diff options
Diffstat (limited to '58847-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58847-0.txt | 11203 |
1 files changed, 11203 insertions, 0 deletions
diff --git a/58847-0.txt b/58847-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d020a2d --- /dev/null +++ b/58847-0.txt @@ -0,0 +1,11203 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58847 *** + + + + + + + + + + + +JEAN CHRISTOPHE IV + +Kapinoitsija + + +Kirj. + +ROMAIN ROLLAND + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1918. + + + + +SISÄLLYS: + + Alkulause. + I. Lentohiekkaa. +II. Hiekka hautaa. + + + + +ROMAIN ROLLANDIN ALKULAUSE ENSIMÄISEEN PAINOKSEEN. + + +Jean-Christophen tarinan uuden sarjan ovella, sarjan, jossa tavattavat +tuimanlaiset arvostelut saattavat useinkin loukata kaikkiin +puoluekuntiin kuuluvia lukijoita, pyydän omia ja Jean-Christophen +ystäviä huomaamaan, etteivät koskaan käsitä tuomioitamme lopullisina. +Yksikään ajatuksistamme ei ole muuta kuin tuokio elämäämme. Mitä varten +eläisimme, ellemme korjataksemme vikojamme, voittaaksemme itsessämme +ennakkoluuloja ja laajentaaksemme päivä päivältä ajatuksiamme ja +sydäntämme? Malttia hieman! Odottakaa luottamuksella, jos erehdymme. +Tiedämme, että olemme erehtyväisiä. Kun huomaamme vikamme, tuomitsemme +ne ankarammin kuin te. Joka hetki koetamme saavuttaa yhäti hiukan +lisää totuutta. Kun on päästy matkan päähän, arvostellaan, miten +ponnistuksemme onnistui. Niinkuin vanha sananparsi sanoo, "loppu elämää +kiittää, ilta aamua." + +Marraskuulla 1906. + +R. R. + + + + + + +I + +LENTOHIEKKAA + + + + +Vapaa! Hän tunsi olevansa vapaa!... Vapaa muista ja omasta itsestään! +Intohimojen verkko, joka oli häntä kytkenyt kokonaisen vuoden, oli +yhtäkkiä murtunut. Millä tavoin? Hän ei sitä laisinkaan tiennyt. +Silmukat olivat antaneet myöten, kun hänen olemuksensa ryntäsi. Se oli +tuollaista kasvuajan murroskautta, jolloin voimakkaat luonteet repivät +väkivaltaisesti rikki menneen vuoden kuolleen kotelon, entisen, nyt +heitä tukehuttavan sielunsa. + +Christophe hengitti täysin keuhkoin, käsittämättä, mitä oikein oli +tapahtunut. Jäätävän kylmä pohjatuuli vinkui kaupungin suuren portin +holvissa, kun hän palasi maalta saattamasta Gottfriediä. Ihmiset +painoivat päänsä kumaraan rajuilmaa vastaan. Työhön menevät tytöt +ponnistivat vimmatusti päin tuulta, joka kiskoi heidän hameitaan; he +pysähtyivät hengästyksissään hetkeksi, punoittavin poskin ja nenin, +kiukustunein naamoin; näytti aivan siltä kuin heitä olisi itkettänyt. +Christophe nauroi riemusta. Hän ei välittänyt vähääkään myrskystä. Hän +ajatteli toista sisäistä myrskyä, josta hän viimeinkin oli päässyt. +Hän katseli talvista taivasta, lumen verhoamaa kaupunkia, eteenpäin +vaivalla ponnistelevia ihmisiä; hän katseli ympärilleen, katseli omaan +itseensä: mikään ei sitonut häntä enää mihinkään. Hän oli yksin!... +Yksin! Miten onnellista olla yksin, olla omaa itseään! Miten onnellista +tuntea päässeensä kahleista, muistojen kidutuksesta, rakastettujen tai +vihattujen kasvojen näkemisen harha-aistimuksista! Onnellista saada +viimeinkin elää, ja olla nyt, -- ei elämän raatelema uhri, vaan sen +herra!... + +Hän tuli kotiin aivan valkeana lumesta. Hän ravisteli itseään iloissaan +kuin koira. Kun hän meni Louisan ohitse, joka oli lakaisemassa +porraskäytävää, nosti hän äitinsä koholle, huudahdellen epäselviä ja +helliä sanoja, aivan kuin jokelletaan pikku lapselle. Vanha Louisa +riuhtoi vastaan poikansa käsissä ja tuli märäksi sulavasta lumesta; hän +sanoi Christophea "suureksi hulluksi", ja nauroi iloista lapsen-naurua. + +Christophe meni huoneeseensa, neljä porrasta kerrallaan harpaten. +Vaivoin saattoi hän erottaa itseään pienestä kuvastimestaan, niin +pilvinen oli päivä. Mutta hänen sydämensä riemuitsi. Tuo ahdas ja +matala kamari, jossa hän tuskin mahtui kääntymään, tuntui hänestä nyt +kokonaiselta kuningaskunnalta. Hän väänsi ovensa lukkoon ja nauroi +onnesta. Viimeinkin hän siis löysi itsensä! Kuinka kauan hän olikaan +ollut eksyksissä! Nyt oli hänellä kiire syöksyä ajatustensa syvyyksiin. +Ne tuntuivat hänestä ikäänkuin suurelta järveltä, joka sulautui +ilmanrannoilla kullanhohtavaan utuun. Näännyttävän kuumeyön jälkeen +hän huomasi olevansa rannalla, jalat raikkaassa vedessä, tuntien +ruumiissaan kesäaamun tuulen lempeän hyväilyn. Hän heittäytyi uimaan; +hän ei tiennyt, minne hän aikoi, eikä hän siitä välittänytkään: hänen +ilonsa oli uida minne vain sattui. Hän vaikeni, hän nauroi, kuunteli +sielunsa tuhansia ääniä: se oikein kiehui elämää. Hän ei voinut mitään +erottaa, hänen päätänsä pyörrytti; hän tunsi ainoastaan häikäisevän +onnen. Hän nautti, kun tiesi itsessään nuo lukemattomat oudot voimat; +ja laiskasti heitti hän tuonnemmaksi kokeilun voimansa suuruudella, hän +vaipui tuon sisäisen kukoistuksensa ylpeään huumaukseen, kukoistuksen, +joka puhkesi yhtäkkiä kevääksi, kärsittyään monta kuukautta armotonta +pakkovaltaa. + +Äiti huusi häntä aamiaiselle. Hän meni alas, pää pyörällä aivan +kuin hän olisi ollut koko päivän ulkoilmassa; mutta hänestä säihkyi +sellainen ilo, että Louisa kysyi häneltä, mikä hänellä oli. Christophe +ei vastannut; hän tempasi äitiään vyötäröiltä ja pakotti hänet +tanssimaan kanssaan ympäri pöydän, jolla jo keittovati höyrysi. Louisa +voivotteli hengähdyksissään, että Christophe oli hullu; sitten löi hän +kämmenensä yhteen ja sanoi levottomana: + +-- Herranen aika, olet varmaan taaskin rakastunut. + +Christophe purskahti nauruun. Hän heitti lautasliinaansa ilmaan ja +huudahti: + +-- Rakastunutko!... En, todentotta!... Ei, ei, nyt se jo riittää! Ole +sinä vain rauhassa. Nyt se loppui, loppui koko iäkseni!... Uh! + +Ja Christophe kulahutti sisäänsä lasillisen vettä. Louisa katseli +häneen, rauhoittui, pudisti päätänsä ja hymyili: + +-- Onpahan sekin vala, johon kannattanee luottaa! sanoi hän. Ehkä +kestää tähän iltaan. + +-- No, sekin on jo jotakin, vastasi Christophe oikein hyvällä tuulella. + +-- Kyllä niinkin! virkkoi Louisa. Mutta miksi sinä olet nyt niin +tyytyväinen? + +-- Olen vain tyytyväinen. Siinä kaikki. + +Christophe istui vastapäätä äitiään, kyynärpäät pöydällä ja koetti +kertoa hänelle kaikki, mitä hän aikoi kerran tehdä. Äiti kuunteli +häntä hellästi ja samalla epäilevästi hymyillen, ja muistutti hänelle +lempeästi, että keitto jäähtyy. Christophe tiesi kyllä, ettei äiti +ymmärtänyt, mitä hän sanoi; mutta siitä hän ei ollut millänsäkään: hän +puhuikin vain itselleen. + +He katselivat hymyillen toisiaan: Christophe jutellen, Louisa ollenkaan +kuuntelematta. Vaikka äiti olikin ylpeä pojastaan, ei hän kuitenkaan +pitänyt hänen taiteilija-suunnitelmiaan liioin merkittävinä; hän +ajatteli vain: "Hän on onnellinen: se onkin tärkeintä". -- Juopuen +omista sanoistaan katseli Christophe äitinsä rakkaita kasvoja, mustaa +huivia, joka oli huolellisesti sidottu hänen päänsä ympärille, hänen +valkeaa tukkaansa, hänen nuorekkaita silmiään, jotka loistivat sulaa +hellyyttä, hänen ihanaa ja anteeksiantavaa tyyneyttään. Christophe näki +äitinsä kaikki ajatukset. Hän sanoi hänelle leikillään: + +-- Kuulepas, sinulle on aivan yhdentekevää, mitä minä sinulle puhun? + +Louisa intti heikosti vastaan: + +-- Ei, eihän toki! Christophe syleili häntä: + +-- Ohoh, onpas! Kuule, älä puolustele itseäsi. Ja sinä olet aivan +oikeassa. Rakasta sinä minua vain! Minä en tarvitse sitä, että ihmiset +minua ymmärtävät, -- enempää sinä kuin muutkaan. Minä en tarvitse nyt +ketään enkä mitään: minulla on kaikki itsessäni... + +-- Kas niin, äännähti Louisa, nyt taas uusi hullunpuuska!... No, jos +sellainen kerran on välttämätön, on tämä kuitenkin parempi kuin entinen. + + + + +Miten suloista on antaa itsensä ajelehtia ajatustensa järvellä!... +Maaten venheen pohjalla, ruumis auringonpaisteen hyväilemänä, tuntien +kasvoillaan veden pintaa karehtivan herkän vihurin henkäykset +nukahtaa Christophe, aivan kuin leijuen sinisissä ilmoissa. Mukavasti +loikovan ruumiinsa ja keinahtelevan venheen alla tuntee hän syvien +aaltojen käynnin; ja hän kastaa tuohon syvyyteen veltosti kättänsä. +Siinä hän nousee hiukan ylös ja katselee leuka venheen reunaa vasten +aivan kuin lapsena, kuinka vesi väikkyy ohitse. Hän näkee aalloissa +kummallisten olentojen kuvaisia, jotka välkähtävät esiin ja katoavat +kuin salamat... Ja sitten toisia, taas toisia... Koskaan ne eivät ole +samoja. Hän nauraa kuvitelmainsa ihmeelliselle leikille, joka jatkuu +hänessä; nauraa omille ajatuksilleen; hänen ei tarvitse kiinnittää +niitä mihinkään erikoisesti. Miksi valitakaan jotakin noista tuhansista +unista? Kyllä ennättää vielä!... Myöhemmin!... Kun hän sitten tahtoo, +heittää hän vain verkkonsa ja vetää ylös nuo ihmeoliot, joiden hän +näkee kuultavan veden alta. Nyt antaa hän niiden mennä menojaan. +Myöhemmin!... + +Kevyt venhe ajelehtii lempeän tuulen ja tuskin tuntuvan virran viemänä. +Kaikki on suloista, pelkkää aurinkoa, hiljaisuutta. + + + + +Vitkastellen ja mukavasti hän viimein laskee verkkonsa. Hän katselee +kumarassa karehtivaan veteen ja hänen silmänsä seuraavat verkkoja, +kunnes ne katoavat syvyyteen. Muutaman minutin istuu hän horteessa ja +nostaa sitten pyydyksensä hätäilemättä; sikäli kuin hän vetää, tulevat +ne yhä raskaammiksi; hän keskeyttää hetkeksi hengäistäkseen, juuri kun +ne nousevat vedestä. Hän tietää, että hänellä on nyt saalis, mutta ei, +mitä se on; hän pitkittää odotuksen iloa. + +Lopulta hän päättää nostaa: kaloja ilmestyy ylös vedestä sateenkaarena +hohtavin suomuin; niitä kuhisee kuin käärmeen pesä. Christophe katselee +uteliaasti niitä, kääntelee sormellaan, hän tahtoo ottaa hetkeksi +kauneimmat käteensä; mutta tuskin ovat ne joutuneet vedestä pois, niin +niiden värivivahdukset kelmenevät, ne katoavat hänen sormiensa välistä. +Hän heittää ne takaisin veteen, ja ryhtyy pyytämään toisia. Hän tahtoo +kiihkeästi nähdä kaikki itsessään liikkuvat unet, toisen toisensa +jälkeen, kiihkeämmin kuin pitää niistä ainoatakaan: ne näyttävät +hänestä kauniimmilta uidessaan vapaina tuossa läpikuultavassa vedessä... + +Hän pyysi kaikenlaisia kaloja, toinen toistaan eriskummaisempia. +Monta kuukautta olivat ne aatteet patoutuneet häneen eikä hän ollut +niitä käyttänyt, nyt hän oli koottuja rikkauksia täynnä, aivan +ratkeamaisillaan. Mutta kaikki ne olivat sikin sokin: hänen aivonsa +olivat yhtä sekamelskaa, ne olivat oikea juutalaisten narinkka, johon +oli kasattu harvinaisuusesineitä, kalliita kankaita, romurautaa ja +vanhoja vaatteita samaan huoneeseen. Hän ei osannut erottaa, mikä +siinä oli arvokkainta: kaikki huvitti häntä yhtä paljon. Siellä oli +hiveleviä ja puoleksi tukahutettuja akordeja, värejä, jotka kumahtivat +kuin kellon malmi, harmonioja, jotka sumisivat kuin mehiläiset, +melodioja niin hymyileviä kuin rakastavan huulet. Siellä oli hämyisiä +näkemyksiä: maisemia, ihmisolentoja, intohimoja, sielullisia katkelmia, +luonnekuvia, kirjallisia ja metafysiikan aatteita. Siellä oli suuria +suunnitelmia, niin valtavia, että ne kasvoivat mahdottomiksi, +neliosaisia, kymmenosaisia runoelmia, joissa hän tahtoi käsitellä +koko kaikkeuden ja maalata sen musiikilla. Ja enimmäkseen olivat ne +epäselviä ja esiinvälkähtäviä tuntuja, jotka heräsivät yhtäkkiä aivan +tyhjästä, kun vain kajahti jokin ääni, kun joku kulki kadulla, kun sade +rapisi tai jokin sisäinen rytmi värähti. -- Monien näiden suunnitelmain +olemassaolo supistui pelkkään nimeen; enimmät niistä rajoittuivat +pariin kolmeen kynänvetoon: siihen se jäi. Kuten kaikki nuoret ihmiset +luuli Christophe jo luoneensa sen, mitä hän uneksi luovansa. + + + + +Mutta hän oli liian elinvoimainen tyytyäkseen pitkäksi aikaa tällaiseen +tyhjään huuruun. Hän kyllästyi omistamisen kuvitteluun, hän tahtoi +saada unelmat kouraansa. -- Mihin hän kävisi ensin käsiksi? Ne +näyttivät hänestä kaikki yhtä tärkeiltä. Hän käänteli ja katseli niitä; +hän hylkäsi eräitä, hän otti ne taas esille... Ei, hän ei saanutkaan +esille niitä: sillä ne eivät olleet enää koskaan samanlaisia, ne +eivät antaneet itseään vangita kahdesti; alinomaa ne muuttuivat; ne +muuttuivat hänen käsissään, hänen silmissään, kun hän niitä katseli. +Hänen piti olla nopsa; mutta sellainen hän ei voinut olla: hän +hämmästyi, miten hidasta hänen puuhansa oli. Hän olisi tahtonut tehdä +kaiken yhdessä ainoassa päivässä, mutta hänen oli hirvittävän vaikeaa +saada aikaan pienintäkään. Pahinta oli se, että hän kyllästyi heti, +kun työ oli tuskin alussa. Unelmat väikkyivät ohitse, hän väikkyi +niiden mukana; tehdessään juuri jotakin hän oli pahoillaan, ettei +hän tehnytkin toista. Tuntui kuin hän olisi saanut valita jonkin +kauniista aiheistaan ainoastaan sitä varten, ettei se valinnan jälkeen +enää kiinnittäisi hänen mieltänsä. Niinpä ei hänen aarteistaan ollut +hänelle mitään hyötyä. Hänen ajatuksensa elivät ainoastaan sillä +ehdolla, ettei hän koskettanut niihin: kaikki, mihin hän sai pistetyksi +sormensa, kuoli heti. Se oli Tantaluksen tuskaa: käden ulottumilla +hedelmiä, jotka muuttuivat kiviksi heti kun hän tavoitti niitä; lähellä +hänen huuliaan juoksi raikas puro, mutta se väistyi syrjään, kun hän +kurottautui juomaan. + +Janoa sammuttaakseen koetti hän saada virkistystä siitä lähteestä, joka +jo oli hänen, nimittäin entisistä teoksistaan... Miten innoittavaa +juomaa! Jo ensimäisen siemauksen sylki hän kiroten pois suustaan. Tuoko +haalea vesi, tuo surkea ja typerä musiikki oli hänen sävellystään? -- +Hän luki kaikki entiset työnsä. Tulos kauhisti häntä: hän ei ymmärtänyt +enää mitään, hän ei ymmärtänyt, kuinka hän oli voinut kirjoittaa +sellaista. Hän punastui häpeästä. Kerran, kun hän oli lukenut erään +muita tyhmemmän sivun, kääntyi hän ja katsoi ympärilleen, oliko +kamarissa muita, ja meni ja painoi sitten kasvonsa vuoteensa pieluksiin +aivan kuin lapsi, jota hävettää. Toisen kerran tuntuivat hänen omat +teoksensa hänestä niin naurettavilta, että hän suorastaan unohti niiden +olevan juuri hänen tekemiään... + +-- Oh, minkälainen idiootti! nauroi hän kirjoittajalle niin että oli +haljeta. + +Mutta mitkään Christophen omista sävellyksistä eivät kiusanneet häntä +enemmän kuin ne, joissa hän oli muka koettanut kuvailla intohimoja: +rakkauden surua ja iloa. Niitä lukiessaan hän ponnahti ylös tuoliltaan +aivan kuin paarma olisi häntä pistänyt; hän nuiji pöytäänsä nyrkeillään +ja iski niillä päätänsä ja ärjähteli raivosta; hän antoi itselleen +törkeitä nimiä, sanoi olevansa sika, päähölmö, kirottu nauta ja klovni. +Sellaista nimien latelua saattoi kestää tuntikausia. Viimein meni hän +tulipunaisena ärjymisestä kuvastimensa ääreen; hän repi itseään leuasta +ja sanoi: + +-- Katso, katso, lurjus, minkälainen aasin naama sinulla on! Kyllä minä +sinut opetan valehtelemaan, roisto! Järveen sinut pitäisi heittää, +hukuttaa! + +Hän painoi päänsä pesuvatiin ja piti sitä veden alla, kunnes oli +tukehtua. Kun hän nousi suoraksi, oli hän tulipunainen, hänen silmänsä +pullottivat päästä Ja hän puuskutteli niinkuin hylje ja ryntäsi +pöytänsä ääreen ennättämättä edes pyyhkiä pois vettä, joka virtasi +hänen olkapäilleen; hän tempasi käsiinsä nuo kirotut sävellyksensä, +repi ne raivoten kappaleiksi ja ärähteli: + +-- Kas niin, roisto!... Kas tällä tavalla!... + +Se helpotti. + +Varsinkin raivostutti Christophea hänen entisissä teoksissaan niiden +valheellisuus. Mikään niissä ei ollut todella tunnettua. Kaikki oli +ulkoa opittua, fraaseja, koulupojan retoriikkaa: hän oli puhunut +rakkaudesta kuin sokea väreistä; hän oli lorunnut siitä kuulopuheitten +mukaan, matkien tavallisia kuluneita lauselmia. Eikä ainoastaan +rakkaus, vaan kaikki muutkin intohimot olivat olleet hänelle tyhjän +deklamatsioonin aiheita. -- Ja kuitenkin hän oli aina koettanut olla +rehellinen. -- Mutta eipä riitä, että tahtoo olla rehellinen: täytyy +myöskin osata sellainen olla; ja kuinkapa voisi olla sellainen, kun +ei vielä tiedä elämästä mitään? Mutta juuri noiden viimeisten kuuden +kuukauden koettelemukset olivat vihdoinkin paljastaneet hänelle +valheellisuuden hänen töissänsä, kaivaneet yhtäkkiä kuilun hänen ja +hänen entisyytensä välille. Hän oli päässyt haavenäyistä; hänellä +oli nyt oma todellisuuden mittansa, jolla hän voi arvioida kaikki +ajatuksensa ja tuomita, missä määrin niissä oli totta tai valhetta. + +Hänen entiset, ilman intohimoa syntyneet sävellyksensä inhoittivat +häntä niin, että hän päätti olla koskaan vasta kirjoittamatta mitään +muulloin kuin tuntiessaan rajun vakaumuksen pakottavan itseään siihen; +olihan sellainen yhdestä äärimmäisyydestä toiseen meneminen hänessä +niin tavallista. Nyt jätti hän kokonaan aiheiden haeskelun ja vannoi, +että hän luopuisi ainaiseksi musiikista, jos ei luomisinto vaatisi +häntä ukkosen voimalla siihen. + + + + +Hän puhui näin, koska hän tiesi, että myrsky oli tulossa. + +Ukkonen iskee, milloin se tahtoo ja mihin tahtoo. Mutta on +vuorenhuippuja, jotka vetävät sitä itseensä. Eräät paikat, -- eräät +sielut, -- ovat oikeita ukkosen pesiä: ne synnyttävät ukkosta tai +vetävät sitä puoleensa kaikilta ilmanrannoilta; ja niinkuin eräinä +vuoden kuukausina, on eräinä aikoina ihmiselämässäkin ilma niin täynnä +sähköä, että salamat syntyvät -- elleivät juuri pelkästään toivomalla, +-- niin ainakin odotetulla hetkellä. + +Koko ihmisen olemus on vireessä. Usein valmisteleikse rajuilma monta +pitkää päivää. Valkeaa taivasta verhoavat hehkuvat, pumpulimaiset +pilvet. Ei tuulen henkäystä. Liikkumaton ilma tuntuu käyvän, kiehuvan. +Maa on äänetön, raskaan horteen vallassa. Aivot kihisevät kuin +kuumeessa: koko luonto odottaa keväistä voimanräjähdystä, raskaasti +kohoavan moukarin iskua, joka on lyövä pilvien yhtenäiseen möykkyyn. +Laajat, synkät varjot väistyvät ohitse; tulinen tuuli herää; hermot +vapisevat kaikkialla ruumiissa kuin kuivat lehdet... Sitten tulee +jälleen hiljaisuus. Pilvet hautovat yhä salamaa sisässään. + +Siinä odotuksessa on kumma hekkumallinen ahdistus. Vaikka tuntee +olennossaan ilkeän ahdistuksen, tuntee suonissaan myöskin koko +kaikkeutta polttavan tulen. Täpö-täysi sielu kiehuu sulattimessaan +aivan kuin rypälten mehu käy sammiossa. Tuhannet elämän ja kuoleman +idut taistelevat keskenään. Mitä siitä kehittyy? Sitä ei olentomme +tiedä. Niinkuin raskas nainen, se on vaiti, katse kiintyneenä omaan +olemukseensa, kuunnellen hätääntyneenä sisuksiensa vavahduksia ja +ajatellen: "Mitä syntyy minusta?"... + +Joskus on odotus turhaa. Myrsky haihtuukin ukkoseksi purkautumatta; ja +ihminen herää raskain päin, pettyneenä, väsyneenä, innoittavin tunnuin. +Mutta tapahtuma on vain lykkäytynyt tuonnemmaksi: kerran se purkautuu +kuitenkin: ellei vielä tänään, niin huomenna; ja kuta enemmän se +myöhästyy, sitä rajumpi se on... + +Nyt se hetki tuli!... Pilvet ovat nousseet kaikista olemuksen +salaisimmista kätköistä, sinisen mustina möhkäleinä, joiden välissä +salamat hurjina ja äkillisinä sinkoilevat, ne lähenevät vimmattua ja +raskasta vauhtia, pimentävät sielun näköpiirin, ja peittävät yhtäkkiä +siivillään läkähdyttävän taivaan, sammuttavat sen valon. Hulluuden +hetki!... Raivostuneet Elementit ovat päässeet vankilasta, jossa sielun +tasapainoa ja kaiken olemassaoloa säilyttävät Lait ovat niitä pitäneet, +ne vallitsevat muodottomina ja kummallisina tietoisuuden yössä. Silloin +tuntee kuolemanahdistuksen. Ei hengitä enää elääkseen; hengittää +ainoastaan päästäkseen loppuun, kuolemaan, joka vapauttaa. + +Ja yhtäkkiä leimahtaa salama! + +Christophe huusi väkivaltaisesta riemusta. + + + + +Riemusta, raivoisasta riemusta, auringolle, joka valaisee kaiken, mikä +on ja mikä on oleva, luomisen jumalaisesta riemusta! Ei ole muuta +iloa kuin luomisen. Ei muita eläviä olentoja kuin ne, jotka jotain +luovat. Kaikki muut ovat varjoja, maan kamaralla hiipiviä, elämälle +muukalaisia. Kaikki elämän ilot ovat luomisiloja: rakkaus, nerous, +toiminta, -- voiman roihuja, yhdestä ja ainoasta ahjosta singonneita. +Nekin, jotka eivät voi saada paikkaa tuon suuren lieden ympärillä, -- +maineen tavoittelijat, itsekkäät ja hedelmättömät nautiskelijat, -- +koettavat lämmitellä loitompana sen himmeässä hohteessa. + +Luoda ruumiin tai sielun määräämällä tavalla on päästä ruumiinsa +vankilasta, rynnätä mukana elämän myrskyssä, olla Se joka On. Luoda on +surmata kuolema. + +Onneton se hedelmätön sielu, joka jää yksinään ja unohdettuna maan +päälle, katselemaan kuivunutta ruumistansa ja sielunsa yötä, jossa ei +mikään elämän lieska koskaan leimahda! Onneton se sielu, joka ei tunne +olevansa hedelmällinen, raskaana elämää ja rakkautta, kuin kukkiva puu +keväällä! Maailma saa kukkuroida hänet kunnialla ja menestyksellä: se +panee kruunun kuolleen ruumiin päähän. + + + + +Kun valonläimäys kävi Christopheen, kulki sähkövirta läpi koko hänen +ruumiinsa; hänet valtasi vavistava tunne. Oli kuin hän olisi keskellä +merta ja keskellä yötä nähnyt yhtäkkiä nousevan eteensä maan. Tai +niinkuin hän kansantungoksessa olisi yhtäkkiä kohdannut outojen, syväin +silmien katseen. Usein yllätti hänet sellainen tila monituntisen +herpoutumisen jälkeen, lamaannuksen perästä, jolloin hänen sielunsa oli +harhaellut epätoivoisena tyhjyydessä. Mutta vieläkin useammin illoin, +kun hän ajatteli aivan muita asioita, puheli äitinsä kanssa tai asteli +pitkin katua. Jos se sattui, kadulla, esti jonkinlainen sopivaisuuden +tunne ihmisiä kohtaan häntä ilmaisemasta iloaan liian rajusti. Mutta +kotona ei häntä siitä pidättänyt mikään. Hän hyppi ja polki jalkaansa; +hän toitotti voiton-fanfaareja. Äiti tunsi kyllä nuo säveleet ja tottui +lopulta aina tietämään, mitä ne merkitsivät. Hän sanoi, että Christophe +oli kuin munimasta päässyt kana. + +Sävelaiheet tunkeutuivat Christopheen joka taholta. Joskus olivat ne +täydellisiä, muodoltaan erillisiä musiikkilauselmia; useammin sensijaan +pelkkää suurta nebuloosaa, joka ympäröi koko luomusta: kappaleen +struktuuri, yleiset viivat saattoi aavistaa ainoastaan udun läpi, jota +paikka paikoin häikäisevät yksityisosat puhkaisivat, erottuen muun +varjosta kuvanveistoksellisen tarkasti. Sellainen tuli kuin salama, +ja katosi; joskus seurasi ensimäistä vielä toisia, välittömästi: +ja jokainen leimaus valaisi yön eri kulmia. Mutta tavallisesti tuo +oikullinen voima, joka oli kerran, ilmaissut itsensä aivan odottamatta, +katosi moniksi päiviksi takaisin salaperäisiin olinpaikkoihinsa, +jättäen jälkeensä valoviirun. + +Se inspiratsioonin nautinto oli niin voimakas, että kaikki muu tuli +Christophelle vastenmieliseksi. Kokenut taiteilija tietää hyvin, +että inspiratsiooni on harvinaista ja että älyllisen toiminnan +täytyy muovata intuitsioonin työtä; se vasta sijoittaa ajatukset +viinipuristimeen ja pusertaa niistä viimeiseen pisaraan saakka +mehun, jota ne ovat täynnä; -- (eikä hän pelkää tarpeen tullen +miedonnella nestettä vedelläkään.) -- Christophe oli liian nuori ja +liian varma itsestään, joten hän halveksi moisia vaivaisia keinoja. +Hän uneksi sellaista mahdottomuutta, ettei hän loisi koskaan mitään +taideteosta, joka ei olisi hetkessä syntynyt, aivan kokonaan. Ellei +hän olisi tahallaan sokaissut itseään, olisi hän kyllä huomannut +suunnitelmansa mielettömyyden; mutta Christophe elikin nyt sellaista +sisäisen yltäkylläisyyden aikaa, ettei siinä ollut ainoatakaan rakoa +eikä tyhjää paikkaa, josta tyhjyys olisi voinut pujahtaa sisään. +Kaikesta hän sai sopivan syyn tähän ehtymättömään hedelmällisyyteen: +kaikesta, mitä hänen silmänsä näkivät, kaikesta, mitä hänen korvansa +kuulivat, kaikesta, mikä arkisessa, elämässä koski hänen olemukseensa; +jokainen katse, jokainen sana kiihdytti hänen sielussaan versomaan +kokonaiset unelmien laihot. Aatteittensa rajattomalla taivaalla näki +hän miljoonien vaaleasti kuultavien tähtien eläväin valovirtain +vierivän. -- Ja kuitenkin tuli jo siihenkin aikaan niitäkin tuokioita, +jolloin kaikki yhtäkkiä sammui. Ja joskaan pimeyttä ei kestänyt kauan, +joskaan hänellä ei ollut vielä aikaa edes kärsiä sielun pitkällisestä +äänettömyydestä, niin tunsi hän kuitenkin salaista kauhua tuota outoa +voimaa kohtaan, joka lensi silloin hänen luokseen ja jätti hänet, tuli +takaisin, katosi jälleen... Kuinka pitkäksi aikaa tälläkin kertaa? +Tulisiko se koskaan enää takaisin? -- Ylpeys masensi kaikki moiset +arvelut ja sanoi: "Tuo sisässäni oleva voima, se olen minä. Sinä +päivänä, jolloin sitä ei ole, ei ole enää minuakaan: silloin minä +itseni tapan." -- Ja kumminkin hän vapisi pelosta; mutta se vain lisäsi +nautintoa. + +Vaikka nyt ei uhannutkaan vaara, että lähde toistaiseksi kuivuisi, +niin huomasi Christophe jo kuitenkin, ettei se ollut tarpeeksi runsas +täyttämään kokonaista, eheää teosta. Aatteet ilmestyivät melkein aina +alkeellisessa tilassa: ne täytyi vaivalloisesti hakata irti möhkäleestä +ja aina esiintyivät ne katkonaisina, hyppäyksittäin ja rikkonaisina; +jos mieli saada ne keskinäiseen yhteyteen, täytyi niihin sekoittaa +aineosa älyllistä harkintaa ja kylmää tahtoa, jotka takoivat niiden +aatteista uuden olemuksen. Christophe oli liian totinen taiteilija +jättääkseen sen tekemättä; mutta sitä hän ei tahtonut vielä myöntää; +hän koetti turhaan uskotella itselleen, että hän tyytyi pelkästään +kopioimaan sisäistä malliaan, kun hän oikeastaan oli pakotettu +muokkaamaan sen suuremmassa tai pienemmässä määrin aivan uuteen asuun +saadakseen sen käsitettäväksi. -- Sattuipa niinkin, että hän väärensi +täydellisesti alkuperäisen ajatuksen. Kuinka väkevästi musikaalinen +aihe häneen loikin, oli hänen monesti mahdoton sanoa mitä se oikeastaan +merkitsi. Se nousi hänen olemuksensa maanalaisista kätköistä, kaukaa +niiden rajain takaa, joiden luota tietoisuus alkaa; ja tuossa Voimassa, +joka oli pelkästään voimaa, ei muuta, ja joka karttoi yleisesti +tuttuja mittoja, ei tietoisuus jaksanut tuntea laisinkaan omia +mielenliikkeitään eikä mitään yleisinhimillisiä tunteita, joita se aina +määrittelee ja jakaa luokkiin; ilot, surut, kaikki olivat sekaisin +yhtenä suurena kiihkona, käsittämättömänä, koska se kiihko oli älyn +yläpuolella. Kuitenkin oli älyllisyydellä, ymmärsipä se tämän voiman +tai ei, tarve antaa sille nimi, sitoa se johonkin niistä loogillisista +rakenteista, joita ihminen uupumatta sommittelee aivoissaan niinkuin +mehiläinen tekee pesäänsä. + +Niinpä vakuutti Christophe itselleen -- tahtoi itselleen vakuuttaa -- +että se hämärä voima, joka häntä kiihdytti, oli tarkoitusperiltään +varma ja että sen tarkoitukset sointuivat myöskin hänen tahtoonsa. Tuo +vapaa vaisto, joka oli kummunnut tiedottomuuden syvyydestä, pantiin +pakostakin yhtymään järjen ohjaksissa selviin käsitteihin, joiden +kanssa sillä alkuaan ei ollut mitään tekemistä. Sellaisista teoksista +ei tullut muuta kuin valheellisia parituksia Christophen järjen +suunnittelemain suurten aiheiden ja niiden villien voimain kesken, +joiden sisältö oli aivan muuta ja joita Christophe itsekään ei tuntenut. + + + + +Hän kulki eteenpäin hapuilemalla, sokeasti puskien, niiden +ristiriitaisten voimain viemänä, jotka ryntäsivät hänessä toisiaan +vastaan, ja heitteli ympärilleen vielä kypsymättömissä teoksissa +usvaista ja hehkuvaa elämää, jota hän ei osannut selvästi tulkita, +mutta jonka voiman hän ylpeän riemukkaasti tunsi. + +Koska hän oli tietoinen uudesta voimastaan, uskalsi hän nyt ensi +kertaa katsella kasvoista kasvoihin kaikkea, mikä häntä ympäröi, +kaikkea, jota häntä oli opetettu kunnioittamaan, minkä edessä hän +oli ennen arvostelematta alistunut; -- ja hän tuomitsi sitä nyt heti +häikäilemättömän vapaasti. Peittävä harso revittiin pois: hän näki +germaanilaisen valheen. + +Kullakin rodulla, kunkin kansan taiteella on oma ulkokultaisuutensa. +Maailman ravintona on hiukkasen totuutta ja paljon valhetta. Ihmisjärki +on heikko; se ei jaksa kestää liioin puhdasta totuutta: sen uskonnon ja +moraalin, sen valtiomiesten, runoilijain ja taitelijain täytyy esittää +sille totuus valheisiin verhottuna. Nämä erilaiset valheet ovat kunkin +maan kansallishengen mukaisia; ne eroavat laadultaan toisistaan: ja +juuri ne tekevät kansoille niin vaikeaksi ymmärtää toisiaan ja niin +helpoksi toistensa halveksimisen. Itse totuus on sama kaikkialla; mutta +kullakin kansalla on oma valheensa, jota se nimittää ihanteikseen; +kaikki sen jäsenet hengittävät sitä sisäänsä syntymästä hautaan saakka: +siitä on tullut niiden elämänehto. Ainoastaan muutamat harvat nerot +jaksavat pitkien ja sankarillisten taisteluiden jälkeen, jossa he +ovat aina aivan yksin, vapautua tuosta ihanteellisuudesta ja pääsevät +ajatuksensa vapaaseen kaikkeuteen. + +Eräs varsin merkityksetön tapaus paljasti Christophelle yhtäkkiä +saksalaisen taiteen valheen. Se, ettei hän ollut sitä vielä tähän +saakka nähnyt, ei johtunut siitä ettei se olisi aina ollut hänen +katseltavanaan; mutta hän oli ollut sitä liian lähellä, hänen +silmillään ei ollut välimatkaa mittailla sen suhteita. Nyt ilmaantui +vuori hänen eteensä, koska hän oli siitä päässyt tarpeeksi kauas. + + + + +Christophe oli konsertissa kaupungin musiikkihallissa: _Städtische +Tonhalle_. Konsertti annettiin suuressa salissa, jossa oli +kymmenen, kaksitoista pitkää riviä kahvilapöytiä, -- kaikkiaan +pari-, kolmesataa pöytää. Toisessa päässä oli näyttämö, orkesterin +paikka. Christophen ympärillä istui upseereja, pitkissä, tiukalle +puristetuissa, tummanvärisissä takeissaan, -- punaisin, jäykin ja +poroporvarillisin naamoin, joista parta oli siististi ajettu pois; +ja naisia, jotka juttelivat ja nauroivat hälisevällä äänellä, ollen +muka olevinaan vapaita ja luonnollisia; ja kilttejä nuoria tyttöjä, +jotka nauroivat ystävällisesti ja näyttivät kaikki hampaansa; ja +vanhoja herroja, kuin mitäkin lauhkeita, pyöreäsilmäisiä hämähäkkejä, +isoine partoineen ja silmälasit päässä. He kilistivät juomalasejaan +toistensa terveydeksi joka kerta nostaessaan ne. He toimittivat tuon +tempun suorastaan uskonnollisella hartaudella; heidän kasvonsa ja +äänensä muuttuivat silloin, he olivat aivan kuin messussa, ikäänkuin +alttarin ääressä nauttimassa ehtoollista, ja heidän juhlallisuuteensa +yhtyi kummallisella tavalla hullunkurisuus. Musiikki hukkui puheen +porinaan ja ruoka-astiain kalinaan, vaikka kaikki koettelivat muka +puhua ja syödä aivan hiljaa. "_Der Herr Konzertmeister_", kookas, +iäkäs, kumarainen mies, jonka valkea leukaparta riippui kuin pukilla, +ja jolla oli kyömynenä ja sillä silmälasit, oli näöltään kuin +mikäkin kielitieteilijä. -- Kaikki nämä tyypit olivat jo vanhastaan +Christophelle tuttuja. Mutta juuri sinä päivänä tuli hänelle (hän ei +tiennyt, minkä tähden), ilo nähdä heidät karrikatyyreinä. Sattuuhan +sellaisia hetkiä, jolloin ihmisten ja asiain naurettava puoli, jota me +emme tavallisessa elämässä huomaa, pistää ilman mitään ulkonaista syytä +odottamatta ja yhtäkkiä silmäämme. + +Orkesterin ohjelmassa oli _Egmontin_ uvertyyri, muuan Waldteufelin +valssi, _Tannhäuserin toivioretki Roomaan_, Nikolain sepittämän +_Iloisten rouvien_ uvertyyri, uskonnollinen marssi _Athaliestä_ +ja eräs fantasia _Pohjantähdestä_. Orkesteri soitti säntillisesti +Beethovenin uvertyyrin, ja valssin hurjalla vauhdilla. _Tannhäuserin +toivioretken_ aikana kuului pullonkorkkien paukkumista. Muuan lihava +mies, joka istui Christophen vieruspöydässä, löi tahtia _Iloisiin +rouviin_, ja irvisteli matkien Falstaffia. Eräs iäkkäänlainen ja lihava +rouva, jolla oli taivaansininen puku ja valkea vyö, kultasankaiset +kakkulat latuskaisella nenällä, punaiset käsivarret ja leveä vyötärö, +lauloi mahdikkaasti Schumannin ja Brahmsin _Liedejä_. Hän kohotteli +kulmakarvojaan, tähysti välistä kulisseihin päin, loi luomensa alas, +nyökkäsi päätään oikealle, vasemmalle, ja hymyili imelää, leveää hymyä, +joka paistoi koko hänen kasvoiltaan, laajoilta kun kuu; hän tuhlasi +niin tavatonta mimiikkiä, että näytös olisi suuresti muistuttanut +varieteetä, ellei hänestä samalla olisi paistanut majesteettinen +siveyden tunto. Tuo kunnon perheenemäntä koetti nähtävästi apinoida +nuoruuden hulluutta, veitikkamaisuutta ja intohimoa; ja niin saikin +Schumannin runo epäilyttävän ummehtuneen lastenkamarin sivuhajun. +Yleisö oli hurjana ihastuksesta. -- Mutta tarkkaavaisuus kasvoi +suorastaan hartaudeksi, kun lavalle ilmestyi laulukuoro "Etelä-Saksan +Lauluveikot", (Süddeutschen Männer Liedertafel), hymisten ja karjuen +vuorotellen tunteellisia ja hempeitä kuorolauluja, yhden toisensa +jälkeen. Heidän lukunsa oli neljäkymmentä ja he lauloivat niinkuin +neljä miestä. Heidän tarkoituksenaan näytti olevan hävittää esityksestä +kuorovaikutuksen pieninkin leima: esityksestä tuli pelkkä meloodisten +efektien tavoittelu, pienten, arkojen ja vetisteleväin vivahdusten, +kuulumattomiin haipuvien pianissimojen, hurjasti jyriseväin nousujen, +aivan kuin olisi lyöty bassorumpua; kokonaisuus täyteläisyyden ja +tasapainon puutetta; makeaa ja äitelää tyyliä, joka sai ihmisen +ajattelemaan _Kesäyön unelman_ Pulmaa: + +"Antakaa minun näytellä jalopeuraa. Minä koetan karauttaa ääntäni, niin +että kiljun niin lystikkäästi kuin maitokyyhky; minä kiljun niin että +luulisitte kuulevanne satakieltä." + +Alusta alkaen Christophen ällistys kasvoi kasvamistaan, kuunnellessa +moista, joka kuitenkaan ei ollut hänelle mitään uutta. Hän tunsi hyvin +nämä konsertit, tämän orkesterin ja saman yleisön. Mutta yhtäkkiä +tuntui hänestä kaikki valheelliselta, odottamattomalta. Kaikki, +yksinpä Egmontin uvertyyrikin, josta hän enimmän piti; sen mahtaileva +hillittömyys ja järkevä kiihko loukkasivat häntä tällä hetkellä aivan +kuin rehellisyyden puute. Tosin ei hän nyt kuunnellut Beethovenia +ja Schumannia itseään, vaan heidän naurettavia tulkkejaan ja heidän +märehtivää yleisöään, jonka laumamainen typeryys ympäröi mestariteokset +nyt kuin paksu sumu. -- Niin oli asia tosin; mutta kuitenkin tunsi +Christophe tällä hetkellä kauneimmissakin sävellyksissä jotakin, joka +teki hänet rauhattomaksi ja jota hän ei ollut koskaan ennen tuntenut... +Mitä se sitten oli? Hän ei uskaltanut asiaa aprikoida, sillä rakkaiden +mestariensa arvostelemista hän olisi pitänyt pyhyyden herjauksena. +Mutta vaikka hän kuinka koetti olla näkemättä, niin hän oli jo nähnyt. +Ja vasten tahtoaankin hän näki yhä enemmän; näki läpi sormiensa aivan +kuin Pisan _Vergognosa_. + +Hän näki saksalaisen taiteen aivan alastomana. Kaikki, -- sekä +tosiaan suuret että joutavat taiteilijat, levittelivät sielujaan +nähtäville liikuttavan vilpittömästi. Tunteet kuohuivat kaikessa yli +laitojensa, ylevyys juoksi virtoina, sydän pursui haltioituneita +tunnelmia; kaikki sulkuluukut avattiin hirvittävälle germaanilaiselle +tunteellisuudelle; se teki väkevimpien tarmon vetiseksi, se hukutti +heikot sekaisiin lätäköihin: se oli oikeaa vedenpaisumista, joka painoi +saksalaisen ajatuksen piiloon ja hukutti allensa. Ja minkälaiset +olivatkaan joskus Mendelssohnin, Brahmsin, Schumannin ja kokonaisen +heidän seuraaja-liutansa ajatukset, tuon legioonan pikkusäveltäjiä, +jotka olivat synnyttäneet noita kyyneleisiä ja mahtailevia Liedejä! +Kaikki ne olivat lentohiekkaa. Ei vankkaa kalliota alla. Liukasta ja +muodotonta savea. -- Moinen tuntui niin typerältä ja lapselliselta, +ettei Christophe saattanut uskoa, kuinka se ei pistäisi yleisönkin +silmään. Christophe katseli nyt ympärilleen; mutta hän näki vain +autuudessa kylpeviä naamoja. Kuinka olisivat nuo ihmiset pystyneet +arvostelemaan, kun he olivat jo edeltäkäsin vakuutetut, että kaikki, +mitä he saivat täällä kuulla, oli kaunista ja että heidän täytyi siitä +iloita? He kunnioittivat ankarasti entisiä, pyhitettyjä nimiä. Mitäpä +he eivät muuten olisikaan kunnioittaneet? He kunnioittivat ohjelmaa, +joka oli heidän edessään, olutlasia, itseään. Tunsi, että he kaikessa +hiljaisuudessa antoivat arvonimen "Ylhäisyys" kaikelle, mikä läheisesti +tai kaukaisesti oli jotenkin heitä itseään. + +Christophe tarkasteli vuorotellen yleisöä ja näitä sävellyksiä: +sävellyksissä heijastui yleisön kuva ja yleisössä sävellysten, +aivan kuin maisema lasisessa puutarha-pallossa. Christophea alkoi +naurattaa yhä enemmän, vaikka hän vielä hillitsi irvistyksensä. Mutta +kun "Etelä-Saksan Lauluveikot" astuivat taas esille ja toitottivat +juhlallisesti nuoren, punastuvan tytön _Tunnustusta_, niin ei +Christophe enää mahtanut itselleen mitään. Hän purskahti kaikuvaan +nauruun. Ympäriltä kuului suuttuneita: "Hyst, hyst". Vierustoverit +vilkaisivat kauhistuneina häneen; heidän ällistyneet eleensä +yllyttivät yhä enemmän Christophen riemua: hän nauroi kohti kurkkua, +hän nauroi, nauroi niin, että vedet silmistä vuotivat. Yhtäkkiä +suututtiin, alettiin huutaa: "Ulos, ulos!" Christophe nousi ja meni +matkaansa hartioitaan kohauttaen, nauru täristi hänen selkäänsä. Hänen +lähtönsäkin oli skandaali. Niin alkoi vihollisuus Christophen ja hänen +synnyinkaupunkinsa välillä. + + + + +Kun Christophe palasi tämän kokeilunsa perästä kotiin, pisti hänen +päähänsä lukea noiden pyhitettyjen mestarien teoksia. Ja silloin hän +tyrmistyi huomatessaan, että eräät heistä, joita hän oli rakastanut +kaikkein enimmän, olivat _valehdelleet_. Hän koetti epäillä omaa +arvosteluaan, koetti uskotella, että hän oli erehtynyt. -- Mutta ei, se +ei onnistunut... hän aivan ällistyi, mikä määrä keskinkertaisuutta ja +valheita voi muodostaa koko suuren kansan taiteellisen aarteen. Kuinka +harvat sivut läpäisivätkään tässä tutkinnossa! + +Siitä alkaen ryhtyi hän suorastaan vapisevin sydämin lukemaan vielä +toisten mestarien teoksia, jotka olivat hänestä rakkaita... Oi, hän +oli kuin noiduttu, aina tunsi hän saman pettymyksen. Eräiden suurten +säveltäjäin suhteen huomasi hän tämän tuskaisin sydämin; tuntui kuin +hän olisi kadottanut rakastetun ystävän, kuin hän olisi huomannut, +että tuo ystävä, johon hän oli ehdottomasti luottanut, olisi häntä +vuosikausia pettänyt. Christophe itki sen tähden katkeria kyyneleitä. +Öisin ei hän voinut nukkua; hän kiusasi yhä itseään. Ja hän syytti +itseään: ehkäpä hän ei osannut arvostella asiaa? Oliko hän tullut +idiootiksi?... Ei, se ei ollut mahdollista, hän näki nykyään selvemmin +kuin koskaan ennen päivän säteilevän kauneuden, tunsi raikkaammin ja +rakkaampana kuin milloinkaan elämän ihanan yltäkylläisyyden; hänen +sydämensä ei pettänyt häntä... + +Pitkään aikaan ei hän vielä uskaltanut koskea niihin, jotka olivat +hänestä parhaat, kaikkein puhtaimmat, kaikkien Pyhimysten Pyhimyksiä. +Hän vapisi ajatellessaankin, että hänen uskonsa heihin pettäisi. +Mutta mikä saattaa vastustaa rohkean ja totuutta rakastavan sielun +armotonta vaistoa, sielun, joka tahtoo syventyä pohjaan saakka +ja nähdä kaiken sellaisena, kuin se on, vaikka siitä seuraisikin +katkerin kärsimys? -- Christophe avasi siis nuokin pyhät teokset, +uhrasi viimeisen reservinsä, keisarillisen kaartinsa... Ensimäisellä +silmäyksellä hän näki, etteivät he olleet muita tahrattomampia. +Silloin hän ei uskaltanut jatkaa Joissakuissa kohdissa hän keskeytti, +hän sulki kirjan; niinkuin Nooakin poika hän peitti viitalla isänsä +alastomuuden... + +Sitten seisoi hän siinä, murtuneena, keskellä raunioita. Hän olisi +mieluummin menettänyt toisen kätensä kuin tahtonut hävittää noita +kaikkein pyhimpiä illusioonejaan. Suru kalvoi hänen sydäntään. Mutta +hänessä kävi sellainen elämän mahla, niin suuri elämän uudistus, ettei +hänen luottamuksensa taiteeseen kuitenkaan horjunut. Nuorukaisen +yksinkertaisella uskalluksella alkoi hän elämän uudestaan, aivan +niinkuin ketään ei olisi elänyt ennen häntä. Uudistuneen voimansa +juopumuksessa hän tunsi, -- eikä ehkä syyttä, -- ettei, muutamia +poikkeuksia lukuunottamatta, ollut mitään yhteyttä elävien kiihkojen +ja niiden intohimon ilmausten välillä, joita taide vimmatuilla +ponnistuksilla koetti niille antaa. Mutta siinä hän erehtyi, kun luuli +itseään onnellisemmaksi tai taitavammaksi muita, ryhtyessään itse +ilmaisemaan niitä. Koska hän oli tulta täynnä, oli hänen helppo löytää +sitä myöskin kaiken sen takaa, mitä hän kirjoitti; mutta kukaan muu eli +olisi sitä tuntenut niiden epätäydellisten aakkosten alta, joilla hän +sitä merkitsi paperille. Monet hänen tuomitsemistaan taiteilijoista +olivat aivan samassa asemassa. Heissäkin oli elänyt syvä tunne ja he +olivat koettaneet sitä tulkita; mutta heidän oma salakielensä oli +kuollut heidän kerallaan. + +Christophe ei ollut suinkaan psykoloogi, hän ei vaivannut itseään +kaikilla näillä aprikoimisilla: mikä hänestä oli kuollutta nyt, +oli hänestä ollut sellaista aina. Hän lausui kaikki menneisyyttä +koskevat tuomionsa nuoruuden koko itsestään-varmalla ja julmalla +väärämielisyydellä. Hän riisui alasti jaloimmatkin sielut eikä +säälinyt heidän naurettavia puoliaan. Siinä näki hän Mendelssohnin +komeilevan synkkämielisyyden, haeskellun mielikuvituksen, +oikeinajattelevan tyhjyyden. Siinä olivat Weberin lasinhauraat +helyt, hänen sydämen-kuivuutensa, hänen aivo-liikutuksensa. Siinä +Lisztin ylhäinen isämäisyys, sirkusratsastajan taito, joka tarjosi +samalla kertaa uusklassillisena ja markkinamaisena sekoituksena yhtä +paljon todellista ja väärää ylevyyttä, kuultavaa ihanteellisuutta +ja vastenmielistä virtuoosimaisuutta. Siinä oli myöskin Schubert, +joka hukkui tunnelmallisuuteen aivan kuin virstoja laajaan, +läpikuultavaan ja seisovaan järveen. Sankariaikain vanhoja viisaitakaan +ei säästetty, noita puolijumalia, Profeettoja, Kirkko-isiä. Ei +edes suuri Sebastian, kolmisen vuosisadan mestari, joka sulki +sisäänsä menneisyyden ja tulevaisuuden, ei edes hän, -- Bach -- +ollut puhdas kaikesta valheesta, kaikesta muotisaivartelusta ja +kouluviisaudesta. Tuo mies, joka oli nähnyt Jumalan, tuo mies, joka +eli Jumalassa, tuntui Christophesta joskus alenevan älyttömään ja +sokerimaiseen uskonnollisuuteen, jesuiitta- ja rokoko-tyyliin. +Eräissä hänen kantaateissaan oli sävelmiä jotka olivat täynnä +haikeaa rakkauden-riutumusta -- (kiemailevaa kaksinpuhelua Sielun ja +Jeesuksen välillä). -- Ne inhoittivat Christophea erikoisesti: hän oli +näkevinään pulleaposkisia enkeleitä lihavine kinttuineen ja ilmassa +heiluvine uuma-verhoineen. Sitäpaitsi oli hän tuntevinaan, että tuo +nerokas _Cantor_ kirjoitti aina huoneessa lukon takana: se löyhki +ummehtuneelta; hänen musiikissaan ei ollut sitä raikasta ulkoilmaa, +joka puhaltaa sen sijaan toisista, jotka eivät ehkä ole yhtä suuria +muusikkoja, mutta suurempia persoonallisuuksia, -- miehekkäämpiä +olentoja, -- sellaiset kuin esimerkiksi Beethoven tai Händel. +Christophea kiusasi enimmän klassikoissakin heidän vapaudenpuutteensa: +melkein kaikki heidän teoksissaan oli "rakenneltua". Joskus kehiteltiin +jotakin tunnetta kaikilla musiikkiretoriikan kuluneilla fraaseilla, +toisinaan oli se ainoastaan pelkkä rytmi, jonkinlaista ornamentaalista +koristetta, jota toistettiin, käänneltiin ja sovitettiin kaikkiin +suuntiin aivan mekaanisesti Tällaiset symmetriset ja samaa asiaa +jankkaavat konstruktsioonit -- sonaatit ja sinfoniat -- raivostuttivat +Christophea, joka oli tähän aikaan sangen vähän altis järjestyksen +kauneudelle, laajoille ja hyvin sommitelluille perussuunnitelmille. +Sellainen tuntui hänestä paremminkin muurarin kuin säveltäjän työltä. + +Ei tarvitse luulla, että hän oli lauhkeampi romantikkoja kohtaan. +Kummallista kyllä, -- seikka, joka häntä itseäänkin ensiksi ällistytti, +-- ei ollut olemassa säveltäjiä, jotka olisivat ärsyttäneet häntä +enemmän kuin ne, jotka olivat väittäneet olevansa (ja tosiaankin +olivat olleet) kaikkein vapaimpia, välittömimpiä, ne jotka olivat +luoneet kaikkein vähimmin rakentelemalla, -- nuo, jotka, niinkuin +esimerkiksi Schumann olivat lahjoittaneet ihmisille pisara pisaran +jälkeen joka minutti koko sisäisen elämänsä lukemattomina pikkutöinä. +Hän raivosi heitä vastaan sitäkin rajummin, koska hän tunsi heissä oman +nuoren sielunsa sekä kaiken sen joutavanpäiväisyyden, jonka hän oli +vannonut itsestään hävittävänsä. Todentotta ei kukaan voinut syyttää +puhdasmielistä Schumannia valheellisuudesta hän ei sanonut juuri +koskaan mitään sellaista, jota hän ei ollut tosiaan tuntenut. Mutta +hänen esimerkkinsä opetti Christophelle, ettei saksalaisen taiteen +suurin valheellisuus ollut sitä, että sen harjoittajat tahtoivat +ilmaista tunteita, joita eivät tunteneet, vaan enemmänkin siinä, että +he tahtoivat purkaa tunteita, joita he kyllä tunsivat, mutta jotka +olivat -- _valheellisia tunteita_. Musiikki on armoton sielunkuvastin. +Kuta naiivimpi ja herkkäuskoisempi saksalainen säveltäjä on, sitä +selvemmin näyttää hän saksalaisen hengen heikkoudet: tuon hengen +häilyvän perustan, sen velton sentimentaalisuuden ja suoruuden +puutteen, sen hieman luihun ihanteellisuuden; sen kyvyttömyyden nähdä +omaa itseään, pelon uskaltaa katsoa itseään kasvoista kasvoihin. +Tuollainen väärä ihanteellisuus oli suurempienkin vikana, -- +esimerkiksi Wagnerin. Kun Christophe luki hänen teoksiaan, kiristeli +hän hampaitaan. _Lohengrin_ oli hänestä sellainen valhe, että se sai +suorastaan karjumaan. Hän vihasi moista rihkama-makasiinista tarjottua +ritarillisuutta ja ulkokultaista jumalisuutta; tuollaista sankaria, +joka oli peloton ja sydämetön, itsekäs ja kylmä, ruumiillistunut hyve, +joka ihailee itseään ja rakastaa erikoisella hellyydellä itseään. +Christophe tunsi sellaisen sankarin hyvin, hän oli nähnyt hänet monta +kertaa todellisessa elämässä, tuon saksalaisen fariseustyypin, joka +oli niin uljaileva, nuhteeton ja kova, joka palveli polvillaan omaa +kuvaansa ja uhrasi sangen helposti toiset sen kuvan jumalallisuuden +vuoksi. _Lentävän hollantilaisen_ jykeä tunnelmallisuus ja tylsä +ikävyys aivan lamasivat häntä. _Tetralogian_ dekadentti-barbaarit +tuntuivat hänestä rakastuneina inhoittavan äiteliltä. Siegmund lauloi +sisartaan ryöstäessään salonkiromanssin. _Götterdämmerungin_ Siegfried +ja Brünhilde olivat uin kunnon saksalainen aviopari, niin he lorusivat +toinen toisilleen ja varsinkin yleisölle aviollista autuuttaan, +mahtailevan hölläsuisesti. Kaikki valheet, mitä olla saattoi, olivat +kasaantuneet näihin sävellyksiin: niissä oli väärää ihanteellisuutta, +väärää kristillisyyttä, väärää goottilaisuutta, väärää satutunnelmaa, +väärää jumalallista ja inhimillistä. Koskaan ei vanha ja sovinnainen +ollut rehennellyt suuremmalla komeudella kuin juuri tuolla näyttämöllä +joka väitti kaatavansa kaiken sovinnaisuuden. Siitä ei silmä, sielu +eikä korva voineet erehtyä hetkeksikään; olisi tarvittu tahallista +omaa tahtoa pettämään niitä -- Ja eräillä tahoilla ne tahtoivatkin +itse pettyä. Koko Saksahan nautti tästä vanhan-hedelmättömästä ja +lapsellisesta taiteesta, jossa irtipäässeet hirviöt raivosivat pienten, +mystillisten ja makeain koulutyttöjen seassa. + +Mutta vaikka Christophe arvostelikin näin: heti kuin hän kuuli tätä +musiikkia, valtasi hänet samoin kuin muutkin, vieläpä enemmänkin, sen +miehen demooninen tahto ja tunnevirta, joka oli päästänyt nuo sävelet +valloilleen. Christophe nauroi ja vapisi, hänen poskiaan poltti, hän +tunsi itsessään kokonaisten ratsaslaumain hurjat sotahuudot. Hän +ajatteli, että kaikki on sallittua niille, jotka kantavat moisia +aronmyrskyjä sisässään. Kuinka hän riemuitsikaan, kun hän tunsi +noiden yleisesti pyhitettyjen teosten, joita hän nykyään selaili +aina ylen arastellen, herättävän itsessään saman liikutuksen, jonka +ne olivat hänessä ennen synnyttäneet saman kiihkeän hurmauksen, jopa +niin puhtaana, ettei sitä mikään tahrannut! Sellaisissa kohdissa +oli hän ikäänkuin pelastanut haaksirikossa kunniakkaita sirpaleita. +Kuinka onnellinen hän silloin olikaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi +pelastanut osan omaa itseään. Ja eivätkö ne olleetkin hänen omaa +itseään? Eivätkö nuo suuret saksalaiset, joita vastaan hän nousi +kapinaan, olleet hänen omaa lihaansa ja vertansa, hänen omaa kalleinta +olemustaan? Hän oli ankara heille ainoastaan sentähden, että hän oli +ankara itselleen. Kuka rakasti heitä enemmän kuin hän? Kuka tunsi +paremmin kuin hän Schubertin hyvyyden, Haydnin viattomuuden, Mozartin +hellyyden, Beethovenin suuren sankarisydämen? Kuka oli pyhemmin ja +hartaammin tuntein kuin Christophe paennut Weberin suhisevain metsien +turviin, ja Johan Sebastianin valtavien tuomiokirkkojen varjoon, jotka +kohottavat Saksan tasangoilla pohjolan harmaata taivasta kohti kivisiä +vuoriaan ynnä jättiläismäisiä tornejaan ja niiden läpileikkauksin +koristettuja viirejä? Mutta hän kärsi heidän valheistaan, hän ei voinut +heissä niitä unohtaa. Hän arvioi ne rodun syyksi, mutta noiden miesten +suuruuden sen sijaan heidän omaksi ansiokseen. Siinä hän erehtyi. Sekä +suuruus että heikot puolet ovat molemmat sen rodun ominaisuuksia, jonka +mahtava, vaikkakin samea ajatus vierii sellaisena musiikin ja runouden +virtana, että koko Europa sammuttaa siitä janoaan. Ja minkä muun kansan +keskuudessa olisi hän löytänyt sen yksinkertaisen puhtaudenkaan, joka +innosti häntä tällä hetkellä sinkoamaan kansastaan moisia tuomioita! + +Sitä ei Christophe kuitenkaan aavistanut. Niinkuin hemmoiteltu lapsi +käänsi hän kiittämättömänä äidiltään saamansa aseet itse äitiään kohti. +Myöhemmin, myöhemmin oli hän tunteva, mitä hän oli hänelle velkapää, ja +kuinka syvästi hän häntä rakasti... + +Mutta nyt oli hänellä silmitön reaktsioonikausi kaikkia lapsuutensa +epäjumalia vastaan. Hän oli vihainen itselleen ja niille, siitä, että +hän oli uskonut, intohimoisen antautuvasti niihin. -- Ja se hänen +kautensa olikin aivan paikallaan. On eräs jakso ihmisen elämässä, +jolloin täytyy uskaltaa olla väärämielinen, jolloin täytyy tohtia tehdä +selvää jälkeä kaikista opituista ihailun ja kunnioituksen esineistä, +täytyy kieltää kaikki -- sekä valheet että totuudet, -- kaikki, mitä ei +ole tuntenut todeksi omassa itsessään. Koko kasvatuksessaan ja kaikessa +ympäriltä nähdyssä ja kuullussa imee lapsi itseensä sellaisen määrän +valheita ja typeryyksiä elämän olennaisimpiin totuuksiin sekoitettuina, +että nuorukaisen ensimäinen velvollisuus on sylkeä kaikki tuo opittu +suustaan, jos hän aikoo olla terve mies. + +Christophe eli kyllästymisen tervettä murroskautta. Vaisto pakotti +hänet vieroittamaan olennostaan kaikki sulamattomat ainekset, jotka +sitä rasittivat. + +Ennen kaikkea koski tämä seikka sitä äitelää hempeämielisyyttä, +joka tihkuu saksalaisessa kansallishengessä kuin maanalaisessa, +homeelta löyhkävässä kellarissa. Valoa! Valoa! Raitista ja kuivaa +tuulta, pyyhkäisemään pois nuo rämehöyryt, tukahuttavat tuoksut, +kaikki nuo, joiden nimi on Lied, Liedchen, Liedlein, lukuisat kuin +pisarat sateella, pisarat, joissa vuolaanaan purkautuu germaanilainen +Gemüt. Pois nuo lukemattomat: _Sehnsucht_ (Kaipuu), _Heimweh_ +(Koti-ikävä), _Aufschwung_, (Sielunlento) _Frage_ (Kysymys), _Warum_ +(Miksi?), _an den Mond_ (Kuulle), _an die Sterne_ (Tähdille), _an +die Nachtigall_ (Satakielelle), _an den Frühling_ (Keväälle), _an +den Sonnenschein_ (Auringonpaisteelle); kaikki: _Frühlingslied_ +(Laulu keväälle), _Frühlingslust_ (Kevätiloa), _Frühlingsgruss_ +(Tervehdys keväälle), _Frühlingsfahrt_ (Kevätretki), _Frühlingsnacht_ +(Kevätyö), _Frühlingsbotschaft_ (Kevätviesti); nuo _Stimme der +Liebe_ (Lemmenääni), _Sprache der Liebe_ (Lemmentunnustus), _Trauer +der Liebe_, (Lemmenmurhe) _Geist der Liebe_ (Rakkaudenhenki), +_Fülle der Liebe_ (Rakkaudenuhkeus) _Blumenlied_ (Kukkien laulu), +_Blumenbrief_ (Kukkaiskirje), _Blumengruss_ (Kukkien tervehdys); nuo +sadat: _Herzeleid_ (Sydäntuskaa), _mein Herz ist schwer_ ("Raskas +sydämein"), _mein Aug ist trüb_ ("Suruinen sydämein"); nuo pikkuimelät +vuoropuhelut, joissa pakisijoina ovat _Röslein_ (ruusunen), puronen, +kyyhkynen, pikku pääsky; kaikki nuo perusteettomat kysymykset: -- "_Jos +ruusunen okaitta olla vois_", -- "_Entisen armaansa kanssako pääskynen +pesänsä lois vai uudenko lemmen löytänyt ois_": -- koko tuo ummehtuneen +hellyyden, äitelän liikutuksen, hengettömän melankolian ja lattean +runouden tulva... Kuinka paljon kaunista sillä tavoin vedetään alas, +kuinka paljon harvinaisia asioita kulutetaan tarpeettomasti, jokaisen +aiheen tullen, ja aiheettomastikin! Sillä pahinta oli, että kaikki +tämä oli aivan hyödytöntä: se oli pelkkää tapaa paljastaa sydämensä +yleisölle, joutavanpäiväistä ja hempeämielistä kunnon saksalaisten +taipumusta purkaa hälisevästi itseään toisilleen. Ei mitään sanomista, +ja kuitenkin puhutaan kilpaa! Eikö moinen lörpöttely koskaan loppuisi? +-- Hei, pitäkää jo, kurnuttavat sammakot, suunne kiinni! + +Varsinkin rakkaudenpuheissa tunsi Christophe kaikkein paksuimpana +valheen: sillä siinä asiassa hän osasi jo helpoimmin verrata sitä +todellisuuteen. Nämä sovinnaiset lemmenlaulut, kyyneleiset ja +siivot, eivät vastanneet missään määrin miehen kiivaita haluja eikä +naisen sydämentunteita. Mutta olivathan nuo, jotka olivat sellaista +kirjoittaneet, toki rakastaneet, ainakin kerran elämässään! Oliko +mahdollista, että he olivat rakastaneet tällä tavoin? Ei, he olivat +valehdelleet, valehdelleet niinkuin kaikessa muussakin, olivat +tahtoneet kaunistaa itseään ihanteellisiksi... Ihannoida! nimittäin: +peljätä nähdä elämää kasvoista kasvoihin, ei pystyä erottamaan +asioita miehen tavalla, sellaisina kuin ne ovat. -- Kaikkialla +samaa arkuutta, samaa miehisen rehellisyyden puutetta. Kaikkialla +samaa hengetöntä haltioitumista, samaa mahtavaa ja valheellista +juhlallisuutta, isänmaallisuudessa, juomapöydässä, uskonnossa. "_Die +Trinklieder_" (juomalaulut) olivat ylistyksiä viinille tai maljalle: +("Oi, ihana malja..."). Uskonto -- seikka, jonka piti olla välittömintä +maailmassa, puhjeta sielusta yhtäkkiä kuin odottamaton lähde, -- se +oli tehdastavaraa, kaupaksi sopivaa valmistetta. Isänmaalliset laulut +taasen rustatut lauhkeaa ja yhteen tahtiin määkivää lammaslaumaa +varten... Karjukaa siis!... Hitto vie, yhäkö te jaksatte valehdella +-- "_ihannoida_" -- teittepä sen sitten juopottelun, miestapon tai +mielettömyyden kunniaksi!... + +Christophe oli päässyt sille kehitysasteelle, että hän vihasi kaikkea +ihanteellisuutta. Hän piti rehellistä raakuutta parempana kuin +tällaista valhetta. -- Pohjaltaan oli hän suurempi idealisti kuin muut, +eikä hänellä ollut, -- hänellä ei voinut olla, -- pahempia vihollisia +kuin nuo julkean selvät realistit, joista hän luuli pitävänpä. + +Oma kiihkeä aate teki hänet sokeaksi. Häntä jääti tuo usva, +tuo verettömyyttä sairastava valheellisuus, nuo "auringottomat +aate-fantoomit". Hän kaipasi aurinkoa olemuksensa kaikilla voimilla. +Nuorekkaassa halveksumisessaan ulkokultaisuutta kohtaan, joka häntä +ympäröi tai jota hän ulkokultaisuutena piti, ei hän huomannut +sitä rotunsa suurta käytännöllistä viisautta, jonka avulla se oli +rakentanut vähitellen suurenmoisen ihanteellisuutensa, hillitäkseen +rajuja luonnonvaistojaan ja käyttääkseen niitä hyvän palvelukseen. +Rotujen sieluja eivät muuta eivätkä suuntaa uusille urille useinkaan +mielivaltaiset syyt, uskonnolliset tai moraaliset määräykset, +lainsäätäjät tai valtiomiehet, papit tai filosoofit: vuosisatoja +kestäneet onnettomuudet ja koettelemukset karkaisevat elämään ne +kansat, jotka tahtovat elää. + + + + +Samalla Christophe kuitenkin sävelsi, joskaan hänen sävellyksensä +eivät olleet vailla samoja vikoja, joita hän moitti muissa, sillä +taiteellinen luominen oli hänessä vastustamaton vaatimus, joka ei +alistunut hänen älynsä määräämiin sääntöihin. Taiteilija ei luo +järkisyistä. Hän luo pakosta. -- Silloin ei riitä, että on tuntenut +valheen ja enimmissä tunteissa piilevän liioittelun estääkseen +itseään niihin vikoihin suistumasta: siihen vaaditaan pitkäaikaista +ja vaivalloista ponnistusta; mikään ei ole vaikeampaa kuin olla +täysin rehellinen nykyaikaisessa yhteiskunnassa, sillä kullakin on +raskaana perintönä sukupolvesta toiseen siirtyneet mukavat tottumukset. +Ja vaikeinta se on sellaisille ihmisille ja kansoille, joilla on +itseään-hallitsematon tapa antaa sydämensä lakkaamatta puhua, vaikka +sen olisi useasti kaikkein parhainta vaieta. + +Christophien sydän oli tässä suhteessa täysin saksalainen: hän ei +ollut vielä oppinut vaikenemisen hyvettä; eikähän se vielä ollut hänen +iälleen ominaistakaan. Hän oli siinä kohdin isäänsä, että hän tahtoi +puhua alinomaa ja puhua melua herättävästi. Hän tiesi sen vikansa, +ja hän taisteli sitä vastaan; mutta se taistelu lamautti osaltaan +hänen voimiaan. -- Sitäpaitsi oli Christophe saanut vielä toisenkin +perinnön, joka oli yhtä vaikea hävittää, se oli isoisältä tullut +suunnaton vaikeus ilmaista tarkan selvästi ajatuksiaan. -- Hän oli +virtuoosin poika. Ja hän tunsi virtuositeetin vaarallisen viehätyksen: +-- suorastaan fyysillisen ilon näyttää nopsaa taitavuuttaan, tyydyttää +lihastenkäyttely-haluaan, iloa voittaa, häikäistä omalla itsellään +suuri, tuhatpäinen yleisö; se ilo oli melkoisen anteeksiannettavaa, +melkeinpä viatonta laatua niin nuolessa miehessä kuin hän, mutta +kuitenkin oli se kuolettavaa myrkkyä hänen taiteelleen ja sielulleen: +-- Christophe tunsi, että se oli hänen veressään; hän halveksi sitä, +mutta kuitenkin antoi hän sille myöten. + +Niin riuhtoivat häntä keskenään rodun ja hänen oman neronsa vaistot, +hänellä oli taakkana menneisyyden painolasti, loiskasvi, joka imi +hänen voimaansa ja josta hän ei jaksanut päästä irralleen. Siten hän +kulki eteenpäin haparoiden, ja siinä joutui hän paljoa lähemmäksi +kaikkea kelvottomaksi manaamaansa kuin hän luulikaan. Kaikki hänen +sävellyksensä olivat kummallista totuuden ja pöyhkeilevän paatoksen, +kirkkaan voiman ja sopertelevan typeryyden sekoitusta. Ainoastaan +muutamina harvoina tuokioina kykeni hänen oma itsensä tunkeutumaan +esille siitä outojen olennoiden kuolleesta kuoresta joka esti sen +liikkeitä. + +Hän oli aivan yksin. Hänellä ei ollut minkäänlaista opasta, joka +olisi auttanut häntä nousemaan tuosta nevasta. Kun hän luuli +päässeensä siitä pois, niin hän olikin vain vaipunut syvemmälle. +Hän kulki edelleen sokkona ja hukkasi aikaansa ja voimiaan turhiin +yrityksiin. Hän ei säilynyt miltään katkerilta kokemuksilta; eikä +hän osannut tässä luomisintonsa kaaosmaisessa epäjärjestyksessä +arvostella, mikä kaikesta hänen luomastaan oli parhainta. Hän +sotkeutui mielettömiin suunnitelmiin, sinfoonisten runoelmien +haaveksimiseen, joiden tarkoituksen piti muka olla filosoofinen ja +jotka olivat suhteiltaan suorastaan eriskummaisia. Hänen henkensä +oli liian rehellinen, joten hän ei voinut kiintyä niihin pitkäksi +aikaa; hän hylkäsi ne suunnitelmansa äitelin mielin jo ennenkuin oli +luonnostellut niistä ensimäistäkään osaa. Joskus hän otti tulkitakseen +sävelillä runouden saavuttamattomimpia tuotteita. Silloin hän joutui +rämpimään alalla, joka ei ollut hänen omansa. Kun hän sommitteli itse +näyttämöasetuksiaan, -- (sillä hän ei epäröinyt ryhtyä mihin tahansa), +-- syntyi siitä suurinta mielettömyyttä; ja kun hän takertui Goethen, +Kleistin, Hebbelin tai Shakespearen mestariteoksiin, ymmärsi hän ne +aivan päin mäntyyn. Ei sentähden, ettei hänellä olisi ollut älyä, vaan +siksi, ettei hänellä ollut itsekritiikkiä. Hän ei voinut vielä ymmärtää +toisia, koska hänellä oli selvittämistä vielä itsessäänkin; minnepäin +hän kääntyikin, löysi hän aina vain oman lapsellisen ja pöyhistelevän +sielunsa. + +Näiden jo ennakolta kuolemaantuomittujen epäsikiöiden ohella +kirjoitti hän myöskin joukon pikkuteoksia, jotka olivat hetkellisten +tunteiden välittömiä ilmauksia, -- ja ne juuri olivat luodut elämään: +sävelillä tulkittuja ajatuksia, _Liedejä_. Niissä asettui hän +kuten kaikessa muussakin rajusti entistä ja tavanomaista vastaan. +Hän valitsi kaikkein kuuluisimmat laulut, jotka olivat jo sävelin +käsiteltyjä, ja oli kyllin hävytön halussaan säveltää ne toisin ja +totuudenmukaisemmin kuin Schumann ja Schubert. Joskus koetti hän +antaa Goethen runoelmain olennoille, Mignonille, _Wilhelm Meisterin_ +harpunsoittajalle niiden todella yksilöllisen luonteen, monista +vivahduksista kokoonpannun ja kuitenkin tarkan. Joskus iski hän +taasen kiinni eräihin lemmen-Liedeihin, jotka säveltäjän heikkous ja +yleisön latteus olivat pukeneet yhteisestä sopimuksesta äitelään ja +imelään sentimentaalisuuden asuun; hän riisui ne nyt armotta alasti ja +puhalsi niihin niiden alkuperäisen aistillisen ja villin rohkeuden. +Lyhyesti sanoen: hän koetti kaikin voimin antaa runouden olennoiden +ja niiden intohimojen elää omaa elämäänsä, etteivät ne olisi pelkkiä +leluja saksalaisten perheiden käsissä, jotka halusivat ainoastaan +helppotajuista taideherkytystä istuessaan sunnuntaisin oluen ääressä +jossakin _Biergartenissa_. + +Mutta tavallisesti olivat runoilijat hänestä liian kirjallisia; ja +hän haki mielellään yksinkertaisempia tekstejä: vanhoja Liedejä, +muinaisia hengellisiä virsiä, joita hän oli lukenut eräästä +kuluneesta hartauskirjasta. Hän ei koettanut suinkaan säilyttää +niissä niiden kirkollista leimaa: hän käsitteli niitä häikäilemättä, +aivan maallisesti, vapaasti ja elämänmukaisesti. Tai hän valitsi +jonkin lyhyen raamatun psalmin, tai sananlaskuja, joskus pelkästään +ohikulkiessaan kuulemansa pakinan, katkelman rahvaanomaista juttelua, +lapsukaisten tuumia: -- monesti kömpelöitä ja proosallisia sanoja, +joiden alta kuulsi puhdas tunne. Sellaisia asioita käsitellessään hän +oli omalla alallaan, ja silloin hän saavutti syvyyden, jota hänen +muissa sävellyksissään ei ollut ja jota hän ei itsekään aavistanut. + +Olivatpa hänen teoksensa hyviä tai huonoja, ja useimmin ne olivat +huonoja kuin hyviä, yleensä ne olivat täynnä ylitsekuohuvaa elämää. +Kaikki niissä ei ollut uutta: ei lähimainkaan. Christophe oli monta +kertaa lattea ja proosallinen, juuri rehellisyytensä tähden; monesti +hän toisti jo käytettyjä muotoja, siksi, että juuri ne tulkitsivat +hänen ajatustaan, siksi, että hän tunsi juuri sillä tavoin eikä +toisin. Millään ehdolla hän ei olisi pyrkinyt olemaan omintakeinen: +hänestä olisi mies, joka kiusasi itseään moisilla huolilla, ollut +melkoisen keskinkertainen. Hän tahtoi ainoastaan olla omaa itseään +ja sanoa juuri sellaista, mitä ajatteli, välittämättä siitä, oliko +se, mitä hän sanoi, sanottu jo ennen häntä vai ei. Hänellä oli ylpeä +usko luullakseen sitä parhaaksi tavaksi olla omintakeinen, ja usko, +ettei Jean-Christophea ollut koskaan ennen ollut ja ettei häntä tulisi +olemaan milloinkaan muuta kun yhden kerran. Häikäilemättömän varmana +kuin nuori ainakin tuntui hänestä kaikki vielä tekemättömältä: ja +kaikki näytti hänestä olevan tehtävissä, tahi tehtävissä uudestaan. +Tällainen sisäinen kyllyys, jota rajattomia lupaava elämä antoi, heitti +hänet huumaten ja hiukan varomattomasti onnen helmaan. Alinomaista +riemua. Se riemu ei kaivannut edes iloa, se pystyi ammentamaan voimansa +surustakin: sen lähteenä oli hänessä pursuva elämän yltäkylläisyys, +hänen oma voimansa, kaiken onnen ja kunnon synnyttäjä. Elää, elää +täydellisesti!... Se, joka ei tunne itsessään tuota voiman huimausta, +tuota elämisenhalun riemua, -- suurimmankin onnettomuuden keskellä, -- +se ei ole taiteilija. Tämä on juuri kompastuskivi. Todellisen suuruuden +tunnusmerkki on se, että hän osaa sekä ilosta että surusta riemuita. +Jotkut Mendelssohn ja Brahms, lokakuisen usvan ja tihkusateen jumalat, +eivät ole koskaan tunteneet sitä jumalallista voimaa. + +Christophe tunsi sen itsessään; ja hän levitteli iloaan varomatta ja +peittelemättä näytteille. Hän ei käsittänyt siinä mitään pahaa, hän +tahtoi ainoastaan jakaa omaansa myöskin muille. Hän ei huomannut, että +sellainen ilo oli enimmille ihmisille loukkaavaa, sellaisille, joilla +sitä ei ole koskaan ollut ja jotka sitä aina kadehtivat. Muuten: hän +välitti vähät siitä, oliko hän toisille mieleen vai ei; hän oli varma +itsestään, eikä mikään tuntunut hänestä yksinkertaisemmalta kuin +ilmaista vakaumuksensa toisille, -- ja voittaa. Tiedottomasti hän +vertaili omia rikkauksiaan muiden nuotinlykkääjien yleiseen köyhyyteen; +ja hän luuli, että hänen olisi sangen helppoa saada ylemmyytensä +tunnustetuksi. Liiankin helppoa. Hänen ei tarvinnut muka muuta kuin +näyttäytyä. + +Ja hän näyttäytyi. + + + + +Häntä odotettiin. + +Christophe ei ollut koskaan salannut mielipiteitään. Siitä hetkestä +alkaen, jolloin hän oli huomannut saksalaisen fariseismin, mikä ei +tahdo nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat, oli hän vannonut olevansa +aina ehdottomasti ja armottoman rehellinen, olipa puhe mistä asiasta +tai henkilöstä tahansa. Ja koska hän ei voinut tehdä mitään menemättä +äärimmäisyyksiin, niin liioitteli hän kaikkea eriskummaisesti; hän +puhui suorastaan suunnattomuuksia ja kauhisti sellaiset ihmiset, jotka +eivät olleet tuhannetta osaakaan niin naiiveja kuin hän. Hän oli +tavattoman tietämätön. Hän julisti jokaiselle, kenen kohtasi, mitä hän +saksalaisesta taiteesta ajatteli, ja oli siitä teostaan tyytyväinen +kuin ainakin ihminen, joka ei tahdo kätkeä arvaamattoman kalliita +huomioitaan pelkästään itselleen. Hän ei kuvitellutkaan, että hänelle +saatettaisiin olla siitä vihaisia. Heti paikalla, kun hän keksi jonkin +pyhitetyn sävellyksen houkkamaisuuden, kiiruhti hän ilmoittamaan +siitä asiasta kaikille, jotka tulivat häntä vastaan, niin innoissaan +hän oli keksinnöstään. Hän lausui onnesta säteilevin kasvoin mitä +mielettömimpiä tuomioita. Ensin ei häntä käsitetty vakavasti; hänen +töykeyksilleen naurettiin. Mutta piankin huomattiin, että hän palasi +samaan asiaan liian usein ja hävyttömän itsepäisesti. Näytti tosiaankin +siltä kuin Christophe olisi omiin paradokseihinsa uskonut; ja tämä ei +ollut enää laisinkaan hauskaa. Hän sai aikaan julkista pahennusta; +keskellä konsertteja hän purki hälisevää ivaansa tai ilmaisi suuria +mestareita kohtaan halveksumisensa milloin tai missä tahansa. + +Kaikki asiat levisivät kuin kulo pikkukaupungissa: ainoaakaan +hänen sanaansa ei unohdettu. Hänelle oltiin suuttuneita jo hänen +viimevuotisen elämänsä tähden. Ei oltu unohdettu, kuinka julkeasti hän +kuulutti seurusteluaan Aadan kanssa, eikä sitä tapausta seuranneita +epäilyttäviä aikoja. Itse hän ei muistanut siitä enää mitään; kukin +päivä vei tullessaan edellisen muistot, ja hän oli nykyään jo sangen +kaukana siitä, mitä hän oli ollut kaksi kuukautta aikaisemmin. +Mutta muut muistivat hänen puolestaan erinomaisesti: ne nimittäin, +joiden tehtävänä kaikissa pikkukaupungeissa on pistää tunnontarkasti +kirjoihinsa kaikki naapurien viat, kaikki heitä koskevat surulliset, +rumat ja loukkaavat tapahtumat, ettei mitään vain hukkaan joutuisi. +Christophen uudet kummallisuudet sijoitettiin nyt hänen nimelleen +kirjoihin hänen entisten syntiensä alle. Ne seikat valaisivat toinen +toistaan: moraalisten tunteiden loukkaamiseen lisäksi tuli nyt +sopimaton käyttäyminen. Suopeimmat sanoivat hänestä: + +-- Hän tahtoo olla erikoinen. + +Mutta enimmät vakuuttivat: + +_Total verrückt!_ (Pähkähullu). + +Sitäpaitsi alkoi levitä hänestä toinen yhtä ankara ja vielä +vaarallisempi mielipide, -- ja sen menestyksen takasi tuon mielipiteen +korkea alkuperä: kerrottiin, että Christophe linnassa, jossa hän +edelleen kävi säännöllisesti virallisessa tehtävässään, oli ollut +kerran niin epähieno, että oli itsensä suurherttuan kanssa puhuessaan +ilmaissut suorastaan vihastuttavalla tavalla mielipiteitään maan +kunnioitetuista mestareista. Hän oli, niin juteltiin, sanonut +Mendelssohnin _Eliasta_ "ulkokultaisen papin isämeidäksi", ja eräitä +Schumannin Liedejä halveksivasti "Backfisch-musiikiksi": -- ja sen +oli hän tehnyt juuri kun kunnioitettu ruhtinas oli tullut ilmaisemaan +erikoista mieltymystään noihin sävellyksiin. Suurherttua oli tehnyt +hänen nenäkkyydestään sievän lopun virkkaen kuivasti: + +-- Teitä kuullessaan ei luulisi, herraseni, että te olette saksalainen. + +Nämä niin korkealta tulleet rangaistuksen sanat upposivat myöskin +syvälle alas; eikä kukaan, jolla mielessään nyt oli jotakin kaunaa +Christophea kohtaan, joko hänen menestyksensä tähden tai jostakin +persoonallisesta, joskaan ei sen kiihkeämmästä syystä, jättänyt +muistamatta, ettei hän tosiaan ollut puhdas saksalainen. Hänen sukunsa +oli isän puolelta -- sen muistamme -- kotoisin Belgiasta. Ei siis ollut +yhtään kumma, että tuo hävytön siirtolainen koetti mustata kansallista +kunniaa. Tämä selitys valaisi kaiken; ja germaanilainen itserakkaus +löysi siitä erinomaisen syyn ihaillakseen vielä lisää omaa arvoaan, +halveksien samalla vastustajaansa. + +Tätä aivan platoonista kostoa elähytti Christophe vielä itse sangen +tuntuvalla ravinnolla. On hyvin varomatonta arvostella muita +silloin, kun valmistautuu itse antamaan itsensä alttiiksi muiden +arvostelulle. Taitavampi ja vähemmän rehellinen taiteilija olisi +ollut häveliäämpi ja kunnioittavampi puhuessaan edeltäjistänsä. Mutta +Christophe ei ymmärtänyt olevan mitään syytä salata halveksumistaan +keskinkertaisuutta kohtaan, enempää kuin sitä onneakaan, jota hänen +oma voimansa hänelle tuotti. Ja hän toitotti tuota onnea suorastaan +tahdittomalla tavalla. Vaikka Christophe oli lapsuudesta asti tottunut +sulkeutumaan omaan kuoreensa, koska hänellä ei ollut seuraa, jolle +hän olisi voinut uskoa ajatuksiaan, tuli hänelle viime aikoina halu +purkaa muille sisuaan. Hänen ilonsa oli niin suuri, ettei hän voinut +yksin sitä kantaa; hänen rintansa liian pieni, että se olisi siihen +mahtunut: se olisi haljennut, ellei hän olisi saanut ilmaista iloaan +muille. Muun ystävän puutteessa oli hän nyt ottanut uskotukseen +vierustoverinsa orkesterissa, toisen _Kapellmeisterin_, nimeltään +Siegmund Ochs; hän oli nuori würtenbergiläinen, lauhkea ja ovela poika, +käytöksessään Christophea kohtaan aivan ylenpalttisen kunnioittava. +Christophe ei voinut epäillä häntä; ja vaikka hän olisi epäillytkin, +olisiko hän koskaan saattanut kuvitellakaan, että oli sopimatonta +uskoa iloaan jollekin oudollekin henkilölle tai vaikkapa suorastaan +viholliselle? Eikö kaikkien toisten päinvastoin pitänyt olla siitä +hänelle kiitollisia? Sillä eikö Christophe tehnyt työtä heidänkin +puolestaan? Hänellä oli onnea kaikille, ystäville ja vihollisille. +-- Hän ei aavistanut, ettei mikään ole vaikeampaa kuin pakottaa +ihmiset ottamaan vastaan jotain uutta onnea; he pitävät melkeinpä +entistä onnettomuuttaankin parempana kuin sitä: he tarvitsevat +vuosisatoja märehdittyä ravintoa. Mutta eräs seikka on heistä vieläkin +selittämättömämpää, se, että heidän pitäisi kiittää jotakuta toista +tuosta onnestaan. He eivät anna sitä loukkausta anteeksi muulloin +kuin ehdottomasta pakosta; ja silloinkin he valmistautuvat antamaan +lahjoittajan vielä kerran sen kalliisti maksaa. + +Tuhannestakaan syystä ei Christophen luottavia mielenilmauksia siis +otettu kovin innokkaasti millään taholla vastaan. Mutta oli olemassa +noiden tuhannen päällisiksi vielä yksi syy lisää, miksi juuri Siegmund +Ochs ei sitä tehnyt. Ensimäinen Kapellmeister, Tobias Pfeiffer, +aikoi näet piakkoin vetäytyä yksityiselämään; ja vaikka Christophe +oli vielä sangen nuori, oli hänellä kaikki edellytykset päästä +hänen seuraajakseen. Siegmund Ochs oli liian saksalainen ollakseen +tunnustamatta, että Christophe ansaitsikin sen paikan, koska kerran +hovi häntä siihen puolusti. Mutta hänellä oli myös liian hyvä käsitys +itsestään ollakseen uskomatta, etteikö hän itse olisi ansainnut sitä +paikkaa paremmin, jos vain hovi olisi hänet paremmin tuntenut. Niinpä +ottikin hän Christophen kaikki mielenpurkaukset vastaan omituinen hymy +huulillaan, kun Christophe saapui aamuisin teatteriin ja alkoi puhua, +koettaen pysyä muka totisena, vaikka hänen koko kasvonsa säihkyivät +sisällistä intoa. + +-- No, sanoi silloin Ochs hänelle salakavalasti hänen ohitseen +mennessään, onko taas jokin uusi mestariteos päässyt päivänvaloon? + +Christophe pisti kätensä hänen kainaloonsa: + +-- Ah, ystäväni, mikään entinen ei ole tämän veroista... Jos sinä sen +kuulisit!... Perhana vieköön, se on niin hyvä. Sellaista ei ole vielä +nähty, ei kuultu. Jumala auttakoon ihmisiä, kun se räjähtää heidän +korviinsa! Sen jälkeen tuntee sielussaan ainoastaan yhden halun: kuolla. + +Nämä sanat eivät langenneet tien oheen. Ochs ei suinkaan hänelle nyt +hymyillyt eikä leikillisesti kujeillut hänen lapsellisen innostuksensa +kustannuksella, sillä silloin Christophe olisi varmaan ollut valmis +itse ensimäisenä nauramaan ja pyytämään anteeksi, jos hänelle vain +olisi ilmaistu, että hän oli naurettava; ei, Ochs päinvastoin alkoi +häntä petollisesti ylistellä; ja siten hän yllytti Christophen +päästämään uusia hullutuksia; ja kun hän oli eronnut Christophesta, +kiiruhti hän levittelemään niitä kaikkialle ja vääristeli ne vieläkin +naurettavammiksi. Niille hohotettiin musiikkimiesten toveripiirissä +kohti kurkkua, ja jokainen odotti jännityksessä vain tilaisuutta, +jolloin saisi tuomita perinpohjin Christophen poloiset sävellykset. -- +Tuomio oli jo etukäteen aivan valmis. + +Viimein se tilaisuus tuli. + +Christophe oli valikoinut etevimmät koko sekasotkustaan. Ensin oli +ohjelmassa hänen Hebbelin _Judithiin_ säveltämänsä uvertyyri, runoon, +jonka hurja voima oli viehättänyt häntä, tavallisen saksalaisen +ponnettomuuden vastapainona; (tähän aiheeseensa hän oli alkanut jo +hiukan kyllästyä, sillä vaisto sai hänet aavistamaan, että Hebbel oli +ottanut tehtäväkseen näytellä neroa aina ja millä hinnalla tahansa). +Sitten seurasi sinfonia, jonka nimenä oli Arnold Böcklinin pateettinen: +_Elämä on unelma_, ja mottona _Vita somnium breve_. Loppuosan muodosti +sarja _Liedejä_ ja eräitä klassillisia kappaleita, ynnä muuan Ochsin +sepittämä _Festmarsch_, juhlamarssi, jonka Christophe oli tarjoutunut +toveruuden vuoksi ottamaan ohjelmaansa, vaikka hän pitikin sitä +melkoisen vähäpätöisenä. + +Näistä sävellyksistä ei harjoituksissa mennyt paljoa hukkaan. Vaikkei +orkesteri laisinkaan ymmärtänyt näitä uusia esityksiään ja vaikka +jokainen sen jäsen olikin mielessään tällaisesta uudesta musiikista +ällistynyt, niin ei kukaan heistä vielä ollut ehtinyt muodostaa siitä +omaa mielipidettään, varsinkaan, koska kukaan heistä ei siihen pystynyt +ennenkuin yleisö oli ilmaissut siitä ajatuksensa. Sitäpaitsi teki +Christophen varmuus voimakkaan vaikutuksen noihin soittajiin, jotka +olivat tottelevaisia ja kuriin kasvatettuja niinkuin ainakin hyvässä +saksalaisessa orkesterissa. Ainoa tukaluus tuli laulajattaresta. Hän +oli tuo _Tonhallen_ konserttien sinipukuinen kuuluisuus. Hän oli siihen +aikaan maineessa kaikkialla Saksassa: tämä erinomainen perheenäiti +tulkitsi Brünhildeä ja Kundryä Dresdenissä ja Bayreuthissä keuhkojen +voimalla, jota vastaan ei ollut väittämistä. Mutta jos hän olikin +wagnerilaisessa koulussa oppinut sen taidon, josta tuo koulu syyllä +ylpeilee, nimittäin lausumaan selvästi, sinkauttamalla kerakkeet kauas +läpi ilman ja erottamaan ääntiöt ja nakkaamaan ne kuin nuijalla lyöden +ällistelevälle yleisölle, niin ei hän siellä kuitenkaan ollut oppinut +taitoa olla luonnollinen, -- senhän ymmärtää. Jokaisesta sanasta tuli +kohtalokas: kaikki oli korostettua; tavut kulkivat lyijyanturoin; +jok'ainoasta lauseesta muodostui oikea murhenäytelmä. Christophe +pyysi häntä hiukan hillitsemään dramaattista voimaansa. Laulajatar +suostui siihen ensin melkoisen taipuisasti; mutta sitten saivat hänen +luonteenomainen raskautensa ja halunsa näyttää äänivarojaan hänet +valtaansa. Christophe hermostui. Hän huomautti kunnianarvoiselle +naiselle, että hän tahtoi tulkita sanoilla eläviä ihmisiä eikä +Fafner-käärmettä puhetorvineen. Laulajatar otti, -- kuten voi arvata, +-- tämän nenäkkyyden hyvin pahakseen. Hän sanoi tietävänsä, Jumalan +kiitos, mitä oli laulaa, ja että hänellä oli ollut kunnia esittää +Brahmsin _Liedejä_ itsensä tuon suuren mestarin läsnäollessa, ja ettei +Brahms koskaan kyllästynyt kuulemaan niitä hänen esittäminään. + +-- Sen pahempi! Sen pahempi! huudahti Christophe. + +Laulajatar kysyi ylimielisesti hymyillen häneltä, mitä tuo +arvoituksellinen huudahdus merkitsi. Christophe vastasi, että koska +Brahms ei ollut kertaakaan elämässään tiennyt, mikä on luonnollista, +niin olivat hänen ylistyksensä niin pahaa moitetta kuin olla saattaa, +ja vaikka Christophe joskus oli sangen kohtelias, kuten laulajatar +tässä oli huomauttanut, niin koskaan ei hän olisi mennyt sanomaan +laulajattarelle mitään niin epäkohteliasta kuin tuo Brahms. + +Inttelyä jatkui tähän tapaan; ja laulajatar esitti laulut yhä +itsepäisesti omaan kuosiinsa, pateettisesti ja työntäen ne täyteen +melodramaattisia efektejä, -- kunnes Christophe viimein sanoi hänelle +jyrkästi huomaavansa hyvin, että se oli laulajattaren luonteesta +johtuvaa ja ettei sitä voinut muuttaa; ja koska ei hänen _Liedejään_ +osattu laulaa oikein, oli parasta olla esittämättä niitä ollenkaan: +Christophe sanoi pyyhkivänsä ne ohjelmasta. -- Silloin oli jo konsertin +edellinen ilta, noihin Liedeihin luotettiin paljon: laulajatar itsekin +oli niistä puhunut; hän oli tarpeeksi musikaalinen ymmärtääkseen edes +osaksi niiden arvon. Christophe asettui nyt häntä vastustamaan, mutta +koska hän ei ollut varma, etteikö huominen konsertti ehkä saattanut +perustaa tuon nuorenmiehen mainetta, niin hän ei tahtonut joutua +huonoihin väleihin ehkä nousevan tähden kanssa. Laulajatar taipui siis +yhtäkkiä; ja viimeisessä harjoituksessa alistui hän kärsivällisesti +kaikkeen, mitä Christophe häneltä vaati. Mutta kuitenkin hän oli +itsepintaisesti päättänyt noudattaa omaa makuaan, -- konsertissa. + + + + +Suuri päivä tuli. Christophe ei ollut yhtään rauhaton. Hän oli +liiaksi musiikkinsa vallassa voidakseen asiaa arvostella. Tosin hän +kuitenkin tunsi, että hänen teoksensa tarjosivat paikka paikoin +tilaisuuden naurettavalle tulkinnalle. Mutta mitä se nyt merkitsi? +Ei voi kirjoittaa mitään suurta joutumatta vaaraan olla naurettava. +Päästäkseen asian pohjaan täytyy uhmata yleistä mielipidettä, +kohteliaisuuden ja häveliäisyyden tapoja, olla välittämättä +yhteiskunnan valheista, joiden alla sielu nukkuu tukahdutettuna. Ellei +tahdo säikyttää ketään ja pyrkii ainoastaan menestykseen, täytyy +tyytyä koko iäkseen pysymään sovinnaisella keskitasolla ja antaa +keskinkertaisille ihmisille ainoastaan keskinkertaista totuutta, +sitäkin laimennettuna, vedellä sekoitettuna, sillä sitä he ainoastaan +kykenevät sulattamaan. Mutta oikean kyvyn tulee olla omalla puolellaan +elämää. Ei ole suuri, ellei ole tallannut tuollaista levottomuutta +jalkoihinsa. Christophe sen tallasi. Hänelle saatettiin kyllä viheltää: +hän oli varma, että välinpitämättömäksi ei yleisö jäisi. Häntä huvitti, +kun hän ajatteli, miten eräiden hänen tuttaviensa naamat vääntyisivät, +kun he kuulisivat sen tai sen hiukan uskalletun kappaleen. Hän odotti +tuimaa kritiikkiä: hän hymyili sille jo etukäteen. Joka tapauksessa +täytyi sellaisen olla sokea -- tai kuuro, joka -- kieltää, ettei hänen +tuotteissaan ollut voimaa, -- miellyttävää tai ei, mitä väliä sillä?... +Miellyttävää! Rakastettavaa!... Voima, se yksinään riitti. Sen oli +päästävä uomaansa ja vietävä kaikki mukanaan niinkuin Rhein... + +Tuli ensimäinen vastoinkäyminen. Suurherttua ei saapunut tilaisuuteen. +Ruhtinaallisessa aitiossa istui ainoastaan hovin vähäpätöisiä +statisteja: muutamia hovinaisia. Christophe ärtyi siitä, käsittämättä +oikein, miksi. Hän ajatteli: "Se hölmö tahtoo näyttää epäsuosiotaan. +Hän ei tiedä, miten suhtautua teoksiini: pelkää nolaavansa itsensä." +Hän kohautti hartioitaan eikä ollut välittävillään sellaisesta +joutavasta pikkuseikasta. Muut ottivat sen kyllä huomioonsa: se oli +ensimäinen kelpo läksy, ja uhkaus tulevaisuuden varalta. + +Yleisö ei ollut sen halukkaampi kiiruhtamaan tilaisuuteen kuin sen +isäntäkään: kolmannes salia oli tyhjänä. Christophe ei saattanut estää +itseään katkerin mielin ajattelemasta, miten täynnä sali oli hänen +lapsuutensa konserteissa. Jos hän olisi ollut hiukan kokeneempi, ei +hän olisi tätä muutosta ällistynyt; Christophesta olisi nyt ollut +aivan luonnollista, että häntä kuulemassa oli vähemmän ihmisiä hänen +esittäessään jotakin arvokasta kuin hänen soittaessaan jotakin +joutavaa: sillä suurinta osaa yleisöstä ei vedä suinkaan puoleensa +musiikki, vaan itse soittaja; ja onhan luonnollista, että soittaja, +joka on täysikasvuinen ja samanlainen kuin muutkin ihmiset, kiinnittää +paljoa vähemmän mieltä kuin lapsenmekkoon puettu taiteilija, joka +liikuttaa helliä tunteita ja huvittaa töllistelijöitä. + +Kun Christophe oli turhaan odottanut salin täyttymistä, päätti hän +alkaa. Hän koetti vakuuttaa itselleen, että näin oli parempi: "Vähän +ystäviä, mutta hyviä". -- Se hänen optimisminsa ei näyttäytynyt +kuitenkaan kauan hyvin perustelluksi. + +Kappaleet seurasivat toisiaan hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa. +Yleisö saattaa kuunnellessaan olla vaiti sentähden, että sen tunne on +valmis joka hetki purkautumaan yli laitojensa, niin on se joutunut +esityksen valtaan. Mutta tässäpä hiljaisuudessa ei ollut yleisössä +mitään sisältöä. Ei kerrassaan mitään. Se oli pelkkää torkkumista. +Aivan tyhjää. Tunsi, että jokainen sävel suistui välinpitämättömyyden +kuiluun. Christophe seisoi yleisöön selin ja johti orkesteriaan, +mutta kuitenkin hän huomasi kaikki, millaista salissa oli, huomasi +sen sisäisillä tuntosarvillaan, jollaiset jokaisella oikealla +soittajalla on ja joilla hän voi aavistaa, saako hänen soittonsa +kaikua kuuntelijain sydämissä. Hän löi yhä tahtia ja koetti kiihdyttää +itseään, vaikka häntä hyytikin jo se ikävystymisen sumu, joka nousi +häntä kohti tuolta alhaalta katsomosta ja hänen takaansa aitioista. + +Viimein loppui uvertyyri; ja sali taputti käsiään. Se taputti veltosti, +kylmästi, ja sitten se vaikeni. Christophesta olisi ollut parempi, +jos hänet olisi huudettu alas... Vihellys edes! Yksi ainoa vihellys! +Jonkinlainen elämänmerkki, ankara mielenilmaus hänen sävellystään +vastaan!... -- Christophe katseli yleisöä. Yleisö katseli häntä. He +tutkivat mielipidettä toistensa silmistä. He eivät kuitenkaan sitä +löytäneet ja vaipuivat välinpitämättömään tilaansa. + +Soitto aikoi uudestaan. Nyt tuli sinfonian vuoro. -- Christophe tuskin +jaksoi johtaa sitä loppuun. Monta kertaa hän oli heittää tahtipuikkonsa +nurkkaan ja rynnätä matkaansa. Ympäröivä tylsyys tarttui häneen, +viimein hän ei ymmärtänyt itsekään, mitä hän johti, hän ei saanut +henkeä keuhkoistaan, hänellä oli tuntu, että hän vajosi auttamattomasti +ikävystymiseen. Ei tullut edes niitä pilkallisia supatuksia, joita hän +oli odottanut eräissä sävellysten kohdissa: yleisö oli painautunut +lueskelemaan ohjelmaa. Christophe kuuli takaansa ohjelmalehtien +jokaisen kuiva-äänisen kahahduksen; ja sitten seurasi taas hiljaisuus, +viimeiseen sointuun saakka, jolloin äskeiset veltot kättentaputukset +jälleen totesivat, että ymmärrettiin nyt sen sävellyksen loppuneen. +-- Ainoastaan pari kolme henkilöä taputti uudestaan käsiään, kun +muut lakkasivat: mutta ne taputukset eivät herättäneet vastakaikua, +ja sitten ne häpeissään vaikenivat: silloin tuntui tyhjyys yhä +tyhjemmältä, ja tuo pieni erehdys todisti yleisölle ainoastaan, miten +ikävä sillä oikeastaan oli ollut. + +Christophe oli istuutunut keskelle orkesteriaan, hän ei uskaltanut +katsoa ei oikealle, ei vasemmalle. Häntä itketti, ja samalla hän +vapisi vihasta. Hän olisi tahtonut kavahtaa ylös ja huutaa kaikille: +"Ah, kuinka te olette minusta ikäviä! Te olette minusta sietämättömän +ikäviä! Minä en jaksa tätä kärsiä!... Menkää matkaanne kaikki, +kaikki!..." + +Sitten vilkastui yleisö hiukan, sillä se odotti nyt laulajatarta, jolle +se oli tottunut antamaan suosiotaan. Tässä Christophen kummallisten +uutuuksien valtameressä, jossa yleisö harhaili ilman kompassia, oli +edes tuo laulajatar jotain varmaa; tunnettu ja vankka pohja, maa, jossa +ei tarvinnut peljätä eksyvänsä. Christophe aavisti yleisön ajatuksen; +ja hän nauroi ilkeästi. Laulajatar puolestaan tiesi hyvin yleisön +hartaan odotuksen: Christophe huomasi sen hänen kuningatarmaisista +kasvonilmeistään, mennessään ilmoittamaan hänelle, että nyt oli hänen +vuoronsa esiintyä. He katsoivat toisiinsa vihamielisesti. Christophe +ei tarjonnut hänelle käsivarttaan, vaan pisti päinvastoin kädet +taskuunsa ja antoi laulajattaren mennä näyttämölle yksin. Laulajatar +meni hänen ohitseen raivoissaan ja nolattuna. Christophe seurasi +häntä kyllästyneen näköisenä. Heti, kun laulajatar ilmestyi, puhkesi +sali osoittamaan ihastustaan hänelle: se oli koko yleisölle helpotus; +kaikkien kasvot kirkastuivat, ihmiset vilkastuivat, kaikki kiikarit +summattiin näyttämöä kohti. Varmana voimastaan iskeysi laulajatar +Christophen Liedeihin tietysti omalla tavallaan, välittämättä ollenkaan +niistä huomautuksista, joita Christophe oli hänelle tehnyt edellisenä +iltana. Christophe säesti häntä, ja kalpeni. Hän tunsi kohta tämän +kapinan. Heti, kun laulajatar teki ensimäisen muutoksen, löi Christophe +rajusti koskettimiin, ja sanoi vimmoissaan. + +-- Ei! + +Laulajatar jatkoi. Christophe puhalsi hänelle hänen selkänsä takaa, +käheällä ja raivostuneella äänellä: + +-- Ei! Ei! Ei sillä tavalla... + +Tuo raivoisa ärähtely, jota yleisö ei voinut kuulla, mutta josta +sanaakaan ei mennyt ohi orkesterin korvain, ärsytti laulajatarta ja +hän jatkoi itsepäisesti, venyttäen uhmallaan esitystä, tehden siihen +pausseja, voimakohtia. Christophe ei ottanut näitä muutoksia varteen +ja jatkoi vain omaa tahtiaan: niin meni kaikki lopulta hajalle. Yleisö +ei huomannut mitään: oli näet hyväksytty jo pitkän aikaa sitten +selviöksi, ettei Christophen musiikki voinut olla korvalle miellyttävää +eikä puhdasta. Mutta Christophe oli toista mieltä ja irvisteli kuin +mielipuoli; ja viimein hänen vimmansa purkausi. Hän lopetti keskellä +tahtia: + +-- Riittää! huusi hän kohti kurkkua. Laulajatar jatkoi intonsa +vauhdista vielä puoli tahtia, ja sitten keskeytti hänkin vuorostaan. + +-- Riittää! toisti Christophe kuivasti. + +Salissa syntyi hetken ällistys. Jonkun sekunnin päästä sanoi Christophe +jäätävällä äänellä. + +-- Aletaan alusta! + +Laulajatar katsoi ymmällään häneen; hänen kätensä vapisivat; hänen +teki mieli heittää nuottivihko vasten Christophen kasvoja; myöhemmin +hän ei käsittänyt, kuinka hän ei ollut sitä tehnyt. Mutta hän oli nyt +täydellisesti Christophen käskevän voiman ja hänen vastustamattomien +sanainsa vallassa: -- hän alkoi alusta. Nyt lauloi hän koko +_Lieder_-sarjan seuraten tarkoin kaikkia neuvottuja vivahduksia: sillä +hän tunsi, ettei Christophe armahtaisi hatuistakaan häntä; ja hän +vapisi ajatellessaan, että tästä tulisi uusi kohtaus. + +Kun hän lopetti, huusi yleisö haltioitumisen vimmassa hänet lavalle +takaisin. _Liedeille_ se ei taputtanut käsiään, vaan kuuluisalle ja +ammatissaan vanhenneelle laulajattarelle, sillä se tiesi, että hänelle +se voi taputtaa aina: se tiesi, että häntä se voi ihailla pelkäämättä +erehtyvänsä. Sitäpaitsi tahtoi yleisö antaa hänelle hyvitystä +äskeisestä kohtauksesta. Se aavisti hämärästi, vaikkei se ollutkaan +aivan varma asiasta, että laulajatar oli ollut väärässä, mutta siitä +oli sopimatonta, että Christophe oli uskaltanut laulajattarelle siitä +huomauttaa. Huudettiin: "Uudestaan, Uudestaan." Mutta Christophe painoi +päättävästi pianon kannen kiinni. + +Laulajatar ei tätä uutta nenäkkyyttä edes huomannut; hän oli liian +kuohuksissaan voidakseen edes ajatellakaan laulaa uudestaan. Hän +poistui kiireesti näyttämöltä ja sulkeutui pukuhuoneeseensa; ja +siellä purki hän neljännestunnin sydäntään, joka kuohui suuttumusta +ja raivoa: hän sai hermokohtauksen, tuli oikea tulva kyyneleitä, +vihaisia haukkumisia, sadatuksia Christophea vastaan, -- mitään ei +puuttunut. Hänen raivoisa kirkunansa kuului läpi suljetun ovenkin. +Ne hänen ystävistään, joiden onnistui päästä sisään, kertoivat ulos +tullessaan, että Christophe oli käyttäytynyt kuin täysi kollo. +Yleinen mielipide leviää pian teatterissa. Ja kun Christophe ilmestyi +takaisin lavalle johtamaan viimeistä kappaletta, uhkasikin yleisö +suorastaan hirmumyrskyllä. Mutta se kappale ei ollutkaan hänen: se +oli tuo Ochsin _Festmarsch_, jonka Christophe oli toverillisesti +liittänyt ohjelmaansa. Yleisö, joka tunsi olonsa tätä vetelää +musiikkia kuunnellessaan kotoisaksi, löysi silloin yksinkertaisen +keinon ilmaistakseen tyytymättömyytensä Christopheen, keinon, jota +käyttäen sen ei tarvinnut olla niin rohkea, että se olisi Christophelle +viheltänyt: se taputti Ochsille hurjasti käsiään ja huusi tekijän +esille kaksi, kolme kertaa; eikä hän suinkaan jäänyt tulematta. Ja +sillä tavoin se konsertti loppui. + +Arvaa helposti, että suurherttua ja hovi, -- koko tuo pieni, +juorunhaluinen ja ikävä maaseutukaupunki -- sai tarkoin tietoonsa +kaiken, mitä konsertissa oli tapahtunut. Ne sanomalahdet, jotka olivat +laulajattaren ystäviä, eivät vihjailleet millään tavoin skandaaliin; +mutta sen sijaan ne kaikki yksimielisesti ylistivät laulajatarta, ja +tyytyivät mainitsemaan ohjelmasta ohimennen ne _Liedit_, jotka hän oli +laulanut. Mitä taasen Christophen muihin sävellyksiin tuli, niistä +lausuttiin vain pari riviä, samat tai melkein samat kaikissa lehdissä: +"... Taitava kontrapunktissa. Monimutkainen kirjoitustapa. Heikko +mielikuvitus. Ei melodiaa. Kirjoitti päällään eikä sydämellään. Vailla +rehellisyyttä. Tahtoi olla omintakeinen..." -- Seurasi sitten opettava +lauselma todellisesta omintakeisuudesta, siitä, jota oli manalle +menneitten mestarien, Mozartin, Beethovenin, Loeven, Schubertin, +Brahmsin töissä, "noiden, jotka olivat omintakeisia ajattelematta +olla sellaisia". Sen jälkeen siirryttiin luontevasti puhumaan, että +suurherttuallisessa teatterissa oli päätetty esittää uudestaan Konradin +Kreutzerin ooppera _Nachtlager von Granada_, Granadan yövartio; +selitettiin pitkästi kuinka tämä "ihana musiikki oli aina yhtä raikasta +ja nuorekasta kuin muinoin ensimäisenä päivänään". + +Parilla sanalla: Christophen sävellykset saivat suopeammankin +arvostelun puolelta osakseen täydellisen ja ällistelevän +ymmärtämättömyyden; -- ja niiltä, jotka eivät hänestä pitäneet, +salakavalaa vihamielisyyttä, joka varustautui jo vastaisuudenkin +varalta; -- suuri lauma taasen, jota ei vihamielinen tai ystävällinen +kritiikki liikuttanut, oli aivan vaiti. Omien ajatustensa varaan +jätettynä ei suuri yleisö ajattele mitään. + + + + +Christophe oli lamaan lyöty. + +Eikä hänen vastoinkäymisensä kuitenkaan ollut yhtään kummastuttavaa. +Oli ainakin kolme syytä, jotka tekivät hänen teoksensa yleisölle +epämiellyttäviksi. Ne eivät olleet täysin kypsät. Ja lisäksi ne +olivat liian paljon edellä aikaansa, että ne olisi ensi kerralla +ymmärretty. Ja lopuksi oltiin sangen hyvillään, kun saatiin hiukan +läksyttää pöyhkeää nuorta miestä. -- Mutta Christophen äly ei ollut +niin tyyni, että hän olisi voinut huomata tappionsa jollakin tavalla +oikeutetuksi. Etenkin puuttui häneltä tuota kylmää selvänäköisyyttä, +jonka todelliselle taiteilijalle antaa tuskallinen kokemus, nimittäin +tietoisuus, etteivät ihmiset koskaan oikein opi ymmärtämään ja että +heidän tuhmuutensa on auttamaton. Christophen yksinkertainen luottamus +yleisöön ja menestykseen, jonka hän luuli saavuttavansa pelkästään +siitä syystä, että hän sen ansaitsi, luhistui tuossa tuokiossa. Hänestä +olisi ollut luonnollista, että hänellä oli vihamiehiä; mutta se +ällistytti häntä, ettei hänellä ollut ainoatakaan ystävää. Kenelläkään +niistä, joihin hän oli luottanut ja jotka tähän asti olivat näyttäneet +seuraavan harrastuksella hänen sävellyshommiaan, ei ollut konsertin +jälkeen hänelle yhtään ainoaa rohkaisevaa sanaa. Hän koetti saada +selville heidän mielipiteensä, mutta he vetäytyivät epämääräisten +pakinain suojaan. Sitten tahtoi hän itsepintaisesti saada tarkan selvän +heidän mielipiteistään: silloin vetivät suorimmat heistä turvakseen +hänen ensimäiset teoksensa, nuo aloittelijan typeryydet. -- Monta +kertaa hän oli myöhemmin saava kuulla, kuinka hänen uudet teoksensa +hyljättiin muka hänen entisten sävellyksiensä hyvyyden vuoksi, -- ja +sen tekivät samat henkilöt, jotka muutama vuosi ennen olivat tuominneet +huonoiksi juuri nuo entiset teokset, silloin, kun ne aikoinaan olivat +uusia: se on tavallinen sääntö. Mutta Christophe ei sitä ymmärtänyt; +hän päästi nurisevan vastalauseen. Häntä ei hyväksytty, yhdentekevää; +se oli hänestä vain mieleenkin, hän ei tahtonut olla kaiken maailman +ystävä. Mutta se, että oltiin hänestä pitävinään eikä kuitenkaan +suotu hänen kasvaa, että tahdottiin häntä pysymään kaiken ikänsä +entisellään, lapsena, se meni yli rajojensa! Sellainen, joka kelpaa +kaksitoista-vuotiaana, ei sovellu enää kaksikymmen-vuotiaana; ja hän +toivoi, ettei hän tähän nykyiseenkään pysähtyisi, vaan muuttuisi aina, +alinomaa... Millaisia hölmöjä, koettaa seisauttaa elämän juoksua!... +Mielenkiintoista hänen lapsuuden sävellyksissään ei ollut itse tuo +lapsellinen joutavuus, vaan voima, joka siinä piili ja joka lupasi +jotakin tulevina aikoina. Ja tämän tulevan he nyt tahtoivat häneltä +tappaa!... Ei, he eivät olleet koskaan ymmärtäneet, millainen hän +oli, he eivät olleet milloinkaan häntä rakastaneet, enempää ennen +kuin nytkään; he pitivät hänessä ainoastaan siitä, joka oli heikkoa, +matalasisältöistä, siitä, joka oli hänessä samaa kuin muissa, +keskinkertaisuuksissa, eivätkä suinkaan sellaisesta, mitä _hän_ todella +oli: heidän ystävyytensä perustui ainoastaan väärinkäsitykseen... + +Christophe ehkä liioitteli. Mutta kuitenkin on hyvin tavallista, että +kunnon ihmiset eivät kykene pitämään mistään uudesta, vaan huomaavat +sen kauneuden vasta silloin, kun se on parikymmentä vuotta vanha. +Heidän huonoille päilleen on uudella elämällä liian väkevä haju: ajan +tuulen täytyy lieventää sen tuoksua. He ymmärtävät taideteoksen vasta +silloin, kun sen on peittänyt vuosien home. + +Mutta Christophe ei hyväksynyt sitä, ettei häntä ymmärretty silloin, +kun hän itse oli läsnä, vaan vasta, kun hän oli mennyt. Hänestä oli +hauskempi uskoa, ettei häntä ymmärretty ollenkaan eikä milloinkaan +ymmärrettäisi. Ja hän raivosi. Hän teki nyt sen naurettavan virheen, +että koetti tehdä ymmärretyksi itsensä, selittää, väitellä, vaikkei +sellaisesta voi olla mitään apua: siinä suhteessa olisi täytynyt +muuttaa koko ajan maku toiseksi. Mutta hän ei epäillyt voimiaan. Hän +oli päättänyt puhdistaa väkivallalla ja täydellisesti saksalaisen maun. +Siihen hänellä ei ollut mitään keinoja: moinen ei onnistunut muutamilla +pakinoilla, hapuillen epämääräisiä sanoja, joilla hän karkasi rajusti +ja loukkaavasti suurien mestarien kimppuun, jopa niidenkin henkilöiden, +joille hän koetti asiaansa vakuuttaa. Sillä tavoin hän hankki itselleen +ainoastaan muutamia vihollisia lisää. Hänen olisi pitänyt kirkastaa +omat ajatuksensa, ja pakottaa sitten yleisö itseään kuuntelemaan... + +Mutta silloin tarjosi onni -- tai paremminkin kova onni -- hänelle +siihen erään keinon. + + + + +Hän istui teatteriravintolan pöydän ääressä, keskellä +orkesteritovereita, jotka ottivat kovin pahakseen hänen taiteelliset +tuomionsa. He eivät suinkaan olleet aivan kokonaan toista mieltä kuin +hän; mutta kaikkia heitä kiehutti Christophen sanojen julkeus. Vanha +Krause, altto, kunnon mies ja hyvä soittaja, joka piti vilpittömästi +Christophesta, olisi tahtonut kääntää pakinan toisaalle; hän ryiskeli +ja odotti tilaisuutta lyödäkseen kaiken leikiksi. Mutta Christophe ei +häntä kuunnellut; hän jatkoi kahta uhemmin; ja Krause oli huolissaan ja +ajatteli: + +-- Miksi hänen pitääkin nyt puhua kaikkea tuollaista? Jumala varjelkoon +miestä! Voihan sellaista ajatella: mutta eihän sitä sovi sanoa, piru +vie! + +Omituisinta oli, että hän ajatteli itse "tuollaista" samoin kuin +Christophe; ainakin hän tunsi aavistuksellisesti samaa, ja Christophen +mielipiteet saivat kyllä hänessä heräämään kaikenlaisia oikeutettuja +epäilyjä. Mutta hänellä ei ollut tarpeeksi rohkeutta tunnustaa sitä +suoraan, ei ainakaan näin joukossa, -- esteenä oli osaksi pelko nolata +itsensä ja osaksi vaatimattomuus ja itseluottamuksen puute. + +Weigl, kornetti, ei tahtonut oppia mitään; hän kaipasi ainoastaan +tilaisuutta ihailla, olipa ihailtava mitä tahansa, hyvää tai huonoa, +tähti tai kaasuvalo: kaikki oli hänelle samanarvoista; hänen +ihailullaan ei ollut mitään rajoituksia: hän ihaili, ihaili, ihaili. Se +oli hänelle sokea elintarve; hän kärsi, kun hänen ihailulleen tehtiin +aitoja. + +Sellonsoittaja Kuh kärsi vielä enemmän kuin hän Christophen sanoista. +Hän rakasti sydämensä pohjasta huonoa musiikkia. Kaikki, mihin +Christophe kohdisti myrkyllisen ivansa ja herjauksensa, oli hänestä +kuvaamattoman rakasta: vaistomaisesti valitsi hän parhaikseen juuri +kaikkein sovinnaisimmat; hänen sielunsa oli oikea kaikenlaisen +kyynelöivän ja komeilevan liikutuksen säiliö. Tosin oli hänen hellä +nöyryytensä kaikkia vääriä suurmiehiä kohtaan rehellistä. Hän +valhetteli ainoastaan uskotellessaan itselleen, että hän jumaloi +todellisia suuruuksia, -- valhetteli kaikessa viattomuudessa. Onhan +olemassa niitä "Brahmineja", jotka luulevat epäjumalassaan tuntevansa +menneitten vuosisatain nerojen henkäystä: he rakastavat Brahmsissa +Beethovenia. Kuh teki vielä enemmän: hän rakasti Brahmsia Beethovenissa. + +Mutta kaikkein vimmastunein Christophen paradokseista oli fagotti, +nimeltä Spitz. Hänessä ei loukkaantunut hänen musiikki vaistonsa niin +paljoa kuin hänen luontainen orjallisuudentunteensa. Ennen muinoin +oli muuan Rooman keisari, joka tahtoi kuolla seisoallaan. Spitz olisi +tahtonut kuolla nenällään, aivan samoin kuin hän oli elänytkin: se oli +hänen luonnollinen asentonsa; hän oli suorastaan autuas, kun sai maata +maan tomussa kaiken sellaisen edessä, joka oli yleisesti hyväksyttyä, +pyhitettyä, sellaisen, joka oli "onnistunut"; ja hän joutui aivan +suunniltaan, kun estettiin häntä tuollaisesta pikentinasemasta, jota +hän rakasti. + +Niinpä siis Kuh nyt vaikeroitsi, Weigl viittilöi toivottomana, Krause +puhui puuta heinää, ja Spitz kirkui kimeästi. Mutta Christophe ei +horjunut, vaan piti äänensä ylinnä ja antoi sen kuulua, lasketellen +kauheita tuomioitaan Saksasta ja saksalaisista. + +Lähellä toisessa pöydässä istui muuan nuori mies, joka kuunteli heitä +ja vääntelehti naurusta. Hänellä oli musta, kiharainen tukka, kauniit, +älykkäät silmät, kookas nenä, joka ei kärkipuolelle päästyään tiennyt, +kääntyisikö se oikealle vai vasemmalle vai ojentaisiko kasvunsa +suoraan, ja siksi se hajosikin kummallekin puolelle; hänen huulensa +olivat paksut ja kasvonsa yleensä vilkkaat ja sukkelat. Hän seurasi +tarkoin Christophen puhetta, tähystäen hänen huuliinsa, ja jokainen +Christophen sana heijastui hänen kasvoillaan mieltyneenä koiranleuan +ilmeenä; koko ajan meni hänen otsansa pieniin ryppyihin, samoin ohimot, +silmänurkat, sieraimien pielet ja posket. Hän irvisteli kuunnellessaan, +ja vähän väliä vääristi hänen koko ruumistaan tukahdutettu nauru. +Hän ei puuttunut keskusteluun, mutta ei hukannut siitä ainoatakaan +sanaa. Hän oli erikoisen ihastunut, kun hän näki Christophen eräässä +todistelussa Spitzin pistoksia vastaan sotkeutuvan sanoihinsa, +änkyttävän, joutuvan pussiin, mongertavan vimmoissaan, kunnes hän +löysi hakemansa sanan, -- kokonaisen kalliomöykyn, jolla hän tahtoi +murskata vastustajansa. Ja hänen riemunsa oli rajaton, kun kiihko vei +Christophen kauas ajatuksen ulkopuolelle ja hän sinkosi eriskummaisia +paradokseja, jotka saivat kuulijat karjumaan kuin metsänpedot. + +Viimein väittelijät erosivat, väsyivät kukin omain parempain uskojensa +vakuuttamiseen. Juuri kun Christophe, joka oli jäänyt yksin saliin, +aikoi mennä ulos ovesta, tuli hänen luokseen tuo nuori mies, joka oli +kuunnellut häntä niin ihastuksissaan. Christophe ei ollut vielä silloin +häntä huomannut. Toinen otti kohteliaasti hatun päästään, hymyili ja +pyysi saada esitellä itsensä: + +-- Franz Mannheim. + +Hän anoi anteeksi epäkohteliaisuuttaan, että hän oli kuunnellut +äskeistä väittelyä, ja onnitteli Christophea moisen _maestrian_ +johdosta, jolla hän oli musertanut vastustajansa. Ja hän nauroi yhä +sitä ajatellessaan. Christophe katsoi häneen iloissaan ja hiukan +epäluuloisesti: + +-- Onkohan se totta? kysyi hän; kunhan ette kujeilisi kustannuksellani? + +Toinen vannoi kaiken pyhän nimessä tarkoittavansa totta. Christophen +kasvot kirkastuivat: + +-- Minä olen teistä siis oikeassa? Te olette samaa mieltä kuin minä? + +-- Kuulkaa, sanoi Mannheim, totta puhuakseni minä en ole musiikkimies, +minä en ymmärrä laisinkaan musiikkia. Ainoa musiikki, josta minä pidän, +-- (tätä en sano teitä imarrellakseni), -- on juuri teidän... No niin, +sen sanon näyttääkseni teille, ettei makuni kuitenkaan ole kovin +huono... + +-- Ahah! -- äännähti Christophe epäluuloisena ja kuitenkin imarreltuna, +-- se ei ole mikään todistus. + +-- Teitä on vaikea tyydyttää... No hyvä!... Minä sanon siis, niinkuin +tekin: se ei ole mikään todistus. Enkä minä uskallakaan ryhtyä +arvostelemaan sitä, mitä te puhuitte Saksan musiikkimiehistä. Mutta +ainakin pitää se puheenne paikkansa saksalaisiin nähden yleensä, +vanhoihin saksalaisiin nimittäin, kaikkiin noihin romanttisiin +idiootteihin, joiden ajatus on härski, joiden mieli on kyyneleistä +heltymystä ja joiden ikäloppua lorua meitä vaaditaan ihailemaan, tuota +"_iäti Eilistä, joka aina on ollut ja aina on oleva, ja joka on laki +huomenna, koska se on laki tänään_..." + +Hän lausui pari, tämän ajatuksen sisältävää säettä eräästä Schillerin +kuuluisasta runosta: + + "... ... ... Das ewig gestrige, + Das immer war und immer wiederkehrt." + +-- Ja häneen nähden ensimäisenä! -- huudahti Mannheim keskellä +lausumistaan. + +-- Keneen? kysyi Christophe. + +-- Torven päryyttäjään, joka tämän on kirjoittanut! + +Christophe ei häntä ymmärtänyt, Mutta Mannheim jatkoi: + +-- Minä omalta osaltani tahtoisin, että joka viideskymmenes vuosi +pantaisiin toimeen taiteen ja ajattelun kenraalisiivous eikä jätettäisi +jäljelle mitään, joka on sitä ennen ollut. + +-- Sepä olisi perinpohjaista, sanoi Christophe hymyillen. + +-- Eipä läheskään, vakuutan. Viisikymmentä vuotta, sekin on jo +liikaa; täytyy sanoa: aina kolmenkymmenen vuoden päästä... Tai vielä +useammin!... Terveydenhoitokin sitä vaatisi. Eihän meidän kotonammekaan +pidetä kokoelmittain isoisiämme. Heidät lähetetään, silloin kun he ovat +kuolleet, kohteliaasti muualle, ja pannaan kivi vatsan päälle, että +saadaan olla varmat, etteivät he tule takaisin. Laskevatpa muutamat +hienot sielut kivelle vielä kukkiakin. Tehkööt sen, sillä ei väliä. +Ainoa, mitä minä pyydän, on se, että he antavat minun olla rauhassa. +Minusta nähden he puolestaan saavat olla rauhassa! Kukin taholleen: +elävät toisaalle, kuolleet toisaalle. + +-- Onpa kuolleita, jotka ovat elävämpiä kuin itse elävät. + +-- Ei suinkaan! Parempi olisi sanoa, että on eläviä, jotka ovat +kuolleempia kuin kuolleet. + +-- Ehkäpä. Joka tapauksessa on vanhaakin, joka on vielä nuorta. + +-- No olkoon, jos se on vielä nuorta, kyllä me sen itsekin löydämme... +Mutta minä en sitä uskokaan. Se, mikä on ollut kerran hyvää, ei ole +sellaista enää toista kertaa. Mikään muu kuin muuttuminen ei ole hyvää. +Ennen kaikkea me tarvitsemme päästä irti vanhoista. Saksassa on liian +paljon vanhaa. Surma vanhoille! + +Christophe kuunteli näitä kompia sangen tarkkaavasti, ja ponnisti +aivojaan vastatakseen niihin; ne miellyttivät häntä osaksi, hän tunsi +niissä eräitä omia ajatuksiaan; mutta samalla hän oli tavallaan nolo, +kun kuuli niitä esitettävän näin irvikuvallisessa asussa. Mutta koska +hän luuli, että muut olivat yhtä vakavia kun hänkin, niin ajatteli +hän, että ehkäpä Mannheim, joka näytti oppineemmalta kuin hän ja puhui +sujuvammin, oli oikeassa ja teki Christophen omista mielipiteistä +loogilliset johtopäätökset. Tuo ylpeä Christophe, jolle ihmiset eivät +voineet antaa anteeksi muka hänen itsetuntoaan, oli päinvastoin sangen +vaatimaton, joten ne, jotka olivat saaneet paremman kasvatuksen kuin +hän, voivat helposti vetää häntä nenästä, -- jos he vain suostuivat +olemaan kopeilematta siitä, epämiellyttävää kiistaa välttääkseen. +Mannheim huvitteli omilla paradokseillaan ja antoi kielensä laulaa niin +vapaasti, että joutui lopulta sellaisiin hulluihin loruihin, joille hän +itsekin sisällisesti nauroi; hän ei ollut tottunut siihen, että hänen +sanansa käsitettiin vakavasti; ja häntä huvitti tavattomasti, kun hän +näki, millä ankaralla ponnistuksella Christophe ryhtyi aivan todella +pohtimaan hänen sutkauksiaan ja koetti ymmärtää niitä. Ja vaikka hän +loikin oikeastaan asian leikiksi, oli hän hyvillään, että Christophe +piti häntä niin tärkeänä olentona; Christophe oli hänestä samalla +naurettava ja viehättävä. + +He erosivat hyvinä ystävinä; eikä Christophe hämmästynyt yhtään, kun +hän sitten kolme tuntia myöhemmin samassa teatterissa, harjoitusten +ajalla, näki Mannheimin pään pistäytyvän sisään siitä pienestä ovesta, +joka toi orkesteriin, säteilevänä ja irvistelevin ilmein Ja iskien +hänelle salaperäisesti silmää. Kun harjoitus loppui, meni Christophe +Mannheimin luokse. Mannheim pisti kätensä tuttavallisesti hänen +kainaloonsa: + +-- Onko teillä hetkinen aikaa?... Kuulkaapas, minulle tuli eräs +ajatus. Ehkä se teistä on aivan mieletön... ettekö tahtoisi kirjoittaa +kerran oikein perinpohjin, mitä ajattelette musiikista ja muusikoista? +Sen sijaan, että tuhlaatte vain sylkeä saarnatessanne neljälle +soittokuntanne hölmölle, joista ei ole muuhun kuin puhaltamaan ja +kihnaamaan puunkappaleita, eikö teidän olisi parempi kääntyä suuren +yleisön puoleen? + +-- Eikö muka parempi? Ja että tahtoisinko?... Peijakas vie! Ja te +haluatte, että minun pitäisi kirjoittaa? Minun, kaikkea nyt!... + +-- Tällainen on ehdotukseni... Meitä on muutamia, eräitä ystäviäni ja +minä: Adalbert von Waldhaus, Raphael Goldenring, Adolf Mai ja Lukianus +Ehrenfeld, -- jotka olemme perustaneet aikakauskirjan, kaupungin +ainoan kunnollisen aikakauskirjan, sen nimi on _Dionysos_... (Tunnette +kai jo sen?...) Me ihailemme teitä kaikki, ja me iloitsisimme, +jos te liittyisitte avustajiimme. Tahtoisitteko hoitaa siinä +musiikkiarvostelua? + +Christophe joutui aivan ymmälle moisesta kunniasta: hän paloi halusta +myöntyä; mutta hän pelkäsi, ettei hän olisi siihen hommaan kyllin +arvokas: hän ei osannut kirjoittaa artikkeleita. + +-- Mitä joutavia, sanoi Mannheim, olen varma, että te osaatte sangen +hyvin. Kun teistä tulee kriitikko, on teillä oikeus kaikkeen. Yleisöä +ei tarvitse kursailla. Se on aina auttamaton nauta. Taiteilija ei vielä +ole mitään: taiteilija on jonkinlainen komediantti, jonka kaikki saavat +viheltää ulos. Mutta kriitikko taas on mies, jolla on oikeus sanoa: +"Viheltäkää ulos tuo taiteilija!" Koko yleisö jättää ajattelemisen +vaikeudet hänen huolekseen. Ajatelkoon mitä tahansa, kun hän vain +on jotain ajattelevinaan. Kunhan vain annatte noille kaakattaville +ankoille ruuan, on samantekevä, mitä rehua ne syövät: ne ovat hyvin +kaikkiruokaisia. + +Christophe suostui viimein ehdotukseen ja kiitti ylen hartaasti. Hän +vaati ainoastaan yhtä seikkaa, nimittäin oikeutta puhua kaikki, mitä +hän tahtoi. + +-- Tietysti, tietysti, vastasi Mannheim. Täydellisin vapaus! Me olemme +kaikki vapaita. + + + + +Mannheim karkasi kolmannen kerran Christophen kimppuun eräänä iltana +näytännön jälkeen esitelläkseen hänet Adalbert von Waldhausille ja +toisille ystävilleen. He ottivat hänet sydämellisesti piiriinsä. + +Paitsi Waldhausia, joka oli seudun vanhaa aatelissukua, olivat he +kaikki juutalaisia ja hyvin rikkaita: Mannheim oli pankkiirin poika; +Goldenring tunnetun viiniviljelysten omistajan; Mai taasen erään +metallitehtaan johtajan, ja Ehrenfeld mahtavan jalokivikauppiaan. +Heidän isänsä olivat tuota vanhaa israeliittiheimoa, uutteraa ja +sitkeää, joka pysyy lujasti kiinni rotunsa hengessä ja nostaa +varallisuutensa kukoistukseen tuimalla tarmolla, nauttien enemmän +juuri tuosta tarmosta kuin itse rahoista. Pojat näyttivät +vakituisesti luoduilta hävittämään, mitä isät olivat rakentaneet: he +pitivät pilkkanaan perheittensä ennakkoluuloja ja noiden vanhojen +kokoamiskiihkoa, joka muistutti säästäväin ja toimeliaiden muurahaisten +hommaa. He näyttelivät taiteilijaa ja olivat halveksivinaan rikkautta, +nakkelevinaan sitä muka tuuleen. Mutta tosiasiassa ei heidän käsistään +paljoakaan luiskahtanut; ja mitä hullutuksia he tekivätkin, aina he +säilyttivät jossakin määrin selvänäköisyytensä ja käytännöllisen +vaistonsa. Sitäpaitsi pitivät isäukot heitä silmällä ja tarpeen tullen +aisoissa. Mannheim, tuhlaavaisin heistä kaikista, olisi tosiaankin +antanut mennä kaiken, mitä hän omisti: mutta hän ei omistanut koskaan +mitään; ja vaikka hän sadatteli kamalasti isänsä ahneutta, nauroi +hän kuitenkin itsekseen sanoilleen partaansa, ja arveli, että ukko +on oikeassa. Kaiken kaikkiaan ei heistä ollut muita kun Waldhaus, +joka oli omaisuutensa herra; hän ottikin asian vakavasti ja antoi +rahaa ja piti taloudellisesti pystyssä aikakauskirjaa. Hän oli +runoniekka. Hän kirjoitti "Polymetrejä", Arno Holzin ja Walt Whitmanin +tyyliin, värssyjä, joista joka toinen rivi oli sangen pitkä ja joka +toinen hyvin lyhyt, joissa oli paljon pisteitä, kaksia ja kolmia +pisteitä, huutomerkkejä, ajatusviivoja, isojakirjaimia, harvennuksia, +alleviivauksia: ne näyttelivät niissä sangen suurta osaa, samoin kuin +alliteratsiooni ja toistaminenkin, -- yhden sanan, rivin tai kokonaisen +lauseen uudistaminen. Hän pujotti runoihinsa myöskin kaiken maailman +muukalaiskielisiä sanoja. Hän väitti noudattavansa runoilussaan +(ei tiedetty oikein, millä tavoin) Cezannea. Totta puhuaksemme hän +oli sievä runollinen sielu, jossa joutavat pikkuseikat herättivät +hienoja, erikoisia aistimuksia. Hän oli sentimentaali ja kuiva, naiivi +ja keikaileva; hänen suurella työllä rustatut runonsa kiemailivat +muka huolimattomalla ja hienostelevalla vapaudella. Hän olisi kyllä +kelvannut runoilijaksi hienoston piireissä. Mutta hänen tapaisiaan +oli jo yllin kyllin aikakauslehtien palstoilla ja salongeissa; ja +hän tahtoi olla ainoa laatuaan. Hän oli saanut päähänsä näytellä +ylimystä, joka on kaikkien luokkansa ennakkoluulojen yläpuolella. +Oikeastaan hän oli kiinni niissä lujemmin kuin moni muu; mutta sitä +hän ei tunnustanut. Hän oli keksinyt huvikseen ympäröidä johtamassaan +aikakauskirjassa itsensä juutalaisilla, ärsyttääkseen omaisiaan, jotka +olivat kiihkeitä antisemiittejä, ja näyttääkseen itselleen, että hän +oli vapaa henki. Hän käyttäytyi sanomalehtitovereitaan kohtaan muka +hyvin hienostuneen tasa-arvoisesti. Mutta pohjaltaan hän halveksi +tyynesti ja rajattomasti heitä. Hän tiesi hyvin, että he käyttivät +mielellään kyllä hänen nimeään ja rahojaan; ja hän salli heidän niin +tehdä, saadakseen suloisen ilon halveksia heitä. + +Ja hekin puolestaan halveksivat häntä, että hän luulotteli muka sitä +jalomielisesti sallivansa, sillä he tiesivät sangen hyvin, että siitä +sallimisesta oli hänelle etua. Lahja lahjasta! Waldhaus luovutti +heille nimensä ja varallisuutensa; ja he toivat hänelle kykynsä, +liikevaistonsa ja tilaajia. He olivat älyllisesti paljoa vikkelämpiä +kuin hän. Eivät silti suurempia persoonallisuuksia. Päinvastoin +ehkä paljon pienempiä. Mutta tässä pikkukaupungissa olivat he, +kuten juutalaiset aina ja kaikkialla, -- rotueronsa vuoksi, joka on +vuosisatoja eristänyt heidät toisista ja teroittanut heidän ilkkuvaa +huomiokykyään, -- tässä kaupungissa he olivat muita kaukonäköisemmät, +kaikkein herkimmät huomaamaan naurettavat puolet kaikissa lahonneissa +laitoksissa ja vanhenneissa ajatuksissa. Mutta kun heidän luonteensa +ei ollut läheskään niin vapaa kuonasta kuin heidän älynsä, niin ei +tuo tarkkanäköisyys estänyt heitä suinkaan pilkatessakin käyttämästä +hyväkseen noita laitoksia ja ajatuksia, sensijaan, että he olisivat +ryhtyneet niitä uudistamaan. Vaikka he julistivat vapaita ja +riippumattomia oppeja, olivat he samoin kuin aatelismies Adalbert +pelkästään pikkukaupungin keikareita, rikkaita ja joutilaita +nuoriaherroja, jotka harjoittivat kirjallisuutta urheilun ja kuhertelun +kannalta. He pukeutuivat kyllä maailmanmullistajiksi, mutta olivatkin +sangen vaarattomia pikku piruja, jotka eivät koskaan karanneet muiden +kuin muutamien aseettomien ihmisten kimppuun, sellaisten, joiden he +eivät peljänneet pystyvän heitä vahingoittamaan. He varoivat rikkomasta +välejään yhteiskunnan kanssa, sillä he tiesivät, että siihen he +kerran joutuisivat itsekin, elääkseen siinä aivan rauhassa niinkuin +kaikki muutkin, tyytyen hyvin noihin ennakkoluuloihin, joita vastaan +he aikoinaan nuorina olivat taistelleet. Ja kun he joskus uskalsivat +tehdä valtiokeikauksen, tai reklaamikeikauksen, ja ryntäsivät pauhaten +taisteluun jotakin päivän epäjumalaa vastaan, -- sellaista nimittäin, +joka alkoi jalustallaan jo horjua, -- niin silloinkaan he eivät toki +polttaneet laivojaan; vaaran tullen he pujahtivat niihin takaisin. Ja +kuinka taistelu lopulta päättyikin, kun se päättyi, aina meni pitkä +aika ennenkuin alettiin uusi; poroporvarit saivat heistä nähden nukkua +rauhassa. Ainoa, mitä nämä uudet _Davidsbündlerit_ tahtoivat, oli +tunnustus, että he olisivat kyllä voineet olla kamalia, jos olisivat +tahtoneet: -- mutta sellaista eivät he tahtoneet. Heistä oli hauskempaa +sinutella taiteilijoita ja istua illallisilla sieväin näyttelijättärien +kanssa. + +Christophe tunsi olonsa oudoksi tässä piirissä. Nuo herrat puhuivat +ennen kaikkea naisista ja hevosista; ja he puhuivat niistä sangen +mauttomalla tavalla. He olivat sangen oksattomia. Adalbertin ääni +oli väritön ja hidas, hän puheli perinpohjaisen hienostuneesti, +sekä ikävystyneen että ikävystyttävän kohteliaasti. Adolf Mai, +aikakauslehden sihteeri, raskastekoinen ja tanakka, pää painuksissa +hartioiden välissä, töykeän näköinen mies, tahtoi aina olla oikeassa; +hän sanoi aina lopullisen, ratkaisevan sanan, ei kuunnellut koskaan, +mitä muut hänelle väittivät, näytti halveksivan puhuttelutoverinsa +mielipiteitä ja vielä enemmän itse puhuttelijaa. Goldenringia, +kuvaamataiteiden taidearvostelijaa, vaivasivat hermonykäykset ja hänen +silmänsä räpyttivät alinomaa suurten silmälasien takaa, -- ja hän piti, +luultavasti taiteilijatuttaviaan matkiakseen, pitkää tukkaa, tupakoi +vaiti ja märehti lauselmia, joita hän ei koskaan puhunut loppuun +saakka, ja viittaili epämääräisesti peukalollaan ilmaan. Ehrenfeld, +joka oli peni, kaljupäinen, hymyilevä ja vaaleapartainen, hienon ja +rasittuneen näköinen, kyömynenä, kirjoitti aikakauskirjaan muodeista +ja ylhäismaailman pakinoita. Hän puhui leikittelevällä ja lauhkealla +äänellä mitä törkeimpiä asioita; hän oli älykäs, mutta ilkeä ja joskus +epäjalo. -- Kaikki nämä nuoret miljonäärit olivat anarkisteja kuten +heidän arvoonsa sopi: kun omistaa yhteiskunnassa kaiken mahdollisen, on +suurin ylellisyys kieltää tuo yhteiskunta; sillä tavoin pääsee kaikista +velvollisuuksista sitä kohtaan. On silloin kuin varas, joka ryösti +matkustajan ja sanoi hänelle: -- "Mitä sinä tässä vielä teet? Mene +matkaasi! Minä en tarvitse sinua enää." + +Koko joukosta oli Christophe mieltynyt ainoastaan Mannheimiin: hän oli +tosiaan elävin heistä. Häntä huvitti kaikki, mitä hän itse sanoi ja +mitä yleensä sanottiin; hän änkytti, mongerteli, etsi sopertaen sanoja, +virnakoi, puhui, sekasotkua, hänen oli mahdotonta seurata minkään asian +järkevää pohdintaa tai tietää tarkoin, mitä hän itsekään ajatteli; +mutta hän oli hyvä poika, ei kantanut kaunaa kenellekään, eikä ollut +rahtuakaan kunnianhimoinen. Ehkä hän ei tosin ollut aivan rehellinen: +hän näytteli aina jotakin osaa, mutta sen hän teki viattomasti, eikä +hän sillä vahingoittanut ketään. Hän pillastui alinomaa joihinkin +eriskummaisiin utopioihin, -- jotka tavallisesti olivat hyvin yleviä. +Hän oli liian älykäs ja ilveilevä uskoakseen täydellisesti sellaiseen; +hän osasi hyvin säilyttää kylmäverisyytensä kiivaissakin kohtauksissa, +eikä hän koskaan nolannut itseään rupeamalla sovittamaan teorioitaan +käytäntöön. Mutta hän tarvitsi jotakin narrinnahkaa: sellainen oli +hänelle leikkiä, ja hän tahtoi aina uutta lelua. Nykyään oli hänen +narrinkulkusenaan hyvyys. Hänelle ei tietysti riittänyt se, että hän +olisi ollut pelkästään hyvä; hän tahtoi näyttää hyvältä; hän saarnasi +hyvyyttä, ja omisti itselleen sen ulkonaiset naamiot. Omaistensa kuivan +ja kylmän liikemieshengen ja saksalaisen rigorismin, militarismin ja +poroporvariuden vastustamishalusta hän oli tolstoilainen, Nirvanan +palvelija, evankelisti, buddhalainen, -- hän ei tiennyt itsekään, mitä +kaikkea hän oli, -- pehmeän, selkärangattoman, anteeksiantavan ja +siunaavan moraalin apostoli, moraalin, jonka mukaan oli hyvin helppo +elää ja joka antoi summakaupalla anteeksi kaikki synnit, varsinkin +liekkuman aiheuttamat; hän ei salannut suoranaista suopeuttaan noita +syntejä kohtaan, jopa antoi paljon niukemmin anteeksi hyveelle kuin +niille; tuo moraali oli siis pelkästään jonkinlainen huvittelusopimus, +joka oli tehty keskinäisen ymmärtämyksen pohjalle kevytmielisyyttä +varten ja koristettu huvin vuoksi sievällä pyhimyssäteiköllä. +Siinä piili pieni ulkokultaisuus, joka ei herkistä hajuhermoista +haiskahtanut oikein hyvältä ja olisi ollut aivanpa iljettävää, jos +asianomaiset olisivat ottaneet sen vakavasti. Mutta niin he eivät +tehneet; he huvittelivat sillä itsekin. Tällainen koirankurinen hyvyys +ja kristillisyys odotti muuten vain jotakin sopivaa tilaisuutta +valitakseen jonkin uuden narrinhiipan, minkä tahansa, yhdentekevää: +sen sopi olla esimerkiksi raa'an voiman, imperialismin, "nauravain +jalopeurain" ihailua. -- Mannheim näytteli tätä ilveilyä koko sydämensä +halusta; hän antautui siihen sieluineen; hän puki ylleen vuorotellen +kaikki sellaiset tunteet, joita hänellä ei todellisuudessa ollut, ja +riisui ne sitten päältään ja muuttui jälleen samaksi, vanhaksi kunnon +juutalaiseksi kuin nuo muutkin, säilyttäen koko ajan rotunsa älyn. Hän +oli sangen miellyttävä ja ärsyttävä olento. + + + + +Nyt otti Mannheim joksikin aikaa Christophen keppihevosekseen. +Mannheim käytti vannoskellessaan pelkkää Christophen nimeä; hän +toitotti sitä kaikkialle. Hän päryytti ystäviensä korvat lukkoon +virittäessään dityrambeja Christophelle. Niistä päättäen täytyi uskoa, +että Christophe oli nero, harvinainen mies, joka sävelsi hassunhyvää +musiikkia ja varsinkin puhui hämmästyttävällä tavalla ja oli kovin +älykäs, -- vieläpä kaupan päälle kaunis: puhdaspiirteinen suu, ihanat +hampaat! Mannheim lisäsi siihen vielä, että Christophe ihaili häntä. + +Viimein hän vei Christophen kotiinsa eräänä iltana päivällisille. Ja +Christophe sai olla tuttavallisessa seurassa uuden ystävänsä Franzin +isän, pankkiiri Lothar Mannheimin, ja hänen sisarensa, Judithin kanssa. + +Ensi kertaa hän nyt tunkeusi juutalaiseen kotiin. Vaikka juutalaisia +oli tuossa pikkukaupungissa sangen runsaasti ja vaikka heillä oli +siellä merkittävä paikka, koska he olivat rikkaita, koossapysyvät ja +älyllisesti huomattavia, niin elivät he kuitenkin melkoisesti erillään +muista kaupunkilaisista. Kansassa piili heitä kohtaan itsepintaisia +ennakkoluuloja ja salainen vihamielisyyskin, joka oli vahingotonta, +mutta kuitenkin halveksivaa. Samaa mieltä oli myöskin Christophen +suku. Hänen isoisänsä ei ollut pitänyt juutalaisista; mutta aivan kuin +kohtalon ivalla olivat hänen kaksi parasta oppilastaan -- (toisesta +tuli sittemmin säveltäjä, toisesta kuuluisa virtuoosi) -- olleet +molemmat juutalaisia. Siitä oli tuo kunnon mies aivan onneton: sillä +joskus hän olisi tahtonut halailla heitä hyvinä musiikkimiehinä, +mutta sitten hän murheekseen muisti, että he olivat ristiinnaulinneet +Jumalan; eikä hän ymmärtänyt, miten hän olisi saanut moiset erilaiset +tunteensa sopimaan yhteen. Lopulta hän kuitenkin syleili heitä. Hän +oli näet taipuisa uskomaan, että Jumala antaisi heille anteeksi, koska +he rakastivat niin suuresti musiikkia. -- Christophen isä, Melchior, +joka oli olevinaan vapaa-ajattelija, ei suinkaan häikäillyt ottaa +rahaa juutalaisten käsistä; ja se oli hänestä aivan parhaiksi, perästä +päin hän piti heitä pilkkanaan ja halveksi heitä. -- Mitä taasen tulee +Christophen äitiin, hän ei ollut varsin varma, etteikö hän tehnyt +syntiä myöntyessään palvelemaan juutalaisia keittäjättärenä. Ne, +joiden kanssa hän joutui tekemisiin, olivat muuten melkoisen ynseitä +häntä kohtaan; mutta siitä hän ei kantanut heille kaunaa, enempää kuin +yleensä muillekaan ihmisille; hän vain sääli noita poloisia, jotka +Jumala oli kironnut; hän suorastaan heltyi, kun näki jonkun tuollaisen +perheen nuoren tyttären ja kuuli juutalaisherrasväen lasten iloista +naurua: + +-- Niin kaunis tyttö!... Niin suloisia pienokaisia!... Miten +onnetonta!... ajatteli Louisa. + +Hän ei uskaltanut virkkaa Christophelle mitään, kun Christophe ilmoitti +mainittuna iltana menevänsä päivällisille Mannheimeille; mutta hieman +hänen sydäntään kuitenkin kouristi. Louisa ajatteli, että tosin +ei tarvinnut uskoa kaikkea pahaa, mitä juutalaisista puhuttiin -- +(panetellaanhan koko maailmaa) -- ja että hyviä ihmisiä saattaa olla +kaikkialla, mutta että olisi kuitenkin parempi, jos kukin pysyisi +omalla paikallaan, juutalaiset tahollaan, kristityt omallaan. + +Christophella ei ollut yhtään tällaisia ennakkoluuloja. Paremminkin +häntä veti tuon toisen rodun puoleen, sillä hänellähän oli ainainen +ja luontainen halu asettua omaa ympäristöään vastaan. Tuota rotua +kokonaisuudessaan hän ei laisinkaan vielä tuntenut. Hän oli ollut +tekemisissä pelkästään juutalaisväestön kaikkein alhaisimpien ainesten +kanssa: pikku kauppiaiden ja roskarahvaan, jota kuhisi eräillä +kapeilla kujilla Reinin ja tuomiokirkon välillä, muodostaen sinne +kaikissa ihmisissä piilevästä yhteenlykkäytymisvaistosta eräänlaisen +pikku ghetton. Hän maleksi sangen usein tuossa kaupunginkorttelissa, +tähystellen ohimennen hyvin uteliain ja suopeinkin silmin juutalaisia +naistyyppejä, joiden posket olivat painuneet, huulet ja poskipäät +ulospistävät ja joiden kasvoilla oli sellainen hymy kuin Vincin +madonnilla, vaikka hieman alhaisessa muodossa; noita naisia, joiden +karkea puhetapa ja puuskapäinen nauru häiritsivät ikävä kyllä heidän +muutoin lepäävien kasvojensa sopusointuista rauhaa. Yksinpä tässä +juutalaisten pohjakerroksessakin, noissa isopäisissä olennoissa, +joiden silmät olivat lasimaiset ja naama monesti eläimellinen ja +jotka olivat alamittaisia ja lyhytjalkaisia, niin, yksinpä näissäkin +maailman jaloimman rodun kaikkein rappeutuneimmissa jälkeläisissä +näkyi joskus paksussa ja löyhkäävässä rämeessä syttyviä kummallisia +fosfori-liekkejä, aivan kuin virvatulia, jotka soilla hyppelevät. +Siellä näki ihmeellisiä silmiä, huomasi loistavaa älyllisyyttä, +nopeasti välkähtävää sähköä, joka erosi omasta maaperästään ja joka +Christophea lumosi ja teki hänet rauhattomaksi. Hän ajatteli, että +siellä kitui kauniita, taistelevia sieluja, että siellä oli jaloja +sydämiä, jotka koettivat päästä rapakosta ylös. Ja hän olisi halunnut +tavata heitä, auttaa heitä; hän rakasti heitä tuntemattomina, +pelkäsikin hiukan heitä. Mutta koskaan hän ei ollut joutunut heidän +kanssaan tuttavallisiin väleihin. Eikä hän ollut ennen saanut +tilaisuutta lähestyä varsinkaan juutalaisen yhteiskuntaluokan valioita. + +Mannheimien kodissa nautituilla päivällisillä oli hänelle siis uutuuden +viehätys ja samalla kertaa kielletyn hedelmän makeus. Se Eeva, joka +nyt tarjosi hänelle hedelmää, teki sen vieläkin maukkaammaksi. Heti, +kun Christophe tuli tuohon kotiin, ei hän huomannut enää ketään +muita kuin Judith Mannheimin. Judith kuului siihen kaikista muista +naisista eriävään naislajiin, jollaisia Christophe ei vielä ollut +siihen saakka tavannut. Judith oli kookas ja hoikka, laihanlainen, +mutta vahvarakenteinen. Kasvoja ympäröi musta tukka, joka ei ollut +kovin pitkä, mutta sakea; hiusmarto oli alhaalla, joten tukka kätki +ohimot ja luisevan, kullanhohtavan otsan. Hän oli hiukan likinäköinen, +silmäluomet olivat raskaat, silmät hieman ulkonevat, nenä melkoisen +iso ja sieraimet paisuneet, posket älykkäästi laihat, leuka +raskastekoinen, hipiä värikäs; hänellä oli kaunis profiili, tarmokas +ja selväpiirteinen; edestä päin oli sensijaan kasvojen ilme hämärämpi, +epävarmempi, sekatyylinen; silmät ja posket eivät oikein sointuneet +yhteen. Hänessä tunsi vahvan rodun olennon, mutta rodun alkuperäiseen +muottiin oli hänessä nakkautunut sekaisin kaikenlaisia ja moninaisia +epäilyttäviä ja eriarvoisia lisäaineksia, joista toiset olivat sangen +jaloja ja toiset halpoja. Kaunista hänessä oli varsinkin vaitelias suu +ja silmät, jotka näyttivät likinäköisyytensä tähden syvemmiltä koin +ne olivatkaan, samoin kuin sinertävät läikät niiden alla tekivät ne +luonnollistaankin tummemman näköisiksi. + +Olisi tarvittu tottuneempaa katsetta kuin Christophien ymmärtääkseen, +että sellaiset silmät ovat enemmän rodun omaisuutta kuin yksilön, ja +nähdäkseen niiden kostean ja hehkuvan harson takaa oikealla tavalla +tuon naisen sielua, joka seisoi hänen edessään. Israelin kansan sielu, +se kohtasi Christophea noissa palavissa ja synkän-hohtavissa silmissä, +jotka kantoivat sitä tiedottomasti mukanaan. Christophe harhautui +niissä silmissä kokonaan. Vasta paljoa myöhemmin ja vähitellen oppi hän +löytämään oikean väylänsä tuolla itämaisella merellä, ajettuaan monta +kertaa sievästi eksyksiin. + +Judith katseli Christophea; eikä mikään sekoittanut hänen katseensa +kirkkautta; missään suhteessa hän ei näyttänyt jäävän epätietoiseksi +tuosta kristitystä sielusta. Christophe tunsi sen. Hän tunsi tuon +naisellisen katseen viettelevän voiman takana miehisen tahdon, kootun +ja kylmän; ja se tahto tunkeutui hänen lävitseen melkein julkean +väkivaltaisesti. Siinä väkivallassa ei ollut mitään pahansuopaa. +Judith tempasi Christophen valtaansa. Ei suinkaan sillä tavoin kuin +jokin pikku koketti, joka tahtoo vain vietellä, välittämättä, kenen +hän viettelee. Hän oli kyllä koketti enemmän kuin kukaan muu; mutta +hän tiesi mahtinsa ja jätti luonnollisen vaistonsa asiaksi vaikuttaa +pelkästään vaiston voimalla, -- varsinkin, kun edessä oli niin helposti +pyydettävä saalis kuin Christophe. -- Oikeastaan kiinnitti hänen +mieltään enemmän tuntea tuo vastustajansa (kaikki miehet, kaikki +tuntemattomat olivat hänelle vastustajia, -- vihollisia, joiden kanssa +saattoi myöhemmin, jos sopi, tehdä liiton). Judith tahtoi tietää, mitä +Christophessa löytyi. Elämä oli peliä, jossa taitavin voitti, täytyi +nähdä vastustajansa kortit eikä näyttää omiaan. Kun hän onnistui siinä, +nautti hän voittonsa hekkumaa. Ei väliä, voiko hän käyttää sitä sitten +hyödykseen vai ei. Se oli hänelle huvitusta. Hän ihaili intohimoisesti +älyllisyyttä. Ei abstraktista älyä, vaikka hänen omat aivonsa olivat +kyllin vahvat, joten hän olisi voinut onnistua millä tieteenalalla +tahansa, jos olisi tahtonut, ja joten hän olisi paljoa paremmin +kuin hänen veljensä Franz ollut luotu pankkiiri Lothar Mannheimin +seuraajaksi. Ei, hän oli viehättynyt elävään älyyn, sellaiseen, joka +kohdistaa tutkimuksensa ihmisiin. Hän nautti saadessaan tarkastella +perinpohjin sieluja, punnita niiden arvoja -- (hän toimitti sen yhtä +tunnontarkasti kuin Matsyn Juutalaisnainen vaakaa kultarahojaan); +-- hänellä oli ihmeellinen taito keksiä heti paikalla heikko kohta +panssarissa, viat ja puutteet, jotka ovat sielun avain, ja saada +salaisuudet käsiinsä; sillä tavoin hän pääsi niiden omistajaksi. Mutta +hän ei välittänyt sitten enää yhtään voitostaan; eikä hän käyttänyt +saalistaan mihinkään tarpeeseen. Kun vain hänen uteliaisuutensa ja +ylpeytensä olivat tyydytetyt, ei koko juttu enää kiinnittänyt hänen +mieltänsä, ja hän alkoi tutkia toista olentoa. Koko hänen suuri +voimansa jäi siten hedelmättömäksi. Tuossa niin elävässä sielussa +oli jotakin kuollutta. Hänen älykäs henkensä oli uteliaisuuden ja +ikävystymisen henkeä. + + + + +Judith siis katseli Christophea, joka taas puolestaan katseli häntä. +Judith tuskin puhuikaan. Riitti melkein huomaamaton hymy, joka välähti +Judithin suupielessä: se jo hypnotisoi Christophen. Se hymy hälveni, +Judithin kasvot muuttuivat kylmiksi, silmät välinpitämättömiksi; hän +puhui palvelijoille ja piti huolta tarjoilusta; hän ei näyttänyt enää +kuuntelevankaan. Sitten kirkastuivat hänen silmänsä uudestaan: ja pari +kolme selvää, sanaa osoittivat, että Judith oli kuullut kaikki ja +ymmärtänyt kaikki. + +Judith otti kylmästi tarkistaakseen veljensä Christophea koskevaa +arvostelua: hän tunsi ennestään hyvin Franzin kerskailut; ja hänen +taipuisuutensa ivaan sai hyvän syyn ilveilyyn heti, kun hän näki +Christophen ilmestyvän sisään, tuon ihmeen, jonka kauneutta ja +hienostunutta ulkomuotoa veli oli kehuskellut -- (tuntuipa kuin +Franzilla olisi ollut erikoinen kyky nähdä asiat aina ihan päinvastoin +kuin ne todellisuudessa olivat; tai sitten tuotti uskottelu Franzille +paradoksaalista huvia). Mutta kun Judith sitten tutki paremmin +Christophea, tunnusti hän, ettei kaikki Franzin kuvailussa ollut +väärää; ja sikäli kuin hän keksi uutta, huomasi hän Christophessa +vielä lisäksi jonkinlaista epävarmaa ja tasapainoonsa ennättämätöntä +voimaa, joka kuitenkin oli lujatekoista ja rohkeaa: se miellytti +häntä, sillä hän tiesi erinomaisen hyvin, miten harvinaista voima on +maailmassa. Judith osasi saada Christophen puhumaan kaikesta, mitä +vain tahtoi, paljastamaan kaikki ajatuksensa, näyttämään hänelle +sielullisten kykyjensä rajoitukset ja puutteet. Hän antoi Christophen +soittaa pianoa: hän ei pitänyt musiikista, mutta hän ymmärsi sitä; ja +hän huomasi selvästi Christophen säveltäjä-omintakeisuuden, joskaan nuo +sävellykset eivät herättäneet hänessä minkäänlaisia tunnelmia. Judith +teki Christophelle muutamia lyhyitä, sattuvia eikä suinkaan imartelevia +huomautuksia, ollen käytöksessään häntä kohtaan yhäti aivan kohteliaan +kylmä, kuten äskenkin; ne huomautukset osoittivat, minkälaista +mielenkiintoa Christophe hänessä yhä enemmän herätti. + +Christophe keksi tämän seikan; ja hän oli ylpeä siitä; sillä hän +tunsi Judithin arvostelun päteväksi ja aavisti, kuinka harvoin +tuo nainen tuhlasi hyväksymistään. Christophe ei salannut haluaan +voittaa puolelleen Judithin hyväksymistä; ja sitä hän tavoitteli +niin lapsellisen hartaasti, että se huvitti hänen kestitsijöitään: +Christophe ei näet puhunut enää kenellekään muille kuin Judithille ja +Judithia varten; hän ei välittänyt noista toisista kahdesta henkilöstä +enää enempää kuin jos heitä ei olisi ollut olemassakaan. + +Franz katseli, kun Christophe puhui; ja hän seurasi silmin Christophen +suun liikkeitä hänen puhuessaan, ja supisi huulin hänen sanojaan, +puoleksi ihaillen ja puoleksi pilkaten; hän oli purskahtaa silloin +tällöin nauruun, ja vilkaisi kujeilevasti isäänsä ja sisareensa; +viimeksimainittu ei ollut muka mitään huomaavinaan, vaan pysyi ankaran +vakavana. + +Lothar Mannheim oli kookas vanhus, vankkatekoinen, hiukan kumarainen; +hänen kasvonsa olivat punertavat ja tukka harmaa, leikattu harjaksi, +viikset ja kulmakarvat pikimustat, kasvojen sävy raskas, mutta tarmokas +ja koirankurinen, ilmaisten henkilönsä valtavaa elintarmoa. Hänkin +oli koko päivällisten alkupuolen tutkinut Christophea, pisteliään +hyvänsävyisesti; ja hänkin oli kohta huomannut, että tuossa pojassa +"oli jotakin". Mutta hän ei ollut millään tavoin kiintynyt musiikkiin +eikä musiikkimiehiin: se ei ollut hänen alansa, hän ei tiennyt siitä +mitään, eikä hän sitä salannutkaan; päinvastoin hän sillä kerskui: -- +(kun hänenlaisensa mies tunnustaa tietämättömyytensä, tekee hän sen +paremminkin omaksi kunniakseen). -- Kun Christophe sitten puolestaan +ilmaisi selvästi ja epäkohteliaasti, tahtomatta tietysti suinkaan olla +ilkeä, että hän tuli toimeen ilman herra pankkiirin seuraa ja että +keskustelu neiti Judith Mannheimin kanssa riitti hänelle täydellisesti +tänä iltana, niin vetäytyi vanha Lothar huvitettuna erilleen takan +ääreen; ja siinä hän luki sanomalehteään ja kuunteli ainoastaan +ohimennen ivallisella korvalla Christophen mielettömiä päähänpistoja +ja hänen omituisia sävellyksiään, jotka saivat hänet joskus sisäisesti +nauramaan, ajatellessa, että saattoi löytyä ihmisiä, jotka välittivät +tuollaisesta ja joita se huvitti. Pian ei hän sitten huolinut enää +seurata koko pakinaa; hän jätti tyttärensä työksi ilmoittaa hänelle +myöhemmin, mikä arvo tällä uudella vieraalla tarkalleen oli. Judith +täyttikin tunnollisesti tämän tehtävänsä. + +Kun Christophe lähti pois, kysyi Lothar Judithilta: + +-- No, sinä panit hänet oikein ripille: mitä sinä tuosta taiteilijasta +arvelet? + +Judith naurahti, mietti hetken, laati loppupontensa ja vastasi: + +-- Hän on hiukan hupelo, mutta hän ei ole tuhma. + +-- Hyvä, virkkoi Lothar: siltä minustakin näytti. Hän siis saattaa +onnistua? + +-- Kyllä, sen uskon. Hän on voimakas. + +-- No niin, -- vastasi Lothar hänelle, noudattaen voimakkaiden oivaa +logiikkaa, yksilöiden, joiden mielenkiintoa ainoastaan voimakkaat +herättävät, -- häntä täytyy siis auttaa. + + + + +Christophe puolestaan ihaili suuresti Judith Mannheimia. Mutta +rakastunut hän ei häneen ollut, niinkuin Judith luuli. He molemmat +erehtyivät yhtä paljon toisistaan -- Judith tarkkanäköisyydestään ja +Christophe luonnollisesta vaistostaan huolimatta, vaistosta, joka +korvasi hänessä älyn. Christophea lumosi Judithin arvoituksellinen +olemus ja hänen intensiivinen ajatuselämänsä; mutta hän ei rakastanut +Judithia. Judith oli voittanut hänen silmänsä ja järkensä, mutta ei +hänen sydäntään. -- Miksikä niin? -- Sitä olisi vaikea arvata. Ehkä +aavisti Christophe hänessä jotakin epäilyttävää ja rauhattomaksi +tekevää? Toisissa olosuhteissa olisi tämä ollut Christophelle vain +lisäsyy rakastua Judithiin: rakkaus ei ole koskaan väkevämpi kuin +silloin, kun se pyrkii sellaista kohti, joka lupaa sille kärsimyksiä. +Ettei Christophe rakastanut Judithia, ei ollut heidän kummankaan +vika. Luultavastikin oli siihen syynä se heille molemmille melkoisen +nolo seikka, että Christophen viimeinen rakkaus oli vielä hänelle +liian läheinen. Kokemus ei suinkaan ollut tehnyt häntä viisaammaksi. +Mutta hän oli rakastanut Aadaa niin suuresti, hän oli tuhlannut +siinä intohimossaan niin paljon uskoa, voimaa ja kuvitelmia, ettei +niitä jäänyt enää häneen jäljelle tätä uutta intohimoa varten. +Ennenkuin uusi liekki voi leimahtaa, täytyi hänen koota sydämeensä +myöskin uutta polttoainetta; siihen saakka saattoi tulla kysymykseen +pelkästään pieniä, ohimeneviä tuikahduksia, suuren tulipalon jätteitä, +jotka pyrkivät palamaan, loivat lyhyttä ja loistavaa hohdetta ja +sammuivat sitten, kun niillä ei ollut, mitä polttaa. Ehkä hän olisi +jo kuusi kuukautta myöhemmin voinut rakastaa Judithia sokeasti. Nyt +ei hän nähnyt Judithissa muuta kuin ystävän, -- tosin sellaisen, +joka teki hänet hiukan levottomaksi; -- mutta hän koetti karkoittaa +mielestäen tuon levottomuuden: se pani muistelemaan Aadan aikoja, +eikä se muisto viehättänyt häntä laisinkaan: hänestä oli parempi olla +sitä ajattelematta. Christophea viehättivät Judithissa sellaiset +ominaisuudet, jotka tekivät hänet muita naisia erilaisemmaksi, +eivät suinkaan ne, jotka olivat kaikille naisille yhteisiä. Judith +oli ensimäinen älynainen, jonka hän vielä oli tavannut. Hän oli +kiireestä kantapäähän älyllinen. Yksinpä hänen kauneutensakin, -- +hänen liikkeensä ja liikkumisensa, hänen kasvojensa piirteet, rypyt +suupielissä, hänen silmänsä, kätensä ja aistikas laihuutensa, -- +kaikki kuvastelivat vain hänen älyään; äly oli muodostanut hänen +ruumiinsa viivat; jos hän ei olisi ollut älykäs, ei häntä olisi +huomattu; olisivatpa enimmät varmaan pitäneet häntä melkeinpä +rumanakin. Sellainen äly hurmasi Christophea. Hän luuli sitä +laajemmaksi ja vapaammaksi kuin se olikaan; hän ei ollut vielä kokenut, +mitä pettymyksiä sellainen saattoi kätkeä. Hän paloi halusta uskoa +ajatuksiaan Judithille, jakaa niitä hänen kanssaan. Hän ei ollut vielä +tähän asti kohdannut ihmistä, joka välitti hänen unelmistaan, hän +oli elänyt omaan kuoreensa sulkeutuneena: miten iloista olisi ollut +tavata ystävätär! Lapsena hän oli aina surrut sitä, ettei hänellä +ollut sisarta: hänestä oli tuntunut, että sisar olisi voinut ymmärtää +hänet paremmin kuin mikään veli. Kun hän nyt näki Judithin, tunsi hän +tuon lapsellisen ja kuvitellun sisarus-ystävyyden toivon heräävän +jälleen sydämessään. Christophe ei ajatellutkaan rakkautta. Koska +hän ei ollut rakastunut, näytti hänestä rakkaus ystävyyden rinnalla +keskinkertaiselta. + +Judith huomasi pian tuon vivahduksen, ja se loukkasi häntä. Hän ei +rakastanut Christophea, ja useissa kaupungin rikkaissa ja paremmassa +yhteiskunta-asemassa olevissa nuorukaisissa herätti hän sitäpaitsi niin +voimakkaita intohimoja, ettei hän olisi saattanut tuntea kovinkaan +suurta iloa, jos olisi tiennyt Christophien rakastuneen häneen. +Mutta kun hän nyt tiesi, ettei Christophe ollut rakastunut, niin +ärsytti se häntä. Tosin oli hänestä mieluista, että Christophe uskoi +hänelle suunnitelmiaan, vaikkei se häntä kummastuttanutkaan; mutta +hieman loukkaavaa oli nähdä, ettei hän voinut vaikuttaa Christopheen +muuten kuin järkensä voimalla: (järjetön vaikutus on naisesta paljon +rakkaampaa). Eikä hänen valtansa ulottunut edes niinkään pitkälle: +järjessäkin piti Christophe oman päänsä. Judith oli vallanhaluinen. +Hän oli tottunut vääntämään tuntemiensa nuorten miesten pehmeitä +ajatuksia mielensä mukaan. Ja koska hän piti niitä ajatuksia yleensä +keskinkertaisina, ei häntä liioin huvittanut heitä hallitakaan. +Christopheen nähden taas lisääntyi tuo halu, sillä vaikeudet häntä +hallita olivat suuret. Christophen suunnitelmia kohtaan Judith oli +välinpitämätön; mutta hänestä oli hauskaa ohjata Christophen ajatuksia, +jotka olivat niin uusia, yleensä tuota huonosti hiottua voimaa ja +muovata sitä, -- tietysti omalla tavallaan, ei suinkaan Christophen, +sillä siitä hän ei välittänyt senkään vertaa, että olisi tullut sitä +edes ajatelleeksi. Judith näki heti, ettei sellainen onnistuisi +taistelutta; hän oli huomannut Christophessa kaikenlaisia jo etukäteen +tehtyjä varmoja mielipiteitä, aatteita, jotka tuntuivat hänestä +eriskummaisilta ja lapsellisilta: ne olivat Judithin järjen mitalla +punnittuina jonkinlaista rikkaruohoa; ja hän koetti nyt lujasti kitkeä +niitä pois. Hän ei kyennyt repimään irti yhtään ainoaa niistä. Siinä +suhteessa ei hänen itserakkautensa saanut pienintäkään tyydytystä. +Christophe oli mahdoton käsitellä. Kun hän ei ollut rakastunut, ei +hänellä ollut mitään syytä tinkiä aatteitaan. + +Leikki kiihoitti Judithia, ja jonkun aikaa koetti hän vaistomaisesti +voittaa Christophea. Ei olisi tarvittu paljoa, niin Christophe olisi +silloisesta selväjärkisyydestään huolimatta mennyt uudestaan satimeen. +Miehet antavat pettää itseään helposti kaikella, mikä imartelee +heidän ylpeyttään ja kiihkojaan; ja taiteilijaa on kahta vertaa +helpompi pettää kuin muita miehiä, siksi, että hänellä on vilkkaampi +mielikuvitus. Ainoastaan Judithista itsestään riippui, oliko Christophe +joutuva jälleen uuteen vaaralliseen lemmenleikkiin, joka olisi +saattanut uudestaan repiä alas hänessä kaiken jo rakennetun, ehkäpä +vielä perinpohjaisemmin kuin ennen. Mutta tapansa mukaan väsyi Judith +nytkin nopeasti; hänen mielestään ei tämä valloitus maksanut vaivaa: +Christophe oli hänestä ikävä, Judith ei häntä enää ymmärtänyt. + +Eräiden rajain ulkopuolelle jouduttuaan ei Judith ollenkaan käsittänyt +Christophea. Siihen saakka hän ymmärsi kaikki. Mutta pitemmälle ei +hänen ihailtava älynsä riittänyt: silloin olisi tarvittu sydäntä, +tai ainakin sitä, joka hetkellisesti näyttää olevan sydämen vastine: +rakkautta. Hän ymmärsi kyllä Christophen arvostelut kohdistettuina +ihmisiä ja kaikkea muuta vastaan: ne huvittivat häntä. Ja hän piti +niitä sangen sattuvina; niin, hän oli itsekin ollut monessa suhteessa +samaa mieltä. Mutta sitä kummaa hän ei saattanut ymmärtää, että +Christophen ajatukset voivat vaikuttaa hänen käytännölliseenkin +elämäänsä, vaikka niiden sovittaminen siihen oli vaarallista ja +epämukavaa. Christophen kapinallinen suhtauminen kaikkiin ja kaikkeen +ei näyttänyt toimittavan mitään: ei suinkaan Christophe kuvitellut +voivansa parantaa maailmaa... Mitä sellainen siis hyödytti?... Hukkasi +vain aikaansa ja iski päänsä seinään. Älykäs mies arvostelee kyllä +ihmisiä, pitää heitä salaa pilkkanaan, halveksiikin hieman heitä; mutta +hän menettelee aivan kuin hekin, ainoastaan jonkun verran viisaammin; +se on ainoa keino päästä valtiaaksi. Ajatuksen maailma on toinen ja +toiminnan toinen. Mikä pakko on ruveta aatteensa martyyriksi? Ajatella +oikein, se kyllä sopii. Mutta miksi sanoa totuutta? Koska ihmiset +ovat niin typeriä, etteivät voi kestää totuutta, niin täytyykö heitä +siihen pakottaa? Mutta jos sensijaan hyväksyy heidän heikkoutensa ja +on muka niihin taipuvinaan, mutta onkin vapaa niistä, halveksivassa +sydämessään, eikö juuri sellaisessa piile salainen nautintonsa? +Viisaan orjan nautintoa ehkä? Olkoonpa niinkin. Mutta orja kuin orja, +koska kerran lopputulos on joka tapauksessa se; ja kun vastalauseet +eivät mitään auta, on parempi, olla orja omasta tahdostaan ja karttaa +joutavia ja naurettavia taisteluita. Muuten: pahinta orjuutta on olla +oman aatteensa orja ja uhrata sille kaikki. Ei saa antaa itsensä +puijata itseään. -- Judith näki selvästi, että jos Christophe jatkaisi +yhä itsepäisesti tuota jyrkkää hyökkäystään saksalaisen taiteen ja +hengen ennakkoluuloja vastaan, ärsyttäisi hän kimppuunsa koko maailman, +yksinpä suojelijansakin: hän joutuisi auttamattomasti tappiolle. Judith +ei ymmärtänyt, minkä vuoksi Christophe kaikin mokomin tahtoi turmella +oman tulevaisuutensa. + +Käsittääkseen tätä olisi Judithin täytynyt tajuta sekin, ettei +Christophen päämääränä ollut menestys, vaan hänen oma uskonsa. +Christophe uskoi taiteeseensa, juuri omaan taiteeseensa, uskoi +itseensä; ne olivat sellaisia tosiasioita, jotka olivat yläpuolella +paitsi hyötyseikkoja myöskin koko hänen elämäänsä. Christophe +tuli Judithin tätä kysymystä koskevista huomautuksista hiukan +kärsimättömäksi ja selitti hänelle asiansa naiivin vakuutettuna; mutta +Judith kohautti silloin olkapäitään, hän ei uskonut, että Christophe +todellakin tarkoitti totta. Hän luuli, että se kaikki oli vain suuria +sanoja, sellaisia kuin hän oli kuullut veljensäkin puhuvan, Franzin, +joka julisti vähän väliä tavattoman yleviä päätöksiä, mutta varoi +panemasta niitä koskaan täytäntöön. Ja kun hän viimein huomasi, että +Christophe oli tosiaankin omain sanainsa narri, arvosteli hän, että +Christophe oli hullu, eikä hän enää herättänyt Judithin mielenkiintoa. + +Siitä alkaen ei Judith enää välittänyt näyttäytyä edukseen, vaan hän +ilmaisi, mitä hän oikeastaan oli: paljoa enemmän saksalainen, ja +aivan keskinkertainen saksalainen, kuin miltä hän ensin oli tuntunut +ja kuin hän ehkä itsekään luuli. -- Juutalaisia moititaan syyttä +usein, etteivät he kuulu mihinkään kansakuntaan, vaan muodostavat joka +Europan kulmassa erikoisen ja oman kansansa, johon ei ollenkaan pysty +niiden kansallisuuksien vaikutus, joiden keskuuteen he ovat loisiksi +asettuneet. Itse asiassa ei löydy ainoatakaan rotua, joka lamaisi +helpommin kuin juutalaiset sen maan leiman, missä se oleskelee; ja jos +Ranskan ja Saksan juutalainen ovatkin eräissä seikoissa luonteiltaan +samankaltaisia, niin sitä enemmän on heissä eroavia piirteitä, jotka +ovat kotoisin heidän kummankin uudesta isänmaasta, sillä sen henkiset +tavat he omistavat uskomattoman nopeasti: vieläpä, totta puhuen, +enemmän sen tavat kuin hengen. Mutta koska tottumus on kaikissa +ihmisissä toinen luonto, ja enimmissä heidän ainoa luontonsa, niin on +jonkin maan oikeain asukkaiden hullua syyttää juutalaisia siitä, ettei +heillä ole syvää ja perusteltua kansallishenkeä, jota heillä ei ole +missään määrin itselläänkään. + +Naiset ovat aina arempia kuin miehet ulkonaisille vaikutuksille, +valmiimpia soveltumaan uusiin elämänehtoihin ja muuttumaan niiden +mukana, -- ja Israelin naiset omaksuvat kaikkialla Europassa, usein +liiallisuuksiinkin mennen, sen maan fyysilliset ja moraaliset muodit, +jossa he elävät, -- menettämättä kuitenkaan rotunsa hämyisää, raskasta, +lähelle työntäytyvää makua ja tuntua. Tämän seikan Christophe +kummakseen huomasi. Hän tapasi Mannheimeilla Judithin tätejä, +naisserkkuja ja ystävättäriä. Niin vähän saksalaisia kuin eräiden +heidän kasvonsa, nuo palavat ja lähekkäin sijoittuneet silmät, suuta +likelle painuneet nenät, voimakkaat kasvonpiirteet ja tumma veri paksun +ja ruskean hipiän alla olivatkin, -- niin vähän kuin he melkein kaikki +muistuttivat saksalaisia, kuitenkin olivat he aivan tarpeettomassa +määrin saksalaisia: sama tapa puhua, pukeutua, jopa loukkaavaan +matkimiseen saakka. Judith oli siinä suhteessa heitä kaikkia muita +ylempi; ja se vertaus toi näkyviin, mikä poikkeustapaus hänen älynsä +oikeastaan oli, miten suuresti hän oli oman kasvatuksensa tuote. +Siitä huolimatta oli hänellä melkein kaikki noiden muiden viat. Hän +oli moraaliseikoissa vapaampi kuin he -- lähes rajattomankin vapaa, +-- mutta kuitenkaan hän ei ollut sellainen enää yhteiskunnallisissa +asioissa; tai ainakin saattoi sanoa, että hänen käytännöllinen +vaistonsa alistui niissä hänen vapaan järkensä ohjattavaksi. Judith +uskoi yhteiskuntaan, luokkarajoituksiin ja ennakkoluuloihin siitä +syystä, että he lopultakin lupasivat hänelle etua. Hänen sopi kyllä +pilkata saksalaista kansallishenkeä; hän oli kuitenkin saksalaisten +tottumusten kahleissa. Hän saattoi älyllään tuntea sen tai sen kuulun +taiteilijan keskinkertaiseksi; mutta hän ei suinkaan ollut häntä +kunnioittamatta, koska hän oli kerran tunnustettu; ja jos hän joutui +henkilökohtaisiin tekemisiin sellaisen taiteilijan kanssa, ihaili hän +häntä: sillä moinen seurustelu mairi hänen itserakkauttaan. Judith ei +liioin välittänyt Brahmsin sävellyksistä, pohjaltaan hän epäili häntä +pelkäksi toisen luokan taiteilijaksi; mutta hänen maineensa huumasi +Judithia; ja kun hän sattui saamaan Brahmsilta viisi, kuusi kirjettä, +oli hänestä selvää, että hän oli aikansa suurin säveltäjä. Judith ei +suinkaan ollut epätietoinen siitä, mikä olento Christophe oikeastaan +arvoltaan oli, ja miten auttamattoman tuhma joku luutnantti Detlev +von Fleischer; mutta hän oli imarreltu siitä, että viimeksimainittu +hakkaili hänen miljoonainsa tähden häntä, paljoa enemmän imarreltu +kuin Christophen ystävyydestä: sillä tuhmakin upseeri oli toki toista +yhteiskunta-luokkaa; ja Saksan juutalaisen on vaikeampaa kuin kaikkien +muiden naisten päästä tuohon luokkaan. Joskaan Judith ei ollut mikään +narri uskoakseen sellaisia keskiajan säätytyperyyksiä ja vaikka hän +tiesi sangen hyvin, että jos hän menisi naimisiin luutnantti Detlev +von Fleischerin kanssa, soisi hän luutnantille suuren kunnian, eikä +suinkaan luutnantti hänelle, niin kuitenkin hän koetti kaikin mokomin +voittaa tuon luutnantin itselleen; hän alentui kiemailemaan hölmölle ja +imartelemaan hänen itserakkauttaan. Tämä ylpeä israelitar, jolla oli +runsaasti oikeita syitä ollakin ylpeä, pankkiiri Mannheimin älykäs ja +ihmisiä halveksiva tytär halusi luisua alas, -- tehdä samoin kuin kuka +muu hänen halveksimansa saksalainen pikkuporvarin tytär tahansa. + + + + +Nämä huomiot tehtiin nopeasti; Christophe kadotti kuvitelmansa +Judithista melkein yhtä pian kuin hän oli ne saanutkin. Judithin +ansaituksi puolustukseksi on kuitenkin myönnettävä, ettei hän +koettanutkaan säilyttää Christophessa noita kuvitelmia. Siitä hetkestä +alkaen, jolloin hänen tapaisensa nainen on arvioinut miehen ja +vetäytynyt erilleen hänestä, ei sitä miestä hänelle enää ole olemassa: +hän ei näe häntä enää, hän ei häikäile riisua miehen edessä sielultaan +sen viimeistäkin verhoa, yhtä välinpitämättömän tyynesti kuin hän +riisuutuu koiransa, kissansa tai jonkun muun kotieläimensä nähden +alasti. Christophe huomasi siis Judithin itsekkyyden, kylmyyden, +hänen koko keskolaisen luonteensa. Hän ei ollut vielä ehtinyt joutua +ansaan; mutta kuitenkin oli tämä hänelle kärsimys, se toi ikäänkuin +jonkinlaisen kalvavan kuumeen. Hän ei rakastanut Judithia, hän rakasti +sitä, mitä Judith olisi voinut olla -- mitä hänen olisi pitänyt olla. +Judithin kauniilla silmillä oli häneen tuskallinen lumousvoima: hän ei +saattanut niitä unhottaa; ja joskin hän nyt tiesi, miten untelo sielu +niiden pohjassa piili, näki hän ne kuitenkin yhä sellaisina kuin hän +tahtoi ne nähdä, sellaisina kuin hän oli ne nähnyt ensin. Christophen +tila oli tuollaista rakkaudettoman rakkauden harha-aistimusta, +jollaisilla taiteilijain sielussa on niin suuri osansa, milloin työ +ei kokonaan anasta heidän olemustaan. Ohitseväikkyvä hahmo riittää +antamaan taiteilijoille sellaisen harha-aistimuksen; he näkevät siinä +kaiken sen kauneuden, joka nähdyssä on hänen itsensä siitä tietämättä, +siitä välittämättä. Ja taiteilija rakastaa kiihkeästi sitä kauneutta +juuri sen vuoksi, ettei se itsestään välitä. Hän rakastaa sitä niinkuin +jotain sellaista kaunista, joka on tuomittu kuolemaan kenenkään +saamatta tietää sen arvoa, eikä edes sitä, että se kerran oli olemassa. + +Kenties Christophe erehtyi uskossaan, kenties Judith Mannheim ei +voinutkaan olla enempää kuin mitä hän oli. Mutta Christophe oli kerran +häneen uskonut; lumouksen voima ei ollut vielä loppunut: hän ei siis +voinut arvostella Judithia puolueettomasti. Kaikki kaunis, mitä +Judithissa oli, näytti hänestä olevan juuri Judithin oikeaa olemusta, +juuri hän itse. Kaikki, mitä hänessä oli matalaa ja keskinkertaista, +oli Christophen mielestä hänen kaksinaisen rotukantansa syytä: +juutalaisuuden ja saksalaisuuden; ja ehkäpä tuntui viimeksimainittu +rotu hänestä siinä suhteessa syyllisemmältäkin, sillä hän oli itse +saanut sen puolelta kärsiä enemmän. Kun hän ei vielä tuntenut muita +kansakuntia, oli saksalainen kansallishenki tullut hänelle ikäänkuin +syntipukiksi: sen selkään kuormitti hän kaiken maailman synnit. +Judithin tuottama pettymys hankki Christophelle nyt uuden syyn +taistella saksalaisuutta vastaan: hän ei antanut sille anteeksi, että +se oli muka leikannut siivet sellaiselta sielulta kuin Judith. + +Tällainen oli hänen ensimäinen kosketuksensa Israeliin. Hän oli +toivonut siitä paljon. Oli toivonut löytävänsä tuosta voimakkaasta ja +syrjäytetystä rodusta itselleen liittolaisen taisteluunsa. Nyt hän näki +turhaksi sen toivon, ja luonteenomaisella kiihkeällä nopeudellaan, +joka syöksi aina hänet yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, uskotteli hän +nyt kohta itselleen, että se rotu olikin paljon heikompaa kuin yleensä +luultiin, ja paljon avonaisempaa, -- aivan liian avonaista -- ulkoapäin +tuleville vaikutuksille. Sillä oli omien heikkouksiensa lisäksi kaiken +maailman heikkoudet, jotka se oli matkan varrella kerännyt itselleen. +Siitä ei hän suinkaan arvellut löytävänsä sitä tukikohtaa, johon hän +voisi pystyttää taiteensa lipun. Paremminkin uhkasi häntä vaara vaipua +sen rodun joukossa erämaan hietaan. + +Kun hän nyt huomasi vaaran, mutta ei tuntenut itseään kyllin vahvaksi +sitä välttämään, niin lopetti hän yhtäkkiä käyntinsä Mannheimien +perheessä. Häntä kutsuttiin sinne monta kertaa, mutta hän pyysi +anteeksi ja kieltäytyi, sanomatta mitään syytä. Sitä ennen oli hän +ollut tavattoman halukas sinne menemään, joten hänessä huomattiin +nyt kohta tämä muutos: se pantiin hänen "merkillisyytensä" laskuun; +mutta ainoakaan Mannheimien perheen kolmesta jäsenestä ei ollut +uskomatta, etteikö Judithin kauniilla silmillä ollut jotain osaa tuossa +muutoksessa; ja niinpä saivat Lothar ja Franz siitä aiheen laskea +alinomaa pöydässä leikkiä Judithille. Judith kohautti olkapäitään ja +sanoi, että kannattipa hänen nyt muka tuostakin voitosta ylpeillä; ja +hän kehoitti kuivasti veljeään "olemaan tekemättä hänelle nyt mitään +koiruutta". Kuitenkin koetti hän kaikin tavoin saada Christophen +tulemaan takaisin. Hän kirjoitti Christophelle, tekosyynä jokin +musiikkiasia, josta ainoastaan Christophe voi antaa hänelle tietoja; +ja kirjeen lopussa vihjasi hän varsin ystävällisesti, että Christophe +kävi nykyään heillä harvoin ja että iloittaisiin, jos saataisiin hänet +nähdä. Christophe vastasi kirjeellä, antoi pyydetyt tiedot, sanoi, +että hänellä oli nykyään paljon työtä; eikä noudattanut kutsua. Hän +ja Mannheimin perhe tapasivat toisiaan joskus teatterissa. Christophe +käänsi itsepintaisesti silmänsä pois Mannheimien aitiosta päin; hän ei +ollut muka näkevinään Judithia, jolla hänelle kuitenkin oli jo valmiina +kaikkein suloisin hymynsä. Judith ei huolinutkaan yrittää kauan. Kun +hän ei Christophesta välittänyt, oli hänestä sopimatonta, että moinen +pikku taiteilija antoi hänen tuhlata vaivojaan, jopa aivan hukkaan. Jos +Christophe tahtoi tulla takaisin, niin hän kai tulisikin. Ellei, -- no +niin, hänestä ei väliä... + +Eikä hänestä väliä ollutkaan; hänen poistumisensa ei jättänyt tosiaan +minkäänlaista tyhjyyttä Mannheimien iltapiireihin. Mutta kaikesta +huolimatta Judith kantoi sittenkin Christophelle kaunaa. Hänestä oli +varsin luonnollista, ettei hän ollut välittänyt Christophesta, kun +Christophe oli läsnä; ja hän salli myöskin Christophen näyttää omaa +haluttomuuttaan; mutta että se tyytymättömyys saattaisi Christophen +katkaisemaan kaikki välit, se tuntui Judithista typerältä ylpeydeltä ja +todisti hänen mielestään paremminkin itserakkautta kuin rakkautta. -- +Judith ei suvainnut toisissa ihmisissä omia vikojaan. + +Kuitenkin hän seurasi tarkkaavasti kaikkea, mitä Christophe puuhaili +ja kirjoitteli. Hän käänsi usein veljensä puheen siihen suuntaan, +olematta muka valittavinaan niistä asioista, ja kerrotti Franzilla +itselleen, mitä hän silloin tai silloin oli Christophen kanssa puhunut; +ja siinä tilaisuudessa hän korosti eräitä Franzin kertomuksen kohtia +niin ivallisilla ja älykkäillä huomautuksilla, etteivät ne säästäneet +ainoaakaan Christophen naurettavaa piirrettä, vaan hävittivät +vähitellen Franzin innokkaan ihailun Christophea kohtaan, veljen +itsensä sitä edes huomaamatta. + + + + +Aikakauslehdessä sujui kaikki ensin aivan hyvin. Christophe ei +ollut vielä nähnyt virkatoveriensa täydellistä keskolaisuutta; ja +koska hän nyt oli heidän miehiään, tunnustivat he hänet puolestaan +neroksi. Mannheim, joka oli hänet löytänyt, toitotti joka taholle, +että Christophe oli suurenmoinen arvostelija, vaikkei hän lukenutkaan +koskaan, mitä Christophe kirjoitti; hän julisti, että Christophe oli +tähän saakka ollut eksyksissä oikealta uraltaan, mutta että hän, +Mannheim, oli sen nyt hänelle näyttänyt. He kaikki levittivät uutista +hänen artikkeleistaan jo etukäteen, niin salaperäisessä muodossa, +että se ärsytti yleisön uteliaisuutta; ja hänen ensimäinen pakinansa +olikin pikkukaupungin unteluudessa tosiaan kuin kivi, joka paiskataan +ankkalammikkoon. Sen nimenä oli: _Liiaksi musiikkia!_ + +-- "Liiaksi musiikkia, liiaksi juomaa, liiaksi ruokaa, -- kirjoitti +Christophe. -- Täällä syödään, juodaan ja kuunnellaan ilman korvaa, +janoa ja nälkää, ilman tarvetta, pelkästä hotkimisen halusta. +Strassburgin hanhien ruokajärjestystä. Tämä kansa sairastaa +kohtuuttomuutta. Siitä on yhdentekevää, mitä sille tarjotaan: +_Tristania_ tai _Trompeter von Säckingeniä_, Beethovenia tai Mascagnia, +jokin fuuga tai oktaavikulku, Adamia, Bachia, Puccinia, Mozartia tai +Marschneria: se ei tiedä, mitä se syö, pääasia on, että se vain syö. +Sitä ei syöminen edes huvitakaan. Ajatelkaamme vain jotakin konserttia. +Puhutaan saksalaisten iloisuudesta! Nuo olennot eivät tiedä, mitä ilo +onkaan: he ovat iloisia aina! Heidän ilonsa samoin kuin surunsakin +virtaa rankkasateena: se on tomuksi jauhettua iloa; se on voimatonta +ja velttoa. He saattaisivat tuntikausia imeä hämärästi hymyillen +säveleitä, säveleitä, säveleitä. He eivät ajattele mitään, he eivät +tunne mitään: he vain imevät kuin pesusienet. Todellista iloa tai +todellista tuskaa -- voimaa -- ei anniskella itselleen tunnittain, +niinkuin valutetaan tynnyristä olutta. Todellinen voima käy kurkkuumme +ja painaa maahan; sen perästä ei halua enää kulautella hieman lisää: +sitä ei jaksa tehdä!... + +"Liiaksi musiikkia! Te tapatte itsenne ja tapatte musiikin. Että +te tapatte itsenne, se on oma asianne, siitä en sano mitään. Mutta +musiikkiin nähden taas, -- seis! En salli teidän vetää halvasti alas +kaikkea, mitä maailmassa on kaunista, pistämällä samaan pussiin +pyhät asiat ja joutavan roskan, sijoittaen, kuten te aina teette, +_Parsifalin_ preludion keskelle jonkin _Rykmentin tyttären_ fantasian +tai jonkin kansanomaisen kvartetin, taikka Beethovenin adagion +rinnalle jonkin cake-walk-säveleen tai minkä tahansa Leoncavallon +renkutuksen. Te kerskutte olevanne suuri musikaalinen kansa. Te +väitätte rakastavanne musiikkia. Mutta mitä musiikkia te rakastatte? +Hyvääkö vai huonoa? Te otatte molemmat yhtä suurella riemulla vastaan. +Valitkaa nyt jo niistä toinen! Kumpaista te oikeastaan tahdotte? Sitä +te ette halua tietää: te pelkäätte liiaksi kummallekaan puolelle +asettua, nolaavanne itsenne;... Piru vieköön teidän varovaisuutenne! -- +Te olette muka puolueiden yläpuolella, niinkö sanotte? -- Yläpuolella: +nimittäin alapuolella..." Ja Christophe lainasi pari riviä vanhalta +Gottfried Kelleriltä, tuolta Zürichin jäykältä porvarilta, -- hän +oli niitä kirjailijoita, joista hän enimmän piti, hänen voimakkaan +rehellisyytensä ja tuiman maaperän-tuntunsa vuoksi: + + "Wer über den Parteien sich wahnt mit stolzen Mieuen, + Der steht zumeist vielmehr beträchtlich unter ihnen." + +("Se joka ylpeillen kerskuu olevansa puolueitten yläpuolella, on +paremminkin äärettömästi niiden alapuolella.") + +-- "Tohtikaa olla rehellisiä, jatkoi Christophe. Tohtikaa olla rumia. +Jos rakastatte huonoa musiikkia, tunnustakaa se suoraan. Näyttäytykää, +nähkää itsenne sellaisina kuin olette. Peskää sielustanne pois kaikki +sovitteluiden ja kaksimielisyyden iljettävä ihomaali. Peskää se oikein +suovalla! Milloin näitte viimeksi kasvonne kuvastimesta? Minä näytän +ne nyt teille. Säveltäjä, kapellimestari, virtuoosi, laulaja, ja sinä, +rakas yleisö, te saatte kerta kaikkiaan tietää, mitä te olette... +Olkaa, mitä tahdotte; mutta olkaa, peijakas vie, sitä rehellisesti! +Olkaa rehellisiä, vaikka taiteilijat ja taide, -- vaikka minä kaikkein +ensimäisenä joutuisin siitä kärsimään! Elleivät taide ja totuus voi +elää yhdessä, kadotkoon taide! Totuus, se on elämä. Kuolema, se on +valhe." + +Tämä nuorekas vuodatus, joka oli loukkaava alusta loppuun ja melkoisen +mauton, nosti tietysti aika hälyn. Mutta koska siinä oli ammuttu +ainoastaan maailmaa kokonaisuudessaan eikä ketään erikoisesti, +ei kukaan ollut siinä huomaavinaan itseään. Jokainen meistä on +mielestään paras totuuden ystävä tai sanoo sellainen olevansa: ei siis +tarvinnut peljätä, että karattaisiin artikkelin päätelmien kimppuun. +Närkästyttiin ainoastaan sen yleisestä sävystä; ja sovittiin, ettei se +ollut yhtään sovelias, varsinkaan puoli-julkisen taiteilijan kynästä +lähteneeksi. Eräät musiikkimiehet jo liikahtivat ja panivat tuiman +vastalauseensa: he aavistivat, ettei Christophe pysähtyisi vielä tähän. +Toiset olivat mielestään ovelampia, he onnittelivat Christophea siitä, +että hän oli ollut niin rohkea; mutta kuitenkin he olivat huolissaan, +mitä hän vasta kirjoittaisi. + +Molemmat menettelytavat auttoivat yhtä vähän. Christophe oli päässyt +vauhtiin: mikään ei enää saattanut häntä pysäyttää; ja kuten hän oli +luvannut, saivat sekä säveltäjät että heidän tulkitsijansa pian osansa. + +Ensimäinen isku kohtasi _Kapellmeistereitä_. Christophe ei tyytynyt +enää lausumaan vain yleisiä huomioita orkesterin johtamistaidosta. Hän +mainitsi nimeltä koti- tai naapurikaupungeissa asuvat virkaveljensä +tällä alalla; tai jos ei aivan nimeltä, niin vihjaili heihin niin +selvästi, ettei kukaan heistä voinut erehtyä. Kaikki tunsivat +esimerkiksi hovin orkesterinjohtajan, Alois von Wernerin tylsyyden, +tuon vakavan vanhuksen, joka oli koristettu kunniamerkeillä ja +pelkäsi kaikkea, oli sääliväinen kaikelle, arasteli tehdä ainoatakaan +huomautusta soittajilleen ja seurasi lauhkeasti heidän määräämiään +liikkeitä, eikä koskaan uskaltanut ottaa ohjelmaansa mitään, jota +ei kaksikymmen-vuotinen menestys ollut pyhittänyt tai joka ei +ainakin ollut saanut jotain akadeemista kunnialeimaa. Christophe +kiitteli sala-ivalla hänen rohkeuttaan; hän onnitteli häntä siitä, +että hän oli keksinyt Gaden, Dvorakin tahi Tshaikowskyn; hän puhui +haltioissaan hänen orkesterinsa metronoomisen täsmällisestä tahdista, +tuosta soitosta, joka oli aina niin _fein-nuanciert_ (hienosti +nyanseerattu). Hän suositteli hänelle ensi konserttiin Czernyn _Schule +der Geläufigheitiä_, nopeuden koulua; ja hän rukoili, ettei hänen +pitäisi itseään kovin väsyttää, ei kiihtyä liikaa, vaan että hänen +tulisi varjella kallista terveyttään. -- Toisen kerran puhkesi hän +vihastuneena puhumaan siitä tavasta, miten tuo sama mies oli johtanut +Beethovenin _Eroican_: + +-- "Kanuuna, tuokaa kanuuna! Ampukaa maahan tuollaiset!... Mutta +teillähän ei ole käsitystä, mikä taistelu on, taistelu typeryyttä ja +ihmisten julkeutta vastaan, -- ei käsitystä voimasta, joka tallaa +ne jalkoihinsa, ilkkuen ilosta... Kuinkapa se teillä olisi? Teitä +vastaanhan se voima taisteleekin! Koko teidän sankaruutenne supistuu +siihen, että kuuntelette tai soitatte haukottelematta Beethovenin +_Eroicaa_, -- (sillä se on teistä ikävä... Tunnustakaa pois, se on +teistä niin ikävä, että olette kuolla ikävään sitä kuullessanne!) +tai että uhmaatte paljaspäin ja niska kuurussa vetoa, kun joku hänen +Korkeutensa kulkee teidän ohitsenne." + +Christophen iva ei löytänyt rajojaan musiikkiakademian erehtymättömiä +paaveja kohtaan, noita, jotka olivat ottaneet tulkitakseen entisiä +suurmiehiä ja kutsuivat heitä "klassillisiksi". + +-- "Klassillinen! siihen sanaan mahtuu kaikki. Vapaa intohimokin, +järjestettynä ja puhdistettuna koululaisia varten! Siihen mahtuu +elämä, tuo suunnaton, kaikkien tuulten viuhtoma tasanko, -- suljettuna +nyt jonkin lukion neljän seinän sisään! Värisevän sydämen villi ja +ylpeä rytmi pannaan nakuttamaan seinäkellon tikutuksen neljännesosan +tahtiin, joka kulkee rauhassa kääpiöaskeleitaan, ontuu ja nojautuu +tyynesti väkevämmältä ajalta lainattuun kainalosauvaan!... Voidaksemme +nauttia valtamerestä täytyy meidän sulkea se lasimaljakkoon, jossa ui +lisänä kultakaloja. Te ymmärrätte elämää vasta sitten, kun olette sen +tappaneet." + +Jos Christophe ei ollut hellä noille "sohvatyynyn täyttäjille", kuten +hän heitä kutsui, niin vielä vähemmän hän oli sellainen orkesterin +sirkusratsastajille, kuuluisille _Kapellmeistereille_, jotka kulkivat +maaseutukiertueilla ihailuttamassa valkeiksi jauhottuja käsiään ja +pyöreitä tahtipuikonliikkeitään. He harjoittivat kätevyyttään suurten +mestarien kustannuksella ja koettivat kaikin mokomin vääristää +tunnetuimmatkin teokset tuntemattomiksi, heitellen häränpyllyä +C-mollisinfonian paperoitujen tynnyrinvanteiden läpi. Hän piti heitä +vanhoina kiemailevina naaroina, orkesterin primadonnina, mustalaisina +ja nuorallahyppijöinä. + +Virtuoosit antoivat hänelle runsaan puheenaiheen. Hän sanoi olevansa +jäävi arvostelemaan heidän taikatemppujaan. Hän väitti, että heidän +mekaaniset harjoituksensa kuuluivat ammattikoulujen alaan ja että +musiikkikritiikin asia ei ollut punnita heidän työnsä ansioita, vaan +graafillisten koneiden, jotka mittaavat ja rekisteröivät nuottimerkkien +luvun ja käytetyn työvoiman suuruuden. Joskus kehoitti hän jotakin +kuuluisaa pianistia, joka oli kaksi tuntia kestävässä konsertissaan +hymy huulilla ja tukka silmillä voittanut kaikkein suunnattomimmat +vaikeudet, -- esittämään kerran vain jonkin Mozartin lapsellisen +_andanten_. -- Hän tiesi kyllä itsekin, minkä ilon vaikeuksien +voittaminen tuottaa. Hän oli nauttinut siitä itse: se oli hänelle eräs +elämän iloja. Mutta hänestä tuntui hullunkuriselta ja alentavalta, +ettei musiikkimies voinut nähdä muuta kuin asiansa automaattisimman +puolen ja että hän supisti koko taiteen suuruuden siihen. Hän ei voinut +leppyä noille pianon "leijonille" tai "tiikereille." Laupiaampi hän +ei ollut myöskään Saksassa kunnioitetuille kunnon pedanteille, jotka +pelkäävät, kovasti muuttaa rahtuakaan mestarin tekstiä ja estävät siten +kaiken aatteen lennon; he, kuten esimerkiksi Eugen Albert ja Hans +von Bülow näyttävät jotakin kiihkeää sonaattia soittaessaan antavan +pianotunteja. + +Sitten saivat vuorostaan laulajat. Christophella oli paljon myrkkyä +sydämellään, kun hän alkoi haukkua heidän barbaarista raskauttaan ja +pikkukaupunkilaista paatostaan. Hänellä ei ollut muistossa pelkästään +ilkeä reistailunsa tuon äsken kuvaamamme sinisen naisen kanssa. Hänessä +piili pitkäaikainen kauna, jonka hän oli saanut monina kiduttavina +teatteri-iltoina. Hän tuskin tiesi, silmät vai korvatko noissa +näytännöissä enemmän kärsivät. Hänellä ei riittänyt vertauskuvia +huomauttaessaan, mikä niissä oli ruminta, kulissitko, aistittomat puvut +vai kirkuvat värit. Häntä kiusasi tyyppien, liikkeiden ja asentojen +hengettömyys, luonnoton näyttely, näyttelijäin kykenemättömyys eläytyä +esitettäviin henkilöihin, ja se hämmästyttävä välinpitämättömyys, +jolla he saattoivat siirtyä osasta toiseen, kunhan se vain suunnilleen +sopi samaan lauluääneen. Lihavat perheenmuorit, punaposkiset ja +rattoisat, ilmestyivät vuorotellen Isoldena ja Carmenina. Amfortas +näytteli Figarota. Mutta seikka, jolle Christophe oli arkatuntoisin, +oli ruma laulutapa, varsinkin esitettäessä klassillisia teoksia, +joissa meloodinen kauneus on oleellinen osa. Saksassa ei pystytty enää +laulamaan 1700-luvun loppupuolen täydellistä musiikkia: se ei maksanut +kai vaivaa. Gluckin ja Mozartin selvä ja puhdas tyyli, joka ikäänkuin +kylpee italialaisessa autereessa niinkuin Goethen runous, -- se tyyli +alkoi muuttua ja tulla jo Weberissä kiilteleväksi ja rehenteleväksi, +-- tuoksi tyyliksi, jonka naurettavuudet _Crociaton_ raskaiden +karrikatyyrien tekijä on osoittanut; -- ja viimein nuijasi sen selvän +tyylin kuoliaaksi Wagnerin riemukulku. Walkyriain hillitön lento ja +kimeä kirkuna olivat pimentäneet Hellaan taivaan. Odinin raskaat +pilvenlongat tukahduttivat valon. Kukaan ei enää laulanut musiikkia: +laulettiin runoelmia. Yksityiskohtaiset viat, hutiloidut pikkuseikat, +väärät äänetkin annettiin anteeksi sillä tekosyyllä, että ainoastaan +teoksen kokonaisuudella, aatteella, oli merkitystä... + +-- "Aate, niin, puhukaammepa siitä! Ikäänkuin te sitä ymmärtäisitte!... +Mutta ymmärtäkääpä tai älkää, kunhan vain kunnioitatte muotoa, jossa se +ilmenee: musiikki on ja tulee olemaan ennen kaikkea musiikkia." + +Muuten tuntui Christophesta pelkältä hassulta kujeelta se suuri +huoli, jonka saksalaiset taiteilijat olivat uhraavinaan ilmaisuun ja +ajatukseen. Mitä he tarkoittivat ilmaisulla, ajatuksella? Niin, he +työnsivät niitä kaikkialle, -- kaikkialle, samalla tavoin. He olisivat +voineet löytää vaikka villasukassa yhtä paljon ajatusta kuin jossakin +Michelangelon veistoksessa. He näyttelivät ketä tahansa ja mitä +tahansa samalla tavalla. Enimmistä heistä oli musiikissa oleellisinta +-- väitti Christophe -- äänen laajuus, musiikki-meteli. Laulajan +ilosta, joka on suuri Saksassa, oli sillä keinoin tullut jonkinlainen +ääni-atleetin urheilu. Kysymyksessä oli täyttää keuhkonsa paisuksiin +asti ilmalla ja paiskata se ulos voimakkaasti, tarmokkaasti, pitkään ja +hyvässä tahdissa. -- Eräälle suurelle laulajattarelle laati Christophe +kiitokseksi sen todistuksen, että hänen terveytensä oli hyvä. + +Eikä Christophe tyytynyt löylyttämään pelkästään taiteilijoita. Hän +kapusi rampin ylitse katsomoon ja pieksi yleisöä, joka töllisteli suu +auki hänen esitystään. Yleisö ällistyi eikä tiennyt, pitikö sen nauraa +vai raivostua. Olihan sillä täysi oikeus huutaa, että sille tehtiin +vääryyttä: se oli näet ehdottomasti varonut sekautumista mihinkään +taiteellisiin otteluihin; se pysyi viisaasti kaikkien päivänpolttavien +kysymysten ulkopuolella; ja milloin se pelkäsi olevansa väärässä, se +taputti käsiään kaikelle. Ja nyt sanoi Christophe, että oli rikollista +taputtaa käsiään!... Suosia huonoja taideteoksia? -- Sekin oli jo ilkeä +nieltävä! Mutta Christophe antoi yleisölle vielä lisää: hän haukkui +sitä siitäkin, että se tohti osoittaa suosiotaan hyville sävellyksille: + +-- "Humbuugia, sanoi hän sille, te koetatte uskotella, että teillä +on siihen oikein innostusta?... Joutavia, älkää luulkokaan, että me +uskotaan! Te näytätte itsestänne aivan päinvastaisen kuin mitä tahdotte +näyttää. Taputtakaa käsiänne, jos tahdotte, niille teoksille, jotka +jossakin määrin tavoittelevat teidän suosiotanne. Taputtakaa noille +pauhaaville finaaleille, jotka ovat luodut, kuten Mozart aikoinaan +sanoi, 'pitkiä korvia varten'. Tehkää se oikein sydämen pohjasta: se +määkynä on odotettua, se kuuluu ohjelmaan. -- Mutta silloin, kun on +soitettu Beethovenin _Missa Solemnis!_... Te raukat!... Se on viimeinen +Tuomio; te olette nähneet huimaavan _Glorian_ vyöryvän niinkuin myrsky +valtamerellä, te olette nähneet syöksyvän ohitsenne jättiläismäisen +tahdon ja raivoisan pyörteen, joka pysähtyy, murtuu, syöksyy pilviin, +takertuu kaksin käsin syvyyden päällä häilymään, ja ryntää jälleen, +täyttä lentoa avaruuteen. Myrsky karjuu, vääntelehtii. Kun se on +noussut väkevimmilleen, tulee yhtäkkiä modulatsiooni, välkähtää ääni, +joka raastaa auki taivaan pimeyden ja sinkauttaa kuten valoläikän +meren pinnalle, joka on kelmeä kuin ruumis. Se on loppu: murhanenkelin +raivoisa lento pysähtyy yhtäkkiä, sen levitetyt siivet lävistää kolme +salaman iskua. Kaikki humisee ja vapisee vielä ympärillä. Silmä +tuijottaa ankarasti eteensä. Sydän jyskyttää, hengitys tukkeutuu, +jäsenet ovat halvatut... Ja tuskin on viimeinen ääni kajahtanut, +niin te olette jo iloisia ja hupaisia, te huudatte, te nauratte, +arvostelette muka, osoitatte suosiota!... Mutta te ette ole kuulleet +mitään, tunteneet mitään, ymmärtäneet mitään, ette ole käsittäneet +kerrassaan mitään! Taiteilijan kärsimykset ovat teille pelkkää kujetta. +Teidän mielestänne ovat Beethovenin sieluntuskan kyyneleet hyvin +kuvatut. Te huudatte ristiinnaulitsemiselle: '_Bis, bis!_' Suuri +sielu vääntelehtii koko elämänsä tuskassa huvittaakseen tunnin teidän +hölmöyttänne..." + +Näin puhui Christophe aavistamattaan saman suuren sanan kuin Goethe, +vaikkei hän vielä ollut päässyt hänen vihaiseen rauhaansa: + +"Kansa ottaa ylevän leikikseen. Jos se näkisi sen sellaisena kuin se +on, ei sillä olisi rohkeutta näkyä kestää." + +Kunpa Christophe olisi edes pysähtynyt siihen! Mutta vauhtinsa voimasta +lensi hän vielä yleisönkin ohitse ja ammahti kuin tykinkuula kaikkein +pyhimpään, tabernaakkeliin, keskinkertaisuuden loukkaamattomaan +turvapaikkaan: nimittäin kritiikkiin. Hän alkoi pommittaa virkaveljiään +sillä alalla. Eräs heistä oli suvainnut ahdistella ajan lahjakkainta +säveltäjää, uuden koulun etevintä edustajaa, Hassleria, oikullisen +omituisten, mutta nerokkaiden ohjelma-sinfoniain tekijää. Christophe, +joka oli esitetty Hasslerille jo lapsena, säilytti aina häntä kohtaan +erikoisen salatun hellyyden, kiitollisena siitä haltioitumisesta +ja liikutuksesta, joka hänet silloin oli vallannut. Ja että typerä +kriitikko, jonka tietämättömyyden Christophe hyvin tunsi, läksytteli +nyt Hasslerin kokoista miestä ja komenteli häntä järjestykseen ja +periaatteisiin, se sai Christophen suunniltaan: + +-- "Järjestystä, järjestystä! hän huudahti; -- te ette tunne muuta +järjestystä kuin poliisijärjestyksen. Nero ei anna kuskata itseään +ennen tallatuille teille. Hän luo itse järjestyksensä, ja määrää +tahtonsa laiksi." + +Tämän ylpeän julistuksen jälkeen hän iski onnettoman arvostelijan +kaulukseen, paljasti kaikki aasimaisuudet, mitä hän oli viime aikoina +kirjoittanut, ja antoi hänelle järjestelmällisen löylyn. + +Koko arvostelu otti sen loukkauksen omakseen. Siihen saakka oli +se pysynyt ottelusta syrjässä. Se ei liioin tahtonut leikkiin: se +tunsi Christophen, tiesi hänen kykynsä ja ettei hän ollut liioin +kärsivällinen. Enintään olivat ainoastaan eräät heistä laupiaasti +valittaneet, että niin lahjakas säveltäjä kuin Christophe Krafft +erehtyi toimeen, joka ei kuulunut hänen alaansa. Mitä mieltä he muuten +olivatkin (silloin nimittäin, kun heillä oli jotain mieltä) ja kuinka +heitä Christophen arvostelut lienevätkin loukanneet, niin kunnioittivat +he niissä toki omaa etuoikeuttaan arvostella kaikkea tarvitsematta +itse olla arvosteltuina. Mutta heti, kun he näkivät Christophen +häikäilemättä rikkovan arvostelijain keskinäisen hiljaisen sopimuksen, +huomasivat he hänessä yleisen järjestyksen vihollisen. Heistä oli +yksimielisesti vihastuttavaa, ettei niin nuori mies kuin Christophe +suvainnut kunnioittaa kansallisia suuruuksia; ja he alkoivat sitkeän +sodankäynnin häntä vastaan. He eivät tuhlanneet pitkiä kirjoituksia +eivätkä vaivanneet itseään johdonmukaisilla vastaväitteillä -- (he +eivät mielellään lähteneet selvään taisteluun vihamiestä vastaan, +joka oli heitä paremmin asestettu, vaikka sanomalehtimiehillä yleensä +onkin erikoisen hyvä kyky väitellä asioista ottamatta huomioon toisten +vastasyitä, tai viitsimättä niitä edes lukeakaan); -- ei, pitkä kokemus +oli osoittanut heille, että lehden lukija on aina samaa mieltä kuin +sen tilaama lehtikin, joten he siis olisivat vain saattaneet arvonsa +epäilyksen alaiseksi, jos olisivat ryhtyneet väittelemään: lehdessä +täytyy ainoastaan myöntää, tai, vielä parempi, kieltää. (Kieltämisellä +on aina kahtavertaa suurempi voima kuin myöntämisellä; painokin +suoranaista seurausta: on helpompi pudottaa kivi alas kuin nakata se +ilmaan.) Sen vuoksi turvautuivat he eräänlaiseen omaan systeemiinsä: +he laativat tuon tuostakin salakavalia pikku uutisia, pilkallisia +ja loukkaavia, joita ilmestyi sopivalla paikalla joka päivä ja +koskaan ehtymättä. Ne tekivät hävyttömän Christophen naurunalaiseksi, +mainitsematta häntä aina edes nimeltä, vihjaten vain kuultavalla +tavalla juuri häneen. Ne vääristelivät hänen sanansa, niin että ne +muuttuivat järjettömiksi; ne levittivät hänestä kaikenlaisia juttuja, +joiden lähtökohta oli kyllä totta, mutta jatko pelkkää valheellista +sotkua, ja niiden laskettu tarkoitus oli saada hänet riitaan koko +kaupungin kanssa, ja vielä enemmänkin: itse hovin. Niissä hyökättiin +yksinpä hänen ulkomuotonsakin kimppuun: hänen kasvojensa, vaatteidensa; +ja ne saivatkin lopulta tehdyksi irvikuvan, joka tuntui luonnolliselta +sen tähden, että sitä alinomaa toistettiin. + + + + +Kaikki edellä kerrottu olisi Christophen ystävistä ollut jotakuinkin +yhdentekevää, ellei heidän aikakauslehtensäkin olisi saanut +taistelussa osakseen iskuja. Oikeastaan annettiin nämä iskut vasta +varoitukseksi; ei koetettukaan ärsyttää lehteä auttamattomaan riitaan, +tarkoituksena oli ainoastaan erottaa se Christophesta: kummasteltiin, +että aikakauslehti antoi sillä tavoin alentaa hyvää mainettaan, +ja osoitettiin sopivasti, että jos ei lehti ottaisi varoitusta +varteen, oltaisiin pakotetut karkaamaan koko toimituksen kimppuun, +niin vastenmielisesti kuin se tehtiinkin. Eräät melkoisen lauhkeat +alkuhyökkäykset Adolf Maita ja Mannheimia vastaan saivat pesueen +jo hieman levottomaksi. Mannheim tosin nauroi: hän ajatteli, että +tämähän saisi hänen isänsä, enonsa, serkkunsa ja koko hänen luvuttoman +sukunsa suorastaan raivon valtaan, nuo henkilöt, jotka anastivat muka +oikeudekseen valvoa kaikkia hänen tekojaan ja närkästyä niistä. Mutta +Adolf Mai käsitti asian paljoa vakavammin, ja hän moitti Christophea, +sanoen hänen saattavan aikakauslehden ikävään asemaan. Christophe +pyysi häntä pitämään huolta omasta alastaan. Toisista, joihin isku +ei kohdistunut, oli sangen huvittavaa, että Mai, joka istui heidän +kanssaan erehtymättömyyden istuimella, sai köniinsä heidän asemestaan. +Waldhaus nautti tästä salaisesti: hän sanoi, ettei mailmassa ole +taistelua, jossa eivät jotkut kallot halkea. Tietysti hän käsitti +asian niin, ettei hän suinkaan tahtoisi antaa siinä oman kallonsa +haljeta; hän luuli yhteiskunnallisen asemansa ja sukulaisuus- ja +muiden suhteittensa vuoksi olevansa turvassa iskuilta; eikä hänestä +suinkaan ollut paha, että noita juutalaisia, hänen liittolaisiaan, +hiukan peitottiin. Ehrenfeld ja Goldenring, jotka olivat siihen saakka +säilyneet vielä ehjin nahkoin, eivät olisi välittäneet pienistä +hyökkäyksistä: he pystyivät kyllä puolestaan vastaamaan. Mutta eräs +seikka heistä oli tuntuvampi, nimittäin Christophen itsepäinen tahto +saattaa heidät huonoihin väleihin kaikkien heidän ystäviensä ja +varsinkin ystävättäriensä kanssa. Ensimäisiä artikkeleita lukiessaan +olivat he nauraneet makeasti ja pitäneet koko asiaa erinomaisena +kujeena: he ihailivat, millä voimalla hän pommitti ikkunaruutuja puhki; +mutta he luulivat, ettei tarvittaisi muuta kuin sana, niin hänen +taisteluintonsa lauhtuisi, tai ainakin kääntyisivät hänen iskunsa +kohtaamasta niitä henkilöitä, joita he halusivat suojella. -- Mutta +asia ei ollut suinkaan sillä tavoin. Christophe ei totellut ketään: +hän ei ottanut huomioon mitään suosituksia, ja hän raivosi yhä kuin +hullu. Jos hänen antaisi valtoinaan temmeltää, ei koko kaupungissa +enää voisi elää. Heidän pikku ystävättärensä olivat jo itku kurkussa +ja vimmoissaan tulleet lehden toimitukseen ja saaneet aikaan ilkeitä +kohtauksia. Toimittajat turvautuivat nyt koko diplomaattiseen neroonsa +saadakseen Christophen lieventämään edes muutamia ankaria tuomioitaan: +Christophe ei muuttanut sanaakaan. Toiset suuttuivat: Christophe +suuttui myöskin, mutta ei muuttanut sittenkään. Waldhaus, jota toverien +levottomuus huvitti, sillä häneen se ei koskenut, asettui Christophen +puolelle, ärsyttääkseen toisia kumppaleita. Ehkäpä hän ymmärsi +paremmin kuin muut Christophen jalomielisen mielettömyyden arvon, +mielettömyyden, joka puski hillittömästi kaikkea vastaan ja katkaisi +kaikki pakotiensä eikä välittänyt yhtään tulevaisuutensa turvasta. +Mitä Mannheimiin tulee, hän nautti kuninkaallisesti tästä metakasta: +hänestä tuntui hyvältä ilveilyltä, että hän itse oli tuonut tuon hullun +tänne älykkäiden ja järkeväin pikku keikarien joukkoon, ja hän oli +haljeta naurusta, kun hän luki sekä Christophen huitomia että hänen +saamiaan iskuja. Vaikka hän siskonsa vaikutuksesta alkoikin jo uskoa, +että Christophe oli hiukan päästään vialla, piti hän vain sen enemmän +hänestä -- -- (hänen luonteensa melkein vaati, että ne, joita hän +suosi, olivat hieman naurettavia). -- Sen vuoksi tuki hän Waldhausin +kanssa yhä enemmän Christophea toisia vastaan. + +Mannheim, joka oli melkoisen käytännöllinen, vaikka koettikin kaikin +voimin kuvitella, ettei hän sellainen ollut, sai sen hyvin perustellun +aatteen, että hänen ystävänsä Christophen olisi edullista solmia +asiansa maan silloisen edistyneimmän musikaalisen puolueen asiaan. + +Siinäkin, kuten enimmissä saksalaisissa kaupungeissa, oli näet n.s. +_Wagner-Verein_, joka edusti uusia aatteita vanhoillista suuntaa +vastaan. -- Oikeastaan ei ollut enää kovinkaan vaarallista puolustaa +Wagneria, koskapa hänen maineensa oli jo tunnustettu ja hänen +teoksensa merkitty kaikkien Saksan oopperain repertoaareihin. Mutta +hänen voittonsa oli paremminkin tapahtunut väkivalloin kuin vapaasti +myönnetty; ja pohjaltaan säilyi enemmistö yhäti itsepintaisesti +vanhoillisena, varsinkin sellaisissa pikkukaupungeissa kuin tämä, +joka oli jäänyt hiukan syrjään nykyaikaisista virtauksista ja joka +eli vanhoilla kunniakkailla muistoilla. Enemmän kuin missään muualla +vallitsi siellä saksalaisille synnynnäinen epäluulo kaikkea uutta +kohtaan, ikäänkuin laiskuus, joka ei jaksa huolia mitään sellaista +totta ja voimakasta, jota ei ole jo ikäpolvia märehtimällä heikonnettu. +Se huomattiin parhaiten siitä, miten väkinäisesti kaikki sellaiset +uudet teokset, jotka kulkivat Wagnerin henkeen, otettiin vastaan, +joskaan ei uskallettu vastustaa itsensä Wagnerin sävellyksiä, sillä +sehän asia oli jo ratkaistu. Niinpä olisi näillä _Wagner-Vereineillä_ +ollut sangen hyödyllinen tehtävä, jos he olisivat ottaneet sydämensä +asiaksi puolustaa nuoria ja taiteellisesti pystyviä voimia. Ja sen +ne tekivätkin joskus; Bruckner ja Hugo Wolf löysivät eräistä niistä +kaikkein parhaimmat liittolaisensa. Mutta usein tukehutti mestarin +itsekkyys hänen oppilaitaan; ja samoin kuin Bayreuthissä palveltiin +mahdottomasti jumaloiden pelkästään yhtä ainoata olentoa, niin +olivat Bayreuthin haaraosastotkin vain sellaisia pikku kirkkoja, +joissa veisattiin ikuisesti messuja yhden ainoan Jumalan kunniaksi. +Korkeintaan sallittiin sivukappaleissa loistaa niiden kaikkein +uskollisimpien oppilaiden, jotka noudattivat kirjaimellisesti pyhiä +uskonkappaleita ja palvelivat tomuun kumartuen tuota yhtä ainoaa, +totista Jumalaa, hänen monine kasvoineen: musiikkia, runoutta, draamaa +ja metafysiikkaa. + +Sellainen oli tämänkin kaupungin Wagner-Verein. Se noudatti +toiminnassaan kuitenkin määrättyä järjestelmää: se pestasi mielellään +rekryyteikseen nuoria, lahjakkaita miehiä, joista sille saattoi +olla hyötyä; ja kauan se oli jo vaaniskellut halukkain silmin +Christophea. Se oli kautta rantain koettanut häntä jo lähestyäkin, +mutta Christophe ei ollut sellaisesta välittänyt, sillä hänellä ei +ollut mitään halua liittyä mihin tahansa. Hän ei ymmärtänyt, mikä +hiisi hänen maanmiehiään pakotti aina ryhmittymään kuin lampaat ja +miksi he eivät koskaan voineet tehdä mitään yksin: ei laulaa, ei +kävellä eikä juoda. Hän inhosi koko _Vereinswesen_ järjestelmää. +Mutta yleensä hän suosi kuitenkin enemmän jotakin _Wagner-Vereiniä_ +kuin kaikkia muita _Vereinejä_: ainakin antoi tämä yhdistys silloin +tällöin tekosyyn hyvillekin konserteille; ja vaikkei hän ollutkaan joka +kohdassa taiteesta yhtä mieltä kuin wagnerianit, oli hän lähempänä +heitä kuin muita musikaalisia ryhmiä. Hänestä tuntui siltä kuin hän +olisi voinut löytää jonkin ymmärtämyskohdan itsensä ja tuon puolueen +välillä; sillä se puolue kohteli Brahmsia ja "Brahmineja" yhtä väärin +kuin hänkin. Christophe antoi siis esittää itsensä Wagner-Vereinille. +Mannheim välitti asian: hän tunsi kaiken maailman. Vaikkei hän +ollutkaan musiikkimies, oli hän _Wagner-Vereinin_ jäsenkin. Johtokunta +oli seurannut tarkkaavasti Christophien sodankäyntiä aikakauslehden +palstoilla. Eräät hyökkäysretket, joita Christophe oli tehnyt +vastakkaiseen leiriin, näyttivät osoittavan, että hänellä oli vankat +nyrkit ja että hän kelpaisi palvelukseen. Christophe oli tosin ampunut +muutamia hävyttömiä nuolia Wagnerseuran epäjumalaakin kohti; mutta +niitä ei oltu näkevinään; -- ja ehkäpä nämä Christophen ensimäiset ja +vielä melkoisen vaarattomat hyökkäykset saattoi helposti ymmärtää, +kun ajatteli, millä innolla vastapuolikin koetti nujertaa Christophen +jo ennenkuin hän ehti ilmaista ajatuksensa paremmin. Häneltä tultiin +siis sangen rakastettavasti pyytämään lupaa esittää eräitä hänen +sävellyksiään seuran tulevissa konserteissa. Christophea se imarteli ja +hän myöntyi: hän tuli _Wagner-Vereiniin_; ja Mannheimin yllyttämänä hän +antoi merkitä itsensä sen jäseneksi. + +_Wagner-Vereinin_ johdossa oli siihen aikaan erityisesti kaksi +miestä, joista toinen oli sievoisen kuuluisa kirjailijana, toinen +orkesterinjohtajana. Kumpikin uskoivat he Wagneriin yhtä sokeasti kuin +muhamettilainen profeettaansa. Ensinmainittu heistä, Josias Kling, oli +sommitellut Wagner-sanakirjan, -- _Wagner-Lexikon_ -- josta saattoi +heti paikalla löytää mestarin ajatukset _de omni re scibili_; se oli +hänen elämänsä suurtyö. Hän osasi siitä ulkoa kokonaisia lukuja, +aivan kuin Ranskan maalaisporvaristo ennen laususkella _La Pucellen_ +värssyjä. Josias Kling kirjoitti myöskin _Bayreuther Blätteriin_ +artikkeleita Wagnerista ja aarialaisesta hengestä. On itsestään +selvää, että Wagner oli hänestä aarialaisuuden perityyppi; tyyppi, +joka oli löytänyt saksalaisessa rodussa turvapaikan latinalaisen ja +varsinkin ranskalaisen semitismin turmiollisia vaikutuksia vastaan. +Hän julisti epäpuhtaan gallialaisen hengen joutuneen auttamattomasti +tappiolle; mutta siitä huolimatta hän jatkoi joka päivä tuimasti +taistelua, niinkuin tuo iankaikkinen vihollinen olisi yhä uhannut. +Ranskassa ei hän tunnustanut löytyvän kuin yhden suurmiehen: se +oli kreivi de Gobineau. Kling oli pieni ukko, hyvin siisti, sangen +kohtelias, ja punasteli kuin vanhapiika. -- Toinen _Wagner-Vereinin_ +pylväs, Erich Lauber oli ollut neljänkymmenen vuoden vanhaksi erään +kemiallisen tehtaan johtajana; sitten oli hän yhtäkkiä kääntänyt +kelkkansa ja ruvennut orkesterinjohtajaksi. Siihen hän olikin +lujalla tarmollaan ja myöskin rikkautensa voimalla päässyt. Hän +oli oikea Bayreuth-fanaatikko: kerrottiin, että hän oli kulkenut +jalkaisin Münchenistä Bayreuthiin, toivioretkeläisen töppösissä. Oli +kummallista, että tuo mies, joka oli lukenut ja matkustellut paljon, +koetellut monia ammattioloja ja näyttänyt aina olevansa tarmokas +persoonallisuus, muuttui aina, kun musiikkiin koskettiin, suuren +lauman lampaaksi; kaikki hänen omintakeisuutensa hävisi, ja hän oli +silloin vieläpä hiukan tuhmempi kuin muut. Koska hän oli musiikkialalla +sangen epävarma itsestään, ei hän luottanut omaan tunteeseensa, vaan +seurasi orjallisesti joka kohdassa Bayreuthin _Kapellmeisterien_ +ja patenttitaiteilijain antamaa Wagner-tulkintaa. Kaikki kulissit +ja moniväriset pukulaitteet, jotka ihastuttivat Wahnfriedin pikku +hovin lapsellista ja barbaarista makua, olisi hän tahtonut jäljentää +pienimpiinkin yksityiskohtiin asti. Hän muistutti ihailussaan noita +Michelangelo-fanaatikkoja, jotka kopioivat häntä niin tarkoin, että +ottivat kopioonsa yksinpä ne rappaukseen syntyneet halkeamat ja +homepilkutkin, jotka aika oli hänen pyhiin teoksiinsa tehnyt ja sillä +tavalla pyhittänyt vioittumatkin. + +Nämä kaksi herraa eivät tosin olleet liioin Christophen maun +mukaisia; mutta he olivat maailmanmiehiä, seuraihmisiä ja kumpikin +varsin oppineita; eikä Lauberin kanssa puheleminen ollut suinkaan +epäintressanttia, kun vain ei jouduttu puhumaan musiikista. Lauberilla +oli muuten jokin ruuvi irti, eikä sellainen ollut Christophesta +yleensä kovin vastenmielistä: se oli virkistävää vaihtelua järkeväin +ihmisten latteuden rinnalla. Christophe ei vielä tiennyt, ettei mikään +ole kiusaavampaa kuin puuta heinää puhuva ihminen, ja että niissä, +joita, aiheetta kyllä, "originelleiksi" sanotaan, on vielä harvemmin +omintakeisuutta kuin koko muussa yleisön laumassa. Sillä sellaiset +"originellit" ovat vain typeriä mielipuolia, joiden ajatus rajoittuu +pelkkiin määrättyihin kellokoneiston liikkeisiin. + +Josias Kling ja Lauber olivat ensin Christophea kohtaan sangen +suopeita, koska he toivoivat voittavansa hänet puolelleen. Kling omisti +hänelle ylistävän artikkelin ja Lauber myöntyi seuraamaan tarkoin +kaikkia hänen ohjeitaan esittäessään Vereinin orkesterissa hänen +kappaleitaan. Se liikutti Christophea, mutta kovaksi onneksi turmeli +asianomaisten huono ymmärrys heidän auliin halunsa hedelmät. Hänellä +ei ollut kykyä kuvitella mitään erinomaisia ihmisistä pelkästään +siitä syystä, että he häntä ihailivat. Hän oli paljon vaativa olento. +Hän ei tahtonut itseään ihailtavan minkään sellaisen vuoksi, mitä +hän ei ollut; ja hän piti enemmän vihollisinaan kuin ystävinä niitä +ihmisiä jotka olivat tulleet erehdyksestä hänen ystävikseen. Niinpä +ei hän ollutkaan yhtään kiitollinen Klingille siitä, että Kling luuli +näkevänsä hänessä Wagnerin oppilaan ja haeskeli yhtymäkohtia hänen +_Liediensä_ ja eräiden _Tetralogian_ osien välillä, vaikka niissä ei +ollut muuta yhteistä kuin eräitä skaalaan kuuluvia nuotteja. Eikä hän +ollut laisinkaan iloinen, kun näki konsertissa kappaleensa muurattuna +kahden wagnerilaisen draamallisen kallionmöhkäleen väliin, -- ja erään +aivan arvottoman Wagnerin-apinoitsijan sokerileivoksen viereen. + +Christophea alkoi piankin tässä pienessä kappelissa tukehduttaa. +Se oli pelkkä akademia, yhtä ahdas kuin kaikki entiset, ja vielä +suvaitsemattomampi, koska se oli nousukas taiteen alalla. Christophelta +alkoivat kadota kuvitelmat jonkun erikoisen taidemuodon tai aatteen +ehdottomasta arvosta. Tähän saakka hän oli luullut, että suuret +ajatukset hiovat kaikkialle valoansa. Nyt hän huomasi, että kuinka +aatteet koettavatkin muuttua, ihmiset pysyvät aina samoina; ja että +ainoastaan ihmiset merkitsivät tämän maailman menossa jotakin: aatteet +elivät omaa elämäänsä. Jos ihmiset syntyivät keskinkertaisina ja +orjamaisina, niin nerokin muuttui keskinkertaiseksi heidän sielujensa +läpi kulkemaan joutuessaan; ja vapautuksen huuto, joka sankarilta +pääsee, kun hän murtaa kahleensa, muuttuu tulevissa polvissa orjuuden +ilmausmuodoksi. -- Christophe ei voinut olla ilmaisematta näitä +tunteitaan. Hän ei lyönyt laimin ainoatakaan tilaisuutta, milloin voi +karata tällaisen taide-fetisismin kimppuun. Hän julisti, ettei niissä +asioissa tarvita enää epäjumalia eikä klassikoita, ei minkäänlaisia, +että ainoastaan sillä oli oikeus sanoa itseään Wagnerin hengen +perilliseksi, jolla oli kyky tallata jalkoihinsa itse Wagner ja astella +edelleen suoraa tietään, katsoen yhä eteen-, eikä koskaan taaksepäin, +-- ainoastaan sillä, jolla oli rohkeutta antaa kaiken sellaisen +kuolla, jonka oli aika kuolla, ja pysyä kiivaassa elämän yhteydessä. +Klingin tyhmyys sai ärsytetyksi Christophen hyökkäykseen. Christophe +paljasti kaikki viat ja naurettavuudet, mitä hän huomasi Wagnerissa. +Wagnerilaiset eivät jättäneet syyttämättä häntä narrillisesta +kateudesta heidän jumalaansa kohtaan. Christophe puolestaan ei +epäröinyt, että nuo samat herrat, jotka nyt ylistivät Wagneria, hänen +kuoltuaan, olisivat olleet ensimäiset tukehduttamaan hänet hänen +eläessään: -- siinä suhteessa hän teki kuitenkin heille väärin. +Jollakin Klingillä ja Lauberillakin oli ollut innostuksen aikansa; +parikymmentä vuotta sitten he olivat taistelleet eturivissä; mutta, +niinkuin ihmisistä enimmät, olivat he väsyneet keskelle tietä. Ihminen +on yleensä niin heikko, ettei hän voi jatkaa matkaansa päästyään +ensimäiselle vuorenpengermälle, vaan hengästyy pilalle; ylen harvoilla +riittää keuhkoja noustakseen vielä ylemmäksi. + +Christophen jyrkkyys vieroitti pian hänestä uudet ystävät. Heidän +suopeutensa oli ollut jonkinlaista kauppatarjousta: hänen olisi +pitänyt olla heidän puolellaan, muuten eivät he häntä tukeneet; ja nyt +huomattiin hyvinkin pian, ettei Christophe tinkisi mitään itsestään: +hän ei pestautuisi rekryytiksi. Silloin kääntyi tuuli kohta. Se +ylistys, jonka hän kielsi puolueen jalustalle kohottamilta suurilta +tai pieniltä patenttijumalilta, kiellettiin nyt vuorostaan häneltä. +Hänen sävellyksiään ei enää otettu vastaan niin hartaasti kuin ennen; +ja eräät alkoivat jo jyrkästi paheksua, että hänen nimensä oli liian +usein ohjelmissa. Häntä pilkattiin takanapäin, ja kritiikki ärtyi +päivä päivältä; Kling ja Lauber olivat vaiti ja osoittivat siten +yhtyvänsä kritiikkiin. Kuitenkin varoivat he vielä rikkomasta välejään +Christophen kanssa: ensinnäkin siitä syystä, että Rheinin maiden +ihmiset pitivät yleensä ratkaisun lykkäämisestä, siis ratkaisuista, +jotka eivät ole mitään ratkaisuja, koska niillä on etuoikeutena jatkaa +äärettömiin epämääräisiä asiantiloja; ja toiseksi sentähden, että +toivottiin vielä voitavan tehdä hänelle, mitä vain tahdottiin: joskaan +ei luultu enää voitavan muuttaa hänen mielipiteitään, niin ainakin +uskottiin hänen väsyvän. + +Christophe ei antanut heille aikaa heidän yrityksensä toteuttamiseen. +Jos hän milloin oli tuntevinaan, että joku oli pohjaltaan hänelle +epäsuopea, mutta ei tahtonut sitä tunnustaa ja koetti sen sijaan +kuvitella olevansa hänen miehiään pysyäkseen hänen kanssaan hyvissä +väleissä, niin hän ei levähtänyt ennenkuin hän sai tuolle henkilölle +osoitetuksi, että hän oli hänen vihollisensa. Ja kun hän eräänä iltana +Wagner-Vereinissä huomasi vastassaan niin ulkokullatun vihollisuuden +muurin, ettei hän enää jaksanut sitä sietää, ilmoitti hän Lauberille +kursailematta eroavansa seurasta, Lauber ei voinut ymmärtää tästä +mitään; ja Mannheim ryntäsi Christophen luokse ja koetti sovittaa +asiaa. Kuullessaan hänen ensimäiset sanansa, purkautui Christophen sisu: + +-- Ei ei, ei, ja vielä kerran ei! Älä puhu minulle enää koko +joukkiosta. Minä en tahdo heitä nähdä... Minä en voi, minä en välitä +heistä enää... Olen hirveästi kyllästynyt ihmisiin; minä tuskin viitsin +katsoa heitä kasvoihin. + +Mannheim nauroi sydämensä pohjasta. Hän ei ajatellut liioin, miten hän +voisi rauhoittaa kiihtynyttä Christophea, vaan miten hän itse saisi +iloa tästä kohtauksesta: + +"Tiedän kyllä, etteivät he kauniita ole; mutta sehän ei ole mikään +uutuus; sanopas, mitä nyt oikein on tapahtunut?" + +-- Ei kerrassaan mitään. Minä se vain olen saanut tarpeekseni, minä... +Niin, naura vain, pilkkaa sanojani: tietysti minä olen hullu. Viisaat +ihmiset noudattavat logiikan ja terveen järjen lakeja. Minä en ole +sellainen; minä olen mies, joka toimin omien vaikutusteni mukaan ja +välittömin puuskin. Kun minuun on kasaantunut varma määrä sähköä, +täytyy sen purkautua, maksoi mitä maksoi; ja sen pahempi muille, jos +se polttaa heidän nahkaansa! Ja vielä pahempi minulle itselleni! Minä +en ole luotu elämään ihmislaumassa. Tästä alkaen minä tahdon olla vain +itseni omaisuutta. + +-- Et suinkaan aikone tulla toimeen ilman jotakin maailmaa? kysyi +Mannheim. Ethän voi soittaa yksin sävellyksiäsi. Sinä tarvitset +laulajia, laulajattaria, orkesteria, orkesterinjohtajia, yleisöä, +kättentaputusystäviä... + +Christophe huudahteli: + +-- En tarvitse, en, en!... + +Mutta viimeisen sanan kuullessaan hän ryntäsi ylös: + +-- Ystäviä sellaiseen! Etkö jo häpeä puhua? + +-- En tarkoita ostettuja taputtajia (vaikka se, totta puhuen, onkin +ainoa vielä keksitty keino, jolla saadaan näytetyksi yleisölle jonkin +taideteoksen arvo). -- Mutta aina tarvitaan jonkinlainen apujoukko: +pieni ryhmä, joka ympäröi tekijää ja tottelee hänen viittauksiaan. +Siinä ovat ystävät tarpeen. + +-- En tarvitse ystäviä! + +-- Silloin sinulle vihelletään. + +-- Ja minä tahdonkin, että minulle vihelletään! Mannheim oli varsin +voitonvarma. + +-- Sitäkään iloa ei sinulle kauan kustanneta. Sinun teoksiasi ei +soiteta. + +-- Hyvä, olkoot soittamatta. Luuletko sinä, että minä välitän +kavuta miksikään suuruudeksi? Kyllä, minä olin jo vähällä joutua +tavoittelemaan sitäkin päämäärää... Mitä tyhmyyttä! Mielettömyyttä! +Älyttömyyttä!... Aivan kuin tuon kaikkein alhaisimman ylpeyden +lajin tyydyttäminen olisi kyllin suuri palkinto kaikista sitä ennen +tehtävistä uhrauksista, -- ikävystymisestä, kärsimyksistä, töykeistä +loukkauksista, alentumisesta, häpeällisestä myöntymisestä -- kaikesta, +mikä on moisen kunnian hinta! Piru minut vieköön, jos annan koskaan +sellaisten huolten enää kiusata aivojani! Ei kysymystäkään siitä +enää! Minä en tahdo olla missään tekemisissä yleisön, yleisenä +olemisen kanssa. Julkisuus on konnain humbuugia. Minä tahdon olla +yksityishenkilö, ja elää itseäni ja niitä varten, joista minä pidän... + +-- Aivan niin, myönsi Mannheim ivallisesti. Miksipä et rupeaisi +joksikin käsityöläiseksi. Esimerkiksi suutariksi? + +-- Ah, jos minä olisinkin suutari, sellainen kuin esimerkiksi tuo +verraton Hans Sachs! huudahti Christophe. Kuinka elämä silloin olisi +iloista ja mukavaa! Suutari arkipäivisin, -- musiikkimies sunnuntaisin +ja ainoastaan pienessä tuttavapiirissä, omaksi ilokseni ja parin +ystävän? Se olisi ihmisen arvoista!... -- Olenko minä hullu, hukkaan +aikaani ja vaivaani saadakseni pelkästään ilon joutua kaikkien +nautain tuomioiden uhriksi? Eikö ole paljoa parempi ja kauniimpi +olla muutamien kunnon ihmisten rakastama ja ymmärtämä kuin tuhansien +idioottien ymmärtämä, arvostelema, naperoima, imelöimä?... Ylpeyden +ja kunnianhimon piru ei vedä minua enää koskaan nenästä: siihen saat +luottaa! + +-- Sen uskon, sanoi Mannheim. + +Mutta hän ajatteli: + +-- Tunnin päästä hän puhuu aivan toisin. + +Ja hän jatkoi rauhassa: + +-- No niin, minä siis hieron jälleen sovinnot _Wagner-Vereinin_ kanssa? + +Christophe kohotti molemmat kätensä: + +-- Näin, näinkö olen kokonaisen tunnin kiusannut kurkkuani +vakuuttaakseni sinulle juuri päinvastaista!... Ei, sanon sinulle vielä +kerran jyrkästi, että minä en astu sinne enää jalallanikaan. Minä +vihaan kaikkia noita _Wagner-Vereinejä_, kaikkia _Vereinejä_, kaikkia +tuollaisia lammastarhoja, joita ihmiset tarvitsevat saadakseen pusertua +toisiaan vastaan ja määkyä yhteen ääneen. Mene sanomaan puolestani +noille lampaille, että minä olen susi, että minulla on hampaat, ja että +minä en ole luotu kaluamaan heidän laitumillaan! + +-- Hyvä, hyvä, se heille sanotaan, myönsi Mannheim ja poistui, sangen +ihastuneena aamuunsa. Hän ajatteli: + +-- Hän on hullu, aivan pähkähullu... + +Hänen sisarensa, jolle hän sitten heti kertoi kohtauksen, kohautti +hartioitaan ja sanoi: + +-- Hulluko? Kuvittelee vain sitä nyt meille!... Hän on tyhmä, ja +narrillisen ylpeä... + + + + +Kuitenkin Christophe jatkoi vimmattua sotaansa Waldhausin +aikakauslehdessä. Ei silti, että se olisi häntä huvittanut: +arvostelu-homma ikävystytti häntä, ja hän oli jo heittämäisillään +kaikki hiiteen. Mutta kun hänen suutansa koetettiin tukkia, niin hän +yltyi: hän jatkoi itsepäisesti, hän ei tahtonut näyttää siltä kuin +olisi antanut myöten. + +Waldhaus alkoi tulla rauhattomaksi. Niin kauan kuin hän oli +säilynyt keskellä läimäyksiä koskemattomana, oli hän seurannut +sotaa tyynin mielin kuin mikäkin Olympon jumala. Mutta joku viikko +sitten näyttivät eräät lehdet kadottaneen tietoisuutensa hänen +persoonansa loukkaamattomasta laadusta; ne keksivät käydä hänen +kirjailija-itserakkautensa kimppuun, ja niin harvinaisen ovelasti, että +Waldhaus olisi aivan huomannut siinä jonkun tuttavan kynnet, jos olisi +ollut älykkäämpi. Itse asiassa nämä hyökkäilyt olivatkin Ehrenfeldin +ja Goldenringin salakavalaa keksintöä, jolla he olivat päättäneet, +kun eivät enää muuta neuvoa löytäneet, tehdä lopun Christophen +polemiikeista. He laskivat oikein. Waldhaus julisti heti paikalla, +että Christophe alkoi häntä hermostuttaa; eikä hän Christophea enää +kannattanut. Koko aikakauslehti vaivasi siitä lähtien päätänsä +saadakseen Christophen vaikenemaan. Mutta menepäs pistämään kuonokoppa +koiralle, joka parhaillaan ahmii saalistaan! Kaikki, mitä hänelle +sanottiin, ärsytti häntä kahta uhemmin. Christophe sanoi toisille, että +he olivat akkoja, ja väitti puhuvansa kaikki, -- kaikki, mitä hänen +velvollisuutensa oli puhua. Jos he tahtoivat potkia hänet pois, oli se +heidän asiansa! Koko kaupunki saisi silloin tietää, että he olivat yhtä +suuria raukkoja kuin muutkin; mutta hän puolestaan ei lähtisi lehdestä +omasta aloitteestaan. + +Herrat katselivat ällistyneinä toisiinsa, ja sitten he haukuskelivat +Mannheimia, että hän oli hankkinut mokoman hullun heidän kimppuunsa. +Mannheim nauroi yhä vain, lupasi nolata kunnolleen Christophen, ja +löi vetoa, että Christophe jo seuraavassa artikkelissaan sekoittaisi +koko lailla vettä myrkkyynsä. Toiset eivät liioin häntä uskoneet; +mutta todellisuus näytti, ettei Mannheim ollut turhaa kerskunut. +Christophen seuraavassa kirjoituksessa ei ollut ainoaakaan solvaavaa +huomautusta kenellekään, vaikkei se ollutkaan mikään kohteliaisuuden +näyte. Mannheimin keino oli kovin yksinkertainen; kaikki ihmettelivät, +etteivät he olleet ennen sitä keksineet: Christophe ei lukenut +koskaan myöhemmin, mitä hän oli aikakauslehteen kirjoittanut; niin +ja näin luki hän edes korrehtuureja, ja teki senkin sangen nopeasti +ja huonosti. Adolf Mai oli monen monta kertaa tehnyt siinä suhteessa +hänelle happamen-makeita huomautuksia: hän sanoi, että painovirhe +vie siistin aikakauslehden arvon. Christophe ei käsittänyt tätä +arvostelua aivan vakavasti ja vastasi, että ne, joita hän haukkuu, +ymmärtävät kyllä asian painovirheineenkin. Mannheim käytti nyt +hyväkseen tätä Christophen laiminlyöntiä: hän sanoi, että Christophe +oli oikeassa, että korrehtuurin luku oli faktorin hommaa; ja hän halusi +vapauttaa Christophen siitä kokonaan. Christophe suorastaan heltyi +kiitollisuudesta; mutta kaikki toiset vakuuttivat hänelle yhteisestä +sopimuksesta, että sellainen järjestely oli heillekin hyödyksi, sillä +se säästi aikaa. Christophe jätti siis korrehtuurinsa Mannheimin +käsiin ja pyysi häntä korjaamaan ne hyvin. Mannheim ei jättänytkään +sitä tekemättä: se oli aivan uutta ja ihastuttavaa leikkiä. Ensin hän +ei uskaltanut muuta kuin laimentaa joitakuita liian jyrkkiä sanoja, +jättää pois sieltä täältä muutamia epäkohteliaita nimityksiä. Mutta +menestys rohkaisi häntä, hän tohti pitemmälle: hän alkoi muokata toisin +kokonaisia lauseita ja niiden ajatustakin; hän saavutti pian siinä +ammatissa erinomaisen kätevyyden. Koko temppu oli säilyttää lauseen +ulkonainen kuori ja sen karakteristinen muoto ja kuitenkin saada +sillä sanotuksi aivan päinvastaista kuin Christophe oli tarkoittanut. +Mannheim otti nähdäkseen suuremman vaivan väärentäessään Christophen +artikkeleita kuin hänellä olisi ollut, jos hän olisi tehnyt ne itse +kokonaan; koskaan hän ei ollut työskennellyt näin ankarasti. Mutta hän +nauttikin tuloksesta: moni musiikkimies, jota Christophe tähän asti +oli vainonnut myrkyllisiin sarkasmeihin saakka, aivan ällistyi, kun +näki hänen vähitellen lauhtuvan, jopa sulavan viimein häntä suorastaan +ylistelemäänkin. Aikakauslehti riemuitsi voitostaan. Mannheim luki +toimitukselle yöpesunsa tulokset. Ja kaikki nauroivat kohti kurkkuaan. +Ehrenfeld ja Goldenring sanoivat joskus Mannheimille: + +-- Varohan itseäsi! Sinä menet liian pitkälle! + +-- Ei se tee mitään, vastasi Mannheim. + +Ja hän jatkoi kahta innokkaammin. + +Christophe ei huomannut mitään. Hän pistäysi toimituksessa, jätti sinne +artikkelinsa, ja unohti sitten koko asian. Joskus vei hän kuitenkin +Mannheimin syrjään ja sanoi: + +-- Nyt minä annoin heille oikein vasten suuta, niille huijareille. +Luepas tätä... + +Mannheim luki. + +-- No, mitäs siitä ajattelet? + +-- Murhaavaa, hyvä veli! Heistä ei jää kuin märkä läikkä jäljelle. + +-- Mitä luulet heidän nyt sanovan? + +-- Oh, siitä nousee hemmetinmoinen meteli! + +Mutta siitä ei noussut minkäänlaista meteliä. Päinvastoin: kaikki +kasvot kirkastuivat, mikäli Christophe huomasi; ihmiset, joita hän +vihasi, tervehtivät häntä kadulla kohteliaasti. Kerran hän tuli +toimitukseen rauhattomana ja otsa nyrpeästi rypyssä; hän heitti +pöydälle käyntikortin ja kysyi: + +-- Mitä tämä merkitsee? + +Kortti oli erään musiikkimiehen, jonka hän oli äskettäin haukkunut; +mutta sen reunaan oli kirjoitettu: "_Syvimmällä kiitollisuudella_." + +Mannheim vastasi nauraen: + +-- On olevinaan pilkallinen. Christophe henkäisi helpotuksesta: + +-- Oh, sanoi hän, minä jo pelkäsin, että artikkelini olisi +miellyttänyt häntä. + +-- Hän on vimmoissaan, virkkoi Ehrenfeld; mutta hän ei tahdo näyttää, +että asia niin on: hän on muka yläpuolella, hän pilkkaa. + +-- Pilkkaako?... Se sika! äännähti Christophe, uudestaan kuohahtaen. +Teenpä siis toisen artikkelin. Ken viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa. + +-- Ei ei, sanoi Waldhaus rauhattomana. Minä en luule, että hän koettaa +pilkata. Se on nöyryyttä, hän on kunnon kristitty: kääntää toisen +poskensa, kun lyödään toiselle. + +-- Sen parempi! sanoi Christophe. Oh, sellainen raukka! Kun tahtoo, +niin saa kunnon löylyn. + +Waldhaus koetti sovittaa. Mutta toiset nauroivat. + +-- Antaa mennä... sanoi Mannheim. + +-- No niin... arveli silloin Waldhaus, rauhoittuen jälleen. Hiukka +lisää ei haittaa!... + +Christophe lähti toimituksesta. Virkaveljet alkoivat hyppiä ilosta ja +nauroivat haljetakseen. Kun he olivat hiukan selvinneet, sanoi Waldhaus +Mannheimille: + +-- Nyt sinä kuitenkin olit joutua vähällä kiinni itse työssä... Varo +itseäsi. Sinä panet meidät pahaan kiikkiin. + +-- Pyh, vastasi Mannheim, siihen on paljon aikaa, ja iloista aikaa. Ja +sitäpaitsi: minähän hankin hänelle vain ystäviä. + + + + + + +II + +HIEKKA HAUTAA + + + + +Näin pitkälle oli Christophe päässyt kömpelössä yrityksessään uudistaa +Saksan taidetta, kun kaupungin läpi sattumalta kulki ranskalainen +näyttelijäjoukkue. Oikeastaan sopisi paremminkin sanoa, että se oli +joukkio, sillä niinkuin tavallisesti, oli se kokoonhaalittu liuta +köyhiä raukkoja, se tiesi mistä esille ongittuja, ja tuntemattomia +nuoria näyttelijöitä, jotka olivat ylen tyytyväisiä mihin kohteluun +tahansa, kunhan vain saivat hieman esiintyä. Muuan kuuluisa ja +iäkäs näyttelijätär oli valjastanut heidät riemuvaunujensa eteen +kiertäessään itse esiintymässä Saksassa. Ja matkustaessaan tämän +pienen herttuakunnan pääkaupungin läpi, antoi hän nyt sielläkin kolme +näytäntöä. + +Waldhausin aikakauslehdessä pidettiin tapahtumasta tavatonta melua. +Mannheim ja hänen ystävänsä olivat perillä Parisin kirjallisesta +ja hienon maailman elämästä, tai olivat olevinaan perillä; he +hakivat siitä aina joutavia pikku loruja, joita he olivat kaapanneet +parisilaisista bulevardilehdistä ja käsittäneet useinkin niin ja +näin: he edustivat ranskalaista henkeä Saksassa. Moinen näyte riitti +viemään Christophelta halun tutustua siihen henkeen lähemmin. Mannheim +väsytti hänet pahanpäiväisesti Parisin-ylistyksillään. Hän oli käynyt +siellä monta kertaa; siellä oli hänen sukuaankin: hänellä oli omaisia +kaikissa Europan maissa; ja kaikkialla olivat ne omaksuneet kunkin maan +kansallisuuden ja katsantokannat; tämän Abrahamin heimon jäseniä olivat +muun muassa eräs englantilainen parooni, belgialainen senaattori, +ranskalainen ministeri, eräs edustaja _Reichstagissa_, ja samoin muuan +kreivi paavin hovissa. Ja vaikka he kaikki kunnioittivat yksimielisesti +yhteistä sukujuurtaan, olivat he samalla vilpittömästi englantilaisia, +belgialaisia, ranskalaisia, saksalaisia tai paavilaisia; sillä heidän +ylpeytensä sanoi erehtymättä, että se maa, jonka kukin heistä oli +valinnut, oli parempi kaikkia muita. Mannheim yksinään huvittelihe +suvun paradoksina sillä, että piti parhaina kaikkia niitä maita, +joihin hän ei millään tavalla kuulunut. Hän puhui siis usein +haltioissaan Parisista; mutta kun hän ei tiennyt siitä koskaan mitään +muuta kuin liiallisuuksia ja kun hän parisilaisten kunniaksi esitti +heidät eräänlaisina hulluttelijoina, yöpukkeina ja rääkkyjinä, jotka +viettivät aikansa pelkästään huvituksissa ja vallankumouksissa, +käsittämättä koskaan elämää vakavasti, niin viehätti Christophea sangen +vähän tuo "Vogesien takainen, byzantilainen dekadensi-tasavalta". +Yksinkertaisessa uskossaan kuvitteli hän Parisia hieman sellaiseksi +kuin muuan typerä piirros, jonka hän oli nähnyt erään äskettäin +ilmestyneen saksalaisen taidekirjan nimilehdessä: etualalla oli siinä +Notre-Damen Piru kuukistuneena kaupungin kattojen ylitse ja sen alla +seuraava tarina: + + "Insatiable vampire l'éternelle Luxure + Sur la grande Cité konvoite sa pâture." + +Kunnon saksalaisena halveksi hän noita aistillisia "welschejä" +ja heidän kirjallisuuttaan, josta hän tunsi tuskin eräitä +joutavanpäiväisiä narrillisuuksia, sellaisia kuin _l'Aiglon, Madame +Sans-Gêne_ ja muutamat varietee-viisut. Se seikka, että pikkukaupungin +keikarimaisuus sai monet sellaiset henkilöt, jotka tunnetusti olivat +kyvyttömimpiä kiintymään taideasioihin, kiireesti ja suurella +hälinällä tilaamaan lippuja näytäntöön, teki Christophien aivan +välinpitämättömäksi ja halveksivaksi koko tuota ranskalaista suurta +komediantskaa kohtaan. Hän vannoi, ettei hän vaivaisi varvastaan +mennäkseen häntä näkemään. Ja sen valan täyttäminen kävi hänelle +sitäkin helpommaksi, koska lippujen hinnat olivat niin valtavat, ettei +hänellä ollut moiseen varaa. + +Ohjelmistossa, jonka tuo ranskalainen joukkue toi Saksaan, oli pari +kolme klassillista kappaletta; mutta enimmäkseen oli se kyhätty kokoon +kaikenlaisista niistä joutavista roskista, jotka ovat parhainta +parisilaista vientitavaraa: sillä mikään ei ole kansainvälisempää +kuin keskinkertaisuus. Näyttelijättären matkalla oli ensimäisenä +oleva _Tosca_, jonka Christophe jo tunsi, sillä hän oli kuullut +sen käännöksenä, ja koristettuna kaikella tuolla sievistelevällä +rihkamalla, jolla pienet Reinin rantain teatterit aina somistelevat +ranskalaiset teokset. Niin ollen nauroi hän nyt pilkallisesti, kun +näki ystäviensä lähtevän teatteriin ja sanoi olevansa hyvillään, +kun hänen ei tarvinnut mennä Toscaa uudestaan kuulemaan. Siitä +huolimatta kuunteli hän seuraavana päivänä tarkoin korvin, kun nuo +ystävät haltioituneina kuvailivat edellistä iltaa: hän oli vimmoissaan +siitä, että oli riistänyt itseltään vallan väittää nyt heitä vastaan, +kieltäytymällä menemästä näkemään tuota kaiken maailman kehumaa +esitystä. + +Toisena ilmoitettiin näyteltävän _Hamlet_ ranskalaisena käännöksenä. +Christophe ei ollut koskaan hyljännyt mitään tilaisuutta, jolloin +pääsi näkemään jotain Shakespearen kappaletta. Shakespeare oli hänelle +samoin kuin Beethoven ainainen ja ehtymätön elämän lähde. Hamletista +oli hän erikoisesti pitänyt juuri siihen äskeiseen aikaan, jolloin +hänen sielunsa oli ollut niin levoton ja täynnä kapinoivia epäilyksiä. +Vaikka hän pelkäsikin näkevänsä kuvansa tuossa taikapeilissä, niin +kuitenkin se häntä lumosi ja veti puoleensa; ja nyt kuljeskeli hän +teatterin ilmoitusten ympärillä, tunnustamatta kuitenkaan, miten hän +halusi mennä katsomaan Hamletia. Mutta hän oli niin itsepäinen, että +kun hän kerran oli puhunut ystävilleen sillä tavoin, ei hän tahtonut +muuttaa mielipidettään. Ja hän olisi jäänyt kotiin sinä iltana niinkuin +edellisenäkin, ellei hän sattumalta olisi tavannut Mannheimia, +astellessaan juuri jo suruisin mielin teatterilta päin pois. + +Mannheim tarttui häntä käsipuoleen, ja kertoi hänelle raivostuneen +näköisenä, mutta samalla koirankujeisesti, että muuan vanha +sukulaislehmä, hänen isänsä sisar, oli tulla tupsahtanut perheineen +heille ja että heidän kaikkien täytyi nyt jäädä pitämään tulijoille +seuraa. Mannheim itse oli koettanut livistää tiehensä; mutta isä +ei ymmärtänyt leikkiä suku-etikettiä ja esivanhempien kunnioitusta +koskevissa asioissa; ja kun Franzin tällä kertaa täytyi säästää +isäänsä, sillä hän aikoi saada hänet hellittämään rahapussinsa nauhoja, +niin oli hänen pakko antaa myöten ja luopua koko näytännön lupaamasta +ilosta. + +-- Oliko teillä jo liput? kysyi Christophe. + +-- Perhana, erinomainen aitio; ja kaupan päällisiksi täytyy minun viedä +se nyt -- (sinne olen juuri menossa) -- tuolle idiootti Grünebaumille, +isän liiketoverille, että hän saa pöyhistellä siellä akka Grünebaumin +ja tytär-ankkansa kanssa. Se on iloinen tehtävä!... Ainakin koetan +keksiä jotakin pirunnahkaista heille sanoakseni. Mutta sehän on heistä +sama, kunhan vain saavat pääsyliput, -- joskin heistä olisi ollut +parempi, jos nämä liput olisivat olleet paperirahoja. + +Yhtäkkiä keskeytti Mannheim suu auki ja katsahti Christopheen: + +-- Oh!... Mutta siinähän se onkin... Sitä juuri tarvitaan!... + +Ja Mannheim kotkottamaan: + +-- Christophe, sinähän menet teatteriin? + +-- En. + +-- Kyllä, sinä menet. Minä pyydän sinulta sitä palvelusta. Sinä et voi +kieltäytyä. + +Christophe ei tätä ymmärtänyt. + +-- Eihän minulla ole siellä paikkaakaan. + +-- Tässä niitä on montakin, sanoi Mannheim riemuissaan ja tunki väkisin +hänelle aitiokortin käteen. + +-- Sinä olet hullu, sanoi Christophe. Entä isäsi asia? + +Mannheim vääntelehti naurusta: + +-- Hän suorastaan vimmastuu! vastasi hän. Sitten hän pyyhki silmänsä, +ja jatkoi: + +-- Mutta minä vippaan häneltä jo heti huomisaamuna, ennenkuin hän vielä +tietää tästä mitään. + +-- En minä tähän voi myöntyä, -- virkkoi Christophe, -- kun se kerran +on vasten hänen mieltään. + +-- Sinunhan ei tarvitse tietää mitään, etkä sinä tiedä mitään; se ei +sinuun kuulu. + +Christophe levitti auki kortin: + +-- Ja mitä minä teen kokonaisella neljänhengenaitiolla? + +-- Teepä, mitä tahdot. Makaa sen nurkassa, tanssi keskellä, jos tahdot. +Kisko naisia mukaasi. Tottahan sinulla joku on? Tarpeen tullen voin +sinulle lainata pari. + +Christophe ojensi kortin Mannheimille takaisin: + +-- Ei, aivan totta. Ota pois. + +-- En ilmoisna ikänä, vastasi Mannheim ja vetäytyi muutaman askelen +päähän. Minä en voi sinua pakottaa sinne menemään, jos se on sinusta +ikävää; mutta takaisin minä en niitä ota. Saat työntää ne uuniin, tai +jos tahdot, sinä kunnian mies, viedä ne Grünebaumeille. Se asia ei +minuun enää kuulu. Hyvästi! + +Ja Mannheim livisti pois ja jätti Christophen siihen keskelle katua +teatteriliput kädessä. + +Christophe oli pahassa pulassa. Hän tunnusti kyllä itselleen, että +soveliainta olisi ollut viedä liput Grünebaumeille. Mutta se ajatus ei +tuntunut häntä kovin innostavan. Hän meni kotiinsa kahden vaiheilla; +ja kun hän tuli katsoneeksi kelloa, huomasi hän, ettei ollut aikaa +muuta kuin parhaiksi pukeutua ennen näytännön alkamista. Hänestä olisi +ollut typerää hukata sillä tavoin lippuja. Hän ehdotti silloin, että +äiti tulisi hänen kanssaan. Mutta Louisa sanoi menevänsä mieluimmin +nukkumaan. Ja Christophe lähti teatteriin yksinään. Pohjaltaan hän +iloitsi lapsellisesti tästä tapahtumasta. Ainoastaan yksi seikka oli +hänestä ikävä: se, että hän saisi tämän ilon yksinään. Hänen tuntoaan +ei suinkaan kaivellut se, että hän oli muka loukannut vanhempaa +Mannheimia tai Grünebaumeja viemällä heidän aitionsa; mutta hän +ajatteli niitä monia, jotka ehkä olisivat voineet jakaa tämän ilon +hänen kanssaan; ajatteli, kuinka suuresti useat sellaiset nuoret +miehet kuin hän olisivat tästä illasta nauttineet; ja hänestä oli +tuskallista, ettei hän voinut heille sitä iloa antaa. Hän mietti +ympäri päänsä sopivia henkilöitä, mutta ei keksinyt ketään, jonka +olisi voinut teatteriin kutsua. Sitäpaitsi oli jo myöhä, hänen täytyi +kiiruhtaa. Teatteriin saavuttuaan hän kulki aivan suljetun lippuluukun +editse, jonka päälle oli kiinnitetty lappu, ettei ollut enää yhtään +ainoaa paikkaa jäljellä. Ihmisten joukossa, jotka lähtivät teatterista +harmissaan tyhjin toimin takaisin, huomasi hän erään nuoren tytön, +jonka oli selvästikin hyvin vaikea poistua, niin kateellisen näköisenä +katseli hän onnellisia sisään päässeitä. Tytön puku oli sangen koruton, +musta; hän ei ollut kovin kookas; vartaloltaan hoikka, hieman heikon +näköinen; Christophella ei ollut tällä hetkellä aikaa huomata, oliko +hän ruma vai sievä. Christophe oli jo mennyt hänen ohitseen; yhtäkkiä +hän pysähtyi, kääntyi ja kysyi enempää aprikoimatta ja työntyen aivan +nenätysten neidin eteen: + +-- Eikö teillä ole paikkaa, neiti? + +Toinen punastui ja vastasi vieraalta murtavalla saksankielellä: + +-- Ei, herra. + +-- Minulla on aitio, jossa on tilaa niin etten tiedä, mihin panna. +Tahdotteko tulla kanssani sinne? + +Tyttö punastui yhä enemmän, ja kiitti ja pyysi anteeksi, ettei voinut +tarjoukseen myöntyä. Christophe tuli hänen kiellostaan noloksi, pyyteli +puolestaan anteeksi ja koetti jälleen kutsua; mutta hän ei saanut +neitiä suostutetuksi, vaikka hän selvästikin kovin halusi tulla. +Christophe oli ylen häpeissään. Viimein päästi hän nopeasti: + +-- Kuulkaa, vielä on eräs keino järjestää asia, ottakaa tämä piletti, +minä en siitä välitä, minä olen nähnyt sen jo kerran. -- (Ja Christophe +oli pöyhkeilevinään.) Se huvittaa teitä paljon enemmän kuin minua. +Ottakaa, se tulee hyvästä sydämestä. + +Nuori tyttö heltyi niin tästä tarjouksesta ja sydämellisestä tavasta, +jolla Christophe sen teki, että hänelle tulivat melkein vedet silmiin. +Hän sopersi kiitollisuuttaan ja väitti, ettei hän millään tavoin +tahtonut riistää herran pilettiä. + +-- No niin, tulkaa sitten kanssani vain, sanoi Christophe hymyillen. + +Christophe näytti niin hyvältä ja suoralta, että tyttö aivan häpesi +kieltäytymistään; ja hän vastasi hieman hämillään: + +-- No, minä tulen... Kiitoksia. + + + + +He menivät sisään. Mannheimien aitio oli vastapäätä näyttämöä ja hyvin +avonainen: siellä oli mahdotonta pysyä kätkössä. On tarpeetonta sanoa, +ettei heidän tulonsa jäänyt huomaamatta. Christophe osoitti nuorelle +tytölle paikan ensimäisessä tuolirivissä ja jäi itse taemmaksi, ettei +olisi häirinnyt häntä. Tyttö istui suorana ja jäykkänä ja uskalsi +tuskin kääntää päätänsä, niin kauhean häpeissään hän oli; hän katui +nyt koko sydämestään, että oli myöntynyt tulemaan. Christophe tahtoi +antaa hänelle aikaa rauhoittua ja kun hän ei sitäpaitsi tiennyt, mitä +hänelle puhua, oli hän katselevinaan muualle. Minnepäin hän käänsikin +silmänsä, oli hänen helppo huomata, että hänen läsnäolonsa tämän +tuntemattoman toverin seurassa keskellä komeaa aitioyleisöä oli tehnyt +pikkukaupungin juoruilevan väen uteliaaksi. Christophe leimautti +vihaisia katseita niihin, jotka häntä tähystelivät; häntä raivostutti, +että muut tahtoivat välttämättä pitää huolta hänestä, vaikkei hän +välittänyt heistä. Hän ei ajatellutkaan, että tämä uteliaisuus +kohdistui vielä enemmän hänen aitiotoveriinsa kuin häneen itseensä, +ja paljoa loukkaavammalla tavalla. Christophe tahtoi nyt näyttää, +ettei hän huolinut kerrassaan mitään siitä, mitä ihmiset sanoivat tai +ajattelivat, ja senvuoksi kumartui hän eteenpäin ja alkoi pakinoida +tytön kanssa. Tyttö näytti kauhistuvan niin tavattomasti sitä, että +Christophe puhutteli häntä, ja niin onnettomalta hän näytti, kun +hänen täytyi vastata Christophelle, saaden suustaan vaivalla tuskin +lyhyet: "on" tai "ei", uskaltamatta edes Christopheen katsahtaa, että +Christophen tuli hänen arkuuttaan sääli ja hän vetäytyi takaisin omaan +aitionurkkaansa. Onneksi alkoi samassa näytäntö. + +Christophe ei ollut lukenut ohjelmaa eikä hän ollut välittänyt +ottaa selvää, mitä osaa tuo suuri näyttelijätär esitti: hän oli +noita viattomia ihmisiä, jotka menevät teatteriin katselemaan itse +kappaletta, eivätkä näyttelijöitä. Hän ei ollut tullut aprikoineeksi, +olisiko kuuluisa näyttelijätär nyt Ofelia vai Kuningatar; jos hän olisi +johtunut asiaa ajattelemaan, olisi hän olettanut, että hän näyttelisi +iäkkäämpää heistä, nimittäin Kuningatarta. Mutta seikka, jota hän +ei olisi kuunaan voinut kuvitellakaan, oli se ihme, että tuo nainen +näytteli _Hamletia_. Kun hän nyt näki Hamletin, kun hän kuuli tuon +puhuvaa nukkea muistuttavan äänen, niin hän tuskin uskoi korviaan; hän +luuli suorastaan näkevänsä unta... + +-- Mutta kuka, mikä tuo on? kysyi hän itsekseen puoliääneen. Eihän tämä +toki ole... + +Ja kun hänen täytyi todeta, että se oli "kuitenkin" Hamlet, niin +päästi hän pahan kirouksen, jota hänen nuori aitiotoverinsa ei onneksi +ymmärtänyt, sillä hän oli ulkomaalainen... mutta joka sitävastoin +ymmärrettiin erinomaisesti viereisessä aitiossa, koskapa hän heti +paikalla sai vihaisen käskyn olla hiljaa. Hän vetäytyi taemmaksi +aitionperukkaan saadakseen sadatella rauhassa. Hänen vihansa ei +lauhtunut. Jos hän olisi ollut oikeudenmukainen, olisi hän jossakin +määrin kunnioittanut taiteilijattaren valheasun aistikkuutta ja luonnon +ja taiteen yhteistä voimanäytettä, joka salli tuon kuusikymmen-vuotiaan +naisen esiintyä nuorukaisen puvussa, jopa näyttää siinä kauniiltakin, +-- ainakin suopeain katselijain mielestä. Mutta Christophe vihasi +akrobaattitemppuja ja kaikkea, mikä väärentää luontoa ja tekee sille +väkivaltaa. Hän tahtoi, että naisen on oltava nainen ja miehen mies. +(Se seikka ei nykyaikaan ole liioin tavallista.) Jo Beethovenin +Leonoran lapsellinen ja hieman naurettava valhehahmo oli hänestä +ilkeänlainen. Mutta Hamlet sellaisessa asussa: se meni hänestä jo +yli rajojensa, se oli hänestä mielettömyys. Tehdä tuosta rotevasta +Tanskan prinssistä, lihavasta ja kelmeästä, koleerisesta, ovelasta, +järkevästä ja harha-aistimuksia näkevästä olennosta nainen, -- eikä +nainenkaan: sillä nainen, joka näyttelee miestä, ei ole koskaan mitään +muuta kuin luonnoton kummitus, -- niin, tehdä Hamletista kuohilas, +kiero sekasikiö,... siihen vaadittiin koko nykyajan vetelyyttä, koko +kritiikin uskomatonta typeryyttä; muussa tapauksessa ei moista mautonta +joutavuutta olisi voitu kärsiä ainoatakaan päivää, se olisi vihelletty +heti ulos!... Näyttelijättären ääni sai Christophen lopullisesti +suunniltaan. Hänellä oli tuollainen laulava ja tasaisesti nakutteleva +lausunta, tuollainen yksitoikkoinen laulukieli, joka näyttää +Champmeslén ja Hôtel de Bourgognen päivistä saakka olevan maailman +runottomimman kansan parhaassa suosiossa. Christophea se kiusasi niin, +että hänen teki mieli piehtaroida maassa. Hän pyöräytti selkänsä +näyttämöön päin, hän irvisteli ja käänsi kasvonsa aition seinään, +aivan kuin lapsi, joka on pantu nurkkaan häpeämään. Onneksi ei hänen +teatteritoverinsa uskaltanut häneen katsoa; sillä jos hän olisi hänet +nähnyt, olisi hän luullut, että hän oli hullu. + +Yhtäkkiä jätti Christophe irvistelynsä. Hän istui liikkumatta ja +vaiti. Hänen korviinsa oli kuulunut kaunis ja musikaalinen ääni, nuori +naisen ääni, vakava ja suloinen. Christophe teristi korviaan. Sikäli +kuin näyttelijätär puhui, kääntyi Christophe uteliaana tuolillaan, +nähdäkseen, mikä lintu se noin visersi. Hän näki Ofelian. Tosin sillä +ei ollut mitään tekemistä Shakespearen Ofelian kanssa. Se oli kaunis +tyttö, kookas, vankka ja samalla solakka, kuin jokin kreikkalainen +kuvanveistos, Elektra tai Kassandra. Näyttelijätär aivan pursui elämää. +Vaikka hän kuinka koetti sulkeutua osaansa, niin säteili nuoruus ja +riemu koko voimallaan hänen olennostaan, hänen liikkeistään, hänen +ruskeista silmistään, jotka nauroivat vastoin hänen tahtoaankin. Ja +niin suuri on kauneuden voima, että Christophe, joka äsken oli ollut +armottoman kylmä koko Hamletin tulkinnalle, ei nyt enää ollenkaan +johtunut suremaan, ettei Ofelia millään tavoin muistuttanut sitä +kuvaa, joka hänellä oli Ofeliasta; ja Christophe uhrasi arvelematta +entisen mielikuvansa. Tiedottomasti itseään pettäen, niinkuin helposti +kiihtyvät ihmiset aina, löysi hän nyt suorastaan elävän totuuden +tuossa nuorekkaassa hehkussa, joka paloi esiintyjän neitseellisen +sydämen pohjalla, puhtaan ja ajatuksiltaan epätietoisen. Mutta +suurimpana hurmauksen syynä oli hänen lumoava äänensä; se oli puhdas, +lämmin ja pehmeä kuin sametti: jokainen sana soi kuin kaunis akordi; +tavujen ympärillä tanssi aivan kuin ajuruohon tai metsämintun tuoksu, +Etelä-Ranskan naurava sävy ponnahtelevina rytmeinä. Kummallinen näky: +Ofelia Arlesin mailta. Näyttelijätär toi mukanaan hieman kultaista +aurinkoaan ja huimaa mistraliaan. + +Unohtaen kokonaan aitiotoverinsa oli Christophe nyt siirtynyt hänen +rinnalleen etumaiselle tuoliriville; hän katseli katsomistaan kaunista +näyttelijätärtä, jonka nimeä hän ei tiennyt. Mutta yleisö ei suinkaan +ollut tullut kuuntelemaan tuntematonta eikä välittänyt hänestä +laisinkaan. Se ei taputtanut käsiään muulloin kuin nais-Hamletin +puhuessa. Silloin Christophe ärjähteli ja hänen huuliltaan pääsi: +"Aasit!" -- niin hiljaisella äänellä, että se kuului kymmenen metrin +päähän. + +Vasta kun väliverho oli laskeutunut, muisti hän teatteritoverinsakin; +ja kun hän näki tytön yhä yhtä hämillään kuin ennen, niin ajatteli hän +hymyillen, kuinka hänen oma eriskummainen käytöksensä oli mahtanut +häntä peljästyttää. -- Eikä Christophe erehtynyt siinä: tuota nuorta +tyttöä, jonka sattuma oli tuonut muutamaksi lyhyeksi tunniksi +Christophen lähistölle, vaivasi näet melkein sairaalloinen arkuus: +ainoastaan se seikka, että hän oli tänä iltana ollut poikkeuksellisen +haltioitumisen tilassa, oli saanut hänet niin rohkeaksi, että hän +myöntyi Christophen kutsuun. Tuskin oli hän siihen suostunut, niin +hän toivoi jo kaikin mokomin, että pääsisi aitiosta pois, keksisi +jonkin tekosyyn paetakseen. Asia muuttui kahta kamalammaksi, kun hän +huomasi olevansa yleisön uteliaisuuden uhrina; ja hänen tuskansa kasvoi +kasvamistaan sikäli kuin hän kuuli selkänsä takaa -- (taakseen ei hän +tohtinut vilkaistakaan) seuratoverinsa julmat sadatukset ja kiukkuiset +ärähtelyt. Hän odotti Christophelta mitä tahansa; ja kun Christophe +tuli istumaan hänen viereensä, oli hän hyytyä kauhusta; niitähän tuon +miehen päähän vielä pistäisikään? Hän olisi tahtonut vaipua kymmenen +syltä maan alle. Hän vetäytyi vaistomaisesti kauemmaksi; häntä peloitti +koskettaakin Christopheen. + +Mutta koko hänen pelkonsa haihtui heti, kun hän väliajalla kuuli +Christophen sanovan lauhkealla äänellä: + +-- Minä olen hyvin epämiellyttävä naapuri, eikö niin? Antakaa minulle +anteeksi. + +Silloin katsoi tyttö Christopheen ja näki saman ystävällisen hymyn, +joka oli saanut houkutelluksi hänet teatteriin. + +Christophe jatkoi: + +-- Minä en voi salata, mitä ajattelen... Mutta tämä oli liian +inhoittavaa!... Tuo nainen, vanha muori!... + +Ja Christophe irvisti uudestaan inhosta. + +Tyttö hymyili, ja sanoi aivan hiljaa: + +-- Kuitenkin se oli kaunista. + +Christophe huomasi hänen puhuvan murteellisesti saksaa, ja kysyi: + +-- Oletteko ulkomaalainen? + +-- Kyllä, vastasi tyttö. + +Christophe katsahti hänen vaatimatonta pukuaan: + +-- Opettajatarko? kysyi hän. Toinen punastui ja vastasi: + +-- Niin. + +-- Mistä ulkomailta? Tyttö vastasi: + +-- Minä olen ranskalainen. Christophe teki hämmästyneen liikkeen: + +-- Ranskalainen? En olisi sitä koskaan uskonut. + +-- Miksikä ette? kysyi toinen arasti. + +-- Te... te olette niin... vakava! vastasi Christophe. + +(Tytöstä tämä ei ollut aivan suuri kohteliaisuus.) + +-- On niitä Ranskassakin sellaisia, vastasi hän kovin hämillään. + +Christophe katsahti hänen rehellisiä pikku kasvojaan, kaarevaa +otsaa, pientä, suoraa nenää, hienoa leukaa, kihahtavia poskia ja +kastanjanruskeaa tukkaa. Mutta hän ei häntä nähnyt: hän ajatteli tuota +kaunista näyttelijätärtä. Hän toisti: + +-- Kummallista, että te olette ranskalainen!... Todellakin, olette +samasta maasta kuin Ofelia? Sitä ei voisi uskoa. + +Hetken vaiti oltuaan Christophe lisäsi: + +-- Kuinka hän on kaunis! + +Hän ei yhtään huomannut, että hän ikäänkuin vertaili siten toisiinsa +vierustoveriaan ja tuota näyttelijätärtä ja oli ensinmainitulle +epäkohtelias. Tyttö ymmärsi sen heti; mutta hän ei ollut siitä +millänsäkään: sillä hän oli aivan samaa mieltä kuin Christophe. Nyt +koetteli Christophe saada häneltä joitakin tietoja näyttelijättärestä; +mutta tyttö ei hänestä tiennyt mitään; näki, ettei hän ollut juuri +perillä teatteriasioista. + +-- Teistä on kai hauskaa kuulla vähän ranskaa? kysyi Christophe. + +Christophe laski muka leikkiä, mutta se sattui oikeaan kohtaan. + +-- Ah, äännähti tyttö niin vilpittömästi, että Christophea hämmästytti; +se tuntuu niin hyvältä! Minua tukahuttaa täällä. + +Christophe katseli häntä nyt tarkkaavammin: tyttö puristi sormiansa +nyrkkiin ja näytti vaivatulta. Mutta sitten ajatteli tyttö pian, että +ehkäpä hänen sanansa loukkasivat Christophea, ja silloin hän jatkoi: + +-- Oh, anteeksi, en tiedä oikein, mitä puhelen. Christophe purskahti +nauruun: + +-- Älkää joutavaa puolustelko! Te olette aivan oikeassa. Ei tarvitse +olla ranskalainen, muutenkin täällä tukehtuu. Puh! + +Christophe kohautti hartioitaan ja veti henkeä sisäänsä. + +Mutta tyttöä hävetti, että hän oli niin paljastanut tunteitaan, +ja siitä alkaen hän oli vaiti. Lisäksi hän oli huomannut, että +vierusaitioista kuunneltiin tarkkaan heidän pakinaansa; ja myöskin +Christophe huomasi sen raivokseen. He keskeyttivät siis; ja +odottaessaan väliajan loppumista meni Christophe ulos teatterin +lämpiöön. Tuon tytön sanat soivat yhä hänen korvissaan; mutta kuitenkin +hän oli hajamielinen: Ofelian kuva häilyi hänen sielussaan. Seuraavien +näytösten aikana se valtasi hänet aivan täydellisesti; ja kun kaunis +näyttelijätär joutui viimein mielipuoli-kohtaukseen, rakkauden ja +kuoleman haikeihin lauluihin, sai hänen äänensä niin liikuttavan +sävyn, että se suorastaan järkytti Christophea: Christophe tunsi, että +hän purskahtaisi itkeä ulisemaan kuin koiranpenikka. Hän vimmastui, +että hän oli muka niin heikko -- (sillä hän ei hyväksynyt sitä, että +oikea taiteilija itkee), -- ja kun hän ei tahtonut joutua naurun +esineeksi, lähti hän yhtäkkiä aitiosta tiehensä. Teatterin käytävä ja +lämpiö olivat tyhjät. Huomaamatta minne oikein aikoi, laskeutui hän +kiihdyksissään alas teatterin portaita ja meni ulos. Hänen piti saada +hengittää yön kylmää ilmaa, harppailla pimeitä ja melkein autioita +katuja. Hän huomasi viimein seisovansa erään kanavan reunalla, nojaten +kaiteeseen ja katsellen hiljaiseen veteen, jossa kaasulyhtyjen +valovälkkeet varjojen keskellä läpättivät. Samanlainen oli hänen +sielunsakin: se oli tumma ja värisevä; hän ei voinut erottaa siinä +muuta kuin suuren ilon, joka hyppelehti pinnalla. Tornikellot löivät. +Hänen oli mahdotonta nyt palata teatteriin ja kuunnella kappaletta +loppuun. Nähdä Fortinbrasin voittoa? Ei, se ei häntä houkutellut... +Mokomakin voitto! Kukapa kadehtisi voittajaa? Kuka tahtoisi olla hän, +jonka kaikki julman ja naurettavan elämän villit voimat ovat saaneet +kouriinsa? Koko teos on kauhea syytös elämää vastaan. Mutta siinä +kuohuu kuitenkin sellainen elämän voima, että suru muuttuu riemuksi ja +katkeruus juovuttaa... + +Christophe meni kotiinsa ajattelematta enää tuota tuntematonta nuorta +tyttöä, jonka hän oli jättänyt aitioon ja jonka nimeä hän ei edes +tiennyt. + + + + +Seuraavana aamuna lähti hän tapaamaan näyttelijätärtä, erääseen +kolmannenluokan pikku hotelliin, johon impressaario oli määrännyt hänet +ja hänen toverinsa, kun taas maailmankuulu näyttelijätär oli asettunut +kaupungin komeimpaan hotelliin. Christophea pyydettiin astumaan +pieneen, huonossa kunnossa olevaan saliin, jossa vetelehti vielä avatun +pianon kannella aamiaisen tähteitä, hiusneulain ja repeytyneitten, +epäsiistien nuottivihkojen rinnalla. Viereisessä huoneessa lauloi +Ofelia täyttä suuta, aivan kuin lapsi, joka iloitsee saadessaan +pitää kovaa ääntä. Kun hänelle ilmoitettiin, että oli tullut vieras, +keskeytti hän hetkeksi laulunsa ja kysyi iloisella äänellä, ja niin +kovalla, että voi arvata, ettei hän ollenkaan välittänyt, vaikka se +kuuluikin seinän toiselle puolelle: + +-- Mitä se herra tahtoo? Mikä hänen nimensä On?... Christophe... +Christophe mikä?... Christophe Krafft?... Sepäs on vasta nimi! + +(Näyttelijätär toisti pari kolme kertaa tuon nimen, tärisyttäen +tavattomasti r-kirjainta.) + +-- Sehän on kuin kirous... + +(Ja sitten päästi hän erään kirouksen.) + +-- Onko hän nuori vai vanha?... Miellyttävä... + +-- No hyvä on, minä menen. + +Ja hän lauloi jälleen: + +-- Ei mikää suloisempaa kuin lempeni lie... + +Ja laulaessaan hän kolusi huoneessaan ja sadatteli etsien norsunluista +kampaansa, joka oli hukkunut keskelle yleistä sekamelskaa. Viimein +tuli hän kärsimättömäksi ja alkoi kiukutella ja temmeltää. Vaikkei +Christophe nähnyt häntä, kuvitteli hän kaikkia hänen liikkeitään ja +huitomisiaan seinän takana ja nauroi itsekseen makeasti. Viimein kuuli +hän lähestyvät askelet, ovi lensi voimalla auki; ja Ofelia ilmestyi +hänen eteensä. + +Hän oli puolipukimissaan, yllänsä kampausviitta, jota hän puristi +kiinni vyötäröiltä, paljaat käsivarret näkyivät laajoista hihansuista, +tukka oli huonosti koottu, kiharoita heilui silmillä ja poskilla. +Hänen kauniit, ruskeat silmänsä nauroivat, suu nauroi, posket +nauroivat, pieni kuoppa leuassakin näytti nauravan. Kauniilla ja +syvänsoivalla äänellä hän pyysi anteeksi, mutta ei kovinkaan paljoa, +että hän näyttäytyi tällaisena. Hän tiesi, ettei siinä ollut mitään +anteeksi pyytämistä, vaan että vieras olisi siitä hänelle ainoastaan +kiitollinen. Hän luuli Christophea joksikin sanomalehtimieheksi, +joka oli tullut häntä haastattelemaan. Mutta hän ei suinkaan ollut +pettynyt, kun Christophe sanoi tulleensa vain omaksi ilokseen ja +sentähden, että hän ihaili häntä; näyttelijätär päinvastoin siitä +ihastui. Hän oli hyvä tyttö, helläsydäminen ja miellytyshaluinen; +eikä hän koettanutkaan salata: Christophen vierailu ja ihailu tekivät +hänet ylen onnelliseksi: -- (hän ei ollut, vielä liioin turmeltu +imarruksilla). -- Hän oli kaikissa liikkeissään, koko käytöksessään ja +yksinpä pikku turhamaisuudessaan ja lapsellisessa viehätyshalussaankin +niin luonnollinen, ettei hän joutunut yhtään hämilleen. He olivat +kohta aivan kuin vanhoja ystäviä. Christophe solkkasi hiukan ranskaa, +näyttelijätär jonkun sanan siansaksaa: tunnin kuluessa kertoivat he +toisilleen jo kaikki salaisuutensa. Näyttelijätär ei ajatellutkaan, +että Christophe oli ollut hänen luonaan jo niinkin kauan. Tuo terve +ja iloinen, älykäs ja hyväsydäminen Etelän nainen, joka oli kuolla +ikävään keskellä ahdasjärkisiä tovereitaan ja täällä vieraassa maassa, +jonka kieltä hän ei osannut ja jossa ei ollut hänelle ominaista +iloa, oli nyt onnellinen, kun löysi puhetoverin. Mitä Christopheen +tulee, hänestä tuntui kuvaamattoman hyvältä tavata tämä Ranskan vapaa +tyttö, joka uhkui kansanomaista raikkautta, keskellä kaupunkinsa +ahdasmielisiä ja kieroja pikkuporvareita. Hän ei tuntenut vielä +tällaisten luonteiden pintapuolisuutta, ei tiennyt, ettei heillä, +päinvastoin kuin saksalaisilla, ole päässä eikä sydämessä koskaan juuri +enempää kuin mitä he näyttävät, -- usein ei senkään vertaa. Mutta joka +tapauksessa oli näyttelijätär nuori ja elävä olento, hän sanoi suoraan +ja peittelemättä, mitä ajatteli; hän arvosteli kaikkea vapaasti, +raikkain ja selkein silmin; hänen läheisyydessään tunsi hieman hänen +kotimaansa mistralia, joka lakaisee pois kaikki usvat. Hän oli +lahjakaskin. Vaikkei hänellä ollutkaan sivistystä eikä ajattelukykyä, +niin aavisti hän heti paikalla ja koko sydämellään kaiken, mikä +oli kaunista ja hyvää, tunsi sen niin, että tuli vilpittömästi +liikutetuksi; ja tuokion päästä hän nauroi taas kohti kurkkua. Tosin +hän oli koketti, hän veikeili silmillään, hänestä ei ollut suinkaan +vastahakoista näyttää hiukan paljaita käsivarsiaan ja poveaan +kampausröijyn raosta: hän olisi mielellään vääntänyt Christophen pään +sekaisin; mutta sen teki hän pelkästään vaistosta. Siinä ei ollut +mitään laskelmaa; vielä mieluisempaa oli hänestä nauraa, jutella +iloisesti, olla hyvä toveri, "hyvä poika, ilman mutkia ja koukkuja". +Hän kuvaili Christophelle teatterielämän pikku varjopuolia, toveriensa +typerää kateellisuutta, Jezabelin, -- (sillä nimellä kutsui hän suurta +näyttelijätärtä). -- rettelöimisiä, -- kuinka tuo suuruus ei tahtonut +antaa hänen päästä loistamaan. Christophe puolestaan uskoi hänelle +harminsa saksalaisiin nähden: näyttelijätär taputti silloin käsiään +ja yhtyi riemuiten samaan virteen. Hän oli kyllä hyvä eikä tahtonut +puhua pahaa kenestäkään; mutta se ei kuitenkaan estänyt häntä sitä +tekemästä; ja vaikka hän syyttikin itseään häijyydestä, jos hän ilkkui +jollekulle, purki hän eräitä henkilöitä kohtaan hulluttelevana virtana +kaiken Etelä-Ranskan ihmisille ominaisen veitikkamaisen huumorinsa +ja realistisen huomiokykynsä: sitä hän ei voinut vastustaa, ja niin +piirsi hän nopeasti ja sattuvin sanoin monia muotokuvia. Sitten nauroi +hän iloisesti, vaalein huulin, jotka silloin näyttivät hänen pikku +pedon hampaansa; ja tummain piirien ympäröimät silmät säkenöivät hänen +ihomaalin kelmentämissä kasvoissaan. + +Yhtäkkiä huomasivat he, että he olivat puhelleet jo toista tuntia. +Christophe ehdotti Corinnelle -- (se oli näyttelijättären teatterinimi) +-- että hän saisi tulla noutamaan Corinnea iltapuolella ja lähteä +näyttelemään hänelle kaupunkia. Corinnesta oli ajatus ihastuttava; ja +he sopivat, että he tapaisivat toisensa heti päivällisen jälkeen. + +Määrätyllä hetkellä Christophe tuli sitten hotelliin. Corinne istui +pienessä salissa, lukien ääneen jotakin vihkoa, joka oli hänellä +kädessä. Hän otti Christophen vastaan iloista naurua loistavin silmin, +mutta ei kuitenkaan keskeyttänyt lukuaan ennenkuin oli lopettanut +lauseen. Sitten hän viittasi Christophea istumaan viereensä sohvaan: + +-- Asettukaa tuohon, älkääkä jutelko mitään, sanoi Corinne; minä +silmäilen vielä rooliani. Siihen menee noin neljännestunti. + +Corinne veti vihkoon sanain alle kynnellään viivoja ja luki hyvin +nopeasti ja hutiloiden, aivan kuin pikku tyttö, jolla on kiire. +Christophe tarjoutui kuulustelemaan hänen läksyään. Corinne antoi +hänelle vihkonsa, ja nousi aina ylös vastaamaan. Hän änkytteli, tai +aloitti kolme neljä kertaa uudestaan melkein jokaisen lauseen lopun, +ennenkuin pääsi seuraavaan. Hän pudisti päätään osaansa lausuillessaan, +ja hänen tukkaneulansa lensivät sinne tänne permannolle. Kun jokin +sana ei mitenkään tahtonut tarttua hänen muistiinsa, kiukustui hän +kuin huonosti kasvatettu lapsi; joskus pääsi hänen suustaan soma +kirous, tai karkeanlainenkin sana, -- eräs hyvinkin karkea ja aivan +lyhyt, jolla hän haukkui itseään. -- Christophe hämmästyi, kuinka +lahjakas ja lapsellinen hän oli yhtaikaa. Corinne saattoi löytää +aivan moitteettoman ja liikuttavan sanonnan; mutta keskellä ajatusta, +jossa hän näytti jo purkavan koko sielunsa, saattoi hän ladella +joukon sanoja aivan ilmeettömästi. Hän lasketteli läksyään aivan kuin +pikku papukaija, välittämättä, mitä se sisälsi: silloin tuli siitä +hassunkurista puuta heinää. Hän ei ollut siitä milläänkään; kun hän sen +huomasi, nauroi hän katketakseen. Viimein hän sanoi: "Piisaa!", tempasi +vihkon Christophen käsistä, lennätti sen salin toiseen nurkkaan, ja +julisti: + +-- Väliaika! kello soi!... Mennään nyt kävelemään! + +Christophe oli hiukan rauhaton hänen näyttämötyöstään ja kysyi +tunnollisena kuin ainakin: -- Luuletteko, että tosiaan nyt osaatte? +Corinne vastasi varmasti: + +-- Kyllä. Mutta kuiskaaja, mitä varten hän sitten on olemassa? + +Sitten hän meni huoneeseensa pistämään hattua päähänsä. Odottaessaan +istui Christophe pianon ääreen ja heläytti muutamia akordeja. Corinne +huusi viereisestä huoneesta: + +-- Oh, mitä tuo on? Soittakaa vielä! Sehän on kaunista! + +Ja hän tuli takaisin, sovitellen neulalla kiinni hattua tukkaansa. +Christophe jatkoi. Kun hän lopetti, pyysi Corinne häntä soittamaan +vielä. Corinne haltioitui, hän jakeli silloin runsaasti sellaisia +pieniä, veikeitä ihastuksen huudahduksia, jotka ranskattarilta +lähtevät niin helposti, olipa sitten kysymyksessä _Tristan_ tai kuppi +suklaata. Christophe nauroi: tällainen ihastuksen ilmaisu oli hauskaa +saksalaisten valtavien, pilviäpiirtävien ja jyhkeäin huudahdusten +rinnalla. Molemmat ylistykset olivat liioittelua: toinen koetti +tehdä lelusta vuoren, toinen vuoresta lelun; kumpikin olivat ne yhtä +naurettavia; mutta tällä kertaa tuntui Christophista hauskemmalta se +niistä, joka tuli hänelle miellyttävästä suusta. -- Corinne tahtoi +tietää, mitä hän soitti; ja kun hän sai kuulla, että hän soitti omia +kappaleitaan, niin hän oikein kirkaisi. Christophe oli kyllä sanonut jo +hänelle tänä aamuna olevansa säveltäjä, mutta Corinne ei ollut tullut +sitä ollenkaan huomanneeksi. Nyt istahti Corinne hänen viereensä ja +pyysi häntä soittamaan kaikki, mitä hän oli säveltänyt. Kävelyretki +unohtui kokonaan. Se ei ollut suinkaan mitään pelkkää kohteliaisuutta +Corinnen puolelta: hän suorastaan jumaloi musiikkia, ja jos hänen +oppinsa sillä alalla olikin vähäinen, korvasi sen ihmeellisen hyvä +vaisto. Ensin ei Christophe käsittänyt häntä vakavasti, vaan soitti +hänelle muutamia kaikkein yksinkertaisimpiaan. Mutta kun hän sattumalta +osui soittamaan katkelman, josta hän itse erikoisesti piti, niin +huomasi hän, että Corinnekin piti juuri siitä, vaikkei Christophe +ollut siitä mitään hänelle puhunut; hän hämmästyi ja tuli iloiseksi. +Ja silloin sanoi Christophe, naiivin kummastuneena kuin yleensä +saksalaiset, kun kohtaavat musiikkia hyvin ymmärtävän ranskalaisen: + +-- Sepä omituista. Teillähän on hyvä maku. Koskaan en olisi sitä +uskonut... + +Corinne nauroi hänelle vasten kasvoja. + +Nyt huvittelihe Christophe valitsemalla yhä vaikeatajuisempia +kappaleita, nähdäkseen, miten pitkälle Corinne jaksaisi häntä +seurata. Mutta näyttelijätär ei tuntunut säikkyvän uskalletuintakaan +omintakeista; ja kun Christophe soitti erään erikoisen omituisen +melodiansa, jonka taiteellisuutta hän muuten oli jo alkanut epäillä, +koska hän ei ollut saanut Saksassa ketään sitä hyväksymään, niin +kuinka hän hämmästyikään, kun Corinne pyysi häntä soittamaan sen +vielä uudestaan, ja nousi sitten ylös ja lauloi koko sävellyksen +ulkomuistista, erehtymättä juuri ainoassakaan kohdassa Christophe +käännähti hänen puoleensa ja tarttui kiihkeästi hänen käsiinsä: + +-- Mutta tehän olette musiikki-ihminen! huudahti hän. + +Corinne purskahti nauruun ja selitti, että hän oli alkanut +näyttämöuransa laulajattarena, eräässä maaseutuoopperassa, mutta muuan +turneella kiertävä impressaario oli huomannut hänen taipumuksensa +puhenäytelmään ja johtanut hänet sille alalle. Christophe julisti: + +-- Mikä vahinko! + +-- Kuinka niin? vastasi Corinne. Onhan näyttämörunouskin musiikkia. + +Corinne antoi Christophen selittää _Lied_-sävellystensä sisällön; +Christophe lausui hänelle sanat saksaksi ja Corinne toisti niitä +apinamaisen helposti, matkien sanoja lausuessaan yksinpä Christophen +suupielten ja silmien rypistyksiäkin. Kun hänen sitten oli laulettava +ne ulkoa, teki hän hassunkurisia virheitä, ja milloin hän ei enää +muistanut sanoja, keksi hän toisia omasta päästään, sellaisia +barbaarisia kurkkuäänteitä, että he molemmat nauroivat kilpaa. +Corinne ei väsynyt soitattamaan Christophella eikä Christophe hänelle +soittamaan ja kuulemaan hänen kaunista ääntänsä, jossa ei tuntunut +rahtuakaan ammattitemppuja ja joka tuli hieman nielusta, aivan kuin +pikku tytön ääni, mutta jossa oli kuitenkin eräänlaista nuorekkaan +hentoa ja liikuttavaa. Corinne kertoi Christophelle yleensä kaikki, +mitä hän ajatteli. Joskaan hän ei voinut selittää, miksi hän ei +jostakin asiasta pitänyt tai mistä syystä hän siitä piti, niin hänen +arvostelussaan piili kuitenkin aina selvä syy. Kummallista: kaikkein +vähimmin miellyttivät häntä sellaiset teokset, joita Saksassa pidettiin +klassillisina, ja parhaimpina: hän lausui kyllä niistä jonkin +kohteliaisuuden, mutta saattoi huomata, etteivät ne puhuneet hänelle +mitään. Kun hänellä ei ollut musikaalista sivistystä, ei hänellä +ollut sitä iloa, jonka _jo ennen kuultu_ vaistomaisesti amatööreille, +jopa taiteilijoillekin tuottaa, ja pakottaa heidät itsensä useinkin +kopioimaan tiedottomasti tuota ennen kuultua tai pitämään jossakin +uudessa teoksessa juuri sellaisista muodoista tai kaavoista, joista +he ovat pitäneet jo entisissä sävellyksissä. Yhtä vähän oli hän +taipuisa saksalaiseen meloodiseen sentimentalisuuteen; (tai ainakin +oli hänen sentimentaalisuutensa toista laatua; eikä Christophe +tuntenut vielä sen huonoja puolia); Corinne ei haltioitunut laisinkaan +sellaisista hieman väljähtyneistä ja hempeistä kappaleista, joita +Saksassa pidettiin hyvinä; hän ei huomannut yhtään erästä Christophen +vähäpätöisintä _Liediä_, -- sävelmää, jonka hän itse oli jo aikonut +polttaa, sentähden, että hänen ystävänsä puhuivat alinomaa vain siitä, +hyvillään, kun voivat kehuskella hänelle jotain hänen tuotettaan. +Corinnen dramaattinen vaisto sai hänet pitämään parhaina niitä +melodioita, jotka kuvasivat selvästi todellista intohimoa: niille jo +hänen oma luonteensa antoi suurimman arvon. Sitävastoin hän ei jättänyt +ilmaisematta, etteivät eräät harmoniain särmikkyydet, jotka näyttivät +olevan Christophelle ominaisia, olleet hänestä juuri mieluisia: +Corinnea töykäisi, kun hän joutui sellaisiin kohtiin, hän keskeytti ja +kysyi "oliko tämä tosiaan niin". Kun Christophe vastasi, että oli, niin +Corinne koetti hypähtää vaikean paikan ylitse, mutta kuitenkin hänen +suussaan näkyi moittiva nyrpistys, jonka Christophe kyllä huomasi. +Joskus tahtoi hän hypätä ylitse kokonaisen tahdin. Silloin Christophe +soitti sen uudestaan pianolla ja kysyi häneltä: + +-- Ettekö pidä tästä? Corinne nyrpisti nenäänsä. + +-- Se on väärä, vastasi Corinne. + +-- Eipäs ole, sanoi Christophe nauraen, se on aivan oikea. +Ajatelkaapas, mitä se sanoo. Eikö se ollut aivan _tämän_ mukaista? + +(Ja Christophe viittasi sydämeensä.) + +Mutta Corinne pudisti päätänsä: + +-- Ehkä; mutta se on väärä, täällä nimittäin. + +(Corinne vetäisi itseään korvasta.) + +Samoin oli Corinne ällistynyt saksalaisen deklamatoorisen äänen +korkeista ponnahduksista: + +-- Minkätähden hän nyt huutaa niin? kysyi hän. Onhan kertoja yksin. +Ettekö pelkää, että naapurit kuulevat? Tuntuu kuin... (Anteeksi, +ettehän te suutu?)... tuntuu kuin hän huutaisi venhettä salmen takaa. + +Christophe ei suuttunut; hän nauroi sydämensä pohjasta ja ymmärsi, +että huomautuksissa oli jotain totta. Ne hauskuttivat häntä; kukaan +ei ollut hänelle tehnyt sellaisia ennen. He olivat yhtä mieltä +siitä, että laulettu sana väärentää usein luonnollisen sanan aivan +kuin suurennuslasi. Corinne pyysi Christophea kirjoittamaan musiikin +erääseen kappaleeseen, jossa hän halusi puhua orkesterin säestyksellä, +laulaen ainoastaan siellä täällä jonkun ajatuksen. Christophe innostui +heti tähän aatteeseen, ottamatta huomioon näyttämöllisiä vaikeuksia, +sillä hän luuli Corinnen musikaalisen äänen jaksavan ne voittaa; ja he +rakentelivat kaikenlaisia tuulentupia. + +Kello oli melkeinpä viisi, kun he viimein muistivat, että olisi ollut +lähdettävä kävelemään. Siihen vuodenaikaan tuli pimeä varhain. Nyt ei +kävely enää voinut tulla kysymykseenkään. Illemmalla oli Corinnella +teatteriharjoitus; niihin ei ketään syrjäisiä saanut tulla. Corinne +vaati Christophea lupaamaan, että hän tulisi hotelliin seuraavana +päivänä iltapuolella; silloin he lähtisivät aiotulle kävelyretkelle. + + + + +Seuraavana päivänä oli uudistua sama musiikkiin unohtuminen. Christophe +tapasi Corinnen kuvastimen ääressä, kiivenneenä istumaan korkealle +tuolille, riiputtaen jalkojaan; hän koetteli peruukkia päähänsä. +Huoneessa oli myöskin Corinnen pukijatar ja muuan kaupungin kähertäjä, +jolle Corinne antoi neuvoja, miten hän tahtoi ylemmäksi erään +hiuskiehkuransa. Katsellen kuvastimeen huomasi hän Christophen, joka +hymyili hänen selkänsä takana: Corinne näytti hänelle kuvastimesta +kieltään. Kähertäjä poistui peruukkeineen, ja Corinne kääntyi +Christopheen päin: + +-- Hyvää päivää, ystäväni! sanoi hän. + +Ja hän ojensi Christophelle poskeaan suudeltavaksi. Christophe +ei odottanut moista tuttavallisuutta, mutta käytti tietysti sitä +hyväkseen. Corinne puolestaan ei pitänyt tätä suosionosoitustaan kovin +merkillisenä: se oli hänestä vain tavallinen hyvänpäiväntoivotus. + +-- Oi, minä olen nyt niin iloinen! sanoi Corinne; tänä iltana se käy +hyvin. -- (Hän puhui peruukistaan.) -- Minä olin äsken niin onneton! +Jos olisitte tullut tänä aamuna, olisitte nähnyt minut niin onnettomana +kuin kukaan koskaan olla saattaa. + +Christophe kysyi syytä. + +Parisilainen kähertäjä oli tehnyt erehdyksen tavaroita matkalle +kootessaan ja pannut mukaan vaatetukseen, peruukin, joka ei ollenkaan +sopinut osaan. + +-- Aivan sileän ja latuskan peruukin, sanoi Corinne, se riippui +tökerösti suoraan alas, Kun minä sain sen nähdä, niin minä itkin, itkin +kuin Magdalena. Eikö niin, madame Désirée? + +-- Sisään tullessani, sanoi puhuteltu rouva, oikein peljästyin madamea, +Madame oli kalmankalpea. Madame oli kuin ruumis. + +Christophe nauroi. Corinne näki sen kuvastimesta: + +-- Nauratteko, te sydämetön? kysyi hän suuttuen. Sitten purskahti hän +itse nauruun. + +Christophe kysyi häneltä, millaista oli ollut eilen harjoituksissa. + +-- Kaikki oli mennyt hyvin. Hän olisi vain tahtonut typisteltävän +muitten osia, ei omaansa... Siinä juttelivat he niin hartaasti, +että osa iltapäivää meni. Corinne pukeutui hitaasti; ja hän +huvittelihe kysymällä Christophen mielipidettä pukuseikoissaan. +Christophe kiitteli hänen eleganssiaan, ja sanoi hänelle naiivisti, +ranskalais-saksalaisella sekasotkullaan, ettei hän ollut koskaan nähnyt +ketään naista, joka oli niin "luxurieux". -- Corinne katsahti häneen +ällistyneenä, ja purskahti kaikuvaan nauruun. + +-- Mitä minä sitten sanoin? kysyi Christophe. Eikö sovi sanoa sillä +tavoin? + +-- Kyllä, erittäin hyvin! huudahti Corinne ja nauroi katketakseen. Se +sattui aivan paikalleen. + +Viimein he lähtivät ulos. Corinnen räikeä puku ja rehevä puhe +kohdistivat häneen yleisön huomion. Hän tarkasteli kaikkea ilveilevän +ranskattaren silmin, eikä salannut, millaisia vaikutuksia oli +saanut. Hän nauraa helähytti muotikauppain ikkunain edessä, ja +postikortti-myymäläin, joissa viimeksimainituissa oli sekaisin +hempeätunteisia, kömpelön-hullunkurisia ja rivoja kuvia, samassa +joukossa kaupungin katuheilakoita ja keisarillinen perhe: keisari +punaisessa univormussa, keisari vihreässä univormussa, keisari +merikarhuna käsi _Germania_-laivan peräsimessä ja uhmaten taivaan +merkkejä. Hän purskahti vielä kaikuvampaan nauruun nähdessään erään +pöytäserviisin, joka oli koristettu uneksivalla Wagnerin naamalla, +tai jonkun kähertäjänliikkeen, jonka ikkunassa komeili reklaamina +vahasta tehty ihmisen pää. Hän antoi ilonsa purkautua melkoisen +loukkaavalla tavalla erään isänmaallisen muistopatsaan edessä, joka +esitti keisarivainajaa matkatakissa ja piikkikypäri päässä, ympärillä +naisellisina hahmoina Preussi, Saksan liittovaltiot ja aivan alaston +Sodan hengetär. Hän sieppasi matkan varrella huomioonsa kaiken, mikä +oli naurettavaa ihmisten ulkomuodossa, heidän käynti- ja puhetavassaan. +Hänen uhrinsa eivät voineet erehtyä, mitä hänen ilveilevät silmäyksensä +merkitsivät: ne kokoilivat heidän hupaisia puoliaan. Apinoimistaito +sai hänet joskus huomaamatta matkimaan huulillaan ja sieraimillaan +ohitsekulkijain joko onnesta hurmautuneita tai harmista nyrpistyneitä +ilmeitä; hän pullisti poskensa pullolleen ja toisti lauseita tai +sananpätkiä, jotka olivat sattuneet hänen korvaansa ohimennen ja +tuntuivat hänestä hassumaisilta. Christophe nauroi hänelle sydämensä +pohjasta eikä ollut yhtään häpeissään hänen nenäkkyytensä tähden; sillä +hän itsekään ei liioin ketään kursaillut. Onneksi ei Christophen maine +enää voinut tulla sen huonommaksi kuin se jo oli; muuten olisi kävely +tällaisessa seurassa sen ilmoiseksi iäksi pilannut. + +He menivät katsomaan tuomiokirkkoa. Corinne tahtoi kavuta välttämättä +ylös aina torninhuipun alle, vaikka hänen kengänkantansa olivat kovin +korkeat ja laahustimensa niin pitkä, että se lakaisi joka porrasta ja +tarttui niillä viimein johonkin terävään kulmaan; hän ei ollut siitä +millänsäkään, vaan kiskoi urheasti irti hamettaan niin että se ratisi, +ja kiipesi yhä ylemmäksi kohottaen peloittavasti helmojaan. Olipa +hän vähällä ruveta soittamaan kellojakin. Tornin ylimmästä luukusta +hän lausui Victor Hugota, josta Christophe ei ymmärtänyt mitään, ja +lauloi ranskalaisen kansanomaisen pätkän. Ja sitten näytteli hän +muhamettilaista muezzinia. -- Tuli iltahämärä. He laskeusivat nyt +kirkkoon; raskaat varjot hiipivät siellä ja kohosivat pitkin valtavia +muureja, joiden otsassa hohtivat värillisten ikkunain taikamaiset +silmät. Christophe näki eräässä sivukappelissa saman nuoren tytön, +joka oli ollut Hamlet-näytännössä hänen aitiotoverinaan, polvistuneena +rukoukseen. Tyttö oli niin syventynyt hartauteensa, ettei hän +huomannut Christophea; hänen kasvonsa näyttivät niin tuskallisilta ja +vaivautuneilta, että Christophea järkytti. Christophe olisi tahtonut +sanoa hänelle jotakin, tai edes tervehtiä häntä, mutta Corinne vei +hänet kiivaassa pyörteessään pois kirkosta. Pian he erosivat. Corinnen +täytyi valmistautua näytäntöön, joka alkoi saksalaiseen tapaan +aikaiseen illalla. Mutta tuskin oli Christophe tullut kotiin, niin +hänen ovikellonsa soi, ja hänelle tuotiin seuraava kirje Corinnelta: + + Onnenpotku! Jezabel kipeä! Näytäntö peruutettu! Eläköön + vapaus!... Ystäväiseni, tulkaa heti, syödään pikku seksa yhdessä! + + Ystävättärenne! + _Corinnette_. + + P.S. -- Tuokaa paljon sävellyksiä mukaan!... + +Christophen oli ensin vaikea ymmärtää mitään. Kun hän sitten ymmärsi, +ihastui hän yhtä paljon kuin Corinne ja riensi kohta hotelliin. Hän +pelkäsi, että siellä olisi koko joukkue päivällisellä;, mutta siellä +ei ollutkaan ketään. Itse Corinnekin näytti kadonneen. Viimein kuuli +Christophe hänen hälisevän ja nauravan Jossakin huoneiston toisessa +päässä. Christophe lähti häntä hakemaan ja löysi hänet viimein +keittiöstä. Corinnen päähän oli pistänyt valmistaa erästä omaa +ruokaansa, eteläranskalaista herkkua; sen ylenpalttinen tuoksu täytti +pian koko kaupunginkorttelin ja olisi voinut herättää vaikka kivetkin +eloon. Hän oli erinomaisissa väleissä hotellin lihavan omistajattaren +kanssa, he solkkasivat keskenään jotakin hirvittävää kielisotkua, +jotain saksan, ranskan ja hottentotinkielen sekoitusta, jolle ei mikään +nimi sopinut. He nauroivat molemmat kilpaa ja maistattivat toisillaan +kumpikin keitoksiaan. Christophen tulo lisäsi meteliä. Hänet tahdottiin +työntää ulos ovesta; mutta hän piti puolensa ja sai myöskin maistaa +tuota erinomaista laitosta. Christophe irvisti sille happamesti, ja +Corinne sanoi silloin, että hän oli barbaari ja teutooni ja ettei +maksanut vaivaa koettaa parastaan hänen tähtensä. + +He menivät nyt takaisin pieneen saliin, jossa oli jo pöytä katettu, +nimittäin kahdelle hengelle, Christophelle ja Corinnelle. Christophe +ei saattanut olla kysäisemättä, missä Corinnen toverit olivat. Corinne +vastasi huolimattomasti: + +-- En tiedä. + +-- Te ette syö yhdessä illallisia? + +-- Emme koskaan! Siinä jo yllin kyllin, että täytyy olla teatterissa +yhdessä!... Vieläkö pitäisi nähdä heitä ruokapöydässä!... + +Moinen poikkesi niin suuresti saksalaisista tavoista, että se +Christophea sekä hämmästytti että hurmasi: + +-- Minä luulin, sanoi hän, että teikäläiset ovat seurakansaa! + +-- No, enkö minä siis ole seuraolento? + +-- Seurakansalla tarkoitan: elämistä yhteispiirissä, yhteiskunnassa. +Katsokaapa näitä meitä vain! Miehet, naiset ja lapset, kaikki he ovat +seurain osia ja jäseniä, syntymästä hautaan saakka. Kaikki tehdään +Seurassa: täällä syödään, lauletaan, ajatellaan Seuroissa. Kun Seura +aivastaa, niin jäsenkin aivastaa; ei juoda yhtään ainoaa pukkia +kilistämättä Seuran kanssa. + +-- Se mahtaa olla viehättävää, vastasi Corinne. Miksikä ei yhtä hyvin +juoda samasta lasista? + +-- Eikö se ole veljellistä? + +-- Helkuttiin veljellisyys! Minä olen mielelläni "veli" niiden +kanssa, jotka miellyttävät minua, mutta muiden kanssa en ole... ush, +sellainenhan ei ole mitään seuraa, se on muurahaispesä! + +-- Ajatelkaa siis, miten hauska minulla täällä on, minulla, joka +ajattelen samaan tapaan kuin tekin! + +-- Tulkaa sitten meille! + +Christophella ei ollut parempaa toivomusta. Hän kyseli Corinnelta +kaikenlaista Parisista ja ranskalaisista. Corinne vastasi hänelle +selityksillä, jotka eivät olleet täysin paikkaansa pitäviä. Hänen +etelämaiseen kerskuntaansa yhtyi nyt vaistomainen halu häikäistä +kuulijaansa. Hänen sanojensa mukaan olivat Parisissa kaikki ihmiset +vapaita; ja koska kaikki ihmiset Parisissa olivat älykkäitä, niin +jokainen käyttikin vapauttaan, kukaan ei käyttänyt sitä väärin; +jokainen teki, mitä halutti, ajatteli, uskoi, rakasti tai ei rakastanut +muuta kuin halunsa mukaan: siinä ei ollut kenelläkään mitään +sanomista. Siellä eivät ihmiset suinkaan tunkeutuneet kääntämään +toistensa vakaumuksia, urkkimaan omantunnon asioita, komentelemaan +aatteita. Siellä eivät myöskään poliittiset henkilöt sekaantuneet +taidetta ja kirjallisuutta koskeviin asioihin, eivätkä jakaneet +kunnianmerkkejä, paikkoja ja rahaa ystävilleen ja liiketutuilleen. +Parisissa eivät nurkkakunnat määräilleet taiteilijain menestystä ja +mainetta, sanomalehtimiehiä ei ostettu, kirjailijat eivät särkeneet +suitsutusastiaa toistensa päähän silloin, kun eivät voineet halkaista +sillä kilpailijansa kalloa. Parisissa ei arvostelu tukeauttanut +tuntemattomia kykyjä eikä polvistunut imartelemaan hyväksyttyjä +suuruuksia. Siellä ei pelkkä menestys, menestys millä hinnalla tahansa, +pyhittänyt kaikkia keinoja eikä hankkinut yksinään yleisön sokeaa +jumaloimista. Tavat olivat lempeät, ystävälliset, kohteliaat. Ihmisten +välillä ei katkeruutta. Koskaan ei ketään paneteltu. Kukin auttoi +toistaan. Jokainen uusi tulokas, jolla oli arvoa, sai olla varma +siitä, että hänet otettiin vastaan syli avoinna ja hänen tielleen +kylvettiin kukkia. Puhdas, kaunoinen rakkaus täytti ritarillisten +ja epäitsekkäiden ranskalaisten sielut; ja ainoa naurettava heissä +oli heidän idealisminsa, josta johtui, että he tunnetusta älystään +huolimatta antoivat muiden kansain pettää itseään. + +Christophe kuunteli suu auki; ja kannattipa moista tosiaan +kummastellakin. Corinne ihmetteli jo itsekin, kuullessaan omia +sanojaan. Hän oli unohtanut, mitä hän eilen oli kertonut Christophelle +menneen elämänsä vaikeuksista; eikä Christophe tullut ajatelleeksi nyt +niitä enempää kuin hänkään. + +Kuitenkaan ei Corinnelle riittänyt pelkästään se, että hän tahtoi +saada saksalaiset rakastamaan hänen isänmaataan: hän tahtoi yhtä +paljon rakkautta itsekin. Kokonainen ilta pienettä kuhertelutta +olisi hänestä tuntunut kuivahkolta ja hiukan naurettavaltakin. Hän +kiemaili Christophelle parhaansa mukaan; mutta se oli hukattua vaivaa: +Christophe ei sitä huomannutkaan. Christophe ei ymmärtänyt, mitä +pintapuolinen kuhertelu olikaan, hän rakasti kokonaan tai ei rakastanut +ollenkaan. Silloin, kun hän ei rakastanut, oli hän kaukana rakkauden +ajattelemisestakin. Hän oli suuresti kiintynyt Corinneen ystävänä. Tuo +etelämainen luonne, joka oli hänelle aivan uutta, veti häntä kovasti +puoleensa; Corinnen sydämellisyys, iloisuus ja vilkas ja vapaa äly +olivat epäilemättäkin syitä, jotka olisivat riittäneet saamaan miehen +rakastumaan; mutta "tuuli puhaltaa, kusta hän tahtoo", eikä se nyt +puhaltanut sinnepäin. Ja leikitellä rakkautta olematta rakastunut, se +ei olisi koskaan pälkähtänyt Christophen päähän. + +Christophen kylmyys huvitti Corinnea. Hän istui Christophen vieressä +pianon edessä, ja kun Christophe soitti kappaleita, jotka hän oli +tuonut tullessaan, pisti Corinne kätensä hänen kaulaansa ja kumartui, +voidakseen paremmin seurata nuotteja, pianoa kohti ja painoi silloin +poskensa melkein ystävänsä poskeen kiinni. Christophe tunsi hänen +silmäripsiensä sipuvan hipiäänsä, ja näki aivan läheltä hänen +veitikkamaiset silmäteränsä, hänen viehkeän ja nokkelan pikku suunsa +ja hienot ihohaituvat hänen ylähuulessaan, joka meni suppuun aivan +kuin odottaen. -- Corinne odotti. Christophe ei ymmärtänyt kehoitusta; +Corinne oli tiellä hänen soittaessaan: muuta ei Christophe ajatellut. +Vaistomaisesti hän väistyi sivummalle, siirtäen tuolinsa erilleen +Corinnesta. Kun hän hetken päästä kääntyi Corinneen päin puhuakseen +hänelle jotain, näki hän, että Corinne oli purskahtaa nauruun; kuopat +hänen poskissaan värisivät ja nauroivat, ja hän puri huulensa yhteen ja +näytti tuskin jaksavan pidättää itseään. + +-- Mikä nyt? kysyi Christophe kummastuneena. + +Corinne katsoi häneen ja purskahti taas nauruun. + +Christophe ei käsittänyt mitään: + +-- Mitä te nauratte? kysyi hän; sanoinko minä jotain typerää? + +Kuta enemmän Christophe vaati selitystä, sitä hullummin Corinne nauroi. +Kun hän lopetti, ei hänen tarvinnut muuta kuin katsahtaa Christopheen +ja nähdä, kuinka ällistynyt toinen oli, ja hän alkoi yhä hurjemmin +nauraa. Corinne nousi ylös, ryntäsi huoneen toiselle puolelle sohvalle, +painoi kasvonsa pieluksiin ja nauroi tikahtuakseen; koko hänen +ruumiinsa hytkyi naurusta. Hänen naurunsa tarttui Christopheenkin, +Christophe tuli luokse ja taputti häntä selkään. Kun Corinne oli +nauranut pohjaan asti, nosti hän päätään, pyyhki silmänsä, sillä hän +oli nauranut niin, että sai vedet silmiinsä, ja ojensi hänelle molemmat +kätensä: + +-- Miten hyvä poika te olette! sanoi hän. + +-- Kyllä kai, ilkeämpi monia. + +Corinne sai taas naurunpuuskan, pitäen yhä Christophen käsiä käsissään. + +-- Ei vakava tämä ranskalainen, la Françoise? kysyi Corinne. + +(Hän lausui: _"Françouése"_.) + +-- Te pilkkaatte minua, vastasi Christophe leppoisesti. + +Corinne katsoi häneen lauhkeasti, pudisti voimakkaasti hänen käsiään ja +sanoi: + +-- Ystäviä, eikö niin? + +-- Kyllä, vastasi Christophe ja puristi puolestaan hänen kättään. + +-- Sanokaa, ajattelettehan Corinnettea, kun hän ei ole enää täällä? +Ettehän ole vihainen _Françoiselle_, siitä, että hän ei ole vakava? + +-- Ja _Françoise_ ei kai ole vihainen barbaarille ja teutoonille siitä, +että hän on niin tuhma? + +-- Juuri sentähden hänestä pidetäänkin... Hän tulee kai näkemään minua +Parisiin? + +-- Sen lupaan... Ja te, te kirjoitatte minulle? + +-- Sen minä vannon... Sanokaa nyt tekin: Minä vannon. + +-- Kyllä, sen vannon. + +-- Ei, ei tuolla tavalla. Täytyy nostaa kätensä ylös. + +Ja Corinne matki Horatiusten valaa. Corinne vaati Christophelta +lupauksen, että Christophen oli kirjoitettava häntä varten kappale, +melodraama, joka käännettäisiin ranskankielelle ja jonka Corinne +näyttelisi Pariisissa. Seuraavana päivänä oli Corinnen matkustettava +joukkueensa mukana kaupungista pois. Christophe lupasi mennä tapaamaan +häntä ylihuomenna Frankfurtiin, jossa seurue esiintyi vielä yhtenä +iltana. He juttelivat keskenään sievoisen ajan. Corinne lahjoitti +Christophelle valokuvansa, jossa hän esiintyi melkein alastomana, +ainoastaan harso rinnoillaan ja uumillaan. He erosivat iloisesti +ja suutelivat toisiaan kuin veli ja sisar. Siitä asti, kun Corinne +oli huomannut, että Christophe piti hänestä, mutta ei laisinkaan +ollut häneen rakastunut, oli hänkin tyytynyt pitämään hänestä ilman +rakkautta, aivan kuin hyvästä toverista. + +Seuraavana yönä ei heidän kummankaan unensa häiriintynyt. Päivällä ei +Christophella ollut aikaa mennä Corinnea hyvästelemään, koska hänellä +silloin juuri oli harjoitus. Mutta sitä seuraavana päivänä järjesti +hän asiansa niin, että voi lähteä Frankfurtiin, kuten oli luvannut. +Sinne oli parin kolmen tunnin rautatiematka. Corinne ei uskonut liioin +Christophen lupaukseen; mutta Christophe oli käsittänyt asian aivan +vakavasti; ja täsmälleen näytöksen alussa tuli hän teatteriin. Ja kun +Christophe meni sitten väliajalla naputtamaan Corinnen pukuhuoneen +oveen, niin huudahteli Corinne ilosta ja hämmästyksestä ja heittäytyi +kesken pukeutumistaan hänen kaulaansa, ylenpalttisuuteen mennen +kuten tavallisesti. Hän oli Christophelle todella kiitollinen siitä, +että tämä oli tullut. Pahaksi onneksi Christophelle kuhisi tässä +kaupungissa Corinnen ympärillä paljon enemmän rikkaita ja älykkäitä +juutalaisia kuin äskeisessä näytäntöpaikassa; he tiesivät antaa +arvon hänen nykyiselle kauneudelleen ja aavistivat hänen tulevan +menestyksensä. Joka hetki naputettiin pukuhuoneen oveen; ja ovi aukesi +raolleen päästääkseen sisään kömpelöitä ja liuhusilmäisiä olentoja, +jotka karkealla kurkkuäänellä laususkelivat imeliä kohteliaisuuksia. +Corinne tietysti kiemaili kaikkien kanssa; ja puhellessaan sitten +Christophelle jäi hänelle sama teennäinen ja uskalias sanonta, ja +Christophe ärtyi siitä. Muuten ei Christophea laisinkaan huvittanut +se, että Corinne niin julkean tyynesti jatkoi pukeutumistaan hänen +läsnäollessaan; ja maalit ja rasvat, joilla hän voiteli käsivartensa, +povensa ja kasvonsa, iljettivät häntä. Hän oli vähällä matkustaa +pois heti näytännön jälkeen; mutta kun hän sanoi Corinnelle jo +hyvästit ja pyysi anteeksi, ettei hän voinut jäädä illallisille, +jotka annettiin Corinnen kunniaksi näytännön loputtua, näytti Corinne +olevan niin vilpittömän pahoillaan, että Christophen päätös alkoi +horjua. Corinne lähetti noutamaan rautateitten aikataulun ja todisti +hänelle, että hän voi -- että hänen täytyi vielä jäädä huomiseksi hänen +seuraansa. Christophe halusikin pohjaltaan tulla houkutelluksi, ja +hän jäi juhla-illallisille; hänen onnistuikin olla siellä melkeinpä +näyttämättä, miten ikäviä hänestä siellä puhutut joutavuudet olivat +ja miten hän oli ärtynyt siitä, että Corinne kiemaili jokaisen apinan +kanssa. Corinnelle oli mahdoton olla vihainen. Hän oli kiltti tyttö, +hänellä ei ollut moraalisia periaatteita, hän oli laiska, aistillinen, +huvinhimoinen ja lapsellisen koketti; mutta samalla oli hän kuitenkin +niin rehellinen ja hyvä, ja hänen vikansa olivat niin välittömiä ja +terveitä, ettei niille voinut muuta kuin nauraa, melkeinpä täytyi +niitä rakastaakin. Christophe istui pöydässä Corinnea vastapäätä ja +katseli, kuinka hän puhui, hänen eloisia kasvojaan, hänen kauniita, +sädehtiviä silmiään, hänen hieman liian vankkatekoisia leukapieliään, +italialaista hymyään, -- tuota hymyä, jossa on niin paljon hyvyyttä ja +hienoutta ja samalla ahnasta jäyhyyttä: hän näki Corinnen nyt selvemmin +kuin tähän asti. Muutamat piirteet hänessä muistuttivat Aadaa: eräät +kädenliikkeet, katseet, jotkut aistilliset, hieman karkeat sutkaukset: +-- se, mikä oli ikuisesti naisellista. Mutta Christophe piti Corinnessa +oikeastaan Etelän luonnosta. Se laupias luonto ei säästele lahjojaan, +se ei viitsi valmistaa salonkikaunottaria ja kirjoista oppineita älyjä, +vaan tosiaan sopusointuisia olentoja, joiden koko ruumis ja sielu on +luotu puhkeamaan kukkaan auringonpaisteessa ja vapaan taivaan alla. -- +Kun Christophen oli lähdettävä, nousi Corinne ja tuli hyvästelemään +häntä syrjässä muista. He suutelivat vielä kerran toisiaan, lupasivat +kirjoittaa toisilleen ja tavata kerran. + +Christophe lähti kotikaupunkiinsa viimeisellä junalla. Eräällä +väliasemalla seisoi muuan vastakkaiselta taholta tullut juna +odottamassa. Juuri siinä vaunussa, -- jonka viereen hänen vaununsa +pysähtyi, -- kolmannessa luokassa, -- näki Christophe saman nuoren +ranskattaren, joka oli ollut hänen kanssaan katsomassa Hamletia. Tyttö +näki myöskin Christophen, ja tunsi hänet. He tulivat liikutetuiksi +molemmat. He tervehtivät toisiaan äänettöminä, ja istuivat paikoillaan, +uskaltamatta katsoa toisiinsa. Vilaukselta oli Christophe kuitenkin +nähnyt, että tytöllä oli päässä pieni matkamyssy ja vieressä penkillä +kulunut matkalaukku. Hän ei tullut kuitenkaan ajatelleeksi, että +tyttö matkustaisi pois Saksasta; hän arveli vain hänen lähtevän +jonnekin muutamaksi päiväksi. Hän ei tiennyt oikein, olisiko hänen +pitänyt mennä häntä puhuttelemaan: hän epäröi ja vitkasteli, hänen +päässään pyöri, mitä hän hänelle sanoisi; sitten nousi hän vetämään +alas vaunun ikkunaa, virkkaakseen hänelle jotain, mutta silloin juuri +soi lähtösignaali: ja Christophe jätti puhumatta. Meni joku sekunti +ennenkuin juna pääsi liikkeelle. He katsoivat nyt toisiinsa. Kumpikin +yksin vaunuosastosaaan, kasvot ikkunaruutua vasten he tähystelivät +läpi yön toisiaan, ja heidän katseensa yhtyivät. Kaksi ikkunaa erotti +heidät. Jos he olisivat työntäneet kätensä ulos, olisivat heidän +sormensa voineet koskea toisiinsa. Niin lähellä. Niin kaukana. Vaunut +alkoivat rysähdellä raskaasti. Tyttö katsoi Christopheen yhäti, aivan +rohkeasti, nyt, kun he erosivat. He olivat niin unohtuneet toisiaan +katselemaan, etteivät edes muistaneet tervehtiä toisiaan viimeistä +kertaa. Nainen liukui hitaasti ohitse; Christophe näki hänen katoavan; +ja pimeys nieli junan, joka vei hänet. Niinkuin kaksi harhailevaa +taivaankappaletta olivat he osuneet tuokioksi lähetysten, äärettömässä +avaruudessa, ja loittonivat nyt kumpikin taholleen, ehkä ikuisiksi +ajoiksi. + +Kun toinen oli kadonnut, tunsi Christophe tyhjyyden, jonka tuo +tuntematon oli jättänyt häneen; hän ei ymmärtänyt, mistä se johtui: +mutta tyhjyys hänen sisässään oli. Hän nojaili luomet puoliummessa +osaston nurkkaan, mutta hän tunsi silmissään yhä noiden tuntemattomien +silmien kosketuksen; ja kaikki hänen muut ajatuksensa vaikenivat, että +hän paremmin olisi voinut tuntea ainoastaan tämän. Corinnen kuva liehui +kuin perhonen hänen sydämensä ulkopuolella, kuin hyönteinen, joka +räpyttää siipiään toisella puolella ruutua; mutta sitä ei Christophe +päästänyt sisään. + +Hän näki Corinnen mielessään jälleen, kun hän astui kotikaupungissaan +ulos junasta ja kun raikas yöilma ja kävely pitkin nukkuvia katuja +virkisti hänet horteestaan. Hän hymyili, muistellen viehkeää +näyttelijätärtä, puoleksi mielihyvästä ja harmista, aina riippuen +siitä, milloin hän ajatteli hänen ystävällisyyttään, milloin hänen +matalaa kiemailuaan. + +-- Hiiden ranskalaiset! mutisi hän itsekseen ja naurahti +riisuutuessaan, aivan hiljaa, ettei olisi herättänyt äitiään, joka +nukkui viereisessä huoneessa. + +Muuan sana, jonka hän oli kuullut silloin sinä iltana siellä +teatteriaitiossa, pälkähti hänen päähänsä: + +-- On niitä Ranskassakin sellaisia. + +Joutuessaan täten ensi kertaa kosketuksiin Ranskanmaan kanssa, johtui +hän ajattelemaan sen kaksinaisen luonteen arvoitusta. Mutta kuten +kaikki saksalaiset ei hänkään ryhtynyt liioin sitä ratkaisemaan; niin +ollen toisti hän rauhallisesti, ajatellen tuota nuorta tyttöä siellä +rautatievaunussa: + +-- Hän ei muuten näyttänytkään ranskalaiselta. + +Aivan kuin saksalainen voisi sanoa, mikä on ranskalaista ja mikä ei. + + + + +Olipa tyttö ranskalainen tai ei, hän oli kuitenkin Christophen +ajatuksissa; sillä keskellä yötä hän heräsi tuntien sydämessään +omituisen ahdistuksen: hän oli muistanut matkalaukun, joka oli ollut +penkillä tytön vieressä; ja yhtäkkiä vilahti hänen päässään, että tuo +nainen oli matkustanut pois ainaiseksi. Oikeastaan lienee se tuntu +ollut hänessä jo alusta alkaen; mutta hän ei ollut tullut ajatelleeksi +sitä. Nyt toi se hänelle kummallisen surun. Hän nytkäytti olkapäitään +vuoteessaan ja sanoi itsekseen: + +-- Mutta mitäpä se sitten? Mitä se minuun kuuluu. + +Ja hän nukahti uudestaan. + +Mutta kun hän seuraavana päivänä meni ulos, niin ensimäinen henkilö, +jonka hän kadulla kohtasi, oli Mannheim, joka kutsui häntä nyt +arvonimellä "Blücher" ja kysyi häneltä, aikoiko hän valloittaa koko +Ranskan. Ja tuo elävä sanomalehti kertoi Christophelle, että sillä +aitioseikkailulla oli ollut suurempi menestys kuin Mannheim kuunaan oli +uskaltanut toivoa: + +-- Kiitos ja kunnia sinun! huusi Mannheim. Sinä olet suuri mies. Minä +en ole kelvollinen sitomaan kengännauhojasi. + +-- Mitä minä nyt olen tehnyt? kysyi Christophe. -- Sinäpä olet +erinomainen! jatkoi Mannheim. Minä olen sinulle kateellinen. +Siepatapa aitio Grünebaumien nenän alta ja kutsua heidän ranskalainen +kotiopettajattarensa heidän paikoilleen, -- ah, se on sellainen +kukkaiskimppu, jota minä en olisi koskaan keksinyt! + +-- Oliko hän Grünebaumien kotiopettajatar? kysyi Christophe +ällistyneenä. + +-- Ahaa, et muka tiedä, olet olevinasi viaton; se on hyvä!... +Grünebaumien pappa ei kadota enää punaa naamaltaan. Muut Grünebaumit +ovat raivoissaan!... Siitä tuli lyhyt leikki: he potkivat tytön luotaan +pois. + +-- Kuinka! huudahti Christophe; he erottivat hänet?... Erottivat minun +tähteni. + +-- Sinä et sitä tiennyt? kysyi Mannheim. Eikö hän kertonut sinulle sitä? + +Christophe joutui aivan epätoivoon. + +-- Älä pane pahaksesi turhista, ystäväni, sanoi Mannheim; tämähän ei +sinuun kuulu. Ja sehän oli jo odotettu asia, heti, kun Grünebaumit +saisivat tietää, että... + +-- Että mitä? huudahti Christophe? + +-- Että hän oli sinun rakastajattaresi, hitto soi! + +-- Minä en häntä tunne, minä en edes tiedä, kuka hän on. + +Mannheim hymyili aivan kuin sanoakseen: + +-- Uskottele sinä mokomaa minulle! Christophe suuttui ja vaati +Mannheimia olemaan hyvän ja uskomaan, mitä hän vakuutti. Mannheim sanoi: + +-- Silloin se on vieläkin lystikkäämpää. + +Christophe kiihtyi, hän uhkasi mennä Grünebaumien luokse, selittää +heille asian, puolustaa neiti-parkaa. Mannheim neuvoi häntä jättämään +sen tekemättä: + +-- Kuule, hyvä mies, sanoi hän, vakuutitpa heille mitä tahansa, uskovat +he sitä vahvemmin, että asia on aivan päinvastoin. Ja sitäpaitsi se on +jo myöhäistä. Tyttö on täältä jo kaukana. + +Christophen sydän aivan rusentui; hän koetti saada selville, minne +opettajatar oli lähtenyt. Hän tahtoi kirjoittaa hänelle, pyytää +anteeksi. Mutta kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Kun hän kääntyi +Grünebaumien puoleen, ajoivat he hänet ulos; he eivät tienneet +itsekään, minne neiti oli lähtenyt, eivätkä siitä välittäneetkään. +Tunne, että hän oli tehnyt pahaa aikoessaan tehdä hyvää, kidutti +Christophea: siitä tuli hänelle pitkä omantunnon vaiva. Mutta siihen +liittyi samalla kummallinen vetovoima, joka säteili kadonneen olennon +silmistä yhä hänen sieluunsa. Sitten tuntuivat vetovoima ja omantunnon +äänet hälvenevän, peittyvän uusien päivien ja ajatusten virtaan; mutta +pohjalla piilivät ne kuitenkin salassa. Christophe ei unohtanut sitä +olentoa, jota hän sanoi uhrikseen. Hän oli vannomalla päättänyt kerran +hänet tavata. Hän tiesi kyllä, kuinka vähän mahdollista hänen oli häntä +enää nähdä; ja kuitenkin hän oli varma, että hän hänet näkisi. + +Mitä Corinneen tulee, hän ei vastannut ainoaankaan hänen kirjeeseensä. +Vasta kolme kuukautta myöhemmin, kun Christophe jo oli heittänyt +odottamisen, sai hän Corinnelta neljäkymmentä sanaa sisältävän +sähkösanoman, jossa Corinne lasketteli lorua sydämensä halusta, antoi +hänelle pieniä hyväilynimiä, ja kysyi "rakastettiinko toisiaan yhä +vielä". Sitten seurasi melkein kokonainen vuosi hiljaisuutta ja sen +jälkeen tuli lyhyt kirjelappu, raapusteltu Corinnen valtavan suurella, +lapsellisella ja ristiin rastiin keikkuvalla käsialalla, joka koetti +matkia maailmannaista; -- muutamia ystävällisiä ja hassuttelevia +sanoja. -- Ja siihen se sitten taas jäi. Corinne ei unohtanut +Christophea; mutta hänellä ei ollut aikaa häntä ajatella. + + + + +Ollessaan vielä Corinnen lumoissa ja täynnä niitä taidetta koskevia +aatteita, joita he olivat keskenään puhuneet, Christophe haaveksi +nyt kirjoittaa musiikin johonkin näytelmään, jonka pääosan Corinne +näyttelisi ja laulaisi siinä muutamia aarioita -- jonkinlaisen +runollisen melodraaman. Tämä taidelaji oli Saksassa muinoin suuressa +suosiossa ja sitä ihaili intohimoisesti Mozart, harrastivat kynällään +Beethoven, Weber, Mendelssohn, Schumann, kaikki klassilliset mestarit; +mutta kun wagnerismi oli saavuttanut loistavan voittonsa ja väitti +toteuttaneensa teatterin ja musiikin lopullisen yhteismuodon, niin +menetti tuo vanha taidelaji kannatuksensa. Mainiot Wagner-pedantit +eivät tyytyneet tuomitsemaan epäkelvoiksi ainoastaan kaikkia uusia +melodraamoja, vaan koettivat kaikin mokomin siistiä uuteen asuun +vanhoja melodraamoja ja oopperoita, he pyyhkivät tarkoin pois puhutun +vuoropuhelun viimeisetkin jäljet, ja kirjoittivat omia resitatiivejään +Mozartin, Beethovenin ja Weberin sävelille; he olivat vakuutettuja, +että he tekivät siten suuren palveluksen noille mestareille ja +lisäsivät heidän kunniaansa, täydentämällä tällä tavoin heidän +ajatustaan; niinpä he hurskaassa uskossa koristelivat mestariteoksia +omalla joutavalla roskallaan. + +Corinnen arvostelu oli saanut Christophen tuntemaan entistä selvemmin +wagnerilaisen deklamatsioonin raskauden, ja useissa paikoin +rumuudenkin. Ja nyt hän mietti pitkät ajat mielessään, eikö ollut +järjetöntä ja luonnotonta kytkeä näyttämöllä toisiinsa puhetta ja +laulua: se tuntui samanlaiselta kuin olisi vaunujen eteen valjastettu +hevonen ja lintu. Lausutulla sanalla ja laululla oli kummallakin oma +rytminsä. Saattoi ehkä vielä ymmärtää, että tekijä uhrasi toisen +näistä taidelajeista, sen hyväksi niistä, johon hän oli mieltyneempi. +Mutta sovitella niitä keskenään merkitsi samaa kuin turmella he +molemmat: silloinhan tahdottiin, ettei sana olisi ollut enää sanaa +eikä laulu oikeaa laulua, silloin yritettiin vapaata virtaa sulloa +kahden yksitoikkoisen kanavan reunojen väliin, kuormittaa kauniin +olennon alastomat jäsenet kalleilla ja raskailla puvuilla, jotka +estivät ja jäykensivät sen liikkeitä ja askeleita. Miksi ei antaa +kummankin elää omaa spontaania elämäänsä ja liikkua luontonsa mukaan? +Sellaisena kuin kaunis tyttönen, joka kävelee onnellisena ja notkein +askelin pitkin puron rantaa ja unelmoi astellessaan: veden iloinen +solina vaivuttaa hänet haaveihin, ja tietämättään hän siinä sovittaa +vähitellen ajatuksensa ja askeleensa puron laulun tahtiin. Niin +olisi musiikin ja runouden kuljettava kummankin vapaina vieretysten, +uneksien kumpikin omaa unelmaansa ja yhdistäen unelmat toisiinsa. -- +Totta kyllä ei kaikki musiikki soveltunut tällaiseen yhtymiseen, eikä +kaikki runouskaan. Melodraaman vastustajilla oli hyvät esimerkkinsä, +sillä oli nähty eräitä kömpelöitä yrityksiä siihen suuntaan ja yhtä +huonoja yrityksen tulkitsijoita kuin nuo tekeleetkin. Christophe oli +ollut kauan yhtä jäykkä melodraamaa kohtaan kuin hekin: musikaalisella +korvalla oli täysi oikeus kärsiä kuunnellessaan typeriä näyttelijöitä, +jotka ryhtyivät suorittamaan tuollaisia resitatiiveja soiton +säestyksellä, koettamatta sulattaa omaa ääntään soittoon ja yrittäen +päinvastoin saada ainoastaan oman äänensä kuuluville. Mutta siitä +alkaen, kun Christophe oli kuullut Corinnen sulosointuisen äänen, -- +tuon kuulaan ja puhtaan äänen, joka liikkui musiikin sisällä aivan kuin +auringonsäde vedessä, äänen, joka taipui jokaiseen meloodisen lauselman +käänteeseen ja oli kuin kaikkein herkistynein ja vapain laulu, -- siitä +saakka oli Christophe huomannut tämän taidelajin mahdollisen kauneuden. + +Ehkä Christophe oli oikeassa; mutta hän oli vielä liian vähän kokeillut +voidakseen vaarattomasti lähteä tälle alalle, joka on (jos mieli luoda +tosiaan jotain kaunista ja todella taiteellista) kaikista vaikein. Tämä +taidelaji vaatii varsinkin erästä seikkaa: täydellisen sopusoinnun +runoilijan, säveltäjän ja tulkitsijain yhteistyössä. -- Christophe +ei ottanut sitä huomioon: hän heittäytyi suinpäin luomaan tätä uutta +taidelajia, jonka lait hän vasta tunsi aavistukselta. + +Hänen ensimäinen suunnitelmansa oli pukea musiikkiasuun jokin +Shakespearen satunäytelmä tai jokin näytös Faustin toisesta osasta. +Mutta teatterit olivat hyvin vähän halukkaita ryhtymään tähän +kokeiluun; se olisi käynyt kalliiksi ja tuntui eriskummaiselta. Tosin +myönnettiin, että Christophe oli kompetentti musiikkialalla; mutta +se, että hän suvaitsi julistella omia ajatuksiaan runoudesta ja +teatterista, sai ihmiset vain hymyilemään: hänen yrityksiään ei otettu +todeksi. Musiikin ja runouden maailmat näyttivät olevan toisilleen +vieraita, vieläpä salaisissa vihoissakin keskenään. Päästäkseen +tunkeutumaan runouden valtakuntaan, olisi Christophen täytynyt +hyväksyä jokin runoniekka avustajakseen työssä; ja sitä runoilijaa +ei hän sitäpaitsi saanut itse valita. Eikä hän olisi uskaltanutkaan +sitä valita: hän epäili runollista makuaan; hänelle oli vakuutettu, +ettei hän ymmärtänyt ollenkaan runoutta; ja onkin varma, ettei hän +ymmärtänyt sellaista runoutta, jota hänen ympärillään ihailtiin. +Rehellisesti ja perinpohjaisesti, jollainen hän aina oli, oli hän +oikeinpa voimiaan ponnistaen koettanut käsittää sen tai sen runollisen +tuotteen kauneutta; mutta aina hän oli saanut siinä pitkän nenän, ja +lopuksi hän häpesi itseään: ei, hän ei ollut todellakaan runoilija. +Oikeutta tehdäksemme sanomme, että hän rakasti intohimoisesti menneen +ajan runoilijoita; ja se oli toki hänelle lohdutus. Mutta varmaankin +hän rakasti niitä sillä tavoin kuin niitä ei pitänyt rakastaa. Sillä +eikö hän ollut kerran julistanut sitä hassunkurista ajatusta, että +ainoastaan ne runoilijat ovat suuria, jotka pysyvät suurina, vaikka +ne kääntäisi proosaksikin, tai vielä vieraalle kielelle proosaksi, +ja ettei sanoilla ole muuta arvoa kuin sen sielun arvo, jota ne +tulkitsevat? Ystävät pitivät häntä silloin pilkkanaan. Mannheim sanoi +häntä kamasaksaksi. Christophe ei koettanut itseään puolustella, ja +kun hän joka päivä näki ympärillään kirjailijoita, jotka puhuivat +musiikista niin naurettavasti kuin aina taiteilijat, jotka luulevat +voivansa arvostella muuta taidelajia kuin omaansa, niin tyytyi hän +uskomaan (joskin hieman epätietoisena sittenkin), ettei hän ollut +kykenevä arvostelemaan runoutta. Ja siksi suostui hän silmät ummessa +sellaisten tuomioihin, joiden hän arveli olevan paremmin asioista +perillä. + +Niinpä antoikin hän nyt aikakauslehti-ystäviensä tunkea itselleen +toveriksi yhteistyöhön erään piirinsä jäsenen, dekadentti-nurkkakunnan +suuruuden, nimeltä Stephan von Hellmuth; ja hän toi sitten +Christophelle _Ifigeneian_, joka oli sepitetty hänen omaan tapaansa. +Silloin oli aika, jolloin saksalaiset runoilijat -- (aivan niinkuin +heidän ranskalaiset ammattiveljensäkin) -- koettivat kilpaa muokata +uudestaan kaikkia kreikkalaisia murhenäytelmiä. Stephan von Hellmuthin +teos oli noita kummallisia kreikkalaissaksalaisia runoelmia, joissa +yhtyvät sekaisin Ibsen, Homeros ja Oscar Wilde, -- tietysti lisänä +apu arkeoloogisista käsikirjoista. Agamemnon oli neurasteenikko, +Akilles heikkohenkinen: he vaikeroivat lavealti kurjaa tilaansa, +eikä tietystikään heidän vaikerruksensa sitä muuttanut. Koko draaman +energia oli keskitetty Ifigeneian osaan, -- hermosairaan, hysteerisen +ja pedanttisen Ifigeneian, joka läksytteli sankareita, laususkeli +vimmatusti pitkiä latereita ja levitteli nähtäville nietzscheläistä +pessimismiään, ja pisti viimein, kuolemanhalusta juovuksissa, +naurunkirkunalla veitsen kurkkuunsa. + +Mikään ei saattanut olla Christophesta vastenmielisempää kuin +tuollainen itsestään suuria uskova kirjallisuus, kuin moinen +veltostunut barbaari pukeutuneena kreikkalaiseksi. Mutta hänen +ympärillään huudettiin, että se oli mestariteos. Hän oli arka ja +taipui sitä uskomaan. Totta puhuen: hänen sielunsa aivan kuohui +musiikkia, joten hän ajatteli paljoa enemmän sävellystä kuin tekstiä. +Teksti oli ainoastaan virran uoma, jota myöten hän saattoi päästää +kiihkeäin tunteittensa tulvat valloilleen. Hän oli vielä kaukana siitä +itsekieltävästä ja persoonattomasta älystä, jollaista siltä mieheltä +vaaditaan, joka tulkitsee runollista luomaa musiikilla. Hän ajatteli +ainoastaan itseään, eikä laisinkaan näytelmää. Mutta sitä heikkouttaan +hän ei aavistanut. Sitäpaitsi oli hänellä sekin kuvitelma, että hän +näki tässä runoelmassa kaikkea muuta kuin mitä siinä oli. Jo lapsena +oli hän usein sommitellut päässään aivan erilaisen kappaleen kuin hänen +edessään teatterissa näyteltiin. + +Vasta harjoituksissa hän huomasi selvästi itse näytelmän. Kun hän +kerran kuunteli erästä sen kohtausta, näytti se hänestä niin typerältä, +että hän luuli näyttelijöiden sitä vääristelevän; ja hän uskalsi +silloin ilmaista näyttelijöille mielipiteensä, runoniekan läsnäollessa, +ja itselleen runoilijallekin, joka ryhtyi nyt puolustamaan ajatuksensa +tulkitsijoita. Runoelman tekijä otti nokkaansa ja sanoi pisteliäästi, +että kai hän itse tiesi parhaiten, mitä oli tahtonut kirjoittaa. +Christophe ei myöskään hellittänyt, ja hän väitti, ettei Hellmuth +ymmärtänyt runosta mitään. Yleinen iloisuus sai hänet viimein +huomaamaan, että hän oli tehnyt itsensä naurettavaksi. Hän vaikeni +ja myönsi mielessään, että eihän runon tekijä lopultakaan ollut +hän. Silloin näki hän näytelmän murskaavan tyhjyyden, ja hän aivan +tyrmistyi; hän ihmetteli itsekseen, kuinka hän oli voinut kuvitella +siitä jos mitä. Hän sanoi itseään hölmöksi, ja repi tukkaansa. Hän +koetti kyllä rauhoittaa itseään, mutisten: "Sinä et sellaista ymmärrä, +sehän ei ole sinun alasi. Pidä huolta vain musiikista". -- Hän häpesi +niin eräitä runoelman hölmöyksiä, sen pöyhkeää paatosta, sanojen, +eleiden, asentojen kirkuvaa valheellisuutta, ettei hän orkesteria +johtaessaan eräissä kohdin jaksanut nostaa tahtipuikkoaan: hänen teki +mielensä mennä piiloon kuiskaajan komeroon. Hän oli liian suora ja +liian vähän valtioviisas salatakseen, mitä ajatteli. Kaikki huomasivat +sen, ystävät, näyttelijät, tekijä. Hellmuth kysyi häneltä, pisteliäästi +hymyillen: + +-- Eikö tällä liene vieläkään kunnia miellyttää teitä? + +Christophe vastasi rohkeasti: + +-- Totta puhuen: ei. Minä en tätä ymmärrä. + +-- Ettekö sitten lukenut kappaletta ennenkuin sen sävelsitte? + +-- Kyllä, vastasi Christophe naiivisti; mutta minä erehdyin siitä, minä +ymmärsin sen toisella tavoin. + +-- Vahinko, ettette siinä tapauksessa kirjoittanut itse, minkä +ymmärsitte. + +-- Ah, jos olisin vain osannut! huokasi Christophe. Runoilija ärtyi +vielä enemmän ja ryhtyi kostoksi arvostelemaan sävellystä. Hän valitti, +että se oli liian äänekästä ja esti sanat kuulumasta. + +Jos runoilija ei ymmärtänyt säveltäjää eikä säveltäjä runoilijaa, +niin näyttelijät puolestaan eivät ymmärtäneet heitä kumpaakaan; +mutta siitä he eivät välittäneet. He haeskelivat osistaan ainoastaan +irrallisia lauselmia, joilla saattoivat näyttää tavallisia ulkonaisia +efektejään. Ei saatu mitenkään heidän lausuntaansa sopusointuun runon +ja musikaalisen rytmin kanssa: näyttelijät kääntyivät toisaalle, +musiikki toisaalle, saattaisi sanoa, että heidän laulunsa koko ajan +poikkesi nuoteista. Christophe kiristeli hampaitaan ja koetti väsyksiin +saakka kirkua heille nuottia: he antoivat hänen ärjyä, ja jatkoivat +järkähtämättä omaa tolaansa, ymmärtämättä edes, mitä hän heiltä tahtoi. + +Christophe olisi heittänyt kaikki hiiteen, ellei harjoituksia olisi +ollut jo monta ja ellei oikeusjutun uhka olisi häntä sitonut. Mannheim, +jolle hän uskoi huolensa, löi asian leikiksi: + +-- Mitä sinä joutavia? kysyi hän. Sehän menee erinomaisesti. Te +ette ymmärrä toisianne, sanot? Oh, mitäpä se tekee? Kuka on koskaan +ymmärtänyt jotakin teosta, paitsi tekijä itse? Onni, että hän itse edes +sen ymmärtää! + +Christophea kiusasi runon joutavuus, joka hänen mielestään pilasi koko +hänen sävellyksensä. Mannheim ei laisinkaan kursaillut tunnustaa, ettei +runossa ollut rahtuakaan tervettä järkeä, ja että Hellmuth oli hölmö; +mutta hänen tähtensä ei pitänyt olla huolissaan: Hellmuth antoi hyviä +päivällisiä, ja hänellä oli sievä vaimo: mitäpä kritiikki enempää +vaatii? -- Christophe kohautti hartioitaan ja sanoi, ettei hänellä +ollut aikaa kuunnella loruja. + +-- Vai loruja! sanoi Mannheim nauraen. Tuollaisia ne vakavat ihmiset +ovat! He eivät aavista, mikä elämässä jotain merkitsee. + +Ja hän neuvoi Christophea, ettei hänen pitänyt välittää niin paljoa +Hellmuthin asiasta, vaan huolehtia sen sijaan omastaan. Hän kehoitteli +häntä tekemään hiukan reklaamia. Christophe vihastui ja kieltäytyi +jyrkästi. Eräälle reportterille, joka tuli haastattelemaan häntä ja +tietämään hänen elämänvaiheitaan, vastasi hän kiukuissaan: + +-- Se ei kuulu teihin! + +Ja kun eräs aikakauslehti lähetti pyytämään hänen valokuvaansa, polki +hän raivoissaan jalkaansa ja ärjäisi, ettei hän, Jumalan kiitos, ole +mikään keisari tarvitakseen panna naamaansa näyteikkunoihin. -- Häntä +oli mahdotonta saada suhteisiin vaikutusvaltaisten piirien kanssa. +Hän ei vastannut vierailukutsuihin; ja milloin hänen pakosta täytyi +niihin myöntyä, ei hän muistanut niihin mennä, tai hän esiintyi siellä +niin pahatuulisena kuin hän olisi ottanut elämäntehtäväkseen olla +epämiellyttävä koko maailmaa kohtaan. + +Mutta kaikkein pahinta oli, että hän pari päivää ennen kuin kappale +esitettiin rikkoi välinsä oman aikakauslehtensä kanssa. + + + + +Mitä sopi odottaa, tapahtui. Mannheim oli yhä tarkistanut Christophen +artikkeleja; eikä hän nykyään häikäillyt pyyhkäistä pois kokonaisia +rivejä hänen moitteitaan ja asettaa niiden tilalle pelkkiä kiittelyitä. + +Kerran vieraskutsuilla tapasi Christophe sattumalta erään virtuoosin, +keikailevan pianistin, jonka hän oli kelpo tavalla muokannut; mies +tuli nyt häntä kiittämään ja hymyili niin, että kaikki valkeat hampaat +loistivat. Christophe vastasi kursailematta, ettei sellaisesta tosiaan +kannattanut kiittää. Toinen väitti kannattavan ja oikein purki harrasta +kiitollisuuttaan. Christophe keskeytti lyhyeen ja sanoi hänelle, että +jos herra oli tyytyväinen artikkeliin, oli se hänen oma asiansa, mutta +artikkelin tarkoitus ei ollut tehdä häntä tyytyväiseksi. Ja Christophe +käänsi hänelle selkänsä. Virtuoosi arveli, että hän oli tuollainen +jörö hyväntekijä ja meni nauraen matkaansa. Mutta Christophe muisti +jo kerran ennen saaneensa eräältä toiselta uhriltaan kiitoskortin, +ja hänen päähänsä iski yhtäkkiä epäilys. Hän meni ulos, osti eräästä +sanomalehtikioskista viimeisen numeron aikakauslehteään, etsi siitä +artikkelinsa, luki sen... Hän luuli ensin tulleensa hulluksi. Sitten +hän alkoi aavistaa; ja raivosta suunniltaan hän juoksi _Dionysoksen_ +toimitukseen. + +Siellä juttelivat Waldhaus ja Mannheim paraikaa erään näyttelijättären +kanssa, joka oli heidän ystäväpiiriään. Heidän ei tarvinnut tiedustella +Christophen asiaa. Paiskaten aikakauslehden pöytään ja tuskin ennättäen +vetää henkeään haukkui Christophe heitä hirvittävällä tavalla, ärjyi, +sanoi heitä raukoiksi, lurjuksiksi, väärentäjiksi, ja jyskytti tuolia +permantoon. Mannheim koetti nauraa. Christophe aikoi potkaista häntä +takalistoon. Mannheim meni pakoon pöydän taakse, vääntelehtien +naurusta. Mutta Waldhaus otti asian juhlallisesti. Arvokkaana ja +ylpeästi hän koetti keskellä meteliä saada julistetuksi, ettei +hän sallisi puhutella itseään tuohon laatuun, että hän lähettäisi +Christophen luo sekundantin; ja hän ojensi hänelle korttinsa. +Christophe heitti sen hänelle vasten kasvoja: + +-- Pöyhkäpää! Minä en tarvitse korttianne tietääkseni, mikä te +olette... Te olette vintiö ja väärentäjä! Ja te luulette, että minä +rupeaisin teidän kanssanne kaksintaisteluun? Kunnon selkäsauna, muuta +ette ansaitse!... + +Christophen ääni kuului kadulle asti. Ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan. +Mannheim sulki ikkunat. Näyttelijätär peljästyi ja koetti päästä +pakoon; mutta Christophe seisoi tukkeena ovella. Waldhaus +kalmankalpeana ja kuohuksissa, Mannheim änkytellen ja virnistellen +koettivat vastata. Christophe ei sallinut heidän puhua. Hän sinkosi +heille päin silmiä kaiken, mitä solvaavinta voi keksiä, eikä mennyt +matkaansa ennenkuin häneltä kaikki häväistyssanat ja henki keuhkoista +loppui. Waldhaus ja Mannheim pääsivät ääneen vasta sitten, kun hän oli +lähtenyt. Mannheim saavutti kohta tasapainonsa: hävyttömät loukkaukset +luiskahtivat hänestä kuin vesi ankan selästä. Mutta Waldhaus oli +syvästi loukkautunut: hänen arvokkuuttaan oli solvattu; ja se seikka, +että läsnä oli todistajia, teki häväistyksen vielä murhaavammaksi: hän +ei ollut antava koskaan sitä anteeksi. Muut ammattiveikot yhtyivät +kuorossa häneen. Koko aikakauslehden miehistä oli Mannheim ainoa, joka +ei kantanut Christophelle yhtään kaunaa: hän oli saanut mielinmäärin +huvitella hänen kustannuksellaan; hänestä ei huvi käynyt kalliiksi: +olihan hän muutaman tuiman sanan hinnalla hankkinut itselleen monta +kannua ilonainetta. Se oli ollut hänestä hyvä kuje: jos hän itse olisi +ollut sen uhrina, olisi hän nauranut ensimäisenä. Niinpä olikin hän +valmis puristamaan jälleen Christophen kättä, niinkuin ei mitään olisi +tapahtunut. Mutta Christophe oli leppymättömämpi, hän esti kaikki +lähentelyt. Mannheim ei ollut siitä millänsäkään; Christophe oli lelu, +jolla hän oli jo hauskutellut niin paljon kuin mahdollista; nyt alkoi +hän innostua tahtomaan toista tanssiukkoa. Yhtäkkiä loppuivat siten +heidän välinsä täydellisesti. Se ei estänyt kuitenkaan Mannheimia yhä +sanomasta, kun Christophesta hänen läsnäollessaan puhuttiin, että he +olivat läheisiä ystäviä. Ja ehkä Mannheim sanojansa uskoikin. + +Kaksi päivää tämän riidan jälkeen oli _Ifigeneian_ premiääri. Siitä +tuli täydellinen fiasko. Waldhausin aikakauslehti kiitti tekstiä, +eikä puhunut mitään sävellyksestä. Toiset sanoma- ja aikakauslehdet +muokkasivat musiikkia sydämen ilokseen. Sille naurettiin, sille +vihellettiin. Esittäminen lopetettiin kolmannen illan jälkeen; mutta +pilkka ei lakannut niin nopeasti. Oltiin liian onnellisia, että +oli saatu tällainen tilaisuus käydä Christophen kimppuun; ja monta +viikkoa oli _Ifigeneia_ ehtymättömänä ilveilynaiheena. Tiedettiin, +ettei Christophella ollut enää asetta itseään puolustaakseen; ja +hänen turvattomuuttaan käytti kukin edukseen. Ainoa, mikä ahdistajia +vielä hillitsi, oli Christophen asema hovissa. Vaikka hänen välinsä +suurherttuan kanssa olivat tulleet melkoisen kylmiksi, sillä tuo +ruhtinas oli tehnyt hänelle monta kertaa kaikenlaisia huomautuksia, +joista Christophe ei välittänyt mitään, niin kävi Christophe +yhä ajoittain linnassa ja nautti sillä tavoin yleisön mielestä +jonkinlaista virallista suojelusta, kylläkin paljon enemmän kuviteltua +kuin todellista. -- Ja nyt Christophe itse ryhtyi hävittämään tätä +viimeistäkin tukeaan. + + + + +Christophe kärsi arvostelujen typeryydestä. Arvostelu ei hyljännyt +ainoastaan hänen musiikkiaan, vaan myöskin hänen aatteensa uudesta +taidemuodosta, jota ei nyt viitsitty edes koettaakaan ymmärtää: +(olihan helpompaa sitä vääristellä, kun tahtoi sen tehdä oikein +naurettavaksi). Christophe ei ollut vielä kyllin viisas huomaamaan, +että parhain vastaus, mitä voi antaa pahansuovalle kritiikille, on +olla antamatta sitä laisinkaan ja jatkaa luomistyötään. Muutamien +viimeisten kuukausien kuluessa oli hän saanut sen pahan tavan, +ettei hän jättänyt koskaan vastaamatta yhteenkään epäoikeutettuun +hyökkäykseen. Nytkin kirjoitti hän artikkelin, jossa hän ei suinkaan +säästänyt eräitä vastustajiaan. Ne kaksi oikein-ajattelevaa lehteä, +joille hän sitä tarjosi, lähettivät sen hänelle takaisin, pyytäen +ivallisen kohteliaasti anteeksi; etteivät ne voineet sitä julkaista. +Christophe yritti itsepäisesti yhä; hän muisti nyt kaupungin +sosialistisen lehden, joka oli jo ennen koettanut häntä lähennellä. +Hän tunsi erään sen toimittajista; heidän oli tapana joskus pakinoida +yhdessä. Christophea ilahutti tavata silloin tällöin joku, joka puhui +vapaasti valtiomahdista, armeijasta, tukahuttavista ja vanhanaikaisista +ennakkoluuloista. Mutta keskustelu ei voinut kehittyä kovin pitkälle; +sillä sosialistin suuhun tuli lopulta aina Karl Marx, joka ei +Christophea vähintäkään liikuttanut. Sitäpaitsi huomasi Christophe +tuon vapaan miehen jutteluissa -- paitsi materialismia, joka ei häntä +liioin viehättänyt, -- saivartelevan tuimuuden ja henkisen tyranniuden, +eräänlaisen salatun voimankunnioituksen, nurinkäännetyn militarismin, +joka ei eronnut hyvin paljoa siitä, mistä hän näki joka päivä Saksassa +esimerkkejä. + +Kuitenkin muisti Christophe nyt hänet ja hänen lehtensä, kun toiset +toimitukset sulkivat häneltä ovensa. Hän tiesi kyllä, että tämä hänen +menettelynsä olisi skandaali: sosialistinen lehti oli häikäilemätön, +vihamielinen ja sai vähän väliä sakkoja; mutta kun Christophe ei sitä +lukenut, ajatteli hän ainoastaan sen aatteellista rohkeutta, joka ei +häntä peljästyttänyt, eikä sen kirjoitusten sävyn mataluutta, joka +olisi kyllä ollut hänestä vastenmielistä. Sitäpaitsi hän oli niin +vimmastunut, kun näki, miten salakavalasti liittoutuen muut lehdet +koettivat häntä tukahuttaa, että hän olisi luultavasti menetellyt +samoin kuin hän nyt menetteli, vaikka olisikin ollut sosialistilehden +laadusta paremmin perillä. Hän tahtoi näyttää ihmisille, ettei +hänestä niin helposti päästy. -- Senvuoksi vei hän kirjoituksensa +tuon sosialistilehden toimitukseen ja siellä otettiin hänet avo-sylin +vastaan. Seuraavana päivänä oli artikkeli jo lehdessä; ja lehti julisti +mahtipontisin sanoin, että se oli onnistunut saamaan avustajakseen +nuoren, lahjakkaan musiikkimiehen, toveri Jean-Christophe Krafftin, +jonka palava suopeus työläisluokan vaatimuksia kohtaan oli yleisesti +tunnettu. + +Christophe ei lukenut tätä uutista eikä kirjoitustaankaan; sillä +silloin oli sunnuntai, ja hän oli lähtenyt sinä aamuna jo päivän +koittaessa samoilemaan maaseudulle. Hän oli loistavalla tuulella. +Nähdessään auringon nousun hän huudahteli, nauroi, joikui, hyppi +ja tanssi. Ei enää aikakauslehden puuhaa, ei tarvinnut kirjoittaa +arvosteluja! Oli kevät, taivaan ja maan musiikki, kaunein kaikista, +jälleen palannut. Poissa synkät konserttisalit, tukehuttavat ja +löyhkävät, poissa vastenmieliset toverit, hölmöt virtuoosit! Suhisevat +metsät virittivät ihmelauluansa; ja yli ketojen väikkyivät kuin aallot +Elämän juovuttavat hengähdykset, jotka mursivat kirren maasta ja +päästivät kaiken kuolleen haudastansa. + +Kun hän palasi kävelyltään, valoa ja musiikkia humisevin aivoin, antoi +hänen äitinsä hänelle kirjeen, joka oli tuotu linnasta hänen poissa +ollessaan. Kirje, jossa häntä puhuteltiin kolmannessa persoonassa, +ilmoitti hra Krafftille, että hänen oli tultava palatsiin sinä aamuna. +-- Nyt oli aamu mennyt: kello oli lähes yksi. Christophe ei ollut +millänsäkään. + +-- Se on jo myöhäistä, sanoi hän. Menenpä huomenna. + +Mutta äiti oli levoton; + +-- Ei, ei; hänen Korkeutensa kutsua ei voinut sillä tavalla jättää +noudattamatta; sinne oli mentävä heti. Ehkäpä siellä oli jokin tärkeä +asia. + +Christophe kohautti hartioitaan: + +-- Tärkeä? Niinkuin tuollaisilla joutavilla olisi koskaan mitään +tärkeää sanomista!... Hän kai koettaa tyrkytellä minulle mielipiteitään +musiikkiasioista. Se olisi hauskaa ajanvietettä! Kun hän ei vain olisi +saanut päähänsä ryhtyä kilpailemaan Siegfried Meyerin [pilanimi, jolla +saksalaisten pilkkakirjailijain tapana oli keskenään mainita Hänen +Majesteettiaan = S. M. (Seine Majestet), nimittäin keisaria] kanssa +ja säveltämään hänkin _Hymniä Aegirille!_ Se on varma, että silloin +en häntä säästä. Sanonpa hänelle: "Pitäkää huolta politiikasta. Sillä +alalla olette itse isäntänne: olette siis aina oikeassa. Mutta varokaa +puuttumasta taiteeseen. Taideasioissa teillä ei ole mitään turvaavaa +töyhtöä, ei kaskia päässä, ei uniformua, ei rahaa, titteleitä, ei +esi-isiä eikä santarmeja;... ja peijakas, mitä jääkään teistä silloin +enää jäljelle?" + +Louisa-parka, joka käsitti kaiken täydeksi todeksi, kohotti siunaillen +kätensä taivasta kohti: + +-- Älä toki sano hänelle niin!... Sinä olet hullu, aivan hullu!... + +Christophesta oli hauska peloitella äitiä; ja hän kujeili hänen +herkkäuskoisuutensa kustannuksella, kunnes liioittelu tuli niin +vahvaksi, että Louisa ymmärsi poikansa laskevan leikkiä. Silloin +nykähytti hän olkapäitään: + +-- Voi kuinka olet tuhma, poika-rukkani. + +Christophe nauroi ja suuteli äitiään. Hän oli mainiolla tuulella: hän +oli saanut kävelymatkalla ihanan musikaalisen motiivin; ja hän tunsi +sen ponnistelevan itsessään niinkuin kala vedessä. Hän ei tahtonut +lähteä linnaan ennenkuin oli saanut ruokaa, sillä hän oli nälkäinen +kuin susi. Sitten Louisa siisti hänen vaatteensa; sillä Christophe +alkoi jälleen ärsytellä häntä, sanoen, että hän kelpasi sellaisenakin +linnaan, kuluneessa puvussaan ja pölyisin kengin. Siitä huolimatta +kiilloitti hän kuitenkin itse huolellisesti kenkänsä, viheltäen kuin +kottarainen ja matkien kaikkia orkesterin soittimia. Kun Christophe +lopetti sen työnsä, tarkasti äiti hänet vielä kerran ja solmi uudestaan +huolellisesti hänen kaulusliinansa. Christophe oli tavattoman +kärsivällinen, sillä hän oli nyt tyytyväinen itseensä, -- eikä sekään +ollut kovin tavallista. Sitten hän lähti ja sanoi menevänsä ryöstämään +prinsessa Adelaiden, -- suurherttuan tyttären, joka oli melkoisen +sievä nainen, erään saksalaisen pikku ruhtinaan puoliso; hän oli nyt +tullut muutamaksi viikoksi tänne vanhempainsa luokse. Prinsessa oli +ollut hieman ystävällinen Christophelle pikku Poikana; hän oli jollakin +tavoin Christophen "heikko paikka". Louisa väitti, että Christophe oli +häneen rakastunut; ja poika oli äidin huviksi sellainen olevinaankin. + +Christophe ei pitänyt kiirettä linnaan kulkiessaan, vaan maleksi +kaupungilla, katsellen kauppojen ikkunoita, seisattuen silittelemään +koiraa, joka oli hänen vanha ystävänsä ja vietti joutoaikaa niinkuin +hänkin, loikoen syrjällään ja paistatellen päivää. Linnan luokse +saavuttuaan hän hyppäsi yli rauta-aitauksen, joka ympäröi sen pihaa, +-- suurta, neliskulmaista aukiota, jonka joka puolella oli taloja +ja rakennuksia, keskellä kaksi äänetöntä suihkulähdettä, ja kaksi +samanlaista ruohokenttää, puuttomia, varjottomia; niiden välissä +hiekkakäytävä, niinkuin jakaus otsassa, siististi haravoituna, +reunamillaan oranssipuita, jotka kasvoivat laatikoissa. Ja kaikkein +keskimmäisenä seisoi jonkun tuntemattoman suurherttuan muistopatsas, +Louis-Filippin aikaisessa puvussa, jalustan kupeilla neljä enkeliä, +jotka kuvasivat Hyveitä. Eräällä penkillä nukkui muuan yksinäinen +kävelijä sanomalehti kasvoillaan. Palatsin portilla taasen nukkuivat +tarpeettomat sotamiehet vartiopaikallaan. Linnan pengermän +hyödyttömän vallikaivannon takana haukotteli kaksi unista kanuunaa +nukkuvaa kaupunkia kohti. Christophe naurahti itsekseen kaikkea tätä +katsellessaan. + +Hän meni linnaan huolimatta tekeytyä yhtään viralliseksi: tuskin +hän viitsi jättää edes hyräilemisensä; ja hänen sisällään jatkoivat +ajatukset vain iloista tanssiaan. Hän nakkasi huolettomasti +hattunsa etuhuoneen! pöydälle, ja lausui jonkin tuttavallisen sanan +vanhalle lakeijalle, jonka hän oli tuntenut jo poikavuosinaan: -- +(tuo ukko oli linnassa jo silloin, kun Christophe oli tullut sinne +ensi kertaa vieraaksi isoisänsä kanssa, sinä iltana, jolloin hän +oli nähnyt säveltäjä Hasslerin): mutta vaikka vanhus tavallisesti +vastasi leppoisasti kaikkiin Christophen hiukan epäkunnioittaviin +sanansutkauksiin, tekeytyi hän tällä kertaa pöyhkeän näköiseksi. +Christophe ei tullut sitä huomanneeksi. Sitten kohtasi hän etuhuoneessa +erään kansliavirkailijan, joka yleensä oli hänelle hyvin puhelias ja +suulas ja tuhlasi hänelle ystävyydenosoituksiaan; nyt Christophe hiukan +kummastui, että tuo virkailija koetti päästä kiireesti hänen ohitseen +ja välttää puhelua hänen kanssaan. Kuitenkaan ei Christophe näistä +vaikutelmista sen enempää välittänyt, vaan jatkoi menoaan sisemmälle ja +pyysi, että hänen tulonsa ilmoitettaisiin ruhtinaalle. + +Christophe astui sisään. Päivällinen oli juuri päättynyt. Hänen +Korkeutensa istui eräässä salissa; nojaillen kamiinin kulmaan hän +tupakoi ja keskusteli vieraittensa kanssa; niiden joukossa näki +Christophe myöskin tuon oman prinsessansa, joka niinikään poltti +paperossia, istuen huolettomassa asennossa nojatuolissa ja jutellen +kovalla äänellä eräiden upseerien kanssa, jotka seisoivat piirissä +hänen edessään. Seurustelu oli vilkasta, ja kaikki näyttivät sangen +iloisilta; ja juuri kun Christophe tuli sisään, kuuli hän suurherttuan +nauraa röhöttävän. Mutta se nauru lakkasi heti, kun hän huomasi +tulijan. Hän aivan ärjähti ja ryntäsi suoraan Christophen luokse: + +-- Ahaa, siinäkö te nyt olette! huudahti suurherttua. Suvaitsette +viimeinkin siis tulla? Luuletteko te saavanne pitää minua aina +pilkkananne? Te olette lurjus, hyvä herra! + +Christophe ällistyi tästä kanuunanlaukauksesta, joka pamahti hänelle +vasten rintaa, niin ettei hän tuokioon saanut suustaan sanaakaan. Hän +ajatteli vain myöhästymistään ja ettei se voinut oikeuttaa moista vihan +puuskaa. Hän änkytteli: + +-- Teidän Korkeutenne, mitä olen tehnyt? + +Hänen Korkeutensa ei kuunnellut, vaan jatkoi yhä kiihtyen: + +-- Hiljaa! Minä en anna lurjusten solvata itseäni. + +Christophe kalpeni, hän koetti saada sanat ulos kurkustaan, jota +kuristi. Ja viimein hän huudahti: + +-- Teidän Korkeutenne, teillä ei ole oikeutta... Teillä ei ole oikeutta +loukata minua, sanomatta, mitä minä olen tehnyt. + +Suurherttua kääntyi sihteerinsä puoleen, joka veti nyt taskustaan +erään sanomalehden ja antoi sen ruhtinaalle. Ruhtinas oli niin +kiihtynyt, ettei moinen voinut johtua pelkästään hänen pikavihaisesta +luonteestaan: siinä oli osansa myöskin liian voimakkailla viinien +höyryillä. Hän asettui nyt jalat levällään Christophen eteen ja huitoi +avattua ja rutistettua sanomalehteä hänen nenänsä alla niinkuin +espanjalainen toréador kaapuaan härälle ja ärjyi: + +-- Teidän moskaanne, hyvä herra!... Sietäisi tunkea se teidän +sieraimiinne! + +Christophe tunsi sosialistisen lehtensä: + +-- Minä en ymmärrä, mitä pahaa minä olisin tehnyt, sanoi hän. + +-- Mitä, mitä, nalkutti suurherttua. Teidän hävyttömyytenne menee yli +kaikkien rajain!... Tämä roistojen lehti, joka sättii minua joka päivä, +sylkee minua vastaan saastaisia herjauksia!... + +-- Teidän Korkeutenne, vastasi Christophe, minä en ole sitä lukenut. + +-- Te valehtelette! huudahti suurherttua. + +-- Ette saa sanoa, että minä valehtelen, vastasi Christophe. Minä +en ole sitä lukenut, minä harrastan ainoastaan musiikkia. Ja muuten +minulla on oikeus kirjoittaa, mihin lehteen tahdon. + +-- Teillä ei ole muuta oikeutta kuin olla vaiti. Minä olen ollut teitä +kohtaan liian hyvä. Minä olen tehnyt teille ylenpalttisesti hyvää, +teille ja teidän läheisillenne, vaikka teidän isänne ja oma sopimaton +käytöksenne olisi antanut minulle syyn erottaa teidät luotani. Minä +kiellän teitä kirjoittamasta lehteen, joka on minulle vihamielinen. Ja +sitäpaitsi kiellän minä teitä yleensä kirjoittamasta mitään, oli se +mitä tahansa, ilman minun lupaani. Minä olen saanut tarpeeksi teidän +musiikkipolemiikeistanne. Minä en suvaitse sitä, että henkilö, joka +nauttii suojelustani, kuluttaa aikaansa hyökkäillen kaiken kimppuun, +mikä on rakasta kaikille, joilla on sydäntä ja makua, kaikille +todellisille saksalaisille. Olisi parasta, että kirjoittaisitte +sensijaan parempia sävellyksiä, ja jos ette siihen pysty, soittaisitte +skaaloja ja harjoituksia. Minä en tarvitse mitään musiikin Bebeliä, +joka huvittelee heittämällä lokaan kaikki kansalliset, kunniakkaat +arvot, ja kylvää hämmennystä mieliin. Me tiedämme kyllä, mikä on +kaunista, Jumalan kiitos! Me emme ole odottaneet ennenkään siinä +suhteessa teidän neuvojanne. Mars, pianon ääreen, herra, ja antakaa +meidän olla rauhassa! + +Tuo paksu mies seisoi aivan vastatusten Christophen kanssa ja mulkoili +häneen raivostunein silmin. Christophe oli kalpea kuin ruumis, ja +koetti puhua, hänen huulensa vapisivat, hän sai sammalletuksi: + +-- Minä en ole teidän orjanne, minä puhun, mitä tahdon, kirjoitan, mitä +tahdon... + +Hän oli tukehtua, häntä itketti häpeästä ja raivosta; hänen polvensa +vapisivat. Hän heilautti kyynärpäätään niin rajusti, että töykkäsi +kumoon jonkin esineen vieressään olevalta pöydältä. Hän ymmärsi +olevansa naurettava; ja tosiaan kuuli hän naurun tirskahduksia: kun hän +katsoi salin perälle, näki hän aivan kuin sumun lävitse prinsessan, +joka seurasi kohtausta ja vaihtoi toisten ylhäisten henkilöiden +kanssa joitakin hienonivallisia ja sääliviä sanoja. Samassa katosi +Christophelta tietoisuus, mitä sitten tapahtui. Suurherttua ärjyi, +Christophe ärjyi vielä kovemmin, tietämättä, mitä hän sanoikaan. +Ruhtinaan sihteeri ja eräs toinen virkailija tulivat hänen luokseen +ja koettivat saada hänet olemaan vaiti: Christophe sysäsi heidät +tieltään pois; puhuessaan jyskytti hän pöytään tuhkakuppia, jonka hän +oli ajatuksissaan ottanut käteensä samalta pöydältä, jota vastaan hän +nojaili. Hän kuuli sihteerin sanovan: + +-- Pankaa pois, pankaa pois tuo!... + +Hän kuuli, että hän itse huusi jotakin, mitä suuhun tuli, ja jyskytti +tuhkakuppia pöydän reunaan. + +-- Ulos, ulos! huusi suurherttua vihan vimmassa. Menkää ulos! Minä ajan +teidät ulos! + +Upseerit olivat tulleet ruhtinaan luo ja koettivat häntä rauhoittaa. +Ruhtinas oli saada halvauksen, hänen silmänsä pullistuivat päästä, +hän huusi, että tuo kanalja on paiskattava ovesta ulos. Christophen +silmissä maailma vilisi punaisena: hän oli vähällä lyödä nyrkkinsä +keskelle herttuan kuonoa; mutta häntä raatelivat sekavat ja +ristiriitaiset tunteet: häpeä, raivo, jokin rahtu arastelua, +germaanilaista lojaalisuutta, tavanomainen kunnioitus, ruhtinaan +läheisyydessä totuttu nöyrä käytös. Hän tahtoi puhua, hän ei voinut +puhua, hän tahtoi tehdä jotain, ei voinut; hän ei nähnyt enää mitään, +ei kuullut enää: hän antoi työntää itsensä ovesta ulos ja poistui. + +Hän kulki palvelijakujan välitse, joka seisoi välinpitämättömänä +ovella, sillä se oli kuullut koko hälinän ja riidan ja oli tullut +oven taakse. Nuo kolmisenkymmentä askelta, jotka hänen piti kulkea +etuhuoneen läpi, tuntuivat hänestä kokonaiselta ikuisuudelta. Galleria +piteni vain mikäli hän kulki, aivan kuin siitä ei olisi koskaan tullut +loppua!... Lasioven läpi ulkoa hohtava valo oli hänelle pelastuksen +majakka. Hän kompuroi alas ulkoportaita; hän unohti olevansa vielä +paljain päin: vanha lakeija huusi häntä takaisin ottamaan hattuaan. +Hänen täytyi koota kaikki voimansa jaksaakseen mennä ulos linnasta, +käydä yli pihan, päästäkseen kotiinsa. Hänen hampaansa kalisivat. Kun +hän avasi kodin oven, niin kauhistui hänen äitinsä, niin kummallisen +näköinen hän oli. Hän vapisi, hän työnsi Louisan syrjään, ei vastannut +hänen kysymyksiinsä. Nousi huoneeseensa, sulkeusi lukon taakse ja +heittäytyi vuoteeseen. Häntä täristi sellainen kylmä puistatus, ettei +hän voinut riisuutua; hänen hengityksensä katkeili ja hänen jäsenensä +olivat kuin murtuneet... Ah, kun ei enää tarvitsisi nähdä, tuntea, +jaksaa kestää tätä kurjaa ruumista, taistella tätä matalaa elämää +vastaan; kun saisi vaipua, vaipua henkäystä vetämättä, ajattelematta, +jonnekin, olla olematta enää, missään!... -- Äärettömällä vaivalla +sai hän raastetuksi vaatteet yltään, heitti ne ympärilleen lattialle, +painautui sänkyynsä, silmiin saakka peitteiden kätköön. Huone tuli +hiiskumattoman hiljaiseksi: kuului vain, kuinka kapea rautasänky vapisi. + +Louisa kuunteli oven takana; hän naputti turhaan oveen, pyysi hellästi +Christophea avaamaan: ei tullut vastausta; hän odotti, seurasi +tuskissaan, kuuluisiko hiljaisuuden keskeltä mitään; sitten hän hiipi +pois. Monta kertaa iltapuolella tuli hän takaisin kuuntelemaan, ja +vielä illallakin ennenkuin meni maata. Kului se päivä, kului yö: koti +oli mykkä. Christophe värisi kuumeessa; tuontuostakin hän puhkesi +itkuun: ja yön pimeydessä kavahti hän ylös ja heristi nyrkkiään. Kello +kahden tienoissa aamulla ponnahti hän vimman puuskassa sängystään, hien +vallassa ja puolialastomana: hän tahtoi mennä tappamaan suurherttuan. +Häntä raateli viha ja häpeä; hänen ruumiinsa ja sielunsa nääntyivät +kuin tulessa. -- Mutta tätä myrskyä ei näkynyt kamarin ulkopuolelle: ei +sanaa, ei hiiskahdusta sieltä. Hän kiristi hampaansa yhteen ja sulki +kaikki sisäänsä. + + + + +Seuraavana aamuna hän tuli alas huoneestaan tavalliseen aikaan. Hänen +kasvoissaan näkyivät myrskyn jäljet. Hän ei puhunut mitään, eikä hänen +äitinsä uskaltanut häneltä mitään kysyä: naapurit olivatkin tienneet +juoruta jo hänelle kaikki. Koko päivän istui, Christophe sitten takan +ääressä tuolillaan, vaiti, aivan kuin kuumeessa, selkä kyyryssä, +niinkuin vanhus; ja kun hän jäi yksin, itki hän hiljaa. + +Iltapuolella tuli sosialistisen lehden toimittaja häntä näkemään. +Mies oli tietysti jo perillä tapahtumasta ja tahtoi kuulla sen +yksityiskohdittain. Christophe heltyi hänen tulostaan; yksinkertainen +kun oli, piti hän sitä jonkinlaisena ystävyydenosoituksena ja +anteeksipyyntönäkin niiden puolelta, jotka olivat saattaneet hänet +tähän asemaan; hänestä oli kunnianasia olla näyttämättä minkäänlaista +pahaamieltä, ja hän antautui puhumaan kaikki, mitä hänellä oli +sydämellään: hänen sydäntään kevensi, että hän sai ilmaista vapaasti +ajatuksiaan tuolle miehelle, joka vihasi sortoa samoin kuin +hänkin. Toinen kiihoitti häntä juttelemaan: hän huomasi tapahtuman +erinomaiseksi afääriksi lehdelleen; siitä hän sai jälleen tilaisuuden +kirjoittaa uuden häväistysjutun, johon Christophen nyt oli annettava +hänelle ainekset; jos nimittäin Christophe ei itse siitä kirjoittaisi, +vaikka hän toivoikin, että hovimuusikko luovuttaisi nyt, moista +kärsittyään, poleemikonlahjansa ja, mikä oli toimittajasta vielä +tärkeämpää, pienet salaisuutensakin hovista "hyvän asian palvelukseen". +Ja kun toimittaja ei ollut liioin hienotuntoinen, esitti hän +asiansa aivan kursailematta ja mitä raaimmassa valossa. Christophea +sellainen heti töykäisi: hän vastasi, ettei hän kirjoittaisi mitään; +selitykseksi hän sanoi, että hänen kaikki hyökkäyksensä suurherttuaa +vastaan tulkittaisiin nyt persoonalliseksi kostoksi; sitäpaitsi täytyi +hänen olla aivan pidättyvä, koska hän oli nyt vapaa, joten häntä ei +uhannut enää vaara sanoa, mitä ajatteli, niinkuin ennen ruhtinaasta +riippuvaisena ollessaan. Sanomalehtimies ei ymmärtänyt laisinkaan +tällaisia omituisia arveluita; hän piti Christophea pohjaltaan hieman +ahdasälyisenä ja turhan hurskaana; ja ennen kaikkea ajatteli hän, että +Christophe pelkäsi. Hän sanoi siis: + +-- No niin, jättäkää asia meidän huoleksemme: minä kirjoitan siitä. +Teidän ei tarvitse sitä ajatellakaan. + +Christophe rukoili häntä olemaan kirjoittamatta; mutta hänellä ei +ollut mitään keinoja estää toimittajaa siitä. Sitäpaitsi selitti +sanomalehtimies, ettei asia koskenut pelkästään Christophea: solvaus +sattui myöskin lehteen, sillä oli oikeus iskeä takaisin. Sellaista +perustelua ei voitu kumota; ainoa, mitä Christophe mahtoi, oli +vaatia toimittajalta hänen kunniasanansa, ettei hän käyttäisi väärin +etäitä tietoja, sillä ne hän oli antanut hänelle ystävänä eikä +sanomalehtimiehenä. Toimittaja lupasi sen hänelle empimättä. Kuitenkaan +ei Christophe siitä rauhoittunut. Hän huomasi nyt, mutta liian myöhään, +kuinka varomaton hän oli ollut. -- Yksin jäätyään muisteli hän kaikki, +mitä oli vieraalleen kertonut, ja silloin hän vapisi. Hetkeäkään +vitkastelematta kirjoitti hän toimittajalle ja vaati vannottaen häntä +olemaan hiiskumatta mitään siitä, mitä hän oli hänelle salaisuutena +uskonut: -- (ja hän, poloinen, toisti nuo samat salaisuudet nyt vielä +kirjeessä). + +Ensimäinen, minkä hän seuraavana aamuna huomasi lehdessä, kun +hän kuumeisen kiihkon vallassa sen avasi, oli juuri tuo hänen +selkkauksensa; ensimäisellä sivulla, seikkaperäisesti kerrottuna. Siinä +juteltiin kaikki, mitä hän oli puhunut, mahdottomasti liioiteltuna, +niin kummallisesti muuttuneessa asussa kuin ainakin kaikki saa +kuljettuaan sanomalehtimiehen aivojen läpi. Kirjoitus karkasi törkein +haukkumasanoin suurherttuan hovin kimppuun. Eräät yksityiskohdat +siinä olivat niin tarkkoja, että lukija saattoi huomata ainoastaan +Christophen ne tietävän, joten sopi olettaa koko kirjoitusta hänen +tekemäkseen. + +Tämä oli uusi murskaava isku Christophelle. Hän luki, ja kylmä hiki +kihosi hänen otsalleen. Lopetettuaan oli hänen päänsä mennä sekaisin. +Hän tahtoi juosta lehden toimitukseen; mutta äiti, joka täydellä +syyllä pelkäsi hänen kiivauttaan, esti hänet menemästä. Christophe +pelkäsi sitä itsekin; hän tunsi, että jos hän sinne menisi, tekisi +hän jonkin mahdottomuuden; ja hän jäi kotiin, -- ja teki uuden +erehdyksen. Hän lähetti sanomalehtimiehelle loukkautuneen kirjeen +ja moitti solvaavin sanoin hänen menettelyään, pani vastalauseen +artikkelia vastaan ja erosi koko puolueesta. Vastalause ei ilmestynyt +koskaan. Christophe kirjoitti uudestaan lehdelle ja vaati, että sen +oli julkaistava hänen kirjeensä. Hänelle lähetettiin jäljennös hänen +ensimäisestä kirjeestään, siitä, jonka hän oli kirjoittanut muutama +tunti sen jälkeen kuin hän oli puhellut toimittajan kanssa, ja häneltä +kysyttiin, pitikö sekin kirje julkaista. Christophe tunsi olevansa +lehden kynsissä. Päälle päätteeksi sattui hän kerran kadulla tapaamaan +tuon suupaltin haastattelijan, eikä hän silloin voinut olla purkamatta +halveksumistaan häntä kohtaan. Seuraavana päivänä oli lehdessä hävytön +pikku-uutinen, jossa puhuttiin hovilakeijoista: kuinka he ovat yhä +pikenttejä, eivätkä pysty vapautumaan, vaikka saavat potkut. Pienet +vihjaukset äskeiseen hovitapahtumaan ilmaisivat selvästi, että +tarkoitettiin Christophea. + + + + +Kun nyt varmasti huomattiin, ettei Christophella ollut enää +minkäänlaista tukea, niin sai hän yhtäkkiä sellaisen lauman vihollisia, +ettei hän ollut ennen moista aavistanutkaan. Kaikki, joita hän oli +loukannut, joko välittömästi tai huhupuheiden mukaan, persoonallisella +kritiikillään tahi taistellen heidän aatteitaan tai makuaan vastaan, +karkasivat heti hänen kimppuunsa ja maksoivat korkojen kanssa takaisin. +Suuri yleisö, jota Christophe oli koettanut ravistaa hereille tylsyyden +tilasta, oli tyytyväinen, kun näki kuritettavan tuota hävytöntä nuorta +miestä, joka oli uskaltanut ryhtyä uudistamaan katsantokantoja ja +häiritsemään kunniallisten ihmisten unta. Christophe oli pudonnut +virtaan. Jokainen teki parhaansa pitääkseen hänen päänsä veden alla. + +He eivät karanneet kaikki yhtaikaa hänen kimppuunsa. Joku yksityinen +alkoi ensin. Ikäänkuin tunnustellen, tohtisiko. Kun Christophe +ei vastannut, puraisi hän uudestaan. Silloin seurasivat toiset +esimerkkiä; ja viimein hyökkäsi koko lauma. Toiset lähtivät leikkiin +pelkästään huvikseen, aivan kuin koiranpenikat, joista on mieluisaa +tykätä säädyttömyyksiään kauniisiin paikkoihin: he olivat huonojen +sanomalehtimiesten lentävä kohortti, tuollaisten, jotka eivät tiedä +mitään ja koettavat salata tietämättömyytensä palvelemalla voittajia +ja häpäisemällä voitettuja. Toiset taasen käyttivät periaatteidensa +koko painoa, he iskivät kuin sokeat; missä he työskentelivät, ei jäänyt +rahtuakaan mistään jäljelle: he edustivat vakavampaa kritiikkiä, -- +sitä kritiikkiä, joka tappaa. + +Onnekseen ei Christophe yleensä sanomalehtiä lukenut. Muutamat +uskolliset ystävät olivat kyllä pitäneet huolen siitä, että lähettivät +hänelle pari kappaletta kaikkein hävyttömimpiä; mutta hän antoi +kasaantua niiden pöydälleen, välittämättä niitä edes avata. Vasta +pitkän ajan perästä pisti hänen silmäänsä eräässä niistä suuri punainen +pyörylä jonkin uutisen ympärillä: ja uutisesta hän luki että hänen +_Liedinsä_ muistuttivat villipedon karjuntaa, että hänen sinfoniansa +olivat kuin houruinhuoneesta laskettuja, että hänen taiteensa oli +hysteeristä, että hänen harmooniset kouristuksensa tahtoivat vain +peittää sydämen kuivuutta ja ajatuksen tyhjyyttä. Tunnettu kriitikko +lopetti tähän tapaan: + +"Hra Krafft on äskettäin antanut uutisreportterina sellaisen +ihmeellisen näytteen tyylistään ja maustaan, että se on herättänyt +musiikkipiireissä tavatonta iloisuutta. Silloin neuvottiin häntä +ystävällisesti antautumaan uutistenhankkijan toimesta pelkästään +sävellyshommaan. Hänen viimeiset tuotteensa ovat kuitenkin osoittaneet, +että tämä tosin hyvässä tarkoituksessa annettu neuvo oli kuitenkin +huono. Hra Krafftin pitäisi tosiaan ruveta reportteriksi." + +Kun Christophe luki tämän palasen, ei hän voinut työskennellä koko +aamuna, ja nyt ryhtyi hän tietysti etsimään muitakin vihollislehtiä. +Ne olisivat vieneet häneltä viimeisenkin moraalisen rohkeuden, mutta +onneksi oli Louisalla yleensä vimma raivata pois kaikki joutavat +paperit, joten hän oli nuo lehdet muka "siis tiessään" polttanut. Ensin +Christophe siitä suuttui, mutta sitten oli se hänelle helpotus; ja +hän ojensi nyt Louisalle sen viimeisenkin lehden ja sanoi, että olisi +pitänyt polttaa sekin. + +Mutta tuli vielä tuntuvampiakin vastoinkäymisiä. Hän oli lähettänyt +eräälle arvokkaalle frankfurtilaiselle musiikkiseuralle erään +kvartettinsa käsikirjoituksen, mutta nyt hyljättiin se yksimielisesti, +aivan selittelemättä. Muuan kölniläinen orkesteri oli jo näyttänyt +halukkaalta esittämään erään hänen uvertyyrinsä, mutta nyt, kuukausia +kestäneen odotuksen jälkeen, palautettiin sekin hänelle, sellaisin +vastauksin, että se oli mahdoton soittaa. Pahimman koettelemuksen +valmisti Christophelle eräs kotikaupungin orkesteriseura. Sen +_Kapellmeister_, nimeltä H. Euphrat, seuran orkesterin johtaja, oli +melkoisen hyvä musiikkimies, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista +henkistä uteliaisuutta, kuten ei yleensä monilla muillakaan +_Kapellmeistereillä_; häntä vaivasi -- (vaikka hän siitä voikin +erinomaisen hyvin) -- hänen ammattikunnassaan laajalle levinnyt +tauti, nimittäin halu jauhaa alinomaa ja lakkaamatta pelkästään +tunnettuja kappaleita ja karttaa kuin myrkkyä kaikkia todella uusia +taideluomia. Hän ei väsynyt järjestämästä Beethovenin, Mozartin ja +Schumannin juhlia: sillä heidän teoksiaan esittäessään tarvitsi hänen +ainoastaan antaa noiden valmiiden ja tuttujen ryhmien hyminän lullata +itsensä uneen. Sitävastoin oli hänen oman aikansa musiikki hänestä +sietämätöntä. Hän ei uskaltanut kuitenkaan sitä tunnustaa, ja hän +väitti olevansa sangen suopeamielinen kaikille nuorille kyvyille; ja se +olikin totta silloin, kun hänelle tuotiin jokin vanhan kaavan mukaan +valettu teos, -- jonkinlainen kalkkeeraus sellaisista sävellyksistä, +jotka olivat olleet uusia viisikymmentä vuotta sitten; silloin otti +hän sen hyvin kauniisti vastaan, jopa hän ryhtyi voimallisesti +ajamaan sitä läpi yleisönkin keskuudessa. Sehän ei näet häirinnyt +hänen tunnemaailmaansa eikä myöskään sitä järjestystä, jonka mukaan +yleisöllä oli tapana tulla taiteesta liikutetuksi. Mutta kaikkea, +joka uhkasi häiritä tuota erinomaista järjestystä ja pakottaa hänet +uuteen voimanponnistukseen, hän halveksi ja vihasikin. Halveksinta oli +ehdottomasti voimakkaampi vihaa, ellei uudistajalla näyttänyt olevan +mahdollisuutta kohota kerran huomatuksi. Mutta jos tuntui siltä, että +hän joskus onnistuisi, oli tunne vihaa, -- luonnollisesti ainoastaan +siihen hetkeen saakka, kunnes nuori oli täydellisesti läpäissyt. + +Christophe ei ollut vielä onnistunut: kaukana siitä. Siksi hän nyt +hämmästyikin suuresti, kun hän sai kautta rantain tietää, että Herr +H. Euphrat halusi mielellään soittaa eräitä hänen sävellyksiään. +Christophella oli vielä vähemmän syytä toivoa sitä, koska hän tiesi, +että tuo _Kapellmeister_ oli kiivas Brahmsin ja eräiden toisten +sellaisten säveltäjäin ihailija, joita Christophe oli peitonnut pahoin +kirjoituksissaan. Mutta koska hän oli herkkäuskoinen ihminen, niin hän +luuli, että hänen vastustajansa olivat yhtä jalomielisiä kuin hän itse +olisi ollut, jos olisi voittanut heidät: Christophe oletti, että kun he +nyt näkivät hänet aivan murskatuksi, niin he tahtoivat osoittaa hänelle +olevansa pikkumaisen vihan yläpuolella. Hän tuli aivan liikutetuksi +ja kirjoitti ylen kiitollisen kirjeen H. Euphratille ja lähetti +hänelle erään sinfoonisen runoelmansa. Euphrat teetti kirjurillaan +hänelle vastauksen: kylmän, mutta kohteliaan, jossa ilmoitettiin, +että hänen käsikirjoituksensa oli saatu, ja lisättiin, että sinfonia +jaettaisiin seuran sääntöjen mukaan piakkoin orkesterille ja että +sitä koetettaisiin yhden kerran kokonaisrepetitsioonissa ennenkuin se +hyväksyttiin yleisölle esitettäväksi. Sääntö on sääntö: Christophen +täytyi siihen taipua. Oikeastaan se olikin pelkkä muodollisuus, jonka +avulla karkoitettiin pois hiellä ja vaivalla tuhrailevia amatöörejä, +jotka joskus kävivät sangen tunkeliaiksi. + +Pari kolme viikkoa myöhemmin sai Christophe ilmoituksen, että nyt +joutuu hänen teoksensa repetitsiooniin. Sääntöjen mukaan pidettiin se +aina suljettujen ovien takana, eikä edes taiteilija itse saanut olla +siinä läsnä; mutta tavaksi tullut suvaitsevaisuus salli taiteilijan +kuitenkin päästä sinne, vaikkei hänen siellä sopinut näyttäytyä +kenellekään. Kaikki tiesivät sen, eikä kukaan ollut sitä tietävinään. +Mainittuna päivänä tuli muuan ystävä Christophea noutamaan ja vei +hänet saliin ja sijoitti sinne erään aition sopukkaan. Christophea +kummastutti muuan seikka, nimittäin se, että vaikka repetitsioonin +piti tapahtua suljettujen ovien takana, niin oli sali -- ainakin +permantopaikat -- melkeinpä täynnä väkeä: siellä kuhisi ja kaakatti +dilettantteja, vetelehtijöitä ja arvostelijoita. Mutta orkesteri ei +ollut heidän läsnäolostaan tietävinään. + +Ensin esitettiin Brahmsin _Rapsodia_ altolle, mieskuorolle ja +orkesterille, sävelletty erääseen katkelmaan Goethen runosta _Harzreise +im Winter_. Christophe, joka inhosi tämän kappaleen mahtipontista +hempeätunteisuutta, arveli, että Brahminit kai nyt kostivat +kohteliaasti hänelle tällä tavoin: pakottivat hänet kuuntelemaan +sävellystä, jota hän oli arvosteluissaan sangen vähän kunnioittanut. +Se keksintö nauratti häntä, ja hänen hyvä tuulensa vain lisääntyi, +kun _Rapsodian_ jälkeen tuli kaksi muuta juuri sellaisten tunnettujen +säveltäjien tuotetta, joita hän oli haukkunut: tarkoitus oli hänestä +aivan selvä. Hän oli kyllä happamissaan, mutta ajatteli, että tämä +oli toki edes rehellistä sotaa; ja ellei hän antanutkaan arvoa +tälle musiikille, niin antoi hän sen kyllä moiselle kujeelle. Häntä +huvitti niin, että hänkin yhtyi pilkallaan yleisön kättentaputuksiin, +palkittaessa Brahmsia ja hänen virkaveikkojaan myrskyävillä +suosionosoituksilla. + +Viimein tuli Christophen sinfonian vuoro. Katseista, joita luotiin +orkesterista ja permannolta hänen aitiotaan kohti, saattoi huomata, +että tiedettiin hänen olevan läsnä. Christophe vetäytyi kätköön. Ja hän +odotti esitystä ahdistus sydämessä, niinkuin jokainen säveltäjä sillä +hetkellä, jolloin kapellimestarin tahtipuikko kohoaa ja musiikin tulva +hiljaa kokoutuu ja valmistuu murtamaan patonsa. Koskaan hän ei ollut +kuullut vielä sävellystään orkesterissa. Miltähän näyttäisivät nämä +hänen unelmansa olennot elävinä? Kuinka kaikuisivat niiden äänet? Hän +tunsi niiden humisevan sielussaan; ja kallistuen tuijottamaan äänten +syvyyteen, odotti hän nyt jännityksessä, mitä siitä nousisi. + +Mutta se, mitä siitä nousi, oli jotain niin muodotonta sekamelskaa, +ettei sille voinut nimeä keksiä. Vankkain pylväitten tehtävästä, joiden +piti kannattaa rakennuksen päätyä, syöksyivät soinnut sekaisin ja +sortuivat kuin raunioiksi luhistuva rakennus; ei voinut erottaa muuta +kuin rappauksesta tupruavaa pölyä. Meni aikaa ennenkuin Christophe +saattoi uskoa, että soitettiin hänen kappalettaan. Turhaan etsi hän +esityksestä ajatuksensa viivoja ja rytmiä; ajatus kulki änkytellen +ja hoippuen, aivan kuin juopunut seiniä pitkin; ja hän oli vaipua +häpeästä maahan, niinkuin hänet itsensä olisi nähty tässä tilassa. +Hän tiesi kyllä, että sillä tavoin hän ei ollut kirjoittanut; mutta +kun älytön tulkitsija vääristelee taiteilijan sanat, niin saattaa +taiteilija jollakin epäilyksensä hetkellä tosiaan kysyä itseltään, onko +hän tästä typeryydestä vastuunalainen. Yleisö puolestaan ei koskaan +sellaista kysele: se uskoo esittäjiin, laulajiin, orkesteriin, jota se +on tottunut kuulemaan aivan yhtä hartaasti kuin se uskoo jokapäiväistä +sanomalehteänsä: ne eivät tietysti voi erehtyä; jos ne puhuvat +mahdottomia, johtuu se siitä, että tekijä on mahdoton. Nyt uskoi yleisö +sitä kahta halukkaammin, koska se tässä tilaisuudessa nimenomaan +tahtoi sitä uskoa. -- Christophe koetteli vakuuttaa itselleen, +että _Kapellmeister_ huomaisi sekasotkun, että hän keskeyttäisi ja +alkaisi alusta. Eri soittimet eivät kulkeneet enää edes samaa tahtia. +Valt-torven soittaja viivytteli ja yhtyi yhden tahdin liian myöhään; +hän jatkoi muutaman minutin, ja vaikeni sitten aivan rauhassa ja alkoi +tyhjentää instrumenttiaan. Eräät oboe-kohdat olivat hävinneet kokonaan. +Koulituimmankin korvan oli mahdotonta löytää kappaleesta musikaalisen +ajatuksen johtolankaa, eikä edes aavistaa, että siinä sitä olikaan. +Muutamat fantastiset ja humoristiset instrumentatsioonit tulivat +naurettaviksi suorituksen kömpelyyden vuoksi. Kaikki oli hirveän +tyhmää, idiootin, mielipuolen työtä, sellaisen, joka ei ymmärtänyt +rahtuakaan musiikkia. Christophe repi tukkaansa. Hän tahtoi keskeyttää +soiton; mutta ystävä, joka oli hänen kanssaan aitiossa, esti häntä ja +vakuutti, että _Herr Kapellmeister_ huomaisi kyllä itse suorituksen +viat, -- sekä ettei Christophen pitänyt näyttäytyä ja että huomautus +hänen puoleltaan tekisi huonon vaikutuksen. Hän pakotti Christophen +vetäytymään aivan aition perukkaan. Christophe totteli, mutta pui +päätään nyrkeillään; ja jokaista uutta hirvittävyyttä kuullessaan hän +korahteli vihaa ja tuskaa. + +-- Ne kurjat, raukat!... vaikeroi hän; ja hän puri käsiään, ettei olisi +huutanut. + +Nyt kohosi hänen korviinsa paitsi vääriä ääniä myöskin yleisön +levoton sorina: salissa alettiin liikkua ja metelöidä. Se kuului +ensin ainoastaan suhinana. Mutta pian ei Christophelle jäänyt +epäilystäkään: ne nauroivat siellä. Orkesterin jäsenet olivat antaneet +alkumerkin; eräät heistä eivät salanneet laisinkaan iloisuuttaan. +Silloin tuli yleisö vakuutetuksi, että teosta oli naurettava, ja se +heittelehti naurusta. Nousi yleinen riemu; se kasvoi huippuunsa erään +sangen rytmillisen aiheen toistuessa, jonka kontrabassot korostivat +hassunkurisella tavalla. Ainoastaan _Kapellmeister_ seisoi järkkymättä +ja löi keskellä yleistä sekavaa melua tahtia. + +Viimein tuli loppu: (paraskin loppuu aikanaan). -- Nyt oli yleisön +sananvuoro. Ja se päästi ilonsa irti valtavana räjähdyksenä, jota +kesti monta minuttia. Toiset vihelsivät, toiset taputtivat pilkalla +käsiään; älyltään sukkelimmat huusivat: _Bis!_ Muuan bassoääni alkoi +eräässä etuaitiossa matkia äsken kuultua hassunkurista motiivia. +Toiset ilveniekat tahtoivat päästä mukaan leikkiin ja matkivat hekin +vuorostaan samaa. Joku huusi: "_Tekijä esille_!" Pitkään aikaan eivät +nuo nerot olleet saaneet näin hauskaa huvia. + +Kun meteli oli viimein hiukan tyyntynyt, kääntyi _Kapellmeister_ +järkkymättömänä puolittain yleisöön päin, jota hän ei kyllä ollut muka +näkevinään -- (sillä eihän yleisöä tietysti vieläkään ollut läsnä); +-- hän antoi merkin orkesterille, että hän tahtoi puhua. Huudettiin: +"Hyst, hyst"; ja kaikki vaikenivat. Kapellmeister odotti vielä +hetkisen; sitten sanoi hän äänellä, joka oli selvä, kylmä ja murhaava: + +-- Hyvät herrat, minä en olisi missään tapauksessa soitattanut loppuun +asti _tällaista_, ellen olisi tahtonut kerrankin merkitä herraa, joka +on uskaltanut kirjoitella julkeuksia suuresta mestaristamme Brahmsista. + +Sen hän sanoi, ja hyppäsi sitten alas korokkeeltaan ja poistui, koko +salin myrskyisten suosionosoitusten saattamana. Häntä tahdottiin +takaisin; käsiä taputettiin vielä pari minuttia. Mutta hän ei tullut. +Orkesteri meni matkaansa, ja yleisönkin täytyi tyytyä lähtemään. +Konsertti oli loppunut. + +Mutta hauska tilaisuus se oli ollut. + + + + +Christophe oli silloin jo mennyt pois. Tuskin näki hän tuon viheliäisen +orkesterinjohtajan laskeutuvan korokkeeltaan, niin hän ryntäsi +aitiostaan; hän hoippuroi alas portaita ensimäiseen kerrokseen, +saadakseen hänet kiinni ja lyödäkseen häntä korvalle. Se ystävä, +joka oli tuonut hänet tilaisuuteen, juoksi hänen perästään ja koetti +pidättää häntä: mutta Christophe tyrkkäsi hänet tieltään ja oli +paiskata hänet portailta alas: (Christophellahan oli täysi syy uskoa, +että tuokin oli osallinen juonessa). H. Euphratin ja Christophen +itsensä onneksi oli näyttämön ovi jo lukossa, eikä se auennut, vaikka +Christophe kuinka raivoissaan takoi sitä nyrkeillään. Sillävälin alkoi +yleisö lähteä teatterista. Christophe ei voinut jäädä sinne. Hän +syöksyi pakoon. + +Hänen tilaansa on mahdoton kuvata. Hän kulki minne sattui, heilutteli +käsiään, hänen silmänsä pyörivät ja hän puhui itsekseen kuin hullu; +hän koetti tukahuttaa suuttumustaan ja raivonhuutojaan. Katu oli +melkein tyhjä. Konserttipalatsi oli rakennettu edellisenä vuonna uuteen +kortteliin, vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle; ja vaistomaisesti +samosi Christophe nyt maaseudulle päin, tyhjien tonttien välitse, +joilla oli ainoastaan yksinäisiä kojuja ja muutamia rakennustelineitä, +lauta-aitain keskellä. Hänelle oli tullut kuin murhanhimo, hän +olisi tahtonut tappaa tuon miehen, joka oli häntä niin julmasti +loukannut... Ohoi, vaikka hän olisi hänet tappanut, ei hän olisi +silti muuttanut koko sen suuren lauman vihamielisyyttä, jonka hävytön +nauru kaikui vielä hänen korvissaan. Niitä oli liian monta, hän ei +voinut mitään heitä vastaan; he olivat kaikki yhtä mieltä -- silloin, +kun tahtoivat solvata häntä ja musertaa hänet -- nuo, joilla oli +keskenään kyllä kinastusta. Tämä ei ollut enää väärinymmärtämistä: +se oli selvää vihaa. Mitä hän oli noille kaikille oikeastaan tehnyt? +Hänellä oli sisällään suuri kauneuden maailma, sellainen, joka voi +laajentaa sielua ja virvoittaa sydäntä; hän olisi tahtonut ilmaista +sen muille, antaa muiden siitä nauttia; hän luuli, että he olisivat +siitä onnellisia niinkuin hänkin. Ellei se maailma heitä miellyttänyt, +olisi heidän kuitenkin pitänyt olla hänelle kiitollisia edes siitä, +että hän tarkoitti hyvää; heillä oli enintään oikeus ystävällisesti +näyttää hänelle, missä suhteessa hän oli erehtynyt; mutta kuinka oli +mahdollinen tuollainen ilkeä ilo, halu häväistä hänen ajatuksiaan, +väärentämällä ne inhoittavasti, halu tallata ne jalkoihinsa, tappaa +ne naurettaviksi tekemällä? Kiihtyneessä tilassaan luuli Christophe +heidän vihaansakin liian suureksi; hän kuvitteli noita keskinkertaisia +olentoja niin vakaviksi, että he todellisuudessa eivät pystyneet +mitenkään moiseen. Hän nyyhkytteli: "Mitä minä olen heille tehnyt?" +Häntä tukehutti, hän tunsi olevansa tuhon oma, niinkuin ennen lapsena, +silloin, kun hän ensi kertaa oli huomannut ihmisten ilkeyden. + +Ja kun hän katseli ympärilleen ja eteensä, näki hän tulleensa +myllyjoen rannalle samaan paikkaan, johon hänen isänsä vuosia sitten +oli hukuttanut itsensä. Ja hänen sisässään välkähti ajatus heittäytyä +jokeen ja hukkua. Heti hän oli valmis hyppäämään. + +Mutta kun hän kumartui, joen tyynen ja kirkkaan syvyyden lumoamana, +tuijottamaan veteen, alkoi läheisessä puussa laulaa pikkulintu, +-- laulaa kuin vimmattu. Christophe nosti päänsä ja kuunteli. +Vesi solisi. Kuului kukkivien kurjenmiekkain värinä, pehmeässä +kesätuulessa keinahtelevien; poppelit värähtelivät. Eräässä puutarhassa +tien toisella puolella täyttivät mehiläispesän asukkaat ilman +tuoksuvalla musiikillaan. Joen takana lepäsi lehmä ja uneksi kaunein, +kiiltäväreunaisin silmin. Vaaleahapsinen pikku tyttö istui eräällä +aitamuurilla, harvareunainen vasu olkapäällä, istui aivan kuin pieni +siivekäs enkeli, uneksi hänkin, heilutellen paljaita jalkojaan ja +hyräillen pientä, sanatonta lapsenlaulua. Kauempana niityllä hyppeli +valkea koira, pitkiä kierroksia juosten. Christophe nojailihe puuta +vasten, kuunteli, katseli keväistä luontoa; ja hänelle tuli noiden +toisten olentojen rauha ja ilo: hän unohti, unohti. Yhtäkkiä pusersi +hän syliinsä upeaa puuta, jota vastaan hän oli poskensa painanut. Hän +heittäytyi maahan; hän kätki kasvonsa ruohistoon; hän nauroi, nauroi +riemusta. Kauneus, luonnon sulous, elämän lumous valtasi hänet, syöpyi +häneen, tunkeutui häneen aivan kuin vesi merisieneen. Hän ajatteli. + +-- Miksi sinä, elämä, olet niin kaunis, ja he -- ihmiset -- niin rumia? + +Ei väliä! Hän rakasti elämää, hän rakasti sitä, hän tunsi, että hän +aina rakastaisi sitä, ettei mikään voisi saada häntä kyllästymään +siilien. Hän syleili haltioissaan maata. Hän syleili elämää: + +-- Sinä olet minulla! Sinä olet minun. He eivät voi ryöstää minulta +sinua. Turha yritys! Tehkööt vain minulle kärsimyksiä!... Kärsiä, sehän +on elämää! + + + + +Christophe ryhtyi jälleen uljaasti työhön. Hän ei tahtonut enää olla +missään tekemisissä "kirjallisten" henkilöiden kanssa, tosiaan sen +arvonimen ansainneiden, sanasankarien, hedelmättömien suunpieksäjäin, +sanomalehtimiesten, arvostelijain ja taiteella kaupustelijain. Mitä +taas musiikkimiehiin tuli, hän ei halunnut enää hukata aikaansa +koettamalla tapella heidän ennakkoluulojaan ja kateuttaan vastaan. +He eivät sietäneet häntä? -- Samantekevä, hänkään ei sietänyt heitä. +Hänen oli tehtävä oma työnsä: hän tekisi sen. Hovi antoi hänelle hänen +vapautensa takaisin: hän kiitti kauniisti. Hän kiitti kaikkia siitä, +että olivat hänen vihollisiaan: nyt saisi hän tehdä työtä rauhassa. + +Louisa iloitsi tästä koko sydämestään. Hänessä ei ollut kunnianhimon +rahtuakaan: hän ei ollut mikään Krafft; hän ei muistuttanut Christophen +isää eikä isoisää. Hän ei tahtonut pojalleen ei kunniaa eikä mainetta. +Tosin olisi hän ollut hyvillään, jos Christophe olisi ollut rikas ja +kuuluisa; mutta koska kerran nuo edut piti maksaa moisten kiusain +hinnalla, oli hänestä paljoa parempi, että koko pyrkimykset heitettiin +sikseen. Silloin, kun Christophen ja hovin välit rikkoutuivat, oli hän +ollut paljoa enemmän tuskissaan Christophen surusta kuin itse tuosta +tapahtumasta; ja pohjaltaan oli hän oikein ihastunut siitä, että +hän oli riitautunut sanomalehtimiesten ja lehtien kanssa. Hän tunsi +painettua kohtaan talonpoikaista epäluuloa: kaikki nuo tuotteet olivat +hänestä ainoastaan ajanhukkaa ja monenlaisen harmin lähde. Louisa +oli kuullut joskus, mitä nuo aikakauslehden nuoret herrat puhelivat +Christophen kanssa: ja hän kauhistui heidän pahuuttaan; kaikki he +repivät kappaleiksi ja julistivat hirvittäviä uutuuksia; ja kuta +paremmin he siinä onnistuivat, sitä tyytyväisempiä he olivat. Louisa +ei pitänyt heistä ollenkaan. He olivat kai varmaan sangen viisaita ja +oppineitakin. Mutta he eivät olleet hyviä ihmisiä: Louisasta oli oikein +mainiota, ettei Christophe seurustellut enää heidän kanssaan. Hän oli +yhtä mieltä kuin Christophe: mitäpä Christophe heitä tarvitsi? + +-- Sanokoot, mitä tahansa, kirjoittakoot ja ajatelkoot, mitä tahtovat, +virkkoi Christophe: he eivät voi estää minua olemasta oma itseni. Mitä +minuun kuuluu heidän taiteensa, heidän ajatuksensa? Minä ne kiellän! + + + + +On kyllä kaunista kieltää maailma. Mutta maailma ei anna kieltää +itseään nuorukaisen suurilla sanoilla. Christophe oli kyllä rehellinen +aikeessaan; mutta sen onnistuminen oli kuitenkin kuvitelmaa, hän ei +tuntenut hyvin itseään. Hän ei ollut mikään munkki, hänen luonteensa +ei voinut tyytyä kieltäytymään maailmasta; ja ennen kaikkea se ei +soveltunut hänen ikäänsä. Ensi aikoina ei hän tästä kovin kärsinyt: +hän oli syventynyt sävellystyöhönsä; ja työn kestäessä hän ei tuntenut +puuttuvansa mitään. Mutta kun tuli sitten se hervahtamisaika, joka +aina seuraa työn täyttymisen jälkeen ja jota jatkuu, kunnes uusi +aihe valtaa sielun, niin hän alkoi katsella ympärilleen; ja kun hän +ajatteli, miten hyljätty hän oli, niin häntä suorastaan hyyti. Hän +kyseli itseltään, minkä tähden hän oikeastaan kirjoitti. Silloin kun +kirjoittaa, ei se kysymys voi tulla päähänkään: kirjoittaa siksi, että +täytyy kirjoittaa. Sitten näkee valmiina synnytetyn työnsä; mahtava +vaisto, joka on purkanut sen luojansa sisuksista, vaikenee; ei ymmärrä, +mitä varten työ on syntynyt; silloin tuskin tuntee siinä itseään, se on +melkeinpä vieras, tahtoisi sen unohtaa. Mutta unohtaminen on mahdotonta +niin kauan kuin teos ei ole julkaistu, esitetty, niin kauan kuin se +ei saa elää omaa elämäänsä maailmassa. Siihen asti on äskensyntynyt +ollut äitiinsä sidottu, elävä olento, joka on ollut kytketty meidän +omaan lihaamme: nyt täytyy se leikata irti millä ehdolla tahansa, että +voisimme elää. Kuta enemmän Christophe sävelsi, sitä raskaammaksi +kasvoi niiden hänestä lähteneiden olentojen paino, jotka eivät voineet +nyt elää eivätkä kuolla. Mikä hänet niistä vapauttaisi? Hämärä voima +liikkui hänen aatteidensa lapsissa; ne tahtoivat epätoivoisesti +irtaantua jo hänestä, päästä leviämään toisiinkin sieluihin. Aivan kuin +elävät ja hedelmöittävät siemenet, joita tuuli kaikkeudessa lennättää. +Täytyisikö niiden jäädä hedelmättömän pakon muurien sisälle? Sitä +tuntiessaan oli Christophe haljeta raivosta. + +Koska kaikki muut uomat -- teatterit, konsertit, -- olivat +Christophelta tukitut, ja koska hän ei kerrassaan millään ehdolla +olisi alentunut kumartamaan jälleen tirehtöörejä, jotka olivat +hänet kerran ulos kuskanneet, ei hänelle jäänyt muuta keinoa kuin +julkaista sävellyksensä; mutta hän ei voinut haaveksia löytävänsä +kustantajaa tuotteidensa levittäjiksi sen helpommin kuin orkestereja +niitä soittamaan. Hän teki pari ylen kömpelöä yritystä siihen +suuntaan, mutta ne jo riittivät; hän aikoi maksaa ennen itse kaikki +kustannukset kuin alistua uudestaan saamaan reppuja tai hieromaan +kauppoja noiden musiikin afäärimiesten kanssa ja sietämään heidän +suojelevaa alentuvaisuuttaan. Tämäkin aikomus oli hulluutta: Christophe +oli saanut ennen huvipaikastaan ja muutamista konserteistaan vähän +säästöön rahoja, mutta ne säästöt olivat jo hyvin pienentyneet, ja +kauan menisi ennenkuin hän voisi uutta rahaa hankkia. Olisi ollut +viisainta pidellä varovasti tuota pikku omaisuutta; se olisi auttanut +hänet kestämään helpommin sinä vaikeana aikana, johon hän nyt joutui. +Mutta sitä hän ei tehnyt. Päinvastoin: kun ne säästötkään eivät +kustannuskuluihin riittäneet, niin lainasi hän pelkäämättä lisää. +Louisa ei uskaltanut sanoa mitään; hänestä se kyllä oli järjetöntä, +eikä hän ymmärtänyt, minkä tähden ihmisten piti hukata rahojaan, että +saisivat nimensä jonkin kirjan kanteen; mutta koska Christophe oli +sellaista puuhatessaan onnellisempi ja koska hän sillä tavoin sai pitää +Christophen kotona, niin hän iloitsi ja tyytyi. + +Christophe ei tarjonnut yleisölle niitä sävellyksiään, jotka +noudattivat enimmän yleistä makusuuntaa; ei suinkaan: hän valitsi +käsikirjoituksistaan sarjan kaikkein omintakeisimpia töitään, niitä, +joista hän piti paljon. Ne olivat pianokappaleita, joukossa joku +_Lied_, eräät hyvin lyhyitä ja sävyltään kansanomaisia, toiset +sangen kehitettyjä ja melkeinpä dramaattisia. Kaikkiaan muodostivat +ne jakson iloisia ja suruisia vaikutelmia, jotka liittyivät +toisiinsa luonnollisesti ja tulkittiin vuorotellen pianolla tai +laululla, yksinään tai säestyksen avulla. "Sillä", sanoi Christophe, +"uneksiessani minä en määrittele aina, mitä minä tunnen: minä kärsin, +olen onnellinen niin sanoakseni ilman sanoja; mutta sitten tulee hetki, +jolloin minun täytyy puhua, laulaa, sitä itsekään ajattelematta: +joskus ovat ne vain epämääräisiä sanoja, irrallisia lauselmia, joskus +taas kokonaisia runoelmia; ja sitten vaivun jälleen uneksimaan. Niin +menee päivä: ja juuri sellaisen päivän olen tahtonut esittää. Miksi +julkaistaan sellaisia kokoelmia, joissa on pelkästään lauluja tai +pelkästään pianokappaleita? Se on ylen teennäistä ja epäharmoonista. +Täytyy koettaa ilmaista sielun vapaata leikkiä." -- Sen vuoksi antoi +hän sarjalleen nimeksi: _Muuan päivä_. Julkaisun eri osilla oli +alaotsikkonsa, jotka selittivät lyhyesti kunkin eri unelman sisällön. +Niihin oli Christophe kirjoittanut syrjäisille salaperäisiä omistuksia, +nimien alkukirjaimia ja päivämääriä, jotka hän yksinään ymmärsi ja +jotka toivat hänen mieleensä eräiden menneiden runollisten hetkien +muistoja tai entisiä rakkaita olentoja: nauravan Corinnen, kaihoisan +Sabinan, ja tuon tuntemattoman pienen ranskalaisen tytön. + +Paitsi tätä teostaan julkaisi hän toisenkin, johon hän valitsi +kolmisenkymmentä _Liediään_, -- ne, joista hän piti kaikkein enimmän +ja joista siis yleisö piti kaikkein vähimmän. Hän valikoi tarkasti, +ettei hän ottanut vihkoon "meloodisimpia" melodioitaan; ei, hän otti +niistä kaikkein ominaisimmat. (Sehän tiedetään, että "oikeat" ihmiset +pelkäävät aina kaikkea, joka on "ominaista". Heitä miellyttää enemmän +sellainen, jossa ei ole mitään omaa, ei luonnetta.) + +Nämä _Liedit_ olivat sävelletyt eräihin vanhoihin, 1700-luvulla +eläneiden schlesialaisten runoilijain tekemiin lauluihin; Christophe +oli löytänyt ne eräästä helppotajuisesta runojulkaisusta ja hän piti +niistä niiden koruttomuuden ja rehellisyyden vuoksi. Varsinkin kaksi +noista runoilijoista oli hänelle rakkaita kuin veljet, neroutta +säkenöiviä miehiä, molemmat kuolleet kolmikymmen-vuotiaina: toinen +oli ihana Paul Fleming, Kaukasian ja Ispahanin vapaa samooja, +joka oli säilyttänyt puhtaan, rakastettavan ja kirkkaan sielunsa +keskellä sodan raakuutta, elämänsuruja ja ajan turmelusta; ja toinen +Johann Christian Günther, hillitön nero, joka raivoisassa riemussa +ja synkässä epätoivossa poltti itsensä loppuun, hajoitti elämänsä +kuin tuhkan tuuleen. Güntherin sanoilla oli hän tulkinnut kostavan +uhman- ja pilkanhuutonsa Jumalaa vastaan, jota hän vihasi, jolla +oli voima murskata, kahlitun titaanin raivoisat kiroukset ja hänen +taivasta vastaan takaisin sinkoamansa salamat. Flemingiltä sai hän +rakkaudenlaulut Anemonelle ja Basilenelle, lempeille ja suloisille kuin +kukat, -- ja kirkkaiden ja iloisten sydänten laulun, tähtitanssin, +_Tanzliedin_ (tanssilaulun), -- sekä tyynen sankarisonetin: _Itselleni_ +(An Sich), jota Christophe usein aamuisin luki itsekseen kuin rukousta. + +Samoin hurmasi Christophea hurskaan Paul Gerhardtin optimismi. Se oli +hänelle lepoa kärsittyjen surujen jälkeen. Hän rakasti tätä Jumalana +olevan luonnon viatonta visioonia, kasteisia ketoja, niittyjä, joilla +haikarat juhlallisesti astelevat tulpaanien ja valkeain narsissien +keskellä, pitkin purojen reunaa, joiden vesi soittaa hiekassa, +läpikuultavaa ilmaa, missä pääskyset lentävät siroin siivin ja +kyyhkyset lehahtelevat; iloista auringonpaistetta läpi sateen, ja +loistavaa taivasta, joka hymyilee pilvien raosta, illan majesteettista +tyyneyttä, metsien, karjain, kaupunkien ja majain lepoa. Hän oli +kyllin julkea säveltääkseen uudestaan useita vanhoja Gerhardtin +virsiä, joita laulettiin vielä protestanttisissa kirkoissa. Eikä hän +suinkaan säilyttänyt niiden virrenluonnetta. Kaukana siitä: sellainen +olisi ollut hänelle kauhistus; hän antoi niille vapaan ja elävän +muodon. Muinaista Gerhardtia olisi varmaan pöyristänyt, jos hän olisi +kuullut, mitä saatanallista ylpeyttä eräät hänen _Kristityn matkamiehen +laulunsa_ säkeet nyt paisuivat, tai millainen pakanuus kuohui yli +reunojensa hänen vienossa _Kesälaulussaan_. + +Julkaisu saatiin aikaan, ja tietysti toimitettiin se vasten kaikkea +järkeä. Kustantaja, jolle Christophe maksoi _Liediensä_ painattamisen +ja jakelun, ei ollut joutunut tähän kustannusyritykseen sen paremmalla +syyllä kuin että hän oli Christophen naapuri. Hän ei pystynyt näin +tärkeään hommaan: painatus myöhästyi kuukausia; tuli painovirheitä ja +kalliita korjauksia. Christophe ei tuntenut ollenkaan kirjapainoasioita +ja antoi maksattaa itsellään kolmanneksen liikaa; kustannukset nousivat +niin suuriksi, ettei hän ollut moista aavistanutkaan. Ja kun viimein +kaikki oli valmista, ei Christophe lopuksi tiennyt, mitä hän nyt +tekisi tuolla valtavan suurella painoksella. Kustantajalla ei ollut +ostajapiiriä; hän ei tehnyt mitään levittääkseen julkaisua. Hänen +velttoutensa sopi muuten erinomaisesti Christophenkin mielialaan. Kun +kustantaja tuntoaan rauhoittaakseen pyysi Christophea kirjoittamaan +jonkun rivin teoksesta reklaamiksi, vastasi Christophe "ettei hän +tahdo reklaamia: jos hänen musiikkinsa on hyvä, niin se puhukoon +itse puolestaan". Toinen kunnioitti pyhästi Christophien tahtoa: hän +nimittäin sulloi painoksen kauppansa takimmaiseen perukkaan. Siellä +säilyikin se hyvin; sillä kuuteen kuukauteen ei sitä myyty yhtään +ainoata kappaletta. + + + + +Odottaessaan, että yleisö lopultakin taipuisi häntä lähestymään, oli +Christophen pakko keksiä jokin keino, että se tyhjä paikka olisi +täyttynyt, joka oli syntynyt hänen säästöihinsä; siinä suhteessa +ei auttanut mikään kursailu, sillä olihan elettävä ja maksettava +velkansa. Viimeksimainitut olivat kuitenkin paljoa suuremmat kuin hän +oli aavistanutkaan, ja kun hän katseli kassaansa, huomasi hän sen +pienemmäksi kuin oli laskenut. Oliko hän hukannut rahaa huomaamattaan, +vai oliko hän laskenut väärin, -- mikä oli paljoa uskottavampaa? (Sillä +koskaan ei hän ollut osannut oikein yhteenlaskua.) Olipa miten tahansa, +rahaa vain ei ollut, se oli varma asia. Louisan täytyi ponnistaa +kaikki voimansa auttaakseen poikaansa. Christophea poltti tunnontuska, +ja hän koetti selvitä asioistaan niin pian kuin mahdollista, maksoi +mitä maksoi. Hän ryhtyi siis etsimään pianonopetus-tunteja, vaikka +hänestä olikin hirveän kiusallista mennä niitä anelemaan ja saada usein +jyrkkä kielto vastaukseksi. Hänen suosionsa yleisön keskuudessa oli +laskeutunut; suurella vaivalla sai hän muutamia oppilaita. + +Niin ollen hän oli hyvin iloissaan, kun puhuttiin, että eräässä +koulussa oli musiikinopettajan paikka avoinna. + +Koulu oli puolittain uskonnollinen laitos. Rehtori, ovela mies, huomasi +heti, vaikkei hänellä ollutkaan taipumuksia musiikkiin, mitä etua hänen +asioilleen voisi olla Christophesta, jopa sangen halvalla hinnalla; +hän oli siis taipuisa ottamaan Christophen virkaan, ja tarjosi huonon +palkan. Kun Christophe rohkeni huomauttaa hänelle hiukan tuosta +palkasta, niin ilmaisi rehtori hänelle suopeasti hymyillen, että kun +viranhakijalla ei nykyään ollut tunnettua arvonimeään, ei hän voinut +vaatiakaan enempää. + +Mikä surullinen ammatti! Ei ollut kysymyksessä opettaa oppilaille +musiikkia, vaan uskotella heidän vanhemmilleen, että lapset sitä +osasivat. Tärkeintä oli saada heidät harjoitetuiksi jonkin verran +laulamaan koulujuhlissa, joihin yleisöllä oli pääsy. Samantekevä, +millä keinoilla. Christophea inhoitti sellainen; hän ei voinut +lohduttaa itseään edes sillä, että hän oli tehnyt velvollisuutensa +täyttäessään hyödyllistä työtä: hänen tuntonsa sanoi hänelle, että se +oli petosta. Hän koetti opettaa lapsia perusteellisemmin, innostaa +heitä tuntemaan ja rakastamaan musiikkia; mutta oppilaat eivät liioin +siitä välittäneet. Christophe ei saanut heitä kuuntelemaan opetusta; +hänellä ei ollut auktoriteettia; ja totta puhuen: hän ei ollut luotu +lasten opettajaksi. Christophen mieltä eivät heidän jokelluksensa +musiikkiasioissa kiinnittäneet; hän tahtoi selvittää heille heti koko +musiikin teorian. Kun hänen oli annettava pianotunti, pani hän oppilaan +istumaan jonkin Beethovenin sinfonian eteen ja soitti sitä hänen +kanssaan nelikätisesti. Tietystikään siitä ei tullut mitään; Christophe +vihastui, ajoi oppilaan pianotuolilta pois ja soitti yksinään kauan +hänen paikallaan. -- Samoin kohteli hän yksityisoppilaitaanko +perheissä. Hänellä ei ollut pisaraakaan kärsivällisyyttä: hän sanoi +esimerkiksi jollekin pienelle, kiltille tytölle, joka tahtoi näytellä +ylimysnaista, että hän soitti kuin kyökkipiika; taikka hän kirjoitti +hänen äidilleen, että hän jättää nämä tunnit, että hän kuolee, jos +hänen täytyy yhä jatkaa moisen ihmisen kanssa, jolla ei ole taipumuksia +laisinkaan. -- Tällainen ei tietysti parantanut hänen raha-asioitaan. +Hänen vähät oppilaansa jättivät hänet: ainoaakaan heistä ei hän +jaksanut pitää kahta kuukautta kauempaa. Äiti koetti saada häntä +järkiinsä, samoin hän itsekin. Louisa vaati häneltä lupauksen, ettei +hän rupeaisi rettelöimään ainakaan koulussa, jossa hän oli saanut +paikan, sillä, jos hän menettäisi sen, niin millä ihmeellä hän sitten +eläisi? Christophe alistuikin koulutoimeensa, inhostaan välittämättä: +hän oli mallikelpoisen täsmällinen. Mutta kuinka hän olisi voinut +salata ajatuksiaan, kun jokin oppilas-aasi katkaisi kymmenennen kerran +saman kohdan tai kun hänen täytyi seuraavaan koulukonserttiin, opettaa +luokkansa laulamaan jokin järjetön köörilaulu. (Sillä hän ei itse +saanut edes valita ohjelmaansa: hänen makuaan pidettiin huonona.) +Ymmärtää helposti, ettei hän voinut sellaiseen innostua. Mutta hän +jatkoi kuitenkin, äänettömänä, jörönä, ilmaisematta sisäistä raivoaan +muulla tavoin kuin iskien joskus nyrkkinsä pöytään, niin että oppilaat +koholla hyppivät. Mutta joskus oli pilleri liian katkera: hän ei +jaksanut enää sitä niellä. Keskellä kappaletta hän käski laulajainsa +vaieta: + +-- Oh, antakaa nyt olla! Minä soitan teille vaikka -- Wagneria! + +Se oli oppilaista erinomaista. He pelasivat korttia hänen selkänsä +takana. Joku oli aina niin viisas, että kanteli rehtorille; ja +Christophelle huomautettiin silloin, ettei häntä oltu pantu innostamaan +oppilaita rakastamaan musiikkia, vaan opettamaan heidät laulamaan. Hän +vapisi kuullessaan näitä toria; mutta hän otti ne äänettömänä vastaan: +hän ei tahtonut rikkoa välejään koulussa. -- Kuka olisi arvannut +muutamia vuosia sitten, jolloin hänen uransa näytti niin loistavalta +ja varmalta (vaikkei hän vielä ollutkaan mitään tehnyt), että hänen +täytyisi maistaa tällaisia nöyryytyksiä, juuri silloin, kun hän alkoi +jo olla jotakin? + +Jos Christophen itserakkaus kärsi hänen asemastaan koulussa, niin yhtä +kiusallista oli hänestä sekin, että hänen täytyi käydä tavanomaisilla +vierailuilla virkatoveriensa luona. Hän lähti pari kertaa heidän +luokseen, valikoimatta vierasisäntiään; mutta se oli hänestä niin +sietämättömän ikävää, ettei hän jaksanut mennä enää uudestaan sinne. +Nuo kaksi etuoikeuden saanutta eivät olleet hänelle siitä millään +tavoin kiitollisia; mutta toiset loukkautuivat pahoin, kun hän ei +käynyt heidänkin luonansa. Kaikki pitivät Christophea sekä älyn että +aseman puolesta itseään alempana; ja he kohtelivat häntä suojelevasti +kuin järkevämmät ainakin. Se kiusasi Christophea joskus niin, että hän +tuskin jaksoi sitä kestää: sillä he olivat niin varmoja itsestään ja +omista mielipiteistään häneen nähden, että hänen täytyi olla melkein +samaa mieltä kuin hekin; hän tuli aivan älyttömäksi heidän seurassaan; +mitä hänellä olisi ollut heille sanomista? He olivat pelkkää omaa +uraansa eivätkä nähneet yhtään sen ulkopuolelle. He eivät olleet eläviä +ihmisiä. Kunpa he olisivat olleet edes kirjoja! Mutta he olivat pelkkiä +kirjain nootteja, filoloogisia selityksiä. + +Christophe koetti kaikin voimin välttää, ettei olisi joutunut heidän +joukkoonsa; mutta joskus pakotettiin hänet siihen. Rehtori piti +vieraskutsut kerta kuukaudessa, iltapuolella päivää; ja hän vaati, että +hänen kaikkien opettajiensa oli saavuttava tilaisuuteen. Christophe +oli luiskahtanut pois ensimäisistä kutsuista, lähettämättä rehtorille +edes peruutusta, ikäänkuin heittäytyen kuolleeksi, sillä hänellä +oli petollinen toivo, ettei hänen poissaoloaan huomattaisi. Mutta +seuraavana päivänä hän sai siitä menettelystään kaikessa ystävyydessä +kirpeän huomautuksen. Tulevalla kerralla läksytteli äiti häntä, +joten hän päätti mennä; mutta hän oli yhtä innostunut siitä kuin +hautajaiskutsusta. + +Hän joutui keskelle oman opistonsa ja eräiden muiden koulujen +opettajia ja heidän rouviaan ja tyttäriään. Kaikki he istuivat ylen +ahtaaseen saliin suljettuina, mutta siitä huolimatta oli heidät pantu +säntilliseen arvo-järjestykseen. Christophea ei kukaan huomannut. Lähin +ryhmä puhui pedagogiikasta ja keittiöasioista. Kaikilla opettajain +rouvilla oli omat keittoreseptinsä, joista he luennoivat ylikuohuvan +innostuneesti ja yksityiskohtaisen tarkasti. Miehet olivat yhtä +innostuneet näihin asioihin, ja luultavasti yhtä pystyviäkin. He olivat +yhtä ylpeitä rouvainsa taloudellisista lahjoista kuin rouvat miestensä +oppineisuudesta. Christophe seisoi seinää vasten, ikkunan vieressä, +eikä tiennyt, miten oikein olla: milloin hän hymyili hölmösti, milloin +tuli tuiman synkäksi ja tuijotti jäykistynein kasvoin eteensä; hän +oli läkähtyä ikävästä. Jonkun askelen päässä hänestä istui ikkunan +syvennyksessä muuan nuori nainen, jolle kukaan ei puhunut mitään ja +jolla oli yhtä ikävä kuin hänelläkin. Molemmat katsoivat he saliin +päin, eivät toisiinsa. Meni melkoinen aika ennenkuin he huomasivat +toisensa, juuri, kun kumpikin heistä kääntyi syrjään haukotellakseen. +Silloin heidän katseensa yhtyivät Heidän silmistään puhui täydellinen +kanssarikollisuus. Christophe meni tuon naisen luokse. Nainen sanoi +hänelle hiljaa: + +-- Täällä huvitellaan? + +Christophe käänsi selkänsä saliin, katsoi ikkunaan päin ja pisti +kielensä ulos suusta. Nainen purskahti nauruun, malttoi sitten mielensä +ja viittasi Christophea istumaan viereensä. Siinä tutustuivat he +toisiinsa. Nainen oli professori Reinhartin rouva; hänen miehensä +opetti koulussa luonnonhistoriaa; he olivat äskettäin tulleet tähän +kaupunkiin, eivätkä tunteneet siellä vielä ketään. Rouva ei ollut +laisinkaan kaunis, hänen nenänsä oli kömpelö, hampaat rumat, iho ei +raikas; mutta hänen silmänsä olivat vilkkaat ja melkoisen älykkäät, +ja hän hymyili ystävällisesti kuin lapsi. Hän puhua säkätti kuin +harakka: Christophe nakkeli hänelle nopeita vastauksia; rouva oli +niin suora, että teki oikein hyvää, täynnä hauskoja sutkauksia. +He puhuivat toisilleen vaikutelmiaan, aivan ääneen, välittämättä +muista läsnäolijoista. Toiset, jotka eivät olleet suvainneet heihin +vakaistakaan, vaikka pelkkä ihmisrakkauskin olisi jo vaatinut heitä +auttamaan noita yksinään ja ikävissään kituvia, loivat heihin nyt +tyytymättömiä ja uteliaita silmäyksiä: oli sopimatonta tuolla tavoin +iloitella... Mutta näistä kahdesta suunsoittajasta oli yhdentekevää, +mitä heistä ajateltiin: he kostivat puheissa keskenään. + +Viimein esitteli rouva Reinhart Christophen miehelleen. Professori +oli tavattoman ruma: kelmeä, rokonarpinen naama, jossa ei kasvanut +parranhaiventakaan; mutta ilme oli kuitenkin kovin ystävällinen. +Hän puhui kurkustaan ja lausui sanat tarkoitusperäisen opettavasti, +jankkaamalla, pysähtyen joka tavun välillä. + +Reinhartit olivat olleet naimisissa muutamia kuukausia, ja nuo +kuvatukset olivat kovin rakastuneet toisiinsa: keskellä muuta +ihmisjoukkoa katselivat he toisiaan hellästi, pakinoivat keskenään, +ottivat toisiaan kädestä; -- se oli koomillista ja liikuttavaa. +Mitä toinen tahtoi, aina tahtoi sitä toinenkin. He pyysivät nyt +heti Christophea tulemaan luokseen illalliselle, tämän vastaanoton +jälkeen. Christophe kielteli ensin tulemasta, laski leikkiä, että +parasta olisi tänä iltana jo mennä nukkumaan: ihminen oli niin väsynyt +ikävästä kuin olisi taivaltanut viisi peninkulmaa. Mutta rouva Reinhart +vastasi, että juuri nyt oli vaarallista heittäytyä viettämään yötänsä +hautaustunnelmassa. Christophe antoi ottaa itseltään lupauksen mennä +Reinharteille. Yksinäisyydessään tuntui hänestä hyvältä, että hän oli +kohdannut nämä kiltit ihmiset, jotka eivät olleet tosin hienostuneita, +mutta koruttomia ja _gemyytlisiä_. + + + + +Reinhartien pieni koti oli "gemyytlinen" niinkuin he itsekin. Se oli +hiukan suulasta _Gemütiä_, päällekirjoituksilla varustettua _Gemütiä_. +Huonekalut, talousastiat, kaikki siellä puhuivat, hokivat alinomaa +iloaan saada nähdä "rakkaan vieraansa", ne kyselivät hänen terveyttään, +antoivat hänelle ystävällisiä neuvoja ja hyveellisiä ohjeita. Sohvalla +-- joka oli muuten varsin kova -- komeili pieni korvapielus, joka +supisi ystävällisesti: + +-- Ainoastaan neljännestunnin torkahdus! (_Nur ein Viertelstündchen_!) + +Kahvikuppi, joka Christophelle tarjottiin, vaati välttämättä häntä +ottamaan uutta lisää: + +-- Vielä pikku tilkka! (_Noch ein Schlückchen_!) + +Lautaset höystivät moraalilla ruokaa, joka muuten oli aina erinomaista. +Yksi niistä sanoi: + +-- Ajattele kaikkea: muuten ei sinulle hyvin käy. Toinen virkkoi: + +-- Hyvyys ja kiitollisuus ovat kaikille ihmisille mieluisia. +Riittämättömyys ei kenellekään. + +Vaikkei Christophe polttanut tupakkaa, ei uunin reunalla oleva +tuhkakuppi malttanut olla hänelle ehdottamatta: + +-- Pikku levähdyspaikka palaville sikareille. (_Ruheplätzchen für +brennende Cigarren_). + +Hän aikoi pestä käsiään. Saippua pesupöydällä sanoi: + +-- Rakkaalle vieraallemme. (_Für unseren lieben Gast_.) + +Ja opetushaluinen pyyheliina, aivan kuin kohtelias ihminen, jolla ei +ole mitään sanomista, mutta jonka mielestä on kuitenkin velvollisuus +jotain virkkaa, lausui hänelle sen järkevän, mutta varsin vähän +paikalleen sopivan mietelmän, että "täytyy nousta varhain ylös ja +nauttia aamusta". + +-- _Morgenstund hat Gold im Mund_. + +Christophe ei lopulta uskaltanut tuolillaan käännähtää, niin hän +pelkäsi kaikenlaisten muiden äänten sekautuvan huoneen joka nurkasta +juttuun. Hänen teki mielensä sanoa niille: + +-- Olkaa hiljaa, pikku hirviöt! Eihän tässä kuule omaa ääntään. Ja +yhtäkkiä hänelle tuli niin hurja naurunhalu, että hänen täytyi koettaa +sitä jotenkin selittää isännilleen; hän väitti siihen syyksi muka +sitä, että oli nyt muistanut äskeisen istunnon koulunrehtorin luona. +Millään ehdolla hän ei olisi tahtonut isäntiään loukata. Muuten hän +ei ollutkaan kovin herkkä naurettaville huomioille. Hän tottui sangen +pian näiden esineiden ja ihmisten suulaaseen sydämellisyyteen. Mitäpä +hän ei heille olisikaan antanut anteeksi! He olivat niin hyviä. He +eivät olleet ikäviäkään; ja jos heillä ei ollut makua, olivat he silti +melkoisen älykkäitä. + +Reinhartien pari oli vielä hiukan ymmällään tästä seudusta, sillä he +olivat muuttaneet sinne aivan äskettäin. Pikkukaupungin sietämätön +arkanahkaisuus ei suvainnut, että sen piiriin tultiin kuin mihin +myllyyn, nimittäin anomatta sääntöjen mukaisesti kunniaa astua sen +jäseneksi. Tuota maaseutukaupunkien juhlamenojärjestystä, joka määrää +tulokkaiden velvollisuudet heitä ennen kaupungissa asuneita kohtaan, +eivät Reinhartin olleet ottaneet tarpeeksi huomioonsa. Tiukan tullen +olisi kyllä itse Reinhart nyt alistunut mekaanisesti sellaiseen. Mutta +hänen vaimoaan ikävystytti moinen vierailu-urakka hirveästi, ja kun hän +oli luonteeltaan kursailematon, lykkäsi hän kyläilyt päivästä päivään. +Hän valitsi sitten vierailujen luettelosta ainoastaan ne, jotka hänestä +olivat vähimmin ikäviä, ja teki ne ensin; muut hän jätti epämääräiseen +aikaan. Mutta tähän viimeiseen ryhmään joutuneet kaupungin arvohenkilöt +suuttuivat moisesta halventavasta epäkohteliaisuudesta kovasti. +Angelika Reinhart -- (hänen miehensä kutsui häntä tavallisella +nimellä Lili) -- oli tavoiltaan melkoisen vapaa; hän ei voinut +sulautua jäykkään, viralliseen sävyyn. Hän puhutteli hierarkisia +ylempiään tuttavallisesti, ja silloin lensivät puhutellut punaisiksi +närkästyksestä; niin, hän ei peljännyt tarpeen tullen oikaistakaan +heidän mielipiteitään. Hänen kielensä oli löysässä kannassa, hänellä +oli halu puhua aina kaikki, mitä vain hänen päähänsä pälkähti; joskus +olivat hänen sanansa tavattomia tyhmyyksiä, joten hänelle naurettiin +niiden tähden hänen selkänsä takana; mutta ne saattoivat olla myöskin +häijyjä, vasten naamaa annettuja pistoksia, ja silloin ne hankkivat +hänelle verivihollisia. Hän oikein puri kieltään, kun ne tulivat +kielelle, sillä hän olisi tahtonut niitä pidättää: mutta se oli aina +liian myöhäistä, hän oli ne jo lausunut. Hänen miehensä oli ihmisiä +kohtaan niin lauhkea ja kunnioittava kuin suinkin olla saattaa, ja +hän teki vaimolleen tässä suhteessa arkoja huomautuksia. Silloin Lili +syleili miestään ja sanoi hänelle olevansa typerys ja myönsi miehen +olevan oikeassa. Mutta tuokion päästä hän jo alkoi uudestaan saman, ja +jopa juuri sellaisella hetkellä, jolloin olisi tullut kaikkein vähimmin +puhua eräitä asioita, Lili Reinhart niistä puhui: hän olisi läkähtynyt +siihen paikkaan, ellei hän olisi saanut silloin puhua. -- Hän oli kuin +luotu sopimaan Christophen seuraan. Niiden monien mielettömyyksien +joukossa, joista ei olisi saanut puhua ja joista Angelika Reinhart siis +puhui, oli hänellä nykyään erikoisena intona vertailla toisiinsa Saksan +ja Ranskan oloja. Hän oli kyllä itse saksatar -- (kukaan ei ollut +sellainen enempää kuin hän), -- mutta hänet oli kasvatettu Elsassissa, +ja kun hän siten oli joutunut yhteyteen ja ystävyyteenkin Elsassin +ranskalaisten kanssa, oli latinalaisen kultuurin vetovoima vaikuttanut +häneen suuresti, tuo voima, jota niin monet saksalaiset ranskalaisilta +anastetuissa maakunnissa eivät voi vastustaa, eivätkä varsinkaan ne +heistä, joiden luulisi parhaiten siihen pystyvän. Ja tätä vetovoimaa +oli lisännyt pohjaltaan myöskin jonkinlainen vastaanhangoittelunhalu; +ehkä se oli syntynyt silloin, kun Lili meni naimisiin nykyisen miehensä +kanssa, sillä tämä oli pohjois-saksalainen, joten vaimo joutui hänen +parissaan mitä täydellisimpään germaanilaiseen ympäristöön. + +Jo ensimäisenä iltana, kun Christophe oli heillä, tarttui Lili nyt +tähän tavalliseen väittelynaiheeseensa. Hän alkoi kehua ranskalaisten +rakastettavaa vapautta pakinoissa. Christophe yhtyi innokkaasti hänen +mielipiteeseensä. Ranska oli hänelle Corinne; se oli hänelle Corinnen +kauniit, loistavat silmät, nuori ja naurava suu, hänen suora ja vapaa +käytöksensä, hänen kauniisti soiva äänensä. Christophe halusi nyt +suuresti tuntea sitä hyvää vielä enemmän. + +Lili Reinhart taputti käsiään, kun Christophe oli samaa mieltä hänen +kanssaan. + +-- Mikä vahinko, sanoi hän, ettei minun pikku ranskalainen +ystävättäreni ole enää täällä; mutta hän ei jaksanut tätä sietää: hän +matkusti pois. + +Corinnen kuva sammui heti Christophen mielestä. Aivan kuin haipuva +savu antaa yhtäkkiä tummalta taivaalta näkyä tähtien suloisen ja syvän +tuikkeen ilmestyi hänelle nytkin eräs toinen kuva, ilmestyivät erään +toisen henkilön silmät. + +Kuka? kysyi Christophe ponnahtaen tuoliltaan. Tuoko pieni +kotiopettajatar? + +-- Kuinka, tunnetteko tekin hänet? äännähti rouva Reinhart. + +He kuvailivat nyt toisilleen tuota tyttöä: piirteet sopivat +täydellisesti yhteen. + +-- Te tunnette hänet? toisti Christophe. Oh, kertokaa minulle kaikki, +mitä hänestä tiedätte!... + +Rouva Reinhart alkoi silloin sillä vakuutuksella, että he olivat +aivan läheisiä ystäviä ja että he uskoivat toisilleen kaikki asiansa. +Mutta kun hänen sitten piti joutua yksityiskohtiin, supistuivatkin +ne sangen niukoiksi. He olivat tavanneet toisensa ensi kerran +eräillä vieraskutsuilla. Rouva Reinhart oli lähestynyt ensin tuota +nuorta tyttöä; ja sydämellisenä niinkuin aina oli hän pyytänyt häntä +tulemaan itseään katsomaan. Tyttö oli käynytkin hänen luonaan pari +kolme kertaa, ja he olivat jutelleet keskenään. Mutta ainoastaan +suurella vaivalla oli utelias Lili päässyt saamaan joitakin tietoja +pikku ranskattaren elämästä: tuo tyttö oli kovin suljettu; häneltä +sai nyppiä hänen elämänsä tarinan kappale kappaleelta. Rouva Reinhart +tiesi parhaiksi, että hänen nimensä oli Antoinette Jeannin; hänellä +ei ollut mitään varoja, ja omaisia ainoastaan nuori veli, joka oli +jäänyt Parisiin ja jota Antoinette piti kovin uhrautuvasti yllä. Hän +puhui veljestään lakkaamatta: se oli ainoa asia, johon koskettaessa +hän tuli avomieliseksi; ja olipa Lili Reinhart saavuttanut suorastaan +hänen luottamuksensa pelkästään sillä, että hän ilmaisi säälinsä ja +suopeutensa tuota nuorta poikasta kohtaan, joka oli yksinään siellä +Parisissa, ilman omaisia ja ystäviä, erään lukion täyshoitolaisena. +Antoinette oli suureksi osaksi ainoastaan siksi, että olisi saanut +lisätuloja veljensä kasvatukseen, hankkinut itselleen paikan +ulkomailla. Mutta sitten eivät nuo lapsi-raukat voineetkaan elää ilman +toisiaan; he kirjoittivat toisilleen joka päivä; ja jos odotettu kirje +viivästyi hetkenkin, joutuivat he molemmat aivanpa sairaalloisen +levottomuuden valtaan. Antoinette eli veljensä tähden alinomaisessa +huolessa: pojalla näet ei ollut aina uljuutta salata häneltä surullista +ja yksinäistä elämäänsä; ja veikon valitukset kaikuivat Antoinetten +sydämessä vihlovina; hän tuskitteli, että veli kärsi, ja kuvitteli +usein, että hän oli sairas, vaikkei tahtonut siskolleen sitä tunnustaa. +Rouva Reinhartin oli täytynyt monta kertaa kaikessa ystävyydessä torua +Antoinettea tällaisen aiheettoman pelon vuoksi; ja hänen onnistuikin +ainakin siksi hetkeksi saada Antoinette rauhalliseksi. -- Antoinetten +kaukaisemmista sukulaisista, hänen yhteiskunta-asemastaan ja syvemmistä +sielullisista ominaisuuksistaan ei rouva Reinhart ollut päässyt +sen tarkemmin perille. Kuullessaan häneltä ensimäisen kysymyksen +siihen suuntaan vetäytyi nuori tyttö ihmisarkana kuoreensa. Siitä +vähästä, mitä hän jutteli, huomasi, että hän oli saanut oppia ja oli +älykäs; hänellä näytti olevan varhaisvanhan kokemuksia; hän tuntui +olevan samalla kertaa naiivi ja elämän opettama, harras uskossaan ja +samalla kuitenkin kaikki kuvittelunsa kadottanut. Antoinette ei ollut +onnellinen täällä, tuossa perheessä, jossa ei ollut kohteliaisuutta +eikä hyvyyttä. Hän ei sitä valittanut, mutta saattoi huomata, että +hän kärsi siitä. -- Kuinka hän oli johtunut täältä lähtemään, sitä ei +rouva Reinhart oikein tiennyt. Väittivät, että hän olisi viettänyt +huonoa elämää. Angelika ei sellaista uskonut; hän olisi antanut vaikka +katkaista kaulansa, että se oli inhoittavaa juorua, tämän typerän ja +ilkeän kaupungin arvon mukaista. Mutta jotain pientä siinä oli ollut +alla; saman tekevä, mitä, eikö niin? + +-- Kyllä, vastasi Christophe painaen päänsä alas. + +-- Ja sitten hän matkusti. + +-- Ja mitä hän teille sanoi lähtiessään? + +-- Ah, minulle sattui kova onni! vastasi Lili Reinhart. Minä olin juuri +silloin matkustanut kahdeksi päiväksi Kölniin. Kun tulin takaisin... +_Zu spät!_ (Liian myöhäistä!)... nuhteli rouva samassa sisäkköään, joka +toi liian myöhään sitruunaa hänen teehensä. + +Ja Lili Reinhart lisäsi totisen viisaasti, niinkuin ainakin saksalaiset +sekoittaen juhlalliset asiat jokapäiväisiin perhetoimituksiinsa: + +-- Liian myöhäistä, kuten usein elämässä! + +(Ei käynyt selville, koskiko tämä huomautus sitruunaa vai äsken +keskeytynyttä tarinaa). Rouva Reinhart jatkoi: + +-- Palatessani sain häneltä pari sanaa, hän kiitti minua kaikesta ja +sanoi matkustavansa täältä pois: menevänsä takaisin Parisiin. Hän ei +ilmoittanut mitään osoitetta. + +-- Eikä ole sitten enää kirjoittanut? + +-- Ei mitään. + +Christophe näki noiden alakuloisten kasvojen ja silmien katoavan +jälleen yöhön, silmien, jotka olivat äsken yhtäkkiä johtuneet hänen +mieleensä sellaisina kuin hän oli nähnyt ne viimeisen kerran läpi junan +ikkunoiden. + + + + +Kysymys Ranskan oloista tuli sitten esille entistä hartaammin. +Christophe ei väsynyt tiedustelemasta rouva Reinhartilta kaikenlaista +tuosta maasta, jonka rouva väitti tuntevansa. Eikä Lili, vaikkei hän +ollut koskaan käynyt Ranskassa, jättänyt jakamatta Christophelle näitä +tietojaan. Reinhart itse oli mallikelpoinen saksalainen patriootti +ja täynnä ennakkoluuloja Ranskaa vastaan, jota hän ei tuntenut sen +paremmin kuin hänen vaimonsakaan; ja niinpä uskalsi hän joskus tinkiä +vaimonsa sanoja, milloin Lilin ihastus nousi aivan ylenpalttiseksi; +mutta silloin jatkoi rouva väitteitään kahta suuremmalla tarmolla, ja +Christophe yhtyi ehdottomasti häneen, pelkästä luottamuksesta ja asiaa +laisinkaan tuntematta. + +Mutta vielä arvokkaampia kuin Lili Reinhartin tiedot Ranskasta olivat +Christophelle hänen ranskalaiset kirjansa. Rouva oli hankkinut +itselleen pienen ranskalaisen kirjaston: kouluissa käytettyjä +valikoimia, muutamia romaaneja ja umpimähkään ostettuja teoksia. +Christophesta, joka oli ylen halukas oppimaan jotain Ranskasta eikä +tiennyt siitä vielä mitään, olivat nuo kirjat, kun Reinhart meni niitä +etsimään ja antoi ne sitten ystävällisesti ja kohteliaasti hänen +käytettäväkseen, oikea suuri aarre. + +Aluksi kävi Christophe käsiksi niihin niistä, jotka sisälsivät +valittuja kappaleita Ranskan kirjallisuudesta; ne olivat koulukirjoja, +joita sekä Lili Reinhart että hänen miehensä olivat ennen koulussa +ollessaan lukeneet. Reinhart vakuutti hänelle, että hänen täytyi alkaa +niillä, jos halusi olla eksymättä keskellä hänelle outoa ranskalaista +kirjallisuutta. Christophe kunnioitti syvästi yleensä kaikkia +henkilöitä, jotka tiesivät enemmän kuin hän itse, ja hän totteli siis +hartaasti; ja jo samana iltana hän ryhtyi lukemaan. Hän koetti ensin +saada ylimalkaisen käsityksen siitä, mitä kaikkia rikkauksia hänellä +oli nautittavinaan. + +Hän tutustui seuraaviin ranskalaisiin kirjailijoihin: Théodore-Henri +Barrau, François Péris de la Croix, Frédéric Baudry, Emile Delérot, +Charles-Auguste-Désiré Filon, Samuel Descombaz ja Prosper Baur. +Hän luki runoja, joiden tekijöitä olivat abbé Joseph Reyre, Pierre +Lachambaudie, herttua de Nivernois, André van Hasselt, d'Andrieux, M:me +Calet, Salm-Dyckin, ruhtinatar Constance-Marie, Henriette Hollard, +Gabriel-Jean-Baptiste-Ernest-Wilfrid Legouvé, Hippolyte Violeau, Jean +Reboul, Jean Racine, Jean de Béranger, Frédéric Béchard, Gustave +Nadaud, Edouard Plouvier, Eugène Mannel, Hugo, Millevoye, Chênedollé, +James Lacour Delâtre, Félix Chavannes, François-Edouard-Joachim s.o. +François Coppée ja Louis Belmontet. Tähän runouden vedenpaisumukseen +oli Christophe hukkua aivan umpikorviin, ja siirtyi sitten +proosaan. Hänen kirjoistaan löytyi Gustave de Molinari, Fléchier, +Ferdinand-Edouard Buisson, Mérimée, Malte-Brun, Voltaire, Lamé-Fleury, +Dumas vanhempi, J.-J. Rousseau, Mézières, Mirabeau, de Mazade, +Claretie, Cortambert, Fredrik II ja monsieur de Vogue. Ranskalaisista +historioitsijoista lainailtiin useimmin Maximilien-Samson-Frédéric +Schoellin sanoja. Christophe löysi tässä ranskalaisessa antologiassa +uuden Saksan valtakunnan perustamisjulistuksen; ja hän sai lukea +Frédéric-Constant de Rougemontin saksalaisista tekemän kuvauksen, jossa +opetettiin, että "_saksalainen syntyy elääkseen hengen maailmassa. Hän +ei ole metelöivän ja keveän iloinen niinkuin ranskalainen. Hän on hyvin +sielukas; hän on tunteiltaan hellä, hyvä. Hän on väsymätön työssä ja +sitkeä yrityksessä. Ei löydy siveellisempää kansaa, eikä ihmisten ikä +ole missään, niin pitkä kuin Saksassa. Saksalla on joukko erinomaisia +kaunokirjailijoita. Sillä on nerokas taipumus taiteisiin. Kun muut +kansat pitävät suurimpana kunnianaan olla pelkästään ranskalaisia, +englantilaisia, espanjalaisia, niin saksalaisen rakkauteen sulkeutuu +koko ihmiskunta. Lisäksi: koska Saksan maantieteellinen asema on +Europan keskeisin, niin näyttää Saksan kansakunta olevan yhtaikaa +ihmiskunnan sekä sydän että ylempi järki_." + +Christophe kummastui ja väsyi, painoi kirjan kiinni ja ajatteli: + +-- Ranskalaiset ovat kilttejä poikia; mutta aivan selväpäisiä he eivät +ole. + +Hän tarttui toiseen kirjaan. Se oli tarkoitettu korkeampaa tasoa, +isompia kouluja varten. Musset oli saanut siinä kolme sivua, ja +Victor Duruy kolmekymmentä. Lamartine seitsemän sivua, mutta Thiers +lähes neljäkymmentä. Le Cid annettiin kokonaisuudessaan, -- melkein +kokonaisuudessaan: (-- oli poistettu ainoastaan don Diegon ja Rodrigon +monoloogit, pitkäveteisyyden vuoksi). -- Lanfrey ylisteli Preussia +Napoleon I:stä vastaan: hänelle ei oltukaan annettu tilaa mittaamalla; +hän oli saanut yksinään enemmän kuin kaikki 1700-luvun suuret +klassikot. Lukuisia kuvauksia ranskalaisten tappioista vuonna 1870 +oli ammennettu Zolan _la Débâclesta_. Kokoelmassa ei näkynyt yhtään +sennimisiä miehiä kuin Montaigne, Rochefoucauld, Bruyère, Diderot, +Stendhal, Balzac, Flaubert. Sensijaan ilmestyi Pascal, joka oli +edellisestä kirjasta poissa, ihmeeksi ja kummaksi tässä; ja Christophe +oppi ohimennen, että tuo vetotautinen "oli Port-Royalin luostarin, +lähellä Parisia olevan nuorten tyttöjen kasvatusopiston munkkeja..." + +[Ne valikoimat ranskalaista kirjallisuutta, jotka Christophe sai +lainaksi ystäviltään Reinharteilta ovat: + +I. _Valikoima ranskalaista kirjallisuutta ylempien koulujen tarpeeksi_, +tehnyt Hubert H. Wingerath, filosofian tohtori, Strassburgin Pyhän +Johanneksen koulun johtaja. -- Toinen osa, keskiluokkia varten. -- 7:s +painos, 1902, Dumont-Shaubergin kustannuksella. + +II. L. Henrig ja G. F. Burguy: _Ranskan kirjallisuutta_; parannellut +F. Tendering, Hampurin Johanneum-reaalilukion rehtori, -- 1904. +Braunschweig.] + +Christophe oli vähällä heittää koko kirjat nurkkaan: hänen päässään +vilisi; hän ei käsittänyt enää mitään. Hän sanoi itsekseen: "Näistä +en tule hullua hurskaammaksi." Hänen oli mahdoton muodostaa itselleen +arvostelua. Hän selaili tuntikausia kirjojaan, käsittämättä, minne +hän joutui. Hänen oli verrattain vaikea lukea ranskaa; ja kun hän oli +suurella vaivalla saanut selvän jostakin lauseesta, oli se melkeinpä +aina jotain merkityksetöntä ja mahtipontisen pöyhkeilevää. + +Tässä kaaoksessa välkähti kuitenkin jo valonsäkeniä, aivan kuin +miekaniskut; ruoskivia ja vinhaisevia sanoja, sankarien naurunpuuskia. +Vähitellen erkani jokin määritelty vaikutelma tästä ensimäisestä +lukemisesta, luultavasti juuri luetun tendensimäisen perusrakennelman +vuoksi. Saksalaiset kustantajat olivat joko ehdoin tahdoin tahi +huomaamattaan valinneet ranskalaisesta kirjallisuudesta kaiken +sen, joka saattoi näyttää ranskalaisten viat ja saksalaisten +paremmuuden, ranskalaisten omain todistusten nojalla. Mutta sitä +eivät kustantajat epäilleetkään, että he vetivät ennakkoluulottoman +sielun silmissä, jollainen Christophe oli, sillä tavoin ainoastaan +päivänvaloon ranskalaisten hämmästyttävän henkisen vapauden, +koskapa he arvostelivat itseäänkin ja kiittelivät vastustajiaan. +Michelet ylisti Fredrik II:sta, Lanfrey englantilaisia Trafalgarin +taistelun sankareita, Charras vuoden 1813 Preussia. Kukaan Napoleonin +vihollisista ei ollut uskaltanut puhua hänestä niin tuimasti kuin +tämä mies. Kaikkein kunnioitetuimmatkaan asiat eivät olleet turvassa +ranskalaisten moitiskelunhalulta. Suuren Kuninkaan ajoista saakka +olivat peruukkipäiset runoilijat suorasuita. Molière ei säästänyt +mitään. La Fontaine irvisteli kaikkea. Yksinpä sellainen kuin Boileau +muokkasi ylimystöä. Voltaire herjasi sotaa, ruoski uskontoa, pilkkasi +isänmaata. Moralistit, satiirikot, häväistyskirjain tekijät kilpailivat +keskenään iloisessa tai synkässä rohkeudessa. Siinä kirjallisuudessa +vallitsi yleinen epäkunnioitus. Kunnon saksalaiset kustantajat +suorastaan kauhistuivat sellaista; heille oli tullut halu rauhoittaa +omaatuntoaan, ja he koettivat puolustella Pascalia, kun tämä pisti +samaan pussiin kokit, murtovarkaat, sotamiehet ja kollot; he väittivät +näet alamuistutuksessa, ettei Pascal olisi puhunut näin, jos hän olisi +tuntenut nykyaikaiset jalot armeijat. He eivät jättäneet myöskään +huomauttamatta, miten onnistuneesti Lessing oli korjannut La Fontainen +Satuja, muuttaen, geneveläisen Rousseaun neuvon mukaan, mestari Korpin +juuston myrkytetyksi lihankappaleeksi, johon katala kettu kuolee: + +"_Olkoon myrkky osanne aina, kirotut imartelijat_." + +He räpyttivät silmiään alastoman totuuden edessä; mutta Christophe +nautti siitä: hän rakasti valoa. Silloin tällöin se kolahti +kyllä häntäkin vastaan; hän ei ollut tottunut tähän hillittömään +riippumattomuuteen, joka vaikuttaa vapaimmankin saksalaisen silmissä +anarkialta, koska hän on sittenkin piintynyt järjestykseen ja +yhteiskunnalliseen kuriin. Sitäpaitsi saattoi ranskalainen ironia +Christophen usein ymmälle: hän käsitti muutamat paikat liian vakavasti; +toiset taasen, jotka olivat leppymätöntä kieltämistä, tuntuivat +hänestä päinvastoin leikitteleviltä paradokseilta. Mutta se ei paljoa +haitannut. Olipa hän hämmästynyt tai sai töytäyksiä vastaansa, niin nuo +ajatukset vetivät häntä kuitenkin vähitellen yhä enemmän puoleensa. Hän +oli jättänyt vaikutelmien luokittelemisen; hän siirtyi jo tunnelmasta +toiseen: hän eli. Ranskalaisen kerronnan hauskuus -- Chamfort, Dumas +vanhempi, Mérimée, sekaisinkin hotkittuina, -- vapautti hänen sieluaan; +ja silloin tällöin leyhähti joltakin sivulta Vallankumousten huumaava +ja hurja tuoksu. + +Aamu alkoi jo lähestyä, kun Louisa, joka nukkui viereisessä huoneessa, +heräsi ja näki valon kiiltävän Christophen oven raosta. Äiti koputti +seinään ja kysyi oliko Christophe sairas. Tuoli narisi lattiaa +vasten, ovi Louisan huoneeseen aukesi; ja Christophe ilmestyi ovelle, +kalpeahkona, paitasillaan, kirja ja kynttilä kädessä, kummallisin +elein, juhlallisen kömpelöin ja hassunkurisin. Louisa peljästyi ja +nousi vuoteessaan istualleen, ajatellen, että hulluko Christophe oli. +Christophe alkoi nauraa, ja heilutellen kynttiläänsä hän luki ääneen +erästä Molièren näytelmän kohtausta. Keskellä lausetta hän purskahti +taas nauruun; hän istahti äidin vuoteen jalkopuoleen, selvitäkseen +naurusta, johon oli tikahtua; kynttilä vapisi hänen kädessään. Louisa +rauhoittui ja parpatti hellästi: + +-- Mikä nyt? Mikä nyt on? Menetkö siitä makaamaan!... Poika-parka, +ihanko sinä joudut päästä sekaisin?... + +Mutta Christophe jatkoi kahta uhemmin: + +-- Sinun täytyy kuunnella tätä! + +Ja hän asettui istumaan sängyn viereen ja ryhtyi lukemaan äidille +näytelmää, alusta alkaen jälleen. Hän oli aivan näkevinään Corinnen; +hän kuuli hänen lörpöttelevän äänensä, kivakan ja kirkkaan. Louisa +tiuski vastaan: + +-- Mene, mene matkaasi! Sinä vilustut siinä. Sinä kiusaat minua. Anna +minun maata! + +Christophe jatkoi heltymättä. Hän paisutti ääntään, hän heilutti +käsiään, oli katketa naurusta. Ja hän kysyi äidiltään, eikö se ollut +erinomaista. Louisa oli kääntynyt häneen selin, kiskonut peiton +ympärilleen ja tukki korviaan ja sanoi: + +-- Anna minun maata!... + +Mutta itsekseen hän kuitenkin nauraa tyrski kuunnellessaan Christophen +naurua. Viimein hän lakkasi inttämästä vastaan. Ja kun Christophe +lopetti ensimäisen näytöksen ja vaati Louisaa turhaan näyttämään +mielenkiintoaan luettua kohtaan ja kumartui häntä katsomaan, näki hän, +että äiti nukkui. Silloin hän hymyili, suuteli hellästi äidin tukkaa ja +meni hiljaa omaan kamariinsa. + + + + +Christophe meni ottamaan uutta ranskalaista lukemista Reinhartien +kirjastosta. Kaikki sen kirjat joutuivat sikin sokin hänen käsiinsä. +Christophe ahmi ne kaikki. Hänellä oli niin suuri halu rakastaa +Corinnen ja tuntemattoman tytön maata ja innostua kaikkeen sitä +koskevaan, että hän sen tekikin. Toisenkin luokan teoksissa saattoi +jokin sivu, jokin herkkä sana antaa hänelle oikean vapaan ilman +tuulahduksen. Hän liioitteli sen vapauden suuruutta, varsinkin +puhuessaan siitä rouva Reinhartille, joka puolestaan vielä lisäili +sitä monin verroin. Vaikka hän olikin Ranskasta tietämätön kuin +turska, asetti hän usein mitä suurimmaksi ilokseen ranskalaisen +kultuurin saksalaisen rinnalle ja haukkui viimeksimainittua tuon toisen +kunniaksi, tahtoen siten enimmäkseen ainoastaan ärsyttää miestään +ja kostaa ikävyyksiä, joita hän oli saanut sietää tämän saksalaisen +pikkukaupungin puolelta. + +Herra Reinhart vihastui hyvin usein moisesta. Paitsi oman alansa +tietoja oli hän, mitä Ranskaan tuli, pysähtynyt kouluopetuksen +alkeisiin. Hänestä olivat ranskalaiset suoria, älykkäitä +käytännöllisissä asioissa ja miellyttäviä, erinomaisia pakinoissa, +mutta keveitä, herkkiä, kerskuvia, pystymättömiä mihinkään vakavaan, +mihinkään tunteeseen, minkäänlaiseen totiseen, -- kansa, jolla ei +ollut musiikkia, ei filosofiaa, ei runoutta (lukuunottamatta Bouleaun +"Runousoppia", Beranger'ta ja François Coppéeta), -- paatoksen, komeain +eleiden, liioiteltujen sanain ja pornografian kansa. Hän ei löytänyt +tarpeeksi vahvoja sanoja ruoskiakseen latinalaista siveettömyyttä; ja +paremman puutteessa käytti hän aliomaa uudestaan sanaa _frivooli_, joka +hänen suussaan, samoin kuin useimpain muidenkin hänen kansalaistensa, +sai eräällä tavalla erityisesti halventavan merkityksen. Ja kaikki +päättyi lopultakin jalon Saksan kansan ylistysvirteen, -- moraalisen +kansan ("_Siinä suhteessa_, sanoo Herder, _eroaa se kaikista muista +kansoista_"), uskollisen kansan (_treues Volk... Treu_, joka merkitsee: +rehellinen, uskollinen, vilpitön ja suora), -- _kansana_ valion, kuten +Fichte sanoo; -- niin, saksalaisen Voiman, kaiken oikeuden ja totuuden +vertauskuvan, ylistykseen, -- saksalaisen Ajatuksen, -- saksalaisen +_Gemütin_, -- saksankielen, ainoan alkuperäisen ja puhtaana säilyneen +niinkuin rotu itsekin, -- Saksan naisten, Saksan viinin, Saksan laulun +riemuhuutoon... "_Saksa, Saksa kaikkialle_!" + +Christophe intti Reinhartia vastaan, rouva nauraa räkätti. He huusivat +kaikki kolme kilpaa. He sopivat mainiosti yhteen: he tiesivät kaikki +kolme olevansa kunnon saksalaisia. + +Christophe tuli usein juttelemaan ja päivällisellekin näiden uusien +ystäviensä luokse, ja kävi teidän kanssaan kävelemässä. Lili Reinhart +hemmoitteli häntä, varusti hänelle hyviä illallisia: hän oli +mielissään, kun sai näin tekosyyn tyydyttää omaa herkutteluhaluaan. +Hän keksi kaikenlaisia tunteellisia ruoka-asioihin liittyviä +kohteliaisuuksia. Christophen syntymäpäiväksi leipoi hän kakun, johon +oli pistetty kaksikymmentä kynttilää ja jonka keskellä seisoi pieni +sokeriolento, kreikkalaisessa puvussa, esittäen muka Ifigeneiaa +kukkakimppu kädessä. Christophe, joka oli omaksi harmikseenkin syvästi +saksalainen, heltyi tällaisista todellisista ystävyydenilmauksista, +joskin ne olivat hiukan meluavia ja mauttomiakin. + +Kunnon Reinhartit keksivät muitakin ja hienompia keinoja osoittaakseen +ystävyyttään. Vaimonsa kehoituksesta oli Reinhart, joka tuskin tunsi +nuotteja, ostanut parikymmentä vihkoa Christophen _Liedejä_ (ensimäiset +kappaleet, mitä kustantajan varastosta vielä oli lähtenyt); -- hän oli +levittänyt niitä Saksaan kaikkialle, yliopistotuttaviensa joukkoon; +hän oli lähetyttänyt niitä myöskin jonkun määrän niille Leipzigin +ja Berlinin kirjakauppiaille, joiden kanssa hän oli koulumiehenä +suhteissa. Tämä liikuttava ja kömpelö yritys, josta Christophe ei +tietänyt mitään, ei muuten kantanut hedelmää, ei ainakaan vielä. +Sinne tänne lähetetyt _Liedit_ näyttivät hukkuneen huomaamatta sille +tielleen: kukaan ei niistä hiiskunut mitään; ja Reinhartit, joita +tällainen välinpitämättömyys suretti, olivat hyvillään, kun eivät +olleet puhuneet Christophelle hommastaan mitään; sillä jos hän +olisi tiennyt tuloksen, olisi se enemmän häntä tuskastuttanut kuin +lohduttanut. -- Mutta todellisuudessa ei mikään maailmassa katoa, se +on meillä monesti tilaisuus elämässä huomata; mikään yritys ei mene +hukkaan. Vuosikausiin ei usein työn tehosta tiedetä mitään: sitten +yhtäkkiä, jonakin päivänä huomaa, että ajatus onkin edistynyt. Kuka +tietää, eivätkö Christophen _Liedit_ olleet joutuneet joidenkin +maaseutukolkissa asuvien kunnon ihmisten sydämiin, jotka olivat liian +arkoja, tai liian laiskoja ilmaistakseen hänelle ihailuaan! + +Yksi ainoa kirjoitti Christophelle. Kaksi kolme kuukautta siitä, +kun Reinhart oli lähettänyt nuo vihkot, tuli Christophelle kirje: +liikutettu, juhlallinen, haltioitunut, sanamuodoltaan yli-ikäinen; +se tuli eräästä Türingenin pikkukaupungista ja allekirjoittaja oli +"_Universitätsmusikdirector Professor D:r Peter Schulz_." + +Tämä oli suuri ilo Christophelle, ja vielä enemmän iloitsivat +Reinhartit, kun hän avasi tuon kirjeen heidän luonaan, unhoitettuaan +sen ensin kahdeksi päiväksi taskuunsa. He lukivat sen yhdessä. Reinhart +loi vaimoonsa salavihkaa silmäyksiä, joita Christophe ei huomannut. +Christophe näytti säteilevän riemusta, kunnes Reinhart yhtäkkiä näki +hänen synkkenevän ja keskeyttävän kirjeen lukemisen, aivan keskellä +sitä. + +-- No, miksi sinä keskeytät? kysyi Reinhart. + +(He sinuttelivat jo toisiaan.) + +Christophe heitti kirjeen vimmoissaan pöydälle. + +-- Ei, tämä on jo liikaa! sanoi hän. + +-- Mikä niin? + +-- Lue! + +Hän käänsi selkänsä pöytään ja meni itsekseen nurkkaan jöröttämään. + +Reinhart luki vaimonsa kanssa, eikä huomannut kirjeessä muuta kuin +aivan haltioituneita ihailunilmauksia. + +-- En minä mitään erikoista tässä näe, sanoi Reinhart hämmästyneenä. + +-- Etkö näe? Etkö sinä nyt näe?... -- huusi Christophe ottaen jälleen +kirjeen ja levittäen sen Reinhartin nenän eteen. -- Etkö sinä osaa +lukea? Etkö näe, että hänkin on "_Brahmini_?" + +Silloin vasta Reinhart huomasi, että _Universitätsmusikdirector_ +vertaili eräissä kirjeensä riveissä Christophen Liedejä Brahmsin +sävellyksiin. -- Christophe voihki: + +-- Ystävä, vihdoinkin olen löytänyt ystävän!... Ja tuskin hänet sain, +niin siihen jo kadotin!... + +Häntä läkähdytti tuollainen vertaus. Jos hänen olisi annettu, olisi hän +heti paikalla vastannut Schulzille pelkillä typeryyksillä täytetyllä +kirjeellä. Tai ehkä hän tarkemmin asiaa punniten olisi pitänyt sangen +viisaana ja jalomielisenä olla vastaamatta hänelle mitään. Onneksi +Reinhartit estivät häntä tekemästä jotain uutta eriskummaista, lyöden +hänen pahan tuulensa leikiksi. He saivat hänet kirjoittamaan pari riviä +kiitokseksi. Mutta nuo rivit, jotka Christophe väkinäisesti kirjoitti, +olivat kylmät ja teeskennellyt. Siitä huolimatta ei Peter Schulzin +innostus laimentunut: hän lähetti Christophelle vielä kaksi kirjettä, +jotka tulvivat ihastusta. Christophe ei ollut erikoisen vahva kirjeiden +kirjoittamisessa; ja vaikka hän hiukan leppyikin tuntemattomalle +ystävälleen nähdessään vilpittömän ja todellisen mieltymyksen sävyn +hänen riviensä välistä, jätti hän kirjevaihdon silleen. Myöskin Schulz +vaikeni lopulta, eikä Christophe enää asiaa muistanutkaan. + +Hän tapasi nyt Reinharteja joka päivä, ja usein montakin kertaa +päivässä. He viettivät melkein kaikki iltansa yhdessä. Oltuaan koko +päivän yksin ja keskittyneenä itseensä, tunsi Christophe suorastaan +ruumiillista tarvetta puhua, ilmaista ajatuksiaan, vaikkei häntä +ymmärrettäisikään, nauraa syystä tai aivan syyttä, tuhlata itseään, +virkistäytyä. + +Christophe soitti heille. Koska hänellä ei ollut muuta keinoa osoittaa +kiitollisuuttaan, istahti hän pianon ääreen ja soitti tuntikausia. +Rouva Reinhart ei ollut laisinkaan musikaalinen ja hänen oli vaikea +olla haukottelematta; mutta hän oli suuresti mieltynyt Christopheen ja +oli muka kovin tarkoin seuraavinaan, mitä Christophe soitti. Reinhart +ei ollut paljoa musikaalisempi kuin hänen vaimonsakaan, mutta häntä +liikuttivat eräät soitetut kappaleet, eräät sivut, tahdit, joskin aivan +puisevalla tavalla; ja silloin hän järkyttyi rajusti, jopa niin, että +sai vedet silmiinsä: ja se tuntui hänestä itsestään idioottimaiselta. +Muulloin ei hän tuntenut mitään: kaikki oli hänelle pelkkää räminää. +Yleisenä sääntönä muuten oli: häntä ei saanut liikutetuksi mikään +muu kuin jokin heikoin puoli teoksessa, -- aivan merkityksettömät +kohdat. -- Reinhartit koettivat vakuuttaa kumpikin itselleen, +että he ymmärsivät Christophea; ja myöskin Christophe tahtoi sitä +itselleen uskotella. Tosin hänelle tuli silloin tällöin halu ilveillä +heidän kustannuksellaan; hän viritti heille loukun: soitti heille +sellaista, jossa ei ollut mitään järkeä, typerää sekasotkua, ja väitti +soittavansa omia sävellyksiään. Ja kun he sitten olivat häntä oikein +ihailleet, sanoi hän heille, mitä tuo soitettu oli. Silloin tulivat he +epäluuloisiksi; ja kun Christophe sitten tekeytyi hyvin salaperäiseksi +ruvetessaan heille jotain soittamaan, luulivat he, että hän aikoi +nytkin heitä puijata; ja he arvostelivat kappaletta ankarasti. +Christophe antoi heidän puhua, yhtyi samaan virteen, myönsi, ettei +tuosta musiikista ollut hiiteenkään, ja sitten hän yht'äkkiä purskahti +nauruun: + +-- Senkin peijakkaat! Te olette aivan oikeassa!... Sehän on minun +sävellyksiäni! + +Hän oli ylen iloissaan, kun sai heidät pussiin. Rouva Reinhart +närkästyi hiukkasen ja tuli ja läimäytti häntä poskelle; mutta +Christophe nauroi niin onnellisena, että he yhtyivät nauruun. He eivät +vaatineetkaan olla erehtymättömiä. Ja kun he eivät nyt enää tienneet, +mille puolelle kallistua, niin otti Lili Reinhart osakseen moittia +kaikkea, ja hänen miehensä kiittää kaikkea: siten he olivat varmat, +että jompikumpi heistä oli samaa mieltä kuin Christophe. + +Muuten ei heitä Christophessa viehättänytkään niin paljon musiikkimies +kuin kunnon poika, hiukan löysäjärkinen, mutta hyväsydäminen ja vilkas. +Kaikki pahat jutut, mitä heille oli hänestä kerrottu, olivat vain +tehneet heidät suosiollisemmiksi häntä kohtaan: heitäkin tukahutti +pikkukaupungin ilmakehä niinkuin Christophea; he olivat suoria niinkuin +hänkin, ja arvostelivat asioita omalla päällään; ja Christophea he +pitivät ikäänkuin suurena lapsena, joka ei liioin soveltunut elämään ja +oli rehellisyytensä uhri. + +Christophe ei kuvitellut liikoja uusista ystävistään; ja hänen täytyi +alakuloisesti itselleen tunnustaa, etteivät he ymmärtäneet hänen +syvintä olemustaan, etteivät he koskaan tulisi sitä ymmärtämään. Mutta +hän oli nykyisin niin suuresti vieroitettu kaikesta ystävyydestä ja +kaipasi sitä niin palavasti, että oli heille rajattoman kiitollinen, +kun he häntä hiukan rakastivat. Hän oli saanut oppia viime vuoden +kokemuksista: hän ei myöntänyt enää itselleen oikeutta olla kovin +vaatelias. Kaksi vuotta aikaisemmin ei hän olisi ollut näin +kärsivällinen. Hän muisti tunnonvaivakseen ja samalla huvitettuna, +kuinka tuima hän oli ollut ikäviä, mutta kunniallisia Eulerejä kohtaan. +Oi, kuinka hän oli muuttunut viisaaksi!... Se pani aivan huokaisemaan. +Salainen ääni kuiskasi hänelle. + +-- Kyllä, mutta kuinka pitkäksi aikaa? + +Se sai hänet jälleen hymyilemään, ja hän oli tyytyväinen. + +Kuinka hän olisikaan ollut valmis uhraamaan kaiken, jos hänellä olisi +ollut ystävä, yksi ainoa sellainen ystävä, joka ymmärsi täydellisesti +hänen sielunsa! -- Mutta vaikka hän oli vielä aivan nuori, oli hänellä +kyllin kokemusta maailmasta tietääkseen, että se hänen toivomuksensa +oli niitä, joita elämä kaikkein vähimmän toteuttaa, ja ettei hän +saattanut vaatia, suurempaa onnellisuutta kuin useimmat häntä ennen +eläneetkään oikeat taiteilijat. Hän oli saanut lukea eräiden heidän +elämäntarinoitaankin. Jotkut Reinhartien kirjastosta lainatut kirjat +olivat näyttäneet hänelle ne hirvittävät koettelemukset, joita Saksan +musiikkimiehet seitsemännellätoista vuosisadalla olivat saaneet kestää, +ja sen tyynen miehuuden, jota yksi noista suurista hengistä oli +osoittanut -- suurin heistä kaikista: sankarillinen Schütz, joka kulki +horjumatta tietään keskellä sotia, poltettujen kaupunkien raunioita, +ruton saastuttamia maita, valloitetussa, koko Europan sotalaumain +jalkoihinsa tallaamassa isänmaassaan, ja joka, -- mikä oli pahinta +kaikista, -- ei lopultakaan, murrettuna, uupuneena, onnettomuuden +sortamana, enää koettanut taistella, vaan oli välinpitämätön kaikesta +ja kaipasi ainoastaan lepoa. Christophe ajatteli: "Kenellä olisi syytä +valitella sellaista esimerkkiä muistellessaan? Heillä ei ollut yleisöä, +ei tulevaisuutta; he sävelsivät pelkästään itselleen ja Jumalalle; +sen, minkä, he yhtenä päivänä kirjoittivat, hävitti ehkä seuraava +perinpohjin. Ja kuitenkin he kirjoittivat, eivätkä olleet suinkaan +surullisia: mikään ei voinut hävittää heidän sitkeää ja leppoisaa +hyväätuultaan; he tyydyttivät itsensä laulullaan, he eivät anoneet +elämältä enempää kuin saada elää, kuin ansaita leivänmurunsa, purkaa +sielustaan, mitä ajattelivat, ja löytää ystävikseen pari kolme kunnon +ihmistä, yksinkertaista ja hyvää, jos ei taiteilijoita, niin sellaisia, +jotka eivät varmaankaan ymmärtäneet heitä, mutta jotka luottivat heihin +ja joihin he puolestaan luottivat. -- Kuinka hän olisi uskaltanut +vaatia enempää kuin hekään? On jonkinlainen onnen minimi-määrä, jota +ihmisen sopii pyytää. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta enempään: +kunkin oma asia on itse antaa itselleen lisää; se ei ole muiden +tehtävä." + +Nämä ajatukset tekivät hänen mielensä jälleen kirkkaaksi; ja hän +rakasti yhä enemmän kunnon ystäviään Reinharteja. Hän ei aavistanut, +että häneltä tahdottiin riistää tämä viimeinenkin osanotto ja hellyys. + + + + +Hän ei ottanut huomioon pikkukaupungin ilkeämielisyyttä. Siellä on +kauna pitkävihaista, -- sitä pitempää, kuta tarkoituksettomampaa +se on. Oikea viha, joka tietää, mitä se tahtoo, lauhtuu, kun se on +tahtomansa saanut. Mutta ihmiset, jotka tekevät pahaa ikävystymisensä +tähden, eivät heitä aseitaan pois koskaan; sillä heillä on aina +ikävä. Christophe oli heidän joutilaisuudelleen sopiva uhri. Hän +oli kyllä lyöty mies; mutta sellainen, joka uskalsi olla millään +tavoin näyttämättä lannistumistaan. Hänestä ei ollut enää kenellekään +huolta; mutta hän ei itsekään ollut muista huolissaan. Hän ei anellut +ihmisiltä mitään; häntä vastaan ei voitu mitään. Hän oli onnellinen +uusien ystäviensä parissa ja aivan välinpitämätön siitä, mitä hänestä +sanottiinkin. Moista ei kaupunki voinut sietää. Ja rouva Reinhart +ärsytti kaupunkia vieläkin enemmän kuin Christophe. Ystävällinen suhde, +jossa hän oli vastoin koko kaupungin tahtoa julkisesti Christophien +kanssa, tuntui rouvan puolelta suorastaan yleisen mielipiteen +uhmaamiselta. Kunnon Lili Reinhart ei epäillyt ketään eikä mitään: +hänen päähänsäkään ei pälkähtänyt ihmisiä uhmata; hän teki niinkuin +hänestä oli hyvä, välittämättä kysellä muiden mieltä. Mutta se olikin +pahinta ärsytystä. + +Heidän kahden käytöstä vaaniskeltiin. He eivät olleet tarpeeksi +epäluuloisia. Toinen heistä oli kummallisuuksiin menevä, toinen +huimapää, eivätkä he siis noudattaneet viisauden sääntöjä, kun lähtivät +yhdessä ulos tai juttelivat ja nauroivat illoin kotona nojaten +ulkoparvekkeen kaiteeseen. He sutkauttelivat kaikessa viattomuudessa +ja tuttavuudessa sellaisia sanoja ja käyttäytyivät niin vapaasti, että +hävytön juoru sai helposti vettä myllyynsä. + +Eräänä aamuna tuli Christophelle nimetön kirje. Häntä syytettiin +julkein ja halpamielisin sanoin rouva Reinhartin rakastajaksi. Hänen +kätensä hervahtivat alas. Koskaan ei hänen mieleensä ollut tullut +ajatusta rakkaudesta tai edes leikittelevästä veikeilystä Lili +Reinhartin kanssa: Christophe oli siihen liian kunniallinen, hänellä +oli aviorikosta kohtaan puritaaninen kauhu: tuollaisen epäpuhtaan +jakamisen ajatuskin tuotti hänelle ruumiillista ja sielullista +vastenmielisyyttä. Ottaa vaimo ystävältä olisi hänestä ollut rikos; ja +Lili Reinhart olisi ollut viimeinen olento maailmassa, jonka kanssa hän +olisi yrittänytkään sitä tehdä. Tuo naisparka ei ollut tosiaan kaunis; +Christophen intohimo ei siis olisi löytänyt edes puolustusta. + +Christophe meni ystäviensä luokse seuraavalla kerralla häpeissään +ja häiriytyneenä. Sielläkin hän huomasi samanlaista häiriytymistä. +Kumpikin Reinharteista oli puolestaan saanut samansuuntaisen kirjeen; +mutta he eivät uskaltaneet sitä toisilleen sanoa; ja kaikki kolme +tekivät he nyt huomioita toisistaan, ja tarkastivat itseään, eivätkä +uskaltaneet enää liikahtaakaan, eivätkä puhua, vaan tekivät alinomaa +pelkkiä tyhmyyksiä. Jos Lili Reinhartin huoleton luonne silloin tällöin +pääsikin voitolle ja jos hän alkoi jälleen nauraa ja lasketella +päättömyyksiä, niin yhtäkkiä hän nolostui miehensä tai Christophen +katsetta. Tuo saatu kirje johtui taas hänen mieleensä; hän keskeytti +yhtäkkiä lauseensa ja sekaantui; samoin joutuivat Christophe ja +Reinhart ymmälle. Jokainen heistä ajatteli: + +-- Eivätköhän toiset mitään tiedä? + +Kuitenkaan eivät he virkkaneet toisilleen mitään, vaan koettivat elää +kuten ennenkin. + +Mutta nimettömiä kirjeitä tuli yhä lisää, yhä hävyttömämpiä ja +likaisempia; ne syöksivät heidät sietämättömään hermostumisen tilaan ja +häpeäntunteeseen. He pistivät ne piiloon, kun saivat ne, eikä heillä +ollut voimaa niitä polttaa lukematta niitä: he avasivat kukin yksinään +kirjeitään, vapisevin käsin; ja rohkeus tahtoi pettää, kun he käänsivät +sivua; ja sitten, lukiessaan viimein sellaista, mitä jo pelkäsivät, -- +mikä tavaton määrä toisintoja samasta asiasta olikaan noissa kirjeissä: +pahaantekoon taipuisan luonteen kaikki ovelat ja epäjalot keksinnöt, +-- niin he itkivät itsekseen. He koettivat kukin kaikin mokomin päästä +perille, kuka se kurja oli, joka oli ottanut tehtäväkseen vainota heitä. + +Eräänä päivänä ei rouva Reinhart tätä enää jaksanut, vaan tunnusti +miehelleen, minkälaisen vimman uhriksi hän oli joutunut; ja mieskin +tunnusti silloin kyyneleet silmissä hänelle, että samoin oli hänenkin +laitansa. Puhuisivatko he asiansa Christophelle? He eivät uskaltaneet +sitä tehdä. Kuitenkin täytyisi Christophea varoittaa, että hän +osaisi olla tarpeeksi älykäs. -- Heti, kun rouva Reinhart punastuen +alkoi Christophelle tästä puhua, näki hän ällistyneenä, että myöskin +Christophe oli saanut noita kirjeitä. Moinen perinpohjainen ilkeys +saattoi heidät suunniltaan. Rouva Reinhart oli aivan vakuutettu, +että koko kaupunki nyt uskoi tällaisia salaisuuksia. Sen sijaan, +että he olisivat tukeneet keskenään toisiaan, he menettivät lopulta +täydellisesti rohkeutensa. He eivät tienneet, mitä enää tehdä. +Christophe sanoi menevänsä ja halkaisevansa kallon joltakulta! -- +Mutta keneltä? Ja sittenpä vasta juorut pääsisivät voimaan!... +Ilmoittaako kirjeistä poliisille? -- Se olisi ollut samaa kuin tehdä +niiden salavihjaukset julkisiksi. Ei olisi muka muuta keinoa kuin +olla niistä välittämättä. Mutta sekään ei ollut enää mahdollista. +Heidän ystävyyssuhteensa oli jo turmeltu. Reinhart saattoi luottaa +ehdottomasti vaimonsa ja Christophen kunniallisuuteen: hän epäili +vastoin tahtoaankin heitä. Hän tunsi itse, miten järjettömiä ja +häpeällisiä tuollaiset epäilykset olivat; hän tahtoi olla niistä +välittämättä ja jättää Christophen ja vaimonsa kahden kesken toistensa +seuraan. Mutta hän kärsi; ja hänen vaimonsa näki sen hyvin. + +Vielä pahempi oli rouvan laita. Koskaan ei hän ollut ajatellutkaan +kiemailla Christophelle, enempää kuin nuorukainenkaan hänelle. Mutta +nuo juorut saivat hiipimään hänen mieleensä sellaisen naurettavan +ajatuksen, että ehkäpä Christophe sittenkin tunsi häntä kohtaan jotakin +hellempää; ja vaikkei hän millään ehdolla ilmaissut sitä luuloaan +Christophelle, piti hän tarpeellisena kuitenkin puoltaa itseään +sellaiselta, ei varmoilla vihjauksilla, vaan kaikenlaisilla kömpelöillä +tempuilla, joita Christophe ei ensin ymmärtänyt ja joista hän joutui, +kun hän ne viimein ymmärsi, aivan suunniltaan. Ei tiennyt, nauraako +vai itkeä, niin typerää tällainen oli! Hänkö rakastunut tuohon pikku +porvarittareen, kilttiin, mutta rumaan ja keskolaiseen!... Ja että Lili +Reinhart luuli sellaista!... Ja vielä sekin ilkeä, ettei hän voinut +puolustaa itseään, sanoa hänelle, hänen miehelleen: + +-- Mitä joutavia! Olkaa rauhassa! Täältä ei tule vaaraa!... + +Mutta ei, hän ei voinut solvata sillä tavoin noita hyviä ihmisiä. Ja +sitäpaitsi Christophe harkitsi mielessään, että jos Lili Reinhart +varjeli itseään muka hänen rakkaudeltaan, johtui se varmaan siitä, että +hän alkoi itse häntä salaisesti rakastaa: nuo nimettömät kirjeet olivat +saaneet aikaan sen kauniin tuloksen, että olivat työntäneet hänen +päähänsä moisia romanttisia typeryyksiä. + +Asema oli tullut samalla niin kiusalliseksi ja järjettömäksi, että sitä +oli mahdoton enää jatkaa. Lili Reinhart, jolla ei sanakerskailusta +huolimatta ollut luonteen voimaa, menettikin lopulta pikkukaupungin +kytevän vihamielisyyden ympäröimänä kaiken malttinsa. Reinhartit +keksivät noloja tekosyitä, ettei heidän olisi enää tarvinnut +Christophea tavata: + +"Rouva Reinhart oli hiukan sairas... Reinhartilla oli työtä... He +olivat lähteneet muutamaksi päiväksi matkoille..." + +Kömpelöitä valheita, jotka sattuma pian iloksensa paljasti. + +Christophe oli vilpittömämpi, hän sanoi: + +-- Erotkaamme, ystävä-raukat. Meillä ei ole tähän voimaa. + +Reinhartit itkivät. -- Mutta heistä tuntui helpoitukselta, kun se +seurustelu loppui. + +Kaupunki saattoi nyt tosiaan riemuita. Christophe oli viimeinkin aivan +yksin. Häneltä oli ryöstetty kaikki, viimeinenkin ilma, jota hän voi +hengittää: -- lähimmäisten rakkaus, jota vailla, olipa se vaikka +pienikin, yksikään ihminen ei jaksa elää. + + + + + + +III + +VAPAUTUS + + + + +Hänellä ei ollut enää ketään. Kaikki hänen ystävänsä olivat kadonneet. +Ja rakas Gottfried, joka oli auttanut häntä vaikeina hetkinä ja +jota hän olisi nyt niin kipeästi tarvinnut, oli poistunut kuukausia +sitten, tällä kertaa ainaiseksi. Eräänä iltana edellisenä kesänä oli +suurella käsialalla kirjoitettu kirje, jossa oli erään kaukaisen +kylän postileima, ilmoittanut Louisalle, että hänen veljensä oli +kuollut, tuollaisella tavallisella kuljeskelumatkallaan, joita pikku +kaupustelija yhä edelleen teki, heikosta terveydestään välittämättä. +Hänet oli haudattu sinne kylän kirkkotarhaan. Viimeinen miehekäs ja +kirkas ystävyys, joka olisi saattanut Christophea tukea, oli vaipunut +pohjattomaan syvyyteen. Christophe jäi yksin jo vanhenevan äitinsä +kanssa, joka oli välinpitämätön hänen aatteilleen, -- joka saattoi +häntä ainoastaan rakastaa, eikä häntä ymmärtänyt. Hänen ympärillään oli +ääretön saksalainen alanko, tuima valtameri. Koettaessaan päästä siitä +ylös, upposi hän joka ponnistuksella uudestaan. Vihamielinen kaupunki +katseli hänen hukkumistaan... + +Ja kun hän siinä ponnisteli, välkähti hänelle yhtäkkiä keskellä tätä +yötä mieleen Hasslerin muisto, tuon suuren säveltäjän, jota hän +oli lapsena niin rakastanut ja jonka kunnia nyt säteili yli koko +Saksanmaan. Hän muisti Hasslerin antaneen hänelle erään lupauksen +ennen muinoin. Ja Christophe takertui nyt heti epätoivonsa koko +voimalla tähän oljenkorteen. Hassler voi hänet pelastaa! Hasslerin +täytyi hänet pelastaa! Mitä Christophe häneltä pyysi? Ei apua, ei +rahaa, ei minkäänlaista aineellista tukea. Ei mitään muuta kuin että +Hassler häntä ymmärtäisi. Hassler oli ollut vainottu niinkuin hänkin. +Hassler oli vapaa mies. Hän ymmärtäisi vapaata miestä, jota saksalainen +keskimittaisuus katkeraa kaunaa kantaen ahdisteli, koettaen hänet +murskata. Hasslerilla ja hänellä oli yhteinen taistelu. + +Heti, kun hänelle tuli tämä aatos mieleen, pani hän sen toimeen. Hän +ilmoitti äidilleen lähtevänsä matkoille viikon ajaksi: ja jo samana +iltana hän lähti junalla siihen suureen Pohjois-Saksan kaupunkiin, +jossa Hassler oli _Kapellmeisterin_ toimessa. Hän ei jaksanut +odottaa enää. Se oli hänen viimeinen ponnistuksensa saadakseen ilmaa +keuhkoihinsa. + + + + +Hassler oli kuuluisa. Hänen vihollisensa eivät tosin olleet lauhtuneet; +mutta hänen ystävänsä huusivat, että hän oli nykyajan, menneisyyden +ja tulevaisuuden suurin säveltäjä. Häntä ympäröivät yhtä suuresti +järjettömiin menevät puoluelaiset kuin häpäisevät kieltäjät. Kun hän ei +ollut kovin karaistu luonne, olivat ensinmainitut hänet katkeroittaneet +ja toiset tehneet veltoksi. Hän ponnisti tarmonsa tehdäkseen kaikkea +sellaista, joka ei ollut mieleistä hänen moittijoilleen, sellaista, +joka sai heidät kirkumaan kiukusta; hän oli kuin kolttosiin +villiytynyt poika. Nuo kolttoset olivat usein mitä vastenmielisintä +laatua: hän ei ainoastaan käyttänyt suuria lahjojaan eriskummaisiin +musikaalisiin päähänpistoihin, jotka nostivat hiukset pystyyn +säveltaiteen ylimmäisten pappien päässä, vaan hän ilmaisi erikoista +uppiniskaista mieltymystä narrimaisiin sävellettäviin teksteihin, +omituisiin aiheisiin, usein myöskin kaksimielisiin ja rivonsekaisiin +kohtauksiin, sanalla sanoen: kaikkeen sellaiseen, joka vain suinkin +voi loukata tavanomaista tervettä järkeä ja säädyllisyyttä. Hän +oli tyytyväinen, kun porvaristo ulvoi vimmasta; eikä porvaristo +unohtanutkaan sitä tehdä. Yksinpä keisarikin, joka, niinkuin jokainen +tietää, sekautui taideasioihin häikäilemättömän omahyväisesti, kuten +nousukkaiden ja ruhtinaiden tapa on, piti Hasslerin mainetta julkisena +skandaalina, eikä jättänyt mitään tilaisuutta ilmaisematta halveksivaa +välinpitämättömyyttä hänen julkeita töitään kohtaan. Hassler raivostui +ja hurmaantui näin ylhäisestä vastarinnasta, josta Saksan taiteen +edistyneimmille puolueille oli muuten tullut melkeinpä pyhä esimerkki; +ja hän jatkoi kahta uhemmin temmellystään. Ja aina, kun hän oli tehnyt +uuden tyhmyyden, huusivat hänen ystävänsä haltioissaan, että hän oli +nero. + +Hasslerin nurkkakunnan muodostivat etupäässä dekadenttiset kirjailijat, +maalarit ja arvostelijat, joiden ansio oli tosin kieltämättä se, että +he edustivat taantumusta vastustavaa kapinapuoluetta -- taantumusta +joka aina uhkaa Pohjois-Saksassa; -- he olivat ahtaan hengellisyyden +ja valtiomoraalin vastustajia; mutta heidän vapautensa oli ärtynyt +naurettavuuteen asti taistelussa, ja sitä he eivät itse huomanneet; +sillä joskin monilla heistä oli jonkinverran jäyhää kykyä, niin +älyllisyyttä heillä oli vähän, ja vielä vähemmän makua. He eivät +pystyneet enää pääsemään siitä keinotekoisesta ilmapiiristä, jonka +he olivat ympärilleen luoneet; ja, niinkuin kaikki kamaritaidetta +harrastelevat nurkkaryhmät, he olivat lopulta menettäneet kokonaan +todellisen elämäntajunnan. He säätelivät lakeja itselleen ja sille +ehkä pariinsataan nousevalle tyhmyrijoukolle, joka luki heidän +aikakauslehtiään ja hyväksyi suu auki kaiken, mitä he suvaitsivat +itsevaltiaasti julistaa. Heidän jumaloimisensa oli Hasslerille +kohtalokas, sillä se teki hänet itselleen liian myöntyväiseksi. Hän +hyväksyi tutkimatta kaikki musikaaliset aatteet, mitkä hänen päähänsä +vain pälkähtivät; ja hän oli lujasti vakuutettu, että joskin hän +saattoi kirjoittaa huonompaa kuin olisi voinut, niin oli se kuitenkin +parempaa kuin kaikkein muiden säveltäjien työ. Vaikka tämä ajatus +olikin, pahaksi onneksi, useimmissa tapauksissa sangen totta, ei siitä +seurannut, että se olisi ollut varsin terve ja omansa synnyttämään +suuria taideteoksia. Hasslerissa piili pohjalla ehdoton halveksiminen +ystäviään ja vihamiehiään kohtaan; ja tämä katkera ja koirankurinen +halveksiminen ulottui häneen itseensäkin ja koko elämään. Ja hän +piintyi sitä syvemmälle irooniseen skeptillisyyteensä, kun hän ennen +muinoin oli uskonut moniin yksinkertaisiin ja jaloihin aatteisiin. Kun +hänellä ei ollut voimaa puolustautua oman ikänsä hiljaista kulutusta +vastaan eikä ulkokultaisuutta vakuuttaa itselleen uskovansa mitään +sellaista, jota hän ei enää uskonut, niin hän vimmastui ruoskimaan +entisiä muistojaan. Hänen luonteensa oli etelä-saksalainen, veltto, +pehmyt, huonosti sopiva vastustamaan liikaa onnea tai onnettomuutta, +kuumaa tai kylmää, luonne, joka tarvitsee tasapainonsa säilyttämiseksi +parahultaista lämpömäärää. Hän oli antanut itsensä luisua vähitellen +ja huomaamatta nauttimaan laiskasti elämästä: hän rakasti herkkuja, +voimakkaita juomia, joutilasta makailua ja pehmeitä ajatuksia. Koko +hänen taiteessaan näkyivät siitä merkit, vaikka hän olikin tarpeeksi +lahjakas, että hänen neronsa säkeniä sinkoili joskus vieläkin +keskeltä hänen höltynyttä ja muotimakua noudattamaan heittäytynyttä +musiikkiaan. Kukaan ei tuntenut tätä hänen alennustilaansa paremmin +kuin hän itse. Oikeastaan hän oli ainoa, joka sen tunsi, -- muutamina +harvoina hetkinä, joita hän tietystikin koetti karttaa. Silloin +hän oli ihmisvihollinen, hillittömästi pahantuulensa vallassa, +piintynyt itsekkäisiin hommiinsa, pitämään huolta terveydestään, +-- ja välinpitämätön kaikkeen sellaiseen nähden, mikä muinoin oli +kiihdyttänyt hänen innostustaan tai vihaansa. + + + + +Sellainen oli mies, jonka luokse Christophe tuli etsimään itselleen +tukea. Minkälaisella ilolla ja kuinka kaunein toivein hän eräänä +kylmänä ja sateisena aamuna saapuikaan mainittuun kaupunkiin, jossa tuo +hänen mielestään taiteen vapaata henkeä vertauskuvallisesti edustava +olento asui! Hän odotti häneltä sitä ystävyyden ja rohkaisun sanaa, +jota hän kaipasi voidakseen jatkaa kaikille oikeille taiteilijoille +välttämättä tulevaa epäkiitollista taistelua maailmaa vastaan, +taistelua viimeiseen hengenvetoonsa saakka, riisumatta aseitaan +ainoaksikaan hetkeksi: sillä kuten Schiller sanoo, "_ainoa suhde +yleisöön, jota ei koskaan kadu, -- on sota_". + +Christophe oli niin innoissaan, että hän tuskin ennätti jättää +matkalaukkunsa ensimäiseen hotelliin mikä eteen sattui, lähellä +asemaa; sitten hän juoksi teatteriin tiedustelemaan Hasslerin +osoitetta. Hassler asui melkoisen kaukana keskustasta, eräässä +esikaupungissa. Christophe lähti sinne raitiovaunulla, purren +matkalla halukkaasti pientä leipäkimpaletta. Hänen sydämensä alkoi +jyskyttää, kun hän läheni päämaaliaan. Se kortteli, josta Hassler +oli valinnut itselleen asumuksen, oli melkein kokonaan rakennettu +tuohon omituiseen uuteen rakennustyyliin, jossa nuori Saksa peittelee +oppinutta barbaarisuuttaan ja koettaa kovilla ponnistuksilla todistaa +olevansa nero. Keskellä tavallista ja arkista kaupunkia, sen suoria +ja persoonallista luonnetta puuttuvia katuja, ilmestyi yhtäkkiä +egyptiläisiä hautakammioita, norjalaisia tunturimajoja, luostareita, +linnoituksia, yleisen maailmannäyttelyn paviljonkeja, möhömahaisia +taloja, umpikujia, maan sisään kaivautuvia hautoja, kuolleita päätyjä, +joissa oli yksi ainoa eloton ja suunnattoman suuri silmä, vankilan +rautaristikoita, louhittuja kiviportteja, rautavanteita, kultaisia +salakirjoituksia häkeillä varustetuissa ikkunoissa, hirviöitä +kita ammollaan sisäänkäytäväin ovien päällä, fajanssineliöitä +iskostettuina sinne tänne, kaikkialle, sellaisiin paikkoihin, joissa +niitä ei juuri odottanut näkevänsä; räikeänvärisiä mosaiikkeja, +jotka esittivät Aatamia ja Eevaa, ja kattoja, jotka olivat peitetyt +väriltään yhteensointumattomilla tiileillä; kalliolinnanmuotoisia +taloja, viimeisessä kerroksessa sakarat kuin keskiaikaisten palatsien +muureissa, muodottomien eläinten kuvioita päädyissä; yhdellä puolella +ei ikkunoita ollenkaan, sitten yhtäkkiä toisella sivulla ammottavia +läpiä, nelikulmaisia, suunnikkaan muotoisia, kolmiomaisia tai ikäänkuin +viillettyjä haavoja; suuret alat tyhjää muuripintaa, josta puhkesi +yhtäkkiä jykevä ja yhdellä ainoalla ikkunalla varustettu parveke, -- +sellainen parveke, jota Niebelungenin kariatiidit pönkittivät alta +ja josta työntyi ulos parrakkaiden ja kaljupäiden vanhusten mykeviä +päitä, kivisen kaiteen läpi tirkistellen, Böcklinin ihmis-kalojen +naamoja. Erään tällaisen vankilan, -- faaraoiden kuosiin rakennetun, +yksikerroksisen matalan talon päätyyn, talon, jonka ovella seisoi kaksi +valtavaa alastonta jättiläisen hahmoa, -- oli arkkitehti piirtänyt: + + "Taideniekka sun kaikkeutes näytä, + se, jot' ei ollut ja vasta ei tullut." + + "Seine Welt Zeige der Künstler, + die niemals war noch jemals sein wird." + +Christophe oli niin täydellisesti rajoittunut ajattelemaan vain +Hassleria, että hän katseli kaikkea tätä typertynein silmin eikä +koettanutkaan sitä ymmärtää. Hän löysi tuon etsimänsä talon, joka oli +kaikkein yksinkertaisimpia, -- karolinkilaista tyyliä. Sisällä oli +pöyhkeää ja halpahintaista loistoa; sisäportaissa liiaksi kuumennetun +lämpöjohdon raskas ilma; vielä näki hän siellä ahtaan hissin, mutta +sitä hän ei käyttänyt hyväkseen, koska hän tahtoi saada vielä aikaa +valmistautuakseen menemään sisään. Niin kiipesi hän lyhyin askelin +neljänteen kerrokseen, vapisevin jaloin ja liikutuksesta värisevin +sydämin. Näinä lyhyinä hetkinä tuli hänen mieleensä, aivan kuin eilinen +tapaus, hänen muinainen kohtauksensa Hasslerin kanssa, hänen oma +lapsellinen innostuksensa ja isoisä. + +Kello oli lähes yksitoista, kun hän soitti Hasslerin ovella. Hänet otti +vastaan viekkaan veikeä kamarineiti, jonkinlainen _serva padrona_, +joka katseli häntä hävyttömästi, ja alkoi selittää, että "herra ei voi +ottaa vastaan, sillä herra on väsynyt". Sitten huvitti häntä kuitenkin +varmaan se vaatimaton pettymys, jonka hän näki Christophen kasvoilla, +sillä kun hän oli kursailematta lakannut tutkimasta kiireestä kantaan +Christophea, lauhtui hän yhtäkkiä, antoi Christophen astua Hasslerin +työhuoneeseen ja sanoi koettavansa saada herran ottamaan hänet vastaan. +Kaupan päälle heitti hän Christophelle sukkelan silmäyksen ja sulki +oven. + +Seinillä oli joitakuita impressionistisia tauluja ja lemmenseikkailuja +käsitteleviä kaiverruksia, ranskalaista työtä kahdeksanneltatoista +vuosisadalta: sillä Hassler oli tuntevinaan hyvin kaikkia taiteita; +ja hänen makunsa sulatti vaivatta yhteen Manet'n ja Watteaun, +ohjeiden nojalla, jotka hän oli saanut nurkkakunnaltaan. Sama +tyyli ilmeni kalustossakin; varsin kaunista Ludvig XIV:n aikuista +kirjoituspöytää ympäröivät "uustyyliset" nojatuolit ja itämainen +divaani, jolle oli kasattu kokonainen vuori pieluksia. Ovet olivat +koristetut kuvastimilla; ja hyllyillä oli lukemattomia japanilaisia +pikkukoruja, samoin kuin uunin reunallakin, jossa komeili Hasslerin +rintakuva. Eräänlaisella jakkaralla maljakossa oli levällään valtava +määrä laulajatarten, ihailijatarten ja ystävien valokuvia, niissä +omistuksina älykkäitä sukkeluuksia ja haltioituneita huudahduksia. +Kirjoituspöydällä vallitsi suunnaton epäjärjestys; piano oli auki; +tupakantuhkaa näkyi hyllyillä, ja puoleksi poltettujen sikarien pätkiä +kaikkialla. + +Christophe kuuli viereisestä huoneesta ikävystyneen ja toruskelevan +äänen; siihen vastasi pikku kamarineiti komentelevin ja tiukoin sanoin. +Huomattavastikaan ei Hassler ollut kovin halukas näyttäytymään. Ja oli +selvää, että neiti oli lujasti päättänyt saada hänet näyttäytymään; +eikä hän kursaillut vastata Hasslerille niin tutunomaisesti kuin +suinkin lienee mahdollista: hänen kimeä äänensä tunkeusi läpi +seinienkin. Christophea oikein nolostutti kuulla eräitä huomautuksia, +joita tuo nainen teki herralleen. Mutta Hassler ei niitä pannut +pahakseen. Päinvastoin: tuntui kuin olisivat ne hävyttömyydet häntä +huvittaneet; ja yhä edelleen motkotellen hän ärsytteli pilalla ja +koiruuksissaan tyttöä. Viimein kuuli Christophe, että jokin ovi aukeni +ja että Hassler lähestyi, jörön pisteliäästi yhä leikkiä laskien ja +laahustellen hitaasti jalkojaan. + +Hassler astui sisään. Christophen sydäntä kouristi. Hän tunsi +Hasslerin. Olisipa Jumala suonut, ettei hän olisi häntä tuntenut! Se +oli Hassler, eikä se ollut hän. Hänellä oli kuin ennenkin korkea otsa, +jossa ei ollut ainoaakaan vakoa, ja kasvot, joissa ei näkynyt yhtään +ryppyä enempää kuin lapsella; mutta hän oli kalju, hänen hipiänsä +ikäänkuin näljäinen, ihonväri keltainen, koko muoto untelo, alahuuli +hiukan riippuva, suu ikävystynyt ja tyly. Hän kulki selkä kumarassa, +työntäen käsiään pikku takkinsa taskuihin, takin, jonka rintapielet +olivat levällään, kiskoen huolimattomasti kenkiä jaloissaan; paita +pullotti vatsan kohdalta koholla housuista, joiden nappeja hän ei edes +ollut viitsinyt pistää kaikkia kiinni. Hän katseli Christophea unisin +silmin; eivätkä ne silmät kirkastuneet sittenkään, kun nuorukainen +oli sammaltanut nimensä. Hän kumarsi automaattisesti, virkkamatta +sanaakaan, viittasi vain päällään Christophelle tuolia ja hervahti itse +huokaisten divaanille, kasaten sen pielukset korkealle ympärilleen. +Christophe toisti: + +-- Minulla on jo ollut kunnia... Te olette hyvyydessänne... Minä olen +Christophe Krafft... + +Hassler oli vaipunut divaanin kuoppaan, istui pitkät jalat nilkoista +ristissä, ja laihat kädet oikealla polvella, jonka hän oli kohottanut +aivan leukaansa asti, ja vastasi: + +-- En tunne. + +Christophe koetti ahdistus kurkussa muistuttaa hänelle heidän +muinaista kohtaustaan. Hänelle olisi ollut vaikeaa jo jossakin +toisenlaisessakin tilaisuudessa puhua omista sisäisistä muistoistaan; +tässä kävi se suorastaan kidutukseksi: hän sotkeutui lauseissaan, ei +löytänyt sanoja ja puhui järjettömyyksiä, jotka nostivat punan hänen +poskilleen. Hassler antoi hänen solkata, katsellen häntä yhä samein ja +välinpitämättömin silmin. Kun Christophe oli päässyt juttunsa loppuun, +heilutteli Hassler tuokion polveaan ja oli vaiti niinkuin olisi +odottanut Christophen yhä jatkavan. Sitten hän sanoi: + +-- Niin... Sillä tavoin sitä vanhetaan... + +Sitten hän haukotteli ja jatkoi: + +-- ... Pyydän anteeksi... Ei nukuttua... Illallisella teatterissa, +viime yönä... Ja hän haukotteli uudestaan. + +Christophe toivoi, että Hassler edes vihjailisi niihin asioihin, +mitä hän nyt oli hänelle kertonut, mutta Hassleria ei koko tuo +juttu viehättänyt laisinkaan, hän ei siitä puhunut; eikä hän tehnyt +Christophelle mitään kysymyksiä hänen elämästään. Kun hän oli +lopettanut haukottelunsa, virkkoi hän: + +-- Oletteko ollut kauan Berlinissä? + +-- Minä tulin tänä aamuna, vastasi Christophe. + +-- Ahaa, äännähti Hassler, enempää kummastelematta. Mikä hotelli? + +Ja näyttämättä odottavankaan vastausta hän nousi laiskasti koholleen, +sai käsiinsä sähkönapin ja soitti. + +-- Suokaa anteeksi, sanoi hän. + +Tuo hävyttömän näköinen pikku kamarineitsyt ilmestyi ovelle. + +-- Kitty, sanoi Hassler, eikö sinulla ole pienintäkään aikomusta tuoda +minulle aamiaista tänään? + +-- Ette suinkaan tahtone, vastasi tyttö, että minä tuon teille ruuan +tänne silloin, kun teillä on täällä vieras? + +-- Miksikä ei? -- virkkoi Hassler, iskien kujeilevasti Christophelle +silmää. -- Hän ruokkii sieluani; minä ravitsen ruumistani. + +-- Häpeäisitte näytellä hänelle syömistänne kuin mikäkin menaserian +elukka! + +Hassler ei suinkaan suuttunut, vaan nauroi ja korjasi: + +-- Kuin menaashin elukka... + +-- Tuohan vain, jatkoi hän sitten; nielen häpeän muun joukossa. + +Tyttö poistui, kohauttaen olkapäitään. + +Kun Christophe näki, ettei Hassler edelleenkään koettanut tiedustella, +mitä hän täällä teki, yritti hän johtaa juttua jälleen tarvittavalle +uralle. Hän puhui, kuinka vaikeaa maaseutuoloissa oli elää, +ihmisten matalasta tasosta, heidän henkisestä ahtaudestaan, omasta +yksinäisyydestään. Hän koetti herättää Hasslerissa mielenkiintoa +apeaan moraaliseen tilaansa. Mutta Hassler loikoi vain divaaninsa +pohjassa, pää pieluksella takakenossa, silmät puoli ummessa, ja antoi +hänen puhua, ikäänkuin ei olisi häntä kuunnellutkaan; tai sitten +hän kohotti hieman luomiaan ja sinkautti maaseutukaupunkilaisista +jonkin kylmän ja iroonisen sanan, huvittavan hävyttömyyden, niin +välinpitämättömällä tavalla, että Christophen yritys päästä läheisemmin +juttelemaan, auttamattomasti meni myttyyn. Kitty oli tullut takaisin +tuoden aamutarjottimen: kahvia, voita, liikkiötä y.m. Hän sijoitti +sen ärtyisesti kirjoituspöydälle, keskelle paperien sekamelskaa. +Christophe odotti, kunnes neiti oli mennyt ulos, ja jatkoi sitten tuota +tuskallista tarinaansa, jota hänen oli niin vaikea saada sujumaan. + +Hassler oli vetänyt tarjottimen eteensä; kaatoi itselleen kahvia +ja työnsi siihen huuliaan; sitten keskeytti hän tuttavallisesti +ja suopeasti ja samalla hiukan yli olkainsa Christophen tarinan +tarjoamalla: + +-- Kuppi lämmintä? + +Christophe ei huolinut. Hän koetti taas löytää äskeisen puheensa +langan; mutta hän joutui yhä enemmän ymmälle eikä tiennyt, mitä enää +sanoi. Hän tuli aivan hajamieliseksi, kun näki Hasslerin tuossa, +liina kaulassa kuin lapsi, ahmivan sisäänsä rasvaisia torttuja ja +sianlihaviipaleita, käyden niihin kiinni sormillaan. Christophen +onnistui kuitenkin kertoa, että hän sävelsi, että hän oli saanut +esitetyksi uvertyyrin Hebbelin _Judithiin_. Hassler kuunteli +hajamielisesti. + +-- Was? (Minkä?) kysyi hän. + +Christophe toisti kappaleensa nimen. + +-- Ach! so, so! (Aha, hyvä, hyvä!), virkkoi Hassler, työntäen sormensa +ja korppunsa kahvikuppiin. + +Ei muuta. + +Christophelta meni jo rohkeus, hän oli jo nousta ylös ja lähteä pois; +mutta hän ajatteli pitkää ja turhaan tehtyä matkaansa; ja kooten kaiken +rohkeutensa hän ehdotti nyt Hasslerille änkytellen, että hän saisi +soittaa hänelle joitakuita kappaleitaan. Ensimäiset sanat kuullessaan +Hassler keskeytti. + +-- Ei ei, enhän minä ymmärrä sellaista hölynpölyä, -- sanoi hän +ilkkuvan ivallisesti ja hieman häikäilemättä. -- Ja sitäpaitsi ei +minulla ole aikaa. + +Christophelle tulivat vedet silmiin. Mutta hän oli nyt päättänyt +kerrankin, ettei hän lähtisi täältä ennenkuin olisi saanut kuulla +Hasslerin mielipiteen töistään. Hän sanoi siis puoleksi nolona ja +puoleksi vihoissaan: + +-- Pyydän teiltä anteeksi; te olette kerran luvannut minua kuulla; minä +olen tullut tänne Saksan sydämestä pelkästään sitä varten: teidän on +kuultava. + +Hassler, joka ei ollut tottunut moiseen ryhtiin, katseli tuota +kömpelöä nuorukaista, joka seisoi siinä vihoissaan ja punastuneena +ja melkeinpä itku suulla: se oli hänestä huvittavaa; hän kohautti +kyllästyneesti olkapäitään, osoitti hänelle sormellaan pianoa, ja +virkkoi hullunkurisen alistuvaisena: + +-- No... antaa siis tulla!... + +Sitten hän vääntäytyi divaanille aivan kuin aikoen torkahtaa, +pöyhötteli pieluksia nyrkin iskuilla, asetti ne itseään venytellen +käsivarsiensa alle, sulki puolittain silmänsä, aukaisi ne tuokioksi +nähdäkseen, minkälaisen määrän nuottikääröjä Christophe oli vetänyt +taskustaan, päästi pienen huokauksen ja varustausi ikävissään +kuuntelemaan. + +Christophe alkoi nöyryytettynä ja muserretuin mielin soittaa. +Hassler avasi piankin sekä silmänsä että korvansa; sen sai aikaan +ammatti-mielenkiinto, tuollainen harrastus, joka kyvykkäässä +taiteilijassa aina herää, kun hänet vasten tahtoaankin tempaa +jokin kaunis mukaansa. Ensin hän ei virkkanut mitään, loikoi vain +liikkumatta; mutta sameus hänen silmistään väheni, ja hänen jöröt +huulensa liikahtelivat. Sitten hän virkosi täydellisesti ja murahteli +hämmästyksestä ja hyväksyvästi. Ne olivat pelkkiä sanattomia +huudahduksia; mutta sävystä saattoi hänen ajatuksensa ehdottomasti +arvata; ja se tuntui Christophesta kuvaamattoman hyvältä. Hassler ei +enää muistanut soittamattomien tai jo soitettujen kappaleiden määrää. +Kun Christophe oli lopettanut kappaleen, sanoi Hassler: + +-- Entä sitten, sitten!... + +Hän alkoi jo puhua kuin ihminen. + +-- Hyvä, tuo on hyvä!... (huudahti hän.) Famoosia!... Hirveän +famoosia! (_Schrecklich famos!_)... Mutta, mitä hiittä! (murisi hän +ällistyneenä), mitä tuo on? + +Hän oli noussut istumaan divaanille, kurotti päätään eteenpäin, +asetti kouransa kuulotorveksi korvalleen, puhui itsekseen, nauroi +ihastuksesta, ja muutamissa omituisen harvinaisissa harmoniakohdissa +pisti hiukan kieltään ulos suustaan, aivan kuin nuolaisten huuliaan. +Jollakin odottamattomalla modulatsioonilla oli häneen sellainen +vaikutus, että hän kavahti yhtäkkiä ylös, huudahti ja tuli istumaan +pianon ääreen, Christophien viereen. Hän ei näyttänyt huomaavankaan, +että Christophe oli siinä. Hän välitti ainoastaan musiikista. Ja kun +kappale loppui, otti hän vihkon, luki avoinna olevat sivut, luki +sitten seuraavatkin, äännähdellen yhä itsekseen ihastuksesta ja +hämmästyksestä, aivan kuin olisi ollut yksinään huoneessa: + +-- Mitä hemmettiä!... intousi hän. Mistä tuo kollo on tämän keksinyt?... + +Hän sysäsi Christophen olkapäästä syrjään ja soitti itse muutamia +kohtia. Hänellä oli ihanat pianonsoittajan sormet, sangen pehmeät, +hyväilevät ja keveät. Christophe huomasi hänen kapeat, hyvin hoidetut, +melkein sairaalloisen aristokraatiset kätensä, jotka sopivat niin +huonosti hänen muuhun olemukseensa. Hassler pysähtyi eräihin +akordeihin, soitti ne uudestaan, räpytellen silmiään ja laksauttaen +kieltään; hän hyräili niitä huultensa päillä, matkien eri soittimien +ääntä, ja hän sekoitteli yhä soittoon omia huudahduksiaan, joissa +ilmeni samalla sekä mielihyvää että harmia: hän ei voinut vastustaa +itsessään jonkinlaista ärtymistä, ikäänkuin kateutta; ja kuitenkin hän +nautti ahnaasti. + +Vaikka Hassler puhuikin itsepintaisesti edelleen ainoastaan itselleen, +ikäänkuin Christophea ei olisi ollut olemassakaan, ei Christophe, +joka oli tullut mielihyvästä punaiseksi, voinut olla ottamatta omaan +tiliinsä noita Hasslerin huudahduksia; ja nyt hän siis selitti, mitä +hän oli tarkoittanut siinä tai siinä kappaleessa. Hassler ei näyttänyt +ensin huomaavankaan, mitä nuorukainen sanoi, vaan puhui yhä edelleen +ääneen ainoastaan omia mietteitään; sitten iskivät eräät Christophen +sanat häneen niin, että hän vaikeni, ja istui yhä nuottivihkoa +katsellen ja kuunteli Christophea vihkoa selaillen, vaikkei ollut muka +häntä kuuntelevinaan. Christophe vilkastui puolestaan yhä enemmän. Ja +viimein avasi hän kokonaan sydämensä: hän puhui naiivin kiihtyneenä +kaikista suunnitelmistaan ja koko elämästään. + +Hassler oli vaiti, hän oli joutunut jälleen tavalliseen irooniseen +mielialaansa. Hän oli antanut Christophen ottaa vihkon pois käsistään; +nojaten kyynärpäätään pianonreunaan ja otsaansa käteensä katseli hän +nyt Christophea, joka selitteli nuorekkaan innostuneena ja liikutettuna +teostaan. Ja hän hymyili katkerasti, kun muisti omia esikoisiaan, +senaikaisia unelmiaan, ja ajatteli Christophea ja hänen toiveitaan ja +niitä pettymyksiä, jotka varmasti odottivat häntä. + +Christophe puhui maahan katsellen ja peljäten, ettei enää tietäisi, +mitä puhuikaan. Hasslerin äänettömyys lamasi hänen mieltään. Hän +tunsi, että Hassler tarkasteli häntä, että hän seurasi hänen jokaista +sanaansa; hänestä näytti siltä kuin hän, olisi jo saanut murretuksi +jään, joka heitä erotti, ja hänen sydämensä säteili iloa. Kun hän +sitten lopetti, nosti hän arasti ja luottavasti päätänsä ja katsoi +Hassleriin. Silloin koko hänen äskeinen ilonsa hyytyi yhtäkkiä, aivan +kuin liian varhain puhjenneet silmut; niin vaikuttivat häneen Hasslerin +tylyt ja ilveilevät silmät, jotka tarkastelivat häntä, ilman mitään +hyvyyttä. Christophe vaikeni. + +Jäätävän hiljaisuuden jälkeen Hassler puhui, kuivalla äänellä. Hän +oli nyt jälleen muuttunut: hän näytteli muka tarpeellista ankaruutta +nuorta miestä kohtaan; hän muokkasi julmasti hänen aikeitaan, hänen +menestyksentoiveitaan, aivan kuin sisäisimmillä hetkillään tahtoessaan +suomia itseään. Hän hävitti itsepintaisen kylmästi Christophen uskoa +elämään, hänen uskoaan taiteeseen, hänen uskoaan omaan voimaansa. Hän +esitti esimerkkinä oman itsensä, katkerasti, puhuen pilkallisesti +nykyisistä teoksistaan. + +-- Sellaista tunkkaa! sanoi hän. Sellainen se niihin sikoihin menee! +Luuletteko, että maailmassa on kymmentä ihmistä, jotka rakastavat +musiikkia, tai onko siinä niitä yhtä ainoaa? + +-- Olen minä! sanoi Christophe välittömästi. Hassler katsahti häneen, +kohautti olkapäitään ja vastasi kyllästyneellä äänellä: + +-- Olette kuin muutkin. Sellainen kuin toisetkin. Koetatte onnistua, +saada huvinne, niinkuin muutkin... Ja te olette oikeassa... + +Christophe yritti inttää vastaan; mutta Hassler vei häneltä sanat +suusta, otti taas hänen vihkonsa ja alkoi tiukasti tuomita samoja +töitä, joita hän oli äsken kiittänyt. Hän ei ainoastaan haavoittavan +tylysti korostanut todellisia laiminlyöntejä, kirjoitusvirheitä, pikku +vikoja maku- ja ilmaisuseikoissa, joita nuorelta mieheltä oli sattunut +tulemaan; vaan hän arvosteli häntä niin kohtuuttomasti kuin kaikkein +ahtain ja takapajulle jäänein niistä musiikkimiehistä, joiden tähden +hän itse, Hassler, oli saanut koko ikänsä kärsiä. Hän kysyi, mitähän +järkeä nyt tuossakin oli. Hän ei enää arvostellutkaan, hän suorastaan +kielsi: tuntui kuin hän olisi koettanut vihamielisesti hävittää koko +sen vaikutuksen, minkä Christophen työt olivat äsken tehneet häneen +vasten hänen tahtoaankin. + +Christophe oli aivan lamaantunut eikä koettanut vastata. Mitä virkkaa +tuollaisiin mahdottomuuksiin? Ne olivat sellaisia, että hän häpesi +niitä kuulla tuon kunnioittamansa ja rakastamansa miehen suusta. Eikä +Hassler kuunnellutkaan häntä. Hän istui vain siinä nojallansa, suljettu +nuottivihko kädessä, ilmeettömin silmin, katkerin huulin. Lopuksi hän +sanoi, niinkuin olisi taas unohtanut Christophen läsnäolon: + +-- Ah, pahin surkeus on se, ettei ole ainoaakaan, joka kykenisi meitä +ymmärtämään. + +Christophe tunsi heltyvänsä sydänjuuriin saakka; hän kääntyi yhtäkkiä, +laski kätensä Hasslerin kädelle ja toisti rakkautta uhkuvin sydämin: + +-- Olen minä! + +Mutta Hasslerin käsi ei liikahtanut; ja jos jotain hänen sydämessään +vavahtikin, lyhyen tuokion vain, kun hän kuuli tuon nuorekkaan äänen, +niin pienintäkään valoa ei syttynyt hänen sammuneihin silmiinsä, jotka +nyt katselivat Christopheen. Elämänviha ja itsekkyys pääsivät taas +voitolle. Hän liikautti yläruumistaan, kumarsi juhlallisesti ja samalla +koomillisesti. + +-- Kiitän nöyrimmästi, sanoi hän. + +Hän ajatteli: + +-- Sellaisten ymmärtämisille minä annan palttua! Luuletko sinä, että +minä sinun tähtesi olen hukannut elämäni? + +Hassler nousi, heitti nuottivihkon pianon kannelle ja meni jälleen +äskeiselle paikalleen divaanille, pitkin ja huojahtelevin jaloin. +Christophe, joka oli nopeasti ymmärtänyt hänen ajatuksensa ja +tuntenut sen solvaavan merkityksen, yritti vastata ylpeänä, ettei ole +tarviskaan, että kaikki ihmistä ymmärtävät: eräät henget ovat yksinään +enemmän arvoisia kuin koko kansa; ne ajattelevat häntä varten; ja sitä, +mitä he ovat ajatelleet, täytyy hänenkin ajatella. -- Mutta Hassler ei +kuunnellut enää. Hän oli vaipunut taas apaattiseen tilaansa, hänessä +nukkuvan elämän väsymykseen. Christophe oli liian terve ymmärtääkseen +tällaista muutosta, mutta tunsi nyt hämärästi, että kaikki oli +menetetty; ja kuitenkaan hän ei voinut sellaiseen alistua, koska oli +jo melkein luullut voittavansa. Hän teki siis epätoivoisesti kaikkensa +saadakseen Hasslerin mielenkiinnon heräämään; hän otti nuottivihkonsa +ja koetti selittää niiden epäsäännöllisyyksien syitä, joista Hassler +äsken oli huomauttanut. Hassler lojui pehmeässä sohvassa ja pysyi +jörösti vaiti; hän ei myöntänyt eikä vastustanut mitään: hän odotti +vain, että tämä loppuisi. + +Christophe näki, ettei hän täällä voisi mitään. Keskellä lausetta +hän siis vaikeni. Hän kiersi kokoon vihkonsa ja nousi ylös. Hassler +nousi samoin. Christophe pyysi häpeissään ja nöyryytettynä anteeksi. +Hassler kumarsi keveästi, samalla ylhäisen hienosti ja ikävystyneestä +ja ojensi hänelle kätensä, kylmästi ja kohteliaasti. Sitten saattoi hän +Christophen eteisen ovelle, pidättämättä häntä enää sanallakaan tai +kutsumatta häntä tulemaan takaisin. + + + + +Christophe oli jälleen kadulla, perinpohjin lannistuneena. Hän meni +umpimähkään minne sattui. Kuljettuaan kuin kone paria kolmea katua +joutui hän sille raitiotiepysäkille, josta hän oli tänne tullut. +Hän nousi raitiovaunuun, ajattelematta, mitä oikein teki. Siinä +hän lyyhistyi penkille istumaan, käsivarret ja jalat hervottomina. +Mahdotonta mitään ajatella, selvittää aivojaan: hän ei ajatellut +mitään. Häntä peloitti katsella omaan itseensä. Siellä oli tyhjyys. Ja +hänestä tuntui, että se tyhjyys oli hänen ympärillään ja tuli juuri +tästä kaupungista; hän ei voinut täällä enää hengittää: tämä sumu, nuo +jäykät ja jykevät rakennukset tukahduttivat häntä. Hänellä oli mielessä +enää yksi ainoa seikka: paeta, paeta, mitä nopeimmin, -- aivan kuin hän +olisi paetessaan voinut jättää kaupunkiin sen katkeran pettymyksen, +jonka hän oli siellä kokenut. + +Hän palasi hotelliinsa. Kello ei ollut vielä puolta yhtä. Kaksi tuntia +sitten oli hän sinne tullut, -- sellainen valonhohde sydämessään! -- Ja +nyt oli kaikki sammunut. + +Hän ei syönyt päivällistä. Eikä mennyt edes huoneeseensa. Ihmisten +kummaksi pyysi hän laskunsa, maksoi sen kuten olisi ollut hotellissa +yötä, ja sanoi lähtevänsä pois. Turhaan selitettiin hänelle, ettei +hänen tarvinnut kiirehtiä, että se juna, jolla hän aikoi matkustaa +takaisin kotipuolelleen, lähti vasta usean tunnin päästä, joten +hänen olisi ollut parempi olla hotellissa. Hän tahtoi mennä heti +paikalla asemalle: hän oli aivan kuin lapsi, hän tahtoi lähteä aivan +ensimäisellä junalla, millä tahansa, ei enää jäädä hetkeksikään +tähän kaupunkiin. Vaikka hän oli tehnyt näin pitkän matkan suurin +kustannuksin -- vaikka hän oli iloinnut paitsi siitä, että saisi nähdä +Hasslerin, myöskin aikomuksestaan käydä museoissa, konserteissa, nähdä +eräitä tunnettuja henkilöitä, -- niin nyt ei hänellä enää ollut muuta +ajatusta kuin päästä pois... + +Hän tuli takaisin asemalle. Kuten hänelle oli sanottu, lähti hänen +junansa vasta runsaan kolmen tunnin perästä. Sitäpaitsi ei se juna +ollut pikajuna, -- (sillä Christophen oli pakko tyytyä matkustamaan +viimeisessä luokassa) -- joten se pysähtyi usein välillä; Christophen +olisi ollut mukavampi matkustaa seuraavalla junalla; se lähti kaksi +tuntia myöhemmin ja tavoitti tämän ensimäisen matkalla. Mutta silloin +olisi hänen täytynyt viipyä täällä kaksi tuntia kauemmin, ja sitä +hän ei nyt voinut sietää. Hän ei poistunut junaa odotellessaan +edes asemaltakaan, -- synkkää odotusta noissa avarissa ja tyhjissä +saleissa, meluavissa ja kolkoissa, joissa rientää aina outoja olentoja +edestakaisin, kiireissään ja juoksujalkaa, kaikki vento-vieraita +ja välinpitämättömiä, ei ketään tuttavaa, ei ainoankaan ystävän +kasvoja. Kelmeä päivä sammui. Sähkölamput kuulsivat valoläiskinä sumun +keskeltä, pimeästä, jonka ne tuntuivat tekevän yhäkin synkemmäksi. +Christophesta tuntui jokainen hetki entistä ahdistavammalta, hän +odotti tuska sielussaan lähtöhetkeä. Kymmenesti hän tunnin kuluessa +meni tarkastelemaan rautatien aikataulua, ettei vain ollut erehtynyt. +Ja kun hän nyt lueskeli sitä, vielä kerta alusta loppuun, aikansa +kuluksi, niin hän huomasi erään paikannimen, jonka hän tunsi +hämärästi tutuksi; vasta hetken päästä hän muisti, että sehän oli +sen vanhan Schulzin kotikaupunki, joka oli kirjoitellut hänelle niin +kilttejä ja ihastuneita kirjeitä. Kohta tuli hänelle sekasortoisessa +sieluntilassaan aatos lähteä katsomaan tuota tuntematonta ystävää. +Se kaupunki ei ollut aivan hänen paluutiensä varrella, vaan parin +tunnin matkan päässä erästä paikallisrataa; se matka veisi kokonaisen +yön, ja junaa täytyi muuttaa kolmisen kertaa ja odottaa sietämättömän +kauan vaihtopaikoissa: Christophe ei sitä nyt laskenut. Aivan heti hän +päätti lähteä sinne: hänellä oli vaistomainen tarve takertua jonkun +ystävyyteen. Malttamatta pohtia asiaa hän sommitteli sähkösanoman ja +ilmoitti Schulzille saapuvansa hänen luokseen seuraavana aamuna. Tuskin +oli hän sähkösanoman lähettänyt, niin hän sitä jo katui. Hän ivaili +katkerasti mielessään iänikuisia turhia kuvitelmiaan. Miksi mennä +hankkimaan itselleen uutta tuskaa? -- Mutta nyt se oli tehty. Nyt oli +liian myöhäistä muuttaa aikomusta. + +Näissä ajatuksissa vietti hän viimeisen odotustunnin. -- Vihdoinkin +tuli hänen junansa raiteille. Hän nousi siihen kaikkein ensimäisenä; ja +niin lapsellisen kiihtynyt hän oli, että hän hengitti vapaammin vasta +sitten, kun juna tärähti liikkeelle ja vaunun ikkunasta näkyi taakse +jäävä, harmaaseen taivaaseen varjokuvana sulautuva kaupunki, suruisessa +rankkasateessa, painuen yöhön. Hänestä tuntui, että hän olisi kuollut, +jos hänen olisi täytynyt olla siellä yötä. + +Samaan aikaan, -- noin kello kuusi illalla, -- tuli Hasslerilta kirje +Christophelle hänen hotelliinsa. Christophen käynti oli herättänyt +hänessä kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Koko iltapuolen hän oli +ajatellut katkerin muistoin eikä suinkaan epäsuopeasti tuota köyhää +poikaa, joka oli tullut hänen luokseen niin innokkaana ja liikutettuna +ja jota hän oli kohdellut aivan jäisellä tavalla. Hän katui nyt tuota +vastaanottoaan. Totta puhuen se ei ollutkaan muuta kuin hänen varsin +tavallisia jöröjä oikuttelunpuuskiaan. Hän päätti nyt korjata vian +ja lähetti nuorukaiselle oopperapiletin ja pikku kirjelapun, pyytäen +Christophea tulemaan tapaamaan häntä näytännön loputtua teatterin +ovella. Christophe ei koskaan saanut tietää mitään siitä kirjeestä. Ja +kun Christophe ei tullut, ajatteli Hassler: + +-- Hän äkämystyi. Oma vahinkonsa! + +Hän kohautti olkapäitään, eikä etsiskellyt Christophea enempää. +Seuraavana päivänä ei hän enää muistanutkaan häntä. + +Sinä päivänä oli Christophe jo kaukana Hasslerista, niin kaukana, ettei +kokonainen ikuisuus olisi riittänyt lähentämään heitä toisiinsa. Ja he +jäivät kumpikin ainaiseksi toisistaan erilleen, yksinäisiksi. + + + + +Peter Schulz oli seitsemänkymmentäviisi vuotta vanha. Hänen terveytensä +oli aina ollut heikko, eikä myöskään ikä ollut häntä säästänyt. Hän +oli melkoisen kookas, mutta kumarainen, ja hänen päänsä oli painunut +alas rintaa vastaan; häntä vaivasi alinomainen lievä keuhkokatarri ja +hän hengitti vaivalloisesti. Hengenahdistus, katarri ja bronkiitis +runtelivat häntä; ja ne taistelut, joita ne hänelle tuottivat -- +kokonaiset yöt täytyi hänen istua vuoteessaan, ruumis kumarassa ja +hien vallassa, tukehtumaisillaan ja saadakseen pihauksenkin ilmaa +rintaansa, -- ne taistelut olivat uurtaneet tuskalliset rypyt hänen +pitkänsoikeihin, laihoihin ja parrattomiin kasvoihinsa. Nenä oli +pitkä ja huipusta hiukan pöhöttynyt. Syvät vaot lähtivät silmien +alapuolelta ja viiruttivat leukapielistä onttoja poskia poikittain. +Ikä ja sairaudet eivät olleet yksinään muovailleet tuota surullista ja +runneltua naamiota; elämän suruilla oli myöskin siinä työssä osansa. +-- Ja kuitenkaan hän ei kaikesta huolimatta ollut surullinen. Suuri, +rauhallinen suu oli kirkaspiirteinen ja hyvä. Mutta varsinkin silmät +antoivat hänen vanhoille kasvoilleen liikuttavan lempeän leiman; ne +olivat vaalean-harmaat, kirkkaat ja läpikuultavat; ne katsoivat suoraan +eteen, tyyninä ja puhtaina; ne eivät salanneet mitään, mitä hänen +sielussaan oli: niistä olisi voinut lukea hänen olentonsa pohjimmaisiin +syvyyksiin. + +Hänen elämänsä oli ollut köyhä tapahtumista. Vuosia oli hän jo ollut +yksin. Hänen vaimonsa oli kuollut, vaimo, joka ei ollut varsin hyvä, +ei älykäs eikä liioin kauniskaan. Mutta hän säilytti vainajaa hellässä +muistossaan. Viisikolmatta vuotta sitten oli hän menettänyt hänet, ja +ainoanakaan iltana ei hän vieläkään nukkunut ennenkuin oli pitänyt +pienen sielullisen seurustelun, surullisen ja hellän, vaimonsa kanssa; +hän muisteli vaimoaan kaikissa päivän toimissa. -- Hänellä ei ollut +lapsia: se oli hänen suurin elämänsurunsa. Kaipuunsa saada antaa +jollekulle hellyyttään oli hän nyt kohdistanut oppilaihinsa, joihin +hän oli kiintynyt kuin isä poikiinsa. Siitä oli hän saanut sangen +vähän vastalahjaa. Vanha ihminen saattaa tuntea olevansa lähellä +nuorta, melkeinpä kehitykseltään samanikäinen kuin hän: kuitenkin +hän tietää, että lyhyen vuosimäärän päästä heidän on erottava. Mutta +nuori ei sellaista ajattele: vanhus on hänelle toisen ajanjakson +mies: sitäpaitsi on nuori liiaksi kiintynyt silloisen hetkensä +huoliin, ja hän kääntää siis vaistomaisesti kasvonsa pois näkemästä +ponnistustensa synkkää päämaalia. Schulz-vanhus oli joskus saanut +hiukan kiitollisuuttakin oppilailtaan, jotka olivat heltyneet hänen +lämpöisestä ja nuorekkaasta harrastuksestaan kaikkea heitä koskevaa +kohtaan, olipa se sitten onnellista tai onnetonta; he tulivat silloin +tällöin häntä katsomaan; he kirjoittivat hänelle ja kiittivät häntä +yliopistosta lähtiessään; jotkut kirjoittivat vielä myöhemminkin +hänelle, pari kolme kertaa lähimpinä vuosina. Sitten ei vanha Schulz +kuullut enää heistä mitään, paitsi että näki sanomalehdistä uutisia +heidän edistymisestään, kenen milläkin tavalla: ja hän nautti heidän +menestyksestään aivan kuin se olisi ollut hänen omaansa. Hän ei ollut +närkästynyt siitä, etteivät he hänelle enää kirjoittaneet: hän tiesi +monia puolustavia seikkoja siihen; hän ei suinkaan uskonut heidän +sydäntään huonoksi, vaan luulotteli, että kaikkein itsekkäimmätkin +heistä olivat tunteiltaan häntä kohtaan samanlaisia kuin hän heitä +kohtaan. + +Mutta kirjat olivat kuitenkin hänen suurin ilonsa: ne ainakaan eivät +unohtaneet eivätkä pettäneet. Ne henget, joita hän niissä rakasti, +olivat nyt jo pelastuneet ajan aalloista: ne olivat jo muuttumattomia, +kiinnitettyjä iankaikkisiksi ajoiksi muotoon siinä rakkaudessa, jota ne +herättivät lukijassa ja jonka ne itse näyttivät aivan kuin tuntevan, +säteillen vuorostaan rakkautta heitä rakastaville. Tuo estetiikan ja +musiikkihistorian opettaja oli kuin vanha, lintujen laulua helisevä +metsä. Eräät noista lauluista kuuluivat sangen kaukaa, ne kaikuivat +vuosisatain syvyydestä: silti olivat ne ainakin yhtä suloisia ja +salaperäisiä kuin muut. -- Toiset äänet olivat hänelle läheisempiä ja +tuttavallisempia: ne olivat hänen rakkaiden toveriensa ääniä; jokaisen +heidän lauseensa hän muisti, yhdistäen ne menneen elämänsä iloihin ja +suruihin, joko tietoisesti tai tiedottomasti (sillä jokaisen päivän +peitossa, jota auringon valo kirkastaa, vierii myöskin toisia päiviä, +joita valaisevat tuntemattomat valot). Sitäpaitsi oli muitakin ääniä, +joita ei oltu vielä koskaan kuultu ja jotka puhuivat asioita, joita +oli kauan odotettu, kaikkea kaivattua: sydän aukesi niille kuin maa +sateelle. Niin kuunteli vanha Schulz yksinäisen elämänsä hiljaisuudessa +tuon lintuja vilisevän metsän ääntä; ja kuten sadun munkilta, +joka nukkui onnen hurmiossa taikalinnun lauluun, vierivät vuodet +häneltäkin, ja elämän ilta oli nyt tullut: mutta hänen sielunsa oli yhä +kaksikymmenvuotiaan. + +Hänen rikkautenaan ei ollut pelkästään musiikki. Hän rakasti +runoilijoita, -- muinaisia ja uusia. Hän piti erikoisesti oman maansa +runoniekoista, varsinkin Goethestä; mutta hän rakasti toistenkin maiden +runoutta. Hän oli oppinut, osasi useampia kieliä. Hän oli hengeltään +Herderin ja suurten _Weltbürgerien_ aikalainen, -- kahdeksannentoista +vuosisadan "maailmankansalainen". Hän oli elänyt vuotta 70 ympäröivät +huimain taisteluiden vuodet, ja niiden avarat ajatukset olivat +tunkeutuneet häneen. Ja vaikka hän jumaloikin omaa Saksaansa, ei hän +ollut siitä pöyhkeä. Hän ajatteli Herderin tavalla "_että kaikista +ylpeistä on kansallisuudellaan ylpeilevä tyhmistä tyhmin_", tai +niinkuin Schiller: "_sangen surkea ihanne on kirjoittaa ainoastaan +yhtä kansaa varten_". Hänen älynsä oli joskus arka; mutta hänen +sydämensä oli ihailtavan laaja ja valmis ottamaan rakkaudella vastaan +kaiken, mitä maailmassa oli kaunista. Ehkäpä hän oli liian armelias +keskinkertaisuutta kohtaan; mutta siitä, mikä oli parhainta, ei hänen +vaistonsa koskaan erehtynyt; ja joskaan hänellä ei ollut voimaa tuomita +kelvottomiksi niitä huonoja taiteilijoita, joita yleisön mielipide +ihaili, oli hänellä aina ryhtiä puolustaa omintakeisia ja voimakkaita +taitelijoita, joita yleinen mielipide ei ymmärtänyt. Hänen hyvyytensä +johti hänet usein harhaan; hän kauhistui, jos ajatteli tekevänsä +vääryyttä; ja milloin hän ei rakastanut samaa kuin toiset rakastivat, +ei hän saattanut kuvitellakaan muuta kuin että hän se oli erehtynyt; +ja siksi hän rakasti lopulta sitäkin. Hänestä oli niin ihanaa saada +rakastaa! Rakkaus ja muiden ihaileminen olivat hänen sielulleen +vielä tarpeellisempia kuin puhdas ilma hänen rinta-raukalleen. +Kuinka kiitollinen hän olikaan niille, jotka antoivat hänelle uuden +tilaisuuden näyttää rakkauttaan! -- Christophe ei saattanut aavistaa, +mitä hänen _Liedinsä_ olivat merkinneet Schulzille. Hän ei ollut itse +niitä luodessaan tuntenut niitä laisinkaan niin voimakkaasti kuin +Schulz. Se johtui siitä, etteivät nämä laulut olleet hänelle muuta kuin +joitakuita hänen sisäisestä ahjostaan singonneita säkeniä: he olivat +lentäneet siitä, niitä lentäisi paljon lisää. Mutta Schulz-vanhukselle +aukesi niissä kokonainen uusi maailma, yhdellä ainoalla välähdyksellä, +-- kokonainen maailma, jota hän sai rakastaa. Se valaisi pitkäksi aikaa +koko hänen elämänsä. + + + + +Vuosi sitten oli hänen täytynyt luopua toimistaan yliopistossa: +yhä huonontuva terveys ei sallinut hänen enää niissä olla. Hän oli +sairaana, vuoteenomana, kun kirjakauppias Wolf oli lähettänyt hänelle +tapansa mukaan paketin viimeisiä musiikkiuutuuksia, joiden joukossa +tällä kertaa olivat myöskin Christophen _Liedit_. Schulz oli silloin +aivan yksin. Ei ollut ainoaakaan omaista, joka olisi ollut hänen +luonaan; hänen vähät sukulaisensa olivat kuolleet kaikki jo kauan +sitten. Hän oli joutunut vanhan emännöitsijänsä hoitoon, joka käytti +väärin hänen heikkouttaan ja komenteli häntä aivan miten tahtoi. +Pari kolme ystävää, ei juuri nuorempia kuin hänkään, tuli silloin +tällöin häntä katsomaan; mutta hekään eivät olleet paljoa parempia +terveydeltään, ja kun oli huono ilma, niin he pysyttäysivät sisällä +ja jättivät nämä kyläilynsä. Silloin sattuikin olemaan talvi, kadut +olivat täynnä puolisulaa lumiräntää: Schulz ei ollut nähnyt ketään koko +päivänä. Hänen kamarissaan oli synkkää: kelmeä sumu painui sakeana +kuin verho vasten ikkunoita ja esti näkemästä ulos: takan lämmin +oli raskas ja väsyttävä. Läheisestä kirkontornista kuului vanhan, +seitsemännellätoista vuosisadalla sommitellun kellosoittimen sävel, +joka neljännes tunti, onnahtelevalla ja hirveän väärällä äänellä; +yksitoikkoinen virren katkelma, jonka laupias sävy tuntui hieman +ulkokultaiselta, silloin, kun ihminen itse ei ollut varsin iloisella +tuulella. Vanha Schulz istui vuoteessa, nojaten selkäänsä pieluskasaan. +Hän koetti jälleen lukea Montaignea, josta hän piti; mutta se lukeminen +ei ilahuttanut häntä sinä päivänä niinkuin tavallisesti; hän antoi +kirjan painua vuoteelle, hän hengitti vaivalloisesti, ja uneksi. +Nuottipaketti oli siinä, sängyssä: hän ei tohtinut nyt sitä avata; hän +tunsi sydämensä surulliseksi. Viimein hän huokaisi, ja avattuaan sangen +huolellisesti sidenuoran, pisti päähänsä silmälasit ja alkoi lukea +noita nuotteja. Hänen ajatuksensa kulkivat muualla: ne palasivat aina +hänen entisiin muistoihinsa, joita hän koetti karttaa. + +Vihko, joka hänellä oli kädessä, oli juuri Christophen sävellyksiä. +Hänen silmiinsä osui nyt ensin muuan vanha hengellinen virsi, jonka +sanat Christophe oli lainannut eräältä naiivilta ja hurskaalta +1600-luvulla eläneeltä runoilijalta, uudistaen niiden ilmaisun. Se oli +Paul Gerhardtin "_Christliches Wanderlied_" (Kristityn vaeltajan laulu). + + Hoff, o du arme Seele. + Hoff und sei urverzagt! + -- -- -- -- -- + Erwarte nur die Zeit, + So wirst du schon erblicken + Die Sonn der Schönsten Freud. + + Oi toivo, sielu-parka, + Ja luota, usko vain! + -- -- -- -- -- + Kun aikas tullut on, + Saat nähdä ihanimman + Sä ilon auringon. + +Schulz-vanhus tunsi hyvin nämä viattomat sanat; mutta koskaan ne +eivät olleet vielä puhuneet hänelle näin, tällä tavalla... Ne eivät +olleet enää sitä levollista hurskautta, joka yksitoikkoisesti sielun +tyynnyttää ja nukuttaa. Niissä oli aivan kuin hänen sielunsa, ne olivat +hänen omaa sieluaan mutta nuorempaa ja voimakkaampaa, joka kärsi, joka +tahtoi toivoa, tahtoi nähdä Ilon, ja joka sen näki! Schulzin kädet +vapisivat, kuumat kyyneleet juoksivat pitkin hänen poskiaan. Hän jatkoi: + + Auf, auf! gieb deinem Schmerze + Und Sorgen gute Nacht! + Lass fahren, was das Herze + Betrübt und traurig macht! + + Nous' ylös, hyvää yötä + Suruilles lausu vain! + Suo huolen mennä myötä + Jo tuskain katkerain! + +Christophe antoi noille ajatuksille nyt nuorekkaan, kiivaan hehkun, +jonka sankarinauru kajahti riemuiten ilmi tässä viimeisessä luottamusta +ilmaisevassa ja naiivissa säkeistössä: + + Bist du doch nicht Regente, + Der alles führen soll, + Gott sitzt im Regimente + Und führet alles wohl. + + Et liekään kuninkaana, + Sua toinen johtelee, + Jumala valtiaana + maan hyvin hallitsee. + +Ja kun tuli tämä korkeinta uhmaa henkivä säkeistö, jonka Christophe +nuoressa barbaarijulkeudessaan oli häikäilemättä temmannut sen +alkuperäiseltä paikalta, runon keskeltä, ja sijoittanut sen _Liedinsä_ +loppukohdaksi: + + Und ob gleich alle Teufel + Hier wollten widerstehn + So wird doch ohne Zweifel + Gott nicht zurücke gehn: + + Was er ihm vorgenommen, + Und was er haben will, + Das muss doch endlich kommen + Zu seinem Zweck und Ziel. + + Ja vaikka hornan valta + Sua kaikki vastustais, + Ei tiedä Jumalalta + Se vaaksan vertaa sais: + + Hän mitä päätti kerran + Ja mitä neuvossaan + Hän tahtoo, tahto Herran + Se täyttyy aikanaan! + +... silloin kaikui laulussa sellainen riemunhurmaus ja taisteluninto +kuin jonkun roomalaisen _Imperatorin_ voitonsävel. + +Vanhuksen koko ruumis vapisi. Hän seurasi huohottaen tuota väkivalloin +mukaansa vievää musiikkia, aivan kuin lapsi, jota kumppani vetää +kanssaan juoksemaan, pitäen häntä kädestä kiinni. Hänen sydämensä +jyskytti. Kyyneleet vuotivat virtanaan. Hän soperteli: + +Oih, hyvä Jumala!... Oih, hyvä Jumala!... Hän alkoi nyyhkyttää, ja hän +nauroi: hän oli onnellinen. Hän oli tukehtua. Hänelle tuli hirvittävä +yskänpuuska. Salome, tuo vanha emännöitsijä, juoksi hänen luokseen ja +luuli ukon kuolevan siihen paikkaan. Schulz itki yhä, yski ja hoki: + +Oih, hyvä Jumala!... Hyvä Jumala!... Ja milloin hän vähän sai henkeä +sisäänsä, kahden yskänpuuskan välissä, nauroi hän kimeästi ja +tyytyväisen hellästi. + +Salome luuli, että hän oli tullut hassuksi. Kun hän viimein sai tietää +syyn tähän mielenkuohuun, torui hän Schulzia tuimasti: + +-- Mokoman tähden heittäytyä tuollaiseksi!... Antakaa se vihko tänne. +Minä vien sen! Sitä ette enää saa nähdä. + +Mutta ukko piti puolensa, yhä yskien, ja käski Salomea antamaan +hänen olla rauhassa. Ja kun Salome yhä väitti vastaan, joutui hän +vimmaan, hän kiroili oli tikahtua sadatteluihinsa. Koskaan ei Salome +ollut nähnyt hänen suuttuvan ja uskaltavan pullikoida häntä vastaan. +Salome aivan ällistyi, ja jätti vihkon hänelle; mutta sensijaan ei +hän jättänyt häntä ankarasti moittimatta: hän sanoi häntä vanhaksi +hassuksi; luuli muka joutuneensa tekemisiin hyvin kasvatetun miehen +kanssa, mutta huomasi nyt erehtyneensä, sillä päästelihän Schulz +sellaisia hävyttömyyksiä kuin kuormarenki, ja hänen silmänsä ihan +pullottivat ulos päästä: ne tuijottivat niin, että olivat ampua toisen +kuoliaaksi... Tällaista virttä olisi Salomella riittänyt pitemmältäkin, +jollei Schulz olisi raivoissaan kavahtanut ylös pielustensa varaan ja +huutanut hänelle: + +-- Menkää ulos! + +niin tinkimättömällä tavalla, että Salome lähti, lyöden mennessään oven +paukauksella kiinni ja julistaen, että kutsukoon Schulz nyt häntä, hän +ei hievahdakaan, hänestä nähden hän saa kuolla kupsahtaa yksinään. +Silloin palasi hiljaisuus jälleen Schulzin kamariin, joka jo pimeni. +Ja taas kuului kirkon kellosoiton virsi rauhaisessa illassa, nyppien +levollisesti ja kummallisen kömpelösti irti ääniä laulettavastaan. +Schulz-vanhus odotteli, hieman häpeissään kiivastumisestaan, että +hänen sydämensä kuohunta asettuisi, liikkumatta, selällään maaten ja +huohottaen hän pusersi rintaansa vasten noita kalliita Liedejä, ja +nauroi aivan kuin lapsi. + + + + +Sitten seurasi yksinäisiä päiviä jonkinlaisessa haltioituneessa +tilassa. Schulz ei ajatellut enää sairauttaan, ei talvea, ei surullista +hämäryyttä eikä yksinäisyyttään. Kaikki hänen ympärillään oli valoisaa. +Lähellä kuolemaansa hän tunsi elävänsä edelleen vielä nuoren, +tuntemattoman ystävän sielussa. + +Hän koetti kuvitella, minkä näköinen Christophe olisi. Hän ei nähnyt +häntä laisinkaan sellaisena kuin hän todellisuudessa oli, vaan +kuvitteli hänet hiukan oman ihannoidun kuvansa muotoiseksi, sellaiseksi +kuin hän olisi itse tahtonut olla: vaaleaverinen, hentorakenteinen, +silmät siniset, hieman heikolla ja hillityllä äänellä puhuva, lauhkea, +arka ja hellä. Mutta hän olikin valmis ihannoimaan kaikki asiat. +Hän ihannoi koko ympäristönsä: oppilaansa, naapurinsa, ystävänsä, +vanhan emännöitsijänsä. Hänen tunteellinen lempeytensä ja arvostelun +puutteensa, -- joka oli osittain tahallistakin, koska hän tahtoi +karkoittaa pois kaikki rauhattomaksi tekevät ajatukset, -- loivat hänen +ympärilleen yhtä kirkkaita ja puhtaita olentoja kuin hän oli itse. +Se oli sitä hyvyyden valhetta, jota hän tarvitsi voidakseen elää. +Hän ei suinkaan ollut huomaamatta sitä valheeksi; ja usein hän yöllä +vuoteessaan huokaisi ajatellessaan kaikenlaisia päivällä sattuneita +pikku asioita, jotka kumosivat ehdottomasti hänen idealismiaan. Hän +tiesi kyllä, että Salome-muori pilkkasi häntä naapurimuijien kanssa +hänen selkänsä takana ja että hän varasti häneltä säännöllisesti +jokaisessa viikkotilissä. Hän tiesi hyvin, että hänen oppilaansa +liehakoivat kyllä häntä niin kauan kuin häntä tarvitsivat, mutta +sitten, kun olivat saaneet häneltä kaikki palvelukset, millä luulivat +hänen voivan auttaa heitä, jättivät hänet oman onnensa nojaan. Hän +tiesi, että hänen entiset virkatoverinsa yliopistossa olivat unohtaneet +hänet kokonaan, sitten, kun hän oli vetäytynyt yksityiselämään, ja +että hänen seuraajansa näpisteli kappaleita hänen kirjoituksistaan +mainitsematta lähdettä, tai mainitsi ne varsin kavalalla ja häijyllä +tavalla, lainaten niistä arvottomimpia lauseita näyttääkseen +hänen erehdyksiään: -- (arvostelijapiireissä sangen tavallinen +menettelytapa). -- Hän tiesi, että hänen vanha ystävänsä, Kunz, oli +viimeksi saman päivän iltapuolella syöttänyt hänelle paksun valheen, ja +ettei hän saisi koskaan enää nähdä niitä kirjoja, jotka hänen toinen +ystävänsä, Pottpetschmidt, oli lainannut häneltä ainoastaan muutamiksi +päiviksi, -- sangen tuskallinen tieto sellaiselle olennolle kuin hän, +joka oli kiintynyt kirjoihinsa kuin eläviin ihmisiin. Paljon muita +sellaisia surullisia totuuksia, vanhoja ja uusia, johtui usein hänen +mieleensä; hän ei tahtonut niitä ajatella; mutta ne olivat siellä +kuitenkin: hän tunsi ne. Niiden muisto viilsi vähän väliä kuin pistävä +tuska. + +-- Oih, hyvä Jumala, Jumala! vaikeroi hän keskellä hiljaista yötä. +-- Sitten karkoitti hän nuo kiusalliset ajatukset: hän kielsi ne; hän +tahtoi olla luottavainen, optimisti, uskoa ihmisiin: ja hän uskoi +heihin. Kuinka monta kertaa olivatkaan hänen kuvitelmansa joutuneet +armottomasti häviölle! -- Mutta hän synnytti aina uusia, yhä vain... +Hän ei voinut tulla ilman niitä toimeen. + +Tuntemattomasta Christophesta tuli valonantaja hänen elämälleen. +Ensimäisen kylmän ja jörön kirjeen, jonka hän häneltä sai, olisi +pitänyt tuottaa hänelle tuskaa; -- (ja ehkäpä se tuottikin); -- mutta +hän ei tahtonut sitä itselleen myöntää, ja hän iloitsi kuin lapsi +tuosta kirjeestä. Hän oli niin vaatimaton, hän pyysi niin vähän +ihmisiltä, että se hiukka, minkä hän heiltä sai, riitti tyydyttämään +hänen kaipuutaan rakastaa heitä ja olla heille kiitollinen. Jos hän +olisi saanut nähdä Christophen, olisi se ollut hänelle niin suuri +onni, ettei hän ollut moista koskaan enää toivonut: sillä hän oli jo +liian vanha lähteäkseen matkoille pitkin Rheinin rannikkoja; ja hänen +päähänsä ei edes pälkähtänytkään vaivata Christophea pyytämällä häntä +tulemaan luokseen. + +Christophen sähkösanoma saapui juuri, kun hän illalla oli rupeamassa +aterialle. Hän ei ensin ymmärtänyt asiaa: lähettäjä tuntui hänestä +oudolta, hän luuli erehtyneensä, ajatteli, ettei se sähkösanoma +ollut hänelle; hän luki sen kolmeen kertaan; hän oli niin kiihtynyt, +etteivät silmälasit tahtoneet pysyä nenällä, lamppu valaisi huonosti, +kirjaimet hyppivät hänen silmissään. Kun hän viimein ymmärsi, meni +hän niin sekaisin ilosta, että unohti illallisensa. Salomen oli turha +komennella häntä: Schulzin oli nyt mahdotonta syödä palaakaan. Hän +heitti ruokaliinansa pöydälle, kääntämättä sitä edes sievästi kokoon, +niinkuin hän aina tavallisesti teki; hän nousi kompuroivin jaloin ylös, +meni hakemaan hattunsa ja keppinsä ja lähti ulos. Saadessaan moisen +onnen oli kunnon Schulzin ensimäinen ajatus kiiruhtaa jakamaan sitä +muillekin, ilmoittamaan ystävilleen, että Christophe tulee. + +Hänellä oli kaksi ystävää, musiikki-intoilijoita niinkuin hänkin, +joihin hän oli saanut tartutetuksi Christophe-ihailunsa; ne +olivat tuomari Samuel Kunz ja hammaslääkäri Oscar Pottpetschmidt, +viimeksimainittu erinomainen laulaja. Nuo kolme vanhaa ystävystä +olivat usein puhuneet keskenään Christophesta; ja he olivat +soittaneet kaikki hänen sävellyksensä, mitä olivat käsiinsä saaneet. +Pottpetschmidt lauloi, Schulz säesti, ja Kunz kuunteli. Siten +viettivät he haltioissaan tuntikausia. Monta kertaa olivat he sanoneet +musiikki-iltoinaan: + +-- Ah, olisipa Krafft täällä! + +Schulz nauroi yksinään kadulla, omasta ilostaan, ja ilosta, jonka hän +nyt saisi ilmoittaa noille toisille. Tuli jo yö; ja Kunz asui eräässä +pienessä kylässä puolen tunnin matkan päässä kaupungista. Mutta taivas +oli kuulas: oli suloisen lauhkea huhtikuun ilta; satakielet lauloivat. +Vanhan Schulzin sydän tulvi onnea; hänen hengitystään ei nyt edes +ahdistanut, ja hän käveli keveästi kuin kaksikymmen-vuotias poika. +Hän marssi hilpein mielin, välittämättä kivistä, joihin hän iski +hämärässä tuon tuostakin jalkansa. Hän kiipesi urheasti tien reunalle +pengermälle, kun ihmisiä ajoi vastaan, ja hän toivotti iloisesti hyvää +iltaa kuskareille, jotka katsahtivat kummissaan lyhtyjensä valossa +tuota ylös pengermälle kavunnutta ukkoa. + +Oli sydänyö, kun hän saapui Kunzin talon luokse; se oli hiukan kylän +ulkopuolella, keskellä pientä puutarhaa. Schulz jyskytti hänen oveensa +ja kutsui täyttä suuta huutaen häntä ulos. Ikkuna aukesi, ja Kunz +ilmestyi peljästyneenä siihen. Hän koetti nähdä -- pimeyteen, ja kysyi: + +-- Kuka se on? Mitä siellä tahdotaan? + +Schulz huusi läähättäen ja iloissaan: + +-- Krafft... Krafft tulee huomenna... + +Kunz ei ymmärtänyt mitään; mutta hän tunsi äänen: + +-- Schulz!... Mitä nyt! Tähän aikaan? Mikä sinulla on? + +Schulz toisti: + +-- Hän tulee huomisaamuna!... + +-- Kuka? kysyi Kunz yhä ällistyksissään. + +-- Krafft! huusi Schulz. + +Kunz näytti miettivän hetken, mitä tämä sana merkitsi; sitten ilmaisi +kajahtava huudahdus, että hän oli ymmärtänyt. + +-- Minä tulen ulos! vastasi Kunz huudolla. + +Ikkuna sulkeutui. Hän ilmestyi portaille, lamppu kädessä, ja +tuli sitten alas puutarhaan. Hän oli pöhövatsainen, pieni ukko, +hänen iso päänsä oli harmaa, parta punainen, kasvoissa ja käsissä +kesakkopilkkuja. Hän kepsutteli lyhyin askelin, suussa porsliinipiippu. +Tuo lauhkea ja hiukan unelias mies ei ollut koskaan huolinut tehdä +itseään tyhjästä rauhattomaksi. Mutta tämä uutinen, jonka Schulz nyt +hänelle toi, riitti hänet tempaamaan hänen tavallisesta tyynestä +tilastaan; ja hän heilutteli lyhyitä käsivarsiaan ja lamppua, ja kysyi: + +-- Mitä, onko se totta? Tuleeko hän? + +-- Huomisaamuna! riemuitsi Schulz huiskuttaen sähkösanomaa. + +Iäkkäät ystävykset menivät istumaan penkille lehtimajaan. Schulz otti +haltuunsa lampun. Kunz avasi huolellisesti sähkösanoman, luki sitä +hitaasti, hiljaisella äänellä. Schulz sensijaan luki sen nyt uudestaan +kovalla äänellä, tähystellen Kunzin olkapään ylitse. Kunz tarkasti +vielä leimat, jotka reunustivat sähkösanomaa, katsoi, milloin se oli +lähetetty, millä tunnilla se oli saapunut ja montako sanaa siinä oli. +Sitten hän antoi tuon kalliin paperin Schulzille, ja Schulz nauroi +hyvillään, katseli sitä päätään pudistaen ja hoki: + +-- Ah, niin hyvä, hyvä!... + +Sitten Kunz mietiskeli hetken, imien piippuaan ja tuprauttaen ulos +suuren savupilven, painoi kätensä Schulzin polvelle ja sanoi: + +-- Täytyy ilmoittaa Pottpetschmidtille. + +-- Minä menen sinne, sanoi Schulz. + +-- Minä tulen mukaan, sanoi Kunz. + +Kunz vei lampun sisään ja palasi kohta ulos. Ja vanhat ystävykset +lähtivät menemään, kainalokoukkua. Pottpetschmidt asui kylän toisessa +päässä. Schulz ja Kunz juttelivat hajamielisinä keskenään jonkin sanan, +hautoen päässään yhä tuota uutista. Yhtäkkiä Kunz pysähtyi, koputti +kepillään maahan ja sanoi: + +-- Ah, peijakas! Hän ei ole nyt täällä!... + +Hän muisti, että Pottpetschmidtin piti lähteä iltapuolella +lääkärin-matkoilleen erääseen läheiseen kylään, jossa hän aikoi viipyä +tämän yön ja vielä pari päivää lisäksi. Schulz joutui tästä uutisesta +aivan ymmälleen. Samoin kävi myöskin Kunzin. Pottpetschmidt oli +heidän ylpeytensä; he olisivat tahtoneet hiukan mahtailla hänellä. He +seisoivat nyt keskellä tietä, ymmärtämättä, mitä tehdä. + +-- Mitä tehdä? mitä tehdä? kysyi Kunz. + +-- Krafftin täytyy välttämättä saada kuulla, kun Pottpetschmidt laulaa. + +Hän mietti hetken ja jatkoi: + +-- Hänelle täytyy sähköttää. + +He menivät sähkösanomatoimistoon ja tekivät yhdessä pitkän ja +tunteellisen sähkösanoman, josta oli sangen vaikea ymmärtää mitään. +Sitten he tulivat takaisin. Schulz teki laskelmia: + +-- Pottpetschmidt voi joutua tänne jo tänä aamuna, kun hän lähtee +ensimäisellä junalla. + +Mutta Kunz huomautti, että nyt oli jo myöhäistä ja että sähkösanoma +vietäisiin hänelle vasta huomenna. Schulz pudisti silloin päätänsä; ja +he hokivat yhdessä: + +-- Se oli onnettomuus! + +He erosivat Kunzin portilla; sillä vaikka Kunzin ystävyys olikin +suuri Schulzia kohtaan, ei se ulottunut niin pitkälle, että hän +varomattomasti olisi lähtenyt saattamaan Schulzia kylän ulkopuolelle, +ei edes ensimäiseen tienmutkaan, sillä silloin olisi hänen täytynyt +palata yksinään pimeässä kotiin. Sovittiin, että Kunz tulisi huomenna +Schulzin luo päivälliselle. Schulz katseli huolissaan taivasta: + +-- Kunpa huomenna vain olisi kaunista. Ja hänen sydämeltään putosi +suorastaan paino, kun Kunz, joka oli erinomaisen ilmojentuntijan +maineessa, vastasi, vakavasti taivasta tarkasteltuaan -- -- (sillä +hänkin toivoi yhtä hartaasti kuin Schulz, että Christophe näkisi heidän +pikkukaupunkinsa kaikessa sen kauneudessa): + +Huomenna on kaunista. + + + + +Schulz lähti takaisin kaupunkiin päin, ja saapuikin viimein sinne, +kompastuttuaan monta kertaa pyöränjälkiin ja kivikasoihin, joita oli +pitkin matkaa. Hän ei mennyt kuitenkaan vielä kotiinsa ennenkuin +oli saanut puheilleen leipurin ja tilatuksi häneltä eräänlaisen +kakun, jollaisista kaupunki oli kuuluisa. Sitten vasta hän lähti +asuintaloonsa; mutta juuri kun hän aikoi astua sisään, peräytyikin +hän vielä samaa tietä takaisin, ja meni nyt tiedustelemaan asemalta +tarkoin aikaa, milloin juna tuli. Viimein hän palasi sieltä kotiin, +kutsui Salomen puheilleen ja pohti hänen kanssaan pitkälti, millainen +päivällinen huomenna olisi valmistettava. Sitten vasta hän meni +vuoteeseen, lopen uupuneena; mutta hän oli niin kiihtynyt kuin lapsi +jouluaamuna, ja kääntelehti kaiken yötä peitteessään ja hursteissaan +saamatta ollenkaan unta silmäänsä. Noin kello yksi aamulla pälkähti +hänen päähänsä, että olisi vielä mentävä pyytämään Salomea tekemään +päivälliseksi ruutana-muhennosta; sillä sen valmistamisessa oli Salome +erinomainen mestari. Mutta kuitenkaan hän ei mennyt: ja siinä hän teki +varmaan viisaasti. Kumminkin hän nousi ylös ja alkoi järjestellä yhtä +ja toista siinä huoneessa, johon hän aikoi Christophien sijoittaa; hän +oli liikkuessaan ylen varovainen, ettei Salome olisi kuullut, sillä +hän pelkäsi, että silloin emännöitsijä tulisi äyskimään. Koko yön hän +vapisi että myöhästyisi junalta. Vaikka Christophien saapumiseen oli +aikaa kello kahdeksaan, nousi hän ylös sangen varhain. Ensi työkseen +hän vilkaisi taivaalle: Kunz ei ollut erehtynyt, oli mainion kaunis +ilma. Varpaisillaan hiipi Schulz kellariinsa, jossa hän ei ollut +käynyt enää pitkiin aikoihin, sillä hänen täytyi varoa kosteutta ja +jyrkkiä portaita; siellä valitsi hän nyt pulloistaan hienoimmat, +iski sieltä noustessaan päänsä kipeästi kivikattoon, ja luuli siihen +paikkaan tikahtuvansa, kun pääsi raskas kori olallaan portaista ylös. +Sitten hän meni puutarhasakset kädessä ulos; hän leikkasi, armotta +kauneimmat ruusunsa ja syreeniensä ensimäiset kukkivat oksat. Sen +jälkeen hän nousi takaisin kamariinsa, ajoi kuumeisella kiireellä +partansa, leikkasi siinä pari kertaa poskeensa, pukeutui siististi ja +lähti asemalle. Kello oli seitsemän. Salome ei saanut häntä maistamaan +aamuista maitokahvia; sillä Schulz oletti, ettei Christophe ollut vielä +varmaankaan saanut minkäänlaista aamiaista ennen saapumistaan, ja +väitti, että he syövät sitten yhdessä asemalta tultuaan. + +Hän joutui asemalle kolme neljännestuntia liian aikaiseen. Hän aivan +kontistui Christophea odottaessaan, ja lopuksi ei hän häntä edes +löytänytkään. Hän ei näet malttanut kärsivällisesti jäädä ulko-ovelle, +vaan meni asemasillalle, ja joutui aivan sekaisin päästään saapuvien +ja lähtevien matkustajien tungoksessa. Vastoin sähkösanoman selviä +sanoja oli hän kuvitellut, se tiesi miksi, että Christophe tulisi +eräällä toisella junalla kuin sillä, jolla hän todellisuudessa +oli tullut. Ja sitäpaitsi ei hänen päähänsä pälkähtänytkään, että +Christophe laskeutuisi asemasillalle neljännestä luokasta. Schulz jäi +vielä odottamaan asemalle yli puolen tuntia, kun taas Christophe, joka +oli jo kauan sitten saapunut, oli mennyt suoraa päätä kolkuttelemaan +Schulzin oveen. Muun onnettomuuden lisäksi oli Salomekin lähtenyt +ulos toriostoksilleen: Christophe näki siis, että ovi oli lukossa. +Naapurimuija, jonka Salome oli pyytänyt, jos joku tulisi kysymään, +sanomaan ainoastaan, että hän palaisi pian kaupungilta kotiin, suoritti +tuon tehtävänsä kirjaimellisen vähäsanaisesti. Mutta kun Christophe ei +ollut matkustanut näkemään Salomea eikä tiennyt edes kuka hän olikaan, +niin tuntui tämä vastaanotto hänestä suorastaan ilkeältä ilveeltä. Hän +kysyi vieläkin varmuuden vuoksi, eikö _Herr Universitätsmusikdirector_ +Schulz ollut kaupungissa, ja kun hänelle vastattiin, ettei tiedetty, +mihin hän äsken oli lähtenyt, niin meni Christophe matkaansa. + +Kun Schulz-vanhus tuli pitkin nenin kotiin ja sai kuulla Salomelta, +joka myöskin parhaiksi palasi torilta, mitä oli tapahtunut, joutui +hän sellaiseen epätoivoon, että oli vähällä itkeä. Hän vimmasteli +palvelijalleen, että tämä typerys oli lähtenyt hänen poissa ollessaan +kotoa eikä ollut osannut käskeä naapureita edes pyytämään Christophea +odottamaan. Salome puolestaan vastasi yhtä tuikeasti, ettei hän ollut +luullut herraa niin hassuksi, että eksyi vieraasta, jota oli mennyt +vartavasten asemalta hakemaan. Mutta nyt ei ukolla ollut aikaa ruveta +hänen kanssaan enää jankkaamaan; silmänräpäystäkään hukkaamatta hän +köpelehti taas alas portaita ja lähti haeskelemaan Christophea niiden +heikkojen ohjeiden mukaan, mitä naapurit voivat hänestä antaa. + +Christophe oli ylen pahastunut, ettei hän ollut tavannut Schulzilla +ketään, ja ettei moista vastaanottoa oltu edes pyydetty anteeksi. +Kun hän ei tiennyt, mitä tehdä ennen seuraavan junan lähtöä, oli +hän mennyt kaupungille kävelemään, ja sitten sitä ympäröivälle +vainiolle, joka näytti hänestä niin kauniilta. Kaupunki oli +rauhallinen ja varsin pieni, leväten pehmeämuotoisten kumpujen +suojassa; talojen ympärillä rehoittivat puutarhat: niissä oli kukkivia +kirsikkapuita, vihreitä ruohokenttiä, runsaasti siimestä; niissä näkyi +valhe-antiikkisia raunioita, entisten prinsessain valkeita rintakuvia, +marmori-jalustoillaan keskellä luonnon vihreyttä; ja ihmiset olivat +ystävällisen ja kohteliaan näköisiä. Kaikkialla kaupungin ympärillä oli +niittymaita ja kumpuja. Kukkivissa viidakoissa vihelsivät kottaraiset +vimmatusti, aivan kuin leikittelevät ja kirkkaat pikku huilut +orkesterissa. Christophen pahatuuli katosi piankin: hän unohti Peter +Schulzin. + +Vanhus juoksenteli turhaan ihmisiltä kysellen pitkin katuja; hän +kiipesi vanhaan linnaankin, joka oli kummulla ylempänä kaupunkia. +Ja sieltä hän tuli nyt harmissaan takaisin, kunnes hän yhtäkkiä +tarkoilla silmillään, jotka erottivat sangen kauas, näki jonkun matkan +päässä miehen loikomassa niityllä pensaan varjossa. Hän ei tuntenut +Christophea eikä siis saattanut tietää, oliko se hän. Mies makasi selin +häneen, pää puolittain ruohikon sisässä. Schulz maleksi edestakaisin +tiellä, kääntyi sykkivin sydämin niitylle päin: + +-- Se on hän... Ei, ei se ole hän... + +Hän ei tohtinut huutaa miehelle ja kysyä, kuka hän oli. Silloin tuli +hänelle aate: hän alkoi laulaa Christophen _Liedin_ ensimäistä säettä: +"Auf! Auf! Nous' ylös!..." + +Christophe ponnahti kuin salakka rannalle, ja lauloi lopun värssyä +kohti kurkkua. Hän oli kääntynyt heti iloissaan, hänen kasvonsa +hohtivat punaisina, hänellä oli ruohoa hiuksissa. He kysyivät nyt +toisiltaan, ketä he olivat, ja juoksivat toistensa luokse. Schulz +harppasi poikki maantien ojan, Christophe hyppäsi yli reunusaidan. +He puristivat rajusti toistensa kättä ja palasivat yhdessä kotiin, +nauraen ja puhuen kovalla äänellä. Vanhus kertoi äskeisen huonon +onnensa. Christophe, joka oli hetki ennen jo päättänyt jatkaa matkaa +kotikaupunkiin koettamatta enää tavata Schulzia, näki kohta vanhuksen +sielun vilpittömän hyvyyden, ja alkoi pitää hänestä. Ennenkuin +he ehtivät kotiin, olivat he jo uskoneet toisilleen kaikenlaisia +sydämenasioita. + +Kun he joutuivat perille, tapasivat he siellä Kunzin; hän oli jäänyt +Schulzin asuntoon kaikessa rauhassa odottamaan, kun oli kuullut, että +Schulz oli lähtenyt etsimään Christophea. Tarjottiin ensin maitokahvia. +Mutta Christophe sanoi, että hän oli jo syönyt aamiaista eräässä +kaupungin hotellissa. Vanhus oli siitä kovin pahoillaan; hän suorastaan +suri, ettei Christophe ollut nauttinut ensimäistä ateriaansa, minkä +hän seudulla söi, juuri hänen luonaan; tällaisilla pikku seikoilla +oli hänen tunteelliselle sydämelleen tavattoman suuri merkitys. +Christophe ymmärsi hänet, se tuotti hänelle salaista huvia, ja hän +piti nyt vanhuksesta entistäkin enemmän. Schulzia lohduttaakseen hän +vakuutti heti, että hänellä oli yleensä niin hyvä ruokahalu, että voi +syödä vaikkapa kaksikin aamiaista perätysten; ja sen väitteensä hän +vierasisännälleen selvästi todistikin oikeaksi. + +Kaikki ikävyydet olivat jo haihtuneet hänen päästään: hän tunsi +nyt olevansa todellisten ystävien parissa, ja tuli vilkkaaksi +ja avomieliseksi. Hän kertoi humoristisesti matkastaan ja sen +pettymyksestä: hän oli kuin koulupoika lomalla. Schulz katseli häntä +yhä, onnesta säteillen, ja nauroi sydämensä pohjasta. + +Keskustelu siirtyi nopeasti siihen asiaan, joka oli heidän kaikkien +kolmen salaisena yhdyssiteenä: Christophen sävellyksiin. Schulz oli +pakahtua halusta kuulla Christophen soittavan joitakin kappaleitaan; +mutta hän ei uskaltanut sitä häneltä pyytää. Christophe harppaili +yhtämittaa jutellen edestakaisin huoneessa. Schulz vaaniskeli hänen +askeleitaan, kun hän meni avatun pianon sivuitse; ja hän toivoi +kovasti, että Christophe jo siihen pysähtyisi. Kunzilla oli sama +asia mielessä. Heidän sydämensä rupesivat sykkimään, kun he näkivät +Christophen istahtavan noin vain ohimennen pianotuolille, lakkaamatta +kuitenkaan puhumasta, ja sitten sivelevän soittimeen katsomattakaan sen +koskettimia. Ja kun Schulz odotti hartaimmillaan, vetikin Christophe +jonkin harppumaisen sointusarjan ja kun hän sen teki, niin sävel +valtasi hänet; hän päästi nyt pianosta uusia akordeja, yhä edelleen +jutellen; sitten syntyi niistä kokonaisia musiikkilauselmia; ja silloin +hän vaikeni ja alkoi soittaa. Ukot vilkaisivat toisiinsa viekkaasti ja +onnellisina. + +-- Tunnetteko tätä? kysyi Christophe soittaen erästä _Liediään_. + +-- Että tunnenko! huudahti Schulz hurmautuneena. + +Christophe virkkoi, keskeyttämättä soittoaan ja kääntäen hiukan +päätänsä: + +-- Ohoh, eipä ole hyvä tämä teidän pianonne! + +Vanhus tuli hyvin murheiseksi. Hän pyysi anteeksi: + +-- Se on vanha, sanoi hän nöyrästi, se on niinkuin minä. + +Christophe kääntyi kokonaan ja katsoi vanhusta, joka tuntui pyytävän +häneltä anteeksi vanhuuttaan, ja otti häntä kaksin käsin ja nauraen +kädestä. Hän katsoi Schulzin viattomiin silmiin. + +-- Oh, sanoi Christophe, te olette paljoa nuorempi kuin minä. + +Schulz, nauroi ystävällistä nauruaan ja puhui ruumiinsa vanhuudesta, +sairaudestaan. + +-- No ei, ei, sanoi Christophe; siitä ei nyt ole kysymys, muuta minä +tarkoitan. Eikö väitteeni ole totta, Kunz? + +(Hän ei maininnut enää uusia tuttaviaan puhuttelusanalla: "herrat".) + +Kunz yhtyi kaikella innolla hänen mielipiteeseensä. + +Schulz koetti kääntää asian vanhan pianonsakin eduksi. + +-- Siinä on vielä sangen kauniita ääniä, sanoi hän nöyrästi. + +Ja hän kosketti niitä: neljä, viisi ääntä helähti aika raikkaasti +keskirekisterissä. Christophe ymmärsi, että tuo piano oli Schulzin +vanha ystävä, ja hän sanoi hienosti, -- ajatellen Schulzin silmiä: + +-- Niin, sillä on vielä kauniit silmät. + +Schulzin kasvot kirkastuivat. Hän alkoi sekavasti sotkien ylistellä +vanhaa pianoaan, mutta vaikeni heti: sillä Christophe oli alkanut +jälleen soittaa. _Lied_ seurasi nyt toistaan; Christophe lauloi +matalalla äänellä. Schulz ihaili vesissä silmin hänen jokaista +liikettään. Kunz pisti kätensä vatsan päälle ristiin ja sulki silmänsä +nauttiakseen paremmin. Silloin tällöin kääntyi Christophe noihin +vanhuksiin päin, näki heidät haltioissaan, ja säteili ilosta; ja hän +sanoi naiivin innostuneena, eivätkä toiset ajatelleetkaan nauraa +hänelle: + +-- Heh! Oliko tämä kaunis!... Entä tämä sitten! Mitäs sanotte tästä? +Entä tämä!... Tämä on kaikista kaunein... -- Nyt minä soitan teille +sellaisen pätkän, että hiukset nousevat päässänne pystyyn... + +Kun hän juuri lopetti erästä unelmoivaa kappaletta, alkoi käkikello +kukkua. Christophe ponnahti ylös ja ärjähti vimmasta. Kunz hätkähti +hereille, ja silmät pyörivät peljästyneinä hänen päässään. Schulz +taasen ei tiennyt, mitä tehdä; ja kun hän näki Christophen puivan +nyrkkiä kellossa kumartelevalle käelle ja kuuli hänen vaativan huutaen, +että oli taivaan tähden vietävä pois tuo idiootti, tuo vatsastaan +puhuva kummitus, huomasi Schulz heti, nyt ensi kertaa elämässään, +että kellon kukunta oli tosiaan sietämätöntä; ja hän otti itse tuolin +ja aikoi kavuta sille repiäkseen juhlanhäiritsijän seinästä irti. +Mutta hän oli vähällä pudota, ja Kunz esti häntä nousemasta uudestaan +tuolille; silloin kutsui hän Salomen sisään; emännöitsijä tuli +kuten tavallisesti kiirehtimättä ja ällistyi suuresti, kun hänelle +työnnettiin syliin seinäkello, jonka Christophe oli jo ennättänyt +irroittaa paikoiltaan. + +-- Mitä minun tälle on tehtävä? kysyi Salome. + +-- Mitä vain tahdot. Vie se pois! ja sitä ei saa enää näkyä täällä, +sanoi Schulz yhtä kärsimättömänä kuin Christophe. + +Hän kummasteli, kuinka hän oli voinut niin kauan sietää moista +kauhistusta. + +Salome arveli, että heiltä oli jokaiselta varmaan päässyt jokin ruuvi +irti. + +Piano alkoi jälleen soida. Tunnit vierivät nopeasti. Salome tuli +ilmoittamaan, että pöytä oli katettu. Schulz käski hänen olla hiljaa. +Hän tuli takaisin kymmenen minutin päästä. Ja sitten taas kymmenen. +Tällä kertaa hän oli suorastaan kiukusta läkähtyä, mutta koetti +tekeytyä ylen kylmäksi, asettui keskelle lattiaa ja huusi kuin torvi, +välittämättä Schulzin epätoivoisista viittauksista: + +-- Tahtovatko herrat syödä päivällisensä kylmänä ja pohjaan palaneena? +-- Salomesta se oli yhdentekevää; hän odotti vain käskyä. + +Schulz joutui tästä äkillisestä hyökkäyksestä ymmälle ja aikoi panna +palvelijansa koville, mutta Christophe purskahti nauruun. Kunz noudatti +hänen esimerkkiään, ja lopulta alkoi myöskin Schulz nauraa. Salome oli +menettelynsä vaikutukseen tyytyväinen ja käännähti kannoillaan kuin +kuningatar, joka tahtoo antaa katuville alamaisilleen anteeksi. + +-- Siinäpä tiukka nainen! sanoi Christophe nousten pianon äärestä. +Mikään ei olekaan sietämättömämpää kuin kesken konserttia saapuva +yleisö! + +He asettuivat pöytään. Se oli valtava ja maistuva ateria. Schulz oli +mairitellut Salomen itserakkautta, eikä emännöitsijä vaatinutkaan muuta +kuin jotain tekosyytä saadakseen näyttää koko taitonsa. Häneltä ei +puuttunutkaan koskaan siihen tilaisuutta, sillä nuo vanhat ystävykset +olivat hyvin herkkusuita. Koko Kunzin muoto muuttui ruokapöydässä; +hän kirkastui kuin aurinko; hän olisi kelvannut ravintoloitsijan +kyltiksi. Schulz oli yhtä altis makealle; mutta hänen huono terveytensä +pakotti hänet enemmän hillitsemään itseään. Tosin hän ei tavallisesti +siitä välittänyt, ja sai sen perästä päin kalliisti maksaa. Nyt +hän ei nurkunutkaan: jos hän tulisi sairaaksi, niin tietäisi hän +ainakin, että kannatti tulla. Hänellä oli samoin kuin Kunzillakin +ruuanvalmistusreseptejä, jotka olivat kulkeneet perintönä heidän +suvuissaan isiltä pojille. Salome oli siis tottunut työskentelemään +asiantuntijain arvostelemana. Mutta tällä kertaa hän oli pannut +erikoisesti parastaan saadakseen mahtumaan yhteen ainoaan ohjelmaan +kaikki mestariteoksensa: ateria oli kuin saksalaisen keittotaidon +näyttely, tavattoman voimallisia ruokia, varmoja, ei sekoituksista +valmistettuja; siinä olivat kaikkien mausteiden kaikki hyvät hajut, +paksut kastit, aina asiaankuuluvat keitot, mallikelpoinen lihaliemi, +valtavia ruutanoita, hapankaaliksia; siinä saatiin hanhet, kotikakut, +aniisi- ja kuminaleivät. Christophe aivan huudahteli haltioissaan, +suu ruokaa täynnä; hänellä oli isänsä ja isoisänsä suunnaton +ruuansulatuskyky: nuo miehethän olisivat syöneet vaikka kokonaisen +hanhen kerrallaan. Mutta samalla saattoi Christophe elää viikonpäivät +pelkällä leivällä ja juustolla, yhtä hyvin kuin syödä haljetakseen, +jos tilaisuus sattui. Schulz katseli häntä sydämellisin ja juhlallisin +pöytäisännän elein, katseli heltyvin silmin ja valeli häntä kaikilla +Rheinin viineillä. Kunz paistoi punaisena ja tunnusti Christophen +veljekseen ruuanmuistajana. Salomen naama oli leveässä naurussa. +-- Ensin, kun Christophe tuli heille, oli emännöitsijä pettynyt. +Schulz oli puhunut hänelle Christophesta sillä tavalla, että Salome +oli kuvitellut häntä jonkinlaiseksi Ylhäisyydeksi, arvonimineen +ja kunnianmerkkeineen. Ja nähdessään sitten Christophen oli hän +huudahtanut: + +-- Kuinka, tuollainenko se olikin? Mutta pöydässä saavutti Christophe +nyt koko hänen suosionsa; Salome ei ollut nähnyt ketään, joka olisi +tunnustanut hänen lahjansa niin loistavasti. Emännöitsijä ei nyt voinut +mennä takaisin keittiöön, vaan jäi ovelle katselemaan Christophea, joka +söi minkä kerkisi. Ja Salome seisoi kädet puuskassa ja nauroi ilosta +kohti kurkkua. Kaikki olivat hilpeällä päällä. Heidän onnessaan oli +ainoastaan yksi musta pilkku: Pottpetschmidt ei ollut läsnä. Sitä asiaa +valittivat he usein: + +-- Ah, jos hän olisi täällä! Se mies osaa syödä! Se se osaa juoda! Se +se osaa laulaa! + +He eivät väsyneet poissaolevaa ylistämään. + +-- "Jospa Christophe olisi saanut kuulla häntä! Mutta ehkäpä hän vielä +saisikin. Ehkäpä Pottpetschmidt tulisi kaupunkiin jo sinä iltana, tai +viimeistään seuraavana yönä..." + +-- Oh, ensi yönä minä olen jo kaukana, sanoi Christophe. + +Schulzin säteilevät kasvot synkkenivät. + +-- Kaukanako! toisti lian vapisevalla äänellä. -- Mutta ette kai te nyt +lähde pois? + +-- Lähden, sanoi Christophe iloisesti; tänään iltajunalla. + +Schulz tuli aivan lohduttomaksi. Hän oli ajatellut, että Christophe +viipyisi sen yön, ehkäpä useammankin hänen luonaan. Hän soperteli: + +-- Ei, ei vielä. Se ei ole mahdollista!... + +Kunz yhtyi häneen: + +-- Entä Pottpetschmidt!... + +Christophe katsoi noihin kahteen: pettymys, joka näkyi heidän +kilteillä, ystävällisillä kasvoillaan, oli liikuttava; hän sanoi: + +-- Kuinka te olette hyviä!... Minä lähden huomisaamuna; haluatteko niin? + +Schulz puristi häntä kädestä. + +-- Ah! huudahti hän! Minä olen niin onnellinen! Kiitoksia! Kiitoksia! + +Schulz oli aivan kuin lapsi, josta huomispäivä tuntuu niin kaukaiselta, +ettei hän voi sitä ajatella. Christophe ei lähtisi vielä tänään, heillä +oli vielä koko se päivä jäljellä, he viettäisivät koko illan yhdessä, +Christophe nukkuisi hänen kattonsa alla; muuta ei Schulz nähnyt; hän ei +tahtonut kauemmaksi katsoa. + +Ilo palasi jälleen. Schulz nousi yhtäkkiä seisomaan, tekeytyi +juhlalliseksi ja piti liikutetun ja mahtipontisen maljapuheen +vieraalleen, joka oli suonut hänelle suunnattoman ilon ja kunnian +tulemalla hänen pieneen kotikaupunkiinsa ja hänen matalaan majaansa; +hän joi maljan sille toivomukselleen, että Christophe palaisi sinne +pian takaisin, saavuttaisi maailmalla menestystä, mainetta, kaiken +onnen, jonka Schulz salli hänelle koko sielustaan. Sitten joi hän +uuden maljan "jalon musiikin kunniaksi", -- ja vielä yhden, -- se oli +hänen vanhan ystävänsä Kunzin malja, -- ja sitten taas, kevään maljan; +-- eikä hän unohtanut myöskään Pottpetschmidtiä. Kunz vuorostaan joi +Schulzin ja eräiden toisten maljan: ja Christophe kohotti lopuksi +maljan "rouva" Salomelle, joka silloin lensi aivan tummanpunaiseksi; ja +sitten hän viritti, antamatta muille aikaa vastata hänen puheeseensa, +erään tunnetun laulun, johon vanhukset hänen kanssaan yhtyivät, ja +sen jälkeen toisen, ja vieläkin yhden kolmiäänisesti, jossa puhuttiin +ystävyydestä, musiikista ja viinistä: ja lauluja säesti kaikuva nauru +ja lasien alinomainen kilahtelu vastatusten. + +Kello oli puoli neljä, kun he nousivat pöydästä. He olivat hyvällä +nousutuulella. Kunz vajosi nojatuoliin; hän olisi mielellään hiukan +torkahtanut. Schulzin jalat olivat aivan hervottomat aamullisesta +mielenliikutuksesta, ja samoin nyt lasien sisällöstä. He toivoivat +molemmat, että Christophe asettuisi jälleen pianon ääreen ja soittaisi +monta tuntia yhtämittaa. Mutta tuo hirmuinen poika olikin niin täydessä +kunnossa, että tuskin hän oli heläyttänyt pianosta pari kolme sointua, +kun hän sulki sen yhtäkkiä, katseli ulos ikkunasta ja kysyi, eikö +tästä lähdettäisi kävelemään, illalliseen asti. Luonto veti häntä +puoleensa. Kunz ei näyttänyt liian ihastuvan ehdotukseen, mutta +Schulzista oli aate heti mainio; täytyihän vieraalle näyttää edes +_Schönbuchwälderin_ puisto; Kunz veti hiukan suutansa irviin, mutta ei +asettunut vastarintaan; vaan nousi ylös niinkuin muutkin: hän halusi +yhtä hartaasti kuin Schulz näytellä Christophelle seutunsa kauneuksia. + +He lähtivät kävelemään. Christophe oli ottanut Schulzia käsipuolesta +ja vei häntä hiukan nopeammin kuin vanhus olisi tahtonut. Kunz kulki +otsaansa pyyhkiellen heidän perästään. He juttelivat kovaäänisesti +ja iloisesti. Ihmiset seisoivat porteilla ja katsoivat, kun he +menivät ohitse, ja heidän mielestään oli _Herr Professor_ Schulz +aivan kuin nuori mies. Kaupungista päästyään he lähtivät menemään +suoraan niittymaiden poikki. Kunz valitti, että oli kovin kuuma. Mutta +armoton Christophe väitti, että ilma oli mainio. Vanhusten onneksi +pysähdyttiin vähän väliä innokkaasti juttelemaan asioista, ja pakinat +saivat heidät unhottamaan matkan pituuden. Tultiin metsään. Schulz +laususkeli Goethen ja Edvard Möriken runoja. Christophe piti paljon +runoista; mutta hän ei jaksanut seurata mukana, kun niitä luettiin: hän +joutui aina kuunnellessaan omain epämääräisten unelmiensa valtaan, ja +silloin tulivat säveleet sanojen sijaan ja saivat hänet ne unohtamaan. +Hän ihaili Schulzin erinomaista muistia. Millainen tämä vilkas vanhus +olikaan: sairas, melkein ikäloppu, suljettu huoneeseensa suureksi +osaksi vuotta, joutunut pikkukaupunkiin melkein koko iäkseen, -- ja +mikä häneen verraten tuo Hassler, nuori, kuuluisa ja taiteellisen +elämän keskipisteessä asuva, matkustanut lisäksi ristiin rastiin +koko Europan konserttimatkoillaan, mutta kuitenkin tylsä kaikelle, +haluton tutustumaan mihinkään! Sitäpaitsi ei Schulz ollut perillä +ainoastaan kaikista niistä nykyaikaisen taiteen ilmauksista, mitä +Christophe tunsi, vaan hän tiesi suunnattoman määrän menneistä ja +ulkomaalaisista musiikkimiehistä, joista Christophe ei vielä ollut +kuullut puhuttavankaan. Hänen muistinsa oli kuin syvä kaivo, johon +kaikki taivaan kauniit vedet olivat kokoontuneet. Christophe ei +väsynyt siitä kaivosta ammentamaan; ja Schulz oli onnellinen, kun +Christophe niin hartaasti tahtoi kuulla. Hän oli joskus kyllä tavannut +suopeita kuuntelijoita tai kilttejä oppilaita; mutta koskaan hän ei +ollut kohdannut sellaista nuorta ja palavaa sielua, jonka kanssa hän +voi yhdessä innostua, hän, joka oli usein aivan tukahtua suureen +hartauteensa. + +He olivat jo erinomaisia ystäviä, kun vanhus yhtäkkiä varomattomasti +ilmaisi ihailunsa Brahmsia kohtaan. Christophien valtasi silloin +jäykkä viha: hän vetäisi kätensä pois Schulzin kainalosta ja sanoi +tylyllä äänellä, että se, joka rakasti Brahmsia, ei voinut olla hänen +ystävänsä. Heidän ilonsa sai aivan kuin kylmää vettä niskaansa. +Schulz oli liian arka ryhtyäkseen väittelemään ja liian kunniallinen +valehdellakseen; ja nyt hän vain änkytteli ja koetti selittää +ajatustaan. Mutta Christophe keskeytti hänet jyrkästi: + +-- Riittää! + +Eikä hän sietänyt vastaväitteitä. Tuli kolkko hiljaisuus. He kävelivät +edelleen. Vanhukset eivät uskaltaneet katsahtaa toisiinsa. Kunz +ryiskeli ja koetti saada pakinan jälleen käyntiin, puhumalla metsästä +ja kauniista ilmasta; mutta Christophe oli niin jörö, ettei välittänyt +enää mistään eikä vastannut kuin muutaman lyhyen sanan. Ja kun Kunz +ei saanut sanoilleen kaikua sillä taholla, koetti hän hiljaisuutta +lopettaakseen pakinoida Schulzin kanssa; mutta Schulzin kurkkua aivan +ahdisti, hän ei voinut puhua. Christophe vilkaisi häntä syrjästä, ja +oli purskahtaa nauruun: hän oli antanut hänelle jo anteeksi. Hän ei +ollutkaan Schulzille vakavasti vihoissaan; jopa hän tuomitsi olevansa +aika kollo, kun tuotti sillä tavoin surua tuolle vanhus-raukalle; mutta +kun hän jo oli käyttänyt väärin voimaansa, ei hän tahtonut näyttää +katuvansa, mitä oli sanonut. He kulkivat sillä tavoin äänettöminä +metsän reunaan saakka: kuului ainoastaan noiden kahden perinpohjin +väsyneen vanhuksen raskaat ja jäykät askelet; Christophe vihelteli, +eikä ollut heitä huomaavinaan. Yhtäkkiä hän ei enää jaksanut. Hän +purskahti nauruun, kääntyi Schulziin päin ja puristi vankoilla +kourillaan häntä käsivarsista: + +-- Hyvä, vanha Schulz! huudahti hän, katsoen Schulziin hellästi; täällä +on niin kaunista, kaunista!... + +Hän puhui luonnosta ja kauniista päivästä; mutta hänen nauravat +silmänsä tahtoivat sanoa: + +-- Sinä olet niin hyvä! Minä olen nauta. Anna minulle anteeksi. Minä +rakastan sinua. + +Vanhuksen sydän aivan suli. Tuntui kuin olisi aurinko taas ilmestynyt +pimennyksen jälkeen. Tuokioon hän ei vielä voinut virkkaa sanaakaan. +Christophe oli ottanut häntä uudestaan käsipuolesta ja puhutteli +häntä entistä lempeämmin; innoissaan hän käveli nyt kahta kiivaammin, +huomaamatta, että hän rasitti tällä tavoin kovin tovereitaan. Schulz +ei valittanut; hän ei edes huomannut väsymystään, niin tyytyväinen +hän oli. Hän tiesi kyllä, että hän saisi maksaa kaikki tämänpäiväiset +varomattomuutensa. Mutta hän ajatteli itsekseen: + +-- Se on huomisen asia! Kun _hän_ on lähtenyt pois, on minulla aikaa +levätä. + +Mutta Kunz, joka ei ollut niin harras, seurasi kymmenen askelta +taempana surkeannäköisenä. Christophe huomasi sen viimein. Hän +pyysi silloin aivan nolona anteeksi, ja ehdotti, että asetuttaisiin +loikoilemaan nurmikolle, poppelien siimekseen. Schulz tietysti suostui +ehdotukseen, arvelematta hetkeäkään, mitä hänen katarrinsa siitä +pitäisi. Onneksi Kunz ajatteli sitä asiaa hänen puolestaan; tai ainakin +hän otti sen tekosyyksi, ettei hänen itsensä olisi tarvinnut antautua +vilustumaan kosteassa maassa näin likomäräksi hiostuneena. Hän ehdotti, +että mentäisiin läheiselle asemalle ja palattaisiin sieltä junalla +kaupunkiin. Niin tehtiinkin. Vaikka he olivat väsyneitä, täytyi heidän +nyt kulkea yhä kovemmin, etteivät olisi myöhästyneet junalta: he +joutuivat asemalle juuri kun juna ajoi sinne. + +Heidät nähdessään ryntäsi muuan kookas mies ulos vaunusillalle ja +ärjähteli Schulzin ja Kunzin nimiä, jatkaen niitä kokonaisella +luettelolla heidän titteleitään ja arvonimiään, ja huitoen käsiään kuin +hullu. Schulz ja Kunz vastasivat hänelle, ilosta nauraen, ja heiluttaen +hekin käsiään; he juoksivat kiireesti tuon ison miehen vaunua kohti, +ja mies jälleen hyökkäsi heitä vastaan, töytäten syrjään muita +matkustajia. Christophe ällistyi ja juoksi mukana: + +-- Mikä se on? + +Toiset huusivat hänelle riemuissaan: + +-- Se on Pottpetschmidt! + +Siitä nimestä ei Christophe tullut hullua hurskaammaksi: hän oli jo +unohtanut päivällisaterialla juodut maljat. Pottpetschmidt seisoi +vaunusillalla, Schulz ja Kunz alhaalla asemalla, ja he melusivat kaikki +kilpaa, ihmettelivät tällaista onnenpotkua. He kapusivat kaikki ylös +lähtevään junaan. Schulz esitteli Christophen. Pottpetschmidt tervehti +häntä, ja silloin hänen kasvonsa aivan kuin jähmettyivät yhtäkkiä, +hän tuli jäykäksi kuin seiväs; mutta tuosta lyhyestä muodollisuudesta +päästyään tarrasi hän kiinni Christophen käteen ja ravisti sitä viisi, +kuusi kertaa niin, että se oli irtautua nikamistaan; ja sitten alkoi +mies jälleen hölistä. Christophe ymmärsi hänen huudoistaan, että +hän ylisti Jumalaa tästä harvinaisesta sattumasta. Se ei estänyt +häntä hetki myöhemmin haukkumasta, käsillään lantioitansa pieksäen, +kovaa onneaan, että hän olikin lähtenyt kaupungista, -- hän, joka ei +ollut sieltä poissa paljon milloinkaan, -- juuri silloin, kun _Herr +Kapellmeister_ saapui. Schulzin sähkösanoma oli tuotu hänelle vasta +aamulla, tunti ensimäisen junan lähdön jälkeen; hän oli nukkunut +vielä, kun se tuli, ja olivat nähneet hyväksi olla häntä herättämättä. +Hän oli haukkunut kaiken aamua hotellilaisia. Ja hän myrskysi heitä +vastaan vieläkin. Hän ei ollut ottanut vastaan potilaitaan, oli antanut +palttua afääriasioille ja lähtenyt heti seuraavalla junalla, sellainen +kiire hänellä oli kaupunkiin; mutta se perhanan juna ei yhtynytkään +pääradan junaan: eräällä väliasemalla oli Pottpetschmidtin täytynyt +odottaa kolme tuntia. Hän oli tyhjentänyt kaikki sanastossaan löytyvät +kirousvarat, ja kertonut pahan onnensa parikymmentä kertaa toisille +matkustajille, jotka odottivat asemalla pääradan junaa samoin kuin +hänkin. Viimein oli hän päässyt lähtemään. Hän aivan vapisi, ettei vain +joutuisi liian myöhään... Mutta, Jumalan kiitos!... Jumalan kiitos!... + +Hän tarttui uudestaan Christophen käsiin ja rusensi niitä isoissa, +karvasormisissa kourissaan. Hän oli satumaisen kookas, ja suhteiltaan +suurenmoinen; pää neliskulmainen möhkäle, tukka punainen ja pitkin +pintaa leikattu, naama rokonarpinen, parta pois ajettu, silmät suuret, +nenä iso, huulet paksut, leuka kaksinkertainen, kaula lyhyt, hartiat +hirvittävän leveät, vatsa kuin tynnyri; käsivarret harrottivat +hajallaan ruumiista, jalkoterät ja kädet valtavan kokoiset; koko +mies jättiläismäinen, ruuan ja oluen liikakäytöstä epämuodostunut +lihamöhkä; tuollainen ihmiskasvoinen tupakkahuhmar, jollaisia joskus +näkee vyöryvän Baierin kaupunkien kaduilla; ihmislaji, jossa piilee +salaisuus, kuinka ihminen voi jonkinlaisella samansuuntaisella +lihoituksella kuin paistiksi hoidetun siipikarjan muuttua sellaiseksi. +Hän hikoili ilosta ja kuumissaan aivan kuin voikimpale; eikä hän +väsynyt puheluun, istuessaan siinä, kädet hajalleen levitetyillä +polvillaan, tai vierustoverien polvilla, vaan vieritti saksalaisia +konsonanttejaan oikealla katapultin, jyrinällä. Joskus puhkesi hän +sellaiseen nauruun, että koko hänen ruumiinsa tärisi: silloin nakkasi +hän päänsä taaksepäin, avasi suunsa ja nauroi, kuorsaten, rohisten, +tikahtumaisillaan. Hänen naurunsa tarttui Schulziin ja Kunziinkin; ja +aina, kun he siitä puuskasta pääsivät, katselivat he Christopheen vettä +silmistään pyyhkien. He näyttivät ikäänkuin kysyvän: + +-- Kas tuollainen hän on!... Mitäs hänestä sanotte? + +Christophe ei sanonut mitään; hän ajatteli kauhuissaan: + +-- Tuoko hirviö laulaa sävellyksiäni? + +He menivät Schulzin kotiin. Christophe toivoi saavansa pelastua +Pottpetschmidtin laululta, eikä hän kehoitellut häntä vähääkään +laulamaan, vaikka Pottpetschmidt paloi halusta näyttää taitoaan ja +vihjaili tuon tuostakin siihen suuntaan. Mutta Schulz ja Kunz halusivat +liian hartaasti tuottaa ystävälleen kunniaa: laulusta ei päästy! +Christophe asettui pianon ääreen melkoisen vastahakoisesti; hän +ajatteli: + +-- Möhkäle-parka, sinä et tiedä, mikä sinua odottaa: varo nahkaasi! +Minä en säästä sinua. + +Hän tiesi kyllä, että hän pahoittaisi siten Schulzin mieltä, ja +se oli hänestä kovin ikävää; mutta siitä huolimatta hän päätti +vaikkapa mieluummin tuottaa hänelle surua kuin antaa tuollaisen sir +John Falstaffin ruhjoa ja nuijia sävellyksiään. Mutta Christophen +ei tarvinnut kärsiä tunnonvaivoja eikä tehdä vanhaa ystäväänsä +murheelliseksi: iso mies lauloi ihailtavasti. Jo ensimäiset tahdit +kuullessaan Christophe vavahti hämmästyksestä. Schulz, joka katseli +koko ajan tarkoin Christophea, vapisi sen nähdessään: hän luuli, ettei +Christophe ollut tyytyväinen; eikä hän rauhoittunut ennenkuin näki +hänen kasvojensa kirkastuvan yhä enemmän sikäli kuin hän soitti. Hän +itsekin alkoi hohtaa Christophen ilon heijastusta; ja kun kappale +loppui ja Christophe kääntyi ja huudahti, ettei hän koskaan vielä +ollut kuullut _Liedejään_ laulettavan näin hyvin, oli Schulzin hurmaus +vieläkin suloisempaa ja syvempää kuin Christophen tyytyväisyys ja +Pottpetscmidtin voitonriemu; sillä heillä kahdella oli aina oma ilonsa, +mutta Schulz riemuitsi heidän molempien ilosta. Konserttia jatkui. +Christophe huudahteli hämmästyksestä: hän ei jaksanut käsittää, +kuinka tuo kömpelö ja jokapäiväinen olento saattoi tulkita niin +hyvin hänen _Liediensä_ ajatuksen. Tosin eivät kaikki vivahdukset +olleet aivan tarkkoja, mutta laulussa oli sellainen vauhti, intohimo, +ettei hän milloinkaan ollut saanut puhalletuksi moista täydellisesti +ammattilaulajiin. Hän katsahti Pottpetschmidtiin, ja mietti itsekseen: + +-- Onko tuo tosiaan niin herkkä? + +Mutta hän ei huomannut laulajan silmissä muuta tulta kuin tyydytetyn +turhamaisuuden ilon. Itsetiedoton voima pani liikkeelle tuon massan. +Se sokea ja passiivinen voima oli ikäänkuin armeija, joka taistelee +tietämättä, ketä vastaan ja mitä varten. _Liedien_ henki valtasi sen ja +se totteli riemuiten: sillä se kaipasi toimintaa. Oman onnensa valtaan +jätettynä se ei olisi tiennyt, kuinka tämä tapahtui. + +Christophe ajatteli, että suuri veistäjä ei ollut luomispäivänä +huolinut ottaa vaivakseen pistää oikeille paikoilleen kutakin +karkeishakattujen ihmishahmojensa jäsentä, vaan oli hän ne jaellut +heille miten sattui, välittämättä, sopivatko ne jäsenet aina yhteen, +sillä tavoin olivat kunkin ihmisen kappaleet hyvin kirjavaa syntyperää, +ja sama mies oli siis hajoiteltu viiden, kuuden toisen osalle: aivot +olivat yhdellä, sydän toisella, sieluun sopiva ruumis kolmannella; +soitin oli yhdellä ja soittimenkäyttäjä toisella. Jotkut ihmiset +olivat kuin ihania viuluja, jotka pysyivät kaiken ikänsä laatikossa +sentähden, ettei sattunut ketään sopivaa soittamaan heitä. Ja ne, +jotka olivat luodut heitä soittamaan, olivat kaiken elämänsä ajan +pakotetut tyytymään surkeihin rämppiin. Christophella oli sitä suurempi +oikeus ajatella tällä tavoin, koska hän oli vimmoissaan itselleen, +ettei hän ollut milloinkaan osannut laulaa puhtaasti ainoaakaan omaa +sävellystään. Hänellä oli väärä ääni, eikä hän voinut kuunnella sitä +kuin suurimmaksi kauhukseen. + +Mutta sitten alkoi Pottpetschmidt, menestyksestään juopuneena, "panna +ilmettä" Christophen _Liedeihin_; hän pisti siis oman ilmeensä +Christophen sävyn sijaan. Christophesta ei muutos tietystikään ollut +hänen sävellystensä eduksi; ja hän synkkeni. Schulz huomasi sen. Hän +oli niin vailla arvostelukykyä ja ihaili niin suuresti ystäviään, +ettei hän omasta aloitteestaan olisi huomannut, kuinka huono +Pottpetschmidtin maku oli. Mutta hänen kiintymyksensä Christopheen sai +hänet nyt nopeasti ymmärtämään nuorukaisen ajatuksen salaisimmatkin +vivahdukset: hän ei ollut enää itseään, hän oli siirtynyt Christopheen, +ja nyt kiusasi häntä Pottpetschmidtin ontto mahtipontisuus. Hän +koetti kaikin mokomin estää laulajaa luisumasta tälle vaaralliselle +jyrkänteelle. Pottpetschmidtiä ei ollut helppo saada vaikenemaan. +Suurimmalla vaivalla onnistui Schulzin tukkia hänen suunsa, kun hän +tahtoi Christophen ohjelmavaraston tyhjennettyään kajauttaa jatkoksi +vielä eräitä niin joutavanpäiväisiä muita tekeleitä, että Christophen +tukka nousi pystyyn kuin piikkisian harjakset jo pelkän niiden nimen +kuullessaankin. + +Onneksi pisti illalliskutsu kuonokopan Pottpetschmidtille. Se tarjosi +hänelle toisen alan näyttää kuntoaan: ja siinä hän oli voittamaton; +Christophe, jota aamuinen pöytäottelu väsytti yhä, ei koettanutkaan +kilpailla Pottpetschmidtin kanssa. + +Ilta kului nopeasti. Nuo kolme vanhusta istuivat pöydän ääressä ja +katselivat kaikki Christopheen; he oikein ahmivat hänen sanojaan. +Christophesta tuntui merkilliseltä, että hän istui nyt tässä, +pikkukaupungissa, syrjäseudulla, noiden ukkojen keskellä, joita +hän ei ollut ennen tätä päivää nähnyt, ja oli heidän kanssaan +tuttavallisemmissa väleissä kuin parhaitten omaistensa. Hän ajatteli, +miten taiteilijalle yleensä tekisi hyvää, jos hän saattaisi aavistaa, +minkälaisia tuntemattomia ystäviä hänen aatteensa ovat maailmassa +tavanneet, -- kuinka sellainen lämmittäisi hänen sydäntään ja lisäisi +hänen voimiaan... Mutta niin ei suinkaan useimmiten käy: ja kukin jää +yksin ja kuolee yksin, peljäten sanoa, mitä tuntee, peljäten sitä +enemmän, kuta enemmän hän tuntee ja kuta hartaammin hän kaipaisi +ajatuksiaan ilmaista. Joutavien kohteliaisuuksien latelijain ei ole +vaikeaa puhua. Mutta niiden, jotka enimmän tarvitseisivat ilmaista +tunteitaan, on pakko avata suunsa väkisin voidakseen hiiskua +rakkaudestaan. Niinpä täytyykin olla kiitollinen henkilöille, +jotka uskaltavat puhua: he ovat epäilemättä taiteilijan apulaisia +hänen työssään. -- Christophe tunsi harrasta kiitollisuutta vanhaa +Schulzia kohtaan. Hän osasi kyllä erottaa hänet noista hänen kahdesta +ystävästään: hän tunsi, että Schulz oli tuon pienen kolmikon sielu; +toiset olivat ainoastaan hänen lämpöisen hyvyytensä ja rakkautensa +heijastusta. Kunzin ja Pottpetschmidtin ystävyys Christophea kohtaan +oli aivan toisenlaista kuin Schulzin. Kunz oli egoisti: musiikki tuotti +hänelle jonkinlaista fyysillistä hyvinvoipaa tyydytystä, aivan kuin +hän olisi silitellyt isoa kissaa. Pottpetschmidt sai siitä nautintoa +turhamaisuudelleen ja ruumiilleen liikuntoa. Kumpikaan ei heistä +kaivannutkaan häntä ymmärtää. Mutta Schulz unohti kokonaan itsensä: hän +rakasti. + +Oli jo myöhä. Schulzin ystävät lähtivät kotiinsa, yön selkään. +Christophe jäi kahden kesken Schulzin kanssa. Hän sanoi Schulzille: + +-- Nyt minä soitan yksinomaan teille. + +Hän asettui pianon ääreen ja soitti, -- niinkuin hän osasi soittaa, +silloin, kun häntä lähellä oli joku, josta hän suuresti piti. Hän +soitti uusimpia sävellyksiään. Vanhus oli haltioissaan. Hän istui +lähellä Christophea, eikä jättänyt häntä silmistään, ja aivan pidätti +hengitystään. Sydämenhyvyydessään ja osaamatta ottaa mitään onnea +pelkästään itselleen hoki hän väkisinkin: + +-- Ah, miten ikävää, ettei Kunz ole enää täällä! + +(Tämä teki Christophen hieman kärsimättömäksi). + +Christophe soitti yhä; he eivät olleet puhuneet keskenään sanaakaan. +Kun Christophe lopetti, eivät he puhuneet vieläkään mitään +kumpainenkaan. Kaikki oli hiljaista: koko talo ja katu nukkuivat. +Christophe kääntyi ja näki, että vanhus itki: hän nousi, meni ja +syleili häntä. He juttelivat keskenään hiljaa, hiiskumattoman +rauhallisessa yössä. Seinäkellon tikutus kuului heikosti viereisestä +huoneesta. Schulz puhui matalalla äänellä, kädet ristissä, ruumis +kumarassa, hän kertoi elämänsä surut Christophelle, joka kyseli häneltä +yhtä ja toista; joka hetki oli hänellä tunnonvaiva, että hän muka +nurkui, hän tahtoi melkein sanoa: + +-- Minä olen väärässä... minulla ei ole oikeutta valittaa... maailma on +ollut minulle kovin hyvä... + +Eikä hän tosiaan valittanut: ainoastaan alakuloisuus henki hänen +tahtomattaan hänen yksinäisen, elämänsä koruttomasta tarusta. Hän +sekoitti tuskallisimmilla hetkillä kertomukseensa ylen hämäriä ja +sentimentaaleja idealismin uskontunnustuksia, jotka ärsyttivät kylläkin +Christophea, mutta joita vastaan hänestä olisi ollut julmaa nyt +väittää. Pohjaltaan ne olivat Schulzissa paljoa vähemmin varmaa ja +selvää uskoa kuin ainoastaan kiihkeää kaipuuta uskoa, -- epätietoista +toivoa, johon hän takertui kiinni kuin pelastusrenkaaseen. Hän etsi +sanoilleen vahvistusta Christophen silmistä. Christophe huomasi +vanhan ystävänsä silmien anomuksen, ystävän, joka kiintyi liikuttavan +luottavasti häneen, joka rukoili häneltä vastausta -- laatien sen +itse jo valmiiksi. Silloin puhui Christophe Schulzille tyynen uskon +ja omaan itseensä luottavan voiman sanoja, joita vanhus odottikin ja +jotka tekivät hänelle hyvää. Vanha ja nuori olivat nyt unohtaneet +heitä erottavat ikävuodet: he olivat niin lähellä toisiaan kuin kaksi +samanikäistä veljeä, jotka rakastavat toisiaan ja ovat toisilleen +keskinäisenä apuna; heikompi haki tukea voimakkaammasta: vanhus +turvautui nuoren miehen sieluun. + +He erosivat, kun kello oli yli kaksitoista. Christophien oli +noustava ylös varhain lähteäkseen kaupungista samalla junalla, jolla +hän oli tullutkin. Hän ei vetelehtinyt riisuutuessaan. Vanhus oli +varustanut vieraalleen huoneen sellaiseen kuntoon kuin olisi ajatellut +Christophien asuvan siinä kuukausia. Hän oli asettanut pöydälle +ruusuja, ja laakerinoksan. Kirjoituspöydälle oli hän levittänyt aivan +uuden imupaperin. Hän oli kannattanut sinne heti aamulla pianinon. +Hän oli valinnut ja järjestänyt hyllylle sängyn pääpuoleen kirjoja, +jotka olivat hänestä kaikkein kalleimmat ja rakkaimmat. Ei löytynyt +pikkuseikkaa, jota hän ei ollut hellyydellä miettinyt. Mutta se +oli hukattua vaivaa: Christophe ei edes huomannutkaan mitään. Hän +heittäytyi vuoteeseen ja nukkui heti sikeään uneen. + +Schulz ei nukkunut ollenkaan. Hän pohti päässään kaikkia iloja, mitä +hän oli tänään saanut. Ja tunsi jo myöskin surua, siksi, että ystävä +lähtisi pois. Hän muisteli alusta alkaen kaikkea, mitä he keskenään +olivat puhelleet. Hän ajatteli, että hänen rakas Christophensa nukkui +lähellä häntä, seinän toisella puolella, sänky aivan siinä kiinni. +Schulz oli lopen uupunut, hänen jäseniään pakotti ja henkeä ahdisti; +hän aavisti, että hän oli vilustunut kävelymatkalla ja että hän saisi +taas uuden taudinpuuskan; mutta hän ajatteli ainoastaan: + +-- Kunhan pysyn tällaisena hänen lähtöönsä asti! + +Ja hän pelkäsi herättävänsä Christophen, kun hänelle tuli yskänkohtaus. +Hän oli kuvaamattoman kiitollinen Jumalalle, ja hän alkoi nyt sepittää +runoa muinaisen Simeonin kiitosvirren sanoihin: _Nunc dimittis_... Hän +nousi vuoteesta, hien vallassa, kirjoittamaan runoaan, ja hän istui +pöytänsä ääressä, kunnes oli saanut värssynsä huolellisesti puhtaiksi, +liittäen niihin nöyryyttä uhkuvan omistuksen ja merkiten alle nimensä +ja päivämäärän. Sitten hän meni jälleen sänkyynsä, vilunväreet +ruumiissaan, eikä saanut koko yönä itseään lämpenemään. + +Aamu alkoi hämärtää. Schulz ajatteli murheisin mielin eilistä aamua. +Mutta samalla hän moitti itseään ankarasti, että hän turmeli näillä +ajatuksilla nekin vähäiset onnenhetket, mitä hänellä oli vielä +jäljellä; hän tiesi kyllä, että hän katuisi huomenna hetkiä, joiden +hän antaisi tänään mennä turhaan; hän päätti olla mitään kadottamatta. +Hän seurasi korva tarkkana, kuuluisiko vierashuoneesta mitään ääntä. +Mutta Christophe ei liikahtanutkaan. Hän nukkui aivan samassa asennossa +kuin oli nukkumaan ruvennut; hän ei ollut hievahtanut kertaakaan. +Kello löi puoli seitsemän, ja hän nukkui yhä. Varsin helppo olisi +ollut antaa hänen myöhästyä junasta, ja varmaankin olisi Christophe +sille kepposelle vain nauranut. Mutta vanhus oli liian tunnollinen +määrätäkseen sillä tavoin ystävän asioissa ilman hänen suostumustaan. +Hän selitteli tosin itselleen: + +-- Se ei ole suinkaan minun vikani. Eihän se ole varsin minun syyni. +Tarvitsee ainoastaan olla herättämättä häntä. Ja jos hän ei herää +ajoissa, niin saan viettää vielä kokonaisen päivän hänen kanssaan. + +Mutta sitten hän vastasi itselleen: + +-- Ei, minulla ei ole siihen oikeutta. + +Ja hän piti velvollisuutenaan nousta herättämään Christophea. Hän +kolkutti hänen oveensa. Christophe ei kuullut heti; täytyi koputtaa +uudestaan. Se oli vaikeaa ukosta, hän ajatteli: + +-- Ah, kuinka hän nukkui hyvin! Hän olisi maannut siinä vaikka puoleen +päivään!... + +Viimein vastasi Christophen iloinen ääni lukon takaa. Kun hän kuuli, +mitä kello oli, niin hän oikein huudahti; ja saattoi huomata, kuinka +hän alkoi kiireesti liikkua huoneessaan, pukeutui esineitä kolisuttaen, +lauloi aarian pätkiä, kysellen samalla ystävällisesti milloin mitäkin +Schulzilta seinän takaa ja päästellen sukkeluuksia, joille vanhuksen +oli suruissaankin pakko nauraa. Ovi aukesi: Christophe ilmestyi +virkkuna, levänneenä, loistavin kasvoin; hän ei ajatellutkaan suurta +huolta, jonka hän tuolle vanhukselle tuotti. Oikeastaan ei hänellä +olisi ollut mitään kiirettä lähteä, hänelle ei olisi tullut mitään +vahinkoa, jos hän olisi jäänyt sinne vielä muutamaksi päiväksi; ja +mikä ilo se olisi Schulzille ollutkaan! Mutta Christophe ei voinut +täydellisesti sen ilon suuruutta aavistaa. Ja muuten: vaikka hän +pitikin vanhuksesta, tuntui hänestä hyvältä nyt lähteäkin: hän oli +väsynyt eilispäivän alinomaiseen juttelemiseen noiden olentojen kanssa, +jotka takertuivat aivan epätoivon vimmalla häneen kiinni. Ja sitäpaitsi +hän oli nuori, hän ajatteli, että kyllä he vielä näkisivät toisensa; +eihän tästä ollut lähtö maailman loppuun! -- Vanhus tiesi puolestaan +kyllä, että hän olisi pian maailman reunaa kauempanakin; ja hän katseli +Christophea jo koko ikuisuuden varalta. + +Schulz saattoi Christophen asemalle, vaikka olikin lopen väsynyt. Satoi +kylmää tihkusadetta, aivan äänetöntä. Kun Christophe avasi asemalla +kukkaronsa, huomasi hän, ettei hänellä ollut enää rahaa tarpeeksi +ostaakseen pilettiä kotiasemalle saakka. Hän tiesi, että Schulz +lainaisi hänelle ilomielin; mutta hän ei tahtonut häneltä pyytää... +Miksi ei? Miksi kieltää henkilöltä, joka meitä rakastaa -- onni auttaa +meitä?... Hän ei tahtonut sitä, hienotuntoisuuden tähden, -- tai ehkä +ylpeydestä. Hän osti lipun ainoastaan eräälle väliasemalle, ja sanoi, +että hän halusi kulkea lopun matkaa jalkaisin. + +Lähtökello soi. He syleilivät toisiaan vaunusillan portaalla. Schulz +pisti Christophen kouraan yöllä kirjoittamansa runon. Hän seisoi +asemasillalla, vaunun kohdalla. Heillä ei ollut enää mitään toisilleen +sanomista, kuten usein pitkillä jäähyväishetkillä käy; mutta Schulzin +silmät, ne puhuivat: ne eivät irronneet Christophen kasvoista ennenkuin +juna oli lähtenyt. + +Vaunu katosi rautatien mutkan taakse. Schulz oli taas yksin. Hän meni +takaisin kotiinsa, likaista puistokujaa; hän kulki vaivalla, tunsi +yhtäkkiä koko väsymyksensä, vilun, sateisen päivän surullisuuden. +Tuskin jaksoi hän kotiin ja nousta ylös portaansa. Hän pääsi parhaiksi +kamariinsa, silloin tuli hänelle yskä ja tukeutuskohtaus. Salome tuli +auttamaan häntä. Kesken valituksia, jotka purkausivat ilmi valastenkin, +Schulz hoki: + +-- Miten hyvä... miten hyvä, että se kesti tähän asti!... + +Hän tunsi vointinsa sangen huonoksi. Hän meni vuoteeseen. Salome +lähti noutamaan lääkäriä. Vuoteessa Schulzin koko ruumis hervahti +kasaan kuin ryysy. Hän ei olisi voinut itseään liikauttaa; ainoastaan +hänen rintansa läähätti kun pajan palkeet. Hänen päänsä oli raskas +ja kuumeinen. Koko sen päivän eli hän uudelleen mielessään eilisen +päivän tapaukset, sen jokaisen hetken: näillä muistelmilla hän itseään +yhä kidutti, ja moitti vielä itseään, että valitti sellaisen onnen +saatuaan. Kädet ristissä ja rakkaudesta paisuvin sydämin hän kiitti +Jumalaa. + + + + +Christophe palasi kotiseudulleen; se päivä oli jälleen kirkastanut +hänen mielensä, ja pikkukaupunkiin jääneiden ystävien suuri kiintymys +oli kohottanut hänen itseluottamustaan. Kun hän oli ajanut junalla +niin pitkälle kuin hänen ostamansa piletti salli, laskeusi hän +iloisesti junasta ja alkoi taivaltaa jalkaisin. Hänellä, oli edessään +noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan +kulki laiskasti kuin koulupoika. Oli huhtikuu. Luonto ei ollut vielä +varsin kehittynyt. Lehtien silmut aukesivat kuin ryppyiset pikkukädet +mustien oksien päissä; omenapuut olivat kukassa, ja rennot orjanruusut +hymyilivät pitkin pensasaitain varsia. Lehdettömän metsän yläpuolella, +joka alkoi jo herkän-vihertävänä silmikoida, kohosi vanha, romantinen +linna pienen kukkulan laella, ikäänkuin voitonmerkki keihään kärjessä. +Aran-sinisellä taivaalla väikkyi mustanpuhuvia pilviä. Varjot +kiitelivät pitkin keväisiä maita; silloin tällöin ropisi rankkasade; +sitten paistoi jälleen kirkas aurinko, ja linnut lauloivat. + +Christophe huomasi, että hän oli jonkun hetken ajatellut +Gottfried-enoa. Pitkään aikaan hän ei ollut yleensä muistanut tuota +miesparkaa; ja nyt hän kummasteli, miksi hän tuli juuri nyt hänen +mieleensä, aivan itsepintaisesti; se vaivasi hänen ajatuksiaan, kun hän +siinä kulki erästä poppeleita kasvavaa lehtikujaa pitkin, välkkyvän +kanavan rantaa; ja se kuva seurasi häntä niin voimakkaasti, että hän +oli näkevinään Gottfriedin ilmielävänä tulevan vastaansa, kääntyessään +erään korkean aitamuurin kulman taakse. + +Taivas oli synkennyt. Rankkasade ja raekuuro romahti, ja ukkonen +jyrisi kaukana. Christophe oli tullut lähelle kylää; hän näki sen +ruusunpunaisten päätyjen ja punaisten kattojen kohoavan jo tuuheasta +metsiköstä. Hän joudutti askeleitaan, ja meni pitämään sadetta +ensimäisen talon kattoulkoneman alle. Rakeita tuli sakeanaan; +ne pieksivät kalisten kattotiilejä ja ponnahtivat tielle kuin +lyijypallot. Tien ravit täyttyivät äyräitään myöten vedellä. Kukkivien +hedelmätarhain ylitse viritti sateenkaari loistavan ja räikeän +nauhansa, synkän-sinisten pilvien yläpuolelle. + +Talon ovella seisoi muuan nuori tyttö, sukankudin kädessä. Hän pyysi +ystävällisesti Christophea käymään sisään. Christophe suostui. +Huone, johon hän meni, oli samalla kertaa ruokasali ja makuukamari. +Peränurkassa riippui pata roihuavalla tulella. Muuan maalaisnainen +puhdisteli siellä vihanneksia, toivotti Christophelle hyvää päivää +ja pyysi häntä tulemaan lieden ääreen kuivaamaan itseään. Nuori +tyttö meni noutamaan pullon viiniä ja tarjosi Christophelle juoda. +Istuen toisella puolella pöytää hän kutoi edelleen, helmoissaan kaksi +häärivää pienokaista, jotka leikkivät, heittäytyen vihanneskasaan. +Hän ryhtyi pakinoihin Christophen kanssa. Christophe huomasi vasta +hetken päästä, että hän oli sokea. Hän ei ollut suinkaan kaunis. +Muuten oli hän lujatekoinen tyttö, posket punaiset, hampaat valkeat, +mutta kasvonpiirteissä ei ollut säännöllisyyttä. Hänen kasvonsa olivat +hymyilevät ja hiukan ilmeettömät niinkuin monilla sokeilla; ja samoin +oli hänellä vimma haastaa ihmisistä ja asioista sillä tavoin kuin hän +olisi ne nähnyt. Ensin Christophe ällistyi ja ajatteli, pitikö tuo +häntä pilkkanaan, kun tyttö sanoi rauhallisesti hänelle, että luonto +oli tänään niin kaunis. Mutta kun hän sitten katseli vuoroin sokeaa +ja vuoroin vihanneksia puhdistavaa naista, näki hän, ettei täällä +tytön sanoja kummasteltu. -- Nuo kaksi naista kyselivät Christophelta +ystävällisesti, mistä hän oli matkalla ja mitä kautta hän oli tullut. +Sokea sekautui puheeseen, hiukan liioitellun innokkaasti; hän myönteli +Christophen matkan varrella luonnosta tekemät huomiot oikeiksi tai +lausui niistä oman, eriävän ajatuksensa. Tietysti osuivat hänen +huomautuksensa usein päin seiniä. Tyttö näytti koettavan vakuutella +itselleen, että hän näki yhtähyvin kuin vieraskin. + +Sillä välin oli muuta talon väkeä tullut sisään: noin +kolmekymmen-vuotias, vankka talonpoika ja hänen nuori vaimonsa. +Christophe jutteli hiljalleen heidän kaikkien kanssa; ja hän katseli +taivaalle, joka nyt kirkastui, ja odotti, että voisi lähteä jälleen +jatkamaan matkaansa. Sokea alkoi hyräillä erästä laulua, antaen samalla +sukkapuikkojensa ahkerasti liikkua. Se laulu toi Christophen mieleen +monia entisiä muistoja. + +-- Kuinka tekin tunnette tuon laulun? kysyi hän. + +(Gottfried oli aikoinaan opettanut sen Christophelle.) + +Christophe hyräili lopun laulua. Tyttö alkoi nauraa. Hän lauloi nyt +säkeiden alut ja Christophe huviksensa loput. Hän nousi jo, mennäkseen +katselemaan ulos ilmaa, ja kulki siinä huoneen läpi ovelle, tähystellen +ohimennen ja muuten vain sinne tänne huoneen nurkkiin; silloin huomasi +hän nurkassa, astiapöydän vieressä erään esineen, joka sai hänet aivan +säpsähtämään. Se oli pitkä, koukkupäinen sauva, jonka kädensijaan oli +leikattu kömpelösti pienen kumartavan ja hattuaan nostavan miehen kuva. +Christophe tunsi hyvin tuon sauvan: hän oli leikkinyt sillä pienenä. +Hän ryntäsi, tempasi sauvan käteensä, ja kysyi ahtaalla äänellä: + +-- Mistä... mistä te olette saaneet tämän? + +Isäntä katsahti häneen ja vastasi: + +-- Muuan ystävä heitti sen tänne; vanha ystävä, joka nyt on kuollut. + +Christophe huudahti: + +-- Gottfried? + +Kaikki kääntyivät ja kysyivät. + +-- Mistä te hänet tunnette? + +Ja kun Christophe sanoi, että Gottfried oli hänen enonsa, hämmästyivät +he kaikki ja tulivat liikutetuiksi. Sokea nousi, hänen lankakeränsä +kieri pitkin permantoa, hän tallasi kudintaan jalkoihinsa, tarttui +Christophen käteen ja toisti järkytettynä: + +-- Oletteko te hänen sisarensa poika? Kaikki puhuivat yhtä suuta. +Christophe puolestaan kysyi: + +-- Mutta te, kuinka te hänet tunsitte? + +Mies vastasi: + +-- Hän kuoli meillä. + +Istuttiin jälleen; ja kun kiihtymys oli hiukan rauhoittunut, kertoi +äiti jälleen työhönsä ryhtyen, että Gottfried oli käynyt heillä +monet vuodet; joka kerran hän poikkesi heille, sekä meno- että +tulomatkoillaan, kaupusteluretkillään. Kun hän viime kerran oli tullut +-- (viime heinäkuussa), -- oli hän näyttänyt hyvin väsyneeltä; ja +laskettuaan käärön selästään ei hän ollut hyvään aikaan saanut sanaa +suustaan; mutta siitä ei oltu sen enempää välitetty, sillä oli totuttu, +että hän oli sellainen tullessaan, ja tiedettiin, että häntä kiusasi +hengenahdistus. Gottfried ei valittanut vaivaansa. Milloinkaan ei hän +yleensä vaikeroinut. Aina keksi hän jotain hyvää pahoissakin asioissa. +Kun hän oli väsyttävässä työssä, niin hän iloitsi ajatellen, miten +mukavaa olisi sitten, illalla, kun pääsisi vuoteeseen; ja kun hän oli +kipeä, sanoi hän, kuinka hyvä sitten olisi olla, kun ei enää kärsisi... + +-- Ja paha se on, herra, että ihminen on aina tyytyväinen, lisäsi +emäntä; sillä kun ei valita vaivojaan, niin eivät muutkaan sääli. Minä +toki valitan aina... + +Gottfriedistä ei siis oltu ajateltu sen kummempaa. Olipa laskettu +leikkiäkin, niin leppoisalta hän näytti; ja Modesta -- (se oli tuon +sokean tytön nimi), -- oli kysynyt häneltä kääröä hänen selästään +ottaessaan, eikö hän aikonut koskaan väsyä kiertelemästä tuolla +tavoin kuin mikäkin nuori mies. Gottfried vastasi ainoastaan hymyllä; +sillä hän ei jaksanut puhua. Hän istahti penkille tuonne oven eteen. +Kukin talonväestä lähti työhönsä: miehet pellolle, äiti keittiöön. +Modesta meni ulos penkin luokse: seisoi sima ovenpieltä vasten, kudin +käsissä, ja jutteli Gottfriedille. Gottfried ei vastannut hänelle; +Modesta ei pyytänytkään vastausta, kertoi hänelle vain, mitä siellä +oli Gottfriedin viime käynnin jälkeen tapahtunut. Gottfried hengitti +vaivalloisesti. Modesta kuuli, että hän koetti puhua. Mutta Modesta ei +tullut siitä rauhattomaksi, sanoi hänelle ainoastaan: + +-- Älä puhu, lepää siinä. Ennätäthän vielä puhua... Kulkeapas ja +väsyttää itsensä noin!... + +Sitten ei Gottfried enää puhunut, ei koettanutkaan. Modesta alkoi +jälleen jutella tarinaansa, luullen, että toinen kuunteli. Gottfried +huokasi, ja oli vaiti. Kun äiti vähän ajan päästä meni ulos, näki hän +Modestan yhä juttelemassa siinä, ja Gottfriedin istuvan pää taaksepäin +hervahtaneena ja katse taivasta kohti. Modesta oli jo jonkun aikaa +jutellut ruumiille. Modesta ymmärsi silloin, että mies-raukka oli +tahtonut jotain sanoa ennenkuin kuoli, mutta ei ollut voinut; silloin +oli hän alistunut, suruisesti hymyillen, ja niin oli hän ummistanut +silmänsä, keskellä kesäillan rauhaa... + +Oli lakannut satamasta. Miniä meni läävään; poika otti kuokan ja +puhdisti oven edessä olevan viemäriojan, jonka muta oli tukkinut. +Modesta oli kadonnut, kun toiset alkoivat kertoa kuolemantapauksesta. +Christophe jäi nyt huoneeseen kahden kesken emännän kanssa. Hän oli +liikutettu ja vaiti. Mutta vanha emäntä, pieni ja kielevä ihminen, +ei voinut kauan kestää vaitioloa; ja hän alkoi kertoa Christophelle +juurtajaksain, kuinka hän oli tutustunut Gottfriediin. Se oli +tapahtunut jo hyvin kauan sitten. Kun hän oli vielä nuori tyttö, +rakasti Gottfried häntä. Gottfried ei uskaltanut sanoa sitä hänelle; +mutta siitä asiasta laskettiin aina leikkiä; ja hän piti Gottfriediä +vain pilkkanaan: (sellaisia hänelle oltiin joka paikassa, missä hän +liikkui.) -- Siitä huolimatta tuli Gottfried heille alinomaa joka +vuosi. Hänestä oli luonnollista, että häntä pilkattiin, luonnollista, +ettei tuo tyttö häntä rakastanut, luonnollista, että hän meni naimisiin +toisen kanssa ja tuli onnelliseksi. Mutta emännän onni tyttönä oli +ollut liikaa, hän oli liiaksi sillä ylpeillyt: onnettomuus tuli. Hänen +miehensä kuoli yhtäkkiä. Sitten hänen tyttärensä, -- kaunis, terve +ja voimakas tyttö, jota kaikki ihastelivat ja jonka seudun rikkain +tilallisen poika aikoi juuri naida, -- menetti näkönsä, tapaturmasta. +Kun Modesta eräänä päivänä oli kiivennyt suureen päärynäpuuhun, tuolla, +rakennuksen takana, ottamaan hedelmiä, niin luiskahtivat tikapuut: +pudotessa töykkäsi katkennut oksa häntä pahasti lähelle silmää. Ensin +luultiin, että hän pääsisi pelkällä arvella; mutta sitten tuli hänelle +alinomainen vihlova tuska otsaan: toinen silmä oli pimennyt ensin, +sitten toinen. Eikä ollut auttanut mikään lääke eikä hoito. Silloin +oli tietysti naimahomma mennyt myttyyn; sulhanen oli hävinnyt sille +tielleen, selittelemättä; eikä niistä pojista, jotka kuukausi sitten +olisivat vaikka tappaneet toisensa saadakseen tanssia kerran Modestan +kanssa, ainoakaan ollut uskaltanut, -- (senhän käsittää) -- ottaa +taakakseen sairasta ihmistä. Silloin joutui Modesta, joka oli ennen +ollut niin huoleton ja iloinen, sellaiseen epätoivoon, että hän ei +tahtonut elää, ei huolinut enää ruokaa, vaan itki aamusta iltaan, ja +yölläkin kuului hänen valittelunsa vuoteesta. Ei tiedetty, mitä tehdä; +ei voitu muuta kuin surra hänen kanssaan; ja silloin hän itki yhä +kipeämmin. Lopulta niihin hänen valituksiinsa kyllästyttiin; silloin +alettiin hänelle tiuskia, ja hän sanoi heittäytyvänsä kanavaan. Pappi +kävi joskus talossa: hän haasteli Modestalle taivaallisesta isästä, +ikuisuuden asioista, palkasta, jonka hän saisi toisessa elämässä, +kun kärsisi täällä maailmassa; mutta siitä ei Modesta saanut yhtään +lohdutusta. Eräänä päivänä tuli Gottfried jälleen heille. Modesta ei +ollut koskaan ollut liioin hyvä hänelle. Ei silti, että hän olisi ollut +luonteeltaan paha, mutta hän käyttäytyi pilkallisesti; ja hänestä oli +hauskaa kujeilla, tulematta sitä sen enempää ajatelleeksi. Ei ollut +ilkeyttä, jota hän ei olisi Gottfriedille sanonut tai tehnyt. Kun +Gottfried nyt sai kuulla Modestan tapahtuman, niin hän tyrmistyi aivan +kuin olisi ollut perheen jäsen. Kuitenkaan hän ei ilmaissut Modestalle +tunteitaan, kun näki hänet seuraavan kerran. Hän meni istumaan Modestan +viereen, eikä vihjaillut sanallakaan onnettomuuteen, vaan jutteli +hänen kanssaan, rauhallisesti kuten ennenkin. Hän ei surkutellut häntä +laisinkaan; hän oli aivan kuin ei olisi huomannutkaan, että Modesta +oli sokea. Kuitenkaan hän ei puhunut koskaan Modestalle sellaisista +seikoista, joita tyttö ei voinut nähdä. Hän haasteli hänelle ainoastaan +niistä, jotka hän saattoi kuulla tai muuten huomata, sokeanakin; ja sen +hän teki yksinkertaisesti, ikäänkuin luonnollisena asiana; niinkuin +hän itsekin olisi ollut sokeana. Ensin ei Modesta kuunnellut häntä, +vaan itki yhä. Mutta seuraavana päivänä hän jo kuunteli paremmin, ja +puhuikin jo hiukan Gottfriedille... + +-- Enkä tiedä, mitä Gottfried mahtoi hänelle sanoa, jatkoi emäntä. +Sillä oli heinänteko, eikä minulla ollut aikaa Modestan asioihin. +Mutta kun me illalla tulimme niityltä, näimme Modestan jo puhelevan +rauhallisesti, ja sen jälkeen hän vähitellen virkistyi. Hän näytti +unohtaneen pahansa. Silloin tällöin tuli hänelle kyllä vieläkin +raskas olo: hän itki aivan yksin, tai koetti puhua Gottfriedille +kaikkea surullista; mutta Gottfried ei ollut häntä kuulevinaan, tai ei +vastannut samanlaatuisesti hän puheli edelleen rauhallisesti, melkeinpä +iloisesti, sellaisesta, mikä Modestaa tyynnytti tai johon hän oli +kiintynyt. Viimein hän päätti viedä Modestan ulos kävelemään, vaikkei +tyttö ollut tapaturmasta saakka tahtonut lähteä sisältä. Hän ohjaili +Modestaa ensin muutaman askelen puutarhassa, sitten vei kauemmaksi +teille ja poluille. Ja Modesta on nyt tottunut kuljeksimaan kaikkialla +ja huomaamaan joka asian, aivan kuin hän olisi näkevä. Hän keksii +kaikenlaista sellaistakin, jota meikäläiset eivät huomaa; ja hän on +innostunut kaikesta, hän, joka ei ennen välittänyt paljon muusta kuin +omasta itsestään. Sillä kertaa Gottfried viipyi talossa tavallista +kauemmin. Me emme uskaltaneet pyytää häntä jättämään matkaansa +tuonnemmaksi; mutta hän jäi tänne itsestään, kunnes näki Modestan +levollisemmaksi. Ja kerran, -- Modesta oli silloin tuolla pihalla, +-- kuulin tytön nauravan. En voi kuvailla, miltä se minusta tuntui. +Gottfried näytti niinikään tyytyväiseltä. Hän istui minun vieressäni. +Me katsoimme toisiimme, eikä minua hävetä sanoa, herra, että annoin +hänelle suuta, ja oikein sydämen pohjasta. Silloin hän sanoi minulle: + +-- Nyt minä taidankin jo voida tästä lähteä. Ei minua enää tarvita. + +Minä koetin estellä häntä. Mutta hän sanoi: + +-- Ei, kyllä minun nyt täytyy lähteä. En voi olla täällä enää. + +Koko maailma tiesi, että hän oli kuin mikäkin Jerusalemin suutari: ei +voinut pysyä yksillä tienoin. Häntä vastaan ei siis nyt intettykään, ja +hän lähti. Mutta hän sovitti sen jälkeen matkansa sillä tavoin, että +kulki aina tästä kautta; ja se oli Modestalle suuri ilo: aina, kun hän +kävi täällä, tuli Modesta paremmaksi. Hän rupesi talon toimiin entiseen +tapaansa. Hänen veljensä otti vaimon, ja Modesta hoitelee nyt lapsia, +eikä hän valita enää koskaan, vaan näyttää aina onnelliselta. Joskus +oikein ihmettelen, olisiko hän näin onnellinen, jos olisi saanut pitää +näkönsä. Ja usein tuntuu, hyvä herra, että haluaisin olla mieluummin +sellainen kuin hän, ettei tarvitsisi nähdä kaikkia kelvottomia +ihmisiä eikä ilkeitä asioita. Rumaksi tulee maailma; pahemmaksi päivä +päivältä... Ja kuitenkin peloittaa että kunhan ei Luoja luulisi ihmisen +totta tarkoittavan; sillä sittenkin minä näen mielelläni maailmaa, +olipa se vaikka pahakin... + +Modesta tuli ovelle, ja juttu katkesi. Christophe tahtoi lähteä, nyt, +kun ilma oli jo selvinnyt; mutta talonväki ei siihen suostunut. Hänen +täytyi jäädä heille illalliselle, jopa yöksikin. Modesta istahti +Christophien viereen, eikä eronnut hänestä koko iltana. Christophe +halusi puhella läheisemmin tuon nuoren tytön kanssa, jonka kohtaloa hän +syvästi sääli. Mutta Modesta ei antanut hänelle siihen tilaisuutta. Hän +tahtoi yhä vain kuulla Gottfriedistä. Kun Christophe kertoi hänestä +jotain, jota Modesta ei vielä tiennyt, oli tyttö hyvillään ja hiukan +kateellinen. Hän ei puolestaan kertonut Gottfriedistä mitään muuta +kuin väkisin. Saattoi huomata, ettei hän puhunut kaikkea, tai jos +hän ehkä puhuikin, niin hän katui sitä kohta; hänen muistonsa olivat +hänen omaisuuttaan, jota hän ei mielellään antanut muille; siinä +omistushalussaan oli hän yksinkertaisen kiivas kuin maatilkkuunsa +kiintynyt talonpoika: hänestä oli ilkeää ajatella, että joku muu +piti Gottfriedistä yhtä paljon kuin hän. Oikeastaan ei Modesta sitä +uskonutkaan; ja kun Christophe huomasi sen seikan, antoi hän tytön +pitää sen ilonsa. Kuunnellessaan Modestan puhetta, hän huomasi, että +vaikka tyttö oli kyllä nähnyt Gottfriedin, jopa nähnyt hänet sangen +säälimättömillä silmillä, oli hän nyt sokeaksi tultuaan luonut hänestä +aivan toisenlaisen kuvan kuin Gottfried todellisuudessa oli; ja tuohon +ihannehahmoonsa hän oli kohdistanut kaiken purkautumaan pyrkivän +rakkaudenkaipuunsa. Mikään ei ollut särkenyt tätä kuvitelman työtä. Hän +sanoi Christophelle, sokeain horjumattomalla varmuudella, joka aivan +tyynesti sepustaa itse kaiken sellaisen, mitä ei tiedä: + +-- Te olette hänen näköisensä. + +Christophe ymmärsi, että Modesta oli näinä vuosina tottunut elämään +ikäänkuin suljettujen ikkunaluukkujen takana, joten totuus ei sinne +enää päässyt. Ja nyt, kun hän oli tottunut näkemään pimeässä, joka +hänet aina ympäröi, vieläpä unohtamaan pimeän, hän ehkä olisi +peljästynytkin, jos valon säde olisi tunkeutunut tuohon tummuuteen. +Christophien kanssa pakinoidessaan hän palautti muistiin joukon +tyhjiä, jokapäiväisiä ja hiukan typeriä asioita, jutellen hajanaisesti +ja hymyillen; sellainen ei Christophea liioin tyydyttänyt. Tuo +loruaminen hermostuttikin häntä, hän ei voinut ymmärtää, kuinka niin +paljon kärsinyt olento ei ollut kärsimyksessään kehittynyt hiukan +totisemmaksi, vaan saattoi tyytyä moisiin mitättömyyksiin; hän koetti +silloin tällöin puhua Modestalle vakavammista asioista; mutta se ei +herättänyt tytössä vastakaikua: Modesta ei voinut -- tai ei tahtonut -- +Christophen ajatuksia seurata. + +Mentiin sitten levolle. Pitkään aikaan ei Christophe voinut nukkua. +Hän ajatteli Gottfriediä, koettaen saada hänen todellisen kuvansa irti +Modestan lapsellisista muistelmista. Se ei onnistunut ilman melkoista +vaivaa, ja se harmitti Christophea. Hänen sydäntänsä ahdisti, kun +hän ajatteli, että eno oli kuollut täällä, että hänen ruumiinsa oli +varmaan maannut tässä vuoteessa. Hän koetti tuntea samaa kuin eno +viimeisinä kuolemantuskan hetkinään, silloin, kun hän ei voinut puhua +eikä selittää mitään sokealle, silloin, kun hän oli ummistanut silmänsä +kuollakseen. Christophe olisi niin hartaasti tahtonut saada nostaa +noita silmäluomia ja nähdä niiden alla piilevät ajatukset, tuon sielun +salaisuudet, joka oli lähtenyt pois, pysyttäytyen tuntemattomana, +tuskin tuntien itsekään itseään! Se sielu ei sitä koetellut; koko hänen +viisautensa perustui siihen, ettei hän tahtonut viisautta, ei alistaa +mitään asiaa omaan tahtoonsa, vaan antautui tapahtumain virtaan, myönsi +kaiken ja rakasti. Sillä tavoin hän sulatti itseensä koko olemassaolon +salaisimman ytimen, sitä tietämättä; ja se, että hän oli tehnyt niin +paljon hyvää tuolle sokealle, hyvää Christophelle ja varmaan monelle +muullekin, tekoja, jotka pysyisivät aina tuntemattomina, johtui +siitä, ettei hän julistanut kenellekään tavanmukaisia sanoja ihmisten +taistelusta luontoa vastaan, vaan toi tullessaan heille rahtusen +luonnon välinpitämätöntä rauhaa, ja sovitti ja alisti sielun siihen. +Hänen hyvät työnsä olivat sitä laatua kuin metsien ja ketojen, sen +saman luonnon, joka oli hänen sieluunsa aivan syöpynyt... Christophe +johdatteli muistoonsa Gottfriedin kanssa muinoin ulkosalla vietetyt +illat, lapsuuden soutumatkat, sadut ja laulut öisin. Hän muisti +viimeisen kävelyretkensä enon kanssa, rinteellä kaupungin vieressä, +eräänä epätoivoisena talvi-aamuna; ja hänelle tulivat vedet silmiin. +Hän ei tahtonut nukkua, vaan yhä ajatella muistojaan; ei hukata +hetkeäkään tätä pyhää iltaa, täällä pikku kylässä, joka oli täynnä +Gottfriedin sielua, ja jonne Christophien askelet olivat tuoneet hänet +aivan kuin tuntemattoman voiman pakosta. Mutta kuunnellessaan pihalla +olevan johtokaivon sorinaa, kuinka vesi tippui siitä epätasaisesti +ja sysäyksittäin, ja yölepakkojen kimeitä ääniä voitti nuoruuden +perinpohjainen väsymys kuitenkin hänen tahtonsa; ja hän hervahti uneen. + +Kun hän heräsi, paistoi aurinko kirkkaasti, koko maalaistalo oli jo +työssä. Hän ei tavannut enää alahuoneessa muita kuin vanhan emännän +ja pienet lapset. Nuoret olivat pellolla, ja Modesta oli mennyt +lypsämään; häntä haettiin turhaan, ei löytynyt mistään. Christophe ei +tahtonut odottaa Modestaa: syvimmässään hän ei välittänyt paljoa hänen +näkemisestään, ja nyt hän sanoi, että hänellä oli kiire. Hän lähti +jälleen matkaan, pyytäen vanhaa emäntää sanomaan hänen puolestaan +hyvästit muille. + +Ehdittyään kylän ulkopuolelle näki hän eräässä tienmutkassa, ylempänä +rinteellä sokean tytön istumassa orapihlajan juurella. Modesta nousi, +kun kuuli hänen askelensa, tuli hymyillen hänen luoksensa, otti häntä +kädestä ja sanoi: + +-- Tulkaa! + +He kulkivat ylämäkeen pitkin nurmikoita ja tulivat pienelle +hautausmaalle, jossa oli varjostavia puita ja koko kylä. Modesta vei +Christophen erään haudan luo ja sanoi hänelle: + +-- Tässä se on. + +He laskeutuivat polvilleen. Christophe muisti erään toisen haudan, +jonka ääreen hän oli polvistunut Gottfriedin kanssa; ja hän ajatteli. + +-- Pian on minun vuoroni. + +Mutta siinä ajatuksessa ei ollut nyt mitään surullista. Suuri rauha +nousi maasta, Christophe kumartui ja kuiski kiihkeästi alas hautaan +Gottfriedille. + +-- Tule minuun!... + +Modesta rukoili kädet ristissä, liikuttaen hiljaa huuliaan. Sitten +kulki hän haudan ympäri polvillaan, hapuillen ruohoa ja kukkia; niitä +hän aivan kuin hyväili; hänen älykkäät sormensa näkivät: ne vetivät +hellävaroen pois kuolleiden murattien rönsyt ja lakastuneet orvokit. +Päästäkseen ylös hän nojasi kättänsä hautapaateen; Christophe näki +hänen sormiensa sivelevän salavihkaa Gottfriedin nimeä, kosketellen +jokaista kirjainta. Modesta sanoi: + +-- Maa on suloista tänä aamuna. + +Hän ojensi Christophelle kätensä; Christophe antoi hänelle omansa. +Modesta painoi Christophen käden lämmintä ja kosteata maata vasten. +Christophe ei hellittänyt sokean kättä; heidän sormensa työntyivät +toisissaan kiinni multaan. Hän syleili Modestaa. Modesta samoin +Christophea. + +He nousivat. Modesta antoi hänelle muutamia poimimiaan tuoreita +orvokkeja, ja kätki lakastuneet povelleen. Pyyhittyään mullan +polvistaan he lähtivät pois, hiiskumatta sanaakaan. Kiurut lauloivat +pelloilla. Valkeat perhoset lepattivat heidän päänsä ympärillä. He +istahtivat nurmikolle, jonkun askelen päähän toisistaan. Kylästä nousi +sauhu suoraan taivasta kohti, joka oli kirkastunut sateesta. Kanavan +liikkumaton vesi välkähteli poppelien lomitse. Sinertävä, utuinen valo +harsosi pehmeästi vainiot ja metsät. + +Tuokion hiljaisuuden jälkeen alkoi Modesta puhua. Hän puhui puoliääneen +päivän kauneudesta, sellaisena kuin hän sen näki. Hänen huulensa +olivat raollaan, hän aivan kuin joi ilmaa; hän seurasi tarkoin elävien +olentojen ja kaikkia ääniä. Christophe tiesi myöskin tuollaisen +musiikin arvon. Hän puhui nyt sanoja, joita Modesta ajatteli, vaikkei +olisi voinut niitä ilmaista. Hän mainitsi nimeltä eräitä huutoja ja +tuskin tuntuvia värähdyksiä, joita kuului ruohistosta ja ilmojen +syvyyksistä. Modesta kysyi häneltä. + +-- Ah, näettekö te nekin? Christophe vastasi, että Gottfried oli +opettanut hänet ne erottamaan. + +-- Teitäkö niinikään opetti? kysyi Modesta hiukan kateellisena. + +Christophen teki mieli sanoa hänelle: + +-- Älkää olko minulle mustasukkainen. + +Mutta hän näki jumalaisen valon, joka heitä ympäröi, ja katsoi sitten +noita elottomia silmiä, ja hänelle tuli kiihkeä sääli. + +-- Gottfried on siis teille ne opettanut? kysyi hän. + +Modesta vastasi myöntävästi; ja sanoi nauttivansa nykyään paljon +enemmän entistä... -- (Hän ei sanonut "kuin ennen"; hän karttoi lausua +sanoja "silmät", tai "sokea".) + +He olivat vaiti, tuokion. Christophe katseli Modestaa surkutellen. +Tyttö tunsi itseään katseltavan. Christophe olisi tahtonut sanoa +hänelle, kuinka hän sääli häntä, olisi tahtonut, että tyttö olisi +tuntenut sääliä itseään kohtaan ja uskonut surunsa hänelle. Christophe +kysyi hellästi: + +-- Oletteko ollut hyvin onneton? + +Modesta oli vaiti ja aivan kuin jäykistyi. Hän tempoi ruohonkorsia ja +pureksi niitä hiljaa. Jonkun hetkisen perästä, -- (leivon viserrys +kiiri taivaankantta kohti), -- sanoi Christophe, että Gottfried oli +tehnyt hänelle hyvän työn. Hän kertoi surunsa, vastoinkäymisensä, aivan +kuin ajatellen ääneen tai puhuen sisarelle. Sokean kasvot kirkastuivat, +kun hän kuunteli tätä kertomusta tarkkaavasti. Christophe katsoi +häneen, näki, että hän aikoi jo ruveta puhumaan: Modesta liikahti +jo häntä lähemmäksi ja antoi hänelle kätensä. Christophe siirtyi +myöskin likemmäksi; -- mutta silloin Modesta vetäytyi jälleen entiseen +tunteettomuuteensa; ja kun Christophe lopetti, ei hän vastannut hänen +juttuunsa muuta kuin joitakin jokapäiväisiä sanoja. Hänen mykevässä, +rypyttömässä otsassaan oli talonpoikainen sulkeutuneisuus, kova kuin +kivi. Modesta sanoi, että hänen täytyi nyt mennä kotiin, katsomaan +veljensä lapsia: hän puhui aivan levollisesti ja iloisesti. Christophe +kysyi häneltä: + +-- Te olette onnellinen? + +Modesta näytti sitäkin onnellisemmalta, kun kuuli toisen niin sanovan. +Hän vastasi myöntävästi; hän keksi monenmoisia syitä, joiden vuoksi +hänen täytyi olla onnellinen, hän koetti saada Christophen vakuutetuksi +asiasta; hän puhui lapsista, talosta, kaikesta, mitä hänellä oli siellä +tehtävää... + +Oh, minä olen oikein onnellinen! sanoi hän. + +Christophe ei vastannut mitään. Modesta nousi ja aikoi lähteä; +Christophe nousi myöskin. He hyvästelivät toisiaan välinpitämättömän +iloisella äänellä. Modestan käsi vapisi hiukan Christophen kädessä. Hän +sanoi Christophelle: + +-- Teillä on tänään kaunis ilma kävellä. + +Ja hän neuvoi häntä, että siinä ja siinä tienhaarassa ei saanut mennä +väärää polkua. Tuntui kuin Christophe olisi heistä ollut sokea eikä +Modesta. + +He erosivat. Christophe laskeusi alas rinteeltä. Kun hän tuli +maantielle, kääntyi hän katsomaan taakseen. Tyttö seisoi mäellä, +äskeisellä paikallaan; hän huiskutti nenäliinaansa, ja viittoili +hänelle aivan kuin olisi hänet nähnyt. + +Tuossa itsepintaisessa vammansa kieltämisessä oli jotain sankarimaista +ja naurettavaa, joka liikutti Christophea ja oli hänestä samalla +ilkeää. Hän tunsi, että Modesta ansaitsi samalla sekä suurta sääliä +että ihailua; eikä kuitenkaan olisi voinut elää kahta päivääkään hänen +seurassaan. -- Kulkiessaan kukkivien pensasaitain välitse ajatteli +hän nyt myöskin ukko Schulzia, hänen vanhuksen-silmiään, kirkkaita +ja helliä, jotka olivat nähneet niin monet surut, mutta jotka eivät +tahtoneet huomata loukkaavaa todellisuutta, eivätkä sitä huomanneet. + +-- Minkälaisena hän nähnee minut, mietti Christophe. Minä olen +erilainen kuin hänen käsityksensä minusta! Minä olen hänelle sellainen +kuin hän tahtoisi minun olevan. Olentoni on hänen muotonsa mukaista, +puhdasta ja jaloa niinkuin hän itse. Hän ei jaksa sietää elämää, jos +hän näkisi sen sellaisena kuin se on. + +Ja hän ajatteli tuota tyttöä, jonka oli yllättänyt sokeuden yö, mutta +joka kielsi yönsä, ja koetti vakuuttaa itselleen olemattomaksi sen, +mikä oli, samoin kuin olemattoman olevaiseksi. + +Silloin näki hän saksalaisen idealismin suurenmoisen puolen, +idealismin, jota hän oli niin monta kertaa vihannut, koska se +keskinkertaisissa ihmisissä on teeskentelyn ja typeryyden lähde. +Hän näki tuon uskon suuruuden, joka luo itselleen keskelle maailmaa +maailman, ja aivan erilaisen kuin ympäristö on, ikäänkuin saaren +valtamereen. -- Mutta hän ei voinut omalta kohdaltaan sietää tuota +uskoa, hän kieltäytyi pakenemasta siihen Kuolleiden saareen... Elämää! +Totuutta! Hän ei tahtonut olla valheellinen sankari. Ehkä oli moinen +optimistinen valhe, jonka muuan Saksan keisari aikoi säätää laiksi koko +kansalleen, tarpeellinen heikoille sieluille, heidän elämänsä ainoa +tuki; ja Christophesta olisikin ollut rikos riistää noilta onnettomilta +tämä heitä pystyssä pitävä kuvitelma. Mutta hän puolestaan ei voinut +turvautua sellaisiin hätävaroihin: hän tahtoi mieluummin kuolla, kuin +elää kuvitelmissa... Eikö sitten taidekin ollut kuvitelma? -- Ei, se +ei saanut sellainen olla. Totuutta! totuutta! Hengittää silmät auki ja +täysin rinnoin elämän väkevää tuulta, nähdä kaikki sellaisena, kuin se +oli, katsoa onnettomuuttaan kasvoista kasvoihin, -- ja sille nauraa! + + + + +Meni useita kuukausia. Christophe oli kadottanut kaiken toivonsa päästä +pois kotikaupungistaan. Ainoa, joka olisi hänet voinut pelastaa, +Hassler, oli kieltänyt häneltä apunsa. Ja vanhan Schulzin ystävyys +oli annettu hänelle ikäänkuin sitä varten, että se häneltä kohta +riistettäisiin. + +Christophe oli kirjoittanut hänelle kerran tuon matkansa jälkeen; +ja hän oli saanut kaksi sydämellistä kirjettä; mutta jonkinlaisen +kyllästymisen ja senkin vuoksi, että hänen oli vaikea ilmaista +ajatuksiaan kirjeellisesti, jäi häneltä kiittämättä vanhusta hänen +kalliista sanoistaan; hän lykkäsi vastauksen laatimisen päivästä +päivään. Ja kun hän viimein päätti kirjoittaa, sai hän Kunzilta pari +riviä, ilmoituksen, että hänen vanha toverinsa oli kuollut. Schulzille +oli tullut, kertoi Kunz, jälleen kova katarri, joka oli pahentunut +keuhkotulehdukseksi; Schulz oli kieltänyt häntä häiritsemästä +Christophea, josta hän puhui alinomaa, tällä sairausuutisella. +Vaikka Schulz oli hyvin heikko ja sairastanut monet vuodet, ei hän +ollut säästynyt pitkästä ja tuskallisesta lopusta. Hän oli pyytänyt +Kunzia ilmoittamaan kuolemastaan Christophelle, lähettäen terveiset, +että hän oli viimeiseen saakka ajatellut häntä ja että hän kiitti +Christophea kaikesta onnesta, mitä oli häneltä saanut, ja siunasi häntä +kaikilla hänen elämänretkillään. -- Ainoastaan erästä seikkaa ei Kunz +ilmoittanut, nimittäin sitä, että luultavasti oli taudinkohtaukseen ja +kuolemaan syynä se Christophen kanssa vietetty päivä. + +Christophe itki itsekseen; ja silloin tunsi hän kadotetun ystävän +koko arvon, ja kuinka hän oli häntä rakastanut; ja hän kärsi jälleen, +niinkuin tavallisesti, siitä, ettei ollut rakkauttaan paremmin +ilmaissut. Nyt se oli liian myöhäistä. Mitä oli Christophella enää +jäljellä? Kiltti Schulz oli ilmestynyt parhaiksi niin lyhyeksi aikaa, +että tyhjyys tuntui sitten sitä tyhjemmältä ja yö kahta synkemmältä, +kun häntä ei enää ollut. -- Mitä Kunziin ja Pottpetschmidtiin tulee, +heillä ei ollut Christophelle muuta arvoa kuin heidän ystävyytensä +Schulzia ja Schulzin ystävyys heitä kohtaan. Christophe osasi +arvostella heidän luonnettaan. Hän kirjoitti heille yhden ainoan +kerran, ja siihen ne välit sitten loppuivat. -- Hän koetti kirjoittaa +myöskin Modestalle, mutta tyttö teetti hänelle joutavanpäiväisen +vastauksen, jossa hän kertoi kaikenlaisista pienistä ja tavallisista +asioista, vähääkään syventymättä. Christophe jätti senkin +ystävyyssuhteen silleen. Hän ei kirjoittanut enää kenellekään, eikä +kukaan hänelle. + +Syvä hiljaisuus. Päivä päivältä hiljaisuuden raskas asu painoi yhä +enemmän Christophea. Se vaipui hänen päällensä kuin murskaava murhe. +Ilta näytti jo tulevan; ja Christophe oli tuskin vielä elämään päässyt: +hän ei tahtonut alistua moiseen. Ei ollut vielä nukkumisen aika. Oli +elettävä. + +Mutta hän ei voinut enää elää Saksassa. Kärsimys, jonka pikkukaupungin +ahtaus hänelle tuotti, tukehutti hänen neroaan, katkeroitti hänet +väärämielisyyteen saakka. Hänen hermonsa olivat raastetut paljaiksi: +kaikki haavoitti häntä sydänjuuriin asti. Hän oli kuin nuo villit +metsänpedot, jotka kituivat kuoliaaksi kopeissaan tai häkeissään +_Stadtgartenissa_ (kaupungin puistossa). Christophe kävi niitä +katsomassa, veljellisestä säälistä; hän tuijotti kauan niiden +ihmeellisiä silmiä, joissa loimusi -- päivä päivältä himmeten -- +hurja ja epätoivoinen liekki. Ah, ne olisivat kai toivoneet armotonta +pyssynlaukausta, joka olisi ne vapauttanut, tai rautaa vertavuotaviin +sisälmyksiinsä! Kaikki mieluummin kuin nuo julmat, välinpitämättömät +ihmiset, jotka estivät niitä elämästä ja kuolemasta. + +Kaikkein tukahuttavinta ei Christophesta ollut ihmisten vihamielisyys, +vaan heidän epämääräinen luonteensa, muodoton ja pohjaton. Ei tiennyt, +miten heitä ymmärtää. Parempi olisi ollut jonkun ahdaskalloisen +ja kovan rodun itsepäinen oppositsiooni, joka kieltäytyi jyrkästi +käsittämästä mitään uutta aatetta, kuin noiden hyllyminen. Voimaa +vastaan on toisellakin voima, porat ja ruutia, joilla hän voi +kallionkin halkaista. Mutta mitä tehdä pehmeälle massalle, joka antaa +myöten kuin hyytelö, painuu vähimmästäkin puserruksesta, ja nousee +taas, eikä jätä mitään jälkeä? Kaikki aatteet, ponnistukset menivät +hukkaan tuohon rapakiveen: kun kappale irtaantui, jokin rako pinnassa +tuskin värähti; kita aukesi ja sulkeutui heti jälleen: tehdystä ei +jäänyt merkkiäkään. + +He eivät olleet edes vihollisia. Olisipa Jumala suonut, että he +olisivat olleet vihollisia! Ei, he olivat olentoja, joilla ei ollut +voimaa rakastaa, ei uskoa eikä olla uskomatta, -- enemmän uskonnon ja +taiteen asioissa tai politiikassa kuin jokapäiväisessä elämässäänkään: +-- kaikki heidän kykynsä tarkoitti ainoastaan sovitella keskenään +ehdottomasti sovittamattomia asioita. Varsinkin Saksan voittojen +jälkeen yrittivät he kaikin mokomin tehdä kompromissia, keittää +innoittavaa sekasotkua maan uudesta voimasta ja sen muinaisista +periaatteista. Vanhaa idealismia ei hyljätty: se olisi ollut suoruutta, +johon he eivät pystyneet; tyydyttiin pelkästään sitä väärentämään, +että se olisi kelvannut Saksan hyödyn palvelukseen. Hegeliä seurasi +järkevä ja kaksimielinen schwabilaisuus, joka Leipzigin ja Waterloon +taistelujen jälkeen sulatti filosofiansa asian Preussin valtioasiaan; +-- periaatteet olivat muuttuneet etujen mukaan. Silloin, kun Saksa +kärsi tappioita, oli sanottu, että sen ihanne oli ihmisyys. Mutta nyt, +kun lyötiin toisia, sanottiinkin, että Saksa oli ihmisyyden ihanne. +Kun muut isänmaat olivat mahtavampia, sanottiin Lessingin tapaan, +että "_isänmaanrakkaus oli sankarillinen heikkous, josta voi vaivatta +päästä_", ja kutsuttiin itseään nimellä: "_maailman kansalainen_". +Nyt, kun oltiin voittajia, ei osattu kyllin syvästi halveksia +"utopioita Ranskan muotiin": kansainvälistä rauhaa, veljeyttä, rauhan +edistysaskeleita, ihmisen oikeutta, luonnollista yhdenvertaisuutta. +Väitettiin, että voimakkaammalla kansalla on toisia kohtaan ehdoton +oikeus, ja ettei toisilla, heikommilla, ole oikeutta voimaa vastaan. +Voima oli elävä Jumala ja lihaksi tullut Aate, jonka edistysaskelet +saavutettiin sodalla, väkivallalla, sorrolla. Voimasta tuli pyhä +silloin, kun siitä tuli oma. Voima muuttui maan ainoaksi idealismiksi +ja hengeksi. + +Totta puhuen oli Saksa kärsinyt niin paljon, monet vuosisadat, +idealistina, mutta voimaa vailla, joten ymmärtää helposti, jos +se tekikin sellaisten koettelemusten jälkeen tämän murheellisen +tunnustuksen: tarvitsemme ennen kaikkea Voimaa, minkälaista tahansa. +Mutta mikä katkeruus piilikään tässä Herderin ja Goethen kansan +tunnustuksessa! Ja mikä perinpohjainen saksalaisesta ihanteesta +luopuminen ja alentuminen Saksan voitto olikaan!... Ah, helposti kävi +se luopuminen päinsä, koska saksalaisen luonteen suurin, valitettava +taipumus on juuri alistuvaisuus. + +-- "_Saksalaisille luonteenomaisinta on tottelevaisuus_", sanoi Moser +jo vuosisatoja sitten. + +Ja M--me de Staël: + +-- "_He ovat pontevasti alistuvaisia. He käyttävät filosoofista +järkeilyä selittääkseen asiaa, joka on kaikkein vähimmän filosoofista +maailmassa: koettavat järjellä perustella kunnioitustaan voimaa +kohtaan, ja pelosta johtuvaa herkkämielisyyttään, joka muuttaa tuon +kunnioituksen suorastaan ihailuksi._" + +Christophe näki tämän taipumuksen kaikissa saksalaisissa, suurimmasta +pienimpään asti; -- se oli Schillerin Wilhelm Tellissä, tuossa +tunnoltaan turhantarkassa porvarissa, jolla on rengin lihakset ja +joka kulkiessaan Gesslerin, "rakkaan herran", pystyttämän hattupaalun +ohitse luo silmänsä maahan siitä syystä, että hän koettaa sovitella +yhteen kunniankäsitettä ja pelkoa, koska hän silloin voi uskotella, +ettei hän ole ollut tottelematon, kun ei kerran nähnyt muka hattua, -- +sanoo vapaa ja rohkea Boerne. Ja sama tunne kuin hänessä oli esimerkiksi +sellaisessakin kuin vanhassa ja kunnioitettavassa professori Weissessä: +hän oli seitsemänkymmenvuotias ja kaupungin huomatuimpia tiedemiehiä, +mutta kun hän näki kaupungilla tulevan vastaansa jonkin _Herr +Lieutenantin_, niin hän antoi kiireesti hänelle paikan katukäytävällä +ja väistyi itse alas ajotielle. Christophen veri kiehui, kun hän +huomasi tuollaisia alinomaisia orjamaisuuden ilmauksia. Hän kärsi +sellaisesta niinkuin hän olisi itse häpäissyt ihmisyyttään. Upseerien +ylimielinen käytös, jonka hän näki, kulkiessaan heidän ohitseen +kadulla, heidän hävytön pöyhkeytensä sai hänet salaisen vihan vammaan: +hän ei välittänyt laisinkaan häiritä mukavuuttaan antamalla heille +tietä; ja hän sinkautti heille takaisin heidän hölmön-ylpeät katseensa. +Vähällä oli hän monta kertaa joutua sellaisesta ilkeään selkkaukseen. +Näytti aivan kuin hän olisi hakenut tilaisuutta kaksintaisteluun. +Kuitenkin oli hän ensimäinen huomaamaan, että sellaiset vaaralliset +urotyöt olivat aivan hyödyttömiä; mutta siitä tiedostaan huolimatta +hän joskus vimmastui: pakko, johon hänen täytyi alinomaa kuristaa +kerääntyneet vankat voimansa, saamatta niitä mihinkään purkaa, teki +hänet aivan raivoisaksi. Sellaisilla hetkillä hän oli valmis mihin +tyhmyyteen tahansa; hän tunsi, että jos hän olisi siellä vielä vuoden, +hän tekisi tuhot itselleen. Hän vihasi töykeää militarismia, tunsi sen +itseään painavan, vihasi noita pitkin katukäytäviä kalisevia sapeleita, +pystyyn kytkettyjä kivääreitä ja tykkejä kasarmien porteilla kidat +ammollaan kaupunkia kohti, valmiina lauaistaviksi. Skandaalijutut, +joita oli siihen aikaan tavattomasti, paljastivat kasarmien pieniä +ja suuria turmeluksia; upseerit esitettiin pahantekijöinä, jotka +eivät osanneet paitsi automaattista ammattihommaansa tehdä muuta kuin +vetelehtiä, juoda, pelata, upottaa itsensä korviin saakka velkoihin, +antaa sukulaistensa elättää itseään, panetella toisiaan, ja käyttää +ylimmästä alimpaan saakka sapelivaltaansa toisia kansalaisia kohtaan. +Jo se ajatuskin, että hänen kerran täytyisi totella noita, kuristi +Christophen kurkkua. Hän ei jaksaisi sietää sellaista, häpäistä itseään +omissa silmissään taipumalla heidän nöyryytyksiinsä ja vääryyksiinsä... +Hän ei tiennyt, mitä moraalista suuruutta eräissä heissä saattoi olla, +ja mitä kaikkea he itse kärsivät: niin paljon pettyneitä kuvitelmia, +väärinkäytettyä voimaa, nuoruutta, kunniallisuutta, uskoa, syvää +uhrautumisintoa, joka kaikki meni hukkaan heidän järjettömällä +alallaan; alalla, joka, jos se on pelkästään virkaura, niin ettei +sen päämääränä ole uhrautuminen, on ainoastaan tylsää meiskausta, +tolkutonta paraadia, ulkoaluettua läksyä, jota jankataan, mutta ei +uskota, mitä luetaan. + +Isänmaa ei enää riittänyt Christophelle. Hän tunsi sisällään +tuon oudon voiman, joka herää voittamattomana yhtäkkiä eräissä +linnuissa, määrätyillä ajoilla, aivan kuin meren luode ja vuoksi: -- +muuttolintujen vaiston. Lukiessaan Herderin ja Fichten teoksia, jotka +Schulz-vainaja oli hänelle testamentannut, hän löysi niistä samanlaisia +henkiä kuin hän oli itsekin, -- ei "maanpoikia", orjamaisesti +turpeeseen takertuneita, vaan "sieluja, auringon lapsia", jotka +pyrkivät vastustamatta valoa kohti, mistä se tulleekin. + +Minne hän lähtisi? Hän ei sitä oikein tiennyt. Mutta vaistomaisesti +tähystivät hänen silmänsä latinalaista Etelää kohti. Ja ensinnä +Ranskaa. Ranskaa, Saksan alinomaista hätävaraa! Kuinka monta kertaa +olikaan Saksan aate turvautunut siihen, sitä yhä kuitenkin panetellen! +Mikä vetovoima olikaan, yksinpä vuoden 70 jälkeenkin, tuolla +Kaupungilla, joka oli sauhunnut ja sortunut soraksi saksalaisten +kanuunain edessä! Vallankumouksellisimmat ja taantuneimmat aatteiden ja +taiteiden muodot olivat löytäneet siinä kaupungissa, joko vuorotellen +tai usein aivan yhtaikaakin, itselleen esimerkkejä tahi herättävää +inspiratsioonia. Christophe, niinkuin monet muutkin suuret saksalaiset +säveltäjät, kääntyi lohduttomassa tilassaan Parisin puoleen... Mitä +tunsi hän ranskalaisista? -- Parin naisen kasvot ja muutamia sattumalta +käsiinsä joutuneita kirjoja. Se riitti saamaan hänet kuvittelemaan +maata, joka oli pelkkää valoa, iloa, rohkeutta, näkemään asioita hieman +suurisuiseen gallialaiskuosiin: sehän ei suinkaan ollut sopimatonta +rohkeasieluiselle nuorelle. Hän uskoi siihen maahan sentähden, että +hänellä oli ehdoton sisäinen kaipuu uskoa siihen, sentähden, että hän +toivoi koko sielustaan, että se maa olisi hänen toivojensa mukainen. + + + + +Hän päätti lähteä. -- Mutta hän ei voinut lähteä, äitinsä tähden. + +Louisa tuli jo vanhaksi. Hän jumaloi poikaansa, joka oli hänen ainoa +ilonsa; ja Christophe puolestaan rakasti äitiään enimmän maailmassa. +Kuitenkin he tuottivat toisilleen kärsimystä. Louisa ei ymmärtänyt +laisinkaan Christophea, eikä tullut edes ajatelleeksi häntä ymmärtää: +hän tahtoi ainoastaan rakastaa. Hänen järkensä oli ahdas, arka, +epäselvä, ja sydän ihailtava: siinä asui ääretön tarve rakastaa ja. +saada rakkautta, sellainen, että se oli samalla sekä liikuttavaa +että vaivaksi. Hän kunnioitti poikaansa siksi, että Christophe oli +hänestä sangen oppinut; mutta hänen nerouttaan hän kaikin tavoin +tukahutti. Äiti ajatteli, että Christophe olisi kaiken ikänsä hänen +luonaan, siellä pikkukaupungissa. Vuosikausia he olivat eläneet +yhdessä, eikä Louisa jaksanut enää kuvitella, ettei Christophe olisi +siellä aina. Äiti oli onnellinen tällä tavoin eläen: kuinkapa hän ei +olisi ollutkaan? Hänen unelmansa pojasta eivät menneet sen pitemmälle +kuin että hän toivoi Christophen ottavan vaimokseen jonkun varakkaan +kaupunkilaistytön; saavansa itse kuulla hänen soittelevan urkuja +sunnuntaisin omassa kirkossa ja tietää, ettei Christophe koskaan +jättäisi häntä. Hän näki poikansa sellaisena kuin olisi hän ollut yhä +kaksitoista-vuotias; hän ei olisi tahtonut häntä sen varttuneemmaksi. +Niin kiusasi hän kaikessa viattomuudessaan onnetonta miestä, jota +moinen ahdas ilmakehä tukahutti. + +Ja kuitenkin oli tuossa tiedottomassa äidin filosofiassa, joka ei +voinut ymmärtää kunnianhimoa, vaan käsitti koko elämänonnen pelkkinä +perhetunteina ja vaatimattomana velvollisuuden täyttämisenä, paljon +totuutta, -- moraalista suuruutta. Louisa oli olento, joka tahtoi +rakastaa, eikä tahtonut muuta kuin saada rakastaa. Ennen sai mennä +elämä, järjellisyys ja muu, logiikka, koko todellisuuden maailma kuin +rakkaus! Ja se rakkaus oli rajatonta, se oli vetoavaa, vaativaa; +se antoi kaikki, ja tahtoi, että sille oli kaikki annettava; se +luopui rakkautensa puolesta omasta elämästään, ja tahtoi, että +toisten, hänen rakastamainsa ihmisten, oli luovuttava samoin. Se oli +yksinkertaisen sielun mahtavaa rakkauden voimaa! Se antoi hänen löytää +ensimäisellä kosketuksella sen, mitä neron sellaisen kuin Tolstoin +epävarmat järjelliset hapuilut tai kuolevan kultuurin liikahienostunut +taito saavuttavat vasta koko elämän -- vuosisatojen -- kestäneiden +epätoivoisten taisteluiden jälkeen ja hirvittävillä ponnistuksilla! + +Mutta Christophen sisässä pauhaava mahtava maailma tahtoi noudattaa +toisia lakeja ja vaati toisenlaista viisautta. + +Kauan oli Christophe jo aikonut ilmoittaa päätöksestään äidilleen. +Mutta ajatus, minkä surun hän äidille siten tuottaisi, toi hänelle +tuskaa; ja aina, kun hän yritti puhua, tuli hänelle pelkuruus, ja hän +jätti asian vielä tuonnemmaksi. Pari kolme kertaa hän kuitenkin jo +vihjaili arasti aikeeseensa lähteä ulkomaille; mutta Louisa ei pitänyt +sitä totena: -- tai ehkä hän vain ei ollut pitävinään sitä totena, +vaan koetti vakuuttaa itselleen, että Christophe laski ainoastaan +leikkiä. Silloin ei Christophe tohtinut jatkaa; mutta hän tuli synkäksi +ja hajamieliseksi; ja saattoi aavistaa, että hänellä oli sydämellään +vaivaava salaisuus. Nais-raukka aavisti kai vaistomaisesti, mikä se +salaisuus oli, ja koetti peloissaan lykätä tuonnemmaksi niin paljon +kuin mahdollista hetkeä, jolloin Christophe sen tunnustaisi. Kun he +illoin istuivat yhdessä lampunvalossa, ja tuli äänetön tuokio, tunsi +Louisa yhtäkkiä, että nyt Christophe aikoisi sen sanoa; ja silloin +valtasi hänet kauhu, ja hän rupesi heti juttelemaan jos jotakin, hyvin +nopeasti, mitä hyvänsä: hän tuskin tiesi, mitä hän puhui; mutta millä +hinnalla tahansa oli nyt estettävä Christophe puhumasta. Tavallisesti +neuvoi vaisto hänelle parhaimman syyn, joka pani Christophen pysymään +hiljaa. Louisa näet valitteli liikuttavasti heikkoa terveyttään, +että hänen kätensä ja jalkansa olivat niin pöhöttyneet, että jalkoja +jäykisti; hän kuvaili vaivojaan aivan liiallisesti, sanoi itseään +ikäkuluksi, josta ei enää ollut mihinkään. Christophe huomasi kyllä +hänen naiivin oveluutensa; hän katsoi äitiään surullisena, mykästi +moittien; ja hetken päästä hän nousi ja poistui, sanoen olevansa muka +väsynyt ja menevänsä nukkumaan. + +Mutta mitkään temput eivät voineet kauan pelastaa Louisaa. Eräänä +iltana, kun hänen täytyi taas niihin turvautua, kokosi Christophe +kaiken rohkeutensa, laski kätensä vanhuksen kädelle ja sanoi hänelle: + +-- Ei, äiti, kuulkaahan, minulla on teille puhumista. + +Louisa tyrmistyi, mutta hän koetti olla iloisen näköinen, ja vastasi +sydän kurkussa: + +-- Ja mitä sitten, poikani? + +Christophe ilmoitti sammaltaen aikeensa lähteä ulkomaille. Louisa +koetti käsittää asian leikkinä ja kääntää jutun toiselle tolalle, +niinkuin tavallisesti; mutta nyt ei Christophe tullutkaan hänen +sutkauksistaan hilpeäksi, vaan jatkoi niin päättäväisen ja totisen +näköisenä, ettei hänen tarkoituksestaan ollut enää epäilemistä. Silloin +äiti vaikeni, veri lakkasi virtaamasta suonissa, ja hän istui mykkänä +ja jäykistyneenä, katsellen Christopheen kauhistunein silmin. Ja +sellainen tuska kohosi äidin silmiin sikäli kuin Christophe puhui, että +hänenkin sanansa viimein katkesivat; ja he olivat kumpikin aivan vaiti. +Kun Louisa vihdoin sai hengen kulkemaan kurkussaan, sanoi hän, -- (ja +hänen huulensa vapisivat) --: + +-- Se ei ole mahdollista... Se ei ole mahdollista... + +Kaksi suurta kyyneltä juoksi hänen poskiaan pitkin. Christophe käänsi +päänsä lohduttomana pois, ja painoi kasvonsa käsiinsä. He itkivät. +Jonkun hetken päästä meni Christophe kamariinsa ja sulkeutui sinne +huomiseen asti. Silloin eivät he vihjailleet sanallakaan eiliseen +tapahtumaan; ja kun Christophe ei enää siitä puhunut, niin koetti +Louisa vakuuttaa itselleen, että hän olikin jo luopunut aikeistaan. +Mutta silti hän eli ainaisessa kuolemankauhussa. + +Tuli kuitenkin hetki, jolloin Christophe ei enää voinut olla vaiti. +Täytyi puhua, vaikka hän olisi murskannut äidin sydämen: hän kärsi itse +liian katkerasti. Oman tuskan itsekkyys masensi häneltä ajatuksen, mitä +tuskaa hän sillä puhumisellaan tuottaisi äidille. Ja hän puhui. Puhui +pohjaan saakka, karttaen silloin katsoa äitiinsä, sillä hän pelkäsi +antavansa jälleen keskeyttää itsensä. Hän määräsi jo lähtöpäivänkin, +ettei hänen olisi tarvinnut kestää toista keskustelua tästä asiasta: -- +(Christophe ei ollut varma, voisiko hän toisen kerran olla niin rohkea +kuin nyt, tässä surullisessa tilaisuudessa). -- Louisa huudahteli: + +-- Ei, ei, ole hiljaa!... + +Christophe tiukkeni, ja jatkoi päättävästi, hellittämättä. Kun hän +lopetti, -- (Louisa nyyhki), -- sulki hän äidin kädet käsiinsä ja +koetti kaikin tavoin selittää hänelle, kuinka ehdottoman välttämätöntä +oli hänen taiteelleen, hänen elämälleen, että hän lähtisi ulkomaille +joksikin aikaa. Louisa kieltäytyi häntä kuuntelemasta, hän itki, hän +hoki: + +-- Ei, ei. Minä en tahdo sitä!... + +Kun Christophe oli turhaan koettanut saada häntä ymmärtämään asiaa, +lähti hän hänen luotaan, toivoen, että äidin mieli muuttuisi yön +kuluessa. Mutta kun he sitten seuraavana päivänä tapasivat toisensa +ruokapöydässä, alkoi hän taas armotta puhua tuosta suunnitelmastaan. +Louisalta putosi leipäpala, jota hän oli juuri pistämässä suuhunsa, +kädestä, ja hän sanoi tuskallisen moittivalla äänellä: + +-- Miksi sinä tuolla tavoin minua aina kiusaat? + +Christophe heltyi, mutta sanoi kuitenkin: + +-- Rakas äiti, täytyy. + +-- Ei, mitenkä niin! toisti vain Louisa; ei sellaista täydy... Sinä +tahdot vain minua kiusata... Sehän on hassu päähänpisto... + +He koettivat selittää toisilleen, mutta he eivät kuunnelleet +toistensa sanoja. Christophe huomasi, että väittely oli turhaa, se +ainoastaan katkeroittaisi heidän tuskaansa; ja hän ryhtyi itsepäisesti +matkavalmistuksiin. + +Kun Louisa näki, etteivät mitkään rukoukset auttaneet, vaipui hän +synkän surun valtaan. Hän vietti päiväkaudet kamariinsa sulkeutuneena, +sytyttämättä illoin lamppuakaan; hän ei puhunut mitään; ei enää +syönytkään; Christophe kuuli hänen yöllä itkevän. Se raateli hänen +sydäntään. Hän olisi tahtonut vuoteessaan huutaa tuskasta, tahi +vääntelehti hän kaiken yötä unta saamatta, tunnonvaivoissa. Hän +rakasti niin kovin äitiä! Minkätähden täytyi hänen tuottaa hänelle +kärsimystä?... Oi, äiti ei ollut oleva ainoa, jolle hän sitä +tuottaisi... sen näki Christophe selvästi... Miksi oli kohtalo luonut +häneen halun ja voiman sellaiseen elämäntehtävään, jonka täytyi tuottaa +tuskaa niille, jotka häntä rakastivat? + +-- Ah, ajatteli Christophe, jos minä olisin vapaa, jos ei tuo julma +voima, joka vaatii minua olemaan se, mikä olen, pakottaisi minua +itseään tottelemaan, tai ellen tottele, kuolemaan häpeästä ja itseäni +inhoten, kuinka minä silloin tekisin teidät onnellisiksi, kaikki ne, +joita rakastan! Antakaa minun ensin elää, toimia, kamppailla, kärsiä; +ja sitten minä tulen teidän luoksenne takaisin, entistä alttiimpana. +Oi, en tahtoisi muuta kuin rakastaa, rakastaa, rakastaa!... + +Christophella ei olisi ollut voimaa kestää ylen onnettoman Louisan +ainaisia moitteita, jos ne moitteet olisivat vain jaksaneet pysyä +vaiti. Mutta Louisa oli heikko ja hiukan löyhä suustaan, eikä +voinut pitää sisällään tukahuttavaa tuskaansa. Hän puhui asiasta +naapureille. Hän puhui siitä kahdelle toiselle pojalleen. Veljet +eivät voineet jättää käyttämättä hyväkseen tilaisuutta, kun saivat +kerrankin hiukan oikaista Christophea. Ei varsinkaan Rudolf, joka +kadehti yhä vanhempaa veljeään, vaikkei hänellä nykyään liioin ollut +siihen syytä. Niin, Rudolf, jota pieninkin ylistys, mitä hän kuuli +Christophesta, katkeroitti ja joka pelkäsi, joskaan hän ei uskaltanut +sitä alhaista ajatusta tunnustaa, Christophen tulevaa menestystä, +-- (sillä hän oli tarpeeksi älykäs nähdäkseen veljensä voiman ja +aavistaakseen, että ehkäpä muutkin ihmiset sen vielä tuntisivat), +-- Rudolf oli nyt oikein onnellinen, kun sai nujertaa Christophea +arvollaan. Hän ei ollut koskaan välittänyt paljoa äidistään, vaikka +tiesi hänen tukalan asemansa; hän oli kyllä hyvissä varoissa +auttaakseen Louisaa, mutta jättikin sen asian yksinomaan Christophen +huoleksi. Kun hän nyt kuuli Christophen suunnitelmasta, niin näytti +hän heti koko sydämensä odottamattoman hellyyden. Hän vihastui, +että Christophe tohti aikoakin hyljätä äitinsä, ja nimitti moista +tekoa luonnottomaksi itsekkyydeksi. Hän ei kursaillut mennä sanomaan +sitä suoraan itselleen Christophellekin. Hän läksytteli Christophea +juhlallisesti ja vakavasti, kuin lasta, jonka pitäisi saada vitsaa; +hän muistutti kopeannäköisenä Christophelle hänen velvollisuuksistaan +äitiä kohtaan, ja puhui kaikista uhrauksista, mitä äiti oli hänen +tähtensä tehnyt. Christophe oli haljeta raivosta. Hän lennätti Rudolfin +ulos ovesta, potkaisten häntä takalistoon, ja sanoi häntä veijariksi +ja ulkokullatuksi koiraksi. Rudolf kosti hänelle, ärsyttämällä +äitiä häntä vastaan. Hänen yllytyksestään alkoikin Louisa uskotella +itselleen, että Christophe käyttäytyi tässä asiassa huonon pojan +tavalla. Hän kuuli itselleen väitettävän, ettei Christophella ollut +oikeutta lähteä, ja niitä sanoja hän mielellään uskoi. Sen sijaan, +että olisi turvautunut kyyneliinsä, jotka olivat hänen vahvin aseensa, +moitti hän Christophea katkerasti ja väärämielisesti; ja se kiihoitti +Christophen vastarintaan. He puhuivat nyt toisilleen monta kiusallista +sanaa; ja tulos oli, että Christophe, joka tähän asti oli vielä +epäröinyt, ryhtyi nyt todentotta jouduttamaan matkaansa. Hän tiesi, +että armeliaat naapurit surkuttelivat hänen äitiään, ja että korttelin +yleinen mielipide esitti Louisan jonkinlaisena uhrina ja hänet itsensä +pyövelinä. Christophe puri hammasta, eikä tinkinyt päätöksestään. + +Päivät menivät. Christophe ja Louisa tuskin puhuttelivat toisiaan. +Nauttimatta viimeiseen pisaraan saakka niistä hetkistä, mitä he vielä +saivat viettää yhdessä, hukkasivat nuo toisiaan rakastavat ihmiset +nyt vähää kallista aikaansa -- niinkuin usein käy -- hedelmättömään +jöröyteen, joka hävittää monet hellät tunteenilmaukset. He eivät +tavanneet toisiaan muulloin kuin ruokapöydässä; siinä he istuivat +vastatusten, mutta eivät puhuneet keskenään, koettivat syödä jonkin +palan, ei juuri syödäkseen, vaan näyttääkseen muka rauhallista +ryhtiään. Christophe sai tuskin jonkun sanan kurkustaan: mutta +Louisa ei vastannut hänelle; ja kun hän puolestaan tahtoi puhua, +niin oli Christophe vaiti. Tällainen asema kävi heille molemmille +sietämättömäksi; ja kuta kauemmin sitä kesti, sitä vaikeampi oli siitä +päästä. Pitikö heidän nyt lopulta erota tällä tavalla? Louisa alkoi +vähitellen huomata, että hän oli tehnyt vääryyttä ja ollut typerä; +mutta hän kärsi liiaksi jaksaakseen ymmärtää, kuinka hän saattaisi +voittaa takaisin poikansa sydämen, jonka hän luuli kadottaneensa, ja +estääkseen hänet miten hyvänsä lähtemästä matkalle, sillä sitä ajatusta +hän ei itsepintaisuudessaan tahtonut käsittää. Christophe katseli +salavihkaa äitinsä kalpeita ja itkusta pöhöttyneitä kasvoja, ja häntä +runteli tunnonvaiva; ja kun hän oli jo päättänyt lähteä, ja tiesi, että +se oli hänen elämänsä ehto, niin toivoi hän pelkuristi mielessään, että +hän olisi jo lähtenyt, niin hän olisi välttänyt nämä tuntonsa raatelut. + +Lähdön piti tapahtua ylihuomenna. Eräs heidän viimeisiä yhdessäolonsa +surullisia hetkiä oli päättynyt. Illallisen jälkeen, jota syödessä +he eivät olleet virkkaneet toisilleen sanaakaan, oli Christophe +poistunut kamariinsa. Ja siellä hän istui nyt pöydän ääressä, pää +käden nojassa, voimatta tehdä mitään työtä, ja kidutti itseään. Yö +kului, oli jo melkein kello yksi. Yhtäkkiä hän kuuli kolauksen, tuoli +kaatui vierashuoneessa; ovi aukesi ja äiti, paitasillaan ja paljain +jaloin, heittäytyi hänen kaulaansa nyyhkyttäen. Häntä poltti aivan kuin +kuume, hän suuteli poikaansa, ja hän valitteli kesken epätoivoisia +nyyhkytyksiään: + +-- Älä lähde! Älä lähde! Minä pyydän, rukoilen sitä! Poika-kultani, +älä lähde!... Minä kuolen, jos lähdet... Minä en voi, minä en voi sitä +kestää!... + +Tyrmistyneenä ja peljästyneenä Christophe suuteli häntä, hokien: + +-- Rakas äiti, rauhoitu, rauhoitu nyt! + +Mutta Louisa jatkoi: + +-- Minä en jaksa sitä kestää. Minulla ei ole enää ketään muita kuin +sinä. Jos lähdet, mitä minusta tulee? Minä kuolen, jos lähdet. Minä en +tahdo kuolla sinusta erilläni. Odota, kunnes minä olen kuollut!... + +Nuo sanat raatelivat Christophen sydäntä. Hän ei tiennyt, miten äitiä +lohduttaa. Sillä mitkä perustelut pystyivät tuollaiseen hillittömään +rakkauteen ja tuskaan! Christophe veti äidin syliinsä ja koetti häntä +rauhoittaa suuteloin ja hellin sanoin. Vanhus vaikeni vähitellen ja +itki hiljaa. Kun hän oli hiukan tyyntynyt, sanoi Christophe hänelle: + +-- Mene nukkumaan, sinä vilustut. + +Äiti sanoi yhä: + +-- Älä lähde! + +Christophe vastasi, aivan hiljaa: + +-- Minä en lähde. + +Louisa säpsähti, ja otti häntä kädestä: + +-- Onko se totta? kysyi hän. Ihanko totta? + +Christophe käänsi kasvonsa poispäin, lohduttomana: + +-- Huomenna, virkkoi hän, huomenna sanon sen sinulle... Jätä nyt minut, +minä rukoilen!... + +Louisa nousi sävyisästi ja meni kamariinsa. + +Seuraavana aamuna hän häpesi tätä epätoivon puuskaa, joka oli noussut +hänen päähänsä keskellä yötä; ja hän kauhisteli, mitä hänen poikansa +nyt sanoisi; hän odotti Christophea, istuen kamarinsa nurkassa; hän oli +ottanut käsille neulomuksen; mutta sormet herposivat sitä pitelemästä, +hän antoi sen pudota maahan. Christophe tuli sisään. He toivottivat +toisilleen hyvää huomenta, katsomatta toisiaan kasvoihin. Christophe +oli synkkä, hän meni ikkunan ääreen seisomaan, selin äitiinsä, eikä +puhunut. Hän kävi ankaraa sisäistä taistelua; hän tiesi hyvin jo +ennakolta tuloksen, ja hän koetti lykätä sitä tuonnemmaksi. Louisa ei +tohtinut virkkaa hänelle mitään, hän pelkäsi vaatia tuota vastausta, +jota hän kauhulla odotti. Hän pakotti itsensä ottamaan neulomuksensa +käsiinsä; mutta hän ei nähnyt eteensä, kutoi, ja silmukat menivät +sekaisin. Ulkona satoi. Pitkän äänettömyyden jälkeen Christophe tuli +hänen viereensä. Louisa ei liikahtanut; mutta hänen sydämensä, sykki +kovasti. Christophe katsoi häneen, hievahtamatta paikaltaan; sitten +hän yhtäkkiä heittäytyi polvilleen, kätki kasvonsa äidin helmaan, ja +virkkamatta sanaakaan hän itki. Silloin huomasi äiti, että Christophe +jäisi, ja hänen sydämensä pääsi aivankuin kuolemankauhusta; -- mutta +sitten tuli hänelle heti tunnonvaiva: sillä hän tunsi, miten paljon +hänen poikansa uhrasi hänen tähtensä; ja hän alkoi itse kärsiä kaikkea +samaa, mitä Christophe kärsi silloin, kun hän aikoi uhrata äitinsä. +Hän kumartui Christophen puoleen ja suuteli monesti hänen tukkaansa ja +otsaansa. He itkivät yhdessä hiljaa tuskiaan. Viimein Christophe nosti +päätänsä; ja Louisa otti hänen päänsä kättensä väliin ja katsoi häntä +suoraan silmiin. Hän olisi tahtonut Christophelle sanoa: + +-- Lähde! + +Mutta hän ei voinut. + +Olisi tahtonut sanoa hänelle: + +-- Minä olen onnellinen jäädessänikin. Hän ei voinut sitä tehdä. + +Asia oli mahdoton selvittää; kumpikaan heistä ei voinut sitä muuttaa. +Louisa huokasi tuskallisessa rakkaudessaan. + +-- Oi, jos ihmiset syntyisivät yhdessä saadakseen kuolla yhdessä! + +Se yksinkertainen tunnustus liikutti ja järkytti Christophea; hän +pyyhki kyyneleensä, ja sanoi, koettaen hymyillä: + +-- Me kuolemme yhdessä. + +Louisa ei oikein uskonut: + +-- Onko se varma? Etkö sinä lähde? + +Christophe nousi ylös: + +-- Se on sanottu. Ei puhuta siitä enää. Tarpeetonta siihen palata. + +Christophe piti sanansa; hän ei lähdöstään enää puhunut. Mutta se ei +ollut hänen syynsä, ettei hän voinut sitä olla ajattelematta. Hän jäi +kotiin; mutta hän sai maksaa kalliisti tämän uhrinsa äidin hyväksi, +surulla ja synkkämielisyydellä. Ja Louisa oli niin kömpelö, -- mikä +oli sitäkin järjettömämpää, kun hän itse tiesi olevansa typerä, mutta +teki kuitenkin ehdoin tahdoin sellaista, jota hänen ei olisi pitänyt +tehdä, -- Louisa oli sellainen, että vaikka hän tunsi varsin hyvin +syyn Christophen suruun, vaati hän häntä puhumaan, mitä hän muka +suri. Hän kiusasi Christophea hellyydenosoituksillaan, ainaisella +levottomuudellaan, saarnaamalla järkeä; se muistutti Christophelle +alinomaa, miten erilaisia he olivat, -- ja juuri senhän Christophe +tahtoi nyt unohtaa. Kuinka monesti hän olisi halunnut avata äidille +luottavan sydämensä! Mutta kun hänen piti puhua, kohosi heidän +välilleen Kiinan muuri; ja Christophe kätki jälleen salaisuutensa +sisäänsä. Louisa aavisti hänen mielialansa; mutta hän ei uskaltanut +antaa hänen purkaa tunteitaan, tai hän ei osannut sitä tehdä. Kun hän +koetti, niin hän vain painoi yhä syvemmälle nuo salaisuudet, jotka +rasittivat Christophea niin, että hän olisi välttämättä tahtonut ne +ilmaista. + +Tuhannet pikkuseikat, eräät Louisan viattomat pahat tottumukset +ärsyttivät sitäpaitsi Christophea ja eroittivat häntä äidistä. Kunnon +vanhus oli hiukan laverteleva. Hänellä oli tarve jutella naapureista, +tai jutella helliä imettäjänasioita, -- tuollaisia, jotka välttämättä +pyrkivät muistuttelemaan mieleemme ensimäisten elämänvuosiemme +joutavuuksia, kaikkia sellaisia seikkoja, jotka koskevat kehtoamme. +Ihmisen on ollut niin vaikea siitä tilasta päästä, kasvaa mieheksi! +Ja nyt tulee moinen Julian imettäjä ja levittelee aina eteemme +likaisia kapalovöitä, keskolaisia ajatuksia, koko tuota onnetonta ja +kohtalokasta aikaa, jolloin syntyvä sielu kamppailee halpaa materiaa ja +tukehuttavan ahdasta piiriänsä vastaan! + +Keskellä kaikkea tätä tuli Louisalle liikuttavan rajuja +hellyydenpuuskia, -- aivan kuin pientä lasta kohtaan --; sellainen osui +Christophea suoraan sydämeen, ja hän heittäytyi sen hellyyden valtaan +-- aivan kuin pikku lapsi. + +Pahinta oli elää yhdessä aamusta iltaan, kuten he tekivät, aina kahden +kesken, erillään kaikista muista ihmisistä. Kun kaksi kärsii voimatta +lievittää toistensa tuskia, on vaarallista tulla katkeraksi: kumpikin +ryhtyy lopuksi syyttämään toista siitä, mitä itse kärsii; ja kumpikin +alkaa sitä luuloaan uskoa. Parempi on olla yksin: kärsimyksessä on +ihminen yksin. + +Jokainen päivä oli heille yhtä samaa kidutusta. -- He eivät olisi +siitä koskaan päässeet, ellei olisi sattunut, niinkuin usein käy, +eräs tapahtuma, joka, näköjään onnettomalla tavalla -- pohjaltaan +onnellisella -- lopetti heidän julman epäröimisensä, josta he itse +turhaan koettivat vapautua. + + + + +Oli lokakuinen sunnuntai. Kello neljä iltapuolta. Säteilevän kirkas +ilma. Christophe oli istunut koko päivän kotona huoneessaan, +tutkistellen itseään, hautoen alakuloisuuttaan. + +Lopulta hän ei sitä enää sietänyt, hänelle tuli vimmattu halu päästä +ulos, kävellä, purkaa voimaansa, väsyttää itseään ponnistuksilla, että +olisi saanut nuo ajatuksensa pois. + +Hän oli ollut eilisestä äitinsä kanssa kylmissä väleissä. Nyt hän oli +vähällä lähteä sanomatta Louisalle hyvästejä. Mutta porraskäytävässä +hän ajatteli, miten suruinen äiti olisi siitä kaiken iltaa, jäädessään +yksin kotiin. Christophe meni sisään, sen tekosyyn varjolla, että hän +oli muka unohtanut jotain huoneeseensa. Äidin kamarin ovi oli raollaan. +Christophe pisti päänsä sisään ovesta; hän näki äitinsä, ainoastaan +muutaman sekunnin... (Mikä sija noilla sekunneilla tulikaan sitten +olemaan koko hänen elämässään!)... + +Louisa oli juuri tullut kotiin messusta. Hän istui mielipaikallaan, +ikkunan kulmauksessa. Vastapäätä olevan talon seinä, likaisen +valkea ja halkeillut, tukki näköalan; mutta siitä syvennyksestä, +jossa Louisa istui, saattoi nähdä oikealta puolelta, naapuritalojen +pihain ylitse, pienen nenäliinan laajuisen nurmikaistan. Ikkunan +pielessä kiipeili päivänkierto ruukustaan rihmoja pitkin ja levitti +noilla ilmatikapuillaan hienoja verkkojaan, joita auringonsäteet +kultasivat. Louisa istui matalalla tuolilla, selkä koukussa, suuri +raamattu helmassa; mutta sitä hän ei lukenut. Kämmenensä hän oli +laskenut kirjalle, nuo kädet, joissa suonet olivat paisuneet, kynnet +työntekijän, nelikulmaiset ja hiukan kuperat; -- hän katseli hellin +silmin pikku kukkaansa, ja kapeaa taivaan kaistaa, joka näkyi ikkunasta +kukan lehtien läpi. Kullan-vihreisiin lehtiin sattuva auringonsäde +valaisi hänen väsyneitä kasvojaan, jotka olivat hiukan kesakkoiset, +hänen hienoa, vaaleaa, ei varsin sakeaa tukkaansa, ja suuta, joka oli +puoliavoimia ja hymyili. Hän nautti tästä levosta, se oli hänen parhain +hetkisensä koko viikossa. Hän käytti sen vaipuakseen tuohon sureville +olennoille suloiseen tilaan, jolloin ihminen ei ajattele mitään, vaan +on ikäänkuin horteeseen rauennut, ja jolloin ainoastaan sydän puhuu, +unelmiinsa uupuneena. + +-- Äiti, sanoi Christophe, minun mieleni tekee ulos. Minä lähden +kävelemään Buiriin päin; tulen kotiin melkoisen myöhään. + +Melkeinpä torkahteleva Louisa vavahti hiukan. Sitten käänsi hän +päätänsä Christopheen, ja katsoi häneen, rauhallisilla, hyvillä +silmillään. + +-- Mene, rakkaani, sanoi hän: sinä olet oikeassa: käytä hyväksesi +kaunista ilmaa. + +Louisa hymyili Christophelle, Christophe hänelle. He katsoivat tuokion +toisiaan; sitten he toivottivat toisilleen hellästi ja lyhyesti hyvää +yötä, silmillään ja päätä nyökäten. + +Christophe sulki hiljaa oven. Louisa vaipui jälleen unelmiinsa, joihin +pojan hymy loi nyt valoisaa heijastustaan, niinkuin auringonsäde tuossa +kukkasen kalpeille lehdille. + +Niin erosi Christophe hänestä -- koko iäkseen. + + + + +Lokakuun ilta. Päivänpaiste on lämmin ja kalpea. Maaseutu vaipuu +riutuvaan lepoon. Kyläkirkkojen kellot kalahtelevat verkalleen luonnon +hiljaisuudessa. Keskeltä kynnöksiä kohoaa hitaasti sauhupatsaita. Ohut +utu häilyy kaukana. Valkeat usvat, jotka hiipivät pitkin kostean maan +pintaa, odottavat yötä ylemmäksi noustakseen... Metsästyskoira, kuono +maassa, juoksee pieniä piirejä tehden valkojuurikaspelloilla. Harmaalla +taivaalla lentelee suuria korppilaumoja. + +Christophe kulki unelmissaan ja varmaa määrää ajattelematta kuitenkin +vaistomaisesti tiettyä paikkaa kohti. Jo muutamia viikkoja olivat +hänen kävelynsä kaupungin ympäristössä vieneet hänet aina, tahtoi +hän tai ei, muuatta kylää kohti, jossa hän oli varma näkevänsä erään +kauniin tytön. Tuo tyttö se häntä sinne viehätti; se tunne ei ollut +muuta kuin ulkonaista viehätystä, mutta sangen kiivasta ja hieman +epäselvää. Christophe ei koskaan voinut olla rakastamatta jotakuta; +hänen sydämensä oli harvoin tyhjä: aina oli siinä jokin kaunis olento +jumalana alttarilla. Tavallisesti oli hänestä yhdentekevää, tiesikö +epäjumala, että hän sitä rakasti: hänen tarvitsi vain rakastaa; tuli ei +saanut koskaan sammua, ettei pimeys olisi tullut hänen sydämeensä. + +Tuon uuden lemmen esine oli tällä kertaa muuan talonpoikaistyttö, +jonka hän oli kohdannut, kuten Eliasar muinoin Rebekan, kaivolla; +mutta tämä Rebekka ei ollut tarjonnut vettä hänen juodakseen, vaan +oli heittänyt sitä hänelle vasten naamaa. Tyttö oli ollut pesemässä +pyykkiä joen rannalla, vuoren painanteessa, kahden raidan välissä, +joiden maasta kohoavat juuret muodostivat hänen ympärilleen ikäänkuin +linnunpesän; hän ahersi voimakkaasti, eikä hänen kielensä ollut +laiskempi kuin hänen käsivartensakaan: hän jutteli ja nauraa hälisi +kilpaa toisten kyläntyttöjen kanssa, jotka pesivät puron toisella +puolella, vastapäätä häntä. Christophe oli heittäytynyt ruohikkoon, +muutaman askelen päähän, ja nojaten poskeaan käteensä hän katseli +tyttöjä. Siitä eivät tytöt olleet millänsäkään: he lorusivat kuin +ennenkin, jotkut sangen rehevästi höystettyyn tyyliin. Christophe +tuskin kuunteli heidän sanojaan: hän erotti ainoastaan heidän +nauravat äänensä ja karttujen paukkeen, kauempaa laitumelta lehmäin +ammuntaa; ja niin hän uneksi, tähystellen koko ajan tuota kaunista +pyykinpesijäänsä. Nuorten, hilpeäin kasvojen näkeminen antoi hänelle +iloa koko päiväksi. -- Piankin huomasivat muut tytöt, ketä hän +niin piti silmällä; he vihjailivat kurillaan asiasta keskenään; ja +Christophen valittu teki hänestä aivan yhtä purevia huomautuksia kuin +muutkin. Kun Christophe ei liikahtanut, oikaisihe tyttö, otti kasan +pestyjä, jo väännettyjä vaatteita, ja alkoi levitellä niitä pensaihin +kuivamaan, tullen lähemmäksi Christophea ja päästen sen tekosyyn +nojalla katselemaan häntä. Mennessään Christophen lähitse lätkäytti +hän ikäänkuin vahingossa häntä märillä vaatteilla ja katsoi häneen +kursailematta ja nauraen. Tyttö oli laiha ja lujatekoinen, leuka +vahva, hiukan ämmänleuka, nenä lyhyt, kulmakarvat kauniinkaarevat, +silmät tummansiniset, rohkeasti sädehtivät ja kovat; huulet paksut, +suu kaunis, hiukan ulkoneva, aivan kuin kreikkalaisen naamion, vaaleat +hiukset kierretyt nutturalle niskaan; ja hipiä päivettynyt. Hän +piti päänsä pystyssä, laski sutkauksen joka sanalla ja käveli kuin +mies, heilutellen ruskettuneita käsiään. Nyt levitteli hän pyykkiään +kuivamaan, ja katsoi Christopheen rohkaisevin ja uhittelevin silmin, -- +odottaen, että tämä puhuisi. Christophe tarkasteli myöskin häntä, mutta +hänen ei laisinkaan tehnyt mieli tyttöä puhutella. Viimein purskahti +tyttö nauramaan hänelle päin silmiä ja kääntyi takaisin ystävättäriensä +puoleen. Christophe jäi loikomaan paikalleen iltahämärään saakka, +kunnes näki tytön lähtevän pois, vaatekori selässä, paljaat käsivarret +ristissä rinnoilla, hartiat kumarassa, yhä jutellen ja nauraen. + +Hän näki pari päivää senjälkeen saman tytön kaupungin kauppatorilla, +keskellä porkkana-, tomaatti-, kurkku- ja kaalisvuorta. Christophe +kuljeskeli siellä katselemassa kauppiaita, jotka seisoivat +koriensa ääressä, rivissä niinkuin kaupattavat orjat. Poliisi +kulki heidän editseen ja pysähtyi kunkin luokse rahapussineen ja +vastalippu-kääröineen, saaden kultakin lantin ja antaen poletin. +Kahvinmyyjätär kulki pitkin tuota riviä, kantaen vasua, joka oli +täynnä pieniä kahvipannuja. Muuan vanha nunna, rattoisa ja pyylevä, +teki torikierrostaan, kainalossa kaksi isoa koria, kerjäillen yhtään +nöyristelemättä vihanneksia ja puhellen hyvästä Jumalasta. Huudot +kaikuivat; vanhain vaakain vihreiksi maalatut kupit kalisivat ja +kilistivät ketjujaan; suuret koirat, jotka oli valjastettu pienten +rattaiden alle, haukkuivat iloissaan ja ylpeinä tärkeästä tehtävästään. +Keskellä kuhinaa Christophe huomasi Rebekkansa. -- Tytön oikea +nimi oli Lorchen (Eleonora). -- Vaalean tukkansa päälle oli tyttö +pistänyt kaalinlehden, vihreän- ja valkean-kirjavan; se oli hänen +päässään kuin mikäkin kirjauksilla kaunistettu ja pykäläreunainen +kypäri. Hän istui korin kannella, myytäväin tavarainsa edessä: +kullan-kiiltävien sipulien, ruusunpunaisten rediisien, viheriäin +herneiden ja hohtavanpunaisten omenain; ja hän syödä rauskutti omenia, +yhden toisensa jälkeen, välittämättä niitä liioin kaupitella. Siihen +syöntiin hän ei näyttänyt kyllästyvän. Silloin tällöin hän pyyhki +leukaansa ja kaulaansa esiliinalla, kohotti käsivarrellaan tukkaansa, +hieroi kaulaansa olkapäähän, tai nenäänsä kädensyrjällä. Tai hän istui +kädet sylissä ja solutteli ajan kuluksi herneitä kädestä toiseen. +Hän katseli ympärilleen, oikealle ja vasemmalle, joutilaan ja velton +näköisenä. Mutta häneltä ei jäänyt huomaamatta mitään, mitä ympärillä +sattui, ja hän sieppasi heti kaikki katseet, jotka olivat hänelle +tarkoitetut, vaikkei muka ollut niistä tietävinään. Hän näki kyllä +Christophen. Pakinoidessaan ostajien kanssa oli hänellä tapana rypistää +kulmakarvojaan ja vilkaista kulmiensa alitse ja ostajien pään ohi +ihailijaansa. Hän oli silloin arvokas ja vakava kuin pappi; mutta +mielessään hän naureskeli Christophelle. Christophe ansaitsikin sen: +hän seisoi koko ajan siinä samalla paikalla, muutaman askelen päässä +hänestä, hotkien Lorchenia silmillään; ja sitten hän meni hänelle +mitään virkkamatta matkaansa. Hänen ei ollenkaan tehnyt mieli tyttöä +puhutella. + +Christophe tuli monta kertaa maleksimaan torille tai sen kylän +teille, jossa tyttö asui. Jos Lorchen sattui kotinsa pihalle, +seisattui Christophe häntä katselemaan. Christophe ei myöntänyt +itselleen tulleensa sinne tuon tytön tähden; ja tosiaankin: hän oli +tullut melkeinpä sitä asiaa ajattelematta. Kun hän oli syventynyt +sommittelemaan jotain teosta, oli hän aina hiukan kuin unissakulkija: +kun hänen tietoinen sielunsa noudatti hänen musikaalisia ajatuksiaan, +oli muu osa hänen olemustaan toisen ja tiedottoman sielun hallussa, +joka odotti vain hänen jokaista hajamielistä hetkeään livistääkseen +karkuun. Hänen päätään usein aivan huumasi musikaalisten ajatusten +surina, juuri siinäkin, kun hän seisoi Lorchenin edessä ja unelmoi, +katsellen samalla tyttöön. Hän ei olisi saattanut sanoa häntä +rakastavansa, hän ei sellaista edes uneksinutkaan; mutta hänelle tuotti +mielihyvää nähdä häntä: muuta se ei ollut. Hän ei ajatellutkaan, mitkä +halut veivät häntä tytön lähettyville. + +Moinen alinomainen kiertely sai juorut liikkeelle. Kylässä laskettiin +siitä pilaa, ja tiedettiin lopulta, kuka Christophe oli. Mutta rauhassa +hän sai olla; sillä hänestä ei ollut vaaraa. Suoraan sanoen hän näytti +aivan tolkuttomalta: hänestä ei oltu millänsäkään. + + + + +Oli kyläjuhlat. Pikku pojat paukuttivat palavia hiiliä kahden kiven +välissä ja huusivat: "Eläköön keisari". ("Kaiser lebe! Hoch!") Lehmä +ammui läävässä, miehet naukkivat ja lauloivat kapakassa. Leijat +lensivät pelloilla ilmassa, pyrstötähden-häntineen; kanat raaputtivat +innoissaan kultatunkiota: tuuli pörhisteli niiden höyheniä kuin +vanhan akan helmoja. Punertava sika kellotti mukavasti kyljellään +auringonpaisteessa. + +Christophe kuljeksi "Kolmen kuninkaan" ravintolaa kohti, jonka katolla +liehui pieni lippu. Talon oven päälle oli ripustettu köynnökseksi +sipulirihmoja, ja ikkunat oli kaunistettu punaisilla ja keltaisilla +krassinkukilla. Hän meni kapakkasaliin, joka oli täynnä tupakansavua; +seinillä loisti koreita kellastuneita kuvia, kunniapaikalla +värillinen Keisari-kuningas, tammenlehdillä seppelöitynä. Tanssi +pyöri parhaillaan. Christophe oli varma, että hänen kaunis tyttönsä +oli siellä. Ja tosiaan, hän näki hänet ensimäiseksi. Christophe +asettui sellaiseen salin kolkkaan, että hän saattoi rauhassa katsella +tanssivain liikkeitä. Mutta vaikka hän koettikin vetäytyä kätköön, +huomasi Lorchen kyllä hänet sieltä nurkasta. Lentäen valssista +toiseen hän loi Christopheen parinsa olan yli vilkkaita silmäyksiä, +nähdäkseen, katseliko Christophe yhä häntä; ja häntä huvitti kiihoittaa +Christophea: hän kiemaili kylänpojille, kaunismuotoinen suu nauraessa +levällään. Hän puhui ääneensä, ja lorusi aivan samaan tapaan kuin +nuoret herrastytötkin, jotka pitävät tarpeellisena nauraa, kun heitä +katsellaan, touhuta, näyttää tyhmyyttään, sen sijaan, että kätkisivät +sen itseensä. -- Eivätkä he siinä suhteessa olekaan varsin tyhmiä, +sillä hehän tietävät, ettei heitä kuunnellakaan, vaan katsellaan. -- +Christophe istui kyynärpäin pöydän nojassa ja leuka nyrkkien varassa, +ja seurasi tytön temppuja säkenöivin ja vimmastunein silmin: hänen +järkensä oli kyllin vapaa, niin että hän huomasi tytön kujeet, mutta +ei niin vapaa, ettei hän olisi antanut niiden itseään kiehtoa; ja nyt +hän vuoroin ärähteli kiukusta sille, että hän meni satimeen, ja vuoroin +vain nauroi partaansa ja kohautti olkapäitään. + +Eräs toinenkin henkilö katseli Christophea: hän oli Lorchenin isä. +Pieni, vanttera, kaljupäinen ukko, -- iso pää, lyhyt nenä, -- päälaki +päivän rusketuttama; tukka, joka oli ollut vaaleaa, kiersi tiheinä ja +pieninä kiharoina tuota kaljua paikkaa kuin milläkin Dürerin Pyhällä +Johanneksella; kylmistä kasvoista oli parta tarkoin ajeltu. Hän jutteli +tuolla, pitkävartinen piippu suupielissä, hitaasti toisten talonpoikien +kanssa, seuraten syrjäsilmällä koko ajan Christophen naaman eleitä; +ja mielessään hän niille ilkkui. Nyt hän ryiskeli, ilvehtivä tuike +välkähti hänen pienissä, harmaissa silmissään, ja hän tuli istumaan +Christophen viereen pöydän ääreen. Christophe rypisti kasvojaan ja +kääntyi tyytymättömänä häneen päin. Hän näki vanhuksen ovelat silmät; +ottamatta pois piippua suustaan mies alkoi puhella hänelle, varsin +tuttavallisesti; Christophe tunsi hänet: hän tiesi, että ukko oli +vanha kettu; mutta heikkous hänen tytärtään kohtaan teki Christophen +armeliaaksi isällekin, ja hänestä oli omituisen hauskaakin seurustella +nyt hänen kanssaan. Tuo vanha veitikka huomasikin sen kohta; puhuttuaan +sateista ja poudasta ja sutkautettuaan jotain noista kauniista +tytöistä tuolla, ja ettei Christophe tanssinut, arveli hän lopuksi, +että Christophe oli oikeassa, kun ei viitsinyt joutavaa vaivaa nähdä, +sillä parempi oli tässä pöydän luona könöttää haarikkansa ääressä; ja +kursailematta tarjousi hän tyhjentämään yhden seidelin. Hörppiessään +jutteli ukko yhä verkalleen, niinkuin äskenkin. Hän puheli pienistä +afääreistään, toimeentulon vaikeudesta näinä pahoina aikoina, kaiken +kalleudesta. Christophe ei kuunnellut häntä yhtään, ja vastasi silloin +tällöin ainoastaan murahduksella; ne asiat eivät häntä liikuttaneet: +hän katseli Lorchenia. Syntyi tuon tuostakin hiljaisuus, isäntä odotti +puhetta; ei tullut vastausta: ja hän jatkoi sitten yhä itse. Christophe +ihmetteli, mistähän hyvästä tuo ukko tuli hänen seuraansa ja uskoi +hänelle asioitaan. Mutta lopuksi hän sai sen tietää. Valiteltuaan +niitä ja näitä siirtyi ukko nyt uuteen lukuun: hän kehui erinomaisia +maantuotteitaan, vihanneksiaan, siipikarjaansa, kananmuniaan, maitoaan. +Ja yhtäkkiä hän kysyi, eikö Christophe hankkisi hänelle ostajia +herttuallisesta linnasta. Christophe käännähti jyrkästi: + +-- Mistä hiidestä isäntä tiesi?... Hän siis tunsi hänet? + +-- Kyllähän, vastasi ukko; kaikki tiedetään... + +Hän ei lisännyt: + +-- ... kun ottaa vaivakseen vähän itse nuuskia. + +Mutta Christophe lisäsi sen hänen puolestaan. Ilkeäksi ilokseen hän +läksytti ukkoa, että vaikka "kaikki tiedettiin", niin ei varmaankaan +tiedetty, että hän oli sotkenut hyvät välinsä tuon pikku hovin +kanssa, ja että jos hän milloin olisikin voinut kerskua omaavansa +luottamusta linnan ruoka-aittain ja keittiön puolella, -- (eikä hän +pitänyt sitäkään seikkaa varsin varmana), -- niin oli se luotto nyt +ollutta ja mennyttä. Ukko rypisti tuskin huomattavasti suutaan. Mutta +kuitenkaan hän ei menettänyt vielä toivoansa; ja hetken perästä hän +kysyi Christophelta, eikö tämä voinut suositella häntä herrasperheille. +Ja hän mainitsi todellakin nimeltä kaikki ne perheet, joissa +Christophe ennen oli käynyt: sillä isäntä oli ottanut kauppatorilla +niistä tarkan selon; ja siitä voi olla varma, ettei hän unohtanut +ainoaakaan pikkuasiaa, josta saattoi olla hänelle etua. Christophe +olisi vimmastunut moisesta nuuskimisesta, ellei häntä olisi nyt +sydämellisesti naurattanut, kun hän ajatteli, että ukko sai kaikesta +oveluudestaan huolimatta pitkän nenän (luottaessaan täydellisesti +noihin toivomiinsa Christophen suosituksiin, jotka olisivat paremminkin +vieneet häneltä ostajat kuin pystyneet hankkimaan hänelle uusia). +Christophe antoi siis isännän punoa aivan hukkaan pieniä kömpelöitä +oveluuksiaan; eikä hän vastannut ukolle muuta kuin "kyllä" tai "ei". +Mutta ukko ei hellittänyt; ja viimein takertui hän paremman puutteessa +itseensä Christopheen ja Louisaan, säästäen heidät hätävaraksi, ja +koetti tyrkyttämällä tyrkyttää heille maitoaan, voitaan ja kermaansa. +Hän väitti, että koska Christophe oli "musikisti", niin mikä oli +sen parempaa hänelle kuin nielaista joka aamu ja ilta raaka muna: +ja hän vannoskeli hommaavansa ne hänelle aivan lämpimältään kanan +hännästä. Se, että ukko luuli häntä laulajaksi, purskahutti Christophen +äänekkääseen nauruun. Talonpoika käytti hyväkseen hänen iloisuuttaan +tilaamalla uuden putelin pöytään. Sitten lypsi hän Christophelta +kaikki edut, mitä tällä hetkellä sai hänestä irti, ja meni maksamatta +matkaansa. + +Oli tullut jo yö. Tanssi oli yhä vilkastunut. Lorchen ei enää huomannut +Christophea: hänellä oli kylliksi urakkaa koettaessaan saada erään +kylän hulivilin päätä pyörälle, rikkaan talon pojan, josta kaikki tytöt +keskenään riitelivät. Christophea huvitti katsella tuota ottelua: +nuo neitoset hymyilivät toisilleen, ja olisivat raapineet mielellään +silmät toistensa päästä. Christophe, jota ei kateus kalvanut, unohti +oman asiansa ja toivoi sydämestään, että Lorchen voittaisi kiistassa. +Mutta kun Lorchen sitten sai tuon pojan itseään tanssittamaan, tunsi +Christophe mielensä hiukan surulliseksi. Hän moitti siitä itseään; +hän ei ollut Lorcheniin rakastunut, hän ei tahtonutkaan, että tyttö +olisi hänestä pitänyt: olihan luonnollista, että Lorchen piti kenestä +tahtoi. -- Se on selvä. Mutta hän ei ollut kovin iloissaan, kun hänen +osakseen tuli niin vähän suosiota, hänen, joka sillä hetkellä kaipasi +niin suuresti sitä antaa ja saada. Täälläkin hän oli yksin niinkuin +kaupungissa. Kukaan noista talonpojista ei välittänyt hänestä muuta +kuin kiskoakseen hänestä jotakin hyötyä, ja nauraakseen hänelle +takanapäin. Christophe huokaisi, katsahti hymyillen Lorcheniin, joka +nyt oli kymmenen kertaa entistä sievempi, ärsyteltyään kilpasiskonsa +raivoihin; ja Christophe varustautui jo lähtemään tanssipaikasta. Kello +oli lähes yhdeksän illalla: hänellä oli hyvinkin kymmenen kilometrin +matka takaisin kaupunkiin. + +Hän nousi jo pöydästä, kun ovi aukesi, ja kapakkaan ryntäsi kymmenkunta +sotamiestä. Heidän tulonsa mykisti koko tanssipaikan. Ihmiset alkoivat +supista keskenään, eräät parit lakkasivat yhtäkkiä tanssimasta ja +loivat tulokkaihin levottomia silmäyksiä. Oven suussa seisoskelevat +talonpojat käänsivät heihin selkänsä ja olivat muka juttelevinaan +toistensa kanssa; mutta he antoivat heille hyvin viisaasti kuitenkin +tilaa, vaikkeivät olleet muka tietävinään siitä kohteliaisuudestaan. +-- Jo muutaman ajan oli lähiseutu ollut pikku sodassa kaupunkia +ympäröivien linnoitusten sotilaiden kanssa. Sotilaat olivat läkähtyä +ikävään, ja he kostivat talonpojille; he pilkkasivat heitä törkeästi +vasten naamaa, he pitelivät heitä pahoin, ja kohtelivat tyttöjä aivan +kuin voittosaaliitaan. Edellisellä viikolla olivat jotkut heistä +menneet humalassa häiritsemään erään naapurikylän juhlaa ja pieksäneet +siellä melkein hengiltä erään isännän. Christophe oli sattunut +kuulemaan tästä tapahtumasta ja oli samanlaisessa mielentilassa kuin +talonpojatkin sotamiehiä kohtaan; nyt hän istuutui jälleen paikalleen +ja odotti, mitä tapahtuisi. + +Sotamiehet eivät välittäneet pahansuovasta sävystä, jolla heidät +otettiin vastaan, vaan menivät meluten istumaan jo täysiin pöytiin, +ja tyrkkivät ihmiset niistä pois, päästäkseen itse paikoille: se kävi +tuossa tuokiossa. Enimmät väistyivät nuristen syrjään. Muuan ukko +istui erään penkin päässä eikä siirtynyt tarpeeksi: sotilaat nostivat +penkkiä, ja vanhus putosi takalistolleen permannolle, ja aika nauru +remahti. Christophe tunsi veren syöksyvän päähänsä; hän kavahti +suuttuneena ylös; mutta juuri, kun hän oli mennä väliin, näki hän +vanhuksen jo pyytävän vaivalloisesti permannolta kömpiessään sotilailta +ylen matelevasti anteeksi, sen sijaan, että olisi heitä moittinut. +Kaksi sotamiestä tuli Christophen pöytään: hän näki heidän tulevan ja +puristi kätensä nyrkkiin. Mutta hänen ei tarvinnutkaan vielä puolustaa +itseään. Miehet olivat jättiläis-kookkaita, suopeita lalluksia, jotka +seurasivat kuin lampaat paria huimapäätä ja koettelivat heitä matkia. +Nyt masensi Christophen ylemmyys ja jyrkkä muoto heti heidät; ja kun +hän sanoi heille kuivasti: + +-- Pöytä on käytössä! + +niin he pyysivät anteeksi ja vetäytyivät kohta pöydän toiseen päähän, +etteivät olisi häntä häirinneet. Christophen äänessä oli käskemään +luodun olennon sävy: sotamiesten luonnollinen orjamaisuus voitti +heidät. He näkivät hyvin, ettei Christophe ollut talonpoika. + +Christophe lauhtui hiukan tästä alistumisesta, ja saattoi nyt seurata +kylmäverisemmin tapahtumain kulkua. Hän huomasi helposti, että koko +joukkiota johti muuan aliupseeri, -- pieni, tylysilmäinen buldoggi, +naama ulkokullatun ja ilkeän lakeijan: hän oli yksi viimesunnuntaisia +tappelusankareita. Hän asettui Christophen vieruspöytään; oli jo +juovuksissa, katsoa mullisteli ihmisiin ja nakkeli heille hävyttömiä +pistoksia, mutta niitä he eivät olleet muka kuulevinaan. Varsinkin +tanssijoita hän vainosi, kuvaillen heidän ruumiillisia hyviä puoliaan +ja vikojaan niin julkein sanoin, että hänen toverinsa nauroivat kohti +kurkkua. Tytöt punastelivat, ja kyyneleet tulivat heille silmiin; pojat +purivat hammasta ja heidän sisunsa kuohui. Tuo hirtehinen tarkasteli +salin joka puolen eikä säästänyt ketään: Christophe näki irvistelijän +kääntävän päätänsä jo häneenkin päin. Hän tarttui seideliinsä, käänsi +sen alassuin pöydälle, ja oli valmis heittämään sen miehen kalloon +heti, kun ensimäinen haukkumasana tulisi. Hän ajatteli: + +-- Minä olen hullu. Nyt olisi parasta lähteä ulos. Minä voin pistättää +täällä vatsani puhki; ja jos pääsen sitten livistämään, niin minut +pannaan vankilaan: se huvi ei maksa vaivaa. Lähdenpä ennenkuin he +ehtivät minua ärsyttää. + +Mutta hänen ylpeytensä kielsi häntä lähtemästä: hän ei tahtonut +näyttää väistyvänsä moisten joutavien edestä. -- Aliupseerin luihu ja +raaka katse suuntausi nyt Christopheen. Christophe suoristautui ja +katsoi häntä vihaisesti, silmästä silmään. Aliupseeri mulkoili häneen +hetken: hän oli kai huomaavinaan Christophen naamassa jotain hauskaa, +hän nykäisi kyynärpäällään vierustoveriaan ja osoitti hänelle jo +pilkallisesti nuorukaista, ja avasi suunsa sättiäkseen. Christophen +valtasi pikavihaisuus, hän oli aivan heittämäisillään seidelinsä päin +miestä. -- Sattuma pelasti hänet vielä tälläkin kertaa. Samassa, kun +juopunut aikoi avata suunsa, töytäsi muuan kömpelö tanssiva pari häneen +ja pudotti hänen seidelinsä lattialle. Hän käännähti raivoissaan, ja +tyhjensi nyt tuon parin niskaan oikean tunkion häväistyssanoja. Hänen +huomionsa oli kääntynyt muualle, hän ei ajatellut enää Christophea. +Christophe odotti vielä muutaman minutin; kun hän sitten näki, ettei +vihollinen enää ryhtynyt jatkamaan seurustelua, nousi hän ylös, otti +hattunsa ja lähti kiirehtimättä ovelle päin. Koko ajan hän katsoi +siihen penkkiin, jolla aliupseeri istui, osoittaakseen hänelle, ettei +hän hänen tähtensä lähtenyt. Mutta aliupseeri oli varmaan hänet jo +unohtanut: kukaan ei häntä huomannut. + +Christophe tarttui jo oven ripaan: joku sekunti vielä, ja hän olisi +ollut ulkona. Mutta oli sallittu, ettei hän niin pääsisi sieltä. Salin +perukassa nousi samassa kova rähinä. Sotamiehet olivat maisteltuaan +päättäneet tanssia; ja koska kaikilla tytöillä jo oli tanssittajansa, +niin sotamiehet ajoivat tanssijat pois, ja nämä alistuivatkin. Mutta +Lorchen ei suostunut siihen suutaan avaamatta. Turhanpäiten eivät +hänen silmänsä olleet tuikeat ja leukansa itsepäinen; nepä ne hänessä +Christophea miellyttivätkin. Hän tanssi parhaillaan oikein sydämen +halusta, kun tuo aliupseeri, joka oli valinnut hänet uhrikseen, tuli +riistämään häntä hänen pariltaan. Lorchen polki jalkaa, tyrkkäsi +sotilasta rintaan, ja sanoi, ettei hän tanssi milloinkaan sellaisen +kollon kanssa kuin hän. Mies ryntäsi hänen perästään. Hän iski +nyrkillään ihmisiä, joiden taakse Lorchen koetti vetäytyä; viimein +tyttö pakeni erään pöydän taakse; ja kun hän siellä sai tuokion olla +mieheltä turvassa, hengähti hän hetken ja haukkui sitten häntä taas; +hän näki, ettei vastarinta auttaisi, ja hän oli haljeta kiukusta, ja +haki nyt kaikki mahdolliset loukkaavat sanat, vertaili aliupseeria +kaikkiin takapihan elukoihin. Sotilas kurottelihe hänen kimppuunsa +pöydän yli, hän hymyili häijysti ja nolosti, ja hänen silmänsä +kiiltelivät vihasta. Yhtäkkiä hän otti vauhtia ja hyppäsi yli pöydän. +Hän otti Lorchenin kiinni, Lorchen tappeli nyrkeillä ja potkuilla +vastaan, oikein karjatytön voimalla, niinkuin hän olikin. Sotamies ei +ollut varsin tukeva jaloiltaan ja oli lentää tytön tuustista nurin. +Raivoissaan hän työnsi silloin Lorchenin seinää vasten ja löi häntä +korvalle. Hän ei ennättänyt lyödä uudestaan: joku oli rynnännyt hänen +niskaansa, heitteli häntä kahden puolen korville ja paiskasi hänet +keskelle ryypiskelevää joukkoa takalistoon potkaisten. Christophe oli +rynnännyt hänen kimppuunsa, kaataen pöydät ja ihmiset, hetkeäkään +harkitsematta. Aliupseeri kääntyi häneen päin, hulluna raivosta, hän +veti esiin sapelinsa. Ennenkuin hän ehti sitä nostaa, kaatoi Christophe +hänet maahan ravintolatuolin iskulla. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei +kukaan katselijoista ennättänyt tulla väliin. Mutta kun sotamies +keikahti permannolle kuin härkä, nousi kauhea meteli. Toiset sotamiehet +juoksivat päin Christophea, paljaat sapelit kädessä. Talonpojat +karkasivat heidän kimppuunsa. Syntyi yleinen temmellys. Seidelit +lensivät ilmassa, pöydät kaatuivat. Talonpoikien vimma heräsi: heillä +oli vanhaa velkaa maksettavana. Miehet pyöriskelivät permannolla, ja +purivat raivoissaan toisiaan. Lorchenin häädetty tanssittaja, vankka +renki, oli tarttunut erääseen sotamieheen, joka oli häntä äsken +haukkunut, ja jyskytti hänen päätään kaikin voimin seinään. Lorchen +oli saanut käteensä paksun ja pitkän kalikan ja huitoi sillä kuin +silmitön. Muut tytöt pakenivat kirkuen, paitsi paria kolmea, jotka +yhtyivät sydämenhalusta leikkiin. Yksi heistä, -- lihava, vaaleaverinen +tallukka, -- näki erään jättiläiskokoisen sotamiehen, -- saman, joka +oli istuutunut äsken Christophen pöytään -- rusentelevan polvellaan +kaatuneen vastustajansa rintaa; tyttö juoksi pankon luokse, tuli +takaisin, kiskaisi julmurin pään taaksepäin ja nakkasi hänen silmiinsä +kourallisen palavaa tuhkaa. Mies ölisi tuskasta. Tyttö riemuitsi, +haukkui aseetonta vihollistaan mielensä mukaan, ja talonpojat +rusikoivat häntä. Viimein lähtivät sotamiehet, joita oli liian vähän, +ulos salista, jättäen kaksi toveriaan tanssipaikan permannolle. +Tappelua jatkui sitten kylän kadulla. Sotamiehet hyökkäsivät taloihin, +karjuivat kuolemanuhkauksia ja tahtoivat ryöstää kaikki. Talonpojat +ajoivat heitä tadikot kädessä takaa; he asuttivat kiukkuiset koiransa +vihollisen kimppuun. Kolmas sotamies kaatui, vatsassa hangonpiston +haava. Toisten täytyi paeta, heitä ajettiin aina kylän ulkopuolelle +asti; mutta kauempaa, peltojen poikki pakoon juostessaan he huusivat +menevänsä hakemaan lisää tovereita ja tulevansa kohta takaisin. + +Talonpojat olivat päässeet voittajiksi ja palasivat nyt kapakkaan. He +riemuitsivat; se oli kauan odotettu kosto kärsityistä häväistyksistä. +He eivät ajatelleet vielä kahakan seurauksia. He haastoivat kaikki +yhtaikaa ja jokainen kerskui urotöitään. He olivat hyvää pataa +Christophen kanssa, joka oli hyvillään, että he olivat nyt häntä +lähestyneet. Lorchen tuli ja otti häntä kädestä, ja seisoi hetken ja +piteli sitä kovassa kourassaan, kujeillen hänelle vasten kasvoja. +Christophe ei enää ollut hänestä naurettava. + +Sitten pidettiin huolta haavoittuneista. Kylän väelle ei ollut +tapahtunut muuta kuin että oli lyöty irti muutamia hampaita, +joiltakuilta oli katkennut kylkiluu, jotkut olivat saaneet kuhmuja +ja mustelmia; ne vammat eivät olleet vaarallisia. Mutta toisin oli +sotamiesten laita. Kolme heistä oli vahingoittunut vakavasti: siltä +jättiläiseltä, jolta silmät oli poltettu, oli toinen olkapää isketty +kirveellä melkein irti; se heistä, jota oli pistetty vatsaan, korahteli +jo; ja kolmas oli Christophien kaatama aliupseeri. Heidät oli nostettu +permannolle lähelle takkaa. Lievimmin haavoitettu heistä, aliupseeri, +oli avannut silmänsä. Hän katseli kauan ja vihaa kiehuvin silmin +talonpoikia, jotka olivat kumartuneet hänen puoleensa. Ja tuskin pääsi +hän selvyyteen, mitä oli tapahtunut, niin hän alkoi heitä sättiä. +Hän vannoi kostavansa, maksavansa heille kaikille, hän oli tukehtua +raivosta; näki, että hän olisi heidät tappanut, jos olisi voinut. +Talonpojat koettivat nauraa, mutta nauru oli väkinäistä. Eräs nuori +isäntä huusi haavoitetulle: + +-- Pidä turpasi, tai minä sinut tapan! + +Aliupseeri koetti vääntäytyä pystyyn, ja luoden puhujaan verestyneet +silmänsä hän sanoi: + +-- Tunkiojussit, tappakaa vain! Silloin joudutte hirteen. + +Upseeri haukkui yhä edelleen. Sotamies, jolta vatsa oli puhkaistu, +kirkui kimeästi, niinkuin tapettava sika. Kolmas makasi liikkumatta +ja jäykkänä kuin ruumis. Jäätävä kauhu valtasi talonpojat. Lorchen +ja eräät muut naiset kantoivat haavoitetut pois toiseen huoneeseen. +Aliupseerin sadattelut ja kuolevan huudot hiljenivät. Talonpojat olivat +nyt vaiti: he jäivät äskeiselle paikalleen, piiriin, aivan kuin nuo +kolme sotamiestä olisivat vielä maanneet heidän jaloissaan; he eivät +uskaltaneet liikahtaa, ja katsoivat toisiinsa pelon vallassa. Viimein +sanoi Lorchenin isä: + +-- Kyllä teitte kauniit tekoset! + +Vastaukseksi kuului hätääntynyt mutina: miehet nielivät sylkeään, +sitten he alkoivat kaikki yhtaikaa puhua. Ensin he supattelivat, aivan +kuin heitä kuunneltaisiin ovella. Mutta pian tulivat sanat kuuluviksi, +ja tuimiksi: he syyttelivät toisiaan; he moittivat toinen toistaan +siitä ja siitä iskusta. Väittely kiivastui: he olivat ryhtymäisillään +jo käsirysyyn, siltä näytti. Lorchenin isä sai heidät sovintoon. +Käsivarret ristissä ryntäillä kääntyi hän Christopheen päin ja viittasi +leuallaan häneen: + +-- Entä tuo tuossa, mitä hänellä täällä oli tekemistä? + +Koko joukon viha kohdistui Christopheen. + +-- Niin juuri! huudettiin; hän se aloitti. Jos ei häntä olisi ollut, ei +olisi mitään tullut. + +Christophe ällistyi ja koetti vastata: + +-- Sen, mitä tein, en tehnyt itseni, vaan teidän tähtenne, sen tiedätte +hyvin. + +Mutta talonpojat vastasivat raivostuneina: + +-- Emmekö me osaa itse puolustautua? Tarvitsemmeko me täällä kaupungin +herroja neuvomassa, mitä on tehtävä? Kuka teiltä on neuvoja kysynyt? Ja +kuka teitä on tänne käskenyt tulemaan? Olisitte ollut kotonanne? + +Christophe kohautti hartioitaan, ja lähti ovea kohti. Mutta Lorchenin +isä tukki häneltä tien, ja huusi vinkuvalla äänellä: + +-- Kas, kas niin, nyt hän yrittää lipettiin, kun on ensin pistänyt +meidät kiipeliin. Tämä mies ei lähde! + +Talonpojat rääkyivät: + +-- Hän ei lähde! Hänen syynsä on koko asia. Hänen se on maksettava, +kaikkien edestä. + +He tulivat nyrkkejään heristellen Christophen ympärille. Christophe +näki joka puolella uhkaavia naamoja; pelko sai heidät vihan vimmaan. +Christophe ei virkkanut sanaakaan. Irvisti halveksivasti, nakkasi +hattunsa eräälle tuolille ja meni istumaan salin perälle selin heihin. + +Mutta Lorchen ryntäsi vihastuneena keskelle talonpoikaparvea. Hänen +kauniit kasvonsa olivat tulipunaiset ja rypyssä kiukusta. Hän tyrkki +nyrkillään tieltään ne, jotka ympäröivät Christophea. + +-- Pelkurit! Lampaat! huusi hän. Ettekö häpeä? Te koetatte syytellä, +että hän muka on tehnyt kaikki! Niinkuin tässä ei teitä olisi nähty! +Niinkuin ei jokainen teistä olisi heilunut parhaansa mukaan!... Jos +täällä olisi ainoakin, joka olisi istunut kädet ristissä, kun muut +tappelivat, minä sylkisin häntä silmille, ja sanoisin: Raukka, kelvoton +raukka!... + +Talonpojat ällistyivät tästä väliintulosta ja olivat hetken hiljaa; ja +sitten alkoivat he taas rähistä: + +-- Mutta hän se alkoi! Jos ei hän olisi ollut täällä, ei olisi mitään +tullut. + +Lorchenin isä vaati silmäniskuina tytärtään vaikenemaan, mutta turhaan; +tyttö jatkoi: + +-- Niin, tosiaan, hän se alkoi! Sillä ei kannata teidän kehua! Jos ei +häntä olisi ollut, antaisitte te haukkua itseänne, antaisitte häväistä +meitä, pelkurit, jänikset! + +Hän sätti tanssitoveriaankin: + +-- Entä sinä sitten, sinä et sanonut mitään, sinä puit nyrkkiä +taskussasi, sinä pyllistit takalistosi ja annoit potkaista; kas, kun +et vielä kiittänyt! Etkö häpeä? Teillä ei ole häpyä kenelläkään. Te +ette ole miehiä ettekä mitään! Arkoja kuin lampaat, aina häntä koipien +välissä? Tuon täytyi näyttää teille esimerkkiä! -- Ja nyt te tahdotte +lykätä syyn hänen niskoilleen?... Mutta siitä ei tule mitään, sen minä +sanon! Hän antoi meidän puolestamme; joko nyt hänet pelastatte tai +joudutte hänen kanssansa samaan karsinaan: siitä minä pidän huolen! + +Lorchenin isä kiskoi tytärtään käsivarresta, hän oli suunniltaan ja +kirkui: + +-- Pidä suusi kiinni... Pidätkö siinä, letukka! Mutta Lorchen tyrkkäsi +isänsä tieltään ja jatkoi kahta uhemmin. Talonpojat huusivat ja +rähisivät, Lorchen heitäkin kovemmin, kimeällä äänellä, niin että +toisten korvat olivat haljeta: + +-- Sinäkin siinä, mitä siinä mölötät? Luuletko, etten minä nähnyt +sinun äsken survovan kantapäinesi tuota miestä, joka on tuolla +vierushuoneessa kuolemaisillaan? Ja näytäpäs sinä kätesi!... Ne ovat +vielä veressä. Ettenkö minä muka nähnyt sinua puukko kädessä? Minä +haastan kaikki, mitä näin, jos te olette hävyttömiä hänelle. Minä +toimitan teidät kaikki linnaan. Talonpojat katkeroituivat, työnsivät +vimmastuneet naamansa aivan Lorchenin kasvoihin kiinni ja karjuivat +hänelle. Yksi heistä näytti aikovan antaa hänelle vasten suutakin; +mutta Lorchenin hyvä ystävä tarttui häntä niskaan, ja he ravistelivat +nyt toisiaan, ja olivat vähällä ruveta tappelemaan. Muuan ukko sanoi +Lorchenille: + +-- Jos meidät tuomitaan linnaan, niin tuomitaan sinutkin. + +-- Niin tuomitaankin, vastasi tyttö. Minä en olekaan niin pelkuri kuin +te. + +Ja hän alkoi taas haukkua. + +Talonpojat eivät enää tienneet, mitä tehdä. He kääntyivät isän puoleen. + +-- Etkö sinä voi tukkia hänen suutansa? + +Ukko käsitti, ettei ollut hyvä ärsyttää Lorchenia aivan pahimmilleen. +Hän kehoitti viittauksin heitä rauhoittumaan. Tuli hiljaisuus. Lorchen +puhui nyt yksinään; ja kun hän ei saanut vastausta, niin hän keskeytti, +aivan kuin tuli sammuu polttoaineen loppuessa. Tuokion päästä ryiskeli +hänen isänsä, ja sanoi: + +-- No, mitä sinä sitten tahdot? Et suinkaan halua meitä turmioon? + +Lorchen vastasi: + +-- Minä tahdon, että hänet pelastetaan. + +Miehet ryhtyivät asiaa pohtimaan. Christophe ei ollut liikahtanut +paikaltaan: ylpeässä uhmassaan hän ei näyttänyt kuulevankaan, että +asia koski häntä; mutta Lorchenin hätääntulo liikutti häntä. Myöskin +Lorchen käyttäysi kuin Christophea ei siellä olisi ollutkaan: hän +nojaili pöytään, jonka ääressä Christophe istui, ja katseli halveksivan +näköisenä talonpoikiin, jotka polttivat piippujaan ja tuijottivat +permantoon. Viimein sanoi hänen isänsä, imeskeltyään hetken piippuaan: + +-- Puhutaanpa sitä tai tätä, -- jos hän jää tänne, hänen juttunsa on +selvä. Majoitusmestari tuntee hänet: hän ei häntä armahda. Ei ole muuta +kuin yksi keino, hänen täytyy heti livistää rajan tuolle puolelle. + +Ukko oli näet tullut siihen johtopäätökseen, että heille olisi +edullista, jos Christophe lähtisi pakoon: sillä tavoin hän ilmaisisi +itsensä syylliseksi; ja kun hän ei olisi täällä itseään puolustamassa, +ei mikään estäisi panemasta hänen niskoilleen koko kahakkaa. Toiset +hyväksyivät hänen mielipiteensä. He ymmärsivät asiansa hyvin. -- Nyt, +kun he olivat tehneet päätöksensä, tuli heille hoppu saada Christophe +pois. Häpeämättä laisinkaan äskeisiä puheitaan lähestyivät he nyt häntä +muka hyvin huolissaan hänen kohtalostaan. + +-- Ei saa hukata minuttiakaan, herra, sanoi Lorchenin isä. He tulevat +pian takaisin. Puolen tunnin matka linnoitukseen. Sama sieltä +takaisin... Ei ole aikaa kuin parhaiksi päästä livistämään. + +Christophe oli noussut. Hänkin oli harkinnut asiansa. Hän tiesi, että +jos hän jäisi, olisi hän tuhon oma. Mutta lähteä, lähteä näkemättä +äitiä?... Ei, se oli mahdotonta. Hän sanoi käyvänsä vielä kaupungissa; +hänelle jäisi vielä aikaa paeta yön pimeässä ja ehtiä yli rajan. Mutta +talonpojat alkoivat silloin huutaen häntä vastustaa. Juuri äsken +olivat he tukkineet häneltä oven, ettei hän olisi päässyt pakoon: nyt +he kiivastuivat siitä, ettei hän lähtenyt pakoon. Mennä kaupunkiin +oli sama kuin antaa itsensä kiikkiin, se oli aivan varma: ennenkuin +hän kotiinsa ehtisi, ilmoitettaisiin kaupunkiin asiasta; hänet +vangittaisiin kotonaan. -- Mutta Christophe ei tahtonut lähteä käymättä +kaupungissa. Lorchen oli ymmärtänyt hänet: + +-- Te tahdotte nähdä äitinne?... Minä menen teidän puolestanne hänen +luokseen. + +-- Milloin? + +-- Tänä yönä. + +-- Aivanko totta? Teettekö sen? + +-- Minä menen. + +Lorchen otti huivinsa ja kääri sen päähänsä. + +-- Kirjoittakaa hänelle jotain, minä vien. Tulkaa tuonne, annan teille +mustetta. + +Lorchen veti Christophen mukanaan peräkamariin. Kynnyksellä hän +kääntyi; ja huutaen tanssitoveriaan hän sanoi: + +-- Ja sinä, varustaudu matkaan, sinä saatat hänet rajalle. Sinä et jätä +häntä ennenkuin näet hänet toisella puolella rajan. + +-- Hyvä, hyvä, vastasi poika. + +Hänellä oli yhtä kiire kuin muillakin saada Christophe Ranskaan, ja +vaikkapa kymmenen kertaa kauemmaksi, jos mahdollista. + +Christophe meni Lorchenin kanssa toiseen huoneeseen. Hän epäröi yhä. +Hänen sydäntään viilsi tuska, kun hän ajatteli, ettei hän saisi edes +syleillä äitiään. Milloin näkisikään hän äidin vasta? Äiti oli niin +vanha, niin väsynyt, niin yksin. Tämä uusi isku olisi hänelle sama +kuin kuolema. Mihin hän joutuisi ilman poikaansa?... Mutta mihinkä +hän joutuisi, jos hän, Christophe, antaisi itsensä kiinni, ja tulisi +tuomituksi vuosikausiksi vankilaan? Eikö äiti silloin vielä varmemmin +joutuisi avuttomaksi ja kurjuuteen? Kun Christophe oli vapaa, vaikkapa +kaukanakin, saattoi hän toki auttaa äitiään, ja äiti tavata häntä. +-- Christophella ei nyt ollut aikaa selvitellä tarkoin ajatuksiaan. +Lorchen oli tarttunut hänen käsiinsä; hän seisoi aivan lähellä +Christophea ja katseli häntä; heidän kasvonsa melkein koskettivat +toisiinsa; hän heittäytyi Christophen kaulaan ja suuteli häntä: + +-- Joutuin, joutuin! sanoi hän aivan hiljaa ja osoitti hänelle pöytää. + +Christophe ei enää koettanut harkita. Hän istahti. Lorchen repäisi +eräästä talouskirjasta neliskulmaisen, punaviivaisen paperilehden. + +Christophe kirjoitti: + +"Rakas äiti. Anna anteeksi! Minä tein sinulle suuren surun. Minä en +voinut muutoin menetellä. Minä en tehnyt mitään väärää. Mutta nyt minun +täytyy paeta ja jättää maa. Henkilö, joka tuo sinulle tämän kirjeen, +kertoo sinulle kaikki. Minä tahdoin tulla hyvästelemään sinua. Ei +suostuta. Väittävät, että minut ennätetään vangita. Minä olen niin +onneton, etten jaksa itse päättää. Lähden yli rajan, mutta pysyn +siellä lähellä, kunnes saan sinulta kirjeen; henkilö, joka tuo sinulle +kirjeeni, toimittaa minulle vastauksen sinulta. Ilmoita minulle, mitä +minun on tehtävä. Sano vain, minä teen. Tahdotko, niin minä tulen +takasin? Pyydä minua tulemaan. Minä en jaksa kestää sitä, että jätän +sinut yksin. Kuinka sinä tulet sitten toimeen? Anna anteeksi! Anna +minulle anteeksi! Minä sinua rakastan ja suutelen..." + +-- Joudutaan, herra, muuten on liian myöhäistä, sanoi Lorchenin ystävä +raottaen ovea. + +Christophe kirjoitti nopeasti nimensä alle, ja antoi kirjeen +Lorchenille. + +-- Te viette sen itse? + +-- Minä lähden heti, vastasi Lorchen. Hän oli jo valmis menemään. + +-- Huomenna, jatkoi tyttö, tuon minä teille vastauksen: te odotatte +minua Leidenissä, -- (ensimäinen asema Ranskan puolella) -- +asemasillalla. + +Utelias tyttö oli lukenut Christophen kirjeen hänen olkansa takaa, kun +hän sitä kirjoitti. + +-- Te kerrotte minulle kaikki, kuinka hän kesti tämän iskun, ja kaikki, +mitä hän teille sanoo? Te ette salaa minulta mitään? aneli Christophe. + +-- Minä kerron teille kaikki. + +He eivät enää voineet rauhassa puhua kahdenkesken: tuo nuori mies +katseli heitä ovelta. + +-- Ja sitten, herra Christophe, sanoi Lorchen, minä tulen teitä joskus +katsomaan, ja lähetän teille tietoja: älkää olko mistään levoton. + +Lorchen löi hänelle kättä, lujasti kuin mies. + +-- Nyt mennään, sanoi nuori talonpoika. + +-- Mennään, vastasi Christophe. + +He lähtivät ulos, kaikki kolme. Tiellä he erosivat. Lorchen lähti +yhtäälle. Christophe oppaansa kanssa toisaalle; he eivät puhelleet +keskenään mitään. Usvan ympäröimä puolikuu katosi metsien taakse. +Kalpea valonhohde kuulsi vainioilla. Painanteista oli noussut usvaa, +sakeaa ja valkeaa kuin maito. Puut värisivät kosteassa ilmassa. Tuskin +olivat he kulkeneet pari minuttia kylästä, niin talonpoika pysähtyi +yhtäkkiä, ja käski merkillä Christophea pysähtymään. He kuuntelivat. +Tieltä heidän edestään kuului lähenevää, tahdikasta miesjoukon +astuntaa. Opas harppasi pensasaidan ylitse ja katosi sen toiselle +puolelle pellolle. Christophe noudatti esimerkkiä. He riensivät yli +kynnösten. He kuulivat, miten sotamiehet marssivat maantietä pitkin +ohitse. Talonpoika heristi heille nyrkkiään pimeässä. Christophen +sydäntä ahdisti, aivan kuin ajetun elukan, kun se kuulee koiralauman +ryntäävän sivuitse. He jatkoivat matkaa, karttaen kyliä ja yksinäisiä +taloja, joissa koirien haukunta olisi ilmaissut heidät koko seudulle. +Metsäisen harjanteen takana kaukana huomasivat he rautatielinjan +punaiset tulet. He päättelivät näistä valoista, missä paikoin he +olivat, ja aikoivat nyt mennä ensimäiselle asemalle. Se ei käynyt aivan +leikillä. Kuta alemmaksi laaksoon he laskeutuivat, sitä enemmän he +sumussa eksyivät. Pari kolme kertaa saivat he hypätä pienien jokien +ylitse. Viimein joutuivat he suunnattomalle aukeamalle, jossa kasvoi +valkojuurikasta tai jossa maa oli kynnetty paljaalle mullalle; he eivät +luulleet kuunaan siitä selviävänsä. Tasanko oli kumpuinen: siinä oli +alinomaa notkelmia ja hautoja, joihin he olivat vähän väliä pudota. +Viimeinkin, umpimähkään sumussa harhailtuaan, huomasivat he yhtäkkiä +rautatien merkkilyhdyn aivan edessään penkereellä. He kiipesivät ylös +radalle. Peljäten joutuvansa kiinni he kulkivat pitkin rataa noin sadan +askelen päähän asemasta: siinä he laskeusivat taas maantielle. He +tulivat asemalle kaksikymmentä minuttia ennen junan lähtöä. Lorchenin +kehoituksesta välittämättä jätti Christophen opas hänet ilman muuta +siihen: hän tahtoi nopeasti takaisin, näkemään, miten muiden ja hänen +asiansa oli käynyt. + +Christophe osti lipun Leideniin, ja odotteli yksinään tyhjässä +kolmannen luokan salissa. Muuan virkailija, joka oli torkkunut +penkillä, tuli junan saavuttua tarkastamaan Christophen pilettiä +ja avasi hänelle oven asemasillalle. Vaunussa ei ketään. Junassa +kaikki nukkuivat. Koko seutu nukkui. Christophe yksinään ei vain +nukkunut, niin väsynyt, kuin olikin. Sikäli kuin juna raskain pyörin +läheni rajaa, yltyi hänen vapiseva kiihkonsa päästä tästä odotuksen +jännityksestä. Tunti vielä, ja hän olisi vapaa. Mutta siihen mennessä: +yksi ainoa sana, ja hänet vangittaisiin!... Vangittaisiin! Se ajatus +vimmastutti hänet kapinaan. Vihatun väkivallan tukehutettavaksi!... +Sitä kuvitellessaan hän ei voinut suorastaan hengittää. Äiti, isänmaa, +jonka hän jätti, olivat hänen mielestään kadonneet. Uhatun vapautensa +itsekkyydessä hän ei ajatellut muuta kuin tuota vapauttaan, henkeään, +jonka hän tahtoi pelastaa. Millä hinnalla hyvänsä! Niin, vaikka tulisi +rikos... Hän katui katkerasti, että hän oli tullut junaan, eikä mennyt +jalkaisin rajalle asti. Hän olisi tahtonut näin voittaa muutaman tunnin +aikaa. Mitäpä se auttoi! Hän oli kuitenkin joutuva suden kitaan. Sillä +varmaan häntä rajalla odotettiin; sinne oli tietysti annettu määräys: +hänet vangittaisiin... Christophe aikoi hypätä junasta ennen ensimäistä +asemaa; hän avasi jo vaunun oven; mutta se oli liian myöhäistä: tultiin +asemalle. Juna pysähtyi. Viisi minuttia. Niinkuin iankaikkisuus. +Christophe oli vetäytynyt osastonsa perimmäiseen nurkkaan, ikkunaverhon +taakse, ja tuijotti kuolemantuskassa asemalle, jossa seisoi santarmi +liikkumatta. Asemapäällikkö tuli konttoristaan, sähkösanoma kädessä, +ja meni nopeasti santarmin luo. Christophe oli varma, että asia koski +häntä. Hän etsi asetta. Ei löytynyt muuta kuin luja, kaksiteräinen +linkkuveitsi. Hän aukaisi sen taskussaan. Muuan asemamies, lyhty +rintaan kiinnitettynä, oli tullut asemapäällikköä vastaan, ja juoksi +nyt pitkin junan sivua. Christophe näki hänen lähestyvän. Hän puristi +veitsen päätä kouraansa, hän ajatteli: + +-- Tuho tulee! + +Hän oli niin luonnottomasti kiihtynyt, että olisi voinut iskeä +puukkonsa tuon miehen rintaan, jos toinen onnettomuudekseen olisi +sattunut tulemaan häntä kohti ja avannut hänen vaunuosastonsa oven. +Mutta virkailija seisattuikin viereisen vaunun kohdalle, tarkastamaan +erään vaunuun nousseen matkustajan pilettiä. Juna lähti liikkeelle. +Christophe koetti hillitä sydämensä kiivasta sykintää. Hän ei +hievahtanut. Hän tuskin uskalsi hiiskua itselleen, että oli pelastettu. +Hän ei tahtonut sanoa sitä ennenkuin oli päässyt rajan yli... Aamu +alkoi sarastaa. Puut erottuivat varjoina hämärästä. Jotkin ajoneuvot +kulkivat ohi tuolla tiellä, kuin kummallinen haamu, kalisevin kulkusin +ja tuli lyhdyssä... Christophe painoi kasvonsa ikkunaruutuun ja koetti +nähdä keisarillisin vaakunoin koristetun rajapylvään, joka merkitsi +hänen orjuutensa loppua. Hän tähysteli sitä vielä, kun juna päivän +koitteessa vihelsi jo saapumistaan ensimäiselle belgialaiselle asemalle. + +Christophe nousi, aukaisi oven selälleen, veti sisäänsä aamun kylmää +ilmaa. Vapaa! Koko elämä hänen edessään! Riemu saada elää!... -- Ja +silloin valtasi hänet kuin yhdellä iskulla jo kaiken jätetyn suru, +huoli, mitä hänellä olisi edessä; ja tämän yön ponnistukset ja +mielenliikutukset väsyttivät häntä hirveästi. Hän heittäytyi loikomaan +penkille. Tuskin oli enää minutin matkaa asemalle. Kun muuan virkailija +minutin päästä avasi vaunun oven, näki hän Christophen siellä nukkuvan. +Hän ravisti häntä käsivarresta, Christophe heräsi pökerryksissään, +ja luuli nukkuneensa kokonaisen tunnin; hän laskeusi raskain jaloin +asemalle ja kulki hiljaa tullikonttoriin; ja kun hän nyt lopultakin oli +joutunut vieraalle maalle eikä hänen enää tarvinnut itseään puolustaa, +heittäytyi hän rauhassa makaamaan odotussalin penkille, ja vaipui uneen +kuin tukki. + +Hän heräsi noin kello kaksitoista. Lorchen ei voinut saapua ennen +kello kahta tai kolmea. Odottaessaan Saksasta tulevia junia Christophe +kuljeksi edestakaisin pienen aseman lyhyellä asemasillalla. Siinä +jatkoi hän kulkuaan myöskin kauemmaksi tasangolle. Oli harmaa ja iloton +päivä, siinä tuntui jo lähestyvän talven tulo. Valo oli horteinen. +Ainoastaan raiteita vaihtavan junan vihellys kajahti surullisessa +hiljaisuudessa. Christophe pysähtyi muutaman askelen päähän rajasta, +aution luonnon keskelle. Hänen edessään oli pieni lammikko, läiskä +kuultavaa vettä, joka heijasti alakuloisen taivaan. Lammikkoa ympäröi +aitaus, ja reunalla kasvoi kaksi puuta. Oikealla puolella värisi +poppeli lehdettömin latvoin. Sen takana oli suuri pähkinäpuu, mustin +ja paljain oksin, kuin kummallinen mustekala. Korppiparvet keikkuivat +raskaasti sen oksilla. Viimeiset kelmenneet lehdet irtaantuivat +itsestään puista, ja tippuivat liikkumattomaan lammikkoon... + +Christophesta tuntui kuin hän olisi jo nähnyt tämän: nuo puut, +lammikon... -- Ja yhtäkkiä tuli hänelle taas tuokion huimaus, jollaisia +hänen elämänsä tasaisessa kulussa aukesi silloin tällöin kuin kuilu. +Syöksy Ajan syvyyksiin. Ei tiedä, missä on, kuka on, missä vuosisadassa +elää, montako sataa vuotta on sellaista ollut. Christophesta tuntui +kuin tämä olisi jo tapahtunut, kuin nyt olevainen ei olisi ollut tällä +hetkellä, vaan jossakin toisina aikoina. Hän ei ollut enää itseään. +Hän näki itsensä ulkopuolelta itseään, sangen kaukana, niinkuin +jonkun toisen olennon, joka oli seissyt tässä, tällä paikalla. Hän +kuuli tuhantisen parven muistoja ja tuntemattomia olentoja surisevan +sielussaan; hänen veressään soi: + +Niin... Niin... Samoin... samoin... Vuosisatojen pauhu kulki hänen +lävitsensä... Moni muu Krafft oli ennen häntä kärsinyt samoja +koettelemuksia kuin hän tänään, ja maistanut samaa viimeisen +synnyinmaassa vietetyn hetken lohduttomuutta. Aina harhaillutta sukua, +kaikkialta pois kirottua, riippumattomuutensa ja levottomuutensa +tähden. Rotua, joka oli sisäisen demooninsa vallassa, demoonin, joka +ei antanut sen asettua minnekään. Rotua, joka oli kuitenkin kiintynyt +siihen maahan, josta se temmattiin irti, ja jota se ei voinut olla +rakastamatta. + +Christophe kulki nyt vuorostaan entisten tuskallisten pysäyspaikkojen +kautta. Ja hänen jalkansa löysivät tiellään niiden olentojen jäljet, +jotka olivat siitä ennen häntä kulkeneet. Hän näki kyyneleet silmissä +isien maan hämmentyvän tuonne usviin, maan, jolle hänen täytyi nyt +sanoa jäähyväiset... Eikö hän ollut palavasti tahtonutkin jättää sen? +Kyllä; mutta nyt, kun hän sen tosiaan jätti, tunsi hän ahdistavaa +tuskaa. Ainoastaan tylsäpäinen saattaa erota synnyinmaasta ilman +mielenliikutusta. Ihminen on elänyt siinä ja sen mukana, olipa hän +sitten ollut siellä onnellinen tai onneton; se maa on ollut hänen +äitinsä ja toverinsa: hän on nukkunut siinä, sen kamaralla, se on +syöpynyt häneen; se kätkee poveensa meidän unelmiemme aarteet, koko +menneen elämämme; ja niiden tomun, jotka ovat meitä rakastaneet. +Christophe näki koko entisten päiväinsä juoksun ja ne rakkaat olennot, +jotka hän jätti tuohon maahan, tai sen alle. Hänen kärsimyksensä siellä +olivat hänelle yhtä kalliit kuin hänen ilonsakin siellä. Minna, Sabina, +Aada, isä, isoisä, Gottfried-eno, vanha Schulz, -- kaikki ilmestyivät +nyt hänen sieluunsa, muutaman minutin kuluessa. Hän ei voinut tempautua +irti näistä vainajistaan, (sillä Aadankin hän luki kuolleiden +joukkoon). Ajatus, että hän jätti äitinsä, ainoan elävän rakkaansa, +noiden aaveiden joukkoon, oli hänestä sietämätön. Hän oli vähällä +lähteä yli rajan takaisin: niin raukkamainen hän mielestään oli, kun +oli paennut. Hän päätti mennä kotiin, kävi miten kävi, jos siinä +vastauksessa, jonka Lorchen hänelle äidiltä toisi, ilmeneisi kovin +katkera suru. Mutta jospa hän ei saisikaan vastausta? Jospa Lorchen +ei ollut päässyt Louisan luokse, tai ei voisikaan tuoda vastausta? +Silloin, silloin lähtisi hän itse kotiin. + +Christophe palasi asemalle. Kolkon odotuksen jälkeen juna viimein tuli. +Christophe tähysteli vaunujen oville, nähdäkseen raisun Lorchenin: +sillä hän oli varma, että tyttö pitäisi sanansa. Mutta Lorchenia ei +näkynytkään. Christophe juoksi levottomana vaunulta toiselle: hän +päätteli itsekseen, että jos Lorchen olisi tullut junalla, olisi hän +kai ensimäisenä hypännyt alas. Niin töytäsi Christophe matkustajain +virtaa vastaan, joka tungeksi asemalla, ja nyt huomasi hän erään +olennon, joka ei hänestä näyttänyt aivan tuntemattomalta. Hän oli +noin kolme-, neljätoista-vuotias tyttö, jäntterä, pulloposkinen, +punainen kuin omena; hänellä oli pieni ja paksu nykerönenä, iso suu, +ja vankka, pään ympärille kiedottu palmikko. Katsellessaan tyttöä +tarkemmin, huomasi Christophe, että hänellä oli kädessä matkalaukku, +joka muistutti hänen omaansa. Tyttö katsoi samoin Christopheen, +syrjäsilmällä kuin lintu; ja kun hän keksi, että Christophe katseli +häntä, tuli hän pari askelta Christophea kohti, mutta töksähti sitten +siihen Christophen eteen ja tarkasteli häntä sanaakaan virkkamatta +pienillä hiirensilmillään. Christophe tunsi hänet, se oli Lorchenin +talon pieni piikatyttö. Christophe osoitti matkalaukkua ja virkkoi: + +-- Tuo on minun, eikö niin? + +Tyttö ei liikkunut paikaltaan, ja vastasi hölmön näköisenä: + +-- Ken tietää. Ensin, mistä tullaan? + +-- Buirista. + +-- Ja kuka tämän teille lähetti? + +-- Lorchen. No, antakaa nyt. + +Vintiö ojensi hänelle matkalaukkua: + +-- Tuossa on. + +Ja sitten hän lisäsi: + +-- Kyllä minä teidät heti tunsin. + +-- No, mitä sinä sitten vitkastelit? + +-- Odotin, kunnes sanoisitte, että se olitte te. + +-- Entä Lorchen? kysyi Christophe. Miksi hän ei tullut? + +Tyttö ei vastannut. Christophe ymmärsi, ettei hän tahtonut puhua näin +keskellä väkijoukkoa. Heidän täytyi ensin mennä tulliin tarkastuttamaan +matkatavaransa. Kun siitä päästiin, vei Christophe tytön asemasillan +toiseen päähän: + +-- Poliisit tulivat sinne, kertoi tytön-veitikka, muuttuen nyt aivan +suulaaksi. Ne tulivat melkein heti, kun te olitte lähtenyt. Ne +tunkeutuivat taloihin ja kuulustelivat kaikkia, he vangitsivat pitkän +Samin, ja Kristianin, ja ukko Kasperin. Ja Melanian ja Kertunkin, +vaikka he huusivat, etteivät he olleet tehneet mitään, ja itkivät; ja +Kerttu raapi santarmeja. Ei auttanut, vaikka sanoivat, että te olitte +tehnyt kaikki. + +-- Minäkö kaikki! huudahti Christophe. + +-- Niin, tietysti, vastasi tyttö rauhallisesti. Mitä se nyt haittasi, +vai kuinka, kun te olitte päässyt pakoon? Silloin hakivat he teitä joka +paikasta; ja lähetettiin ajamaan teitä takaa joka suunnalle. + +-- Entä Lorchen? + +-- Lorchen ei siellä ollut. Hän tuli vasta myöhemmin, käytyään +kaupungissa. + +-- Tapasiko hän minun äitini? + +-- Tapasi, tässä on kirje. Lorchen tahtoi tulla itse, mutta hänetkin +ottivat kiinni. + +-- Ja kuinka sinä sitten pääsit? + +-- Sillä tavoin, että hän tuli kylään poliisin näkemättä; ja hän aikoi +juuri lähteä ulos. Mutta Irmina, Kertun sisar, antoi hänet ilmi, ja +poliisit tulivat häntä ottamaan. Silloin hän, kun näki santarmien +tulevan, juoksi yliskamariinsa, ja huusi heille, että hän tulee +kohta alas, kun saa vaatteet päällensä. Minä olin kartanon takana +viinitarhassa, hän äänsi minulle hiljaa ikkunasta: "Lydia, Lydia!" Minä +menin hänen luokseen; hän antoi minulle laukkunne ja kirjeen, jonka +oli saanut äidiltänne; ja selitti, missä teidät tapaisin; käski minua +juoksemaan, eikä antamaan itseäni kiinni. Minä juoksin, ja tässä nyt +olen. + +-- Lorchen ei puhunut mitään muuta? + +-- Kyllä. Hän käski minua antamaan teille tämän huivinsa, että +näkisitte minun tulevan hänen asemestaan. + +Christophe tunsi tuon valkean, punarimpsuisen ja kukilla kirjatun +huivin, jonka Lorchen oli eilisiltana pistänyt päähänsä hänestä +erotessaan. Eikä Christophe suinkaan nauranut sille kömpelölle +verukkeelle, jolla Lorchen lähetti hänelle tämän pienen lemmenmuistonsa. + +-- Nyt tulee juna toisaalta päin, sanoi pikku tyttö; minun täytyy +matkustaa takaisin kotiin. Hyvästi. + +-- Odotahan, sanoi Christophe. Entä millä rahoilla sinä matkustit? + +-- Lorchen antoi minulle. + +-- Ota nyt kuitenkin nämä, sanoi Christophe ja pisti hänen kouraansa +muutaman kolikon. + +Hän pidätti vielä käsivarresta tyttöä, joka tahtoi jo lähteä. + +-- Ja sitten,... virkkoi Christophe. + +Ja hän kumartui ja suuteli tyttöä kummallekin poskelle. Tyttö oli +närkästyvinään. + +-- Älä suutu, sanoi Christophe kujeillen. Eivät ne olleet sinulle. + +-- Oh, sen minä kyllä arvaan, sanoi tytön-veitikka kujeillen; ne ovat +Lorchenille. + +Mutta Christophe ei suudellut pelkästään Lorchenia, kun hän suuteli +tuon pikku piian poskia: hän hyvästeli näin koko Saksaansa. + +Tyttö riuhtaisi itsensä irti ja juoksi junan luo, joka jo liikkui. Hän +jäi vaunusillalle seisomaan, ja heilutti Christophelle nenäliinaansa +kunnes Christophea ei enää nähnyt. Christophe tähysteli hetken tuota +maalais-airuttaan, joka toi hänelle viimeisen tuulahduksen isänmaasta +ja niistä henkilöistä, joita hän rakasti. + +Kun tyttö oli näkyvistä kadonnut, jäi Christophe nyt tosiaan aivan +yksin, muukalaiseksi vieraalle maalle. Hänellä oli kädessä äidin kirje +ja lempivän tytön huivi. Hän painoi huivia rintaansa vasten, ja tahtoi +avata kirjeen; mutta silloin vapisi hänen kätensä. Mitä siinä kirjeessä +lukisikaan? Minkä kärsimyksen hän näkisi siinä? Ei, hän ei jaksaisi +kantaa sitä murheellista moitetta, jonka hän oli jo kuulevinaan; hän +menisi takaisin kotiin. + +Christophe avasi viimein kirjeen ja luki: + +"Lapsi-raukkani, älä ole suruissasi minusta. Minä olen järkevä. Jumala +on rangaissut minua. Minun ei pitänyt olla itsekäs eikä vaatia sinua +pysymään täällä. Mene Parisiin. Ehkäpä sinun on siellä parempi. Älä ole +huolissasi minusta. Minä kyllä pystyn selviämään asioista. Tärkeintä +on, että sinä olet onnellinen. Suutelen sinua, poikani. Äiti". + +"Kirjoita minulle, kun voit." Christophe istahti matkalaukulleen ja +itki. + + + + +Aseman ovimies huusi matkustajille, että juna lähtee Parisiin. Raskas +juna tuli jyristen raiteille. Christophe pyyhki kyyneleensä, nousi ja +sanoi itsekseen: + +-- Täytyy. + +Hän katseli taivasta, sinne päin, jossa Parisin piti olla. Taivas, +synkkä kaikkialta, oli synkin sieltä. Se oli kuin mikäkin pohjaton, +hämärä syvyys. Christophen sydäntä kouristi; mutta hän toisti itsekseen: + +-- Täytyy. + +Hän nousi junaan, ja kumarassa ikkunaa vasten katseli hän yhä uhkaavaa +ilmanrantaa: + +-- Oi, Parisi! ajatteli hän; Parisi, tule avukseni! Pelasta minut! +Pelasta minun aatteeni! + +Synkkä sumu sakeni. Christophen takana, tuon maan kohdalla, jonka hän +jätti, hymyili pieni kaista taivasta, kalpean-sininen, avonaisena +niinkuin kauniit silmät, -- kuin Sabinan silmät, -- surullisesti +raskaiden, hämärtäväin pilvien keskeltä, ja sammui. Juna lähti. Tuli +sade. Tuli yö. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jean Christophe IV, by Romain Rolland + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58847 *** |