Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 4169 insertions, 4554 deletions

diff --git a/58858-0.txt b/58858-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..3239790
--- /dev/null
+++ b/58858-0.txt
@@ -0,0 +1,4169 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58858 ***
+
+
+
+E-text prepared by Tapio Riikonen
+
+
+
+PERHEONNI
+
+Kirj.
+
+LEO TOLSTOI
+
+Suomennos
+
+
+
+
+
+
+Kuopiossa,
+Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa,
+1906.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Murehdimme äitiämme, joka oli syksyllä kuollut, ja olimme koko talven
+maalla, Katja, Sonja [lyhennykset nimistä Katariina ja Sofiia] ja minä.
+
+Katja oli vanha perheenystävä, meidän kaikkein kotiopettaja ja
+kasvattaja. Hänet muistan siitä saakka, kuin alan itseänikin muistaa,
+ja aina olin häntä rakastanut.
+
+Sonja oli nuorempi sisareni.
+
+Vietimme raskaan ja surullisen talven maatilallamme Pokrovskovissa.
+Säät olivat tuuliset ja kylmät, kinokset kohousivat ikkunoiden tasalle.
+Ikkunat pysyivät melkein aina himmeinä ja jäisinä. Emme voineet juuri
+koko talven aikana lähteä mihinkään ajelemaan emmekä kävelymatkoille,
+ani harvoin tuli vieraita meitä katsomaan. Ja jos silloin tällöin joku
+pistäysikin luoksemme, ei hän tuonut iloa eikä hilpeyttä kotiimme.
+Kaikkein heidän kasvoistaan kuvastui murhe, kaikki puhuivat hiljaisella
+äänellä, aivan kuin olisivat pelänneet jonkun herättävänsä. Ei kukaan
+nauranut, kaikki huokailivat ja usea itkikin nähdessään minut ja
+erittäinkin pienen Sonjan mustassa murhepuvussa.
+
+Kodissamme vielä tuntui kuolema; kuolema, suru ja kauhistus oli vielä
+ilmassa. Äidin huone oli lukittuna ja sydäntäni oikein vihlasi sitä
+nähdessäni. Sittenkin oli siinä jotakin, joka veti minua katselemaan
+tuota kylmää, tyhjää huonetta kulkiessani sen ohitse makuusuojaani.
+
+Näinä aikoina olin seitsemäntoista vuotias, ja juuri kuolinvuotenansa
+oli äitini aikonut muuttaa kaupunkiin asumaan, voidaksensa täydentää
+kasvatustani. Äitini kadottaminen tuotti minulle syvää surua, mutta
+tunnustaa täytyy, että paitsi tuota surua, tuntui kovin katkeralta
+nuorena ja kauniina, niinkuin kaikkien sanojen mukaan olin, viettää
+vielä toinenkin talvi turhaan maalla yksinäisyydessä.
+
+Lopulla talvea oli tuo murheen, yksinäisyyden ja, suoraan sanoen,
+ikävystymisen tunne kasvanut jo niin voimakkaaksi, etten huoneestani
+lähtenyt, en avannut pianoani enkä ottanut kirjaa käteeni. Kun Katja
+kehoitti minua yhtä tai toista tekemään, vastasin vain: ei minua
+haluta, en minä voi, ja sydämmessäni kuulin kuiskeen: Mitävarten?
+Mitävarten jotakin tekisikin, kun näin turhaan kuluu parhaimman
+nuoruuteni aika, -- mitävarten? Ja tuolle kuiskaavalle "mitävarten?" ei
+ollut minulla muuta vastausta, kuin kyyneleeni.
+
+Sanottiin että olin laihtunut ja tullut rumemmaksi tuona aikana, mutta
+tämäkin oli minusta yhdentekevää. Mitävarten? Kenen vuoksi...? Minusta
+näytti, että minun täytyisi viettää koko elämäni tässä yksinolossa ja
+auttamattomassa ikävässä, josta päästäkseni ei minulla itselläni ollut
+voimaa eikä edes toivoakaan. Talven lopulla alkoi Katja tulla jo
+rauhattomaksi minun tähteni ja päätti, tapahtuipa mitä hyvänsä, viedä
+minut ulkomaille. Mutta tähän tarvittaisiin rahaa, ja me emme ollenkaan
+tietäneet, mitä meille oli jäänyt äitimme kuoleman jälkeen. Joka päivä
+odotimme holhoojaa, joka oli velvollinen tulemaan järjestelemään meidän
+asioitamme.
+
+Maaliskuussa tuli holhooja.
+
+"No, Jumalan kiitos!" sanoi Katja minulle, kun taas kerran astelin
+varjontapaisesti nurkasta nurkkaan mitään ajattelematta, toimimatta ja
+toivomatta. "Sergei Michailitsh on tullut ja lähettänyt ilmoittamaan,
+että hän tulee meille päivällisille, sinun täytyisi tointua, rakas
+Mascha", lisäsi hän, "muutoin voisi hän ajatella sinusta mitä tahansa.
+Hän on teitä kaikkia niin rakastanut."
+
+Sergei Michailovitsh, läheinen naapurimme, oli ollut isävainajamme
+ystävä, vaikka oli paljon nuorempi häntä. Paitsi sitä että hänen
+tulonsa muutti kerrassaan meidän suunnitelmamme ja saattoi
+mahdolliseksi maalta poispääsemisen, olin minä jo lapsesta saakka
+tottunut häntä rakastamaan ja kunnioittamaan, ja kun Katja neuvoi minua
+koettamaan virkistyä, tiesi hän hyvin, että kaikista tuttavistamme
+kaikkein vähimmän tahdoin Sergei Michailovitshin edessä esiytyä
+epämiellyttävässä valossa.
+
+Rakastin häntä jo pelkästä tottumuksesta, niinkuin toisetkin perheemme
+jäsenet tekivät, Katjasta ja hänen ristityttärestänsä Sonjasta ruveten
+aina viimeiseen kuskiin saakka. Tämä taipumukseni häneen oli saanut
+erityisemmän merkityksen niistä sanoista, jotka äitini oli minulle
+aikanaan lausunut. Hän oli sanonut, että sellaisen miehen toivoisi hän
+minulle puolisoksi. Minusta näytti silloin tämä kummalliselta, vieläpä
+vastenmieliseltäkin; sankarini oli aivan toisen näköinen. Minun
+sankarini oli hoikkanen, laihahko, vaalea ja surunvoittoinen. Sergei
+Michailovitsh ei ollut enää mikään nuorukainen, sitäpaitsi oli hän
+suuri, varsin väkevä ja, niinkuin minusta näytti, aina iloinen. Mutta
+tästä huolimatta säilyivät äitini sanat mielikuvituksessani. Vielä
+kuusi vuotta taaksepäin, kun olin yhdennellätoista, puhutteli hän minua
+"sinä"-sanalla, leikki kanssani ja nimitti minua "orvokki-tytökseen".
+Kuitenkaan en voinut olla välistä hienolla pelolla itsekseni
+miettimättä, mitä tekisin, jos hän äkkiä pyytäisi minua vaimokseen.
+
+Vähää ennen päivällistä, johon Katja oli laittanut tällä kertaa myös
+piirakoita ja spenaattikastiketta, saapui Sergei Michailovitsh. Katsoin
+ikkunasta, kun hän ajoi pienoisessa reessään kartanolle, mutta kohta,
+kun hän ennätti nurkan taakse, kiiruhdin vierashuoneeseen ja koetin
+tekeytyä sellaiseksi etten näyttäisi laisinkaan häntä odottavalta. Vaan
+kuultuani etehisestä hänen askeleensa, jykeän äänensä ja Katjan
+kävelyn, en saanut vähääkään lepoa enää, minä riensin häntä vastaan.
+
+Hän piti Katjaa kädestä ja puhui hänelle kovalla äänellä, hymyillen.
+Kun hän näki minut, jäi hän muutamaksi hetkeksi äänetönnä minua
+katsomaan, tervehtimättä.
+
+Minun tuli tukala ollakseni, tunsin punastuvani.
+
+"Ah, tekö? Onko mahdollista?" sanoi hän suoralla lämpimällä tavalla, ja
+kättään ojentaen lähestyi minua. "Onko mahdollista niin muuttua? Kuinka
+te olette kasvanutkin! Äskettäin vielä pienoinen orvokki, nyt jo täysin
+kukoistava ruusu."
+
+Hän otti suurella kädellänsä minua kädestä ja puristi sitä niin
+voimakkaasti ja kiihkeästi, että oikein kärsin siitä.
+
+Olin ajatellut, että hän tervehtisi minua kättäni suudellen, ja
+kumarruin jo häneen päin; mutta hän likisti vain vielä kerran kättäni
+ja katsoi varmalla iloisella katseellaan suoraan silmiini.
+[Venäläisillä on tapana usein tervehtiä toisiansa siten, että herra
+suutelee naista kädelle, nainen herraa otsalle. Suoment.]
+
+Kuuteen vuoteen en ollut nähnyt häntä. Hän oli kovin muuttunut: hän oli
+vanhentunut, ruskettunut ja antanut kasvaa parran, joka ei ylipäätään
+sopinut hänelle; mutta vieläkin oli hänellä luonnollisen luonteva
+olotapansa, avoimet, rehelliset ja tarkkapiirteiset kasvonsa, viisaat,
+loistavat silmänsä sekä hyväntahtoinen, melkein lapsellinen hymyilynsä.
+
+Viiden minuutin kuluttua ei hän enää tuntunut vieraalta; hän oli taas
+kuin omaa väkeä, ja kohteli sellaisena meitä kaikkia, palvelijoitakin,
+jotka riensivät ilmaisemaan iloansa hänen tulostaan.
+
+Ei hän ensinkään käyttäytynyt niinkuin tavallinen naapuri, joka äidin
+kuoleman jälkeen tervehtimään tultuansa pitää asiaan kuuluvana
+surumuodoin ja itkusilmin istua aivan ääneti; hän päinvastoin oli
+hyvinkin puhelias ja iloinen, eikä maininnut sanaakaan äidistämme. Tämä
+välinpitämättömyys näytti minusta alussa oudolta ja sopimattomalta niin
+läheisen ystävämme puolelta, kuin Michailovitsh oli. Mutta pian
+ymmärsin, ettei se ollutkaan välinpitämättömyyttä, vaan
+sydämellisyyttä, ja siitä olin hänelle kiitollinen.
+
+Illalla laittoi Katja meidät teelle vierashuoneeseen samalle paikalle,
+jossa äidin eläessä oli tapanamme sitä juoda. Sonja ja minä istuimme
+Katjan rinnalle. Vanha palvelijamme Grigorij toi Michailovitshille
+isävainajan pitkän piipun, mistä lie sen löytänytkin, ja hän alkoi
+aivan kuin entisaikoinakin poltella ja kävellä edestakaisin lattialla.
+
+"Suuria muutoksia on tapahtunut tässä talossa, kun oikein ajattelee!"
+sanoi hän seisomaan pysähtyen.
+
+"Niin on", sanoi Katja huoaten ja samovaaria peitellen katsoi
+vieraaseemme itkuun hyrähtämäisillään.
+
+"Luulen, että muistatte vielä isäännekin", sanoi hän puoleeni kääntyen.
+
+"Muistan vähän", vastasin hänelle.
+
+"Hyvä olisi teidän nyt, jos hän vielä eläisi", sanoi hän hiljaisella
+äänellä ja katseli ajatuksissaan pääni päällitse. "Minä pidin hyvin
+paljon isästänne!" lisäsi hän vielä hiljempaa, ja minusta näytti, että
+hänen silmissään kiilsi kosteata tätä sanoessaan.
+
+"Ja sitten vei Jumala äidin luoksensa!" sanoi Katja, heittäen samalla
+salveetin teekannulle, otti nenäliinan taskustansa ja hyrähti itkuun.
+
+"Niin on... todellakin on kamalia muutoksia talossa tapahtunut", sanoi
+hän uudestaan ja kääntyi pois päin... "Sonja, näytäpäs minulle
+leikkikalusi", lisäsi hän hetken perästä ja meni saliin.
+
+Kyynelissä silmin käänsin katseeni Katjaan, kun Sergei Michailovitsh
+lähti vierashuoneesta.
+
+"Sellainen kunnon ystävä!" sanoi Katja.
+
+Ja todellakin lämpimältä ja hyvältä tuntuikin minulle tuon vieraan,
+hyvän miehen osaaottavaisuus!
+
+Kamarista kuului Sonjan vikinä ja Sergei Michailovitshin teuhaaminen
+hänen kanssaan.
+
+Annoin viedä hänelle teetä. Silloin kuulimme, että hän istui Sonjan
+kanssa pianon edessä ja naputteli koskettimia Sonjan käsillä.
+
+"Maria Aleksandrovna!" huusi hän sieltä. "Tulkaa tänne ja soittakaa
+vähän!"
+
+Tuntui niin hyvältä, kun hän tuollaisella suoralla ystävällisyydellä
+pyysi minua. Nousin ja menin hänen luokseen.
+
+"Tämä, -- soittakaapas se", sanoi hän avaten eteeni Beethovenin vihosta
+adagion sonaattiin quasi una fantasia. "Näemme sitten, miten te
+soitatte", jatkoi hän, ja meni teelasinensa salin nurkkaan istumaan.
+
+En tiedä mintähden, mutta mahdotonta olisi ollut minun kieltää hänen
+pyyntöänsä ja tehdä esteitä edes huonon soittoni perusteella.
+Kuuliaisena istuin pianolle ja aloin soittaa niinkuin osasin, toivoen
+ja peläten hänen arvosteluansa, sillä tiesin hänen olevan musiikin
+tuntijan ja rakastavan sitä. Adagio oli samojen muistojen ja tunteiden
+äänellinen ilmaisu, jotka keskustelumme ennen teetä oli minussa eloon
+herättänyt ja soitin siis sen luonnollisesti jotenkin onnistuneesti.
+Mutta _scherzoa_ ei hän antanut minun soittaa.
+
+"Ei, te ette soita sitä hyvästi", sanoi hän, tullen luokseni, "se
+jääköön. Mutta tuo edellinen ei ollut huonosti soitettu. Näyttää että
+te ymmärrätte musiikkia."
+
+Tämä kohtuullinen kiitos niin riemastutti minua, että tunsin
+punastuvani. Oli uutta ja niin hupaista, kun eli tämä isäni vanha
+ystävä ja hänen arvoisensa mies puheli minulle vakavasti kuin
+vertaisellensa, eikä pitänyt enää minua lapsinulikkana, niinkuin
+entisaikaan.
+
+Katja meni laittamaan Sonjaa nukkumaan, ja me jäimme kahden saliin.
+
+Michailovitsh kertoi minulle isästäni, kertoi kuinka he olivat
+toistensa kanssa seurustelleet, kuinka iloisesti he olivat eläneet
+aikoina, jolloin minä vielä istuskelin kirjasten ja leikkikalujen
+ääressä. Näissä kertomuksissa kuvastui isäni minulle yksinkertaiseksi,
+miellyttäväksi mieheksi, jommoiseksi en ollut tietänyt häntä ennen tätä
+hetkeä. Hän myös kyseli minulta, mikä minua parhaiten miellyttäisi,
+mitä minä luen, mitä aijon toimia, ja antoi neuvoja ja ohjeita. Hän ei
+ollut enää iloinen ja huvittava leikkitoverini, hän oli vakaa,
+yksinkertainen, lämminsydämminen ihminen, jota tunsin tahtomattani
+kunnioittavani ja myötätuntoisuudella kohtelevani. Minun oli kevyt ja
+hyvä olla hänen seurassaan, mutta samalla tunsin ehdotonta
+jännittymistä puhuessani hänen kanssaan. Aristelin jokaista sanaani.
+Olisin niin mielelläni tahtonut saavuttaa hänen rakkautensa, vaikka
+vielä tahdoin olla sen saajana vain sentähden, että olin isäni, hänen
+hyvän ystävänsä, tytär.
+
+Kun Katja oli asettanut Sonjan vuoteeseen, palasi hän luoksemme ja
+alkoi kertoa vieraallemme alakuloisuudestani, josta en ollut puhunut
+hänelle sanaakaan.
+
+"Ettepäs olekaan sitten pääasiata minulle sanonut", sanoi Sergei
+Michailovitsh nauraen ja nyökytti nuhtelevasti päätänsä minulle.
+
+"Mitäpä siitä olisinkaan puhunut", vastasin hänelle. "Tiettyhän on,
+että tämä on ikävää, mutta meneehän ikävä ohitse."
+
+Todellakin minusta näytti jo, ettei ikävä olisi ainoastaan hetkeksi
+karkoittunut, vaan kokonaan kadonnut, ei koskaan takaisin tullakseen.
+
+"Ei ole hyvä, jos ei yksinäisyyttään voi kantaa, ja olettehan jo
+kehittynyt tyttö?" sanoi Michailovitsh.
+
+"Ajattelen kumminkin olevani", vastasin nauraen.
+
+"Mitäpä vielä, huono tyttö, joka elää vain niin kauan kuin elämä häntä
+ihastuttaa, mutta kohta, kun joutuu yksiksensä olemaan, syöpyy suruunsa
+ja kaikki alkaa tuntua niin raskaalta; ei, -- kaikki julkisuuden
+vuoksi, mitään ei itsellenne."
+
+"Luulette kai minusta hyvää", sanoin, edes jotakin sanoakseni.
+
+"Luulen kyllä", vastasi hän hetken vaitioltuansa, "ette turhan tyhjään
+ole isänne näköinen, teissä on _jotakin_ -- --" ja Michailovitshin
+hyväntahtoinen silmäys kiintyi taas minuun uudelleen, yht'aikaa
+ihastuttaen ja ujostuttaen minua.
+
+Minä havaitsin, että hänen ensin niin iloiset kasvonsa, hänen omituinen
+aluksi kirkas ja selvä katseensa muuttuivat yhä enemmän tarkkaaviksi ja
+surullisiksi.
+
+"Ei teidän tarvitse, ettekä te saakaan olla alakuloinen", puhui hän,
+"teillä on musiikkinne, -- ja te ymmärrätte sitä, kirjanne, opintonne,
+teillä on edessänne koko elämä, johon teidän pitäisi nyt niin
+valmistua, ettei jälestäpäin tulisi kaduttavaksi. Vuoden päästä voi
+olla jo myöhäistä."
+
+Hän keskusteli kanssani, kuin isä tahi setä, ja tunsin että hän samalla
+kaiken aikaa koetti pysyttäytyä kanssani yhdellä kannalla. Minua vähän
+loukkasi se, että hän uskoi minun olevan häntä alhaisemmalla kannalla,
+ja se taas ihastutti, kun hän noin paljon pani vaivaa ollaksensa
+ystäväni.
+
+Lopun iltaa puheli hän Katjan kanssa taloudellisista asioista.
+
+"Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat ystäväni!" sanoi hän nousten istumasta,
+tuli luokseni ja puristi minua kädestä.
+
+"Koska saamme jälleen nähdä teitä?" kysäsi Katja.
+
+"Keväällä", vastasi hän pitäen vieläkin kättäni. "Nyt lähden minä
+Danilowkaan (meidän toinen maatilamme) katsomaan miten siellä menee.
+Järjesteltyäni siellä, mitä voin, menen omien asiaini vuoksi Moskovaan.
+Mutta kesällä taas tapaamme toisemme."
+
+"Mutta miksikä olette niin kauan poissa?" kysyin kovin surullisena.
+
+Olin todella jo toivonut saavani nähdä häntä joka päivä, ja nyt valtasi
+minun taas äkkiä suru ja pelko, että saisin jälleen uupua ikävääni.
+Lienee tämä huoleni tullut jo huomattavillekin äänessäni ja
+katseessani.
+
+"Niin, koettakaa työskennellä ja raskasmielisyyttänne karkoittaa",
+sanoi hän, minusta liian kylmällä ja levollisella äänellä. "Keväällä
+tulen tutkimaan teitä, miten on -- --", jatkoi hän ja päästi käteni
+minuun katsomatta.
+
+Saatoimme häntä etehiseen. Kiireesti puki hän turkkia päällensä, ja
+taas katseli hän minua.
+
+"Näkee turhaa vaivaa -- --!" ajattelin itsekseni. "Kuinka hän luuleekin
+sen minulle niin mieluista olevan, että hän minua katselee? Hyvä mies
+hän on, kerrassaan hyvä -- -- -- mutta siinä kaikki -- --"
+
+Kuitenkin se ilta hurahti pitkälle, ennenkuin Katja ja minä voimme
+nukkua. Me juttelimme emme hänestä, vaan siitä, miten kesän
+viettäisimme ja missä seuraavan talven olisimme. Tuo kamala kysymys:
+"mitä varten!" ei kiusannut minua enää. Minusta näytti perin selvältä
+ja yksinkertaiselta elää ja olla onnellisena, ja tulevaisuudesta
+häämötti kohtaani paljon onnea. Vanha pimeä kotimme Pokrovskovissa sai
+mielestäni äkkiä valoa ja elämää.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kevät oli tullut. Entinen raskasmielisyyteni oli kadonnut; se tuntui
+muuttuneen unelmoivaksi toivelmain ja halujen luomaksi kevätkaihoksi.
+En viettänyt enää samaa tyhjää elämää, kuin alkupuolella talvea, minä
+hommailin alituiseen: hoidin Sonjaa, soittelin, luin kirjojani, tahi
+menin puutarhaan ja astelin kauan, oikein kauan yhtä puistokäytävää tai
+istuin penkillä, Jumala tietää, mitä ajatellen, toivoen, haluten -- --.
+Välistä istuin koko yön illasta aamuun, varsinkin kun kuu valaisi,
+kamarini ikkunan ääressä; välistä hiivin Katjan huomaamatta, keveässä
+yöpuvussani puutarhaan, kiidin kasteista kenttää lammikolle. Kerran
+menin pelloille saakka, ja kerran taas kiersin öiseen aikaan
+ypöyksinäni koko puistomme.
+
+Nyt minun on jo vaikea muistaa ja vielä valkeampaa ymmärtää noita
+haaveiluja ja kuvitteluja, jotka siihen aikaan täyttivät heijastelevan
+mieleni kuvastimen. Ja jos minun onnistuukin niitä vielä elävystyttää,
+niin ei tunnu enää uskottavaltakaan, että ne ovat olleet minun
+kuvitelmiani, niin ovat ne olleet tosi-elämälle vieraita ja kaukaisia.
+
+Toukokuun lopussa palasi Sergei Michailovitsh matkoiltansa niinkuin oli
+luvannutkin.
+
+Ensi kerran tuli hän luoksemme iltasella semmoiseen aikaan, jona
+kaikkein vähimmin voimme sitä odottaa. Istuimme terassilla ja olimme
+aikeessa juoda teetä. Puutarhan oli jo kauttaaltaan verhonnut kesäinen
+vihreys. Kukoistukseensa puhenneista lehdikoista kaikui koteutuneiden
+satakielten suloinen laulu. Siellä täällä kohousivat kutrikkaat
+sireenipensaat vaalakan vihreine kukkalatvoinensa, valmiina jo
+varistamaan tuon ihanan kauneutensa. Koivikkokäytävän lehtien lävitse
+kuulasti laskevan auringon valo ja terassia vilvastutti niiden latvojen
+luoma varjostus. Vahva iltakaste helmeili jo ruohoston latvoilla.
+Puutarhan takaiselta pihalta kuului päivän viimeisten toimien ääniä ja
+kotiin kulkevan karjan ammumista. Vähän pöllähtänyt Nikon kulki sinne
+tänne penkereeltä penkereelle kastelukannu kädessä. Kannun
+ryöpsähtävästä sateesta syntyneet raittiin kylmät vesivirrat
+kiertelivät georginein mustalle mullalle myllättyä ympärystää.
+
+Edessämme terassilla kiehua suhisi valkoiselle pöytäliinalle pantuna
+välkähtelevän kirkas samovaari, sen lähellä oli kerma-astia, leivoksia
+ja rinkeliä. Katja emännöitsijänämme virutteli pyöreillä ja pehmeillä
+käsillään teekuppia. Minä söin leipää paksun ja tuoreen kerman kanssa,
+kun oli kylvyllä käydessäni tullut niin nälkä, etten malttanut teetä
+odottaa. Päälläni oli avohihainen, liinanen nuttu ja päähäni, kosteille
+hiuksilleni sidottuna valkoinen liina. -- Katja näki Sergei
+Michailovitshin ensin ikkunasta...
+
+"Oi, Sergei Michailovitsh!" huudahti hän, "juuri teistä puhumasta
+pääsimmekin".
+
+Nousin ja aijoin puikahtaa pois pukuani parantamaan, mutta hän pidätti
+minut, kun olin juuri ovesta päästä.
+
+"Noh, vieläkös tässä hienostelemaan minua kylässä!" sanoi hän
+naurahtaen ja vilkaisten valkoista pääliinaani. "Ettepä kainostelle
+Grigiakaan, minäkö sitten teistä olen Grigoria huonompi?"
+
+Mutta juuri samalla kertaa olin hänestä huomaavinani, ettei hän
+katsellutkaan minua aivan semmoisilla silmäyksillä, kuin Grigorilla oli
+tapana katsella, ja se minua vähän kiusoitti.
+
+"Kyllä minä joudun oitis takaisin", sanoin minä ja menin.
+
+"Miksikäs tuo muka sitte olisi huono?" huusi hän jälkeeni. "Näytätte
+huivissanne oivalta talonpoikaistyttöseltä."
+
+"Miten kummallisesti hän minua katsoi!" ajattelin itsekseni mennessäni
+kiireesti kamariini pukeutumaan. "Jumalan kiitos että hän nyt -- nyt
+tulee taas iloista!" Katsahdettuani kuvastimeen kiidin rappusia alas,
+koettamattakaan salata kiiruhtamistani. Tulin hengästyneenä terassille.
+
+Sergei Michailovitsh istui pöydän vieressä ja puheli Katjan kanssa
+taloudellisista asioistamme. Nähtyänsä minun tulevan nauraa hymähti hän
+ja pitkitti puheluansa. Hänen vakuutuksensa mukaan oli taloutemme
+parhaassa kunnossa. Nyt tarvitseisi meidän vain enää suven asua maalla,
+sitten saisimme muuttaa Pietariin Sonjan kasvatuksesta huolta
+pitääksemme, tahi matkustaa ulkomaille.
+
+"Ai, jospa te matkustaisitte kanssamme ulkomaille", sanoi Katja;
+"muutoin me saamme siellä harhailla, kuin suureen metsään eksyneet."
+
+"Ah, kuinka mielelläni matkustaisinkin kanssanne vaikka maailman
+ympäri!" vastasi hän puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan.
+
+"Mikäpäs sitten esteenä, matkustetaan vain kerran maailman ympäri",
+pistin minä väliin.
+
+Hän nauroi ja pudisti päätään.
+
+"Mutta äitini? -- Ja talouteni?" sanoi hän. "No niin, jätetään nyt se
+sikseen. Kertokaapas, miten olette tämän ajan viettäneet. Ettehän vain
+ole uupuneet ikäviinne taas?"
+
+Kun hänelle kerroin, että olen osannut tehdä työtä ilman hänettäkin ja
+etten ole vähääkään ikävöinyt, -- ja Katja vahvisti puheeni, niin hän
+kiitteli ja hyvitteli minua sanoilla ja silmäyksillä aivan kuin lasta,
+niinkuin hänellä olisi ollut siihen erityinen oikeus. Minusta tuntui
+välttämättömästi pitävän hänelle kertoa kaikki, mitä hyvää olin tehnyt,
+ja myöskin tunnustaa kuin rippi-isälle kaiken, mitä olin tehnyt
+semmoista, jota ei hän ehkä voisi hyväksyäkään.
+
+Ilta oli kaunis. Juotuamme teetä jäimme vielä terassille istumaan ja
+keskustelumme innostutti minua niin, etten huomannutkaan, kun
+vähitellen kaikki ihmisten liike ja työskentelyn kolina oli tyyntynyt
+ja tauonnut. Kaikilta puoliltamme virtaili kukkaisten voimakas tuoksu,
+karttuneesta kasteesta kyyneltyi ruoho, satakieli visertää liritti
+aivan lähellämme sireenipensaassa, vaan kuultuansa äänemme istui ääneti
+oksallaan. Kaareva tähtitaivas näytti ikäänkuin verhoksemme
+laskeutuvan...
+
+Huomasin vasta sitten, että oli jo hämärä, kun nahkasiipinen
+yölepakko keveästi lensi terassin purjekankaan alle ja kierrellä
+lepatteli valkoista pääliinaani. Minä väistin äkkiä seinään päin
+pelosta kirahtamaisillani, mutta lepakko samalla kuulumattomalla
+räpyttelyllään, kuin oli tullutkin, meni matkaansa ja katosi puutarhan
+puolihämärään.
+
+"Minä oikein rakastan tätä Pokrovskovianne", sanoi Sergei Michailovitsh
+muuttaakseen puheemme uuteen suuntaan; "koko elämän ikäni voisin istua
+täällä terassilla."
+
+"Noo, jos niin on hyvä, niin istukaa sitten", ehätti Katja sanomaan.
+
+"Jaa, jaa, istukaa, sanotte, -- mutta elämä ei saa ollakaan istumista",
+päätti Sergei Michailovitsh.
+
+"Miksi te ette mene naimisiin?" kysäsi Katja. "Teistä tulisi
+erinomainen aviomies."
+
+"Siksi että rakastan istumista", vastasi hän nauraen. "Ei, ei, Katarina
+Karlowna, meidän molempien on jo myöhäistä ajatella semmoisia. Kukaan
+ei ole enää pitkiin aikoihin pitänyt minua aviomieheksi kelvollisena ja
+itse puolestani olenkin jo kauan sitten sellaiset touhut jättänyt,
+jonka jälkeen minun on ollut vallan hyvä olla."
+
+Minusta tuntui kuitenkin, ettei hän tätä sanonut aivan luonnollisella
+äänellä.
+
+"Johan nyt", sanoi Katja, -- "kolmenkymmenen kuuden ikäisenä te
+olisitte jo niin elähtänyt ja kyllästynyt!"
+
+"Jopa tuota olenkin", vastasi hän, "olen niin väsynyt, etten muuta
+toivo kuin saavani vain rauhassa istuskella lopun ikääni", jatkoi
+Sergei Michailovitsh alettuun suuntaansa. "Joka aikoo naimisiin,
+hänellä täytyy olla muuta tarjottavaa. Sopii kysyä Maschalta", jatkoi
+hän nyökäyttäen päätään minuun päin. "Semmoisten nuorten sitä naimisiin
+pitää mennä. Mutta me Katarina Karlowna, saamme iloita vain heidän
+onnestaan."
+
+Hänen ääntänsä väritti salainen kaiho ja itsensä hillitseminen, jota en
+voinut olla huomaamatta. Puheensa hän hetkeksi keskeytti. Ei Katja enkä
+minäkään vastannut mitään.
+
+"Kuvailkaapas", jatkoi hän kääntyen taas pöytään päin, "että
+minä äkkiä, jonkinlaisesta sattumuksesta menisin naimisiin
+seitsentoistavuotiaan tytön, olkoonpa vaikka Mash... Maria
+Aleksandrovnan kanssa. Tämä on juuri erinomainen esimerkki, olen oikein
+iloissani, että se niin sopii... En olisi koskaan voinut parempaa
+esimerkkiä löytää."
+
+Minä aloin nauraa enkä ymmärtänyt laisinkaan, miksi hän oli iloinen, ja
+miksi juuri tuo esimerkki sopi niin erinomaisesti.
+
+"No hyvä, sanokaapas minulle, nyt oikein tosissanne, käsi sydämmellä",
+jatkoi hän leikillään kääntyen minuun päin, "ettekö pitäisi suurena
+onnettomuutena, jos teidän olisi ainiaaksi yhdistyminen elähtäneesen
+mieheen, joka haluaa vain istua, kun teidän halunne juuri ovat
+virkeimmillään ja kun te pyrkimällä pyritte ulos maailmaan, -- Jumala
+tiesi minne asti."
+
+Minun oli tukalaa. Istuin enkä puhunut uriin. Tuskin olisin tiennytkään
+mitä vastata.
+
+"En minä ensinkään tee teille mitään kosimisehdotuksia", sanoi hän
+nauraen, "mutta sanokaa nyt vain suoraan, haaveksitteko todellakin
+sellaista miestä kävellessänne iltahämärissä edestakaisin puutarhan
+käytäviä. Sanokaa eikö se tuntuisi teistä suurelta onnettomuudelta?"
+
+"Eipä niin onnettomuudeltakaan...", aloin minä.
+
+"Mutta ei ainakaan onnelta", pisti hän väliin.
+
+"Niin... mutta voihan olla että petynkin..."
+
+Hän vei uudestaan sanat suustani.
+
+"No niin, niin, te olette aivan oikeassa, ja olen teille kiitollinen
+avomielisyydestänne ja kovin iloinen siitä, että asia tuli puheeksi
+keskenämme! Paitsi sitä", -- lisäsi hän, "voisi se olla minulle
+vieläkin suurempi onnettomuus..."
+
+"Olettepa te omituinen ihminen, ettekä ole yhtään entisestänne
+muuttunut!" sanoi Katja lähtien terassilta iltasta hommailemaan.
+
+Katjan mentyä istuimme molemmat puhumatta sanaakaan. Koko ympäristömme
+oli myöskin äännetönnä. Ainoastaan satakieli lauleli taas -- ei
+niinkuin silloin, jolloin viserryksensä olivat irtonaisia epämääräisiä
+katkelmia, vaan kun sillä on tapana öisin, rauhallista yhtäjaksoista
+lauluaan. Koko puutarha helkähteli sen liverryksistä ja alhaalta
+notkanteesta, kauempaa kaikui nyt ensi kerran tänä iltana toisenkin
+satakielen vastalaulu. Läheisempi laulaja vaikeni, hetken toista
+kuunnellakseen, ja jatkoi taas liverrystään entistänsä kirkkaammin ja
+selvemmin. Juhlallisen rauhallisesti kaikui sen ääni öiseen maailmaan,
+joka olikin sen valtakuntaa, mutta meille ihmisille jotakin
+salaperäisen vierasta.
+
+Puutarhuri kulki ohitsemme asettuakseen maata kasvihuoneeseen. Hänen
+raskaat askeleensa kuuluivat yhä kauempaa. Jokin piipahti pari kertaa
+vuoren taustalla, ja sitten taas oli kaikki hiljaa. Tuskin kuultavasti
+alkoivat lehdet värähdellä, terassin vaate hulmehti ja puutarhan
+kasvistosta kohosi voimakas tuoksu terassille meitä vastaan.
+Äänettömyytemme tuli viimein minulle vastenmieliseksi. Mutta mitäpä
+olisi minulla ollut sanottavaa?... Katselin häntä. Hänen silmänsä
+loistivat puolipimeässä minuun kiintyneinä.
+
+"Ihanaa on elää maailmassa!" lausui hän hiljakseen.
+
+Minä huovahdin raskaasti itsekään tietämättä miksi.
+
+"Mikä teidän on?" kysäsi hän. "Niin, kuinka ihanaa on elää maailmassa!"
+sanoin hiljaa minäkin.
+
+Ja taas vaivuimme me vaitioloomme, ja taas se minulle tuntui
+tuskalliselta.
+
+Lakkaamatta kiusasi minua ajatus, että olin saattanut hänen
+surulliseksi myöntäessäni hänen olevan vanhan. Olisin niin mielelläni
+ilahuttanut häntä, mutt'en tiennyt taaskaan miten olisin alkanut.
+
+"No niin, hyvästi vaan sitten!" sanoi hän nousten seisomaan. "Äitini
+odottaa minua iltaselle; en ole vielä tänään ennättänyt häntä edes
+nähdäkään."
+
+"Ja minä kun toivoin saavani soittaa teille yhden sonaatin."
+
+"Toisten", sanoi hän jotenkin kylmästi, kuten minusta näytti. --
+"Voikaa hyvin nyt!"
+
+Entistään enemmän vaivasi minua nyt ajatus, että olin häntä loukannut,
+se teki minut ihan alakuloiseksi. Katja ja minä saatoimme hänen
+rappusista alas ja jäimme pihaan seisomaan ja katselemaan tielle,
+kunnes hän katosi näkymättömiin. Kun hänen hevosensa kavioiden kapse
+oli haihtunut kuulumattomiin, menin uudestaan terassille ja aloin
+katsella puutarhaan ja kosteaan usvaan, josta kaikuivat yölliset äänet.
+Kauan katselin ja kuuntelin kaikkea tuota, mitä niin halusin katsella
+ja kuunnella ...
+
+Hän kävi luonamme toisen, kolmannen kerran, ja ahdistava tunne, joka
+vaivasi minua kummallisen keskustelumme jälkeen katosi kokonaan eikä
+koskaan enää palannut.
+
+Koko kesän ajan kävi hän luonamme pari kolme kertaa viikossa. Olin
+häneen jo niin tottunut että kun hän pitemmän ajan viipyi poissa, minä
+ihan kärsin yksinäisyydestäni. Loukkaannuin häneen ja minusta näytti,
+että hän teki väärin jättäessään minun niin yksin olemaan. Hän
+seurusteli kanssani kuin nuoren rakkaan toverinsa kera, kyseli minulta
+asioita sydämmellisimmän avomielisesti ja antoi vuorostaan minullekin
+neuvoja, piti minun pirteänä, välistä muistikin ja antoi minun joskus
+jäädä syrjään. Mutta huolimatta siitä, että hän kaikin tavoin tarkoitti
+olla aina vertaiseni, ei minun ollut vaikea huomata, että sen maailman
+ulkopuolella, missä hänen kanssaan liikuimme ja jonka minä ymmärsin,
+oli olemassa toinen, joka oli minulle suljettu ja johon hän ei pitänyt
+tarpeellisenakaan minua päästää, -- ja juuri tämä asia kaikkein
+voimakkaimmin nosti kunnioitustani häntä kohtaan ja kiinnitti minua
+häneen. Olin saanut sekä Katjalta sekä naapureiltani hänestä tietoja.
+Pitäen huolenpitoa vanhasta äidistään, jonka kanssa hän oli yhdessä,
+paitsi omia asioitaan ja meitä koskevaa holhoustointansa oli hänellä
+aatelis-asioita koskevia puuhia, jotka tuottivat hänelle paljon huolia.
+Mutta hänen personallisista suhteista ja vakaumuksistaan, tuumistaan ja
+toiveistaan en minä koskaan saanut mitään tietää. Kun vain koetinkin
+puhettamme kääntää hänen tehtäviinsä, niin pisti hän otsansa
+omituisella tavallaan, ikäänkuin sanoaksensa: "olkaa hyvä, älkää
+jatkako, mitä on niistä teille!" Ja samalla hän itse ohjasi puheemme
+johonkin muuhun. Ensin minua vähän loukkasi, vaan sitten jo totuin
+siihen, että me puhelimme aina vaan minua koskevista asioista ja
+lopulta oli se minusta ihan luonnollistakin.
+
+Mikä myöskin aluksi vaivasi ja vasta aikaa myöten miellytti minua, oli
+se ettei hän ollenkaan välittänyt minun ulkomuodostani, vaan melkein
+ylenkatsoi sitä. Koskaan hän ei sanallakaan eikä katseella osoittanut
+pitävänsä minua kauniina -- päinvastoin hän rypisti otsaansa ja nauroi,
+jos minua satuttiin hänen kuultensa sanomaan kauniiksi. Hän oli
+hyvillään löytäessään minussa erilaisia vikoja, ja hän härnäsi minua
+niitten vuoksi. Muotipukuni ja hiuskoristeeni, joilla Katja mielellänsä
+kaunisteli minua juhlapäiväksi, antoivat nekin hänelle vain tilaisuutta
+pilkkaan. Tämä loukkasi Katjaa suuresti eikä suinkaan syyttä, ja siksi
+se minuakin suututti. Katja oli nyt kerran saanut päähänsä, että minä
+miellytin Sergei Michailovitshia, eikä voinut mitenkään ymmärtää,
+miksei hän siitä olisi pitänyt, että miellyttävä tyttö esiytyy
+parhaimmassa valossaan. Minä käsitin kohta, miksi hän näin teki. Häntä
+ei miellyttänyt nähdä minussa turhamaista keikailijaa. Ja kun tästä
+tulin täysin vakuutetuksi, niin sitten ei enää näkynyt turhamaisuuden
+varjoakaan puvussani, hiusteni laittelussa eikä muussa käytöksessäni.
+Sen sijaan koetin minä hienostella yksinkertaisuudella, aikana, jolloin
+en vielä ollut kypsynyt tätä taitoa käyttämään.
+
+Tiesin, että hän piti minusta; mutta rakastiko hän minua niinkuin lasta
+vai niinkuin naista, sitä kysymystä en ollut vielä ottanut
+harkitakseni. Hänen rakkautensa oli minulle sanomattoman kallis.
+Tiesin, että hän piti minua maailman parhaana tyttönä, enkä voinut olla
+toivomatta, että hän aina pysyisi tässä harhaluulossa. Tunnustaakseni
+minä päinvastoin tahallani pidin häntä siinä. Mutta näin menetellen
+tulin samalla itse paremmaksi. Tunsin, että minun oli edullisempaa ja
+arvokkaampaa näyttää hänelle hyviä sisällisiä ominaisuuksia, kuin
+loistaa ulkomuodollani. Hiukseni, käteni, kasvoni, tottumukseni, --
+millaisia tahansa lienevät sitten olleetkin, joko hyviä tai pahoja,
+niihin hän ei tarvinnut kuin katsahtaa voidakseen niitä arvostella.
+Sieluani ei hän tuntenut, sentähden että hän sitä rakasti; myöskin
+sentähden, että se juuri tuona aikana kasvoi ja kehittyi, ja vihdoin
+sentähden että tällä alalla helposti voin häntä hairauttaa, kuten
+todella teinkin. Ja kuinka kevyeksi tuli oloni hänen seurassaan, kun
+tämän asian selvästi pääsin ymmärtämään! Perusteeton ujouteni ja
+levoton liikehtimisen tarve, jotka olivat ennen minua vaivanneet,
+katosivat kerrassaan. Minä tunsin, että olinpa sitten hänen edessänsä
+taikka sivullaan, istuinko taikka seisoin, näki hän minun aina, ja
+olivatpa hiukseni ylöskammattuina taikka alas silitettyinä, tunsi hän
+kaikissa tapauksissa minun läpikotaisin ja oli minuun tyytyväinen,
+kuten itsekseni kuvailin, aivan semmoisenani kuin olin. Ajattelen, että
+jos hän olisi vastoin tapaansa, yhtäkkiä niinkuin kaikki muut, sanonut
+minua kauniiksi kasvoiltani, en olisi tästä ollut laisinkaan hyvilläni.
+Mutta sen sijaan sanomaton mielihyvä täytti sisimmän sieluni, kun hän
+jotakin sanottuani huomaavaisesti katsahti minuun ja virkki äänellä,
+jolle koetti saada leikillisen värityksen peittääkseen sisällisen
+liikutuksensa.
+
+"Jaa, jaa, _teissä on jotakin_... Te olette kunnon tyttö, täytyy
+sanoani..." Ja mistä sitten sainkaan häneltä tuommoisia kiitoksia,
+jotka täyttivät sydämmeni ilolla ja ylpeydellä? Siitä, että
+myötätuntoisesti kerroin vanhan Grigorin rakkaudesta tyttärensä
+tyttäreen; siitä, että joku runoelma tai romaani liikutti mieltäni
+kyyneliin saakka; tahi siitä, että ihailin Mozartia. Itsekin usein
+ihmettelin kuinka suurella hienotunteisuudella saatoin arvata, mikä oli
+hyvää ja arvossa pidettävää, vaikka en siihen aikaan suinkaan voinut
+varmuudella selittää, mistä syystä oli niin tehtävä.
+
+Ei melkein yksikään minun vanhemmista tottumuksistani eikä
+makusuunnistani miellyttänyt häntä. Hänen tarvitsi vain silmäkulmiansa
+rypistää tai pikimmältään vilaista minuun, kun jo tiesin, ettei se mitä
+olin sanomaisillani ollutkaan hänen makunsa mukaista. Välistä hän ei
+tarvinnut kuin katsahtaa puoleksi säälien puoleksi ylenkatseellisesti
+minuun, niin en enää välittänyt siitä, mitä ennen olin rakastanut. Kun
+sattui, että hän tahtoi antaa minulle jonkin neuvon, niin oli kuin
+olisin heti ymmärtänyt, mitä hän tahtoi sanoa. Hän kyseli minulta
+katsoen suoraan silmiini, ja tuo katse, se sai minun ilmaisemaan sen
+ajatuksen, jota hän tahtoikin esille. Silloiset ajatukseni ja tunteeni
+eivät olleet omiani, hänen ajatuksensa ja hänen tunteensa, jotka äkkiä
+tulivat omikseni, täyttivät koko olentoni ja kirkastivat sen. Aivan
+huomaamattani aloin katsoa kaikkea toisilla silmillä -- sekä Katjaa
+että talonväkeä, Sonjaa, itseäni ja omia toimianikin. Kirjat, joita
+olin ennen lukenut vain ikävästä päästäkseni, muuttuivat äkkiä elämän
+parhaimmaksi huvitukseksi. Ja tämä kaikki johtui siitä, että me kaksi,
+hän ja minä, niin usein keskustelimme kirjoista, luimme niitä yhdessä,
+-- ja siitä, että hän ne minulle toi.
+
+Kun olin ennen Sonjan kanssa työskennellyt häntä opettaen, olin minä
+pitänyt näitä opetustunteja raskaana ja vaivaloisena velvollisuuden
+työnä. Sergei Michailovitsh oli nyt usein läsnä tunneilla ja nyt tuotti
+Sonjan edistymisen seuraaminen minullekin iloa.
+
+Kokonaisen soittokappaleen ulkoa oppiminen oli minusta ennen tuntunut
+mahdottomalta, mutta nyt kun tiesin, että Sergei Michailovitsh tulee
+kuuntelemaan sitä, että hän mielellään soittoani kehaseekin, -- nyt
+saatoin kolme- neljäkymmentä kertaa soittaa päästä päähän samaa
+kappaletta samalla istumalla. Katja rukka sai tukkia pumpulilla
+korviansa, mutta minusta ei soittoni vain ikävältä tuntunut. Iänikuiset
+sonaattini saivat yhtäkkiä kokonaan uuden sisällön, sointuivat entistä
+paljoa paremmin. Katjakin, jonka tunsin kuin itseni ja jota rakastin
+koko sydämmestäni, oli muuttunut silmissäni. Nyt vasta ymmärsin, ettei
+hän ollut ollenkaan velvollinen olemaan yhtäaikaa äitinämme ja
+ystävänämme ja orjanamme. Nyt käsitin tämän rakastettavan olennon,
+hänen uhraavaisuutensa ja mukautavaisuutensa, käsitin kuinka suuresti
+kiitollinen pitäisi minun oleman hänelle kaikesta. Minä rakastin häntä
+nyt sata kertaa enemmän kuin ennen.
+
+Hän Sergei Michailovitsh, oli myös opettanut minua katsomaan väkeämme,
+talonpoikia, talon palvelijoita, kokonaan toisilla silmillä.
+Naurettavaa on ajatella, että seitsemääntoista ikävuoteeni saakka olin
+elänyt heidän keskellänsä ja kuitenkin pysynyt yhtä vieraana heille
+kuin niillekin, joita en ollut koskaan nähnyt. En ollut kertaakaan
+ajatellut, että hekin rakastavat, toivovat ja kärsivät niinkuin minä.
+
+Puutarhamme, metsämme ja peltomme olin tuntenut varhaisimmasta
+lapsuudestani, mutta nyt näin niissä äkkiä ihan uutta viehätystä, uutta
+kauneutta.
+
+Turhaan ei ollut Sergei Michailovitsh sanonut, että elämässä on
+olemassa ainoastaan yksi varma onni: -- elää toisille. Ensin näytti
+tämä minusta oudolta, en voinut ymmärtää sitä, mutta tämä vakuutus
+tunkeusi vähitellen käsittämättänikin sydämmeeni. Hän avasi minulle
+kokonaisen uuden maailman, maailman täynnä nykyisyyden nautintoa --
+vaikka ulkonaiset elintapani eivät ensinkään olleet muuttuneet tai
+uudistuneet, jollen ota lukuun sitä, että olin nyt paljon alttiimpi
+vaikutuksille. Kaikki, mikä lapsesta saakka oli uinunut ympärilläni
+äänettömänä, heräsi nyt ikäänkuin kuolleista elämään. Kaikki sai nyt
+äänensä puhuakseen sielulleni ja täyttääkseen sen onnella.
+
+Usein tämänkin kesän ajalla menin ylhäälle, omaan huoneeseeni ja
+heittäysin vuoteelleni voimatta nukkua. Mutta nyt en siksi valvonut,
+että olisin ollut tyytymätön tai vajonnut kaikellaisiin tulevaisuuden
+toivomuksiin ja unelmiin. Se levottomuus, joka nyt minua piti
+valveilla, oli aivan toinen, -- se oli juuri nykyisyyden onni. Kun en
+voinut ollenkaan saada unta, nousin ylös ja istuin Katjan vuoteelle, ja
+kerroin hänelle, että olin täydellisesti onnellinen. Sitä, niinkuin nyt
+muistan, ei olisi tarvinnut ensinkään sanoin kertoa; näkihän Katja sen
+jo päältänikin.
+
+Katja taas puolestaan kertoi minulle, että hänkin on sanomattoman
+onnellinen, ettei häneltäkään mitään puuttunut, ja hän suuteli minua
+hellästi. Minä uskoin häntä, sillä minusta näytti ihan asiaan
+kuuluvalta, välttämättömyydeltä, että me kaikki olimme onnellisia.
+Mutta Katja saattoi siltä ajatella untansakin, olla suuttuvinaan, ajaa
+minut menemään vuoteeltansa ja nukahtaa. Minä olin hereilläni ja
+mietiskelin kaikkea sitä, mikä minun teki niin onnelliseksi. Välistä
+nousin vuoteeltani uudestansa ja rukoilin uudestaan iltarukoukseni,
+kiittäen omilla sanoillani Jumalaa kaikesta siitä onnesta, jonka hän
+oli suonut minulle.
+
+Huoneessani oli silloin kaikki hiljaa, kuului vaan nukkuvan Katjan
+rauhallinen ja tasainen hengitys ja kellon naksutus hänen läheltänsä
+yöpöydältä. Kuiskailtuani muutamia sanoja asetuin jälleen maata, tein
+ristinmerkkini ja suutelin kaularistiäni. Ovet olivat lukossa, ikkunat
+varjostimilla peitetyt ja ainoana liikehtivänä surisi kärpänen jossain
+nurkassa. Tuntui, etten olisi koskaan tahtonut lähteä tästä huoneesta.
+Olisinpa voinut toivoa, ettei aamu koskaan valkenisikaan rikkomaan
+tuota rauhallisen pehmeää hämäryyttä, ja hajalle puhaltamaan sieluni
+utuista ilmakehää. Sen hennossa hämärässä tuntuivat unelmani,
+ajatukseni ja rukoukseni eläviltä olennoilta, jotka lentelivät vuoteeni
+ympärillä ja liitelivät pääni päällä.
+
+Jokainen ajatukseni oli hänen ajatuksensa, ja jokainen tunteeni oli
+hänen tunteensa -- hänen, minun onneni luojan. En vielä silloin
+tiennyt, että tämä oli rakkautta. Ajattelin, että näin voisi olla aina,
+että me saimme näin tuntea antamatta mitään omasta puolestamme.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Eräänä päivänä elonleikkuun aikana menimme, Katja, Sonja ja minä,
+päivällisten jälkeen puutarhaan ja asetuimme siellä mielipaikallemme
+penkille lehmusten varjoon lähelle rotkotietä. Siihen avautui meille
+vapaa näköala metsien ja peltojen ylitse.
+
+Sergei Michailovitsh ei ollut käynyt luonamme kolmeen päivään. Nyt
+odotimme häntä sitä varmemmin tulevaksi, kun hän oli sanonut
+työnjohtajallemme, että hän tulee tänään pelloille töiden menoa
+tarkastamaan.
+
+Kahden aikaan näimmekin hänen ratsulla ajelevan ruisvainiolla. Katja
+haetti persikoita ja kirsikoita, joista tiesi Sergei Michailovitshin
+paljon pitävän.
+
+Sitten katsahti Katja naurussa suin minuun, laskeusi penkille
+pitkäkseen ja nukahti.
+
+Minä taitoin tuuhean lehmuksen oksan, jonka nesteiset lehdet ja kuoret
+kostuttivat käsiäni, ja Katjaa sillä löyhytellen jatkoin lukemistani.
+Tämän tästäkin se keskeytyi, sillä silmäni katsoa hipaisivat tielle,
+jota Sergei Michailovitshin täytyi tulla.
+
+Sonja rakenteli vanhan lehmuksen juurille lehtimajaa nukelleen.
+
+Päivä oli hyvin lämmin, tuuli ei henkäillytkään, ja voimakasta tuoksua
+nousi kasvistosta.
+
+Taivaanranta oli pilvistynyt ja jo aamusella synkistynyt ukkosilmaa
+uhkaavaksi. Minä olin ollut hermostunut, kuin ainakin ukkosilman
+edellä. Mutta puolen päivän jälkeen alkoivat pilvet hajota, aurinko
+pilkisti paistamaan selvälle taivaalle, ja ainoastaan yhdeltä suunnalta
+kuulimme kaukaa silloin tällöin jyrinätä ja raskaista pilvenlongista
+heijastui salaman vinkuraviivaisia välkähdyksiä, jotka liikkuivat
+äärimmäisellä taivaanrannalla ja näyttivät yhdistyvän ja sekautuvan
+peltojen pölyyn. Näytti varmalta, ettei ainakaan tänään enää ollut
+pahaa ilmaa pelättävänä.
+
+Puutarhan takaiselta tieltä, joka näkyikin sieltä täältä puiden
+aukoista, kuului ajelua. Milloin jytisivät siellä hiljalleen korkeita
+lyhdekuormia kulettavat vankkurit, milloin rätisivät kiireesti palaavat
+tyhjät vankkurit ja näkyi tuulessa liepsottava ajajan mekko. Tieltä
+nousi sakeaa pölyä. Se ei laskeutunut maahan, sitä ei levittänyt tuuli.
+Se jäi ilmaan leijumaan tai kulki aitovarsien yli puutarhaan
+läpinäkyväin lehtipuiden läpi.
+
+Kauempaa puima-aitauksesta päin kuului toisenlaisia ääniä ja toisten
+rattaiden ratinaa. Vähitellen aitaukselle saapuneet keltaiset lyhteet
+lentelivät siellä ilmassa, kokoutuivat kasoihin, muodostuivat pyöreiksi
+aumoiksi, joiden yhä nousevilla huipuilla liikuskeli työmiehiä.
+
+Edessäni, pölyisellä pellolla liikkui myöskin vankkureita, näkyi
+kellertäväin lyhteiden lentämistä, ja vielä etempää kuului myöskin
+ajoneuvojen rätinää, huutoja ja laulua.
+
+Yhdeltä suunnalta tuli pelto yhä aukeammaksi ja yhä tyhjemmäksi.
+Oikealla päin taas näin naisten valkosia pukuja. Kumarruksissa he
+toimeliain käsin sitoivat siellä lyhteitä ja asettelivat niitä yhteen.
+Pelto puhdistui kaadetusta viljasta ja täyteläisen kauniita lyhteitä
+ilmautui sijaan.
+
+Minusta tuntui, kuin olisi kesä tuossa noin silmin nähteni muuttunut
+syksyksi.
+
+Pölyä ja kuumuutta oli kaikkialla, paitsi meidän rakkaalla penkillämme
+puutarhan lehmuksen varjossa. Kaikkialla tuossa pölyssä ja kuumuudessa,
+paahtavassa auringon paisteessa työväki liikkui ja laski iloista
+leikkiä.
+
+Minä katsoin Katjaa, joka uinuili makeasti viileältä penkillämme, hieno
+valkea nenäliinansa kasvojen peittona. Katsoin mehukkaita kirsikoita,
+jotka hohtelivat tummina lautasella. -- Pukujamme, jotka olivat viileät
+ja puhtaat -- kirkasta vettä, täytetyssä vesipullossa, jossa auringon
+säteet leikkivät, monissa värivivahduksissa... Ja minä tunsin omituista
+onnentunnetta. "Mitä olisi minun tehtävä?" ajattelin itsekseni; "olenko
+itse ansainnut tätä onnellisuuttani? Miten voisin levittää onneani,
+miten ja kenelle antautuisin kokonaan, omistaisin onneni...?"
+
+Aurinko painui jo käytävän koivujen latvain taakse, tomu laskeusi
+pelloilla, etäisyys näytti yhä kirkkaammalta ja helakammalta
+risteilevässä valonsäteilyssä, pilvenjöngät olivat kokonaan kadonneet,
+puima-aitauksen toiselta syrjältä näkyi kolme uutta eloauman huippua ja
+työmiehet poistuivat niiltä. Vankkurit kulkivat kovalla ratinalla ja
+kolinalla viimeistä kertaa ohitsemme. Naiset tulivat harava olalla
+kotiin äänekkäästi laulaen, mutta Sergei Michailovitshiä ei vieläkään
+kuulunut, vaikka olin hänen jo kauan sitten nähnyt laskevan etäämpää
+ylänteeltä meille päin. Yhtäkkiä näin hänen ilmautuvan sille puolelle
+lehtokujaa, josta en ollut ollenkaan häntä odottanut (hän oli tullut
+rotkotien kautta). Ilosta loistavin kasvoin ja joutuisin askelin
+lähestyi hän minua ottaen hatun käteensä. Kun hän huomasi Katjan
+nukkuvan purasi hän huultansa, vilkutti silmäänsä ja lähestyi
+varpaillaan. Oitis huomasin, että hän oli tuossa omituisessa
+pohjattoman iloisuuden mielialassa, jota minä niin kovin hänessä
+rakastin ja jota me tavallisesti sanoimme "villiksi iloisuudeksi". Hän
+oli silloin, kuin opettajaltaan karkuun päässyt koulupoika. Koko hänen
+olentonsa päästä kantapäihin asti hengehti tyytyväisyyttä, onnea ja
+lapsellista, villiä iloisuutta.
+
+"No, hyvää iltaa, nuori orvokkinen! Mitäs kuuluu, hyvää kai?" sanoi hän
+kuiskaten luokseni tullessaan ja ojensi minulle kättänsä. Minä tein
+hänelle saman kysymyksen. -- "Mainiosti", vastasi hän, -- "olen tänään
+kuin kolmentoista vuotias poika, leikkisin vaikka varsain kanssa,
+kiipeisin puihin..."
+
+"Villinä ilosta", katkasin hänen puheensa ja vilaistessani häneen
+nauravin silmin tunsin jo, että tuo villi iloisuus oli tarttunut
+minuunkin.
+
+"Niin juuri", vastasi hän vilkuttaen minulle toista silmäänsä ja
+koettaen pidättää nauruansa. "Mutta miksikäs näpitte Katariina
+Karlovnaa nenälle?"
+
+Todellakaan en ollut huomannut, että hänen kanssaan puhuessani yhä
+istuin ja lehmuksen oksalla löyhyttelin. Olin lyönyt nenäliinan Katjan
+kasvoilta ja lehdet hipasivat niitä. Aloin nauraa. "Nytpä sopisi Katjan
+tulla sanomaan, ettei hän ole ollenkaan nukkunutkaan", sanoin Sergei
+Michailovitshille kuiskuttamalla, ettei muka Katja heräisi. Mutta toden
+tunnustaakseni, en puhunutkaan Katjan takia hiljaa; minulle oli vaan
+niin mieluista puhua Sergei Michailovitshin kanssa noin kuiskaillen.
+
+Sergei Michailovitsh liikutti huuliansa ja matki minua, aivan kuin
+olisin puhunut niin hiljaa, että oli mahdoton mitään kuulla.
+Havaittuansa sitten kirsikkalautasen oli hän sen salaa anastavinaan,
+meni Sonjan luokse lehmuksen juurelle ja istui hänen nukkensa päälle.
+Sonja kiukustui aluksi, mutta kohta taas tuli sovinto jälleen, kun
+Sergei Michailovitsh esitti leikin, jossa heidän piti syödä kilpaa
+kirsikoita. "Tahdotteko, että käsken lisää tuomaan" sanoin, "taikka
+menemmekö itse noutamaan?"
+
+Hän otti lautasen, laski siihen Sonjan nuken ja lähdimme kolmisin
+kasvihuoneelle. Sonja juoksi nauraen Sergei Michailovitshin perässä ja
+veti häntä takista, että hän antaisi nuken pois. Hän antoikin sen
+Sonjalle ja kääntyi vakavana minuun päin. "No, minkäs tähden te ette
+myönnä olevanne orvokki?" kysyi hän minulta yhä kuiskaavalla äänellä,
+vaikkei siellä, missä kuljimme, tarvinnut pelätä ketään herättävämme.
+-- "Kun minä tulin luoksenne kaikesta tuosta pölystä, kuumuudesta ja
+vaivasta, niin tuoksahti orvokki niin ihmeellisen hyvältä... ei se,
+jolla on väkevä lemu, vaan, kuten hyvin tiedätte... joka nousee
+kainosti kätköstään ja ensimäisenä tuoksuaa kinosten alta kevään
+tuoreutta."
+
+Minun täytyi sanoa jotain voidakseni salata sitä suloista
+levottomuuttani, jonka hänen sanansa herättivät minussa.
+
+"No, hyvinkö luonnistuu maatilamme asiat?"
+
+"Varsin oivallisesti! Väki täällä on oikein kunnollista. Mitä paremmin
+tulee sitä tuntemaan, sen enemmän täytyy sitä rakastaa."
+
+"Niin kyllä", vastasin minä, "katsellessani puutarhasta heidän
+työtänsä, aloin tuntea tunnossani pistoa siitä, että he noin reutovat
+ja raastavat ja minun on niin helppo ja niin hyvä olla, niin hyvä
+että..."
+
+"Elkää korskeilko ystäväni, niillä tunteilla!" keskeytti Sergei
+Michailovitsh minua taas vakavalla äänellä, mutta katsoi hyvin
+ystävällisesti silmiini. "Nämät asiat ovat pyhiä. Varjelkoon Jumala
+teitä pöyhistelemästä niillä tunteilla!"
+
+"Minähän puhun ainoastaan _teille_ tästä."
+
+"No niin, minä tiedän sen. No, mitenkäs kirsikoiden?"
+
+Kasvihuone oli jo lukittuna eikä ollut yhtään puutarhuria saapuvilla.
+(Sergei Michailovitsh oli lähettänyt heidät pellolle työhön). Sonja
+juoksi avainta noutamaan, mutta Sergei Michailovitsh ei malttanut häntä
+odottaa, vaan kiipesi nurkkaa myöten, kohotti verkkoa ja hyppäsi
+kasvihuoneeseen sisään.
+
+"Oletteko hyvä", kuului hänen äänensä sisäpuolelta, "ja annatte minulle
+lautasen?"
+
+"En anna, minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle. "Menen
+hakemaan itse avainta, Sonja ei näytä löytäneen".
+
+Mutta samalla hetkellä sain halun tarkastaa, mitä Sergei Michailovitsh
+kasvihuoneessa tekee, miltä näyttää, miten liikkuu, miten hän
+käyttäytyy, kun ei luule kenenkään häntä näkevän. Taikka ehkäpä sen
+vuoksi, etten nyt olisi tahtonut päästää häntä hetkeksikään
+näkyvistäni. Hiivin varpaillani rikkaruohoston läpi toiselle puolelle
+ansaria, jossa seinä oli matalin, nousin tyhjälle tynnyrille ja aloin
+seinän ylitse, joka ulottui vain rintani kohdalle, katsella ansariin.
+Etsin silmilläni koko ansarin alan, sen vanhat könkevät puut leveine
+hammaslaitaisine lehtineen, joista raskaina ja oikoisina riippuivat
+tummat mehuisat marjat. Nostettuani pääni varjostavaan verkkoon saakka,
+havaitsin Sergei Michailovitshin erään vanhan kirsimarjapuun oksain
+varjossa. Hän luuli aivan varmaan, että olin mennyt avainta hakemaan ja
+ettei kukaan häntä nyt nähnyt. Hän oli ottanut lakin päästään, sulkenut
+silmänsä ja istui vanhan kirsikkapuun rungolla. Sormiensa välissä
+pyöritteli hän pihkapalasta kirsikkapuusta. Yhtäkkiä kohautti hän
+olkapäitänsä, aukasi silmänsä ja lausui hymyillen jotakin itsekseen.
+Tuo lausuminen ja hymyily oli niin vähän hänen tapaistansa, että minua
+oikein hävetti salaa kuunnella ja katsella häntä. Minusta näytti että
+hän lausui: "Mascha."
+
+"Mahdotonta!" ajattelin minä, "ei hän niin lausunut."
+
+"Rakas Mascha", lausui hän uudelleen vielä hiljempaa ja lempeämmästi.
+Mutta tällä kertaa kuulin nuo kaksi sanaa selvästi. Sydämeni alkoi
+sykkiä niin hätäisesti, minä tunsin sen täyttyvän niin sanomattomasta
+ilosta, tulin niin liikutetuksi, että minun täytyi tarttua käsin
+seinään voidakseni pysyä putoomatta paikaltani.
+
+Hän kuuli samalla liikkumiseni, vilkasi hämmästyneenä ympärillensä,
+painoi katseensa maahan ja lävähti tulipunaiseksi, kuin poikanulikka.
+Hän tahtoi minulle jotakin sanoa, mutta ei voinut, punastui vain yhä
+enemmän. Kumminkin hän naurahti minuun katsoessaan. Minä hymyilin myös.
+Hänen kasvonsa loistivat ilosta. Hän ei ollut enää vanha setä, joka
+minua hyväili ja neuvoskeli, -- hän oli arvoiseni mies, joka rakasti ja
+pelkäsi minua ja jota minä rakastin ja pelkäsin. Me emme puhuneet
+mitään toisillemme, katseemme olivat vain vastakkain. Mutta yhtäkkiä
+rypisti hän silmäkulmiansa, nauru hänen huuliltansa hävisi, silmäin
+loiste sammui ja taas hän oli edessäni tuollaisena kylmänä,
+isällisenä, aivan kuin olisimme tehneet jotain pahaa ja hän herännyt
+hairauksestansa täyteen järkeensä tahtoen minuakin auttaa heräämään.
+
+"Laskeutukaa toki alas, voitte loukata itsenne", sanoi hän. "Ja
+korjatkaapas sitten hiuksianne; kas millaiselta näytättekin!"
+
+"Miksi hän noin teeskentelee? Miksi hän tahtoo saada mieleni
+pahoitetuksi?" ajattelin harmistuneena. Samassa sain vastustamattoman
+halun vielä kerran säikäyttää hänet ja koetella, kuinka pitkälle
+vaikutusvaltani ulottui.
+
+"En menekään; minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle, ja
+tarttuen käsin lähimpään oksaan pääsin kiipeämään seinälle. Hänellä ei
+ollut aikaa estää eikä auttaa minua, ennenkuin olin jo hypännyt alas
+kasvihuoneeseen paljaalle maalle.
+
+"Mitä tuhmuuksia!" huudahti hän punehtuen uudestaan, ja koetti
+säikäystänsä peittää suuttuneella muodolla. "Olisitte voinut
+vahingoittua. Ja kuinkas täältä pois pääsette?"
+
+Hän hämmentyi yhä enemmän, mutta hänen hämmennyksensä ei nyt minua
+huvittanut, niinkuin ennen, vaan tuskastutti minua. Minäkin viimein
+hämmennyin; minäkin punastuin, poistuin kauemmaksi hänestä, enkä
+tietänyt, mitä olisi minun ollut sanottava. Aloin poimia kirsikoita,
+mutta nyt en taas tiennyt, mihin ne laskisin kädestäni. Tuntoni soimasi
+minua, kaduin, pelkäsin ja otaksuin, että olin teollani alentunut
+ainaiseksi hänen silmissään. Olimme kumpikin vaiti, ja kumpaakin
+rasitti tämä vaitiolo.
+
+Sonja juoksi avainta tuoden ja vapautti meidät tuskallisesta
+asemastamme. Kauan vielä sen jälkeenkin emme sanoneet sanaakaan
+toisillemme, puhuimme kumpikin vain Sonjan kanssa.
+
+Palattuamme Katjan luokse ja vastaanotettuani hänen vakuutuksensa,
+ettei hän ollut ollenkaan nukkunut, vaan kuullut kaikki tyyni, aloin
+taas rauhoittua. Sergei Michailovitsh koetti taas saada ääneensä
+suojelevan, isällisen värityksen, mutta se ei hänelle tahtonut
+onnistua.
+
+Vilkkaassa muistossani oli keskustelu, joka meillä oli keskenämme
+joitakuita päiviä takaperin.
+
+Katja sanoi silloin, että miehen on paljoa huokeampaa rakastaa ja saada
+rakkautensa ilmaistuksi kuin naisen.
+
+"Mies voi sanoa, että hän rakastaa, mutta nainen ei voi sitä tehdä",
+sanoi hän.
+
+"Minä olen sitä mieltä, ettei miehen tarvitse eikä mies voikaan sanoa
+rakastavansa", vastusti Sergei Michailovitsh.
+
+"Minkätähden?" kysyin minä.
+
+"Sentähden että se on aina valhetta. Millainen keksintö onkin tuo, että
+ihminen muka rakastaa? Aivan kuin sillä, että hän vain tämän sanoo,
+lupsahtaisi jokin linkkuun: jaha, -- hän rakastaa! Aivan kuin sanomalla
+tuo ainoa sana 'rakastan', tapahtuisi jotakin aivan tavatonta,
+jotakin yhtäläistä, kuin jos kaikilla kanuunilla yht'aikaa ampua
+paukutettaisiin! -- Minun mielestäni", jatkoi Sergei Michailovitsh,
+"ihmiset, jotka juhlallisesti vakuuttavat: minä rakastan teitä, -- joko
+pettävät itsensä tahi muut".
+
+"Miten voi sitten nainen tietää, että häntä rakastetaan, jollei sitä
+sanota hänelle?" kysyi Katja.
+
+"Sitä en minä tiedä", vastasi Sergei Michailovitsh. "Jokaisella on oma
+tapansa saada asiansa ilmaistuksi. On tunteita, jotka kuvastavat
+itsensä. Kun luen romaania, niin kuvittelen aina mielessäni, mitenkähän
+venähtävät luutnantti Strelskin tai hra Alfreedin kasvot, kun hän saa
+lausutuksi: 'Eleonoora, minä rakastan sinua!' He ovat varmaan
+odottaneet jotakin erinomaista tämän jälkeen tapahtuvaksi, mutta sitten
+ei tapahdukaan niin mitään kammallekaan, ei heille eikä Eleonooralle;
+heidän suunsa, silmänsä, nenänsä, -- kaikki jää entiselleen!" Tunsin
+silloin jo tuossa Sergei Michailovitshin leikissä vakavaa, minua
+koskevaa ajatusta. Mutta Katja ei suvainnut, että niin kevyesti
+meneteltäisiin romaanisankarien kanssa.
+
+"Ijankaikkisia ihme-väitelmiä!" sanoi Katja.
+
+"No, sanokaapas oikein totuudessa, ettekö ole kertaakaan sanonut
+naiselle, että rakastatte häntä?"
+
+"En ole vielä kertaakaan niin sanonut, en yhdenkään naisen eteen
+polvistunut, enkä vast'edeskään aijo semmoista tehdä", vastasi hän
+nauraen.
+
+Ei hänen tarvitsekaan minulle sanoa, että hän minua rakastaa, ajattelin
+nyt muistaen ihan elävästi tämän keskustelun. Hän rakastaa minua, ja
+minä tiedän sen. Kaikki hänen puuhansa näyttääkseen välinpitämättömältä
+eivät saa minua tästä vakaumuksestani.
+
+Koko iltana puhui Sergei Michailovitsh hyvin vähän kanssani. Mutta
+jokaisessa hänen sanassansa, jonka hän lausui Katjalle tai Sonjalle,
+jokaisessa liikkeessään, silmäyksessään näin minä rakkautta. Nyt en
+enää epäillytkään sitä. Minua ainoastaan suututti ja suretti, miksi hän
+piti tarpeellisena sitä minulta vielä salata ja teeskennellä kylmyyttä,
+kun kaikki kumminkin oli jo niin selvää ja me niin huokeasti ja vähällä
+olisimme voineet olla onnellisia, -- niin sanomattoman onnellisia.
+Mutta toisaalta taas kiusasi minua kuin rikoksen tehnyttä, että olin
+kiivennyt hänen luoksensa kasvihuoneeseen. Vieläkin näytti, että hänen
+täytyy lakata minua kunnioittamasta tämän vuoksi ja suuttua minuun.
+
+Teetä juotuamme menin pianon luokse ja Sergei Michailovitsh tuli
+perässäni.
+
+"Soittakaa nyt jotakin. En olekaan kuullut teidän pitkään aikaan
+soittavan"; sanoi hän saattaessaan minua saliin.
+
+"Kyllä, kyllä -- aivan mielelläni... Sergei Michailovitsh!" sanoin ja
+katsoin äkkiä häntä suoraan silmiin, "ettehän ole enää suuttunut
+minuun?"
+
+"Suuttunut? -- kuinka niin?"
+
+"Sentähden, kun en totellut teitä päivällisten jälkeen", sanoin ja
+punastuin.
+
+Hän ymmärsi minua, pudisti päätänsä ja alkoi nauraa. Hänen katseestaan
+näkyi, että hän olisi tahtonut näyttää vielä minua nuhtelevalta, mutta
+siihen ei hän tuntenut olevan itsellään voimaa.
+
+"Eihän siitä siis enää mitään, olemmehan taas ystäviä", sanoin
+istuessani pianolle.
+
+"Vieläkös mitä siitä nyt!" vastasi hän. Avarassa ja korkeassa
+salissamme paloi vain kaksi kynttilää pianolla, muuten oli suuri sali
+hämäränä. Kaikkialla oli hiljaista syvintä rauhaa, kuului vain Katjan
+askeleet hänen kulkiessaan hämärän vierassalin läpitse ja Sergei
+Michailovitshin hevosen päristelemistä ja tömistelemistä, sillä hän oli
+sen sitonut ikkunan kohdalle. Sergei Michailovitsh istui takanani,
+etten voinut häntä nähdä, mutta kaikkialla tässä hämärässä huoneessa,
+soittoni sävelissä, itsessäni, kaikessa tunsin hänen läsnäolonsa. Hänen
+jokainen katseensa, jokainen liikkeensä kajahti sydämmessäni, vaikken
+voinut niitä nähdäkään.
+
+Soitin Mozartin fantasia-sonaatin, jonka oli Sergei Michailovitsh
+minulle tuonut ja jota olin opetellut hänen poissa ollessaan,
+soittaakseni sen hänelle. En laisinkaan ajatellut, mitä soitin, mutta
+luulin hyvästi soittavani ja tuntui, että se Sergei Michailovitshiäkin
+miellytti. Tunsin samaa nautintoa, joka hänetkin piti vallassaan, ja
+katsomattakin häneen tunsin katseen, joka sieltä takaani oli minuun
+kiintyneenä. Antaessani sormieni tiedottomasti lipua koskettimilla,
+katsahdin tahtomattani häneen. Näin hänen päänsä valoisan yötaivaan
+taustaa vastaan. Hän istui pää käden nojassa ja katseli tarkasti minua,
+loistavin silmin. Hymyilin, kun näin tämän katseen ja lakkasin
+soittamasta. Hän hymyili myöskin ja nyökäytti päällänsä nuottiin päin,
+että jatkaisin soittoani.
+
+Kun lopetin soittoni, loisteli kuu jo korkealla taivaalla ja paitsi
+vahakynttiläin heikkoa valoa, valaisi huonettamme kuunkin hopeinen
+heijastus, joka virtasi ikkunasta lattialle.
+
+Katja sanoi, ettei soitossani ole mitään sisältöä, pysähdän
+kauniimmassa kohdassa, ja soitan huonosti. Mutta Sergei Michailovitsh
+huomautti, etten ole koskaan kauniimmasti soittanut, kuin tänään. Hän
+alkoi kävellä salin poikki hämärään eteishuoneeseen, ja vilkasi joka
+kerta sivutse kulkiessaan hymyillen minuun. Minäkin hymyilin; olisinpa
+voinut nauraa isoon ääneen aivan aiheetta, niin iloinen olin kaikesta
+siitä, mitä tänään oli jo tapahtunut ja nyt taas tapahtui.
+
+Kun Sergei Michailovitsh meni oven taakse näkymättömiin, kiepsahdin
+syleilemään Katjaa, joka seisoi luonani pianon vieressä, ja suutelin
+häntä kaulaan ja poskille. Kohta, kun Michailovitsh joutui taas
+näkyville, tekeydyin minä hyvin vakavaksi ja koetin pidättää nauruani.
+
+"Mikähän Maschalle nyt tänään on tullut?" sanoi Katja Sergei
+Michailovitshille.
+
+Hän ei vastannut yhtään mitään, vaan katsahti hymyillen minuun; hän
+tiesi kyllä, mikä minulle oli tullut.
+
+"Katsokaapas miten ihana yö!" sanoi Sergei Michailovitsh vierassalista,
+johon hän oli pysähtynyt seisomaan puutarhaan antauvan balkongin oven
+eteen.
+
+Menimme hänen luokseen vierassaliin. Todellakin oli tämä yö, jollaista
+en ole sittemmin nähnyt. Täysi kuu kuumotti asuntomme takaa, ettemme
+voineet sitä nähdä, ja kattojen, pylvästen ja terassi-vaatteen varjot
+lankesivat puutarhan hietikkokäytäville ja nurmikoille. Kaikkialla
+muualla oli kirkasta; hopeaisina kimaltelivat helmet helakassa
+kuutamossa. Leveä tie kukkien keskellä, jonka toisella sivulla
+risteilivät georgiinein ja niiden tukipuikkojen lyhyet varjot ja
+toisella kimaltelivat kulmikkaat piikivet, hupeni ja katosi etäisyyden
+kylmään valaistukseen.
+
+Puiden takaa näkyi kasvihuoneen valoisa katto, ja rotkotieltä kokoutui
+tiheää usvaa. Jo vähän kuihtuneet sireenipensaat olivat pienimpään
+oksaansa saakka valaistuina ja kasteen helmittämät kukkaset saattoi
+kaikki eroittaa toisistansa. Lehtokujassa sekautui valo ja varjo niin,
+ettei siinä eroittanut puita eikä tietä, vaan oli käytävä kokonaan
+läpinäkymättömänä, vavahtelevana ja väräjävänä kupukatoksena. Oikealla
+huoneen varjossa oli kaikki mustaa, määrätöntä, pelottavaa. Mutta
+tuosta salaperäisestä hämärästä näytti senvuoksi vielä kirkkaampana
+kohoutuvan poppelin latva. Se ei ollut kaukana rakennuksesta, se nousi
+korkealle, kirkkaassa valovirrassa, ja näytti ikäänkuin siivet saaden
+kohoutuvan tuonne, tuonne kauaksi tummansinistä taivasta kohden.
+
+"Lähdetään vähän kävelemään", sanoin minä. Katja suostui, huomauttaen
+vaan, että minä tarvitsisin päällyskenkiä.
+
+"Ei se ole tarpeen, Katja, Sergei Michailovitsh antaa minulle
+käsivartensa", vastasin Katjalle, ikäänkuin tuo Sergei Michailovitshin
+käsivarsi olisi voinut estää minua jalkojani kastelemasta! -- Mutta
+sillä hetkellä oli tämä meille kaikille ymmärrettävää eikä ensinkään
+kummallista. Michailovitsh ei ollut koskaan ennen ojentanut minulle
+käsivarttansa, mutta nyt otin minä itse sen, ja hän ei nähnyt siinä
+olevan mitään luonnotonta. Menimme kolmisen terassille. Tämä koko
+maailma, tuo taivas, tuo puutarha, ilma, eivät enää olleet samoja kuin
+entiset.
+
+Kun katselin edelleni lehtokujaan, jota astuskelimme, näytti minusta,
+että tuonne kauemmaksi olisi mahdoton mennä, että kaikki loppui tähän,
+ja että kaikki tämä jäisi ainaiseksi semmoisekseen ylevään
+kauneuteensa. Mutta mitä edemmäksi menimme, sitä kauemmas väistyi tuo
+kauneuden taikaseinä antaen meille vapaata tietä, ja kaikki taas oli
+meille tunnettua, puutarha, puut, käytävät, kuivuneet lehdet. Me
+kävelimme todellista tietä, kiertelimme valossa ja varjossa, todelliset
+kuivat lehdet ratisivat jalkaimme alla, ja kosteat oksat hipasivat
+kasvojani. Ja se oli todellakin Michailovitsh, joka tasaisesti ja
+hitaasti asteli sivullani ja tuki minua kädestä; ja se oli todellakin
+Katja, joka narisevin kengin käveli rinnallamme. Ja ehkäpä oli tuo
+todellinen kuukin, joka korkealta taivaalta loi valoaan meihin
+liikkumattomien oksain lävitse...
+
+Mutta jokaisella askeleella nousi jälleen sekä eteemme että taaksemme
+tuo kauneuden taikaseinä. Minun oli taas vaikea uskoa, että on
+mahdollista mennä edemmäksi; vaikea kuvailla, että tämä oli
+todellisuutta.
+
+"Oh, sammakko!" huudahti Katja.
+
+"Kuka nyt tuommoista puhuu... mitä se nyt merkitsee?" ajattelin; mutta
+sitte havaitsin minä, että se olikin todella Katja, joka huudahti, ja
+että hän pelkää kovin sammakoita. Minä katsoin jalkoihin. Pikkunen
+sammakko hypähti ja pysähtyi eteeni tielle. Sen pieni varjo näkyi
+valoisan tien päällä.
+
+"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsh.
+
+Minä katsoin häneen. Sillä kohdalla käytävää, jossa juuri kuljimme, ei
+ollut ollenkaan lehmuksia, -- näin hänen kasvonsa selvästi ja ne
+näyttivät niin kauniilta, onnellisilta...
+
+"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsch, mutta minulle
+oli, kuin hän olisi sanonut: "minä rakastan sinua, armas tyttöseni!...
+rakastan, rakastan!" vakuutti hänen silmäyksensä, kätensä; ja valo,
+varjo, ilma -- kaikki kertoi sitä samaa -- rakastan.
+
+Kuljimme koko puutarhan lävitse. Katja käveli rinnallamme lyhyin
+askelin ja raskaasti hengittäen väsymyksestä. Hän sanoi, että olisi jo
+aika kääntyä kotiin, ja silloin tuntui hän minusta ikävältä, niin
+ikävältä, -- Katja raukka. Ajattelin, miksi hän ei tunne sitä, mitä me
+tunnemme. Miksi ei jokainen ole niin nuorekas ja onnellinen kuin tämä
+yö ja me molemmat siinä.
+
+Käännyimme takaisin kotiin, mutta Michailovitsh viipyi luonamme vielä
+kauan, huolimatta siitä, että kaikki nukkuivat, kukko lauloi ja hänen
+hevosensa yhä kärsimättömämpänä hirnahteli ja tömisti maata ikkunan
+takana. Katja unhotti huomauttaa meitä, että oli jo myöhä, ja me
+istuimme kaikellaisista vähäpätöisyyksistä puhellen huomaamattamme
+kello kolmeen aamua. Kukko lauloi jo kolmannen kerran ja aamu alkoi
+sarastaa, kun hän lähti luotamme. Hän jätti hyvästit meille, niinkuin
+tavallisesti, sanomatta mitään merkillisempää; mutta minä tiesin, että
+hän tästä päivästä oli minun ja etten enää koskaan häntä menetä. Kohta
+kun olin itse vakuutettu, että rakastin häntä, kerroin kaikki Katjalle.
+Hän oli iloinen ja liikutettuna siitä, että kerroin hänelle tämän,
+mutta raukka ei voinut sitten koko yönä nukkua, ja minä kauan, kauan
+kävelin vielä terassilla, harhailin puutarhassa ja kuljeskelin
+käytävällä, jota Michailovitshin kanssa olimme kävelleet, muistellen
+hänen jokaista sanaansa, jokaista liikettänsä. En voinut nukkua koko
+yönä. Ensi kerran elämässäni näin kesäisen auringon nousun ja varhaisen
+aamusarastuksen. Ja semmoista yötä ja semmoista aamua en ole enää
+koskaan sittemmin nähnyt.
+
+"Mutta miksi hän ei ole minulle yksinkertaisesti sanonut, että hän
+rakastaa minua?" ajattelin itsekseni. "Miksi löytää hän kaikellaisia
+esteitä, sanoo itsensä vanhaksi ukoksi, kun kaikki on niin
+yksinkertaisen selvää ja kaunista. Miksi hukkaa hän kultaista aikaa,
+joka kenties ei koskaan enää palaja. Jospa hän vain sanoisi: rakastan,
+sanoisi tuon sanan semmoisenaan, -- ottaisi käteni käteensä,
+kallistaisi vähän päätänsä ja sanoisi 'rakastan'; jospa hän vain
+punastuisi ja painaisi silmänsä alas edessäni, sanoisin, kertoisin minä
+kohta hänelle kaikki. Ei, en sanoisikaan, mutta syleilisin häntä,
+heittäytyisin hänen rinnallensa ja itkisin. -- Mutta mitäs, jospa minä
+vain erehdynkin, jospa hän ei rakastakaan minua?" välkähdytti äkkiä
+ajatukseni...
+
+Minä säikähdin omia tunteitani: hyvä Jumala, mihin lienenkin tullut ja
+joutunut! Muistin hämmästyksemme kasvihuoneessa, kun kiipesin hänen
+luoksensa, ja tämä muistoni ahdisti, kovin ahdisti raskasta sydäntäni.
+Kyyneleet juoksivat silmistäni, aloin rukoilla. Samalla heräsi minussa
+omituinen rauhoittava ajatus ja toivoni elpyi. Minä päätin alkaa
+paastota tästä päivästä syntymäpäivääni saakka, päätin käydä silloin
+ripillä ja juuri samana päivänä tulla Michailovitshin morsiameksi.
+
+Mitä varten minä paastoisin ja millä tavalla se tapahtuisi, sitä en
+tietänyt itsekään, mutta tänä hetkenä olin vakuutettu, että niin minä
+tekisin. Oli jo kirkas päivä ja työväki alkoi liikkua, kun käännyin
+takaisin huoneeseeni.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Oli Maarian taivaaseen astumisen edellinen paastoaika, eikä aikomukseni
+paastota tuona aikana kummastuttanut ketään.
+
+Koko viikon pitkään ei Sergei Michailovitsh tullut kertaakaan
+luoksemme. En ensinkään ihmetellyt tätä, en huolestunut tai vihastunut
+häneen, päinvastoin iloitsin ettei hän tullut, sillä odotin häntä vasta
+syntymäpäiväkseni.
+
+Tämän viikon kuluessa nousin joka aamu aikaisin. Sillä välin kuin
+minulle valjastettiin hevosia, kävelin yksinäni puutarhassa ja kuvailin
+mielessäni, mitä syntiä olin tehnyt edellisenä päivänä, mietiskelin,
+mitä minun tarvitsisi tänään tehdä, jotta voisin olla tyytyväinen ja
+viettää päiväni kertaakaan pahaan lankeematta.
+
+Silloin oli minusta kovin huokeaa elää aivan virheetöntä elämää --
+mielestäni riippui se vain siitä, että olin jonkun verran varoillani.
+
+Kun hevoset olivat valjastetut, nousin Katjan tai jonkun palvelustytön
+kanssa vaunuihin ja ajoin kolmen kilometrin päähän kirkkoon. Päästyäni
+sinne muistin joka kerta rukoilla niiden edestä, jotka "Jumalan
+pelvossa sisälle käyvät", ja erittäinkin vaivasin itseäni tällä
+tunteella astuessani kirkon esihuoneen ruohottuneita portaita.
+
+Kirkossa ei käynyt näinä aikoina enempää kuin kymmenkunta ripille
+valmistuvaa talonpoikaa ja maaorjaa. Erityisellä nöyryydellä koetin
+vastata heidän kumarruksiinsa ja, mikä minusta näytti oikein urotyöltä,
+menin itse kynttilälaatikolle ottamaan vanhalta sotilaalta, joka hoiti
+lukkarin virkaa, vahakynttilöitä ja asetin ne pyhäinkuvien eteen.
+
+Kaikkein pyhimmän pääovesta näin alttarivaatteen, jonka äitini oli
+ommellut. Pyhäinkuvien seinällä oli kaksi enkeliä tähtinensä, jotka
+olivat näyttäneet minusta niin suurilta, kun olin vielä pieni, ja
+kultaloisteinen kyyhkynen, joka myöskin oli lapselliseen mieleeni
+voimakkaasti vaikuttanut. Kuorin takaa näkyi peitetty kastemalja, jossa
+usean kerran olin orjaimme lapsia kummina kastattanut ja jossa kerran
+olin itsekin kastettu.
+
+Vanha pappi tuli messukasukassaan, joka oli tehty isäni ruumispaarien
+vaatteesta ja alkoi nytkin jumalanpalveluksen aivan samalla
+äänellä, jolla hän oli jo niin kauan, kuin voin muistaa, pitänyt
+jumalanpalveluksia kotonamme, kastanut Sonjan, lukenut isäni
+sielumessut ja siunannut äitini hautaan; sama lukkarin tärisevä ääni
+kaikui kuorista, ja vanha nainen, jonka muistin aina nähneeni kirkossa
+jokaisessa jumalanpalveluksessa, seisoi köyrysissään seinivierellä,
+katseli kyynelsilmin kuoriin pyhäinkuvaa, piti ristiinpannuissa
+käsissään vaaleentunutta liinaa ja mutisi hampaattomalla suullansa
+jotakin itsekseen.
+
+Ja tämä kaikki ei herättänyt minussa pelkkää uteliaisuutta ja pelkkiä
+muistoja, -- kaikki oli nyt silmissäni pyhää ja suurta ja kaikella
+tällä syvällinen tarkoituksensa.
+
+Kuuntelin papin lukeman rukouksen joka sanaa tarkasti ja koetin
+sisäisellä tunteellisuudella siihen vastata. Jos oli jotakin, jota en
+ymmärtänyt, pyysin Jumalan valaisemaan ymmärrystäni tahi kohotin
+omintakeisen rukoukseni ymmärtämättä jääneen asemesta.
+
+Kun katumusrukoukset olivat luetut, aloin muistella mennyttä elämääni,
+ja tuo lapsellisen puhdas menneisyyteni näytti minusta niin mustalta
+nykyisen sieluni puhtauden kirkkaudessa että pelästyin omaa itseäni ja
+tyrskähdin itkemään. Oitis sen ohessa tunsin kuitenkin, että saan
+kaikki anteeksi ja että, jos vain olisi rikoksia ja mitä suurempia
+olisivat, tuntuisi sitä ihanammalta katumukseni. Kun pappi
+jumalanpalveluksen lopussa lausui: "Herra siunatkoon teitä", tuntui
+kuin tuo siunaus olisi paikalla vaikuttanut ja jonkinlainen
+ruumiillinen hyväntunne siitä olemukseeni virrannut, -- virrannut äkkiä
+valoa ja lämpöä sydämmeeni.
+
+Jumalanpalveluksen päätyttyä tuli pappivanhus luokseni kysymään,
+tarvitseisiko ja milloin hänen tulla luoksemme pitämään iltakirkkoa.
+Minä kiitin häntä nöyrästi siitä, että hän, kuten ajattelin, tahtoi
+minun tähteni nähdä semmoista vaivaa ja ilmoitin, ettei tarvitse, että
+minä kyllä kävelen tai ajan vaunuilla kirkkoon.
+
+"Te tahdotte siis itse nähdä vaivan --?" sanoi pappi.
+
+En tiennyt mitä vastasin, sillä pelkäsin tekeväni syntiä ylpeydestä.
+
+Kirkolta lähetin aina hevoset takaisin, kun ei Katjaa ollut mukanani,
+ja palasin yksinäni jalkaisin. Kaikkia vastaantulijoitani tervehdin
+syvään ja nöyrästi kumartaen. Minä käytin jokaista tilaisuutta
+lähimmäisiäni auttaakseni, ohjatakseni heitä ja uhratakseni jotakin
+heidän tähtensä, jopa astuin likaiseen tiensyrjäänkin heille tietä
+antaakseni.
+
+Erään kerran iltasella kuulin, kun työnjohtaja kertoi Katjalle, että
+eräs Semen niminen talonpoika oli käynyt pyytämässä häneltä lautaa
+tyttärensä ruumisarkkuun ja ruplan rahaa sielumessua varten, ja oli
+saanutkin ne.
+
+"Onko hän sitten niin köyhä?" kysyin minä.
+
+"Kovin köyhä, arvoisa neiti, elävät aivan suolatta leivättä", vastasi
+työnjohtaja.
+
+Sydäntäni kouristi kuullessani tätä, mutta sittenkin lohdutti minua,
+kun sain sen tietää. Uskotettuani Katjaa, että aijon mennä kävelylle,
+kiidin ylös huoneeseeni, otin kaikki rahani, mitä minulla oli (kovin
+vähän kyllä, mutta toki kaikki, mitä minulla oli), tein ristinmerkin ja
+riensin terassin poikki puutarhaan ja kylään Semenin mökille, joka oli
+aivan kylän syrjässä. Ketään näkemättä menin ikkunan luokse, laskin
+ikkunalle rahani ja naputin siihen. Silloin lähti joku mökistä, naristi
+ovea ja huusi minua, mutta minä juoksin vavisten ja kylmänä pelosta
+kotiini, kuin rikoksentekijä.
+
+Katja kysyi minulta, missä olin käynyt ja mikä minun oli, mutta minä en
+edes ymmärtänyt, mitä hän puhui, enkä vastannut mitään. Kaikki esiytyi
+minulle yht'äkkiä niin mitättömältä ja pintapuoliselta. Lukitsin itseni
+huoneeseeni ja kävelin kauan edestakaisin lattialla, en kyennyt mitään
+tekemään, en ajattelemaan enkä selvittämään tunteitanikaan. Ajatukseni
+kulkivat Semenin perheeseen; ajattelin, kuinkahan se tuli iloiseksi
+lahjasta, millähän sanoilla kiittivät häntä, joka oli pannut rahat
+ikkunalle, ja mieleni alkoi käydä raskaaksi siitä, etten ollut itse
+antanut lahjaani heille. Ajattelin sitäkin, mitähän sanoisi Sergei
+Michailovitsh, kun hän tietäisi tekoni, ja iloitsin siitä, ettei hän
+eikä kukaan muukaan saa koskaan siitä tietoa.
+
+Minun valtasi sellainen iloisuus, sellainen huumaus muiden ja oman
+itseni täydellisyydestä, että kaikki näin kovin lempeässä valossa, ja
+että yksin kuolemankin ajatus onnen unelmana tunkeutui minuun. Nauroin,
+rukoilin ja itkin. Tällä hetkellä rakastin kaikkea maailmassa ja omaa
+itseäni hehkuvalla kiihkoisuudella.
+
+Jumalanpalveluksien välillä aloin lukea evankeliumia. Mitä enemmän
+luin, sitä selvemmäksi ja käsitettävämmäksi tuli minulle tämä kirja,
+sitä liikuttavammaksi ja yksinkertaisemmaksi tuo jumalallisen elämän
+kertomus, ja sitä ylevämmäksi ja pohjattomammaksi tunteiden ja
+ajatuksien syvyys lunastajani opissa. Selvältä ja yksinkertaiselta
+näytti minulle kaikki, kun tuosta kirjastani käännyin taas katselemaan
+ja miettimään elämää, joka minua ympäröi. Näytti, että olisi vaikeata
+elää pahasti ja aivan helppoa rakastaa kaikkia ja olla kaikkien
+rakastamana.
+
+Jokainen oli minua kohtaan hyvä ja lempeä. Sonjakin, jota yhä vielä
+opetin, oli aivan toiseksi muuttunut. Hän koetti ymmärtää kaikkea, mitä
+opetin, tyydyttää minua kaikessa eikä koskaan yrittänytkään
+tuskastuttamaan minua. Millainen olin muille, sellaisia olivat muut
+minulle.
+
+Miettiessäni, ketä vihollisia minulla olisi, joilta minun pitäisi
+pyytää anteeksiantamusta ennen ripille menoani, muistin ainoastaan
+yhden läheistössämme asuvan aatelisneidin, jonka olin saattanut
+naurettavaksi vuosi takaperin vieraisilla ollessamme ja joka sen
+perästä ei ollut enää käynyt meitä tervehtimässä. Minä kirjoitin
+hänelle kirjeen, tunnustin siinä rikokseni ja pyysin anteeksi.
+
+Hän vastasi minulle kirjeellä, jossa hän puolestaan pyysi anteeksi
+minulta ja soi anteeksi minulle. Itkin ilosta lukiessani noita
+yksinkertaisia rivejä, joissa minulle silloin ilmausi syvää ja
+liikuttavaa tunnetta.
+
+Emännöitsijämme tyrskähti myös itkuun, kun pyysin häneltä anteeksi.
+
+"Minkätähden ovat kaikki niin hyviä minua kohtaan, millä olen ansainnut
+sellaista rakkautta?" mietin itsekseni. Ja tahtomattani muistin Sergei
+Michailovitshiä ja ajatukseni viivähtivät kauan hänessä. En voinut
+muuta, enkä lukenutkaan tätä synniksi.
+
+Mutta en ajatellut häntä samalla tavalla, kuin olin ajatellut sinä
+yönä, jona ensikerran havaitsin, että hän rakasti minua -- ajattelin
+häntä aivan kuin itseäni, yhdistin ehdottomasti hänen jokaiseen
+tulevaisuuteni ajatukseen. Tukehduttava vaikutus, jota kärsin hänen
+läsnäollessaan, katosi kerrassaan ajatuksistani. Tunsin itseni nyt
+hänen vertaiseksensa ja siitä korkeudesta, minne hurskas mielialani oli
+minut nostanut, käsitin häntä täydellisesti.
+
+Se oli nyt minulle selvää, mikä hänessä ennen oli näyttänyt niin
+vieraalta. Vasta nyt ymmärsin, minkätähden hän sanoi, että ainoastaan
+toisten hyväksi eläminen on onnea.
+
+Nyt olin minä täydellisesti yhtä mieltä hänen kanssaan. Ajattelin, että
+me kaksi yhdessä voisimme juuri tuollaista rauhallista onnea nauttia.
+En haaveksinut ulkomaan matkoja, suurta maailmaa, loistoa; vaan
+kuvittelin aivan toista, tyyntä perhe-elämää maalla, ikuista itsensä
+uhraavaisuutta, loppumatonta keskinäistä rakkautta ja ikuista
+kaitselmuksen ylistystä, joka meitä niin hellävaroin hoiti.
+
+Aikomukseni mukaan kävin ripillä syntymäpäivänäni. Palatessani kirkosta
+mainittuna päivänä, täytti sydäntäni niin sanomaton onnellisuus, että
+pelkäsin elämää, jokaista liikutusta, pelkäsin kaikkea mahdollista,
+mikä vaan voisi onneani häiritä. Mutta tuskin pääsimme vaunuista
+rappusille kun näimme tutut kaksipyöräiset ajoneuvot ja Sergei
+Michailovitshin. Hän tuli onnittelemaan minua ja menimme yhdessä
+vierassaliin. En vielä koskaan sillä ajalla, jona Sergei
+Michailovitshin olin tuntenut, ollut voinut niin rauhallisena ja
+itsetietoisena olla hänen lähellänsä, kuin tällä kerralla. Tunsin että
+minussa oli kätkeytyneenä kokonainen uusi maailma, jota hän ei
+ymmärtänyt ja joka kohoutui häntä ylemmäksi. En tuntenut hänen
+läsnäolostaan vähintäkään ujoutta. Oli hyvin mahdollista, että hän
+ymmärsi, mistä tämä tuli, sillä hän seurusteli kanssani erityisen
+hellällä lempeydellä ja hienolla arvokkaisuudella.
+
+Menin pianon luokse, mutta hän sulki sen ja pani avaimen taskuunsa.
+
+"Älkää häiritkö mielentilaanne", sanoi hän, "sielussanne on nyt
+musiikki, joka on kaikkia maailman musiikkia parempi."
+
+Olin kiitollinen hänelle näistä hänen sanoistaan, vaan kumminkin
+samalla oli kiusallista, että hän noin helposti ja varmasti oli
+käsittänyt sen, minkä olisi pitänyt olla salaisuutena kaikille.
+
+Syödessämme ilmoitti Sergei Michailovitsh tulleensa toivottamaan
+minulle onnea ja sanomaan jäähyväisiä, sillä hänen oli matkustaminen
+aamulla Moskovaan. Tätä sanoessaan katsoi hän Katjaan, ja sitten vain
+vilkaisi minuun. Näin, että hän pelkäsi kasvojeni ilmaisevan jotakin
+mielenliikutusta. Mutta minä en kummastunut, en hämmentynyt, enkä edes
+kysynyt, pitkäksikö aikaa hän lähtee. Minä tiesin, että hän näin vaan
+sanoi, eikä sitten matkustaisikaan.
+
+Miten tämän tiesin, en voi enää itsekään käsittää; mutta tuona
+unohtumattomana päivänä minusta näytti, että tiesin kaikki, mitä oli
+tapahtunut ja mitä vastaisuudessa tapahtuu. Olin kuin semmoisessa
+hyvässä unessa, jossa näkee kauaksi taaksepäin menneisyyden tapahtumat
+ja kauaksi tulevaisuuteen, mitä siinä tulee tapahtumaan, vieläpä millä
+tavalla tapahtuu.
+
+Sergei Michailovitsh tahtoi lähteä oitis päivällisten jälkeen, mutta
+Katja paneusi paikalla pöydästä noustuamme päivällislevolle, ja
+Michailovitshin piti odottaa, kunnes Katja heräisi, saadaksensa hänelle
+sanoa jäähyväiset.
+
+Saliin heloitti päivä täysin sätein, -- me menimme terassille. Tuskin
+olimme päässeet istumaan, kun aloin täysin rauhallisesti keskustelun,
+jonka piti ratkaista rakkauteni kohtalon. Aloin puhua, en ennemmin enkä
+myöhemmin, vaan juuri samalla silmänräpäyksellä, kuin istuimme. En
+ollut vielä mitään sanonut, ei äänen värityksessä, eikä keskustelun
+luonteessakaan mitään ilmautunut, mikä olisi estänyt minua sanomasta
+sitä mitä aijoin. Itsekään en ymmärrä, mistä minulla oli sellainen
+rauhallisuus, päättäväisyys ja mistä löysin tuon varman muodon
+sanoilleni. Oli kuin en olisikaan itse puhunut, vaan joku tahdostani
+riippumaton olisi minussa puhunut.
+
+Sergei Michailovitsh istui minua vastapäätä ja nojautuen kaidepuuhun
+riipi jostakin sireeninoksasta lehtiä. Kun aloin puhua, päästi hän
+sireeninoksan käsistään ja kallisti päänsä käden nojaan. Hänen
+asentonsa saattoi olla yhtä hyvin täysin rauhallisen, kuin kovin
+liikutetunkin asentona.
+
+"Minkätähden te matkustatte?" kysyin häneltä painavasti, ja katsoin
+häntä sitten äänetönnä suoraan silmiin.
+
+Hän ei heti vastannut.
+
+"On asioita", hyrähti hän sitten ja painoi katseensa maahan.
+
+Minä käsitin, kuinka työlästä hänen oli valehdella silmäini edessä ja
+vielä noin vilpittömästi tekemääni kysymykseen vastatessaan.
+
+"Kuulkaas nyt", aloin puhua, "te tiedätte, millainen päivä on tämä
+päivä minulle. Se on monessa suhteessa minulle merkitsevä päivä. Kun
+kysyn teiltä, en kysy vain näyttääkseni pelkkää osanottavaisuuttani, --
+te tiedätte, että olen tottunut teihin ja rakastan teitä --, kysyn sen
+vuoksi, kun minun täytyy saada se tietää... Minkätähden te
+matkustatte?"
+
+"Minun on hyvin vaikea sanoa teille suoraan totta, ja olla salaamatta
+todellista syytä siihen, että lähden", vastasi Sergei Michailovitsh.
+"Tällä viikolla olen paljon ajatellut itseäni ja teitä ja olen
+päättänyt, että minun täytyy matkustaa... Te ymmärrätte, minkätähden,
+ja jos rakastatte minua, niin ette kysy enempää minulta..."
+
+Hän pyyhkäsi otsaansa kädellään ja käsi jäi sitten peittämään silmää...
+"Minun on hyvin vaikea... ja te käsitätte miksi..."
+
+Sydämeni alkoi tykyttää kiihkeästi.
+
+"En minä voi sitä käsittää", sanoin minä, "minä en käsitä; mutta
+sanokaa te, sanokaa Jumalan tähden, tämän syntymäpäiväni tähden,
+sanokaa te; minä voin kuulla rauhallisena kaikki!"
+
+Hän muutti asentoansa, katsoi minuun ja taivutti taas sireeninoksan
+käsiinsä.
+
+"Vaikka onkin", alkoi hän hetken vaitioltuansa äänellä, jonka hän
+koetti saada kuulumaan varmalta, "vaikka onkin tuhmaa ja mahdotontakin
+sitä sanoin kertoa, ja vaikka se on minulle sanomattoman vaikeata,
+koetan kumminkin teille selvittää..." tässä rypisti hän otsansa, aivan
+kuin olisi ruumiillista tuskaa kärsinyt.
+
+"No?" sanoin minä.
+
+"Kuvailkaapas mielessänne, että oli herrasmies, olkoon vaikka
+esimerkiksi A, vanha elähtänyt mies, -- ja neitonen, vaikkapa B, nuori,
+onnellinen, maailmaa, ihmisiä, elämää tuntematon. Erityisten
+perheellisten asiain vuoksi kävi niin, että A alkoi rakastaa B:tä kuin
+tytärtänsä eikä pelännyt, että olisi voinut ruveta häntä toisella
+tavalla rakastamaan."
+
+Michailovitsh oli taas vaiti, mutta minä en häntä keskeyttänyt.
+
+"Mutta", jatkoi Michailovitsh yht'äkkiä kiireesti ja varmalla äänellä,
+minuun katsomatta, "A oli unhottanut, että B oli nuori ja elämä hänelle
+vielä leikkiä, ja että hän voisi helposti toisellakin tavalla rakastua
+B:hen ja että B voisi ruveta pitämään sitä hauskana. Ja A yht'äkkiä
+huomasikin, että toisellainen tunne, ihan kuin omantunnonvaivana jo
+asustikin hänen sielussaan, ja hän pelästyi. Hän pelkäsi, että heidän
+entinen ystävällinen välinsä tulisi rikkountumaan, ja päätti matkustaa,
+ennenkuin sellainen muutos ennättäisi toteutua."
+
+Puhuessansa pyyhkäsi hän taas silmiänsä aivan huomaamattansa ja käsi
+jäi taas niitä peittämään.
+
+"Ja minkätähden A pelkäsi rakastaa muulla rakkaudella?" kysyin tuskin
+kuultavalla äänellä koettaen hillitä liikutustani. Ääneni oli kuitenkin
+varma, vaan Sergei Michailovitshista näytti se tuntuvan leikilliseltä,
+sillä hän vastasi loukkautumista ilmaisevalla äänellä:
+
+"Te olette nuori, mutta minä en ole enää nuori. Teille sopii vielä
+leikkiminen, mutta minä haluan jo jotakin muuta. Leikkikää vain, kunhan
+ette minun kanssani leiki. Minä vakuutan, ettei se minulle tekisi hyvää
+ja jälkeenpäin katuisitte itsekin sitä. -- Sen sanoi A", lisäsi hän.
+"No, tämä on kaikki hullutusta, vaan te ymmärrätte nyt, minkä vuoksi
+matkustan. Kuulkaahan, elkäämme enää puhuko tästä."
+
+"Elkää, elkää, puhutaan vain", hätäilin sanomaan ja kyyneleet
+tukauttivat ääntäni. "Rakastiko A häntä vai eikö?"
+
+Sergei Michailovitsh ei vastannut mitään.
+
+"Jos ei A rakastanut B:tä, niin miksi hän leikki hänen kanssaan, kuin
+lapsen kanssa?" jatkoin minä.
+
+"Niin, niin, A oli syypää", vastasi Michailovitsh kiiruhtaen
+katkaisemaan puhettani.
+
+"Mutta kaikki oli lopussa ja he erosivat... ystävinä."
+
+"Mutta se on hirveätä! Eikö mikään muu ratkaisu ole mahdollinen?"...
+sanoin aivan kuiskaavalla äänellä ja pelästyin omia sanojani.
+
+"On kyllä", sanoi hän, ottaen kätensä kasvoiltansa, ja katsoi minua
+suoraan silmiin. "On kyllä kaksi erilaista ratkaisua mahdollista.
+Mutta, herran tähden, elkää keskeyttäkö minua enää, kuunnelkaa
+rauhallisesti minua... Muutamat sanovat", alkoi hän nousten seisomaan
+ja hymyillen surullisen raskaasti, -- "muutamat sanovat, että A oli
+järjeltänsä, rakasti B:tä hulluuteen asti ja sanoi vielä sen B:lle... B
+nauroi vain, sillä hänestä oli ollut kaikki leikkiä, mutta A:lle oli se
+ollut elämän tärkein asia."
+
+Minä oikein värisin ja tahdoin keskeyttää häntä, sanoa hänelle, ettei
+hän enää puhuisi noin, mutta hän ei antanut minulle sananvuoroa.
+Laskien kätensä minun käteni päälle hän sanoi vapisevalla äänellä: "Ei,
+odottakaa vähän, toiset vielä sanoivat, että B oli tuntenut sääliä A:ta
+kohtaan. Raukka, ei tuntenut maailmaa eikä ihmisiä; kuvaili todellakin
+voivansa A:ta rakastaa ja suostui niin hänen vaimokseen. Ja A
+järjiltänsä ollen uskoi samoin, uskoi todellakin, että nyt hänelle
+alkaa uusi elämä. Mutta pian he molemmat huomasivat pettyneensä; A oli
+pettänyt B:n ja B pettänyt A:n... Ei, ei puhuta enää tästä", lopetti
+Michailovitsh nähtävästi itse voimatonna enää jatkamaan, ja asettui
+äänetönnä istumaan vastapäätä minua.
+
+Hän sanoi: "ei puhuta", mutta minä näin, että sisimmässään hän ei
+mitään niin toivonut, kuin että olisin vastannut hänelle. Olisin
+tahtonut puhua, mutta en voinut, sydäntäni ahdisti niin.
+
+Minä katsoin häneen. Hän oli vaalea ja hänen alahuulensa vavahteli.
+Tuli niin äärettömän surku häntä. Ponnistin voimiani uudestaan ja
+yht'äkkiä onnistuinkin katkaisemaan äänettömyyteni, ja pakottamaan
+suuni puhumaan, joka oli ennen pysynyt niin kankeana. Puhuin hänelle
+hiljakseen, rauhallisella ja hillityllä äänellä, jonka pelkäsin joka
+hetki taittuvan.
+
+"Mutta on vielä kolmaskin ratkaisu", sanoin minä ja siihen taas
+keskeytin.
+
+Mutta Sergei Michailovitsh oli vaiti.
+
+"Ja tämä kolmas ratkaisu on sellainen, että A ei rakastanutkaan B:tä,
+vaan saattoi hänet onnettomaksi, kovin onnettomaksi luullessaan
+olevansa oikeutettu hänet heittämään ja matkustamaan pois; -- hän vielä
+ylpeilikin tästä. Teille, mutta ei minulle, teille yksin on kaikki
+ollut leikkiä, -- ensimäisestä päivästä saakka olen minä rakastanut,
+rakastanut teitä!" sanoin minä ja sanoessani "rakastanut" paisui
+hillitty ääneni rajuksi huudahdukseksi, jota itsekin pelästyin.
+
+Vaalenneena seisoi Michailovitsh edessäni. Hänen huulensa vapisivat
+enemmän ja enemmän ja kaksi kyyneltä kiertyi hänen silmistään.
+
+"Se on kurjasti teiltä!" sain melkein huutamalla suustani. Minä tunsin
+kuinka lannistuminen ja pidätetyt kyyneleet tukehuttivat ääntäni. "Ja
+minkätähden?" lisäsin ja nousin samalla seisoalleni jättääkseni hänet.
+
+Mutta hän pidätti minut. Hän painoi päänsä polvilleni, hänen huulensa
+suutelivat ja hänen kyyneleensä kostuttivat värähteleviä käsiäni.
+
+"Jumalani, jospa olisin tämän tiennyt!" kuiskasi hän.
+
+"Millä olen tämän ansainnut?" sanoin minä ja sydämmeni täytti sellainen
+onni... niin, joka on kadonnut ainiaaksi, eikä ole milloinkaan
+palannut.
+
+Viittä minuuttia myöhemmin juoksi Sonja yläkertaan Katjan luokse ja
+huusi, että koko talo kaikui:
+
+"Mascha menee naimisiin Sergei Michailovitshin kanssa!"
+
+
+
+
+V.
+
+
+Meillä ei ollut mitään syytä lykätä häitämme. Minä en toivonut sitä
+eikä hänkään, Michailovitsh. Totta kyllä, että Katja tahtoi matkustaa
+Moskovaan tarpeita ostamaan ja tilaamaan myötäjäisiä. Michailovitshin
+äiti tahtoi taas, että hänen poikansa ennen naimisiin menoaan
+hankkisi uudet vaunut ja huonekalut sekä tapiseerauttaisi huoneet
+uudestaan, mutta me kumpikin päätimme tehdä nämä häiden jälkeen, jos
+näyttäisi välttämättömältä, ja viettää häämme kahden viikon päästä
+syntymäpäivästäni aivan hiljaisesti, morsiuslahjoitta, vieraitta,
+morsiusneidittä, hääherkuitta, sampanjatta, -- kerrassaan vain häät
+kaikitta lisäyksittä, joita tavallisesti häissä käytetään.
+
+Michailovitsh kertoi minulle äitinsä olevan kovin tuskissaan siitä,
+että nyt häät muka menisivät ilman musiikkia, ilman tavarain
+kasaantumista vuorenkorkuiselle ja panematta mullin mallin koko taloa.
+Hänen omat häänsä ennen vanhaan, nehän maksoivatkin kolmekymmentä
+tuhatta ruplaa! Sergeiltä salaa oli hän jo läpikotoisin myllännyt
+varasto-arkkunsa ja vakavasti neuvotellut taloudenhoitajatar
+Marjushkan kanssa meidän onnellemme välttämättömistä matoista,
+ikkunanvarjostimista, teetarjottimista y.m.
+
+Minun puolestani teki Katja aivan samoin emännöitsijämme Kusminishnan
+kanssa. Ja näissä hommissa ei hänen kanssaan tarvinnut leikkiä laskea.
+Hän oli aivan varma, että Sergei ja minä tulevaisuudestamme puhuessamme
+kuiskailimme pelkkiä hellyyksiä toisillemme ja laskimme vain leikkiä,
+niinkuin häitään odottavain rakastuneiden paha tapa on, ja että meidän
+tulevainen onnemme riippuu alusvaatteiden tarkasta leikkaamisesta sekä
+pöytäliinain ja salvettien saumoista ja päärmeistä.
+
+Pokrovskovin ja Nikolskin välillä kulki joka päivä useampia salaisia
+kuiskaustietoja siitä, mitä varusteltiin ja valmistettiin, ja vaikka
+Katja ja Sergein äiti elivät näöltään hellimmässä ystävyydessä, tuntui
+nyt heidän välillään olevan hienoa diplomaattista sotaa.
+
+Tatjana Semenovna, Sergein äiti, jonka kanssa nyt lähemmin tutustuin,
+oli teeskentelevä ja ankara talon haltijatar ja tavoiltaan menneen ajan
+aatelisrouva. Sergei ei rakastanut häntä ainoastaan pojan
+velvollisuudentunnosta, vaan sisällisestä taipumuksesta, sillä hän piti
+äitinsä parhaimpana, ymmärtäväisimpänä, hellimpänä ja rakastettavimpana
+naisena koko maailmassa. Tatjana Semenovna olikin meille aina hyvä,
+minulle erittäinkin, ja iloitsi siitä, että hänen poikansa meni nyt
+naimisiin. Mutta kun kävin morsianna ollessani hänen luonansa, näytti
+hän tahtovan antaa minun tuntea, että hänen poikansa olisi kyllä voinut
+joutua parempiinkin naimisiin ja että tekisin hyvin, jos aina pitäisin
+tämän mielessäni. Ymmärsin häntä täydellisesti, vieläpä olin yhtä
+mieltäkin hänen kanssaan.
+
+Näiden viimeisten kahden viikon aikana näimme toisiamme joka päivä.
+Michailovitsh tuli päivällisille meille ja viipyi puoleen yöhön. Mutta
+siitä huolimatta, että hän sanoi -- ja minä puolestani tiesin hänen
+sanovan totta --, että hän ei voisi minutta elää, ei hän koskaan ollut
+koko päivää luonani, pitipä vielä huolta taloustoimistaankin aivan kuin
+ennenkin.
+
+Ulkopuolinen suhteemme pysyi morsiusaikani entisellään. Me
+teitittelimme toisiamme totuttuun tapaan. Hän ei suudellut kättäni, hän
+ei etsinyt tilaisuuksia kahdenkesken ollaksemme, vaan semmoisen
+sattuessa kiiruhti pois luotani, ikäänkuin olisi pelännyt hellyytensä
+saavan liian suuren ja vaarallisen vallan.
+
+En tiedä, minäkö vai hänkö oli muuttunut, mutta tunsin nyt todellakin
+itseni hänen vertaisekseen. En nähnyt hänessä enää tuota tahallista
+vaatimattomuutta, josta en ollut ennen pitänyt. Usein mielihyvikseni
+näin nyt edessäni entisen pelättävän ja kunnioitettavan miehen asemasta
+lempeän, onnesta hämmentyneen poikasen. Ajattelin usein: "Noinpa on
+hänkin ihminen juuri niin kuin minäkin, ei enempää eikä vähempää."
+Mielestäni oli hän nyt selvänä edessäni, täydellisesti tunnettuna. Ja
+kaikki, mitä hänestä tunsin, oli aivan yksinkertaista, omaa olemustani
+vastaavaa. Hänen suunnitelmansa, joiden mukaan järjestäisimme tulevan
+yhteiselämämme, olivat aivan kuin omiani, olihan vain se eroa, että hän
+osasi selvemmin ja paremmasti valituilla sanoilla niitä esitellä.
+
+Ilmat olivat näinä kahtena viikkona huonot ja vietimme sen vuoksi
+aikaamme enimmäkseen sisällä huoneissa. Ihanimmat hetkemme vietimme
+pianon ja ikkunan välisessä nurkassa. Tummaan ikkunan ruutuun heijastui
+palavan kynttilän liekki ja ulkoa päin sitä vihmoivat sadepisarat,
+jotka sitten valuivat ruutua pitkin alaspäin. Katoilta juosta loritteli
+sadevesi räystäskouruja myöten rapakkoon. Ikkunoista imeytyi huoneeseen
+kosteutta. Ja yhä kirkkaammalta, lämpimämmältä ja viihdyttävämmältä
+tuntui vain meille nurkkamme.
+
+"Mutta tiedättekös, että minulla on ollut jo kauan halu puhua teille
+eräästä seikasta", sanoi Michailovitsh, kun jotenkin myöhällä iltasella
+istuimme kahden nurkassamme. "Koko ajan teidän soittaessanne minä olen
+sitä ajatellut."
+
+"Mitäpäs minulle puhuisitte, minä tiedän sen jo kuitenkin", sanoin
+minä.
+
+"Niin, niinpä kyllä, ei siis puhutakkaan."
+
+"Elkääs nyt, sanokaa sentään, mitä ajattelittekin sanoa", pyysin nyt.
+
+"No hyvä. Muistatteko, kun minä kerroin teille tuon jutun A:sta ja
+B:stä?"
+
+"Ettenkö muistaisi tuota tuhmaa juttua! Hyvä oli, että se kumminkin
+näin päättyi..."
+
+"Niin kyllä, sillä vähällä olin turmella oman onneni, aivan itse. Te
+pelastitte minut. Mutta pahinta kaikista on, että minä silloin
+valehtelin, ja se on tunnollani. Nyt tahtoisin sanoa teille kaikki
+suoraan..."
+
+"Oi, minä pyydän, elkää nyt...!"
+
+"Elkää pelätkö suotta", sanoi hän nauraen. "Minä sanon vain
+puolustukseni. Kun aloin kanssanne puhua, oli tarkoitukseni vain tehdä
+tutkimuksia..."
+
+"Minkätähden tehdä tutkimuksia... Ei koskaan..."
+
+"Niin, minä tein kyllä huonosti siinä. Kun elämäni harhailujen ja
+pettymysten perästä käännyin takaisin maaelämään, olin itsekseni
+vakuutettu, että rakkaus oli tehnyt jo loppusuorituksen minun
+kohdaltani ja minulle jäänyt täytettäviksi vain vanhuuden
+velvollisuudet. Senvuoksi en pitkään aikaan voinut selvittää tunteitani
+teihin enkä sitä suuntaa, mihin ne minua johtivat. Minä toivoin -- enkä
+toivonut. Milloin näytti minusta, että kiemailitte ja leikitte
+kanssani, milloin taas epäilin sitä, ja silloin en tietänyt, mitä olisi
+tehtävä. Mutta tuon illan jälkeen, -- muistattehan, kun me kävelimme
+myöhään puutarhassa --, silloin minä aivan säikähdin: onneni ilmeni
+minulle liian suurena, käsittämättömänä! Mitähän tapahtuisi, jos
+antaisin toivolleni sijaa -- olisikohan kaikki turhaa? Mutta
+itsekkäisyydessäni ajattelin tietysti vain omaa olemustani."
+
+Hän vaikeni ja katsoi minuun.
+
+"Mutta peräti hullua ei ollutkaan se, mitä silloin sanoin", jatkoi hän
+taas. "Olisihan ollut mahdollista... minun täytyi pelätä. Minä sain
+nauttia teistä niin paljon, ja itselläni oli niin vähän antaa. Olette
+vielä lapsi, olette nuppunen, joka vasta puhkeaa, sillä rakastatte
+ensimäisen kerran, -- mutta minä..."
+
+"Jaa, jaa, sanokaa minulle vain suora totuus!" sanoin hänet
+keskeyttäen, mutta yht'äkkiä alkoi minua pelottaa, mitä hän ehkä
+sanoisikaan. "Oi, elkää puhuko", pyysin taas.
+
+"Josko minä ennen olen rakastunut, sitäkö ei?" sanoi Michailovitsh.
+arvaten ajatukseni. "Sen voin sanoa kyllä. En, en ole koskaan
+rakastanut, en koskaan mitään tämänlaista tuntenut..." Mutta äkkiä
+näytti siltä, kuin olisi surullinen muistelma juolahtanut hänen
+mieleensä. "Tarvitsin teidän sydämenne, saadakseni oikeuden rakastaa
+teitä", puhui hän surullisesti... "Minun täytyi tarkoin miettiä,
+ennenkuin sanoin, että rakastan teitä. Mitä minulla on antaa teille?
+Rakkauttako -- niin, rakastaa kyllä voin..."
+
+"Olisiko se sitten niin vähän?" sanoin katsoen häntä suoraan silmiin.
+
+"Vähän, ystäväni, vähän se on teille", jatkoi Michailovitsh. "Teillä on
+vielä nuoruutenne ja kauneutenne...! Useastikaan en nuku yökausiin,
+valtaavan suuren onneni vaikutuksesta. Ajattelen vain, miten elämme
+yhdessä. Olen elänyt ja kokenut jo paljon, vaan näyttää siltä, että
+nyt vasta käsitän, mitä onni ehtoinansa vaatii. Tyyni yksinäinen
+maalais-elämä kaukaisessa kätkössämme, mahdollisuus tehdä hyvää
+kansalle, jolle sitä on niin helppo tehdä, kun se ei ole siihen
+tottunut; työ, työ, joka näyttää aina tuottavan hyötyä; virkistys,
+luonto, kirjat, musiikki ja rakkaus meille läheisiin ihmisiin -- niissä
+on onneni, jota ylevämpää en ole kuvitellutkaan. Ja sitten elämän
+ystävä, sellainen kuin te, ja ehkäpä perhe, -- siinä kaikki, mitä
+ihminen voi toivoa!"
+
+"Niin on", sanoin minä.
+
+"Niin on minulle, joka jo olen elänyt nuoruuteni, vaan ei teille",
+jatkoi hän. "Te ette ole vielä elänyt nuoruuttanne. Te olisitte voinut
+kyllä toisissa asioissa etsiä onneanne ja olisitte voinut kyllä
+löytääkin sen. Te pidätte onnena sitä, mitä olen puhunut, vaan siksi
+että minua rakastatte."
+
+"Aina olen toivonut ja rakastanut vain tällaista rauhallista
+perhe-elämää", sanoin minä. "Te sanoitte aivan samaa, mitä minä
+ajattelin."
+
+Michailovitsh hymyili.
+
+"Teistä vain näyttää niin, lemmittyni, mutta sitten on se liian
+vähäistä teille; teillä on vielä nuoruutenne ja kauneutenne jälellä",
+uudisti hän ajattelevan näköisenä.
+
+Minä olin melkeen tuskastua, kun hän ei ottanut uskoakseen minua ja
+ikäänkuin olisi halunnut soimata minua nuoruudestani ja kauneudestani.
+
+"No, minkä vuoksi rakastatte minua, nuoruuteniko vai minun itsenikö
+vuoksi?" kysyin kärtyisenä.
+
+"Sitä en tiedä, mutta rakastan vain!" vastasi hän, luoden minuun
+tutkivan silmäyksensä, joka samalla oli niin miellyttävä.
+
+Minä en vastannut hänelle mitään. Minun täytyi tahtomattanikin katsoa
+häntä silmiin. Äkkiä tuli oloni kummalliseksi. Katseeni tylsistyi, en
+nähnyt ympäristöäni, Michailovitshin kasvotkin hämärtyivät edestäni,
+eroitin ainoastaan hänen loistavat silmänsä, jotka tähystivät suoraan
+silmiini; nuo silmät näyttivät tunkeutuvan lävitseni, kaikki
+sekavustui, en nähnyt enkä erottanut enää mitään, täytyi painaa silmäni
+kiinni, temmatakseni itseni irti lumouksesta, joka oli samalla sekä
+ihastusta että pelkoa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hääpäivämme aattona selvesi ilma illan suussa ja pitkän sateen jälkeen,
+jolla kesä päättyi, saimme ensimäisen kolean kirkkaan syysillan.
+Kaikki oli virkeätä, kolkkoa, kylmähköltä kajahtelevan kirkasta.
+Puutarhassamme saimme katsella ensimäisen kerran vapaata syksyistä
+luontoa, sen terävän kirjavia värivivahduksia, ja kuihtuneen kesän
+jättämää alastomuutta. Taivas oli kylmän valju. Menin maata ja
+ajattelin onnellisena, että huomenna, hääpäivänämme, on kaunis ilma.
+Aamulla heräsin auringon noustessa ja ajatus, että nyt on jo "tänään",
+pelotti minua, samalla kun se minua oudosti ihmetytti.
+
+Menin puutarhaan. Aurinko oli juuri noussut ja paisteli kellastuneitten
+ja melkein lehdettömiksi varisseiden lehmusten välitse käytävälle. Tie
+oli rasahtelevien lehtien peittämänä. Kurtistuneet pihlajanmarjatertut
+punertelivat oksillansa pakkasesta kurtistuneiden lehtien ympäröiminä.
+Georgiinit olivat ränsistyneet ja muuttuneet mustiksi. Ensi kertaa
+kimalteli hopeainen yöhallan huurre vaalistuneella nurmella ja kartanon
+viereen murtuneilla tikapuilla. Kylmän kirkkaalla taivaalla ei ollut
+ainoatakaan pilveä nähtävänä.
+
+"Joko todellakin on tänään?" ajattelin itsekseni, voimatta onneani
+uskoa. "Huomennako en enää herää täällä, vaan tuolla vieraassa uudessa
+kodissani Nikolskissa? Enkö enää saa täällä häntä odottaa, kiitää häntä
+vastaanottamaan, hänestä täällä iltasin ja öisin Katjan kanssa puhua,
+hänen vieressään pianon edessä salissamme istua, kulkea täällä hänen
+rinnallaan hämärässä yössä, enkö?"
+
+Muistin, että hän sanoi minulle eilis-iltana tulleensa viimeisen kerran
+ja että Katja pakotti minua koettelemaan hääpukuani ja sanoi: "huomista
+varten". Vuoroin uskoin ja vuoroin epäilin todellisuutta. Todellako jo
+huomispäivänä elän tuolla Nikolskissa anoppini kanssa Nadeshdjatta,
+Grigori-vanhuksetta, Katjatta? Eikö hoitajattareni enää maata
+mennessään minua suutelekaan ja vanhan tottumuksensa mukaan ristien,
+siunaten sanokaan: "hyvää yötä, neiti?" Enkö enää saa Sonjaa opettaa ja
+hänen kanssaan leikkiä, aamusin kolkuttaa hänen suojansa seinään ja
+kuulla hänen hilpeän raikasta nauruaan? Tänä päivänäkö tulen
+itsellenikin vieraaksi ja alan uuden elämän? Tänä päivänä minun
+toiveeni täyttyvät? Ja onkohan tämä uusi elämä ijäti kestävä?
+
+Kärsimätönnä odotin Sergei Michailovitshiä, sillä raskailta tuntuivat
+nuo ajatukset sielussani.
+
+Hän tuli aikaisin aamulla, ja oitis hänen nähtyäni olin varmasti
+vakuutettuna, että tänään olen hänen vaimonsa, eikä tämä ajatus enää
+minua pelottanut.
+
+Päivällisten edellä menimme kirkkoomme toimituttamaan sielumessun
+isävainajalleni.
+
+"Jospa hän olisi vielä elossa!" ajattelin minä kotiin palatessamme ja
+nojasin äänetönnä sen miehen käsivarteen, joka oli ollut isän parhain
+ystävä. Rukousten aikana, kun kumarruksissani painoin päätäni kylmää
+lattian kiviliuskaa vastaan, kuvastui isäni niin selvästi mieleeni,
+että uskoin hänen sielunsa ymmärtävän minua ja siunaavan vaaliani.
+Mielestäni hänen henkensä leijaili ympärillämme meitä verhoten ja hänen
+siunauksensa oikein tuntui olemuksessani. Muistelmat ja toiveet, onni
+ja huolet sulautuivat minussa juhlalliseksi hyvän tunnoksi, jonka
+valtavuutta lisäsi liikkumaton raikas ilma, rauhaisat, paljaat pellot
+ja vaaleahko taivas syksyisen auringon kirkkaiden vaikka jo
+voimattomain säteiden sopusointuisasti valaisemana. Samat säteet
+paistoivat poskelleni, koettaen sitä turhaan paahduttaa. Minusta
+näytti, että hän, jonka rinnalla astelin, ymmärsi tunteeni ja tunsi
+samaa, kuin minäkin. Hän astui hitaasti äänetönnä ja hänen
+kasvoissansa, joihin vähä väliä vilkasin, kuvastui sama surunvoittoinen
+iloisuus, jota tuo kirkas syyspäivän ilmakin kuvasteli ja joka täytti
+minunkin sydämmeni.
+
+Hän kääntyi minuun. Näin, että hän aikoi sanoa minulle jotakin.
+"Mitähän, puhuukohan hän minulle siitä, mitä olen itsekin ajatellut?"
+välkähti mielessäni. Mutta hän alkoikin puhua isästäni nimittämättä
+häntä.
+
+"Erään kerran sanoi hän minulle leikillään: otapa vaimoksesi meidän
+Mascha!"
+
+"Kuinka onnellinen hän tänään olisikaan!" vastasin minä, vielä
+tiukemmin nojautuen käsivarteen, jolla hän minua tuki.
+
+"Niin, te olitte silloin vielä lapsi", jatkoi Michailovitsh, katsoen
+minua silmiin. "Minä suutelin silloin noita silmiä ja rakastin niitä
+ainoastaan sentähden, että ne olivat niin isän silmäin näköiset, En
+voinut ajatella silloin, että kerran ovat ne minulle vielä oman itsensä
+vuoksi kalliit. Siihen aikaan sanoin teitä Masshaksi."
+
+"Sanokaa minua 'sinuksi'", sanoin minä.
+
+"Olin juuri sanoakin sinua 'sinuksi'", vastasi Sergei. "Nyt vasta
+näyttää minusta, että olet kokonaan omani."
+
+Rauhallisen tyynellä ja sydämmellisellä katseella katsoi hän minuun.
+
+Kulimme hitaasti ja levollisesti alastonta peltoa menevää tietä.
+Kuulimme tuskin askeliamme, omaa ääntämme. Rotkotien toisella puolella
+levisi kauaksi ruskeahko sänkipelto, lehtensä karistaneeseen viitakkoon
+saakka. Eräs talonpoika käänsi sitä aurallaan meidän puoleisesta
+sivustasta. Yhä leveämmäksi ja leveämmäksi kävi mustalle mullalle
+käännetty juova. Metsän reunalta näkyi hajaantunut hevoslauma, näyttäen
+olevan hyvinkin lähellä meitä. Toisella sivulla ja edessämme
+viheriöitsi jo syyslaihoa peltosaroissa, jotka ulottuivat puutarhaamme
+ja vielä sen taitse kartanolle saakka. Kaikkea valaisi aurinko
+syksyisellä voimattomalla paisteellaan. Kaikkialta kimalteli pitkiä
+hämähäkin verkkolankoja. Niitä lenteli ympärillämme ilmassa, laskeutui
+kuuraiselle sänkipellolle, tarttui kasvoihimme, hiuksiimme ja
+vaatteisiimme. Puhuessamme soinnahtelivat äänemme niin omituisesti,
+kuin olisivat panneet kumisemaan tyynen ilman päämme päällä ja me
+olleet aivan yksinämme keskellä suurta maailmaa, yksinämme tuon
+sinervän taivaan alla, jolla värähtelevästi sädehtien leikkivät
+syksyisen auringon voimattomat säteet.
+
+Mielelläni olisin minäkin sanonut Sergeitä "sinuksi", mutta se
+ujostutti niin!
+
+"Miksikä sinä niin kiireesti käyt?" sain sanottua, nopeasti, melkein
+kuiskaamalla, mutta samalla myöskin lävähdin punaiseksi.
+
+Hän alkoi käydä hitaammin ja katseli minua entistä hellemmällä
+iloisuudella ja onnellisuudella. Kun palasimme kotiin, oli siellä jo
+Sergein äiti ja ne vieraat, joita kutsumatta emme voineet olla. Nyt en
+taas saanut olla Sergein kanssa kahden siihen hetkeen saakka, kun
+kirkosta lähdettyämme istuimme vaunuun ajaaksemme Nikolskiin.
+
+Kirkko oli melkein tyhjä. Vilaistessani ympärilleni näin Sergein äidin
+istuvan matolla lähellä kuoria, edempänä Katjan viheriänauhaisessa
+myssyssään kyyneleet poskilla ja pari kolme orjaamme, jotka uteliain
+katsein tähystelivät minua. Sergeitä en nähnyt, vaan tunsin hänen
+lähellä olonsa.
+
+Kuulin rukouksen sanat ja kertasin ne kyllä itsekseni, mutta sielussani
+ne eivät saaneet mitään vastakaikua. En voinut rukoilla, katselin vain
+typerästi pyhäinkuvia, kynttilöitä, messukasukan ristiä papin selällä,
+alttaritaulua ja kirkon ikkunaa enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Tunsin
+vain hämärästi, että nyt tapahtuu jotakin tavatonta minussa.
+
+Kun pappi ristinensä kääntyi meihin päin, toivotti onnea ja sanoi, että
+hän on minun ristinyt ja nyt Jumala on sallinut hänen vielä vihkiäkin,
+-- kun Katja ja Sergein äiti suutelivat meitä ja kuulin vanhan Grigorin
+äänen huutavan vaunuja tulemaan, silloin ihmettelin ja hämmästyin, että
+jokos onkin kaikki päättynyt, eikä ole tapahtunut mitään erinomaista,
+en edes tuntenut tuon pyhän toimituksen vaikutusta sielussani.
+
+Suutelimme toisiamme, ja tuo suudelma oli outo, vieras meidän
+tunteillemme. "Tällaistako vain?" ajattelin minä.
+
+Menimme kirkosta ulos. Ajopelien ratina kumahteli kirkon holvistossa.
+Raitis ilma kosketteli miellyttävästi kasvojani.
+
+Otettuaan hattunsa auttoi Sergei minua kädestä vaunuihin. Vaunun
+ikkunasta näin kylmän kuun...
+
+Sergei istui rinnalleni ja sulki vaunun oven. Sydäntäni vihlasi, aivan
+kuin olisi loukannut minua se varmuus, jolla hän oven sulki. Katjan
+ääni kuului huutavan, että minun pitää peittää pääni. Vaunujen pyörät
+kolahtelivat kiviin, pyörivät sitten tasaista tietä ja matkamme joutui.
+
+Vaunun nurkkaan kyyristyneenä katselin ikkunasta kauaksi pelloille ja
+kuun kylmähkösti valaisemalle tielle. En katsonut Sergeihin, vaan
+tunsin kumminkin, että hän oli lähelläni, aivan vieressäni. "Tässäkö on
+kaikki mitä tämä hetki, josta niin paljon odotin, on minulle antanut?"
+ajattelin itsekseni. Tuntui nöyryyttävältä ja loukkaavalta, kun sain
+istua niin yksinäni ja kumminkin niin lähellä häntä. Käännyin häneen
+päin aikoen sanoa jotakin hänelle. Mutta en saanutkaan sanaa suustani.
+Entinen hellyyden tunne näytti kadonneen, ja loukkaantumisen ja pelon
+tunteet saaneen vallan.
+
+"Tähän hetkeen saakka en ole voinut uskoa, että tämä olisi todellakin
+mahdollista", vastasi Sergei lempeästi katseeseeni.
+
+"Minua pelottaa, en tiedä, miksikähän", sanoin minä.
+
+"Minunko vuokseni pelottaa, rakkaani?" kysyi Sergei ja, ottaen minua
+kädestä, kumartui puoleeni. Käteni oli elotonna hänen kädessään ja
+tunsin sydämmessäni kylmyyttä ja kaihoa.
+
+"Niin", kuiskasin minä.
+
+Mutta yht'äkkiä alkoi sydämmeni sykkiä voimakkaasti ja käteni
+vavahdella. Tartuin hänen käteensä. Minä lämpenin, silmäni etsivät
+puolihämärässä hänen katsettaan ja tunsin nyt, etten pelännytkään
+häntä, vaan että tämä pelko oli ollut rakkautta, hellempää ja
+voimakkaampaa rakkautta kuin entinen. Tunsin, että olen nyt kokonaan
+hänen ja että olen onnellisena hänen vallassaan.
+
+
+
+
+
+
+TOINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Päivät, viikot, kaksi kuukautta meni yksinäisessä maalaiselämässä ihan
+meidän huomaamattamme. Ja kuitenkin olisivat tunteemme, mielialamme ja
+onnemme näiden kahden kuukauden ajalla riittäneet täyttämään kokonaisen
+elämän.
+
+Meidän unelmat maalaiselämämme järjestämisestä eivät täyttyneetkään
+sillä tavalla, kuin olimme odottaneet. Mutta todellinen elämämme ei
+siltä ollut odotettua huonompi. Siitä ei tullut ankaran työskentelyn,
+velvollisuuksien täyttämisen ja uhraavaisuuden elämää, niinkuin olin
+morsianna ollessani kuvaillut. Päinvastoin oli elämämme täynnä
+itsekästä rakkautta toinen toiseemme, keskeymättömän lempimisen halua,
+aiheetonta hurmautumista ja kaiken ulkopuolellamme olevan täydellistä
+unohtumista.
+
+Totta kyllä, että Sergei välistä meni työhuoneeseensa tehdäksensä
+jotakin, välistä ajoi kaupunkiin asioille tahi katsomaan talonsa
+hoitoa; mutta näin selvästi kuinka vaikea hänen oli hetkeksikään luopua
+minusta. Ja sittemmin hän tunnustikin, että kaikkialla, missä minua ei
+ollut, hänestä tuntui niin tyhjältä ja turhalta, ettei hän edes
+ymmärtänyt, mitä tehdä.
+
+Minun laitani on samanlainen. Minä luin, soittelin, tein äidin kanssa
+askareita, pidin koulua, kuitenkin vain sentähden, että jokainen noista
+toimistani oli jossain suhteessa Sergeihin ja tuotti hänelle iloa.
+Mutta kun vain ajattelinkin töitä, jotka eivät häneen yhdistyneet, niin
+hervostuen vaipuivat oitis käteni. Oikein tuntuu naurettavalta
+ajatella, että maailmassa olisi muutakin, kuin Sergeini. Mahdollisesti
+oli se huono, itsekäs tunne, mutta sittenkin teki se minun onnelliseksi
+ja kohotti kaikkea muuta korkeammalle. Hän oli maailmassa ainoa, joka
+kuului minulle, ja pidin häntä kauniimpana ja puhtaimpana ihmisenä maan
+päällä. Tästä seurasi, etten voinut elää yhdellekään muulle kuin
+hänelle, -- enkä mitään muuta varten kuin pysyäkseni hänen silmissään
+sinä, jona hän minua piti.
+
+Ja hän pitikin minua oivallisimpana ja täydellisimpänä naisena, mitä
+olla saattaa, luullen minun olemuksestani kaikkea mahdollista
+täydellisyyttä. Minä koetinkin olla ja pysyä sellaisena naisena hänen
+silmissään, -- hän itse oli maailman oivallisin ja parhain mies.
+
+Erään kerran tuli Sergei luokseni huoneeseeni hetkenä, jolloin
+rukoilin. Hän istui pöydän viereen, ettei olisi minua häirinnyt ja
+avasi kirjan. Minusta tuntui, että hän katseli minua, ja minä käännyin
+häneen päin. Hän hymyili, ja minua alkoi naurattaa, etten voinut jatkaa
+rukoustani.
+
+"Oletko sinä jo rukoillut?" kysyin häneltä.
+
+"Olen. Jatka nyt vain, minä menen pois."
+
+"Mutta rukoile nyt minunkin kanssani, minä pyydän."
+
+Hän aikoi mennä vastaamatta minulle, mutta minä pidätin häntä.
+
+"Rakkaani, kuule nyt, minun vuokseni, rukoile nyt kanssani."
+
+Hän asettui rinnalleni seisomaan, antoi tottumattoman kankeasti vaipua
+kätensä ja alkoi vakavan näköisenä lukea rukousta paikkulaspäisellä
+äänellä. Aina vähän päästä kääntyi hän minuun päin, ikäänkuin
+saadakseen nähdä hyväksymisen ilmeen ja tukea hartaudelleen.
+
+Kun hän pääsi loppuun, tyrskähdin nauramaan ja kapsahdin hänen
+kaulaansa.
+
+"Veitikka, sinä veitikka! Olen kuin kymmenen vuotias taas -- --" sanoi
+Sergei punastuen ja suuteli kättäni.
+
+Talomme oli noita vanhoja maalaistaloja, joissa toisiaan kunnioittaen
+ja rakastaen on elänyt useita polvia samaa sukua. Kaikista hengehti
+kauniita ja kunniakkaita perhemuistoja, jotka heti, kun taloon tulin,
+muuttuivat myös minun omiksi muistoikseni.
+
+Talon järjestykset ja elintavat menivät edelleen entisellä tavallaan
+Tatjana Semenownan johdannolla. En voi sanoa, että kaikki olisi ollut
+siroa ja kaunista, vaan kaikki oli varakasta, siistiä, yksinkertaista
+ja kelvollista sekä kunnioitusta herättävää palvelusväestä
+huonekaluihin ja ruoka-aterioihin saakka.
+
+Sali oli sisustettu sopusuhtaisesti. Seinällä riippui muotokuvia,
+lattiaa verhosivat kotikutoiset, kuvitetut ja kirjaellut matot. Isossa
+vierassalissa oli vanha soittokone, kaksi erilaista hienotekoista
+piironkia, sohva ja leikkauskoristeisia pöytiä. Minun työhuoneessani,
+jonka vanha Tatjana Semenowna oli erityisesti laitellut, olivat
+parhaimmat kalut, usealta vuosisadalta alkuaan ja useata kuosia. Muun
+muassa oli sinne sijansa saanut vanha peili, johon ensimältä ihan
+pelotti katsoa, mutta joka lopulta muuttui minulle arvokkaaksi vanhaksi
+ystäväksi.
+
+Tatjana Semenownan ääntä ei koskaan kuulunut, mutta kaikki kävi siltä
+talossamme kuin säännöllisesti vedetty kello. Vaikka oli paljon
+liikaakin palvelusväkeä, pysyi kaikki hiljaisena, sillä jokaisen heistä
+täytyi kävellä pehmeissä korottomissa kengissä. Tatjana Semenowna kun
+piti kenkien parkunaa ja korkojen kopsetta hirveimpinä asioina
+maailmassa. Palvelusväki näytti ylpeilevän asemastaan, vapisevan vanhan
+rouvan edessä, katselevan hyväntahtoisella, vähän alentuvalla suosiolla
+minua ja miestäni, ja tekevän tehtävänsä erityisen tyytyväisesti.
+
+Säännöllisesti jokaisena lauantaina pestiin lattiat ja tomutettiin
+matot; jokaisen kuun ensimäisenä päivänä pidettiin jumalanpalvelus ja
+vihittiin vesi; jokaisena Tatjana Semenownan, hänen poikansa ja minun
+(ensi kerran tänä syksynä) syntymäpäivänäni pidettiin vieraspidot koko
+naapuristolle. Ja näin oli tehty jo vanhoista ajoista, ainakin niin
+pitkälle kuin Tatjana Semenowna muisti.
+
+Mieheni ei sekoittunut ollenkaan talousasioihin, hän johti vain omia
+ulkotöitään ja talonpoikia, toimien ylipäänsä hyvin paljon. Hän nousi
+aikaisin, myöskin talvella. Herätessäni oli hän aina jo mennyt
+toimilleen. Tavallisesti hän tuli aamusella takaisin teelle, jota
+joimme kahden kesken, ja oli silloin melkein aina, huolimatta kaikista
+vaivoista ja vastoinkäymisistä, joita talon hoito tuottaa, tuolla
+erinomaisen iloisella tuulellaan, jota nimitimme "villiksi
+iloisuudeksi". Useinkin vaadin hänen kertomaan, mitä hän oli tehnyt
+siihen saakka, ja hän kertoi sitten minulle sellaisia järjettömyyksiä,
+että molemmin ratkesimme nauruun. Joskus vaadin häntä kertomaan
+totisesti, ja hän kertoikin, nauruaan pidätellen. Silloin katsoin häntä
+silmiin, tarkkasin hänen huuliensa liikuntoa enkä ymmärtänyt mitään,
+iloitsin vain siitä, että sain katsoa häntä ja kuulla hänen ääntänsä.
+
+"No, mitäs minä olen nyt sinulle kertonut? Kerropas nyt!" sanoi hän.
+
+Enhän minä voinut mitään kertoa.
+
+Ihmeellistä kyllä, ei hän puhunut tällöin koskaan itsestään eikä
+minusta, vaan aina jostakin muista asioista. Hyvän aikaa jälkeenpäin
+opin vasta vähän ymmärtämään hänen tehtäviään ja mieltymään niihin.
+
+Tatjana Semenowna ei tullut ennen päivällistä näkyville. Hän joi teensä
+yksinään ja toivotti meille lähettilään kautta hyvää huomenta, Meidän
+yksityisessä, onnellisessa pikku maailmassamme kuuluivat tiedonannot
+hänen arvoisasta ja hyvin järjestetystä kolkastansa niin kummallisen
+oudoilta, että useasti en voinut pidättää nauruani vastatessani hänen
+kamarineitsyellensä, joka ristissä käsin hillityn hiljaisella äänellä
+kertoi, että "Tatjana Semenowna käski kysymään, miten herrasväki on
+eilisen kävelymatkan jälkeen nukkunut, ja ilmoittaa, että koko yön
+kolotti armollisen rouvan sivuja ja naapurin haukkuva rakki häiritsi
+hänen untansa. Ja vielä käski kysymään, miltä maistuivat leivokset
+tänään, ja hyväntahtoisesti huomaamaan, että tänään ei ole niitä
+leiponut Taras, vaan Nikolaus kokeen vuoksi ensimäisen kerran eikä
+olekaan aivan huonosti onnistunut, nimittäin rinkelissä, vaikka korput
+ovat vähän karvaanlaisia".
+
+Ennen päivällisiä olimme vähän yhdessä. Minä soitin ja luin yksinäni.
+Sergei kirjoitti tai oli uudestaan ulkona töillään. Neljättä käydessä
+menimme ruokasaliin päivällisille. Silloin vanha rouvakin tuli
+huoneestaan. Lisäksi ilmautui meille köyhiä aatelismiehiä ja
+pyhiinvaeltajia, joita pari kolme melkein aina majaili meillä.
+Säännöllisesti joka päivä tarjosi Sergei vanhan tavan mukaan
+käsivartensa äidillensä päivällisille mennessä, ja äiti vaati aina
+antamaan minulle toisen, ja joka päivä me näin vähän litistyneinä ja
+epäonnistuneesti tunkeuduimme ovesta.
+
+Päivällisiä johti vanha rouva itse ja keskustelu kulki varovaisena,
+melkeinpä juhlallisena. Mieheni ja minun vaatimattomat puheet olivat
+sopivana vaihteluna tässä päivällis-juhlallisuudessa. Välistä puhelivat
+äiti ja poika toisilleen hiukan kinastellen ja pistävällä pilanteolla.
+Mutta minua miellyttivät juuri nuo pienet riitaisuudet, sillä niissä
+paraiten esiytyi heidän keskinäinen hellä ja vakava rakkautensa, joka
+äitiä ja poikaa kiinnitti toisiinsa. Päivällisiltä päästyä istui äiti
+salin suureen nojatuoliin ja hierusteli tupakkaa tai leikkeli uusien
+kirjain lehtiä auki. Me luimme ääneen tahi menimme suureen
+vierashuoneeseen pianon ääreen istumaan. Tähän aikaan luimme paljonkin
+yhdessä, mutta musiikki oli kuitenkin lempiaineemme. Joka kerta se
+löysi sydämmistämme uusia kieliä kosketeltavakseen ja soinnutti meistä
+yhä uutta sisältöä toisillemme. Kun soitin hänen lempikappaleitaan,
+asettui hän istumaan kauaksi sohvaan, josta en voinut juuri ollenkaan
+häntä nähdä, ja arastellen koetti peitellä sitä hellyttävää vaikutusta,
+jonka musiikki häneen teki. Mutta usein, kun hän ei ollenkaan sitä
+odottanut, nousin pianolta, kiidin hänen luokseen ja koetin saada nähdä
+liikutuksen väreitä hänen kasvoillansa, ja hänen silmäinsä kosteutta ja
+luonnotonta kiiltoa, jota kaikkea hän turhaan koetti minulta salata.
+
+Äiti halusi usein nähdä meitä suuressa vierashuoneessa, mutta hän
+pelkäsi häiritsevänsä meitä ja meni vierashuoneen lävitse, ikäänkuin ei
+olisi katsonutkaan meihin, noin vaan vakavin ja välinpitämättömin
+kasvoin. Mutta tiesihän sen, ettei äiti sulansuotta mennyt huoneeseensa
+oitis takaisin tullakseen.
+
+Iltasin valmistin teen suureen saliin ja silloin taas kokoutui sinne
+kaikki kotiväki pöydän ympärille. Tuo juhlallinen istuminen kiiltävän
+samovaarin ääressä ja teekuppien ja lasien tarjoileminen ujostutti
+minua pitkän aikaa. Mielestäni en vielä ansainnut tätä kunniaa, pidin
+itseni liian nuorena ja huikentelevaisena saamaan hoitooni noin suurta
+samovaaria, asettamaan teelasia tarjottimelle ja määräilemään: "Pietari
+Ivanoville, Marja Minitshnalle", taikka kysymään: "Onkohan se nyt
+kyllin imelää?" ja lähettämään sitten sokeriastian emännöitsijälle ja
+palvelusväelle.
+
+"Mainiota, erinomaista!" sanoi mieheni useasti, "aivan kuin
+täysikasvuisen valmistamaa", ja tämä vielä entistä enemmän hämmensi
+minua. Teen jälkeen pelasi äiti "pasianssia" tahi kuunteli Marja
+Minitshnan pelaamista. Sitten suuteli ja ristitsi hän meitä molempia,
+ja me menimme huoneeseemme. Enimmäkseen valvoimme kahden puoleen yöhön,
+ja se oli meidän kauniinta ja ihaninta aikaamme. Sergei kertoili
+minulle menneisyyttänsä, teimme suunnituksia ja filosofeerasimme
+joskus, koettaen puhua hiljaisella äänellä, ettei puhelumme kuuluisi
+yläkertaan ja häiritseisi Tatjana Semenownaa, joka koetti pitää huolta,
+että menisimme aikaisin nukkumaan. Joskus tuli meille iltasin uudestaan
+nälkä. Silloin hiivimme hiljaa "puhvettiin" ja saimme sieltä Nikitan
+suojeluksesta kylmää iltaruokaa, jonka söimme minun työhuoneessani
+yhden ainoan kynttilän valossa.
+
+Mieheni ja minä elelimme melkein kuin vieraina tässä suuressa, vanhassa
+talossa, jossa kaikkialla puhalteli vanhan ajan ja Tatjana Semenownan
+ankara henki. Ei ainoastaan hän, Tatjana Semenowna, vaan myös
+palvelusväki, huonekalut, taulut, vanhat palvelijattaret herättivät
+minussa kunnioituksen tunteita, ehkäpä myös hieman pelkoa ja tuntoa
+siitä, ettemme mieheni kanssa ehkä olleet täällä aivan oikealla
+paikallamme ja että senvuoksi on meidän tarpeellista toimiskella
+varovalla huomaavaisuudella. Niinkuin nyt muistan, näyttää tuo
+muuttumaton, ahdas järjestys sekä tuo suunnaton joutilasten ja
+uteliasten palvelusväen joukko olleen kodissamme kiusoittava ja raskas
+kärsiä. Mutta tuon rasituksen vaikutuksesta vaan yleni keskinäinen
+rakkautemme. Ei Sergei enkä minäkään antanut merkkiäkään näkyä siitä,
+että mitään epämiellyttävää oli talossa. Päinvastoin näytti, että
+Sergei tahtoi itseltäänkin peitellä kaikkea sellaista, mikä oli
+huonosti. Äidin kamaripalvelija Dmitri Sidoroff, joka oli hirveä
+piipunpolttaja, meni säännöllisesti joka päivä, istuessamme
+päivällisten jälkeen suuressa salissa, mieheni huoneeseen kähmäämään
+hänen tupakkalaatikostaan tupakkaa. Oli omituista nähdä, millaisella
+vallattomalla kauhistuksella Sergei Michailovitsh tuli varpaillaan
+luokseni sekä uhkaavalla sormella ja säkenöivin silmin osoitti Dmitri
+Sidoroffia, jolla ei ollut aavistustakaan, että häntä oli vakoiltu. Ja
+kun Dmitri Sidoroff oli mennyt meitä huomaamatta, niin mieheni, siitä
+ilosta, että kaikki oli onnellisesti päättynyt, joka kerta sanoi minua
+oikein "ihastuttavaksi olennoksi" ja suuteli minua.
+
+Välistä suututti minua Sergein rauhallisuus ja peräänantavainen
+pehmeys. Unohtaen, että minussa oli juuri samallaista, pidin sitä
+heikkoutena hänessä. Aivan kuin mikä poikanulikka, joka ei uskalla
+tahtoansa näyttää! ajattelin.
+
+"Oi rakas Maschani", vastasi Sergei minulle, kun kerran sanoin, että
+minua ihmetytti hänen heikkoutensa, "kuinka voi vihastua kellekään, kun
+on niin onnellinen, kuin minä olen. Huokeampi on itse taipua ja antaa
+perään, kuin toisia taivuttaa, -- siitä olen jo kauan sitten ollut
+vakuutettuna, -- eikä olekaan sitä olotilaa, jossa ei voisi olla
+onnellinen. Meidän on kovin hyvä. Minä en osaa olla enää suutuksissa.
+Nykyään ei voi mikään herättää minun paheksumistani; minulla voi olla
+vaan joko iloa tai surua. Ja ylipäänsä -- le mieux est l'ennemi du
+bien. Parhain on hyvän vihollinen. Uskotkos, että kun kuulen vain
+ovikellon soivan, tai saan kirjeen, tahi vain unestani havahdan, alkaa
+minua pelottaa, pelottaa että minun täytyy elää ja että jokin voi
+muuttua. Sillä nykyistä paremmaksi ei voi mikään tulla."
+
+Minä uskoin Sergeitä, vaikken oikein käsittänyt häntä. Minun oli kovin
+hyvä, ja näytti, että kaikki on niinkuin pitääkin, ei voi toisin olla
+eikä toiseksi tulla. Muuallakin täytyy olla niin ja muidenkin ihmisten
+olla onnellisia, vaikka toisella tavalla eikä meitä ylevämmästi.
+
+Näin vierähti kaksi kuukautta. Talvi tuli pakkasineen ja lumisateineen
+ja minä, huolimatta siitä, että Sergei oli luonani, aloin tuntea itseni
+yksinäiseksi, -- aloin tuntea, että elämä kertautui yhä samanlaiseen,
+saamatta minussa enempää, kuin Sergeissäkään esille mitään uutta.
+Päinvastoin tuntui, kuin olisimme kääntyneet kulkemaan vanhoille
+suunnille. Sergei alkoi tehdä toimiansa ilman minutta enemmän kuin
+ennen, ja taas alkoi minusta näyttää, että hänen sielussaan säilyi
+jonkinlainen erityismaailma, johon hän ei tahtonut minua laskea. Hänen
+aina pysyvä, tyyni rauhallisuutensa kiusoitti minua. En rakastanut
+häntä nyt vähemmän kuin ennenkään, en ollut hänen rakkaudestaan
+vähemmän onnellinen kuin ennenkään, mutta rakkauteni keskeytyi
+kehityksessään eikä noussut enää tätä olokohtaansa ylemmäksi.
+Rakkauteni ohessa alkoi myös jonkinmoinen uusi rauhaton tunne liikkua
+sielun syvimmässä. Minulle oli liian vähäistä rakastaa enää sen
+jälkeen, kun olin saanut kokea ja nauttia onnea häntä rakastaessani.
+Minä halusin liikettä, mutta en rauhallista elämän juoksua. Minä
+ikävöin innostusta, vaaroja, itsensäuhraavaisuutta rakkauden tähden.
+Minussa oli voimain kyllyyttä, joka ei ollut oikealla paikallansa
+meidän tyynessä elämässämme. Minulle tuli raskasmielisyyden
+taipumuksia, joita pidin huonoina ja koetin peitellä mieheltäni, sekä
+milloin luonnottoman hellyyden milloin taas iloisuuden kuuropäitä,
+jotka ihan pelästyttivät häntä. Hän tarkkasi, niinkuin ennenkin,
+mielentilaani ja ehdotteli, että muuttaisimme kaupunkiin, mutta minä
+pyysin, ettemme menisi kaupunkiin emmekä millään tavalla muuttaisi
+elämäntapaamme ja häiritsisi onneamme.
+
+Todella olinkin onnellinen. Kuitenkin minua rasitti se, ettei onneni
+ollut vaatinut minulta mitään vaivannäköä, mitään uhrausta, -- minulta,
+joka juuri niin toivoin kumpaakin. Minä rakastin Sergeitä ja näin, että
+minäkin olin hänelle kaikki kaikessa; ja minä olisin halunnut, että
+rakkautemme näkyisi kaikille muillekin ja että olisi koetettu tehdä
+esteitä rakkaudellemme, ja että me olisimme saaneet voittaa nuo esteet.
+
+Ajatukseni ja tunteeni olivat kohdistuneet tähän, mutta oli sitten
+olemassa eräs tunne, nuoruus, liikkumisen tarve, joka ei saanut
+tyydytystään meidän hiljaisen rauhallisessa elämässämme.
+
+Minkätähden sanoi hän minulle, että voimme muuttaa kaupunkiin, milloin
+vain minä tahdon? Jos hän ei olisi sanonut tätä minulle, niin olisin
+ehkä ymmärtänyt, että minua lannistava tunne oli huonoa mielikuvitusta,
+oli oma vikani. Olisin ymmärtänyt, että tuo uhraavaisuus, jota etsin,
+oli nyt todellakin aivan edessäni, että se olisi tuon ikävyyden tunteen
+lannistumisessa. Ajatus, että ehkä vapaudunkin raskasmielisyydestäni
+kohta, kun vain kaupunkiin menen, täytti nyt väkisinkin pääni. Mutta
+sitten tulin ajatelleeksi, että samallahan erottaisin hänet kaikesta
+siitä, mikä oli hänelle rakasta; ja tämä koski tuntoani, enkä olisi
+tahtonut, että semmoista olisi minun tähteni tapahtunut.
+
+Aika kului. Lunta kohosi korkeammalle ja korkeammalle huoneemme
+seinustalle ja me olimme yhä vain kahden yhdessä. Siellä, missä valossa
+ja pauhinassa liikkuivat, kärsivät ja riemuitsivat ihmisjoukot, siellä
+ei yksikään heidän ajatus tullut meidän osaksemme, -- meidän
+erakko-elämämme osaksi.
+
+Kaikkein pahinta minusta oli, että tunsin päivä päivältä elämämme
+ahdistuvan tottumuksien määrättyihin muotoihin, ja ettei tunteemmekaan
+jääneet enää vapaiksi, vaan mukautuivat yksitoikkoiseen ajan laimeaan
+kulkuun, Aamulla olimme iloisia, päivällisillä kohteliaita, illalla
+helliä.
+
+"Tehdä hyvää -- -- --" ajattelin itsekseni, "onhan niin kaunista tehdä
+hyvää ja elää kunniallisesti, niinkuin Sergei sanoo, vaan siihen on
+kyllä tuonnempanakin aikaa. Edessäni on ihan toisia asioita, joihin
+juuri nyt tunnen voimaa ja halua."
+
+Tämä ei ollutkaan minulle välttämättömästi tarpeen, tarpeen oli minulle
+taistelu. Minulle oli siis tarpeellista, että tunteemme johtivat meidän
+elämäämme, eikä elämä tunteitamme. Minä halusin kiitää Sergein kanssa
+pohjattoman kuilun äyräälle ja sanoa siinä: askel vain, ja syöksyn
+tuonne! Vähäinen liikahdus vain, ja olen mennyttä! Hän tuossa kuilun
+partaalla kävisi kalpeaksi, puristaisi minut väkeviin käsiinsä ja
+pitäisi minua syvyyden päällä, että sydämmeni jähmettyisi, ja hän
+sitten voisi minua kantaa, mihin tahtoisi.
+
+Tällainen tila vaikutti huonosti myöskin terveyteeni. Hermostoni alkoi
+häiriytyä.
+
+Eräänä aamuna, kun tunsin itseni tavallista heikommaksi, tuli Sergei
+konttooristaan ja oli huonolla tuulella, mikä hänelle tapahtui hyvin
+harvoin. Heti huomasin hänen huonon mielialansa ja kysyin, mikä hänen
+oli. Hän ei tahtonut ilmaista asiaa minulle, sanoihan vaan puhetta
+välttääkseen, ettei asia ole mistään kotoisin. Miten jälkeenpäin
+kuulin, oli ispravnik (maapoliisi Venäjällä), kutsunut useampia meidän
+talonpoikiamme luoksensa ja, saattaakseen miehelleni ikävyyksiä,
+koettanut uhkauksilla johtaa heitä laittomuuteen. Mieheni ei ollut
+vielä ennättänyt selviytyä tästä sotkusta ja kun asia oli hänen
+mielestään oikeastaan vain naurettavan surkuteltava, niin hän ei
+tahtonut siitä puhua minulle. Mutta minusta näytti, että hän ei puhu
+minulle siitä senvuoksi, että pitää minua vielä lapsena, joka ei voi
+ymmärtää hänen asioitansa. Minä käännyin hänestä poispäin sanaa
+sanomatta ja käskin palvelijan pyytämään teelle Maria Minitshnaa, joka
+oli meillä vieraisilla.
+
+Teen juonnin suoritin tavattoman kiireesti. Sitten menin Maria
+Minitshnan kanssa suureen saliin ja rupesin puhumaan kovaan ääneen
+aivan turhanpäiväisestä asiasta, joka ei vähääkään huvittanut häntä.
+Sergei meni huoneeseensa ja silmäsi tavan takaa meitä saliin. Nämä
+katsahdukset vaikuttivat nyt, en tiedä minkätähden, minuun niin, että
+sain halun yhä enemmän ja enemmän puhua, vieläpä nauraakin. Tuntui niin
+naurettavalta kaikki, mitä itse puhuin ja kaikki, mitä Maria Minitshna
+sanoi.
+
+Mutta Sergei asettui yht'äkkiä työhuoneeseensa, ja, minulle sanaa
+sanomatta, vetäsi oven kiinni. Kohta, kun ei häntä enää ollut
+kuuluvissa, katosi iloisuuteni kerrassaan. Maria Minitshna ihmetteli ja
+alkoi kysellä, mikä minun oli. Minä en vastannut hänelle mitään, vaan
+menin sohvalle istumaan ja teki kovin mieleni itkeä.
+
+"Mitä varten" -- ajattelin -- "hän tahtoo antaa minun tuntea, että
+hänen mielestään kaikki tuo on pelkkää hassutusta? Tietysti hän
+ajattelee, etten ymmärrä niin mitään. Miksi hän tahtoo välttämättä
+nöyryyttää minua ylevällä rauhallisuudellaan ja miksi hänen pitää aina
+olla oikeassa? Miksi minä en ole oikeassa koskaan, enkö ole oikeassa
+siinäkin, kun tunnen, että minun on ikävä, kun kärsin autiota
+tyhjyyttä, kun tahdon elää, liikkua, -- kun tunnen, etten voi olla
+alituisesti paikallani ja nähdä ajan liukuvan editseni ja ohitseni.
+Minä tahdon mennä eteenpäin, eteenpäin joka päivä, joka hetki tahdon
+yhä uutta. Mutta hän tahtoo pysyä paikallaan ja pysäyttää minunkin. Ja
+kuinka helppoa hänen kumminkin olisi tehdä toisin! Sitä varten ei
+tarvitsisi viedä minua kaupunkiin, -- kunhan hän vain olisi sellainen
+kuin minäkin, -- ei salaperäisyyttä, ei teeskentelyä, vaan olisi aina
+oma itsensä. Tätä hän ainakin minulta vaatii, vaikkei itsekään ole
+vilpittömän suora -- -- -- Niin siinäpä se juuri onkin!"
+
+Tunsin kyyneleiden täyttävän silmiäni, sydäntäni ahdistavan ja tunsin
+kasvavaa katkeruutta miestäni kohtaan. Pelästyin tuota katkeruuden
+tunnetta ja lähdin Sergein luokse. Hän istui työhuoneessaan ja
+kirjoitti. Kuultuaan askeleeni, katsahti hän sivullensa
+välinpitämättömän tyynesti ja alkoi taas kirjoittaa. Sellainen
+"katsahdus" ei minua miellyttänyt. Sen sijaan, kun aijoin mennä hänen
+luokseen, jäinkin seisomaan pöydän ääreen, jossa hän kirjoitti ja
+avattuani erään kirjan aloin sitä katsella.
+
+Hän kääntyi ja katsoi minuun. "Mascha, oletko pahalla mielellä?" kysyi
+hän.
+
+Minä vastasin kylmällä silmäyksellä, joka ilmaisi: "mikä kysymys! ja
+kuinka rakastettavaksi olet käynyt!" Sergei pudisti päätään ja hymyili
+ujolla hellyydellä. Ensimäisen kerran tapahtui nyt, etten vastannut
+hymyilylläni hänen hymyilyynsä.
+
+"Mikä sinulla on tänään?" kysyin minä. "Miksi et ole sanonut minulle,
+mikä sinua vaivaa?"
+
+"Pikku asioita, vähäpätöisiä vastahakoisuuksia!" vastasi Sergei.
+"Voin sen nyt sinulle kertoakin. Kaksi talonpoikaa on lähetetty
+kaupunkiin -- -- --"
+
+Minä en antanut hänen jatkaa. "Minkätähden sinä et kertonut minulle
+tätä jo silloin, kun kysyin tästä?"
+
+"Olisin voinut silloin sanoa sinulle tuhmuuksia, olin näet vähän
+suutahtanut."
+
+"Mutta silloin juuri olisi sinun pitänyt sanoa minulle koko asia?"
+
+"Minkätähden?"
+
+"Miksi sinä ajattelet, etten minä voi koskaan missään asiassa sinua
+auttaa?"
+
+"Miten ajattelen?" sanoi hän viskaten kynänsä pöydälle. "Ajattelen,
+että sinutta en voisi elääkään. Kaikessa, kerrassaan kaikessa sinä
+autat minua, etkä ainoastaan auta, vaan sinä se juuri teetkin kaiken
+kaikessa. Pikkuisia päähänpistoja vain!" nauroi Sergei. "Ainoastaan
+sinulle minä elän. Kaikki on minulle hyvää ja kaunista ainoastaan
+sentähden, että sinä olet, että sinä -- -- --"
+
+"Niin, niin, kyllä minä sen tiedän, että minä olen rakas pikkulapsi,
+jota täytyy rauhoitella!" sanoin minä sellaisella äänellä, että Sergei
+ihmetellen katseli minua ikäänkuin olisi minut ensi kertaa nähnyt,
+"Minä en tahdo sellaista viihdytystä. Siinä on kyllä, aivan kyllä, kun
+sinulla on tuo rauhallisuus..."
+
+"No, kuule nyt sitten koko asia", alkoi hän, kiireesti minut
+keskeyttäen, ikäänkuin peläten antaa minun kaikkea sanottavaani sanoa,
+"ja sitten nähdään, mitä ajattelet siitä."
+
+"Nyt en minä tahdo kuulla!" vastasin minä. Vaikka olisin mielellänikin
+tahtonut tietää asian, oli kuitenkin niin mieluista saada häiritä hänen
+rauhaansa. -- "Minä en tahdo leikkiä elämää, minä tahdon elää, todella
+elää, niinkuin sinäkin", jatkoin minä.
+
+Hänen kasvoillansa, joilla kaikki mielentilat niin elävästi näkyivät,
+kuvastihe sekä surua että tavatonta tarkkaavaisuutta.
+
+"Tahdon elää niinkuin sinäkin, olla yhtä oikeutettu kuin -- -- --"
+
+Minä en voinut jatkaa, sillä Sergein kasvoihin kuvastui tuskaa, syvää
+tuskaa.
+
+Sergei oli hetken vaiti.
+
+"Missä kohden et sinä elä yhtä oikeutettua elämää, kuin minäkin?" kysyi
+hän. "Ispravnikin juttu ja juopuneet talonpojat koskevat vain minua
+eikä sinua."
+
+"Mutta se ei olekaan aino -- -- --"
+
+"Jumalan tähden, koeta nyt minua ymmärtää, rakas ystäväni", jatkoi
+Sergei, "minä tiedän, että jokaisesta levottomuudesta alamme voida
+huonosti, olen nähnyt ja kokenut sen. Minä rakastan sinua ja
+koetan luonnollisesti säästää sinua kaikista kiihotuksista ja
+rauhattomuuksista. Tästä riippuu elämäni ja rakkauteni sinuun, elä siis
+estä minua siitä."
+
+"Sinä olet aina oikeassa!" sanoin häneen katsomatta.
+
+Minua suututti, kun Sergei oli taas täysin rauhallinen, tyyni ja selvä,
+ja itseni tunsin sitävastoin kiihoittuneeksi, vihaiseksi ja
+katumuksenkin vaivaamaksi.
+
+"Mascha, mikä sinulla on?" kysyi hän. "Nyt ei ole ollenkaan puhe siitä,
+olenko minä vai sinäkö olet oikeassa, nyt on kysymys kokonaan muusta,
+nimittäin siitä, mitä sinulla on minua vastaan. Elä sano sitä
+yht'äkkiä, vaan ajattele ja sano sitten minulle kaikki, mitä ajattelet.
+Sinä olet minuun tyytymätön ja epäilemättä syystäkin. Sano minulle,
+missä kohdin olen syyllinen."
+
+Miten olisin voinut paljastaa hänelle kaiken sen, mikä oli sieluni
+sisimmässä? Ajatus, että Sergei jo ennakolta ymmärtää minua, näkee
+lävitseni, ja että saan taas seisoa hänen edessään lapsimaisena,
+kykenemätönnä mitään sellaista tekemään, jota hän ei jo edeltäpäin
+käsittäisi, tuo ajatus kiihoitti pahaa tuultani yhä.
+
+"Ei minulla ole mitään sinua vastaan", sanoin, "minulla on vaan ikävä
+ja minä en tahdo ikävöidä. Sinä sanot, että täytyy niin olla, ja taas
+olet sinä oikeassa."
+
+Tätä sanoessani katsoin Sergeihin. Näin saavuttaneeni tarkoitukseni:
+häirinneeni hänen rauhaansa, sillä pelko ja tuska kuvastui hänen
+kasvoiltansa.
+
+"Mascha", sanoi hän hiljaa liikutetulla äänellä, "se ei ole leikin
+kysymys mitä nyt teemme. Nyt on kysymyksessä kohtalomme. Minä pyydän,
+ettet nyt vastaa, vaan kuuntelet minua. Mascha, mistä syystä sinä
+tahdot minua niin kiduttaa?"
+
+Minä keskeytin hänen puheensa.
+
+"Kyllä minä tiedän että sinä taas tulet olemaan oikeassa. Elä puhu sen
+enempää, sinä olet oikeassa!" sanoin minä kylmästi, ikäänkuin en
+olisikaan itse puhunut, vaan joku häjy henki minussa.
+
+"Jospa sinä tietäisit, mitä sinä teet", sanoi hän vapisevalla äänellä.
+
+Minä aloin itkeä ja kohta tuli minun huokeampi olla. Sergei istui
+äänetönnä rinnallani. Tuli sääli häntä, häpesin itseäni ja olin
+pahoillani teostani. En katsonutkaan Sergeihin. Minusta tuntui, että
+hänen tällä hetkellä täytyi katsoa minuun joko hyvin ankarin katsein
+tahi käsittämättömällä hämmästyksellä. Minä käännyin. Hellä ja lempeä
+katse oli minuun suunnattuna. Otin häntä kädestä ja sanoin:
+
+"Anna anteeksi -- -- -- en tiedä itsekään, mitä minä sanoin."
+
+"Niin, mutta minä tiedän, mitä sinä puhuit, ja sinä puhuit totta."
+
+"Mitä?" kysyin minä.
+
+"Sitä, että meidän pitää mennä Pietariin, täällä ei ole meillä enää
+mitään tehtävää", sanoi Sergei.
+
+"Tehdään, niinkuin tahdot", vastasin siihen.
+
+Hän otti minut syliinsä ja suuteli -- -- --
+
+"Anna anteeksi minulle, minä olen ollut syypää -- -- --" puheli hän.
+
+Sinä iltana soittelin kauan Sergeille, joka käveli edestakaisin
+laattiaa ja kuiskaili itsekseen jotakin. Hän oli tottunut itsekseen
+kuiskuttelemaan. Tilaisuuden sattuessa kysäsin useasti, mitä hän
+kuiskuttelee, ja hän aina ajateltuaan kertoi minulle, mitä hän
+kuiskutteli. Enimmäkseen lausui hän runoja ja joskus kauheita
+hassutuksia, mutta juuri noista hassutuksista opin tuntemaan hänen
+sielunsa laatua.
+
+"Mitä sinä nyt kuiskuttelet?" kysyin nytkin häneltä.
+
+Hän pysähtyi, ajatteli hetken ja lausui naurussa suin vastaukseksi pari
+Lermontowin runosäettä:
+
+    -- Järjettä myrskyjä etsii hän,
+       Kuin myrskyissä rauhansa ois!
+
+"Ei, hän on ihmistä täydellisempi, hän tietää kaikki!" Ajattelin
+itsekseni. "Mitenkä voisinkaan olla häntä rakastamatta!"
+
+Minä nousin, otin häntä käsivarresta ja aloin hänen rinnallaan
+astumaan, koettaen pysyä hänen käyntitahdissaan.
+
+"Noh?" kysäsi hän, katsoen naurussa suin minuun,
+
+"Noh?" kerroin minä hiljaa. Mielestäni valtasi meidän kummankin
+sydämmellinen ilo. Kiirehdimme astuntaamme enemmän ja enemmän,
+kohousimme käydessämme varpaillemme yhä enemmän ja enemmän. Sillä
+tavalla astuimme suoraa päätä Gregorin ja myöskin äidin hämmästykseksi,
+joka istui salongissa pannen "pasiansia", kaikkien huoneitten läpi
+ruokasaliin saakka, pysähdyimme siellä pöydän eteen, katsahdimme
+toisiin ja tyrskähdimme nauruun.
+
+Kahden viikon kuluttua, juhlan edellä, olimme jo Pietarissa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Matkamme Pietariin, viikko Moskovassa, käynnit Sergein ja minun
+sukulaisteni luona, uuden asunnon suunnitukset, vieraat olot, vieraat
+kasvot, henkilöt -- tämä kaikki kulki ohitseni kuin unessa. Kaikki oli
+niin erilaista, uutta ja iloista, hänen läsnäolonsa ja rakkautensa
+valaisi kaikkea niin lämpimän suloisesti ja kirkkaasti, että hiljaisen
+rauhallinen maalaiselämä näytti minusta hyvin kaukaiselta ja
+vähäpätöiseltä.
+
+Suureksi kummakseni ei meitä kohdeltu maailman ylpeällä kylmyydellä,
+niinkuin olin odottanut kohdeltavan. Kaikki jotka meitä kohtasivat --
+niin sukulaiset ja tuttavat kuin tuntemattomatkin -- osoittivat meille
+niin avomielistä hilpeyttä ja rakastavaisuutta, että näytti, kuin
+olisivat kaikki vain minusta ajatelleet, minua odottaneet ja nyt
+tavattaessa iloinneet. Yhtä odottamatonta oli minulle, että näin
+miehelläni olevan korkeimmissa piireissä, minusta nähden aivan
+ylimmissä, paljon tuttavia, joista ei hän ollut koskaan minulle
+puhunut. Oudolta ja vastenmieliseltä kuului, kun mieheni arvosteli
+useita näistä ankarin sanoin, vaikka ne minusta näyttivät hyviltä
+ihmisiltä. En voinut ymmärtää, miksi hän heitä niin huonosti kohteli ja
+koetti välttää heidän ystävyyttään, joka oli mielestäni meitä ylistävää
+ja kunnioittavaa. Ajattelin, että sitä parempi, mitä enempi on
+tuttavina hyviä ihmisiä, -- ja kaikkihan he olivat hyviä.
+
+"Saadaanpas nähdä, mitenkä järjestämme asiamme", sanoi Sergei minulle
+vähäistä ennen maalta lähtöämme, "täällä olemme pikku Kroisoja, mutta
+siellä kerrassaan köyhiä. Sentähden voimme viipyä kaupungissa
+ainoastaan pääsiäiseen asti emmekä saa etsiä suuria seuroja. Me
+voisimme siten joutua pulaan. Sinunkaan tähtesi en mielelläni
+tahtoisi -- -- --"
+
+"Mitäpä me suurista seuroista!" olin minä vastannut. "Käymme vain
+teatterissa, oopperassa, sukulaisten luona, ja kuuntelemassa parhainta
+musiikkia, ja olemme jo ennen pääsiäistä maalla kotona."
+
+Vaan tuskin olimme päässeet Pietariin, kun jo unhotimme suunnituksemme.
+Olin yht'äkkiä niin uudenuutukaisessa onnen maailmassa, niin paljon
+iloisuutta ympäröi minua, sellaisia uusia mielisuuntia avautui eteeni,
+että minä heti tietämättäni ja tahtomattani irtausin entisestä
+elämästäni, unhotin kaikki entiset suunnitukseni. "Tähän saakka olen
+nähnyt vain elämän heikkoa heijastusta, itse elämä ei ole alkanut,
+mutta nyt, nyt on todellinen elämä edessäni! Ja mitähän se minulle
+vielä suopi?" ajattelin minä.
+
+Levottomuuden ja ikävystymisen tunteet, jotka maalla rasittivat
+olemustani, katosivat kuin loihtimalla poispyyhäistyinä. Rakkauteni
+Sergeihin sai rauhallisemman luonteen eikä koskaan pälkähtänytkään
+päähäni ajatella, rakastaakohan hän nyt minua vähemmän kuin ennen. Ja
+mitenkäpä olisin voinutkaan epäillä hänen lempeänsä -- jokaisen
+ajatukseni ymmärsi hän heti, käsitti jokaisen tunteeni, täytti kaikki
+toivomukseni. Hänen tyyni rauhallisuutensa katosi täällä kaupungissa,
+tahi ei voinut kiihoittaa minua enää. Tämän ohessa tunsin, että paitsi
+hänen vanhaa rakkauttaan, kiinnitti häntä minuun täällä joku uusi
+vetovoima. Useasti vieraisilta tultuamme, jonkun uuden tuttavuuden
+tehtyämme tahi luonamme olleen illanvieton jälkeen, kun olin vavisten
+pelännyt epäkäytännöllisyyttäni emännän velvollisuuksien täyttämisessä,
+sanoi Sergei:
+
+"Erinomaisesti tyttöseni! Ei pelkoa, hyvin menee! Hyvä, hyvä!"
+
+Ja minä olin kovasti iloinen.
+
+Pian Pietariin tultuamme kirjoitti Sergei äidilleen kirjeen ja
+pyytäessään minun siihen lisäämään jonkun rivin itsestäni, ei olisi
+antanut minun lukea, mitä hän oli kirjoittanut. Senvuoksi sitten juuri
+tahdoinkin lukea sen ja luin myöskin.
+
+"Ette enää tuntisikaan Maschaa", kirjoitti hän, "enkä minäkään enää
+tunne häntä. Mistä lieneekään hän saanut tuon lempeän, suloisen ihanan
+itsenäisen vakavuuden, ystävällisyyden, maailmallisen seurustelutaidon
+ja miellyttäväisyyden! Kaikki käy häneltä niin yksinkertaisesti,
+hellästi ja hyväntahtoisesti; kaikessa on hän niin viehättävä. -- Jos
+en jo ennestään häntä niin rakastaisi, rakastuisin nyt häneen sitä
+enemmän, kun se vain olisi mahdollista."
+
+"Ah, sellainenko olen todellakin", välkähti ajatuksissani luettuani
+kirjeen. Tuli niin hyvä ja iloisa ollakseni, että tunsin taas entistä
+enemmän rakastavani Sergeitä. Menestykseni kaikkien tuttaviemme luona
+oli todellakin minulle odottamatonta. Kaikkialta kuulin kiitospuheita:
+siellä sanottiin minun miellyttäneen erittäinkin vanhaa setää, ja taas
+siellä oli vanha täti peräti ihastunut minuun. Setä vakuutti, ettei
+koko Pietarissa ole minun vertaistani naista, ja täti taas, että voisin
+tulla seuramaailman ensimäiseksi naiseksi, jos vaan tahtoisin.
+
+Erittäinkin eräs mieheni serkku, ruhtinatar D., suuren maailman nainen,
+vaikkei enää aivan nuori, rakastui äkkiä minuun, piiritti minut
+imarruksillaan ja oli saada pääni pyörälle. Kun tämä ruhtinatar-serkku
+pyysi minua tanssiaisiin ja kysyi siihen mieheltäni suostumusta,
+kääntyi mieheni minuun päin ja tuskin huomattavasti naurahtaen, kysyi
+minulta, tahtoisinko minä mennä.
+
+Nyökäytin myöntäen päätäni, vaan samalla tunsin punastuvani.
+
+"Ilmaisee toivomuksensa kuin rikoksentekijä!" sanoi Sergei
+hyväntahtoisesti hymyillen.
+
+"Niin kuin sinä sanoit, ettemme voisi käydä suuremmissa seurapiireissä,
+ja ettet sinä tahtoisi -- --" vastasin naurussa suin ja pyytävästi
+häneen katsoen.
+
+"Jos sinä tahdot, niin menemme sinne", sanoi Sergei.
+
+"Niin, mutta ehken on parempi, ettemme sentään menekään."
+
+"Ehkä sinä tahtoisit mielelläsikin, -- --?" kysyi Sergei uudestaan.
+
+Minä en vastannut mitään.
+
+"Seurustelu itsessään ei ole mitään suurta pahaa; mutta pahat ovat ne
+toivot ja halut, joita se tuo mukanaan ja joita ei voi tyydyttää.
+Tietysti on siellä nyt kumminkin käytävä ja me käymmekin", päätti
+Sergei varmalla äänellä.
+
+"Kun sanon suoran toden, en mene mihinkään maailmassa mieluummin, kuin
+näihin tanssiaisiin", vastasin tähän.
+
+Me olimme tanssiaisissa, ja niiden hauskuus nousi korkeammalle kaikkia
+toiveitani. Minusta tuntui, että olin näissä tanssiaisissa vielä
+enemmän, kuin yksissäkään edellisissä, keskustana, jonka ympärillä
+kaikki liikkui. Yksistään minua varten näytti tuo suuri sali valaistun,
+minulle vain soittajat soittavan, minua vain ihastuttamaan koko tuo
+suuri ihmisjoukko kokoutuneen! Kaikki, tukanlaittajasta kamarineitsyeen
+saakka, tanssijat, ukot, näyttivät salin lävitse kulkiessaan sanovan
+tai muutoin antavan tietää, että he olivat minuun mieltyneitä.
+
+Yleinen vaikutus, jonka minä näissä tanssiaisissa tein ja josta serkku
+teki tiliä, oli se, etten ollut toisten naisten lainen, vaan olin
+tuonut mukanani erityistä maalaista raikkautta, yksinkertaista
+miellyttäväisyyttä. Tällainen menestys miellytti minua niin, että aivan
+avomielisesti sanoin miehelleni haluavani tänä vuonna päästä vielä
+pariin kolmiin tanssiaisiin, jotta tulen kerrassaan ylenkylläiseksi
+niistä, lisäsin vielä ulkokullatusti.
+
+Mieheni suostui tähän mielellään ja seurasi minua tanssiaisiin ensi
+aikoina nähtävällä tyytyväisyydellä ja ilolla menestyksestäni. Hän
+näytti unhottaneen, taikka tahallaanko lie syrjään jättänyt entiset
+puheensa.
+
+Mutta aikaa myöten alkoi hän nähtävästi ikävystyä ja kyllästyä siihen
+elämään, jota vietimme. Minä en päässyt tästä oikein selville. Näin
+kyllä joskus hänen katsovan minuun tarkkaavasti, mutta minä en
+ymmärtänyt hänen katseensa merkitystä. Minun oli soaissut se mieltymys
+ja rakkaus, jonka, niinkuin luulin, olin herättänyt niin monen vieraan
+ihmisen sydämeen minua kohtaan, -- soaissut hienon maailman tuoksu, --
+tuo ilojen, huvitusten ja uutuksien ilmakehä, jota täällä ensikerran
+sain hengittää. Täällä oli ihan äkkiä kadonnut mieheni siveellinen
+vaikutus minuun, tuo vaikutus, joka ennen oli minua niin painanut.
+Minun oli ylen hyvä olla tällaisessa maailmassa, jossa liikuin Sergein
+vertaisena, vieläpä kohousin hänen yläpuolelleenkin. Täällä voin
+rakastaa häntä entistä enemmän ja entistä itsenäisemmin, enkä
+puolestani voinut ymmärtää, miksi hän tyytymätönnä katseli minua tässä
+suuren maailman elämässä.
+
+Minuun kasvoi uusi ylpeyden ja tyydytyksen tunne nähdessäni, että
+tanssiaisiin saapuessani kaikkein silmät tähystelivät minua, ja Sergei
+ikäänkuin olisi hävennyt tunnustaa tällaisen joukon edessä
+omistusoikeuttaan minuun, sukkelasti minut jättäen kiirehti luotani
+kadotakseen mustien hännystakkien parveen.
+
+"Odotetaanpas", ajattelin usein itsekseni, kun katseellani etsin salin
+toisesta päästä Sergein kadoksiin joutunutta, ikävöimistä osoittavaa
+muotoa, "odotetaanpas kun vain päästään kotiin, niin kylläpähän näet,
+ketä varten koetan olla täällä kaunis ja loistoisa ja ketä rakastan
+kaikkien niiden joukosta, jotka minua tänäkin iltana ympäröivät."
+Uskoin vilpittömästi että menestykseni ilahdutti minua vain siksi, että
+voin sen lahjoittaa Sergeille.
+
+On ainoastaan yksi seikka, joka saattaisi tässä seuraelämässäni kehittyä
+minulle vaaralliseksi, ajattelin minä. Mahdollisesti voisi joku niistä,
+joiden seurustelusta nautin, herättää mieheni mustasukkaisuutta. Mutta
+mieheni luottamus minuun pysyi niin lujana, hän niin rauhallisena ja
+välinpitämätönnä kaikesta tästä ja seurapiirini nuoret miehet näyttivät
+niin vähäpätöisiltä mieheeni verrattuina, että tämäkään, ymmärtääkseni
+ainoa maailman vaara ei voinut pelästyttää minua.
+
+Näistä seikoista huolimatta tuotti noin monen maailmanmiehen
+huomaavaisuus minulle mielihyvää, mairitteli itserakkauttani ja pani
+ajattelemaan, että rakkaudessani mieheeni on jotakin erityisen
+ansiokasta, sekä muutti käytökseni häntä kohtaan itseluottavammaksi ja
+jossain määrässä huolimattomaksikin.
+
+"Minäpä näin, että sinä keskustelit hyvin vilkkaasti jostakin N.N:n
+kanssa", sanoin kerran Sergeille tanssiaisista palatessamme ja kohotin
+uhkaavasti sormeani, kun mainitsin nimeltään tuon naisen, joka oli
+Pietarin seurapiireissä huomatuimpia ja jonka kanssa mieheni oli
+todellakin sinä iltana puhellut.
+
+Sanoin tämän saadakseni hänen iloisemmalle tuulelle, sillä hän oli
+hyvin ikävystyneen näköinen ja oleli äänetönnä.
+
+"Oh, miksi puhut sillä tavalla? Ja sinä Mascha, sanot tuollaista!"
+sanoi hän hiljaa ja kuristi kulmiaan, kuin olisi tuntenut ruumiillista
+tuskaa. "Ei se sovi sinulle eikä minulle; jätä muiden tehtäviksi
+semmoiset puheet! Sellaiset valheelliset väittelyt voisivat turmella
+meidän onnekasta suhdettamme ja minä toivon, että puhdas suhteemme
+vielä palajaisi."
+
+Minua hävetti ja olin vaiti.
+
+"Palajaako se, Mascha? Mitä sinä luulet?" kysyi hän.
+
+"Ei se ole vielä koskaan turmeltunutkaan eikä turmellukaan koskaan",
+sanoin minä ja olin todellakin sillä kerralla siitä täydellisesti
+vakuutettuna.
+
+"Suokoon Jumala sen?" vastasi Sergei, "muuten meidän olisi jo aika
+palata maalle."
+
+Tämä oli ainoa kerta, kun hän puhui minulle tällä tavalla. Aina
+muulloin näytti minusta, että hänen oli täällä yhtä hyvä olla kuin
+minunkin, ja minun oli niin iloista ja hauskaa! Jos hän nyt välistä
+ikävystyisikin, niin olenhan minä taas maalla ollut ikävissäni hänen
+tähtensä. Koetin tällä lohdutella itseäni ajatuksissani. Jos suhteemme
+vähän muuttuisikin täällä, niin kyllä taas kaikki muuttuu entiselleen
+kohta kun asetumme kesäksi yksiksemme Tatjana Semenownan luokse
+maatilallemme Nikolskiin.
+
+Tällä tavalla aivan huomaamattani meni meiltä talvi käsistämme.
+Huolimatta entisistä aikomuksistamme mennä livahti pääsiäinenkin
+Pietarissa.
+
+Pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina varustausimme vihdoinkin matkustamaan.
+Tavaramme oli jo pakattuna ja Sergei tehnyt ostoksensa, hankkinut
+lahjat, kukkaset ja talouskaluja maalaiselämää varten. Kaikki oli siis
+valmista, ja mieheni erittäin hellällä ja iloisella tuulella. Silloin
+odottamatta tulee serkku ja pakoittaa meitä ainakin seuraavaan
+sunnuntaihin lykkäämään matkaamme, että saisimme vielä olla kreivinna
+R:n ylhäisissä iltakutsuissa. Serkku sanoi kreivinna R:n tahtovan
+välttämättä minua niihin, sillä tähän aikaan Pietarissa oleva prinssi
+M. oli viimeisissä tanssiaisissa sanonut tahtovansa tutustua minuun, ja
+tulevansa ainoastaan senvuoksi näihin tanssiaisiin, sekä vakuuttanut
+minun olevan kauniimman naisen koko Venäjänmaassa. Koko kaupunki
+kokoutuisi niihin, sanalla sanoen, iltamalta puuttuisi keskuksensa, jos
+en minä sinne tulisi!
+
+Mieheni oli toisessa päässä salia ja puheli siellä jonkun kanssa.
+
+"Tottahan kai tulet sitten, Maria?" kysyi serkku.
+
+"Me matkustamme ylihuomenna maalle", vastasin epäröiden ja vilkasin
+mieheeni. Katseemme sattuivat yhteen ja minä käännyin heti pois.
+
+"Minä taivutan hänen jäämään", sanoi serkku, "ja sunnuntaina panemme
+kaikkien päät pyörälle, -- eikös niin?"
+
+"Tämä panisi mullin mallin meidän aikomuksemme, ja meillä on jo kaikki
+valmiina matkalle", -- -- vastasin minä antaen näin ikäänkuin ensi
+suostumukseni.
+
+"Olisitte käyneet jo tänä iltana prinssiä tervehtimässä", sanoi mieheni
+salin toisesta päästä niin hillityllä ja värähtelevällä äänellä, etten
+ollut ennen koskaan kuullut häneltä semmoista.
+
+"Ei mutta, kuulkaapas vaan, hän on mustasukkainen, varmaankin ensi
+kerran elämässään", nauroi serkku. "En ensinkään prinssin tähden, vaan
+kaikkien meidän tähden, Sergei Michailovitsh, koetan saada Marian
+taipumaan. Ja kuinka kovin kreivinna R:kin pyytää häntä tulemaan!"
+
+"Se riippuu Maschasta", vastasi Sergei kylmästi ja lähti huoneesta.
+
+Näin, että hän oli tavallista kiihottuneemmassa tilassa. Se tuskastutti
+minua, ja en antanut mitään varmaa vastausta serkulle.
+
+Kohta kun serkku lähti, menin mieheni luokse. Ajatuksiinsa vaipuneena
+käveli hän edestakaisin huoneessaan. Hän ei nähnyt eikä kuullut minua,
+kun menin varpaillani sinne.
+
+"Hän kuvittelee armasta kotiansa Nikolskissa", ajattelin minä häneen
+katsoessani, "näkee aamukahvinsa valoisassa vierashuoneessa, ajattelee
+peltojansa, työmiehiänsä, iltahetkiä suuressa salissa ja salaisia
+yöllisiä aterioitamme -- -- -- Ei --" päätin itsekseni samalla,
+"kaikkia tanssiaisia, kaikkien maailman prinssien imarteluja en
+vaihtaisi hänen iloiseen levollisuuteensa ja hiljaisiin hyväilyihinsä."
+
+Minä aijoin sanoa hänelle, etten mene kreivinna R:n kutsuihin, kun hän
+äkkiä kääntyi ja minut nähtyänsä rypisti otsaansa. Samalla hänen
+lempeän tyyneyden värittämät, ajattelevat kasvonsa muuttuivat. Taas
+kuvastivat hänen silmäyksensä terävää viisautta ja tahallista
+rauhallisuutta. Hän ei tahtonut minun näkevän häntä tavallisena
+yksinkertaisena ihmisenä, hänellä oli oikein tarve seisoa edessäni
+puolijumala-alustakivellään.
+
+"Mitä nyt, hyvä Mascha?" kysyi hän välinpitämättömän rauhallisesti
+minuun päin kääntyneenä.
+
+Minä en vastannut. Minua suututti, kun hän edessäni teeskenteli, eikä
+tahtonut näyttäytyä sellaisena, kuin häntä rakastin.
+
+"Sinä tahtoisit mennä sunnuntai-iltana kreivinna R:n kutsuihin?" sanoi
+hän kysyvästi.
+
+"Tahtoisin kyllä", vastasin tähän, "mutta se ei ole sinulle mieleen. Ja
+onhan jo kaikki pakattunakin --" lisäsin.
+
+Koskaan ei hän ollut niin kylmästi katsellut minua, koskaan ei hän
+ollut niin kylmästi kanssani puhunut.
+
+"Minä en lähde ennen tiistaita, käsken purkamaan tavarat", jatkoi hän.
+"Sinä voit mennä tanssiaisiin, koska sinulla on siihen halua. Tee siis
+minulle se ilo, että menet, minä en matkusta -- -- --"
+
+Niinkuin aina pahalla tuulella ollessaan käveli hän nytkin epätasaisin
+askelin huoneensa lattiata minuun katsomatta.
+
+"En todellakaan sinua nyt ymmärrä", sanoin hänelle seisoen paikallani
+ja silmilläni seuraten häntä. "Sinä sanot, että sinä olet aina niin
+tyyni ja rauhallinen (sitä ei hän tietysti ollut koskaan sanonut),
+minkätähden sinä nyt puhut niin oudosti minun kanssani? Minä olen
+valmis sinulle uhraamaan tämän haluni, mutta sinä vaadit minua menemään
+sinne sellaisella pilkallisuudella, jota sinä et ole koskaan ennen
+käyttänyt kanssani puhuessasi."
+
+"Ohoh, mitä kuulenkaan, sinä olet valmis tekemään _uhrauksen_?" kysyi
+hän antaen erityisen painon viimeiselle sanalle. "Ja minä, -- minä olen
+myös valmis uhraamaan; -- vieläkö pitäisi olla ylevämpää? Se se vasota
+kilpailua jalomielisyydessä! Se on kai sitä perhe-onnea?"
+
+Ensi kerran kuulin hänen puhuvan noin katkeran pilkallisia sanoja.
+Mutta hänen pilkallisuutensa ei minua loukannut eikä hänen
+katkeruutensa kauhistuttanut; ne yllyttivät minua vaan käyttämään
+samoja aseita. Hänkö puhui nyt noin, joka aina oli pelännyt koru- ja
+kokkapuheita meidän kesken, hänkö, joka aina oli ollut suora ja
+vilpitön! Ja minkätähden? -- Sentähden, että rehellisesti tahdon uhrata
+hänen tähtensä huvituksen, jossa en voinut havaita vähääkään pahaa, ja
+olin sen hänelle suoraan sanonut! Osamme olivat nyt vaihtuneet: hän
+vältti yksinkertaisen suoria ja vilpittömiä sanoja, ja minä taas niitä
+etsin ja koetin käyttää.
+
+"Sinä olet kovin muuttunut", sanoin hänelle huoaten. "Mitä minä olen
+rikkonut sinun mielestäsi? Kreivinna R:n iltakutsu ei voi olla nyt
+syynä, vaan sinulla on jotakin vanhaa sydämmelläsi minua vastaan.
+Miksikä et voi olla suora ja vilpitön! Ethän ole ennen suoraa totuutta
+pelännyt? Sano nyt suoraan, mitä sinulla on minua vastaan!"
+
+"Mitähän hän nyt voi sanoa?" ajattelin itsekseni tyytyväisenä ja
+vakuutettuna, etten ainoassakaan kohdassa ollut rikkonut koko talvena
+häntä vastaan.
+
+Asetuin keskelle huonetta, niin että hänen täytyi kulkea kävellessään
+aivan ohitseni, ja katsoin häneen. "Hän tulee luokseni, syleilee minua
+ja kaikki on taas ohitse", ajattelin. Ja tunsin surua rinnassani siitä,
+etten ennen ollut voinut näyttää hänen olevan väärässä.
+
+Mutta hän jäikin seisomaan toiseen päähän huonetta ja katselemaan
+sieltä minuun.
+
+"Etkö sinä vieläkään ymmärrä?" sanoi hän
+
+"En."
+
+"No, sitten minun pitää sinulle sanoa. Minulle on inhottavaa,
+ensimäisen kerran inhottavaa, mitä minä nyt tunnen ja mitä tuntematta
+en voi olla -- --." Hän keskeytti puheensa nähtävästi pelästyneenä oman
+äänensä raakaa sointua.
+
+"Mitä sinä nyt -- -- --?" kysyin kyyneleet silmissäni.
+
+"Inhottaa, kun sinä noin tahdot juosta tuon prinssin perästä, vaan
+senvuoksi että hän pitää sinua kauniina, -- ja unohdat miehesi, itsesi,
+naisellisen arvosi, etkä tahdo ymmärtää, mitä miehesi saa tähtesi
+tuntea, kun ei itselläsi ole edes arvosi tuntoa. Tulet päinvastoin
+sanomaan miehellesi, että tahdot _uhrata_, s.o. sinä sanot, että
+'näyttäytyä' hänen Korkeudellensa olisi minulle suuri onni, vaan minä
+_uhraan_ sen onnen mieheni vuoksi."
+
+Mitä pitemmältä hän puhui, sitä enemmän hän kiihtyi. Hänen äänensä
+kaikui myrkylliseltä, kovalta ja kuolleelta. Koskaan en ollut nähnyt
+enkä ollut odottanut näkevänikään häntä semmoisena. Veri syöksyi
+sydämmeeni. Pelkäsin, vaan samalla ansaitsematta kärsityn häpeän ja
+loukatun itserakkauden tunto kiihoitti minua, ja minä tahdoin kostaa.
+
+"Minä olen kauan odottanut tätä", sanoin vihdoin, "puhu, puhu nyt!"
+
+"En tiedä mitä lienet odottanut", jatkoi hän, "mutta minun on täytynyt
+odottaa aina pahempaa, kun olen nähnyt sinun joka päivä tuon tuhman
+joukkion likaisessa seurassa, joutilaisuudessa, loistossa ja
+komeudessa, ja olen odottanut. -- -- -- Minä olen odottanut juuri sitä,
+mikä minulle on tänään niin tuskalliselta ja häpeälliseltä tuntunut,
+ettei vielä ennen koskaan. Tunsin tuskaa ja häpeää sinun tähtesi,
+kun ystäväsi pisti likaisen kätensä sydämmeeni ja alkoi puhua
+mustasukkaisuudestani, mustasukkaisuudestani! -- ja kehen? Ihmiseen,
+jota et sinä enkä minä vielä ole nähnytkään! Ja sinä, niinkuin näkyy,
+et tahdo ymmärtää minua, vaan uhrata minulle. Mutta mitä uhrata? -- --
+Oman häväistyksesi, oman alennuksesi häpeän! -- -- Sepä vasta uhri!"
+sanoi hän vielä kerraten.
+
+"Ohoh, tuossa se on nyt miehen mahti!" ajattelin itsekseni, -- "loukata
+ja nöyryyttää naista, joka ei ole pienimpäänkään rikokseen syypää!
+Siinä se on miehen oikeus, mutta siihen en minä alistu!"
+
+"Elä luulekaan, minä en uhraa sinulle yhtään mitään", puhkesin
+sanomaan, ja tunsin sieranteni laajenevan ja veren syöksyvän
+kasvoihini. "Minä menen sunnuntaina kreivinna R:n kutsuihin, menen
+varmaan!"
+
+"Ja suokoon Jumala sinulle paljon huvia, vaan meidän kesken olkoon
+kaikki lopussa!" huudahti Sergei voimatta hillitä raivoansa. "Elä enää
+kiusaa minua! Olinkin narri, kun -- -- --", alotti hän uudestaan, mutta
+hänen huulensa vavahtelivat ja hän koetti nähtävästi hillitä itseänsä
+sanomasta, mitä hänen kielellänsä jo pyöri.
+
+Minä pelkäsin ja vihasin häntä tällä hetkellä. Mieleni teki sanoa
+hänelle hyvin paljon ja kostaa hänen loukkauksensa, mutta jos olisin
+avannut suuni, olisin tyrskähtänyt itkuun ja alentanut itseni hänen
+edessään. Lähdin ääneti huoneesta.
+
+Tuskin olin lakannut kuulemasta hänen askeleensa, kun jo minun valtasi
+kauhu. Minua kauhistutti kaikki, mitä oli välillämme tapahtunut.
+Kauhistutti ajatus, että nyt katkesi ainaiseksi side, joka oli
+yhdistänyt meidät suloiseen onneemme, ja minun teki mieleni kääntyä
+takaisin mieheni luo. "Mutta olisikohan hän jo kylliksi rauhoittunut,
+että hän voisi minua ymmärtää, kun vain vaitiollen ottaisin häntä
+kädestä ja katsoisin silmiinsä? Käsittäisikö hän jalomielisyyttäni?
+Mitäs, jos hän pitäisikin tuskani teeskenneltynä kiemailuna? Ehkä hän
+oikeassa olonsa vakuutuksessa kuuntelisi katumukseni kertomusta
+ylpeällä rauhallisuudella ja antaisi sitten kaikki anteeksi? -- -- --
+Minkätähden, minkätähden hän, jota olen niin rakastanut, loukkasi minua
+noin kauheasti?" Tällaiset ajatukset pyörivät päässäni enkä
+palannutkaan hänen luokseen.
+
+Minä menin omaan huoneeseeni. Istuin siellä kauan yksinäni ja itkin.
+Kauhistuksella ajattelin jokaista sanaa, jonka olimme keskenämme
+puhuneet, vaihdoin jokaisen niistä ystävälliseen, lempeään sanaan, ja
+taas kauhistuksella ja loukatuilla tunteilla ajattelin, mitä oli
+tapahtunut.
+
+Kun menin illalla teelle ja herra S:n läsnäollessa, joka oli meillä
+vieraisilla, tapasin mieheni, tunsin, että tänä päivänä oli auennut
+välillemme kokonainen kuilu.
+
+S. kysyi minulta, koska aijomme matkustaa. Minä en osannut vastata.
+
+"Matkustamme tiistaina", vastasi mieheni, "me olemme vielä kreivinna
+R:n iltakutsuissa. Menethän sinä niihin?" kysyi hän minuun kääntyen.
+
+Minä säikähdin mieheni luonnollista äänen sointua ja katsoin häneen
+arasti. Hän katsoi suoraan minuun; katseessa oli uhkaa ja pilkkaa; ääni
+sointui kylmältä ja leikkaavalta.
+
+"Menen", vastasin hänelle.
+
+Kun iltasella jäimme kahden kesken, tuli hän luokseni ja ojensi minulle
+kätensä.
+
+"Ole hyvä ja unhota, mitä sinulle puhuin!" sanoi hän.
+
+Tartuin hänen käteensä, hermostunut nauru värähdytteli huuliani ja
+kyyneleet olivat herahtamaisillaan silmistäni, mutta mieheni vetäsi
+taas kätensä pois, aivan kuin olisi pelännyt tuntehikasta kohtausta, ja
+istui jotenkin etäälle minusta.
+
+"Olisiko mahdollista, että hän vieläkin uskoo olevansa oikeassa?"
+ajattelin minä, ja peräytykseni, etten menisikään iltakutsuihin, jäi
+kun jäikin sanomatta.
+
+"Pitää kirjoittaa äidille, että olemme lykänneet matkamme tuonnemmaksi,
+tai muutoin tulee hän rauhattomaksi", sanoi hän.
+
+"Ja koska olet ajatellut matkustaa?" kysyin nyt.
+
+"Tiistaina, kun kemut ovat ohitse", vastasi hän.
+
+"Minä toivon, ettet suinkaan minun tähteni matkaa lykkää", sanoin
+katsoen häntä silmiin, mutta hänen silmissään ei ollut mitään ilmettä
+minulle. Ne olivat kuin jostain salaperäisestä voimasta sulkeutuneet
+minulta, ja hänen kasvonsa muuttuneet yht'äkkiä vanhoiksi ja
+epämiellyttäviksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olimme iltakutsuissa. Välillämme vallitsi näennäisesti taas hyvä ja
+sydämmellinen suhde, mutta pohjiltaan oli se aivan toisellainen kuin
+ennen.
+
+Iltamassa istuin naisten keskellä, kun prinssi tuli luokseni, ja minun
+täytyi nousta voidakseni puhua hänen kanssaan. Noustessani etsin
+silmilläni tahtomattakin miestäni ja näin, että hän oli salin toisessa
+päässä, katsahti minuun ja kääntyi poispäin. Minun valtasi äkkiä
+sellainen tuska ja pelko, että hämmästyneenä siinä prinssin silmäin
+edessä lävähdin punaiseksi, ja punastus levisi alas kaulaan asti. Minun
+täytyi jäädä seisoalleni kuullakseni, mitä prinssi minulle puhui
+tarkastellessaan katseellansa minua kiireestä kantapäähän.
+
+Keskustelumme ei kestänyt kauan, sillä lähelläni ei ollut istuinta
+prinssille, ja hän varmaankin huomasi että minun oli hyvin vaikeaa
+hänen seurassaan.
+
+Puhuimme viimeisistä tanssijaisista, paikasta, missä tulisin kesäni
+viettämään, j.n.e.
+
+Lähtiessään luotani mainitsi hän haluavansa tulla tuntemaan mieheni ja
+näinkin heidän kohtaavan toisensa toisessa päässä salia ja puhelevan
+keskenään. Prinssi puhui varmaankin jotain minusta, koska hän puheensa
+kesken hymyillen katsoi sille puolelle, jossa minä istuin.
+
+Mieheni punastui äkkiä, kumarsi syvään ja jätti prinssin. Minä myöskin
+punastuin, -- minua alkoi hävettää, kun ajattelin, mitä prinssin täytyy
+minusta ja erittäinkin miehestäni ajatella. Minusta tuntui, että kaikki
+olivat voineet havaita tuhman punastumiseni, kun prinssin kanssa
+puhelin, ja taas nähneet mieheni omituisen käytöksen prinssiä kohtaan
+Jumala tietää, mitä tästä päätellään; kunhan eivät vain jo tietäisi
+riitelemisestämmekin.
+
+Serkku saattoi minua kotiin. Tiellä puhelimme miehestäni enkä malttanut
+olla hänelle kertomatta, mitä tämän onnettoman illan takia oli
+välillämme tapahtunut. Hän lohdutteli minua selittäen, ettei se mitään
+merkillistä ole koko tapaus, olihan vain noita tavallisia pikku
+kähähdyksiä, joista ei seuraa sen enempää. Samalla hän, puhuessaan
+mieheni luonteesta, toi omalta näkökannaltaan esiin, että se on
+suljettu ja ylpeä. Minä olin hänen kanssaan yhtä mieltä, ja tunsin
+voivani nyt entistä rauhallisemmin ja paremmin häntä arvostella.
+
+Mutta jäätyäni mieheni kanssa kahden, näytti äskeinen arvosteluni
+hänestä rikokselta, joka painosti tuntoani. Tunsin kuilun suurenevan ja
+laajenevan välillämme ja erottavan meidät yhä kauemmaksi toisistamme.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Tästä päivästä alkain muuttui elämämme ja keskinäinen suhteemme
+kokonaan toisenlaiseksi. Meidän ei ollut enää niin hyvä olla kahden
+kesken, kuin ennen. Oli kysymyksiä joita me vältimme, ja kolmannen
+henkilön läsnäollessa oli meidän ylipäätään helpompi puhua kuin kahden,
+silmityksin. Niin pian kuin vain keskustelu johtui maalaiselämään tai
+tanssijaisiin, tuntui kohta kuin olisi jotain tullut silmiimme, ja
+meidän oli vastenmielistä katsoa toisiimme. Näytimme kumpikin tuntevan,
+millä kohdalla oli tuo meitä erottava kuilu, ja pelkäävän sitä
+lähestyä.
+
+Olin vakuutettu, että Sergei oli ylpeä ja pikanen, ja että minun
+täytyisi käyttäytyä niin varoen, etten muka vain satuttaisi näitä hänen
+heikkouksiansa. Hän oli taas aivan varma siitä, etten voisi elää
+suuresta maailmasta erotettuna, ettei maalaiselämä ollut minua varten
+ja että hänen täytyisi mukautua tähän onnettomaan taipumukseen.
+Vältimme kumpikin suoraa keskustelua näistä seikoista, ja kumpikin
+tuomitsimme valheellisesti toinen toistamme. Emme enää koettaneetkaan
+pysyä toisillemme maailman täydellisimpinä ihmisinä, vaan teimme
+vertailuja toisistamme ja salaisesti tuomitsimmekin toisiamme.
+
+Maalle matkustamisemme edellä tulin minä kipeäksi. Senvuoksi emme
+matkustaneet, vaan muutimme erääseen huvilaan, josta Sergei lähti
+yksinään äitinsä luona käymään. Kun hän lähti, olin jo kylläksi
+virkistynyt voidakseni häntä seurata, mutta hän sai minut puhutelluksi
+jäämään, peläten muka terveyttäni. Minä puolestani tunsin hyvin, ettei
+hän ollut peloissaan terveydestäni, vaan hän pelkäsi, ettemme enää yhtä
+hyvin viihtyisi maalla. En kovin vaatinutkaan päästä hänen mukaansa, ja
+jäin huvilaan.
+
+Kun hän oli poissa, oli oloni hyvin ikävää ja yksinäistä. Mutta kun hän
+tuli takaisin, näin minä, ettei hän minua elähdyttänytkään enää
+niinkuin ennen. Entinen suhteemme, -- jolloin jokainen ajatus, jokainen
+tunne, jota en hänelle ilmoittanut, minua rikoksena painosti, jolloin
+jokainen hänen työnsä, jokainen hänen sanansa näytti minusta
+täydellisyyden kuvalta ja jolloin vähäpätöisimmästäkin syystä voimme
+riemusta nauraa katsoessamme silmästä silmään --, tuo suhde oli niin
+kokonaan ja huomaamattamme toiseksi muuttunut, että emme voineet
+käsittääkään, kuinka se oli käynyt.
+
+Kummallakin meistä oli omat ja omituiset pyrintömme ja mielihalumme,
+joita emme edes koettaneetkaan saada yhteisiksi. Meitä ei enää
+vaivannutkaan se, että kumpikin eleli erityisessä, toisillemme
+vieraassa maailmassa. Me totuimme tähän, ja vuoden kuluttua saatoimme
+jo aivan hämmentymättä katsoa toisiamme silmiin.
+
+Kadonneet olivat hänen ilonpuuskauksensa ja hänen lapsimaisuutensa;
+kadonnut oli hänen anteeksiantava välinpitämättömyytensä, mikä minua
+oli ennen suututtanut; ei näkynyt enää sitä syvällistä katsetta, joka
+oli ennen usein hämmentänyt ja samalla ihastuttanut minua, ei ollut
+meillä enää yhteisiä rukouksia, yhteisiä taidenautintoja, jopa harvoin
+näimmekin toisiamme, sillä hän oli alituiseen matkalla; ei häntä enää
+huolestuttanut eikä pelottanut minun jäämiseni yksin, ja minä
+liikuinkin edelleen siinä seurapiirissä, jossa en häntä tarvinnut.
+
+Kohtauksia ja riitoja ei meillä enää ollut. Minä koetin miellyttää
+häntä, ja hän täytti kaikki mielitekoni ja toivomukseni. Kaikki näytti
+siltä, kuin yhä vielä rakastaisimme toisiamme.
+
+Kun jäimme kahdenkesken, mikä muutoin tapahtui hyvin harvoin, en
+tuntenut hänen seurassaan iloa, en liikutusta, en hämmennystä, olinhan
+vain kuin itsekseni ja yksin. Tiesin kyllä aivan hyvästi, että hän,
+joka oli minun lähelläni, -- ei ollut mikään uusi, tuntematon ihminen,
+vaan hyvä mies, kokonaan minun mieheni, jonka tunsin kuin itseni. Olin
+varmasti vakuutettuna, että tiesin edeltäpäin kaikki, mitä hän tekisi,
+mitä hän sanoisi ja millaisilla silmillä hän mitäkin katselisi. Ja jos
+hän ei tehnyt tahi ilmaissut näkökantaansa juuri sen otaksumiseni
+mukaan, niin uskoin, että hän erehtyi. Oikeastaan en odottanutkaan
+häneltä mitään. Sanalla sanoen hän oli mieheni eikä mitään muuta.
+
+Minusta näytti, että näin täytyi olla, että toisella tavalla ei voisi
+välimme ollakaan ja että koskaan ei ole ollutkaan toisellaisia
+suhteita.
+
+Kun mieheni lähti matkalle, niin erittäinkin ensimäisinä aikoina tuntui
+oloni kovin yksinäiseltä ja pelottavalta. Kun hän oli kaukana, tunsin
+voimakkaammin, mistä merkityksestä oli hänen suojeluksensa minulle. Kun
+hän tuli kotiin, kiidin ilosta hänelle kaulaan, vaan parin tunnin
+kuluttua olin jo täydellisesti unhottanut taas tuon iloni enkä tiennyt
+enää, mitä puhua hänen kanssansa.
+
+Ainoastaan hiljaisen ja järkevän hellyyden hetkinä, joita meillä vielä
+oli, tuntui minusta kuin olisi ollut poissa se, mikä muutoin
+surullisella kaiholla oli sydämmeni täyttänyt, ja samaa olin näkevinäni
+Sergeinkin silmistä. Tunsin olevan hellyydellämme rajat, joiden taakse
+Sergei ei tahtonut mennä, ja minä en voinut. Välistä suretti tämä
+minua, mutta koskaan ei ollut minulla aikaa ajatella, miten oikein oli
+laita. Koetin hukuttaa suruani kaikenlaisiin huvituksiin, joita en
+oikeastaan koskaan hakenut, mutta jotka aina minulle itsestään
+tarjoutuivat. Suuren maailman elämä, joka aluksi oli soaissut minua
+loistollaan ja itserakkauttani imarrellut, valtasi minut pian kokonaan,
+tuli välttämättömyydeksi, kytki minut kahleisiinsa ja täytti sielussani
+vihdoin sen paikan, missä ennen olin elänyt hiljaista tunne-elämääni.
+En jäänyt koskaan yksikseni, sillä pelkäsin vaipuvani miettimään
+tilaani. Kaikki aikani varhaisimmasta aamusta iltaan myöhään olin
+puuhassa enkä suinkaan omissa asioissani, en edes silloin kuin olin
+kotona. Otin vastaan kävijöitä; en tuntenut siitä huvia enkä ikävää.
+Pitäähän sen niin olla, ajattelin minä.
+
+Tällä tavalla kului kolme vuotta, ja näiden vuosien aikana ei suhteemme
+vähintäkään muuttunut, ikäänkuin ei olisi ollut sillä voimaa parantua
+tai pilaantua.
+
+Näiden kolmen vuoden aikana tapahtui kaksi tärkeää tapausta, joista
+kumpikaan ei voinut vaikuttaa muutosta elämääni. Ensimäinen lapseni,
+poikanen, syntyi ja Tatjana Semenowna kuoli.
+
+Ensi aikoina valtasi minut äidin tunne-elämä sellaisella voimalla, että
+luulin jo tuosta odottamattomasta tapauksesta minulle uuden elämän
+koittavan. Mutta kahden kuukauden kuluttua, alettuani kulkea ulkona
+kodista, heikkeni heikkenemistään tuo tunne-elämä, kunnes sekin muuttui
+tottumukseksi ja kylmäksi velvollisuuden täyttämiseksi.
+
+Mieheni sitävastoin muuttui tämän ensimäisen lapsemme syntymisestä
+entiselleen, lempeäksi, rauhalliseksi ja kotirakkaaksi, osoittaen nyt
+entistä hellyyttänsä ja iloisuuttansa poikastamme kohtaan.
+
+Useasti, kun tanssiaispuvussani menin lastenkamariin sanomaan
+pienoiselle hyvästiäni, tapasin siellä mieheni, ja havaitsin hänen
+katsovan moittivalla ankaruudella ja läpitunkevasti minuun, ja tämä
+kävi tunnolleni. Minä säikähdin välinpitämättömyyttäni omasta
+lapsestani ja ajattelin itsekseni: olenkohan huonompi muita vaimoja?
+
+"Mutta mitäpä tehdä?" ajattelin samalla, "minä rakastan pienoistani,
+mutta enhän voi istua hänen vieressään päiväkausia. Minun tulisi vaan
+ikävä, ja kometiiaa en tahdo mistään hinnasta näytellä."
+
+Äitinsä kuolema vaivutti mieheni suureen suruun. Hän sanoi sen jälkeen
+olevan kovin raskasta asua Nikolskissa. Vaikka kävikin huolekseni
+mieheni suru ja tunsin häntä sääliväni, viihdyin kuitenkin nyt entistä
+mieluummin ja rauhallisempana maalla.
+
+Suurimman osan näistä kolmesta vuodesta vietimme kaupungissa, --
+ainoastaan kerran olin kaksi kuukautta ollut maalla --, ja kolmantena
+vuotena matkustimme ulkomaille.
+
+Seuraavan kesän vietimme kylpylaitoksessa.
+
+Tähän aikaan täytin yksikolmatta. Luuloni mukaan oli taloudellinen
+tilamme varsin hyvä. Perhe-elämältämme en odottanut mitään enempää,
+kuin se jo oli minulle suonut. Kaikki, jotka tunsin, näyttivät
+mielestäni rakastavan minua. Terveyteni oli erinomainen, vaatteukseni
+parhaimpia, mitä kylpylaitoksessa nähtiin. Tiesin, että olin kaunis.
+Säät olivat hyviä, tunsin ympärilläni kauneuden ja hienouden
+ilmapiiriä, lyhyesti, minä olin parhaimmalla tuulella. En ollut iloinen
+sillä tavalla, kuin ollessani Nikolskissa, kun tunsin, että olin
+onnellinen itsestäni, onnellinen sentähden, että ansaitsin tuota onnea,
+ja että onneni, niin suuri kuin se olikin, kuitenkin voisi tulla vielä
+suuremmaksi, ja kun kaikki minussa janosi yhä suurempaa onnea.
+
+Silloin oli toista, mutta hyvä oli minun tänäkin kesänä. En halunnut
+mitään, en toivonut mitään, en pelännyt mitään; elämäni, kuten näytti,
+oli täydellinen, ja omatuntoni rauhallinen.
+
+Kylpyvieraissa ei ollut ainuttakaan nuorta miestä, joka olisi missään
+suhteessa minua muita enemmän miellyttänyt. En havainnut mitään
+etuisuuksia edes vanhassa ruhtinas K:ssakaan, lähettiläässämme, joka
+vähän mielisteli minua. Toinen oli liian nuori, toinen liian vanha;
+toinen valkoverinen englantilainen, toinen piikkiparta ranskalainen;
+kaikki he olivat minulle ihan yhdentekeviä, vaan kuitenkin kaikki
+välttämättömiä. Mitättömine mielistelyineen he kumminkin kaikki
+kuuluivat siihen hienoon huvitusten ilmapiiriin, joka minua ympäröi.
+
+Ainoastaan yksi koko joukosta, italialainen markiisi, veti huomiotani
+puoleensa rohkeudellansa, millä hän ilmaisi ihastuksensa minuun. Hän ei
+päästänyt käsistään ainoatakaan tilaisuutta, jolloin hän voi minua
+tavata, tanssitti minua, teki ratsastusmatkoja kanssani j.n.e. ja sanoi
+minulle suoraan että olen kaunis. Joitakuita kertoja näin ikkunasta
+hänen käyskentelevän asuntomme edustalla. Hänen silmäinsä
+epämiellyttävästä kiillosta palava katse sai minut punastumaan ja
+kääntymään hänestä poispäin.
+
+Hän oli nuori, kaunis ja käytökseltään hieno. Hänen otsansa muoto ja
+hymyilynsä muistutti miestäni, vaikka hän olikin paljoa kauniimpi kuin
+mieheni. Tämä yhtäläisyys vaikutti minuun tuntuvasti, vaikka hänessä
+ylipäänsä ja erittäinkin suun seuduissa, katseessa, pitkässä leuvassa
+oli mieheni aatteellisen rauhallisuuden ja hyvyyden ilmauksen sijassa
+jotakin karkeaa, eläimellistä.
+
+Luulin silloin, että hän rakastaisi minua kiihkeästi, ja ajattelin
+häntä joskus ylpeällä säälillä. Joskus tahdoin häntä rauhoittaa
+puolittain ystävällisellä ja luottavaisella puhetavalla, mutta hän
+oli kylmä näille yrityksilleni ja jatkoi vain kiusaamistani
+epämiellyttävillä lempensä ilmaisuilla, jotka olivat joka hetki
+vaarassa ratketa rajainsa ylitse, puhjeta suoriksi sanoiksi. Vaikka en
+sitä tunnustanut, pelkäsin tätä miestä ja ajattelin vasten tahtoanikin
+häntä usein.
+
+Mieheni oli markiisiin ystävällisessä suhteessa, vieläpä enemmän, kuin
+muiden tuttaviemme kanssa, joille hän esiytyi vain vaimonsa miehenä ja
+muuten säilytti kylmähkön ylevyytensä.
+
+Kylpykauden lopussa sairastuin enkä kyennyt kahteen viikkoon lähtemään
+huoneestani. Kun ensi kerran terveeksi tultuani lähdin ulkosalle, menin
+musiikki-iltamaan. Minä tiesin, että sairaana ollessani oli saapunut
+kylpylaitokseen kauan jo odotettu ja kauneudestansa tunnettu lady S.
+
+Ympärilleni kokoutui joukko, joka otti iloisuudella minua vastaan,
+mutta vielä suuremman joukon näin kokoutuneen äsken tulleen
+leijonattaren ympärille. Kaikki minunkin luonani olijat puhuivat vain
+hänestä ja hänen kauneudestaan. Minulle osoitettiin häntä, ja
+epäilemättä oli hän viehättävä, mutta minuun vaikutti vastenmielisesti
+hänen kasvoistansa kuvastuva pöyhkeä itsetietoisuus, ja sanoin sen
+suoraan.
+
+Sinä päivänä tuntui minusta ikävältä kaikki, mikä ennen oli ollut
+iloista.
+
+Seuraavana päivänä pani lady toimeen retken linnaan. Minä kieltäysin
+siitä. Ei juuri ketään liittynyt minuun. Kaikki muuttui nyt silmissäni.
+Kaikki näytti tuhmalta ja ikävältä, olisin voinut itkeä, lopettaa
+äkkipäätä kylpyni ja palata kotimaahani. Sieluuni oli sijansa saanut
+jonkinlainen pahan tunne, vaan en tahtonut vielä itsellenikään sitä
+tunnustaa. Sanoin olevani huonosti voipa ja pysyttelin poissa suuresta
+seurapiiristä. Ainoastaan aamuisin silloin tällöin menin yksinäni
+lähteelle juomaan vettä tahi kävelemään venäläisen ystävättäreni L.M.
+kanssa kylpypaikan ympäristöihin.
+
+Mieheni ei ollut näihin aikoihin luonani. Hän matkusti Heidelbergiin
+muutamiksi ajoiksi ja odotti siellä kylpykauteni päättymistä,
+päästäksemme sitten palaamaan Venäjälle. Sieltä kävi hän vain silloin
+tällöin luonani.
+
+Erään kerran kokosi lady koko seurueen mukaansa huvikävelylle ja L.M.
+ja minä menimme päivällisten jälkeen läheiseen linnaan. Annoimme
+vaunujemme kulkea hitaasti kivitettyä tietä satavuotisten kastanjien
+keskellä ja katselimme niiden välitse kylpypaikan ihanaa ympäristöä
+laskevan ilta-auringon valossa. Puhelimme keskenämme vakavasti, jota ei
+ollut koskaan ennen tapahtunut kylpypaikassa ollessamme. L.M:n olin jo
+pitemmän aikaa tuntenut, vaan ensi kerran havaitsin hänen nyt hyväksi
+ja järkeväksi naiseksi, jonka kanssa on mahdollista puhua kaikesta ja
+mieluista olla ystävän suhteessa. Puhuimme perheistämme, lapsistamme
+ja täkäläisen elämän tyhjyydestä. Ikävöimme kotimaahamme,
+maalaiselämäämme, ja surullisen hellä tunnelma värähdytteli
+sydämmiämme.
+
+Näiden vakavain tunteittemme vallassa saavuimme linnaan. Sen muurien
+suojassa oli varjoisaa ja raikasta. Ylhäällä raunioilla leikkivät vielä
+auringon säteet, Hiljaisinkin askele ja matalinkin ääni kaikui
+muureista ja holveista. Portista näimme ikäänkuin kehyksissään
+hurmaavan vaikka meille venäläisille vähän kylmän baadenilaisen
+maiseman.
+
+Istuimme levähtämään ja katselimme ääneti laskevaa aurinkoa. Kuului
+läheltämme selvästi puhetta ja olin kuulevinani nimenikin lausuttavan.
+Aloin kuunnella tarkemmin, ja tahtomattani erotin puhujan jokaisen
+sanan. Ääni oli minulle tuttu, markiisi D. puhui ranskalaisen ystävänsä
+kanssa, jonka myös tunsin. He puhuivat minusta ja lady S:stä.
+Ranskalainen vertaili minua ja häntä ja selvitteli meidän kummankin
+kauneutta. Hänen sanansa eivät sisältäneet vähintäkään loukkausta,
+mutta kaikki vereni ryntäsi sittenkin sydämmeeni kuullessani hänen
+arvostelunsa. Yksityiskohtiin saakka hän esitteli, mikä oli kaunista
+minussa ja mikä lady S:ssä. Minulla on jo lapsi, lady S. on vasta
+yhdeksäntoista; minun hipiäni on hienompi, lady S:n vartalo
+kokonaisuudessaan sirompi; lady S. on ylhäinen daami, jota vastoin
+"Teidän kaunottarenne" -- sanoi hän -- "on noita vähäpätöisiä
+venäläisiä ruhtinattaria, joita alituiseen tapaa täällä
+kylpypaikoissa". Hän päätti puheensa huomauttaen, että tekisin
+viisaasti, jos en antautuisi lady S:n kanssa kilpailuun, sillä silloin
+voisin pian olla Baadenissa yleisen huomion suhteen kuollut olento.
+
+"Minua hän säälittää -- --".
+
+"Niin, kenties hän saisikin lohdutuksensa teissä", lisäsi ranskalainen,
+naurahtaen iloisen kylmästi.
+
+"Jos hän matkustaa, menen minä perässä!" lausui toinen puhuja
+itaalialaisella äänenpainolla.
+
+"Onnellinen ihminen, joka vielä voitte rakastaa!" nauroi ranskalainen,
+
+"Rakastaa!" kertoi ääni ja vaikeni hetkeksi, -- "En voi olla
+rakastamatta, -- rakkaudetta ei ole elämää. Tehdä romaani omasta
+elämästään on ainoa, mikä on kaunista. Ja minun romaanini ei jää
+puolitiehen, minä teen sen täydelliseksi, johdan loppuun saakka!"
+
+"Onneksi olkoon, hyvä ystävä!" päätti ranskalainen. Enempää emme
+voineet kuulla, sillä puhujat kiersivät erään kulmauksen taitse ja pian
+kuulimme heidän askeleensa toiselta suunnalta. He laskeusivat portaita
+alas, tulivat muutaman minuutin kuluttua sivuovesta sisälle ja
+näyttivät kovasti hämmästyneiltä, kun meidät näkivät.
+
+Minä punastuin, kun markiisi D. tuli luokseni, ja alkoi tuntua oikein
+kauhealta, kun hän linnasta lähtiessämme tarjosi minulle käsivartensa.
+En voinut kieltäytyä. Lähdimme kävelemään vaunuillemme päin L.M:n
+perästä, sillä hän asteli markiisin ystävän kanssa, hekin rinnatusten
+edellämme. Olin loukkautuneena siitä mitä ranskalainen oli minusta
+sanonut, vaikka sydämmessäni tunnustin, että hän oli sanonut vain
+samaa, mitä itsekin tunsin. Markiisin sanat taas kiihdyttivät ja
+ihmetyttivät minua raakuutensa vuoksi. Minua kiusoitti ajatella, että
+olin kuullut hänen puheensa, eikä hän kuitenkaan hävennyt vähääkään
+edessäni. Oli vastenmielistä olla hänen lähellänsä. Häneen katsomatta,
+hänelle vastaamatta ja koettaen kättäni pitää niin, etten kuulisikaan
+hänen puheluansa, kiirehdin L.M:n ja ranskalaisen perästä.
+
+Markiisi puhui minulle kauniista näköalasta, odottamattomasta onnesta,
+kun sai tavata minua täällä, ja muusta sellaisesta, vaan minä en
+kuunnellut häntä. Tällä hetkellä kiintyivät ajatukseni mieheeni,
+poikaani, Venäjään. Tunsin häpeää ja katumista; olisin tahtonut päästä
+niin kiireesti kuin mahdollista yksinäiseen asuntooni, kylpypaikan
+hotelliin, jotta olisin siellä saanut häiritsemättä ajatella kaikkea,
+mikä nyt täytti sieluni. Mutta L.M. käveli hitaasti, vaunuille oli
+vielä matkaa ja saattajani näytti ehdoin tahdoin hidastuttavan
+käyntiämme, ikäänkuin tahallisesti minua pidättääkseen.
+
+"Eihän se ole mahdollista!" ajattelin ja päätin käydä kiivaammasti.
+Mutta hän pidätti minua todellakin ja painoi käsivarttani itseänsä
+vastaan. L.M. katosi edeltämme tien mutkan taakse ja me olimme aivan
+kahden. Minua alkoi pelottaa.
+
+"Suokaa anteeksi!" sanoin kylmästi ja koetin vetää kättäni vapaaksi,
+mutta hiansuu-pitsini sotkeutui hänen nappiinsa kiinni.
+
+Markiisi kumartui puoleeni ja alkoi päästää pitsiä irti. Hänen
+hansikkaattomat sormensa koskettivat kättäni. Minun läpitseni valahti
+jääviilteenä tunne, jota en ennen koskaan ollut kokenut, -- joka ei
+ollut kauhistusta eikä iloa. Katsoin häneen, antaakseni silmäykseni
+kylmyyden hänelle todistaa, kuinka häntä nyt inhosin ja ylenkatsoin.
+Mutta katseestani kuvastuikin kokonaan toista kiihtymistä ja
+hämmästystä. Hänen hehkuvat kosteat silmänsä tähystivät aivan kasvoini
+edessä minuun, heitellen intohimoisia silmäyksiä kaulalleni,
+rinnoilleni. Molemmin käsin tarttui hän käteeni. Hänen avoimet huulensa
+lausuivat jotakin, puhuivat, että hän rakasti minua, että minä olin
+hänelle kaikki kaikessa, ja nämä huulet lähestyivät, käsi puristi
+tulisemmin ja poltti minua. -- -- Tunsin kuin olisi tulta virrannut
+suonissani, silmissäni himmeni, minä vapisin, ja sanat, joilla tahdoin
+häntä luotani sysätä, kuivuivat kurkkuuni.
+
+Yhtäkkiä tunsin suutelon poskellani. Vavisten ja valahtaen koko
+olennoltani jääkylmäksi seisahduin ja katsoin häneen. Voimatta puhua,
+voimatta liikahtaa odotin kauhistuneena jotakin, jota samalla tunsin
+haluavani.
+
+Tämä kaikki kesti silmänräpäyksen. Mutta tämä silmänräpäys oli
+kauhistava! Näin hänen edessäni aivan selvästi tällä hetkellä. Nyt
+ymmärsin ja käsitin hänen kasvojensa ilmeet: Olkihatun alta näkyvä
+alapuoli otsaa, jolla oli niin paljon yhtäläisyyttä mieheni otsan
+kanssa, tuo kaunis, suora nenä, avoimet sieramet, nuo pitkät, päistään
+kiherretyt viikset, pienet poskiparrat, sileät poskien alapuolet ja
+ruskehtunut kaula -- -- minä vihasin, minä pelkäsin häntä, -- mutta
+samalla hetkellä herätti tuon vihatun ja oudon miehen kiihkeys ja
+intohimoisuus minun sielussani voimakasta vastakaikua.
+
+Minut valtasi voittamaton halu antautua tuon kauniin suun
+suudeltavaksi, noiden valkosten sirosuonisten ja sormuksilla
+koristeltuin käsien syleiltäviksi. Päätäni huimasi tuon kielletyn
+nautinnon suloisuus, joka oli nyt äkkipäätä avannut houkuttelevan
+pohjattoman kuilunsa eteeni. Olin hyppäämäisilläni -- -- --
+
+"Olen jo niin onneton", välähti ajatuksissani "vieläkö saisin enemmän
+onnettomuutta kantaakseni?"
+
+Hän kietoi toisen kätensä ympärilleni ja kumartui kasvoihini päin.
+
+"Vieläkö, vieläkö todellakin tulisi enemmän syntiä ja häpeää pääni
+päälle?"
+
+"Minä rakastan teitä"; kuiskasi hän äänellä, joka muistutti aivan
+mieheni ääntä. Samassa olin näkevinäni edessäni mieheni ja lapseni,
+kaukaisina, entisinä olentoina, joiden kanssa ei ollut enää minulla
+mitään tekemistä. Juuri tuolla hetkellä kuului tien mutkassa L.M:n
+ääni, joka huusi minua.
+
+Minä toinnuin järkeeni, tempasin käteni irti häneen katsomatta ja
+melkein juosten kiidin L.M:n luokse. Me menimme vaunuille, nousimme
+niihin, ja sitten vasta vilkasin markiisiin.
+
+Hän otti hatun päästään, sanoi jotakin, ja hymyili. Hänellä ei ollut
+aavistustakaan sanomattomasta vastenmielisyyydestä, jota tällä hetkellä
+tunsin häntä kohtaan.
+
+Elämäni näytti minusta kovin onnettomalta, tulevaisuus epätoivoiselta,
+menneisyys synkältä! L.M. puhui minulle, mutten ymmärtänyt sanaakaan
+hänen puheestaan. Minä tunsin sydämmessäni, että hän varmaan säälistä
+puhuu kanssani, peitelläkseen ylenkatsettaan, jonka nyt olin herättänyt
+hänessä. Jokaisesta hänen sanastaan kuulin ja jokaisesta silmäyksestään
+näin tuota ylenkatsetta ja loukkaavaa sääliä.
+
+Suutelo poltti häpeän merkkinä poskeani ja ajatukseni miehestäni ja
+lapsestani kasvoivat hirveän voimakkaiksi.
+
+Päästyäni kotini yksinäisyyteen toivoin voivani miettiä tyynesti
+tilaani ja tapahtumia, mutta yksinäisyys olikin minulle kauhistava. En
+juonut teetä, jota oli minulle valmistettu. Olin kuin kuumeessa.
+Tietämättäni, minkätähden, täytyi minun päästä heti mieheni luo
+Heidelbergiin, lähteä jo samana iltana -- -- --.
+
+Kun istuin palvelustyttöni kanssa tyhjässä vaunussa, kun juna
+alkoi liikkua ja raikas ilma löyhytellä ikkunasta kasvoilleni
+hengitettäväkseni, aloin minä virkistyä ja samalla selvemmin ajatella
+menneisyyttäni ja tulevaisuuttani. Koko avioelämäni siitä saakka, kun
+maalaiselämästämme muutimme Pietariin, valkeni minulle uudessa valossa
+ja alkoi soimauksena painaa tuntoani. Ensimäisen kerran muistin
+elävästi ensimäiset aikamme maalla ja suunnittelumme; ensimäisen kerran
+pälkähti päähäni kysymys: mitä iloa olinkaan koko tällä ajalla
+miehelleni tuottanut? Tunsin itseni syylliseksi häntä kohtaan.
+
+"Mutta miksikä ei hän ole minua pidättänyt, miksi on hän teeskennellyt
+edessäni, miksikä välttänyt jokaista selvitystä, miksi vielä loukannut
+minua?" lenteli kysymyksinä aivoissani. "Miksikä ei ole hän tehnyt
+rakkautensa voimaa minulle pakottavaksi voimaksi -- vai eikö hän ole
+rakastanutkaan minua?" Mutta olipa kuinka tahansa, olkoon hän syyllinen
+tai ei, vieraan miehen suudelma oli minun poskellani, ja se tuntui
+vieläkin polttavan.
+
+Mitä enemmän Heidelbergia lähestyimme, sitä selvempänä näin mieheni ja
+sitä tuskallisempana ahdisti tapaamisen hetki. "Kaikki, aivan kaikki
+sanon hänelle, sanon katumuksen kyynelin, ja hän antaa minulle
+anteeksi", ajattelin vaunussa istuissani. Mutta en tietänyt itsekään,
+mitä olikaan tuo "kaikki", jonka hänelle tahdoin sanoa, enkä itsekään
+uskonut, että hän minulle anteeksi antaa.
+
+Tuskin olin päässyt mieheni huoneeseen ja nähnyt hänen rauhalliset,
+vaikka vähän kummastuneet kasvonsa, kun jo tunsin, ettei minulla
+ollutkaan hänelle mitään sanottavaa, mitään tunnustettavaa, tai mitään
+anteeksi pyydettävää. Sanomaton tuska ja katumus jäi painostamaan
+sieluani. "Mitä sinä nyt ajattelet?" sanoi hän. "Huomennahan minä
+aijoin tulla luoksesi." Mutta nähtyänsä lähempää kasvoni näytti hän
+säikähtyvän ja lisäsi: "Mikä sinulla on, mikä sinua vaivaa?"
+
+"Ei mikään", vastasin, tuskin voiden kyyneliäni pidättää. "Olen
+jättänyt kylpylaitoksen. Mennään Venäjälle, mennään kotiin, lähdetään
+huomenna jo."
+
+Mieheni oli vaiti jokseenkin kauan ja katseli minua tarkkaavasti.
+
+"No niin, kerrohan, mitä sinulle on tapahtunut", sanoi hän vihdoin.
+
+Punastuin tahtomattani ja loin silmäni lattiaan. Mieheni silmistä
+loisti pelästyksen ja suuttumuksen ilme. Säikähtyneenä mietin, mitä hän
+mahtaisi nyt ajatella, ja teeskentelyllä, jommoista en olisi itsekään
+itseltäni odottanut, aloin selvitellä:
+
+"Ei minulle ole mitään tapahtunut, surullisen ikävältä vain alkoi
+tuntua yksinolo, ja olen ajatellut paljon elämäämme ja sinua. Jo kauan
+olen rikkonut sinua vastaan! Miksi olet matkustellut kanssani sinne,
+johon sinulla ei ole ollut omaa halua. Kauan, kauan olen rikkonut sinua
+vastaan", kerroin uudestaan, ja taas vesi herahti silmiini. "Mennään
+takaisin kotiin, maalle ja ainaiseksi."
+
+"Säästähän, rakas ystäväni, minua noista tunteiden purkauksista", sanoi
+mieheni kylmästi. "On erittäin kauniisti että haluat palata maalle,
+koska rahammekin alkavat loppua, mutta ainaiseksi, -- se on kuvittelua
+vain. Olen varma, ettet pitkiäkään aikoja viihdy maalla. Mutta parasta
+on juoda nyt teetä", päätti hän puheensa ja seisahtui palvelijaa
+soittamaan.
+
+Koetin kuvitella, mitä mieheni voisi nyt minusta ajatella. Loukkauduin
+noista pelottavista ajatuksista, joita luulin hänen päässänsä nyt
+kiertelevän, nähdessäni hänen katseensa epäilevänä ja häpeävänä
+tarkastelevan minua.
+
+"Ei, ei hän voi minua ymmärtää, eikä tahdokaan ymmärtää!"
+
+Sanoin tahtovani mennä katsomaan lastamme. Lähdin mieheni luota. Minun
+täytyi saada olla yksinäni ja itkeä, itkeä, itkeä! -- -- --
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kauan kylmillä ja tyhjänä olleessa kodissamme Nikolskissa oli taas
+elämää. Kuitenkaan ei herännyt elämään kaikki, mikä siellä ennen
+meille eloa henkäili. Sergein äiti oli jo poissa, ja me elimme
+kahden yksinäistä elämäämme. Mutta nyt ei enää ollut meille yksinäisyys
+tarpeen, se oli meille päinvastoin rasittavaa.
+
+Talvemme meni huononpuoleisesti. Olin kipeänä ja virkistyin vasta
+toisen poikamme synnyttyä. Suhteemme pysyi ystävällisen kylmänä,
+jollaista se oli jo ollut kaupunkielämässämme. Täällä maalla vain
+jokainen lattiapalkki, joka seinä, huonekalu, kaikki muistutti
+mieleeni, mitä Sergei oli minulle ennen ollut ja mitä olin kadottanut.
+Ikäänkuin välillämme olisi ollut anteeksiantamatonta loukkausta ja
+ikäänkuin Sergei olisi tahtonut minua rangaista jostakin rikoksesta,
+vaikka hän samalla koetti näyttää, ettei muka välillämme ollut mitään
+estettä ystävyytemme uudistumiseen.
+
+Mistäpä oli minun pyytäminen anteeksi oikeastaan? Hänhän rankaisi minua
+sillä, ettei antaunut enää kokonaan minulle, ei koko sydämmestään,
+niinkuin ennen; hän ei antaunut enää kenellekään ihmiselle, ei
+millekään asialle, -- ikäänkuin ei hänellä enää olisi sydäntä
+ollutkaan.
+
+Välistä ajattelin, että hän käyttäysi noin vain minua kiusatakseen,
+että hänessä elävät kyllä vielä entiset tunteet. Koetin saada niitä
+elähdytetyiksi ja nähtäville, mutta joka kerta tätä yrittäessäni näytti
+hän välttävän suoraa selvyyttä, osoittavan epäluuloista käytöstä ja
+pelkäävän jokaisen tunteenilmauksen naurettavaisuutta. Hänen katseensa
+ja äänensä ilmaisi minulle: "Minä tiedän, tiedän kaikki, kaikki, mitä
+sinulla on sanottavaa. Tiedän senkin, että puhut toista, ja toista
+ajattelet -- -- --"
+
+Ensimältä tuo hänen avomielisyyden pelkonsa loukkasi minua; lopulta
+totuin siihen ja aloin käsittää, ettei tämä ole avomielisyyden, vaan
+avomielisyyden tarpeen puutetta minua kohtaan.
+
+Minä puolestani en olisi myöskään voinut äkkipäätä sanoa hänelle, että
+rakastan häntä, pyytää häntä kanssani rukoilemaan tahi kuulemaan
+soittoani. Välillämme olivat jo tuntuvissa varmat rajansa. Elimme
+kumpikin omaa elämäämme, Sergei omissa tilustoimissaan, joihin
+osaaottavaisuuden ja tutustumisen tarvetta en tuntenut, minä taas
+omassa työttömyydessäni, joka ei nyt enää häntä suututtanut eikä
+surettanut niinkuin ennen. Lapsemme olivat vielä liian pieniä
+voidaksensa meitä yhdistää.
+
+Kevät joutui. Katja ja Sonja tulivat luoksemme maalle kesää viettämään.
+Talomme Nikolskissa pantiin korjauksen alaiseksi ja me muutimme
+Pokrovskoviin kaikin.
+
+Siellä oli vanha koti entisellään, terassi, pöydät, piano valoisassa
+salissa. Näin siellä entisen kamarini, sen valkoiset varjostimet, ja
+unelmat, jotka näyttivät ikäänkuin unhottuneen sinne tyttöajoilta.
+
+Asuin entisessä huoneessani siinä oli nyt kaksi vuodetta. Toinen oli
+niistä minun entinen vuoteeni, ja siihen minä nyt peittelin ja levolle
+siunasin punaposkisen Kokoshani. Toisesta pienemmästä pilkisteli taas
+pikku Vanja kapalostaan.
+
+Siunattuani heidät nukkumaan jäin usein pitkäksi aikaa istumaan tuohon
+rauhalliseen huoneeseen. Joka nurkasta, joka seinältä ja uutimen
+poimuistakin virisi vanhoja jo unhotuksiin joutuneita nuoruuden kuvia,
+kuului vanhoja tuttuja lapsenlaulujen ääniä. Missähän olivat nyt nuo
+kuvat, missä nuo hellän pehmeät lapsenlaulut?
+
+Kaikki toiveeni ovat käyneet toteen, kaikki rohkeimmatkin. Kaikki
+hämärimmät haaveilut ovat muuttuneet todellisuudeksi. Ja juuri tuo
+todellisuus on painanut elämääni raskaan surullisuuden ja ilottomuuden
+värityksen.
+
+Sittenkin on ympäristöni kaikki entistä: tuo on puutarha, jota olen
+ikkunasta ihaillut, tuo on nurmikko, tuo tie, nuo varjoisan käytävän
+penkkejä, nuo lammilta kaikuvia satakielen lirityksiä, nuo
+kauniimmillaan kukoistavia sireeniä, ja tuo kartanon takaa nouseva kuu,
+-- ja kuitenkin on kaikki muuttunut, tullut niin vieraaksi, niin
+uskomattoman oudoksi.
+
+Kylmähtävää on nyt minulle kaikki tuo, joka ennen voi olla minulle
+kallista ja läheistä. Aivan kuin ennenkin jutustelemme, Katja ja minä,
+kahdenkesken vierassalissa. Me puhelemme nytkin Sergeistä. Mutta Katjan
+otsa on kurtistunut, poskuset laihtuneet ja vaalenneet. Ei loistele
+hänen silmänsä ilosta ja toivosta, ne kuvastavat nyt murhetta ja
+sääliä. Me emme ihantele häntä, ennen ihailemaamme, me arvostelemme ja
+tuomitsemme häntä. Emme enää kummastele, miten ja minkävuoksi olemme
+niin onnellisia, kuten ennen teimme, emmekä tunne tarvetta koko
+maailmalle tunteitamme julistaa. Kuiskuttelemme keskenämme, kuin
+vannoutuneet, ja sadattakin kertaa kysäsemme toisiltamme, miksikähän on
+kaikki muuttunut niin surullisella tavalla?
+
+Ja Sergei on sama kuin ennenkin; ainoastaan silmäkulmain väliset kurtut
+ovat syventyneet ja hiukset ohauksilla enemmän harmahtuneet, mutta
+hänen syvä ja tarkkaavainen katseensa on pilvinen ja aina kääntyneenä
+minusta poispäin.
+
+Olen itse myöskin sama kuin ennenkin, vaan ei ole minussa enään mitään
+rakkautta eikä rakkauden haluakaan ja ikävöimistä. En tunne tarvetta
+työskennellä, en ole itseeni tyytyväinen. Kaukaiselta ja mahdottomalta
+näyttää minusta entinen uskonnollinen innostukseni, entinen rakkauteni
+Sergeihin ja entinen elämäni kylläisyys. En voi ollenkaan ymmärtää
+sitä, mikä ennen oli kirkasta ja yksinkertaisen helppoa: onnea elää
+toisten vuoksi. Miksikä sitten elää toisten hyväksi, kun ei enää voi
+itselleenkään elää?
+
+Jo silloin kuin asuimme Pietarissa, olin musiikin kokonaan hyljännyt,
+mutta nyt taas vanha pianoni ja vanhat nuottini herättivät siihen
+halua.
+
+Eräänä päivänä olin kipeä ja jäin yksinäni kotia. Katja ja Sonja
+menivät Sergein kanssa yhdessä Nikolskiin katsomaan uusia rakennuksia.
+Teepöytä oli katettu. Menin alas ja odottaessani heidän takaisin
+tuloaan istuin pianon ääreen. Avasin sonaatin "quasi una fantasia" ja
+aloin sitä soitella. Ei näkynyt eikä kuulunut ketään. Ikkunat olivat
+auki puutarhan puolelta ja tutut, surullisen juhlalliset säveleet
+alkoivat kaikua huoneessa.
+
+Soitin loppuun ensimäisen osan. Vanhasta tottumuksesta vilkasin
+nurkkaan, jossa Sergei aina ennen istui kuuntelemassa. Siellä ei ollut
+häntä. Tuoli, jota ei liene pitkiin aikoihin paikaltaan siirretty, oli
+tyhjänä nurkassaan, Näin puutarhan sireenipensaston värikkäässä
+ilta-auringon valaistuksessa. Avoimista ikkunoista virtaili kesäillan
+tuoretta raikkautta sisälle. Nojauduin pianoon, peitin kasvoni molemmin
+käsin ja vaivuin mietteisiini. Sillä tavalla istuin kauan, murheella
+muistaen vanhoja, palaamattomia aikojani ja aroilla ajatuksin kiidellen
+tuleviin. Kaikki näytti tyhjältä, ei ollut edessäni mitään, ei mitään,
+jota voisin haluta, toivoa. "Oi, joko olen elämäni elänyt?" välkähti
+kysymyksenä ajatuksiini. Kauhistuin, kohotin pääni ja aloin taas
+soittaa, soittaa itseäni unhottaakseni. Soitin andanten toistamiseen.
+
+"Jumalani", ajattelin minä, "anna anteeksi minulle, jos olen rikkonut;
+anna palata kaiken, mikä oli niin kaunista sydämmessäni, tahi opeta,
+mitä on minun tekeminen, miten on minun nyt eläminen!"
+
+Vaunujen ratinaa kuulin nurmikolta, rappusten edestä ja sitten
+terassilta tuttua varovaista, astuntaa. Taas oli kaikki hiljaa.
+
+Askelten kaiku ei voinut herättää minussa entisiä tunteita. Kun lopetin
+soittoni, kuuluivat askeleet läheltäni ja olalleni laskeutui käsi.
+
+"Oikein oivallista, että soitit tuon sonaatin", sanoi Sergei.
+
+Minä olin vaiti.
+
+"Etkö ole juonut teetä?"
+
+Pudistin kieltävästi päätäni häneen katsomatta, ettei hän olisi voinut
+havaita liikutuksen jälkiä, jotka vielä näkyivät kasvoillani.
+
+"Katja ja Sonja tulevat oitis. Hevonen vikuroi ja he lähtivät jalkaisin
+isoa tietä", sanoi Sergei.
+
+"Odotetaan heitä", vastasin minä ja menin terassille siinä toivossa,
+että Sergei seuraisi minua.
+
+Mutta hän kysyikin miten lapset voivat, ja meni niiden luokse. Taas
+hänen läsnäolonsa, hänen selvä ja hyväntahtoinen äänensä vaikuttivat
+minuun, ikäänkuin en olisikaan mitään kadottanut. "Mitä vielä voisin
+toivoakaan? Sergei on hyvä, lempeä, oivallinen aviomies, ja hyvä isä.
+En ymmärrä itsekään mitä minulta puuttuisi." Menin terassille ja istuin
+samalle penkille, jolla olin istunut sinä päivänä, jona välimme
+selvisi.
+
+Aurinko oli jo laskenut ja alkoi hämärtyä. Kevään harmaan tummat pilvet
+peittivät kartanon ja puutarhan. Ainoastaan puiden välistä näkyi
+sammuvan iltaruskon punertavaa hohdetta ja nousevan iltatähden
+tuiketta. Kaikki kietoivat hämäräänsä nuo synkät pilvet ja kaikki
+näytti odottavan hiljaista kevätsadetta.
+
+Tuuli oli asettunut, ei liikkunut lehti eikä huojahdellut
+ruohonkorsikaan. Sireenien ja tuomien tuoksua virtaili niin
+voimakkaasti, kuin olisi koko ilma kukkana kukoistanut ja tuoksu
+väreillen lainehtinut puutarhassa ja terassilla.
+
+Mitään ei haluttanut nähdä eikä kuulla, teki mieli vaan painaa silmänsä
+kiini ja hengittää tuota pehmeän herttaista tuoksua.
+
+Georgiinit ja ruusupensaat, jotka eivät vielä kukkineet, kohousivat
+mustilta penkeiltä liikahtamattomina ylöspäin, ikäänkuin hitaasti
+pyrkien venähtämään tukikeppiänsä korkeammiksi. Sammakot kurnuttivat
+kaikesta voimastansa, aivan kuin olisivat tahtoneet nyt tulla oikein
+huomatuiksi, ennenkuin sade tulisi ja pakottaisi heidät veteen. Hienoa
+katkeamatonta veden kohinaa kuului niiden ääntelyn seasta. Satakielen
+laulu sai vaihtelevaksi tuon kaiken, ja kuului siitä kuinka se
+levotonna lenteli paikasta toiseen. Taas tänäkin kevännä koetti yksi
+satakieli asettua pensaaseen ikkunamme alle. Kun menin ulos, kuulin,
+kun se lennähti siitä lehtokujaan ja lauloi siellä lirityksensä. Sitten
+se alkoi odottaa vaiti ollen paikalleen pääsemistä.
+
+Turhaan koetin rauhoittua. Minäkin odotin ja ikävöin jotakin.
+
+Sergei tuli lasten luota ja istui sivulleni.
+
+"Näyttää siltä kuin saisimme sadetta", sanoi hän.
+
+"Niin näyttää", sanoin, ja olimme sitten kumpikin kauan aikaa vaiti.
+
+Aivan tuuletta vaipuivat pilvet yhä alemmaksi. Luonto tuntui yhä
+tyynemmältä, tuoksuvammalta ja hiljaisemmalta. Äkkiä tipahti pisara
+terassille ponnahtaen ikäänkuin taas takasin sen suojusvaatteelta;
+toinen putosi tielle puutarhaan, sitten useampia yhä rankemmaksi
+yltyvänä sateena. Satakielet ja sammakot vaikenivat tykkönään. Kuulin
+vain enää hiljaista veden sohinaa, vaikka se sateen vuoksi tuntui
+tulevan kauempaa, vaan oli kuitenkin ilmassa kuultavana, ja joku lintu,
+joka lienee kätkeytynyt tiheään lehdistöön lähelle terassia, piipahteli
+silloin tällöin aina samalla äänellä kaksiosaisen säveleensä.
+
+Sergei Michailovitsh nousi ja aikoi lähteä.
+
+"Mihin sinä menet?" kysyin häntä pidättääkseni. "Täällähän on niin
+hyvä."
+
+"Minun pitää lähettää Sonjalle ja Katjalle sateenvarjo ja
+päällyskengät", vastasi hän.
+
+"Ei tarvitse, sade lakkaa oitis."
+
+Hän mukautui minuun ja jäimme yhdessä seisomaan terassille, kaidetta
+vastaan nojaten. Pidin kiinni paljaasta liukkaasta käsipuusta ja
+kurotin päätäni eteenpäin. Raikas sade kasteli kaulaani ja hiuksiani.
+Päittemme päällä kirkastuivat ja ohenivat pilvet ja taukosivat vettä
+valamasta. Silloin tällöin kuului enää vain lehdiltä valahtelevan
+yksityisen pisaran nokahdus. Taas alkoivat sammakot kurnuttaa, taas
+satakielet puistivat siivistänsä veden ja alkoivat viserrellä
+toisilleen sieltä täältä märästä pensastosta. Kaikki selvisi taas
+edessämme.
+
+"Kuinka kaunista!" sanoi Sergei ja kumartaen kaidepuiden nojaan
+silitteli kädellään märkää tukkaani.
+
+Tämä yksinkertainen hyväily vaikuttti kuin nuhde. Olin vähällä itkeä.
+
+"Mitä vielä ihminen tarvitseisi?" sanoi Sergei. "Minä olen nyt niin
+tyytyväinen, etten tunne iltseltäni mitään puuttuvan. Olen todellakin
+onnellinen!"
+
+"Noin et sinä puhunut minulle", ajattelin, "kun oli kysymyksessä minun
+onneni! Niin suuri kuin onnesi olikin, sinä vielä suurempaa halusit.
+Mutta nyt sinä olet tyyni ja tyytyväinen, kun sieluani ahdistaa
+sanomaton katumus ja sydäntäni pidätetyt kyyneleet."
+
+"Minustakin on kovin kaunista", vastasin hänelle. "Mutta minua painaa
+ja surettaa juuri se, että kaikki on minun ympärilläni niin kaunista ja
+hyvää. Oma olemukseni on sille niin ristiriitainen, tyhjä, että
+se aina haluaa ja ikävöi, vaikka on noin rauhaisaa ja ihanaa -- -- --
+Onko mahdollista, ettei yksikään ikävöimisen tunne hämmennä
+sinun luonnonnautintoasi; etkö ikävöi mitään menneestä ajasta
+takaisin?" -- -- --
+
+Sergei vetäsi kätensä päästäni ja oli hetken vaiti.
+
+"Niin, sellaista tunsin kyllä ennen, erittäinkin keväällä", puhui hän
+ikäänkuin ajatuksiansa kooten. "Olen elänyt sellaisia öitä, toivoen ja
+ikävöiden, ja ne olivat ihania öitä! -- -- -- Mutta silloin oli vielä
+kaikki edessänipäin, nyt on kaikki takanani. Nyt olen tyytyväinen
+siihen, mitä todella on, ja olen täydellisesti tyytyväinen", päätti hän
+puheensa niin järkevän rauhallisena, että vaikka koski kipeästi minuun
+tuota kuulla, en voinut epäilläkään, ettei hän puhuisi totta.
+
+"Et siis toivo enää mitään?" kysyin häneltä.
+
+"En mitään mahdotonta", vastasi hän käsittäen tunteeni. "Pääsi tuli
+kovin märäksi", lisäsi hän hyväilemällä silitellen hiuksiani kuin
+minkäkin lapsen. "Olet mustasukkainen lehdille ja ruohostolle, kun
+niitä sade kastelee, ja tekisi mielesi olla ruohoisina ja lehtisinä ja
+sateenakin ehkä. Mutta minä olen ainoastaan iloinen niistä, niinkuin
+kaikesta muustakin maailmassa, mikä on nuorta, onnekasta ja kaunista."
+
+"Eikö siis sinulla ole mitään kaihoa menneisyydestä?" jatkoin
+kyselemistäni, tuntien yhä enemmän sydäntäni ahdistavan.
+
+Hän mietti ja oli taas hetken vaiti. Näin, että hän tahtoi vastata
+minulle tarkimmalla totuudella.
+
+"Ei mitään!" vastasi hän lyhyesti.
+
+"Ei se ole totta, se ei ole totta!" huudahdin minä kääntyen häneen
+päin ja katsoen häntä suoraan silmiin. "Etkö todellakaan ikävöi
+menneisyyttä?"
+
+"En", vastasi hän vielä kerran. "Minä kyllä siunaan menneisyyttä, mutta
+en sure enkä ikävöi sitä."
+
+"Mutta etkö toivoisi saavasi sitä vielä kerran elää?" kysyin nyt.
+
+Hän kääntyi ja alkoi katsella puutarhaan päin.
+
+"En toivo. Kuinka voisinkaan toivoa, että minulle esimerkiksi kasvaisi
+siivet, -- sehän on mahdotonta!"
+
+"Sinä et toivo saavasi mennyttä parantaa, et soimaa itseäsi etkä minua
+siitä?" jatkoin minä.
+
+"En koskaan! Kaikki on ollut parhaimmalla tavalla, mitä on ollut."
+
+"Kuulehan!" sanoin ja tartuin hänen käteensä, että hän kääntyisi minuun
+päin. "Kuule, miksi et ole koskaan sanonut minulle, mitä sinä minulta
+vaadit, että olisin voinut elää tahtosi ja toivosi mukaisesti? Miksi
+olet suonut minulle vapautta, jota en ole ymmärtänyt parhaakseni
+käyttää, miksi lakkasit minua opettamasta? Jos olisit toisin minua
+johtanut, niin ei olisi mitään tapahtunut, ei mitään!" Sanoin tämän
+äänellä, josta väreili kylmä katkeruus, mutta jossa oli vaan hitunen
+jäljellä entisestä rakkaudesta.
+
+"Mitä ei olisi sitten tapahtunut?" kysyi Sergei ihmetyksissään ja
+kääntyi puoleeni. "Eihän ole mitään tapahtunutkaan, kaikkihan on
+hyvästi, oikein hyvästi!" lisäsi hän hymyillen.
+
+"Eikö hän ymmärrä minua, vai eikö hän, mikä on vielä pahempi, tahdo
+ymmärtää?" ajattelin itsekseni ja kyyneleet nousivat silmiini. Minä
+vastasin hänelle yhtäkkiä:
+
+"Ei olisi tapahtunut sitä, että mitään sinua vastaan rikkomatta olisin
+saanut elää välinpitämättömyytesi, vieläpä ylönkatseesikin
+rankaisemana. Ei olisi tapahtunut sitäkään, että ilman ainoaakaan
+rikosta puoleltani olisit riistänyt minulta kaiken, mikä oli minulle
+kallista!"
+
+"Mitä sinä sanotkaan, lapsukaiseni!" huudahti Sergei, ikäänkuin ei
+olisi ymmärtänyt, mitä minä puhuin.
+
+"Elä nyt, -- anna minun puhua... Sinä olet riistänyt minulta
+luottamuksesi, rakkautesi, kunnioituksesi! En voi uskoa, että sinä
+rakastat minua enää kaiken sen jälkeen, mitä on ollut... Elä nyt
+keskeytä, minun täytyy sanoa kerrassaan kaikki, mikä on kauan tuskaa
+tuottanut minulle", jatkoin kiihkeästi, kun hän tahtoi keskeyttää
+minua. "Olenko siihen syyllinen, etten elämää tuntenut, ja sinä annoit
+minun yksinäni elämää etsiä?... Onko se minun syyni, että nyt, kun
+ymmärrän, mikä on tarpeellista, ja vuoden pitkään koetan palata
+luoksesi, sinä työnnät minut pois, ikäänkuin et ymmärtäisi, mitä minä
+tahdon ja ikäänkuin sen vuoksi etten voisi sitten sinua syyttää siitä,
+että olen syyllinen ja onneton? Niin, sinä tahdot taas työntää minut
+tuohon elämään, joka voi tehdä minut ja sinutkin onnettomaksi"...
+
+"Ja millä minä olen osoittanut sinulle tätä?" kysyi hän ihmetellen ja
+todellisesti pelästyneenä.
+
+"Etkös sanonut minulle vielä illalla, ja etkö puhune vielä edelleenkin,
+etten minä voi täällä elää ja että meidän täytyy taas talveksi muuttaa
+Pietariin, jota minä vihaan?" jatkoin minä. "Sen sijaan, että
+pidättäisit minua, väistyt sinä luotani välttääksesi jokaista suoraa
+selitystä, vilpitöntä ja sydämmellistä sanaa ja sittenkuin minä vajoon,
+niin auttamisen sijasta nuhtelet ja iloitset..."
+
+"Lakkaa nyt, lakkaa jo!" sanoi hän ankaran kylmästi. "Ei ole kaunista,
+mitä nyt puhut. Näkyy vain, että olet hetkellisesti suutuksissa minulle
+ja että sinä et..."
+
+"Että minä en rakasta sinua?... Sano, sano vain niin", keskeytin häntä,
+ja kyyneleet alkoivat pyörähdellä silmistäni. Istuin penkille ja peitin
+nenäliinalla silmäni.
+
+"Noin hän minua ymmärtää", ajattelin ja koetin pidättää nyyhkytystäni,
+joka oli minut tukehduttamaisillaan. "Loppunut, loppunut on entinen
+rakkautemme!" kuiskasi sydämmeni ääni.
+
+Sergei ei lähestynyt eikä lohduttanut minua. Hän tuntui loukkautuvan
+puheestani. Hänen äänensä oli rauhallinen ja kova.
+
+"En ymmärrä, mistä sinä minua soimaat", sanoi hän. "Jos niin olisi,
+etten ole sinua enää niin rakastanut, kuin ennen..."
+
+"En enää niin rakastanut!" kerroin minä itkeä nyyhkyttäen nenäliinaani,
+joka kastui yhä katkerammista kyynelistä.
+
+"Jos niin on, niin on syy yhtä paljon ajan kuin meidänkin. Jokaisena
+ikäkautena on rakkaudella omituinen luonteensa ja laatunsa."
+
+Hän oli hetken vaiti.
+
+"No, voinhan sanoa sinulle kaiken totuuden, koska sinä vaadit suoruutta
+ja selvyyttä... Niinkuin minä sinä vuonna, jona tulin sinua tuntemaan,
+vietin yöt unetonna sinua ajatellen, rakkauttani perustellen,
+kasvattaen ja antaen sille yhä enemmän voimaa, juuri samoin Pietarissa
+ja ulkomailla ollessamme valvoin kauhistavia unettomia öitä, koettaen
+tukehduttaa ja kuolettaa tuota rakkautta, joka minulle tuotti tuskaa.
+En voinut sitä tukehduttaa, vaan tukehdutin sen, mikä minua rasitti,
+rauhoituin ja rakastan sinua yhä, vaikka toisellaisella rakkaudella."
+
+"Sinä sanot sitä rakkaudeksi, joka on vaan tuskaa!" huudahdin minä.
+"Minkätähden annoit minun elää suuressa maailmassa, kun se näytti
+sinusta niin turmiolliselta, että lakkasit senvuoksi minua
+rakastamasta?"
+
+"Ei suuressa maailmassa ollut syytä, hyvä ystäväni", sanoi Sergei.
+
+"Miksi et käyttänyt vaikutusvoimaasi?" jatkoin taas. "Miksi et sitonut
+minua, kuolettanut minua? Minulle olisi se ollut parempi, kuin kadottaa
+kaikki, mikä teki minut onnelliseksi, -- minun olisi nyt paljoa parempi
+eikä tarvitseisi hävetä!"
+
+Taas aloin itkeä nyyhkyttää ja peitin kasvoni.
+
+Samalla hetkellä tulivat Katja ja Sonja iloisesti puhellen ja nauraen
+terassille, vaan meidät nähtyänsä hätkähtivät he äänettömiksi ja
+poistuivat paikalla.
+
+Me olimme kauan vaiti, sittenkun he menivät, Minä itkin kyyneleeni
+kuiviin ja sitten tuli helpompi ollakseni. Katsoin Sergeihin. Hän istui
+pää käden nojassa ja näytti tahtovan sanoa jotakin silmäykseeni
+vastatakseen, mutta tulikin häneltä vain raskas huokaus, ja taas painoi
+hän päänsä.
+
+Menin hänen luoksensa ja irroitin hänen kätensä päästään. Hän käänsi
+katseensa ajatuksissaan minuun.
+
+"Niin", sanoi hän aivan kuin ajatuksiaan ääneen jatkaen. "Meille
+kaikille, ja erittäinkin teille naisille, on ehdottomasti välttämätöntä
+elää itse kaikki elämän hulluudet, ennenkuin voidaan elämän
+todellisuuteen päästä. On mahdotonta uskoa muiden kokemusta. Sinä et
+ollut vielä pitkälle elänyt tuota houkuttelevan suloista turhuutta, kun
+sinuun rakastuin. Minä annoin sinun elää siinä, tuntiessani, ettei
+minulla ollut oikeutta sinua siitä estää, vaikka itseltäni ne ajat
+olivat jo kauan sitten menneet."
+
+"Minkätähden elit sinä minun kanssani tuossa turhuudessa ja miksi
+annoit minun siinä elää, jos minua rakastit?"
+
+"Sentähden, että sinäkin olisit tahtonut itse kokea, etkä olisi minua
+voinut uskoa; sinun täytyi itse tulla sitä tuntemaan ja sinä tulitkin."
+
+"Sinä olet aina paljon filosofeerannut", sanoin minä.
+
+"Koko syy on oikeastaan vaan siinä, ettet minua kylläksi rakastanut."
+
+Molemmat olimme taas vaiti.
+
+"Se on kovaa, mitä sinä juuri sanoit minulle, mutta se on totta!" sanoi
+Sergei yht'äkkiä ja nousi kävelemään terassilla, "Minä olen ollut
+syyllinen", lisäsi hän, ja pysähtyi eteeni. "Minun joko ei olisi
+pitänyt sallia rakastumistani sinuun tahi olisi pitänyt rakastaa
+yksinkertaisemmin, niin, yksinkertaisemmin...!"
+
+"Unhottakaamme kaikki"... sanoin arasti.
+
+"Ei, mikä on mennyt, se ei tule enää takaisin; ei koskaan voida kääntyä
+taaksepäin elämään!" Sergein ääni heltyi tätä sanoessaan.
+
+"Kaikki on jo tullut entiselleen..." sanoin ja laskin käteni Sergein
+olalle.
+
+Hän tarttui käteeni ja puristi sitä.
+
+"En puhunutkaan totta, kun sanoin, etten ikävöi mitään menneisyydestä.
+Ei, minä ikävöin, minä itken sinun entistä rakkauttasi, jota ei nyt
+enää ole ja jota ei voi enää koskaan ollakaan. Kuka on syynä siihen, en
+tiedä. Rakkautta on kyllä vielä jälellä, mutta se ei ole tuota
+rakkautta. Sen paikkakin on kyllä olemassa, mutta sekin on
+sairalloinen, heikko, siinä ei ole enää voimaa, raikkautta. Jälellä on
+muisto ja siunaileva kiitollisuus, vaan..."
+
+"Elä sano niin!" keskeytin häntä. "Kaikki tulee taasen entiselleen. --
+Onhan se mahdollista, eikö niin?" kysyin minä ja katsoin häntä silmiin.
+
+Hänen katseensa oli kirkas ja rauhallinen, ei siitä tuikehtinut enää
+arkuutta, kun hän katsoi minua silmiin.
+
+Sillä hetkellä, kun puhuin, tunsin jo, että oli mahdotonta sen
+toteutua, mitä toivoin ja pyysin häneltä. Hän hymyili rauhallisesti ja
+pehmeällä lempeydellä kuin vanhus.
+
+"Kuinka sinä oletkin vielä nuori ja minä jo vanha!" sanoi hän. "Minussa
+ei ole enää, mitä sinä etsit... Miksipä pettää itseänsä?" lisäsi hän ja
+hymyili taas tuota omaa, ukkomaista hymyänsä.
+
+Vaitiollen seisoin hänen rinnallansa ja tunsin sieluni tyyntyvän ja
+rauhoittuvan.
+
+"Älkäämme koettakokaan elämäämme toistaa", jatkoi hän, "elää uudestaan
+ja valehdella itsellemme. Ja kun ei ole olemassa enää entistä
+levottomuutta ja kiihkeyttä, niin Jumalan kiitos! Meillä ei ole mitään
+etsittävää ja tarvittavaa, eikä mitään syytä kiihoituksiin. Me olemme
+jo saaneet osamme ja onkin osallemme tullut paljon onnea. Nyt on meidän
+vain pyrkiminen raivaamaan tietä tuolle", sanoi Sergei ja osoitti
+Vanjaa imettäjän sylissä, sillä imettäjä tuli juuri luoksemme ja seisoi
+Vanjan kanssa terassin ovella. "Se on meidän tehtävämme, rakas
+ystäväni", päätti hän puheensa ja kumartuen puoleeni suuteli minua
+poskelle.
+
+Suudelma ei ollut rakastajan; se oli vanhan ystävän suudelma.
+
+Puutarhasta virtasi yhä voimakkaammin yön raikasta ja hienoa tuoksua.
+Yhä juhlallisemmilta sointuivat illan äänet, kunnes ne taukosivat
+syvään hiljaisuuteen, ja yhä lukuisimpina tuikkivat taivaalta tähdet.
+Katsahdin Sergeihin, ja sanomaton keveys valtasi sydämmeni ja koko
+sieluni, ikäänkuin olisi yht'äkkiä poikki leikattu sairalloinen
+hermosäije, joka minua oli vaivannut ja tuskat minulle tuottanut.
+
+Nyt ymmärsin selvästi ja tyynenä, että tuon takaisin tavoittelemani
+ajan tunteet olivat auttamattomasti menneet, samoin kuin itse aikakin,
+ja ettei niiden palaaminen olisi ainoastaan mahdotonta, vaan myös surua
+ja tuskaa tuottava. Ja olikohan sitten todellakin tuo aika niin hyvä,
+tuo aika, jota pidin niin onnekkaana ja joka jo niin kauan, niin kauan
+sitten oli mennyt...
+
+"On jo aika mennä teelle", sanoi Sergei lempeästi, ja lähdimme yhdessä
+vierassaliin.
+
+Ovella tuli taas vastaan imettäjä Vanjan kanssa. Minä otin poikani
+käsivarrelleni, peittelin sen punaiset pikku jalat, likistin häntä
+rinnoilleni ja suutelin hellästi, tuskin huulillani hänen huuliansa
+koskettaen. Nukuksissaan liikutti Vanja kättänsä harasormin ja aukasi
+sameat silmänsä, ikäänkuin olisi jotakin etsinyt ja koettanut muistaa.
+Äkkiä pysähtyivät nuo silmät minuun katsomaan, ajatuksen loistetta
+välkähti niistä ja täyteläiset huulet avautuivat nauruun.
+
+"Minun, minun, minun!" ajattelin minä. Onnen puuskaus kulki läpi
+jäseneni, läpi koko olemukseni. Likistin Vanjaa rintaani hellästi
+varoen, etten vain satuttaisi häntä. Aloin suudella hänen pikkuisia
+jalkojansa, kätösiänsä, pikku ruumistansa ja tuskin vielä muutamain
+hiusten verhoamaa pientä päätä.
+
+Mieheni tuli luokseni. Minä peitin kiireesti pikku pojuni kasvot, ja
+taas paljastin ne.
+
+"Ivan Sergeitsh!" kuiskasi mieheni, koskettaen pienokaista leuan alle.
+
+Mutta minä taas kiireesti peitin Ivan Sergeitshin. Ei kukaan muu kuin
+minä saanut häntä kauan katsella.
+
+Katsoin mieheeni. Hymyilevin silmin katsoi hän minua, ja ensi kerran
+pitkästä aikaa oli minun keveän iloista katsella häntä.
+
+Tähän päivään päättyi minun ja mieheni romaani. Vanhat tunteeni tulivat
+minulle kalliiksi muistoksi siitä, mikä ei koskaan palannut, ja uudet
+rakkauden tunteet lapsiini ja lasteni isään olivat alkuna toiseen, vaan
+aivan toisella tavalla onnelliseen elämään, jota en ole vielä tällä
+hetkellä loppuun elänyt.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58858 ***
diff --git a/58858-8.txt b/58858-8.txt
deleted file mode 100644
index d940118..0000000
--- a/58858-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4554 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Perheonni, by graf Leo Tolstoy
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Perheonni
-
-
-Author: graf Leo Tolstoy
-
-
-
-Release Date: February 10, 2019  [eBook #58858]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHEONNI***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-PERHEONNI
-
-Kirj.
-
-LEO TOLSTOI
-
-Suomennos
-
-
-
-
-
-
-Kuopiossa,
-Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa,
-1906.
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Murehdimme äitiämme, joka oli syksyllä kuollut, ja olimme koko talven
-maalla, Katja, Sonja [lyhennykset nimistä Katariina ja Sofiia] ja minä.
-
-Katja oli vanha perheenystävä, meidän kaikkein kotiopettaja ja
-kasvattaja. Hänet muistan siitä saakka, kuin alan itseänikin muistaa,
-ja aina olin häntä rakastanut.
-
-Sonja oli nuorempi sisareni.
-
-Vietimme raskaan ja surullisen talven maatilallamme Pokrovskovissa.
-Säät olivat tuuliset ja kylmät, kinokset kohousivat ikkunoiden tasalle.
-Ikkunat pysyivät melkein aina himmeinä ja jäisinä. Emme voineet juuri
-koko talven aikana lähteä mihinkään ajelemaan emmekä kävelymatkoille,
-ani harvoin tuli vieraita meitä katsomaan. Ja jos silloin tällöin joku
-pistäysikin luoksemme, ei hän tuonut iloa eikä hilpeyttä kotiimme.
-Kaikkein heidän kasvoistaan kuvastui murhe, kaikki puhuivat hiljaisella
-äänellä, aivan kuin olisivat pelänneet jonkun herättävänsä. Ei kukaan
-nauranut, kaikki huokailivat ja usea itkikin nähdessään minut ja
-erittäinkin pienen Sonjan mustassa murhepuvussa.
-
-Kodissamme vielä tuntui kuolema; kuolema, suru ja kauhistus oli vielä
-ilmassa. Äidin huone oli lukittuna ja sydäntäni oikein vihlasi sitä
-nähdessäni. Sittenkin oli siinä jotakin, joka veti minua katselemaan
-tuota kylmää, tyhjää huonetta kulkiessani sen ohitse makuusuojaani.
-
-Näinä aikoina olin seitsemäntoista vuotias, ja juuri kuolinvuotenansa
-oli äitini aikonut muuttaa kaupunkiin asumaan, voidaksensa täydentää
-kasvatustani. Äitini kadottaminen tuotti minulle syvää surua, mutta
-tunnustaa täytyy, että paitsi tuota surua, tuntui kovin katkeralta
-nuorena ja kauniina, niinkuin kaikkien sanojen mukaan olin, viettää
-vielä toinenkin talvi turhaan maalla yksinäisyydessä.
-
-Lopulla talvea oli tuo murheen, yksinäisyyden ja, suoraan sanoen,
-ikävystymisen tunne kasvanut jo niin voimakkaaksi, etten huoneestani
-lähtenyt, en avannut pianoani enkä ottanut kirjaa käteeni. Kun Katja
-kehoitti minua yhtä tai toista tekemään, vastasin vain: ei minua
-haluta, en minä voi, ja sydämmessäni kuulin kuiskeen: Mitävarten?
-Mitävarten jotakin tekisikin, kun näin turhaan kuluu parhaimman
-nuoruuteni aika, -- mitävarten? Ja tuolle kuiskaavalle "mitävarten?" ei
-ollut minulla muuta vastausta, kuin kyyneleeni.
-
-Sanottiin että olin laihtunut ja tullut rumemmaksi tuona aikana, mutta
-tämäkin oli minusta yhdentekevää. Mitävarten? Kenen vuoksi...? Minusta
-näytti, että minun täytyisi viettää koko elämäni tässä yksinolossa ja
-auttamattomassa ikävässä, josta päästäkseni ei minulla itselläni ollut
-voimaa eikä edes toivoakaan. Talven lopulla alkoi Katja tulla jo
-rauhattomaksi minun tähteni ja päätti, tapahtuipa mitä hyvänsä, viedä
-minut ulkomaille. Mutta tähän tarvittaisiin rahaa, ja me emme ollenkaan
-tietäneet, mitä meille oli jäänyt äitimme kuoleman jälkeen. Joka päivä
-odotimme holhoojaa, joka oli velvollinen tulemaan järjestelemään meidän
-asioitamme.
-
-Maaliskuussa tuli holhooja.
-
-"No, Jumalan kiitos!" sanoi Katja minulle, kun taas kerran astelin
-varjontapaisesti nurkasta nurkkaan mitään ajattelematta, toimimatta ja
-toivomatta. "Sergei Michailitsh on tullut ja lähettänyt ilmoittamaan,
-että hän tulee meille päivällisille, sinun täytyisi tointua, rakas
-Mascha", lisäsi hän, "muutoin voisi hän ajatella sinusta mitä tahansa.
-Hän on teitä kaikkia niin rakastanut."
-
-Sergei Michailovitsh, läheinen naapurimme, oli ollut isävainajamme
-ystävä, vaikka oli paljon nuorempi häntä. Paitsi sitä että hänen
-tulonsa muutti kerrassaan meidän suunnitelmamme ja saattoi
-mahdolliseksi maalta poispääsemisen, olin minä jo lapsesta saakka
-tottunut häntä rakastamaan ja kunnioittamaan, ja kun Katja neuvoi minua
-koettamaan virkistyä, tiesi hän hyvin, että kaikista tuttavistamme
-kaikkein vähimmän tahdoin Sergei Michailovitshin edessä esiytyä
-epämiellyttävässä valossa.
-
-Rakastin häntä jo pelkästä tottumuksesta, niinkuin toisetkin perheemme
-jäsenet tekivät, Katjasta ja hänen ristityttärestänsä Sonjasta ruveten
-aina viimeiseen kuskiin saakka. Tämä taipumukseni häneen oli saanut
-erityisemmän merkityksen niistä sanoista, jotka äitini oli minulle
-aikanaan lausunut. Hän oli sanonut, että sellaisen miehen toivoisi hän
-minulle puolisoksi. Minusta näytti silloin tämä kummalliselta, vieläpä
-vastenmieliseltäkin; sankarini oli aivan toisen näköinen. Minun
-sankarini oli hoikkanen, laihahko, vaalea ja surunvoittoinen. Sergei
-Michailovitsh ei ollut enää mikään nuorukainen, sitäpaitsi oli hän
-suuri, varsin väkevä ja, niinkuin minusta näytti, aina iloinen. Mutta
-tästä huolimatta säilyivät äitini sanat mielikuvituksessani. Vielä
-kuusi vuotta taaksepäin, kun olin yhdennellätoista, puhutteli hän minua
-"sinä"-sanalla, leikki kanssani ja nimitti minua "orvokki-tytökseen".
-Kuitenkaan en voinut olla välistä hienolla pelolla itsekseni
-miettimättä, mitä tekisin, jos hän äkkiä pyytäisi minua vaimokseen.
-
-Vähää ennen päivällistä, johon Katja oli laittanut tällä kertaa myös
-piirakoita ja spenaattikastiketta, saapui Sergei Michailovitsh. Katsoin
-ikkunasta, kun hän ajoi pienoisessa reessään kartanolle, mutta kohta,
-kun hän ennätti nurkan taakse, kiiruhdin vierashuoneeseen ja koetin
-tekeytyä sellaiseksi etten näyttäisi laisinkaan häntä odottavalta. Vaan
-kuultuani etehisestä hänen askeleensa, jykeän äänensä ja Katjan
-kävelyn, en saanut vähääkään lepoa enää, minä riensin häntä vastaan.
-
-Hän piti Katjaa kädestä ja puhui hänelle kovalla äänellä, hymyillen.
-Kun hän näki minut, jäi hän muutamaksi hetkeksi äänetönnä minua
-katsomaan, tervehtimättä.
-
-Minun tuli tukala ollakseni, tunsin punastuvani.
-
-"Ah, tekö? Onko mahdollista?" sanoi hän suoralla lämpimällä tavalla, ja
-kättään ojentaen lähestyi minua. "Onko mahdollista niin muuttua? Kuinka
-te olette kasvanutkin! Äskettäin vielä pienoinen orvokki, nyt jo täysin
-kukoistava ruusu."
-
-Hän otti suurella kädellänsä minua kädestä ja puristi sitä niin
-voimakkaasti ja kiihkeästi, että oikein kärsin siitä.
-
-Olin ajatellut, että hän tervehtisi minua kättäni suudellen, ja
-kumarruin jo häneen päin; mutta hän likisti vain vielä kerran kättäni
-ja katsoi varmalla iloisella katseellaan suoraan silmiini.
-[Venäläisillä on tapana usein tervehtiä toisiansa siten, että herra
-suutelee naista kädelle, nainen herraa otsalle. Suoment.]
-
-Kuuteen vuoteen en ollut nähnyt häntä. Hän oli kovin muuttunut: hän oli
-vanhentunut, ruskettunut ja antanut kasvaa parran, joka ei ylipäätään
-sopinut hänelle; mutta vieläkin oli hänellä luonnollisen luonteva
-olotapansa, avoimet, rehelliset ja tarkkapiirteiset kasvonsa, viisaat,
-loistavat silmänsä sekä hyväntahtoinen, melkein lapsellinen hymyilynsä.
-
-Viiden minuutin kuluttua ei hän enää tuntunut vieraalta; hän oli taas
-kuin omaa väkeä, ja kohteli sellaisena meitä kaikkia, palvelijoitakin,
-jotka riensivät ilmaisemaan iloansa hänen tulostaan.
-
-Ei hän ensinkään käyttäytynyt niinkuin tavallinen naapuri, joka äidin
-kuoleman jälkeen tervehtimään tultuansa pitää asiaan kuuluvana
-surumuodoin ja itkusilmin istua aivan ääneti; hän päinvastoin oli
-hyvinkin puhelias ja iloinen, eikä maininnut sanaakaan äidistämme. Tämä
-välinpitämättömyys näytti minusta alussa oudolta ja sopimattomalta niin
-läheisen ystävämme puolelta, kuin Michailovitsh oli. Mutta pian
-ymmärsin, ettei se ollutkaan välinpitämättömyyttä, vaan
-sydämellisyyttä, ja siitä olin hänelle kiitollinen.
-
-Illalla laittoi Katja meidät teelle vierashuoneeseen samalle paikalle,
-jossa äidin eläessä oli tapanamme sitä juoda. Sonja ja minä istuimme
-Katjan rinnalle. Vanha palvelijamme Grigorij toi Michailovitshille
-isävainajan pitkän piipun, mistä lie sen löytänytkin, ja hän alkoi
-aivan kuin entisaikoinakin poltella ja kävellä edestakaisin lattialla.
-
-"Suuria muutoksia on tapahtunut tässä talossa, kun oikein ajattelee!"
-sanoi hän seisomaan pysähtyen.
-
-"Niin on", sanoi Katja huoaten ja samovaaria peitellen katsoi
-vieraaseemme itkuun hyrähtämäisillään.
-
-"Luulen, että muistatte vielä isäännekin", sanoi hän puoleeni kääntyen.
-
-"Muistan vähän", vastasin hänelle.
-
-"Hyvä olisi teidän nyt, jos hän vielä eläisi", sanoi hän hiljaisella
-äänellä ja katseli ajatuksissaan pääni päällitse. "Minä pidin hyvin
-paljon isästänne!" lisäsi hän vielä hiljempaa, ja minusta näytti, että
-hänen silmissään kiilsi kosteata tätä sanoessaan.
-
-"Ja sitten vei Jumala äidin luoksensa!" sanoi Katja, heittäen samalla
-salveetin teekannulle, otti nenäliinan taskustansa ja hyrähti itkuun.
-
-"Niin on... todellakin on kamalia muutoksia talossa tapahtunut", sanoi
-hän uudestaan ja kääntyi pois päin... "Sonja, näytäpäs minulle
-leikkikalusi", lisäsi hän hetken perästä ja meni saliin.
-
-Kyynelissä silmin käänsin katseeni Katjaan, kun Sergei Michailovitsh
-lähti vierashuoneesta.
-
-"Sellainen kunnon ystävä!" sanoi Katja.
-
-Ja todellakin lämpimältä ja hyvältä tuntuikin minulle tuon vieraan,
-hyvän miehen osaaottavaisuus!
-
-Kamarista kuului Sonjan vikinä ja Sergei Michailovitshin teuhaaminen
-hänen kanssaan.
-
-Annoin viedä hänelle teetä. Silloin kuulimme, että hän istui Sonjan
-kanssa pianon edessä ja naputteli koskettimia Sonjan käsillä.
-
-"Maria Aleksandrovna!" huusi hän sieltä. "Tulkaa tänne ja soittakaa
-vähän!"
-
-Tuntui niin hyvältä, kun hän tuollaisella suoralla ystävällisyydellä
-pyysi minua. Nousin ja menin hänen luokseen.
-
-"Tämä, -- soittakaapas se", sanoi hän avaten eteeni Beethovenin vihosta
-adagion sonaattiin quasi una fantasia. "Näemme sitten, miten te
-soitatte", jatkoi hän, ja meni teelasinensa salin nurkkaan istumaan.
-
-En tiedä mintähden, mutta mahdotonta olisi ollut minun kieltää hänen
-pyyntöänsä ja tehdä esteitä edes huonon soittoni perusteella.
-Kuuliaisena istuin pianolle ja aloin soittaa niinkuin osasin, toivoen
-ja peläten hänen arvosteluansa, sillä tiesin hänen olevan musiikin
-tuntijan ja rakastavan sitä. Adagio oli samojen muistojen ja tunteiden
-äänellinen ilmaisu, jotka keskustelumme ennen teetä oli minussa eloon
-herättänyt ja soitin siis sen luonnollisesti jotenkin onnistuneesti.
-Mutta _scherzoa_ ei hän antanut minun soittaa.
-
-"Ei, te ette soita sitä hyvästi", sanoi hän, tullen luokseni, "se
-jääköön. Mutta tuo edellinen ei ollut huonosti soitettu. Näyttää että
-te ymmärrätte musiikkia."
-
-Tämä kohtuullinen kiitos niin riemastutti minua, että tunsin
-punastuvani. Oli uutta ja niin hupaista, kun eli tämä isäni vanha
-ystävä ja hänen arvoisensa mies puheli minulle vakavasti kuin
-vertaisellensa, eikä pitänyt enää minua lapsinulikkana, niinkuin
-entisaikaan.
-
-Katja meni laittamaan Sonjaa nukkumaan, ja me jäimme kahden saliin.
-
-Michailovitsh kertoi minulle isästäni, kertoi kuinka he olivat
-toistensa kanssa seurustelleet, kuinka iloisesti he olivat eläneet
-aikoina, jolloin minä vielä istuskelin kirjasten ja leikkikalujen
-ääressä. Näissä kertomuksissa kuvastui isäni minulle yksinkertaiseksi,
-miellyttäväksi mieheksi, jommoiseksi en ollut tietänyt häntä ennen tätä
-hetkeä. Hän myös kyseli minulta, mikä minua parhaiten miellyttäisi,
-mitä minä luen, mitä aijon toimia, ja antoi neuvoja ja ohjeita. Hän ei
-ollut enää iloinen ja huvittava leikkitoverini, hän oli vakaa,
-yksinkertainen, lämminsydämminen ihminen, jota tunsin tahtomattani
-kunnioittavani ja myötätuntoisuudella kohtelevani. Minun oli kevyt ja
-hyvä olla hänen seurassaan, mutta samalla tunsin ehdotonta
-jännittymistä puhuessani hänen kanssaan. Aristelin jokaista sanaani.
-Olisin niin mielelläni tahtonut saavuttaa hänen rakkautensa, vaikka
-vielä tahdoin olla sen saajana vain sentähden, että olin isäni, hänen
-hyvän ystävänsä, tytär.
-
-Kun Katja oli asettanut Sonjan vuoteeseen, palasi hän luoksemme ja
-alkoi kertoa vieraallemme alakuloisuudestani, josta en ollut puhunut
-hänelle sanaakaan.
-
-"Ettepäs olekaan sitten pääasiata minulle sanonut", sanoi Sergei
-Michailovitsh nauraen ja nyökytti nuhtelevasti päätänsä minulle.
-
-"Mitäpä siitä olisinkaan puhunut", vastasin hänelle. "Tiettyhän on,
-että tämä on ikävää, mutta meneehän ikävä ohitse."
-
-Todellakin minusta näytti jo, ettei ikävä olisi ainoastaan hetkeksi
-karkoittunut, vaan kokonaan kadonnut, ei koskaan takaisin tullakseen.
-
-"Ei ole hyvä, jos ei yksinäisyyttään voi kantaa, ja olettehan jo
-kehittynyt tyttö?" sanoi Michailovitsh.
-
-"Ajattelen kumminkin olevani", vastasin nauraen.
-
-"Mitäpä vielä, huono tyttö, joka elää vain niin kauan kuin elämä häntä
-ihastuttaa, mutta kohta, kun joutuu yksiksensä olemaan, syöpyy suruunsa
-ja kaikki alkaa tuntua niin raskaalta; ei, -- kaikki julkisuuden
-vuoksi, mitään ei itsellenne."
-
-"Luulette kai minusta hyvää", sanoin, edes jotakin sanoakseni.
-
-"Luulen kyllä", vastasi hän hetken vaitioltuansa, "ette turhan tyhjään
-ole isänne näköinen, teissä on _jotakin_ -- --" ja Michailovitshin
-hyväntahtoinen silmäys kiintyi taas minuun uudelleen, yht'aikaa
-ihastuttaen ja ujostuttaen minua.
-
-Minä havaitsin, että hänen ensin niin iloiset kasvonsa, hänen omituinen
-aluksi kirkas ja selvä katseensa muuttuivat yhä enemmän tarkkaaviksi ja
-surullisiksi.
-
-"Ei teidän tarvitse, ettekä te saakaan olla alakuloinen", puhui hän,
-"teillä on musiikkinne, -- ja te ymmärrätte sitä, kirjanne, opintonne,
-teillä on edessänne koko elämä, johon teidän pitäisi nyt niin
-valmistua, ettei jälestäpäin tulisi kaduttavaksi. Vuoden päästä voi
-olla jo myöhäistä."
-
-Hän keskusteli kanssani, kuin isä tahi setä, ja tunsin että hän samalla
-kaiken aikaa koetti pysyttäytyä kanssani yhdellä kannalla. Minua vähän
-loukkasi se, että hän uskoi minun olevan häntä alhaisemmalla kannalla,
-ja se taas ihastutti, kun hän noin paljon pani vaivaa ollaksensa
-ystäväni.
-
-Lopun iltaa puheli hän Katjan kanssa taloudellisista asioista.
-
-"Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat ystäväni!" sanoi hän nousten istumasta,
-tuli luokseni ja puristi minua kädestä.
-
-"Koska saamme jälleen nähdä teitä?" kysäsi Katja.
-
-"Keväällä", vastasi hän pitäen vieläkin kättäni. "Nyt lähden minä
-Danilowkaan (meidän toinen maatilamme) katsomaan miten siellä menee.
-Järjesteltyäni siellä, mitä voin, menen omien asiaini vuoksi Moskovaan.
-Mutta kesällä taas tapaamme toisemme."
-
-"Mutta miksikä olette niin kauan poissa?" kysyin kovin surullisena.
-
-Olin todella jo toivonut saavani nähdä häntä joka päivä, ja nyt valtasi
-minun taas äkkiä suru ja pelko, että saisin jälleen uupua ikävääni.
-Lienee tämä huoleni tullut jo huomattavillekin äänessäni ja
-katseessani.
-
-"Niin, koettakaa työskennellä ja raskasmielisyyttänne karkoittaa",
-sanoi hän, minusta liian kylmällä ja levollisella äänellä. "Keväällä
-tulen tutkimaan teitä, miten on -- --", jatkoi hän ja päästi käteni
-minuun katsomatta.
-
-Saatoimme häntä etehiseen. Kiireesti puki hän turkkia päällensä, ja
-taas katseli hän minua.
-
-"Näkee turhaa vaivaa -- --!" ajattelin itsekseni. "Kuinka hän luuleekin
-sen minulle niin mieluista olevan, että hän minua katselee? Hyvä mies
-hän on, kerrassaan hyvä -- -- -- mutta siinä kaikki -- --"
-
-Kuitenkin se ilta hurahti pitkälle, ennenkuin Katja ja minä voimme
-nukkua. Me juttelimme emme hänestä, vaan siitä, miten kesän
-viettäisimme ja missä seuraavan talven olisimme. Tuo kamala kysymys:
-"mitä varten!" ei kiusannut minua enää. Minusta näytti perin selvältä
-ja yksinkertaiselta elää ja olla onnellisena, ja tulevaisuudesta
-häämötti kohtaani paljon onnea. Vanha pimeä kotimme Pokrovskovissa sai
-mielestäni äkkiä valoa ja elämää.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kevät oli tullut. Entinen raskasmielisyyteni oli kadonnut; se tuntui
-muuttuneen unelmoivaksi toivelmain ja halujen luomaksi kevätkaihoksi.
-En viettänyt enää samaa tyhjää elämää, kuin alkupuolella talvea, minä
-hommailin alituiseen: hoidin Sonjaa, soittelin, luin kirjojani, tahi
-menin puutarhaan ja astelin kauan, oikein kauan yhtä puistokäytävää tai
-istuin penkillä, Jumala tietää, mitä ajatellen, toivoen, haluten -- --.
-Välistä istuin koko yön illasta aamuun, varsinkin kun kuu valaisi,
-kamarini ikkunan ääressä; välistä hiivin Katjan huomaamatta, keveässä
-yöpuvussani puutarhaan, kiidin kasteista kenttää lammikolle. Kerran
-menin pelloille saakka, ja kerran taas kiersin öiseen aikaan
-ypöyksinäni koko puistomme.
-
-Nyt minun on jo vaikea muistaa ja vielä valkeampaa ymmärtää noita
-haaveiluja ja kuvitteluja, jotka siihen aikaan täyttivät heijastelevan
-mieleni kuvastimen. Ja jos minun onnistuukin niitä vielä elävystyttää,
-niin ei tunnu enää uskottavaltakaan, että ne ovat olleet minun
-kuvitelmiani, niin ovat ne olleet tosi-elämälle vieraita ja kaukaisia.
-
-Toukokuun lopussa palasi Sergei Michailovitsh matkoiltansa niinkuin oli
-luvannutkin.
-
-Ensi kerran tuli hän luoksemme iltasella semmoiseen aikaan, jona
-kaikkein vähimmin voimme sitä odottaa. Istuimme terassilla ja olimme
-aikeessa juoda teetä. Puutarhan oli jo kauttaaltaan verhonnut kesäinen
-vihreys. Kukoistukseensa puhenneista lehdikoista kaikui koteutuneiden
-satakielten suloinen laulu. Siellä täällä kohousivat kutrikkaat
-sireenipensaat vaalakan vihreine kukkalatvoinensa, valmiina jo
-varistamaan tuon ihanan kauneutensa. Koivikkokäytävän lehtien lävitse
-kuulasti laskevan auringon valo ja terassia vilvastutti niiden latvojen
-luoma varjostus. Vahva iltakaste helmeili jo ruohoston latvoilla.
-Puutarhan takaiselta pihalta kuului päivän viimeisten toimien ääniä ja
-kotiin kulkevan karjan ammumista. Vähän pöllähtänyt Nikon kulki sinne
-tänne penkereeltä penkereelle kastelukannu kädessä. Kannun
-ryöpsähtävästä sateesta syntyneet raittiin kylmät vesivirrat
-kiertelivät georginein mustalle mullalle myllättyä ympärystää.
-
-Edessämme terassilla kiehua suhisi valkoiselle pöytäliinalle pantuna
-välkähtelevän kirkas samovaari, sen lähellä oli kerma-astia, leivoksia
-ja rinkeliä. Katja emännöitsijänämme virutteli pyöreillä ja pehmeillä
-käsillään teekuppia. Minä söin leipää paksun ja tuoreen kerman kanssa,
-kun oli kylvyllä käydessäni tullut niin nälkä, etten malttanut teetä
-odottaa. Päälläni oli avohihainen, liinanen nuttu ja päähäni, kosteille
-hiuksilleni sidottuna valkoinen liina. -- Katja näki Sergei
-Michailovitshin ensin ikkunasta...
-
-"Oi, Sergei Michailovitsh!" huudahti hän, "juuri teistä puhumasta
-pääsimmekin".
-
-Nousin ja aijoin puikahtaa pois pukuani parantamaan, mutta hän pidätti
-minut, kun olin juuri ovesta päästä.
-
-"Noh, vieläkös tässä hienostelemaan minua kylässä!" sanoi hän
-naurahtaen ja vilkaisten valkoista pääliinaani. "Ettepä kainostelle
-Grigiakaan, minäkö sitten teistä olen Grigoria huonompi?"
-
-Mutta juuri samalla kertaa olin hänestä huomaavinani, ettei hän
-katsellutkaan minua aivan semmoisilla silmäyksillä, kuin Grigorilla oli
-tapana katsella, ja se minua vähän kiusoitti.
-
-"Kyllä minä joudun oitis takaisin", sanoin minä ja menin.
-
-"Miksikäs tuo muka sitte olisi huono?" huusi hän jälkeeni. "Näytätte
-huivissanne oivalta talonpoikaistyttöseltä."
-
-"Miten kummallisesti hän minua katsoi!" ajattelin itsekseni mennessäni
-kiireesti kamariini pukeutumaan. "Jumalan kiitos että hän nyt -- nyt
-tulee taas iloista!" Katsahdettuani kuvastimeen kiidin rappusia alas,
-koettamattakaan salata kiiruhtamistani. Tulin hengästyneenä terassille.
-
-Sergei Michailovitsh istui pöydän vieressä ja puheli Katjan kanssa
-taloudellisista asioistamme. Nähtyänsä minun tulevan nauraa hymähti hän
-ja pitkitti puheluansa. Hänen vakuutuksensa mukaan oli taloutemme
-parhaassa kunnossa. Nyt tarvitseisi meidän vain enää suven asua maalla,
-sitten saisimme muuttaa Pietariin Sonjan kasvatuksesta huolta
-pitääksemme, tahi matkustaa ulkomaille.
-
-"Ai, jospa te matkustaisitte kanssamme ulkomaille", sanoi Katja;
-"muutoin me saamme siellä harhailla, kuin suureen metsään eksyneet."
-
-"Ah, kuinka mielelläni matkustaisinkin kanssanne vaikka maailman
-ympäri!" vastasi hän puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan.
-
-"Mikäpäs sitten esteenä, matkustetaan vain kerran maailman ympäri",
-pistin minä väliin.
-
-Hän nauroi ja pudisti päätään.
-
-"Mutta äitini? -- Ja talouteni?" sanoi hän. "No niin, jätetään nyt se
-sikseen. Kertokaapas, miten olette tämän ajan viettäneet. Ettehän vain
-ole uupuneet ikäviinne taas?"
-
-Kun hänelle kerroin, että olen osannut tehdä työtä ilman hänettäkin ja
-etten ole vähääkään ikävöinyt, -- ja Katja vahvisti puheeni, niin hän
-kiitteli ja hyvitteli minua sanoilla ja silmäyksillä aivan kuin lasta,
-niinkuin hänellä olisi ollut siihen erityinen oikeus. Minusta tuntui
-välttämättömästi pitävän hänelle kertoa kaikki, mitä hyvää olin tehnyt,
-ja myöskin tunnustaa kuin rippi-isälle kaiken, mitä olin tehnyt
-semmoista, jota ei hän ehkä voisi hyväksyäkään.
-
-Ilta oli kaunis. Juotuamme teetä jäimme vielä terassille istumaan ja
-keskustelumme innostutti minua niin, etten huomannutkaan, kun
-vähitellen kaikki ihmisten liike ja työskentelyn kolina oli tyyntynyt
-ja tauonnut. Kaikilta puoliltamme virtaili kukkaisten voimakas tuoksu,
-karttuneesta kasteesta kyyneltyi ruoho, satakieli visertää liritti
-aivan lähellämme sireenipensaassa, vaan kuultuansa äänemme istui ääneti
-oksallaan. Kaareva tähtitaivas näytti ikäänkuin verhoksemme
-laskeutuvan...
-
-Huomasin vasta sitten, että oli jo hämärä, kun nahkasiipinen
-yölepakko keveästi lensi terassin purjekankaan alle ja kierrellä
-lepatteli valkoista pääliinaani. Minä väistin äkkiä seinään päin
-pelosta kirahtamaisillani, mutta lepakko samalla kuulumattomalla
-räpyttelyllään, kuin oli tullutkin, meni matkaansa ja katosi puutarhan
-puolihämärään.
-
-"Minä oikein rakastan tätä Pokrovskovianne", sanoi Sergei Michailovitsh
-muuttaakseen puheemme uuteen suuntaan; "koko elämän ikäni voisin istua
-täällä terassilla."
-
-"Noo, jos niin on hyvä, niin istukaa sitten", ehätti Katja sanomaan.
-
-"Jaa, jaa, istukaa, sanotte, -- mutta elämä ei saa ollakaan istumista",
-päätti Sergei Michailovitsh.
-
-"Miksi te ette mene naimisiin?" kysäsi Katja. "Teistä tulisi
-erinomainen aviomies."
-
-"Siksi että rakastan istumista", vastasi hän nauraen. "Ei, ei, Katarina
-Karlowna, meidän molempien on jo myöhäistä ajatella semmoisia. Kukaan
-ei ole enää pitkiin aikoihin pitänyt minua aviomieheksi kelvollisena ja
-itse puolestani olenkin jo kauan sitten sellaiset touhut jättänyt,
-jonka jälkeen minun on ollut vallan hyvä olla."
-
-Minusta tuntui kuitenkin, ettei hän tätä sanonut aivan luonnollisella
-äänellä.
-
-"Johan nyt", sanoi Katja, -- "kolmenkymmenen kuuden ikäisenä te
-olisitte jo niin elähtänyt ja kyllästynyt!"
-
-"Jopa tuota olenkin", vastasi hän, "olen niin väsynyt, etten muuta
-toivo kuin saavani vain rauhassa istuskella lopun ikääni", jatkoi
-Sergei Michailovitsh alettuun suuntaansa. "Joka aikoo naimisiin,
-hänellä täytyy olla muuta tarjottavaa. Sopii kysyä Maschalta", jatkoi
-hän nyökäyttäen päätään minuun päin. "Semmoisten nuorten sitä naimisiin
-pitää mennä. Mutta me Katarina Karlowna, saamme iloita vain heidän
-onnestaan."
-
-Hänen ääntänsä väritti salainen kaiho ja itsensä hillitseminen, jota en
-voinut olla huomaamatta. Puheensa hän hetkeksi keskeytti. Ei Katja enkä
-minäkään vastannut mitään.
-
-"Kuvailkaapas", jatkoi hän kääntyen taas pöytään päin, "että
-minä äkkiä, jonkinlaisesta sattumuksesta menisin naimisiin
-seitsentoistavuotiaan tytön, olkoonpa vaikka Mash... Maria
-Aleksandrovnan kanssa. Tämä on juuri erinomainen esimerkki, olen oikein
-iloissani, että se niin sopii... En olisi koskaan voinut parempaa
-esimerkkiä löytää."
-
-Minä aloin nauraa enkä ymmärtänyt laisinkaan, miksi hän oli iloinen, ja
-miksi juuri tuo esimerkki sopi niin erinomaisesti.
-
-"No hyvä, sanokaapas minulle, nyt oikein tosissanne, käsi sydämmellä",
-jatkoi hän leikillään kääntyen minuun päin, "ettekö pitäisi suurena
-onnettomuutena, jos teidän olisi ainiaaksi yhdistyminen elähtäneesen
-mieheen, joka haluaa vain istua, kun teidän halunne juuri ovat
-virkeimmillään ja kun te pyrkimällä pyritte ulos maailmaan, -- Jumala
-tiesi minne asti."
-
-Minun oli tukalaa. Istuin enkä puhunut uriin. Tuskin olisin tiennytkään
-mitä vastata.
-
-"En minä ensinkään tee teille mitään kosimisehdotuksia", sanoi hän
-nauraen, "mutta sanokaa nyt vain suoraan, haaveksitteko todellakin
-sellaista miestä kävellessänne iltahämärissä edestakaisin puutarhan
-käytäviä. Sanokaa eikö se tuntuisi teistä suurelta onnettomuudelta?"
-
-"Eipä niin onnettomuudeltakaan...", aloin minä.
-
-"Mutta ei ainakaan onnelta", pisti hän väliin.
-
-"Niin... mutta voihan olla että petynkin..."
-
-Hän vei uudestaan sanat suustani.
-
-"No niin, niin, te olette aivan oikeassa, ja olen teille kiitollinen
-avomielisyydestänne ja kovin iloinen siitä, että asia tuli puheeksi
-keskenämme! Paitsi sitä", -- lisäsi hän, "voisi se olla minulle
-vieläkin suurempi onnettomuus..."
-
-"Olettepa te omituinen ihminen, ettekä ole yhtään entisestänne
-muuttunut!" sanoi Katja lähtien terassilta iltasta hommailemaan.
-
-Katjan mentyä istuimme molemmat puhumatta sanaakaan. Koko ympäristömme
-oli myöskin äännetönnä. Ainoastaan satakieli lauleli taas -- ei
-niinkuin silloin, jolloin viserryksensä olivat irtonaisia epämääräisiä
-katkelmia, vaan kun sillä on tapana öisin, rauhallista yhtäjaksoista
-lauluaan. Koko puutarha helkähteli sen liverryksistä ja alhaalta
-notkanteesta, kauempaa kaikui nyt ensi kerran tänä iltana toisenkin
-satakielen vastalaulu. Läheisempi laulaja vaikeni, hetken toista
-kuunnellakseen, ja jatkoi taas liverrystään entistänsä kirkkaammin ja
-selvemmin. Juhlallisen rauhallisesti kaikui sen ääni öiseen maailmaan,
-joka olikin sen valtakuntaa, mutta meille ihmisille jotakin
-salaperäisen vierasta.
-
-Puutarhuri kulki ohitsemme asettuakseen maata kasvihuoneeseen. Hänen
-raskaat askeleensa kuuluivat yhä kauempaa. Jokin piipahti pari kertaa
-vuoren taustalla, ja sitten taas oli kaikki hiljaa. Tuskin kuultavasti
-alkoivat lehdet värähdellä, terassin vaate hulmehti ja puutarhan
-kasvistosta kohosi voimakas tuoksu terassille meitä vastaan.
-Äänettömyytemme tuli viimein minulle vastenmieliseksi. Mutta mitäpä
-olisi minulla ollut sanottavaa?... Katselin häntä. Hänen silmänsä
-loistivat puolipimeässä minuun kiintyneinä.
-
-"Ihanaa on elää maailmassa!" lausui hän hiljakseen.
-
-Minä huovahdin raskaasti itsekään tietämättä miksi.
-
-"Mikä teidän on?" kysäsi hän. "Niin, kuinka ihanaa on elää maailmassa!"
-sanoin hiljaa minäkin.
-
-Ja taas vaivuimme me vaitioloomme, ja taas se minulle tuntui
-tuskalliselta.
-
-Lakkaamatta kiusasi minua ajatus, että olin saattanut hänen
-surulliseksi myöntäessäni hänen olevan vanhan. Olisin niin mielelläni
-ilahuttanut häntä, mutt'en tiennyt taaskaan miten olisin alkanut.
-
-"No niin, hyvästi vaan sitten!" sanoi hän nousten seisomaan. "Äitini
-odottaa minua iltaselle; en ole vielä tänään ennättänyt häntä edes
-nähdäkään."
-
-"Ja minä kun toivoin saavani soittaa teille yhden sonaatin."
-
-"Toisten", sanoi hän jotenkin kylmästi, kuten minusta näytti. --
-"Voikaa hyvin nyt!"
-
-Entistään enemmän vaivasi minua nyt ajatus, että olin häntä loukannut,
-se teki minut ihan alakuloiseksi. Katja ja minä saatoimme hänen
-rappusista alas ja jäimme pihaan seisomaan ja katselemaan tielle,
-kunnes hän katosi näkymättömiin. Kun hänen hevosensa kavioiden kapse
-oli haihtunut kuulumattomiin, menin uudestaan terassille ja aloin
-katsella puutarhaan ja kosteaan usvaan, josta kaikuivat yölliset äänet.
-Kauan katselin ja kuuntelin kaikkea tuota, mitä niin halusin katsella
-ja kuunnella ...
-
-Hän kävi luonamme toisen, kolmannen kerran, ja ahdistava tunne, joka
-vaivasi minua kummallisen keskustelumme jälkeen katosi kokonaan eikä
-koskaan enää palannut.
-
-Koko kesän ajan kävi hän luonamme pari kolme kertaa viikossa. Olin
-häneen jo niin tottunut että kun hän pitemmän ajan viipyi poissa, minä
-ihan kärsin yksinäisyydestäni. Loukkaannuin häneen ja minusta näytti,
-että hän teki väärin jättäessään minun niin yksin olemaan. Hän
-seurusteli kanssani kuin nuoren rakkaan toverinsa kera, kyseli minulta
-asioita sydämmellisimmän avomielisesti ja antoi vuorostaan minullekin
-neuvoja, piti minun pirteänä, välistä muistikin ja antoi minun joskus
-jäädä syrjään. Mutta huolimatta siitä, että hän kaikin tavoin tarkoitti
-olla aina vertaiseni, ei minun ollut vaikea huomata, että sen maailman
-ulkopuolella, missä hänen kanssaan liikuimme ja jonka minä ymmärsin,
-oli olemassa toinen, joka oli minulle suljettu ja johon hän ei pitänyt
-tarpeellisenakaan minua päästää, -- ja juuri tämä asia kaikkein
-voimakkaimmin nosti kunnioitustani häntä kohtaan ja kiinnitti minua
-häneen. Olin saanut sekä Katjalta sekä naapureiltani hänestä tietoja.
-Pitäen huolenpitoa vanhasta äidistään, jonka kanssa hän oli yhdessä,
-paitsi omia asioitaan ja meitä koskevaa holhoustointansa oli hänellä
-aatelis-asioita koskevia puuhia, jotka tuottivat hänelle paljon huolia.
-Mutta hänen personallisista suhteista ja vakaumuksistaan, tuumistaan ja
-toiveistaan en minä koskaan saanut mitään tietää. Kun vain koetinkin
-puhettamme kääntää hänen tehtäviinsä, niin pisti hän otsansa
-omituisella tavallaan, ikäänkuin sanoaksensa: "olkaa hyvä, älkää
-jatkako, mitä on niistä teille!" Ja samalla hän itse ohjasi puheemme
-johonkin muuhun. Ensin minua vähän loukkasi, vaan sitten jo totuin
-siihen, että me puhelimme aina vaan minua koskevista asioista ja
-lopulta oli se minusta ihan luonnollistakin.
-
-Mikä myöskin aluksi vaivasi ja vasta aikaa myöten miellytti minua, oli
-se ettei hän ollenkaan välittänyt minun ulkomuodostani, vaan melkein
-ylenkatsoi sitä. Koskaan hän ei sanallakaan eikä katseella osoittanut
-pitävänsä minua kauniina -- päinvastoin hän rypisti otsaansa ja nauroi,
-jos minua satuttiin hänen kuultensa sanomaan kauniiksi. Hän oli
-hyvillään löytäessään minussa erilaisia vikoja, ja hän härnäsi minua
-niitten vuoksi. Muotipukuni ja hiuskoristeeni, joilla Katja mielellänsä
-kaunisteli minua juhlapäiväksi, antoivat nekin hänelle vain tilaisuutta
-pilkkaan. Tämä loukkasi Katjaa suuresti eikä suinkaan syyttä, ja siksi
-se minuakin suututti. Katja oli nyt kerran saanut päähänsä, että minä
-miellytin Sergei Michailovitshia, eikä voinut mitenkään ymmärtää,
-miksei hän siitä olisi pitänyt, että miellyttävä tyttö esiytyy
-parhaimmassa valossaan. Minä käsitin kohta, miksi hän näin teki. Häntä
-ei miellyttänyt nähdä minussa turhamaista keikailijaa. Ja kun tästä
-tulin täysin vakuutetuksi, niin sitten ei enää näkynyt turhamaisuuden
-varjoakaan puvussani, hiusteni laittelussa eikä muussa käytöksessäni.
-Sen sijaan koetin minä hienostella yksinkertaisuudella, aikana, jolloin
-en vielä ollut kypsynyt tätä taitoa käyttämään.
-
-Tiesin, että hän piti minusta; mutta rakastiko hän minua niinkuin lasta
-vai niinkuin naista, sitä kysymystä en ollut vielä ottanut
-harkitakseni. Hänen rakkautensa oli minulle sanomattoman kallis.
-Tiesin, että hän piti minua maailman parhaana tyttönä, enkä voinut olla
-toivomatta, että hän aina pysyisi tässä harhaluulossa. Tunnustaakseni
-minä päinvastoin tahallani pidin häntä siinä. Mutta näin menetellen
-tulin samalla itse paremmaksi. Tunsin, että minun oli edullisempaa ja
-arvokkaampaa näyttää hänelle hyviä sisällisiä ominaisuuksia, kuin
-loistaa ulkomuodollani. Hiukseni, käteni, kasvoni, tottumukseni, --
-millaisia tahansa lienevät sitten olleetkin, joko hyviä tai pahoja,
-niihin hän ei tarvinnut kuin katsahtaa voidakseen niitä arvostella.
-Sieluani ei hän tuntenut, sentähden että hän sitä rakasti; myöskin
-sentähden, että se juuri tuona aikana kasvoi ja kehittyi, ja vihdoin
-sentähden että tällä alalla helposti voin häntä hairauttaa, kuten
-todella teinkin. Ja kuinka kevyeksi tuli oloni hänen seurassaan, kun
-tämän asian selvästi pääsin ymmärtämään! Perusteeton ujouteni ja
-levoton liikehtimisen tarve, jotka olivat ennen minua vaivanneet,
-katosivat kerrassaan. Minä tunsin, että olinpa sitten hänen edessänsä
-taikka sivullaan, istuinko taikka seisoin, näki hän minun aina, ja
-olivatpa hiukseni ylöskammattuina taikka alas silitettyinä, tunsi hän
-kaikissa tapauksissa minun läpikotaisin ja oli minuun tyytyväinen,
-kuten itsekseni kuvailin, aivan semmoisenani kuin olin. Ajattelen, että
-jos hän olisi vastoin tapaansa, yhtäkkiä niinkuin kaikki muut, sanonut
-minua kauniiksi kasvoiltani, en olisi tästä ollut laisinkaan hyvilläni.
-Mutta sen sijaan sanomaton mielihyvä täytti sisimmän sieluni, kun hän
-jotakin sanottuani huomaavaisesti katsahti minuun ja virkki äänellä,
-jolle koetti saada leikillisen värityksen peittääkseen sisällisen
-liikutuksensa.
-
-"Jaa, jaa, _teissä on jotakin_... Te olette kunnon tyttö, täytyy
-sanoani..." Ja mistä sitten sainkaan häneltä tuommoisia kiitoksia,
-jotka täyttivät sydämmeni ilolla ja ylpeydellä? Siitä, että
-myötätuntoisesti kerroin vanhan Grigorin rakkaudesta tyttärensä
-tyttäreen; siitä, että joku runoelma tai romaani liikutti mieltäni
-kyyneliin saakka; tahi siitä, että ihailin Mozartia. Itsekin usein
-ihmettelin kuinka suurella hienotunteisuudella saatoin arvata, mikä oli
-hyvää ja arvossa pidettävää, vaikka en siihen aikaan suinkaan voinut
-varmuudella selittää, mistä syystä oli niin tehtävä.
-
-Ei melkein yksikään minun vanhemmista tottumuksistani eikä
-makusuunnistani miellyttänyt häntä. Hänen tarvitsi vain silmäkulmiansa
-rypistää tai pikimmältään vilaista minuun, kun jo tiesin, ettei se mitä
-olin sanomaisillani ollutkaan hänen makunsa mukaista. Välistä hän ei
-tarvinnut kuin katsahtaa puoleksi säälien puoleksi ylenkatseellisesti
-minuun, niin en enää välittänyt siitä, mitä ennen olin rakastanut. Kun
-sattui, että hän tahtoi antaa minulle jonkin neuvon, niin oli kuin
-olisin heti ymmärtänyt, mitä hän tahtoi sanoa. Hän kyseli minulta
-katsoen suoraan silmiini, ja tuo katse, se sai minun ilmaisemaan sen
-ajatuksen, jota hän tahtoikin esille. Silloiset ajatukseni ja tunteeni
-eivät olleet omiani, hänen ajatuksensa ja hänen tunteensa, jotka äkkiä
-tulivat omikseni, täyttivät koko olentoni ja kirkastivat sen. Aivan
-huomaamattani aloin katsoa kaikkea toisilla silmillä -- sekä Katjaa
-että talonväkeä, Sonjaa, itseäni ja omia toimianikin. Kirjat, joita
-olin ennen lukenut vain ikävästä päästäkseni, muuttuivat äkkiä elämän
-parhaimmaksi huvitukseksi. Ja tämä kaikki johtui siitä, että me kaksi,
-hän ja minä, niin usein keskustelimme kirjoista, luimme niitä yhdessä,
--- ja siitä, että hän ne minulle toi.
-
-Kun olin ennen Sonjan kanssa työskennellyt häntä opettaen, olin minä
-pitänyt näitä opetustunteja raskaana ja vaivaloisena velvollisuuden
-työnä. Sergei Michailovitsh oli nyt usein läsnä tunneilla ja nyt tuotti
-Sonjan edistymisen seuraaminen minullekin iloa.
-
-Kokonaisen soittokappaleen ulkoa oppiminen oli minusta ennen tuntunut
-mahdottomalta, mutta nyt kun tiesin, että Sergei Michailovitsh tulee
-kuuntelemaan sitä, että hän mielellään soittoani kehaseekin, -- nyt
-saatoin kolme- neljäkymmentä kertaa soittaa päästä päähän samaa
-kappaletta samalla istumalla. Katja rukka sai tukkia pumpulilla
-korviansa, mutta minusta ei soittoni vain ikävältä tuntunut. Iänikuiset
-sonaattini saivat yhtäkkiä kokonaan uuden sisällön, sointuivat entistä
-paljoa paremmin. Katjakin, jonka tunsin kuin itseni ja jota rakastin
-koko sydämmestäni, oli muuttunut silmissäni. Nyt vasta ymmärsin, ettei
-hän ollut ollenkaan velvollinen olemaan yhtäaikaa äitinämme ja
-ystävänämme ja orjanamme. Nyt käsitin tämän rakastettavan olennon,
-hänen uhraavaisuutensa ja mukautavaisuutensa, käsitin kuinka suuresti
-kiitollinen pitäisi minun oleman hänelle kaikesta. Minä rakastin häntä
-nyt sata kertaa enemmän kuin ennen.
-
-Hän Sergei Michailovitsh, oli myös opettanut minua katsomaan väkeämme,
-talonpoikia, talon palvelijoita, kokonaan toisilla silmillä.
-Naurettavaa on ajatella, että seitsemääntoista ikävuoteeni saakka olin
-elänyt heidän keskellänsä ja kuitenkin pysynyt yhtä vieraana heille
-kuin niillekin, joita en ollut koskaan nähnyt. En ollut kertaakaan
-ajatellut, että hekin rakastavat, toivovat ja kärsivät niinkuin minä.
-
-Puutarhamme, metsämme ja peltomme olin tuntenut varhaisimmasta
-lapsuudestani, mutta nyt näin niissä äkkiä ihan uutta viehätystä, uutta
-kauneutta.
-
-Turhaan ei ollut Sergei Michailovitsh sanonut, että elämässä on
-olemassa ainoastaan yksi varma onni: -- elää toisille. Ensin näytti
-tämä minusta oudolta, en voinut ymmärtää sitä, mutta tämä vakuutus
-tunkeusi vähitellen käsittämättänikin sydämmeeni. Hän avasi minulle
-kokonaisen uuden maailman, maailman täynnä nykyisyyden nautintoa --
-vaikka ulkonaiset elintapani eivät ensinkään olleet muuttuneet tai
-uudistuneet, jollen ota lukuun sitä, että olin nyt paljon alttiimpi
-vaikutuksille. Kaikki, mikä lapsesta saakka oli uinunut ympärilläni
-äänettömänä, heräsi nyt ikäänkuin kuolleista elämään. Kaikki sai nyt
-äänensä puhuakseen sielulleni ja täyttääkseen sen onnella.
-
-Usein tämänkin kesän ajalla menin ylhäälle, omaan huoneeseeni ja
-heittäysin vuoteelleni voimatta nukkua. Mutta nyt en siksi valvonut,
-että olisin ollut tyytymätön tai vajonnut kaikellaisiin tulevaisuuden
-toivomuksiin ja unelmiin. Se levottomuus, joka nyt minua piti
-valveilla, oli aivan toinen, -- se oli juuri nykyisyyden onni. Kun en
-voinut ollenkaan saada unta, nousin ylös ja istuin Katjan vuoteelle, ja
-kerroin hänelle, että olin täydellisesti onnellinen. Sitä, niinkuin nyt
-muistan, ei olisi tarvinnut ensinkään sanoin kertoa; näkihän Katja sen
-jo päältänikin.
-
-Katja taas puolestaan kertoi minulle, että hänkin on sanomattoman
-onnellinen, ettei häneltäkään mitään puuttunut, ja hän suuteli minua
-hellästi. Minä uskoin häntä, sillä minusta näytti ihan asiaan
-kuuluvalta, välttämättömyydeltä, että me kaikki olimme onnellisia.
-Mutta Katja saattoi siltä ajatella untansakin, olla suuttuvinaan, ajaa
-minut menemään vuoteeltansa ja nukahtaa. Minä olin hereilläni ja
-mietiskelin kaikkea sitä, mikä minun teki niin onnelliseksi. Välistä
-nousin vuoteeltani uudestansa ja rukoilin uudestaan iltarukoukseni,
-kiittäen omilla sanoillani Jumalaa kaikesta siitä onnesta, jonka hän
-oli suonut minulle.
-
-Huoneessani oli silloin kaikki hiljaa, kuului vaan nukkuvan Katjan
-rauhallinen ja tasainen hengitys ja kellon naksutus hänen läheltänsä
-yöpöydältä. Kuiskailtuani muutamia sanoja asetuin jälleen maata, tein
-ristinmerkkini ja suutelin kaularistiäni. Ovet olivat lukossa, ikkunat
-varjostimilla peitetyt ja ainoana liikehtivänä surisi kärpänen jossain
-nurkassa. Tuntui, etten olisi koskaan tahtonut lähteä tästä huoneesta.
-Olisinpa voinut toivoa, ettei aamu koskaan valkenisikaan rikkomaan
-tuota rauhallisen pehmeää hämäryyttä, ja hajalle puhaltamaan sieluni
-utuista ilmakehää. Sen hennossa hämärässä tuntuivat unelmani,
-ajatukseni ja rukoukseni eläviltä olennoilta, jotka lentelivät vuoteeni
-ympärillä ja liitelivät pääni päällä.
-
-Jokainen ajatukseni oli hänen ajatuksensa, ja jokainen tunteeni oli
-hänen tunteensa -- hänen, minun onneni luojan. En vielä silloin
-tiennyt, että tämä oli rakkautta. Ajattelin, että näin voisi olla aina,
-että me saimme näin tuntea antamatta mitään omasta puolestamme.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Eräänä päivänä elonleikkuun aikana menimme, Katja, Sonja ja minä,
-päivällisten jälkeen puutarhaan ja asetuimme siellä mielipaikallemme
-penkille lehmusten varjoon lähelle rotkotietä. Siihen avautui meille
-vapaa näköala metsien ja peltojen ylitse.
-
-Sergei Michailovitsh ei ollut käynyt luonamme kolmeen päivään. Nyt
-odotimme häntä sitä varmemmin tulevaksi, kun hän oli sanonut
-työnjohtajallemme, että hän tulee tänään pelloille töiden menoa
-tarkastamaan.
-
-Kahden aikaan näimmekin hänen ratsulla ajelevan ruisvainiolla. Katja
-haetti persikoita ja kirsikoita, joista tiesi Sergei Michailovitshin
-paljon pitävän.
-
-Sitten katsahti Katja naurussa suin minuun, laskeusi penkille
-pitkäkseen ja nukahti.
-
-Minä taitoin tuuhean lehmuksen oksan, jonka nesteiset lehdet ja kuoret
-kostuttivat käsiäni, ja Katjaa sillä löyhytellen jatkoin lukemistani.
-Tämän tästäkin se keskeytyi, sillä silmäni katsoa hipaisivat tielle,
-jota Sergei Michailovitshin täytyi tulla.
-
-Sonja rakenteli vanhan lehmuksen juurille lehtimajaa nukelleen.
-
-Päivä oli hyvin lämmin, tuuli ei henkäillytkään, ja voimakasta tuoksua
-nousi kasvistosta.
-
-Taivaanranta oli pilvistynyt ja jo aamusella synkistynyt ukkosilmaa
-uhkaavaksi. Minä olin ollut hermostunut, kuin ainakin ukkosilman
-edellä. Mutta puolen päivän jälkeen alkoivat pilvet hajota, aurinko
-pilkisti paistamaan selvälle taivaalle, ja ainoastaan yhdeltä suunnalta
-kuulimme kaukaa silloin tällöin jyrinätä ja raskaista pilvenlongista
-heijastui salaman vinkuraviivaisia välkähdyksiä, jotka liikkuivat
-äärimmäisellä taivaanrannalla ja näyttivät yhdistyvän ja sekautuvan
-peltojen pölyyn. Näytti varmalta, ettei ainakaan tänään enää ollut
-pahaa ilmaa pelättävänä.
-
-Puutarhan takaiselta tieltä, joka näkyikin sieltä täältä puiden
-aukoista, kuului ajelua. Milloin jytisivät siellä hiljalleen korkeita
-lyhdekuormia kulettavat vankkurit, milloin rätisivät kiireesti palaavat
-tyhjät vankkurit ja näkyi tuulessa liepsottava ajajan mekko. Tieltä
-nousi sakeaa pölyä. Se ei laskeutunut maahan, sitä ei levittänyt tuuli.
-Se jäi ilmaan leijumaan tai kulki aitovarsien yli puutarhaan
-läpinäkyväin lehtipuiden läpi.
-
-Kauempaa puima-aitauksesta päin kuului toisenlaisia ääniä ja toisten
-rattaiden ratinaa. Vähitellen aitaukselle saapuneet keltaiset lyhteet
-lentelivät siellä ilmassa, kokoutuivat kasoihin, muodostuivat pyöreiksi
-aumoiksi, joiden yhä nousevilla huipuilla liikuskeli työmiehiä.
-
-Edessäni, pölyisellä pellolla liikkui myöskin vankkureita, näkyi
-kellertäväin lyhteiden lentämistä, ja vielä etempää kuului myöskin
-ajoneuvojen rätinää, huutoja ja laulua.
-
-Yhdeltä suunnalta tuli pelto yhä aukeammaksi ja yhä tyhjemmäksi.
-Oikealla päin taas näin naisten valkosia pukuja. Kumarruksissa he
-toimeliain käsin sitoivat siellä lyhteitä ja asettelivat niitä yhteen.
-Pelto puhdistui kaadetusta viljasta ja täyteläisen kauniita lyhteitä
-ilmautui sijaan.
-
-Minusta tuntui, kuin olisi kesä tuossa noin silmin nähteni muuttunut
-syksyksi.
-
-Pölyä ja kuumuutta oli kaikkialla, paitsi meidän rakkaalla penkillämme
-puutarhan lehmuksen varjossa. Kaikkialla tuossa pölyssä ja kuumuudessa,
-paahtavassa auringon paisteessa työväki liikkui ja laski iloista
-leikkiä.
-
-Minä katsoin Katjaa, joka uinuili makeasti viileältä penkillämme, hieno
-valkea nenäliinansa kasvojen peittona. Katsoin mehukkaita kirsikoita,
-jotka hohtelivat tummina lautasella. -- Pukujamme, jotka olivat viileät
-ja puhtaat -- kirkasta vettä, täytetyssä vesipullossa, jossa auringon
-säteet leikkivät, monissa värivivahduksissa... Ja minä tunsin omituista
-onnentunnetta. "Mitä olisi minun tehtävä?" ajattelin itsekseni; "olenko
-itse ansainnut tätä onnellisuuttani? Miten voisin levittää onneani,
-miten ja kenelle antautuisin kokonaan, omistaisin onneni...?"
-
-Aurinko painui jo käytävän koivujen latvain taakse, tomu laskeusi
-pelloilla, etäisyys näytti yhä kirkkaammalta ja helakammalta
-risteilevässä valonsäteilyssä, pilvenjöngät olivat kokonaan kadonneet,
-puima-aitauksen toiselta syrjältä näkyi kolme uutta eloauman huippua ja
-työmiehet poistuivat niiltä. Vankkurit kulkivat kovalla ratinalla ja
-kolinalla viimeistä kertaa ohitsemme. Naiset tulivat harava olalla
-kotiin äänekkäästi laulaen, mutta Sergei Michailovitshiä ei vieläkään
-kuulunut, vaikka olin hänen jo kauan sitten nähnyt laskevan etäämpää
-ylänteeltä meille päin. Yhtäkkiä näin hänen ilmautuvan sille puolelle
-lehtokujaa, josta en ollut ollenkaan häntä odottanut (hän oli tullut
-rotkotien kautta). Ilosta loistavin kasvoin ja joutuisin askelin
-lähestyi hän minua ottaen hatun käteensä. Kun hän huomasi Katjan
-nukkuvan purasi hän huultansa, vilkutti silmäänsä ja lähestyi
-varpaillaan. Oitis huomasin, että hän oli tuossa omituisessa
-pohjattoman iloisuuden mielialassa, jota minä niin kovin hänessä
-rakastin ja jota me tavallisesti sanoimme "villiksi iloisuudeksi". Hän
-oli silloin, kuin opettajaltaan karkuun päässyt koulupoika. Koko hänen
-olentonsa päästä kantapäihin asti hengehti tyytyväisyyttä, onnea ja
-lapsellista, villiä iloisuutta.
-
-"No, hyvää iltaa, nuori orvokkinen! Mitäs kuuluu, hyvää kai?" sanoi hän
-kuiskaten luokseni tullessaan ja ojensi minulle kättänsä. Minä tein
-hänelle saman kysymyksen. -- "Mainiosti", vastasi hän, -- "olen tänään
-kuin kolmentoista vuotias poika, leikkisin vaikka varsain kanssa,
-kiipeisin puihin..."
-
-"Villinä ilosta", katkasin hänen puheensa ja vilaistessani häneen
-nauravin silmin tunsin jo, että tuo villi iloisuus oli tarttunut
-minuunkin.
-
-"Niin juuri", vastasi hän vilkuttaen minulle toista silmäänsä ja
-koettaen pidättää nauruansa. "Mutta miksikäs näpitte Katariina
-Karlovnaa nenälle?"
-
-Todellakaan en ollut huomannut, että hänen kanssaan puhuessani yhä
-istuin ja lehmuksen oksalla löyhyttelin. Olin lyönyt nenäliinan Katjan
-kasvoilta ja lehdet hipasivat niitä. Aloin nauraa. "Nytpä sopisi Katjan
-tulla sanomaan, ettei hän ole ollenkaan nukkunutkaan", sanoin Sergei
-Michailovitshille kuiskuttamalla, ettei muka Katja heräisi. Mutta toden
-tunnustaakseni, en puhunutkaan Katjan takia hiljaa; minulle oli vaan
-niin mieluista puhua Sergei Michailovitshin kanssa noin kuiskaillen.
-
-Sergei Michailovitsh liikutti huuliansa ja matki minua, aivan kuin
-olisin puhunut niin hiljaa, että oli mahdoton mitään kuulla.
-Havaittuansa sitten kirsikkalautasen oli hän sen salaa anastavinaan,
-meni Sonjan luokse lehmuksen juurelle ja istui hänen nukkensa päälle.
-Sonja kiukustui aluksi, mutta kohta taas tuli sovinto jälleen, kun
-Sergei Michailovitsh esitti leikin, jossa heidän piti syödä kilpaa
-kirsikoita. "Tahdotteko, että käsken lisää tuomaan" sanoin, "taikka
-menemmekö itse noutamaan?"
-
-Hän otti lautasen, laski siihen Sonjan nuken ja lähdimme kolmisin
-kasvihuoneelle. Sonja juoksi nauraen Sergei Michailovitshin perässä ja
-veti häntä takista, että hän antaisi nuken pois. Hän antoikin sen
-Sonjalle ja kääntyi vakavana minuun päin. "No, minkäs tähden te ette
-myönnä olevanne orvokki?" kysyi hän minulta yhä kuiskaavalla äänellä,
-vaikkei siellä, missä kuljimme, tarvinnut pelätä ketään herättävämme.
--- "Kun minä tulin luoksenne kaikesta tuosta pölystä, kuumuudesta ja
-vaivasta, niin tuoksahti orvokki niin ihmeellisen hyvältä... ei se,
-jolla on väkevä lemu, vaan, kuten hyvin tiedätte... joka nousee
-kainosti kätköstään ja ensimäisenä tuoksuaa kinosten alta kevään
-tuoreutta."
-
-Minun täytyi sanoa jotain voidakseni salata sitä suloista
-levottomuuttani, jonka hänen sanansa herättivät minussa.
-
-"No, hyvinkö luonnistuu maatilamme asiat?"
-
-"Varsin oivallisesti! Väki täällä on oikein kunnollista. Mitä paremmin
-tulee sitä tuntemaan, sen enemmän täytyy sitä rakastaa."
-
-"Niin kyllä", vastasin minä, "katsellessani puutarhasta heidän
-työtänsä, aloin tuntea tunnossani pistoa siitä, että he noin reutovat
-ja raastavat ja minun on niin helppo ja niin hyvä olla, niin hyvä
-että..."
-
-"Elkää korskeilko ystäväni, niillä tunteilla!" keskeytti Sergei
-Michailovitsh minua taas vakavalla äänellä, mutta katsoi hyvin
-ystävällisesti silmiini. "Nämät asiat ovat pyhiä. Varjelkoon Jumala
-teitä pöyhistelemästä niillä tunteilla!"
-
-"Minähän puhun ainoastaan _teille_ tästä."
-
-"No niin, minä tiedän sen. No, mitenkäs kirsikoiden?"
-
-Kasvihuone oli jo lukittuna eikä ollut yhtään puutarhuria saapuvilla.
-(Sergei Michailovitsh oli lähettänyt heidät pellolle työhön). Sonja
-juoksi avainta noutamaan, mutta Sergei Michailovitsh ei malttanut häntä
-odottaa, vaan kiipesi nurkkaa myöten, kohotti verkkoa ja hyppäsi
-kasvihuoneeseen sisään.
-
-"Oletteko hyvä", kuului hänen äänensä sisäpuolelta, "ja annatte minulle
-lautasen?"
-
-"En anna, minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle. "Menen
-hakemaan itse avainta, Sonja ei näytä löytäneen".
-
-Mutta samalla hetkellä sain halun tarkastaa, mitä Sergei Michailovitsh
-kasvihuoneessa tekee, miltä näyttää, miten liikkuu, miten hän
-käyttäytyy, kun ei luule kenenkään häntä näkevän. Taikka ehkäpä sen
-vuoksi, etten nyt olisi tahtonut päästää häntä hetkeksikään
-näkyvistäni. Hiivin varpaillani rikkaruohoston läpi toiselle puolelle
-ansaria, jossa seinä oli matalin, nousin tyhjälle tynnyrille ja aloin
-seinän ylitse, joka ulottui vain rintani kohdalle, katsella ansariin.
-Etsin silmilläni koko ansarin alan, sen vanhat könkevät puut leveine
-hammaslaitaisine lehtineen, joista raskaina ja oikoisina riippuivat
-tummat mehuisat marjat. Nostettuani pääni varjostavaan verkkoon saakka,
-havaitsin Sergei Michailovitshin erään vanhan kirsimarjapuun oksain
-varjossa. Hän luuli aivan varmaan, että olin mennyt avainta hakemaan ja
-ettei kukaan häntä nyt nähnyt. Hän oli ottanut lakin päästään, sulkenut
-silmänsä ja istui vanhan kirsikkapuun rungolla. Sormiensa välissä
-pyöritteli hän pihkapalasta kirsikkapuusta. Yhtäkkiä kohautti hän
-olkapäitänsä, aukasi silmänsä ja lausui hymyillen jotakin itsekseen.
-Tuo lausuminen ja hymyily oli niin vähän hänen tapaistansa, että minua
-oikein hävetti salaa kuunnella ja katsella häntä. Minusta näytti että
-hän lausui: "Mascha."
-
-"Mahdotonta!" ajattelin minä, "ei hän niin lausunut."
-
-"Rakas Mascha", lausui hän uudelleen vielä hiljempaa ja lempeämmästi.
-Mutta tällä kertaa kuulin nuo kaksi sanaa selvästi. Sydämeni alkoi
-sykkiä niin hätäisesti, minä tunsin sen täyttyvän niin sanomattomasta
-ilosta, tulin niin liikutetuksi, että minun täytyi tarttua käsin
-seinään voidakseni pysyä putoomatta paikaltani.
-
-Hän kuuli samalla liikkumiseni, vilkasi hämmästyneenä ympärillensä,
-painoi katseensa maahan ja lävähti tulipunaiseksi, kuin poikanulikka.
-Hän tahtoi minulle jotakin sanoa, mutta ei voinut, punastui vain yhä
-enemmän. Kumminkin hän naurahti minuun katsoessaan. Minä hymyilin myös.
-Hänen kasvonsa loistivat ilosta. Hän ei ollut enää vanha setä, joka
-minua hyväili ja neuvoskeli, -- hän oli arvoiseni mies, joka rakasti ja
-pelkäsi minua ja jota minä rakastin ja pelkäsin. Me emme puhuneet
-mitään toisillemme, katseemme olivat vain vastakkain. Mutta yhtäkkiä
-rypisti hän silmäkulmiansa, nauru hänen huuliltansa hävisi, silmäin
-loiste sammui ja taas hän oli edessäni tuollaisena kylmänä,
-isällisenä, aivan kuin olisimme tehneet jotain pahaa ja hän herännyt
-hairauksestansa täyteen järkeensä tahtoen minuakin auttaa heräämään.
-
-"Laskeutukaa toki alas, voitte loukata itsenne", sanoi hän. "Ja
-korjatkaapas sitten hiuksianne; kas millaiselta näytättekin!"
-
-"Miksi hän noin teeskentelee? Miksi hän tahtoo saada mieleni
-pahoitetuksi?" ajattelin harmistuneena. Samassa sain vastustamattoman
-halun vielä kerran säikäyttää hänet ja koetella, kuinka pitkälle
-vaikutusvaltani ulottui.
-
-"En menekään; minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle, ja
-tarttuen käsin lähimpään oksaan pääsin kiipeämään seinälle. Hänellä ei
-ollut aikaa estää eikä auttaa minua, ennenkuin olin jo hypännyt alas
-kasvihuoneeseen paljaalle maalle.
-
-"Mitä tuhmuuksia!" huudahti hän punehtuen uudestaan, ja koetti
-säikäystänsä peittää suuttuneella muodolla. "Olisitte voinut
-vahingoittua. Ja kuinkas täältä pois pääsette?"
-
-Hän hämmentyi yhä enemmän, mutta hänen hämmennyksensä ei nyt minua
-huvittanut, niinkuin ennen, vaan tuskastutti minua. Minäkin viimein
-hämmennyin; minäkin punastuin, poistuin kauemmaksi hänestä, enkä
-tietänyt, mitä olisi minun ollut sanottava. Aloin poimia kirsikoita,
-mutta nyt en taas tiennyt, mihin ne laskisin kädestäni. Tuntoni soimasi
-minua, kaduin, pelkäsin ja otaksuin, että olin teollani alentunut
-ainaiseksi hänen silmissään. Olimme kumpikin vaiti, ja kumpaakin
-rasitti tämä vaitiolo.
-
-Sonja juoksi avainta tuoden ja vapautti meidät tuskallisesta
-asemastamme. Kauan vielä sen jälkeenkin emme sanoneet sanaakaan
-toisillemme, puhuimme kumpikin vain Sonjan kanssa.
-
-Palattuamme Katjan luokse ja vastaanotettuani hänen vakuutuksensa,
-ettei hän ollut ollenkaan nukkunut, vaan kuullut kaikki tyyni, aloin
-taas rauhoittua. Sergei Michailovitsh koetti taas saada ääneensä
-suojelevan, isällisen värityksen, mutta se ei hänelle tahtonut
-onnistua.
-
-Vilkkaassa muistossani oli keskustelu, joka meillä oli keskenämme
-joitakuita päiviä takaperin.
-
-Katja sanoi silloin, että miehen on paljoa huokeampaa rakastaa ja saada
-rakkautensa ilmaistuksi kuin naisen.
-
-"Mies voi sanoa, että hän rakastaa, mutta nainen ei voi sitä tehdä",
-sanoi hän.
-
-"Minä olen sitä mieltä, ettei miehen tarvitse eikä mies voikaan sanoa
-rakastavansa", vastusti Sergei Michailovitsh.
-
-"Minkätähden?" kysyin minä.
-
-"Sentähden että se on aina valhetta. Millainen keksintö onkin tuo, että
-ihminen muka rakastaa? Aivan kuin sillä, että hän vain tämän sanoo,
-lupsahtaisi jokin linkkuun: jaha, -- hän rakastaa! Aivan kuin sanomalla
-tuo ainoa sana 'rakastan', tapahtuisi jotakin aivan tavatonta,
-jotakin yhtäläistä, kuin jos kaikilla kanuunilla yht'aikaa ampua
-paukutettaisiin! -- Minun mielestäni", jatkoi Sergei Michailovitsh,
-"ihmiset, jotka juhlallisesti vakuuttavat: minä rakastan teitä, -- joko
-pettävät itsensä tahi muut".
-
-"Miten voi sitten nainen tietää, että häntä rakastetaan, jollei sitä
-sanota hänelle?" kysyi Katja.
-
-"Sitä en minä tiedä", vastasi Sergei Michailovitsh. "Jokaisella on oma
-tapansa saada asiansa ilmaistuksi. On tunteita, jotka kuvastavat
-itsensä. Kun luen romaania, niin kuvittelen aina mielessäni, mitenkähän
-venähtävät luutnantti Strelskin tai hra Alfreedin kasvot, kun hän saa
-lausutuksi: 'Eleonoora, minä rakastan sinua!' He ovat varmaan
-odottaneet jotakin erinomaista tämän jälkeen tapahtuvaksi, mutta sitten
-ei tapahdukaan niin mitään kammallekaan, ei heille eikä Eleonooralle;
-heidän suunsa, silmänsä, nenänsä, -- kaikki jää entiselleen!" Tunsin
-silloin jo tuossa Sergei Michailovitshin leikissä vakavaa, minua
-koskevaa ajatusta. Mutta Katja ei suvainnut, että niin kevyesti
-meneteltäisiin romaanisankarien kanssa.
-
-"Ijankaikkisia ihme-väitelmiä!" sanoi Katja.
-
-"No, sanokaapas oikein totuudessa, ettekö ole kertaakaan sanonut
-naiselle, että rakastatte häntä?"
-
-"En ole vielä kertaakaan niin sanonut, en yhdenkään naisen eteen
-polvistunut, enkä vast'edeskään aijo semmoista tehdä", vastasi hän
-nauraen.
-
-Ei hänen tarvitsekaan minulle sanoa, että hän minua rakastaa, ajattelin
-nyt muistaen ihan elävästi tämän keskustelun. Hän rakastaa minua, ja
-minä tiedän sen. Kaikki hänen puuhansa näyttääkseen välinpitämättömältä
-eivät saa minua tästä vakaumuksestani.
-
-Koko iltana puhui Sergei Michailovitsh hyvin vähän kanssani. Mutta
-jokaisessa hänen sanassansa, jonka hän lausui Katjalle tai Sonjalle,
-jokaisessa liikkeessään, silmäyksessään näin minä rakkautta. Nyt en
-enää epäillytkään sitä. Minua ainoastaan suututti ja suretti, miksi hän
-piti tarpeellisena sitä minulta vielä salata ja teeskennellä kylmyyttä,
-kun kaikki kumminkin oli jo niin selvää ja me niin huokeasti ja vähällä
-olisimme voineet olla onnellisia, -- niin sanomattoman onnellisia.
-Mutta toisaalta taas kiusasi minua kuin rikoksen tehnyttä, että olin
-kiivennyt hänen luoksensa kasvihuoneeseen. Vieläkin näytti, että hänen
-täytyy lakata minua kunnioittamasta tämän vuoksi ja suuttua minuun.
-
-Teetä juotuamme menin pianon luokse ja Sergei Michailovitsh tuli
-perässäni.
-
-"Soittakaa nyt jotakin. En olekaan kuullut teidän pitkään aikaan
-soittavan"; sanoi hän saattaessaan minua saliin.
-
-"Kyllä, kyllä -- aivan mielelläni... Sergei Michailovitsh!" sanoin ja
-katsoin äkkiä häntä suoraan silmiin, "ettehän ole enää suuttunut
-minuun?"
-
-"Suuttunut? -- kuinka niin?"
-
-"Sentähden, kun en totellut teitä päivällisten jälkeen", sanoin ja
-punastuin.
-
-Hän ymmärsi minua, pudisti päätänsä ja alkoi nauraa. Hänen katseestaan
-näkyi, että hän olisi tahtonut näyttää vielä minua nuhtelevalta, mutta
-siihen ei hän tuntenut olevan itsellään voimaa.
-
-"Eihän siitä siis enää mitään, olemmehan taas ystäviä", sanoin
-istuessani pianolle.
-
-"Vieläkös mitä siitä nyt!" vastasi hän. Avarassa ja korkeassa
-salissamme paloi vain kaksi kynttilää pianolla, muuten oli suuri sali
-hämäränä. Kaikkialla oli hiljaista syvintä rauhaa, kuului vain Katjan
-askeleet hänen kulkiessaan hämärän vierassalin läpitse ja Sergei
-Michailovitshin hevosen päristelemistä ja tömistelemistä, sillä hän oli
-sen sitonut ikkunan kohdalle. Sergei Michailovitsh istui takanani,
-etten voinut häntä nähdä, mutta kaikkialla tässä hämärässä huoneessa,
-soittoni sävelissä, itsessäni, kaikessa tunsin hänen läsnäolonsa. Hänen
-jokainen katseensa, jokainen liikkeensä kajahti sydämmessäni, vaikken
-voinut niitä nähdäkään.
-
-Soitin Mozartin fantasia-sonaatin, jonka oli Sergei Michailovitsh
-minulle tuonut ja jota olin opetellut hänen poissa ollessaan,
-soittaakseni sen hänelle. En laisinkaan ajatellut, mitä soitin, mutta
-luulin hyvästi soittavani ja tuntui, että se Sergei Michailovitshiäkin
-miellytti. Tunsin samaa nautintoa, joka hänetkin piti vallassaan, ja
-katsomattakin häneen tunsin katseen, joka sieltä takaani oli minuun
-kiintyneenä. Antaessani sormieni tiedottomasti lipua koskettimilla,
-katsahdin tahtomattani häneen. Näin hänen päänsä valoisan yötaivaan
-taustaa vastaan. Hän istui pää käden nojassa ja katseli tarkasti minua,
-loistavin silmin. Hymyilin, kun näin tämän katseen ja lakkasin
-soittamasta. Hän hymyili myöskin ja nyökäytti päällänsä nuottiin päin,
-että jatkaisin soittoani.
-
-Kun lopetin soittoni, loisteli kuu jo korkealla taivaalla ja paitsi
-vahakynttiläin heikkoa valoa, valaisi huonettamme kuunkin hopeinen
-heijastus, joka virtasi ikkunasta lattialle.
-
-Katja sanoi, ettei soitossani ole mitään sisältöä, pysähdän
-kauniimmassa kohdassa, ja soitan huonosti. Mutta Sergei Michailovitsh
-huomautti, etten ole koskaan kauniimmasti soittanut, kuin tänään. Hän
-alkoi kävellä salin poikki hämärään eteishuoneeseen, ja vilkasi joka
-kerta sivutse kulkiessaan hymyillen minuun. Minäkin hymyilin; olisinpa
-voinut nauraa isoon ääneen aivan aiheetta, niin iloinen olin kaikesta
-siitä, mitä tänään oli jo tapahtunut ja nyt taas tapahtui.
-
-Kun Sergei Michailovitsh meni oven taakse näkymättömiin, kiepsahdin
-syleilemään Katjaa, joka seisoi luonani pianon vieressä, ja suutelin
-häntä kaulaan ja poskille. Kohta, kun Michailovitsh joutui taas
-näkyville, tekeydyin minä hyvin vakavaksi ja koetin pidättää nauruani.
-
-"Mikähän Maschalle nyt tänään on tullut?" sanoi Katja Sergei
-Michailovitshille.
-
-Hän ei vastannut yhtään mitään, vaan katsahti hymyillen minuun; hän
-tiesi kyllä, mikä minulle oli tullut.
-
-"Katsokaapas miten ihana yö!" sanoi Sergei Michailovitsh vierassalista,
-johon hän oli pysähtynyt seisomaan puutarhaan antauvan balkongin oven
-eteen.
-
-Menimme hänen luokseen vierassaliin. Todellakin oli tämä yö, jollaista
-en ole sittemmin nähnyt. Täysi kuu kuumotti asuntomme takaa, ettemme
-voineet sitä nähdä, ja kattojen, pylvästen ja terassi-vaatteen varjot
-lankesivat puutarhan hietikkokäytäville ja nurmikoille. Kaikkialla
-muualla oli kirkasta; hopeaisina kimaltelivat helmet helakassa
-kuutamossa. Leveä tie kukkien keskellä, jonka toisella sivulla
-risteilivät georgiinein ja niiden tukipuikkojen lyhyet varjot ja
-toisella kimaltelivat kulmikkaat piikivet, hupeni ja katosi etäisyyden
-kylmään valaistukseen.
-
-Puiden takaa näkyi kasvihuoneen valoisa katto, ja rotkotieltä kokoutui
-tiheää usvaa. Jo vähän kuihtuneet sireenipensaat olivat pienimpään
-oksaansa saakka valaistuina ja kasteen helmittämät kukkaset saattoi
-kaikki eroittaa toisistansa. Lehtokujassa sekautui valo ja varjo niin,
-ettei siinä eroittanut puita eikä tietä, vaan oli käytävä kokonaan
-läpinäkymättömänä, vavahtelevana ja väräjävänä kupukatoksena. Oikealla
-huoneen varjossa oli kaikki mustaa, määrätöntä, pelottavaa. Mutta
-tuosta salaperäisestä hämärästä näytti senvuoksi vielä kirkkaampana
-kohoutuvan poppelin latva. Se ei ollut kaukana rakennuksesta, se nousi
-korkealle, kirkkaassa valovirrassa, ja näytti ikäänkuin siivet saaden
-kohoutuvan tuonne, tuonne kauaksi tummansinistä taivasta kohden.
-
-"Lähdetään vähän kävelemään", sanoin minä. Katja suostui, huomauttaen
-vaan, että minä tarvitsisin päällyskenkiä.
-
-"Ei se ole tarpeen, Katja, Sergei Michailovitsh antaa minulle
-käsivartensa", vastasin Katjalle, ikäänkuin tuo Sergei Michailovitshin
-käsivarsi olisi voinut estää minua jalkojani kastelemasta! -- Mutta
-sillä hetkellä oli tämä meille kaikille ymmärrettävää eikä ensinkään
-kummallista. Michailovitsh ei ollut koskaan ennen ojentanut minulle
-käsivarttansa, mutta nyt otin minä itse sen, ja hän ei nähnyt siinä
-olevan mitään luonnotonta. Menimme kolmisen terassille. Tämä koko
-maailma, tuo taivas, tuo puutarha, ilma, eivät enää olleet samoja kuin
-entiset.
-
-Kun katselin edelleni lehtokujaan, jota astuskelimme, näytti minusta,
-että tuonne kauemmaksi olisi mahdoton mennä, että kaikki loppui tähän,
-ja että kaikki tämä jäisi ainaiseksi semmoisekseen ylevään
-kauneuteensa. Mutta mitä edemmäksi menimme, sitä kauemmas väistyi tuo
-kauneuden taikaseinä antaen meille vapaata tietä, ja kaikki taas oli
-meille tunnettua, puutarha, puut, käytävät, kuivuneet lehdet. Me
-kävelimme todellista tietä, kiertelimme valossa ja varjossa, todelliset
-kuivat lehdet ratisivat jalkaimme alla, ja kosteat oksat hipasivat
-kasvojani. Ja se oli todellakin Michailovitsh, joka tasaisesti ja
-hitaasti asteli sivullani ja tuki minua kädestä; ja se oli todellakin
-Katja, joka narisevin kengin käveli rinnallamme. Ja ehkäpä oli tuo
-todellinen kuukin, joka korkealta taivaalta loi valoaan meihin
-liikkumattomien oksain lävitse...
-
-Mutta jokaisella askeleella nousi jälleen sekä eteemme että taaksemme
-tuo kauneuden taikaseinä. Minun oli taas vaikea uskoa, että on
-mahdollista mennä edemmäksi; vaikea kuvailla, että tämä oli
-todellisuutta.
-
-"Oh, sammakko!" huudahti Katja.
-
-"Kuka nyt tuommoista puhuu... mitä se nyt merkitsee?" ajattelin; mutta
-sitte havaitsin minä, että se olikin todella Katja, joka huudahti, ja
-että hän pelkää kovin sammakoita. Minä katsoin jalkoihin. Pikkunen
-sammakko hypähti ja pysähtyi eteeni tielle. Sen pieni varjo näkyi
-valoisan tien päällä.
-
-"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsh.
-
-Minä katsoin häneen. Sillä kohdalla käytävää, jossa juuri kuljimme, ei
-ollut ollenkaan lehmuksia, -- näin hänen kasvonsa selvästi ja ne
-näyttivät niin kauniilta, onnellisilta...
-
-"Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsch, mutta minulle
-oli, kuin hän olisi sanonut: "minä rakastan sinua, armas tyttöseni!...
-rakastan, rakastan!" vakuutti hänen silmäyksensä, kätensä; ja valo,
-varjo, ilma -- kaikki kertoi sitä samaa -- rakastan.
-
-Kuljimme koko puutarhan lävitse. Katja käveli rinnallamme lyhyin
-askelin ja raskaasti hengittäen väsymyksestä. Hän sanoi, että olisi jo
-aika kääntyä kotiin, ja silloin tuntui hän minusta ikävältä, niin
-ikävältä, -- Katja raukka. Ajattelin, miksi hän ei tunne sitä, mitä me
-tunnemme. Miksi ei jokainen ole niin nuorekas ja onnellinen kuin tämä
-yö ja me molemmat siinä.
-
-Käännyimme takaisin kotiin, mutta Michailovitsh viipyi luonamme vielä
-kauan, huolimatta siitä, että kaikki nukkuivat, kukko lauloi ja hänen
-hevosensa yhä kärsimättömämpänä hirnahteli ja tömisti maata ikkunan
-takana. Katja unhotti huomauttaa meitä, että oli jo myöhä, ja me
-istuimme kaikellaisista vähäpätöisyyksistä puhellen huomaamattamme
-kello kolmeen aamua. Kukko lauloi jo kolmannen kerran ja aamu alkoi
-sarastaa, kun hän lähti luotamme. Hän jätti hyvästit meille, niinkuin
-tavallisesti, sanomatta mitään merkillisempää; mutta minä tiesin, että
-hän tästä päivästä oli minun ja etten enää koskaan häntä menetä. Kohta
-kun olin itse vakuutettu, että rakastin häntä, kerroin kaikki Katjalle.
-Hän oli iloinen ja liikutettuna siitä, että kerroin hänelle tämän,
-mutta raukka ei voinut sitten koko yönä nukkua, ja minä kauan, kauan
-kävelin vielä terassilla, harhailin puutarhassa ja kuljeskelin
-käytävällä, jota Michailovitshin kanssa olimme kävelleet, muistellen
-hänen jokaista sanaansa, jokaista liikettänsä. En voinut nukkua koko
-yönä. Ensi kerran elämässäni näin kesäisen auringon nousun ja varhaisen
-aamusarastuksen. Ja semmoista yötä ja semmoista aamua en ole enää
-koskaan sittemmin nähnyt.
-
-"Mutta miksi hän ei ole minulle yksinkertaisesti sanonut, että hän
-rakastaa minua?" ajattelin itsekseni. "Miksi löytää hän kaikellaisia
-esteitä, sanoo itsensä vanhaksi ukoksi, kun kaikki on niin
-yksinkertaisen selvää ja kaunista. Miksi hukkaa hän kultaista aikaa,
-joka kenties ei koskaan enää palaja. Jospa hän vain sanoisi: rakastan,
-sanoisi tuon sanan semmoisenaan, -- ottaisi käteni käteensä,
-kallistaisi vähän päätänsä ja sanoisi 'rakastan'; jospa hän vain
-punastuisi ja painaisi silmänsä alas edessäni, sanoisin, kertoisin minä
-kohta hänelle kaikki. Ei, en sanoisikaan, mutta syleilisin häntä,
-heittäytyisin hänen rinnallensa ja itkisin. -- Mutta mitäs, jospa minä
-vain erehdynkin, jospa hän ei rakastakaan minua?" välkähdytti äkkiä
-ajatukseni...
-
-Minä säikähdin omia tunteitani: hyvä Jumala, mihin lienenkin tullut ja
-joutunut! Muistin hämmästyksemme kasvihuoneessa, kun kiipesin hänen
-luoksensa, ja tämä muistoni ahdisti, kovin ahdisti raskasta sydäntäni.
-Kyyneleet juoksivat silmistäni, aloin rukoilla. Samalla heräsi minussa
-omituinen rauhoittava ajatus ja toivoni elpyi. Minä päätin alkaa
-paastota tästä päivästä syntymäpäivääni saakka, päätin käydä silloin
-ripillä ja juuri samana päivänä tulla Michailovitshin morsiameksi.
-
-Mitä varten minä paastoisin ja millä tavalla se tapahtuisi, sitä en
-tietänyt itsekään, mutta tänä hetkenä olin vakuutettu, että niin minä
-tekisin. Oli jo kirkas päivä ja työväki alkoi liikkua, kun käännyin
-takaisin huoneeseeni.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Oli Maarian taivaaseen astumisen edellinen paastoaika, eikä aikomukseni
-paastota tuona aikana kummastuttanut ketään.
-
-Koko viikon pitkään ei Sergei Michailovitsh tullut kertaakaan
-luoksemme. En ensinkään ihmetellyt tätä, en huolestunut tai vihastunut
-häneen, päinvastoin iloitsin ettei hän tullut, sillä odotin häntä vasta
-syntymäpäiväkseni.
-
-Tämän viikon kuluessa nousin joka aamu aikaisin. Sillä välin kuin
-minulle valjastettiin hevosia, kävelin yksinäni puutarhassa ja kuvailin
-mielessäni, mitä syntiä olin tehnyt edellisenä päivänä, mietiskelin,
-mitä minun tarvitsisi tänään tehdä, jotta voisin olla tyytyväinen ja
-viettää päiväni kertaakaan pahaan lankeematta.
-
-Silloin oli minusta kovin huokeaa elää aivan virheetöntä elämää --
-mielestäni riippui se vain siitä, että olin jonkun verran varoillani.
-
-Kun hevoset olivat valjastetut, nousin Katjan tai jonkun palvelustytön
-kanssa vaunuihin ja ajoin kolmen kilometrin päähän kirkkoon. Päästyäni
-sinne muistin joka kerta rukoilla niiden edestä, jotka "Jumalan
-pelvossa sisälle käyvät", ja erittäinkin vaivasin itseäni tällä
-tunteella astuessani kirkon esihuoneen ruohottuneita portaita.
-
-Kirkossa ei käynyt näinä aikoina enempää kuin kymmenkunta ripille
-valmistuvaa talonpoikaa ja maaorjaa. Erityisellä nöyryydellä koetin
-vastata heidän kumarruksiinsa ja, mikä minusta näytti oikein urotyöltä,
-menin itse kynttilälaatikolle ottamaan vanhalta sotilaalta, joka hoiti
-lukkarin virkaa, vahakynttilöitä ja asetin ne pyhäinkuvien eteen.
-
-Kaikkein pyhimmän pääovesta näin alttarivaatteen, jonka äitini oli
-ommellut. Pyhäinkuvien seinällä oli kaksi enkeliä tähtinensä, jotka
-olivat näyttäneet minusta niin suurilta, kun olin vielä pieni, ja
-kultaloisteinen kyyhkynen, joka myöskin oli lapselliseen mieleeni
-voimakkaasti vaikuttanut. Kuorin takaa näkyi peitetty kastemalja, jossa
-usean kerran olin orjaimme lapsia kummina kastattanut ja jossa kerran
-olin itsekin kastettu.
-
-Vanha pappi tuli messukasukassaan, joka oli tehty isäni ruumispaarien
-vaatteesta ja alkoi nytkin jumalanpalveluksen aivan samalla
-äänellä, jolla hän oli jo niin kauan, kuin voin muistaa, pitänyt
-jumalanpalveluksia kotonamme, kastanut Sonjan, lukenut isäni
-sielumessut ja siunannut äitini hautaan; sama lukkarin tärisevä ääni
-kaikui kuorista, ja vanha nainen, jonka muistin aina nähneeni kirkossa
-jokaisessa jumalanpalveluksessa, seisoi köyrysissään seinivierellä,
-katseli kyynelsilmin kuoriin pyhäinkuvaa, piti ristiinpannuissa
-käsissään vaaleentunutta liinaa ja mutisi hampaattomalla suullansa
-jotakin itsekseen.
-
-Ja tämä kaikki ei herättänyt minussa pelkkää uteliaisuutta ja pelkkiä
-muistoja, -- kaikki oli nyt silmissäni pyhää ja suurta ja kaikella
-tällä syvällinen tarkoituksensa.
-
-Kuuntelin papin lukeman rukouksen joka sanaa tarkasti ja koetin
-sisäisellä tunteellisuudella siihen vastata. Jos oli jotakin, jota en
-ymmärtänyt, pyysin Jumalan valaisemaan ymmärrystäni tahi kohotin
-omintakeisen rukoukseni ymmärtämättä jääneen asemesta.
-
-Kun katumusrukoukset olivat luetut, aloin muistella mennyttä elämääni,
-ja tuo lapsellisen puhdas menneisyyteni näytti minusta niin mustalta
-nykyisen sieluni puhtauden kirkkaudessa että pelästyin omaa itseäni ja
-tyrskähdin itkemään. Oitis sen ohessa tunsin kuitenkin, että saan
-kaikki anteeksi ja että, jos vain olisi rikoksia ja mitä suurempia
-olisivat, tuntuisi sitä ihanammalta katumukseni. Kun pappi
-jumalanpalveluksen lopussa lausui: "Herra siunatkoon teitä", tuntui
-kuin tuo siunaus olisi paikalla vaikuttanut ja jonkinlainen
-ruumiillinen hyväntunne siitä olemukseeni virrannut, -- virrannut äkkiä
-valoa ja lämpöä sydämmeeni.
-
-Jumalanpalveluksen päätyttyä tuli pappivanhus luokseni kysymään,
-tarvitseisiko ja milloin hänen tulla luoksemme pitämään iltakirkkoa.
-Minä kiitin häntä nöyrästi siitä, että hän, kuten ajattelin, tahtoi
-minun tähteni nähdä semmoista vaivaa ja ilmoitin, ettei tarvitse, että
-minä kyllä kävelen tai ajan vaunuilla kirkkoon.
-
-"Te tahdotte siis itse nähdä vaivan --?" sanoi pappi.
-
-En tiennyt mitä vastasin, sillä pelkäsin tekeväni syntiä ylpeydestä.
-
-Kirkolta lähetin aina hevoset takaisin, kun ei Katjaa ollut mukanani,
-ja palasin yksinäni jalkaisin. Kaikkia vastaantulijoitani tervehdin
-syvään ja nöyrästi kumartaen. Minä käytin jokaista tilaisuutta
-lähimmäisiäni auttaakseni, ohjatakseni heitä ja uhratakseni jotakin
-heidän tähtensä, jopa astuin likaiseen tiensyrjäänkin heille tietä
-antaakseni.
-
-Erään kerran iltasella kuulin, kun työnjohtaja kertoi Katjalle, että
-eräs Semen niminen talonpoika oli käynyt pyytämässä häneltä lautaa
-tyttärensä ruumisarkkuun ja ruplan rahaa sielumessua varten, ja oli
-saanutkin ne.
-
-"Onko hän sitten niin köyhä?" kysyin minä.
-
-"Kovin köyhä, arvoisa neiti, elävät aivan suolatta leivättä", vastasi
-työnjohtaja.
-
-Sydäntäni kouristi kuullessani tätä, mutta sittenkin lohdutti minua,
-kun sain sen tietää. Uskotettuani Katjaa, että aijon mennä kävelylle,
-kiidin ylös huoneeseeni, otin kaikki rahani, mitä minulla oli (kovin
-vähän kyllä, mutta toki kaikki, mitä minulla oli), tein ristinmerkin ja
-riensin terassin poikki puutarhaan ja kylään Semenin mökille, joka oli
-aivan kylän syrjässä. Ketään näkemättä menin ikkunan luokse, laskin
-ikkunalle rahani ja naputin siihen. Silloin lähti joku mökistä, naristi
-ovea ja huusi minua, mutta minä juoksin vavisten ja kylmänä pelosta
-kotiini, kuin rikoksentekijä.
-
-Katja kysyi minulta, missä olin käynyt ja mikä minun oli, mutta minä en
-edes ymmärtänyt, mitä hän puhui, enkä vastannut mitään. Kaikki esiytyi
-minulle yht'äkkiä niin mitättömältä ja pintapuoliselta. Lukitsin itseni
-huoneeseeni ja kävelin kauan edestakaisin lattialla, en kyennyt mitään
-tekemään, en ajattelemaan enkä selvittämään tunteitanikaan. Ajatukseni
-kulkivat Semenin perheeseen; ajattelin, kuinkahan se tuli iloiseksi
-lahjasta, millähän sanoilla kiittivät häntä, joka oli pannut rahat
-ikkunalle, ja mieleni alkoi käydä raskaaksi siitä, etten ollut itse
-antanut lahjaani heille. Ajattelin sitäkin, mitähän sanoisi Sergei
-Michailovitsh, kun hän tietäisi tekoni, ja iloitsin siitä, ettei hän
-eikä kukaan muukaan saa koskaan siitä tietoa.
-
-Minun valtasi sellainen iloisuus, sellainen huumaus muiden ja oman
-itseni täydellisyydestä, että kaikki näin kovin lempeässä valossa, ja
-että yksin kuolemankin ajatus onnen unelmana tunkeutui minuun. Nauroin,
-rukoilin ja itkin. Tällä hetkellä rakastin kaikkea maailmassa ja omaa
-itseäni hehkuvalla kiihkoisuudella.
-
-Jumalanpalveluksien välillä aloin lukea evankeliumia. Mitä enemmän
-luin, sitä selvemmäksi ja käsitettävämmäksi tuli minulle tämä kirja,
-sitä liikuttavammaksi ja yksinkertaisemmaksi tuo jumalallisen elämän
-kertomus, ja sitä ylevämmäksi ja pohjattomammaksi tunteiden ja
-ajatuksien syvyys lunastajani opissa. Selvältä ja yksinkertaiselta
-näytti minulle kaikki, kun tuosta kirjastani käännyin taas katselemaan
-ja miettimään elämää, joka minua ympäröi. Näytti, että olisi vaikeata
-elää pahasti ja aivan helppoa rakastaa kaikkia ja olla kaikkien
-rakastamana.
-
-Jokainen oli minua kohtaan hyvä ja lempeä. Sonjakin, jota yhä vielä
-opetin, oli aivan toiseksi muuttunut. Hän koetti ymmärtää kaikkea, mitä
-opetin, tyydyttää minua kaikessa eikä koskaan yrittänytkään
-tuskastuttamaan minua. Millainen olin muille, sellaisia olivat muut
-minulle.
-
-Miettiessäni, ketä vihollisia minulla olisi, joilta minun pitäisi
-pyytää anteeksiantamusta ennen ripille menoani, muistin ainoastaan
-yhden läheistössämme asuvan aatelisneidin, jonka olin saattanut
-naurettavaksi vuosi takaperin vieraisilla ollessamme ja joka sen
-perästä ei ollut enää käynyt meitä tervehtimässä. Minä kirjoitin
-hänelle kirjeen, tunnustin siinä rikokseni ja pyysin anteeksi.
-
-Hän vastasi minulle kirjeellä, jossa hän puolestaan pyysi anteeksi
-minulta ja soi anteeksi minulle. Itkin ilosta lukiessani noita
-yksinkertaisia rivejä, joissa minulle silloin ilmausi syvää ja
-liikuttavaa tunnetta.
-
-Emännöitsijämme tyrskähti myös itkuun, kun pyysin häneltä anteeksi.
-
-"Minkätähden ovat kaikki niin hyviä minua kohtaan, millä olen ansainnut
-sellaista rakkautta?" mietin itsekseni. Ja tahtomattani muistin Sergei
-Michailovitshiä ja ajatukseni viivähtivät kauan hänessä. En voinut
-muuta, enkä lukenutkaan tätä synniksi.
-
-Mutta en ajatellut häntä samalla tavalla, kuin olin ajatellut sinä
-yönä, jona ensikerran havaitsin, että hän rakasti minua -- ajattelin
-häntä aivan kuin itseäni, yhdistin ehdottomasti hänen jokaiseen
-tulevaisuuteni ajatukseen. Tukehduttava vaikutus, jota kärsin hänen
-läsnäollessaan, katosi kerrassaan ajatuksistani. Tunsin itseni nyt
-hänen vertaiseksensa ja siitä korkeudesta, minne hurskas mielialani oli
-minut nostanut, käsitin häntä täydellisesti.
-
-Se oli nyt minulle selvää, mikä hänessä ennen oli näyttänyt niin
-vieraalta. Vasta nyt ymmärsin, minkätähden hän sanoi, että ainoastaan
-toisten hyväksi eläminen on onnea.
-
-Nyt olin minä täydellisesti yhtä mieltä hänen kanssaan. Ajattelin, että
-me kaksi yhdessä voisimme juuri tuollaista rauhallista onnea nauttia.
-En haaveksinut ulkomaan matkoja, suurta maailmaa, loistoa; vaan
-kuvittelin aivan toista, tyyntä perhe-elämää maalla, ikuista itsensä
-uhraavaisuutta, loppumatonta keskinäistä rakkautta ja ikuista
-kaitselmuksen ylistystä, joka meitä niin hellävaroin hoiti.
-
-Aikomukseni mukaan kävin ripillä syntymäpäivänäni. Palatessani kirkosta
-mainittuna päivänä, täytti sydäntäni niin sanomaton onnellisuus, että
-pelkäsin elämää, jokaista liikutusta, pelkäsin kaikkea mahdollista,
-mikä vaan voisi onneani häiritä. Mutta tuskin pääsimme vaunuista
-rappusille kun näimme tutut kaksipyöräiset ajoneuvot ja Sergei
-Michailovitshin. Hän tuli onnittelemaan minua ja menimme yhdessä
-vierassaliin. En vielä koskaan sillä ajalla, jona Sergei
-Michailovitshin olin tuntenut, ollut voinut niin rauhallisena ja
-itsetietoisena olla hänen lähellänsä, kuin tällä kerralla. Tunsin että
-minussa oli kätkeytyneenä kokonainen uusi maailma, jota hän ei
-ymmärtänyt ja joka kohoutui häntä ylemmäksi. En tuntenut hänen
-läsnäolostaan vähintäkään ujoutta. Oli hyvin mahdollista, että hän
-ymmärsi, mistä tämä tuli, sillä hän seurusteli kanssani erityisen
-hellällä lempeydellä ja hienolla arvokkaisuudella.
-
-Menin pianon luokse, mutta hän sulki sen ja pani avaimen taskuunsa.
-
-"Älkää häiritkö mielentilaanne", sanoi hän, "sielussanne on nyt
-musiikki, joka on kaikkia maailman musiikkia parempi."
-
-Olin kiitollinen hänelle näistä hänen sanoistaan, vaan kumminkin
-samalla oli kiusallista, että hän noin helposti ja varmasti oli
-käsittänyt sen, minkä olisi pitänyt olla salaisuutena kaikille.
-
-Syödessämme ilmoitti Sergei Michailovitsh tulleensa toivottamaan
-minulle onnea ja sanomaan jäähyväisiä, sillä hänen oli matkustaminen
-aamulla Moskovaan. Tätä sanoessaan katsoi hän Katjaan, ja sitten vain
-vilkaisi minuun. Näin, että hän pelkäsi kasvojeni ilmaisevan jotakin
-mielenliikutusta. Mutta minä en kummastunut, en hämmentynyt, enkä edes
-kysynyt, pitkäksikö aikaa hän lähtee. Minä tiesin, että hän näin vaan
-sanoi, eikä sitten matkustaisikaan.
-
-Miten tämän tiesin, en voi enää itsekään käsittää; mutta tuona
-unohtumattomana päivänä minusta näytti, että tiesin kaikki, mitä oli
-tapahtunut ja mitä vastaisuudessa tapahtuu. Olin kuin semmoisessa
-hyvässä unessa, jossa näkee kauaksi taaksepäin menneisyyden tapahtumat
-ja kauaksi tulevaisuuteen, mitä siinä tulee tapahtumaan, vieläpä millä
-tavalla tapahtuu.
-
-Sergei Michailovitsh tahtoi lähteä oitis päivällisten jälkeen, mutta
-Katja paneusi paikalla pöydästä noustuamme päivällislevolle, ja
-Michailovitshin piti odottaa, kunnes Katja heräisi, saadaksensa hänelle
-sanoa jäähyväiset.
-
-Saliin heloitti päivä täysin sätein, -- me menimme terassille. Tuskin
-olimme päässeet istumaan, kun aloin täysin rauhallisesti keskustelun,
-jonka piti ratkaista rakkauteni kohtalon. Aloin puhua, en ennemmin enkä
-myöhemmin, vaan juuri samalla silmänräpäyksellä, kuin istuimme. En
-ollut vielä mitään sanonut, ei äänen värityksessä, eikä keskustelun
-luonteessakaan mitään ilmautunut, mikä olisi estänyt minua sanomasta
-sitä mitä aijoin. Itsekään en ymmärrä, mistä minulla oli sellainen
-rauhallisuus, päättäväisyys ja mistä löysin tuon varman muodon
-sanoilleni. Oli kuin en olisikaan itse puhunut, vaan joku tahdostani
-riippumaton olisi minussa puhunut.
-
-Sergei Michailovitsh istui minua vastapäätä ja nojautuen kaidepuuhun
-riipi jostakin sireeninoksasta lehtiä. Kun aloin puhua, päästi hän
-sireeninoksan käsistään ja kallisti päänsä käden nojaan. Hänen
-asentonsa saattoi olla yhtä hyvin täysin rauhallisen, kuin kovin
-liikutetunkin asentona.
-
-"Minkätähden te matkustatte?" kysyin häneltä painavasti, ja katsoin
-häntä sitten äänetönnä suoraan silmiin.
-
-Hän ei heti vastannut.
-
-"On asioita", hyrähti hän sitten ja painoi katseensa maahan.
-
-Minä käsitin, kuinka työlästä hänen oli valehdella silmäini edessä ja
-vielä noin vilpittömästi tekemääni kysymykseen vastatessaan.
-
-"Kuulkaas nyt", aloin puhua, "te tiedätte, millainen päivä on tämä
-päivä minulle. Se on monessa suhteessa minulle merkitsevä päivä. Kun
-kysyn teiltä, en kysy vain näyttääkseni pelkkää osanottavaisuuttani, --
-te tiedätte, että olen tottunut teihin ja rakastan teitä --, kysyn sen
-vuoksi, kun minun täytyy saada se tietää... Minkätähden te
-matkustatte?"
-
-"Minun on hyvin vaikea sanoa teille suoraan totta, ja olla salaamatta
-todellista syytä siihen, että lähden", vastasi Sergei Michailovitsh.
-"Tällä viikolla olen paljon ajatellut itseäni ja teitä ja olen
-päättänyt, että minun täytyy matkustaa... Te ymmärrätte, minkätähden,
-ja jos rakastatte minua, niin ette kysy enempää minulta..."
-
-Hän pyyhkäsi otsaansa kädellään ja käsi jäi sitten peittämään silmää...
-"Minun on hyvin vaikea... ja te käsitätte miksi..."
-
-Sydämeni alkoi tykyttää kiihkeästi.
-
-"En minä voi sitä käsittää", sanoin minä, "minä en käsitä; mutta
-sanokaa te, sanokaa Jumalan tähden, tämän syntymäpäiväni tähden,
-sanokaa te; minä voin kuulla rauhallisena kaikki!"
-
-Hän muutti asentoansa, katsoi minuun ja taivutti taas sireeninoksan
-käsiinsä.
-
-"Vaikka onkin", alkoi hän hetken vaitioltuansa äänellä, jonka hän
-koetti saada kuulumaan varmalta, "vaikka onkin tuhmaa ja mahdotontakin
-sitä sanoin kertoa, ja vaikka se on minulle sanomattoman vaikeata,
-koetan kumminkin teille selvittää..." tässä rypisti hän otsansa, aivan
-kuin olisi ruumiillista tuskaa kärsinyt.
-
-"No?" sanoin minä.
-
-"Kuvailkaapas mielessänne, että oli herrasmies, olkoon vaikka
-esimerkiksi A, vanha elähtänyt mies, -- ja neitonen, vaikkapa B, nuori,
-onnellinen, maailmaa, ihmisiä, elämää tuntematon. Erityisten
-perheellisten asiain vuoksi kävi niin, että A alkoi rakastaa B:tä kuin
-tytärtänsä eikä pelännyt, että olisi voinut ruveta häntä toisella
-tavalla rakastamaan."
-
-Michailovitsh oli taas vaiti, mutta minä en häntä keskeyttänyt.
-
-"Mutta", jatkoi Michailovitsh yht'äkkiä kiireesti ja varmalla äänellä,
-minuun katsomatta, "A oli unhottanut, että B oli nuori ja elämä hänelle
-vielä leikkiä, ja että hän voisi helposti toisellakin tavalla rakastua
-B:hen ja että B voisi ruveta pitämään sitä hauskana. Ja A yht'äkkiä
-huomasikin, että toisellainen tunne, ihan kuin omantunnonvaivana jo
-asustikin hänen sielussaan, ja hän pelästyi. Hän pelkäsi, että heidän
-entinen ystävällinen välinsä tulisi rikkountumaan, ja päätti matkustaa,
-ennenkuin sellainen muutos ennättäisi toteutua."
-
-Puhuessansa pyyhkäsi hän taas silmiänsä aivan huomaamattansa ja käsi
-jäi taas niitä peittämään.
-
-"Ja minkätähden A pelkäsi rakastaa muulla rakkaudella?" kysyin tuskin
-kuultavalla äänellä koettaen hillitä liikutustani. Ääneni oli kuitenkin
-varma, vaan Sergei Michailovitshista näytti se tuntuvan leikilliseltä,
-sillä hän vastasi loukkautumista ilmaisevalla äänellä:
-
-"Te olette nuori, mutta minä en ole enää nuori. Teille sopii vielä
-leikkiminen, mutta minä haluan jo jotakin muuta. Leikkikää vain, kunhan
-ette minun kanssani leiki. Minä vakuutan, ettei se minulle tekisi hyvää
-ja jälkeenpäin katuisitte itsekin sitä. -- Sen sanoi A", lisäsi hän.
-"No, tämä on kaikki hullutusta, vaan te ymmärrätte nyt, minkä vuoksi
-matkustan. Kuulkaahan, elkäämme enää puhuko tästä."
-
-"Elkää, elkää, puhutaan vain", hätäilin sanomaan ja kyyneleet
-tukauttivat ääntäni. "Rakastiko A häntä vai eikö?"
-
-Sergei Michailovitsh ei vastannut mitään.
-
-"Jos ei A rakastanut B:tä, niin miksi hän leikki hänen kanssaan, kuin
-lapsen kanssa?" jatkoin minä.
-
-"Niin, niin, A oli syypää", vastasi Michailovitsh kiiruhtaen
-katkaisemaan puhettani.
-
-"Mutta kaikki oli lopussa ja he erosivat... ystävinä."
-
-"Mutta se on hirveätä! Eikö mikään muu ratkaisu ole mahdollinen?"...
-sanoin aivan kuiskaavalla äänellä ja pelästyin omia sanojani.
-
-"On kyllä", sanoi hän, ottaen kätensä kasvoiltansa, ja katsoi minua
-suoraan silmiin. "On kyllä kaksi erilaista ratkaisua mahdollista.
-Mutta, herran tähden, elkää keskeyttäkö minua enää, kuunnelkaa
-rauhallisesti minua... Muutamat sanovat", alkoi hän nousten seisomaan
-ja hymyillen surullisen raskaasti, -- "muutamat sanovat, että A oli
-järjeltänsä, rakasti B:tä hulluuteen asti ja sanoi vielä sen B:lle... B
-nauroi vain, sillä hänestä oli ollut kaikki leikkiä, mutta A:lle oli se
-ollut elämän tärkein asia."
-
-Minä oikein värisin ja tahdoin keskeyttää häntä, sanoa hänelle, ettei
-hän enää puhuisi noin, mutta hän ei antanut minulle sananvuoroa.
-Laskien kätensä minun käteni päälle hän sanoi vapisevalla äänellä: "Ei,
-odottakaa vähän, toiset vielä sanoivat, että B oli tuntenut sääliä A:ta
-kohtaan. Raukka, ei tuntenut maailmaa eikä ihmisiä; kuvaili todellakin
-voivansa A:ta rakastaa ja suostui niin hänen vaimokseen. Ja A
-järjiltänsä ollen uskoi samoin, uskoi todellakin, että nyt hänelle
-alkaa uusi elämä. Mutta pian he molemmat huomasivat pettyneensä; A oli
-pettänyt B:n ja B pettänyt A:n... Ei, ei puhuta enää tästä", lopetti
-Michailovitsh nähtävästi itse voimatonna enää jatkamaan, ja asettui
-äänetönnä istumaan vastapäätä minua.
-
-Hän sanoi: "ei puhuta", mutta minä näin, että sisimmässään hän ei
-mitään niin toivonut, kuin että olisin vastannut hänelle. Olisin
-tahtonut puhua, mutta en voinut, sydäntäni ahdisti niin.
-
-Minä katsoin häneen. Hän oli vaalea ja hänen alahuulensa vavahteli.
-Tuli niin äärettömän surku häntä. Ponnistin voimiani uudestaan ja
-yht'äkkiä onnistuinkin katkaisemaan äänettömyyteni, ja pakottamaan
-suuni puhumaan, joka oli ennen pysynyt niin kankeana. Puhuin hänelle
-hiljakseen, rauhallisella ja hillityllä äänellä, jonka pelkäsin joka
-hetki taittuvan.
-
-"Mutta on vielä kolmaskin ratkaisu", sanoin minä ja siihen taas
-keskeytin.
-
-Mutta Sergei Michailovitsh oli vaiti.
-
-"Ja tämä kolmas ratkaisu on sellainen, että A ei rakastanutkaan B:tä,
-vaan saattoi hänet onnettomaksi, kovin onnettomaksi luullessaan
-olevansa oikeutettu hänet heittämään ja matkustamaan pois; -- hän vielä
-ylpeilikin tästä. Teille, mutta ei minulle, teille yksin on kaikki
-ollut leikkiä, -- ensimäisestä päivästä saakka olen minä rakastanut,
-rakastanut teitä!" sanoin minä ja sanoessani "rakastanut" paisui
-hillitty ääneni rajuksi huudahdukseksi, jota itsekin pelästyin.
-
-Vaalenneena seisoi Michailovitsh edessäni. Hänen huulensa vapisivat
-enemmän ja enemmän ja kaksi kyyneltä kiertyi hänen silmistään.
-
-"Se on kurjasti teiltä!" sain melkein huutamalla suustani. Minä tunsin
-kuinka lannistuminen ja pidätetyt kyyneleet tukehuttivat ääntäni. "Ja
-minkätähden?" lisäsin ja nousin samalla seisoalleni jättääkseni hänet.
-
-Mutta hän pidätti minut. Hän painoi päänsä polvilleni, hänen huulensa
-suutelivat ja hänen kyyneleensä kostuttivat värähteleviä käsiäni.
-
-"Jumalani, jospa olisin tämän tiennyt!" kuiskasi hän.
-
-"Millä olen tämän ansainnut?" sanoin minä ja sydämmeni täytti sellainen
-onni... niin, joka on kadonnut ainiaaksi, eikä ole milloinkaan
-palannut.
-
-Viittä minuuttia myöhemmin juoksi Sonja yläkertaan Katjan luokse ja
-huusi, että koko talo kaikui:
-
-"Mascha menee naimisiin Sergei Michailovitshin kanssa!"
-
-
-
-
-V.
-
-
-Meillä ei ollut mitään syytä lykätä häitämme. Minä en toivonut sitä
-eikä hänkään, Michailovitsh. Totta kyllä, että Katja tahtoi matkustaa
-Moskovaan tarpeita ostamaan ja tilaamaan myötäjäisiä. Michailovitshin
-äiti tahtoi taas, että hänen poikansa ennen naimisiin menoaan
-hankkisi uudet vaunut ja huonekalut sekä tapiseerauttaisi huoneet
-uudestaan, mutta me kumpikin päätimme tehdä nämä häiden jälkeen, jos
-näyttäisi välttämättömältä, ja viettää häämme kahden viikon päästä
-syntymäpäivästäni aivan hiljaisesti, morsiuslahjoitta, vieraitta,
-morsiusneidittä, hääherkuitta, sampanjatta, -- kerrassaan vain häät
-kaikitta lisäyksittä, joita tavallisesti häissä käytetään.
-
-Michailovitsh kertoi minulle äitinsä olevan kovin tuskissaan siitä,
-että nyt häät muka menisivät ilman musiikkia, ilman tavarain
-kasaantumista vuorenkorkuiselle ja panematta mullin mallin koko taloa.
-Hänen omat häänsä ennen vanhaan, nehän maksoivatkin kolmekymmentä
-tuhatta ruplaa! Sergeiltä salaa oli hän jo läpikotoisin myllännyt
-varasto-arkkunsa ja vakavasti neuvotellut taloudenhoitajatar
-Marjushkan kanssa meidän onnellemme välttämättömistä matoista,
-ikkunanvarjostimista, teetarjottimista y.m.
-
-Minun puolestani teki Katja aivan samoin emännöitsijämme Kusminishnan
-kanssa. Ja näissä hommissa ei hänen kanssaan tarvinnut leikkiä laskea.
-Hän oli aivan varma, että Sergei ja minä tulevaisuudestamme puhuessamme
-kuiskailimme pelkkiä hellyyksiä toisillemme ja laskimme vain leikkiä,
-niinkuin häitään odottavain rakastuneiden paha tapa on, ja että meidän
-tulevainen onnemme riippuu alusvaatteiden tarkasta leikkaamisesta sekä
-pöytäliinain ja salvettien saumoista ja päärmeistä.
-
-Pokrovskovin ja Nikolskin välillä kulki joka päivä useampia salaisia
-kuiskaustietoja siitä, mitä varusteltiin ja valmistettiin, ja vaikka
-Katja ja Sergein äiti elivät näöltään hellimmässä ystävyydessä, tuntui
-nyt heidän välillään olevan hienoa diplomaattista sotaa.
-
-Tatjana Semenovna, Sergein äiti, jonka kanssa nyt lähemmin tutustuin,
-oli teeskentelevä ja ankara talon haltijatar ja tavoiltaan menneen ajan
-aatelisrouva. Sergei ei rakastanut häntä ainoastaan pojan
-velvollisuudentunnosta, vaan sisällisestä taipumuksesta, sillä hän piti
-äitinsä parhaimpana, ymmärtäväisimpänä, hellimpänä ja rakastettavimpana
-naisena koko maailmassa. Tatjana Semenovna olikin meille aina hyvä,
-minulle erittäinkin, ja iloitsi siitä, että hänen poikansa meni nyt
-naimisiin. Mutta kun kävin morsianna ollessani hänen luonansa, näytti
-hän tahtovan antaa minun tuntea, että hänen poikansa olisi kyllä voinut
-joutua parempiinkin naimisiin ja että tekisin hyvin, jos aina pitäisin
-tämän mielessäni. Ymmärsin häntä täydellisesti, vieläpä olin yhtä
-mieltäkin hänen kanssaan.
-
-Näiden viimeisten kahden viikon aikana näimme toisiamme joka päivä.
-Michailovitsh tuli päivällisille meille ja viipyi puoleen yöhön. Mutta
-siitä huolimatta, että hän sanoi -- ja minä puolestani tiesin hänen
-sanovan totta --, että hän ei voisi minutta elää, ei hän koskaan ollut
-koko päivää luonani, pitipä vielä huolta taloustoimistaankin aivan kuin
-ennenkin.
-
-Ulkopuolinen suhteemme pysyi morsiusaikani entisellään. Me
-teitittelimme toisiamme totuttuun tapaan. Hän ei suudellut kättäni, hän
-ei etsinyt tilaisuuksia kahdenkesken ollaksemme, vaan semmoisen
-sattuessa kiiruhti pois luotani, ikäänkuin olisi pelännyt hellyytensä
-saavan liian suuren ja vaarallisen vallan.
-
-En tiedä, minäkö vai hänkö oli muuttunut, mutta tunsin nyt todellakin
-itseni hänen vertaisekseen. En nähnyt hänessä enää tuota tahallista
-vaatimattomuutta, josta en ollut ennen pitänyt. Usein mielihyvikseni
-näin nyt edessäni entisen pelättävän ja kunnioitettavan miehen asemasta
-lempeän, onnesta hämmentyneen poikasen. Ajattelin usein: "Noinpa on
-hänkin ihminen juuri niin kuin minäkin, ei enempää eikä vähempää."
-Mielestäni oli hän nyt selvänä edessäni, täydellisesti tunnettuna. Ja
-kaikki, mitä hänestä tunsin, oli aivan yksinkertaista, omaa olemustani
-vastaavaa. Hänen suunnitelmansa, joiden mukaan järjestäisimme tulevan
-yhteiselämämme, olivat aivan kuin omiani, olihan vain se eroa, että hän
-osasi selvemmin ja paremmasti valituilla sanoilla niitä esitellä.
-
-Ilmat olivat näinä kahtena viikkona huonot ja vietimme sen vuoksi
-aikaamme enimmäkseen sisällä huoneissa. Ihanimmat hetkemme vietimme
-pianon ja ikkunan välisessä nurkassa. Tummaan ikkunan ruutuun heijastui
-palavan kynttilän liekki ja ulkoa päin sitä vihmoivat sadepisarat,
-jotka sitten valuivat ruutua pitkin alaspäin. Katoilta juosta loritteli
-sadevesi räystäskouruja myöten rapakkoon. Ikkunoista imeytyi huoneeseen
-kosteutta. Ja yhä kirkkaammalta, lämpimämmältä ja viihdyttävämmältä
-tuntui vain meille nurkkamme.
-
-"Mutta tiedättekös, että minulla on ollut jo kauan halu puhua teille
-eräästä seikasta", sanoi Michailovitsh, kun jotenkin myöhällä iltasella
-istuimme kahden nurkassamme. "Koko ajan teidän soittaessanne minä olen
-sitä ajatellut."
-
-"Mitäpäs minulle puhuisitte, minä tiedän sen jo kuitenkin", sanoin
-minä.
-
-"Niin, niinpä kyllä, ei siis puhutakkaan."
-
-"Elkääs nyt, sanokaa sentään, mitä ajattelittekin sanoa", pyysin nyt.
-
-"No hyvä. Muistatteko, kun minä kerroin teille tuon jutun A:sta ja
-B:stä?"
-
-"Ettenkö muistaisi tuota tuhmaa juttua! Hyvä oli, että se kumminkin
-näin päättyi..."
-
-"Niin kyllä, sillä vähällä olin turmella oman onneni, aivan itse. Te
-pelastitte minut. Mutta pahinta kaikista on, että minä silloin
-valehtelin, ja se on tunnollani. Nyt tahtoisin sanoa teille kaikki
-suoraan..."
-
-"Oi, minä pyydän, elkää nyt...!"
-
-"Elkää pelätkö suotta", sanoi hän nauraen. "Minä sanon vain
-puolustukseni. Kun aloin kanssanne puhua, oli tarkoitukseni vain tehdä
-tutkimuksia..."
-
-"Minkätähden tehdä tutkimuksia... Ei koskaan..."
-
-"Niin, minä tein kyllä huonosti siinä. Kun elämäni harhailujen ja
-pettymysten perästä käännyin takaisin maaelämään, olin itsekseni
-vakuutettu, että rakkaus oli tehnyt jo loppusuorituksen minun
-kohdaltani ja minulle jäänyt täytettäviksi vain vanhuuden
-velvollisuudet. Senvuoksi en pitkään aikaan voinut selvittää tunteitani
-teihin enkä sitä suuntaa, mihin ne minua johtivat. Minä toivoin -- enkä
-toivonut. Milloin näytti minusta, että kiemailitte ja leikitte
-kanssani, milloin taas epäilin sitä, ja silloin en tietänyt, mitä olisi
-tehtävä. Mutta tuon illan jälkeen, -- muistattehan, kun me kävelimme
-myöhään puutarhassa --, silloin minä aivan säikähdin: onneni ilmeni
-minulle liian suurena, käsittämättömänä! Mitähän tapahtuisi, jos
-antaisin toivolleni sijaa -- olisikohan kaikki turhaa? Mutta
-itsekkäisyydessäni ajattelin tietysti vain omaa olemustani."
-
-Hän vaikeni ja katsoi minuun.
-
-"Mutta peräti hullua ei ollutkaan se, mitä silloin sanoin", jatkoi hän
-taas. "Olisihan ollut mahdollista... minun täytyi pelätä. Minä sain
-nauttia teistä niin paljon, ja itselläni oli niin vähän antaa. Olette
-vielä lapsi, olette nuppunen, joka vasta puhkeaa, sillä rakastatte
-ensimäisen kerran, -- mutta minä..."
-
-"Jaa, jaa, sanokaa minulle vain suora totuus!" sanoin hänet
-keskeyttäen, mutta yht'äkkiä alkoi minua pelottaa, mitä hän ehkä
-sanoisikaan. "Oi, elkää puhuko", pyysin taas.
-
-"Josko minä ennen olen rakastunut, sitäkö ei?" sanoi Michailovitsh.
-arvaten ajatukseni. "Sen voin sanoa kyllä. En, en ole koskaan
-rakastanut, en koskaan mitään tämänlaista tuntenut..." Mutta äkkiä
-näytti siltä, kuin olisi surullinen muistelma juolahtanut hänen
-mieleensä. "Tarvitsin teidän sydämenne, saadakseni oikeuden rakastaa
-teitä", puhui hän surullisesti... "Minun täytyi tarkoin miettiä,
-ennenkuin sanoin, että rakastan teitä. Mitä minulla on antaa teille?
-Rakkauttako -- niin, rakastaa kyllä voin..."
-
-"Olisiko se sitten niin vähän?" sanoin katsoen häntä suoraan silmiin.
-
-"Vähän, ystäväni, vähän se on teille", jatkoi Michailovitsh. "Teillä on
-vielä nuoruutenne ja kauneutenne...! Useastikaan en nuku yökausiin,
-valtaavan suuren onneni vaikutuksesta. Ajattelen vain, miten elämme
-yhdessä. Olen elänyt ja kokenut jo paljon, vaan näyttää siltä, että
-nyt vasta käsitän, mitä onni ehtoinansa vaatii. Tyyni yksinäinen
-maalais-elämä kaukaisessa kätkössämme, mahdollisuus tehdä hyvää
-kansalle, jolle sitä on niin helppo tehdä, kun se ei ole siihen
-tottunut; työ, työ, joka näyttää aina tuottavan hyötyä; virkistys,
-luonto, kirjat, musiikki ja rakkaus meille läheisiin ihmisiin -- niissä
-on onneni, jota ylevämpää en ole kuvitellutkaan. Ja sitten elämän
-ystävä, sellainen kuin te, ja ehkäpä perhe, -- siinä kaikki, mitä
-ihminen voi toivoa!"
-
-"Niin on", sanoin minä.
-
-"Niin on minulle, joka jo olen elänyt nuoruuteni, vaan ei teille",
-jatkoi hän. "Te ette ole vielä elänyt nuoruuttanne. Te olisitte voinut
-kyllä toisissa asioissa etsiä onneanne ja olisitte voinut kyllä
-löytääkin sen. Te pidätte onnena sitä, mitä olen puhunut, vaan siksi
-että minua rakastatte."
-
-"Aina olen toivonut ja rakastanut vain tällaista rauhallista
-perhe-elämää", sanoin minä. "Te sanoitte aivan samaa, mitä minä
-ajattelin."
-
-Michailovitsh hymyili.
-
-"Teistä vain näyttää niin, lemmittyni, mutta sitten on se liian
-vähäistä teille; teillä on vielä nuoruutenne ja kauneutenne jälellä",
-uudisti hän ajattelevan näköisenä.
-
-Minä olin melkeen tuskastua, kun hän ei ottanut uskoakseen minua ja
-ikäänkuin olisi halunnut soimata minua nuoruudestani ja kauneudestani.
-
-"No, minkä vuoksi rakastatte minua, nuoruuteniko vai minun itsenikö
-vuoksi?" kysyin kärtyisenä.
-
-"Sitä en tiedä, mutta rakastan vain!" vastasi hän, luoden minuun
-tutkivan silmäyksensä, joka samalla oli niin miellyttävä.
-
-Minä en vastannut hänelle mitään. Minun täytyi tahtomattanikin katsoa
-häntä silmiin. Äkkiä tuli oloni kummalliseksi. Katseeni tylsistyi, en
-nähnyt ympäristöäni, Michailovitshin kasvotkin hämärtyivät edestäni,
-eroitin ainoastaan hänen loistavat silmänsä, jotka tähystivät suoraan
-silmiini; nuo silmät näyttivät tunkeutuvan lävitseni, kaikki
-sekavustui, en nähnyt enkä erottanut enää mitään, täytyi painaa silmäni
-kiinni, temmatakseni itseni irti lumouksesta, joka oli samalla sekä
-ihastusta että pelkoa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hääpäivämme aattona selvesi ilma illan suussa ja pitkän sateen jälkeen,
-jolla kesä päättyi, saimme ensimäisen kolean kirkkaan syysillan.
-Kaikki oli virkeätä, kolkkoa, kylmähköltä kajahtelevan kirkasta.
-Puutarhassamme saimme katsella ensimäisen kerran vapaata syksyistä
-luontoa, sen terävän kirjavia värivivahduksia, ja kuihtuneen kesän
-jättämää alastomuutta. Taivas oli kylmän valju. Menin maata ja
-ajattelin onnellisena, että huomenna, hääpäivänämme, on kaunis ilma.
-Aamulla heräsin auringon noustessa ja ajatus, että nyt on jo "tänään",
-pelotti minua, samalla kun se minua oudosti ihmetytti.
-
-Menin puutarhaan. Aurinko oli juuri noussut ja paisteli kellastuneitten
-ja melkein lehdettömiksi varisseiden lehmusten välitse käytävälle. Tie
-oli rasahtelevien lehtien peittämänä. Kurtistuneet pihlajanmarjatertut
-punertelivat oksillansa pakkasesta kurtistuneiden lehtien ympäröiminä.
-Georgiinit olivat ränsistyneet ja muuttuneet mustiksi. Ensi kertaa
-kimalteli hopeainen yöhallan huurre vaalistuneella nurmella ja kartanon
-viereen murtuneilla tikapuilla. Kylmän kirkkaalla taivaalla ei ollut
-ainoatakaan pilveä nähtävänä.
-
-"Joko todellakin on tänään?" ajattelin itsekseni, voimatta onneani
-uskoa. "Huomennako en enää herää täällä, vaan tuolla vieraassa uudessa
-kodissani Nikolskissa? Enkö enää saa täällä häntä odottaa, kiitää häntä
-vastaanottamaan, hänestä täällä iltasin ja öisin Katjan kanssa puhua,
-hänen vieressään pianon edessä salissamme istua, kulkea täällä hänen
-rinnallaan hämärässä yössä, enkö?"
-
-Muistin, että hän sanoi minulle eilis-iltana tulleensa viimeisen kerran
-ja että Katja pakotti minua koettelemaan hääpukuani ja sanoi: "huomista
-varten". Vuoroin uskoin ja vuoroin epäilin todellisuutta. Todellako jo
-huomispäivänä elän tuolla Nikolskissa anoppini kanssa Nadeshdjatta,
-Grigori-vanhuksetta, Katjatta? Eikö hoitajattareni enää maata
-mennessään minua suutelekaan ja vanhan tottumuksensa mukaan ristien,
-siunaten sanokaan: "hyvää yötä, neiti?" Enkö enää saa Sonjaa opettaa ja
-hänen kanssaan leikkiä, aamusin kolkuttaa hänen suojansa seinään ja
-kuulla hänen hilpeän raikasta nauruaan? Tänä päivänäkö tulen
-itsellenikin vieraaksi ja alan uuden elämän? Tänä päivänä minun
-toiveeni täyttyvät? Ja onkohan tämä uusi elämä ijäti kestävä?
-
-Kärsimätönnä odotin Sergei Michailovitshiä, sillä raskailta tuntuivat
-nuo ajatukset sielussani.
-
-Hän tuli aikaisin aamulla, ja oitis hänen nähtyäni olin varmasti
-vakuutettuna, että tänään olen hänen vaimonsa, eikä tämä ajatus enää
-minua pelottanut.
-
-Päivällisten edellä menimme kirkkoomme toimituttamaan sielumessun
-isävainajalleni.
-
-"Jospa hän olisi vielä elossa!" ajattelin minä kotiin palatessamme ja
-nojasin äänetönnä sen miehen käsivarteen, joka oli ollut isän parhain
-ystävä. Rukousten aikana, kun kumarruksissani painoin päätäni kylmää
-lattian kiviliuskaa vastaan, kuvastui isäni niin selvästi mieleeni,
-että uskoin hänen sielunsa ymmärtävän minua ja siunaavan vaaliani.
-Mielestäni hänen henkensä leijaili ympärillämme meitä verhoten ja hänen
-siunauksensa oikein tuntui olemuksessani. Muistelmat ja toiveet, onni
-ja huolet sulautuivat minussa juhlalliseksi hyvän tunnoksi, jonka
-valtavuutta lisäsi liikkumaton raikas ilma, rauhaisat, paljaat pellot
-ja vaaleahko taivas syksyisen auringon kirkkaiden vaikka jo
-voimattomain säteiden sopusointuisasti valaisemana. Samat säteet
-paistoivat poskelleni, koettaen sitä turhaan paahduttaa. Minusta
-näytti, että hän, jonka rinnalla astelin, ymmärsi tunteeni ja tunsi
-samaa, kuin minäkin. Hän astui hitaasti äänetönnä ja hänen
-kasvoissansa, joihin vähä väliä vilkasin, kuvastui sama surunvoittoinen
-iloisuus, jota tuo kirkas syyspäivän ilmakin kuvasteli ja joka täytti
-minunkin sydämmeni.
-
-Hän kääntyi minuun. Näin, että hän aikoi sanoa minulle jotakin.
-"Mitähän, puhuukohan hän minulle siitä, mitä olen itsekin ajatellut?"
-välkähti mielessäni. Mutta hän alkoikin puhua isästäni nimittämättä
-häntä.
-
-"Erään kerran sanoi hän minulle leikillään: otapa vaimoksesi meidän
-Mascha!"
-
-"Kuinka onnellinen hän tänään olisikaan!" vastasin minä, vielä
-tiukemmin nojautuen käsivarteen, jolla hän minua tuki.
-
-"Niin, te olitte silloin vielä lapsi", jatkoi Michailovitsh, katsoen
-minua silmiin. "Minä suutelin silloin noita silmiä ja rakastin niitä
-ainoastaan sentähden, että ne olivat niin isän silmäin näköiset, En
-voinut ajatella silloin, että kerran ovat ne minulle vielä oman itsensä
-vuoksi kalliit. Siihen aikaan sanoin teitä Masshaksi."
-
-"Sanokaa minua 'sinuksi'", sanoin minä.
-
-"Olin juuri sanoakin sinua 'sinuksi'", vastasi Sergei. "Nyt vasta
-näyttää minusta, että olet kokonaan omani."
-
-Rauhallisen tyynellä ja sydämmellisellä katseella katsoi hän minuun.
-
-Kulimme hitaasti ja levollisesti alastonta peltoa menevää tietä.
-Kuulimme tuskin askeliamme, omaa ääntämme. Rotkotien toisella puolella
-levisi kauaksi ruskeahko sänkipelto, lehtensä karistaneeseen viitakkoon
-saakka. Eräs talonpoika käänsi sitä aurallaan meidän puoleisesta
-sivustasta. Yhä leveämmäksi ja leveämmäksi kävi mustalle mullalle
-käännetty juova. Metsän reunalta näkyi hajaantunut hevoslauma, näyttäen
-olevan hyvinkin lähellä meitä. Toisella sivulla ja edessämme
-viheriöitsi jo syyslaihoa peltosaroissa, jotka ulottuivat puutarhaamme
-ja vielä sen taitse kartanolle saakka. Kaikkea valaisi aurinko
-syksyisellä voimattomalla paisteellaan. Kaikkialta kimalteli pitkiä
-hämähäkin verkkolankoja. Niitä lenteli ympärillämme ilmassa, laskeutui
-kuuraiselle sänkipellolle, tarttui kasvoihimme, hiuksiimme ja
-vaatteisiimme. Puhuessamme soinnahtelivat äänemme niin omituisesti,
-kuin olisivat panneet kumisemaan tyynen ilman päämme päällä ja me
-olleet aivan yksinämme keskellä suurta maailmaa, yksinämme tuon
-sinervän taivaan alla, jolla värähtelevästi sädehtien leikkivät
-syksyisen auringon voimattomat säteet.
-
-Mielelläni olisin minäkin sanonut Sergeitä "sinuksi", mutta se
-ujostutti niin!
-
-"Miksikä sinä niin kiireesti käyt?" sain sanottua, nopeasti, melkein
-kuiskaamalla, mutta samalla myöskin lävähdin punaiseksi.
-
-Hän alkoi käydä hitaammin ja katseli minua entistä hellemmällä
-iloisuudella ja onnellisuudella. Kun palasimme kotiin, oli siellä jo
-Sergein äiti ja ne vieraat, joita kutsumatta emme voineet olla. Nyt en
-taas saanut olla Sergein kanssa kahden siihen hetkeen saakka, kun
-kirkosta lähdettyämme istuimme vaunuun ajaaksemme Nikolskiin.
-
-Kirkko oli melkein tyhjä. Vilaistessani ympärilleni näin Sergein äidin
-istuvan matolla lähellä kuoria, edempänä Katjan viheriänauhaisessa
-myssyssään kyyneleet poskilla ja pari kolme orjaamme, jotka uteliain
-katsein tähystelivät minua. Sergeitä en nähnyt, vaan tunsin hänen
-lähellä olonsa.
-
-Kuulin rukouksen sanat ja kertasin ne kyllä itsekseni, mutta sielussani
-ne eivät saaneet mitään vastakaikua. En voinut rukoilla, katselin vain
-typerästi pyhäinkuvia, kynttilöitä, messukasukan ristiä papin selällä,
-alttaritaulua ja kirkon ikkunaa enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Tunsin
-vain hämärästi, että nyt tapahtuu jotakin tavatonta minussa.
-
-Kun pappi ristinensä kääntyi meihin päin, toivotti onnea ja sanoi, että
-hän on minun ristinyt ja nyt Jumala on sallinut hänen vielä vihkiäkin,
--- kun Katja ja Sergein äiti suutelivat meitä ja kuulin vanhan Grigorin
-äänen huutavan vaunuja tulemaan, silloin ihmettelin ja hämmästyin, että
-jokos onkin kaikki päättynyt, eikä ole tapahtunut mitään erinomaista,
-en edes tuntenut tuon pyhän toimituksen vaikutusta sielussani.
-
-Suutelimme toisiamme, ja tuo suudelma oli outo, vieras meidän
-tunteillemme. "Tällaistako vain?" ajattelin minä.
-
-Menimme kirkosta ulos. Ajopelien ratina kumahteli kirkon holvistossa.
-Raitis ilma kosketteli miellyttävästi kasvojani.
-
-Otettuaan hattunsa auttoi Sergei minua kädestä vaunuihin. Vaunun
-ikkunasta näin kylmän kuun...
-
-Sergei istui rinnalleni ja sulki vaunun oven. Sydäntäni vihlasi, aivan
-kuin olisi loukannut minua se varmuus, jolla hän oven sulki. Katjan
-ääni kuului huutavan, että minun pitää peittää pääni. Vaunujen pyörät
-kolahtelivat kiviin, pyörivät sitten tasaista tietä ja matkamme joutui.
-
-Vaunun nurkkaan kyyristyneenä katselin ikkunasta kauaksi pelloille ja
-kuun kylmähkösti valaisemalle tielle. En katsonut Sergeihin, vaan
-tunsin kumminkin, että hän oli lähelläni, aivan vieressäni. "Tässäkö on
-kaikki mitä tämä hetki, josta niin paljon odotin, on minulle antanut?"
-ajattelin itsekseni. Tuntui nöyryyttävältä ja loukkaavalta, kun sain
-istua niin yksinäni ja kumminkin niin lähellä häntä. Käännyin häneen
-päin aikoen sanoa jotakin hänelle. Mutta en saanutkaan sanaa suustani.
-Entinen hellyyden tunne näytti kadonneen, ja loukkaantumisen ja pelon
-tunteet saaneen vallan.
-
-"Tähän hetkeen saakka en ole voinut uskoa, että tämä olisi todellakin
-mahdollista", vastasi Sergei lempeästi katseeseeni.
-
-"Minua pelottaa, en tiedä, miksikähän", sanoin minä.
-
-"Minunko vuokseni pelottaa, rakkaani?" kysyi Sergei ja, ottaen minua
-kädestä, kumartui puoleeni. Käteni oli elotonna hänen kädessään ja
-tunsin sydämmessäni kylmyyttä ja kaihoa.
-
-"Niin", kuiskasin minä.
-
-Mutta yht'äkkiä alkoi sydämmeni sykkiä voimakkaasti ja käteni
-vavahdella. Tartuin hänen käteensä. Minä lämpenin, silmäni etsivät
-puolihämärässä hänen katsettaan ja tunsin nyt, etten pelännytkään
-häntä, vaan että tämä pelko oli ollut rakkautta, hellempää ja
-voimakkaampaa rakkautta kuin entinen. Tunsin, että olen nyt kokonaan
-hänen ja että olen onnellisena hänen vallassaan.
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Päivät, viikot, kaksi kuukautta meni yksinäisessä maalaiselämässä ihan
-meidän huomaamattamme. Ja kuitenkin olisivat tunteemme, mielialamme ja
-onnemme näiden kahden kuukauden ajalla riittäneet täyttämään kokonaisen
-elämän.
-
-Meidän unelmat maalaiselämämme järjestämisestä eivät täyttyneetkään
-sillä tavalla, kuin olimme odottaneet. Mutta todellinen elämämme ei
-siltä ollut odotettua huonompi. Siitä ei tullut ankaran työskentelyn,
-velvollisuuksien täyttämisen ja uhraavaisuuden elämää, niinkuin olin
-morsianna ollessani kuvaillut. Päinvastoin oli elämämme täynnä
-itsekästä rakkautta toinen toiseemme, keskeymättömän lempimisen halua,
-aiheetonta hurmautumista ja kaiken ulkopuolellamme olevan täydellistä
-unohtumista.
-
-Totta kyllä, että Sergei välistä meni työhuoneeseensa tehdäksensä
-jotakin, välistä ajoi kaupunkiin asioille tahi katsomaan talonsa
-hoitoa; mutta näin selvästi kuinka vaikea hänen oli hetkeksikään luopua
-minusta. Ja sittemmin hän tunnustikin, että kaikkialla, missä minua ei
-ollut, hänestä tuntui niin tyhjältä ja turhalta, ettei hän edes
-ymmärtänyt, mitä tehdä.
-
-Minun laitani on samanlainen. Minä luin, soittelin, tein äidin kanssa
-askareita, pidin koulua, kuitenkin vain sentähden, että jokainen noista
-toimistani oli jossain suhteessa Sergeihin ja tuotti hänelle iloa.
-Mutta kun vain ajattelinkin töitä, jotka eivät häneen yhdistyneet, niin
-hervostuen vaipuivat oitis käteni. Oikein tuntuu naurettavalta
-ajatella, että maailmassa olisi muutakin, kuin Sergeini. Mahdollisesti
-oli se huono, itsekäs tunne, mutta sittenkin teki se minun onnelliseksi
-ja kohotti kaikkea muuta korkeammalle. Hän oli maailmassa ainoa, joka
-kuului minulle, ja pidin häntä kauniimpana ja puhtaimpana ihmisenä maan
-päällä. Tästä seurasi, etten voinut elää yhdellekään muulle kuin
-hänelle, -- enkä mitään muuta varten kuin pysyäkseni hänen silmissään
-sinä, jona hän minua piti.
-
-Ja hän pitikin minua oivallisimpana ja täydellisimpänä naisena, mitä
-olla saattaa, luullen minun olemuksestani kaikkea mahdollista
-täydellisyyttä. Minä koetinkin olla ja pysyä sellaisena naisena hänen
-silmissään, -- hän itse oli maailman oivallisin ja parhain mies.
-
-Erään kerran tuli Sergei luokseni huoneeseeni hetkenä, jolloin
-rukoilin. Hän istui pöydän viereen, ettei olisi minua häirinnyt ja
-avasi kirjan. Minusta tuntui, että hän katseli minua, ja minä käännyin
-häneen päin. Hän hymyili, ja minua alkoi naurattaa, etten voinut jatkaa
-rukoustani.
-
-"Oletko sinä jo rukoillut?" kysyin häneltä.
-
-"Olen. Jatka nyt vain, minä menen pois."
-
-"Mutta rukoile nyt minunkin kanssani, minä pyydän."
-
-Hän aikoi mennä vastaamatta minulle, mutta minä pidätin häntä.
-
-"Rakkaani, kuule nyt, minun vuokseni, rukoile nyt kanssani."
-
-Hän asettui rinnalleni seisomaan, antoi tottumattoman kankeasti vaipua
-kätensä ja alkoi vakavan näköisenä lukea rukousta paikkulaspäisellä
-äänellä. Aina vähän päästä kääntyi hän minuun päin, ikäänkuin
-saadakseen nähdä hyväksymisen ilmeen ja tukea hartaudelleen.
-
-Kun hän pääsi loppuun, tyrskähdin nauramaan ja kapsahdin hänen
-kaulaansa.
-
-"Veitikka, sinä veitikka! Olen kuin kymmenen vuotias taas -- --" sanoi
-Sergei punastuen ja suuteli kättäni.
-
-Talomme oli noita vanhoja maalaistaloja, joissa toisiaan kunnioittaen
-ja rakastaen on elänyt useita polvia samaa sukua. Kaikista hengehti
-kauniita ja kunniakkaita perhemuistoja, jotka heti, kun taloon tulin,
-muuttuivat myös minun omiksi muistoikseni.
-
-Talon järjestykset ja elintavat menivät edelleen entisellä tavallaan
-Tatjana Semenownan johdannolla. En voi sanoa, että kaikki olisi ollut
-siroa ja kaunista, vaan kaikki oli varakasta, siistiä, yksinkertaista
-ja kelvollista sekä kunnioitusta herättävää palvelusväestä
-huonekaluihin ja ruoka-aterioihin saakka.
-
-Sali oli sisustettu sopusuhtaisesti. Seinällä riippui muotokuvia,
-lattiaa verhosivat kotikutoiset, kuvitetut ja kirjaellut matot. Isossa
-vierassalissa oli vanha soittokone, kaksi erilaista hienotekoista
-piironkia, sohva ja leikkauskoristeisia pöytiä. Minun työhuoneessani,
-jonka vanha Tatjana Semenowna oli erityisesti laitellut, olivat
-parhaimmat kalut, usealta vuosisadalta alkuaan ja useata kuosia. Muun
-muassa oli sinne sijansa saanut vanha peili, johon ensimältä ihan
-pelotti katsoa, mutta joka lopulta muuttui minulle arvokkaaksi vanhaksi
-ystäväksi.
-
-Tatjana Semenownan ääntä ei koskaan kuulunut, mutta kaikki kävi siltä
-talossamme kuin säännöllisesti vedetty kello. Vaikka oli paljon
-liikaakin palvelusväkeä, pysyi kaikki hiljaisena, sillä jokaisen heistä
-täytyi kävellä pehmeissä korottomissa kengissä. Tatjana Semenowna kun
-piti kenkien parkunaa ja korkojen kopsetta hirveimpinä asioina
-maailmassa. Palvelusväki näytti ylpeilevän asemastaan, vapisevan vanhan
-rouvan edessä, katselevan hyväntahtoisella, vähän alentuvalla suosiolla
-minua ja miestäni, ja tekevän tehtävänsä erityisen tyytyväisesti.
-
-Säännöllisesti jokaisena lauantaina pestiin lattiat ja tomutettiin
-matot; jokaisen kuun ensimäisenä päivänä pidettiin jumalanpalvelus ja
-vihittiin vesi; jokaisena Tatjana Semenownan, hänen poikansa ja minun
-(ensi kerran tänä syksynä) syntymäpäivänäni pidettiin vieraspidot koko
-naapuristolle. Ja näin oli tehty jo vanhoista ajoista, ainakin niin
-pitkälle kuin Tatjana Semenowna muisti.
-
-Mieheni ei sekoittunut ollenkaan talousasioihin, hän johti vain omia
-ulkotöitään ja talonpoikia, toimien ylipäänsä hyvin paljon. Hän nousi
-aikaisin, myöskin talvella. Herätessäni oli hän aina jo mennyt
-toimilleen. Tavallisesti hän tuli aamusella takaisin teelle, jota
-joimme kahden kesken, ja oli silloin melkein aina, huolimatta kaikista
-vaivoista ja vastoinkäymisistä, joita talon hoito tuottaa, tuolla
-erinomaisen iloisella tuulellaan, jota nimitimme "villiksi
-iloisuudeksi". Useinkin vaadin hänen kertomaan, mitä hän oli tehnyt
-siihen saakka, ja hän kertoi sitten minulle sellaisia järjettömyyksiä,
-että molemmin ratkesimme nauruun. Joskus vaadin häntä kertomaan
-totisesti, ja hän kertoikin, nauruaan pidätellen. Silloin katsoin häntä
-silmiin, tarkkasin hänen huuliensa liikuntoa enkä ymmärtänyt mitään,
-iloitsin vain siitä, että sain katsoa häntä ja kuulla hänen ääntänsä.
-
-"No, mitäs minä olen nyt sinulle kertonut? Kerropas nyt!" sanoi hän.
-
-Enhän minä voinut mitään kertoa.
-
-Ihmeellistä kyllä, ei hän puhunut tällöin koskaan itsestään eikä
-minusta, vaan aina jostakin muista asioista. Hyvän aikaa jälkeenpäin
-opin vasta vähän ymmärtämään hänen tehtäviään ja mieltymään niihin.
-
-Tatjana Semenowna ei tullut ennen päivällistä näkyville. Hän joi teensä
-yksinään ja toivotti meille lähettilään kautta hyvää huomenta, Meidän
-yksityisessä, onnellisessa pikku maailmassamme kuuluivat tiedonannot
-hänen arvoisasta ja hyvin järjestetystä kolkastansa niin kummallisen
-oudoilta, että useasti en voinut pidättää nauruani vastatessani hänen
-kamarineitsyellensä, joka ristissä käsin hillityn hiljaisella äänellä
-kertoi, että "Tatjana Semenowna käski kysymään, miten herrasväki on
-eilisen kävelymatkan jälkeen nukkunut, ja ilmoittaa, että koko yön
-kolotti armollisen rouvan sivuja ja naapurin haukkuva rakki häiritsi
-hänen untansa. Ja vielä käski kysymään, miltä maistuivat leivokset
-tänään, ja hyväntahtoisesti huomaamaan, että tänään ei ole niitä
-leiponut Taras, vaan Nikolaus kokeen vuoksi ensimäisen kerran eikä
-olekaan aivan huonosti onnistunut, nimittäin rinkelissä, vaikka korput
-ovat vähän karvaanlaisia".
-
-Ennen päivällisiä olimme vähän yhdessä. Minä soitin ja luin yksinäni.
-Sergei kirjoitti tai oli uudestaan ulkona töillään. Neljättä käydessä
-menimme ruokasaliin päivällisille. Silloin vanha rouvakin tuli
-huoneestaan. Lisäksi ilmautui meille köyhiä aatelismiehiä ja
-pyhiinvaeltajia, joita pari kolme melkein aina majaili meillä.
-Säännöllisesti joka päivä tarjosi Sergei vanhan tavan mukaan
-käsivartensa äidillensä päivällisille mennessä, ja äiti vaati aina
-antamaan minulle toisen, ja joka päivä me näin vähän litistyneinä ja
-epäonnistuneesti tunkeuduimme ovesta.
-
-Päivällisiä johti vanha rouva itse ja keskustelu kulki varovaisena,
-melkeinpä juhlallisena. Mieheni ja minun vaatimattomat puheet olivat
-sopivana vaihteluna tässä päivällis-juhlallisuudessa. Välistä puhelivat
-äiti ja poika toisilleen hiukan kinastellen ja pistävällä pilanteolla.
-Mutta minua miellyttivät juuri nuo pienet riitaisuudet, sillä niissä
-paraiten esiytyi heidän keskinäinen hellä ja vakava rakkautensa, joka
-äitiä ja poikaa kiinnitti toisiinsa. Päivällisiltä päästyä istui äiti
-salin suureen nojatuoliin ja hierusteli tupakkaa tai leikkeli uusien
-kirjain lehtiä auki. Me luimme ääneen tahi menimme suureen
-vierashuoneeseen pianon ääreen istumaan. Tähän aikaan luimme paljonkin
-yhdessä, mutta musiikki oli kuitenkin lempiaineemme. Joka kerta se
-löysi sydämmistämme uusia kieliä kosketeltavakseen ja soinnutti meistä
-yhä uutta sisältöä toisillemme. Kun soitin hänen lempikappaleitaan,
-asettui hän istumaan kauaksi sohvaan, josta en voinut juuri ollenkaan
-häntä nähdä, ja arastellen koetti peitellä sitä hellyttävää vaikutusta,
-jonka musiikki häneen teki. Mutta usein, kun hän ei ollenkaan sitä
-odottanut, nousin pianolta, kiidin hänen luokseen ja koetin saada nähdä
-liikutuksen väreitä hänen kasvoillansa, ja hänen silmäinsä kosteutta ja
-luonnotonta kiiltoa, jota kaikkea hän turhaan koetti minulta salata.
-
-Äiti halusi usein nähdä meitä suuressa vierashuoneessa, mutta hän
-pelkäsi häiritsevänsä meitä ja meni vierashuoneen lävitse, ikäänkuin ei
-olisi katsonutkaan meihin, noin vaan vakavin ja välinpitämättömin
-kasvoin. Mutta tiesihän sen, ettei äiti sulansuotta mennyt huoneeseensa
-oitis takaisin tullakseen.
-
-Iltasin valmistin teen suureen saliin ja silloin taas kokoutui sinne
-kaikki kotiväki pöydän ympärille. Tuo juhlallinen istuminen kiiltävän
-samovaarin ääressä ja teekuppien ja lasien tarjoileminen ujostutti
-minua pitkän aikaa. Mielestäni en vielä ansainnut tätä kunniaa, pidin
-itseni liian nuorena ja huikentelevaisena saamaan hoitooni noin suurta
-samovaaria, asettamaan teelasia tarjottimelle ja määräilemään: "Pietari
-Ivanoville, Marja Minitshnalle", taikka kysymään: "Onkohan se nyt
-kyllin imelää?" ja lähettämään sitten sokeriastian emännöitsijälle ja
-palvelusväelle.
-
-"Mainiota, erinomaista!" sanoi mieheni useasti, "aivan kuin
-täysikasvuisen valmistamaa", ja tämä vielä entistä enemmän hämmensi
-minua. Teen jälkeen pelasi äiti "pasianssia" tahi kuunteli Marja
-Minitshnan pelaamista. Sitten suuteli ja ristitsi hän meitä molempia,
-ja me menimme huoneeseemme. Enimmäkseen valvoimme kahden puoleen yöhön,
-ja se oli meidän kauniinta ja ihaninta aikaamme. Sergei kertoili
-minulle menneisyyttänsä, teimme suunnituksia ja filosofeerasimme
-joskus, koettaen puhua hiljaisella äänellä, ettei puhelumme kuuluisi
-yläkertaan ja häiritseisi Tatjana Semenownaa, joka koetti pitää huolta,
-että menisimme aikaisin nukkumaan. Joskus tuli meille iltasin uudestaan
-nälkä. Silloin hiivimme hiljaa "puhvettiin" ja saimme sieltä Nikitan
-suojeluksesta kylmää iltaruokaa, jonka söimme minun työhuoneessani
-yhden ainoan kynttilän valossa.
-
-Mieheni ja minä elelimme melkein kuin vieraina tässä suuressa, vanhassa
-talossa, jossa kaikkialla puhalteli vanhan ajan ja Tatjana Semenownan
-ankara henki. Ei ainoastaan hän, Tatjana Semenowna, vaan myös
-palvelusväki, huonekalut, taulut, vanhat palvelijattaret herättivät
-minussa kunnioituksen tunteita, ehkäpä myös hieman pelkoa ja tuntoa
-siitä, ettemme mieheni kanssa ehkä olleet täällä aivan oikealla
-paikallamme ja että senvuoksi on meidän tarpeellista toimiskella
-varovalla huomaavaisuudella. Niinkuin nyt muistan, näyttää tuo
-muuttumaton, ahdas järjestys sekä tuo suunnaton joutilasten ja
-uteliasten palvelusväen joukko olleen kodissamme kiusoittava ja raskas
-kärsiä. Mutta tuon rasituksen vaikutuksesta vaan yleni keskinäinen
-rakkautemme. Ei Sergei enkä minäkään antanut merkkiäkään näkyä siitä,
-että mitään epämiellyttävää oli talossa. Päinvastoin näytti, että
-Sergei tahtoi itseltäänkin peitellä kaikkea sellaista, mikä oli
-huonosti. Äidin kamaripalvelija Dmitri Sidoroff, joka oli hirveä
-piipunpolttaja, meni säännöllisesti joka päivä, istuessamme
-päivällisten jälkeen suuressa salissa, mieheni huoneeseen kähmäämään
-hänen tupakkalaatikostaan tupakkaa. Oli omituista nähdä, millaisella
-vallattomalla kauhistuksella Sergei Michailovitsh tuli varpaillaan
-luokseni sekä uhkaavalla sormella ja säkenöivin silmin osoitti Dmitri
-Sidoroffia, jolla ei ollut aavistustakaan, että häntä oli vakoiltu. Ja
-kun Dmitri Sidoroff oli mennyt meitä huomaamatta, niin mieheni, siitä
-ilosta, että kaikki oli onnellisesti päättynyt, joka kerta sanoi minua
-oikein "ihastuttavaksi olennoksi" ja suuteli minua.
-
-Välistä suututti minua Sergein rauhallisuus ja peräänantavainen
-pehmeys. Unohtaen, että minussa oli juuri samallaista, pidin sitä
-heikkoutena hänessä. Aivan kuin mikä poikanulikka, joka ei uskalla
-tahtoansa näyttää! ajattelin.
-
-"Oi rakas Maschani", vastasi Sergei minulle, kun kerran sanoin, että
-minua ihmetytti hänen heikkoutensa, "kuinka voi vihastua kellekään, kun
-on niin onnellinen, kuin minä olen. Huokeampi on itse taipua ja antaa
-perään, kuin toisia taivuttaa, -- siitä olen jo kauan sitten ollut
-vakuutettuna, -- eikä olekaan sitä olotilaa, jossa ei voisi olla
-onnellinen. Meidän on kovin hyvä. Minä en osaa olla enää suutuksissa.
-Nykyään ei voi mikään herättää minun paheksumistani; minulla voi olla
-vaan joko iloa tai surua. Ja ylipäänsä -- le mieux est l'ennemi du
-bien. Parhain on hyvän vihollinen. Uskotkos, että kun kuulen vain
-ovikellon soivan, tai saan kirjeen, tahi vain unestani havahdan, alkaa
-minua pelottaa, pelottaa että minun täytyy elää ja että jokin voi
-muuttua. Sillä nykyistä paremmaksi ei voi mikään tulla."
-
-Minä uskoin Sergeitä, vaikken oikein käsittänyt häntä. Minun oli kovin
-hyvä, ja näytti, että kaikki on niinkuin pitääkin, ei voi toisin olla
-eikä toiseksi tulla. Muuallakin täytyy olla niin ja muidenkin ihmisten
-olla onnellisia, vaikka toisella tavalla eikä meitä ylevämmästi.
-
-Näin vierähti kaksi kuukautta. Talvi tuli pakkasineen ja lumisateineen
-ja minä, huolimatta siitä, että Sergei oli luonani, aloin tuntea itseni
-yksinäiseksi, -- aloin tuntea, että elämä kertautui yhä samanlaiseen,
-saamatta minussa enempää, kuin Sergeissäkään esille mitään uutta.
-Päinvastoin tuntui, kuin olisimme kääntyneet kulkemaan vanhoille
-suunnille. Sergei alkoi tehdä toimiansa ilman minutta enemmän kuin
-ennen, ja taas alkoi minusta näyttää, että hänen sielussaan säilyi
-jonkinlainen erityismaailma, johon hän ei tahtonut minua laskea. Hänen
-aina pysyvä, tyyni rauhallisuutensa kiusoitti minua. En rakastanut
-häntä nyt vähemmän kuin ennenkään, en ollut hänen rakkaudestaan
-vähemmän onnellinen kuin ennenkään, mutta rakkauteni keskeytyi
-kehityksessään eikä noussut enää tätä olokohtaansa ylemmäksi.
-Rakkauteni ohessa alkoi myös jonkinmoinen uusi rauhaton tunne liikkua
-sielun syvimmässä. Minulle oli liian vähäistä rakastaa enää sen
-jälkeen, kun olin saanut kokea ja nauttia onnea häntä rakastaessani.
-Minä halusin liikettä, mutta en rauhallista elämän juoksua. Minä
-ikävöin innostusta, vaaroja, itsensäuhraavaisuutta rakkauden tähden.
-Minussa oli voimain kyllyyttä, joka ei ollut oikealla paikallansa
-meidän tyynessä elämässämme. Minulle tuli raskasmielisyyden
-taipumuksia, joita pidin huonoina ja koetin peitellä mieheltäni, sekä
-milloin luonnottoman hellyyden milloin taas iloisuuden kuuropäitä,
-jotka ihan pelästyttivät häntä. Hän tarkkasi, niinkuin ennenkin,
-mielentilaani ja ehdotteli, että muuttaisimme kaupunkiin, mutta minä
-pyysin, ettemme menisi kaupunkiin emmekä millään tavalla muuttaisi
-elämäntapaamme ja häiritsisi onneamme.
-
-Todella olinkin onnellinen. Kuitenkin minua rasitti se, ettei onneni
-ollut vaatinut minulta mitään vaivannäköä, mitään uhrausta, -- minulta,
-joka juuri niin toivoin kumpaakin. Minä rakastin Sergeitä ja näin, että
-minäkin olin hänelle kaikki kaikessa; ja minä olisin halunnut, että
-rakkautemme näkyisi kaikille muillekin ja että olisi koetettu tehdä
-esteitä rakkaudellemme, ja että me olisimme saaneet voittaa nuo esteet.
-
-Ajatukseni ja tunteeni olivat kohdistuneet tähän, mutta oli sitten
-olemassa eräs tunne, nuoruus, liikkumisen tarve, joka ei saanut
-tyydytystään meidän hiljaisen rauhallisessa elämässämme.
-
-Minkätähden sanoi hän minulle, että voimme muuttaa kaupunkiin, milloin
-vain minä tahdon? Jos hän ei olisi sanonut tätä minulle, niin olisin
-ehkä ymmärtänyt, että minua lannistava tunne oli huonoa mielikuvitusta,
-oli oma vikani. Olisin ymmärtänyt, että tuo uhraavaisuus, jota etsin,
-oli nyt todellakin aivan edessäni, että se olisi tuon ikävyyden tunteen
-lannistumisessa. Ajatus, että ehkä vapaudunkin raskasmielisyydestäni
-kohta, kun vain kaupunkiin menen, täytti nyt väkisinkin pääni. Mutta
-sitten tulin ajatelleeksi, että samallahan erottaisin hänet kaikesta
-siitä, mikä oli hänelle rakasta; ja tämä koski tuntoani, enkä olisi
-tahtonut, että semmoista olisi minun tähteni tapahtunut.
-
-Aika kului. Lunta kohosi korkeammalle ja korkeammalle huoneemme
-seinustalle ja me olimme yhä vain kahden yhdessä. Siellä, missä valossa
-ja pauhinassa liikkuivat, kärsivät ja riemuitsivat ihmisjoukot, siellä
-ei yksikään heidän ajatus tullut meidän osaksemme, -- meidän
-erakko-elämämme osaksi.
-
-Kaikkein pahinta minusta oli, että tunsin päivä päivältä elämämme
-ahdistuvan tottumuksien määrättyihin muotoihin, ja ettei tunteemmekaan
-jääneet enää vapaiksi, vaan mukautuivat yksitoikkoiseen ajan laimeaan
-kulkuun, Aamulla olimme iloisia, päivällisillä kohteliaita, illalla
-helliä.
-
-"Tehdä hyvää -- -- --" ajattelin itsekseni, "onhan niin kaunista tehdä
-hyvää ja elää kunniallisesti, niinkuin Sergei sanoo, vaan siihen on
-kyllä tuonnempanakin aikaa. Edessäni on ihan toisia asioita, joihin
-juuri nyt tunnen voimaa ja halua."
-
-Tämä ei ollutkaan minulle välttämättömästi tarpeen, tarpeen oli minulle
-taistelu. Minulle oli siis tarpeellista, että tunteemme johtivat meidän
-elämäämme, eikä elämä tunteitamme. Minä halusin kiitää Sergein kanssa
-pohjattoman kuilun äyräälle ja sanoa siinä: askel vain, ja syöksyn
-tuonne! Vähäinen liikahdus vain, ja olen mennyttä! Hän tuossa kuilun
-partaalla kävisi kalpeaksi, puristaisi minut väkeviin käsiinsä ja
-pitäisi minua syvyyden päällä, että sydämmeni jähmettyisi, ja hän
-sitten voisi minua kantaa, mihin tahtoisi.
-
-Tällainen tila vaikutti huonosti myöskin terveyteeni. Hermostoni alkoi
-häiriytyä.
-
-Eräänä aamuna, kun tunsin itseni tavallista heikommaksi, tuli Sergei
-konttooristaan ja oli huonolla tuulella, mikä hänelle tapahtui hyvin
-harvoin. Heti huomasin hänen huonon mielialansa ja kysyin, mikä hänen
-oli. Hän ei tahtonut ilmaista asiaa minulle, sanoihan vaan puhetta
-välttääkseen, ettei asia ole mistään kotoisin. Miten jälkeenpäin
-kuulin, oli ispravnik (maapoliisi Venäjällä), kutsunut useampia meidän
-talonpoikiamme luoksensa ja, saattaakseen miehelleni ikävyyksiä,
-koettanut uhkauksilla johtaa heitä laittomuuteen. Mieheni ei ollut
-vielä ennättänyt selviytyä tästä sotkusta ja kun asia oli hänen
-mielestään oikeastaan vain naurettavan surkuteltava, niin hän ei
-tahtonut siitä puhua minulle. Mutta minusta näytti, että hän ei puhu
-minulle siitä senvuoksi, että pitää minua vielä lapsena, joka ei voi
-ymmärtää hänen asioitansa. Minä käännyin hänestä poispäin sanaa
-sanomatta ja käskin palvelijan pyytämään teelle Maria Minitshnaa, joka
-oli meillä vieraisilla.
-
-Teen juonnin suoritin tavattoman kiireesti. Sitten menin Maria
-Minitshnan kanssa suureen saliin ja rupesin puhumaan kovaan ääneen
-aivan turhanpäiväisestä asiasta, joka ei vähääkään huvittanut häntä.
-Sergei meni huoneeseensa ja silmäsi tavan takaa meitä saliin. Nämä
-katsahdukset vaikuttivat nyt, en tiedä minkätähden, minuun niin, että
-sain halun yhä enemmän ja enemmän puhua, vieläpä nauraakin. Tuntui niin
-naurettavalta kaikki, mitä itse puhuin ja kaikki, mitä Maria Minitshna
-sanoi.
-
-Mutta Sergei asettui yht'äkkiä työhuoneeseensa, ja, minulle sanaa
-sanomatta, vetäsi oven kiinni. Kohta, kun ei häntä enää ollut
-kuuluvissa, katosi iloisuuteni kerrassaan. Maria Minitshna ihmetteli ja
-alkoi kysellä, mikä minun oli. Minä en vastannut hänelle mitään, vaan
-menin sohvalle istumaan ja teki kovin mieleni itkeä.
-
-"Mitä varten" -- ajattelin -- "hän tahtoo antaa minun tuntea, että
-hänen mielestään kaikki tuo on pelkkää hassutusta? Tietysti hän
-ajattelee, etten ymmärrä niin mitään. Miksi hän tahtoo välttämättä
-nöyryyttää minua ylevällä rauhallisuudellaan ja miksi hänen pitää aina
-olla oikeassa? Miksi minä en ole oikeassa koskaan, enkö ole oikeassa
-siinäkin, kun tunnen, että minun on ikävä, kun kärsin autiota
-tyhjyyttä, kun tahdon elää, liikkua, -- kun tunnen, etten voi olla
-alituisesti paikallani ja nähdä ajan liukuvan editseni ja ohitseni.
-Minä tahdon mennä eteenpäin, eteenpäin joka päivä, joka hetki tahdon
-yhä uutta. Mutta hän tahtoo pysyä paikallaan ja pysäyttää minunkin. Ja
-kuinka helppoa hänen kumminkin olisi tehdä toisin! Sitä varten ei
-tarvitsisi viedä minua kaupunkiin, -- kunhan hän vain olisi sellainen
-kuin minäkin, -- ei salaperäisyyttä, ei teeskentelyä, vaan olisi aina
-oma itsensä. Tätä hän ainakin minulta vaatii, vaikkei itsekään ole
-vilpittömän suora -- -- -- Niin siinäpä se juuri onkin!"
-
-Tunsin kyyneleiden täyttävän silmiäni, sydäntäni ahdistavan ja tunsin
-kasvavaa katkeruutta miestäni kohtaan. Pelästyin tuota katkeruuden
-tunnetta ja lähdin Sergein luokse. Hän istui työhuoneessaan ja
-kirjoitti. Kuultuaan askeleeni, katsahti hän sivullensa
-välinpitämättömän tyynesti ja alkoi taas kirjoittaa. Sellainen
-"katsahdus" ei minua miellyttänyt. Sen sijaan, kun aijoin mennä hänen
-luokseen, jäinkin seisomaan pöydän ääreen, jossa hän kirjoitti ja
-avattuani erään kirjan aloin sitä katsella.
-
-Hän kääntyi ja katsoi minuun. "Mascha, oletko pahalla mielellä?" kysyi
-hän.
-
-Minä vastasin kylmällä silmäyksellä, joka ilmaisi: "mikä kysymys! ja
-kuinka rakastettavaksi olet käynyt!" Sergei pudisti päätään ja hymyili
-ujolla hellyydellä. Ensimäisen kerran tapahtui nyt, etten vastannut
-hymyilylläni hänen hymyilyynsä.
-
-"Mikä sinulla on tänään?" kysyin minä. "Miksi et ole sanonut minulle,
-mikä sinua vaivaa?"
-
-"Pikku asioita, vähäpätöisiä vastahakoisuuksia!" vastasi Sergei.
-"Voin sen nyt sinulle kertoakin. Kaksi talonpoikaa on lähetetty
-kaupunkiin -- -- --"
-
-Minä en antanut hänen jatkaa. "Minkätähden sinä et kertonut minulle
-tätä jo silloin, kun kysyin tästä?"
-
-"Olisin voinut silloin sanoa sinulle tuhmuuksia, olin näet vähän
-suutahtanut."
-
-"Mutta silloin juuri olisi sinun pitänyt sanoa minulle koko asia?"
-
-"Minkätähden?"
-
-"Miksi sinä ajattelet, etten minä voi koskaan missään asiassa sinua
-auttaa?"
-
-"Miten ajattelen?" sanoi hän viskaten kynänsä pöydälle. "Ajattelen,
-että sinutta en voisi elääkään. Kaikessa, kerrassaan kaikessa sinä
-autat minua, etkä ainoastaan auta, vaan sinä se juuri teetkin kaiken
-kaikessa. Pikkuisia päähänpistoja vain!" nauroi Sergei. "Ainoastaan
-sinulle minä elän. Kaikki on minulle hyvää ja kaunista ainoastaan
-sentähden, että sinä olet, että sinä -- -- --"
-
-"Niin, niin, kyllä minä sen tiedän, että minä olen rakas pikkulapsi,
-jota täytyy rauhoitella!" sanoin minä sellaisella äänellä, että Sergei
-ihmetellen katseli minua ikäänkuin olisi minut ensi kertaa nähnyt,
-"Minä en tahdo sellaista viihdytystä. Siinä on kyllä, aivan kyllä, kun
-sinulla on tuo rauhallisuus..."
-
-"No, kuule nyt sitten koko asia", alkoi hän, kiireesti minut
-keskeyttäen, ikäänkuin peläten antaa minun kaikkea sanottavaani sanoa,
-"ja sitten nähdään, mitä ajattelet siitä."
-
-"Nyt en minä tahdo kuulla!" vastasin minä. Vaikka olisin mielellänikin
-tahtonut tietää asian, oli kuitenkin niin mieluista saada häiritä hänen
-rauhaansa. -- "Minä en tahdo leikkiä elämää, minä tahdon elää, todella
-elää, niinkuin sinäkin", jatkoin minä.
-
-Hänen kasvoillansa, joilla kaikki mielentilat niin elävästi näkyivät,
-kuvastihe sekä surua että tavatonta tarkkaavaisuutta.
-
-"Tahdon elää niinkuin sinäkin, olla yhtä oikeutettu kuin -- -- --"
-
-Minä en voinut jatkaa, sillä Sergein kasvoihin kuvastui tuskaa, syvää
-tuskaa.
-
-Sergei oli hetken vaiti.
-
-"Missä kohden et sinä elä yhtä oikeutettua elämää, kuin minäkin?" kysyi
-hän. "Ispravnikin juttu ja juopuneet talonpojat koskevat vain minua
-eikä sinua."
-
-"Mutta se ei olekaan aino -- -- --"
-
-"Jumalan tähden, koeta nyt minua ymmärtää, rakas ystäväni", jatkoi
-Sergei, "minä tiedän, että jokaisesta levottomuudesta alamme voida
-huonosti, olen nähnyt ja kokenut sen. Minä rakastan sinua ja
-koetan luonnollisesti säästää sinua kaikista kiihotuksista ja
-rauhattomuuksista. Tästä riippuu elämäni ja rakkauteni sinuun, elä siis
-estä minua siitä."
-
-"Sinä olet aina oikeassa!" sanoin häneen katsomatta.
-
-Minua suututti, kun Sergei oli taas täysin rauhallinen, tyyni ja selvä,
-ja itseni tunsin sitävastoin kiihoittuneeksi, vihaiseksi ja
-katumuksenkin vaivaamaksi.
-
-"Mascha, mikä sinulla on?" kysyi hän. "Nyt ei ole ollenkaan puhe siitä,
-olenko minä vai sinäkö olet oikeassa, nyt on kysymys kokonaan muusta,
-nimittäin siitä, mitä sinulla on minua vastaan. Elä sano sitä
-yht'äkkiä, vaan ajattele ja sano sitten minulle kaikki, mitä ajattelet.
-Sinä olet minuun tyytymätön ja epäilemättä syystäkin. Sano minulle,
-missä kohdin olen syyllinen."
-
-Miten olisin voinut paljastaa hänelle kaiken sen, mikä oli sieluni
-sisimmässä? Ajatus, että Sergei jo ennakolta ymmärtää minua, näkee
-lävitseni, ja että saan taas seisoa hänen edessään lapsimaisena,
-kykenemätönnä mitään sellaista tekemään, jota hän ei jo edeltäpäin
-käsittäisi, tuo ajatus kiihoitti pahaa tuultani yhä.
-
-"Ei minulla ole mitään sinua vastaan", sanoin, "minulla on vaan ikävä
-ja minä en tahdo ikävöidä. Sinä sanot, että täytyy niin olla, ja taas
-olet sinä oikeassa."
-
-Tätä sanoessani katsoin Sergeihin. Näin saavuttaneeni tarkoitukseni:
-häirinneeni hänen rauhaansa, sillä pelko ja tuska kuvastui hänen
-kasvoiltansa.
-
-"Mascha", sanoi hän hiljaa liikutetulla äänellä, "se ei ole leikin
-kysymys mitä nyt teemme. Nyt on kysymyksessä kohtalomme. Minä pyydän,
-ettet nyt vastaa, vaan kuuntelet minua. Mascha, mistä syystä sinä
-tahdot minua niin kiduttaa?"
-
-Minä keskeytin hänen puheensa.
-
-"Kyllä minä tiedän että sinä taas tulet olemaan oikeassa. Elä puhu sen
-enempää, sinä olet oikeassa!" sanoin minä kylmästi, ikäänkuin en
-olisikaan itse puhunut, vaan joku häjy henki minussa.
-
-"Jospa sinä tietäisit, mitä sinä teet", sanoi hän vapisevalla äänellä.
-
-Minä aloin itkeä ja kohta tuli minun huokeampi olla. Sergei istui
-äänetönnä rinnallani. Tuli sääli häntä, häpesin itseäni ja olin
-pahoillani teostani. En katsonutkaan Sergeihin. Minusta tuntui, että
-hänen tällä hetkellä täytyi katsoa minuun joko hyvin ankarin katsein
-tahi käsittämättömällä hämmästyksellä. Minä käännyin. Hellä ja lempeä
-katse oli minuun suunnattuna. Otin häntä kädestä ja sanoin:
-
-"Anna anteeksi -- -- -- en tiedä itsekään, mitä minä sanoin."
-
-"Niin, mutta minä tiedän, mitä sinä puhuit, ja sinä puhuit totta."
-
-"Mitä?" kysyin minä.
-
-"Sitä, että meidän pitää mennä Pietariin, täällä ei ole meillä enää
-mitään tehtävää", sanoi Sergei.
-
-"Tehdään, niinkuin tahdot", vastasin siihen.
-
-Hän otti minut syliinsä ja suuteli -- -- --
-
-"Anna anteeksi minulle, minä olen ollut syypää -- -- --" puheli hän.
-
-Sinä iltana soittelin kauan Sergeille, joka käveli edestakaisin
-laattiaa ja kuiskaili itsekseen jotakin. Hän oli tottunut itsekseen
-kuiskuttelemaan. Tilaisuuden sattuessa kysäsin useasti, mitä hän
-kuiskuttelee, ja hän aina ajateltuaan kertoi minulle, mitä hän
-kuiskutteli. Enimmäkseen lausui hän runoja ja joskus kauheita
-hassutuksia, mutta juuri noista hassutuksista opin tuntemaan hänen
-sielunsa laatua.
-
-"Mitä sinä nyt kuiskuttelet?" kysyin nytkin häneltä.
-
-Hän pysähtyi, ajatteli hetken ja lausui naurussa suin vastaukseksi pari
-Lermontowin runosäettä:
-
-    -- Järjettä myrskyjä etsii hän,
-       Kuin myrskyissä rauhansa ois!
-
-"Ei, hän on ihmistä täydellisempi, hän tietää kaikki!" Ajattelin
-itsekseni. "Mitenkä voisinkaan olla häntä rakastamatta!"
-
-Minä nousin, otin häntä käsivarresta ja aloin hänen rinnallaan
-astumaan, koettaen pysyä hänen käyntitahdissaan.
-
-"Noh?" kysäsi hän, katsoen naurussa suin minuun,
-
-"Noh?" kerroin minä hiljaa. Mielestäni valtasi meidän kummankin
-sydämmellinen ilo. Kiirehdimme astuntaamme enemmän ja enemmän,
-kohousimme käydessämme varpaillemme yhä enemmän ja enemmän. Sillä
-tavalla astuimme suoraa päätä Gregorin ja myöskin äidin hämmästykseksi,
-joka istui salongissa pannen "pasiansia", kaikkien huoneitten läpi
-ruokasaliin saakka, pysähdyimme siellä pöydän eteen, katsahdimme
-toisiin ja tyrskähdimme nauruun.
-
-Kahden viikon kuluttua, juhlan edellä, olimme jo Pietarissa.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Matkamme Pietariin, viikko Moskovassa, käynnit Sergein ja minun
-sukulaisteni luona, uuden asunnon suunnitukset, vieraat olot, vieraat
-kasvot, henkilöt -- tämä kaikki kulki ohitseni kuin unessa. Kaikki oli
-niin erilaista, uutta ja iloista, hänen läsnäolonsa ja rakkautensa
-valaisi kaikkea niin lämpimän suloisesti ja kirkkaasti, että hiljaisen
-rauhallinen maalaiselämä näytti minusta hyvin kaukaiselta ja
-vähäpätöiseltä.
-
-Suureksi kummakseni ei meitä kohdeltu maailman ylpeällä kylmyydellä,
-niinkuin olin odottanut kohdeltavan. Kaikki jotka meitä kohtasivat --
-niin sukulaiset ja tuttavat kuin tuntemattomatkin -- osoittivat meille
-niin avomielistä hilpeyttä ja rakastavaisuutta, että näytti, kuin
-olisivat kaikki vain minusta ajatelleet, minua odottaneet ja nyt
-tavattaessa iloinneet. Yhtä odottamatonta oli minulle, että näin
-miehelläni olevan korkeimmissa piireissä, minusta nähden aivan
-ylimmissä, paljon tuttavia, joista ei hän ollut koskaan minulle
-puhunut. Oudolta ja vastenmieliseltä kuului, kun mieheni arvosteli
-useita näistä ankarin sanoin, vaikka ne minusta näyttivät hyviltä
-ihmisiltä. En voinut ymmärtää, miksi hän heitä niin huonosti kohteli ja
-koetti välttää heidän ystävyyttään, joka oli mielestäni meitä ylistävää
-ja kunnioittavaa. Ajattelin, että sitä parempi, mitä enempi on
-tuttavina hyviä ihmisiä, -- ja kaikkihan he olivat hyviä.
-
-"Saadaanpas nähdä, mitenkä järjestämme asiamme", sanoi Sergei minulle
-vähäistä ennen maalta lähtöämme, "täällä olemme pikku Kroisoja, mutta
-siellä kerrassaan köyhiä. Sentähden voimme viipyä kaupungissa
-ainoastaan pääsiäiseen asti emmekä saa etsiä suuria seuroja. Me
-voisimme siten joutua pulaan. Sinunkaan tähtesi en mielelläni
-tahtoisi -- -- --"
-
-"Mitäpä me suurista seuroista!" olin minä vastannut. "Käymme vain
-teatterissa, oopperassa, sukulaisten luona, ja kuuntelemassa parhainta
-musiikkia, ja olemme jo ennen pääsiäistä maalla kotona."
-
-Vaan tuskin olimme päässeet Pietariin, kun jo unhotimme suunnituksemme.
-Olin yht'äkkiä niin uudenuutukaisessa onnen maailmassa, niin paljon
-iloisuutta ympäröi minua, sellaisia uusia mielisuuntia avautui eteeni,
-että minä heti tietämättäni ja tahtomattani irtausin entisestä
-elämästäni, unhotin kaikki entiset suunnitukseni. "Tähän saakka olen
-nähnyt vain elämän heikkoa heijastusta, itse elämä ei ole alkanut,
-mutta nyt, nyt on todellinen elämä edessäni! Ja mitähän se minulle
-vielä suopi?" ajattelin minä.
-
-Levottomuuden ja ikävystymisen tunteet, jotka maalla rasittivat
-olemustani, katosivat kuin loihtimalla poispyyhäistyinä. Rakkauteni
-Sergeihin sai rauhallisemman luonteen eikä koskaan pälkähtänytkään
-päähäni ajatella, rakastaakohan hän nyt minua vähemmän kuin ennen. Ja
-mitenkäpä olisin voinutkaan epäillä hänen lempeänsä -- jokaisen
-ajatukseni ymmärsi hän heti, käsitti jokaisen tunteeni, täytti kaikki
-toivomukseni. Hänen tyyni rauhallisuutensa katosi täällä kaupungissa,
-tahi ei voinut kiihoittaa minua enää. Tämän ohessa tunsin, että paitsi
-hänen vanhaa rakkauttaan, kiinnitti häntä minuun täällä joku uusi
-vetovoima. Useasti vieraisilta tultuamme, jonkun uuden tuttavuuden
-tehtyämme tahi luonamme olleen illanvieton jälkeen, kun olin vavisten
-pelännyt epäkäytännöllisyyttäni emännän velvollisuuksien täyttämisessä,
-sanoi Sergei:
-
-"Erinomaisesti tyttöseni! Ei pelkoa, hyvin menee! Hyvä, hyvä!"
-
-Ja minä olin kovasti iloinen.
-
-Pian Pietariin tultuamme kirjoitti Sergei äidilleen kirjeen ja
-pyytäessään minun siihen lisäämään jonkun rivin itsestäni, ei olisi
-antanut minun lukea, mitä hän oli kirjoittanut. Senvuoksi sitten juuri
-tahdoinkin lukea sen ja luin myöskin.
-
-"Ette enää tuntisikaan Maschaa", kirjoitti hän, "enkä minäkään enää
-tunne häntä. Mistä lieneekään hän saanut tuon lempeän, suloisen ihanan
-itsenäisen vakavuuden, ystävällisyyden, maailmallisen seurustelutaidon
-ja miellyttäväisyyden! Kaikki käy häneltä niin yksinkertaisesti,
-hellästi ja hyväntahtoisesti; kaikessa on hän niin viehättävä. -- Jos
-en jo ennestään häntä niin rakastaisi, rakastuisin nyt häneen sitä
-enemmän, kun se vain olisi mahdollista."
-
-"Ah, sellainenko olen todellakin", välkähti ajatuksissani luettuani
-kirjeen. Tuli niin hyvä ja iloisa ollakseni, että tunsin taas entistä
-enemmän rakastavani Sergeitä. Menestykseni kaikkien tuttaviemme luona
-oli todellakin minulle odottamatonta. Kaikkialta kuulin kiitospuheita:
-siellä sanottiin minun miellyttäneen erittäinkin vanhaa setää, ja taas
-siellä oli vanha täti peräti ihastunut minuun. Setä vakuutti, ettei
-koko Pietarissa ole minun vertaistani naista, ja täti taas, että voisin
-tulla seuramaailman ensimäiseksi naiseksi, jos vaan tahtoisin.
-
-Erittäinkin eräs mieheni serkku, ruhtinatar D., suuren maailman nainen,
-vaikkei enää aivan nuori, rakastui äkkiä minuun, piiritti minut
-imarruksillaan ja oli saada pääni pyörälle. Kun tämä ruhtinatar-serkku
-pyysi minua tanssiaisiin ja kysyi siihen mieheltäni suostumusta,
-kääntyi mieheni minuun päin ja tuskin huomattavasti naurahtaen, kysyi
-minulta, tahtoisinko minä mennä.
-
-Nyökäytin myöntäen päätäni, vaan samalla tunsin punastuvani.
-
-"Ilmaisee toivomuksensa kuin rikoksentekijä!" sanoi Sergei
-hyväntahtoisesti hymyillen.
-
-"Niin kuin sinä sanoit, ettemme voisi käydä suuremmissa seurapiireissä,
-ja ettet sinä tahtoisi -- --" vastasin naurussa suin ja pyytävästi
-häneen katsoen.
-
-"Jos sinä tahdot, niin menemme sinne", sanoi Sergei.
-
-"Niin, mutta ehken on parempi, ettemme sentään menekään."
-
-"Ehkä sinä tahtoisit mielelläsikin, -- --?" kysyi Sergei uudestaan.
-
-Minä en vastannut mitään.
-
-"Seurustelu itsessään ei ole mitään suurta pahaa; mutta pahat ovat ne
-toivot ja halut, joita se tuo mukanaan ja joita ei voi tyydyttää.
-Tietysti on siellä nyt kumminkin käytävä ja me käymmekin", päätti
-Sergei varmalla äänellä.
-
-"Kun sanon suoran toden, en mene mihinkään maailmassa mieluummin, kuin
-näihin tanssiaisiin", vastasin tähän.
-
-Me olimme tanssiaisissa, ja niiden hauskuus nousi korkeammalle kaikkia
-toiveitani. Minusta tuntui, että olin näissä tanssiaisissa vielä
-enemmän, kuin yksissäkään edellisissä, keskustana, jonka ympärillä
-kaikki liikkui. Yksistään minua varten näytti tuo suuri sali valaistun,
-minulle vain soittajat soittavan, minua vain ihastuttamaan koko tuo
-suuri ihmisjoukko kokoutuneen! Kaikki, tukanlaittajasta kamarineitsyeen
-saakka, tanssijat, ukot, näyttivät salin lävitse kulkiessaan sanovan
-tai muutoin antavan tietää, että he olivat minuun mieltyneitä.
-
-Yleinen vaikutus, jonka minä näissä tanssiaisissa tein ja josta serkku
-teki tiliä, oli se, etten ollut toisten naisten lainen, vaan olin
-tuonut mukanani erityistä maalaista raikkautta, yksinkertaista
-miellyttäväisyyttä. Tällainen menestys miellytti minua niin, että aivan
-avomielisesti sanoin miehelleni haluavani tänä vuonna päästä vielä
-pariin kolmiin tanssiaisiin, jotta tulen kerrassaan ylenkylläiseksi
-niistä, lisäsin vielä ulkokullatusti.
-
-Mieheni suostui tähän mielellään ja seurasi minua tanssiaisiin ensi
-aikoina nähtävällä tyytyväisyydellä ja ilolla menestyksestäni. Hän
-näytti unhottaneen, taikka tahallaanko lie syrjään jättänyt entiset
-puheensa.
-
-Mutta aikaa myöten alkoi hän nähtävästi ikävystyä ja kyllästyä siihen
-elämään, jota vietimme. Minä en päässyt tästä oikein selville. Näin
-kyllä joskus hänen katsovan minuun tarkkaavasti, mutta minä en
-ymmärtänyt hänen katseensa merkitystä. Minun oli soaissut se mieltymys
-ja rakkaus, jonka, niinkuin luulin, olin herättänyt niin monen vieraan
-ihmisen sydämeen minua kohtaan, -- soaissut hienon maailman tuoksu, --
-tuo ilojen, huvitusten ja uutuksien ilmakehä, jota täällä ensikerran
-sain hengittää. Täällä oli ihan äkkiä kadonnut mieheni siveellinen
-vaikutus minuun, tuo vaikutus, joka ennen oli minua niin painanut.
-Minun oli ylen hyvä olla tällaisessa maailmassa, jossa liikuin Sergein
-vertaisena, vieläpä kohousin hänen yläpuolelleenkin. Täällä voin
-rakastaa häntä entistä enemmän ja entistä itsenäisemmin, enkä
-puolestani voinut ymmärtää, miksi hän tyytymätönnä katseli minua tässä
-suuren maailman elämässä.
-
-Minuun kasvoi uusi ylpeyden ja tyydytyksen tunne nähdessäni, että
-tanssiaisiin saapuessani kaikkein silmät tähystelivät minua, ja Sergei
-ikäänkuin olisi hävennyt tunnustaa tällaisen joukon edessä
-omistusoikeuttaan minuun, sukkelasti minut jättäen kiirehti luotani
-kadotakseen mustien hännystakkien parveen.
-
-"Odotetaanpas", ajattelin usein itsekseni, kun katseellani etsin salin
-toisesta päästä Sergein kadoksiin joutunutta, ikävöimistä osoittavaa
-muotoa, "odotetaanpas kun vain päästään kotiin, niin kylläpähän näet,
-ketä varten koetan olla täällä kaunis ja loistoisa ja ketä rakastan
-kaikkien niiden joukosta, jotka minua tänäkin iltana ympäröivät."
-Uskoin vilpittömästi että menestykseni ilahdutti minua vain siksi, että
-voin sen lahjoittaa Sergeille.
-
-On ainoastaan yksi seikka, joka saattaisi tässä seuraelämässäni kehittyä
-minulle vaaralliseksi, ajattelin minä. Mahdollisesti voisi joku niistä,
-joiden seurustelusta nautin, herättää mieheni mustasukkaisuutta. Mutta
-mieheni luottamus minuun pysyi niin lujana, hän niin rauhallisena ja
-välinpitämätönnä kaikesta tästä ja seurapiirini nuoret miehet näyttivät
-niin vähäpätöisiltä mieheeni verrattuina, että tämäkään, ymmärtääkseni
-ainoa maailman vaara ei voinut pelästyttää minua.
-
-Näistä seikoista huolimatta tuotti noin monen maailmanmiehen
-huomaavaisuus minulle mielihyvää, mairitteli itserakkauttani ja pani
-ajattelemaan, että rakkaudessani mieheeni on jotakin erityisen
-ansiokasta, sekä muutti käytökseni häntä kohtaan itseluottavammaksi ja
-jossain määrässä huolimattomaksikin.
-
-"Minäpä näin, että sinä keskustelit hyvin vilkkaasti jostakin N.N:n
-kanssa", sanoin kerran Sergeille tanssiaisista palatessamme ja kohotin
-uhkaavasti sormeani, kun mainitsin nimeltään tuon naisen, joka oli
-Pietarin seurapiireissä huomatuimpia ja jonka kanssa mieheni oli
-todellakin sinä iltana puhellut.
-
-Sanoin tämän saadakseni hänen iloisemmalle tuulelle, sillä hän oli
-hyvin ikävystyneen näköinen ja oleli äänetönnä.
-
-"Oh, miksi puhut sillä tavalla? Ja sinä Mascha, sanot tuollaista!"
-sanoi hän hiljaa ja kuristi kulmiaan, kuin olisi tuntenut ruumiillista
-tuskaa. "Ei se sovi sinulle eikä minulle; jätä muiden tehtäviksi
-semmoiset puheet! Sellaiset valheelliset väittelyt voisivat turmella
-meidän onnekasta suhdettamme ja minä toivon, että puhdas suhteemme
-vielä palajaisi."
-
-Minua hävetti ja olin vaiti.
-
-"Palajaako se, Mascha? Mitä sinä luulet?" kysyi hän.
-
-"Ei se ole vielä koskaan turmeltunutkaan eikä turmellukaan koskaan",
-sanoin minä ja olin todellakin sillä kerralla siitä täydellisesti
-vakuutettuna.
-
-"Suokoon Jumala sen?" vastasi Sergei, "muuten meidän olisi jo aika
-palata maalle."
-
-Tämä oli ainoa kerta, kun hän puhui minulle tällä tavalla. Aina
-muulloin näytti minusta, että hänen oli täällä yhtä hyvä olla kuin
-minunkin, ja minun oli niin iloista ja hauskaa! Jos hän nyt välistä
-ikävystyisikin, niin olenhan minä taas maalla ollut ikävissäni hänen
-tähtensä. Koetin tällä lohdutella itseäni ajatuksissani. Jos suhteemme
-vähän muuttuisikin täällä, niin kyllä taas kaikki muuttuu entiselleen
-kohta kun asetumme kesäksi yksiksemme Tatjana Semenownan luokse
-maatilallemme Nikolskiin.
-
-Tällä tavalla aivan huomaamattani meni meiltä talvi käsistämme.
-Huolimatta entisistä aikomuksistamme mennä livahti pääsiäinenkin
-Pietarissa.
-
-Pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina varustausimme vihdoinkin matkustamaan.
-Tavaramme oli jo pakattuna ja Sergei tehnyt ostoksensa, hankkinut
-lahjat, kukkaset ja talouskaluja maalaiselämää varten. Kaikki oli siis
-valmista, ja mieheni erittäin hellällä ja iloisella tuulella. Silloin
-odottamatta tulee serkku ja pakoittaa meitä ainakin seuraavaan
-sunnuntaihin lykkäämään matkaamme, että saisimme vielä olla kreivinna
-R:n ylhäisissä iltakutsuissa. Serkku sanoi kreivinna R:n tahtovan
-välttämättä minua niihin, sillä tähän aikaan Pietarissa oleva prinssi
-M. oli viimeisissä tanssiaisissa sanonut tahtovansa tutustua minuun, ja
-tulevansa ainoastaan senvuoksi näihin tanssiaisiin, sekä vakuuttanut
-minun olevan kauniimman naisen koko Venäjänmaassa. Koko kaupunki
-kokoutuisi niihin, sanalla sanoen, iltamalta puuttuisi keskuksensa, jos
-en minä sinne tulisi!
-
-Mieheni oli toisessa päässä salia ja puheli siellä jonkun kanssa.
-
-"Tottahan kai tulet sitten, Maria?" kysyi serkku.
-
-"Me matkustamme ylihuomenna maalle", vastasin epäröiden ja vilkasin
-mieheeni. Katseemme sattuivat yhteen ja minä käännyin heti pois.
-
-"Minä taivutan hänen jäämään", sanoi serkku, "ja sunnuntaina panemme
-kaikkien päät pyörälle, -- eikös niin?"
-
-"Tämä panisi mullin mallin meidän aikomuksemme, ja meillä on jo kaikki
-valmiina matkalle", -- -- vastasin minä antaen näin ikäänkuin ensi
-suostumukseni.
-
-"Olisitte käyneet jo tänä iltana prinssiä tervehtimässä", sanoi mieheni
-salin toisesta päästä niin hillityllä ja värähtelevällä äänellä, etten
-ollut ennen koskaan kuullut häneltä semmoista.
-
-"Ei mutta, kuulkaapas vaan, hän on mustasukkainen, varmaankin ensi
-kerran elämässään", nauroi serkku. "En ensinkään prinssin tähden, vaan
-kaikkien meidän tähden, Sergei Michailovitsh, koetan saada Marian
-taipumaan. Ja kuinka kovin kreivinna R:kin pyytää häntä tulemaan!"
-
-"Se riippuu Maschasta", vastasi Sergei kylmästi ja lähti huoneesta.
-
-Näin, että hän oli tavallista kiihottuneemmassa tilassa. Se tuskastutti
-minua, ja en antanut mitään varmaa vastausta serkulle.
-
-Kohta kun serkku lähti, menin mieheni luokse. Ajatuksiinsa vaipuneena
-käveli hän edestakaisin huoneessaan. Hän ei nähnyt eikä kuullut minua,
-kun menin varpaillani sinne.
-
-"Hän kuvittelee armasta kotiansa Nikolskissa", ajattelin minä häneen
-katsoessani, "näkee aamukahvinsa valoisassa vierashuoneessa, ajattelee
-peltojansa, työmiehiänsä, iltahetkiä suuressa salissa ja salaisia
-yöllisiä aterioitamme -- -- -- Ei --" päätin itsekseni samalla,
-"kaikkia tanssiaisia, kaikkien maailman prinssien imarteluja en
-vaihtaisi hänen iloiseen levollisuuteensa ja hiljaisiin hyväilyihinsä."
-
-Minä aijoin sanoa hänelle, etten mene kreivinna R:n kutsuihin, kun hän
-äkkiä kääntyi ja minut nähtyänsä rypisti otsaansa. Samalla hänen
-lempeän tyyneyden värittämät, ajattelevat kasvonsa muuttuivat. Taas
-kuvastivat hänen silmäyksensä terävää viisautta ja tahallista
-rauhallisuutta. Hän ei tahtonut minun näkevän häntä tavallisena
-yksinkertaisena ihmisenä, hänellä oli oikein tarve seisoa edessäni
-puolijumala-alustakivellään.
-
-"Mitä nyt, hyvä Mascha?" kysyi hän välinpitämättömän rauhallisesti
-minuun päin kääntyneenä.
-
-Minä en vastannut. Minua suututti, kun hän edessäni teeskenteli, eikä
-tahtonut näyttäytyä sellaisena, kuin häntä rakastin.
-
-"Sinä tahtoisit mennä sunnuntai-iltana kreivinna R:n kutsuihin?" sanoi
-hän kysyvästi.
-
-"Tahtoisin kyllä", vastasin tähän, "mutta se ei ole sinulle mieleen. Ja
-onhan jo kaikki pakattunakin --" lisäsin.
-
-Koskaan ei hän ollut niin kylmästi katsellut minua, koskaan ei hän
-ollut niin kylmästi kanssani puhunut.
-
-"Minä en lähde ennen tiistaita, käsken purkamaan tavarat", jatkoi hän.
-"Sinä voit mennä tanssiaisiin, koska sinulla on siihen halua. Tee siis
-minulle se ilo, että menet, minä en matkusta -- -- --"
-
-Niinkuin aina pahalla tuulella ollessaan käveli hän nytkin epätasaisin
-askelin huoneensa lattiata minuun katsomatta.
-
-"En todellakaan sinua nyt ymmärrä", sanoin hänelle seisoen paikallani
-ja silmilläni seuraten häntä. "Sinä sanot, että sinä olet aina niin
-tyyni ja rauhallinen (sitä ei hän tietysti ollut koskaan sanonut),
-minkätähden sinä nyt puhut niin oudosti minun kanssani? Minä olen
-valmis sinulle uhraamaan tämän haluni, mutta sinä vaadit minua menemään
-sinne sellaisella pilkallisuudella, jota sinä et ole koskaan ennen
-käyttänyt kanssani puhuessasi."
-
-"Ohoh, mitä kuulenkaan, sinä olet valmis tekemään _uhrauksen_?" kysyi
-hän antaen erityisen painon viimeiselle sanalle. "Ja minä, -- minä olen
-myös valmis uhraamaan; -- vieläkö pitäisi olla ylevämpää? Se se vasota
-kilpailua jalomielisyydessä! Se on kai sitä perhe-onnea?"
-
-Ensi kerran kuulin hänen puhuvan noin katkeran pilkallisia sanoja.
-Mutta hänen pilkallisuutensa ei minua loukannut eikä hänen
-katkeruutensa kauhistuttanut; ne yllyttivät minua vaan käyttämään
-samoja aseita. Hänkö puhui nyt noin, joka aina oli pelännyt koru- ja
-kokkapuheita meidän kesken, hänkö, joka aina oli ollut suora ja
-vilpitön! Ja minkätähden? -- Sentähden, että rehellisesti tahdon uhrata
-hänen tähtensä huvituksen, jossa en voinut havaita vähääkään pahaa, ja
-olin sen hänelle suoraan sanonut! Osamme olivat nyt vaihtuneet: hän
-vältti yksinkertaisen suoria ja vilpittömiä sanoja, ja minä taas niitä
-etsin ja koetin käyttää.
-
-"Sinä olet kovin muuttunut", sanoin hänelle huoaten. "Mitä minä olen
-rikkonut sinun mielestäsi? Kreivinna R:n iltakutsu ei voi olla nyt
-syynä, vaan sinulla on jotakin vanhaa sydämmelläsi minua vastaan.
-Miksikä et voi olla suora ja vilpitön! Ethän ole ennen suoraa totuutta
-pelännyt? Sano nyt suoraan, mitä sinulla on minua vastaan!"
-
-"Mitähän hän nyt voi sanoa?" ajattelin itsekseni tyytyväisenä ja
-vakuutettuna, etten ainoassakaan kohdassa ollut rikkonut koko talvena
-häntä vastaan.
-
-Asetuin keskelle huonetta, niin että hänen täytyi kulkea kävellessään
-aivan ohitseni, ja katsoin häneen. "Hän tulee luokseni, syleilee minua
-ja kaikki on taas ohitse", ajattelin. Ja tunsin surua rinnassani siitä,
-etten ennen ollut voinut näyttää hänen olevan väärässä.
-
-Mutta hän jäikin seisomaan toiseen päähän huonetta ja katselemaan
-sieltä minuun.
-
-"Etkö sinä vieläkään ymmärrä?" sanoi hän
-
-"En."
-
-"No, sitten minun pitää sinulle sanoa. Minulle on inhottavaa,
-ensimäisen kerran inhottavaa, mitä minä nyt tunnen ja mitä tuntematta
-en voi olla -- --." Hän keskeytti puheensa nähtävästi pelästyneenä oman
-äänensä raakaa sointua.
-
-"Mitä sinä nyt -- -- --?" kysyin kyyneleet silmissäni.
-
-"Inhottaa, kun sinä noin tahdot juosta tuon prinssin perästä, vaan
-senvuoksi että hän pitää sinua kauniina, -- ja unohdat miehesi, itsesi,
-naisellisen arvosi, etkä tahdo ymmärtää, mitä miehesi saa tähtesi
-tuntea, kun ei itselläsi ole edes arvosi tuntoa. Tulet päinvastoin
-sanomaan miehellesi, että tahdot _uhrata_, s.o. sinä sanot, että
-'näyttäytyä' hänen Korkeudellensa olisi minulle suuri onni, vaan minä
-_uhraan_ sen onnen mieheni vuoksi."
-
-Mitä pitemmältä hän puhui, sitä enemmän hän kiihtyi. Hänen äänensä
-kaikui myrkylliseltä, kovalta ja kuolleelta. Koskaan en ollut nähnyt
-enkä ollut odottanut näkevänikään häntä semmoisena. Veri syöksyi
-sydämmeeni. Pelkäsin, vaan samalla ansaitsematta kärsityn häpeän ja
-loukatun itserakkauden tunto kiihoitti minua, ja minä tahdoin kostaa.
-
-"Minä olen kauan odottanut tätä", sanoin vihdoin, "puhu, puhu nyt!"
-
-"En tiedä mitä lienet odottanut", jatkoi hän, "mutta minun on täytynyt
-odottaa aina pahempaa, kun olen nähnyt sinun joka päivä tuon tuhman
-joukkion likaisessa seurassa, joutilaisuudessa, loistossa ja
-komeudessa, ja olen odottanut. -- -- -- Minä olen odottanut juuri sitä,
-mikä minulle on tänään niin tuskalliselta ja häpeälliseltä tuntunut,
-ettei vielä ennen koskaan. Tunsin tuskaa ja häpeää sinun tähtesi,
-kun ystäväsi pisti likaisen kätensä sydämmeeni ja alkoi puhua
-mustasukkaisuudestani, mustasukkaisuudestani! -- ja kehen? Ihmiseen,
-jota et sinä enkä minä vielä ole nähnytkään! Ja sinä, niinkuin näkyy,
-et tahdo ymmärtää minua, vaan uhrata minulle. Mutta mitä uhrata? -- --
-Oman häväistyksesi, oman alennuksesi häpeän! -- -- Sepä vasta uhri!"
-sanoi hän vielä kerraten.
-
-"Ohoh, tuossa se on nyt miehen mahti!" ajattelin itsekseni, -- "loukata
-ja nöyryyttää naista, joka ei ole pienimpäänkään rikokseen syypää!
-Siinä se on miehen oikeus, mutta siihen en minä alistu!"
-
-"Elä luulekaan, minä en uhraa sinulle yhtään mitään", puhkesin
-sanomaan, ja tunsin sieranteni laajenevan ja veren syöksyvän
-kasvoihini. "Minä menen sunnuntaina kreivinna R:n kutsuihin, menen
-varmaan!"
-
-"Ja suokoon Jumala sinulle paljon huvia, vaan meidän kesken olkoon
-kaikki lopussa!" huudahti Sergei voimatta hillitä raivoansa. "Elä enää
-kiusaa minua! Olinkin narri, kun -- -- --", alotti hän uudestaan, mutta
-hänen huulensa vavahtelivat ja hän koetti nähtävästi hillitä itseänsä
-sanomasta, mitä hänen kielellänsä jo pyöri.
-
-Minä pelkäsin ja vihasin häntä tällä hetkellä. Mieleni teki sanoa
-hänelle hyvin paljon ja kostaa hänen loukkauksensa, mutta jos olisin
-avannut suuni, olisin tyrskähtänyt itkuun ja alentanut itseni hänen
-edessään. Lähdin ääneti huoneesta.
-
-Tuskin olin lakannut kuulemasta hänen askeleensa, kun jo minun valtasi
-kauhu. Minua kauhistutti kaikki, mitä oli välillämme tapahtunut.
-Kauhistutti ajatus, että nyt katkesi ainaiseksi side, joka oli
-yhdistänyt meidät suloiseen onneemme, ja minun teki mieleni kääntyä
-takaisin mieheni luo. "Mutta olisikohan hän jo kylliksi rauhoittunut,
-että hän voisi minua ymmärtää, kun vain vaitiollen ottaisin häntä
-kädestä ja katsoisin silmiinsä? Käsittäisikö hän jalomielisyyttäni?
-Mitäs, jos hän pitäisikin tuskani teeskenneltynä kiemailuna? Ehkä hän
-oikeassa olonsa vakuutuksessa kuuntelisi katumukseni kertomusta
-ylpeällä rauhallisuudella ja antaisi sitten kaikki anteeksi? -- -- --
-Minkätähden, minkätähden hän, jota olen niin rakastanut, loukkasi minua
-noin kauheasti?" Tällaiset ajatukset pyörivät päässäni enkä
-palannutkaan hänen luokseen.
-
-Minä menin omaan huoneeseeni. Istuin siellä kauan yksinäni ja itkin.
-Kauhistuksella ajattelin jokaista sanaa, jonka olimme keskenämme
-puhuneet, vaihdoin jokaisen niistä ystävälliseen, lempeään sanaan, ja
-taas kauhistuksella ja loukatuilla tunteilla ajattelin, mitä oli
-tapahtunut.
-
-Kun menin illalla teelle ja herra S:n läsnäollessa, joka oli meillä
-vieraisilla, tapasin mieheni, tunsin, että tänä päivänä oli auennut
-välillemme kokonainen kuilu.
-
-S. kysyi minulta, koska aijomme matkustaa. Minä en osannut vastata.
-
-"Matkustamme tiistaina", vastasi mieheni, "me olemme vielä kreivinna
-R:n iltakutsuissa. Menethän sinä niihin?" kysyi hän minuun kääntyen.
-
-Minä säikähdin mieheni luonnollista äänen sointua ja katsoin häneen
-arasti. Hän katsoi suoraan minuun; katseessa oli uhkaa ja pilkkaa; ääni
-sointui kylmältä ja leikkaavalta.
-
-"Menen", vastasin hänelle.
-
-Kun iltasella jäimme kahden kesken, tuli hän luokseni ja ojensi minulle
-kätensä.
-
-"Ole hyvä ja unhota, mitä sinulle puhuin!" sanoi hän.
-
-Tartuin hänen käteensä, hermostunut nauru värähdytteli huuliani ja
-kyyneleet olivat herahtamaisillaan silmistäni, mutta mieheni vetäsi
-taas kätensä pois, aivan kuin olisi pelännyt tuntehikasta kohtausta, ja
-istui jotenkin etäälle minusta.
-
-"Olisiko mahdollista, että hän vieläkin uskoo olevansa oikeassa?"
-ajattelin minä, ja peräytykseni, etten menisikään iltakutsuihin, jäi
-kun jäikin sanomatta.
-
-"Pitää kirjoittaa äidille, että olemme lykänneet matkamme tuonnemmaksi,
-tai muutoin tulee hän rauhattomaksi", sanoi hän.
-
-"Ja koska olet ajatellut matkustaa?" kysyin nyt.
-
-"Tiistaina, kun kemut ovat ohitse", vastasi hän.
-
-"Minä toivon, ettet suinkaan minun tähteni matkaa lykkää", sanoin
-katsoen häntä silmiin, mutta hänen silmissään ei ollut mitään ilmettä
-minulle. Ne olivat kuin jostain salaperäisestä voimasta sulkeutuneet
-minulta, ja hänen kasvonsa muuttuneet yht'äkkiä vanhoiksi ja
-epämiellyttäviksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olimme iltakutsuissa. Välillämme vallitsi näennäisesti taas hyvä ja
-sydämmellinen suhde, mutta pohjiltaan oli se aivan toisellainen kuin
-ennen.
-
-Iltamassa istuin naisten keskellä, kun prinssi tuli luokseni, ja minun
-täytyi nousta voidakseni puhua hänen kanssaan. Noustessani etsin
-silmilläni tahtomattakin miestäni ja näin, että hän oli salin toisessa
-päässä, katsahti minuun ja kääntyi poispäin. Minun valtasi äkkiä
-sellainen tuska ja pelko, että hämmästyneenä siinä prinssin silmäin
-edessä lävähdin punaiseksi, ja punastus levisi alas kaulaan asti. Minun
-täytyi jäädä seisoalleni kuullakseni, mitä prinssi minulle puhui
-tarkastellessaan katseellansa minua kiireestä kantapäähän.
-
-Keskustelumme ei kestänyt kauan, sillä lähelläni ei ollut istuinta
-prinssille, ja hän varmaankin huomasi että minun oli hyvin vaikeaa
-hänen seurassaan.
-
-Puhuimme viimeisistä tanssijaisista, paikasta, missä tulisin kesäni
-viettämään, j.n.e.
-
-Lähtiessään luotani mainitsi hän haluavansa tulla tuntemaan mieheni ja
-näinkin heidän kohtaavan toisensa toisessa päässä salia ja puhelevan
-keskenään. Prinssi puhui varmaankin jotain minusta, koska hän puheensa
-kesken hymyillen katsoi sille puolelle, jossa minä istuin.
-
-Mieheni punastui äkkiä, kumarsi syvään ja jätti prinssin. Minä myöskin
-punastuin, -- minua alkoi hävettää, kun ajattelin, mitä prinssin täytyy
-minusta ja erittäinkin miehestäni ajatella. Minusta tuntui, että kaikki
-olivat voineet havaita tuhman punastumiseni, kun prinssin kanssa
-puhelin, ja taas nähneet mieheni omituisen käytöksen prinssiä kohtaan
-Jumala tietää, mitä tästä päätellään; kunhan eivät vain jo tietäisi
-riitelemisestämmekin.
-
-Serkku saattoi minua kotiin. Tiellä puhelimme miehestäni enkä malttanut
-olla hänelle kertomatta, mitä tämän onnettoman illan takia oli
-välillämme tapahtunut. Hän lohdutteli minua selittäen, ettei se mitään
-merkillistä ole koko tapaus, olihan vain noita tavallisia pikku
-kähähdyksiä, joista ei seuraa sen enempää. Samalla hän, puhuessaan
-mieheni luonteesta, toi omalta näkökannaltaan esiin, että se on
-suljettu ja ylpeä. Minä olin hänen kanssaan yhtä mieltä, ja tunsin
-voivani nyt entistä rauhallisemmin ja paremmin häntä arvostella.
-
-Mutta jäätyäni mieheni kanssa kahden, näytti äskeinen arvosteluni
-hänestä rikokselta, joka painosti tuntoani. Tunsin kuilun suurenevan ja
-laajenevan välillämme ja erottavan meidät yhä kauemmaksi toisistamme.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Tästä päivästä alkain muuttui elämämme ja keskinäinen suhteemme
-kokonaan toisenlaiseksi. Meidän ei ollut enää niin hyvä olla kahden
-kesken, kuin ennen. Oli kysymyksiä joita me vältimme, ja kolmannen
-henkilön läsnäollessa oli meidän ylipäätään helpompi puhua kuin kahden,
-silmityksin. Niin pian kuin vain keskustelu johtui maalaiselämään tai
-tanssijaisiin, tuntui kohta kuin olisi jotain tullut silmiimme, ja
-meidän oli vastenmielistä katsoa toisiimme. Näytimme kumpikin tuntevan,
-millä kohdalla oli tuo meitä erottava kuilu, ja pelkäävän sitä
-lähestyä.
-
-Olin vakuutettu, että Sergei oli ylpeä ja pikanen, ja että minun
-täytyisi käyttäytyä niin varoen, etten muka vain satuttaisi näitä hänen
-heikkouksiansa. Hän oli taas aivan varma siitä, etten voisi elää
-suuresta maailmasta erotettuna, ettei maalaiselämä ollut minua varten
-ja että hänen täytyisi mukautua tähän onnettomaan taipumukseen.
-Vältimme kumpikin suoraa keskustelua näistä seikoista, ja kumpikin
-tuomitsimme valheellisesti toinen toistamme. Emme enää koettaneetkaan
-pysyä toisillemme maailman täydellisimpinä ihmisinä, vaan teimme
-vertailuja toisistamme ja salaisesti tuomitsimmekin toisiamme.
-
-Maalle matkustamisemme edellä tulin minä kipeäksi. Senvuoksi emme
-matkustaneet, vaan muutimme erääseen huvilaan, josta Sergei lähti
-yksinään äitinsä luona käymään. Kun hän lähti, olin jo kylläksi
-virkistynyt voidakseni häntä seurata, mutta hän sai minut puhutelluksi
-jäämään, peläten muka terveyttäni. Minä puolestani tunsin hyvin, ettei
-hän ollut peloissaan terveydestäni, vaan hän pelkäsi, ettemme enää yhtä
-hyvin viihtyisi maalla. En kovin vaatinutkaan päästä hänen mukaansa, ja
-jäin huvilaan.
-
-Kun hän oli poissa, oli oloni hyvin ikävää ja yksinäistä. Mutta kun hän
-tuli takaisin, näin minä, ettei hän minua elähdyttänytkään enää
-niinkuin ennen. Entinen suhteemme, -- jolloin jokainen ajatus, jokainen
-tunne, jota en hänelle ilmoittanut, minua rikoksena painosti, jolloin
-jokainen hänen työnsä, jokainen hänen sanansa näytti minusta
-täydellisyyden kuvalta ja jolloin vähäpätöisimmästäkin syystä voimme
-riemusta nauraa katsoessamme silmästä silmään --, tuo suhde oli niin
-kokonaan ja huomaamattamme toiseksi muuttunut, että emme voineet
-käsittääkään, kuinka se oli käynyt.
-
-Kummallakin meistä oli omat ja omituiset pyrintömme ja mielihalumme,
-joita emme edes koettaneetkaan saada yhteisiksi. Meitä ei enää
-vaivannutkaan se, että kumpikin eleli erityisessä, toisillemme
-vieraassa maailmassa. Me totuimme tähän, ja vuoden kuluttua saatoimme
-jo aivan hämmentymättä katsoa toisiamme silmiin.
-
-Kadonneet olivat hänen ilonpuuskauksensa ja hänen lapsimaisuutensa;
-kadonnut oli hänen anteeksiantava välinpitämättömyytensä, mikä minua
-oli ennen suututtanut; ei näkynyt enää sitä syvällistä katsetta, joka
-oli ennen usein hämmentänyt ja samalla ihastuttanut minua, ei ollut
-meillä enää yhteisiä rukouksia, yhteisiä taidenautintoja, jopa harvoin
-näimmekin toisiamme, sillä hän oli alituiseen matkalla; ei häntä enää
-huolestuttanut eikä pelottanut minun jäämiseni yksin, ja minä
-liikuinkin edelleen siinä seurapiirissä, jossa en häntä tarvinnut.
-
-Kohtauksia ja riitoja ei meillä enää ollut. Minä koetin miellyttää
-häntä, ja hän täytti kaikki mielitekoni ja toivomukseni. Kaikki näytti
-siltä, kuin yhä vielä rakastaisimme toisiamme.
-
-Kun jäimme kahdenkesken, mikä muutoin tapahtui hyvin harvoin, en
-tuntenut hänen seurassaan iloa, en liikutusta, en hämmennystä, olinhan
-vain kuin itsekseni ja yksin. Tiesin kyllä aivan hyvästi, että hän,
-joka oli minun lähelläni, -- ei ollut mikään uusi, tuntematon ihminen,
-vaan hyvä mies, kokonaan minun mieheni, jonka tunsin kuin itseni. Olin
-varmasti vakuutettuna, että tiesin edeltäpäin kaikki, mitä hän tekisi,
-mitä hän sanoisi ja millaisilla silmillä hän mitäkin katselisi. Ja jos
-hän ei tehnyt tahi ilmaissut näkökantaansa juuri sen otaksumiseni
-mukaan, niin uskoin, että hän erehtyi. Oikeastaan en odottanutkaan
-häneltä mitään. Sanalla sanoen hän oli mieheni eikä mitään muuta.
-
-Minusta näytti, että näin täytyi olla, että toisella tavalla ei voisi
-välimme ollakaan ja että koskaan ei ole ollutkaan toisellaisia
-suhteita.
-
-Kun mieheni lähti matkalle, niin erittäinkin ensimäisinä aikoina tuntui
-oloni kovin yksinäiseltä ja pelottavalta. Kun hän oli kaukana, tunsin
-voimakkaammin, mistä merkityksestä oli hänen suojeluksensa minulle. Kun
-hän tuli kotiin, kiidin ilosta hänelle kaulaan, vaan parin tunnin
-kuluttua olin jo täydellisesti unhottanut taas tuon iloni enkä tiennyt
-enää, mitä puhua hänen kanssansa.
-
-Ainoastaan hiljaisen ja järkevän hellyyden hetkinä, joita meillä vielä
-oli, tuntui minusta kuin olisi ollut poissa se, mikä muutoin
-surullisella kaiholla oli sydämmeni täyttänyt, ja samaa olin näkevinäni
-Sergeinkin silmistä. Tunsin olevan hellyydellämme rajat, joiden taakse
-Sergei ei tahtonut mennä, ja minä en voinut. Välistä suretti tämä
-minua, mutta koskaan ei ollut minulla aikaa ajatella, miten oikein oli
-laita. Koetin hukuttaa suruani kaikenlaisiin huvituksiin, joita en
-oikeastaan koskaan hakenut, mutta jotka aina minulle itsestään
-tarjoutuivat. Suuren maailman elämä, joka aluksi oli soaissut minua
-loistollaan ja itserakkauttani imarrellut, valtasi minut pian kokonaan,
-tuli välttämättömyydeksi, kytki minut kahleisiinsa ja täytti sielussani
-vihdoin sen paikan, missä ennen olin elänyt hiljaista tunne-elämääni.
-En jäänyt koskaan yksikseni, sillä pelkäsin vaipuvani miettimään
-tilaani. Kaikki aikani varhaisimmasta aamusta iltaan myöhään olin
-puuhassa enkä suinkaan omissa asioissani, en edes silloin kuin olin
-kotona. Otin vastaan kävijöitä; en tuntenut siitä huvia enkä ikävää.
-Pitäähän sen niin olla, ajattelin minä.
-
-Tällä tavalla kului kolme vuotta, ja näiden vuosien aikana ei suhteemme
-vähintäkään muuttunut, ikäänkuin ei olisi ollut sillä voimaa parantua
-tai pilaantua.
-
-Näiden kolmen vuoden aikana tapahtui kaksi tärkeää tapausta, joista
-kumpikaan ei voinut vaikuttaa muutosta elämääni. Ensimäinen lapseni,
-poikanen, syntyi ja Tatjana Semenowna kuoli.
-
-Ensi aikoina valtasi minut äidin tunne-elämä sellaisella voimalla, että
-luulin jo tuosta odottamattomasta tapauksesta minulle uuden elämän
-koittavan. Mutta kahden kuukauden kuluttua, alettuani kulkea ulkona
-kodista, heikkeni heikkenemistään tuo tunne-elämä, kunnes sekin muuttui
-tottumukseksi ja kylmäksi velvollisuuden täyttämiseksi.
-
-Mieheni sitävastoin muuttui tämän ensimäisen lapsemme syntymisestä
-entiselleen, lempeäksi, rauhalliseksi ja kotirakkaaksi, osoittaen nyt
-entistä hellyyttänsä ja iloisuuttansa poikastamme kohtaan.
-
-Useasti, kun tanssiaispuvussani menin lastenkamariin sanomaan
-pienoiselle hyvästiäni, tapasin siellä mieheni, ja havaitsin hänen
-katsovan moittivalla ankaruudella ja läpitunkevasti minuun, ja tämä
-kävi tunnolleni. Minä säikähdin välinpitämättömyyttäni omasta
-lapsestani ja ajattelin itsekseni: olenkohan huonompi muita vaimoja?
-
-"Mutta mitäpä tehdä?" ajattelin samalla, "minä rakastan pienoistani,
-mutta enhän voi istua hänen vieressään päiväkausia. Minun tulisi vaan
-ikävä, ja kometiiaa en tahdo mistään hinnasta näytellä."
-
-Äitinsä kuolema vaivutti mieheni suureen suruun. Hän sanoi sen jälkeen
-olevan kovin raskasta asua Nikolskissa. Vaikka kävikin huolekseni
-mieheni suru ja tunsin häntä sääliväni, viihdyin kuitenkin nyt entistä
-mieluummin ja rauhallisempana maalla.
-
-Suurimman osan näistä kolmesta vuodesta vietimme kaupungissa, --
-ainoastaan kerran olin kaksi kuukautta ollut maalla --, ja kolmantena
-vuotena matkustimme ulkomaille.
-
-Seuraavan kesän vietimme kylpylaitoksessa.
-
-Tähän aikaan täytin yksikolmatta. Luuloni mukaan oli taloudellinen
-tilamme varsin hyvä. Perhe-elämältämme en odottanut mitään enempää,
-kuin se jo oli minulle suonut. Kaikki, jotka tunsin, näyttivät
-mielestäni rakastavan minua. Terveyteni oli erinomainen, vaatteukseni
-parhaimpia, mitä kylpylaitoksessa nähtiin. Tiesin, että olin kaunis.
-Säät olivat hyviä, tunsin ympärilläni kauneuden ja hienouden
-ilmapiiriä, lyhyesti, minä olin parhaimmalla tuulella. En ollut iloinen
-sillä tavalla, kuin ollessani Nikolskissa, kun tunsin, että olin
-onnellinen itsestäni, onnellinen sentähden, että ansaitsin tuota onnea,
-ja että onneni, niin suuri kuin se olikin, kuitenkin voisi tulla vielä
-suuremmaksi, ja kun kaikki minussa janosi yhä suurempaa onnea.
-
-Silloin oli toista, mutta hyvä oli minun tänäkin kesänä. En halunnut
-mitään, en toivonut mitään, en pelännyt mitään; elämäni, kuten näytti,
-oli täydellinen, ja omatuntoni rauhallinen.
-
-Kylpyvieraissa ei ollut ainuttakaan nuorta miestä, joka olisi missään
-suhteessa minua muita enemmän miellyttänyt. En havainnut mitään
-etuisuuksia edes vanhassa ruhtinas K:ssakaan, lähettiläässämme, joka
-vähän mielisteli minua. Toinen oli liian nuori, toinen liian vanha;
-toinen valkoverinen englantilainen, toinen piikkiparta ranskalainen;
-kaikki he olivat minulle ihan yhdentekeviä, vaan kuitenkin kaikki
-välttämättömiä. Mitättömine mielistelyineen he kumminkin kaikki
-kuuluivat siihen hienoon huvitusten ilmapiiriin, joka minua ympäröi.
-
-Ainoastaan yksi koko joukosta, italialainen markiisi, veti huomiotani
-puoleensa rohkeudellansa, millä hän ilmaisi ihastuksensa minuun. Hän ei
-päästänyt käsistään ainoatakaan tilaisuutta, jolloin hän voi minua
-tavata, tanssitti minua, teki ratsastusmatkoja kanssani j.n.e. ja sanoi
-minulle suoraan että olen kaunis. Joitakuita kertoja näin ikkunasta
-hänen käyskentelevän asuntomme edustalla. Hänen silmäinsä
-epämiellyttävästä kiillosta palava katse sai minut punastumaan ja
-kääntymään hänestä poispäin.
-
-Hän oli nuori, kaunis ja käytökseltään hieno. Hänen otsansa muoto ja
-hymyilynsä muistutti miestäni, vaikka hän olikin paljoa kauniimpi kuin
-mieheni. Tämä yhtäläisyys vaikutti minuun tuntuvasti, vaikka hänessä
-ylipäänsä ja erittäinkin suun seuduissa, katseessa, pitkässä leuvassa
-oli mieheni aatteellisen rauhallisuuden ja hyvyyden ilmauksen sijassa
-jotakin karkeaa, eläimellistä.
-
-Luulin silloin, että hän rakastaisi minua kiihkeästi, ja ajattelin
-häntä joskus ylpeällä säälillä. Joskus tahdoin häntä rauhoittaa
-puolittain ystävällisellä ja luottavaisella puhetavalla, mutta hän
-oli kylmä näille yrityksilleni ja jatkoi vain kiusaamistani
-epämiellyttävillä lempensä ilmaisuilla, jotka olivat joka hetki
-vaarassa ratketa rajainsa ylitse, puhjeta suoriksi sanoiksi. Vaikka en
-sitä tunnustanut, pelkäsin tätä miestä ja ajattelin vasten tahtoanikin
-häntä usein.
-
-Mieheni oli markiisiin ystävällisessä suhteessa, vieläpä enemmän, kuin
-muiden tuttaviemme kanssa, joille hän esiytyi vain vaimonsa miehenä ja
-muuten säilytti kylmähkön ylevyytensä.
-
-Kylpykauden lopussa sairastuin enkä kyennyt kahteen viikkoon lähtemään
-huoneestani. Kun ensi kerran terveeksi tultuani lähdin ulkosalle, menin
-musiikki-iltamaan. Minä tiesin, että sairaana ollessani oli saapunut
-kylpylaitokseen kauan jo odotettu ja kauneudestansa tunnettu lady S.
-
-Ympärilleni kokoutui joukko, joka otti iloisuudella minua vastaan,
-mutta vielä suuremman joukon näin kokoutuneen äsken tulleen
-leijonattaren ympärille. Kaikki minunkin luonani olijat puhuivat vain
-hänestä ja hänen kauneudestaan. Minulle osoitettiin häntä, ja
-epäilemättä oli hän viehättävä, mutta minuun vaikutti vastenmielisesti
-hänen kasvoistansa kuvastuva pöyhkeä itsetietoisuus, ja sanoin sen
-suoraan.
-
-Sinä päivänä tuntui minusta ikävältä kaikki, mikä ennen oli ollut
-iloista.
-
-Seuraavana päivänä pani lady toimeen retken linnaan. Minä kieltäysin
-siitä. Ei juuri ketään liittynyt minuun. Kaikki muuttui nyt silmissäni.
-Kaikki näytti tuhmalta ja ikävältä, olisin voinut itkeä, lopettaa
-äkkipäätä kylpyni ja palata kotimaahani. Sieluuni oli sijansa saanut
-jonkinlainen pahan tunne, vaan en tahtonut vielä itsellenikään sitä
-tunnustaa. Sanoin olevani huonosti voipa ja pysyttelin poissa suuresta
-seurapiiristä. Ainoastaan aamuisin silloin tällöin menin yksinäni
-lähteelle juomaan vettä tahi kävelemään venäläisen ystävättäreni L.M.
-kanssa kylpypaikan ympäristöihin.
-
-Mieheni ei ollut näihin aikoihin luonani. Hän matkusti Heidelbergiin
-muutamiksi ajoiksi ja odotti siellä kylpykauteni päättymistä,
-päästäksemme sitten palaamaan Venäjälle. Sieltä kävi hän vain silloin
-tällöin luonani.
-
-Erään kerran kokosi lady koko seurueen mukaansa huvikävelylle ja L.M.
-ja minä menimme päivällisten jälkeen läheiseen linnaan. Annoimme
-vaunujemme kulkea hitaasti kivitettyä tietä satavuotisten kastanjien
-keskellä ja katselimme niiden välitse kylpypaikan ihanaa ympäristöä
-laskevan ilta-auringon valossa. Puhelimme keskenämme vakavasti, jota ei
-ollut koskaan ennen tapahtunut kylpypaikassa ollessamme. L.M:n olin jo
-pitemmän aikaa tuntenut, vaan ensi kerran havaitsin hänen nyt hyväksi
-ja järkeväksi naiseksi, jonka kanssa on mahdollista puhua kaikesta ja
-mieluista olla ystävän suhteessa. Puhuimme perheistämme, lapsistamme
-ja täkäläisen elämän tyhjyydestä. Ikävöimme kotimaahamme,
-maalaiselämäämme, ja surullisen hellä tunnelma värähdytteli
-sydämmiämme.
-
-Näiden vakavain tunteittemme vallassa saavuimme linnaan. Sen muurien
-suojassa oli varjoisaa ja raikasta. Ylhäällä raunioilla leikkivät vielä
-auringon säteet, Hiljaisinkin askele ja matalinkin ääni kaikui
-muureista ja holveista. Portista näimme ikäänkuin kehyksissään
-hurmaavan vaikka meille venäläisille vähän kylmän baadenilaisen
-maiseman.
-
-Istuimme levähtämään ja katselimme ääneti laskevaa aurinkoa. Kuului
-läheltämme selvästi puhetta ja olin kuulevinani nimenikin lausuttavan.
-Aloin kuunnella tarkemmin, ja tahtomattani erotin puhujan jokaisen
-sanan. Ääni oli minulle tuttu, markiisi D. puhui ranskalaisen ystävänsä
-kanssa, jonka myös tunsin. He puhuivat minusta ja lady S:stä.
-Ranskalainen vertaili minua ja häntä ja selvitteli meidän kummankin
-kauneutta. Hänen sanansa eivät sisältäneet vähintäkään loukkausta,
-mutta kaikki vereni ryntäsi sittenkin sydämmeeni kuullessani hänen
-arvostelunsa. Yksityiskohtiin saakka hän esitteli, mikä oli kaunista
-minussa ja mikä lady S:ssä. Minulla on jo lapsi, lady S. on vasta
-yhdeksäntoista; minun hipiäni on hienompi, lady S:n vartalo
-kokonaisuudessaan sirompi; lady S. on ylhäinen daami, jota vastoin
-"Teidän kaunottarenne" -- sanoi hän -- "on noita vähäpätöisiä
-venäläisiä ruhtinattaria, joita alituiseen tapaa täällä
-kylpypaikoissa". Hän päätti puheensa huomauttaen, että tekisin
-viisaasti, jos en antautuisi lady S:n kanssa kilpailuun, sillä silloin
-voisin pian olla Baadenissa yleisen huomion suhteen kuollut olento.
-
-"Minua hän säälittää -- --".
-
-"Niin, kenties hän saisikin lohdutuksensa teissä", lisäsi ranskalainen,
-naurahtaen iloisen kylmästi.
-
-"Jos hän matkustaa, menen minä perässä!" lausui toinen puhuja
-itaalialaisella äänenpainolla.
-
-"Onnellinen ihminen, joka vielä voitte rakastaa!" nauroi ranskalainen,
-
-"Rakastaa!" kertoi ääni ja vaikeni hetkeksi, -- "En voi olla
-rakastamatta, -- rakkaudetta ei ole elämää. Tehdä romaani omasta
-elämästään on ainoa, mikä on kaunista. Ja minun romaanini ei jää
-puolitiehen, minä teen sen täydelliseksi, johdan loppuun saakka!"
-
-"Onneksi olkoon, hyvä ystävä!" päätti ranskalainen. Enempää emme
-voineet kuulla, sillä puhujat kiersivät erään kulmauksen taitse ja pian
-kuulimme heidän askeleensa toiselta suunnalta. He laskeusivat portaita
-alas, tulivat muutaman minuutin kuluttua sivuovesta sisälle ja
-näyttivät kovasti hämmästyneiltä, kun meidät näkivät.
-
-Minä punastuin, kun markiisi D. tuli luokseni, ja alkoi tuntua oikein
-kauhealta, kun hän linnasta lähtiessämme tarjosi minulle käsivartensa.
-En voinut kieltäytyä. Lähdimme kävelemään vaunuillemme päin L.M:n
-perästä, sillä hän asteli markiisin ystävän kanssa, hekin rinnatusten
-edellämme. Olin loukkautuneena siitä mitä ranskalainen oli minusta
-sanonut, vaikka sydämmessäni tunnustin, että hän oli sanonut vain
-samaa, mitä itsekin tunsin. Markiisin sanat taas kiihdyttivät ja
-ihmetyttivät minua raakuutensa vuoksi. Minua kiusoitti ajatella, että
-olin kuullut hänen puheensa, eikä hän kuitenkaan hävennyt vähääkään
-edessäni. Oli vastenmielistä olla hänen lähellänsä. Häneen katsomatta,
-hänelle vastaamatta ja koettaen kättäni pitää niin, etten kuulisikaan
-hänen puheluansa, kiirehdin L.M:n ja ranskalaisen perästä.
-
-Markiisi puhui minulle kauniista näköalasta, odottamattomasta onnesta,
-kun sai tavata minua täällä, ja muusta sellaisesta, vaan minä en
-kuunnellut häntä. Tällä hetkellä kiintyivät ajatukseni mieheeni,
-poikaani, Venäjään. Tunsin häpeää ja katumista; olisin tahtonut päästä
-niin kiireesti kuin mahdollista yksinäiseen asuntooni, kylpypaikan
-hotelliin, jotta olisin siellä saanut häiritsemättä ajatella kaikkea,
-mikä nyt täytti sieluni. Mutta L.M. käveli hitaasti, vaunuille oli
-vielä matkaa ja saattajani näytti ehdoin tahdoin hidastuttavan
-käyntiämme, ikäänkuin tahallisesti minua pidättääkseen.
-
-"Eihän se ole mahdollista!" ajattelin ja päätin käydä kiivaammasti.
-Mutta hän pidätti minua todellakin ja painoi käsivarttani itseänsä
-vastaan. L.M. katosi edeltämme tien mutkan taakse ja me olimme aivan
-kahden. Minua alkoi pelottaa.
-
-"Suokaa anteeksi!" sanoin kylmästi ja koetin vetää kättäni vapaaksi,
-mutta hiansuu-pitsini sotkeutui hänen nappiinsa kiinni.
-
-Markiisi kumartui puoleeni ja alkoi päästää pitsiä irti. Hänen
-hansikkaattomat sormensa koskettivat kättäni. Minun läpitseni valahti
-jääviilteenä tunne, jota en ennen koskaan ollut kokenut, -- joka ei
-ollut kauhistusta eikä iloa. Katsoin häneen, antaakseni silmäykseni
-kylmyyden hänelle todistaa, kuinka häntä nyt inhosin ja ylenkatsoin.
-Mutta katseestani kuvastuikin kokonaan toista kiihtymistä ja
-hämmästystä. Hänen hehkuvat kosteat silmänsä tähystivät aivan kasvoini
-edessä minuun, heitellen intohimoisia silmäyksiä kaulalleni,
-rinnoilleni. Molemmin käsin tarttui hän käteeni. Hänen avoimet huulensa
-lausuivat jotakin, puhuivat, että hän rakasti minua, että minä olin
-hänelle kaikki kaikessa, ja nämä huulet lähestyivät, käsi puristi
-tulisemmin ja poltti minua. -- -- Tunsin kuin olisi tulta virrannut
-suonissani, silmissäni himmeni, minä vapisin, ja sanat, joilla tahdoin
-häntä luotani sysätä, kuivuivat kurkkuuni.
-
-Yhtäkkiä tunsin suutelon poskellani. Vavisten ja valahtaen koko
-olennoltani jääkylmäksi seisahduin ja katsoin häneen. Voimatta puhua,
-voimatta liikahtaa odotin kauhistuneena jotakin, jota samalla tunsin
-haluavani.
-
-Tämä kaikki kesti silmänräpäyksen. Mutta tämä silmänräpäys oli
-kauhistava! Näin hänen edessäni aivan selvästi tällä hetkellä. Nyt
-ymmärsin ja käsitin hänen kasvojensa ilmeet: Olkihatun alta näkyvä
-alapuoli otsaa, jolla oli niin paljon yhtäläisyyttä mieheni otsan
-kanssa, tuo kaunis, suora nenä, avoimet sieramet, nuo pitkät, päistään
-kiherretyt viikset, pienet poskiparrat, sileät poskien alapuolet ja
-ruskehtunut kaula -- -- minä vihasin, minä pelkäsin häntä, -- mutta
-samalla hetkellä herätti tuon vihatun ja oudon miehen kiihkeys ja
-intohimoisuus minun sielussani voimakasta vastakaikua.
-
-Minut valtasi voittamaton halu antautua tuon kauniin suun
-suudeltavaksi, noiden valkosten sirosuonisten ja sormuksilla
-koristeltuin käsien syleiltäviksi. Päätäni huimasi tuon kielletyn
-nautinnon suloisuus, joka oli nyt äkkipäätä avannut houkuttelevan
-pohjattoman kuilunsa eteeni. Olin hyppäämäisilläni -- -- --
-
-"Olen jo niin onneton", välähti ajatuksissani "vieläkö saisin enemmän
-onnettomuutta kantaakseni?"
-
-Hän kietoi toisen kätensä ympärilleni ja kumartui kasvoihini päin.
-
-"Vieläkö, vieläkö todellakin tulisi enemmän syntiä ja häpeää pääni
-päälle?"
-
-"Minä rakastan teitä"; kuiskasi hän äänellä, joka muistutti aivan
-mieheni ääntä. Samassa olin näkevinäni edessäni mieheni ja lapseni,
-kaukaisina, entisinä olentoina, joiden kanssa ei ollut enää minulla
-mitään tekemistä. Juuri tuolla hetkellä kuului tien mutkassa L.M:n
-ääni, joka huusi minua.
-
-Minä toinnuin järkeeni, tempasin käteni irti häneen katsomatta ja
-melkein juosten kiidin L.M:n luokse. Me menimme vaunuille, nousimme
-niihin, ja sitten vasta vilkasin markiisiin.
-
-Hän otti hatun päästään, sanoi jotakin, ja hymyili. Hänellä ei ollut
-aavistustakaan sanomattomasta vastenmielisyyydestä, jota tällä hetkellä
-tunsin häntä kohtaan.
-
-Elämäni näytti minusta kovin onnettomalta, tulevaisuus epätoivoiselta,
-menneisyys synkältä! L.M. puhui minulle, mutten ymmärtänyt sanaakaan
-hänen puheestaan. Minä tunsin sydämmessäni, että hän varmaan säälistä
-puhuu kanssani, peitelläkseen ylenkatsettaan, jonka nyt olin herättänyt
-hänessä. Jokaisesta hänen sanastaan kuulin ja jokaisesta silmäyksestään
-näin tuota ylenkatsetta ja loukkaavaa sääliä.
-
-Suutelo poltti häpeän merkkinä poskeani ja ajatukseni miehestäni ja
-lapsestani kasvoivat hirveän voimakkaiksi.
-
-Päästyäni kotini yksinäisyyteen toivoin voivani miettiä tyynesti
-tilaani ja tapahtumia, mutta yksinäisyys olikin minulle kauhistava. En
-juonut teetä, jota oli minulle valmistettu. Olin kuin kuumeessa.
-Tietämättäni, minkätähden, täytyi minun päästä heti mieheni luo
-Heidelbergiin, lähteä jo samana iltana -- -- --.
-
-Kun istuin palvelustyttöni kanssa tyhjässä vaunussa, kun juna
-alkoi liikkua ja raikas ilma löyhytellä ikkunasta kasvoilleni
-hengitettäväkseni, aloin minä virkistyä ja samalla selvemmin ajatella
-menneisyyttäni ja tulevaisuuttani. Koko avioelämäni siitä saakka, kun
-maalaiselämästämme muutimme Pietariin, valkeni minulle uudessa valossa
-ja alkoi soimauksena painaa tuntoani. Ensimäisen kerran muistin
-elävästi ensimäiset aikamme maalla ja suunnittelumme; ensimäisen kerran
-pälkähti päähäni kysymys: mitä iloa olinkaan koko tällä ajalla
-miehelleni tuottanut? Tunsin itseni syylliseksi häntä kohtaan.
-
-"Mutta miksikä ei hän ole minua pidättänyt, miksi on hän teeskennellyt
-edessäni, miksikä välttänyt jokaista selvitystä, miksi vielä loukannut
-minua?" lenteli kysymyksinä aivoissani. "Miksikä ei ole hän tehnyt
-rakkautensa voimaa minulle pakottavaksi voimaksi -- vai eikö hän ole
-rakastanutkaan minua?" Mutta olipa kuinka tahansa, olkoon hän syyllinen
-tai ei, vieraan miehen suudelma oli minun poskellani, ja se tuntui
-vieläkin polttavan.
-
-Mitä enemmän Heidelbergia lähestyimme, sitä selvempänä näin mieheni ja
-sitä tuskallisempana ahdisti tapaamisen hetki. "Kaikki, aivan kaikki
-sanon hänelle, sanon katumuksen kyynelin, ja hän antaa minulle
-anteeksi", ajattelin vaunussa istuissani. Mutta en tietänyt itsekään,
-mitä olikaan tuo "kaikki", jonka hänelle tahdoin sanoa, enkä itsekään
-uskonut, että hän minulle anteeksi antaa.
-
-Tuskin olin päässyt mieheni huoneeseen ja nähnyt hänen rauhalliset,
-vaikka vähän kummastuneet kasvonsa, kun jo tunsin, ettei minulla
-ollutkaan hänelle mitään sanottavaa, mitään tunnustettavaa, tai mitään
-anteeksi pyydettävää. Sanomaton tuska ja katumus jäi painostamaan
-sieluani. "Mitä sinä nyt ajattelet?" sanoi hän. "Huomennahan minä
-aijoin tulla luoksesi." Mutta nähtyänsä lähempää kasvoni näytti hän
-säikähtyvän ja lisäsi: "Mikä sinulla on, mikä sinua vaivaa?"
-
-"Ei mikään", vastasin, tuskin voiden kyyneliäni pidättää. "Olen
-jättänyt kylpylaitoksen. Mennään Venäjälle, mennään kotiin, lähdetään
-huomenna jo."
-
-Mieheni oli vaiti jokseenkin kauan ja katseli minua tarkkaavasti.
-
-"No niin, kerrohan, mitä sinulle on tapahtunut", sanoi hän vihdoin.
-
-Punastuin tahtomattani ja loin silmäni lattiaan. Mieheni silmistä
-loisti pelästyksen ja suuttumuksen ilme. Säikähtyneenä mietin, mitä hän
-mahtaisi nyt ajatella, ja teeskentelyllä, jommoista en olisi itsekään
-itseltäni odottanut, aloin selvitellä:
-
-"Ei minulle ole mitään tapahtunut, surullisen ikävältä vain alkoi
-tuntua yksinolo, ja olen ajatellut paljon elämäämme ja sinua. Jo kauan
-olen rikkonut sinua vastaan! Miksi olet matkustellut kanssani sinne,
-johon sinulla ei ole ollut omaa halua. Kauan, kauan olen rikkonut sinua
-vastaan", kerroin uudestaan, ja taas vesi herahti silmiini. "Mennään
-takaisin kotiin, maalle ja ainaiseksi."
-
-"Säästähän, rakas ystäväni, minua noista tunteiden purkauksista", sanoi
-mieheni kylmästi. "On erittäin kauniisti että haluat palata maalle,
-koska rahammekin alkavat loppua, mutta ainaiseksi, -- se on kuvittelua
-vain. Olen varma, ettet pitkiäkään aikoja viihdy maalla. Mutta parasta
-on juoda nyt teetä", päätti hän puheensa ja seisahtui palvelijaa
-soittamaan.
-
-Koetin kuvitella, mitä mieheni voisi nyt minusta ajatella. Loukkauduin
-noista pelottavista ajatuksista, joita luulin hänen päässänsä nyt
-kiertelevän, nähdessäni hänen katseensa epäilevänä ja häpeävänä
-tarkastelevan minua.
-
-"Ei, ei hän voi minua ymmärtää, eikä tahdokaan ymmärtää!"
-
-Sanoin tahtovani mennä katsomaan lastamme. Lähdin mieheni luota. Minun
-täytyi saada olla yksinäni ja itkeä, itkeä, itkeä! -- -- --
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kauan kylmillä ja tyhjänä olleessa kodissamme Nikolskissa oli taas
-elämää. Kuitenkaan ei herännyt elämään kaikki, mikä siellä ennen
-meille eloa henkäili. Sergein äiti oli jo poissa, ja me elimme
-kahden yksinäistä elämäämme. Mutta nyt ei enää ollut meille yksinäisyys
-tarpeen, se oli meille päinvastoin rasittavaa.
-
-Talvemme meni huononpuoleisesti. Olin kipeänä ja virkistyin vasta
-toisen poikamme synnyttyä. Suhteemme pysyi ystävällisen kylmänä,
-jollaista se oli jo ollut kaupunkielämässämme. Täällä maalla vain
-jokainen lattiapalkki, joka seinä, huonekalu, kaikki muistutti
-mieleeni, mitä Sergei oli minulle ennen ollut ja mitä olin kadottanut.
-Ikäänkuin välillämme olisi ollut anteeksiantamatonta loukkausta ja
-ikäänkuin Sergei olisi tahtonut minua rangaista jostakin rikoksesta,
-vaikka hän samalla koetti näyttää, ettei muka välillämme ollut mitään
-estettä ystävyytemme uudistumiseen.
-
-Mistäpä oli minun pyytäminen anteeksi oikeastaan? Hänhän rankaisi minua
-sillä, ettei antaunut enää kokonaan minulle, ei koko sydämmestään,
-niinkuin ennen; hän ei antaunut enää kenellekään ihmiselle, ei
-millekään asialle, -- ikäänkuin ei hänellä enää olisi sydäntä
-ollutkaan.
-
-Välistä ajattelin, että hän käyttäysi noin vain minua kiusatakseen,
-että hänessä elävät kyllä vielä entiset tunteet. Koetin saada niitä
-elähdytetyiksi ja nähtäville, mutta joka kerta tätä yrittäessäni näytti
-hän välttävän suoraa selvyyttä, osoittavan epäluuloista käytöstä ja
-pelkäävän jokaisen tunteenilmauksen naurettavaisuutta. Hänen katseensa
-ja äänensä ilmaisi minulle: "Minä tiedän, tiedän kaikki, kaikki, mitä
-sinulla on sanottavaa. Tiedän senkin, että puhut toista, ja toista
-ajattelet -- -- --"
-
-Ensimältä tuo hänen avomielisyyden pelkonsa loukkasi minua; lopulta
-totuin siihen ja aloin käsittää, ettei tämä ole avomielisyyden, vaan
-avomielisyyden tarpeen puutetta minua kohtaan.
-
-Minä puolestani en olisi myöskään voinut äkkipäätä sanoa hänelle, että
-rakastan häntä, pyytää häntä kanssani rukoilemaan tahi kuulemaan
-soittoani. Välillämme olivat jo tuntuvissa varmat rajansa. Elimme
-kumpikin omaa elämäämme, Sergei omissa tilustoimissaan, joihin
-osaaottavaisuuden ja tutustumisen tarvetta en tuntenut, minä taas
-omassa työttömyydessäni, joka ei nyt enää häntä suututtanut eikä
-surettanut niinkuin ennen. Lapsemme olivat vielä liian pieniä
-voidaksensa meitä yhdistää.
-
-Kevät joutui. Katja ja Sonja tulivat luoksemme maalle kesää viettämään.
-Talomme Nikolskissa pantiin korjauksen alaiseksi ja me muutimme
-Pokrovskoviin kaikin.
-
-Siellä oli vanha koti entisellään, terassi, pöydät, piano valoisassa
-salissa. Näin siellä entisen kamarini, sen valkoiset varjostimet, ja
-unelmat, jotka näyttivät ikäänkuin unhottuneen sinne tyttöajoilta.
-
-Asuin entisessä huoneessani siinä oli nyt kaksi vuodetta. Toinen oli
-niistä minun entinen vuoteeni, ja siihen minä nyt peittelin ja levolle
-siunasin punaposkisen Kokoshani. Toisesta pienemmästä pilkisteli taas
-pikku Vanja kapalostaan.
-
-Siunattuani heidät nukkumaan jäin usein pitkäksi aikaa istumaan tuohon
-rauhalliseen huoneeseen. Joka nurkasta, joka seinältä ja uutimen
-poimuistakin virisi vanhoja jo unhotuksiin joutuneita nuoruuden kuvia,
-kuului vanhoja tuttuja lapsenlaulujen ääniä. Missähän olivat nyt nuo
-kuvat, missä nuo hellän pehmeät lapsenlaulut?
-
-Kaikki toiveeni ovat käyneet toteen, kaikki rohkeimmatkin. Kaikki
-hämärimmät haaveilut ovat muuttuneet todellisuudeksi. Ja juuri tuo
-todellisuus on painanut elämääni raskaan surullisuuden ja ilottomuuden
-värityksen.
-
-Sittenkin on ympäristöni kaikki entistä: tuo on puutarha, jota olen
-ikkunasta ihaillut, tuo on nurmikko, tuo tie, nuo varjoisan käytävän
-penkkejä, nuo lammilta kaikuvia satakielen lirityksiä, nuo
-kauniimmillaan kukoistavia sireeniä, ja tuo kartanon takaa nouseva kuu,
--- ja kuitenkin on kaikki muuttunut, tullut niin vieraaksi, niin
-uskomattoman oudoksi.
-
-Kylmähtävää on nyt minulle kaikki tuo, joka ennen voi olla minulle
-kallista ja läheistä. Aivan kuin ennenkin jutustelemme, Katja ja minä,
-kahdenkesken vierassalissa. Me puhelemme nytkin Sergeistä. Mutta Katjan
-otsa on kurtistunut, poskuset laihtuneet ja vaalenneet. Ei loistele
-hänen silmänsä ilosta ja toivosta, ne kuvastavat nyt murhetta ja
-sääliä. Me emme ihantele häntä, ennen ihailemaamme, me arvostelemme ja
-tuomitsemme häntä. Emme enää kummastele, miten ja minkävuoksi olemme
-niin onnellisia, kuten ennen teimme, emmekä tunne tarvetta koko
-maailmalle tunteitamme julistaa. Kuiskuttelemme keskenämme, kuin
-vannoutuneet, ja sadattakin kertaa kysäsemme toisiltamme, miksikähän on
-kaikki muuttunut niin surullisella tavalla?
-
-Ja Sergei on sama kuin ennenkin; ainoastaan silmäkulmain väliset kurtut
-ovat syventyneet ja hiukset ohauksilla enemmän harmahtuneet, mutta
-hänen syvä ja tarkkaavainen katseensa on pilvinen ja aina kääntyneenä
-minusta poispäin.
-
-Olen itse myöskin sama kuin ennenkin, vaan ei ole minussa enään mitään
-rakkautta eikä rakkauden haluakaan ja ikävöimistä. En tunne tarvetta
-työskennellä, en ole itseeni tyytyväinen. Kaukaiselta ja mahdottomalta
-näyttää minusta entinen uskonnollinen innostukseni, entinen rakkauteni
-Sergeihin ja entinen elämäni kylläisyys. En voi ollenkaan ymmärtää
-sitä, mikä ennen oli kirkasta ja yksinkertaisen helppoa: onnea elää
-toisten vuoksi. Miksikä sitten elää toisten hyväksi, kun ei enää voi
-itselleenkään elää?
-
-Jo silloin kuin asuimme Pietarissa, olin musiikin kokonaan hyljännyt,
-mutta nyt taas vanha pianoni ja vanhat nuottini herättivät siihen
-halua.
-
-Eräänä päivänä olin kipeä ja jäin yksinäni kotia. Katja ja Sonja
-menivät Sergein kanssa yhdessä Nikolskiin katsomaan uusia rakennuksia.
-Teepöytä oli katettu. Menin alas ja odottaessani heidän takaisin
-tuloaan istuin pianon ääreen. Avasin sonaatin "quasi una fantasia" ja
-aloin sitä soitella. Ei näkynyt eikä kuulunut ketään. Ikkunat olivat
-auki puutarhan puolelta ja tutut, surullisen juhlalliset säveleet
-alkoivat kaikua huoneessa.
-
-Soitin loppuun ensimäisen osan. Vanhasta tottumuksesta vilkasin
-nurkkaan, jossa Sergei aina ennen istui kuuntelemassa. Siellä ei ollut
-häntä. Tuoli, jota ei liene pitkiin aikoihin paikaltaan siirretty, oli
-tyhjänä nurkassaan, Näin puutarhan sireenipensaston värikkäässä
-ilta-auringon valaistuksessa. Avoimista ikkunoista virtaili kesäillan
-tuoretta raikkautta sisälle. Nojauduin pianoon, peitin kasvoni molemmin
-käsin ja vaivuin mietteisiini. Sillä tavalla istuin kauan, murheella
-muistaen vanhoja, palaamattomia aikojani ja aroilla ajatuksin kiidellen
-tuleviin. Kaikki näytti tyhjältä, ei ollut edessäni mitään, ei mitään,
-jota voisin haluta, toivoa. "Oi, joko olen elämäni elänyt?" välkähti
-kysymyksenä ajatuksiini. Kauhistuin, kohotin pääni ja aloin taas
-soittaa, soittaa itseäni unhottaakseni. Soitin andanten toistamiseen.
-
-"Jumalani", ajattelin minä, "anna anteeksi minulle, jos olen rikkonut;
-anna palata kaiken, mikä oli niin kaunista sydämmessäni, tahi opeta,
-mitä on minun tekeminen, miten on minun nyt eläminen!"
-
-Vaunujen ratinaa kuulin nurmikolta, rappusten edestä ja sitten
-terassilta tuttua varovaista, astuntaa. Taas oli kaikki hiljaa.
-
-Askelten kaiku ei voinut herättää minussa entisiä tunteita. Kun lopetin
-soittoni, kuuluivat askeleet läheltäni ja olalleni laskeutui käsi.
-
-"Oikein oivallista, että soitit tuon sonaatin", sanoi Sergei.
-
-Minä olin vaiti.
-
-"Etkö ole juonut teetä?"
-
-Pudistin kieltävästi päätäni häneen katsomatta, ettei hän olisi voinut
-havaita liikutuksen jälkiä, jotka vielä näkyivät kasvoillani.
-
-"Katja ja Sonja tulevat oitis. Hevonen vikuroi ja he lähtivät jalkaisin
-isoa tietä", sanoi Sergei.
-
-"Odotetaan heitä", vastasin minä ja menin terassille siinä toivossa,
-että Sergei seuraisi minua.
-
-Mutta hän kysyikin miten lapset voivat, ja meni niiden luokse. Taas
-hänen läsnäolonsa, hänen selvä ja hyväntahtoinen äänensä vaikuttivat
-minuun, ikäänkuin en olisikaan mitään kadottanut. "Mitä vielä voisin
-toivoakaan? Sergei on hyvä, lempeä, oivallinen aviomies, ja hyvä isä.
-En ymmärrä itsekään mitä minulta puuttuisi." Menin terassille ja istuin
-samalle penkille, jolla olin istunut sinä päivänä, jona välimme
-selvisi.
-
-Aurinko oli jo laskenut ja alkoi hämärtyä. Kevään harmaan tummat pilvet
-peittivät kartanon ja puutarhan. Ainoastaan puiden välistä näkyi
-sammuvan iltaruskon punertavaa hohdetta ja nousevan iltatähden
-tuiketta. Kaikki kietoivat hämäräänsä nuo synkät pilvet ja kaikki
-näytti odottavan hiljaista kevätsadetta.
-
-Tuuli oli asettunut, ei liikkunut lehti eikä huojahdellut
-ruohonkorsikaan. Sireenien ja tuomien tuoksua virtaili niin
-voimakkaasti, kuin olisi koko ilma kukkana kukoistanut ja tuoksu
-väreillen lainehtinut puutarhassa ja terassilla.
-
-Mitään ei haluttanut nähdä eikä kuulla, teki mieli vaan painaa silmänsä
-kiini ja hengittää tuota pehmeän herttaista tuoksua.
-
-Georgiinit ja ruusupensaat, jotka eivät vielä kukkineet, kohousivat
-mustilta penkeiltä liikahtamattomina ylöspäin, ikäänkuin hitaasti
-pyrkien venähtämään tukikeppiänsä korkeammiksi. Sammakot kurnuttivat
-kaikesta voimastansa, aivan kuin olisivat tahtoneet nyt tulla oikein
-huomatuiksi, ennenkuin sade tulisi ja pakottaisi heidät veteen. Hienoa
-katkeamatonta veden kohinaa kuului niiden ääntelyn seasta. Satakielen
-laulu sai vaihtelevaksi tuon kaiken, ja kuului siitä kuinka se
-levotonna lenteli paikasta toiseen. Taas tänäkin kevännä koetti yksi
-satakieli asettua pensaaseen ikkunamme alle. Kun menin ulos, kuulin,
-kun se lennähti siitä lehtokujaan ja lauloi siellä lirityksensä. Sitten
-se alkoi odottaa vaiti ollen paikalleen pääsemistä.
-
-Turhaan koetin rauhoittua. Minäkin odotin ja ikävöin jotakin.
-
-Sergei tuli lasten luota ja istui sivulleni.
-
-"Näyttää siltä kuin saisimme sadetta", sanoi hän.
-
-"Niin näyttää", sanoin, ja olimme sitten kumpikin kauan aikaa vaiti.
-
-Aivan tuuletta vaipuivat pilvet yhä alemmaksi. Luonto tuntui yhä
-tyynemmältä, tuoksuvammalta ja hiljaisemmalta. Äkkiä tipahti pisara
-terassille ponnahtaen ikäänkuin taas takasin sen suojusvaatteelta;
-toinen putosi tielle puutarhaan, sitten useampia yhä rankemmaksi
-yltyvänä sateena. Satakielet ja sammakot vaikenivat tykkönään. Kuulin
-vain enää hiljaista veden sohinaa, vaikka se sateen vuoksi tuntui
-tulevan kauempaa, vaan oli kuitenkin ilmassa kuultavana, ja joku lintu,
-joka lienee kätkeytynyt tiheään lehdistöön lähelle terassia, piipahteli
-silloin tällöin aina samalla äänellä kaksiosaisen säveleensä.
-
-Sergei Michailovitsh nousi ja aikoi lähteä.
-
-"Mihin sinä menet?" kysyin häntä pidättääkseni. "Täällähän on niin
-hyvä."
-
-"Minun pitää lähettää Sonjalle ja Katjalle sateenvarjo ja
-päällyskengät", vastasi hän.
-
-"Ei tarvitse, sade lakkaa oitis."
-
-Hän mukautui minuun ja jäimme yhdessä seisomaan terassille, kaidetta
-vastaan nojaten. Pidin kiinni paljaasta liukkaasta käsipuusta ja
-kurotin päätäni eteenpäin. Raikas sade kasteli kaulaani ja hiuksiani.
-Päittemme päällä kirkastuivat ja ohenivat pilvet ja taukosivat vettä
-valamasta. Silloin tällöin kuului enää vain lehdiltä valahtelevan
-yksityisen pisaran nokahdus. Taas alkoivat sammakot kurnuttaa, taas
-satakielet puistivat siivistänsä veden ja alkoivat viserrellä
-toisilleen sieltä täältä märästä pensastosta. Kaikki selvisi taas
-edessämme.
-
-"Kuinka kaunista!" sanoi Sergei ja kumartaen kaidepuiden nojaan
-silitteli kädellään märkää tukkaani.
-
-Tämä yksinkertainen hyväily vaikuttti kuin nuhde. Olin vähällä itkeä.
-
-"Mitä vielä ihminen tarvitseisi?" sanoi Sergei. "Minä olen nyt niin
-tyytyväinen, etten tunne iltseltäni mitään puuttuvan. Olen todellakin
-onnellinen!"
-
-"Noin et sinä puhunut minulle", ajattelin, "kun oli kysymyksessä minun
-onneni! Niin suuri kuin onnesi olikin, sinä vielä suurempaa halusit.
-Mutta nyt sinä olet tyyni ja tyytyväinen, kun sieluani ahdistaa
-sanomaton katumus ja sydäntäni pidätetyt kyyneleet."
-
-"Minustakin on kovin kaunista", vastasin hänelle. "Mutta minua painaa
-ja surettaa juuri se, että kaikki on minun ympärilläni niin kaunista ja
-hyvää. Oma olemukseni on sille niin ristiriitainen, tyhjä, että
-se aina haluaa ja ikävöi, vaikka on noin rauhaisaa ja ihanaa -- -- --
-Onko mahdollista, ettei yksikään ikävöimisen tunne hämmennä
-sinun luonnonnautintoasi; etkö ikävöi mitään menneestä ajasta
-takaisin?" -- -- --
-
-Sergei vetäsi kätensä päästäni ja oli hetken vaiti.
-
-"Niin, sellaista tunsin kyllä ennen, erittäinkin keväällä", puhui hän
-ikäänkuin ajatuksiansa kooten. "Olen elänyt sellaisia öitä, toivoen ja
-ikävöiden, ja ne olivat ihania öitä! -- -- -- Mutta silloin oli vielä
-kaikki edessänipäin, nyt on kaikki takanani. Nyt olen tyytyväinen
-siihen, mitä todella on, ja olen täydellisesti tyytyväinen", päätti hän
-puheensa niin järkevän rauhallisena, että vaikka koski kipeästi minuun
-tuota kuulla, en voinut epäilläkään, ettei hän puhuisi totta.
-
-"Et siis toivo enää mitään?" kysyin häneltä.
-
-"En mitään mahdotonta", vastasi hän käsittäen tunteeni. "Pääsi tuli
-kovin märäksi", lisäsi hän hyväilemällä silitellen hiuksiani kuin
-minkäkin lapsen. "Olet mustasukkainen lehdille ja ruohostolle, kun
-niitä sade kastelee, ja tekisi mielesi olla ruohoisina ja lehtisinä ja
-sateenakin ehkä. Mutta minä olen ainoastaan iloinen niistä, niinkuin
-kaikesta muustakin maailmassa, mikä on nuorta, onnekasta ja kaunista."
-
-"Eikö siis sinulla ole mitään kaihoa menneisyydestä?" jatkoin
-kyselemistäni, tuntien yhä enemmän sydäntäni ahdistavan.
-
-Hän mietti ja oli taas hetken vaiti. Näin, että hän tahtoi vastata
-minulle tarkimmalla totuudella.
-
-"Ei mitään!" vastasi hän lyhyesti.
-
-"Ei se ole totta, se ei ole totta!" huudahdin minä kääntyen häneen
-päin ja katsoen häntä suoraan silmiin. "Etkö todellakaan ikävöi
-menneisyyttä?"
-
-"En", vastasi hän vielä kerran. "Minä kyllä siunaan menneisyyttä, mutta
-en sure enkä ikävöi sitä."
-
-"Mutta etkö toivoisi saavasi sitä vielä kerran elää?" kysyin nyt.
-
-Hän kääntyi ja alkoi katsella puutarhaan päin.
-
-"En toivo. Kuinka voisinkaan toivoa, että minulle esimerkiksi kasvaisi
-siivet, -- sehän on mahdotonta!"
-
-"Sinä et toivo saavasi mennyttä parantaa, et soimaa itseäsi etkä minua
-siitä?" jatkoin minä.
-
-"En koskaan! Kaikki on ollut parhaimmalla tavalla, mitä on ollut."
-
-"Kuulehan!" sanoin ja tartuin hänen käteensä, että hän kääntyisi minuun
-päin. "Kuule, miksi et ole koskaan sanonut minulle, mitä sinä minulta
-vaadit, että olisin voinut elää tahtosi ja toivosi mukaisesti? Miksi
-olet suonut minulle vapautta, jota en ole ymmärtänyt parhaakseni
-käyttää, miksi lakkasit minua opettamasta? Jos olisit toisin minua
-johtanut, niin ei olisi mitään tapahtunut, ei mitään!" Sanoin tämän
-äänellä, josta väreili kylmä katkeruus, mutta jossa oli vaan hitunen
-jäljellä entisestä rakkaudesta.
-
-"Mitä ei olisi sitten tapahtunut?" kysyi Sergei ihmetyksissään ja
-kääntyi puoleeni. "Eihän ole mitään tapahtunutkaan, kaikkihan on
-hyvästi, oikein hyvästi!" lisäsi hän hymyillen.
-
-"Eikö hän ymmärrä minua, vai eikö hän, mikä on vielä pahempi, tahdo
-ymmärtää?" ajattelin itsekseni ja kyyneleet nousivat silmiini. Minä
-vastasin hänelle yhtäkkiä:
-
-"Ei olisi tapahtunut sitä, että mitään sinua vastaan rikkomatta olisin
-saanut elää välinpitämättömyytesi, vieläpä ylönkatseesikin
-rankaisemana. Ei olisi tapahtunut sitäkään, että ilman ainoaakaan
-rikosta puoleltani olisit riistänyt minulta kaiken, mikä oli minulle
-kallista!"
-
-"Mitä sinä sanotkaan, lapsukaiseni!" huudahti Sergei, ikäänkuin ei
-olisi ymmärtänyt, mitä minä puhuin.
-
-"Elä nyt, -- anna minun puhua... Sinä olet riistänyt minulta
-luottamuksesi, rakkautesi, kunnioituksesi! En voi uskoa, että sinä
-rakastat minua enää kaiken sen jälkeen, mitä on ollut... Elä nyt
-keskeytä, minun täytyy sanoa kerrassaan kaikki, mikä on kauan tuskaa
-tuottanut minulle", jatkoin kiihkeästi, kun hän tahtoi keskeyttää
-minua. "Olenko siihen syyllinen, etten elämää tuntenut, ja sinä annoit
-minun yksinäni elämää etsiä?... Onko se minun syyni, että nyt, kun
-ymmärrän, mikä on tarpeellista, ja vuoden pitkään koetan palata
-luoksesi, sinä työnnät minut pois, ikäänkuin et ymmärtäisi, mitä minä
-tahdon ja ikäänkuin sen vuoksi etten voisi sitten sinua syyttää siitä,
-että olen syyllinen ja onneton? Niin, sinä tahdot taas työntää minut
-tuohon elämään, joka voi tehdä minut ja sinutkin onnettomaksi"...
-
-"Ja millä minä olen osoittanut sinulle tätä?" kysyi hän ihmetellen ja
-todellisesti pelästyneenä.
-
-"Etkös sanonut minulle vielä illalla, ja etkö puhune vielä edelleenkin,
-etten minä voi täällä elää ja että meidän täytyy taas talveksi muuttaa
-Pietariin, jota minä vihaan?" jatkoin minä. "Sen sijaan, että
-pidättäisit minua, väistyt sinä luotani välttääksesi jokaista suoraa
-selitystä, vilpitöntä ja sydämmellistä sanaa ja sittenkuin minä vajoon,
-niin auttamisen sijasta nuhtelet ja iloitset..."
-
-"Lakkaa nyt, lakkaa jo!" sanoi hän ankaran kylmästi. "Ei ole kaunista,
-mitä nyt puhut. Näkyy vain, että olet hetkellisesti suutuksissa minulle
-ja että sinä et..."
-
-"Että minä en rakasta sinua?... Sano, sano vain niin", keskeytin häntä,
-ja kyyneleet alkoivat pyörähdellä silmistäni. Istuin penkille ja peitin
-nenäliinalla silmäni.
-
-"Noin hän minua ymmärtää", ajattelin ja koetin pidättää nyyhkytystäni,
-joka oli minut tukehduttamaisillaan. "Loppunut, loppunut on entinen
-rakkautemme!" kuiskasi sydämmeni ääni.
-
-Sergei ei lähestynyt eikä lohduttanut minua. Hän tuntui loukkautuvan
-puheestani. Hänen äänensä oli rauhallinen ja kova.
-
-"En ymmärrä, mistä sinä minua soimaat", sanoi hän. "Jos niin olisi,
-etten ole sinua enää niin rakastanut, kuin ennen..."
-
-"En enää niin rakastanut!" kerroin minä itkeä nyyhkyttäen nenäliinaani,
-joka kastui yhä katkerammista kyynelistä.
-
-"Jos niin on, niin on syy yhtä paljon ajan kuin meidänkin. Jokaisena
-ikäkautena on rakkaudella omituinen luonteensa ja laatunsa."
-
-Hän oli hetken vaiti.
-
-"No, voinhan sanoa sinulle kaiken totuuden, koska sinä vaadit suoruutta
-ja selvyyttä... Niinkuin minä sinä vuonna, jona tulin sinua tuntemaan,
-vietin yöt unetonna sinua ajatellen, rakkauttani perustellen,
-kasvattaen ja antaen sille yhä enemmän voimaa, juuri samoin Pietarissa
-ja ulkomailla ollessamme valvoin kauhistavia unettomia öitä, koettaen
-tukehduttaa ja kuolettaa tuota rakkautta, joka minulle tuotti tuskaa.
-En voinut sitä tukehduttaa, vaan tukehdutin sen, mikä minua rasitti,
-rauhoituin ja rakastan sinua yhä, vaikka toisellaisella rakkaudella."
-
-"Sinä sanot sitä rakkaudeksi, joka on vaan tuskaa!" huudahdin minä.
-"Minkätähden annoit minun elää suuressa maailmassa, kun se näytti
-sinusta niin turmiolliselta, että lakkasit senvuoksi minua
-rakastamasta?"
-
-"Ei suuressa maailmassa ollut syytä, hyvä ystäväni", sanoi Sergei.
-
-"Miksi et käyttänyt vaikutusvoimaasi?" jatkoin taas. "Miksi et sitonut
-minua, kuolettanut minua? Minulle olisi se ollut parempi, kuin kadottaa
-kaikki, mikä teki minut onnelliseksi, -- minun olisi nyt paljoa parempi
-eikä tarvitseisi hävetä!"
-
-Taas aloin itkeä nyyhkyttää ja peitin kasvoni.
-
-Samalla hetkellä tulivat Katja ja Sonja iloisesti puhellen ja nauraen
-terassille, vaan meidät nähtyänsä hätkähtivät he äänettömiksi ja
-poistuivat paikalla.
-
-Me olimme kauan vaiti, sittenkun he menivät, Minä itkin kyyneleeni
-kuiviin ja sitten tuli helpompi ollakseni. Katsoin Sergeihin. Hän istui
-pää käden nojassa ja näytti tahtovan sanoa jotakin silmäykseeni
-vastatakseen, mutta tulikin häneltä vain raskas huokaus, ja taas painoi
-hän päänsä.
-
-Menin hänen luoksensa ja irroitin hänen kätensä päästään. Hän käänsi
-katseensa ajatuksissaan minuun.
-
-"Niin", sanoi hän aivan kuin ajatuksiaan ääneen jatkaen. "Meille
-kaikille, ja erittäinkin teille naisille, on ehdottomasti välttämätöntä
-elää itse kaikki elämän hulluudet, ennenkuin voidaan elämän
-todellisuuteen päästä. On mahdotonta uskoa muiden kokemusta. Sinä et
-ollut vielä pitkälle elänyt tuota houkuttelevan suloista turhuutta, kun
-sinuun rakastuin. Minä annoin sinun elää siinä, tuntiessani, ettei
-minulla ollut oikeutta sinua siitä estää, vaikka itseltäni ne ajat
-olivat jo kauan sitten menneet."
-
-"Minkätähden elit sinä minun kanssani tuossa turhuudessa ja miksi
-annoit minun siinä elää, jos minua rakastit?"
-
-"Sentähden, että sinäkin olisit tahtonut itse kokea, etkä olisi minua
-voinut uskoa; sinun täytyi itse tulla sitä tuntemaan ja sinä tulitkin."
-
-"Sinä olet aina paljon filosofeerannut", sanoin minä.
-
-"Koko syy on oikeastaan vaan siinä, ettet minua kylläksi rakastanut."
-
-Molemmat olimme taas vaiti.
-
-"Se on kovaa, mitä sinä juuri sanoit minulle, mutta se on totta!" sanoi
-Sergei yht'äkkiä ja nousi kävelemään terassilla, "Minä olen ollut
-syyllinen", lisäsi hän, ja pysähtyi eteeni. "Minun joko ei olisi
-pitänyt sallia rakastumistani sinuun tahi olisi pitänyt rakastaa
-yksinkertaisemmin, niin, yksinkertaisemmin...!"
-
-"Unhottakaamme kaikki"... sanoin arasti.
-
-"Ei, mikä on mennyt, se ei tule enää takaisin; ei koskaan voida kääntyä
-taaksepäin elämään!" Sergein ääni heltyi tätä sanoessaan.
-
-"Kaikki on jo tullut entiselleen..." sanoin ja laskin käteni Sergein
-olalle.
-
-Hän tarttui käteeni ja puristi sitä.
-
-"En puhunutkaan totta, kun sanoin, etten ikävöi mitään menneisyydestä.
-Ei, minä ikävöin, minä itken sinun entistä rakkauttasi, jota ei nyt
-enää ole ja jota ei voi enää koskaan ollakaan. Kuka on syynä siihen, en
-tiedä. Rakkautta on kyllä vielä jälellä, mutta se ei ole tuota
-rakkautta. Sen paikkakin on kyllä olemassa, mutta sekin on
-sairalloinen, heikko, siinä ei ole enää voimaa, raikkautta. Jälellä on
-muisto ja siunaileva kiitollisuus, vaan..."
-
-"Elä sano niin!" keskeytin häntä. "Kaikki tulee taasen entiselleen. --
-Onhan se mahdollista, eikö niin?" kysyin minä ja katsoin häntä silmiin.
-
-Hänen katseensa oli kirkas ja rauhallinen, ei siitä tuikehtinut enää
-arkuutta, kun hän katsoi minua silmiin.
-
-Sillä hetkellä, kun puhuin, tunsin jo, että oli mahdotonta sen
-toteutua, mitä toivoin ja pyysin häneltä. Hän hymyili rauhallisesti ja
-pehmeällä lempeydellä kuin vanhus.
-
-"Kuinka sinä oletkin vielä nuori ja minä jo vanha!" sanoi hän. "Minussa
-ei ole enää, mitä sinä etsit... Miksipä pettää itseänsä?" lisäsi hän ja
-hymyili taas tuota omaa, ukkomaista hymyänsä.
-
-Vaitiollen seisoin hänen rinnallansa ja tunsin sieluni tyyntyvän ja
-rauhoittuvan.
-
-"Älkäämme koettakokaan elämäämme toistaa", jatkoi hän, "elää uudestaan
-ja valehdella itsellemme. Ja kun ei ole olemassa enää entistä
-levottomuutta ja kiihkeyttä, niin Jumalan kiitos! Meillä ei ole mitään
-etsittävää ja tarvittavaa, eikä mitään syytä kiihoituksiin. Me olemme
-jo saaneet osamme ja onkin osallemme tullut paljon onnea. Nyt on meidän
-vain pyrkiminen raivaamaan tietä tuolle", sanoi Sergei ja osoitti
-Vanjaa imettäjän sylissä, sillä imettäjä tuli juuri luoksemme ja seisoi
-Vanjan kanssa terassin ovella. "Se on meidän tehtävämme, rakas
-ystäväni", päätti hän puheensa ja kumartuen puoleeni suuteli minua
-poskelle.
-
-Suudelma ei ollut rakastajan; se oli vanhan ystävän suudelma.
-
-Puutarhasta virtasi yhä voimakkaammin yön raikasta ja hienoa tuoksua.
-Yhä juhlallisemmilta sointuivat illan äänet, kunnes ne taukosivat
-syvään hiljaisuuteen, ja yhä lukuisimpina tuikkivat taivaalta tähdet.
-Katsahdin Sergeihin, ja sanomaton keveys valtasi sydämmeni ja koko
-sieluni, ikäänkuin olisi yht'äkkiä poikki leikattu sairalloinen
-hermosäije, joka minua oli vaivannut ja tuskat minulle tuottanut.
-
-Nyt ymmärsin selvästi ja tyynenä, että tuon takaisin tavoittelemani
-ajan tunteet olivat auttamattomasti menneet, samoin kuin itse aikakin,
-ja ettei niiden palaaminen olisi ainoastaan mahdotonta, vaan myös surua
-ja tuskaa tuottava. Ja olikohan sitten todellakin tuo aika niin hyvä,
-tuo aika, jota pidin niin onnekkaana ja joka jo niin kauan, niin kauan
-sitten oli mennyt...
-
-"On jo aika mennä teelle", sanoi Sergei lempeästi, ja lähdimme yhdessä
-vierassaliin.
-
-Ovella tuli taas vastaan imettäjä Vanjan kanssa. Minä otin poikani
-käsivarrelleni, peittelin sen punaiset pikku jalat, likistin häntä
-rinnoilleni ja suutelin hellästi, tuskin huulillani hänen huuliansa
-koskettaen. Nukuksissaan liikutti Vanja kättänsä harasormin ja aukasi
-sameat silmänsä, ikäänkuin olisi jotakin etsinyt ja koettanut muistaa.
-Äkkiä pysähtyivät nuo silmät minuun katsomaan, ajatuksen loistetta
-välkähti niistä ja täyteläiset huulet avautuivat nauruun.
-
-"Minun, minun, minun!" ajattelin minä. Onnen puuskaus kulki läpi
-jäseneni, läpi koko olemukseni. Likistin Vanjaa rintaani hellästi
-varoen, etten vain satuttaisi häntä. Aloin suudella hänen pikkuisia
-jalkojansa, kätösiänsä, pikku ruumistansa ja tuskin vielä muutamain
-hiusten verhoamaa pientä päätä.
-
-Mieheni tuli luokseni. Minä peitin kiireesti pikku pojuni kasvot, ja
-taas paljastin ne.
-
-"Ivan Sergeitsh!" kuiskasi mieheni, koskettaen pienokaista leuan alle.
-
-Mutta minä taas kiireesti peitin Ivan Sergeitshin. Ei kukaan muu kuin
-minä saanut häntä kauan katsella.
-
-Katsoin mieheeni. Hymyilevin silmin katsoi hän minua, ja ensi kerran
-pitkästä aikaa oli minun keveän iloista katsella häntä.
-
-Tähän päivään päättyi minun ja mieheni romaani. Vanhat tunteeni tulivat
-minulle kalliiksi muistoksi siitä, mikä ei koskaan palannut, ja uudet
-rakkauden tunteet lapsiini ja lasteni isään olivat alkuna toiseen, vaan
-aivan toisella tavalla onnelliseen elämään, jota en ole vielä tällä
-hetkellä loppuun elänyt.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHEONNI***
-
-
-******* This file should be named 58858-8.txt or 58858-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/8/5/58858
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-