Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 7335 insertions, 0 deletions

diff --git a/59117-0.txt b/59117-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9eecae8
--- /dev/null
+++ b/59117-0.txt
@@ -0,0 +1,7335 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59117 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+SIITÄ NOUSI HIRMUINEN PROSESSI!
+
+Kertomus
+
+
+Kirj.
+
+TIITUS [Ilmari Kivinen]
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja,
+1916.
+
+
+
+
+I
+
+
+Ei ole kaupunkimme vielä lopen vanha, sillä onpa niitä vanhempiakin,
+mutta eipä se ole enää aivan eilispäiväisiäkään. Monta on rakennettu
+maahan kaupunkia, kauppaloista puhumattakaan, sen jälkeen kun tämän
+kaupungin asemakaava vahvistettiin.
+
+Aluksi kaupunki ikäänkuin arasteli vettä ja asettui mäen taakse, mutta
+vanhemmaksi tultuaan kurkisti se mäen yli ja ajatteli: miltähän tuolla
+toisella puolen tuntuisi?
+
+Ja se tuli uteliaaksi ja kömpi vihdoin varovaisesti mäen yli, kunnes
+lopuksi pääsi rantaan asti, lahden poukamaan. Ja siihen se tietysti
+pysähtyi.
+
+Mutta kirkko ei tullut perässä. Se jäi rauhallisena paikoilleen mäen
+taakse, ja siellä se on tänäkin päivänä iäkkäiden matalien talojen
+keskellä kuin kana poikueineen.
+
+Kullakin talolla on oma pihansa, jossa on vesitynnyri rattaineen ja
+koirankoppi pihan perällä. Kopissa ei tosin ole koiraa eikä tynnyrissä
+vettä, mutta se ei tee mitään, sillä molempia voi hankkia silloin kun
+niitä tarvitaan, ja sitä ennen on niitä turha hankkiakaan.
+
+Sitäpaitsi on jokaisella talolla oma puutarhansa, jossa kasvaa useita
+puita, myöskin omenapuita, jotka kuitenkaan eivät koskaan kuki
+eivätkä hedelmiä kanna. Mutta vielä useampia ja useammanlaatuisia
+pensaita näemme näissä puutarhoissa. On karviaismarjapensaita, on
+viinimarjapensaita, joissa on sekä punaisia että valkoisia, vieläpä
+mustiakin viinimarjoja, ja pensaiden välissä kasvaa pitkää, mehevää
+heinää, jota lehmä kyllä söisi.
+
+Puutarhan perällä on parin suuren koivun tai kuusen välissä humalamaja,
+ja sen keskelle on maahan isketty oikein aika pölkynmötkäle. Pölkyn
+päähän on naulattu pöydäksi lyhyt, mutta leveä, sileäksi höylätty ja
+viheriäiseksi maalattu lankun pätkä.
+
+Kadut eivät ole kivetyt, ja tarpeetontahan se onkin, kun niissä on hyvä
+hiekkapohja, joka sateen jälkeen kuivaa pian, ja mihinkähän olisi niin
+kiire, ettei joutaisi sen kuivumista odottamaan? Eräs talonomistaja
+yritti komeuden vuoksi kivetä katuosansa, mutta työ jäi puoliväliin,
+kun kivet loppuivat kesken. Pikkupojat kaivoivat sitten lopuksi nekin
+irti ja kuljettivat ne eri pihoihin, käyttääkseen niitä omiin ja
+hyödyllisempiin tarkoituksiinsa. Sekään talonomistaja ei enää uudista
+yritystään, sillä hän on jo kuollut, ja leski on pystyttänyt hänen
+haudalleen kiven, joka varmaankin painaa yhtä paljon kuin kaikki nuo
+hukkaan menneet katukivet yhteensä.
+
+Onpa kaupungissamme kivitalokin.
+
+Se on torin varrella ja on se kaksikerroksinen. Sitä sanotaan
+raatihuoneeksi, koska sen alakerrassa on raatihuone ja raastuvanoikeus.
+
+Siellä alakerrassa on myöskin poliisikamari. Poliisikamarissa pelaavat
+konstaapelit suurella kätevyydellä ja jokseenkin risaisilla korteilla
+Mustaa Pekkaa, ja talon yläkerrassa on ravintola, josta hyvin tai
+ainakin siististi puetut ihmiset saavat sekä miedompia että väkevämpiä
+väkijuomia. Ravintolassa on paljon tupakansavua, joka ei tunnu lähtevän
+sieltä tuulettamallakaan, ja vielä enemmän on sitä poliisikamarissa.
+Mutta sitäpä ei koskaan tuuletetakaan.
+
+Raatihuoneenkatu kulkee raatihuoneen ohi ylös mäelle ja sieltä sitten
+vanhempaan kaupunginosaan. Tämä katu on aina talvella jäässä ja siitä
+syystä kerrassaan erinomainen mäenlaskupaikka. Mäen rinteessä on
+nimittäin kaupungin paras kaivo, jota sanotaan raatihuoneen kaivoksi,
+ja sekä vesikorvoista että ämpäreistä loiskuva vesi jäädyttää kadun.
+
+Hevosille ei siitä kuitenkaan ole minkäänlaista haittaa, sillä kukaan
+selväpäinen hevosmies ei aja Raatihuoneenkatua uudesta kaupunginosasta
+vanhaan, vaan kiertää mäen ympäri Koulukatua pitkin.
+
+Kaivon pumpussa oli ennen oikea letkukin, mutta kun se meni rikki,
+niin ilmestyi siihen kolmen päivän kuluttua vaatteesta tehty
+vedenjohdattaja. Kukaan ei tiedä, kuka sen oli siihen kiinnittänyt,
+mutta kun konstaapeli Kappari pari viikkoa myöhemmin sattui näkemään
+uuden letkun, niin tunsi hän sen heti ja sanoi: "Sehän on leipuri
+Mattilan kalapöksyjen lahje... tunteehan sen tuosta polven kohdalla
+olevasta sinisestä paikasta".
+
+Raatihuoneenkadun mäen reunassa on patsaan päässä valkeaksi maalatusta
+rautapellistä tehty taulu, jossa on kirjoitus:
+
+"Tästä mäestä on laskeminen kielletty 20 Mark. sakon uhalla".
+
+Mäkeä laskiessaan osoittavat pojat taitoaan nakkaamalla ohikiitäessään
+tuota taulua jäänpalasilla. Jos heitto osuu, niin rämähtää pelti
+pahasti. Poliisit ovat kyllä pojille sanoneet, ettei siihen saa
+paiskella, mutta pojat ovat unohtaneet tämän kiellon.
+
+Sakkotaulu on pantu siihen silloin, kun pojat kerran mäkeä laskiessaan
+olivat ajaneet vanhan pormestarin koiran päälle niin että koiralta
+katkesi jalka. Koira täytyikin tappaa. Mutta vanha pormestari on jo
+aikoja sitten kuollut, eikä uusilla pormestareilla ole ollut koiria.
+
+Oikeastaan ei kaupungissa ole varsinaista pormestaria nähtykään sitten
+vanhan pormestarin kuoleman, sillä uudet ovat vaihtuneet alinomaa
+ja senkin vähän aikaa hoidattaneet virkaansa nuorilla hovioikeuden
+auskultanteilla, joista vanhin lienee ollut seitsemänkolmatta vuoden
+ikäinen. Se on kyllä tämän kaupungin suurimpia suruja, mutta mitäpä
+tehdä? Eihän pormestareita voi toki poliisiputkassakaan säilyttää, ja
+irrallaan ollen ne taas kohta häviävät kaupungista. Vanha postimestari
+sanoo, että kaupunkimme yllä lepää taivaan kirous. Pappia ei saada
+muuttamaan, vaikka tiputettaisiin hänen eteensä tielle kirkkaita
+markanrahoja toiseen seurakuntaan asti, kun taas pormestarit livahtavat
+läpi käsien kuin limaiset matikat. Mutta postimestarin mielikarvauden
+ymmärtää hyvin, sillä vanha pormestari oli ihanteellinen skruuvitoveri.
+
+Mäen korkeimmalla kohdalla, alastomalla kalliolla, on näkötornikin. Se
+kuuluu näkyvän hyvin pitkän matkan päähän, mutta miten pitkän matkan
+päähän siitä näkisi, sitä ei tiedetä, koska ei kukaan ole vielä siellä
+ylhäällä ollut. Se mies nimittäin, joka oli ottanut tornin urakalla
+rakentaakseen, poistui paikkakunnalta, ennenkuin torni tuli ihan
+valmiiksi. Taikka oikeastaan tuli torni kyllä valmiiksi, mutta sen
+sisään jäivät portaat tekemättä, ja tekemättä ne pysyvätkin, koska
+rakennuttaja oli ennen katoamistaan ennättänyt nostaa valtuusmiesten
+tarkoitusta varten myöntämän määrärahan loppueränkin.
+
+Kaupunkilaisten pääelinkeinoja ovat kaupankäynti ja karjanhoito.
+Maanviljelystä ja kalastustakin harjoitetaan jossain määrin, ja jos
+kaupungin hotelliin tulee matkustaja, joka kehuu omistavansa liikoja
+rahoja, niin kynitään ne häneltä korttipelissä pianohuoneessa.
+
+
+
+
+II
+
+
+Papinkatu ja Savikuopankatu muodostavat yhtyessään suuren savikuopan
+luona kolmikulman, jota kolmannelta sivulta rajoittaa kauppias
+Niklaksen pitkä makasiinirakennus. Tämä kolmikulma, joka muodoltaan
+muistuttaa suurta lumiauraa, on eristetty ympäristöstään harmaalla,
+paikka paikoin lahonneella ja maahan vaipuneella rima-aidalla. Tätä
+paikkaa nimitetään Snellmanin puistoksi. Olisi kuitenkin erehdys
+luulla nimen ikuistuttavan _suuren_ Snellmanin muistoa. Päinvastoin
+johtuu puiston nimi pienestä seppä-Snellmanista, jolla ennenvanhaan
+oli paja savikuopan lähellä. Minkä tähden tätä aluetta muuten sanotaan
+puistoksi, siitä on hyvin vaikea mennä mitään varmaa lausumaan, sillä
+yhtään puuta ei siinä ole, ei ainoatakaan, eikä ole kai koskaan
+ollutkaan. Sitävastoin kasvaa siinä hyvää heinää, jonka niitto-oikeudet
+myydään joka kevät rahatoimikamarissa julkisella huutokaupalla, samalla
+kun kaupungin muutkin heinämaat.
+
+Papinkadun varrella asuvan taloustirehtööri Johan Alfred Menlösin
+talosta on näköala viidestä kadunpuoleisesta ikkunasta juuri
+edelläkuvattuun Snellmanin puistoon.
+
+Johan Alfred Menlös oli vaivaistalon taloudenhoitajana jossakin
+suuremmista kaupungeistamme. Tätä tointaan hoiti hän niin etevästi,
+että sai taloustirehtöörin arvonimen. Siitä on kuitenkin jo niin monta
+vuotta, että herra Menlös voi nykyisin ajatella arvonimeään tuntematta
+huimausta, niinkuin alkuaikoina oli asianlaita. Sisarensa kuoltua
+peri hän tämän talon Snellmanin puiston vierestä ja muutti siihen
+säästöineen, vaimoineen ja tyttärineen nauttimaan vanhuuden lepoa
+kunnialla suoritetun päivätyön jälkeen.
+
+Taloustirehtööri Menlösin pihamaa on samanlainen kuin kaupungin
+muutkin pihamaat. Siellä on sekä vesitynnyri rattailla että koiraton
+koirankoppi, ja myöskin hänen puutarhassaan on humalamaja. Päältä
+nähden luulisi siis taloustirehtööri Menlösin taloa samanlaiseksi kuin
+kaikkia muitakin kaupunkimme taloja.
+
+Mutta käykääpä sisään!
+
+Jo eteinen on erikoinen.
+
+Jos outo vieras varsinkin puolihämärissä astuu varomattomasti ulkoa
+eteiseen, niin voi hän saada sydämentykytyksen. Mahdollista on, että
+hän säikähtää niinkin kovin, että vatsa tulee kipeäksi. Joka nurkasta
+pistää näet esiin uhkaavat, monihaaraiset sarvet. Saattaisipa hän
+luulla joutuneensa vaikka pirujen luolaan, ellei hän muistaisi,
+että piruilla ja kuppareilla on vain lyhyet, haarattomat sarvet.
+Tarkemmin katsottuaan huomaakin hän nuo suuret, monihaaraiset sarvet
+rauhallisiksi ja vaarattomiksi hirvensarviksi, joita herra Menlösin
+eteisessä käytetään vaatenaulakkoina.
+
+Käytyämme saliin näemme, että siinä on kolme ikkunaa, joista on näköala
+Snellmanin puistoon ja joiden välissä on suuria palmuja viheriäiseksi
+maalatuissa saaveissa. Onpa salissa mahtavan suuri, vanha ja ruskeaan
+vivahtava pianokin. Sen päällä on kaunis lintuhäkki, missä hyppelee
+kaksi kanarialintua. On leikkauksilla ja koukeroilla koristeltu matala
+kirjahylly, jossa on valokuva- ja postikorttialbumeja ynnä joukko
+korukantisia kirjoja.
+
+Vielä on salissa mustaksi kiilloitettu sohvapöytä sohvineen ja
+päällystettyine, käsinojalla varustettuine tuoleineen, ja sohvan
+yläpuolella on paksuissa kehyksissä taulu: uljas, kolmimastoinen laiva,
+joka levitetyin purjein ylpeänä halkoo korkeita viheriäisiä aaltoja.
+
+Mutta jos salista käymme sen oikealla puolen olevaan kamariin, niin
+mitä näemmekään!
+
+Olemmeko tulleet museoon vai suuren ryöväripäällikön majaan?
+
+Tuolla on ristissä seinällä kaksi kaksipiippuista haulikkoa ja
+tuolla taas kaksi yksipiippuista luotipyssyä. Toinen on vanha ja
+suustaladattava -- ehkäpä herra Menlösin esi-isät olivat sillä
+puolustaneet kotikontuaan verenhimoisia vihollisia ja karvaisia
+metsänpetoja vastaan -- ja toinen uudenaikuinen, perästäladattava. Oli
+seinällä vielä metsästyslaukku, oli vaskitorvi, sellainen, jollaisella
+postiljoonit vanhoissa kuvissa toitottelevat, oli kaksi miekkaa, leveä
+ja kapea, suuri tikari, pieniä ja suuria puukkoja ynnä muita aseita.
+Pöydällä on kaksi mustaa, vain vähän ruostunutta kanuunankuulaa.
+
+Ja kaikkea tätä sotaista komeutta katselee kuvastaan seinältä
+suuri sodanpäämies Napoleon Bonaparte kiinteissä housuissaan ja
+kolmikulmaisessa hatussaan, käsi ylpeästi liivin rakoon pistettynä.
+
+Taloustirehtööri Menlös on yhtä sotaisen näköinen kuin hänen
+asekamarinsakin. Hän on pitkä, laihanlainen, suoraselkäinen vanha
+mies, jolla on kirkkaat silmät tuuheiden kulmakarvojen alla ja julmat,
+alaspäin riippuvat viikset. Ja yhtä sotaiset ovat hänen tapansakin.
+Milloin hän ei puhdistele pyssyjään tai hio miekkojaan, lukee hän
+keinutuolissa Napoleonin elämäkertaa, murahtaen silloin tällöin
+itsekseen.
+
+Mutta milloin hän ei käsittele aseitaan eikä lue Napoleonin
+elämäkertaa, kävelee hän edes takaisin huoneissaan piippuaan poltellen
+ja kuunnellen paksun, välistä kiivaan rouva Menlösin torumista,
+järkähtämättömänä kuin se Suomen sodan sankari, joka piippuaan
+luotituiskussakin imeskeli.
+
+Rouva Maria Menlös on, kuten sanottu, lihava, ja välistä hän kiivastuu.
+Voidaanpa sanoa, että hän kiivastuu varsin useinkin. Riitaa ja epäsopua
+ei perheessä silti kuitenkaan synny, sillä sotilaallisesta ulkonäöstään
+ja sotaisista tavoistaan huolimatta on herra Menlös rauhan mies, eikä
+ole vielä koskaan hänen päähänsä pälkähtänyt ryhtyä vastustamaan
+vaimoaan. Ja kun rouva Menlös väsyy ja lopuksi huudahtaa:
+
+-- Eikö se sitten ole niinkuin minä sanon, Menlös?
+
+Niin herra Menlös imaisee miettiväisenä pari pitkää savua piipustaan ja
+sanoo:
+
+-- Juuri niin, rakas Maria!
+
+Muuten on rouva Menlös toimelias talonemäntä. Hän on ankara
+järjestyksenihminen ja kiinteä, mutta oikeudenmukainen
+palvelijattariaan kohtaan. Lehmät, joita on kolme, ovat aina puhtaat ja
+lihavat, ja navetta pidetään siistinä.
+
+Heidän ainoa lapsensa Kaisu on hiljainen ja tottelevainen,
+parinkymmenen vuoden ikäinen neitonen, ja taitava käsitöissä. Tuolla
+hän nytkin istuu pienessä ruokasalissa, joka samalla on perheen
+yhteisenä seurusteluhuoneena, päärmäten ja merkaten nenäliinoja. Ei ole
+isällä mitään häntä vastaan valittamisen syytä, eipä edes äidilläkään.
+
+Näin viettävät nämä kunnioitettavat ja kelpo ihmiset, taloustirehtööri
+Menlös perheineen, nuhteetonta ja kristillistä elämää, asuen rauhassa
+ja sovinnossa keskenään ja koko ympäristönsä kanssa. Vuodet vierivät
+hiljalleen, tuomatta mitään muita muutoksia heidän elämäänsä, kuin että
+herra Menlös tulee joka vuosi yhden vuoden vanhemmaksi, rouva Menlös
+yhden tuuman paksummaksi ja Kaisun hameet kaksi tuumaa pitemmiksi. Hän
+alkaakin olla jo melkein aikaihmisten kirjoissa, jota ei voi sanoa
+kaikista kaksikymmenvuotisista tytöistä.
+
+
+
+
+III
+
+
+Taloustirehtööri Menlösin lähin naapuri on kauppias Adam Montonen.
+
+Epäilemättä on kauppias Adam Montonen kaupunkimme rikkain mies.
+
+Hänellä on suuri talo, suuri kauppa, suuri, pitkä rouva ja suuri perhe.
+Hänellä on yksitoista lasta, ja niistä on kahdeksan kotona.
+
+Itse hän sitä vastoin on pienehkö mies, jolla on turpeat, partaiset
+posket, ja hänen vatsansa on niin tasaisen pyöreä, kuin olisi
+kansakoulun opettajahuoneen ikkunalta otettu siellä oleva, pienellä
+jalustalla seisova maapallo, sahattu se keskeltä kahtia ja pistetty
+toinen puolikas kauppias Montosen liivien sisäpuolelle, kupera puoli
+ulospäin. Hän on ahkera mies ja taitava kauppias, ja monet suuret
+maakauppiaat ostavat tavaransa häneltä.
+
+Hänen talonsa on hyvässä kunnossa ja äskettäin maalattu. Siinä on
+suuret ikkunat, joissa riippuvat kauniit verhot, ja siinä on monta
+huonetta, joiden kalustus on arvokas ja varallisuutta todistava.
+Järjestys ei ehkä aina ole yhtä mallikelpoinen kuin taloustirehtööri
+Menlösin asunnossa, mutta, hyvät ihmiset, sellainen lapsilauma!
+
+Rouva Montonen on kodissaan yhtä ehdoton valtias kuin rouva Menlös
+omassa kodissaan. Kauppias Montosella ei ole aikaa eikä haluakaan
+puuttua talousasioihin, sillä onpa hänellä yllin kyllin tekemistä
+liikeasioissa. Onhan hänellä kolme kauppapalvelijaakin, joista vanhin,
+pisin ja laihin samalla on kirjanpitäjä, ja sitäpaitsi on hänen
+liikkeensä palveluksessa makasiinimies ja renki. Ja kaikkia näiden
+toimia johtaa, valvoo ja järjestelee kauppias itse, tuntien samalla
+suuren kauppavarastonsa viimeistä naulaa myöten.
+
+Mutta vaikka kauppias Montonen ei puutukaan taloustoimiin ja antaa
+puolisonsa ne kokonaan määrätä, niin älkäämme silti suinkaan luulko,
+että perhe-elämä tässä talossa olisi isännällekään yksitoikkoista
+ja harmaata. Jos sanomme taloustirehtööri Menlösin kotielämää
+ihanteelliseksi, niin milläpä sanalla sitten määrittelisimmekään
+kauppias Adam Montosen perhe-elämän laadun?
+
+Niin suuri perhe! Ja kuitenkin: millainen kotihenki, millainen
+vanhempien ja lasten keskinäinen rakkaus! Liikuttavaa, sanalla sanoen.
+Jo nimistäkin sen näkee.
+
+Isällä itsellään on vain yksi nimi, vanhanaikuinen Adam. Ja yksi nimi
+on rouva Montosellakin, Mathilda.
+
+Mutta lapsilla on jokaisella kolme nimeä, vaikka onkin yksitoista
+lasta. Ja miten kauniita ne ovatkaan, ne nimet! Runoutta kerrassaan.
+
+Pojilla on nimiä sellaisia kuin Urho Uljas Wäinämöinen, tytöillä taas
+sellaisia kuin Impi Ilme Ilonamme ja Maire Mielikki Minerva. Tylyt
+vanhemmat, joiden mielet käyvät sitä nurjemmiksi, mitä suuremmaksi
+lapsilauma lisääntyy, eivät suinkaan antaisi lapsilleen tällaisia
+nimiä. Kaikki nuo nimet eivät tosin ole almanakassa, mutta rouva
+Montonen on almanakasta poissa oleville nimille määrännyt kullekin
+oman nimipäivänsä, joka on merkitty ruokasalin uuninreunalla olevaan
+nimipäiväalmanakkaan.
+
+Joka vuosi vietetään kauppias Montosen perheessä neljäneljättä
+nimipäivää ja kaksitoista syntymäpäivää. Nimipäiviä olisi oikeastaan
+oleva kolmekymmentäviisi ja syntymäpäiviä kolmetoista, mutta
+järjestyksessä toinen pojista, Kaarlo Kallis Kalpaveljyt, sattui
+syntymään isän syntymäpäivänä, tammikuun 28 päivänä, eikä nimeä hänelle
+annettaessa huomattu, että tuo päivä on juuri Kallenpäivä.
+
+Tämän valitettavan epähuomion takia joutui Kaarlo Kallis Kalpaveljyt
+siis kärsimään kaksinkertaisen vahingon, menettäen ei ainoastaan
+oman erikoisen syntymäpäivänsä vaan myöskin yhden nimipäivistään.
+Pienenä hän siitä usein nurisikin ja juonitteli vanhemmilleen, mutta
+aikamieheksi tultuaan on hän miehen voimakkaalla tyyneydellä alistunut
+tähän kohtalon ansaitsemattomaan vääryyteen.
+
+Näiden nimi- ja syntymäpäivien vietossa puhkeaa kauppias Montosen
+perheessä vallitseva kaunis suhde heleimpään, viehättävimpään kukkaansa
+neljäkymmentä kuusi kertaa vuodessa.
+
+Aikaisin aamulla keräytyvät vanhemmat lapset pitkissä yöpaidoissaan
+laulamaan päivän sankarin oven taakse. Lauletaan kaksi, jopa
+kolmiäänisestikin: "Aamulla varhain", "Sua lähde kaunis katselen"
+ja "Herää, herää, herää! Jo leivo laulelee nyt sinitaivaalla", ja
+jos juhlija on sisko tai veikko, niin syöksähdetään laulun päätyttyä
+sisään, temmataan peite hänen päältään ja huudetaan: "Onnea, onnea!"
+niin että korvat menevät lukkoon. Mutta jos päivän sankari on isä tai
+äiti, niin juoksevat laulajat suutelemaan äitiä tai taputtelemaan isän
+partaista poskea. Ja aina on kahvipöydässä nimipäivärinkilät ja muut
+hyvyydet. Poissa olevienkin nimipäivät vietetään omantunnontarkasti
+ja lähetetään heille joukko onnittelukortteja sekä seuraavana päivänä
+kirje, jossa kerrotaan, millaista oli ja oliko vieraita.
+
+Jokapäiväisessä arkielämässäkin ilmenee tämä kaunis suhde tuhansissa
+vaihtelevissa muodoissa. Jos isä aivastaa aamiaispöydässä, niin
+huutavat kaikki lapset riemuiten: prosit! Ja jos pienin veikko tai
+sisko kompastuu kynnykseen loukaten nenänsä ja alkaa parkua, niin
+hyökkäävät vanhemmat sisarukset heti kynnyksen kimppuun, hakkaavat sitä
+nyrkeillään ja huutavat: "paha kynnys, paha kynnys!" kunnes tapaturman
+uhri, tyytyväisenä pahan kynnyksen saamaan kuritukseen, alkaa hymyillä
+kyyneltensä takaa ja itsekin ryhtyy pienellä kädellään piiskaamaan
+kynnystä.
+
+Rouva Montonen on käytöksessään hillitty ja arvokas. Hän pitää lapset
+siististi puettuina eikä koskaan peruudu sanastaan.
+
+Näin kaunista on tämän onnellisen perheen elämä. Ei kukaan syrjäinen
+voi sanoa muuta, kuin että tyytyväisyys ja hiljainen elämänilo asuvat
+tässä hyvinvoivassa kodissa.
+
+Mutta ah! Ei ole täydellistä onnea maan päällä. Tämänkin maallista
+siunausta niin runsain määrin osakseen saaneen perheen vanhempia
+jäseniä painaa salainen suru.
+
+Ja se on se, ettei kauppias Montosesta vielä ole tehty kauppaneuvosta.
+
+Koko kaupunki sitä muuten ihmettelee. Kauppaneuvos Lundqvistin
+kuolemasta on jo kolmattakymmentä vuotta, ja koko tämän ajan on
+kaupunki saanut olla ilman kauppaneuvosta. Lepääkö tämän kaupungin
+yllä todellakin taivaan kirous, niinkuin postimestari väittää? Siltä
+se vähän näyttää. Ei saada kauppaneuvosta, eikä saada vakinaista,
+arvokasta pormestaria...
+
+Kahdesti on jo kauppias Montonen tehnyt lahjoituksia yleishyödyllisiin
+tarkoituksiin, ja molemmilla kerroilla on hänen nimensä ollut
+painettuna maan kaikkiin sanomalehtiin uutisessa, jonka otsikkona
+on ollut "Jalomielinen lahjoitus". Näitä uutisia on rouva Montonen
+leikannut eri lehdistä talteen ainakin toista kymmentä. Mutta mitään
+muuta seurausta ei ole kuulunut.
+
+Joka kevät pääsiäisen edellä on muuten aina tyyni ja rauhallinen rouva
+Montonen omituisen levoton. Hän ei oikein tiedä, mitä tehdä päivisin,
+ja öisin hän nukkuu huonosti. Herra Montonen taas istuu usein pitkät
+hetket kirjoituspöytänsä ääressä, tuijottaen hajamielisenä eteensä
+ja pyörittäen kynää koneellisesti kädessään. Ja kun hän sitten
+sattuu vilkaisemaan edessään olevaan paperiarkkiin, niin huomaa hän
+kirjoittaneensa ajatuksissaan:
+
+"K. Herra... K. Herra... K. Herra Kauppaneuvos..."
+
+Kauppias Montonen repii paperin pieniksi palasiksi ja pistää palaset
+paperikoriin.
+
+Jokaisessa talossa koko kaupungissa sanotaan samoihin aikoihin:
+
+-- Saa nähdä, joko Montosesta nyt tulee kauppaneuvos!
+
+Mutta pääsiäinen tulee ja menee ilman että kauppias Adam Montosen nimeä
+näkyy sanomalehtien julkaisemissa pitkissä luetteloissa.
+
+Viikon kuluttua jo Rouva Montonen iloisesti naurahtaen sanoo toisille
+rouville, jotka sukankutimineen ja koruompeluksineen ovat hänen luonaan
+iltapäiväkahvilla:
+
+-- Kuinka ihmiset sentään ovat hassuja! Kaikki ihmettelevät, miksi ei
+muka miehestäni ole tehty kauppaneuvosta! Ikäänkuin ihminen olisi sen
+parempi, vaikka hänellä tuollainen arvonimi olisikin! Mutta meillä
+ollaan niin tavattomasti tittelinkipeitä...
+
+Silloin sanovat toiset rouvat:
+
+-- Aivan niin, rakas Mathilda. Mutta kuka olisi paremmin ansainnut
+kauppaneuvoksen arvonimen kuin juuri sinun miehesi!
+
+Lukuunottamatta tätä hiljalleen kalvavaa surua, jota ei paljonkaan
+lievennä se seikka, että syy arvonimen viipymiseen tuntuu aivan
+käsittämättömältä, on kauppias Montosen ja hänen perheensä elämä
+onnellinen ja rauhallinen.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Eräänä päivänä keskitalvella, juuri ennen päivällisaikaa, seisoi
+rouva Maria Menlös lihavana, päättäväisenä ja tanakkana kuten aina,
+keittiönsä portailla, kädet puuskassa. Lihapalleroita paistettaessa
+oli keittiöön tullut niin paljon käryä, että hänen päätään oli alkanut
+vähän särkeä, ja hän oli silloin jättänyt palleroiden paistamisen
+palvelustytön huostaan, mennen itse portaille hengittämään raitista
+ilmaa.
+
+Oli niin raikasta ja kuulakkaa. Valkoinen lumi peitti pihan.
+Vesirattaiden alemmat puolapuut olivat puoleksi lumen peitossa,
+koirakopin aukon eteen oli juoksuttanut pienen kinoksen, ja puutarhassa
+painoi lumi puitten oksia ja oli haudannut karviaismarjapensaat
+kokonaan alleen.
+
+Mutta äkkiä keksi Maria-rouvan tarkka silmä epäilyttävän näköisen
+mustan läiskän tässä talvisessa valkeudessa ja puhtaudessa.
+
+Se oli aidan vieressä, taloustirehtööri Menlösin ja kauppias Montosen
+pihamaiden välisen lankkuaidan luona.
+
+Mikähän merkillinen musta rätti se oikein olikaan?
+
+Rouva Menlös tuli uteliaaksi. Hän lähti kahlaamaan lumen halki aidan
+luo.
+
+Siinä oli vain nokimusta, risainen säkki. Kaikesta päättäen oli siinä
+pidetty hiiliä, ja hiilenpölyä siitä pelmahti, kun rouva Menlös sitä
+potkaisi.
+
+-- Mistähän tuo likainen säkki on tähän tullut? ajatteli rouva Menlös.
+
+Kun ei säkin luona lumessa näkynyt mitään jälkiä, niin oli ilmeistä,
+ettei säkki ollut voinut tulla siihen mistään muualta kuin aidan
+toiselta puolen. Varmaankin oli joku heittänyt sen kauppias Montosen
+pihasta heidän pihaansa.
+
+Rouva Menlös harmistui.
+
+-- Kaikenlaisia ihmisiä! Nakkelevat meidän pihaan likaisia rytkyjään?
+Onko meidän pihamme mikään heidän rikkaläjänsä?
+
+Sitten tarttui rouva Menlös mustaan säkkiin, heitti sen aidan yli
+takaisin kauppias Montosen pihaan, pesi noen käsistään lumella ja
+pyyhki kätensä esiliinaan, palaten takaisin keittiöön.
+
+Mutta lankkuaidan toisella puolen olevalla kaivolla oli juuri silloin
+kauppias Montosen palvelijatar Anna Riitta vettä nostamassa. Tätä
+kaivoa, joka on pihan peränurkkauksessa, käyttävät Montoset ja Menlösit
+yhdessä, samoinkuin kauempana, Montosen makasiinirakennuksen takana
+olevaa likavesien kaatopaikkaakin. Molempiin paikkoihin pääsee Menlösin
+pihasta lankkuaidassa kaivon luona olevasta aukosta.
+
+Kun Anna Riitta näki mustan esineen lentävän Menlösin pihasta aidan
+yli heidän pihaansa, meni hän katsomaan mikä se oli, ja kertoi sisään
+tultuaan rouvalleen:
+
+-- Sellaisen likaisen, mustan säkin kun heittivät Menlösin pihasta
+meidän puolelle!
+
+-- Vai semmoista! sanoi rouva Montonen. -- Anna Riitta käy heti
+heittämässä rääsyn takaisin Menlösin puolelle!
+
+Seuraavana aamuna keksi rouva Menlös ulos tultuaan nokisen säkin
+entiseltä paikaltaan ja juoksi vihoissaan heittämään sen takaisin aidan
+yli. Mutta kaksi tuntia myöhemmin tuli se taas Menlösin puolelle niin
+että noki pölisi.
+
+Nyt alkoi itsepintainen taistelu, joka kuitenkin ajan oloon muodostui
+vähän yksitoikkoiseksi. Koskaan ei tuo musta säkkirähjä saanut levätä
+kokonaista päivää samalla puolen aitaa. Yöllä vain se sai olla
+rauhassa, milloin Menlösin, milloin Montosen puolella.
+
+-- Minä vien sen likakuoppaan, ehdotti lopuksi Anna Riitta, joka alkoi
+väsyä tähän turhanpäiväiseen leikkiin.
+
+-- Ei, sanoi rouva Montonen. -- Menlösin rouvan likaiset rätit eivät
+kuulu meidän korjattaviin. Sellainen hävytön, sivistymätön ihminen!
+
+Ja kamppailu jatkui.
+
+Rouva Menlös taas sanoi:
+
+-- Vai on rouva Montonen antanut palvelijainsa tehtäväksi syytää
+roskansa meidän pihaan! Mutta saadaanpa nähdä, kuka ensiksi väsyy!
+
+-- Äiti antaisi Miinan viedä sen likakuoppaan, että loppuisi moinen
+tora, esitti kerran Kaisu-neiti äidilleen.
+
+-- Lapsi, mitä sinä puhut! huudahti rouva Menlös. -- Kuka tämän on
+aloittanut? Mekö alkaisimme kantaa Montosen roskia likakuoppaan! Se ei
+tule koskaan tapahtumaan.
+
+Taloustirehtööri Menlös tuijotti vaiteliaana eteensä ja pöllytteli
+piipustaan tavallista sakeampia savupilviä.
+
+Kauppias Montonen taas tuskin lienee koko asiaa huomannutkaan. Hänellä
+oli yllin kyllin tekemistä omissa puuhissaan ja liikehuolissaan.
+
+Puuseppä Markula, tai oikeammin sanoen entinen puuseppä Markula,
+jota sanottiin taiteilija Markulaksi, eikä syyttä suotta, sillä hän
+oli todellakin taiteilija alallaan, istui Menlösin keittiössä eräänä
+pakkaspäivänä, lämmitellen kohmettuneita käsiään hellan edessä.
+
+Markula oli ollut harvinaisen kätevä puuseppä, mutta hänessä oli
+liian paljon taiteilijaa antautuakseen milloinkaan vakinaiseen,
+yhtämittaiseen ja ankaraan leipätyöhön. Sitäpaitsi joi hän kaikki
+rahansa. Hän valmisti, milloin työtuulella oli, näppärästi
+pieniä ompelurasioita, joiden kannet hän kaunisti kaikenlaisilla
+leikkauksilla, ja kävelykeppejä, joiden päät olivat eläinten pään
+muotoisia ja joiden varsissa oli kuvioita, somasti kaiverrettuja,
+taikka sananlaskuja, vieläpä runosäkeitäkin, niinkuin: "Ole sauvan,
+horjuissan', tue heikkouttan'!"
+
+Sanottiin, jos Markula kertoi jotain:
+
+-- Nyt sinä valehtelet!
+
+Se oli hänen suurimpia surujaan, sillä itse asiassa hän valehteli vain
+joskus, hätätilassa, eikä silloinkaan juuri enempää kuin tarvis vaati.
+
+-- On se nyt tuo Montosen rouva vihainen tämän talon rouvalle, sanoi
+Markula palvelijattarelle, Miinalle, joka oli kahvinkeittopuuhissa.
+
+-- Olkoon! sanoi Miina, joka uskollisena palvelijana kannatti tässä
+riitakysymyksessä hartaasti ja lämpimästi emäntäänsä.
+
+Mutta sitten heräsi hänessä uteliaisuus, ja hän kysyi:
+
+-- Mitä se oikein sanoo?
+
+-- No se sanoo tätä rouva Menlösiä kaupungin sivistymättömimmäksi
+ihmiseksi, kertoi Markula.
+
+-- Kuka niin sivistymätön ihminen on? kysyi rouva Menlös, joka samassa
+tuli kamaristaan keittiöön.
+
+Markula vaikeni, mutta Miina sanoi:
+
+-- Naapurin rouvahan se kuuluu sellaisia kauheita levittelevän ihmisten
+korviin rouvasta.
+
+-- Minustako? kysyi rouva Menlös, ja hänen kasvonsa jäykistyivät äkkiä.
+
+-- Niin, rouvasta juuri, vakuutti Miina.
+
+Markulakin nyykäytti päätään vahvistukseksi.
+
+-- Minä olen kanttorin tytär, sanoi rouva Menlös kuohahtaen. -- Mutta
+mikä on rouva Montonen. -- Pahanpäiväinen räätäli hänen isänsä oli!
+
+Parin päivän päästä kertoi Markula Montosen keittiössä, että rouva
+Menlös oli sanonut rouva Montosta pahanpäiväisen paikkaräätälin
+sikiöksi. Se tuli rouva Montosen korviin ja hän kiiruhti keittiöön.
+
+-- Mitä se Markula täällä juoruaa?
+
+Markula ensin vähän väkisteli, mutta uudisti sitten kuitenkin
+kertomuksensa.
+
+Rouva Montonen karahti tummanpunaiseksi:
+
+-- Nyt Markula valehtelee! sanoi hän kiivaasti.
+
+Markulalle, joka oli tapansa mukaan hieman juovuksissa, nousivat
+melkein vedet silmiin, ja hän vannoi, tehden mustalla peukalollaan
+leikkausmerkin poikki kaulansa:
+
+-- Jollei ole jumalauta joka sana totta, niin tuosta poikki!
+
+Äänettömänä, selkä suorana poistui rouva Montonen keittiöstä.
+
+Varmaankin lentelisivät repaleisen hiilisäkin jäännökset vielä tänäkin
+päivänä naapurusten aidan yli, ellei tuo musta rääsy kerran olisi
+sattunut tarttumaan aidan harjalla törröttävään rautanaulaan ja jäänyt
+siihen roikkumaan, toinen puoli taloustirehtööri Menlösin ja toinen
+puoli kauppias Montosen puolelle aitaa. Kukaan ei viitsinyt kavuta sitä
+sieltä irroittamaan, ja sinne se sitten jäi.
+
+Ehkäpä olisi tämä tapaus vähitellen saanut kiihtyneet mielet
+lauhtumaan, jutun unohtumaan ja hyvän naapurisovun aikojen kuluessa
+jälleen palaamaan, ellei tuleen olisi heitetty uusia, ylen suuria ja
+kuivia tervaksia.
+
+Rouva Montonen oli niin suuresti suuttunut rouva Menlösiin, että hän
+eräänä päivänä sanoi makasiinimiehelle:
+
+-- Jos Antti olisi hyvä ja menisi naulaamaan tuon Menlösin puolella
+olevan lankkuaidan umpeen!
+
+Näin tuli Menlösin palvelijattarelta suljetuksi tie kaivolle ja
+likakuopalle.
+
+Menlösin talouden likavedet kaadettiin nyt pihan perimmäiseen nurkkaan,
+lankkuaidan viereen, mutta vettä täytyi Miinan kiskoa Perälän kaivolta
+asti.
+
+Jos hiilisäkin lennätteleminen olikin ollut vain pitkällistä
+etuvartiokahakkaa, niin oli aidan kiinninaulaaminen sitä vastoin
+ilmisodan merkki.
+
+Rouva Menlös kertoi kaikille tuttavilleen, vieläpä tuntemattomillekin,
+miten halpamainen ja pikkumainen rouva Montonen oli, ja rouva Montonen
+valitti haikeasti, miten ilkeä ja riidanhaluinen naapuri rouva Menlös
+oli. Sellainen sisukas eukko! Mokomakin "tirehtöörskä", ha ha ha!
+
+Maire Mielikki Minerva oli tähän saakka käynyt harva se päivä
+tapaamassa Menlösin Kaisua. Heillä oli kaikenlaisia pikku salaisuuksia
+keskenään, vaikka Maire olikin useita vuosia Kaisua nuorempi, ja
+sitäpaitsi oli heillä yhteisiä käsityösuunnitelmia vaikka kuinka paljon.
+
+Mutta nyt ei Maire Mielikki Minervaa enää koskaan näkynyt Kaisun luona.
+Rouva Montonen oli nämä vierailut jyrkästi kieltänyt. Kaisu tunsi
+olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi.
+
+Montosten ja Menlösien yhteiset tuttavatkin alkoivat miltei
+huomaamattaan jakaantua kahteen leiriin.
+
+
+
+
+V
+
+
+Täten oli pahahenki saanut viritetyksi näiden ennen rauhallisten
+naapurusten välille katkeran vihan ja mielikarvauden.
+
+Ja mitä oli tuo pimeyden kavala päämies käyttänyt välikappaleenaan?
+
+Vanhaa, risaista säkkiä, muodoltaan yhtä mustaa ja vastenmielistä
+kuin hän itsekin on, pahanpäiväistä rytkyä, jota ei kukaan mielellään
+käteensäkään ottanut. Tämä kirottu säkki valoi nyt joka päivä myrkkyä
+kahden arvossapidetyn ja nuhteettoman perheen elämään.
+
+Kun Menlösin palvelijatar kiskoi raskasta vesikelkkaa Perälän kaivolta
+asti, oli hän aina katkeroitunut koko Montosen joukkoa kohtaan, ja jos
+Anna Riitta silloin sattui kadulla vastaan tulemaan, niin ei Miina
+malttanut olla sanomatta:
+
+-- Senkin rättineuvoksetar!
+
+Johon Anna Riitta heti vastasi:
+
+-- Mokomakin rytkytirehtöörskä!
+
+Kumpikin kertoi sitten rouvalleen, mitä toinen oli sanonut, eivätkä
+nämäkään pienet kohteliaisuudet olleet omiaan välejä parantamaan.
+
+Rouvat kulkivat pää pystyssä toistensa ohi luomatta naapuriin
+pienintäkään silmäystä, ja kun Montosen Wieno Weikko Kotivalo, joka
+viime kevännä erosi viidenneltä luokalta ja työskenteli nyt isänsä
+konttorissa, tuli kadulla neiti Kaisu Menlösiä vastaan, niin ei hän
+kohottanut lakkiaan hänelle.
+
+Ainoastaan herrat Menlös ja Montonen nyökäyttivät vielä toisilleen
+päätään, mutta he tekivät sen kuin salaa ja vähän häveten.
+
+Kotielämäkin tuli ikävämmäksi. Rouva Menlös hermostui paljon vähemmästä
+kuin ennen ja kohdisti usein puhetulvansa taloustirehtööri Johan Alfred
+Menlösiin:
+
+-- Millainen mies sinäkin olet, joka annat itseäsi sillä tavoin
+kohdella! Miksi et mene kerrankin Montosen luo sanomaan suoria sanoja!
+Vai eikö heidän menettelynsä ole ollut häpeällistä? Tahdotko väittää,
+etteivät he ole meitä loukanneet? Onko meille koskaan ennen tuollaisia
+hävyttömyyksiä osoitettu? Eikö ole niin, Menlös?
+
+Silloin liikutteli taloustirehtööri Menlös suuria, alaspäin riippuvia
+ja julmannäköisiä viiksiään sekä tuuheita kulmakarvojaan, pöllähytti
+piipustaan pari kolme ankaraa savupilveä ja vastasi vakavasti:
+
+-- Kyllähän se niin on, rakas Maria.
+
+Mutta ennemmin olisi hän mennyt jalopeurain luolaan ja tarttunut
+suurinta jalopeuraa partaan kuin lähtenyt lukemaan lakia herra taikka
+rouva Montoselle.
+
+Sen sijaan nousee hän päättäväisesti ylös ja menee asekamariinsa.
+Siellä ottaa hän seinältä suurimman pyssyn sekä alkaa sitä puhdistaa ja
+öljytä.
+
+Lukija olkoon levollinen: me emme aio toimeenpanna mitään verilöylyä,
+eikä se ole herra Menlösinkään tarkoitus. Mutta pyssyjen puhdistus
+on hänen mielityötään, joka suuresti rauhoittaa ja virkistää häntä,
+milloin elämä tuntuu ikävältä ja mieli pyrkii masentumaan.
+
+Kun hän on irroittanut pyssyn perän eri osiinsa, tarkastanut, onko
+lukko vielä hyvässä voiteessa sekä pannut koneiston jälleen paikoilleen
+ja kiinnittänyt ruuvit, on hänen otsansa taas kirkastunut ja mieli
+tuntuu keveältä. Tyytyväisenä hymähdellen kääntelee hän kirkasta,
+täydessä taistelukunnossa olevaa asetta käsissään, katselee nautinnolla
+sitä joka puolelta, nousee seisomaan, vetää hanan vireeseen, kohottaa
+pyssyn perän poskelleen, tähtää ulos Snellmanin puistoon jotakin
+kuviteltua otusta ja painaa liipasinta...
+
+-- Klips! sanoo pyssyn lukko.
+
+Tunnustaaksemme totuuden ei taloustirehtööri Menlös ole koskaan ampunut
+yhtään otusta, ei edes varista, eikä pois päiviltä tuomittua vanhaa
+kissaa. Eipä hän ole, suoraan sanoen, ampunut koskaan laukaustakaan.
+Pyssyjä hänellä on monta, ja onpa hänellä niihin kovia patruunoitakin,
+jotka laukaistaessa antaisivat aika paukun, mutta niin kertaakaan ei
+hän ole paukauttanut. Ja hyvää isä... mitäpä hän ampuisi? Metsästys
+ei ole koskaan häntä huvittanut, eikä viitsi mies vanha seiniinkään
+räiskytellä.
+
+Mutta hän rakastaa pyssyjä ja muita aseita, rakastaa niitä samalla
+tavoin kuin hän rakastaa seikkailuromaaneita ja Napoleonin
+elämäkertoja. Kirjojensa ja aseittensa parissa hän elää
+mieltäkiinnittävää seikkailuelämää, sitäkin sopivampaa hänen iälleen,
+kun se on aivan vaaratonta ja vaivatonta.
+
+Miten ikävä ja harmillinen tuollainen riita naapurien kesken! Eihän
+hän kehtaa enää Montosta silmiin katsoa. Ja niin hyvät ja herttaiset
+tuttavat kuin he tähän saakka ovat olleet!
+
+Asekamarissa nämä huolet toki hänen mielestään hetkeksi haihtuvat,
+mutta päivällispöytään käytyä alkaa kaikki alusta.
+
+Rouva Montonen taas sanoo miehelleen päivällispöydässä:
+
+-- Oletko huomannut, että Menlösin joukko tekee nyt kaikki ostoksensa
+Laukkolan puodista?
+
+-- Vai niin, vastaa kauppias Montonen hajamielisesti, kaataen
+karahvista kaljaa lasiinsa.
+
+-- Miksi et kehoita Menlösiä pitämään eukkoaan vähän aisoissa... niin
+vätys mieheksi kuin hän muuten onkin.
+
+-- Ei minulla ole aikaa sekaantua teidän keskinäisiin riitoihinne...
+
+-- Vai niin, vai ei se sinua ensinkään liikuta, millä tavoin ihmiset
+vaimoasi kohtelevat?
+
+-- No mutta rakas mamma! Nyt sinä hermostut aivan syyttä suotta...
+lasten kuullen.
+
+Rouva Montonen vaikenee, mutta hänen mielensä on katkera.
+
+Ikävää on...
+
+Impi Ilmeen syntymäpäivillä oli pari tätiä, niistä toinen Impi Ilmeen
+kummi. Hänkös vasta tiesi kertoa, millaisia juoruja rouva Menlös on
+rouva Montosesta kaupungille levitellyt. Kuolleet hevosetkin sellaisia
+kuullessaan seisomaan kavahtavat.
+
+Tämä kaikki on sangen harmillista. Mitä pahaa ovat Montoset kenellekään
+tehneet, josta heidän nyt pitää näin kärsiä?
+
+Nilkutti vanha neiti Anderson, herännyt ja hyvä ihminen, rouva Montosen
+luo:
+
+-- Sopikaa, Herran nimessä, rakkaat lapset! Sehän on ihan
+tyhjänpäiväinen juttu!
+
+-- Minä en ole rouva Menlösille mitään pahaa tehnyt, sanoi rouva
+Montonen. -- Jos hän tulee pyytämään minulta anteeksi, niin kyllä minä
+annan.
+
+Neiti Anderson kävi rouva Menlösinkin luona.
+
+-- Ettekö toki voisi sopia, rakkaat ystävät? Koko kaupunki alkaa
+ihmetellä.
+
+-- Sen minä kyllä uskon, sanoi rouva Menlös. -- Mutta jos rouva
+Montonen antaa avata aidan ja pyytää anteeksi, niin en minä ole se
+ihminen, joka antaa auringon laskea vihansa yli. Eikö niin, Menlös?
+
+Ja taloustirehtööri katseli ulos ikkunasta kädet selän takana ja sanoi:
+
+-- Aivan niin, rakas Maria.
+
+Neiti Anderson huokasi ja lähti pois. Eikä siitä sen parempaa tullut.
+
+Päinvastoin tuli siitä vielä paljon pahempaa.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Paholainen arvasi, ettei tuo säkkijuttu riitä iankaikkiseksi riidan
+aiheeksi. Mutta kun se oli näin onnistuneesti aloittanut naapurusten
+välien turmelemisen, niin ei se halunnut hellittää kesken otettaan.
+
+Siispä se käänsi pukinsorkkansa ristiin alleen, istui ja rakenteli
+uusia juonia, pureskellen miettiväisenä hännänpäätään.
+
+Ja keksikin se lopuksi uuden metkun.
+
+Kun Menlösin Miina eräänä päivänä kantoi likasankoa aidan vieressä
+pihan perällä olevaan likakuoppaan, huomasi hän kuopan reunalla
+kuolleen hiiren, jonka paholainen oli siihen juuri häntä varten
+asettanut.
+
+Vaikka Miina ei tiennytkään, mistä kamalasta lähteestä hiiri oli siihen
+tullut, niin huudahti hän kuitenkin:
+
+-- Hyi!
+
+Hän ei nimittäin voinut katsoa kuolluttakaan hiirtä tuntematta inhoa.
+
+Nyt olisi tietysti ollut yksinkertaisinta, että Miina olisi potkaissut
+hiiren likakuopan pohjalle ja vähän lunta päälle hautaukseksi, mutta
+sitäpä hän ei tehnytkään.
+
+Sen sijaan otti hän aidan vierestä pienen laudanpätkän, työnsi sen
+hiiren alle ja heilautti hiiren aidan yli.
+
+Säkkisodassa hänen veriinsä syöpyneet vaistot ne varmaankin saivat
+hänet siten menettelemään.
+
+Samassa tuli ulos keittiöstä Mönkkysen Maijastiina, joka oli ollut
+siellä kertoilemassa rouva Menlösille kaupungin tuoreimpia juoruja.
+
+Nähdessään Miinan heittävän jotain aidan taakse huusi hän:
+
+-- Mikä se oli?
+
+-- Kuollut hiiri vain, vastasi Miina, tarttui likasankoonsa ja lähti
+helmojaan nostellen palaamaan takaisin pitkin lumista polkua.
+
+Mönkkysen Maijastiina taas meni menojaan.
+
+Mönkkysen Maijastiina on tämän kaupungin pahin juoruämmä ja
+kielilakkari. Hänellä onkin oikea noita-akan naama: kiero nenä, kierot
+silmät ja melkein hampaaton suu. Vain pari kolme hammasta heiluu edessä
+kuin mitäkin ruostunutta piikkiä, nekin niin kaukana toisistaan, että
+vaikka sormen rakoon pistäisi, ja niiden piikkien takana on käärmeen
+kieli.
+
+Tällä myrkyllisellä kielellään se riivattu akka nyt keitti kokoon
+oikein kauniin sopan.
+
+Seuraavana päivänä ilmestyi hän kauppias Montosen keittiöön ja huokaili
+ja haikaili kahvin himossa ja kertomisen tuskassa siihen saakka, kunnes
+rouva tuli keittiöön ja kysyi ohimennen, mitä Maijastiinalle kuului.
+
+Ja Maijastiina se päivitteli ja kuikerteli muka ihmisten pahuutta ja
+ilkeyttä ja kertoi, että ovat ne nuokin Menlösit sitten vasta oikein
+häpeämättömiä ihmisiä, kun heittelevät kuolleita hiiriään toisten
+ihmisten kaivoon.
+
+Niin se sitten Maijastiina kehitteli myrkyllistä juoruaan ja lisäili ja
+kaunisteli, kertoi, miten Menlösit muka ovat uhanneet liata Montosen
+kaivon, etteivät siitä Montosetkaan ilokseen joisi, ja joutuipa lopulta
+niinkin pitkälle, että luuli Menlösien suunnittelevan koko Montosen
+perheen myrkyttämistä kuoliaaksi.
+
+Eihän se rouva Montonen nyt sentään aivan kaikkea todesta ottanut, mitä
+Mönkkysen Maijastiina hänen korvaansa kuiskutteli, mutta uskoi hän
+tuon hiirijutun kuitenkin. Ja kun sitten mentiin kaivolle katsomaan ja
+etsimään, niin ei sieltä mitään hiirtä löytynyt.
+
+-- Siitä sen nyt näette, sanoi Maijastiina, että se hiiri on lentänyt
+suoraan kaivoon!
+
+Silloin lähti Montosen Anna Riitta kysymään Menlösin Miinalta, onko hän
+heittänyt hiiren heidän puolelleen. Ja Miina myönsikin heittäneensä,
+mutta vakuutti sen tehneensä ilman mitään pahaa tarkoitusta.
+
+-- Pahanhengen pallisko! huusi Anna Riitta. -- Vai heittelet sinä
+hiiriä meidän kaivoon!
+
+Mutta silloin Miinakin suuttui ja räsähti takaisin, ja vannoi ja
+vakuutti, ettei hän ollut edes muistanutkaan, että kaivo oli juuri
+heidän liankaatopaikkansa toisella puolen.
+
+Kuohuksissaan palasi Anna Riitta takaisin.
+
+-- Sanoo se nakanneensa kuolleen hiiren meidän kaivolle! Ja likavetensä
+kaatavat tuohon aidan nurkkaan ihan tähän kaivon viereen.
+
+Sitä elämää, mikä nyt syntyi!
+
+Rouva Montonen riensi kiihtyneenä miehensä konttoriin ja huusi, että
+nyt se on loppu.
+
+-- Mikä on loppu? kysyi kauppias Montonen, kohottaen katseensa
+paperista.
+
+-- Minun kärsivällisyyteni! vastasi rouva Montonen ja kertoi, mitä oli
+tapahtunut.
+
+-- Haratkaa kaivosta, jos saisitte sen hiirenraadon nousemaan ylös,
+neuvoi kauppias Montonen.
+
+Kaikenlaisilla vehkeillä nyt naarattiin kaivosta, mutta eipä vain
+noussut hiirenraato ylös.
+
+-- Se on painunut pohjaan ja mätänee siellä, sanoi Mönkkysen
+Maijastiina.
+
+Koetettiin sitten tyhjentää kaivoa, mutta kippo oli liian pieni ja
+kaivo liian suuri, niin että uutta vettä virtasi siihen vesisuonista
+sikäli, mikäli kipolla ennätettiin vettä ulos nostaa.
+
+-- Tuomiopäivään asti saisi tässä junnata eikä kaivo sen tyhjemmäksi
+tulisi, totesi vihdoin makasiinimies Antti Peuranen, pyyhkien hikeä
+otsaltaan, ja hänen pikku poikansa Asko, joka siinä vieressä iloitsi
+kaivon tyhjentämisestä, kurkisti kaivon reunalta alas ja ilmoitti:
+
+-- Yhtä paljon siellä vielä on vettä.
+
+Silloin päätti kauppias Montonen antaa pumputa kaivon tyhjäksi suurella
+paloruiskulla, mutta onnettomuudeksi sattui palomestari Sipilä olemaan
+poissa kaupungista, eikä palokalustoa saanut ilman hänen lupaansa
+lainata tällaisiin tarkoituksiin.
+
+Anna Riittakin sai nyt kiskoa vesikelkkaa Perälän kaivolta asti. Sekös
+nyt hänen sydäntään raateli. Ja ensi kerralla kun hän tapasi Miinan
+kaivolla, niin potkaisi hän heti Miinan juuri täyteen pumppuaman
+vesisaavin nurin. Ilveksenä silloin Miina hänen kimppuunsa hyökkäsi,
+huusi ja raastoi tukasta. Mutta vielä kovemmin huusi Anna Riitta, ja
+sitten tytöt kaatuivat maahan ja vierivät kaivon ympärillä niin että
+lumi tuprusi.
+
+Juoksi jo lähitaloista ihmisiäkin hätään, ja työllä ja tuskalla saivat
+he irroitetuksi raivostuneet tytöt toisistaan. Mutta olipa Miina
+kuitenkin ennättänyt kynsiä Anna Riitan kasvoihin kolme verinaarmua ja
+Anna Riitta oli purrut Miinaa nenään.
+
+Nytpä levisi kaupungilla sanoma toisensa jälkeen paljon nopeammin kuin
+kaniinit juoksevat. Kaniini se loikkii ja loikkii, mutta pysähtyy taas
+äkkiä korvat pystyssä kuuntelemaan. Juorut sitävastoin eivät enää
+joutaneet pysähtymään ja höristelemään, vaan tuulen nopeudella ne
+riensivät eteenpäin, kasvaen ja kaunistuen niin, että niitä oli lopuksi
+oikein ilo katsella.
+
+Kaivoon heitetty otus se ensin kasvoi rotaksi, mutta pian oli siitä
+tullut kissa. Ja kun juoru ehti mäen toiselle puolen, vanhaan
+kaupunginosaan, niin siellä kierteli tuo kissan raato jo myrkytettynä.
+Siihen tuli lisäksi Anna Riitan ja Miinan välinen kahakka, joka
+vähitellen paisui koko Menlösin ja Montosen perheiden väliseksi
+veriseksi tappeluksi. Olipa taloustirehtööri ampunutkin, ja miksi
+ei hän olisi voinut ampua? Olihan hänellä monta pyssyä, joilla hän
+alinomaa sihtaili ja tähtäili, kuten ohikulkevat Papinkatua pitkin
+kävellessään niin monta kerta olivat ikkunan läpi nähneet.
+
+Lopuksi oli koko kaupunki kuohuksissa.
+
+Sellaista elämää, sellaista kauheata ja jumalatonta elämää! Mikähän
+olikaan riivannut kunnioitetut ja rauhalliset ihmiset? Ja mitä tästä
+kaikesta lopuksi tulisi?
+
+Alkoi oikein peloittaa.
+
+Eivät enää kauppias Montonen ja taloustirehtööri Menlöskään
+tervehtineet toisiaan. Silloin harvoin kun he toisiaan vastaan
+sattuivat, tuijottivat he jäykästi eteensä. Kuitenkin olivat he
+harmistuneet enemmän itse juttuun kuin toisiinsa.
+
+Yhteiskunnallisen järjestyksen, vieläpä esivallan kunnioituksenkin
+siteet alkoivat löyhtyä, ja torikojujen takana värjöttelevät
+joutomiehet rohkenivat pullikoida ja pilkalla puhua kaupungin
+sivistyneestä säädystä.
+
+Eräänä kylmähkönä päivänä kulki viskaali Tujulin, iso ja lihava,
+pitkäpartainen herra, keppi selän takana torin poikki niinkuin
+hallitseva kuningas, mikä hän tavallaan olikin, ja sattui huomaamaan
+joutomies ja taiteilija Markulan, juuri kun tämä varovaisesti hiipi
+näkyviin Junnosen kauppakojun takaa.
+
+Markulalle, relluttelijalle, oli viskaalilla sana sanottavana, ja hän
+käyttikin tilaisuutta, huutaen:
+
+-- Hoi, Markula!
+
+Markulalla ei ollut yhtä suurta halua tavata viskaalia kuin viskaalilla
+puhua hänen kanssaan. Silminnähtävästi aikoi hän pujahtaa torikauppias
+Liskon kojun taakse. Mutta silloin viskaali hönkäsi:
+
+-- Hoi Markula, heti tänne!
+
+Jo täytyi Markulan kuulla.
+
+Hidastellen hän lähestyi, lyhyen ja kuluneen takin kaulus pystyssä
+ja kasvot kylmästä sinisinä, mutta pienoisen, aivan viattoman
+aamuhutikkansa oli hän jo ehtinyt hankkia, ties mistä. Hieman
+pelonalaisena, mutta samalla viekkaasti hän vilkuili viskaaliin ja
+kiiruhti aloittamaan keskustelun:
+
+-- Hyvää huomenta, herra viskaali! Aina se viskaali vain on yhtä nuoren
+ja pulskan näköinen... hyi pakana kun on vilu! Olisipa minulla herra
+viskaalin ihrat...
+
+-- Älä pölise! sanoi viskaali ankarasti. -- Sinä kuulut taas tapelleen.
+
+-- Vai ovat ne sellaista käyneet viskaalille kantelemassa! ihmetteli
+Markula, puhallellen sinertäviin hyppysiinsä. -- Kukahan on kehdannut
+valehdella viattoman päähän?
+
+-- Sinä olit eilen tapellut keskellä toria Parkkisen sällin kanssa,
+sanoi viskaali jyrkästi, sillä hän oli tuima mies.
+
+-- Jaa, että Parkkisen sällin kanssa! Jopa muistankin... taisihan siinä
+tulla vähän voimisteltua.
+
+-- Olit lyönyt Parkkisen sälliä niin, että nenästä tuli verta!
+
+-- Jaa, että nenästä? Sillä on niin arka nenä, sillä Parkkisen
+sällillä... eihän semmoisella nenällä pitäisi torille tulla, herra
+viskaali! Sattui vähän siinä lämpimiksemme urheillessa käteni hänen
+nokkaansa käymään, niin kohta veri turahti...
+
+-- Tapella ei saa! sanoi viskaali ankarasti.
+
+-- Onkos se ihme, jos nämä jätkämiehet nahikoivat, kun hienot
+herrasväetkin roikkuvat toistensa tukassa. Vaan saavatpahan ne
+herrasväet tapella, huomautti ripitystä syrjästä kuunnellut
+torikauppias Lisko, ja kojun takana piileskelevät joutomiehet
+mölähtivät mielenosoituksellisesti:
+
+-- Joo, kyllä kauppiaat ja tirehtöörit saavat tapella!
+
+Tämä suututti viskaalia. Hän aikoi vastata kiivaasti Liskolle, mutta
+kääntyikin sitten taas Markulan puoleen:
+
+-- Minä olen sinulle jo ennen sanonut, että ellet sinä paranna
+tapojasi, niin kummat tulee! sanoi viskaali jylhästi. -- Pane sinä,
+Markula, mieleesi, että minunkin armonaurinkoni saattaa laskeutua.
+Se on jo alenemassa. Antaa olla viimeinen kerta, kun minun korvani
+kuulevat sellaisista epäjärjestyksistä! Saat mennä!
+
+-- Nöyrimmät kiitokset, herra viskaali! sanoo viluisena hytisevä
+Markula, vapisevalla kädellään lakkia kohottaen. -- Kyllä vasta
+muistetaan... minä olen tuumannut itsekin hiljaisina hetkinä, että
+sietäisi tehdä elämän parannus...
+
+Nöyrä ja tottelevainen on Markula esivaltaa kohtaan. Senpä vuoksi eivät
+viranomaiset koskaan tule häntä kovin tiukalle panneeksi.
+
+Mutta kun Markula on päässyt suojelevien kauppakojujen taakse, niin hän
+jo naureskelee tyytyväisenä ja toisille joutomiehille kehuskelee:
+
+-- Me sitä kun taas tuon viskaali Tujuliinin kanssa parleerattiin ja
+konversseerattiin...
+
+
+
+
+VII
+
+
+Eikä enää mikään auttanut. Välit olivat menneet lopullisesti rikki.
+
+Rouva Montonen on järkähtämätön ihminen, eikä hän hellittänyt
+vaatimuksestaan, ennenkuin kauppias Montonen oli luvannut haastaa
+rouva Menlösin oikeuteen siitä syystä, että tämä oli käskenyt
+palvelustyttönsä heittää kuolleen hiiren kauppias Montosen kaivoon.
+
+Kauppias Montosen täytyi tämän tähden lähteä asianajajan
+puheille, ja rouva Montosen käskystä kääntyi hän asianajaja
+Nils Pehr Bumsin puoleen, joka on kaupungin ehdottomasti etevin
+asianajaja rikosjutuissa, vaikka hän ei olekaan suorittanut mitään
+tuomarintutkintoa.
+
+Tämä herra Nils Pehr Bums on sangen huomattava henkilö. Hän on lyhyt
+ja paksu, ja hänellä on punainen nenä sekä hatarat keltaiset hampaat.
+Kun hän muljauttaa rasvaisia silmiään niinkuin vanha sonni, niin se jo
+panee heikon sydämen vapisemaan.
+
+Asianajaja Nils Pehr Bums oli ennen aikaan ison pitäjän vallesmanni.
+Hän hallitsi haltuunsa uskottua aluetta rautaisella valtikalla, ja
+jos joku uskalsi häntä vastaan mutista niin karjaisi hän niin, että
+veri hyytyi kuulijain suonissa puolen virstan päässä. Hän löikin
+nyrkillään, jos tarvis vaati, löi niin että lyödyn ryhä kumahti, ja
+jollei yksi lyönti auttanut niin löi hän toisenkin kerran. Hän oli
+erittäin voimallinen järjestyksenvalvoja, eikä olekaan enää sellaisia
+vallesmanneja tässä nykyisessä polvessa.
+
+Kuitenkin tapahtui hänelle eräänä päivänä pieni erehdys, ja se erehdys
+suisti hänet radaltaan.
+
+Kerran ajoi hän kovaa vauhtia hyvällä hevosellaan kaupungista kotiin.
+Hän oli juonut vahvasti, niinkuin vallesmannit siihen aikaan vielä
+joskus tekivät, ja hänen valtansa, voimansa ja kunniansa tunto paisutti
+häntä niin, ettei hän lopuksi tahtonut rattaille mahtua.
+
+Kun hän oli ehtinyt seitsemän kilometrin päähän kaupungista, niin että
+hevonen jo alkoi vähitellen höyrytä, tuli häntä vastaan matkustavainen,
+jolla tosin oli edessään vain yksi hevonen, mutta hevonen veti oikein
+kuomurattaita, niin että matkustaja oli varmasti herrasmies. Tällä
+hetkellä ei vallesmanni Bums kuitenkaan välittänyt herroista eikä
+rouvista, vaan ajoi täyttä vauhtia suoraan kohti.
+
+-- Vallesmanni! Siellä on vastaantulija! huudahti takana istuva pieni
+renkipoika.
+
+-- Suu kiinni! karjaisi vallesmanni Bums.
+
+-- Puoli tietä! huusi vastaantulevien vaunujen kuski.
+
+-- Koko tie! huusi vallesmanni Bums ilkkuen ja ajoi eteenpäin kädet
+suorina ohjaksissa ja vormulakki takaraivolla, kääntämättä hevostaan
+tuumankaan vertaa.
+
+Viimeisessä silmänräpäyksessä ehti vastaantuleva kuski kääntää
+hevosensa niin paljon tiepuoleen, ettei vallesmanni Bums ajanut hänen
+hevostaan ja ajopelejään ylösalaisin maantien ojaan.
+
+-- Kuka juutas se on, joka sillä tavalla ajaa? huusi kuomusta vihainen
+ääni, kun kärryjen rummut vähän yhteen kolahtivat herra Bumsin
+ohiajaessa.
+
+-- Se on _Vaskijärven vallesmanni!_ karjaisi nimismies Bums ylpeästi.
+
+Hän saapui kotiinsa Vaskijärvelle onnellisesti, vaikkakin hevonen
+vaahdossa, eikä seuraavana päivänä muistanut enää koko tapausta.
+
+Mutta viikon kuluttua muisti hän sen sitäkin selvemmin, saadessaan
+kuvernöörinvirastosta virkakirjeen, jossa hänelle annettiin lyhyesti ja
+suorasukaisesti, ilman minkäänlaisia kohteliaisuuksia ja kaunisteluja,
+virkaero. Hän ei saanut päivääkään tointumisen aikaa, vaan oli hänen
+heti luovutettava virkansa seuraajalleen, joka saapui Vaskijärvelle
+samana päivänä kuin vallesmanni Bumsin erokirjakin.
+
+Kokeiltuaan yhdellä ja toisella alalla muutti herra Nils Pehr Bums
+lopuksi kaupunkiimme, ryhtyen asioitsijaksi ja asianajajaksi.
+Varsinkin hoitelee hän maalaisten asioita, mutta turvautuvatpa
+häneen usein kaupunkilaisetkin, eritoten sellaisissa jutuissa, joita
+tutkinnon suorittaneet asianajajat eivät halua ottaa ajettavikseen. Ja
+sellaisiakin juttuja sattuu usein. Hänellä on pieni, laiha vaimo, jolla
+on arka käytös ja pelästyneet silmät, mutta niinpä onkin hän lähes
+kolmekymmentä vuotta asunut saman katon alla kuin Nilsperikin, joksi
+herra Nils Pehr Bumsia tavallisesti sanotaan.
+
+Kun Nilsperi oli kuullut kauppias Montosen asian, niin raapi hän
+nenäänsä, sytytti paksun, mustan sikarin ja alkoi ankarasti poltellen,
+rykien ja sieramiaan tuon tuostakin siivoten kirjoittaa raastupaan
+jätettävän haasteanomuksen konseptia. Ja saatuaan sen valmiiksi luki
+hän sen rämeällä äänellä kauppias Montoselle.
+
+Karsipa kunnon kauppiaan selkäpiitä hänen saadessaan kuulla,
+mistä kaikesta hän tulisi rouva Menlösiä syyttämään: pahennusta
+herättävästä elämästä, herjauksesta ja solvauksesta, kotirauhan
+häiritsemisestä, perheonnen rikkomisesta, kaivon saastuttamisesta,
+palvelijan yllyttämisestä murhayritykseen kauppias Montosen palvelijaa
+vastaan, myrkyllisten raatojen kätkemisestä juomaveteen ynnä muista
+kauhistuttavista rikoksista.
+
+Mutta kun Nilsperi lakia ja asianajoa tuntevana miehenä ilmoitti kaiken
+tuon kuuluvan asiaan, niin tyytyi hän siihen ja poistui Nilsperin
+majasta, pyyhkien hikeä otsaltaan.
+
+Eikä sitten koko kaupungissa muusta puhuttu kuin syntymässä olevasta
+oikeudenkäynnistä ja siitä, kuinka monta vuotta kuritushuonetta herra
+ja rouva Menlös sekä heidän palvelijattarensa Miina tulisivat saamaan.
+
+Surullisia aikoja elettiin nyt Menlösillä. Tuntui melkein siltä
+kuin olisivat eteisen seinillä ja nurkissa olevat voimalliset ja
+uhkaavat hirvensarvetkin alakuloisina painaneet kärkiään alaspäin.
+Taloustirehtööri Menlös purki asekamarissa kaikki pyssynsä ja
+pistoolinsa, mutta eipä tuottanut tämäkään työ lohdutusta hänen
+mieleensä. Rouva Maria Menlösin kasvoilta ei hetkeksikään poistunut
+synkkä pilvi, ja Kaisu raukka, joka pelkäsi ja häpesi niin, ettei enää
+uskaltanut portista ulos mennä, itki usein hiljaa ompeluksiensa ääressä.
+
+Raskasta oli ja painostavaa...
+
+Mutta eivätpä olleet paljon paremmalla kannalla asiat Montosenkaan
+talossa.
+
+Ja vasta parin viikon kuluttua tulisi juttu esille.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Kauppias Paavali Peippola vietti syntymäpäiviään.
+
+Kauppias Paavali Peippolan kauppatalo on, niinkuin esimerkiksi
+kauppias Heikki Remeksenkin puoti, torin varrella, vastapäätä juuri
+tuota Remeksen puotia. Mutta mitään likeisiä naapureita eivät nämä
+kauppapuodit silti suinkaan ole. Onpa niiden väliä matkaa koko joukko,
+sillä tämän kaupungin tori on suurimpia koko maassa.
+
+Kauppias Paavali Peippola on tietysti sen vanhan Paavali Peippolan
+poika, jolla oli ollut viisitoista vuotta kestänyt riitajuttu
+kaupungin kanssa, ja samassa paikassa on vielä hänen kauppansakin kuin
+isä-Paavalin.
+
+Mutta muuten on hän isänsä suuri vastakohta. Isä oli pitkä ja laiha,
+tummaverinen ja parrakas mies, sekä luonteeltaan kiivas.
+
+Tämä nykyinen Paavali Peippola taas on lyhyempi, tavallisen miehen
+mittainen, lihavahko ja perin hyväntahtoinen mies. Partaa ei hänellä
+ole ensinkään, ellemme ota huomioon eräitä ohuita haituvia ylähuulessa,
+ja hänen päälakensa olisi kutakuinkin paljas, ellei hän taitavalla
+kampauksella osaisi sitä vielä peittää vaaleiden, syrjempänä kasvavien
+hiusten alle. Hänen kätensä ovat suuret, valkoiset ja pehmeät, ja hänen
+vatsansa on miellyttävän pyöreä. Ei niin suuri, että se olisi hänelle
+ruumiilliseksi haitaksi, mutta kuitenkin sellainen, että se on omiaan
+antamaan kantajalleen kunniallisen ja vakavaraisen henkilön vartalon.
+
+Kauppias Paavali Peippolalla ei ole vaimoa, sillä lähes
+viidestäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta on hän vielä poikamies.
+Siinäkin suhteessa hän on isävainajansa vastakohta, sillä vanhemmalla
+Paavalilla oli ollut kaksikin vaimoa. Ei kuitenkaan yhtä aikaa, Herra
+varjelkoon, vaan peräkkäin.
+
+Emäntä kuitenkin talossa on, ja toimellinen emäntä onkin. Emännyyttä on
+jo pari vuosikymmentä pitänyt isännän sisarpuoli Karoliina, ja hyvä on
+ollut kauppias Peippolan elää neiti Karoliina Peippolan huolenpidon ja,
+myöntäkäämme se, tohvelienkin alaisena.
+
+Mutta ellei nuoremmalla Paavalilla olekaan vaimoa, niin onpa
+hänellä sen sijaan kaupungin monipuolisin ja täydellisin valikoima
+pitkävartisia piippuja, ja nenällään kultasankaiset silmälasit
+lisäämässä hänen hyväntahtoisten, mutta hieman likinäköisten silmiensä
+näkövoimaa. Mainitsemme nämä seikat, piiput ja silmälasit, toistensa
+yhteydessä siitä syystä, että juuri ne molemmat, niin pitkävartiset
+piiput kuin kultasankaiset silmälasitkin, yhdessä luisevan,
+suurikasvuisen Karolina-siskon ankaranlaisen järjestyksenharrastuksen
+kera matkaansaattavat sen, että kauppias Paavali Peippola,
+naimattomuudestaan huolimatta, tekee rauhallisen, luotettavan ja
+kesytetyn miehen vaikutuksen. Outo, joka ei hänen perhesuhteitaan
+tuntisi, luulisi melkein varmasti, että kauppias Peippola on jo
+kolmattakymmentä vuotta naimisissa.
+
+Talon muut huoneet, eteiset, sali ja kamari ovat samanlaisia kuin
+ne yleensä ovat muissakin kunniallisissa ja varakkaissa kodeissa
+kaupungissamme.
+
+Mutta piippukamari on erikoinen.
+
+Piippukamariksi sanotaan kauppias Peippolan talossa salin takana
+oikealla olevaa kamaria.
+
+Siinä on pitkä, vihreällä veralla päällystetty kirjoituspöytä, jonka
+päällisen lukemattomat mustetäplät ovat tehneet kirjavaksi, vanha
+nahkasohva, joka täyttää kokonaisen seinän, sekä kaksi keinutuolia.
+Toinen niistä on ikkunan edessä olevan kirjoituspöydän ääressä ja
+toinen uunin edessä melkein keskellä permantoa. Onpa huoneessa vielä
+rautainen kassakaappikin ja suuri, tumma piironki, jonka päällä on
+kirjoja, sanomalehtiä ja parranajopeili.
+
+Huomiota vetää puoleensa nurkassa oleva tavattoman jyhkeä piippuhylly,
+josta huone on nimensäkin saanut. Miten paljon pitkävartisia piippuja!
+Parikymmentä varmaankin, toisissa varret kuin ongenvavat, toisissa pesä
+kuin mikäkin kurikka.
+
+Ja miten monenlaista piipputupakkaa pikkupöydällä piippuhyllyn alla! On
+siinä monenlaista tupakkaa. Sitä on paperikoteloissa, jotka ovat päästä
+avatut, ja sellaisissa koteloissa, jotka saa sivulta auki, sitä on
+suurissa ja pienissä metallirasioissa, purkeissa ja tölkeissä, ja onpa
+sitä tuossa hauskassa, Markulan koivunvisasta kauniisti veistämässä
+arkkusessakin, jonka kannessa on tuohesta punottu siro kädensija.
+
+Mutta piippuhyllyn yläpuolella on lasin alla kehyksessä kuva:
+runoilijakuningas nuorena ylioppilaana tarjoamassa tupakkaa vänrikki
+Stoolin piippuun.
+
+Tässä kodikkaassa kamarissaan istuu kauppias Paavali Peippola
+tavallisesti joutohetkinään keinutuolissa kirjoituspöydän ääressä
+piippua poltellen ja katsellen ikkunasta, mitä kaupungin torilla
+tapahtuu. Ja siellä on myöskin hänen miesvieraittensa miellyttävä ja
+rauhallinen tyyssija, uunin lietsoessa hyväilevää lämpöä huoneeseen
+ja sinisten savukiehkurain hiljalleen kiemurrellessa ylöspäin
+pitkävartisten piippujen pesistä.
+
+Vanhat velhot, postimestari Blomkvist, kirjakauppias Kriikuna,
+kauppias Heikki Remes ja hänen veljensä Ville, joka toissa vuonna teki
+konkurssin, menettäen siinä kaiken muun omaisuutensa paitsi hyvää
+tuultaan, olivat melkein ensimmäisiä vieraita, ja yhdessä joukossa
+olivat he saapuneetkin. Tämän arvoisan seurueen jäsenet olivat kaikki
+yhtä vaimottomia kuin Paavali Peippolakin, sillä Blomkvist ja Heikki
+Remes ovat leskiä ja Kriikuna ja Ville Remes poikamiehiä, koko joukon
+yli neljänkymmenen jo hekin molemmat.
+
+Hetken kuluttua alkoikin piippukamarista kuulua aika mökä, sillä
+pianhan olivat postimestari ja kirjakauppias ankarassa väittelyssä.
+
+Kassakaapin edessä seisoi hajasäärin sinertävänenäinen postimestari
+Blomkvist vanhana, kuluneena ja kaljuna, mutta tarmokkaana ja täynnä
+elinvoimaa. Hänen vasemmassa kädessään, joka tällä hetkellä oli selän
+takana, oli pisin Peippolan piipuista, ja hän kohotti oikeata kättään,
+jolla hän huitoi kuin koettaen keskeyttää Kriikunan puhetulvan, vaikka
+hänen olisi pitänyt vanhastaan tietää tuollainen yritys kerrassaan
+epätoivoiseksi. Kahden kyynärän päässä hänestä, keskellä lattiaa,
+seisoi kirjakauppias Kriikuna.
+
+Kirjakauppias Kriikunalla on musta tukka ja musta, huolimattomasti
+hoidettu parta, mikä tekee hänet anarkistin näköiseksi. Tätä
+vaikutelmaa ovat omiaan lisäämään hänen pitkät käsivartensa ja
+säärensä, joille sortuukin hihat ja juovikkaiden housujen lahkeet
+ovat aivan liian lyhyet ja jotka hänen puhuessaan ovat sellaisessa
+liikkeessä, kuin olisi hänen aikomuksensa tuossa tuokiossa lyödä
+nyrkillään ja potkaista suurella kengällään sitä henkilöä, johon hän
+puheensa kohdistaa.
+
+Pitkässä sohvassa istuivat Remeksen veljekset punapartaisina ja
+iloisina, huudahtaen hyväksyvästi milloin Kriikunalle, milloin
+Blomkvistille.
+
+Postimestari ja kirjakauppias näyttivät olevan joka hetki
+joutumaisillaan tappeluun, mutta se oli vain heidän tavallista
+keskustelutyyliään, eikä heidän välillään suinkaan ollut mitään
+vihaa eikä katkeruutta. Menlösin ja Montosten välisestä jutusta he
+riitelivät, sillä kirjakauppias Kriikuna puolusti ankarasti rouva
+Menlösiä, ja postimestari taas lupasi sielunsa autuuden pantiksi
+siitä, että rouva Montonen voittaa. Se ei kuitenkaan paljoa merkinnyt,
+sillä yleisesti tiedettiin, ettei vanha postimestari välittänyt
+kuolemattomasta sielustaan eikä sen autuudesta enempää kuin leimatusta,
+paperikoriin viskatusta postimerkistä.
+
+Postimestari rakasti riitaa ja rähäkkää riidan itsensä vuoksi, sillä
+eipä hän ollut tunnettu miksikään herrasväki Montosenkaan erityiseksi
+ystäväksi. Taitavasti yllytti hän kirjakauppiasta kinaamalla
+itsepintaisesti vastaan, niin että hänen lopuksi, suureksi ilokseen,
+jota hän ei yrittänytkään peitellä, onnistui saada Kriikuna aivan
+haltioihinsa. Kriikuna olikin jotain sukua Menlöseille.
+
+Sillä välin saapui uusia vieraita, naisia ja miehiä. Naiset pysähtyivät
+saliin, mutta miehet pyrkivät piippukamariin. Tulipa kauppias
+Montonenkin rouvineen, ja juuri kun ystävällinen isäntä riisui
+päällystakkeja heidän yltään, aukeni eteisen ovi ja sisään astui rouva
+Menlös. Ja hänen perässään tuli herra Menlös.
+
+Ystävällisesti, sydämellisesti kiiruhti Paavali Peippola heitä
+tervetulleiksi lausumaan, mutta rouva Menlös ei näyttänyt häntä
+huomaavankaan. Hän näki vain rouva Montosen, joka arvokkaana seisoi
+eteisen peilin edessä tukkaansa järjestelemässä, ja kun hän sen näki,
+niin hänen hahmonsa muuttui.
+
+-- Tule pois, Menlös! sanoi hän miehelleen.
+
+Ja koroittaen ääntään hän lisäsi:
+
+-- Täällä näkyy olevan _kaikenlaista_ väkeä!
+
+Eikä osannut hämmästynyt isäntä sanaakaan sanoa, kun jo herrasväki
+Menlös oli poistunut, rouva edellä ja herra perässä.
+
+Tämä ikävä välikohtaus vaikutti erittäin häiritsevästi mieliin. Isäntä
+näytti nololta ja onnettomalta.
+
+Vähitellen olisi keskustelu kuitenkin ehkä päässyt entiseen vauhtiinsa,
+ellei olisi sattunut uusi skandaali.
+
+Saapui vieraisille myöskin herra Nilsperi, asianajaja Nils Pehr Bums.
+
+Mitä piippukamarissa sitten tapahtui, siitä ei ole saatu täysin
+yhtäpitäviä tietoja. Hirmuinen riita siellä vain syttyi Nilsperin ja
+Kriikunan välillä, riita, jota postimestari kaikin voimin yllytti, ja
+sitten kuului äkkiä romahdus ynnä tavaton kilinä ja kolina. Pyöreä
+pöytä, jolla totivehkeet olivat, oli kaatunut, ja lasinpalaset sekä
+herkullinen, tuoksuva neste peittivät lattian. Ja sieltä, kuuman
+totiveden ja lasinsirpaleiden joukosta nousi kirjakauppias Kriikuna
+märkänä, höyryävänä ja vihasta kalpeana. Raivoissaan hyökkäsi hän salin
+läpi eteiseen, puki ylleen muutamassa silmänräpäyksessä ja poistui
+talosta.
+
+Toiset väittävät, että Nilsperi oli tuupannut Kriikunan totipöytää
+vasten, kun Kriikuna oli sanonut häntä nurkkasihteeriksi, joka
+ottaa ajaakseen epäilyttäviä asioita. Toiset taas kiistivät, ettei
+Nilsperi lyönyt, vaan kohotti vain kättään, jolloin Kriikuna peräytyi,
+huomaamatta tuota täyteen lastattua pöytää.
+
+Mutta oli miten oli, vieraat alkoivat lähteä toinen toisensa jälkeen.
+Lopuksi oli isäntä yksin.
+
+Ja että tämän piti tapahtua juuri Paavali Peippolan syntymäpäivillä,
+Paavali Peippolan, joka on niin kunnon mies, jolla ei ole yhtään
+vihamiestä ja joka pyytää olla rauhassa ja sovinnossa kaikkien ihmisten
+kanssa!
+
+Miten hauska ilta siitä olisi voinut tulla ja olisi varmaan tullutkin,
+jollei tuota kirottua hiirtä olisi koskaan syntynyt. Mutta niin se
+nyt vain päättyi, että vieraat luikkivat hämillään pois, luullen
+piippukamarissa tapahtuneen taistelun Montosen rouvan ja Menlösin
+rouvan puolustajien kesken ja peläten ehkä tämän taistelun puhkeavan
+uudelleen ilmiliekkiin ja leviävän silloin saliinkin.
+
+Mitä kaupungilla seuraavana päivänä kerrottiin kauppias Paavali
+Peippolan syntymäpäiväkesteistä, sitä on meidän turha selostaa.
+
+Alakuloisena istui herra Paavali Peippola, tuo hyvä ja kunnon mies,
+seuraavana päivänä piippukamarinsa ikkunan ääressä, tuijottaen torille
+ja pannen merkille, että aina kun torilla kaksi tai kolme ihmistä
+toisensa tapasi, he hetken aikaa puheltuaan alkoivat viittailla ja
+katsella hänen ikkunoihinsa päin.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Ei ennustanut seuraavana sunnuntaina vielä aamulla mikään, että jotain
+erikoista tulisi tapahtumaan.
+
+Hiljainen oli kaupunki valkeassa lumivaipassaan. Tuolla puhdisti joku
+karvalakkinen mies katuosaansa luudalla, täällä lapioi joku toinen
+karvalakkinen lunta portiltaan. Vain silloin tällöin näkyi kadulla joku
+kävelijä, milloin mies, milloin nainen.
+
+Ainoastaan torin reunassa, raatihuoneen edustalla, oli enemmän
+liikettä. Siellä oli jonossa kymmenkunta ajuria, joita ohikulkijat
+pysähtyivät uteliaina tarkastelemaan: mikähän paraati tässä mahtaa olla?
+
+Mutta eipä ollut sielläkään tekeillä sen kummempaa, kuin että
+kauppa-apulaisyhdistys oli lähdössä tämän talven ensimmäiselle
+rekiretkelleen. Perillä maalaistalossa koko päivä leikittäisiin ja
+tanssittaisiin, ja neiti Tyyni Sirkka lausuisi vaikuttavasti runon
+"Vapautettu kuningatar".
+
+Sitten alkoivat kirkonkellot harvakseen kalahdella vanhassa
+kaupunginosassa. Kalahtelivat, kumahtelivat kuin itsekin ihmetellen,
+kuinka moni mahtaisi ottaa niiden kutsun huomioonsa.
+
+Ja olihan niitä muutamia kymmeniä, olipa ehkä satakin, jos oikein
+runsaan ja pyöreän luvun sanomme. Mutta silloin täytyy meidän ottaa
+laskussa mukaan myöskin vanha lukkari Maunulin, suntio Sarkkinen ja
+itse pastori Teofiilus Kettunenkin.
+
+Olisivatpa tienneet kaupunkilaiset...! Mutta mistäs sen edeltäpäin
+tiesi. Kyllä olisi silloin kirkossa ollut toisenmoinen kansanpaljous.
+Tuskin olisivat kaikki sisäänkään mahtuneet.
+
+Aluksi meni jumalanpalvelus kuitenkin menoaan vanhaan tapaan. Maunulin
+soitteli ja nuuskasi, ja opettaja Laaksonen johti veisuuta kovalla
+äänellä, sillä eihän ukko Maunulinista ole ollut laulajaksi enää moniin
+vuosiin.
+
+Pastori Teofiilus Kettunen nousi saarnatuoliin sekä kumarsi päänsä, ja
+seurakunta valmistautui torkahtamaan.
+
+Pastori Kettunen ei ole mikään kaunis mies. Hän on rokonrikkoinen, ja
+hänellä on punertava tukka ja punainen parta. Pikkupojat luulevat, että
+sellainen punapartainen pappi varmasti ei pääse taivaaseen. Mistähän ne
+pojat oikein saavatkaan moisia hullutuksia päähänsä?
+
+Mutta vaikka pastori Teofiilus Kettusella ei olekaan ulkonaista
+kauneutta, niin on hänellä sensijaan juuri paraslaatuinen nukutusääni.
+Ei liian hiljainen, mutta eipä myöskään liian kova. Tasaisesti,
+nousematta laskematta se jonottaa saarnan läpi, ja vasta "aamen"!
+tulee kovalla äänellä, miltei huutamalla. Pastori Kettusen kerrotaan
+itsensä sanoneen, lieneekö juttu sitten totta vai ei, että hän pitää
+velvollisuutenaan herättää seurakuntansa saarnan lopussa, koska hän
+on sen saarnallaan nukuttanutkin. Siksi sanoo hän muka aamenensa niin
+kovasti. Ja siihenpä tavallisesti kaikki heräävätkin, mutta jollei
+joku satu heräämään, niin nyhjäsee naapuri häntä kylkeen. Jollei taas
+satu olemaan naapuriakaan lähellä, niin eipä mitään vaaraa sittenkään
+ole, sillä kun Laaksonen nousee urkulehterillä Maunulinin selän
+takana seisomaan ja alkaa veisata, niin herää siihen, hitto vieköön,
+sikeäunisinkin.
+
+Kukaan ei tiedä, mitä asioita pastori Kettunen saarnansa alkuosassa
+käsitteli. Pastori Kettunen tosin itse tietäisi, mutta kukapa sitä
+kehtaisi mennä häneltä kysymään. Varmaankin oli se vain tavallista
+päivän tekstin selitystä.
+
+Mutta kohosipa äkkiä ylös jokaisen pää, kuin olisi pastori Kettunen
+lyönyt siihen nyrkillään.
+
+Pastori Kettunen oli vain lyönyt nyrkkinsä saarnatuolin laitaan, mutta
+lyönyt sen lujasti, niin että tomu oli ilmaan pölähtänyt. Ja samalla
+oli hän huutanut:
+
+-- Samanlaisia te muuten olette joka sorkka!
+
+Kesken uniensa herätetty seurakunta nyt tuijotti ja pöllisteli
+hämmästyneenä sielunpaimeneensa, ajatellen, että mitähän se nyt...?
+
+-- Jaa, jaa! Jokos heräsitte! Hyvää huomenta, hyvää huomenta, rakkaat
+sanankuulijani! sanoi ja toivotti pastori Teofiilus Kettunen hirmuisen
+ivallisesti, nauttien suuresti sanankuulijainsa ällistyksestä. --
+Suokaa minulle anteeksi, että herätin teidät, vaikka ei tässä pieni
+nukkumatti tekisi papillekaan vallan pahaa, mutta minulla sattuu
+olemaan teille tällä kertaa pari erikoista sanaa varastossa...
+
+Jos pastori Kettunen olisi keikauttanut itsensä käsillään seisomaan
+saarnastuolin laidalle ja huutanut: "Näettekös, osaan minä vielä
+voimistellakin!" ja jos opettaja Laaksonen olisi silloin noussut
+päälleen seisomaan urkulehterin reunalle ja huutanut: "Osaanhan sitä
+minäkin!" niin ei seurakunta olisi voinut enemmän hämmästyä kuin se nyt
+teki.
+
+Kaikki heräsivät ja alkoivat tuijottaa saarnatuoliin.
+
+Ja pastori Kettunen koroitti äänensä ja saarnasi:
+
+-- Ei ole pahempaa viholaispesää kuin tämä kaupunki, rakkaat veljet ja
+sisaret. Täällä on kuin avojalkainen nokkospensaassa. Kaikki täällä
+toisiaan syövät ja kalvavat ja purevat, ja kaikki täällä roikkuvat
+toistensa tukassa. Jollei kenellä ole tukkaa, niin sitä vedetään
+nenästä, parrasta tai korvista. Kristillistä rakkautta ei täällä ole
+enempää kuin nahkuri Tuomaisen suurissa parkkiammeissa, ja elämän
+leivästä ette te välitä enempää kuin kissa kuivasta kaurakakkarasta.
+Arvokkaimmatkin perheet elävät keskenään niinkuin kissat ja koirat.
+Kärpäsestä tehdään härkänen ja kuolleesta hiirestä tulee elävä
+elehvantti. Sitten kun te olette koko viikon riidelleet ja tapelleet,
+juorunneet ja lörpötelleet, valehdelleet ja sanoneet vääriä todistuksia
+lähimmäisistänne, tulette te tänne Herran temppeliin vähän lepäämään
+ja nukkumaan, ja luulette tietysti pois lähtiessänne olevanne oikealla
+autuuden tiellä. Mutta nytpä minä kerrankin pidän peiliä nenänne
+edessä. Älkää kääntäkö päätänne piiloon, rakkaat veljet ja sisaret,
+sillä ei se ole mikään mörkö, jonka te siitä peilistä näette, vaan
+teidän omat kauniit kasvonne ne sieltä kuvastuvat. Jolleivät ne teitä
+miellytä, niin ei se ainakaan ole minun vikani, eikä peilinkään.
+
+Sai nyt seurakunta kerrankin kuulla kunniansa. Pastori Kettunen purki
+sydämensä pohjiaan myöten eikä jättänyt mitään hampaan koloon.
+
+Ei ole tullut pienoinen seurakunta maailman luomisesta lähtien
+haukutuksi niin perin pohjin, niin maan alle kuin tämä tuskin
+satalukuinen kuulijakunta, joka jumalanpalveluksen päätyttyä poistui
+kirkosta puolipyörryksissä.
+
+
+
+
+X
+
+
+Nyt sitten puhuttiin joka talossa siitä pastori Kettusen saarnasta.
+
+Oli se ollut aika saarna! Mikähän siihen pastoriin nyt on mennyt? Eihän
+se ole ennen semmoisia saarnoja pitänyt.
+
+Mutta olipas se haukkunut Menlösit ja Montoset! Sen ne muuten kyllä
+sietivätkin, arveli yleinen mielipide.
+
+Ja jos pastori Kettunen oli mielessään kuvitellut, että hänen rakkaat
+sanankuulijansa olisivat ottaneet itseensä hänen saarnastaan, niin
+kyllä hän silloin erehtyi perin pohjin. Siinä suhteessa lankesivat
+hänen kylvämänsä totuuden siemenet ohdakkeihin ja orjantappuroihin,
+jotka nousivat ja tukahduttivat ne, taikka kivistöihin ja tien oheen,
+mistä taivaan linnut noukkivat ne suuhunsa.
+
+Kirkossa olleetkin, jotka aluksi olivat tunteneet itsensä kamalasti
+höyhennetyiksi, tulivat pian siihen lohdulliseen johtopäätökseen, ettei
+pastori suinkaan ollut tarkoittanut heitä, vaan Menlösin ja Montosen
+rouvia. Eiväthän he, kirkossa olleet, milloinkaan olleet kantaneet
+hiiriä, rottia ja kissoja toistensa kaivoihin, eivätkä _heidän_
+palvelustyttönsä olleet koskaan kynsineet toisiaan verille eivätkä
+purreet toisiaan nenään. Näin ollen ei myöskään pastori Kettunen
+voinut heitä soimata, mutta tietysti oli hänen täytynyt puhua yleensä
+kaikille, sillä eihän pappi saa saarnatuolissa ketään nimeltään haukkua.
+
+Oli, oli antanut Kettunen kerrankin Menlösin ja Montosen rouville aika
+liehkan.
+
+Sanoma viimesunnuntaisesta saarnasta saapui siis myöskin Menlösin ja
+Montosen perheisiin siinä muodossa, että pastori Kettunen oli puolen
+tuntia ripittänyt, miltei nimet mainiten, rouva Maria Menlösiä ja rouva
+Mathilda Montosta.
+
+Rouva Menlös tuli heti kipeäksi. Säikähtynyt Kaisu nouti lääkärin, joka
+määräsi rauhoittavia lääkkeitä. Varmaankin nämä lääkkeet auttoivat,
+sillä jo seuraavana aamuna oli rouva Menlös taas jaloillaan ja sanoi
+miehelleen:
+
+-- Menlös, tänään täytyy sinun mennä pastori Kettusen puheille ja
+selittää hänelle, miten asia on. Jos hän on todellakin saarnassaan
+minua soimannut, niin täytyy hänen peruuttaa se ensi sunnuntaina.
+Tämähän on kerrassaan kauheata!
+
+Yritti nyt kerrankin taloustirehtööri Menlös vastustaa vaimoaan. Mutta
+tähän vaikutti hänen kieltäytymisensä niin voimakkaasti, että hän oli
+tulemaisillaan uudelleen sairaaksi, ja herra Menlös suostui kiireesti,
+vaikka raskain sydämin. Hirveästi hermostuneena käveli hän sitten
+puolen päivää edestakaisin huoneesta huoneeseen, unohtaen piippunsa ja
+kirjansa, vieläpä asekokoelmankin.
+
+Rouva Montonen tuli kalman kalpeaksi, kun tädit hänelle kertoivat, mitä
+kirkossa oli tapahtunut. Hän tointui kuitenkin pian ja sanoi, ääni
+suuttumuksesta vapisten:
+
+-- Halpamaista! Vai olen _minäkin_ siis syyllinen!
+
+Miehelleen hän sanoi:
+
+-- Sinun on käytävä selittämässä, miten asia oikein on. Älä unhota
+mitään. Onko se minun vikani, että Menlösin rouva antaa palvelijansa
+kantaa likavedet ja rotat meidän kaivoomme?
+
+Vaikealta ja vastenmieliseltä tuntui asia kauppias Montosestakin. Mutta
+eihän hän voinut muuta kuin suostua.
+
+Iltahämärissä lähti taloustirehtööri Menlös murheellisin mielin
+pappilaan, ajatellen vain yhtä asiaa: mitä oli hän syntiä tehnyt, koska
+häntä näin kovin rangaistaan? Miksi täytyi _hänen_ olla sekaantuneena
+tähän asiaan? Eihän _hän_ ollut heitellyt sitä mustaa säkkiä aidan
+yli, eikä hän ollut käskenyt Miinan kantaa likavettä aidan nurkkaan.
+Ja tuota kirottua hiirtä ei hän ollut nähnytkään. Hän ei pyytänyt
+mitään muuta kuin saada viettää elämänsä ehtoohetken hiljaisuudessa
+ja rauhassa, kotonaan, vaimonsa ja tyttärensä, asekokoelmansa ja
+Napoleonin elämäkertojensa parissa, sovinnossa kaikkien ihmisten kanssa.
+
+Ylös Raatihuoneen katua käveli taloustirehtööri Menlös leuka
+murheellisena rintaa vasten leväten. Monta kertaa olivat mäenlaskijat
+kaataa hänet, mutta hän ei ensinkään kuullut poikien kiukkuisia
+huutoja: "Hei, hei! Pois alta!" Jalka tahtoi livettää, mutta hänellä
+oli teräväpäinen keppi, joka on suureksi hyödyksi kaduillamme talviseen
+aikaan. Raatimies Waarasen kepin alapäästä oli kerran pudonnut siihen
+isketty hevosenkenkänaula, ja kolme tuntia myöhemmin oli raatimies
+liukastunut ja katkaissut jalkansa.
+
+Vihdoin pääsi taloustirehtööri mäen päälle ja tuli täten vanhempaan
+kaupunginosaan. Jospa pastori olisi poissa kotoa! Mutta missäpähän
+se olisi. Tietysti se on kotona. Ja tuossahan on jo pappila... niin,
+virkahuoneessa on valoa. Arvasinhan sen.
+
+Taloustirehtööri Menlös tunsi suuttumuksen tapaista pastori Kettusta
+kohtaan. Miksikähän sekin johottaa aina kotonaan? Istuu siellä kuin
+häntä odottaen.
+
+Pappila, matala, keltaiseksi maalattu rakennus, on siinä kohden, missä
+suoraan mäen yli menevä Raatihuoneenkatu yhtyy mäen ympäri kiertävään
+Koulukatuun.
+
+Yhä alemmaksi painui herra Menlösin vanha pää. Raskailta tuntuivat
+jalat. Mitäpä hän oikein sanoisikaan pastori Kettuselle, ja mitähän
+mahtanee pastori puolestaan hänelle sanoa?
+
+Samaan aikaan ja jokseenkin samanlaisessa mielentilassa oli kauppias
+Montonen, tuo hiljainen ja vähäpuheinen mies, kävellyt Koulukatua
+pappilaan päin. Hän ei kulkenut koskaan talvella ylös Raatihuoneenkadun
+mäkeä, mikä hänelle, lyhytsääriselle henkilölle, olisi ollut hankala,
+vieläpä vaarallinenkin yritys.
+
+Ja juuri pappilan portilla he toisensa kohtasivat.
+
+-- Hm, yhym..., yskäsi taloustirehtööri Menlös, hypistellen hämillään
+vasemmanpuolisen viiksensä kärkeä ja tietämättä oikein, pitikö hänen,
+naapuristaan välittämättä, astua sisään portista vai kävelläkö sen ohi.
+
+-- Iltaa! sanoi kauppias Montonen vähän epävarmalla äänellä.
+
+-- Ahaa, iltaa, iltaa! kiiruhti taloustirehtööri vastaamaan.
+
+Vallitsi kolmen, neljän sekunnin kiusallinen äänettömyys. Sitten sanoi
+herra Menlös:
+
+-- Tänään on taas aika liukasta.
+
+-- Niin, onpa tosiaankin! huudahti herra Montonen. -- Minä tulin tuota
+Koulukatua pitkin, niin siellä ei toki niin livettänyt.
+
+-- Minä taas tulin tuosta mäestä ylös, mutta se on hyvin liukas, kertoi
+herra Menlös. -- Läksin vähän jaloittelemaan, kun tulee niin paljon
+sisällä istuttua...
+
+-- Niinpä niin, myönsi kauppias. -- Minulle sattui asiaa monttööri
+Liukolle. No hyvästi vaan!
+
+Monttööri Liukko asui Raatihuoneenkadun varrella, pappilan
+takana, joten kauppias Montonen kääntyi Raatihuoneenkadulle päin,
+taloustirehtöörin taas lähtiessä kävelemään pitkin Koulukatua.
+
+Kauppiaan kadottua näkyvistä kääntyi herra Menlös takaisin pappilaan
+sillä seurauksella, että hän minuutin kuluttua seisoi taas pappilan
+portilla, katsellen melkoisen tyhmän näköisenä kauppias Montosta
+silmiin.
+
+-- Hm, tässähän sitä taas ollaan..., jupisi Montonen.
+
+-- Niin, tässähän sitä..., mutisi Menlös. -- Muistui mieleeni, että
+minulla on pappilaan vähän asiaa...
+
+-- Sama se muistui minunkin mieleeni, sanoi kauppias. Ja kynsäistyään
+korvallistaan jatkoi hän:
+
+-- Taitaa olla vähän samanlainen asiakin?
+
+-- Niin, myönsi herra Menlös. -- Taitaapa kylläkin olla...
+
+-- Mitähän, jos menisimme tuonne kirkon portaille istumaan ja
+juttelemaan? ehdotti kauppias äkkiä.
+
+Herra Menlös tunsi heti mielensä vähän kevenevän.
+
+-- Mennään vain, suostui hän.
+
+Äänettöminä kävelivät pitkä taloustirehtööri ja lyhyt kauppias kirkkoa
+kohti, töksäyttäen silloin tällöin miettiväisenä keppinsä kovaksi
+tallattuun tiehen.
+
+Portaille päästyään istuivat he hetkisen vaiti. Sitten sanoi kauppias
+Montonen:
+
+-- Kirottu juttu!
+
+-- Niin, sanokaas muuta, huudahti herra Menlös.
+
+-- Minua se on harmittanut alusta alkaen, jatkoi kauppias, raaputtaen
+kepillään jäätikköä pois kirkon portaista.
+
+-- Niin minuakin! sanoi taloustirehtööri painokkaasti, kierrellen
+viiksiensä päitä.
+
+-- Minä en ole koko aikana puuttunut siihen asiaan, ilmoitti herra
+Montonen.
+
+-- Ja minä olen pysytellyt siitä visusti erilläni, kertoi herra Menlös.
+
+Äänettömyyttä.
+
+-- Jonninjoutava juttu, vahvisti toinen.
+
+-- Jos tämä olisi miesten välinen asia, niin sovittaisiin heti, sanoi
+kauppias.
+
+-- Niin, eikähän miesten välillä tällaisia juttuja syntyisikään,
+huomautti herra Menlös. -- Mutta minun vaimoni on välistä vähän sairas
+ja hermostunut...
+
+-- Niin minunkin vaimoni, sanoi kauppias. -- Kun on niin suuri
+lapsilauma ja iso talous hoidettavana...
+
+-- Jos eukot sopisivat asian..., aloitti herra Montonen hetken
+kuluttua, pyöritellen miettiväisenä keppiään.
+
+-- Niin, jos tosiaankin sopisivat! innostui herra Menlös.
+
+Ummistaen toisen silmänsä ja tähystellen toisella nenänsä päätä lisäsi
+hän kuitenkin alakuloisesti:
+
+-- Mutta siitä ei taida olla paljonkaan toiveita...
+
+-- Niin, eihän siitä kai enää ole, myönsi kauppias surumielisesti. --
+Se juttukin tulee jo viikon päästä esille.
+
+Kauppias ja taloustirehtööri vaikenivat raskain sydämin.
+
+Aivan yhtäkkiä kysyi herra Menlös epäröiden, ja vilkaisten salaa
+vierustoveriinsa:
+
+-- Mitähän, jos jättäisimme käymättä pappilassa...?
+
+-- No juuri sitähän tässä minäkin ajattelin esittää, huudahti toinen
+riemastuneena.
+
+Sitten hän kuitenkin muisti jotain ja kysyi hiljaa:
+
+-- Mutta mitäs eukoille sanotaan?
+
+Sovittiin siitäkin asiasta, ja yhdessä palasivat nämä kavalat luopiot
+ja petturit takaisin.
+
+Kun rouva Menlös sitten kuulusteli mieheltään hänen matkansa tuloksia,
+oli tämä merkillisen vähäpuheinen ja vaitelias.
+
+Ja kun rouva Menlös lakkaamatta ahdisteli häntä kysymyksillään, iski
+hän vain merkitsevästi silmää ja sanoi:
+
+-- Odotahan, odotahan, rakas Maria!
+
+Mutta kauppias Montonen vastasi rouva Montosen tiedusteluihin
+salaperäisesti:
+
+-- Perästä kuuluu, sanoi torventekijä!
+
+-- Kerroitko asian ihan kokonaan?
+
+-- Perästä kuuluu, perästä kuuluu. Torventekijäkin sanoi perästä
+kuuluvan!
+
+Tämän johdosta kuiskasi rouva Montonen tätien korviin, että ensi
+sunnuntaina saataisiin kirkossa kuulla kummia.
+
+Rouva Menlös taas kertoi joka paikassa, että ensi sunnuntaina tulisi
+vihdoinkin totuus ilmi.
+
+Molemmat tiedot kiersivät tahoillaan kaupunkia, laajeten ja taajeten
+sekä yhtyen ja sekoittuen lopuksi toisiinsa kuin kahden veteen heitetyn
+kiven synnyttämät pyörylät.
+
+Siksi sikisi erittäin merkillisiä huhuja, toinen toistaan
+jännittävämpiä.
+
+
+
+
+XI
+
+
+Lopuksi saivat huhut kerrassaan kammottavan muodon. Pastori Teofiilus
+Kettunen aikoo ensi saarnassaan tehdä ennenkuulumattomia paljastuksia
+ja syytöksiä kaupungin korkeimpia viranomaisia vastaan petoksista,
+kavalluksista ja viattomien ihmisten tuomitsemisesta kuritushuoneeseen,
+vieläpä sitäkin raskaammista rikoksista. Hän aikoo... niin, mitäpä
+kaikkea aikoneekaan tuo omituinen pappi! Kukapa voisi tietää, mitä
+hänellä oikein on mielessään?
+
+Tähän asti ei oltu muistettu edes pastori Kettusen olemassaoloa. Mutta
+nyt kun hän kulki pitkin katua, niin heti lapset huusivat ikkunan
+äärestä:
+
+-- Äiti, äiti! Tuolla se pappi menee!
+
+Ja silloin kaikki juoksivat ikkunaan katsomaan. Pappi näytti nyt
+kaikista merkillisen omituiselta ja salaperäiseltä. Sellainen hurjan
+näköinen, rokonrikkoinen ja punapartainen mies? Kuinka ei ole tullut
+tuotakaan ennen huomanneeksi?
+
+Ainoa koko kaupungissa, joka ei näistä huhuista mitään tiennyt, oli
+luultavasti pastori Kettunen itse. Paimenella oli ollut vähän vanhaa
+kaunaa lampaitaan vastaan, ja saatuaan sen kerrankin puretuksi oli hän
+rauhoittunut eikä enää ajatellut asiaa sen enempää.
+
+Mutta seurakuntalaiset, jotka nyt olivat nähneet ja kuulleet, mitä
+hänestä saattoi lähteä, olivat tulleet epäluuloisiksi. Aivan varmaan
+hautoi pappi päässään joitakin hämmästyttäviä suunnitelmia, kun se
+kävelikin tuolla tavoin maahan katsoen, ja jokainen koetti arvailla,
+minkälaatuisia ne suunnitelmat mahtoivat olla.
+
+Seuraavana sunnuntaina olikin vanha kirkko ääriään myöten täynnä väkeä.
+Ei milloinkaan, ei edes adventtisunnuntaina oltu nähty kirkossa moista
+tungosta. Kirkon porstuassakin oli sellainen ahdinko, että Nikkisen
+Serahviinalta repesi hame.
+
+Kun pastori Kettunen sakastin ovelta huomasi tuon kansanpaljouden,
+niin vetäytyi hänen suunsa pieneen hymyyn. Se ei jäänyt huomaamatta
+etupenkeissä olevilta akoilta.
+
+-- Näittekö, miten se salaa nauroi!
+
+-- Juu, juu! Se oli ihan hirveätä nähdä! Se oli ihan kuin pirun nauru.
+
+Ja kuiskina levisi kulovalkeana yli kirkon: pappi oli nauranut sakastin
+ovelta ja ollut ihan pirun näköinen!
+
+Herkkähermoisempia alkoi peloittaa. Kahta vanhaa rouvaa koetettiin
+taluttaa pois kirkosta, mutta se oli mahdotonta. Tungos oli niin
+ääretön. Mutta tuo yritys oli vain omiaan lisäämään levottomuutta.
+
+-- Ovatkohan rouvat Montonen ja Menlös kirkossa?
+
+-- Ei ole nähty, ei ole nähty!
+
+Eikä ollutkaan rouvilla, ei toisella enempää kuin toisellakaan, ollut
+mitään halua lähteä kirkkoon satojen silmäparien maalitauluksi.
+Saisihan sen kuulla muiltakin, mitä kirkossa tapahtuisi.
+
+Jännitys kasvoi. Se kävi suorastaan tuskalliseksi.
+
+-- Älkää pakatko päälle! Ihanhan tässä litistyy kuoliaaksi!
+
+-- Niin, kun tuolta ovensuusta tunkevat!
+
+Mutta oven luona olevat riitelivät porstuaan jääneiden kanssa, jotka
+vimmatusti, vaikkakin turhaan koettivat päästä sisään kirkkoon.
+
+Kun pappi astui alttarille, niin kävi kirkossa raskas kohaus.
+
+Odotettiin jo jotain ihmeellistä. Mutta mitään ei tapahtunut. Kaikki
+meni vanhaa menoaan.
+
+Mutta eikö totta! Eikö papin ääni ole paljon kovempi ja kylmempi
+kuin ennen, uhkaava ja peloittava? Aivan varmasti! Hyvä isä, mitähän
+tapahtuu...?
+
+Rohkeimmatkin alkoivat vähitellen vapista. Sanaton kauhu valtasi
+tartunnan tavoin kaikkien mielet.
+
+Ja kun pappi hitain, kolkoin askelin oli noussut saarnatuoliin, oli
+jännitys huipussaan. Tätä ei voisi enää kestää. Sen täytyi laueta.
+
+Nyt kohotti pappi päänsä rukouksesta, kohotti sen hitaasti... ja loi
+katseen, pitkän, läpitunkevan katseen seurakuntaansa...
+
+Silloin pyörtyi ompelijatar Maria Helve.
+
+Hänhän oli muutenkin heikkohermoinen. Ja nyt oli pappi sattunut
+katsomaan suoraan häneen...
+
+Ainoastaan lähinnä olevat olivat nähneet tapauksen.
+
+-- Viekää hänet pois kirkosta! sanoi pappi.
+
+Väkijoukko alkoi liikahdella. Sadat kaulat jännittyivät ja sadat
+silmäparit olivat revetä. Kenen ajaa pappi ulos kirkosta?
+
+Ompelijatarta oli mahdotonta viedä ulos tavallista tietä. Puserrus
+käytävillä oli muutenkin ihan sietämätön.
+
+-- Viekää hänet sakastiin, sanoi pappi.
+
+Kolme miestä kantoi pyörtynyttä sakastiin. Tukka oli hajonnut ja
+riippui alhaalla.
+
+Uusi kohaus kuului kirkossa. Levisi hirveä viesti: ihminen on kuollut
+saarnatuolin juurelle.
+
+Naiset alkoivat hiljaa itkeä ja väännellä käsiänsä. Tätä kauheata,
+kauheata hetkeä...
+
+    "Rakkaat veljet ja sisaret..."
+
+Kaikki vavahtivat. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä vallitsi
+kirkossa kuolon hiljaisuus. Olisi voinut kuulla nuppineulan putoamisen.
+-- -- --
+
+Pastori Teofiilus Kettunen piti aivan tavallisen saarnan. Ei yhtään
+kummemman kuin ennenkään. Se kesti neljäkymmentä minuuttia, mikä oli
+hänen vakinainen taksansa. Hän pysyi ankarasti kiinni päivän tekstissä,
+poikkeamatta siitä hiuskarvankaan vertaa.
+
+Seurakunta alkoi rauhoittua, mitä pitemmälle saarna ehti. Jopa alettiin
+tuntea pettymystäkin. Tuntui melkein siltä kuin olisi pastori vetänyt
+laumaansa tahallaan ja aika lailla nenästä. Ja jo toisen kerran!
+Ensiksi viime sunnuntaina, jolloin hän valmisti sellaisen yllätyksen,
+vaikka kirkossa ei ollut kuin kourallinen väkeä, ja toisen kerran nyt,
+jolloin hän ei suostunut puhumaan mitään erinomaisia, vaikka kaikki
+olivat juuri siltä varalta kirkkoon saapuneet.
+
+Mutta melkoinen osa seurakuntalaisista oli sittenkin huomaavinaan
+saarnassa jotain salaperäistä, jotain peitettyä. Mitähän se oikein
+tarkoitti tuollakin lauseellaan? Ja tuolla? Varmaankin piili tässä
+jotain. Ja miksi katsoa mulautti hän niin omituisesti, lausuessaan
+kerran "rakkaat veljet ja sisaret"? Jotain piili. Mutta pappi oli niin
+kavala, ettei voitu mitenkään päästä perille siitä, mitä se mahtoi
+olla. Niin hyvin osasi hän peittää salaiset aikomuksensa. Tämähän
+taitaakin olla vielä pahempaa kuin julkinen hyökkäys...
+
+Sekavin tuntein alkoi väkijoukko jumalanpalveluksen päätyttyä purkautua
+ulos kirkosta.
+
+Mutta maaseurakunnan kaukaisimmissa syrjäkylissä tiedettiin jo
+seuraavana tiistaina kertoa:
+
+-- Se kaupungin pappi se oli viime sunnuntaina pitänyt semmoisen
+saarnan, että akkoja oli kuollut kirkossa kuin torakoita... paljaan
+sanan voimasta!
+
+
+
+
+XII
+
+
+Oli pakkaspäivä se suuri päivä, jolloin rouva Maria Menlösin ja
+Mathilda Montosen välinen ankara ja huomiota herättänyt oikeudenkäynti
+hiiren kaivoon heittämisestä raastuvanoikeudessa alkoi.
+
+Puut olivat huurteessa ja huurteessa olivat torikauppiasten parratkin
+torilla. Taiteilija Markula oli paleltua kuoliaaksi, mutta eipä hän
+sittenkään torilta lähtenyt. Torikauppiaat hyppivät huopatallukoissa ja
+paukuttivat käsivarsiaan, ja ajurinrengit painiskelivat lämpimikseen
+lumihangessa.
+
+Sinertävänä, suorana patsaana kohosi savu uuninpiipuista hiljalleen
+kiiluvan kylmään, kilahtelevaan pakkasilmaan, ja taivaan rannalla
+näyttäytyvä aurinko oli kalpean punainen. Lumi narisi jaloissa ja
+kaikilla kadulla kulkijoilla oli kiire.
+
+Kipenöitsevän kylmä sää... mutta niin puhdas ja kirkas, että kattoja
+peittävä lumi silmiä huikaisi.
+
+Olikin sydäntalvi.
+
+Mutta raastuvanoikeuden hämärissä, tupakansavuisissa suojissa oli
+lämmintä, sillä lämmintä vaati raatimies Waaranen, eikähän lämmin
+muillekaan pahaa tehnyt. Ikävää on istua oikeutta jakamassa kädet
+kohmeissa ja jalat palellen.
+
+Jutun käsittely oli jo alkanut, valmistavat toimitukset toimitettu ja
+todistajat vannotettu, minkä jälkeen oikeuden puheenjohtaja oli kuin
+itsekseen murahtanut:
+
+-- Muistakaa valanne!
+
+Muut todistajat saivat astua odotushuoneeseen, mutta Maijastiina
+Mönkkysen käskettiin jäädä sisään.
+
+-- No mitä tietää todistaja Maijastiina Mönkkynen kertoa asiasta?
+
+Raastuvanoikeuden v.t. puheenjohtaja, hovioikeuden auskultantti
+Kivilouhos nojautui taaksepäin mukavaan kuunteluasentoon, alkaen
+tarkkaavasti ja huolellisesti puhdistaa kynsiensä aluksia pienellä
+kynäveitsellä.
+
+Silloin Maijastiina Mönkkynen vilkaisi ympärilleen, astui askeleen
+eteenpäin, veti henkeä sisäänsä, niiata nöksäytti ja päästi yhdessä
+puhalluksessa seuraavan todistuksen:
+
+-- No näin minä ainakin sen kun häntä huiskahti, herra tuomari ja
+pormestari!
+
+-- Mikä häntä? kysyi vanha raatimies Waaranen, pyöritellen kädessään
+lyijykynää, millä oli tekevinään muistiinpanoja. -- Kissan häntäkö?
+
+Raatimies Waaranen on niin perin leikillinen mies. Oikea koiranleuka
+koko ukko.
+
+Mutta Maijastiinaa se hänen kysymyksensä ei naurattanut. Eihän nyt oltu
+naurun paikassa. Ihmeissään ihan se Maijastiina räsähti:
+
+-- Ka, ka, mikä kissanhäntä? Eihän siinä ollut kissaa mailla eikä
+halmeilla, herra raatimies ja herra tuomari ja pormestari! Mistäs
+siihen olisi kissat tulleet?
+
+Vahtimestari Kompero, joka istui vanhalla, rikkinäisellä tuolilla oven
+pielessä, yski ja niisti nenäänsä.
+
+-- Mikäs häntä se sitten heilahti? kysyi raatimies, potkien samalla
+pöydän alla auskultantti Kivilouhosta jalkaan ja siristäen hänelle
+merkitsevästi vasenta silmäänsä.
+
+Maijastiina se taas niiata nöksäytti ja katsoi rohkeasti oikeutta
+silmiin niinkuin ainakin todistaja, joka tietää pysyvänsä totuudessa.
+Liukkaasti hän vastasi:
+
+-- No justiinsa sen hiiren häntä!
+
+-- Mistäs te sen tiesitte hiiren hännäksi? kysyi raatimies.
+
+-- Kertokaa alusta alkaen, sanoi oikeuden puheenjohtaja. -- Mutta älkää
+kertoko pitkästi!
+
+Jyrkästi torjui Maijastiina päältään epäluulon monisanaisuudesta:
+
+-- Ehei, enhän minä pitkästi, herra tuomari ja pormestari... eikähän
+siinä ole pitkältä kertomistakaan. Se oli näinikään: kun minä tulin
+sinne näiden altavastaajien kyökkiin...
+
+-- Ei teidän tarvitse siitä asti kertoa, keskeytti puheenjohtaja, joka
+samoin kuin koko kaupunkikin hyvin kyllä tiesi jo etukäteen Maijastiina
+Mönkkysen tulevan todistuksen sisällön. -- Kertokaa siitä asti kun te
+tulitte ulos herrasväki Menlösin keittiöstä.
+
+Suutaan pyyhkäisten Maijastiina kumarsi, niiasi ja sanoi:
+
+-- Jassoo siitä? Kiitos, herra tuomari ja pormestari! No se
+ulostuleminen taas oli näinikään: jos tämä pöytä tässä -- minä puhun
+nyt vain havainnollisesti, herra tuomari ja pormestari -- jos tämä
+pöytä tässä olisi ikäänkuin se kyökin porstua, ja minä seisoisin
+sitten niillä kyökin portailla -- niinkuin nyt tässä -- niin silloin
+tulisi se Miina olemaan niinkuin tuolla nurkassa, missä on tuo pyöreä
+pöytä ja vesikarahvi, vaikka tietysti etempänä. No minä tulin tästä
+porstuasta... näinikään... ja silloin juuri minä äkkäsin, että se Miina
+oli siellä aidan nurkassa kumarruksissa, niin että selkäpuoli oli
+minuun päin... näinikään... mutta justiinsa kun minä pääsin portaille,
+niin silloin se oikasi selkänsä, niin että se nousi pystyyn, se Miina,
+ja heilautti jotain lautaa kädessään, ja silloin se meni semmoinen
+pikkuinen musta yli lankun sinne Montosen puolelle, niin että häntä
+huiskahti. Silloin minä heti huusin sille Miinalle, että mikä se oli,
+ja siihen se Miina huilautti vastaan, että "kuollut hiiri vain", ja
+tarttui likasankoonsa ja kohotti hameet polviin asti... näinikään...
+
+-- No ei teidän nyt sitä tarvitse näyttää... ei tämä ole mikään
+teatteri! ärjäisi auskultantti Kivilouhos, vilkaisten salaa rouviin
+Montoseen ja Menlösiin.
+
+-- Antakaa anteeksi, herra tuomari ja pormestari! vaikeroi säikähtynyt
+todistaja Maijastiina Mönkkynen. -- Enhän minä arvannut... kun puhuu
+valansa päältä...
+
+-- Jaa, jaa, ei tässä tarvitse valankaan päältä näytellä ja
+pyllistellä... jatkakaa siitä mihin jäitte ja kertokaa lyhyesti! sanoi
+auskultantti Kivilouhos.
+
+Niin syvään niiasi Maijastiina, että polvet melkein permantoon ottivat:
+
+-- Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Hyvä isä sentään, mihinkäs
+minä jäinkään? Juu, justiinsa siihen... niin, se läksi sitten tulemaan
+sieltä helmat koholla... antakaa anteeksi, herra tuomari ja pormestari,
+kun siinä oli niin paljon lunta siinä polulla... ja minä läksin sitten
+pois.
+
+-- Ettekö te muuta tiedä?
+
+-- Tiedänhän minä paljonkin, herra tuomari ja pormestari...
+
+-- Sen minä kyllä uskon, myönsi herra tuomari ja pormestari Maijastiina
+Mönkkysen silminnähtäväksi mielihyväksi. -- Mutta näittekö te tai
+kuulitteko te mitään muuta siellä herrasväki Menlösin pihassa sillä
+kertaa?
+
+-- Enhän minä, herra tuo...
+
+-- No saatte sitten astua ulos.
+
+-- Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Maijastiina niiasi. -- Kiitos,
+herra raatimies! Maijastiina niiasi toisen kerran. -- Pyytäisin
+kulujani, korkea oikeus...
+
+Maijastiina Mönkkynen niiasi näin sanottuaan kolmannen kerran ja
+poistui käppelästi.
+
+-- Käskekää sisään palvelijatar Miina Laaninen!
+
+Ovella kääntyi todistaja Mönkkynen kuitenkin vielä kysymään:
+
+-- Saanko minä sitten jo lähteä ihan pois?
+
+-- Saatte... jaa, no jos kumminkin odotatte vielä, jos teitä
+satuttaisiin tarvitsemaan.
+
+Hillitty ilo ja tyytyväisyys loisti todistaja Maijastiina Mönkkysen
+kasvoilta, hänen kuullessaan tämän mahdollisuuden.
+
+Näin oli siis oikeudenkäynti hiiren kaivoon heittämisestä täydessä
+vauhdissa.
+
+Keskellä permantoa seisoivat himmeiden, tomuisten ikkunain puolella
+herra ja rouva Menlös, taloustirehtööri itse tällä kertaa sangen
+vähän sotaisen näköisenä, mutta paksu rouva ankarana, valppaana ja
+varuillaan. Eikä ollut hän huolinut mitään asianajajaa hankkia, sillä
+hän luotti asiansa oikeuteen ja selviin tosiasioihin. Hän ei muuten
+ollut tällä kertaa ainoastaan vastaajana vaan myöskin kantajana,
+sillä hän puolestaan vaati rouva Montoselle rangaistusta ikivanhaan
+sopimukseen ja käytäntöön perustuvan kaivotien sulkemisesta, väärien
+huhujen levittämisestä ja kunnianloukkauksesta. Samoin kuin rouva
+Montosen asianajaja Nils Pehr Bums oli hänkin tuonut oikeuteen koko
+joukon todistajia.
+
+Parin kyynärän hänestä seisoi rouva Montonen, sisällisesti
+hermostuneena, mutta ulkonaisesti kylmänä ja jäykkänä. Hänen miehensä
+ei ollut suostunut millään ehdolla tulemaan oikeuteen, sillä hänelle
+oli sattunut niin tärkeitä liikeasioita, että hän oli sanonut itselleen
+tulevan tuhansien markkojen vahingon, jos hän ne laiminlyö. Mutta
+olihan rouva Montosen turvana ja voimallisena puolustajana itse
+asianajaja Nils Pehr Bums eli herra Nilsperi.
+
+Herra Nilsperi seisoi lähinnä tuomarien pöytää, kädessään paksu pinkka
+papereita. Mitä papereita ne oikein olivat, sitä eivät syrjäiset voi
+tietää, mutta tuskinpa ne vain ainakaan kaikki tähän juttuun kuuluivat,
+sillä juttuhan oli vasta alussaan. Sellainen suuri asiapaperipinkka
+herra Nilsperillä muuten aina oli kädessään, kun hän missä jutussa
+tahansa oikeuden eteen astui.
+
+Herra Nilsperi oli ollut vaiti koko edellisen todistajan kuulustelujen
+ajan. Hän tiesi oikean hetkensä, ja hänen hetkensä ei ollut
+vielä silloin tullut. Mutta kun palvelijatar Miina Laanisen nimi
+huudettiin, niin tuhautti herra Nilsperi punaiseen nenäänsä ja väänsi
+mulkosilmiään. Niinköhän mahtanee tehdä jalopeurakin, eläinten
+kuningas, kun se valmistautuu lyömään saaliikseen merkitsemänsä mullin
+voimakkaan käpälänsä iskulla maahan?
+
+Astui siis sisään herrasväki Menlösin palvelijatar Miina Laaninen ja
+niiasi ovenpielessä.
+
+Eipähän näkynyt voivan olla hymyilemättä korkea oikeus, ja tämä
+virallinen hymy se hieman lievensi hetken vakavaa, pingoitettua
+juhlallisuutta.
+
+Sillä Miina, joka oli pukeutunut parhaaseen pukuunsa, mikä sopikin
+hänelle hyvin, koska se oli tehty Kaisu-neidin muotilehden mukaan, oli
+kääntänyt oikeuden huomion ensimmäiseksi nenänykeröönsä, jonka päähän
+hän oli sitonut valkoisen tukon osoitukseksi siitä, että siihen se Anna
+Riitta häntä silloin kaivolla puraisi. Tätä ennen ei hän tosin ollut
+pitänyt siinä mitään sidettä, ja vielä vähemmän tarvittiin sitä siinä
+nyt, kun puremasta tuskin näkyi jälkeäkään enää, mutta Miina arveli
+tällaisen siteen painavan oikeuden vaakakuppia heidän puolelleen.
+Nenätkin ovat koettaneet Montoset noilta syödä, ajattelevat oikeuden
+herrat heti, kun näkevät siteen Miinan nenässä.
+
+Oikeuden puheenjohtajan kehoituksesta kertoi Miina hiirtä ja sen
+nakkaamista koskevat seikat samaan tapaan, mutta lyhyemmin ja
+asiallisemmin kuin Mönkkysen Maijastiina.
+
+-- Krohom! Herra Nilsperi se vain rykäisi.
+
+-- Herra puheenjohtaja! sanoi hän sitten rämeällä viinabassollaan,
+mullistaen hirmuisesti silmiään Miinalle, joka varovaisuuden vuoksi
+peräytyi heti askeleen taaksepäin. -- Saanko tehdä hänelle muutamia
+kysymyksiä?
+
+-- Kyllä, lupasi auskultantti Kivilouhos.
+
+-- Miten te siihen hiireen tartuitte? kysyi herra Bums
+
+-- En mitenkään, sanoi Miina. -- Minä pistin laudanpätkän sen alle ja
+heilautin sen sillä aidan toiselle puolen.
+
+-- Mistä syystä te sen sille puolen heititte? Miksi ette työntänyt sitä
+likakuoppaan?
+
+-- Niin, sanokaapas se, herra Nilsperi! huudahti Miina, lyöden kätensä
+yhteen niin että läiskähti.
+
+-- Minun nimeni on _Bums_! karjaisi kiukkuisesti asianajaja, joka aivan
+väärin piti Nilsperiä haukkumanimenä.
+
+Eihän se ollut mikään haukkumanimi. Kaikki sanoivat häntä Nilsperiksi,
+eivätkä monet edes tienneetkään, ettei se ollut hänen oikea nimensä.
+Mutta Nilsperi itse suuttui aina kuin tupakka, kun hän sen nimen kuuli.
+
+-- Jassoo, no sanokaapas se sitten, herra Pumps! huudahti Miina
+uudelleen, sillä hän hoksasi todellakin vasta nyt ensi kerran, että hän
+olisi voinut sitenkin menetellä hiirenraadon suhteen.
+
+Ja hän päivitteli:
+
+-- No vasta nyt minäkin huomaan, että miksi minä en tosiaankaan
+pumpsauttanut sitä sinne likakuoppaan?
+
+Oikeuden herra puheenjohtaja oli nostanut kätensä suulleen ikäänkuin
+peittääkseen haukotuksen, mutta onnistui vain epätäydellisesti
+salaamaan tällä tempulla naurunsa; raatimies Waaranen nosti kirjavan,
+suuren nenäliinan kasvoilleen ja pärskytteli nenäänsä, mutta hänen
+hartiansa nytkivät epäilyttävästi, ja vahtimestari Kompero oven
+pielessä hihitti hiljaa, mutta sydämellisesti.
+
+Rouvat vain eivät mitään huomanneet. Jäykkinä ja jännittyneinä he
+seisoivat kuin kaksi ukkospilveä.
+
+-- Kyllä minä sanon, miksi Miina Laaninen heitti hiiren sinne aidan
+taakse! huusi herra Nils Pehr Bums punoittaen vihasta niskaan asti.
+
+Ja vedettyään syvään henkeä karjahti hän:
+
+-- Te halusitte turmella minun päämieheni kaivoni
+
+-- Teidän päämie... no se nyt on niin punainen vale kuin herra Pumpsin
+nenä! huusi Miina, joka myöskin alkoi kiihtyä. -- En minä edes...
+
+-- Herra puheenjohtaja! sanoi Nilsperi, tutisten raivosta. -- Suvaitkaa
+huomata, millä tavoin tämä ihminen minua puhuttelee!
+
+-- Ei saa mennä persoonallisuuksiin, sanoi kynsiään yhä vieläkin
+kaiveleva raastuvanoikeuden puheenjohtaja virallisella äänellä Miinalle.
+
+-- Menipäs se tämä herra Pumpsikin! huomautti Miina. -- Mutta sen minä
+vain sanon, että en minä sillä hetkellä edes muistanutkaan, että se
+kaivo oli siellä toisella puolen...
+
+Puolitoista tuntia kesti todistajien kuulustelua. Mutta koska siinä ei
+tullut esille mitään asiaan vaikuttavaa sen lisäksi, mitä lukija jo
+ennestään tuntee, niin emme halua vaivata ketään tekemällä tarkempaa
+selvää itse kuulustelusta enempää kuin herra Nilsperin sen aikana
+esittämistä milloin terävistä, milloin musertavista syrjähuomautuksista
+ja välikysymyksistä.
+
+Kun raastuvanoikeus oli viisitoista minuuttia harkinnut asiaa, mikä
+tapahtui siten, että oikeuden jäsenet polttivat kahdet savukkeet pitkän
+paastonsa jälkeen ja kertoivat toistensa huviksi hauskoja kaskuja
+kaikenlaisista mieltäkiinnittävistä tapauksista korkean oikeuden
+edessä, käskettiin asianosaiset sisään kuulemaan välipäätöstä.
+
+Vaaleina, huulet vapisten jännityksestä, astuivat päähenkilöt sisään,
+edellä rouva Montonen ja hänen jäljessään rouva Menlös. Rouva Menlösin
+kintereillä seurasi taloustirehtööri Menlös, pää alakuloisena
+painuksissa ja katse lattiaan luotuna. Sitten tuli, pontevasti
+astellen, asianajaja Nils Pehr Bums asiakirjoineen, silmäkulmat rypyssä
+ja kurkkuaan karautellen.
+
+-- Krohom!
+
+Todistajat pakkautuivat heidän taakseen ovensuuhun ja kurottivat
+kaulojaan, nousivat varpailleen ja kuuntelivat hengitystään pidättäen.
+
+Juttu lykättiin sen ja sen kuun siihen ja siihen päivään, jolloin
+molempien riitapuolten on esitettävä kaikki se, mitä he ehkä vielä
+haluavat asiassa esille tuoda. Sitä ennen on myöskin Montosen kaivo
+tyhjennettävä, että saataisiin nähdä, oliko hiiri sen pohjassa.
+
+Herra Nilsperi kaivoi tärkeän näköisenä muistikirjan taskustaan,
+lainasi oikeuden pöydältä kynän vain näyttääkseen tyhmälle
+todistajalaumalle, että hän todellakin saattoi lainata kynän
+raastuvanoikeuden pöydältä, tuomarien nenän edestä, rykäisi ja kysyi,
+mihin päivään se juttu lykättiinkään.
+
+Auskultantti Kivilouhos uudisti tiedonantonsa, herra Nilsperi kirjoitti
+päivämäärän muistikirjaansa ja todistajat, huomattuaan jutun tällä
+kertaa olevan lopussa, alkoivat purkautua ulos ovesta.
+
+
+
+
+XIII
+
+
+Ylen vaikea oli mielten päästä tasapainoon kaupungissa, niin kauan
+kuin tämä hiirijuttu oli ratkaisematta oikeudessa. Ja koska se oli
+vihamiehen kylvöä, niin tunki se yhä uusia vesoja ympärilleen, leviten
+aina laajemmille alueille. Se aiheutti jos jonkinlaista väittelyä,
+josta monesti syntyi tora, ja torasta nousi joskus tappelukin. Eräänä
+päivänä syttyi sellaisesta syystä sota keskellä toria. Häkkisen
+akka ja Sipon akka olivat riidelleet puolen tuntia siitä hiirestä.
+Häkkisen akka oli Montosten puolella ja Sipon akka puolusti kiivaasti
+rouva Menlösiä. Lopuksi vihastui Häkkisen akka ja heitti Sipon akkaa
+maasta ottamallaan jäisellä kokkareella, ja Sipon akka tempaisi saman
+kokkareen ja heitti sen takaisin, niin että se kopsahti Häkkisen akan
+pääkuoreen. Tappelu kehittyi, ja itse Häkkinen ja itse Sippo juoksivat
+kumpikin myymäläpöytiensä äärestä puolustamaan vaimojaan, joutuen täten
+hekin keskenään taisteluun. Silloin alkoivat torilla olevat toiset akat
+huutaa poliisia.
+
+Poliisikamarissa pelasivat konstaapelit Kappari, Räikkö ja Miettinen
+tavanmukaista Mustaa Pekkaa. Miettisen asema alkoi juuri ruveta
+näyttämään epätietoiselta, kun torilta ikkunan läpi kuului huutoa ja
+melua. Silloin heitti Miettinen kortit kädestään ja sekoitti ne niin,
+ettei niistä voinut enää mitään selvää saada, ja juoksi ikkunan ääreen.
+
+-- Mitä siellä on? kysyi konstaapeli Räikkö.
+
+Miettinen katseli jonkin aikaa ja arveli sitten:
+
+-- Taitavat vähän tapella.
+
+-- Kutka! kysyi Kappari, joka paraillaan koetti saada selkoa siitä,
+millaiset kortit Miettisellä oli ollut.
+
+-- Sippo ja Häkkinenhän ne näyttävät harrastavan sitä asiaa, teki
+Miettinen huomioitaan. -- Ja taitaa niillä olla akatkin varaväkenä.
+
+-- No mene sinä Miettinen sitten asettelemaan niitä, kehoitti Kappari.
+-- Sinulle se Musta Pekka olisi kuitenkin jäänyt.
+
+Miettinen lähtikin rakentamaan rauhaa. Hänen perille päästessään löi
+Sippo juuri Häkkistä niin että läiskähti.
+
+-- Mitä te tässä? tiedusteli poliisi Miettinen. -- Ei ole lupa tapella
+torilla.
+
+-- Me vain tässä... ähkyi Häkkinen, koettaen kiristää Sippoa kurkusta
+vasemmalla kädellään ja sivaltaa häntä oikealla päin naamaa... me vain
+tässä sen viisaan Salamoonin käskyn jälkeen...
+
+-- Minkä käskyn? kysyi Miettinen, joka ei ollut perehtynyt Vanhaan
+testamenttiin.
+
+Samassa sai Sippo taas lyödyksi Häkkistä niin, että Häkkisen lakki
+lensi torille. Poliisi nosti sen maasta, löi sitä polveaan vasten,
+karistellakseen siitä lumen pois, ja painoi sen sitten takaisin
+Häkkisen päähän.
+
+-- No senpä sen... kun se Salamooni sanoo..., ähisi Häkkinen, saaden
+reväistyksi Sipon paidankauluksen auki,... sanoo että "rauta raudalla
+hivottakoon"... ähäh!... "ja mies hivokoon lähimmäisensä muotoa"... äh!
+
+Akat ympärillä huusivat, siunasivat ja päivittelivät.
+
+Poliisi, joka ei ollut varma siitä, oliko viisas Salomo antanut
+mitään sellaista käskyä, mikä joka tapauksessa oli ristiriidassa
+kaupungin poliisijärjestyksen kanssa, jota Miettisen oli noudatettava
+toimintaohjeenaan, erotti tappelijat ja nuhteli heitä sitten vähän
+viran puolesta, lausuen lopuksi ympärille keräytyneille akoille ja
+uteliaille maalaisille kursailemattoman toivomuksen, että he mitä
+pikimmin korjaisivat luunsa takaisin pöytäinsä ja kuormiensa ääreen.
+
+Kyseltyään saapuvilla olleilta tappelun syytä palasi Miettinen takaisin
+poliisikamariin ja sanoi virkaveljilleen:
+
+-- Jolleivät ne saa sitä paholaisen hiirtä pois sieltä Montosen
+kaivosta, niin minä menen itse ja sukellan sen sieltä... kun on kohta
+koko kaupungissa kapina ja vallankumous mokoman otuksen takia!
+
+Muuallakin syntyi pahennusta ja ikävyyksiä Menlösin rouvan ja Montosen
+rouvan riitajutun takia. Kauppiaat Lax ja Piilonen, joista Lax oli
+sukua taloustirehtööri Menlösille ja Piilonen kauppias Montosen
+rouvalle, sanoivat tämän jutun aiheuttamassa sanaharkassa irti
+tuttavuutensa eivätkä tervehtineet toisiaan ennenkuin vasta seuraavana
+juhannuksena, jolloin he sattumalta joutuivat samaan seuraan, missä
+heidät seuraelämän tapojen ja vaatimusten mukaisesti uudelleen
+esitettiin toisilleen. Myöhemmin samana iltana joivat he sitten kyllä
+veljenmaljatkin, ettei tarvitsisi kadulla vastaan tultaessa vaivautua
+nostamaan lakkia, joten heidän tuttavuutensa nykyisin on jälleen
+samalla asteella, jolla se oli ennen riitaa.
+
+Lapsimaailmaankin levitti tämä juttu turmelustaan. Lapset leikkivät
+Menlösin joukkoa ja Montosen joukkoa. Purasen pihassa leikittiin tätä
+leikkiä niin perusteellisesti, että Purasen Väinö heitti kaivoon oikean
+hiiren, joka oli tarkoitusta varten hankittu. Hiiri saatiin tosin kohta
+ylös, mutta Väinö sai siitä huolimatta selkäänsä.
+
+Olihan kaupungissa sentään vielä jokunen sellainenkin ihminen, joka
+vieläkin piti sovintoa mahdollisena, niin pimeältä kuin asia oikeastaan
+näyttikin.
+
+Sellainen henkilö oli ainakin setä Salmela.
+
+Setä Salmelalla on arvokas, hillitty käytös, valkoinen, huolellisesti
+kammattu tukka, aina sileäksi ajeltu leuka, siniset silmät ja
+raikkaan punaiset posket. Ettepä suinkaan uskoisi häntä jo yli
+kuusikymmenvuotiaaksi. Nuorekkaampaa miestä ette löytäisi koko
+kaupungista. Katselkaapa esimerkiksi hänen eheitä, valkoisia
+hampaitaan! Puolta nuoremmatkin saisivat niitä kadehtia. Mutta mitäpä
+tämän nykyisen polven hampaista... Keveä ja joustava on hänen käyntinsä
+ja suora hänen vartalonsa. Hänen takkinsa on huolellisesti harjattu,
+tomuhiukkaa ei niin missään. Ja sellainen lempeä, sointuva ääni!
+
+Nuori on hän vielä mieleltään ja nuorten seurassa viihtyykin
+hän erinomaisesti. Puolen tunnin kuluttua jo esittelee lähempää
+tuttavuutta, antaen nuorille miehille ja nuorille neitosille, joiden
+viimemainittujen läheisyys ei myöskään ole hänelle vastenmielinen,
+oikeuden sanoa häntä sedäksi. Ja sitten taputtelee hän nuorta miestä
+olalle, mutta nuorta neitosta poskelle, jolloin neitonen vähän punastuu
+ja naurahtaa.
+
+Kolme konkurssia on hän aikojen kuluessa tehnyt, ensimmäisen omissa
+nimissään, toisen veljensä nimessä ja kolmannen sisarensa nimissä.
+Jos hän olisi naimisissa, niin olisi hän luultavasti tehnyt neljännen
+vararikon vaimonsa nimissä, mutta hän ei ole mennyt naimisiin. Mistä
+se johtuu, sitä ei taida kenkään sanoa, sillä eipä olisi luullut hänen
+olleen vaikeata itselleen vaimoa saada. Paljon turhanpäiväisemmätkin
+miehet sellaiseen pystyvät. Nyt ei ole enää ketään, jonka nimissä
+hän voisi maatilan ostaa tai kaupan perustaa, ja siitä syystä onkin
+hänellä hyvää aikaa kyliä käydä ja puhella ihmisten kanssa sivistävistä
+asioista. Sillä sivistys ja ihmisyys ovat hänen mielestään ihmisen
+kalleimmat ominaisuudet, ja niistä osaa hän puhua niin kauniisti,
+että vanhemmat naiset laskevat kädet ristiin syliinsä ja kuuntelevat
+hartaasti, päätään nyökäytellen ja vartaloaan hiljaa keinutellen,
+mutta nuoret miehet siirtyvät melkein huomaamattaan toiseen huoneeseen
+tupakoimaan ja keskustelemaan tilanomistaja Rahkon Villistä, joka viime
+kilpa-ajoissa sai ensi palkinnon.
+
+Kaikki sanovat häntä setä Salmelaksi, ja kaikkialla on hän kuin
+kotonaan. Vanha postimestari vain ei voi häntä sietää. Postimestari
+sanoo, että setä Salmela puhuu niinkuin kirjanoppineet ja
+filistealaiset, ja että hän istuisi mieluummin, oman nimenomaisen
+vakuutuksensa mukaan, koko jumalanpalveluksen ajan jalkapuussa kirkon
+porstuassa, kuin kuuntelemassa setä Salmelan puheita ihmisyyden ja
+sivistyksen merkityksestä. Mutta eihän meidän tarvitse välittää siitä,
+mitä postimestari sanoo. Postimestari onkin muuten sellainen mies,
+ettemme voi häntä kauankaan kuunnella saamatta sielullemme vahinkoa.
+
+Tämä miellyttävä ja kunnioitettava henkilö, tarkoitamme luonnollisesti
+setä Salmelaa, saapui vieraisille kauppias Montosen perheeseen
+juuri vähää ennen päivällisaikaa ja otti rakastettavasti, mutta ei
+silti liian hanakasti vastaan isäntäväen ystävällisen pyynnön käydä
+päivällispöytään. Vasta pöydässä ehti hän kysyä ensin rouva Montosen
+vointia ja sitten herra Montosen vointia. Saatuaan kuulla, että sekä
+rouvan että kauppiaan terveydentila oli tyydyttävä, kysyi hän myöskin
+lasten vointia, taputtaen samalla vieressään istuvaa Maire Mielikki
+Minervaa poskelle. Lastenkaan vointi ei antanut minkään näköistä
+aihetta huolestumiseen, niin että setä Salmela saattoi levollisin
+mielin ryhtyä nauttimaan pöydän antimista.
+
+Yhdestä jos toisestakin asiasta siinä puhuttiin, sillä setä Salmela
+on ylen virkeä ja taitava mies keskustelua ylläpitämään. Ihan häntä
+ilokseen kuuntelee.
+
+Mutta sattui sitten setä Salmela koskettelemaan sitä hiiriasiaa, ja
+silloin muuttuivat rouva Montosen kasvot heti jäykiksi ja synkiksi
+ja kauppias Montonen hotkasi suupalan mainiota vasikanpaistia niin
+hätäisesti, että oli läkähtyä, ja Maire Mielikki Minervan täytyi ryhtyä
+takomaan isäänsä selkään. Pienemmätkin lapset katsoivat ihmeissään setä
+Salmelaa, joka sillä tavoin loukkasi sitä perheessä voimassa olevaa
+rautaista lakia, ettei hiirestä saanut mitään puhua. Pienempiin lapsiin
+nähden ulottui tämä sääntö niin pitkälle, etteivät he, kiusausten
+välttämiseksi, saaneet puhua kissoistakaan.
+
+Setä Salmela ei kuitenkaan näyttänyt tietävän tästä perhelaista
+mitään. Mahdollisesti hän tiesikin, mutta ei ollut tietävinään. Joka
+tapauksessa alkoi hän puhella tästä kiusallisesta aineesta, käsitteli
+sitä puolelta jos toiseltakin, ja lausui:
+
+-- Sivistys ja ihmisyys, kun niitä noudatetaan, auttavat kyllä tässäkin
+asiassa onnelliseen lopputulokseen ja sovintoon. Täytyy ottaa huomioon
+sekä sivistyksen että ihmisyyden vaatimukset. Sivistyksen vaatimukset
+ovat suuret ja ihmisyyden vaatimukset vielä suuremmat...
+
+Näin puheli setä Salmela kauniisti ja taitavasti, mutta kukaan ei
+vastannut sanaakaan. Jokainen söi vain ja tuijotti lautaseensa.
+
+Setä Salmela jatkoi. Hän pohti yksityiskohtaisesti sekä sivistyksen
+että ihmisyyden velvoituksia hiirijuttuun nähden, ja ilmeisesti saattoi
+huomata, ettei hänellä olisi mitään vastaan esiintyä rauhanvälittäjänä.
+Mutta kukaan ei puhunut niin halaistua sanaa. Oudolta tuntui setä
+Salmelasta jatkaa pitemmälle tästä aineesta. Siispä hän vähitellen
+liukui toisille laduille, ja kauppias Montosen perhekin alkoi silloin
+tointua horroksista.
+
+Kun päivällinen oli päättynyt, vei rouva Montonen setä Salmelan saliin
+ja sanoi hänelle siellä kahden kesken, katseensa leimahtaessa kuin
+salama:
+
+-- Minä en koskaan tee sovintoa rouva Menlösin kanssa... en sivistyksen
+enkä ihmisyyden nimessä!
+
+Alas painui setä Salmelan valkotukkainen, kunnioitettava pää. Mihin voi
+enää vedota tässä maailmassa, jollei edes sivistykselle ja ihmisyydelle
+arvoa anneta?
+
+Paljon paremmin ei setä Salmela onnistunut yrityksessään
+taloustirehtööri Menlösinkään perheessä. Päivällispöydässä hän
+sielläkin asian puheeksi otti, mutta naapuritalossa saamansa ikävä
+kokemus oli tehnyt hänet niin varovaiseksi, että hän lähestyi
+hiirijuttua kaukaa luovien. Taitavasti hän siinä menetteli mielestään,
+mutta jo pitkältä matkalta haistoi rouva Maria Menlös hänen
+aivoituksensa ja huudahti:
+
+-- Jos sitä juttua tarkoitatte, niin siitä ei puhuta tässä talossa!
+Minäkö sopimaan! Minä?
+
+Setä Salmela alkoi puhua kukkakaalin viljelemisestä.
+
+
+
+
+XIV
+
+
+Hiljainen talvinen iltapäivä.
+
+Sellainen iltapäivä, jolloin koko kaupunki, eikä ainoastaan koko
+kaupunki vaan vieläpä koko maailmankaikkeuskin tuntuu kuin hieman
+torkahtaneen.
+
+Joitakuita lumihiutaleita leijailee alas taivaalta, mutta niitäkin
+tulee niin harvakseen, että melkeinpä ne lukea ehtisi.
+
+Liike kaduilla on koko päivänkin ollut merkillisen hiljaista. Ikäänkuin
+ei olisikaan arkipäivä, vaan tuollainen hämärähkö, leudonlainen
+helmikuun sunnuntai, jolloin on niin autuaallista ottaa pieni, aivan
+pieni unonen sohvan kulmassa lämpöisessä kamarissaan... tietäen
+varmasti saavansa olla häiriytymättä tunnin, kaksikin.
+
+Ei näy kaduilla jauhokuormia, eikä näy heinähäkkejäkään. Kaikkiko nyt
+lepäilevät?
+
+Vihdoin ajaa könöttelee tuolla varakas talollinen kirkkorekensä perässä
+istuen ja edessään valkoinen vehnäjauhosäkki ynnä muita asianomaisia
+kaupunkiostoksia. Eihän nyt tunnu olevan kylmäkään, mutta pystyssä
+seisoo paksun turkin kaulus kuin suojamuurina, ja miltei loppumattoman
+pitkä punainen vyö on lujasti kiedottu kaulan ja vyötäisten ympäri,
+sillä onhan edessä parituntinen jäämatka yli aukean Apajalahden, ja
+jäällä tuulee aina. Hiljalleen hölkyttelee hevonen ja ajaja häipyy
+vähitellen näkymättömiin.
+
+Taas on kadulla tyhjää. Lumihiutaleita vain hiljalleen, verkalleen
+leijailee alas.
+
+Menlösin Kaisu istuu ikkunansa ääressä ommellen, ja huoneessa on syvä
+rauha.
+
+Äiti on lähtenyt pienelle vierailulle täti Silanderin luo ja isä kai
+istuu keinutuolissa omassa asekamarissaan, lukien uutta, laajaa ja
+lukuisilla kuvilla kaunistettua Napoleonin elämäkertaa, jonka hän eilen
+oli kirjakaupan pölyttyneimmältä hyllyltä löytänyt.
+
+Käkikello se vain seinällä harvakseltaan raksuttelee, mutta muutapa
+ääntä ei huoneessa kuulukaan.
+
+Kunnes kellotaulun yläosassa oleva ovi rasahtaen aukenee, käki ilmestyy
+näkyviin, kumartaa kohteliaasti neiti Kaisu Menlösille ja huutaa
+sointuvalla äänellään:
+
+-- Kukkuu!
+
+Ja täten ilmoitettuaan, että kello on jo puoli viisi, peräytyy se
+takaisin hiljaiseen vanhanpojan asuntoonsa ja ovi lupsahtaa kiinni.
+
+Oletteko koskaan huomanneet, että vanhat perhekellot osaavat puhua?
+
+Se on niiden keskuudessa hyvin tavallinen taito, mutta ne eivät puhu
+aina eivätkä kaikille. Ne alkavat puhua vain silloin, kun huoneessa
+on hiljaista ja kun siellä istuu niiden erityisessä suosiossa
+oleva perheenjäsen. Kun Kaisu istuu yksin ruokasalin arvonimellä
+kunnioitetussa kamarissa työnsä yli kumartuneena ja hiuskiehkura
+otsalta valahtaneena, ja kun talossa on niin hiljaista, ettei kuulu
+edes isän keinutuolin ratinaa asekamarista, niin silloin alkaa vanha
+käkikello hänelle puhella niinkuin vanhoinakin aikoina, jolloin hän
+pienenä lapsena hukkui tämän vakavan perheenjäsenen yksitotista,
+punnittua puhelua kuunnellessaan, kun ikkunasta tuikkivat tähdet taikka
+sisään paistoi hieman yksinkertaisen ja lystillisen näköinen kuu.
+
+Sillä aikaa kun käkikello raksuttelee tytölle omia tarinoitaan,
+tehkäämme seuraava paljastus:
+
+Menlösin Kaisu ja Montosen Maire Mielikki Minerva olivat pitkästä
+aikaa tavanneet toisensa viime sunnuntaina köyhien kansakoululasten
+hyväksi toimeenpannuissa iltamissa. Kaisu kuului iltaman emäntiin --
+väkisin olivat vieneet, vaikka hän ei viime aikoina ollut tahtonut edes
+portista ulos astua -- ja emäntien joukossa oli myöskin Maire Mielikki
+Minerva. Siellä he, näytelmälavan takana, olivat toisensa tavanneet...
+ja repineet silmät toistensa päästä.
+
+Ei vainenkaan, eivät repineet. Me vain suvaitsimme hieman leikkiä
+laskea. Toistensa kaulaan he kapsahtivat ja taisivatpa hiukan itkeä
+tihauttaakin kaikessa kiireessä. Nämä kevytmieliset ihmiset olivat siis
+yhä edelleenkin ystävyydenliitossa keskenänsä, vaikka heidän välillään
+olisi tullut ylipääsemättömänä muurina olla perheiden välinen taistelu,
+äitien tyttärilleen antamat jyrkät määräykset ja ennen kaikkea kuollut,
+syvän kaivon pohjassa uinuva hiiri.
+
+Siellä iltaman hälinässä eivät he olleet ehtineet sydämiään oikein
+perin pohjin purkaa, mutta iltaman päätyttyä tulivat he yhdessä kotiin.
+Rikos numero kaksi. Ja seuraavana päivänä tapasivat he uudelleen
+toisensa iltamahuoneistossa, jossa iltaman puuhaajat ja toimihenkilöt
+nyt siivosivat edellisen illan jälkiä. Sitten he kävelivät vanhan ja
+uuden kaupunginosan välisellä mäellä, nousten aina sen korkeimmalle
+kohdalle. Varmaankin olisivat he, itsekään sitä huomaamatta, kavunneet
+näkötorniinkin, ylimpään kerrokseen asti, jos sinne olisi ollut
+portaat. Mutta sinnehän ei ollutkaan portaita.
+
+Tämä rikoksellinen kävelyretki kesti kolme tuntia. Ne tunnitkin kun
+nykyään ovat niin lyhyet. Kuusikymmentä minuuttia vain, ja silloin on
+taas tunti mennä livahtanut... ja tytöillä on tavallisissakin oloissa
+niin paljon puhumista.
+
+-- Missä Herran nimessä sinä olet niin kauan viipynyt? ihmetteli rouva
+Menlös, kun tytär vihdoinkin palasi kotiin. Ja vilpillinen tytär vaipui
+yhä syvemmälle valheellisuuden suohon ja selitti, miten paljon siellä
+oli ollut järjestämistä. Täytyihän sitäpaitsi käydä sitten muka vähän
+raitista ilmaakin hengittämässä...
+
+Sellaistahan se on se maailman meno. Nuorisossa ei ole vakavuutta eikä
+syvällisempää asioiden ja kunnian vaatimusten ymmärtämystä.
+
+Kaisu kohotti päätään työstään. Siellä oli ikkunan alla kadulla yksi
+perheen virallisista vihollisista, juuri se Maire Mielikki Minerva,
+hiihtopuvussa ja suksensauvoihinsa nojaten. Teki kysyvän merkin
+kädellään ja toinen hyväkäs teki vastausmerkin. Niillä tytöillä ne on
+aina ne omat merkkikielensä.
+
+Silloin käänsi Montosen tytär suksensa sisään Menlösin portista. Kun on
+kerran antanut pahalle sormen niin tiettyhän se.
+
+Heikkoja ovat naiset -- nimittäin nuoret naiset. Vanhemmat kyllä
+osaavat puolensa pitää, kun kerran sota on julistettu.
+
+Merkitsemme siis Maire Mielikki Minervan kirjavaan ansioluetteloon
+tämänkin ennenkuulumattoman rikoksen Montosen perheessä nykyään
+vallitsevia rautaisia sääntöjä ja asetuksia vastaan. Sitä tosin ei
+olisi tapahtunut, jos rouva Maria Menlös olisi ollut kotosalla, mutta
+Kaisuhan oli juuri äsken viittauksella ilmoittanut, että tie oli auki.
+
+Oli sitä taas puhumista, oli näyttämistä ja oli katsomista. Mutta
+varsinkin puhumista. Mistä kaikesta lienevät puhelleetkaan? Ehkä
+puvuista -- ja tietenkin puvuista -- ehkä äskeisistä iltamista, ehkä
+myöskin eräistä pitkäkaulaisista ja vielä pitempisäärisistä lyseon
+ylä: luokkalais- y.m. loikareista, jotka niin ahkerasti olivat heitä
+tanssittaneet.
+
+Mahdollisesti heistäkin. Me emme voi sitä tietää. Sillä eipä ole
+kuulunut tapoihimme kuunnella nuorten tyttöjen kahdenkeskisiä
+keskusteluita oven takaa, vuoroin silmä, vuoroin korva avaimenreikää
+vasten painettuna. Päinvastoin siirrymme hienotunteisesti pois koko
+viereisestä huoneesta, tai jollemme nyt aivan sitäkään tee, niin
+ainakin kävelemme yskähdellen edes takaisin huoneessa, nurkasta
+nurkkaan -- yskähdellen ja hyräillen tuota vanhaa, kaunista:
+
+    "Yksi nuori mies meni metsään,
+    Yksi nuori mies meni metsään.
+    Yksi nuori mies meni metsään,
+    Meni metsään viheriään.
+    Sumfarei..."
+
+Käkikello tietenkin kuuli kaiken, ja mahdollisesti kuuli käkikin ovensa
+taakse. Mutta kumpikaan ei ilmoittele kuulemiaan... ja totta puhuen
+eivät ne taida juuri tärkeitä ollakaan.
+
+Herra taloustirehtööri Menlös oli nukahtanut Napoleonin elämäkerta
+polvilleen keinutuoliin. Napoleonin elämäkerta sankareineen solui
+vähitellen polvelta alas ja putosi lattialle. Siihen kopsahdukseen
+heräsi taloustirehtööri, nosti kirjan permannolta ja kuuli samassa
+ruokasalista sellaista puheensorinaa, että eipä paremmasta apua. Ei
+oltu moista tässä talossa viikkokausiin kuultu.
+
+Aivan täytyi lähteä katsomaan. Olihan se kuin Maire Mielikki Minervan
+ääni.
+
+Ja kun rouva Maria Menlös puoli tuntia myöhemmin palasi kotiin, niin
+näki hän sanomattomaksi ihmeekseen, hämmästyksekseen ja mielipahakseen,
+että eräs Montosen suvun jäsenistä istui hänen kodissaan kuin ei mitään
+olisi tapahtunut.
+
+Kuin ei mitään olisi tapahtunut! Aivan kuin ei olisi tapahtunut yhtään
+mitään erinomaista, ei mitään sellaista, jota viime aikoina kuitenkin
+oli tapahtunut. Aivan kuin ei musta hiilisäkki koskaan olisi lentänyt
+Montosen pihasta aidan yli Menlösin pihaan, aivan kuin olisi tie
+kaivolle auki entiseen tapaan ja aivan kuin ei rouva Montonen koskaan
+olisi sanonut rouva Menlösiä _sivistymättömäksi ihmiseksi_!
+
+Ja ikäänkuin ei rouva Montonen olisikaan haastattanut rouva Menlösiä
+oikeuteen hiiren kaivoon heitättämisestä!
+
+Rouva Menlös kulki huoneen läpi keittiöön, mutta rouva Montosen
+tyttärelle ei hän suonut silmäystäkään, ja samassa nousikin Maire
+Mielikki Minerva ylös sekä sanoi hämillään ja nolona jäähyväiset
+Kaisulle ja taloustirehtöörille, poistuen kiireesti.
+
+Kun vieras oli lähtenyt ja rouva Menlös hänen mentyään oli sanonut sekä
+Kaisulle että herra Menlösille mielipiteensä tällaisista vierailuista,
+otti herra Menlös piipun suustaan, katseli ikkunasta ulos kadulle,
+jossa jo oli pimeä, ja sanoi nöyrästi: --
+
+-- Aivan niin, rakas Maria, mutta...
+
+-- Mutta mitä? kysyi rouva Menlös.
+
+-- Ei mitään, rakas Maria, kiiruhti herra Menlös vakuuttamaan.
+
+
+
+
+XV
+
+
+Tapahtuipa sitten kaupungissamme ennenkuulumaton häväistysjuttu.
+
+Tapahtui tapaus sellainen, ettei mokomia tapahdu muuta kuin kerran
+vuosisadassa, eikä muutamina vuosisatoina kertaakaan.
+
+Monta vuotta on jo kulunut siitä, kun tämä kuuluisa hiirijuttu järkytti
+kaupunkimme perustuksia. Useat tässä kertomuksessa esitetyt henkilöt
+nukkuvat jo viimeistä untaan, eikä tämä nykyinen polvi muista edes koko
+juttua. Jos tiedustelet: millainen olikaan se Menlösin ja Montosen
+rouvan välinen hiirijuttu, niin yhdeksän kaupunkilaista kymmenestä
+katsoo miettiväisenä taivaalle, raapii sitten korvallistaan ja kysyy:
+
+-- Mikä hiirijuttu?
+
+Niin häipyvät tässä maailmassa huomattavimmatkin tapaukset nopeasti
+unhotuksen hämärään.
+
+Mutta kysykääpä keneltä keski-ikäiseltä kaupunkilaiselta tahansa,
+muistaako hän vielä sen aamun, jolloin piru oli kansakoulussa, niin
+heti alkavat kaupunkilaisen silmät loistaa, hän lyö voimakkaasti
+reiteensä ja huudahtaa:
+
+-- Muistanko? Minäkö! Minähän olin silloin kansakoulun kolmannella
+luokalla, ha ha ha!
+
+Ja naurettuaan tarpeekseen tarttuu hän kiireesti takinnappiinne eikä
+suinkaan päästä teitä lähtemään, ennenkuin hän on kertonut teille
+koko jutun, alusta loppuun asti. Eikä teitä silloin pelasta edes
+vakuutuksenne, että olette kuullut tuon jutun kahdeksankymmentä kertaa,
+aina vähän eri muodossa. Sillä silloinhan on kertojalla sitä suurempi
+syy esittää tapaus juuri niinkuin se oikein oli tapahtunut.
+
+Itse asiassa oli koko juttu hyvin yksinkertainen ja mitätön. Ei siitä
+olisi kannattanut sellaista melua nostaa. Mutta koululapset kertoivat
+sen kotonaan mitä eriskummallisimmissa ja vaihtelevimmissa muodoissa,
+ja siitähän se oikeastaan nousi koko höly. Ja vielä kymmenen vuoden
+kuluttuakin oli kaupungissa muutamia vakavia, iäkkäitä mies- ja
+naishenkilöltä, jotka järkähtämättömästi uskoivat, että koululla oli
+nähty piru itse, vaikka opettajat oppilastensa rauhoittamiseksi ja
+koulunsa maineen pelastamiseksi levittivätkin sellaisen tiedon, että
+tuo kristikunnan vanha, kavala vihamies olikin muka ollut vain herra
+Nilsperi.
+
+Koska meidän vastuunalainen tehtävämme on antaa ensimmäinen
+yhtenäinen, täydellinen ja puolueeton kertomus hiiren heittämisestä
+kauppias Montosen kaivoon ja kaikista siihen liittyvistä seikoista,
+niin tahdomme myöskin paljastaa koko tämän aikanaan suurta
+huomiota herättäneen kummitus- ja paholaisjutun, jota on niin
+monella tavalla koetettu selittää ja jolle ei oikeata selitystä
+ole tähän saakka keksitty, tahdomme paljastaa sen kaikessa
+naurettavassa mitättömyydessään, yksinkertaisuudessaan ja törkeässä
+ilkivaltaisuudessaan kunniallista kansalaista asianajaja Nils Pehr
+Bumsia kohtaan. Tahdomme kerta kaikkiaan pestä puhtaaksi viattomien
+muiston, tahdomme vierittää syyn oikeiden syyllisten niskoille, ja
+tahdomme jyrisevällä äänellä huutaa: oikeat syylliset -- ne ovat
+kirjakauppias Kriikuna ja punapartainen Wille Remes!
+
+Näinhän se tapahtui:
+
+Kauppias Paavali Peippolan kesteissä sattunut häiriö oli niin
+kuohuttanut kirjakauppias Kriikunan mieltä, ettei hän pitkään aikaan
+tahtonut mahtua nahkoihinsa. Jos olisi eletty villien maassa, niin
+olisi kirjakauppias Kriikuna tarttunut suureen nuijaan ja halkaissut
+sillä Nilsperin kallon. Aivan varmaan olisi hän sen tehnyt, sillä niin
+vakuutti hän joka päivä.
+
+Mutta kun hän ei ollut villi-ihmisten maassa eikä hänellä ollut suurta
+nuijaa, niin hautoi hän sydämessään toisenlaisia kostosuunnitelmia,
+hautoi niitä yötä ja päivää, ja lopuksi sattuikin hänelle sellainen
+tilaisuus, että hän saattoi tehdä Nilsperille häpeällisen, ruman tempun.
+
+Eräänä iltana oli herra Nils Pehr Bums tavannut ravintolassa muutamia
+Waskijärven herroja, ja siinä nousi oikea rymyjuominki, jossa herra
+Nilsperi lopuksi tuli niin päihinsä, ettei tiennyt erottaa oikeata
+kättä vasemmasta. Puoleksi tajuttomassa tilassa hän vihdoin aamuyöstä
+lähti kompuroimaan kotiaan kohti.
+
+Äänetön, ammottava tyhjyys on nyt hänen edessään.
+
+Se on tori.
+
+Kello yhden aikaan yöllä on ukko Rihkola virkansa mukaisesti käynyt
+sammuttamassa suurimman osan katuvalaistuksesta. Vain sinne tänne
+jättää hän lyhdyn palamaan aamuun asti. Myöskin toria varten on hän
+jättänyt sammuttamatta raatihuoneen kulmassa olevan lyhdyn, mutta
+ankara tuulenpuuska on vähän myöhemmin rikkonut siitä lasin ja
+puhaltanut tämänkin valon sammuksiin.
+
+Niin, pimeä ja hiljainen on vielä tori, pimeä, hiljainen ja tyhjä.
+Raatihuoneen kohdalla vain, tuulen sammuttaman lyhdyn luona, seisoo
+pää riipuksissa ajurin hevonen, unissaan ja torroksissaan. Alas on
+valahtanut vanha loimi ja jäänyt roikkumaan toisen aisan varaan,
+puoleksi maahan pudonneena. Ei näy edes ajurinrenkiä, sillä hän nukkuu
+käppyrässä reen pohjalla, jalkapeitteen alla.
+
+Nukkuu ajurin renki ja nukkuu koko kaupunki raskasta aamu-untaan. Ei
+kuulu niin ääntäkään...
+
+Tässä pimeydessä, tässä syvässä äänettömyydessä kaakerteli herra
+Nils Pehr Bums horjuvin askelin torin halki kotiaan kohti sen saman
+vaiston vetämänä, joka kevään tullen ohjaa muuttolinnut kaukaisista
+etelän maista valoisaan Pohjolaan, ilman karttoja ja kompasseita.
+Herra Nilsperi jo miltei nukkui, kävellessään. Keskellä toria hän vain
+aukaisi äkkiä suunsa ja laulahti:
+
+-- Hoi laari laari laa...!
+
+Ajurin hevonen vähän päätään kohotti, mutta kukaan muu ei kuullut tätä
+säveltä, joka kaameana rämähti yön pimeydessä.
+
+Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes olivat olleet kortinpeluussa
+postimestari Blomkvistin luona. Palailivat nyt sieltä aamuvarhaisella.
+Kansakoulun kohdalla kompastui Wille Remes johonkin, joka makasi
+portinpielessä.
+
+Tulitikun valossa tunnettiin se asianajaja Nils Pehr Bumsiksi.
+
+Silloin kirosi kirjakauppias Kriikuna.
+
+-- Nilsperihän se on! sanoi Remeskin.
+
+Ja tutkittuaan tarkemmin hänen tilaansa lisäsi hän:
+
+-- Se onkin saanut oikein tarpeekseen tänä yönä.
+
+Nyt oli tullut Kriikunalle se hetki, jota hän niin kauan oli toivonut,
+ja yhdessä tuumivat ystävykset, miten, tämän odottamattoman löydön
+kanssa olisi meneteltävä.
+
+-- Viedään Nilsperi kouluun, esitti Wille Remes.
+
+Ja kun hän oli tarkemmin selostanut suunnitelmaansa, hyväksyi Kriikuna
+sen ilkeällä, pahantahtoisella riemulla.
+
+Wille Remeksen oli helppo päästä sisälle kansakoulurakennukseen, sillä
+hän hoiti nyt kevätlukukaudella väliaikaisesti kansakoulun käsitöiden
+opettajan virkaa ja tiesi, ettei eteisen ovi tavallisesti ollut
+lukossa. Käsityöhuoneesta pääsi kyllä muihin kouluhuoneisiin.
+
+-- Herra advokaatti on niin painava, huokasi Wille Remes, koetettuaan
+nostaa Nilsperiä. -- Minä käyn noutamassa vahtimestarin puukelkan.
+
+Wille Remes nouti pihasta puukelkan, johon he sitten vierittivät
+Nilsperin paksuine turkkeineen. Ei olisi herännyt Nilsperi, vaikka
+hänet olisi kuljetettu kirkontorniin. Raskaasti vain kuorsasi, ja oli
+kokonaan sydämettömien vihollistensa vallassa.
+
+Vetivät he siitä Nilsperin pihaan kelkalla, eikä ainoastaan pihaan,
+vaan kiskoivatpa vielä ylös koulun portaita eteiseen asti ja sieltä
+käsityöhuoneen kautta juhlasaliin.
+
+-- Nyt on Nilsperi juhlasalissa, sanoi Wille Remes, sytyttäen
+kynttilän, jonka hän oli ottanut mukaansa käsityöhuoneesta.
+
+Olisi ollut kammottava tämä näky, jos olisi ollut joku syrjäinen sitä
+katsomassa.
+
+Keskellä lattiaa makasi lyhyt, paksu ukko suuressa puukelkassa.
+Karvaisen turkinkauluksen keskeltä näkyi tulehtunut naama ja siinä
+punainen nenä sekä puoleksi aukioleva suu hatarine hampaineen. Kelkan
+vieressä seisoi julman anarkistin näköinen Kriikuna, tuijottaen tuohon
+naamaan ankarasti ja ilkeästi, ja hänen vieressään seisoi punapartainen
+Wille Remes, kädessään kynttilä, joka haaveellisesti valaisi lähintä
+ympäristöä, jättäen kuitenkin juhlasalin nurkat pimeiksi. Suurenmoinen,
+mutta kaamea näky...
+
+-- Sikeästi se nukkuukin, sanoi Wille Remes.
+
+-- Niin nukkuu, lurjus! murahti Kriikuna.
+
+-- Nyt siitä saisi tehdä vaikka minkä näköisen, sanoi Remes.
+
+-- Vaikka pirun! sanoi Kriikuna.
+
+-- Oikein, veli! huudahti Remes. -- Oikean sanan sanoit, veli hopea!
+Pirunhan me Nilsperistä teemmekin. Mitähän koulupojat aamulla sanovat?
+Ha ha!
+
+Ja nämä heittiöt toivat käsityöhuoneesta kittiä, liimaa ja mustaa
+maalia, maalasivat Nilsperin kasvot mustiksi, aivan mustiksi, tekivät
+kitistä kaksi pirunsarvea ja liimasivat ne hänen tukkaansa, piirsivät
+sitten tuohon pikimustaan naamaan liidulla kaksi pyöreätä, valkoista
+rengasta silmien ympärille... ja tuloksena oli kauhistuttavimman
+näköinen ilmiö, mikä koskaan on minkään kansakoulun seinien sisällä
+nähty.
+
+Päätettyään työnsä katselivat ilkiöt uhriansa syvän tyytyväisyyden
+valtaamina.
+
+-- No niin, sanoi Wille Remes.
+
+-- Nyt on naama samanlainen kuin sielukin! sanoi Kriikuna.
+
+-- Osapuilleen, myönsi naamioimistyön suorittanut Wille Remes etevän
+taiteilijan kainolla vaatimattomuudella.
+
+Mutta asianajaja Nils Pehr Bums kuorsasi raskaasti, tietämättä mistään.
+
+-- Oikein sievähän se nyt onkin! kehui Kriikuna.
+
+-- Niinkuin herran enkeli, ylisti Wille Remes.
+
+-- Nukkuu niin makeasti, armas! sanoi Kriikuna hellästi.
+
+-- Uinuu höyhensaarilla, herttainen! lisäsi toinen pehmeästi.
+
+Sitten katsahti Wille Remes ympärilleen ja sanoi miettiväisenä:
+
+-- Tämä sietäisi saada arvokkaampaan asentoon, tämä herra...
+
+Löysivät he suuren ja korkean, selkänojalla ja kädensijoilla varustetun
+tuolin, ja sille nostivat he mustan, sarvipäisen ja rengassilmäisen
+Nilsperin, joka jyristen kuorsasi.
+
+Jotain örisi nukkuva epäselvästi, kun hänen vihollisensa nostivat hänet
+istumaan tuolille, mutta ei edes raottanutkaan silmiään, vaan vaipui
+samassa yhä sikeämpään uneen.
+
+Lujalla nuoralla sidottiin hänet tuoliin kiinni.
+
+Salin peräseinällä olivat Suomen kansan suurmiesten kipsiset rintakuvat.
+
+Näiden alle, Kalevalan isän ja Suomen kansakoulun isän rintakuvien
+alle, he siirsivät pöydän, nostivat, kaikki voimansa ponnistaen,
+Nilsperin korkeine tuoleineen pöydälle... ja katso: Nilsperin pää oli
+aivan kipsipäiden tasalla, niiden keskellä.
+
+Mutta yhtä valkoiset ja jalot kuin olivat nämä kipsiset suurmiesten
+kasvot, yhtä musta ja kauhistuttava oli nukkuvan Nilsperin naama.
+
+-- Nyt vielä pieni koristus kaulaan! sanoi toimelias Wille Remes ja
+kävi opettajahuoneen eläintieteellisestä kaapista noutamassa täytetyn
+hiiren, jonka hän langalla sitoi Nilsperin kaulaan.
+
+-- Että ymmärtäisi herättyään, minkä vuoksi hän on tämän kunnian ja
+koroitetun aseman ansainnut, selitti Remes.
+
+Kun nämä ilkipintaiset juoniniekat katselivat sitä näkyä, minkä he
+puolen tunnin uutteralla työllä olivat aikaansaaneet, niin alkoi heitä
+itseäänkin peloittaa. Suuri, hiljainen sali oli puolipimeä, ja sen
+taustalla istui itse pimeyden ruhtinas valtaistuimellaan...
+
+Kiiruusti poistuivat Kriikuna ja Wille Remes, lukiten käsityöhuoneen
+oven sekä vieden kelkan takaisin paikoilleen, halkopinojen viereen.
+
+Ja he kiiruhtivat kotiinsa iloisina ja tyytyväisinä, nukahtaakseen
+hetken kuluttua hyvällä omallatunnolla, ikäänkuin olisivat kauniinkin
+päivätyön suorittaneet.
+
+
+
+
+XVI
+
+
+Aamuhämärissä nousi pihan perällä olevassa pienessä rakennuksessa
+asuva vahtimestari Heikonen vaimoineen lämmittämään ja siivoamaan
+kouluhuoneita.
+
+Juhlasalissakin tekivät he tulen oven vieressä olevaan suureen uuniin,
+mutta peräseinällä nukkuvaa Nilsperiä eivät he pimeässä huomanneet.
+
+Aamu valkeni valkenemistaan hitaasti. Vähän vain enää hämärti.
+
+Kaduilla vallitsi jo vilkas liike. Aikoja sitten oli ukko Rihkola
+käynyt sammuttamassa viimeisetkin katulyhdyt, ne, joita ei tuuli ollut
+sammuttanut. Aikoja sitten oli ajurinrenki raatihuoneen luona herännyt
+rekensä pohjalta, ojennellut puutuneita jäseniään, nostanut ylös loimen
+kadulta, noussut kuskipukille ja ajanut tiehensä. Maalaisia oli jo
+alkanut saapua torille, torikauppiaat availivat kojujaan ja Markulakin
+jo siellä kahvikojun äärellä värjötteli, lasketellen hämäränlaisia
+sukkeluuksiaan tanakoille maalaisemännille tai totisille, epäilevinä
+kuunteleville isännille.
+
+Koulun pihalle kertyi jo koulupoikia, jopa tyttöjäkin, odottelemaan
+sisäänpääsyä. Pojat ne nahikoivat kuin tappelua hieroen ja tytöt
+pajattivat keskenään asioitaan.
+
+Vahtimestari Heikosen vaimo kulki sulkemassa kouluhuoneiden uuninpellit
+ja toi raikkaalla vedellä täytetyt vesikarahvit opettajien pöydille.
+
+Mutta astuttuaan juhlasaliin sytyttämään lamput aamurukousta varten,
+sytytettyään jo yhden lampun ja siirtäessään toisen lampun alle
+tuolia, jolle hän lamppuja sytyttäessään nousi, päästi hän äkkiä
+kauhunkiljahduksen ja syöksyi huutaen ulos ovesta aina pihalle saakka.
+
+Koululaiset juoksivat hänen luokseen, juoksipa itse Heikonenkin
+kysymään, mikä hätänä.
+
+Ja suuresti kaikki sekä hämmästyivät että säikähtivät, kun vaimo
+vihdoin kalman kalpeana änkytti:
+
+-- Siellä on piru... siellä juhlasalissa...
+
+Kaamea uutinen.
+
+Olisi ollut edes kummitus, haamu, mörkö tai männinkäinen, mutta -- se
+itse!
+
+Eivätkä opettajatkaan olleet vielä tulleet.
+
+Vahtimestari Heikonen ei ollut mikään erikoisen pelkuri mies. Hän otti
+siis halon käteensä, ottikin oikein suuren halon, ja lähti sisään,
+vaikka vaimonsa hätäpäissään rukoili ja vannotti häntä luopumaan
+uhkarohkeasta yrityksestään.
+
+Mutta äkkiäpä sieltä tuli itse Heikonenkin takaisin, tuli kelmeänä
+kasvoiltaan ja huusi juostessaan käheällä äänellä:
+
+-- Poliisia hakemaan, pojat! Siellä on piru!
+
+Silloin katosivat kaikki tytöt pihasta kadulle kuin tuulenpuuskan
+lennättämät akanat, eivätkä pysähtyneet ennenkuin seuraavaan
+kadunkulmaan, juoksi kadulle Heikosen vaimo ja juoksi myöskin Heikonen
+itse, perässään kaikki koulupojat, jotka kuorossa huusivat poliisia.
+
+Torille juoksi tämä huutava joukko.
+
+Torilla seisoivat poliisit Kappari ja Räikkö heinäkuorman ääressä, ja
+kuorman omistaja selitteli juuri:
+
+-- Kyllä nämä ovat hyviä heiniä, semmoisia apilansekaisia ja
+mehukkaita, niin että kyllä nämä kaupungin porvarienkin lehmiä
+lypsättävät...
+
+Silloin ehti torille tuo poliisia huutava lauma, ja Heikonen kiljaisi:
+
+-- Tulkaa poliisit koululle, siellä on piru!
+
+-- Jaa että mikä? kysyi poliisi Kappari, jolloin koulupojat kuin
+yhdestä suusta vahvistivat Heikosen ilmoituksen.
+
+Poliisi Räikkö tiedusteli yksikantaan:
+
+-- Tarkastamaankohan tuo tuli koulua, vai...?
+
+Mutta Heikonen huusi, että leikki pois! Tulkaa itse tarkastamaan koulua
+niin näette.
+
+Poliisit tunsivat Heikosen yleensä vakavaksi ja tottapuhuvaksi
+mieheksi, eikähän nyt ollut mikään aprillipäiväkään.
+
+-- Pitänee sitä sitten lähteä katsomaan, sanoi poliisi Kappari, ja
+poliisi Räikkö myönsi:
+
+-- Niin, harvoinhan sitä näkee, sitä itseään ukkoa... näin aamupäivällä.
+
+Lähdettiin siitä pirua katsomaan oikein miesjoukolla. Poliisit,
+torikauppiaat, vieläpä maalaisetkin lähtivät. Juostiin ja huudettiin.
+Miehet nauroivat ja kiroilivat, sillä näin päivännäöllä eivät
+he osanneet ottaa asiaa oikein vakavalta kannalta. Mutta naiset
+päivittelivät ja siunailivat.
+
+Koko tori tyhjeni.
+
+Opettajat olivat juuri saapuneet koulun portille ja kuulleet tytöiltä
+ja Heikosen vaimolta, mikä hirmu koulusalissa oli. Mutta samassapa
+saapui myöskin juoksujalkaa suuri, rähisevä joukko, poliisit edellä,
+ja koulupojat, jotka olivat tointuneet ensimmäisestä pelästyksestään,
+hihkuivat riemuissaan, sillä tämmöisessä väkijoukossa olisivat he
+uskaltaneet tunkeutua vaikka pahan omaan pääpesään. Koulun piha täyttyi.
+
+-- Siellä se istuu salin peräseinällä, sarvet päässä! huusi Heikonen.
+
+Opettajat ja poliisit menivät edellä. Poliisit paljastivat sapelinsa,
+ja muutamat torikauppiaat tempaisivat halkoja käteensä pinosta, uhaten:
+
+-- Nyt tulkoon vaikka itse sarvipää, niin kyllä sarvet kolisevat!
+
+Se oli rohkeata väkeä, mutta hieman arastellen ja kuin pahanhengen
+salakavalaa päällehyökkäystä odottaen se työntyi juhlasalin ovelle.
+
+Väkijoukko pysähtyi. Pysähtyivät opettajat ja pysähtyivät poliisit
+Kappari ja Räikkö, käsissään välkkyvät sapelit.
+
+Totta oli!
+
+Siellä salin peräseinällä istui Suomen kansan suurmiesten keskellä itse
+se kuusituhatta vuotta vanha, leuka rintaa vasten painuneena... kuin
+puskemaan valmistuneena. Hirveänä ja mustana se siellä istui sarvet
+tanassa, ja kaameasti kiiluivat sen valkeat silmät puolihämärästä.
+
+Vallitsi kauan kestävä äänettömyys, vallitsi kuolon hiljaisuus.
+Sanomattoman tunteen valtaamina tuijottivat kaikki tuota hirmuista
+ilmiötä, joka järkähtämättömänä, liikkumattomana tuijotti vastaan.
+
+-- Niinpähän näkyy olevan, sanoi poliisi Räikkö vihdoin matalalla
+äänellä.
+
+-- Mitäs nyt tehdään? kysyi poliisi Kappari koulun johtajalta, opettaja
+Laaksoselta.
+
+Ennenkuin opettaja Laaksonen ehti vastata, tunkeutui väkijoukon läpi
+taiteilija Markula, pienessä hutikassa kuten ainakin. Hänkin tahtoi
+nähdä pirun, ja hän astui suoraan keskelle salin lattiaa, tirkisteli
+siitä kummitusta pari silmänräpäystä ja ilmoitti vakavasti:
+
+-- Olkaa hiljaa, piru nukkuu!
+
+Ikäänkuin ei olisi oltu hiljaa!
+
+Ja sitten hän käänsi päätään ja kysyi:
+
+-- Ettekö kuule, että se kuorsaa?
+
+Totisesti! Kuorsaus kuului ihan selvästi.
+
+Nyt astui Markula aivan kummituksen luo, koroitti äänensä ja laulaa
+honotti:
+
+"Nouse jo pois, janopeura...!"
+
+Siihen se heräsikin Nilsperi, joka oli nukkunut pahimman humalansa.
+
+Oven suussa seisova joukkokin oli nyt tullut rohkeammaksi ja lähestyi
+ilmiötä lähempää tarkastelemaan. Mutta Nilsperi katsoa killisteli
+ympärilleen, käsittämättä ollenkaan, mitä oli tapahtunut ja missä
+hän oli, eikä meidän sovikaan sitä suuresti ihmetellä. Mitähän itse
+ajattelisimme, jos sellaisessa asemassa heräisimme?
+
+-- Kyllä se on Nilsperi! huusivat jo monet, jotka tunsivat Nilsperin
+etupäässä hänen turkistaan. -- Mutta mitä tämä oikein meinaa?
+
+-- Häh! kysyi Nilsperi aivan pökerönä.
+
+-- Se sanoi "häh!" totesi Markula.
+
+Silloin kirosi herra Nilsperi kauheasti ja huusi:
+
+-- Päästäkää minut irti!
+
+Saatiin siitä Nilsperi nostetuksi alas pöydältä ja irroitetuksi
+tuolista. Sitä hälinää, mikä oli syntynyt! Kaikki huusivat ja
+kyselivät, mutta mitäpä voi Nilsperi vastata? Eihän ollut hänellä
+aavistustakaan siitä, miten hän oli tänne joutunut. Huomattiin hiiri
+hänen kaulassaan ja otettiin se pois, mutta sarvia irroitettaessa lähti
+hiuksia päästä.
+
+Sellaisessa mielentilassa oli Nilsperi, ettei hän sanonut sanaakaan,
+ei päästänyt ainoatakaan sadatusta tämän toimituksen kestäessä. Sitten
+painoi hän lakin päähänsä ja hyökkäsi ulos, hälisevä väkijoukko
+kintereillään.
+
+Olipa hänen mustassa, rengassilmäisessä muodossaan ja vihaisessa,
+puhisevassa juoksussaan asiasta tietämättömille vastaantulijoille
+ihmettä kerrakseen.
+
+Tämän odottamattoman tapauksen johdosta menetti koulu yhden kokonaisen
+työtunnin.
+
+
+
+
+XVII
+
+
+Törkeästi häväisty asianajaja Nils Pehr Bums vaati viskaali Tujulinia
+toimeenpanemaan ankaran tutkimuksen.
+
+Sellainen pantiinkin toimeen.
+
+Kaksi päivää sitä toimitettiin poliisikamarissa, niin ettei poliiseilla
+ollut ensinkään tilaisuutta pelata Mustaa Pekkaa.
+
+Kuulusteltiin koulun vahtimestaria vaimoineen, kuulusteltiin kaikkia
+suuressa loppunäytöksessä läsnäolleita, kuulusteltiin koulun oppilaita,
+ja erittäin ankarasti kuulusteltiin Markulaa. Saipa Markula epäluulon
+alaisena olla yhden yön putkassakin.
+
+Mutta kun Markulan oli onnistunut todistaa viattomuutensa näyttämällä
+todistajain avulla toteen, että hän oli nukkunut koko rikosyön
+kauppias Heikki Remeksen väentuvassa nurkassa, niin päästettiin hänet
+vapaaksi, sitten kun viskaali Tujulin oli antanut hänelle ankaran
+varoituksen epäsäännöllisistä elämäntavoista. Kaikkia kuulusteltiin
+ja kuulustelusta laadittiin pitkä pöytäkirja, mutta mitään ei saatu
+selville.
+
+Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes eivät lausuneet mitään
+otaksumisia salaperäisen tapahtuman johdosta. Mutta tavatessaan
+toisensa loivat nämä vintiöt toisiinsa merkillisen silmäyksen.
+
+Vihdoin julistettiin tutkinto päättyneeksi, ja poliisikamarissa
+pääsivät konstaapelit taas rauhassa pelaamaan Mustaa Pekkaa. He
+pelasivatkin sitä sitten kolme päivää yhteen kyytiin niin uutterasti,
+että tuskin välillä syömään ehtivät.
+
+Herra Nilsperi ei näyttäytynyt kadulla viikkokausiin. Hän murjotti
+kotonaan syvän suuttumuksen vallassa, pesten kasvonsa viidesti päivässä
+suovalla ja saippualla, ja vähitellen alkoivatkin ne jälleen saada
+takaisin luonnollisen punasinertävän värinsä.
+
+Mutta vaikka poliisitutkinto ei ollutkaan luonut asiaan toivottua
+valaistusta, niin alkoi kaupungilla kuitenkin pian liikkua huhuja
+siitä, että rouva Menlösin sormien oli täytynyt olla jollain tavoin
+mukana tässä rumassa pelissä.
+
+Kenenkäpä muun olisi ollut syytä tehdä niin suurta ilkeyttä herra
+Nilsperille, ellei juuri rouva Menlösin? Olihan se huomattu
+raastuvassakin, millä tavoin rouva Menlös joskus oli Nilsperiin
+katsahtanut... varsinkin silloin, kun Nilsperi väitti rouva Menlösin
+käskeneen Miinan heittämään hiiren kaivoon.
+
+Entäs se hiiri, joka oli ollut sidottuna herra Nilsperin kaulaan!
+
+Se oli kyllä tunnettu koulun kokoelmien hiireksi, mutta sen merkityshän
+oli selvä.
+
+Rouva Menlösin kätyrit olivat sitoneet hiiren herra Nilsperin kaulaan
+kuin sanoakseen:
+
+-- Siinä on sinulle sitten se hiiri, jota sinä sieltä Montosen kaivosta
+harot!
+
+Niin kaupungilla huhuiltiin, ja huhut levisivät talosta taloon ja
+pukeutuivat päivä päivältä yhä täsmällisempään muotoon. Jopa alettiin
+päästä perille rouva Menlösin kätyreistäkin, ja Markula-paran suureksi
+suruksi ja syväksi suuttumukseksi kysyi yksi ja toinen häneltä aivan
+suoraan:
+
+-- Paljonkos sinä oikein sait rouva Menlösiltä?
+
+Rouva Menlös nauroi sydämellisesti, kuultuaan asianajaja Nils Pehr
+Bumsille tehdystä koirankujeesta. Hän nauroi niin, että vedet silmistä
+tippuivat, ja huudahti tuon tuostakin:
+
+-- Se oli sille oikein! Se oli sille oikein! Vai mitäs sanot, Menlös?
+
+Ja taloustirehtööri Menlös imeskeli piippuaan hyvillä mielin muhoillen
+ja myönsi:
+
+-- Aivan niin, rakas Maria!
+
+Keittiöönkin kiiruhti rouva Menlös hauskaa uutista Miinalle kertomaan.
+Ja Miina hihitti ja ilkkui:
+
+-- No sai se rietas viimeinkin sen pumpsin minkä tarvitsikin!
+
+Mutta eipä tullut tämä ilo pitkäaikaiseksi.
+
+Ne juorut, ne häpeälliset juorut rouva Menlösin osallisuudesta herra
+Nils Pehr Bumsin tapaukseen, ne kiersivät kiertämistään ja ehtivät pian
+rouva Menlösinkin korviin.
+
+Ja kun rouva Menlös ne kuuli...
+
+Emme voi jatkaa. Se on liian ikävä kohtaus. Taloustirehtööri pakeni
+heti ensimmäistä puuskausta asekamariinsa.
+
+Sanomme vain, että rouva Menlös menetti kokonaan henkisen tasapainonsa.
+Hänkö tekemässä yön pimeydessä ilkivaltaa juopuneille miehille!
+
+Alkoivat talossa ikävät päivät, ikävämmät kuin ennen.
+
+
+
+
+XVIII
+
+
+Pakkanen se taas välillä helpotti oikein aika lailla.
+
+Vaikka eihän noita ollut tosin niin järin kovia pakkasia ollutkaan,
+toistakymmentä pykälää vain ja sillä tavoin, mutta nyt löi niin
+leudoksi, että Silasenkin lapset pääsivät lumiukon tekoon keskelle
+Saunakatua. Aika paksun ukon ne tekivätkin, ja yli metrin korkuisen.
+Nokimustine silmineen oli se melkein peloittavan näköinen. Hiilet näet
+pistivät silmiksi.
+
+Lukija ehkä arvelee, että olivatpas ne Silasen lapset tuhmia, kun
+keskelle katua sen tekivät. Ensimmäinen hevosmieshän muka tölmäsee
+ukkoa reensä laidalla, niin että äijältä pää tipahtaa ja mustat silmät
+jäävät avuttomina tuijottamaan ylös taivaan korkeuteen. Mutta lukija
+ei tunnekaan Saunakadun oloja niin hyvin kuin me ja niin hyvin kuin
+Silasen lapset, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet ja ehkäpä puolen
+vuosisadan kuluttua kuolevatkin Saunakadun varrella. Saunakatu on
+vanhan kaupunginosan laitimmaisia katuja, siellä melkein metsänlaidassa
+asti, eikä siellä kukaan hevosella aja kesälläkään, sen vähemmin
+talvella. Lumiukko on keskellä katua paljon paremmassa turvassa kuin
+pihamaalla, jossa suutari Kankkunen sen kaupungilta päissään kotiin
+tullessaan heti potkisi nurin. Onhan se ennenkin sellaista tehnyt, niin
+että kyllä ne hänen tapansa tunnetaan.
+
+Raatihuoneenkadulla ovat mäenlaskijat ruvenneet lumisotasille, eikä
+sitä sen vuoksi uskalla kukaan vanhempi, puolueeton ihminen kulkea.
+Semmoinen rähinä siellä on. Vettä noutavat palvelustytöt vain hinaavat
+tässä taistelun tuoksinassa vesikelkkaansa raatihuoneen kaivolle, mutta
+hepä ovatkin rauhoitettuja. Heidän vesiliikenteensähän se koko mäen
+liukkaana pitää.
+
+Mutta jättäkäämme lumiukot ja Raatihuoneenkadun taistelut ynnä muut
+sellaiset vähäpätöisyydet ja kiiruhtakaamme kauppias Montosen pihan
+perälle, sillä siellä on tekeillä erittäin tärkeä toimitus, ja siellä
+on siitä syystä väkeä kuin kärpäsiä ruokalan keittiössä. Kaupungin
+suuri paloruisku on siellä täydessä toiminnassa ja vesisuihku kohoaa
+paljon korkeammalle suuren makasiinirakennuksen katonharjaa.
+
+Tulipaloko?
+
+Eikö mitä! Kesällä voi syttyä tulipalo keskellä päivää, mutta
+talvella ei koskaan. Ei ainakaan meidän kaupungissamme ole sellaista
+miesmuistiin tapahtunut.
+
+Ei, vaan siellä tyhjennetään, raastuvanoikeuden määräyksen mukaan,
+kauppias Montosen kaivoa, että saataisiin pois se kuollut hiiri kaivon
+pohjalta.
+
+Mönkkysen Maijastiina oli tästä ratkaisevasta tapauksesta lennättänyt
+sanan niin moneen taloon kuin ehti. Olipa hän sitten kerrankin kahvilla
+täytetty, vaikka ei, kiireellisten asiainsa tähden, ennättänytkään
+juoda kaikissa keittiöissä kahta kuppia. Hotkaisi muutamissa yhden, ja
+parissa paikassa ei sattunut ensinkään olemaan kahvia keitettynä. Mutta
+ehtihän Maijastiina saatavansa myöhemminkin periä.
+
+Palomestari Sipilä oli sanonut, että ruiskun saa lainata sitten kun
+tulee leuto sää. Tietäähän sen jokainen, joka on vähänkin perehtynyt
+palotoimintaan, että pakkasella letkut jäätyvät, ja jäätyneet letkut
+ovat hyvin pahoja katkeamaan, varsinkin tällaiset vanhemmat letkut.
+
+Oli sitä ihmettä, sitä kauppias Montosen kaivon tyhjentämistä,
+keräytynyt katsomaan ukkoa jos akkaakin. Mieliala oli korkealla.
+
+-- Nyt se nähdään!
+
+-- Nyt se nähdään se totuus!
+
+-- Niin, nyt se nähdään, kenessä se on totuus.
+
+-- Niin, totuus! Totuus ei pala tulessakaan.
+
+-- Eihän se kuulu palavan, eikä se huku kaivoonkaan.
+
+-- Eihän se kai huku sinnekään.
+
+-- Sieltäkin se pumputaan ylös!
+
+-- Pumputaan se. Ei sitä enää nykymaailmassa valheella ja vääryydellä
+pitkälle potkita.
+
+-- Ei potkita. Kyllä laki ja oikeus asiasta selvän ottaa.
+
+-- Ottaa se!
+
+-- On se sentään hyvä, että on vielä maassa laki ja oikeus! huokasi
+muuan eukko, silmiään pyyhkäisten, mutta torikauppias Sippo, joka
+seisoi hänen vieressään kädet housuntaskuissa ja lakki takaraivolla,
+epäili:
+
+-- Mikähän siunaus siitä sitten heruu?
+
+Mutta silloinkos eukko räsähti. Vai ei saisi enää olla lakia ja
+oikeuttakaan! Missähän sinunkin kojusi olisi, jollei olisi kaupungissa
+poliisijärjestystä.
+
+Sippo raapi harmistuneena päätään, mutta sopivaa vastausta ei hän
+sittenkään keksinyt.
+
+Vaikuttava ja muistiinpainuva oli näky. Pumppuna toimiva paloruisku
+kävi niin että ryskyi. Kymmenkunta vapaaehtoista palokuntalaista oli
+työssä.
+
+Koska he olivat tavallaan virkatoimessa, niin olivat he kiinnittäneet
+palokuntalaisnauhat lakkeihinsa, joten kuka tahansa saattoi nähdä,
+että vain heillä oli laillinen oikeus käsitellä paloruiskua. Mutta
+hyväntahtoisesti luovuttivat he tämän etuoikeutensa viransijaisillekin,
+alettuaan vähän väsyä, eikä työnhaluisista tarjokkaista suinkaan ollut
+puutetta.
+
+Toisen letkun pää oli kaivossa ja toisen letkun päässä oli itse
+suihkumestari Lampeeni, ohjaten räiskähtelevän ja paukahtelevan
+vesisateen ylös ilmaan, josta vesipisarat sitten sateena ropisivat
+taajan katselijajoukon niskaan. Mutta jokainenpa olikin varoiksi
+kääntänyt kauluksensa pystyyn.
+
+Välistä taas ohjattiin suihku makasiinin seinään tai katolle ja
+katonharjan yli. Hyvinhän se yli lensikin, vaikka makasiinirakennus on
+aika korkea.
+
+Mutta kun suihku räiskyi ja paukkui makasiinin ovenpieleen, niin pisti
+makasiinimies Antti Peuranen päänsä makasiinin ovesta ja huusi:
+
+-- Juutastako te tätä makasiinia holvaatte? Ei tämä ole pesun tarpeessa!
+
+Mutta siihen huomauttivat palokuntalaiset aivan oikein:
+
+-- Vähemmänhän palaa!
+
+Ja katselijakunta huusi Antti Peuraselle:
+
+-- Vie pois nokkasi sieltä ovelta! Saat vielä päin naamaasi!
+
+-- Niin, ja kyllä silloin jauhonpöly karisee! riemuitsivat toiset.
+
+Antti Peurasen jauhoiset kasvot katosivatkin ovelta.
+
+Eräs akoista nuuhki ilmaa ja sanoi toisille:
+
+-- Ihan on kuin mädänneen hajua. Kaivokohan se sillä tavalla haisee?
+
+-- No mikäs sitten, vastasivat toiset eukot. -- Aivanpahan näet tuntuu
+haju tänne asti!
+
+-- Taitaa olla haju omassa nokassanne! sanoi viimeiselle puhujalle
+Menlösin Miina, joka eukkojen takana hänkin katseli puuhaa.
+
+Siitä eukot suuresti kiivastuivat:
+
+-- Vai sinä tänne tulet pullikoimaan ja irvistelemäänl
+
+-- Eivät osaa enää ihmiset hävetä! päivitteli toinen eukko.
+
+-- Kun olisivat tuominneet raastuvassa sinut tuon kaivon tyhjentämään,
+niin vieläköhän ilkkuisit! huomautti kolmas, mutta neljäs huusi:
+
+-- Antakaa, Lampeeni, tuolle Miinallekin osansa... sehän se on koko
+tämän asian syy.
+
+Silloin Miina pakeni.
+
+Mutta Mönkkysen Maijastiina sanoi eukoille:
+
+-- Niin haisee koko kaivo että yököttää! Minä menen katsomaan, joko se
+raato alkaa nousta.
+
+Mönkkysen Maijastiina lähestyi kaivoa, mutta ruiskun käyttäjät huusivat
+ankarasti!
+
+-- Syrjäiset eivät saa tulla lähelle!
+
+Tästä suuttui Maijastiina.
+
+-- Minäkö syrjäinen! Syrjäisempiä te itse tässä asiassa olette! Jos
+en minä olisi nähnyt sen hiiren heittämistä, niin ette tekään tässä
+heiluisi ja mahtailisi!
+
+-- Älä pärpätä! huusivat palokuntalaiset.
+
+Mutta Mönkkysen Maijastiina lähestyi itsepintaisesti kaivoa.
+
+Silloin käänsi Lampeeni suihkun häntä vastaan, ja silloin nosti
+kastunut Maijastiina sellaisen huudon ja rähäkän, että se oli kauheata
+kuulla. Mutta tunteeton katsojajoukko päästi mahtavan naurun:
+
+-- Ha ha ha! Niin on kuin kuikka!
+
+Puikkelehti siellä poikiakin väkijoukossa kymmenittäin, töytäillen
+milloin minnekin kuin paarmat ja sysien ja tuuppien aikaihmisiä. Mutta
+makasiinimies Peurasen kuusivuotias Asko se enimmän nautti tästä
+näytelmästä. Ihan oli märkänä koko poika, kun aina juoksi sinne, minne
+vesi lensi.
+
+Ja kun Lampeeni ohjasi suihkun suoraan ylöspäin, niin että vesi
+oikein korkealle suhahti, niin silloin Asko hyppi tasakäpälässä,
+rapisteli käsivarsiaan niinkuin kukko siipiään ja hihkui ylenpalttisen
+riemastuksen vallassa:
+
+-- Hii!
+
+Akatkin sen huomasivat ja todistivat:
+
+-- Onpas tuolla pojalla lysti!
+
+-- Niin, ikäänkuin tämä olisi mikään lystin paikka! huomauttivat toiset
+vakavasti.
+
+Mutta Asko-poika hihkasi:
+
+-- Noin korkealle lensi... taivaaseen asti!
+
+Ja toisille pojille hän riemuitsi:
+
+-- Ne tyhjentävät koko kaivon! Sitten näkee ihan kaivon pohjaan asti!
+
+Ankarasti kävi ruiskun pumppu. Joku katsojista pyysi suihkumestaria:
+
+-- Anna mennä, Lampeeni, yli aidan Menlösin pihaan! Nehän ne upottivat
+sen hiiren tähän kaivoon!
+
+Lampeeni ei ollut kuulevinaankaan. Kaikki tässä komentamaan! Kyllähän
+tässä sitten komentajia olisi. Tietysti oli hänellä yksin valta
+määrätä, minne hän suihkunsa käänsi, varsinkin kun ei palomestarikaan
+ollut paikalla käskyjä antamassa.
+
+Mutta kun oli kulunut kohtuullisen pitkä aika äskeisestä pyynnöstä,
+käänsi hän kumminkin kuin sattumalta suihkun Menlösin pihaan päin.
+
+-- No sinne! huusivat katsojat.
+
+-- Saavat nyt pakanat hiirivettä!
+
+-- Sen ne sietävätkin.
+
+Torikauppias Sippo on semmoinen arvostelija. On kai hyvin viisas mies
+omasta mielestään, viisaampi kuin kaikki muut yhteensä.
+
+Nytkin se sanoi, katseltuaan aikansa suihkuttamista:
+
+-- Oikeastaan tämä suihkuttaminen on ihan tarpeetonta.
+
+Lampeeni laski taas vettä makasiinin katon yli ja kysyi sitten
+arvokkaasti:
+
+-- Missä suhteessa?
+
+Sippo sylkäisi, otti tulitikkulaatikon taskustaan ja alkoi sytytellä
+tupakkaansa.
+
+-- No siinäkin suhteessa, sanoi hän sitten, että mitäs suihkuttamista
+tässä tarvitaan?
+
+Ja perustellen lähemmin kantaansa jatkoi hän:
+
+-- Tuleehan se vesi sieltä kaivosta suihkuttamattakin.
+
+-- Vai tulee se! matki vain Lampeeni ylenkatseellisesti.
+
+Mutta Sippo intti yksipäisesti:
+
+-- Ka tuleehan se... juutaskos siinä olisi ettei tulisi, kun tuommoinen
+miesjoukko pumppuaa! Ei suinkaan se tuo sinun suihkuttamisesi sitä
+kaivosta nosta!
+
+-- Älä turise! sanoi Lampeeni vihaisesti.
+
+-- Minkäs teet jos turisenkin! uhitteli Sippo. -- Jos antaisi veden
+lorista tuohon ruiskun viereen, niin kyllä se tulisi sieltä kaivosta
+aivan yhtä nöyrästi.
+
+Lampeenia harmitti.
+
+-- Vai ruiskun viereen lorista! sanoivat palokuntalaiset. -- Luuletko
+sinä meidän rupeavan vesilätäkössä pumppuamaan?
+
+-- Niin, ja kun suihkuttaa, niin näkee samalla yksin tein, onko ruisku
+ja letkut kunnossa, jos sattuisi niinkuin tulipalo tulemaan.
+
+Lampeeni katsoa muljautti Sippoon ja sanoi:
+
+-- Niin, älä sinä, Sippo, tule viisaampiasi neuvomaan... kun ei sinulla
+kuitenkaan ole mitään tietoa eikä ymmärrystä näissä paloasioissa.
+
+Siinä oli Sipolla taas suu poikki. Lampeeni sanoi palokuntalaisille,
+mutta kuitenkin niin, että Sippokin sen kuuli:
+
+-- Sillä kun on kenellä lihakauppa torilla, niin se jo luulee olevansa
+hyväkin insinööri!
+
+-- Paljonhan sieltä kaivosta vettä riittääkin! ihmetteli joku
+katsojista, ja muuan toinen katsoja selitti:
+
+-- Nämä ovatkin niitä oikeita vesikaivoja nämä tämän kaupungin kaivot.
+
+Kahdesti oli jo vaihdettu ruiskun käyttäjiä, ja muutamat katselijat
+alkoivat epäillä:
+
+-- Ei sitä taida saadakaan yhdellä ruiskulla tyhjäksi. Mutta juuri
+silloin alkoi suihku tulla heikommaksi, ja katsojat huusivat:
+
+-- Jo painuu rooli matalammaksi!
+
+Toiset, jotka harrastivat esikuvia ja vertauksia, esittivät saman asian
+sanoilla:
+
+-- Jopahan alkaa lehmä ehtyä.
+
+Ja joku kolmas, joka tavoitteli tunnustusta sukkeluuksilla, joita hän
+oli kilpaa Markulan kanssa viljellyt lähinnä seisovien virkistykseksi
+koko toimituksen ajan huusi:
+
+-- Niin ehtyy... kohta se poikii!
+
+-- Hiiren, täydensi Markula.
+
+-- Onkos täällä poliisia? kysyi eräs palokuntalaisista.
+
+-- Mitäs tässä poliisilla? tiedusteli Lampeeni.
+
+-- No jotta on viran puolesta todistamassa, kun kaivoa tarkastetaan,
+selitti palokuntalainen.
+
+-- Niin, kun tämä on virallinen asia... raastuvan käskystä, myönsi
+toinen palokuntalainen.
+
+-- Onhan tässä vieraitamiehiä, sanoi torikauppias Sippo, mutta siihen
+huomautti Lampeeni:
+
+-- Et sinä ymmärrä laillisia asioita!
+
+-- Poliisi pitää olla! huusivat akatkin. -- Ei suinkaan sitä ilman
+poliisia... lakiasiassa!
+
+-- Niin, kyllä pitää hakea poliisi! huusivat kaikki katsojat.
+
+-- Juokse sinä märkä poika hakemaan torilta poliisi, sanoi Lampeeni
+Peurasen Askolle, mutta Asko väitti:
+
+-- En minä jouda!
+
+Toiset pojat juoksivat torille poliisia hakemaan, ja eräs
+palokuntalaisista, kauppias Heikki Remeksen renki, kurkisti alas kaivon
+reunalta ja ilmoitti:
+
+-- Nyt se on muuten tyhjä, mutta siellä keskellä on syvempi kohta ja
+siellä on vielä vähän vettä.
+
+Sitten hän kohotti letkua ja siirsi sen pään tuohon syvennykseen,
+sanoen pumppuajille:
+
+-- No pumpatkaa nyt vielä vähän, ja antakaa sitten masinan käydä
+hiljalleen koko ajan. Muuten se on taas pian täynnä tämä kaivo.
+
+Ja nousten kaivon reunalta hän sanoi:
+
+-- Siinä näkyy olevankin hyvät vesisuonet, tuossa kaivossa.
+
+-- Jo tulee poliisi! huusivat akat.
+
+Akat olivat oikeassa. Poliisi Miettinen tuli sieltä noutajineen ja
+kysyi väkijoukkoon päästyään:
+
+-- Mitäs täällä on asiaa?
+
+-- On siinä poliisi, kun ei tiedä koko asiasta! ihmettelivät akat.
+
+-- Todista nyt virkasi puolesta, onko Montosen kaivossa hiirtä vai ei!
+sanoivat palokuntalaiset. -- Tämä on virallinen asia.
+
+-- Se on raastuvan päätös, selittivät akat.
+
+-- Olkoon, sanoi poliisi Miettinen. -- Mutta minä vain en lähde kaivoon
+ruunun univormua ryvettämään!
+
+Siitä syntyi kiivas keskustelu, mutta poliisi Miettinen ei suostunut
+lähtemään kaivoon.
+
+-- En lähde muuta kuin viskaalin määräyksestä!
+
+Ja sitten suuttui hän ja huusi:
+
+-- Mitä te olette minun käskijöitäni! Pitäkää suunne kiinni!
+
+Silloin sanoi Lampeeni:
+
+-- No samahan se on, kuka sinne menee, kunhan poliisi seisoo tässä
+kaivon reunalla ja todistaa.
+
+-- Sen minä kyllä voin tehdä, lupasi poliisi Miettinen leppyen.
+
+-- Tuo muurari Jänkkä on hyvin tarkkasilmäinen ja luotettava mies,
+esitti kauppias Remeksen renki.
+
+-- Lasketaan se kaivoon.
+
+-- Eikös täällä olisi sopivampiakin? kainosteli muurari Jänkkä
+luottamustoimen vastaanottamista, mutta katsojat huusivat:
+
+-- Mene vain Jänkkä kaivoon!
+
+-- Onkos se nyt aivan tyhjä? kysyi muurari.
+
+-- On se! takasivat palokuntalaiset.
+
+Ja niinpä sitten laskettiinkin muurari Jänkkä nuorasta kaivoon,
+väkijoukon piirittäessä kaivonympärystän.
+
+Jänkkä hamuili kaivon pohjalla, raapaisi pari kolme kertaa valkeaa ja
+tutki ympäristöään oikein tulitikun valossa.
+
+-- Ei täällä ole kissoja eikä hiiriä! huusi hän sitten.
+
+-- Ei siellä kissoja tarvitse ollakaan! vastasivat akat.
+
+-- Eipä täällä ole hiiriäkään, huusi muurari.
+
+-- Älä valehtele! huusi joku katsojista.
+
+-- No tulkaa sitten itse katsomaan, pahuukset, vastasi Jänkkä
+närkästyneenä. -- Vaan jos te sen sieltä näette, niin neuvokaa vain,
+missä kohden se on! Kyllä minä sen sitten ylös nostan.
+
+-- No älähän suutu, muurari, lepytteli Lampeeni. -- Eiväthän ne nämä
+tosissaan...
+
+-- On tämä kumma paikka! ihmettelivät eukot.
+
+-- Katsohan vielä tarkemmin! kehoitti Lampeeni.
+
+Jänkkä tutki kaivon pohjan varmuuden vuoksi toiseen kertaan mitä
+huolellisimmin. Sitten hän huusi:
+
+-- Alkakaa hissata ylös... mutta älkää hellittäkö, pakanat!
+
+-- Kyllä sinä nouset! rauhoittivat palokuntalaiset. -- Katso, onko
+nuora paikoillaan.
+
+-- Kyllä se on, sanoi muurari.
+
+-- Mitä se tuo poika tähän tellääntyy! ärjäisi muuan mies vihaisesti
+Peurasen Askolle, joka koetti tunkeutua miesten kainaloiden alitse
+kaivon luo.
+
+-- Joka paikassa se tiellä härkentää! toruivat akat.
+
+Kiskottiin sitten Jänkkä miehissä ylös kaivon pohjalta. Tuskin oli
+hänen päänsä kohonnut kaivonkannen yläpuolelle, kun jo huudettiin:
+
+-- No eikö siellä sitten näkynyt mitään?
+
+Jänkkä vastasi vain:
+
+-- Ei muuta kuin märkiä kiviä.
+
+Jokupa hoksasi siihen huomauttaa:
+
+-- Mutta jospa se vesi onkin imenyt sen mukaansa?
+
+-- Niin, huusivat akat. -- Se on lentänyt veden mukana!
+
+Lampeeni siihen halveksivasti vastasi:
+
+-- Hornaanko se sieltä on lentänyt... kun on semmoinen sihti letkun
+päässä, ettei laske pienempiäkään roskia lävitseen!
+
+Letkua nostettiin pois kaivosta.
+
+Sippo sanoi:
+
+-- Turhaan siinä miehet vahtasivat.
+
+Palokuntalaistenkin täytyi myöntää:
+
+-- Taisi olla turhaa touhua.
+
+Mutta Lampeeni lohdutteli heitä:
+
+-- No saihan tuota koettaa, oliko ruisku kunnossa, kun kerran sattui
+näin leuto sää.
+
+Kaivo oli nyt siis kuivana, mutta kylläpä olivat sen sijaan paikat
+kaivon ympärillä märkinä. Joka paikassa oli vettä ja lätäköitä, ja kun
+katselijat tarkastelivat makasiinin kattoa ja seinää ja Menlösin pihan
+puolella olevaa lankkuaitaa, niin tuumivat he:
+
+-- Olisi siinä sammunut liekit, jos olisi sattunut tulipalo olemaan!
+
+-- Teettävät ne nuo virkakunnatkin ihmisillä tyhjää työtä, minkä tuo
+raastupakin, napisi joku palokuntalaisista. -- Kengät ovat aivan märät.
+
+-- Kun ei vain Menlösin joukko olisi yöllä onkinut sitä hiirtä pois
+kaivosta, keksi eräs akoista uuden otaksuman.
+
+Miehet kiroilivat kaivoa, hiirtä ja Menlösin joukkoa. Odotuksessaan
+pettynyt väkijoukko alkoi valmistautua hajaantumaan, ja Anna Riitta,
+joka oli talon puolesta valvonut toimitusta, oli jo palannut keittiöön
+tekemään emännälleen selkoa tutkimuksen odottamattomasta ja laihasta
+tuloksesta.
+
+-- Ei sieltä sitten mitään hiirtä löytynytkään! huokasi eräs akoista.
+-- Tyhjän tautta on saanut Anna Riitta raahata vettä Perälän kaivolta
+asti...
+
+-- Niin, eihän siellä ole mitään hiirtä ollutkaan, ilmoitti märkä,
+vilusta hytisevä Peurasen Asko.
+
+-- Kenenkä poika se on tuo? kysyi muuan eukko. -- On niin märkäkin,
+turjake, eikä vain lähde kotiinsa.
+
+-- Se on tämän Montosen makasiinimiehen poika, kertoivat toiset pojat.
+-- Sen nimi on Asko.
+
+-- Mitä sinä sanoit, ettei olisi hiirtä ollutkaan kaivossa? kysyi eukko.
+
+-- Niin, eihän se hiiri sinne pudonnut, selitti Asko.
+
+-- Mistähän sinä sen tiedät! murahti muuan palokuntalaisista
+ylenkatseellisesti.
+
+-- Näinhän minä kun meidän kissa otti heti sen hiiren, kun se oli tälle
+puolen lentänyt, kertoi Asko, puhallellen kohmettuneisiin, sinertäviin
+hyppysiinsä. -- Minä olin tässä silloin.
+
+Kaikki tuijottivat Askoon. Joku sanoi:
+
+-- Taidat valehdella?
+
+-- Niin, tulet tänne valehtelemaan ja sotkemaan! huusivat akat.
+
+-- Enkä valehtele! kiisti Asko. -- Tuohon putosi se hiiri, tuohon kohti
+ihan, ja siitä sen kissa otti ja juoksi se suussa tuonne makasiinin
+taakse...
+
+Tämä yksityiskohtainen esitys ja Askon rehelliset silmät tekivät
+vakuuttavan vaikutuksen. Poika puhui silminnähtävästi totta.
+
+-- No miksi sinä et sitä heti sanonut! kiljuivat suuttuneet
+palokuntalaiset.
+
+Suuresti vihastuivat nyt kaikki läsnäolevat Askoon, mutta varsinkin
+olivat palokuntalaiset kiukuissaan.
+
+-- Siinä on sitten hölmö poika! Seistä toljottaa vieressä eikä puhu
+mitään!
+
+-- Semmoisen työn teetätti ihan turhaan, riettaan elävä!
+
+-- Selkäänsä se sietää!
+
+Eikä tiedä, miten Askolle olisi käynyt, jos hän olisi jäänyt jatkoa
+odottamaan. Mutta säikähtynyt Asko Peuranen oli jo juossut tiehensä ja
+kätkeytynyt näkymättömiin.
+
+
+
+
+XIX
+
+
+On se sentään karskinnäköinen mies, tuo taloustirehtööri Menlös.
+
+Oikein niinkuin sotaherra.
+
+Pää on pystyssä ja käynti joustava, ja kun hän kävelee huoneissaan,
+luoden kotkankatseensa ulos milloin mistäkin ikkunasta, milloin
+kolmikulmaiseen Snellmanin puistoon, milloin Papinkadulle, milloin taas
+pihaansa, missä vesirattaat kohottavat tynnyriään lumikinoksesta, mutta
+missä koirankoppi on kokonaan lumeen hautautunut, niin on hän kuin
+linnoituksen päällikkö, joka tähystelee, onko kaikki järjestyksessä
+hänen alueellaan.
+
+Oivallisen vertauksenhan me keksimmekin! Niinkuin linnoituksen
+päällikkö...
+
+Sillä voidaanpa sanoa, että herra taloustirehtööri Menlös on kuin onkin
+nyt linnoituksen päällikkö.
+
+Rouva Menlöskö?
+
+Niin, unohdimme heti aluksi mainita, että rouva Menlös on tällä kertaa
+poissa kaupungista.
+
+Häntä, rouva Maria Menlösiä, alkoi vaivata unettomuus, yhä lisääntyvä
+hermostuminen ja päänsärky. Lääkäri sanoi, että hän ajattelee liian
+paljon oikeusjuttuaan. Ja lääkäri sanoi senkin suoraan, että jollei
+hän tahdo, että tuo hiiri vie hänet lopuksi hautaan, niin on hänen
+matkustettava pois kotoaan, jossa hänen ajatuksensa aina pyörivät yhden
+ja saman asian ympärillä.
+
+Rouva Menlös ei aluksi tahtonut suostua matkustamaan. Hän pani
+vastalauseen. Miten luuli tohtori herra Menlösin ja Kaisun tulevan
+toimeen, ellei rouva Menlös ollut heitä hoitamassa?
+
+Mutta silloin sanoi vanha lääkäri, ukko Hillman, että siispä hän kuolee.
+
+Kuolla täytyy jokaisen, vastasi rouva Menlös. Kuolla täytyy, ei auta.
+
+Jos hän kuolee ennenkuin oikeusjuttu on päättynyt, niin menettää hän
+sen varmasti, sanoi tohtori. Eihän vainaja voi hoitaa oikeusjuttukaan.
+
+Silloin alkoi rouva Menlös harkita asiaa. Sitten hän sanoi, että hän
+ei tahdo vielä kuolla, sillä hän tahtoo voittaa juttunsa. Ja sitten
+lähti hän virkistysmatkalle sukulaistensa luo siihen kaupunkiin, josta
+Menlösin perhe on tänne muuttanut.
+
+Viikon päästä tuli kirje. Hän voi jo paljon paremmin ja saapuu kotiin
+hyvissä ajoin valvomaan oikeuksiaan, jutun tullessa toisen kerran
+esille.
+
+Kotona tuntui oudon hiljaiselta. Ihmeellistä, miten yhden ainoan
+henkilön lähtö voi tyhjentää talon! Ensimmäisinä päivinä eivät herra
+Menlös ja hänen tyttärensä tienneet, miten olla, kuin eleä.
+
+Mutta epäilemättä oli hyvä, että rouva Menlös suostui matkustamaan.
+Hän oli viime aikoina ollut niin läpi hermostunut, että koko talosta
+oli rauha poissa. Ei niin, että hän olisi alituiseen torunut miestään
+tai tytärtään. Päinvastoin oli hän siinä suhteessa suuresti muuttunut.
+Hänen entinen äkkipikaisuutensa oli vähitellen tämän hiirijutun aikana
+sulanut huomaamattomiin kuin lumi auringonpaisteessa. Mutta sitä
+ikävämpää oli nähdä, miten hän lakkaamatta ajatteli yhtä ja samaa, yhtä
+ja samaa, niin että hän lopuksi tuskin huomasi, mitä talossa tapahtui.
+Taloustirehtööri Menlös kuiskasi huolestuneena tyttärelleen, ettei äiti
+nuku juuri ollenkaan. Hän laihtui huomattavasti, ja melkein näki, miten
+hänen tukkansa harmaantui. Asia alkoi käydä huolestuttavaksi.
+
+Ja silloin tapahtui sellainen suunnaton tapaus, että taloustirehtööri
+Menlös, ensi kerran elämässään, teki julkisen kapinan vaimoaan vastaan.
+Hän nimittäin, vastoin vaimonsa nimenomaista ja mitä jyrkintä kieltoa,
+lähti hakemaan lääkäriä.
+
+Ei uskonut rouva Menlös silmiään, kun hän näki miehensä eteisessä
+pukevan turkkia ylleen. Hämmästyneenä ja suuttuneena hän huusi:
+
+-- Menlös!
+
+Herra Menlös pisti lakin päähänsä, ikäänkuin ei olisi mitään kuullut.
+Rouva Menlös oikein kauhistui, luullen miehensä menettäneen järkensä
+valon, pani kädet lanteilleen ja huudahti silmät pyöreinä ruokasalin
+ovelta:
+
+-- No mutta _Menlös_!
+
+Herra Menlös livahti ulos ovesta ja meni menojaan.
+
+Tämä ennenkuulumaton vastarinta ja tottelemattomuus vaikutti rouva
+Menlösiin niin mieltäjärkyttävästi, että hän vaipui istumaan leveään
+keinutuoliin ja hoki:
+
+-- On aikoihin eletty... onpa totisesti aikoihin eletty!
+
+Silloin kohotti Kaisu silmänsä työstään ja sanoi:
+
+-- Jollei isä olisi mennyt, niin olisin minä mennyt.
+
+Tähän ei rouva Menlös voinut enää mitään vastata. Tämä kävi jo yli
+hänen ymmärryksensä. Hän päätti antaa kaiken mennä menoaan ja istui
+sanaakaan puhumatta siihen saakka, kunnes herra Menlös palasi takaisin,
+vanha tohtori Hillman mukanaan.
+
+Ensimmäisen päivän rouva Menlösin poissaolon aikana käveli herra
+Menlös huoneesta huoneeseen kuin rauhaton sielu. Ja alinomaa unohti
+hän piippunsa mitä merkillisimpiin paikkoihin. Monesti täytyi Kaisun
+nousta sitä etsimään, ja pitipä kerran pyytää Miinakin avuksi. Miina
+se vihdoin löysikin sen piipun, ruokasalin astiakaapin laatikosta,
+pitkävartisten liemikauhojen ja hopealusikoiden joukosta.
+
+Silloin huudahti Kaisu huolestuneena:
+
+-- No nyt tulee taas isä vuorostaan höperöksi!
+
+Herra Menlös naurahti hajamielisenä ja lähti kamariinsa lataamaan
+piippuaan. Mutta tunnin kuluttua oli se taas kateissa. Sillä kertaa ei
+se sentään ollut sen kummemmassa paikassa kuin vaatekomeron naulassa.
+Herra Menlös ei voinut ollenkaan käsittää, miten hän oli sen juuri
+sinne pistänyt, sillä vaatekomeroon oli hänellä ollut viimeksi asiaa
+toissapäivänä.
+
+Vähitellen alettiin tottua uusiin oloihin. Isä istui nyt enimmäkseen
+ruokasalissa, katsellen tyttärensä työskentelyä ja kertoen vaikka
+minkälaisia juttuja.
+
+Isässäkin oli tämän hiirijutun aikana alkanut tapahtua muutos,
+vaikkakin aivan päinvastainen kuin äidissä. Taloustirehtööri alkoi
+miehistyä päivä päivältä. Mitä enemmän rouva Menlös sulkeutui
+kuoreensa, sitä enemmän pöyhistyi herra Menlös.
+
+Jopa hän lopulta, vielä äidin kotona ollessakin, alkoi määräillä kuin
+mikäkin kenraali. Käski Miinan siirtää salissa erään kukkapöydän
+toiseen paikkaan ja niin poispäin. Herra Menlösistä oli kehittymässä
+vaarallinen kotityranni. Varmaankin olisi tällainen ilmiö suuresti
+kummastuttanut rouva Menlösiä, jollei hän olisi ollut niin omissa
+ajatuksissaan, ettei huomannut juuri mitään.
+
+Silloin tällöin otti herra Menlös käteensä Napoleonin elämäkerran ja
+luki sitä ääneen tyttärelleen. Mutta koska tytär ei ollut varustettu
+niin uljaalla ja sotaisella luonnonlaadulla kuin isä, niin ei hän
+kauankaan voinut haukottelematta kuunnella ranskalaisten kenraalien
+ja sotamarsalkkojen nimiä ja perinpohjaisia taistelukuvauksia. Ja
+huomatessaan tyttärensä haukottelevan sulki taloustirehtööri vähän
+hämillään kirjansa ja alkoi kertoa muistelmiaan siltä ajalta, jolloin
+hän oli ollut suuren vaivaistalon isännöitsijänä.
+
+Mutta hiirijuttuun, siihen ei sanallakaan kajottu.
+
+Useinpa vietti herra Menlös sentään pitkät hetket kamarissaankin,
+tarkastellen asekokoelmaansa. Hänen päässään alkoi syntyä uusi tuuma,
+jollaista ei ollut ennen hänen mieleensä juolahtanut. Hänpä alkaakin
+harjoitella ampumista! Noin monta pyssyä, eikä hän niitä koskaan käytä
+luonnolliseen tarkoitukseensa! Jos antaisikin niiden ruveta paukkumaan!
+Sitä vartenhan ne ovat luodutkin.
+
+Ja niin tapahtuikin, että herra Menlös täydensi seuraavana päivänä
+asekokoelmaansa ostamalla salonkikiväärin ja parisataa patruunaa.
+
+Samana päivänä hän jo kahlasi syvässä lumessa puutarhaansa, kädessään
+ladattu salonki kivääri, kohotti pyssyn poskelleen, ummisti silmänsä ja
+ampui ensimmäisen laukauksen humalamajaan päin.
+
+Varpusparvi sieltä lentoon pelmahti majan vaiheilta. Varpuset olivat
+ihmeissään. Jopa nyt jotakin, kun taloustirehtöörikin moisissa hommissa
+liikkuu!
+
+Minne lieneekään luoti lentänyt, mutta herra Menlös oli joka
+tapauksessa ampunut ensimmäisen laukauksensa.
+
+Semmoinen mies on hänestä tullut. Lopuksi saattaa häneltä, jos tätä
+menoa jatkuu, odottaa mitä tahansa.
+
+Suottako, suottako olikaan huudahtanut hänen aviopuolisonsa, rouva
+Maria Menlös:
+
+-- On aikoihin eletty!
+
+On totisesti eletty.
+
+Mitähän tästä kaikesta vihoviimeksi tuleekaan?
+
+
+
+
+XX
+
+
+Mihin tapaan puheltiin torikojujen tienoilla sinä päivänä, jolloin
+rouvien Menlösin ja Montosen juttu toisen kerran tuli esille
+raastuvanoikeudessa?
+
+Tähän suuntaanhan ne jutut siellä silloin juoksivat:
+
+-- No, nythän sitä taas tänään istutaan sitä kaivoasiaa!
+
+-- Niin, tänään istutaan, istutaan niin että kyllä raastuvassa tuolit
+lämpenevät!
+
+-- Ja eikö tuo nyt viimeinkin ratkenne koko juttu?
+
+-- Kuka sen tietää...
+
+-- Niin, kuka sen tietää, ratkeaako se enää milloinkaan, kun ei sitä
+vainajaa, sitä hiirtä, löytynytkään.
+
+-- Juu, se oli kumma paikka!
+
+-- Oli se! Mihinkähän se oikein hävisi?
+
+-- Eivätköhän liene vain siinä taas olleet ne samat näpit sorkkimassa,
+jotka sille Nilsperille semmoisen jumalattoman jutkun tekivät.
+
+-- Kyllä se nyt ratkeaa, se juttu.
+
+-- Ratkeaahan se pakana, jos ratketakseen! Se asia on nyt niin selvä ja
+kirkas kuin viinapullo: kun ei kerran hiirtä kaivossa ollut, niin ei
+sitä siis siellä ollut.
+
+-- Niin, eihän sitä siinä tapauksessa siellä ollut.
+
+-- Eikä ole koskaan ollutkaan. Selvä juttu!
+
+-- Liekö tuo vielä niinkään selvä? Kun on kerran kenellä missä asiassa,
+niinkuin nyt esimerkiksi Montosen rouvalla, lailliset näytökset ja
+vannotetut todistajat, niin ei siinä silloin yksi hiirenraato paljon
+paina, olipa se missä tahansa. Vieraatmiehet ne ovat, jotka asiassa
+painavat, kun ne valansa päältä puhuvat ja todistavat.
+
+Näin pohtivat eukot lakiasioita. Mutta muuan rokonrikkoinen
+lihakauppias soimasi heitä:
+
+-- Mitä te akat tyhjää tolkutatte? Kyllä se korkea oikeus tämän asian
+tutkii joltakin muulta syrjältä kuin miltä te ymmärrätte!
+
+-- Mitäs sinä lihakauppias puutut ihmisten puheisiin? Ei tässä sinulle
+puhuta!
+
+-- Tuollahan tuo menee raatimieskin. Sehän se taitaisi jo tietää
+tuomionkin. Ja niin on sillä naamakin kuin Mooseksen laintaulut.
+
+-- Ihan ovat kipeinä koko kaupungin akat paljaasta tietämisen halusta,
+sanoi Sippo lihakauppiaalle.
+
+Mutta raatimies Waaranen käveli torin poikki aivan kuin ei mitään
+erinomaista olisikaan tapahtumassa.
+
+Ja niin läpitunkemattomat olivat hänen kasvonsa, ettei niistä voinut
+mitään lukea.
+
+Muijat huokasivat:
+
+-- Voi, kun olisi jo ilta!
+
+Niin, kunpa olisi jo ilta... Kuinka omituista! Nyt emme vielä kukaan
+tiedä mitään, mutta illalla tietää päätöksen koko kaupunki.
+
+Sitten haaveilivat torimatamit:
+
+-- Voi voi sentään, kun pääsisi kuuntelemaan!
+
+Siihen torikauppias Sippo, aina muita viisaampi, selitti tätäkin asiaa:
+
+-- Mikäs sinne on kuuntelemaan mennessä? Pääsee sinne kuka hyvänsä.
+Vaikka kaikki läksisitte?
+
+-- Menepäs sitten sinäkin, Sippo, jos luulet pääseväsi! ilkkuivat
+hänelle matamit.
+
+Mutta Sippo sanoi varmasti:
+
+-- Minä Sippo sinne menenkin... panen tämän makasiinin lukkoon ja
+lähden raastupaan kuuntelemaan, kun siellä tuomion torvella soitetaan
+ja sakkoja sataa... sakkoja ja linnaa niin että roikaa!
+
+Matamit silloin huusivat, kädet vatsalla:
+
+-- Hohoo! Kylläpä ne siellä sinunlaisesi pian ulos kuskaisivat!
+
+Sippoko ulos!
+
+Sippo aivan julmistui:
+
+-- Eivätkä kuskaa! Se onkin semmoinen laki, että ei ole lupa ulos
+kuskata!
+
+Ja viisaana, lakia tuntevana miehenä Sippo asioita ymmärtämättömille
+matameille selitti:
+
+-- Saapi niitä olla syrjäisiäkin oikeussalissa tämän Suomen lain
+mukaan. Sitä on kansankerroksilla tämän nykyisen Suomen lain mukaan
+sama valta ja vapaus mennä käräjätupaan kuin kirkkoonkin.
+
+-- Niin, mutta sepä onkin erikseen tavallinen käräjätupa ja oikein
+raastuvanoikeus, sanoi Häkkisen matami.
+
+Sippo se vain leveällä kädellään huitasi:
+
+-- Mikä ero siinä on! Käräjätupa se on raastuvanoikeuskin.
+
+Eivätpä uskoneet vieläkään torimatamit. Mutta koska sattui läsnäolemaan
+myöskin poliisi Miettinen, joka oli ostanut kymmenellä pennillä suuren
+omenan ja söi sitä, niin kääntyivät nyt hänen puoleensa:
+
+-- Sano sinä, poliisi Miettinen, kun olet ruunun miehiä, tuolle Sipolle
+totuus!
+
+Mutta matamien hämmästykseksi Miettinen vastasi:
+
+-- Miksikäs sinne ei saisi mennä kuuntelemaan? Julkinen paikkahan se on
+lain mukaan.
+
+No nyt oli Sipon vuoro ilkkua:
+
+-- Ähäh, akat! Vieläkös nyt vänkytätte?
+
+Ja antaakseen Miettisen lausunnolle suurempaa painoa ja pontta
+huomautti hän:
+
+-- Kyllä tämä Miettinen lakiasiat tietää, kun on jo neljättä vuotta
+poliisina... ja nyt vielä tässä hiirijutussa on viran puolesta
+todistamassa.
+
+Lautamies Rahkonenkin, joka oli tuonut torille kalakuorman, puuttui
+keskusteluun.
+
+Ilmeisellä ylenkatseella hän murahti:
+
+-- No vähänpä ne näkyvät tietävän tämän kaupungin akat! Pääseehän sinne
+kuuntelemaan vaikka mustalainen, kun vain siivolla on.
+
+-- Tai vaikka nyt eivät sentään ihan mustalaiset, lievensi poliisi
+Miettinen, niin ainakin nämä tavalliset valkolaiset.
+
+Ja sylkien omenansiemenet suustaan selitti hän lautamiehelle kuin
+anteeksi pyydellen:
+
+-- Nämä meidän kaupungin akat ovat vähän tuhmansekaisia...
+
+Jopa alkoivat torimuijatkin tulla vakuutetuiksi asiasta. Ja kun se oli
+tapahtunut, niin kyllä väheni naisväki torilta.
+
+Sippokin lukitsi koppinsa ja lähti raatihuoneelle.
+
+Raatihuoneen eteisen toisella puolen olevassa poliisikamarissa sanoi
+poliisi Kappari:
+
+-- Ota pois, Räikkö, kortit pöydältä ja pane laatikkoon, etteivät nuo
+akat näe. Mitähän ne nyt kaikki tänne tulla viilettävät?
+
+Ja kun Häkkisen eukko pisti päänsä poliisikamarin ovesta sisään, niin
+honkasi Kappari:
+
+-- Mitä te akat...! Mitä teillä on asiaa?
+
+Pelästyneenä veti silloin Häkkisen eukko nopeasti päänsä takaisin ja
+sanoi toisille matameille:
+
+-- Herra isä kun terjuu ja säikyttelee! Vaikka minä en kun vähän ovea
+raotin...
+
+-- Kysy sinä vain niiltä, saako tuonne raastuvan puolelle mennä,
+yllyttivät toiset matamit.
+
+Ja muuan heistä huomautti:
+
+-- Saa sitä nyt toki poliisiltakin ihmiset kysyä, kun kerran oikea asia
+on!
+
+Samaa mieltä oli Häkkisen eukkokin ja alkoi taas varovaisesti raottaa
+ovea.
+
+-- Hornako siellä kurkistelee ja päästää kylmää sisään poliisikamariin!
+kiljaisi poliisi Kappari. -- Tule kokonaan tälle puolen tai pysy oven
+takana!
+
+-- Mitä kylmää siitä nyt tulee! supisivat eukot eteisessä. -- Eihän
+nyt ole kylmä ulkonakaan. Mene sinä Häkkisen akka vain sisään ja kysy!
+Eivät ne sinua ainakaan syö.
+
+Nyt rohkaisi Häkkisen vaimo lopullisesti luontonsa, puikahti sisään ja
+sanoi nopeasti huohottaen:
+
+-- Nuo akat vain käskivät kysyä, saako tuonne raastuvan puolelle mennä?
+
+-- Olettekos te todistajia? kysyi poliisi Räikkö.
+
+-- Eiväthän ne oikeastaan todistajiakaan ole, myönsi Häkkisen vaimo.
+
+Kappari siihen ärähti:
+
+-- No senkös tekemistä teillä sitten siellä on? Pysykää torilla
+työssänne!
+
+Mutta nöyränä selitti Häkkisen eukko:
+
+-- Eihän nyt ole sielläkään mitään työtä... niin ilman aikojaan
+olisivat alammaisesti pyrkineet kuuntelemaan sitä hiirijuttua, jos
+esivalta luvan antaa...
+
+-- Kysykää sitä sitten raastuvan puolelta, neuvoi poliisi Kappari,
+älkääkä telläytykö tänne virkakuntaa häiritsemään!
+
+-- Siitä on iso edesvastuu! huomautti Räikkö.
+
+-- Taikka pannaan suoraan putkaan, uhkasi Kappari.
+
+Kyllä osasi silloin lähteä Häkkisen vaimo. Ja ulkona hän sanoi toisille
+akoille:
+
+-- On niillä siellä kova järjestys!
+
+Mutta juuri silloin tuli eräästä ovesta ulos raatimies Waaranen, ollen
+menossa pikipäätä yläkertaan nauttimaan voileivän ja ryypyn ennen
+istunnon alkua. Ja koska Waaranen on tunnettu hyvälaitaiseksi mieheksi,
+niin eukot piirittivät hänet heti ja huusivat:
+
+-- Voi hyvä herra raatimies! Saammeko me tulla sinne raastupaan
+kuuntelemaan?
+
+Pitkään, mutta armollisesti katsahti raatimies torimuijiin ja sanoi:
+
+-- No tulkaahan nyt sitten. Mutta muistakaa olla ääneti, sillä...
+
+Ja raatimies Waaranen kohotti kulmakarvojaan, loi anojiin merkitsevän
+silmäyksen ja lisäsi:
+
+-- Sillä nainen vaietkoon seurakunnassa.
+
+Matamit panivat kätensä ristiin, kuullessaan tämän vakavan sanan,
+niiasivat ja kiittivät. Mutta heidän kasvoillaan loisti riemu.
+
+Raatimies oli jo mennyt.
+
+Mutta joutomies Markula, joka oli siihen ilmestynyt ties mistä, katseli
+matameja pää väärässä ja sanoi sitten pilkaten:
+
+-- No se oli akoille oikein hoi-hoi henkeen...
+
+-- Suusi kiinni, Markula! sanoivat matamit vihaisesti. -- Mitä sinä
+täällä teet?
+
+-- Älkää te ylpeilkö, akat! varoitti Markula.
+
+Ja sitten hän lisäsi profeetallisesti:
+
+-- Sillä monta viimeistä tulee tässä talossa ensimmäiseksi.
+
+Ylen onnellisina jo torimatamit odotushuoneeseen tunkeutuivat, ovelle
+seisahtuivat ja ympärilleen katselivat.
+
+Istui siellä, puolihämärässä huoneessa, jo väkeä koko joukko.
+Todistajia ne olivat. Oli siellä Miinat ja Anna Riitat, oli siellä
+Mönkkysen Maijastiinat ja monet muut. Oli suihkumestari Lampeeni ja
+poliisi Miettinen, joka juuri oli tullut sisään torilta, ja nähtiinpä
+siellä myöskin kuusivuotias nuori mies Asko Peuranen, makasiinimiehen
+poika, joka seisoi uunin nurkassa, muihin todistajiin alta kulmin
+vilkuillen, ja nenäänsä tuon tuostakin hämillään takin hihaan pyyhkien.
+
+-- Etkös sinä ole se sama poika, joka siellä kaivoa tyhjennettäessä
+märkänä härkensit? kysyi eräs torimatami, mutta Asko ei vastannut.
+Kovin oudoksi tunsi hän olonsa tässä paikassa ja olisi mielellään
+juossut tiehensä, mutta ei uskaltanut.
+
+Ja odotushuoneen takana olevassa pienessä, asianajajia ynnä muita
+herroja varten varatussa kamarissa, joka oli vielä pimeämpi ja
+savuisempi kuin odotushuone, olivat kirjakauppias Kriikuna, Wille Remes
+ja setä Salmela.
+
+-- Sivistys ja ihmisyys, niin siellä kuului setä Salmela toisille
+selittävän, sivistys ja ihmisyys ne tällaisista riidoista enimmän
+kärsivät. Tällainen oikeusjuttu on vastoin sivistyksen vaatimuksia
+ja ihmisyyden aatteelle on naapurusten välinen riita korvapuusti.
+Sivistystä olisi aina kannatettava ja ihmisyyden pitäisi olla aina
+ojennusnuorana...
+
+Vakavina kuuntelivat Kriikuna ja Remes. Vakavina kuuntelivat ja päätään
+myöntävästi nyökyttelivät... hyvätkin sivistyksen ja ihmisyyden
+etuvartijat.
+
+Mutta mistäpä tiesi setä Salmela, mikä musta rikos sivistystä ja
+ihmisyyttä vastaan noiden miesten tunnolla lepäsi!
+
+Kesken kaiken Kriikuna huudahti:
+
+-- No jo on nyt koko kaupungin akkaväki liikkeessä!
+
+Ja Wille Remes meni kamarin ovelle katsomaan, silitteli punaista
+partaansa ja sanoi:
+
+-- Tulipahan viimeinkin todistajia niin paljon, että kyllä nyt taitaa
+asia selvitä.
+
+-- Ei me mitään todistajia olla, selitti yksi eukoista. -- Me vain
+tulimme muuten kuuntelemaan.
+
+-- Juu, ilmoitti Häkkisen vaimo. -- Me ollaan vain muuta yleisöä.
+
+Ja sitten hän kysyi Remekseltä.
+
+-- Saako sinne raastupaan jo mennä? Raatimies lupasi!
+
+-- Raatimies lupasi! todistivat toisetkin matamit.
+
+Siihen vastasi Remes:
+
+-- Kun kerran lie raatimies luvannut, niin menkää sitten sisään, että
+ennätätte saada istumapaikat.
+
+Poliisi Miettinen yritti siihen jotain huomauttaa, mutta silloin iski
+Remes hänelle silmää ja Miettinen vaikeni. Vaikeni ja hymyili itsekseen.
+
+Torimatamit kysyivät:
+
+-- Tuosta ovestako sinne mennään?
+
+-- Siitä juuri, neuvoi Remes.
+
+Ja eukot alkoivat tuuppia toisiaan, supisten:
+
+-- Mennään vain sisään, kun on kerran lupa...
+
+Häkkisen matami meni etunenässä, raotti varovaisesti ovea ja kuiskasi:
+
+-- Ei siellä ole vielä ketään!
+
+Se rohkaisi.
+
+Niitä oli kymmenkunta matamia, joita ei ketään liika laihuus vaivannut,
+ja Markula huomautti Miettiselle, eukkojen tunkeutuessa sakeana ryhmänä
+raastuvanoikeuden istuntosaliin:
+
+-- On siinä lihaa liikkeessä!
+
+Mutta salissa matamit katselivat syvällä kunnioituksella ympärilleen ja
+asettuivat sitten istumaan seinävierillä oleville tuoleille.
+
+Tuokion olivat he hiljaa kuin kirkossa, mutta sittenpä alkoi jo
+keskustelukin matalalla äänellä viritä:
+
+-- Tuossa se on sitten se oikeuden pöytä!
+
+-- Niin, niin, siinä sitä asiat tutkitaan ja tuomiot luetaan!
+
+-- Oikein on verkapäällyspöytä.
+
+-- Kyllä tämä on mukavaa, hi hi!
+
+Ja silloin kaikki matamit hyvillä mielin hihittivät:
+
+-- On tämä... hi hi hi!
+
+-- Onkohan nuo kaikki lakikirjoja?
+
+-- No mitäs ne muita!
+
+-- Ja tuo iso kirja on varmasti se raamattu, jonka päällä vieraatmiehet
+vannotetaan...
+
+-- Niin... voi voi sentään, kun tämä on outoa...!
+
+Mutta kun tuli sisään vahtimestari Kompero tuomaan kyniä ja puhtaita
+paperiarkkeja oikeuden pöydälle, niin heti hän suuresti kummastuneena
+sanoi:
+
+-- Senkö täytistä te täällä teette?
+
+Alkoivat siinä matamit toisiinsa katsella, ja Kompero huusi:
+
+-- Alkakaa lappautua torille! Vai tänne te olette tulleet kököttämään
+kuin uskovaisten seuraan!
+
+Silloin suuttuivat matamit -- suuttuuhan sitä ihminen jo vähemmästäkin
+-- ja Häkkisen vaimo huusi:
+
+-- Älä sinä isottele, Kompero! Meillä on raatimiehen lupa!
+
+Mutta tiesipä se Komperokin valtansa:
+
+-- No vaikka kuvernöörin lupa, niin ulos nyt on lähdettävä! Vai te
+tässä...
+
+-- Ajappas ulos! uhitteli Häkkisen matami.
+
+-- Onkos tämä nyt juutas? ihmetteli Kompero, joka ei voinut uskoa
+moista uppiniskaisuutta mahdolliseksi.
+
+Ja sitten hän huusi uhkaavasti:
+
+-- Vai ei sana kuulu!
+
+-- Älä ärjy! sanoivat matamit. -- Kuullaan tässä vähemmälläkin!
+
+Silloin tarttui Kompero Häkkisen matamin käsipuoleen ja vannoi:
+
+-- Kyllä tässä sentään aina yksi torillinen akkoja raivataan... vaikka
+olisi vielä suurempikin tori!
+
+Nousi siitä mökä! Hirveätä oli sitä kuulla. Kaikki eukot huusivat,
+mutta kaikkein kovimmin huusi Häkkisen matami:
+
+-- Älä revi, Kompero! Älä revi, ruoja, minun röijyäni rikki!
+
+-- Vaikka koko akka rikki! ähkyi Kompero.
+
+Mutta eipä hän saanut painavaa Häkkisen matamia edes tuolilta nousemaan.
+
+Ja toiset akat huusivat ja haukkuivat Komperoa, mutta ovelta katsoivat
+Kriikuna ja Remes iloiten tätä meteliä, ja heidän takanaan sanoi
+hutikkainen Markula:
+
+-- Ei jaksa nostaa Kompero Häkkisen akkaa!
+
+-- Poliisi! huusivat matamit, ja Kompero huusi myös:
+
+-- Poliisi! Miettinen hoi!
+
+Miettinen tulikin ovelle, katseli Komperon yrityksiä ja sanoi sitten:
+
+-- Se on painava akka, se Häkkisen akka.
+
+Mutta Häkkisen matami huusi:
+
+-- Etkö tule avuksi, poliisi, kun raastaa röijystä hihat poikki!
+
+Kompero taas sanoi Miettiselle:
+
+-- Aja pois nuo akat! Ei tänne saa tulla ennen istunnon alkua.
+
+-- Niin, sanoi Miettinen matameille. -- Ei ole lupa tulla sisään,
+ennenkuin ovet avataan ja oikeus luvan antaa.
+
+-- Ovi oli auki! todistivat matamit.
+
+-- Ja raatimies antoi luvan! huusivat toiset.
+
+Mutta niin siinä sitten lopuksi kävi, että Miettinen sai eukot hyvällä
+ja vakuuttavalla puheella siirtymään takaisin odotushuoneeseen, ja
+Kompero karjaisi heille oikeussalin ovelta:
+
+-- Häh, akat!
+
+Torimatamit katselivat tuohtuneina ympärilleen ja sitten sanoi Häkkisen
+vaimo toisille:
+
+-- Tuohan se Remes neuvoi!
+
+Mutta Remes oli jo poistunut takaisin pieneen kamariin keskustelemaan
+Kriikunan ja setä Salmelan kanssa.
+
+Jo tuli rouva Montonen.
+
+Jopa tuli herrasväki Menlöskin.
+
+Silloin kaikki vaikenivat ja alkoivat uteliaina katsella heitä.
+
+
+
+
+XXI
+
+
+Oikeus istuu.
+
+Eikä ole koskaan ennen tämän kaupungin raastuvanoikeudessa sellaista
+väenpaljoutta nähty.
+
+Aivan on tungokseen asti täynnä koko ovenpuoli salia, ja vaikea on
+tietää, mitkä niistä ovat todistajia, mitkä muita asianharrastajia.
+
+On siinä torimatameilla silmät pyöreinä!
+
+Sillä suurenmoinen on oikeuden majesteetti.
+
+Voisiko kenellekään johtua mieleenkään, että oikeuden puheenjohtaja on
+sama auskultantti Kivilouhos, joka viime syksynä kiipesi eräänä yönä
+lyhtypylvääseen ja pisti lakkinsa lyhdyn päälle, mutta luisui sitten
+alas eikä jaksanutkaan kiivetä sitä noutamaan, niin että lakki jäi
+sinne seuraavaan päivään?
+
+Ei, se ei johtuisi kenenkään mieleen.
+
+Ja voisiko kukaan kuvitella mielessään, että raatimies Waaranen nautti
+neljännestunti sitten aamiaisekseen kaksi voileipää ja kolme ryyppyä?
+
+Ei, sitä ei voisi kuvitella mielessään.
+
+Auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen eivät tuon viheriäisen
+pöydän takana istuessaan ole mitään tavallisia ihmisiä, vaan korkeampia
+olentoja, lain ja oikeuden ruumiillistuneita edustajia, ja tuntuu
+oikein omituiselta ajatella, että hekin ovat osan päivästä samanlaisia
+ihmisiä kuin muutkin.
+
+Istunnon alussa otti auskultantti Kivilouhos käteensä pitkän lyijykynän
+ja toiseen käteensä kynäveitsen, jolla hän alkoi hiljakseen vuoleskella
+kynästä pieniä lastuja eteensä pöydälle.
+
+Kun lastuja oli karttunut parikymmentä, niin alkoi hän näpsäytellä
+niitä sormillaan raatimies Waarasen puolelle pöytää, ja raatimies
+Waaranen näpsäytteli ne sitten syvämietteisen näköisenä pöydältä
+lattialle.
+
+Omituista: lähes neljäkymmentä henkilöä oli saapuvilla oikeuden edessä,
+mutta tätä korkean oikeuden lastupuuhaa ei kukaan huomannut!
+
+Ei ollut herra asianajaja Nils Pehr Bums vielä koskaan pitänyt
+vastapuoltaan missään jutussa niin tiukalla kuin nyt tässä. Hänen
+kasvonsa olivat tummat, ei enää Wille Remeksen mustasta maalista,
+mutta vihasta ja kiukusta. Maalin oli hän lopuksi saanut kasvoistaan
+lähtemään, mutta se kiukku, jonka kärsimänsä julkinen häväistys oli
+hänen sydämeensä sytyttänyt, se ei sieltä ollut lähtenyt, ja nyt sai
+rouva Menlösin puolue tuta, mikä mies herra Bums oli, jos hän oikein
+turkkinsa nurin käänsi.
+
+Ensimmäiseksi kohdisti hän purkauksensa Menlösin palvelijattareen
+Miinaan. Hän ei pitänyt asianmukaisena, että Miinaa kuulusteltiin
+todistajana, vaan katsoi, että hänen tuli olla syytettyjen penkillä
+yhdessä emäntänsä kanssa.
+
+Auskultantti Kivilouhos ei ottanut tätä vaatimusta huomioonsa, vaan
+sanoi, että Miina saa olla todistajana kuten ennenkin.
+
+Herra Nilsperi murahti vähän, mutta tyytyi kuitenkin tähän päätökseen.
+
+Mutta suuri hämmästys valtasi melkoisen osan kuulijakunnasta, kun
+oikeus ilmoitti Miinan ja Anna Riitan välisen yksityisen kahakan jäävän
+kokonaan tämän jutun ulkopuolelle.
+
+Silloin eräs niistä todistajista, jotka olivat olleet tämän kohtauksen
+silminnäkijöinä, kokosi kaiken rohkeutensa ja sanoi arasti:
+
+-- Korkea oikeus, saanko minä kysyä...?
+
+-- Mitä? kysyi auskultantti Kivilouhos, keskeyttäen vuoleskelemisen.
+
+-- Niin sitähän minä vain, että meitä olisi täällä monta todistajaa
+siinä nenän puremisessa... eikös meitä kuulustellakaan?
+
+-- Ei, sanoi oikeuden puheenjohtaja, ja sillä oli se kysymys ratkaistu.
+
+-- No voi hyvä ihme! päivittelivät eukot kuiskaillen.
+
+Ja torikauppias Sippo supisi heille ilkkuen:
+
+-- Tyhjäänpäs te sitten valjastittekin suunne!
+
+-- Niin, tyhjään meni! huokasi eräs eukko.
+
+Mutta hänen naapurinsa kuiskasi hänelle:
+
+-- Oma vahinkonsa korkealle oikeudelle... olisi se saanut kuulla sen
+asian oikein lautakantasiaan myöten!
+
+Ryhdyttiin kuulustelemaan Miinaa.
+
+-- Herra tuomari ja pormestari! kuului kimeä ääni todistajajoukosta ja
+Mönkkysen Maijastiina tunkeutui esiin.
+
+-- Kuka se on? kysyi oikeuden puheenjohtaja otsaansa rypistäen, mutta
+tunnettuaan Maijastiina Mönkkysen hän hymyili mitä ystävällisimmin ja
+kysyi:
+
+-- No, mitäs tällä meidän Maijastiinalla on asiaa?
+
+-- Enkös minä saakaan enää todistaa? kysyi Maijastiina hätäisesti.
+
+Auskultantti Kivilouhos katseli häntä tuokion ja sanoi sitten:
+
+-- Maijastiina antoi viime kerralla niin hyvän ja selvän todistuksen,
+ettei siinä enää ole parsimista, niinkuin näiden muiden todistuksissa.
+
+Oi voi! Ilon kyyneleet kohosivat Maijastiinan silmiin. Hän niiasi ja
+kumarsi:
+
+-- Kiitos, rakas herra tuomari ja pormestari!
+
+Ja peräydyttyään takaisin väkijoukkoon kuului hän siellä ylpeästi
+sanovan:
+
+-- Siinä sen nyt kuulitte, akat!
+
+Taas näpsäyttelivät auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen
+kynän lastuja, mutta asianajaja Bums ahdisteli juuri paraikaa Menlösin
+palvelijatarta niinkuin itse pahahenki.
+
+-- Mutta kyllä se tuo Miina vain osaa puolensa pitää! totesivat
+torimatamit hiljaa toisilleen.
+
+Äkkinäisillä huomautuksillaan ja yhtä äkkinäisillä kysymyksillään
+koetti hän saada Miinan pussiin, mutta Miina oli aina varuillaan, eikä
+herra Nilsperi saanut pussin suuta kiinni.
+
+Itsekin Miina kesken kaiken huomautti hätyyttäjälleen:
+
+-- Ei herra Nilsperi saa...
+
+-- _Bums!_ huusi herra Nils Pehr Bums, mullistaen peloittavasti
+silmiään.
+
+-- Anteeksi herra Pumps, oikaisi Miina. -- Ei herra Pumps saa minua
+sanoissa solmituksi!
+
+-- Ei saakaan! sanoi Häkkisen matami.
+
+Herra Nilsperikin huomasi kai yrityksen toivottomaksi, sillä hän
+muutti puheenaihetta ja ryhtyi pitämään oikeudelle suurta esitystä
+siitä tiestä, jonka rouva Menlös oli väittänyt rouva Montosen vastoin
+oikeutta sulkeneen.
+
+Se oli suuri puhe.
+
+Rämeällä äänellä, kurkkuaan tuon tuostakin mahtavasti karauttaen,
+esitti herra Nils Pehr Bums aivan kumoamattomasti, ettei ollut
+olemassa mitään sellaista sopimusta, ei edes suullista, vielä vähemmän
+kirjallista, joka velvoittaisi kauppias Montosen pitämään tien vapaana
+lankkuaidan lävitse kaivolleen ja liankaatopaikalleen. Eikä siinä ole
+mitään _tietä_ koskaan ollutkaan.
+
+-- Onhan siinä ollut ihan selvä tie! huomautti Miina.
+
+-- Älkää keskeyttäkö! ärjäisi herra Nilsperi.
+
+-- Siinä on ollut tie ja on nytkin! sanoi äkkiä rouva Menlös
+järkähtämättömästi, ja hermostuneesti viiksiään kierrellen mutisi
+taloustirehtööri Menlös:
+
+-- Juuri niin, rakas Ma... juuri niin, korkea oikeus...
+
+-- _Tie!_ huusi herra Nils Pehr Bums. -- _Tie!_ Minä olen laittanut
+kuntoon kaikki Waskijärven maantiet! Kyllä minä tiedän, mikä on _tie_!
+
+Silloin avasi palvelijatar Miina suunsa ja sanoa pöläytti aivan
+odottamattoman huomautuksen -- yhtä odottamattoman kuin sopimattomankin:
+
+-- Eipäs herra Pumps ollut mahtunut niillä Waskijärven maanteillä edes
+kuvernöörille tietä antamaan!
+
+Tämä uskomaton, tämä ennenkuulumaton letkaus itse oikeuden edessä
+tyrmistytti ensi silmänräpäyksessä koko salin, lukuunottamatta Miinaa
+itseään, joka rohkeasti katsoi herra Nilsperiä suoraan silmiin.
+Auskultantti Kivilouhoskin keskeytti pienen käsityönsä ja vilkaisi
+ensin salaa Nilsperiin ja sitten raatimies Waaraseen.
+
+Mutta sitten alkoi kuulua hiljainen hihitys kuulijain joukosta, ja
+torimatamit kuiskasivat toisilleen:
+
+-- Jopa antoi...!
+
+Varmaankin aikoi herra Nils Pehr Bums vastata jotain Miinalle, ja
+henkeään pidättäen kaikki odottivat, mitä se olisi. Kaksi kertaa hän,
+tuhkan harmaana kasvoiltaan, avasi suunsa, mutta molemmilla kerroilla
+sulki hän sen jälleen, saamatta esiin äännähdystäkään kurkustaan.
+
+Kiusallinen hiljaisuus...
+
+Nilsperi nieleskeli tyhjää hetkisen, karautti sitten kurkkuaan, kääntyi
+selin Miinaan ja jatkoi puhettaan siitä, mihin se äsken oli keskeytynyt.
+
+Tämä kulkureitti, jota vastapuoli ilman mitään laillista perustetta
+väittää tieksi, on syntynyt aikoinaan luultavasti siten, että herra
+Menlösin sisarvainaja, joka piti taloa ennen taloustirehtööri Menlösiä,
+oli antanut irroittaa muutamia lautoja aidan syrjästä, jossa liian
+lyhyiksi jääneet lankut on korvattu pienillä laudanpäillä, ja siitä he
+sitten kävivät sekä kaivolla että likakuopalla.
+
+-- Siihen katsoen ja mitä muuta tässä jutussa on esille käynyt, ja
+huomioon ottaen, ettei vastapuoli ole voinut esittää minkäänlaisia
+todistuksia väitteensä tueksi, on siis ilmeistä, ettei herrasväki
+Menlösillä ole mitään oikeutta vaatia päämiestäni pitämään tuota heidän
+omavaltaisesti ja laittomasti käytäntöön ottamaansa reittiä lankkuaidan
+läpi auki.
+
+-- Kyllä minulla on oikeus! sanoi rouva Maria Menlös harmista
+punoittaen.
+
+Rouva Montonen loi häneen ivallisen silmäyksen, ensimmäisen silmäyksen
+tänä päivänä... ja moneen viikkoon.
+
+Rouva Maria Menlös parka! Miksi ei hän ollut ottanut itselleen
+asianajajaa?
+
+Katkerasti katui hän tällä hetkellä ajattelemattomuuttaan.
+
+Sillä mitäpä hän voi kokeneen Nilsperin musertavaa puhetaitoa vastaan?
+
+Mutta olisipa ollut hänelläkin asianajaja, niin kyllä se olisi pitänyt
+Nilsperinkin korvat kuumina!
+
+Nyt ei rouva Menlös voinut vastata paljon muuta kuin:
+
+-- Tuo kaikki on tahallista koukkuilemista! Minun puolellani on oikeus.
+
+-- Sen asian harkitsee korkea oikeus! huomautti Nilsperi painokkaasti.
+
+Mutta järkähtämättömästi, puolueettomasti kulki kulkuansa oikeuden
+painava käynti.
+
+Tuli se rouva Menlösinkin vuoro, sillä nyt ruvettiin kuulustelemaan
+niitä todistajia, joiden tuli antaa lausuntonsa Montosen kaivon
+tyhjentämisessä ilmi tulleista asianhaaroista.
+
+Todisti suihkumestari Lampeeni:
+
+-- Kyllä me se kaivo tyhjäksi pumputtiin, ja kovasti siinä olikin
+työtä. Siinä olisi pitänyt oikeutta myöten olla kaksikin ruiskua
+pumppuamassa, mutta kun miehet oikein punnasivat, niin tyhjenihän se
+kuitenkin se kaivo lopuksi. Sitten me laskettiin tuo muurari Jänkkä
+kaivoon, eikä se löytänyt sieltä mitään hiirtä.
+
+Nyt oli muurari Jänkän vuoro todistaa:
+
+-- Ei siellä ollut sitä hiirtä.
+
+-- Herra puheenjohtaja! sanoi asianajaja Nilsperi. -- Saanko tehdä
+muutamia kysymyksiä todistaja Jänkälle?
+
+-- Olkaa hyvä! sanoi auskultantti Kivilouhos, jonka samassa onnistui
+näpsäyttää suuri lastu niin taitavasti, että se lensi raatimies
+Waarasen kaulalle ja putosi kauluksen väliin, missä se kutitti kaulaa
+niin kovasti, että raatimiehen täytyi avata sekä kaulaliinansa että
+kauluksensa saadakseen lastun pois. Siinä ei hän kuitenkaan onnistunut,
+sillä lastu valahti nyt alemmaksi, eikä käynyt raatimies Waarasen
+päinsä alkaa tässä sen enempää riisuutua.
+
+Mutta herra Nilsperi kysyi Jänkältä:
+
+-- Todistaja oli siis kaivossa?
+
+-- Joo, sanoi muurari. -- Kyllä se on varma asia. Siinä oli poliisikin
+näkemässä, tuo Miettinen, ja mitä lie ollut puolensataa akkaa.
+
+-- Eikä todistaja nähnyt hiirtä? jatkoi Nilsperi kuulusteluaan.
+
+-- En nähnyt! sanoi muurari Jänkkä varmasti.
+
+Nilsperi muljautti silmiään merkitsevästi ja sanoi:
+
+-- Onko todistaja siis varma siitä, ettei kaivon pohjalla ollutkaan
+hiirtä?
+
+-- Joo! sanoi Jänkkä. -- Ei ollut.
+
+Nyt alkoi herra Nilsperi iskeä valtteja pöytään:
+
+-- Kuinka voi todistaja sen niin varmasti sanoa? Hiiri on voinut olla
+siellä jossakin kivien välissä, eikä todistaja ole voinut sitä pimeässä
+kaivossa huomata!
+
+Vaarallinen vastustaja on herra Nils Pehr Bums. Mutta Jänkkä sanoi:
+
+-- Olisi se näkynyt... minä katsoin tulitikkujen valossa.
+
+-- Tulitikkujen! huudahti herra Nilsperi halveksivasti. -- Ei niillä
+pitkälle näe!
+
+-- No ei siellä ollut pitkälle näkemistäkään... kaivon pohjalla!
+huomautti Jänkkä. -- Pian ne on nähty, mitä siellä on näkemistä.
+
+-- Miksi ei todistaja ottanut lyhtyä mukaansa? kysyi herra Nilsperi.
+
+-- Siksi, ettei minun tapani ole kuljeskella kaupungilla lyhty kädessä
+keskellä päivää, vastasi muurari Jänkkä levollisesti.
+
+-- Hi hi hi! kuului hiljainen hykerrys katsojien joukosta, eikä herra
+Nilsperi halunnut kuulustella muurari Jänkkää sen enempää.
+
+Poliisi Miettinen todisti:
+
+-- Kyllä ne tutkivat sen kaivon hyvin tarkkaan, eikä sieltä hiirtä
+löytynyt.
+
+-- Niin, sanoi rouva Menlös. -- Mitäs rouva Montonen siihen sanoo?
+
+Rouva Montonen kohautti vain olkapäitään, ja silloin rouva Maria Menlös
+huudahti:
+
+-- Niin, kohautelkaa nyt vain olkapäitänne! Tämä on kaunista! Sillä
+tavalla levitetään perättömiä tietoja kunniallisista ihmisistä! Mutta
+nyt kuulevat kaikki, ettei rouva Montosen puheissa ole ollut alkua
+eikä loppua! Minä olen niin hirveästi saanut kärsiä tämän asian
+tähden, korkea oikeus, minulla ei ole ollut lepoa päivällä eikä yöllä,
+minut on laahattu oikeuden eteen, minua ja palvelijatartani on herra
+Bums lakkaamatta solvannut, minulle vaaditaan vankeutta, minusta
+laulavat juorut ympäri kaupunkia, minua ovat lakanneet vanhat tuttavat
+tervehtimästä... tämä on kaunista! Rouva Montonen: tämä on kaunista!
+Herra asianajaja Bums: tämä on kaunista! Herrat tuomarit: tämä on
+kaunista! Hyvät ihmiset! Eikö tämä ole kaunista? Missä on hiiri? Tuokaa
+se tänne! Näyttäkää se minulle! Kukaan teistä ei ole sitä nähnytkään!
+Rouva Montonen: tämä on kaunista! Eikö ole niin, Menlös?
+
+Kuului hiljainen kuiskaus... kuin kuolevan viime huokaus:
+
+-- Juuri niin, rakas Maria...
+
+-- Herrat tuomarit! Minä vaadin rouva Mathilda Montoselle mitä
+ankarinta edesvastausta kunnian loukkauksesta! Onpa tämä kaunista!
+
+Hiljaisuus vallitsi salissa. Vallitsi suuri, juhlallinen hiljaisuus.
+Hiljaa istuivat auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen, hiljaa
+seisoivat todistajat ja torimatamit...
+
+Silloin avasi suunsa herra Nilsperi ja rämähti:
+
+-- Mutta hiiri _on ollut siellä!_ On näytetty toteen, että se on sinne
+kaivoon heitetty teidän puoleltanne!
+
+-- Jassoo! huusi rouva Menlös. -- Jassoo! Vai on näytetty toteen!
+Jassoo! Vai ei minua vieläkään uskota! Jassoo!
+
+Ja kääntyen ovensuussa seisovaan väkijoukkoon huudahti hän:
+
+-- Asko! Tule heti tänne!
+
+-- Se huutaa sitä Peurasen Askoa, sanoi eräs torimatameista.
+
+-- Asko! Missä on Asko! huusi rouva Menlös.
+
+-- Mihinkähän se poika hävisi? ihmettelivät todistajat ja torimatamit.
+
+-- Juuri ikään se oli täällä! ilmoitti Häkkisen matami.
+
+Kaikki alkoivat etsiä Askoa. Koko oikeudenistunto hetkiseksi keskeytyi.
+
+Mutta pianpa se löytyikin Asko-poika. Se oli vain pujahtanut
+asianajajain tupakkahuoneeseen ja nukkunut sinne tuolille.
+
+-- Nyt Asko oikeuden eteen! sanoi hänen löytäjänsä ja herättäjänsä,
+torikauppias Sippo. -- Ja näytä että -- olet mies!
+
+Unentohjakassa oli Asko niin ettei ymmärtänyt, mistä oli kysymys, kun
+häntä sisään talutettiin.
+
+-- Jo löytyi Asko! huusivat torimatamit.
+
+Saatettiin Asko aivan tuomarien pöydän eteen, eikä ollut hänen nenänsä
+paljonkaan pöydänreunan yläpuolella.
+
+-- Nyt se Asko vannotetaan! kuiskailivat torimuijat.
+
+Mutta Askoa ei päästetty valalle nuoruutensa takia.
+Hovioikeudenauskultantti Kivilouhos kysyi häneltä:
+
+-- Sinäkö se olet Asko?
+
+Asko tuijotti eteensä vastaamatta mitään, ja eräs matameista huudahti:
+
+-- No mihinkä sinä poika kielesi pudotit!
+
+-- Hiljaa siellä ovensuussa! sanoi auskultantti Kivilouhos. Ja Askolle
+hän sanoi ystävällisesti:
+
+-- Kenenkäs poika sinä olet? Et taidakaan olla kenenkään poika?
+
+-- Olenpas! väitti Asko, joka vihdoinkin sai puhekykynsä. -- Minä olen
+meidän makasiinimiehen poika.
+
+-- Vai olet sinä teidän makasiinimiehen poika! sanoi oikeuden
+puheenjohtaja hyväntahtoisesti. -- Mikäs sinun isäsi nimi on?
+
+-- Antti Peuranen, vastasi poika, katsoen tuomaria suoraan silmiin. --
+Isä on aina päivät makasiinissa.
+
+-- Jahah! sanoi tuomari. -- Missäs sinä sitten olet?
+
+-- Minä olen milloin missäkin, ilmoitti Asko.
+
+-- Vai niin. No näitkös sinä sen hiiren?
+
+-- Näin, sanoi Asko ylpeästi. -- Ei sitä muut nähneetkään kuin minä ja
+kissa!
+
+-- Missäs sinä silloin olit?
+
+-- Minä olin sen kaivon luona, vastasi Asko.
+
+-- No putosiko se hiiri kaivoon?
+
+-- Ei, se putosi kaivon luo, ja silloin sen kissa vei.
+
+-- Ha ha ha! kuului ovensuusta.
+
+-- Kuka siellä hahattaa? kysyi auskultantti Kivilouhos tuimasti.
+
+-- Se on vain tuo Markula! ilmiantoivat torimatamit syyllisen.
+
+-- Olkaa siivolla siellä! huusi oikeuden puheenjohtaja. -- Taikka minä
+ajan teidät kaikki pellolle!
+
+Sitten hän sanoi Askolle:
+
+-- Vai kissa sen vei.
+
+-- Niin, vakuutti Asko. -- Kissa vei sen makasiinin taakse.
+
+-- No mitäs sinä muuta tiedät?
+
+-- Sitten ne tulivat ja pumppusivat kaivon tyhjäksi ja laskivat miehen
+sinne kaivoon.
+
+Kun Askon kuulustelu oli päättynyt, sanoi oikeuden puheenjohtaja
+hänelle ystävällisesti:
+
+-- No nyt sinä saat mennä!
+
+Mutta Asko katsoi häneen vakavasti ja sanoi:
+
+-- Pyytäisin kulujani, korkea oikeus!
+
+-- Tosiaankin! huudahti auskultantti Kivilouhos.
+
+-- Olin ihan unohtaa. Tulehan tänne!
+
+Asko kiersi pöydän ympäri tuomarin luo, ja tuomari kaivoi hänelle
+liivinsä taskusta viisikymmenpennisen.
+
+Semmoista summaa ei Askolla ollut ikinä ollut. Hyvin kasvatettuna
+makasiinimiehen poikana ojensi hän kätensä, kiitti tuomaria kädestä
+pitäen, löi kantapäänsä yhteen ja kumarsi niin syvään, että pitkätukka
+silmille löyhähti.
+
+Sitten hän poistui säteilevin kasvoin, tunkeutuen tiheän väkijoukon
+säärien välitse.
+
+Jos siis näytti rouva Menlös menettäneen osan jutusta, kun ei ollut
+voinut näyttää toteen oikeuttaan kulkea lankkuaidan lävitse Montosen
+kaivolle ja likakuopalle, niin olipa menettänyt rouva Montonenkin
+ja hänen asianajajansa Nils Pehr Bums hyvän valtin, kun ei hiirtä
+ollutkaan kaivosta löydetty eikä se, Askon todistuksen mukaan, joka
+näytti tehneen oikeuteen vakuuttavan vaikutuksen, kaikesta päättäen
+ollut siellä edes käynytkään.
+
+Se oli hyvin ikävä tappio, ja torimatamitkin alkoivat epäillä rouva
+Montosen voittoa.
+
+-- Kyllä se oli raskas todistus Montosen rouvaa vastaan! Saa vain
+nähdä, miten käy.
+
+-- Niin, saa nähdä! Kunhan ei vain itse joutuisi linnaan viattoman
+ihmisen kunnian loukkaamisesta!
+
+Mutta kokeneena juristina alkoi herra Nils Pehr Bums sitä lujemmin
+vetää toisesta nuorasta.
+
+Siitä likaveden kaivon luo kaatamista koskevasta rikoksesta hän, herra
+Nilsperi, sitä kiivaammin kävi rouva Menlösin ja Miinan kimppuun. Siitä
+hän ei päästä irti, ei vaikka hampaat heltiäisivät.
+
+-- Minä kysyn Miina Laaniselta vielä kerran, miksi hän tyhjensi
+likasangot sinne kaivon viereen?
+
+Ja herra Bums muljautti silmiään niin että pahaa teki.
+
+Mutta Miina sipaisi taistelun kiihkeydessä irtautuneen hiuskimpun
+korvansa taakse ja vastasi:
+
+-- Mutta sanokaapas, herra Nilsperi...
+
+-- _Bums!_
+
+-- Anteeksi... sanokaapas herra Nilsperi Pumps, mihin minun sitten
+olisi pitänyt kaataa ne likavedet?
+
+-- Se ei ole mikään vastaus kysymykseen, sanoi herra Bums ankarasti. --
+Mihin hyvänsä muuanne, mutt'ei toisten ihmisten kaivolle.
+
+-- Siitä aidan nurkasta, missä meidän nykyinen likakuoppamme on, menee,
+pieni oja meidän puutarhan puolelle, huomautti Miina.
+
+-- Sitä ei ole todistettu, sanoi siihen herra Nilsperi.
+
+-- Mutta se on helppo todistaa, sanoi Miina. -- Vaikka paikalla
+lähdetään katsomaan.
+
+-- Ja vaikka se olisikin todistettu, lisäsi herra Nilsperi, niin ei se
+vaikuta mitään asiaan, sillä...
+
+Taloustirehtööri Menlös oli lukemattomia kertoja vaihtanut jalkaa
+ja hypistellyt koko ajan viiksensä päitä. Hän olisi jo kypsynyt
+lahjoittamaan pois parhaan pyssynsä, jos vain saisi sillä asian
+käsittelyn päättymään. Mutta lihava rouva Maria Menlös on seisonut
+järkähtämättömänä, samoilla jalkainsa sijoilla koko ajan. Ja, yhtä
+järkähtämättömänä, selkä suorana, on seisonut myöskin rouva Mathilda
+Montonen.
+
+Ja äkkiä, kenenkään aavistamatta, valmisti taloustirehtööri Menlös
+korkealle oikeudelle ja kaikelle yleisölle suuren yllätyksen.
+
+-- Vaikka olisikin todistettu, sanoi siis herra Nilsperi Miinan
+väittämästä ojasta, niin ei se vaikuta mitään asiaan, sillä se on joka
+tapauksessa talvella tukossa.
+
+-- Mutta se aukenee keväällä, sanoi Miina.
+
+Silloin aukaisi suunsa herra taloustirehtööri Menlös, sanoen yleiseksi
+hämmästykseksi:
+
+-- _Talvella likavesi jäätyy!_
+
+Kaikki katsoivat suu auki. Taloustirehtöörikin oli alkanut ottaa
+väittelyyn osaa! Jopa jotakin...
+
+Varmaankin oli taloustirehtööri Menlös väsymyksen aiheuttamassa
+tilapäisessä ja silmänräpäyksessä ohimenevässä mielenhäiriössä tehnyt
+kummallisen tekonsa, sillä itsekin säikähti hän sitä niin, että karahti
+punaiseksi.
+
+Eikä rouva Menlös osannut muuta kuin katsoa ällistyneenä mieheensä ja
+mutista:
+
+-- No mutta Menlös...!
+
+Kuuntelijat taas supattivat toistensa korvaan ovensuussa:
+
+-- Osasipas letkauttaa itse Menlöskin!
+
+-- Ei se olekaan mikään tuhma mies.
+
+-- Juu, menipäs Nilsperiltäkin suu tukkoon!
+
+Oikeus keskeytti äkkiä istunnon ja kaikki saivat käskyn poistua
+odotushuoneeseen.
+
+Mutta tuskin olivat viimeiset päässeet oven taakse, kun ovi taas
+avattiin, ja sekä kuulijat että asianosaiset kiiruhtivat kuulemaan,
+mitä nyt seuraisi.
+
+Auskultantti Kivilouhos sanoi:
+
+-- Jutun käsittely keskeytetään puoleksi tunniksi, jolla aikaa oikeuden
+jäsenet käyvät tutustumassa tapahtumapaikkaan.
+
+
+
+
+XXII
+
+
+Ja sitten lähti korkea oikeus niiden rikosten tapahtumapaikalle, joista
+tämä suuri juttu oli nostettu.
+
+Juhlallinen näky: edellä auskultantti Kivilouhos ja raatimies Waaranen,
+sitten poliisi Miettinen, sitten Nilsperi ja rouva Montonen, sitten
+herrasväki Menlös, rouva pää pystyssä ja herra viiksiään kierrellen,
+ja sitten kaikki muu väki, torimatamit, Sippo, Markula, Maijastiina
+Mönkkynen, Remes, Kriikuna, setä Salmela ja muut. Sillä kaikki
+tahtoivat olla läsnä. Mutta kaikkein ensimmäisenä juosta viiletti
+Peurasen Asko viisikymmenpenninen kädessään, ja hänen poskensa
+hehkuivat, hänen silmänsä loistivat.
+
+Halki torin eteni kulkue arvokkaasti Papinkadulle päin. Pysähtyivät
+maalaiset kuormiensa ääressä mittaamasta voita, kaloja ja muita
+tavaroita, keskeytyi kaupan hieronta, vasujen yli kumartuneet selät
+oikenivat, ja jokaisessa talossa matkan varrella huudettiin:
+
+-- Tulkaa sukkelaan katsomaan!
+
+Ja silloin kaikki ikkunaan juoksivat, ja katsottuaan kiiruhtivat
+ulos tiedustelemaan, mistä oli kysymys. Ja sen kuultuaan liittyivät
+kyselijätkin kulkueeseen. Auki jäivät ovet, pikku lapsi jäi
+keinuttajatta kehtoonsa ja alkoi parkua, mutta eipä ollut kuulijaa eikä
+viihdyttäjää, jäi kahvipannu kiehumaan hellalle, kiehuen ylitse, niin
+että poro liedessä tuprusi, mutta eipä tullut ketään, joka olisi sen
+nostanut hellan reunalle rauhoittumaan. Lattialle putosi sukankudin
+kutojan sylistä ja sohvan alle kieri kerä, jossa sen kissanpoika otti
+huostaansa, sotkien lopuksi kaiken langan.
+
+Mutta kulkue saapui Menlösin pihaan, ja poliisi Miettinen sanoi:
+
+-- Pysykää te ihmiset loitompana, että korkea oikeus saa tarkastaa.
+
+Ja korkea oikeus tarkasti. Tarkasti lankkuaidan, jolla musta
+säkinriekale yhä roikkui, kunnioitti sitäkin rähjää ohimennen
+silmäyksellään, tarkasti likakuopan ja kysyi Miinalta:
+
+-- No missä kohden se hiiri oli?
+
+-- Tässä näin, selitti Miina. -- Tässä näin se lepäsi, se vainaja,
+häntä tuonne portaille päin... muistan vielä senkin. Ja sitten on
+tuossa vielä tuo laudanpätkä, jolla minä sen yli aidan heitin... Näin!
+Näin tartuin ja näin heilautin! Enkä, kehno vieköön, yhtään muistanut
+koko kaivoa.
+
+Mutta Mönkkysen Maijastiina oli noussut Menlösin keittiön portaille ja
+seisoi siellä kädet puuskassa, aivan samassa paikassa ja aivan samassa
+asennossa kuin rouva Maria Menlös sinä kohtalokkaana aamuna, jolloin
+hän ensi kerran huomasi tuon kirotun säkin siistin pihansa valkoisella
+hangella, ja Mönkkysen Maijastiina huusi:
+
+-- Tässä seisoin minä, herra tuomari ja pormestari! Tässä justiinsa
+seisoin ja näin, kun häntä huiskahti!
+
+-- Ole vaiti! sanoi poliisi Miettinen, mutta Maijastiina huusi:
+
+-- Valani päältä minä puhun!
+
+Tarkoin tutki oikeus likakuopan, ja Nilsperi sanoi:
+
+-- Niinkuin nyt korkea oikeus havaitsee, niin ei tässä ole mitään ojaa
+tuonne puutarhan puolelle.
+
+-- Tulkaapas keväällä katsomaan! vastasi Miina kiivaasti.
+
+-- Ei saa riidellä niin kovalla äänellä, nuhteli poliisi Miettinen.
+
+Mutta raastuvanoikeuden jäsenet keskustelivat matalalla äänellä
+keskenään, ja lähtivät sitten Montosen pihaan, jonne myöskin saapuvilla
+oleva suuri kansanpaljous heidän perässään kiiruhti.
+
+-- Tässä on se kaivo, ilmoitti poliisi Miettinen.
+
+-- Ja tähän se hiiri putosi! huusi Peurasen Asko, tökäten sormellaan
+maahan. Ja sitten sen kissa otti ja vei tuonne!
+
+Ja Peurasen Asko viittasi sinne päin, jonne kissa oli juossut hiiri
+suussa, mutta hänen isänsä, makasiinimies Antti Peuranen, joka seisoi
+makasiinin portailla kädet housuntaskuissa, huusi pojalleen:
+
+-- Pääsetkö pois sieltä riehkumasta!
+
+Asko jo muuten juoksikin pois.
+
+-- Näin lähellä sitä toisella puolen olevaa likakuoppaa on tämä kaivo,
+sanoi rouva Montonen.
+
+-- Ja maa viettää tänne päin! lisäsi herra Nilsperi.
+
+-- Eikä vietä! sanoi Miina.
+
+-- Kyllä se viettää! huusivat eräät torimatamit, mutta toiset eukot
+kiistivät:
+
+-- Tasaista maatahan tämä on... ei tämä vietä sinne eikä tänne!
+
+-- Maa viettää tännepäin! karjaisi herra Nilsperi silmiään akoille
+muljauttaen. -- Maa viettää tänne päin, kun minä kerran niin sanon, ja
+likavesi juoksee lumen alla tuon aidan alitse suoraan tähän kaivoon!
+Eihän tässä ole väliä kuin joku metri.
+
+-- Pitäisi olla vatupassi tai joku muu kone, millä mitata, minne
+päin tässä maa on kallellaan, arveli torikauppias Sippo, mutta eukot
+sanoivat hänelle:
+
+-- Älä sinä, Sippo, aina niitä viisauksiasi laula! Kyllä herrat
+tietävät ilman sinuakin!
+
+-- No niin, sanoi herra Kivilouhos raatimies Waaraselle, kaivaen
+savukkeen taskustaan ja kääntäen päällystakkinsa kauluksen pystyyn.
+
+-- Niin, sanoi Waaranen. -- Nythän tämä on nähty.
+
+-- Onko veljellä tulitikkuja? kysyi oikeuden puheenjohtaja Waaraselta.
+
+Ei sattunut olemaan raatimiehellä, mutta ainakin viisi muuta miestä
+kiirehti tarjoamaan tulta herra Kivilouhokselle, ja Sipon tikusta hän
+savukkeensa sytytti.
+
+-- Olisi nyt ottanut tulta paremmalta mieheltä kuin Sipolta,
+kuiskuttelivat matamit. -- Sippo siitä vain nyt koko viikon röyhistelee.
+
+Mutta Asko tulla touhusi kaivolle takaisin, ja sylissään hän riepotti
+suurta, ruskeata kissaa.
+
+-- Tässä on se kissa! huohotti Asko. -- Tämä sen hiiren vei!
+
+-- Vai se sen vei, sanoi tuomari.
+
+-- Tämä vei! vakuutti Asko.
+
+Nyt ei ollut asiassa enää mitään epäilemistä, kun oli kerran
+kissakin nähty. Katseltiin kissaa ja lähdettiin takaisin jatkamaan
+raastuvanoikeuden istuntoa.
+
+Mutta kun Asko kysyi, pitääkö kissakin tuoda sinne, niin sanoi
+raatimies Waaranen, että ei tarvitse.
+
+Siihen Sippo arveli:
+
+-- No olisihan se voinut kissakin siellä olla... varmuuden vuoksi ja
+asian valaisemiseksi.
+
+
+
+
+XXIII
+
+
+Taas istui korkea oikeus, taas vuoleskeli puheenjohtaja lastuja
+kynästään ja näpsäytteli ne sitten raatimiehen puolelle, ja taas
+näpsäytteli raatimies Waaranen samat lastut edestään permannolle.
+
+Ja oikeuden puheenjohtaja kysyi... noin vain ylimalkaan, kohdistamatta
+kysymystään kenellekään erityisesti:
+
+-- Siitä mustasta säkistäkö se sitten koko tämä riita alkoi... siitä,
+jonka me näimme siellä aidalla?
+
+Katselivat toisiaan asianosaiset.
+
+Sitten sanoi rouva Montonen:
+
+-- Siitä.
+
+Ja rouva Menlöskin myönsi:
+
+-- Siitä. Sen heittivät ensin kauppias Montosen pihasta meidän
+puolellemme.
+
+-- Se on valhe! sanoi rouva Montonen.
+
+Siitä sukeutui laaja väittely. Oikeus siihen lopuksi tuskastui ja sanoi:
+
+-- Olkoon miten tahansa... ei siitä kuitenkaan näy selvää saavan.
+
+Oli vielä tutkimatta kunnianloukkauksia koskeva puoli jutussa, ja rouva
+Montonen oli haastattanut Markulan todistajaksi.
+
+Mutta nyt huomasivat kaikki, että Markulan tila oli kovin heikko. Hän
+tuskin pysyi jaloillaan ja hymyili ilmeettömästi.
+
+-- Mikä sinulla on? kysyi auskultantti Kivilouhos. -- Oletko
+juovuksissa?
+
+-- Ju-juovuksissa? änkytti Markula -- Mi-minäkö? Kuinka minä
+juovuksissa... oikeuden edessä! On vain vähän he-heikko oltava...
+
+-- No mitäs sinä tiedät tähän asiaan kertoa?
+
+-- Mihin asiaan? tiedusteli Markula raukeasti, pidellen kiinni pöydän
+kulmasta.
+
+-- Onko rouva Menlös sanonut rouva Montosta pahanpäiväisen
+paikkaräätälin tyttäreksi?
+
+Markulaa nikotti. Sitten hän mongersi:
+
+-- No jos on sa-sanonutkin, niin mitäs siitä... tosiasiahan se on.
+
+Vihan puna leimahti nyt rouva Montosen poskille, mutta herra Nilsperi
+huusi:
+
+-- Herra puheenjohtaja! Tämä mies on juovuksissa kuin sika.
+
+-- Sikako? kysyi Markula, huiskauttaen veltosti kämmentään. Sitten hän
+vakuutti:
+
+-- Selvä mies... en ole maistanut tippaakaan... mutta päätä huimasee...
+kun on heikko terveys...
+
+Mutta Häkkisen eukko sanoi ovenpielestä kovalla äänellä:
+
+-- Sillä on pullo tuolla porstuassa halkolaatikon takana, ja sieltä se
+on pistäytynyt vähä väliä maistamassa!
+
+-- Yleisö on hyvä ja pitää suunsa kiinni! huomautti puheenjohtaja.
+
+Ja katsoen ankarasti Markulaan hän kysyi:
+
+-- Oletteko te tuonut väkijuomia oikeuspaikkaan?
+
+-- Jaa minäkö? kysyi Markula, joka koetti selvitä, kun asia alkoi käydä
+hänelle vaaralliseksi.
+
+Sitten laski hän kaksi mustaa, vapisevaa sormea pöydän reunalle ja
+vannoi:
+
+-- Jos löytyy mitä pulloja halkolaatikon takaa, niin heti saatte
+tuomita hirteen, herra lakineuvos!
+
+-- Konstaapeli Miettinen on hyvä ja käy noutamassa pullon tänne, sanoi
+auskultantti Kivilouhos poliisille.
+
+Poliisi lähti. Jännityksellä odotettiin hänen tuloaan, Markulan
+pidellessä kiinni pöydän reunasta.
+
+-- Ei siellä mitään pulloa ollut, ilmoitti kaikkein pettymykseksi
+Miettinen, palattuaan sisään.
+
+-- Johan minä sanoin! huudahti Markula, joka oli heittänyt tyhjän
+pullon torille, lähtiessään kulkueen perässä Menlösin likakuopalle.
+
+-- Mutta näkeehän sen jokainen, että se on päissään, huomautti rouva
+Montonen.
+
+-- Niin, kyllä se on tallukassa, kuului mutinaa yleisön joukosta.
+
+-- Selvin mies tässä huoneessa! vakuutti Markula ylimielisesti.
+
+-- Pitäisi haistaa sen henkeä, onko se ryypännyt, kuului ovensuusta.
+
+Sippo se sieltä niin sanoi.
+
+-- Ei teidän tarvitse sieltä ovensuusta neuvoa, sanoi herra Kivilouhos.
+-- Jos konstaapeli Miettinen tulisi haistamaan tämän todistajan henkeä.
+
+Konstaapeli Miettinen astui Markulan eteen ja nuuhki. Sitten hän
+ilmoitti.
+
+-- Tämän Markulan ympärillä tuntuu aina sen verran pulituurin tuoksua,
+ettei saa oikein selvää, onko se enemmän ryypännyt.
+
+Ja Markulalle hän sanoi:
+
+-- Puhalla henkeäsi!
+
+Mutta Markula ei puhaltanut. Päinvastoin veti hän henkeä sisäänpäin.
+
+-- Se pidättää hengitystään, selitti Miettinen.
+
+-- Mutta ei se pitkään pidätä.
+
+Odotettiin.
+
+Markulan kasvot alkoivat muuttua sinertäviksi.
+
+-- Pitääkö sinulle antaa keinotekoista hengitystä! sanoi Miettinen
+äkkiä, tarttui Markulan käsivarsiin, nosti ne ylös ja painoi sitten,
+alas, rintaa vasten.
+
+Silloin ei Markula voinut enää pidättää hengitystään. Hän puhalsi
+voimakkaasti, ja salin täytti väkijuomain tuoksu.
+
+-- Tänne asti tuntuu! todistivat torimatamit.
+
+-- Viekää se putkaan! sanoi auskultantti Kivilouhos poliisi Miettiselle.
+
+Ja putkaan vietiin Markula.
+
+Silloin aukeni oikeussalin sivuovi, se, joka vei tuomarin huoneeseen,
+ja sisään köpitti raastuvanoikeuden toinen raatimies, ukko Tujulin,
+viskaali Tujulinin isä, asettuen vaivalloisesti istumaan tuolilleen
+tuomarinpöydän ääreen, vastapäätä raatimies Waarasta.
+
+-- Päätös tulee, päätös tulee! kuului suhina ja sihinä yleisön joukossa.
+
+Sillä raatimies Tujulin, joka oli jo kahdeksankymmenen vuoden vanha ja
+umpikuuro, saapui paikalleen silloin, kun oikeus alkoi valmistautua
+päätöstään tekemään. Siinä hän sitten istui jotain kynää hypistellen,
+itsekseen mutisten tai huuliaan napsutellen siihen saakka, kunnes
+päätös oli julistettu.
+
+Ja totta olikin, että oikeus oli päättänyt antaa päätöksensä ja tehnyt
+sitä varten vahtimestari Komperolle salaisen merkin, josta tämä
+tiesi lähteä noutamaan ukko Tujulinia, että raastuvanoikeus olisi
+täysilukuinen.
+
+
+
+
+XXIV
+
+
+Suljettujen ovien takana harkitsee päätöstään raastuvanoikeus, mutta
+odotushuoneessa on kova jupina. Milloin se puhkeaa äänekkääksi
+väittelyksi, silloin hillitsee sen vahtimestari Kompero, sanoen:
+
+-- Olkaa hiljaa, akat! Raastuvanoikeus tekee päätöstä!
+
+Jännittävää on odotus oven takana, kun oven toisella puolen ihmisten
+kohtalot ratkaistaan...
+
+Kuluu viisi minuuttia, kuluu kymmenen minuuttia, kuluupa viisitoistakin
+minuuttia.
+
+-- Kyllä kai se Markula jo nukkuu putkassa, arvelee Häkkisen vaimo.
+
+-- Niin, eipäs päässyt päätöstä kuulemaan! ilkkuivat toiset torimatamit.
+
+-- Voi voi, nyt se tuomio tulee!
+
+-- Niin, ihan tuntuu sydänalassa niin kummalta! Tätä kiusallista
+odotusta! Mitähän ne nyt niin kauan...?
+
+Herra Menlös seisoo odotushuoneen uunin edessä viiksiään hermostuneena
+nyppien, kohottamatta katsettaan permannosta. Lähellä häntä seisoo
+rouva Menlös, puhellen matalalla äänellä Miinan kanssa. Rouva Montonen
+seisoo selin heihin ikkunan ääressä ja rummuttaa ruutuun sormillaan.
+Todistajat kuiskuttelevat hiljaa keskenään.
+
+Mutta asianajaja Bums on mennyt viereiseen pieneen tupakkahuoneeseen
+ja vetelee siellä ankaria haikuja. Eikä hän tiedä, että nuo samassa
+huoneessa tupakoivat Remes ja Kriikuna ovat juuri ne...
+
+-- Antakoon korkeampi voima raastuvanoikeudelle viisautta ja ymmärrystä
+tekemään päätöksensä sivistyksen ja ihmisyyden vaatimusten mukaan!
+huokaa setä Salmela.
+
+-- Häh! sanoo Nilsperi, kääntyen äkkiä setä Salmelaan päin. -- Oikeuden
+on tehtävä päätöksensä lakipykäläin mukaan, eikä sivistyksen ja
+ihmisyyden.
+
+-- Niin, niin! myöntää setä Salmela. -- Mutta huomioon ottaen myöskin
+sivistyksen ja ihmisyyden vaatimukset...
+
+-- Oikeus ei saa ottaa huomioonsa mitään muuta kuin mitä laki säätää!
+jyrähtää herra Nilsperi, suuri lakimies.
+
+-- Jos minä olisin tuomari..., aloittaa setä Salmela.
+
+-- Mutta hulluille ei anneta miekkaa! keskeyttää herra Nilsperi
+töykeästi.
+
+-- Puoli tuntia on jo kulunut! sanoi torikauppias Sippo odotushuoneessa.
+
+-- Hyvä isä, eikö tästä koko päivänä pääse kahville! päivittelivät
+torimatamit.
+
+Mutta juuri samassa silmänräpäyksessä kilahti istuntosalin oven
+vieressä oleva tiuku, ja sen ääni tuntui äkillisenä hermovärähdyksenä
+jokaisen odotushuoneessa olijan ruumiissa, niskasta kantapäihin asti.
+
+Sisään kiirehti Kompero, mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä avasi
+hän oven selkosen selälleen ja huusi: -- Sisään!
+
+Herra Bums nakkasi palavan sikarin pöydälle, tempaisi asiapaperikäärön
+kainaloonsa ja kiiruhti joukon etunenään, tunkien torimatamit syrjään,
+ja tiheänä joukkona pakkautuivat kaikki muut hänen perässään,
+sanomattoman jännityksen vallassa, kaulojaan kurottaen ja katkonaisesti
+hengittäen.
+
+Kaksi sekuntia kesti se hiljaisuus, joka seurasi väkijoukon sisään
+törmäämistä. Raatimies Waaranen oli oikaissut selkänsä ja katsoi
+juhlallisesti ukko Tujuliniin, joka omissa ajatuksissaan hiljaa höpisi
+ja huuliaan maiskutteli.
+
+Mutta eipä nyt kukaan katsonut raatimiehiin, vaan
+hovioikeudenauskultantti Kivilouhokseen kaikki katsoivat...
+
+Kaksi sekuntia vain... mutta sekin tuntui pieneltä iäisyydeltä.
+
+Nyt kohotti oikeuden puheenjohtaja kädessään olevaa paperia... nyt hän
+katsahtaa asiallisiin ja yleisöön... ja nyt hän avaa suunsa...
+
+-- Herra Jumala! huoahti Häkkisen matami, tarttuen kouristuksen
+tapaisesti sydänalaansa.
+
+"_Raastuvanoikeus on ottanut tämän asian lopullisesti harkittavakseen
+ja_..."
+
+Samalla tavoin jylähtää varmaankin korvissamme viimeisenä päivänä
+tuomiopasuunan ääni. Silloin kaikki muu olevaisuus häipyy näkyvistämme
+ja kuuluvistamme, ja me kuulemme ainoastaan tuon äänen, joka tempaa
+meidät valtaansa kuin valtameren suurin hyökylaine pienen palkoveneen,
+äänen, joka upottaa meidät, ympäröi meidät joka puolelta ja täyttää
+meidät viimeistä solua myöten ihmeellisellä, läpitunkevalla voimallaan.
+
+Raastuvanoikeuden päätös:
+
+Koska rouva Maria Menlös, niinkuin todistuksista ja hänen omasta
+tunnustuksestaan on selville käynyt, on antanut palvelijattarensa
+kaataa likavedet niin lähelle kauppias Montosen kaivoa, että kaivoveden
+puhtaus saattaa siitä joutua vaaran alaiseksi, niin langetetaan rouva
+Maria Menlös Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän nojalla
+5. markan sakkoon. Ja koska rouva Mathilda Montonen on levittänyt
+vastaajasta huhua, että tämä olisi käskenyt heittää kuolleen hiiren
+kantajan kaivoon, eikä ole voinut tätä väitettään toteennäyttää, niin
+tuomitaan hänet Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän
+nojalla vetämään sakkoa 5 markkaa. Kaikki muut edesvastuuvaatimukset
+raukeavat joko aiheettomina taikka toteennäyttämättöminä, ja
+velvoitetaan kumpikin riitapuoli korvaamaan todistajainsa palkkiot.
+
+Herra Nilsperi niisti äänekkäästi nenäänsä, kuiskasi jotain rouva
+Montoselle, joka vastasi siihen pienellä pään nyökkäyksellä, astui
+kaksi askelta eteenpäin, karautti kurkkuaan, muljautti silmiään ja
+ilmoitti tyytymättömyyttä päätökseen.
+
+Rouva Menlös rykäisi, astui yhden askeleen eteenpäin ja rykäisi
+uudestaan.
+
+Vihdoin pääsi hän ääneen:
+
+-- Onko -- onko minua sakotettu, herra pormestari? kysyi hän
+värähtelevällä äänellä.
+
+-- On, myönsi auskultantti Kivilouhos ystävällisesti.
+
+Raatimies Waaranen nyökäytti päätään, nipsautti viimeisen lastun
+pöydältä ja sanoi:
+
+-- Viisi markkaa.
+
+Tähän asti oli rouva Menlös ollut kalpea, mutta nyt karahti hän
+tulipunaiseksi ja huudahti:
+
+-- Sehän on... sehän on...
+
+-- Rouva, rouva! huusi Miina hätäytyneenä.
+
+-- Mitä se on? kysyi Nilsperi uteliaasti.
+
+-- Rakas Maria, hillitse itsesi! kuiskasi taloustirehtööri Menlös.
+
+-- Ole vaiti! sanoi rouva Menlös.
+
+-- Mitä se oli? uteli Nilsperi.
+
+Rouva Menlös astui vielä askeleen eteenpäin, kohotti -- sitten
+uhmaavasti päätään ja sanoi lujalla äänellä:
+
+-- Minä valitan!
+
+
+
+
+XXV
+
+
+Sekavin tuntein poistuivat kaikki oikeussalista.
+
+-- Näinkö se päättyikin?
+
+-- Niinhän se taisi päättyä.
+
+-- Ei ole tässä kaupungissa ennen moista päätöstä kuultu, sanoi
+Häkkisen matami.
+
+-- No se olikin nyt kerran oikea Salamoonin tuomio, akat! sanoi
+torikauppias Sippo eukoille. -- Semmoisia tuomioita kun tuomarit vähän
+useammin mätkisivät, niin lähtisi se akoilta riitelemisen halu. Vähän
+suuremmat sakot olisi vain saanut olla.
+
+-- Niin, mitäs ne nyt tuonvertaiset sakot semmoisille rikkaille!
+
+-- Ihan se on kuin pilkan tekoa.
+
+-- Mutta kun köyhää sakotetaan, niin kyllä silloin rojautetaan niin,
+että menee rahat ja kukkarot.
+
+-- Se onkin oikein, että köyhiä enemmän sakotetaan, sanoi Sippo. --
+Köyhien pitääkin elää äyrinsä mukaan ja siivosti... antaa rikkaiden
+tapella ja käräjöidä.
+
+-- Mutta näittekö, akat, miten se Nilsperi silmänsä mullisti? Minä
+luulin, että se siihen paikkaan pakahtuu.
+
+-- Johan se nyt pakahtuisi! Isommat rahathan se asianajaja aina saa,
+kun ei tule päätös mieleinen, vaan saa vielä valittaa ja juttua jatkaa.
+
+-- Taitaahan se niinkin olla...
+
+-- Niin se justiinsa onkin... on ne herrat osanneet asiat niin
+järjestää, että ne aina hyötyvät, kävipä puolin tai toisin.
+
+-- No turhaankos heiltä sitten olisi pitänyt mennä isot opit ja korkeat
+kouluutukset! sanoi Sippo, joka oli ehtinyt kojulleen ja avasi sen
+lukkoa.
+
+Mieltäkiinnittävä virkistyshetki oli päättynyt. Torilla alkoi taas työn
+ja toimen aika.
+
+Setä Salmela sanoi Kriikunalle:
+
+-- Mielestäni oli tämä päätös sopusoinnussa sekä sivistyksen että
+ihmisyyden kanssa. Ehkä olisi se ollut sitä vielä suuremmassa määrässä,
+jos ei olisi tuomittu minkäänlaisia sakkoja, vaan olisi vain kanteet
+kumottu molemmin puolin ja kuitattu kulut asiallisten kesken.
+
+Mutta Remes sanoi siihen:
+
+-- No täytyihän sitä nyt antaa vähän sakkoa edes toriämmien mieliksi.
+
+Asianajaja Nils Pehr Bums sanoi rouva Montoselle:
+
+-- Olisi hulluutta jättää juttua tähän. Moinen päätös on suorastaan
+käsittämätön. Minä panen pääni pantiksi, ettei se pidä hovioikeudessa.
+Paljon olen minä asioita ajanut, mutta enpä ole vielä näin typerää
+päätöstä nähnyt.
+
+-- Niin, tietysti me valitamme, sanoi rouva Montonen. -- Tämähän on
+skandaali!
+
+-- Hävytöntä! sanoi rouva Menlös miehelleen. -- Hävytöntä! Minun teki
+mieleni sanoa se heille päin naamaa.
+
+-- Ja minä jo pelkäsin, että rouva sanookin sen, kertoi Miina. --
+Silloin me olisimme joutuneet jokainen linnaan.
+
+-- Vaikka linnaankin! sanoi rouva Menlös. -- Tämä on sittenkin
+hävytöntä. Tämä on väärä tuomio!
+
+Ja kääntyen herra Menlösin puoleen hän sanoi:
+
+-- Eikös ole niin, Menlös?
+
+Johon herra Menlös vastasi:
+
+-- Kyllä se niin on, rakas Maria.
+
+-- Minä valitan vaikka senaattiin asti, sanoi rouva Menlös. -- Minun
+täytyy saada oikeutta!
+
+Herra Menlös huokasi. Eikö tämä kirottu juttu koskaan lopu? Ikävältä
+näyttää yhä edelleen tulevaisuus. Ikävältä ja pimeältä.
+
+Kun kaupungilla levisi sanoma tästä tuomiosta, niin synnytti se
+äärettömän hämmästyksen ja hälinän. Jos raastuvanoikeus olisi antanut
+päätöksen, että rouvien Menlösin ja Montosen on tarjottava toisilleen
+vehnäskahvit sekä limonaadia tuoreiden leivosten ja hedelmäin kera,
+niin ei se olisi voinut herättää suurempaa ihmettelyä kuin tämän
+oikeusjutun tällainen päättyminen. Kuuluihan puheenjohtaja tosin
+esittäneen päätöksensä tärkeän näköisenä ja lakikielellä, ja lieneehän
+se silloin maininnut joitakin Rikoslain pykälöitä, joita ei tietysti
+kukaan muista -- lieneekö sellaisia pykälöitä koko laissa? -- mutta
+siitä huolimatta oli moni sitä mieltä, että oikeus oli nähtävästi
+tehnyt pilaa koko asiasta.
+
+Saa vain nähdä, eivätkö tuomarit nyt itsekin joudu sakkoihin
+ymmärtämättömyydestä virantoimituksessa, lukuunottamatta
+Tujulin-vanhusta, sillä hänhän on tietysti viaton, kun ei ole mitään
+kuullut.
+
+Olipa kaupungissa tietenkin joitakuita kevytmielisiä irvihampaita,
+jotka samoin kuin torikauppias Sippokin pitivät päätöstä oikein
+Salomonin tuomiona, mutta vakavammat ja ajattelevammat ihmiset -- ja
+nehän ne sentään ovat kaupungissamme enemmistönä, Luojan kiitos! --
+pudistelivat päätään ja sanoivat:
+
+-- Semmoista se on, kun ei tänne koskaan saada vakinaista pormestaria!
+Koko oikeudenkäyttö joutuu rappiolle.
+
+
+
+
+XXVI
+
+
+Talvi on vielä ja paksulti lunta maassa, mutta jopa sentään vanhat,
+rakkaat merkit ennustavat, että talven valta lähenee murtumistaan ja
+kevät on ovella.
+
+Alenneet ovat hanget katujen varsilla, alenneet ja mustuneet. Päivisin
+monesti räystäät vettä tippuvat, kun aurinko lämpimästi paistaa ja
+lieto länsituuli hiljalleen löyhähtelee pitkin Papinkatua.
+
+Torilla sanovat heinäkuormia kaupunkiin tuoneet maalaiset, että ostakaa
+nyt niin pitkään kuin aikaa vielä on. Viimeiset heinät näissä alkavat
+olla ladon pohjalta, ja kuka tietää, uskaltaako enää viikon parin
+päästä ensinkään jäälle lähteä. Nytkin siellä on paikka paikoin vettä
+niin, että hevoselta polvet kastuvat.
+
+Oli varhainen aamu.
+
+Kauppias Adam Montonen oli noussut tavalliseen aikaan, käynyt
+puodissa sanomassa hyvää huomenta kauppa-apulaisilleen ja pistäytynyt
+makasiinissakin antamassa ohjeita Antti Peuraselle, jolla näinä
+aikoina oli paljon työtä, kun maakauppiaat kiiruhtivat ostamaan suuria
+jauhomääriä ennen kelirikon alkua.
+
+Sitten oli hän taivastellut hetkisen tallin edessä, jossa renki suki
+hevosia, taputellut hevosia lautasille ja kysynyt, joko ruunan jalka
+pian paranee.
+
+Aamuhämärä hälveni hälvenemistään ja kaikki näytti lupaavan kirkasta
+säätä.
+
+-- Alkaa tästä kai näistäpuolin kevätkin tulla, sanoi kauppias Montonen.
+
+Ja renki vastasi:
+
+-- Taitaapa tulla. Siitähän tuo jo vähän ilmassa hajahtaa.
+
+Sanomalehden kantajapoika, lakkireuhkana korville asti painettuna ja
+isän suuret saappaat jaloissaan, tuli portista, sillä tänään oli taas
+kaupunkimme pienen sanomalehden ilmestymispäivä.
+
+Poika aikoi viedä lehden tavalliselle paikalleen herrasväki Montosen
+lasikuistin penkille, ulko-oven viereen, mutta kauppias Montonen huusi
+pojalle:
+
+-- Tuohan se tänne!
+
+Poika toi.
+
+Kauppias Montonen otti tuoreen, vielä painomusteelta tuoksuvan lehden
+pojalta ja lähti sisään työhuoneeseensa silmäilemään lehteään.
+
+Hän istuutui nojatuoliinsa kirjoituspöydän ääreen, kohotettuaan
+ikkunaverhoa korkeammalle, mutta kun päivänvaloa ei vielä sittenkään
+ollut oikein riittämään asti, sytytti hän kynttilän ja alkoi tutkia
+lehden sisällystä.
+
+Kuinka välinpitämättömästi hän sen tekikään.
+
+Niin, kuinka välinpitämättömästi me tavallisesti otammekaan tuollaisen
+pienen sanomalehden käteemme!
+
+Tartumme siihen paljon välinpitämättömämmin kuin veitseen ja haarukkaan
+aamiaispöydässä.
+
+Mehän tiedämme, että se maksaa vain puolen neljättä markkaa vuosikerta,
+ja että sen ilmoitushinnat ovat 8 penniä millimetriltä etusivulla
+ja 6 penniä takasivulla. Tiedämme ehkä senkin, että sen toimittaja
+on velkainen mies, jolla on viisi lasta, ja lehden konttorissa
+käydessämme olemme kurkistaneet avonaisesta ovesta toimitushuoneeseen
+ja nähneet, että sen tärkein huonekalu on suuri pöytä, jolla ajelehtii
+sanomalehtiä, mustepulloja, liimapulloja, vanhat sakset ja kynänvarsia
+ynnä muuta sekalaista tavaraa toivottomassa epäjärjestyksessä.
+
+Mitäpä erinomaista voisikaan siis sellainen lehti meille kertoa?
+Avaamme sen kuin avaisimme nenäliinamme, mutta nenäliinaamme pidämme
+kuitenkin paljon tärkeämpänä ja avaamme sen joutuisammin, varsinkin jos
+meillä on nuha.
+
+Ja silmäiltyämme viisi minuuttia lehden vähäpätöisiä uutisia
+ompeluseurain iltamista ja laihoja sähkösanomia, jotka kertovat aseman
+Meksikossa olevan edelleenkin uhkaavan ja kuuluisan napamatkailija
+Polariuksen saapuneen kotiin kaksi vuotta kestäneeltä retkeltään,
+heitämme lehden pois, viitsimättä enää vaivautua lukemaan sen
+alakertaa, jossa lehden "Mulipää" varmaankin taas juttelee siitä
+kauppatorin kiveämiskysymyksestä.
+
+Mutta sattuupa kuitenkin joskus, että jollakin palstalla huomaamme
+pienen ristin, ja koska meidänkin on vaikea jättää lukematta
+kuolinuutisia, päätämme vilkaista, kuka on kuolleeksi mainittu. Ehkäpä
+joku herrastuomari, joku noita kerran kuussa kuolevia herrastuomareja,
+joka on tehokkaasti ottanut osaa paikkakuntansa kunnallisiin ja
+valistusrientoihin.
+
+Ja niinpä me vilkaisemmekin nimeä, joka on sitä helpompi löytää, kun se
+on harvennettu.
+
+Silloin me äkkiä vavahdamme, ja tuo puolen neliömetrin laajuinen
+paperipala, jonka kuka tahansa voi ostaa viidellä pennillä lehden
+konttorista ja konttorille sittenkin jää vielä kaksi penniä puhtaaksi
+voitoksi, alkaa vapista kädessämme.
+
+Sillä tuo harvennettu nimi onkin parhaan ystävämme, ehkäpä läheisen
+sukulaisemmekin nimi.
+
+Hyvä isä! Vastahan me viikko sitten vietimme iltaa saman miehen kanssa,
+ja silloin oli hän vielä mitä parhaissa voimissa. Mutta nyt on hän
+vainaja!
+
+Näin voi tuo pieni lehti kostaa meille sen välinpitämättömyyden, jolla
+aina olemme sitä kohdelleet.
+
+Mutta voi se kostaa sen toisellakin tavalla.
+
+Ja kauppias Adam Montoselle kosti lehti toisella tavalla.
+
+Kauppias Montonen vilkaisi haukotellen etusivun ilmoituksia, joista
+lehden oman kirjapainon olivat useimmat ja silmäänpistävimmät, käänsi
+sitten lehteä ja joutui täten tekstiosastoon.
+
+Johtavan kirjoituksen otsikkona näkyi olevan "Pääelinkeinoamme
+kohottamaan!"
+
+-- Niin, kohota sinä vain! ajatteli herra Montonen ja siirtyi eteenpäin.
+
+Mutta äkkiä pysähtyi keinutuoli ja vapisevin käsin laski herra Montonen
+lehden eteensä pöydälle, pyyhki otsaansa ja silmiänsä ja kumartui
+sitten varovaisesti uudestaan lehden yli, kuin olisi hän pelännyt sen
+palstoilta myrkyllisen höyryn tuoksahtavan häntä vastaan.
+
+Uudelleen, yhä uudelleen luki herra Montonen tuon kohdan. Ja
+sitten alkoi hänen sisässään kuin tulivuoren purkaus: jymähtelee
+ja vavahtelee, tärisee maa-emo, sitten jysähdys kuin tuhat suurta
+tuliputkea ulvahtaisi, ja tulta ja savua ja kuumia kiviä syöksähtää
+kohti korkeutta.
+
+Sellaiseltapa nyt tuntui kauppias Adam Montosen sielussa, ja
+ulkonaisesti purkautui tämä mahtava sielullinen liike hänen lyhyehkön,
+paksuhkon ruumiinsa eleissä ja otteissa siten, että hän työnsi
+nojatuolinsa rajulla liikkeellä kauaksi pöydästä ja hypähti ylös,
+alkaen kiivaasti kävellä edes takaisin huoneessa.
+
+Ei hän nyt näe mitään ja tuskinpa kuulisikaan mitään. Kahdesti sysää
+hän kassakaapin vieressä olevan tuolin nurin ja molemmilla kerroilla
+nostaa hän sen vaistomaisesti taas pystyyn.
+
+Ilmaa! Hänen täytyy saada ilmaa!
+
+Täällähän on tukahduttavan kuuma!
+
+Ja kauppias Montonen kiiruhti avaamaan ikkunan, joka rysähtäen lensi
+auki.
+
+Helisevät ruudut sysäyksen voimasta ja hevosia sukiva renki kääntää
+päätään ja kysyy:
+
+-- Huusiko kauppias jotain?
+
+-- Ei... en..., vastaa kauppias käheällä äänellä, ottaa lunta
+ikkunalaudalta ja hieroo sillä otsaansa.
+
+Ja kuin unissa liikkuja sulkee kauppias Montonen jälleen ikkunan,
+painaa hakaset huolellisesti kiinni, pyyhkii lumen kostuttamaa otsaansa
+nenäliinalla ja alkaa taas kävellä edes takaisin, edes takaisin,
+näkemättä mitään ja kuulematta mitään.
+
+Mutta äkkiä välähtää jotain hänen mielessään ja kuin käärmeen pistämänä
+kääntyy hän katsomaan taakseen, sydämen jyskyttäessä ja korviensa
+humistessa. Puoleksi tajuttomana tuijottaa hän seinäalmanakkaan.
+
+Niin, mitä hulluja hän tuumii! Päivätkin menevät sekaisin.
+
+Eihän nyt ole huhtikuun ensimmäinen päivä. Olisihan hänen pitänyt se
+muutenkin muistaa! Mutta jos olisi ollut aprillipäivä... silloin se
+kirottu lehti tavallisesti syöttää jonkin oikein aika valheen.
+
+Aikaapa toki vähitellen rauhoittua kauppias Adam Montonen, ja uudestaan
+tarttuu hän lehteen.
+
+Mutta vielä nytkin tahtovat nuo pienet mustat rivit hyppiä ja keinua
+hänen silmissään.
+
+Ei ole koskaan ennen tehnyt kahden rivin uutinen häneen sellaista
+vaikutusta.
+
+Eikä ihme.
+
+Sillä ensimmäisenä paikkakunnan uutisena on seuraava lyhyt, mutta selvä
+tiedonanto:
+
+    "Arvonomi.
+
+    Kauppaneuvoksen arvonimen on saanut kauppias Adam Montonen".
+
+Vielä pari kertaa vetää kauppaneuvos Montonen syvään henkeä. Sitten
+ottaa hän sikarin ja jää se sormien välissä tuijottamaan ulos
+pihamaalle, jossa renki yhä hevosia sukii ja puhdistaa.
+
+-- Sukii hevosia... ajattelee kauppaneuvos Montonen kuin unissaan. --
+Matti sukii hevosia... kauppaneuvos Montosen hevosia...
+
+Kauppaneuvos Montonen ravistelee itsensä hereille, sipaisee kädellä
+kasvojaan ja kävelee eteiseen puhelimen luo. Omituista, kuinka osasikin
+lyödä polvet heikoiksi!
+
+Ei, ei toimittaja ole enää täällä, vastaa neiti lehden konttorista.
+-- Jaa, se uutinen? Se saatiin puhelimitse Helsingistä... olisi
+sieltä tullut joukko muitakin samanlaisia uutisia, mutta täytyi ottaa
+vain tärkein, kun lehti olisi muuten myöhästynyt painosta... niin,
+niin, kyllä se on varmasti oikea uutinen... se on uutistoimiston
+virallisia uutisia... onnea vain, herra kauppaneuvos! Ei kestä, herra
+kauppaneuvos!... sti!
+
+Edes takaisin, edes takaisin kävelee taas kauppaneuvos Montonen
+huoneessaan.
+
+Kuinka kohtelias tuo neiti Wenho sentään on! Hyvin miellyttävä tyttö!
+Mitähän sillä onkaan palkkaa, tyttöparalla? Täytyy ensi johtokunnan
+kokouksessa ottaa siitä selvä. Täytyy merkitä muistikirjaan, ettei
+unohdu. Ja toimittaja on ahkera mies... vielä lehden painoon
+mennessäkin soittelee uutisia Helsingistä asti... Ei ole miestä
+nähtykään moniin aikoihin tässä talossa. Mutta ensi sunnuntaina täytyy
+hänen tulla perheineen meille päivällisille.
+
+-- Olipas se, olipas se...! Ei olisi uskonut...
+
+Ja kauppaneuvos kävelee kädet selän takana huoneessaan.
+
+Aamu valkenee.
+
+-- Olipas se... olipas se... eihän sitä muistanut enää odottaakaan...
+kun se viipyi niin kauan... ja tuo riivattu hiirijuttu on sotkenut
+kaikki asiat...
+
+Tuntikauden on jo rouva Montonenkin ollut ylhäällä. Keittiössä on hän
+antanut kaikki määräykset päivän ohjelmasta päivälliseen asti. Sitten
+tulee hän keittiöstä ruokasaliin ja istuutuu pöydän ääreen juodakseen
+kupin kahvia ja syödäkseen ranskanleivän viipaleen. Siinä on päivän
+sanomalehti monin kerroin taivutettuna hänen kuppinsa alle. Mitäs se
+ukko on sitä tuohon pistänyt?
+
+Rouva Montonen avasi lehden ja alkoi, käännettyään sen luonnolliseen
+asentoonsa, katsella ilmoituksia.
+
+Ei ollut ketään kihloihin mennyt eikä edes kuollutkaan. Harvoinhan
+meillä kuollaan ja vielä harvemmin kihloihin mennään.
+
+Lähetysyhdistyksen ompeluseuralla on perheiltama... niin, niin, niinhän
+piti ollakin.
+
+Ja Heikki Remes ilmoittelee joka numerossa "hyviä vehnäjauhojaan".
+Uskoisihan tuon jo vähemmälläkin. Ei meidän pappa paljon ilmoittele,
+mutta kylläpä kauppa silti käy.
+
+Rouva Montonen käänsi lehteä.
+
+Poikain kamarissa vaati Maire Mielikki Minerva Mattia pukeutumaan.
+
+-- Nouse heti ja pue yllesi!
+
+Mutta Matti Mainio Mikael huusi:
+
+-- Kuule, älä kisko peitettä!
+
+-- Kiskon kunnes nouset. Ei nyt ole enää mikään nukkumisen aika!
+
+Matti Mainio vain vastaan hangoitteli.
+
+-- Mene matkaasi! Osaan minä nousta sinuttakin!
+
+-- En mene ennenkuin nouset! Vai pitääkö minun mennä sanomaan äidille?
+
+-- Vai kantelemaan taas, kielilakkari!
+
+Ja suuttunut Matti alkoi haukkua:
+
+-- Mairikki kairikki kappurajalka!
+
+Silloin kuului ruokasalista äidin kimeä kiljahdus. Lapset oikein
+säikähtivät.
+
+Mitä se oli? Tyyni, arvokas rouva Montonen ei koskaan huutanut eikä
+kirkunut.
+
+Maire juoksi heti ruokasaliin.
+
+Mutta äiti ei ollut enää siellä. Siellä oli vain nurin kaatunut
+kahvikuppi, jonka musta sisällys kiireesti käytti tilaisuutta
+valloittaakseen mahdollisimman suuren alan lumivalkoisesta
+pöytäliinasta.
+
+Ei, rouva Montonen on isän huoneessa, jossa hän seisoo miehensä
+nojatuolin ääressä vedet silmissä, kykenemättä puhumaan mitään. Vaiti
+on hän ja taputtelee vapisevalla kädellään hiljaa Aataminsa turpeata,
+partaista poskea...
+
+Ja kauppaneuvos Montonen, joka on nojautunut taaksepäin, hymyilee
+hillitysti, katsellen ulos ikkunasta ja naputellen sormillaan
+keinutuolin käsinojiin.
+
+Hymyilee, hymyilee hillitysti kauppaneuvos Montonen ja naputtelee
+lyhyillä, paksuilla sormillaan keinutuolin käsinojiin.
+
+Hänessä alkaa jo olla jotain ylimysmäistä...
+
+Niin alkoi tämä päivä, suurin päivä herra Adam Montosen ja koko perheen
+elämässä.
+
+Nopeasti levisi tieto kaupungillekin. Tulihan sanomalehti melkein joka
+taloon.
+
+-- No nyt! Nyt tuli Montosesta kauppaneuvos!
+
+-- Älä valehtele! Aina sinä...
+
+-- Katso itse, peijakas!
+
+-- No niinpähän on! No voi sun juutas!
+
+-- Nyt se on taas meidänkin kaupungilla kauppaneuvos!
+
+-- No niin on, niin on! No voi sun...! Vai nyt se tuli!
+
+Ja vaimoväki juoksee kertomaan uutista pihan peräläisille, joille ei
+tule lehteä.
+
+-- Älkää ihmeessä! Vai jo tuli!
+
+-- Jo tuli, jo tuli!
+
+-- Kyllähän sitä on odotettukin... jo monta vuotta.
+
+-- Niin, niin! On odotettu! Mutta tulipas viimein! Ei koko kaupungissa
+muusta puhuttu. Jokaiselle maalaisellekin se torilla ensimmäiseksi
+kerrottiin.
+
+Mutta maalaiset, nuo omituiset ihmiset, eivät osaa siitä niin innostua
+kuin kaupunkilaiset... innostunevatko mistään?
+
+Toiset kohteliaisuuden vuoksi myönnyttelivät:
+
+-- Vai niin, vai niin...
+
+Mutta muuan lammasnahkaturkkinen ukko murahti:
+
+-- Ka tulipa tuosta nyt vaikka mikä!
+
+Eiväthän ne lammasnahkaturkkiset paljon ymmärrä arvonimistä. Taikka
+vaikkapa ymmärtäisivätkin, niin eivät ole ymmärtävinään. Ne ovat niin
+pahanpänttäisiä.
+
+Ukko Blomkvist, postimestari, sanoi:
+
+-- Taitaa sitten olla tänä päivänä Montosenkin leuka vähän kekallaan...
+mutta olihan tuo joka tapauksessa hauska, että muistettiin viimein
+tätäkin maailmanlopun nurkkaa. Kun nyt vielä saataisiin oikea
+pormestari -- ja pappi Kettunen hiiteen!
+
+Piririm... piririm...
+
+Kauppaneuvos Montosen puhelin se niin soi.
+
+Se soi lakkaamatta koko aamupäivän.
+
+Piririm... piririm...
+
+Mutta ei vain mene kauppaneuvos Montonen itse koskaan ensimmäisenä
+puhelimeen, vaan Matti Mainio Mikael on saanut puhelimeen vastaamisen
+urakalla suorittaakseen.
+
+Piririm... piririm...
+
+-- Halloo! Matti kimeällä äänellään huutaa. -- Isäkö? On isä kotona,
+kyllä minä kutsun.
+
+Ja sitten juoksee hän huutamaan isälleen:
+
+-- Taas isä kiittämään, sukkelaan!
+
+Tulee kauppaneuvos Montonen puhelimeen.
+
+-- Halloo! Ahaa, velikö se on! Jahaa... heh heh hee... kiitos, kiitos!
+Niin, niin... he he he...! Veli käy nyt meillä! Terveisiä rouvallesi!
+Kiitos, kiitos, he he he...
+
+Sitä loppumatonta onnentoivotusten sarjaa, sitä loppumatonta
+kiittelemistä, sitä taukoamatonta, sydämellistä hehetystä!
+
+Kun ne kaikki onnittelijat ovat niin leikillistä väkeä! Sydämestään
+ne onnittelevat ja niin lämpimästi, mutta osaavatpa, vietävät, siinä
+sivussa pieniä sukkeluuksiakin lasketella: no eikös tunnu moiselta...
+no nyt veli vissiin pistää klubilla pieneksi trimtamtilkutiksi
+parhaille ystävilleen... älä, hyvä veli, suutu, jos en aina muistaisi
+aluksi sinua arvonimelläsi tituleerata...
+
+Leikillistä ja hauskaa väkeähän ne ovat, nämä meidän kaupunkilaiset, he
+he he...
+
+Piririm... piririm...
+
+-- Isä, kiittämään!
+
+-- Halloo! Kiitos, kiitos! He he he... aivan niin... veli pistäytyy nyt
+huomenna meillä, mamma taitaa oikein kahviksi pistää, he he he...
+
+Oltiin aamiaisella.
+
+-- Tämä on ensimmäinen aamiainen _kauppaneuvos_ Montosen perheessä!
+hoksaa Maire Mielikki Minerva, ja isä hyvillään hekottelee:
+
+-- Niin on, he he he...
+
+Silloin avautui eteisen ovi ja kaikki kauppaneuvos Montosen kolme
+kauppa-apulaista sieltä hämillään tulivat, seisoen toinen toisensa
+selän takana, vanhin, pisin ja laihin etunenässä.
+
+-- Isä, mene eteiseen, siellä ovat meidän puotilaiset, kuiskasi rouva
+Montonen ja nyhjäisi miestään kylkeen.
+
+Kauppaneuvos Montonen rykäisi, lykkäsi tuoliaan taaksepäin ja lähti
+eteiseen.
+
+-- Anteeksi, että me ruoka-aikana... me vain... toivottaa onnea herra
+kauppaneuvokselle... toivottaa, onnea... ja... ja...
+
+-- Kiitos, kiitos!
+
+Ja kauppaneuvos Montonen puristi jokaisen apulaisensa kättä.
+
+Ei ollut kauppaneuvos Montonen mikään puheiden pitäjä, mutta tällä
+kertaa hän aivan odottamatta piti pienen puheen:
+
+-- Te olette... hm... aina olleet uskollisia palvelijoita... hm... minä
+olen teihin hyvin tyytyväinen ja... hm... olen päättänyt antaa teille
+viidenkolmatta markan palkankoroituksen kuussa... olen sitä jo kyllä
+ennemmin ajatellut... hm... kiitos nyt vain...
+
+Puolen tunnin kuluttua kävivät myöskin makasiinimies Antti Peuranen ja
+renki onnittelemassa. Kymmenellä markalla kuussa kohosivat heidänkin
+palkkansa.
+
+
+
+
+XXVII
+
+
+Seuraavan päivän aamu.
+
+On vielä sakea aamuhämärä.
+
+Poikien kamarin ovi narahtaa ja sisään livahtaa valkopukuinen olento.
+
+Kummitusko? Enkelikö?
+
+Ei kumpikaan. Kummituksethan ilmestyvät, niinkuin yleiseen tiedetään,
+vain puolen yön aikaan tai viimeistään kello yhden aikaan yöllä,
+eivätkä puoli seitsemän aikaan aamulla, ja enkelit taas liidellevät
+mieluimmin ikkunasta sisään. Ei missään luotettavissa kirjoissa kerrota
+heidän kulkevan ovia narisutellen huoneesta toiseen.
+
+Ei, se on vain yöpukuinen tyttö, tukka auki ja tohvelit jaloissa. Se on
+viisitoistavuotias Maire, tarkemmin sanoen Maire Mielikki Minerva, joka
+nykii poikia olkapäistä ja sanoo:
+
+-- Vetäkää housut jalkoihinne ja tulkaa laulamaan... heti!
+
+Mutta pojat ne vain unentohjakassa koettavat nykiä peittoa korviinsa.
+
+-- Ylös, heti! Taikka minä kiskaisen teidät koivista lattialle!
+
+Se on hyvin reilu tyttö, se Maire Mielikki Minerva. Ei se turhia
+kursaile.
+
+Mutta uniset pojat, päätään peitteen alle tunkien, mutisevat:
+
+-- Mitä laulamaan... ei nyt ole mikään nimipäivä... eikä
+syntymäpäiväkään...
+
+-- Olkoon tai ei, mutta nyt isälle laulamaan! Tai tuonko minä vesilasin?
+
+Se on kamala uhkaus. Maire Mielikki Minerva on ennenkin tällaisissa
+tapauksissa noutanut vesilasin ja tiputellut siitä kylmää vettä poikien
+niskaan.
+
+Eihän siinä mikään auta. Poikien on noustava. Mutta kyllä he samalla
+sisartaan haukuskelevat.
+
+Ja parin minuutin kuluttua kajahtaa vanhempien makuuhuoneen oven takaa
+heleä-ääninen:
+
+"Herää! Herää! _Herää!_ Herää, jo leivo laulelee nyt sinitaivaalla..."
+
+Siihenpä herääkin kauppaneuvos Montonen. Ja juuri samassa kuuluu
+ikkunan alta voimakas kuoro bassojen mahtavasti jyristessä:
+
+"Sua tervehdin! Mä sua tervehdin! Kun tyyni on yö ja tähtitaivas
+hohtaa...".
+
+On nyt laulua! Lauletaan oven takana ja lauletaan ikkunan alla.
+
+Kauppa-apulaisyhdistyksen kuoro siellä ikkunan alla on
+kunniatervehdyksellään.
+
+Kiireesti alkaa pukeutua kauppaneuvos Montonen. Olipa tämä odottamaton
+ja hauska yllätys... turhaahan se nyt tosin oli, mutta täytyyhän
+kumminkin nousta kiittämään... kyllä ihmiset sentään ovat kovin
+ystävällisiä.
+
+Mutta eivät olleet vielä lopussa yllätykset.
+
+Kajahtaa samassa ikkunan alla, kajahtaa niin että lasit helisevät:
+
+"Taa raa, tara rara raa..."
+
+Torvisoittoa se on.
+
+Porilaisten marssin uljaat säveleet siellä raikuvat.
+
+Sinne on kahlannut lumihankeen ikkunan alle vapaaehtoisen palokunnan
+torviseitsikko, ja siellä se nyt tärisyttelee mahtavalla voimalla,
+polviaan myöten lumessa.
+
+Mutta syrjempänä seisoo laulukuoro, valmiina aloittamaan toisen laulun.
+
+Kosteiksi käyvät kauppaneuvos Montosen silmät. Tämä on aivan liiallista
+kunnioittamista. Enhän minä olisi tätä ansainnut. Aivan liiallista,
+aivan liiallista...
+
+Ja koko päivä!
+
+Loppumatonta juhlaa, loppumatonta juhlaa! Aamusta iltaan!
+
+Meni siinä aamiaiset ja päivälliset ohi, ilman että niitä
+yritettiinkään laittamaan. Mutta kukapa niitä nyt muisti
+ajattelemaankaan!
+
+Vieraita, kukkia, puheita... leikillisiä puheita ja vakavia
+puheita. Oli siinä keittiön puolella tulinen kiire kahvin keitossa,
+kuppien pesussa, leivosten järjestelyssä, lasien kuivaamisessa,
+pullojen avaamisessa. Ei ehtinyt kunnolla hengittämäänkään. Yksi
+palvelijattarista ei ehtinyt paljon muuta tekemään kuin kahvia
+keittämään. Kun yhden pannun nostit tulelta niin ala heti toista laatia
+hellalle.
+
+Mutta eihän ihminen tule kauppaneuvokseksi kuin kerran eläissään. Ja
+suurin osa ihmisistä ei tule kertaakaan!
+
+Puolen päivän aikaan olivat juhlallisuudet ylimmillään.
+
+Niin paljon vieraita! Lauluseuralaisiakin oli kahdeksantoista henkeä.
+Kovasti se semmoinen joukko kukilla koristettua kahvipöytää rasitti ja
+verotti, mutta sepä joukko se antoikin juhlalle oikean leiman. Vähä
+väliä se keskellä salia uuden laulun kajahdutti, ja kun kauppaneuvos
+Montonen pyysi saada tarjota laulukunnan rahastolle pienen,
+vaatimattoman avustuksen, sata markkaa, niin kuiskasi johtaja jotain
+laulajien korvaan, koputti tahtipuikollaan tuolin selkään, kohotti
+molemmat kätensä ylös ilmaan kuin uimataituri, joka korkealta lavalta
+valmistautuu hyppäämään mereen, ja seuraavassa silmänräpäyksessä
+kajahti repäisevä, mahtava:
+
+"Tuhat kertaa eläköön...!"
+
+Suurenmoinen oli varsinkin setä Salmelan puhe.
+
+Sointuvalla, värähtelevällä äänellä tämä kunnioitettava, nuorekas
+vanhus puhui siitä suuresta merkityksestä, joka kauppias Montosen --
+_kauppaneuvos_ Montosen, korjasi puhuja, -- elämäntyöllä on ollut
+paikkakunnallemme, puhui hänen hyvästä, jalosta sydämestään, joka ei
+koskaan unhota köyhiä ja sorrettuja, puhui hänen jalosta, ylevästä
+puolisostaan, joka on kaikkien kunnon perheenemäntien esikuva, puhui
+hänen kauniista kodistaan ja yhtä kauniista perhe-elämästään, ja puhui
+niistä suurenmoisista lahjoituksista, joita kauppaneuvos Montonen on
+tehnyt sivistyksen ja ihmisyyden aatteiden edistämiseksi, ja joitten
+johdosta hän on ansainnut tulevienkin sukupolvien kiitollisuuden ja
+kunnioituksen...
+
+Kaikki olivat hyvin liikutettuja tämän puheen aikana, ja kaikkein
+enimmän liikutettu oli setä Salmela itse.
+
+Puheensa loppupuolella hän melkein itki.
+
+
+
+
+XXVIII
+
+
+Niin hauskaa ja juhlallista oli siis kauppaneuvos Montosen perheessä.
+
+Mutta millaista oli elämä samaan aikaan aidan toisella puolen,
+taloustirehtööri Menlösin perheessä?
+
+Ikävää se siellä oli, ikävää ja alakuloista.
+
+Rouva Maria Menlös ei paljon puhunut, ei pukahtanut. Synkän näköisenä
+hän vain liikkui omissa hommissaan, jääden tuon tuostakin tuijottamaan
+raskaissa ajatuksissaan eteensä.
+
+Kaisu itkeskeli hiljaa ompeluksiensa ääressä. Eikö tämä surkeus koskaan
+lopu?
+
+Ja taloustirehtööri Menlös istui allapäin asekamarissaan. Ei maistunut
+lukeminen, ei huvittanut aseiden käsitteleminen. Piippukin unohtui.
+
+Hänkin ajatteli: milloinkahan tämä loppuu?
+
+Miinakin oli huonolla tuulella. Hänen täytyi nyt kantaa likasangot
+navetan taakse, ja siellä oli paljon lunta, eikä polkua sinne
+minkäännäköistä.
+
+Kantautuivat ne viestit kauppaneuvoksen talossa vallitsevista
+juhlallisuuksista Menlösinkin perheen korviin, mutta niistä ei puhuttu
+sanaakaan, ei hyvää eikä pahaa.
+
+Sen oli rouva Maria Menlös kuitenkin mielessään vannonut: juttua
+jatketaan viimeiseen oikeusasteeseen asti! Nyt ei hän enää ainakaan
+peruudu. Kävi sitten miten kävi.
+
+Surumielin siirrymme pois Menlösin talosta ja ohjaamme kulkumme torille.
+
+-- Markula kuuluu taas viime yönä olleen putkassa, kertoi Häkkisen
+matami.
+
+-- Niin, nyt se on viskaalin armon aurinko laskenut, niinkuin se
+viskaali sille kerran ennusti. Mutta kukas käskee juovuksissa oikeuden
+eteen astumaan!
+
+-- Sanokaas muuta! Jos olisi meillä ankarampi pormestari, niin linnassa
+istuisi nyt Markula semmoisesta rikoksesta.
+
+-- Niin istuisi.
+
+-- Mutta olisi se ollut soma kuulla sitä Markulan todistusta, jos se
+olisi ollut niin paljon tolkussaan, että olisi osannut todistaa.
+
+-- Liekö tuolla ollut mitään oikeata todistamistakaan...
+
+-- Markulallako? Hyvänen aika! Markulahan se juuri ne pahimmat
+loukkaukset kuljetti Menlösin kyökistä Montosen kyökkiin ja Montosen
+kyökistä Menlösin kyökkiin. Ja niissä olikin semmoisia sanoja, että
+jos vain ne olisivat oikeuden korviin tulleet, niin kyllä, olisivat
+sakot olleet vähän erikokoiset! Jos siitä olisi paljailla sakoilla
+selvittykään.
+
+-- Niin, mutta mitäs se nyt enää välittää koko asiasta rouva Montonen,
+kun semmoinen ilo tapahtui! Kemuja siellä kuulutaan pidettävän yötä ja
+päivää, ja niin sanoi Maijastiina Mönkkynen, joka siellä on kyökissä
+astioita pesemässä ollut, kuluvan kahvia ja vehnäsiä ja kaakkuja,
+ettei sillä ole mitään määrää. Samppanjaakin kun ovat juoneet kymmeniä
+pulloja... joka kuuluu olevan niin hirveän kallista...
+
+-- Vai oikein samppanjan kanssa!
+
+-- No oikein!
+
+-- Niin, niin, kyllähän rikkaiden kelpaa!
+
+-- Niin, niin, kyllähän niiden kelpaa.
+
+-- Mutta oikein sääliksi käy sentään tuo Menlösin rouva, kun se on niin
+masentuneen ja vanhentuneen näköinen. Näittekö sitä tänä aamuna, kun se
+täällä torilla kävi?
+
+-- Näinhän minä. Ja neitiä tulee ihan surku!
+
+-- Niin, niin, viatonhan se on, lapsiraukka, olipa äiti millainen
+tahansa.
+
+-- Viatonhan se on. Mutta minä etsiskelen isäin pahat teot lasten
+päälle, kolmanteen ja neljänteen polveen... juu, juu...
+
+Ja silmiänsä pyyhkäisi kunnon matami.
+
+Jatkamme matkaa.
+
+Jos menisimme esimerkiksi Raatihuoneenkadun mäelle? Siellähän emme
+olekaan pitkään aikaan käyneet.
+
+Pikkupojat ne siellä mäkeä laskea viilettelevät niinkuin ennenkin. Ja
+niinkuin ennenkin paiskelevat he jääpalasilla ja kokkareilla sitä tien
+vieressä olevaa, valkeaksi maalatusta rautapellistä tehtyä taulua,
+jossa on kirjoitus:
+
+"Tästä mäestä on laskeminen kielletty 20 Mark. sakon uhalla".
+
+Asko Peuranen se siellä häärää muiden mukana.
+
+Askolla ei muuten, ohimennen sanoen, ole enää todistajapalkkiotaan,
+sitä pormestarilta saamaansa viisikymmenpennistä.
+
+Jonkun päivän hän sitä visusti säilytti ja talletti. Mutta kun
+kauppiaasta tuli kauppaneuvos ja isä sai palkankoroitusta, niin päätti
+Askokin jollain tuntuvalla tavalla viettää tätä merkkipäivää. Käytyään
+torikojuilla ja useissa kauppapuodeissa kirkas hopearaha kourassaan
+hintoja kysymässä tuli hän lopuksi siihen päätökseen, että piparikakut
+ovat edullisimpia ostaa, ja niitä hän ostikin, saaden aimo pussillisen,
+kaksikymmentä kappaletta. Ja kun hän sitten söi ne kaikki yhdellä
+kertaa, niin on hänellä täysi syy hihkaista toisille pojille, kelkan
+huiminta vauhtia kiitäessä:
+
+-- Minäpä söin eilen piparikakkuja mahani täyteen!
+
+-- Vai söit sinä! huutavat toiset pojat kateellisina. -- Oletkos
+sinäkin kauppaneuvos!
+
+-- En ole minä, sanoo Asko. -- Mutta meidän kauppias on. Ja isälle
+lisättiin palkkaa niin paljon, ettei mihin panna. Äiti keittääkin ensi
+pyhänä riisiryynipuuroa!
+
+Niin kaikkialla siis iloitaan, ja kaikkialla on ilon syytä.
+
+Mutta taloustirehtööri Johan Alfred Menlösin majassa asuu painostava
+ikävyys ja alakuloisuus.
+
+Sanomme vielä kerran:
+
+Kirottu olkoon se musta hiilisäkki!
+
+Ja se pahanhengen hiiri!
+
+
+
+
+XXIX
+
+
+Nyt alkaa lukijan kärsivällisyys vihdoinkin olla lopussa.
+
+Lukija koroittaa katseensa meihin ja pyytää lyhyttä ja selvää vastausta
+kysymykseensä:
+
+Kuinka päättyi rouvien Maria Menlösin ja Mathilda Montosen välinen
+suuri hiirijuttu? Vai eikö se ole vieläkään lopussa?
+
+Me kiiruhdamme vastaamaan:
+
+Kyllä se on päättynyt. Kyllä se on lopussa, eikä se enää ikinä, siitä
+olemme varmasti vakuutetut ja siitä ovat myöskin taloustirehtöörin
+rouva Maria Menlös ja kauppaneuvoksetar Mathilda Montonen varmasti
+vakuutetut, nouse uudestaan kummittelemaan, kunnioitettujen ja
+säädyllisten perheiden välistä sopua rikkomaan ja kunnon kaupunkimme
+järjestystä ja rauhaa häiritsemään.
+
+Se juttu on kuin onkin saatettu loppuun asti, se on haudattu, se on
+pyyhitty pois sekä rouva Menlösin että rouva Montosen muistista, ja
+yhtä turhaa on sinun lähteä sitä sieltä etsimään kuin kuollutta hiirtä
+kauppaneuvos Montosen kaivosta.
+
+Mutta me pyydämme kuitenkin saada kertoa tämän jutun päätöksenkin
+samalla uskollisella perinpohjaisuudella, jolla me olemme sen
+edellisetkin vaiheet esittäneet.
+
+Niin, päättynyt on nyt hiirijuttu.
+
+Ja se päättyi tavalla, jota ei kukaan olisi osannut odottaa. Kaikkein
+vähimmin rouva Menlös.
+
+Torstaina sai kauppaneuvos Montonen lukea uutisen arvonimestään,
+ja perjantai oli hänen perheessään varsinainen pääjuhlan päivä,
+soittoineen, lauluineen, kukkasineen ja puheineen.
+
+Lauantaita vasten yöllä näki rouva Maria Menlös omituisen unen.
+
+Hän oli seisovinaan Montosen kaivolla ongenvapa kädessä ja onkivinaan.
+
+Ihmisiä tuli ja meni, ja moni kysyi häneltä:
+
+-- Mitä sinä ongit?
+
+Siihen vastasi rouva Menlös:
+
+-- Minä ongin hiirtä.
+
+Mutta sitten tuli paikalle rouva Montonen ja kysyi:
+
+-- Mitä te minun kaivostani ongitte?
+
+Siihen ei rouva Menlös tahtonut mitään vastata, sillä häntä hävetti
+tunnustaa, että hän onki hiirtä.
+
+Mutta Peurasen Asko sanoi makasiinin portailta:
+
+-- Se onkii hiirtä meidän kaivosta.
+
+Silloin tahtoi rouva Menlös juosta pois, mutta hän ei päässyt
+minnekään, ja rouva Montonen lähti taluttamaan häntä sisään
+taloonsa, joka oli kuin suuri linna, täynnä toinen toistaan
+komeampia juhlasaleja, ja jostain kaukaa kaikuivat vapaapalokunnan
+torvisoittokunnan sävelet, ja kaikkialla oli runsaasti koristeltuja
+pöytiä, jotka notkuivat herkkujen paljoudesta.
+
+Mutta kaikkein viimeiseksi tulivat he pienen huoneen ovelle, ja sen
+huoneen nurkassa oli pieni pöytä.
+
+-- Mitä tuolla pöydällä on? kysyi rouva Menlös.
+
+-- Sitä minä en uskalla sanoa, vastasi rouva Montonen hiljaa.
+
+Mutta rouva Menlös tahtoi välttämättä nähdä mitä sillä pöydällä oli, ja
+riistäytyen irti rouva Montosen käsipuolesta astui hän pöydän luo.
+
+Pöydällä oli suuri nimipäivärinkilä, sellainen, jollaisen hän niin
+usein entisinä aikoina oli nähnyt herrasväki Montosen kahvipöydällä, ja
+rinkilän keskellä oli pieni, kuollut hiiri, kukkien ympäröimänä.
+
+-- Tuossahan se on juuri se hiiri, jota minä olen onkinut! huudahti
+rouva Menlös.
+
+Mutta kun hän kääntyi katsomaan rouva Montosta, niin olikin tämä
+kadonnut, ja rouva Menlös huomasi seisovansa Montosen ruokasalissa,
+ja pöytien ympärillä istui torvisoittokunta soittaen valssia, ja
+soittaessaan pistelivät soittajat pöydältä leivoksia ja karamelleja
+torviensa suista sisään, ja ruokasalin astiakaapin päällä seisoi
+setä Salmela pikkupojan puvussa, lyhyissä polvihousuissa ja
+merimiespuserossa, ryhtyen pitämään puhetta ja huutaen:
+
+-- Tämä on sivistystä ja ihmisyyttä!
+
+Silloin alkoivat musikantit soittaa kaikin voimin, ja rouva Menlösistä
+tuntui, että hän oli nuori tyttö ja halusi päästä tanssimaan. Mutta kun
+häntä tuli tanssiin pyytämään Markula, joka oli pukeutunut Mönkkysen
+Maijastiinan hameisiin, niin huudahti rouva Menlös "hyi!" ja heräsi
+samassa.
+
+-- Sanoitko jotain, rakas Maria? kysyi taloustirehtööri Menlös, avaten
+silmänsä.
+
+-- En, vastasi rouva Menlös. -- Taisin nähdä unta.
+
+Mutta koko aamupäivän se uni hänen ajatuksiaan askaroitti. Mitähän se
+mahtoi merkitä? Varmaankin merkitsi se jotain pahaa. Pahaahan sellaiset
+unet tavallisesti merkitsevät.
+
+Miina oli huonolla tuulella. Aamulla oli häntä vastaan, kun hän oli
+Perälän kaivolta vesikeikkaansa tuomassa, tullut Mönkkysen Maijastiina,
+ja se oli haukkunut häntä minkä oli jaksanut. Miina oli antanut aluksi
+sanan sanasta, mutta kukapa voi Mönkkysen Maijastiinalle sellaisessa
+kilpailussa puoliaan pitää!
+
+Nyt oli Miina navetassa lehmiä ruokkimassa. Herra Menlös oli lähtenyt
+kävelemään, aikoen samalla pistäytyä kirjakaupassa, ja Kaisu istui
+kamarissa ommellen.
+
+Rouva Menlös seisoi keittiössä yksinään, nostaen juuri kahvikupilla
+mannaryynejä harmaasta paperipussista kivivatiin.
+
+Silloin aukeni ovi ja sisään astui kauppaneuvos Montosen palvelijatar
+Anna Riitta, pysähtyen oven pieleen.
+
+Jopa jotakin!
+
+Rouva Maria Menlös kääntyi heti häneen päin, pannen kahvikupin
+pöydälle ja kädet lanteilleen sekä kohottaen päänsä pystyyn kuin vanha
+sotaratsu, joka kuulee hyökkäysmerkin.
+
+Mutta Anna Riitta katseli hänen ohitseen seinällä riippuvaan
+kalalautaan ja sanoi kiireesti, ikäänkuin olisi lukenut ulkoa vaikeasti
+opitun läksyn:
+
+-- Kauppaneuvoksetar käski sanomaan terveisiä ja pyytämään anteeksi,
+että teidän kaivotienne on ollut sulettuna... kauppaneuvoksetar
+käski sanomaan, että hän on hyvin pahoillaan, että on tämmöistä
+sattunut... kauppaneuvoksetar käski sanomaan, että jos herrasväki
+tahtoisi vasta käyttää yhteistä kaivoa, niin olisivat kauppaneuvos
+ja kauppaneuvoksetar siitä hyvin iloiset... kauppaneuvoksetar käski
+sanomaan, että syy on kokonaan hänen... ja pyytämään anteeksi...
+hyvästi!
+
+Anna Riitta meni, mutta kun Kaisu hetken kuluttua tuli keittiöön, niin
+istui hänen äitinsä vielä suu auki ja tuijotti oveen, josta Anna Riitta
+oli kadonnut...
+
+-- Mitä nyt, äiti? kysyi Kaisu.
+
+Mutta rouva Menlös ei huomannut hänen kysymystään, ei sittenkään, kun
+Kaisu oli sen toistanut.
+
+Mitä tämä on? Mitä tämä on?
+
+Vihdoin tointui rouva Maria Menlös sen verran, että jaksoi nousta ylös.
+
+Ensin ryyppäsi hän kahvikupillisen vettä vesisaavista.
+
+Sitten loi hän tyttäreensä, ainoaan lapseensa Kaisuun, sanomattoman
+avuttoman katseen.
+
+Ja sitten hän, ikäänkuin jyrkän ja ratkaisevan päätöksen tehden, lähti
+keittiön portaille.
+
+Totta...!
+
+Totta oli.
+
+_Tie kaivolle oli taas auki!_
+
+
+
+
+XXX
+
+
+Rouva Maria Menlös kulki edes takaisin, huoneesta huoneeseen.
+
+Mutta välillä pysähtyi hän aina miehensä, taloustirehtööri Johan Alfred
+Menlösin eteen ja sanoi:
+
+-- Mitä se merkitsee? Ymmärrätkö sinä sitä, Menlös?
+
+Silloin imaisi herra Menlös piipustaan oikein pitkän savun, katsahti
+miettiväisenä vaimoonsa ja sanoi:
+
+-- Ei, en minä ymmärrä, rakas Maria!
+
+Ja rouva Menlös käveli kävelemistään, pysähtyen vihdoin tyttärensä
+eteen.
+
+-- Kaisu, ymmärrätkö sinä?
+
+Kaisu veti langan piukempaan, puraisi sen poikki ja sanoi:
+
+-- En, äiti.
+
+Rouva Menlös meni keittiöön, siirteli astioita paikasta toiseen, pisti
+pesään halon, pysähtyi sitten kädet puuskassa Miinan eteen ja sanoi:
+
+-- Ymmärtääkö Miina, mitä tämä oikein merkitsee?
+
+Miina pyyhki kädet esiliinaansa, nosti kastrullin tulelta, pudisti
+päätään ja sanoi:
+
+-- En, hyvä rouva! Minä en sitä ensinkään ymmärrä!
+
+-- En minäkään! sanoi rouva Menlös.
+
+-- Se käy yli ymmärryksen, selitti Miina.
+
+-- Niin todellakin, Miina! huudahti rouva Menlös. -- Oikean sanan
+sanoit, Miina! Se käy yli ymmärryksen, se käy yli ymmärryksen!
+
+Ja sitten astui rouva Menlös jälleen miehensä eteen, katsoi häneen
+pitkään ja sanoi:
+
+-- Se käy yli ymmärryksen! Eikö ole niin, Menlös?
+
+Silloin vetäisi herra Menlös taas pitkän savun piipustaan ja myönsi:
+
+-- Juuri niin, rakas Maria!
+
+Ihmehän se olikin, ja siksipä ei rouva Menlös voinutkaan sitä käsittää.
+
+Mutta koska varsinaisia ihmeitä ei kuulu enää nykyaikoina tapahtuvan,
+niin on meidän löydettävä joku luonnollinen selitys rouva Montosessa
+tapahtuneelle suurelle ja odottamattomalle mielenmuutokselle.
+
+Tarkkanäköinen lukija on sen jo varmaan osittain aavistanutkin.
+
+Mitäpä välitti enää rouva Montonen, _kauppaneuvoksetar_ Montonen
+naurettavasta, turhanpäiväisestä riitajutusta, jonka hän oli nostanut
+ollessaan vielä tavallisen, vaikkapa varakkaankin kauppiaan rouva!
+
+Anteeksipyyntöön alentuminen oli sentään aivan toinen juttu.
+
+Hänkö pyytämään anteeksi rouva Menlösiltä? Hänkö, kauppaneuvoksetar
+Mathilda Montonen!
+
+Ei koita koskaan sellainen päivä!
+
+Ei koita se päivä, ei valkene se aamu...
+
+Mutta se päivä koitti, se aamu valkeni piankin, niinkuin jo olemme
+nähneet.
+
+Avattiin kiinninaulattu lankkuaita, ja hallitsijattarensa valtuutettuna
+lähettiläänä esitti Anna Riitta sitäpaitsi täydellisen anteeksipyynnön,
+niin täydellisen, ettei se jättänyt enää pienintäkään toivomisen varaa
+ja ettei sellaista koskaan olisi saatu rouva Menlösistä puserretuksi,
+ei edes hydraulisella puristimella.
+
+Ja tämä ihme oli suureksi osaksi setä Salmelan ansiota, setä Salmelan,
+joka onnentoivotusjuhlassa kauppaneuvos Montosen luona oli pitänyt niin
+kauniin ja niin liikuttavan puheen.
+
+Kun setä Salmela vedet silmissä oli lopettanut suurenmoisen
+puheensa ja hänen sen lopussa kauppaneuvos Montoselle esittämänsä,
+mielenliikutuksesta värähtelevin äänin kohotetut eläköönhuudot olivat
+vaienneet, huomasi setä Salmela kaksi kaunista, kirkasta kyyneltä rouva
+Montosenkin silmissä. Ja silloin johtui setä Salmela ajattelemaan,
+kuinka kaunista ja sopusointuista olisi nyt tämän jalon, ylevän naisen,
+äitien esikuvan elämä, jollei sitä sumentamassa olisi mustana pilkkuna
+tuo inhottava hiirijuttu.
+
+Setä Salmela tiesi, ettei maksanut vaivaakaan koettaa tällä hetkellä
+pyytää rouva Menlösiä ojentamaan sovinnon kättä. Mutta varmaankin oli
+tämä hänen miehelleen ja perheelleen sattunut suuri tapaus ja onni
+kypsyttänyt rouva Montosen rauhaan ja sovintoon.
+
+Ja tuskin oli rouva Montonen ehtinyt pyyhkiä silmistään ne kyyneleet,
+jotka setä Salmelan kaunopuheisuus oli niihin nostanut, kun jo setä
+Salmela pyysi hänet sivuhuoneeseen ja siellä sellaisin sanoin,
+jollaiset voivat vain hänen huuliltaan vuotaa, vannotti häntä Jumalan
+sekä sivistyksen ja ihmisyyden nimessä pyrkimään sovintoon rouva
+Menlösin kanssa.
+
+Rouva Montonen katsoi vakavasti setä Salmelaan ja sanoi:
+
+-- Tahdon ajatella asiaa.
+
+-- Kiitos! sanoi setä Salmela hyvillä mielin.
+
+Mutta rouva Montonen tarttui hänen käteensä, puristi sitä lämpimästi ja
+sanoi:
+
+-- Kiitos itsellenne, setä Salmela, kauniista sanoistanne!
+
+Seuraavana päivänä ajatteli kauppaneuvoksetar Montonen vakavasti tätä
+asiaa.
+
+Hän sulkeutui huoneeseensa eikä sallinut kenenkään häiritä itseään
+kokonaiseen tuntiin.
+
+Ja tämän tunnin kuluessa taisteltiin hänen sydämessään suuri ja
+ratkaiseva taistelu.
+
+Musta enkeli ja valkoinen enkeli siellä taistelivat, mutta valkoinen
+enkeli oli jo alunpitäen voitonpuolella. Se oli saanut hyvän otteen
+mustan enkelin kauluksesta, ja vaikka musta enkeli hirmuisesti
+ponnistelikin vastaan, koettaen kaikin voimin kuohuttaa kavioillaan
+ylpeyden ja turhamaisuuden sameita pohjamutia rouva Montosen sielusta
+rumaksi lätäköksi, johon musta enkeli sitten voisi piiloutua ja
+pelastua, niin ei valkoinen enkeli kuitenkaan hellittänyt, vaan piti
+jalosti puolensa ja livautti lopuksi kirkkaalla, välkkyvällä miekallaan
+mustan enkelin pään poikki.
+
+Sitten kohotti rouva Montonen kasvonsa, ja niitä kaunisti nyt
+rauhallinen lempeys ja hyvyys.
+
+Ja hän astui Aataminsa huoneeseen, taputti tämän poskea ja sanoi:
+
+-- En tahdo enää ikinä ajatella sitä hiirijuttua. Maksa Nilsperille,
+mitä olen hänelle velkaa, ja sano, ettei juttua jatketa. Minä en tahdo
+olla pikkumainen.
+
+Silloin kauppaneuvos Montonen kohotti päätään, nojautui taaksepäin,
+nosti vasemman jalkansa ristiin oikealle polvelleen, naputti
+salaperäisesti hymyillen sormillaan tuolinsa kädensijoja ja sanoi
+sitten:
+
+-- Niin, sinun asemassasi olevan henkilön ei oikein sovikaan jatkaa
+moista juttua...
+
+Mutta rouva Montonen näki ruokasaliin palattuaan Peurasen Askon
+telkkuvan pihamaalla, avasi ikkunan ja huusi:
+
+-- Asko! Tulehan tänne!
+
+Asko lähestyi hieman hidastellen. Varmaankin on paha merrassa, kun itse
+kauppaneuvoksetar...
+
+-- No tule nyt nopeammin! En minä sinua syö!
+
+Tämä lupaus rauhoitti Askoa jonkin verran, ja hän lähestyi vähän
+kiiruummin.
+
+-- Menepäs pyytämään isääsi, että hän olisi hyvä ja avaisi lankkuaidan
+Menlösin puolelle.
+
+Asko juoksi viemään tätä sanomaa makasiiniin niin että tukka leuhkui.
+Mutta Antti Peuranen huudahti suuttuneena:
+
+-- Kuka sinut on opettanut valehtelemaan, poika!
+
+-- Enkä valehtele! kimitti Asko. -- Niin rouva sanoi!
+
+Koska asia oli aivan liian mahdoton ainakaan Askon puheiden
+perustuksella uskottavaksi, lähti Antti Peuranen itse ottamaan selkoa
+siitä, mitä kauppaneuvoksetar oli oikein tarkoittanut. Mutta rouva
+Montonen sanoi:
+
+-- Niin, jos Antti olisi hyvä ja kävisi ottamassa pois laudat, jotka
+Antti silloin naulasi tuonne aitaan kaivon luo.
+
+Antti kynsi korvallistaan, mutta käsky oli selvä.
+
+Hän siis lähti noutamaan kirvestä ja sorkkarautaa, ja viiden minuutin
+kuluttua väänsi ja paukutteli hän jo sulkua auki.
+
+Mutta kun työ oli tehty ja reitti Menlösin puolelle taas oli auki,
+katseli hän aukkoa pitkän aikaa syvissä mietteissään ja mutisi sitten:
+
+-- No tätä minä en ainakaan omalla järjelläni käsitä...!
+
+Eihän se ihme ollutkaan.
+
+Eivät sitä käsittäneet muutkaan.
+
+Mutta koska rouva Montonen ei ole sellainen ihminen, joka jättäisi
+alkamansa tehtävän keskeneräiseksi, niin kutsui hän luokseen Anna
+Riitan ja selitti hänelle, että hänen olisi nyt käytävä, pyytämässä
+rouva Montosen puolesta anteeksi rouva Menlösiltä.
+
+Kun Anna Riitta tämän kuuli, niin ei hän voinut muuta kuin katsoa
+emäntäänsä silmät ympyräisinä ja sanoa:
+
+-- Häh?
+
+Siinä olikin rouva Montosella aika työ, ennenkuin hän sai Anna Riitan
+käsittämään ja uskomaan, mistä oli kysymys. Ja silloin Anna Riitta
+suoraan ja peittelemättä ilmaisi pahimmat aavistuksensa kysymyksessä ja
+huudahduksessa:
+
+-- Onko kauppaneuvoksetar... onko kauppaneuvoksetar tullut höpelöksi?!
+
+Mutta kauppaneuvoksetar opetti Anna Riitalle tarkoin, mitä hänen oli
+sanottava, ja kun Anna Riitta osasi sen aivan sujuvasti, sai hän lähteä
+tälle perin omituiselle asialle.
+
+Näin siis kaikki tapahtui.
+
+
+
+
+XXXI
+
+
+Oli jouduttu niin pitkälle, että kaupunkilaiset melkein joka päivä
+odottivat jotain uutta ja erikoista tapahtuvaksi, ikäänkuin olisimme
+olleet jossain maailman suurkeskuksista, ja toivorikkaina lausuivat
+toisilleen, herättyään aamulla sikeästä ja virkistävästä unestaan:
+
+-- Saa nähdä, mitä tänään tapahtuu!
+
+Tästä aivan liiallisesta ahneudesta suuttumatta valmistikin Kaitselmus
+kaupunkilaisille vielä yhden yllätyksen, sen, jonka me jo tiedämme ja
+joka aiheutti niin suuren hälinän ja hämmästyksen, että Häkkisen matami
+sai huimaus- ja pyörrytyskohtauksen, josta hän kuitenkin tointui, kun
+Sipon emäntä hieroi hänen niskaansa ja päätään lumella.
+
+Niin, kaupungille levisi tieto, että itse kauppaneuvoksetar Montonen
+oli pyytänyt anteeksi rouva Menlösiltä, ja ensimmäiset tämän uutisen
+tuojat ajettiin ivalla ja pilkalla häpeällisesti ulos ovesta. Mutta
+kun saapui viides ja kuudes samanlainen sanoma, niin alettiin niitä jo
+vähän kuunnella.
+
+-- No mitäs nyt sanotaan?
+
+-- Niin, sanokaapas, mitä nyt sanotaan!
+
+-- Onko semmoista ennen kuultu?
+
+-- Ei ole kuultu, eikä sano kuulleensa meidän vanha muorikaan, vaikka
+on jo yhdeksännellä kymmenellä.
+
+-- Sitähän minäkin. Semmoista ei ole kuultu milloinkaan koko maailmassa!
+
+Paljon nähneet matkailijat kertovat eräillä koko- tai puolivilleillä
+kansoilla olevan salaperäisen taidon, jolla he äärettömissä erämaissa
+saavat tiedon tärkeistä tapauksista levenemään miltei sähkölennättimen
+nopeudella. Varmaankin omaavat kaupunkilaisemme saman yliluonnollisen
+taidon, sillä puolen tunnin kuluttua siitä, kun makasiinimies Antti
+Peurasen kirveenhamaran iskut olivat avanneet lankkuaidassa olevan,
+suljetun aukon, oli kauppaneuvos Montosen takapihalla, kaivon
+luona, jo yli viisikymmentä sielua katsomassa tätä käsittämätöntä
+näkyä, joukossa kolme vanhaa mummoa hamasta vanhan kaupunginosan
+äärimmäisestä laidasta saakka, josta mummoilla on mennyt puoli
+tuntia jo paikalle saapuessakin. Millä ajalla he siinä tapauksessa
+ovat ennättäneet asiasta ensin tiedon saada, se on arvoitus, jota ei
+meidän ymmärryksemme eikä kynämme pysty selittämään, sillä yhtään
+puhelinta ei niillä tienoin vielä siihen aikaan ollut, eikä Mönkkysen
+Maijastiinallakaan sentään siipiä ollut, vaikka hän olikin tunnetusti
+nopea sanansaattaja.
+
+Hiljaisen hartauden vallassa katsoivat läsnäolijat tätä ihmeellistä
+näkyä, Menlösin ja Montosen raja-aidassa olevaa aukkoa.
+
+Vihdoin sanoi eräs vanha ukko, jolla oli päässään silmälasit ja leuassa
+harmaa pukinparta:
+
+-- Niin, niin näkyy, hyvät ihmiset, mutta...
+
+Ja hän alensi ääntään, vilkaisi ympärilleen ja jatkoi:
+
+-- Mutta se voi olla vaarallinen reikä...
+
+Kaikki katsoivat häneen tuijottaen, lievän väristyksen vallassa.
+
+Silloin alensi ukko ääntään vielä enemmän ja kertoi salaperäisen
+näköisenä:
+
+-- Tällä vanhalla raatimies Tujulinillakin oli kerran reikä puutarhansa
+aidassa, ja ei ollut sillä lysti, joka siitä reiästä yritti sisälle
+mennä.
+
+Ukko vaikeni ja alkoi kopeloida piippua housuntaskustaan, ja tämä
+vitkasteleva esitystapa harmitti mummoja, joista pienin sanoi ohuella
+äänellä:
+
+-- No kerro nyt loppuun asti!
+
+Mutta ukko murensi rauhallisesti toisesta taskustaan ottamansa,
+lyhyeksi poltetun sikarinpätkän piippunsa pesään, sytytti piippunsa ja
+jatkoi vasta sitten:
+
+-- Niin, siltä Tujulinilta oli varastettu puutarhasta marjoja...
+ja mitä lie varastettu semmoista, mitä näissä meidän kaupungin
+puutarhoissa siihen aikaan oli. Tähän aikaanhan niissä ei ole enää
+mitään, mutta siitä taitaa tulla jo yli neljäkymmentä talvea. Niin se
+raatimies antoi naulata aidan harjalle teräviä nauloja pystyyn, mutta
+jätti aivan kuin epähuomiossa yhteen nurkkaan semmoisen reiän, että
+siitä mahtui mies sisään, jos hyvin paljon kyykistäytyi. Ja seuraavana
+yönä siihen reikään tarttui Holperin poika. Se raatimies oli näet
+piilottanut sen reiän eteen semmoiset sakset, että ne heti räpsähtivät
+kiinni, kun vain oli ruohoon polkaissut, eikä niitä saanut ennen
+auki eikä irti, ennenkuin raatimies oli itse tullut avaimen kanssa
+aukaisemaan.
+
+Ukko vaikeni ja kaiveli tulitikun päällä piippunsa pesää. Sitten hän
+lisäsi:
+
+-- Se Holperin poika meni merille ja on nyt ollut jo kuolleena vuosia
+parikymmentä, niin että kyllä asia on tosi.
+
+Mummot huokasivat:
+
+-- Siunatkoon!
+
+-- Niin, on tässä maailmassa vaaroja ja väijytyksiä.
+
+-- Juu, juu... kun vain osaisi aina sitä oikeata tietä vaeltaa... ettei
+joutuisi ketunrautoihin.
+
+-- Ja tuommoisia väijytyksiä naapurit toisilleen rakentavat!
+
+-- Niin, eikö se ole kauheata?
+
+-- Mitäs se sitten olisi! Kauheatahan se on.
+
+Eräs eukko uskalsi kuitenkin vielä epäillä:
+
+-- Mutta jospa ei siinä olekaan mitään väijytystä?
+
+Mutta toiset eukot sanoivat hänelle:
+
+-- No mitäs varten tuohon muuten olisi tuommoinen reikä tehty?
+
+Niin, mitä varten?
+
+Ei siihen osannut enää se eukkokaan mitään sanoa. Olihan aidassa
+juuri semmoinen aukko kuin raatimies Tujulininkin aidassa, ehkä vähän
+suurempi vain, joten oli luonnollista, että aukon luona myös oli
+ketunsakset. Ne oli vain upotettu lumeen, niin ettei niitä näkynyt.
+
+Mutta sillä äskeisellä eukolla, joka oli silmänräpäyksen epäillyt rouva
+Montosen kavalia juonia, oli poika, semmoinen kymmenvuotias vesa,
+jollaiset eivät osaa henkeänsäkään pelätä, ja tämä poika sanoa pöläytti
+äkkiä:
+
+-- Minä menen koettamaan, onko siellä mitä.
+
+Silloinkos äiti huusi! Vai sinne sinun nyt pitäisi telläytyä!
+
+Ja äiti tarttui toisella kädellä poikansa niskaan, otti toisella
+kädellä lakin hänen päästään, pisti sen tilapäisesti kainaloonsa ja
+tukisti sitten poikaa niin, että kyllä lankkuaita aukkoineen silmissä
+vilisi.
+
+Samassa saapui paikalle muutamia torilaisia ihmettä katsomaan, ja
+nähdessään poikaa tukistettavan kysyivät he:
+
+-- Mitäs tuo poika on tehnyt?
+
+-- No kun olisi taimo tahallaan telläytynyt ketunsaksiin... siinä on
+ketunsakset aivan tuon reiän edessä lumessa.
+
+Juuri silloin tuli Menlösin Miina vesikelkkaa vetäen siitä aukosta,
+ja eukot katsoivat häneen ihmeissään. Eihän siinä ollutkaan mitään
+ketunrautoja!
+
+
+
+
+XXXII
+
+
+Niin on mennyt lauantai, suurien, mutta herrasväki Menlösille suloisten
+mielenliikutusten päivä.
+
+Ja nyt on sunnuntai, sunnuntai-aamu.
+
+Antakaa käteemme kynä, jolla voisimme kuvata tämän kauniin kevättalven
+sunnuntai-aamun!
+
+Antakaa meille sellainen kynä, kaatakaa mustetolppoomme sellaista
+mustetta, että voisimme, nyt eron hetkellä, maalata eteenne kauniin
+taulun, yhtä kauniin kuin on itse aihekin!
+
+Mutta ah... kankea on kynämme, hidas ja raskas on kätemme, ja
+muste pullossamme on kuin mitäkin tököttiä! Mitenpä siis loisimme
+tuon kauniin taideteoksen, maalaisimme tuon taulun, jossa yhdellä
+silmäyksellä näkisimme, kuinka vesi alkaa tipahdella Montosen suuren ja
+ylpeän kauppakartanon katonräystäältä, ja miten kaksi vanhaa varista
+kaikessa rauhassa noukkii runsasta ravintoa suuhunsa juuri keskellä
+kauppatoria! Taulun, jossa näkisi, miten konstaapeli Miettinen kävelee
+Koulukatua pitkin kirkkoon, rinnallaan mustiin puettu vaimonsa ja
+kantaen sylissään kolmivuotiasta tytärtään, joka muuten juoksisi
+keskelle katua ja sotkisi siellä kurassa uudet, sievät pyhäkenkänsä,
+roiskuttaisipa vielä puhtaalle, punaraitaiselle mekolleenkin. Taulun,
+jossa kuulisi, kuinka vanhat, tutut äänet kirkontornista harvakseltaan
+kalahtelevat ja kumahtelevat, ja näkisi pastori Teofiilus Kettusen
+paitahihasillaan lopettelevan parran ajoa ikkunansa edessä.
+
+Ylivoimainen on meille sellainen tehtävä. Siispä lakkaammekin
+haaveilemasta mahdottomia ja tyydymme mieluummin siihen pieneen pyyhyn,
+joka on kädessämme, kuin lähdemme leuhkan tavoin juoksentelemaan
+metsässä olevien kymmenien perässä, tyydymme pysymään varmalla
+maaperällä ja jupisemaan kertomustamme vanhaan, totuttuun tapaamme.
+
+Pistäytyisimmekö kirkkoon?
+
+Ehkäpä jätämme sen kumminkin.
+
+Maunulin siellä vain soittelee ja nuuskaa vanhaan tapaansa, ja
+Laaksonen laulaa kovalla äänellä, mutta siinä ei ole mitään
+merkillistä. Mekin osaamme laulaa yhtä kovalla äänellä kuin Laaksonen,
+osaammepa soitella urkuharmoniakin. Mutta nuuskaa ei meidän nenämme
+siedä, sillä nuuskasta se rupeaa kovasti kutisemaan, ja sitten ei ole
+aivastelemisella loppua.
+
+Ja pastori Kettunen saarnaa kuten ennenkin, mutta eihän meitä nyt
+nukuta. Olemme aivan varmat siitä, ettei pastori Kettusella ole tällä
+kertaa mitään yllätyksiä mielessään, mutta voimmehan kuitenkin kaiken
+varalta pitää pastori Kettusen vastaisuudessakin muistissamme, koska
+olemme nähneet ja kuulleet, mitä hänkin voi saada itsestään irti, kun
+sellainen sattuu hänen mieleensä juolahtamaan.
+
+Niin, suoraan sanoen tekisi meidän mielemme pistäytyä meille rakkaaseen
+Menlösin perheeseen, saadaksemme nähdä, miten siellä nyt viime päivien
+merkillisten mullerrusten jälkeen jaksetaan.
+
+Näettekö, miten lumi on sulanut! Koirankoppikin on miltei kokonaan
+näkyvissä. Kyllä tästä pian kevät tulee.
+
+Mutta minne on musta säkinriekale aidalta joutunut? Sitähän ei näy
+missään. Kuka hyvä ihminen lieneekään korjannut koko pahennuksen pois?
+
+No joutikinhan se, riivatun ketale! Vielä tänäkin rauhan päivänä syttyy
+viha sydämessämme, kun satumme sen muistamaan.
+
+Olisittepa nähnyt taloustirehtööri Menlösin tänä aamuna, niin jo teitä
+olisi naurattanut.
+
+Pahoin pelkäämme, että jos hän edelleen kehittyy tähän suuntaan,
+niin täytyy hänen rakkaan aviopuolisonsa Maria Menlösin sitoa hänet
+ruokasalin suuren pöydän jalkaan kiinni. Että saisi talossa rauhan.
+
+Koko aamun on ukko näet ollut pelkässä pahanteossa.
+
+Ensin söi aamulla kahvipöydässä sokeria kuin hevonen. Neljä palasta
+otti kummankin kupin kanssa, mankui sitten vielä ylimääräisenkin
+kupin ja otti senkin kanssa neljä palasta. Ikäänkuin sokeria sataisi
+talvella taivaasta niinkuin lunta! Mutta kun hän sitten lopuksi
+pisti sokerirasiasta kaksi palasta suoraan ja paljaaltaan suuhunsa,
+niin silloin otti rouva Menlös sokerin pois pöydältä, ja ukko alkoi
+hiljaisen tyttärensä Kaisun ihmeeksi ja puolisonsa Marian kauhuksi ja
+siveelliseksi suuttumukseksi puhella kevytmielisiä, kehui olevansa
+rakastunut ja sanoi, että rakastuneet syövät aina sokeria. Mutta kun
+hän sitten yritti ruveta taputtelemaan rouva Menlösiä, niin tarttui
+rouva tomutuslätkään ja ajoi hänet sillä omaan kamariinsa.
+
+Siellä hän sitten pysyi jonkin aikaa alallaan, taikka oikeammin sanoen
+alkoi reistailla pyssyjensä kanssa, purki ne kaikki alkuaineisiinsa
+ja jätti palaset huiskin haiskin, minkä minnekin, ja vihelteli ja
+hypähteli ja alkoi lopuksi lauleskellakin.
+
+Hyvä isä taivaallinen! Tirehtööri Menlös lauleskelemassa!
+
+Jos sitä konserttia saisitte kuunnella, niin maksaisittepa aivan
+varmaan viisikymmentä penniä, saadaksenne kuulla oikein mölyapinan
+äännähdyksiä. Sillä eihän ole, paratkoon, taloustirehtööri Menlösillä
+ääntä eikä korvaa hiuskarvan vertaa!
+
+Mutta nyt hän kumminkin hyräili ja hoilotteli kerrassaan kammottavia
+säveliä, ja koroitti lopuksi äänensä sen päiväiseksi kiekaukseksi, että
+se kuului ruokasaliin asti, ja Kaisu huudahti äidilleen:
+
+-- No äiti! Nyt isä jo laulaa!
+
+Ja sitä historiallista tapausta kuunteli rouva Menlös tuokion korvat
+hörössä, mutta sitten hän kesken aamupäiväkiireittensä vaipui istumaan
+keinutuoliin ja alkoi nauraa, nauraa niin, ettei hän ole sillä tavoin
+nauranut viiteen vuoteen. Hän oikein huusi ja potki, ja suuret
+naurukyyneleet vierivät hänen poskilleen. Lopuksi oli hän läkähtymisen
+vaarassa, ja pelastuttuaan siitä vaarasta piteli hän kylkiään ja
+änkytti, tulipunaisena kasvoiltaan:
+
+-- Isä laulamassa! _Isä!_
+
+Ei, totisesti ei taloustirehtööri Menlösistä ole laulajaksi! Hänen
+laulunsa on vaarallista, sillä jos kuulijat kuolevat nauruunsa, niin on
+se hyvin surullinen loppu niin hauskalle tilaisuudelle.
+
+Taloustirehtööri Menlösiä ei tänä aamuna olisi pitänyt ollenkaan
+jättää ilman tehokasta ja valpasta silmälläpitoa. Sillä lakattuaan
+lauleskelemasta alkoi hän muuta puuhailla, ja äkkiä kuului hänen
+kamaristaan pyssyn paukaus.
+
+Säikähtynyt rouva Menlös kiiruhti tapahtumapaikalle, ja näki miehensä
+tarkastelevan pyssy kädessä pilkkaa, jonka hän oli kiinnittänyt seinään
+ja johon hän sitten oli salonkikiväärillään täräyttänyt huoneen
+toisesta päästä.
+
+Sellainen villitty oli herra Johan Alfred Menlös tänä aamuna!
+
+Taloustirehtööri Menlös nauroi pöhkömäistä naurua nähdessään
+puolisonsa kauhistuneen katseen, mutta rouva Menlös otti häneltä heti
+takavarikkoon sekä kiväärin että patruunat. Se olikin varovaisinta,
+sillä nykyisessä yltiöpäisessä mielentilassaan olisi hänen mieleensä
+ehkä saattanut juolahtaa alkaa huvitella silläkin tavoin, että olisi
+asettunut ikkunan pieleen vaaniskelemaan pyssy kädessä rauhallisia
+sunnuntaikävelijöitä, joita silloin tällöin joku näkyi Papinkadulla, ja
+alkanut niitä ammuskella, kuvitellen niitä muka hirviksi tai jäniksiksi.
+
+Neljännestunnin kuluttua tapasi Miina hänet mylläämässä vaatekomerossa,
+ja nähdessään sen hävityksen kauhistuksen, jonka herra Menlös oli
+ehtinyt aikaansaada, huusi Miina:
+
+-- Herra jee!
+
+Arvaten pahan olevan taas merrassa kiiruhti rouva Menlös paikalle.
+
+Kaikki vaatteet olivat pudonneet naulakoistaan, ja komeron permannolla
+täten syntyneessä kasassa mylläsi hänen miehensä polviaan myöten.
+
+Rouva Menlös vaati hänet silmänräpäyksessä tilille tästä törkeästä
+ja ennenkuulumattomasta ilkivaltaisuudesta, ja herra Menlös vastasi
+kutakuinkin röyhkeästi ja vaateliaasta, että hän tahtookin tänä päivänä
+ylleen "raidalliset housunsa ja pitkän juhlatakkinsa".
+
+Eikähän siinä mikä auttanut. Hänen täytyi ne saada.
+
+Sellainen peto on meidän rakkaasta taloustirehtööri Menlösistä tullut.
+Kohta ei rouva Menlösillä ole talossa mitään sanomista, mistä seikasta
+kaikki huolelliset perheenemännät voivat selkeästi havaita, kuinka
+vaarallista on hetkeksikään hellittää ohjaksia, kun on ne kerran
+tiukalle saanut. Sinä lyhyenä aikana, jolloin suru ja murhe olivat
+painaneet rouva Menlösin mieltä, oli hän antanut herra Menlösin olla
+ja liikkua omin päinsä, ja nyt, kun päivä jälleen paistoi ja rouva
+Menlös taas olisi ollut kykenevä pitämään yllä järjestystä talossaan,
+oli herra Menlösistä tullut sellainen vintiö, että häntä on miltei
+mahdotonta kurissa pitää.
+
+Puolipäiväkahville saapui se vanha neiti Anderson, hyvä ja hurskas
+ihminen, joka hiirijutun alussa oli koettanut sopua ja rauhaa rakentaa.
+
+-- Nyt, rakkaat lapset, nythän tulee sovinto?
+
+-- Niin, kerskasi herra Menlös. -- Se on tullut jo!
+
+-- No mutta _Menlös!_ huudahti rouva Maria Menlös. -- Vietkö sinä jo
+sanatkin suustani? Etkö anna minun edes puhua?
+
+Sen verran oli toki herra Menlösissä vielä ihmistapoja ja hyvää
+kasvatusta jäljellä, että ymmärsi vähän hävetä ja mutista:
+
+-- No niin... suo anteeksi, rakas Maria!
+
+Rouva Menlös oli kiitollinen siitäkin vähästä. Niin huimaavasti oli
+hänen auktoriteettinsa ollut alenemassa viime aikoina.
+
+Ja sitten sanoi rouva Menlös neiti Andersonille:
+
+-- Rouva Montonen on pyytänyt minulta anteeksi, enkä minä ole se
+ihminen, joka antaa auringon laskea vihansa ylitse, kun lähimmäiseni
+tarjoaa minulle sovinnon kättä. Eikö ole niin, Menlös?
+
+Ja herra Menlös vastasi:
+
+-- Aivan niin, rakas Maria.
+
+Rouva Menlös jatkoi:
+
+-- Tänä iltana menemme vierailulle Montoselle.
+
+Vaiettuaan hetkisen lisäsi hän:
+
+-- Onhan minullakin puolestani anteeksi pyytämistä...
+
+Ja hän keinutteli hiljaa ruumistaan ja huokasi:
+
+-- Sillä minäkin olen, Jumala paratkoon, vain syntinen ihminen.
+
+Sydän keveänä poistui vanha neiti Anderson sinä päivänä Menlösin
+talosta.
+
+Mutta samaan aikaan poistui kauppaneuvos Montosen talosta eräs
+toinen henkilö, jonka sydän ei suinkaan ollut täynnä kiitollisuutta
+tapahtuneen sovinnon johdosta, vaan joka sangen suuttuneen näköisenä
+tuhahteli sieraimiinsa ja muljautti pahasti silmiään Menlösin Miinalle,
+joka samassa sattui kulkemaan portin ohi.
+
+Herra Nilsperi se oli.
+
+Hänkin oli kuullut outoja huhuja tapahtuneesta sovinnosta ja
+kiiruhtanut kauppaneuvos Montosen luo ottamaan selkoa siitä, mitä
+oikeastaan oli tapahtunut, ja vannottamaan rouva Montosta luopumaan
+hullusta päähänpistostaan. Juttuhan voitettaisiin hovioikeudessa aivan
+varmasti!
+
+Mutta rouva Montonen ei ollut edes tullut hänen puheilleenkaan, ja
+kauppaneuvos Montonen oli hänelle sanonut, ettei juttua missään
+tapauksessa tulla jatkamaan. Kauppaneuvos Montonen sanoi, että hän oli
+pähkähullu, kun antoi sen alkaakaan.
+
+Sitten oli kauppaneuvos Montonen maksanut Nilsperille hänen
+tähänastiset vaivansa ja tehnyt sennäköisen ilmeen, että Nilsperi
+huomasi keskustelun päättyneen tähän.
+
+Siitä syystä poistui herra asianajaja Nils Pehr Bums kauppaneuvos
+Montosen talosta sieraimiinsa tuhahdellen ja silmiään muljautellen.
+
+
+
+
+XXXIII
+
+
+Iltapäivä.
+
+Hämärtää jo.
+
+Kauppaneuvos Montosen ovikello soi.
+
+Ja katso: siellä seisoi sellaisia vieraita, siellä kauppaneuvos
+Montosen tilavassa, lämpimässä, kodikkaassa eteisessä...
+
+Sellaisia vieraita, joita ei oltu talossa pitkään aikaan nähty,
+nimittäin rouva Maria Menlös, taloustirehtööri Johan Alfred Menlös ja
+heidän tyttärensä, neiti Kaisu Menlös.
+
+-- Hyvää iltaa, kauppaneuvoksetar! sanoi rouva Menlös.
+
+Ääni tuntui vielä vähän jäykältä.
+
+-- Hyvää iltaa, tervetuloa! Olkaa hyvät ja riisukaa yltä!
+
+Kuinka luonnollisesti rouva Montonen sen lausuikaan!
+
+-- Tulimme kiittämään kauppaneuvoksetarta..., sanoi rouva Menlös.
+
+-- Ja onnittelemaan kauppaneuvosta, jatkoi taloustirehtööri Menlös
+kiireesti, sillä nyt oli jo kauppias Montonenkin saapunut eteiseen.
+
+Vieraat kävivät sisään saliin.
+
+Mutta rouva Menlös tahtoi heti puhua pari sanaa kahden kesken rouva
+Montosen kanssa.
+
+-- Minun täytyy pyytää anteeksi kauppaneuvoksettarelta! Syy oli
+kokonaan minun...
+
+-- Ei, tirehtöörskä, syy oli todellakin minun...
+
+-- Mutta eipäs! Olen niin pahoillani! Syy oli minun, kauppaneuvoksetar!
+
+-- Ei, tirehtöörskä...
+
+-- Kun minä näin sen säkin...
+
+-- Ei, tirehtöörskä! Minähän käskin naulata...
+
+-- Mutta, kauppaneuvoksetar! Minä en...
+
+Ei, me emme voi jatkaa! Vaikeaksi käy kirjoittaminen silmien
+sumentuessa. Sellaista jaloa kilpailua!
+
+Ja kuinka ylevältä kuuluukaan sivistyneiden ja arvokasten henkilöiden
+keskustelu!
+
+-- Tirehtöörskä... kauppaneuvoksetar! Kauppaneuvoksetar... tirehtöörskä!
+
+Sellainen keskustelu ei hivele ainoastaan korvaa, vaan se hivelee myös
+sydäntäkin. Kuuntelisit sitä vaikka koko päivän.
+
+Kuinka paljon hyvää sentään arvonimet saavatkaan aikaan! Varmaankin
+puhdistavat ja jalostuttavat ne ihmisten sydämiä enemmän kuin pastori
+Teofiilus Kettusen saarnat ja enemmän kuin Laaksosen johtaman
+Hoosianna-kuoron laulu adventtisunnuntaina.
+
+Niin, me koroitamme äänemme ja sanomme rohkeasti:
+
+Missä laki ja evankeliumi uupuneina, voimattomina laskevat aseensa,
+turhaan koetettuaan murtaa sydämen panssariportteja auki, siellä
+tuollainen pieni sana -- ikäänkuin henkäys -- arvonimi, joka on niin
+helppo sanoa, koputtaa hiljaa ovelle, ja katso: selki selälleen
+lentävät rautaiset portit, ihana valo silmiä huikaisee ja sisältä
+tervehtii vierasta näkymättömän orkesterin helisevä soitto...
+
+Kauppaneuvoksetar Montonen ja taloustirehtöörskä Menlös ovat, niinkuin
+koko kaupunki tietää, myöhemmin olleet eri mieltä ainoastaan yhdestä
+asiasta. Kumpikaan ei nimittäin ole voinut suostua siihen, että toinen
+ottaisi syyn jutun alkamisesta omille niskoilleen.
+
+Tätä hauskaa iltaa! Suuri ilo on meille siitä kirjoittaa.
+
+Katsokaapa, kuinka rouvien sydämet ovat sulaneet!
+
+Mutta hepä jo vähän vetistelivätkin kahden kesken. Eikä mikään,
+lukuunottamatta arvonimeä, tee niin hyvää kauan kärsineelle sydämelle
+kuin kyyneleet. Viimeisenkin jäykkyyden ne huuhtovat pois.
+
+Maire Mielikki Minerva ja Kaisu tuolla sohvalla supattelevat toistensa
+korvaan, kädet toistensa vyötäisillä. Niin hauskannäköisiä tyttöjä.
+
+Ja herrat puhuvat oikein politiikkaa ja ovat niin vietävän tohkeissaan!
+
+Teekeittiö porisee pöydällä ja rouva Maria Menlös keinahtelee pyylevänä
+leveässä keinutuolissa, suu hymyssä. Oikein herttainen vanha rouva!
+
+Sellaisia hyviä, kunnioitettavia ihmisiä kaikki tyyni! Herrapa heitä
+heilautelkoon!
+
+Nyt tuli sisään kauppaneuvoksetar, taluttaen käsipuolesta makasiinimies
+Antti Peurasen Askoa, jonka hän juuri parhaaseen aikaan oli käsittänyt
+keittiöstä, ja sanoi:
+
+-- Tässäkin on yksi syntipukki! Tämä näki kissan ottavan hiiren eikä
+puhunut mitään silloinkaan, kun kaivoa pumputtiin tyhjäksi, vaikka koko
+ajan vieressä seisoi. Mutta selitäkin nyt näille sedille ja tädeille,
+miksi sinä et siitä mitään puhunut!
+
+Ja syntipukki vilkuili ympärilleen komeassa, kirkkaasti valaistussa
+huoneessa, ja pyyhki nenänsä alustaa takkinsa hihaan.
+
+Vihdoin hän hämillään mutisi:
+
+-- Ka, ne eivät olisi silloin... tyhjentäneet sitä kaivoa...
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Siitä nousi hirmuinen prosessi, by Ilmari Kivinen
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59117 ***