diff options
| -rw-r--r-- | 58858-0.txt | 4169 | ||||
| -rw-r--r-- | 58858-8.txt | 4554 |
2 files changed, 4169 insertions, 4554 deletions
diff --git a/58858-0.txt b/58858-0.txt new file mode 100644 index 0000000..3239790 --- /dev/null +++ b/58858-0.txt @@ -0,0 +1,4169 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58858 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +PERHEONNI + +Kirj. + +LEO TOLSTOI + +Suomennos + + + + + + +Kuopiossa, +Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa, +1906. + + + + +ENSIMÄINEN OSA. + + + + +I. + + +Murehdimme äitiämme, joka oli syksyllä kuollut, ja olimme koko talven +maalla, Katja, Sonja [lyhennykset nimistä Katariina ja Sofiia] ja minä. + +Katja oli vanha perheenystävä, meidän kaikkein kotiopettaja ja +kasvattaja. Hänet muistan siitä saakka, kuin alan itseänikin muistaa, +ja aina olin häntä rakastanut. + +Sonja oli nuorempi sisareni. + +Vietimme raskaan ja surullisen talven maatilallamme Pokrovskovissa. +Säät olivat tuuliset ja kylmät, kinokset kohousivat ikkunoiden tasalle. +Ikkunat pysyivät melkein aina himmeinä ja jäisinä. Emme voineet juuri +koko talven aikana lähteä mihinkään ajelemaan emmekä kävelymatkoille, +ani harvoin tuli vieraita meitä katsomaan. Ja jos silloin tällöin joku +pistäysikin luoksemme, ei hän tuonut iloa eikä hilpeyttä kotiimme. +Kaikkein heidän kasvoistaan kuvastui murhe, kaikki puhuivat hiljaisella +äänellä, aivan kuin olisivat pelänneet jonkun herättävänsä. Ei kukaan +nauranut, kaikki huokailivat ja usea itkikin nähdessään minut ja +erittäinkin pienen Sonjan mustassa murhepuvussa. + +Kodissamme vielä tuntui kuolema; kuolema, suru ja kauhistus oli vielä +ilmassa. Äidin huone oli lukittuna ja sydäntäni oikein vihlasi sitä +nähdessäni. Sittenkin oli siinä jotakin, joka veti minua katselemaan +tuota kylmää, tyhjää huonetta kulkiessani sen ohitse makuusuojaani. + +Näinä aikoina olin seitsemäntoista vuotias, ja juuri kuolinvuotenansa +oli äitini aikonut muuttaa kaupunkiin asumaan, voidaksensa täydentää +kasvatustani. Äitini kadottaminen tuotti minulle syvää surua, mutta +tunnustaa täytyy, että paitsi tuota surua, tuntui kovin katkeralta +nuorena ja kauniina, niinkuin kaikkien sanojen mukaan olin, viettää +vielä toinenkin talvi turhaan maalla yksinäisyydessä. + +Lopulla talvea oli tuo murheen, yksinäisyyden ja, suoraan sanoen, +ikävystymisen tunne kasvanut jo niin voimakkaaksi, etten huoneestani +lähtenyt, en avannut pianoani enkä ottanut kirjaa käteeni. Kun Katja +kehoitti minua yhtä tai toista tekemään, vastasin vain: ei minua +haluta, en minä voi, ja sydämmessäni kuulin kuiskeen: Mitävarten? +Mitävarten jotakin tekisikin, kun näin turhaan kuluu parhaimman +nuoruuteni aika, -- mitävarten? Ja tuolle kuiskaavalle "mitävarten?" ei +ollut minulla muuta vastausta, kuin kyyneleeni. + +Sanottiin että olin laihtunut ja tullut rumemmaksi tuona aikana, mutta +tämäkin oli minusta yhdentekevää. Mitävarten? Kenen vuoksi...? Minusta +näytti, että minun täytyisi viettää koko elämäni tässä yksinolossa ja +auttamattomassa ikävässä, josta päästäkseni ei minulla itselläni ollut +voimaa eikä edes toivoakaan. Talven lopulla alkoi Katja tulla jo +rauhattomaksi minun tähteni ja päätti, tapahtuipa mitä hyvänsä, viedä +minut ulkomaille. Mutta tähän tarvittaisiin rahaa, ja me emme ollenkaan +tietäneet, mitä meille oli jäänyt äitimme kuoleman jälkeen. Joka päivä +odotimme holhoojaa, joka oli velvollinen tulemaan järjestelemään meidän +asioitamme. + +Maaliskuussa tuli holhooja. + +"No, Jumalan kiitos!" sanoi Katja minulle, kun taas kerran astelin +varjontapaisesti nurkasta nurkkaan mitään ajattelematta, toimimatta ja +toivomatta. "Sergei Michailitsh on tullut ja lähettänyt ilmoittamaan, +että hän tulee meille päivällisille, sinun täytyisi tointua, rakas +Mascha", lisäsi hän, "muutoin voisi hän ajatella sinusta mitä tahansa. +Hän on teitä kaikkia niin rakastanut." + +Sergei Michailovitsh, läheinen naapurimme, oli ollut isävainajamme +ystävä, vaikka oli paljon nuorempi häntä. Paitsi sitä että hänen +tulonsa muutti kerrassaan meidän suunnitelmamme ja saattoi +mahdolliseksi maalta poispääsemisen, olin minä jo lapsesta saakka +tottunut häntä rakastamaan ja kunnioittamaan, ja kun Katja neuvoi minua +koettamaan virkistyä, tiesi hän hyvin, että kaikista tuttavistamme +kaikkein vähimmän tahdoin Sergei Michailovitshin edessä esiytyä +epämiellyttävässä valossa. + +Rakastin häntä jo pelkästä tottumuksesta, niinkuin toisetkin perheemme +jäsenet tekivät, Katjasta ja hänen ristityttärestänsä Sonjasta ruveten +aina viimeiseen kuskiin saakka. Tämä taipumukseni häneen oli saanut +erityisemmän merkityksen niistä sanoista, jotka äitini oli minulle +aikanaan lausunut. Hän oli sanonut, että sellaisen miehen toivoisi hän +minulle puolisoksi. Minusta näytti silloin tämä kummalliselta, vieläpä +vastenmieliseltäkin; sankarini oli aivan toisen näköinen. Minun +sankarini oli hoikkanen, laihahko, vaalea ja surunvoittoinen. Sergei +Michailovitsh ei ollut enää mikään nuorukainen, sitäpaitsi oli hän +suuri, varsin väkevä ja, niinkuin minusta näytti, aina iloinen. Mutta +tästä huolimatta säilyivät äitini sanat mielikuvituksessani. Vielä +kuusi vuotta taaksepäin, kun olin yhdennellätoista, puhutteli hän minua +"sinä"-sanalla, leikki kanssani ja nimitti minua "orvokki-tytökseen". +Kuitenkaan en voinut olla välistä hienolla pelolla itsekseni +miettimättä, mitä tekisin, jos hän äkkiä pyytäisi minua vaimokseen. + +Vähää ennen päivällistä, johon Katja oli laittanut tällä kertaa myös +piirakoita ja spenaattikastiketta, saapui Sergei Michailovitsh. Katsoin +ikkunasta, kun hän ajoi pienoisessa reessään kartanolle, mutta kohta, +kun hän ennätti nurkan taakse, kiiruhdin vierashuoneeseen ja koetin +tekeytyä sellaiseksi etten näyttäisi laisinkaan häntä odottavalta. Vaan +kuultuani etehisestä hänen askeleensa, jykeän äänensä ja Katjan +kävelyn, en saanut vähääkään lepoa enää, minä riensin häntä vastaan. + +Hän piti Katjaa kädestä ja puhui hänelle kovalla äänellä, hymyillen. +Kun hän näki minut, jäi hän muutamaksi hetkeksi äänetönnä minua +katsomaan, tervehtimättä. + +Minun tuli tukala ollakseni, tunsin punastuvani. + +"Ah, tekö? Onko mahdollista?" sanoi hän suoralla lämpimällä tavalla, ja +kättään ojentaen lähestyi minua. "Onko mahdollista niin muuttua? Kuinka +te olette kasvanutkin! Äskettäin vielä pienoinen orvokki, nyt jo täysin +kukoistava ruusu." + +Hän otti suurella kädellänsä minua kädestä ja puristi sitä niin +voimakkaasti ja kiihkeästi, että oikein kärsin siitä. + +Olin ajatellut, että hän tervehtisi minua kättäni suudellen, ja +kumarruin jo häneen päin; mutta hän likisti vain vielä kerran kättäni +ja katsoi varmalla iloisella katseellaan suoraan silmiini. +[Venäläisillä on tapana usein tervehtiä toisiansa siten, että herra +suutelee naista kädelle, nainen herraa otsalle. Suoment.] + +Kuuteen vuoteen en ollut nähnyt häntä. Hän oli kovin muuttunut: hän oli +vanhentunut, ruskettunut ja antanut kasvaa parran, joka ei ylipäätään +sopinut hänelle; mutta vieläkin oli hänellä luonnollisen luonteva +olotapansa, avoimet, rehelliset ja tarkkapiirteiset kasvonsa, viisaat, +loistavat silmänsä sekä hyväntahtoinen, melkein lapsellinen hymyilynsä. + +Viiden minuutin kuluttua ei hän enää tuntunut vieraalta; hän oli taas +kuin omaa väkeä, ja kohteli sellaisena meitä kaikkia, palvelijoitakin, +jotka riensivät ilmaisemaan iloansa hänen tulostaan. + +Ei hän ensinkään käyttäytynyt niinkuin tavallinen naapuri, joka äidin +kuoleman jälkeen tervehtimään tultuansa pitää asiaan kuuluvana +surumuodoin ja itkusilmin istua aivan ääneti; hän päinvastoin oli +hyvinkin puhelias ja iloinen, eikä maininnut sanaakaan äidistämme. Tämä +välinpitämättömyys näytti minusta alussa oudolta ja sopimattomalta niin +läheisen ystävämme puolelta, kuin Michailovitsh oli. Mutta pian +ymmärsin, ettei se ollutkaan välinpitämättömyyttä, vaan +sydämellisyyttä, ja siitä olin hänelle kiitollinen. + +Illalla laittoi Katja meidät teelle vierashuoneeseen samalle paikalle, +jossa äidin eläessä oli tapanamme sitä juoda. Sonja ja minä istuimme +Katjan rinnalle. Vanha palvelijamme Grigorij toi Michailovitshille +isävainajan pitkän piipun, mistä lie sen löytänytkin, ja hän alkoi +aivan kuin entisaikoinakin poltella ja kävellä edestakaisin lattialla. + +"Suuria muutoksia on tapahtunut tässä talossa, kun oikein ajattelee!" +sanoi hän seisomaan pysähtyen. + +"Niin on", sanoi Katja huoaten ja samovaaria peitellen katsoi +vieraaseemme itkuun hyrähtämäisillään. + +"Luulen, että muistatte vielä isäännekin", sanoi hän puoleeni kääntyen. + +"Muistan vähän", vastasin hänelle. + +"Hyvä olisi teidän nyt, jos hän vielä eläisi", sanoi hän hiljaisella +äänellä ja katseli ajatuksissaan pääni päällitse. "Minä pidin hyvin +paljon isästänne!" lisäsi hän vielä hiljempaa, ja minusta näytti, että +hänen silmissään kiilsi kosteata tätä sanoessaan. + +"Ja sitten vei Jumala äidin luoksensa!" sanoi Katja, heittäen samalla +salveetin teekannulle, otti nenäliinan taskustansa ja hyrähti itkuun. + +"Niin on... todellakin on kamalia muutoksia talossa tapahtunut", sanoi +hän uudestaan ja kääntyi pois päin... "Sonja, näytäpäs minulle +leikkikalusi", lisäsi hän hetken perästä ja meni saliin. + +Kyynelissä silmin käänsin katseeni Katjaan, kun Sergei Michailovitsh +lähti vierashuoneesta. + +"Sellainen kunnon ystävä!" sanoi Katja. + +Ja todellakin lämpimältä ja hyvältä tuntuikin minulle tuon vieraan, +hyvän miehen osaaottavaisuus! + +Kamarista kuului Sonjan vikinä ja Sergei Michailovitshin teuhaaminen +hänen kanssaan. + +Annoin viedä hänelle teetä. Silloin kuulimme, että hän istui Sonjan +kanssa pianon edessä ja naputteli koskettimia Sonjan käsillä. + +"Maria Aleksandrovna!" huusi hän sieltä. "Tulkaa tänne ja soittakaa +vähän!" + +Tuntui niin hyvältä, kun hän tuollaisella suoralla ystävällisyydellä +pyysi minua. Nousin ja menin hänen luokseen. + +"Tämä, -- soittakaapas se", sanoi hän avaten eteeni Beethovenin vihosta +adagion sonaattiin quasi una fantasia. "Näemme sitten, miten te +soitatte", jatkoi hän, ja meni teelasinensa salin nurkkaan istumaan. + +En tiedä mintähden, mutta mahdotonta olisi ollut minun kieltää hänen +pyyntöänsä ja tehdä esteitä edes huonon soittoni perusteella. +Kuuliaisena istuin pianolle ja aloin soittaa niinkuin osasin, toivoen +ja peläten hänen arvosteluansa, sillä tiesin hänen olevan musiikin +tuntijan ja rakastavan sitä. Adagio oli samojen muistojen ja tunteiden +äänellinen ilmaisu, jotka keskustelumme ennen teetä oli minussa eloon +herättänyt ja soitin siis sen luonnollisesti jotenkin onnistuneesti. +Mutta _scherzoa_ ei hän antanut minun soittaa. + +"Ei, te ette soita sitä hyvästi", sanoi hän, tullen luokseni, "se +jääköön. Mutta tuo edellinen ei ollut huonosti soitettu. Näyttää että +te ymmärrätte musiikkia." + +Tämä kohtuullinen kiitos niin riemastutti minua, että tunsin +punastuvani. Oli uutta ja niin hupaista, kun eli tämä isäni vanha +ystävä ja hänen arvoisensa mies puheli minulle vakavasti kuin +vertaisellensa, eikä pitänyt enää minua lapsinulikkana, niinkuin +entisaikaan. + +Katja meni laittamaan Sonjaa nukkumaan, ja me jäimme kahden saliin. + +Michailovitsh kertoi minulle isästäni, kertoi kuinka he olivat +toistensa kanssa seurustelleet, kuinka iloisesti he olivat eläneet +aikoina, jolloin minä vielä istuskelin kirjasten ja leikkikalujen +ääressä. Näissä kertomuksissa kuvastui isäni minulle yksinkertaiseksi, +miellyttäväksi mieheksi, jommoiseksi en ollut tietänyt häntä ennen tätä +hetkeä. Hän myös kyseli minulta, mikä minua parhaiten miellyttäisi, +mitä minä luen, mitä aijon toimia, ja antoi neuvoja ja ohjeita. Hän ei +ollut enää iloinen ja huvittava leikkitoverini, hän oli vakaa, +yksinkertainen, lämminsydämminen ihminen, jota tunsin tahtomattani +kunnioittavani ja myötätuntoisuudella kohtelevani. Minun oli kevyt ja +hyvä olla hänen seurassaan, mutta samalla tunsin ehdotonta +jännittymistä puhuessani hänen kanssaan. Aristelin jokaista sanaani. +Olisin niin mielelläni tahtonut saavuttaa hänen rakkautensa, vaikka +vielä tahdoin olla sen saajana vain sentähden, että olin isäni, hänen +hyvän ystävänsä, tytär. + +Kun Katja oli asettanut Sonjan vuoteeseen, palasi hän luoksemme ja +alkoi kertoa vieraallemme alakuloisuudestani, josta en ollut puhunut +hänelle sanaakaan. + +"Ettepäs olekaan sitten pääasiata minulle sanonut", sanoi Sergei +Michailovitsh nauraen ja nyökytti nuhtelevasti päätänsä minulle. + +"Mitäpä siitä olisinkaan puhunut", vastasin hänelle. "Tiettyhän on, +että tämä on ikävää, mutta meneehän ikävä ohitse." + +Todellakin minusta näytti jo, ettei ikävä olisi ainoastaan hetkeksi +karkoittunut, vaan kokonaan kadonnut, ei koskaan takaisin tullakseen. + +"Ei ole hyvä, jos ei yksinäisyyttään voi kantaa, ja olettehan jo +kehittynyt tyttö?" sanoi Michailovitsh. + +"Ajattelen kumminkin olevani", vastasin nauraen. + +"Mitäpä vielä, huono tyttö, joka elää vain niin kauan kuin elämä häntä +ihastuttaa, mutta kohta, kun joutuu yksiksensä olemaan, syöpyy suruunsa +ja kaikki alkaa tuntua niin raskaalta; ei, -- kaikki julkisuuden +vuoksi, mitään ei itsellenne." + +"Luulette kai minusta hyvää", sanoin, edes jotakin sanoakseni. + +"Luulen kyllä", vastasi hän hetken vaitioltuansa, "ette turhan tyhjään +ole isänne näköinen, teissä on _jotakin_ -- --" ja Michailovitshin +hyväntahtoinen silmäys kiintyi taas minuun uudelleen, yht'aikaa +ihastuttaen ja ujostuttaen minua. + +Minä havaitsin, että hänen ensin niin iloiset kasvonsa, hänen omituinen +aluksi kirkas ja selvä katseensa muuttuivat yhä enemmän tarkkaaviksi ja +surullisiksi. + +"Ei teidän tarvitse, ettekä te saakaan olla alakuloinen", puhui hän, +"teillä on musiikkinne, -- ja te ymmärrätte sitä, kirjanne, opintonne, +teillä on edessänne koko elämä, johon teidän pitäisi nyt niin +valmistua, ettei jälestäpäin tulisi kaduttavaksi. Vuoden päästä voi +olla jo myöhäistä." + +Hän keskusteli kanssani, kuin isä tahi setä, ja tunsin että hän samalla +kaiken aikaa koetti pysyttäytyä kanssani yhdellä kannalla. Minua vähän +loukkasi se, että hän uskoi minun olevan häntä alhaisemmalla kannalla, +ja se taas ihastutti, kun hän noin paljon pani vaivaa ollaksensa +ystäväni. + +Lopun iltaa puheli hän Katjan kanssa taloudellisista asioista. + +"Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat ystäväni!" sanoi hän nousten istumasta, +tuli luokseni ja puristi minua kädestä. + +"Koska saamme jälleen nähdä teitä?" kysäsi Katja. + +"Keväällä", vastasi hän pitäen vieläkin kättäni. "Nyt lähden minä +Danilowkaan (meidän toinen maatilamme) katsomaan miten siellä menee. +Järjesteltyäni siellä, mitä voin, menen omien asiaini vuoksi Moskovaan. +Mutta kesällä taas tapaamme toisemme." + +"Mutta miksikä olette niin kauan poissa?" kysyin kovin surullisena. + +Olin todella jo toivonut saavani nähdä häntä joka päivä, ja nyt valtasi +minun taas äkkiä suru ja pelko, että saisin jälleen uupua ikävääni. +Lienee tämä huoleni tullut jo huomattavillekin äänessäni ja +katseessani. + +"Niin, koettakaa työskennellä ja raskasmielisyyttänne karkoittaa", +sanoi hän, minusta liian kylmällä ja levollisella äänellä. "Keväällä +tulen tutkimaan teitä, miten on -- --", jatkoi hän ja päästi käteni +minuun katsomatta. + +Saatoimme häntä etehiseen. Kiireesti puki hän turkkia päällensä, ja +taas katseli hän minua. + +"Näkee turhaa vaivaa -- --!" ajattelin itsekseni. "Kuinka hän luuleekin +sen minulle niin mieluista olevan, että hän minua katselee? Hyvä mies +hän on, kerrassaan hyvä -- -- -- mutta siinä kaikki -- --" + +Kuitenkin se ilta hurahti pitkälle, ennenkuin Katja ja minä voimme +nukkua. Me juttelimme emme hänestä, vaan siitä, miten kesän +viettäisimme ja missä seuraavan talven olisimme. Tuo kamala kysymys: +"mitä varten!" ei kiusannut minua enää. Minusta näytti perin selvältä +ja yksinkertaiselta elää ja olla onnellisena, ja tulevaisuudesta +häämötti kohtaani paljon onnea. Vanha pimeä kotimme Pokrovskovissa sai +mielestäni äkkiä valoa ja elämää. + + + + +II. + + +Kevät oli tullut. Entinen raskasmielisyyteni oli kadonnut; se tuntui +muuttuneen unelmoivaksi toivelmain ja halujen luomaksi kevätkaihoksi. +En viettänyt enää samaa tyhjää elämää, kuin alkupuolella talvea, minä +hommailin alituiseen: hoidin Sonjaa, soittelin, luin kirjojani, tahi +menin puutarhaan ja astelin kauan, oikein kauan yhtä puistokäytävää tai +istuin penkillä, Jumala tietää, mitä ajatellen, toivoen, haluten -- --. +Välistä istuin koko yön illasta aamuun, varsinkin kun kuu valaisi, +kamarini ikkunan ääressä; välistä hiivin Katjan huomaamatta, keveässä +yöpuvussani puutarhaan, kiidin kasteista kenttää lammikolle. Kerran +menin pelloille saakka, ja kerran taas kiersin öiseen aikaan +ypöyksinäni koko puistomme. + +Nyt minun on jo vaikea muistaa ja vielä valkeampaa ymmärtää noita +haaveiluja ja kuvitteluja, jotka siihen aikaan täyttivät heijastelevan +mieleni kuvastimen. Ja jos minun onnistuukin niitä vielä elävystyttää, +niin ei tunnu enää uskottavaltakaan, että ne ovat olleet minun +kuvitelmiani, niin ovat ne olleet tosi-elämälle vieraita ja kaukaisia. + +Toukokuun lopussa palasi Sergei Michailovitsh matkoiltansa niinkuin oli +luvannutkin. + +Ensi kerran tuli hän luoksemme iltasella semmoiseen aikaan, jona +kaikkein vähimmin voimme sitä odottaa. Istuimme terassilla ja olimme +aikeessa juoda teetä. Puutarhan oli jo kauttaaltaan verhonnut kesäinen +vihreys. Kukoistukseensa puhenneista lehdikoista kaikui koteutuneiden +satakielten suloinen laulu. Siellä täällä kohousivat kutrikkaat +sireenipensaat vaalakan vihreine kukkalatvoinensa, valmiina jo +varistamaan tuon ihanan kauneutensa. Koivikkokäytävän lehtien lävitse +kuulasti laskevan auringon valo ja terassia vilvastutti niiden latvojen +luoma varjostus. Vahva iltakaste helmeili jo ruohoston latvoilla. +Puutarhan takaiselta pihalta kuului päivän viimeisten toimien ääniä ja +kotiin kulkevan karjan ammumista. Vähän pöllähtänyt Nikon kulki sinne +tänne penkereeltä penkereelle kastelukannu kädessä. Kannun +ryöpsähtävästä sateesta syntyneet raittiin kylmät vesivirrat +kiertelivät georginein mustalle mullalle myllättyä ympärystää. + +Edessämme terassilla kiehua suhisi valkoiselle pöytäliinalle pantuna +välkähtelevän kirkas samovaari, sen lähellä oli kerma-astia, leivoksia +ja rinkeliä. Katja emännöitsijänämme virutteli pyöreillä ja pehmeillä +käsillään teekuppia. Minä söin leipää paksun ja tuoreen kerman kanssa, +kun oli kylvyllä käydessäni tullut niin nälkä, etten malttanut teetä +odottaa. Päälläni oli avohihainen, liinanen nuttu ja päähäni, kosteille +hiuksilleni sidottuna valkoinen liina. -- Katja näki Sergei +Michailovitshin ensin ikkunasta... + +"Oi, Sergei Michailovitsh!" huudahti hän, "juuri teistä puhumasta +pääsimmekin". + +Nousin ja aijoin puikahtaa pois pukuani parantamaan, mutta hän pidätti +minut, kun olin juuri ovesta päästä. + +"Noh, vieläkös tässä hienostelemaan minua kylässä!" sanoi hän +naurahtaen ja vilkaisten valkoista pääliinaani. "Ettepä kainostelle +Grigiakaan, minäkö sitten teistä olen Grigoria huonompi?" + +Mutta juuri samalla kertaa olin hänestä huomaavinani, ettei hän +katsellutkaan minua aivan semmoisilla silmäyksillä, kuin Grigorilla oli +tapana katsella, ja se minua vähän kiusoitti. + +"Kyllä minä joudun oitis takaisin", sanoin minä ja menin. + +"Miksikäs tuo muka sitte olisi huono?" huusi hän jälkeeni. "Näytätte +huivissanne oivalta talonpoikaistyttöseltä." + +"Miten kummallisesti hän minua katsoi!" ajattelin itsekseni mennessäni +kiireesti kamariini pukeutumaan. "Jumalan kiitos että hän nyt -- nyt +tulee taas iloista!" Katsahdettuani kuvastimeen kiidin rappusia alas, +koettamattakaan salata kiiruhtamistani. Tulin hengästyneenä terassille. + +Sergei Michailovitsh istui pöydän vieressä ja puheli Katjan kanssa +taloudellisista asioistamme. Nähtyänsä minun tulevan nauraa hymähti hän +ja pitkitti puheluansa. Hänen vakuutuksensa mukaan oli taloutemme +parhaassa kunnossa. Nyt tarvitseisi meidän vain enää suven asua maalla, +sitten saisimme muuttaa Pietariin Sonjan kasvatuksesta huolta +pitääksemme, tahi matkustaa ulkomaille. + +"Ai, jospa te matkustaisitte kanssamme ulkomaille", sanoi Katja; +"muutoin me saamme siellä harhailla, kuin suureen metsään eksyneet." + +"Ah, kuinka mielelläni matkustaisinkin kanssanne vaikka maailman +ympäri!" vastasi hän puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan. + +"Mikäpäs sitten esteenä, matkustetaan vain kerran maailman ympäri", +pistin minä väliin. + +Hän nauroi ja pudisti päätään. + +"Mutta äitini? -- Ja talouteni?" sanoi hän. "No niin, jätetään nyt se +sikseen. Kertokaapas, miten olette tämän ajan viettäneet. Ettehän vain +ole uupuneet ikäviinne taas?" + +Kun hänelle kerroin, että olen osannut tehdä työtä ilman hänettäkin ja +etten ole vähääkään ikävöinyt, -- ja Katja vahvisti puheeni, niin hän +kiitteli ja hyvitteli minua sanoilla ja silmäyksillä aivan kuin lasta, +niinkuin hänellä olisi ollut siihen erityinen oikeus. Minusta tuntui +välttämättömästi pitävän hänelle kertoa kaikki, mitä hyvää olin tehnyt, +ja myöskin tunnustaa kuin rippi-isälle kaiken, mitä olin tehnyt +semmoista, jota ei hän ehkä voisi hyväksyäkään. + +Ilta oli kaunis. Juotuamme teetä jäimme vielä terassille istumaan ja +keskustelumme innostutti minua niin, etten huomannutkaan, kun +vähitellen kaikki ihmisten liike ja työskentelyn kolina oli tyyntynyt +ja tauonnut. Kaikilta puoliltamme virtaili kukkaisten voimakas tuoksu, +karttuneesta kasteesta kyyneltyi ruoho, satakieli visertää liritti +aivan lähellämme sireenipensaassa, vaan kuultuansa äänemme istui ääneti +oksallaan. Kaareva tähtitaivas näytti ikäänkuin verhoksemme +laskeutuvan... + +Huomasin vasta sitten, että oli jo hämärä, kun nahkasiipinen +yölepakko keveästi lensi terassin purjekankaan alle ja kierrellä +lepatteli valkoista pääliinaani. Minä väistin äkkiä seinään päin +pelosta kirahtamaisillani, mutta lepakko samalla kuulumattomalla +räpyttelyllään, kuin oli tullutkin, meni matkaansa ja katosi puutarhan +puolihämärään. + +"Minä oikein rakastan tätä Pokrovskovianne", sanoi Sergei Michailovitsh +muuttaakseen puheemme uuteen suuntaan; "koko elämän ikäni voisin istua +täällä terassilla." + +"Noo, jos niin on hyvä, niin istukaa sitten", ehätti Katja sanomaan. + +"Jaa, jaa, istukaa, sanotte, -- mutta elämä ei saa ollakaan istumista", +päätti Sergei Michailovitsh. + +"Miksi te ette mene naimisiin?" kysäsi Katja. "Teistä tulisi +erinomainen aviomies." + +"Siksi että rakastan istumista", vastasi hän nauraen. "Ei, ei, Katarina +Karlowna, meidän molempien on jo myöhäistä ajatella semmoisia. Kukaan +ei ole enää pitkiin aikoihin pitänyt minua aviomieheksi kelvollisena ja +itse puolestani olenkin jo kauan sitten sellaiset touhut jättänyt, +jonka jälkeen minun on ollut vallan hyvä olla." + +Minusta tuntui kuitenkin, ettei hän tätä sanonut aivan luonnollisella +äänellä. + +"Johan nyt", sanoi Katja, -- "kolmenkymmenen kuuden ikäisenä te +olisitte jo niin elähtänyt ja kyllästynyt!" + +"Jopa tuota olenkin", vastasi hän, "olen niin väsynyt, etten muuta +toivo kuin saavani vain rauhassa istuskella lopun ikääni", jatkoi +Sergei Michailovitsh alettuun suuntaansa. "Joka aikoo naimisiin, +hänellä täytyy olla muuta tarjottavaa. Sopii kysyä Maschalta", jatkoi +hän nyökäyttäen päätään minuun päin. "Semmoisten nuorten sitä naimisiin +pitää mennä. Mutta me Katarina Karlowna, saamme iloita vain heidän +onnestaan." + +Hänen ääntänsä väritti salainen kaiho ja itsensä hillitseminen, jota en +voinut olla huomaamatta. Puheensa hän hetkeksi keskeytti. Ei Katja enkä +minäkään vastannut mitään. + +"Kuvailkaapas", jatkoi hän kääntyen taas pöytään päin, "että +minä äkkiä, jonkinlaisesta sattumuksesta menisin naimisiin +seitsentoistavuotiaan tytön, olkoonpa vaikka Mash... Maria +Aleksandrovnan kanssa. Tämä on juuri erinomainen esimerkki, olen oikein +iloissani, että se niin sopii... En olisi koskaan voinut parempaa +esimerkkiä löytää." + +Minä aloin nauraa enkä ymmärtänyt laisinkaan, miksi hän oli iloinen, ja +miksi juuri tuo esimerkki sopi niin erinomaisesti. + +"No hyvä, sanokaapas minulle, nyt oikein tosissanne, käsi sydämmellä", +jatkoi hän leikillään kääntyen minuun päin, "ettekö pitäisi suurena +onnettomuutena, jos teidän olisi ainiaaksi yhdistyminen elähtäneesen +mieheen, joka haluaa vain istua, kun teidän halunne juuri ovat +virkeimmillään ja kun te pyrkimällä pyritte ulos maailmaan, -- Jumala +tiesi minne asti." + +Minun oli tukalaa. Istuin enkä puhunut uriin. Tuskin olisin tiennytkään +mitä vastata. + +"En minä ensinkään tee teille mitään kosimisehdotuksia", sanoi hän +nauraen, "mutta sanokaa nyt vain suoraan, haaveksitteko todellakin +sellaista miestä kävellessänne iltahämärissä edestakaisin puutarhan +käytäviä. Sanokaa eikö se tuntuisi teistä suurelta onnettomuudelta?" + +"Eipä niin onnettomuudeltakaan...", aloin minä. + +"Mutta ei ainakaan onnelta", pisti hän väliin. + +"Niin... mutta voihan olla että petynkin..." + +Hän vei uudestaan sanat suustani. + +"No niin, niin, te olette aivan oikeassa, ja olen teille kiitollinen +avomielisyydestänne ja kovin iloinen siitä, että asia tuli puheeksi +keskenämme! Paitsi sitä", -- lisäsi hän, "voisi se olla minulle +vieläkin suurempi onnettomuus..." + +"Olettepa te omituinen ihminen, ettekä ole yhtään entisestänne +muuttunut!" sanoi Katja lähtien terassilta iltasta hommailemaan. + +Katjan mentyä istuimme molemmat puhumatta sanaakaan. Koko ympäristömme +oli myöskin äännetönnä. Ainoastaan satakieli lauleli taas -- ei +niinkuin silloin, jolloin viserryksensä olivat irtonaisia epämääräisiä +katkelmia, vaan kun sillä on tapana öisin, rauhallista yhtäjaksoista +lauluaan. Koko puutarha helkähteli sen liverryksistä ja alhaalta +notkanteesta, kauempaa kaikui nyt ensi kerran tänä iltana toisenkin +satakielen vastalaulu. Läheisempi laulaja vaikeni, hetken toista +kuunnellakseen, ja jatkoi taas liverrystään entistänsä kirkkaammin ja +selvemmin. Juhlallisen rauhallisesti kaikui sen ääni öiseen maailmaan, +joka olikin sen valtakuntaa, mutta meille ihmisille jotakin +salaperäisen vierasta. + +Puutarhuri kulki ohitsemme asettuakseen maata kasvihuoneeseen. Hänen +raskaat askeleensa kuuluivat yhä kauempaa. Jokin piipahti pari kertaa +vuoren taustalla, ja sitten taas oli kaikki hiljaa. Tuskin kuultavasti +alkoivat lehdet värähdellä, terassin vaate hulmehti ja puutarhan +kasvistosta kohosi voimakas tuoksu terassille meitä vastaan. +Äänettömyytemme tuli viimein minulle vastenmieliseksi. Mutta mitäpä +olisi minulla ollut sanottavaa?... Katselin häntä. Hänen silmänsä +loistivat puolipimeässä minuun kiintyneinä. + +"Ihanaa on elää maailmassa!" lausui hän hiljakseen. + +Minä huovahdin raskaasti itsekään tietämättä miksi. + +"Mikä teidän on?" kysäsi hän. "Niin, kuinka ihanaa on elää maailmassa!" +sanoin hiljaa minäkin. + +Ja taas vaivuimme me vaitioloomme, ja taas se minulle tuntui +tuskalliselta. + +Lakkaamatta kiusasi minua ajatus, että olin saattanut hänen +surulliseksi myöntäessäni hänen olevan vanhan. Olisin niin mielelläni +ilahuttanut häntä, mutt'en tiennyt taaskaan miten olisin alkanut. + +"No niin, hyvästi vaan sitten!" sanoi hän nousten seisomaan. "Äitini +odottaa minua iltaselle; en ole vielä tänään ennättänyt häntä edes +nähdäkään." + +"Ja minä kun toivoin saavani soittaa teille yhden sonaatin." + +"Toisten", sanoi hän jotenkin kylmästi, kuten minusta näytti. -- +"Voikaa hyvin nyt!" + +Entistään enemmän vaivasi minua nyt ajatus, että olin häntä loukannut, +se teki minut ihan alakuloiseksi. Katja ja minä saatoimme hänen +rappusista alas ja jäimme pihaan seisomaan ja katselemaan tielle, +kunnes hän katosi näkymättömiin. Kun hänen hevosensa kavioiden kapse +oli haihtunut kuulumattomiin, menin uudestaan terassille ja aloin +katsella puutarhaan ja kosteaan usvaan, josta kaikuivat yölliset äänet. +Kauan katselin ja kuuntelin kaikkea tuota, mitä niin halusin katsella +ja kuunnella ... + +Hän kävi luonamme toisen, kolmannen kerran, ja ahdistava tunne, joka +vaivasi minua kummallisen keskustelumme jälkeen katosi kokonaan eikä +koskaan enää palannut. + +Koko kesän ajan kävi hän luonamme pari kolme kertaa viikossa. Olin +häneen jo niin tottunut että kun hän pitemmän ajan viipyi poissa, minä +ihan kärsin yksinäisyydestäni. Loukkaannuin häneen ja minusta näytti, +että hän teki väärin jättäessään minun niin yksin olemaan. Hän +seurusteli kanssani kuin nuoren rakkaan toverinsa kera, kyseli minulta +asioita sydämmellisimmän avomielisesti ja antoi vuorostaan minullekin +neuvoja, piti minun pirteänä, välistä muistikin ja antoi minun joskus +jäädä syrjään. Mutta huolimatta siitä, että hän kaikin tavoin tarkoitti +olla aina vertaiseni, ei minun ollut vaikea huomata, että sen maailman +ulkopuolella, missä hänen kanssaan liikuimme ja jonka minä ymmärsin, +oli olemassa toinen, joka oli minulle suljettu ja johon hän ei pitänyt +tarpeellisenakaan minua päästää, -- ja juuri tämä asia kaikkein +voimakkaimmin nosti kunnioitustani häntä kohtaan ja kiinnitti minua +häneen. Olin saanut sekä Katjalta sekä naapureiltani hänestä tietoja. +Pitäen huolenpitoa vanhasta äidistään, jonka kanssa hän oli yhdessä, +paitsi omia asioitaan ja meitä koskevaa holhoustointansa oli hänellä +aatelis-asioita koskevia puuhia, jotka tuottivat hänelle paljon huolia. +Mutta hänen personallisista suhteista ja vakaumuksistaan, tuumistaan ja +toiveistaan en minä koskaan saanut mitään tietää. Kun vain koetinkin +puhettamme kääntää hänen tehtäviinsä, niin pisti hän otsansa +omituisella tavallaan, ikäänkuin sanoaksensa: "olkaa hyvä, älkää +jatkako, mitä on niistä teille!" Ja samalla hän itse ohjasi puheemme +johonkin muuhun. Ensin minua vähän loukkasi, vaan sitten jo totuin +siihen, että me puhelimme aina vaan minua koskevista asioista ja +lopulta oli se minusta ihan luonnollistakin. + +Mikä myöskin aluksi vaivasi ja vasta aikaa myöten miellytti minua, oli +se ettei hän ollenkaan välittänyt minun ulkomuodostani, vaan melkein +ylenkatsoi sitä. Koskaan hän ei sanallakaan eikä katseella osoittanut +pitävänsä minua kauniina -- päinvastoin hän rypisti otsaansa ja nauroi, +jos minua satuttiin hänen kuultensa sanomaan kauniiksi. Hän oli +hyvillään löytäessään minussa erilaisia vikoja, ja hän härnäsi minua +niitten vuoksi. Muotipukuni ja hiuskoristeeni, joilla Katja mielellänsä +kaunisteli minua juhlapäiväksi, antoivat nekin hänelle vain tilaisuutta +pilkkaan. Tämä loukkasi Katjaa suuresti eikä suinkaan syyttä, ja siksi +se minuakin suututti. Katja oli nyt kerran saanut päähänsä, että minä +miellytin Sergei Michailovitshia, eikä voinut mitenkään ymmärtää, +miksei hän siitä olisi pitänyt, että miellyttävä tyttö esiytyy +parhaimmassa valossaan. Minä käsitin kohta, miksi hän näin teki. Häntä +ei miellyttänyt nähdä minussa turhamaista keikailijaa. Ja kun tästä +tulin täysin vakuutetuksi, niin sitten ei enää näkynyt turhamaisuuden +varjoakaan puvussani, hiusteni laittelussa eikä muussa käytöksessäni. +Sen sijaan koetin minä hienostella yksinkertaisuudella, aikana, jolloin +en vielä ollut kypsynyt tätä taitoa käyttämään. + +Tiesin, että hän piti minusta; mutta rakastiko hän minua niinkuin lasta +vai niinkuin naista, sitä kysymystä en ollut vielä ottanut +harkitakseni. Hänen rakkautensa oli minulle sanomattoman kallis. +Tiesin, että hän piti minua maailman parhaana tyttönä, enkä voinut olla +toivomatta, että hän aina pysyisi tässä harhaluulossa. Tunnustaakseni +minä päinvastoin tahallani pidin häntä siinä. Mutta näin menetellen +tulin samalla itse paremmaksi. Tunsin, että minun oli edullisempaa ja +arvokkaampaa näyttää hänelle hyviä sisällisiä ominaisuuksia, kuin +loistaa ulkomuodollani. Hiukseni, käteni, kasvoni, tottumukseni, -- +millaisia tahansa lienevät sitten olleetkin, joko hyviä tai pahoja, +niihin hän ei tarvinnut kuin katsahtaa voidakseen niitä arvostella. +Sieluani ei hän tuntenut, sentähden että hän sitä rakasti; myöskin +sentähden, että se juuri tuona aikana kasvoi ja kehittyi, ja vihdoin +sentähden että tällä alalla helposti voin häntä hairauttaa, kuten +todella teinkin. Ja kuinka kevyeksi tuli oloni hänen seurassaan, kun +tämän asian selvästi pääsin ymmärtämään! Perusteeton ujouteni ja +levoton liikehtimisen tarve, jotka olivat ennen minua vaivanneet, +katosivat kerrassaan. Minä tunsin, että olinpa sitten hänen edessänsä +taikka sivullaan, istuinko taikka seisoin, näki hän minun aina, ja +olivatpa hiukseni ylöskammattuina taikka alas silitettyinä, tunsi hän +kaikissa tapauksissa minun läpikotaisin ja oli minuun tyytyväinen, +kuten itsekseni kuvailin, aivan semmoisenani kuin olin. Ajattelen, että +jos hän olisi vastoin tapaansa, yhtäkkiä niinkuin kaikki muut, sanonut +minua kauniiksi kasvoiltani, en olisi tästä ollut laisinkaan hyvilläni. +Mutta sen sijaan sanomaton mielihyvä täytti sisimmän sieluni, kun hän +jotakin sanottuani huomaavaisesti katsahti minuun ja virkki äänellä, +jolle koetti saada leikillisen värityksen peittääkseen sisällisen +liikutuksensa. + +"Jaa, jaa, _teissä on jotakin_... Te olette kunnon tyttö, täytyy +sanoani..." Ja mistä sitten sainkaan häneltä tuommoisia kiitoksia, +jotka täyttivät sydämmeni ilolla ja ylpeydellä? Siitä, että +myötätuntoisesti kerroin vanhan Grigorin rakkaudesta tyttärensä +tyttäreen; siitä, että joku runoelma tai romaani liikutti mieltäni +kyyneliin saakka; tahi siitä, että ihailin Mozartia. Itsekin usein +ihmettelin kuinka suurella hienotunteisuudella saatoin arvata, mikä oli +hyvää ja arvossa pidettävää, vaikka en siihen aikaan suinkaan voinut +varmuudella selittää, mistä syystä oli niin tehtävä. + +Ei melkein yksikään minun vanhemmista tottumuksistani eikä +makusuunnistani miellyttänyt häntä. Hänen tarvitsi vain silmäkulmiansa +rypistää tai pikimmältään vilaista minuun, kun jo tiesin, ettei se mitä +olin sanomaisillani ollutkaan hänen makunsa mukaista. Välistä hän ei +tarvinnut kuin katsahtaa puoleksi säälien puoleksi ylenkatseellisesti +minuun, niin en enää välittänyt siitä, mitä ennen olin rakastanut. Kun +sattui, että hän tahtoi antaa minulle jonkin neuvon, niin oli kuin +olisin heti ymmärtänyt, mitä hän tahtoi sanoa. Hän kyseli minulta +katsoen suoraan silmiini, ja tuo katse, se sai minun ilmaisemaan sen +ajatuksen, jota hän tahtoikin esille. Silloiset ajatukseni ja tunteeni +eivät olleet omiani, hänen ajatuksensa ja hänen tunteensa, jotka äkkiä +tulivat omikseni, täyttivät koko olentoni ja kirkastivat sen. Aivan +huomaamattani aloin katsoa kaikkea toisilla silmillä -- sekä Katjaa +että talonväkeä, Sonjaa, itseäni ja omia toimianikin. Kirjat, joita +olin ennen lukenut vain ikävästä päästäkseni, muuttuivat äkkiä elämän +parhaimmaksi huvitukseksi. Ja tämä kaikki johtui siitä, että me kaksi, +hän ja minä, niin usein keskustelimme kirjoista, luimme niitä yhdessä, +-- ja siitä, että hän ne minulle toi. + +Kun olin ennen Sonjan kanssa työskennellyt häntä opettaen, olin minä +pitänyt näitä opetustunteja raskaana ja vaivaloisena velvollisuuden +työnä. Sergei Michailovitsh oli nyt usein läsnä tunneilla ja nyt tuotti +Sonjan edistymisen seuraaminen minullekin iloa. + +Kokonaisen soittokappaleen ulkoa oppiminen oli minusta ennen tuntunut +mahdottomalta, mutta nyt kun tiesin, että Sergei Michailovitsh tulee +kuuntelemaan sitä, että hän mielellään soittoani kehaseekin, -- nyt +saatoin kolme- neljäkymmentä kertaa soittaa päästä päähän samaa +kappaletta samalla istumalla. Katja rukka sai tukkia pumpulilla +korviansa, mutta minusta ei soittoni vain ikävältä tuntunut. Iänikuiset +sonaattini saivat yhtäkkiä kokonaan uuden sisällön, sointuivat entistä +paljoa paremmin. Katjakin, jonka tunsin kuin itseni ja jota rakastin +koko sydämmestäni, oli muuttunut silmissäni. Nyt vasta ymmärsin, ettei +hän ollut ollenkaan velvollinen olemaan yhtäaikaa äitinämme ja +ystävänämme ja orjanamme. Nyt käsitin tämän rakastettavan olennon, +hänen uhraavaisuutensa ja mukautavaisuutensa, käsitin kuinka suuresti +kiitollinen pitäisi minun oleman hänelle kaikesta. Minä rakastin häntä +nyt sata kertaa enemmän kuin ennen. + +Hän Sergei Michailovitsh, oli myös opettanut minua katsomaan väkeämme, +talonpoikia, talon palvelijoita, kokonaan toisilla silmillä. +Naurettavaa on ajatella, että seitsemääntoista ikävuoteeni saakka olin +elänyt heidän keskellänsä ja kuitenkin pysynyt yhtä vieraana heille +kuin niillekin, joita en ollut koskaan nähnyt. En ollut kertaakaan +ajatellut, että hekin rakastavat, toivovat ja kärsivät niinkuin minä. + +Puutarhamme, metsämme ja peltomme olin tuntenut varhaisimmasta +lapsuudestani, mutta nyt näin niissä äkkiä ihan uutta viehätystä, uutta +kauneutta. + +Turhaan ei ollut Sergei Michailovitsh sanonut, että elämässä on +olemassa ainoastaan yksi varma onni: -- elää toisille. Ensin näytti +tämä minusta oudolta, en voinut ymmärtää sitä, mutta tämä vakuutus +tunkeusi vähitellen käsittämättänikin sydämmeeni. Hän avasi minulle +kokonaisen uuden maailman, maailman täynnä nykyisyyden nautintoa -- +vaikka ulkonaiset elintapani eivät ensinkään olleet muuttuneet tai +uudistuneet, jollen ota lukuun sitä, että olin nyt paljon alttiimpi +vaikutuksille. Kaikki, mikä lapsesta saakka oli uinunut ympärilläni +äänettömänä, heräsi nyt ikäänkuin kuolleista elämään. Kaikki sai nyt +äänensä puhuakseen sielulleni ja täyttääkseen sen onnella. + +Usein tämänkin kesän ajalla menin ylhäälle, omaan huoneeseeni ja +heittäysin vuoteelleni voimatta nukkua. Mutta nyt en siksi valvonut, +että olisin ollut tyytymätön tai vajonnut kaikellaisiin tulevaisuuden +toivomuksiin ja unelmiin. Se levottomuus, joka nyt minua piti +valveilla, oli aivan toinen, -- se oli juuri nykyisyyden onni. Kun en +voinut ollenkaan saada unta, nousin ylös ja istuin Katjan vuoteelle, ja +kerroin hänelle, että olin täydellisesti onnellinen. Sitä, niinkuin nyt +muistan, ei olisi tarvinnut ensinkään sanoin kertoa; näkihän Katja sen +jo päältänikin. + +Katja taas puolestaan kertoi minulle, että hänkin on sanomattoman +onnellinen, ettei häneltäkään mitään puuttunut, ja hän suuteli minua +hellästi. Minä uskoin häntä, sillä minusta näytti ihan asiaan +kuuluvalta, välttämättömyydeltä, että me kaikki olimme onnellisia. +Mutta Katja saattoi siltä ajatella untansakin, olla suuttuvinaan, ajaa +minut menemään vuoteeltansa ja nukahtaa. Minä olin hereilläni ja +mietiskelin kaikkea sitä, mikä minun teki niin onnelliseksi. Välistä +nousin vuoteeltani uudestansa ja rukoilin uudestaan iltarukoukseni, +kiittäen omilla sanoillani Jumalaa kaikesta siitä onnesta, jonka hän +oli suonut minulle. + +Huoneessani oli silloin kaikki hiljaa, kuului vaan nukkuvan Katjan +rauhallinen ja tasainen hengitys ja kellon naksutus hänen läheltänsä +yöpöydältä. Kuiskailtuani muutamia sanoja asetuin jälleen maata, tein +ristinmerkkini ja suutelin kaularistiäni. Ovet olivat lukossa, ikkunat +varjostimilla peitetyt ja ainoana liikehtivänä surisi kärpänen jossain +nurkassa. Tuntui, etten olisi koskaan tahtonut lähteä tästä huoneesta. +Olisinpa voinut toivoa, ettei aamu koskaan valkenisikaan rikkomaan +tuota rauhallisen pehmeää hämäryyttä, ja hajalle puhaltamaan sieluni +utuista ilmakehää. Sen hennossa hämärässä tuntuivat unelmani, +ajatukseni ja rukoukseni eläviltä olennoilta, jotka lentelivät vuoteeni +ympärillä ja liitelivät pääni päällä. + +Jokainen ajatukseni oli hänen ajatuksensa, ja jokainen tunteeni oli +hänen tunteensa -- hänen, minun onneni luojan. En vielä silloin +tiennyt, että tämä oli rakkautta. Ajattelin, että näin voisi olla aina, +että me saimme näin tuntea antamatta mitään omasta puolestamme. + + + + +III. + + +Eräänä päivänä elonleikkuun aikana menimme, Katja, Sonja ja minä, +päivällisten jälkeen puutarhaan ja asetuimme siellä mielipaikallemme +penkille lehmusten varjoon lähelle rotkotietä. Siihen avautui meille +vapaa näköala metsien ja peltojen ylitse. + +Sergei Michailovitsh ei ollut käynyt luonamme kolmeen päivään. Nyt +odotimme häntä sitä varmemmin tulevaksi, kun hän oli sanonut +työnjohtajallemme, että hän tulee tänään pelloille töiden menoa +tarkastamaan. + +Kahden aikaan näimmekin hänen ratsulla ajelevan ruisvainiolla. Katja +haetti persikoita ja kirsikoita, joista tiesi Sergei Michailovitshin +paljon pitävän. + +Sitten katsahti Katja naurussa suin minuun, laskeusi penkille +pitkäkseen ja nukahti. + +Minä taitoin tuuhean lehmuksen oksan, jonka nesteiset lehdet ja kuoret +kostuttivat käsiäni, ja Katjaa sillä löyhytellen jatkoin lukemistani. +Tämän tästäkin se keskeytyi, sillä silmäni katsoa hipaisivat tielle, +jota Sergei Michailovitshin täytyi tulla. + +Sonja rakenteli vanhan lehmuksen juurille lehtimajaa nukelleen. + +Päivä oli hyvin lämmin, tuuli ei henkäillytkään, ja voimakasta tuoksua +nousi kasvistosta. + +Taivaanranta oli pilvistynyt ja jo aamusella synkistynyt ukkosilmaa +uhkaavaksi. Minä olin ollut hermostunut, kuin ainakin ukkosilman +edellä. Mutta puolen päivän jälkeen alkoivat pilvet hajota, aurinko +pilkisti paistamaan selvälle taivaalle, ja ainoastaan yhdeltä suunnalta +kuulimme kaukaa silloin tällöin jyrinätä ja raskaista pilvenlongista +heijastui salaman vinkuraviivaisia välkähdyksiä, jotka liikkuivat +äärimmäisellä taivaanrannalla ja näyttivät yhdistyvän ja sekautuvan +peltojen pölyyn. Näytti varmalta, ettei ainakaan tänään enää ollut +pahaa ilmaa pelättävänä. + +Puutarhan takaiselta tieltä, joka näkyikin sieltä täältä puiden +aukoista, kuului ajelua. Milloin jytisivät siellä hiljalleen korkeita +lyhdekuormia kulettavat vankkurit, milloin rätisivät kiireesti palaavat +tyhjät vankkurit ja näkyi tuulessa liepsottava ajajan mekko. Tieltä +nousi sakeaa pölyä. Se ei laskeutunut maahan, sitä ei levittänyt tuuli. +Se jäi ilmaan leijumaan tai kulki aitovarsien yli puutarhaan +läpinäkyväin lehtipuiden läpi. + +Kauempaa puima-aitauksesta päin kuului toisenlaisia ääniä ja toisten +rattaiden ratinaa. Vähitellen aitaukselle saapuneet keltaiset lyhteet +lentelivät siellä ilmassa, kokoutuivat kasoihin, muodostuivat pyöreiksi +aumoiksi, joiden yhä nousevilla huipuilla liikuskeli työmiehiä. + +Edessäni, pölyisellä pellolla liikkui myöskin vankkureita, näkyi +kellertäväin lyhteiden lentämistä, ja vielä etempää kuului myöskin +ajoneuvojen rätinää, huutoja ja laulua. + +Yhdeltä suunnalta tuli pelto yhä aukeammaksi ja yhä tyhjemmäksi. +Oikealla päin taas näin naisten valkosia pukuja. Kumarruksissa he +toimeliain käsin sitoivat siellä lyhteitä ja asettelivat niitä yhteen. +Pelto puhdistui kaadetusta viljasta ja täyteläisen kauniita lyhteitä +ilmautui sijaan. + +Minusta tuntui, kuin olisi kesä tuossa noin silmin nähteni muuttunut +syksyksi. + +Pölyä ja kuumuutta oli kaikkialla, paitsi meidän rakkaalla penkillämme +puutarhan lehmuksen varjossa. Kaikkialla tuossa pölyssä ja kuumuudessa, +paahtavassa auringon paisteessa työväki liikkui ja laski iloista +leikkiä. + +Minä katsoin Katjaa, joka uinuili makeasti viileältä penkillämme, hieno +valkea nenäliinansa kasvojen peittona. Katsoin mehukkaita kirsikoita, +jotka hohtelivat tummina lautasella. -- Pukujamme, jotka olivat viileät +ja puhtaat -- kirkasta vettä, täytetyssä vesipullossa, jossa auringon +säteet leikkivät, monissa värivivahduksissa... Ja minä tunsin omituista +onnentunnetta. "Mitä olisi minun tehtävä?" ajattelin itsekseni; "olenko +itse ansainnut tätä onnellisuuttani? Miten voisin levittää onneani, +miten ja kenelle antautuisin kokonaan, omistaisin onneni...?" + +Aurinko painui jo käytävän koivujen latvain taakse, tomu laskeusi +pelloilla, etäisyys näytti yhä kirkkaammalta ja helakammalta +risteilevässä valonsäteilyssä, pilvenjöngät olivat kokonaan kadonneet, +puima-aitauksen toiselta syrjältä näkyi kolme uutta eloauman huippua ja +työmiehet poistuivat niiltä. Vankkurit kulkivat kovalla ratinalla ja +kolinalla viimeistä kertaa ohitsemme. Naiset tulivat harava olalla +kotiin äänekkäästi laulaen, mutta Sergei Michailovitshiä ei vieläkään +kuulunut, vaikka olin hänen jo kauan sitten nähnyt laskevan etäämpää +ylänteeltä meille päin. Yhtäkkiä näin hänen ilmautuvan sille puolelle +lehtokujaa, josta en ollut ollenkaan häntä odottanut (hän oli tullut +rotkotien kautta). Ilosta loistavin kasvoin ja joutuisin askelin +lähestyi hän minua ottaen hatun käteensä. Kun hän huomasi Katjan +nukkuvan purasi hän huultansa, vilkutti silmäänsä ja lähestyi +varpaillaan. Oitis huomasin, että hän oli tuossa omituisessa +pohjattoman iloisuuden mielialassa, jota minä niin kovin hänessä +rakastin ja jota me tavallisesti sanoimme "villiksi iloisuudeksi". Hän +oli silloin, kuin opettajaltaan karkuun päässyt koulupoika. Koko hänen +olentonsa päästä kantapäihin asti hengehti tyytyväisyyttä, onnea ja +lapsellista, villiä iloisuutta. + +"No, hyvää iltaa, nuori orvokkinen! Mitäs kuuluu, hyvää kai?" sanoi hän +kuiskaten luokseni tullessaan ja ojensi minulle kättänsä. Minä tein +hänelle saman kysymyksen. -- "Mainiosti", vastasi hän, -- "olen tänään +kuin kolmentoista vuotias poika, leikkisin vaikka varsain kanssa, +kiipeisin puihin..." + +"Villinä ilosta", katkasin hänen puheensa ja vilaistessani häneen +nauravin silmin tunsin jo, että tuo villi iloisuus oli tarttunut +minuunkin. + +"Niin juuri", vastasi hän vilkuttaen minulle toista silmäänsä ja +koettaen pidättää nauruansa. "Mutta miksikäs näpitte Katariina +Karlovnaa nenälle?" + +Todellakaan en ollut huomannut, että hänen kanssaan puhuessani yhä +istuin ja lehmuksen oksalla löyhyttelin. Olin lyönyt nenäliinan Katjan +kasvoilta ja lehdet hipasivat niitä. Aloin nauraa. "Nytpä sopisi Katjan +tulla sanomaan, ettei hän ole ollenkaan nukkunutkaan", sanoin Sergei +Michailovitshille kuiskuttamalla, ettei muka Katja heräisi. Mutta toden +tunnustaakseni, en puhunutkaan Katjan takia hiljaa; minulle oli vaan +niin mieluista puhua Sergei Michailovitshin kanssa noin kuiskaillen. + +Sergei Michailovitsh liikutti huuliansa ja matki minua, aivan kuin +olisin puhunut niin hiljaa, että oli mahdoton mitään kuulla. +Havaittuansa sitten kirsikkalautasen oli hän sen salaa anastavinaan, +meni Sonjan luokse lehmuksen juurelle ja istui hänen nukkensa päälle. +Sonja kiukustui aluksi, mutta kohta taas tuli sovinto jälleen, kun +Sergei Michailovitsh esitti leikin, jossa heidän piti syödä kilpaa +kirsikoita. "Tahdotteko, että käsken lisää tuomaan" sanoin, "taikka +menemmekö itse noutamaan?" + +Hän otti lautasen, laski siihen Sonjan nuken ja lähdimme kolmisin +kasvihuoneelle. Sonja juoksi nauraen Sergei Michailovitshin perässä ja +veti häntä takista, että hän antaisi nuken pois. Hän antoikin sen +Sonjalle ja kääntyi vakavana minuun päin. "No, minkäs tähden te ette +myönnä olevanne orvokki?" kysyi hän minulta yhä kuiskaavalla äänellä, +vaikkei siellä, missä kuljimme, tarvinnut pelätä ketään herättävämme. +-- "Kun minä tulin luoksenne kaikesta tuosta pölystä, kuumuudesta ja +vaivasta, niin tuoksahti orvokki niin ihmeellisen hyvältä... ei se, +jolla on väkevä lemu, vaan, kuten hyvin tiedätte... joka nousee +kainosti kätköstään ja ensimäisenä tuoksuaa kinosten alta kevään +tuoreutta." + +Minun täytyi sanoa jotain voidakseni salata sitä suloista +levottomuuttani, jonka hänen sanansa herättivät minussa. + +"No, hyvinkö luonnistuu maatilamme asiat?" + +"Varsin oivallisesti! Väki täällä on oikein kunnollista. Mitä paremmin +tulee sitä tuntemaan, sen enemmän täytyy sitä rakastaa." + +"Niin kyllä", vastasin minä, "katsellessani puutarhasta heidän +työtänsä, aloin tuntea tunnossani pistoa siitä, että he noin reutovat +ja raastavat ja minun on niin helppo ja niin hyvä olla, niin hyvä +että..." + +"Elkää korskeilko ystäväni, niillä tunteilla!" keskeytti Sergei +Michailovitsh minua taas vakavalla äänellä, mutta katsoi hyvin +ystävällisesti silmiini. "Nämät asiat ovat pyhiä. Varjelkoon Jumala +teitä pöyhistelemästä niillä tunteilla!" + +"Minähän puhun ainoastaan _teille_ tästä." + +"No niin, minä tiedän sen. No, mitenkäs kirsikoiden?" + +Kasvihuone oli jo lukittuna eikä ollut yhtään puutarhuria saapuvilla. +(Sergei Michailovitsh oli lähettänyt heidät pellolle työhön). Sonja +juoksi avainta noutamaan, mutta Sergei Michailovitsh ei malttanut häntä +odottaa, vaan kiipesi nurkkaa myöten, kohotti verkkoa ja hyppäsi +kasvihuoneeseen sisään. + +"Oletteko hyvä", kuului hänen äänensä sisäpuolelta, "ja annatte minulle +lautasen?" + +"En anna, minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle. "Menen +hakemaan itse avainta, Sonja ei näytä löytäneen". + +Mutta samalla hetkellä sain halun tarkastaa, mitä Sergei Michailovitsh +kasvihuoneessa tekee, miltä näyttää, miten liikkuu, miten hän +käyttäytyy, kun ei luule kenenkään häntä näkevän. Taikka ehkäpä sen +vuoksi, etten nyt olisi tahtonut päästää häntä hetkeksikään +näkyvistäni. Hiivin varpaillani rikkaruohoston läpi toiselle puolelle +ansaria, jossa seinä oli matalin, nousin tyhjälle tynnyrille ja aloin +seinän ylitse, joka ulottui vain rintani kohdalle, katsella ansariin. +Etsin silmilläni koko ansarin alan, sen vanhat könkevät puut leveine +hammaslaitaisine lehtineen, joista raskaina ja oikoisina riippuivat +tummat mehuisat marjat. Nostettuani pääni varjostavaan verkkoon saakka, +havaitsin Sergei Michailovitshin erään vanhan kirsimarjapuun oksain +varjossa. Hän luuli aivan varmaan, että olin mennyt avainta hakemaan ja +ettei kukaan häntä nyt nähnyt. Hän oli ottanut lakin päästään, sulkenut +silmänsä ja istui vanhan kirsikkapuun rungolla. Sormiensa välissä +pyöritteli hän pihkapalasta kirsikkapuusta. Yhtäkkiä kohautti hän +olkapäitänsä, aukasi silmänsä ja lausui hymyillen jotakin itsekseen. +Tuo lausuminen ja hymyily oli niin vähän hänen tapaistansa, että minua +oikein hävetti salaa kuunnella ja katsella häntä. Minusta näytti että +hän lausui: "Mascha." + +"Mahdotonta!" ajattelin minä, "ei hän niin lausunut." + +"Rakas Mascha", lausui hän uudelleen vielä hiljempaa ja lempeämmästi. +Mutta tällä kertaa kuulin nuo kaksi sanaa selvästi. Sydämeni alkoi +sykkiä niin hätäisesti, minä tunsin sen täyttyvän niin sanomattomasta +ilosta, tulin niin liikutetuksi, että minun täytyi tarttua käsin +seinään voidakseni pysyä putoomatta paikaltani. + +Hän kuuli samalla liikkumiseni, vilkasi hämmästyneenä ympärillensä, +painoi katseensa maahan ja lävähti tulipunaiseksi, kuin poikanulikka. +Hän tahtoi minulle jotakin sanoa, mutta ei voinut, punastui vain yhä +enemmän. Kumminkin hän naurahti minuun katsoessaan. Minä hymyilin myös. +Hänen kasvonsa loistivat ilosta. Hän ei ollut enää vanha setä, joka +minua hyväili ja neuvoskeli, -- hän oli arvoiseni mies, joka rakasti ja +pelkäsi minua ja jota minä rakastin ja pelkäsin. Me emme puhuneet +mitään toisillemme, katseemme olivat vain vastakkain. Mutta yhtäkkiä +rypisti hän silmäkulmiansa, nauru hänen huuliltansa hävisi, silmäin +loiste sammui ja taas hän oli edessäni tuollaisena kylmänä, +isällisenä, aivan kuin olisimme tehneet jotain pahaa ja hän herännyt +hairauksestansa täyteen järkeensä tahtoen minuakin auttaa heräämään. + +"Laskeutukaa toki alas, voitte loukata itsenne", sanoi hän. "Ja +korjatkaapas sitten hiuksianne; kas millaiselta näytättekin!" + +"Miksi hän noin teeskentelee? Miksi hän tahtoo saada mieleni +pahoitetuksi?" ajattelin harmistuneena. Samassa sain vastustamattoman +halun vielä kerran säikäyttää hänet ja koetella, kuinka pitkälle +vaikutusvaltani ulottui. + +"En menekään; minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle, ja +tarttuen käsin lähimpään oksaan pääsin kiipeämään seinälle. Hänellä ei +ollut aikaa estää eikä auttaa minua, ennenkuin olin jo hypännyt alas +kasvihuoneeseen paljaalle maalle. + +"Mitä tuhmuuksia!" huudahti hän punehtuen uudestaan, ja koetti +säikäystänsä peittää suuttuneella muodolla. "Olisitte voinut +vahingoittua. Ja kuinkas täältä pois pääsette?" + +Hän hämmentyi yhä enemmän, mutta hänen hämmennyksensä ei nyt minua +huvittanut, niinkuin ennen, vaan tuskastutti minua. Minäkin viimein +hämmennyin; minäkin punastuin, poistuin kauemmaksi hänestä, enkä +tietänyt, mitä olisi minun ollut sanottava. Aloin poimia kirsikoita, +mutta nyt en taas tiennyt, mihin ne laskisin kädestäni. Tuntoni soimasi +minua, kaduin, pelkäsin ja otaksuin, että olin teollani alentunut +ainaiseksi hänen silmissään. Olimme kumpikin vaiti, ja kumpaakin +rasitti tämä vaitiolo. + +Sonja juoksi avainta tuoden ja vapautti meidät tuskallisesta +asemastamme. Kauan vielä sen jälkeenkin emme sanoneet sanaakaan +toisillemme, puhuimme kumpikin vain Sonjan kanssa. + +Palattuamme Katjan luokse ja vastaanotettuani hänen vakuutuksensa, +ettei hän ollut ollenkaan nukkunut, vaan kuullut kaikki tyyni, aloin +taas rauhoittua. Sergei Michailovitsh koetti taas saada ääneensä +suojelevan, isällisen värityksen, mutta se ei hänelle tahtonut +onnistua. + +Vilkkaassa muistossani oli keskustelu, joka meillä oli keskenämme +joitakuita päiviä takaperin. + +Katja sanoi silloin, että miehen on paljoa huokeampaa rakastaa ja saada +rakkautensa ilmaistuksi kuin naisen. + +"Mies voi sanoa, että hän rakastaa, mutta nainen ei voi sitä tehdä", +sanoi hän. + +"Minä olen sitä mieltä, ettei miehen tarvitse eikä mies voikaan sanoa +rakastavansa", vastusti Sergei Michailovitsh. + +"Minkätähden?" kysyin minä. + +"Sentähden että se on aina valhetta. Millainen keksintö onkin tuo, että +ihminen muka rakastaa? Aivan kuin sillä, että hän vain tämän sanoo, +lupsahtaisi jokin linkkuun: jaha, -- hän rakastaa! Aivan kuin sanomalla +tuo ainoa sana 'rakastan', tapahtuisi jotakin aivan tavatonta, +jotakin yhtäläistä, kuin jos kaikilla kanuunilla yht'aikaa ampua +paukutettaisiin! -- Minun mielestäni", jatkoi Sergei Michailovitsh, +"ihmiset, jotka juhlallisesti vakuuttavat: minä rakastan teitä, -- joko +pettävät itsensä tahi muut". + +"Miten voi sitten nainen tietää, että häntä rakastetaan, jollei sitä +sanota hänelle?" kysyi Katja. + +"Sitä en minä tiedä", vastasi Sergei Michailovitsh. "Jokaisella on oma +tapansa saada asiansa ilmaistuksi. On tunteita, jotka kuvastavat +itsensä. Kun luen romaania, niin kuvittelen aina mielessäni, mitenkähän +venähtävät luutnantti Strelskin tai hra Alfreedin kasvot, kun hän saa +lausutuksi: 'Eleonoora, minä rakastan sinua!' He ovat varmaan +odottaneet jotakin erinomaista tämän jälkeen tapahtuvaksi, mutta sitten +ei tapahdukaan niin mitään kammallekaan, ei heille eikä Eleonooralle; +heidän suunsa, silmänsä, nenänsä, -- kaikki jää entiselleen!" Tunsin +silloin jo tuossa Sergei Michailovitshin leikissä vakavaa, minua +koskevaa ajatusta. Mutta Katja ei suvainnut, että niin kevyesti +meneteltäisiin romaanisankarien kanssa. + +"Ijankaikkisia ihme-väitelmiä!" sanoi Katja. + +"No, sanokaapas oikein totuudessa, ettekö ole kertaakaan sanonut +naiselle, että rakastatte häntä?" + +"En ole vielä kertaakaan niin sanonut, en yhdenkään naisen eteen +polvistunut, enkä vast'edeskään aijo semmoista tehdä", vastasi hän +nauraen. + +Ei hänen tarvitsekaan minulle sanoa, että hän minua rakastaa, ajattelin +nyt muistaen ihan elävästi tämän keskustelun. Hän rakastaa minua, ja +minä tiedän sen. Kaikki hänen puuhansa näyttääkseen välinpitämättömältä +eivät saa minua tästä vakaumuksestani. + +Koko iltana puhui Sergei Michailovitsh hyvin vähän kanssani. Mutta +jokaisessa hänen sanassansa, jonka hän lausui Katjalle tai Sonjalle, +jokaisessa liikkeessään, silmäyksessään näin minä rakkautta. Nyt en +enää epäillytkään sitä. Minua ainoastaan suututti ja suretti, miksi hän +piti tarpeellisena sitä minulta vielä salata ja teeskennellä kylmyyttä, +kun kaikki kumminkin oli jo niin selvää ja me niin huokeasti ja vähällä +olisimme voineet olla onnellisia, -- niin sanomattoman onnellisia. +Mutta toisaalta taas kiusasi minua kuin rikoksen tehnyttä, että olin +kiivennyt hänen luoksensa kasvihuoneeseen. Vieläkin näytti, että hänen +täytyy lakata minua kunnioittamasta tämän vuoksi ja suuttua minuun. + +Teetä juotuamme menin pianon luokse ja Sergei Michailovitsh tuli +perässäni. + +"Soittakaa nyt jotakin. En olekaan kuullut teidän pitkään aikaan +soittavan"; sanoi hän saattaessaan minua saliin. + +"Kyllä, kyllä -- aivan mielelläni... Sergei Michailovitsh!" sanoin ja +katsoin äkkiä häntä suoraan silmiin, "ettehän ole enää suuttunut +minuun?" + +"Suuttunut? -- kuinka niin?" + +"Sentähden, kun en totellut teitä päivällisten jälkeen", sanoin ja +punastuin. + +Hän ymmärsi minua, pudisti päätänsä ja alkoi nauraa. Hänen katseestaan +näkyi, että hän olisi tahtonut näyttää vielä minua nuhtelevalta, mutta +siihen ei hän tuntenut olevan itsellään voimaa. + +"Eihän siitä siis enää mitään, olemmehan taas ystäviä", sanoin +istuessani pianolle. + +"Vieläkös mitä siitä nyt!" vastasi hän. Avarassa ja korkeassa +salissamme paloi vain kaksi kynttilää pianolla, muuten oli suuri sali +hämäränä. Kaikkialla oli hiljaista syvintä rauhaa, kuului vain Katjan +askeleet hänen kulkiessaan hämärän vierassalin läpitse ja Sergei +Michailovitshin hevosen päristelemistä ja tömistelemistä, sillä hän oli +sen sitonut ikkunan kohdalle. Sergei Michailovitsh istui takanani, +etten voinut häntä nähdä, mutta kaikkialla tässä hämärässä huoneessa, +soittoni sävelissä, itsessäni, kaikessa tunsin hänen läsnäolonsa. Hänen +jokainen katseensa, jokainen liikkeensä kajahti sydämmessäni, vaikken +voinut niitä nähdäkään. + +Soitin Mozartin fantasia-sonaatin, jonka oli Sergei Michailovitsh +minulle tuonut ja jota olin opetellut hänen poissa ollessaan, +soittaakseni sen hänelle. En laisinkaan ajatellut, mitä soitin, mutta +luulin hyvästi soittavani ja tuntui, että se Sergei Michailovitshiäkin +miellytti. Tunsin samaa nautintoa, joka hänetkin piti vallassaan, ja +katsomattakin häneen tunsin katseen, joka sieltä takaani oli minuun +kiintyneenä. Antaessani sormieni tiedottomasti lipua koskettimilla, +katsahdin tahtomattani häneen. Näin hänen päänsä valoisan yötaivaan +taustaa vastaan. Hän istui pää käden nojassa ja katseli tarkasti minua, +loistavin silmin. Hymyilin, kun näin tämän katseen ja lakkasin +soittamasta. Hän hymyili myöskin ja nyökäytti päällänsä nuottiin päin, +että jatkaisin soittoani. + +Kun lopetin soittoni, loisteli kuu jo korkealla taivaalla ja paitsi +vahakynttiläin heikkoa valoa, valaisi huonettamme kuunkin hopeinen +heijastus, joka virtasi ikkunasta lattialle. + +Katja sanoi, ettei soitossani ole mitään sisältöä, pysähdän +kauniimmassa kohdassa, ja soitan huonosti. Mutta Sergei Michailovitsh +huomautti, etten ole koskaan kauniimmasti soittanut, kuin tänään. Hän +alkoi kävellä salin poikki hämärään eteishuoneeseen, ja vilkasi joka +kerta sivutse kulkiessaan hymyillen minuun. Minäkin hymyilin; olisinpa +voinut nauraa isoon ääneen aivan aiheetta, niin iloinen olin kaikesta +siitä, mitä tänään oli jo tapahtunut ja nyt taas tapahtui. + +Kun Sergei Michailovitsh meni oven taakse näkymättömiin, kiepsahdin +syleilemään Katjaa, joka seisoi luonani pianon vieressä, ja suutelin +häntä kaulaan ja poskille. Kohta, kun Michailovitsh joutui taas +näkyville, tekeydyin minä hyvin vakavaksi ja koetin pidättää nauruani. + +"Mikähän Maschalle nyt tänään on tullut?" sanoi Katja Sergei +Michailovitshille. + +Hän ei vastannut yhtään mitään, vaan katsahti hymyillen minuun; hän +tiesi kyllä, mikä minulle oli tullut. + +"Katsokaapas miten ihana yö!" sanoi Sergei Michailovitsh vierassalista, +johon hän oli pysähtynyt seisomaan puutarhaan antauvan balkongin oven +eteen. + +Menimme hänen luokseen vierassaliin. Todellakin oli tämä yö, jollaista +en ole sittemmin nähnyt. Täysi kuu kuumotti asuntomme takaa, ettemme +voineet sitä nähdä, ja kattojen, pylvästen ja terassi-vaatteen varjot +lankesivat puutarhan hietikkokäytäville ja nurmikoille. Kaikkialla +muualla oli kirkasta; hopeaisina kimaltelivat helmet helakassa +kuutamossa. Leveä tie kukkien keskellä, jonka toisella sivulla +risteilivät georgiinein ja niiden tukipuikkojen lyhyet varjot ja +toisella kimaltelivat kulmikkaat piikivet, hupeni ja katosi etäisyyden +kylmään valaistukseen. + +Puiden takaa näkyi kasvihuoneen valoisa katto, ja rotkotieltä kokoutui +tiheää usvaa. Jo vähän kuihtuneet sireenipensaat olivat pienimpään +oksaansa saakka valaistuina ja kasteen helmittämät kukkaset saattoi +kaikki eroittaa toisistansa. Lehtokujassa sekautui valo ja varjo niin, +ettei siinä eroittanut puita eikä tietä, vaan oli käytävä kokonaan +läpinäkymättömänä, vavahtelevana ja väräjävänä kupukatoksena. Oikealla +huoneen varjossa oli kaikki mustaa, määrätöntä, pelottavaa. Mutta +tuosta salaperäisestä hämärästä näytti senvuoksi vielä kirkkaampana +kohoutuvan poppelin latva. Se ei ollut kaukana rakennuksesta, se nousi +korkealle, kirkkaassa valovirrassa, ja näytti ikäänkuin siivet saaden +kohoutuvan tuonne, tuonne kauaksi tummansinistä taivasta kohden. + +"Lähdetään vähän kävelemään", sanoin minä. Katja suostui, huomauttaen +vaan, että minä tarvitsisin päällyskenkiä. + +"Ei se ole tarpeen, Katja, Sergei Michailovitsh antaa minulle +käsivartensa", vastasin Katjalle, ikäänkuin tuo Sergei Michailovitshin +käsivarsi olisi voinut estää minua jalkojani kastelemasta! -- Mutta +sillä hetkellä oli tämä meille kaikille ymmärrettävää eikä ensinkään +kummallista. Michailovitsh ei ollut koskaan ennen ojentanut minulle +käsivarttansa, mutta nyt otin minä itse sen, ja hän ei nähnyt siinä +olevan mitään luonnotonta. Menimme kolmisen terassille. Tämä koko +maailma, tuo taivas, tuo puutarha, ilma, eivät enää olleet samoja kuin +entiset. + +Kun katselin edelleni lehtokujaan, jota astuskelimme, näytti minusta, +että tuonne kauemmaksi olisi mahdoton mennä, että kaikki loppui tähän, +ja että kaikki tämä jäisi ainaiseksi semmoisekseen ylevään +kauneuteensa. Mutta mitä edemmäksi menimme, sitä kauemmas väistyi tuo +kauneuden taikaseinä antaen meille vapaata tietä, ja kaikki taas oli +meille tunnettua, puutarha, puut, käytävät, kuivuneet lehdet. Me +kävelimme todellista tietä, kiertelimme valossa ja varjossa, todelliset +kuivat lehdet ratisivat jalkaimme alla, ja kosteat oksat hipasivat +kasvojani. Ja se oli todellakin Michailovitsh, joka tasaisesti ja +hitaasti asteli sivullani ja tuki minua kädestä; ja se oli todellakin +Katja, joka narisevin kengin käveli rinnallamme. Ja ehkäpä oli tuo +todellinen kuukin, joka korkealta taivaalta loi valoaan meihin +liikkumattomien oksain lävitse... + +Mutta jokaisella askeleella nousi jälleen sekä eteemme että taaksemme +tuo kauneuden taikaseinä. Minun oli taas vaikea uskoa, että on +mahdollista mennä edemmäksi; vaikea kuvailla, että tämä oli +todellisuutta. + +"Oh, sammakko!" huudahti Katja. + +"Kuka nyt tuommoista puhuu... mitä se nyt merkitsee?" ajattelin; mutta +sitte havaitsin minä, että se olikin todella Katja, joka huudahti, ja +että hän pelkää kovin sammakoita. Minä katsoin jalkoihin. Pikkunen +sammakko hypähti ja pysähtyi eteeni tielle. Sen pieni varjo näkyi +valoisan tien päällä. + +"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsh. + +Minä katsoin häneen. Sillä kohdalla käytävää, jossa juuri kuljimme, ei +ollut ollenkaan lehmuksia, -- näin hänen kasvonsa selvästi ja ne +näyttivät niin kauniilta, onnellisilta... + +"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsch, mutta minulle +oli, kuin hän olisi sanonut: "minä rakastan sinua, armas tyttöseni!... +rakastan, rakastan!" vakuutti hänen silmäyksensä, kätensä; ja valo, +varjo, ilma -- kaikki kertoi sitä samaa -- rakastan. + +Kuljimme koko puutarhan lävitse. Katja käveli rinnallamme lyhyin +askelin ja raskaasti hengittäen väsymyksestä. Hän sanoi, että olisi jo +aika kääntyä kotiin, ja silloin tuntui hän minusta ikävältä, niin +ikävältä, -- Katja raukka. Ajattelin, miksi hän ei tunne sitä, mitä me +tunnemme. Miksi ei jokainen ole niin nuorekas ja onnellinen kuin tämä +yö ja me molemmat siinä. + +Käännyimme takaisin kotiin, mutta Michailovitsh viipyi luonamme vielä +kauan, huolimatta siitä, että kaikki nukkuivat, kukko lauloi ja hänen +hevosensa yhä kärsimättömämpänä hirnahteli ja tömisti maata ikkunan +takana. Katja unhotti huomauttaa meitä, että oli jo myöhä, ja me +istuimme kaikellaisista vähäpätöisyyksistä puhellen huomaamattamme +kello kolmeen aamua. Kukko lauloi jo kolmannen kerran ja aamu alkoi +sarastaa, kun hän lähti luotamme. Hän jätti hyvästit meille, niinkuin +tavallisesti, sanomatta mitään merkillisempää; mutta minä tiesin, että +hän tästä päivästä oli minun ja etten enää koskaan häntä menetä. Kohta +kun olin itse vakuutettu, että rakastin häntä, kerroin kaikki Katjalle. +Hän oli iloinen ja liikutettuna siitä, että kerroin hänelle tämän, +mutta raukka ei voinut sitten koko yönä nukkua, ja minä kauan, kauan +kävelin vielä terassilla, harhailin puutarhassa ja kuljeskelin +käytävällä, jota Michailovitshin kanssa olimme kävelleet, muistellen +hänen jokaista sanaansa, jokaista liikettänsä. En voinut nukkua koko +yönä. Ensi kerran elämässäni näin kesäisen auringon nousun ja varhaisen +aamusarastuksen. Ja semmoista yötä ja semmoista aamua en ole enää +koskaan sittemmin nähnyt. + +"Mutta miksi hän ei ole minulle yksinkertaisesti sanonut, että hän +rakastaa minua?" ajattelin itsekseni. "Miksi löytää hän kaikellaisia +esteitä, sanoo itsensä vanhaksi ukoksi, kun kaikki on niin +yksinkertaisen selvää ja kaunista. Miksi hukkaa hän kultaista aikaa, +joka kenties ei koskaan enää palaja. Jospa hän vain sanoisi: rakastan, +sanoisi tuon sanan semmoisenaan, -- ottaisi käteni käteensä, +kallistaisi vähän päätänsä ja sanoisi 'rakastan'; jospa hän vain +punastuisi ja painaisi silmänsä alas edessäni, sanoisin, kertoisin minä +kohta hänelle kaikki. Ei, en sanoisikaan, mutta syleilisin häntä, +heittäytyisin hänen rinnallensa ja itkisin. -- Mutta mitäs, jospa minä +vain erehdynkin, jospa hän ei rakastakaan minua?" välkähdytti äkkiä +ajatukseni... + +Minä säikähdin omia tunteitani: hyvä Jumala, mihin lienenkin tullut ja +joutunut! Muistin hämmästyksemme kasvihuoneessa, kun kiipesin hänen +luoksensa, ja tämä muistoni ahdisti, kovin ahdisti raskasta sydäntäni. +Kyyneleet juoksivat silmistäni, aloin rukoilla. Samalla heräsi minussa +omituinen rauhoittava ajatus ja toivoni elpyi. Minä päätin alkaa +paastota tästä päivästä syntymäpäivääni saakka, päätin käydä silloin +ripillä ja juuri samana päivänä tulla Michailovitshin morsiameksi. + +Mitä varten minä paastoisin ja millä tavalla se tapahtuisi, sitä en +tietänyt itsekään, mutta tänä hetkenä olin vakuutettu, että niin minä +tekisin. Oli jo kirkas päivä ja työväki alkoi liikkua, kun käännyin +takaisin huoneeseeni. + + + + +IV. + + +Oli Maarian taivaaseen astumisen edellinen paastoaika, eikä aikomukseni +paastota tuona aikana kummastuttanut ketään. + +Koko viikon pitkään ei Sergei Michailovitsh tullut kertaakaan +luoksemme. En ensinkään ihmetellyt tätä, en huolestunut tai vihastunut +häneen, päinvastoin iloitsin ettei hän tullut, sillä odotin häntä vasta +syntymäpäiväkseni. + +Tämän viikon kuluessa nousin joka aamu aikaisin. Sillä välin kuin +minulle valjastettiin hevosia, kävelin yksinäni puutarhassa ja kuvailin +mielessäni, mitä syntiä olin tehnyt edellisenä päivänä, mietiskelin, +mitä minun tarvitsisi tänään tehdä, jotta voisin olla tyytyväinen ja +viettää päiväni kertaakaan pahaan lankeematta. + +Silloin oli minusta kovin huokeaa elää aivan virheetöntä elämää -- +mielestäni riippui se vain siitä, että olin jonkun verran varoillani. + +Kun hevoset olivat valjastetut, nousin Katjan tai jonkun palvelustytön +kanssa vaunuihin ja ajoin kolmen kilometrin päähän kirkkoon. Päästyäni +sinne muistin joka kerta rukoilla niiden edestä, jotka "Jumalan +pelvossa sisälle käyvät", ja erittäinkin vaivasin itseäni tällä +tunteella astuessani kirkon esihuoneen ruohottuneita portaita. + +Kirkossa ei käynyt näinä aikoina enempää kuin kymmenkunta ripille +valmistuvaa talonpoikaa ja maaorjaa. Erityisellä nöyryydellä koetin +vastata heidän kumarruksiinsa ja, mikä minusta näytti oikein urotyöltä, +menin itse kynttilälaatikolle ottamaan vanhalta sotilaalta, joka hoiti +lukkarin virkaa, vahakynttilöitä ja asetin ne pyhäinkuvien eteen. + +Kaikkein pyhimmän pääovesta näin alttarivaatteen, jonka äitini oli +ommellut. Pyhäinkuvien seinällä oli kaksi enkeliä tähtinensä, jotka +olivat näyttäneet minusta niin suurilta, kun olin vielä pieni, ja +kultaloisteinen kyyhkynen, joka myöskin oli lapselliseen mieleeni +voimakkaasti vaikuttanut. Kuorin takaa näkyi peitetty kastemalja, jossa +usean kerran olin orjaimme lapsia kummina kastattanut ja jossa kerran +olin itsekin kastettu. + +Vanha pappi tuli messukasukassaan, joka oli tehty isäni ruumispaarien +vaatteesta ja alkoi nytkin jumalanpalveluksen aivan samalla +äänellä, jolla hän oli jo niin kauan, kuin voin muistaa, pitänyt +jumalanpalveluksia kotonamme, kastanut Sonjan, lukenut isäni +sielumessut ja siunannut äitini hautaan; sama lukkarin tärisevä ääni +kaikui kuorista, ja vanha nainen, jonka muistin aina nähneeni kirkossa +jokaisessa jumalanpalveluksessa, seisoi köyrysissään seinivierellä, +katseli kyynelsilmin kuoriin pyhäinkuvaa, piti ristiinpannuissa +käsissään vaaleentunutta liinaa ja mutisi hampaattomalla suullansa +jotakin itsekseen. + +Ja tämä kaikki ei herättänyt minussa pelkkää uteliaisuutta ja pelkkiä +muistoja, -- kaikki oli nyt silmissäni pyhää ja suurta ja kaikella +tällä syvällinen tarkoituksensa. + +Kuuntelin papin lukeman rukouksen joka sanaa tarkasti ja koetin +sisäisellä tunteellisuudella siihen vastata. Jos oli jotakin, jota en +ymmärtänyt, pyysin Jumalan valaisemaan ymmärrystäni tahi kohotin +omintakeisen rukoukseni ymmärtämättä jääneen asemesta. + +Kun katumusrukoukset olivat luetut, aloin muistella mennyttä elämääni, +ja tuo lapsellisen puhdas menneisyyteni näytti minusta niin mustalta +nykyisen sieluni puhtauden kirkkaudessa että pelästyin omaa itseäni ja +tyrskähdin itkemään. Oitis sen ohessa tunsin kuitenkin, että saan +kaikki anteeksi ja että, jos vain olisi rikoksia ja mitä suurempia +olisivat, tuntuisi sitä ihanammalta katumukseni. Kun pappi +jumalanpalveluksen lopussa lausui: "Herra siunatkoon teitä", tuntui +kuin tuo siunaus olisi paikalla vaikuttanut ja jonkinlainen +ruumiillinen hyväntunne siitä olemukseeni virrannut, -- virrannut äkkiä +valoa ja lämpöä sydämmeeni. + +Jumalanpalveluksen päätyttyä tuli pappivanhus luokseni kysymään, +tarvitseisiko ja milloin hänen tulla luoksemme pitämään iltakirkkoa. +Minä kiitin häntä nöyrästi siitä, että hän, kuten ajattelin, tahtoi +minun tähteni nähdä semmoista vaivaa ja ilmoitin, ettei tarvitse, että +minä kyllä kävelen tai ajan vaunuilla kirkkoon. + +"Te tahdotte siis itse nähdä vaivan --?" sanoi pappi. + +En tiennyt mitä vastasin, sillä pelkäsin tekeväni syntiä ylpeydestä. + +Kirkolta lähetin aina hevoset takaisin, kun ei Katjaa ollut mukanani, +ja palasin yksinäni jalkaisin. Kaikkia vastaantulijoitani tervehdin +syvään ja nöyrästi kumartaen. Minä käytin jokaista tilaisuutta +lähimmäisiäni auttaakseni, ohjatakseni heitä ja uhratakseni jotakin +heidän tähtensä, jopa astuin likaiseen tiensyrjäänkin heille tietä +antaakseni. + +Erään kerran iltasella kuulin, kun työnjohtaja kertoi Katjalle, että +eräs Semen niminen talonpoika oli käynyt pyytämässä häneltä lautaa +tyttärensä ruumisarkkuun ja ruplan rahaa sielumessua varten, ja oli +saanutkin ne. + +"Onko hän sitten niin köyhä?" kysyin minä. + +"Kovin köyhä, arvoisa neiti, elävät aivan suolatta leivättä", vastasi +työnjohtaja. + +Sydäntäni kouristi kuullessani tätä, mutta sittenkin lohdutti minua, +kun sain sen tietää. Uskotettuani Katjaa, että aijon mennä kävelylle, +kiidin ylös huoneeseeni, otin kaikki rahani, mitä minulla oli (kovin +vähän kyllä, mutta toki kaikki, mitä minulla oli), tein ristinmerkin ja +riensin terassin poikki puutarhaan ja kylään Semenin mökille, joka oli +aivan kylän syrjässä. Ketään näkemättä menin ikkunan luokse, laskin +ikkunalle rahani ja naputin siihen. Silloin lähti joku mökistä, naristi +ovea ja huusi minua, mutta minä juoksin vavisten ja kylmänä pelosta +kotiini, kuin rikoksentekijä. + +Katja kysyi minulta, missä olin käynyt ja mikä minun oli, mutta minä en +edes ymmärtänyt, mitä hän puhui, enkä vastannut mitään. Kaikki esiytyi +minulle yht'äkkiä niin mitättömältä ja pintapuoliselta. Lukitsin itseni +huoneeseeni ja kävelin kauan edestakaisin lattialla, en kyennyt mitään +tekemään, en ajattelemaan enkä selvittämään tunteitanikaan. Ajatukseni +kulkivat Semenin perheeseen; ajattelin, kuinkahan se tuli iloiseksi +lahjasta, millähän sanoilla kiittivät häntä, joka oli pannut rahat +ikkunalle, ja mieleni alkoi käydä raskaaksi siitä, etten ollut itse +antanut lahjaani heille. Ajattelin sitäkin, mitähän sanoisi Sergei +Michailovitsh, kun hän tietäisi tekoni, ja iloitsin siitä, ettei hän +eikä kukaan muukaan saa koskaan siitä tietoa. + +Minun valtasi sellainen iloisuus, sellainen huumaus muiden ja oman +itseni täydellisyydestä, että kaikki näin kovin lempeässä valossa, ja +että yksin kuolemankin ajatus onnen unelmana tunkeutui minuun. Nauroin, +rukoilin ja itkin. Tällä hetkellä rakastin kaikkea maailmassa ja omaa +itseäni hehkuvalla kiihkoisuudella. + +Jumalanpalveluksien välillä aloin lukea evankeliumia. Mitä enemmän +luin, sitä selvemmäksi ja käsitettävämmäksi tuli minulle tämä kirja, +sitä liikuttavammaksi ja yksinkertaisemmaksi tuo jumalallisen elämän +kertomus, ja sitä ylevämmäksi ja pohjattomammaksi tunteiden ja +ajatuksien syvyys lunastajani opissa. Selvältä ja yksinkertaiselta +näytti minulle kaikki, kun tuosta kirjastani käännyin taas katselemaan +ja miettimään elämää, joka minua ympäröi. Näytti, että olisi vaikeata +elää pahasti ja aivan helppoa rakastaa kaikkia ja olla kaikkien +rakastamana. + +Jokainen oli minua kohtaan hyvä ja lempeä. Sonjakin, jota yhä vielä +opetin, oli aivan toiseksi muuttunut. Hän koetti ymmärtää kaikkea, mitä +opetin, tyydyttää minua kaikessa eikä koskaan yrittänytkään +tuskastuttamaan minua. Millainen olin muille, sellaisia olivat muut +minulle. + +Miettiessäni, ketä vihollisia minulla olisi, joilta minun pitäisi +pyytää anteeksiantamusta ennen ripille menoani, muistin ainoastaan +yhden läheistössämme asuvan aatelisneidin, jonka olin saattanut +naurettavaksi vuosi takaperin vieraisilla ollessamme ja joka sen +perästä ei ollut enää käynyt meitä tervehtimässä. Minä kirjoitin +hänelle kirjeen, tunnustin siinä rikokseni ja pyysin anteeksi. + +Hän vastasi minulle kirjeellä, jossa hän puolestaan pyysi anteeksi +minulta ja soi anteeksi minulle. Itkin ilosta lukiessani noita +yksinkertaisia rivejä, joissa minulle silloin ilmausi syvää ja +liikuttavaa tunnetta. + +Emännöitsijämme tyrskähti myös itkuun, kun pyysin häneltä anteeksi. + +"Minkätähden ovat kaikki niin hyviä minua kohtaan, millä olen ansainnut +sellaista rakkautta?" mietin itsekseni. Ja tahtomattani muistin Sergei +Michailovitshiä ja ajatukseni viivähtivät kauan hänessä. En voinut +muuta, enkä lukenutkaan tätä synniksi. + +Mutta en ajatellut häntä samalla tavalla, kuin olin ajatellut sinä +yönä, jona ensikerran havaitsin, että hän rakasti minua -- ajattelin +häntä aivan kuin itseäni, yhdistin ehdottomasti hänen jokaiseen +tulevaisuuteni ajatukseen. Tukehduttava vaikutus, jota kärsin hänen +läsnäollessaan, katosi kerrassaan ajatuksistani. Tunsin itseni nyt +hänen vertaiseksensa ja siitä korkeudesta, minne hurskas mielialani oli +minut nostanut, käsitin häntä täydellisesti. + +Se oli nyt minulle selvää, mikä hänessä ennen oli näyttänyt niin +vieraalta. Vasta nyt ymmärsin, minkätähden hän sanoi, että ainoastaan +toisten hyväksi eläminen on onnea. + +Nyt olin minä täydellisesti yhtä mieltä hänen kanssaan. Ajattelin, että +me kaksi yhdessä voisimme juuri tuollaista rauhallista onnea nauttia. +En haaveksinut ulkomaan matkoja, suurta maailmaa, loistoa; vaan +kuvittelin aivan toista, tyyntä perhe-elämää maalla, ikuista itsensä +uhraavaisuutta, loppumatonta keskinäistä rakkautta ja ikuista +kaitselmuksen ylistystä, joka meitä niin hellävaroin hoiti. + +Aikomukseni mukaan kävin ripillä syntymäpäivänäni. Palatessani kirkosta +mainittuna päivänä, täytti sydäntäni niin sanomaton onnellisuus, että +pelkäsin elämää, jokaista liikutusta, pelkäsin kaikkea mahdollista, +mikä vaan voisi onneani häiritä. Mutta tuskin pääsimme vaunuista +rappusille kun näimme tutut kaksipyöräiset ajoneuvot ja Sergei +Michailovitshin. Hän tuli onnittelemaan minua ja menimme yhdessä +vierassaliin. En vielä koskaan sillä ajalla, jona Sergei +Michailovitshin olin tuntenut, ollut voinut niin rauhallisena ja +itsetietoisena olla hänen lähellänsä, kuin tällä kerralla. Tunsin että +minussa oli kätkeytyneenä kokonainen uusi maailma, jota hän ei +ymmärtänyt ja joka kohoutui häntä ylemmäksi. En tuntenut hänen +läsnäolostaan vähintäkään ujoutta. Oli hyvin mahdollista, että hän +ymmärsi, mistä tämä tuli, sillä hän seurusteli kanssani erityisen +hellällä lempeydellä ja hienolla arvokkaisuudella. + +Menin pianon luokse, mutta hän sulki sen ja pani avaimen taskuunsa. + +"Älkää häiritkö mielentilaanne", sanoi hän, "sielussanne on nyt +musiikki, joka on kaikkia maailman musiikkia parempi." + +Olin kiitollinen hänelle näistä hänen sanoistaan, vaan kumminkin +samalla oli kiusallista, että hän noin helposti ja varmasti oli +käsittänyt sen, minkä olisi pitänyt olla salaisuutena kaikille. + +Syödessämme ilmoitti Sergei Michailovitsh tulleensa toivottamaan +minulle onnea ja sanomaan jäähyväisiä, sillä hänen oli matkustaminen +aamulla Moskovaan. Tätä sanoessaan katsoi hän Katjaan, ja sitten vain +vilkaisi minuun. Näin, että hän pelkäsi kasvojeni ilmaisevan jotakin +mielenliikutusta. Mutta minä en kummastunut, en hämmentynyt, enkä edes +kysynyt, pitkäksikö aikaa hän lähtee. Minä tiesin, että hän näin vaan +sanoi, eikä sitten matkustaisikaan. + +Miten tämän tiesin, en voi enää itsekään käsittää; mutta tuona +unohtumattomana päivänä minusta näytti, että tiesin kaikki, mitä oli +tapahtunut ja mitä vastaisuudessa tapahtuu. Olin kuin semmoisessa +hyvässä unessa, jossa näkee kauaksi taaksepäin menneisyyden tapahtumat +ja kauaksi tulevaisuuteen, mitä siinä tulee tapahtumaan, vieläpä millä +tavalla tapahtuu. + +Sergei Michailovitsh tahtoi lähteä oitis päivällisten jälkeen, mutta +Katja paneusi paikalla pöydästä noustuamme päivällislevolle, ja +Michailovitshin piti odottaa, kunnes Katja heräisi, saadaksensa hänelle +sanoa jäähyväiset. + +Saliin heloitti päivä täysin sätein, -- me menimme terassille. Tuskin +olimme päässeet istumaan, kun aloin täysin rauhallisesti keskustelun, +jonka piti ratkaista rakkauteni kohtalon. Aloin puhua, en ennemmin enkä +myöhemmin, vaan juuri samalla silmänräpäyksellä, kuin istuimme. En +ollut vielä mitään sanonut, ei äänen värityksessä, eikä keskustelun +luonteessakaan mitään ilmautunut, mikä olisi estänyt minua sanomasta +sitä mitä aijoin. Itsekään en ymmärrä, mistä minulla oli sellainen +rauhallisuus, päättäväisyys ja mistä löysin tuon varman muodon +sanoilleni. Oli kuin en olisikaan itse puhunut, vaan joku tahdostani +riippumaton olisi minussa puhunut. + +Sergei Michailovitsh istui minua vastapäätä ja nojautuen kaidepuuhun +riipi jostakin sireeninoksasta lehtiä. Kun aloin puhua, päästi hän +sireeninoksan käsistään ja kallisti päänsä käden nojaan. Hänen +asentonsa saattoi olla yhtä hyvin täysin rauhallisen, kuin kovin +liikutetunkin asentona. + +"Minkätähden te matkustatte?" kysyin häneltä painavasti, ja katsoin +häntä sitten äänetönnä suoraan silmiin. + +Hän ei heti vastannut. + +"On asioita", hyrähti hän sitten ja painoi katseensa maahan. + +Minä käsitin, kuinka työlästä hänen oli valehdella silmäini edessä ja +vielä noin vilpittömästi tekemääni kysymykseen vastatessaan. + +"Kuulkaas nyt", aloin puhua, "te tiedätte, millainen päivä on tämä +päivä minulle. Se on monessa suhteessa minulle merkitsevä päivä. Kun +kysyn teiltä, en kysy vain näyttääkseni pelkkää osanottavaisuuttani, -- +te tiedätte, että olen tottunut teihin ja rakastan teitä --, kysyn sen +vuoksi, kun minun täytyy saada se tietää... Minkätähden te +matkustatte?" + +"Minun on hyvin vaikea sanoa teille suoraan totta, ja olla salaamatta +todellista syytä siihen, että lähden", vastasi Sergei Michailovitsh. +"Tällä viikolla olen paljon ajatellut itseäni ja teitä ja olen +päättänyt, että minun täytyy matkustaa... Te ymmärrätte, minkätähden, +ja jos rakastatte minua, niin ette kysy enempää minulta..." + +Hän pyyhkäsi otsaansa kädellään ja käsi jäi sitten peittämään silmää... +"Minun on hyvin vaikea... ja te käsitätte miksi..." + +Sydämeni alkoi tykyttää kiihkeästi. + +"En minä voi sitä käsittää", sanoin minä, "minä en käsitä; mutta +sanokaa te, sanokaa Jumalan tähden, tämän syntymäpäiväni tähden, +sanokaa te; minä voin kuulla rauhallisena kaikki!" + +Hän muutti asentoansa, katsoi minuun ja taivutti taas sireeninoksan +käsiinsä. + +"Vaikka onkin", alkoi hän hetken vaitioltuansa äänellä, jonka hän +koetti saada kuulumaan varmalta, "vaikka onkin tuhmaa ja mahdotontakin +sitä sanoin kertoa, ja vaikka se on minulle sanomattoman vaikeata, +koetan kumminkin teille selvittää..." tässä rypisti hän otsansa, aivan +kuin olisi ruumiillista tuskaa kärsinyt. + +"No?" sanoin minä. + +"Kuvailkaapas mielessänne, että oli herrasmies, olkoon vaikka +esimerkiksi A, vanha elähtänyt mies, -- ja neitonen, vaikkapa B, nuori, +onnellinen, maailmaa, ihmisiä, elämää tuntematon. Erityisten +perheellisten asiain vuoksi kävi niin, että A alkoi rakastaa B:tä kuin +tytärtänsä eikä pelännyt, että olisi voinut ruveta häntä toisella +tavalla rakastamaan." + +Michailovitsh oli taas vaiti, mutta minä en häntä keskeyttänyt. + +"Mutta", jatkoi Michailovitsh yht'äkkiä kiireesti ja varmalla äänellä, +minuun katsomatta, "A oli unhottanut, että B oli nuori ja elämä hänelle +vielä leikkiä, ja että hän voisi helposti toisellakin tavalla rakastua +B:hen ja että B voisi ruveta pitämään sitä hauskana. Ja A yht'äkkiä +huomasikin, että toisellainen tunne, ihan kuin omantunnonvaivana jo +asustikin hänen sielussaan, ja hän pelästyi. Hän pelkäsi, että heidän +entinen ystävällinen välinsä tulisi rikkountumaan, ja päätti matkustaa, +ennenkuin sellainen muutos ennättäisi toteutua." + +Puhuessansa pyyhkäsi hän taas silmiänsä aivan huomaamattansa ja käsi +jäi taas niitä peittämään. + +"Ja minkätähden A pelkäsi rakastaa muulla rakkaudella?" kysyin tuskin +kuultavalla äänellä koettaen hillitä liikutustani. Ääneni oli kuitenkin +varma, vaan Sergei Michailovitshista näytti se tuntuvan leikilliseltä, +sillä hän vastasi loukkautumista ilmaisevalla äänellä: + +"Te olette nuori, mutta minä en ole enää nuori. Teille sopii vielä +leikkiminen, mutta minä haluan jo jotakin muuta. Leikkikää vain, kunhan +ette minun kanssani leiki. Minä vakuutan, ettei se minulle tekisi hyvää +ja jälkeenpäin katuisitte itsekin sitä. -- Sen sanoi A", lisäsi hän. +"No, tämä on kaikki hullutusta, vaan te ymmärrätte nyt, minkä vuoksi +matkustan. Kuulkaahan, elkäämme enää puhuko tästä." + +"Elkää, elkää, puhutaan vain", hätäilin sanomaan ja kyyneleet +tukauttivat ääntäni. "Rakastiko A häntä vai eikö?" + +Sergei Michailovitsh ei vastannut mitään. + +"Jos ei A rakastanut B:tä, niin miksi hän leikki hänen kanssaan, kuin +lapsen kanssa?" jatkoin minä. + +"Niin, niin, A oli syypää", vastasi Michailovitsh kiiruhtaen +katkaisemaan puhettani. + +"Mutta kaikki oli lopussa ja he erosivat... ystävinä." + +"Mutta se on hirveätä! Eikö mikään muu ratkaisu ole mahdollinen?"... +sanoin aivan kuiskaavalla äänellä ja pelästyin omia sanojani. + +"On kyllä", sanoi hän, ottaen kätensä kasvoiltansa, ja katsoi minua +suoraan silmiin. "On kyllä kaksi erilaista ratkaisua mahdollista. +Mutta, herran tähden, elkää keskeyttäkö minua enää, kuunnelkaa +rauhallisesti minua... Muutamat sanovat", alkoi hän nousten seisomaan +ja hymyillen surullisen raskaasti, -- "muutamat sanovat, että A oli +järjeltänsä, rakasti B:tä hulluuteen asti ja sanoi vielä sen B:lle... B +nauroi vain, sillä hänestä oli ollut kaikki leikkiä, mutta A:lle oli se +ollut elämän tärkein asia." + +Minä oikein värisin ja tahdoin keskeyttää häntä, sanoa hänelle, ettei +hän enää puhuisi noin, mutta hän ei antanut minulle sananvuoroa. +Laskien kätensä minun käteni päälle hän sanoi vapisevalla äänellä: "Ei, +odottakaa vähän, toiset vielä sanoivat, että B oli tuntenut sääliä A:ta +kohtaan. Raukka, ei tuntenut maailmaa eikä ihmisiä; kuvaili todellakin +voivansa A:ta rakastaa ja suostui niin hänen vaimokseen. Ja A +järjiltänsä ollen uskoi samoin, uskoi todellakin, että nyt hänelle +alkaa uusi elämä. Mutta pian he molemmat huomasivat pettyneensä; A oli +pettänyt B:n ja B pettänyt A:n... Ei, ei puhuta enää tästä", lopetti +Michailovitsh nähtävästi itse voimatonna enää jatkamaan, ja asettui +äänetönnä istumaan vastapäätä minua. + +Hän sanoi: "ei puhuta", mutta minä näin, että sisimmässään hän ei +mitään niin toivonut, kuin että olisin vastannut hänelle. Olisin +tahtonut puhua, mutta en voinut, sydäntäni ahdisti niin. + +Minä katsoin häneen. Hän oli vaalea ja hänen alahuulensa vavahteli. +Tuli niin äärettömän surku häntä. Ponnistin voimiani uudestaan ja +yht'äkkiä onnistuinkin katkaisemaan äänettömyyteni, ja pakottamaan +suuni puhumaan, joka oli ennen pysynyt niin kankeana. Puhuin hänelle +hiljakseen, rauhallisella ja hillityllä äänellä, jonka pelkäsin joka +hetki taittuvan. + +"Mutta on vielä kolmaskin ratkaisu", sanoin minä ja siihen taas +keskeytin. + +Mutta Sergei Michailovitsh oli vaiti. + +"Ja tämä kolmas ratkaisu on sellainen, että A ei rakastanutkaan B:tä, +vaan saattoi hänet onnettomaksi, kovin onnettomaksi luullessaan +olevansa oikeutettu hänet heittämään ja matkustamaan pois; -- hän vielä +ylpeilikin tästä. Teille, mutta ei minulle, teille yksin on kaikki +ollut leikkiä, -- ensimäisestä päivästä saakka olen minä rakastanut, +rakastanut teitä!" sanoin minä ja sanoessani "rakastanut" paisui +hillitty ääneni rajuksi huudahdukseksi, jota itsekin pelästyin. + +Vaalenneena seisoi Michailovitsh edessäni. Hänen huulensa vapisivat +enemmän ja enemmän ja kaksi kyyneltä kiertyi hänen silmistään. + +"Se on kurjasti teiltä!" sain melkein huutamalla suustani. Minä tunsin +kuinka lannistuminen ja pidätetyt kyyneleet tukehuttivat ääntäni. "Ja +minkätähden?" lisäsin ja nousin samalla seisoalleni jättääkseni hänet. + +Mutta hän pidätti minut. Hän painoi päänsä polvilleni, hänen huulensa +suutelivat ja hänen kyyneleensä kostuttivat värähteleviä käsiäni. + +"Jumalani, jospa olisin tämän tiennyt!" kuiskasi hän. + +"Millä olen tämän ansainnut?" sanoin minä ja sydämmeni täytti sellainen +onni... niin, joka on kadonnut ainiaaksi, eikä ole milloinkaan +palannut. + +Viittä minuuttia myöhemmin juoksi Sonja yläkertaan Katjan luokse ja +huusi, että koko talo kaikui: + +"Mascha menee naimisiin Sergei Michailovitshin kanssa!" + + + + +V. + + +Meillä ei ollut mitään syytä lykätä häitämme. Minä en toivonut sitä +eikä hänkään, Michailovitsh. Totta kyllä, että Katja tahtoi matkustaa +Moskovaan tarpeita ostamaan ja tilaamaan myötäjäisiä. Michailovitshin +äiti tahtoi taas, että hänen poikansa ennen naimisiin menoaan +hankkisi uudet vaunut ja huonekalut sekä tapiseerauttaisi huoneet +uudestaan, mutta me kumpikin päätimme tehdä nämä häiden jälkeen, jos +näyttäisi välttämättömältä, ja viettää häämme kahden viikon päästä +syntymäpäivästäni aivan hiljaisesti, morsiuslahjoitta, vieraitta, +morsiusneidittä, hääherkuitta, sampanjatta, -- kerrassaan vain häät +kaikitta lisäyksittä, joita tavallisesti häissä käytetään. + +Michailovitsh kertoi minulle äitinsä olevan kovin tuskissaan siitä, +että nyt häät muka menisivät ilman musiikkia, ilman tavarain +kasaantumista vuorenkorkuiselle ja panematta mullin mallin koko taloa. +Hänen omat häänsä ennen vanhaan, nehän maksoivatkin kolmekymmentä +tuhatta ruplaa! Sergeiltä salaa oli hän jo läpikotoisin myllännyt +varasto-arkkunsa ja vakavasti neuvotellut taloudenhoitajatar +Marjushkan kanssa meidän onnellemme välttämättömistä matoista, +ikkunanvarjostimista, teetarjottimista y.m. + +Minun puolestani teki Katja aivan samoin emännöitsijämme Kusminishnan +kanssa. Ja näissä hommissa ei hänen kanssaan tarvinnut leikkiä laskea. +Hän oli aivan varma, että Sergei ja minä tulevaisuudestamme puhuessamme +kuiskailimme pelkkiä hellyyksiä toisillemme ja laskimme vain leikkiä, +niinkuin häitään odottavain rakastuneiden paha tapa on, ja että meidän +tulevainen onnemme riippuu alusvaatteiden tarkasta leikkaamisesta sekä +pöytäliinain ja salvettien saumoista ja päärmeistä. + +Pokrovskovin ja Nikolskin välillä kulki joka päivä useampia salaisia +kuiskaustietoja siitä, mitä varusteltiin ja valmistettiin, ja vaikka +Katja ja Sergein äiti elivät näöltään hellimmässä ystävyydessä, tuntui +nyt heidän välillään olevan hienoa diplomaattista sotaa. + +Tatjana Semenovna, Sergein äiti, jonka kanssa nyt lähemmin tutustuin, +oli teeskentelevä ja ankara talon haltijatar ja tavoiltaan menneen ajan +aatelisrouva. Sergei ei rakastanut häntä ainoastaan pojan +velvollisuudentunnosta, vaan sisällisestä taipumuksesta, sillä hän piti +äitinsä parhaimpana, ymmärtäväisimpänä, hellimpänä ja rakastettavimpana +naisena koko maailmassa. Tatjana Semenovna olikin meille aina hyvä, +minulle erittäinkin, ja iloitsi siitä, että hänen poikansa meni nyt +naimisiin. Mutta kun kävin morsianna ollessani hänen luonansa, näytti +hän tahtovan antaa minun tuntea, että hänen poikansa olisi kyllä voinut +joutua parempiinkin naimisiin ja että tekisin hyvin, jos aina pitäisin +tämän mielessäni. Ymmärsin häntä täydellisesti, vieläpä olin yhtä +mieltäkin hänen kanssaan. + +Näiden viimeisten kahden viikon aikana näimme toisiamme joka päivä. +Michailovitsh tuli päivällisille meille ja viipyi puoleen yöhön. Mutta +siitä huolimatta, että hän sanoi -- ja minä puolestani tiesin hänen +sanovan totta --, että hän ei voisi minutta elää, ei hän koskaan ollut +koko päivää luonani, pitipä vielä huolta taloustoimistaankin aivan kuin +ennenkin. + +Ulkopuolinen suhteemme pysyi morsiusaikani entisellään. Me +teitittelimme toisiamme totuttuun tapaan. Hän ei suudellut kättäni, hän +ei etsinyt tilaisuuksia kahdenkesken ollaksemme, vaan semmoisen +sattuessa kiiruhti pois luotani, ikäänkuin olisi pelännyt hellyytensä +saavan liian suuren ja vaarallisen vallan. + +En tiedä, minäkö vai hänkö oli muuttunut, mutta tunsin nyt todellakin +itseni hänen vertaisekseen. En nähnyt hänessä enää tuota tahallista +vaatimattomuutta, josta en ollut ennen pitänyt. Usein mielihyvikseni +näin nyt edessäni entisen pelättävän ja kunnioitettavan miehen asemasta +lempeän, onnesta hämmentyneen poikasen. Ajattelin usein: "Noinpa on +hänkin ihminen juuri niin kuin minäkin, ei enempää eikä vähempää." +Mielestäni oli hän nyt selvänä edessäni, täydellisesti tunnettuna. Ja +kaikki, mitä hänestä tunsin, oli aivan yksinkertaista, omaa olemustani +vastaavaa. Hänen suunnitelmansa, joiden mukaan järjestäisimme tulevan +yhteiselämämme, olivat aivan kuin omiani, olihan vain se eroa, että hän +osasi selvemmin ja paremmasti valituilla sanoilla niitä esitellä. + +Ilmat olivat näinä kahtena viikkona huonot ja vietimme sen vuoksi +aikaamme enimmäkseen sisällä huoneissa. Ihanimmat hetkemme vietimme +pianon ja ikkunan välisessä nurkassa. Tummaan ikkunan ruutuun heijastui +palavan kynttilän liekki ja ulkoa päin sitä vihmoivat sadepisarat, +jotka sitten valuivat ruutua pitkin alaspäin. Katoilta juosta loritteli +sadevesi räystäskouruja myöten rapakkoon. Ikkunoista imeytyi huoneeseen +kosteutta. Ja yhä kirkkaammalta, lämpimämmältä ja viihdyttävämmältä +tuntui vain meille nurkkamme. + +"Mutta tiedättekös, että minulla on ollut jo kauan halu puhua teille +eräästä seikasta", sanoi Michailovitsh, kun jotenkin myöhällä iltasella +istuimme kahden nurkassamme. "Koko ajan teidän soittaessanne minä olen +sitä ajatellut." + +"Mitäpäs minulle puhuisitte, minä tiedän sen jo kuitenkin", sanoin +minä. + +"Niin, niinpä kyllä, ei siis puhutakkaan." + +"Elkääs nyt, sanokaa sentään, mitä ajattelittekin sanoa", pyysin nyt. + +"No hyvä. Muistatteko, kun minä kerroin teille tuon jutun A:sta ja +B:stä?" + +"Ettenkö muistaisi tuota tuhmaa juttua! Hyvä oli, että se kumminkin +näin päättyi..." + +"Niin kyllä, sillä vähällä olin turmella oman onneni, aivan itse. Te +pelastitte minut. Mutta pahinta kaikista on, että minä silloin +valehtelin, ja se on tunnollani. Nyt tahtoisin sanoa teille kaikki +suoraan..." + +"Oi, minä pyydän, elkää nyt...!" + +"Elkää pelätkö suotta", sanoi hän nauraen. "Minä sanon vain +puolustukseni. Kun aloin kanssanne puhua, oli tarkoitukseni vain tehdä +tutkimuksia..." + +"Minkätähden tehdä tutkimuksia... Ei koskaan..." + +"Niin, minä tein kyllä huonosti siinä. Kun elämäni harhailujen ja +pettymysten perästä käännyin takaisin maaelämään, olin itsekseni +vakuutettu, että rakkaus oli tehnyt jo loppusuorituksen minun +kohdaltani ja minulle jäänyt täytettäviksi vain vanhuuden +velvollisuudet. Senvuoksi en pitkään aikaan voinut selvittää tunteitani +teihin enkä sitä suuntaa, mihin ne minua johtivat. Minä toivoin -- enkä +toivonut. Milloin näytti minusta, että kiemailitte ja leikitte +kanssani, milloin taas epäilin sitä, ja silloin en tietänyt, mitä olisi +tehtävä. Mutta tuon illan jälkeen, -- muistattehan, kun me kävelimme +myöhään puutarhassa --, silloin minä aivan säikähdin: onneni ilmeni +minulle liian suurena, käsittämättömänä! Mitähän tapahtuisi, jos +antaisin toivolleni sijaa -- olisikohan kaikki turhaa? Mutta +itsekkäisyydessäni ajattelin tietysti vain omaa olemustani." + +Hän vaikeni ja katsoi minuun. + +"Mutta peräti hullua ei ollutkaan se, mitä silloin sanoin", jatkoi hän +taas. "Olisihan ollut mahdollista... minun täytyi pelätä. Minä sain +nauttia teistä niin paljon, ja itselläni oli niin vähän antaa. Olette +vielä lapsi, olette nuppunen, joka vasta puhkeaa, sillä rakastatte +ensimäisen kerran, -- mutta minä..." + +"Jaa, jaa, sanokaa minulle vain suora totuus!" sanoin hänet +keskeyttäen, mutta yht'äkkiä alkoi minua pelottaa, mitä hän ehkä +sanoisikaan. "Oi, elkää puhuko", pyysin taas. + +"Josko minä ennen olen rakastunut, sitäkö ei?" sanoi Michailovitsh. +arvaten ajatukseni. "Sen voin sanoa kyllä. En, en ole koskaan +rakastanut, en koskaan mitään tämänlaista tuntenut..." Mutta äkkiä +näytti siltä, kuin olisi surullinen muistelma juolahtanut hänen +mieleensä. "Tarvitsin teidän sydämenne, saadakseni oikeuden rakastaa +teitä", puhui hän surullisesti... "Minun täytyi tarkoin miettiä, +ennenkuin sanoin, että rakastan teitä. Mitä minulla on antaa teille? +Rakkauttako -- niin, rakastaa kyllä voin..." + +"Olisiko se sitten niin vähän?" sanoin katsoen häntä suoraan silmiin. + +"Vähän, ystäväni, vähän se on teille", jatkoi Michailovitsh. "Teillä on +vielä nuoruutenne ja kauneutenne...! Useastikaan en nuku yökausiin, +valtaavan suuren onneni vaikutuksesta. Ajattelen vain, miten elämme +yhdessä. Olen elänyt ja kokenut jo paljon, vaan näyttää siltä, että +nyt vasta käsitän, mitä onni ehtoinansa vaatii. Tyyni yksinäinen +maalais-elämä kaukaisessa kätkössämme, mahdollisuus tehdä hyvää +kansalle, jolle sitä on niin helppo tehdä, kun se ei ole siihen +tottunut; työ, työ, joka näyttää aina tuottavan hyötyä; virkistys, +luonto, kirjat, musiikki ja rakkaus meille läheisiin ihmisiin -- niissä +on onneni, jota ylevämpää en ole kuvitellutkaan. Ja sitten elämän +ystävä, sellainen kuin te, ja ehkäpä perhe, -- siinä kaikki, mitä +ihminen voi toivoa!" + +"Niin on", sanoin minä. + +"Niin on minulle, joka jo olen elänyt nuoruuteni, vaan ei teille", +jatkoi hän. "Te ette ole vielä elänyt nuoruuttanne. Te olisitte voinut +kyllä toisissa asioissa etsiä onneanne ja olisitte voinut kyllä +löytääkin sen. Te pidätte onnena sitä, mitä olen puhunut, vaan siksi +että minua rakastatte." + +"Aina olen toivonut ja rakastanut vain tällaista rauhallista +perhe-elämää", sanoin minä. "Te sanoitte aivan samaa, mitä minä +ajattelin." + +Michailovitsh hymyili. + +"Teistä vain näyttää niin, lemmittyni, mutta sitten on se liian +vähäistä teille; teillä on vielä nuoruutenne ja kauneutenne jälellä", +uudisti hän ajattelevan näköisenä. + +Minä olin melkeen tuskastua, kun hän ei ottanut uskoakseen minua ja +ikäänkuin olisi halunnut soimata minua nuoruudestani ja kauneudestani. + +"No, minkä vuoksi rakastatte minua, nuoruuteniko vai minun itsenikö +vuoksi?" kysyin kärtyisenä. + +"Sitä en tiedä, mutta rakastan vain!" vastasi hän, luoden minuun +tutkivan silmäyksensä, joka samalla oli niin miellyttävä. + +Minä en vastannut hänelle mitään. Minun täytyi tahtomattanikin katsoa +häntä silmiin. Äkkiä tuli oloni kummalliseksi. Katseeni tylsistyi, en +nähnyt ympäristöäni, Michailovitshin kasvotkin hämärtyivät edestäni, +eroitin ainoastaan hänen loistavat silmänsä, jotka tähystivät suoraan +silmiini; nuo silmät näyttivät tunkeutuvan lävitseni, kaikki +sekavustui, en nähnyt enkä erottanut enää mitään, täytyi painaa silmäni +kiinni, temmatakseni itseni irti lumouksesta, joka oli samalla sekä +ihastusta että pelkoa... + + * * * * * + +Hääpäivämme aattona selvesi ilma illan suussa ja pitkän sateen jälkeen, +jolla kesä päättyi, saimme ensimäisen kolean kirkkaan syysillan. +Kaikki oli virkeätä, kolkkoa, kylmähköltä kajahtelevan kirkasta. +Puutarhassamme saimme katsella ensimäisen kerran vapaata syksyistä +luontoa, sen terävän kirjavia värivivahduksia, ja kuihtuneen kesän +jättämää alastomuutta. Taivas oli kylmän valju. Menin maata ja +ajattelin onnellisena, että huomenna, hääpäivänämme, on kaunis ilma. +Aamulla heräsin auringon noustessa ja ajatus, että nyt on jo "tänään", +pelotti minua, samalla kun se minua oudosti ihmetytti. + +Menin puutarhaan. Aurinko oli juuri noussut ja paisteli kellastuneitten +ja melkein lehdettömiksi varisseiden lehmusten välitse käytävälle. Tie +oli rasahtelevien lehtien peittämänä. Kurtistuneet pihlajanmarjatertut +punertelivat oksillansa pakkasesta kurtistuneiden lehtien ympäröiminä. +Georgiinit olivat ränsistyneet ja muuttuneet mustiksi. Ensi kertaa +kimalteli hopeainen yöhallan huurre vaalistuneella nurmella ja kartanon +viereen murtuneilla tikapuilla. Kylmän kirkkaalla taivaalla ei ollut +ainoatakaan pilveä nähtävänä. + +"Joko todellakin on tänään?" ajattelin itsekseni, voimatta onneani +uskoa. "Huomennako en enää herää täällä, vaan tuolla vieraassa uudessa +kodissani Nikolskissa? Enkö enää saa täällä häntä odottaa, kiitää häntä +vastaanottamaan, hänestä täällä iltasin ja öisin Katjan kanssa puhua, +hänen vieressään pianon edessä salissamme istua, kulkea täällä hänen +rinnallaan hämärässä yössä, enkö?" + +Muistin, että hän sanoi minulle eilis-iltana tulleensa viimeisen kerran +ja että Katja pakotti minua koettelemaan hääpukuani ja sanoi: "huomista +varten". Vuoroin uskoin ja vuoroin epäilin todellisuutta. Todellako jo +huomispäivänä elän tuolla Nikolskissa anoppini kanssa Nadeshdjatta, +Grigori-vanhuksetta, Katjatta? Eikö hoitajattareni enää maata +mennessään minua suutelekaan ja vanhan tottumuksensa mukaan ristien, +siunaten sanokaan: "hyvää yötä, neiti?" Enkö enää saa Sonjaa opettaa ja +hänen kanssaan leikkiä, aamusin kolkuttaa hänen suojansa seinään ja +kuulla hänen hilpeän raikasta nauruaan? Tänä päivänäkö tulen +itsellenikin vieraaksi ja alan uuden elämän? Tänä päivänä minun +toiveeni täyttyvät? Ja onkohan tämä uusi elämä ijäti kestävä? + +Kärsimätönnä odotin Sergei Michailovitshiä, sillä raskailta tuntuivat +nuo ajatukset sielussani. + +Hän tuli aikaisin aamulla, ja oitis hänen nähtyäni olin varmasti +vakuutettuna, että tänään olen hänen vaimonsa, eikä tämä ajatus enää +minua pelottanut. + +Päivällisten edellä menimme kirkkoomme toimituttamaan sielumessun +isävainajalleni. + +"Jospa hän olisi vielä elossa!" ajattelin minä kotiin palatessamme ja +nojasin äänetönnä sen miehen käsivarteen, joka oli ollut isän parhain +ystävä. Rukousten aikana, kun kumarruksissani painoin päätäni kylmää +lattian kiviliuskaa vastaan, kuvastui isäni niin selvästi mieleeni, +että uskoin hänen sielunsa ymmärtävän minua ja siunaavan vaaliani. +Mielestäni hänen henkensä leijaili ympärillämme meitä verhoten ja hänen +siunauksensa oikein tuntui olemuksessani. Muistelmat ja toiveet, onni +ja huolet sulautuivat minussa juhlalliseksi hyvän tunnoksi, jonka +valtavuutta lisäsi liikkumaton raikas ilma, rauhaisat, paljaat pellot +ja vaaleahko taivas syksyisen auringon kirkkaiden vaikka jo +voimattomain säteiden sopusointuisasti valaisemana. Samat säteet +paistoivat poskelleni, koettaen sitä turhaan paahduttaa. Minusta +näytti, että hän, jonka rinnalla astelin, ymmärsi tunteeni ja tunsi +samaa, kuin minäkin. Hän astui hitaasti äänetönnä ja hänen +kasvoissansa, joihin vähä väliä vilkasin, kuvastui sama surunvoittoinen +iloisuus, jota tuo kirkas syyspäivän ilmakin kuvasteli ja joka täytti +minunkin sydämmeni. + +Hän kääntyi minuun. Näin, että hän aikoi sanoa minulle jotakin. +"Mitähän, puhuukohan hän minulle siitä, mitä olen itsekin ajatellut?" +välkähti mielessäni. Mutta hän alkoikin puhua isästäni nimittämättä +häntä. + +"Erään kerran sanoi hän minulle leikillään: otapa vaimoksesi meidän +Mascha!" + +"Kuinka onnellinen hän tänään olisikaan!" vastasin minä, vielä +tiukemmin nojautuen käsivarteen, jolla hän minua tuki. + +"Niin, te olitte silloin vielä lapsi", jatkoi Michailovitsh, katsoen +minua silmiin. "Minä suutelin silloin noita silmiä ja rakastin niitä +ainoastaan sentähden, että ne olivat niin isän silmäin näköiset, En +voinut ajatella silloin, että kerran ovat ne minulle vielä oman itsensä +vuoksi kalliit. Siihen aikaan sanoin teitä Masshaksi." + +"Sanokaa minua 'sinuksi'", sanoin minä. + +"Olin juuri sanoakin sinua 'sinuksi'", vastasi Sergei. "Nyt vasta +näyttää minusta, että olet kokonaan omani." + +Rauhallisen tyynellä ja sydämmellisellä katseella katsoi hän minuun. + +Kulimme hitaasti ja levollisesti alastonta peltoa menevää tietä. +Kuulimme tuskin askeliamme, omaa ääntämme. Rotkotien toisella puolella +levisi kauaksi ruskeahko sänkipelto, lehtensä karistaneeseen viitakkoon +saakka. Eräs talonpoika käänsi sitä aurallaan meidän puoleisesta +sivustasta. Yhä leveämmäksi ja leveämmäksi kävi mustalle mullalle +käännetty juova. Metsän reunalta näkyi hajaantunut hevoslauma, näyttäen +olevan hyvinkin lähellä meitä. Toisella sivulla ja edessämme +viheriöitsi jo syyslaihoa peltosaroissa, jotka ulottuivat puutarhaamme +ja vielä sen taitse kartanolle saakka. Kaikkea valaisi aurinko +syksyisellä voimattomalla paisteellaan. Kaikkialta kimalteli pitkiä +hämähäkin verkkolankoja. Niitä lenteli ympärillämme ilmassa, laskeutui +kuuraiselle sänkipellolle, tarttui kasvoihimme, hiuksiimme ja +vaatteisiimme. Puhuessamme soinnahtelivat äänemme niin omituisesti, +kuin olisivat panneet kumisemaan tyynen ilman päämme päällä ja me +olleet aivan yksinämme keskellä suurta maailmaa, yksinämme tuon +sinervän taivaan alla, jolla värähtelevästi sädehtien leikkivät +syksyisen auringon voimattomat säteet. + +Mielelläni olisin minäkin sanonut Sergeitä "sinuksi", mutta se +ujostutti niin! + +"Miksikä sinä niin kiireesti käyt?" sain sanottua, nopeasti, melkein +kuiskaamalla, mutta samalla myöskin lävähdin punaiseksi. + +Hän alkoi käydä hitaammin ja katseli minua entistä hellemmällä +iloisuudella ja onnellisuudella. Kun palasimme kotiin, oli siellä jo +Sergein äiti ja ne vieraat, joita kutsumatta emme voineet olla. Nyt en +taas saanut olla Sergein kanssa kahden siihen hetkeen saakka, kun +kirkosta lähdettyämme istuimme vaunuun ajaaksemme Nikolskiin. + +Kirkko oli melkein tyhjä. Vilaistessani ympärilleni näin Sergein äidin +istuvan matolla lähellä kuoria, edempänä Katjan viheriänauhaisessa +myssyssään kyyneleet poskilla ja pari kolme orjaamme, jotka uteliain +katsein tähystelivät minua. Sergeitä en nähnyt, vaan tunsin hänen +lähellä olonsa. + +Kuulin rukouksen sanat ja kertasin ne kyllä itsekseni, mutta sielussani +ne eivät saaneet mitään vastakaikua. En voinut rukoilla, katselin vain +typerästi pyhäinkuvia, kynttilöitä, messukasukan ristiä papin selällä, +alttaritaulua ja kirkon ikkunaa enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Tunsin +vain hämärästi, että nyt tapahtuu jotakin tavatonta minussa. + +Kun pappi ristinensä kääntyi meihin päin, toivotti onnea ja sanoi, että +hän on minun ristinyt ja nyt Jumala on sallinut hänen vielä vihkiäkin, +-- kun Katja ja Sergein äiti suutelivat meitä ja kuulin vanhan Grigorin +äänen huutavan vaunuja tulemaan, silloin ihmettelin ja hämmästyin, että +jokos onkin kaikki päättynyt, eikä ole tapahtunut mitään erinomaista, +en edes tuntenut tuon pyhän toimituksen vaikutusta sielussani. + +Suutelimme toisiamme, ja tuo suudelma oli outo, vieras meidän +tunteillemme. "Tällaistako vain?" ajattelin minä. + +Menimme kirkosta ulos. Ajopelien ratina kumahteli kirkon holvistossa. +Raitis ilma kosketteli miellyttävästi kasvojani. + +Otettuaan hattunsa auttoi Sergei minua kädestä vaunuihin. Vaunun +ikkunasta näin kylmän kuun... + +Sergei istui rinnalleni ja sulki vaunun oven. Sydäntäni vihlasi, aivan +kuin olisi loukannut minua se varmuus, jolla hän oven sulki. Katjan +ääni kuului huutavan, että minun pitää peittää pääni. Vaunujen pyörät +kolahtelivat kiviin, pyörivät sitten tasaista tietä ja matkamme joutui. + +Vaunun nurkkaan kyyristyneenä katselin ikkunasta kauaksi pelloille ja +kuun kylmähkösti valaisemalle tielle. En katsonut Sergeihin, vaan +tunsin kumminkin, että hän oli lähelläni, aivan vieressäni. "Tässäkö on +kaikki mitä tämä hetki, josta niin paljon odotin, on minulle antanut?" +ajattelin itsekseni. Tuntui nöyryyttävältä ja loukkaavalta, kun sain +istua niin yksinäni ja kumminkin niin lähellä häntä. Käännyin häneen +päin aikoen sanoa jotakin hänelle. Mutta en saanutkaan sanaa suustani. +Entinen hellyyden tunne näytti kadonneen, ja loukkaantumisen ja pelon +tunteet saaneen vallan. + +"Tähän hetkeen saakka en ole voinut uskoa, että tämä olisi todellakin +mahdollista", vastasi Sergei lempeästi katseeseeni. + +"Minua pelottaa, en tiedä, miksikähän", sanoin minä. + +"Minunko vuokseni pelottaa, rakkaani?" kysyi Sergei ja, ottaen minua +kädestä, kumartui puoleeni. Käteni oli elotonna hänen kädessään ja +tunsin sydämmessäni kylmyyttä ja kaihoa. + +"Niin", kuiskasin minä. + +Mutta yht'äkkiä alkoi sydämmeni sykkiä voimakkaasti ja käteni +vavahdella. Tartuin hänen käteensä. Minä lämpenin, silmäni etsivät +puolihämärässä hänen katsettaan ja tunsin nyt, etten pelännytkään +häntä, vaan että tämä pelko oli ollut rakkautta, hellempää ja +voimakkaampaa rakkautta kuin entinen. Tunsin, että olen nyt kokonaan +hänen ja että olen onnellisena hänen vallassaan. + + + + + + +TOINEN OSA. + + + + +I. + + +Päivät, viikot, kaksi kuukautta meni yksinäisessä maalaiselämässä ihan +meidän huomaamattamme. Ja kuitenkin olisivat tunteemme, mielialamme ja +onnemme näiden kahden kuukauden ajalla riittäneet täyttämään kokonaisen +elämän. + +Meidän unelmat maalaiselämämme järjestämisestä eivät täyttyneetkään +sillä tavalla, kuin olimme odottaneet. Mutta todellinen elämämme ei +siltä ollut odotettua huonompi. Siitä ei tullut ankaran työskentelyn, +velvollisuuksien täyttämisen ja uhraavaisuuden elämää, niinkuin olin +morsianna ollessani kuvaillut. Päinvastoin oli elämämme täynnä +itsekästä rakkautta toinen toiseemme, keskeymättömän lempimisen halua, +aiheetonta hurmautumista ja kaiken ulkopuolellamme olevan täydellistä +unohtumista. + +Totta kyllä, että Sergei välistä meni työhuoneeseensa tehdäksensä +jotakin, välistä ajoi kaupunkiin asioille tahi katsomaan talonsa +hoitoa; mutta näin selvästi kuinka vaikea hänen oli hetkeksikään luopua +minusta. Ja sittemmin hän tunnustikin, että kaikkialla, missä minua ei +ollut, hänestä tuntui niin tyhjältä ja turhalta, ettei hän edes +ymmärtänyt, mitä tehdä. + +Minun laitani on samanlainen. Minä luin, soittelin, tein äidin kanssa +askareita, pidin koulua, kuitenkin vain sentähden, että jokainen noista +toimistani oli jossain suhteessa Sergeihin ja tuotti hänelle iloa. +Mutta kun vain ajattelinkin töitä, jotka eivät häneen yhdistyneet, niin +hervostuen vaipuivat oitis käteni. Oikein tuntuu naurettavalta +ajatella, että maailmassa olisi muutakin, kuin Sergeini. Mahdollisesti +oli se huono, itsekäs tunne, mutta sittenkin teki se minun onnelliseksi +ja kohotti kaikkea muuta korkeammalle. Hän oli maailmassa ainoa, joka +kuului minulle, ja pidin häntä kauniimpana ja puhtaimpana ihmisenä maan +päällä. Tästä seurasi, etten voinut elää yhdellekään muulle kuin +hänelle, -- enkä mitään muuta varten kuin pysyäkseni hänen silmissään +sinä, jona hän minua piti. + +Ja hän pitikin minua oivallisimpana ja täydellisimpänä naisena, mitä +olla saattaa, luullen minun olemuksestani kaikkea mahdollista +täydellisyyttä. Minä koetinkin olla ja pysyä sellaisena naisena hänen +silmissään, -- hän itse oli maailman oivallisin ja parhain mies. + +Erään kerran tuli Sergei luokseni huoneeseeni hetkenä, jolloin +rukoilin. Hän istui pöydän viereen, ettei olisi minua häirinnyt ja +avasi kirjan. Minusta tuntui, että hän katseli minua, ja minä käännyin +häneen päin. Hän hymyili, ja minua alkoi naurattaa, etten voinut jatkaa +rukoustani. + +"Oletko sinä jo rukoillut?" kysyin häneltä. + +"Olen. Jatka nyt vain, minä menen pois." + +"Mutta rukoile nyt minunkin kanssani, minä pyydän." + +Hän aikoi mennä vastaamatta minulle, mutta minä pidätin häntä. + +"Rakkaani, kuule nyt, minun vuokseni, rukoile nyt kanssani." + +Hän asettui rinnalleni seisomaan, antoi tottumattoman kankeasti vaipua +kätensä ja alkoi vakavan näköisenä lukea rukousta paikkulaspäisellä +äänellä. Aina vähän päästä kääntyi hän minuun päin, ikäänkuin +saadakseen nähdä hyväksymisen ilmeen ja tukea hartaudelleen. + +Kun hän pääsi loppuun, tyrskähdin nauramaan ja kapsahdin hänen +kaulaansa. + +"Veitikka, sinä veitikka! Olen kuin kymmenen vuotias taas -- --" sanoi +Sergei punastuen ja suuteli kättäni. + +Talomme oli noita vanhoja maalaistaloja, joissa toisiaan kunnioittaen +ja rakastaen on elänyt useita polvia samaa sukua. Kaikista hengehti +kauniita ja kunniakkaita perhemuistoja, jotka heti, kun taloon tulin, +muuttuivat myös minun omiksi muistoikseni. + +Talon järjestykset ja elintavat menivät edelleen entisellä tavallaan +Tatjana Semenownan johdannolla. En voi sanoa, että kaikki olisi ollut +siroa ja kaunista, vaan kaikki oli varakasta, siistiä, yksinkertaista +ja kelvollista sekä kunnioitusta herättävää palvelusväestä +huonekaluihin ja ruoka-aterioihin saakka. + +Sali oli sisustettu sopusuhtaisesti. Seinällä riippui muotokuvia, +lattiaa verhosivat kotikutoiset, kuvitetut ja kirjaellut matot. Isossa +vierassalissa oli vanha soittokone, kaksi erilaista hienotekoista +piironkia, sohva ja leikkauskoristeisia pöytiä. Minun työhuoneessani, +jonka vanha Tatjana Semenowna oli erityisesti laitellut, olivat +parhaimmat kalut, usealta vuosisadalta alkuaan ja useata kuosia. Muun +muassa oli sinne sijansa saanut vanha peili, johon ensimältä ihan +pelotti katsoa, mutta joka lopulta muuttui minulle arvokkaaksi vanhaksi +ystäväksi. + +Tatjana Semenownan ääntä ei koskaan kuulunut, mutta kaikki kävi siltä +talossamme kuin säännöllisesti vedetty kello. Vaikka oli paljon +liikaakin palvelusväkeä, pysyi kaikki hiljaisena, sillä jokaisen heistä +täytyi kävellä pehmeissä korottomissa kengissä. Tatjana Semenowna kun +piti kenkien parkunaa ja korkojen kopsetta hirveimpinä asioina +maailmassa. Palvelusväki näytti ylpeilevän asemastaan, vapisevan vanhan +rouvan edessä, katselevan hyväntahtoisella, vähän alentuvalla suosiolla +minua ja miestäni, ja tekevän tehtävänsä erityisen tyytyväisesti. + +Säännöllisesti jokaisena lauantaina pestiin lattiat ja tomutettiin +matot; jokaisen kuun ensimäisenä päivänä pidettiin jumalanpalvelus ja +vihittiin vesi; jokaisena Tatjana Semenownan, hänen poikansa ja minun +(ensi kerran tänä syksynä) syntymäpäivänäni pidettiin vieraspidot koko +naapuristolle. Ja näin oli tehty jo vanhoista ajoista, ainakin niin +pitkälle kuin Tatjana Semenowna muisti. + +Mieheni ei sekoittunut ollenkaan talousasioihin, hän johti vain omia +ulkotöitään ja talonpoikia, toimien ylipäänsä hyvin paljon. Hän nousi +aikaisin, myöskin talvella. Herätessäni oli hän aina jo mennyt +toimilleen. Tavallisesti hän tuli aamusella takaisin teelle, jota +joimme kahden kesken, ja oli silloin melkein aina, huolimatta kaikista +vaivoista ja vastoinkäymisistä, joita talon hoito tuottaa, tuolla +erinomaisen iloisella tuulellaan, jota nimitimme "villiksi +iloisuudeksi". Useinkin vaadin hänen kertomaan, mitä hän oli tehnyt +siihen saakka, ja hän kertoi sitten minulle sellaisia järjettömyyksiä, +että molemmin ratkesimme nauruun. Joskus vaadin häntä kertomaan +totisesti, ja hän kertoikin, nauruaan pidätellen. Silloin katsoin häntä +silmiin, tarkkasin hänen huuliensa liikuntoa enkä ymmärtänyt mitään, +iloitsin vain siitä, että sain katsoa häntä ja kuulla hänen ääntänsä. + +"No, mitäs minä olen nyt sinulle kertonut? Kerropas nyt!" sanoi hän. + +Enhän minä voinut mitään kertoa. + +Ihmeellistä kyllä, ei hän puhunut tällöin koskaan itsestään eikä +minusta, vaan aina jostakin muista asioista. Hyvän aikaa jälkeenpäin +opin vasta vähän ymmärtämään hänen tehtäviään ja mieltymään niihin. + +Tatjana Semenowna ei tullut ennen päivällistä näkyville. Hän joi teensä +yksinään ja toivotti meille lähettilään kautta hyvää huomenta, Meidän +yksityisessä, onnellisessa pikku maailmassamme kuuluivat tiedonannot +hänen arvoisasta ja hyvin järjestetystä kolkastansa niin kummallisen +oudoilta, että useasti en voinut pidättää nauruani vastatessani hänen +kamarineitsyellensä, joka ristissä käsin hillityn hiljaisella äänellä +kertoi, että "Tatjana Semenowna käski kysymään, miten herrasväki on +eilisen kävelymatkan jälkeen nukkunut, ja ilmoittaa, että koko yön +kolotti armollisen rouvan sivuja ja naapurin haukkuva rakki häiritsi +hänen untansa. Ja vielä käski kysymään, miltä maistuivat leivokset +tänään, ja hyväntahtoisesti huomaamaan, että tänään ei ole niitä +leiponut Taras, vaan Nikolaus kokeen vuoksi ensimäisen kerran eikä +olekaan aivan huonosti onnistunut, nimittäin rinkelissä, vaikka korput +ovat vähän karvaanlaisia". + +Ennen päivällisiä olimme vähän yhdessä. Minä soitin ja luin yksinäni. +Sergei kirjoitti tai oli uudestaan ulkona töillään. Neljättä käydessä +menimme ruokasaliin päivällisille. Silloin vanha rouvakin tuli +huoneestaan. Lisäksi ilmautui meille köyhiä aatelismiehiä ja +pyhiinvaeltajia, joita pari kolme melkein aina majaili meillä. +Säännöllisesti joka päivä tarjosi Sergei vanhan tavan mukaan +käsivartensa äidillensä päivällisille mennessä, ja äiti vaati aina +antamaan minulle toisen, ja joka päivä me näin vähän litistyneinä ja +epäonnistuneesti tunkeuduimme ovesta. + +Päivällisiä johti vanha rouva itse ja keskustelu kulki varovaisena, +melkeinpä juhlallisena. Mieheni ja minun vaatimattomat puheet olivat +sopivana vaihteluna tässä päivällis-juhlallisuudessa. Välistä puhelivat +äiti ja poika toisilleen hiukan kinastellen ja pistävällä pilanteolla. +Mutta minua miellyttivät juuri nuo pienet riitaisuudet, sillä niissä +paraiten esiytyi heidän keskinäinen hellä ja vakava rakkautensa, joka +äitiä ja poikaa kiinnitti toisiinsa. Päivällisiltä päästyä istui äiti +salin suureen nojatuoliin ja hierusteli tupakkaa tai leikkeli uusien +kirjain lehtiä auki. Me luimme ääneen tahi menimme suureen +vierashuoneeseen pianon ääreen istumaan. Tähän aikaan luimme paljonkin +yhdessä, mutta musiikki oli kuitenkin lempiaineemme. Joka kerta se +löysi sydämmistämme uusia kieliä kosketeltavakseen ja soinnutti meistä +yhä uutta sisältöä toisillemme. Kun soitin hänen lempikappaleitaan, +asettui hän istumaan kauaksi sohvaan, josta en voinut juuri ollenkaan +häntä nähdä, ja arastellen koetti peitellä sitä hellyttävää vaikutusta, +jonka musiikki häneen teki. Mutta usein, kun hän ei ollenkaan sitä +odottanut, nousin pianolta, kiidin hänen luokseen ja koetin saada nähdä +liikutuksen väreitä hänen kasvoillansa, ja hänen silmäinsä kosteutta ja +luonnotonta kiiltoa, jota kaikkea hän turhaan koetti minulta salata. + +Äiti halusi usein nähdä meitä suuressa vierashuoneessa, mutta hän +pelkäsi häiritsevänsä meitä ja meni vierashuoneen lävitse, ikäänkuin ei +olisi katsonutkaan meihin, noin vaan vakavin ja välinpitämättömin +kasvoin. Mutta tiesihän sen, ettei äiti sulansuotta mennyt huoneeseensa +oitis takaisin tullakseen. + +Iltasin valmistin teen suureen saliin ja silloin taas kokoutui sinne +kaikki kotiväki pöydän ympärille. Tuo juhlallinen istuminen kiiltävän +samovaarin ääressä ja teekuppien ja lasien tarjoileminen ujostutti +minua pitkän aikaa. Mielestäni en vielä ansainnut tätä kunniaa, pidin +itseni liian nuorena ja huikentelevaisena saamaan hoitooni noin suurta +samovaaria, asettamaan teelasia tarjottimelle ja määräilemään: "Pietari +Ivanoville, Marja Minitshnalle", taikka kysymään: "Onkohan se nyt +kyllin imelää?" ja lähettämään sitten sokeriastian emännöitsijälle ja +palvelusväelle. + +"Mainiota, erinomaista!" sanoi mieheni useasti, "aivan kuin +täysikasvuisen valmistamaa", ja tämä vielä entistä enemmän hämmensi +minua. Teen jälkeen pelasi äiti "pasianssia" tahi kuunteli Marja +Minitshnan pelaamista. Sitten suuteli ja ristitsi hän meitä molempia, +ja me menimme huoneeseemme. Enimmäkseen valvoimme kahden puoleen yöhön, +ja se oli meidän kauniinta ja ihaninta aikaamme. Sergei kertoili +minulle menneisyyttänsä, teimme suunnituksia ja filosofeerasimme +joskus, koettaen puhua hiljaisella äänellä, ettei puhelumme kuuluisi +yläkertaan ja häiritseisi Tatjana Semenownaa, joka koetti pitää huolta, +että menisimme aikaisin nukkumaan. Joskus tuli meille iltasin uudestaan +nälkä. Silloin hiivimme hiljaa "puhvettiin" ja saimme sieltä Nikitan +suojeluksesta kylmää iltaruokaa, jonka söimme minun työhuoneessani +yhden ainoan kynttilän valossa. + +Mieheni ja minä elelimme melkein kuin vieraina tässä suuressa, vanhassa +talossa, jossa kaikkialla puhalteli vanhan ajan ja Tatjana Semenownan +ankara henki. Ei ainoastaan hän, Tatjana Semenowna, vaan myös +palvelusväki, huonekalut, taulut, vanhat palvelijattaret herättivät +minussa kunnioituksen tunteita, ehkäpä myös hieman pelkoa ja tuntoa +siitä, ettemme mieheni kanssa ehkä olleet täällä aivan oikealla +paikallamme ja että senvuoksi on meidän tarpeellista toimiskella +varovalla huomaavaisuudella. Niinkuin nyt muistan, näyttää tuo +muuttumaton, ahdas järjestys sekä tuo suunnaton joutilasten ja +uteliasten palvelusväen joukko olleen kodissamme kiusoittava ja raskas +kärsiä. Mutta tuon rasituksen vaikutuksesta vaan yleni keskinäinen +rakkautemme. Ei Sergei enkä minäkään antanut merkkiäkään näkyä siitä, +että mitään epämiellyttävää oli talossa. Päinvastoin näytti, että +Sergei tahtoi itseltäänkin peitellä kaikkea sellaista, mikä oli +huonosti. Äidin kamaripalvelija Dmitri Sidoroff, joka oli hirveä +piipunpolttaja, meni säännöllisesti joka päivä, istuessamme +päivällisten jälkeen suuressa salissa, mieheni huoneeseen kähmäämään +hänen tupakkalaatikostaan tupakkaa. Oli omituista nähdä, millaisella +vallattomalla kauhistuksella Sergei Michailovitsh tuli varpaillaan +luokseni sekä uhkaavalla sormella ja säkenöivin silmin osoitti Dmitri +Sidoroffia, jolla ei ollut aavistustakaan, että häntä oli vakoiltu. Ja +kun Dmitri Sidoroff oli mennyt meitä huomaamatta, niin mieheni, siitä +ilosta, että kaikki oli onnellisesti päättynyt, joka kerta sanoi minua +oikein "ihastuttavaksi olennoksi" ja suuteli minua. + +Välistä suututti minua Sergein rauhallisuus ja peräänantavainen +pehmeys. Unohtaen, että minussa oli juuri samallaista, pidin sitä +heikkoutena hänessä. Aivan kuin mikä poikanulikka, joka ei uskalla +tahtoansa näyttää! ajattelin. + +"Oi rakas Maschani", vastasi Sergei minulle, kun kerran sanoin, että +minua ihmetytti hänen heikkoutensa, "kuinka voi vihastua kellekään, kun +on niin onnellinen, kuin minä olen. Huokeampi on itse taipua ja antaa +perään, kuin toisia taivuttaa, -- siitä olen jo kauan sitten ollut +vakuutettuna, -- eikä olekaan sitä olotilaa, jossa ei voisi olla +onnellinen. Meidän on kovin hyvä. Minä en osaa olla enää suutuksissa. +Nykyään ei voi mikään herättää minun paheksumistani; minulla voi olla +vaan joko iloa tai surua. Ja ylipäänsä -- le mieux est l'ennemi du +bien. Parhain on hyvän vihollinen. Uskotkos, että kun kuulen vain +ovikellon soivan, tai saan kirjeen, tahi vain unestani havahdan, alkaa +minua pelottaa, pelottaa että minun täytyy elää ja että jokin voi +muuttua. Sillä nykyistä paremmaksi ei voi mikään tulla." + +Minä uskoin Sergeitä, vaikken oikein käsittänyt häntä. Minun oli kovin +hyvä, ja näytti, että kaikki on niinkuin pitääkin, ei voi toisin olla +eikä toiseksi tulla. Muuallakin täytyy olla niin ja muidenkin ihmisten +olla onnellisia, vaikka toisella tavalla eikä meitä ylevämmästi. + +Näin vierähti kaksi kuukautta. Talvi tuli pakkasineen ja lumisateineen +ja minä, huolimatta siitä, että Sergei oli luonani, aloin tuntea itseni +yksinäiseksi, -- aloin tuntea, että elämä kertautui yhä samanlaiseen, +saamatta minussa enempää, kuin Sergeissäkään esille mitään uutta. +Päinvastoin tuntui, kuin olisimme kääntyneet kulkemaan vanhoille +suunnille. Sergei alkoi tehdä toimiansa ilman minutta enemmän kuin +ennen, ja taas alkoi minusta näyttää, että hänen sielussaan säilyi +jonkinlainen erityismaailma, johon hän ei tahtonut minua laskea. Hänen +aina pysyvä, tyyni rauhallisuutensa kiusoitti minua. En rakastanut +häntä nyt vähemmän kuin ennenkään, en ollut hänen rakkaudestaan +vähemmän onnellinen kuin ennenkään, mutta rakkauteni keskeytyi +kehityksessään eikä noussut enää tätä olokohtaansa ylemmäksi. +Rakkauteni ohessa alkoi myös jonkinmoinen uusi rauhaton tunne liikkua +sielun syvimmässä. Minulle oli liian vähäistä rakastaa enää sen +jälkeen, kun olin saanut kokea ja nauttia onnea häntä rakastaessani. +Minä halusin liikettä, mutta en rauhallista elämän juoksua. Minä +ikävöin innostusta, vaaroja, itsensäuhraavaisuutta rakkauden tähden. +Minussa oli voimain kyllyyttä, joka ei ollut oikealla paikallansa +meidän tyynessä elämässämme. Minulle tuli raskasmielisyyden +taipumuksia, joita pidin huonoina ja koetin peitellä mieheltäni, sekä +milloin luonnottoman hellyyden milloin taas iloisuuden kuuropäitä, +jotka ihan pelästyttivät häntä. Hän tarkkasi, niinkuin ennenkin, +mielentilaani ja ehdotteli, että muuttaisimme kaupunkiin, mutta minä +pyysin, ettemme menisi kaupunkiin emmekä millään tavalla muuttaisi +elämäntapaamme ja häiritsisi onneamme. + +Todella olinkin onnellinen. Kuitenkin minua rasitti se, ettei onneni +ollut vaatinut minulta mitään vaivannäköä, mitään uhrausta, -- minulta, +joka juuri niin toivoin kumpaakin. Minä rakastin Sergeitä ja näin, että +minäkin olin hänelle kaikki kaikessa; ja minä olisin halunnut, että +rakkautemme näkyisi kaikille muillekin ja että olisi koetettu tehdä +esteitä rakkaudellemme, ja että me olisimme saaneet voittaa nuo esteet. + +Ajatukseni ja tunteeni olivat kohdistuneet tähän, mutta oli sitten +olemassa eräs tunne, nuoruus, liikkumisen tarve, joka ei saanut +tyydytystään meidän hiljaisen rauhallisessa elämässämme. + +Minkätähden sanoi hän minulle, että voimme muuttaa kaupunkiin, milloin +vain minä tahdon? Jos hän ei olisi sanonut tätä minulle, niin olisin +ehkä ymmärtänyt, että minua lannistava tunne oli huonoa mielikuvitusta, +oli oma vikani. Olisin ymmärtänyt, että tuo uhraavaisuus, jota etsin, +oli nyt todellakin aivan edessäni, että se olisi tuon ikävyyden tunteen +lannistumisessa. Ajatus, että ehkä vapaudunkin raskasmielisyydestäni +kohta, kun vain kaupunkiin menen, täytti nyt väkisinkin pääni. Mutta +sitten tulin ajatelleeksi, että samallahan erottaisin hänet kaikesta +siitä, mikä oli hänelle rakasta; ja tämä koski tuntoani, enkä olisi +tahtonut, että semmoista olisi minun tähteni tapahtunut. + +Aika kului. Lunta kohosi korkeammalle ja korkeammalle huoneemme +seinustalle ja me olimme yhä vain kahden yhdessä. Siellä, missä valossa +ja pauhinassa liikkuivat, kärsivät ja riemuitsivat ihmisjoukot, siellä +ei yksikään heidän ajatus tullut meidän osaksemme, -- meidän +erakko-elämämme osaksi. + +Kaikkein pahinta minusta oli, että tunsin päivä päivältä elämämme +ahdistuvan tottumuksien määrättyihin muotoihin, ja ettei tunteemmekaan +jääneet enää vapaiksi, vaan mukautuivat yksitoikkoiseen ajan laimeaan +kulkuun, Aamulla olimme iloisia, päivällisillä kohteliaita, illalla +helliä. + +"Tehdä hyvää -- -- --" ajattelin itsekseni, "onhan niin kaunista tehdä +hyvää ja elää kunniallisesti, niinkuin Sergei sanoo, vaan siihen on +kyllä tuonnempanakin aikaa. Edessäni on ihan toisia asioita, joihin +juuri nyt tunnen voimaa ja halua." + +Tämä ei ollutkaan minulle välttämättömästi tarpeen, tarpeen oli minulle +taistelu. Minulle oli siis tarpeellista, että tunteemme johtivat meidän +elämäämme, eikä elämä tunteitamme. Minä halusin kiitää Sergein kanssa +pohjattoman kuilun äyräälle ja sanoa siinä: askel vain, ja syöksyn +tuonne! Vähäinen liikahdus vain, ja olen mennyttä! Hän tuossa kuilun +partaalla kävisi kalpeaksi, puristaisi minut väkeviin käsiinsä ja +pitäisi minua syvyyden päällä, että sydämmeni jähmettyisi, ja hän +sitten voisi minua kantaa, mihin tahtoisi. + +Tällainen tila vaikutti huonosti myöskin terveyteeni. Hermostoni alkoi +häiriytyä. + +Eräänä aamuna, kun tunsin itseni tavallista heikommaksi, tuli Sergei +konttooristaan ja oli huonolla tuulella, mikä hänelle tapahtui hyvin +harvoin. Heti huomasin hänen huonon mielialansa ja kysyin, mikä hänen +oli. Hän ei tahtonut ilmaista asiaa minulle, sanoihan vaan puhetta +välttääkseen, ettei asia ole mistään kotoisin. Miten jälkeenpäin +kuulin, oli ispravnik (maapoliisi Venäjällä), kutsunut useampia meidän +talonpoikiamme luoksensa ja, saattaakseen miehelleni ikävyyksiä, +koettanut uhkauksilla johtaa heitä laittomuuteen. Mieheni ei ollut +vielä ennättänyt selviytyä tästä sotkusta ja kun asia oli hänen +mielestään oikeastaan vain naurettavan surkuteltava, niin hän ei +tahtonut siitä puhua minulle. Mutta minusta näytti, että hän ei puhu +minulle siitä senvuoksi, että pitää minua vielä lapsena, joka ei voi +ymmärtää hänen asioitansa. Minä käännyin hänestä poispäin sanaa +sanomatta ja käskin palvelijan pyytämään teelle Maria Minitshnaa, joka +oli meillä vieraisilla. + +Teen juonnin suoritin tavattoman kiireesti. Sitten menin Maria +Minitshnan kanssa suureen saliin ja rupesin puhumaan kovaan ääneen +aivan turhanpäiväisestä asiasta, joka ei vähääkään huvittanut häntä. +Sergei meni huoneeseensa ja silmäsi tavan takaa meitä saliin. Nämä +katsahdukset vaikuttivat nyt, en tiedä minkätähden, minuun niin, että +sain halun yhä enemmän ja enemmän puhua, vieläpä nauraakin. Tuntui niin +naurettavalta kaikki, mitä itse puhuin ja kaikki, mitä Maria Minitshna +sanoi. + +Mutta Sergei asettui yht'äkkiä työhuoneeseensa, ja, minulle sanaa +sanomatta, vetäsi oven kiinni. Kohta, kun ei häntä enää ollut +kuuluvissa, katosi iloisuuteni kerrassaan. Maria Minitshna ihmetteli ja +alkoi kysellä, mikä minun oli. Minä en vastannut hänelle mitään, vaan +menin sohvalle istumaan ja teki kovin mieleni itkeä. + +"Mitä varten" -- ajattelin -- "hän tahtoo antaa minun tuntea, että +hänen mielestään kaikki tuo on pelkkää hassutusta? Tietysti hän +ajattelee, etten ymmärrä niin mitään. Miksi hän tahtoo välttämättä +nöyryyttää minua ylevällä rauhallisuudellaan ja miksi hänen pitää aina +olla oikeassa? Miksi minä en ole oikeassa koskaan, enkö ole oikeassa +siinäkin, kun tunnen, että minun on ikävä, kun kärsin autiota +tyhjyyttä, kun tahdon elää, liikkua, -- kun tunnen, etten voi olla +alituisesti paikallani ja nähdä ajan liukuvan editseni ja ohitseni. +Minä tahdon mennä eteenpäin, eteenpäin joka päivä, joka hetki tahdon +yhä uutta. Mutta hän tahtoo pysyä paikallaan ja pysäyttää minunkin. Ja +kuinka helppoa hänen kumminkin olisi tehdä toisin! Sitä varten ei +tarvitsisi viedä minua kaupunkiin, -- kunhan hän vain olisi sellainen +kuin minäkin, -- ei salaperäisyyttä, ei teeskentelyä, vaan olisi aina +oma itsensä. Tätä hän ainakin minulta vaatii, vaikkei itsekään ole +vilpittömän suora -- -- -- Niin siinäpä se juuri onkin!" + +Tunsin kyyneleiden täyttävän silmiäni, sydäntäni ahdistavan ja tunsin +kasvavaa katkeruutta miestäni kohtaan. Pelästyin tuota katkeruuden +tunnetta ja lähdin Sergein luokse. Hän istui työhuoneessaan ja +kirjoitti. Kuultuaan askeleeni, katsahti hän sivullensa +välinpitämättömän tyynesti ja alkoi taas kirjoittaa. Sellainen +"katsahdus" ei minua miellyttänyt. Sen sijaan, kun aijoin mennä hänen +luokseen, jäinkin seisomaan pöydän ääreen, jossa hän kirjoitti ja +avattuani erään kirjan aloin sitä katsella. + +Hän kääntyi ja katsoi minuun. "Mascha, oletko pahalla mielellä?" kysyi +hän. + +Minä vastasin kylmällä silmäyksellä, joka ilmaisi: "mikä kysymys! ja +kuinka rakastettavaksi olet käynyt!" Sergei pudisti päätään ja hymyili +ujolla hellyydellä. Ensimäisen kerran tapahtui nyt, etten vastannut +hymyilylläni hänen hymyilyynsä. + +"Mikä sinulla on tänään?" kysyin minä. "Miksi et ole sanonut minulle, +mikä sinua vaivaa?" + +"Pikku asioita, vähäpätöisiä vastahakoisuuksia!" vastasi Sergei. +"Voin sen nyt sinulle kertoakin. Kaksi talonpoikaa on lähetetty +kaupunkiin -- -- --" + +Minä en antanut hänen jatkaa. "Minkätähden sinä et kertonut minulle +tätä jo silloin, kun kysyin tästä?" + +"Olisin voinut silloin sanoa sinulle tuhmuuksia, olin näet vähän +suutahtanut." + +"Mutta silloin juuri olisi sinun pitänyt sanoa minulle koko asia?" + +"Minkätähden?" + +"Miksi sinä ajattelet, etten minä voi koskaan missään asiassa sinua +auttaa?" + +"Miten ajattelen?" sanoi hän viskaten kynänsä pöydälle. "Ajattelen, +että sinutta en voisi elääkään. Kaikessa, kerrassaan kaikessa sinä +autat minua, etkä ainoastaan auta, vaan sinä se juuri teetkin kaiken +kaikessa. Pikkuisia päähänpistoja vain!" nauroi Sergei. "Ainoastaan +sinulle minä elän. Kaikki on minulle hyvää ja kaunista ainoastaan +sentähden, että sinä olet, että sinä -- -- --" + +"Niin, niin, kyllä minä sen tiedän, että minä olen rakas pikkulapsi, +jota täytyy rauhoitella!" sanoin minä sellaisella äänellä, että Sergei +ihmetellen katseli minua ikäänkuin olisi minut ensi kertaa nähnyt, +"Minä en tahdo sellaista viihdytystä. Siinä on kyllä, aivan kyllä, kun +sinulla on tuo rauhallisuus..." + +"No, kuule nyt sitten koko asia", alkoi hän, kiireesti minut +keskeyttäen, ikäänkuin peläten antaa minun kaikkea sanottavaani sanoa, +"ja sitten nähdään, mitä ajattelet siitä." + +"Nyt en minä tahdo kuulla!" vastasin minä. Vaikka olisin mielellänikin +tahtonut tietää asian, oli kuitenkin niin mieluista saada häiritä hänen +rauhaansa. -- "Minä en tahdo leikkiä elämää, minä tahdon elää, todella +elää, niinkuin sinäkin", jatkoin minä. + +Hänen kasvoillansa, joilla kaikki mielentilat niin elävästi näkyivät, +kuvastihe sekä surua että tavatonta tarkkaavaisuutta. + +"Tahdon elää niinkuin sinäkin, olla yhtä oikeutettu kuin -- -- --" + +Minä en voinut jatkaa, sillä Sergein kasvoihin kuvastui tuskaa, syvää +tuskaa. + +Sergei oli hetken vaiti. + +"Missä kohden et sinä elä yhtä oikeutettua elämää, kuin minäkin?" kysyi +hän. "Ispravnikin juttu ja juopuneet talonpojat koskevat vain minua +eikä sinua." + +"Mutta se ei olekaan aino -- -- --" + +"Jumalan tähden, koeta nyt minua ymmärtää, rakas ystäväni", jatkoi +Sergei, "minä tiedän, että jokaisesta levottomuudesta alamme voida +huonosti, olen nähnyt ja kokenut sen. Minä rakastan sinua ja +koetan luonnollisesti säästää sinua kaikista kiihotuksista ja +rauhattomuuksista. Tästä riippuu elämäni ja rakkauteni sinuun, elä siis +estä minua siitä." + +"Sinä olet aina oikeassa!" sanoin häneen katsomatta. + +Minua suututti, kun Sergei oli taas täysin rauhallinen, tyyni ja selvä, +ja itseni tunsin sitävastoin kiihoittuneeksi, vihaiseksi ja +katumuksenkin vaivaamaksi. + +"Mascha, mikä sinulla on?" kysyi hän. "Nyt ei ole ollenkaan puhe siitä, +olenko minä vai sinäkö olet oikeassa, nyt on kysymys kokonaan muusta, +nimittäin siitä, mitä sinulla on minua vastaan. Elä sano sitä +yht'äkkiä, vaan ajattele ja sano sitten minulle kaikki, mitä ajattelet. +Sinä olet minuun tyytymätön ja epäilemättä syystäkin. Sano minulle, +missä kohdin olen syyllinen." + +Miten olisin voinut paljastaa hänelle kaiken sen, mikä oli sieluni +sisimmässä? Ajatus, että Sergei jo ennakolta ymmärtää minua, näkee +lävitseni, ja että saan taas seisoa hänen edessään lapsimaisena, +kykenemätönnä mitään sellaista tekemään, jota hän ei jo edeltäpäin +käsittäisi, tuo ajatus kiihoitti pahaa tuultani yhä. + +"Ei minulla ole mitään sinua vastaan", sanoin, "minulla on vaan ikävä +ja minä en tahdo ikävöidä. Sinä sanot, että täytyy niin olla, ja taas +olet sinä oikeassa." + +Tätä sanoessani katsoin Sergeihin. Näin saavuttaneeni tarkoitukseni: +häirinneeni hänen rauhaansa, sillä pelko ja tuska kuvastui hänen +kasvoiltansa. + +"Mascha", sanoi hän hiljaa liikutetulla äänellä, "se ei ole leikin +kysymys mitä nyt teemme. Nyt on kysymyksessä kohtalomme. Minä pyydän, +ettet nyt vastaa, vaan kuuntelet minua. Mascha, mistä syystä sinä +tahdot minua niin kiduttaa?" + +Minä keskeytin hänen puheensa. + +"Kyllä minä tiedän että sinä taas tulet olemaan oikeassa. Elä puhu sen +enempää, sinä olet oikeassa!" sanoin minä kylmästi, ikäänkuin en +olisikaan itse puhunut, vaan joku häjy henki minussa. + +"Jospa sinä tietäisit, mitä sinä teet", sanoi hän vapisevalla äänellä. + +Minä aloin itkeä ja kohta tuli minun huokeampi olla. Sergei istui +äänetönnä rinnallani. Tuli sääli häntä, häpesin itseäni ja olin +pahoillani teostani. En katsonutkaan Sergeihin. Minusta tuntui, että +hänen tällä hetkellä täytyi katsoa minuun joko hyvin ankarin katsein +tahi käsittämättömällä hämmästyksellä. Minä käännyin. Hellä ja lempeä +katse oli minuun suunnattuna. Otin häntä kädestä ja sanoin: + +"Anna anteeksi -- -- -- en tiedä itsekään, mitä minä sanoin." + +"Niin, mutta minä tiedän, mitä sinä puhuit, ja sinä puhuit totta." + +"Mitä?" kysyin minä. + +"Sitä, että meidän pitää mennä Pietariin, täällä ei ole meillä enää +mitään tehtävää", sanoi Sergei. + +"Tehdään, niinkuin tahdot", vastasin siihen. + +Hän otti minut syliinsä ja suuteli -- -- -- + +"Anna anteeksi minulle, minä olen ollut syypää -- -- --" puheli hän. + +Sinä iltana soittelin kauan Sergeille, joka käveli edestakaisin +laattiaa ja kuiskaili itsekseen jotakin. Hän oli tottunut itsekseen +kuiskuttelemaan. Tilaisuuden sattuessa kysäsin useasti, mitä hän +kuiskuttelee, ja hän aina ajateltuaan kertoi minulle, mitä hän +kuiskutteli. Enimmäkseen lausui hän runoja ja joskus kauheita +hassutuksia, mutta juuri noista hassutuksista opin tuntemaan hänen +sielunsa laatua. + +"Mitä sinä nyt kuiskuttelet?" kysyin nytkin häneltä. + +Hän pysähtyi, ajatteli hetken ja lausui naurussa suin vastaukseksi pari +Lermontowin runosäettä: + + -- Järjettä myrskyjä etsii hän, + Kuin myrskyissä rauhansa ois! + +"Ei, hän on ihmistä täydellisempi, hän tietää kaikki!" Ajattelin +itsekseni. "Mitenkä voisinkaan olla häntä rakastamatta!" + +Minä nousin, otin häntä käsivarresta ja aloin hänen rinnallaan +astumaan, koettaen pysyä hänen käyntitahdissaan. + +"Noh?" kysäsi hän, katsoen naurussa suin minuun, + +"Noh?" kerroin minä hiljaa. Mielestäni valtasi meidän kummankin +sydämmellinen ilo. Kiirehdimme astuntaamme enemmän ja enemmän, +kohousimme käydessämme varpaillemme yhä enemmän ja enemmän. Sillä +tavalla astuimme suoraa päätä Gregorin ja myöskin äidin hämmästykseksi, +joka istui salongissa pannen "pasiansia", kaikkien huoneitten läpi +ruokasaliin saakka, pysähdyimme siellä pöydän eteen, katsahdimme +toisiin ja tyrskähdimme nauruun. + +Kahden viikon kuluttua, juhlan edellä, olimme jo Pietarissa. + + + + +II. + + +Matkamme Pietariin, viikko Moskovassa, käynnit Sergein ja minun +sukulaisteni luona, uuden asunnon suunnitukset, vieraat olot, vieraat +kasvot, henkilöt -- tämä kaikki kulki ohitseni kuin unessa. Kaikki oli +niin erilaista, uutta ja iloista, hänen läsnäolonsa ja rakkautensa +valaisi kaikkea niin lämpimän suloisesti ja kirkkaasti, että hiljaisen +rauhallinen maalaiselämä näytti minusta hyvin kaukaiselta ja +vähäpätöiseltä. + +Suureksi kummakseni ei meitä kohdeltu maailman ylpeällä kylmyydellä, +niinkuin olin odottanut kohdeltavan. Kaikki jotka meitä kohtasivat -- +niin sukulaiset ja tuttavat kuin tuntemattomatkin -- osoittivat meille +niin avomielistä hilpeyttä ja rakastavaisuutta, että näytti, kuin +olisivat kaikki vain minusta ajatelleet, minua odottaneet ja nyt +tavattaessa iloinneet. Yhtä odottamatonta oli minulle, että näin +miehelläni olevan korkeimmissa piireissä, minusta nähden aivan +ylimmissä, paljon tuttavia, joista ei hän ollut koskaan minulle +puhunut. Oudolta ja vastenmieliseltä kuului, kun mieheni arvosteli +useita näistä ankarin sanoin, vaikka ne minusta näyttivät hyviltä +ihmisiltä. En voinut ymmärtää, miksi hän heitä niin huonosti kohteli ja +koetti välttää heidän ystävyyttään, joka oli mielestäni meitä ylistävää +ja kunnioittavaa. Ajattelin, että sitä parempi, mitä enempi on +tuttavina hyviä ihmisiä, -- ja kaikkihan he olivat hyviä. + +"Saadaanpas nähdä, mitenkä järjestämme asiamme", sanoi Sergei minulle +vähäistä ennen maalta lähtöämme, "täällä olemme pikku Kroisoja, mutta +siellä kerrassaan köyhiä. Sentähden voimme viipyä kaupungissa +ainoastaan pääsiäiseen asti emmekä saa etsiä suuria seuroja. Me +voisimme siten joutua pulaan. Sinunkaan tähtesi en mielelläni +tahtoisi -- -- --" + +"Mitäpä me suurista seuroista!" olin minä vastannut. "Käymme vain +teatterissa, oopperassa, sukulaisten luona, ja kuuntelemassa parhainta +musiikkia, ja olemme jo ennen pääsiäistä maalla kotona." + +Vaan tuskin olimme päässeet Pietariin, kun jo unhotimme suunnituksemme. +Olin yht'äkkiä niin uudenuutukaisessa onnen maailmassa, niin paljon +iloisuutta ympäröi minua, sellaisia uusia mielisuuntia avautui eteeni, +että minä heti tietämättäni ja tahtomattani irtausin entisestä +elämästäni, unhotin kaikki entiset suunnitukseni. "Tähän saakka olen +nähnyt vain elämän heikkoa heijastusta, itse elämä ei ole alkanut, +mutta nyt, nyt on todellinen elämä edessäni! Ja mitähän se minulle +vielä suopi?" ajattelin minä. + +Levottomuuden ja ikävystymisen tunteet, jotka maalla rasittivat +olemustani, katosivat kuin loihtimalla poispyyhäistyinä. Rakkauteni +Sergeihin sai rauhallisemman luonteen eikä koskaan pälkähtänytkään +päähäni ajatella, rakastaakohan hän nyt minua vähemmän kuin ennen. Ja +mitenkäpä olisin voinutkaan epäillä hänen lempeänsä -- jokaisen +ajatukseni ymmärsi hän heti, käsitti jokaisen tunteeni, täytti kaikki +toivomukseni. Hänen tyyni rauhallisuutensa katosi täällä kaupungissa, +tahi ei voinut kiihoittaa minua enää. Tämän ohessa tunsin, että paitsi +hänen vanhaa rakkauttaan, kiinnitti häntä minuun täällä joku uusi +vetovoima. Useasti vieraisilta tultuamme, jonkun uuden tuttavuuden +tehtyämme tahi luonamme olleen illanvieton jälkeen, kun olin vavisten +pelännyt epäkäytännöllisyyttäni emännän velvollisuuksien täyttämisessä, +sanoi Sergei: + +"Erinomaisesti tyttöseni! Ei pelkoa, hyvin menee! Hyvä, hyvä!" + +Ja minä olin kovasti iloinen. + +Pian Pietariin tultuamme kirjoitti Sergei äidilleen kirjeen ja +pyytäessään minun siihen lisäämään jonkun rivin itsestäni, ei olisi +antanut minun lukea, mitä hän oli kirjoittanut. Senvuoksi sitten juuri +tahdoinkin lukea sen ja luin myöskin. + +"Ette enää tuntisikaan Maschaa", kirjoitti hän, "enkä minäkään enää +tunne häntä. Mistä lieneekään hän saanut tuon lempeän, suloisen ihanan +itsenäisen vakavuuden, ystävällisyyden, maailmallisen seurustelutaidon +ja miellyttäväisyyden! Kaikki käy häneltä niin yksinkertaisesti, +hellästi ja hyväntahtoisesti; kaikessa on hän niin viehättävä. -- Jos +en jo ennestään häntä niin rakastaisi, rakastuisin nyt häneen sitä +enemmän, kun se vain olisi mahdollista." + +"Ah, sellainenko olen todellakin", välkähti ajatuksissani luettuani +kirjeen. Tuli niin hyvä ja iloisa ollakseni, että tunsin taas entistä +enemmän rakastavani Sergeitä. Menestykseni kaikkien tuttaviemme luona +oli todellakin minulle odottamatonta. Kaikkialta kuulin kiitospuheita: +siellä sanottiin minun miellyttäneen erittäinkin vanhaa setää, ja taas +siellä oli vanha täti peräti ihastunut minuun. Setä vakuutti, ettei +koko Pietarissa ole minun vertaistani naista, ja täti taas, että voisin +tulla seuramaailman ensimäiseksi naiseksi, jos vaan tahtoisin. + +Erittäinkin eräs mieheni serkku, ruhtinatar D., suuren maailman nainen, +vaikkei enää aivan nuori, rakastui äkkiä minuun, piiritti minut +imarruksillaan ja oli saada pääni pyörälle. Kun tämä ruhtinatar-serkku +pyysi minua tanssiaisiin ja kysyi siihen mieheltäni suostumusta, +kääntyi mieheni minuun päin ja tuskin huomattavasti naurahtaen, kysyi +minulta, tahtoisinko minä mennä. + +Nyökäytin myöntäen päätäni, vaan samalla tunsin punastuvani. + +"Ilmaisee toivomuksensa kuin rikoksentekijä!" sanoi Sergei +hyväntahtoisesti hymyillen. + +"Niin kuin sinä sanoit, ettemme voisi käydä suuremmissa seurapiireissä, +ja ettet sinä tahtoisi -- --" vastasin naurussa suin ja pyytävästi +häneen katsoen. + +"Jos sinä tahdot, niin menemme sinne", sanoi Sergei. + +"Niin, mutta ehken on parempi, ettemme sentään menekään." + +"Ehkä sinä tahtoisit mielelläsikin, -- --?" kysyi Sergei uudestaan. + +Minä en vastannut mitään. + +"Seurustelu itsessään ei ole mitään suurta pahaa; mutta pahat ovat ne +toivot ja halut, joita se tuo mukanaan ja joita ei voi tyydyttää. +Tietysti on siellä nyt kumminkin käytävä ja me käymmekin", päätti +Sergei varmalla äänellä. + +"Kun sanon suoran toden, en mene mihinkään maailmassa mieluummin, kuin +näihin tanssiaisiin", vastasin tähän. + +Me olimme tanssiaisissa, ja niiden hauskuus nousi korkeammalle kaikkia +toiveitani. Minusta tuntui, että olin näissä tanssiaisissa vielä +enemmän, kuin yksissäkään edellisissä, keskustana, jonka ympärillä +kaikki liikkui. Yksistään minua varten näytti tuo suuri sali valaistun, +minulle vain soittajat soittavan, minua vain ihastuttamaan koko tuo +suuri ihmisjoukko kokoutuneen! Kaikki, tukanlaittajasta kamarineitsyeen +saakka, tanssijat, ukot, näyttivät salin lävitse kulkiessaan sanovan +tai muutoin antavan tietää, että he olivat minuun mieltyneitä. + +Yleinen vaikutus, jonka minä näissä tanssiaisissa tein ja josta serkku +teki tiliä, oli se, etten ollut toisten naisten lainen, vaan olin +tuonut mukanani erityistä maalaista raikkautta, yksinkertaista +miellyttäväisyyttä. Tällainen menestys miellytti minua niin, että aivan +avomielisesti sanoin miehelleni haluavani tänä vuonna päästä vielä +pariin kolmiin tanssiaisiin, jotta tulen kerrassaan ylenkylläiseksi +niistä, lisäsin vielä ulkokullatusti. + +Mieheni suostui tähän mielellään ja seurasi minua tanssiaisiin ensi +aikoina nähtävällä tyytyväisyydellä ja ilolla menestyksestäni. Hän +näytti unhottaneen, taikka tahallaanko lie syrjään jättänyt entiset +puheensa. + +Mutta aikaa myöten alkoi hän nähtävästi ikävystyä ja kyllästyä siihen +elämään, jota vietimme. Minä en päässyt tästä oikein selville. Näin +kyllä joskus hänen katsovan minuun tarkkaavasti, mutta minä en +ymmärtänyt hänen katseensa merkitystä. Minun oli soaissut se mieltymys +ja rakkaus, jonka, niinkuin luulin, olin herättänyt niin monen vieraan +ihmisen sydämeen minua kohtaan, -- soaissut hienon maailman tuoksu, -- +tuo ilojen, huvitusten ja uutuksien ilmakehä, jota täällä ensikerran +sain hengittää. Täällä oli ihan äkkiä kadonnut mieheni siveellinen +vaikutus minuun, tuo vaikutus, joka ennen oli minua niin painanut. +Minun oli ylen hyvä olla tällaisessa maailmassa, jossa liikuin Sergein +vertaisena, vieläpä kohousin hänen yläpuolelleenkin. Täällä voin +rakastaa häntä entistä enemmän ja entistä itsenäisemmin, enkä +puolestani voinut ymmärtää, miksi hän tyytymätönnä katseli minua tässä +suuren maailman elämässä. + +Minuun kasvoi uusi ylpeyden ja tyydytyksen tunne nähdessäni, että +tanssiaisiin saapuessani kaikkein silmät tähystelivät minua, ja Sergei +ikäänkuin olisi hävennyt tunnustaa tällaisen joukon edessä +omistusoikeuttaan minuun, sukkelasti minut jättäen kiirehti luotani +kadotakseen mustien hännystakkien parveen. + +"Odotetaanpas", ajattelin usein itsekseni, kun katseellani etsin salin +toisesta päästä Sergein kadoksiin joutunutta, ikävöimistä osoittavaa +muotoa, "odotetaanpas kun vain päästään kotiin, niin kylläpähän näet, +ketä varten koetan olla täällä kaunis ja loistoisa ja ketä rakastan +kaikkien niiden joukosta, jotka minua tänäkin iltana ympäröivät." +Uskoin vilpittömästi että menestykseni ilahdutti minua vain siksi, että +voin sen lahjoittaa Sergeille. + +On ainoastaan yksi seikka, joka saattaisi tässä seuraelämässäni kehittyä +minulle vaaralliseksi, ajattelin minä. Mahdollisesti voisi joku niistä, +joiden seurustelusta nautin, herättää mieheni mustasukkaisuutta. Mutta +mieheni luottamus minuun pysyi niin lujana, hän niin rauhallisena ja +välinpitämätönnä kaikesta tästä ja seurapiirini nuoret miehet näyttivät +niin vähäpätöisiltä mieheeni verrattuina, että tämäkään, ymmärtääkseni +ainoa maailman vaara ei voinut pelästyttää minua. + +Näistä seikoista huolimatta tuotti noin monen maailmanmiehen +huomaavaisuus minulle mielihyvää, mairitteli itserakkauttani ja pani +ajattelemaan, että rakkaudessani mieheeni on jotakin erityisen +ansiokasta, sekä muutti käytökseni häntä kohtaan itseluottavammaksi ja +jossain määrässä huolimattomaksikin. + +"Minäpä näin, että sinä keskustelit hyvin vilkkaasti jostakin N.N:n +kanssa", sanoin kerran Sergeille tanssiaisista palatessamme ja kohotin +uhkaavasti sormeani, kun mainitsin nimeltään tuon naisen, joka oli +Pietarin seurapiireissä huomatuimpia ja jonka kanssa mieheni oli +todellakin sinä iltana puhellut. + +Sanoin tämän saadakseni hänen iloisemmalle tuulelle, sillä hän oli +hyvin ikävystyneen näköinen ja oleli äänetönnä. + +"Oh, miksi puhut sillä tavalla? Ja sinä Mascha, sanot tuollaista!" +sanoi hän hiljaa ja kuristi kulmiaan, kuin olisi tuntenut ruumiillista +tuskaa. "Ei se sovi sinulle eikä minulle; jätä muiden tehtäviksi +semmoiset puheet! Sellaiset valheelliset väittelyt voisivat turmella +meidän onnekasta suhdettamme ja minä toivon, että puhdas suhteemme +vielä palajaisi." + +Minua hävetti ja olin vaiti. + +"Palajaako se, Mascha? Mitä sinä luulet?" kysyi hän. + +"Ei se ole vielä koskaan turmeltunutkaan eikä turmellukaan koskaan", +sanoin minä ja olin todellakin sillä kerralla siitä täydellisesti +vakuutettuna. + +"Suokoon Jumala sen?" vastasi Sergei, "muuten meidän olisi jo aika +palata maalle." + +Tämä oli ainoa kerta, kun hän puhui minulle tällä tavalla. Aina +muulloin näytti minusta, että hänen oli täällä yhtä hyvä olla kuin +minunkin, ja minun oli niin iloista ja hauskaa! Jos hän nyt välistä +ikävystyisikin, niin olenhan minä taas maalla ollut ikävissäni hänen +tähtensä. Koetin tällä lohdutella itseäni ajatuksissani. Jos suhteemme +vähän muuttuisikin täällä, niin kyllä taas kaikki muuttuu entiselleen +kohta kun asetumme kesäksi yksiksemme Tatjana Semenownan luokse +maatilallemme Nikolskiin. + +Tällä tavalla aivan huomaamattani meni meiltä talvi käsistämme. +Huolimatta entisistä aikomuksistamme mennä livahti pääsiäinenkin +Pietarissa. + +Pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina varustausimme vihdoinkin matkustamaan. +Tavaramme oli jo pakattuna ja Sergei tehnyt ostoksensa, hankkinut +lahjat, kukkaset ja talouskaluja maalaiselämää varten. Kaikki oli siis +valmista, ja mieheni erittäin hellällä ja iloisella tuulella. Silloin +odottamatta tulee serkku ja pakoittaa meitä ainakin seuraavaan +sunnuntaihin lykkäämään matkaamme, että saisimme vielä olla kreivinna +R:n ylhäisissä iltakutsuissa. Serkku sanoi kreivinna R:n tahtovan +välttämättä minua niihin, sillä tähän aikaan Pietarissa oleva prinssi +M. oli viimeisissä tanssiaisissa sanonut tahtovansa tutustua minuun, ja +tulevansa ainoastaan senvuoksi näihin tanssiaisiin, sekä vakuuttanut +minun olevan kauniimman naisen koko Venäjänmaassa. Koko kaupunki +kokoutuisi niihin, sanalla sanoen, iltamalta puuttuisi keskuksensa, jos +en minä sinne tulisi! + +Mieheni oli toisessa päässä salia ja puheli siellä jonkun kanssa. + +"Tottahan kai tulet sitten, Maria?" kysyi serkku. + +"Me matkustamme ylihuomenna maalle", vastasin epäröiden ja vilkasin +mieheeni. Katseemme sattuivat yhteen ja minä käännyin heti pois. + +"Minä taivutan hänen jäämään", sanoi serkku, "ja sunnuntaina panemme +kaikkien päät pyörälle, -- eikös niin?" + +"Tämä panisi mullin mallin meidän aikomuksemme, ja meillä on jo kaikki +valmiina matkalle", -- -- vastasin minä antaen näin ikäänkuin ensi +suostumukseni. + +"Olisitte käyneet jo tänä iltana prinssiä tervehtimässä", sanoi mieheni +salin toisesta päästä niin hillityllä ja värähtelevällä äänellä, etten +ollut ennen koskaan kuullut häneltä semmoista. + +"Ei mutta, kuulkaapas vaan, hän on mustasukkainen, varmaankin ensi +kerran elämässään", nauroi serkku. "En ensinkään prinssin tähden, vaan +kaikkien meidän tähden, Sergei Michailovitsh, koetan saada Marian +taipumaan. Ja kuinka kovin kreivinna R:kin pyytää häntä tulemaan!" + +"Se riippuu Maschasta", vastasi Sergei kylmästi ja lähti huoneesta. + +Näin, että hän oli tavallista kiihottuneemmassa tilassa. Se tuskastutti +minua, ja en antanut mitään varmaa vastausta serkulle. + +Kohta kun serkku lähti, menin mieheni luokse. Ajatuksiinsa vaipuneena +käveli hän edestakaisin huoneessaan. Hän ei nähnyt eikä kuullut minua, +kun menin varpaillani sinne. + +"Hän kuvittelee armasta kotiansa Nikolskissa", ajattelin minä häneen +katsoessani, "näkee aamukahvinsa valoisassa vierashuoneessa, ajattelee +peltojansa, työmiehiänsä, iltahetkiä suuressa salissa ja salaisia +yöllisiä aterioitamme -- -- -- Ei --" päätin itsekseni samalla, +"kaikkia tanssiaisia, kaikkien maailman prinssien imarteluja en +vaihtaisi hänen iloiseen levollisuuteensa ja hiljaisiin hyväilyihinsä." + +Minä aijoin sanoa hänelle, etten mene kreivinna R:n kutsuihin, kun hän +äkkiä kääntyi ja minut nähtyänsä rypisti otsaansa. Samalla hänen +lempeän tyyneyden värittämät, ajattelevat kasvonsa muuttuivat. Taas +kuvastivat hänen silmäyksensä terävää viisautta ja tahallista +rauhallisuutta. Hän ei tahtonut minun näkevän häntä tavallisena +yksinkertaisena ihmisenä, hänellä oli oikein tarve seisoa edessäni +puolijumala-alustakivellään. + +"Mitä nyt, hyvä Mascha?" kysyi hän välinpitämättömän rauhallisesti +minuun päin kääntyneenä. + +Minä en vastannut. Minua suututti, kun hän edessäni teeskenteli, eikä +tahtonut näyttäytyä sellaisena, kuin häntä rakastin. + +"Sinä tahtoisit mennä sunnuntai-iltana kreivinna R:n kutsuihin?" sanoi +hän kysyvästi. + +"Tahtoisin kyllä", vastasin tähän, "mutta se ei ole sinulle mieleen. Ja +onhan jo kaikki pakattunakin --" lisäsin. + +Koskaan ei hän ollut niin kylmästi katsellut minua, koskaan ei hän +ollut niin kylmästi kanssani puhunut. + +"Minä en lähde ennen tiistaita, käsken purkamaan tavarat", jatkoi hän. +"Sinä voit mennä tanssiaisiin, koska sinulla on siihen halua. Tee siis +minulle se ilo, että menet, minä en matkusta -- -- --" + +Niinkuin aina pahalla tuulella ollessaan käveli hän nytkin epätasaisin +askelin huoneensa lattiata minuun katsomatta. + +"En todellakaan sinua nyt ymmärrä", sanoin hänelle seisoen paikallani +ja silmilläni seuraten häntä. "Sinä sanot, että sinä olet aina niin +tyyni ja rauhallinen (sitä ei hän tietysti ollut koskaan sanonut), +minkätähden sinä nyt puhut niin oudosti minun kanssani? Minä olen +valmis sinulle uhraamaan tämän haluni, mutta sinä vaadit minua menemään +sinne sellaisella pilkallisuudella, jota sinä et ole koskaan ennen +käyttänyt kanssani puhuessasi." + +"Ohoh, mitä kuulenkaan, sinä olet valmis tekemään _uhrauksen_?" kysyi +hän antaen erityisen painon viimeiselle sanalle. "Ja minä, -- minä olen +myös valmis uhraamaan; -- vieläkö pitäisi olla ylevämpää? Se se vasota +kilpailua jalomielisyydessä! Se on kai sitä perhe-onnea?" + +Ensi kerran kuulin hänen puhuvan noin katkeran pilkallisia sanoja. +Mutta hänen pilkallisuutensa ei minua loukannut eikä hänen +katkeruutensa kauhistuttanut; ne yllyttivät minua vaan käyttämään +samoja aseita. Hänkö puhui nyt noin, joka aina oli pelännyt koru- ja +kokkapuheita meidän kesken, hänkö, joka aina oli ollut suora ja +vilpitön! Ja minkätähden? -- Sentähden, että rehellisesti tahdon uhrata +hänen tähtensä huvituksen, jossa en voinut havaita vähääkään pahaa, ja +olin sen hänelle suoraan sanonut! Osamme olivat nyt vaihtuneet: hän +vältti yksinkertaisen suoria ja vilpittömiä sanoja, ja minä taas niitä +etsin ja koetin käyttää. + +"Sinä olet kovin muuttunut", sanoin hänelle huoaten. "Mitä minä olen +rikkonut sinun mielestäsi? Kreivinna R:n iltakutsu ei voi olla nyt +syynä, vaan sinulla on jotakin vanhaa sydämmelläsi minua vastaan. +Miksikä et voi olla suora ja vilpitön! Ethän ole ennen suoraa totuutta +pelännyt? Sano nyt suoraan, mitä sinulla on minua vastaan!" + +"Mitähän hän nyt voi sanoa?" ajattelin itsekseni tyytyväisenä ja +vakuutettuna, etten ainoassakaan kohdassa ollut rikkonut koko talvena +häntä vastaan. + +Asetuin keskelle huonetta, niin että hänen täytyi kulkea kävellessään +aivan ohitseni, ja katsoin häneen. "Hän tulee luokseni, syleilee minua +ja kaikki on taas ohitse", ajattelin. Ja tunsin surua rinnassani siitä, +etten ennen ollut voinut näyttää hänen olevan väärässä. + +Mutta hän jäikin seisomaan toiseen päähän huonetta ja katselemaan +sieltä minuun. + +"Etkö sinä vieläkään ymmärrä?" sanoi hän + +"En." + +"No, sitten minun pitää sinulle sanoa. Minulle on inhottavaa, +ensimäisen kerran inhottavaa, mitä minä nyt tunnen ja mitä tuntematta +en voi olla -- --." Hän keskeytti puheensa nähtävästi pelästyneenä oman +äänensä raakaa sointua. + +"Mitä sinä nyt -- -- --?" kysyin kyyneleet silmissäni. + +"Inhottaa, kun sinä noin tahdot juosta tuon prinssin perästä, vaan +senvuoksi että hän pitää sinua kauniina, -- ja unohdat miehesi, itsesi, +naisellisen arvosi, etkä tahdo ymmärtää, mitä miehesi saa tähtesi +tuntea, kun ei itselläsi ole edes arvosi tuntoa. Tulet päinvastoin +sanomaan miehellesi, että tahdot _uhrata_, s.o. sinä sanot, että +'näyttäytyä' hänen Korkeudellensa olisi minulle suuri onni, vaan minä +_uhraan_ sen onnen mieheni vuoksi." + +Mitä pitemmältä hän puhui, sitä enemmän hän kiihtyi. Hänen äänensä +kaikui myrkylliseltä, kovalta ja kuolleelta. Koskaan en ollut nähnyt +enkä ollut odottanut näkevänikään häntä semmoisena. Veri syöksyi +sydämmeeni. Pelkäsin, vaan samalla ansaitsematta kärsityn häpeän ja +loukatun itserakkauden tunto kiihoitti minua, ja minä tahdoin kostaa. + +"Minä olen kauan odottanut tätä", sanoin vihdoin, "puhu, puhu nyt!" + +"En tiedä mitä lienet odottanut", jatkoi hän, "mutta minun on täytynyt +odottaa aina pahempaa, kun olen nähnyt sinun joka päivä tuon tuhman +joukkion likaisessa seurassa, joutilaisuudessa, loistossa ja +komeudessa, ja olen odottanut. -- -- -- Minä olen odottanut juuri sitä, +mikä minulle on tänään niin tuskalliselta ja häpeälliseltä tuntunut, +ettei vielä ennen koskaan. Tunsin tuskaa ja häpeää sinun tähtesi, +kun ystäväsi pisti likaisen kätensä sydämmeeni ja alkoi puhua +mustasukkaisuudestani, mustasukkaisuudestani! -- ja kehen? Ihmiseen, +jota et sinä enkä minä vielä ole nähnytkään! Ja sinä, niinkuin näkyy, +et tahdo ymmärtää minua, vaan uhrata minulle. Mutta mitä uhrata? -- -- +Oman häväistyksesi, oman alennuksesi häpeän! -- -- Sepä vasta uhri!" +sanoi hän vielä kerraten. + +"Ohoh, tuossa se on nyt miehen mahti!" ajattelin itsekseni, -- "loukata +ja nöyryyttää naista, joka ei ole pienimpäänkään rikokseen syypää! +Siinä se on miehen oikeus, mutta siihen en minä alistu!" + +"Elä luulekaan, minä en uhraa sinulle yhtään mitään", puhkesin +sanomaan, ja tunsin sieranteni laajenevan ja veren syöksyvän +kasvoihini. "Minä menen sunnuntaina kreivinna R:n kutsuihin, menen +varmaan!" + +"Ja suokoon Jumala sinulle paljon huvia, vaan meidän kesken olkoon +kaikki lopussa!" huudahti Sergei voimatta hillitä raivoansa. "Elä enää +kiusaa minua! Olinkin narri, kun -- -- --", alotti hän uudestaan, mutta +hänen huulensa vavahtelivat ja hän koetti nähtävästi hillitä itseänsä +sanomasta, mitä hänen kielellänsä jo pyöri. + +Minä pelkäsin ja vihasin häntä tällä hetkellä. Mieleni teki sanoa +hänelle hyvin paljon ja kostaa hänen loukkauksensa, mutta jos olisin +avannut suuni, olisin tyrskähtänyt itkuun ja alentanut itseni hänen +edessään. Lähdin ääneti huoneesta. + +Tuskin olin lakannut kuulemasta hänen askeleensa, kun jo minun valtasi +kauhu. Minua kauhistutti kaikki, mitä oli välillämme tapahtunut. +Kauhistutti ajatus, että nyt katkesi ainaiseksi side, joka oli +yhdistänyt meidät suloiseen onneemme, ja minun teki mieleni kääntyä +takaisin mieheni luo. "Mutta olisikohan hän jo kylliksi rauhoittunut, +että hän voisi minua ymmärtää, kun vain vaitiollen ottaisin häntä +kädestä ja katsoisin silmiinsä? Käsittäisikö hän jalomielisyyttäni? +Mitäs, jos hän pitäisikin tuskani teeskenneltynä kiemailuna? Ehkä hän +oikeassa olonsa vakuutuksessa kuuntelisi katumukseni kertomusta +ylpeällä rauhallisuudella ja antaisi sitten kaikki anteeksi? -- -- -- +Minkätähden, minkätähden hän, jota olen niin rakastanut, loukkasi minua +noin kauheasti?" Tällaiset ajatukset pyörivät päässäni enkä +palannutkaan hänen luokseen. + +Minä menin omaan huoneeseeni. Istuin siellä kauan yksinäni ja itkin. +Kauhistuksella ajattelin jokaista sanaa, jonka olimme keskenämme +puhuneet, vaihdoin jokaisen niistä ystävälliseen, lempeään sanaan, ja +taas kauhistuksella ja loukatuilla tunteilla ajattelin, mitä oli +tapahtunut. + +Kun menin illalla teelle ja herra S:n läsnäollessa, joka oli meillä +vieraisilla, tapasin mieheni, tunsin, että tänä päivänä oli auennut +välillemme kokonainen kuilu. + +S. kysyi minulta, koska aijomme matkustaa. Minä en osannut vastata. + +"Matkustamme tiistaina", vastasi mieheni, "me olemme vielä kreivinna +R:n iltakutsuissa. Menethän sinä niihin?" kysyi hän minuun kääntyen. + +Minä säikähdin mieheni luonnollista äänen sointua ja katsoin häneen +arasti. Hän katsoi suoraan minuun; katseessa oli uhkaa ja pilkkaa; ääni +sointui kylmältä ja leikkaavalta. + +"Menen", vastasin hänelle. + +Kun iltasella jäimme kahden kesken, tuli hän luokseni ja ojensi minulle +kätensä. + +"Ole hyvä ja unhota, mitä sinulle puhuin!" sanoi hän. + +Tartuin hänen käteensä, hermostunut nauru värähdytteli huuliani ja +kyyneleet olivat herahtamaisillaan silmistäni, mutta mieheni vetäsi +taas kätensä pois, aivan kuin olisi pelännyt tuntehikasta kohtausta, ja +istui jotenkin etäälle minusta. + +"Olisiko mahdollista, että hän vieläkin uskoo olevansa oikeassa?" +ajattelin minä, ja peräytykseni, etten menisikään iltakutsuihin, jäi +kun jäikin sanomatta. + +"Pitää kirjoittaa äidille, että olemme lykänneet matkamme tuonnemmaksi, +tai muutoin tulee hän rauhattomaksi", sanoi hän. + +"Ja koska olet ajatellut matkustaa?" kysyin nyt. + +"Tiistaina, kun kemut ovat ohitse", vastasi hän. + +"Minä toivon, ettet suinkaan minun tähteni matkaa lykkää", sanoin +katsoen häntä silmiin, mutta hänen silmissään ei ollut mitään ilmettä +minulle. Ne olivat kuin jostain salaperäisestä voimasta sulkeutuneet +minulta, ja hänen kasvonsa muuttuneet yht'äkkiä vanhoiksi ja +epämiellyttäviksi. + + * * * * * + +Olimme iltakutsuissa. Välillämme vallitsi näennäisesti taas hyvä ja +sydämmellinen suhde, mutta pohjiltaan oli se aivan toisellainen kuin +ennen. + +Iltamassa istuin naisten keskellä, kun prinssi tuli luokseni, ja minun +täytyi nousta voidakseni puhua hänen kanssaan. Noustessani etsin +silmilläni tahtomattakin miestäni ja näin, että hän oli salin toisessa +päässä, katsahti minuun ja kääntyi poispäin. Minun valtasi äkkiä +sellainen tuska ja pelko, että hämmästyneenä siinä prinssin silmäin +edessä lävähdin punaiseksi, ja punastus levisi alas kaulaan asti. Minun +täytyi jäädä seisoalleni kuullakseni, mitä prinssi minulle puhui +tarkastellessaan katseellansa minua kiireestä kantapäähän. + +Keskustelumme ei kestänyt kauan, sillä lähelläni ei ollut istuinta +prinssille, ja hän varmaankin huomasi että minun oli hyvin vaikeaa +hänen seurassaan. + +Puhuimme viimeisistä tanssijaisista, paikasta, missä tulisin kesäni +viettämään, j.n.e. + +Lähtiessään luotani mainitsi hän haluavansa tulla tuntemaan mieheni ja +näinkin heidän kohtaavan toisensa toisessa päässä salia ja puhelevan +keskenään. Prinssi puhui varmaankin jotain minusta, koska hän puheensa +kesken hymyillen katsoi sille puolelle, jossa minä istuin. + +Mieheni punastui äkkiä, kumarsi syvään ja jätti prinssin. Minä myöskin +punastuin, -- minua alkoi hävettää, kun ajattelin, mitä prinssin täytyy +minusta ja erittäinkin miehestäni ajatella. Minusta tuntui, että kaikki +olivat voineet havaita tuhman punastumiseni, kun prinssin kanssa +puhelin, ja taas nähneet mieheni omituisen käytöksen prinssiä kohtaan +Jumala tietää, mitä tästä päätellään; kunhan eivät vain jo tietäisi +riitelemisestämmekin. + +Serkku saattoi minua kotiin. Tiellä puhelimme miehestäni enkä malttanut +olla hänelle kertomatta, mitä tämän onnettoman illan takia oli +välillämme tapahtunut. Hän lohdutteli minua selittäen, ettei se mitään +merkillistä ole koko tapaus, olihan vain noita tavallisia pikku +kähähdyksiä, joista ei seuraa sen enempää. Samalla hän, puhuessaan +mieheni luonteesta, toi omalta näkökannaltaan esiin, että se on +suljettu ja ylpeä. Minä olin hänen kanssaan yhtä mieltä, ja tunsin +voivani nyt entistä rauhallisemmin ja paremmin häntä arvostella. + +Mutta jäätyäni mieheni kanssa kahden, näytti äskeinen arvosteluni +hänestä rikokselta, joka painosti tuntoani. Tunsin kuilun suurenevan ja +laajenevan välillämme ja erottavan meidät yhä kauemmaksi toisistamme. + + + + +III. + + +Tästä päivästä alkain muuttui elämämme ja keskinäinen suhteemme +kokonaan toisenlaiseksi. Meidän ei ollut enää niin hyvä olla kahden +kesken, kuin ennen. Oli kysymyksiä joita me vältimme, ja kolmannen +henkilön läsnäollessa oli meidän ylipäätään helpompi puhua kuin kahden, +silmityksin. Niin pian kuin vain keskustelu johtui maalaiselämään tai +tanssijaisiin, tuntui kohta kuin olisi jotain tullut silmiimme, ja +meidän oli vastenmielistä katsoa toisiimme. Näytimme kumpikin tuntevan, +millä kohdalla oli tuo meitä erottava kuilu, ja pelkäävän sitä +lähestyä. + +Olin vakuutettu, että Sergei oli ylpeä ja pikanen, ja että minun +täytyisi käyttäytyä niin varoen, etten muka vain satuttaisi näitä hänen +heikkouksiansa. Hän oli taas aivan varma siitä, etten voisi elää +suuresta maailmasta erotettuna, ettei maalaiselämä ollut minua varten +ja että hänen täytyisi mukautua tähän onnettomaan taipumukseen. +Vältimme kumpikin suoraa keskustelua näistä seikoista, ja kumpikin +tuomitsimme valheellisesti toinen toistamme. Emme enää koettaneetkaan +pysyä toisillemme maailman täydellisimpinä ihmisinä, vaan teimme +vertailuja toisistamme ja salaisesti tuomitsimmekin toisiamme. + +Maalle matkustamisemme edellä tulin minä kipeäksi. Senvuoksi emme +matkustaneet, vaan muutimme erääseen huvilaan, josta Sergei lähti +yksinään äitinsä luona käymään. Kun hän lähti, olin jo kylläksi +virkistynyt voidakseni häntä seurata, mutta hän sai minut puhutelluksi +jäämään, peläten muka terveyttäni. Minä puolestani tunsin hyvin, ettei +hän ollut peloissaan terveydestäni, vaan hän pelkäsi, ettemme enää yhtä +hyvin viihtyisi maalla. En kovin vaatinutkaan päästä hänen mukaansa, ja +jäin huvilaan. + +Kun hän oli poissa, oli oloni hyvin ikävää ja yksinäistä. Mutta kun hän +tuli takaisin, näin minä, ettei hän minua elähdyttänytkään enää +niinkuin ennen. Entinen suhteemme, -- jolloin jokainen ajatus, jokainen +tunne, jota en hänelle ilmoittanut, minua rikoksena painosti, jolloin +jokainen hänen työnsä, jokainen hänen sanansa näytti minusta +täydellisyyden kuvalta ja jolloin vähäpätöisimmästäkin syystä voimme +riemusta nauraa katsoessamme silmästä silmään --, tuo suhde oli niin +kokonaan ja huomaamattamme toiseksi muuttunut, että emme voineet +käsittääkään, kuinka se oli käynyt. + +Kummallakin meistä oli omat ja omituiset pyrintömme ja mielihalumme, +joita emme edes koettaneetkaan saada yhteisiksi. Meitä ei enää +vaivannutkaan se, että kumpikin eleli erityisessä, toisillemme +vieraassa maailmassa. Me totuimme tähän, ja vuoden kuluttua saatoimme +jo aivan hämmentymättä katsoa toisiamme silmiin. + +Kadonneet olivat hänen ilonpuuskauksensa ja hänen lapsimaisuutensa; +kadonnut oli hänen anteeksiantava välinpitämättömyytensä, mikä minua +oli ennen suututtanut; ei näkynyt enää sitä syvällistä katsetta, joka +oli ennen usein hämmentänyt ja samalla ihastuttanut minua, ei ollut +meillä enää yhteisiä rukouksia, yhteisiä taidenautintoja, jopa harvoin +näimmekin toisiamme, sillä hän oli alituiseen matkalla; ei häntä enää +huolestuttanut eikä pelottanut minun jäämiseni yksin, ja minä +liikuinkin edelleen siinä seurapiirissä, jossa en häntä tarvinnut. + +Kohtauksia ja riitoja ei meillä enää ollut. Minä koetin miellyttää +häntä, ja hän täytti kaikki mielitekoni ja toivomukseni. Kaikki näytti +siltä, kuin yhä vielä rakastaisimme toisiamme. + +Kun jäimme kahdenkesken, mikä muutoin tapahtui hyvin harvoin, en +tuntenut hänen seurassaan iloa, en liikutusta, en hämmennystä, olinhan +vain kuin itsekseni ja yksin. Tiesin kyllä aivan hyvästi, että hän, +joka oli minun lähelläni, -- ei ollut mikään uusi, tuntematon ihminen, +vaan hyvä mies, kokonaan minun mieheni, jonka tunsin kuin itseni. Olin +varmasti vakuutettuna, että tiesin edeltäpäin kaikki, mitä hän tekisi, +mitä hän sanoisi ja millaisilla silmillä hän mitäkin katselisi. Ja jos +hän ei tehnyt tahi ilmaissut näkökantaansa juuri sen otaksumiseni +mukaan, niin uskoin, että hän erehtyi. Oikeastaan en odottanutkaan +häneltä mitään. Sanalla sanoen hän oli mieheni eikä mitään muuta. + +Minusta näytti, että näin täytyi olla, että toisella tavalla ei voisi +välimme ollakaan ja että koskaan ei ole ollutkaan toisellaisia +suhteita. + +Kun mieheni lähti matkalle, niin erittäinkin ensimäisinä aikoina tuntui +oloni kovin yksinäiseltä ja pelottavalta. Kun hän oli kaukana, tunsin +voimakkaammin, mistä merkityksestä oli hänen suojeluksensa minulle. Kun +hän tuli kotiin, kiidin ilosta hänelle kaulaan, vaan parin tunnin +kuluttua olin jo täydellisesti unhottanut taas tuon iloni enkä tiennyt +enää, mitä puhua hänen kanssansa. + +Ainoastaan hiljaisen ja järkevän hellyyden hetkinä, joita meillä vielä +oli, tuntui minusta kuin olisi ollut poissa se, mikä muutoin +surullisella kaiholla oli sydämmeni täyttänyt, ja samaa olin näkevinäni +Sergeinkin silmistä. Tunsin olevan hellyydellämme rajat, joiden taakse +Sergei ei tahtonut mennä, ja minä en voinut. Välistä suretti tämä +minua, mutta koskaan ei ollut minulla aikaa ajatella, miten oikein oli +laita. Koetin hukuttaa suruani kaikenlaisiin huvituksiin, joita en +oikeastaan koskaan hakenut, mutta jotka aina minulle itsestään +tarjoutuivat. Suuren maailman elämä, joka aluksi oli soaissut minua +loistollaan ja itserakkauttani imarrellut, valtasi minut pian kokonaan, +tuli välttämättömyydeksi, kytki minut kahleisiinsa ja täytti sielussani +vihdoin sen paikan, missä ennen olin elänyt hiljaista tunne-elämääni. +En jäänyt koskaan yksikseni, sillä pelkäsin vaipuvani miettimään +tilaani. Kaikki aikani varhaisimmasta aamusta iltaan myöhään olin +puuhassa enkä suinkaan omissa asioissani, en edes silloin kuin olin +kotona. Otin vastaan kävijöitä; en tuntenut siitä huvia enkä ikävää. +Pitäähän sen niin olla, ajattelin minä. + +Tällä tavalla kului kolme vuotta, ja näiden vuosien aikana ei suhteemme +vähintäkään muuttunut, ikäänkuin ei olisi ollut sillä voimaa parantua +tai pilaantua. + +Näiden kolmen vuoden aikana tapahtui kaksi tärkeää tapausta, joista +kumpikaan ei voinut vaikuttaa muutosta elämääni. Ensimäinen lapseni, +poikanen, syntyi ja Tatjana Semenowna kuoli. + +Ensi aikoina valtasi minut äidin tunne-elämä sellaisella voimalla, että +luulin jo tuosta odottamattomasta tapauksesta minulle uuden elämän +koittavan. Mutta kahden kuukauden kuluttua, alettuani kulkea ulkona +kodista, heikkeni heikkenemistään tuo tunne-elämä, kunnes sekin muuttui +tottumukseksi ja kylmäksi velvollisuuden täyttämiseksi. + +Mieheni sitävastoin muuttui tämän ensimäisen lapsemme syntymisestä +entiselleen, lempeäksi, rauhalliseksi ja kotirakkaaksi, osoittaen nyt +entistä hellyyttänsä ja iloisuuttansa poikastamme kohtaan. + +Useasti, kun tanssiaispuvussani menin lastenkamariin sanomaan +pienoiselle hyvästiäni, tapasin siellä mieheni, ja havaitsin hänen +katsovan moittivalla ankaruudella ja läpitunkevasti minuun, ja tämä +kävi tunnolleni. Minä säikähdin välinpitämättömyyttäni omasta +lapsestani ja ajattelin itsekseni: olenkohan huonompi muita vaimoja? + +"Mutta mitäpä tehdä?" ajattelin samalla, "minä rakastan pienoistani, +mutta enhän voi istua hänen vieressään päiväkausia. Minun tulisi vaan +ikävä, ja kometiiaa en tahdo mistään hinnasta näytellä." + +Äitinsä kuolema vaivutti mieheni suureen suruun. Hän sanoi sen jälkeen +olevan kovin raskasta asua Nikolskissa. Vaikka kävikin huolekseni +mieheni suru ja tunsin häntä sääliväni, viihdyin kuitenkin nyt entistä +mieluummin ja rauhallisempana maalla. + +Suurimman osan näistä kolmesta vuodesta vietimme kaupungissa, -- +ainoastaan kerran olin kaksi kuukautta ollut maalla --, ja kolmantena +vuotena matkustimme ulkomaille. + +Seuraavan kesän vietimme kylpylaitoksessa. + +Tähän aikaan täytin yksikolmatta. Luuloni mukaan oli taloudellinen +tilamme varsin hyvä. Perhe-elämältämme en odottanut mitään enempää, +kuin se jo oli minulle suonut. Kaikki, jotka tunsin, näyttivät +mielestäni rakastavan minua. Terveyteni oli erinomainen, vaatteukseni +parhaimpia, mitä kylpylaitoksessa nähtiin. Tiesin, että olin kaunis. +Säät olivat hyviä, tunsin ympärilläni kauneuden ja hienouden +ilmapiiriä, lyhyesti, minä olin parhaimmalla tuulella. En ollut iloinen +sillä tavalla, kuin ollessani Nikolskissa, kun tunsin, että olin +onnellinen itsestäni, onnellinen sentähden, että ansaitsin tuota onnea, +ja että onneni, niin suuri kuin se olikin, kuitenkin voisi tulla vielä +suuremmaksi, ja kun kaikki minussa janosi yhä suurempaa onnea. + +Silloin oli toista, mutta hyvä oli minun tänäkin kesänä. En halunnut +mitään, en toivonut mitään, en pelännyt mitään; elämäni, kuten näytti, +oli täydellinen, ja omatuntoni rauhallinen. + +Kylpyvieraissa ei ollut ainuttakaan nuorta miestä, joka olisi missään +suhteessa minua muita enemmän miellyttänyt. En havainnut mitään +etuisuuksia edes vanhassa ruhtinas K:ssakaan, lähettiläässämme, joka +vähän mielisteli minua. Toinen oli liian nuori, toinen liian vanha; +toinen valkoverinen englantilainen, toinen piikkiparta ranskalainen; +kaikki he olivat minulle ihan yhdentekeviä, vaan kuitenkin kaikki +välttämättömiä. Mitättömine mielistelyineen he kumminkin kaikki +kuuluivat siihen hienoon huvitusten ilmapiiriin, joka minua ympäröi. + +Ainoastaan yksi koko joukosta, italialainen markiisi, veti huomiotani +puoleensa rohkeudellansa, millä hän ilmaisi ihastuksensa minuun. Hän ei +päästänyt käsistään ainoatakaan tilaisuutta, jolloin hän voi minua +tavata, tanssitti minua, teki ratsastusmatkoja kanssani j.n.e. ja sanoi +minulle suoraan että olen kaunis. Joitakuita kertoja näin ikkunasta +hänen käyskentelevän asuntomme edustalla. Hänen silmäinsä +epämiellyttävästä kiillosta palava katse sai minut punastumaan ja +kääntymään hänestä poispäin. + +Hän oli nuori, kaunis ja käytökseltään hieno. Hänen otsansa muoto ja +hymyilynsä muistutti miestäni, vaikka hän olikin paljoa kauniimpi kuin +mieheni. Tämä yhtäläisyys vaikutti minuun tuntuvasti, vaikka hänessä +ylipäänsä ja erittäinkin suun seuduissa, katseessa, pitkässä leuvassa +oli mieheni aatteellisen rauhallisuuden ja hyvyyden ilmauksen sijassa +jotakin karkeaa, eläimellistä. + +Luulin silloin, että hän rakastaisi minua kiihkeästi, ja ajattelin +häntä joskus ylpeällä säälillä. Joskus tahdoin häntä rauhoittaa +puolittain ystävällisellä ja luottavaisella puhetavalla, mutta hän +oli kylmä näille yrityksilleni ja jatkoi vain kiusaamistani +epämiellyttävillä lempensä ilmaisuilla, jotka olivat joka hetki +vaarassa ratketa rajainsa ylitse, puhjeta suoriksi sanoiksi. Vaikka en +sitä tunnustanut, pelkäsin tätä miestä ja ajattelin vasten tahtoanikin +häntä usein. + +Mieheni oli markiisiin ystävällisessä suhteessa, vieläpä enemmän, kuin +muiden tuttaviemme kanssa, joille hän esiytyi vain vaimonsa miehenä ja +muuten säilytti kylmähkön ylevyytensä. + +Kylpykauden lopussa sairastuin enkä kyennyt kahteen viikkoon lähtemään +huoneestani. Kun ensi kerran terveeksi tultuani lähdin ulkosalle, menin +musiikki-iltamaan. Minä tiesin, että sairaana ollessani oli saapunut +kylpylaitokseen kauan jo odotettu ja kauneudestansa tunnettu lady S. + +Ympärilleni kokoutui joukko, joka otti iloisuudella minua vastaan, +mutta vielä suuremman joukon näin kokoutuneen äsken tulleen +leijonattaren ympärille. Kaikki minunkin luonani olijat puhuivat vain +hänestä ja hänen kauneudestaan. Minulle osoitettiin häntä, ja +epäilemättä oli hän viehättävä, mutta minuun vaikutti vastenmielisesti +hänen kasvoistansa kuvastuva pöyhkeä itsetietoisuus, ja sanoin sen +suoraan. + +Sinä päivänä tuntui minusta ikävältä kaikki, mikä ennen oli ollut +iloista. + +Seuraavana päivänä pani lady toimeen retken linnaan. Minä kieltäysin +siitä. Ei juuri ketään liittynyt minuun. Kaikki muuttui nyt silmissäni. +Kaikki näytti tuhmalta ja ikävältä, olisin voinut itkeä, lopettaa +äkkipäätä kylpyni ja palata kotimaahani. Sieluuni oli sijansa saanut +jonkinlainen pahan tunne, vaan en tahtonut vielä itsellenikään sitä +tunnustaa. Sanoin olevani huonosti voipa ja pysyttelin poissa suuresta +seurapiiristä. Ainoastaan aamuisin silloin tällöin menin yksinäni +lähteelle juomaan vettä tahi kävelemään venäläisen ystävättäreni L.M. +kanssa kylpypaikan ympäristöihin. + +Mieheni ei ollut näihin aikoihin luonani. Hän matkusti Heidelbergiin +muutamiksi ajoiksi ja odotti siellä kylpykauteni päättymistä, +päästäksemme sitten palaamaan Venäjälle. Sieltä kävi hän vain silloin +tällöin luonani. + +Erään kerran kokosi lady koko seurueen mukaansa huvikävelylle ja L.M. +ja minä menimme päivällisten jälkeen läheiseen linnaan. Annoimme +vaunujemme kulkea hitaasti kivitettyä tietä satavuotisten kastanjien +keskellä ja katselimme niiden välitse kylpypaikan ihanaa ympäristöä +laskevan ilta-auringon valossa. Puhelimme keskenämme vakavasti, jota ei +ollut koskaan ennen tapahtunut kylpypaikassa ollessamme. L.M:n olin jo +pitemmän aikaa tuntenut, vaan ensi kerran havaitsin hänen nyt hyväksi +ja järkeväksi naiseksi, jonka kanssa on mahdollista puhua kaikesta ja +mieluista olla ystävän suhteessa. Puhuimme perheistämme, lapsistamme +ja täkäläisen elämän tyhjyydestä. Ikävöimme kotimaahamme, +maalaiselämäämme, ja surullisen hellä tunnelma värähdytteli +sydämmiämme. + +Näiden vakavain tunteittemme vallassa saavuimme linnaan. Sen muurien +suojassa oli varjoisaa ja raikasta. Ylhäällä raunioilla leikkivät vielä +auringon säteet, Hiljaisinkin askele ja matalinkin ääni kaikui +muureista ja holveista. Portista näimme ikäänkuin kehyksissään +hurmaavan vaikka meille venäläisille vähän kylmän baadenilaisen +maiseman. + +Istuimme levähtämään ja katselimme ääneti laskevaa aurinkoa. Kuului +läheltämme selvästi puhetta ja olin kuulevinani nimenikin lausuttavan. +Aloin kuunnella tarkemmin, ja tahtomattani erotin puhujan jokaisen +sanan. Ääni oli minulle tuttu, markiisi D. puhui ranskalaisen ystävänsä +kanssa, jonka myös tunsin. He puhuivat minusta ja lady S:stä. +Ranskalainen vertaili minua ja häntä ja selvitteli meidän kummankin +kauneutta. Hänen sanansa eivät sisältäneet vähintäkään loukkausta, +mutta kaikki vereni ryntäsi sittenkin sydämmeeni kuullessani hänen +arvostelunsa. Yksityiskohtiin saakka hän esitteli, mikä oli kaunista +minussa ja mikä lady S:ssä. Minulla on jo lapsi, lady S. on vasta +yhdeksäntoista; minun hipiäni on hienompi, lady S:n vartalo +kokonaisuudessaan sirompi; lady S. on ylhäinen daami, jota vastoin +"Teidän kaunottarenne" -- sanoi hän -- "on noita vähäpätöisiä +venäläisiä ruhtinattaria, joita alituiseen tapaa täällä +kylpypaikoissa". Hän päätti puheensa huomauttaen, että tekisin +viisaasti, jos en antautuisi lady S:n kanssa kilpailuun, sillä silloin +voisin pian olla Baadenissa yleisen huomion suhteen kuollut olento. + +"Minua hän säälittää -- --". + +"Niin, kenties hän saisikin lohdutuksensa teissä", lisäsi ranskalainen, +naurahtaen iloisen kylmästi. + +"Jos hän matkustaa, menen minä perässä!" lausui toinen puhuja +itaalialaisella äänenpainolla. + +"Onnellinen ihminen, joka vielä voitte rakastaa!" nauroi ranskalainen, + +"Rakastaa!" kertoi ääni ja vaikeni hetkeksi, -- "En voi olla +rakastamatta, -- rakkaudetta ei ole elämää. Tehdä romaani omasta +elämästään on ainoa, mikä on kaunista. Ja minun romaanini ei jää +puolitiehen, minä teen sen täydelliseksi, johdan loppuun saakka!" + +"Onneksi olkoon, hyvä ystävä!" päätti ranskalainen. Enempää emme +voineet kuulla, sillä puhujat kiersivät erään kulmauksen taitse ja pian +kuulimme heidän askeleensa toiselta suunnalta. He laskeusivat portaita +alas, tulivat muutaman minuutin kuluttua sivuovesta sisälle ja +näyttivät kovasti hämmästyneiltä, kun meidät näkivät. + +Minä punastuin, kun markiisi D. tuli luokseni, ja alkoi tuntua oikein +kauhealta, kun hän linnasta lähtiessämme tarjosi minulle käsivartensa. +En voinut kieltäytyä. Lähdimme kävelemään vaunuillemme päin L.M:n +perästä, sillä hän asteli markiisin ystävän kanssa, hekin rinnatusten +edellämme. Olin loukkautuneena siitä mitä ranskalainen oli minusta +sanonut, vaikka sydämmessäni tunnustin, että hän oli sanonut vain +samaa, mitä itsekin tunsin. Markiisin sanat taas kiihdyttivät ja +ihmetyttivät minua raakuutensa vuoksi. Minua kiusoitti ajatella, että +olin kuullut hänen puheensa, eikä hän kuitenkaan hävennyt vähääkään +edessäni. Oli vastenmielistä olla hänen lähellänsä. Häneen katsomatta, +hänelle vastaamatta ja koettaen kättäni pitää niin, etten kuulisikaan +hänen puheluansa, kiirehdin L.M:n ja ranskalaisen perästä. + +Markiisi puhui minulle kauniista näköalasta, odottamattomasta onnesta, +kun sai tavata minua täällä, ja muusta sellaisesta, vaan minä en +kuunnellut häntä. Tällä hetkellä kiintyivät ajatukseni mieheeni, +poikaani, Venäjään. Tunsin häpeää ja katumista; olisin tahtonut päästä +niin kiireesti kuin mahdollista yksinäiseen asuntooni, kylpypaikan +hotelliin, jotta olisin siellä saanut häiritsemättä ajatella kaikkea, +mikä nyt täytti sieluni. Mutta L.M. käveli hitaasti, vaunuille oli +vielä matkaa ja saattajani näytti ehdoin tahdoin hidastuttavan +käyntiämme, ikäänkuin tahallisesti minua pidättääkseen. + +"Eihän se ole mahdollista!" ajattelin ja päätin käydä kiivaammasti. +Mutta hän pidätti minua todellakin ja painoi käsivarttani itseänsä +vastaan. L.M. katosi edeltämme tien mutkan taakse ja me olimme aivan +kahden. Minua alkoi pelottaa. + +"Suokaa anteeksi!" sanoin kylmästi ja koetin vetää kättäni vapaaksi, +mutta hiansuu-pitsini sotkeutui hänen nappiinsa kiinni. + +Markiisi kumartui puoleeni ja alkoi päästää pitsiä irti. Hänen +hansikkaattomat sormensa koskettivat kättäni. Minun läpitseni valahti +jääviilteenä tunne, jota en ennen koskaan ollut kokenut, -- joka ei +ollut kauhistusta eikä iloa. Katsoin häneen, antaakseni silmäykseni +kylmyyden hänelle todistaa, kuinka häntä nyt inhosin ja ylenkatsoin. +Mutta katseestani kuvastuikin kokonaan toista kiihtymistä ja +hämmästystä. Hänen hehkuvat kosteat silmänsä tähystivät aivan kasvoini +edessä minuun, heitellen intohimoisia silmäyksiä kaulalleni, +rinnoilleni. Molemmin käsin tarttui hän käteeni. Hänen avoimet huulensa +lausuivat jotakin, puhuivat, että hän rakasti minua, että minä olin +hänelle kaikki kaikessa, ja nämä huulet lähestyivät, käsi puristi +tulisemmin ja poltti minua. -- -- Tunsin kuin olisi tulta virrannut +suonissani, silmissäni himmeni, minä vapisin, ja sanat, joilla tahdoin +häntä luotani sysätä, kuivuivat kurkkuuni. + +Yhtäkkiä tunsin suutelon poskellani. Vavisten ja valahtaen koko +olennoltani jääkylmäksi seisahduin ja katsoin häneen. Voimatta puhua, +voimatta liikahtaa odotin kauhistuneena jotakin, jota samalla tunsin +haluavani. + +Tämä kaikki kesti silmänräpäyksen. Mutta tämä silmänräpäys oli +kauhistava! Näin hänen edessäni aivan selvästi tällä hetkellä. Nyt +ymmärsin ja käsitin hänen kasvojensa ilmeet: Olkihatun alta näkyvä +alapuoli otsaa, jolla oli niin paljon yhtäläisyyttä mieheni otsan +kanssa, tuo kaunis, suora nenä, avoimet sieramet, nuo pitkät, päistään +kiherretyt viikset, pienet poskiparrat, sileät poskien alapuolet ja +ruskehtunut kaula -- -- minä vihasin, minä pelkäsin häntä, -- mutta +samalla hetkellä herätti tuon vihatun ja oudon miehen kiihkeys ja +intohimoisuus minun sielussani voimakasta vastakaikua. + +Minut valtasi voittamaton halu antautua tuon kauniin suun +suudeltavaksi, noiden valkosten sirosuonisten ja sormuksilla +koristeltuin käsien syleiltäviksi. Päätäni huimasi tuon kielletyn +nautinnon suloisuus, joka oli nyt äkkipäätä avannut houkuttelevan +pohjattoman kuilunsa eteeni. Olin hyppäämäisilläni -- -- -- + +"Olen jo niin onneton", välähti ajatuksissani "vieläkö saisin enemmän +onnettomuutta kantaakseni?" + +Hän kietoi toisen kätensä ympärilleni ja kumartui kasvoihini päin. + +"Vieläkö, vieläkö todellakin tulisi enemmän syntiä ja häpeää pääni +päälle?" + +"Minä rakastan teitä"; kuiskasi hän äänellä, joka muistutti aivan +mieheni ääntä. Samassa olin näkevinäni edessäni mieheni ja lapseni, +kaukaisina, entisinä olentoina, joiden kanssa ei ollut enää minulla +mitään tekemistä. Juuri tuolla hetkellä kuului tien mutkassa L.M:n +ääni, joka huusi minua. + +Minä toinnuin järkeeni, tempasin käteni irti häneen katsomatta ja +melkein juosten kiidin L.M:n luokse. Me menimme vaunuille, nousimme +niihin, ja sitten vasta vilkasin markiisiin. + +Hän otti hatun päästään, sanoi jotakin, ja hymyili. Hänellä ei ollut +aavistustakaan sanomattomasta vastenmielisyyydestä, jota tällä hetkellä +tunsin häntä kohtaan. + +Elämäni näytti minusta kovin onnettomalta, tulevaisuus epätoivoiselta, +menneisyys synkältä! L.M. puhui minulle, mutten ymmärtänyt sanaakaan +hänen puheestaan. Minä tunsin sydämmessäni, että hän varmaan säälistä +puhuu kanssani, peitelläkseen ylenkatsettaan, jonka nyt olin herättänyt +hänessä. Jokaisesta hänen sanastaan kuulin ja jokaisesta silmäyksestään +näin tuota ylenkatsetta ja loukkaavaa sääliä. + +Suutelo poltti häpeän merkkinä poskeani ja ajatukseni miehestäni ja +lapsestani kasvoivat hirveän voimakkaiksi. + +Päästyäni kotini yksinäisyyteen toivoin voivani miettiä tyynesti +tilaani ja tapahtumia, mutta yksinäisyys olikin minulle kauhistava. En +juonut teetä, jota oli minulle valmistettu. Olin kuin kuumeessa. +Tietämättäni, minkätähden, täytyi minun päästä heti mieheni luo +Heidelbergiin, lähteä jo samana iltana -- -- --. + +Kun istuin palvelustyttöni kanssa tyhjässä vaunussa, kun juna +alkoi liikkua ja raikas ilma löyhytellä ikkunasta kasvoilleni +hengitettäväkseni, aloin minä virkistyä ja samalla selvemmin ajatella +menneisyyttäni ja tulevaisuuttani. Koko avioelämäni siitä saakka, kun +maalaiselämästämme muutimme Pietariin, valkeni minulle uudessa valossa +ja alkoi soimauksena painaa tuntoani. Ensimäisen kerran muistin +elävästi ensimäiset aikamme maalla ja suunnittelumme; ensimäisen kerran +pälkähti päähäni kysymys: mitä iloa olinkaan koko tällä ajalla +miehelleni tuottanut? Tunsin itseni syylliseksi häntä kohtaan. + +"Mutta miksikä ei hän ole minua pidättänyt, miksi on hän teeskennellyt +edessäni, miksikä välttänyt jokaista selvitystä, miksi vielä loukannut +minua?" lenteli kysymyksinä aivoissani. "Miksikä ei ole hän tehnyt +rakkautensa voimaa minulle pakottavaksi voimaksi -- vai eikö hän ole +rakastanutkaan minua?" Mutta olipa kuinka tahansa, olkoon hän syyllinen +tai ei, vieraan miehen suudelma oli minun poskellani, ja se tuntui +vieläkin polttavan. + +Mitä enemmän Heidelbergia lähestyimme, sitä selvempänä näin mieheni ja +sitä tuskallisempana ahdisti tapaamisen hetki. "Kaikki, aivan kaikki +sanon hänelle, sanon katumuksen kyynelin, ja hän antaa minulle +anteeksi", ajattelin vaunussa istuissani. Mutta en tietänyt itsekään, +mitä olikaan tuo "kaikki", jonka hänelle tahdoin sanoa, enkä itsekään +uskonut, että hän minulle anteeksi antaa. + +Tuskin olin päässyt mieheni huoneeseen ja nähnyt hänen rauhalliset, +vaikka vähän kummastuneet kasvonsa, kun jo tunsin, ettei minulla +ollutkaan hänelle mitään sanottavaa, mitään tunnustettavaa, tai mitään +anteeksi pyydettävää. Sanomaton tuska ja katumus jäi painostamaan +sieluani. "Mitä sinä nyt ajattelet?" sanoi hän. "Huomennahan minä +aijoin tulla luoksesi." Mutta nähtyänsä lähempää kasvoni näytti hän +säikähtyvän ja lisäsi: "Mikä sinulla on, mikä sinua vaivaa?" + +"Ei mikään", vastasin, tuskin voiden kyyneliäni pidättää. "Olen +jättänyt kylpylaitoksen. Mennään Venäjälle, mennään kotiin, lähdetään +huomenna jo." + +Mieheni oli vaiti jokseenkin kauan ja katseli minua tarkkaavasti. + +"No niin, kerrohan, mitä sinulle on tapahtunut", sanoi hän vihdoin. + +Punastuin tahtomattani ja loin silmäni lattiaan. Mieheni silmistä +loisti pelästyksen ja suuttumuksen ilme. Säikähtyneenä mietin, mitä hän +mahtaisi nyt ajatella, ja teeskentelyllä, jommoista en olisi itsekään +itseltäni odottanut, aloin selvitellä: + +"Ei minulle ole mitään tapahtunut, surullisen ikävältä vain alkoi +tuntua yksinolo, ja olen ajatellut paljon elämäämme ja sinua. Jo kauan +olen rikkonut sinua vastaan! Miksi olet matkustellut kanssani sinne, +johon sinulla ei ole ollut omaa halua. Kauan, kauan olen rikkonut sinua +vastaan", kerroin uudestaan, ja taas vesi herahti silmiini. "Mennään +takaisin kotiin, maalle ja ainaiseksi." + +"Säästähän, rakas ystäväni, minua noista tunteiden purkauksista", sanoi +mieheni kylmästi. "On erittäin kauniisti että haluat palata maalle, +koska rahammekin alkavat loppua, mutta ainaiseksi, -- se on kuvittelua +vain. Olen varma, ettet pitkiäkään aikoja viihdy maalla. Mutta parasta +on juoda nyt teetä", päätti hän puheensa ja seisahtui palvelijaa +soittamaan. + +Koetin kuvitella, mitä mieheni voisi nyt minusta ajatella. Loukkauduin +noista pelottavista ajatuksista, joita luulin hänen päässänsä nyt +kiertelevän, nähdessäni hänen katseensa epäilevänä ja häpeävänä +tarkastelevan minua. + +"Ei, ei hän voi minua ymmärtää, eikä tahdokaan ymmärtää!" + +Sanoin tahtovani mennä katsomaan lastamme. Lähdin mieheni luota. Minun +täytyi saada olla yksinäni ja itkeä, itkeä, itkeä! -- -- -- + + + + +IV. + + +Kauan kylmillä ja tyhjänä olleessa kodissamme Nikolskissa oli taas +elämää. Kuitenkaan ei herännyt elämään kaikki, mikä siellä ennen +meille eloa henkäili. Sergein äiti oli jo poissa, ja me elimme +kahden yksinäistä elämäämme. Mutta nyt ei enää ollut meille yksinäisyys +tarpeen, se oli meille päinvastoin rasittavaa. + +Talvemme meni huononpuoleisesti. Olin kipeänä ja virkistyin vasta +toisen poikamme synnyttyä. Suhteemme pysyi ystävällisen kylmänä, +jollaista se oli jo ollut kaupunkielämässämme. Täällä maalla vain +jokainen lattiapalkki, joka seinä, huonekalu, kaikki muistutti +mieleeni, mitä Sergei oli minulle ennen ollut ja mitä olin kadottanut. +Ikäänkuin välillämme olisi ollut anteeksiantamatonta loukkausta ja +ikäänkuin Sergei olisi tahtonut minua rangaista jostakin rikoksesta, +vaikka hän samalla koetti näyttää, ettei muka välillämme ollut mitään +estettä ystävyytemme uudistumiseen. + +Mistäpä oli minun pyytäminen anteeksi oikeastaan? Hänhän rankaisi minua +sillä, ettei antaunut enää kokonaan minulle, ei koko sydämmestään, +niinkuin ennen; hän ei antaunut enää kenellekään ihmiselle, ei +millekään asialle, -- ikäänkuin ei hänellä enää olisi sydäntä +ollutkaan. + +Välistä ajattelin, että hän käyttäysi noin vain minua kiusatakseen, +että hänessä elävät kyllä vielä entiset tunteet. Koetin saada niitä +elähdytetyiksi ja nähtäville, mutta joka kerta tätä yrittäessäni näytti +hän välttävän suoraa selvyyttä, osoittavan epäluuloista käytöstä ja +pelkäävän jokaisen tunteenilmauksen naurettavaisuutta. Hänen katseensa +ja äänensä ilmaisi minulle: "Minä tiedän, tiedän kaikki, kaikki, mitä +sinulla on sanottavaa. Tiedän senkin, että puhut toista, ja toista +ajattelet -- -- --" + +Ensimältä tuo hänen avomielisyyden pelkonsa loukkasi minua; lopulta +totuin siihen ja aloin käsittää, ettei tämä ole avomielisyyden, vaan +avomielisyyden tarpeen puutetta minua kohtaan. + +Minä puolestani en olisi myöskään voinut äkkipäätä sanoa hänelle, että +rakastan häntä, pyytää häntä kanssani rukoilemaan tahi kuulemaan +soittoani. Välillämme olivat jo tuntuvissa varmat rajansa. Elimme +kumpikin omaa elämäämme, Sergei omissa tilustoimissaan, joihin +osaaottavaisuuden ja tutustumisen tarvetta en tuntenut, minä taas +omassa työttömyydessäni, joka ei nyt enää häntä suututtanut eikä +surettanut niinkuin ennen. Lapsemme olivat vielä liian pieniä +voidaksensa meitä yhdistää. + +Kevät joutui. Katja ja Sonja tulivat luoksemme maalle kesää viettämään. +Talomme Nikolskissa pantiin korjauksen alaiseksi ja me muutimme +Pokrovskoviin kaikin. + +Siellä oli vanha koti entisellään, terassi, pöydät, piano valoisassa +salissa. Näin siellä entisen kamarini, sen valkoiset varjostimet, ja +unelmat, jotka näyttivät ikäänkuin unhottuneen sinne tyttöajoilta. + +Asuin entisessä huoneessani siinä oli nyt kaksi vuodetta. Toinen oli +niistä minun entinen vuoteeni, ja siihen minä nyt peittelin ja levolle +siunasin punaposkisen Kokoshani. Toisesta pienemmästä pilkisteli taas +pikku Vanja kapalostaan. + +Siunattuani heidät nukkumaan jäin usein pitkäksi aikaa istumaan tuohon +rauhalliseen huoneeseen. Joka nurkasta, joka seinältä ja uutimen +poimuistakin virisi vanhoja jo unhotuksiin joutuneita nuoruuden kuvia, +kuului vanhoja tuttuja lapsenlaulujen ääniä. Missähän olivat nyt nuo +kuvat, missä nuo hellän pehmeät lapsenlaulut? + +Kaikki toiveeni ovat käyneet toteen, kaikki rohkeimmatkin. Kaikki +hämärimmät haaveilut ovat muuttuneet todellisuudeksi. Ja juuri tuo +todellisuus on painanut elämääni raskaan surullisuuden ja ilottomuuden +värityksen. + +Sittenkin on ympäristöni kaikki entistä: tuo on puutarha, jota olen +ikkunasta ihaillut, tuo on nurmikko, tuo tie, nuo varjoisan käytävän +penkkejä, nuo lammilta kaikuvia satakielen lirityksiä, nuo +kauniimmillaan kukoistavia sireeniä, ja tuo kartanon takaa nouseva kuu, +-- ja kuitenkin on kaikki muuttunut, tullut niin vieraaksi, niin +uskomattoman oudoksi. + +Kylmähtävää on nyt minulle kaikki tuo, joka ennen voi olla minulle +kallista ja läheistä. Aivan kuin ennenkin jutustelemme, Katja ja minä, +kahdenkesken vierassalissa. Me puhelemme nytkin Sergeistä. Mutta Katjan +otsa on kurtistunut, poskuset laihtuneet ja vaalenneet. Ei loistele +hänen silmänsä ilosta ja toivosta, ne kuvastavat nyt murhetta ja +sääliä. Me emme ihantele häntä, ennen ihailemaamme, me arvostelemme ja +tuomitsemme häntä. Emme enää kummastele, miten ja minkävuoksi olemme +niin onnellisia, kuten ennen teimme, emmekä tunne tarvetta koko +maailmalle tunteitamme julistaa. Kuiskuttelemme keskenämme, kuin +vannoutuneet, ja sadattakin kertaa kysäsemme toisiltamme, miksikähän on +kaikki muuttunut niin surullisella tavalla? + +Ja Sergei on sama kuin ennenkin; ainoastaan silmäkulmain väliset kurtut +ovat syventyneet ja hiukset ohauksilla enemmän harmahtuneet, mutta +hänen syvä ja tarkkaavainen katseensa on pilvinen ja aina kääntyneenä +minusta poispäin. + +Olen itse myöskin sama kuin ennenkin, vaan ei ole minussa enään mitään +rakkautta eikä rakkauden haluakaan ja ikävöimistä. En tunne tarvetta +työskennellä, en ole itseeni tyytyväinen. Kaukaiselta ja mahdottomalta +näyttää minusta entinen uskonnollinen innostukseni, entinen rakkauteni +Sergeihin ja entinen elämäni kylläisyys. En voi ollenkaan ymmärtää +sitä, mikä ennen oli kirkasta ja yksinkertaisen helppoa: onnea elää +toisten vuoksi. Miksikä sitten elää toisten hyväksi, kun ei enää voi +itselleenkään elää? + +Jo silloin kuin asuimme Pietarissa, olin musiikin kokonaan hyljännyt, +mutta nyt taas vanha pianoni ja vanhat nuottini herättivät siihen +halua. + +Eräänä päivänä olin kipeä ja jäin yksinäni kotia. Katja ja Sonja +menivät Sergein kanssa yhdessä Nikolskiin katsomaan uusia rakennuksia. +Teepöytä oli katettu. Menin alas ja odottaessani heidän takaisin +tuloaan istuin pianon ääreen. Avasin sonaatin "quasi una fantasia" ja +aloin sitä soitella. Ei näkynyt eikä kuulunut ketään. Ikkunat olivat +auki puutarhan puolelta ja tutut, surullisen juhlalliset säveleet +alkoivat kaikua huoneessa. + +Soitin loppuun ensimäisen osan. Vanhasta tottumuksesta vilkasin +nurkkaan, jossa Sergei aina ennen istui kuuntelemassa. Siellä ei ollut +häntä. Tuoli, jota ei liene pitkiin aikoihin paikaltaan siirretty, oli +tyhjänä nurkassaan, Näin puutarhan sireenipensaston värikkäässä +ilta-auringon valaistuksessa. Avoimista ikkunoista virtaili kesäillan +tuoretta raikkautta sisälle. Nojauduin pianoon, peitin kasvoni molemmin +käsin ja vaivuin mietteisiini. Sillä tavalla istuin kauan, murheella +muistaen vanhoja, palaamattomia aikojani ja aroilla ajatuksin kiidellen +tuleviin. Kaikki näytti tyhjältä, ei ollut edessäni mitään, ei mitään, +jota voisin haluta, toivoa. "Oi, joko olen elämäni elänyt?" välkähti +kysymyksenä ajatuksiini. Kauhistuin, kohotin pääni ja aloin taas +soittaa, soittaa itseäni unhottaakseni. Soitin andanten toistamiseen. + +"Jumalani", ajattelin minä, "anna anteeksi minulle, jos olen rikkonut; +anna palata kaiken, mikä oli niin kaunista sydämmessäni, tahi opeta, +mitä on minun tekeminen, miten on minun nyt eläminen!" + +Vaunujen ratinaa kuulin nurmikolta, rappusten edestä ja sitten +terassilta tuttua varovaista, astuntaa. Taas oli kaikki hiljaa. + +Askelten kaiku ei voinut herättää minussa entisiä tunteita. Kun lopetin +soittoni, kuuluivat askeleet läheltäni ja olalleni laskeutui käsi. + +"Oikein oivallista, että soitit tuon sonaatin", sanoi Sergei. + +Minä olin vaiti. + +"Etkö ole juonut teetä?" + +Pudistin kieltävästi päätäni häneen katsomatta, ettei hän olisi voinut +havaita liikutuksen jälkiä, jotka vielä näkyivät kasvoillani. + +"Katja ja Sonja tulevat oitis. Hevonen vikuroi ja he lähtivät jalkaisin +isoa tietä", sanoi Sergei. + +"Odotetaan heitä", vastasin minä ja menin terassille siinä toivossa, +että Sergei seuraisi minua. + +Mutta hän kysyikin miten lapset voivat, ja meni niiden luokse. Taas +hänen läsnäolonsa, hänen selvä ja hyväntahtoinen äänensä vaikuttivat +minuun, ikäänkuin en olisikaan mitään kadottanut. "Mitä vielä voisin +toivoakaan? Sergei on hyvä, lempeä, oivallinen aviomies, ja hyvä isä. +En ymmärrä itsekään mitä minulta puuttuisi." Menin terassille ja istuin +samalle penkille, jolla olin istunut sinä päivänä, jona välimme +selvisi. + +Aurinko oli jo laskenut ja alkoi hämärtyä. Kevään harmaan tummat pilvet +peittivät kartanon ja puutarhan. Ainoastaan puiden välistä näkyi +sammuvan iltaruskon punertavaa hohdetta ja nousevan iltatähden +tuiketta. Kaikki kietoivat hämäräänsä nuo synkät pilvet ja kaikki +näytti odottavan hiljaista kevätsadetta. + +Tuuli oli asettunut, ei liikkunut lehti eikä huojahdellut +ruohonkorsikaan. Sireenien ja tuomien tuoksua virtaili niin +voimakkaasti, kuin olisi koko ilma kukkana kukoistanut ja tuoksu +väreillen lainehtinut puutarhassa ja terassilla. + +Mitään ei haluttanut nähdä eikä kuulla, teki mieli vaan painaa silmänsä +kiini ja hengittää tuota pehmeän herttaista tuoksua. + +Georgiinit ja ruusupensaat, jotka eivät vielä kukkineet, kohousivat +mustilta penkeiltä liikahtamattomina ylöspäin, ikäänkuin hitaasti +pyrkien venähtämään tukikeppiänsä korkeammiksi. Sammakot kurnuttivat +kaikesta voimastansa, aivan kuin olisivat tahtoneet nyt tulla oikein +huomatuiksi, ennenkuin sade tulisi ja pakottaisi heidät veteen. Hienoa +katkeamatonta veden kohinaa kuului niiden ääntelyn seasta. Satakielen +laulu sai vaihtelevaksi tuon kaiken, ja kuului siitä kuinka se +levotonna lenteli paikasta toiseen. Taas tänäkin kevännä koetti yksi +satakieli asettua pensaaseen ikkunamme alle. Kun menin ulos, kuulin, +kun se lennähti siitä lehtokujaan ja lauloi siellä lirityksensä. Sitten +se alkoi odottaa vaiti ollen paikalleen pääsemistä. + +Turhaan koetin rauhoittua. Minäkin odotin ja ikävöin jotakin. + +Sergei tuli lasten luota ja istui sivulleni. + +"Näyttää siltä kuin saisimme sadetta", sanoi hän. + +"Niin näyttää", sanoin, ja olimme sitten kumpikin kauan aikaa vaiti. + +Aivan tuuletta vaipuivat pilvet yhä alemmaksi. Luonto tuntui yhä +tyynemmältä, tuoksuvammalta ja hiljaisemmalta. Äkkiä tipahti pisara +terassille ponnahtaen ikäänkuin taas takasin sen suojusvaatteelta; +toinen putosi tielle puutarhaan, sitten useampia yhä rankemmaksi +yltyvänä sateena. Satakielet ja sammakot vaikenivat tykkönään. Kuulin +vain enää hiljaista veden sohinaa, vaikka se sateen vuoksi tuntui +tulevan kauempaa, vaan oli kuitenkin ilmassa kuultavana, ja joku lintu, +joka lienee kätkeytynyt tiheään lehdistöön lähelle terassia, piipahteli +silloin tällöin aina samalla äänellä kaksiosaisen säveleensä. + +Sergei Michailovitsh nousi ja aikoi lähteä. + +"Mihin sinä menet?" kysyin häntä pidättääkseni. "Täällähän on niin +hyvä." + +"Minun pitää lähettää Sonjalle ja Katjalle sateenvarjo ja +päällyskengät", vastasi hän. + +"Ei tarvitse, sade lakkaa oitis." + +Hän mukautui minuun ja jäimme yhdessä seisomaan terassille, kaidetta +vastaan nojaten. Pidin kiinni paljaasta liukkaasta käsipuusta ja +kurotin päätäni eteenpäin. Raikas sade kasteli kaulaani ja hiuksiani. +Päittemme päällä kirkastuivat ja ohenivat pilvet ja taukosivat vettä +valamasta. Silloin tällöin kuului enää vain lehdiltä valahtelevan +yksityisen pisaran nokahdus. Taas alkoivat sammakot kurnuttaa, taas +satakielet puistivat siivistänsä veden ja alkoivat viserrellä +toisilleen sieltä täältä märästä pensastosta. Kaikki selvisi taas +edessämme. + +"Kuinka kaunista!" sanoi Sergei ja kumartaen kaidepuiden nojaan +silitteli kädellään märkää tukkaani. + +Tämä yksinkertainen hyväily vaikuttti kuin nuhde. Olin vähällä itkeä. + +"Mitä vielä ihminen tarvitseisi?" sanoi Sergei. "Minä olen nyt niin +tyytyväinen, etten tunne iltseltäni mitään puuttuvan. Olen todellakin +onnellinen!" + +"Noin et sinä puhunut minulle", ajattelin, "kun oli kysymyksessä minun +onneni! Niin suuri kuin onnesi olikin, sinä vielä suurempaa halusit. +Mutta nyt sinä olet tyyni ja tyytyväinen, kun sieluani ahdistaa +sanomaton katumus ja sydäntäni pidätetyt kyyneleet." + +"Minustakin on kovin kaunista", vastasin hänelle. "Mutta minua painaa +ja surettaa juuri se, että kaikki on minun ympärilläni niin kaunista ja +hyvää. Oma olemukseni on sille niin ristiriitainen, tyhjä, että +se aina haluaa ja ikävöi, vaikka on noin rauhaisaa ja ihanaa -- -- -- +Onko mahdollista, ettei yksikään ikävöimisen tunne hämmennä +sinun luonnonnautintoasi; etkö ikävöi mitään menneestä ajasta +takaisin?" -- -- -- + +Sergei vetäsi kätensä päästäni ja oli hetken vaiti. + +"Niin, sellaista tunsin kyllä ennen, erittäinkin keväällä", puhui hän +ikäänkuin ajatuksiansa kooten. "Olen elänyt sellaisia öitä, toivoen ja +ikävöiden, ja ne olivat ihania öitä! -- -- -- Mutta silloin oli vielä +kaikki edessänipäin, nyt on kaikki takanani. Nyt olen tyytyväinen +siihen, mitä todella on, ja olen täydellisesti tyytyväinen", päätti hän +puheensa niin järkevän rauhallisena, että vaikka koski kipeästi minuun +tuota kuulla, en voinut epäilläkään, ettei hän puhuisi totta. + +"Et siis toivo enää mitään?" kysyin häneltä. + +"En mitään mahdotonta", vastasi hän käsittäen tunteeni. "Pääsi tuli +kovin märäksi", lisäsi hän hyväilemällä silitellen hiuksiani kuin +minkäkin lapsen. "Olet mustasukkainen lehdille ja ruohostolle, kun +niitä sade kastelee, ja tekisi mielesi olla ruohoisina ja lehtisinä ja +sateenakin ehkä. Mutta minä olen ainoastaan iloinen niistä, niinkuin +kaikesta muustakin maailmassa, mikä on nuorta, onnekasta ja kaunista." + +"Eikö siis sinulla ole mitään kaihoa menneisyydestä?" jatkoin +kyselemistäni, tuntien yhä enemmän sydäntäni ahdistavan. + +Hän mietti ja oli taas hetken vaiti. Näin, että hän tahtoi vastata +minulle tarkimmalla totuudella. + +"Ei mitään!" vastasi hän lyhyesti. + +"Ei se ole totta, se ei ole totta!" huudahdin minä kääntyen häneen +päin ja katsoen häntä suoraan silmiin. "Etkö todellakaan ikävöi +menneisyyttä?" + +"En", vastasi hän vielä kerran. "Minä kyllä siunaan menneisyyttä, mutta +en sure enkä ikävöi sitä." + +"Mutta etkö toivoisi saavasi sitä vielä kerran elää?" kysyin nyt. + +Hän kääntyi ja alkoi katsella puutarhaan päin. + +"En toivo. Kuinka voisinkaan toivoa, että minulle esimerkiksi kasvaisi +siivet, -- sehän on mahdotonta!" + +"Sinä et toivo saavasi mennyttä parantaa, et soimaa itseäsi etkä minua +siitä?" jatkoin minä. + +"En koskaan! Kaikki on ollut parhaimmalla tavalla, mitä on ollut." + +"Kuulehan!" sanoin ja tartuin hänen käteensä, että hän kääntyisi minuun +päin. "Kuule, miksi et ole koskaan sanonut minulle, mitä sinä minulta +vaadit, että olisin voinut elää tahtosi ja toivosi mukaisesti? Miksi +olet suonut minulle vapautta, jota en ole ymmärtänyt parhaakseni +käyttää, miksi lakkasit minua opettamasta? Jos olisit toisin minua +johtanut, niin ei olisi mitään tapahtunut, ei mitään!" Sanoin tämän +äänellä, josta väreili kylmä katkeruus, mutta jossa oli vaan hitunen +jäljellä entisestä rakkaudesta. + +"Mitä ei olisi sitten tapahtunut?" kysyi Sergei ihmetyksissään ja +kääntyi puoleeni. "Eihän ole mitään tapahtunutkaan, kaikkihan on +hyvästi, oikein hyvästi!" lisäsi hän hymyillen. + +"Eikö hän ymmärrä minua, vai eikö hän, mikä on vielä pahempi, tahdo +ymmärtää?" ajattelin itsekseni ja kyyneleet nousivat silmiini. Minä +vastasin hänelle yhtäkkiä: + +"Ei olisi tapahtunut sitä, että mitään sinua vastaan rikkomatta olisin +saanut elää välinpitämättömyytesi, vieläpä ylönkatseesikin +rankaisemana. Ei olisi tapahtunut sitäkään, että ilman ainoaakaan +rikosta puoleltani olisit riistänyt minulta kaiken, mikä oli minulle +kallista!" + +"Mitä sinä sanotkaan, lapsukaiseni!" huudahti Sergei, ikäänkuin ei +olisi ymmärtänyt, mitä minä puhuin. + +"Elä nyt, -- anna minun puhua... Sinä olet riistänyt minulta +luottamuksesi, rakkautesi, kunnioituksesi! En voi uskoa, että sinä +rakastat minua enää kaiken sen jälkeen, mitä on ollut... Elä nyt +keskeytä, minun täytyy sanoa kerrassaan kaikki, mikä on kauan tuskaa +tuottanut minulle", jatkoin kiihkeästi, kun hän tahtoi keskeyttää +minua. "Olenko siihen syyllinen, etten elämää tuntenut, ja sinä annoit +minun yksinäni elämää etsiä?... Onko se minun syyni, että nyt, kun +ymmärrän, mikä on tarpeellista, ja vuoden pitkään koetan palata +luoksesi, sinä työnnät minut pois, ikäänkuin et ymmärtäisi, mitä minä +tahdon ja ikäänkuin sen vuoksi etten voisi sitten sinua syyttää siitä, +että olen syyllinen ja onneton? Niin, sinä tahdot taas työntää minut +tuohon elämään, joka voi tehdä minut ja sinutkin onnettomaksi"... + +"Ja millä minä olen osoittanut sinulle tätä?" kysyi hän ihmetellen ja +todellisesti pelästyneenä. + +"Etkös sanonut minulle vielä illalla, ja etkö puhune vielä edelleenkin, +etten minä voi täällä elää ja että meidän täytyy taas talveksi muuttaa +Pietariin, jota minä vihaan?" jatkoin minä. "Sen sijaan, että +pidättäisit minua, väistyt sinä luotani välttääksesi jokaista suoraa +selitystä, vilpitöntä ja sydämmellistä sanaa ja sittenkuin minä vajoon, +niin auttamisen sijasta nuhtelet ja iloitset..." + +"Lakkaa nyt, lakkaa jo!" sanoi hän ankaran kylmästi. "Ei ole kaunista, +mitä nyt puhut. Näkyy vain, että olet hetkellisesti suutuksissa minulle +ja että sinä et..." + +"Että minä en rakasta sinua?... Sano, sano vain niin", keskeytin häntä, +ja kyyneleet alkoivat pyörähdellä silmistäni. Istuin penkille ja peitin +nenäliinalla silmäni. + +"Noin hän minua ymmärtää", ajattelin ja koetin pidättää nyyhkytystäni, +joka oli minut tukehduttamaisillaan. "Loppunut, loppunut on entinen +rakkautemme!" kuiskasi sydämmeni ääni. + +Sergei ei lähestynyt eikä lohduttanut minua. Hän tuntui loukkautuvan +puheestani. Hänen äänensä oli rauhallinen ja kova. + +"En ymmärrä, mistä sinä minua soimaat", sanoi hän. "Jos niin olisi, +etten ole sinua enää niin rakastanut, kuin ennen..." + +"En enää niin rakastanut!" kerroin minä itkeä nyyhkyttäen nenäliinaani, +joka kastui yhä katkerammista kyynelistä. + +"Jos niin on, niin on syy yhtä paljon ajan kuin meidänkin. Jokaisena +ikäkautena on rakkaudella omituinen luonteensa ja laatunsa." + +Hän oli hetken vaiti. + +"No, voinhan sanoa sinulle kaiken totuuden, koska sinä vaadit suoruutta +ja selvyyttä... Niinkuin minä sinä vuonna, jona tulin sinua tuntemaan, +vietin yöt unetonna sinua ajatellen, rakkauttani perustellen, +kasvattaen ja antaen sille yhä enemmän voimaa, juuri samoin Pietarissa +ja ulkomailla ollessamme valvoin kauhistavia unettomia öitä, koettaen +tukehduttaa ja kuolettaa tuota rakkautta, joka minulle tuotti tuskaa. +En voinut sitä tukehduttaa, vaan tukehdutin sen, mikä minua rasitti, +rauhoituin ja rakastan sinua yhä, vaikka toisellaisella rakkaudella." + +"Sinä sanot sitä rakkaudeksi, joka on vaan tuskaa!" huudahdin minä. +"Minkätähden annoit minun elää suuressa maailmassa, kun se näytti +sinusta niin turmiolliselta, että lakkasit senvuoksi minua +rakastamasta?" + +"Ei suuressa maailmassa ollut syytä, hyvä ystäväni", sanoi Sergei. + +"Miksi et käyttänyt vaikutusvoimaasi?" jatkoin taas. "Miksi et sitonut +minua, kuolettanut minua? Minulle olisi se ollut parempi, kuin kadottaa +kaikki, mikä teki minut onnelliseksi, -- minun olisi nyt paljoa parempi +eikä tarvitseisi hävetä!" + +Taas aloin itkeä nyyhkyttää ja peitin kasvoni. + +Samalla hetkellä tulivat Katja ja Sonja iloisesti puhellen ja nauraen +terassille, vaan meidät nähtyänsä hätkähtivät he äänettömiksi ja +poistuivat paikalla. + +Me olimme kauan vaiti, sittenkun he menivät, Minä itkin kyyneleeni +kuiviin ja sitten tuli helpompi ollakseni. Katsoin Sergeihin. Hän istui +pää käden nojassa ja näytti tahtovan sanoa jotakin silmäykseeni +vastatakseen, mutta tulikin häneltä vain raskas huokaus, ja taas painoi +hän päänsä. + +Menin hänen luoksensa ja irroitin hänen kätensä päästään. Hän käänsi +katseensa ajatuksissaan minuun. + +"Niin", sanoi hän aivan kuin ajatuksiaan ääneen jatkaen. "Meille +kaikille, ja erittäinkin teille naisille, on ehdottomasti välttämätöntä +elää itse kaikki elämän hulluudet, ennenkuin voidaan elämän +todellisuuteen päästä. On mahdotonta uskoa muiden kokemusta. Sinä et +ollut vielä pitkälle elänyt tuota houkuttelevan suloista turhuutta, kun +sinuun rakastuin. Minä annoin sinun elää siinä, tuntiessani, ettei +minulla ollut oikeutta sinua siitä estää, vaikka itseltäni ne ajat +olivat jo kauan sitten menneet." + +"Minkätähden elit sinä minun kanssani tuossa turhuudessa ja miksi +annoit minun siinä elää, jos minua rakastit?" + +"Sentähden, että sinäkin olisit tahtonut itse kokea, etkä olisi minua +voinut uskoa; sinun täytyi itse tulla sitä tuntemaan ja sinä tulitkin." + +"Sinä olet aina paljon filosofeerannut", sanoin minä. + +"Koko syy on oikeastaan vaan siinä, ettet minua kylläksi rakastanut." + +Molemmat olimme taas vaiti. + +"Se on kovaa, mitä sinä juuri sanoit minulle, mutta se on totta!" sanoi +Sergei yht'äkkiä ja nousi kävelemään terassilla, "Minä olen ollut +syyllinen", lisäsi hän, ja pysähtyi eteeni. "Minun joko ei olisi +pitänyt sallia rakastumistani sinuun tahi olisi pitänyt rakastaa +yksinkertaisemmin, niin, yksinkertaisemmin...!" + +"Unhottakaamme kaikki"... sanoin arasti. + +"Ei, mikä on mennyt, se ei tule enää takaisin; ei koskaan voida kääntyä +taaksepäin elämään!" Sergein ääni heltyi tätä sanoessaan. + +"Kaikki on jo tullut entiselleen..." sanoin ja laskin käteni Sergein +olalle. + +Hän tarttui käteeni ja puristi sitä. + +"En puhunutkaan totta, kun sanoin, etten ikävöi mitään menneisyydestä. +Ei, minä ikävöin, minä itken sinun entistä rakkauttasi, jota ei nyt +enää ole ja jota ei voi enää koskaan ollakaan. Kuka on syynä siihen, en +tiedä. Rakkautta on kyllä vielä jälellä, mutta se ei ole tuota +rakkautta. Sen paikkakin on kyllä olemassa, mutta sekin on +sairalloinen, heikko, siinä ei ole enää voimaa, raikkautta. Jälellä on +muisto ja siunaileva kiitollisuus, vaan..." + +"Elä sano niin!" keskeytin häntä. "Kaikki tulee taasen entiselleen. -- +Onhan se mahdollista, eikö niin?" kysyin minä ja katsoin häntä silmiin. + +Hänen katseensa oli kirkas ja rauhallinen, ei siitä tuikehtinut enää +arkuutta, kun hän katsoi minua silmiin. + +Sillä hetkellä, kun puhuin, tunsin jo, että oli mahdotonta sen +toteutua, mitä toivoin ja pyysin häneltä. Hän hymyili rauhallisesti ja +pehmeällä lempeydellä kuin vanhus. + +"Kuinka sinä oletkin vielä nuori ja minä jo vanha!" sanoi hän. "Minussa +ei ole enää, mitä sinä etsit... Miksipä pettää itseänsä?" lisäsi hän ja +hymyili taas tuota omaa, ukkomaista hymyänsä. + +Vaitiollen seisoin hänen rinnallansa ja tunsin sieluni tyyntyvän ja +rauhoittuvan. + +"Älkäämme koettakokaan elämäämme toistaa", jatkoi hän, "elää uudestaan +ja valehdella itsellemme. Ja kun ei ole olemassa enää entistä +levottomuutta ja kiihkeyttä, niin Jumalan kiitos! Meillä ei ole mitään +etsittävää ja tarvittavaa, eikä mitään syytä kiihoituksiin. Me olemme +jo saaneet osamme ja onkin osallemme tullut paljon onnea. Nyt on meidän +vain pyrkiminen raivaamaan tietä tuolle", sanoi Sergei ja osoitti +Vanjaa imettäjän sylissä, sillä imettäjä tuli juuri luoksemme ja seisoi +Vanjan kanssa terassin ovella. "Se on meidän tehtävämme, rakas +ystäväni", päätti hän puheensa ja kumartuen puoleeni suuteli minua +poskelle. + +Suudelma ei ollut rakastajan; se oli vanhan ystävän suudelma. + +Puutarhasta virtasi yhä voimakkaammin yön raikasta ja hienoa tuoksua. +Yhä juhlallisemmilta sointuivat illan äänet, kunnes ne taukosivat +syvään hiljaisuuteen, ja yhä lukuisimpina tuikkivat taivaalta tähdet. +Katsahdin Sergeihin, ja sanomaton keveys valtasi sydämmeni ja koko +sieluni, ikäänkuin olisi yht'äkkiä poikki leikattu sairalloinen +hermosäije, joka minua oli vaivannut ja tuskat minulle tuottanut. + +Nyt ymmärsin selvästi ja tyynenä, että tuon takaisin tavoittelemani +ajan tunteet olivat auttamattomasti menneet, samoin kuin itse aikakin, +ja ettei niiden palaaminen olisi ainoastaan mahdotonta, vaan myös surua +ja tuskaa tuottava. Ja olikohan sitten todellakin tuo aika niin hyvä, +tuo aika, jota pidin niin onnekkaana ja joka jo niin kauan, niin kauan +sitten oli mennyt... + +"On jo aika mennä teelle", sanoi Sergei lempeästi, ja lähdimme yhdessä +vierassaliin. + +Ovella tuli taas vastaan imettäjä Vanjan kanssa. Minä otin poikani +käsivarrelleni, peittelin sen punaiset pikku jalat, likistin häntä +rinnoilleni ja suutelin hellästi, tuskin huulillani hänen huuliansa +koskettaen. Nukuksissaan liikutti Vanja kättänsä harasormin ja aukasi +sameat silmänsä, ikäänkuin olisi jotakin etsinyt ja koettanut muistaa. +Äkkiä pysähtyivät nuo silmät minuun katsomaan, ajatuksen loistetta +välkähti niistä ja täyteläiset huulet avautuivat nauruun. + +"Minun, minun, minun!" ajattelin minä. Onnen puuskaus kulki läpi +jäseneni, läpi koko olemukseni. Likistin Vanjaa rintaani hellästi +varoen, etten vain satuttaisi häntä. Aloin suudella hänen pikkuisia +jalkojansa, kätösiänsä, pikku ruumistansa ja tuskin vielä muutamain +hiusten verhoamaa pientä päätä. + +Mieheni tuli luokseni. Minä peitin kiireesti pikku pojuni kasvot, ja +taas paljastin ne. + +"Ivan Sergeitsh!" kuiskasi mieheni, koskettaen pienokaista leuan alle. + +Mutta minä taas kiireesti peitin Ivan Sergeitshin. Ei kukaan muu kuin +minä saanut häntä kauan katsella. + +Katsoin mieheeni. Hymyilevin silmin katsoi hän minua, ja ensi kerran +pitkästä aikaa oli minun keveän iloista katsella häntä. + +Tähän päivään päättyi minun ja mieheni romaani. Vanhat tunteeni tulivat +minulle kalliiksi muistoksi siitä, mikä ei koskaan palannut, ja uudet +rakkauden tunteet lapsiini ja lasteni isään olivat alkuna toiseen, vaan +aivan toisella tavalla onnelliseen elämään, jota en ole vielä tällä +hetkellä loppuun elänyt. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58858 *** diff --git a/58858-8.txt b/58858-8.txt deleted file mode 100644 index d940118..0000000 --- a/58858-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4554 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Perheonni, by graf Leo Tolstoy - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Perheonni - - -Author: graf Leo Tolstoy - - - -Release Date: February 10, 2019 [eBook #58858] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHEONNI*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -PERHEONNI - -Kirj. - -LEO TOLSTOI - -Suomennos - - - - - - -Kuopiossa, -Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa, -1906. - - - - -ENSIMÄINEN OSA. - - - - -I. - - -Murehdimme äitiämme, joka oli syksyllä kuollut, ja olimme koko talven -maalla, Katja, Sonja [lyhennykset nimistä Katariina ja Sofiia] ja minä. - -Katja oli vanha perheenystävä, meidän kaikkein kotiopettaja ja -kasvattaja. Hänet muistan siitä saakka, kuin alan itseänikin muistaa, -ja aina olin häntä rakastanut. - -Sonja oli nuorempi sisareni. - -Vietimme raskaan ja surullisen talven maatilallamme Pokrovskovissa. -Säät olivat tuuliset ja kylmät, kinokset kohousivat ikkunoiden tasalle. -Ikkunat pysyivät melkein aina himmeinä ja jäisinä. Emme voineet juuri -koko talven aikana lähteä mihinkään ajelemaan emmekä kävelymatkoille, -ani harvoin tuli vieraita meitä katsomaan. Ja jos silloin tällöin joku -pistäysikin luoksemme, ei hän tuonut iloa eikä hilpeyttä kotiimme. -Kaikkein heidän kasvoistaan kuvastui murhe, kaikki puhuivat hiljaisella -äänellä, aivan kuin olisivat pelänneet jonkun herättävänsä. Ei kukaan -nauranut, kaikki huokailivat ja usea itkikin nähdessään minut ja -erittäinkin pienen Sonjan mustassa murhepuvussa. - -Kodissamme vielä tuntui kuolema; kuolema, suru ja kauhistus oli vielä -ilmassa. Äidin huone oli lukittuna ja sydäntäni oikein vihlasi sitä -nähdessäni. Sittenkin oli siinä jotakin, joka veti minua katselemaan -tuota kylmää, tyhjää huonetta kulkiessani sen ohitse makuusuojaani. - -Näinä aikoina olin seitsemäntoista vuotias, ja juuri kuolinvuotenansa -oli äitini aikonut muuttaa kaupunkiin asumaan, voidaksensa täydentää -kasvatustani. Äitini kadottaminen tuotti minulle syvää surua, mutta -tunnustaa täytyy, että paitsi tuota surua, tuntui kovin katkeralta -nuorena ja kauniina, niinkuin kaikkien sanojen mukaan olin, viettää -vielä toinenkin talvi turhaan maalla yksinäisyydessä. - -Lopulla talvea oli tuo murheen, yksinäisyyden ja, suoraan sanoen, -ikävystymisen tunne kasvanut jo niin voimakkaaksi, etten huoneestani -lähtenyt, en avannut pianoani enkä ottanut kirjaa käteeni. Kun Katja -kehoitti minua yhtä tai toista tekemään, vastasin vain: ei minua -haluta, en minä voi, ja sydämmessäni kuulin kuiskeen: Mitävarten? -Mitävarten jotakin tekisikin, kun näin turhaan kuluu parhaimman -nuoruuteni aika, -- mitävarten? Ja tuolle kuiskaavalle "mitävarten?" ei -ollut minulla muuta vastausta, kuin kyyneleeni. - -Sanottiin että olin laihtunut ja tullut rumemmaksi tuona aikana, mutta -tämäkin oli minusta yhdentekevää. Mitävarten? Kenen vuoksi...? Minusta -näytti, että minun täytyisi viettää koko elämäni tässä yksinolossa ja -auttamattomassa ikävässä, josta päästäkseni ei minulla itselläni ollut -voimaa eikä edes toivoakaan. Talven lopulla alkoi Katja tulla jo -rauhattomaksi minun tähteni ja päätti, tapahtuipa mitä hyvänsä, viedä -minut ulkomaille. Mutta tähän tarvittaisiin rahaa, ja me emme ollenkaan -tietäneet, mitä meille oli jäänyt äitimme kuoleman jälkeen. Joka päivä -odotimme holhoojaa, joka oli velvollinen tulemaan järjestelemään meidän -asioitamme. - -Maaliskuussa tuli holhooja. - -"No, Jumalan kiitos!" sanoi Katja minulle, kun taas kerran astelin -varjontapaisesti nurkasta nurkkaan mitään ajattelematta, toimimatta ja -toivomatta. "Sergei Michailitsh on tullut ja lähettänyt ilmoittamaan, -että hän tulee meille päivällisille, sinun täytyisi tointua, rakas -Mascha", lisäsi hän, "muutoin voisi hän ajatella sinusta mitä tahansa. -Hän on teitä kaikkia niin rakastanut." - -Sergei Michailovitsh, läheinen naapurimme, oli ollut isävainajamme -ystävä, vaikka oli paljon nuorempi häntä. Paitsi sitä että hänen -tulonsa muutti kerrassaan meidän suunnitelmamme ja saattoi -mahdolliseksi maalta poispääsemisen, olin minä jo lapsesta saakka -tottunut häntä rakastamaan ja kunnioittamaan, ja kun Katja neuvoi minua -koettamaan virkistyä, tiesi hän hyvin, että kaikista tuttavistamme -kaikkein vähimmän tahdoin Sergei Michailovitshin edessä esiytyä -epämiellyttävässä valossa. - -Rakastin häntä jo pelkästä tottumuksesta, niinkuin toisetkin perheemme -jäsenet tekivät, Katjasta ja hänen ristityttärestänsä Sonjasta ruveten -aina viimeiseen kuskiin saakka. Tämä taipumukseni häneen oli saanut -erityisemmän merkityksen niistä sanoista, jotka äitini oli minulle -aikanaan lausunut. Hän oli sanonut, että sellaisen miehen toivoisi hän -minulle puolisoksi. Minusta näytti silloin tämä kummalliselta, vieläpä -vastenmieliseltäkin; sankarini oli aivan toisen näköinen. Minun -sankarini oli hoikkanen, laihahko, vaalea ja surunvoittoinen. Sergei -Michailovitsh ei ollut enää mikään nuorukainen, sitäpaitsi oli hän -suuri, varsin väkevä ja, niinkuin minusta näytti, aina iloinen. Mutta -tästä huolimatta säilyivät äitini sanat mielikuvituksessani. Vielä -kuusi vuotta taaksepäin, kun olin yhdennellätoista, puhutteli hän minua -"sinä"-sanalla, leikki kanssani ja nimitti minua "orvokki-tytökseen". -Kuitenkaan en voinut olla välistä hienolla pelolla itsekseni -miettimättä, mitä tekisin, jos hän äkkiä pyytäisi minua vaimokseen. - -Vähää ennen päivällistä, johon Katja oli laittanut tällä kertaa myös -piirakoita ja spenaattikastiketta, saapui Sergei Michailovitsh. Katsoin -ikkunasta, kun hän ajoi pienoisessa reessään kartanolle, mutta kohta, -kun hän ennätti nurkan taakse, kiiruhdin vierashuoneeseen ja koetin -tekeytyä sellaiseksi etten näyttäisi laisinkaan häntä odottavalta. Vaan -kuultuani etehisestä hänen askeleensa, jykeän äänensä ja Katjan -kävelyn, en saanut vähääkään lepoa enää, minä riensin häntä vastaan. - -Hän piti Katjaa kädestä ja puhui hänelle kovalla äänellä, hymyillen. -Kun hän näki minut, jäi hän muutamaksi hetkeksi äänetönnä minua -katsomaan, tervehtimättä. - -Minun tuli tukala ollakseni, tunsin punastuvani. - -"Ah, tekö? Onko mahdollista?" sanoi hän suoralla lämpimällä tavalla, ja -kättään ojentaen lähestyi minua. "Onko mahdollista niin muuttua? Kuinka -te olette kasvanutkin! Äskettäin vielä pienoinen orvokki, nyt jo täysin -kukoistava ruusu." - -Hän otti suurella kädellänsä minua kädestä ja puristi sitä niin -voimakkaasti ja kiihkeästi, että oikein kärsin siitä. - -Olin ajatellut, että hän tervehtisi minua kättäni suudellen, ja -kumarruin jo häneen päin; mutta hän likisti vain vielä kerran kättäni -ja katsoi varmalla iloisella katseellaan suoraan silmiini. -[Venäläisillä on tapana usein tervehtiä toisiansa siten, että herra -suutelee naista kädelle, nainen herraa otsalle. Suoment.] - -Kuuteen vuoteen en ollut nähnyt häntä. Hän oli kovin muuttunut: hän oli -vanhentunut, ruskettunut ja antanut kasvaa parran, joka ei ylipäätään -sopinut hänelle; mutta vieläkin oli hänellä luonnollisen luonteva -olotapansa, avoimet, rehelliset ja tarkkapiirteiset kasvonsa, viisaat, -loistavat silmänsä sekä hyväntahtoinen, melkein lapsellinen hymyilynsä. - -Viiden minuutin kuluttua ei hän enää tuntunut vieraalta; hän oli taas -kuin omaa väkeä, ja kohteli sellaisena meitä kaikkia, palvelijoitakin, -jotka riensivät ilmaisemaan iloansa hänen tulostaan. - -Ei hän ensinkään käyttäytynyt niinkuin tavallinen naapuri, joka äidin -kuoleman jälkeen tervehtimään tultuansa pitää asiaan kuuluvana -surumuodoin ja itkusilmin istua aivan ääneti; hän päinvastoin oli -hyvinkin puhelias ja iloinen, eikä maininnut sanaakaan äidistämme. Tämä -välinpitämättömyys näytti minusta alussa oudolta ja sopimattomalta niin -läheisen ystävämme puolelta, kuin Michailovitsh oli. Mutta pian -ymmärsin, ettei se ollutkaan välinpitämättömyyttä, vaan -sydämellisyyttä, ja siitä olin hänelle kiitollinen. - -Illalla laittoi Katja meidät teelle vierashuoneeseen samalle paikalle, -jossa äidin eläessä oli tapanamme sitä juoda. Sonja ja minä istuimme -Katjan rinnalle. Vanha palvelijamme Grigorij toi Michailovitshille -isävainajan pitkän piipun, mistä lie sen löytänytkin, ja hän alkoi -aivan kuin entisaikoinakin poltella ja kävellä edestakaisin lattialla. - -"Suuria muutoksia on tapahtunut tässä talossa, kun oikein ajattelee!" -sanoi hän seisomaan pysähtyen. - -"Niin on", sanoi Katja huoaten ja samovaaria peitellen katsoi -vieraaseemme itkuun hyrähtämäisillään. - -"Luulen, että muistatte vielä isäännekin", sanoi hän puoleeni kääntyen. - -"Muistan vähän", vastasin hänelle. - -"Hyvä olisi teidän nyt, jos hän vielä eläisi", sanoi hän hiljaisella -äänellä ja katseli ajatuksissaan pääni päällitse. "Minä pidin hyvin -paljon isästänne!" lisäsi hän vielä hiljempaa, ja minusta näytti, että -hänen silmissään kiilsi kosteata tätä sanoessaan. - -"Ja sitten vei Jumala äidin luoksensa!" sanoi Katja, heittäen samalla -salveetin teekannulle, otti nenäliinan taskustansa ja hyrähti itkuun. - -"Niin on... todellakin on kamalia muutoksia talossa tapahtunut", sanoi -hän uudestaan ja kääntyi pois päin... "Sonja, näytäpäs minulle -leikkikalusi", lisäsi hän hetken perästä ja meni saliin. - -Kyynelissä silmin käänsin katseeni Katjaan, kun Sergei Michailovitsh -lähti vierashuoneesta. - -"Sellainen kunnon ystävä!" sanoi Katja. - -Ja todellakin lämpimältä ja hyvältä tuntuikin minulle tuon vieraan, -hyvän miehen osaaottavaisuus! - -Kamarista kuului Sonjan vikinä ja Sergei Michailovitshin teuhaaminen -hänen kanssaan. - -Annoin viedä hänelle teetä. Silloin kuulimme, että hän istui Sonjan -kanssa pianon edessä ja naputteli koskettimia Sonjan käsillä. - -"Maria Aleksandrovna!" huusi hän sieltä. "Tulkaa tänne ja soittakaa -vähän!" - -Tuntui niin hyvältä, kun hän tuollaisella suoralla ystävällisyydellä -pyysi minua. Nousin ja menin hänen luokseen. - -"Tämä, -- soittakaapas se", sanoi hän avaten eteeni Beethovenin vihosta -adagion sonaattiin quasi una fantasia. "Näemme sitten, miten te -soitatte", jatkoi hän, ja meni teelasinensa salin nurkkaan istumaan. - -En tiedä mintähden, mutta mahdotonta olisi ollut minun kieltää hänen -pyyntöänsä ja tehdä esteitä edes huonon soittoni perusteella. -Kuuliaisena istuin pianolle ja aloin soittaa niinkuin osasin, toivoen -ja peläten hänen arvosteluansa, sillä tiesin hänen olevan musiikin -tuntijan ja rakastavan sitä. Adagio oli samojen muistojen ja tunteiden -äänellinen ilmaisu, jotka keskustelumme ennen teetä oli minussa eloon -herättänyt ja soitin siis sen luonnollisesti jotenkin onnistuneesti. -Mutta _scherzoa_ ei hän antanut minun soittaa. - -"Ei, te ette soita sitä hyvästi", sanoi hän, tullen luokseni, "se -jääköön. Mutta tuo edellinen ei ollut huonosti soitettu. Näyttää että -te ymmärrätte musiikkia." - -Tämä kohtuullinen kiitos niin riemastutti minua, että tunsin -punastuvani. Oli uutta ja niin hupaista, kun eli tämä isäni vanha -ystävä ja hänen arvoisensa mies puheli minulle vakavasti kuin -vertaisellensa, eikä pitänyt enää minua lapsinulikkana, niinkuin -entisaikaan. - -Katja meni laittamaan Sonjaa nukkumaan, ja me jäimme kahden saliin. - -Michailovitsh kertoi minulle isästäni, kertoi kuinka he olivat -toistensa kanssa seurustelleet, kuinka iloisesti he olivat eläneet -aikoina, jolloin minä vielä istuskelin kirjasten ja leikkikalujen -ääressä. Näissä kertomuksissa kuvastui isäni minulle yksinkertaiseksi, -miellyttäväksi mieheksi, jommoiseksi en ollut tietänyt häntä ennen tätä -hetkeä. Hän myös kyseli minulta, mikä minua parhaiten miellyttäisi, -mitä minä luen, mitä aijon toimia, ja antoi neuvoja ja ohjeita. Hän ei -ollut enää iloinen ja huvittava leikkitoverini, hän oli vakaa, -yksinkertainen, lämminsydämminen ihminen, jota tunsin tahtomattani -kunnioittavani ja myötätuntoisuudella kohtelevani. Minun oli kevyt ja -hyvä olla hänen seurassaan, mutta samalla tunsin ehdotonta -jännittymistä puhuessani hänen kanssaan. Aristelin jokaista sanaani. -Olisin niin mielelläni tahtonut saavuttaa hänen rakkautensa, vaikka -vielä tahdoin olla sen saajana vain sentähden, että olin isäni, hänen -hyvän ystävänsä, tytär. - -Kun Katja oli asettanut Sonjan vuoteeseen, palasi hän luoksemme ja -alkoi kertoa vieraallemme alakuloisuudestani, josta en ollut puhunut -hänelle sanaakaan. - -"Ettepäs olekaan sitten pääasiata minulle sanonut", sanoi Sergei -Michailovitsh nauraen ja nyökytti nuhtelevasti päätänsä minulle. - -"Mitäpä siitä olisinkaan puhunut", vastasin hänelle. "Tiettyhän on, -että tämä on ikävää, mutta meneehän ikävä ohitse." - -Todellakin minusta näytti jo, ettei ikävä olisi ainoastaan hetkeksi -karkoittunut, vaan kokonaan kadonnut, ei koskaan takaisin tullakseen. - -"Ei ole hyvä, jos ei yksinäisyyttään voi kantaa, ja olettehan jo -kehittynyt tyttö?" sanoi Michailovitsh. - -"Ajattelen kumminkin olevani", vastasin nauraen. - -"Mitäpä vielä, huono tyttö, joka elää vain niin kauan kuin elämä häntä -ihastuttaa, mutta kohta, kun joutuu yksiksensä olemaan, syöpyy suruunsa -ja kaikki alkaa tuntua niin raskaalta; ei, -- kaikki julkisuuden -vuoksi, mitään ei itsellenne." - -"Luulette kai minusta hyvää", sanoin, edes jotakin sanoakseni. - -"Luulen kyllä", vastasi hän hetken vaitioltuansa, "ette turhan tyhjään -ole isänne näköinen, teissä on _jotakin_ -- --" ja Michailovitshin -hyväntahtoinen silmäys kiintyi taas minuun uudelleen, yht'aikaa -ihastuttaen ja ujostuttaen minua. - -Minä havaitsin, että hänen ensin niin iloiset kasvonsa, hänen omituinen -aluksi kirkas ja selvä katseensa muuttuivat yhä enemmän tarkkaaviksi ja -surullisiksi. - -"Ei teidän tarvitse, ettekä te saakaan olla alakuloinen", puhui hän, -"teillä on musiikkinne, -- ja te ymmärrätte sitä, kirjanne, opintonne, -teillä on edessänne koko elämä, johon teidän pitäisi nyt niin -valmistua, ettei jälestäpäin tulisi kaduttavaksi. Vuoden päästä voi -olla jo myöhäistä." - -Hän keskusteli kanssani, kuin isä tahi setä, ja tunsin että hän samalla -kaiken aikaa koetti pysyttäytyä kanssani yhdellä kannalla. Minua vähän -loukkasi se, että hän uskoi minun olevan häntä alhaisemmalla kannalla, -ja se taas ihastutti, kun hän noin paljon pani vaivaa ollaksensa -ystäväni. - -Lopun iltaa puheli hän Katjan kanssa taloudellisista asioista. - -"Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat ystäväni!" sanoi hän nousten istumasta, -tuli luokseni ja puristi minua kädestä. - -"Koska saamme jälleen nähdä teitä?" kysäsi Katja. - -"Keväällä", vastasi hän pitäen vieläkin kättäni. "Nyt lähden minä -Danilowkaan (meidän toinen maatilamme) katsomaan miten siellä menee. -Järjesteltyäni siellä, mitä voin, menen omien asiaini vuoksi Moskovaan. -Mutta kesällä taas tapaamme toisemme." - -"Mutta miksikä olette niin kauan poissa?" kysyin kovin surullisena. - -Olin todella jo toivonut saavani nähdä häntä joka päivä, ja nyt valtasi -minun taas äkkiä suru ja pelko, että saisin jälleen uupua ikävääni. -Lienee tämä huoleni tullut jo huomattavillekin äänessäni ja -katseessani. - -"Niin, koettakaa työskennellä ja raskasmielisyyttänne karkoittaa", -sanoi hän, minusta liian kylmällä ja levollisella äänellä. "Keväällä -tulen tutkimaan teitä, miten on -- --", jatkoi hän ja päästi käteni -minuun katsomatta. - -Saatoimme häntä etehiseen. Kiireesti puki hän turkkia päällensä, ja -taas katseli hän minua. - -"Näkee turhaa vaivaa -- --!" ajattelin itsekseni. "Kuinka hän luuleekin -sen minulle niin mieluista olevan, että hän minua katselee? Hyvä mies -hän on, kerrassaan hyvä -- -- -- mutta siinä kaikki -- --" - -Kuitenkin se ilta hurahti pitkälle, ennenkuin Katja ja minä voimme -nukkua. Me juttelimme emme hänestä, vaan siitä, miten kesän -viettäisimme ja missä seuraavan talven olisimme. Tuo kamala kysymys: -"mitä varten!" ei kiusannut minua enää. Minusta näytti perin selvältä -ja yksinkertaiselta elää ja olla onnellisena, ja tulevaisuudesta -häämötti kohtaani paljon onnea. Vanha pimeä kotimme Pokrovskovissa sai -mielestäni äkkiä valoa ja elämää. - - - - -II. - - -Kevät oli tullut. Entinen raskasmielisyyteni oli kadonnut; se tuntui -muuttuneen unelmoivaksi toivelmain ja halujen luomaksi kevätkaihoksi. -En viettänyt enää samaa tyhjää elämää, kuin alkupuolella talvea, minä -hommailin alituiseen: hoidin Sonjaa, soittelin, luin kirjojani, tahi -menin puutarhaan ja astelin kauan, oikein kauan yhtä puistokäytävää tai -istuin penkillä, Jumala tietää, mitä ajatellen, toivoen, haluten -- --. -Välistä istuin koko yön illasta aamuun, varsinkin kun kuu valaisi, -kamarini ikkunan ääressä; välistä hiivin Katjan huomaamatta, keveässä -yöpuvussani puutarhaan, kiidin kasteista kenttää lammikolle. Kerran -menin pelloille saakka, ja kerran taas kiersin öiseen aikaan -ypöyksinäni koko puistomme. - -Nyt minun on jo vaikea muistaa ja vielä valkeampaa ymmärtää noita -haaveiluja ja kuvitteluja, jotka siihen aikaan täyttivät heijastelevan -mieleni kuvastimen. Ja jos minun onnistuukin niitä vielä elävystyttää, -niin ei tunnu enää uskottavaltakaan, että ne ovat olleet minun -kuvitelmiani, niin ovat ne olleet tosi-elämälle vieraita ja kaukaisia. - -Toukokuun lopussa palasi Sergei Michailovitsh matkoiltansa niinkuin oli -luvannutkin. - -Ensi kerran tuli hän luoksemme iltasella semmoiseen aikaan, jona -kaikkein vähimmin voimme sitä odottaa. Istuimme terassilla ja olimme -aikeessa juoda teetä. Puutarhan oli jo kauttaaltaan verhonnut kesäinen -vihreys. Kukoistukseensa puhenneista lehdikoista kaikui koteutuneiden -satakielten suloinen laulu. Siellä täällä kohousivat kutrikkaat -sireenipensaat vaalakan vihreine kukkalatvoinensa, valmiina jo -varistamaan tuon ihanan kauneutensa. Koivikkokäytävän lehtien lävitse -kuulasti laskevan auringon valo ja terassia vilvastutti niiden latvojen -luoma varjostus. Vahva iltakaste helmeili jo ruohoston latvoilla. -Puutarhan takaiselta pihalta kuului päivän viimeisten toimien ääniä ja -kotiin kulkevan karjan ammumista. Vähän pöllähtänyt Nikon kulki sinne -tänne penkereeltä penkereelle kastelukannu kädessä. Kannun -ryöpsähtävästä sateesta syntyneet raittiin kylmät vesivirrat -kiertelivät georginein mustalle mullalle myllättyä ympärystää. - -Edessämme terassilla kiehua suhisi valkoiselle pöytäliinalle pantuna -välkähtelevän kirkas samovaari, sen lähellä oli kerma-astia, leivoksia -ja rinkeliä. Katja emännöitsijänämme virutteli pyöreillä ja pehmeillä -käsillään teekuppia. Minä söin leipää paksun ja tuoreen kerman kanssa, -kun oli kylvyllä käydessäni tullut niin nälkä, etten malttanut teetä -odottaa. Päälläni oli avohihainen, liinanen nuttu ja päähäni, kosteille -hiuksilleni sidottuna valkoinen liina. -- Katja näki Sergei -Michailovitshin ensin ikkunasta... - -"Oi, Sergei Michailovitsh!" huudahti hän, "juuri teistä puhumasta -pääsimmekin". - -Nousin ja aijoin puikahtaa pois pukuani parantamaan, mutta hän pidätti -minut, kun olin juuri ovesta päästä. - -"Noh, vieläkös tässä hienostelemaan minua kylässä!" sanoi hän -naurahtaen ja vilkaisten valkoista pääliinaani. "Ettepä kainostelle -Grigiakaan, minäkö sitten teistä olen Grigoria huonompi?" - -Mutta juuri samalla kertaa olin hänestä huomaavinani, ettei hän -katsellutkaan minua aivan semmoisilla silmäyksillä, kuin Grigorilla oli -tapana katsella, ja se minua vähän kiusoitti. - -"Kyllä minä joudun oitis takaisin", sanoin minä ja menin. - -"Miksikäs tuo muka sitte olisi huono?" huusi hän jälkeeni. "Näytätte -huivissanne oivalta talonpoikaistyttöseltä." - -"Miten kummallisesti hän minua katsoi!" ajattelin itsekseni mennessäni -kiireesti kamariini pukeutumaan. "Jumalan kiitos että hän nyt -- nyt -tulee taas iloista!" Katsahdettuani kuvastimeen kiidin rappusia alas, -koettamattakaan salata kiiruhtamistani. Tulin hengästyneenä terassille. - -Sergei Michailovitsh istui pöydän vieressä ja puheli Katjan kanssa -taloudellisista asioistamme. Nähtyänsä minun tulevan nauraa hymähti hän -ja pitkitti puheluansa. Hänen vakuutuksensa mukaan oli taloutemme -parhaassa kunnossa. Nyt tarvitseisi meidän vain enää suven asua maalla, -sitten saisimme muuttaa Pietariin Sonjan kasvatuksesta huolta -pitääksemme, tahi matkustaa ulkomaille. - -"Ai, jospa te matkustaisitte kanssamme ulkomaille", sanoi Katja; -"muutoin me saamme siellä harhailla, kuin suureen metsään eksyneet." - -"Ah, kuinka mielelläni matkustaisinkin kanssanne vaikka maailman -ympäri!" vastasi hän puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan. - -"Mikäpäs sitten esteenä, matkustetaan vain kerran maailman ympäri", -pistin minä väliin. - -Hän nauroi ja pudisti päätään. - -"Mutta äitini? -- Ja talouteni?" sanoi hän. "No niin, jätetään nyt se -sikseen. Kertokaapas, miten olette tämän ajan viettäneet. Ettehän vain -ole uupuneet ikäviinne taas?" - -Kun hänelle kerroin, että olen osannut tehdä työtä ilman hänettäkin ja -etten ole vähääkään ikävöinyt, -- ja Katja vahvisti puheeni, niin hän -kiitteli ja hyvitteli minua sanoilla ja silmäyksillä aivan kuin lasta, -niinkuin hänellä olisi ollut siihen erityinen oikeus. Minusta tuntui -välttämättömästi pitävän hänelle kertoa kaikki, mitä hyvää olin tehnyt, -ja myöskin tunnustaa kuin rippi-isälle kaiken, mitä olin tehnyt -semmoista, jota ei hän ehkä voisi hyväksyäkään. - -Ilta oli kaunis. Juotuamme teetä jäimme vielä terassille istumaan ja -keskustelumme innostutti minua niin, etten huomannutkaan, kun -vähitellen kaikki ihmisten liike ja työskentelyn kolina oli tyyntynyt -ja tauonnut. Kaikilta puoliltamme virtaili kukkaisten voimakas tuoksu, -karttuneesta kasteesta kyyneltyi ruoho, satakieli visertää liritti -aivan lähellämme sireenipensaassa, vaan kuultuansa äänemme istui ääneti -oksallaan. Kaareva tähtitaivas näytti ikäänkuin verhoksemme -laskeutuvan... - -Huomasin vasta sitten, että oli jo hämärä, kun nahkasiipinen -yölepakko keveästi lensi terassin purjekankaan alle ja kierrellä -lepatteli valkoista pääliinaani. Minä väistin äkkiä seinään päin -pelosta kirahtamaisillani, mutta lepakko samalla kuulumattomalla -räpyttelyllään, kuin oli tullutkin, meni matkaansa ja katosi puutarhan -puolihämärään. - -"Minä oikein rakastan tätä Pokrovskovianne", sanoi Sergei Michailovitsh -muuttaakseen puheemme uuteen suuntaan; "koko elämän ikäni voisin istua -täällä terassilla." - -"Noo, jos niin on hyvä, niin istukaa sitten", ehätti Katja sanomaan. - -"Jaa, jaa, istukaa, sanotte, -- mutta elämä ei saa ollakaan istumista", -päätti Sergei Michailovitsh. - -"Miksi te ette mene naimisiin?" kysäsi Katja. "Teistä tulisi -erinomainen aviomies." - -"Siksi että rakastan istumista", vastasi hän nauraen. "Ei, ei, Katarina -Karlowna, meidän molempien on jo myöhäistä ajatella semmoisia. Kukaan -ei ole enää pitkiin aikoihin pitänyt minua aviomieheksi kelvollisena ja -itse puolestani olenkin jo kauan sitten sellaiset touhut jättänyt, -jonka jälkeen minun on ollut vallan hyvä olla." - -Minusta tuntui kuitenkin, ettei hän tätä sanonut aivan luonnollisella -äänellä. - -"Johan nyt", sanoi Katja, -- "kolmenkymmenen kuuden ikäisenä te -olisitte jo niin elähtänyt ja kyllästynyt!" - -"Jopa tuota olenkin", vastasi hän, "olen niin väsynyt, etten muuta -toivo kuin saavani vain rauhassa istuskella lopun ikääni", jatkoi -Sergei Michailovitsh alettuun suuntaansa. "Joka aikoo naimisiin, -hänellä täytyy olla muuta tarjottavaa. Sopii kysyä Maschalta", jatkoi -hän nyökäyttäen päätään minuun päin. "Semmoisten nuorten sitä naimisiin -pitää mennä. Mutta me Katarina Karlowna, saamme iloita vain heidän -onnestaan." - -Hänen ääntänsä väritti salainen kaiho ja itsensä hillitseminen, jota en -voinut olla huomaamatta. Puheensa hän hetkeksi keskeytti. Ei Katja enkä -minäkään vastannut mitään. - -"Kuvailkaapas", jatkoi hän kääntyen taas pöytään päin, "että -minä äkkiä, jonkinlaisesta sattumuksesta menisin naimisiin -seitsentoistavuotiaan tytön, olkoonpa vaikka Mash... Maria -Aleksandrovnan kanssa. Tämä on juuri erinomainen esimerkki, olen oikein -iloissani, että se niin sopii... En olisi koskaan voinut parempaa -esimerkkiä löytää." - -Minä aloin nauraa enkä ymmärtänyt laisinkaan, miksi hän oli iloinen, ja -miksi juuri tuo esimerkki sopi niin erinomaisesti. - -"No hyvä, sanokaapas minulle, nyt oikein tosissanne, käsi sydämmellä", -jatkoi hän leikillään kääntyen minuun päin, "ettekö pitäisi suurena -onnettomuutena, jos teidän olisi ainiaaksi yhdistyminen elähtäneesen -mieheen, joka haluaa vain istua, kun teidän halunne juuri ovat -virkeimmillään ja kun te pyrkimällä pyritte ulos maailmaan, -- Jumala -tiesi minne asti." - -Minun oli tukalaa. Istuin enkä puhunut uriin. Tuskin olisin tiennytkään -mitä vastata. - -"En minä ensinkään tee teille mitään kosimisehdotuksia", sanoi hän -nauraen, "mutta sanokaa nyt vain suoraan, haaveksitteko todellakin -sellaista miestä kävellessänne iltahämärissä edestakaisin puutarhan -käytäviä. Sanokaa eikö se tuntuisi teistä suurelta onnettomuudelta?" - -"Eipä niin onnettomuudeltakaan...", aloin minä. - -"Mutta ei ainakaan onnelta", pisti hän väliin. - -"Niin... mutta voihan olla että petynkin..." - -Hän vei uudestaan sanat suustani. - -"No niin, niin, te olette aivan oikeassa, ja olen teille kiitollinen -avomielisyydestänne ja kovin iloinen siitä, että asia tuli puheeksi -keskenämme! Paitsi sitä", -- lisäsi hän, "voisi se olla minulle -vieläkin suurempi onnettomuus..." - -"Olettepa te omituinen ihminen, ettekä ole yhtään entisestänne -muuttunut!" sanoi Katja lähtien terassilta iltasta hommailemaan. - -Katjan mentyä istuimme molemmat puhumatta sanaakaan. Koko ympäristömme -oli myöskin äännetönnä. Ainoastaan satakieli lauleli taas -- ei -niinkuin silloin, jolloin viserryksensä olivat irtonaisia epämääräisiä -katkelmia, vaan kun sillä on tapana öisin, rauhallista yhtäjaksoista -lauluaan. Koko puutarha helkähteli sen liverryksistä ja alhaalta -notkanteesta, kauempaa kaikui nyt ensi kerran tänä iltana toisenkin -satakielen vastalaulu. Läheisempi laulaja vaikeni, hetken toista -kuunnellakseen, ja jatkoi taas liverrystään entistänsä kirkkaammin ja -selvemmin. Juhlallisen rauhallisesti kaikui sen ääni öiseen maailmaan, -joka olikin sen valtakuntaa, mutta meille ihmisille jotakin -salaperäisen vierasta. - -Puutarhuri kulki ohitsemme asettuakseen maata kasvihuoneeseen. Hänen -raskaat askeleensa kuuluivat yhä kauempaa. Jokin piipahti pari kertaa -vuoren taustalla, ja sitten taas oli kaikki hiljaa. Tuskin kuultavasti -alkoivat lehdet värähdellä, terassin vaate hulmehti ja puutarhan -kasvistosta kohosi voimakas tuoksu terassille meitä vastaan. -Äänettömyytemme tuli viimein minulle vastenmieliseksi. Mutta mitäpä -olisi minulla ollut sanottavaa?... Katselin häntä. Hänen silmänsä -loistivat puolipimeässä minuun kiintyneinä. - -"Ihanaa on elää maailmassa!" lausui hän hiljakseen. - -Minä huovahdin raskaasti itsekään tietämättä miksi. - -"Mikä teidän on?" kysäsi hän. "Niin, kuinka ihanaa on elää maailmassa!" -sanoin hiljaa minäkin. - -Ja taas vaivuimme me vaitioloomme, ja taas se minulle tuntui -tuskalliselta. - -Lakkaamatta kiusasi minua ajatus, että olin saattanut hänen -surulliseksi myöntäessäni hänen olevan vanhan. Olisin niin mielelläni -ilahuttanut häntä, mutt'en tiennyt taaskaan miten olisin alkanut. - -"No niin, hyvästi vaan sitten!" sanoi hän nousten seisomaan. "Äitini -odottaa minua iltaselle; en ole vielä tänään ennättänyt häntä edes -nähdäkään." - -"Ja minä kun toivoin saavani soittaa teille yhden sonaatin." - -"Toisten", sanoi hän jotenkin kylmästi, kuten minusta näytti. -- -"Voikaa hyvin nyt!" - -Entistään enemmän vaivasi minua nyt ajatus, että olin häntä loukannut, -se teki minut ihan alakuloiseksi. Katja ja minä saatoimme hänen -rappusista alas ja jäimme pihaan seisomaan ja katselemaan tielle, -kunnes hän katosi näkymättömiin. Kun hänen hevosensa kavioiden kapse -oli haihtunut kuulumattomiin, menin uudestaan terassille ja aloin -katsella puutarhaan ja kosteaan usvaan, josta kaikuivat yölliset äänet. -Kauan katselin ja kuuntelin kaikkea tuota, mitä niin halusin katsella -ja kuunnella ... - -Hän kävi luonamme toisen, kolmannen kerran, ja ahdistava tunne, joka -vaivasi minua kummallisen keskustelumme jälkeen katosi kokonaan eikä -koskaan enää palannut. - -Koko kesän ajan kävi hän luonamme pari kolme kertaa viikossa. Olin -häneen jo niin tottunut että kun hän pitemmän ajan viipyi poissa, minä -ihan kärsin yksinäisyydestäni. Loukkaannuin häneen ja minusta näytti, -että hän teki väärin jättäessään minun niin yksin olemaan. Hän -seurusteli kanssani kuin nuoren rakkaan toverinsa kera, kyseli minulta -asioita sydämmellisimmän avomielisesti ja antoi vuorostaan minullekin -neuvoja, piti minun pirteänä, välistä muistikin ja antoi minun joskus -jäädä syrjään. Mutta huolimatta siitä, että hän kaikin tavoin tarkoitti -olla aina vertaiseni, ei minun ollut vaikea huomata, että sen maailman -ulkopuolella, missä hänen kanssaan liikuimme ja jonka minä ymmärsin, -oli olemassa toinen, joka oli minulle suljettu ja johon hän ei pitänyt -tarpeellisenakaan minua päästää, -- ja juuri tämä asia kaikkein -voimakkaimmin nosti kunnioitustani häntä kohtaan ja kiinnitti minua -häneen. Olin saanut sekä Katjalta sekä naapureiltani hänestä tietoja. -Pitäen huolenpitoa vanhasta äidistään, jonka kanssa hän oli yhdessä, -paitsi omia asioitaan ja meitä koskevaa holhoustointansa oli hänellä -aatelis-asioita koskevia puuhia, jotka tuottivat hänelle paljon huolia. -Mutta hänen personallisista suhteista ja vakaumuksistaan, tuumistaan ja -toiveistaan en minä koskaan saanut mitään tietää. Kun vain koetinkin -puhettamme kääntää hänen tehtäviinsä, niin pisti hän otsansa -omituisella tavallaan, ikäänkuin sanoaksensa: "olkaa hyvä, älkää -jatkako, mitä on niistä teille!" Ja samalla hän itse ohjasi puheemme -johonkin muuhun. Ensin minua vähän loukkasi, vaan sitten jo totuin -siihen, että me puhelimme aina vaan minua koskevista asioista ja -lopulta oli se minusta ihan luonnollistakin. - -Mikä myöskin aluksi vaivasi ja vasta aikaa myöten miellytti minua, oli -se ettei hän ollenkaan välittänyt minun ulkomuodostani, vaan melkein -ylenkatsoi sitä. Koskaan hän ei sanallakaan eikä katseella osoittanut -pitävänsä minua kauniina -- päinvastoin hän rypisti otsaansa ja nauroi, -jos minua satuttiin hänen kuultensa sanomaan kauniiksi. Hän oli -hyvillään löytäessään minussa erilaisia vikoja, ja hän härnäsi minua -niitten vuoksi. Muotipukuni ja hiuskoristeeni, joilla Katja mielellänsä -kaunisteli minua juhlapäiväksi, antoivat nekin hänelle vain tilaisuutta -pilkkaan. Tämä loukkasi Katjaa suuresti eikä suinkaan syyttä, ja siksi -se minuakin suututti. Katja oli nyt kerran saanut päähänsä, että minä -miellytin Sergei Michailovitshia, eikä voinut mitenkään ymmärtää, -miksei hän siitä olisi pitänyt, että miellyttävä tyttö esiytyy -parhaimmassa valossaan. Minä käsitin kohta, miksi hän näin teki. Häntä -ei miellyttänyt nähdä minussa turhamaista keikailijaa. Ja kun tästä -tulin täysin vakuutetuksi, niin sitten ei enää näkynyt turhamaisuuden -varjoakaan puvussani, hiusteni laittelussa eikä muussa käytöksessäni. -Sen sijaan koetin minä hienostella yksinkertaisuudella, aikana, jolloin -en vielä ollut kypsynyt tätä taitoa käyttämään. - -Tiesin, että hän piti minusta; mutta rakastiko hän minua niinkuin lasta -vai niinkuin naista, sitä kysymystä en ollut vielä ottanut -harkitakseni. Hänen rakkautensa oli minulle sanomattoman kallis. -Tiesin, että hän piti minua maailman parhaana tyttönä, enkä voinut olla -toivomatta, että hän aina pysyisi tässä harhaluulossa. Tunnustaakseni -minä päinvastoin tahallani pidin häntä siinä. Mutta näin menetellen -tulin samalla itse paremmaksi. Tunsin, että minun oli edullisempaa ja -arvokkaampaa näyttää hänelle hyviä sisällisiä ominaisuuksia, kuin -loistaa ulkomuodollani. Hiukseni, käteni, kasvoni, tottumukseni, -- -millaisia tahansa lienevät sitten olleetkin, joko hyviä tai pahoja, -niihin hän ei tarvinnut kuin katsahtaa voidakseen niitä arvostella. -Sieluani ei hän tuntenut, sentähden että hän sitä rakasti; myöskin -sentähden, että se juuri tuona aikana kasvoi ja kehittyi, ja vihdoin -sentähden että tällä alalla helposti voin häntä hairauttaa, kuten -todella teinkin. Ja kuinka kevyeksi tuli oloni hänen seurassaan, kun -tämän asian selvästi pääsin ymmärtämään! Perusteeton ujouteni ja -levoton liikehtimisen tarve, jotka olivat ennen minua vaivanneet, -katosivat kerrassaan. Minä tunsin, että olinpa sitten hänen edessänsä -taikka sivullaan, istuinko taikka seisoin, näki hän minun aina, ja -olivatpa hiukseni ylöskammattuina taikka alas silitettyinä, tunsi hän -kaikissa tapauksissa minun läpikotaisin ja oli minuun tyytyväinen, -kuten itsekseni kuvailin, aivan semmoisenani kuin olin. Ajattelen, että -jos hän olisi vastoin tapaansa, yhtäkkiä niinkuin kaikki muut, sanonut -minua kauniiksi kasvoiltani, en olisi tästä ollut laisinkaan hyvilläni. -Mutta sen sijaan sanomaton mielihyvä täytti sisimmän sieluni, kun hän -jotakin sanottuani huomaavaisesti katsahti minuun ja virkki äänellä, -jolle koetti saada leikillisen värityksen peittääkseen sisällisen -liikutuksensa. - -"Jaa, jaa, _teissä on jotakin_... Te olette kunnon tyttö, täytyy -sanoani..." Ja mistä sitten sainkaan häneltä tuommoisia kiitoksia, -jotka täyttivät sydämmeni ilolla ja ylpeydellä? Siitä, että -myötätuntoisesti kerroin vanhan Grigorin rakkaudesta tyttärensä -tyttäreen; siitä, että joku runoelma tai romaani liikutti mieltäni -kyyneliin saakka; tahi siitä, että ihailin Mozartia. Itsekin usein -ihmettelin kuinka suurella hienotunteisuudella saatoin arvata, mikä oli -hyvää ja arvossa pidettävää, vaikka en siihen aikaan suinkaan voinut -varmuudella selittää, mistä syystä oli niin tehtävä. - -Ei melkein yksikään minun vanhemmista tottumuksistani eikä -makusuunnistani miellyttänyt häntä. Hänen tarvitsi vain silmäkulmiansa -rypistää tai pikimmältään vilaista minuun, kun jo tiesin, ettei se mitä -olin sanomaisillani ollutkaan hänen makunsa mukaista. Välistä hän ei -tarvinnut kuin katsahtaa puoleksi säälien puoleksi ylenkatseellisesti -minuun, niin en enää välittänyt siitä, mitä ennen olin rakastanut. Kun -sattui, että hän tahtoi antaa minulle jonkin neuvon, niin oli kuin -olisin heti ymmärtänyt, mitä hän tahtoi sanoa. Hän kyseli minulta -katsoen suoraan silmiini, ja tuo katse, se sai minun ilmaisemaan sen -ajatuksen, jota hän tahtoikin esille. Silloiset ajatukseni ja tunteeni -eivät olleet omiani, hänen ajatuksensa ja hänen tunteensa, jotka äkkiä -tulivat omikseni, täyttivät koko olentoni ja kirkastivat sen. Aivan -huomaamattani aloin katsoa kaikkea toisilla silmillä -- sekä Katjaa -että talonväkeä, Sonjaa, itseäni ja omia toimianikin. Kirjat, joita -olin ennen lukenut vain ikävästä päästäkseni, muuttuivat äkkiä elämän -parhaimmaksi huvitukseksi. Ja tämä kaikki johtui siitä, että me kaksi, -hän ja minä, niin usein keskustelimme kirjoista, luimme niitä yhdessä, --- ja siitä, että hän ne minulle toi. - -Kun olin ennen Sonjan kanssa työskennellyt häntä opettaen, olin minä -pitänyt näitä opetustunteja raskaana ja vaivaloisena velvollisuuden -työnä. Sergei Michailovitsh oli nyt usein läsnä tunneilla ja nyt tuotti -Sonjan edistymisen seuraaminen minullekin iloa. - -Kokonaisen soittokappaleen ulkoa oppiminen oli minusta ennen tuntunut -mahdottomalta, mutta nyt kun tiesin, että Sergei Michailovitsh tulee -kuuntelemaan sitä, että hän mielellään soittoani kehaseekin, -- nyt -saatoin kolme- neljäkymmentä kertaa soittaa päästä päähän samaa -kappaletta samalla istumalla. Katja rukka sai tukkia pumpulilla -korviansa, mutta minusta ei soittoni vain ikävältä tuntunut. Iänikuiset -sonaattini saivat yhtäkkiä kokonaan uuden sisällön, sointuivat entistä -paljoa paremmin. Katjakin, jonka tunsin kuin itseni ja jota rakastin -koko sydämmestäni, oli muuttunut silmissäni. Nyt vasta ymmärsin, ettei -hän ollut ollenkaan velvollinen olemaan yhtäaikaa äitinämme ja -ystävänämme ja orjanamme. Nyt käsitin tämän rakastettavan olennon, -hänen uhraavaisuutensa ja mukautavaisuutensa, käsitin kuinka suuresti -kiitollinen pitäisi minun oleman hänelle kaikesta. Minä rakastin häntä -nyt sata kertaa enemmän kuin ennen. - -Hän Sergei Michailovitsh, oli myös opettanut minua katsomaan väkeämme, -talonpoikia, talon palvelijoita, kokonaan toisilla silmillä. -Naurettavaa on ajatella, että seitsemääntoista ikävuoteeni saakka olin -elänyt heidän keskellänsä ja kuitenkin pysynyt yhtä vieraana heille -kuin niillekin, joita en ollut koskaan nähnyt. En ollut kertaakaan -ajatellut, että hekin rakastavat, toivovat ja kärsivät niinkuin minä. - -Puutarhamme, metsämme ja peltomme olin tuntenut varhaisimmasta -lapsuudestani, mutta nyt näin niissä äkkiä ihan uutta viehätystä, uutta -kauneutta. - -Turhaan ei ollut Sergei Michailovitsh sanonut, että elämässä on -olemassa ainoastaan yksi varma onni: -- elää toisille. Ensin näytti -tämä minusta oudolta, en voinut ymmärtää sitä, mutta tämä vakuutus -tunkeusi vähitellen käsittämättänikin sydämmeeni. Hän avasi minulle -kokonaisen uuden maailman, maailman täynnä nykyisyyden nautintoa -- -vaikka ulkonaiset elintapani eivät ensinkään olleet muuttuneet tai -uudistuneet, jollen ota lukuun sitä, että olin nyt paljon alttiimpi -vaikutuksille. Kaikki, mikä lapsesta saakka oli uinunut ympärilläni -äänettömänä, heräsi nyt ikäänkuin kuolleista elämään. Kaikki sai nyt -äänensä puhuakseen sielulleni ja täyttääkseen sen onnella. - -Usein tämänkin kesän ajalla menin ylhäälle, omaan huoneeseeni ja -heittäysin vuoteelleni voimatta nukkua. Mutta nyt en siksi valvonut, -että olisin ollut tyytymätön tai vajonnut kaikellaisiin tulevaisuuden -toivomuksiin ja unelmiin. Se levottomuus, joka nyt minua piti -valveilla, oli aivan toinen, -- se oli juuri nykyisyyden onni. Kun en -voinut ollenkaan saada unta, nousin ylös ja istuin Katjan vuoteelle, ja -kerroin hänelle, että olin täydellisesti onnellinen. Sitä, niinkuin nyt -muistan, ei olisi tarvinnut ensinkään sanoin kertoa; näkihän Katja sen -jo päältänikin. - -Katja taas puolestaan kertoi minulle, että hänkin on sanomattoman -onnellinen, ettei häneltäkään mitään puuttunut, ja hän suuteli minua -hellästi. Minä uskoin häntä, sillä minusta näytti ihan asiaan -kuuluvalta, välttämättömyydeltä, että me kaikki olimme onnellisia. -Mutta Katja saattoi siltä ajatella untansakin, olla suuttuvinaan, ajaa -minut menemään vuoteeltansa ja nukahtaa. Minä olin hereilläni ja -mietiskelin kaikkea sitä, mikä minun teki niin onnelliseksi. Välistä -nousin vuoteeltani uudestansa ja rukoilin uudestaan iltarukoukseni, -kiittäen omilla sanoillani Jumalaa kaikesta siitä onnesta, jonka hän -oli suonut minulle. - -Huoneessani oli silloin kaikki hiljaa, kuului vaan nukkuvan Katjan -rauhallinen ja tasainen hengitys ja kellon naksutus hänen läheltänsä -yöpöydältä. Kuiskailtuani muutamia sanoja asetuin jälleen maata, tein -ristinmerkkini ja suutelin kaularistiäni. Ovet olivat lukossa, ikkunat -varjostimilla peitetyt ja ainoana liikehtivänä surisi kärpänen jossain -nurkassa. Tuntui, etten olisi koskaan tahtonut lähteä tästä huoneesta. -Olisinpa voinut toivoa, ettei aamu koskaan valkenisikaan rikkomaan -tuota rauhallisen pehmeää hämäryyttä, ja hajalle puhaltamaan sieluni -utuista ilmakehää. Sen hennossa hämärässä tuntuivat unelmani, -ajatukseni ja rukoukseni eläviltä olennoilta, jotka lentelivät vuoteeni -ympärillä ja liitelivät pääni päällä. - -Jokainen ajatukseni oli hänen ajatuksensa, ja jokainen tunteeni oli -hänen tunteensa -- hänen, minun onneni luojan. En vielä silloin -tiennyt, että tämä oli rakkautta. Ajattelin, että näin voisi olla aina, -että me saimme näin tuntea antamatta mitään omasta puolestamme. - - - - -III. - - -Eräänä päivänä elonleikkuun aikana menimme, Katja, Sonja ja minä, -päivällisten jälkeen puutarhaan ja asetuimme siellä mielipaikallemme -penkille lehmusten varjoon lähelle rotkotietä. Siihen avautui meille -vapaa näköala metsien ja peltojen ylitse. - -Sergei Michailovitsh ei ollut käynyt luonamme kolmeen päivään. Nyt -odotimme häntä sitä varmemmin tulevaksi, kun hän oli sanonut -työnjohtajallemme, että hän tulee tänään pelloille töiden menoa -tarkastamaan. - -Kahden aikaan näimmekin hänen ratsulla ajelevan ruisvainiolla. Katja -haetti persikoita ja kirsikoita, joista tiesi Sergei Michailovitshin -paljon pitävän. - -Sitten katsahti Katja naurussa suin minuun, laskeusi penkille -pitkäkseen ja nukahti. - -Minä taitoin tuuhean lehmuksen oksan, jonka nesteiset lehdet ja kuoret -kostuttivat käsiäni, ja Katjaa sillä löyhytellen jatkoin lukemistani. -Tämän tästäkin se keskeytyi, sillä silmäni katsoa hipaisivat tielle, -jota Sergei Michailovitshin täytyi tulla. - -Sonja rakenteli vanhan lehmuksen juurille lehtimajaa nukelleen. - -Päivä oli hyvin lämmin, tuuli ei henkäillytkään, ja voimakasta tuoksua -nousi kasvistosta. - -Taivaanranta oli pilvistynyt ja jo aamusella synkistynyt ukkosilmaa -uhkaavaksi. Minä olin ollut hermostunut, kuin ainakin ukkosilman -edellä. Mutta puolen päivän jälkeen alkoivat pilvet hajota, aurinko -pilkisti paistamaan selvälle taivaalle, ja ainoastaan yhdeltä suunnalta -kuulimme kaukaa silloin tällöin jyrinätä ja raskaista pilvenlongista -heijastui salaman vinkuraviivaisia välkähdyksiä, jotka liikkuivat -äärimmäisellä taivaanrannalla ja näyttivät yhdistyvän ja sekautuvan -peltojen pölyyn. Näytti varmalta, ettei ainakaan tänään enää ollut -pahaa ilmaa pelättävänä. - -Puutarhan takaiselta tieltä, joka näkyikin sieltä täältä puiden -aukoista, kuului ajelua. Milloin jytisivät siellä hiljalleen korkeita -lyhdekuormia kulettavat vankkurit, milloin rätisivät kiireesti palaavat -tyhjät vankkurit ja näkyi tuulessa liepsottava ajajan mekko. Tieltä -nousi sakeaa pölyä. Se ei laskeutunut maahan, sitä ei levittänyt tuuli. -Se jäi ilmaan leijumaan tai kulki aitovarsien yli puutarhaan -läpinäkyväin lehtipuiden läpi. - -Kauempaa puima-aitauksesta päin kuului toisenlaisia ääniä ja toisten -rattaiden ratinaa. Vähitellen aitaukselle saapuneet keltaiset lyhteet -lentelivät siellä ilmassa, kokoutuivat kasoihin, muodostuivat pyöreiksi -aumoiksi, joiden yhä nousevilla huipuilla liikuskeli työmiehiä. - -Edessäni, pölyisellä pellolla liikkui myöskin vankkureita, näkyi -kellertäväin lyhteiden lentämistä, ja vielä etempää kuului myöskin -ajoneuvojen rätinää, huutoja ja laulua. - -Yhdeltä suunnalta tuli pelto yhä aukeammaksi ja yhä tyhjemmäksi. -Oikealla päin taas näin naisten valkosia pukuja. Kumarruksissa he -toimeliain käsin sitoivat siellä lyhteitä ja asettelivat niitä yhteen. -Pelto puhdistui kaadetusta viljasta ja täyteläisen kauniita lyhteitä -ilmautui sijaan. - -Minusta tuntui, kuin olisi kesä tuossa noin silmin nähteni muuttunut -syksyksi. - -Pölyä ja kuumuutta oli kaikkialla, paitsi meidän rakkaalla penkillämme -puutarhan lehmuksen varjossa. Kaikkialla tuossa pölyssä ja kuumuudessa, -paahtavassa auringon paisteessa työväki liikkui ja laski iloista -leikkiä. - -Minä katsoin Katjaa, joka uinuili makeasti viileältä penkillämme, hieno -valkea nenäliinansa kasvojen peittona. Katsoin mehukkaita kirsikoita, -jotka hohtelivat tummina lautasella. -- Pukujamme, jotka olivat viileät -ja puhtaat -- kirkasta vettä, täytetyssä vesipullossa, jossa auringon -säteet leikkivät, monissa värivivahduksissa... Ja minä tunsin omituista -onnentunnetta. "Mitä olisi minun tehtävä?" ajattelin itsekseni; "olenko -itse ansainnut tätä onnellisuuttani? Miten voisin levittää onneani, -miten ja kenelle antautuisin kokonaan, omistaisin onneni...?" - -Aurinko painui jo käytävän koivujen latvain taakse, tomu laskeusi -pelloilla, etäisyys näytti yhä kirkkaammalta ja helakammalta -risteilevässä valonsäteilyssä, pilvenjöngät olivat kokonaan kadonneet, -puima-aitauksen toiselta syrjältä näkyi kolme uutta eloauman huippua ja -työmiehet poistuivat niiltä. Vankkurit kulkivat kovalla ratinalla ja -kolinalla viimeistä kertaa ohitsemme. Naiset tulivat harava olalla -kotiin äänekkäästi laulaen, mutta Sergei Michailovitshiä ei vieläkään -kuulunut, vaikka olin hänen jo kauan sitten nähnyt laskevan etäämpää -ylänteeltä meille päin. Yhtäkkiä näin hänen ilmautuvan sille puolelle -lehtokujaa, josta en ollut ollenkaan häntä odottanut (hän oli tullut -rotkotien kautta). Ilosta loistavin kasvoin ja joutuisin askelin -lähestyi hän minua ottaen hatun käteensä. Kun hän huomasi Katjan -nukkuvan purasi hän huultansa, vilkutti silmäänsä ja lähestyi -varpaillaan. Oitis huomasin, että hän oli tuossa omituisessa -pohjattoman iloisuuden mielialassa, jota minä niin kovin hänessä -rakastin ja jota me tavallisesti sanoimme "villiksi iloisuudeksi". Hän -oli silloin, kuin opettajaltaan karkuun päässyt koulupoika. Koko hänen -olentonsa päästä kantapäihin asti hengehti tyytyväisyyttä, onnea ja -lapsellista, villiä iloisuutta. - -"No, hyvää iltaa, nuori orvokkinen! Mitäs kuuluu, hyvää kai?" sanoi hän -kuiskaten luokseni tullessaan ja ojensi minulle kättänsä. Minä tein -hänelle saman kysymyksen. -- "Mainiosti", vastasi hän, -- "olen tänään -kuin kolmentoista vuotias poika, leikkisin vaikka varsain kanssa, -kiipeisin puihin..." - -"Villinä ilosta", katkasin hänen puheensa ja vilaistessani häneen -nauravin silmin tunsin jo, että tuo villi iloisuus oli tarttunut -minuunkin. - -"Niin juuri", vastasi hän vilkuttaen minulle toista silmäänsä ja -koettaen pidättää nauruansa. "Mutta miksikäs näpitte Katariina -Karlovnaa nenälle?" - -Todellakaan en ollut huomannut, että hänen kanssaan puhuessani yhä -istuin ja lehmuksen oksalla löyhyttelin. Olin lyönyt nenäliinan Katjan -kasvoilta ja lehdet hipasivat niitä. Aloin nauraa. "Nytpä sopisi Katjan -tulla sanomaan, ettei hän ole ollenkaan nukkunutkaan", sanoin Sergei -Michailovitshille kuiskuttamalla, ettei muka Katja heräisi. Mutta toden -tunnustaakseni, en puhunutkaan Katjan takia hiljaa; minulle oli vaan -niin mieluista puhua Sergei Michailovitshin kanssa noin kuiskaillen. - -Sergei Michailovitsh liikutti huuliansa ja matki minua, aivan kuin -olisin puhunut niin hiljaa, että oli mahdoton mitään kuulla. -Havaittuansa sitten kirsikkalautasen oli hän sen salaa anastavinaan, -meni Sonjan luokse lehmuksen juurelle ja istui hänen nukkensa päälle. -Sonja kiukustui aluksi, mutta kohta taas tuli sovinto jälleen, kun -Sergei Michailovitsh esitti leikin, jossa heidän piti syödä kilpaa -kirsikoita. "Tahdotteko, että käsken lisää tuomaan" sanoin, "taikka -menemmekö itse noutamaan?" - -Hän otti lautasen, laski siihen Sonjan nuken ja lähdimme kolmisin -kasvihuoneelle. Sonja juoksi nauraen Sergei Michailovitshin perässä ja -veti häntä takista, että hän antaisi nuken pois. Hän antoikin sen -Sonjalle ja kääntyi vakavana minuun päin. "No, minkäs tähden te ette -myönnä olevanne orvokki?" kysyi hän minulta yhä kuiskaavalla äänellä, -vaikkei siellä, missä kuljimme, tarvinnut pelätä ketään herättävämme. --- "Kun minä tulin luoksenne kaikesta tuosta pölystä, kuumuudesta ja -vaivasta, niin tuoksahti orvokki niin ihmeellisen hyvältä... ei se, -jolla on väkevä lemu, vaan, kuten hyvin tiedätte... joka nousee -kainosti kätköstään ja ensimäisenä tuoksuaa kinosten alta kevään -tuoreutta." - -Minun täytyi sanoa jotain voidakseni salata sitä suloista -levottomuuttani, jonka hänen sanansa herättivät minussa. - -"No, hyvinkö luonnistuu maatilamme asiat?" - -"Varsin oivallisesti! Väki täällä on oikein kunnollista. Mitä paremmin -tulee sitä tuntemaan, sen enemmän täytyy sitä rakastaa." - -"Niin kyllä", vastasin minä, "katsellessani puutarhasta heidän -työtänsä, aloin tuntea tunnossani pistoa siitä, että he noin reutovat -ja raastavat ja minun on niin helppo ja niin hyvä olla, niin hyvä -että..." - -"Elkää korskeilko ystäväni, niillä tunteilla!" keskeytti Sergei -Michailovitsh minua taas vakavalla äänellä, mutta katsoi hyvin -ystävällisesti silmiini. "Nämät asiat ovat pyhiä. Varjelkoon Jumala -teitä pöyhistelemästä niillä tunteilla!" - -"Minähän puhun ainoastaan _teille_ tästä." - -"No niin, minä tiedän sen. No, mitenkäs kirsikoiden?" - -Kasvihuone oli jo lukittuna eikä ollut yhtään puutarhuria saapuvilla. -(Sergei Michailovitsh oli lähettänyt heidät pellolle työhön). Sonja -juoksi avainta noutamaan, mutta Sergei Michailovitsh ei malttanut häntä -odottaa, vaan kiipesi nurkkaa myöten, kohotti verkkoa ja hyppäsi -kasvihuoneeseen sisään. - -"Oletteko hyvä", kuului hänen äänensä sisäpuolelta, "ja annatte minulle -lautasen?" - -"En anna, minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle. "Menen -hakemaan itse avainta, Sonja ei näytä löytäneen". - -Mutta samalla hetkellä sain halun tarkastaa, mitä Sergei Michailovitsh -kasvihuoneessa tekee, miltä näyttää, miten liikkuu, miten hän -käyttäytyy, kun ei luule kenenkään häntä näkevän. Taikka ehkäpä sen -vuoksi, etten nyt olisi tahtonut päästää häntä hetkeksikään -näkyvistäni. Hiivin varpaillani rikkaruohoston läpi toiselle puolelle -ansaria, jossa seinä oli matalin, nousin tyhjälle tynnyrille ja aloin -seinän ylitse, joka ulottui vain rintani kohdalle, katsella ansariin. -Etsin silmilläni koko ansarin alan, sen vanhat könkevät puut leveine -hammaslaitaisine lehtineen, joista raskaina ja oikoisina riippuivat -tummat mehuisat marjat. Nostettuani pääni varjostavaan verkkoon saakka, -havaitsin Sergei Michailovitshin erään vanhan kirsimarjapuun oksain -varjossa. Hän luuli aivan varmaan, että olin mennyt avainta hakemaan ja -ettei kukaan häntä nyt nähnyt. Hän oli ottanut lakin päästään, sulkenut -silmänsä ja istui vanhan kirsikkapuun rungolla. Sormiensa välissä -pyöritteli hän pihkapalasta kirsikkapuusta. Yhtäkkiä kohautti hän -olkapäitänsä, aukasi silmänsä ja lausui hymyillen jotakin itsekseen. -Tuo lausuminen ja hymyily oli niin vähän hänen tapaistansa, että minua -oikein hävetti salaa kuunnella ja katsella häntä. Minusta näytti että -hän lausui: "Mascha." - -"Mahdotonta!" ajattelin minä, "ei hän niin lausunut." - -"Rakas Mascha", lausui hän uudelleen vielä hiljempaa ja lempeämmästi. -Mutta tällä kertaa kuulin nuo kaksi sanaa selvästi. Sydämeni alkoi -sykkiä niin hätäisesti, minä tunsin sen täyttyvän niin sanomattomasta -ilosta, tulin niin liikutetuksi, että minun täytyi tarttua käsin -seinään voidakseni pysyä putoomatta paikaltani. - -Hän kuuli samalla liikkumiseni, vilkasi hämmästyneenä ympärillensä, -painoi katseensa maahan ja lävähti tulipunaiseksi, kuin poikanulikka. -Hän tahtoi minulle jotakin sanoa, mutta ei voinut, punastui vain yhä -enemmän. Kumminkin hän naurahti minuun katsoessaan. Minä hymyilin myös. -Hänen kasvonsa loistivat ilosta. Hän ei ollut enää vanha setä, joka -minua hyväili ja neuvoskeli, -- hän oli arvoiseni mies, joka rakasti ja -pelkäsi minua ja jota minä rakastin ja pelkäsin. Me emme puhuneet -mitään toisillemme, katseemme olivat vain vastakkain. Mutta yhtäkkiä -rypisti hän silmäkulmiansa, nauru hänen huuliltansa hävisi, silmäin -loiste sammui ja taas hän oli edessäni tuollaisena kylmänä, -isällisenä, aivan kuin olisimme tehneet jotain pahaa ja hän herännyt -hairauksestansa täyteen järkeensä tahtoen minuakin auttaa heräämään. - -"Laskeutukaa toki alas, voitte loukata itsenne", sanoi hän. "Ja -korjatkaapas sitten hiuksianne; kas millaiselta näytättekin!" - -"Miksi hän noin teeskentelee? Miksi hän tahtoo saada mieleni -pahoitetuksi?" ajattelin harmistuneena. Samassa sain vastustamattoman -halun vielä kerran säikäyttää hänet ja koetella, kuinka pitkälle -vaikutusvaltani ulottui. - -"En menekään; minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle, ja -tarttuen käsin lähimpään oksaan pääsin kiipeämään seinälle. Hänellä ei -ollut aikaa estää eikä auttaa minua, ennenkuin olin jo hypännyt alas -kasvihuoneeseen paljaalle maalle. - -"Mitä tuhmuuksia!" huudahti hän punehtuen uudestaan, ja koetti -säikäystänsä peittää suuttuneella muodolla. "Olisitte voinut -vahingoittua. Ja kuinkas täältä pois pääsette?" - -Hän hämmentyi yhä enemmän, mutta hänen hämmennyksensä ei nyt minua -huvittanut, niinkuin ennen, vaan tuskastutti minua. Minäkin viimein -hämmennyin; minäkin punastuin, poistuin kauemmaksi hänestä, enkä -tietänyt, mitä olisi minun ollut sanottava. Aloin poimia kirsikoita, -mutta nyt en taas tiennyt, mihin ne laskisin kädestäni. Tuntoni soimasi -minua, kaduin, pelkäsin ja otaksuin, että olin teollani alentunut -ainaiseksi hänen silmissään. Olimme kumpikin vaiti, ja kumpaakin -rasitti tämä vaitiolo. - -Sonja juoksi avainta tuoden ja vapautti meidät tuskallisesta -asemastamme. Kauan vielä sen jälkeenkin emme sanoneet sanaakaan -toisillemme, puhuimme kumpikin vain Sonjan kanssa. - -Palattuamme Katjan luokse ja vastaanotettuani hänen vakuutuksensa, -ettei hän ollut ollenkaan nukkunut, vaan kuullut kaikki tyyni, aloin -taas rauhoittua. Sergei Michailovitsh koetti taas saada ääneensä -suojelevan, isällisen värityksen, mutta se ei hänelle tahtonut -onnistua. - -Vilkkaassa muistossani oli keskustelu, joka meillä oli keskenämme -joitakuita päiviä takaperin. - -Katja sanoi silloin, että miehen on paljoa huokeampaa rakastaa ja saada -rakkautensa ilmaistuksi kuin naisen. - -"Mies voi sanoa, että hän rakastaa, mutta nainen ei voi sitä tehdä", -sanoi hän. - -"Minä olen sitä mieltä, ettei miehen tarvitse eikä mies voikaan sanoa -rakastavansa", vastusti Sergei Michailovitsh. - -"Minkätähden?" kysyin minä. - -"Sentähden että se on aina valhetta. Millainen keksintö onkin tuo, että -ihminen muka rakastaa? Aivan kuin sillä, että hän vain tämän sanoo, -lupsahtaisi jokin linkkuun: jaha, -- hän rakastaa! Aivan kuin sanomalla -tuo ainoa sana 'rakastan', tapahtuisi jotakin aivan tavatonta, -jotakin yhtäläistä, kuin jos kaikilla kanuunilla yht'aikaa ampua -paukutettaisiin! -- Minun mielestäni", jatkoi Sergei Michailovitsh, -"ihmiset, jotka juhlallisesti vakuuttavat: minä rakastan teitä, -- joko -pettävät itsensä tahi muut". - -"Miten voi sitten nainen tietää, että häntä rakastetaan, jollei sitä -sanota hänelle?" kysyi Katja. - -"Sitä en minä tiedä", vastasi Sergei Michailovitsh. "Jokaisella on oma -tapansa saada asiansa ilmaistuksi. On tunteita, jotka kuvastavat -itsensä. Kun luen romaania, niin kuvittelen aina mielessäni, mitenkähän -venähtävät luutnantti Strelskin tai hra Alfreedin kasvot, kun hän saa -lausutuksi: 'Eleonoora, minä rakastan sinua!' He ovat varmaan -odottaneet jotakin erinomaista tämän jälkeen tapahtuvaksi, mutta sitten -ei tapahdukaan niin mitään kammallekaan, ei heille eikä Eleonooralle; -heidän suunsa, silmänsä, nenänsä, -- kaikki jää entiselleen!" Tunsin -silloin jo tuossa Sergei Michailovitshin leikissä vakavaa, minua -koskevaa ajatusta. Mutta Katja ei suvainnut, että niin kevyesti -meneteltäisiin romaanisankarien kanssa. - -"Ijankaikkisia ihme-väitelmiä!" sanoi Katja. - -"No, sanokaapas oikein totuudessa, ettekö ole kertaakaan sanonut -naiselle, että rakastatte häntä?" - -"En ole vielä kertaakaan niin sanonut, en yhdenkään naisen eteen -polvistunut, enkä vast'edeskään aijo semmoista tehdä", vastasi hän -nauraen. - -Ei hänen tarvitsekaan minulle sanoa, että hän minua rakastaa, ajattelin -nyt muistaen ihan elävästi tämän keskustelun. Hän rakastaa minua, ja -minä tiedän sen. Kaikki hänen puuhansa näyttääkseen välinpitämättömältä -eivät saa minua tästä vakaumuksestani. - -Koko iltana puhui Sergei Michailovitsh hyvin vähän kanssani. Mutta -jokaisessa hänen sanassansa, jonka hän lausui Katjalle tai Sonjalle, -jokaisessa liikkeessään, silmäyksessään näin minä rakkautta. Nyt en -enää epäillytkään sitä. Minua ainoastaan suututti ja suretti, miksi hän -piti tarpeellisena sitä minulta vielä salata ja teeskennellä kylmyyttä, -kun kaikki kumminkin oli jo niin selvää ja me niin huokeasti ja vähällä -olisimme voineet olla onnellisia, -- niin sanomattoman onnellisia. -Mutta toisaalta taas kiusasi minua kuin rikoksen tehnyttä, että olin -kiivennyt hänen luoksensa kasvihuoneeseen. Vieläkin näytti, että hänen -täytyy lakata minua kunnioittamasta tämän vuoksi ja suuttua minuun. - -Teetä juotuamme menin pianon luokse ja Sergei Michailovitsh tuli -perässäni. - -"Soittakaa nyt jotakin. En olekaan kuullut teidän pitkään aikaan -soittavan"; sanoi hän saattaessaan minua saliin. - -"Kyllä, kyllä -- aivan mielelläni... Sergei Michailovitsh!" sanoin ja -katsoin äkkiä häntä suoraan silmiin, "ettehän ole enää suuttunut -minuun?" - -"Suuttunut? -- kuinka niin?" - -"Sentähden, kun en totellut teitä päivällisten jälkeen", sanoin ja -punastuin. - -Hän ymmärsi minua, pudisti päätänsä ja alkoi nauraa. Hänen katseestaan -näkyi, että hän olisi tahtonut näyttää vielä minua nuhtelevalta, mutta -siihen ei hän tuntenut olevan itsellään voimaa. - -"Eihän siitä siis enää mitään, olemmehan taas ystäviä", sanoin -istuessani pianolle. - -"Vieläkös mitä siitä nyt!" vastasi hän. Avarassa ja korkeassa -salissamme paloi vain kaksi kynttilää pianolla, muuten oli suuri sali -hämäränä. Kaikkialla oli hiljaista syvintä rauhaa, kuului vain Katjan -askeleet hänen kulkiessaan hämärän vierassalin läpitse ja Sergei -Michailovitshin hevosen päristelemistä ja tömistelemistä, sillä hän oli -sen sitonut ikkunan kohdalle. Sergei Michailovitsh istui takanani, -etten voinut häntä nähdä, mutta kaikkialla tässä hämärässä huoneessa, -soittoni sävelissä, itsessäni, kaikessa tunsin hänen läsnäolonsa. Hänen -jokainen katseensa, jokainen liikkeensä kajahti sydämmessäni, vaikken -voinut niitä nähdäkään. - -Soitin Mozartin fantasia-sonaatin, jonka oli Sergei Michailovitsh -minulle tuonut ja jota olin opetellut hänen poissa ollessaan, -soittaakseni sen hänelle. En laisinkaan ajatellut, mitä soitin, mutta -luulin hyvästi soittavani ja tuntui, että se Sergei Michailovitshiäkin -miellytti. Tunsin samaa nautintoa, joka hänetkin piti vallassaan, ja -katsomattakin häneen tunsin katseen, joka sieltä takaani oli minuun -kiintyneenä. Antaessani sormieni tiedottomasti lipua koskettimilla, -katsahdin tahtomattani häneen. Näin hänen päänsä valoisan yötaivaan -taustaa vastaan. Hän istui pää käden nojassa ja katseli tarkasti minua, -loistavin silmin. Hymyilin, kun näin tämän katseen ja lakkasin -soittamasta. Hän hymyili myöskin ja nyökäytti päällänsä nuottiin päin, -että jatkaisin soittoani. - -Kun lopetin soittoni, loisteli kuu jo korkealla taivaalla ja paitsi -vahakynttiläin heikkoa valoa, valaisi huonettamme kuunkin hopeinen -heijastus, joka virtasi ikkunasta lattialle. - -Katja sanoi, ettei soitossani ole mitään sisältöä, pysähdän -kauniimmassa kohdassa, ja soitan huonosti. Mutta Sergei Michailovitsh -huomautti, etten ole koskaan kauniimmasti soittanut, kuin tänään. Hän -alkoi kävellä salin poikki hämärään eteishuoneeseen, ja vilkasi joka -kerta sivutse kulkiessaan hymyillen minuun. Minäkin hymyilin; olisinpa -voinut nauraa isoon ääneen aivan aiheetta, niin iloinen olin kaikesta -siitä, mitä tänään oli jo tapahtunut ja nyt taas tapahtui. - -Kun Sergei Michailovitsh meni oven taakse näkymättömiin, kiepsahdin -syleilemään Katjaa, joka seisoi luonani pianon vieressä, ja suutelin -häntä kaulaan ja poskille. Kohta, kun Michailovitsh joutui taas -näkyville, tekeydyin minä hyvin vakavaksi ja koetin pidättää nauruani. - -"Mikähän Maschalle nyt tänään on tullut?" sanoi Katja Sergei -Michailovitshille. - -Hän ei vastannut yhtään mitään, vaan katsahti hymyillen minuun; hän -tiesi kyllä, mikä minulle oli tullut. - -"Katsokaapas miten ihana yö!" sanoi Sergei Michailovitsh vierassalista, -johon hän oli pysähtynyt seisomaan puutarhaan antauvan balkongin oven -eteen. - -Menimme hänen luokseen vierassaliin. Todellakin oli tämä yö, jollaista -en ole sittemmin nähnyt. Täysi kuu kuumotti asuntomme takaa, ettemme -voineet sitä nähdä, ja kattojen, pylvästen ja terassi-vaatteen varjot -lankesivat puutarhan hietikkokäytäville ja nurmikoille. Kaikkialla -muualla oli kirkasta; hopeaisina kimaltelivat helmet helakassa -kuutamossa. Leveä tie kukkien keskellä, jonka toisella sivulla -risteilivät georgiinein ja niiden tukipuikkojen lyhyet varjot ja -toisella kimaltelivat kulmikkaat piikivet, hupeni ja katosi etäisyyden -kylmään valaistukseen. - -Puiden takaa näkyi kasvihuoneen valoisa katto, ja rotkotieltä kokoutui -tiheää usvaa. Jo vähän kuihtuneet sireenipensaat olivat pienimpään -oksaansa saakka valaistuina ja kasteen helmittämät kukkaset saattoi -kaikki eroittaa toisistansa. Lehtokujassa sekautui valo ja varjo niin, -ettei siinä eroittanut puita eikä tietä, vaan oli käytävä kokonaan -läpinäkymättömänä, vavahtelevana ja väräjävänä kupukatoksena. Oikealla -huoneen varjossa oli kaikki mustaa, määrätöntä, pelottavaa. Mutta -tuosta salaperäisestä hämärästä näytti senvuoksi vielä kirkkaampana -kohoutuvan poppelin latva. Se ei ollut kaukana rakennuksesta, se nousi -korkealle, kirkkaassa valovirrassa, ja näytti ikäänkuin siivet saaden -kohoutuvan tuonne, tuonne kauaksi tummansinistä taivasta kohden. - -"Lähdetään vähän kävelemään", sanoin minä. Katja suostui, huomauttaen -vaan, että minä tarvitsisin päällyskenkiä. - -"Ei se ole tarpeen, Katja, Sergei Michailovitsh antaa minulle -käsivartensa", vastasin Katjalle, ikäänkuin tuo Sergei Michailovitshin -käsivarsi olisi voinut estää minua jalkojani kastelemasta! -- Mutta -sillä hetkellä oli tämä meille kaikille ymmärrettävää eikä ensinkään -kummallista. Michailovitsh ei ollut koskaan ennen ojentanut minulle -käsivarttansa, mutta nyt otin minä itse sen, ja hän ei nähnyt siinä -olevan mitään luonnotonta. Menimme kolmisen terassille. Tämä koko -maailma, tuo taivas, tuo puutarha, ilma, eivät enää olleet samoja kuin -entiset. - -Kun katselin edelleni lehtokujaan, jota astuskelimme, näytti minusta, -että tuonne kauemmaksi olisi mahdoton mennä, että kaikki loppui tähän, -ja että kaikki tämä jäisi ainaiseksi semmoisekseen ylevään -kauneuteensa. Mutta mitä edemmäksi menimme, sitä kauemmas väistyi tuo -kauneuden taikaseinä antaen meille vapaata tietä, ja kaikki taas oli -meille tunnettua, puutarha, puut, käytävät, kuivuneet lehdet. Me -kävelimme todellista tietä, kiertelimme valossa ja varjossa, todelliset -kuivat lehdet ratisivat jalkaimme alla, ja kosteat oksat hipasivat -kasvojani. Ja se oli todellakin Michailovitsh, joka tasaisesti ja -hitaasti asteli sivullani ja tuki minua kädestä; ja se oli todellakin -Katja, joka narisevin kengin käveli rinnallamme. Ja ehkäpä oli tuo -todellinen kuukin, joka korkealta taivaalta loi valoaan meihin -liikkumattomien oksain lävitse... - -Mutta jokaisella askeleella nousi jälleen sekä eteemme että taaksemme -tuo kauneuden taikaseinä. Minun oli taas vaikea uskoa, että on -mahdollista mennä edemmäksi; vaikea kuvailla, että tämä oli -todellisuutta. - -"Oh, sammakko!" huudahti Katja. - -"Kuka nyt tuommoista puhuu... mitä se nyt merkitsee?" ajattelin; mutta -sitte havaitsin minä, että se olikin todella Katja, joka huudahti, ja -että hän pelkää kovin sammakoita. Minä katsoin jalkoihin. Pikkunen -sammakko hypähti ja pysähtyi eteeni tielle. Sen pieni varjo näkyi -valoisan tien päällä. - -"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsh. - -Minä katsoin häneen. Sillä kohdalla käytävää, jossa juuri kuljimme, ei -ollut ollenkaan lehmuksia, -- näin hänen kasvonsa selvästi ja ne -näyttivät niin kauniilta, onnellisilta... - -"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsch, mutta minulle -oli, kuin hän olisi sanonut: "minä rakastan sinua, armas tyttöseni!... -rakastan, rakastan!" vakuutti hänen silmäyksensä, kätensä; ja valo, -varjo, ilma -- kaikki kertoi sitä samaa -- rakastan. - -Kuljimme koko puutarhan lävitse. Katja käveli rinnallamme lyhyin -askelin ja raskaasti hengittäen väsymyksestä. Hän sanoi, että olisi jo -aika kääntyä kotiin, ja silloin tuntui hän minusta ikävältä, niin -ikävältä, -- Katja raukka. Ajattelin, miksi hän ei tunne sitä, mitä me -tunnemme. Miksi ei jokainen ole niin nuorekas ja onnellinen kuin tämä -yö ja me molemmat siinä. - -Käännyimme takaisin kotiin, mutta Michailovitsh viipyi luonamme vielä -kauan, huolimatta siitä, että kaikki nukkuivat, kukko lauloi ja hänen -hevosensa yhä kärsimättömämpänä hirnahteli ja tömisti maata ikkunan -takana. Katja unhotti huomauttaa meitä, että oli jo myöhä, ja me -istuimme kaikellaisista vähäpätöisyyksistä puhellen huomaamattamme -kello kolmeen aamua. Kukko lauloi jo kolmannen kerran ja aamu alkoi -sarastaa, kun hän lähti luotamme. Hän jätti hyvästit meille, niinkuin -tavallisesti, sanomatta mitään merkillisempää; mutta minä tiesin, että -hän tästä päivästä oli minun ja etten enää koskaan häntä menetä. Kohta -kun olin itse vakuutettu, että rakastin häntä, kerroin kaikki Katjalle. -Hän oli iloinen ja liikutettuna siitä, että kerroin hänelle tämän, -mutta raukka ei voinut sitten koko yönä nukkua, ja minä kauan, kauan -kävelin vielä terassilla, harhailin puutarhassa ja kuljeskelin -käytävällä, jota Michailovitshin kanssa olimme kävelleet, muistellen -hänen jokaista sanaansa, jokaista liikettänsä. En voinut nukkua koko -yönä. Ensi kerran elämässäni näin kesäisen auringon nousun ja varhaisen -aamusarastuksen. Ja semmoista yötä ja semmoista aamua en ole enää -koskaan sittemmin nähnyt. - -"Mutta miksi hän ei ole minulle yksinkertaisesti sanonut, että hän -rakastaa minua?" ajattelin itsekseni. "Miksi löytää hän kaikellaisia -esteitä, sanoo itsensä vanhaksi ukoksi, kun kaikki on niin -yksinkertaisen selvää ja kaunista. Miksi hukkaa hän kultaista aikaa, -joka kenties ei koskaan enää palaja. Jospa hän vain sanoisi: rakastan, -sanoisi tuon sanan semmoisenaan, -- ottaisi käteni käteensä, -kallistaisi vähän päätänsä ja sanoisi 'rakastan'; jospa hän vain -punastuisi ja painaisi silmänsä alas edessäni, sanoisin, kertoisin minä -kohta hänelle kaikki. Ei, en sanoisikaan, mutta syleilisin häntä, -heittäytyisin hänen rinnallensa ja itkisin. -- Mutta mitäs, jospa minä -vain erehdynkin, jospa hän ei rakastakaan minua?" välkähdytti äkkiä -ajatukseni... - -Minä säikähdin omia tunteitani: hyvä Jumala, mihin lienenkin tullut ja -joutunut! Muistin hämmästyksemme kasvihuoneessa, kun kiipesin hänen -luoksensa, ja tämä muistoni ahdisti, kovin ahdisti raskasta sydäntäni. -Kyyneleet juoksivat silmistäni, aloin rukoilla. Samalla heräsi minussa -omituinen rauhoittava ajatus ja toivoni elpyi. Minä päätin alkaa -paastota tästä päivästä syntymäpäivääni saakka, päätin käydä silloin -ripillä ja juuri samana päivänä tulla Michailovitshin morsiameksi. - -Mitä varten minä paastoisin ja millä tavalla se tapahtuisi, sitä en -tietänyt itsekään, mutta tänä hetkenä olin vakuutettu, että niin minä -tekisin. Oli jo kirkas päivä ja työväki alkoi liikkua, kun käännyin -takaisin huoneeseeni. - - - - -IV. - - -Oli Maarian taivaaseen astumisen edellinen paastoaika, eikä aikomukseni -paastota tuona aikana kummastuttanut ketään. - -Koko viikon pitkään ei Sergei Michailovitsh tullut kertaakaan -luoksemme. En ensinkään ihmetellyt tätä, en huolestunut tai vihastunut -häneen, päinvastoin iloitsin ettei hän tullut, sillä odotin häntä vasta -syntymäpäiväkseni. - -Tämän viikon kuluessa nousin joka aamu aikaisin. Sillä välin kuin -minulle valjastettiin hevosia, kävelin yksinäni puutarhassa ja kuvailin -mielessäni, mitä syntiä olin tehnyt edellisenä päivänä, mietiskelin, -mitä minun tarvitsisi tänään tehdä, jotta voisin olla tyytyväinen ja -viettää päiväni kertaakaan pahaan lankeematta. - -Silloin oli minusta kovin huokeaa elää aivan virheetöntä elämää -- -mielestäni riippui se vain siitä, että olin jonkun verran varoillani. - -Kun hevoset olivat valjastetut, nousin Katjan tai jonkun palvelustytön -kanssa vaunuihin ja ajoin kolmen kilometrin päähän kirkkoon. Päästyäni -sinne muistin joka kerta rukoilla niiden edestä, jotka "Jumalan -pelvossa sisälle käyvät", ja erittäinkin vaivasin itseäni tällä -tunteella astuessani kirkon esihuoneen ruohottuneita portaita. - -Kirkossa ei käynyt näinä aikoina enempää kuin kymmenkunta ripille -valmistuvaa talonpoikaa ja maaorjaa. Erityisellä nöyryydellä koetin -vastata heidän kumarruksiinsa ja, mikä minusta näytti oikein urotyöltä, -menin itse kynttilälaatikolle ottamaan vanhalta sotilaalta, joka hoiti -lukkarin virkaa, vahakynttilöitä ja asetin ne pyhäinkuvien eteen. - -Kaikkein pyhimmän pääovesta näin alttarivaatteen, jonka äitini oli -ommellut. Pyhäinkuvien seinällä oli kaksi enkeliä tähtinensä, jotka -olivat näyttäneet minusta niin suurilta, kun olin vielä pieni, ja -kultaloisteinen kyyhkynen, joka myöskin oli lapselliseen mieleeni -voimakkaasti vaikuttanut. Kuorin takaa näkyi peitetty kastemalja, jossa -usean kerran olin orjaimme lapsia kummina kastattanut ja jossa kerran -olin itsekin kastettu. - -Vanha pappi tuli messukasukassaan, joka oli tehty isäni ruumispaarien -vaatteesta ja alkoi nytkin jumalanpalveluksen aivan samalla -äänellä, jolla hän oli jo niin kauan, kuin voin muistaa, pitänyt -jumalanpalveluksia kotonamme, kastanut Sonjan, lukenut isäni -sielumessut ja siunannut äitini hautaan; sama lukkarin tärisevä ääni -kaikui kuorista, ja vanha nainen, jonka muistin aina nähneeni kirkossa -jokaisessa jumalanpalveluksessa, seisoi köyrysissään seinivierellä, -katseli kyynelsilmin kuoriin pyhäinkuvaa, piti ristiinpannuissa -käsissään vaaleentunutta liinaa ja mutisi hampaattomalla suullansa -jotakin itsekseen. - -Ja tämä kaikki ei herättänyt minussa pelkkää uteliaisuutta ja pelkkiä -muistoja, -- kaikki oli nyt silmissäni pyhää ja suurta ja kaikella -tällä syvällinen tarkoituksensa. - -Kuuntelin papin lukeman rukouksen joka sanaa tarkasti ja koetin -sisäisellä tunteellisuudella siihen vastata. Jos oli jotakin, jota en -ymmärtänyt, pyysin Jumalan valaisemaan ymmärrystäni tahi kohotin -omintakeisen rukoukseni ymmärtämättä jääneen asemesta. - -Kun katumusrukoukset olivat luetut, aloin muistella mennyttä elämääni, -ja tuo lapsellisen puhdas menneisyyteni näytti minusta niin mustalta -nykyisen sieluni puhtauden kirkkaudessa että pelästyin omaa itseäni ja -tyrskähdin itkemään. Oitis sen ohessa tunsin kuitenkin, että saan -kaikki anteeksi ja että, jos vain olisi rikoksia ja mitä suurempia -olisivat, tuntuisi sitä ihanammalta katumukseni. Kun pappi -jumalanpalveluksen lopussa lausui: "Herra siunatkoon teitä", tuntui -kuin tuo siunaus olisi paikalla vaikuttanut ja jonkinlainen -ruumiillinen hyväntunne siitä olemukseeni virrannut, -- virrannut äkkiä -valoa ja lämpöä sydämmeeni. - -Jumalanpalveluksen päätyttyä tuli pappivanhus luokseni kysymään, -tarvitseisiko ja milloin hänen tulla luoksemme pitämään iltakirkkoa. -Minä kiitin häntä nöyrästi siitä, että hän, kuten ajattelin, tahtoi -minun tähteni nähdä semmoista vaivaa ja ilmoitin, ettei tarvitse, että -minä kyllä kävelen tai ajan vaunuilla kirkkoon. - -"Te tahdotte siis itse nähdä vaivan --?" sanoi pappi. - -En tiennyt mitä vastasin, sillä pelkäsin tekeväni syntiä ylpeydestä. - -Kirkolta lähetin aina hevoset takaisin, kun ei Katjaa ollut mukanani, -ja palasin yksinäni jalkaisin. Kaikkia vastaantulijoitani tervehdin -syvään ja nöyrästi kumartaen. Minä käytin jokaista tilaisuutta -lähimmäisiäni auttaakseni, ohjatakseni heitä ja uhratakseni jotakin -heidän tähtensä, jopa astuin likaiseen tiensyrjäänkin heille tietä -antaakseni. - -Erään kerran iltasella kuulin, kun työnjohtaja kertoi Katjalle, että -eräs Semen niminen talonpoika oli käynyt pyytämässä häneltä lautaa -tyttärensä ruumisarkkuun ja ruplan rahaa sielumessua varten, ja oli -saanutkin ne. - -"Onko hän sitten niin köyhä?" kysyin minä. - -"Kovin köyhä, arvoisa neiti, elävät aivan suolatta leivättä", vastasi -työnjohtaja. - -Sydäntäni kouristi kuullessani tätä, mutta sittenkin lohdutti minua, -kun sain sen tietää. Uskotettuani Katjaa, että aijon mennä kävelylle, -kiidin ylös huoneeseeni, otin kaikki rahani, mitä minulla oli (kovin -vähän kyllä, mutta toki kaikki, mitä minulla oli), tein ristinmerkin ja -riensin terassin poikki puutarhaan ja kylään Semenin mökille, joka oli -aivan kylän syrjässä. Ketään näkemättä menin ikkunan luokse, laskin -ikkunalle rahani ja naputin siihen. Silloin lähti joku mökistä, naristi -ovea ja huusi minua, mutta minä juoksin vavisten ja kylmänä pelosta -kotiini, kuin rikoksentekijä. - -Katja kysyi minulta, missä olin käynyt ja mikä minun oli, mutta minä en -edes ymmärtänyt, mitä hän puhui, enkä vastannut mitään. Kaikki esiytyi -minulle yht'äkkiä niin mitättömältä ja pintapuoliselta. Lukitsin itseni -huoneeseeni ja kävelin kauan edestakaisin lattialla, en kyennyt mitään -tekemään, en ajattelemaan enkä selvittämään tunteitanikaan. Ajatukseni -kulkivat Semenin perheeseen; ajattelin, kuinkahan se tuli iloiseksi -lahjasta, millähän sanoilla kiittivät häntä, joka oli pannut rahat -ikkunalle, ja mieleni alkoi käydä raskaaksi siitä, etten ollut itse -antanut lahjaani heille. Ajattelin sitäkin, mitähän sanoisi Sergei -Michailovitsh, kun hän tietäisi tekoni, ja iloitsin siitä, ettei hän -eikä kukaan muukaan saa koskaan siitä tietoa. - -Minun valtasi sellainen iloisuus, sellainen huumaus muiden ja oman -itseni täydellisyydestä, että kaikki näin kovin lempeässä valossa, ja -että yksin kuolemankin ajatus onnen unelmana tunkeutui minuun. Nauroin, -rukoilin ja itkin. Tällä hetkellä rakastin kaikkea maailmassa ja omaa -itseäni hehkuvalla kiihkoisuudella. - -Jumalanpalveluksien välillä aloin lukea evankeliumia. Mitä enemmän -luin, sitä selvemmäksi ja käsitettävämmäksi tuli minulle tämä kirja, -sitä liikuttavammaksi ja yksinkertaisemmaksi tuo jumalallisen elämän -kertomus, ja sitä ylevämmäksi ja pohjattomammaksi tunteiden ja -ajatuksien syvyys lunastajani opissa. Selvältä ja yksinkertaiselta -näytti minulle kaikki, kun tuosta kirjastani käännyin taas katselemaan -ja miettimään elämää, joka minua ympäröi. Näytti, että olisi vaikeata -elää pahasti ja aivan helppoa rakastaa kaikkia ja olla kaikkien -rakastamana. - -Jokainen oli minua kohtaan hyvä ja lempeä. Sonjakin, jota yhä vielä -opetin, oli aivan toiseksi muuttunut. Hän koetti ymmärtää kaikkea, mitä -opetin, tyydyttää minua kaikessa eikä koskaan yrittänytkään -tuskastuttamaan minua. Millainen olin muille, sellaisia olivat muut -minulle. - -Miettiessäni, ketä vihollisia minulla olisi, joilta minun pitäisi -pyytää anteeksiantamusta ennen ripille menoani, muistin ainoastaan -yhden läheistössämme asuvan aatelisneidin, jonka olin saattanut -naurettavaksi vuosi takaperin vieraisilla ollessamme ja joka sen -perästä ei ollut enää käynyt meitä tervehtimässä. Minä kirjoitin -hänelle kirjeen, tunnustin siinä rikokseni ja pyysin anteeksi. - -Hän vastasi minulle kirjeellä, jossa hän puolestaan pyysi anteeksi -minulta ja soi anteeksi minulle. Itkin ilosta lukiessani noita -yksinkertaisia rivejä, joissa minulle silloin ilmausi syvää ja -liikuttavaa tunnetta. - -Emännöitsijämme tyrskähti myös itkuun, kun pyysin häneltä anteeksi. - -"Minkätähden ovat kaikki niin hyviä minua kohtaan, millä olen ansainnut -sellaista rakkautta?" mietin itsekseni. Ja tahtomattani muistin Sergei -Michailovitshiä ja ajatukseni viivähtivät kauan hänessä. En voinut -muuta, enkä lukenutkaan tätä synniksi. - -Mutta en ajatellut häntä samalla tavalla, kuin olin ajatellut sinä -yönä, jona ensikerran havaitsin, että hän rakasti minua -- ajattelin -häntä aivan kuin itseäni, yhdistin ehdottomasti hänen jokaiseen -tulevaisuuteni ajatukseen. Tukehduttava vaikutus, jota kärsin hänen -läsnäollessaan, katosi kerrassaan ajatuksistani. Tunsin itseni nyt -hänen vertaiseksensa ja siitä korkeudesta, minne hurskas mielialani oli -minut nostanut, käsitin häntä täydellisesti. - -Se oli nyt minulle selvää, mikä hänessä ennen oli näyttänyt niin -vieraalta. Vasta nyt ymmärsin, minkätähden hän sanoi, että ainoastaan -toisten hyväksi eläminen on onnea. - -Nyt olin minä täydellisesti yhtä mieltä hänen kanssaan. Ajattelin, että -me kaksi yhdessä voisimme juuri tuollaista rauhallista onnea nauttia. -En haaveksinut ulkomaan matkoja, suurta maailmaa, loistoa; vaan -kuvittelin aivan toista, tyyntä perhe-elämää maalla, ikuista itsensä -uhraavaisuutta, loppumatonta keskinäistä rakkautta ja ikuista -kaitselmuksen ylistystä, joka meitä niin hellävaroin hoiti. - -Aikomukseni mukaan kävin ripillä syntymäpäivänäni. Palatessani kirkosta -mainittuna päivänä, täytti sydäntäni niin sanomaton onnellisuus, että -pelkäsin elämää, jokaista liikutusta, pelkäsin kaikkea mahdollista, -mikä vaan voisi onneani häiritä. Mutta tuskin pääsimme vaunuista -rappusille kun näimme tutut kaksipyöräiset ajoneuvot ja Sergei -Michailovitshin. Hän tuli onnittelemaan minua ja menimme yhdessä -vierassaliin. En vielä koskaan sillä ajalla, jona Sergei -Michailovitshin olin tuntenut, ollut voinut niin rauhallisena ja -itsetietoisena olla hänen lähellänsä, kuin tällä kerralla. Tunsin että -minussa oli kätkeytyneenä kokonainen uusi maailma, jota hän ei -ymmärtänyt ja joka kohoutui häntä ylemmäksi. En tuntenut hänen -läsnäolostaan vähintäkään ujoutta. Oli hyvin mahdollista, että hän -ymmärsi, mistä tämä tuli, sillä hän seurusteli kanssani erityisen -hellällä lempeydellä ja hienolla arvokkaisuudella. - -Menin pianon luokse, mutta hän sulki sen ja pani avaimen taskuunsa. - -"Älkää häiritkö mielentilaanne", sanoi hän, "sielussanne on nyt -musiikki, joka on kaikkia maailman musiikkia parempi." - -Olin kiitollinen hänelle näistä hänen sanoistaan, vaan kumminkin -samalla oli kiusallista, että hän noin helposti ja varmasti oli -käsittänyt sen, minkä olisi pitänyt olla salaisuutena kaikille. - -Syödessämme ilmoitti Sergei Michailovitsh tulleensa toivottamaan -minulle onnea ja sanomaan jäähyväisiä, sillä hänen oli matkustaminen -aamulla Moskovaan. Tätä sanoessaan katsoi hän Katjaan, ja sitten vain -vilkaisi minuun. Näin, että hän pelkäsi kasvojeni ilmaisevan jotakin -mielenliikutusta. Mutta minä en kummastunut, en hämmentynyt, enkä edes -kysynyt, pitkäksikö aikaa hän lähtee. Minä tiesin, että hän näin vaan -sanoi, eikä sitten matkustaisikaan. - -Miten tämän tiesin, en voi enää itsekään käsittää; mutta tuona -unohtumattomana päivänä minusta näytti, että tiesin kaikki, mitä oli -tapahtunut ja mitä vastaisuudessa tapahtuu. Olin kuin semmoisessa -hyvässä unessa, jossa näkee kauaksi taaksepäin menneisyyden tapahtumat -ja kauaksi tulevaisuuteen, mitä siinä tulee tapahtumaan, vieläpä millä -tavalla tapahtuu. - -Sergei Michailovitsh tahtoi lähteä oitis päivällisten jälkeen, mutta -Katja paneusi paikalla pöydästä noustuamme päivällislevolle, ja -Michailovitshin piti odottaa, kunnes Katja heräisi, saadaksensa hänelle -sanoa jäähyväiset. - -Saliin heloitti päivä täysin sätein, -- me menimme terassille. Tuskin -olimme päässeet istumaan, kun aloin täysin rauhallisesti keskustelun, -jonka piti ratkaista rakkauteni kohtalon. Aloin puhua, en ennemmin enkä -myöhemmin, vaan juuri samalla silmänräpäyksellä, kuin istuimme. En -ollut vielä mitään sanonut, ei äänen värityksessä, eikä keskustelun -luonteessakaan mitään ilmautunut, mikä olisi estänyt minua sanomasta -sitä mitä aijoin. Itsekään en ymmärrä, mistä minulla oli sellainen -rauhallisuus, päättäväisyys ja mistä löysin tuon varman muodon -sanoilleni. Oli kuin en olisikaan itse puhunut, vaan joku tahdostani -riippumaton olisi minussa puhunut. - -Sergei Michailovitsh istui minua vastapäätä ja nojautuen kaidepuuhun -riipi jostakin sireeninoksasta lehtiä. Kun aloin puhua, päästi hän -sireeninoksan käsistään ja kallisti päänsä käden nojaan. Hänen -asentonsa saattoi olla yhtä hyvin täysin rauhallisen, kuin kovin -liikutetunkin asentona. - -"Minkätähden te matkustatte?" kysyin häneltä painavasti, ja katsoin -häntä sitten äänetönnä suoraan silmiin. - -Hän ei heti vastannut. - -"On asioita", hyrähti hän sitten ja painoi katseensa maahan. - -Minä käsitin, kuinka työlästä hänen oli valehdella silmäini edessä ja -vielä noin vilpittömästi tekemääni kysymykseen vastatessaan. - -"Kuulkaas nyt", aloin puhua, "te tiedätte, millainen päivä on tämä -päivä minulle. Se on monessa suhteessa minulle merkitsevä päivä. Kun -kysyn teiltä, en kysy vain näyttääkseni pelkkää osanottavaisuuttani, -- -te tiedätte, että olen tottunut teihin ja rakastan teitä --, kysyn sen -vuoksi, kun minun täytyy saada se tietää... Minkätähden te -matkustatte?" - -"Minun on hyvin vaikea sanoa teille suoraan totta, ja olla salaamatta -todellista syytä siihen, että lähden", vastasi Sergei Michailovitsh. -"Tällä viikolla olen paljon ajatellut itseäni ja teitä ja olen -päättänyt, että minun täytyy matkustaa... Te ymmärrätte, minkätähden, -ja jos rakastatte minua, niin ette kysy enempää minulta..." - -Hän pyyhkäsi otsaansa kädellään ja käsi jäi sitten peittämään silmää... -"Minun on hyvin vaikea... ja te käsitätte miksi..." - -Sydämeni alkoi tykyttää kiihkeästi. - -"En minä voi sitä käsittää", sanoin minä, "minä en käsitä; mutta -sanokaa te, sanokaa Jumalan tähden, tämän syntymäpäiväni tähden, -sanokaa te; minä voin kuulla rauhallisena kaikki!" - -Hän muutti asentoansa, katsoi minuun ja taivutti taas sireeninoksan -käsiinsä. - -"Vaikka onkin", alkoi hän hetken vaitioltuansa äänellä, jonka hän -koetti saada kuulumaan varmalta, "vaikka onkin tuhmaa ja mahdotontakin -sitä sanoin kertoa, ja vaikka se on minulle sanomattoman vaikeata, -koetan kumminkin teille selvittää..." tässä rypisti hän otsansa, aivan -kuin olisi ruumiillista tuskaa kärsinyt. - -"No?" sanoin minä. - -"Kuvailkaapas mielessänne, että oli herrasmies, olkoon vaikka -esimerkiksi A, vanha elähtänyt mies, -- ja neitonen, vaikkapa B, nuori, -onnellinen, maailmaa, ihmisiä, elämää tuntematon. Erityisten -perheellisten asiain vuoksi kävi niin, että A alkoi rakastaa B:tä kuin -tytärtänsä eikä pelännyt, että olisi voinut ruveta häntä toisella -tavalla rakastamaan." - -Michailovitsh oli taas vaiti, mutta minä en häntä keskeyttänyt. - -"Mutta", jatkoi Michailovitsh yht'äkkiä kiireesti ja varmalla äänellä, -minuun katsomatta, "A oli unhottanut, että B oli nuori ja elämä hänelle -vielä leikkiä, ja että hän voisi helposti toisellakin tavalla rakastua -B:hen ja että B voisi ruveta pitämään sitä hauskana. Ja A yht'äkkiä -huomasikin, että toisellainen tunne, ihan kuin omantunnonvaivana jo -asustikin hänen sielussaan, ja hän pelästyi. Hän pelkäsi, että heidän -entinen ystävällinen välinsä tulisi rikkountumaan, ja päätti matkustaa, -ennenkuin sellainen muutos ennättäisi toteutua." - -Puhuessansa pyyhkäsi hän taas silmiänsä aivan huomaamattansa ja käsi -jäi taas niitä peittämään. - -"Ja minkätähden A pelkäsi rakastaa muulla rakkaudella?" kysyin tuskin -kuultavalla äänellä koettaen hillitä liikutustani. Ääneni oli kuitenkin -varma, vaan Sergei Michailovitshista näytti se tuntuvan leikilliseltä, -sillä hän vastasi loukkautumista ilmaisevalla äänellä: - -"Te olette nuori, mutta minä en ole enää nuori. Teille sopii vielä -leikkiminen, mutta minä haluan jo jotakin muuta. Leikkikää vain, kunhan -ette minun kanssani leiki. Minä vakuutan, ettei se minulle tekisi hyvää -ja jälkeenpäin katuisitte itsekin sitä. -- Sen sanoi A", lisäsi hän. -"No, tämä on kaikki hullutusta, vaan te ymmärrätte nyt, minkä vuoksi -matkustan. Kuulkaahan, elkäämme enää puhuko tästä." - -"Elkää, elkää, puhutaan vain", hätäilin sanomaan ja kyyneleet -tukauttivat ääntäni. "Rakastiko A häntä vai eikö?" - -Sergei Michailovitsh ei vastannut mitään. - -"Jos ei A rakastanut B:tä, niin miksi hän leikki hänen kanssaan, kuin -lapsen kanssa?" jatkoin minä. - -"Niin, niin, A oli syypää", vastasi Michailovitsh kiiruhtaen -katkaisemaan puhettani. - -"Mutta kaikki oli lopussa ja he erosivat... ystävinä." - -"Mutta se on hirveätä! Eikö mikään muu ratkaisu ole mahdollinen?"... -sanoin aivan kuiskaavalla äänellä ja pelästyin omia sanojani. - -"On kyllä", sanoi hän, ottaen kätensä kasvoiltansa, ja katsoi minua -suoraan silmiin. "On kyllä kaksi erilaista ratkaisua mahdollista. -Mutta, herran tähden, elkää keskeyttäkö minua enää, kuunnelkaa -rauhallisesti minua... Muutamat sanovat", alkoi hän nousten seisomaan -ja hymyillen surullisen raskaasti, -- "muutamat sanovat, että A oli -järjeltänsä, rakasti B:tä hulluuteen asti ja sanoi vielä sen B:lle... B -nauroi vain, sillä hänestä oli ollut kaikki leikkiä, mutta A:lle oli se -ollut elämän tärkein asia." - -Minä oikein värisin ja tahdoin keskeyttää häntä, sanoa hänelle, ettei -hän enää puhuisi noin, mutta hän ei antanut minulle sananvuoroa. -Laskien kätensä minun käteni päälle hän sanoi vapisevalla äänellä: "Ei, -odottakaa vähän, toiset vielä sanoivat, että B oli tuntenut sääliä A:ta -kohtaan. Raukka, ei tuntenut maailmaa eikä ihmisiä; kuvaili todellakin -voivansa A:ta rakastaa ja suostui niin hänen vaimokseen. Ja A -järjiltänsä ollen uskoi samoin, uskoi todellakin, että nyt hänelle -alkaa uusi elämä. Mutta pian he molemmat huomasivat pettyneensä; A oli -pettänyt B:n ja B pettänyt A:n... Ei, ei puhuta enää tästä", lopetti -Michailovitsh nähtävästi itse voimatonna enää jatkamaan, ja asettui -äänetönnä istumaan vastapäätä minua. - -Hän sanoi: "ei puhuta", mutta minä näin, että sisimmässään hän ei -mitään niin toivonut, kuin että olisin vastannut hänelle. Olisin -tahtonut puhua, mutta en voinut, sydäntäni ahdisti niin. - -Minä katsoin häneen. Hän oli vaalea ja hänen alahuulensa vavahteli. -Tuli niin äärettömän surku häntä. Ponnistin voimiani uudestaan ja -yht'äkkiä onnistuinkin katkaisemaan äänettömyyteni, ja pakottamaan -suuni puhumaan, joka oli ennen pysynyt niin kankeana. Puhuin hänelle -hiljakseen, rauhallisella ja hillityllä äänellä, jonka pelkäsin joka -hetki taittuvan. - -"Mutta on vielä kolmaskin ratkaisu", sanoin minä ja siihen taas -keskeytin. - -Mutta Sergei Michailovitsh oli vaiti. - -"Ja tämä kolmas ratkaisu on sellainen, että A ei rakastanutkaan B:tä, -vaan saattoi hänet onnettomaksi, kovin onnettomaksi luullessaan -olevansa oikeutettu hänet heittämään ja matkustamaan pois; -- hän vielä -ylpeilikin tästä. Teille, mutta ei minulle, teille yksin on kaikki -ollut leikkiä, -- ensimäisestä päivästä saakka olen minä rakastanut, -rakastanut teitä!" sanoin minä ja sanoessani "rakastanut" paisui -hillitty ääneni rajuksi huudahdukseksi, jota itsekin pelästyin. - -Vaalenneena seisoi Michailovitsh edessäni. Hänen huulensa vapisivat -enemmän ja enemmän ja kaksi kyyneltä kiertyi hänen silmistään. - -"Se on kurjasti teiltä!" sain melkein huutamalla suustani. Minä tunsin -kuinka lannistuminen ja pidätetyt kyyneleet tukehuttivat ääntäni. "Ja -minkätähden?" lisäsin ja nousin samalla seisoalleni jättääkseni hänet. - -Mutta hän pidätti minut. Hän painoi päänsä polvilleni, hänen huulensa -suutelivat ja hänen kyyneleensä kostuttivat värähteleviä käsiäni. - -"Jumalani, jospa olisin tämän tiennyt!" kuiskasi hän. - -"Millä olen tämän ansainnut?" sanoin minä ja sydämmeni täytti sellainen -onni... niin, joka on kadonnut ainiaaksi, eikä ole milloinkaan -palannut. - -Viittä minuuttia myöhemmin juoksi Sonja yläkertaan Katjan luokse ja -huusi, että koko talo kaikui: - -"Mascha menee naimisiin Sergei Michailovitshin kanssa!" - - - - -V. - - -Meillä ei ollut mitään syytä lykätä häitämme. Minä en toivonut sitä -eikä hänkään, Michailovitsh. Totta kyllä, että Katja tahtoi matkustaa -Moskovaan tarpeita ostamaan ja tilaamaan myötäjäisiä. Michailovitshin -äiti tahtoi taas, että hänen poikansa ennen naimisiin menoaan -hankkisi uudet vaunut ja huonekalut sekä tapiseerauttaisi huoneet -uudestaan, mutta me kumpikin päätimme tehdä nämä häiden jälkeen, jos -näyttäisi välttämättömältä, ja viettää häämme kahden viikon päästä -syntymäpäivästäni aivan hiljaisesti, morsiuslahjoitta, vieraitta, -morsiusneidittä, hääherkuitta, sampanjatta, -- kerrassaan vain häät -kaikitta lisäyksittä, joita tavallisesti häissä käytetään. - -Michailovitsh kertoi minulle äitinsä olevan kovin tuskissaan siitä, -että nyt häät muka menisivät ilman musiikkia, ilman tavarain -kasaantumista vuorenkorkuiselle ja panematta mullin mallin koko taloa. -Hänen omat häänsä ennen vanhaan, nehän maksoivatkin kolmekymmentä -tuhatta ruplaa! Sergeiltä salaa oli hän jo läpikotoisin myllännyt -varasto-arkkunsa ja vakavasti neuvotellut taloudenhoitajatar -Marjushkan kanssa meidän onnellemme välttämättömistä matoista, -ikkunanvarjostimista, teetarjottimista y.m. - -Minun puolestani teki Katja aivan samoin emännöitsijämme Kusminishnan -kanssa. Ja näissä hommissa ei hänen kanssaan tarvinnut leikkiä laskea. -Hän oli aivan varma, että Sergei ja minä tulevaisuudestamme puhuessamme -kuiskailimme pelkkiä hellyyksiä toisillemme ja laskimme vain leikkiä, -niinkuin häitään odottavain rakastuneiden paha tapa on, ja että meidän -tulevainen onnemme riippuu alusvaatteiden tarkasta leikkaamisesta sekä -pöytäliinain ja salvettien saumoista ja päärmeistä. - -Pokrovskovin ja Nikolskin välillä kulki joka päivä useampia salaisia -kuiskaustietoja siitä, mitä varusteltiin ja valmistettiin, ja vaikka -Katja ja Sergein äiti elivät näöltään hellimmässä ystävyydessä, tuntui -nyt heidän välillään olevan hienoa diplomaattista sotaa. - -Tatjana Semenovna, Sergein äiti, jonka kanssa nyt lähemmin tutustuin, -oli teeskentelevä ja ankara talon haltijatar ja tavoiltaan menneen ajan -aatelisrouva. Sergei ei rakastanut häntä ainoastaan pojan -velvollisuudentunnosta, vaan sisällisestä taipumuksesta, sillä hän piti -äitinsä parhaimpana, ymmärtäväisimpänä, hellimpänä ja rakastettavimpana -naisena koko maailmassa. Tatjana Semenovna olikin meille aina hyvä, -minulle erittäinkin, ja iloitsi siitä, että hänen poikansa meni nyt -naimisiin. Mutta kun kävin morsianna ollessani hänen luonansa, näytti -hän tahtovan antaa minun tuntea, että hänen poikansa olisi kyllä voinut -joutua parempiinkin naimisiin ja että tekisin hyvin, jos aina pitäisin -tämän mielessäni. Ymmärsin häntä täydellisesti, vieläpä olin yhtä -mieltäkin hänen kanssaan. - -Näiden viimeisten kahden viikon aikana näimme toisiamme joka päivä. -Michailovitsh tuli päivällisille meille ja viipyi puoleen yöhön. Mutta -siitä huolimatta, että hän sanoi -- ja minä puolestani tiesin hänen -sanovan totta --, että hän ei voisi minutta elää, ei hän koskaan ollut -koko päivää luonani, pitipä vielä huolta taloustoimistaankin aivan kuin -ennenkin. - -Ulkopuolinen suhteemme pysyi morsiusaikani entisellään. Me -teitittelimme toisiamme totuttuun tapaan. Hän ei suudellut kättäni, hän -ei etsinyt tilaisuuksia kahdenkesken ollaksemme, vaan semmoisen -sattuessa kiiruhti pois luotani, ikäänkuin olisi pelännyt hellyytensä -saavan liian suuren ja vaarallisen vallan. - -En tiedä, minäkö vai hänkö oli muuttunut, mutta tunsin nyt todellakin -itseni hänen vertaisekseen. En nähnyt hänessä enää tuota tahallista -vaatimattomuutta, josta en ollut ennen pitänyt. Usein mielihyvikseni -näin nyt edessäni entisen pelättävän ja kunnioitettavan miehen asemasta -lempeän, onnesta hämmentyneen poikasen. Ajattelin usein: "Noinpa on -hänkin ihminen juuri niin kuin minäkin, ei enempää eikä vähempää." -Mielestäni oli hän nyt selvänä edessäni, täydellisesti tunnettuna. Ja -kaikki, mitä hänestä tunsin, oli aivan yksinkertaista, omaa olemustani -vastaavaa. Hänen suunnitelmansa, joiden mukaan järjestäisimme tulevan -yhteiselämämme, olivat aivan kuin omiani, olihan vain se eroa, että hän -osasi selvemmin ja paremmasti valituilla sanoilla niitä esitellä. - -Ilmat olivat näinä kahtena viikkona huonot ja vietimme sen vuoksi -aikaamme enimmäkseen sisällä huoneissa. Ihanimmat hetkemme vietimme -pianon ja ikkunan välisessä nurkassa. Tummaan ikkunan ruutuun heijastui -palavan kynttilän liekki ja ulkoa päin sitä vihmoivat sadepisarat, -jotka sitten valuivat ruutua pitkin alaspäin. Katoilta juosta loritteli -sadevesi räystäskouruja myöten rapakkoon. Ikkunoista imeytyi huoneeseen -kosteutta. Ja yhä kirkkaammalta, lämpimämmältä ja viihdyttävämmältä -tuntui vain meille nurkkamme. - -"Mutta tiedättekös, että minulla on ollut jo kauan halu puhua teille -eräästä seikasta", sanoi Michailovitsh, kun jotenkin myöhällä iltasella -istuimme kahden nurkassamme. "Koko ajan teidän soittaessanne minä olen -sitä ajatellut." - -"Mitäpäs minulle puhuisitte, minä tiedän sen jo kuitenkin", sanoin -minä. - -"Niin, niinpä kyllä, ei siis puhutakkaan." - -"Elkääs nyt, sanokaa sentään, mitä ajattelittekin sanoa", pyysin nyt. - -"No hyvä. Muistatteko, kun minä kerroin teille tuon jutun A:sta ja -B:stä?" - -"Ettenkö muistaisi tuota tuhmaa juttua! Hyvä oli, että se kumminkin -näin päättyi..." - -"Niin kyllä, sillä vähällä olin turmella oman onneni, aivan itse. Te -pelastitte minut. Mutta pahinta kaikista on, että minä silloin -valehtelin, ja se on tunnollani. Nyt tahtoisin sanoa teille kaikki -suoraan..." - -"Oi, minä pyydän, elkää nyt...!" - -"Elkää pelätkö suotta", sanoi hän nauraen. "Minä sanon vain -puolustukseni. Kun aloin kanssanne puhua, oli tarkoitukseni vain tehdä -tutkimuksia..." - -"Minkätähden tehdä tutkimuksia... Ei koskaan..." - -"Niin, minä tein kyllä huonosti siinä. Kun elämäni harhailujen ja -pettymysten perästä käännyin takaisin maaelämään, olin itsekseni -vakuutettu, että rakkaus oli tehnyt jo loppusuorituksen minun -kohdaltani ja minulle jäänyt täytettäviksi vain vanhuuden -velvollisuudet. Senvuoksi en pitkään aikaan voinut selvittää tunteitani -teihin enkä sitä suuntaa, mihin ne minua johtivat. Minä toivoin -- enkä -toivonut. Milloin näytti minusta, että kiemailitte ja leikitte -kanssani, milloin taas epäilin sitä, ja silloin en tietänyt, mitä olisi -tehtävä. Mutta tuon illan jälkeen, -- muistattehan, kun me kävelimme -myöhään puutarhassa --, silloin minä aivan säikähdin: onneni ilmeni -minulle liian suurena, käsittämättömänä! Mitähän tapahtuisi, jos -antaisin toivolleni sijaa -- olisikohan kaikki turhaa? Mutta -itsekkäisyydessäni ajattelin tietysti vain omaa olemustani." - -Hän vaikeni ja katsoi minuun. - -"Mutta peräti hullua ei ollutkaan se, mitä silloin sanoin", jatkoi hän -taas. "Olisihan ollut mahdollista... minun täytyi pelätä. Minä sain -nauttia teistä niin paljon, ja itselläni oli niin vähän antaa. Olette -vielä lapsi, olette nuppunen, joka vasta puhkeaa, sillä rakastatte -ensimäisen kerran, -- mutta minä..." - -"Jaa, jaa, sanokaa minulle vain suora totuus!" sanoin hänet -keskeyttäen, mutta yht'äkkiä alkoi minua pelottaa, mitä hän ehkä -sanoisikaan. "Oi, elkää puhuko", pyysin taas. - -"Josko minä ennen olen rakastunut, sitäkö ei?" sanoi Michailovitsh. -arvaten ajatukseni. "Sen voin sanoa kyllä. En, en ole koskaan -rakastanut, en koskaan mitään tämänlaista tuntenut..." Mutta äkkiä -näytti siltä, kuin olisi surullinen muistelma juolahtanut hänen -mieleensä. "Tarvitsin teidän sydämenne, saadakseni oikeuden rakastaa -teitä", puhui hän surullisesti... "Minun täytyi tarkoin miettiä, -ennenkuin sanoin, että rakastan teitä. Mitä minulla on antaa teille? -Rakkauttako -- niin, rakastaa kyllä voin..." - -"Olisiko se sitten niin vähän?" sanoin katsoen häntä suoraan silmiin. - -"Vähän, ystäväni, vähän se on teille", jatkoi Michailovitsh. "Teillä on -vielä nuoruutenne ja kauneutenne...! Useastikaan en nuku yökausiin, -valtaavan suuren onneni vaikutuksesta. Ajattelen vain, miten elämme -yhdessä. Olen elänyt ja kokenut jo paljon, vaan näyttää siltä, että -nyt vasta käsitän, mitä onni ehtoinansa vaatii. Tyyni yksinäinen -maalais-elämä kaukaisessa kätkössämme, mahdollisuus tehdä hyvää -kansalle, jolle sitä on niin helppo tehdä, kun se ei ole siihen -tottunut; työ, työ, joka näyttää aina tuottavan hyötyä; virkistys, -luonto, kirjat, musiikki ja rakkaus meille läheisiin ihmisiin -- niissä -on onneni, jota ylevämpää en ole kuvitellutkaan. Ja sitten elämän -ystävä, sellainen kuin te, ja ehkäpä perhe, -- siinä kaikki, mitä -ihminen voi toivoa!" - -"Niin on", sanoin minä. - -"Niin on minulle, joka jo olen elänyt nuoruuteni, vaan ei teille", -jatkoi hän. "Te ette ole vielä elänyt nuoruuttanne. Te olisitte voinut -kyllä toisissa asioissa etsiä onneanne ja olisitte voinut kyllä -löytääkin sen. Te pidätte onnena sitä, mitä olen puhunut, vaan siksi -että minua rakastatte." - -"Aina olen toivonut ja rakastanut vain tällaista rauhallista -perhe-elämää", sanoin minä. "Te sanoitte aivan samaa, mitä minä -ajattelin." - -Michailovitsh hymyili. - -"Teistä vain näyttää niin, lemmittyni, mutta sitten on se liian -vähäistä teille; teillä on vielä nuoruutenne ja kauneutenne jälellä", -uudisti hän ajattelevan näköisenä. - -Minä olin melkeen tuskastua, kun hän ei ottanut uskoakseen minua ja -ikäänkuin olisi halunnut soimata minua nuoruudestani ja kauneudestani. - -"No, minkä vuoksi rakastatte minua, nuoruuteniko vai minun itsenikö -vuoksi?" kysyin kärtyisenä. - -"Sitä en tiedä, mutta rakastan vain!" vastasi hän, luoden minuun -tutkivan silmäyksensä, joka samalla oli niin miellyttävä. - -Minä en vastannut hänelle mitään. Minun täytyi tahtomattanikin katsoa -häntä silmiin. Äkkiä tuli oloni kummalliseksi. Katseeni tylsistyi, en -nähnyt ympäristöäni, Michailovitshin kasvotkin hämärtyivät edestäni, -eroitin ainoastaan hänen loistavat silmänsä, jotka tähystivät suoraan -silmiini; nuo silmät näyttivät tunkeutuvan lävitseni, kaikki -sekavustui, en nähnyt enkä erottanut enää mitään, täytyi painaa silmäni -kiinni, temmatakseni itseni irti lumouksesta, joka oli samalla sekä -ihastusta että pelkoa... - - * * * * * - -Hääpäivämme aattona selvesi ilma illan suussa ja pitkän sateen jälkeen, -jolla kesä päättyi, saimme ensimäisen kolean kirkkaan syysillan. -Kaikki oli virkeätä, kolkkoa, kylmähköltä kajahtelevan kirkasta. -Puutarhassamme saimme katsella ensimäisen kerran vapaata syksyistä -luontoa, sen terävän kirjavia värivivahduksia, ja kuihtuneen kesän -jättämää alastomuutta. Taivas oli kylmän valju. Menin maata ja -ajattelin onnellisena, että huomenna, hääpäivänämme, on kaunis ilma. -Aamulla heräsin auringon noustessa ja ajatus, että nyt on jo "tänään", -pelotti minua, samalla kun se minua oudosti ihmetytti. - -Menin puutarhaan. Aurinko oli juuri noussut ja paisteli kellastuneitten -ja melkein lehdettömiksi varisseiden lehmusten välitse käytävälle. Tie -oli rasahtelevien lehtien peittämänä. Kurtistuneet pihlajanmarjatertut -punertelivat oksillansa pakkasesta kurtistuneiden lehtien ympäröiminä. -Georgiinit olivat ränsistyneet ja muuttuneet mustiksi. Ensi kertaa -kimalteli hopeainen yöhallan huurre vaalistuneella nurmella ja kartanon -viereen murtuneilla tikapuilla. Kylmän kirkkaalla taivaalla ei ollut -ainoatakaan pilveä nähtävänä. - -"Joko todellakin on tänään?" ajattelin itsekseni, voimatta onneani -uskoa. "Huomennako en enää herää täällä, vaan tuolla vieraassa uudessa -kodissani Nikolskissa? Enkö enää saa täällä häntä odottaa, kiitää häntä -vastaanottamaan, hänestä täällä iltasin ja öisin Katjan kanssa puhua, -hänen vieressään pianon edessä salissamme istua, kulkea täällä hänen -rinnallaan hämärässä yössä, enkö?" - -Muistin, että hän sanoi minulle eilis-iltana tulleensa viimeisen kerran -ja että Katja pakotti minua koettelemaan hääpukuani ja sanoi: "huomista -varten". Vuoroin uskoin ja vuoroin epäilin todellisuutta. Todellako jo -huomispäivänä elän tuolla Nikolskissa anoppini kanssa Nadeshdjatta, -Grigori-vanhuksetta, Katjatta? Eikö hoitajattareni enää maata -mennessään minua suutelekaan ja vanhan tottumuksensa mukaan ristien, -siunaten sanokaan: "hyvää yötä, neiti?" Enkö enää saa Sonjaa opettaa ja -hänen kanssaan leikkiä, aamusin kolkuttaa hänen suojansa seinään ja -kuulla hänen hilpeän raikasta nauruaan? Tänä päivänäkö tulen -itsellenikin vieraaksi ja alan uuden elämän? Tänä päivänä minun -toiveeni täyttyvät? Ja onkohan tämä uusi elämä ijäti kestävä? - -Kärsimätönnä odotin Sergei Michailovitshiä, sillä raskailta tuntuivat -nuo ajatukset sielussani. - -Hän tuli aikaisin aamulla, ja oitis hänen nähtyäni olin varmasti -vakuutettuna, että tänään olen hänen vaimonsa, eikä tämä ajatus enää -minua pelottanut. - -Päivällisten edellä menimme kirkkoomme toimituttamaan sielumessun -isävainajalleni. - -"Jospa hän olisi vielä elossa!" ajattelin minä kotiin palatessamme ja -nojasin äänetönnä sen miehen käsivarteen, joka oli ollut isän parhain -ystävä. Rukousten aikana, kun kumarruksissani painoin päätäni kylmää -lattian kiviliuskaa vastaan, kuvastui isäni niin selvästi mieleeni, -että uskoin hänen sielunsa ymmärtävän minua ja siunaavan vaaliani. -Mielestäni hänen henkensä leijaili ympärillämme meitä verhoten ja hänen -siunauksensa oikein tuntui olemuksessani. Muistelmat ja toiveet, onni -ja huolet sulautuivat minussa juhlalliseksi hyvän tunnoksi, jonka -valtavuutta lisäsi liikkumaton raikas ilma, rauhaisat, paljaat pellot -ja vaaleahko taivas syksyisen auringon kirkkaiden vaikka jo -voimattomain säteiden sopusointuisasti valaisemana. Samat säteet -paistoivat poskelleni, koettaen sitä turhaan paahduttaa. Minusta -näytti, että hän, jonka rinnalla astelin, ymmärsi tunteeni ja tunsi -samaa, kuin minäkin. Hän astui hitaasti äänetönnä ja hänen -kasvoissansa, joihin vähä väliä vilkasin, kuvastui sama surunvoittoinen -iloisuus, jota tuo kirkas syyspäivän ilmakin kuvasteli ja joka täytti -minunkin sydämmeni. - -Hän kääntyi minuun. Näin, että hän aikoi sanoa minulle jotakin. -"Mitähän, puhuukohan hän minulle siitä, mitä olen itsekin ajatellut?" -välkähti mielessäni. Mutta hän alkoikin puhua isästäni nimittämättä -häntä. - -"Erään kerran sanoi hän minulle leikillään: otapa vaimoksesi meidän -Mascha!" - -"Kuinka onnellinen hän tänään olisikaan!" vastasin minä, vielä -tiukemmin nojautuen käsivarteen, jolla hän minua tuki. - -"Niin, te olitte silloin vielä lapsi", jatkoi Michailovitsh, katsoen -minua silmiin. "Minä suutelin silloin noita silmiä ja rakastin niitä -ainoastaan sentähden, että ne olivat niin isän silmäin näköiset, En -voinut ajatella silloin, että kerran ovat ne minulle vielä oman itsensä -vuoksi kalliit. Siihen aikaan sanoin teitä Masshaksi." - -"Sanokaa minua 'sinuksi'", sanoin minä. - -"Olin juuri sanoakin sinua 'sinuksi'", vastasi Sergei. "Nyt vasta -näyttää minusta, että olet kokonaan omani." - -Rauhallisen tyynellä ja sydämmellisellä katseella katsoi hän minuun. - -Kulimme hitaasti ja levollisesti alastonta peltoa menevää tietä. -Kuulimme tuskin askeliamme, omaa ääntämme. Rotkotien toisella puolella -levisi kauaksi ruskeahko sänkipelto, lehtensä karistaneeseen viitakkoon -saakka. Eräs talonpoika käänsi sitä aurallaan meidän puoleisesta -sivustasta. Yhä leveämmäksi ja leveämmäksi kävi mustalle mullalle -käännetty juova. Metsän reunalta näkyi hajaantunut hevoslauma, näyttäen -olevan hyvinkin lähellä meitä. Toisella sivulla ja edessämme -viheriöitsi jo syyslaihoa peltosaroissa, jotka ulottuivat puutarhaamme -ja vielä sen taitse kartanolle saakka. Kaikkea valaisi aurinko -syksyisellä voimattomalla paisteellaan. Kaikkialta kimalteli pitkiä -hämähäkin verkkolankoja. Niitä lenteli ympärillämme ilmassa, laskeutui -kuuraiselle sänkipellolle, tarttui kasvoihimme, hiuksiimme ja -vaatteisiimme. Puhuessamme soinnahtelivat äänemme niin omituisesti, -kuin olisivat panneet kumisemaan tyynen ilman päämme päällä ja me -olleet aivan yksinämme keskellä suurta maailmaa, yksinämme tuon -sinervän taivaan alla, jolla värähtelevästi sädehtien leikkivät -syksyisen auringon voimattomat säteet. - -Mielelläni olisin minäkin sanonut Sergeitä "sinuksi", mutta se -ujostutti niin! - -"Miksikä sinä niin kiireesti käyt?" sain sanottua, nopeasti, melkein -kuiskaamalla, mutta samalla myöskin lävähdin punaiseksi. - -Hän alkoi käydä hitaammin ja katseli minua entistä hellemmällä -iloisuudella ja onnellisuudella. Kun palasimme kotiin, oli siellä jo -Sergein äiti ja ne vieraat, joita kutsumatta emme voineet olla. Nyt en -taas saanut olla Sergein kanssa kahden siihen hetkeen saakka, kun -kirkosta lähdettyämme istuimme vaunuun ajaaksemme Nikolskiin. - -Kirkko oli melkein tyhjä. Vilaistessani ympärilleni näin Sergein äidin -istuvan matolla lähellä kuoria, edempänä Katjan viheriänauhaisessa -myssyssään kyyneleet poskilla ja pari kolme orjaamme, jotka uteliain -katsein tähystelivät minua. Sergeitä en nähnyt, vaan tunsin hänen -lähellä olonsa. - -Kuulin rukouksen sanat ja kertasin ne kyllä itsekseni, mutta sielussani -ne eivät saaneet mitään vastakaikua. En voinut rukoilla, katselin vain -typerästi pyhäinkuvia, kynttilöitä, messukasukan ristiä papin selällä, -alttaritaulua ja kirkon ikkunaa enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Tunsin -vain hämärästi, että nyt tapahtuu jotakin tavatonta minussa. - -Kun pappi ristinensä kääntyi meihin päin, toivotti onnea ja sanoi, että -hän on minun ristinyt ja nyt Jumala on sallinut hänen vielä vihkiäkin, --- kun Katja ja Sergein äiti suutelivat meitä ja kuulin vanhan Grigorin -äänen huutavan vaunuja tulemaan, silloin ihmettelin ja hämmästyin, että -jokos onkin kaikki päättynyt, eikä ole tapahtunut mitään erinomaista, -en edes tuntenut tuon pyhän toimituksen vaikutusta sielussani. - -Suutelimme toisiamme, ja tuo suudelma oli outo, vieras meidän -tunteillemme. "Tällaistako vain?" ajattelin minä. - -Menimme kirkosta ulos. Ajopelien ratina kumahteli kirkon holvistossa. -Raitis ilma kosketteli miellyttävästi kasvojani. - -Otettuaan hattunsa auttoi Sergei minua kädestä vaunuihin. Vaunun -ikkunasta näin kylmän kuun... - -Sergei istui rinnalleni ja sulki vaunun oven. Sydäntäni vihlasi, aivan -kuin olisi loukannut minua se varmuus, jolla hän oven sulki. Katjan -ääni kuului huutavan, että minun pitää peittää pääni. Vaunujen pyörät -kolahtelivat kiviin, pyörivät sitten tasaista tietä ja matkamme joutui. - -Vaunun nurkkaan kyyristyneenä katselin ikkunasta kauaksi pelloille ja -kuun kylmähkösti valaisemalle tielle. En katsonut Sergeihin, vaan -tunsin kumminkin, että hän oli lähelläni, aivan vieressäni. "Tässäkö on -kaikki mitä tämä hetki, josta niin paljon odotin, on minulle antanut?" -ajattelin itsekseni. Tuntui nöyryyttävältä ja loukkaavalta, kun sain -istua niin yksinäni ja kumminkin niin lähellä häntä. Käännyin häneen -päin aikoen sanoa jotakin hänelle. Mutta en saanutkaan sanaa suustani. -Entinen hellyyden tunne näytti kadonneen, ja loukkaantumisen ja pelon -tunteet saaneen vallan. - -"Tähän hetkeen saakka en ole voinut uskoa, että tämä olisi todellakin -mahdollista", vastasi Sergei lempeästi katseeseeni. - -"Minua pelottaa, en tiedä, miksikähän", sanoin minä. - -"Minunko vuokseni pelottaa, rakkaani?" kysyi Sergei ja, ottaen minua -kädestä, kumartui puoleeni. Käteni oli elotonna hänen kädessään ja -tunsin sydämmessäni kylmyyttä ja kaihoa. - -"Niin", kuiskasin minä. - -Mutta yht'äkkiä alkoi sydämmeni sykkiä voimakkaasti ja käteni -vavahdella. Tartuin hänen käteensä. Minä lämpenin, silmäni etsivät -puolihämärässä hänen katsettaan ja tunsin nyt, etten pelännytkään -häntä, vaan että tämä pelko oli ollut rakkautta, hellempää ja -voimakkaampaa rakkautta kuin entinen. Tunsin, että olen nyt kokonaan -hänen ja että olen onnellisena hänen vallassaan. - - - - - - -TOINEN OSA. - - - - -I. - - -Päivät, viikot, kaksi kuukautta meni yksinäisessä maalaiselämässä ihan -meidän huomaamattamme. Ja kuitenkin olisivat tunteemme, mielialamme ja -onnemme näiden kahden kuukauden ajalla riittäneet täyttämään kokonaisen -elämän. - -Meidän unelmat maalaiselämämme järjestämisestä eivät täyttyneetkään -sillä tavalla, kuin olimme odottaneet. Mutta todellinen elämämme ei -siltä ollut odotettua huonompi. Siitä ei tullut ankaran työskentelyn, -velvollisuuksien täyttämisen ja uhraavaisuuden elämää, niinkuin olin -morsianna ollessani kuvaillut. Päinvastoin oli elämämme täynnä -itsekästä rakkautta toinen toiseemme, keskeymättömän lempimisen halua, -aiheetonta hurmautumista ja kaiken ulkopuolellamme olevan täydellistä -unohtumista. - -Totta kyllä, että Sergei välistä meni työhuoneeseensa tehdäksensä -jotakin, välistä ajoi kaupunkiin asioille tahi katsomaan talonsa -hoitoa; mutta näin selvästi kuinka vaikea hänen oli hetkeksikään luopua -minusta. Ja sittemmin hän tunnustikin, että kaikkialla, missä minua ei -ollut, hänestä tuntui niin tyhjältä ja turhalta, ettei hän edes -ymmärtänyt, mitä tehdä. - -Minun laitani on samanlainen. Minä luin, soittelin, tein äidin kanssa -askareita, pidin koulua, kuitenkin vain sentähden, että jokainen noista -toimistani oli jossain suhteessa Sergeihin ja tuotti hänelle iloa. -Mutta kun vain ajattelinkin töitä, jotka eivät häneen yhdistyneet, niin -hervostuen vaipuivat oitis käteni. Oikein tuntuu naurettavalta -ajatella, että maailmassa olisi muutakin, kuin Sergeini. Mahdollisesti -oli se huono, itsekäs tunne, mutta sittenkin teki se minun onnelliseksi -ja kohotti kaikkea muuta korkeammalle. Hän oli maailmassa ainoa, joka -kuului minulle, ja pidin häntä kauniimpana ja puhtaimpana ihmisenä maan -päällä. Tästä seurasi, etten voinut elää yhdellekään muulle kuin -hänelle, -- enkä mitään muuta varten kuin pysyäkseni hänen silmissään -sinä, jona hän minua piti. - -Ja hän pitikin minua oivallisimpana ja täydellisimpänä naisena, mitä -olla saattaa, luullen minun olemuksestani kaikkea mahdollista -täydellisyyttä. Minä koetinkin olla ja pysyä sellaisena naisena hänen -silmissään, -- hän itse oli maailman oivallisin ja parhain mies. - -Erään kerran tuli Sergei luokseni huoneeseeni hetkenä, jolloin -rukoilin. Hän istui pöydän viereen, ettei olisi minua häirinnyt ja -avasi kirjan. Minusta tuntui, että hän katseli minua, ja minä käännyin -häneen päin. Hän hymyili, ja minua alkoi naurattaa, etten voinut jatkaa -rukoustani. - -"Oletko sinä jo rukoillut?" kysyin häneltä. - -"Olen. Jatka nyt vain, minä menen pois." - -"Mutta rukoile nyt minunkin kanssani, minä pyydän." - -Hän aikoi mennä vastaamatta minulle, mutta minä pidätin häntä. - -"Rakkaani, kuule nyt, minun vuokseni, rukoile nyt kanssani." - -Hän asettui rinnalleni seisomaan, antoi tottumattoman kankeasti vaipua -kätensä ja alkoi vakavan näköisenä lukea rukousta paikkulaspäisellä -äänellä. Aina vähän päästä kääntyi hän minuun päin, ikäänkuin -saadakseen nähdä hyväksymisen ilmeen ja tukea hartaudelleen. - -Kun hän pääsi loppuun, tyrskähdin nauramaan ja kapsahdin hänen -kaulaansa. - -"Veitikka, sinä veitikka! Olen kuin kymmenen vuotias taas -- --" sanoi -Sergei punastuen ja suuteli kättäni. - -Talomme oli noita vanhoja maalaistaloja, joissa toisiaan kunnioittaen -ja rakastaen on elänyt useita polvia samaa sukua. Kaikista hengehti -kauniita ja kunniakkaita perhemuistoja, jotka heti, kun taloon tulin, -muuttuivat myös minun omiksi muistoikseni. - -Talon järjestykset ja elintavat menivät edelleen entisellä tavallaan -Tatjana Semenownan johdannolla. En voi sanoa, että kaikki olisi ollut -siroa ja kaunista, vaan kaikki oli varakasta, siistiä, yksinkertaista -ja kelvollista sekä kunnioitusta herättävää palvelusväestä -huonekaluihin ja ruoka-aterioihin saakka. - -Sali oli sisustettu sopusuhtaisesti. Seinällä riippui muotokuvia, -lattiaa verhosivat kotikutoiset, kuvitetut ja kirjaellut matot. Isossa -vierassalissa oli vanha soittokone, kaksi erilaista hienotekoista -piironkia, sohva ja leikkauskoristeisia pöytiä. Minun työhuoneessani, -jonka vanha Tatjana Semenowna oli erityisesti laitellut, olivat -parhaimmat kalut, usealta vuosisadalta alkuaan ja useata kuosia. Muun -muassa oli sinne sijansa saanut vanha peili, johon ensimältä ihan -pelotti katsoa, mutta joka lopulta muuttui minulle arvokkaaksi vanhaksi -ystäväksi. - -Tatjana Semenownan ääntä ei koskaan kuulunut, mutta kaikki kävi siltä -talossamme kuin säännöllisesti vedetty kello. Vaikka oli paljon -liikaakin palvelusväkeä, pysyi kaikki hiljaisena, sillä jokaisen heistä -täytyi kävellä pehmeissä korottomissa kengissä. Tatjana Semenowna kun -piti kenkien parkunaa ja korkojen kopsetta hirveimpinä asioina -maailmassa. Palvelusväki näytti ylpeilevän asemastaan, vapisevan vanhan -rouvan edessä, katselevan hyväntahtoisella, vähän alentuvalla suosiolla -minua ja miestäni, ja tekevän tehtävänsä erityisen tyytyväisesti. - -Säännöllisesti jokaisena lauantaina pestiin lattiat ja tomutettiin -matot; jokaisen kuun ensimäisenä päivänä pidettiin jumalanpalvelus ja -vihittiin vesi; jokaisena Tatjana Semenownan, hänen poikansa ja minun -(ensi kerran tänä syksynä) syntymäpäivänäni pidettiin vieraspidot koko -naapuristolle. Ja näin oli tehty jo vanhoista ajoista, ainakin niin -pitkälle kuin Tatjana Semenowna muisti. - -Mieheni ei sekoittunut ollenkaan talousasioihin, hän johti vain omia -ulkotöitään ja talonpoikia, toimien ylipäänsä hyvin paljon. Hän nousi -aikaisin, myöskin talvella. Herätessäni oli hän aina jo mennyt -toimilleen. Tavallisesti hän tuli aamusella takaisin teelle, jota -joimme kahden kesken, ja oli silloin melkein aina, huolimatta kaikista -vaivoista ja vastoinkäymisistä, joita talon hoito tuottaa, tuolla -erinomaisen iloisella tuulellaan, jota nimitimme "villiksi -iloisuudeksi". Useinkin vaadin hänen kertomaan, mitä hän oli tehnyt -siihen saakka, ja hän kertoi sitten minulle sellaisia järjettömyyksiä, -että molemmin ratkesimme nauruun. Joskus vaadin häntä kertomaan -totisesti, ja hän kertoikin, nauruaan pidätellen. Silloin katsoin häntä -silmiin, tarkkasin hänen huuliensa liikuntoa enkä ymmärtänyt mitään, -iloitsin vain siitä, että sain katsoa häntä ja kuulla hänen ääntänsä. - -"No, mitäs minä olen nyt sinulle kertonut? Kerropas nyt!" sanoi hän. - -Enhän minä voinut mitään kertoa. - -Ihmeellistä kyllä, ei hän puhunut tällöin koskaan itsestään eikä -minusta, vaan aina jostakin muista asioista. Hyvän aikaa jälkeenpäin -opin vasta vähän ymmärtämään hänen tehtäviään ja mieltymään niihin. - -Tatjana Semenowna ei tullut ennen päivällistä näkyville. Hän joi teensä -yksinään ja toivotti meille lähettilään kautta hyvää huomenta, Meidän -yksityisessä, onnellisessa pikku maailmassamme kuuluivat tiedonannot -hänen arvoisasta ja hyvin järjestetystä kolkastansa niin kummallisen -oudoilta, että useasti en voinut pidättää nauruani vastatessani hänen -kamarineitsyellensä, joka ristissä käsin hillityn hiljaisella äänellä -kertoi, että "Tatjana Semenowna käski kysymään, miten herrasväki on -eilisen kävelymatkan jälkeen nukkunut, ja ilmoittaa, että koko yön -kolotti armollisen rouvan sivuja ja naapurin haukkuva rakki häiritsi -hänen untansa. Ja vielä käski kysymään, miltä maistuivat leivokset -tänään, ja hyväntahtoisesti huomaamaan, että tänään ei ole niitä -leiponut Taras, vaan Nikolaus kokeen vuoksi ensimäisen kerran eikä -olekaan aivan huonosti onnistunut, nimittäin rinkelissä, vaikka korput -ovat vähän karvaanlaisia". - -Ennen päivällisiä olimme vähän yhdessä. Minä soitin ja luin yksinäni. -Sergei kirjoitti tai oli uudestaan ulkona töillään. Neljättä käydessä -menimme ruokasaliin päivällisille. Silloin vanha rouvakin tuli -huoneestaan. Lisäksi ilmautui meille köyhiä aatelismiehiä ja -pyhiinvaeltajia, joita pari kolme melkein aina majaili meillä. -Säännöllisesti joka päivä tarjosi Sergei vanhan tavan mukaan -käsivartensa äidillensä päivällisille mennessä, ja äiti vaati aina -antamaan minulle toisen, ja joka päivä me näin vähän litistyneinä ja -epäonnistuneesti tunkeuduimme ovesta. - -Päivällisiä johti vanha rouva itse ja keskustelu kulki varovaisena, -melkeinpä juhlallisena. Mieheni ja minun vaatimattomat puheet olivat -sopivana vaihteluna tässä päivällis-juhlallisuudessa. Välistä puhelivat -äiti ja poika toisilleen hiukan kinastellen ja pistävällä pilanteolla. -Mutta minua miellyttivät juuri nuo pienet riitaisuudet, sillä niissä -paraiten esiytyi heidän keskinäinen hellä ja vakava rakkautensa, joka -äitiä ja poikaa kiinnitti toisiinsa. Päivällisiltä päästyä istui äiti -salin suureen nojatuoliin ja hierusteli tupakkaa tai leikkeli uusien -kirjain lehtiä auki. Me luimme ääneen tahi menimme suureen -vierashuoneeseen pianon ääreen istumaan. Tähän aikaan luimme paljonkin -yhdessä, mutta musiikki oli kuitenkin lempiaineemme. Joka kerta se -löysi sydämmistämme uusia kieliä kosketeltavakseen ja soinnutti meistä -yhä uutta sisältöä toisillemme. Kun soitin hänen lempikappaleitaan, -asettui hän istumaan kauaksi sohvaan, josta en voinut juuri ollenkaan -häntä nähdä, ja arastellen koetti peitellä sitä hellyttävää vaikutusta, -jonka musiikki häneen teki. Mutta usein, kun hän ei ollenkaan sitä -odottanut, nousin pianolta, kiidin hänen luokseen ja koetin saada nähdä -liikutuksen väreitä hänen kasvoillansa, ja hänen silmäinsä kosteutta ja -luonnotonta kiiltoa, jota kaikkea hän turhaan koetti minulta salata. - -Äiti halusi usein nähdä meitä suuressa vierashuoneessa, mutta hän -pelkäsi häiritsevänsä meitä ja meni vierashuoneen lävitse, ikäänkuin ei -olisi katsonutkaan meihin, noin vaan vakavin ja välinpitämättömin -kasvoin. Mutta tiesihän sen, ettei äiti sulansuotta mennyt huoneeseensa -oitis takaisin tullakseen. - -Iltasin valmistin teen suureen saliin ja silloin taas kokoutui sinne -kaikki kotiväki pöydän ympärille. Tuo juhlallinen istuminen kiiltävän -samovaarin ääressä ja teekuppien ja lasien tarjoileminen ujostutti -minua pitkän aikaa. Mielestäni en vielä ansainnut tätä kunniaa, pidin -itseni liian nuorena ja huikentelevaisena saamaan hoitooni noin suurta -samovaaria, asettamaan teelasia tarjottimelle ja määräilemään: "Pietari -Ivanoville, Marja Minitshnalle", taikka kysymään: "Onkohan se nyt -kyllin imelää?" ja lähettämään sitten sokeriastian emännöitsijälle ja -palvelusväelle. - -"Mainiota, erinomaista!" sanoi mieheni useasti, "aivan kuin -täysikasvuisen valmistamaa", ja tämä vielä entistä enemmän hämmensi -minua. Teen jälkeen pelasi äiti "pasianssia" tahi kuunteli Marja -Minitshnan pelaamista. Sitten suuteli ja ristitsi hän meitä molempia, -ja me menimme huoneeseemme. Enimmäkseen valvoimme kahden puoleen yöhön, -ja se oli meidän kauniinta ja ihaninta aikaamme. Sergei kertoili -minulle menneisyyttänsä, teimme suunnituksia ja filosofeerasimme -joskus, koettaen puhua hiljaisella äänellä, ettei puhelumme kuuluisi -yläkertaan ja häiritseisi Tatjana Semenownaa, joka koetti pitää huolta, -että menisimme aikaisin nukkumaan. Joskus tuli meille iltasin uudestaan -nälkä. Silloin hiivimme hiljaa "puhvettiin" ja saimme sieltä Nikitan -suojeluksesta kylmää iltaruokaa, jonka söimme minun työhuoneessani -yhden ainoan kynttilän valossa. - -Mieheni ja minä elelimme melkein kuin vieraina tässä suuressa, vanhassa -talossa, jossa kaikkialla puhalteli vanhan ajan ja Tatjana Semenownan -ankara henki. Ei ainoastaan hän, Tatjana Semenowna, vaan myös -palvelusväki, huonekalut, taulut, vanhat palvelijattaret herättivät -minussa kunnioituksen tunteita, ehkäpä myös hieman pelkoa ja tuntoa -siitä, ettemme mieheni kanssa ehkä olleet täällä aivan oikealla -paikallamme ja että senvuoksi on meidän tarpeellista toimiskella -varovalla huomaavaisuudella. Niinkuin nyt muistan, näyttää tuo -muuttumaton, ahdas järjestys sekä tuo suunnaton joutilasten ja -uteliasten palvelusväen joukko olleen kodissamme kiusoittava ja raskas -kärsiä. Mutta tuon rasituksen vaikutuksesta vaan yleni keskinäinen -rakkautemme. Ei Sergei enkä minäkään antanut merkkiäkään näkyä siitä, -että mitään epämiellyttävää oli talossa. Päinvastoin näytti, että -Sergei tahtoi itseltäänkin peitellä kaikkea sellaista, mikä oli -huonosti. Äidin kamaripalvelija Dmitri Sidoroff, joka oli hirveä -piipunpolttaja, meni säännöllisesti joka päivä, istuessamme -päivällisten jälkeen suuressa salissa, mieheni huoneeseen kähmäämään -hänen tupakkalaatikostaan tupakkaa. Oli omituista nähdä, millaisella -vallattomalla kauhistuksella Sergei Michailovitsh tuli varpaillaan -luokseni sekä uhkaavalla sormella ja säkenöivin silmin osoitti Dmitri -Sidoroffia, jolla ei ollut aavistustakaan, että häntä oli vakoiltu. Ja -kun Dmitri Sidoroff oli mennyt meitä huomaamatta, niin mieheni, siitä -ilosta, että kaikki oli onnellisesti päättynyt, joka kerta sanoi minua -oikein "ihastuttavaksi olennoksi" ja suuteli minua. - -Välistä suututti minua Sergein rauhallisuus ja peräänantavainen -pehmeys. Unohtaen, että minussa oli juuri samallaista, pidin sitä -heikkoutena hänessä. Aivan kuin mikä poikanulikka, joka ei uskalla -tahtoansa näyttää! ajattelin. - -"Oi rakas Maschani", vastasi Sergei minulle, kun kerran sanoin, että -minua ihmetytti hänen heikkoutensa, "kuinka voi vihastua kellekään, kun -on niin onnellinen, kuin minä olen. Huokeampi on itse taipua ja antaa -perään, kuin toisia taivuttaa, -- siitä olen jo kauan sitten ollut -vakuutettuna, -- eikä olekaan sitä olotilaa, jossa ei voisi olla -onnellinen. Meidän on kovin hyvä. Minä en osaa olla enää suutuksissa. -Nykyään ei voi mikään herättää minun paheksumistani; minulla voi olla -vaan joko iloa tai surua. Ja ylipäänsä -- le mieux est l'ennemi du -bien. Parhain on hyvän vihollinen. Uskotkos, että kun kuulen vain -ovikellon soivan, tai saan kirjeen, tahi vain unestani havahdan, alkaa -minua pelottaa, pelottaa että minun täytyy elää ja että jokin voi -muuttua. Sillä nykyistä paremmaksi ei voi mikään tulla." - -Minä uskoin Sergeitä, vaikken oikein käsittänyt häntä. Minun oli kovin -hyvä, ja näytti, että kaikki on niinkuin pitääkin, ei voi toisin olla -eikä toiseksi tulla. Muuallakin täytyy olla niin ja muidenkin ihmisten -olla onnellisia, vaikka toisella tavalla eikä meitä ylevämmästi. - -Näin vierähti kaksi kuukautta. Talvi tuli pakkasineen ja lumisateineen -ja minä, huolimatta siitä, että Sergei oli luonani, aloin tuntea itseni -yksinäiseksi, -- aloin tuntea, että elämä kertautui yhä samanlaiseen, -saamatta minussa enempää, kuin Sergeissäkään esille mitään uutta. -Päinvastoin tuntui, kuin olisimme kääntyneet kulkemaan vanhoille -suunnille. Sergei alkoi tehdä toimiansa ilman minutta enemmän kuin -ennen, ja taas alkoi minusta näyttää, että hänen sielussaan säilyi -jonkinlainen erityismaailma, johon hän ei tahtonut minua laskea. Hänen -aina pysyvä, tyyni rauhallisuutensa kiusoitti minua. En rakastanut -häntä nyt vähemmän kuin ennenkään, en ollut hänen rakkaudestaan -vähemmän onnellinen kuin ennenkään, mutta rakkauteni keskeytyi -kehityksessään eikä noussut enää tätä olokohtaansa ylemmäksi. -Rakkauteni ohessa alkoi myös jonkinmoinen uusi rauhaton tunne liikkua -sielun syvimmässä. Minulle oli liian vähäistä rakastaa enää sen -jälkeen, kun olin saanut kokea ja nauttia onnea häntä rakastaessani. -Minä halusin liikettä, mutta en rauhallista elämän juoksua. Minä -ikävöin innostusta, vaaroja, itsensäuhraavaisuutta rakkauden tähden. -Minussa oli voimain kyllyyttä, joka ei ollut oikealla paikallansa -meidän tyynessä elämässämme. Minulle tuli raskasmielisyyden -taipumuksia, joita pidin huonoina ja koetin peitellä mieheltäni, sekä -milloin luonnottoman hellyyden milloin taas iloisuuden kuuropäitä, -jotka ihan pelästyttivät häntä. Hän tarkkasi, niinkuin ennenkin, -mielentilaani ja ehdotteli, että muuttaisimme kaupunkiin, mutta minä -pyysin, ettemme menisi kaupunkiin emmekä millään tavalla muuttaisi -elämäntapaamme ja häiritsisi onneamme. - -Todella olinkin onnellinen. Kuitenkin minua rasitti se, ettei onneni -ollut vaatinut minulta mitään vaivannäköä, mitään uhrausta, -- minulta, -joka juuri niin toivoin kumpaakin. Minä rakastin Sergeitä ja näin, että -minäkin olin hänelle kaikki kaikessa; ja minä olisin halunnut, että -rakkautemme näkyisi kaikille muillekin ja että olisi koetettu tehdä -esteitä rakkaudellemme, ja että me olisimme saaneet voittaa nuo esteet. - -Ajatukseni ja tunteeni olivat kohdistuneet tähän, mutta oli sitten -olemassa eräs tunne, nuoruus, liikkumisen tarve, joka ei saanut -tyydytystään meidän hiljaisen rauhallisessa elämässämme. - -Minkätähden sanoi hän minulle, että voimme muuttaa kaupunkiin, milloin -vain minä tahdon? Jos hän ei olisi sanonut tätä minulle, niin olisin -ehkä ymmärtänyt, että minua lannistava tunne oli huonoa mielikuvitusta, -oli oma vikani. Olisin ymmärtänyt, että tuo uhraavaisuus, jota etsin, -oli nyt todellakin aivan edessäni, että se olisi tuon ikävyyden tunteen -lannistumisessa. Ajatus, että ehkä vapaudunkin raskasmielisyydestäni -kohta, kun vain kaupunkiin menen, täytti nyt väkisinkin pääni. Mutta -sitten tulin ajatelleeksi, että samallahan erottaisin hänet kaikesta -siitä, mikä oli hänelle rakasta; ja tämä koski tuntoani, enkä olisi -tahtonut, että semmoista olisi minun tähteni tapahtunut. - -Aika kului. Lunta kohosi korkeammalle ja korkeammalle huoneemme -seinustalle ja me olimme yhä vain kahden yhdessä. Siellä, missä valossa -ja pauhinassa liikkuivat, kärsivät ja riemuitsivat ihmisjoukot, siellä -ei yksikään heidän ajatus tullut meidän osaksemme, -- meidän -erakko-elämämme osaksi. - -Kaikkein pahinta minusta oli, että tunsin päivä päivältä elämämme -ahdistuvan tottumuksien määrättyihin muotoihin, ja ettei tunteemmekaan -jääneet enää vapaiksi, vaan mukautuivat yksitoikkoiseen ajan laimeaan -kulkuun, Aamulla olimme iloisia, päivällisillä kohteliaita, illalla -helliä. - -"Tehdä hyvää -- -- --" ajattelin itsekseni, "onhan niin kaunista tehdä -hyvää ja elää kunniallisesti, niinkuin Sergei sanoo, vaan siihen on -kyllä tuonnempanakin aikaa. Edessäni on ihan toisia asioita, joihin -juuri nyt tunnen voimaa ja halua." - -Tämä ei ollutkaan minulle välttämättömästi tarpeen, tarpeen oli minulle -taistelu. Minulle oli siis tarpeellista, että tunteemme johtivat meidän -elämäämme, eikä elämä tunteitamme. Minä halusin kiitää Sergein kanssa -pohjattoman kuilun äyräälle ja sanoa siinä: askel vain, ja syöksyn -tuonne! Vähäinen liikahdus vain, ja olen mennyttä! Hän tuossa kuilun -partaalla kävisi kalpeaksi, puristaisi minut väkeviin käsiinsä ja -pitäisi minua syvyyden päällä, että sydämmeni jähmettyisi, ja hän -sitten voisi minua kantaa, mihin tahtoisi. - -Tällainen tila vaikutti huonosti myöskin terveyteeni. Hermostoni alkoi -häiriytyä. - -Eräänä aamuna, kun tunsin itseni tavallista heikommaksi, tuli Sergei -konttooristaan ja oli huonolla tuulella, mikä hänelle tapahtui hyvin -harvoin. Heti huomasin hänen huonon mielialansa ja kysyin, mikä hänen -oli. Hän ei tahtonut ilmaista asiaa minulle, sanoihan vaan puhetta -välttääkseen, ettei asia ole mistään kotoisin. Miten jälkeenpäin -kuulin, oli ispravnik (maapoliisi Venäjällä), kutsunut useampia meidän -talonpoikiamme luoksensa ja, saattaakseen miehelleni ikävyyksiä, -koettanut uhkauksilla johtaa heitä laittomuuteen. Mieheni ei ollut -vielä ennättänyt selviytyä tästä sotkusta ja kun asia oli hänen -mielestään oikeastaan vain naurettavan surkuteltava, niin hän ei -tahtonut siitä puhua minulle. Mutta minusta näytti, että hän ei puhu -minulle siitä senvuoksi, että pitää minua vielä lapsena, joka ei voi -ymmärtää hänen asioitansa. Minä käännyin hänestä poispäin sanaa -sanomatta ja käskin palvelijan pyytämään teelle Maria Minitshnaa, joka -oli meillä vieraisilla. - -Teen juonnin suoritin tavattoman kiireesti. Sitten menin Maria -Minitshnan kanssa suureen saliin ja rupesin puhumaan kovaan ääneen -aivan turhanpäiväisestä asiasta, joka ei vähääkään huvittanut häntä. -Sergei meni huoneeseensa ja silmäsi tavan takaa meitä saliin. Nämä -katsahdukset vaikuttivat nyt, en tiedä minkätähden, minuun niin, että -sain halun yhä enemmän ja enemmän puhua, vieläpä nauraakin. Tuntui niin -naurettavalta kaikki, mitä itse puhuin ja kaikki, mitä Maria Minitshna -sanoi. - -Mutta Sergei asettui yht'äkkiä työhuoneeseensa, ja, minulle sanaa -sanomatta, vetäsi oven kiinni. Kohta, kun ei häntä enää ollut -kuuluvissa, katosi iloisuuteni kerrassaan. Maria Minitshna ihmetteli ja -alkoi kysellä, mikä minun oli. Minä en vastannut hänelle mitään, vaan -menin sohvalle istumaan ja teki kovin mieleni itkeä. - -"Mitä varten" -- ajattelin -- "hän tahtoo antaa minun tuntea, että -hänen mielestään kaikki tuo on pelkkää hassutusta? Tietysti hän -ajattelee, etten ymmärrä niin mitään. Miksi hän tahtoo välttämättä -nöyryyttää minua ylevällä rauhallisuudellaan ja miksi hänen pitää aina -olla oikeassa? Miksi minä en ole oikeassa koskaan, enkö ole oikeassa -siinäkin, kun tunnen, että minun on ikävä, kun kärsin autiota -tyhjyyttä, kun tahdon elää, liikkua, -- kun tunnen, etten voi olla -alituisesti paikallani ja nähdä ajan liukuvan editseni ja ohitseni. -Minä tahdon mennä eteenpäin, eteenpäin joka päivä, joka hetki tahdon -yhä uutta. Mutta hän tahtoo pysyä paikallaan ja pysäyttää minunkin. Ja -kuinka helppoa hänen kumminkin olisi tehdä toisin! Sitä varten ei -tarvitsisi viedä minua kaupunkiin, -- kunhan hän vain olisi sellainen -kuin minäkin, -- ei salaperäisyyttä, ei teeskentelyä, vaan olisi aina -oma itsensä. Tätä hän ainakin minulta vaatii, vaikkei itsekään ole -vilpittömän suora -- -- -- Niin siinäpä se juuri onkin!" - -Tunsin kyyneleiden täyttävän silmiäni, sydäntäni ahdistavan ja tunsin -kasvavaa katkeruutta miestäni kohtaan. Pelästyin tuota katkeruuden -tunnetta ja lähdin Sergein luokse. Hän istui työhuoneessaan ja -kirjoitti. Kuultuaan askeleeni, katsahti hän sivullensa -välinpitämättömän tyynesti ja alkoi taas kirjoittaa. Sellainen -"katsahdus" ei minua miellyttänyt. Sen sijaan, kun aijoin mennä hänen -luokseen, jäinkin seisomaan pöydän ääreen, jossa hän kirjoitti ja -avattuani erään kirjan aloin sitä katsella. - -Hän kääntyi ja katsoi minuun. "Mascha, oletko pahalla mielellä?" kysyi -hän. - -Minä vastasin kylmällä silmäyksellä, joka ilmaisi: "mikä kysymys! ja -kuinka rakastettavaksi olet käynyt!" Sergei pudisti päätään ja hymyili -ujolla hellyydellä. Ensimäisen kerran tapahtui nyt, etten vastannut -hymyilylläni hänen hymyilyynsä. - -"Mikä sinulla on tänään?" kysyin minä. "Miksi et ole sanonut minulle, -mikä sinua vaivaa?" - -"Pikku asioita, vähäpätöisiä vastahakoisuuksia!" vastasi Sergei. -"Voin sen nyt sinulle kertoakin. Kaksi talonpoikaa on lähetetty -kaupunkiin -- -- --" - -Minä en antanut hänen jatkaa. "Minkätähden sinä et kertonut minulle -tätä jo silloin, kun kysyin tästä?" - -"Olisin voinut silloin sanoa sinulle tuhmuuksia, olin näet vähän -suutahtanut." - -"Mutta silloin juuri olisi sinun pitänyt sanoa minulle koko asia?" - -"Minkätähden?" - -"Miksi sinä ajattelet, etten minä voi koskaan missään asiassa sinua -auttaa?" - -"Miten ajattelen?" sanoi hän viskaten kynänsä pöydälle. "Ajattelen, -että sinutta en voisi elääkään. Kaikessa, kerrassaan kaikessa sinä -autat minua, etkä ainoastaan auta, vaan sinä se juuri teetkin kaiken -kaikessa. Pikkuisia päähänpistoja vain!" nauroi Sergei. "Ainoastaan -sinulle minä elän. Kaikki on minulle hyvää ja kaunista ainoastaan -sentähden, että sinä olet, että sinä -- -- --" - -"Niin, niin, kyllä minä sen tiedän, että minä olen rakas pikkulapsi, -jota täytyy rauhoitella!" sanoin minä sellaisella äänellä, että Sergei -ihmetellen katseli minua ikäänkuin olisi minut ensi kertaa nähnyt, -"Minä en tahdo sellaista viihdytystä. Siinä on kyllä, aivan kyllä, kun -sinulla on tuo rauhallisuus..." - -"No, kuule nyt sitten koko asia", alkoi hän, kiireesti minut -keskeyttäen, ikäänkuin peläten antaa minun kaikkea sanottavaani sanoa, -"ja sitten nähdään, mitä ajattelet siitä." - -"Nyt en minä tahdo kuulla!" vastasin minä. Vaikka olisin mielellänikin -tahtonut tietää asian, oli kuitenkin niin mieluista saada häiritä hänen -rauhaansa. -- "Minä en tahdo leikkiä elämää, minä tahdon elää, todella -elää, niinkuin sinäkin", jatkoin minä. - -Hänen kasvoillansa, joilla kaikki mielentilat niin elävästi näkyivät, -kuvastihe sekä surua että tavatonta tarkkaavaisuutta. - -"Tahdon elää niinkuin sinäkin, olla yhtä oikeutettu kuin -- -- --" - -Minä en voinut jatkaa, sillä Sergein kasvoihin kuvastui tuskaa, syvää -tuskaa. - -Sergei oli hetken vaiti. - -"Missä kohden et sinä elä yhtä oikeutettua elämää, kuin minäkin?" kysyi -hän. "Ispravnikin juttu ja juopuneet talonpojat koskevat vain minua -eikä sinua." - -"Mutta se ei olekaan aino -- -- --" - -"Jumalan tähden, koeta nyt minua ymmärtää, rakas ystäväni", jatkoi -Sergei, "minä tiedän, että jokaisesta levottomuudesta alamme voida -huonosti, olen nähnyt ja kokenut sen. Minä rakastan sinua ja -koetan luonnollisesti säästää sinua kaikista kiihotuksista ja -rauhattomuuksista. Tästä riippuu elämäni ja rakkauteni sinuun, elä siis -estä minua siitä." - -"Sinä olet aina oikeassa!" sanoin häneen katsomatta. - -Minua suututti, kun Sergei oli taas täysin rauhallinen, tyyni ja selvä, -ja itseni tunsin sitävastoin kiihoittuneeksi, vihaiseksi ja -katumuksenkin vaivaamaksi. - -"Mascha, mikä sinulla on?" kysyi hän. "Nyt ei ole ollenkaan puhe siitä, -olenko minä vai sinäkö olet oikeassa, nyt on kysymys kokonaan muusta, -nimittäin siitä, mitä sinulla on minua vastaan. Elä sano sitä -yht'äkkiä, vaan ajattele ja sano sitten minulle kaikki, mitä ajattelet. -Sinä olet minuun tyytymätön ja epäilemättä syystäkin. Sano minulle, -missä kohdin olen syyllinen." - -Miten olisin voinut paljastaa hänelle kaiken sen, mikä oli sieluni -sisimmässä? Ajatus, että Sergei jo ennakolta ymmärtää minua, näkee -lävitseni, ja että saan taas seisoa hänen edessään lapsimaisena, -kykenemätönnä mitään sellaista tekemään, jota hän ei jo edeltäpäin -käsittäisi, tuo ajatus kiihoitti pahaa tuultani yhä. - -"Ei minulla ole mitään sinua vastaan", sanoin, "minulla on vaan ikävä -ja minä en tahdo ikävöidä. Sinä sanot, että täytyy niin olla, ja taas -olet sinä oikeassa." - -Tätä sanoessani katsoin Sergeihin. Näin saavuttaneeni tarkoitukseni: -häirinneeni hänen rauhaansa, sillä pelko ja tuska kuvastui hänen -kasvoiltansa. - -"Mascha", sanoi hän hiljaa liikutetulla äänellä, "se ei ole leikin -kysymys mitä nyt teemme. Nyt on kysymyksessä kohtalomme. Minä pyydän, -ettet nyt vastaa, vaan kuuntelet minua. Mascha, mistä syystä sinä -tahdot minua niin kiduttaa?" - -Minä keskeytin hänen puheensa. - -"Kyllä minä tiedän että sinä taas tulet olemaan oikeassa. Elä puhu sen -enempää, sinä olet oikeassa!" sanoin minä kylmästi, ikäänkuin en -olisikaan itse puhunut, vaan joku häjy henki minussa. - -"Jospa sinä tietäisit, mitä sinä teet", sanoi hän vapisevalla äänellä. - -Minä aloin itkeä ja kohta tuli minun huokeampi olla. Sergei istui -äänetönnä rinnallani. Tuli sääli häntä, häpesin itseäni ja olin -pahoillani teostani. En katsonutkaan Sergeihin. Minusta tuntui, että -hänen tällä hetkellä täytyi katsoa minuun joko hyvin ankarin katsein -tahi käsittämättömällä hämmästyksellä. Minä käännyin. Hellä ja lempeä -katse oli minuun suunnattuna. Otin häntä kädestä ja sanoin: - -"Anna anteeksi -- -- -- en tiedä itsekään, mitä minä sanoin." - -"Niin, mutta minä tiedän, mitä sinä puhuit, ja sinä puhuit totta." - -"Mitä?" kysyin minä. - -"Sitä, että meidän pitää mennä Pietariin, täällä ei ole meillä enää -mitään tehtävää", sanoi Sergei. - -"Tehdään, niinkuin tahdot", vastasin siihen. - -Hän otti minut syliinsä ja suuteli -- -- -- - -"Anna anteeksi minulle, minä olen ollut syypää -- -- --" puheli hän. - -Sinä iltana soittelin kauan Sergeille, joka käveli edestakaisin -laattiaa ja kuiskaili itsekseen jotakin. Hän oli tottunut itsekseen -kuiskuttelemaan. Tilaisuuden sattuessa kysäsin useasti, mitä hän -kuiskuttelee, ja hän aina ajateltuaan kertoi minulle, mitä hän -kuiskutteli. Enimmäkseen lausui hän runoja ja joskus kauheita -hassutuksia, mutta juuri noista hassutuksista opin tuntemaan hänen -sielunsa laatua. - -"Mitä sinä nyt kuiskuttelet?" kysyin nytkin häneltä. - -Hän pysähtyi, ajatteli hetken ja lausui naurussa suin vastaukseksi pari -Lermontowin runosäettä: - - -- Järjettä myrskyjä etsii hän, - Kuin myrskyissä rauhansa ois! - -"Ei, hän on ihmistä täydellisempi, hän tietää kaikki!" Ajattelin -itsekseni. "Mitenkä voisinkaan olla häntä rakastamatta!" - -Minä nousin, otin häntä käsivarresta ja aloin hänen rinnallaan -astumaan, koettaen pysyä hänen käyntitahdissaan. - -"Noh?" kysäsi hän, katsoen naurussa suin minuun, - -"Noh?" kerroin minä hiljaa. Mielestäni valtasi meidän kummankin -sydämmellinen ilo. Kiirehdimme astuntaamme enemmän ja enemmän, -kohousimme käydessämme varpaillemme yhä enemmän ja enemmän. Sillä -tavalla astuimme suoraa päätä Gregorin ja myöskin äidin hämmästykseksi, -joka istui salongissa pannen "pasiansia", kaikkien huoneitten läpi -ruokasaliin saakka, pysähdyimme siellä pöydän eteen, katsahdimme -toisiin ja tyrskähdimme nauruun. - -Kahden viikon kuluttua, juhlan edellä, olimme jo Pietarissa. - - - - -II. - - -Matkamme Pietariin, viikko Moskovassa, käynnit Sergein ja minun -sukulaisteni luona, uuden asunnon suunnitukset, vieraat olot, vieraat -kasvot, henkilöt -- tämä kaikki kulki ohitseni kuin unessa. Kaikki oli -niin erilaista, uutta ja iloista, hänen läsnäolonsa ja rakkautensa -valaisi kaikkea niin lämpimän suloisesti ja kirkkaasti, että hiljaisen -rauhallinen maalaiselämä näytti minusta hyvin kaukaiselta ja -vähäpätöiseltä. - -Suureksi kummakseni ei meitä kohdeltu maailman ylpeällä kylmyydellä, -niinkuin olin odottanut kohdeltavan. Kaikki jotka meitä kohtasivat -- -niin sukulaiset ja tuttavat kuin tuntemattomatkin -- osoittivat meille -niin avomielistä hilpeyttä ja rakastavaisuutta, että näytti, kuin -olisivat kaikki vain minusta ajatelleet, minua odottaneet ja nyt -tavattaessa iloinneet. Yhtä odottamatonta oli minulle, että näin -miehelläni olevan korkeimmissa piireissä, minusta nähden aivan -ylimmissä, paljon tuttavia, joista ei hän ollut koskaan minulle -puhunut. Oudolta ja vastenmieliseltä kuului, kun mieheni arvosteli -useita näistä ankarin sanoin, vaikka ne minusta näyttivät hyviltä -ihmisiltä. En voinut ymmärtää, miksi hän heitä niin huonosti kohteli ja -koetti välttää heidän ystävyyttään, joka oli mielestäni meitä ylistävää -ja kunnioittavaa. Ajattelin, että sitä parempi, mitä enempi on -tuttavina hyviä ihmisiä, -- ja kaikkihan he olivat hyviä. - -"Saadaanpas nähdä, mitenkä järjestämme asiamme", sanoi Sergei minulle -vähäistä ennen maalta lähtöämme, "täällä olemme pikku Kroisoja, mutta -siellä kerrassaan köyhiä. Sentähden voimme viipyä kaupungissa -ainoastaan pääsiäiseen asti emmekä saa etsiä suuria seuroja. Me -voisimme siten joutua pulaan. Sinunkaan tähtesi en mielelläni -tahtoisi -- -- --" - -"Mitäpä me suurista seuroista!" olin minä vastannut. "Käymme vain -teatterissa, oopperassa, sukulaisten luona, ja kuuntelemassa parhainta -musiikkia, ja olemme jo ennen pääsiäistä maalla kotona." - -Vaan tuskin olimme päässeet Pietariin, kun jo unhotimme suunnituksemme. -Olin yht'äkkiä niin uudenuutukaisessa onnen maailmassa, niin paljon -iloisuutta ympäröi minua, sellaisia uusia mielisuuntia avautui eteeni, -että minä heti tietämättäni ja tahtomattani irtausin entisestä -elämästäni, unhotin kaikki entiset suunnitukseni. "Tähän saakka olen -nähnyt vain elämän heikkoa heijastusta, itse elämä ei ole alkanut, -mutta nyt, nyt on todellinen elämä edessäni! Ja mitähän se minulle -vielä suopi?" ajattelin minä. - -Levottomuuden ja ikävystymisen tunteet, jotka maalla rasittivat -olemustani, katosivat kuin loihtimalla poispyyhäistyinä. Rakkauteni -Sergeihin sai rauhallisemman luonteen eikä koskaan pälkähtänytkään -päähäni ajatella, rakastaakohan hän nyt minua vähemmän kuin ennen. Ja -mitenkäpä olisin voinutkaan epäillä hänen lempeänsä -- jokaisen -ajatukseni ymmärsi hän heti, käsitti jokaisen tunteeni, täytti kaikki -toivomukseni. Hänen tyyni rauhallisuutensa katosi täällä kaupungissa, -tahi ei voinut kiihoittaa minua enää. Tämän ohessa tunsin, että paitsi -hänen vanhaa rakkauttaan, kiinnitti häntä minuun täällä joku uusi -vetovoima. Useasti vieraisilta tultuamme, jonkun uuden tuttavuuden -tehtyämme tahi luonamme olleen illanvieton jälkeen, kun olin vavisten -pelännyt epäkäytännöllisyyttäni emännän velvollisuuksien täyttämisessä, -sanoi Sergei: - -"Erinomaisesti tyttöseni! Ei pelkoa, hyvin menee! Hyvä, hyvä!" - -Ja minä olin kovasti iloinen. - -Pian Pietariin tultuamme kirjoitti Sergei äidilleen kirjeen ja -pyytäessään minun siihen lisäämään jonkun rivin itsestäni, ei olisi -antanut minun lukea, mitä hän oli kirjoittanut. Senvuoksi sitten juuri -tahdoinkin lukea sen ja luin myöskin. - -"Ette enää tuntisikaan Maschaa", kirjoitti hän, "enkä minäkään enää -tunne häntä. Mistä lieneekään hän saanut tuon lempeän, suloisen ihanan -itsenäisen vakavuuden, ystävällisyyden, maailmallisen seurustelutaidon -ja miellyttäväisyyden! Kaikki käy häneltä niin yksinkertaisesti, -hellästi ja hyväntahtoisesti; kaikessa on hän niin viehättävä. -- Jos -en jo ennestään häntä niin rakastaisi, rakastuisin nyt häneen sitä -enemmän, kun se vain olisi mahdollista." - -"Ah, sellainenko olen todellakin", välkähti ajatuksissani luettuani -kirjeen. Tuli niin hyvä ja iloisa ollakseni, että tunsin taas entistä -enemmän rakastavani Sergeitä. Menestykseni kaikkien tuttaviemme luona -oli todellakin minulle odottamatonta. Kaikkialta kuulin kiitospuheita: -siellä sanottiin minun miellyttäneen erittäinkin vanhaa setää, ja taas -siellä oli vanha täti peräti ihastunut minuun. Setä vakuutti, ettei -koko Pietarissa ole minun vertaistani naista, ja täti taas, että voisin -tulla seuramaailman ensimäiseksi naiseksi, jos vaan tahtoisin. - -Erittäinkin eräs mieheni serkku, ruhtinatar D., suuren maailman nainen, -vaikkei enää aivan nuori, rakastui äkkiä minuun, piiritti minut -imarruksillaan ja oli saada pääni pyörälle. Kun tämä ruhtinatar-serkku -pyysi minua tanssiaisiin ja kysyi siihen mieheltäni suostumusta, -kääntyi mieheni minuun päin ja tuskin huomattavasti naurahtaen, kysyi -minulta, tahtoisinko minä mennä. - -Nyökäytin myöntäen päätäni, vaan samalla tunsin punastuvani. - -"Ilmaisee toivomuksensa kuin rikoksentekijä!" sanoi Sergei -hyväntahtoisesti hymyillen. - -"Niin kuin sinä sanoit, ettemme voisi käydä suuremmissa seurapiireissä, -ja ettet sinä tahtoisi -- --" vastasin naurussa suin ja pyytävästi -häneen katsoen. - -"Jos sinä tahdot, niin menemme sinne", sanoi Sergei. - -"Niin, mutta ehken on parempi, ettemme sentään menekään." - -"Ehkä sinä tahtoisit mielelläsikin, -- --?" kysyi Sergei uudestaan. - -Minä en vastannut mitään. - -"Seurustelu itsessään ei ole mitään suurta pahaa; mutta pahat ovat ne -toivot ja halut, joita se tuo mukanaan ja joita ei voi tyydyttää. -Tietysti on siellä nyt kumminkin käytävä ja me käymmekin", päätti -Sergei varmalla äänellä. - -"Kun sanon suoran toden, en mene mihinkään maailmassa mieluummin, kuin -näihin tanssiaisiin", vastasin tähän. - -Me olimme tanssiaisissa, ja niiden hauskuus nousi korkeammalle kaikkia -toiveitani. Minusta tuntui, että olin näissä tanssiaisissa vielä -enemmän, kuin yksissäkään edellisissä, keskustana, jonka ympärillä -kaikki liikkui. Yksistään minua varten näytti tuo suuri sali valaistun, -minulle vain soittajat soittavan, minua vain ihastuttamaan koko tuo -suuri ihmisjoukko kokoutuneen! Kaikki, tukanlaittajasta kamarineitsyeen -saakka, tanssijat, ukot, näyttivät salin lävitse kulkiessaan sanovan -tai muutoin antavan tietää, että he olivat minuun mieltyneitä. - -Yleinen vaikutus, jonka minä näissä tanssiaisissa tein ja josta serkku -teki tiliä, oli se, etten ollut toisten naisten lainen, vaan olin -tuonut mukanani erityistä maalaista raikkautta, yksinkertaista -miellyttäväisyyttä. Tällainen menestys miellytti minua niin, että aivan -avomielisesti sanoin miehelleni haluavani tänä vuonna päästä vielä -pariin kolmiin tanssiaisiin, jotta tulen kerrassaan ylenkylläiseksi -niistä, lisäsin vielä ulkokullatusti. - -Mieheni suostui tähän mielellään ja seurasi minua tanssiaisiin ensi -aikoina nähtävällä tyytyväisyydellä ja ilolla menestyksestäni. Hän -näytti unhottaneen, taikka tahallaanko lie syrjään jättänyt entiset -puheensa. - -Mutta aikaa myöten alkoi hän nähtävästi ikävystyä ja kyllästyä siihen -elämään, jota vietimme. Minä en päässyt tästä oikein selville. Näin -kyllä joskus hänen katsovan minuun tarkkaavasti, mutta minä en -ymmärtänyt hänen katseensa merkitystä. Minun oli soaissut se mieltymys -ja rakkaus, jonka, niinkuin luulin, olin herättänyt niin monen vieraan -ihmisen sydämeen minua kohtaan, -- soaissut hienon maailman tuoksu, -- -tuo ilojen, huvitusten ja uutuksien ilmakehä, jota täällä ensikerran -sain hengittää. Täällä oli ihan äkkiä kadonnut mieheni siveellinen -vaikutus minuun, tuo vaikutus, joka ennen oli minua niin painanut. -Minun oli ylen hyvä olla tällaisessa maailmassa, jossa liikuin Sergein -vertaisena, vieläpä kohousin hänen yläpuolelleenkin. Täällä voin -rakastaa häntä entistä enemmän ja entistä itsenäisemmin, enkä -puolestani voinut ymmärtää, miksi hän tyytymätönnä katseli minua tässä -suuren maailman elämässä. - -Minuun kasvoi uusi ylpeyden ja tyydytyksen tunne nähdessäni, että -tanssiaisiin saapuessani kaikkein silmät tähystelivät minua, ja Sergei -ikäänkuin olisi hävennyt tunnustaa tällaisen joukon edessä -omistusoikeuttaan minuun, sukkelasti minut jättäen kiirehti luotani -kadotakseen mustien hännystakkien parveen. - -"Odotetaanpas", ajattelin usein itsekseni, kun katseellani etsin salin -toisesta päästä Sergein kadoksiin joutunutta, ikävöimistä osoittavaa -muotoa, "odotetaanpas kun vain päästään kotiin, niin kylläpähän näet, -ketä varten koetan olla täällä kaunis ja loistoisa ja ketä rakastan -kaikkien niiden joukosta, jotka minua tänäkin iltana ympäröivät." -Uskoin vilpittömästi että menestykseni ilahdutti minua vain siksi, että -voin sen lahjoittaa Sergeille. - -On ainoastaan yksi seikka, joka saattaisi tässä seuraelämässäni kehittyä -minulle vaaralliseksi, ajattelin minä. Mahdollisesti voisi joku niistä, -joiden seurustelusta nautin, herättää mieheni mustasukkaisuutta. Mutta -mieheni luottamus minuun pysyi niin lujana, hän niin rauhallisena ja -välinpitämätönnä kaikesta tästä ja seurapiirini nuoret miehet näyttivät -niin vähäpätöisiltä mieheeni verrattuina, että tämäkään, ymmärtääkseni -ainoa maailman vaara ei voinut pelästyttää minua. - -Näistä seikoista huolimatta tuotti noin monen maailmanmiehen -huomaavaisuus minulle mielihyvää, mairitteli itserakkauttani ja pani -ajattelemaan, että rakkaudessani mieheeni on jotakin erityisen -ansiokasta, sekä muutti käytökseni häntä kohtaan itseluottavammaksi ja -jossain määrässä huolimattomaksikin. - -"Minäpä näin, että sinä keskustelit hyvin vilkkaasti jostakin N.N:n -kanssa", sanoin kerran Sergeille tanssiaisista palatessamme ja kohotin -uhkaavasti sormeani, kun mainitsin nimeltään tuon naisen, joka oli -Pietarin seurapiireissä huomatuimpia ja jonka kanssa mieheni oli -todellakin sinä iltana puhellut. - -Sanoin tämän saadakseni hänen iloisemmalle tuulelle, sillä hän oli -hyvin ikävystyneen näköinen ja oleli äänetönnä. - -"Oh, miksi puhut sillä tavalla? Ja sinä Mascha, sanot tuollaista!" -sanoi hän hiljaa ja kuristi kulmiaan, kuin olisi tuntenut ruumiillista -tuskaa. "Ei se sovi sinulle eikä minulle; jätä muiden tehtäviksi -semmoiset puheet! Sellaiset valheelliset väittelyt voisivat turmella -meidän onnekasta suhdettamme ja minä toivon, että puhdas suhteemme -vielä palajaisi." - -Minua hävetti ja olin vaiti. - -"Palajaako se, Mascha? Mitä sinä luulet?" kysyi hän. - -"Ei se ole vielä koskaan turmeltunutkaan eikä turmellukaan koskaan", -sanoin minä ja olin todellakin sillä kerralla siitä täydellisesti -vakuutettuna. - -"Suokoon Jumala sen?" vastasi Sergei, "muuten meidän olisi jo aika -palata maalle." - -Tämä oli ainoa kerta, kun hän puhui minulle tällä tavalla. Aina -muulloin näytti minusta, että hänen oli täällä yhtä hyvä olla kuin -minunkin, ja minun oli niin iloista ja hauskaa! Jos hän nyt välistä -ikävystyisikin, niin olenhan minä taas maalla ollut ikävissäni hänen -tähtensä. Koetin tällä lohdutella itseäni ajatuksissani. Jos suhteemme -vähän muuttuisikin täällä, niin kyllä taas kaikki muuttuu entiselleen -kohta kun asetumme kesäksi yksiksemme Tatjana Semenownan luokse -maatilallemme Nikolskiin. - -Tällä tavalla aivan huomaamattani meni meiltä talvi käsistämme. -Huolimatta entisistä aikomuksistamme mennä livahti pääsiäinenkin -Pietarissa. - -Pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina varustausimme vihdoinkin matkustamaan. -Tavaramme oli jo pakattuna ja Sergei tehnyt ostoksensa, hankkinut -lahjat, kukkaset ja talouskaluja maalaiselämää varten. Kaikki oli siis -valmista, ja mieheni erittäin hellällä ja iloisella tuulella. Silloin -odottamatta tulee serkku ja pakoittaa meitä ainakin seuraavaan -sunnuntaihin lykkäämään matkaamme, että saisimme vielä olla kreivinna -R:n ylhäisissä iltakutsuissa. Serkku sanoi kreivinna R:n tahtovan -välttämättä minua niihin, sillä tähän aikaan Pietarissa oleva prinssi -M. oli viimeisissä tanssiaisissa sanonut tahtovansa tutustua minuun, ja -tulevansa ainoastaan senvuoksi näihin tanssiaisiin, sekä vakuuttanut -minun olevan kauniimman naisen koko Venäjänmaassa. Koko kaupunki -kokoutuisi niihin, sanalla sanoen, iltamalta puuttuisi keskuksensa, jos -en minä sinne tulisi! - -Mieheni oli toisessa päässä salia ja puheli siellä jonkun kanssa. - -"Tottahan kai tulet sitten, Maria?" kysyi serkku. - -"Me matkustamme ylihuomenna maalle", vastasin epäröiden ja vilkasin -mieheeni. Katseemme sattuivat yhteen ja minä käännyin heti pois. - -"Minä taivutan hänen jäämään", sanoi serkku, "ja sunnuntaina panemme -kaikkien päät pyörälle, -- eikös niin?" - -"Tämä panisi mullin mallin meidän aikomuksemme, ja meillä on jo kaikki -valmiina matkalle", -- -- vastasin minä antaen näin ikäänkuin ensi -suostumukseni. - -"Olisitte käyneet jo tänä iltana prinssiä tervehtimässä", sanoi mieheni -salin toisesta päästä niin hillityllä ja värähtelevällä äänellä, etten -ollut ennen koskaan kuullut häneltä semmoista. - -"Ei mutta, kuulkaapas vaan, hän on mustasukkainen, varmaankin ensi -kerran elämässään", nauroi serkku. "En ensinkään prinssin tähden, vaan -kaikkien meidän tähden, Sergei Michailovitsh, koetan saada Marian -taipumaan. Ja kuinka kovin kreivinna R:kin pyytää häntä tulemaan!" - -"Se riippuu Maschasta", vastasi Sergei kylmästi ja lähti huoneesta. - -Näin, että hän oli tavallista kiihottuneemmassa tilassa. Se tuskastutti -minua, ja en antanut mitään varmaa vastausta serkulle. - -Kohta kun serkku lähti, menin mieheni luokse. Ajatuksiinsa vaipuneena -käveli hän edestakaisin huoneessaan. Hän ei nähnyt eikä kuullut minua, -kun menin varpaillani sinne. - -"Hän kuvittelee armasta kotiansa Nikolskissa", ajattelin minä häneen -katsoessani, "näkee aamukahvinsa valoisassa vierashuoneessa, ajattelee -peltojansa, työmiehiänsä, iltahetkiä suuressa salissa ja salaisia -yöllisiä aterioitamme -- -- -- Ei --" päätin itsekseni samalla, -"kaikkia tanssiaisia, kaikkien maailman prinssien imarteluja en -vaihtaisi hänen iloiseen levollisuuteensa ja hiljaisiin hyväilyihinsä." - -Minä aijoin sanoa hänelle, etten mene kreivinna R:n kutsuihin, kun hän -äkkiä kääntyi ja minut nähtyänsä rypisti otsaansa. Samalla hänen -lempeän tyyneyden värittämät, ajattelevat kasvonsa muuttuivat. Taas -kuvastivat hänen silmäyksensä terävää viisautta ja tahallista -rauhallisuutta. Hän ei tahtonut minun näkevän häntä tavallisena -yksinkertaisena ihmisenä, hänellä oli oikein tarve seisoa edessäni -puolijumala-alustakivellään. - -"Mitä nyt, hyvä Mascha?" kysyi hän välinpitämättömän rauhallisesti -minuun päin kääntyneenä. - -Minä en vastannut. Minua suututti, kun hän edessäni teeskenteli, eikä -tahtonut näyttäytyä sellaisena, kuin häntä rakastin. - -"Sinä tahtoisit mennä sunnuntai-iltana kreivinna R:n kutsuihin?" sanoi -hän kysyvästi. - -"Tahtoisin kyllä", vastasin tähän, "mutta se ei ole sinulle mieleen. Ja -onhan jo kaikki pakattunakin --" lisäsin. - -Koskaan ei hän ollut niin kylmästi katsellut minua, koskaan ei hän -ollut niin kylmästi kanssani puhunut. - -"Minä en lähde ennen tiistaita, käsken purkamaan tavarat", jatkoi hän. -"Sinä voit mennä tanssiaisiin, koska sinulla on siihen halua. Tee siis -minulle se ilo, että menet, minä en matkusta -- -- --" - -Niinkuin aina pahalla tuulella ollessaan käveli hän nytkin epätasaisin -askelin huoneensa lattiata minuun katsomatta. - -"En todellakaan sinua nyt ymmärrä", sanoin hänelle seisoen paikallani -ja silmilläni seuraten häntä. "Sinä sanot, että sinä olet aina niin -tyyni ja rauhallinen (sitä ei hän tietysti ollut koskaan sanonut), -minkätähden sinä nyt puhut niin oudosti minun kanssani? Minä olen -valmis sinulle uhraamaan tämän haluni, mutta sinä vaadit minua menemään -sinne sellaisella pilkallisuudella, jota sinä et ole koskaan ennen -käyttänyt kanssani puhuessasi." - -"Ohoh, mitä kuulenkaan, sinä olet valmis tekemään _uhrauksen_?" kysyi -hän antaen erityisen painon viimeiselle sanalle. "Ja minä, -- minä olen -myös valmis uhraamaan; -- vieläkö pitäisi olla ylevämpää? Se se vasota -kilpailua jalomielisyydessä! Se on kai sitä perhe-onnea?" - -Ensi kerran kuulin hänen puhuvan noin katkeran pilkallisia sanoja. -Mutta hänen pilkallisuutensa ei minua loukannut eikä hänen -katkeruutensa kauhistuttanut; ne yllyttivät minua vaan käyttämään -samoja aseita. Hänkö puhui nyt noin, joka aina oli pelännyt koru- ja -kokkapuheita meidän kesken, hänkö, joka aina oli ollut suora ja -vilpitön! Ja minkätähden? -- Sentähden, että rehellisesti tahdon uhrata -hänen tähtensä huvituksen, jossa en voinut havaita vähääkään pahaa, ja -olin sen hänelle suoraan sanonut! Osamme olivat nyt vaihtuneet: hän -vältti yksinkertaisen suoria ja vilpittömiä sanoja, ja minä taas niitä -etsin ja koetin käyttää. - -"Sinä olet kovin muuttunut", sanoin hänelle huoaten. "Mitä minä olen -rikkonut sinun mielestäsi? Kreivinna R:n iltakutsu ei voi olla nyt -syynä, vaan sinulla on jotakin vanhaa sydämmelläsi minua vastaan. -Miksikä et voi olla suora ja vilpitön! Ethän ole ennen suoraa totuutta -pelännyt? Sano nyt suoraan, mitä sinulla on minua vastaan!" - -"Mitähän hän nyt voi sanoa?" ajattelin itsekseni tyytyväisenä ja -vakuutettuna, etten ainoassakaan kohdassa ollut rikkonut koko talvena -häntä vastaan. - -Asetuin keskelle huonetta, niin että hänen täytyi kulkea kävellessään -aivan ohitseni, ja katsoin häneen. "Hän tulee luokseni, syleilee minua -ja kaikki on taas ohitse", ajattelin. Ja tunsin surua rinnassani siitä, -etten ennen ollut voinut näyttää hänen olevan väärässä. - -Mutta hän jäikin seisomaan toiseen päähän huonetta ja katselemaan -sieltä minuun. - -"Etkö sinä vieläkään ymmärrä?" sanoi hän - -"En." - -"No, sitten minun pitää sinulle sanoa. Minulle on inhottavaa, -ensimäisen kerran inhottavaa, mitä minä nyt tunnen ja mitä tuntematta -en voi olla -- --." Hän keskeytti puheensa nähtävästi pelästyneenä oman -äänensä raakaa sointua. - -"Mitä sinä nyt -- -- --?" kysyin kyyneleet silmissäni. - -"Inhottaa, kun sinä noin tahdot juosta tuon prinssin perästä, vaan -senvuoksi että hän pitää sinua kauniina, -- ja unohdat miehesi, itsesi, -naisellisen arvosi, etkä tahdo ymmärtää, mitä miehesi saa tähtesi -tuntea, kun ei itselläsi ole edes arvosi tuntoa. Tulet päinvastoin -sanomaan miehellesi, että tahdot _uhrata_, s.o. sinä sanot, että -'näyttäytyä' hänen Korkeudellensa olisi minulle suuri onni, vaan minä -_uhraan_ sen onnen mieheni vuoksi." - -Mitä pitemmältä hän puhui, sitä enemmän hän kiihtyi. Hänen äänensä -kaikui myrkylliseltä, kovalta ja kuolleelta. Koskaan en ollut nähnyt -enkä ollut odottanut näkevänikään häntä semmoisena. Veri syöksyi -sydämmeeni. Pelkäsin, vaan samalla ansaitsematta kärsityn häpeän ja -loukatun itserakkauden tunto kiihoitti minua, ja minä tahdoin kostaa. - -"Minä olen kauan odottanut tätä", sanoin vihdoin, "puhu, puhu nyt!" - -"En tiedä mitä lienet odottanut", jatkoi hän, "mutta minun on täytynyt -odottaa aina pahempaa, kun olen nähnyt sinun joka päivä tuon tuhman -joukkion likaisessa seurassa, joutilaisuudessa, loistossa ja -komeudessa, ja olen odottanut. -- -- -- Minä olen odottanut juuri sitä, -mikä minulle on tänään niin tuskalliselta ja häpeälliseltä tuntunut, -ettei vielä ennen koskaan. Tunsin tuskaa ja häpeää sinun tähtesi, -kun ystäväsi pisti likaisen kätensä sydämmeeni ja alkoi puhua -mustasukkaisuudestani, mustasukkaisuudestani! -- ja kehen? Ihmiseen, -jota et sinä enkä minä vielä ole nähnytkään! Ja sinä, niinkuin näkyy, -et tahdo ymmärtää minua, vaan uhrata minulle. Mutta mitä uhrata? -- -- -Oman häväistyksesi, oman alennuksesi häpeän! -- -- Sepä vasta uhri!" -sanoi hän vielä kerraten. - -"Ohoh, tuossa se on nyt miehen mahti!" ajattelin itsekseni, -- "loukata -ja nöyryyttää naista, joka ei ole pienimpäänkään rikokseen syypää! -Siinä se on miehen oikeus, mutta siihen en minä alistu!" - -"Elä luulekaan, minä en uhraa sinulle yhtään mitään", puhkesin -sanomaan, ja tunsin sieranteni laajenevan ja veren syöksyvän -kasvoihini. "Minä menen sunnuntaina kreivinna R:n kutsuihin, menen -varmaan!" - -"Ja suokoon Jumala sinulle paljon huvia, vaan meidän kesken olkoon -kaikki lopussa!" huudahti Sergei voimatta hillitä raivoansa. "Elä enää -kiusaa minua! Olinkin narri, kun -- -- --", alotti hän uudestaan, mutta -hänen huulensa vavahtelivat ja hän koetti nähtävästi hillitä itseänsä -sanomasta, mitä hänen kielellänsä jo pyöri. - -Minä pelkäsin ja vihasin häntä tällä hetkellä. Mieleni teki sanoa -hänelle hyvin paljon ja kostaa hänen loukkauksensa, mutta jos olisin -avannut suuni, olisin tyrskähtänyt itkuun ja alentanut itseni hänen -edessään. Lähdin ääneti huoneesta. - -Tuskin olin lakannut kuulemasta hänen askeleensa, kun jo minun valtasi -kauhu. Minua kauhistutti kaikki, mitä oli välillämme tapahtunut. -Kauhistutti ajatus, että nyt katkesi ainaiseksi side, joka oli -yhdistänyt meidät suloiseen onneemme, ja minun teki mieleni kääntyä -takaisin mieheni luo. "Mutta olisikohan hän jo kylliksi rauhoittunut, -että hän voisi minua ymmärtää, kun vain vaitiollen ottaisin häntä -kädestä ja katsoisin silmiinsä? Käsittäisikö hän jalomielisyyttäni? -Mitäs, jos hän pitäisikin tuskani teeskenneltynä kiemailuna? Ehkä hän -oikeassa olonsa vakuutuksessa kuuntelisi katumukseni kertomusta -ylpeällä rauhallisuudella ja antaisi sitten kaikki anteeksi? -- -- -- -Minkätähden, minkätähden hän, jota olen niin rakastanut, loukkasi minua -noin kauheasti?" Tällaiset ajatukset pyörivät päässäni enkä -palannutkaan hänen luokseen. - -Minä menin omaan huoneeseeni. Istuin siellä kauan yksinäni ja itkin. -Kauhistuksella ajattelin jokaista sanaa, jonka olimme keskenämme -puhuneet, vaihdoin jokaisen niistä ystävälliseen, lempeään sanaan, ja -taas kauhistuksella ja loukatuilla tunteilla ajattelin, mitä oli -tapahtunut. - -Kun menin illalla teelle ja herra S:n läsnäollessa, joka oli meillä -vieraisilla, tapasin mieheni, tunsin, että tänä päivänä oli auennut -välillemme kokonainen kuilu. - -S. kysyi minulta, koska aijomme matkustaa. Minä en osannut vastata. - -"Matkustamme tiistaina", vastasi mieheni, "me olemme vielä kreivinna -R:n iltakutsuissa. Menethän sinä niihin?" kysyi hän minuun kääntyen. - -Minä säikähdin mieheni luonnollista äänen sointua ja katsoin häneen -arasti. Hän katsoi suoraan minuun; katseessa oli uhkaa ja pilkkaa; ääni -sointui kylmältä ja leikkaavalta. - -"Menen", vastasin hänelle. - -Kun iltasella jäimme kahden kesken, tuli hän luokseni ja ojensi minulle -kätensä. - -"Ole hyvä ja unhota, mitä sinulle puhuin!" sanoi hän. - -Tartuin hänen käteensä, hermostunut nauru värähdytteli huuliani ja -kyyneleet olivat herahtamaisillaan silmistäni, mutta mieheni vetäsi -taas kätensä pois, aivan kuin olisi pelännyt tuntehikasta kohtausta, ja -istui jotenkin etäälle minusta. - -"Olisiko mahdollista, että hän vieläkin uskoo olevansa oikeassa?" -ajattelin minä, ja peräytykseni, etten menisikään iltakutsuihin, jäi -kun jäikin sanomatta. - -"Pitää kirjoittaa äidille, että olemme lykänneet matkamme tuonnemmaksi, -tai muutoin tulee hän rauhattomaksi", sanoi hän. - -"Ja koska olet ajatellut matkustaa?" kysyin nyt. - -"Tiistaina, kun kemut ovat ohitse", vastasi hän. - -"Minä toivon, ettet suinkaan minun tähteni matkaa lykkää", sanoin -katsoen häntä silmiin, mutta hänen silmissään ei ollut mitään ilmettä -minulle. Ne olivat kuin jostain salaperäisestä voimasta sulkeutuneet -minulta, ja hänen kasvonsa muuttuneet yht'äkkiä vanhoiksi ja -epämiellyttäviksi. - - * * * * * - -Olimme iltakutsuissa. Välillämme vallitsi näennäisesti taas hyvä ja -sydämmellinen suhde, mutta pohjiltaan oli se aivan toisellainen kuin -ennen. - -Iltamassa istuin naisten keskellä, kun prinssi tuli luokseni, ja minun -täytyi nousta voidakseni puhua hänen kanssaan. Noustessani etsin -silmilläni tahtomattakin miestäni ja näin, että hän oli salin toisessa -päässä, katsahti minuun ja kääntyi poispäin. Minun valtasi äkkiä -sellainen tuska ja pelko, että hämmästyneenä siinä prinssin silmäin -edessä lävähdin punaiseksi, ja punastus levisi alas kaulaan asti. Minun -täytyi jäädä seisoalleni kuullakseni, mitä prinssi minulle puhui -tarkastellessaan katseellansa minua kiireestä kantapäähän. - -Keskustelumme ei kestänyt kauan, sillä lähelläni ei ollut istuinta -prinssille, ja hän varmaankin huomasi että minun oli hyvin vaikeaa -hänen seurassaan. - -Puhuimme viimeisistä tanssijaisista, paikasta, missä tulisin kesäni -viettämään, j.n.e. - -Lähtiessään luotani mainitsi hän haluavansa tulla tuntemaan mieheni ja -näinkin heidän kohtaavan toisensa toisessa päässä salia ja puhelevan -keskenään. Prinssi puhui varmaankin jotain minusta, koska hän puheensa -kesken hymyillen katsoi sille puolelle, jossa minä istuin. - -Mieheni punastui äkkiä, kumarsi syvään ja jätti prinssin. Minä myöskin -punastuin, -- minua alkoi hävettää, kun ajattelin, mitä prinssin täytyy -minusta ja erittäinkin miehestäni ajatella. Minusta tuntui, että kaikki -olivat voineet havaita tuhman punastumiseni, kun prinssin kanssa -puhelin, ja taas nähneet mieheni omituisen käytöksen prinssiä kohtaan -Jumala tietää, mitä tästä päätellään; kunhan eivät vain jo tietäisi -riitelemisestämmekin. - -Serkku saattoi minua kotiin. Tiellä puhelimme miehestäni enkä malttanut -olla hänelle kertomatta, mitä tämän onnettoman illan takia oli -välillämme tapahtunut. Hän lohdutteli minua selittäen, ettei se mitään -merkillistä ole koko tapaus, olihan vain noita tavallisia pikku -kähähdyksiä, joista ei seuraa sen enempää. Samalla hän, puhuessaan -mieheni luonteesta, toi omalta näkökannaltaan esiin, että se on -suljettu ja ylpeä. Minä olin hänen kanssaan yhtä mieltä, ja tunsin -voivani nyt entistä rauhallisemmin ja paremmin häntä arvostella. - -Mutta jäätyäni mieheni kanssa kahden, näytti äskeinen arvosteluni -hänestä rikokselta, joka painosti tuntoani. Tunsin kuilun suurenevan ja -laajenevan välillämme ja erottavan meidät yhä kauemmaksi toisistamme. - - - - -III. - - -Tästä päivästä alkain muuttui elämämme ja keskinäinen suhteemme -kokonaan toisenlaiseksi. Meidän ei ollut enää niin hyvä olla kahden -kesken, kuin ennen. Oli kysymyksiä joita me vältimme, ja kolmannen -henkilön läsnäollessa oli meidän ylipäätään helpompi puhua kuin kahden, -silmityksin. Niin pian kuin vain keskustelu johtui maalaiselämään tai -tanssijaisiin, tuntui kohta kuin olisi jotain tullut silmiimme, ja -meidän oli vastenmielistä katsoa toisiimme. Näytimme kumpikin tuntevan, -millä kohdalla oli tuo meitä erottava kuilu, ja pelkäävän sitä -lähestyä. - -Olin vakuutettu, että Sergei oli ylpeä ja pikanen, ja että minun -täytyisi käyttäytyä niin varoen, etten muka vain satuttaisi näitä hänen -heikkouksiansa. Hän oli taas aivan varma siitä, etten voisi elää -suuresta maailmasta erotettuna, ettei maalaiselämä ollut minua varten -ja että hänen täytyisi mukautua tähän onnettomaan taipumukseen. -Vältimme kumpikin suoraa keskustelua näistä seikoista, ja kumpikin -tuomitsimme valheellisesti toinen toistamme. Emme enää koettaneetkaan -pysyä toisillemme maailman täydellisimpinä ihmisinä, vaan teimme -vertailuja toisistamme ja salaisesti tuomitsimmekin toisiamme. - -Maalle matkustamisemme edellä tulin minä kipeäksi. Senvuoksi emme -matkustaneet, vaan muutimme erääseen huvilaan, josta Sergei lähti -yksinään äitinsä luona käymään. Kun hän lähti, olin jo kylläksi -virkistynyt voidakseni häntä seurata, mutta hän sai minut puhutelluksi -jäämään, peläten muka terveyttäni. Minä puolestani tunsin hyvin, ettei -hän ollut peloissaan terveydestäni, vaan hän pelkäsi, ettemme enää yhtä -hyvin viihtyisi maalla. En kovin vaatinutkaan päästä hänen mukaansa, ja -jäin huvilaan. - -Kun hän oli poissa, oli oloni hyvin ikävää ja yksinäistä. Mutta kun hän -tuli takaisin, näin minä, ettei hän minua elähdyttänytkään enää -niinkuin ennen. Entinen suhteemme, -- jolloin jokainen ajatus, jokainen -tunne, jota en hänelle ilmoittanut, minua rikoksena painosti, jolloin -jokainen hänen työnsä, jokainen hänen sanansa näytti minusta -täydellisyyden kuvalta ja jolloin vähäpätöisimmästäkin syystä voimme -riemusta nauraa katsoessamme silmästä silmään --, tuo suhde oli niin -kokonaan ja huomaamattamme toiseksi muuttunut, että emme voineet -käsittääkään, kuinka se oli käynyt. - -Kummallakin meistä oli omat ja omituiset pyrintömme ja mielihalumme, -joita emme edes koettaneetkaan saada yhteisiksi. Meitä ei enää -vaivannutkaan se, että kumpikin eleli erityisessä, toisillemme -vieraassa maailmassa. Me totuimme tähän, ja vuoden kuluttua saatoimme -jo aivan hämmentymättä katsoa toisiamme silmiin. - -Kadonneet olivat hänen ilonpuuskauksensa ja hänen lapsimaisuutensa; -kadonnut oli hänen anteeksiantava välinpitämättömyytensä, mikä minua -oli ennen suututtanut; ei näkynyt enää sitä syvällistä katsetta, joka -oli ennen usein hämmentänyt ja samalla ihastuttanut minua, ei ollut -meillä enää yhteisiä rukouksia, yhteisiä taidenautintoja, jopa harvoin -näimmekin toisiamme, sillä hän oli alituiseen matkalla; ei häntä enää -huolestuttanut eikä pelottanut minun jäämiseni yksin, ja minä -liikuinkin edelleen siinä seurapiirissä, jossa en häntä tarvinnut. - -Kohtauksia ja riitoja ei meillä enää ollut. Minä koetin miellyttää -häntä, ja hän täytti kaikki mielitekoni ja toivomukseni. Kaikki näytti -siltä, kuin yhä vielä rakastaisimme toisiamme. - -Kun jäimme kahdenkesken, mikä muutoin tapahtui hyvin harvoin, en -tuntenut hänen seurassaan iloa, en liikutusta, en hämmennystä, olinhan -vain kuin itsekseni ja yksin. Tiesin kyllä aivan hyvästi, että hän, -joka oli minun lähelläni, -- ei ollut mikään uusi, tuntematon ihminen, -vaan hyvä mies, kokonaan minun mieheni, jonka tunsin kuin itseni. Olin -varmasti vakuutettuna, että tiesin edeltäpäin kaikki, mitä hän tekisi, -mitä hän sanoisi ja millaisilla silmillä hän mitäkin katselisi. Ja jos -hän ei tehnyt tahi ilmaissut näkökantaansa juuri sen otaksumiseni -mukaan, niin uskoin, että hän erehtyi. Oikeastaan en odottanutkaan -häneltä mitään. Sanalla sanoen hän oli mieheni eikä mitään muuta. - -Minusta näytti, että näin täytyi olla, että toisella tavalla ei voisi -välimme ollakaan ja että koskaan ei ole ollutkaan toisellaisia -suhteita. - -Kun mieheni lähti matkalle, niin erittäinkin ensimäisinä aikoina tuntui -oloni kovin yksinäiseltä ja pelottavalta. Kun hän oli kaukana, tunsin -voimakkaammin, mistä merkityksestä oli hänen suojeluksensa minulle. Kun -hän tuli kotiin, kiidin ilosta hänelle kaulaan, vaan parin tunnin -kuluttua olin jo täydellisesti unhottanut taas tuon iloni enkä tiennyt -enää, mitä puhua hänen kanssansa. - -Ainoastaan hiljaisen ja järkevän hellyyden hetkinä, joita meillä vielä -oli, tuntui minusta kuin olisi ollut poissa se, mikä muutoin -surullisella kaiholla oli sydämmeni täyttänyt, ja samaa olin näkevinäni -Sergeinkin silmistä. Tunsin olevan hellyydellämme rajat, joiden taakse -Sergei ei tahtonut mennä, ja minä en voinut. Välistä suretti tämä -minua, mutta koskaan ei ollut minulla aikaa ajatella, miten oikein oli -laita. Koetin hukuttaa suruani kaikenlaisiin huvituksiin, joita en -oikeastaan koskaan hakenut, mutta jotka aina minulle itsestään -tarjoutuivat. Suuren maailman elämä, joka aluksi oli soaissut minua -loistollaan ja itserakkauttani imarrellut, valtasi minut pian kokonaan, -tuli välttämättömyydeksi, kytki minut kahleisiinsa ja täytti sielussani -vihdoin sen paikan, missä ennen olin elänyt hiljaista tunne-elämääni. -En jäänyt koskaan yksikseni, sillä pelkäsin vaipuvani miettimään -tilaani. Kaikki aikani varhaisimmasta aamusta iltaan myöhään olin -puuhassa enkä suinkaan omissa asioissani, en edes silloin kuin olin -kotona. Otin vastaan kävijöitä; en tuntenut siitä huvia enkä ikävää. -Pitäähän sen niin olla, ajattelin minä. - -Tällä tavalla kului kolme vuotta, ja näiden vuosien aikana ei suhteemme -vähintäkään muuttunut, ikäänkuin ei olisi ollut sillä voimaa parantua -tai pilaantua. - -Näiden kolmen vuoden aikana tapahtui kaksi tärkeää tapausta, joista -kumpikaan ei voinut vaikuttaa muutosta elämääni. Ensimäinen lapseni, -poikanen, syntyi ja Tatjana Semenowna kuoli. - -Ensi aikoina valtasi minut äidin tunne-elämä sellaisella voimalla, että -luulin jo tuosta odottamattomasta tapauksesta minulle uuden elämän -koittavan. Mutta kahden kuukauden kuluttua, alettuani kulkea ulkona -kodista, heikkeni heikkenemistään tuo tunne-elämä, kunnes sekin muuttui -tottumukseksi ja kylmäksi velvollisuuden täyttämiseksi. - -Mieheni sitävastoin muuttui tämän ensimäisen lapsemme syntymisestä -entiselleen, lempeäksi, rauhalliseksi ja kotirakkaaksi, osoittaen nyt -entistä hellyyttänsä ja iloisuuttansa poikastamme kohtaan. - -Useasti, kun tanssiaispuvussani menin lastenkamariin sanomaan -pienoiselle hyvästiäni, tapasin siellä mieheni, ja havaitsin hänen -katsovan moittivalla ankaruudella ja läpitunkevasti minuun, ja tämä -kävi tunnolleni. Minä säikähdin välinpitämättömyyttäni omasta -lapsestani ja ajattelin itsekseni: olenkohan huonompi muita vaimoja? - -"Mutta mitäpä tehdä?" ajattelin samalla, "minä rakastan pienoistani, -mutta enhän voi istua hänen vieressään päiväkausia. Minun tulisi vaan -ikävä, ja kometiiaa en tahdo mistään hinnasta näytellä." - -Äitinsä kuolema vaivutti mieheni suureen suruun. Hän sanoi sen jälkeen -olevan kovin raskasta asua Nikolskissa. Vaikka kävikin huolekseni -mieheni suru ja tunsin häntä sääliväni, viihdyin kuitenkin nyt entistä -mieluummin ja rauhallisempana maalla. - -Suurimman osan näistä kolmesta vuodesta vietimme kaupungissa, -- -ainoastaan kerran olin kaksi kuukautta ollut maalla --, ja kolmantena -vuotena matkustimme ulkomaille. - -Seuraavan kesän vietimme kylpylaitoksessa. - -Tähän aikaan täytin yksikolmatta. Luuloni mukaan oli taloudellinen -tilamme varsin hyvä. Perhe-elämältämme en odottanut mitään enempää, -kuin se jo oli minulle suonut. Kaikki, jotka tunsin, näyttivät -mielestäni rakastavan minua. Terveyteni oli erinomainen, vaatteukseni -parhaimpia, mitä kylpylaitoksessa nähtiin. Tiesin, että olin kaunis. -Säät olivat hyviä, tunsin ympärilläni kauneuden ja hienouden -ilmapiiriä, lyhyesti, minä olin parhaimmalla tuulella. En ollut iloinen -sillä tavalla, kuin ollessani Nikolskissa, kun tunsin, että olin -onnellinen itsestäni, onnellinen sentähden, että ansaitsin tuota onnea, -ja että onneni, niin suuri kuin se olikin, kuitenkin voisi tulla vielä -suuremmaksi, ja kun kaikki minussa janosi yhä suurempaa onnea. - -Silloin oli toista, mutta hyvä oli minun tänäkin kesänä. En halunnut -mitään, en toivonut mitään, en pelännyt mitään; elämäni, kuten näytti, -oli täydellinen, ja omatuntoni rauhallinen. - -Kylpyvieraissa ei ollut ainuttakaan nuorta miestä, joka olisi missään -suhteessa minua muita enemmän miellyttänyt. En havainnut mitään -etuisuuksia edes vanhassa ruhtinas K:ssakaan, lähettiläässämme, joka -vähän mielisteli minua. Toinen oli liian nuori, toinen liian vanha; -toinen valkoverinen englantilainen, toinen piikkiparta ranskalainen; -kaikki he olivat minulle ihan yhdentekeviä, vaan kuitenkin kaikki -välttämättömiä. Mitättömine mielistelyineen he kumminkin kaikki -kuuluivat siihen hienoon huvitusten ilmapiiriin, joka minua ympäröi. - -Ainoastaan yksi koko joukosta, italialainen markiisi, veti huomiotani -puoleensa rohkeudellansa, millä hän ilmaisi ihastuksensa minuun. Hän ei -päästänyt käsistään ainoatakaan tilaisuutta, jolloin hän voi minua -tavata, tanssitti minua, teki ratsastusmatkoja kanssani j.n.e. ja sanoi -minulle suoraan että olen kaunis. Joitakuita kertoja näin ikkunasta -hänen käyskentelevän asuntomme edustalla. Hänen silmäinsä -epämiellyttävästä kiillosta palava katse sai minut punastumaan ja -kääntymään hänestä poispäin. - -Hän oli nuori, kaunis ja käytökseltään hieno. Hänen otsansa muoto ja -hymyilynsä muistutti miestäni, vaikka hän olikin paljoa kauniimpi kuin -mieheni. Tämä yhtäläisyys vaikutti minuun tuntuvasti, vaikka hänessä -ylipäänsä ja erittäinkin suun seuduissa, katseessa, pitkässä leuvassa -oli mieheni aatteellisen rauhallisuuden ja hyvyyden ilmauksen sijassa -jotakin karkeaa, eläimellistä. - -Luulin silloin, että hän rakastaisi minua kiihkeästi, ja ajattelin -häntä joskus ylpeällä säälillä. Joskus tahdoin häntä rauhoittaa -puolittain ystävällisellä ja luottavaisella puhetavalla, mutta hän -oli kylmä näille yrityksilleni ja jatkoi vain kiusaamistani -epämiellyttävillä lempensä ilmaisuilla, jotka olivat joka hetki -vaarassa ratketa rajainsa ylitse, puhjeta suoriksi sanoiksi. Vaikka en -sitä tunnustanut, pelkäsin tätä miestä ja ajattelin vasten tahtoanikin -häntä usein. - -Mieheni oli markiisiin ystävällisessä suhteessa, vieläpä enemmän, kuin -muiden tuttaviemme kanssa, joille hän esiytyi vain vaimonsa miehenä ja -muuten säilytti kylmähkön ylevyytensä. - -Kylpykauden lopussa sairastuin enkä kyennyt kahteen viikkoon lähtemään -huoneestani. Kun ensi kerran terveeksi tultuani lähdin ulkosalle, menin -musiikki-iltamaan. Minä tiesin, että sairaana ollessani oli saapunut -kylpylaitokseen kauan jo odotettu ja kauneudestansa tunnettu lady S. - -Ympärilleni kokoutui joukko, joka otti iloisuudella minua vastaan, -mutta vielä suuremman joukon näin kokoutuneen äsken tulleen -leijonattaren ympärille. Kaikki minunkin luonani olijat puhuivat vain -hänestä ja hänen kauneudestaan. Minulle osoitettiin häntä, ja -epäilemättä oli hän viehättävä, mutta minuun vaikutti vastenmielisesti -hänen kasvoistansa kuvastuva pöyhkeä itsetietoisuus, ja sanoin sen -suoraan. - -Sinä päivänä tuntui minusta ikävältä kaikki, mikä ennen oli ollut -iloista. - -Seuraavana päivänä pani lady toimeen retken linnaan. Minä kieltäysin -siitä. Ei juuri ketään liittynyt minuun. Kaikki muuttui nyt silmissäni. -Kaikki näytti tuhmalta ja ikävältä, olisin voinut itkeä, lopettaa -äkkipäätä kylpyni ja palata kotimaahani. Sieluuni oli sijansa saanut -jonkinlainen pahan tunne, vaan en tahtonut vielä itsellenikään sitä -tunnustaa. Sanoin olevani huonosti voipa ja pysyttelin poissa suuresta -seurapiiristä. Ainoastaan aamuisin silloin tällöin menin yksinäni -lähteelle juomaan vettä tahi kävelemään venäläisen ystävättäreni L.M. -kanssa kylpypaikan ympäristöihin. - -Mieheni ei ollut näihin aikoihin luonani. Hän matkusti Heidelbergiin -muutamiksi ajoiksi ja odotti siellä kylpykauteni päättymistä, -päästäksemme sitten palaamaan Venäjälle. Sieltä kävi hän vain silloin -tällöin luonani. - -Erään kerran kokosi lady koko seurueen mukaansa huvikävelylle ja L.M. -ja minä menimme päivällisten jälkeen läheiseen linnaan. Annoimme -vaunujemme kulkea hitaasti kivitettyä tietä satavuotisten kastanjien -keskellä ja katselimme niiden välitse kylpypaikan ihanaa ympäristöä -laskevan ilta-auringon valossa. Puhelimme keskenämme vakavasti, jota ei -ollut koskaan ennen tapahtunut kylpypaikassa ollessamme. L.M:n olin jo -pitemmän aikaa tuntenut, vaan ensi kerran havaitsin hänen nyt hyväksi -ja järkeväksi naiseksi, jonka kanssa on mahdollista puhua kaikesta ja -mieluista olla ystävän suhteessa. Puhuimme perheistämme, lapsistamme -ja täkäläisen elämän tyhjyydestä. Ikävöimme kotimaahamme, -maalaiselämäämme, ja surullisen hellä tunnelma värähdytteli -sydämmiämme. - -Näiden vakavain tunteittemme vallassa saavuimme linnaan. Sen muurien -suojassa oli varjoisaa ja raikasta. Ylhäällä raunioilla leikkivät vielä -auringon säteet, Hiljaisinkin askele ja matalinkin ääni kaikui -muureista ja holveista. Portista näimme ikäänkuin kehyksissään -hurmaavan vaikka meille venäläisille vähän kylmän baadenilaisen -maiseman. - -Istuimme levähtämään ja katselimme ääneti laskevaa aurinkoa. Kuului -läheltämme selvästi puhetta ja olin kuulevinani nimenikin lausuttavan. -Aloin kuunnella tarkemmin, ja tahtomattani erotin puhujan jokaisen -sanan. Ääni oli minulle tuttu, markiisi D. puhui ranskalaisen ystävänsä -kanssa, jonka myös tunsin. He puhuivat minusta ja lady S:stä. -Ranskalainen vertaili minua ja häntä ja selvitteli meidän kummankin -kauneutta. Hänen sanansa eivät sisältäneet vähintäkään loukkausta, -mutta kaikki vereni ryntäsi sittenkin sydämmeeni kuullessani hänen -arvostelunsa. Yksityiskohtiin saakka hän esitteli, mikä oli kaunista -minussa ja mikä lady S:ssä. Minulla on jo lapsi, lady S. on vasta -yhdeksäntoista; minun hipiäni on hienompi, lady S:n vartalo -kokonaisuudessaan sirompi; lady S. on ylhäinen daami, jota vastoin -"Teidän kaunottarenne" -- sanoi hän -- "on noita vähäpätöisiä -venäläisiä ruhtinattaria, joita alituiseen tapaa täällä -kylpypaikoissa". Hän päätti puheensa huomauttaen, että tekisin -viisaasti, jos en antautuisi lady S:n kanssa kilpailuun, sillä silloin -voisin pian olla Baadenissa yleisen huomion suhteen kuollut olento. - -"Minua hän säälittää -- --". - -"Niin, kenties hän saisikin lohdutuksensa teissä", lisäsi ranskalainen, -naurahtaen iloisen kylmästi. - -"Jos hän matkustaa, menen minä perässä!" lausui toinen puhuja -itaalialaisella äänenpainolla. - -"Onnellinen ihminen, joka vielä voitte rakastaa!" nauroi ranskalainen, - -"Rakastaa!" kertoi ääni ja vaikeni hetkeksi, -- "En voi olla -rakastamatta, -- rakkaudetta ei ole elämää. Tehdä romaani omasta -elämästään on ainoa, mikä on kaunista. Ja minun romaanini ei jää -puolitiehen, minä teen sen täydelliseksi, johdan loppuun saakka!" - -"Onneksi olkoon, hyvä ystävä!" päätti ranskalainen. Enempää emme -voineet kuulla, sillä puhujat kiersivät erään kulmauksen taitse ja pian -kuulimme heidän askeleensa toiselta suunnalta. He laskeusivat portaita -alas, tulivat muutaman minuutin kuluttua sivuovesta sisälle ja -näyttivät kovasti hämmästyneiltä, kun meidät näkivät. - -Minä punastuin, kun markiisi D. tuli luokseni, ja alkoi tuntua oikein -kauhealta, kun hän linnasta lähtiessämme tarjosi minulle käsivartensa. -En voinut kieltäytyä. Lähdimme kävelemään vaunuillemme päin L.M:n -perästä, sillä hän asteli markiisin ystävän kanssa, hekin rinnatusten -edellämme. Olin loukkautuneena siitä mitä ranskalainen oli minusta -sanonut, vaikka sydämmessäni tunnustin, että hän oli sanonut vain -samaa, mitä itsekin tunsin. Markiisin sanat taas kiihdyttivät ja -ihmetyttivät minua raakuutensa vuoksi. Minua kiusoitti ajatella, että -olin kuullut hänen puheensa, eikä hän kuitenkaan hävennyt vähääkään -edessäni. Oli vastenmielistä olla hänen lähellänsä. Häneen katsomatta, -hänelle vastaamatta ja koettaen kättäni pitää niin, etten kuulisikaan -hänen puheluansa, kiirehdin L.M:n ja ranskalaisen perästä. - -Markiisi puhui minulle kauniista näköalasta, odottamattomasta onnesta, -kun sai tavata minua täällä, ja muusta sellaisesta, vaan minä en -kuunnellut häntä. Tällä hetkellä kiintyivät ajatukseni mieheeni, -poikaani, Venäjään. Tunsin häpeää ja katumista; olisin tahtonut päästä -niin kiireesti kuin mahdollista yksinäiseen asuntooni, kylpypaikan -hotelliin, jotta olisin siellä saanut häiritsemättä ajatella kaikkea, -mikä nyt täytti sieluni. Mutta L.M. käveli hitaasti, vaunuille oli -vielä matkaa ja saattajani näytti ehdoin tahdoin hidastuttavan -käyntiämme, ikäänkuin tahallisesti minua pidättääkseen. - -"Eihän se ole mahdollista!" ajattelin ja päätin käydä kiivaammasti. -Mutta hän pidätti minua todellakin ja painoi käsivarttani itseänsä -vastaan. L.M. katosi edeltämme tien mutkan taakse ja me olimme aivan -kahden. Minua alkoi pelottaa. - -"Suokaa anteeksi!" sanoin kylmästi ja koetin vetää kättäni vapaaksi, -mutta hiansuu-pitsini sotkeutui hänen nappiinsa kiinni. - -Markiisi kumartui puoleeni ja alkoi päästää pitsiä irti. Hänen -hansikkaattomat sormensa koskettivat kättäni. Minun läpitseni valahti -jääviilteenä tunne, jota en ennen koskaan ollut kokenut, -- joka ei -ollut kauhistusta eikä iloa. Katsoin häneen, antaakseni silmäykseni -kylmyyden hänelle todistaa, kuinka häntä nyt inhosin ja ylenkatsoin. -Mutta katseestani kuvastuikin kokonaan toista kiihtymistä ja -hämmästystä. Hänen hehkuvat kosteat silmänsä tähystivät aivan kasvoini -edessä minuun, heitellen intohimoisia silmäyksiä kaulalleni, -rinnoilleni. Molemmin käsin tarttui hän käteeni. Hänen avoimet huulensa -lausuivat jotakin, puhuivat, että hän rakasti minua, että minä olin -hänelle kaikki kaikessa, ja nämä huulet lähestyivät, käsi puristi -tulisemmin ja poltti minua. -- -- Tunsin kuin olisi tulta virrannut -suonissani, silmissäni himmeni, minä vapisin, ja sanat, joilla tahdoin -häntä luotani sysätä, kuivuivat kurkkuuni. - -Yhtäkkiä tunsin suutelon poskellani. Vavisten ja valahtaen koko -olennoltani jääkylmäksi seisahduin ja katsoin häneen. Voimatta puhua, -voimatta liikahtaa odotin kauhistuneena jotakin, jota samalla tunsin -haluavani. - -Tämä kaikki kesti silmänräpäyksen. Mutta tämä silmänräpäys oli -kauhistava! Näin hänen edessäni aivan selvästi tällä hetkellä. Nyt -ymmärsin ja käsitin hänen kasvojensa ilmeet: Olkihatun alta näkyvä -alapuoli otsaa, jolla oli niin paljon yhtäläisyyttä mieheni otsan -kanssa, tuo kaunis, suora nenä, avoimet sieramet, nuo pitkät, päistään -kiherretyt viikset, pienet poskiparrat, sileät poskien alapuolet ja -ruskehtunut kaula -- -- minä vihasin, minä pelkäsin häntä, -- mutta -samalla hetkellä herätti tuon vihatun ja oudon miehen kiihkeys ja -intohimoisuus minun sielussani voimakasta vastakaikua. - -Minut valtasi voittamaton halu antautua tuon kauniin suun -suudeltavaksi, noiden valkosten sirosuonisten ja sormuksilla -koristeltuin käsien syleiltäviksi. Päätäni huimasi tuon kielletyn -nautinnon suloisuus, joka oli nyt äkkipäätä avannut houkuttelevan -pohjattoman kuilunsa eteeni. Olin hyppäämäisilläni -- -- -- - -"Olen jo niin onneton", välähti ajatuksissani "vieläkö saisin enemmän -onnettomuutta kantaakseni?" - -Hän kietoi toisen kätensä ympärilleni ja kumartui kasvoihini päin. - -"Vieläkö, vieläkö todellakin tulisi enemmän syntiä ja häpeää pääni -päälle?" - -"Minä rakastan teitä"; kuiskasi hän äänellä, joka muistutti aivan -mieheni ääntä. Samassa olin näkevinäni edessäni mieheni ja lapseni, -kaukaisina, entisinä olentoina, joiden kanssa ei ollut enää minulla -mitään tekemistä. Juuri tuolla hetkellä kuului tien mutkassa L.M:n -ääni, joka huusi minua. - -Minä toinnuin järkeeni, tempasin käteni irti häneen katsomatta ja -melkein juosten kiidin L.M:n luokse. Me menimme vaunuille, nousimme -niihin, ja sitten vasta vilkasin markiisiin. - -Hän otti hatun päästään, sanoi jotakin, ja hymyili. Hänellä ei ollut -aavistustakaan sanomattomasta vastenmielisyyydestä, jota tällä hetkellä -tunsin häntä kohtaan. - -Elämäni näytti minusta kovin onnettomalta, tulevaisuus epätoivoiselta, -menneisyys synkältä! L.M. puhui minulle, mutten ymmärtänyt sanaakaan -hänen puheestaan. Minä tunsin sydämmessäni, että hän varmaan säälistä -puhuu kanssani, peitelläkseen ylenkatsettaan, jonka nyt olin herättänyt -hänessä. Jokaisesta hänen sanastaan kuulin ja jokaisesta silmäyksestään -näin tuota ylenkatsetta ja loukkaavaa sääliä. - -Suutelo poltti häpeän merkkinä poskeani ja ajatukseni miehestäni ja -lapsestani kasvoivat hirveän voimakkaiksi. - -Päästyäni kotini yksinäisyyteen toivoin voivani miettiä tyynesti -tilaani ja tapahtumia, mutta yksinäisyys olikin minulle kauhistava. En -juonut teetä, jota oli minulle valmistettu. Olin kuin kuumeessa. -Tietämättäni, minkätähden, täytyi minun päästä heti mieheni luo -Heidelbergiin, lähteä jo samana iltana -- -- --. - -Kun istuin palvelustyttöni kanssa tyhjässä vaunussa, kun juna -alkoi liikkua ja raikas ilma löyhytellä ikkunasta kasvoilleni -hengitettäväkseni, aloin minä virkistyä ja samalla selvemmin ajatella -menneisyyttäni ja tulevaisuuttani. Koko avioelämäni siitä saakka, kun -maalaiselämästämme muutimme Pietariin, valkeni minulle uudessa valossa -ja alkoi soimauksena painaa tuntoani. Ensimäisen kerran muistin -elävästi ensimäiset aikamme maalla ja suunnittelumme; ensimäisen kerran -pälkähti päähäni kysymys: mitä iloa olinkaan koko tällä ajalla -miehelleni tuottanut? Tunsin itseni syylliseksi häntä kohtaan. - -"Mutta miksikä ei hän ole minua pidättänyt, miksi on hän teeskennellyt -edessäni, miksikä välttänyt jokaista selvitystä, miksi vielä loukannut -minua?" lenteli kysymyksinä aivoissani. "Miksikä ei ole hän tehnyt -rakkautensa voimaa minulle pakottavaksi voimaksi -- vai eikö hän ole -rakastanutkaan minua?" Mutta olipa kuinka tahansa, olkoon hän syyllinen -tai ei, vieraan miehen suudelma oli minun poskellani, ja se tuntui -vieläkin polttavan. - -Mitä enemmän Heidelbergia lähestyimme, sitä selvempänä näin mieheni ja -sitä tuskallisempana ahdisti tapaamisen hetki. "Kaikki, aivan kaikki -sanon hänelle, sanon katumuksen kyynelin, ja hän antaa minulle -anteeksi", ajattelin vaunussa istuissani. Mutta en tietänyt itsekään, -mitä olikaan tuo "kaikki", jonka hänelle tahdoin sanoa, enkä itsekään -uskonut, että hän minulle anteeksi antaa. - -Tuskin olin päässyt mieheni huoneeseen ja nähnyt hänen rauhalliset, -vaikka vähän kummastuneet kasvonsa, kun jo tunsin, ettei minulla -ollutkaan hänelle mitään sanottavaa, mitään tunnustettavaa, tai mitään -anteeksi pyydettävää. Sanomaton tuska ja katumus jäi painostamaan -sieluani. "Mitä sinä nyt ajattelet?" sanoi hän. "Huomennahan minä -aijoin tulla luoksesi." Mutta nähtyänsä lähempää kasvoni näytti hän -säikähtyvän ja lisäsi: "Mikä sinulla on, mikä sinua vaivaa?" - -"Ei mikään", vastasin, tuskin voiden kyyneliäni pidättää. "Olen -jättänyt kylpylaitoksen. Mennään Venäjälle, mennään kotiin, lähdetään -huomenna jo." - -Mieheni oli vaiti jokseenkin kauan ja katseli minua tarkkaavasti. - -"No niin, kerrohan, mitä sinulle on tapahtunut", sanoi hän vihdoin. - -Punastuin tahtomattani ja loin silmäni lattiaan. Mieheni silmistä -loisti pelästyksen ja suuttumuksen ilme. Säikähtyneenä mietin, mitä hän -mahtaisi nyt ajatella, ja teeskentelyllä, jommoista en olisi itsekään -itseltäni odottanut, aloin selvitellä: - -"Ei minulle ole mitään tapahtunut, surullisen ikävältä vain alkoi -tuntua yksinolo, ja olen ajatellut paljon elämäämme ja sinua. Jo kauan -olen rikkonut sinua vastaan! Miksi olet matkustellut kanssani sinne, -johon sinulla ei ole ollut omaa halua. Kauan, kauan olen rikkonut sinua -vastaan", kerroin uudestaan, ja taas vesi herahti silmiini. "Mennään -takaisin kotiin, maalle ja ainaiseksi." - -"Säästähän, rakas ystäväni, minua noista tunteiden purkauksista", sanoi -mieheni kylmästi. "On erittäin kauniisti että haluat palata maalle, -koska rahammekin alkavat loppua, mutta ainaiseksi, -- se on kuvittelua -vain. Olen varma, ettet pitkiäkään aikoja viihdy maalla. Mutta parasta -on juoda nyt teetä", päätti hän puheensa ja seisahtui palvelijaa -soittamaan. - -Koetin kuvitella, mitä mieheni voisi nyt minusta ajatella. Loukkauduin -noista pelottavista ajatuksista, joita luulin hänen päässänsä nyt -kiertelevän, nähdessäni hänen katseensa epäilevänä ja häpeävänä -tarkastelevan minua. - -"Ei, ei hän voi minua ymmärtää, eikä tahdokaan ymmärtää!" - -Sanoin tahtovani mennä katsomaan lastamme. Lähdin mieheni luota. Minun -täytyi saada olla yksinäni ja itkeä, itkeä, itkeä! -- -- -- - - - - -IV. - - -Kauan kylmillä ja tyhjänä olleessa kodissamme Nikolskissa oli taas -elämää. Kuitenkaan ei herännyt elämään kaikki, mikä siellä ennen -meille eloa henkäili. Sergein äiti oli jo poissa, ja me elimme -kahden yksinäistä elämäämme. Mutta nyt ei enää ollut meille yksinäisyys -tarpeen, se oli meille päinvastoin rasittavaa. - -Talvemme meni huononpuoleisesti. Olin kipeänä ja virkistyin vasta -toisen poikamme synnyttyä. Suhteemme pysyi ystävällisen kylmänä, -jollaista se oli jo ollut kaupunkielämässämme. Täällä maalla vain -jokainen lattiapalkki, joka seinä, huonekalu, kaikki muistutti -mieleeni, mitä Sergei oli minulle ennen ollut ja mitä olin kadottanut. -Ikäänkuin välillämme olisi ollut anteeksiantamatonta loukkausta ja -ikäänkuin Sergei olisi tahtonut minua rangaista jostakin rikoksesta, -vaikka hän samalla koetti näyttää, ettei muka välillämme ollut mitään -estettä ystävyytemme uudistumiseen. - -Mistäpä oli minun pyytäminen anteeksi oikeastaan? Hänhän rankaisi minua -sillä, ettei antaunut enää kokonaan minulle, ei koko sydämmestään, -niinkuin ennen; hän ei antaunut enää kenellekään ihmiselle, ei -millekään asialle, -- ikäänkuin ei hänellä enää olisi sydäntä -ollutkaan. - -Välistä ajattelin, että hän käyttäysi noin vain minua kiusatakseen, -että hänessä elävät kyllä vielä entiset tunteet. Koetin saada niitä -elähdytetyiksi ja nähtäville, mutta joka kerta tätä yrittäessäni näytti -hän välttävän suoraa selvyyttä, osoittavan epäluuloista käytöstä ja -pelkäävän jokaisen tunteenilmauksen naurettavaisuutta. Hänen katseensa -ja äänensä ilmaisi minulle: "Minä tiedän, tiedän kaikki, kaikki, mitä -sinulla on sanottavaa. Tiedän senkin, että puhut toista, ja toista -ajattelet -- -- --" - -Ensimältä tuo hänen avomielisyyden pelkonsa loukkasi minua; lopulta -totuin siihen ja aloin käsittää, ettei tämä ole avomielisyyden, vaan -avomielisyyden tarpeen puutetta minua kohtaan. - -Minä puolestani en olisi myöskään voinut äkkipäätä sanoa hänelle, että -rakastan häntä, pyytää häntä kanssani rukoilemaan tahi kuulemaan -soittoani. Välillämme olivat jo tuntuvissa varmat rajansa. Elimme -kumpikin omaa elämäämme, Sergei omissa tilustoimissaan, joihin -osaaottavaisuuden ja tutustumisen tarvetta en tuntenut, minä taas -omassa työttömyydessäni, joka ei nyt enää häntä suututtanut eikä -surettanut niinkuin ennen. Lapsemme olivat vielä liian pieniä -voidaksensa meitä yhdistää. - -Kevät joutui. Katja ja Sonja tulivat luoksemme maalle kesää viettämään. -Talomme Nikolskissa pantiin korjauksen alaiseksi ja me muutimme -Pokrovskoviin kaikin. - -Siellä oli vanha koti entisellään, terassi, pöydät, piano valoisassa -salissa. Näin siellä entisen kamarini, sen valkoiset varjostimet, ja -unelmat, jotka näyttivät ikäänkuin unhottuneen sinne tyttöajoilta. - -Asuin entisessä huoneessani siinä oli nyt kaksi vuodetta. Toinen oli -niistä minun entinen vuoteeni, ja siihen minä nyt peittelin ja levolle -siunasin punaposkisen Kokoshani. Toisesta pienemmästä pilkisteli taas -pikku Vanja kapalostaan. - -Siunattuani heidät nukkumaan jäin usein pitkäksi aikaa istumaan tuohon -rauhalliseen huoneeseen. Joka nurkasta, joka seinältä ja uutimen -poimuistakin virisi vanhoja jo unhotuksiin joutuneita nuoruuden kuvia, -kuului vanhoja tuttuja lapsenlaulujen ääniä. Missähän olivat nyt nuo -kuvat, missä nuo hellän pehmeät lapsenlaulut? - -Kaikki toiveeni ovat käyneet toteen, kaikki rohkeimmatkin. Kaikki -hämärimmät haaveilut ovat muuttuneet todellisuudeksi. Ja juuri tuo -todellisuus on painanut elämääni raskaan surullisuuden ja ilottomuuden -värityksen. - -Sittenkin on ympäristöni kaikki entistä: tuo on puutarha, jota olen -ikkunasta ihaillut, tuo on nurmikko, tuo tie, nuo varjoisan käytävän -penkkejä, nuo lammilta kaikuvia satakielen lirityksiä, nuo -kauniimmillaan kukoistavia sireeniä, ja tuo kartanon takaa nouseva kuu, --- ja kuitenkin on kaikki muuttunut, tullut niin vieraaksi, niin -uskomattoman oudoksi. - -Kylmähtävää on nyt minulle kaikki tuo, joka ennen voi olla minulle -kallista ja läheistä. Aivan kuin ennenkin jutustelemme, Katja ja minä, -kahdenkesken vierassalissa. Me puhelemme nytkin Sergeistä. Mutta Katjan -otsa on kurtistunut, poskuset laihtuneet ja vaalenneet. Ei loistele -hänen silmänsä ilosta ja toivosta, ne kuvastavat nyt murhetta ja -sääliä. Me emme ihantele häntä, ennen ihailemaamme, me arvostelemme ja -tuomitsemme häntä. Emme enää kummastele, miten ja minkävuoksi olemme -niin onnellisia, kuten ennen teimme, emmekä tunne tarvetta koko -maailmalle tunteitamme julistaa. Kuiskuttelemme keskenämme, kuin -vannoutuneet, ja sadattakin kertaa kysäsemme toisiltamme, miksikähän on -kaikki muuttunut niin surullisella tavalla? - -Ja Sergei on sama kuin ennenkin; ainoastaan silmäkulmain väliset kurtut -ovat syventyneet ja hiukset ohauksilla enemmän harmahtuneet, mutta -hänen syvä ja tarkkaavainen katseensa on pilvinen ja aina kääntyneenä -minusta poispäin. - -Olen itse myöskin sama kuin ennenkin, vaan ei ole minussa enään mitään -rakkautta eikä rakkauden haluakaan ja ikävöimistä. En tunne tarvetta -työskennellä, en ole itseeni tyytyväinen. Kaukaiselta ja mahdottomalta -näyttää minusta entinen uskonnollinen innostukseni, entinen rakkauteni -Sergeihin ja entinen elämäni kylläisyys. En voi ollenkaan ymmärtää -sitä, mikä ennen oli kirkasta ja yksinkertaisen helppoa: onnea elää -toisten vuoksi. Miksikä sitten elää toisten hyväksi, kun ei enää voi -itselleenkään elää? - -Jo silloin kuin asuimme Pietarissa, olin musiikin kokonaan hyljännyt, -mutta nyt taas vanha pianoni ja vanhat nuottini herättivät siihen -halua. - -Eräänä päivänä olin kipeä ja jäin yksinäni kotia. Katja ja Sonja -menivät Sergein kanssa yhdessä Nikolskiin katsomaan uusia rakennuksia. -Teepöytä oli katettu. Menin alas ja odottaessani heidän takaisin -tuloaan istuin pianon ääreen. Avasin sonaatin "quasi una fantasia" ja -aloin sitä soitella. Ei näkynyt eikä kuulunut ketään. Ikkunat olivat -auki puutarhan puolelta ja tutut, surullisen juhlalliset säveleet -alkoivat kaikua huoneessa. - -Soitin loppuun ensimäisen osan. Vanhasta tottumuksesta vilkasin -nurkkaan, jossa Sergei aina ennen istui kuuntelemassa. Siellä ei ollut -häntä. Tuoli, jota ei liene pitkiin aikoihin paikaltaan siirretty, oli -tyhjänä nurkassaan, Näin puutarhan sireenipensaston värikkäässä -ilta-auringon valaistuksessa. Avoimista ikkunoista virtaili kesäillan -tuoretta raikkautta sisälle. Nojauduin pianoon, peitin kasvoni molemmin -käsin ja vaivuin mietteisiini. Sillä tavalla istuin kauan, murheella -muistaen vanhoja, palaamattomia aikojani ja aroilla ajatuksin kiidellen -tuleviin. Kaikki näytti tyhjältä, ei ollut edessäni mitään, ei mitään, -jota voisin haluta, toivoa. "Oi, joko olen elämäni elänyt?" välkähti -kysymyksenä ajatuksiini. Kauhistuin, kohotin pääni ja aloin taas -soittaa, soittaa itseäni unhottaakseni. Soitin andanten toistamiseen. - -"Jumalani", ajattelin minä, "anna anteeksi minulle, jos olen rikkonut; -anna palata kaiken, mikä oli niin kaunista sydämmessäni, tahi opeta, -mitä on minun tekeminen, miten on minun nyt eläminen!" - -Vaunujen ratinaa kuulin nurmikolta, rappusten edestä ja sitten -terassilta tuttua varovaista, astuntaa. Taas oli kaikki hiljaa. - -Askelten kaiku ei voinut herättää minussa entisiä tunteita. Kun lopetin -soittoni, kuuluivat askeleet läheltäni ja olalleni laskeutui käsi. - -"Oikein oivallista, että soitit tuon sonaatin", sanoi Sergei. - -Minä olin vaiti. - -"Etkö ole juonut teetä?" - -Pudistin kieltävästi päätäni häneen katsomatta, ettei hän olisi voinut -havaita liikutuksen jälkiä, jotka vielä näkyivät kasvoillani. - -"Katja ja Sonja tulevat oitis. Hevonen vikuroi ja he lähtivät jalkaisin -isoa tietä", sanoi Sergei. - -"Odotetaan heitä", vastasin minä ja menin terassille siinä toivossa, -että Sergei seuraisi minua. - -Mutta hän kysyikin miten lapset voivat, ja meni niiden luokse. Taas -hänen läsnäolonsa, hänen selvä ja hyväntahtoinen äänensä vaikuttivat -minuun, ikäänkuin en olisikaan mitään kadottanut. "Mitä vielä voisin -toivoakaan? Sergei on hyvä, lempeä, oivallinen aviomies, ja hyvä isä. -En ymmärrä itsekään mitä minulta puuttuisi." Menin terassille ja istuin -samalle penkille, jolla olin istunut sinä päivänä, jona välimme -selvisi. - -Aurinko oli jo laskenut ja alkoi hämärtyä. Kevään harmaan tummat pilvet -peittivät kartanon ja puutarhan. Ainoastaan puiden välistä näkyi -sammuvan iltaruskon punertavaa hohdetta ja nousevan iltatähden -tuiketta. Kaikki kietoivat hämäräänsä nuo synkät pilvet ja kaikki -näytti odottavan hiljaista kevätsadetta. - -Tuuli oli asettunut, ei liikkunut lehti eikä huojahdellut -ruohonkorsikaan. Sireenien ja tuomien tuoksua virtaili niin -voimakkaasti, kuin olisi koko ilma kukkana kukoistanut ja tuoksu -väreillen lainehtinut puutarhassa ja terassilla. - -Mitään ei haluttanut nähdä eikä kuulla, teki mieli vaan painaa silmänsä -kiini ja hengittää tuota pehmeän herttaista tuoksua. - -Georgiinit ja ruusupensaat, jotka eivät vielä kukkineet, kohousivat -mustilta penkeiltä liikahtamattomina ylöspäin, ikäänkuin hitaasti -pyrkien venähtämään tukikeppiänsä korkeammiksi. Sammakot kurnuttivat -kaikesta voimastansa, aivan kuin olisivat tahtoneet nyt tulla oikein -huomatuiksi, ennenkuin sade tulisi ja pakottaisi heidät veteen. Hienoa -katkeamatonta veden kohinaa kuului niiden ääntelyn seasta. Satakielen -laulu sai vaihtelevaksi tuon kaiken, ja kuului siitä kuinka se -levotonna lenteli paikasta toiseen. Taas tänäkin kevännä koetti yksi -satakieli asettua pensaaseen ikkunamme alle. Kun menin ulos, kuulin, -kun se lennähti siitä lehtokujaan ja lauloi siellä lirityksensä. Sitten -se alkoi odottaa vaiti ollen paikalleen pääsemistä. - -Turhaan koetin rauhoittua. Minäkin odotin ja ikävöin jotakin. - -Sergei tuli lasten luota ja istui sivulleni. - -"Näyttää siltä kuin saisimme sadetta", sanoi hän. - -"Niin näyttää", sanoin, ja olimme sitten kumpikin kauan aikaa vaiti. - -Aivan tuuletta vaipuivat pilvet yhä alemmaksi. Luonto tuntui yhä -tyynemmältä, tuoksuvammalta ja hiljaisemmalta. Äkkiä tipahti pisara -terassille ponnahtaen ikäänkuin taas takasin sen suojusvaatteelta; -toinen putosi tielle puutarhaan, sitten useampia yhä rankemmaksi -yltyvänä sateena. Satakielet ja sammakot vaikenivat tykkönään. Kuulin -vain enää hiljaista veden sohinaa, vaikka se sateen vuoksi tuntui -tulevan kauempaa, vaan oli kuitenkin ilmassa kuultavana, ja joku lintu, -joka lienee kätkeytynyt tiheään lehdistöön lähelle terassia, piipahteli -silloin tällöin aina samalla äänellä kaksiosaisen säveleensä. - -Sergei Michailovitsh nousi ja aikoi lähteä. - -"Mihin sinä menet?" kysyin häntä pidättääkseni. "Täällähän on niin -hyvä." - -"Minun pitää lähettää Sonjalle ja Katjalle sateenvarjo ja -päällyskengät", vastasi hän. - -"Ei tarvitse, sade lakkaa oitis." - -Hän mukautui minuun ja jäimme yhdessä seisomaan terassille, kaidetta -vastaan nojaten. Pidin kiinni paljaasta liukkaasta käsipuusta ja -kurotin päätäni eteenpäin. Raikas sade kasteli kaulaani ja hiuksiani. -Päittemme päällä kirkastuivat ja ohenivat pilvet ja taukosivat vettä -valamasta. Silloin tällöin kuului enää vain lehdiltä valahtelevan -yksityisen pisaran nokahdus. Taas alkoivat sammakot kurnuttaa, taas -satakielet puistivat siivistänsä veden ja alkoivat viserrellä -toisilleen sieltä täältä märästä pensastosta. Kaikki selvisi taas -edessämme. - -"Kuinka kaunista!" sanoi Sergei ja kumartaen kaidepuiden nojaan -silitteli kädellään märkää tukkaani. - -Tämä yksinkertainen hyväily vaikuttti kuin nuhde. Olin vähällä itkeä. - -"Mitä vielä ihminen tarvitseisi?" sanoi Sergei. "Minä olen nyt niin -tyytyväinen, etten tunne iltseltäni mitään puuttuvan. Olen todellakin -onnellinen!" - -"Noin et sinä puhunut minulle", ajattelin, "kun oli kysymyksessä minun -onneni! Niin suuri kuin onnesi olikin, sinä vielä suurempaa halusit. -Mutta nyt sinä olet tyyni ja tyytyväinen, kun sieluani ahdistaa -sanomaton katumus ja sydäntäni pidätetyt kyyneleet." - -"Minustakin on kovin kaunista", vastasin hänelle. "Mutta minua painaa -ja surettaa juuri se, että kaikki on minun ympärilläni niin kaunista ja -hyvää. Oma olemukseni on sille niin ristiriitainen, tyhjä, että -se aina haluaa ja ikävöi, vaikka on noin rauhaisaa ja ihanaa -- -- -- -Onko mahdollista, ettei yksikään ikävöimisen tunne hämmennä -sinun luonnonnautintoasi; etkö ikävöi mitään menneestä ajasta -takaisin?" -- -- -- - -Sergei vetäsi kätensä päästäni ja oli hetken vaiti. - -"Niin, sellaista tunsin kyllä ennen, erittäinkin keväällä", puhui hän -ikäänkuin ajatuksiansa kooten. "Olen elänyt sellaisia öitä, toivoen ja -ikävöiden, ja ne olivat ihania öitä! -- -- -- Mutta silloin oli vielä -kaikki edessänipäin, nyt on kaikki takanani. Nyt olen tyytyväinen -siihen, mitä todella on, ja olen täydellisesti tyytyväinen", päätti hän -puheensa niin järkevän rauhallisena, että vaikka koski kipeästi minuun -tuota kuulla, en voinut epäilläkään, ettei hän puhuisi totta. - -"Et siis toivo enää mitään?" kysyin häneltä. - -"En mitään mahdotonta", vastasi hän käsittäen tunteeni. "Pääsi tuli -kovin märäksi", lisäsi hän hyväilemällä silitellen hiuksiani kuin -minkäkin lapsen. "Olet mustasukkainen lehdille ja ruohostolle, kun -niitä sade kastelee, ja tekisi mielesi olla ruohoisina ja lehtisinä ja -sateenakin ehkä. Mutta minä olen ainoastaan iloinen niistä, niinkuin -kaikesta muustakin maailmassa, mikä on nuorta, onnekasta ja kaunista." - -"Eikö siis sinulla ole mitään kaihoa menneisyydestä?" jatkoin -kyselemistäni, tuntien yhä enemmän sydäntäni ahdistavan. - -Hän mietti ja oli taas hetken vaiti. Näin, että hän tahtoi vastata -minulle tarkimmalla totuudella. - -"Ei mitään!" vastasi hän lyhyesti. - -"Ei se ole totta, se ei ole totta!" huudahdin minä kääntyen häneen -päin ja katsoen häntä suoraan silmiin. "Etkö todellakaan ikävöi -menneisyyttä?" - -"En", vastasi hän vielä kerran. "Minä kyllä siunaan menneisyyttä, mutta -en sure enkä ikävöi sitä." - -"Mutta etkö toivoisi saavasi sitä vielä kerran elää?" kysyin nyt. - -Hän kääntyi ja alkoi katsella puutarhaan päin. - -"En toivo. Kuinka voisinkaan toivoa, että minulle esimerkiksi kasvaisi -siivet, -- sehän on mahdotonta!" - -"Sinä et toivo saavasi mennyttä parantaa, et soimaa itseäsi etkä minua -siitä?" jatkoin minä. - -"En koskaan! Kaikki on ollut parhaimmalla tavalla, mitä on ollut." - -"Kuulehan!" sanoin ja tartuin hänen käteensä, että hän kääntyisi minuun -päin. "Kuule, miksi et ole koskaan sanonut minulle, mitä sinä minulta -vaadit, että olisin voinut elää tahtosi ja toivosi mukaisesti? Miksi -olet suonut minulle vapautta, jota en ole ymmärtänyt parhaakseni -käyttää, miksi lakkasit minua opettamasta? Jos olisit toisin minua -johtanut, niin ei olisi mitään tapahtunut, ei mitään!" Sanoin tämän -äänellä, josta väreili kylmä katkeruus, mutta jossa oli vaan hitunen -jäljellä entisestä rakkaudesta. - -"Mitä ei olisi sitten tapahtunut?" kysyi Sergei ihmetyksissään ja -kääntyi puoleeni. "Eihän ole mitään tapahtunutkaan, kaikkihan on -hyvästi, oikein hyvästi!" lisäsi hän hymyillen. - -"Eikö hän ymmärrä minua, vai eikö hän, mikä on vielä pahempi, tahdo -ymmärtää?" ajattelin itsekseni ja kyyneleet nousivat silmiini. Minä -vastasin hänelle yhtäkkiä: - -"Ei olisi tapahtunut sitä, että mitään sinua vastaan rikkomatta olisin -saanut elää välinpitämättömyytesi, vieläpä ylönkatseesikin -rankaisemana. Ei olisi tapahtunut sitäkään, että ilman ainoaakaan -rikosta puoleltani olisit riistänyt minulta kaiken, mikä oli minulle -kallista!" - -"Mitä sinä sanotkaan, lapsukaiseni!" huudahti Sergei, ikäänkuin ei -olisi ymmärtänyt, mitä minä puhuin. - -"Elä nyt, -- anna minun puhua... Sinä olet riistänyt minulta -luottamuksesi, rakkautesi, kunnioituksesi! En voi uskoa, että sinä -rakastat minua enää kaiken sen jälkeen, mitä on ollut... Elä nyt -keskeytä, minun täytyy sanoa kerrassaan kaikki, mikä on kauan tuskaa -tuottanut minulle", jatkoin kiihkeästi, kun hän tahtoi keskeyttää -minua. "Olenko siihen syyllinen, etten elämää tuntenut, ja sinä annoit -minun yksinäni elämää etsiä?... Onko se minun syyni, että nyt, kun -ymmärrän, mikä on tarpeellista, ja vuoden pitkään koetan palata -luoksesi, sinä työnnät minut pois, ikäänkuin et ymmärtäisi, mitä minä -tahdon ja ikäänkuin sen vuoksi etten voisi sitten sinua syyttää siitä, -että olen syyllinen ja onneton? Niin, sinä tahdot taas työntää minut -tuohon elämään, joka voi tehdä minut ja sinutkin onnettomaksi"... - -"Ja millä minä olen osoittanut sinulle tätä?" kysyi hän ihmetellen ja -todellisesti pelästyneenä. - -"Etkös sanonut minulle vielä illalla, ja etkö puhune vielä edelleenkin, -etten minä voi täällä elää ja että meidän täytyy taas talveksi muuttaa -Pietariin, jota minä vihaan?" jatkoin minä. "Sen sijaan, että -pidättäisit minua, väistyt sinä luotani välttääksesi jokaista suoraa -selitystä, vilpitöntä ja sydämmellistä sanaa ja sittenkuin minä vajoon, -niin auttamisen sijasta nuhtelet ja iloitset..." - -"Lakkaa nyt, lakkaa jo!" sanoi hän ankaran kylmästi. "Ei ole kaunista, -mitä nyt puhut. Näkyy vain, että olet hetkellisesti suutuksissa minulle -ja että sinä et..." - -"Että minä en rakasta sinua?... Sano, sano vain niin", keskeytin häntä, -ja kyyneleet alkoivat pyörähdellä silmistäni. Istuin penkille ja peitin -nenäliinalla silmäni. - -"Noin hän minua ymmärtää", ajattelin ja koetin pidättää nyyhkytystäni, -joka oli minut tukehduttamaisillaan. "Loppunut, loppunut on entinen -rakkautemme!" kuiskasi sydämmeni ääni. - -Sergei ei lähestynyt eikä lohduttanut minua. Hän tuntui loukkautuvan -puheestani. Hänen äänensä oli rauhallinen ja kova. - -"En ymmärrä, mistä sinä minua soimaat", sanoi hän. "Jos niin olisi, -etten ole sinua enää niin rakastanut, kuin ennen..." - -"En enää niin rakastanut!" kerroin minä itkeä nyyhkyttäen nenäliinaani, -joka kastui yhä katkerammista kyynelistä. - -"Jos niin on, niin on syy yhtä paljon ajan kuin meidänkin. Jokaisena -ikäkautena on rakkaudella omituinen luonteensa ja laatunsa." - -Hän oli hetken vaiti. - -"No, voinhan sanoa sinulle kaiken totuuden, koska sinä vaadit suoruutta -ja selvyyttä... Niinkuin minä sinä vuonna, jona tulin sinua tuntemaan, -vietin yöt unetonna sinua ajatellen, rakkauttani perustellen, -kasvattaen ja antaen sille yhä enemmän voimaa, juuri samoin Pietarissa -ja ulkomailla ollessamme valvoin kauhistavia unettomia öitä, koettaen -tukehduttaa ja kuolettaa tuota rakkautta, joka minulle tuotti tuskaa. -En voinut sitä tukehduttaa, vaan tukehdutin sen, mikä minua rasitti, -rauhoituin ja rakastan sinua yhä, vaikka toisellaisella rakkaudella." - -"Sinä sanot sitä rakkaudeksi, joka on vaan tuskaa!" huudahdin minä. -"Minkätähden annoit minun elää suuressa maailmassa, kun se näytti -sinusta niin turmiolliselta, että lakkasit senvuoksi minua -rakastamasta?" - -"Ei suuressa maailmassa ollut syytä, hyvä ystäväni", sanoi Sergei. - -"Miksi et käyttänyt vaikutusvoimaasi?" jatkoin taas. "Miksi et sitonut -minua, kuolettanut minua? Minulle olisi se ollut parempi, kuin kadottaa -kaikki, mikä teki minut onnelliseksi, -- minun olisi nyt paljoa parempi -eikä tarvitseisi hävetä!" - -Taas aloin itkeä nyyhkyttää ja peitin kasvoni. - -Samalla hetkellä tulivat Katja ja Sonja iloisesti puhellen ja nauraen -terassille, vaan meidät nähtyänsä hätkähtivät he äänettömiksi ja -poistuivat paikalla. - -Me olimme kauan vaiti, sittenkun he menivät, Minä itkin kyyneleeni -kuiviin ja sitten tuli helpompi ollakseni. Katsoin Sergeihin. Hän istui -pää käden nojassa ja näytti tahtovan sanoa jotakin silmäykseeni -vastatakseen, mutta tulikin häneltä vain raskas huokaus, ja taas painoi -hän päänsä. - -Menin hänen luoksensa ja irroitin hänen kätensä päästään. Hän käänsi -katseensa ajatuksissaan minuun. - -"Niin", sanoi hän aivan kuin ajatuksiaan ääneen jatkaen. "Meille -kaikille, ja erittäinkin teille naisille, on ehdottomasti välttämätöntä -elää itse kaikki elämän hulluudet, ennenkuin voidaan elämän -todellisuuteen päästä. On mahdotonta uskoa muiden kokemusta. Sinä et -ollut vielä pitkälle elänyt tuota houkuttelevan suloista turhuutta, kun -sinuun rakastuin. Minä annoin sinun elää siinä, tuntiessani, ettei -minulla ollut oikeutta sinua siitä estää, vaikka itseltäni ne ajat -olivat jo kauan sitten menneet." - -"Minkätähden elit sinä minun kanssani tuossa turhuudessa ja miksi -annoit minun siinä elää, jos minua rakastit?" - -"Sentähden, että sinäkin olisit tahtonut itse kokea, etkä olisi minua -voinut uskoa; sinun täytyi itse tulla sitä tuntemaan ja sinä tulitkin." - -"Sinä olet aina paljon filosofeerannut", sanoin minä. - -"Koko syy on oikeastaan vaan siinä, ettet minua kylläksi rakastanut." - -Molemmat olimme taas vaiti. - -"Se on kovaa, mitä sinä juuri sanoit minulle, mutta se on totta!" sanoi -Sergei yht'äkkiä ja nousi kävelemään terassilla, "Minä olen ollut -syyllinen", lisäsi hän, ja pysähtyi eteeni. "Minun joko ei olisi -pitänyt sallia rakastumistani sinuun tahi olisi pitänyt rakastaa -yksinkertaisemmin, niin, yksinkertaisemmin...!" - -"Unhottakaamme kaikki"... sanoin arasti. - -"Ei, mikä on mennyt, se ei tule enää takaisin; ei koskaan voida kääntyä -taaksepäin elämään!" Sergein ääni heltyi tätä sanoessaan. - -"Kaikki on jo tullut entiselleen..." sanoin ja laskin käteni Sergein -olalle. - -Hän tarttui käteeni ja puristi sitä. - -"En puhunutkaan totta, kun sanoin, etten ikävöi mitään menneisyydestä. -Ei, minä ikävöin, minä itken sinun entistä rakkauttasi, jota ei nyt -enää ole ja jota ei voi enää koskaan ollakaan. Kuka on syynä siihen, en -tiedä. Rakkautta on kyllä vielä jälellä, mutta se ei ole tuota -rakkautta. Sen paikkakin on kyllä olemassa, mutta sekin on -sairalloinen, heikko, siinä ei ole enää voimaa, raikkautta. Jälellä on -muisto ja siunaileva kiitollisuus, vaan..." - -"Elä sano niin!" keskeytin häntä. "Kaikki tulee taasen entiselleen. -- -Onhan se mahdollista, eikö niin?" kysyin minä ja katsoin häntä silmiin. - -Hänen katseensa oli kirkas ja rauhallinen, ei siitä tuikehtinut enää -arkuutta, kun hän katsoi minua silmiin. - -Sillä hetkellä, kun puhuin, tunsin jo, että oli mahdotonta sen -toteutua, mitä toivoin ja pyysin häneltä. Hän hymyili rauhallisesti ja -pehmeällä lempeydellä kuin vanhus. - -"Kuinka sinä oletkin vielä nuori ja minä jo vanha!" sanoi hän. "Minussa -ei ole enää, mitä sinä etsit... Miksipä pettää itseänsä?" lisäsi hän ja -hymyili taas tuota omaa, ukkomaista hymyänsä. - -Vaitiollen seisoin hänen rinnallansa ja tunsin sieluni tyyntyvän ja -rauhoittuvan. - -"Älkäämme koettakokaan elämäämme toistaa", jatkoi hän, "elää uudestaan -ja valehdella itsellemme. Ja kun ei ole olemassa enää entistä -levottomuutta ja kiihkeyttä, niin Jumalan kiitos! Meillä ei ole mitään -etsittävää ja tarvittavaa, eikä mitään syytä kiihoituksiin. Me olemme -jo saaneet osamme ja onkin osallemme tullut paljon onnea. Nyt on meidän -vain pyrkiminen raivaamaan tietä tuolle", sanoi Sergei ja osoitti -Vanjaa imettäjän sylissä, sillä imettäjä tuli juuri luoksemme ja seisoi -Vanjan kanssa terassin ovella. "Se on meidän tehtävämme, rakas -ystäväni", päätti hän puheensa ja kumartuen puoleeni suuteli minua -poskelle. - -Suudelma ei ollut rakastajan; se oli vanhan ystävän suudelma. - -Puutarhasta virtasi yhä voimakkaammin yön raikasta ja hienoa tuoksua. -Yhä juhlallisemmilta sointuivat illan äänet, kunnes ne taukosivat -syvään hiljaisuuteen, ja yhä lukuisimpina tuikkivat taivaalta tähdet. -Katsahdin Sergeihin, ja sanomaton keveys valtasi sydämmeni ja koko -sieluni, ikäänkuin olisi yht'äkkiä poikki leikattu sairalloinen -hermosäije, joka minua oli vaivannut ja tuskat minulle tuottanut. - -Nyt ymmärsin selvästi ja tyynenä, että tuon takaisin tavoittelemani -ajan tunteet olivat auttamattomasti menneet, samoin kuin itse aikakin, -ja ettei niiden palaaminen olisi ainoastaan mahdotonta, vaan myös surua -ja tuskaa tuottava. Ja olikohan sitten todellakin tuo aika niin hyvä, -tuo aika, jota pidin niin onnekkaana ja joka jo niin kauan, niin kauan -sitten oli mennyt... - -"On jo aika mennä teelle", sanoi Sergei lempeästi, ja lähdimme yhdessä -vierassaliin. - -Ovella tuli taas vastaan imettäjä Vanjan kanssa. Minä otin poikani -käsivarrelleni, peittelin sen punaiset pikku jalat, likistin häntä -rinnoilleni ja suutelin hellästi, tuskin huulillani hänen huuliansa -koskettaen. Nukuksissaan liikutti Vanja kättänsä harasormin ja aukasi -sameat silmänsä, ikäänkuin olisi jotakin etsinyt ja koettanut muistaa. -Äkkiä pysähtyivät nuo silmät minuun katsomaan, ajatuksen loistetta -välkähti niistä ja täyteläiset huulet avautuivat nauruun. - -"Minun, minun, minun!" ajattelin minä. Onnen puuskaus kulki läpi -jäseneni, läpi koko olemukseni. Likistin Vanjaa rintaani hellästi -varoen, etten vain satuttaisi häntä. Aloin suudella hänen pikkuisia -jalkojansa, kätösiänsä, pikku ruumistansa ja tuskin vielä muutamain -hiusten verhoamaa pientä päätä. - -Mieheni tuli luokseni. Minä peitin kiireesti pikku pojuni kasvot, ja -taas paljastin ne. - -"Ivan Sergeitsh!" kuiskasi mieheni, koskettaen pienokaista leuan alle. - -Mutta minä taas kiireesti peitin Ivan Sergeitshin. Ei kukaan muu kuin -minä saanut häntä kauan katsella. - -Katsoin mieheeni. Hymyilevin silmin katsoi hän minua, ja ensi kerran -pitkästä aikaa oli minun keveän iloista katsella häntä. - -Tähän päivään päättyi minun ja mieheni romaani. Vanhat tunteeni tulivat -minulle kalliiksi muistoksi siitä, mikä ei koskaan palannut, ja uudet -rakkauden tunteet lapsiini ja lasteni isään olivat alkuna toiseen, vaan -aivan toisella tavalla onnelliseen elämään, jota en ole vielä tällä -hetkellä loppuun elänyt. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHEONNI*** - - -******* This file should be named 58858-8.txt or 58858-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/8/5/58858 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |