vapisevin käsin laski herra Montonen -lehden eteensä pöydälle, pyyhki otsaansa ja silmiänsä ja kumartui -sitten varovaisesti uudestaan lehden yli, kuin olisi hän pelännyt sen -palstoilta myrkyllisen höyryn tuoksahtavan häntä vastaan. - -Uudelleen, yhä uudelleen luki herra Montonen tuon kohdan. Ja -sitten alkoi hänen sisässään kuin tulivuoren purkaus: jymähtelee -ja vavahtelee, tärisee maa-emo, sitten jysähdys kuin tuhat suurta -tuliputkea ulvahtaisi, ja tulta ja savua ja kuumia kiviä syöksähtää -kohti korkeutta. - -Sellaiseltapa nyt tuntui kauppias Adam Montosen sielussa, ja -ulkonaisesti purkautui tämä mahtava sielullinen liike hänen lyhyehkön, -paksuhkon ruumiinsa eleissä ja otteissa siten, että hän työnsi -nojatuolinsa rajulla liikkeellä kauaksi pöydästä ja hypähti ylös, -alkaen kiivaasti kävellä edes takaisin huoneessa. - -Ei hän nyt näe mitään ja tuskinpa kuulisikaan mitään. Kahdesti sysää -hän kassakaapin vieressä olevan tuolin nurin ja molemmilla kerroilla -nostaa hän sen vaistomaisesti taas pystyyn. - -Ilmaa! Hänen täytyy saada ilmaa! - -Täällähän on tukahduttavan kuuma! - -Ja kauppias Montonen kiiruhti avaamaan ikkunan, joka rysähtäen lensi -auki. - -Helisevät ruudut sysäyksen voimasta ja hevosia sukiva renki kääntää -päätään ja kysyy: - --- Huusiko kauppias jotain? - --- Ei... en..., vastaa kauppias käheällä äänellä, ottaa lunta -ikkunalaudalta ja hieroo sillä otsaansa. - -Ja kuin unissa liikkuja sulkee kauppias Montonen jälleen ikkunan, -painaa hakaset huolellisesti kiinni, pyyhkii lumen kostuttamaa otsaansa -nenäliinalla ja alkaa taas kävellä edes takaisin, edes takaisin, -näkemättä mitään ja kuulematta mitään. - -Mutta äkkiä välähtää jotain hänen mielessään ja kuin käärmeen pistämänä -kääntyy hän katsomaan taakseen, sydämen jyskyttäessä ja korviensa -humistessa. Puoleksi tajuttomana tuijottaa hän seinäalmanakkaan. - -Niin, mitä hulluja hän tuumii! Päivätkin menevät sekaisin. - -Eihän nyt ole huhtikuun ensimmäinen päivä. Olisihan hänen pitänyt se -muutenkin muistaa! Mutta jos olisi ollut aprillipäivä... silloin se -kirottu lehti tavallisesti syöttää jonkin oikein aika valheen. - -Aikaapa toki vähitellen rauhoittua kauppias Adam Montonen, ja uudestaan -tarttuu hän lehteen. - -Mutta vielä nytkin tahtovat nuo pienet mustat rivit hyppiä ja keinua -hänen silmissään. - -Ei ole koskaan ennen tehnyt kahden rivin uutinen häneen sellaista -vaikutusta. - -Eikä ihme. - -Sillä ensimmäisenä paikkakunnan uutisena on seuraava lyhyt, mutta selvä -tiedonanto: - - "Arvonomi. - - Kauppaneuvoksen arvonimen on saanut kauppias Adam Montonen". - -Vielä pari kertaa vetää kauppaneuvos Montonen syvään henkeä. Sitten -ottaa hän sikarin ja jää se sormien välissä tuijottamaan ulos -pihamaalle, jossa renki yhä hevosia sukii ja puhdistaa. - --- Sukii hevosia... ajattelee kauppaneuvos Montonen kuin unissaan. -- -Matti sukii hevosia... kauppaneuvos Montosen hevosia... - -Kauppaneuvos Montonen ravistelee itsensä hereille, sipaisee kädellä -kasvojaan ja kävelee eteiseen puhelimen luo. Omituista, kuinka osasikin -lyödä polvet heikoiksi! - -Ei, ei toimittaja ole enää täällä, vastaa neiti lehden konttorista. --- Jaa, se uutinen? Se saatiin puhelimitse Helsingistä... olisi -sieltä tullut joukko muitakin samanlaisia uutisia, mutta täytyi ottaa -vain tärkein, kun lehti olisi muuten myöhästynyt painosta... niin, -niin, kyllä se on varmasti oikea uutinen... se on uutistoimiston -virallisia uutisia... onnea vain, herra kauppaneuvos! Ei kestä, herra -kauppaneuvos!... sti! - -Edes takaisin, edes takaisin kävelee taas kauppaneuvos Montonen -huoneessaan. - -Kuinka kohtelias tuo neiti Wenho sentään on! Hyvin miellyttävä tyttö! -Mitähän sillä onkaan palkkaa, tyttöparalla? Täytyy ensi johtokunnan -kokouksessa ottaa siitä selvä. Täytyy merkitä muistikirjaan, ettei -unohdu. Ja toimittaja on ahkera mies... vielä lehden painoon -mennessäkin soittelee uutisia Helsingistä asti... Ei ole miestä -nähtykään moniin aikoihin tässä talossa. Mutta ensi sunnuntaina täytyy -hänen tulla perheineen meille päivällisille. - --- Olipas se, olipas se...! Ei olisi uskonut... - -Ja kauppaneuvos kävelee kädet selän takana huoneessaan. - -Aamu valkenee. - --- Olipas se... olipas se... eihän sitä muistanut enää odottaakaan... -kun se viipyi niin kauan... ja tuo riivattu hiirijuttu on sotkenut -kaikki asiat... - -Tuntikauden on jo rouva Montonenkin ollut ylhäällä. Keittiössä on hän -antanut kaikki määräykset päivän ohjelmasta päivälliseen asti. Sitten -tulee hän keittiöstä ruokasaliin ja istuutuu pöydän ääreen juodakseen -kupin kahvia ja syödäkseen ranskanleivän viipaleen. Siinä on päivän -sanomalehti monin kerroin taivutettuna hänen kuppinsa alle. Mitäs se -ukko on sitä tuohon pistänyt? - -Rouva Montonen avasi lehden ja alkoi, käännettyään sen luonnolliseen -asentoonsa, katsella ilmoituksia. - -Ei ollut ketään kihloihin mennyt eikä edes kuollutkaan. Harvoinhan -meillä kuollaan ja vielä harvemmin kihloihin mennään. - -Lähetysyhdistyksen ompeluseuralla on perheiltama... niin, niin, niinhän -piti ollakin. - -Ja Heikki Remes ilmoittelee joka numerossa "hyviä vehnäjauhojaan". -Uskoisihan tuon jo vähemmälläkin. Ei meidän pappa paljon ilmoittele, -mutta kylläpä kauppa silti käy. - -Rouva Montonen käänsi lehteä. - -Poikain kamarissa vaati Maire Mielikki Minerva Mattia pukeutumaan. - --- Nouse heti ja pue yllesi! - -Mutta Matti Mainio Mikael huusi: - --- Kuule, älä kisko peitettä! - --- Kiskon kunnes nouset. Ei nyt ole enää mikään nukkumisen aika! - -Matti Mainio vain vastaan hangoitteli. - --- Mene matkaasi! Osaan minä nousta sinuttakin! - --- En mene ennenkuin nouset! Vai pitääkö minun mennä sanomaan äidille? - --- Vai kantelemaan taas, kielilakkari! - -Ja suuttunut Matti alkoi haukkua: - --- Mairikki kairikki kappurajalka! - -Silloin kuului ruokasalista äidin kimeä kiljahdus. Lapset oikein -säikähtivät. - -Mitä se oli? Tyyni, arvokas rouva Montonen ei koskaan huutanut eikä -kirkunut. - -Maire juoksi heti ruokasaliin. - -Mutta äiti ei ollut enää siellä. Siellä oli vain nurin kaatunut -kahvikuppi, jonka musta sisällys kiireesti käytti tilaisuutta -valloittaakseen mahdollisimman suuren alan lumivalkoisesta -pöytäliinasta. - -Ei, rouva Montonen on isän huoneessa, jossa hän seisoo miehensä -nojatuolin ääressä vedet silmissä, kykenemättä puhumaan mitään. Vaiti -on hän ja taputtelee vapisevalla kädellään hiljaa Aataminsa turpeata, -partaista poskea... - -Ja kauppaneuvos Montonen, joka on nojautunut taaksepäin, hymyilee -hillitysti, katsellen ulos ikkunasta ja naputellen sormillaan -keinutuolin käsinojiin. - -Hymyilee, hymyilee hillitysti kauppaneuvos Montonen ja naputtelee -lyhyillä, paksuilla sormillaan keinutuolin käsinojiin. - -Hänessä alkaa jo olla jotain ylimysmäistä... - -Niin alkoi tämä päivä, suurin päivä herra Adam Montosen ja koko perheen -elämässä. - -Nopeasti levisi tieto kaupungillekin. Tulihan sanomalehti melkein joka -taloon. - --- No nyt! Nyt tuli Montosesta kauppaneuvos! - --- Älä valehtele! Aina sinä... - --- Katso itse, peijakas! - --- No niinpähän on! No voi sun juutas! - --- Nyt se on taas meidänkin kaupungilla kauppaneuvos! - --- No niin on, niin on! No voi sun...! Vai nyt se tuli! - -Ja vaimoväki juoksee kertomaan uutista pihan peräläisille, joille ei -tule lehteä. - --- Älkää ihmeessä! Vai jo tuli! - --- Jo tuli, jo tuli! - --- Kyllähän sitä on odotettukin... jo monta vuotta. - --- Niin, niin! On odotettu! Mutta tulipas viimein! Ei koko kaupungissa -muusta puhuttu. Jokaiselle maalaisellekin se torilla ensimmäiseksi -kerrottiin. - -Mutta maalaiset, nuo omituiset ihmiset, eivät osaa siitä niin innostua -kuin kaupunkilaiset... innostunevatko mistään? - -Toiset kohteliaisuuden vuoksi myönnyttelivät: - --- Vai niin, vai niin... - -Mutta muuan lammasnahkaturkkinen ukko murahti: - --- Ka tulipa tuosta nyt vaikka mikä! - -Eiväthän ne lammasnahkaturkkiset paljon ymmärrä arvonimistä. Taikka -vaikkapa ymmärtäisivätkin, niin eivät ole ymmärtävinään. Ne ovat niin -pahanpänttäisiä. - -Ukko Blomkvist, postimestari, sanoi: - --- Taitaa sitten olla tänä päivänä Montosenkin leuka vähän kekallaan... -mutta olihan tuo joka tapauksessa hauska, että muistettiin viimein -tätäkin maailmanlopun nurkkaa. Kun nyt vielä saataisiin oikea -pormestari -- ja pappi Kettunen hiiteen! - -Piririm... piririm... - -Kauppaneuvos Montosen puhelin se niin soi. - -Se soi lakkaamatta koko aamupäivän. - -Piririm... piririm... - -Mutta ei vain mene kauppaneuvos Montonen itse koskaan ensimmäisenä -puhelimeen, vaan Matti Mainio Mikael on saanut puhelimeen vastaamisen -urakalla suorittaakseen. - -Piririm... piririm... - --- Halloo! Matti kimeällä äänellään huutaa. -- Isäkö? On isä kotona, -kyllä minä kutsun. - -Ja sitten juoksee hän huutamaan isälleen: - --- Taas isä kiittämään, sukkelaan! - -Tulee kauppaneuvos Montonen puhelimeen. - --- Halloo! Ahaa, velikö se on! Jahaa... heh heh hee... kiitos, kiitos! -Niin, niin... he he he...! Veli käy nyt meillä! Terveisiä rouvallesi! -Kiitos, kiitos, he he he... - -Sitä loppumatonta onnentoivotusten sarjaa, sitä loppumatonta -kiittelemistä, sitä taukoamatonta, sydämellistä hehetystä! - -Kun ne kaikki onnittelijat ovat niin leikillistä väkeä! Sydämestään -ne onnittelevat ja niin lämpimästi, mutta osaavatpa, vietävät, siinä -sivussa pieniä sukkeluuksiakin lasketella: no eikös tunnu moiselta... -no nyt veli vissiin pistää klubilla pieneksi trimtamtilkutiksi -parhaille ystävilleen... älä, hyvä veli, suutu, jos en aina muistaisi -aluksi sinua arvonimelläsi tituleerata... - -Leikillistä ja hauskaa väkeähän ne ovat, nämä meidän kaupunkilaiset, he -he he... - -Piririm... piririm... - --- Isä, kiittämään! - --- Halloo! Kiitos, kiitos! He he he... aivan niin... veli pistäytyy nyt -huomenna meillä, mamma taitaa oikein kahviksi pistää, he he he... - -Oltiin aamiaisella. - --- Tämä on ensimmäinen aamiainen _kauppaneuvos_ Montosen perheessä! -hoksaa Maire Mielikki Minerva, ja isä hyvillään hekottelee: - --- Niin on, he he he... - -Silloin avautui eteisen ovi ja kaikki kauppaneuvos Montosen kolme -kauppa-apulaista sieltä hämillään tulivat, seisoen toinen toisensa -selän takana, vanhin, pisin ja laihin etunenässä. - --- Isä, mene eteiseen, siellä ovat meidän puotilaiset, kuiskasi rouva -Montonen ja nyhjäisi miestään kylkeen. - -Kauppaneuvos Montonen rykäisi, lykkäsi tuoliaan taaksepäin ja lähti -eteiseen. - --- Anteeksi, että me ruoka-aikana... me vain... toivottaa onnea herra -kauppaneuvokselle... toivottaa, onnea... ja... ja... - --- Kiitos, kiitos! - -Ja kauppaneuvos Montonen puristi jokaisen apulaisensa kättä. - -Ei ollut kauppaneuvos Montonen mikään puheiden pitäjä, mutta tällä -kertaa hän aivan odottamatta piti pienen puheen: - --- Te olette... hm... aina olleet uskollisia palvelijoita... hm... minä -olen teihin hyvin tyytyväinen ja... hm... olen päättänyt antaa teille -viidenkolmatta markan palkankoroituksen kuussa... olen sitä jo kyllä -ennemmin ajatellut... hm... kiitos nyt vain... - -Puolen tunnin kuluttua kävivät myöskin makasiinimies Antti Peuranen ja -renki onnittelemassa. Kymmenellä markalla kuussa kohosivat heidänkin -palkkansa. - - - - -XXVII - - -Seuraavan päivän aamu. - -On vielä sakea aamuhämärä. - -Poikien kamarin ovi narahtaa ja sisään livahtaa valkopukuinen olento. - -Kummitusko? Enkelikö? - -Ei kumpikaan. Kummituksethan ilmestyvät, niinkuin yleiseen tiedetään, -vain puolen yön aikaan tai viimeistään kello yhden aikaan yöllä, -eivätkä puoli seitsemän aikaan aamulla, ja enkelit taas liidellevät -mieluimmin ikkunasta sisään. Ei missään luotettavissa kirjoissa kerrota -heidän kulkevan ovia narisutellen huoneesta toiseen. - -Ei, se on vain yöpukuinen tyttö, tukka auki ja tohvelit jaloissa. Se on -viisitoistavuotias Maire, tarkemmin sanoen Maire Mielikki Minerva, joka -nykii poikia olkapäistä ja sanoo: - --- Vetäkää housut jalkoihinne ja tulkaa laulamaan... heti! - -Mutta pojat ne vain unentohjakassa koettavat nykiä peittoa korviinsa. - --- Ylös, heti! Taikka minä kiskaisen teidät koivista lattialle! - -Se on hyvin reilu tyttö, se Maire Mielikki Minerva. Ei se turhia -kursaile. - -Mutta uniset pojat, päätään peitteen alle tunkien, mutisevat: - --- Mitä laulamaan... ei nyt ole mikään nimipäivä... eikä -syntymäpäiväkään... - --- Olkoon tai ei, mutta nyt isälle laulamaan! Tai tuonko minä vesilasin? - -Se on kamala uhkaus. Maire Mielikki Minerva on ennenkin tällaisissa -tapauksissa noutanut vesilasin ja tiputellut siitä kylmää vettä poikien -niskaan. - -Eihän siinä mikään auta. Poikien on noustava. Mutta kyllä he samalla -sisartaan haukuskelevat. - -Ja parin minuutin kuluttua kajahtaa vanhempien makuuhuoneen oven takaa -heleä-ääninen: - -"Herää! Herää! _Herää!_ Herää, jo leivo laulelee nyt sinitaivaalla..." - -Siihenpä herääkin kauppaneuvos Montonen. Ja juuri samassa kuuluu -ikkunan alta voimakas kuoro bassojen mahtavasti jyristessä: - -"Sua tervehdin! Mä sua tervehdin! Kun tyyni on yö ja tähtitaivas -hohtaa...". - -On nyt laulua! Lauletaan oven takana ja lauletaan ikkunan alla. - -Kauppa-apulaisyhdistyksen kuoro siellä ikkunan alla on -kunniatervehdyksellään. - -Kiireesti alkaa pukeutua kauppaneuvos Montonen. Olipa tämä odottamaton -ja hauska yllätys... turhaahan se nyt tosin oli, mutta täytyyhän -kumminkin nousta kiittämään... kyllä ihmiset sentään ovat kovin -ystävällisiä. - -Mutta eivät olleet vielä lopussa yllätykset. - -Kajahtaa samassa ikkunan alla, kajahtaa niin että lasit helisevät: - -"Taa raa, tara rara raa..." - -Torvisoittoa se on. - -Porilaisten marssin uljaat säveleet siellä raikuvat. - -Sinne on kahlannut lumihankeen ikkunan alle vapaaehtoisen palokunnan -torviseitsikko, ja siellä se nyt tärisyttelee mahtavalla voimalla, -polviaan myöten lumessa. - -Mutta syrjempänä seisoo laulukuoro, valmiina aloittamaan toisen laulun. - -Kosteiksi käyvät kauppaneuvos Montosen silmät. Tämä on aivan liiallista -kunnioittamista. Enhän minä olisi tätä ansainnut. Aivan liiallista, -aivan liiallista... - -Ja koko päivä! - -Loppumatonta juhlaa, loppumatonta juhlaa! Aamusta iltaan! - -Meni siinä aamiaiset ja päivälliset ohi, ilman että niitä -yritettiinkään laittamaan. Mutta kukapa niitä nyt muisti -ajattelemaankaan! - -Vieraita, kukkia, puheita... leikillisiä puheita ja vakavia -puheita. Oli siinä keittiön puolella tulinen kiire kahvin keitossa, -kuppien pesussa, leivosten järjestelyssä, lasien kuivaamisessa, -pullojen avaamisessa. Ei ehtinyt kunnolla hengittämäänkään. Yksi -palvelijattarista ei ehtinyt paljon muuta tekemään kuin kahvia -keittämään. Kun yhden pannun nostit tulelta niin ala heti toista laatia -hellalle. - -Mutta eihän ihminen tule kauppaneuvokseksi kuin kerran eläissään. Ja -suurin osa ihmisistä ei tule kertaakaan! - -Puolen päivän aikaan olivat juhlallisuudet ylimmillään. - -Niin paljon vieraita! Lauluseuralaisiakin oli kahdeksantoista henkeä. -Kovasti se semmoinen joukko kukilla koristettua kahvipöytää rasitti ja -verotti, mutta sepä joukko se antoikin juhlalle oikean leiman. Vähä -väliä se keskellä salia uuden laulun kajahdutti, ja kun kauppaneuvos -Montonen pyysi saada tarjota laulukunnan rahastolle pienen, -vaatimattoman avustuksen, sata markkaa, niin kuiskasi johtaja jotain -laulajien korvaan, koputti tahtipuikollaan tuolin selkään, kohotti -molemmat kätensä ylös ilmaan kuin uimataituri, joka korkealta lavalta -valmistautuu hyppäämään mereen, ja seuraavassa silmänräpäyksessä -kajahti repäisevä, mahtava: - -"Tuhat kertaa eläköön...!" - -Suurenmoinen oli varsinkin setä Salmelan puhe. - -Sointuvalla, värähtelevällä äänellä tämä kunnioitettava, nuorekas -vanhus puhui siitä suuresta merkityksestä, joka kauppias Montosen -- -_kauppaneuvos_ Montosen, korjasi puhuja, -- elämäntyöllä on ollut -paikkakunnallemme, puhui hänen hyvästä, jalosta sydämestään, joka ei -koskaan unhota köyhiä ja sorrettuja, puhui hänen jalosta, ylevästä -puolisostaan, joka on kaikkien kunnon perheenemäntien esikuva, puhui -hänen kauniista kodistaan ja yhtä kauniista perhe-elämästään, ja puhui -niistä suurenmoisista lahjoituksista, joita kauppaneuvos Montonen on -tehnyt sivistyksen ja ihmisyyden aatteiden edistämiseksi, ja joitten -johdosta hän on ansainnut tulevienkin sukupolvien kiitollisuuden ja -kunnioituksen... - -Kaikki olivat hyvin liikutettuja tämän puheen aikana, ja kaikkein -enimmän liikutettu oli setä Salmela itse. - -Puheensa loppupuolella hän melkein itki. - - - - -XXVIII - - -Niin hauskaa ja juhlallista oli siis kauppaneuvos Montosen perheessä. - -Mutta millaista oli elämä samaan aikaan aidan toisella puolen, -taloustirehtööri Menlösin perheessä? - -Ikävää se siellä oli, ikävää ja alakuloista. - -Rouva Maria Menlös ei paljon puhunut, ei pukahtanut. Synkän näköisenä -hän vain liikkui omissa hommissaan, jääden tuon tuostakin tuijottamaan -raskaissa ajatuksissaan eteensä. - -Kaisu itkeskeli hiljaa ompeluksiensa ääressä. Eikö tämä surkeus koskaan -lopu? - -Ja taloustirehtööri Menlös istui allapäin asekamarissaan. Ei maistunut -lukeminen, ei huvittanut aseiden käsitteleminen. Piippukin unohtui. - -Hänkin ajatteli: milloinkahan tämä loppuu? - -Miinakin oli huonolla tuulella. Hänen täytyi nyt kantaa likasangot -navetan taakse, ja siellä oli paljon lunta, eikä polkua sinne -minkäännäköistä. - -Kantautuivat ne viestit kauppaneuvoksen talossa vallitsevista -juhlallisuuksista Menlösinkin perheen korviin, mutta niistä ei puhuttu -sanaakaan, ei hyvää eikä pahaa. - -Sen oli rouva Maria Menlös kuitenkin mielessään vannonut: juttua -jatketaan viimeiseen oikeusasteeseen asti! Nyt ei hän enää ainakaan -peruudu. Kävi sitten miten kävi. - -Surumielin siirrymme pois Menlösin talosta ja ohjaamme kulkumme torille. - --- Markula kuuluu taas viime yönä olleen putkassa, kertoi Häkkisen -matami. - --- Niin, nyt se on viskaalin armon aurinko laskenut, niinkuin se -viskaali sille kerran ennusti. Mutta kukas käskee juovuksissa oikeuden -eteen astumaan! - --- Sanokaas muuta! Jos olisi meillä ankarampi pormestari, niin linnassa -istuisi nyt Markula semmoisesta rikoksesta. - --- Niin istuisi. - --- Mutta olisi se ollut soma kuulla sitä Markulan todistusta, jos se -olisi ollut niin paljon tolkussaan, että olisi osannut todistaa. - --- Liekö tuolla ollut mitään oikeata todistamistakaan... - --- Markulallako? Hyvänen aika! Markulahan se juuri ne pahimmat -loukkaukset kuljetti Menlösin kyökistä Montosen kyökkiin ja Montosen -kyökistä Menlösin kyökkiin. Ja niissä olikin semmoisia sanoja, että -jos vain ne olisivat oikeuden korviin tulleet, niin kyllä, olisivat -sakot olleet vähän erikokoiset! Jos siitä olisi paljailla sakoilla -selvittykään. - --- Niin, mutta mitäs se nyt enää välittää koko asiasta rouva Montonen, -kun semmoinen ilo tapahtui! Kemuja siellä kuulutaan pidettävän yötä ja -päivää, ja niin sanoi Maijastiina Mönkkynen, joka siellä on kyökissä -astioita pesemässä ollut, kuluvan kahvia ja vehnäsiä ja kaakkuja, -ettei sillä ole mitään määrää. Samppanjaakin kun ovat juoneet kymmeniä -pulloja... joka kuuluu olevan niin hirveän kallista... - --- Vai oikein samppanjan kanssa! - --- No oikein! - --- Niin, niin, kyllähän rikkaiden kelpaa! - --- Niin, niin, kyllähän niiden kelpaa. - --- Mutta oikein sääliksi käy sentään tuo Menlösin rouva, kun se on niin -masentuneen ja vanhentuneen näköinen. Näittekö sitä tänä aamuna, kun se -täällä torilla kävi? - --- Näinhän minä. Ja neitiä tulee ihan surku! - --- Niin, niin, viatonhan se on, lapsiraukka, olipa äiti millainen -tahansa. - --- Viatonhan se on. Mutta minä etsiskelen isäin pahat teot lasten -päälle, kolmanteen ja neljänteen polveen... juu, juu... - -Ja silmiänsä pyyhkäisi kunnon matami. - -Jatkamme matkaa. - -Jos menisimme esimerkiksi Raatihuoneenkadun mäelle? Siellähän emme -olekaan pitkään aikaan käyneet. - -Pikkupojat ne siellä mäkeä laskea viilettelevät niinkuin ennenkin. Ja -niinkuin ennenkin paiskelevat he jääpalasilla ja kokkareilla sitä tien -vieressä olevaa, valkeaksi maalatusta rautapellistä tehtyä taulua, -jossa on kirjoitus: - -"Tästä mäestä on laskeminen kielletty 20 Mark. sakon uhalla". - -Asko Peuranen se siellä häärää muiden mukana. - -Askolla ei muuten, ohimennen sanoen, ole enää todistajapalkkiotaan, -sitä pormestarilta saamaansa viisikymmenpennistä. - -Jonkun päivän hän sitä visusti säilytti ja talletti. Mutta kun -kauppiaasta tuli kauppaneuvos ja isä sai palkankoroitusta, niin päätti -Askokin jollain tuntuvalla tavalla viettää tätä merkkipäivää. Käytyään -torikojuilla ja useissa kauppapuodeissa kirkas hopearaha kourassaan -hintoja kysymässä tuli hän lopuksi siihen päätökseen, että piparikakut -ovat edullisimpia ostaa, ja niitä hän ostikin, saaden aimo pussillisen, -kaksikymmentä kappaletta. Ja kun hän sitten söi ne kaikki yhdellä -kertaa, niin on hänellä täysi syy hihkaista toisille pojille, kelkan -huiminta vauhtia kiitäessä: - --- Minäpä söin eilen piparikakkuja mahani täyteen! - --- Vai söit sinä! huutavat toiset pojat kateellisina. -- Oletkos -sinäkin kauppaneuvos! - --- En ole minä, sanoo Asko. -- Mutta meidän kauppias on. Ja isälle -lisättiin palkkaa niin paljon, ettei mihin panna. Äiti keittääkin ensi -pyhänä riisiryynipuuroa! - -Niin kaikkialla siis iloitaan, ja kaikkialla on ilon syytä. - -Mutta taloustirehtööri Johan Alfred Menlösin majassa asuu painostava -ikävyys ja alakuloisuus. - -Sanomme vielä kerran: - -Kirottu olkoon se musta hiilisäkki! - -Ja se pahanhengen hiiri! - - - - -XXIX - - -Nyt alkaa lukijan kärsivällisyys vihdoinkin olla lopussa. - -Lukija koroittaa katseensa meihin ja pyytää lyhyttä ja selvää vastausta -kysymykseensä: - -Kuinka päättyi rouvien Maria Menlösin ja Mathilda Montosen välinen -suuri hiirijuttu? Vai eikö se ole vieläkään lopussa? - -Me kiiruhdamme vastaamaan: - -Kyllä se on päättynyt. Kyllä se on lopussa, eikä se enää ikinä, siitä -olemme varmasti vakuutetut ja siitä ovat myöskin taloustirehtöörin -rouva Maria Menlös ja kauppaneuvoksetar Mathilda Montonen varmasti -vakuutetut, nouse uudestaan kummittelemaan, kunnioitettujen ja -säädyllisten perheiden välistä sopua rikkomaan ja kunnon kaupunkimme -järjestystä ja rauhaa häiritsemään. - -Se juttu on kuin onkin saatettu loppuun asti, se on haudattu, se on -pyyhitty pois sekä rouva Menlösin että rouva Montosen muistista, ja -yhtä turhaa on sinun lähteä sitä sieltä etsimään kuin kuollutta hiirtä -kauppaneuvos Montosen kaivosta. - -Mutta me pyydämme kuitenkin saada kertoa tämän jutun päätöksenkin -samalla uskollisella perinpohjaisuudella, jolla me olemme sen -edellisetkin vaiheet esittäneet. - -Niin, päättynyt on nyt hiirijuttu. - -Ja se päättyi tavalla, jota ei kukaan olisi osannut odottaa. Kaikkein -vähimmin rouva Menlös. - -Torstaina sai kauppaneuvos Montonen lukea uutisen arvonimestään, -ja perjantai oli hänen perheessään varsinainen pääjuhlan päivä, -soittoineen, lauluineen, kukkasineen ja puheineen. - -Lauantaita vasten yöllä näki rouva Maria Menlös omituisen unen. - -Hän oli seisovinaan Montosen kaivolla ongenvapa kädessä ja onkivinaan. - -Ihmisiä tuli ja meni, ja moni kysyi häneltä: - --- Mitä sinä ongit? - -Siihen vastasi rouva Menlös: - --- Minä ongin hiirtä. - -Mutta sitten tuli paikalle rouva Montonen ja kysyi: - --- Mitä te minun kaivostani ongitte? - -Siihen ei rouva Menlös tahtonut mitään vastata, sillä häntä hävetti -tunnustaa, että hän onki hiirtä. - -Mutta Peurasen Asko sanoi makasiinin portailta: - --- Se onkii hiirtä meidän kaivosta. - -Silloin tahtoi rouva Menlös juosta pois, mutta hän ei päässyt -minnekään, ja rouva Montonen lähti taluttamaan häntä sisään -taloonsa, joka oli kuin suuri linna, täynnä toinen toistaan -komeampia juhlasaleja, ja jostain kaukaa kaikuivat vapaapalokunnan -torvisoittokunnan sävelet, ja kaikkialla oli runsaasti koristeltuja -pöytiä, jotka notkuivat herkkujen paljoudesta. - -Mutta kaikkein viimeiseksi tulivat he pienen huoneen ovelle, ja sen -huoneen nurkassa oli pieni pöytä. - --- Mitä tuolla pöydällä on? kysyi rouva Menlös. - --- Sitä minä en uskalla sanoa, vastasi rouva Montonen hiljaa. - -Mutta rouva Menlös tahtoi välttämättä nähdä mitä sillä pöydällä oli, ja -riistäytyen irti rouva Montosen käsipuolesta astui hän pöydän luo. - -Pöydällä oli suuri nimipäivärinkilä, sellainen, jollaisen hän niin -usein entisinä aikoina oli nähnyt herrasväki Montosen kahvipöydällä, ja -rinkilän keskellä oli pieni, kuollut hiiri, kukkien ympäröimänä. - --- Tuossahan se on juuri se hiiri, jota minä olen onkinut! huudahti -rouva Menlös. - -Mutta kun hän kääntyi katsomaan rouva Montosta, niin olikin tämä -kadonnut, ja rouva Menlös huomasi seisovansa Montosen ruokasalissa, -ja pöytien ympärillä istui torvisoittokunta soittaen valssia, ja -soittaessaan pistelivät soittajat pöydältä leivoksia ja karamelleja -torviensa suista sisään, ja ruokasalin astiakaapin päällä seisoi -setä Salmela pikkupojan puvussa, lyhyissä polvihousuissa ja -merimiespuserossa, ryhtyen pitämään puhetta ja huutaen: - --- Tämä on sivistystä ja ihmisyyttä! - -Silloin alkoivat musikantit soittaa kaikin voimin, ja rouva Menlösistä -tuntui, että hän oli nuori tyttö ja halusi päästä tanssimaan. Mutta kun -häntä tuli tanssiin pyytämään Markula, joka oli pukeutunut Mönkkysen -Maijastiinan hameisiin, niin huudahti rouva Menlös "hyi!" ja heräsi -samassa. - --- Sanoitko jotain, rakas Maria? kysyi taloustirehtööri Menlös, avaten -silmänsä. - --- En, vastasi rouva Menlös. -- Taisin nähdä unta. - -Mutta koko aamupäivän se uni hänen ajatuksiaan askaroitti. Mitähän se -mahtoi merkitä? Varmaankin merkitsi se jotain pahaa. Pahaahan sellaiset -unet tavallisesti merkitsevät. - -Miina oli huonolla tuulella. Aamulla oli häntä vastaan, kun hän oli -Perälän kaivolta vesikeikkaansa tuomassa, tullut Mönkkysen Maijastiina, -ja se oli haukkunut häntä minkä oli jaksanut. Miina oli antanut aluksi -sanan sanasta, mutta kukapa voi Mönkkysen Maijastiinalle sellaisessa -kilpailussa puoliaan pitää! - -Nyt oli Miina navetassa lehmiä ruokkimassa. Herra Menlös oli lähtenyt -kävelemään, aikoen samalla pistäytyä kirjakaupassa, ja Kaisu istui -kamarissa ommellen. - -Rouva Menlös seisoi keittiössä yksinään, nostaen juuri kahvikupilla -mannaryynejä harmaasta paperipussista kivivatiin. - -Silloin aukeni ovi ja sisään astui kauppaneuvos Montosen palvelijatar -Anna Riitta, pysähtyen oven pieleen. - -Jopa jotakin! - -Rouva Maria Menlös kääntyi heti häneen päin, pannen kahvikupin -pöydälle ja kädet lanteilleen sekä kohottaen päänsä pystyyn kuin vanha -sotaratsu, joka kuulee hyökkäysmerkin. - -Mutta Anna Riitta katseli hänen ohitseen seinällä riippuvaan -kalalautaan ja sanoi kiireesti, ikäänkuin olisi lukenut ulkoa vaikeasti -opitun läksyn: - --- Kauppaneuvoksetar käski sanomaan terveisiä ja pyytämään anteeksi, -että teidän kaivotienne on ollut sulettuna... kauppaneuvoksetar -käski sanomaan, että hän on hyvin pahoillaan, että on tämmöistä -sattunut... kauppaneuvoksetar käski sanomaan, että jos herrasväki -tahtoisi vasta käyttää yhteistä kaivoa, niin olisivat kauppaneuvos -ja kauppaneuvoksetar siitä hyvin iloiset... kauppaneuvoksetar käski -sanomaan, että syy on kokonaan hänen... ja pyytämään anteeksi... -hyvästi! - -Anna Riitta meni, mutta kun Kaisu hetken kuluttua tuli keittiöön, niin -istui hänen äitinsä vielä suu auki ja tuijotti oveen, josta Anna Riitta -oli kadonnut... - --- Mitä nyt, äiti? kysyi Kaisu. - -Mutta rouva Menlös ei huomannut hänen kysymystään, ei sittenkään, kun -Kaisu oli sen toistanut. - -Mitä tämä on? Mitä tämä on? - -Vihdoin tointui rouva Maria Menlös sen verran, että jaksoi nousta ylös. - -Ensin ryyppäsi hän kahvikupillisen vettä vesisaavista. - -Sitten loi hän tyttäreensä, ainoaan lapseensa Kaisuun, sanomattoman -avuttoman katseen. - -Ja sitten hän, ikäänkuin jyrkän ja ratkaisevan päätöksen tehden, lähti -keittiön portaille. - -Totta...! - -Totta oli. - -_Tie kaivolle oli taas auki!_ - - - - -XXX - - -Rouva Maria Menlös kulki edes takaisin, huoneesta huoneeseen. - -Mutta välillä pysähtyi hän aina miehensä, taloustirehtööri Johan Alfred -Menlösin eteen ja sanoi: - --- Mitä se merkitsee? Ymmärrätkö sinä sitä, Menlös? - -Silloin imaisi herra Menlös piipustaan oikein pitkän savun, katsahti -miettiväisenä vaimoonsa ja sanoi: - --- Ei, en minä ymmärrä, rakas Maria! - -Ja rouva Menlös käveli kävelemistään, pysähtyen vihdoin tyttärensä -eteen. - --- Kaisu, ymmärrätkö sinä? - -Kaisu veti langan piukempaan, puraisi sen poikki ja sanoi: - --- En, äiti. - -Rouva Menlös meni keittiöön, siirteli astioita paikasta toiseen, pisti -pesään halon, pysähtyi sitten kädet puuskassa Miinan eteen ja sanoi: - --- Ymmärtääkö Miina, mitä tämä oikein merkitsee? - -Miina pyyhki kädet esiliinaansa, nosti kastrullin tulelta, pudisti -päätään ja sanoi: - --- En, hyvä rouva! Minä en sitä ensinkään ymmärrä! - --- En minäkään! sanoi rouva Menlös. - --- Se käy yli ymmärryksen, selitti Miina. - --- Niin todellakin, Miina! huudahti rouva Menlös. -- Oikean sanan -sanoit, Miina! Se käy yli ymmärryksen, se käy yli ymmärryksen! - -Ja sitten astui rouva Menlös jälleen miehensä eteen, katsoi häneen -pitkään ja sanoi: - --- Se käy yli ymmärryksen! Eikö ole niin, Menlös? - -Silloin vetäisi herra Menlös taas pitkän savun piipustaan ja myönsi: - --- Juuri niin, rakas Maria! - -Ihmehän se olikin, ja siksipä ei rouva Menlös voinutkaan sitä käsittää. - -Mutta koska varsinaisia ihmeitä ei kuulu enää nykyaikoina tapahtuvan, -niin on meidän löydettävä joku luonnollinen selitys rouva Montosessa -tapahtuneelle suurelle ja odottamattomalle mielenmuutokselle. - -Tarkkanäköinen lukija on sen jo varmaan osittain aavistanutkin. - -Mitäpä välitti enää rouva Montonen, _kauppaneuvoksetar_ Montonen -naurettavasta, turhanpäiväisestä riitajutusta, jonka hän oli nostanut -ollessaan vielä tavallisen, vaikkapa varakkaankin kauppiaan rouva! - -Anteeksipyyntöön alentuminen oli sentään aivan toinen juttu. - -Hänkö pyytämään anteeksi rouva Menlösiltä? Hänkö, kauppaneuvoksetar -Mathilda Montonen! - -Ei koita koskaan sellainen päivä! - -Ei koita se päivä, ei valkene se aamu... - -Mutta se päivä koitti, se aamu valkeni piankin, niinkuin jo olemme -nähneet. - -Avattiin kiinninaulattu lankkuaita, ja hallitsijattarensa valtuutettuna -lähettiläänä esitti Anna Riitta sitäpaitsi täydellisen anteeksipyynnön, -niin täydellisen, ettei se jättänyt enää pienintäkään toivomisen varaa -ja ettei sellaista koskaan olisi saatu rouva Menlösistä puserretuksi, -ei edes hydraulisella puristimella. - -Ja tämä ihme oli suureksi osaksi setä Salmelan ansiota, setä Salmelan, -joka onnentoivotusjuhlassa kauppaneuvos Montosen luona oli pitänyt niin -kauniin ja niin liikuttavan puheen. - -Kun setä Salmela vedet silmissä oli lopettanut suurenmoisen -puheensa ja hänen sen lopussa kauppaneuvos Montoselle esittämänsä, -mielenliikutuksesta värähtelevin äänin kohotetut eläköönhuudot olivat -vaienneet, huomasi setä Salmela kaksi kaunista, kirkasta kyyneltä rouva -Montosenkin silmissä. Ja silloin johtui setä Salmela ajattelemaan, -kuinka kaunista ja sopusointuista olisi nyt tämän jalon, ylevän naisen, -äitien esikuvan elämä, jollei sitä sumentamassa olisi mustana pilkkuna -tuo inhottava hiirijuttu. - -Setä Salmela tiesi, ettei maksanut vaivaakaan koettaa tällä hetkellä -pyytää rouva Menlösiä ojentamaan sovinnon kättä. Mutta varmaankin oli -tämä hänen miehelleen ja perheelleen sattunut suuri tapaus ja onni -kypsyttänyt rouva Montosen rauhaan ja sovintoon. - -Ja tuskin oli rouva Montonen ehtinyt pyyhkiä silmistään ne kyyneleet, -jotka setä Salmelan kaunopuheisuus oli niihin nostanut, kun jo setä -Salmela pyysi hänet sivuhuoneeseen ja siellä sellaisin sanoin, -jollaiset voivat vain hänen huuliltaan vuotaa, vannotti häntä Jumalan -sekä sivistyksen ja ihmisyyden nimessä pyrkimään sovintoon rouva -Menlösin kanssa. - -Rouva Montonen katsoi vakavasti setä Salmelaan ja sanoi: - --- Tahdon ajatella asiaa. - --- Kiitos! sanoi setä Salmela hyvillä mielin. - -Mutta rouva Montonen tarttui hänen käteensä, puristi sitä lämpimästi ja -sanoi: - --- Kiitos itsellenne, setä Salmela, kauniista sanoistanne! - -Seuraavana päivänä ajatteli kauppaneuvoksetar Montonen vakavasti tätä -asiaa. - -Hän sulkeutui huoneeseensa eikä sallinut kenenkään häiritä itseään -kokonaiseen tuntiin. - -Ja tämän tunnin kuluessa taisteltiin hänen sydämessään suuri ja -ratkaiseva taistelu. - -Musta enkeli ja valkoinen enkeli siellä taistelivat, mutta valkoinen -enkeli oli jo alunpitäen voitonpuolella. Se oli saanut hyvän otteen -mustan enkelin kauluksesta, ja vaikka musta enkeli hirmuisesti -ponnistelikin vastaan, koettaen kaikin voimin kuohuttaa kavioillaan -ylpeyden ja turhamaisuuden sameita pohjamutia rouva Montosen sielusta -rumaksi lätäköksi, johon musta enkeli sitten voisi piiloutua ja -pelastua, niin ei valkoinen enkeli kuitenkaan hellittänyt, vaan piti -jalosti puolensa ja livautti lopuksi kirkkaalla, välkkyvällä miekallaan -mustan enkelin pään poikki. - -Sitten kohotti rouva Montonen kasvonsa, ja niitä kaunisti nyt -rauhallinen lempeys ja hyvyys. - -Ja hän astui Aataminsa huoneeseen, taputti tämän poskea ja sanoi: - --- En tahdo enää ikinä ajatella sitä hiirijuttua. Maksa Nilsperille, -mitä olen hänelle velkaa, ja sano, ettei juttua jatketa. Minä en tahdo -olla pikkumainen. - -Silloin kauppaneuvos Montonen kohotti päätään, nojautui taaksepäin, -nosti vasemman jalkansa ristiin oikealle polvelleen, naputti -salaperäisesti hymyillen sormillaan tuolinsa kädensijoja ja sanoi -sitten: - --- Niin, sinun asemassasi olevan henkilön ei oikein sovikaan jatkaa -moista juttua... - -Mutta rouva Montonen näki ruokasaliin palattuaan Peurasen Askon -telkkuvan pihamaalla, avasi ikkunan ja huusi: - --- Asko! Tulehan tänne! - -Asko lähestyi hieman hidastellen. Varmaankin on paha merrassa, kun itse -kauppaneuvoksetar... - --- No tule nyt nopeammin! En minä sinua syö! - -Tämä lupaus rauhoitti Askoa jonkin verran, ja hän lähestyi vähän -kiiruummin. - --- Menepäs pyytämään isääsi, että hän olisi hyvä ja avaisi lankkuaidan -Menlösin puolelle. - -Asko juoksi viemään tätä sanomaa makasiiniin niin että tukka leuhkui. -Mutta Antti Peuranen huudahti suuttuneena: - --- Kuka sinut on opettanut valehtelemaan, poika! - --- Enkä valehtele! kimitti Asko. -- Niin rouva sanoi! - -Koska asia oli aivan liian mahdoton ainakaan Askon puheiden -perustuksella uskottavaksi, lähti Antti Peuranen itse ottamaan selkoa -siitä, mitä kauppaneuvoksetar oli oikein tarkoittanut. Mutta rouva -Montonen sanoi: - --- Niin, jos Antti olisi hyvä ja kävisi ottamassa pois laudat, jotka -Antti silloin naulasi tuonne aitaan kaivon luo. - -Antti kynsi korvallistaan, mutta käsky oli selvä. - -Hän siis lähti noutamaan kirvestä ja sorkkarautaa, ja viiden minuutin -kuluttua väänsi ja paukutteli hän jo sulkua auki. - -Mutta kun työ oli tehty ja reitti Menlösin puolelle taas oli auki, -katseli hän aukkoa pitkän aikaa syvissä mietteissään ja mutisi sitten: - --- No tätä minä en ainakaan omalla järjelläni käsitä...! - -Eihän se ihme ollutkaan. - -Eivät sitä käsittäneet muutkaan. - -Mutta koska rouva Montonen ei ole sellainen ihminen, joka jättäisi -alkamansa tehtävän keskeneräiseksi, niin kutsui hän luokseen Anna -Riitan ja selitti hänelle, että hänen olisi nyt käytävä, pyytämässä -rouva Montosen puolesta anteeksi rouva Menlösiltä. - -Kun Anna Riitta tämän kuuli, niin ei hän voinut muuta kuin katsoa -emäntäänsä silmät ympyräisinä ja sanoa: - --- Häh? - -Siinä olikin rouva Montosella aika työ, ennenkuin hän sai Anna Riitan -käsittämään ja uskomaan, mistä oli kysymys. Ja silloin Anna Riitta -suoraan ja peittelemättä ilmaisi pahimmat aavistuksensa kysymyksessä ja -huudahduksessa: - --- Onko kauppaneuvoksetar... onko kauppaneuvoksetar tullut höpelöksi?! - -Mutta kauppaneuvoksetar opetti Anna Riitalle tarkoin, mitä hänen oli -sanottava, ja kun Anna Riitta osasi sen aivan sujuvasti, sai hän lähteä -tälle perin omituiselle asialle. - -Näin siis kaikki tapahtui. - - - - -XXXI - - -Oli jouduttu niin pitkälle, että kaupunkilaiset melkein joka päivä -odottivat jotain uutta ja erikoista tapahtuvaksi, ikäänkuin olisimme -olleet jossain maailman suurkeskuksista, ja toivorikkaina lausuivat -toisilleen, herättyään aamulla sikeästä ja virkistävästä unestaan: - --- Saa nähdä, mitä tänään tapahtuu! - -Tästä aivan liiallisesta ahneudesta suuttumatta valmistikin Kaitselmus -kaupunkilaisille vielä yhden yllätyksen, sen, jonka me jo tiedämme ja -joka aiheutti niin suuren hälinän ja hämmästyksen, että Häkkisen matami -sai huimaus- ja pyörrytyskohtauksen, josta hän kuitenkin tointui, kun -Sipon emäntä hieroi hänen niskaansa ja päätään lumella. - -Niin, kaupungille levisi tieto, että itse kauppaneuvoksetar Montonen -oli pyytänyt anteeksi rouva Menlösiltä, ja ensimmäiset tämän uutisen -tuojat ajettiin ivalla ja pilkalla häpeällisesti ulos ovesta. Mutta -kun saapui viides ja kuudes samanlainen sanoma, niin alettiin niitä jo -vähän kuunnella. - --- No mitäs nyt sanotaan? - --- Niin, sanokaapas, mitä nyt sanotaan! - --- Onko semmoista ennen kuultu? - --- Ei ole kuultu, eikä sano kuulleensa meidän vanha muorikaan, vaikka -on jo yhdeksännellä kymmenellä. - --- Sitähän minäkin. Semmoista ei ole kuultu milloinkaan koko maailmassa! - -Paljon nähneet matkailijat kertovat eräillä koko- tai puolivilleillä -kansoilla olevan salaperäisen taidon, jolla he äärettömissä erämaissa -saavat tiedon tärkeistä tapauksista levenemään miltei sähkölennättimen -nopeudella. Varmaankin omaavat kaupunkilaisemme saman yliluonnollisen -taidon, sillä puolen tunnin kuluttua siitä, kun makasiinimies Antti -Peurasen kirveenhamaran iskut olivat avanneet lankkuaidassa olevan, -suljetun aukon, oli kauppaneuvos Montosen takapihalla, kaivon -luona, jo yli viisikymmentä sielua katsomassa tätä käsittämätöntä -näkyä, joukossa kolme vanhaa mummoa hamasta vanhan kaupunginosan -äärimmäisestä laidasta saakka, josta mummoilla on mennyt puoli -tuntia jo paikalle saapuessakin. Millä ajalla he siinä tapauksessa -ovat ennättäneet asiasta ensin tiedon saada, se on arvoitus, jota ei -meidän ymmärryksemme eikä kynämme pysty selittämään, sillä yhtään -puhelinta ei niillä tienoin vielä siihen aikaan ollut, eikä Mönkkysen -Maijastiinallakaan sentään siipiä ollut, vaikka hän olikin tunnetusti -nopea sanansaattaja. - -Hiljaisen hartauden vallassa katsoivat läsnäolijat tätä ihmeellistä -näkyä, Menlösin ja Montosen raja-aidassa olevaa aukkoa. - -Vihdoin sanoi eräs vanha ukko, jolla oli päässään silmälasit ja leuassa -harmaa pukinparta: - --- Niin, niin näkyy, hyvät ihmiset, mutta... - -Ja hän alensi ääntään, vilkaisi ympärilleen ja jatkoi: - --- Mutta se voi olla vaarallinen reikä... - -Kaikki katsoivat häneen tuijottaen, lievän väristyksen vallassa. - -Silloin alensi ukko ääntään vielä enemmän ja kertoi salaperäisen -näköisenä: - --- Tällä vanhalla raatimies Tujulinillakin oli kerran reikä puutarhansa -aidassa, ja ei ollut sillä lysti, joka siitä reiästä yritti sisälle -mennä. - -Ukko vaikeni ja alkoi kopeloida piippua housuntaskustaan, ja tämä -vitkasteleva esitystapa harmitti mummoja, joista pienin sanoi ohuella -äänellä: - --- No kerro nyt loppuun asti! - -Mutta ukko murensi rauhallisesti toisesta taskustaan ottamansa, -lyhyeksi poltetun sikarinpätkän piippunsa pesään, sytytti piippunsa ja -jatkoi vasta sitten: - --- Niin, siltä Tujulinilta oli varastettu puutarhasta marjoja... -ja mitä lie varastettu semmoista, mitä näissä meidän kaupungin -puutarhoissa siihen aikaan oli. Tähän aikaanhan niissä ei ole enää -mitään, mutta siitä taitaa tulla jo yli neljäkymmentä talvea. Niin se -raatimies antoi naulata aidan harjalle teräviä nauloja pystyyn, mutta -jätti aivan kuin epähuomiossa yhteen nurkkaan semmoisen reiän, että -siitä mahtui mies sisään, jos hyvin paljon kyykistäytyi. Ja seuraavana -yönä siihen reikään tarttui Holperin poika. Se raatimies oli näet -piilottanut sen reiän eteen semmoiset sakset, että ne heti räpsähtivät -kiinni, kun vain oli ruohoon polkaissut, eikä niitä saanut ennen -auki eikä irti, ennenkuin raatimies oli itse tullut avaimen kanssa -aukaisemaan. - -Ukko vaikeni ja kaiveli tulitikun päällä piippunsa pesää. Sitten hän -lisäsi: - --- Se Holperin poika meni merille ja on nyt ollut jo kuolleena vuosia -parikymmentä, niin että kyllä asia on tosi. - -Mummot huokasivat: - --- Siunatkoon! - --- Niin, on tässä maailmassa vaaroja ja väijytyksiä. - --- Juu, juu... kun vain osaisi aina sitä oikeata tietä vaeltaa... ettei -joutuisi ketunrautoihin. - --- Ja tuommoisia väijytyksiä naapurit toisilleen rakentavat! - --- Niin, eikö se ole kauheata? - --- Mitäs se sitten olisi! Kauheatahan se on. - -Eräs eukko uskalsi kuitenkin vielä epäillä: - --- Mutta jospa ei siinä olekaan mitään väijytystä? - -Mutta toiset eukot sanoivat hänelle: - --- No mitäs varten tuohon muuten olisi tuommoinen reikä tehty? - -Niin, mitä varten? - -Ei siihen osannut enää se eukkokaan mitään sanoa. Olihan aidassa -juuri semmoinen aukko kuin raatimies Tujulininkin aidassa, ehkä vähän -suurempi vain, joten oli luonnollista, että aukon luona myös oli -ketunsakset. Ne oli vain upotettu lumeen, niin ettei niitä näkynyt. - -Mutta sillä äskeisellä eukolla, joka oli silmänräpäyksen epäillyt rouva -Montosen kavalia juonia, oli poika, semmoinen kymmenvuotias vesa, -jollaiset eivät osaa henkeänsäkään pelätä, ja tämä poika sanoa pöläytti -äkkiä: - --- Minä menen koettamaan, onko siellä mitä. - -Silloinkos äiti huusi! Vai sinne sinun nyt pitäisi telläytyä! - -Ja äiti tarttui toisella kädellä poikansa niskaan, otti toisella -kädellä lakin hänen päästään, pisti sen tilapäisesti kainaloonsa ja -tukisti sitten poikaa niin, että kyllä lankkuaita aukkoineen silmissä -vilisi. - -Samassa saapui paikalle muutamia torilaisia ihmettä katsomaan, ja -nähdessään poikaa tukistettavan kysyivät he: - --- Mitäs tuo poika on tehnyt? - --- No kun olisi taimo tahallaan telläytynyt ketunsaksiin... siinä on -ketunsakset aivan tuon reiän edessä lumessa. - -Juuri silloin tuli Menlösin Miina vesikelkkaa vetäen siitä aukosta, -ja eukot katsoivat häneen ihmeissään. Eihän siinä ollutkaan mitään -ketunrautoja! - - - - -XXXII - - -Niin on mennyt lauantai, suurien, mutta herrasväki Menlösille suloisten -mielenliikutusten päivä. - -Ja nyt on sunnuntai, sunnuntai-aamu. - -Antakaa käteemme kynä, jolla voisimme kuvata tämän kauniin kevättalven -sunnuntai-aamun! - -Antakaa meille sellainen kynä, kaatakaa mustetolppoomme sellaista -mustetta, että voisimme, nyt eron hetkellä, maalata eteenne kauniin -taulun, yhtä kauniin kuin on itse aihekin! - -Mutta ah... kankea on kynämme, hidas ja raskas on kätemme, ja -muste pullossamme on kuin mitäkin tököttiä! Mitenpä siis loisimme -tuon kauniin taideteoksen, maalaisimme tuon taulun, jossa yhdellä -silmäyksellä näkisimme, kuinka vesi alkaa tipahdella Montosen suuren ja -ylpeän kauppakartanon katonräystäältä, ja miten kaksi vanhaa varista -kaikessa rauhassa noukkii runsasta ravintoa suuhunsa juuri keskellä -kauppatoria! Taulun, jossa näkisi, miten konstaapeli Miettinen kävelee -Koulukatua pitkin kirkkoon, rinnallaan mustiin puettu vaimonsa ja -kantaen sylissään kolmivuotiasta tytärtään, joka muuten juoksisi -keskelle katua ja sotkisi siellä kurassa uudet, sievät pyhäkenkänsä, -roiskuttaisipa vielä puhtaalle, punaraitaiselle mekolleenkin. Taulun, -jossa kuulisi, kuinka vanhat, tutut äänet kirkontornista harvakseltaan -kalahtelevat ja kumahtelevat, ja näkisi pastori Teofiilus Kettusen -paitahihasillaan lopettelevan parran ajoa ikkunansa edessä. - -Ylivoimainen on meille sellainen tehtävä. Siispä lakkaammekin -haaveilemasta mahdottomia ja tyydymme mieluummin siihen pieneen pyyhyn, -joka on kädessämme, kuin lähdemme leuhkan tavoin juoksentelemaan -metsässä olevien kymmenien perässä, tyydymme pysymään varmalla -maaperällä ja jupisemaan kertomustamme vanhaan, totuttuun tapaamme. - -Pistäytyisimmekö kirkkoon? - -Ehkäpä jätämme sen kumminkin. - -Maunulin siellä vain soittelee ja nuuskaa vanhaan tapaansa, ja -Laaksonen laulaa kovalla äänellä, mutta siinä ei ole mitään -merkillistä. Mekin osaamme laulaa yhtä kovalla äänellä kuin Laaksonen, -osaammepa soitella urkuharmoniakin. Mutta nuuskaa ei meidän nenämme -siedä, sillä nuuskasta se rupeaa kovasti kutisemaan, ja sitten ei ole -aivastelemisella loppua. - -Ja pastori Kettunen saarnaa kuten ennenkin, mutta eihän meitä nyt -nukuta. Olemme aivan varmat siitä, ettei pastori Kettusella ole tällä -kertaa mitään yllätyksiä mielessään, mutta voimmehan kuitenkin kaiken -varalta pitää pastori Kettusen vastaisuudessakin muistissamme, koska -olemme nähneet ja kuulleet, mitä hänkin voi saada itsestään irti, kun -sellainen sattuu hänen mieleensä juolahtamaan. - -Niin, suoraan sanoen tekisi meidän mielemme pistäytyä meille rakkaaseen -Menlösin perheeseen, saadaksemme nähdä, miten siellä nyt viime päivien -merkillisten mullerrusten jälkeen jaksetaan. - -Näettekö, miten lumi on sulanut! Koirankoppikin on miltei kokonaan -näkyvissä. Kyllä tästä pian kevät tulee. - -Mutta minne on musta säkinriekale aidalta joutunut? Sitähän ei näy -missään. Kuka hyvä ihminen lieneekään korjannut koko pahennuksen pois? - -No joutikinhan se, riivatun ketale! Vielä tänäkin rauhan päivänä syttyy -viha sydämessämme, kun satumme sen muistamaan. - -Olisittepa nähnyt taloustirehtööri Menlösin tänä aamuna, niin jo teitä -olisi naurattanut. - -Pahoin pelkäämme, että jos hän edelleen kehittyy tähän suuntaan, -niin täytyy hänen rakkaan aviopuolisonsa Maria Menlösin sitoa hänet -ruokasalin suuren pöydän jalkaan kiinni. Että saisi talossa rauhan. - -Koko aamun on ukko näet ollut pelkässä pahanteossa. - -Ensin söi aamulla kahvipöydässä sokeria kuin hevonen. Neljä palasta -otti kummankin kupin kanssa, mankui sitten vielä ylimääräisenkin -kupin ja otti senkin kanssa neljä palasta. Ikäänkuin sokeria sataisi -talvella taivaasta niinkuin lunta! Mutta kun hän sitten lopuksi -pisti sokerirasiasta kaksi palasta suoraan ja paljaaltaan suuhunsa, -niin silloin otti rouva Menlös sokerin pois pöydältä, ja ukko alkoi -hiljaisen tyttärensä Kaisun ihmeeksi ja puolisonsa Marian kauhuksi ja -siveelliseksi suuttumukseksi puhella kevytmielisiä, kehui olevansa -rakastunut ja sanoi, että rakastuneet syövät aina sokeria. Mutta kun -hän sitten yritti ruveta taputtelemaan rouva Menlösiä, niin tarttui -rouva tomutuslätkään ja ajoi hänet sillä omaan kamariinsa. - -Siellä hän sitten pysyi jonkin aikaa alallaan, taikka oikeammin sanoen -alkoi reistailla pyssyjensä kanssa, purki ne kaikki alkuaineisiinsa -ja jätti palaset huiskin haiskin, minkä minnekin, ja vihelteli ja -hypähteli ja alkoi lopuksi lauleskellakin. - -Hyvä isä taivaallinen! Tirehtööri Menlös lauleskelemassa! - -Jos sitä konserttia saisitte kuunnella, niin maksaisittepa aivan -varmaan viisikymmentä penniä, saadaksenne kuulla oikein mölyapinan -äännähdyksiä. Sillä eihän ole, paratkoon, taloustirehtööri Menlösillä -ääntä eikä korvaa hiuskarvan vertaa! - -Mutta nyt hän kumminkin hyräili ja hoilotteli kerrassaan kammottavia -säveliä, ja koroitti lopuksi äänensä sen päiväiseksi kiekaukseksi, että -se kuului ruokasaliin asti, ja Kaisu huudahti äidilleen: - --- No äiti! Nyt isä jo laulaa! - -Ja sitä historiallista tapausta kuunteli rouva Menlös tuokion korvat -hörössä, mutta sitten hän kesken aamupäiväkiireittensä vaipui istumaan -keinutuoliin ja alkoi nauraa, nauraa niin, ettei hän ole sillä tavoin -nauranut viiteen vuoteen. Hän oikein huusi ja potki, ja suuret -naurukyyneleet vierivät hänen poskilleen. Lopuksi oli hän läkähtymisen -vaarassa, ja pelastuttuaan siitä vaarasta piteli hän kylkiään ja -änkytti, tulipunaisena kasvoiltaan: - --- Isä laulamassa! _Isä!_ - -Ei, totisesti ei taloustirehtööri Menlösistä ole laulajaksi! Hänen -laulunsa on vaarallista, sillä jos kuulijat kuolevat nauruunsa, niin on -se hyvin surullinen loppu niin hauskalle tilaisuudelle. - -Taloustirehtööri Menlösiä ei tänä aamuna olisi pitänyt ollenkaan -jättää ilman tehokasta ja valpasta silmälläpitoa. Sillä lakattuaan -lauleskelemasta alkoi hän muuta puuhailla, ja äkkiä kuului hänen -kamaristaan pyssyn paukaus. - -Säikähtynyt rouva Menlös kiiruhti tapahtumapaikalle, ja näki miehensä -tarkastelevan pyssy kädessä pilkkaa, jonka hän oli kiinnittänyt seinään -ja johon hän sitten oli salonkikiväärillään täräyttänyt huoneen -toisesta päästä. - -Sellainen villitty oli herra Johan Alfred Menlös tänä aamuna! - -Taloustirehtööri Menlös nauroi pöhkömäistä naurua nähdessään -puolisonsa kauhistuneen katseen, mutta rouva Menlös otti häneltä heti -takavarikkoon sekä kiväärin että patruunat. Se olikin varovaisinta, -sillä nykyisessä yltiöpäisessä mielentilassaan olisi hänen mieleensä -ehkä saattanut juolahtaa alkaa huvitella silläkin tavoin, että olisi -asettunut ikkunan pieleen vaaniskelemaan pyssy kädessä rauhallisia -sunnuntaikävelijöitä, joita silloin tällöin joku näkyi Papinkadulla, ja -alkanut niitä ammuskella, kuvitellen niitä muka hirviksi tai jäniksiksi. - -Neljännestunnin kuluttua tapasi Miina hänet mylläämässä vaatekomerossa, -ja nähdessään sen hävityksen kauhistuksen, jonka herra Menlös oli -ehtinyt aikaansaada, huusi Miina: - --- Herra jee! - -Arvaten pahan olevan taas merrassa kiiruhti rouva Menlös paikalle. - -Kaikki vaatteet olivat pudonneet naulakoistaan, ja komeron permannolla -täten syntyneessä kasassa mylläsi hänen miehensä polviaan myöten. - -Rouva Menlös vaati hänet silmänräpäyksessä tilille tästä törkeästä -ja ennenkuulumattomasta ilkivaltaisuudesta, ja herra Menlös vastasi -kutakuinkin röyhkeästi ja vaateliaasta, että hän tahtookin tänä päivänä -ylleen "raidalliset housunsa ja pitkän juhlatakkinsa". - -Eikähän siinä mikä auttanut. Hänen täytyi ne saada. - -Sellainen peto on meidän rakkaasta taloustirehtööri Menlösistä tullut. -Kohta ei rouva Menlösillä ole talossa mitään sanomista, mistä seikasta -kaikki huolelliset perheenemännät voivat selkeästi havaita, kuinka -vaarallista on hetkeksikään hellittää ohjaksia, kun on ne kerran -tiukalle saanut. Sinä lyhyenä aikana, jolloin suru ja murhe olivat -painaneet rouva Menlösin mieltä, oli hän antanut herra Menlösin olla -ja liikkua omin päinsä, ja nyt, kun päivä jälleen paistoi ja rouva -Menlös taas olisi ollut kykenevä pitämään yllä järjestystä talossaan, -oli herra Menlösistä tullut sellainen vintiö, että häntä on miltei -mahdotonta kurissa pitää. - -Puolipäiväkahville saapui se vanha neiti Anderson, hyvä ja hurskas -ihminen, joka hiirijutun alussa oli koettanut sopua ja rauhaa rakentaa. - --- Nyt, rakkaat lapset, nythän tulee sovinto? - --- Niin, kerskasi herra Menlös. -- Se on tullut jo! - --- No mutta _Menlös!_ huudahti rouva Maria Menlös. -- Vietkö sinä jo -sanatkin suustani? Etkö anna minun edes puhua? - -Sen verran oli toki herra Menlösissä vielä ihmistapoja ja hyvää -kasvatusta jäljellä, että ymmärsi vähän hävetä ja mutista: - --- No niin... suo anteeksi, rakas Maria! - -Rouva Menlös oli kiitollinen siitäkin vähästä. Niin huimaavasti oli -hänen auktoriteettinsa ollut alenemassa viime aikoina. - -Ja sitten sanoi rouva Menlös neiti Andersonille: - --- Rouva Montonen on pyytänyt minulta anteeksi, enkä minä ole se -ihminen, joka antaa auringon laskea vihansa ylitse, kun lähimmäiseni -tarjoaa minulle sovinnon kättä. Eikö ole niin, Menlös? - -Ja herra Menlös vastasi: - --- Aivan niin, rakas Maria. - -Rouva Menlös jatkoi: - --- Tänä iltana menemme vierailulle Montoselle. - -Vaiettuaan hetkisen lisäsi hän: - --- Onhan minullakin puolestani anteeksi pyytämistä... - -Ja hän keinutteli hiljaa ruumistaan ja huokasi: - --- Sillä minäkin olen, Jumala paratkoon, vain syntinen ihminen. - -Sydän keveänä poistui vanha neiti Anderson sinä päivänä Menlösin -talosta. - -Mutta samaan aikaan poistui kauppaneuvos Montosen talosta eräs -toinen henkilö, jonka sydän ei suinkaan ollut täynnä kiitollisuutta -tapahtuneen sovinnon johdosta, vaan joka sangen suuttuneen näköisenä -tuhahteli sieraimiinsa ja muljautti pahasti silmiään Menlösin Miinalle, -joka samassa sattui kulkemaan portin ohi. - -Herra Nilsperi se oli. - -Hänkin oli kuullut outoja huhuja tapahtuneesta sovinnosta ja -kiiruhtanut kauppaneuvos Montosen luo ottamaan selkoa siitä, mitä -oikeastaan oli tapahtunut, ja vannottamaan rouva Montosta luopumaan -hullusta päähänpistostaan. Juttuhan voitettaisiin hovioikeudessa aivan -varmasti! - -Mutta rouva Montonen ei ollut edes tullut hänen puheilleenkaan, ja -kauppaneuvos Montonen oli hänelle sanonut, ettei juttua missään -tapauksessa tulla jatkamaan. Kauppaneuvos Montonen sanoi, että hän oli -pähkähullu, kun antoi sen alkaakaan. - -Sitten oli kauppaneuvos Montonen maksanut Nilsperille hänen -tähänastiset vaivansa ja tehnyt sennäköisen ilmeen, että Nilsperi -huomasi keskustelun päättyneen tähän. - -Siitä syystä poistui herra asianajaja Nils Pehr Bums kauppaneuvos -Montosen talosta sieraimiinsa tuhahdellen ja silmiään muljautellen. - - - - -XXXIII - - -Iltapäivä. - -Hämärtää jo. - -Kauppaneuvos Montosen ovikello soi. - -Ja katso: siellä seisoi sellaisia vieraita, siellä kauppaneuvos -Montosen tilavassa, lämpimässä, kodikkaassa eteisessä... - -Sellaisia vieraita, joita ei oltu talossa pitkään aikaan nähty, -nimittäin rouva Maria Menlös, taloustirehtööri Johan Alfred Menlös ja -heidän tyttärensä, neiti Kaisu Menlös. - --- Hyvää iltaa, kauppaneuvoksetar! sanoi rouva Menlös. - -Ääni tuntui vielä vähän jäykältä. - --- Hyvää iltaa, tervetuloa! Olkaa hyvät ja riisukaa yltä! - -Kuinka luonnollisesti rouva Montonen sen lausuikaan! - --- Tulimme kiittämään kauppaneuvoksetarta..., sanoi rouva Menlös. - --- Ja onnittelemaan kauppaneuvosta, jatkoi taloustirehtööri Menlös -kiireesti, sillä nyt oli jo kauppias Montonenkin saapunut eteiseen. - -Vieraat kävivät sisään saliin. - -Mutta rouva Menlös tahtoi heti puhua pari sanaa kahden kesken rouva -Montosen kanssa. - --- Minun täytyy pyytää anteeksi kauppaneuvoksettarelta! Syy oli -kokonaan minun... - --- Ei, tirehtöörskä, syy oli todellakin minun... - --- Mutta eipäs! Olen niin pahoillani! Syy oli minun, kauppaneuvoksetar! - --- Ei, tirehtöörskä... - --- Kun minä näin sen säkin... - --- Ei, tirehtöörskä! Minähän käskin naulata... - --- Mutta, kauppaneuvoksetar! Minä en... - -Ei, me emme voi jatkaa! Vaikeaksi käy kirjoittaminen silmien -sumentuessa. Sellaista jaloa kilpailua! - -Ja kuinka ylevältä kuuluukaan sivistyneiden ja arvokasten henkilöiden -keskustelu! - --- Tirehtöörskä... kauppaneuvoksetar! Kauppaneuvoksetar... tirehtöörskä! - -Sellainen keskustelu ei hivele ainoastaan korvaa, vaan se hivelee myös -sydäntäkin. Kuuntelisit sitä vaikka koko päivän. - -Kuinka paljon hyvää sentään arvonimet saavatkaan aikaan! Varmaankin -puhdistavat ja jalostuttavat ne ihmisten sydämiä enemmän kuin pastori -Teofiilus Kettusen saarnat ja enemmän kuin Laaksosen johtaman -Hoosianna-kuoron laulu adventtisunnuntaina. - -Niin, me koroitamme äänemme ja sanomme rohkeasti: - -Missä laki ja evankeliumi uupuneina, voimattomina laskevat aseensa, -turhaan koetettuaan murtaa sydämen panssariportteja auki, siellä -tuollainen pieni sana -- ikäänkuin henkäys -- arvonimi, joka on niin -helppo sanoa, koputtaa hiljaa ovelle, ja katso: selki selälleen -lentävät rautaiset portit, ihana valo silmiä huikaisee ja sisältä -tervehtii vierasta näkymättömän orkesterin helisevä soitto... - -Kauppaneuvoksetar Montonen ja taloustirehtöörskä Menlös ovat, niinkuin -koko kaupunki tietää, myöhemmin olleet eri mieltä ainoastaan yhdestä -asiasta. Kumpikaan ei nimittäin ole voinut suostua siihen, että toinen -ottaisi syyn jutun alkamisesta omille niskoilleen. - -Tätä hauskaa iltaa! Suuri ilo on meille siitä kirjoittaa. - -Katsokaapa, kuinka rouvien sydämet ovat sulaneet! - -Mutta hepä jo vähän vetistelivätkin kahden kesken. Eikä mikään, -lukuunottamatta arvonimeä, tee niin hyvää kauan kärsineelle sydämelle -kuin kyyneleet. Viimeisenkin jäykkyyden ne huuhtovat pois. - -Maire Mielikki Minerva ja Kaisu tuolla sohvalla supattelevat toistensa -korvaan, kädet toistensa vyötäisillä. Niin hauskannäköisiä tyttöjä. - -Ja herrat puhuvat oikein politiikkaa ja ovat niin vietävän tohkeissaan! - -Teekeittiö porisee pöydällä ja rouva Maria Menlös keinahtelee pyylevänä -leveässä keinutuolissa, suu hymyssä. Oikein herttainen vanha rouva! - -Sellaisia hyviä, kunnioitettavia ihmisiä kaikki tyyni! Herrapa heitä -heilautelkoon! - -Nyt tuli sisään kauppaneuvoksetar, taluttaen käsipuolesta makasiinimies -Antti Peurasen Askoa, jonka hän juuri parhaaseen aikaan oli käsittänyt -keittiöstä, ja sanoi: - --- Tässäkin on yksi syntipukki! Tämä näki kissan ottavan hiiren eikä -puhunut mitään silloinkaan, kun kaivoa pumputtiin tyhjäksi, vaikka koko -ajan vieressä seisoi. Mutta selitäkin nyt näille sedille ja tädeille, -miksi sinä et siitä mitään puhunut! - -Ja syntipukki vilkuili ympärilleen komeassa, kirkkaasti valaistussa -huoneessa, ja pyyhki nenänsä alustaa takkinsa hihaan. - -Vihdoin hän hämillään mutisi: - --- Ka, ne eivät olisi silloin... tyhjentäneet sitä kaivoa... - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Siitä nousi hirmuinen prosessi, by Ilmari Kivinen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIITÄ NOUSI HIRMUINEN PROSESSI *** - -***** This file should be named 59117-8.txt or 59117-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/9/1/1/59117/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |