Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 11203 insertions, 11585 deletions

diff --git a/58847-0.txt b/58847-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d020a2d
--- /dev/null
+++ b/58847-0.txt
@@ -0,0 +1,11203 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58847 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+JEAN CHRISTOPHE IV
+
+Kapinoitsija
+
+
+Kirj.
+
+ROMAIN ROLLAND
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1918.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    Alkulause.
+ I. Lentohiekkaa.
+II. Hiekka hautaa.
+
+
+
+
+ROMAIN ROLLANDIN ALKULAUSE ENSIMÄISEEN PAINOKSEEN.
+
+
+Jean-Christophen tarinan uuden sarjan ovella, sarjan, jossa tavattavat
+tuimanlaiset arvostelut saattavat useinkin loukata kaikkiin
+puoluekuntiin kuuluvia lukijoita, pyydän omia ja Jean-Christophen
+ystäviä huomaamaan, etteivät koskaan käsitä tuomioitamme lopullisina.
+Yksikään ajatuksistamme ei ole muuta kuin tuokio elämäämme. Mitä varten
+eläisimme, ellemme korjataksemme vikojamme, voittaaksemme itsessämme
+ennakkoluuloja ja laajentaaksemme päivä päivältä ajatuksiamme ja
+sydäntämme? Malttia hieman! Odottakaa luottamuksella, jos erehdymme.
+Tiedämme, että olemme erehtyväisiä. Kun huomaamme vikamme, tuomitsemme
+ne ankarammin kuin te. Joka hetki koetamme saavuttaa yhäti hiukan
+lisää totuutta. Kun on päästy matkan päähän, arvostellaan, miten
+ponnistuksemme onnistui. Niinkuin vanha sananparsi sanoo, "loppu elämää
+kiittää, ilta aamua."
+
+Marraskuulla 1906.
+
+R. R.
+
+
+
+
+
+
+I
+
+LENTOHIEKKAA
+
+
+
+
+Vapaa! Hän tunsi olevansa vapaa!... Vapaa muista ja omasta itsestään!
+Intohimojen verkko, joka oli häntä kytkenyt kokonaisen vuoden, oli
+yhtäkkiä murtunut. Millä tavoin? Hän ei sitä laisinkaan tiennyt.
+Silmukat olivat antaneet myöten, kun hänen olemuksensa ryntäsi. Se oli
+tuollaista kasvuajan murroskautta, jolloin voimakkaat luonteet repivät
+väkivaltaisesti rikki menneen vuoden kuolleen kotelon, entisen, nyt
+heitä tukehuttavan sielunsa.
+
+Christophe hengitti täysin keuhkoin, käsittämättä, mitä oikein oli
+tapahtunut. Jäätävän kylmä pohjatuuli vinkui kaupungin suuren portin
+holvissa, kun hän palasi maalta saattamasta Gottfriediä. Ihmiset
+painoivat päänsä kumaraan rajuilmaa vastaan. Työhön menevät tytöt
+ponnistivat vimmatusti päin tuulta, joka kiskoi heidän hameitaan; he
+pysähtyivät hengästyksissään hetkeksi, punoittavin poskin ja nenin,
+kiukustunein naamoin; näytti aivan siltä kuin heitä olisi itkettänyt.
+Christophe nauroi riemusta. Hän ei välittänyt vähääkään myrskystä. Hän
+ajatteli toista sisäistä myrskyä, josta hän viimeinkin oli päässyt.
+Hän katseli talvista taivasta, lumen verhoamaa kaupunkia, eteenpäin
+vaivalla ponnistelevia ihmisiä; hän katseli ympärilleen, katseli omaan
+itseensä: mikään ei sitonut häntä enää mihinkään. Hän oli yksin!...
+Yksin! Miten onnellista olla yksin, olla omaa itseään! Miten onnellista
+tuntea päässeensä kahleista, muistojen kidutuksesta, rakastettujen tai
+vihattujen kasvojen näkemisen harha-aistimuksista! Onnellista saada
+viimeinkin elää, ja olla nyt, -- ei elämän raatelema uhri, vaan sen
+herra!...
+
+Hän tuli kotiin aivan valkeana lumesta. Hän ravisteli itseään iloissaan
+kuin koira. Kun hän meni Louisan ohitse, joka oli lakaisemassa
+porraskäytävää, nosti hän äitinsä koholle, huudahdellen epäselviä ja
+helliä sanoja, aivan kuin jokelletaan pikku lapselle. Vanha Louisa
+riuhtoi vastaan poikansa käsissä ja tuli märäksi sulavasta lumesta; hän
+sanoi Christophea "suureksi hulluksi", ja nauroi iloista lapsen-naurua.
+
+Christophe meni huoneeseensa, neljä porrasta kerrallaan harpaten.
+Vaivoin saattoi hän erottaa itseään pienestä kuvastimestaan, niin
+pilvinen oli päivä. Mutta hänen sydämensä riemuitsi. Tuo ahdas ja
+matala kamari, jossa hän tuskin mahtui kääntymään, tuntui hänestä nyt
+kokonaiselta kuningaskunnalta. Hän väänsi ovensa lukkoon ja nauroi
+onnesta. Viimeinkin hän siis löysi itsensä! Kuinka kauan hän olikaan
+ollut eksyksissä! Nyt oli hänellä kiire syöksyä ajatustensa syvyyksiin.
+Ne tuntuivat hänestä ikäänkuin suurelta järveltä, joka sulautui
+ilmanrannoilla kullanhohtavaan utuun. Näännyttävän kuumeyön jälkeen
+hän huomasi olevansa rannalla, jalat raikkaassa vedessä, tuntien
+ruumiissaan kesäaamun tuulen lempeän hyväilyn. Hän heittäytyi uimaan;
+hän ei tiennyt, minne hän aikoi, eikä hän siitä välittänytkään: hänen
+ilonsa oli uida minne vain sattui. Hän vaikeni, hän nauroi, kuunteli
+sielunsa tuhansia ääniä: se oikein kiehui elämää. Hän ei voinut mitään
+erottaa, hänen päätänsä pyörrytti; hän tunsi ainoastaan häikäisevän
+onnen. Hän nautti, kun tiesi itsessään nuo lukemattomat oudot voimat;
+ja laiskasti heitti hän tuonnemmaksi kokeilun voimansa suuruudella, hän
+vaipui tuon sisäisen kukoistuksensa ylpeään huumaukseen, kukoistuksen,
+joka puhkesi yhtäkkiä kevääksi, kärsittyään monta kuukautta armotonta
+pakkovaltaa.
+
+Äiti huusi häntä aamiaiselle. Hän meni alas, pää pyörällä aivan
+kuin hän olisi ollut koko päivän ulkoilmassa; mutta hänestä säihkyi
+sellainen ilo, että Louisa kysyi häneltä, mikä hänellä oli. Christophe
+ei vastannut; hän tempasi äitiään vyötäröiltä ja pakotti hänet
+tanssimaan kanssaan ympäri pöydän, jolla jo keittovati höyrysi. Louisa
+voivotteli hengähdyksissään, että Christophe oli hullu; sitten löi hän
+kämmenensä yhteen ja sanoi levottomana:
+
+-- Herranen aika, olet varmaan taaskin rakastunut.
+
+Christophe purskahti nauruun. Hän heitti lautasliinaansa ilmaan ja
+huudahti:
+
+-- Rakastunutko!... En, todentotta!... Ei, ei, nyt se jo riittää! Ole
+sinä vain rauhassa. Nyt se loppui, loppui koko iäkseni!... Uh!
+
+Ja Christophe kulahutti sisäänsä lasillisen vettä. Louisa katseli
+häneen, rauhoittui, pudisti päätänsä ja hymyili:
+
+-- Onpahan sekin vala, johon kannattanee luottaa! sanoi hän. Ehkä
+kestää tähän iltaan.
+
+-- No, sekin on jo jotakin, vastasi Christophe oikein hyvällä tuulella.
+
+-- Kyllä niinkin! virkkoi Louisa. Mutta miksi sinä olet nyt niin
+tyytyväinen?
+
+-- Olen vain tyytyväinen. Siinä kaikki.
+
+Christophe istui vastapäätä äitiään, kyynärpäät pöydällä ja koetti
+kertoa hänelle kaikki, mitä hän aikoi kerran tehdä. Äiti kuunteli
+häntä hellästi ja samalla epäilevästi hymyillen, ja muistutti hänelle
+lempeästi, että keitto jäähtyy. Christophe tiesi kyllä, ettei äiti
+ymmärtänyt, mitä hän sanoi; mutta siitä hän ei ollut millänsäkään: hän
+puhuikin vain itselleen.
+
+He katselivat hymyillen toisiaan: Christophe jutellen, Louisa ollenkaan
+kuuntelematta. Vaikka äiti olikin ylpeä pojastaan, ei hän kuitenkaan
+pitänyt hänen taiteilija-suunnitelmiaan liioin merkittävinä; hän
+ajatteli vain: "Hän on onnellinen: se onkin tärkeintä". -- Juopuen
+omista sanoistaan katseli Christophe äitinsä rakkaita kasvoja, mustaa
+huivia, joka oli huolellisesti sidottu hänen päänsä ympärille, hänen
+valkeaa tukkaansa, hänen nuorekkaita silmiään, jotka loistivat sulaa
+hellyyttä, hänen ihanaa ja anteeksiantavaa tyyneyttään. Christophe näki
+äitinsä kaikki ajatukset. Hän sanoi hänelle leikillään:
+
+-- Kuulepas, sinulle on aivan yhdentekevää, mitä minä sinulle puhun?
+
+Louisa intti heikosti vastaan:
+
+-- Ei, eihän toki! Christophe syleili häntä:
+
+-- Ohoh, onpas! Kuule, älä puolustele itseäsi. Ja sinä olet aivan
+oikeassa. Rakasta sinä minua vain! Minä en tarvitse sitä, että ihmiset
+minua ymmärtävät, -- enempää sinä kuin muutkaan. Minä en tarvitse nyt
+ketään enkä mitään: minulla on kaikki itsessäni...
+
+-- Kas niin, äännähti Louisa, nyt taas uusi hullunpuuska!... No, jos
+sellainen kerran on välttämätön, on tämä kuitenkin parempi kuin entinen.
+
+
+
+
+Miten suloista on antaa itsensä ajelehtia ajatustensa järvellä!...
+Maaten venheen pohjalla, ruumis auringonpaisteen hyväilemänä, tuntien
+kasvoillaan veden pintaa karehtivan herkän vihurin henkäykset
+nukahtaa Christophe, aivan kuin leijuen sinisissä ilmoissa. Mukavasti
+loikovan ruumiinsa ja keinahtelevan venheen alla tuntee hän syvien
+aaltojen käynnin; ja hän kastaa tuohon syvyyteen veltosti kättänsä.
+Siinä hän nousee hiukan ylös ja katselee leuka venheen reunaa vasten
+aivan kuin lapsena, kuinka vesi väikkyy ohitse. Hän näkee aalloissa
+kummallisten olentojen kuvaisia, jotka välkähtävät esiin ja katoavat
+kuin salamat... Ja sitten toisia, taas toisia... Koskaan ne eivät ole
+samoja. Hän nauraa kuvitelmainsa ihmeelliselle leikille, joka jatkuu
+hänessä; nauraa omille ajatuksilleen; hänen ei tarvitse kiinnittää
+niitä mihinkään erikoisesti. Miksi valitakaan jotakin noista tuhansista
+unista? Kyllä ennättää vielä!... Myöhemmin!... Kun hän sitten tahtoo,
+heittää hän vain verkkonsa ja vetää ylös nuo ihmeoliot, joiden hän
+näkee kuultavan veden alta. Nyt antaa hän niiden mennä menojaan.
+Myöhemmin!...
+
+Kevyt venhe ajelehtii lempeän tuulen ja tuskin tuntuvan virran viemänä.
+Kaikki on suloista, pelkkää aurinkoa, hiljaisuutta.
+
+
+
+
+Vitkastellen ja mukavasti hän viimein laskee verkkonsa. Hän katselee
+kumarassa karehtivaan veteen ja hänen silmänsä seuraavat verkkoja,
+kunnes ne katoavat syvyyteen. Muutaman minutin istuu hän horteessa ja
+nostaa sitten pyydyksensä hätäilemättä; sikäli kuin hän vetää, tulevat
+ne yhä raskaammiksi; hän keskeyttää hetkeksi hengäistäkseen, juuri kun
+ne nousevat vedestä. Hän tietää, että hänellä on nyt saalis, mutta ei,
+mitä se on; hän pitkittää odotuksen iloa.
+
+Lopulta hän päättää nostaa: kaloja ilmestyy ylös vedestä sateenkaarena
+hohtavin suomuin; niitä kuhisee kuin käärmeen pesä. Christophe katselee
+uteliaasti niitä, kääntelee sormellaan, hän tahtoo ottaa hetkeksi
+kauneimmat käteensä; mutta tuskin ovat ne joutuneet vedestä pois, niin
+niiden värivivahdukset kelmenevät, ne katoavat hänen sormiensa välistä.
+Hän heittää ne takaisin veteen, ja ryhtyy pyytämään toisia. Hän tahtoo
+kiihkeästi nähdä kaikki itsessään liikkuvat unet, toisen toisensa
+jälkeen, kiihkeämmin kuin pitää niistä ainoatakaan: ne näyttävät
+hänestä kauniimmilta uidessaan vapaina tuossa läpikuultavassa vedessä...
+
+Hän pyysi kaikenlaisia kaloja, toinen toistaan eriskummaisempia.
+Monta kuukautta olivat ne aatteet patoutuneet häneen eikä hän ollut
+niitä käyttänyt, nyt hän oli koottuja rikkauksia täynnä, aivan
+ratkeamaisillaan. Mutta kaikki ne olivat sikin sokin: hänen aivonsa
+olivat yhtä sekamelskaa, ne olivat oikea juutalaisten narinkka, johon
+oli kasattu harvinaisuusesineitä, kalliita kankaita, romurautaa ja
+vanhoja vaatteita samaan huoneeseen. Hän ei osannut erottaa, mikä
+siinä oli arvokkainta: kaikki huvitti häntä yhtä paljon. Siellä oli
+hiveleviä ja puoleksi tukahutettuja akordeja, värejä, jotka kumahtivat
+kuin kellon malmi, harmonioja, jotka sumisivat kuin mehiläiset,
+melodioja niin hymyileviä kuin rakastavan huulet. Siellä oli hämyisiä
+näkemyksiä: maisemia, ihmisolentoja, intohimoja, sielullisia katkelmia,
+luonnekuvia, kirjallisia ja metafysiikan aatteita. Siellä oli suuria
+suunnitelmia, niin valtavia, että ne kasvoivat mahdottomiksi,
+neliosaisia, kymmenosaisia runoelmia, joissa hän tahtoi käsitellä
+koko kaikkeuden ja maalata sen musiikilla. Ja enimmäkseen olivat ne
+epäselviä ja esiinvälkähtäviä tuntuja, jotka heräsivät yhtäkkiä aivan
+tyhjästä, kun vain kajahti jokin ääni, kun joku kulki kadulla, kun sade
+rapisi tai jokin sisäinen rytmi värähti. -- Monien näiden suunnitelmain
+olemassaolo supistui pelkkään nimeen; enimmät niistä rajoittuivat
+pariin kolmeen kynänvetoon: siihen se jäi. Kuten kaikki nuoret ihmiset
+luuli Christophe jo luoneensa sen, mitä hän uneksi luovansa.
+
+
+
+
+Mutta hän oli liian elinvoimainen tyytyäkseen pitkäksi aikaa tällaiseen
+tyhjään huuruun. Hän kyllästyi omistamisen kuvitteluun, hän tahtoi
+saada unelmat kouraansa. -- Mihin hän kävisi ensin käsiksi? Ne
+näyttivät hänestä kaikki yhtä tärkeiltä. Hän käänteli ja katseli niitä;
+hän hylkäsi eräitä, hän otti ne taas esille... Ei, hän ei saanutkaan
+esille niitä: sillä ne eivät olleet enää koskaan samanlaisia, ne
+eivät antaneet itseään vangita kahdesti; alinomaa ne muuttuivat; ne
+muuttuivat hänen käsissään, hänen silmissään, kun hän niitä katseli.
+Hänen piti olla nopsa; mutta sellainen hän ei voinut olla: hän
+hämmästyi, miten hidasta hänen puuhansa oli. Hän olisi tahtonut tehdä
+kaiken yhdessä ainoassa päivässä, mutta hänen oli hirvittävän vaikeaa
+saada aikaan pienintäkään. Pahinta oli se, että hän kyllästyi heti,
+kun työ oli tuskin alussa. Unelmat väikkyivät ohitse, hän väikkyi
+niiden mukana; tehdessään juuri jotakin hän oli pahoillaan, ettei
+hän tehnytkin toista. Tuntui kuin hän olisi saanut valita jonkin
+kauniista aiheistaan ainoastaan sitä varten, ettei se valinnan jälkeen
+enää kiinnittäisi hänen mieltänsä. Niinpä ei hänen aarteistaan ollut
+hänelle mitään hyötyä. Hänen ajatuksensa elivät ainoastaan sillä
+ehdolla, ettei hän koskettanut niihin: kaikki, mihin hän sai pistetyksi
+sormensa, kuoli heti. Se oli Tantaluksen tuskaa: käden ulottumilla
+hedelmiä, jotka muuttuivat kiviksi heti kun hän tavoitti niitä; lähellä
+hänen huuliaan juoksi raikas puro, mutta se väistyi syrjään, kun hän
+kurottautui juomaan.
+
+Janoa sammuttaakseen koetti hän saada virkistystä siitä lähteestä, joka
+jo oli hänen, nimittäin entisistä teoksistaan... Miten innoittavaa
+juomaa! Jo ensimäisen siemauksen sylki hän kiroten pois suustaan. Tuoko
+haalea vesi, tuo surkea ja typerä musiikki oli hänen sävellystään? --
+Hän luki kaikki entiset työnsä. Tulos kauhisti häntä: hän ei ymmärtänyt
+enää mitään, hän ei ymmärtänyt, kuinka hän oli voinut kirjoittaa
+sellaista. Hän punastui häpeästä. Kerran, kun hän oli lukenut erään
+muita tyhmemmän sivun, kääntyi hän ja katsoi ympärilleen, oliko
+kamarissa muita, ja meni ja painoi sitten kasvonsa vuoteensa pieluksiin
+aivan kuin lapsi, jota hävettää. Toisen kerran tuntuivat hänen omat
+teoksensa hänestä niin naurettavilta, että hän suorastaan unohti niiden
+olevan juuri hänen tekemiään...
+
+-- Oh, minkälainen idiootti! nauroi hän kirjoittajalle niin että oli
+haljeta.
+
+Mutta mitkään Christophen omista sävellyksistä eivät kiusanneet häntä
+enemmän kuin ne, joissa hän oli muka koettanut kuvailla intohimoja:
+rakkauden surua ja iloa. Niitä lukiessaan hän ponnahti ylös tuoliltaan
+aivan kuin paarma olisi häntä pistänyt; hän nuiji pöytäänsä nyrkeillään
+ja iski niillä päätänsä ja ärjähteli raivosta; hän antoi itselleen
+törkeitä nimiä, sanoi olevansa sika, päähölmö, kirottu nauta ja klovni.
+Sellaista nimien latelua saattoi kestää tuntikausia. Viimein meni hän
+tulipunaisena ärjymisestä kuvastimensa ääreen; hän repi itseään leuasta
+ja sanoi:
+
+-- Katso, katso, lurjus, minkälainen aasin naama sinulla on! Kyllä minä
+sinut opetan valehtelemaan, roisto! Järveen sinut pitäisi heittää,
+hukuttaa!
+
+Hän painoi päänsä pesuvatiin ja piti sitä veden alla, kunnes oli
+tukehtua. Kun hän nousi suoraksi, oli hän tulipunainen, hänen silmänsä
+pullottivat päästä Ja hän puuskutteli niinkuin hylje ja ryntäsi
+pöytänsä ääreen ennättämättä edes pyyhkiä pois vettä, joka virtasi
+hänen olkapäilleen; hän tempasi käsiinsä nuo kirotut sävellyksensä,
+repi ne raivoten kappaleiksi ja ärähteli:
+
+-- Kas niin, roisto!... Kas tällä tavalla!...
+
+Se helpotti.
+
+Varsinkin raivostutti Christophea hänen entisissä teoksissaan niiden
+valheellisuus. Mikään niissä ei ollut todella tunnettua. Kaikki oli
+ulkoa opittua, fraaseja, koulupojan retoriikkaa: hän oli puhunut
+rakkaudesta kuin sokea väreistä; hän oli lorunnut siitä kuulopuheitten
+mukaan, matkien tavallisia kuluneita lauselmia. Eikä ainoastaan
+rakkaus, vaan kaikki muutkin intohimot olivat olleet hänelle tyhjän
+deklamatsioonin aiheita. -- Ja kuitenkin hän oli aina koettanut olla
+rehellinen. -- Mutta eipä riitä, että tahtoo olla rehellinen: täytyy
+myöskin osata sellainen olla; ja kuinkapa voisi olla sellainen, kun
+ei vielä tiedä elämästä mitään? Mutta juuri noiden viimeisten kuuden
+kuukauden koettelemukset olivat vihdoinkin paljastaneet hänelle
+valheellisuuden hänen töissänsä, kaivaneet yhtäkkiä kuilun hänen ja
+hänen entisyytensä välille. Hän oli päässyt haavenäyistä; hänellä
+oli nyt oma todellisuuden mittansa, jolla hän voi arvioida kaikki
+ajatuksensa ja tuomita, missä määrin niissä oli totta tai valhetta.
+
+Hänen entiset, ilman intohimoa syntyneet sävellyksensä inhoittivat
+häntä niin, että hän päätti olla koskaan vasta kirjoittamatta mitään
+muulloin kuin tuntiessaan rajun vakaumuksen pakottavan itseään siihen;
+olihan sellainen yhdestä äärimmäisyydestä toiseen meneminen hänessä
+niin tavallista. Nyt jätti hän kokonaan aiheiden haeskelun ja vannoi,
+että hän luopuisi ainaiseksi musiikista, jos ei luomisinto vaatisi
+häntä ukkosen voimalla siihen.
+
+
+
+
+Hän puhui näin, koska hän tiesi, että myrsky oli tulossa.
+
+Ukkonen iskee, milloin se tahtoo ja mihin tahtoo. Mutta on
+vuorenhuippuja, jotka vetävät sitä itseensä. Eräät paikat, -- eräät
+sielut, -- ovat oikeita ukkosen pesiä: ne synnyttävät ukkosta tai
+vetävät sitä puoleensa kaikilta ilmanrannoilta; ja niinkuin eräinä
+vuoden kuukausina, on eräinä aikoina ihmiselämässäkin ilma niin täynnä
+sähköä, että salamat syntyvät -- elleivät juuri pelkästään toivomalla,
+-- niin ainakin odotetulla hetkellä.
+
+Koko ihmisen olemus on vireessä. Usein valmisteleikse rajuilma monta
+pitkää päivää. Valkeaa taivasta verhoavat hehkuvat, pumpulimaiset
+pilvet. Ei tuulen henkäystä. Liikkumaton ilma tuntuu käyvän, kiehuvan.
+Maa on äänetön, raskaan horteen vallassa. Aivot kihisevät kuin
+kuumeessa: koko luonto odottaa keväistä voimanräjähdystä, raskaasti
+kohoavan moukarin iskua, joka on lyövä pilvien yhtenäiseen möykkyyn.
+Laajat, synkät varjot väistyvät ohitse; tulinen tuuli herää; hermot
+vapisevat kaikkialla ruumiissa kuin kuivat lehdet... Sitten tulee
+jälleen hiljaisuus. Pilvet hautovat yhä salamaa sisässään.
+
+Siinä odotuksessa on kumma hekkumallinen ahdistus. Vaikka tuntee
+olennossaan ilkeän ahdistuksen, tuntee suonissaan myöskin koko
+kaikkeutta polttavan tulen. Täpö-täysi sielu kiehuu sulattimessaan
+aivan kuin rypälten mehu käy sammiossa. Tuhannet elämän ja kuoleman
+idut taistelevat keskenään. Mitä siitä kehittyy? Sitä ei olentomme
+tiedä. Niinkuin raskas nainen, se on vaiti, katse kiintyneenä omaan
+olemukseensa, kuunnellen hätääntyneenä sisuksiensa vavahduksia ja
+ajatellen: "Mitä syntyy minusta?"...
+
+Joskus on odotus turhaa. Myrsky haihtuukin ukkoseksi purkautumatta; ja
+ihminen herää raskain päin, pettyneenä, väsyneenä, innoittavin tunnuin.
+Mutta tapahtuma on vain lykkäytynyt tuonnemmaksi: kerran se purkautuu
+kuitenkin: ellei vielä tänään, niin huomenna; ja kuta enemmän se
+myöhästyy, sitä rajumpi se on...
+
+Nyt se hetki tuli!... Pilvet ovat nousseet kaikista olemuksen
+salaisimmista kätköistä, sinisen mustina möhkäleinä, joiden välissä
+salamat hurjina ja äkillisinä sinkoilevat, ne lähenevät vimmattua ja
+raskasta vauhtia, pimentävät sielun näköpiirin, ja peittävät yhtäkkiä
+siivillään läkähdyttävän taivaan, sammuttavat sen valon. Hulluuden
+hetki!... Raivostuneet Elementit ovat päässeet vankilasta, jossa sielun
+tasapainoa ja kaiken olemassaoloa säilyttävät Lait ovat niitä pitäneet,
+ne vallitsevat muodottomina ja kummallisina tietoisuuden yössä. Silloin
+tuntee kuolemanahdistuksen. Ei hengitä enää elääkseen; hengittää
+ainoastaan päästäkseen loppuun, kuolemaan, joka vapauttaa.
+
+Ja yhtäkkiä leimahtaa salama!
+
+Christophe huusi väkivaltaisesta riemusta.
+
+
+
+
+Riemusta, raivoisasta riemusta, auringolle, joka valaisee kaiken, mikä
+on ja mikä on oleva, luomisen jumalaisesta riemusta! Ei ole muuta
+iloa kuin luomisen. Ei muita eläviä olentoja kuin ne, jotka jotain
+luovat. Kaikki muut ovat varjoja, maan kamaralla hiipiviä, elämälle
+muukalaisia. Kaikki elämän ilot ovat luomisiloja: rakkaus, nerous,
+toiminta, -- voiman roihuja, yhdestä ja ainoasta ahjosta singonneita.
+Nekin, jotka eivät voi saada paikkaa tuon suuren lieden ympärillä, --
+maineen tavoittelijat, itsekkäät ja hedelmättömät nautiskelijat, --
+koettavat lämmitellä loitompana sen himmeässä hohteessa.
+
+Luoda ruumiin tai sielun määräämällä tavalla on päästä ruumiinsa
+vankilasta, rynnätä mukana elämän myrskyssä, olla Se joka On. Luoda on
+surmata kuolema.
+
+Onneton se hedelmätön sielu, joka jää yksinään ja unohdettuna maan
+päälle, katselemaan kuivunutta ruumistansa ja sielunsa yötä, jossa ei
+mikään elämän lieska koskaan leimahda! Onneton se sielu, joka ei tunne
+olevansa hedelmällinen, raskaana elämää ja rakkautta, kuin kukkiva puu
+keväällä! Maailma saa kukkuroida hänet kunnialla ja menestyksellä: se
+panee kruunun kuolleen ruumiin päähän.
+
+
+
+
+Kun valonläimäys kävi Christopheen, kulki sähkövirta läpi koko hänen
+ruumiinsa; hänet valtasi vavistava tunne. Oli kuin hän olisi keskellä
+merta ja keskellä yötä nähnyt yhtäkkiä nousevan eteensä maan. Tai
+niinkuin hän kansantungoksessa olisi yhtäkkiä kohdannut outojen, syväin
+silmien katseen. Usein yllätti hänet sellainen tila monituntisen
+herpoutumisen jälkeen, lamaannuksen perästä, jolloin hänen sielunsa oli
+harhaellut epätoivoisena tyhjyydessä. Mutta vieläkin useammin illoin,
+kun hän ajatteli aivan muita asioita, puheli äitinsä kanssa tai asteli
+pitkin katua. Jos se sattui, kadulla, esti jonkinlainen sopivaisuuden
+tunne ihmisiä kohtaan häntä ilmaisemasta iloaan liian rajusti. Mutta
+kotona ei häntä siitä pidättänyt mikään. Hän hyppi ja polki jalkaansa;
+hän toitotti voiton-fanfaareja. Äiti tunsi kyllä nuo säveleet ja tottui
+lopulta aina tietämään, mitä ne merkitsivät. Hän sanoi, että Christophe
+oli kuin munimasta päässyt kana.
+
+Sävelaiheet tunkeutuivat Christopheen joka taholta. Joskus olivat ne
+täydellisiä, muodoltaan erillisiä musiikkilauselmia; useammin sensijaan
+pelkkää suurta nebuloosaa, joka ympäröi koko luomusta: kappaleen
+struktuuri, yleiset viivat saattoi aavistaa ainoastaan udun läpi, jota
+paikka paikoin häikäisevät yksityisosat puhkaisivat, erottuen muun
+varjosta kuvanveistoksellisen tarkasti. Sellainen tuli kuin salama,
+ja katosi; joskus seurasi ensimäistä vielä toisia, välittömästi:
+ja jokainen leimaus valaisi yön eri kulmia. Mutta tavallisesti tuo
+oikullinen voima, joka oli kerran, ilmaissut itsensä aivan odottamatta,
+katosi moniksi päiviksi takaisin salaperäisiin olinpaikkoihinsa,
+jättäen jälkeensä valoviirun.
+
+Se inspiratsioonin nautinto oli niin voimakas, että kaikki muu tuli
+Christophelle vastenmieliseksi. Kokenut taiteilija tietää hyvin,
+että inspiratsiooni on harvinaista ja että älyllisen toiminnan
+täytyy muovata intuitsioonin työtä; se vasta sijoittaa ajatukset
+viinipuristimeen ja pusertaa niistä viimeiseen pisaraan saakka
+mehun, jota ne ovat täynnä; -- (eikä hän pelkää tarpeen tullen
+miedonnella nestettä vedelläkään.) -- Christophe oli liian nuori ja
+liian varma itsestään, joten hän halveksi moisia vaivaisia keinoja.
+Hän uneksi sellaista mahdottomuutta, ettei hän loisi koskaan mitään
+taideteosta, joka ei olisi hetkessä syntynyt, aivan kokonaan. Ellei
+hän olisi tahallaan sokaissut itseään, olisi hän kyllä huomannut
+suunnitelmansa mielettömyyden; mutta Christophe elikin nyt sellaista
+sisäisen yltäkylläisyyden aikaa, ettei siinä ollut ainoatakaan rakoa
+eikä tyhjää paikkaa, josta tyhjyys olisi voinut pujahtaa sisään.
+Kaikesta hän sai sopivan syyn tähän ehtymättömään hedelmällisyyteen:
+kaikesta, mitä hänen silmänsä näkivät, kaikesta, mitä hänen korvansa
+kuulivat, kaikesta, mikä arkisessa, elämässä koski hänen olemukseensa;
+jokainen katse, jokainen sana kiihdytti hänen sielussaan versomaan
+kokonaiset unelmien laihot. Aatteittensa rajattomalla taivaalla näki
+hän miljoonien vaaleasti kuultavien tähtien eläväin valovirtain
+vierivän. -- Ja kuitenkin tuli jo siihenkin aikaan niitäkin tuokioita,
+jolloin kaikki yhtäkkiä sammui. Ja joskaan pimeyttä ei kestänyt kauan,
+joskaan hänellä ei ollut vielä aikaa edes kärsiä sielun pitkällisestä
+äänettömyydestä, niin tunsi hän kuitenkin salaista kauhua tuota outoa
+voimaa kohtaan, joka lensi silloin hänen luokseen ja jätti hänet, tuli
+takaisin, katosi jälleen... Kuinka pitkäksi aikaa tälläkin kertaa?
+Tulisiko se koskaan enää takaisin? -- Ylpeys masensi kaikki moiset
+arvelut ja sanoi: "Tuo sisässäni oleva voima, se olen minä. Sinä
+päivänä, jolloin sitä ei ole, ei ole enää minuakaan: silloin minä
+itseni tapan." -- Ja kumminkin hän vapisi pelosta; mutta se vain lisäsi
+nautintoa.
+
+Vaikka nyt ei uhannutkaan vaara, että lähde toistaiseksi kuivuisi,
+niin huomasi Christophe jo kuitenkin, ettei se ollut tarpeeksi runsas
+täyttämään kokonaista, eheää teosta. Aatteet ilmestyivät melkein aina
+alkeellisessa tilassa: ne täytyi vaivalloisesti hakata irti möhkäleestä
+ja aina esiintyivät ne katkonaisina, hyppäyksittäin ja rikkonaisina;
+jos mieli saada ne keskinäiseen yhteyteen, täytyi niihin sekoittaa
+aineosa älyllistä harkintaa ja kylmää tahtoa, jotka takoivat niiden
+aatteista uuden olemuksen. Christophe oli liian totinen taiteilija
+jättääkseen sen tekemättä; mutta sitä hän ei tahtonut vielä myöntää;
+hän koetti turhaan uskotella itselleen, että hän tyytyi pelkästään
+kopioimaan sisäistä malliaan, kun hän oikeastaan oli pakotettu
+muokkaamaan sen suuremmassa tai pienemmässä määrin aivan uuteen asuun
+saadakseen sen käsitettäväksi. -- Sattuipa niinkin, että hän väärensi
+täydellisesti alkuperäisen ajatuksen. Kuinka väkevästi musikaalinen
+aihe häneen loikin, oli hänen monesti mahdoton sanoa mitä se oikeastaan
+merkitsi. Se nousi hänen olemuksensa maanalaisista kätköistä, kaukaa
+niiden rajain takaa, joiden luota tietoisuus alkaa; ja tuossa Voimassa,
+joka oli pelkästään voimaa, ei muuta, ja joka karttoi yleisesti
+tuttuja mittoja, ei tietoisuus jaksanut tuntea laisinkaan omia
+mielenliikkeitään eikä mitään yleisinhimillisiä tunteita, joita se aina
+määrittelee ja jakaa luokkiin; ilot, surut, kaikki olivat sekaisin
+yhtenä suurena kiihkona, käsittämättömänä, koska se kiihko oli älyn
+yläpuolella. Kuitenkin oli älyllisyydellä, ymmärsipä se tämän voiman
+tai ei, tarve antaa sille nimi, sitoa se johonkin niistä loogillisista
+rakenteista, joita ihminen uupumatta sommittelee aivoissaan niinkuin
+mehiläinen tekee pesäänsä.
+
+Niinpä vakuutti Christophe itselleen -- tahtoi itselleen vakuuttaa --
+että se hämärä voima, joka häntä kiihdytti, oli tarkoitusperiltään
+varma ja että sen tarkoitukset sointuivat myöskin hänen tahtoonsa. Tuo
+vapaa vaisto, joka oli kummunnut tiedottomuuden syvyydestä, pantiin
+pakostakin yhtymään järjen ohjaksissa selviin käsitteihin, joiden
+kanssa sillä alkuaan ei ollut mitään tekemistä. Sellaisista teoksista
+ei tullut muuta kuin valheellisia parituksia Christophen järjen
+suunnittelemain suurten aiheiden ja niiden villien voimain kesken,
+joiden sisältö oli aivan muuta ja joita Christophe itsekään ei tuntenut.
+
+
+
+
+Hän kulki eteenpäin hapuilemalla, sokeasti puskien, niiden
+ristiriitaisten voimain viemänä, jotka ryntäsivät hänessä toisiaan
+vastaan, ja heitteli ympärilleen vielä kypsymättömissä teoksissa
+usvaista ja hehkuvaa elämää, jota hän ei osannut selvästi tulkita,
+mutta jonka voiman hän ylpeän riemukkaasti tunsi.
+
+Koska hän oli tietoinen uudesta voimastaan, uskalsi hän nyt ensi
+kertaa katsella kasvoista kasvoihin kaikkea, mikä häntä ympäröi,
+kaikkea, jota häntä oli opetettu kunnioittamaan, minkä edessä hän
+oli ennen arvostelematta alistunut; -- ja hän tuomitsi sitä nyt heti
+häikäilemättömän vapaasti. Peittävä harso revittiin pois: hän näki
+germaanilaisen valheen.
+
+Kullakin rodulla, kunkin kansan taiteella on oma ulkokultaisuutensa.
+Maailman ravintona on hiukkasen totuutta ja paljon valhetta. Ihmisjärki
+on heikko; se ei jaksa kestää liioin puhdasta totuutta: sen uskonnon ja
+moraalin, sen valtiomiesten, runoilijain ja taitelijain täytyy esittää
+sille totuus valheisiin verhottuna. Nämä erilaiset valheet ovat kunkin
+maan kansallishengen mukaisia; ne eroavat laadultaan toisistaan: ja
+juuri ne tekevät kansoille niin vaikeaksi ymmärtää toisiaan ja niin
+helpoksi toistensa halveksimisen. Itse totuus on sama kaikkialla; mutta
+kullakin kansalla on oma valheensa, jota se nimittää ihanteikseen;
+kaikki sen jäsenet hengittävät sitä sisäänsä syntymästä hautaan saakka:
+siitä on tullut niiden elämänehto. Ainoastaan muutamat harvat nerot
+jaksavat pitkien ja sankarillisten taisteluiden jälkeen, jossa he
+ovat aina aivan yksin, vapautua tuosta ihanteellisuudesta ja pääsevät
+ajatuksensa vapaaseen kaikkeuteen.
+
+Eräs varsin merkityksetön tapaus paljasti Christophelle yhtäkkiä
+saksalaisen taiteen valheen. Se, ettei hän ollut sitä vielä tähän
+saakka nähnyt, ei johtunut siitä ettei se olisi aina ollut hänen
+katseltavanaan; mutta hän oli ollut sitä liian lähellä, hänen
+silmillään ei ollut välimatkaa mittailla sen suhteita. Nyt ilmaantui
+vuori hänen eteensä, koska hän oli siitä päässyt tarpeeksi kauas.
+
+
+
+
+Christophe oli konsertissa kaupungin musiikkihallissa: _Städtische
+Tonhalle_. Konsertti annettiin suuressa salissa, jossa oli
+kymmenen, kaksitoista pitkää riviä kahvilapöytiä, -- kaikkiaan
+pari-, kolmesataa pöytää. Toisessa päässä oli näyttämö, orkesterin
+paikka. Christophen ympärillä istui upseereja, pitkissä, tiukalle
+puristetuissa, tummanvärisissä takeissaan, -- punaisin, jäykin ja
+poroporvarillisin naamoin, joista parta oli siististi ajettu pois;
+ja naisia, jotka juttelivat ja nauroivat hälisevällä äänellä, ollen
+muka olevinaan vapaita ja luonnollisia; ja kilttejä nuoria tyttöjä,
+jotka nauroivat ystävällisesti ja näyttivät kaikki hampaansa; ja
+vanhoja herroja, kuin mitäkin lauhkeita, pyöreäsilmäisiä hämähäkkejä,
+isoine partoineen ja silmälasit päässä. He kilistivät juomalasejaan
+toistensa terveydeksi joka kerta nostaessaan ne. He toimittivat tuon
+tempun suorastaan uskonnollisella hartaudella; heidän kasvonsa ja
+äänensä muuttuivat silloin, he olivat aivan kuin messussa, ikäänkuin
+alttarin ääressä nauttimassa ehtoollista, ja heidän juhlallisuuteensa
+yhtyi kummallisella tavalla hullunkurisuus. Musiikki hukkui puheen
+porinaan ja ruoka-astiain kalinaan, vaikka kaikki koettelivat muka
+puhua ja syödä aivan hiljaa. "_Der Herr Konzertmeister_", kookas,
+iäkäs, kumarainen mies, jonka valkea leukaparta riippui kuin pukilla,
+ja jolla oli kyömynenä ja sillä silmälasit, oli näöltään kuin
+mikäkin kielitieteilijä. -- Kaikki nämä tyypit olivat jo vanhastaan
+Christophelle tuttuja. Mutta juuri sinä päivänä tuli hänelle (hän ei
+tiennyt, minkä tähden), ilo nähdä heidät karrikatyyreinä. Sattuuhan
+sellaisia hetkiä, jolloin ihmisten ja asiain naurettava puoli, jota me
+emme tavallisessa elämässä huomaa, pistää ilman mitään ulkonaista syytä
+odottamatta ja yhtäkkiä silmäämme.
+
+Orkesterin ohjelmassa oli _Egmontin_ uvertyyri, muuan Waldteufelin
+valssi, _Tannhäuserin toivioretki Roomaan_, Nikolain sepittämän
+_Iloisten rouvien_ uvertyyri, uskonnollinen marssi _Athaliestä_
+ja eräs fantasia _Pohjantähdestä_. Orkesteri soitti säntillisesti
+Beethovenin uvertyyrin, ja valssin hurjalla vauhdilla. _Tannhäuserin
+toivioretken_ aikana kuului pullonkorkkien paukkumista. Muuan lihava
+mies, joka istui Christophen vieruspöydässä, löi tahtia _Iloisiin
+rouviin_, ja irvisteli matkien Falstaffia. Eräs iäkkäänlainen ja lihava
+rouva, jolla oli taivaansininen puku ja valkea vyö, kultasankaiset
+kakkulat latuskaisella nenällä, punaiset käsivarret ja leveä vyötärö,
+lauloi mahdikkaasti Schumannin ja Brahmsin _Liedejä_. Hän kohotteli
+kulmakarvojaan, tähysti välistä kulisseihin päin, loi luomensa alas,
+nyökkäsi päätään oikealle, vasemmalle, ja hymyili imelää, leveää hymyä,
+joka paistoi koko hänen kasvoiltaan, laajoilta kun kuu; hän tuhlasi
+niin tavatonta mimiikkiä, että näytös olisi suuresti muistuttanut
+varieteetä, ellei hänestä samalla olisi paistanut majesteettinen
+siveyden tunto. Tuo kunnon perheenemäntä koetti nähtävästi apinoida
+nuoruuden hulluutta, veitikkamaisuutta ja intohimoa; ja niin saikin
+Schumannin runo epäilyttävän ummehtuneen lastenkamarin sivuhajun.
+Yleisö oli hurjana ihastuksesta. -- Mutta tarkkaavaisuus kasvoi
+suorastaan hartaudeksi, kun lavalle ilmestyi laulukuoro "Etelä-Saksan
+Lauluveikot", (Süddeutschen Männer Liedertafel), hymisten ja karjuen
+vuorotellen tunteellisia ja hempeitä kuorolauluja, yhden toisensa
+jälkeen. Heidän lukunsa oli neljäkymmentä ja he lauloivat niinkuin
+neljä miestä. Heidän tarkoituksenaan näytti olevan hävittää esityksestä
+kuorovaikutuksen pieninkin leima: esityksestä tuli pelkkä meloodisten
+efektien tavoittelu, pienten, arkojen ja vetisteleväin vivahdusten,
+kuulumattomiin haipuvien pianissimojen, hurjasti jyriseväin nousujen,
+aivan kuin olisi lyöty bassorumpua; kokonaisuus täyteläisyyden ja
+tasapainon puutetta; makeaa ja äitelää tyyliä, joka sai ihmisen
+ajattelemaan _Kesäyön unelman_ Pulmaa:
+
+"Antakaa minun näytellä jalopeuraa. Minä koetan karauttaa ääntäni, niin
+että kiljun niin lystikkäästi kuin maitokyyhky; minä kiljun niin että
+luulisitte kuulevanne satakieltä."
+
+Alusta alkaen Christophen ällistys kasvoi kasvamistaan, kuunnellessa
+moista, joka kuitenkaan ei ollut hänelle mitään uutta. Hän tunsi hyvin
+nämä konsertit, tämän orkesterin ja saman yleisön. Mutta yhtäkkiä
+tuntui hänestä kaikki valheelliselta, odottamattomalta. Kaikki,
+yksinpä Egmontin uvertyyrikin, josta hän enimmän piti; sen mahtaileva
+hillittömyys ja järkevä kiihko loukkasivat häntä tällä hetkellä aivan
+kuin rehellisyyden puute. Tosin ei hän nyt kuunnellut Beethovenia
+ja Schumannia itseään, vaan heidän naurettavia tulkkejaan ja heidän
+märehtivää yleisöään, jonka laumamainen typeryys ympäröi mestariteokset
+nyt kuin paksu sumu. -- Niin oli asia tosin; mutta kuitenkin tunsi
+Christophe tällä hetkellä kauneimmissakin sävellyksissä jotakin, joka
+teki hänet rauhattomaksi ja jota hän ei ollut koskaan ennen tuntenut...
+Mitä se sitten oli? Hän ei uskaltanut asiaa aprikoida, sillä rakkaiden
+mestariensa arvostelemista hän olisi pitänyt pyhyyden herjauksena.
+Mutta vaikka hän kuinka koetti olla näkemättä, niin hän oli jo nähnyt.
+Ja vasten tahtoaankin hän näki yhä enemmän; näki läpi sormiensa aivan
+kuin Pisan _Vergognosa_.
+
+Hän näki saksalaisen taiteen aivan alastomana. Kaikki, -- sekä
+tosiaan suuret että joutavat taiteilijat, levittelivät sielujaan
+nähtäville liikuttavan vilpittömästi. Tunteet kuohuivat kaikessa yli
+laitojensa, ylevyys juoksi virtoina, sydän pursui haltioituneita
+tunnelmia; kaikki sulkuluukut avattiin hirvittävälle germaanilaiselle
+tunteellisuudelle; se teki väkevimpien tarmon vetiseksi, se hukutti
+heikot sekaisiin lätäköihin: se oli oikeaa vedenpaisumista, joka painoi
+saksalaisen ajatuksen piiloon ja hukutti allensa. Ja minkälaiset
+olivatkaan joskus Mendelssohnin, Brahmsin, Schumannin ja kokonaisen
+heidän seuraaja-liutansa ajatukset, tuon legioonan pikkusäveltäjiä,
+jotka olivat synnyttäneet noita kyyneleisiä ja mahtailevia Liedejä!
+Kaikki ne olivat lentohiekkaa. Ei vankkaa kalliota alla. Liukasta ja
+muodotonta savea. -- Moinen tuntui niin typerältä ja lapselliselta,
+ettei Christophe saattanut uskoa, kuinka se ei pistäisi yleisönkin
+silmään. Christophe katseli nyt ympärilleen; mutta hän näki vain
+autuudessa kylpeviä naamoja. Kuinka olisivat nuo ihmiset pystyneet
+arvostelemaan, kun he olivat jo edeltäkäsin vakuutetut, että kaikki,
+mitä he saivat täällä kuulla, oli kaunista ja että heidän täytyi siitä
+iloita? He kunnioittivat ankarasti entisiä, pyhitettyjä nimiä. Mitäpä
+he eivät muuten olisikaan kunnioittaneet? He kunnioittivat ohjelmaa,
+joka oli heidän edessään, olutlasia, itseään. Tunsi, että he kaikessa
+hiljaisuudessa antoivat arvonimen "Ylhäisyys" kaikelle, mikä läheisesti
+tai kaukaisesti oli jotenkin heitä itseään.
+
+Christophe tarkasteli vuorotellen yleisöä ja näitä sävellyksiä:
+sävellyksissä heijastui yleisön kuva ja yleisössä sävellysten,
+aivan kuin maisema lasisessa puutarha-pallossa. Christophea alkoi
+naurattaa yhä enemmän, vaikka hän vielä hillitsi irvistyksensä. Mutta
+kun "Etelä-Saksan Lauluveikot" astuivat taas esille ja toitottivat
+juhlallisesti nuoren, punastuvan tytön _Tunnustusta_, niin ei
+Christophe enää mahtanut itselleen mitään. Hän purskahti kaikuvaan
+nauruun. Ympäriltä kuului suuttuneita: "Hyst, hyst". Vierustoverit
+vilkaisivat kauhistuneina häneen; heidän ällistyneet eleensä
+yllyttivät yhä enemmän Christophen riemua: hän nauroi kohti kurkkua,
+hän nauroi, nauroi niin, että vedet silmistä vuotivat. Yhtäkkiä
+suututtiin, alettiin huutaa: "Ulos, ulos!" Christophe nousi ja meni
+matkaansa hartioitaan kohauttaen, nauru täristi hänen selkäänsä. Hänen
+lähtönsäkin oli skandaali. Niin alkoi vihollisuus Christophen ja hänen
+synnyinkaupunkinsa välillä.
+
+
+
+
+Kun Christophe palasi tämän kokeilunsa perästä kotiin, pisti hänen
+päähänsä lukea noiden pyhitettyjen mestarien teoksia. Ja silloin hän
+tyrmistyi huomatessaan, että eräät heistä, joita hän oli rakastanut
+kaikkein enimmän, olivat _valehdelleet_. Hän koetti epäillä omaa
+arvosteluaan, koetti uskotella, että hän oli erehtynyt. -- Mutta ei, se
+ei onnistunut... hän aivan ällistyi, mikä määrä keskinkertaisuutta ja
+valheita voi muodostaa koko suuren kansan taiteellisen aarteen. Kuinka
+harvat sivut läpäisivätkään tässä tutkinnossa!
+
+Siitä alkaen ryhtyi hän suorastaan vapisevin sydämin lukemaan vielä
+toisten mestarien teoksia, jotka olivat hänestä rakkaita... Oi, hän
+oli kuin noiduttu, aina tunsi hän saman pettymyksen. Eräiden suurten
+säveltäjäin suhteen huomasi hän tämän tuskaisin sydämin; tuntui kuin
+hän olisi kadottanut rakastetun ystävän, kuin hän olisi huomannut,
+että tuo ystävä, johon hän oli ehdottomasti luottanut, olisi häntä
+vuosikausia pettänyt. Christophe itki sen tähden katkeria kyyneleitä.
+Öisin ei hän voinut nukkua; hän kiusasi yhä itseään. Ja hän syytti
+itseään: ehkäpä hän ei osannut arvostella asiaa? Oliko hän tullut
+idiootiksi?... Ei, se ei ollut mahdollista, hän näki nykyään selvemmin
+kuin koskaan ennen päivän säteilevän kauneuden, tunsi raikkaammin ja
+rakkaampana kuin milloinkaan elämän ihanan yltäkylläisyyden; hänen
+sydämensä ei pettänyt häntä...
+
+Pitkään aikaan ei hän vielä uskaltanut koskea niihin, jotka olivat
+hänestä parhaat, kaikkein puhtaimmat, kaikkien Pyhimysten Pyhimyksiä.
+Hän vapisi ajatellessaankin, että hänen uskonsa heihin pettäisi.
+Mutta mikä saattaa vastustaa rohkean ja totuutta rakastavan sielun
+armotonta vaistoa, sielun, joka tahtoo syventyä pohjaan saakka
+ja nähdä kaiken sellaisena, kuin se on, vaikka siitä seuraisikin
+katkerin kärsimys? -- Christophe avasi siis nuokin pyhät teokset,
+uhrasi viimeisen reservinsä, keisarillisen kaartinsa... Ensimäisellä
+silmäyksellä hän näki, etteivät he olleet muita tahrattomampia.
+Silloin hän ei uskaltanut jatkaa Joissakuissa kohdissa hän keskeytti,
+hän sulki kirjan; niinkuin Nooakin poika hän peitti viitalla isänsä
+alastomuuden...
+
+Sitten seisoi hän siinä, murtuneena, keskellä raunioita. Hän olisi
+mieluummin menettänyt toisen kätensä kuin tahtonut hävittää noita
+kaikkein pyhimpiä illusioonejaan. Suru kalvoi hänen sydäntään. Mutta
+hänessä kävi sellainen elämän mahla, niin suuri elämän uudistus, ettei
+hänen luottamuksensa taiteeseen kuitenkaan horjunut. Nuorukaisen
+yksinkertaisella uskalluksella alkoi hän elämän uudestaan, aivan
+niinkuin ketään ei olisi elänyt ennen häntä. Uudistuneen voimansa
+juopumuksessa hän tunsi, -- eikä ehkä syyttä, -- ettei, muutamia
+poikkeuksia lukuunottamatta, ollut mitään yhteyttä elävien kiihkojen
+ja niiden intohimon ilmausten välillä, joita taide vimmatuilla
+ponnistuksilla koetti niille antaa. Mutta siinä hän erehtyi, kun luuli
+itseään onnellisemmaksi tai taitavammaksi muita, ryhtyessään itse
+ilmaisemaan niitä. Koska hän oli tulta täynnä, oli hänen helppo löytää
+sitä myöskin kaiken sen takaa, mitä hän kirjoitti; mutta kukaan muu eli
+olisi sitä tuntenut niiden epätäydellisten aakkosten alta, joilla hän
+sitä merkitsi paperille. Monet hänen tuomitsemistaan taiteilijoista
+olivat aivan samassa asemassa. Heissäkin oli elänyt syvä tunne ja he
+olivat koettaneet sitä tulkita; mutta heidän oma salakielensä oli
+kuollut heidän kerallaan.
+
+Christophe ei ollut suinkaan psykoloogi, hän ei vaivannut itseään
+kaikilla näillä aprikoimisilla: mikä hänestä oli kuollutta nyt,
+oli hänestä ollut sellaista aina. Hän lausui kaikki menneisyyttä
+koskevat tuomionsa nuoruuden koko itsestään-varmalla ja julmalla
+väärämielisyydellä. Hän riisui alasti jaloimmatkin sielut eikä
+säälinyt heidän naurettavia puoliaan. Siinä näki hän Mendelssohnin
+komeilevan synkkämielisyyden, haeskellun mielikuvituksen,
+oikeinajattelevan tyhjyyden. Siinä olivat Weberin lasinhauraat
+helyt, hänen sydämen-kuivuutensa, hänen aivo-liikutuksensa. Siinä
+Lisztin ylhäinen isämäisyys, sirkusratsastajan taito, joka tarjosi
+samalla kertaa uusklassillisena ja markkinamaisena sekoituksena yhtä
+paljon todellista ja väärää ylevyyttä, kuultavaa ihanteellisuutta
+ja vastenmielistä virtuoosimaisuutta. Siinä oli myöskin Schubert,
+joka hukkui tunnelmallisuuteen aivan kuin virstoja laajaan,
+läpikuultavaan ja seisovaan järveen. Sankariaikain vanhoja viisaitakaan
+ei säästetty, noita puolijumalia, Profeettoja, Kirkko-isiä. Ei
+edes suuri Sebastian, kolmisen vuosisadan mestari, joka sulki
+sisäänsä menneisyyden ja tulevaisuuden, ei edes hän, -- Bach --
+ollut puhdas kaikesta valheesta, kaikesta muotisaivartelusta ja
+kouluviisaudesta. Tuo mies, joka oli nähnyt Jumalan, tuo mies, joka
+eli Jumalassa, tuntui Christophesta joskus alenevan älyttömään ja
+sokerimaiseen uskonnollisuuteen, jesuiitta- ja rokoko-tyyliin.
+Eräissä hänen kantaateissaan oli sävelmiä jotka olivat täynnä
+haikeaa rakkauden-riutumusta -- (kiemailevaa kaksinpuhelua Sielun ja
+Jeesuksen välillä). -- Ne inhoittivat Christophea erikoisesti: hän oli
+näkevinään pulleaposkisia enkeleitä lihavine kinttuineen ja ilmassa
+heiluvine uuma-verhoineen. Sitäpaitsi oli hän tuntevinaan, että tuo
+nerokas _Cantor_ kirjoitti aina huoneessa lukon takana: se löyhki
+ummehtuneelta; hänen musiikissaan ei ollut sitä raikasta ulkoilmaa,
+joka puhaltaa sen sijaan toisista, jotka eivät ehkä ole yhtä suuria
+muusikkoja, mutta suurempia persoonallisuuksia, -- miehekkäämpiä
+olentoja, -- sellaiset kuin esimerkiksi Beethoven tai Händel.
+Christophea kiusasi enimmän klassikoissakin heidän vapaudenpuutteensa:
+melkein kaikki heidän teoksissaan oli "rakenneltua". Joskus kehiteltiin
+jotakin tunnetta kaikilla musiikkiretoriikan kuluneilla fraaseilla,
+toisinaan oli se ainoastaan pelkkä rytmi, jonkinlaista ornamentaalista
+koristetta, jota toistettiin, käänneltiin ja sovitettiin kaikkiin
+suuntiin aivan mekaanisesti Tällaiset symmetriset ja samaa asiaa
+jankkaavat konstruktsioonit -- sonaatit ja sinfoniat -- raivostuttivat
+Christophea, joka oli tähän aikaan sangen vähän altis järjestyksen
+kauneudelle, laajoille ja hyvin sommitelluille perussuunnitelmille.
+Sellainen tuntui hänestä paremminkin muurarin kuin säveltäjän työltä.
+
+Ei tarvitse luulla, että hän oli lauhkeampi romantikkoja kohtaan.
+Kummallista kyllä, -- seikka, joka häntä itseäänkin ensiksi ällistytti,
+-- ei ollut olemassa säveltäjiä, jotka olisivat ärsyttäneet häntä
+enemmän kuin ne, jotka olivat väittäneet olevansa (ja tosiaankin
+olivat olleet) kaikkein vapaimpia, välittömimpiä, ne jotka olivat
+luoneet kaikkein vähimmin rakentelemalla, -- nuo, jotka, niinkuin
+esimerkiksi Schumann olivat lahjoittaneet ihmisille pisara pisaran
+jälkeen joka minutti koko sisäisen elämänsä lukemattomina pikkutöinä.
+Hän raivosi heitä vastaan sitäkin rajummin, koska hän tunsi heissä oman
+nuoren sielunsa sekä kaiken sen joutavanpäiväisyyden, jonka hän oli
+vannonut itsestään hävittävänsä. Todentotta ei kukaan voinut syyttää
+puhdasmielistä Schumannia valheellisuudesta hän ei sanonut juuri
+koskaan mitään sellaista, jota hän ei ollut tosiaan tuntenut. Mutta
+hänen esimerkkinsä opetti Christophelle, ettei saksalaisen taiteen
+suurin valheellisuus ollut sitä, että sen harjoittajat tahtoivat
+ilmaista tunteita, joita eivät tunteneet, vaan enemmänkin siinä, että
+he tahtoivat purkaa tunteita, joita he kyllä tunsivat, mutta jotka
+olivat -- _valheellisia tunteita_. Musiikki on armoton sielunkuvastin.
+Kuta naiivimpi ja herkkäuskoisempi saksalainen säveltäjä on, sitä
+selvemmin näyttää hän saksalaisen hengen heikkoudet: tuon hengen
+häilyvän perustan, sen velton sentimentaalisuuden ja suoruuden
+puutteen, sen hieman luihun ihanteellisuuden; sen kyvyttömyyden nähdä
+omaa itseään, pelon uskaltaa katsoa itseään kasvoista kasvoihin.
+Tuollainen väärä ihanteellisuus oli suurempienkin vikana, --
+esimerkiksi Wagnerin. Kun Christophe luki hänen teoksiaan, kiristeli
+hän hampaitaan. _Lohengrin_ oli hänestä sellainen valhe, että se sai
+suorastaan karjumaan. Hän vihasi moista rihkama-makasiinista tarjottua
+ritarillisuutta ja ulkokultaista jumalisuutta; tuollaista sankaria,
+joka oli peloton ja sydämetön, itsekäs ja kylmä, ruumiillistunut hyve,
+joka ihailee itseään ja rakastaa erikoisella hellyydellä itseään.
+Christophe tunsi sellaisen sankarin hyvin, hän oli nähnyt hänet monta
+kertaa todellisessa elämässä, tuon saksalaisen fariseustyypin, joka
+oli niin uljaileva, nuhteeton ja kova, joka palveli polvillaan omaa
+kuvaansa ja uhrasi sangen helposti toiset sen kuvan jumalallisuuden
+vuoksi. _Lentävän hollantilaisen_ jykeä tunnelmallisuus ja tylsä
+ikävyys aivan lamasivat häntä. _Tetralogian_ dekadentti-barbaarit
+tuntuivat hänestä rakastuneina inhoittavan äiteliltä. Siegmund lauloi
+sisartaan ryöstäessään salonkiromanssin. _Götterdämmerungin_ Siegfried
+ja Brünhilde olivat uin kunnon saksalainen aviopari, niin he lorusivat
+toinen toisilleen ja varsinkin yleisölle aviollista autuuttaan,
+mahtailevan hölläsuisesti. Kaikki valheet, mitä olla saattoi, olivat
+kasaantuneet näihin sävellyksiin: niissä oli väärää ihanteellisuutta,
+väärää kristillisyyttä, väärää goottilaisuutta, väärää satutunnelmaa,
+väärää jumalallista ja inhimillistä. Koskaan ei vanha ja sovinnainen
+ollut rehennellyt suuremmalla komeudella kuin juuri tuolla näyttämöllä
+joka väitti kaatavansa kaiken sovinnaisuuden. Siitä ei silmä, sielu
+eikä korva voineet erehtyä hetkeksikään; olisi tarvittu tahallista
+omaa tahtoa pettämään niitä -- Ja eräillä tahoilla ne tahtoivatkin
+itse pettyä. Koko Saksahan nautti tästä vanhan-hedelmättömästä ja
+lapsellisesta taiteesta, jossa irtipäässeet hirviöt raivosivat pienten,
+mystillisten ja makeain koulutyttöjen seassa.
+
+Mutta vaikka Christophe arvostelikin näin: heti kuin hän kuuli tätä
+musiikkia, valtasi hänet samoin kuin muutkin, vieläpä enemmänkin, sen
+miehen demooninen tahto ja tunnevirta, joka oli päästänyt nuo sävelet
+valloilleen. Christophe nauroi ja vapisi, hänen poskiaan poltti, hän
+tunsi itsessään kokonaisten ratsaslaumain hurjat sotahuudot. Hän
+ajatteli, että kaikki on sallittua niille, jotka kantavat moisia
+aronmyrskyjä sisässään. Kuinka hän riemuitsikaan, kun hän tunsi
+noiden yleisesti pyhitettyjen teosten, joita hän nykyään selaili
+aina ylen arastellen, herättävän itsessään saman liikutuksen, jonka
+ne olivat hänessä ennen synnyttäneet saman kiihkeän hurmauksen, jopa
+niin puhtaana, ettei sitä mikään tahrannut! Sellaisissa kohdissa
+oli hän ikäänkuin pelastanut haaksirikossa kunniakkaita sirpaleita.
+Kuinka onnellinen hän silloin olikaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi
+pelastanut osan omaa itseään. Ja eivätkö ne olleetkin hänen omaa
+itseään? Eivätkö nuo suuret saksalaiset, joita vastaan hän nousi
+kapinaan, olleet hänen omaa lihaansa ja vertansa, hänen omaa kalleinta
+olemustaan? Hän oli ankara heille ainoastaan sentähden, että hän oli
+ankara itselleen. Kuka rakasti heitä enemmän kuin hän? Kuka tunsi
+paremmin kuin hän Schubertin hyvyyden, Haydnin viattomuuden, Mozartin
+hellyyden, Beethovenin suuren sankarisydämen? Kuka oli pyhemmin ja
+hartaammin tuntein kuin Christophe paennut Weberin suhisevain metsien
+turviin, ja Johan Sebastianin valtavien tuomiokirkkojen varjoon, jotka
+kohottavat Saksan tasangoilla pohjolan harmaata taivasta kohti kivisiä
+vuoriaan ynnä jättiläismäisiä tornejaan ja niiden läpileikkauksin
+koristettuja viirejä? Mutta hän kärsi heidän valheistaan, hän ei voinut
+heissä niitä unohtaa. Hän arvioi ne rodun syyksi, mutta noiden miesten
+suuruuden sen sijaan heidän omaksi ansiokseen. Siinä hän erehtyi. Sekä
+suuruus että heikot puolet ovat molemmat sen rodun ominaisuuksia, jonka
+mahtava, vaikkakin samea ajatus vierii sellaisena musiikin ja runouden
+virtana, että koko Europa sammuttaa siitä janoaan. Ja minkä muun kansan
+keskuudessa olisi hän löytänyt sen yksinkertaisen puhtaudenkaan, joka
+innosti häntä tällä hetkellä sinkoamaan kansastaan moisia tuomioita!
+
+Sitä ei Christophe kuitenkaan aavistanut. Niinkuin hemmoiteltu lapsi
+käänsi hän kiittämättömänä äidiltään saamansa aseet itse äitiään kohti.
+Myöhemmin, myöhemmin oli hän tunteva, mitä hän oli hänelle velkapää, ja
+kuinka syvästi hän häntä rakasti...
+
+Mutta nyt oli hänellä silmitön reaktsioonikausi kaikkia lapsuutensa
+epäjumalia vastaan. Hän oli vihainen itselleen ja niille, siitä, että
+hän oli uskonut, intohimoisen antautuvasti niihin. -- Ja se hänen
+kautensa olikin aivan paikallaan. On eräs jakso ihmisen elämässä,
+jolloin täytyy uskaltaa olla väärämielinen, jolloin täytyy tohtia tehdä
+selvää jälkeä kaikista opituista ihailun ja kunnioituksen esineistä,
+täytyy kieltää kaikki -- sekä valheet että totuudet, -- kaikki, mitä ei
+ole tuntenut todeksi omassa itsessään. Koko kasvatuksessaan ja kaikessa
+ympäriltä nähdyssä ja kuullussa imee lapsi itseensä sellaisen määrän
+valheita ja typeryyksiä elämän olennaisimpiin totuuksiin sekoitettuina,
+että nuorukaisen ensimäinen velvollisuus on sylkeä kaikki tuo opittu
+suustaan, jos hän aikoo olla terve mies.
+
+Christophe eli kyllästymisen tervettä murroskautta. Vaisto pakotti
+hänet vieroittamaan olennostaan kaikki sulamattomat ainekset, jotka
+sitä rasittivat.
+
+Ennen kaikkea koski tämä seikka sitä äitelää hempeämielisyyttä,
+joka tihkuu saksalaisessa kansallishengessä kuin maanalaisessa,
+homeelta löyhkävässä kellarissa. Valoa! Valoa! Raitista ja kuivaa
+tuulta, pyyhkäisemään pois nuo rämehöyryt, tukahuttavat tuoksut,
+kaikki nuo, joiden nimi on Lied, Liedchen, Liedlein, lukuisat kuin
+pisarat sateella, pisarat, joissa vuolaanaan purkautuu germaanilainen
+Gemüt. Pois nuo lukemattomat: _Sehnsucht_ (Kaipuu), _Heimweh_
+(Koti-ikävä), _Aufschwung_, (Sielunlento) _Frage_ (Kysymys), _Warum_
+(Miksi?), _an den Mond_ (Kuulle), _an die Sterne_ (Tähdille), _an
+die Nachtigall_ (Satakielelle), _an den Frühling_ (Keväälle), _an
+den Sonnenschein_ (Auringonpaisteelle); kaikki: _Frühlingslied_
+(Laulu keväälle), _Frühlingslust_ (Kevätiloa), _Frühlingsgruss_
+(Tervehdys keväälle), _Frühlingsfahrt_ (Kevätretki), _Frühlingsnacht_
+(Kevätyö), _Frühlingsbotschaft_ (Kevätviesti); nuo _Stimme der
+Liebe_ (Lemmenääni), _Sprache der Liebe_ (Lemmentunnustus), _Trauer
+der Liebe_, (Lemmenmurhe) _Geist der Liebe_ (Rakkaudenhenki),
+_Fülle der Liebe_ (Rakkaudenuhkeus) _Blumenlied_ (Kukkien laulu),
+_Blumenbrief_ (Kukkaiskirje), _Blumengruss_ (Kukkien tervehdys); nuo
+sadat: _Herzeleid_ (Sydäntuskaa), _mein Herz ist schwer_ ("Raskas
+sydämein"), _mein Aug ist trüb_ ("Suruinen sydämein"); nuo pikkuimelät
+vuoropuhelut, joissa pakisijoina ovat _Röslein_ (ruusunen), puronen,
+kyyhkynen, pikku pääsky; kaikki nuo perusteettomat kysymykset: -- "_Jos
+ruusunen okaitta olla vois_", -- "_Entisen armaansa kanssako pääskynen
+pesänsä lois vai uudenko lemmen löytänyt ois_": -- koko tuo ummehtuneen
+hellyyden, äitelän liikutuksen, hengettömän melankolian ja lattean
+runouden tulva... Kuinka paljon kaunista sillä tavoin vedetään alas,
+kuinka paljon harvinaisia asioita kulutetaan tarpeettomasti, jokaisen
+aiheen tullen, ja aiheettomastikin! Sillä pahinta oli, että kaikki
+tämä oli aivan hyödytöntä: se oli pelkkää tapaa paljastaa sydämensä
+yleisölle, joutavanpäiväistä ja hempeämielistä kunnon saksalaisten
+taipumusta purkaa hälisevästi itseään toisilleen. Ei mitään sanomista,
+ja kuitenkin puhutaan kilpaa! Eikö moinen lörpöttely koskaan loppuisi?
+-- Hei, pitäkää jo, kurnuttavat sammakot, suunne kiinni!
+
+Varsinkin rakkaudenpuheissa tunsi Christophe kaikkein paksuimpana
+valheen: sillä siinä asiassa hän osasi jo helpoimmin verrata sitä
+todellisuuteen. Nämä sovinnaiset lemmenlaulut, kyyneleiset ja
+siivot, eivät vastanneet missään määrin miehen kiivaita haluja eikä
+naisen sydämentunteita. Mutta olivathan nuo, jotka olivat sellaista
+kirjoittaneet, toki rakastaneet, ainakin kerran elämässään! Oliko
+mahdollista, että he olivat rakastaneet tällä tavoin? Ei, he olivat
+valehdelleet, valehdelleet niinkuin kaikessa muussakin, olivat
+tahtoneet kaunistaa itseään ihanteellisiksi... Ihannoida! nimittäin:
+peljätä nähdä elämää kasvoista kasvoihin, ei pystyä erottamaan
+asioita miehen tavalla, sellaisina kuin ne ovat. -- Kaikkialla
+samaa arkuutta, samaa miehisen rehellisyyden puutetta. Kaikkialla
+samaa hengetöntä haltioitumista, samaa mahtavaa ja valheellista
+juhlallisuutta, isänmaallisuudessa, juomapöydässä, uskonnossa. "_Die
+Trinklieder_" (juomalaulut) olivat ylistyksiä viinille tai maljalle:
+("Oi, ihana malja..."). Uskonto -- seikka, jonka piti olla välittömintä
+maailmassa, puhjeta sielusta yhtäkkiä kuin odottamaton lähde, -- se
+oli tehdastavaraa, kaupaksi sopivaa valmistetta. Isänmaalliset laulut
+taasen rustatut lauhkeaa ja yhteen tahtiin määkivää lammaslaumaa
+varten... Karjukaa siis!... Hitto vie, yhäkö te jaksatte valehdella
+-- "_ihannoida_" -- teittepä sen sitten juopottelun, miestapon tai
+mielettömyyden kunniaksi!...
+
+Christophe oli päässyt sille kehitysasteelle, että hän vihasi kaikkea
+ihanteellisuutta. Hän piti rehellistä raakuutta parempana kuin
+tällaista valhetta. -- Pohjaltaan oli hän suurempi idealisti kuin muut,
+eikä hänellä ollut, -- hänellä ei voinut olla, -- pahempia vihollisia
+kuin nuo julkean selvät realistit, joista hän luuli pitävänpä.
+
+Oma kiihkeä aate teki hänet sokeaksi. Häntä jääti tuo usva,
+tuo verettömyyttä sairastava valheellisuus, nuo "auringottomat
+aate-fantoomit". Hän kaipasi aurinkoa olemuksensa kaikilla voimilla.
+Nuorekkaassa halveksumisessaan ulkokultaisuutta kohtaan, joka häntä
+ympäröi tai jota hän ulkokultaisuutena piti, ei hän huomannut
+sitä rotunsa suurta käytännöllistä viisautta, jonka avulla se oli
+rakentanut vähitellen suurenmoisen ihanteellisuutensa, hillitäkseen
+rajuja luonnonvaistojaan ja käyttääkseen niitä hyvän palvelukseen.
+Rotujen sieluja eivät muuta eivätkä suuntaa uusille urille useinkaan
+mielivaltaiset syyt, uskonnolliset tai moraaliset määräykset,
+lainsäätäjät tai valtiomiehet, papit tai filosoofit: vuosisatoja
+kestäneet onnettomuudet ja koettelemukset karkaisevat elämään ne
+kansat, jotka tahtovat elää.
+
+
+
+
+Samalla Christophe kuitenkin sävelsi, joskaan hänen sävellyksensä
+eivät olleet vailla samoja vikoja, joita hän moitti muissa, sillä
+taiteellinen luominen oli hänessä vastustamaton vaatimus, joka ei
+alistunut hänen älynsä määräämiin sääntöihin. Taiteilija ei luo
+järkisyistä. Hän luo pakosta. -- Silloin ei riitä, että on tuntenut
+valheen ja enimmissä tunteissa piilevän liioittelun estääkseen
+itseään niihin vikoihin suistumasta: siihen vaaditaan pitkäaikaista
+ja vaivalloista ponnistusta; mikään ei ole vaikeampaa kuin olla
+täysin rehellinen nykyaikaisessa yhteiskunnassa, sillä kullakin on
+raskaana perintönä sukupolvesta toiseen siirtyneet mukavat tottumukset.
+Ja vaikeinta se on sellaisille ihmisille ja kansoille, joilla on
+itseään-hallitsematon tapa antaa sydämensä lakkaamatta puhua, vaikka
+sen olisi useasti kaikkein parhainta vaieta.
+
+Christophien sydän oli tässä suhteessa täysin saksalainen: hän ei
+ollut vielä oppinut vaikenemisen hyvettä; eikähän se vielä ollut hänen
+iälleen ominaistakaan. Hän oli siinä kohdin isäänsä, että hän tahtoi
+puhua alinomaa ja puhua melua herättävästi. Hän tiesi sen vikansa,
+ja hän taisteli sitä vastaan; mutta se taistelu lamautti osaltaan
+hänen voimiaan. -- Sitäpaitsi oli Christophe saanut vielä toisenkin
+perinnön, joka oli yhtä vaikea hävittää, se oli isoisältä tullut
+suunnaton vaikeus ilmaista tarkan selvästi ajatuksiaan. -- Hän oli
+virtuoosin poika. Ja hän tunsi virtuositeetin vaarallisen viehätyksen:
+-- suorastaan fyysillisen ilon näyttää nopsaa taitavuuttaan, tyydyttää
+lihastenkäyttely-haluaan, iloa voittaa, häikäistä omalla itsellään
+suuri, tuhatpäinen yleisö; se ilo oli melkoisen anteeksiannettavaa,
+melkeinpä viatonta laatua niin nuolessa miehessä kuin hän, mutta
+kuitenkin oli se kuolettavaa myrkkyä hänen taiteelleen ja sielulleen:
+-- Christophe tunsi, että se oli hänen veressään; hän halveksi sitä,
+mutta kuitenkin antoi hän sille myöten.
+
+Niin riuhtoivat häntä keskenään rodun ja hänen oman neronsa vaistot,
+hänellä oli taakkana menneisyyden painolasti, loiskasvi, joka imi
+hänen voimaansa ja josta hän ei jaksanut päästä irralleen. Siten hän
+kulki eteenpäin haparoiden, ja siinä joutui hän paljoa lähemmäksi
+kaikkea kelvottomaksi manaamaansa kuin hän luulikaan. Kaikki hänen
+sävellyksensä olivat kummallista totuuden ja pöyhkeilevän paatoksen,
+kirkkaan voiman ja sopertelevan typeryyden sekoitusta. Ainoastaan
+muutamina harvoina tuokioina kykeni hänen oma itsensä tunkeutumaan
+esille siitä outojen olennoiden kuolleesta kuoresta joka esti sen
+liikkeitä.
+
+Hän oli aivan yksin. Hänellä ei ollut minkäänlaista opasta, joka
+olisi auttanut häntä nousemaan tuosta nevasta. Kun hän luuli
+päässeensä siitä pois, niin hän olikin vain vaipunut syvemmälle.
+Hän kulki edelleen sokkona ja hukkasi aikaansa ja voimiaan turhiin
+yrityksiin. Hän ei säilynyt miltään katkerilta kokemuksilta; eikä
+hän osannut tässä luomisintonsa kaaosmaisessa epäjärjestyksessä
+arvostella, mikä kaikesta hänen luomastaan oli parhainta. Hän
+sotkeutui mielettömiin suunnitelmiin, sinfoonisten runoelmien
+haaveksimiseen, joiden tarkoituksen piti muka olla filosoofinen ja
+jotka olivat suhteiltaan suorastaan eriskummaisia. Hänen henkensä
+oli liian rehellinen, joten hän ei voinut kiintyä niihin pitkäksi
+aikaa; hän hylkäsi ne suunnitelmansa äitelin mielin jo ennenkuin oli
+luonnostellut niistä ensimäistäkään osaa. Joskus hän otti tulkitakseen
+sävelillä runouden saavuttamattomimpia tuotteita. Silloin hän joutui
+rämpimään alalla, joka ei ollut hänen omansa. Kun hän sommitteli itse
+näyttämöasetuksiaan, -- (sillä hän ei epäröinyt ryhtyä mihin tahansa),
+-- syntyi siitä suurinta mielettömyyttä; ja kun hän takertui Goethen,
+Kleistin, Hebbelin tai Shakespearen mestariteoksiin, ymmärsi hän ne
+aivan päin mäntyyn. Ei sentähden, ettei hänellä olisi ollut älyä, vaan
+siksi, ettei hänellä ollut itsekritiikkiä. Hän ei voinut vielä ymmärtää
+toisia, koska hänellä oli selvittämistä vielä itsessäänkin; minnepäin
+hän kääntyikin, löysi hän aina vain oman lapsellisen ja pöyhistelevän
+sielunsa.
+
+Näiden jo ennakolta kuolemaantuomittujen epäsikiöiden ohella
+kirjoitti hän myöskin joukon pikkuteoksia, jotka olivat hetkellisten
+tunteiden välittömiä ilmauksia, -- ja ne juuri olivat luodut elämään:
+sävelillä tulkittuja ajatuksia, _Liedejä_. Niissä asettui hän
+kuten kaikessa muussakin rajusti entistä ja tavanomaista vastaan.
+Hän valitsi kaikkein kuuluisimmat laulut, jotka olivat jo sävelin
+käsiteltyjä, ja oli kyllin hävytön halussaan säveltää ne toisin ja
+totuudenmukaisemmin kuin Schumann ja Schubert. Joskus koetti hän
+antaa Goethen runoelmain olennoille, Mignonille, _Wilhelm Meisterin_
+harpunsoittajalle niiden todella yksilöllisen luonteen, monista
+vivahduksista kokoonpannun ja kuitenkin tarkan. Joskus iski hän
+taasen kiinni eräihin lemmen-Liedeihin, jotka säveltäjän heikkous ja
+yleisön latteus olivat pukeneet yhteisestä sopimuksesta äitelään ja
+imelään sentimentaalisuuden asuun; hän riisui ne nyt armotta alasti ja
+puhalsi niihin niiden alkuperäisen aistillisen ja villin rohkeuden.
+Lyhyesti sanoen: hän koetti kaikin voimin antaa runouden olennoiden
+ja niiden intohimojen elää omaa elämäänsä, etteivät ne olisi pelkkiä
+leluja saksalaisten perheiden käsissä, jotka halusivat ainoastaan
+helppotajuista taideherkytystä istuessaan sunnuntaisin oluen ääressä
+jossakin _Biergartenissa_.
+
+Mutta tavallisesti olivat runoilijat hänestä liian kirjallisia; ja
+hän haki mielellään yksinkertaisempia tekstejä: vanhoja Liedejä,
+muinaisia hengellisiä virsiä, joita hän oli lukenut eräästä
+kuluneesta hartauskirjasta. Hän ei koettanut suinkaan säilyttää
+niissä niiden kirkollista leimaa: hän käsitteli niitä häikäilemättä,
+aivan maallisesti, vapaasti ja elämänmukaisesti. Tai hän valitsi
+jonkin lyhyen raamatun psalmin, tai sananlaskuja, joskus pelkästään
+ohikulkiessaan kuulemansa pakinan, katkelman rahvaanomaista juttelua,
+lapsukaisten tuumia: -- monesti kömpelöitä ja proosallisia sanoja,
+joiden alta kuulsi puhdas tunne. Sellaisia asioita käsitellessään hän
+oli omalla alallaan, ja silloin hän saavutti syvyyden, jota hänen
+muissa sävellyksissään ei ollut ja jota hän ei itsekään aavistanut.
+
+Olivatpa hänen teoksensa hyviä tai huonoja, ja useimmin ne olivat
+huonoja kuin hyviä, yleensä ne olivat täynnä ylitsekuohuvaa elämää.
+Kaikki niissä ei ollut uutta: ei lähimainkaan. Christophe oli monta
+kertaa lattea ja proosallinen, juuri rehellisyytensä tähden; monesti
+hän toisti jo käytettyjä muotoja, siksi, että juuri ne tulkitsivat
+hänen ajatustaan, siksi, että hän tunsi juuri sillä tavoin eikä
+toisin. Millään ehdolla hän ei olisi pyrkinyt olemaan omintakeinen:
+hänestä olisi mies, joka kiusasi itseään moisilla huolilla, ollut
+melkoisen keskinkertainen. Hän tahtoi ainoastaan olla omaa itseään
+ja sanoa juuri sellaista, mitä ajatteli, välittämättä siitä, oliko
+se, mitä hän sanoi, sanottu jo ennen häntä vai ei. Hänellä oli ylpeä
+usko luullakseen sitä parhaaksi tavaksi olla omintakeinen, ja usko,
+ettei Jean-Christophea ollut koskaan ennen ollut ja ettei häntä tulisi
+olemaan milloinkaan muuta kun yhden kerran. Häikäilemättömän varmana
+kuin nuori ainakin tuntui hänestä kaikki vielä tekemättömältä: ja
+kaikki näytti hänestä olevan tehtävissä, tahi tehtävissä uudestaan.
+Tällainen sisäinen kyllyys, jota rajattomia lupaava elämä antoi, heitti
+hänet huumaten ja hiukan varomattomasti onnen helmaan. Alinomaista
+riemua. Se riemu ei kaivannut edes iloa, se pystyi ammentamaan voimansa
+surustakin: sen lähteenä oli hänessä pursuva elämän yltäkylläisyys,
+hänen oma voimansa, kaiken onnen ja kunnon synnyttäjä. Elää, elää
+täydellisesti!... Se, joka ei tunne itsessään tuota voiman huimausta,
+tuota elämisenhalun riemua, -- suurimmankin onnettomuuden keskellä, --
+se ei ole taiteilija. Tämä on juuri kompastuskivi. Todellisen suuruuden
+tunnusmerkki on se, että hän osaa sekä ilosta että surusta riemuita.
+Jotkut Mendelssohn ja Brahms, lokakuisen usvan ja tihkusateen jumalat,
+eivät ole koskaan tunteneet sitä jumalallista voimaa.
+
+Christophe tunsi sen itsessään; ja hän levitteli iloaan varomatta ja
+peittelemättä näytteille. Hän ei käsittänyt siinä mitään pahaa, hän
+tahtoi ainoastaan jakaa omaansa myöskin muille. Hän ei huomannut, että
+sellainen ilo oli enimmille ihmisille loukkaavaa, sellaisille, joilla
+sitä ei ole koskaan ollut ja jotka sitä aina kadehtivat. Muuten: hän
+välitti vähät siitä, oliko hän toisille mieleen vai ei; hän oli varma
+itsestään, eikä mikään tuntunut hänestä yksinkertaisemmalta kuin
+ilmaista vakaumuksensa toisille, -- ja voittaa. Tiedottomasti hän
+vertaili omia rikkauksiaan muiden nuotinlykkääjien yleiseen köyhyyteen;
+ja hän luuli, että hänen olisi sangen helppoa saada ylemmyytensä
+tunnustetuksi. Liiankin helppoa. Hänen ei tarvinnut muka muuta kuin
+näyttäytyä.
+
+Ja hän näyttäytyi.
+
+
+
+
+Häntä odotettiin.
+
+Christophe ei ollut koskaan salannut mielipiteitään. Siitä hetkestä
+alkaen, jolloin hän oli huomannut saksalaisen fariseismin, mikä ei
+tahdo nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat, oli hän vannonut olevansa
+aina ehdottomasti ja armottoman rehellinen, olipa puhe mistä asiasta
+tai henkilöstä tahansa. Ja koska hän ei voinut tehdä mitään menemättä
+äärimmäisyyksiin, niin liioitteli hän kaikkea eriskummaisesti; hän
+puhui suorastaan suunnattomuuksia ja kauhisti sellaiset ihmiset, jotka
+eivät olleet tuhannetta osaakaan niin naiiveja kuin hän. Hän oli
+tavattoman tietämätön. Hän julisti jokaiselle, kenen kohtasi, mitä hän
+saksalaisesta taiteesta ajatteli, ja oli siitä teostaan tyytyväinen
+kuin ainakin ihminen, joka ei tahdo kätkeä arvaamattoman kalliita
+huomioitaan pelkästään itselleen. Hän ei kuvitellutkaan, että hänelle
+saatettaisiin olla siitä vihaisia. Heti paikalla, kun hän keksi jonkin
+pyhitetyn sävellyksen houkkamaisuuden, kiiruhti hän ilmoittamaan
+siitä asiasta kaikille, jotka tulivat häntä vastaan, niin innoissaan
+hän oli keksinnöstään. Hän lausui onnesta säteilevin kasvoin mitä
+mielettömimpiä tuomioita. Ensin ei häntä käsitetty vakavasti; hänen
+töykeyksilleen naurettiin. Mutta piankin huomattiin, että hän palasi
+samaan asiaan liian usein ja hävyttömän itsepäisesti. Näytti tosiaankin
+siltä kuin Christophe olisi omiin paradokseihinsa uskonut; ja tämä ei
+ollut enää laisinkaan hauskaa. Hän sai aikaan julkista pahennusta;
+keskellä konsertteja hän purki hälisevää ivaansa tai ilmaisi suuria
+mestareita kohtaan halveksumisensa milloin tai missä tahansa.
+
+Kaikki asiat levisivät kuin kulo pikkukaupungissa: ainoaakaan
+hänen sanaansa ei unohdettu. Hänelle oltiin suuttuneita jo hänen
+viimevuotisen elämänsä tähden. Ei oltu unohdettu, kuinka julkeasti hän
+kuulutti seurusteluaan Aadan kanssa, eikä sitä tapausta seuranneita
+epäilyttäviä aikoja. Itse hän ei muistanut siitä enää mitään; kukin
+päivä vei tullessaan edellisen muistot, ja hän oli nykyään jo sangen
+kaukana siitä, mitä hän oli ollut kaksi kuukautta aikaisemmin.
+Mutta muut muistivat hänen puolestaan erinomaisesti: ne nimittäin,
+joiden tehtävänä kaikissa pikkukaupungeissa on pistää tunnontarkasti
+kirjoihinsa kaikki naapurien viat, kaikki heitä koskevat surulliset,
+rumat ja loukkaavat tapahtumat, ettei mitään vain hukkaan joutuisi.
+Christophen uudet kummallisuudet sijoitettiin nyt hänen nimelleen
+kirjoihin hänen entisten syntiensä alle. Ne seikat valaisivat toinen
+toistaan: moraalisten tunteiden loukkaamiseen lisäksi tuli nyt
+sopimaton käyttäyminen. Suopeimmat sanoivat hänestä:
+
+-- Hän tahtoo olla erikoinen.
+
+Mutta enimmät vakuuttivat:
+
+_Total verrückt!_ (Pähkähullu).
+
+Sitäpaitsi alkoi levitä hänestä toinen yhtä ankara ja vielä
+vaarallisempi mielipide, -- ja sen menestyksen takasi tuon mielipiteen
+korkea alkuperä: kerrottiin, että Christophe linnassa, jossa hän
+edelleen kävi säännöllisesti virallisessa tehtävässään, oli ollut
+kerran niin epähieno, että oli itsensä suurherttuan kanssa puhuessaan
+ilmaissut suorastaan vihastuttavalla tavalla mielipiteitään maan
+kunnioitetuista mestareista. Hän oli, niin juteltiin, sanonut
+Mendelssohnin _Eliasta_ "ulkokultaisen papin isämeidäksi", ja eräitä
+Schumannin Liedejä halveksivasti "Backfisch-musiikiksi": -- ja sen
+oli hän tehnyt juuri kun kunnioitettu ruhtinas oli tullut ilmaisemaan
+erikoista mieltymystään noihin sävellyksiin. Suurherttua oli tehnyt
+hänen nenäkkyydestään sievän lopun virkkaen kuivasti:
+
+-- Teitä kuullessaan ei luulisi, herraseni, että te olette saksalainen.
+
+Nämä niin korkealta tulleet rangaistuksen sanat upposivat myöskin
+syvälle alas; eikä kukaan, jolla mielessään nyt oli jotakin kaunaa
+Christophea kohtaan, joko hänen menestyksensä tähden tai jostakin
+persoonallisesta, joskaan ei sen kiihkeämmästä syystä, jättänyt
+muistamatta, ettei hän tosiaan ollut puhdas saksalainen. Hänen sukunsa
+oli isän puolelta -- sen muistamme -- kotoisin Belgiasta. Ei siis ollut
+yhtään kumma, että tuo hävytön siirtolainen koetti mustata kansallista
+kunniaa. Tämä selitys valaisi kaiken; ja germaanilainen itserakkaus
+löysi siitä erinomaisen syyn ihaillakseen vielä lisää omaa arvoaan,
+halveksien samalla vastustajaansa.
+
+Tätä aivan platoonista kostoa elähytti Christophe vielä itse sangen
+tuntuvalla ravinnolla. On hyvin varomatonta arvostella muita
+silloin, kun valmistautuu itse antamaan itsensä alttiiksi muiden
+arvostelulle. Taitavampi ja vähemmän rehellinen taiteilija olisi
+ollut häveliäämpi ja kunnioittavampi puhuessaan edeltäjistänsä. Mutta
+Christophe ei ymmärtänyt olevan mitään syytä salata halveksumistaan
+keskinkertaisuutta kohtaan, enempää kuin sitä onneakaan, jota hänen
+oma voimansa hänelle tuotti. Ja hän toitotti tuota onnea suorastaan
+tahdittomalla tavalla. Vaikka Christophe oli lapsuudesta asti tottunut
+sulkeutumaan omaan kuoreensa, koska hänellä ei ollut seuraa, jolle
+hän olisi voinut uskoa ajatuksiaan, tuli hänelle viime aikoina halu
+purkaa muille sisuaan. Hänen ilonsa oli niin suuri, ettei hän voinut
+yksin sitä kantaa; hänen rintansa liian pieni, että se olisi siihen
+mahtunut: se olisi haljennut, ellei hän olisi saanut ilmaista iloaan
+muille. Muun ystävän puutteessa oli hän nyt ottanut uskotukseen
+vierustoverinsa orkesterissa, toisen _Kapellmeisterin_, nimeltään
+Siegmund Ochs; hän oli nuori würtenbergiläinen, lauhkea ja ovela poika,
+käytöksessään Christophea kohtaan aivan ylenpalttisen kunnioittava.
+Christophe ei voinut epäillä häntä; ja vaikka hän olisi epäillytkin,
+olisiko hän koskaan saattanut kuvitellakaan, että oli sopimatonta
+uskoa iloaan jollekin oudollekin henkilölle tai vaikkapa suorastaan
+viholliselle? Eikö kaikkien toisten päinvastoin pitänyt olla siitä
+hänelle kiitollisia? Sillä eikö Christophe tehnyt työtä heidänkin
+puolestaan? Hänellä oli onnea kaikille, ystäville ja vihollisille.
+-- Hän ei aavistanut, ettei mikään ole vaikeampaa kuin pakottaa
+ihmiset ottamaan vastaan jotain uutta onnea; he pitävät melkeinpä
+entistä onnettomuuttaankin parempana kuin sitä: he tarvitsevat
+vuosisatoja märehdittyä ravintoa. Mutta eräs seikka on heistä vieläkin
+selittämättömämpää, se, että heidän pitäisi kiittää jotakuta toista
+tuosta onnestaan. He eivät anna sitä loukkausta anteeksi muulloin
+kuin ehdottomasta pakosta; ja silloinkin he valmistautuvat antamaan
+lahjoittajan vielä kerran sen kalliisti maksaa.
+
+Tuhannestakaan syystä ei Christophen luottavia mielenilmauksia siis
+otettu kovin innokkaasti millään taholla vastaan. Mutta oli olemassa
+noiden tuhannen päällisiksi vielä yksi syy lisää, miksi juuri Siegmund
+Ochs ei sitä tehnyt. Ensimäinen Kapellmeister, Tobias Pfeiffer,
+aikoi näet piakkoin vetäytyä yksityiselämään; ja vaikka Christophe
+oli vielä sangen nuori, oli hänellä kaikki edellytykset päästä
+hänen seuraajakseen. Siegmund Ochs oli liian saksalainen ollakseen
+tunnustamatta, että Christophe ansaitsikin sen paikan, koska kerran
+hovi häntä siihen puolusti. Mutta hänellä oli myös liian hyvä käsitys
+itsestään ollakseen uskomatta, etteikö hän itse olisi ansainnut sitä
+paikkaa paremmin, jos vain hovi olisi hänet paremmin tuntenut. Niinpä
+ottikin hän Christophen kaikki mielenpurkaukset vastaan omituinen hymy
+huulillaan, kun Christophe saapui aamuisin teatteriin ja alkoi puhua,
+koettaen pysyä muka totisena, vaikka hänen koko kasvonsa säihkyivät
+sisällistä intoa.
+
+-- No, sanoi silloin Ochs hänelle salakavalasti hänen ohitseen
+mennessään, onko taas jokin uusi mestariteos päässyt päivänvaloon?
+
+Christophe pisti kätensä hänen kainaloonsa:
+
+-- Ah, ystäväni, mikään entinen ei ole tämän veroista... Jos sinä sen
+kuulisit!... Perhana vieköön, se on niin hyvä. Sellaista ei ole vielä
+nähty, ei kuultu. Jumala auttakoon ihmisiä, kun se räjähtää heidän
+korviinsa! Sen jälkeen tuntee sielussaan ainoastaan yhden halun: kuolla.
+
+Nämä sanat eivät langenneet tien oheen. Ochs ei suinkaan hänelle nyt
+hymyillyt eikä leikillisesti kujeillut hänen lapsellisen innostuksensa
+kustannuksella, sillä silloin Christophe olisi varmaan ollut valmis
+itse ensimäisenä nauramaan ja pyytämään anteeksi, jos hänelle vain
+olisi ilmaistu, että hän oli naurettava; ei, Ochs päinvastoin alkoi
+häntä petollisesti ylistellä; ja siten hän yllytti Christophen
+päästämään uusia hullutuksia; ja kun hän oli eronnut Christophesta,
+kiiruhti hän levittelemään niitä kaikkialle ja vääristeli ne vieläkin
+naurettavammiksi. Niille hohotettiin musiikkimiesten toveripiirissä
+kohti kurkkua, ja jokainen odotti jännityksessä vain tilaisuutta,
+jolloin saisi tuomita perinpohjin Christophen poloiset sävellykset. --
+Tuomio oli jo etukäteen aivan valmis.
+
+Viimein se tilaisuus tuli.
+
+Christophe oli valikoinut etevimmät koko sekasotkustaan. Ensin oli
+ohjelmassa hänen Hebbelin _Judithiin_ säveltämänsä uvertyyri, runoon,
+jonka hurja voima oli viehättänyt häntä, tavallisen saksalaisen
+ponnettomuuden vastapainona; (tähän aiheeseensa hän oli alkanut jo
+hiukan kyllästyä, sillä vaisto sai hänet aavistamaan, että Hebbel oli
+ottanut tehtäväkseen näytellä neroa aina ja millä hinnalla tahansa).
+Sitten seurasi sinfonia, jonka nimenä oli Arnold Böcklinin pateettinen:
+_Elämä on unelma_, ja mottona _Vita somnium breve_. Loppuosan muodosti
+sarja _Liedejä_ ja eräitä klassillisia kappaleita, ynnä muuan Ochsin
+sepittämä _Festmarsch_, juhlamarssi, jonka Christophe oli tarjoutunut
+toveruuden vuoksi ottamaan ohjelmaansa, vaikka hän pitikin sitä
+melkoisen vähäpätöisenä.
+
+Näistä sävellyksistä ei harjoituksissa mennyt paljoa hukkaan. Vaikkei
+orkesteri laisinkaan ymmärtänyt näitä uusia esityksiään ja vaikka
+jokainen sen jäsen olikin mielessään tällaisesta uudesta musiikista
+ällistynyt, niin ei kukaan heistä vielä ollut ehtinyt muodostaa siitä
+omaa mielipidettään, varsinkaan, koska kukaan heistä ei siihen pystynyt
+ennenkuin yleisö oli ilmaissut siitä ajatuksensa. Sitäpaitsi teki
+Christophen varmuus voimakkaan vaikutuksen noihin soittajiin, jotka
+olivat tottelevaisia ja kuriin kasvatettuja niinkuin ainakin hyvässä
+saksalaisessa orkesterissa. Ainoa tukaluus tuli laulajattaresta. Hän
+oli tuo _Tonhallen_ konserttien sinipukuinen kuuluisuus. Hän oli siihen
+aikaan maineessa kaikkialla Saksassa: tämä erinomainen perheenäiti
+tulkitsi Brünhildeä ja Kundryä Dresdenissä ja Bayreuthissä keuhkojen
+voimalla, jota vastaan ei ollut väittämistä. Mutta jos hän olikin
+wagnerilaisessa koulussa oppinut sen taidon, josta tuo koulu syyllä
+ylpeilee, nimittäin lausumaan selvästi, sinkauttamalla kerakkeet kauas
+läpi ilman ja erottamaan ääntiöt ja nakkaamaan ne kuin nuijalla lyöden
+ällistelevälle yleisölle, niin ei hän siellä kuitenkaan ollut oppinut
+taitoa olla luonnollinen, -- senhän ymmärtää. Jokaisesta sanasta tuli
+kohtalokas: kaikki oli korostettua; tavut kulkivat lyijyanturoin;
+jok'ainoasta lauseesta muodostui oikea murhenäytelmä. Christophe
+pyysi häntä hiukan hillitsemään dramaattista voimaansa. Laulajatar
+suostui siihen ensin melkoisen taipuisasti; mutta sitten saivat hänen
+luonteenomainen raskautensa ja halunsa näyttää äänivarojaan hänet
+valtaansa. Christophe hermostui. Hän huomautti kunnianarvoiselle
+naiselle, että hän tahtoi tulkita sanoilla eläviä ihmisiä eikä
+Fafner-käärmettä puhetorvineen. Laulajatar otti, -- kuten voi arvata,
+-- tämän nenäkkyyden hyvin pahakseen. Hän sanoi tietävänsä, Jumalan
+kiitos, mitä oli laulaa, ja että hänellä oli ollut kunnia esittää
+Brahmsin _Liedejä_ itsensä tuon suuren mestarin läsnäollessa, ja ettei
+Brahms koskaan kyllästynyt kuulemaan niitä hänen esittäminään.
+
+-- Sen pahempi! Sen pahempi! huudahti Christophe.
+
+Laulajatar kysyi ylimielisesti hymyillen häneltä, mitä tuo
+arvoituksellinen huudahdus merkitsi. Christophe vastasi, että koska
+Brahms ei ollut kertaakaan elämässään tiennyt, mikä on luonnollista,
+niin olivat hänen ylistyksensä niin pahaa moitetta kuin olla saattaa,
+ja vaikka Christophe joskus oli sangen kohtelias, kuten laulajatar
+tässä oli huomauttanut, niin koskaan ei hän olisi mennyt sanomaan
+laulajattarelle mitään niin epäkohteliasta kuin tuo Brahms.
+
+Inttelyä jatkui tähän tapaan; ja laulajatar esitti laulut yhä
+itsepäisesti omaan kuosiinsa, pateettisesti ja työntäen ne täyteen
+melodramaattisia efektejä, -- kunnes Christophe viimein sanoi hänelle
+jyrkästi huomaavansa hyvin, että se oli laulajattaren luonteesta
+johtuvaa ja ettei sitä voinut muuttaa; ja koska ei hänen _Liedejään_
+osattu laulaa oikein, oli parasta olla esittämättä niitä ollenkaan:
+Christophe sanoi pyyhkivänsä ne ohjelmasta. -- Silloin oli jo konsertin
+edellinen ilta, noihin Liedeihin luotettiin paljon: laulajatar itsekin
+oli niistä puhunut; hän oli tarpeeksi musikaalinen ymmärtääkseen edes
+osaksi niiden arvon. Christophe asettui nyt häntä vastustamaan, mutta
+koska hän ei ollut varma, etteikö huominen konsertti ehkä saattanut
+perustaa tuon nuorenmiehen mainetta, niin hän ei tahtonut joutua
+huonoihin väleihin ehkä nousevan tähden kanssa. Laulajatar taipui siis
+yhtäkkiä; ja viimeisessä harjoituksessa alistui hän kärsivällisesti
+kaikkeen, mitä Christophe häneltä vaati. Mutta kuitenkin hän oli
+itsepintaisesti päättänyt noudattaa omaa makuaan, -- konsertissa.
+
+
+
+
+Suuri päivä tuli. Christophe ei ollut yhtään rauhaton. Hän oli
+liiaksi musiikkinsa vallassa voidakseen asiaa arvostella. Tosin hän
+kuitenkin tunsi, että hänen teoksensa tarjosivat paikka paikoin
+tilaisuuden naurettavalle tulkinnalle. Mutta mitä se nyt merkitsi?
+Ei voi kirjoittaa mitään suurta joutumatta vaaraan olla naurettava.
+Päästäkseen asian pohjaan täytyy uhmata yleistä mielipidettä,
+kohteliaisuuden ja häveliäisyyden tapoja, olla välittämättä
+yhteiskunnan valheista, joiden alla sielu nukkuu tukahdutettuna. Ellei
+tahdo säikyttää ketään ja pyrkii ainoastaan menestykseen, täytyy
+tyytyä koko iäkseen pysymään sovinnaisella keskitasolla ja antaa
+keskinkertaisille ihmisille ainoastaan keskinkertaista totuutta,
+sitäkin laimennettuna, vedellä sekoitettuna, sillä sitä he ainoastaan
+kykenevät sulattamaan. Mutta oikean kyvyn tulee olla omalla puolellaan
+elämää. Ei ole suuri, ellei ole tallannut tuollaista levottomuutta
+jalkoihinsa. Christophe sen tallasi. Hänelle saatettiin kyllä viheltää:
+hän oli varma, että välinpitämättömäksi ei yleisö jäisi. Häntä huvitti,
+kun hän ajatteli, miten eräiden hänen tuttaviensa naamat vääntyisivät,
+kun he kuulisivat sen tai sen hiukan uskalletun kappaleen. Hän odotti
+tuimaa kritiikkiä: hän hymyili sille jo etukäteen. Joka tapauksessa
+täytyi sellaisen olla sokea -- tai kuuro, joka -- kieltää, ettei hänen
+tuotteissaan ollut voimaa, -- miellyttävää tai ei, mitä väliä sillä?...
+Miellyttävää! Rakastettavaa!... Voima, se yksinään riitti. Sen oli
+päästävä uomaansa ja vietävä kaikki mukanaan niinkuin Rhein...
+
+Tuli ensimäinen vastoinkäyminen. Suurherttua ei saapunut tilaisuuteen.
+Ruhtinaallisessa aitiossa istui ainoastaan hovin vähäpätöisiä
+statisteja: muutamia hovinaisia. Christophe ärtyi siitä, käsittämättä
+oikein, miksi. Hän ajatteli: "Se hölmö tahtoo näyttää epäsuosiotaan.
+Hän ei tiedä, miten suhtautua teoksiini: pelkää nolaavansa itsensä."
+Hän kohautti hartioitaan eikä ollut välittävillään sellaisesta
+joutavasta pikkuseikasta. Muut ottivat sen kyllä huomioonsa: se oli
+ensimäinen kelpo läksy, ja uhkaus tulevaisuuden varalta.
+
+Yleisö ei ollut sen halukkaampi kiiruhtamaan tilaisuuteen kuin sen
+isäntäkään: kolmannes salia oli tyhjänä. Christophe ei saattanut estää
+itseään katkerin mielin ajattelemasta, miten täynnä sali oli hänen
+lapsuutensa konserteissa. Jos hän olisi ollut hiukan kokeneempi, ei
+hän olisi tätä muutosta ällistynyt; Christophesta olisi nyt ollut
+aivan luonnollista, että häntä kuulemassa oli vähemmän ihmisiä hänen
+esittäessään jotakin arvokasta kuin hänen soittaessaan jotakin
+joutavaa: sillä suurinta osaa yleisöstä ei vedä suinkaan puoleensa
+musiikki, vaan itse soittaja; ja onhan luonnollista, että soittaja,
+joka on täysikasvuinen ja samanlainen kuin muutkin ihmiset, kiinnittää
+paljoa vähemmän mieltä kuin lapsenmekkoon puettu taiteilija, joka
+liikuttaa helliä tunteita ja huvittaa töllistelijöitä.
+
+Kun Christophe oli turhaan odottanut salin täyttymistä, päätti hän
+alkaa. Hän koetti vakuuttaa itselleen, että näin oli parempi: "Vähän
+ystäviä, mutta hyviä". -- Se hänen optimisminsa ei näyttäytynyt
+kuitenkaan kauan hyvin perustelluksi.
+
+Kappaleet seurasivat toisiaan hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa.
+Yleisö saattaa kuunnellessaan olla vaiti sentähden, että sen tunne on
+valmis joka hetki purkautumaan yli laitojensa, niin on se joutunut
+esityksen valtaan. Mutta tässäpä hiljaisuudessa ei ollut yleisössä
+mitään sisältöä. Ei kerrassaan mitään. Se oli pelkkää torkkumista.
+Aivan tyhjää. Tunsi, että jokainen sävel suistui välinpitämättömyyden
+kuiluun. Christophe seisoi yleisöön selin ja johti orkesteriaan,
+mutta kuitenkin hän huomasi kaikki, millaista salissa oli, huomasi
+sen sisäisillä tuntosarvillaan, jollaiset jokaisella oikealla
+soittajalla on ja joilla hän voi aavistaa, saako hänen soittonsa
+kaikua kuuntelijain sydämissä. Hän löi yhä tahtia ja koetti kiihdyttää
+itseään, vaikka häntä hyytikin jo se ikävystymisen sumu, joka nousi
+häntä kohti tuolta alhaalta katsomosta ja hänen takaansa aitioista.
+
+Viimein loppui uvertyyri; ja sali taputti käsiään. Se taputti veltosti,
+kylmästi, ja sitten se vaikeni. Christophesta olisi ollut parempi,
+jos hänet olisi huudettu alas... Vihellys edes! Yksi ainoa vihellys!
+Jonkinlainen elämänmerkki, ankara mielenilmaus hänen sävellystään
+vastaan!... -- Christophe katseli yleisöä. Yleisö katseli häntä. He
+tutkivat mielipidettä toistensa silmistä. He eivät kuitenkaan sitä
+löytäneet ja vaipuivat välinpitämättömään tilaansa.
+
+Soitto aikoi uudestaan. Nyt tuli sinfonian vuoro. -- Christophe tuskin
+jaksoi johtaa sitä loppuun. Monta kertaa hän oli heittää tahtipuikkonsa
+nurkkaan ja rynnätä matkaansa. Ympäröivä tylsyys tarttui häneen,
+viimein hän ei ymmärtänyt itsekään, mitä hän johti, hän ei saanut
+henkeä keuhkoistaan, hänellä oli tuntu, että hän vajosi auttamattomasti
+ikävystymiseen. Ei tullut edes niitä pilkallisia supatuksia, joita hän
+oli odottanut eräissä sävellysten kohdissa: yleisö oli painautunut
+lueskelemaan ohjelmaa. Christophe kuuli takaansa ohjelmalehtien
+jokaisen kuiva-äänisen kahahduksen; ja sitten seurasi taas hiljaisuus,
+viimeiseen sointuun saakka, jolloin äskeiset veltot kättentaputukset
+jälleen totesivat, että ymmärrettiin nyt sen sävellyksen loppuneen.
+-- Ainoastaan pari kolme henkilöä taputti uudestaan käsiään, kun
+muut lakkasivat: mutta ne taputukset eivät herättäneet vastakaikua,
+ja sitten ne häpeissään vaikenivat: silloin tuntui tyhjyys yhä
+tyhjemmältä, ja tuo pieni erehdys todisti yleisölle ainoastaan, miten
+ikävä sillä oikeastaan oli ollut.
+
+Christophe oli istuutunut keskelle orkesteriaan, hän ei uskaltanut
+katsoa ei oikealle, ei vasemmalle. Häntä itketti, ja samalla hän
+vapisi vihasta. Hän olisi tahtonut kavahtaa ylös ja huutaa kaikille:
+"Ah, kuinka te olette minusta ikäviä! Te olette minusta sietämättömän
+ikäviä! Minä en jaksa tätä kärsiä!... Menkää matkaanne kaikki,
+kaikki!..."
+
+Sitten vilkastui yleisö hiukan, sillä se odotti nyt laulajatarta, jolle
+se oli tottunut antamaan suosiotaan. Tässä Christophen kummallisten
+uutuuksien valtameressä, jossa yleisö harhaili ilman kompassia, oli
+edes tuo laulajatar jotain varmaa; tunnettu ja vankka pohja, maa, jossa
+ei tarvinnut peljätä eksyvänsä. Christophe aavisti yleisön ajatuksen;
+ja hän nauroi ilkeästi. Laulajatar puolestaan tiesi hyvin yleisön
+hartaan odotuksen: Christophe huomasi sen hänen kuningatarmaisista
+kasvonilmeistään, mennessään ilmoittamaan hänelle, että nyt oli hänen
+vuoronsa esiintyä. He katsoivat toisiinsa vihamielisesti. Christophe
+ei tarjonnut hänelle käsivarttaan, vaan pisti päinvastoin kädet
+taskuunsa ja antoi laulajattaren mennä näyttämölle yksin. Laulajatar
+meni hänen ohitseen raivoissaan ja nolattuna. Christophe seurasi
+häntä kyllästyneen näköisenä. Heti, kun laulajatar ilmestyi, puhkesi
+sali osoittamaan ihastustaan hänelle: se oli koko yleisölle helpotus;
+kaikkien kasvot kirkastuivat, ihmiset vilkastuivat, kaikki kiikarit
+summattiin näyttämöä kohti. Varmana voimastaan iskeysi laulajatar
+Christophen Liedeihin tietysti omalla tavallaan, välittämättä ollenkaan
+niistä huomautuksista, joita Christophe oli hänelle tehnyt edellisenä
+iltana. Christophe säesti häntä, ja kalpeni. Hän tunsi kohta tämän
+kapinan. Heti, kun laulajatar teki ensimäisen muutoksen, löi Christophe
+rajusti koskettimiin, ja sanoi vimmoissaan.
+
+-- Ei!
+
+Laulajatar jatkoi. Christophe puhalsi hänelle hänen selkänsä takaa,
+käheällä ja raivostuneella äänellä:
+
+-- Ei! Ei! Ei sillä tavalla...
+
+Tuo raivoisa ärähtely, jota yleisö ei voinut kuulla, mutta josta
+sanaakaan ei mennyt ohi orkesterin korvain, ärsytti laulajatarta ja
+hän jatkoi itsepäisesti, venyttäen uhmallaan esitystä, tehden siihen
+pausseja, voimakohtia. Christophe ei ottanut näitä muutoksia varteen
+ja jatkoi vain omaa tahtiaan: niin meni kaikki lopulta hajalle. Yleisö
+ei huomannut mitään: oli näet hyväksytty jo pitkän aikaa sitten
+selviöksi, ettei Christophen musiikki voinut olla korvalle miellyttävää
+eikä puhdasta. Mutta Christophe oli toista mieltä ja irvisteli kuin
+mielipuoli; ja viimein hänen vimmansa purkausi. Hän lopetti keskellä
+tahtia:
+
+-- Riittää! huusi hän kohti kurkkua. Laulajatar jatkoi intonsa
+vauhdista vielä puoli tahtia, ja sitten keskeytti hänkin vuorostaan.
+
+-- Riittää! toisti Christophe kuivasti.
+
+Salissa syntyi hetken ällistys. Jonkun sekunnin päästä sanoi Christophe
+jäätävällä äänellä.
+
+-- Aletaan alusta!
+
+Laulajatar katsoi ymmällään häneen; hänen kätensä vapisivat; hänen
+teki mieli heittää nuottivihko vasten Christophen kasvoja; myöhemmin
+hän ei käsittänyt, kuinka hän ei ollut sitä tehnyt. Mutta hän oli nyt
+täydellisesti Christophen käskevän voiman ja hänen vastustamattomien
+sanainsa vallassa: -- hän alkoi alusta. Nyt lauloi hän koko
+_Lieder_-sarjan seuraten tarkoin kaikkia neuvottuja vivahduksia: sillä
+hän tunsi, ettei Christophe armahtaisi hatuistakaan häntä; ja hän
+vapisi ajatellessaan, että tästä tulisi uusi kohtaus.
+
+Kun hän lopetti, huusi yleisö haltioitumisen vimmassa hänet lavalle
+takaisin. _Liedeille_ se ei taputtanut käsiään, vaan kuuluisalle ja
+ammatissaan vanhenneelle laulajattarelle, sillä se tiesi, että hänelle
+se voi taputtaa aina: se tiesi, että häntä se voi ihailla pelkäämättä
+erehtyvänsä. Sitäpaitsi tahtoi yleisö antaa hänelle hyvitystä
+äskeisestä kohtauksesta. Se aavisti hämärästi, vaikkei se ollutkaan
+aivan varma asiasta, että laulajatar oli ollut väärässä, mutta siitä
+oli sopimatonta, että Christophe oli uskaltanut laulajattarelle siitä
+huomauttaa. Huudettiin: "Uudestaan, Uudestaan." Mutta Christophe painoi
+päättävästi pianon kannen kiinni.
+
+Laulajatar ei tätä uutta nenäkkyyttä edes huomannut; hän oli liian
+kuohuksissaan voidakseen edes ajatellakaan laulaa uudestaan. Hän
+poistui kiireesti näyttämöltä ja sulkeutui pukuhuoneeseensa; ja
+siellä purki hän neljännestunnin sydäntään, joka kuohui suuttumusta
+ja raivoa: hän sai hermokohtauksen, tuli oikea tulva kyyneleitä,
+vihaisia haukkumisia, sadatuksia Christophea vastaan, -- mitään ei
+puuttunut. Hänen raivoisa kirkunansa kuului läpi suljetun ovenkin.
+Ne hänen ystävistään, joiden onnistui päästä sisään, kertoivat ulos
+tullessaan, että Christophe oli käyttäytynyt kuin täysi kollo.
+Yleinen mielipide leviää pian teatterissa. Ja kun Christophe ilmestyi
+takaisin lavalle johtamaan viimeistä kappaletta, uhkasikin yleisö
+suorastaan hirmumyrskyllä. Mutta se kappale ei ollutkaan hänen: se
+oli tuo Ochsin _Festmarsch_, jonka Christophe oli toverillisesti
+liittänyt ohjelmaansa. Yleisö, joka tunsi olonsa tätä vetelää
+musiikkia kuunnellessaan kotoisaksi, löysi silloin yksinkertaisen
+keinon ilmaistakseen tyytymättömyytensä Christopheen, keinon, jota
+käyttäen sen ei tarvinnut olla niin rohkea, että se olisi Christophelle
+viheltänyt: se taputti Ochsille hurjasti käsiään ja huusi tekijän
+esille kaksi, kolme kertaa; eikä hän suinkaan jäänyt tulematta. Ja
+sillä tavoin se konsertti loppui.
+
+Arvaa helposti, että suurherttua ja hovi, -- koko tuo pieni,
+juorunhaluinen ja ikävä maaseutukaupunki -- sai tarkoin tietoonsa
+kaiken, mitä konsertissa oli tapahtunut. Ne sanomalahdet, jotka olivat
+laulajattaren ystäviä, eivät vihjailleet millään tavoin skandaaliin;
+mutta sen sijaan ne kaikki yksimielisesti ylistivät laulajatarta, ja
+tyytyivät mainitsemaan ohjelmasta ohimennen ne _Liedit_, jotka hän oli
+laulanut. Mitä taasen Christophen muihin sävellyksiin tuli, niistä
+lausuttiin vain pari riviä, samat tai melkein samat kaikissa lehdissä:
+"... Taitava kontrapunktissa. Monimutkainen kirjoitustapa. Heikko
+mielikuvitus. Ei melodiaa. Kirjoitti päällään eikä sydämellään. Vailla
+rehellisyyttä. Tahtoi olla omintakeinen..." -- Seurasi sitten opettava
+lauselma todellisesta omintakeisuudesta, siitä, jota oli manalle
+menneitten mestarien, Mozartin, Beethovenin, Loeven, Schubertin,
+Brahmsin töissä, "noiden, jotka olivat omintakeisia ajattelematta
+olla sellaisia". Sen jälkeen siirryttiin luontevasti puhumaan, että
+suurherttuallisessa teatterissa oli päätetty esittää uudestaan Konradin
+Kreutzerin ooppera _Nachtlager von Granada_, Granadan yövartio;
+selitettiin pitkästi kuinka tämä "ihana musiikki oli aina yhtä raikasta
+ja nuorekasta kuin muinoin ensimäisenä päivänään".
+
+Parilla sanalla: Christophen sävellykset saivat suopeammankin
+arvostelun puolelta osakseen täydellisen ja ällistelevän
+ymmärtämättömyyden; -- ja niiltä, jotka eivät hänestä pitäneet,
+salakavalaa vihamielisyyttä, joka varustautui jo vastaisuudenkin
+varalta; -- suuri lauma taasen, jota ei vihamielinen tai ystävällinen
+kritiikki liikuttanut, oli aivan vaiti. Omien ajatustensa varaan
+jätettynä ei suuri yleisö ajattele mitään.
+
+
+
+
+Christophe oli lamaan lyöty.
+
+Eikä hänen vastoinkäymisensä kuitenkaan ollut yhtään kummastuttavaa.
+Oli ainakin kolme syytä, jotka tekivät hänen teoksensa yleisölle
+epämiellyttäviksi. Ne eivät olleet täysin kypsät. Ja lisäksi ne
+olivat liian paljon edellä aikaansa, että ne olisi ensi kerralla
+ymmärretty. Ja lopuksi oltiin sangen hyvillään, kun saatiin hiukan
+läksyttää pöyhkeää nuorta miestä. -- Mutta Christophen äly ei ollut
+niin tyyni, että hän olisi voinut huomata tappionsa jollakin tavalla
+oikeutetuksi. Etenkin puuttui häneltä tuota kylmää selvänäköisyyttä,
+jonka todelliselle taiteilijalle antaa tuskallinen kokemus, nimittäin
+tietoisuus, etteivät ihmiset koskaan oikein opi ymmärtämään ja että
+heidän tuhmuutensa on auttamaton. Christophen yksinkertainen luottamus
+yleisöön ja menestykseen, jonka hän luuli saavuttavansa pelkästään
+siitä syystä, että hän sen ansaitsi, luhistui tuossa tuokiossa. Hänestä
+olisi ollut luonnollista, että hänellä oli vihamiehiä; mutta se
+ällistytti häntä, ettei hänellä ollut ainoatakaan ystävää. Kenelläkään
+niistä, joihin hän oli luottanut ja jotka tähän asti olivat näyttäneet
+seuraavan harrastuksella hänen sävellyshommiaan, ei ollut konsertin
+jälkeen hänelle yhtään ainoaa rohkaisevaa sanaa. Hän koetti saada
+selville heidän mielipiteensä, mutta he vetäytyivät epämääräisten
+pakinain suojaan. Sitten tahtoi hän itsepintaisesti saada tarkan selvän
+heidän mielipiteistään: silloin vetivät suorimmat heistä turvakseen
+hänen ensimäiset teoksensa, nuo aloittelijan typeryydet. -- Monta
+kertaa hän oli myöhemmin saava kuulla, kuinka hänen uudet teoksensa
+hyljättiin muka hänen entisten sävellyksiensä hyvyyden vuoksi, -- ja
+sen tekivät samat henkilöt, jotka muutama vuosi ennen olivat tuominneet
+huonoiksi juuri nuo entiset teokset, silloin, kun ne aikoinaan olivat
+uusia: se on tavallinen sääntö. Mutta Christophe ei sitä ymmärtänyt;
+hän päästi nurisevan vastalauseen. Häntä ei hyväksytty, yhdentekevää;
+se oli hänestä vain mieleenkin, hän ei tahtonut olla kaiken maailman
+ystävä. Mutta se, että oltiin hänestä pitävinään eikä kuitenkaan
+suotu hänen kasvaa, että tahdottiin häntä pysymään kaiken ikänsä
+entisellään, lapsena, se meni yli rajojensa! Sellainen, joka kelpaa
+kaksitoista-vuotiaana, ei sovellu enää kaksikymmen-vuotiaana; ja hän
+toivoi, ettei hän tähän nykyiseenkään pysähtyisi, vaan muuttuisi aina,
+alinomaa... Millaisia hölmöjä, koettaa seisauttaa elämän juoksua!...
+Mielenkiintoista hänen lapsuuden sävellyksissään ei ollut itse tuo
+lapsellinen joutavuus, vaan voima, joka siinä piili ja joka lupasi
+jotakin tulevina aikoina. Ja tämän tulevan he nyt tahtoivat häneltä
+tappaa!... Ei, he eivät olleet koskaan ymmärtäneet, millainen hän
+oli, he eivät olleet milloinkaan häntä rakastaneet, enempää ennen
+kuin nytkään; he pitivät hänessä ainoastaan siitä, joka oli heikkoa,
+matalasisältöistä, siitä, joka oli hänessä samaa kuin muissa,
+keskinkertaisuuksissa, eivätkä suinkaan sellaisesta, mitä _hän_ todella
+oli: heidän ystävyytensä perustui ainoastaan väärinkäsitykseen...
+
+Christophe ehkä liioitteli. Mutta kuitenkin on hyvin tavallista, että
+kunnon ihmiset eivät kykene pitämään mistään uudesta, vaan huomaavat
+sen kauneuden vasta silloin, kun se on parikymmentä vuotta vanha.
+Heidän huonoille päilleen on uudella elämällä liian väkevä haju: ajan
+tuulen täytyy lieventää sen tuoksua. He ymmärtävät taideteoksen vasta
+silloin, kun sen on peittänyt vuosien home.
+
+Mutta Christophe ei hyväksynyt sitä, ettei häntä ymmärretty silloin,
+kun hän itse oli läsnä, vaan vasta, kun hän oli mennyt. Hänestä oli
+hauskempi uskoa, ettei häntä ymmärretty ollenkaan eikä milloinkaan
+ymmärrettäisi. Ja hän raivosi. Hän teki nyt sen naurettavan virheen,
+että koetti tehdä ymmärretyksi itsensä, selittää, väitellä, vaikkei
+sellaisesta voi olla mitään apua: siinä suhteessa olisi täytynyt
+muuttaa koko ajan maku toiseksi. Mutta hän ei epäillyt voimiaan. Hän
+oli päättänyt puhdistaa väkivallalla ja täydellisesti saksalaisen maun.
+Siihen hänellä ei ollut mitään keinoja: moinen ei onnistunut muutamilla
+pakinoilla, hapuillen epämääräisiä sanoja, joilla hän karkasi rajusti
+ja loukkaavasti suurien mestarien kimppuun, jopa niidenkin henkilöiden,
+joille hän koetti asiaansa vakuuttaa. Sillä tavoin hän hankki itselleen
+ainoastaan muutamia vihollisia lisää. Hänen olisi pitänyt kirkastaa
+omat ajatuksensa, ja pakottaa sitten yleisö itseään kuuntelemaan...
+
+Mutta silloin tarjosi onni -- tai paremminkin kova onni -- hänelle
+siihen erään keinon.
+
+
+
+
+Hän istui teatteriravintolan pöydän ääressä, keskellä
+orkesteritovereita, jotka ottivat kovin pahakseen hänen taiteelliset
+tuomionsa. He eivät suinkaan olleet aivan kokonaan toista mieltä kuin
+hän; mutta kaikkia heitä kiehutti Christophen sanojen julkeus. Vanha
+Krause, altto, kunnon mies ja hyvä soittaja, joka piti vilpittömästi
+Christophesta, olisi tahtonut kääntää pakinan toisaalle; hän ryiskeli
+ja odotti tilaisuutta lyödäkseen kaiken leikiksi. Mutta Christophe ei
+häntä kuunnellut; hän jatkoi kahta uhemmin; ja Krause oli huolissaan ja
+ajatteli:
+
+-- Miksi hänen pitääkin nyt puhua kaikkea tuollaista? Jumala varjelkoon
+miestä! Voihan sellaista ajatella: mutta eihän sitä sovi sanoa, piru
+vie!
+
+Omituisinta oli, että hän ajatteli itse "tuollaista" samoin kuin
+Christophe; ainakin hän tunsi aavistuksellisesti samaa, ja Christophen
+mielipiteet saivat kyllä hänessä heräämään kaikenlaisia oikeutettuja
+epäilyjä. Mutta hänellä ei ollut tarpeeksi rohkeutta tunnustaa sitä
+suoraan, ei ainakaan näin joukossa, -- esteenä oli osaksi pelko nolata
+itsensä ja osaksi vaatimattomuus ja itseluottamuksen puute.
+
+Weigl, kornetti, ei tahtonut oppia mitään; hän kaipasi ainoastaan
+tilaisuutta ihailla, olipa ihailtava mitä tahansa, hyvää tai huonoa,
+tähti tai kaasuvalo: kaikki oli hänelle samanarvoista; hänen
+ihailullaan ei ollut mitään rajoituksia: hän ihaili, ihaili, ihaili. Se
+oli hänelle sokea elintarve; hän kärsi, kun hänen ihailulleen tehtiin
+aitoja.
+
+Sellonsoittaja Kuh kärsi vielä enemmän kuin hän Christophen sanoista.
+Hän rakasti sydämensä pohjasta huonoa musiikkia. Kaikki, mihin
+Christophe kohdisti myrkyllisen ivansa ja herjauksensa, oli hänestä
+kuvaamattoman rakasta: vaistomaisesti valitsi hän parhaikseen juuri
+kaikkein sovinnaisimmat; hänen sielunsa oli oikea kaikenlaisen
+kyynelöivän ja komeilevan liikutuksen säiliö. Tosin oli hänen hellä
+nöyryytensä kaikkia vääriä suurmiehiä kohtaan rehellistä. Hän
+valhetteli ainoastaan uskotellessaan itselleen, että hän jumaloi
+todellisia suuruuksia, -- valhetteli kaikessa viattomuudessa. Onhan
+olemassa niitä "Brahmineja", jotka luulevat epäjumalassaan tuntevansa
+menneitten vuosisatain nerojen henkäystä: he rakastavat Brahmsissa
+Beethovenia. Kuh teki vielä enemmän: hän rakasti Brahmsia Beethovenissa.
+
+Mutta kaikkein vimmastunein Christophen paradokseista oli fagotti,
+nimeltä Spitz. Hänessä ei loukkaantunut hänen musiikki vaistonsa niin
+paljoa kuin hänen luontainen orjallisuudentunteensa. Ennen muinoin
+oli muuan Rooman keisari, joka tahtoi kuolla seisoallaan. Spitz olisi
+tahtonut kuolla nenällään, aivan samoin kuin hän oli elänytkin: se oli
+hänen luonnollinen asentonsa; hän oli suorastaan autuas, kun sai maata
+maan tomussa kaiken sellaisen edessä, joka oli yleisesti hyväksyttyä,
+pyhitettyä, sellaisen, joka oli "onnistunut"; ja hän joutui aivan
+suunniltaan, kun estettiin häntä tuollaisesta pikentinasemasta, jota
+hän rakasti.
+
+Niinpä siis Kuh nyt vaikeroitsi, Weigl viittilöi toivottomana, Krause
+puhui puuta heinää, ja Spitz kirkui kimeästi. Mutta Christophe ei
+horjunut, vaan piti äänensä ylinnä ja antoi sen kuulua, lasketellen
+kauheita tuomioitaan Saksasta ja saksalaisista.
+
+Lähellä toisessa pöydässä istui muuan nuori mies, joka kuunteli heitä
+ja vääntelehti naurusta. Hänellä oli musta, kiharainen tukka, kauniit,
+älykkäät silmät, kookas nenä, joka ei kärkipuolelle päästyään tiennyt,
+kääntyisikö se oikealle vai vasemmalle vai ojentaisiko kasvunsa
+suoraan, ja siksi se hajosikin kummallekin puolelle; hänen huulensa
+olivat paksut ja kasvonsa yleensä vilkkaat ja sukkelat. Hän seurasi
+tarkoin Christophen puhetta, tähystäen hänen huuliinsa, ja jokainen
+Christophen sana heijastui hänen kasvoillaan mieltyneenä koiranleuan
+ilmeenä; koko ajan meni hänen otsansa pieniin ryppyihin, samoin ohimot,
+silmänurkat, sieraimien pielet ja posket. Hän irvisteli kuunnellessaan,
+ja vähän väliä vääristi hänen koko ruumistaan tukahdutettu nauru.
+Hän ei puuttunut keskusteluun, mutta ei hukannut siitä ainoatakaan
+sanaa. Hän oli erikoisen ihastunut, kun hän näki Christophen eräässä
+todistelussa Spitzin pistoksia vastaan sotkeutuvan sanoihinsa,
+änkyttävän, joutuvan pussiin, mongertavan vimmoissaan, kunnes hän
+löysi hakemansa sanan, -- kokonaisen kalliomöykyn, jolla hän tahtoi
+murskata vastustajansa. Ja hänen riemunsa oli rajaton, kun kiihko vei
+Christophen kauas ajatuksen ulkopuolelle ja hän sinkosi eriskummaisia
+paradokseja, jotka saivat kuulijat karjumaan kuin metsänpedot.
+
+Viimein väittelijät erosivat, väsyivät kukin omain parempain uskojensa
+vakuuttamiseen. Juuri kun Christophe, joka oli jäänyt yksin saliin,
+aikoi mennä ulos ovesta, tuli hänen luokseen tuo nuori mies, joka oli
+kuunnellut häntä niin ihastuksissaan. Christophe ei ollut vielä silloin
+häntä huomannut. Toinen otti kohteliaasti hatun päästään, hymyili ja
+pyysi saada esitellä itsensä:
+
+-- Franz Mannheim.
+
+Hän anoi anteeksi epäkohteliaisuuttaan, että hän oli kuunnellut
+äskeistä väittelyä, ja onnitteli Christophea moisen _maestrian_
+johdosta, jolla hän oli musertanut vastustajansa. Ja hän nauroi yhä
+sitä ajatellessaan. Christophe katsoi häneen iloissaan ja hiukan
+epäluuloisesti:
+
+-- Onkohan se totta? kysyi hän; kunhan ette kujeilisi kustannuksellani?
+
+Toinen vannoi kaiken pyhän nimessä tarkoittavansa totta. Christophen
+kasvot kirkastuivat:
+
+-- Minä olen teistä siis oikeassa? Te olette samaa mieltä kuin minä?
+
+-- Kuulkaa, sanoi Mannheim, totta puhuakseni minä en ole musiikkimies,
+minä en ymmärrä laisinkaan musiikkia. Ainoa musiikki, josta minä pidän,
+-- (tätä en sano teitä imarrellakseni), -- on juuri teidän... No niin,
+sen sanon näyttääkseni teille, ettei makuni kuitenkaan ole kovin
+huono...
+
+-- Ahah! -- äännähti Christophe epäluuloisena ja kuitenkin imarreltuna,
+-- se ei ole mikään todistus.
+
+-- Teitä on vaikea tyydyttää... No hyvä!... Minä sanon siis, niinkuin
+tekin: se ei ole mikään todistus. Enkä minä uskallakaan ryhtyä
+arvostelemaan sitä, mitä te puhuitte Saksan musiikkimiehistä. Mutta
+ainakin pitää se puheenne paikkansa saksalaisiin nähden yleensä,
+vanhoihin saksalaisiin nimittäin, kaikkiin noihin romanttisiin
+idiootteihin, joiden ajatus on härski, joiden mieli on kyyneleistä
+heltymystä ja joiden ikäloppua lorua meitä vaaditaan ihailemaan, tuota
+"_iäti Eilistä, joka aina on ollut ja aina on oleva, ja joka on laki
+huomenna, koska se on laki tänään_..."
+
+Hän lausui pari, tämän ajatuksen sisältävää säettä eräästä Schillerin
+kuuluisasta runosta:
+
+    "... ... ... Das ewig gestrige,
+    Das immer war und immer wiederkehrt."
+
+-- Ja häneen nähden ensimäisenä! -- huudahti Mannheim keskellä
+lausumistaan.
+
+-- Keneen? kysyi Christophe.
+
+-- Torven päryyttäjään, joka tämän on kirjoittanut!
+
+Christophe ei häntä ymmärtänyt, Mutta Mannheim jatkoi:
+
+-- Minä omalta osaltani tahtoisin, että joka viideskymmenes vuosi
+pantaisiin toimeen taiteen ja ajattelun kenraalisiivous eikä jätettäisi
+jäljelle mitään, joka on sitä ennen ollut.
+
+-- Sepä olisi perinpohjaista, sanoi Christophe hymyillen.
+
+-- Eipä läheskään, vakuutan. Viisikymmentä vuotta, sekin on jo
+liikaa; täytyy sanoa: aina kolmenkymmenen vuoden päästä... Tai vielä
+useammin!... Terveydenhoitokin sitä vaatisi. Eihän meidän kotonammekaan
+pidetä kokoelmittain isoisiämme. Heidät lähetetään, silloin kun he ovat
+kuolleet, kohteliaasti muualle, ja pannaan kivi vatsan päälle, että
+saadaan olla varmat, etteivät he tule takaisin. Laskevatpa muutamat
+hienot sielut kivelle vielä kukkiakin. Tehkööt sen, sillä ei väliä.
+Ainoa, mitä minä pyydän, on se, että he antavat minun olla rauhassa.
+Minusta nähden he puolestaan saavat olla rauhassa! Kukin taholleen:
+elävät toisaalle, kuolleet toisaalle.
+
+-- Onpa kuolleita, jotka ovat elävämpiä kuin itse elävät.
+
+-- Ei suinkaan! Parempi olisi sanoa, että on eläviä, jotka ovat
+kuolleempia kuin kuolleet.
+
+-- Ehkäpä. Joka tapauksessa on vanhaakin, joka on vielä nuorta.
+
+-- No olkoon, jos se on vielä nuorta, kyllä me sen itsekin löydämme...
+Mutta minä en sitä uskokaan. Se, mikä on ollut kerran hyvää, ei ole
+sellaista enää toista kertaa. Mikään muu kuin muuttuminen ei ole hyvää.
+Ennen kaikkea me tarvitsemme päästä irti vanhoista. Saksassa on liian
+paljon vanhaa. Surma vanhoille!
+
+Christophe kuunteli näitä kompia sangen tarkkaavasti, ja ponnisti
+aivojaan vastatakseen niihin; ne miellyttivät häntä osaksi, hän tunsi
+niissä eräitä omia ajatuksiaan; mutta samalla hän oli tavallaan nolo,
+kun kuuli niitä esitettävän näin irvikuvallisessa asussa. Mutta koska
+hän luuli, että muut olivat yhtä vakavia kun hänkin, niin ajatteli
+hän, että ehkäpä Mannheim, joka näytti oppineemmalta kuin hän ja puhui
+sujuvammin, oli oikeassa ja teki Christophen omista mielipiteistä
+loogilliset johtopäätökset. Tuo ylpeä Christophe, jolle ihmiset eivät
+voineet antaa anteeksi muka hänen itsetuntoaan, oli päinvastoin sangen
+vaatimaton, joten ne, jotka olivat saaneet paremman kasvatuksen kuin
+hän, voivat helposti vetää häntä nenästä, -- jos he vain suostuivat
+olemaan kopeilematta siitä, epämiellyttävää kiistaa välttääkseen.
+Mannheim huvitteli omilla paradokseillaan ja antoi kielensä laulaa niin
+vapaasti, että joutui lopulta sellaisiin hulluihin loruihin, joille hän
+itsekin sisällisesti nauroi; hän ei ollut tottunut siihen, että hänen
+sanansa käsitettiin vakavasti; ja häntä huvitti tavattomasti, kun hän
+näki, millä ankaralla ponnistuksella Christophe ryhtyi aivan todella
+pohtimaan hänen sutkauksiaan ja koetti ymmärtää niitä. Ja vaikka hän
+loikin oikeastaan asian leikiksi, oli hän hyvillään, että Christophe
+piti häntä niin tärkeänä olentona; Christophe oli hänestä samalla
+naurettava ja viehättävä.
+
+He erosivat hyvinä ystävinä; eikä Christophe hämmästynyt yhtään, kun
+hän sitten kolme tuntia myöhemmin samassa teatterissa, harjoitusten
+ajalla, näki Mannheimin pään pistäytyvän sisään siitä pienestä ovesta,
+joka toi orkesteriin, säteilevänä ja irvistelevin ilmein Ja iskien
+hänelle salaperäisesti silmää. Kun harjoitus loppui, meni Christophe
+Mannheimin luokse. Mannheim pisti kätensä tuttavallisesti hänen
+kainaloonsa:
+
+-- Onko teillä hetkinen aikaa?... Kuulkaapas, minulle tuli eräs
+ajatus. Ehkä se teistä on aivan mieletön... ettekö tahtoisi kirjoittaa
+kerran oikein perinpohjin, mitä ajattelette musiikista ja muusikoista?
+Sen sijaan, että tuhlaatte vain sylkeä saarnatessanne neljälle
+soittokuntanne hölmölle, joista ei ole muuhun kuin puhaltamaan ja
+kihnaamaan puunkappaleita, eikö teidän olisi parempi kääntyä suuren
+yleisön puoleen?
+
+-- Eikö muka parempi? Ja että tahtoisinko?... Peijakas vie! Ja te
+haluatte, että minun pitäisi kirjoittaa? Minun, kaikkea nyt!...
+
+-- Tällainen on ehdotukseni... Meitä on muutamia, eräitä ystäviäni ja
+minä: Adalbert von Waldhaus, Raphael Goldenring, Adolf Mai ja Lukianus
+Ehrenfeld, -- jotka olemme perustaneet aikakauskirjan, kaupungin
+ainoan kunnollisen aikakauskirjan, sen nimi on _Dionysos_... (Tunnette
+kai jo sen?...) Me ihailemme teitä kaikki, ja me iloitsisimme,
+jos te liittyisitte avustajiimme. Tahtoisitteko hoitaa siinä
+musiikkiarvostelua?
+
+Christophe joutui aivan ymmälle moisesta kunniasta: hän paloi halusta
+myöntyä; mutta hän pelkäsi, ettei hän olisi siihen hommaan kyllin
+arvokas: hän ei osannut kirjoittaa artikkeleita.
+
+-- Mitä joutavia, sanoi Mannheim, olen varma, että te osaatte sangen
+hyvin. Kun teistä tulee kriitikko, on teillä oikeus kaikkeen. Yleisöä
+ei tarvitse kursailla. Se on aina auttamaton nauta. Taiteilija ei vielä
+ole mitään: taiteilija on jonkinlainen komediantti, jonka kaikki saavat
+viheltää ulos. Mutta kriitikko taas on mies, jolla on oikeus sanoa:
+"Viheltäkää ulos tuo taiteilija!" Koko yleisö jättää ajattelemisen
+vaikeudet hänen huolekseen. Ajatelkoon mitä tahansa, kun hän vain
+on jotain ajattelevinaan. Kunhan vain annatte noille kaakattaville
+ankoille ruuan, on samantekevä, mitä rehua ne syövät: ne ovat hyvin
+kaikkiruokaisia.
+
+Christophe suostui viimein ehdotukseen ja kiitti ylen hartaasti. Hän
+vaati ainoastaan yhtä seikkaa, nimittäin oikeutta puhua kaikki, mitä
+hän tahtoi.
+
+-- Tietysti, tietysti, vastasi Mannheim. Täydellisin vapaus! Me olemme
+kaikki vapaita.
+
+
+
+
+Mannheim karkasi kolmannen kerran Christophen kimppuun eräänä iltana
+näytännön jälkeen esitelläkseen hänet Adalbert von Waldhausille ja
+toisille ystävilleen. He ottivat hänet sydämellisesti piiriinsä.
+
+Paitsi Waldhausia, joka oli seudun vanhaa aatelissukua, olivat he
+kaikki juutalaisia ja hyvin rikkaita: Mannheim oli pankkiirin poika;
+Goldenring tunnetun viiniviljelysten omistajan; Mai taasen erään
+metallitehtaan johtajan, ja Ehrenfeld mahtavan jalokivikauppiaan.
+Heidän isänsä olivat tuota vanhaa israeliittiheimoa, uutteraa ja
+sitkeää, joka pysyy lujasti kiinni rotunsa hengessä ja nostaa
+varallisuutensa kukoistukseen tuimalla tarmolla, nauttien enemmän
+juuri tuosta tarmosta kuin itse rahoista. Pojat näyttivät
+vakituisesti luoduilta hävittämään, mitä isät olivat rakentaneet: he
+pitivät pilkkanaan perheittensä ennakkoluuloja ja noiden vanhojen
+kokoamiskiihkoa, joka muistutti säästäväin ja toimeliaiden muurahaisten
+hommaa. He näyttelivät taiteilijaa ja olivat halveksivinaan rikkautta,
+nakkelevinaan sitä muka tuuleen. Mutta tosiasiassa ei heidän käsistään
+paljoakaan luiskahtanut; ja mitä hullutuksia he tekivätkin, aina he
+säilyttivät jossakin määrin selvänäköisyytensä ja käytännöllisen
+vaistonsa. Sitäpaitsi pitivät isäukot heitä silmällä ja tarpeen tullen
+aisoissa. Mannheim, tuhlaavaisin heistä kaikista, olisi tosiaankin
+antanut mennä kaiken, mitä hän omisti: mutta hän ei omistanut koskaan
+mitään; ja vaikka hän sadatteli kamalasti isänsä ahneutta, nauroi
+hän kuitenkin itsekseen sanoilleen partaansa, ja arveli, että ukko
+on oikeassa. Kaiken kaikkiaan ei heistä ollut muita kun Waldhaus,
+joka oli omaisuutensa herra; hän ottikin asian vakavasti ja antoi
+rahaa ja piti taloudellisesti pystyssä aikakauskirjaa. Hän oli
+runoniekka. Hän kirjoitti "Polymetrejä", Arno Holzin ja Walt Whitmanin
+tyyliin, värssyjä, joista joka toinen rivi oli sangen pitkä ja joka
+toinen hyvin lyhyt, joissa oli paljon pisteitä, kaksia ja kolmia
+pisteitä, huutomerkkejä, ajatusviivoja, isojakirjaimia, harvennuksia,
+alleviivauksia: ne näyttelivät niissä sangen suurta osaa, samoin kuin
+alliteratsiooni ja toistaminenkin, -- yhden sanan, rivin tai kokonaisen
+lauseen uudistaminen. Hän pujotti runoihinsa myöskin kaiken maailman
+muukalaiskielisiä sanoja. Hän väitti noudattavansa runoilussaan
+(ei tiedetty oikein, millä tavoin) Cezannea. Totta puhuaksemme hän
+oli sievä runollinen sielu, jossa joutavat pikkuseikat herättivät
+hienoja, erikoisia aistimuksia. Hän oli sentimentaali ja kuiva, naiivi
+ja keikaileva; hänen suurella työllä rustatut runonsa kiemailivat
+muka huolimattomalla ja hienostelevalla vapaudella. Hän olisi kyllä
+kelvannut runoilijaksi hienoston piireissä. Mutta hänen tapaisiaan
+oli jo yllin kyllin aikakauslehtien palstoilla ja salongeissa; ja
+hän tahtoi olla ainoa laatuaan. Hän oli saanut päähänsä näytellä
+ylimystä, joka on kaikkien luokkansa ennakkoluulojen yläpuolella.
+Oikeastaan hän oli kiinni niissä lujemmin kuin moni muu; mutta sitä
+hän ei tunnustanut. Hän oli keksinyt huvikseen ympäröidä johtamassaan
+aikakauskirjassa itsensä juutalaisilla, ärsyttääkseen omaisiaan, jotka
+olivat kiihkeitä antisemiittejä, ja näyttääkseen itselleen, että hän
+oli vapaa henki. Hän käyttäytyi sanomalehtitovereitaan kohtaan muka
+hyvin hienostuneen tasa-arvoisesti. Mutta pohjaltaan hän halveksi
+tyynesti ja rajattomasti heitä. Hän tiesi hyvin, että he käyttivät
+mielellään kyllä hänen nimeään ja rahojaan; ja hän salli heidän niin
+tehdä, saadakseen suloisen ilon halveksia heitä.
+
+Ja hekin puolestaan halveksivat häntä, että hän luulotteli muka sitä
+jalomielisesti sallivansa, sillä he tiesivät sangen hyvin, että siitä
+sallimisesta oli hänelle etua. Lahja lahjasta! Waldhaus luovutti
+heille nimensä ja varallisuutensa; ja he toivat hänelle kykynsä,
+liikevaistonsa ja tilaajia. He olivat älyllisesti paljoa vikkelämpiä
+kuin hän. Eivät silti suurempia persoonallisuuksia. Päinvastoin
+ehkä paljon pienempiä. Mutta tässä pikkukaupungissa olivat he,
+kuten juutalaiset aina ja kaikkialla, -- rotueronsa vuoksi, joka on
+vuosisatoja eristänyt heidät toisista ja teroittanut heidän ilkkuvaa
+huomiokykyään, -- tässä kaupungissa he olivat muita kaukonäköisemmät,
+kaikkein herkimmät huomaamaan naurettavat puolet kaikissa lahonneissa
+laitoksissa ja vanhenneissa ajatuksissa. Mutta kun heidän luonteensa
+ei ollut läheskään niin vapaa kuonasta kuin heidän älynsä, niin ei
+tuo tarkkanäköisyys estänyt heitä suinkaan pilkatessakin käyttämästä
+hyväkseen noita laitoksia ja ajatuksia, sensijaan, että he olisivat
+ryhtyneet niitä uudistamaan. Vaikka he julistivat vapaita ja
+riippumattomia oppeja, olivat he samoin kuin aatelismies Adalbert
+pelkästään pikkukaupungin keikareita, rikkaita ja joutilaita
+nuoriaherroja, jotka harjoittivat kirjallisuutta urheilun ja kuhertelun
+kannalta. He pukeutuivat kyllä maailmanmullistajiksi, mutta olivatkin
+sangen vaarattomia pikku piruja, jotka eivät koskaan karanneet muiden
+kuin muutamien aseettomien ihmisten kimppuun, sellaisten, joiden he
+eivät peljänneet pystyvän heitä vahingoittamaan. He varoivat rikkomasta
+välejään yhteiskunnan kanssa, sillä he tiesivät, että siihen he
+kerran joutuisivat itsekin, elääkseen siinä aivan rauhassa niinkuin
+kaikki muutkin, tyytyen hyvin noihin ennakkoluuloihin, joita vastaan
+he aikoinaan nuorina olivat taistelleet. Ja kun he joskus uskalsivat
+tehdä valtiokeikauksen, tai reklaamikeikauksen, ja ryntäsivät pauhaten
+taisteluun jotakin päivän epäjumalaa vastaan, -- sellaista nimittäin,
+joka alkoi jalustallaan jo horjua, -- niin silloinkaan he eivät toki
+polttaneet laivojaan; vaaran tullen he pujahtivat niihin takaisin. Ja
+kuinka taistelu lopulta päättyikin, kun se päättyi, aina meni pitkä
+aika ennenkuin alettiin uusi; poroporvarit saivat heistä nähden nukkua
+rauhassa. Ainoa, mitä nämä uudet _Davidsbündlerit_ tahtoivat, oli
+tunnustus, että he olisivat kyllä voineet olla kamalia, jos olisivat
+tahtoneet: -- mutta sellaista eivät he tahtoneet. Heistä oli hauskempaa
+sinutella taiteilijoita ja istua illallisilla sieväin näyttelijättärien
+kanssa.
+
+Christophe tunsi olonsa oudoksi tässä piirissä. Nuo herrat puhuivat
+ennen kaikkea naisista ja hevosista; ja he puhuivat niistä sangen
+mauttomalla tavalla. He olivat sangen oksattomia. Adalbertin ääni
+oli väritön ja hidas, hän puheli perinpohjaisen hienostuneesti,
+sekä ikävystyneen että ikävystyttävän kohteliaasti. Adolf Mai,
+aikakauslehden sihteeri, raskastekoinen ja tanakka, pää painuksissa
+hartioiden välissä, töykeän näköinen mies, tahtoi aina olla oikeassa;
+hän sanoi aina lopullisen, ratkaisevan sanan, ei kuunnellut koskaan,
+mitä muut hänelle väittivät, näytti halveksivan puhuttelutoverinsa
+mielipiteitä ja vielä enemmän itse puhuttelijaa. Goldenringia,
+kuvaamataiteiden taidearvostelijaa, vaivasivat hermonykäykset ja hänen
+silmänsä räpyttivät alinomaa suurten silmälasien takaa, -- ja hän piti,
+luultavasti taiteilijatuttaviaan matkiakseen, pitkää tukkaa, tupakoi
+vaiti ja märehti lauselmia, joita hän ei koskaan puhunut loppuun
+saakka, ja viittaili epämääräisesti peukalollaan ilmaan. Ehrenfeld,
+joka oli peni, kaljupäinen, hymyilevä ja vaaleapartainen, hienon ja
+rasittuneen näköinen, kyömynenä, kirjoitti aikakauskirjaan muodeista
+ja ylhäismaailman pakinoita. Hän puhui leikittelevällä ja lauhkealla
+äänellä mitä törkeimpiä asioita; hän oli älykäs, mutta ilkeä ja joskus
+epäjalo. -- Kaikki nämä nuoret miljonäärit olivat anarkisteja kuten
+heidän arvoonsa sopi: kun omistaa yhteiskunnassa kaiken mahdollisen, on
+suurin ylellisyys kieltää tuo yhteiskunta; sillä tavoin pääsee kaikista
+velvollisuuksista sitä kohtaan. On silloin kuin varas, joka ryösti
+matkustajan ja sanoi hänelle: -- "Mitä sinä tässä vielä teet? Mene
+matkaasi! Minä en tarvitse sinua enää."
+
+Koko joukosta oli Christophe mieltynyt ainoastaan Mannheimiin: hän oli
+tosiaan elävin heistä. Häntä huvitti kaikki, mitä hän itse sanoi ja
+mitä yleensä sanottiin; hän änkytti, mongerteli, etsi sopertaen sanoja,
+virnakoi, puhui, sekasotkua, hänen oli mahdotonta seurata minkään asian
+järkevää pohdintaa tai tietää tarkoin, mitä hän itsekään ajatteli;
+mutta hän oli hyvä poika, ei kantanut kaunaa kenellekään, eikä ollut
+rahtuakaan kunnianhimoinen. Ehkä hän ei tosin ollut aivan rehellinen:
+hän näytteli aina jotakin osaa, mutta sen hän teki viattomasti, eikä
+hän sillä vahingoittanut ketään. Hän pillastui alinomaa joihinkin
+eriskummaisiin utopioihin, -- jotka tavallisesti olivat hyvin yleviä.
+Hän oli liian älykäs ja ilveilevä uskoakseen täydellisesti sellaiseen;
+hän osasi hyvin säilyttää kylmäverisyytensä kiivaissakin kohtauksissa,
+eikä hän koskaan nolannut itseään rupeamalla sovittamaan teorioitaan
+käytäntöön. Mutta hän tarvitsi jotakin narrinnahkaa: sellainen oli
+hänelle leikkiä, ja hän tahtoi aina uutta lelua. Nykyään oli hänen
+narrinkulkusenaan hyvyys. Hänelle ei tietysti riittänyt se, että hän
+olisi ollut pelkästään hyvä; hän tahtoi näyttää hyvältä; hän saarnasi
+hyvyyttä, ja omisti itselleen sen ulkonaiset naamiot. Omaistensa kuivan
+ja kylmän liikemieshengen ja saksalaisen rigorismin, militarismin ja
+poroporvariuden vastustamishalusta hän oli tolstoilainen, Nirvanan
+palvelija, evankelisti, buddhalainen, -- hän ei tiennyt itsekään, mitä
+kaikkea hän oli, -- pehmeän, selkärangattoman, anteeksiantavan ja
+siunaavan moraalin apostoli, moraalin, jonka mukaan oli hyvin helppo
+elää ja joka antoi summakaupalla anteeksi kaikki synnit, varsinkin
+liekkuman aiheuttamat; hän ei salannut suoranaista suopeuttaan noita
+syntejä kohtaan, jopa antoi paljon niukemmin anteeksi hyveelle kuin
+niille; tuo moraali oli siis pelkästään jonkinlainen huvittelusopimus,
+joka oli tehty keskinäisen ymmärtämyksen pohjalle kevytmielisyyttä
+varten ja koristettu huvin vuoksi sievällä pyhimyssäteiköllä.
+Siinä piili pieni ulkokultaisuus, joka ei herkistä hajuhermoista
+haiskahtanut oikein hyvältä ja olisi ollut aivanpa iljettävää, jos
+asianomaiset olisivat ottaneet sen vakavasti. Mutta niin he eivät
+tehneet; he huvittelivat sillä itsekin. Tällainen koirankurinen hyvyys
+ja kristillisyys odotti muuten vain jotakin sopivaa tilaisuutta
+valitakseen jonkin uuden narrinhiipan, minkä tahansa, yhdentekevää:
+sen sopi olla esimerkiksi raa'an voiman, imperialismin, "nauravain
+jalopeurain" ihailua. -- Mannheim näytteli tätä ilveilyä koko sydämensä
+halusta; hän antautui siihen sieluineen; hän puki ylleen vuorotellen
+kaikki sellaiset tunteet, joita hänellä ei todellisuudessa ollut, ja
+riisui ne sitten päältään ja muuttui jälleen samaksi, vanhaksi kunnon
+juutalaiseksi kuin nuo muutkin, säilyttäen koko ajan rotunsa älyn. Hän
+oli sangen miellyttävä ja ärsyttävä olento.
+
+
+
+
+Nyt otti Mannheim joksikin aikaa Christophen keppihevosekseen.
+Mannheim käytti vannoskellessaan pelkkää Christophen nimeä; hän
+toitotti sitä kaikkialle. Hän päryytti ystäviensä korvat lukkoon
+virittäessään dityrambeja Christophelle. Niistä päättäen täytyi uskoa,
+että Christophe oli nero, harvinainen mies, joka sävelsi hassunhyvää
+musiikkia ja varsinkin puhui hämmästyttävällä tavalla ja oli kovin
+älykäs, -- vieläpä kaupan päälle kaunis: puhdaspiirteinen suu, ihanat
+hampaat! Mannheim lisäsi siihen vielä, että Christophe ihaili häntä.
+
+Viimein hän vei Christophen kotiinsa eräänä iltana päivällisille. Ja
+Christophe sai olla tuttavallisessa seurassa uuden ystävänsä Franzin
+isän, pankkiiri Lothar Mannheimin, ja hänen sisarensa, Judithin kanssa.
+
+Ensi kertaa hän nyt tunkeusi juutalaiseen kotiin. Vaikka juutalaisia
+oli tuossa pikkukaupungissa sangen runsaasti ja vaikka heillä oli
+siellä merkittävä paikka, koska he olivat rikkaita, koossapysyvät ja
+älyllisesti huomattavia, niin elivät he kuitenkin melkoisesti erillään
+muista kaupunkilaisista. Kansassa piili heitä kohtaan itsepintaisia
+ennakkoluuloja ja salainen vihamielisyyskin, joka oli vahingotonta,
+mutta kuitenkin halveksivaa. Samaa mieltä oli myöskin Christophen
+suku. Hänen isoisänsä ei ollut pitänyt juutalaisista; mutta aivan kuin
+kohtalon ivalla olivat hänen kaksi parasta oppilastaan -- (toisesta
+tuli sittemmin säveltäjä, toisesta kuuluisa virtuoosi) -- olleet
+molemmat juutalaisia. Siitä oli tuo kunnon mies aivan onneton: sillä
+joskus hän olisi tahtonut halailla heitä hyvinä musiikkimiehinä,
+mutta sitten hän murheekseen muisti, että he olivat ristiinnaulinneet
+Jumalan; eikä hän ymmärtänyt, miten hän olisi saanut moiset erilaiset
+tunteensa sopimaan yhteen. Lopulta hän kuitenkin syleili heitä. Hän
+oli näet taipuisa uskomaan, että Jumala antaisi heille anteeksi, koska
+he rakastivat niin suuresti musiikkia. -- Christophen isä, Melchior,
+joka oli olevinaan vapaa-ajattelija, ei suinkaan häikäillyt ottaa
+rahaa juutalaisten käsistä; ja se oli hänestä aivan parhaiksi, perästä
+päin hän piti heitä pilkkanaan ja halveksi heitä. -- Mitä taasen tulee
+Christophen äitiin, hän ei ollut varsin varma, etteikö hän tehnyt
+syntiä myöntyessään palvelemaan juutalaisia keittäjättärenä. Ne,
+joiden kanssa hän joutui tekemisiin, olivat muuten melkoisen ynseitä
+häntä kohtaan; mutta siitä hän ei kantanut heille kaunaa, enempää kuin
+yleensä muillekaan ihmisille; hän vain sääli noita poloisia, jotka
+Jumala oli kironnut; hän suorastaan heltyi, kun näki jonkun tuollaisen
+perheen nuoren tyttären ja kuuli juutalaisherrasväen lasten iloista
+naurua:
+
+-- Niin kaunis tyttö!... Niin suloisia pienokaisia!... Miten
+onnetonta!... ajatteli Louisa.
+
+Hän ei uskaltanut virkkaa Christophelle mitään, kun Christophe ilmoitti
+mainittuna iltana menevänsä päivällisille Mannheimeille; mutta hieman
+hänen sydäntään kuitenkin kouristi. Louisa ajatteli, että tosin
+ei tarvinnut uskoa kaikkea pahaa, mitä juutalaisista puhuttiin --
+(panetellaanhan koko maailmaa) -- ja että hyviä ihmisiä saattaa olla
+kaikkialla, mutta että olisi kuitenkin parempi, jos kukin pysyisi
+omalla paikallaan, juutalaiset tahollaan, kristityt omallaan.
+
+Christophella ei ollut yhtään tällaisia ennakkoluuloja. Paremminkin
+häntä veti tuon toisen rodun puoleen, sillä hänellähän oli ainainen
+ja luontainen halu asettua omaa ympäristöään vastaan. Tuota rotua
+kokonaisuudessaan hän ei laisinkaan vielä tuntenut. Hän oli ollut
+tekemisissä pelkästään juutalaisväestön kaikkein alhaisimpien ainesten
+kanssa: pikku kauppiaiden ja roskarahvaan, jota kuhisi eräillä
+kapeilla kujilla Reinin ja tuomiokirkon välillä, muodostaen sinne
+kaikissa ihmisissä piilevästä yhteenlykkäytymisvaistosta eräänlaisen
+pikku ghetton. Hän maleksi sangen usein tuossa kaupunginkorttelissa,
+tähystellen ohimennen hyvin uteliain ja suopeinkin silmin juutalaisia
+naistyyppejä, joiden posket olivat painuneet, huulet ja poskipäät
+ulospistävät ja joiden kasvoilla oli sellainen hymy kuin Vincin
+madonnilla, vaikka hieman alhaisessa muodossa; noita naisia, joiden
+karkea puhetapa ja puuskapäinen nauru häiritsivät ikävä kyllä heidän
+muutoin lepäävien kasvojensa sopusointuista rauhaa. Yksinpä tässä
+juutalaisten pohjakerroksessakin, noissa isopäisissä olennoissa,
+joiden silmät olivat lasimaiset ja naama monesti eläimellinen ja
+jotka olivat alamittaisia ja lyhytjalkaisia, niin, yksinpä näissäkin
+maailman jaloimman rodun kaikkein rappeutuneimmissa jälkeläisissä
+näkyi joskus paksussa ja löyhkäävässä rämeessä syttyviä kummallisia
+fosfori-liekkejä, aivan kuin virvatulia, jotka soilla hyppelevät.
+Siellä näki ihmeellisiä silmiä, huomasi loistavaa älyllisyyttä,
+nopeasti välkähtävää sähköä, joka erosi omasta maaperästään ja joka
+Christophea lumosi ja teki hänet rauhattomaksi. Hän ajatteli, että
+siellä kitui kauniita, taistelevia sieluja, että siellä oli jaloja
+sydämiä, jotka koettivat päästä rapakosta ylös. Ja hän olisi halunnut
+tavata heitä, auttaa heitä; hän rakasti heitä tuntemattomina,
+pelkäsikin hiukan heitä. Mutta koskaan hän ei ollut joutunut heidän
+kanssaan tuttavallisiin väleihin. Eikä hän ollut ennen saanut
+tilaisuutta lähestyä varsinkaan juutalaisen yhteiskuntaluokan valioita.
+
+Mannheimien kodissa nautituilla päivällisillä oli hänelle siis uutuuden
+viehätys ja samalla kertaa kielletyn hedelmän makeus. Se Eeva, joka
+nyt tarjosi hänelle hedelmää, teki sen vieläkin maukkaammaksi. Heti,
+kun Christophe tuli tuohon kotiin, ei hän huomannut enää ketään
+muita kuin Judith Mannheimin. Judith kuului siihen kaikista muista
+naisista eriävään naislajiin, jollaisia Christophe ei vielä ollut
+siihen saakka tavannut. Judith oli kookas ja hoikka, laihanlainen,
+mutta vahvarakenteinen. Kasvoja ympäröi musta tukka, joka ei ollut
+kovin pitkä, mutta sakea; hiusmarto oli alhaalla, joten tukka kätki
+ohimot ja luisevan, kullanhohtavan otsan. Hän oli hiukan likinäköinen,
+silmäluomet olivat raskaat, silmät hieman ulkonevat, nenä melkoisen
+iso ja sieraimet paisuneet, posket älykkäästi laihat, leuka
+raskastekoinen, hipiä värikäs; hänellä oli kaunis profiili, tarmokas
+ja selväpiirteinen; edestä päin oli sensijaan kasvojen ilme hämärämpi,
+epävarmempi, sekatyylinen; silmät ja posket eivät oikein sointuneet
+yhteen. Hänessä tunsi vahvan rodun olennon, mutta rodun alkuperäiseen
+muottiin oli hänessä nakkautunut sekaisin kaikenlaisia ja moninaisia
+epäilyttäviä ja eriarvoisia lisäaineksia, joista toiset olivat sangen
+jaloja ja toiset halpoja. Kaunista hänessä oli varsinkin vaitelias suu
+ja silmät, jotka näyttivät likinäköisyytensä tähden syvemmiltä koin
+ne olivatkaan, samoin kuin sinertävät läikät niiden alla tekivät ne
+luonnollistaankin tummemman näköisiksi.
+
+Olisi tarvittu tottuneempaa katsetta kuin Christophien ymmärtääkseen,
+että sellaiset silmät ovat enemmän rodun omaisuutta kuin yksilön, ja
+nähdäkseen niiden kostean ja hehkuvan harson takaa oikealla tavalla
+tuon naisen sielua, joka seisoi hänen edessään. Israelin kansan sielu,
+se kohtasi Christophea noissa palavissa ja synkän-hohtavissa silmissä,
+jotka kantoivat sitä tiedottomasti mukanaan. Christophe harhautui
+niissä silmissä kokonaan. Vasta paljoa myöhemmin ja vähitellen oppi hän
+löytämään oikean väylänsä tuolla itämaisella merellä, ajettuaan monta
+kertaa sievästi eksyksiin.
+
+Judith katseli Christophea; eikä mikään sekoittanut hänen katseensa
+kirkkautta; missään suhteessa hän ei näyttänyt jäävän epätietoiseksi
+tuosta kristitystä sielusta. Christophe tunsi sen. Hän tunsi tuon
+naisellisen katseen viettelevän voiman takana miehisen tahdon, kootun
+ja kylmän; ja se tahto tunkeutui hänen lävitseen melkein julkean
+väkivaltaisesti. Siinä väkivallassa ei ollut mitään pahansuopaa.
+Judith tempasi Christophen valtaansa. Ei suinkaan sillä tavoin kuin
+jokin pikku koketti, joka tahtoo vain vietellä, välittämättä, kenen
+hän viettelee. Hän oli kyllä koketti enemmän kuin kukaan muu; mutta
+hän tiesi mahtinsa ja jätti luonnollisen vaistonsa asiaksi vaikuttaa
+pelkästään vaiston voimalla, -- varsinkin, kun edessä oli niin helposti
+pyydettävä saalis kuin Christophe. -- Oikeastaan kiinnitti hänen
+mieltään enemmän tuntea tuo vastustajansa (kaikki miehet, kaikki
+tuntemattomat olivat hänelle vastustajia, -- vihollisia, joiden kanssa
+saattoi myöhemmin, jos sopi, tehdä liiton). Judith tahtoi tietää, mitä
+Christophessa löytyi. Elämä oli peliä, jossa taitavin voitti, täytyi
+nähdä vastustajansa kortit eikä näyttää omiaan. Kun hän onnistui siinä,
+nautti hän voittonsa hekkumaa. Ei väliä, voiko hän käyttää sitä sitten
+hyödykseen vai ei. Se oli hänelle huvitusta. Hän ihaili intohimoisesti
+älyllisyyttä. Ei abstraktista älyä, vaikka hänen omat aivonsa olivat
+kyllin vahvat, joten hän olisi voinut onnistua millä tieteenalalla
+tahansa, jos olisi tahtonut, ja joten hän olisi paljoa paremmin
+kuin hänen veljensä Franz ollut luotu pankkiiri Lothar Mannheimin
+seuraajaksi. Ei, hän oli viehättynyt elävään älyyn, sellaiseen, joka
+kohdistaa tutkimuksensa ihmisiin. Hän nautti saadessaan tarkastella
+perinpohjin sieluja, punnita niiden arvoja -- (hän toimitti sen yhtä
+tunnontarkasti kuin Matsyn Juutalaisnainen vaakaa kultarahojaan);
+-- hänellä oli ihmeellinen taito keksiä heti paikalla heikko kohta
+panssarissa, viat ja puutteet, jotka ovat sielun avain, ja saada
+salaisuudet käsiinsä; sillä tavoin hän pääsi niiden omistajaksi. Mutta
+hän ei välittänyt sitten enää yhtään voitostaan; eikä hän käyttänyt
+saalistaan mihinkään tarpeeseen. Kun vain hänen uteliaisuutensa ja
+ylpeytensä olivat tyydytetyt, ei koko juttu enää kiinnittänyt hänen
+mieltänsä, ja hän alkoi tutkia toista olentoa. Koko hänen suuri
+voimansa jäi siten hedelmättömäksi. Tuossa niin elävässä sielussa
+oli jotakin kuollutta. Hänen älykäs henkensä oli uteliaisuuden ja
+ikävystymisen henkeä.
+
+
+
+
+Judith siis katseli Christophea, joka taas puolestaan katseli häntä.
+Judith tuskin puhuikaan. Riitti melkein huomaamaton hymy, joka välähti
+Judithin suupielessä: se jo hypnotisoi Christophen. Se hymy hälveni,
+Judithin kasvot muuttuivat kylmiksi, silmät välinpitämättömiksi; hän
+puhui palvelijoille ja piti huolta tarjoilusta; hän ei näyttänyt enää
+kuuntelevankaan. Sitten kirkastuivat hänen silmänsä uudestaan: ja pari
+kolme selvää, sanaa osoittivat, että Judith oli kuullut kaikki ja
+ymmärtänyt kaikki.
+
+Judith otti kylmästi tarkistaakseen veljensä Christophea koskevaa
+arvostelua: hän tunsi ennestään hyvin Franzin kerskailut; ja hänen
+taipuisuutensa ivaan sai hyvän syyn ilveilyyn heti, kun hän näki
+Christophen ilmestyvän sisään, tuon ihmeen, jonka kauneutta ja
+hienostunutta ulkomuotoa veli oli kehuskellut -- (tuntuipa kuin
+Franzilla olisi ollut erikoinen kyky nähdä asiat aina ihan päinvastoin
+kuin ne todellisuudessa olivat; tai sitten tuotti uskottelu Franzille
+paradoksaalista huvia). Mutta kun Judith sitten tutki paremmin
+Christophea, tunnusti hän, ettei kaikki Franzin kuvailussa ollut
+väärää; ja sikäli kuin hän keksi uutta, huomasi hän Christophessa
+vielä lisäksi jonkinlaista epävarmaa ja tasapainoonsa ennättämätöntä
+voimaa, joka kuitenkin oli lujatekoista ja rohkeaa: se miellytti
+häntä, sillä hän tiesi erinomaisen hyvin, miten harvinaista voima on
+maailmassa. Judith osasi saada Christophen puhumaan kaikesta, mitä
+vain tahtoi, paljastamaan kaikki ajatuksensa, näyttämään hänelle
+sielullisten kykyjensä rajoitukset ja puutteet. Hän antoi Christophen
+soittaa pianoa: hän ei pitänyt musiikista, mutta hän ymmärsi sitä; ja
+hän huomasi selvästi Christophen säveltäjä-omintakeisuuden, joskaan nuo
+sävellykset eivät herättäneet hänessä minkäänlaisia tunnelmia. Judith
+teki Christophelle muutamia lyhyitä, sattuvia eikä suinkaan imartelevia
+huomautuksia, ollen käytöksessään häntä kohtaan yhäti aivan kohteliaan
+kylmä, kuten äskenkin; ne huomautukset osoittivat, minkälaista
+mielenkiintoa Christophe hänessä yhä enemmän herätti.
+
+Christophe keksi tämän seikan; ja hän oli ylpeä siitä; sillä hän
+tunsi Judithin arvostelun päteväksi ja aavisti, kuinka harvoin
+tuo nainen tuhlasi hyväksymistään. Christophe ei salannut haluaan
+voittaa puolelleen Judithin hyväksymistä; ja sitä hän tavoitteli
+niin lapsellisen hartaasti, että se huvitti hänen kestitsijöitään:
+Christophe ei näet puhunut enää kenellekään muille kuin Judithille ja
+Judithia varten; hän ei välittänyt noista toisista kahdesta henkilöstä
+enää enempää kuin jos heitä ei olisi ollut olemassakaan.
+
+Franz katseli, kun Christophe puhui; ja hän seurasi silmin Christophen
+suun liikkeitä hänen puhuessaan, ja supisi huulin hänen sanojaan,
+puoleksi ihaillen ja puoleksi pilkaten; hän oli purskahtaa silloin
+tällöin nauruun, ja vilkaisi kujeilevasti isäänsä ja sisareensa;
+viimeksimainittu ei ollut muka mitään huomaavinaan, vaan pysyi ankaran
+vakavana.
+
+Lothar Mannheim oli kookas vanhus, vankkatekoinen, hiukan kumarainen;
+hänen kasvonsa olivat punertavat ja tukka harmaa, leikattu harjaksi,
+viikset ja kulmakarvat pikimustat, kasvojen sävy raskas, mutta tarmokas
+ja koirankurinen, ilmaisten henkilönsä valtavaa elintarmoa. Hänkin
+oli koko päivällisten alkupuolen tutkinut Christophea, pisteliään
+hyvänsävyisesti; ja hänkin oli kohta huomannut, että tuossa pojassa
+"oli jotakin". Mutta hän ei ollut millään tavoin kiintynyt musiikkiin
+eikä musiikkimiehiin: se ei ollut hänen alansa, hän ei tiennyt siitä
+mitään, eikä hän sitä salannutkaan; päinvastoin hän sillä kerskui: --
+(kun hänenlaisensa mies tunnustaa tietämättömyytensä, tekee hän sen
+paremminkin omaksi kunniakseen). -- Kun Christophe sitten puolestaan
+ilmaisi selvästi ja epäkohteliaasti, tahtomatta tietysti suinkaan olla
+ilkeä, että hän tuli toimeen ilman herra pankkiirin seuraa ja että
+keskustelu neiti Judith Mannheimin kanssa riitti hänelle täydellisesti
+tänä iltana, niin vetäytyi vanha Lothar huvitettuna erilleen takan
+ääreen; ja siinä hän luki sanomalehteään ja kuunteli ainoastaan
+ohimennen ivallisella korvalla Christophen mielettömiä päähänpistoja
+ja hänen omituisia sävellyksiään, jotka saivat hänet joskus sisäisesti
+nauramaan, ajatellessa, että saattoi löytyä ihmisiä, jotka välittivät
+tuollaisesta ja joita se huvitti. Pian ei hän sitten huolinut enää
+seurata koko pakinaa; hän jätti tyttärensä työksi ilmoittaa hänelle
+myöhemmin, mikä arvo tällä uudella vieraalla tarkalleen oli. Judith
+täyttikin tunnollisesti tämän tehtävänsä.
+
+Kun Christophe lähti pois, kysyi Lothar Judithilta:
+
+-- No, sinä panit hänet oikein ripille: mitä sinä tuosta taiteilijasta
+arvelet?
+
+Judith naurahti, mietti hetken, laati loppupontensa ja vastasi:
+
+-- Hän on hiukan hupelo, mutta hän ei ole tuhma.
+
+-- Hyvä, virkkoi Lothar: siltä minustakin näytti. Hän siis saattaa
+onnistua?
+
+-- Kyllä, sen uskon. Hän on voimakas.
+
+-- No niin, -- vastasi Lothar hänelle, noudattaen voimakkaiden oivaa
+logiikkaa, yksilöiden, joiden mielenkiintoa ainoastaan voimakkaat
+herättävät, -- häntä täytyy siis auttaa.
+
+
+
+
+Christophe puolestaan ihaili suuresti Judith Mannheimia. Mutta
+rakastunut hän ei häneen ollut, niinkuin Judith luuli. He molemmat
+erehtyivät yhtä paljon toisistaan -- Judith tarkkanäköisyydestään ja
+Christophe luonnollisesta vaistostaan huolimatta, vaistosta, joka
+korvasi hänessä älyn. Christophea lumosi Judithin arvoituksellinen
+olemus ja hänen intensiivinen ajatuselämänsä; mutta hän ei rakastanut
+Judithia. Judith oli voittanut hänen silmänsä ja järkensä, mutta ei
+hänen sydäntään. -- Miksikä niin? -- Sitä olisi vaikea arvata. Ehkä
+aavisti Christophe hänessä jotakin epäilyttävää ja rauhattomaksi
+tekevää? Toisissa olosuhteissa olisi tämä ollut Christophelle vain
+lisäsyy rakastua Judithiin: rakkaus ei ole koskaan väkevämpi kuin
+silloin, kun se pyrkii sellaista kohti, joka lupaa sille kärsimyksiä.
+Ettei Christophe rakastanut Judithia, ei ollut heidän kummankaan
+vika. Luultavastikin oli siihen syynä se heille molemmille melkoisen
+nolo seikka, että Christophen viimeinen rakkaus oli vielä hänelle
+liian läheinen. Kokemus ei suinkaan ollut tehnyt häntä viisaammaksi.
+Mutta hän oli rakastanut Aadaa niin suuresti, hän oli tuhlannut
+siinä intohimossaan niin paljon uskoa, voimaa ja kuvitelmia, ettei
+niitä jäänyt enää häneen jäljelle tätä uutta intohimoa varten.
+Ennenkuin uusi liekki voi leimahtaa, täytyi hänen koota sydämeensä
+myöskin uutta polttoainetta; siihen saakka saattoi tulla kysymykseen
+pelkästään pieniä, ohimeneviä tuikahduksia, suuren tulipalon jätteitä,
+jotka pyrkivät palamaan, loivat lyhyttä ja loistavaa hohdetta ja
+sammuivat sitten, kun niillä ei ollut, mitä polttaa. Ehkä hän olisi
+jo kuusi kuukautta myöhemmin voinut rakastaa Judithia sokeasti. Nyt
+ei hän nähnyt Judithissa muuta kuin ystävän, -- tosin sellaisen,
+joka teki hänet hiukan levottomaksi; -- mutta hän koetti karkoittaa
+mielestäen tuon levottomuuden: se pani muistelemaan Aadan aikoja,
+eikä se muisto viehättänyt häntä laisinkaan: hänestä oli parempi olla
+sitä ajattelematta. Christophea viehättivät Judithissa sellaiset
+ominaisuudet, jotka tekivät hänet muita naisia erilaisemmaksi,
+eivät suinkaan ne, jotka olivat kaikille naisille yhteisiä. Judith
+oli ensimäinen älynainen, jonka hän vielä oli tavannut. Hän oli
+kiireestä kantapäähän älyllinen. Yksinpä hänen kauneutensakin, --
+hänen liikkeensä ja liikkumisensa, hänen kasvojensa piirteet, rypyt
+suupielissä, hänen silmänsä, kätensä ja aistikas laihuutensa, --
+kaikki kuvastelivat vain hänen älyään; äly oli muodostanut hänen
+ruumiinsa viivat; jos hän ei olisi ollut älykäs, ei häntä olisi
+huomattu; olisivatpa enimmät varmaan pitäneet häntä melkeinpä
+rumanakin. Sellainen äly hurmasi Christophea. Hän luuli sitä
+laajemmaksi ja vapaammaksi kuin se olikaan; hän ei ollut vielä kokenut,
+mitä pettymyksiä sellainen saattoi kätkeä. Hän paloi halusta uskoa
+ajatuksiaan Judithille, jakaa niitä hänen kanssaan. Hän ei ollut vielä
+tähän asti kohdannut ihmistä, joka välitti hänen unelmistaan, hän
+oli elänyt omaan kuoreensa sulkeutuneena: miten iloista olisi ollut
+tavata ystävätär! Lapsena hän oli aina surrut sitä, ettei hänellä
+ollut sisarta: hänestä oli tuntunut, että sisar olisi voinut ymmärtää
+hänet paremmin kuin mikään veli. Kun hän nyt näki Judithin, tunsi hän
+tuon lapsellisen ja kuvitellun sisarus-ystävyyden toivon heräävän
+jälleen sydämessään. Christophe ei ajatellutkaan rakkautta. Koska
+hän ei ollut rakastunut, näytti hänestä rakkaus ystävyyden rinnalla
+keskinkertaiselta.
+
+Judith huomasi pian tuon vivahduksen, ja se loukkasi häntä. Hän ei
+rakastanut Christophea, ja useissa kaupungin rikkaissa ja paremmassa
+yhteiskunta-asemassa olevissa nuorukaisissa herätti hän sitäpaitsi niin
+voimakkaita intohimoja, ettei hän olisi saattanut tuntea kovinkaan
+suurta iloa, jos olisi tiennyt Christophien rakastuneen häneen.
+Mutta kun hän nyt tiesi, ettei Christophe ollut rakastunut, niin
+ärsytti se häntä. Tosin oli hänestä mieluista, että Christophe uskoi
+hänelle suunnitelmiaan, vaikkei se häntä kummastuttanutkaan; mutta
+hieman loukkaavaa oli nähdä, ettei hän voinut vaikuttaa Christopheen
+muuten kuin järkensä voimalla: (järjetön vaikutus on naisesta paljon
+rakkaampaa). Eikä hänen valtansa ulottunut edes niinkään pitkälle:
+järjessäkin piti Christophe oman päänsä. Judith oli vallanhaluinen.
+Hän oli tottunut vääntämään tuntemiensa nuorten miesten pehmeitä
+ajatuksia mielensä mukaan. Ja koska hän piti niitä ajatuksia yleensä
+keskinkertaisina, ei häntä liioin huvittanut heitä hallitakaan.
+Christopheen nähden taas lisääntyi tuo halu, sillä vaikeudet häntä
+hallita olivat suuret. Christophen suunnitelmia kohtaan Judith oli
+välinpitämätön; mutta hänestä oli hauskaa ohjata Christophen ajatuksia,
+jotka olivat niin uusia, yleensä tuota huonosti hiottua voimaa ja
+muovata sitä, -- tietysti omalla tavallaan, ei suinkaan Christophen,
+sillä siitä hän ei välittänyt senkään vertaa, että olisi tullut sitä
+edes ajatelleeksi. Judith näki heti, ettei sellainen onnistuisi
+taistelutta; hän oli huomannut Christophessa kaikenlaisia jo etukäteen
+tehtyjä varmoja mielipiteitä, aatteita, jotka tuntuivat hänestä
+eriskummaisilta ja lapsellisilta: ne olivat Judithin järjen mitalla
+punnittuina jonkinlaista rikkaruohoa; ja hän koetti nyt lujasti kitkeä
+niitä pois. Hän ei kyennyt repimään irti yhtään ainoaa niistä. Siinä
+suhteessa ei hänen itserakkautensa saanut pienintäkään tyydytystä.
+Christophe oli mahdoton käsitellä. Kun hän ei ollut rakastunut, ei
+hänellä ollut mitään syytä tinkiä aatteitaan.
+
+Leikki kiihoitti Judithia, ja jonkun aikaa koetti hän vaistomaisesti
+voittaa Christophea. Ei olisi tarvittu paljoa, niin Christophe olisi
+silloisesta selväjärkisyydestään huolimatta mennyt uudestaan satimeen.
+Miehet antavat pettää itseään helposti kaikella, mikä imartelee
+heidän ylpeyttään ja kiihkojaan; ja taiteilijaa on kahta vertaa
+helpompi pettää kuin muita miehiä, siksi, että hänellä on vilkkaampi
+mielikuvitus. Ainoastaan Judithista itsestään riippui, oliko Christophe
+joutuva jälleen uuteen vaaralliseen lemmenleikkiin, joka olisi
+saattanut uudestaan repiä alas hänessä kaiken jo rakennetun, ehkäpä
+vielä perinpohjaisemmin kuin ennen. Mutta tapansa mukaan väsyi Judith
+nytkin nopeasti; hänen mielestään ei tämä valloitus maksanut vaivaa:
+Christophe oli hänestä ikävä, Judith ei häntä enää ymmärtänyt.
+
+Eräiden rajain ulkopuolelle jouduttuaan ei Judith ollenkaan käsittänyt
+Christophea. Siihen saakka hän ymmärsi kaikki. Mutta pitemmälle ei
+hänen ihailtava älynsä riittänyt: silloin olisi tarvittu sydäntä,
+tai ainakin sitä, joka hetkellisesti näyttää olevan sydämen vastine:
+rakkautta. Hän ymmärsi kyllä Christophen arvostelut kohdistettuina
+ihmisiä ja kaikkea muuta vastaan: ne huvittivat häntä. Ja hän piti
+niitä sangen sattuvina; niin, hän oli itsekin ollut monessa suhteessa
+samaa mieltä. Mutta sitä kummaa hän ei saattanut ymmärtää, että
+Christophen ajatukset voivat vaikuttaa hänen käytännölliseenkin
+elämäänsä, vaikka niiden sovittaminen siihen oli vaarallista ja
+epämukavaa. Christophen kapinallinen suhtauminen kaikkiin ja kaikkeen
+ei näyttänyt toimittavan mitään: ei suinkaan Christophe kuvitellut
+voivansa parantaa maailmaa... Mitä sellainen siis hyödytti?... Hukkasi
+vain aikaansa ja iski päänsä seinään. Älykäs mies arvostelee kyllä
+ihmisiä, pitää heitä salaa pilkkanaan, halveksiikin hieman heitä; mutta
+hän menettelee aivan kuin hekin, ainoastaan jonkun verran viisaammin;
+se on ainoa keino päästä valtiaaksi. Ajatuksen maailma on toinen ja
+toiminnan toinen. Mikä pakko on ruveta aatteensa martyyriksi? Ajatella
+oikein, se kyllä sopii. Mutta miksi sanoa totuutta? Koska ihmiset
+ovat niin typeriä, etteivät voi kestää totuutta, niin täytyykö heitä
+siihen pakottaa? Mutta jos sensijaan hyväksyy heidän heikkoutensa ja
+on muka niihin taipuvinaan, mutta onkin vapaa niistä, halveksivassa
+sydämessään, eikö juuri sellaisessa piile salainen nautintonsa?
+Viisaan orjan nautintoa ehkä? Olkoonpa niinkin. Mutta orja kuin orja,
+koska kerran lopputulos on joka tapauksessa se; ja kun vastalauseet
+eivät mitään auta, on parempi, olla orja omasta tahdostaan ja karttaa
+joutavia ja naurettavia taisteluita. Muuten: pahinta orjuutta on olla
+oman aatteensa orja ja uhrata sille kaikki. Ei saa antaa itsensä
+puijata itseään. -- Judith näki selvästi, että jos Christophe jatkaisi
+yhä itsepäisesti tuota jyrkkää hyökkäystään saksalaisen taiteen ja
+hengen ennakkoluuloja vastaan, ärsyttäisi hän kimppuunsa koko maailman,
+yksinpä suojelijansakin: hän joutuisi auttamattomasti tappiolle. Judith
+ei ymmärtänyt, minkä vuoksi Christophe kaikin mokomin tahtoi turmella
+oman tulevaisuutensa.
+
+Käsittääkseen tätä olisi Judithin täytynyt tajuta sekin, ettei
+Christophen päämääränä ollut menestys, vaan hänen oma uskonsa.
+Christophe uskoi taiteeseensa, juuri omaan taiteeseensa, uskoi
+itseensä; ne olivat sellaisia tosiasioita, jotka olivat yläpuolella
+paitsi hyötyseikkoja myöskin koko hänen elämäänsä. Christophe
+tuli Judithin tätä kysymystä koskevista huomautuksista hiukan
+kärsimättömäksi ja selitti hänelle asiansa naiivin vakuutettuna; mutta
+Judith kohautti silloin olkapäitään, hän ei uskonut, että Christophe
+todellakin tarkoitti totta. Hän luuli, että se kaikki oli vain suuria
+sanoja, sellaisia kuin hän oli kuullut veljensäkin puhuvan, Franzin,
+joka julisti vähän väliä tavattoman yleviä päätöksiä, mutta varoi
+panemasta niitä koskaan täytäntöön. Ja kun hän viimein huomasi, että
+Christophe oli tosiaankin omain sanainsa narri, arvosteli hän, että
+Christophe oli hullu, eikä hän enää herättänyt Judithin mielenkiintoa.
+
+Siitä alkaen ei Judith enää välittänyt näyttäytyä edukseen, vaan hän
+ilmaisi, mitä hän oikeastaan oli: paljoa enemmän saksalainen, ja
+aivan keskinkertainen saksalainen, kuin miltä hän ensin oli tuntunut
+ja kuin hän ehkä itsekään luuli. -- Juutalaisia moititaan syyttä
+usein, etteivät he kuulu mihinkään kansakuntaan, vaan muodostavat joka
+Europan kulmassa erikoisen ja oman kansansa, johon ei ollenkaan pysty
+niiden kansallisuuksien vaikutus, joiden keskuuteen he ovat loisiksi
+asettuneet. Itse asiassa ei löydy ainoatakaan rotua, joka lamaisi
+helpommin kuin juutalaiset sen maan leiman, missä se oleskelee; ja jos
+Ranskan ja Saksan juutalainen ovatkin eräissä seikoissa luonteiltaan
+samankaltaisia, niin sitä enemmän on heissä eroavia piirteitä, jotka
+ovat kotoisin heidän kummankin uudesta isänmaasta, sillä sen henkiset
+tavat he omistavat uskomattoman nopeasti: vieläpä, totta puhuen,
+enemmän sen tavat kuin hengen. Mutta koska tottumus on kaikissa
+ihmisissä toinen luonto, ja enimmissä heidän ainoa luontonsa, niin on
+jonkin maan oikeain asukkaiden hullua syyttää juutalaisia siitä, ettei
+heillä ole syvää ja perusteltua kansallishenkeä, jota heillä ei ole
+missään määrin itselläänkään.
+
+Naiset ovat aina arempia kuin miehet ulkonaisille vaikutuksille,
+valmiimpia soveltumaan uusiin elämänehtoihin ja muuttumaan niiden
+mukana, -- ja Israelin naiset omaksuvat kaikkialla Europassa, usein
+liiallisuuksiinkin mennen, sen maan fyysilliset ja moraaliset muodit,
+jossa he elävät, -- menettämättä kuitenkaan rotunsa hämyisää, raskasta,
+lähelle työntäytyvää makua ja tuntua. Tämän seikan Christophe
+kummakseen huomasi. Hän tapasi Mannheimeilla Judithin tätejä,
+naisserkkuja ja ystävättäriä. Niin vähän saksalaisia kuin eräiden
+heidän kasvonsa, nuo palavat ja lähekkäin sijoittuneet silmät, suuta
+likelle painuneet nenät, voimakkaat kasvonpiirteet ja tumma veri paksun
+ja ruskean hipiän alla olivatkin, -- niin vähän kuin he melkein kaikki
+muistuttivat saksalaisia, kuitenkin olivat he aivan tarpeettomassa
+määrin saksalaisia: sama tapa puhua, pukeutua, jopa loukkaavaan
+matkimiseen saakka. Judith oli siinä suhteessa heitä kaikkia muita
+ylempi; ja se vertaus toi näkyviin, mikä poikkeustapaus hänen älynsä
+oikeastaan oli, miten suuresti hän oli oman kasvatuksensa tuote.
+Siitä huolimatta oli hänellä melkein kaikki noiden muiden viat. Hän
+oli moraaliseikoissa vapaampi kuin he -- lähes rajattomankin vapaa,
+-- mutta kuitenkaan hän ei ollut sellainen enää yhteiskunnallisissa
+asioissa; tai ainakin saattoi sanoa, että hänen käytännöllinen
+vaistonsa alistui niissä hänen vapaan järkensä ohjattavaksi. Judith
+uskoi yhteiskuntaan, luokkarajoituksiin ja ennakkoluuloihin siitä
+syystä, että he lopultakin lupasivat hänelle etua. Hänen sopi kyllä
+pilkata saksalaista kansallishenkeä; hän oli kuitenkin saksalaisten
+tottumusten kahleissa. Hän saattoi älyllään tuntea sen tai sen kuulun
+taiteilijan keskinkertaiseksi; mutta hän ei suinkaan ollut häntä
+kunnioittamatta, koska hän oli kerran tunnustettu; ja jos hän joutui
+henkilökohtaisiin tekemisiin sellaisen taiteilijan kanssa, ihaili hän
+häntä: sillä moinen seurustelu mairi hänen itserakkauttaan. Judith ei
+liioin välittänyt Brahmsin sävellyksistä, pohjaltaan hän epäili häntä
+pelkäksi toisen luokan taiteilijaksi; mutta hänen maineensa huumasi
+Judithia; ja kun hän sattui saamaan Brahmsilta viisi, kuusi kirjettä,
+oli hänestä selvää, että hän oli aikansa suurin säveltäjä. Judith ei
+suinkaan ollut epätietoinen siitä, mikä olento Christophe oikeastaan
+arvoltaan oli, ja miten auttamattoman tuhma joku luutnantti Detlev
+von Fleischer; mutta hän oli imarreltu siitä, että viimeksimainittu
+hakkaili hänen miljoonainsa tähden häntä, paljoa enemmän imarreltu
+kuin Christophen ystävyydestä: sillä tuhmakin upseeri oli toki toista
+yhteiskunta-luokkaa; ja Saksan juutalaisen on vaikeampaa kuin kaikkien
+muiden naisten päästä tuohon luokkaan. Joskaan Judith ei ollut mikään
+narri uskoakseen sellaisia keskiajan säätytyperyyksiä ja vaikka hän
+tiesi sangen hyvin, että jos hän menisi naimisiin luutnantti Detlev
+von Fleischerin kanssa, soisi hän luutnantille suuren kunnian, eikä
+suinkaan luutnantti hänelle, niin kuitenkin hän koetti kaikin mokomin
+voittaa tuon luutnantin itselleen; hän alentui kiemailemaan hölmölle ja
+imartelemaan hänen itserakkauttaan. Tämä ylpeä israelitar, jolla oli
+runsaasti oikeita syitä ollakin ylpeä, pankkiiri Mannheimin älykäs ja
+ihmisiä halveksiva tytär halusi luisua alas, -- tehdä samoin kuin kuka
+muu hänen halveksimansa saksalainen pikkuporvarin tytär tahansa.
+
+
+
+
+Nämä huomiot tehtiin nopeasti; Christophe kadotti kuvitelmansa
+Judithista melkein yhtä pian kuin hän oli ne saanutkin. Judithin
+ansaituksi puolustukseksi on kuitenkin myönnettävä, ettei hän
+koettanutkaan säilyttää Christophessa noita kuvitelmia. Siitä hetkestä
+alkaen, jolloin hänen tapaisensa nainen on arvioinut miehen ja
+vetäytynyt erilleen hänestä, ei sitä miestä hänelle enää ole olemassa:
+hän ei näe häntä enää, hän ei häikäile riisua miehen edessä sielultaan
+sen viimeistäkin verhoa, yhtä välinpitämättömän tyynesti kuin hän
+riisuutuu koiransa, kissansa tai jonkun muun kotieläimensä nähden
+alasti. Christophe huomasi siis Judithin itsekkyyden, kylmyyden,
+hänen koko keskolaisen luonteensa. Hän ei ollut vielä ehtinyt joutua
+ansaan; mutta kuitenkin oli tämä hänelle kärsimys, se toi ikäänkuin
+jonkinlaisen kalvavan kuumeen. Hän ei rakastanut Judithia, hän rakasti
+sitä, mitä Judith olisi voinut olla -- mitä hänen olisi pitänyt olla.
+Judithin kauniilla silmillä oli häneen tuskallinen lumousvoima: hän ei
+saattanut niitä unhottaa; ja joskin hän nyt tiesi, miten untelo sielu
+niiden pohjassa piili, näki hän ne kuitenkin yhä sellaisina kuin hän
+tahtoi ne nähdä, sellaisina kuin hän oli ne nähnyt ensin. Christophen
+tila oli tuollaista rakkaudettoman rakkauden harha-aistimusta,
+jollaisilla taiteilijain sielussa on niin suuri osansa, milloin työ
+ei kokonaan anasta heidän olemustaan. Ohitseväikkyvä hahmo riittää
+antamaan taiteilijoille sellaisen harha-aistimuksen; he näkevät siinä
+kaiken sen kauneuden, joka nähdyssä on hänen itsensä siitä tietämättä,
+siitä välittämättä. Ja taiteilija rakastaa kiihkeästi sitä kauneutta
+juuri sen vuoksi, ettei se itsestään välitä. Hän rakastaa sitä niinkuin
+jotain sellaista kaunista, joka on tuomittu kuolemaan kenenkään
+saamatta tietää sen arvoa, eikä edes sitä, että se kerran oli olemassa.
+
+Kenties Christophe erehtyi uskossaan, kenties Judith Mannheim ei
+voinutkaan olla enempää kuin mitä hän oli. Mutta Christophe oli kerran
+häneen uskonut; lumouksen voima ei ollut vielä loppunut: hän ei siis
+voinut arvostella Judithia puolueettomasti. Kaikki kaunis, mitä
+Judithissa oli, näytti hänestä olevan juuri Judithin oikeaa olemusta,
+juuri hän itse. Kaikki, mitä hänessä oli matalaa ja keskinkertaista,
+oli Christophen mielestä hänen kaksinaisen rotukantansa syytä:
+juutalaisuuden ja saksalaisuuden; ja ehkäpä tuntui viimeksimainittu
+rotu hänestä siinä suhteessa syyllisemmältäkin, sillä hän oli itse
+saanut sen puolelta kärsiä enemmän. Kun hän ei vielä tuntenut muita
+kansakuntia, oli saksalainen kansallishenki tullut hänelle ikäänkuin
+syntipukiksi: sen selkään kuormitti hän kaiken maailman synnit.
+Judithin tuottama pettymys hankki Christophelle nyt uuden syyn
+taistella saksalaisuutta vastaan: hän ei antanut sille anteeksi, että
+se oli muka leikannut siivet sellaiselta sielulta kuin Judith.
+
+Tällainen oli hänen ensimäinen kosketuksensa Israeliin. Hän oli
+toivonut siitä paljon. Oli toivonut löytävänsä tuosta voimakkaasta ja
+syrjäytetystä rodusta itselleen liittolaisen taisteluunsa. Nyt hän näki
+turhaksi sen toivon, ja luonteenomaisella kiihkeällä nopeudellaan,
+joka syöksi aina hänet yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, uskotteli hän
+nyt kohta itselleen, että se rotu olikin paljon heikompaa kuin yleensä
+luultiin, ja paljon avonaisempaa, -- aivan liian avonaista -- ulkoapäin
+tuleville vaikutuksille. Sillä oli omien heikkouksiensa lisäksi kaiken
+maailman heikkoudet, jotka se oli matkan varrella kerännyt itselleen.
+Siitä ei hän suinkaan arvellut löytävänsä sitä tukikohtaa, johon hän
+voisi pystyttää taiteensa lipun. Paremminkin uhkasi häntä vaara vaipua
+sen rodun joukossa erämaan hietaan.
+
+Kun hän nyt huomasi vaaran, mutta ei tuntenut itseään kyllin vahvaksi
+sitä välttämään, niin lopetti hän yhtäkkiä käyntinsä Mannheimien
+perheessä. Häntä kutsuttiin sinne monta kertaa, mutta hän pyysi
+anteeksi ja kieltäytyi, sanomatta mitään syytä. Sitä ennen oli hän
+ollut tavattoman halukas sinne menemään, joten hänessä huomattiin
+nyt kohta tämä muutos: se pantiin hänen "merkillisyytensä" laskuun;
+mutta ainoakaan Mannheimien perheen kolmesta jäsenestä ei ollut
+uskomatta, etteikö Judithin kauniilla silmillä ollut jotain osaa tuossa
+muutoksessa; ja niinpä saivat Lothar ja Franz siitä aiheen laskea
+alinomaa pöydässä leikkiä Judithille. Judith kohautti olkapäitään ja
+sanoi, että kannattipa hänen nyt muka tuostakin voitosta ylpeillä; ja
+hän kehoitti kuivasti veljeään "olemaan tekemättä hänelle nyt mitään
+koiruutta". Kuitenkin koetti hän kaikin tavoin saada Christophen
+tulemaan takaisin. Hän kirjoitti Christophelle, tekosyynä jokin
+musiikkiasia, josta ainoastaan Christophe voi antaa hänelle tietoja;
+ja kirjeen lopussa vihjasi hän varsin ystävällisesti, että Christophe
+kävi nykyään heillä harvoin ja että iloittaisiin, jos saataisiin hänet
+nähdä. Christophe vastasi kirjeellä, antoi pyydetyt tiedot, sanoi,
+että hänellä oli nykyään paljon työtä; eikä noudattanut kutsua. Hän
+ja Mannheimin perhe tapasivat toisiaan joskus teatterissa. Christophe
+käänsi itsepintaisesti silmänsä pois Mannheimien aitiosta päin; hän ei
+ollut muka näkevinään Judithia, jolla hänelle kuitenkin oli jo valmiina
+kaikkein suloisin hymynsä. Judith ei huolinutkaan yrittää kauan. Kun
+hän ei Christophesta välittänyt, oli hänestä sopimatonta, että moinen
+pikku taiteilija antoi hänen tuhlata vaivojaan, jopa aivan hukkaan. Jos
+Christophe tahtoi tulla takaisin, niin hän kai tulisikin. Ellei, -- no
+niin, hänestä ei väliä...
+
+Eikä hänestä väliä ollutkaan; hänen poistumisensa ei jättänyt tosiaan
+minkäänlaista tyhjyyttä Mannheimien iltapiireihin. Mutta kaikesta
+huolimatta Judith kantoi sittenkin Christophelle kaunaa. Hänestä oli
+varsin luonnollista, ettei hän ollut välittänyt Christophesta, kun
+Christophe oli läsnä; ja hän salli myöskin Christophen näyttää omaa
+haluttomuuttaan; mutta että se tyytymättömyys saattaisi Christophen
+katkaisemaan kaikki välit, se tuntui Judithista typerältä ylpeydeltä ja
+todisti hänen mielestään paremminkin itserakkautta kuin rakkautta. --
+Judith ei suvainnut toisissa ihmisissä omia vikojaan.
+
+Kuitenkin hän seurasi tarkkaavasti kaikkea, mitä Christophe puuhaili
+ja kirjoitteli. Hän käänsi usein veljensä puheen siihen suuntaan,
+olematta muka valittavinaan niistä asioista, ja kerrotti Franzilla
+itselleen, mitä hän silloin tai silloin oli Christophen kanssa puhunut;
+ja siinä tilaisuudessa hän korosti eräitä Franzin kertomuksen kohtia
+niin ivallisilla ja älykkäillä huomautuksilla, etteivät ne säästäneet
+ainoaakaan Christophen naurettavaa piirrettä, vaan hävittivät
+vähitellen Franzin innokkaan ihailun Christophea kohtaan, veljen
+itsensä sitä edes huomaamatta.
+
+
+
+
+Aikakauslehdessä sujui kaikki ensin aivan hyvin. Christophe ei
+ollut vielä nähnyt virkatoveriensa täydellistä keskolaisuutta; ja
+koska hän nyt oli heidän miehiään, tunnustivat he hänet puolestaan
+neroksi. Mannheim, joka oli hänet löytänyt, toitotti joka taholle,
+että Christophe oli suurenmoinen arvostelija, vaikkei hän lukenutkaan
+koskaan, mitä Christophe kirjoitti; hän julisti, että Christophe oli
+tähän saakka ollut eksyksissä oikealta uraltaan, mutta että hän,
+Mannheim, oli sen nyt hänelle näyttänyt. He kaikki levittivät uutista
+hänen artikkeleistaan jo etukäteen, niin salaperäisessä muodossa,
+että se ärsytti yleisön uteliaisuutta; ja hänen ensimäinen pakinansa
+olikin pikkukaupungin unteluudessa tosiaan kuin kivi, joka paiskataan
+ankkalammikkoon. Sen nimenä oli: _Liiaksi musiikkia!_
+
+-- "Liiaksi musiikkia, liiaksi juomaa, liiaksi ruokaa, -- kirjoitti
+Christophe. -- Täällä syödään, juodaan ja kuunnellaan ilman korvaa,
+janoa ja nälkää, ilman tarvetta, pelkästä hotkimisen halusta.
+Strassburgin hanhien ruokajärjestystä. Tämä kansa sairastaa
+kohtuuttomuutta. Siitä on yhdentekevää, mitä sille tarjotaan:
+_Tristania_ tai _Trompeter von Säckingeniä_, Beethovenia tai Mascagnia,
+jokin fuuga tai oktaavikulku, Adamia, Bachia, Puccinia, Mozartia tai
+Marschneria: se ei tiedä, mitä se syö, pääasia on, että se vain syö.
+Sitä ei syöminen edes huvitakaan. Ajatelkaamme vain jotakin konserttia.
+Puhutaan saksalaisten iloisuudesta! Nuo olennot eivät tiedä, mitä ilo
+onkaan: he ovat iloisia aina! Heidän ilonsa samoin kuin surunsakin
+virtaa rankkasateena: se on tomuksi jauhettua iloa; se on voimatonta
+ja velttoa. He saattaisivat tuntikausia imeä hämärästi hymyillen
+säveleitä, säveleitä, säveleitä. He eivät ajattele mitään, he eivät
+tunne mitään: he vain imevät kuin pesusienet. Todellista iloa tai
+todellista tuskaa -- voimaa -- ei anniskella itselleen tunnittain,
+niinkuin valutetaan tynnyristä olutta. Todellinen voima käy kurkkuumme
+ja painaa maahan; sen perästä ei halua enää kulautella hieman lisää:
+sitä ei jaksa tehdä!...
+
+"Liiaksi musiikkia! Te tapatte itsenne ja tapatte musiikin. Että
+te tapatte itsenne, se on oma asianne, siitä en sano mitään. Mutta
+musiikkiin nähden taas, -- seis! En salli teidän vetää halvasti alas
+kaikkea, mitä maailmassa on kaunista, pistämällä samaan pussiin
+pyhät asiat ja joutavan roskan, sijoittaen, kuten te aina teette,
+_Parsifalin_ preludion keskelle jonkin _Rykmentin tyttären_ fantasian
+tai jonkin kansanomaisen kvartetin, taikka Beethovenin adagion
+rinnalle jonkin cake-walk-säveleen tai minkä tahansa Leoncavallon
+renkutuksen. Te kerskutte olevanne suuri musikaalinen kansa. Te
+väitätte rakastavanne musiikkia. Mutta mitä musiikkia te rakastatte?
+Hyvääkö vai huonoa? Te otatte molemmat yhtä suurella riemulla vastaan.
+Valitkaa nyt jo niistä toinen! Kumpaista te oikeastaan tahdotte? Sitä
+te ette halua tietää: te pelkäätte liiaksi kummallekaan puolelle
+asettua, nolaavanne itsenne;... Piru vieköön teidän varovaisuutenne! --
+Te olette muka puolueiden yläpuolella, niinkö sanotte? -- Yläpuolella:
+nimittäin alapuolella..." Ja Christophe lainasi pari riviä vanhalta
+Gottfried Kelleriltä, tuolta Zürichin jäykältä porvarilta, -- hän
+oli niitä kirjailijoita, joista hän enimmän piti, hänen voimakkaan
+rehellisyytensä ja tuiman maaperän-tuntunsa vuoksi:
+
+    "Wer über den Parteien sich wahnt mit stolzen Mieuen,
+    Der steht zumeist vielmehr beträchtlich unter ihnen."
+
+("Se joka ylpeillen kerskuu olevansa puolueitten yläpuolella, on
+paremminkin äärettömästi niiden alapuolella.")
+
+-- "Tohtikaa olla rehellisiä, jatkoi Christophe. Tohtikaa olla rumia.
+Jos rakastatte huonoa musiikkia, tunnustakaa se suoraan. Näyttäytykää,
+nähkää itsenne sellaisina kuin olette. Peskää sielustanne pois kaikki
+sovitteluiden ja kaksimielisyyden iljettävä ihomaali. Peskää se oikein
+suovalla! Milloin näitte viimeksi kasvonne kuvastimesta? Minä näytän
+ne nyt teille. Säveltäjä, kapellimestari, virtuoosi, laulaja, ja sinä,
+rakas yleisö, te saatte kerta kaikkiaan tietää, mitä te olette...
+Olkaa, mitä tahdotte; mutta olkaa, peijakas vie, sitä rehellisesti!
+Olkaa rehellisiä, vaikka taiteilijat ja taide, -- vaikka minä kaikkein
+ensimäisenä joutuisin siitä kärsimään! Elleivät taide ja totuus voi
+elää yhdessä, kadotkoon taide! Totuus, se on elämä. Kuolema, se on
+valhe."
+
+Tämä nuorekas vuodatus, joka oli loukkaava alusta loppuun ja melkoisen
+mauton, nosti tietysti aika hälyn. Mutta koska siinä oli ammuttu
+ainoastaan maailmaa kokonaisuudessaan eikä ketään erikoisesti,
+ei kukaan ollut siinä huomaavinaan itseään. Jokainen meistä on
+mielestään paras totuuden ystävä tai sanoo sellainen olevansa: ei siis
+tarvinnut peljätä, että karattaisiin artikkelin päätelmien kimppuun.
+Närkästyttiin ainoastaan sen yleisestä sävystä; ja sovittiin, ettei se
+ollut yhtään sovelias, varsinkaan puoli-julkisen taiteilijan kynästä
+lähteneeksi. Eräät musiikkimiehet jo liikahtivat ja panivat tuiman
+vastalauseensa: he aavistivat, ettei Christophe pysähtyisi vielä tähän.
+Toiset olivat mielestään ovelampia, he onnittelivat Christophea siitä,
+että hän oli ollut niin rohkea; mutta kuitenkin he olivat huolissaan,
+mitä hän vasta kirjoittaisi.
+
+Molemmat menettelytavat auttoivat yhtä vähän. Christophe oli päässyt
+vauhtiin: mikään ei enää saattanut häntä pysäyttää; ja kuten hän oli
+luvannut, saivat sekä säveltäjät että heidän tulkitsijansa pian osansa.
+
+Ensimäinen isku kohtasi _Kapellmeistereitä_. Christophe ei tyytynyt
+enää lausumaan vain yleisiä huomioita orkesterin johtamistaidosta. Hän
+mainitsi nimeltä koti- tai naapurikaupungeissa asuvat virkaveljensä
+tällä alalla; tai jos ei aivan nimeltä, niin vihjaili heihin niin
+selvästi, ettei kukaan heistä voinut erehtyä. Kaikki tunsivat
+esimerkiksi hovin orkesterinjohtajan, Alois von Wernerin tylsyyden,
+tuon vakavan vanhuksen, joka oli koristettu kunniamerkeillä ja
+pelkäsi kaikkea, oli sääliväinen kaikelle, arasteli tehdä ainoatakaan
+huomautusta soittajilleen ja seurasi lauhkeasti heidän määräämiään
+liikkeitä, eikä koskaan uskaltanut ottaa ohjelmaansa mitään, jota
+ei kaksikymmen-vuotinen menestys ollut pyhittänyt tai joka ei
+ainakin ollut saanut jotain akadeemista kunnialeimaa. Christophe
+kiitteli sala-ivalla hänen rohkeuttaan; hän onnitteli häntä siitä,
+että hän oli keksinyt Gaden, Dvorakin tahi Tshaikowskyn; hän puhui
+haltioissaan hänen orkesterinsa metronoomisen täsmällisestä tahdista,
+tuosta soitosta, joka oli aina niin _fein-nuanciert_ (hienosti
+nyanseerattu). Hän suositteli hänelle ensi konserttiin Czernyn _Schule
+der Geläufigheitiä_, nopeuden koulua; ja hän rukoili, ettei hänen
+pitäisi itseään kovin väsyttää, ei kiihtyä liikaa, vaan että hänen
+tulisi varjella kallista terveyttään. -- Toisen kerran puhkesi hän
+vihastuneena puhumaan siitä tavasta, miten tuo sama mies oli johtanut
+Beethovenin _Eroican_:
+
+-- "Kanuuna, tuokaa kanuuna! Ampukaa maahan tuollaiset!... Mutta
+teillähän ei ole käsitystä, mikä taistelu on, taistelu typeryyttä ja
+ihmisten julkeutta vastaan, -- ei käsitystä voimasta, joka tallaa
+ne jalkoihinsa, ilkkuen ilosta... Kuinkapa se teillä olisi? Teitä
+vastaanhan se voima taisteleekin! Koko teidän sankaruutenne supistuu
+siihen, että kuuntelette tai soitatte haukottelematta Beethovenin
+_Eroicaa_, -- (sillä se on teistä ikävä... Tunnustakaa pois, se on
+teistä niin ikävä, että olette kuolla ikävään sitä kuullessanne!)
+tai että uhmaatte paljaspäin ja niska kuurussa vetoa, kun joku hänen
+Korkeutensa kulkee teidän ohitsenne."
+
+Christophen iva ei löytänyt rajojaan musiikkiakademian erehtymättömiä
+paaveja kohtaan, noita, jotka olivat ottaneet tulkitakseen entisiä
+suurmiehiä ja kutsuivat heitä "klassillisiksi".
+
+-- "Klassillinen! siihen sanaan mahtuu kaikki. Vapaa intohimokin,
+järjestettynä ja puhdistettuna koululaisia varten! Siihen mahtuu
+elämä, tuo suunnaton, kaikkien tuulten viuhtoma tasanko, -- suljettuna
+nyt jonkin lukion neljän seinän sisään! Värisevän sydämen villi ja
+ylpeä rytmi pannaan nakuttamaan seinäkellon tikutuksen neljännesosan
+tahtiin, joka kulkee rauhassa kääpiöaskeleitaan, ontuu ja nojautuu
+tyynesti väkevämmältä ajalta lainattuun kainalosauvaan!... Voidaksemme
+nauttia valtamerestä täytyy meidän sulkea se lasimaljakkoon, jossa ui
+lisänä kultakaloja. Te ymmärrätte elämää vasta sitten, kun olette sen
+tappaneet."
+
+Jos Christophe ei ollut hellä noille "sohvatyynyn täyttäjille", kuten
+hän heitä kutsui, niin vielä vähemmän hän oli sellainen orkesterin
+sirkusratsastajille, kuuluisille _Kapellmeistereille_, jotka kulkivat
+maaseutukiertueilla ihailuttamassa valkeiksi jauhottuja käsiään ja
+pyöreitä tahtipuikonliikkeitään. He harjoittivat kätevyyttään suurten
+mestarien kustannuksella ja koettivat kaikin mokomin vääristää
+tunnetuimmatkin teokset tuntemattomiksi, heitellen häränpyllyä
+C-mollisinfonian paperoitujen tynnyrinvanteiden läpi. Hän piti heitä
+vanhoina kiemailevina naaroina, orkesterin primadonnina, mustalaisina
+ja nuorallahyppijöinä.
+
+Virtuoosit antoivat hänelle runsaan puheenaiheen. Hän sanoi olevansa
+jäävi arvostelemaan heidän taikatemppujaan. Hän väitti, että heidän
+mekaaniset harjoituksensa kuuluivat ammattikoulujen alaan ja että
+musiikkikritiikin asia ei ollut punnita heidän työnsä ansioita, vaan
+graafillisten koneiden, jotka mittaavat ja rekisteröivät nuottimerkkien
+luvun ja käytetyn työvoiman suuruuden. Joskus kehoitti hän jotakin
+kuuluisaa pianistia, joka oli kaksi tuntia kestävässä konsertissaan
+hymy huulilla ja tukka silmillä voittanut kaikkein suunnattomimmat
+vaikeudet, -- esittämään kerran vain jonkin Mozartin lapsellisen
+_andanten_. -- Hän tiesi kyllä itsekin, minkä ilon vaikeuksien
+voittaminen tuottaa. Hän oli nauttinut siitä itse: se oli hänelle eräs
+elämän iloja. Mutta hänestä tuntui hullunkuriselta ja alentavalta,
+ettei musiikkimies voinut nähdä muuta kuin asiansa automaattisimman
+puolen ja että hän supisti koko taiteen suuruuden siihen. Hän ei voinut
+leppyä noille pianon "leijonille" tai "tiikereille." Laupiaampi hän
+ei ollut myöskään Saksassa kunnioitetuille kunnon pedanteille, jotka
+pelkäävät, kovasti muuttaa rahtuakaan mestarin tekstiä ja estävät siten
+kaiken aatteen lennon; he, kuten esimerkiksi Eugen Albert ja Hans
+von Bülow näyttävät jotakin kiihkeää sonaattia soittaessaan antavan
+pianotunteja.
+
+Sitten saivat vuorostaan laulajat. Christophella oli paljon myrkkyä
+sydämellään, kun hän alkoi haukkua heidän barbaarista raskauttaan ja
+pikkukaupunkilaista paatostaan. Hänellä ei ollut muistossa pelkästään
+ilkeä reistailunsa tuon äsken kuvaamamme sinisen naisen kanssa. Hänessä
+piili pitkäaikainen kauna, jonka hän oli saanut monina kiduttavina
+teatteri-iltoina. Hän tuskin tiesi, silmät vai korvatko noissa
+näytännöissä enemmän kärsivät. Hänellä ei riittänyt vertauskuvia
+huomauttaessaan, mikä niissä oli ruminta, kulissitko, aistittomat puvut
+vai kirkuvat värit. Häntä kiusasi tyyppien, liikkeiden ja asentojen
+hengettömyys, luonnoton näyttely, näyttelijäin kykenemättömyys eläytyä
+esitettäviin henkilöihin, ja se hämmästyttävä välinpitämättömyys,
+jolla he saattoivat siirtyä osasta toiseen, kunhan se vain suunnilleen
+sopi samaan lauluääneen. Lihavat perheenmuorit, punaposkiset ja
+rattoisat, ilmestyivät vuorotellen Isoldena ja Carmenina. Amfortas
+näytteli Figarota. Mutta seikka, jolle Christophe oli arkatuntoisin,
+oli ruma laulutapa, varsinkin esitettäessä klassillisia teoksia,
+joissa meloodinen kauneus on oleellinen osa. Saksassa ei pystytty enää
+laulamaan 1700-luvun loppupuolen täydellistä musiikkia: se ei maksanut
+kai vaivaa. Gluckin ja Mozartin selvä ja puhdas tyyli, joka ikäänkuin
+kylpee italialaisessa autereessa niinkuin Goethen runous, -- se tyyli
+alkoi muuttua ja tulla jo Weberissä kiilteleväksi ja rehenteleväksi,
+-- tuoksi tyyliksi, jonka naurettavuudet _Crociaton_ raskaiden
+karrikatyyrien tekijä on osoittanut; -- ja viimein nuijasi sen selvän
+tyylin kuoliaaksi Wagnerin riemukulku. Walkyriain hillitön lento ja
+kimeä kirkuna olivat pimentäneet Hellaan taivaan. Odinin raskaat
+pilvenlongat tukahduttivat valon. Kukaan ei enää laulanut musiikkia:
+laulettiin runoelmia. Yksityiskohtaiset viat, hutiloidut pikkuseikat,
+väärät äänetkin annettiin anteeksi sillä tekosyyllä, että ainoastaan
+teoksen kokonaisuudella, aatteella, oli merkitystä...
+
+-- "Aate, niin, puhukaammepa siitä! Ikäänkuin te sitä ymmärtäisitte!...
+Mutta ymmärtäkääpä tai älkää, kunhan vain kunnioitatte muotoa, jossa se
+ilmenee: musiikki on ja tulee olemaan ennen kaikkea musiikkia."
+
+Muuten tuntui Christophesta pelkältä hassulta kujeelta se suuri
+huoli, jonka saksalaiset taiteilijat olivat uhraavinaan ilmaisuun ja
+ajatukseen. Mitä he tarkoittivat ilmaisulla, ajatuksella? Niin, he
+työnsivät niitä kaikkialle, -- kaikkialle, samalla tavoin. He olisivat
+voineet löytää vaikka villasukassa yhtä paljon ajatusta kuin jossakin
+Michelangelon veistoksessa. He näyttelivät ketä tahansa ja mitä
+tahansa samalla tavalla. Enimmistä heistä oli musiikissa oleellisinta
+-- väitti Christophe -- äänen laajuus, musiikki-meteli. Laulajan
+ilosta, joka on suuri Saksassa, oli sillä keinoin tullut jonkinlainen
+ääni-atleetin urheilu. Kysymyksessä oli täyttää keuhkonsa paisuksiin
+asti ilmalla ja paiskata se ulos voimakkaasti, tarmokkaasti, pitkään ja
+hyvässä tahdissa. -- Eräälle suurelle laulajattarelle laati Christophe
+kiitokseksi sen todistuksen, että hänen terveytensä oli hyvä.
+
+Eikä Christophe tyytynyt löylyttämään pelkästään taiteilijoita. Hän
+kapusi rampin ylitse katsomoon ja pieksi yleisöä, joka töllisteli suu
+auki hänen esitystään. Yleisö ällistyi eikä tiennyt, pitikö sen nauraa
+vai raivostua. Olihan sillä täysi oikeus huutaa, että sille tehtiin
+vääryyttä: se oli näet ehdottomasti varonut sekautumista mihinkään
+taiteellisiin otteluihin; se pysyi viisaasti kaikkien päivänpolttavien
+kysymysten ulkopuolella; ja milloin se pelkäsi olevansa väärässä, se
+taputti käsiään kaikelle. Ja nyt sanoi Christophe, että oli rikollista
+taputtaa käsiään!... Suosia huonoja taideteoksia? -- Sekin oli jo ilkeä
+nieltävä! Mutta Christophe antoi yleisölle vielä lisää: hän haukkui
+sitä siitäkin, että se tohti osoittaa suosiotaan hyville sävellyksille:
+
+-- "Humbuugia, sanoi hän sille, te koetatte uskotella, että teillä
+on siihen oikein innostusta?... Joutavia, älkää luulkokaan, että me
+uskotaan! Te näytätte itsestänne aivan päinvastaisen kuin mitä tahdotte
+näyttää. Taputtakaa käsiänne, jos tahdotte, niille teoksille, jotka
+jossakin määrin tavoittelevat teidän suosiotanne. Taputtakaa noille
+pauhaaville finaaleille, jotka ovat luodut, kuten Mozart aikoinaan
+sanoi, 'pitkiä korvia varten'. Tehkää se oikein sydämen pohjasta: se
+määkynä on odotettua, se kuuluu ohjelmaan. -- Mutta silloin, kun on
+soitettu Beethovenin _Missa Solemnis!_... Te raukat!... Se on viimeinen
+Tuomio; te olette nähneet huimaavan _Glorian_ vyöryvän niinkuin myrsky
+valtamerellä, te olette nähneet syöksyvän ohitsenne jättiläismäisen
+tahdon ja raivoisan pyörteen, joka pysähtyy, murtuu, syöksyy pilviin,
+takertuu kaksin käsin syvyyden päällä häilymään, ja ryntää jälleen,
+täyttä lentoa avaruuteen. Myrsky karjuu, vääntelehtii. Kun se on
+noussut väkevimmilleen, tulee yhtäkkiä modulatsiooni, välkähtää ääni,
+joka raastaa auki taivaan pimeyden ja sinkauttaa kuten valoläikän
+meren pinnalle, joka on kelmeä kuin ruumis. Se on loppu: murhanenkelin
+raivoisa lento pysähtyy yhtäkkiä, sen levitetyt siivet lävistää kolme
+salaman iskua. Kaikki humisee ja vapisee vielä ympärillä. Silmä
+tuijottaa ankarasti eteensä. Sydän jyskyttää, hengitys tukkeutuu,
+jäsenet ovat halvatut... Ja tuskin on viimeinen ääni kajahtanut,
+niin te olette jo iloisia ja hupaisia, te huudatte, te nauratte,
+arvostelette muka, osoitatte suosiota!... Mutta te ette ole kuulleet
+mitään, tunteneet mitään, ymmärtäneet mitään, ette ole käsittäneet
+kerrassaan mitään! Taiteilijan kärsimykset ovat teille pelkkää kujetta.
+Teidän mielestänne ovat Beethovenin sieluntuskan kyyneleet hyvin
+kuvatut. Te huudatte ristiinnaulitsemiselle: '_Bis, bis!_' Suuri
+sielu vääntelehtii koko elämänsä tuskassa huvittaakseen tunnin teidän
+hölmöyttänne..."
+
+Näin puhui Christophe aavistamattaan saman suuren sanan kuin Goethe,
+vaikkei hän vielä ollut päässyt hänen vihaiseen rauhaansa:
+
+"Kansa ottaa ylevän leikikseen. Jos se näkisi sen sellaisena kuin se
+on, ei sillä olisi rohkeutta näkyä kestää."
+
+Kunpa Christophe olisi edes pysähtynyt siihen! Mutta vauhtinsa voimasta
+lensi hän vielä yleisönkin ohitse ja ammahti kuin tykinkuula kaikkein
+pyhimpään, tabernaakkeliin, keskinkertaisuuden loukkaamattomaan
+turvapaikkaan: nimittäin kritiikkiin. Hän alkoi pommittaa virkaveljiään
+sillä alalla. Eräs heistä oli suvainnut ahdistella ajan lahjakkainta
+säveltäjää, uuden koulun etevintä edustajaa, Hassleria, oikullisen
+omituisten, mutta nerokkaiden ohjelma-sinfoniain tekijää. Christophe,
+joka oli esitetty Hasslerille jo lapsena, säilytti aina häntä kohtaan
+erikoisen salatun hellyyden, kiitollisena siitä haltioitumisesta
+ja liikutuksesta, joka hänet silloin oli vallannut. Ja että typerä
+kriitikko, jonka tietämättömyyden Christophe hyvin tunsi, läksytteli
+nyt Hasslerin kokoista miestä ja komenteli häntä järjestykseen ja
+periaatteisiin, se sai Christophen suunniltaan:
+
+-- "Järjestystä, järjestystä! hän huudahti; -- te ette tunne muuta
+järjestystä kuin poliisijärjestyksen. Nero ei anna kuskata itseään
+ennen tallatuille teille. Hän luo itse järjestyksensä, ja määrää
+tahtonsa laiksi."
+
+Tämän ylpeän julistuksen jälkeen hän iski onnettoman arvostelijan
+kaulukseen, paljasti kaikki aasimaisuudet, mitä hän oli viime aikoina
+kirjoittanut, ja antoi hänelle järjestelmällisen löylyn.
+
+Koko arvostelu otti sen loukkauksen omakseen. Siihen saakka oli
+se pysynyt ottelusta syrjässä. Se ei liioin tahtonut leikkiin: se
+tunsi Christophen, tiesi hänen kykynsä ja ettei hän ollut liioin
+kärsivällinen. Enintään olivat ainoastaan eräät heistä laupiaasti
+valittaneet, että niin lahjakas säveltäjä kuin Christophe Krafft
+erehtyi toimeen, joka ei kuulunut hänen alaansa. Mitä mieltä he muuten
+olivatkin (silloin nimittäin, kun heillä oli jotain mieltä) ja kuinka
+heitä Christophen arvostelut lienevätkin loukanneet, niin kunnioittivat
+he niissä toki omaa etuoikeuttaan arvostella kaikkea tarvitsematta
+itse olla arvosteltuina. Mutta heti, kun he näkivät Christophen
+häikäilemättä rikkovan arvostelijain keskinäisen hiljaisen sopimuksen,
+huomasivat he hänessä yleisen järjestyksen vihollisen. Heistä oli
+yksimielisesti vihastuttavaa, ettei niin nuori mies kuin Christophe
+suvainnut kunnioittaa kansallisia suuruuksia; ja he alkoivat sitkeän
+sodankäynnin häntä vastaan. He eivät tuhlanneet pitkiä kirjoituksia
+eivätkä vaivanneet itseään johdonmukaisilla vastaväitteillä -- (he
+eivät mielellään lähteneet selvään taisteluun vihamiestä vastaan,
+joka oli heitä paremmin asestettu, vaikka sanomalehtimiehillä yleensä
+onkin erikoisen hyvä kyky väitellä asioista ottamatta huomioon toisten
+vastasyitä, tai viitsimättä niitä edes lukeakaan); -- ei, pitkä kokemus
+oli osoittanut heille, että lehden lukija on aina samaa mieltä kuin
+sen tilaama lehtikin, joten he siis olisivat vain saattaneet arvonsa
+epäilyksen alaiseksi, jos olisivat ryhtyneet väittelemään: lehdessä
+täytyy ainoastaan myöntää, tai, vielä parempi, kieltää. (Kieltämisellä
+on aina kahtavertaa suurempi voima kuin myöntämisellä; painokin
+suoranaista seurausta: on helpompi pudottaa kivi alas kuin nakata se
+ilmaan.) Sen vuoksi turvautuivat he eräänlaiseen omaan systeemiinsä:
+he laativat tuon tuostakin salakavalia pikku uutisia, pilkallisia
+ja loukkaavia, joita ilmestyi sopivalla paikalla joka päivä ja
+koskaan ehtymättä. Ne tekivät hävyttömän Christophen naurunalaiseksi,
+mainitsematta häntä aina edes nimeltä, vihjaten vain kuultavalla
+tavalla juuri häneen. Ne vääristelivät hänen sanansa, niin että ne
+muuttuivat järjettömiksi; ne levittivät hänestä kaikenlaisia juttuja,
+joiden lähtökohta oli kyllä totta, mutta jatko pelkkää valheellista
+sotkua, ja niiden laskettu tarkoitus oli saada hänet riitaan koko
+kaupungin kanssa, ja vielä enemmänkin: itse hovin. Niissä hyökättiin
+yksinpä hänen ulkomuotonsakin kimppuun: hänen kasvojensa, vaatteidensa;
+ja ne saivatkin lopulta tehdyksi irvikuvan, joka tuntui luonnolliselta
+sen tähden, että sitä alinomaa toistettiin.
+
+
+
+
+Kaikki edellä kerrottu olisi Christophen ystävistä ollut jotakuinkin
+yhdentekevää, ellei heidän aikakauslehtensäkin olisi saanut
+taistelussa osakseen iskuja. Oikeastaan annettiin nämä iskut vasta
+varoitukseksi; ei koetettukaan ärsyttää lehteä auttamattomaan riitaan,
+tarkoituksena oli ainoastaan erottaa se Christophesta: kummasteltiin,
+että aikakauslehti antoi sillä tavoin alentaa hyvää mainettaan,
+ja osoitettiin sopivasti, että jos ei lehti ottaisi varoitusta
+varteen, oltaisiin pakotetut karkaamaan koko toimituksen kimppuun,
+niin vastenmielisesti kuin se tehtiinkin. Eräät melkoisen lauhkeat
+alkuhyökkäykset Adolf Maita ja Mannheimia vastaan saivat pesueen
+jo hieman levottomaksi. Mannheim tosin nauroi: hän ajatteli, että
+tämähän saisi hänen isänsä, enonsa, serkkunsa ja koko hänen luvuttoman
+sukunsa suorastaan raivon valtaan, nuo henkilöt, jotka anastivat muka
+oikeudekseen valvoa kaikkia hänen tekojaan ja närkästyä niistä. Mutta
+Adolf Mai käsitti asian paljoa vakavammin, ja hän moitti Christophea,
+sanoen hänen saattavan aikakauslehden ikävään asemaan. Christophe
+pyysi häntä pitämään huolta omasta alastaan. Toisista, joihin isku
+ei kohdistunut, oli sangen huvittavaa, että Mai, joka istui heidän
+kanssaan erehtymättömyyden istuimella, sai köniinsä heidän asemestaan.
+Waldhaus nautti tästä salaisesti: hän sanoi, ettei mailmassa ole
+taistelua, jossa eivät jotkut kallot halkea. Tietysti hän käsitti
+asian niin, ettei hän suinkaan tahtoisi antaa siinä oman kallonsa
+haljeta; hän luuli yhteiskunnallisen asemansa ja sukulaisuus- ja
+muiden suhteittensa vuoksi olevansa turvassa iskuilta; eikä hänestä
+suinkaan ollut paha, että noita juutalaisia, hänen liittolaisiaan,
+hiukan peitottiin. Ehrenfeld ja Goldenring, jotka olivat siihen saakka
+säilyneet vielä ehjin nahkoin, eivät olisi välittäneet pienistä
+hyökkäyksistä: he pystyivät kyllä puolestaan vastaamaan. Mutta eräs
+seikka heistä oli tuntuvampi, nimittäin Christophen itsepäinen tahto
+saattaa heidät huonoihin väleihin kaikkien heidän ystäviensä ja
+varsinkin ystävättäriensä kanssa. Ensimäisiä artikkeleita lukiessaan
+olivat he nauraneet makeasti ja pitäneet koko asiaa erinomaisena
+kujeena: he ihailivat, millä voimalla hän pommitti ikkunaruutuja puhki;
+mutta he luulivat, ettei tarvittaisi muuta kuin sana, niin hänen
+taisteluintonsa lauhtuisi, tai ainakin kääntyisivät hänen iskunsa
+kohtaamasta niitä henkilöitä, joita he halusivat suojella. -- Mutta
+asia ei ollut suinkaan sillä tavoin. Christophe ei totellut ketään:
+hän ei ottanut huomioon mitään suosituksia, ja hän raivosi yhä kuin
+hullu. Jos hänen antaisi valtoinaan temmeltää, ei koko kaupungissa
+enää voisi elää. Heidän pikku ystävättärensä olivat jo itku kurkussa
+ja vimmoissaan tulleet lehden toimitukseen ja saaneet aikaan ilkeitä
+kohtauksia. Toimittajat turvautuivat nyt koko diplomaattiseen neroonsa
+saadakseen Christophen lieventämään edes muutamia ankaria tuomioitaan:
+Christophe ei muuttanut sanaakaan. Toiset suuttuivat: Christophe
+suuttui myöskin, mutta ei muuttanut sittenkään. Waldhaus, jota toverien
+levottomuus huvitti, sillä häneen se ei koskenut, asettui Christophen
+puolelle, ärsyttääkseen toisia kumppaleita. Ehkäpä hän ymmärsi
+paremmin kuin muut Christophen jalomielisen mielettömyyden arvon,
+mielettömyyden, joka puski hillittömästi kaikkea vastaan ja katkaisi
+kaikki pakotiensä eikä välittänyt yhtään tulevaisuutensa turvasta.
+Mitä Mannheimiin tulee, hän nautti kuninkaallisesti tästä metakasta:
+hänestä tuntui hyvältä ilveilyltä, että hän itse oli tuonut tuon hullun
+tänne älykkäiden ja järkeväin pikku keikarien joukkoon, ja hän oli
+haljeta naurusta, kun hän luki sekä Christophen huitomia että hänen
+saamiaan iskuja. Vaikka hän siskonsa vaikutuksesta alkoikin jo uskoa,
+että Christophe oli hiukan päästään vialla, piti hän vain sen enemmän
+hänestä -- -- (hänen luonteensa melkein vaati, että ne, joita hän
+suosi, olivat hieman naurettavia). -- Sen vuoksi tuki hän Waldhausin
+kanssa yhä enemmän Christophea toisia vastaan.
+
+Mannheim, joka oli melkoisen käytännöllinen, vaikka koettikin kaikin
+voimin kuvitella, ettei hän sellainen ollut, sai sen hyvin perustellun
+aatteen, että hänen ystävänsä Christophen olisi edullista solmia
+asiansa maan silloisen edistyneimmän musikaalisen puolueen asiaan.
+
+Siinäkin, kuten enimmissä saksalaisissa kaupungeissa, oli näet n.s.
+_Wagner-Verein_, joka edusti uusia aatteita vanhoillista suuntaa
+vastaan. -- Oikeastaan ei ollut enää kovinkaan vaarallista puolustaa
+Wagneria, koskapa hänen maineensa oli jo tunnustettu ja hänen
+teoksensa merkitty kaikkien Saksan oopperain repertoaareihin. Mutta
+hänen voittonsa oli paremminkin tapahtunut väkivalloin kuin vapaasti
+myönnetty; ja pohjaltaan säilyi enemmistö yhäti itsepintaisesti
+vanhoillisena, varsinkin sellaisissa pikkukaupungeissa kuin tämä,
+joka oli jäänyt hiukan syrjään nykyaikaisista virtauksista ja joka
+eli vanhoilla kunniakkailla muistoilla. Enemmän kuin missään muualla
+vallitsi siellä saksalaisille synnynnäinen epäluulo kaikkea uutta
+kohtaan, ikäänkuin laiskuus, joka ei jaksa huolia mitään sellaista
+totta ja voimakasta, jota ei ole jo ikäpolvia märehtimällä heikonnettu.
+Se huomattiin parhaiten siitä, miten väkinäisesti kaikki sellaiset
+uudet teokset, jotka kulkivat Wagnerin henkeen, otettiin vastaan,
+joskaan ei uskallettu vastustaa itsensä Wagnerin sävellyksiä, sillä
+sehän asia oli jo ratkaistu. Niinpä olisi näillä _Wagner-Vereineillä_
+ollut sangen hyödyllinen tehtävä, jos he olisivat ottaneet sydämensä
+asiaksi puolustaa nuoria ja taiteellisesti pystyviä voimia. Ja sen
+ne tekivätkin joskus; Bruckner ja Hugo Wolf löysivät eräistä niistä
+kaikkein parhaimmat liittolaisensa. Mutta usein tukehutti mestarin
+itsekkyys hänen oppilaitaan; ja samoin kuin Bayreuthissä palveltiin
+mahdottomasti jumaloiden pelkästään yhtä ainoata olentoa, niin
+olivat Bayreuthin haaraosastotkin vain sellaisia pikku kirkkoja,
+joissa veisattiin ikuisesti messuja yhden ainoan Jumalan kunniaksi.
+Korkeintaan sallittiin sivukappaleissa loistaa niiden kaikkein
+uskollisimpien oppilaiden, jotka noudattivat kirjaimellisesti pyhiä
+uskonkappaleita ja palvelivat tomuun kumartuen tuota yhtä ainoaa,
+totista Jumalaa, hänen monine kasvoineen: musiikkia, runoutta, draamaa
+ja metafysiikkaa.
+
+Sellainen oli tämänkin kaupungin Wagner-Verein. Se noudatti
+toiminnassaan kuitenkin määrättyä järjestelmää: se pestasi mielellään
+rekryyteikseen nuoria, lahjakkaita miehiä, joista sille saattoi
+olla hyötyä; ja kauan se oli jo vaaniskellut halukkain silmin
+Christophea. Se oli kautta rantain koettanut häntä jo lähestyäkin,
+mutta Christophe ei ollut sellaisesta välittänyt, sillä hänellä ei
+ollut mitään halua liittyä mihin tahansa. Hän ei ymmärtänyt, mikä
+hiisi hänen maanmiehiään pakotti aina ryhmittymään kuin lampaat ja
+miksi he eivät koskaan voineet tehdä mitään yksin: ei laulaa, ei
+kävellä eikä juoda. Hän inhosi koko _Vereinswesen_ järjestelmää.
+Mutta yleensä hän suosi kuitenkin enemmän jotakin _Wagner-Vereiniä_
+kuin kaikkia muita _Vereinejä_: ainakin antoi tämä yhdistys silloin
+tällöin tekosyyn hyvillekin konserteille; ja vaikkei hän ollutkaan joka
+kohdassa taiteesta yhtä mieltä kuin wagnerianit, oli hän lähempänä
+heitä kuin muita musikaalisia ryhmiä. Hänestä tuntui siltä kuin hän
+olisi voinut löytää jonkin ymmärtämyskohdan itsensä ja tuon puolueen
+välillä; sillä se puolue kohteli Brahmsia ja "Brahmineja" yhtä väärin
+kuin hänkin. Christophe antoi siis esittää itsensä Wagner-Vereinille.
+Mannheim välitti asian: hän tunsi kaiken maailman. Vaikkei hän
+ollutkaan musiikkimies, oli hän _Wagner-Vereinin_ jäsenkin. Johtokunta
+oli seurannut tarkkaavasti Christophien sodankäyntiä aikakauslehden
+palstoilla. Eräät hyökkäysretket, joita Christophe oli tehnyt
+vastakkaiseen leiriin, näyttivät osoittavan, että hänellä oli vankat
+nyrkit ja että hän kelpaisi palvelukseen. Christophe oli tosin ampunut
+muutamia hävyttömiä nuolia Wagnerseuran epäjumalaakin kohti; mutta
+niitä ei oltu näkevinään; -- ja ehkäpä nämä Christophen ensimäiset ja
+vielä melkoisen vaarattomat hyökkäykset saattoi helposti ymmärtää,
+kun ajatteli, millä innolla vastapuolikin koetti nujertaa Christophen
+jo ennenkuin hän ehti ilmaista ajatuksensa paremmin. Häneltä tultiin
+siis sangen rakastettavasti pyytämään lupaa esittää eräitä hänen
+sävellyksiään seuran tulevissa konserteissa. Christophea se imarteli ja
+hän myöntyi: hän tuli _Wagner-Vereiniin_; ja Mannheimin yllyttämänä hän
+antoi merkitä itsensä sen jäseneksi.
+
+_Wagner-Vereinin_ johdossa oli siihen aikaan erityisesti kaksi
+miestä, joista toinen oli sievoisen kuuluisa kirjailijana, toinen
+orkesterinjohtajana. Kumpikin uskoivat he Wagneriin yhtä sokeasti kuin
+muhamettilainen profeettaansa. Ensinmainittu heistä, Josias Kling, oli
+sommitellut Wagner-sanakirjan, -- _Wagner-Lexikon_ -- josta saattoi
+heti paikalla löytää mestarin ajatukset _de omni re scibili_; se oli
+hänen elämänsä suurtyö. Hän osasi siitä ulkoa kokonaisia lukuja,
+aivan kuin Ranskan maalaisporvaristo ennen laususkella _La Pucellen_
+värssyjä. Josias Kling kirjoitti myöskin _Bayreuther Blätteriin_
+artikkeleita Wagnerista ja aarialaisesta hengestä. On itsestään
+selvää, että Wagner oli hänestä aarialaisuuden perityyppi; tyyppi,
+joka oli löytänyt saksalaisessa rodussa turvapaikan latinalaisen ja
+varsinkin ranskalaisen semitismin turmiollisia vaikutuksia vastaan.
+Hän julisti epäpuhtaan gallialaisen hengen joutuneen auttamattomasti
+tappiolle; mutta siitä huolimatta hän jatkoi joka päivä tuimasti
+taistelua, niinkuin tuo iankaikkinen vihollinen olisi yhä uhannut.
+Ranskassa ei hän tunnustanut löytyvän kuin yhden suurmiehen: se
+oli kreivi de Gobineau. Kling oli pieni ukko, hyvin siisti, sangen
+kohtelias, ja punasteli kuin vanhapiika. -- Toinen _Wagner-Vereinin_
+pylväs, Erich Lauber oli ollut neljänkymmenen vuoden vanhaksi erään
+kemiallisen tehtaan johtajana; sitten oli hän yhtäkkiä kääntänyt
+kelkkansa ja ruvennut orkesterinjohtajaksi. Siihen hän olikin
+lujalla tarmollaan ja myöskin rikkautensa voimalla päässyt. Hän
+oli oikea Bayreuth-fanaatikko: kerrottiin, että hän oli kulkenut
+jalkaisin Münchenistä Bayreuthiin, toivioretkeläisen töppösissä. Oli
+kummallista, että tuo mies, joka oli lukenut ja matkustellut paljon,
+koetellut monia ammattioloja ja näyttänyt aina olevansa tarmokas
+persoonallisuus, muuttui aina, kun musiikkiin koskettiin, suuren
+lauman lampaaksi; kaikki hänen omintakeisuutensa hävisi, ja hän oli
+silloin vieläpä hiukan tuhmempi kuin muut. Koska hän oli musiikkialalla
+sangen epävarma itsestään, ei hän luottanut omaan tunteeseensa, vaan
+seurasi orjallisesti joka kohdassa Bayreuthin _Kapellmeisterien_
+ja patenttitaiteilijain antamaa Wagner-tulkintaa. Kaikki kulissit
+ja moniväriset pukulaitteet, jotka ihastuttivat Wahnfriedin pikku
+hovin lapsellista ja barbaarista makua, olisi hän tahtonut jäljentää
+pienimpiinkin yksityiskohtiin asti. Hän muistutti ihailussaan noita
+Michelangelo-fanaatikkoja, jotka kopioivat häntä niin tarkoin, että
+ottivat kopioonsa yksinpä ne rappaukseen syntyneet halkeamat ja
+homepilkutkin, jotka aika oli hänen pyhiin teoksiinsa tehnyt ja sillä
+tavalla pyhittänyt vioittumatkin.
+
+Nämä kaksi herraa eivät tosin olleet liioin Christophen maun
+mukaisia; mutta he olivat maailmanmiehiä, seuraihmisiä ja kumpikin
+varsin oppineita; eikä Lauberin kanssa puheleminen ollut suinkaan
+epäintressanttia, kun vain ei jouduttu puhumaan musiikista. Lauberilla
+oli muuten jokin ruuvi irti, eikä sellainen ollut Christophesta
+yleensä kovin vastenmielistä: se oli virkistävää vaihtelua järkeväin
+ihmisten latteuden rinnalla. Christophe ei vielä tiennyt, ettei mikään
+ole kiusaavampaa kuin puuta heinää puhuva ihminen, ja että niissä,
+joita, aiheetta kyllä, "originelleiksi" sanotaan, on vielä harvemmin
+omintakeisuutta kuin koko muussa yleisön laumassa. Sillä sellaiset
+"originellit" ovat vain typeriä mielipuolia, joiden ajatus rajoittuu
+pelkkiin määrättyihin kellokoneiston liikkeisiin.
+
+Josias Kling ja Lauber olivat ensin Christophea kohtaan sangen
+suopeita, koska he toivoivat voittavansa hänet puolelleen. Kling omisti
+hänelle ylistävän artikkelin ja Lauber myöntyi seuraamaan tarkoin
+kaikkia hänen ohjeitaan esittäessään Vereinin orkesterissa hänen
+kappaleitaan. Se liikutti Christophea, mutta kovaksi onneksi turmeli
+asianomaisten huono ymmärrys heidän auliin halunsa hedelmät. Hänellä
+ei ollut kykyä kuvitella mitään erinomaisia ihmisistä pelkästään
+siitä syystä, että he häntä ihailivat. Hän oli paljon vaativa olento.
+Hän ei tahtonut itseään ihailtavan minkään sellaisen vuoksi, mitä
+hän ei ollut; ja hän piti enemmän vihollisinaan kuin ystävinä niitä
+ihmisiä jotka olivat tulleet erehdyksestä hänen ystävikseen. Niinpä
+ei hän ollutkaan yhtään kiitollinen Klingille siitä, että Kling luuli
+näkevänsä hänessä Wagnerin oppilaan ja haeskeli yhtymäkohtia hänen
+_Liediensä_ ja eräiden _Tetralogian_ osien välillä, vaikka niissä ei
+ollut muuta yhteistä kuin eräitä skaalaan kuuluvia nuotteja. Eikä hän
+ollut laisinkaan iloinen, kun näki konsertissa kappaleensa muurattuna
+kahden wagnerilaisen draamallisen kallionmöhkäleen väliin, -- ja erään
+aivan arvottoman Wagnerin-apinoitsijan sokerileivoksen viereen.
+
+Christophea alkoi piankin tässä pienessä kappelissa tukehduttaa.
+Se oli pelkkä akademia, yhtä ahdas kuin kaikki entiset, ja vielä
+suvaitsemattomampi, koska se oli nousukas taiteen alalla. Christophelta
+alkoivat kadota kuvitelmat jonkun erikoisen taidemuodon tai aatteen
+ehdottomasta arvosta. Tähän saakka hän oli luullut, että suuret
+ajatukset hiovat kaikkialle valoansa. Nyt hän huomasi, että kuinka
+aatteet koettavatkin muuttua, ihmiset pysyvät aina samoina; ja että
+ainoastaan ihmiset merkitsivät tämän maailman menossa jotakin: aatteet
+elivät omaa elämäänsä. Jos ihmiset syntyivät keskinkertaisina ja
+orjamaisina, niin nerokin muuttui keskinkertaiseksi heidän sielujensa
+läpi kulkemaan joutuessaan; ja vapautuksen huuto, joka sankarilta
+pääsee, kun hän murtaa kahleensa, muuttuu tulevissa polvissa orjuuden
+ilmausmuodoksi. -- Christophe ei voinut olla ilmaisematta näitä
+tunteitaan. Hän ei lyönyt laimin ainoatakaan tilaisuutta, milloin voi
+karata tällaisen taide-fetisismin kimppuun. Hän julisti, ettei niissä
+asioissa tarvita enää epäjumalia eikä klassikoita, ei minkäänlaisia,
+että ainoastaan sillä oli oikeus sanoa itseään Wagnerin hengen
+perilliseksi, jolla oli kyky tallata jalkoihinsa itse Wagner ja astella
+edelleen suoraa tietään, katsoen yhä eteen-, eikä koskaan taaksepäin,
+-- ainoastaan sillä, jolla oli rohkeutta antaa kaiken sellaisen
+kuolla, jonka oli aika kuolla, ja pysyä kiivaassa elämän yhteydessä.
+Klingin tyhmyys sai ärsytetyksi Christophen hyökkäykseen. Christophe
+paljasti kaikki viat ja naurettavuudet, mitä hän huomasi Wagnerissa.
+Wagnerilaiset eivät jättäneet syyttämättä häntä narrillisesta
+kateudesta heidän jumalaansa kohtaan. Christophe puolestaan ei
+epäröinyt, että nuo samat herrat, jotka nyt ylistivät Wagneria, hänen
+kuoltuaan, olisivat olleet ensimäiset tukehduttamaan hänet hänen
+eläessään: -- siinä suhteessa hän teki kuitenkin heille väärin.
+Jollakin Klingillä ja Lauberillakin oli ollut innostuksen aikansa;
+parikymmentä vuotta sitten he olivat taistelleet eturivissä; mutta,
+niinkuin ihmisistä enimmät, olivat he väsyneet keskelle tietä. Ihminen
+on yleensä niin heikko, ettei hän voi jatkaa matkaansa päästyään
+ensimäiselle vuorenpengermälle, vaan hengästyy pilalle; ylen harvoilla
+riittää keuhkoja noustakseen vielä ylemmäksi.
+
+Christophen jyrkkyys vieroitti pian hänestä uudet ystävät. Heidän
+suopeutensa oli ollut jonkinlaista kauppatarjousta: hänen olisi
+pitänyt olla heidän puolellaan, muuten eivät he häntä tukeneet; ja nyt
+huomattiin hyvinkin pian, ettei Christophe tinkisi mitään itsestään:
+hän ei pestautuisi rekryytiksi. Silloin kääntyi tuuli kohta. Se
+ylistys, jonka hän kielsi puolueen jalustalle kohottamilta suurilta
+tai pieniltä patenttijumalilta, kiellettiin nyt vuorostaan häneltä.
+Hänen sävellyksiään ei enää otettu vastaan niin hartaasti kuin ennen;
+ja eräät alkoivat jo jyrkästi paheksua, että hänen nimensä oli liian
+usein ohjelmissa. Häntä pilkattiin takanapäin, ja kritiikki ärtyi
+päivä päivältä; Kling ja Lauber olivat vaiti ja osoittivat siten
+yhtyvänsä kritiikkiin. Kuitenkin varoivat he vielä rikkomasta välejään
+Christophen kanssa: ensinnäkin siitä syystä, että Rheinin maiden
+ihmiset pitivät yleensä ratkaisun lykkäämisestä, siis ratkaisuista,
+jotka eivät ole mitään ratkaisuja, koska niillä on etuoikeutena jatkaa
+äärettömiin epämääräisiä asiantiloja; ja toiseksi sentähden, että
+toivottiin vielä voitavan tehdä hänelle, mitä vain tahdottiin: joskaan
+ei luultu enää voitavan muuttaa hänen mielipiteitään, niin ainakin
+uskottiin hänen väsyvän.
+
+Christophe ei antanut heille aikaa heidän yrityksensä toteuttamiseen.
+Jos hän milloin oli tuntevinaan, että joku oli pohjaltaan hänelle
+epäsuopea, mutta ei tahtonut sitä tunnustaa ja koetti sen sijaan
+kuvitella olevansa hänen miehiään pysyäkseen hänen kanssaan hyvissä
+väleissä, niin hän ei levähtänyt ennenkuin hän sai tuolle henkilölle
+osoitetuksi, että hän oli hänen vihollisensa. Ja kun hän eräänä iltana
+Wagner-Vereinissä huomasi vastassaan niin ulkokullatun vihollisuuden
+muurin, ettei hän enää jaksanut sitä sietää, ilmoitti hän Lauberille
+kursailematta eroavansa seurasta, Lauber ei voinut ymmärtää tästä
+mitään; ja Mannheim ryntäsi Christophen luokse ja koetti sovittaa
+asiaa. Kuullessaan hänen ensimäiset sanansa, purkautui Christophen sisu:
+
+-- Ei ei, ei, ja vielä kerran ei! Älä puhu minulle enää koko
+joukkiosta. Minä en tahdo heitä nähdä... Minä en voi, minä en välitä
+heistä enää... Olen hirveästi kyllästynyt ihmisiin; minä tuskin viitsin
+katsoa heitä kasvoihin.
+
+Mannheim nauroi sydämensä pohjasta. Hän ei ajatellut liioin, miten hän
+voisi rauhoittaa kiihtynyttä Christophea, vaan miten hän itse saisi
+iloa tästä kohtauksesta:
+
+"Tiedän kyllä, etteivät he kauniita ole; mutta sehän ei ole mikään
+uutuus; sanopas, mitä nyt oikein on tapahtunut?"
+
+-- Ei kerrassaan mitään. Minä se vain olen saanut tarpeekseni, minä...
+Niin, naura vain, pilkkaa sanojani: tietysti minä olen hullu. Viisaat
+ihmiset noudattavat logiikan ja terveen järjen lakeja. Minä en ole
+sellainen; minä olen mies, joka toimin omien vaikutusteni mukaan ja
+välittömin puuskin. Kun minuun on kasaantunut varma määrä sähköä,
+täytyy sen purkautua, maksoi mitä maksoi; ja sen pahempi muille, jos
+se polttaa heidän nahkaansa! Ja vielä pahempi minulle itselleni! Minä
+en ole luotu elämään ihmislaumassa. Tästä alkaen minä tahdon olla vain
+itseni omaisuutta.
+
+-- Et suinkaan aikone tulla toimeen ilman jotakin maailmaa? kysyi
+Mannheim. Ethän voi soittaa yksin sävellyksiäsi. Sinä tarvitset
+laulajia, laulajattaria, orkesteria, orkesterinjohtajia, yleisöä,
+kättentaputusystäviä...
+
+Christophe huudahteli:
+
+-- En tarvitse, en, en!...
+
+Mutta viimeisen sanan kuullessaan hän ryntäsi ylös:
+
+-- Ystäviä sellaiseen! Etkö jo häpeä puhua?
+
+-- En tarkoita ostettuja taputtajia (vaikka se, totta puhuen, onkin
+ainoa vielä keksitty keino, jolla saadaan näytetyksi yleisölle jonkin
+taideteoksen arvo). -- Mutta aina tarvitaan jonkinlainen apujoukko:
+pieni ryhmä, joka ympäröi tekijää ja tottelee hänen viittauksiaan.
+Siinä ovat ystävät tarpeen.
+
+-- En tarvitse ystäviä!
+
+-- Silloin sinulle vihelletään.
+
+-- Ja minä tahdonkin, että minulle vihelletään! Mannheim oli varsin
+voitonvarma.
+
+-- Sitäkään iloa ei sinulle kauan kustanneta. Sinun teoksiasi ei
+soiteta.
+
+-- Hyvä, olkoot soittamatta. Luuletko sinä, että minä välitän
+kavuta miksikään suuruudeksi? Kyllä, minä olin jo vähällä joutua
+tavoittelemaan sitäkin päämäärää... Mitä tyhmyyttä! Mielettömyyttä!
+Älyttömyyttä!... Aivan kuin tuon kaikkein alhaisimman ylpeyden
+lajin tyydyttäminen olisi kyllin suuri palkinto kaikista sitä ennen
+tehtävistä uhrauksista, -- ikävystymisestä, kärsimyksistä, töykeistä
+loukkauksista, alentumisesta, häpeällisestä myöntymisestä -- kaikesta,
+mikä on moisen kunnian hinta! Piru minut vieköön, jos annan koskaan
+sellaisten huolten enää kiusata aivojani! Ei kysymystäkään siitä
+enää! Minä en tahdo olla missään tekemisissä yleisön, yleisenä
+olemisen kanssa. Julkisuus on konnain humbuugia. Minä tahdon olla
+yksityishenkilö, ja elää itseäni ja niitä varten, joista minä pidän...
+
+-- Aivan niin, myönsi Mannheim ivallisesti. Miksipä et rupeaisi
+joksikin käsityöläiseksi. Esimerkiksi suutariksi?
+
+-- Ah, jos minä olisinkin suutari, sellainen kuin esimerkiksi tuo
+verraton Hans Sachs! huudahti Christophe. Kuinka elämä silloin olisi
+iloista ja mukavaa! Suutari arkipäivisin, -- musiikkimies sunnuntaisin
+ja ainoastaan pienessä tuttavapiirissä, omaksi ilokseni ja parin
+ystävän? Se olisi ihmisen arvoista!... -- Olenko minä hullu, hukkaan
+aikaani ja vaivaani saadakseni pelkästään ilon joutua kaikkien
+nautain tuomioiden uhriksi? Eikö ole paljoa parempi ja kauniimpi
+olla muutamien kunnon ihmisten rakastama ja ymmärtämä kuin tuhansien
+idioottien ymmärtämä, arvostelema, naperoima, imelöimä?... Ylpeyden
+ja kunnianhimon piru ei vedä minua enää koskaan nenästä: siihen saat
+luottaa!
+
+-- Sen uskon, sanoi Mannheim.
+
+Mutta hän ajatteli:
+
+-- Tunnin päästä hän puhuu aivan toisin.
+
+Ja hän jatkoi rauhassa:
+
+-- No niin, minä siis hieron jälleen sovinnot _Wagner-Vereinin_ kanssa?
+
+Christophe kohotti molemmat kätensä:
+
+-- Näin, näinkö olen kokonaisen tunnin kiusannut kurkkuani
+vakuuttaakseni sinulle juuri päinvastaista!... Ei, sanon sinulle vielä
+kerran jyrkästi, että minä en astu sinne enää jalallanikaan. Minä
+vihaan kaikkia noita _Wagner-Vereinejä_, kaikkia _Vereinejä_, kaikkia
+tuollaisia lammastarhoja, joita ihmiset tarvitsevat saadakseen pusertua
+toisiaan vastaan ja määkyä yhteen ääneen. Mene sanomaan puolestani
+noille lampaille, että minä olen susi, että minulla on hampaat, ja että
+minä en ole luotu kaluamaan heidän laitumillaan!
+
+-- Hyvä, hyvä, se heille sanotaan, myönsi Mannheim ja poistui, sangen
+ihastuneena aamuunsa. Hän ajatteli:
+
+-- Hän on hullu, aivan pähkähullu...
+
+Hänen sisarensa, jolle hän sitten heti kertoi kohtauksen, kohautti
+hartioitaan ja sanoi:
+
+-- Hulluko? Kuvittelee vain sitä nyt meille!... Hän on tyhmä, ja
+narrillisen ylpeä...
+
+
+
+
+Kuitenkin Christophe jatkoi vimmattua sotaansa Waldhausin
+aikakauslehdessä. Ei silti, että se olisi häntä huvittanut:
+arvostelu-homma ikävystytti häntä, ja hän oli jo heittämäisillään
+kaikki hiiteen. Mutta kun hänen suutansa koetettiin tukkia, niin hän
+yltyi: hän jatkoi itsepäisesti, hän ei tahtonut näyttää siltä kuin
+olisi antanut myöten.
+
+Waldhaus alkoi tulla rauhattomaksi. Niin kauan kuin hän oli
+säilynyt keskellä läimäyksiä koskemattomana, oli hän seurannut
+sotaa tyynin mielin kuin mikäkin Olympon jumala. Mutta joku viikko
+sitten näyttivät eräät lehdet kadottaneen tietoisuutensa hänen
+persoonansa loukkaamattomasta laadusta; ne keksivät käydä hänen
+kirjailija-itserakkautensa kimppuun, ja niin harvinaisen ovelasti, että
+Waldhaus olisi aivan huomannut siinä jonkun tuttavan kynnet, jos olisi
+ollut älykkäämpi. Itse asiassa nämä hyökkäilyt olivatkin Ehrenfeldin
+ja Goldenringin salakavalaa keksintöä, jolla he olivat päättäneet,
+kun eivät enää muuta neuvoa löytäneet, tehdä lopun Christophen
+polemiikeista. He laskivat oikein. Waldhaus julisti heti paikalla,
+että Christophe alkoi häntä hermostuttaa; eikä hän Christophea enää
+kannattanut. Koko aikakauslehti vaivasi siitä lähtien päätänsä
+saadakseen Christophen vaikenemaan. Mutta menepäs pistämään kuonokoppa
+koiralle, joka parhaillaan ahmii saalistaan! Kaikki, mitä hänelle
+sanottiin, ärsytti häntä kahta uhemmin. Christophe sanoi toisille, että
+he olivat akkoja, ja väitti puhuvansa kaikki, -- kaikki, mitä hänen
+velvollisuutensa oli puhua. Jos he tahtoivat potkia hänet pois, oli se
+heidän asiansa! Koko kaupunki saisi silloin tietää, että he olivat yhtä
+suuria raukkoja kuin muutkin; mutta hän puolestaan ei lähtisi lehdestä
+omasta aloitteestaan.
+
+Herrat katselivat ällistyneinä toisiinsa, ja sitten he haukuskelivat
+Mannheimia, että hän oli hankkinut mokoman hullun heidän kimppuunsa.
+Mannheim nauroi yhä vain, lupasi nolata kunnolleen Christophen, ja
+löi vetoa, että Christophe jo seuraavassa artikkelissaan sekoittaisi
+koko lailla vettä myrkkyynsä. Toiset eivät liioin häntä uskoneet;
+mutta todellisuus näytti, ettei Mannheim ollut turhaa kerskunut.
+Christophen seuraavassa kirjoituksessa ei ollut ainoaakaan solvaavaa
+huomautusta kenellekään, vaikkei se ollutkaan mikään kohteliaisuuden
+näyte. Mannheimin keino oli kovin yksinkertainen; kaikki ihmettelivät,
+etteivät he olleet ennen sitä keksineet: Christophe ei lukenut
+koskaan myöhemmin, mitä hän oli aikakauslehteen kirjoittanut; niin
+ja näin luki hän edes korrehtuureja, ja teki senkin sangen nopeasti
+ja huonosti. Adolf Mai oli monen monta kertaa tehnyt siinä suhteessa
+hänelle happamen-makeita huomautuksia: hän sanoi, että painovirhe
+vie siistin aikakauslehden arvon. Christophe ei käsittänyt tätä
+arvostelua aivan vakavasti ja vastasi, että ne, joita hän haukkuu,
+ymmärtävät kyllä asian painovirheineenkin. Mannheim käytti nyt
+hyväkseen tätä Christophen laiminlyöntiä: hän sanoi, että Christophe
+oli oikeassa, että korrehtuurin luku oli faktorin hommaa; ja hän halusi
+vapauttaa Christophen siitä kokonaan. Christophe suorastaan heltyi
+kiitollisuudesta; mutta kaikki toiset vakuuttivat hänelle yhteisestä
+sopimuksesta, että sellainen järjestely oli heillekin hyödyksi, sillä
+se säästi aikaa. Christophe jätti siis korrehtuurinsa Mannheimin
+käsiin ja pyysi häntä korjaamaan ne hyvin. Mannheim ei jättänytkään
+sitä tekemättä: se oli aivan uutta ja ihastuttavaa leikkiä. Ensin hän
+ei uskaltanut muuta kuin laimentaa joitakuita liian jyrkkiä sanoja,
+jättää pois sieltä täältä muutamia epäkohteliaita nimityksiä. Mutta
+menestys rohkaisi häntä, hän tohti pitemmälle: hän alkoi muokata toisin
+kokonaisia lauseita ja niiden ajatustakin; hän saavutti pian siinä
+ammatissa erinomaisen kätevyyden. Koko temppu oli säilyttää lauseen
+ulkonainen kuori ja sen karakteristinen muoto ja kuitenkin saada
+sillä sanotuksi aivan päinvastaista kuin Christophe oli tarkoittanut.
+Mannheim otti nähdäkseen suuremman vaivan väärentäessään Christophen
+artikkeleita kuin hänellä olisi ollut, jos hän olisi tehnyt ne itse
+kokonaan; koskaan hän ei ollut työskennellyt näin ankarasti. Mutta hän
+nauttikin tuloksesta: moni musiikkimies, jota Christophe tähän asti
+oli vainonnut myrkyllisiin sarkasmeihin saakka, aivan ällistyi, kun
+näki hänen vähitellen lauhtuvan, jopa sulavan viimein häntä suorastaan
+ylistelemäänkin. Aikakauslehti riemuitsi voitostaan. Mannheim luki
+toimitukselle yöpesunsa tulokset. Ja kaikki nauroivat kohti kurkkuaan.
+Ehrenfeld ja Goldenring sanoivat joskus Mannheimille:
+
+-- Varohan itseäsi! Sinä menet liian pitkälle!
+
+-- Ei se tee mitään, vastasi Mannheim.
+
+Ja hän jatkoi kahta innokkaammin.
+
+Christophe ei huomannut mitään. Hän pistäysi toimituksessa, jätti sinne
+artikkelinsa, ja unohti sitten koko asian. Joskus vei hän kuitenkin
+Mannheimin syrjään ja sanoi:
+
+-- Nyt minä annoin heille oikein vasten suuta, niille huijareille.
+Luepas tätä...
+
+Mannheim luki.
+
+-- No, mitäs siitä ajattelet?
+
+-- Murhaavaa, hyvä veli! Heistä ei jää kuin märkä läikkä jäljelle.
+
+-- Mitä luulet heidän nyt sanovan?
+
+-- Oh, siitä nousee hemmetinmoinen meteli!
+
+Mutta siitä ei noussut minkäänlaista meteliä. Päinvastoin: kaikki
+kasvot kirkastuivat, mikäli Christophe huomasi; ihmiset, joita hän
+vihasi, tervehtivät häntä kadulla kohteliaasti. Kerran hän tuli
+toimitukseen rauhattomana ja otsa nyrpeästi rypyssä; hän heitti
+pöydälle käyntikortin ja kysyi:
+
+-- Mitä tämä merkitsee?
+
+Kortti oli erään musiikkimiehen, jonka hän oli äskettäin haukkunut;
+mutta sen reunaan oli kirjoitettu: "_Syvimmällä kiitollisuudella_."
+
+Mannheim vastasi nauraen:
+
+-- On olevinaan pilkallinen. Christophe henkäisi helpotuksesta:
+
+-- Oh, sanoi hän, minä jo pelkäsin, että artikkelini olisi
+miellyttänyt häntä.
+
+-- Hän on vimmoissaan, virkkoi Ehrenfeld; mutta hän ei tahdo näyttää,
+että asia niin on: hän on muka yläpuolella, hän pilkkaa.
+
+-- Pilkkaako?... Se sika! äännähti Christophe, uudestaan kuohahtaen.
+Teenpä siis toisen artikkelin. Ken viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa.
+
+-- Ei ei, sanoi Waldhaus rauhattomana. Minä en luule, että hän koettaa
+pilkata. Se on nöyryyttä, hän on kunnon kristitty: kääntää toisen
+poskensa, kun lyödään toiselle.
+
+-- Sen parempi! sanoi Christophe. Oh, sellainen raukka! Kun tahtoo,
+niin saa kunnon löylyn.
+
+Waldhaus koetti sovittaa. Mutta toiset nauroivat.
+
+-- Antaa mennä... sanoi Mannheim.
+
+-- No niin... arveli silloin Waldhaus, rauhoittuen jälleen. Hiukka
+lisää ei haittaa!...
+
+Christophe lähti toimituksesta. Virkaveljet alkoivat hyppiä ilosta ja
+nauroivat haljetakseen. Kun he olivat hiukan selvinneet, sanoi Waldhaus
+Mannheimille:
+
+-- Nyt sinä kuitenkin olit joutua vähällä kiinni itse työssä... Varo
+itseäsi. Sinä panet meidät pahaan kiikkiin.
+
+-- Pyh, vastasi Mannheim, siihen on paljon aikaa, ja iloista aikaa. Ja
+sitäpaitsi: minähän hankin hänelle vain ystäviä.
+
+
+
+
+
+
+II
+
+HIEKKA HAUTAA
+
+
+
+
+Näin pitkälle oli Christophe päässyt kömpelössä yrityksessään uudistaa
+Saksan taidetta, kun kaupungin läpi sattumalta kulki ranskalainen
+näyttelijäjoukkue. Oikeastaan sopisi paremminkin sanoa, että se oli
+joukkio, sillä niinkuin tavallisesti, oli se kokoonhaalittu liuta
+köyhiä raukkoja, se tiesi mistä esille ongittuja, ja tuntemattomia
+nuoria näyttelijöitä, jotka olivat ylen tyytyväisiä mihin kohteluun
+tahansa, kunhan vain saivat hieman esiintyä. Muuan kuuluisa ja
+iäkäs näyttelijätär oli valjastanut heidät riemuvaunujensa eteen
+kiertäessään itse esiintymässä Saksassa. Ja matkustaessaan tämän
+pienen herttuakunnan pääkaupungin läpi, antoi hän nyt sielläkin kolme
+näytäntöä.
+
+Waldhausin aikakauslehdessä pidettiin tapahtumasta tavatonta melua.
+Mannheim ja hänen ystävänsä olivat perillä Parisin kirjallisesta
+ja hienon maailman elämästä, tai olivat olevinaan perillä; he
+hakivat siitä aina joutavia pikku loruja, joita he olivat kaapanneet
+parisilaisista bulevardilehdistä ja käsittäneet useinkin niin ja
+näin: he edustivat ranskalaista henkeä Saksassa. Moinen näyte riitti
+viemään Christophelta halun tutustua siihen henkeen lähemmin. Mannheim
+väsytti hänet pahanpäiväisesti Parisin-ylistyksillään. Hän oli käynyt
+siellä monta kertaa; siellä oli hänen sukuaankin: hänellä oli omaisia
+kaikissa Europan maissa; ja kaikkialla olivat ne omaksuneet kunkin maan
+kansallisuuden ja katsantokannat; tämän Abrahamin heimon jäseniä olivat
+muun muassa eräs englantilainen parooni, belgialainen senaattori,
+ranskalainen ministeri, eräs edustaja _Reichstagissa_, ja samoin muuan
+kreivi paavin hovissa. Ja vaikka he kaikki kunnioittivat yksimielisesti
+yhteistä sukujuurtaan, olivat he samalla vilpittömästi englantilaisia,
+belgialaisia, ranskalaisia, saksalaisia tai paavilaisia; sillä heidän
+ylpeytensä sanoi erehtymättä, että se maa, jonka kukin heistä oli
+valinnut, oli parempi kaikkia muita. Mannheim yksinään huvittelihe
+suvun paradoksina sillä, että piti parhaina kaikkia niitä maita,
+joihin hän ei millään tavalla kuulunut. Hän puhui siis usein
+haltioissaan Parisista; mutta kun hän ei tiennyt siitä koskaan mitään
+muuta kuin liiallisuuksia ja kun hän parisilaisten kunniaksi esitti
+heidät eräänlaisina hulluttelijoina, yöpukkeina ja rääkkyjinä, jotka
+viettivät aikansa pelkästään huvituksissa ja vallankumouksissa,
+käsittämättä koskaan elämää vakavasti, niin viehätti Christophea sangen
+vähän tuo "Vogesien takainen, byzantilainen dekadensi-tasavalta".
+Yksinkertaisessa uskossaan kuvitteli hän Parisia hieman sellaiseksi
+kuin muuan typerä piirros, jonka hän oli nähnyt erään äskettäin
+ilmestyneen saksalaisen taidekirjan nimilehdessä: etualalla oli siinä
+Notre-Damen Piru kuukistuneena kaupungin kattojen ylitse ja sen alla
+seuraava tarina:
+
+    "Insatiable vampire l'éternelle Luxure
+    Sur la grande Cité konvoite sa pâture."
+
+Kunnon saksalaisena halveksi hän noita aistillisia "welschejä"
+ja heidän kirjallisuuttaan, josta hän tunsi tuskin eräitä
+joutavanpäiväisiä narrillisuuksia, sellaisia kuin _l'Aiglon, Madame
+Sans-Gêne_ ja muutamat varietee-viisut. Se seikka, että pikkukaupungin
+keikarimaisuus sai monet sellaiset henkilöt, jotka tunnetusti olivat
+kyvyttömimpiä kiintymään taideasioihin, kiireesti ja suurella
+hälinällä tilaamaan lippuja näytäntöön, teki Christophien aivan
+välinpitämättömäksi ja halveksivaksi koko tuota ranskalaista suurta
+komediantskaa kohtaan. Hän vannoi, ettei hän vaivaisi varvastaan
+mennäkseen häntä näkemään. Ja sen valan täyttäminen kävi hänelle
+sitäkin helpommaksi, koska lippujen hinnat olivat niin valtavat, ettei
+hänellä ollut moiseen varaa.
+
+Ohjelmistossa, jonka tuo ranskalainen joukkue toi Saksaan, oli pari
+kolme klassillista kappaletta; mutta enimmäkseen oli se kyhätty kokoon
+kaikenlaisista niistä joutavista roskista, jotka ovat parhainta
+parisilaista vientitavaraa: sillä mikään ei ole kansainvälisempää
+kuin keskinkertaisuus. Näyttelijättären matkalla oli ensimäisenä
+oleva _Tosca_, jonka Christophe jo tunsi, sillä hän oli kuullut
+sen käännöksenä, ja koristettuna kaikella tuolla sievistelevällä
+rihkamalla, jolla pienet Reinin rantain teatterit aina somistelevat
+ranskalaiset teokset. Niin ollen nauroi hän nyt pilkallisesti, kun
+näki ystäviensä lähtevän teatteriin ja sanoi olevansa hyvillään,
+kun hänen ei tarvinnut mennä Toscaa uudestaan kuulemaan. Siitä
+huolimatta kuunteli hän seuraavana päivänä tarkoin korvin, kun nuo
+ystävät haltioituneina kuvailivat edellistä iltaa: hän oli vimmoissaan
+siitä, että oli riistänyt itseltään vallan väittää nyt heitä vastaan,
+kieltäytymällä menemästä näkemään tuota kaiken maailman kehumaa
+esitystä.
+
+Toisena ilmoitettiin näyteltävän _Hamlet_ ranskalaisena käännöksenä.
+Christophe ei ollut koskaan hyljännyt mitään tilaisuutta, jolloin
+pääsi näkemään jotain Shakespearen kappaletta. Shakespeare oli hänelle
+samoin kuin Beethoven ainainen ja ehtymätön elämän lähde. Hamletista
+oli hän erikoisesti pitänyt juuri siihen äskeiseen aikaan, jolloin
+hänen sielunsa oli ollut niin levoton ja täynnä kapinoivia epäilyksiä.
+Vaikka hän pelkäsikin näkevänsä kuvansa tuossa taikapeilissä, niin
+kuitenkin se häntä lumosi ja veti puoleensa; ja nyt kuljeskeli hän
+teatterin ilmoitusten ympärillä, tunnustamatta kuitenkaan, miten hän
+halusi mennä katsomaan Hamletia. Mutta hän oli niin itsepäinen, että
+kun hän kerran oli puhunut ystävilleen sillä tavoin, ei hän tahtonut
+muuttaa mielipidettään. Ja hän olisi jäänyt kotiin sinä iltana niinkuin
+edellisenäkin, ellei hän sattumalta olisi tavannut Mannheimia,
+astellessaan juuri jo suruisin mielin teatterilta päin pois.
+
+Mannheim tarttui häntä käsipuoleen, ja kertoi hänelle raivostuneen
+näköisenä, mutta samalla koirankujeisesti, että muuan vanha
+sukulaislehmä, hänen isänsä sisar, oli tulla tupsahtanut perheineen
+heille ja että heidän kaikkien täytyi nyt jäädä pitämään tulijoille
+seuraa. Mannheim itse oli koettanut livistää tiehensä; mutta isä
+ei ymmärtänyt leikkiä suku-etikettiä ja esivanhempien kunnioitusta
+koskevissa asioissa; ja kun Franzin tällä kertaa täytyi säästää
+isäänsä, sillä hän aikoi saada hänet hellittämään rahapussinsa nauhoja,
+niin oli hänen pakko antaa myöten ja luopua koko näytännön lupaamasta
+ilosta.
+
+-- Oliko teillä jo liput? kysyi Christophe.
+
+-- Perhana, erinomainen aitio; ja kaupan päällisiksi täytyy minun viedä
+se nyt -- (sinne olen juuri menossa) -- tuolle idiootti Grünebaumille,
+isän liiketoverille, että hän saa pöyhistellä siellä akka Grünebaumin
+ja tytär-ankkansa kanssa. Se on iloinen tehtävä!... Ainakin koetan
+keksiä jotakin pirunnahkaista heille sanoakseni. Mutta sehän on heistä
+sama, kunhan vain saavat pääsyliput, -- joskin heistä olisi ollut
+parempi, jos nämä liput olisivat olleet paperirahoja.
+
+Yhtäkkiä keskeytti Mannheim suu auki ja katsahti Christopheen:
+
+-- Oh!... Mutta siinähän se onkin... Sitä juuri tarvitaan!...
+
+Ja Mannheim kotkottamaan:
+
+-- Christophe, sinähän menet teatteriin?
+
+-- En.
+
+-- Kyllä, sinä menet. Minä pyydän sinulta sitä palvelusta. Sinä et voi
+kieltäytyä.
+
+Christophe ei tätä ymmärtänyt.
+
+-- Eihän minulla ole siellä paikkaakaan.
+
+-- Tässä niitä on montakin, sanoi Mannheim riemuissaan ja tunki väkisin
+hänelle aitiokortin käteen.
+
+-- Sinä olet hullu, sanoi Christophe. Entä isäsi asia?
+
+Mannheim vääntelehti naurusta:
+
+-- Hän suorastaan vimmastuu! vastasi hän. Sitten hän pyyhki silmänsä,
+ja jatkoi:
+
+-- Mutta minä vippaan häneltä jo heti huomisaamuna, ennenkuin hän vielä
+tietää tästä mitään.
+
+-- En minä tähän voi myöntyä, -- virkkoi Christophe, -- kun se kerran
+on vasten hänen mieltään.
+
+-- Sinunhan ei tarvitse tietää mitään, etkä sinä tiedä mitään; se ei
+sinuun kuulu.
+
+Christophe levitti auki kortin:
+
+-- Ja mitä minä teen kokonaisella neljänhengenaitiolla?
+
+-- Teepä, mitä tahdot. Makaa sen nurkassa, tanssi keskellä, jos tahdot.
+Kisko naisia mukaasi. Tottahan sinulla joku on? Tarpeen tullen voin
+sinulle lainata pari.
+
+Christophe ojensi kortin Mannheimille takaisin:
+
+-- Ei, aivan totta. Ota pois.
+
+-- En ilmoisna ikänä, vastasi Mannheim ja vetäytyi muutaman askelen
+päähän. Minä en voi sinua pakottaa sinne menemään, jos se on sinusta
+ikävää; mutta takaisin minä en niitä ota. Saat työntää ne uuniin, tai
+jos tahdot, sinä kunnian mies, viedä ne Grünebaumeille. Se asia ei
+minuun enää kuulu. Hyvästi!
+
+Ja Mannheim livisti pois ja jätti Christophen siihen keskelle katua
+teatteriliput kädessä.
+
+Christophe oli pahassa pulassa. Hän tunnusti kyllä itselleen, että
+soveliainta olisi ollut viedä liput Grünebaumeille. Mutta se ajatus ei
+tuntunut häntä kovin innostavan. Hän meni kotiinsa kahden vaiheilla;
+ja kun hän tuli katsoneeksi kelloa, huomasi hän, ettei ollut aikaa
+muuta kuin parhaiksi pukeutua ennen näytännön alkamista. Hänestä olisi
+ollut typerää hukata sillä tavoin lippuja. Hän ehdotti silloin, että
+äiti tulisi hänen kanssaan. Mutta Louisa sanoi menevänsä mieluimmin
+nukkumaan. Ja Christophe lähti teatteriin yksinään. Pohjaltaan hän
+iloitsi lapsellisesti tästä tapahtumasta. Ainoastaan yksi seikka oli
+hänestä ikävä: se, että hän saisi tämän ilon yksinään. Hänen tuntoaan
+ei suinkaan kaivellut se, että hän oli muka loukannut vanhempaa
+Mannheimia tai Grünebaumeja viemällä heidän aitionsa; mutta hän
+ajatteli niitä monia, jotka ehkä olisivat voineet jakaa tämän ilon
+hänen kanssaan; ajatteli, kuinka suuresti useat sellaiset nuoret
+miehet kuin hän olisivat tästä illasta nauttineet; ja hänestä oli
+tuskallista, ettei hän voinut heille sitä iloa antaa. Hän mietti
+ympäri päänsä sopivia henkilöitä, mutta ei keksinyt ketään, jonka
+olisi voinut teatteriin kutsua. Sitäpaitsi oli jo myöhä, hänen täytyi
+kiiruhtaa. Teatteriin saavuttuaan hän kulki aivan suljetun lippuluukun
+editse, jonka päälle oli kiinnitetty lappu, ettei ollut enää yhtään
+ainoaa paikkaa jäljellä. Ihmisten joukossa, jotka lähtivät teatterista
+harmissaan tyhjin toimin takaisin, huomasi hän erään nuoren tytön,
+jonka oli selvästikin hyvin vaikea poistua, niin kateellisen näköisenä
+katseli hän onnellisia sisään päässeitä. Tytön puku oli sangen koruton,
+musta; hän ei ollut kovin kookas; vartaloltaan hoikka, hieman heikon
+näköinen; Christophella ei ollut tällä hetkellä aikaa huomata, oliko
+hän ruma vai sievä. Christophe oli jo mennyt hänen ohitseen; yhtäkkiä
+hän pysähtyi, kääntyi ja kysyi enempää aprikoimatta ja työntyen aivan
+nenätysten neidin eteen:
+
+-- Eikö teillä ole paikkaa, neiti?
+
+Toinen punastui ja vastasi vieraalta murtavalla saksankielellä:
+
+-- Ei, herra.
+
+-- Minulla on aitio, jossa on tilaa niin etten tiedä, mihin panna.
+Tahdotteko tulla kanssani sinne?
+
+Tyttö punastui yhä enemmän, ja kiitti ja pyysi anteeksi, ettei voinut
+tarjoukseen myöntyä. Christophe tuli hänen kiellostaan noloksi, pyyteli
+puolestaan anteeksi ja koetti jälleen kutsua; mutta hän ei saanut
+neitiä suostutetuksi, vaikka hän selvästikin kovin halusi tulla.
+Christophe oli ylen häpeissään. Viimein päästi hän nopeasti:
+
+-- Kuulkaa, vielä on eräs keino järjestää asia, ottakaa tämä piletti,
+minä en siitä välitä, minä olen nähnyt sen jo kerran. -- (Ja Christophe
+oli pöyhkeilevinään.) Se huvittaa teitä paljon enemmän kuin minua.
+Ottakaa, se tulee hyvästä sydämestä.
+
+Nuori tyttö heltyi niin tästä tarjouksesta ja sydämellisestä tavasta,
+jolla Christophe sen teki, että hänelle tulivat melkein vedet silmiin.
+Hän sopersi kiitollisuuttaan ja väitti, ettei hän millään tavoin
+tahtonut riistää herran pilettiä.
+
+-- No niin, tulkaa sitten kanssani vain, sanoi Christophe hymyillen.
+
+Christophe näytti niin hyvältä ja suoralta, että tyttö aivan häpesi
+kieltäytymistään; ja hän vastasi hieman hämillään:
+
+-- No, minä tulen... Kiitoksia.
+
+
+
+
+He menivät sisään. Mannheimien aitio oli vastapäätä näyttämöä ja hyvin
+avonainen: siellä oli mahdotonta pysyä kätkössä. On tarpeetonta sanoa,
+ettei heidän tulonsa jäänyt huomaamatta. Christophe osoitti nuorelle
+tytölle paikan ensimäisessä tuolirivissä ja jäi itse taemmaksi, ettei
+olisi häirinnyt häntä. Tyttö istui suorana ja jäykkänä ja uskalsi
+tuskin kääntää päätänsä, niin kauhean häpeissään hän oli; hän katui
+nyt koko sydämestään, että oli myöntynyt tulemaan. Christophe tahtoi
+antaa hänelle aikaa rauhoittua ja kun hän ei sitäpaitsi tiennyt, mitä
+hänelle puhua, oli hän katselevinaan muualle. Minnepäin hän käänsikin
+silmänsä, oli hänen helppo huomata, että hänen läsnäolonsa tämän
+tuntemattoman toverin seurassa keskellä komeaa aitioyleisöä oli tehnyt
+pikkukaupungin juoruilevan väen uteliaaksi. Christophe leimautti
+vihaisia katseita niihin, jotka häntä tähystelivät; häntä raivostutti,
+että muut tahtoivat välttämättä pitää huolta hänestä, vaikkei hän
+välittänyt heistä. Hän ei ajatellutkaan, että tämä uteliaisuus
+kohdistui vielä enemmän hänen aitiotoveriinsa kuin häneen itseensä,
+ja paljoa loukkaavammalla tavalla. Christophe tahtoi nyt näyttää,
+ettei hän huolinut kerrassaan mitään siitä, mitä ihmiset sanoivat tai
+ajattelivat, ja senvuoksi kumartui hän eteenpäin ja alkoi pakinoida
+tytön kanssa. Tyttö näytti kauhistuvan niin tavattomasti sitä, että
+Christophe puhutteli häntä, ja niin onnettomalta hän näytti, kun
+hänen täytyi vastata Christophelle, saaden suustaan vaivalla tuskin
+lyhyet: "on" tai "ei", uskaltamatta edes Christopheen katsahtaa, että
+Christophen tuli hänen arkuuttaan sääli ja hän vetäytyi takaisin omaan
+aitionurkkaansa. Onneksi alkoi samassa näytäntö.
+
+Christophe ei ollut lukenut ohjelmaa eikä hän ollut välittänyt
+ottaa selvää, mitä osaa tuo suuri näyttelijätär esitti: hän oli
+noita viattomia ihmisiä, jotka menevät teatteriin katselemaan itse
+kappaletta, eivätkä näyttelijöitä. Hän ei ollut tullut aprikoineeksi,
+olisiko kuuluisa näyttelijätär nyt Ofelia vai Kuningatar; jos hän olisi
+johtunut asiaa ajattelemaan, olisi hän olettanut, että hän näyttelisi
+iäkkäämpää heistä, nimittäin Kuningatarta. Mutta seikka, jota hän
+ei olisi kuunaan voinut kuvitellakaan, oli se ihme, että tuo nainen
+näytteli _Hamletia_. Kun hän nyt näki Hamletin, kun hän kuuli tuon
+puhuvaa nukkea muistuttavan äänen, niin hän tuskin uskoi korviaan; hän
+luuli suorastaan näkevänsä unta...
+
+-- Mutta kuka, mikä tuo on? kysyi hän itsekseen puoliääneen. Eihän tämä
+toki ole...
+
+Ja kun hänen täytyi todeta, että se oli "kuitenkin" Hamlet, niin
+päästi hän pahan kirouksen, jota hänen nuori aitiotoverinsa ei onneksi
+ymmärtänyt, sillä hän oli ulkomaalainen... mutta joka sitävastoin
+ymmärrettiin erinomaisesti viereisessä aitiossa, koskapa hän heti
+paikalla sai vihaisen käskyn olla hiljaa. Hän vetäytyi taemmaksi
+aitionperukkaan saadakseen sadatella rauhassa. Hänen vihansa ei
+lauhtunut. Jos hän olisi ollut oikeudenmukainen, olisi hän jossakin
+määrin kunnioittanut taiteilijattaren valheasun aistikkuutta ja luonnon
+ja taiteen yhteistä voimanäytettä, joka salli tuon kuusikymmen-vuotiaan
+naisen esiintyä nuorukaisen puvussa, jopa näyttää siinä kauniiltakin,
+-- ainakin suopeain katselijain mielestä. Mutta Christophe vihasi
+akrobaattitemppuja ja kaikkea, mikä väärentää luontoa ja tekee sille
+väkivaltaa. Hän tahtoi, että naisen on oltava nainen ja miehen mies.
+(Se seikka ei nykyaikaan ole liioin tavallista.) Jo Beethovenin
+Leonoran lapsellinen ja hieman naurettava valhehahmo oli hänestä
+ilkeänlainen. Mutta Hamlet sellaisessa asussa: se meni hänestä jo
+yli rajojensa, se oli hänestä mielettömyys. Tehdä tuosta rotevasta
+Tanskan prinssistä, lihavasta ja kelmeästä, koleerisesta, ovelasta,
+järkevästä ja harha-aistimuksia näkevästä olennosta nainen, -- eikä
+nainenkaan: sillä nainen, joka näyttelee miestä, ei ole koskaan mitään
+muuta kuin luonnoton kummitus, -- niin, tehdä Hamletista kuohilas,
+kiero sekasikiö,... siihen vaadittiin koko nykyajan vetelyyttä, koko
+kritiikin uskomatonta typeryyttä; muussa tapauksessa ei moista mautonta
+joutavuutta olisi voitu kärsiä ainoatakaan päivää, se olisi vihelletty
+heti ulos!... Näyttelijättären ääni sai Christophen lopullisesti
+suunniltaan. Hänellä oli tuollainen laulava ja tasaisesti nakutteleva
+lausunta, tuollainen yksitoikkoinen laulukieli, joka näyttää
+Champmeslén ja Hôtel de Bourgognen päivistä saakka olevan maailman
+runottomimman kansan parhaassa suosiossa. Christophea se kiusasi niin,
+että hänen teki mieli piehtaroida maassa. Hän pyöräytti selkänsä
+näyttämöön päin, hän irvisteli ja käänsi kasvonsa aition seinään,
+aivan kuin lapsi, joka on pantu nurkkaan häpeämään. Onneksi ei hänen
+teatteritoverinsa uskaltanut häneen katsoa; sillä jos hän olisi hänet
+nähnyt, olisi hän luullut, että hän oli hullu.
+
+Yhtäkkiä jätti Christophe irvistelynsä. Hän istui liikkumatta ja
+vaiti. Hänen korviinsa oli kuulunut kaunis ja musikaalinen ääni, nuori
+naisen ääni, vakava ja suloinen. Christophe teristi korviaan. Sikäli
+kuin näyttelijätär puhui, kääntyi Christophe uteliaana tuolillaan,
+nähdäkseen, mikä lintu se noin visersi. Hän näki Ofelian. Tosin sillä
+ei ollut mitään tekemistä Shakespearen Ofelian kanssa. Se oli kaunis
+tyttö, kookas, vankka ja samalla solakka, kuin jokin kreikkalainen
+kuvanveistos, Elektra tai Kassandra. Näyttelijätär aivan pursui elämää.
+Vaikka hän kuinka koetti sulkeutua osaansa, niin säteili nuoruus ja
+riemu koko voimallaan hänen olennostaan, hänen liikkeistään, hänen
+ruskeista silmistään, jotka nauroivat vastoin hänen tahtoaankin. Ja
+niin suuri on kauneuden voima, että Christophe, joka äsken oli ollut
+armottoman kylmä koko Hamletin tulkinnalle, ei nyt enää ollenkaan
+johtunut suremaan, ettei Ofelia millään tavoin muistuttanut sitä
+kuvaa, joka hänellä oli Ofeliasta; ja Christophe uhrasi arvelematta
+entisen mielikuvansa. Tiedottomasti itseään pettäen, niinkuin helposti
+kiihtyvät ihmiset aina, löysi hän nyt suorastaan elävän totuuden
+tuossa nuorekkaassa hehkussa, joka paloi esiintyjän neitseellisen
+sydämen pohjalla, puhtaan ja ajatuksiltaan epätietoisen. Mutta
+suurimpana hurmauksen syynä oli hänen lumoava äänensä; se oli puhdas,
+lämmin ja pehmeä kuin sametti: jokainen sana soi kuin kaunis akordi;
+tavujen ympärillä tanssi aivan kuin ajuruohon tai metsämintun tuoksu,
+Etelä-Ranskan naurava sävy ponnahtelevina rytmeinä. Kummallinen näky:
+Ofelia Arlesin mailta. Näyttelijätär toi mukanaan hieman kultaista
+aurinkoaan ja huimaa mistraliaan.
+
+Unohtaen kokonaan aitiotoverinsa oli Christophe nyt siirtynyt hänen
+rinnalleen etumaiselle tuoliriville; hän katseli katsomistaan kaunista
+näyttelijätärtä, jonka nimeä hän ei tiennyt. Mutta yleisö ei suinkaan
+ollut tullut kuuntelemaan tuntematonta eikä välittänyt hänestä
+laisinkaan. Se ei taputtanut käsiään muulloin kuin nais-Hamletin
+puhuessa. Silloin Christophe ärjähteli ja hänen huuliltaan pääsi:
+"Aasit!" -- niin hiljaisella äänellä, että se kuului kymmenen metrin
+päähän.
+
+Vasta kun väliverho oli laskeutunut, muisti hän teatteritoverinsakin;
+ja kun hän näki tytön yhä yhtä hämillään kuin ennen, niin ajatteli hän
+hymyillen, kuinka hänen oma eriskummainen käytöksensä oli mahtanut
+häntä peljästyttää. -- Eikä Christophe erehtynyt siinä: tuota nuorta
+tyttöä, jonka sattuma oli tuonut muutamaksi lyhyeksi tunniksi
+Christophen lähistölle, vaivasi näet melkein sairaalloinen arkuus:
+ainoastaan se seikka, että hän oli tänä iltana ollut poikkeuksellisen
+haltioitumisen tilassa, oli saanut hänet niin rohkeaksi, että hän
+myöntyi Christophen kutsuun. Tuskin oli hän siihen suostunut, niin
+hän toivoi jo kaikin mokomin, että pääsisi aitiosta pois, keksisi
+jonkin tekosyyn paetakseen. Asia muuttui kahta kamalammaksi, kun hän
+huomasi olevansa yleisön uteliaisuuden uhrina; ja hänen tuskansa kasvoi
+kasvamistaan sikäli kuin hän kuuli selkänsä takaa -- (taakseen ei hän
+tohtinut vilkaistakaan) seuratoverinsa julmat sadatukset ja kiukkuiset
+ärähtelyt. Hän odotti Christophelta mitä tahansa; ja kun Christophe
+tuli istumaan hänen viereensä, oli hän hyytyä kauhusta; niitähän tuon
+miehen päähän vielä pistäisikään? Hän olisi tahtonut vaipua kymmenen
+syltä maan alle. Hän vetäytyi vaistomaisesti kauemmaksi; häntä peloitti
+koskettaakin Christopheen.
+
+Mutta koko hänen pelkonsa haihtui heti, kun hän väliajalla kuuli
+Christophen sanovan lauhkealla äänellä:
+
+-- Minä olen hyvin epämiellyttävä naapuri, eikö niin? Antakaa minulle
+anteeksi.
+
+Silloin katsoi tyttö Christopheen ja näki saman ystävällisen hymyn,
+joka oli saanut houkutelluksi hänet teatteriin.
+
+Christophe jatkoi:
+
+-- Minä en voi salata, mitä ajattelen... Mutta tämä oli liian
+inhoittavaa!... Tuo nainen, vanha muori!...
+
+Ja Christophe irvisti uudestaan inhosta.
+
+Tyttö hymyili, ja sanoi aivan hiljaa:
+
+-- Kuitenkin se oli kaunista.
+
+Christophe huomasi hänen puhuvan murteellisesti saksaa, ja kysyi:
+
+-- Oletteko ulkomaalainen?
+
+-- Kyllä, vastasi tyttö.
+
+Christophe katsahti hänen vaatimatonta pukuaan:
+
+-- Opettajatarko? kysyi hän. Toinen punastui ja vastasi:
+
+-- Niin.
+
+-- Mistä ulkomailta? Tyttö vastasi:
+
+-- Minä olen ranskalainen. Christophe teki hämmästyneen liikkeen:
+
+-- Ranskalainen? En olisi sitä koskaan uskonut.
+
+-- Miksikä ette? kysyi toinen arasti.
+
+-- Te... te olette niin... vakava! vastasi Christophe.
+
+(Tytöstä tämä ei ollut aivan suuri kohteliaisuus.)
+
+-- On niitä Ranskassakin sellaisia, vastasi hän kovin hämillään.
+
+Christophe katsahti hänen rehellisiä pikku kasvojaan, kaarevaa
+otsaa, pientä, suoraa nenää, hienoa leukaa, kihahtavia poskia ja
+kastanjanruskeaa tukkaa. Mutta hän ei häntä nähnyt: hän ajatteli tuota
+kaunista näyttelijätärtä. Hän toisti:
+
+-- Kummallista, että te olette ranskalainen!... Todellakin, olette
+samasta maasta kuin Ofelia? Sitä ei voisi uskoa.
+
+Hetken vaiti oltuaan Christophe lisäsi:
+
+-- Kuinka hän on kaunis!
+
+Hän ei yhtään huomannut, että hän ikäänkuin vertaili siten toisiinsa
+vierustoveriaan ja tuota näyttelijätärtä ja oli ensinmainitulle
+epäkohtelias. Tyttö ymmärsi sen heti; mutta hän ei ollut siitä
+millänsäkään: sillä hän oli aivan samaa mieltä kuin Christophe. Nyt
+koetteli Christophe saada häneltä joitakin tietoja näyttelijättärestä;
+mutta tyttö ei hänestä tiennyt mitään; näki, ettei hän ollut juuri
+perillä teatteriasioista.
+
+-- Teistä on kai hauskaa kuulla vähän ranskaa? kysyi Christophe.
+
+Christophe laski muka leikkiä, mutta se sattui oikeaan kohtaan.
+
+-- Ah, äännähti tyttö niin vilpittömästi, että Christophea hämmästytti;
+se tuntuu niin hyvältä! Minua tukahuttaa täällä.
+
+Christophe katseli häntä nyt tarkkaavammin: tyttö puristi sormiansa
+nyrkkiin ja näytti vaivatulta. Mutta sitten ajatteli tyttö pian, että
+ehkäpä hänen sanansa loukkasivat Christophea, ja silloin hän jatkoi:
+
+-- Oh, anteeksi, en tiedä oikein, mitä puhelen. Christophe purskahti
+nauruun:
+
+-- Älkää joutavaa puolustelko! Te olette aivan oikeassa. Ei tarvitse
+olla ranskalainen, muutenkin täällä tukehtuu. Puh!
+
+Christophe kohautti hartioitaan ja veti henkeä sisäänsä.
+
+Mutta tyttöä hävetti, että hän oli niin paljastanut tunteitaan,
+ja siitä alkaen hän oli vaiti. Lisäksi hän oli huomannut, että
+vierusaitioista kuunneltiin tarkkaan heidän pakinaansa; ja myöskin
+Christophe huomasi sen raivokseen. He keskeyttivät siis; ja
+odottaessaan väliajan loppumista meni Christophe ulos teatterin
+lämpiöön. Tuon tytön sanat soivat yhä hänen korvissaan; mutta kuitenkin
+hän oli hajamielinen: Ofelian kuva häilyi hänen sielussaan. Seuraavien
+näytösten aikana se valtasi hänet aivan täydellisesti; ja kun kaunis
+näyttelijätär joutui viimein mielipuoli-kohtaukseen, rakkauden ja
+kuoleman haikeihin lauluihin, sai hänen äänensä niin liikuttavan
+sävyn, että se suorastaan järkytti Christophea: Christophe tunsi, että
+hän purskahtaisi itkeä ulisemaan kuin koiranpenikka. Hän vimmastui,
+että hän oli muka niin heikko -- (sillä hän ei hyväksynyt sitä, että
+oikea taiteilija itkee), -- ja kun hän ei tahtonut joutua naurun
+esineeksi, lähti hän yhtäkkiä aitiosta tiehensä. Teatterin käytävä ja
+lämpiö olivat tyhjät. Huomaamatta minne oikein aikoi, laskeutui hän
+kiihdyksissään alas teatterin portaita ja meni ulos. Hänen piti saada
+hengittää yön kylmää ilmaa, harppailla pimeitä ja melkein autioita
+katuja. Hän huomasi viimein seisovansa erään kanavan reunalla, nojaten
+kaiteeseen ja katsellen hiljaiseen veteen, jossa kaasulyhtyjen
+valovälkkeet varjojen keskellä läpättivät. Samanlainen oli hänen
+sielunsakin: se oli tumma ja värisevä; hän ei voinut erottaa siinä
+muuta kuin suuren ilon, joka hyppelehti pinnalla. Tornikellot löivät.
+Hänen oli mahdotonta nyt palata teatteriin ja kuunnella kappaletta
+loppuun. Nähdä Fortinbrasin voittoa? Ei, se ei häntä houkutellut...
+Mokomakin voitto! Kukapa kadehtisi voittajaa? Kuka tahtoisi olla hän,
+jonka kaikki julman ja naurettavan elämän villit voimat ovat saaneet
+kouriinsa? Koko teos on kauhea syytös elämää vastaan. Mutta siinä
+kuohuu kuitenkin sellainen elämän voima, että suru muuttuu riemuksi ja
+katkeruus juovuttaa...
+
+Christophe meni kotiinsa ajattelematta enää tuota tuntematonta nuorta
+tyttöä, jonka hän oli jättänyt aitioon ja jonka nimeä hän ei edes
+tiennyt.
+
+
+
+
+Seuraavana aamuna lähti hän tapaamaan näyttelijätärtä, erääseen
+kolmannenluokan pikku hotelliin, johon impressaario oli määrännyt hänet
+ja hänen toverinsa, kun taas maailmankuulu näyttelijätär oli asettunut
+kaupungin komeimpaan hotelliin. Christophea pyydettiin astumaan
+pieneen, huonossa kunnossa olevaan saliin, jossa vetelehti vielä avatun
+pianon kannella aamiaisen tähteitä, hiusneulain ja repeytyneitten,
+epäsiistien nuottivihkojen rinnalla. Viereisessä huoneessa lauloi
+Ofelia täyttä suuta, aivan kuin lapsi, joka iloitsee saadessaan
+pitää kovaa ääntä. Kun hänelle ilmoitettiin, että oli tullut vieras,
+keskeytti hän hetkeksi laulunsa ja kysyi iloisella äänellä, ja niin
+kovalla, että voi arvata, ettei hän ollenkaan välittänyt, vaikka se
+kuuluikin seinän toiselle puolelle:
+
+-- Mitä se herra tahtoo? Mikä hänen nimensä On?... Christophe...
+Christophe mikä?... Christophe Krafft?... Sepäs on vasta nimi!
+
+(Näyttelijätär toisti pari kolme kertaa tuon nimen, tärisyttäen
+tavattomasti r-kirjainta.)
+
+-- Sehän on kuin kirous...
+
+(Ja sitten päästi hän erään kirouksen.)
+
+-- Onko hän nuori vai vanha?... Miellyttävä...
+
+-- No hyvä on, minä menen.
+
+Ja hän lauloi jälleen:
+
+-- Ei mikää suloisempaa kuin lempeni lie...
+
+Ja laulaessaan hän kolusi huoneessaan ja sadatteli etsien norsunluista
+kampaansa, joka oli hukkunut keskelle yleistä sekamelskaa. Viimein
+tuli hän kärsimättömäksi ja alkoi kiukutella ja temmeltää. Vaikkei
+Christophe nähnyt häntä, kuvitteli hän kaikkia hänen liikkeitään ja
+huitomisiaan seinän takana ja nauroi itsekseen makeasti. Viimein kuuli
+hän lähestyvät askelet, ovi lensi voimalla auki; ja Ofelia ilmestyi
+hänen eteensä.
+
+Hän oli puolipukimissaan, yllänsä kampausviitta, jota hän puristi
+kiinni vyötäröiltä, paljaat käsivarret näkyivät laajoista hihansuista,
+tukka oli huonosti koottu, kiharoita heilui silmillä ja poskilla.
+Hänen kauniit, ruskeat silmänsä nauroivat, suu nauroi, posket
+nauroivat, pieni kuoppa leuassakin näytti nauravan. Kauniilla ja
+syvänsoivalla äänellä hän pyysi anteeksi, mutta ei kovinkaan paljoa,
+että hän näyttäytyi tällaisena. Hän tiesi, ettei siinä ollut mitään
+anteeksi pyytämistä, vaan että vieras olisi siitä hänelle ainoastaan
+kiitollinen. Hän luuli Christophea joksikin sanomalehtimieheksi,
+joka oli tullut häntä haastattelemaan. Mutta hän ei suinkaan ollut
+pettynyt, kun Christophe sanoi tulleensa vain omaksi ilokseen ja
+sentähden, että hän ihaili häntä; näyttelijätär päinvastoin siitä
+ihastui. Hän oli hyvä tyttö, helläsydäminen ja miellytyshaluinen;
+eikä hän koettanutkaan salata: Christophen vierailu ja ihailu tekivät
+hänet ylen onnelliseksi: -- (hän ei ollut, vielä liioin turmeltu
+imarruksilla). -- Hän oli kaikissa liikkeissään, koko käytöksessään ja
+yksinpä pikku turhamaisuudessaan ja lapsellisessa viehätyshalussaankin
+niin luonnollinen, ettei hän joutunut yhtään hämilleen. He olivat
+kohta aivan kuin vanhoja ystäviä. Christophe solkkasi hiukan ranskaa,
+näyttelijätär jonkun sanan siansaksaa: tunnin kuluessa kertoivat he
+toisilleen jo kaikki salaisuutensa. Näyttelijätär ei ajatellutkaan,
+että Christophe oli ollut hänen luonaan jo niinkin kauan. Tuo terve
+ja iloinen, älykäs ja hyväsydäminen Etelän nainen, joka oli kuolla
+ikävään keskellä ahdasjärkisiä tovereitaan ja täällä vieraassa maassa,
+jonka kieltä hän ei osannut ja jossa ei ollut hänelle ominaista
+iloa, oli nyt onnellinen, kun löysi puhetoverin. Mitä Christopheen
+tulee, hänestä tuntui kuvaamattoman hyvältä tavata tämä Ranskan vapaa
+tyttö, joka uhkui kansanomaista raikkautta, keskellä kaupunkinsa
+ahdasmielisiä ja kieroja pikkuporvareita. Hän ei tuntenut vielä
+tällaisten luonteiden pintapuolisuutta, ei tiennyt, ettei heillä,
+päinvastoin kuin saksalaisilla, ole päässä eikä sydämessä koskaan juuri
+enempää kuin mitä he näyttävät, -- usein ei senkään vertaa. Mutta joka
+tapauksessa oli näyttelijätär nuori ja elävä olento, hän sanoi suoraan
+ja peittelemättä, mitä ajatteli; hän arvosteli kaikkea vapaasti,
+raikkain ja selkein silmin; hänen läheisyydessään tunsi hieman hänen
+kotimaansa mistralia, joka lakaisee pois kaikki usvat. Hän oli
+lahjakaskin. Vaikkei hänellä ollutkaan sivistystä eikä ajattelukykyä,
+niin aavisti hän heti paikalla ja koko sydämellään kaiken, mikä
+oli kaunista ja hyvää, tunsi sen niin, että tuli vilpittömästi
+liikutetuksi; ja tuokion päästä hän nauroi taas kohti kurkkua. Tosin
+hän oli koketti, hän veikeili silmillään, hänestä ei ollut suinkaan
+vastahakoista näyttää hiukan paljaita käsivarsiaan ja poveaan
+kampausröijyn raosta: hän olisi mielellään vääntänyt Christophen pään
+sekaisin; mutta sen teki hän pelkästään vaistosta. Siinä ei ollut
+mitään laskelmaa; vielä mieluisempaa oli hänestä nauraa, jutella
+iloisesti, olla hyvä toveri, "hyvä poika, ilman mutkia ja koukkuja".
+Hän kuvaili Christophelle teatterielämän pikku varjopuolia, toveriensa
+typerää kateellisuutta, Jezabelin, -- (sillä nimellä kutsui hän suurta
+näyttelijätärtä). -- rettelöimisiä, -- kuinka tuo suuruus ei tahtonut
+antaa hänen päästä loistamaan. Christophe puolestaan uskoi hänelle
+harminsa saksalaisiin nähden: näyttelijätär taputti silloin käsiään
+ja yhtyi riemuiten samaan virteen. Hän oli kyllä hyvä eikä tahtonut
+puhua pahaa kenestäkään; mutta se ei kuitenkaan estänyt häntä sitä
+tekemästä; ja vaikka hän syyttikin itseään häijyydestä, jos hän ilkkui
+jollekulle, purki hän eräitä henkilöitä kohtaan hulluttelevana virtana
+kaiken Etelä-Ranskan ihmisille ominaisen veitikkamaisen huumorinsa
+ja realistisen huomiokykynsä: sitä hän ei voinut vastustaa, ja niin
+piirsi hän nopeasti ja sattuvin sanoin monia muotokuvia. Sitten nauroi
+hän iloisesti, vaalein huulin, jotka silloin näyttivät hänen pikku
+pedon hampaansa; ja tummain piirien ympäröimät silmät säkenöivät hänen
+ihomaalin kelmentämissä kasvoissaan.
+
+Yhtäkkiä huomasivat he, että he olivat puhelleet jo toista tuntia.
+Christophe ehdotti Corinnelle -- (se oli näyttelijättären teatterinimi)
+-- että hän saisi tulla noutamaan Corinnea iltapuolella ja lähteä
+näyttelemään hänelle kaupunkia. Corinnesta oli ajatus ihastuttava; ja
+he sopivat, että he tapaisivat toisensa heti päivällisen jälkeen.
+
+Määrätyllä hetkellä Christophe tuli sitten hotelliin. Corinne istui
+pienessä salissa, lukien ääneen jotakin vihkoa, joka oli hänellä
+kädessä. Hän otti Christophen vastaan iloista naurua loistavin silmin,
+mutta ei kuitenkaan keskeyttänyt lukuaan ennenkuin oli lopettanut
+lauseen. Sitten hän viittasi Christophea istumaan viereensä sohvaan:
+
+-- Asettukaa tuohon, älkääkä jutelko mitään, sanoi Corinne; minä
+silmäilen vielä rooliani. Siihen menee noin neljännestunti.
+
+Corinne veti vihkoon sanain alle kynnellään viivoja ja luki hyvin
+nopeasti ja hutiloiden, aivan kuin pikku tyttö, jolla on kiire.
+Christophe tarjoutui kuulustelemaan hänen läksyään. Corinne antoi
+hänelle vihkonsa, ja nousi aina ylös vastaamaan. Hän änkytteli, tai
+aloitti kolme neljä kertaa uudestaan melkein jokaisen lauseen lopun,
+ennenkuin pääsi seuraavaan. Hän pudisti päätään osaansa lausuillessaan,
+ja hänen tukkaneulansa lensivät sinne tänne permannolle. Kun jokin
+sana ei mitenkään tahtonut tarttua hänen muistiinsa, kiukustui hän
+kuin huonosti kasvatettu lapsi; joskus pääsi hänen suustaan soma
+kirous, tai karkeanlainenkin sana, -- eräs hyvinkin karkea ja aivan
+lyhyt, jolla hän haukkui itseään. -- Christophe hämmästyi, kuinka
+lahjakas ja lapsellinen hän oli yhtaikaa. Corinne saattoi löytää
+aivan moitteettoman ja liikuttavan sanonnan; mutta keskellä ajatusta,
+jossa hän näytti jo purkavan koko sielunsa, saattoi hän ladella
+joukon sanoja aivan ilmeettömästi. Hän lasketteli läksyään aivan kuin
+pikku papukaija, välittämättä, mitä se sisälsi: silloin tuli siitä
+hassunkurista puuta heinää. Hän ei ollut siitä milläänkään; kun hän sen
+huomasi, nauroi hän katketakseen. Viimein hän sanoi: "Piisaa!", tempasi
+vihkon Christophen käsistä, lennätti sen salin toiseen nurkkaan, ja
+julisti:
+
+-- Väliaika! kello soi!... Mennään nyt kävelemään!
+
+Christophe oli hiukan rauhaton hänen näyttämötyöstään ja kysyi
+tunnollisena kuin ainakin: -- Luuletteko, että tosiaan nyt osaatte?
+Corinne vastasi varmasti:
+
+-- Kyllä. Mutta kuiskaaja, mitä varten hän sitten on olemassa?
+
+Sitten hän meni huoneeseensa pistämään hattua päähänsä. Odottaessaan
+istui Christophe pianon ääreen ja heläytti muutamia akordeja. Corinne
+huusi viereisestä huoneesta:
+
+-- Oh, mitä tuo on? Soittakaa vielä! Sehän on kaunista!
+
+Ja hän tuli takaisin, sovitellen neulalla kiinni hattua tukkaansa.
+Christophe jatkoi. Kun hän lopetti, pyysi Corinne häntä soittamaan
+vielä. Corinne haltioitui, hän jakeli silloin runsaasti sellaisia
+pieniä, veikeitä ihastuksen huudahduksia, jotka ranskattarilta
+lähtevät niin helposti, olipa sitten kysymyksessä _Tristan_ tai kuppi
+suklaata. Christophe nauroi: tällainen ihastuksen ilmaisu oli hauskaa
+saksalaisten valtavien, pilviäpiirtävien ja jyhkeäin huudahdusten
+rinnalla. Molemmat ylistykset olivat liioittelua: toinen koetti
+tehdä lelusta vuoren, toinen vuoresta lelun; kumpikin olivat ne yhtä
+naurettavia; mutta tällä kertaa tuntui Christophista hauskemmalta se
+niistä, joka tuli hänelle miellyttävästä suusta. -- Corinne tahtoi
+tietää, mitä hän soitti; ja kun hän sai kuulla, että hän soitti omia
+kappaleitaan, niin hän oikein kirkaisi. Christophe oli kyllä sanonut jo
+hänelle tänä aamuna olevansa säveltäjä, mutta Corinne ei ollut tullut
+sitä ollenkaan huomanneeksi. Nyt istahti Corinne hänen viereensä ja
+pyysi häntä soittamaan kaikki, mitä hän oli säveltänyt. Kävelyretki
+unohtui kokonaan. Se ei ollut suinkaan mitään pelkkää kohteliaisuutta
+Corinnen puolelta: hän suorastaan jumaloi musiikkia, ja jos hänen
+oppinsa sillä alalla olikin vähäinen, korvasi sen ihmeellisen hyvä
+vaisto. Ensin ei Christophe käsittänyt häntä vakavasti, vaan soitti
+hänelle muutamia kaikkein yksinkertaisimpiaan. Mutta kun hän sattumalta
+osui soittamaan katkelman, josta hän itse erikoisesti piti, niin
+huomasi hän, että Corinnekin piti juuri siitä, vaikkei Christophe
+ollut siitä mitään hänelle puhunut; hän hämmästyi ja tuli iloiseksi.
+Ja silloin sanoi Christophe, naiivin kummastuneena kuin yleensä
+saksalaiset, kun kohtaavat musiikkia hyvin ymmärtävän ranskalaisen:
+
+-- Sepä omituista. Teillähän on hyvä maku. Koskaan en olisi sitä
+uskonut...
+
+Corinne nauroi hänelle vasten kasvoja.
+
+Nyt huvittelihe Christophe valitsemalla yhä vaikeatajuisempia
+kappaleita, nähdäkseen, miten pitkälle Corinne jaksaisi häntä
+seurata. Mutta näyttelijätär ei tuntunut säikkyvän uskalletuintakaan
+omintakeista; ja kun Christophe soitti erään erikoisen omituisen
+melodiansa, jonka taiteellisuutta hän muuten oli jo alkanut epäillä,
+koska hän ei ollut saanut Saksassa ketään sitä hyväksymään, niin
+kuinka hän hämmästyikään, kun Corinne pyysi häntä soittamaan sen
+vielä uudestaan, ja nousi sitten ylös ja lauloi koko sävellyksen
+ulkomuistista, erehtymättä juuri ainoassakaan kohdassa Christophe
+käännähti hänen puoleensa ja tarttui kiihkeästi hänen käsiinsä:
+
+-- Mutta tehän olette musiikki-ihminen! huudahti hän.
+
+Corinne purskahti nauruun ja selitti, että hän oli alkanut
+näyttämöuransa laulajattarena, eräässä maaseutuoopperassa, mutta muuan
+turneella kiertävä impressaario oli huomannut hänen taipumuksensa
+puhenäytelmään ja johtanut hänet sille alalle. Christophe julisti:
+
+-- Mikä vahinko!
+
+-- Kuinka niin? vastasi Corinne. Onhan näyttämörunouskin musiikkia.
+
+Corinne antoi Christophen selittää _Lied_-sävellystensä sisällön;
+Christophe lausui hänelle sanat saksaksi ja Corinne toisti niitä
+apinamaisen helposti, matkien sanoja lausuessaan yksinpä Christophen
+suupielten ja silmien rypistyksiäkin. Kun hänen sitten oli laulettava
+ne ulkoa, teki hän hassunkurisia virheitä, ja milloin hän ei enää
+muistanut sanoja, keksi hän toisia omasta päästään, sellaisia
+barbaarisia kurkkuäänteitä, että he molemmat nauroivat kilpaa.
+Corinne ei väsynyt soitattamaan Christophella eikä Christophe hänelle
+soittamaan ja kuulemaan hänen kaunista ääntänsä, jossa ei tuntunut
+rahtuakaan ammattitemppuja ja joka tuli hieman nielusta, aivan kuin
+pikku tytön ääni, mutta jossa oli kuitenkin eräänlaista nuorekkaan
+hentoa ja liikuttavaa. Corinne kertoi Christophelle yleensä kaikki,
+mitä hän ajatteli. Joskaan hän ei voinut selittää, miksi hän ei
+jostakin asiasta pitänyt tai mistä syystä hän siitä piti, niin hänen
+arvostelussaan piili kuitenkin aina selvä syy. Kummallista: kaikkein
+vähimmin miellyttivät häntä sellaiset teokset, joita Saksassa pidettiin
+klassillisina, ja parhaimpina: hän lausui kyllä niistä jonkin
+kohteliaisuuden, mutta saattoi huomata, etteivät ne puhuneet hänelle
+mitään. Kun hänellä ei ollut musikaalista sivistystä, ei hänellä
+ollut sitä iloa, jonka _jo ennen kuultu_ vaistomaisesti amatööreille,
+jopa taiteilijoillekin tuottaa, ja pakottaa heidät itsensä useinkin
+kopioimaan tiedottomasti tuota ennen kuultua tai pitämään jossakin
+uudessa teoksessa juuri sellaisista muodoista tai kaavoista, joista
+he ovat pitäneet jo entisissä sävellyksissä. Yhtä vähän oli hän
+taipuisa saksalaiseen meloodiseen sentimentalisuuteen; (tai ainakin
+oli hänen sentimentaalisuutensa toista laatua; eikä Christophe
+tuntenut vielä sen huonoja puolia); Corinne ei haltioitunut laisinkaan
+sellaisista hieman väljähtyneistä ja hempeistä kappaleista, joita
+Saksassa pidettiin hyvinä; hän ei huomannut yhtään erästä Christophen
+vähäpätöisintä _Liediä_, -- sävelmää, jonka hän itse oli jo aikonut
+polttaa, sentähden, että hänen ystävänsä puhuivat alinomaa vain siitä,
+hyvillään, kun voivat kehuskella hänelle jotain hänen tuotettaan.
+Corinnen dramaattinen vaisto sai hänet pitämään parhaina niitä
+melodioita, jotka kuvasivat selvästi todellista intohimoa: niille jo
+hänen oma luonteensa antoi suurimman arvon. Sitävastoin hän ei jättänyt
+ilmaisematta, etteivät eräät harmoniain särmikkyydet, jotka näyttivät
+olevan Christophelle ominaisia, olleet hänestä juuri mieluisia:
+Corinnea töykäisi, kun hän joutui sellaisiin kohtiin, hän keskeytti ja
+kysyi "oliko tämä tosiaan niin". Kun Christophe vastasi, että oli, niin
+Corinne koetti hypähtää vaikean paikan ylitse, mutta kuitenkin hänen
+suussaan näkyi moittiva nyrpistys, jonka Christophe kyllä huomasi.
+Joskus tahtoi hän hypätä ylitse kokonaisen tahdin. Silloin Christophe
+soitti sen uudestaan pianolla ja kysyi häneltä:
+
+-- Ettekö pidä tästä? Corinne nyrpisti nenäänsä.
+
+-- Se on väärä, vastasi Corinne.
+
+-- Eipäs ole, sanoi Christophe nauraen, se on aivan oikea.
+Ajatelkaapas, mitä se sanoo. Eikö se ollut aivan _tämän_ mukaista?
+
+(Ja Christophe viittasi sydämeensä.)
+
+Mutta Corinne pudisti päätänsä:
+
+-- Ehkä; mutta se on väärä, täällä nimittäin.
+
+(Corinne vetäisi itseään korvasta.)
+
+Samoin oli Corinne ällistynyt saksalaisen deklamatoorisen äänen
+korkeista ponnahduksista:
+
+-- Minkätähden hän nyt huutaa niin? kysyi hän. Onhan kertoja yksin.
+Ettekö pelkää, että naapurit kuulevat? Tuntuu kuin... (Anteeksi,
+ettehän te suutu?)... tuntuu kuin hän huutaisi venhettä salmen takaa.
+
+Christophe ei suuttunut; hän nauroi sydämensä pohjasta ja ymmärsi,
+että huomautuksissa oli jotain totta. Ne hauskuttivat häntä; kukaan
+ei ollut hänelle tehnyt sellaisia ennen. He olivat yhtä mieltä
+siitä, että laulettu sana väärentää usein luonnollisen sanan aivan
+kuin suurennuslasi. Corinne pyysi Christophea kirjoittamaan musiikin
+erääseen kappaleeseen, jossa hän halusi puhua orkesterin säestyksellä,
+laulaen ainoastaan siellä täällä jonkun ajatuksen. Christophe innostui
+heti tähän aatteeseen, ottamatta huomioon näyttämöllisiä vaikeuksia,
+sillä hän luuli Corinnen musikaalisen äänen jaksavan ne voittaa; ja he
+rakentelivat kaikenlaisia tuulentupia.
+
+Kello oli melkeinpä viisi, kun he viimein muistivat, että olisi ollut
+lähdettävä kävelemään. Siihen vuodenaikaan tuli pimeä varhain. Nyt ei
+kävely enää voinut tulla kysymykseenkään. Illemmalla oli Corinnella
+teatteriharjoitus; niihin ei ketään syrjäisiä saanut tulla. Corinne
+vaati Christophea lupaamaan, että hän tulisi hotelliin seuraavana
+päivänä iltapuolella; silloin he lähtisivät aiotulle kävelyretkelle.
+
+
+
+
+Seuraavana päivänä oli uudistua sama musiikkiin unohtuminen. Christophe
+tapasi Corinnen kuvastimen ääressä, kiivenneenä istumaan korkealle
+tuolille, riiputtaen jalkojaan; hän koetteli peruukkia päähänsä.
+Huoneessa oli myöskin Corinnen pukijatar ja muuan kaupungin kähertäjä,
+jolle Corinne antoi neuvoja, miten hän tahtoi ylemmäksi erään
+hiuskiehkuransa. Katsellen kuvastimeen huomasi hän Christophen, joka
+hymyili hänen selkänsä takana: Corinne näytti hänelle kuvastimesta
+kieltään. Kähertäjä poistui peruukkeineen, ja Corinne kääntyi
+Christopheen päin:
+
+-- Hyvää päivää, ystäväni! sanoi hän.
+
+Ja hän ojensi Christophelle poskeaan suudeltavaksi. Christophe
+ei odottanut moista tuttavallisuutta, mutta käytti tietysti sitä
+hyväkseen. Corinne puolestaan ei pitänyt tätä suosionosoitustaan kovin
+merkillisenä: se oli hänestä vain tavallinen hyvänpäiväntoivotus.
+
+-- Oi, minä olen nyt niin iloinen! sanoi Corinne; tänä iltana se käy
+hyvin. -- (Hän puhui peruukistaan.) -- Minä olin äsken niin onneton!
+Jos olisitte tullut tänä aamuna, olisitte nähnyt minut niin onnettomana
+kuin kukaan koskaan olla saattaa.
+
+Christophe kysyi syytä.
+
+Parisilainen kähertäjä oli tehnyt erehdyksen tavaroita matkalle
+kootessaan ja pannut mukaan vaatetukseen, peruukin, joka ei ollenkaan
+sopinut osaan.
+
+-- Aivan sileän ja latuskan peruukin, sanoi Corinne, se riippui
+tökerösti suoraan alas, Kun minä sain sen nähdä, niin minä itkin, itkin
+kuin Magdalena. Eikö niin, madame Désirée?
+
+-- Sisään tullessani, sanoi puhuteltu rouva, oikein peljästyin madamea,
+Madame oli kalmankalpea. Madame oli kuin ruumis.
+
+Christophe nauroi. Corinne näki sen kuvastimesta:
+
+-- Nauratteko, te sydämetön? kysyi hän suuttuen. Sitten purskahti hän
+itse nauruun.
+
+Christophe kysyi häneltä, millaista oli ollut eilen harjoituksissa.
+
+-- Kaikki oli mennyt hyvin. Hän olisi vain tahtonut typisteltävän
+muitten osia, ei omaansa... Siinä juttelivat he niin hartaasti,
+että osa iltapäivää meni. Corinne pukeutui hitaasti; ja hän
+huvittelihe kysymällä Christophen mielipidettä pukuseikoissaan.
+Christophe kiitteli hänen eleganssiaan, ja sanoi hänelle naiivisti,
+ranskalais-saksalaisella sekasotkullaan, ettei hän ollut koskaan nähnyt
+ketään naista, joka oli niin "luxurieux". -- Corinne katsahti häneen
+ällistyneenä, ja purskahti kaikuvaan nauruun.
+
+-- Mitä minä sitten sanoin? kysyi Christophe. Eikö sovi sanoa sillä
+tavoin?
+
+-- Kyllä, erittäin hyvin! huudahti Corinne ja nauroi katketakseen. Se
+sattui aivan paikalleen.
+
+Viimein he lähtivät ulos. Corinnen räikeä puku ja rehevä puhe
+kohdistivat häneen yleisön huomion. Hän tarkasteli kaikkea ilveilevän
+ranskattaren silmin, eikä salannut, millaisia vaikutuksia oli
+saanut. Hän nauraa helähytti muotikauppain ikkunain edessä, ja
+postikortti-myymäläin, joissa viimeksimainituissa oli sekaisin
+hempeätunteisia, kömpelön-hullunkurisia ja rivoja kuvia, samassa
+joukossa kaupungin katuheilakoita ja keisarillinen perhe: keisari
+punaisessa univormussa, keisari vihreässä univormussa, keisari
+merikarhuna käsi _Germania_-laivan peräsimessä ja uhmaten taivaan
+merkkejä. Hän purskahti vielä kaikuvampaan nauruun nähdessään erään
+pöytäserviisin, joka oli koristettu uneksivalla Wagnerin naamalla,
+tai jonkun kähertäjänliikkeen, jonka ikkunassa komeili reklaamina
+vahasta tehty ihmisen pää. Hän antoi ilonsa purkautua melkoisen
+loukkaavalla tavalla erään isänmaallisen muistopatsaan edessä, joka
+esitti keisarivainajaa matkatakissa ja piikkikypäri päässä, ympärillä
+naisellisina hahmoina Preussi, Saksan liittovaltiot ja aivan alaston
+Sodan hengetär. Hän sieppasi matkan varrella huomioonsa kaiken, mikä
+oli naurettavaa ihmisten ulkomuodossa, heidän käynti- ja puhetavassaan.
+Hänen uhrinsa eivät voineet erehtyä, mitä hänen ilveilevät silmäyksensä
+merkitsivät: ne kokoilivat heidän hupaisia puoliaan. Apinoimistaito
+sai hänet joskus huomaamatta matkimaan huulillaan ja sieraimillaan
+ohitsekulkijain joko onnesta hurmautuneita tai harmista nyrpistyneitä
+ilmeitä; hän pullisti poskensa pullolleen ja toisti lauseita tai
+sananpätkiä, jotka olivat sattuneet hänen korvaansa ohimennen ja
+tuntuivat hänestä hassumaisilta. Christophe nauroi hänelle sydämensä
+pohjasta eikä ollut yhtään häpeissään hänen nenäkkyytensä tähden; sillä
+hän itsekään ei liioin ketään kursaillut. Onneksi ei Christophen maine
+enää voinut tulla sen huonommaksi kuin se jo oli; muuten olisi kävely
+tällaisessa seurassa sen ilmoiseksi iäksi pilannut.
+
+He menivät katsomaan tuomiokirkkoa. Corinne tahtoi kavuta välttämättä
+ylös aina torninhuipun alle, vaikka hänen kengänkantansa olivat kovin
+korkeat ja laahustimensa niin pitkä, että se lakaisi joka porrasta ja
+tarttui niillä viimein johonkin terävään kulmaan; hän ei ollut siitä
+millänsäkään, vaan kiskoi urheasti irti hamettaan niin että se ratisi,
+ja kiipesi yhä ylemmäksi kohottaen peloittavasti helmojaan. Olipa
+hän vähällä ruveta soittamaan kellojakin. Tornin ylimmästä luukusta
+hän lausui Victor Hugota, josta Christophe ei ymmärtänyt mitään, ja
+lauloi ranskalaisen kansanomaisen pätkän. Ja sitten näytteli hän
+muhamettilaista muezzinia. -- Tuli iltahämärä. He laskeusivat nyt
+kirkkoon; raskaat varjot hiipivät siellä ja kohosivat pitkin valtavia
+muureja, joiden otsassa hohtivat värillisten ikkunain taikamaiset
+silmät. Christophe näki eräässä sivukappelissa saman nuoren tytön,
+joka oli ollut Hamlet-näytännössä hänen aitiotoverinaan, polvistuneena
+rukoukseen. Tyttö oli niin syventynyt hartauteensa, ettei hän
+huomannut Christophea; hänen kasvonsa näyttivät niin tuskallisilta ja
+vaivautuneilta, että Christophea järkytti. Christophe olisi tahtonut
+sanoa hänelle jotakin, tai edes tervehtiä häntä, mutta Corinne vei
+hänet kiivaassa pyörteessään pois kirkosta. Pian he erosivat. Corinnen
+täytyi valmistautua näytäntöön, joka alkoi saksalaiseen tapaan
+aikaiseen illalla. Mutta tuskin oli Christophe tullut kotiin, niin
+hänen ovikellonsa soi, ja hänelle tuotiin seuraava kirje Corinnelta:
+
+    Onnenpotku! Jezabel kipeä! Näytäntö peruutettu! Eläköön
+    vapaus!... Ystäväiseni, tulkaa heti, syödään pikku seksa yhdessä!
+
+                                                   Ystävättärenne!
+                                                     _Corinnette_.
+
+    P.S. -- Tuokaa paljon sävellyksiä mukaan!...
+
+Christophen oli ensin vaikea ymmärtää mitään. Kun hän sitten ymmärsi,
+ihastui hän yhtä paljon kuin Corinne ja riensi kohta hotelliin. Hän
+pelkäsi, että siellä olisi koko joukkue päivällisellä;, mutta siellä
+ei ollutkaan ketään. Itse Corinnekin näytti kadonneen. Viimein kuuli
+Christophe hänen hälisevän ja nauravan Jossakin huoneiston toisessa
+päässä. Christophe lähti häntä hakemaan ja löysi hänet viimein
+keittiöstä. Corinnen päähän oli pistänyt valmistaa erästä omaa
+ruokaansa, eteläranskalaista herkkua; sen ylenpalttinen tuoksu täytti
+pian koko kaupunginkorttelin ja olisi voinut herättää vaikka kivetkin
+eloon. Hän oli erinomaisissa väleissä hotellin lihavan omistajattaren
+kanssa, he solkkasivat keskenään jotakin hirvittävää kielisotkua,
+jotain saksan, ranskan ja hottentotinkielen sekoitusta, jolle ei mikään
+nimi sopinut. He nauroivat molemmat kilpaa ja maistattivat toisillaan
+kumpikin keitoksiaan. Christophen tulo lisäsi meteliä. Hänet tahdottiin
+työntää ulos ovesta; mutta hän piti puolensa ja sai myöskin maistaa
+tuota erinomaista laitosta. Christophe irvisti sille happamesti, ja
+Corinne sanoi silloin, että hän oli barbaari ja teutooni ja ettei
+maksanut vaivaa koettaa parastaan hänen tähtensä.
+
+He menivät nyt takaisin pieneen saliin, jossa oli jo pöytä katettu,
+nimittäin kahdelle hengelle, Christophelle ja Corinnelle. Christophe
+ei saattanut olla kysäisemättä, missä Corinnen toverit olivat. Corinne
+vastasi huolimattomasti:
+
+-- En tiedä.
+
+-- Te ette syö yhdessä illallisia?
+
+-- Emme koskaan! Siinä jo yllin kyllin, että täytyy olla teatterissa
+yhdessä!... Vieläkö pitäisi nähdä heitä ruokapöydässä!...
+
+Moinen poikkesi niin suuresti saksalaisista tavoista, että se
+Christophea sekä hämmästytti että hurmasi:
+
+-- Minä luulin, sanoi hän, että teikäläiset ovat seurakansaa!
+
+-- No, enkö minä siis ole seuraolento?
+
+-- Seurakansalla tarkoitan: elämistä yhteispiirissä, yhteiskunnassa.
+Katsokaapa näitä meitä vain! Miehet, naiset ja lapset, kaikki he ovat
+seurain osia ja jäseniä, syntymästä hautaan saakka. Kaikki tehdään
+Seurassa: täällä syödään, lauletaan, ajatellaan Seuroissa. Kun Seura
+aivastaa, niin jäsenkin aivastaa; ei juoda yhtään ainoaa pukkia
+kilistämättä Seuran kanssa.
+
+-- Se mahtaa olla viehättävää, vastasi Corinne. Miksikä ei yhtä hyvin
+juoda samasta lasista?
+
+-- Eikö se ole veljellistä?
+
+-- Helkuttiin veljellisyys! Minä olen mielelläni "veli" niiden
+kanssa, jotka miellyttävät minua, mutta muiden kanssa en ole... ush,
+sellainenhan ei ole mitään seuraa, se on muurahaispesä!
+
+-- Ajatelkaa siis, miten hauska minulla täällä on, minulla, joka
+ajattelen samaan tapaan kuin tekin!
+
+-- Tulkaa sitten meille!
+
+Christophella ei ollut parempaa toivomusta. Hän kyseli Corinnelta
+kaikenlaista Parisista ja ranskalaisista. Corinne vastasi hänelle
+selityksillä, jotka eivät olleet täysin paikkaansa pitäviä. Hänen
+etelämaiseen kerskuntaansa yhtyi nyt vaistomainen halu häikäistä
+kuulijaansa. Hänen sanojensa mukaan olivat Parisissa kaikki ihmiset
+vapaita; ja koska kaikki ihmiset Parisissa olivat älykkäitä, niin
+jokainen käyttikin vapauttaan, kukaan ei käyttänyt sitä väärin;
+jokainen teki, mitä halutti, ajatteli, uskoi, rakasti tai ei rakastanut
+muuta kuin halunsa mukaan: siinä ei ollut kenelläkään mitään
+sanomista. Siellä eivät ihmiset suinkaan tunkeutuneet kääntämään
+toistensa vakaumuksia, urkkimaan omantunnon asioita, komentelemaan
+aatteita. Siellä eivät myöskään poliittiset henkilöt sekaantuneet
+taidetta ja kirjallisuutta koskeviin asioihin, eivätkä jakaneet
+kunnianmerkkejä, paikkoja ja rahaa ystävilleen ja liiketutuilleen.
+Parisissa eivät nurkkakunnat määräilleet taiteilijain menestystä ja
+mainetta, sanomalehtimiehiä ei ostettu, kirjailijat eivät särkeneet
+suitsutusastiaa toistensa päähän silloin, kun eivät voineet halkaista
+sillä kilpailijansa kalloa. Parisissa ei arvostelu tukeauttanut
+tuntemattomia kykyjä eikä polvistunut imartelemaan hyväksyttyjä
+suuruuksia. Siellä ei pelkkä menestys, menestys millä hinnalla tahansa,
+pyhittänyt kaikkia keinoja eikä hankkinut yksinään yleisön sokeaa
+jumaloimista. Tavat olivat lempeät, ystävälliset, kohteliaat. Ihmisten
+välillä ei katkeruutta. Koskaan ei ketään paneteltu. Kukin auttoi
+toistaan. Jokainen uusi tulokas, jolla oli arvoa, sai olla varma
+siitä, että hänet otettiin vastaan syli avoinna ja hänen tielleen
+kylvettiin kukkia. Puhdas, kaunoinen rakkaus täytti ritarillisten
+ja epäitsekkäiden ranskalaisten sielut; ja ainoa naurettava heissä
+oli heidän idealisminsa, josta johtui, että he tunnetusta älystään
+huolimatta antoivat muiden kansain pettää itseään.
+
+Christophe kuunteli suu auki; ja kannattipa moista tosiaan
+kummastellakin. Corinne ihmetteli jo itsekin, kuullessaan omia
+sanojaan. Hän oli unohtanut, mitä hän eilen oli kertonut Christophelle
+menneen elämänsä vaikeuksista; eikä Christophe tullut ajatelleeksi nyt
+niitä enempää kuin hänkään.
+
+Kuitenkaan ei Corinnelle riittänyt pelkästään se, että hän tahtoi
+saada saksalaiset rakastamaan hänen isänmaataan: hän tahtoi yhtä
+paljon rakkautta itsekin. Kokonainen ilta pienettä kuhertelutta
+olisi hänestä tuntunut kuivahkolta ja hiukan naurettavaltakin. Hän
+kiemaili Christophelle parhaansa mukaan; mutta se oli hukattua vaivaa:
+Christophe ei sitä huomannutkaan. Christophe ei ymmärtänyt, mitä
+pintapuolinen kuhertelu olikaan, hän rakasti kokonaan tai ei rakastanut
+ollenkaan. Silloin, kun hän ei rakastanut, oli hän kaukana rakkauden
+ajattelemisestakin. Hän oli suuresti kiintynyt Corinneen ystävänä. Tuo
+etelämainen luonne, joka oli hänelle aivan uutta, veti häntä kovasti
+puoleensa; Corinnen sydämellisyys, iloisuus ja vilkas ja vapaa äly
+olivat epäilemättäkin syitä, jotka olisivat riittäneet saamaan miehen
+rakastumaan; mutta "tuuli puhaltaa, kusta hän tahtoo", eikä se nyt
+puhaltanut sinnepäin. Ja leikitellä rakkautta olematta rakastunut, se
+ei olisi koskaan pälkähtänyt Christophen päähän.
+
+Christophen kylmyys huvitti Corinnea. Hän istui Christophen vieressä
+pianon edessä, ja kun Christophe soitti kappaleita, jotka hän oli
+tuonut tullessaan, pisti Corinne kätensä hänen kaulaansa ja kumartui,
+voidakseen paremmin seurata nuotteja, pianoa kohti ja painoi silloin
+poskensa melkein ystävänsä poskeen kiinni. Christophe tunsi hänen
+silmäripsiensä sipuvan hipiäänsä, ja näki aivan läheltä hänen
+veitikkamaiset silmäteränsä, hänen viehkeän ja nokkelan pikku suunsa
+ja hienot ihohaituvat hänen ylähuulessaan, joka meni suppuun aivan
+kuin odottaen. -- Corinne odotti. Christophe ei ymmärtänyt kehoitusta;
+Corinne oli tiellä hänen soittaessaan: muuta ei Christophe ajatellut.
+Vaistomaisesti hän väistyi sivummalle, siirtäen tuolinsa erilleen
+Corinnesta. Kun hän hetken päästä kääntyi Corinneen päin puhuakseen
+hänelle jotain, näki hän, että Corinne oli purskahtaa nauruun; kuopat
+hänen poskissaan värisivät ja nauroivat, ja hän puri huulensa yhteen ja
+näytti tuskin jaksavan pidättää itseään.
+
+-- Mikä nyt? kysyi Christophe kummastuneena.
+
+Corinne katsoi häneen ja purskahti taas nauruun.
+
+Christophe ei käsittänyt mitään:
+
+-- Mitä te nauratte? kysyi hän; sanoinko minä jotain typerää?
+
+Kuta enemmän Christophe vaati selitystä, sitä hullummin Corinne nauroi.
+Kun hän lopetti, ei hänen tarvinnut muuta kuin katsahtaa Christopheen
+ja nähdä, kuinka ällistynyt toinen oli, ja hän alkoi yhä hurjemmin
+nauraa. Corinne nousi ylös, ryntäsi huoneen toiselle puolelle sohvalle,
+painoi kasvonsa pieluksiin ja nauroi tikahtuakseen; koko hänen
+ruumiinsa hytkyi naurusta. Hänen naurunsa tarttui Christopheenkin,
+Christophe tuli luokse ja taputti häntä selkään. Kun Corinne oli
+nauranut pohjaan asti, nosti hän päätään, pyyhki silmänsä, sillä hän
+oli nauranut niin, että sai vedet silmiinsä, ja ojensi hänelle molemmat
+kätensä:
+
+-- Miten hyvä poika te olette! sanoi hän.
+
+-- Kyllä kai, ilkeämpi monia.
+
+Corinne sai taas naurunpuuskan, pitäen yhä Christophen käsiä käsissään.
+
+-- Ei vakava tämä ranskalainen, la Françoise? kysyi Corinne.
+
+(Hän lausui: _"Françouése"_.)
+
+-- Te pilkkaatte minua, vastasi Christophe leppoisesti.
+
+Corinne katsoi häneen lauhkeasti, pudisti voimakkaasti hänen käsiään ja
+sanoi:
+
+-- Ystäviä, eikö niin?
+
+-- Kyllä, vastasi Christophe ja puristi puolestaan hänen kättään.
+
+-- Sanokaa, ajattelettehan Corinnettea, kun hän ei ole enää täällä?
+Ettehän ole vihainen _Françoiselle_, siitä, että hän ei ole vakava?
+
+-- Ja _Françoise_ ei kai ole vihainen barbaarille ja teutoonille siitä,
+että hän on niin tuhma?
+
+-- Juuri sentähden hänestä pidetäänkin... Hän tulee kai näkemään minua
+Parisiin?
+
+-- Sen lupaan... Ja te, te kirjoitatte minulle?
+
+-- Sen minä vannon... Sanokaa nyt tekin: Minä vannon.
+
+-- Kyllä, sen vannon.
+
+-- Ei, ei tuolla tavalla. Täytyy nostaa kätensä ylös.
+
+Ja Corinne matki Horatiusten valaa. Corinne vaati Christophelta
+lupauksen, että Christophen oli kirjoitettava häntä varten kappale,
+melodraama, joka käännettäisiin ranskankielelle ja jonka Corinne
+näyttelisi Pariisissa. Seuraavana päivänä oli Corinnen matkustettava
+joukkueensa mukana kaupungista pois. Christophe lupasi mennä tapaamaan
+häntä ylihuomenna Frankfurtiin, jossa seurue esiintyi vielä yhtenä
+iltana. He juttelivat keskenään sievoisen ajan. Corinne lahjoitti
+Christophelle valokuvansa, jossa hän esiintyi melkein alastomana,
+ainoastaan harso rinnoillaan ja uumillaan. He erosivat iloisesti
+ja suutelivat toisiaan kuin veli ja sisar. Siitä asti, kun Corinne
+oli huomannut, että Christophe piti hänestä, mutta ei laisinkaan
+ollut häneen rakastunut, oli hänkin tyytynyt pitämään hänestä ilman
+rakkautta, aivan kuin hyvästä toverista.
+
+Seuraavana yönä ei heidän kummankaan unensa häiriintynyt. Päivällä ei
+Christophella ollut aikaa mennä Corinnea hyvästelemään, koska hänellä
+silloin juuri oli harjoitus. Mutta sitä seuraavana päivänä järjesti
+hän asiansa niin, että voi lähteä Frankfurtiin, kuten oli luvannut.
+Sinne oli parin kolmen tunnin rautatiematka. Corinne ei uskonut liioin
+Christophen lupaukseen; mutta Christophe oli käsittänyt asian aivan
+vakavasti; ja täsmälleen näytöksen alussa tuli hän teatteriin. Ja kun
+Christophe meni sitten väliajalla naputtamaan Corinnen pukuhuoneen
+oveen, niin huudahteli Corinne ilosta ja hämmästyksestä ja heittäytyi
+kesken pukeutumistaan hänen kaulaansa, ylenpalttisuuteen mennen
+kuten tavallisesti. Hän oli Christophelle todella kiitollinen siitä,
+että tämä oli tullut. Pahaksi onneksi Christophelle kuhisi tässä
+kaupungissa Corinnen ympärillä paljon enemmän rikkaita ja älykkäitä
+juutalaisia kuin äskeisessä näytäntöpaikassa; he tiesivät antaa
+arvon hänen nykyiselle kauneudelleen ja aavistivat hänen tulevan
+menestyksensä. Joka hetki naputettiin pukuhuoneen oveen; ja ovi aukesi
+raolleen päästääkseen sisään kömpelöitä ja liuhusilmäisiä olentoja,
+jotka karkealla kurkkuäänellä laususkelivat imeliä kohteliaisuuksia.
+Corinne tietysti kiemaili kaikkien kanssa; ja puhellessaan sitten
+Christophelle jäi hänelle sama teennäinen ja uskalias sanonta, ja
+Christophe ärtyi siitä. Muuten ei Christophea laisinkaan huvittanut
+se, että Corinne niin julkean tyynesti jatkoi pukeutumistaan hänen
+läsnäollessaan; ja maalit ja rasvat, joilla hän voiteli käsivartensa,
+povensa ja kasvonsa, iljettivät häntä. Hän oli vähällä matkustaa
+pois heti näytännön jälkeen; mutta kun hän sanoi Corinnelle jo
+hyvästit ja pyysi anteeksi, ettei hän voinut jäädä illallisille,
+jotka annettiin Corinnen kunniaksi näytännön loputtua, näytti Corinne
+olevan niin vilpittömän pahoillaan, että Christophen päätös alkoi
+horjua. Corinne lähetti noutamaan rautateitten aikataulun ja todisti
+hänelle, että hän voi -- että hänen täytyi vielä jäädä huomiseksi hänen
+seuraansa. Christophe halusikin pohjaltaan tulla houkutelluksi, ja
+hän jäi juhla-illallisille; hänen onnistuikin olla siellä melkeinpä
+näyttämättä, miten ikäviä hänestä siellä puhutut joutavuudet olivat
+ja miten hän oli ärtynyt siitä, että Corinne kiemaili jokaisen apinan
+kanssa. Corinnelle oli mahdoton olla vihainen. Hän oli kiltti tyttö,
+hänellä ei ollut moraalisia periaatteita, hän oli laiska, aistillinen,
+huvinhimoinen ja lapsellisen koketti; mutta samalla oli hän kuitenkin
+niin rehellinen ja hyvä, ja hänen vikansa olivat niin välittömiä ja
+terveitä, ettei niille voinut muuta kuin nauraa, melkeinpä täytyi
+niitä rakastaakin. Christophe istui pöydässä Corinnea vastapäätä ja
+katseli, kuinka hän puhui, hänen eloisia kasvojaan, hänen kauniita,
+sädehtiviä silmiään, hänen hieman liian vankkatekoisia leukapieliään,
+italialaista hymyään, -- tuota hymyä, jossa on niin paljon hyvyyttä ja
+hienoutta ja samalla ahnasta jäyhyyttä: hän näki Corinnen nyt selvemmin
+kuin tähän asti. Muutamat piirteet hänessä muistuttivat Aadaa: eräät
+kädenliikkeet, katseet, jotkut aistilliset, hieman karkeat sutkaukset:
+-- se, mikä oli ikuisesti naisellista. Mutta Christophe piti Corinnessa
+oikeastaan Etelän luonnosta. Se laupias luonto ei säästele lahjojaan,
+se ei viitsi valmistaa salonkikaunottaria ja kirjoista oppineita älyjä,
+vaan tosiaan sopusointuisia olentoja, joiden koko ruumis ja sielu on
+luotu puhkeamaan kukkaan auringonpaisteessa ja vapaan taivaan alla. --
+Kun Christophen oli lähdettävä, nousi Corinne ja tuli hyvästelemään
+häntä syrjässä muista. He suutelivat vielä kerran toisiaan, lupasivat
+kirjoittaa toisilleen ja tavata kerran.
+
+Christophe lähti kotikaupunkiinsa viimeisellä junalla. Eräällä
+väliasemalla seisoi muuan vastakkaiselta taholta tullut juna
+odottamassa. Juuri siinä vaunussa, -- jonka viereen hänen vaununsa
+pysähtyi, -- kolmannessa luokassa, -- näki Christophe saman nuoren
+ranskattaren, joka oli ollut hänen kanssaan katsomassa Hamletia. Tyttö
+näki myöskin Christophen, ja tunsi hänet. He tulivat liikutetuiksi
+molemmat. He tervehtivät toisiaan äänettöminä, ja istuivat paikoillaan,
+uskaltamatta katsoa toisiinsa. Vilaukselta oli Christophe kuitenkin
+nähnyt, että tytöllä oli päässä pieni matkamyssy ja vieressä penkillä
+kulunut matkalaukku. Hän ei tullut kuitenkaan ajatelleeksi, että
+tyttö matkustaisi pois Saksasta; hän arveli vain hänen lähtevän
+jonnekin muutamaksi päiväksi. Hän ei tiennyt oikein, olisiko hänen
+pitänyt mennä häntä puhuttelemaan: hän epäröi ja vitkasteli, hänen
+päässään pyöri, mitä hän hänelle sanoisi; sitten nousi hän vetämään
+alas vaunun ikkunaa, virkkaakseen hänelle jotain, mutta silloin juuri
+soi lähtösignaali: ja Christophe jätti puhumatta. Meni joku sekunti
+ennenkuin juna pääsi liikkeelle. He katsoivat nyt toisiinsa. Kumpikin
+yksin vaunuosastosaaan, kasvot ikkunaruutua vasten he tähystelivät
+läpi yön toisiaan, ja heidän katseensa yhtyivät. Kaksi ikkunaa erotti
+heidät. Jos he olisivat työntäneet kätensä ulos, olisivat heidän
+sormensa voineet koskea toisiinsa. Niin lähellä. Niin kaukana. Vaunut
+alkoivat rysähdellä raskaasti. Tyttö katsoi Christopheen yhäti, aivan
+rohkeasti, nyt, kun he erosivat. He olivat niin unohtuneet toisiaan
+katselemaan, etteivät edes muistaneet tervehtiä toisiaan viimeistä
+kertaa. Nainen liukui hitaasti ohitse; Christophe näki hänen katoavan;
+ja pimeys nieli junan, joka vei hänet. Niinkuin kaksi harhailevaa
+taivaankappaletta olivat he osuneet tuokioksi lähetysten, äärettömässä
+avaruudessa, ja loittonivat nyt kumpikin taholleen, ehkä ikuisiksi
+ajoiksi.
+
+Kun toinen oli kadonnut, tunsi Christophe tyhjyyden, jonka tuo
+tuntematon oli jättänyt häneen; hän ei ymmärtänyt, mistä se johtui:
+mutta tyhjyys hänen sisässään oli. Hän nojaili luomet puoliummessa
+osaston nurkkaan, mutta hän tunsi silmissään yhä noiden tuntemattomien
+silmien kosketuksen; ja kaikki hänen muut ajatuksensa vaikenivat, että
+hän paremmin olisi voinut tuntea ainoastaan tämän. Corinnen kuva liehui
+kuin perhonen hänen sydämensä ulkopuolella, kuin hyönteinen, joka
+räpyttää siipiään toisella puolella ruutua; mutta sitä ei Christophe
+päästänyt sisään.
+
+Hän näki Corinnen mielessään jälleen, kun hän astui kotikaupungissaan
+ulos junasta ja kun raikas yöilma ja kävely pitkin nukkuvia katuja
+virkisti hänet horteestaan. Hän hymyili, muistellen viehkeää
+näyttelijätärtä, puoleksi mielihyvästä ja harmista, aina riippuen
+siitä, milloin hän ajatteli hänen ystävällisyyttään, milloin hänen
+matalaa kiemailuaan.
+
+-- Hiiden ranskalaiset! mutisi hän itsekseen ja naurahti
+riisuutuessaan, aivan hiljaa, ettei olisi herättänyt äitiään, joka
+nukkui viereisessä huoneessa.
+
+Muuan sana, jonka hän oli kuullut silloin sinä iltana siellä
+teatteriaitiossa, pälkähti hänen päähänsä:
+
+-- On niitä Ranskassakin sellaisia.
+
+Joutuessaan täten ensi kertaa kosketuksiin Ranskanmaan kanssa, johtui
+hän ajattelemaan sen kaksinaisen luonteen arvoitusta. Mutta kuten
+kaikki saksalaiset ei hänkään ryhtynyt liioin sitä ratkaisemaan; niin
+ollen toisti hän rauhallisesti, ajatellen tuota nuorta tyttöä siellä
+rautatievaunussa:
+
+-- Hän ei muuten näyttänytkään ranskalaiselta.
+
+Aivan kuin saksalainen voisi sanoa, mikä on ranskalaista ja mikä ei.
+
+
+
+
+Olipa tyttö ranskalainen tai ei, hän oli kuitenkin Christophen
+ajatuksissa; sillä keskellä yötä hän heräsi tuntien sydämessään
+omituisen ahdistuksen: hän oli muistanut matkalaukun, joka oli ollut
+penkillä tytön vieressä; ja yhtäkkiä vilahti hänen päässään, että tuo
+nainen oli matkustanut pois ainaiseksi. Oikeastaan lienee se tuntu
+ollut hänessä jo alusta alkaen; mutta hän ei ollut tullut ajatelleeksi
+sitä. Nyt toi se hänelle kummallisen surun. Hän nytkäytti olkapäitään
+vuoteessaan ja sanoi itsekseen:
+
+-- Mutta mitäpä se sitten? Mitä se minuun kuuluu.
+
+Ja hän nukahti uudestaan.
+
+Mutta kun hän seuraavana päivänä meni ulos, niin ensimäinen henkilö,
+jonka hän kadulla kohtasi, oli Mannheim, joka kutsui häntä nyt
+arvonimellä "Blücher" ja kysyi häneltä, aikoiko hän valloittaa koko
+Ranskan. Ja tuo elävä sanomalehti kertoi Christophelle, että sillä
+aitioseikkailulla oli ollut suurempi menestys kuin Mannheim kuunaan oli
+uskaltanut toivoa:
+
+-- Kiitos ja kunnia sinun! huusi Mannheim. Sinä olet suuri mies. Minä
+en ole kelvollinen sitomaan kengännauhojasi.
+
+-- Mitä minä nyt olen tehnyt? kysyi Christophe. -- Sinäpä olet
+erinomainen! jatkoi Mannheim. Minä olen sinulle kateellinen.
+Siepatapa aitio Grünebaumien nenän alta ja kutsua heidän ranskalainen
+kotiopettajattarensa heidän paikoilleen, -- ah, se on sellainen
+kukkaiskimppu, jota minä en olisi koskaan keksinyt!
+
+-- Oliko hän Grünebaumien kotiopettajatar? kysyi Christophe
+ällistyneenä.
+
+-- Ahaa, et muka tiedä, olet olevinasi viaton; se on hyvä!...
+Grünebaumien pappa ei kadota enää punaa naamaltaan. Muut Grünebaumit
+ovat raivoissaan!... Siitä tuli lyhyt leikki: he potkivat tytön luotaan
+pois.
+
+-- Kuinka! huudahti Christophe; he erottivat hänet?... Erottivat minun
+tähteni.
+
+-- Sinä et sitä tiennyt? kysyi Mannheim. Eikö hän kertonut sinulle sitä?
+
+Christophe joutui aivan epätoivoon.
+
+-- Älä pane pahaksesi turhista, ystäväni, sanoi Mannheim; tämähän ei
+sinuun kuulu. Ja sehän oli jo odotettu asia, heti, kun Grünebaumit
+saisivat tietää, että...
+
+-- Että mitä? huudahti Christophe?
+
+-- Että hän oli sinun rakastajattaresi, hitto soi!
+
+-- Minä en häntä tunne, minä en edes tiedä, kuka hän on.
+
+Mannheim hymyili aivan kuin sanoakseen:
+
+-- Uskottele sinä mokomaa minulle! Christophe suuttui ja vaati
+Mannheimia olemaan hyvän ja uskomaan, mitä hän vakuutti. Mannheim sanoi:
+
+-- Silloin se on vieläkin lystikkäämpää.
+
+Christophe kiihtyi, hän uhkasi mennä Grünebaumien luokse, selittää
+heille asian, puolustaa neiti-parkaa. Mannheim neuvoi häntä jättämään
+sen tekemättä:
+
+-- Kuule, hyvä mies, sanoi hän, vakuutitpa heille mitä tahansa, uskovat
+he sitä vahvemmin, että asia on aivan päinvastoin. Ja sitäpaitsi se on
+jo myöhäistä. Tyttö on täältä jo kaukana.
+
+Christophen sydän aivan rusentui; hän koetti saada selville, minne
+opettajatar oli lähtenyt. Hän tahtoi kirjoittaa hänelle, pyytää
+anteeksi. Mutta kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Kun hän kääntyi
+Grünebaumien puoleen, ajoivat he hänet ulos; he eivät tienneet
+itsekään, minne neiti oli lähtenyt, eivätkä siitä välittäneetkään.
+Tunne, että hän oli tehnyt pahaa aikoessaan tehdä hyvää, kidutti
+Christophea: siitä tuli hänelle pitkä omantunnon vaiva. Mutta siihen
+liittyi samalla kummallinen vetovoima, joka säteili kadonneen olennon
+silmistä yhä hänen sieluunsa. Sitten tuntuivat vetovoima ja omantunnon
+äänet hälvenevän, peittyvän uusien päivien ja ajatusten virtaan; mutta
+pohjalla piilivät ne kuitenkin salassa. Christophe ei unohtanut sitä
+olentoa, jota hän sanoi uhrikseen. Hän oli vannomalla päättänyt kerran
+hänet tavata. Hän tiesi kyllä, kuinka vähän mahdollista hänen oli häntä
+enää nähdä; ja kuitenkin hän oli varma, että hän hänet näkisi.
+
+Mitä Corinneen tulee, hän ei vastannut ainoaankaan hänen kirjeeseensä.
+Vasta kolme kuukautta myöhemmin, kun Christophe jo oli heittänyt
+odottamisen, sai hän Corinnelta neljäkymmentä sanaa sisältävän
+sähkösanoman, jossa Corinne lasketteli lorua sydämensä halusta, antoi
+hänelle pieniä hyväilynimiä, ja kysyi "rakastettiinko toisiaan yhä
+vielä". Sitten seurasi melkein kokonainen vuosi hiljaisuutta ja sen
+jälkeen tuli lyhyt kirjelappu, raapusteltu Corinnen valtavan suurella,
+lapsellisella ja ristiin rastiin keikkuvalla käsialalla, joka koetti
+matkia maailmannaista; -- muutamia ystävällisiä ja hassuttelevia
+sanoja. -- Ja siihen se sitten taas jäi. Corinne ei unohtanut
+Christophea; mutta hänellä ei ollut aikaa häntä ajatella.
+
+
+
+
+Ollessaan vielä Corinnen lumoissa ja täynnä niitä taidetta koskevia
+aatteita, joita he olivat keskenään puhuneet, Christophe haaveksi
+nyt kirjoittaa musiikin johonkin näytelmään, jonka pääosan Corinne
+näyttelisi ja laulaisi siinä muutamia aarioita -- jonkinlaisen
+runollisen melodraaman. Tämä taidelaji oli Saksassa muinoin suuressa
+suosiossa ja sitä ihaili intohimoisesti Mozart, harrastivat kynällään
+Beethoven, Weber, Mendelssohn, Schumann, kaikki klassilliset mestarit;
+mutta kun wagnerismi oli saavuttanut loistavan voittonsa ja väitti
+toteuttaneensa teatterin ja musiikin lopullisen yhteismuodon, niin
+menetti tuo vanha taidelaji kannatuksensa. Mainiot Wagner-pedantit
+eivät tyytyneet tuomitsemaan epäkelvoiksi ainoastaan kaikkia uusia
+melodraamoja, vaan koettivat kaikin mokomin siistiä uuteen asuun
+vanhoja melodraamoja ja oopperoita, he pyyhkivät tarkoin pois puhutun
+vuoropuhelun viimeisetkin jäljet, ja kirjoittivat omia resitatiivejään
+Mozartin, Beethovenin ja Weberin sävelille; he olivat vakuutettuja,
+että he tekivät siten suuren palveluksen noille mestareille ja
+lisäsivät heidän kunniaansa, täydentämällä tällä tavoin heidän
+ajatustaan; niinpä he hurskaassa uskossa koristelivat mestariteoksia
+omalla joutavalla roskallaan.
+
+Corinnen arvostelu oli saanut Christophen tuntemaan entistä selvemmin
+wagnerilaisen deklamatsioonin raskauden, ja useissa paikoin
+rumuudenkin. Ja nyt hän mietti pitkät ajat mielessään, eikö ollut
+järjetöntä ja luonnotonta kytkeä näyttämöllä toisiinsa puhetta ja
+laulua: se tuntui samanlaiselta kuin olisi vaunujen eteen valjastettu
+hevonen ja lintu. Lausutulla sanalla ja laululla oli kummallakin oma
+rytminsä. Saattoi ehkä vielä ymmärtää, että tekijä uhrasi toisen
+näistä taidelajeista, sen hyväksi niistä, johon hän oli mieltyneempi.
+Mutta sovitella niitä keskenään merkitsi samaa kuin turmella he
+molemmat: silloinhan tahdottiin, ettei sana olisi ollut enää sanaa
+eikä laulu oikeaa laulua, silloin yritettiin vapaata virtaa sulloa
+kahden yksitoikkoisen kanavan reunojen väliin, kuormittaa kauniin
+olennon alastomat jäsenet kalleilla ja raskailla puvuilla, jotka
+estivät ja jäykensivät sen liikkeitä ja askeleita. Miksi ei antaa
+kummankin elää omaa spontaania elämäänsä ja liikkua luontonsa mukaan?
+Sellaisena kuin kaunis tyttönen, joka kävelee onnellisena ja notkein
+askelin pitkin puron rantaa ja unelmoi astellessaan: veden iloinen
+solina vaivuttaa hänet haaveihin, ja tietämättään hän siinä sovittaa
+vähitellen ajatuksensa ja askeleensa puron laulun tahtiin. Niin
+olisi musiikin ja runouden kuljettava kummankin vapaina vieretysten,
+uneksien kumpikin omaa unelmaansa ja yhdistäen unelmat toisiinsa. --
+Totta kyllä ei kaikki musiikki soveltunut tällaiseen yhtymiseen, eikä
+kaikki runouskaan. Melodraaman vastustajilla oli hyvät esimerkkinsä,
+sillä oli nähty eräitä kömpelöitä yrityksiä siihen suuntaan ja yhtä
+huonoja yrityksen tulkitsijoita kuin nuo tekeleetkin. Christophe oli
+ollut kauan yhtä jäykkä melodraamaa kohtaan kuin hekin: musikaalisella
+korvalla oli täysi oikeus kärsiä kuunnellessaan typeriä näyttelijöitä,
+jotka ryhtyivät suorittamaan tuollaisia resitatiiveja soiton
+säestyksellä, koettamatta sulattaa omaa ääntään soittoon ja yrittäen
+päinvastoin saada ainoastaan oman äänensä kuuluville. Mutta siitä
+alkaen, kun Christophe oli kuullut Corinnen sulosointuisen äänen, --
+tuon kuulaan ja puhtaan äänen, joka liikkui musiikin sisällä aivan kuin
+auringonsäde vedessä, äänen, joka taipui jokaiseen meloodisen lauselman
+käänteeseen ja oli kuin kaikkein herkistynein ja vapain laulu, -- siitä
+saakka oli Christophe huomannut tämän taidelajin mahdollisen kauneuden.
+
+Ehkä Christophe oli oikeassa; mutta hän oli vielä liian vähän kokeillut
+voidakseen vaarattomasti lähteä tälle alalle, joka on (jos mieli luoda
+tosiaan jotain kaunista ja todella taiteellista) kaikista vaikein. Tämä
+taidelaji vaatii varsinkin erästä seikkaa: täydellisen sopusoinnun
+runoilijan, säveltäjän ja tulkitsijain yhteistyössä. -- Christophe
+ei ottanut sitä huomioon: hän heittäytyi suinpäin luomaan tätä uutta
+taidelajia, jonka lait hän vasta tunsi aavistukselta.
+
+Hänen ensimäinen suunnitelmansa oli pukea musiikkiasuun jokin
+Shakespearen satunäytelmä tai jokin näytös Faustin toisesta osasta.
+Mutta teatterit olivat hyvin vähän halukkaita ryhtymään tähän
+kokeiluun; se olisi käynyt kalliiksi ja tuntui eriskummaiselta. Tosin
+myönnettiin, että Christophe oli kompetentti musiikkialalla; mutta
+se, että hän suvaitsi julistella omia ajatuksiaan runoudesta ja
+teatterista, sai ihmiset vain hymyilemään: hänen yrityksiään ei otettu
+todeksi. Musiikin ja runouden maailmat näyttivät olevan toisilleen
+vieraita, vieläpä salaisissa vihoissakin keskenään. Päästäkseen
+tunkeutumaan runouden valtakuntaan, olisi Christophen täytynyt
+hyväksyä jokin runoniekka avustajakseen työssä; ja sitä runoilijaa
+ei hän sitäpaitsi saanut itse valita. Eikä hän olisi uskaltanutkaan
+sitä valita: hän epäili runollista makuaan; hänelle oli vakuutettu,
+ettei hän ymmärtänyt ollenkaan runoutta; ja onkin varma, ettei hän
+ymmärtänyt sellaista runoutta, jota hänen ympärillään ihailtiin.
+Rehellisesti ja perinpohjaisesti, jollainen hän aina oli, oli hän
+oikeinpa voimiaan ponnistaen koettanut käsittää sen tai sen runollisen
+tuotteen kauneutta; mutta aina hän oli saanut siinä pitkän nenän, ja
+lopuksi hän häpesi itseään: ei, hän ei ollut todellakaan runoilija.
+Oikeutta tehdäksemme sanomme, että hän rakasti intohimoisesti menneen
+ajan runoilijoita; ja se oli toki hänelle lohdutus. Mutta varmaankin
+hän rakasti niitä sillä tavoin kuin niitä ei pitänyt rakastaa. Sillä
+eikö hän ollut kerran julistanut sitä hassunkurista ajatusta, että
+ainoastaan ne runoilijat ovat suuria, jotka pysyvät suurina, vaikka
+ne kääntäisi proosaksikin, tai vielä vieraalle kielelle proosaksi,
+ja ettei sanoilla ole muuta arvoa kuin sen sielun arvo, jota ne
+tulkitsevat? Ystävät pitivät häntä silloin pilkkanaan. Mannheim sanoi
+häntä kamasaksaksi. Christophe ei koettanut itseään puolustella, ja
+kun hän joka päivä näki ympärillään kirjailijoita, jotka puhuivat
+musiikista niin naurettavasti kuin aina taiteilijat, jotka luulevat
+voivansa arvostella muuta taidelajia kuin omaansa, niin tyytyi hän
+uskomaan (joskin hieman epätietoisena sittenkin), ettei hän ollut
+kykenevä arvostelemaan runoutta. Ja siksi suostui hän silmät ummessa
+sellaisten tuomioihin, joiden hän arveli olevan paremmin asioista
+perillä.
+
+Niinpä antoikin hän nyt aikakauslehti-ystäviensä tunkea itselleen
+toveriksi yhteistyöhön erään piirinsä jäsenen, dekadentti-nurkkakunnan
+suuruuden, nimeltä Stephan von Hellmuth; ja hän toi sitten
+Christophelle _Ifigeneian_, joka oli sepitetty hänen omaan tapaansa.
+Silloin oli aika, jolloin saksalaiset runoilijat -- (aivan niinkuin
+heidän ranskalaiset ammattiveljensäkin) -- koettivat kilpaa muokata
+uudestaan kaikkia kreikkalaisia murhenäytelmiä. Stephan von Hellmuthin
+teos oli noita kummallisia kreikkalaissaksalaisia runoelmia, joissa
+yhtyvät sekaisin Ibsen, Homeros ja Oscar Wilde, -- tietysti lisänä
+apu arkeoloogisista käsikirjoista. Agamemnon oli neurasteenikko,
+Akilles heikkohenkinen: he vaikeroivat lavealti kurjaa tilaansa,
+eikä tietystikään heidän vaikerruksensa sitä muuttanut. Koko draaman
+energia oli keskitetty Ifigeneian osaan, -- hermosairaan, hysteerisen
+ja pedanttisen Ifigeneian, joka läksytteli sankareita, laususkeli
+vimmatusti pitkiä latereita ja levitteli nähtäville nietzscheläistä
+pessimismiään, ja pisti viimein, kuolemanhalusta juovuksissa,
+naurunkirkunalla veitsen kurkkuunsa.
+
+Mikään ei saattanut olla Christophesta vastenmielisempää kuin
+tuollainen itsestään suuria uskova kirjallisuus, kuin moinen
+veltostunut barbaari pukeutuneena kreikkalaiseksi. Mutta hänen
+ympärillään huudettiin, että se oli mestariteos. Hän oli arka ja
+taipui sitä uskomaan. Totta puhuen: hänen sielunsa aivan kuohui
+musiikkia, joten hän ajatteli paljoa enemmän sävellystä kuin tekstiä.
+Teksti oli ainoastaan virran uoma, jota myöten hän saattoi päästää
+kiihkeäin tunteittensa tulvat valloilleen. Hän oli vielä kaukana siitä
+itsekieltävästä ja persoonattomasta älystä, jollaista siltä mieheltä
+vaaditaan, joka tulkitsee runollista luomaa musiikilla. Hän ajatteli
+ainoastaan itseään, eikä laisinkaan näytelmää. Mutta sitä heikkouttaan
+hän ei aavistanut. Sitäpaitsi oli hänellä sekin kuvitelma, että hän
+näki tässä runoelmassa kaikkea muuta kuin mitä siinä oli. Jo lapsena
+oli hän usein sommitellut päässään aivan erilaisen kappaleen kuin hänen
+edessään teatterissa näyteltiin.
+
+Vasta harjoituksissa hän huomasi selvästi itse näytelmän. Kun hän
+kerran kuunteli erästä sen kohtausta, näytti se hänestä niin typerältä,
+että hän luuli näyttelijöiden sitä vääristelevän; ja hän uskalsi
+silloin ilmaista näyttelijöille mielipiteensä, runoniekan läsnäollessa,
+ja itselleen runoilijallekin, joka ryhtyi nyt puolustamaan ajatuksensa
+tulkitsijoita. Runoelman tekijä otti nokkaansa ja sanoi pisteliäästi,
+että kai hän itse tiesi parhaiten, mitä oli tahtonut kirjoittaa.
+Christophe ei myöskään hellittänyt, ja hän väitti, ettei Hellmuth
+ymmärtänyt runosta mitään. Yleinen iloisuus sai hänet viimein
+huomaamaan, että hän oli tehnyt itsensä naurettavaksi. Hän vaikeni
+ja myönsi mielessään, että eihän runon tekijä lopultakaan ollut
+hän. Silloin näki hän näytelmän murskaavan tyhjyyden, ja hän aivan
+tyrmistyi; hän ihmetteli itsekseen, kuinka hän oli voinut kuvitella
+siitä jos mitä. Hän sanoi itseään hölmöksi, ja repi tukkaansa. Hän
+koetti kyllä rauhoittaa itseään, mutisten: "Sinä et sellaista ymmärrä,
+sehän ei ole sinun alasi. Pidä huolta vain musiikista". -- Hän häpesi
+niin eräitä runoelman hölmöyksiä, sen pöyhkeää paatosta, sanojen,
+eleiden, asentojen kirkuvaa valheellisuutta, ettei hän orkesteria
+johtaessaan eräissä kohdin jaksanut nostaa tahtipuikkoaan: hänen teki
+mielensä mennä piiloon kuiskaajan komeroon. Hän oli liian suora ja
+liian vähän valtioviisas salatakseen, mitä ajatteli. Kaikki huomasivat
+sen, ystävät, näyttelijät, tekijä. Hellmuth kysyi häneltä, pisteliäästi
+hymyillen:
+
+-- Eikö tällä liene vieläkään kunnia miellyttää teitä?
+
+Christophe vastasi rohkeasti:
+
+-- Totta puhuen: ei. Minä en tätä ymmärrä.
+
+-- Ettekö sitten lukenut kappaletta ennenkuin sen sävelsitte?
+
+-- Kyllä, vastasi Christophe naiivisti; mutta minä erehdyin siitä, minä
+ymmärsin sen toisella tavoin.
+
+-- Vahinko, ettette siinä tapauksessa kirjoittanut itse, minkä
+ymmärsitte.
+
+-- Ah, jos olisin vain osannut! huokasi Christophe. Runoilija ärtyi
+vielä enemmän ja ryhtyi kostoksi arvostelemaan sävellystä. Hän valitti,
+että se oli liian äänekästä ja esti sanat kuulumasta.
+
+Jos runoilija ei ymmärtänyt säveltäjää eikä säveltäjä runoilijaa,
+niin näyttelijät puolestaan eivät ymmärtäneet heitä kumpaakaan;
+mutta siitä he eivät välittäneet. He haeskelivat osistaan ainoastaan
+irrallisia lauselmia, joilla saattoivat näyttää tavallisia ulkonaisia
+efektejään. Ei saatu mitenkään heidän lausuntaansa sopusointuun runon
+ja musikaalisen rytmin kanssa: näyttelijät kääntyivät toisaalle,
+musiikki toisaalle, saattaisi sanoa, että heidän laulunsa koko ajan
+poikkesi nuoteista. Christophe kiristeli hampaitaan ja koetti väsyksiin
+saakka kirkua heille nuottia: he antoivat hänen ärjyä, ja jatkoivat
+järkähtämättä omaa tolaansa, ymmärtämättä edes, mitä hän heiltä tahtoi.
+
+Christophe olisi heittänyt kaikki hiiteen, ellei harjoituksia olisi
+ollut jo monta ja ellei oikeusjutun uhka olisi häntä sitonut. Mannheim,
+jolle hän uskoi huolensa, löi asian leikiksi:
+
+-- Mitä sinä joutavia? kysyi hän. Sehän menee erinomaisesti. Te
+ette ymmärrä toisianne, sanot? Oh, mitäpä se tekee? Kuka on koskaan
+ymmärtänyt jotakin teosta, paitsi tekijä itse? Onni, että hän itse edes
+sen ymmärtää!
+
+Christophea kiusasi runon joutavuus, joka hänen mielestään pilasi koko
+hänen sävellyksensä. Mannheim ei laisinkaan kursaillut tunnustaa, ettei
+runossa ollut rahtuakaan tervettä järkeä, ja että Hellmuth oli hölmö;
+mutta hänen tähtensä ei pitänyt olla huolissaan: Hellmuth antoi hyviä
+päivällisiä, ja hänellä oli sievä vaimo: mitäpä kritiikki enempää
+vaatii? -- Christophe kohautti hartioitaan ja sanoi, ettei hänellä
+ollut aikaa kuunnella loruja.
+
+-- Vai loruja! sanoi Mannheim nauraen. Tuollaisia ne vakavat ihmiset
+ovat! He eivät aavista, mikä elämässä jotain merkitsee.
+
+Ja hän neuvoi Christophea, ettei hänen pitänyt välittää niin paljoa
+Hellmuthin asiasta, vaan huolehtia sen sijaan omastaan. Hän kehoitteli
+häntä tekemään hiukan reklaamia. Christophe vihastui ja kieltäytyi
+jyrkästi. Eräälle reportterille, joka tuli haastattelemaan häntä ja
+tietämään hänen elämänvaiheitaan, vastasi hän kiukuissaan:
+
+-- Se ei kuulu teihin!
+
+Ja kun eräs aikakauslehti lähetti pyytämään hänen valokuvaansa, polki
+hän raivoissaan jalkaansa ja ärjäisi, ettei hän, Jumalan kiitos, ole
+mikään keisari tarvitakseen panna naamaansa näyteikkunoihin. -- Häntä
+oli mahdotonta saada suhteisiin vaikutusvaltaisten piirien kanssa.
+Hän ei vastannut vierailukutsuihin; ja milloin hänen pakosta täytyi
+niihin myöntyä, ei hän muistanut niihin mennä, tai hän esiintyi siellä
+niin pahatuulisena kuin hän olisi ottanut elämäntehtäväkseen olla
+epämiellyttävä koko maailmaa kohtaan.
+
+Mutta kaikkein pahinta oli, että hän pari päivää ennen kuin kappale
+esitettiin rikkoi välinsä oman aikakauslehtensä kanssa.
+
+
+
+
+Mitä sopi odottaa, tapahtui. Mannheim oli yhä tarkistanut Christophen
+artikkeleja; eikä hän nykyään häikäillyt pyyhkäistä pois kokonaisia
+rivejä hänen moitteitaan ja asettaa niiden tilalle pelkkiä kiittelyitä.
+
+Kerran vieraskutsuilla tapasi Christophe sattumalta erään virtuoosin,
+keikailevan pianistin, jonka hän oli kelpo tavalla muokannut; mies
+tuli nyt häntä kiittämään ja hymyili niin, että kaikki valkeat hampaat
+loistivat. Christophe vastasi kursailematta, ettei sellaisesta tosiaan
+kannattanut kiittää. Toinen väitti kannattavan ja oikein purki harrasta
+kiitollisuuttaan. Christophe keskeytti lyhyeen ja sanoi hänelle, että
+jos herra oli tyytyväinen artikkeliin, oli se hänen oma asiansa, mutta
+artikkelin tarkoitus ei ollut tehdä häntä tyytyväiseksi. Ja Christophe
+käänsi hänelle selkänsä. Virtuoosi arveli, että hän oli tuollainen
+jörö hyväntekijä ja meni nauraen matkaansa. Mutta Christophe muisti
+jo kerran ennen saaneensa eräältä toiselta uhriltaan kiitoskortin,
+ja hänen päähänsä iski yhtäkkiä epäilys. Hän meni ulos, osti eräästä
+sanomalehtikioskista viimeisen numeron aikakauslehteään, etsi siitä
+artikkelinsa, luki sen... Hän luuli ensin tulleensa hulluksi. Sitten
+hän alkoi aavistaa; ja raivosta suunniltaan hän juoksi _Dionysoksen_
+toimitukseen.
+
+Siellä juttelivat Waldhaus ja Mannheim paraikaa erään näyttelijättären
+kanssa, joka oli heidän ystäväpiiriään. Heidän ei tarvinnut tiedustella
+Christophen asiaa. Paiskaten aikakauslehden pöytään ja tuskin ennättäen
+vetää henkeään haukkui Christophe heitä hirvittävällä tavalla, ärjyi,
+sanoi heitä raukoiksi, lurjuksiksi, väärentäjiksi, ja jyskytti tuolia
+permantoon. Mannheim koetti nauraa. Christophe aikoi potkaista häntä
+takalistoon. Mannheim meni pakoon pöydän taakse, vääntelehtien
+naurusta. Mutta Waldhaus otti asian juhlallisesti. Arvokkaana ja
+ylpeästi hän koetti keskellä meteliä saada julistetuksi, ettei
+hän sallisi puhutella itseään tuohon laatuun, että hän lähettäisi
+Christophen luo sekundantin; ja hän ojensi hänelle korttinsa.
+Christophe heitti sen hänelle vasten kasvoja:
+
+-- Pöyhkäpää! Minä en tarvitse korttianne tietääkseni, mikä te
+olette... Te olette vintiö ja väärentäjä! Ja te luulette, että minä
+rupeaisin teidän kanssanne kaksintaisteluun? Kunnon selkäsauna, muuta
+ette ansaitse!...
+
+Christophen ääni kuului kadulle asti. Ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan.
+Mannheim sulki ikkunat. Näyttelijätär peljästyi ja koetti päästä
+pakoon; mutta Christophe seisoi tukkeena ovella. Waldhaus
+kalmankalpeana ja kuohuksissa, Mannheim änkytellen ja virnistellen
+koettivat vastata. Christophe ei sallinut heidän puhua. Hän sinkosi
+heille päin silmiä kaiken, mitä solvaavinta voi keksiä, eikä mennyt
+matkaansa ennenkuin häneltä kaikki häväistyssanat ja henki keuhkoista
+loppui. Waldhaus ja Mannheim pääsivät ääneen vasta sitten, kun hän oli
+lähtenyt. Mannheim saavutti kohta tasapainonsa: hävyttömät loukkaukset
+luiskahtivat hänestä kuin vesi ankan selästä. Mutta Waldhaus oli
+syvästi loukkautunut: hänen arvokkuuttaan oli solvattu; ja se seikka,
+että läsnä oli todistajia, teki häväistyksen vielä murhaavammaksi: hän
+ei ollut antava koskaan sitä anteeksi. Muut ammattiveikot yhtyivät
+kuorossa häneen. Koko aikakauslehden miehistä oli Mannheim ainoa, joka
+ei kantanut Christophelle yhtään kaunaa: hän oli saanut mielinmäärin
+huvitella hänen kustannuksellaan; hänestä ei huvi käynyt kalliiksi:
+olihan hän muutaman tuiman sanan hinnalla hankkinut itselleen monta
+kannua ilonainetta. Se oli ollut hänestä hyvä kuje: jos hän itse olisi
+ollut sen uhrina, olisi hän nauranut ensimäisenä. Niinpä olikin hän
+valmis puristamaan jälleen Christophen kättä, niinkuin ei mitään olisi
+tapahtunut. Mutta Christophe oli leppymättömämpi, hän esti kaikki
+lähentelyt. Mannheim ei ollut siitä millänsäkään; Christophe oli lelu,
+jolla hän oli jo hauskutellut niin paljon kuin mahdollista; nyt alkoi
+hän innostua tahtomaan toista tanssiukkoa. Yhtäkkiä loppuivat siten
+heidän välinsä täydellisesti. Se ei estänyt kuitenkaan Mannheimia yhä
+sanomasta, kun Christophesta hänen läsnäollessaan puhuttiin, että he
+olivat läheisiä ystäviä. Ja ehkä Mannheim sanojansa uskoikin.
+
+Kaksi päivää tämän riidan jälkeen oli _Ifigeneian_ premiääri. Siitä
+tuli täydellinen fiasko. Waldhausin aikakauslehti kiitti tekstiä,
+eikä puhunut mitään sävellyksestä. Toiset sanoma- ja aikakauslehdet
+muokkasivat musiikkia sydämen ilokseen. Sille naurettiin, sille
+vihellettiin. Esittäminen lopetettiin kolmannen illan jälkeen; mutta
+pilkka ei lakannut niin nopeasti. Oltiin liian onnellisia, että
+oli saatu tällainen tilaisuus käydä Christophen kimppuun; ja monta
+viikkoa oli _Ifigeneia_ ehtymättömänä ilveilynaiheena. Tiedettiin,
+ettei Christophella ollut enää asetta itseään puolustaakseen; ja
+hänen turvattomuuttaan käytti kukin edukseen. Ainoa, mikä ahdistajia
+vielä hillitsi, oli Christophen asema hovissa. Vaikka hänen välinsä
+suurherttuan kanssa olivat tulleet melkoisen kylmiksi, sillä tuo
+ruhtinas oli tehnyt hänelle monta kertaa kaikenlaisia huomautuksia,
+joista Christophe ei välittänyt mitään, niin kävi Christophe
+yhä ajoittain linnassa ja nautti sillä tavoin yleisön mielestä
+jonkinlaista virallista suojelusta, kylläkin paljon enemmän kuviteltua
+kuin todellista. -- Ja nyt Christophe itse ryhtyi hävittämään tätä
+viimeistäkin tukeaan.
+
+
+
+
+Christophe kärsi arvostelujen typeryydestä. Arvostelu ei hyljännyt
+ainoastaan hänen musiikkiaan, vaan myöskin hänen aatteensa uudesta
+taidemuodosta, jota ei nyt viitsitty edes koettaakaan ymmärtää:
+(olihan helpompaa sitä vääristellä, kun tahtoi sen tehdä oikein
+naurettavaksi). Christophe ei ollut vielä kyllin viisas huomaamaan,
+että parhain vastaus, mitä voi antaa pahansuovalle kritiikille, on
+olla antamatta sitä laisinkaan ja jatkaa luomistyötään. Muutamien
+viimeisten kuukausien kuluessa oli hän saanut sen pahan tavan,
+ettei hän jättänyt koskaan vastaamatta yhteenkään epäoikeutettuun
+hyökkäykseen. Nytkin kirjoitti hän artikkelin, jossa hän ei suinkaan
+säästänyt eräitä vastustajiaan. Ne kaksi oikein-ajattelevaa lehteä,
+joille hän sitä tarjosi, lähettivät sen hänelle takaisin, pyytäen
+ivallisen kohteliaasti anteeksi; etteivät ne voineet sitä julkaista.
+Christophe yritti itsepäisesti yhä; hän muisti nyt kaupungin
+sosialistisen lehden, joka oli jo ennen koettanut häntä lähennellä.
+Hän tunsi erään sen toimittajista; heidän oli tapana joskus pakinoida
+yhdessä. Christophea ilahutti tavata silloin tällöin joku, joka puhui
+vapaasti valtiomahdista, armeijasta, tukahuttavista ja vanhanaikaisista
+ennakkoluuloista. Mutta keskustelu ei voinut kehittyä kovin pitkälle;
+sillä sosialistin suuhun tuli lopulta aina Karl Marx, joka ei
+Christophea vähintäkään liikuttanut. Sitäpaitsi huomasi Christophe
+tuon vapaan miehen jutteluissa -- paitsi materialismia, joka ei häntä
+liioin viehättänyt, -- saivartelevan tuimuuden ja henkisen tyranniuden,
+eräänlaisen salatun voimankunnioituksen, nurinkäännetyn militarismin,
+joka ei eronnut hyvin paljoa siitä, mistä hän näki joka päivä Saksassa
+esimerkkejä.
+
+Kuitenkin muisti Christophe nyt hänet ja hänen lehtensä, kun toiset
+toimitukset sulkivat häneltä ovensa. Hän tiesi kyllä, että tämä hänen
+menettelynsä olisi skandaali: sosialistinen lehti oli häikäilemätön,
+vihamielinen ja sai vähän väliä sakkoja; mutta kun Christophe ei sitä
+lukenut, ajatteli hän ainoastaan sen aatteellista rohkeutta, joka ei
+häntä peljästyttänyt, eikä sen kirjoitusten sävyn mataluutta, joka
+olisi kyllä ollut hänestä vastenmielistä. Sitäpaitsi hän oli niin
+vimmastunut, kun näki, miten salakavalasti liittoutuen muut lehdet
+koettivat häntä tukahuttaa, että hän olisi luultavasti menetellyt
+samoin kuin hän nyt menetteli, vaikka olisikin ollut sosialistilehden
+laadusta paremmin perillä. Hän tahtoi näyttää ihmisille, ettei
+hänestä niin helposti päästy. -- Senvuoksi vei hän kirjoituksensa
+tuon sosialistilehden toimitukseen ja siellä otettiin hänet avo-sylin
+vastaan. Seuraavana päivänä oli artikkeli jo lehdessä; ja lehti julisti
+mahtipontisin sanoin, että se oli onnistunut saamaan avustajakseen
+nuoren, lahjakkaan musiikkimiehen, toveri Jean-Christophe Krafftin,
+jonka palava suopeus työläisluokan vaatimuksia kohtaan oli yleisesti
+tunnettu.
+
+Christophe ei lukenut tätä uutista eikä kirjoitustaankaan; sillä
+silloin oli sunnuntai, ja hän oli lähtenyt sinä aamuna jo päivän
+koittaessa samoilemaan maaseudulle. Hän oli loistavalla tuulella.
+Nähdessään auringon nousun hän huudahteli, nauroi, joikui, hyppi
+ja tanssi. Ei enää aikakauslehden puuhaa, ei tarvinnut kirjoittaa
+arvosteluja! Oli kevät, taivaan ja maan musiikki, kaunein kaikista,
+jälleen palannut. Poissa synkät konserttisalit, tukehuttavat ja
+löyhkävät, poissa vastenmieliset toverit, hölmöt virtuoosit! Suhisevat
+metsät virittivät ihmelauluansa; ja yli ketojen väikkyivät kuin aallot
+Elämän juovuttavat hengähdykset, jotka mursivat kirren maasta ja
+päästivät kaiken kuolleen haudastansa.
+
+Kun hän palasi kävelyltään, valoa ja musiikkia humisevin aivoin, antoi
+hänen äitinsä hänelle kirjeen, joka oli tuotu linnasta hänen poissa
+ollessaan. Kirje, jossa häntä puhuteltiin kolmannessa persoonassa,
+ilmoitti hra Krafftille, että hänen oli tultava palatsiin sinä aamuna.
+-- Nyt oli aamu mennyt: kello oli lähes yksi. Christophe ei ollut
+millänsäkään.
+
+-- Se on jo myöhäistä, sanoi hän. Menenpä huomenna.
+
+Mutta äiti oli levoton;
+
+-- Ei, ei; hänen Korkeutensa kutsua ei voinut sillä tavalla jättää
+noudattamatta; sinne oli mentävä heti. Ehkäpä siellä oli jokin tärkeä
+asia.
+
+Christophe kohautti hartioitaan:
+
+-- Tärkeä? Niinkuin tuollaisilla joutavilla olisi koskaan mitään
+tärkeää sanomista!... Hän kai koettaa tyrkytellä minulle mielipiteitään
+musiikkiasioista. Se olisi hauskaa ajanvietettä! Kun hän ei vain olisi
+saanut päähänsä ryhtyä kilpailemaan Siegfried Meyerin [pilanimi, jolla
+saksalaisten pilkkakirjailijain tapana oli keskenään mainita Hänen
+Majesteettiaan = S. M. (Seine Majestet), nimittäin keisaria] kanssa
+ja säveltämään hänkin _Hymniä Aegirille!_ Se on varma, että silloin
+en häntä säästä. Sanonpa hänelle: "Pitäkää huolta politiikasta. Sillä
+alalla olette itse isäntänne: olette siis aina oikeassa. Mutta varokaa
+puuttumasta taiteeseen. Taideasioissa teillä ei ole mitään turvaavaa
+töyhtöä, ei kaskia päässä, ei uniformua, ei rahaa, titteleitä, ei
+esi-isiä eikä santarmeja;... ja peijakas, mitä jääkään teistä silloin
+enää jäljelle?"
+
+Louisa-parka, joka käsitti kaiken täydeksi todeksi, kohotti siunaillen
+kätensä taivasta kohti:
+
+-- Älä toki sano hänelle niin!... Sinä olet hullu, aivan hullu!...
+
+Christophesta oli hauska peloitella äitiä; ja hän kujeili hänen
+herkkäuskoisuutensa kustannuksella, kunnes liioittelu tuli niin
+vahvaksi, että Louisa ymmärsi poikansa laskevan leikkiä. Silloin
+nykähytti hän olkapäitään:
+
+-- Voi kuinka olet tuhma, poika-rukkani.
+
+Christophe nauroi ja suuteli äitiään. Hän oli mainiolla tuulella: hän
+oli saanut kävelymatkalla ihanan musikaalisen motiivin; ja hän tunsi
+sen ponnistelevan itsessään niinkuin kala vedessä. Hän ei tahtonut
+lähteä linnaan ennenkuin oli saanut ruokaa, sillä hän oli nälkäinen
+kuin susi. Sitten Louisa siisti hänen vaatteensa; sillä Christophe
+alkoi jälleen ärsytellä häntä, sanoen, että hän kelpasi sellaisenakin
+linnaan, kuluneessa puvussaan ja pölyisin kengin. Siitä huolimatta
+kiilloitti hän kuitenkin itse huolellisesti kenkänsä, viheltäen kuin
+kottarainen ja matkien kaikkia orkesterin soittimia. Kun Christophe
+lopetti sen työnsä, tarkasti äiti hänet vielä kerran ja solmi uudestaan
+huolellisesti hänen kaulusliinansa. Christophe oli tavattoman
+kärsivällinen, sillä hän oli nyt tyytyväinen itseensä, -- eikä sekään
+ollut kovin tavallista. Sitten hän lähti ja sanoi menevänsä ryöstämään
+prinsessa Adelaiden, -- suurherttuan tyttären, joka oli melkoisen
+sievä nainen, erään saksalaisen pikku ruhtinaan puoliso; hän oli nyt
+tullut muutamaksi viikoksi tänne vanhempainsa luokse. Prinsessa oli
+ollut hieman ystävällinen Christophelle pikku Poikana; hän oli jollakin
+tavoin Christophen "heikko paikka". Louisa väitti, että Christophe oli
+häneen rakastunut; ja poika oli äidin huviksi sellainen olevinaankin.
+
+Christophe ei pitänyt kiirettä linnaan kulkiessaan, vaan maleksi
+kaupungilla, katsellen kauppojen ikkunoita, seisattuen silittelemään
+koiraa, joka oli hänen vanha ystävänsä ja vietti joutoaikaa niinkuin
+hänkin, loikoen syrjällään ja paistatellen päivää. Linnan luokse
+saavuttuaan hän hyppäsi yli rauta-aitauksen, joka ympäröi sen pihaa,
+-- suurta, neliskulmaista aukiota, jonka joka puolella oli taloja
+ja rakennuksia, keskellä kaksi äänetöntä suihkulähdettä, ja kaksi
+samanlaista ruohokenttää, puuttomia, varjottomia; niiden välissä
+hiekkakäytävä, niinkuin jakaus otsassa, siististi haravoituna,
+reunamillaan oranssipuita, jotka kasvoivat laatikoissa. Ja kaikkein
+keskimmäisenä seisoi jonkun tuntemattoman suurherttuan muistopatsas,
+Louis-Filippin aikaisessa puvussa, jalustan kupeilla neljä enkeliä,
+jotka kuvasivat Hyveitä. Eräällä penkillä nukkui muuan yksinäinen
+kävelijä sanomalehti kasvoillaan. Palatsin portilla taasen nukkuivat
+tarpeettomat sotamiehet vartiopaikallaan. Linnan pengermän
+hyödyttömän vallikaivannon takana haukotteli kaksi unista kanuunaa
+nukkuvaa kaupunkia kohti. Christophe naurahti itsekseen kaikkea tätä
+katsellessaan.
+
+Hän meni linnaan huolimatta tekeytyä yhtään viralliseksi: tuskin
+hän viitsi jättää edes hyräilemisensä; ja hänen sisällään jatkoivat
+ajatukset vain iloista tanssiaan. Hän nakkasi huolettomasti
+hattunsa etuhuoneen! pöydälle, ja lausui jonkin tuttavallisen sanan
+vanhalle lakeijalle, jonka hän oli tuntenut jo poikavuosinaan: --
+(tuo ukko oli linnassa jo silloin, kun Christophe oli tullut sinne
+ensi kertaa vieraaksi isoisänsä kanssa, sinä iltana, jolloin hän
+oli nähnyt säveltäjä Hasslerin): mutta vaikka vanhus tavallisesti
+vastasi leppoisasti kaikkiin Christophen hiukan epäkunnioittaviin
+sanansutkauksiin, tekeytyi hän tällä kertaa pöyhkeän näköiseksi.
+Christophe ei tullut sitä huomanneeksi. Sitten kohtasi hän etuhuoneessa
+erään kansliavirkailijan, joka yleensä oli hänelle hyvin puhelias ja
+suulas ja tuhlasi hänelle ystävyydenosoituksiaan; nyt Christophe hiukan
+kummastui, että tuo virkailija koetti päästä kiireesti hänen ohitseen
+ja välttää puhelua hänen kanssaan. Kuitenkaan ei Christophe näistä
+vaikutelmista sen enempää välittänyt, vaan jatkoi menoaan sisemmälle ja
+pyysi, että hänen tulonsa ilmoitettaisiin ruhtinaalle.
+
+Christophe astui sisään. Päivällinen oli juuri päättynyt. Hänen
+Korkeutensa istui eräässä salissa; nojaillen kamiinin kulmaan hän
+tupakoi ja keskusteli vieraittensa kanssa; niiden joukossa näki
+Christophe myöskin tuon oman prinsessansa, joka niinikään poltti
+paperossia, istuen huolettomassa asennossa nojatuolissa ja jutellen
+kovalla äänellä eräiden upseerien kanssa, jotka seisoivat piirissä
+hänen edessään. Seurustelu oli vilkasta, ja kaikki näyttivät sangen
+iloisilta; ja juuri kun Christophe tuli sisään, kuuli hän suurherttuan
+nauraa röhöttävän. Mutta se nauru lakkasi heti, kun hän huomasi
+tulijan. Hän aivan ärjähti ja ryntäsi suoraan Christophen luokse:
+
+-- Ahaa, siinäkö te nyt olette! huudahti suurherttua. Suvaitsette
+viimeinkin siis tulla? Luuletteko te saavanne pitää minua aina
+pilkkananne? Te olette lurjus, hyvä herra!
+
+Christophe ällistyi tästä kanuunanlaukauksesta, joka pamahti hänelle
+vasten rintaa, niin ettei hän tuokioon saanut suustaan sanaakaan. Hän
+ajatteli vain myöhästymistään ja ettei se voinut oikeuttaa moista vihan
+puuskaa. Hän änkytteli:
+
+-- Teidän Korkeutenne, mitä olen tehnyt?
+
+Hänen Korkeutensa ei kuunnellut, vaan jatkoi yhä kiihtyen:
+
+-- Hiljaa! Minä en anna lurjusten solvata itseäni.
+
+Christophe kalpeni, hän koetti saada sanat ulos kurkustaan, jota
+kuristi. Ja viimein hän huudahti:
+
+-- Teidän Korkeutenne, teillä ei ole oikeutta... Teillä ei ole oikeutta
+loukata minua, sanomatta, mitä minä olen tehnyt.
+
+Suurherttua kääntyi sihteerinsä puoleen, joka veti nyt taskustaan
+erään sanomalehden ja antoi sen ruhtinaalle. Ruhtinas oli niin
+kiihtynyt, ettei moinen voinut johtua pelkästään hänen pikavihaisesta
+luonteestaan: siinä oli osansa myöskin liian voimakkailla viinien
+höyryillä. Hän asettui nyt jalat levällään Christophen eteen ja huitoi
+avattua ja rutistettua sanomalehteä hänen nenänsä alla niinkuin
+espanjalainen toréador kaapuaan härälle ja ärjyi:
+
+-- Teidän moskaanne, hyvä herra!... Sietäisi tunkea se teidän
+sieraimiinne!
+
+Christophe tunsi sosialistisen lehtensä:
+
+-- Minä en ymmärrä, mitä pahaa minä olisin tehnyt, sanoi hän.
+
+-- Mitä, mitä, nalkutti suurherttua. Teidän hävyttömyytenne menee yli
+kaikkien rajain!... Tämä roistojen lehti, joka sättii minua joka päivä,
+sylkee minua vastaan saastaisia herjauksia!...
+
+-- Teidän Korkeutenne, vastasi Christophe, minä en ole sitä lukenut.
+
+-- Te valehtelette! huudahti suurherttua.
+
+-- Ette saa sanoa, että minä valehtelen, vastasi Christophe. Minä
+en ole sitä lukenut, minä harrastan ainoastaan musiikkia. Ja muuten
+minulla on oikeus kirjoittaa, mihin lehteen tahdon.
+
+-- Teillä ei ole muuta oikeutta kuin olla vaiti. Minä olen ollut teitä
+kohtaan liian hyvä. Minä olen tehnyt teille ylenpalttisesti hyvää,
+teille ja teidän läheisillenne, vaikka teidän isänne ja oma sopimaton
+käytöksenne olisi antanut minulle syyn erottaa teidät luotani. Minä
+kiellän teitä kirjoittamasta lehteen, joka on minulle vihamielinen. Ja
+sitäpaitsi kiellän minä teitä yleensä kirjoittamasta mitään, oli se
+mitä tahansa, ilman minun lupaani. Minä olen saanut tarpeeksi teidän
+musiikkipolemiikeistanne. Minä en suvaitse sitä, että henkilö, joka
+nauttii suojelustani, kuluttaa aikaansa hyökkäillen kaiken kimppuun,
+mikä on rakasta kaikille, joilla on sydäntä ja makua, kaikille
+todellisille saksalaisille. Olisi parasta, että kirjoittaisitte
+sensijaan parempia sävellyksiä, ja jos ette siihen pysty, soittaisitte
+skaaloja ja harjoituksia. Minä en tarvitse mitään musiikin Bebeliä,
+joka huvittelee heittämällä lokaan kaikki kansalliset, kunniakkaat
+arvot, ja kylvää hämmennystä mieliin. Me tiedämme kyllä, mikä on
+kaunista, Jumalan kiitos! Me emme ole odottaneet ennenkään siinä
+suhteessa teidän neuvojanne. Mars, pianon ääreen, herra, ja antakaa
+meidän olla rauhassa!
+
+Tuo paksu mies seisoi aivan vastatusten Christophen kanssa ja mulkoili
+häneen raivostunein silmin. Christophe oli kalpea kuin ruumis, ja
+koetti puhua, hänen huulensa vapisivat, hän sai sammalletuksi:
+
+-- Minä en ole teidän orjanne, minä puhun, mitä tahdon, kirjoitan, mitä
+tahdon...
+
+Hän oli tukehtua, häntä itketti häpeästä ja raivosta; hänen polvensa
+vapisivat. Hän heilautti kyynärpäätään niin rajusti, että töykkäsi
+kumoon jonkin esineen vieressään olevalta pöydältä. Hän ymmärsi
+olevansa naurettava; ja tosiaan kuuli hän naurun tirskahduksia: kun hän
+katsoi salin perälle, näki hän aivan kuin sumun lävitse prinsessan,
+joka seurasi kohtausta ja vaihtoi toisten ylhäisten henkilöiden
+kanssa joitakin hienonivallisia ja sääliviä sanoja. Samassa katosi
+Christophelta tietoisuus, mitä sitten tapahtui. Suurherttua ärjyi,
+Christophe ärjyi vielä kovemmin, tietämättä, mitä hän sanoikaan.
+Ruhtinaan sihteeri ja eräs toinen virkailija tulivat hänen luokseen
+ja koettivat saada hänet olemaan vaiti: Christophe sysäsi heidät
+tieltään pois; puhuessaan jyskytti hän pöytään tuhkakuppia, jonka hän
+oli ajatuksissaan ottanut käteensä samalta pöydältä, jota vastaan hän
+nojaili. Hän kuuli sihteerin sanovan:
+
+-- Pankaa pois, pankaa pois tuo!...
+
+Hän kuuli, että hän itse huusi jotakin, mitä suuhun tuli, ja jyskytti
+tuhkakuppia pöydän reunaan.
+
+-- Ulos, ulos! huusi suurherttua vihan vimmassa. Menkää ulos! Minä ajan
+teidät ulos!
+
+Upseerit olivat tulleet ruhtinaan luo ja koettivat häntä rauhoittaa.
+Ruhtinas oli saada halvauksen, hänen silmänsä pullistuivat päästä,
+hän huusi, että tuo kanalja on paiskattava ovesta ulos. Christophen
+silmissä maailma vilisi punaisena: hän oli vähällä lyödä nyrkkinsä
+keskelle herttuan kuonoa; mutta häntä raatelivat sekavat ja
+ristiriitaiset tunteet: häpeä, raivo, jokin rahtu arastelua,
+germaanilaista lojaalisuutta, tavanomainen kunnioitus, ruhtinaan
+läheisyydessä totuttu nöyrä käytös. Hän tahtoi puhua, hän ei voinut
+puhua, hän tahtoi tehdä jotain, ei voinut; hän ei nähnyt enää mitään,
+ei kuullut enää: hän antoi työntää itsensä ovesta ulos ja poistui.
+
+Hän kulki palvelijakujan välitse, joka seisoi välinpitämättömänä
+ovella, sillä se oli kuullut koko hälinän ja riidan ja oli tullut
+oven taakse. Nuo kolmisenkymmentä askelta, jotka hänen piti kulkea
+etuhuoneen läpi, tuntuivat hänestä kokonaiselta ikuisuudelta. Galleria
+piteni vain mikäli hän kulki, aivan kuin siitä ei olisi koskaan tullut
+loppua!... Lasioven läpi ulkoa hohtava valo oli hänelle pelastuksen
+majakka. Hän kompuroi alas ulkoportaita; hän unohti olevansa vielä
+paljain päin: vanha lakeija huusi häntä takaisin ottamaan hattuaan.
+Hänen täytyi koota kaikki voimansa jaksaakseen mennä ulos linnasta,
+käydä yli pihan, päästäkseen kotiinsa. Hänen hampaansa kalisivat. Kun
+hän avasi kodin oven, niin kauhistui hänen äitinsä, niin kummallisen
+näköinen hän oli. Hän vapisi, hän työnsi Louisan syrjään, ei vastannut
+hänen kysymyksiinsä. Nousi huoneeseensa, sulkeusi lukon taakse ja
+heittäytyi vuoteeseen. Häntä täristi sellainen kylmä puistatus, ettei
+hän voinut riisuutua; hänen hengityksensä katkeili ja hänen jäsenensä
+olivat kuin murtuneet... Ah, kun ei enää tarvitsisi nähdä, tuntea,
+jaksaa kestää tätä kurjaa ruumista, taistella tätä matalaa elämää
+vastaan; kun saisi vaipua, vaipua henkäystä vetämättä, ajattelematta,
+jonnekin, olla olematta enää, missään!... -- Äärettömällä vaivalla
+sai hän raastetuksi vaatteet yltään, heitti ne ympärilleen lattialle,
+painautui sänkyynsä, silmiin saakka peitteiden kätköön. Huone tuli
+hiiskumattoman hiljaiseksi: kuului vain, kuinka kapea rautasänky vapisi.
+
+Louisa kuunteli oven takana; hän naputti turhaan oveen, pyysi hellästi
+Christophea avaamaan: ei tullut vastausta; hän odotti, seurasi
+tuskissaan, kuuluisiko hiljaisuuden keskeltä mitään; sitten hän hiipi
+pois. Monta kertaa iltapuolella tuli hän takaisin kuuntelemaan, ja
+vielä illallakin ennenkuin meni maata. Kului se päivä, kului yö: koti
+oli mykkä. Christophe värisi kuumeessa; tuontuostakin hän puhkesi
+itkuun: ja yön pimeydessä kavahti hän ylös ja heristi nyrkkiään. Kello
+kahden tienoissa aamulla ponnahti hän vimman puuskassa sängystään, hien
+vallassa ja puolialastomana: hän tahtoi mennä tappamaan suurherttuan.
+Häntä raateli viha ja häpeä; hänen ruumiinsa ja sielunsa nääntyivät
+kuin tulessa. -- Mutta tätä myrskyä ei näkynyt kamarin ulkopuolelle: ei
+sanaa, ei hiiskahdusta sieltä. Hän kiristi hampaansa yhteen ja sulki
+kaikki sisäänsä.
+
+
+
+
+Seuraavana aamuna hän tuli alas huoneestaan tavalliseen aikaan. Hänen
+kasvoissaan näkyivät myrskyn jäljet. Hän ei puhunut mitään, eikä hänen
+äitinsä uskaltanut häneltä mitään kysyä: naapurit olivatkin tienneet
+juoruta jo hänelle kaikki. Koko päivän istui, Christophe sitten takan
+ääressä tuolillaan, vaiti, aivan kuin kuumeessa, selkä kyyryssä,
+niinkuin vanhus; ja kun hän jäi yksin, itki hän hiljaa.
+
+Iltapuolella tuli sosialistisen lehden toimittaja häntä näkemään.
+Mies oli tietysti jo perillä tapahtumasta ja tahtoi kuulla sen
+yksityiskohdittain. Christophe heltyi hänen tulostaan; yksinkertainen
+kun oli, piti hän sitä jonkinlaisena ystävyydenosoituksena ja
+anteeksipyyntönäkin niiden puolelta, jotka olivat saattaneet hänet
+tähän asemaan; hänestä oli kunnianasia olla näyttämättä minkäänlaista
+pahaamieltä, ja hän antautui puhumaan kaikki, mitä hänellä oli
+sydämellään: hänen sydäntään kevensi, että hän sai ilmaista vapaasti
+ajatuksiaan tuolle miehelle, joka vihasi sortoa samoin kuin
+hänkin. Toinen kiihoitti häntä juttelemaan: hän huomasi tapahtuman
+erinomaiseksi afääriksi lehdelleen; siitä hän sai jälleen tilaisuuden
+kirjoittaa uuden häväistysjutun, johon Christophen nyt oli annettava
+hänelle ainekset; jos nimittäin Christophe ei itse siitä kirjoittaisi,
+vaikka hän toivoikin, että hovimuusikko luovuttaisi nyt, moista
+kärsittyään, poleemikonlahjansa ja, mikä oli toimittajasta vielä
+tärkeämpää, pienet salaisuutensakin hovista "hyvän asian palvelukseen".
+Ja kun toimittaja ei ollut liioin hienotuntoinen, esitti hän
+asiansa aivan kursailematta ja mitä raaimmassa valossa. Christophea
+sellainen heti töykäisi: hän vastasi, ettei hän kirjoittaisi mitään;
+selitykseksi hän sanoi, että hänen kaikki hyökkäyksensä suurherttuaa
+vastaan tulkittaisiin nyt persoonalliseksi kostoksi; sitäpaitsi täytyi
+hänen olla aivan pidättyvä, koska hän oli nyt vapaa, joten häntä ei
+uhannut enää vaara sanoa, mitä ajatteli, niinkuin ennen ruhtinaasta
+riippuvaisena ollessaan. Sanomalehtimies ei ymmärtänyt laisinkaan
+tällaisia omituisia arveluita; hän piti Christophea pohjaltaan hieman
+ahdasälyisenä ja turhan hurskaana; ja ennen kaikkea ajatteli hän, että
+Christophe pelkäsi. Hän sanoi siis:
+
+-- No niin, jättäkää asia meidän huoleksemme: minä kirjoitan siitä.
+Teidän ei tarvitse sitä ajatellakaan.
+
+Christophe rukoili häntä olemaan kirjoittamatta; mutta hänellä ei
+ollut mitään keinoja estää toimittajaa siitä. Sitäpaitsi selitti
+sanomalehtimies, ettei asia koskenut pelkästään Christophea: solvaus
+sattui myöskin lehteen, sillä oli oikeus iskeä takaisin. Sellaista
+perustelua ei voitu kumota; ainoa, mitä Christophe mahtoi, oli
+vaatia toimittajalta hänen kunniasanansa, ettei hän käyttäisi väärin
+etäitä tietoja, sillä ne hän oli antanut hänelle ystävänä eikä
+sanomalehtimiehenä. Toimittaja lupasi sen hänelle empimättä. Kuitenkaan
+ei Christophe siitä rauhoittunut. Hän huomasi nyt, mutta liian myöhään,
+kuinka varomaton hän oli ollut. -- Yksin jäätyään muisteli hän kaikki,
+mitä oli vieraalleen kertonut, ja silloin hän vapisi. Hetkeäkään
+vitkastelematta kirjoitti hän toimittajalle ja vaati vannottaen häntä
+olemaan hiiskumatta mitään siitä, mitä hän oli hänelle salaisuutena
+uskonut: -- (ja hän, poloinen, toisti nuo samat salaisuudet nyt vielä
+kirjeessä).
+
+Ensimäinen, minkä hän seuraavana aamuna huomasi lehdessä, kun
+hän kuumeisen kiihkon vallassa sen avasi, oli juuri tuo hänen
+selkkauksensa; ensimäisellä sivulla, seikkaperäisesti kerrottuna. Siinä
+juteltiin kaikki, mitä hän oli puhunut, mahdottomasti liioiteltuna,
+niin kummallisesti muuttuneessa asussa kuin ainakin kaikki saa
+kuljettuaan sanomalehtimiehen aivojen läpi. Kirjoitus karkasi törkein
+haukkumasanoin suurherttuan hovin kimppuun. Eräät yksityiskohdat
+siinä olivat niin tarkkoja, että lukija saattoi huomata ainoastaan
+Christophen ne tietävän, joten sopi olettaa koko kirjoitusta hänen
+tekemäkseen.
+
+Tämä oli uusi murskaava isku Christophelle. Hän luki, ja kylmä hiki
+kihosi hänen otsalleen. Lopetettuaan oli hänen päänsä mennä sekaisin.
+Hän tahtoi juosta lehden toimitukseen; mutta äiti, joka täydellä
+syyllä pelkäsi hänen kiivauttaan, esti hänet menemästä. Christophe
+pelkäsi sitä itsekin; hän tunsi, että jos hän sinne menisi, tekisi
+hän jonkin mahdottomuuden; ja hän jäi kotiin, -- ja teki uuden
+erehdyksen. Hän lähetti sanomalehtimiehelle loukkautuneen kirjeen
+ja moitti solvaavin sanoin hänen menettelyään, pani vastalauseen
+artikkelia vastaan ja erosi koko puolueesta. Vastalause ei ilmestynyt
+koskaan. Christophe kirjoitti uudestaan lehdelle ja vaati, että sen
+oli julkaistava hänen kirjeensä. Hänelle lähetettiin jäljennös hänen
+ensimäisestä kirjeestään, siitä, jonka hän oli kirjoittanut muutama
+tunti sen jälkeen kuin hän oli puhellut toimittajan kanssa, ja häneltä
+kysyttiin, pitikö sekin kirje julkaista. Christophe tunsi olevansa
+lehden kynsissä. Päälle päätteeksi sattui hän kerran kadulla tapaamaan
+tuon suupaltin haastattelijan, eikä hän silloin voinut olla purkamatta
+halveksumistaan häntä kohtaan. Seuraavana päivänä oli lehdessä hävytön
+pikku-uutinen, jossa puhuttiin hovilakeijoista: kuinka he ovat yhä
+pikenttejä, eivätkä pysty vapautumaan, vaikka saavat potkut. Pienet
+vihjaukset äskeiseen hovitapahtumaan ilmaisivat selvästi, että
+tarkoitettiin Christophea.
+
+
+
+
+Kun nyt varmasti huomattiin, ettei Christophella ollut enää
+minkäänlaista tukea, niin sai hän yhtäkkiä sellaisen lauman vihollisia,
+ettei hän ollut ennen moista aavistanutkaan. Kaikki, joita hän oli
+loukannut, joko välittömästi tai huhupuheiden mukaan, persoonallisella
+kritiikillään tahi taistellen heidän aatteitaan tai makuaan vastaan,
+karkasivat heti hänen kimppuunsa ja maksoivat korkojen kanssa takaisin.
+Suuri yleisö, jota Christophe oli koettanut ravistaa hereille tylsyyden
+tilasta, oli tyytyväinen, kun näki kuritettavan tuota hävytöntä nuorta
+miestä, joka oli uskaltanut ryhtyä uudistamaan katsantokantoja ja
+häiritsemään kunniallisten ihmisten unta. Christophe oli pudonnut
+virtaan. Jokainen teki parhaansa pitääkseen hänen päänsä veden alla.
+
+He eivät karanneet kaikki yhtaikaa hänen kimppuunsa. Joku yksityinen
+alkoi ensin. Ikäänkuin tunnustellen, tohtisiko. Kun Christophe
+ei vastannut, puraisi hän uudestaan. Silloin seurasivat toiset
+esimerkkiä; ja viimein hyökkäsi koko lauma. Toiset lähtivät leikkiin
+pelkästään huvikseen, aivan kuin koiranpenikat, joista on mieluisaa
+tykätä säädyttömyyksiään kauniisiin paikkoihin: he olivat huonojen
+sanomalehtimiesten lentävä kohortti, tuollaisten, jotka eivät tiedä
+mitään ja koettavat salata tietämättömyytensä palvelemalla voittajia
+ja häpäisemällä voitettuja. Toiset taasen käyttivät periaatteidensa
+koko painoa, he iskivät kuin sokeat; missä he työskentelivät, ei jäänyt
+rahtuakaan mistään jäljelle: he edustivat vakavampaa kritiikkiä, --
+sitä kritiikkiä, joka tappaa.
+
+Onnekseen ei Christophe yleensä sanomalehtiä lukenut. Muutamat
+uskolliset ystävät olivat kyllä pitäneet huolen siitä, että lähettivät
+hänelle pari kappaletta kaikkein hävyttömimpiä; mutta hän antoi
+kasaantua niiden pöydälleen, välittämättä niitä edes avata. Vasta
+pitkän ajan perästä pisti hänen silmäänsä eräässä niistä suuri punainen
+pyörylä jonkin uutisen ympärillä: ja uutisesta hän luki että hänen
+_Liedinsä_ muistuttivat villipedon karjuntaa, että hänen sinfoniansa
+olivat kuin houruinhuoneesta laskettuja, että hänen taiteensa oli
+hysteeristä, että hänen harmooniset kouristuksensa tahtoivat vain
+peittää sydämen kuivuutta ja ajatuksen tyhjyyttä. Tunnettu kriitikko
+lopetti tähän tapaan:
+
+"Hra Krafft on äskettäin antanut uutisreportterina sellaisen
+ihmeellisen näytteen tyylistään ja maustaan, että se on herättänyt
+musiikkipiireissä tavatonta iloisuutta. Silloin neuvottiin häntä
+ystävällisesti antautumaan uutistenhankkijan toimesta pelkästään
+sävellyshommaan. Hänen viimeiset tuotteensa ovat kuitenkin osoittaneet,
+että tämä tosin hyvässä tarkoituksessa annettu neuvo oli kuitenkin
+huono. Hra Krafftin pitäisi tosiaan ruveta reportteriksi."
+
+Kun Christophe luki tämän palasen, ei hän voinut työskennellä koko
+aamuna, ja nyt ryhtyi hän tietysti etsimään muitakin vihollislehtiä.
+Ne olisivat vieneet häneltä viimeisenkin moraalisen rohkeuden, mutta
+onneksi oli Louisalla yleensä vimma raivata pois kaikki joutavat
+paperit, joten hän oli nuo lehdet muka "siis tiessään" polttanut. Ensin
+Christophe siitä suuttui, mutta sitten oli se hänelle helpotus; ja
+hän ojensi nyt Louisalle sen viimeisenkin lehden ja sanoi, että olisi
+pitänyt polttaa sekin.
+
+Mutta tuli vielä tuntuvampiakin vastoinkäymisiä. Hän oli lähettänyt
+eräälle arvokkaalle frankfurtilaiselle musiikkiseuralle erään
+kvartettinsa käsikirjoituksen, mutta nyt hyljättiin se yksimielisesti,
+aivan selittelemättä. Muuan kölniläinen orkesteri oli jo näyttänyt
+halukkaalta esittämään erään hänen uvertyyrinsä, mutta nyt, kuukausia
+kestäneen odotuksen jälkeen, palautettiin sekin hänelle, sellaisin
+vastauksin, että se oli mahdoton soittaa. Pahimman koettelemuksen
+valmisti Christophelle eräs kotikaupungin orkesteriseura. Sen
+_Kapellmeister_, nimeltä H. Euphrat, seuran orkesterin johtaja, oli
+melkoisen hyvä musiikkimies, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista
+henkistä uteliaisuutta, kuten ei yleensä monilla muillakaan
+_Kapellmeistereillä_; häntä vaivasi -- (vaikka hän siitä voikin
+erinomaisen hyvin) -- hänen ammattikunnassaan laajalle levinnyt
+tauti, nimittäin halu jauhaa alinomaa ja lakkaamatta pelkästään
+tunnettuja kappaleita ja karttaa kuin myrkkyä kaikkia todella uusia
+taideluomia. Hän ei väsynyt järjestämästä Beethovenin, Mozartin ja
+Schumannin juhlia: sillä heidän teoksiaan esittäessään tarvitsi hänen
+ainoastaan antaa noiden valmiiden ja tuttujen ryhmien hyminän lullata
+itsensä uneen. Sitävastoin oli hänen oman aikansa musiikki hänestä
+sietämätöntä. Hän ei uskaltanut kuitenkaan sitä tunnustaa, ja hän
+väitti olevansa sangen suopeamielinen kaikille nuorille kyvyille; ja se
+olikin totta silloin, kun hänelle tuotiin jokin vanhan kaavan mukaan
+valettu teos, -- jonkinlainen kalkkeeraus sellaisista sävellyksistä,
+jotka olivat olleet uusia viisikymmentä vuotta sitten; silloin otti
+hän sen hyvin kauniisti vastaan, jopa hän ryhtyi voimallisesti
+ajamaan sitä läpi yleisönkin keskuudessa. Sehän ei näet häirinnyt
+hänen tunnemaailmaansa eikä myöskään sitä järjestystä, jonka mukaan
+yleisöllä oli tapana tulla taiteesta liikutetuksi. Mutta kaikkea,
+joka uhkasi häiritä tuota erinomaista järjestystä ja pakottaa hänet
+uuteen voimanponnistukseen, hän halveksi ja vihasikin. Halveksinta oli
+ehdottomasti voimakkaampi vihaa, ellei uudistajalla näyttänyt olevan
+mahdollisuutta kohota kerran huomatuksi. Mutta jos tuntui siltä, että
+hän joskus onnistuisi, oli tunne vihaa, -- luonnollisesti ainoastaan
+siihen hetkeen saakka, kunnes nuori oli täydellisesti läpäissyt.
+
+Christophe ei ollut vielä onnistunut: kaukana siitä. Siksi hän nyt
+hämmästyikin suuresti, kun hän sai kautta rantain tietää, että Herr
+H. Euphrat halusi mielellään soittaa eräitä hänen sävellyksiään.
+Christophella oli vielä vähemmän syytä toivoa sitä, koska hän tiesi,
+että tuo _Kapellmeister_ oli kiivas Brahmsin ja eräiden toisten
+sellaisten säveltäjäin ihailija, joita Christophe oli peitonnut pahoin
+kirjoituksissaan. Mutta koska hän oli herkkäuskoinen ihminen, niin hän
+luuli, että hänen vastustajansa olivat yhtä jalomielisiä kuin hän itse
+olisi ollut, jos olisi voittanut heidät: Christophe oletti, että kun he
+nyt näkivät hänet aivan murskatuksi, niin he tahtoivat osoittaa hänelle
+olevansa pikkumaisen vihan yläpuolella. Hän tuli aivan liikutetuksi
+ja kirjoitti ylen kiitollisen kirjeen H. Euphratille ja lähetti
+hänelle erään sinfoonisen runoelmansa. Euphrat teetti kirjurillaan
+hänelle vastauksen: kylmän, mutta kohteliaan, jossa ilmoitettiin,
+että hänen käsikirjoituksensa oli saatu, ja lisättiin, että sinfonia
+jaettaisiin seuran sääntöjen mukaan piakkoin orkesterille ja että
+sitä koetettaisiin yhden kerran kokonaisrepetitsioonissa ennenkuin se
+hyväksyttiin yleisölle esitettäväksi. Sääntö on sääntö: Christophen
+täytyi siihen taipua. Oikeastaan se olikin pelkkä muodollisuus, jonka
+avulla karkoitettiin pois hiellä ja vaivalla tuhrailevia amatöörejä,
+jotka joskus kävivät sangen tunkeliaiksi.
+
+Pari kolme viikkoa myöhemmin sai Christophe ilmoituksen, että nyt
+joutuu hänen teoksensa repetitsiooniin. Sääntöjen mukaan pidettiin se
+aina suljettujen ovien takana, eikä edes taiteilija itse saanut olla
+siinä läsnä; mutta tavaksi tullut suvaitsevaisuus salli taiteilijan
+kuitenkin päästä sinne, vaikkei hänen siellä sopinut näyttäytyä
+kenellekään. Kaikki tiesivät sen, eikä kukaan ollut sitä tietävinään.
+Mainittuna päivänä tuli muuan ystävä Christophea noutamaan ja vei
+hänet saliin ja sijoitti sinne erään aition sopukkaan. Christophea
+kummastutti muuan seikka, nimittäin se, että vaikka repetitsioonin
+piti tapahtua suljettujen ovien takana, niin oli sali -- ainakin
+permantopaikat -- melkeinpä täynnä väkeä: siellä kuhisi ja kaakatti
+dilettantteja, vetelehtijöitä ja arvostelijoita. Mutta orkesteri ei
+ollut heidän läsnäolostaan tietävinään.
+
+Ensin esitettiin Brahmsin _Rapsodia_ altolle, mieskuorolle ja
+orkesterille, sävelletty erääseen katkelmaan Goethen runosta _Harzreise
+im Winter_. Christophe, joka inhosi tämän kappaleen mahtipontista
+hempeätunteisuutta, arveli, että Brahminit kai nyt kostivat
+kohteliaasti hänelle tällä tavoin: pakottivat hänet kuuntelemaan
+sävellystä, jota hän oli arvosteluissaan sangen vähän kunnioittanut.
+Se keksintö nauratti häntä, ja hänen hyvä tuulensa vain lisääntyi,
+kun _Rapsodian_ jälkeen tuli kaksi muuta juuri sellaisten tunnettujen
+säveltäjien tuotetta, joita hän oli haukkunut: tarkoitus oli hänestä
+aivan selvä. Hän oli kyllä happamissaan, mutta ajatteli, että tämä
+oli toki edes rehellistä sotaa; ja ellei hän antanutkaan arvoa
+tälle musiikille, niin antoi hän sen kyllä moiselle kujeelle. Häntä
+huvitti niin, että hänkin yhtyi pilkallaan yleisön kättentaputuksiin,
+palkittaessa Brahmsia ja hänen virkaveikkojaan myrskyävillä
+suosionosoituksilla.
+
+Viimein tuli Christophen sinfonian vuoro. Katseista, joita luotiin
+orkesterista ja permannolta hänen aitiotaan kohti, saattoi huomata,
+että tiedettiin hänen olevan läsnä. Christophe vetäytyi kätköön. Ja hän
+odotti esitystä ahdistus sydämessä, niinkuin jokainen säveltäjä sillä
+hetkellä, jolloin kapellimestarin tahtipuikko kohoaa ja musiikin tulva
+hiljaa kokoutuu ja valmistuu murtamaan patonsa. Koskaan hän ei ollut
+kuullut vielä sävellystään orkesterissa. Miltähän näyttäisivät nämä
+hänen unelmansa olennot elävinä? Kuinka kaikuisivat niiden äänet? Hän
+tunsi niiden humisevan sielussaan; ja kallistuen tuijottamaan äänten
+syvyyteen, odotti hän nyt jännityksessä, mitä siitä nousisi.
+
+Mutta se, mitä siitä nousi, oli jotain niin muodotonta sekamelskaa,
+ettei sille voinut nimeä keksiä. Vankkain pylväitten tehtävästä, joiden
+piti kannattaa rakennuksen päätyä, syöksyivät soinnut sekaisin ja
+sortuivat kuin raunioiksi luhistuva rakennus; ei voinut erottaa muuta
+kuin rappauksesta tupruavaa pölyä. Meni aikaa ennenkuin Christophe
+saattoi uskoa, että soitettiin hänen kappalettaan. Turhaan etsi hän
+esityksestä ajatuksensa viivoja ja rytmiä; ajatus kulki änkytellen
+ja hoippuen, aivan kuin juopunut seiniä pitkin; ja hän oli vaipua
+häpeästä maahan, niinkuin hänet itsensä olisi nähty tässä tilassa.
+Hän tiesi kyllä, että sillä tavoin hän ei ollut kirjoittanut; mutta
+kun älytön tulkitsija vääristelee taiteilijan sanat, niin saattaa
+taiteilija jollakin epäilyksensä hetkellä tosiaan kysyä itseltään, onko
+hän tästä typeryydestä vastuunalainen. Yleisö puolestaan ei koskaan
+sellaista kysele: se uskoo esittäjiin, laulajiin, orkesteriin, jota se
+on tottunut kuulemaan aivan yhtä hartaasti kuin se uskoo jokapäiväistä
+sanomalehteänsä: ne eivät tietysti voi erehtyä; jos ne puhuvat
+mahdottomia, johtuu se siitä, että tekijä on mahdoton. Nyt uskoi yleisö
+sitä kahta halukkaammin, koska se tässä tilaisuudessa nimenomaan
+tahtoi sitä uskoa. -- Christophe koetteli vakuuttaa itselleen,
+että _Kapellmeister_ huomaisi sekasotkun, että hän keskeyttäisi ja
+alkaisi alusta. Eri soittimet eivät kulkeneet enää edes samaa tahtia.
+Valt-torven soittaja viivytteli ja yhtyi yhden tahdin liian myöhään;
+hän jatkoi muutaman minutin, ja vaikeni sitten aivan rauhassa ja alkoi
+tyhjentää instrumenttiaan. Eräät oboe-kohdat olivat hävinneet kokonaan.
+Koulituimmankin korvan oli mahdotonta löytää kappaleesta musikaalisen
+ajatuksen johtolankaa, eikä edes aavistaa, että siinä sitä olikaan.
+Muutamat fantastiset ja humoristiset instrumentatsioonit tulivat
+naurettaviksi suorituksen kömpelyyden vuoksi. Kaikki oli hirveän
+tyhmää, idiootin, mielipuolen työtä, sellaisen, joka ei ymmärtänyt
+rahtuakaan musiikkia. Christophe repi tukkaansa. Hän tahtoi keskeyttää
+soiton; mutta ystävä, joka oli hänen kanssaan aitiossa, esti häntä ja
+vakuutti, että _Herr Kapellmeister_ huomaisi kyllä itse suorituksen
+viat, -- sekä ettei Christophen pitänyt näyttäytyä ja että huomautus
+hänen puoleltaan tekisi huonon vaikutuksen. Hän pakotti Christophen
+vetäytymään aivan aition perukkaan. Christophe totteli, mutta pui
+päätään nyrkeillään; ja jokaista uutta hirvittävyyttä kuullessaan hän
+korahteli vihaa ja tuskaa.
+
+-- Ne kurjat, raukat!... vaikeroi hän; ja hän puri käsiään, ettei olisi
+huutanut.
+
+Nyt kohosi hänen korviinsa paitsi vääriä ääniä myöskin yleisön
+levoton sorina: salissa alettiin liikkua ja metelöidä. Se kuului
+ensin ainoastaan suhinana. Mutta pian ei Christophelle jäänyt
+epäilystäkään: ne nauroivat siellä. Orkesterin jäsenet olivat antaneet
+alkumerkin; eräät heistä eivät salanneet laisinkaan iloisuuttaan.
+Silloin tuli yleisö vakuutetuksi, että teosta oli naurettava, ja se
+heittelehti naurusta. Nousi yleinen riemu; se kasvoi huippuunsa erään
+sangen rytmillisen aiheen toistuessa, jonka kontrabassot korostivat
+hassunkurisella tavalla. Ainoastaan _Kapellmeister_ seisoi järkkymättä
+ja löi keskellä yleistä sekavaa melua tahtia.
+
+Viimein tuli loppu: (paraskin loppuu aikanaan). -- Nyt oli yleisön
+sananvuoro. Ja se päästi ilonsa irti valtavana räjähdyksenä, jota
+kesti monta minuttia. Toiset vihelsivät, toiset taputtivat pilkalla
+käsiään; älyltään sukkelimmat huusivat: _Bis!_ Muuan bassoääni alkoi
+eräässä etuaitiossa matkia äsken kuultua hassunkurista motiivia.
+Toiset ilveniekat tahtoivat päästä mukaan leikkiin ja matkivat hekin
+vuorostaan samaa. Joku huusi: "_Tekijä esille_!" Pitkään aikaan eivät
+nuo nerot olleet saaneet näin hauskaa huvia.
+
+Kun meteli oli viimein hiukan tyyntynyt, kääntyi _Kapellmeister_
+järkkymättömänä puolittain yleisöön päin, jota hän ei kyllä ollut muka
+näkevinään -- (sillä eihän yleisöä tietysti vieläkään ollut läsnä);
+-- hän antoi merkin orkesterille, että hän tahtoi puhua. Huudettiin:
+"Hyst, hyst"; ja kaikki vaikenivat. Kapellmeister odotti vielä
+hetkisen; sitten sanoi hän äänellä, joka oli selvä, kylmä ja murhaava:
+
+-- Hyvät herrat, minä en olisi missään tapauksessa soitattanut loppuun
+asti _tällaista_, ellen olisi tahtonut kerrankin merkitä herraa, joka
+on uskaltanut kirjoitella julkeuksia suuresta mestaristamme Brahmsista.
+
+Sen hän sanoi, ja hyppäsi sitten alas korokkeeltaan ja poistui, koko
+salin myrskyisten suosionosoitusten saattamana. Häntä tahdottiin
+takaisin; käsiä taputettiin vielä pari minuttia. Mutta hän ei tullut.
+Orkesteri meni matkaansa, ja yleisönkin täytyi tyytyä lähtemään.
+Konsertti oli loppunut.
+
+Mutta hauska tilaisuus se oli ollut.
+
+
+
+
+Christophe oli silloin jo mennyt pois. Tuskin näki hän tuon viheliäisen
+orkesterinjohtajan laskeutuvan korokkeeltaan, niin hän ryntäsi
+aitiostaan; hän hoippuroi alas portaita ensimäiseen kerrokseen,
+saadakseen hänet kiinni ja lyödäkseen häntä korvalle. Se ystävä,
+joka oli tuonut hänet tilaisuuteen, juoksi hänen perästään ja koetti
+pidättää häntä: mutta Christophe tyrkkäsi hänet tieltään ja oli
+paiskata hänet portailta alas: (Christophellahan oli täysi syy uskoa,
+että tuokin oli osallinen juonessa). H. Euphratin ja Christophen
+itsensä onneksi oli näyttämön ovi jo lukossa, eikä se auennut, vaikka
+Christophe kuinka raivoissaan takoi sitä nyrkeillään. Sillävälin alkoi
+yleisö lähteä teatterista. Christophe ei voinut jäädä sinne. Hän
+syöksyi pakoon.
+
+Hänen tilaansa on mahdoton kuvata. Hän kulki minne sattui, heilutteli
+käsiään, hänen silmänsä pyörivät ja hän puhui itsekseen kuin hullu;
+hän koetti tukahuttaa suuttumustaan ja raivonhuutojaan. Katu oli
+melkein tyhjä. Konserttipalatsi oli rakennettu edellisenä vuonna uuteen
+kortteliin, vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle; ja vaistomaisesti
+samosi Christophe nyt maaseudulle päin, tyhjien tonttien välitse,
+joilla oli ainoastaan yksinäisiä kojuja ja muutamia rakennustelineitä,
+lauta-aitain keskellä. Hänelle oli tullut kuin murhanhimo, hän
+olisi tahtonut tappaa tuon miehen, joka oli häntä niin julmasti
+loukannut... Ohoi, vaikka hän olisi hänet tappanut, ei hän olisi
+silti muuttanut koko sen suuren lauman vihamielisyyttä, jonka hävytön
+nauru kaikui vielä hänen korvissaan. Niitä oli liian monta, hän ei
+voinut mitään heitä vastaan; he olivat kaikki yhtä mieltä -- silloin,
+kun tahtoivat solvata häntä ja musertaa hänet -- nuo, joilla oli
+keskenään kyllä kinastusta. Tämä ei ollut enää väärinymmärtämistä:
+se oli selvää vihaa. Mitä hän oli noille kaikille oikeastaan tehnyt?
+Hänellä oli sisällään suuri kauneuden maailma, sellainen, joka voi
+laajentaa sielua ja virvoittaa sydäntä; hän olisi tahtonut ilmaista
+sen muille, antaa muiden siitä nauttia; hän luuli, että he olisivat
+siitä onnellisia niinkuin hänkin. Ellei se maailma heitä miellyttänyt,
+olisi heidän kuitenkin pitänyt olla hänelle kiitollisia edes siitä,
+että hän tarkoitti hyvää; heillä oli enintään oikeus ystävällisesti
+näyttää hänelle, missä suhteessa hän oli erehtynyt; mutta kuinka oli
+mahdollinen tuollainen ilkeä ilo, halu häväistä hänen ajatuksiaan,
+väärentämällä ne inhoittavasti, halu tallata ne jalkoihinsa, tappaa
+ne naurettaviksi tekemällä? Kiihtyneessä tilassaan luuli Christophe
+heidän vihaansakin liian suureksi; hän kuvitteli noita keskinkertaisia
+olentoja niin vakaviksi, että he todellisuudessa eivät pystyneet
+mitenkään moiseen. Hän nyyhkytteli: "Mitä minä olen heille tehnyt?"
+Häntä tukehutti, hän tunsi olevansa tuhon oma, niinkuin ennen lapsena,
+silloin, kun hän ensi kertaa oli huomannut ihmisten ilkeyden.
+
+Ja kun hän katseli ympärilleen ja eteensä, näki hän tulleensa
+myllyjoen rannalle samaan paikkaan, johon hänen isänsä vuosia sitten
+oli hukuttanut itsensä. Ja hänen sisässään välkähti ajatus heittäytyä
+jokeen ja hukkua. Heti hän oli valmis hyppäämään.
+
+Mutta kun hän kumartui, joen tyynen ja kirkkaan syvyyden lumoamana,
+tuijottamaan veteen, alkoi läheisessä puussa laulaa pikkulintu,
+-- laulaa kuin vimmattu. Christophe nosti päänsä ja kuunteli.
+Vesi solisi. Kuului kukkivien kurjenmiekkain värinä, pehmeässä
+kesätuulessa keinahtelevien; poppelit värähtelivät. Eräässä puutarhassa
+tien toisella puolella täyttivät mehiläispesän asukkaat ilman
+tuoksuvalla musiikillaan. Joen takana lepäsi lehmä ja uneksi kaunein,
+kiiltäväreunaisin silmin. Vaaleahapsinen pikku tyttö istui eräällä
+aitamuurilla, harvareunainen vasu olkapäällä, istui aivan kuin pieni
+siivekäs enkeli, uneksi hänkin, heilutellen paljaita jalkojaan ja
+hyräillen pientä, sanatonta lapsenlaulua. Kauempana niityllä hyppeli
+valkea koira, pitkiä kierroksia juosten. Christophe nojailihe puuta
+vasten, kuunteli, katseli keväistä luontoa; ja hänelle tuli noiden
+toisten olentojen rauha ja ilo: hän unohti, unohti. Yhtäkkiä pusersi
+hän syliinsä upeaa puuta, jota vastaan hän oli poskensa painanut. Hän
+heittäytyi maahan; hän kätki kasvonsa ruohistoon; hän nauroi, nauroi
+riemusta. Kauneus, luonnon sulous, elämän lumous valtasi hänet, syöpyi
+häneen, tunkeutui häneen aivan kuin vesi merisieneen. Hän ajatteli.
+
+-- Miksi sinä, elämä, olet niin kaunis, ja he -- ihmiset -- niin rumia?
+
+Ei väliä! Hän rakasti elämää, hän rakasti sitä, hän tunsi, että hän
+aina rakastaisi sitä, ettei mikään voisi saada häntä kyllästymään
+siilien. Hän syleili haltioissaan maata. Hän syleili elämää:
+
+-- Sinä olet minulla! Sinä olet minun. He eivät voi ryöstää minulta
+sinua. Turha yritys! Tehkööt vain minulle kärsimyksiä!... Kärsiä, sehän
+on elämää!
+
+
+
+
+Christophe ryhtyi jälleen uljaasti työhön. Hän ei tahtonut enää olla
+missään tekemisissä "kirjallisten" henkilöiden kanssa, tosiaan sen
+arvonimen ansainneiden, sanasankarien, hedelmättömien suunpieksäjäin,
+sanomalehtimiesten, arvostelijain ja taiteella kaupustelijain. Mitä
+taas musiikkimiehiin tuli, hän ei halunnut enää hukata aikaansa
+koettamalla tapella heidän ennakkoluulojaan ja kateuttaan vastaan.
+He eivät sietäneet häntä? -- Samantekevä, hänkään ei sietänyt heitä.
+Hänen oli tehtävä oma työnsä: hän tekisi sen. Hovi antoi hänelle hänen
+vapautensa takaisin: hän kiitti kauniisti. Hän kiitti kaikkia siitä,
+että olivat hänen vihollisiaan: nyt saisi hän tehdä työtä rauhassa.
+
+Louisa iloitsi tästä koko sydämestään. Hänessä ei ollut kunnianhimon
+rahtuakaan: hän ei ollut mikään Krafft; hän ei muistuttanut Christophen
+isää eikä isoisää. Hän ei tahtonut pojalleen ei kunniaa eikä mainetta.
+Tosin olisi hän ollut hyvillään, jos Christophe olisi ollut rikas ja
+kuuluisa; mutta koska kerran nuo edut piti maksaa moisten kiusain
+hinnalla, oli hänestä paljoa parempi, että koko pyrkimykset heitettiin
+sikseen. Silloin, kun Christophen ja hovin välit rikkoutuivat, oli hän
+ollut paljoa enemmän tuskissaan Christophen surusta kuin itse tuosta
+tapahtumasta; ja pohjaltaan oli hän oikein ihastunut siitä, että
+hän oli riitautunut sanomalehtimiesten ja lehtien kanssa. Hän tunsi
+painettua kohtaan talonpoikaista epäluuloa: kaikki nuo tuotteet olivat
+hänestä ainoastaan ajanhukkaa ja monenlaisen harmin lähde. Louisa
+oli kuullut joskus, mitä nuo aikakauslehden nuoret herrat puhelivat
+Christophen kanssa: ja hän kauhistui heidän pahuuttaan; kaikki he
+repivät kappaleiksi ja julistivat hirvittäviä uutuuksia; ja kuta
+paremmin he siinä onnistuivat, sitä tyytyväisempiä he olivat. Louisa
+ei pitänyt heistä ollenkaan. He olivat kai varmaan sangen viisaita ja
+oppineitakin. Mutta he eivät olleet hyviä ihmisiä: Louisasta oli oikein
+mainiota, ettei Christophe seurustellut enää heidän kanssaan. Hän oli
+yhtä mieltä kuin Christophe: mitäpä Christophe heitä tarvitsi?
+
+-- Sanokoot, mitä tahansa, kirjoittakoot ja ajatelkoot, mitä tahtovat,
+virkkoi Christophe: he eivät voi estää minua olemasta oma itseni. Mitä
+minuun kuuluu heidän taiteensa, heidän ajatuksensa? Minä ne kiellän!
+
+
+
+
+On kyllä kaunista kieltää maailma. Mutta maailma ei anna kieltää
+itseään nuorukaisen suurilla sanoilla. Christophe oli kyllä rehellinen
+aikeessaan; mutta sen onnistuminen oli kuitenkin kuvitelmaa, hän ei
+tuntenut hyvin itseään. Hän ei ollut mikään munkki, hänen luonteensa
+ei voinut tyytyä kieltäytymään maailmasta; ja ennen kaikkea se ei
+soveltunut hänen ikäänsä. Ensi aikoina ei hän tästä kovin kärsinyt:
+hän oli syventynyt sävellystyöhönsä; ja työn kestäessä hän ei tuntenut
+puuttuvansa mitään. Mutta kun tuli sitten se hervahtamisaika, joka
+aina seuraa työn täyttymisen jälkeen ja jota jatkuu, kunnes uusi
+aihe valtaa sielun, niin hän alkoi katsella ympärilleen; ja kun hän
+ajatteli, miten hyljätty hän oli, niin häntä suorastaan hyyti. Hän
+kyseli itseltään, minkä tähden hän oikeastaan kirjoitti. Silloin kun
+kirjoittaa, ei se kysymys voi tulla päähänkään: kirjoittaa siksi, että
+täytyy kirjoittaa. Sitten näkee valmiina synnytetyn työnsä; mahtava
+vaisto, joka on purkanut sen luojansa sisuksista, vaikenee; ei ymmärrä,
+mitä varten työ on syntynyt; silloin tuskin tuntee siinä itseään, se on
+melkeinpä vieras, tahtoisi sen unohtaa. Mutta unohtaminen on mahdotonta
+niin kauan kuin teos ei ole julkaistu, esitetty, niin kauan kuin se
+ei saa elää omaa elämäänsä maailmassa. Siihen asti on äskensyntynyt
+ollut äitiinsä sidottu, elävä olento, joka on ollut kytketty meidän
+omaan lihaamme: nyt täytyy se leikata irti millä ehdolla tahansa, että
+voisimme elää. Kuta enemmän Christophe sävelsi, sitä raskaammaksi
+kasvoi niiden hänestä lähteneiden olentojen paino, jotka eivät voineet
+nyt elää eivätkä kuolla. Mikä hänet niistä vapauttaisi? Hämärä voima
+liikkui hänen aatteidensa lapsissa; ne tahtoivat epätoivoisesti
+irtaantua jo hänestä, päästä leviämään toisiinkin sieluihin. Aivan kuin
+elävät ja hedelmöittävät siemenet, joita tuuli kaikkeudessa lennättää.
+Täytyisikö niiden jäädä hedelmättömän pakon muurien sisälle? Sitä
+tuntiessaan oli Christophe haljeta raivosta.
+
+Koska kaikki muut uomat -- teatterit, konsertit, -- olivat
+Christophelta tukitut, ja koska hän ei kerrassaan millään ehdolla
+olisi alentunut kumartamaan jälleen tirehtöörejä, jotka olivat
+hänet kerran ulos kuskanneet, ei hänelle jäänyt muuta keinoa kuin
+julkaista sävellyksensä; mutta hän ei voinut haaveksia löytävänsä
+kustantajaa tuotteidensa levittäjiksi sen helpommin kuin orkestereja
+niitä soittamaan. Hän teki pari ylen kömpelöä yritystä siihen
+suuntaan, mutta ne jo riittivät; hän aikoi maksaa ennen itse kaikki
+kustannukset kuin alistua uudestaan saamaan reppuja tai hieromaan
+kauppoja noiden musiikin afäärimiesten kanssa ja sietämään heidän
+suojelevaa alentuvaisuuttaan. Tämäkin aikomus oli hulluutta: Christophe
+oli saanut ennen huvipaikastaan ja muutamista konserteistaan vähän
+säästöön rahoja, mutta ne säästöt olivat jo hyvin pienentyneet, ja
+kauan menisi ennenkuin hän voisi uutta rahaa hankkia. Olisi ollut
+viisainta pidellä varovasti tuota pikku omaisuutta; se olisi auttanut
+hänet kestämään helpommin sinä vaikeana aikana, johon hän nyt joutui.
+Mutta sitä hän ei tehnyt. Päinvastoin: kun ne säästötkään eivät
+kustannuskuluihin riittäneet, niin lainasi hän pelkäämättä lisää.
+Louisa ei uskaltanut sanoa mitään; hänestä se kyllä oli järjetöntä,
+eikä hän ymmärtänyt, minkä tähden ihmisten piti hukata rahojaan, että
+saisivat nimensä jonkin kirjan kanteen; mutta koska Christophe oli
+sellaista puuhatessaan onnellisempi ja koska hän sillä tavoin sai pitää
+Christophen kotona, niin hän iloitsi ja tyytyi.
+
+Christophe ei tarjonnut yleisölle niitä sävellyksiään, jotka
+noudattivat enimmän yleistä makusuuntaa; ei suinkaan: hän valitsi
+käsikirjoituksistaan sarjan kaikkein omintakeisimpia töitään, niitä,
+joista hän piti paljon. Ne olivat pianokappaleita, joukossa joku
+_Lied_, eräät hyvin lyhyitä ja sävyltään kansanomaisia, toiset
+sangen kehitettyjä ja melkeinpä dramaattisia. Kaikkiaan muodostivat
+ne jakson iloisia ja suruisia vaikutelmia, jotka liittyivät
+toisiinsa luonnollisesti ja tulkittiin vuorotellen pianolla tai
+laululla, yksinään tai säestyksen avulla. "Sillä", sanoi Christophe,
+"uneksiessani minä en määrittele aina, mitä minä tunnen: minä kärsin,
+olen onnellinen niin sanoakseni ilman sanoja; mutta sitten tulee hetki,
+jolloin minun täytyy puhua, laulaa, sitä itsekään ajattelematta:
+joskus ovat ne vain epämääräisiä sanoja, irrallisia lauselmia, joskus
+taas kokonaisia runoelmia; ja sitten vaivun jälleen uneksimaan. Niin
+menee päivä: ja juuri sellaisen päivän olen tahtonut esittää. Miksi
+julkaistaan sellaisia kokoelmia, joissa on pelkästään lauluja tai
+pelkästään pianokappaleita? Se on ylen teennäistä ja epäharmoonista.
+Täytyy koettaa ilmaista sielun vapaata leikkiä." -- Sen vuoksi antoi
+hän sarjalleen nimeksi: _Muuan päivä_. Julkaisun eri osilla oli
+alaotsikkonsa, jotka selittivät lyhyesti kunkin eri unelman sisällön.
+Niihin oli Christophe kirjoittanut syrjäisille salaperäisiä omistuksia,
+nimien alkukirjaimia ja päivämääriä, jotka hän yksinään ymmärsi ja
+jotka toivat hänen mieleensä eräiden menneiden runollisten hetkien
+muistoja tai entisiä rakkaita olentoja: nauravan Corinnen, kaihoisan
+Sabinan, ja tuon tuntemattoman pienen ranskalaisen tytön.
+
+Paitsi tätä teostaan julkaisi hän toisenkin, johon hän valitsi
+kolmisenkymmentä _Liediään_, -- ne, joista hän piti kaikkein enimmän
+ja joista siis yleisö piti kaikkein vähimmän. Hän valikoi tarkasti,
+ettei hän ottanut vihkoon "meloodisimpia" melodioitaan; ei, hän otti
+niistä kaikkein ominaisimmat. (Sehän tiedetään, että "oikeat" ihmiset
+pelkäävät aina kaikkea, joka on "ominaista". Heitä miellyttää enemmän
+sellainen, jossa ei ole mitään omaa, ei luonnetta.)
+
+Nämä _Liedit_ olivat sävelletyt eräihin vanhoihin, 1700-luvulla
+eläneiden schlesialaisten runoilijain tekemiin lauluihin; Christophe
+oli löytänyt ne eräästä helppotajuisesta runojulkaisusta ja hän piti
+niistä niiden koruttomuuden ja rehellisyyden vuoksi. Varsinkin kaksi
+noista runoilijoista oli hänelle rakkaita kuin veljet, neroutta
+säkenöiviä miehiä, molemmat kuolleet kolmikymmen-vuotiaina: toinen
+oli ihana Paul Fleming, Kaukasian ja Ispahanin vapaa samooja,
+joka oli säilyttänyt puhtaan, rakastettavan ja kirkkaan sielunsa
+keskellä sodan raakuutta, elämänsuruja ja ajan turmelusta; ja toinen
+Johann Christian Günther, hillitön nero, joka raivoisassa riemussa
+ja synkässä epätoivossa poltti itsensä loppuun, hajoitti elämänsä
+kuin tuhkan tuuleen. Güntherin sanoilla oli hän tulkinnut kostavan
+uhman- ja pilkanhuutonsa Jumalaa vastaan, jota hän vihasi, jolla
+oli voima murskata, kahlitun titaanin raivoisat kiroukset ja hänen
+taivasta vastaan takaisin sinkoamansa salamat. Flemingiltä sai hän
+rakkaudenlaulut Anemonelle ja Basilenelle, lempeille ja suloisille kuin
+kukat, -- ja kirkkaiden ja iloisten sydänten laulun, tähtitanssin,
+_Tanzliedin_ (tanssilaulun), -- sekä tyynen sankarisonetin: _Itselleni_
+(An Sich), jota Christophe usein aamuisin luki itsekseen kuin rukousta.
+
+Samoin hurmasi Christophea hurskaan Paul Gerhardtin optimismi. Se oli
+hänelle lepoa kärsittyjen surujen jälkeen. Hän rakasti tätä Jumalana
+olevan luonnon viatonta visioonia, kasteisia ketoja, niittyjä, joilla
+haikarat juhlallisesti astelevat tulpaanien ja valkeain narsissien
+keskellä, pitkin purojen reunaa, joiden vesi soittaa hiekassa,
+läpikuultavaa ilmaa, missä pääskyset lentävät siroin siivin ja
+kyyhkyset lehahtelevat; iloista auringonpaistetta läpi sateen, ja
+loistavaa taivasta, joka hymyilee pilvien raosta, illan majesteettista
+tyyneyttä, metsien, karjain, kaupunkien ja majain lepoa. Hän oli
+kyllin julkea säveltääkseen uudestaan useita vanhoja Gerhardtin
+virsiä, joita laulettiin vielä protestanttisissa kirkoissa. Eikä hän
+suinkaan säilyttänyt niiden virrenluonnetta. Kaukana siitä: sellainen
+olisi ollut hänelle kauhistus; hän antoi niille vapaan ja elävän
+muodon. Muinaista Gerhardtia olisi varmaan pöyristänyt, jos hän olisi
+kuullut, mitä saatanallista ylpeyttä eräät hänen _Kristityn matkamiehen
+laulunsa_ säkeet nyt paisuivat, tai millainen pakanuus kuohui yli
+reunojensa hänen vienossa _Kesälaulussaan_.
+
+Julkaisu saatiin aikaan, ja tietysti toimitettiin se vasten kaikkea
+järkeä. Kustantaja, jolle Christophe maksoi _Liediensä_ painattamisen
+ja jakelun, ei ollut joutunut tähän kustannusyritykseen sen paremmalla
+syyllä kuin että hän oli Christophen naapuri. Hän ei pystynyt näin
+tärkeään hommaan: painatus myöhästyi kuukausia; tuli painovirheitä ja
+kalliita korjauksia. Christophe ei tuntenut ollenkaan kirjapainoasioita
+ja antoi maksattaa itsellään kolmanneksen liikaa; kustannukset nousivat
+niin suuriksi, ettei hän ollut moista aavistanutkaan. Ja kun viimein
+kaikki oli valmista, ei Christophe lopuksi tiennyt, mitä hän nyt
+tekisi tuolla valtavan suurella painoksella. Kustantajalla ei ollut
+ostajapiiriä; hän ei tehnyt mitään levittääkseen julkaisua. Hänen
+velttoutensa sopi muuten erinomaisesti Christophenkin mielialaan. Kun
+kustantaja tuntoaan rauhoittaakseen pyysi Christophea kirjoittamaan
+jonkun rivin teoksesta reklaamiksi, vastasi Christophe "ettei hän
+tahdo reklaamia: jos hänen musiikkinsa on hyvä, niin se puhukoon
+itse puolestaan". Toinen kunnioitti pyhästi Christophien tahtoa: hän
+nimittäin sulloi painoksen kauppansa takimmaiseen perukkaan. Siellä
+säilyikin se hyvin; sillä kuuteen kuukauteen ei sitä myyty yhtään
+ainoata kappaletta.
+
+
+
+
+Odottaessaan, että yleisö lopultakin taipuisi häntä lähestymään, oli
+Christophen pakko keksiä jokin keino, että se tyhjä paikka olisi
+täyttynyt, joka oli syntynyt hänen säästöihinsä; siinä suhteessa
+ei auttanut mikään kursailu, sillä olihan elettävä ja maksettava
+velkansa. Viimeksimainitut olivat kuitenkin paljoa suuremmat kuin hän
+oli aavistanutkaan, ja kun hän katseli kassaansa, huomasi hän sen
+pienemmäksi kuin oli laskenut. Oliko hän hukannut rahaa huomaamattaan,
+vai oliko hän laskenut väärin, -- mikä oli paljoa uskottavampaa? (Sillä
+koskaan ei hän ollut osannut oikein yhteenlaskua.) Olipa miten tahansa,
+rahaa vain ei ollut, se oli varma asia. Louisan täytyi ponnistaa
+kaikki voimansa auttaakseen poikaansa. Christophea poltti tunnontuska,
+ja hän koetti selvitä asioistaan niin pian kuin mahdollista, maksoi
+mitä maksoi. Hän ryhtyi siis etsimään pianonopetus-tunteja, vaikka
+hänestä olikin hirveän kiusallista mennä niitä anelemaan ja saada usein
+jyrkkä kielto vastaukseksi. Hänen suosionsa yleisön keskuudessa oli
+laskeutunut; suurella vaivalla sai hän muutamia oppilaita.
+
+Niin ollen hän oli hyvin iloissaan, kun puhuttiin, että eräässä
+koulussa oli musiikinopettajan paikka avoinna.
+
+Koulu oli puolittain uskonnollinen laitos. Rehtori, ovela mies, huomasi
+heti, vaikkei hänellä ollutkaan taipumuksia musiikkiin, mitä etua hänen
+asioilleen voisi olla Christophesta, jopa sangen halvalla hinnalla;
+hän oli siis taipuisa ottamaan Christophen virkaan, ja tarjosi huonon
+palkan. Kun Christophe rohkeni huomauttaa hänelle hiukan tuosta
+palkasta, niin ilmaisi rehtori hänelle suopeasti hymyillen, että kun
+viranhakijalla ei nykyään ollut tunnettua arvonimeään, ei hän voinut
+vaatiakaan enempää.
+
+Mikä surullinen ammatti! Ei ollut kysymyksessä opettaa oppilaille
+musiikkia, vaan uskotella heidän vanhemmilleen, että lapset sitä
+osasivat. Tärkeintä oli saada heidät harjoitetuiksi jonkin verran
+laulamaan koulujuhlissa, joihin yleisöllä oli pääsy. Samantekevä,
+millä keinoilla. Christophea inhoitti sellainen; hän ei voinut
+lohduttaa itseään edes sillä, että hän oli tehnyt velvollisuutensa
+täyttäessään hyödyllistä työtä: hänen tuntonsa sanoi hänelle, että se
+oli petosta. Hän koetti opettaa lapsia perusteellisemmin, innostaa
+heitä tuntemaan ja rakastamaan musiikkia; mutta oppilaat eivät liioin
+siitä välittäneet. Christophe ei saanut heitä kuuntelemaan opetusta;
+hänellä ei ollut auktoriteettia; ja totta puhuen: hän ei ollut luotu
+lasten opettajaksi. Christophen mieltä eivät heidän jokelluksensa
+musiikkiasioissa kiinnittäneet; hän tahtoi selvittää heille heti koko
+musiikin teorian. Kun hänen oli annettava pianotunti, pani hän oppilaan
+istumaan jonkin Beethovenin sinfonian eteen ja soitti sitä hänen
+kanssaan nelikätisesti. Tietystikään siitä ei tullut mitään; Christophe
+vihastui, ajoi oppilaan pianotuolilta pois ja soitti yksinään kauan
+hänen paikallaan. -- Samoin kohteli hän yksityisoppilaitaanko
+perheissä. Hänellä ei ollut pisaraakaan kärsivällisyyttä: hän sanoi
+esimerkiksi jollekin pienelle, kiltille tytölle, joka tahtoi näytellä
+ylimysnaista, että hän soitti kuin kyökkipiika; taikka hän kirjoitti
+hänen äidilleen, että hän jättää nämä tunnit, että hän kuolee, jos
+hänen täytyy yhä jatkaa moisen ihmisen kanssa, jolla ei ole taipumuksia
+laisinkaan. -- Tällainen ei tietysti parantanut hänen raha-asioitaan.
+Hänen vähät oppilaansa jättivät hänet: ainoaakaan heistä ei hän
+jaksanut pitää kahta kuukautta kauempaa. Äiti koetti saada häntä
+järkiinsä, samoin hän itsekin. Louisa vaati häneltä lupauksen, ettei
+hän rupeaisi rettelöimään ainakaan koulussa, jossa hän oli saanut
+paikan, sillä, jos hän menettäisi sen, niin millä ihmeellä hän sitten
+eläisi? Christophe alistuikin koulutoimeensa, inhostaan välittämättä:
+hän oli mallikelpoisen täsmällinen. Mutta kuinka hän olisi voinut
+salata ajatuksiaan, kun jokin oppilas-aasi katkaisi kymmenennen kerran
+saman kohdan tai kun hänen täytyi seuraavaan koulukonserttiin, opettaa
+luokkansa laulamaan jokin järjetön köörilaulu. (Sillä hän ei itse
+saanut edes valita ohjelmaansa: hänen makuaan pidettiin huonona.)
+Ymmärtää helposti, ettei hän voinut sellaiseen innostua. Mutta hän
+jatkoi kuitenkin, äänettömänä, jörönä, ilmaisematta sisäistä raivoaan
+muulla tavoin kuin iskien joskus nyrkkinsä pöytään, niin että oppilaat
+koholla hyppivät. Mutta joskus oli pilleri liian katkera: hän ei
+jaksanut enää sitä niellä. Keskellä kappaletta hän käski laulajainsa
+vaieta:
+
+-- Oh, antakaa nyt olla! Minä soitan teille vaikka -- Wagneria!
+
+Se oli oppilaista erinomaista. He pelasivat korttia hänen selkänsä
+takana. Joku oli aina niin viisas, että kanteli rehtorille; ja
+Christophelle huomautettiin silloin, ettei häntä oltu pantu innostamaan
+oppilaita rakastamaan musiikkia, vaan opettamaan heidät laulamaan. Hän
+vapisi kuullessaan näitä toria; mutta hän otti ne äänettömänä vastaan:
+hän ei tahtonut rikkoa välejään koulussa. -- Kuka olisi arvannut
+muutamia vuosia sitten, jolloin hänen uransa näytti niin loistavalta
+ja varmalta (vaikkei hän vielä ollutkaan mitään tehnyt), että hänen
+täytyisi maistaa tällaisia nöyryytyksiä, juuri silloin, kun hän alkoi
+jo olla jotakin?
+
+Jos Christophen itserakkaus kärsi hänen asemastaan koulussa, niin yhtä
+kiusallista oli hänestä sekin, että hänen täytyi käydä tavanomaisilla
+vierailuilla virkatoveriensa luona. Hän lähti pari kertaa heidän
+luokseen, valikoimatta vierasisäntiään; mutta se oli hänestä niin
+sietämättömän ikävää, ettei hän jaksanut mennä enää uudestaan sinne.
+Nuo kaksi etuoikeuden saanutta eivät olleet hänelle siitä millään
+tavoin kiitollisia; mutta toiset loukkautuivat pahoin, kun hän ei
+käynyt heidänkin luonansa. Kaikki pitivät Christophea sekä älyn että
+aseman puolesta itseään alempana; ja he kohtelivat häntä suojelevasti
+kuin järkevämmät ainakin. Se kiusasi Christophea joskus niin, että hän
+tuskin jaksoi sitä kestää: sillä he olivat niin varmoja itsestään ja
+omista mielipiteistään häneen nähden, että hänen täytyi olla melkein
+samaa mieltä kuin hekin; hän tuli aivan älyttömäksi heidän seurassaan;
+mitä hänellä olisi ollut heille sanomista? He olivat pelkkää omaa
+uraansa eivätkä nähneet yhtään sen ulkopuolelle. He eivät olleet eläviä
+ihmisiä. Kunpa he olisivat olleet edes kirjoja! Mutta he olivat pelkkiä
+kirjain nootteja, filoloogisia selityksiä.
+
+Christophe koetti kaikin voimin välttää, ettei olisi joutunut heidän
+joukkoonsa; mutta joskus pakotettiin hänet siihen. Rehtori piti
+vieraskutsut kerta kuukaudessa, iltapuolella päivää; ja hän vaati, että
+hänen kaikkien opettajiensa oli saavuttava tilaisuuteen. Christophe
+oli luiskahtanut pois ensimäisistä kutsuista, lähettämättä rehtorille
+edes peruutusta, ikäänkuin heittäytyen kuolleeksi, sillä hänellä
+oli petollinen toivo, ettei hänen poissaoloaan huomattaisi. Mutta
+seuraavana päivänä hän sai siitä menettelystään kaikessa ystävyydessä
+kirpeän huomautuksen. Tulevalla kerralla läksytteli äiti häntä,
+joten hän päätti mennä; mutta hän oli yhtä innostunut siitä kuin
+hautajaiskutsusta.
+
+Hän joutui keskelle oman opistonsa ja eräiden muiden koulujen
+opettajia ja heidän rouviaan ja tyttäriään. Kaikki he istuivat ylen
+ahtaaseen saliin suljettuina, mutta siitä huolimatta oli heidät pantu
+säntilliseen arvo-järjestykseen. Christophea ei kukaan huomannut. Lähin
+ryhmä puhui pedagogiikasta ja keittiöasioista. Kaikilla opettajain
+rouvilla oli omat keittoreseptinsä, joista he luennoivat ylikuohuvan
+innostuneesti ja yksityiskohtaisen tarkasti. Miehet olivat yhtä
+innostuneet näihin asioihin, ja luultavasti yhtä pystyviäkin. He olivat
+yhtä ylpeitä rouvainsa taloudellisista lahjoista kuin rouvat miestensä
+oppineisuudesta. Christophe seisoi seinää vasten, ikkunan vieressä,
+eikä tiennyt, miten oikein olla: milloin hän hymyili hölmösti, milloin
+tuli tuiman synkäksi ja tuijotti jäykistynein kasvoin eteensä; hän
+oli läkähtyä ikävästä. Jonkun askelen päässä hänestä istui ikkunan
+syvennyksessä muuan nuori nainen, jolle kukaan ei puhunut mitään ja
+jolla oli yhtä ikävä kuin hänelläkin. Molemmat katsoivat he saliin
+päin, eivät toisiinsa. Meni melkoinen aika ennenkuin he huomasivat
+toisensa, juuri, kun kumpikin heistä kääntyi syrjään haukotellakseen.
+Silloin heidän katseensa yhtyivät Heidän silmistään puhui täydellinen
+kanssarikollisuus. Christophe meni tuon naisen luokse. Nainen sanoi
+hänelle hiljaa:
+
+-- Täällä huvitellaan?
+
+Christophe käänsi selkänsä saliin, katsoi ikkunaan päin ja pisti
+kielensä ulos suusta. Nainen purskahti nauruun, malttoi sitten mielensä
+ja viittasi Christophea istumaan viereensä. Siinä tutustuivat he
+toisiinsa. Nainen oli professori Reinhartin rouva; hänen miehensä
+opetti koulussa luonnonhistoriaa; he olivat äskettäin tulleet tähän
+kaupunkiin, eivätkä tunteneet siellä vielä ketään. Rouva ei ollut
+laisinkaan kaunis, hänen nenänsä oli kömpelö, hampaat rumat, iho ei
+raikas; mutta hänen silmänsä olivat vilkkaat ja melkoisen älykkäät,
+ja hän hymyili ystävällisesti kuin lapsi. Hän puhua säkätti kuin
+harakka: Christophe nakkeli hänelle nopeita vastauksia; rouva oli
+niin suora, että teki oikein hyvää, täynnä hauskoja sutkauksia.
+He puhuivat toisilleen vaikutelmiaan, aivan ääneen, välittämättä
+muista läsnäolijoista. Toiset, jotka eivät olleet suvainneet heihin
+vakaistakaan, vaikka pelkkä ihmisrakkauskin olisi jo vaatinut heitä
+auttamaan noita yksinään ja ikävissään kituvia, loivat heihin nyt
+tyytymättömiä ja uteliaita silmäyksiä: oli sopimatonta tuolla tavoin
+iloitella... Mutta näistä kahdesta suunsoittajasta oli yhdentekevää,
+mitä heistä ajateltiin: he kostivat puheissa keskenään.
+
+Viimein esitteli rouva Reinhart Christophen miehelleen. Professori
+oli tavattoman ruma: kelmeä, rokonarpinen naama, jossa ei kasvanut
+parranhaiventakaan; mutta ilme oli kuitenkin kovin ystävällinen.
+Hän puhui kurkustaan ja lausui sanat tarkoitusperäisen opettavasti,
+jankkaamalla, pysähtyen joka tavun välillä.
+
+Reinhartit olivat olleet naimisissa muutamia kuukausia, ja nuo
+kuvatukset olivat kovin rakastuneet toisiinsa: keskellä muuta
+ihmisjoukkoa katselivat he toisiaan hellästi, pakinoivat keskenään,
+ottivat toisiaan kädestä; -- se oli koomillista ja liikuttavaa.
+Mitä toinen tahtoi, aina tahtoi sitä toinenkin. He pyysivät nyt
+heti Christophea tulemaan luokseen illalliselle, tämän vastaanoton
+jälkeen. Christophe kielteli ensin tulemasta, laski leikkiä, että
+parasta olisi tänä iltana jo mennä nukkumaan: ihminen oli niin väsynyt
+ikävästä kuin olisi taivaltanut viisi peninkulmaa. Mutta rouva Reinhart
+vastasi, että juuri nyt oli vaarallista heittäytyä viettämään yötänsä
+hautaustunnelmassa. Christophe antoi ottaa itseltään lupauksen mennä
+Reinharteille. Yksinäisyydessään tuntui hänestä hyvältä, että hän oli
+kohdannut nämä kiltit ihmiset, jotka eivät olleet tosin hienostuneita,
+mutta koruttomia ja _gemyytlisiä_.
+
+
+
+
+Reinhartien pieni koti oli "gemyytlinen" niinkuin he itsekin. Se oli
+hiukan suulasta _Gemütiä_, päällekirjoituksilla varustettua _Gemütiä_.
+Huonekalut, talousastiat, kaikki siellä puhuivat, hokivat alinomaa
+iloaan saada nähdä "rakkaan vieraansa", ne kyselivät hänen terveyttään,
+antoivat hänelle ystävällisiä neuvoja ja hyveellisiä ohjeita. Sohvalla
+-- joka oli muuten varsin kova -- komeili pieni korvapielus, joka
+supisi ystävällisesti:
+
+-- Ainoastaan neljännestunnin torkahdus! (_Nur ein Viertelstündchen_!)
+
+Kahvikuppi, joka Christophelle tarjottiin, vaati välttämättä häntä
+ottamaan uutta lisää:
+
+-- Vielä pikku tilkka! (_Noch ein Schlückchen_!)
+
+Lautaset höystivät moraalilla ruokaa, joka muuten oli aina erinomaista.
+Yksi niistä sanoi:
+
+-- Ajattele kaikkea: muuten ei sinulle hyvin käy. Toinen virkkoi:
+
+-- Hyvyys ja kiitollisuus ovat kaikille ihmisille mieluisia.
+Riittämättömyys ei kenellekään.
+
+Vaikkei Christophe polttanut tupakkaa, ei uunin reunalla oleva
+tuhkakuppi malttanut olla hänelle ehdottamatta:
+
+-- Pikku levähdyspaikka palaville sikareille. (_Ruheplätzchen für
+brennende Cigarren_).
+
+Hän aikoi pestä käsiään. Saippua pesupöydällä sanoi:
+
+-- Rakkaalle vieraallemme. (_Für unseren lieben Gast_.)
+
+Ja opetushaluinen pyyheliina, aivan kuin kohtelias ihminen, jolla ei
+ole mitään sanomista, mutta jonka mielestä on kuitenkin velvollisuus
+jotain virkkaa, lausui hänelle sen järkevän, mutta varsin vähän
+paikalleen sopivan mietelmän, että "täytyy nousta varhain ylös ja
+nauttia aamusta".
+
+-- _Morgenstund hat Gold im Mund_.
+
+Christophe ei lopulta uskaltanut tuolillaan käännähtää, niin hän
+pelkäsi kaikenlaisten muiden äänten sekautuvan huoneen joka nurkasta
+juttuun. Hänen teki mielensä sanoa niille:
+
+-- Olkaa hiljaa, pikku hirviöt! Eihän tässä kuule omaa ääntään. Ja
+yhtäkkiä hänelle tuli niin hurja naurunhalu, että hänen täytyi koettaa
+sitä jotenkin selittää isännilleen; hän väitti siihen syyksi muka
+sitä, että oli nyt muistanut äskeisen istunnon koulunrehtorin luona.
+Millään ehdolla hän ei olisi tahtonut isäntiään loukata. Muuten hän
+ei ollutkaan kovin herkkä naurettaville huomioille. Hän tottui sangen
+pian näiden esineiden ja ihmisten suulaaseen sydämellisyyteen. Mitäpä
+hän ei heille olisikaan antanut anteeksi! He olivat niin hyviä. He
+eivät olleet ikäviäkään; ja jos heillä ei ollut makua, olivat he silti
+melkoisen älykkäitä.
+
+Reinhartien pari oli vielä hiukan ymmällään tästä seudusta, sillä he
+olivat muuttaneet sinne aivan äskettäin. Pikkukaupungin sietämätön
+arkanahkaisuus ei suvainnut, että sen piiriin tultiin kuin mihin
+myllyyn, nimittäin anomatta sääntöjen mukaisesti kunniaa astua sen
+jäseneksi. Tuota maaseutukaupunkien juhlamenojärjestystä, joka määrää
+tulokkaiden velvollisuudet heitä ennen kaupungissa asuneita kohtaan,
+eivät Reinhartin olleet ottaneet tarpeeksi huomioonsa. Tiukan tullen
+olisi kyllä itse Reinhart nyt alistunut mekaanisesti sellaiseen. Mutta
+hänen vaimoaan ikävystytti moinen vierailu-urakka hirveästi, ja kun hän
+oli luonteeltaan kursailematon, lykkäsi hän kyläilyt päivästä päivään.
+Hän valitsi sitten vierailujen luettelosta ainoastaan ne, jotka hänestä
+olivat vähimmin ikäviä, ja teki ne ensin; muut hän jätti epämääräiseen
+aikaan. Mutta tähän viimeiseen ryhmään joutuneet kaupungin arvohenkilöt
+suuttuivat moisesta halventavasta epäkohteliaisuudesta kovasti.
+Angelika Reinhart -- (hänen miehensä kutsui häntä tavallisella
+nimellä Lili) -- oli tavoiltaan melkoisen vapaa; hän ei voinut
+sulautua jäykkään, viralliseen sävyyn. Hän puhutteli hierarkisia
+ylempiään tuttavallisesti, ja silloin lensivät puhutellut punaisiksi
+närkästyksestä; niin, hän ei peljännyt tarpeen tullen oikaistakaan
+heidän mielipiteitään. Hänen kielensä oli löysässä kannassa, hänellä
+oli halu puhua aina kaikki, mitä vain hänen päähänsä pälkähti; joskus
+olivat hänen sanansa tavattomia tyhmyyksiä, joten hänelle naurettiin
+niiden tähden hänen selkänsä takana; mutta ne saattoivat olla myöskin
+häijyjä, vasten naamaa annettuja pistoksia, ja silloin ne hankkivat
+hänelle verivihollisia. Hän oikein puri kieltään, kun ne tulivat
+kielelle, sillä hän olisi tahtonut niitä pidättää: mutta se oli aina
+liian myöhäistä, hän oli ne jo lausunut. Hänen miehensä oli ihmisiä
+kohtaan niin lauhkea ja kunnioittava kuin suinkin olla saattaa, ja
+hän teki vaimolleen tässä suhteessa arkoja huomautuksia. Silloin Lili
+syleili miestään ja sanoi hänelle olevansa typerys ja myönsi miehen
+olevan oikeassa. Mutta tuokion päästä hän jo alkoi uudestaan saman, ja
+jopa juuri sellaisella hetkellä, jolloin olisi tullut kaikkein vähimmin
+puhua eräitä asioita, Lili Reinhart niistä puhui: hän olisi läkähtynyt
+siihen paikkaan, ellei hän olisi saanut silloin puhua. -- Hän oli kuin
+luotu sopimaan Christophen seuraan. Niiden monien mielettömyyksien
+joukossa, joista ei olisi saanut puhua ja joista Angelika Reinhart siis
+puhui, oli hänellä nykyään erikoisena intona vertailla toisiinsa Saksan
+ja Ranskan oloja. Hän oli kyllä itse saksatar -- (kukaan ei ollut
+sellainen enempää kuin hän), -- mutta hänet oli kasvatettu Elsassissa,
+ja kun hän siten oli joutunut yhteyteen ja ystävyyteenkin Elsassin
+ranskalaisten kanssa, oli latinalaisen kultuurin vetovoima vaikuttanut
+häneen suuresti, tuo voima, jota niin monet saksalaiset ranskalaisilta
+anastetuissa maakunnissa eivät voi vastustaa, eivätkä varsinkaan ne
+heistä, joiden luulisi parhaiten siihen pystyvän. Ja tätä vetovoimaa
+oli lisännyt pohjaltaan myöskin jonkinlainen vastaanhangoittelunhalu;
+ehkä se oli syntynyt silloin, kun Lili meni naimisiin nykyisen miehensä
+kanssa, sillä tämä oli pohjois-saksalainen, joten vaimo joutui hänen
+parissaan mitä täydellisimpään germaanilaiseen ympäristöön.
+
+Jo ensimäisenä iltana, kun Christophe oli heillä, tarttui Lili nyt
+tähän tavalliseen väittelynaiheeseensa. Hän alkoi kehua ranskalaisten
+rakastettavaa vapautta pakinoissa. Christophe yhtyi innokkaasti hänen
+mielipiteeseensä. Ranska oli hänelle Corinne; se oli hänelle Corinnen
+kauniit, loistavat silmät, nuori ja naurava suu, hänen suora ja vapaa
+käytöksensä, hänen kauniisti soiva äänensä. Christophe halusi nyt
+suuresti tuntea sitä hyvää vielä enemmän.
+
+Lili Reinhart taputti käsiään, kun Christophe oli samaa mieltä hänen
+kanssaan.
+
+-- Mikä vahinko, sanoi hän, ettei minun pikku ranskalainen
+ystävättäreni ole enää täällä; mutta hän ei jaksanut tätä sietää: hän
+matkusti pois.
+
+Corinnen kuva sammui heti Christophen mielestä. Aivan kuin haipuva
+savu antaa yhtäkkiä tummalta taivaalta näkyä tähtien suloisen ja syvän
+tuikkeen ilmestyi hänelle nytkin eräs toinen kuva, ilmestyivät erään
+toisen henkilön silmät.
+
+Kuka? kysyi Christophe ponnahtaen tuoliltaan. Tuoko pieni
+kotiopettajatar?
+
+-- Kuinka, tunnetteko tekin hänet? äännähti rouva Reinhart.
+
+He kuvailivat nyt toisilleen tuota tyttöä: piirteet sopivat
+täydellisesti yhteen.
+
+-- Te tunnette hänet? toisti Christophe. Oh, kertokaa minulle kaikki,
+mitä hänestä tiedätte!...
+
+Rouva Reinhart alkoi silloin sillä vakuutuksella, että he olivat
+aivan läheisiä ystäviä ja että he uskoivat toisilleen kaikki asiansa.
+Mutta kun hänen sitten piti joutua yksityiskohtiin, supistuivatkin
+ne sangen niukoiksi. He olivat tavanneet toisensa ensi kerran
+eräillä vieraskutsuilla. Rouva Reinhart oli lähestynyt ensin tuota
+nuorta tyttöä; ja sydämellisenä niinkuin aina oli hän pyytänyt häntä
+tulemaan itseään katsomaan. Tyttö oli käynytkin hänen luonaan pari
+kolme kertaa, ja he olivat jutelleet keskenään. Mutta ainoastaan
+suurella vaivalla oli utelias Lili päässyt saamaan joitakin tietoja
+pikku ranskattaren elämästä: tuo tyttö oli kovin suljettu; häneltä
+sai nyppiä hänen elämänsä tarinan kappale kappaleelta. Rouva Reinhart
+tiesi parhaiksi, että hänen nimensä oli Antoinette Jeannin; hänellä
+ei ollut mitään varoja, ja omaisia ainoastaan nuori veli, joka oli
+jäänyt Parisiin ja jota Antoinette piti kovin uhrautuvasti yllä. Hän
+puhui veljestään lakkaamatta: se oli ainoa asia, johon koskettaessa
+hän tuli avomieliseksi; ja olipa Lili Reinhart saavuttanut suorastaan
+hänen luottamuksensa pelkästään sillä, että hän ilmaisi säälinsä ja
+suopeutensa tuota nuorta poikasta kohtaan, joka oli yksinään siellä
+Parisissa, ilman omaisia ja ystäviä, erään lukion täyshoitolaisena.
+Antoinette oli suureksi osaksi ainoastaan siksi, että olisi saanut
+lisätuloja veljensä kasvatukseen, hankkinut itselleen paikan
+ulkomailla. Mutta sitten eivät nuo lapsi-raukat voineetkaan elää ilman
+toisiaan; he kirjoittivat toisilleen joka päivä; ja jos odotettu kirje
+viivästyi hetkenkin, joutuivat he molemmat aivanpa sairaalloisen
+levottomuuden valtaan. Antoinette eli veljensä tähden alinomaisessa
+huolessa: pojalla näet ei ollut aina uljuutta salata häneltä surullista
+ja yksinäistä elämäänsä; ja veikon valitukset kaikuivat Antoinetten
+sydämessä vihlovina; hän tuskitteli, että veli kärsi, ja kuvitteli
+usein, että hän oli sairas, vaikkei tahtonut siskolleen sitä tunnustaa.
+Rouva Reinhartin oli täytynyt monta kertaa kaikessa ystävyydessä torua
+Antoinettea tällaisen aiheettoman pelon vuoksi; ja hänen onnistuikin
+ainakin siksi hetkeksi saada Antoinette rauhalliseksi. -- Antoinetten
+kaukaisemmista sukulaisista, hänen yhteiskunta-asemastaan ja syvemmistä
+sielullisista ominaisuuksistaan ei rouva Reinhart ollut päässyt
+sen tarkemmin perille. Kuullessaan häneltä ensimäisen kysymyksen
+siihen suuntaan vetäytyi nuori tyttö ihmisarkana kuoreensa. Siitä
+vähästä, mitä hän jutteli, huomasi, että hän oli saanut oppia ja oli
+älykäs; hänellä näytti olevan varhaisvanhan kokemuksia; hän tuntui
+olevan samalla kertaa naiivi ja elämän opettama, harras uskossaan ja
+samalla kuitenkin kaikki kuvittelunsa kadottanut. Antoinette ei ollut
+onnellinen täällä, tuossa perheessä, jossa ei ollut kohteliaisuutta
+eikä hyvyyttä. Hän ei sitä valittanut, mutta saattoi huomata, että
+hän kärsi siitä. -- Kuinka hän oli johtunut täältä lähtemään, sitä ei
+rouva Reinhart oikein tiennyt. Väittivät, että hän olisi viettänyt
+huonoa elämää. Angelika ei sellaista uskonut; hän olisi antanut vaikka
+katkaista kaulansa, että se oli inhoittavaa juorua, tämän typerän ja
+ilkeän kaupungin arvon mukaista. Mutta jotain pientä siinä oli ollut
+alla; saman tekevä, mitä, eikö niin?
+
+-- Kyllä, vastasi Christophe painaen päänsä alas.
+
+-- Ja sitten hän matkusti.
+
+-- Ja mitä hän teille sanoi lähtiessään?
+
+-- Ah, minulle sattui kova onni! vastasi Lili Reinhart. Minä olin juuri
+silloin matkustanut kahdeksi päiväksi Kölniin. Kun tulin takaisin...
+_Zu spät!_ (Liian myöhäistä!)... nuhteli rouva samassa sisäkköään, joka
+toi liian myöhään sitruunaa hänen teehensä.
+
+Ja Lili Reinhart lisäsi totisen viisaasti, niinkuin ainakin saksalaiset
+sekoittaen juhlalliset asiat jokapäiväisiin perhetoimituksiinsa:
+
+-- Liian myöhäistä, kuten usein elämässä!
+
+(Ei käynyt selville, koskiko tämä huomautus sitruunaa vai äsken
+keskeytynyttä tarinaa). Rouva Reinhart jatkoi:
+
+-- Palatessani sain häneltä pari sanaa, hän kiitti minua kaikesta ja
+sanoi matkustavansa täältä pois: menevänsä takaisin Parisiin. Hän ei
+ilmoittanut mitään osoitetta.
+
+-- Eikä ole sitten enää kirjoittanut?
+
+-- Ei mitään.
+
+Christophe näki noiden alakuloisten kasvojen ja silmien katoavan
+jälleen yöhön, silmien, jotka olivat äsken yhtäkkiä johtuneet hänen
+mieleensä sellaisina kuin hän oli nähnyt ne viimeisen kerran läpi junan
+ikkunoiden.
+
+
+
+
+Kysymys Ranskan oloista tuli sitten esille entistä hartaammin.
+Christophe ei väsynyt tiedustelemasta rouva Reinhartilta kaikenlaista
+tuosta maasta, jonka rouva väitti tuntevansa. Eikä Lili, vaikkei hän
+ollut koskaan käynyt Ranskassa, jättänyt jakamatta Christophelle näitä
+tietojaan. Reinhart itse oli mallikelpoinen saksalainen patriootti
+ja täynnä ennakkoluuloja Ranskaa vastaan, jota hän ei tuntenut sen
+paremmin kuin hänen vaimonsakaan; ja niinpä uskalsi hän joskus tinkiä
+vaimonsa sanoja, milloin Lilin ihastus nousi aivan ylenpalttiseksi;
+mutta silloin jatkoi rouva väitteitään kahta suuremmalla tarmolla, ja
+Christophe yhtyi ehdottomasti häneen, pelkästä luottamuksesta ja asiaa
+laisinkaan tuntematta.
+
+Mutta vielä arvokkaampia kuin Lili Reinhartin tiedot Ranskasta olivat
+Christophelle hänen ranskalaiset kirjansa. Rouva oli hankkinut
+itselleen pienen ranskalaisen kirjaston: kouluissa käytettyjä
+valikoimia, muutamia romaaneja ja umpimähkään ostettuja teoksia.
+Christophesta, joka oli ylen halukas oppimaan jotain Ranskasta eikä
+tiennyt siitä vielä mitään, olivat nuo kirjat, kun Reinhart meni niitä
+etsimään ja antoi ne sitten ystävällisesti ja kohteliaasti hänen
+käytettäväkseen, oikea suuri aarre.
+
+Aluksi kävi Christophe käsiksi niihin niistä, jotka sisälsivät
+valittuja kappaleita Ranskan kirjallisuudesta; ne olivat koulukirjoja,
+joita sekä Lili Reinhart että hänen miehensä olivat ennen koulussa
+ollessaan lukeneet. Reinhart vakuutti hänelle, että hänen täytyi alkaa
+niillä, jos halusi olla eksymättä keskellä hänelle outoa ranskalaista
+kirjallisuutta. Christophe kunnioitti syvästi yleensä kaikkia
+henkilöitä, jotka tiesivät enemmän kuin hän itse, ja hän totteli siis
+hartaasti; ja jo samana iltana hän ryhtyi lukemaan. Hän koetti ensin
+saada ylimalkaisen käsityksen siitä, mitä kaikkia rikkauksia hänellä
+oli nautittavinaan.
+
+Hän tutustui seuraaviin ranskalaisiin kirjailijoihin: Théodore-Henri
+Barrau, François Péris de la Croix, Frédéric Baudry, Emile Delérot,
+Charles-Auguste-Désiré Filon, Samuel Descombaz ja Prosper Baur.
+Hän luki runoja, joiden tekijöitä olivat abbé Joseph Reyre, Pierre
+Lachambaudie, herttua de Nivernois, André van Hasselt, d'Andrieux, M:me
+Calet, Salm-Dyckin, ruhtinatar Constance-Marie, Henriette Hollard,
+Gabriel-Jean-Baptiste-Ernest-Wilfrid Legouvé, Hippolyte Violeau, Jean
+Reboul, Jean Racine, Jean de Béranger, Frédéric Béchard, Gustave
+Nadaud, Edouard Plouvier, Eugène Mannel, Hugo, Millevoye, Chênedollé,
+James Lacour Delâtre, Félix Chavannes, François-Edouard-Joachim s.o.
+François Coppée ja Louis Belmontet. Tähän runouden vedenpaisumukseen
+oli Christophe hukkua aivan umpikorviin, ja siirtyi sitten
+proosaan. Hänen kirjoistaan löytyi Gustave de Molinari, Fléchier,
+Ferdinand-Edouard Buisson, Mérimée, Malte-Brun, Voltaire, Lamé-Fleury,
+Dumas vanhempi, J.-J. Rousseau, Mézières, Mirabeau, de Mazade,
+Claretie, Cortambert, Fredrik II ja monsieur de Vogue. Ranskalaisista
+historioitsijoista lainailtiin useimmin Maximilien-Samson-Frédéric
+Schoellin sanoja. Christophe löysi tässä ranskalaisessa antologiassa
+uuden Saksan valtakunnan perustamisjulistuksen; ja hän sai lukea
+Frédéric-Constant de Rougemontin saksalaisista tekemän kuvauksen, jossa
+opetettiin, että "_saksalainen syntyy elääkseen hengen maailmassa. Hän
+ei ole metelöivän ja keveän iloinen niinkuin ranskalainen. Hän on hyvin
+sielukas; hän on tunteiltaan hellä, hyvä. Hän on väsymätön työssä ja
+sitkeä yrityksessä. Ei löydy siveellisempää kansaa, eikä ihmisten ikä
+ole missään, niin pitkä kuin Saksassa. Saksalla on joukko erinomaisia
+kaunokirjailijoita. Sillä on nerokas taipumus taiteisiin. Kun muut
+kansat pitävät suurimpana kunnianaan olla pelkästään ranskalaisia,
+englantilaisia, espanjalaisia, niin saksalaisen rakkauteen sulkeutuu
+koko ihmiskunta. Lisäksi: koska Saksan maantieteellinen asema on
+Europan keskeisin, niin näyttää Saksan kansakunta olevan yhtaikaa
+ihmiskunnan sekä sydän että ylempi järki_."
+
+Christophe kummastui ja väsyi, painoi kirjan kiinni ja ajatteli:
+
+-- Ranskalaiset ovat kilttejä poikia; mutta aivan selväpäisiä he eivät
+ole.
+
+Hän tarttui toiseen kirjaan. Se oli tarkoitettu korkeampaa tasoa,
+isompia kouluja varten. Musset oli saanut siinä kolme sivua, ja
+Victor Duruy kolmekymmentä. Lamartine seitsemän sivua, mutta Thiers
+lähes neljäkymmentä. Le Cid annettiin kokonaisuudessaan, -- melkein
+kokonaisuudessaan: (-- oli poistettu ainoastaan don Diegon ja Rodrigon
+monoloogit, pitkäveteisyyden vuoksi). -- Lanfrey ylisteli Preussia
+Napoleon I:stä vastaan: hänelle ei oltukaan annettu tilaa mittaamalla;
+hän oli saanut yksinään enemmän kuin kaikki 1700-luvun suuret
+klassikot. Lukuisia kuvauksia ranskalaisten tappioista vuonna 1870
+oli ammennettu Zolan _la Débâclesta_. Kokoelmassa ei näkynyt yhtään
+sennimisiä miehiä kuin Montaigne, Rochefoucauld, Bruyère, Diderot,
+Stendhal, Balzac, Flaubert. Sensijaan ilmestyi Pascal, joka oli
+edellisestä kirjasta poissa, ihmeeksi ja kummaksi tässä; ja Christophe
+oppi ohimennen, että tuo vetotautinen "oli Port-Royalin luostarin,
+lähellä Parisia olevan nuorten tyttöjen kasvatusopiston munkkeja..."
+
+[Ne valikoimat ranskalaista kirjallisuutta, jotka Christophe sai
+lainaksi ystäviltään Reinharteilta ovat:
+
+I. _Valikoima ranskalaista kirjallisuutta ylempien koulujen tarpeeksi_,
+tehnyt Hubert H. Wingerath, filosofian tohtori, Strassburgin Pyhän
+Johanneksen koulun johtaja. -- Toinen osa, keskiluokkia varten. -- 7:s
+painos, 1902, Dumont-Shaubergin kustannuksella.
+
+II. L. Henrig ja G. F. Burguy: _Ranskan kirjallisuutta_; parannellut
+F. Tendering, Hampurin Johanneum-reaalilukion rehtori, -- 1904.
+Braunschweig.]
+
+Christophe oli vähällä heittää koko kirjat nurkkaan: hänen päässään
+vilisi; hän ei käsittänyt enää mitään. Hän sanoi itsekseen: "Näistä
+en tule hullua hurskaammaksi." Hänen oli mahdoton muodostaa itselleen
+arvostelua. Hän selaili tuntikausia kirjojaan, käsittämättä, minne
+hän joutui. Hänen oli verrattain vaikea lukea ranskaa; ja kun hän oli
+suurella vaivalla saanut selvän jostakin lauseesta, oli se melkeinpä
+aina jotain merkityksetöntä ja mahtipontisen pöyhkeilevää.
+
+Tässä kaaoksessa välkähti kuitenkin jo valonsäkeniä, aivan kuin
+miekaniskut; ruoskivia ja vinhaisevia sanoja, sankarien naurunpuuskia.
+Vähitellen erkani jokin määritelty vaikutelma tästä ensimäisestä
+lukemisesta, luultavasti juuri luetun tendensimäisen perusrakennelman
+vuoksi. Saksalaiset kustantajat olivat joko ehdoin tahdoin tahi
+huomaamattaan valinneet ranskalaisesta kirjallisuudesta kaiken
+sen, joka saattoi näyttää ranskalaisten viat ja saksalaisten
+paremmuuden, ranskalaisten omain todistusten nojalla. Mutta sitä
+eivät kustantajat epäilleetkään, että he vetivät ennakkoluulottoman
+sielun silmissä, jollainen Christophe oli, sillä tavoin ainoastaan
+päivänvaloon ranskalaisten hämmästyttävän henkisen vapauden,
+koskapa he arvostelivat itseäänkin ja kiittelivät vastustajiaan.
+Michelet ylisti Fredrik II:sta, Lanfrey englantilaisia Trafalgarin
+taistelun sankareita, Charras vuoden 1813 Preussia. Kukaan Napoleonin
+vihollisista ei ollut uskaltanut puhua hänestä niin tuimasti kuin
+tämä mies. Kaikkein kunnioitetuimmatkaan asiat eivät olleet turvassa
+ranskalaisten moitiskelunhalulta. Suuren Kuninkaan ajoista saakka
+olivat peruukkipäiset runoilijat suorasuita. Molière ei säästänyt
+mitään. La Fontaine irvisteli kaikkea. Yksinpä sellainen kuin Boileau
+muokkasi ylimystöä. Voltaire herjasi sotaa, ruoski uskontoa, pilkkasi
+isänmaata. Moralistit, satiirikot, häväistyskirjain tekijät kilpailivat
+keskenään iloisessa tai synkässä rohkeudessa. Siinä kirjallisuudessa
+vallitsi yleinen epäkunnioitus. Kunnon saksalaiset kustantajat
+suorastaan kauhistuivat sellaista; heille oli tullut halu rauhoittaa
+omaatuntoaan, ja he koettivat puolustella Pascalia, kun tämä pisti
+samaan pussiin kokit, murtovarkaat, sotamiehet ja kollot; he väittivät
+näet alamuistutuksessa, ettei Pascal olisi puhunut näin, jos hän olisi
+tuntenut nykyaikaiset jalot armeijat. He eivät jättäneet myöskään
+huomauttamatta, miten onnistuneesti Lessing oli korjannut La Fontainen
+Satuja, muuttaen, geneveläisen Rousseaun neuvon mukaan, mestari Korpin
+juuston myrkytetyksi lihankappaleeksi, johon katala kettu kuolee:
+
+"_Olkoon myrkky osanne aina, kirotut imartelijat_."
+
+He räpyttivät silmiään alastoman totuuden edessä; mutta Christophe
+nautti siitä: hän rakasti valoa. Silloin tällöin se kolahti
+kyllä häntäkin vastaan; hän ei ollut tottunut tähän hillittömään
+riippumattomuuteen, joka vaikuttaa vapaimmankin saksalaisen silmissä
+anarkialta, koska hän on sittenkin piintynyt järjestykseen ja
+yhteiskunnalliseen kuriin. Sitäpaitsi saattoi ranskalainen ironia
+Christophen usein ymmälle: hän käsitti muutamat paikat liian vakavasti;
+toiset taasen, jotka olivat leppymätöntä kieltämistä, tuntuivat
+hänestä päinvastoin leikitteleviltä paradokseilta. Mutta se ei paljoa
+haitannut. Olipa hän hämmästynyt tai sai töytäyksiä vastaansa, niin nuo
+ajatukset vetivät häntä kuitenkin vähitellen yhä enemmän puoleensa. Hän
+oli jättänyt vaikutelmien luokittelemisen; hän siirtyi jo tunnelmasta
+toiseen: hän eli. Ranskalaisen kerronnan hauskuus -- Chamfort, Dumas
+vanhempi, Mérimée, sekaisinkin hotkittuina, -- vapautti hänen sieluaan;
+ja silloin tällöin leyhähti joltakin sivulta Vallankumousten huumaava
+ja hurja tuoksu.
+
+Aamu alkoi jo lähestyä, kun Louisa, joka nukkui viereisessä huoneessa,
+heräsi ja näki valon kiiltävän Christophen oven raosta. Äiti koputti
+seinään ja kysyi oliko Christophe sairas. Tuoli narisi lattiaa
+vasten, ovi Louisan huoneeseen aukesi; ja Christophe ilmestyi ovelle,
+kalpeahkona, paitasillaan, kirja ja kynttilä kädessä, kummallisin
+elein, juhlallisen kömpelöin ja hassunkurisin. Louisa peljästyi ja
+nousi vuoteessaan istualleen, ajatellen, että hulluko Christophe oli.
+Christophe alkoi nauraa, ja heilutellen kynttiläänsä hän luki ääneen
+erästä Molièren näytelmän kohtausta. Keskellä lausetta hän purskahti
+taas nauruun; hän istahti äidin vuoteen jalkopuoleen, selvitäkseen
+naurusta, johon oli tikahtua; kynttilä vapisi hänen kädessään. Louisa
+rauhoittui ja parpatti hellästi:
+
+-- Mikä nyt? Mikä nyt on? Menetkö siitä makaamaan!... Poika-parka,
+ihanko sinä joudut päästä sekaisin?...
+
+Mutta Christophe jatkoi kahta uhemmin:
+
+-- Sinun täytyy kuunnella tätä!
+
+Ja hän asettui istumaan sängyn viereen ja ryhtyi lukemaan äidille
+näytelmää, alusta alkaen jälleen. Hän oli aivan näkevinään Corinnen;
+hän kuuli hänen lörpöttelevän äänensä, kivakan ja kirkkaan. Louisa
+tiuski vastaan:
+
+-- Mene, mene matkaasi! Sinä vilustut siinä. Sinä kiusaat minua. Anna
+minun maata!
+
+Christophe jatkoi heltymättä. Hän paisutti ääntään, hän heilutti
+käsiään, oli katketa naurusta. Ja hän kysyi äidiltään, eikö se ollut
+erinomaista. Louisa oli kääntynyt häneen selin, kiskonut peiton
+ympärilleen ja tukki korviaan ja sanoi:
+
+-- Anna minun maata!...
+
+Mutta itsekseen hän kuitenkin nauraa tyrski kuunnellessaan Christophen
+naurua. Viimein hän lakkasi inttämästä vastaan. Ja kun Christophe
+lopetti ensimäisen näytöksen ja vaati Louisaa turhaan näyttämään
+mielenkiintoaan luettua kohtaan ja kumartui häntä katsomaan, näki hän,
+että äiti nukkui. Silloin hän hymyili, suuteli hellästi äidin tukkaa ja
+meni hiljaa omaan kamariinsa.
+
+
+
+
+Christophe meni ottamaan uutta ranskalaista lukemista Reinhartien
+kirjastosta. Kaikki sen kirjat joutuivat sikin sokin hänen käsiinsä.
+Christophe ahmi ne kaikki. Hänellä oli niin suuri halu rakastaa
+Corinnen ja tuntemattoman tytön maata ja innostua kaikkeen sitä
+koskevaan, että hän sen tekikin. Toisenkin luokan teoksissa saattoi
+jokin sivu, jokin herkkä sana antaa hänelle oikean vapaan ilman
+tuulahduksen. Hän liioitteli sen vapauden suuruutta, varsinkin
+puhuessaan siitä rouva Reinhartille, joka puolestaan vielä lisäili
+sitä monin verroin. Vaikka hän olikin Ranskasta tietämätön kuin
+turska, asetti hän usein mitä suurimmaksi ilokseen ranskalaisen
+kultuurin saksalaisen rinnalle ja haukkui viimeksimainittua tuon toisen
+kunniaksi, tahtoen siten enimmäkseen ainoastaan ärsyttää miestään
+ja kostaa ikävyyksiä, joita hän oli saanut sietää tämän saksalaisen
+pikkukaupungin puolelta.
+
+Herra Reinhart vihastui hyvin usein moisesta. Paitsi oman alansa
+tietoja oli hän, mitä Ranskaan tuli, pysähtynyt kouluopetuksen
+alkeisiin. Hänestä olivat ranskalaiset suoria, älykkäitä
+käytännöllisissä asioissa ja miellyttäviä, erinomaisia pakinoissa,
+mutta keveitä, herkkiä, kerskuvia, pystymättömiä mihinkään vakavaan,
+mihinkään tunteeseen, minkäänlaiseen totiseen, -- kansa, jolla ei
+ollut musiikkia, ei filosofiaa, ei runoutta (lukuunottamatta Bouleaun
+"Runousoppia", Beranger'ta ja François Coppéeta), -- paatoksen, komeain
+eleiden, liioiteltujen sanain ja pornografian kansa. Hän ei löytänyt
+tarpeeksi vahvoja sanoja ruoskiakseen latinalaista siveettömyyttä; ja
+paremman puutteessa käytti hän aliomaa uudestaan sanaa _frivooli_, joka
+hänen suussaan, samoin kuin useimpain muidenkin hänen kansalaistensa,
+sai eräällä tavalla erityisesti halventavan merkityksen. Ja kaikki
+päättyi lopultakin jalon Saksan kansan ylistysvirteen, -- moraalisen
+kansan ("_Siinä suhteessa_, sanoo Herder, _eroaa se kaikista muista
+kansoista_"), uskollisen kansan (_treues Volk... Treu_, joka merkitsee:
+rehellinen, uskollinen, vilpitön ja suora), -- _kansana_ valion, kuten
+Fichte sanoo; -- niin, saksalaisen Voiman, kaiken oikeuden ja totuuden
+vertauskuvan, ylistykseen, -- saksalaisen Ajatuksen, -- saksalaisen
+_Gemütin_, -- saksankielen, ainoan alkuperäisen ja puhtaana säilyneen
+niinkuin rotu itsekin, -- Saksan naisten, Saksan viinin, Saksan laulun
+riemuhuutoon... "_Saksa, Saksa kaikkialle_!"
+
+Christophe intti Reinhartia vastaan, rouva nauraa räkätti. He huusivat
+kaikki kolme kilpaa. He sopivat mainiosti yhteen: he tiesivät kaikki
+kolme olevansa kunnon saksalaisia.
+
+Christophe tuli usein juttelemaan ja päivällisellekin näiden uusien
+ystäviensä luokse, ja kävi teidän kanssaan kävelemässä. Lili Reinhart
+hemmoitteli häntä, varusti hänelle hyviä illallisia: hän oli
+mielissään, kun sai näin tekosyyn tyydyttää omaa herkutteluhaluaan.
+Hän keksi kaikenlaisia tunteellisia ruoka-asioihin liittyviä
+kohteliaisuuksia. Christophen syntymäpäiväksi leipoi hän kakun, johon
+oli pistetty kaksikymmentä kynttilää ja jonka keskellä seisoi pieni
+sokeriolento, kreikkalaisessa puvussa, esittäen muka Ifigeneiaa
+kukkakimppu kädessä. Christophe, joka oli omaksi harmikseenkin syvästi
+saksalainen, heltyi tällaisista todellisista ystävyydenilmauksista,
+joskin ne olivat hiukan meluavia ja mauttomiakin.
+
+Kunnon Reinhartit keksivät muitakin ja hienompia keinoja osoittaakseen
+ystävyyttään. Vaimonsa kehoituksesta oli Reinhart, joka tuskin tunsi
+nuotteja, ostanut parikymmentä vihkoa Christophen _Liedejä_ (ensimäiset
+kappaleet, mitä kustantajan varastosta vielä oli lähtenyt); -- hän oli
+levittänyt niitä Saksaan kaikkialle, yliopistotuttaviensa joukkoon;
+hän oli lähetyttänyt niitä myöskin jonkun määrän niille Leipzigin
+ja Berlinin kirjakauppiaille, joiden kanssa hän oli koulumiehenä
+suhteissa. Tämä liikuttava ja kömpelö yritys, josta Christophe ei
+tietänyt mitään, ei muuten kantanut hedelmää, ei ainakaan vielä.
+Sinne tänne lähetetyt _Liedit_ näyttivät hukkuneen huomaamatta sille
+tielleen: kukaan ei niistä hiiskunut mitään; ja Reinhartit, joita
+tällainen välinpitämättömyys suretti, olivat hyvillään, kun eivät
+olleet puhuneet Christophelle hommastaan mitään; sillä jos hän
+olisi tiennyt tuloksen, olisi se enemmän häntä tuskastuttanut kuin
+lohduttanut. -- Mutta todellisuudessa ei mikään maailmassa katoa, se
+on meillä monesti tilaisuus elämässä huomata; mikään yritys ei mene
+hukkaan. Vuosikausiin ei usein työn tehosta tiedetä mitään: sitten
+yhtäkkiä, jonakin päivänä huomaa, että ajatus onkin edistynyt. Kuka
+tietää, eivätkö Christophen _Liedit_ olleet joutuneet joidenkin
+maaseutukolkissa asuvien kunnon ihmisten sydämiin, jotka olivat liian
+arkoja, tai liian laiskoja ilmaistakseen hänelle ihailuaan!
+
+Yksi ainoa kirjoitti Christophelle. Kaksi kolme kuukautta siitä,
+kun Reinhart oli lähettänyt nuo vihkot, tuli Christophelle kirje:
+liikutettu, juhlallinen, haltioitunut, sanamuodoltaan yli-ikäinen;
+se tuli eräästä Türingenin pikkukaupungista ja allekirjoittaja oli
+"_Universitätsmusikdirector Professor D:r Peter Schulz_."
+
+Tämä oli suuri ilo Christophelle, ja vielä enemmän iloitsivat
+Reinhartit, kun hän avasi tuon kirjeen heidän luonaan, unhoitettuaan
+sen ensin kahdeksi päiväksi taskuunsa. He lukivat sen yhdessä. Reinhart
+loi vaimoonsa salavihkaa silmäyksiä, joita Christophe ei huomannut.
+Christophe näytti säteilevän riemusta, kunnes Reinhart yhtäkkiä näki
+hänen synkkenevän ja keskeyttävän kirjeen lukemisen, aivan keskellä
+sitä.
+
+-- No, miksi sinä keskeytät? kysyi Reinhart.
+
+(He sinuttelivat jo toisiaan.)
+
+Christophe heitti kirjeen vimmoissaan pöydälle.
+
+-- Ei, tämä on jo liikaa! sanoi hän.
+
+-- Mikä niin?
+
+-- Lue!
+
+Hän käänsi selkänsä pöytään ja meni itsekseen nurkkaan jöröttämään.
+
+Reinhart luki vaimonsa kanssa, eikä huomannut kirjeessä muuta kuin
+aivan haltioituneita ihailunilmauksia.
+
+-- En minä mitään erikoista tässä näe, sanoi Reinhart hämmästyneenä.
+
+-- Etkö näe? Etkö sinä nyt näe?... -- huusi Christophe ottaen jälleen
+kirjeen ja levittäen sen Reinhartin nenän eteen. -- Etkö sinä osaa
+lukea? Etkö näe, että hänkin on "_Brahmini_?"
+
+Silloin vasta Reinhart huomasi, että _Universitätsmusikdirector_
+vertaili eräissä kirjeensä riveissä Christophen Liedejä Brahmsin
+sävellyksiin. -- Christophe voihki:
+
+-- Ystävä, vihdoinkin olen löytänyt ystävän!... Ja tuskin hänet sain,
+niin siihen jo kadotin!...
+
+Häntä läkähdytti tuollainen vertaus. Jos hänen olisi annettu, olisi hän
+heti paikalla vastannut Schulzille pelkillä typeryyksillä täytetyllä
+kirjeellä. Tai ehkä hän tarkemmin asiaa punniten olisi pitänyt sangen
+viisaana ja jalomielisenä olla vastaamatta hänelle mitään. Onneksi
+Reinhartit estivät häntä tekemästä jotain uutta eriskummaista, lyöden
+hänen pahan tuulensa leikiksi. He saivat hänet kirjoittamaan pari riviä
+kiitokseksi. Mutta nuo rivit, jotka Christophe väkinäisesti kirjoitti,
+olivat kylmät ja teeskennellyt. Siitä huolimatta ei Peter Schulzin
+innostus laimentunut: hän lähetti Christophelle vielä kaksi kirjettä,
+jotka tulvivat ihastusta. Christophe ei ollut erikoisen vahva kirjeiden
+kirjoittamisessa; ja vaikka hän hiukan leppyikin tuntemattomalle
+ystävälleen nähdessään vilpittömän ja todellisen mieltymyksen sävyn
+hänen riviensä välistä, jätti hän kirjevaihdon silleen. Myöskin Schulz
+vaikeni lopulta, eikä Christophe enää asiaa muistanutkaan.
+
+Hän tapasi nyt Reinharteja joka päivä, ja usein montakin kertaa
+päivässä. He viettivät melkein kaikki iltansa yhdessä. Oltuaan koko
+päivän yksin ja keskittyneenä itseensä, tunsi Christophe suorastaan
+ruumiillista tarvetta puhua, ilmaista ajatuksiaan, vaikkei häntä
+ymmärrettäisikään, nauraa syystä tai aivan syyttä, tuhlata itseään,
+virkistäytyä.
+
+Christophe soitti heille. Koska hänellä ei ollut muuta keinoa osoittaa
+kiitollisuuttaan, istahti hän pianon ääreen ja soitti tuntikausia.
+Rouva Reinhart ei ollut laisinkaan musikaalinen ja hänen oli vaikea
+olla haukottelematta; mutta hän oli suuresti mieltynyt Christopheen ja
+oli muka kovin tarkoin seuraavinaan, mitä Christophe soitti. Reinhart
+ei ollut paljoa musikaalisempi kuin hänen vaimonsakaan, mutta häntä
+liikuttivat eräät soitetut kappaleet, eräät sivut, tahdit, joskin aivan
+puisevalla tavalla; ja silloin hän järkyttyi rajusti, jopa niin, että
+sai vedet silmiinsä: ja se tuntui hänestä itsestään idioottimaiselta.
+Muulloin ei hän tuntenut mitään: kaikki oli hänelle pelkkää räminää.
+Yleisenä sääntönä muuten oli: häntä ei saanut liikutetuksi mikään
+muu kuin jokin heikoin puoli teoksessa, -- aivan merkityksettömät
+kohdat. -- Reinhartit koettivat vakuuttaa kumpikin itselleen,
+että he ymmärsivät Christophea; ja myöskin Christophe tahtoi sitä
+itselleen uskotella. Tosin hänelle tuli silloin tällöin halu ilveillä
+heidän kustannuksellaan; hän viritti heille loukun: soitti heille
+sellaista, jossa ei ollut mitään järkeä, typerää sekasotkua, ja väitti
+soittavansa omia sävellyksiään. Ja kun he sitten olivat häntä oikein
+ihailleet, sanoi hän heille, mitä tuo soitettu oli. Silloin tulivat he
+epäluuloisiksi; ja kun Christophe sitten tekeytyi hyvin salaperäiseksi
+ruvetessaan heille jotain soittamaan, luulivat he, että hän aikoi
+nytkin heitä puijata; ja he arvostelivat kappaletta ankarasti.
+Christophe antoi heidän puhua, yhtyi samaan virteen, myönsi, ettei
+tuosta musiikista ollut hiiteenkään, ja sitten hän yht'äkkiä purskahti
+nauruun:
+
+-- Senkin peijakkaat! Te olette aivan oikeassa!... Sehän on minun
+sävellyksiäni!
+
+Hän oli ylen iloissaan, kun sai heidät pussiin. Rouva Reinhart
+närkästyi hiukkasen ja tuli ja läimäytti häntä poskelle; mutta
+Christophe nauroi niin onnellisena, että he yhtyivät nauruun. He eivät
+vaatineetkaan olla erehtymättömiä. Ja kun he eivät nyt enää tienneet,
+mille puolelle kallistua, niin otti Lili Reinhart osakseen moittia
+kaikkea, ja hänen miehensä kiittää kaikkea: siten he olivat varmat,
+että jompikumpi heistä oli samaa mieltä kuin Christophe.
+
+Muuten ei heitä Christophessa viehättänytkään niin paljon musiikkimies
+kuin kunnon poika, hiukan löysäjärkinen, mutta hyväsydäminen ja vilkas.
+Kaikki pahat jutut, mitä heille oli hänestä kerrottu, olivat vain
+tehneet heidät suosiollisemmiksi häntä kohtaan: heitäkin tukahutti
+pikkukaupungin ilmakehä niinkuin Christophea; he olivat suoria niinkuin
+hänkin, ja arvostelivat asioita omalla päällään; ja Christophea he
+pitivät ikäänkuin suurena lapsena, joka ei liioin soveltunut elämään ja
+oli rehellisyytensä uhri.
+
+Christophe ei kuvitellut liikoja uusista ystävistään; ja hänen täytyi
+alakuloisesti itselleen tunnustaa, etteivät he ymmärtäneet hänen
+syvintä olemustaan, etteivät he koskaan tulisi sitä ymmärtämään. Mutta
+hän oli nykyisin niin suuresti vieroitettu kaikesta ystävyydestä ja
+kaipasi sitä niin palavasti, että oli heille rajattoman kiitollinen,
+kun he häntä hiukan rakastivat. Hän oli saanut oppia viime vuoden
+kokemuksista: hän ei myöntänyt enää itselleen oikeutta olla kovin
+vaatelias. Kaksi vuotta aikaisemmin ei hän olisi ollut näin
+kärsivällinen. Hän muisti tunnonvaivakseen ja samalla huvitettuna,
+kuinka tuima hän oli ollut ikäviä, mutta kunniallisia Eulerejä kohtaan.
+Oi, kuinka hän oli muuttunut viisaaksi!... Se pani aivan huokaisemaan.
+Salainen ääni kuiskasi hänelle.
+
+-- Kyllä, mutta kuinka pitkäksi aikaa?
+
+Se sai hänet jälleen hymyilemään, ja hän oli tyytyväinen.
+
+Kuinka hän olisikaan ollut valmis uhraamaan kaiken, jos hänellä olisi
+ollut ystävä, yksi ainoa sellainen ystävä, joka ymmärsi täydellisesti
+hänen sielunsa! -- Mutta vaikka hän oli vielä aivan nuori, oli hänellä
+kyllin kokemusta maailmasta tietääkseen, että se hänen toivomuksensa
+oli niitä, joita elämä kaikkein vähimmän toteuttaa, ja ettei hän
+saattanut vaatia, suurempaa onnellisuutta kuin useimmat häntä ennen
+eläneetkään oikeat taiteilijat. Hän oli saanut lukea eräiden heidän
+elämäntarinoitaankin. Jotkut Reinhartien kirjastosta lainatut kirjat
+olivat näyttäneet hänelle ne hirvittävät koettelemukset, joita Saksan
+musiikkimiehet seitsemännellätoista vuosisadalla olivat saaneet kestää,
+ja sen tyynen miehuuden, jota yksi noista suurista hengistä oli
+osoittanut -- suurin heistä kaikista: sankarillinen Schütz, joka kulki
+horjumatta tietään keskellä sotia, poltettujen kaupunkien raunioita,
+ruton saastuttamia maita, valloitetussa, koko Europan sotalaumain
+jalkoihinsa tallaamassa isänmaassaan, ja joka, -- mikä oli pahinta
+kaikista, -- ei lopultakaan, murrettuna, uupuneena, onnettomuuden
+sortamana, enää koettanut taistella, vaan oli välinpitämätön kaikesta
+ja kaipasi ainoastaan lepoa. Christophe ajatteli: "Kenellä olisi syytä
+valitella sellaista esimerkkiä muistellessaan? Heillä ei ollut yleisöä,
+ei tulevaisuutta; he sävelsivät pelkästään itselleen ja Jumalalle;
+sen, minkä, he yhtenä päivänä kirjoittivat, hävitti ehkä seuraava
+perinpohjin. Ja kuitenkin he kirjoittivat, eivätkä olleet suinkaan
+surullisia: mikään ei voinut hävittää heidän sitkeää ja leppoisaa
+hyväätuultaan; he tyydyttivät itsensä laulullaan, he eivät anoneet
+elämältä enempää kuin saada elää, kuin ansaita leivänmurunsa, purkaa
+sielustaan, mitä ajattelivat, ja löytää ystävikseen pari kolme kunnon
+ihmistä, yksinkertaista ja hyvää, jos ei taiteilijoita, niin sellaisia,
+jotka eivät varmaankaan ymmärtäneet heitä, mutta jotka luottivat heihin
+ja joihin he puolestaan luottivat. -- Kuinka hän olisi uskaltanut
+vaatia enempää kuin hekään? On jonkinlainen onnen minimi-määrä, jota
+ihmisen sopii pyytää. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta enempään:
+kunkin oma asia on itse antaa itselleen lisää; se ei ole muiden
+tehtävä."
+
+Nämä ajatukset tekivät hänen mielensä jälleen kirkkaaksi; ja hän
+rakasti yhä enemmän kunnon ystäviään Reinharteja. Hän ei aavistanut,
+että häneltä tahdottiin riistää tämä viimeinenkin osanotto ja hellyys.
+
+
+
+
+Hän ei ottanut huomioon pikkukaupungin ilkeämielisyyttä. Siellä on
+kauna pitkävihaista, -- sitä pitempää, kuta tarkoituksettomampaa
+se on. Oikea viha, joka tietää, mitä se tahtoo, lauhtuu, kun se on
+tahtomansa saanut. Mutta ihmiset, jotka tekevät pahaa ikävystymisensä
+tähden, eivät heitä aseitaan pois koskaan; sillä heillä on aina
+ikävä. Christophe oli heidän joutilaisuudelleen sopiva uhri. Hän
+oli kyllä lyöty mies; mutta sellainen, joka uskalsi olla millään
+tavoin näyttämättä lannistumistaan. Hänestä ei ollut enää kenellekään
+huolta; mutta hän ei itsekään ollut muista huolissaan. Hän ei anellut
+ihmisiltä mitään; häntä vastaan ei voitu mitään. Hän oli onnellinen
+uusien ystäviensä parissa ja aivan välinpitämätön siitä, mitä hänestä
+sanottiinkin. Moista ei kaupunki voinut sietää. Ja rouva Reinhart
+ärsytti kaupunkia vieläkin enemmän kuin Christophe. Ystävällinen suhde,
+jossa hän oli vastoin koko kaupungin tahtoa julkisesti Christophien
+kanssa, tuntui rouvan puolelta suorastaan yleisen mielipiteen
+uhmaamiselta. Kunnon Lili Reinhart ei epäillyt ketään eikä mitään:
+hänen päähänsäkään ei pälkähtänyt ihmisiä uhmata; hän teki niinkuin
+hänestä oli hyvä, välittämättä kysellä muiden mieltä. Mutta se olikin
+pahinta ärsytystä.
+
+Heidän kahden käytöstä vaaniskeltiin. He eivät olleet tarpeeksi
+epäluuloisia. Toinen heistä oli kummallisuuksiin menevä, toinen
+huimapää, eivätkä he siis noudattaneet viisauden sääntöjä, kun lähtivät
+yhdessä ulos tai juttelivat ja nauroivat illoin kotona nojaten
+ulkoparvekkeen kaiteeseen. He sutkauttelivat kaikessa viattomuudessa
+ja tuttavuudessa sellaisia sanoja ja käyttäytyivät niin vapaasti, että
+hävytön juoru sai helposti vettä myllyynsä.
+
+Eräänä aamuna tuli Christophelle nimetön kirje. Häntä syytettiin
+julkein ja halpamielisin sanoin rouva Reinhartin rakastajaksi. Hänen
+kätensä hervahtivat alas. Koskaan ei hänen mieleensä ollut tullut
+ajatusta rakkaudesta tai edes leikittelevästä veikeilystä Lili
+Reinhartin kanssa: Christophe oli siihen liian kunniallinen, hänellä
+oli aviorikosta kohtaan puritaaninen kauhu: tuollaisen epäpuhtaan
+jakamisen ajatuskin tuotti hänelle ruumiillista ja sielullista
+vastenmielisyyttä. Ottaa vaimo ystävältä olisi hänestä ollut rikos; ja
+Lili Reinhart olisi ollut viimeinen olento maailmassa, jonka kanssa hän
+olisi yrittänytkään sitä tehdä. Tuo naisparka ei ollut tosiaan kaunis;
+Christophen intohimo ei siis olisi löytänyt edes puolustusta.
+
+Christophe meni ystäviensä luokse seuraavalla kerralla häpeissään
+ja häiriytyneenä. Sielläkin hän huomasi samanlaista häiriytymistä.
+Kumpikin Reinharteista oli puolestaan saanut samansuuntaisen kirjeen;
+mutta he eivät uskaltaneet sitä toisilleen sanoa; ja kaikki kolme
+tekivät he nyt huomioita toisistaan, ja tarkastivat itseään, eivätkä
+uskaltaneet enää liikahtaakaan, eivätkä puhua, vaan tekivät alinomaa
+pelkkiä tyhmyyksiä. Jos Lili Reinhartin huoleton luonne silloin tällöin
+pääsikin voitolle ja jos hän alkoi jälleen nauraa ja lasketella
+päättömyyksiä, niin yhtäkkiä hän nolostui miehensä tai Christophen
+katsetta. Tuo saatu kirje johtui taas hänen mieleensä; hän keskeytti
+yhtäkkiä lauseensa ja sekaantui; samoin joutuivat Christophe ja
+Reinhart ymmälle. Jokainen heistä ajatteli:
+
+-- Eivätköhän toiset mitään tiedä?
+
+Kuitenkaan eivät he virkkaneet toisilleen mitään, vaan koettivat elää
+kuten ennenkin.
+
+Mutta nimettömiä kirjeitä tuli yhä lisää, yhä hävyttömämpiä ja
+likaisempia; ne syöksivät heidät sietämättömään hermostumisen tilaan ja
+häpeäntunteeseen. He pistivät ne piiloon, kun saivat ne, eikä heillä
+ollut voimaa niitä polttaa lukematta niitä: he avasivat kukin yksinään
+kirjeitään, vapisevin käsin; ja rohkeus tahtoi pettää, kun he käänsivät
+sivua; ja sitten, lukiessaan viimein sellaista, mitä jo pelkäsivät, --
+mikä tavaton määrä toisintoja samasta asiasta olikaan noissa kirjeissä:
+pahaantekoon taipuisan luonteen kaikki ovelat ja epäjalot keksinnöt,
+-- niin he itkivät itsekseen. He koettivat kukin kaikin mokomin päästä
+perille, kuka se kurja oli, joka oli ottanut tehtäväkseen vainota heitä.
+
+Eräänä päivänä ei rouva Reinhart tätä enää jaksanut, vaan tunnusti
+miehelleen, minkälaisen vimman uhriksi hän oli joutunut; ja mieskin
+tunnusti silloin kyyneleet silmissä hänelle, että samoin oli hänenkin
+laitansa. Puhuisivatko he asiansa Christophelle? He eivät uskaltaneet
+sitä tehdä. Kuitenkin täytyisi Christophea varoittaa, että hän
+osaisi olla tarpeeksi älykäs. -- Heti, kun rouva Reinhart punastuen
+alkoi Christophelle tästä puhua, näki hän ällistyneenä, että myöskin
+Christophe oli saanut noita kirjeitä. Moinen perinpohjainen ilkeys
+saattoi heidät suunniltaan. Rouva Reinhart oli aivan vakuutettu,
+että koko kaupunki nyt uskoi tällaisia salaisuuksia. Sen sijaan,
+että he olisivat tukeneet keskenään toisiaan, he menettivät lopulta
+täydellisesti rohkeutensa. He eivät tienneet, mitä enää tehdä.
+Christophe sanoi menevänsä ja halkaisevansa kallon joltakulta! --
+Mutta keneltä? Ja sittenpä vasta juorut pääsisivät voimaan!...
+Ilmoittaako kirjeistä poliisille? -- Se olisi ollut samaa kuin tehdä
+niiden salavihjaukset julkisiksi. Ei olisi muka muuta keinoa kuin
+olla niistä välittämättä. Mutta sekään ei ollut enää mahdollista.
+Heidän ystävyyssuhteensa oli jo turmeltu. Reinhart saattoi luottaa
+ehdottomasti vaimonsa ja Christophen kunniallisuuteen: hän epäili
+vastoin tahtoaankin heitä. Hän tunsi itse, miten järjettömiä ja
+häpeällisiä tuollaiset epäilykset olivat; hän tahtoi olla niistä
+välittämättä ja jättää Christophen ja vaimonsa kahden kesken toistensa
+seuraan. Mutta hän kärsi; ja hänen vaimonsa näki sen hyvin.
+
+Vielä pahempi oli rouvan laita. Koskaan ei hän ollut ajatellutkaan
+kiemailla Christophelle, enempää kuin nuorukainenkaan hänelle. Mutta
+nuo juorut saivat hiipimään hänen mieleensä sellaisen naurettavan
+ajatuksen, että ehkäpä Christophe sittenkin tunsi häntä kohtaan jotakin
+hellempää; ja vaikkei hän millään ehdolla ilmaissut sitä luuloaan
+Christophelle, piti hän tarpeellisena kuitenkin puoltaa itseään
+sellaiselta, ei varmoilla vihjauksilla, vaan kaikenlaisilla kömpelöillä
+tempuilla, joita Christophe ei ensin ymmärtänyt ja joista hän joutui,
+kun hän ne viimein ymmärsi, aivan suunniltaan. Ei tiennyt, nauraako
+vai itkeä, niin typerää tällainen oli! Hänkö rakastunut tuohon pikku
+porvarittareen, kilttiin, mutta rumaan ja keskolaiseen!... Ja että Lili
+Reinhart luuli sellaista!... Ja vielä sekin ilkeä, ettei hän voinut
+puolustaa itseään, sanoa hänelle, hänen miehelleen:
+
+-- Mitä joutavia! Olkaa rauhassa! Täältä ei tule vaaraa!...
+
+Mutta ei, hän ei voinut solvata sillä tavoin noita hyviä ihmisiä. Ja
+sitäpaitsi Christophe harkitsi mielessään, että jos Lili Reinhart
+varjeli itseään muka hänen rakkaudeltaan, johtui se varmaan siitä, että
+hän alkoi itse häntä salaisesti rakastaa: nuo nimettömät kirjeet olivat
+saaneet aikaan sen kauniin tuloksen, että olivat työntäneet hänen
+päähänsä moisia romanttisia typeryyksiä.
+
+Asema oli tullut samalla niin kiusalliseksi ja järjettömäksi, että sitä
+oli mahdoton enää jatkaa. Lili Reinhart, jolla ei sanakerskailusta
+huolimatta ollut luonteen voimaa, menettikin lopulta pikkukaupungin
+kytevän vihamielisyyden ympäröimänä kaiken malttinsa. Reinhartit
+keksivät noloja tekosyitä, ettei heidän olisi enää tarvinnut
+Christophea tavata:
+
+"Rouva Reinhart oli hiukan sairas... Reinhartilla oli työtä... He
+olivat lähteneet muutamaksi päiväksi matkoille..."
+
+Kömpelöitä valheita, jotka sattuma pian iloksensa paljasti.
+
+Christophe oli vilpittömämpi, hän sanoi:
+
+-- Erotkaamme, ystävä-raukat. Meillä ei ole tähän voimaa.
+
+Reinhartit itkivät. -- Mutta heistä tuntui helpoitukselta, kun se
+seurustelu loppui.
+
+Kaupunki saattoi nyt tosiaan riemuita. Christophe oli viimeinkin aivan
+yksin. Häneltä oli ryöstetty kaikki, viimeinenkin ilma, jota hän voi
+hengittää: -- lähimmäisten rakkaus, jota vailla, olipa se vaikka
+pienikin, yksikään ihminen ei jaksa elää.
+
+
+
+
+
+
+III
+
+VAPAUTUS
+
+
+
+
+Hänellä ei ollut enää ketään. Kaikki hänen ystävänsä olivat kadonneet.
+Ja rakas Gottfried, joka oli auttanut häntä vaikeina hetkinä ja
+jota hän olisi nyt niin kipeästi tarvinnut, oli poistunut kuukausia
+sitten, tällä kertaa ainaiseksi. Eräänä iltana edellisenä kesänä oli
+suurella käsialalla kirjoitettu kirje, jossa oli erään kaukaisen
+kylän postileima, ilmoittanut Louisalle, että hänen veljensä oli
+kuollut, tuollaisella tavallisella kuljeskelumatkallaan, joita pikku
+kaupustelija yhä edelleen teki, heikosta terveydestään välittämättä.
+Hänet oli haudattu sinne kylän kirkkotarhaan. Viimeinen miehekäs ja
+kirkas ystävyys, joka olisi saattanut Christophea tukea, oli vaipunut
+pohjattomaan syvyyteen. Christophe jäi yksin jo vanhenevan äitinsä
+kanssa, joka oli välinpitämätön hänen aatteilleen, -- joka saattoi
+häntä ainoastaan rakastaa, eikä häntä ymmärtänyt. Hänen ympärillään oli
+ääretön saksalainen alanko, tuima valtameri. Koettaessaan päästä siitä
+ylös, upposi hän joka ponnistuksella uudestaan. Vihamielinen kaupunki
+katseli hänen hukkumistaan...
+
+Ja kun hän siinä ponnisteli, välkähti hänelle yhtäkkiä keskellä tätä
+yötä mieleen Hasslerin muisto, tuon suuren säveltäjän, jota hän
+oli lapsena niin rakastanut ja jonka kunnia nyt säteili yli koko
+Saksanmaan. Hän muisti Hasslerin antaneen hänelle erään lupauksen
+ennen muinoin. Ja Christophe takertui nyt heti epätoivonsa koko
+voimalla tähän oljenkorteen. Hassler voi hänet pelastaa! Hasslerin
+täytyi hänet pelastaa! Mitä Christophe häneltä pyysi? Ei apua, ei
+rahaa, ei minkäänlaista aineellista tukea. Ei mitään muuta kuin että
+Hassler häntä ymmärtäisi. Hassler oli ollut vainottu niinkuin hänkin.
+Hassler oli vapaa mies. Hän ymmärtäisi vapaata miestä, jota saksalainen
+keskimittaisuus katkeraa kaunaa kantaen ahdisteli, koettaen hänet
+murskata. Hasslerilla ja hänellä oli yhteinen taistelu.
+
+Heti, kun hänelle tuli tämä aatos mieleen, pani hän sen toimeen. Hän
+ilmoitti äidilleen lähtevänsä matkoille viikon ajaksi: ja jo samana
+iltana hän lähti junalla siihen suureen Pohjois-Saksan kaupunkiin,
+jossa Hassler oli _Kapellmeisterin_ toimessa. Hän ei jaksanut
+odottaa enää. Se oli hänen viimeinen ponnistuksensa saadakseen ilmaa
+keuhkoihinsa.
+
+
+
+
+Hassler oli kuuluisa. Hänen vihollisensa eivät tosin olleet lauhtuneet;
+mutta hänen ystävänsä huusivat, että hän oli nykyajan, menneisyyden
+ja tulevaisuuden suurin säveltäjä. Häntä ympäröivät yhtä suuresti
+järjettömiin menevät puoluelaiset kuin häpäisevät kieltäjät. Kun hän ei
+ollut kovin karaistu luonne, olivat ensinmainitut hänet katkeroittaneet
+ja toiset tehneet veltoksi. Hän ponnisti tarmonsa tehdäkseen kaikkea
+sellaista, joka ei ollut mieleistä hänen moittijoilleen, sellaista,
+joka sai heidät kirkumaan kiukusta; hän oli kuin kolttosiin
+villiytynyt poika. Nuo kolttoset olivat usein mitä vastenmielisintä
+laatua: hän ei ainoastaan käyttänyt suuria lahjojaan eriskummaisiin
+musikaalisiin päähänpistoihin, jotka nostivat hiukset pystyyn
+säveltaiteen ylimmäisten pappien päässä, vaan hän ilmaisi erikoista
+uppiniskaista mieltymystä narrimaisiin sävellettäviin teksteihin,
+omituisiin aiheisiin, usein myöskin kaksimielisiin ja rivonsekaisiin
+kohtauksiin, sanalla sanoen: kaikkeen sellaiseen, joka vain suinkin
+voi loukata tavanomaista tervettä järkeä ja säädyllisyyttä. Hän
+oli tyytyväinen, kun porvaristo ulvoi vimmasta; eikä porvaristo
+unohtanutkaan sitä tehdä. Yksinpä keisarikin, joka, niinkuin jokainen
+tietää, sekautui taideasioihin häikäilemättömän omahyväisesti, kuten
+nousukkaiden ja ruhtinaiden tapa on, piti Hasslerin mainetta julkisena
+skandaalina, eikä jättänyt mitään tilaisuutta ilmaisematta halveksivaa
+välinpitämättömyyttä hänen julkeita töitään kohtaan. Hassler raivostui
+ja hurmaantui näin ylhäisestä vastarinnasta, josta Saksan taiteen
+edistyneimmille puolueille oli muuten tullut melkeinpä pyhä esimerkki;
+ja hän jatkoi kahta uhemmin temmellystään. Ja aina, kun hän oli tehnyt
+uuden tyhmyyden, huusivat hänen ystävänsä haltioissaan, että hän oli
+nero.
+
+Hasslerin nurkkakunnan muodostivat etupäässä dekadenttiset kirjailijat,
+maalarit ja arvostelijat, joiden ansio oli tosin kieltämättä se, että
+he edustivat taantumusta vastustavaa kapinapuoluetta -- taantumusta
+joka aina uhkaa Pohjois-Saksassa; -- he olivat ahtaan hengellisyyden
+ja valtiomoraalin vastustajia; mutta heidän vapautensa oli ärtynyt
+naurettavuuteen asti taistelussa, ja sitä he eivät itse huomanneet;
+sillä joskin monilla heistä oli jonkinverran jäyhää kykyä, niin
+älyllisyyttä heillä oli vähän, ja vielä vähemmän makua. He eivät
+pystyneet enää pääsemään siitä keinotekoisesta ilmapiiristä, jonka
+he olivat ympärilleen luoneet; ja, niinkuin kaikki kamaritaidetta
+harrastelevat nurkkaryhmät, he olivat lopulta menettäneet kokonaan
+todellisen elämäntajunnan. He säätelivät lakeja itselleen ja sille
+ehkä pariinsataan nousevalle tyhmyrijoukolle, joka luki heidän
+aikakauslehtiään ja hyväksyi suu auki kaiken, mitä he suvaitsivat
+itsevaltiaasti julistaa. Heidän jumaloimisensa oli Hasslerille
+kohtalokas, sillä se teki hänet itselleen liian myöntyväiseksi. Hän
+hyväksyi tutkimatta kaikki musikaaliset aatteet, mitkä hänen päähänsä
+vain pälkähtivät; ja hän oli lujasti vakuutettu, että joskin hän
+saattoi kirjoittaa huonompaa kuin olisi voinut, niin oli se kuitenkin
+parempaa kuin kaikkein muiden säveltäjien työ. Vaikka tämä ajatus
+olikin, pahaksi onneksi, useimmissa tapauksissa sangen totta, ei siitä
+seurannut, että se olisi ollut varsin terve ja omansa synnyttämään
+suuria taideteoksia. Hasslerissa piili pohjalla ehdoton halveksiminen
+ystäviään ja vihamiehiään kohtaan; ja tämä katkera ja koirankurinen
+halveksiminen ulottui häneen itseensäkin ja koko elämään. Ja hän
+piintyi sitä syvemmälle irooniseen skeptillisyyteensä, kun hän ennen
+muinoin oli uskonut moniin yksinkertaisiin ja jaloihin aatteisiin. Kun
+hänellä ei ollut voimaa puolustautua oman ikänsä hiljaista kulutusta
+vastaan eikä ulkokultaisuutta vakuuttaa itselleen uskovansa mitään
+sellaista, jota hän ei enää uskonut, niin hän vimmastui ruoskimaan
+entisiä muistojaan. Hänen luonteensa oli etelä-saksalainen, veltto,
+pehmyt, huonosti sopiva vastustamaan liikaa onnea tai onnettomuutta,
+kuumaa tai kylmää, luonne, joka tarvitsee tasapainonsa säilyttämiseksi
+parahultaista lämpömäärää. Hän oli antanut itsensä luisua vähitellen
+ja huomaamatta nauttimaan laiskasti elämästä: hän rakasti herkkuja,
+voimakkaita juomia, joutilasta makailua ja pehmeitä ajatuksia. Koko
+hänen taiteessaan näkyivät siitä merkit, vaikka hän olikin tarpeeksi
+lahjakas, että hänen neronsa säkeniä sinkoili joskus vieläkin
+keskeltä hänen höltynyttä ja muotimakua noudattamaan heittäytynyttä
+musiikkiaan. Kukaan ei tuntenut tätä hänen alennustilaansa paremmin
+kuin hän itse. Oikeastaan hän oli ainoa, joka sen tunsi, -- muutamina
+harvoina hetkinä, joita hän tietystikin koetti karttaa. Silloin
+hän oli ihmisvihollinen, hillittömästi pahantuulensa vallassa,
+piintynyt itsekkäisiin hommiinsa, pitämään huolta terveydestään,
+-- ja välinpitämätön kaikkeen sellaiseen nähden, mikä muinoin oli
+kiihdyttänyt hänen innostustaan tai vihaansa.
+
+
+
+
+Sellainen oli mies, jonka luokse Christophe tuli etsimään itselleen
+tukea. Minkälaisella ilolla ja kuinka kaunein toivein hän eräänä
+kylmänä ja sateisena aamuna saapuikaan mainittuun kaupunkiin, jossa tuo
+hänen mielestään taiteen vapaata henkeä vertauskuvallisesti edustava
+olento asui! Hän odotti häneltä sitä ystävyyden ja rohkaisun sanaa,
+jota hän kaipasi voidakseen jatkaa kaikille oikeille taiteilijoille
+välttämättä tulevaa epäkiitollista taistelua maailmaa vastaan,
+taistelua viimeiseen hengenvetoonsa saakka, riisumatta aseitaan
+ainoaksikaan hetkeksi: sillä kuten Schiller sanoo, "_ainoa suhde
+yleisöön, jota ei koskaan kadu, -- on sota_".
+
+Christophe oli niin innoissaan, että hän tuskin ennätti jättää
+matkalaukkunsa ensimäiseen hotelliin mikä eteen sattui, lähellä
+asemaa; sitten hän juoksi teatteriin tiedustelemaan Hasslerin
+osoitetta. Hassler asui melkoisen kaukana keskustasta, eräässä
+esikaupungissa. Christophe lähti sinne raitiovaunulla, purren
+matkalla halukkaasti pientä leipäkimpaletta. Hänen sydämensä alkoi
+jyskyttää, kun hän läheni päämaaliaan. Se kortteli, josta Hassler
+oli valinnut itselleen asumuksen, oli melkein kokonaan rakennettu
+tuohon omituiseen uuteen rakennustyyliin, jossa nuori Saksa peittelee
+oppinutta barbaarisuuttaan ja koettaa kovilla ponnistuksilla todistaa
+olevansa nero. Keskellä tavallista ja arkista kaupunkia, sen suoria
+ja persoonallista luonnetta puuttuvia katuja, ilmestyi yhtäkkiä
+egyptiläisiä hautakammioita, norjalaisia tunturimajoja, luostareita,
+linnoituksia, yleisen maailmannäyttelyn paviljonkeja, möhömahaisia
+taloja, umpikujia, maan sisään kaivautuvia hautoja, kuolleita päätyjä,
+joissa oli yksi ainoa eloton ja suunnattoman suuri silmä, vankilan
+rautaristikoita, louhittuja kiviportteja, rautavanteita, kultaisia
+salakirjoituksia häkeillä varustetuissa ikkunoissa, hirviöitä
+kita ammollaan sisäänkäytäväin ovien päällä, fajanssineliöitä
+iskostettuina sinne tänne, kaikkialle, sellaisiin paikkoihin, joissa
+niitä ei juuri odottanut näkevänsä; räikeänvärisiä mosaiikkeja,
+jotka esittivät Aatamia ja Eevaa, ja kattoja, jotka olivat peitetyt
+väriltään yhteensointumattomilla tiileillä; kalliolinnanmuotoisia
+taloja, viimeisessä kerroksessa sakarat kuin keskiaikaisten palatsien
+muureissa, muodottomien eläinten kuvioita päädyissä; yhdellä puolella
+ei ikkunoita ollenkaan, sitten yhtäkkiä toisella sivulla ammottavia
+läpiä, nelikulmaisia, suunnikkaan muotoisia, kolmiomaisia tai ikäänkuin
+viillettyjä haavoja; suuret alat tyhjää muuripintaa, josta puhkesi
+yhtäkkiä jykevä ja yhdellä ainoalla ikkunalla varustettu parveke, --
+sellainen parveke, jota Niebelungenin kariatiidit pönkittivät alta
+ja josta työntyi ulos parrakkaiden ja kaljupäiden vanhusten mykeviä
+päitä, kivisen kaiteen läpi tirkistellen, Böcklinin ihmis-kalojen
+naamoja. Erään tällaisen vankilan, -- faaraoiden kuosiin rakennetun,
+yksikerroksisen matalan talon päätyyn, talon, jonka ovella seisoi kaksi
+valtavaa alastonta jättiläisen hahmoa, -- oli arkkitehti piirtänyt:
+
+    "Taideniekka sun kaikkeutes näytä,
+    se, jot' ei ollut ja vasta ei tullut."
+
+    "Seine Welt Zeige der Künstler,
+    die niemals war noch jemals sein wird."
+
+Christophe oli niin täydellisesti rajoittunut ajattelemaan vain
+Hassleria, että hän katseli kaikkea tätä typertynein silmin eikä
+koettanutkaan sitä ymmärtää. Hän löysi tuon etsimänsä talon, joka oli
+kaikkein yksinkertaisimpia, -- karolinkilaista tyyliä. Sisällä oli
+pöyhkeää ja halpahintaista loistoa; sisäportaissa liiaksi kuumennetun
+lämpöjohdon raskas ilma; vielä näki hän siellä ahtaan hissin, mutta
+sitä hän ei käyttänyt hyväkseen, koska hän tahtoi saada vielä aikaa
+valmistautuakseen menemään sisään. Niin kiipesi hän lyhyin askelin
+neljänteen kerrokseen, vapisevin jaloin ja liikutuksesta värisevin
+sydämin. Näinä lyhyinä hetkinä tuli hänen mieleensä, aivan kuin eilinen
+tapaus, hänen muinainen kohtauksensa Hasslerin kanssa, hänen oma
+lapsellinen innostuksensa ja isoisä.
+
+Kello oli lähes yksitoista, kun hän soitti Hasslerin ovella. Hänet otti
+vastaan viekkaan veikeä kamarineiti, jonkinlainen _serva padrona_,
+joka katseli häntä hävyttömästi, ja alkoi selittää, että "herra ei voi
+ottaa vastaan, sillä herra on väsynyt". Sitten huvitti häntä kuitenkin
+varmaan se vaatimaton pettymys, jonka hän näki Christophen kasvoilla,
+sillä kun hän oli kursailematta lakannut tutkimasta kiireestä kantaan
+Christophea, lauhtui hän yhtäkkiä, antoi Christophen astua Hasslerin
+työhuoneeseen ja sanoi koettavansa saada herran ottamaan hänet vastaan.
+Kaupan päälle heitti hän Christophelle sukkelan silmäyksen ja sulki
+oven.
+
+Seinillä oli joitakuita impressionistisia tauluja ja lemmenseikkailuja
+käsitteleviä kaiverruksia, ranskalaista työtä kahdeksanneltatoista
+vuosisadalta: sillä Hassler oli tuntevinaan hyvin kaikkia taiteita;
+ja hänen makunsa sulatti vaivatta yhteen Manet'n ja Watteaun,
+ohjeiden nojalla, jotka hän oli saanut nurkkakunnaltaan. Sama
+tyyli ilmeni kalustossakin; varsin kaunista Ludvig XIV:n aikuista
+kirjoituspöytää ympäröivät "uustyyliset" nojatuolit ja itämainen
+divaani, jolle oli kasattu kokonainen vuori pieluksia. Ovet olivat
+koristetut kuvastimilla; ja hyllyillä oli lukemattomia japanilaisia
+pikkukoruja, samoin kuin uunin reunallakin, jossa komeili Hasslerin
+rintakuva. Eräänlaisella jakkaralla maljakossa oli levällään valtava
+määrä laulajatarten, ihailijatarten ja ystävien valokuvia, niissä
+omistuksina älykkäitä sukkeluuksia ja haltioituneita huudahduksia.
+Kirjoituspöydällä vallitsi suunnaton epäjärjestys; piano oli auki;
+tupakantuhkaa näkyi hyllyillä, ja puoleksi poltettujen sikarien pätkiä
+kaikkialla.
+
+Christophe kuuli viereisestä huoneesta ikävystyneen ja toruskelevan
+äänen; siihen vastasi pikku kamarineiti komentelevin ja tiukoin sanoin.
+Huomattavastikaan ei Hassler ollut kovin halukas näyttäytymään. Ja oli
+selvää, että neiti oli lujasti päättänyt saada hänet näyttäytymään;
+eikä hän kursaillut vastata Hasslerille niin tutunomaisesti kuin
+suinkin lienee mahdollista: hänen kimeä äänensä tunkeusi läpi
+seinienkin. Christophea oikein nolostutti kuulla eräitä huomautuksia,
+joita tuo nainen teki herralleen. Mutta Hassler ei niitä pannut
+pahakseen. Päinvastoin: tuntui kuin olisivat ne hävyttömyydet häntä
+huvittaneet; ja yhä edelleen motkotellen hän ärsytteli pilalla ja
+koiruuksissaan tyttöä. Viimein kuuli Christophe, että jokin ovi aukeni
+ja että Hassler lähestyi, jörön pisteliäästi yhä leikkiä laskien ja
+laahustellen hitaasti jalkojaan.
+
+Hassler astui sisään. Christophen sydäntä kouristi. Hän tunsi
+Hasslerin. Olisipa Jumala suonut, ettei hän olisi häntä tuntenut! Se
+oli Hassler, eikä se ollut hän. Hänellä oli kuin ennenkin korkea otsa,
+jossa ei ollut ainoaakaan vakoa, ja kasvot, joissa ei näkynyt yhtään
+ryppyä enempää kuin lapsella; mutta hän oli kalju, hänen hipiänsä
+ikäänkuin näljäinen, ihonväri keltainen, koko muoto untelo, alahuuli
+hiukan riippuva, suu ikävystynyt ja tyly. Hän kulki selkä kumarassa,
+työntäen käsiään pikku takkinsa taskuihin, takin, jonka rintapielet
+olivat levällään, kiskoen huolimattomasti kenkiä jaloissaan; paita
+pullotti vatsan kohdalta koholla housuista, joiden nappeja hän ei edes
+ollut viitsinyt pistää kaikkia kiinni. Hän katseli Christophea unisin
+silmin; eivätkä ne silmät kirkastuneet sittenkään, kun nuorukainen
+oli sammaltanut nimensä. Hän kumarsi automaattisesti, virkkamatta
+sanaakaan, viittasi vain päällään Christophelle tuolia ja hervahti itse
+huokaisten divaanille, kasaten sen pielukset korkealle ympärilleen.
+Christophe toisti:
+
+-- Minulla on jo ollut kunnia... Te olette hyvyydessänne... Minä olen
+Christophe Krafft...
+
+Hassler oli vaipunut divaanin kuoppaan, istui pitkät jalat nilkoista
+ristissä, ja laihat kädet oikealla polvella, jonka hän oli kohottanut
+aivan leukaansa asti, ja vastasi:
+
+-- En tunne.
+
+Christophe koetti ahdistus kurkussa muistuttaa hänelle heidän
+muinaista kohtaustaan. Hänelle olisi ollut vaikeaa jo jossakin
+toisenlaisessakin tilaisuudessa puhua omista sisäisistä muistoistaan;
+tässä kävi se suorastaan kidutukseksi: hän sotkeutui lauseissaan, ei
+löytänyt sanoja ja puhui järjettömyyksiä, jotka nostivat punan hänen
+poskilleen. Hassler antoi hänen solkata, katsellen häntä yhä samein ja
+välinpitämättömin silmin. Kun Christophe oli päässyt juttunsa loppuun,
+heilutteli Hassler tuokion polveaan ja oli vaiti niinkuin olisi
+odottanut Christophen yhä jatkavan. Sitten hän sanoi:
+
+-- Niin... Sillä tavoin sitä vanhetaan...
+
+Sitten hän haukotteli ja jatkoi:
+
+-- ... Pyydän anteeksi... Ei nukuttua... Illallisella teatterissa,
+viime yönä... Ja hän haukotteli uudestaan.
+
+Christophe toivoi, että Hassler edes vihjailisi niihin asioihin,
+mitä hän nyt oli hänelle kertonut, mutta Hassleria ei koko tuo
+juttu viehättänyt laisinkaan, hän ei siitä puhunut; eikä hän tehnyt
+Christophelle mitään kysymyksiä hänen elämästään. Kun hän oli
+lopettanut haukottelunsa, virkkoi hän:
+
+-- Oletteko ollut kauan Berlinissä?
+
+-- Minä tulin tänä aamuna, vastasi Christophe.
+
+-- Ahaa, äännähti Hassler, enempää kummastelematta. Mikä hotelli?
+
+Ja näyttämättä odottavankaan vastausta hän nousi laiskasti koholleen,
+sai käsiinsä sähkönapin ja soitti.
+
+-- Suokaa anteeksi, sanoi hän.
+
+Tuo hävyttömän näköinen pikku kamarineitsyt ilmestyi ovelle.
+
+-- Kitty, sanoi Hassler, eikö sinulla ole pienintäkään aikomusta tuoda
+minulle aamiaista tänään?
+
+-- Ette suinkaan tahtone, vastasi tyttö, että minä tuon teille ruuan
+tänne silloin, kun teillä on täällä vieras?
+
+-- Miksikä ei? -- virkkoi Hassler, iskien kujeilevasti Christophelle
+silmää. -- Hän ruokkii sieluani; minä ravitsen ruumistani.
+
+-- Häpeäisitte näytellä hänelle syömistänne kuin mikäkin menaserian
+elukka!
+
+Hassler ei suinkaan suuttunut, vaan nauroi ja korjasi:
+
+-- Kuin menaashin elukka...
+
+-- Tuohan vain, jatkoi hän sitten; nielen häpeän muun joukossa.
+
+Tyttö poistui, kohauttaen olkapäitään.
+
+Kun Christophe näki, ettei Hassler edelleenkään koettanut tiedustella,
+mitä hän täällä teki, yritti hän johtaa juttua jälleen tarvittavalle
+uralle. Hän puhui, kuinka vaikeaa maaseutuoloissa oli elää,
+ihmisten matalasta tasosta, heidän henkisestä ahtaudestaan, omasta
+yksinäisyydestään. Hän koetti herättää Hasslerissa mielenkiintoa
+apeaan moraaliseen tilaansa. Mutta Hassler loikoi vain divaaninsa
+pohjassa, pää pieluksella takakenossa, silmät puoli ummessa, ja antoi
+hänen puhua, ikäänkuin ei olisi häntä kuunnellutkaan; tai sitten
+hän kohotti hieman luomiaan ja sinkautti maaseutukaupunkilaisista
+jonkin kylmän ja iroonisen sanan, huvittavan hävyttömyyden, niin
+välinpitämättömällä tavalla, että Christophen yritys päästä läheisemmin
+juttelemaan, auttamattomasti meni myttyyn. Kitty oli tullut takaisin
+tuoden aamutarjottimen: kahvia, voita, liikkiötä y.m. Hän sijoitti
+sen ärtyisesti kirjoituspöydälle, keskelle paperien sekamelskaa.
+Christophe odotti, kunnes neiti oli mennyt ulos, ja jatkoi sitten tuota
+tuskallista tarinaansa, jota hänen oli niin vaikea saada sujumaan.
+
+Hassler oli vetänyt tarjottimen eteensä; kaatoi itselleen kahvia
+ja työnsi siihen huuliaan; sitten keskeytti hän tuttavallisesti
+ja suopeasti ja samalla hiukan yli olkainsa Christophen tarinan
+tarjoamalla:
+
+-- Kuppi lämmintä?
+
+Christophe ei huolinut. Hän koetti taas löytää äskeisen puheensa
+langan; mutta hän joutui yhä enemmän ymmälle eikä tiennyt, mitä enää
+sanoi. Hän tuli aivan hajamieliseksi, kun näki Hasslerin tuossa,
+liina kaulassa kuin lapsi, ahmivan sisäänsä rasvaisia torttuja ja
+sianlihaviipaleita, käyden niihin kiinni sormillaan. Christophen
+onnistui kuitenkin kertoa, että hän sävelsi, että hän oli saanut
+esitetyksi uvertyyrin Hebbelin _Judithiin_. Hassler kuunteli
+hajamielisesti.
+
+-- Was? (Minkä?) kysyi hän.
+
+Christophe toisti kappaleensa nimen.
+
+-- Ach! so, so! (Aha, hyvä, hyvä!), virkkoi Hassler, työntäen sormensa
+ja korppunsa kahvikuppiin.
+
+Ei muuta.
+
+Christophelta meni jo rohkeus, hän oli jo nousta ylös ja lähteä pois;
+mutta hän ajatteli pitkää ja turhaan tehtyä matkaansa; ja kooten kaiken
+rohkeutensa hän ehdotti nyt Hasslerille änkytellen, että hän saisi
+soittaa hänelle joitakuita kappaleitaan. Ensimäiset sanat kuullessaan
+Hassler keskeytti.
+
+-- Ei ei, enhän minä ymmärrä sellaista hölynpölyä, -- sanoi hän
+ilkkuvan ivallisesti ja hieman häikäilemättä. -- Ja sitäpaitsi ei
+minulla ole aikaa.
+
+Christophelle tulivat vedet silmiin. Mutta hän oli nyt päättänyt
+kerrankin, ettei hän lähtisi täältä ennenkuin olisi saanut kuulla
+Hasslerin mielipiteen töistään. Hän sanoi siis puoleksi nolona ja
+puoleksi vihoissaan:
+
+-- Pyydän teiltä anteeksi; te olette kerran luvannut minua kuulla; minä
+olen tullut tänne Saksan sydämestä pelkästään sitä varten: teidän on
+kuultava.
+
+Hassler, joka ei ollut tottunut moiseen ryhtiin, katseli tuota
+kömpelöä nuorukaista, joka seisoi siinä vihoissaan ja punastuneena
+ja melkeinpä itku suulla: se oli hänestä huvittavaa; hän kohautti
+kyllästyneesti olkapäitään, osoitti hänelle sormellaan pianoa, ja
+virkkoi hullunkurisen alistuvaisena:
+
+-- No... antaa siis tulla!...
+
+Sitten hän vääntäytyi divaanille aivan kuin aikoen torkahtaa,
+pöyhötteli pieluksia nyrkin iskuilla, asetti ne itseään venytellen
+käsivarsiensa alle, sulki puolittain silmänsä, aukaisi ne tuokioksi
+nähdäkseen, minkälaisen määrän nuottikääröjä Christophe oli vetänyt
+taskustaan, päästi pienen huokauksen ja varustausi ikävissään
+kuuntelemaan.
+
+Christophe alkoi nöyryytettynä ja muserretuin mielin soittaa.
+Hassler avasi piankin sekä silmänsä että korvansa; sen sai aikaan
+ammatti-mielenkiinto, tuollainen harrastus, joka kyvykkäässä
+taiteilijassa aina herää, kun hänet vasten tahtoaankin tempaa
+jokin kaunis mukaansa. Ensin hän ei virkkanut mitään, loikoi vain
+liikkumatta; mutta sameus hänen silmistään väheni, ja hänen jöröt
+huulensa liikahtelivat. Sitten hän virkosi täydellisesti ja murahteli
+hämmästyksestä ja hyväksyvästi. Ne olivat pelkkiä sanattomia
+huudahduksia; mutta sävystä saattoi hänen ajatuksensa ehdottomasti
+arvata; ja se tuntui Christophesta kuvaamattoman hyvältä. Hassler ei
+enää muistanut soittamattomien tai jo soitettujen kappaleiden määrää.
+Kun Christophe oli lopettanut kappaleen, sanoi Hassler:
+
+-- Entä sitten, sitten!...
+
+Hän alkoi jo puhua kuin ihminen.
+
+-- Hyvä, tuo on hyvä!... (huudahti hän.) Famoosia!... Hirveän
+famoosia! (_Schrecklich famos!_)... Mutta, mitä hiittä! (murisi hän
+ällistyneenä), mitä tuo on?
+
+Hän oli noussut istumaan divaanille, kurotti päätään eteenpäin,
+asetti kouransa kuulotorveksi korvalleen, puhui itsekseen, nauroi
+ihastuksesta, ja muutamissa omituisen harvinaisissa harmoniakohdissa
+pisti hiukan kieltään ulos suustaan, aivan kuin nuolaisten huuliaan.
+Jollakin odottamattomalla modulatsioonilla oli häneen sellainen
+vaikutus, että hän kavahti yhtäkkiä ylös, huudahti ja tuli istumaan
+pianon ääreen, Christophien viereen. Hän ei näyttänyt huomaavankaan,
+että Christophe oli siinä. Hän välitti ainoastaan musiikista. Ja kun
+kappale loppui, otti hän vihkon, luki avoinna olevat sivut, luki
+sitten seuraavatkin, äännähdellen yhä itsekseen ihastuksesta ja
+hämmästyksestä, aivan kuin olisi ollut yksinään huoneessa:
+
+-- Mitä hemmettiä!... intousi hän. Mistä tuo kollo on tämän keksinyt?...
+
+Hän sysäsi Christophen olkapäästä syrjään ja soitti itse muutamia
+kohtia. Hänellä oli ihanat pianonsoittajan sormet, sangen pehmeät,
+hyväilevät ja keveät. Christophe huomasi hänen kapeat, hyvin hoidetut,
+melkein sairaalloisen aristokraatiset kätensä, jotka sopivat niin
+huonosti hänen muuhun olemukseensa. Hassler pysähtyi eräihin
+akordeihin, soitti ne uudestaan, räpytellen silmiään ja laksauttaen
+kieltään; hän hyräili niitä huultensa päillä, matkien eri soittimien
+ääntä, ja hän sekoitteli yhä soittoon omia huudahduksiaan, joissa
+ilmeni samalla sekä mielihyvää että harmia: hän ei voinut vastustaa
+itsessään jonkinlaista ärtymistä, ikäänkuin kateutta; ja kuitenkin hän
+nautti ahnaasti.
+
+Vaikka Hassler puhuikin itsepintaisesti edelleen ainoastaan itselleen,
+ikäänkuin Christophea ei olisi ollut olemassakaan, ei Christophe,
+joka oli tullut mielihyvästä punaiseksi, voinut olla ottamatta omaan
+tiliinsä noita Hasslerin huudahduksia; ja nyt hän siis selitti, mitä
+hän oli tarkoittanut siinä tai siinä kappaleessa. Hassler ei näyttänyt
+ensin huomaavankaan, mitä nuorukainen sanoi, vaan puhui yhä edelleen
+ääneen ainoastaan omia mietteitään; sitten iskivät eräät Christophen
+sanat häneen niin, että hän vaikeni, ja istui yhä nuottivihkoa
+katsellen ja kuunteli Christophea vihkoa selaillen, vaikkei ollut muka
+häntä kuuntelevinaan. Christophe vilkastui puolestaan yhä enemmän. Ja
+viimein avasi hän kokonaan sydämensä: hän puhui naiivin kiihtyneenä
+kaikista suunnitelmistaan ja koko elämästään.
+
+Hassler oli vaiti, hän oli joutunut jälleen tavalliseen irooniseen
+mielialaansa. Hän oli antanut Christophen ottaa vihkon pois käsistään;
+nojaten kyynärpäätään pianonreunaan ja otsaansa käteensä katseli hän
+nyt Christophea, joka selitteli nuorekkaan innostuneena ja liikutettuna
+teostaan. Ja hän hymyili katkerasti, kun muisti omia esikoisiaan,
+senaikaisia unelmiaan, ja ajatteli Christophea ja hänen toiveitaan ja
+niitä pettymyksiä, jotka varmasti odottivat häntä.
+
+Christophe puhui maahan katsellen ja peljäten, ettei enää tietäisi,
+mitä puhuikaan. Hasslerin äänettömyys lamasi hänen mieltään. Hän
+tunsi, että Hassler tarkasteli häntä, että hän seurasi hänen jokaista
+sanaansa; hänestä näytti siltä kuin hän, olisi jo saanut murretuksi
+jään, joka heitä erotti, ja hänen sydämensä säteili iloa. Kun hän
+sitten lopetti, nosti hän arasti ja luottavasti päätänsä ja katsoi
+Hassleriin. Silloin koko hänen äskeinen ilonsa hyytyi yhtäkkiä, aivan
+kuin liian varhain puhjenneet silmut; niin vaikuttivat häneen Hasslerin
+tylyt ja ilveilevät silmät, jotka tarkastelivat häntä, ilman mitään
+hyvyyttä. Christophe vaikeni.
+
+Jäätävän hiljaisuuden jälkeen Hassler puhui, kuivalla äänellä. Hän
+oli nyt jälleen muuttunut: hän näytteli muka tarpeellista ankaruutta
+nuorta miestä kohtaan; hän muokkasi julmasti hänen aikeitaan, hänen
+menestyksentoiveitaan, aivan kuin sisäisimmillä hetkillään tahtoessaan
+suomia itseään. Hän hävitti itsepintaisen kylmästi Christophen uskoa
+elämään, hänen uskoaan taiteeseen, hänen uskoaan omaan voimaansa. Hän
+esitti esimerkkinä oman itsensä, katkerasti, puhuen pilkallisesti
+nykyisistä teoksistaan.
+
+-- Sellaista tunkkaa! sanoi hän. Sellainen se niihin sikoihin menee!
+Luuletteko, että maailmassa on kymmentä ihmistä, jotka rakastavat
+musiikkia, tai onko siinä niitä yhtä ainoaa?
+
+-- Olen minä! sanoi Christophe välittömästi. Hassler katsahti häneen,
+kohautti olkapäitään ja vastasi kyllästyneellä äänellä:
+
+-- Olette kuin muutkin. Sellainen kuin toisetkin. Koetatte onnistua,
+saada huvinne, niinkuin muutkin... Ja te olette oikeassa...
+
+Christophe yritti inttää vastaan; mutta Hassler vei häneltä sanat
+suusta, otti taas hänen vihkonsa ja alkoi tiukasti tuomita samoja
+töitä, joita hän oli äsken kiittänyt. Hän ei ainoastaan haavoittavan
+tylysti korostanut todellisia laiminlyöntejä, kirjoitusvirheitä, pikku
+vikoja maku- ja ilmaisuseikoissa, joita nuorelta mieheltä oli sattunut
+tulemaan; vaan hän arvosteli häntä niin kohtuuttomasti kuin kaikkein
+ahtain ja takapajulle jäänein niistä musiikkimiehistä, joiden tähden
+hän itse, Hassler, oli saanut koko ikänsä kärsiä. Hän kysyi, mitähän
+järkeä nyt tuossakin oli. Hän ei enää arvostellutkaan, hän suorastaan
+kielsi: tuntui kuin hän olisi koettanut vihamielisesti hävittää koko
+sen vaikutuksen, minkä Christophen työt olivat äsken tehneet häneen
+vasten hänen tahtoaankin.
+
+Christophe oli aivan lamaantunut eikä koettanut vastata. Mitä virkkaa
+tuollaisiin mahdottomuuksiin? Ne olivat sellaisia, että hän häpesi
+niitä kuulla tuon kunnioittamansa ja rakastamansa miehen suusta. Eikä
+Hassler kuunnellutkaan häntä. Hän istui vain siinä nojallansa, suljettu
+nuottivihko kädessä, ilmeettömin silmin, katkerin huulin. Lopuksi hän
+sanoi, niinkuin olisi taas unohtanut Christophen läsnäolon:
+
+-- Ah, pahin surkeus on se, ettei ole ainoaakaan, joka kykenisi meitä
+ymmärtämään.
+
+Christophe tunsi heltyvänsä sydänjuuriin saakka; hän kääntyi yhtäkkiä,
+laski kätensä Hasslerin kädelle ja toisti rakkautta uhkuvin sydämin:
+
+-- Olen minä!
+
+Mutta Hasslerin käsi ei liikahtanut; ja jos jotain hänen sydämessään
+vavahtikin, lyhyen tuokion vain, kun hän kuuli tuon nuorekkaan äänen,
+niin pienintäkään valoa ei syttynyt hänen sammuneihin silmiinsä, jotka
+nyt katselivat Christopheen. Elämänviha ja itsekkyys pääsivät taas
+voitolle. Hän liikautti yläruumistaan, kumarsi juhlallisesti ja samalla
+koomillisesti.
+
+-- Kiitän nöyrimmästi, sanoi hän.
+
+Hän ajatteli:
+
+-- Sellaisten ymmärtämisille minä annan palttua! Luuletko sinä, että
+minä sinun tähtesi olen hukannut elämäni?
+
+Hassler nousi, heitti nuottivihkon pianon kannelle ja meni jälleen
+äskeiselle paikalleen divaanille, pitkin ja huojahtelevin jaloin.
+Christophe, joka oli nopeasti ymmärtänyt hänen ajatuksensa ja
+tuntenut sen solvaavan merkityksen, yritti vastata ylpeänä, ettei ole
+tarviskaan, että kaikki ihmistä ymmärtävät: eräät henget ovat yksinään
+enemmän arvoisia kuin koko kansa; ne ajattelevat häntä varten; ja sitä,
+mitä he ovat ajatelleet, täytyy hänenkin ajatella. -- Mutta Hassler ei
+kuunnellut enää. Hän oli vaipunut taas apaattiseen tilaansa, hänessä
+nukkuvan elämän väsymykseen. Christophe oli liian terve ymmärtääkseen
+tällaista muutosta, mutta tunsi nyt hämärästi, että kaikki oli
+menetetty; ja kuitenkaan hän ei voinut sellaiseen alistua, koska oli
+jo melkein luullut voittavansa. Hän teki siis epätoivoisesti kaikkensa
+saadakseen Hasslerin mielenkiinnon heräämään; hän otti nuottivihkonsa
+ja koetti selittää niiden epäsäännöllisyyksien syitä, joista Hassler
+äsken oli huomauttanut. Hassler lojui pehmeässä sohvassa ja pysyi
+jörösti vaiti; hän ei myöntänyt eikä vastustanut mitään: hän odotti
+vain, että tämä loppuisi.
+
+Christophe näki, ettei hän täällä voisi mitään. Keskellä lausetta
+hän siis vaikeni. Hän kiersi kokoon vihkonsa ja nousi ylös. Hassler
+nousi samoin. Christophe pyysi häpeissään ja nöyryytettynä anteeksi.
+Hassler kumarsi keveästi, samalla ylhäisen hienosti ja ikävystyneestä
+ja ojensi hänelle kätensä, kylmästi ja kohteliaasti. Sitten saattoi hän
+Christophen eteisen ovelle, pidättämättä häntä enää sanallakaan tai
+kutsumatta häntä tulemaan takaisin.
+
+
+
+
+Christophe oli jälleen kadulla, perinpohjin lannistuneena. Hän meni
+umpimähkään minne sattui. Kuljettuaan kuin kone paria kolmea katua
+joutui hän sille raitiotiepysäkille, josta hän oli tänne tullut.
+Hän nousi raitiovaunuun, ajattelematta, mitä oikein teki. Siinä
+hän lyyhistyi penkille istumaan, käsivarret ja jalat hervottomina.
+Mahdotonta mitään ajatella, selvittää aivojaan: hän ei ajatellut
+mitään. Häntä peloitti katsella omaan itseensä. Siellä oli tyhjyys. Ja
+hänestä tuntui, että se tyhjyys oli hänen ympärillään ja tuli juuri
+tästä kaupungista; hän ei voinut täällä enää hengittää: tämä sumu, nuo
+jäykät ja jykevät rakennukset tukahduttivat häntä. Hänellä oli mielessä
+enää yksi ainoa seikka: paeta, paeta, mitä nopeimmin, -- aivan kuin hän
+olisi paetessaan voinut jättää kaupunkiin sen katkeran pettymyksen,
+jonka hän oli siellä kokenut.
+
+Hän palasi hotelliinsa. Kello ei ollut vielä puolta yhtä. Kaksi tuntia
+sitten oli hän sinne tullut, -- sellainen valonhohde sydämessään! -- Ja
+nyt oli kaikki sammunut.
+
+Hän ei syönyt päivällistä. Eikä mennyt edes huoneeseensa. Ihmisten
+kummaksi pyysi hän laskunsa, maksoi sen kuten olisi ollut hotellissa
+yötä, ja sanoi lähtevänsä pois. Turhaan selitettiin hänelle, ettei
+hänen tarvinnut kiirehtiä, että se juna, jolla hän aikoi matkustaa
+takaisin kotipuolelleen, lähti vasta usean tunnin päästä, joten
+hänen olisi ollut parempi olla hotellissa. Hän tahtoi mennä heti
+paikalla asemalle: hän oli aivan kuin lapsi, hän tahtoi lähteä aivan
+ensimäisellä junalla, millä tahansa, ei enää jäädä hetkeksikään
+tähän kaupunkiin. Vaikka hän oli tehnyt näin pitkän matkan suurin
+kustannuksin -- vaikka hän oli iloinnut paitsi siitä, että saisi nähdä
+Hasslerin, myöskin aikomuksestaan käydä museoissa, konserteissa, nähdä
+eräitä tunnettuja henkilöitä, -- niin nyt ei hänellä enää ollut muuta
+ajatusta kuin päästä pois...
+
+Hän tuli takaisin asemalle. Kuten hänelle oli sanottu, lähti hänen
+junansa vasta runsaan kolmen tunnin perästä. Sitäpaitsi ei se juna
+ollut pikajuna, -- (sillä Christophen oli pakko tyytyä matkustamaan
+viimeisessä luokassa) -- joten se pysähtyi usein välillä; Christophen
+olisi ollut mukavampi matkustaa seuraavalla junalla; se lähti kaksi
+tuntia myöhemmin ja tavoitti tämän ensimäisen matkalla. Mutta silloin
+olisi hänen täytynyt viipyä täällä kaksi tuntia kauemmin, ja sitä
+hän ei nyt voinut sietää. Hän ei poistunut junaa odotellessaan
+edes asemaltakaan, -- synkkää odotusta noissa avarissa ja tyhjissä
+saleissa, meluavissa ja kolkoissa, joissa rientää aina outoja olentoja
+edestakaisin, kiireissään ja juoksujalkaa, kaikki vento-vieraita
+ja välinpitämättömiä, ei ketään tuttavaa, ei ainoankaan ystävän
+kasvoja. Kelmeä päivä sammui. Sähkölamput kuulsivat valoläiskinä sumun
+keskeltä, pimeästä, jonka ne tuntuivat tekevän yhäkin synkemmäksi.
+Christophesta tuntui jokainen hetki entistä ahdistavammalta, hän
+odotti tuska sielussaan lähtöhetkeä. Kymmenesti hän tunnin kuluessa
+meni tarkastelemaan rautatien aikataulua, ettei vain ollut erehtynyt.
+Ja kun hän nyt lueskeli sitä, vielä kerta alusta loppuun, aikansa
+kuluksi, niin hän huomasi erään paikannimen, jonka hän tunsi
+hämärästi tutuksi; vasta hetken päästä hän muisti, että sehän oli
+sen vanhan Schulzin kotikaupunki, joka oli kirjoitellut hänelle niin
+kilttejä ja ihastuneita kirjeitä. Kohta tuli hänelle sekasortoisessa
+sieluntilassaan aatos lähteä katsomaan tuota tuntematonta ystävää.
+Se kaupunki ei ollut aivan hänen paluutiensä varrella, vaan parin
+tunnin matkan päässä erästä paikallisrataa; se matka veisi kokonaisen
+yön, ja junaa täytyi muuttaa kolmisen kertaa ja odottaa sietämättömän
+kauan vaihtopaikoissa: Christophe ei sitä nyt laskenut. Aivan heti hän
+päätti lähteä sinne: hänellä oli vaistomainen tarve takertua jonkun
+ystävyyteen. Malttamatta pohtia asiaa hän sommitteli sähkösanoman ja
+ilmoitti Schulzille saapuvansa hänen luokseen seuraavana aamuna. Tuskin
+oli hän sähkösanoman lähettänyt, niin hän sitä jo katui. Hän ivaili
+katkerasti mielessään iänikuisia turhia kuvitelmiaan. Miksi mennä
+hankkimaan itselleen uutta tuskaa? -- Mutta nyt se oli tehty. Nyt oli
+liian myöhäistä muuttaa aikomusta.
+
+Näissä ajatuksissa vietti hän viimeisen odotustunnin. -- Vihdoinkin
+tuli hänen junansa raiteille. Hän nousi siihen kaikkein ensimäisenä; ja
+niin lapsellisen kiihtynyt hän oli, että hän hengitti vapaammin vasta
+sitten, kun juna tärähti liikkeelle ja vaunun ikkunasta näkyi taakse
+jäävä, harmaaseen taivaaseen varjokuvana sulautuva kaupunki, suruisessa
+rankkasateessa, painuen yöhön. Hänestä tuntui, että hän olisi kuollut,
+jos hänen olisi täytynyt olla siellä yötä.
+
+Samaan aikaan, -- noin kello kuusi illalla, -- tuli Hasslerilta kirje
+Christophelle hänen hotelliinsa. Christophen käynti oli herättänyt
+hänessä kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Koko iltapuolen hän oli
+ajatellut katkerin muistoin eikä suinkaan epäsuopeasti tuota köyhää
+poikaa, joka oli tullut hänen luokseen niin innokkaana ja liikutettuna
+ja jota hän oli kohdellut aivan jäisellä tavalla. Hän katui nyt tuota
+vastaanottoaan. Totta puhuen se ei ollutkaan muuta kuin hänen varsin
+tavallisia jöröjä oikuttelunpuuskiaan. Hän päätti nyt korjata vian
+ja lähetti nuorukaiselle oopperapiletin ja pikku kirjelapun, pyytäen
+Christophea tulemaan tapaamaan häntä näytännön loputtua teatterin
+ovella. Christophe ei koskaan saanut tietää mitään siitä kirjeestä. Ja
+kun Christophe ei tullut, ajatteli Hassler:
+
+-- Hän äkämystyi. Oma vahinkonsa!
+
+Hän kohautti olkapäitään, eikä etsiskellyt Christophea enempää.
+Seuraavana päivänä ei hän enää muistanutkaan häntä.
+
+Sinä päivänä oli Christophe jo kaukana Hasslerista, niin kaukana, ettei
+kokonainen ikuisuus olisi riittänyt lähentämään heitä toisiinsa. Ja he
+jäivät kumpikin ainaiseksi toisistaan erilleen, yksinäisiksi.
+
+
+
+
+Peter Schulz oli seitsemänkymmentäviisi vuotta vanha. Hänen terveytensä
+oli aina ollut heikko, eikä myöskään ikä ollut häntä säästänyt. Hän
+oli melkoisen kookas, mutta kumarainen, ja hänen päänsä oli painunut
+alas rintaa vastaan; häntä vaivasi alinomainen lievä keuhkokatarri ja
+hän hengitti vaivalloisesti. Hengenahdistus, katarri ja bronkiitis
+runtelivat häntä; ja ne taistelut, joita ne hänelle tuottivat --
+kokonaiset yöt täytyi hänen istua vuoteessaan, ruumis kumarassa ja
+hien vallassa, tukehtumaisillaan ja saadakseen pihauksenkin ilmaa
+rintaansa, -- ne taistelut olivat uurtaneet tuskalliset rypyt hänen
+pitkänsoikeihin, laihoihin ja parrattomiin kasvoihinsa. Nenä oli
+pitkä ja huipusta hiukan pöhöttynyt. Syvät vaot lähtivät silmien
+alapuolelta ja viiruttivat leukapielistä onttoja poskia poikittain.
+Ikä ja sairaudet eivät olleet yksinään muovailleet tuota surullista ja
+runneltua naamiota; elämän suruilla oli myöskin siinä työssä osansa.
+-- Ja kuitenkaan hän ei kaikesta huolimatta ollut surullinen. Suuri,
+rauhallinen suu oli kirkaspiirteinen ja hyvä. Mutta varsinkin silmät
+antoivat hänen vanhoille kasvoilleen liikuttavan lempeän leiman; ne
+olivat vaalean-harmaat, kirkkaat ja läpikuultavat; ne katsoivat suoraan
+eteen, tyyninä ja puhtaina; ne eivät salanneet mitään, mitä hänen
+sielussaan oli: niistä olisi voinut lukea hänen olentonsa pohjimmaisiin
+syvyyksiin.
+
+Hänen elämänsä oli ollut köyhä tapahtumista. Vuosia oli hän jo ollut
+yksin. Hänen vaimonsa oli kuollut, vaimo, joka ei ollut varsin hyvä,
+ei älykäs eikä liioin kauniskaan. Mutta hän säilytti vainajaa hellässä
+muistossaan. Viisikolmatta vuotta sitten oli hän menettänyt hänet, ja
+ainoanakaan iltana ei hän vieläkään nukkunut ennenkuin oli pitänyt
+pienen sielullisen seurustelun, surullisen ja hellän, vaimonsa kanssa;
+hän muisteli vaimoaan kaikissa päivän toimissa. -- Hänellä ei ollut
+lapsia: se oli hänen suurin elämänsurunsa. Kaipuunsa saada antaa
+jollekulle hellyyttään oli hän nyt kohdistanut oppilaihinsa, joihin
+hän oli kiintynyt kuin isä poikiinsa. Siitä oli hän saanut sangen
+vähän vastalahjaa. Vanha ihminen saattaa tuntea olevansa lähellä
+nuorta, melkeinpä kehitykseltään samanikäinen kuin hän: kuitenkin
+hän tietää, että lyhyen vuosimäärän päästä heidän on erottava. Mutta
+nuori ei sellaista ajattele: vanhus on hänelle toisen ajanjakson
+mies: sitäpaitsi on nuori liiaksi kiintynyt silloisen hetkensä
+huoliin, ja hän kääntää siis vaistomaisesti kasvonsa pois näkemästä
+ponnistustensa synkkää päämaalia. Schulz-vanhus oli joskus saanut
+hiukan kiitollisuuttakin oppilailtaan, jotka olivat heltyneet hänen
+lämpöisestä ja nuorekkaasta harrastuksestaan kaikkea heitä koskevaa
+kohtaan, olipa se sitten onnellista tai onnetonta; he tulivat silloin
+tällöin häntä katsomaan; he kirjoittivat hänelle ja kiittivät häntä
+yliopistosta lähtiessään; jotkut kirjoittivat vielä myöhemminkin
+hänelle, pari kolme kertaa lähimpinä vuosina. Sitten ei vanha Schulz
+kuullut enää heistä mitään, paitsi että näki sanomalehdistä uutisia
+heidän edistymisestään, kenen milläkin tavalla: ja hän nautti heidän
+menestyksestään aivan kuin se olisi ollut hänen omaansa. Hän ei ollut
+närkästynyt siitä, etteivät he hänelle enää kirjoittaneet: hän tiesi
+monia puolustavia seikkoja siihen; hän ei suinkaan uskonut heidän
+sydäntään huonoksi, vaan luulotteli, että kaikkein itsekkäimmätkin
+heistä olivat tunteiltaan häntä kohtaan samanlaisia kuin hän heitä
+kohtaan.
+
+Mutta kirjat olivat kuitenkin hänen suurin ilonsa: ne ainakaan eivät
+unohtaneet eivätkä pettäneet. Ne henget, joita hän niissä rakasti,
+olivat nyt jo pelastuneet ajan aalloista: ne olivat jo muuttumattomia,
+kiinnitettyjä iankaikkisiksi ajoiksi muotoon siinä rakkaudessa, jota ne
+herättivät lukijassa ja jonka ne itse näyttivät aivan kuin tuntevan,
+säteillen vuorostaan rakkautta heitä rakastaville. Tuo estetiikan ja
+musiikkihistorian opettaja oli kuin vanha, lintujen laulua helisevä
+metsä. Eräät noista lauluista kuuluivat sangen kaukaa, ne kaikuivat
+vuosisatain syvyydestä: silti olivat ne ainakin yhtä suloisia ja
+salaperäisiä kuin muut. -- Toiset äänet olivat hänelle läheisempiä ja
+tuttavallisempia: ne olivat hänen rakkaiden toveriensa ääniä; jokaisen
+heidän lauseensa hän muisti, yhdistäen ne menneen elämänsä iloihin ja
+suruihin, joko tietoisesti tai tiedottomasti (sillä jokaisen päivän
+peitossa, jota auringon valo kirkastaa, vierii myöskin toisia päiviä,
+joita valaisevat tuntemattomat valot). Sitäpaitsi oli muitakin ääniä,
+joita ei oltu vielä koskaan kuultu ja jotka puhuivat asioita, joita
+oli kauan odotettu, kaikkea kaivattua: sydän aukesi niille kuin maa
+sateelle. Niin kuunteli vanha Schulz yksinäisen elämänsä hiljaisuudessa
+tuon lintuja vilisevän metsän ääntä; ja kuten sadun munkilta,
+joka nukkui onnen hurmiossa taikalinnun lauluun, vierivät vuodet
+häneltäkin, ja elämän ilta oli nyt tullut: mutta hänen sielunsa oli yhä
+kaksikymmenvuotiaan.
+
+Hänen rikkautenaan ei ollut pelkästään musiikki. Hän rakasti
+runoilijoita, -- muinaisia ja uusia. Hän piti erikoisesti oman maansa
+runoniekoista, varsinkin Goethestä; mutta hän rakasti toistenkin maiden
+runoutta. Hän oli oppinut, osasi useampia kieliä. Hän oli hengeltään
+Herderin ja suurten _Weltbürgerien_ aikalainen, -- kahdeksannentoista
+vuosisadan "maailmankansalainen". Hän oli elänyt vuotta 70 ympäröivät
+huimain taisteluiden vuodet, ja niiden avarat ajatukset olivat
+tunkeutuneet häneen. Ja vaikka hän jumaloikin omaa Saksaansa, ei hän
+ollut siitä pöyhkeä. Hän ajatteli Herderin tavalla "_että kaikista
+ylpeistä on kansallisuudellaan ylpeilevä tyhmistä tyhmin_", tai
+niinkuin Schiller: "_sangen surkea ihanne on kirjoittaa ainoastaan
+yhtä kansaa varten_". Hänen älynsä oli joskus arka; mutta hänen
+sydämensä oli ihailtavan laaja ja valmis ottamaan rakkaudella vastaan
+kaiken, mitä maailmassa oli kaunista. Ehkäpä hän oli liian armelias
+keskinkertaisuutta kohtaan; mutta siitä, mikä oli parhainta, ei hänen
+vaistonsa koskaan erehtynyt; ja joskaan hänellä ei ollut voimaa tuomita
+kelvottomiksi niitä huonoja taiteilijoita, joita yleisön mielipide
+ihaili, oli hänellä aina ryhtiä puolustaa omintakeisia ja voimakkaita
+taitelijoita, joita yleinen mielipide ei ymmärtänyt. Hänen hyvyytensä
+johti hänet usein harhaan; hän kauhistui, jos ajatteli tekevänsä
+vääryyttä; ja milloin hän ei rakastanut samaa kuin toiset rakastivat,
+ei hän saattanut kuvitellakaan muuta kuin että hän se oli erehtynyt;
+ja siksi hän rakasti lopulta sitäkin. Hänestä oli niin ihanaa saada
+rakastaa! Rakkaus ja muiden ihaileminen olivat hänen sielulleen
+vielä tarpeellisempia kuin puhdas ilma hänen rinta-raukalleen.
+Kuinka kiitollinen hän olikaan niille, jotka antoivat hänelle uuden
+tilaisuuden näyttää rakkauttaan! -- Christophe ei saattanut aavistaa,
+mitä hänen _Liedinsä_ olivat merkinneet Schulzille. Hän ei ollut itse
+niitä luodessaan tuntenut niitä laisinkaan niin voimakkaasti kuin
+Schulz. Se johtui siitä, etteivät nämä laulut olleet hänelle muuta kuin
+joitakuita hänen sisäisestä ahjostaan singonneita säkeniä: he olivat
+lentäneet siitä, niitä lentäisi paljon lisää. Mutta Schulz-vanhukselle
+aukesi niissä kokonainen uusi maailma, yhdellä ainoalla välähdyksellä,
+-- kokonainen maailma, jota hän sai rakastaa. Se valaisi pitkäksi aikaa
+koko hänen elämänsä.
+
+
+
+
+Vuosi sitten oli hänen täytynyt luopua toimistaan yliopistossa:
+yhä huonontuva terveys ei sallinut hänen enää niissä olla. Hän oli
+sairaana, vuoteenomana, kun kirjakauppias Wolf oli lähettänyt hänelle
+tapansa mukaan paketin viimeisiä musiikkiuutuuksia, joiden joukossa
+tällä kertaa olivat myöskin Christophen _Liedit_. Schulz oli silloin
+aivan yksin. Ei ollut ainoaakaan omaista, joka olisi ollut hänen
+luonaan; hänen vähät sukulaisensa olivat kuolleet kaikki jo kauan
+sitten. Hän oli joutunut vanhan emännöitsijänsä hoitoon, joka käytti
+väärin hänen heikkouttaan ja komenteli häntä aivan miten tahtoi.
+Pari kolme ystävää, ei juuri nuorempia kuin hänkään, tuli silloin
+tällöin häntä katsomaan; mutta hekään eivät olleet paljoa parempia
+terveydeltään, ja kun oli huono ilma, niin he pysyttäysivät sisällä
+ja jättivät nämä kyläilynsä. Silloin sattuikin olemaan talvi, kadut
+olivat täynnä puolisulaa lumiräntää: Schulz ei ollut nähnyt ketään koko
+päivänä. Hänen kamarissaan oli synkkää: kelmeä sumu painui sakeana
+kuin verho vasten ikkunoita ja esti näkemästä ulos: takan lämmin
+oli raskas ja väsyttävä. Läheisestä kirkontornista kuului vanhan,
+seitsemännellätoista vuosisadalla sommitellun kellosoittimen sävel,
+joka neljännes tunti, onnahtelevalla ja hirveän väärällä äänellä;
+yksitoikkoinen virren katkelma, jonka laupias sävy tuntui hieman
+ulkokultaiselta, silloin, kun ihminen itse ei ollut varsin iloisella
+tuulella. Vanha Schulz istui vuoteessa, nojaten selkäänsä pieluskasaan.
+Hän koetti jälleen lukea Montaignea, josta hän piti; mutta se lukeminen
+ei ilahuttanut häntä sinä päivänä niinkuin tavallisesti; hän antoi
+kirjan painua vuoteelle, hän hengitti vaivalloisesti, ja uneksi.
+Nuottipaketti oli siinä, sängyssä: hän ei tohtinut nyt sitä avata; hän
+tunsi sydämensä surulliseksi. Viimein hän huokaisi, ja avattuaan sangen
+huolellisesti sidenuoran, pisti päähänsä silmälasit ja alkoi lukea
+noita nuotteja. Hänen ajatuksensa kulkivat muualla: ne palasivat aina
+hänen entisiin muistoihinsa, joita hän koetti karttaa.
+
+Vihko, joka hänellä oli kädessä, oli juuri Christophen sävellyksiä.
+Hänen silmiinsä osui nyt ensin muuan vanha hengellinen virsi, jonka
+sanat Christophe oli lainannut eräältä naiivilta ja hurskaalta
+1600-luvulla eläneeltä runoilijalta, uudistaen niiden ilmaisun. Se oli
+Paul Gerhardtin "_Christliches Wanderlied_" (Kristityn vaeltajan laulu).
+
+    Hoff, o du arme Seele.
+    Hoff und sei urverzagt!
+    -- -- -- -- --
+    Erwarte nur die Zeit,
+    So wirst du schon erblicken
+    Die Sonn der Schönsten Freud.
+
+    Oi toivo, sielu-parka,
+    Ja luota, usko vain!
+    -- -- -- -- --
+    Kun aikas tullut on,
+    Saat nähdä ihanimman
+    Sä ilon auringon.
+
+Schulz-vanhus tunsi hyvin nämä viattomat sanat; mutta koskaan ne
+eivät olleet vielä puhuneet hänelle näin, tällä tavalla... Ne eivät
+olleet enää sitä levollista hurskautta, joka yksitoikkoisesti sielun
+tyynnyttää ja nukuttaa. Niissä oli aivan kuin hänen sielunsa, ne olivat
+hänen omaa sieluaan mutta nuorempaa ja voimakkaampaa, joka kärsi, joka
+tahtoi toivoa, tahtoi nähdä Ilon, ja joka sen näki! Schulzin kädet
+vapisivat, kuumat kyyneleet juoksivat pitkin hänen poskiaan. Hän jatkoi:
+
+    Auf, auf! gieb deinem Schmerze
+    Und Sorgen gute Nacht!
+    Lass fahren, was das Herze
+    Betrübt und traurig macht!
+
+    Nous' ylös, hyvää yötä
+    Suruilles lausu vain!
+    Suo huolen mennä myötä
+    Jo tuskain katkerain!
+
+Christophe antoi noille ajatuksille nyt nuorekkaan, kiivaan hehkun,
+jonka sankarinauru kajahti riemuiten ilmi tässä viimeisessä luottamusta
+ilmaisevassa ja naiivissa säkeistössä:
+
+    Bist du doch nicht Regente,
+    Der alles führen soll,
+    Gott sitzt im Regimente
+    Und führet alles wohl.
+
+    Et liekään kuninkaana,
+    Sua toinen johtelee,
+    Jumala valtiaana
+    maan hyvin hallitsee.
+
+Ja kun tuli tämä korkeinta uhmaa henkivä säkeistö, jonka Christophe
+nuoressa barbaarijulkeudessaan oli häikäilemättä temmannut sen
+alkuperäiseltä paikalta, runon keskeltä, ja sijoittanut sen _Liedinsä_
+loppukohdaksi:
+
+    Und ob gleich alle Teufel
+    Hier wollten widerstehn
+    So wird doch ohne Zweifel
+    Gott nicht zurücke gehn:
+
+    Was er ihm vorgenommen,
+    Und was er haben will,
+    Das muss doch endlich kommen
+    Zu seinem Zweck und Ziel.
+
+    Ja vaikka hornan valta
+    Sua kaikki vastustais,
+    Ei tiedä Jumalalta
+    Se vaaksan vertaa sais:
+
+    Hän mitä päätti kerran
+    Ja mitä neuvossaan
+    Hän tahtoo, tahto Herran
+    Se täyttyy aikanaan!
+
+... silloin kaikui laulussa sellainen riemunhurmaus ja taisteluninto
+kuin jonkun roomalaisen _Imperatorin_ voitonsävel.
+
+Vanhuksen koko ruumis vapisi. Hän seurasi huohottaen tuota väkivalloin
+mukaansa vievää musiikkia, aivan kuin lapsi, jota kumppani vetää
+kanssaan juoksemaan, pitäen häntä kädestä kiinni. Hänen sydämensä
+jyskytti. Kyyneleet vuotivat virtanaan. Hän soperteli:
+
+Oih, hyvä Jumala!... Oih, hyvä Jumala!... Hän alkoi nyyhkyttää, ja hän
+nauroi: hän oli onnellinen. Hän oli tukehtua. Hänelle tuli hirvittävä
+yskänpuuska. Salome, tuo vanha emännöitsijä, juoksi hänen luokseen ja
+luuli ukon kuolevan siihen paikkaan. Schulz itki yhä, yski ja hoki:
+
+Oih, hyvä Jumala!... Hyvä Jumala!... Ja milloin hän vähän sai henkeä
+sisäänsä, kahden yskänpuuskan välissä, nauroi hän kimeästi ja
+tyytyväisen hellästi.
+
+Salome luuli, että hän oli tullut hassuksi. Kun hän viimein sai tietää
+syyn tähän mielenkuohuun, torui hän Schulzia tuimasti:
+
+-- Mokoman tähden heittäytyä tuollaiseksi!... Antakaa se vihko tänne.
+Minä vien sen! Sitä ette enää saa nähdä.
+
+Mutta ukko piti puolensa, yhä yskien, ja käski Salomea antamaan
+hänen olla rauhassa. Ja kun Salome yhä väitti vastaan, joutui hän
+vimmaan, hän kiroili oli tikahtua sadatteluihinsa. Koskaan ei Salome
+ollut nähnyt hänen suuttuvan ja uskaltavan pullikoida häntä vastaan.
+Salome aivan ällistyi, ja jätti vihkon hänelle; mutta sensijaan ei
+hän jättänyt häntä ankarasti moittimatta: hän sanoi häntä vanhaksi
+hassuksi; luuli muka joutuneensa tekemisiin hyvin kasvatetun miehen
+kanssa, mutta huomasi nyt erehtyneensä, sillä päästelihän Schulz
+sellaisia hävyttömyyksiä kuin kuormarenki, ja hänen silmänsä ihan
+pullottivat ulos päästä: ne tuijottivat niin, että olivat ampua toisen
+kuoliaaksi... Tällaista virttä olisi Salomella riittänyt pitemmältäkin,
+jollei Schulz olisi raivoissaan kavahtanut ylös pielustensa varaan ja
+huutanut hänelle:
+
+-- Menkää ulos!
+
+niin tinkimättömällä tavalla, että Salome lähti, lyöden mennessään oven
+paukauksella kiinni ja julistaen, että kutsukoon Schulz nyt häntä, hän
+ei hievahdakaan, hänestä nähden hän saa kuolla kupsahtaa yksinään.
+Silloin palasi hiljaisuus jälleen Schulzin kamariin, joka jo pimeni.
+Ja taas kuului kirkon kellosoiton virsi rauhaisessa illassa, nyppien
+levollisesti ja kummallisen kömpelösti irti ääniä laulettavastaan.
+Schulz-vanhus odotteli, hieman häpeissään kiivastumisestaan, että
+hänen sydämensä kuohunta asettuisi, liikkumatta, selällään maaten ja
+huohottaen hän pusersi rintaansa vasten noita kalliita Liedejä, ja
+nauroi aivan kuin lapsi.
+
+
+
+
+Sitten seurasi yksinäisiä päiviä jonkinlaisessa haltioituneessa
+tilassa. Schulz ei ajatellut enää sairauttaan, ei talvea, ei surullista
+hämäryyttä eikä yksinäisyyttään. Kaikki hänen ympärillään oli valoisaa.
+Lähellä kuolemaansa hän tunsi elävänsä edelleen vielä nuoren,
+tuntemattoman ystävän sielussa.
+
+Hän koetti kuvitella, minkä näköinen Christophe olisi. Hän ei nähnyt
+häntä laisinkaan sellaisena kuin hän todellisuudessa oli, vaan
+kuvitteli hänet hiukan oman ihannoidun kuvansa muotoiseksi, sellaiseksi
+kuin hän olisi itse tahtonut olla: vaaleaverinen, hentorakenteinen,
+silmät siniset, hieman heikolla ja hillityllä äänellä puhuva, lauhkea,
+arka ja hellä. Mutta hän olikin valmis ihannoimaan kaikki asiat.
+Hän ihannoi koko ympäristönsä: oppilaansa, naapurinsa, ystävänsä,
+vanhan emännöitsijänsä. Hänen tunteellinen lempeytensä ja arvostelun
+puutteensa, -- joka oli osittain tahallistakin, koska hän tahtoi
+karkoittaa pois kaikki rauhattomaksi tekevät ajatukset, -- loivat hänen
+ympärilleen yhtä kirkkaita ja puhtaita olentoja kuin hän oli itse.
+Se oli sitä hyvyyden valhetta, jota hän tarvitsi voidakseen elää.
+Hän ei suinkaan ollut huomaamatta sitä valheeksi; ja usein hän yöllä
+vuoteessaan huokaisi ajatellessaan kaikenlaisia päivällä sattuneita
+pikku asioita, jotka kumosivat ehdottomasti hänen idealismiaan. Hän
+tiesi kyllä, että Salome-muori pilkkasi häntä naapurimuijien kanssa
+hänen selkänsä takana ja että hän varasti häneltä säännöllisesti
+jokaisessa viikkotilissä. Hän tiesi hyvin, että hänen oppilaansa
+liehakoivat kyllä häntä niin kauan kuin häntä tarvitsivat, mutta
+sitten, kun olivat saaneet häneltä kaikki palvelukset, millä luulivat
+hänen voivan auttaa heitä, jättivät hänet oman onnensa nojaan. Hän
+tiesi, että hänen entiset virkatoverinsa yliopistossa olivat unohtaneet
+hänet kokonaan, sitten, kun hän oli vetäytynyt yksityiselämään, ja
+että hänen seuraajansa näpisteli kappaleita hänen kirjoituksistaan
+mainitsematta lähdettä, tai mainitsi ne varsin kavalalla ja häijyllä
+tavalla, lainaten niistä arvottomimpia lauseita näyttääkseen
+hänen erehdyksiään: -- (arvostelijapiireissä sangen tavallinen
+menettelytapa). -- Hän tiesi, että hänen vanha ystävänsä, Kunz, oli
+viimeksi saman päivän iltapuolella syöttänyt hänelle paksun valheen, ja
+ettei hän saisi koskaan enää nähdä niitä kirjoja, jotka hänen toinen
+ystävänsä, Pottpetschmidt, oli lainannut häneltä ainoastaan muutamiksi
+päiviksi, -- sangen tuskallinen tieto sellaiselle olennolle kuin hän,
+joka oli kiintynyt kirjoihinsa kuin eläviin ihmisiin. Paljon muita
+sellaisia surullisia totuuksia, vanhoja ja uusia, johtui usein hänen
+mieleensä; hän ei tahtonut niitä ajatella; mutta ne olivat siellä
+kuitenkin: hän tunsi ne. Niiden muisto viilsi vähän väliä kuin pistävä
+tuska.
+
+-- Oih, hyvä Jumala, Jumala! vaikeroi hän keskellä hiljaista yötä.
+-- Sitten karkoitti hän nuo kiusalliset ajatukset: hän kielsi ne; hän
+tahtoi olla luottavainen, optimisti, uskoa ihmisiin: ja hän uskoi
+heihin. Kuinka monta kertaa olivatkaan hänen kuvitelmansa joutuneet
+armottomasti häviölle! -- Mutta hän synnytti aina uusia, yhä vain...
+Hän ei voinut tulla ilman niitä toimeen.
+
+Tuntemattomasta Christophesta tuli valonantaja hänen elämälleen.
+Ensimäisen kylmän ja jörön kirjeen, jonka hän häneltä sai, olisi
+pitänyt tuottaa hänelle tuskaa; -- (ja ehkäpä se tuottikin); -- mutta
+hän ei tahtonut sitä itselleen myöntää, ja hän iloitsi kuin lapsi
+tuosta kirjeestä. Hän oli niin vaatimaton, hän pyysi niin vähän
+ihmisiltä, että se hiukka, minkä hän heiltä sai, riitti tyydyttämään
+hänen kaipuutaan rakastaa heitä ja olla heille kiitollinen. Jos hän
+olisi saanut nähdä Christophen, olisi se ollut hänelle niin suuri
+onni, ettei hän ollut moista koskaan enää toivonut: sillä hän oli jo
+liian vanha lähteäkseen matkoille pitkin Rheinin rannikkoja; ja hänen
+päähänsä ei edes pälkähtänytkään vaivata Christophea pyytämällä häntä
+tulemaan luokseen.
+
+Christophen sähkösanoma saapui juuri, kun hän illalla oli rupeamassa
+aterialle. Hän ei ensin ymmärtänyt asiaa: lähettäjä tuntui hänestä
+oudolta, hän luuli erehtyneensä, ajatteli, ettei se sähkösanoma
+ollut hänelle; hän luki sen kolmeen kertaan; hän oli niin kiihtynyt,
+etteivät silmälasit tahtoneet pysyä nenällä, lamppu valaisi huonosti,
+kirjaimet hyppivät hänen silmissään. Kun hän viimein ymmärsi, meni
+hän niin sekaisin ilosta, että unohti illallisensa. Salomen oli turha
+komennella häntä: Schulzin oli nyt mahdotonta syödä palaakaan. Hän
+heitti ruokaliinansa pöydälle, kääntämättä sitä edes sievästi kokoon,
+niinkuin hän aina tavallisesti teki; hän nousi kompuroivin jaloin ylös,
+meni hakemaan hattunsa ja keppinsä ja lähti ulos. Saadessaan moisen
+onnen oli kunnon Schulzin ensimäinen ajatus kiiruhtaa jakamaan sitä
+muillekin, ilmoittamaan ystävilleen, että Christophe tulee.
+
+Hänellä oli kaksi ystävää, musiikki-intoilijoita niinkuin hänkin,
+joihin hän oli saanut tartutetuksi Christophe-ihailunsa; ne
+olivat tuomari Samuel Kunz ja hammaslääkäri Oscar Pottpetschmidt,
+viimeksimainittu erinomainen laulaja. Nuo kolme vanhaa ystävystä
+olivat usein puhuneet keskenään Christophesta; ja he olivat
+soittaneet kaikki hänen sävellyksensä, mitä olivat käsiinsä saaneet.
+Pottpetschmidt lauloi, Schulz säesti, ja Kunz kuunteli. Siten
+viettivät he haltioissaan tuntikausia. Monta kertaa olivat he sanoneet
+musiikki-iltoinaan:
+
+-- Ah, olisipa Krafft täällä!
+
+Schulz nauroi yksinään kadulla, omasta ilostaan, ja ilosta, jonka hän
+nyt saisi ilmoittaa noille toisille. Tuli jo yö; ja Kunz asui eräässä
+pienessä kylässä puolen tunnin matkan päässä kaupungista. Mutta taivas
+oli kuulas: oli suloisen lauhkea huhtikuun ilta; satakielet lauloivat.
+Vanhan Schulzin sydän tulvi onnea; hänen hengitystään ei nyt edes
+ahdistanut, ja hän käveli keveästi kuin kaksikymmen-vuotias poika.
+Hän marssi hilpein mielin, välittämättä kivistä, joihin hän iski
+hämärässä tuon tuostakin jalkansa. Hän kiipesi urheasti tien reunalle
+pengermälle, kun ihmisiä ajoi vastaan, ja hän toivotti iloisesti hyvää
+iltaa kuskareille, jotka katsahtivat kummissaan lyhtyjensä valossa
+tuota ylös pengermälle kavunnutta ukkoa.
+
+Oli sydänyö, kun hän saapui Kunzin talon luokse; se oli hiukan kylän
+ulkopuolella, keskellä pientä puutarhaa. Schulz jyskytti hänen oveensa
+ja kutsui täyttä suuta huutaen häntä ulos. Ikkuna aukesi, ja Kunz
+ilmestyi peljästyneenä siihen. Hän koetti nähdä -- pimeyteen, ja kysyi:
+
+-- Kuka se on? Mitä siellä tahdotaan?
+
+Schulz huusi läähättäen ja iloissaan:
+
+-- Krafft... Krafft tulee huomenna...
+
+Kunz ei ymmärtänyt mitään; mutta hän tunsi äänen:
+
+-- Schulz!... Mitä nyt! Tähän aikaan? Mikä sinulla on?
+
+Schulz toisti:
+
+-- Hän tulee huomisaamuna!...
+
+-- Kuka? kysyi Kunz yhä ällistyksissään.
+
+-- Krafft! huusi Schulz.
+
+Kunz näytti miettivän hetken, mitä tämä sana merkitsi; sitten ilmaisi
+kajahtava huudahdus, että hän oli ymmärtänyt.
+
+-- Minä tulen ulos! vastasi Kunz huudolla.
+
+Ikkuna sulkeutui. Hän ilmestyi portaille, lamppu kädessä, ja
+tuli sitten alas puutarhaan. Hän oli pöhövatsainen, pieni ukko,
+hänen iso päänsä oli harmaa, parta punainen, kasvoissa ja käsissä
+kesakkopilkkuja. Hän kepsutteli lyhyin askelin, suussa porsliinipiippu.
+Tuo lauhkea ja hiukan unelias mies ei ollut koskaan huolinut tehdä
+itseään tyhjästä rauhattomaksi. Mutta tämä uutinen, jonka Schulz nyt
+hänelle toi, riitti hänet tempaamaan hänen tavallisesta tyynestä
+tilastaan; ja hän heilutteli lyhyitä käsivarsiaan ja lamppua, ja kysyi:
+
+-- Mitä, onko se totta? Tuleeko hän?
+
+-- Huomisaamuna! riemuitsi Schulz huiskuttaen sähkösanomaa.
+
+Iäkkäät ystävykset menivät istumaan penkille lehtimajaan. Schulz otti
+haltuunsa lampun. Kunz avasi huolellisesti sähkösanoman, luki sitä
+hitaasti, hiljaisella äänellä. Schulz sensijaan luki sen nyt uudestaan
+kovalla äänellä, tähystellen Kunzin olkapään ylitse. Kunz tarkasti
+vielä leimat, jotka reunustivat sähkösanomaa, katsoi, milloin se oli
+lähetetty, millä tunnilla se oli saapunut ja montako sanaa siinä oli.
+Sitten hän antoi tuon kalliin paperin Schulzille, ja Schulz nauroi
+hyvillään, katseli sitä päätään pudistaen ja hoki:
+
+-- Ah, niin hyvä, hyvä!...
+
+Sitten Kunz mietiskeli hetken, imien piippuaan ja tuprauttaen ulos
+suuren savupilven, painoi kätensä Schulzin polvelle ja sanoi:
+
+-- Täytyy ilmoittaa Pottpetschmidtille.
+
+-- Minä menen sinne, sanoi Schulz.
+
+-- Minä tulen mukaan, sanoi Kunz.
+
+Kunz vei lampun sisään ja palasi kohta ulos. Ja vanhat ystävykset
+lähtivät menemään, kainalokoukkua. Pottpetschmidt asui kylän toisessa
+päässä. Schulz ja Kunz juttelivat hajamielisinä keskenään jonkin sanan,
+hautoen päässään yhä tuota uutista. Yhtäkkiä Kunz pysähtyi, koputti
+kepillään maahan ja sanoi:
+
+-- Ah, peijakas! Hän ei ole nyt täällä!...
+
+Hän muisti, että Pottpetschmidtin piti lähteä iltapuolella
+lääkärin-matkoilleen erääseen läheiseen kylään, jossa hän aikoi viipyä
+tämän yön ja vielä pari päivää lisäksi. Schulz joutui tästä uutisesta
+aivan ymmälleen. Samoin kävi myöskin Kunzin. Pottpetschmidt oli
+heidän ylpeytensä; he olisivat tahtoneet hiukan mahtailla hänellä. He
+seisoivat nyt keskellä tietä, ymmärtämättä, mitä tehdä.
+
+-- Mitä tehdä? mitä tehdä? kysyi Kunz.
+
+-- Krafftin täytyy välttämättä saada kuulla, kun Pottpetschmidt laulaa.
+
+Hän mietti hetken ja jatkoi:
+
+-- Hänelle täytyy sähköttää.
+
+He menivät sähkösanomatoimistoon ja tekivät yhdessä pitkän ja
+tunteellisen sähkösanoman, josta oli sangen vaikea ymmärtää mitään.
+Sitten he tulivat takaisin. Schulz teki laskelmia:
+
+-- Pottpetschmidt voi joutua tänne jo tänä aamuna, kun hän lähtee
+ensimäisellä junalla.
+
+Mutta Kunz huomautti, että nyt oli jo myöhäistä ja että sähkösanoma
+vietäisiin hänelle vasta huomenna. Schulz pudisti silloin päätänsä; ja
+he hokivat yhdessä:
+
+-- Se oli onnettomuus!
+
+He erosivat Kunzin portilla; sillä vaikka Kunzin ystävyys olikin
+suuri Schulzia kohtaan, ei se ulottunut niin pitkälle, että hän
+varomattomasti olisi lähtenyt saattamaan Schulzia kylän ulkopuolelle,
+ei edes ensimäiseen tienmutkaan, sillä silloin olisi hänen täytynyt
+palata yksinään pimeässä kotiin. Sovittiin, että Kunz tulisi huomenna
+Schulzin luo päivälliselle. Schulz katseli huolissaan taivasta:
+
+-- Kunpa huomenna vain olisi kaunista. Ja hänen sydämeltään putosi
+suorastaan paino, kun Kunz, joka oli erinomaisen ilmojentuntijan
+maineessa, vastasi, vakavasti taivasta tarkasteltuaan -- -- (sillä
+hänkin toivoi yhtä hartaasti kuin Schulz, että Christophe näkisi heidän
+pikkukaupunkinsa kaikessa sen kauneudessa):
+
+Huomenna on kaunista.
+
+
+
+
+Schulz lähti takaisin kaupunkiin päin, ja saapuikin viimein sinne,
+kompastuttuaan monta kertaa pyöränjälkiin ja kivikasoihin, joita oli
+pitkin matkaa. Hän ei mennyt kuitenkaan vielä kotiinsa ennenkuin
+oli saanut puheilleen leipurin ja tilatuksi häneltä eräänlaisen
+kakun, jollaisista kaupunki oli kuuluisa. Sitten vasta hän lähti
+asuintaloonsa; mutta juuri kun hän aikoi astua sisään, peräytyikin
+hän vielä samaa tietä takaisin, ja meni nyt tiedustelemaan asemalta
+tarkoin aikaa, milloin juna tuli. Viimein hän palasi sieltä kotiin,
+kutsui Salomen puheilleen ja pohti hänen kanssaan pitkälti, millainen
+päivällinen huomenna olisi valmistettava. Sitten vasta hän meni
+vuoteeseen, lopen uupuneena; mutta hän oli niin kiihtynyt kuin lapsi
+jouluaamuna, ja kääntelehti kaiken yötä peitteessään ja hursteissaan
+saamatta ollenkaan unta silmäänsä. Noin kello yksi aamulla pälkähti
+hänen päähänsä, että olisi vielä mentävä pyytämään Salomea tekemään
+päivälliseksi ruutana-muhennosta; sillä sen valmistamisessa oli Salome
+erinomainen mestari. Mutta kuitenkaan hän ei mennyt: ja siinä hän teki
+varmaan viisaasti. Kumminkin hän nousi ylös ja alkoi järjestellä yhtä
+ja toista siinä huoneessa, johon hän aikoi Christophien sijoittaa; hän
+oli liikkuessaan ylen varovainen, ettei Salome olisi kuullut, sillä
+hän pelkäsi, että silloin emännöitsijä tulisi äyskimään. Koko yön hän
+vapisi että myöhästyisi junalta. Vaikka Christophien saapumiseen oli
+aikaa kello kahdeksaan, nousi hän ylös sangen varhain. Ensi työkseen
+hän vilkaisi taivaalle: Kunz ei ollut erehtynyt, oli mainion kaunis
+ilma. Varpaisillaan hiipi Schulz kellariinsa, jossa hän ei ollut
+käynyt enää pitkiin aikoihin, sillä hänen täytyi varoa kosteutta ja
+jyrkkiä portaita; siellä valitsi hän nyt pulloistaan hienoimmat,
+iski sieltä noustessaan päänsä kipeästi kivikattoon, ja luuli siihen
+paikkaan tikahtuvansa, kun pääsi raskas kori olallaan portaista ylös.
+Sitten hän meni puutarhasakset kädessä ulos; hän leikkasi, armotta
+kauneimmat ruusunsa ja syreeniensä ensimäiset kukkivat oksat. Sen
+jälkeen hän nousi takaisin kamariinsa, ajoi kuumeisella kiireellä
+partansa, leikkasi siinä pari kertaa poskeensa, pukeutui siististi ja
+lähti asemalle. Kello oli seitsemän. Salome ei saanut häntä maistamaan
+aamuista maitokahvia; sillä Schulz oletti, ettei Christophe ollut vielä
+varmaankaan saanut minkäänlaista aamiaista ennen saapumistaan, ja
+väitti, että he syövät sitten yhdessä asemalta tultuaan.
+
+Hän joutui asemalle kolme neljännestuntia liian aikaiseen. Hän aivan
+kontistui Christophea odottaessaan, ja lopuksi ei hän häntä edes
+löytänytkään. Hän ei näet malttanut kärsivällisesti jäädä ulko-ovelle,
+vaan meni asemasillalle, ja joutui aivan sekaisin päästään saapuvien
+ja lähtevien matkustajien tungoksessa. Vastoin sähkösanoman selviä
+sanoja oli hän kuvitellut, se tiesi miksi, että Christophe tulisi
+eräällä toisella junalla kuin sillä, jolla hän todellisuudessa
+oli tullut. Ja sitäpaitsi ei hänen päähänsä pälkähtänytkään, että
+Christophe laskeutuisi asemasillalle neljännestä luokasta. Schulz jäi
+vielä odottamaan asemalle yli puolen tuntia, kun taas Christophe, joka
+oli jo kauan sitten saapunut, oli mennyt suoraa päätä kolkuttelemaan
+Schulzin oveen. Muun onnettomuuden lisäksi oli Salomekin lähtenyt
+ulos toriostoksilleen: Christophe näki siis, että ovi oli lukossa.
+Naapurimuija, jonka Salome oli pyytänyt, jos joku tulisi kysymään,
+sanomaan ainoastaan, että hän palaisi pian kaupungilta kotiin, suoritti
+tuon tehtävänsä kirjaimellisen vähäsanaisesti. Mutta kun Christophe ei
+ollut matkustanut näkemään Salomea eikä tiennyt edes kuka hän olikaan,
+niin tuntui tämä vastaanotto hänestä suorastaan ilkeältä ilveeltä. Hän
+kysyi vieläkin varmuuden vuoksi, eikö _Herr Universitätsmusikdirector_
+Schulz ollut kaupungissa, ja kun hänelle vastattiin, ettei tiedetty,
+mihin hän äsken oli lähtenyt, niin meni Christophe matkaansa.
+
+Kun Schulz-vanhus tuli pitkin nenin kotiin ja sai kuulla Salomelta,
+joka myöskin parhaiksi palasi torilta, mitä oli tapahtunut, joutui
+hän sellaiseen epätoivoon, että oli vähällä itkeä. Hän vimmasteli
+palvelijalleen, että tämä typerys oli lähtenyt hänen poissa ollessaan
+kotoa eikä ollut osannut käskeä naapureita edes pyytämään Christophea
+odottamaan. Salome puolestaan vastasi yhtä tuikeasti, ettei hän ollut
+luullut herraa niin hassuksi, että eksyi vieraasta, jota oli mennyt
+vartavasten asemalta hakemaan. Mutta nyt ei ukolla ollut aikaa ruveta
+hänen kanssaan enää jankkaamaan; silmänräpäystäkään hukkaamatta hän
+köpelehti taas alas portaita ja lähti haeskelemaan Christophea niiden
+heikkojen ohjeiden mukaan, mitä naapurit voivat hänestä antaa.
+
+Christophe oli ylen pahastunut, ettei hän ollut tavannut Schulzilla
+ketään, ja ettei moista vastaanottoa oltu edes pyydetty anteeksi.
+Kun hän ei tiennyt, mitä tehdä ennen seuraavan junan lähtöä, oli
+hän mennyt kaupungille kävelemään, ja sitten sitä ympäröivälle
+vainiolle, joka näytti hänestä niin kauniilta. Kaupunki oli
+rauhallinen ja varsin pieni, leväten pehmeämuotoisten kumpujen
+suojassa; talojen ympärillä rehoittivat puutarhat: niissä oli kukkivia
+kirsikkapuita, vihreitä ruohokenttiä, runsaasti siimestä; niissä näkyi
+valhe-antiikkisia raunioita, entisten prinsessain valkeita rintakuvia,
+marmori-jalustoillaan keskellä luonnon vihreyttä; ja ihmiset olivat
+ystävällisen ja kohteliaan näköisiä. Kaikkialla kaupungin ympärillä oli
+niittymaita ja kumpuja. Kukkivissa viidakoissa vihelsivät kottaraiset
+vimmatusti, aivan kuin leikittelevät ja kirkkaat pikku huilut
+orkesterissa. Christophen pahatuuli katosi piankin: hän unohti Peter
+Schulzin.
+
+Vanhus juoksenteli turhaan ihmisiltä kysellen pitkin katuja; hän
+kiipesi vanhaan linnaankin, joka oli kummulla ylempänä kaupunkia.
+Ja sieltä hän tuli nyt harmissaan takaisin, kunnes hän yhtäkkiä
+tarkoilla silmillään, jotka erottivat sangen kauas, näki jonkun matkan
+päässä miehen loikomassa niityllä pensaan varjossa. Hän ei tuntenut
+Christophea eikä siis saattanut tietää, oliko se hän. Mies makasi selin
+häneen, pää puolittain ruohikon sisässä. Schulz maleksi edestakaisin
+tiellä, kääntyi sykkivin sydämin niitylle päin:
+
+-- Se on hän... Ei, ei se ole hän...
+
+Hän ei tohtinut huutaa miehelle ja kysyä, kuka hän oli. Silloin tuli
+hänelle aate: hän alkoi laulaa Christophen _Liedin_ ensimäistä säettä:
+"Auf! Auf! Nous' ylös!..."
+
+Christophe ponnahti kuin salakka rannalle, ja lauloi lopun värssyä
+kohti kurkkua. Hän oli kääntynyt heti iloissaan, hänen kasvonsa
+hohtivat punaisina, hänellä oli ruohoa hiuksissa. He kysyivät nyt
+toisiltaan, ketä he olivat, ja juoksivat toistensa luokse. Schulz
+harppasi poikki maantien ojan, Christophe hyppäsi yli reunusaidan.
+He puristivat rajusti toistensa kättä ja palasivat yhdessä kotiin,
+nauraen ja puhuen kovalla äänellä. Vanhus kertoi äskeisen huonon
+onnensa. Christophe, joka oli hetki ennen jo päättänyt jatkaa matkaa
+kotikaupunkiin koettamatta enää tavata Schulzia, näki kohta vanhuksen
+sielun vilpittömän hyvyyden, ja alkoi pitää hänestä. Ennenkuin
+he ehtivät kotiin, olivat he jo uskoneet toisilleen kaikenlaisia
+sydämenasioita.
+
+Kun he joutuivat perille, tapasivat he siellä Kunzin; hän oli jäänyt
+Schulzin asuntoon kaikessa rauhassa odottamaan, kun oli kuullut, että
+Schulz oli lähtenyt etsimään Christophea. Tarjottiin ensin maitokahvia.
+Mutta Christophe sanoi, että hän oli jo syönyt aamiaista eräässä
+kaupungin hotellissa. Vanhus oli siitä kovin pahoillaan; hän suorastaan
+suri, ettei Christophe ollut nauttinut ensimäistä ateriaansa, minkä
+hän seudulla söi, juuri hänen luonaan; tällaisilla pikku seikoilla
+oli hänen tunteelliselle sydämelleen tavattoman suuri merkitys.
+Christophe ymmärsi hänet, se tuotti hänelle salaista huvia, ja hän
+piti nyt vanhuksesta entistäkin enemmän. Schulzia lohduttaakseen hän
+vakuutti heti, että hänellä oli yleensä niin hyvä ruokahalu, että voi
+syödä vaikkapa kaksikin aamiaista perätysten; ja sen väitteensä hän
+vierasisännälleen selvästi todistikin oikeaksi.
+
+Kaikki ikävyydet olivat jo haihtuneet hänen päästään: hän tunsi
+nyt olevansa todellisten ystävien parissa, ja tuli vilkkaaksi
+ja avomieliseksi. Hän kertoi humoristisesti matkastaan ja sen
+pettymyksestä: hän oli kuin koulupoika lomalla. Schulz katseli häntä
+yhä, onnesta säteillen, ja nauroi sydämensä pohjasta.
+
+Keskustelu siirtyi nopeasti siihen asiaan, joka oli heidän kaikkien
+kolmen salaisena yhdyssiteenä: Christophen sävellyksiin. Schulz oli
+pakahtua halusta kuulla Christophen soittavan joitakin kappaleitaan;
+mutta hän ei uskaltanut sitä häneltä pyytää. Christophe harppaili
+yhtämittaa jutellen edestakaisin huoneessa. Schulz vaaniskeli hänen
+askeleitaan, kun hän meni avatun pianon sivuitse; ja hän toivoi
+kovasti, että Christophe jo siihen pysähtyisi. Kunzilla oli sama
+asia mielessä. Heidän sydämensä rupesivat sykkimään, kun he näkivät
+Christophen istahtavan noin vain ohimennen pianotuolille, lakkaamatta
+kuitenkaan puhumasta, ja sitten sivelevän soittimeen katsomattakaan sen
+koskettimia. Ja kun Schulz odotti hartaimmillaan, vetikin Christophe
+jonkin harppumaisen sointusarjan ja kun hän sen teki, niin sävel
+valtasi hänet; hän päästi nyt pianosta uusia akordeja, yhä edelleen
+jutellen; sitten syntyi niistä kokonaisia musiikkilauselmia; ja silloin
+hän vaikeni ja alkoi soittaa. Ukot vilkaisivat toisiinsa viekkaasti ja
+onnellisina.
+
+-- Tunnetteko tätä? kysyi Christophe soittaen erästä _Liediään_.
+
+-- Että tunnenko! huudahti Schulz hurmautuneena.
+
+Christophe virkkoi, keskeyttämättä soittoaan ja kääntäen hiukan
+päätänsä:
+
+-- Ohoh, eipä ole hyvä tämä teidän pianonne!
+
+Vanhus tuli hyvin murheiseksi. Hän pyysi anteeksi:
+
+-- Se on vanha, sanoi hän nöyrästi, se on niinkuin minä.
+
+Christophe kääntyi kokonaan ja katsoi vanhusta, joka tuntui pyytävän
+häneltä anteeksi vanhuuttaan, ja otti häntä kaksin käsin ja nauraen
+kädestä. Hän katsoi Schulzin viattomiin silmiin.
+
+-- Oh, sanoi Christophe, te olette paljoa nuorempi kuin minä.
+
+Schulz, nauroi ystävällistä nauruaan ja puhui ruumiinsa vanhuudesta,
+sairaudestaan.
+
+-- No ei, ei, sanoi Christophe; siitä ei nyt ole kysymys, muuta minä
+tarkoitan. Eikö väitteeni ole totta, Kunz?
+
+(Hän ei maininnut enää uusia tuttaviaan puhuttelusanalla: "herrat".)
+
+Kunz yhtyi kaikella innolla hänen mielipiteeseensä.
+
+Schulz koetti kääntää asian vanhan pianonsakin eduksi.
+
+-- Siinä on vielä sangen kauniita ääniä, sanoi hän nöyrästi.
+
+Ja hän kosketti niitä: neljä, viisi ääntä helähti aika raikkaasti
+keskirekisterissä. Christophe ymmärsi, että tuo piano oli Schulzin
+vanha ystävä, ja hän sanoi hienosti, -- ajatellen Schulzin silmiä:
+
+-- Niin, sillä on vielä kauniit silmät.
+
+Schulzin kasvot kirkastuivat. Hän alkoi sekavasti sotkien ylistellä
+vanhaa pianoaan, mutta vaikeni heti: sillä Christophe oli alkanut
+jälleen soittaa. _Lied_ seurasi nyt toistaan; Christophe lauloi
+matalalla äänellä. Schulz ihaili vesissä silmin hänen jokaista
+liikettään. Kunz pisti kätensä vatsan päälle ristiin ja sulki silmänsä
+nauttiakseen paremmin. Silloin tällöin kääntyi Christophe noihin
+vanhuksiin päin, näki heidät haltioissaan, ja säteili ilosta; ja hän
+sanoi naiivin innostuneena, eivätkä toiset ajatelleetkaan nauraa
+hänelle:
+
+-- Heh! Oliko tämä kaunis!... Entä tämä sitten! Mitäs sanotte tästä?
+Entä tämä!... Tämä on kaikista kaunein... -- Nyt minä soitan teille
+sellaisen pätkän, että hiukset nousevat päässänne pystyyn...
+
+Kun hän juuri lopetti erästä unelmoivaa kappaletta, alkoi käkikello
+kukkua. Christophe ponnahti ylös ja ärjähti vimmasta. Kunz hätkähti
+hereille, ja silmät pyörivät peljästyneinä hänen päässään. Schulz
+taasen ei tiennyt, mitä tehdä; ja kun hän näki Christophen puivan
+nyrkkiä kellossa kumartelevalle käelle ja kuuli hänen vaativan huutaen,
+että oli taivaan tähden vietävä pois tuo idiootti, tuo vatsastaan
+puhuva kummitus, huomasi Schulz heti, nyt ensi kertaa elämässään,
+että kellon kukunta oli tosiaan sietämätöntä; ja hän otti itse tuolin
+ja aikoi kavuta sille repiäkseen juhlanhäiritsijän seinästä irti.
+Mutta hän oli vähällä pudota, ja Kunz esti häntä nousemasta uudestaan
+tuolille; silloin kutsui hän Salomen sisään; emännöitsijä tuli
+kuten tavallisesti kiirehtimättä ja ällistyi suuresti, kun hänelle
+työnnettiin syliin seinäkello, jonka Christophe oli jo ennättänyt
+irroittaa paikoiltaan.
+
+-- Mitä minun tälle on tehtävä? kysyi Salome.
+
+-- Mitä vain tahdot. Vie se pois! ja sitä ei saa enää näkyä täällä,
+sanoi Schulz yhtä kärsimättömänä kuin Christophe.
+
+Hän kummasteli, kuinka hän oli voinut niin kauan sietää moista
+kauhistusta.
+
+Salome arveli, että heiltä oli jokaiselta varmaan päässyt jokin ruuvi
+irti.
+
+Piano alkoi jälleen soida. Tunnit vierivät nopeasti. Salome tuli
+ilmoittamaan, että pöytä oli katettu. Schulz käski hänen olla hiljaa.
+Hän tuli takaisin kymmenen minutin päästä. Ja sitten taas kymmenen.
+Tällä kertaa hän oli suorastaan kiukusta läkähtyä, mutta koetti
+tekeytyä ylen kylmäksi, asettui keskelle lattiaa ja huusi kuin torvi,
+välittämättä Schulzin epätoivoisista viittauksista:
+
+-- Tahtovatko herrat syödä päivällisensä kylmänä ja pohjaan palaneena?
+-- Salomesta se oli yhdentekevää; hän odotti vain käskyä.
+
+Schulz joutui tästä äkillisestä hyökkäyksestä ymmälle ja aikoi panna
+palvelijansa koville, mutta Christophe purskahti nauruun. Kunz noudatti
+hänen esimerkkiään, ja lopulta alkoi myöskin Schulz nauraa. Salome oli
+menettelynsä vaikutukseen tyytyväinen ja käännähti kannoillaan kuin
+kuningatar, joka tahtoo antaa katuville alamaisilleen anteeksi.
+
+-- Siinäpä tiukka nainen! sanoi Christophe nousten pianon äärestä.
+Mikään ei olekaan sietämättömämpää kuin kesken konserttia saapuva
+yleisö!
+
+He asettuivat pöytään. Se oli valtava ja maistuva ateria. Schulz oli
+mairitellut Salomen itserakkautta, eikä emännöitsijä vaatinutkaan muuta
+kuin jotain tekosyytä saadakseen näyttää koko taitonsa. Häneltä ei
+puuttunutkaan koskaan siihen tilaisuutta, sillä nuo vanhat ystävykset
+olivat hyvin herkkusuita. Koko Kunzin muoto muuttui ruokapöydässä;
+hän kirkastui kuin aurinko; hän olisi kelvannut ravintoloitsijan
+kyltiksi. Schulz oli yhtä altis makealle; mutta hänen huono terveytensä
+pakotti hänet enemmän hillitsemään itseään. Tosin hän ei tavallisesti
+siitä välittänyt, ja sai sen perästä päin kalliisti maksaa. Nyt
+hän ei nurkunutkaan: jos hän tulisi sairaaksi, niin tietäisi hän
+ainakin, että kannatti tulla. Hänellä oli samoin kuin Kunzillakin
+ruuanvalmistusreseptejä, jotka olivat kulkeneet perintönä heidän
+suvuissaan isiltä pojille. Salome oli siis tottunut työskentelemään
+asiantuntijain arvostelemana. Mutta tällä kertaa hän oli pannut
+erikoisesti parastaan saadakseen mahtumaan yhteen ainoaan ohjelmaan
+kaikki mestariteoksensa: ateria oli kuin saksalaisen keittotaidon
+näyttely, tavattoman voimallisia ruokia, varmoja, ei sekoituksista
+valmistettuja; siinä olivat kaikkien mausteiden kaikki hyvät hajut,
+paksut kastit, aina asiaankuuluvat keitot, mallikelpoinen lihaliemi,
+valtavia ruutanoita, hapankaaliksia; siinä saatiin hanhet, kotikakut,
+aniisi- ja kuminaleivät. Christophe aivan huudahteli haltioissaan,
+suu ruokaa täynnä; hänellä oli isänsä ja isoisänsä suunnaton
+ruuansulatuskyky: nuo miehethän olisivat syöneet vaikka kokonaisen
+hanhen kerrallaan. Mutta samalla saattoi Christophe elää viikonpäivät
+pelkällä leivällä ja juustolla, yhtä hyvin kuin syödä haljetakseen,
+jos tilaisuus sattui. Schulz katseli häntä sydämellisin ja juhlallisin
+pöytäisännän elein, katseli heltyvin silmin ja valeli häntä kaikilla
+Rheinin viineillä. Kunz paistoi punaisena ja tunnusti Christophen
+veljekseen ruuanmuistajana. Salomen naama oli leveässä naurussa.
+-- Ensin, kun Christophe tuli heille, oli emännöitsijä pettynyt.
+Schulz oli puhunut hänelle Christophesta sillä tavalla, että Salome
+oli kuvitellut häntä jonkinlaiseksi Ylhäisyydeksi, arvonimineen
+ja kunnianmerkkeineen. Ja nähdessään sitten Christophen oli hän
+huudahtanut:
+
+-- Kuinka, tuollainenko se olikin? Mutta pöydässä saavutti Christophe
+nyt koko hänen suosionsa; Salome ei ollut nähnyt ketään, joka olisi
+tunnustanut hänen lahjansa niin loistavasti. Emännöitsijä ei nyt voinut
+mennä takaisin keittiöön, vaan jäi ovelle katselemaan Christophea, joka
+söi minkä kerkisi. Ja Salome seisoi kädet puuskassa ja nauroi ilosta
+kohti kurkkua. Kaikki olivat hilpeällä päällä. Heidän onnessaan oli
+ainoastaan yksi musta pilkku: Pottpetschmidt ei ollut läsnä. Sitä asiaa
+valittivat he usein:
+
+-- Ah, jos hän olisi täällä! Se mies osaa syödä! Se se osaa juoda! Se
+se osaa laulaa!
+
+He eivät väsyneet poissaolevaa ylistämään.
+
+-- "Jospa Christophe olisi saanut kuulla häntä! Mutta ehkäpä hän vielä
+saisikin. Ehkäpä Pottpetschmidt tulisi kaupunkiin jo sinä iltana, tai
+viimeistään seuraavana yönä..."
+
+-- Oh, ensi yönä minä olen jo kaukana, sanoi Christophe.
+
+Schulzin säteilevät kasvot synkkenivät.
+
+-- Kaukanako! toisti lian vapisevalla äänellä. -- Mutta ette kai te nyt
+lähde pois?
+
+-- Lähden, sanoi Christophe iloisesti; tänään iltajunalla.
+
+Schulz tuli aivan lohduttomaksi. Hän oli ajatellut, että Christophe
+viipyisi sen yön, ehkäpä useammankin hänen luonaan. Hän soperteli:
+
+-- Ei, ei vielä. Se ei ole mahdollista!...
+
+Kunz yhtyi häneen:
+
+-- Entä Pottpetschmidt!...
+
+Christophe katsoi noihin kahteen: pettymys, joka näkyi heidän
+kilteillä, ystävällisillä kasvoillaan, oli liikuttava; hän sanoi:
+
+-- Kuinka te olette hyviä!... Minä lähden huomisaamuna; haluatteko niin?
+
+Schulz puristi häntä kädestä.
+
+-- Ah! huudahti hän! Minä olen niin onnellinen! Kiitoksia! Kiitoksia!
+
+Schulz oli aivan kuin lapsi, josta huomispäivä tuntuu niin kaukaiselta,
+ettei hän voi sitä ajatella. Christophe ei lähtisi vielä tänään, heillä
+oli vielä koko se päivä jäljellä, he viettäisivät koko illan yhdessä,
+Christophe nukkuisi hänen kattonsa alla; muuta ei Schulz nähnyt; hän ei
+tahtonut kauemmaksi katsoa.
+
+Ilo palasi jälleen. Schulz nousi yhtäkkiä seisomaan, tekeytyi
+juhlalliseksi ja piti liikutetun ja mahtipontisen maljapuheen
+vieraalleen, joka oli suonut hänelle suunnattoman ilon ja kunnian
+tulemalla hänen pieneen kotikaupunkiinsa ja hänen matalaan majaansa;
+hän joi maljan sille toivomukselleen, että Christophe palaisi sinne
+pian takaisin, saavuttaisi maailmalla menestystä, mainetta, kaiken
+onnen, jonka Schulz salli hänelle koko sielustaan. Sitten joi hän
+uuden maljan "jalon musiikin kunniaksi", -- ja vielä yhden, -- se oli
+hänen vanhan ystävänsä Kunzin malja, -- ja sitten taas, kevään maljan;
+-- eikä hän unohtanut myöskään Pottpetschmidtiä. Kunz vuorostaan joi
+Schulzin ja eräiden toisten maljan: ja Christophe kohotti lopuksi
+maljan "rouva" Salomelle, joka silloin lensi aivan tummanpunaiseksi; ja
+sitten hän viritti, antamatta muille aikaa vastata hänen puheeseensa,
+erään tunnetun laulun, johon vanhukset hänen kanssaan yhtyivät, ja
+sen jälkeen toisen, ja vieläkin yhden kolmiäänisesti, jossa puhuttiin
+ystävyydestä, musiikista ja viinistä: ja lauluja säesti kaikuva nauru
+ja lasien alinomainen kilahtelu vastatusten.
+
+Kello oli puoli neljä, kun he nousivat pöydästä. He olivat hyvällä
+nousutuulella. Kunz vajosi nojatuoliin; hän olisi mielellään hiukan
+torkahtanut. Schulzin jalat olivat aivan hervottomat aamullisesta
+mielenliikutuksesta, ja samoin nyt lasien sisällöstä. He toivoivat
+molemmat, että Christophe asettuisi jälleen pianon ääreen ja soittaisi
+monta tuntia yhtämittaa. Mutta tuo hirmuinen poika olikin niin täydessä
+kunnossa, että tuskin hän oli heläyttänyt pianosta pari kolme sointua,
+kun hän sulki sen yhtäkkiä, katseli ulos ikkunasta ja kysyi, eikö
+tästä lähdettäisi kävelemään, illalliseen asti. Luonto veti häntä
+puoleensa. Kunz ei näyttänyt liian ihastuvan ehdotukseen, mutta
+Schulzista oli aate heti mainio; täytyihän vieraalle näyttää edes
+_Schönbuchwälderin_ puisto; Kunz veti hiukan suutansa irviin, mutta ei
+asettunut vastarintaan; vaan nousi ylös niinkuin muutkin: hän halusi
+yhtä hartaasti kuin Schulz näytellä Christophelle seutunsa kauneuksia.
+
+He lähtivät kävelemään. Christophe oli ottanut Schulzia käsipuolesta
+ja vei häntä hiukan nopeammin kuin vanhus olisi tahtonut. Kunz kulki
+otsaansa pyyhkiellen heidän perästään. He juttelivat kovaäänisesti
+ja iloisesti. Ihmiset seisoivat porteilla ja katsoivat, kun he
+menivät ohitse, ja heidän mielestään oli _Herr Professor_ Schulz
+aivan kuin nuori mies. Kaupungista päästyään he lähtivät menemään
+suoraan niittymaiden poikki. Kunz valitti, että oli kovin kuuma. Mutta
+armoton Christophe väitti, että ilma oli mainio. Vanhusten onneksi
+pysähdyttiin vähän väliä innokkaasti juttelemaan asioista, ja pakinat
+saivat heidät unhottamaan matkan pituuden. Tultiin metsään. Schulz
+laususkeli Goethen ja Edvard Möriken runoja. Christophe piti paljon
+runoista; mutta hän ei jaksanut seurata mukana, kun niitä luettiin: hän
+joutui aina kuunnellessaan omain epämääräisten unelmiensa valtaan, ja
+silloin tulivat säveleet sanojen sijaan ja saivat hänet ne unohtamaan.
+Hän ihaili Schulzin erinomaista muistia. Millainen tämä vilkas vanhus
+olikaan: sairas, melkein ikäloppu, suljettu huoneeseensa suureksi
+osaksi vuotta, joutunut pikkukaupunkiin melkein koko iäkseen, -- ja
+mikä häneen verraten tuo Hassler, nuori, kuuluisa ja taiteellisen
+elämän keskipisteessä asuva, matkustanut lisäksi ristiin rastiin
+koko Europan konserttimatkoillaan, mutta kuitenkin tylsä kaikelle,
+haluton tutustumaan mihinkään! Sitäpaitsi ei Schulz ollut perillä
+ainoastaan kaikista niistä nykyaikaisen taiteen ilmauksista, mitä
+Christophe tunsi, vaan hän tiesi suunnattoman määrän menneistä ja
+ulkomaalaisista musiikkimiehistä, joista Christophe ei vielä ollut
+kuullut puhuttavankaan. Hänen muistinsa oli kuin syvä kaivo, johon
+kaikki taivaan kauniit vedet olivat kokoontuneet. Christophe ei
+väsynyt siitä kaivosta ammentamaan; ja Schulz oli onnellinen, kun
+Christophe niin hartaasti tahtoi kuulla. Hän oli joskus kyllä tavannut
+suopeita kuuntelijoita tai kilttejä oppilaita; mutta koskaan hän ei
+ollut kohdannut sellaista nuorta ja palavaa sielua, jonka kanssa hän
+voi yhdessä innostua, hän, joka oli usein aivan tukahtua suureen
+hartauteensa.
+
+He olivat jo erinomaisia ystäviä, kun vanhus yhtäkkiä varomattomasti
+ilmaisi ihailunsa Brahmsia kohtaan. Christophien valtasi silloin
+jäykkä viha: hän vetäisi kätensä pois Schulzin kainalosta ja sanoi
+tylyllä äänellä, että se, joka rakasti Brahmsia, ei voinut olla hänen
+ystävänsä. Heidän ilonsa sai aivan kuin kylmää vettä niskaansa.
+Schulz oli liian arka ryhtyäkseen väittelemään ja liian kunniallinen
+valehdellakseen; ja nyt hän vain änkytteli ja koetti selittää
+ajatustaan. Mutta Christophe keskeytti hänet jyrkästi:
+
+-- Riittää!
+
+Eikä hän sietänyt vastaväitteitä. Tuli kolkko hiljaisuus. He kävelivät
+edelleen. Vanhukset eivät uskaltaneet katsahtaa toisiinsa. Kunz
+ryiskeli ja koetti saada pakinan jälleen käyntiin, puhumalla metsästä
+ja kauniista ilmasta; mutta Christophe oli niin jörö, ettei välittänyt
+enää mistään eikä vastannut kuin muutaman lyhyen sanan. Ja kun Kunz
+ei saanut sanoilleen kaikua sillä taholla, koetti hän hiljaisuutta
+lopettaakseen pakinoida Schulzin kanssa; mutta Schulzin kurkkua aivan
+ahdisti, hän ei voinut puhua. Christophe vilkaisi häntä syrjästä, ja
+oli purskahtaa nauruun: hän oli antanut hänelle jo anteeksi. Hän ei
+ollutkaan Schulzille vakavasti vihoissaan; jopa hän tuomitsi olevansa
+aika kollo, kun tuotti sillä tavoin surua tuolle vanhus-raukalle; mutta
+kun hän jo oli käyttänyt väärin voimaansa, ei hän tahtonut näyttää
+katuvansa, mitä oli sanonut. He kulkivat sillä tavoin äänettöminä
+metsän reunaan saakka: kuului ainoastaan noiden kahden perinpohjin
+väsyneen vanhuksen raskaat ja jäykät askelet; Christophe vihelteli,
+eikä ollut heitä huomaavinaan. Yhtäkkiä hän ei enää jaksanut. Hän
+purskahti nauruun, kääntyi Schulziin päin ja puristi vankoilla
+kourillaan häntä käsivarsista:
+
+-- Hyvä, vanha Schulz! huudahti hän, katsoen Schulziin hellästi; täällä
+on niin kaunista, kaunista!...
+
+Hän puhui luonnosta ja kauniista päivästä; mutta hänen nauravat
+silmänsä tahtoivat sanoa:
+
+-- Sinä olet niin hyvä! Minä olen nauta. Anna minulle anteeksi. Minä
+rakastan sinua.
+
+Vanhuksen sydän aivan suli. Tuntui kuin olisi aurinko taas ilmestynyt
+pimennyksen jälkeen. Tuokioon hän ei vielä voinut virkkaa sanaakaan.
+Christophe oli ottanut häntä uudestaan käsipuolesta ja puhutteli
+häntä entistä lempeämmin; innoissaan hän käveli nyt kahta kiivaammin,
+huomaamatta, että hän rasitti tällä tavoin kovin tovereitaan. Schulz
+ei valittanut; hän ei edes huomannut väsymystään, niin tyytyväinen
+hän oli. Hän tiesi kyllä, että hän saisi maksaa kaikki tämänpäiväiset
+varomattomuutensa. Mutta hän ajatteli itsekseen:
+
+-- Se on huomisen asia! Kun _hän_ on lähtenyt pois, on minulla aikaa
+levätä.
+
+Mutta Kunz, joka ei ollut niin harras, seurasi kymmenen askelta
+taempana surkeannäköisenä. Christophe huomasi sen viimein. Hän
+pyysi silloin aivan nolona anteeksi, ja ehdotti, että asetuttaisiin
+loikoilemaan nurmikolle, poppelien siimekseen. Schulz tietysti suostui
+ehdotukseen, arvelematta hetkeäkään, mitä hänen katarrinsa siitä
+pitäisi. Onneksi Kunz ajatteli sitä asiaa hänen puolestaan; tai ainakin
+hän otti sen tekosyyksi, ettei hänen itsensä olisi tarvinnut antautua
+vilustumaan kosteassa maassa näin likomäräksi hiostuneena. Hän ehdotti,
+että mentäisiin läheiselle asemalle ja palattaisiin sieltä junalla
+kaupunkiin. Niin tehtiinkin. Vaikka he olivat väsyneitä, täytyi heidän
+nyt kulkea yhä kovemmin, etteivät olisi myöhästyneet junalta: he
+joutuivat asemalle juuri kun juna ajoi sinne.
+
+Heidät nähdessään ryntäsi muuan kookas mies ulos vaunusillalle ja
+ärjähteli Schulzin ja Kunzin nimiä, jatkaen niitä kokonaisella
+luettelolla heidän titteleitään ja arvonimiään, ja huitoen käsiään kuin
+hullu. Schulz ja Kunz vastasivat hänelle, ilosta nauraen, ja heiluttaen
+hekin käsiään; he juoksivat kiireesti tuon ison miehen vaunua kohti,
+ja mies jälleen hyökkäsi heitä vastaan, töytäten syrjään muita
+matkustajia. Christophe ällistyi ja juoksi mukana:
+
+-- Mikä se on?
+
+Toiset huusivat hänelle riemuissaan:
+
+-- Se on Pottpetschmidt!
+
+Siitä nimestä ei Christophe tullut hullua hurskaammaksi: hän oli jo
+unohtanut päivällisaterialla juodut maljat. Pottpetschmidt seisoi
+vaunusillalla, Schulz ja Kunz alhaalla asemalla, ja he melusivat kaikki
+kilpaa, ihmettelivät tällaista onnenpotkua. He kapusivat kaikki ylös
+lähtevään junaan. Schulz esitteli Christophen. Pottpetschmidt tervehti
+häntä, ja silloin hänen kasvonsa aivan kuin jähmettyivät yhtäkkiä,
+hän tuli jäykäksi kuin seiväs; mutta tuosta lyhyestä muodollisuudesta
+päästyään tarrasi hän kiinni Christophen käteen ja ravisti sitä viisi,
+kuusi kertaa niin, että se oli irtautua nikamistaan; ja sitten alkoi
+mies jälleen hölistä. Christophe ymmärsi hänen huudoistaan, että
+hän ylisti Jumalaa tästä harvinaisesta sattumasta. Se ei estänyt
+häntä hetki myöhemmin haukkumasta, käsillään lantioitansa pieksäen,
+kovaa onneaan, että hän olikin lähtenyt kaupungista, -- hän, joka ei
+ollut sieltä poissa paljon milloinkaan, -- juuri silloin, kun _Herr
+Kapellmeister_ saapui. Schulzin sähkösanoma oli tuotu hänelle vasta
+aamulla, tunti ensimäisen junan lähdön jälkeen; hän oli nukkunut
+vielä, kun se tuli, ja olivat nähneet hyväksi olla häntä herättämättä.
+Hän oli haukkunut kaiken aamua hotellilaisia. Ja hän myrskysi heitä
+vastaan vieläkin. Hän ei ollut ottanut vastaan potilaitaan, oli antanut
+palttua afääriasioille ja lähtenyt heti seuraavalla junalla, sellainen
+kiire hänellä oli kaupunkiin; mutta se perhanan juna ei yhtynytkään
+pääradan junaan: eräällä väliasemalla oli Pottpetschmidtin täytynyt
+odottaa kolme tuntia. Hän oli tyhjentänyt kaikki sanastossaan löytyvät
+kirousvarat, ja kertonut pahan onnensa parikymmentä kertaa toisille
+matkustajille, jotka odottivat asemalla pääradan junaa samoin kuin
+hänkin. Viimein oli hän päässyt lähtemään. Hän aivan vapisi, ettei vain
+joutuisi liian myöhään... Mutta, Jumalan kiitos!... Jumalan kiitos!...
+
+Hän tarttui uudestaan Christophen käsiin ja rusensi niitä isoissa,
+karvasormisissa kourissaan. Hän oli satumaisen kookas, ja suhteiltaan
+suurenmoinen; pää neliskulmainen möhkäle, tukka punainen ja pitkin
+pintaa leikattu, naama rokonarpinen, parta pois ajettu, silmät suuret,
+nenä iso, huulet paksut, leuka kaksinkertainen, kaula lyhyt, hartiat
+hirvittävän leveät, vatsa kuin tynnyri; käsivarret harrottivat
+hajallaan ruumiista, jalkoterät ja kädet valtavan kokoiset; koko
+mies jättiläismäinen, ruuan ja oluen liikakäytöstä epämuodostunut
+lihamöhkä; tuollainen ihmiskasvoinen tupakkahuhmar, jollaisia joskus
+näkee vyöryvän Baierin kaupunkien kaduilla; ihmislaji, jossa piilee
+salaisuus, kuinka ihminen voi jonkinlaisella samansuuntaisella
+lihoituksella kuin paistiksi hoidetun siipikarjan muuttua sellaiseksi.
+Hän hikoili ilosta ja kuumissaan aivan kuin voikimpale; eikä hän
+väsynyt puheluun, istuessaan siinä, kädet hajalleen levitetyillä
+polvillaan, tai vierustoverien polvilla, vaan vieritti saksalaisia
+konsonanttejaan oikealla katapultin, jyrinällä. Joskus puhkesi hän
+sellaiseen nauruun, että koko hänen ruumiinsa tärisi: silloin nakkasi
+hän päänsä taaksepäin, avasi suunsa ja nauroi, kuorsaten, rohisten,
+tikahtumaisillaan. Hänen naurunsa tarttui Schulziin ja Kunziinkin; ja
+aina, kun he siitä puuskasta pääsivät, katselivat he Christopheen vettä
+silmistään pyyhkien. He näyttivät ikäänkuin kysyvän:
+
+-- Kas tuollainen hän on!... Mitäs hänestä sanotte?
+
+Christophe ei sanonut mitään; hän ajatteli kauhuissaan:
+
+-- Tuoko hirviö laulaa sävellyksiäni?
+
+He menivät Schulzin kotiin. Christophe toivoi saavansa pelastua
+Pottpetschmidtin laululta, eikä hän kehoitellut häntä vähääkään
+laulamaan, vaikka Pottpetschmidt paloi halusta näyttää taitoaan ja
+vihjaili tuon tuostakin siihen suuntaan. Mutta Schulz ja Kunz halusivat
+liian hartaasti tuottaa ystävälleen kunniaa: laulusta ei päästy!
+Christophe asettui pianon ääreen melkoisen vastahakoisesti; hän
+ajatteli:
+
+-- Möhkäle-parka, sinä et tiedä, mikä sinua odottaa: varo nahkaasi!
+Minä en säästä sinua.
+
+Hän tiesi kyllä, että hän pahoittaisi siten Schulzin mieltä, ja
+se oli hänestä kovin ikävää; mutta siitä huolimatta hän päätti
+vaikkapa mieluummin tuottaa hänelle surua kuin antaa tuollaisen sir
+John Falstaffin ruhjoa ja nuijia sävellyksiään. Mutta Christophen
+ei tarvinnut kärsiä tunnonvaivoja eikä tehdä vanhaa ystäväänsä
+murheelliseksi: iso mies lauloi ihailtavasti. Jo ensimäiset tahdit
+kuullessaan Christophe vavahti hämmästyksestä. Schulz, joka katseli
+koko ajan tarkoin Christophea, vapisi sen nähdessään: hän luuli, ettei
+Christophe ollut tyytyväinen; eikä hän rauhoittunut ennenkuin näki
+hänen kasvojensa kirkastuvan yhä enemmän sikäli kuin hän soitti. Hän
+itsekin alkoi hohtaa Christophen ilon heijastusta; ja kun kappale
+loppui ja Christophe kääntyi ja huudahti, ettei hän koskaan vielä
+ollut kuullut _Liedejään_ laulettavan näin hyvin, oli Schulzin hurmaus
+vieläkin suloisempaa ja syvempää kuin Christophen tyytyväisyys ja
+Pottpetscmidtin voitonriemu; sillä heillä kahdella oli aina oma ilonsa,
+mutta Schulz riemuitsi heidän molempien ilosta. Konserttia jatkui.
+Christophe huudahteli hämmästyksestä: hän ei jaksanut käsittää,
+kuinka tuo kömpelö ja jokapäiväinen olento saattoi tulkita niin
+hyvin hänen _Liediensä_ ajatuksen. Tosin eivät kaikki vivahdukset
+olleet aivan tarkkoja, mutta laulussa oli sellainen vauhti, intohimo,
+ettei hän milloinkaan ollut saanut puhalletuksi moista täydellisesti
+ammattilaulajiin. Hän katsahti Pottpetschmidtiin, ja mietti itsekseen:
+
+-- Onko tuo tosiaan niin herkkä?
+
+Mutta hän ei huomannut laulajan silmissä muuta tulta kuin tyydytetyn
+turhamaisuuden ilon. Itsetiedoton voima pani liikkeelle tuon massan.
+Se sokea ja passiivinen voima oli ikäänkuin armeija, joka taistelee
+tietämättä, ketä vastaan ja mitä varten. _Liedien_ henki valtasi sen ja
+se totteli riemuiten: sillä se kaipasi toimintaa. Oman onnensa valtaan
+jätettynä se ei olisi tiennyt, kuinka tämä tapahtui.
+
+Christophe ajatteli, että suuri veistäjä ei ollut luomispäivänä
+huolinut ottaa vaivakseen pistää oikeille paikoilleen kutakin
+karkeishakattujen ihmishahmojensa jäsentä, vaan oli hän ne jaellut
+heille miten sattui, välittämättä, sopivatko ne jäsenet aina yhteen,
+sillä tavoin olivat kunkin ihmisen kappaleet hyvin kirjavaa syntyperää,
+ja sama mies oli siis hajoiteltu viiden, kuuden toisen osalle: aivot
+olivat yhdellä, sydän toisella, sieluun sopiva ruumis kolmannella;
+soitin oli yhdellä ja soittimenkäyttäjä toisella. Jotkut ihmiset
+olivat kuin ihania viuluja, jotka pysyivät kaiken ikänsä laatikossa
+sentähden, ettei sattunut ketään sopivaa soittamaan heitä. Ja ne,
+jotka olivat luodut heitä soittamaan, olivat kaiken elämänsä ajan
+pakotetut tyytymään surkeihin rämppiin. Christophella oli sitä suurempi
+oikeus ajatella tällä tavoin, koska hän oli vimmoissaan itselleen,
+ettei hän ollut milloinkaan osannut laulaa puhtaasti ainoaakaan omaa
+sävellystään. Hänellä oli väärä ääni, eikä hän voinut kuunnella sitä
+kuin suurimmaksi kauhukseen.
+
+Mutta sitten alkoi Pottpetschmidt, menestyksestään juopuneena, "panna
+ilmettä" Christophen _Liedeihin_; hän pisti siis oman ilmeensä
+Christophen sävyn sijaan. Christophesta ei muutos tietystikään ollut
+hänen sävellystensä eduksi; ja hän synkkeni. Schulz huomasi sen. Hän
+oli niin vailla arvostelukykyä ja ihaili niin suuresti ystäviään,
+ettei hän omasta aloitteestaan olisi huomannut, kuinka huono
+Pottpetschmidtin maku oli. Mutta hänen kiintymyksensä Christopheen sai
+hänet nyt nopeasti ymmärtämään nuorukaisen ajatuksen salaisimmatkin
+vivahdukset: hän ei ollut enää itseään, hän oli siirtynyt Christopheen,
+ja nyt kiusasi häntä Pottpetschmidtin ontto mahtipontisuus. Hän
+koetti kaikin mokomin estää laulajaa luisumasta tälle vaaralliselle
+jyrkänteelle. Pottpetschmidtiä ei ollut helppo saada vaikenemaan.
+Suurimmalla vaivalla onnistui Schulzin tukkia hänen suunsa, kun hän
+tahtoi Christophen ohjelmavaraston tyhjennettyään kajauttaa jatkoksi
+vielä eräitä niin joutavanpäiväisiä muita tekeleitä, että Christophen
+tukka nousi pystyyn kuin piikkisian harjakset jo pelkän niiden nimen
+kuullessaankin.
+
+Onneksi pisti illalliskutsu kuonokopan Pottpetschmidtille. Se tarjosi
+hänelle toisen alan näyttää kuntoaan: ja siinä hän oli voittamaton;
+Christophe, jota aamuinen pöytäottelu väsytti yhä, ei koettanutkaan
+kilpailla Pottpetschmidtin kanssa.
+
+Ilta kului nopeasti. Nuo kolme vanhusta istuivat pöydän ääressä ja
+katselivat kaikki Christopheen; he oikein ahmivat hänen sanojaan.
+Christophesta tuntui merkilliseltä, että hän istui nyt tässä,
+pikkukaupungissa, syrjäseudulla, noiden ukkojen keskellä, joita
+hän ei ollut ennen tätä päivää nähnyt, ja oli heidän kanssaan
+tuttavallisemmissa väleissä kuin parhaitten omaistensa. Hän ajatteli,
+miten taiteilijalle yleensä tekisi hyvää, jos hän saattaisi aavistaa,
+minkälaisia tuntemattomia ystäviä hänen aatteensa ovat maailmassa
+tavanneet, -- kuinka sellainen lämmittäisi hänen sydäntään ja lisäisi
+hänen voimiaan... Mutta niin ei suinkaan useimmiten käy: ja kukin jää
+yksin ja kuolee yksin, peljäten sanoa, mitä tuntee, peljäten sitä
+enemmän, kuta enemmän hän tuntee ja kuta hartaammin hän kaipaisi
+ajatuksiaan ilmaista. Joutavien kohteliaisuuksien latelijain ei ole
+vaikeaa puhua. Mutta niiden, jotka enimmän tarvitseisivat ilmaista
+tunteitaan, on pakko avata suunsa väkisin voidakseen hiiskua
+rakkaudestaan. Niinpä täytyykin olla kiitollinen henkilöille,
+jotka uskaltavat puhua: he ovat epäilemättä taiteilijan apulaisia
+hänen työssään. -- Christophe tunsi harrasta kiitollisuutta vanhaa
+Schulzia kohtaan. Hän osasi kyllä erottaa hänet noista hänen kahdesta
+ystävästään: hän tunsi, että Schulz oli tuon pienen kolmikon sielu;
+toiset olivat ainoastaan hänen lämpöisen hyvyytensä ja rakkautensa
+heijastusta. Kunzin ja Pottpetschmidtin ystävyys Christophea kohtaan
+oli aivan toisenlaista kuin Schulzin. Kunz oli egoisti: musiikki tuotti
+hänelle jonkinlaista fyysillistä hyvinvoipaa tyydytystä, aivan kuin
+hän olisi silitellyt isoa kissaa. Pottpetschmidt sai siitä nautintoa
+turhamaisuudelleen ja ruumiilleen liikuntoa. Kumpikaan ei heistä
+kaivannutkaan häntä ymmärtää. Mutta Schulz unohti kokonaan itsensä: hän
+rakasti.
+
+Oli jo myöhä. Schulzin ystävät lähtivät kotiinsa, yön selkään.
+Christophe jäi kahden kesken Schulzin kanssa. Hän sanoi Schulzille:
+
+-- Nyt minä soitan yksinomaan teille.
+
+Hän asettui pianon ääreen ja soitti, -- niinkuin hän osasi soittaa,
+silloin, kun häntä lähellä oli joku, josta hän suuresti piti. Hän
+soitti uusimpia sävellyksiään. Vanhus oli haltioissaan. Hän istui
+lähellä Christophea, eikä jättänyt häntä silmistään, ja aivan pidätti
+hengitystään. Sydämenhyvyydessään ja osaamatta ottaa mitään onnea
+pelkästään itselleen hoki hän väkisinkin:
+
+-- Ah, miten ikävää, ettei Kunz ole enää täällä!
+
+(Tämä teki Christophen hieman kärsimättömäksi).
+
+Christophe soitti yhä; he eivät olleet puhuneet keskenään sanaakaan.
+Kun Christophe lopetti, eivät he puhuneet vieläkään mitään
+kumpainenkaan. Kaikki oli hiljaista: koko talo ja katu nukkuivat.
+Christophe kääntyi ja näki, että vanhus itki: hän nousi, meni ja
+syleili häntä. He juttelivat keskenään hiljaa, hiiskumattoman
+rauhallisessa yössä. Seinäkellon tikutus kuului heikosti viereisestä
+huoneesta. Schulz puhui matalalla äänellä, kädet ristissä, ruumis
+kumarassa, hän kertoi elämänsä surut Christophelle, joka kyseli häneltä
+yhtä ja toista; joka hetki oli hänellä tunnonvaiva, että hän muka
+nurkui, hän tahtoi melkein sanoa:
+
+-- Minä olen väärässä... minulla ei ole oikeutta valittaa... maailma on
+ollut minulle kovin hyvä...
+
+Eikä hän tosiaan valittanut: ainoastaan alakuloisuus henki hänen
+tahtomattaan hänen yksinäisen, elämänsä koruttomasta tarusta. Hän
+sekoitti tuskallisimmilla hetkillä kertomukseensa ylen hämäriä ja
+sentimentaaleja idealismin uskontunnustuksia, jotka ärsyttivät kylläkin
+Christophea, mutta joita vastaan hänestä olisi ollut julmaa nyt
+väittää. Pohjaltaan ne olivat Schulzissa paljoa vähemmin varmaa ja
+selvää uskoa kuin ainoastaan kiihkeää kaipuuta uskoa, -- epätietoista
+toivoa, johon hän takertui kiinni kuin pelastusrenkaaseen. Hän etsi
+sanoilleen vahvistusta Christophen silmistä. Christophe huomasi
+vanhan ystävänsä silmien anomuksen, ystävän, joka kiintyi liikuttavan
+luottavasti häneen, joka rukoili häneltä vastausta -- laatien sen
+itse jo valmiiksi. Silloin puhui Christophe Schulzille tyynen uskon
+ja omaan itseensä luottavan voiman sanoja, joita vanhus odottikin ja
+jotka tekivät hänelle hyvää. Vanha ja nuori olivat nyt unohtaneet
+heitä erottavat ikävuodet: he olivat niin lähellä toisiaan kuin kaksi
+samanikäistä veljeä, jotka rakastavat toisiaan ja ovat toisilleen
+keskinäisenä apuna; heikompi haki tukea voimakkaammasta: vanhus
+turvautui nuoren miehen sieluun.
+
+He erosivat, kun kello oli yli kaksitoista. Christophien oli
+noustava ylös varhain lähteäkseen kaupungista samalla junalla, jolla
+hän oli tullutkin. Hän ei vetelehtinyt riisuutuessaan. Vanhus oli
+varustanut vieraalleen huoneen sellaiseen kuntoon kuin olisi ajatellut
+Christophien asuvan siinä kuukausia. Hän oli asettanut pöydälle
+ruusuja, ja laakerinoksan. Kirjoituspöydälle oli hän levittänyt aivan
+uuden imupaperin. Hän oli kannattanut sinne heti aamulla pianinon.
+Hän oli valinnut ja järjestänyt hyllylle sängyn pääpuoleen kirjoja,
+jotka olivat hänestä kaikkein kalleimmat ja rakkaimmat. Ei löytynyt
+pikkuseikkaa, jota hän ei ollut hellyydellä miettinyt. Mutta se
+oli hukattua vaivaa: Christophe ei edes huomannutkaan mitään. Hän
+heittäytyi vuoteeseen ja nukkui heti sikeään uneen.
+
+Schulz ei nukkunut ollenkaan. Hän pohti päässään kaikkia iloja, mitä
+hän oli tänään saanut. Ja tunsi jo myöskin surua, siksi, että ystävä
+lähtisi pois. Hän muisteli alusta alkaen kaikkea, mitä he keskenään
+olivat puhelleet. Hän ajatteli, että hänen rakas Christophensa nukkui
+lähellä häntä, seinän toisella puolella, sänky aivan siinä kiinni.
+Schulz oli lopen uupunut, hänen jäseniään pakotti ja henkeä ahdisti;
+hän aavisti, että hän oli vilustunut kävelymatkalla ja että hän saisi
+taas uuden taudinpuuskan; mutta hän ajatteli ainoastaan:
+
+-- Kunhan pysyn tällaisena hänen lähtöönsä asti!
+
+Ja hän pelkäsi herättävänsä Christophen, kun hänelle tuli yskänkohtaus.
+Hän oli kuvaamattoman kiitollinen Jumalalle, ja hän alkoi nyt sepittää
+runoa muinaisen Simeonin kiitosvirren sanoihin: _Nunc dimittis_... Hän
+nousi vuoteesta, hien vallassa, kirjoittamaan runoaan, ja hän istui
+pöytänsä ääressä, kunnes oli saanut värssynsä huolellisesti puhtaiksi,
+liittäen niihin nöyryyttä uhkuvan omistuksen ja merkiten alle nimensä
+ja päivämäärän. Sitten hän meni jälleen sänkyynsä, vilunväreet
+ruumiissaan, eikä saanut koko yönä itseään lämpenemään.
+
+Aamu alkoi hämärtää. Schulz ajatteli murheisin mielin eilistä aamua.
+Mutta samalla hän moitti itseään ankarasti, että hän turmeli näillä
+ajatuksilla nekin vähäiset onnenhetket, mitä hänellä oli vielä
+jäljellä; hän tiesi kyllä, että hän katuisi huomenna hetkiä, joiden
+hän antaisi tänään mennä turhaan; hän päätti olla mitään kadottamatta.
+Hän seurasi korva tarkkana, kuuluisiko vierashuoneesta mitään ääntä.
+Mutta Christophe ei liikahtanutkaan. Hän nukkui aivan samassa asennossa
+kuin oli nukkumaan ruvennut; hän ei ollut hievahtanut kertaakaan.
+Kello löi puoli seitsemän, ja hän nukkui yhä. Varsin helppo olisi
+ollut antaa hänen myöhästyä junasta, ja varmaankin olisi Christophe
+sille kepposelle vain nauranut. Mutta vanhus oli liian tunnollinen
+määrätäkseen sillä tavoin ystävän asioissa ilman hänen suostumustaan.
+Hän selitteli tosin itselleen:
+
+-- Se ei ole suinkaan minun vikani. Eihän se ole varsin minun syyni.
+Tarvitsee ainoastaan olla herättämättä häntä. Ja jos hän ei herää
+ajoissa, niin saan viettää vielä kokonaisen päivän hänen kanssaan.
+
+Mutta sitten hän vastasi itselleen:
+
+-- Ei, minulla ei ole siihen oikeutta.
+
+Ja hän piti velvollisuutenaan nousta herättämään Christophea. Hän
+kolkutti hänen oveensa. Christophe ei kuullut heti; täytyi koputtaa
+uudestaan. Se oli vaikeaa ukosta, hän ajatteli:
+
+-- Ah, kuinka hän nukkui hyvin! Hän olisi maannut siinä vaikka puoleen
+päivään!...
+
+Viimein vastasi Christophen iloinen ääni lukon takaa. Kun hän kuuli,
+mitä kello oli, niin hän oikein huudahti; ja saattoi huomata, kuinka
+hän alkoi kiireesti liikkua huoneessaan, pukeutui esineitä kolisuttaen,
+lauloi aarian pätkiä, kysellen samalla ystävällisesti milloin mitäkin
+Schulzilta seinän takaa ja päästellen sukkeluuksia, joille vanhuksen
+oli suruissaankin pakko nauraa. Ovi aukesi: Christophe ilmestyi
+virkkuna, levänneenä, loistavin kasvoin; hän ei ajatellutkaan suurta
+huolta, jonka hän tuolle vanhukselle tuotti. Oikeastaan ei hänellä
+olisi ollut mitään kiirettä lähteä, hänelle ei olisi tullut mitään
+vahinkoa, jos hän olisi jäänyt sinne vielä muutamaksi päiväksi; ja
+mikä ilo se olisi Schulzille ollutkaan! Mutta Christophe ei voinut
+täydellisesti sen ilon suuruutta aavistaa. Ja muuten: vaikka hän
+pitikin vanhuksesta, tuntui hänestä hyvältä nyt lähteäkin: hän oli
+väsynyt eilispäivän alinomaiseen juttelemiseen noiden olentojen kanssa,
+jotka takertuivat aivan epätoivon vimmalla häneen kiinni. Ja sitäpaitsi
+hän oli nuori, hän ajatteli, että kyllä he vielä näkisivät toisensa;
+eihän tästä ollut lähtö maailman loppuun! -- Vanhus tiesi puolestaan
+kyllä, että hän olisi pian maailman reunaa kauempanakin; ja hän katseli
+Christophea jo koko ikuisuuden varalta.
+
+Schulz saattoi Christophen asemalle, vaikka olikin lopen väsynyt. Satoi
+kylmää tihkusadetta, aivan äänetöntä. Kun Christophe avasi asemalla
+kukkaronsa, huomasi hän, ettei hänellä ollut enää rahaa tarpeeksi
+ostaakseen pilettiä kotiasemalle saakka. Hän tiesi, että Schulz
+lainaisi hänelle ilomielin; mutta hän ei tahtonut häneltä pyytää...
+Miksi ei? Miksi kieltää henkilöltä, joka meitä rakastaa -- onni auttaa
+meitä?... Hän ei tahtonut sitä, hienotuntoisuuden tähden, -- tai ehkä
+ylpeydestä. Hän osti lipun ainoastaan eräälle väliasemalle, ja sanoi,
+että hän halusi kulkea lopun matkaa jalkaisin.
+
+Lähtökello soi. He syleilivät toisiaan vaunusillan portaalla. Schulz
+pisti Christophen kouraan yöllä kirjoittamansa runon. Hän seisoi
+asemasillalla, vaunun kohdalla. Heillä ei ollut enää mitään toisilleen
+sanomista, kuten usein pitkillä jäähyväishetkillä käy; mutta Schulzin
+silmät, ne puhuivat: ne eivät irronneet Christophen kasvoista ennenkuin
+juna oli lähtenyt.
+
+Vaunu katosi rautatien mutkan taakse. Schulz oli taas yksin. Hän meni
+takaisin kotiinsa, likaista puistokujaa; hän kulki vaivalla, tunsi
+yhtäkkiä koko väsymyksensä, vilun, sateisen päivän surullisuuden.
+Tuskin jaksoi hän kotiin ja nousta ylös portaansa. Hän pääsi parhaiksi
+kamariinsa, silloin tuli hänelle yskä ja tukeutuskohtaus. Salome tuli
+auttamaan häntä. Kesken valituksia, jotka purkausivat ilmi valastenkin,
+Schulz hoki:
+
+-- Miten hyvä... miten hyvä, että se kesti tähän asti!...
+
+Hän tunsi vointinsa sangen huonoksi. Hän meni vuoteeseen. Salome
+lähti noutamaan lääkäriä. Vuoteessa Schulzin koko ruumis hervahti
+kasaan kuin ryysy. Hän ei olisi voinut itseään liikauttaa; ainoastaan
+hänen rintansa läähätti kun pajan palkeet. Hänen päänsä oli raskas
+ja kuumeinen. Koko sen päivän eli hän uudelleen mielessään eilisen
+päivän tapaukset, sen jokaisen hetken: näillä muistelmilla hän itseään
+yhä kidutti, ja moitti vielä itseään, että valitti sellaisen onnen
+saatuaan. Kädet ristissä ja rakkaudesta paisuvin sydämin hän kiitti
+Jumalaa.
+
+
+
+
+Christophe palasi kotiseudulleen; se päivä oli jälleen kirkastanut
+hänen mielensä, ja pikkukaupunkiin jääneiden ystävien suuri kiintymys
+oli kohottanut hänen itseluottamustaan. Kun hän oli ajanut junalla
+niin pitkälle kuin hänen ostamansa piletti salli, laskeusi hän
+iloisesti junasta ja alkoi taivaltaa jalkaisin. Hänellä, oli edessään
+noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan
+kulki laiskasti kuin koulupoika. Oli huhtikuu. Luonto ei ollut vielä
+varsin kehittynyt. Lehtien silmut aukesivat kuin ryppyiset pikkukädet
+mustien oksien päissä; omenapuut olivat kukassa, ja rennot orjanruusut
+hymyilivät pitkin pensasaitain varsia. Lehdettömän metsän yläpuolella,
+joka alkoi jo herkän-vihertävänä silmikoida, kohosi vanha, romantinen
+linna pienen kukkulan laella, ikäänkuin voitonmerkki keihään kärjessä.
+Aran-sinisellä taivaalla väikkyi mustanpuhuvia pilviä. Varjot
+kiitelivät pitkin keväisiä maita; silloin tällöin ropisi rankkasade;
+sitten paistoi jälleen kirkas aurinko, ja linnut lauloivat.
+
+Christophe huomasi, että hän oli jonkun hetken ajatellut
+Gottfried-enoa. Pitkään aikaan hän ei ollut yleensä muistanut tuota
+miesparkaa; ja nyt hän kummasteli, miksi hän tuli juuri nyt hänen
+mieleensä, aivan itsepintaisesti; se vaivasi hänen ajatuksiaan, kun hän
+siinä kulki erästä poppeleita kasvavaa lehtikujaa pitkin, välkkyvän
+kanavan rantaa; ja se kuva seurasi häntä niin voimakkaasti, että hän
+oli näkevinään Gottfriedin ilmielävänä tulevan vastaansa, kääntyessään
+erään korkean aitamuurin kulman taakse.
+
+Taivas oli synkennyt. Rankkasade ja raekuuro romahti, ja ukkonen
+jyrisi kaukana. Christophe oli tullut lähelle kylää; hän näki sen
+ruusunpunaisten päätyjen ja punaisten kattojen kohoavan jo tuuheasta
+metsiköstä. Hän joudutti askeleitaan, ja meni pitämään sadetta
+ensimäisen talon kattoulkoneman alle. Rakeita tuli sakeanaan;
+ne pieksivät kalisten kattotiilejä ja ponnahtivat tielle kuin
+lyijypallot. Tien ravit täyttyivät äyräitään myöten vedellä. Kukkivien
+hedelmätarhain ylitse viritti sateenkaari loistavan ja räikeän
+nauhansa, synkän-sinisten pilvien yläpuolelle.
+
+Talon ovella seisoi muuan nuori tyttö, sukankudin kädessä. Hän pyysi
+ystävällisesti Christophea käymään sisään. Christophe suostui.
+Huone, johon hän meni, oli samalla kertaa ruokasali ja makuukamari.
+Peränurkassa riippui pata roihuavalla tulella. Muuan maalaisnainen
+puhdisteli siellä vihanneksia, toivotti Christophelle hyvää päivää
+ja pyysi häntä tulemaan lieden ääreen kuivaamaan itseään. Nuori
+tyttö meni noutamaan pullon viiniä ja tarjosi Christophelle juoda.
+Istuen toisella puolella pöytää hän kutoi edelleen, helmoissaan kaksi
+häärivää pienokaista, jotka leikkivät, heittäytyen vihanneskasaan.
+Hän ryhtyi pakinoihin Christophen kanssa. Christophe huomasi vasta
+hetken päästä, että hän oli sokea. Hän ei ollut suinkaan kaunis.
+Muuten oli hän lujatekoinen tyttö, posket punaiset, hampaat valkeat,
+mutta kasvonpiirteissä ei ollut säännöllisyyttä. Hänen kasvonsa olivat
+hymyilevät ja hiukan ilmeettömät niinkuin monilla sokeilla; ja samoin
+oli hänellä vimma haastaa ihmisistä ja asioista sillä tavoin kuin hän
+olisi ne nähnyt. Ensin Christophe ällistyi ja ajatteli, pitikö tuo
+häntä pilkkanaan, kun tyttö sanoi rauhallisesti hänelle, että luonto
+oli tänään niin kaunis. Mutta kun hän sitten katseli vuoroin sokeaa
+ja vuoroin vihanneksia puhdistavaa naista, näki hän, ettei täällä
+tytön sanoja kummasteltu. -- Nuo kaksi naista kyselivät Christophelta
+ystävällisesti, mistä hän oli matkalla ja mitä kautta hän oli tullut.
+Sokea sekautui puheeseen, hiukan liioitellun innokkaasti; hän myönteli
+Christophen matkan varrella luonnosta tekemät huomiot oikeiksi tai
+lausui niistä oman, eriävän ajatuksensa. Tietysti osuivat hänen
+huomautuksensa usein päin seiniä. Tyttö näytti koettavan vakuutella
+itselleen, että hän näki yhtähyvin kuin vieraskin.
+
+Sillä välin oli muuta talon väkeä tullut sisään: noin
+kolmekymmen-vuotias, vankka talonpoika ja hänen nuori vaimonsa.
+Christophe jutteli hiljalleen heidän kaikkien kanssa; ja hän katseli
+taivaalle, joka nyt kirkastui, ja odotti, että voisi lähteä jälleen
+jatkamaan matkaansa. Sokea alkoi hyräillä erästä laulua, antaen samalla
+sukkapuikkojensa ahkerasti liikkua. Se laulu toi Christophen mieleen
+monia entisiä muistoja.
+
+-- Kuinka tekin tunnette tuon laulun? kysyi hän.
+
+(Gottfried oli aikoinaan opettanut sen Christophelle.)
+
+Christophe hyräili lopun laulua. Tyttö alkoi nauraa. Hän lauloi nyt
+säkeiden alut ja Christophe huviksensa loput. Hän nousi jo, mennäkseen
+katselemaan ulos ilmaa, ja kulki siinä huoneen läpi ovelle, tähystellen
+ohimennen ja muuten vain sinne tänne huoneen nurkkiin; silloin huomasi
+hän nurkassa, astiapöydän vieressä erään esineen, joka sai hänet aivan
+säpsähtämään. Se oli pitkä, koukkupäinen sauva, jonka kädensijaan oli
+leikattu kömpelösti pienen kumartavan ja hattuaan nostavan miehen kuva.
+Christophe tunsi hyvin tuon sauvan: hän oli leikkinyt sillä pienenä.
+Hän ryntäsi, tempasi sauvan käteensä, ja kysyi ahtaalla äänellä:
+
+-- Mistä... mistä te olette saaneet tämän?
+
+Isäntä katsahti häneen ja vastasi:
+
+-- Muuan ystävä heitti sen tänne; vanha ystävä, joka nyt on kuollut.
+
+Christophe huudahti:
+
+-- Gottfried?
+
+Kaikki kääntyivät ja kysyivät.
+
+-- Mistä te hänet tunnette?
+
+Ja kun Christophe sanoi, että Gottfried oli hänen enonsa, hämmästyivät
+he kaikki ja tulivat liikutetuiksi. Sokea nousi, hänen lankakeränsä
+kieri pitkin permantoa, hän tallasi kudintaan jalkoihinsa, tarttui
+Christophen käteen ja toisti järkytettynä:
+
+-- Oletteko te hänen sisarensa poika? Kaikki puhuivat yhtä suuta.
+Christophe puolestaan kysyi:
+
+-- Mutta te, kuinka te hänet tunsitte?
+
+Mies vastasi:
+
+-- Hän kuoli meillä.
+
+Istuttiin jälleen; ja kun kiihtymys oli hiukan rauhoittunut, kertoi
+äiti jälleen työhönsä ryhtyen, että Gottfried oli käynyt heillä
+monet vuodet; joka kerran hän poikkesi heille, sekä meno- että
+tulomatkoillaan, kaupusteluretkillään. Kun hän viime kerran oli tullut
+-- (viime heinäkuussa), -- oli hän näyttänyt hyvin väsyneeltä; ja
+laskettuaan käärön selästään ei hän ollut hyvään aikaan saanut sanaa
+suustaan; mutta siitä ei oltu sen enempää välitetty, sillä oli totuttu,
+että hän oli sellainen tullessaan, ja tiedettiin, että häntä kiusasi
+hengenahdistus. Gottfried ei valittanut vaivaansa. Milloinkaan ei hän
+yleensä vaikeroinut. Aina keksi hän jotain hyvää pahoissakin asioissa.
+Kun hän oli väsyttävässä työssä, niin hän iloitsi ajatellen, miten
+mukavaa olisi sitten, illalla, kun pääsisi vuoteeseen; ja kun hän oli
+kipeä, sanoi hän, kuinka hyvä sitten olisi olla, kun ei enää kärsisi...
+
+-- Ja paha se on, herra, että ihminen on aina tyytyväinen, lisäsi
+emäntä; sillä kun ei valita vaivojaan, niin eivät muutkaan sääli. Minä
+toki valitan aina...
+
+Gottfriedistä ei siis oltu ajateltu sen kummempaa. Olipa laskettu
+leikkiäkin, niin leppoisalta hän näytti; ja Modesta -- (se oli tuon
+sokean tytön nimi), -- oli kysynyt häneltä kääröä hänen selästään
+ottaessaan, eikö hän aikonut koskaan väsyä kiertelemästä tuolla
+tavoin kuin mikäkin nuori mies. Gottfried vastasi ainoastaan hymyllä;
+sillä hän ei jaksanut puhua. Hän istahti penkille tuonne oven eteen.
+Kukin talonväestä lähti työhönsä: miehet pellolle, äiti keittiöön.
+Modesta meni ulos penkin luokse: seisoi sima ovenpieltä vasten, kudin
+käsissä, ja jutteli Gottfriedille. Gottfried ei vastannut hänelle;
+Modesta ei pyytänytkään vastausta, kertoi hänelle vain, mitä siellä
+oli Gottfriedin viime käynnin jälkeen tapahtunut. Gottfried hengitti
+vaivalloisesti. Modesta kuuli, että hän koetti puhua. Mutta Modesta ei
+tullut siitä rauhattomaksi, sanoi hänelle ainoastaan:
+
+-- Älä puhu, lepää siinä. Ennätäthän vielä puhua... Kulkeapas ja
+väsyttää itsensä noin!...
+
+Sitten ei Gottfried enää puhunut, ei koettanutkaan. Modesta alkoi
+jälleen jutella tarinaansa, luullen, että toinen kuunteli. Gottfried
+huokasi, ja oli vaiti. Kun äiti vähän ajan päästä meni ulos, näki hän
+Modestan yhä juttelemassa siinä, ja Gottfriedin istuvan pää taaksepäin
+hervahtaneena ja katse taivasta kohti. Modesta oli jo jonkun aikaa
+jutellut ruumiille. Modesta ymmärsi silloin, että mies-raukka oli
+tahtonut jotain sanoa ennenkuin kuoli, mutta ei ollut voinut; silloin
+oli hän alistunut, suruisesti hymyillen, ja niin oli hän ummistanut
+silmänsä, keskellä kesäillan rauhaa...
+
+Oli lakannut satamasta. Miniä meni läävään; poika otti kuokan ja
+puhdisti oven edessä olevan viemäriojan, jonka muta oli tukkinut.
+Modesta oli kadonnut, kun toiset alkoivat kertoa kuolemantapauksesta.
+Christophe jäi nyt huoneeseen kahden kesken emännän kanssa. Hän oli
+liikutettu ja vaiti. Mutta vanha emäntä, pieni ja kielevä ihminen,
+ei voinut kauan kestää vaitioloa; ja hän alkoi kertoa Christophelle
+juurtajaksain, kuinka hän oli tutustunut Gottfriediin. Se oli
+tapahtunut jo hyvin kauan sitten. Kun hän oli vielä nuori tyttö,
+rakasti Gottfried häntä. Gottfried ei uskaltanut sanoa sitä hänelle;
+mutta siitä asiasta laskettiin aina leikkiä; ja hän piti Gottfriediä
+vain pilkkanaan: (sellaisia hänelle oltiin joka paikassa, missä hän
+liikkui.) -- Siitä huolimatta tuli Gottfried heille alinomaa joka
+vuosi. Hänestä oli luonnollista, että häntä pilkattiin, luonnollista,
+ettei tuo tyttö häntä rakastanut, luonnollista, että hän meni naimisiin
+toisen kanssa ja tuli onnelliseksi. Mutta emännän onni tyttönä oli
+ollut liikaa, hän oli liiaksi sillä ylpeillyt: onnettomuus tuli. Hänen
+miehensä kuoli yhtäkkiä. Sitten hänen tyttärensä, -- kaunis, terve
+ja voimakas tyttö, jota kaikki ihastelivat ja jonka seudun rikkain
+tilallisen poika aikoi juuri naida, -- menetti näkönsä, tapaturmasta.
+Kun Modesta eräänä päivänä oli kiivennyt suureen päärynäpuuhun, tuolla,
+rakennuksen takana, ottamaan hedelmiä, niin luiskahtivat tikapuut:
+pudotessa töykkäsi katkennut oksa häntä pahasti lähelle silmää. Ensin
+luultiin, että hän pääsisi pelkällä arvella; mutta sitten tuli hänelle
+alinomainen vihlova tuska otsaan: toinen silmä oli pimennyt ensin,
+sitten toinen. Eikä ollut auttanut mikään lääke eikä hoito. Silloin
+oli tietysti naimahomma mennyt myttyyn; sulhanen oli hävinnyt sille
+tielleen, selittelemättä; eikä niistä pojista, jotka kuukausi sitten
+olisivat vaikka tappaneet toisensa saadakseen tanssia kerran Modestan
+kanssa, ainoakaan ollut uskaltanut, -- (senhän käsittää) -- ottaa
+taakakseen sairasta ihmistä. Silloin joutui Modesta, joka oli ennen
+ollut niin huoleton ja iloinen, sellaiseen epätoivoon, että hän ei
+tahtonut elää, ei huolinut enää ruokaa, vaan itki aamusta iltaan, ja
+yölläkin kuului hänen valittelunsa vuoteesta. Ei tiedetty, mitä tehdä;
+ei voitu muuta kuin surra hänen kanssaan; ja silloin hän itki yhä
+kipeämmin. Lopulta niihin hänen valituksiinsa kyllästyttiin; silloin
+alettiin hänelle tiuskia, ja hän sanoi heittäytyvänsä kanavaan. Pappi
+kävi joskus talossa: hän haasteli Modestalle taivaallisesta isästä,
+ikuisuuden asioista, palkasta, jonka hän saisi toisessa elämässä,
+kun kärsisi täällä maailmassa; mutta siitä ei Modesta saanut yhtään
+lohdutusta. Eräänä päivänä tuli Gottfried jälleen heille. Modesta ei
+ollut koskaan ollut liioin hyvä hänelle. Ei silti, että hän olisi ollut
+luonteeltaan paha, mutta hän käyttäytyi pilkallisesti; ja hänestä oli
+hauskaa kujeilla, tulematta sitä sen enempää ajatelleeksi. Ei ollut
+ilkeyttä, jota hän ei olisi Gottfriedille sanonut tai tehnyt. Kun
+Gottfried nyt sai kuulla Modestan tapahtuman, niin hän tyrmistyi aivan
+kuin olisi ollut perheen jäsen. Kuitenkaan hän ei ilmaissut Modestalle
+tunteitaan, kun näki hänet seuraavan kerran. Hän meni istumaan Modestan
+viereen, eikä vihjaillut sanallakaan onnettomuuteen, vaan jutteli
+hänen kanssaan, rauhallisesti kuten ennenkin. Hän ei surkutellut häntä
+laisinkaan; hän oli aivan kuin ei olisi huomannutkaan, että Modesta
+oli sokea. Kuitenkaan hän ei puhunut koskaan Modestalle sellaisista
+seikoista, joita tyttö ei voinut nähdä. Hän haasteli hänelle ainoastaan
+niistä, jotka hän saattoi kuulla tai muuten huomata, sokeanakin; ja sen
+hän teki yksinkertaisesti, ikäänkuin luonnollisena asiana; niinkuin
+hän itsekin olisi ollut sokeana. Ensin ei Modesta kuunnellut häntä,
+vaan itki yhä. Mutta seuraavana päivänä hän jo kuunteli paremmin, ja
+puhuikin jo hiukan Gottfriedille...
+
+-- Enkä tiedä, mitä Gottfried mahtoi hänelle sanoa, jatkoi emäntä.
+Sillä oli heinänteko, eikä minulla ollut aikaa Modestan asioihin.
+Mutta kun me illalla tulimme niityltä, näimme Modestan jo puhelevan
+rauhallisesti, ja sen jälkeen hän vähitellen virkistyi. Hän näytti
+unohtaneen pahansa. Silloin tällöin tuli hänelle kyllä vieläkin
+raskas olo: hän itki aivan yksin, tai koetti puhua Gottfriedille
+kaikkea surullista; mutta Gottfried ei ollut häntä kuulevinaan, tai ei
+vastannut samanlaatuisesti hän puheli edelleen rauhallisesti, melkeinpä
+iloisesti, sellaisesta, mikä Modestaa tyynnytti tai johon hän oli
+kiintynyt. Viimein hän päätti viedä Modestan ulos kävelemään, vaikkei
+tyttö ollut tapaturmasta saakka tahtonut lähteä sisältä. Hän ohjaili
+Modestaa ensin muutaman askelen puutarhassa, sitten vei kauemmaksi
+teille ja poluille. Ja Modesta on nyt tottunut kuljeksimaan kaikkialla
+ja huomaamaan joka asian, aivan kuin hän olisi näkevä. Hän keksii
+kaikenlaista sellaistakin, jota meikäläiset eivät huomaa; ja hän on
+innostunut kaikesta, hän, joka ei ennen välittänyt paljon muusta kuin
+omasta itsestään. Sillä kertaa Gottfried viipyi talossa tavallista
+kauemmin. Me emme uskaltaneet pyytää häntä jättämään matkaansa
+tuonnemmaksi; mutta hän jäi tänne itsestään, kunnes näki Modestan
+levollisemmaksi. Ja kerran, -- Modesta oli silloin tuolla pihalla,
+-- kuulin tytön nauravan. En voi kuvailla, miltä se minusta tuntui.
+Gottfried näytti niinikään tyytyväiseltä. Hän istui minun vieressäni.
+Me katsoimme toisiimme, eikä minua hävetä sanoa, herra, että annoin
+hänelle suuta, ja oikein sydämen pohjasta. Silloin hän sanoi minulle:
+
+-- Nyt minä taidankin jo voida tästä lähteä. Ei minua enää tarvita.
+
+Minä koetin estellä häntä. Mutta hän sanoi:
+
+-- Ei, kyllä minun nyt täytyy lähteä. En voi olla täällä enää.
+
+Koko maailma tiesi, että hän oli kuin mikäkin Jerusalemin suutari: ei
+voinut pysyä yksillä tienoin. Häntä vastaan ei siis nyt intettykään, ja
+hän lähti. Mutta hän sovitti sen jälkeen matkansa sillä tavoin, että
+kulki aina tästä kautta; ja se oli Modestalle suuri ilo: aina, kun hän
+kävi täällä, tuli Modesta paremmaksi. Hän rupesi talon toimiin entiseen
+tapaansa. Hänen veljensä otti vaimon, ja Modesta hoitelee nyt lapsia,
+eikä hän valita enää koskaan, vaan näyttää aina onnelliselta. Joskus
+oikein ihmettelen, olisiko hän näin onnellinen, jos olisi saanut pitää
+näkönsä. Ja usein tuntuu, hyvä herra, että haluaisin olla mieluummin
+sellainen kuin hän, ettei tarvitsisi nähdä kaikkia kelvottomia
+ihmisiä eikä ilkeitä asioita. Rumaksi tulee maailma; pahemmaksi päivä
+päivältä... Ja kuitenkin peloittaa että kunhan ei Luoja luulisi ihmisen
+totta tarkoittavan; sillä sittenkin minä näen mielelläni maailmaa,
+olipa se vaikka pahakin...
+
+Modesta tuli ovelle, ja juttu katkesi. Christophe tahtoi lähteä, nyt,
+kun ilma oli jo selvinnyt; mutta talonväki ei siihen suostunut. Hänen
+täytyi jäädä heille illalliselle, jopa yöksikin. Modesta istahti
+Christophien viereen, eikä eronnut hänestä koko iltana. Christophe
+halusi puhella läheisemmin tuon nuoren tytön kanssa, jonka kohtaloa hän
+syvästi sääli. Mutta Modesta ei antanut hänelle siihen tilaisuutta. Hän
+tahtoi yhä vain kuulla Gottfriedistä. Kun Christophe kertoi hänestä
+jotain, jota Modesta ei vielä tiennyt, oli tyttö hyvillään ja hiukan
+kateellinen. Hän ei puolestaan kertonut Gottfriedistä mitään muuta
+kuin väkisin. Saattoi huomata, ettei hän puhunut kaikkea, tai jos
+hän ehkä puhuikin, niin hän katui sitä kohta; hänen muistonsa olivat
+hänen omaisuuttaan, jota hän ei mielellään antanut muille; siinä
+omistushalussaan oli hän yksinkertaisen kiivas kuin maatilkkuunsa
+kiintynyt talonpoika: hänestä oli ilkeää ajatella, että joku muu
+piti Gottfriedistä yhtä paljon kuin hän. Oikeastaan ei Modesta sitä
+uskonutkaan; ja kun Christophe huomasi sen seikan, antoi hän tytön
+pitää sen ilonsa. Kuunnellessaan Modestan puhetta, hän huomasi, että
+vaikka tyttö oli kyllä nähnyt Gottfriedin, jopa nähnyt hänet sangen
+säälimättömillä silmillä, oli hän nyt sokeaksi tultuaan luonut hänestä
+aivan toisenlaisen kuvan kuin Gottfried todellisuudessa oli; ja tuohon
+ihannehahmoonsa hän oli kohdistanut kaiken purkautumaan pyrkivän
+rakkaudenkaipuunsa. Mikään ei ollut särkenyt tätä kuvitelman työtä. Hän
+sanoi Christophelle, sokeain horjumattomalla varmuudella, joka aivan
+tyynesti sepustaa itse kaiken sellaisen, mitä ei tiedä:
+
+-- Te olette hänen näköisensä.
+
+Christophe ymmärsi, että Modesta oli näinä vuosina tottunut elämään
+ikäänkuin suljettujen ikkunaluukkujen takana, joten totuus ei sinne
+enää päässyt. Ja nyt, kun hän oli tottunut näkemään pimeässä, joka
+hänet aina ympäröi, vieläpä unohtamaan pimeän, hän ehkä olisi
+peljästynytkin, jos valon säde olisi tunkeutunut tuohon tummuuteen.
+Christophien kanssa pakinoidessaan hän palautti muistiin joukon
+tyhjiä, jokapäiväisiä ja hiukan typeriä asioita, jutellen hajanaisesti
+ja hymyillen; sellainen ei Christophea liioin tyydyttänyt. Tuo
+loruaminen hermostuttikin häntä, hän ei voinut ymmärtää, kuinka niin
+paljon kärsinyt olento ei ollut kärsimyksessään kehittynyt hiukan
+totisemmaksi, vaan saattoi tyytyä moisiin mitättömyyksiin; hän koetti
+silloin tällöin puhua Modestalle vakavammista asioista; mutta se ei
+herättänyt tytössä vastakaikua: Modesta ei voinut -- tai ei tahtonut --
+Christophen ajatuksia seurata.
+
+Mentiin sitten levolle. Pitkään aikaan ei Christophe voinut nukkua.
+Hän ajatteli Gottfriediä, koettaen saada hänen todellisen kuvansa irti
+Modestan lapsellisista muistelmista. Se ei onnistunut ilman melkoista
+vaivaa, ja se harmitti Christophea. Hänen sydäntänsä ahdisti, kun
+hän ajatteli, että eno oli kuollut täällä, että hänen ruumiinsa oli
+varmaan maannut tässä vuoteessa. Hän koetti tuntea samaa kuin eno
+viimeisinä kuolemantuskan hetkinään, silloin, kun hän ei voinut puhua
+eikä selittää mitään sokealle, silloin, kun hän oli ummistanut silmänsä
+kuollakseen. Christophe olisi niin hartaasti tahtonut saada nostaa
+noita silmäluomia ja nähdä niiden alla piilevät ajatukset, tuon sielun
+salaisuudet, joka oli lähtenyt pois, pysyttäytyen tuntemattomana,
+tuskin tuntien itsekään itseään! Se sielu ei sitä koetellut; koko hänen
+viisautensa perustui siihen, ettei hän tahtonut viisautta, ei alistaa
+mitään asiaa omaan tahtoonsa, vaan antautui tapahtumain virtaan, myönsi
+kaiken ja rakasti. Sillä tavoin hän sulatti itseensä koko olemassaolon
+salaisimman ytimen, sitä tietämättä; ja se, että hän oli tehnyt niin
+paljon hyvää tuolle sokealle, hyvää Christophelle ja varmaan monelle
+muullekin, tekoja, jotka pysyisivät aina tuntemattomina, johtui
+siitä, ettei hän julistanut kenellekään tavanmukaisia sanoja ihmisten
+taistelusta luontoa vastaan, vaan toi tullessaan heille rahtusen
+luonnon välinpitämätöntä rauhaa, ja sovitti ja alisti sielun siihen.
+Hänen hyvät työnsä olivat sitä laatua kuin metsien ja ketojen, sen
+saman luonnon, joka oli hänen sieluunsa aivan syöpynyt... Christophe
+johdatteli muistoonsa Gottfriedin kanssa muinoin ulkosalla vietetyt
+illat, lapsuuden soutumatkat, sadut ja laulut öisin. Hän muisti
+viimeisen kävelyretkensä enon kanssa, rinteellä kaupungin vieressä,
+eräänä epätoivoisena talvi-aamuna; ja hänelle tulivat vedet silmiin.
+Hän ei tahtonut nukkua, vaan yhä ajatella muistojaan; ei hukata
+hetkeäkään tätä pyhää iltaa, täällä pikku kylässä, joka oli täynnä
+Gottfriedin sielua, ja jonne Christophien askelet olivat tuoneet hänet
+aivan kuin tuntemattoman voiman pakosta. Mutta kuunnellessaan pihalla
+olevan johtokaivon sorinaa, kuinka vesi tippui siitä epätasaisesti
+ja sysäyksittäin, ja yölepakkojen kimeitä ääniä voitti nuoruuden
+perinpohjainen väsymys kuitenkin hänen tahtonsa; ja hän hervahti uneen.
+
+Kun hän heräsi, paistoi aurinko kirkkaasti, koko maalaistalo oli jo
+työssä. Hän ei tavannut enää alahuoneessa muita kuin vanhan emännän
+ja pienet lapset. Nuoret olivat pellolla, ja Modesta oli mennyt
+lypsämään; häntä haettiin turhaan, ei löytynyt mistään. Christophe ei
+tahtonut odottaa Modestaa: syvimmässään hän ei välittänyt paljoa hänen
+näkemisestään, ja nyt hän sanoi, että hänellä oli kiire. Hän lähti
+jälleen matkaan, pyytäen vanhaa emäntää sanomaan hänen puolestaan
+hyvästit muille.
+
+Ehdittyään kylän ulkopuolelle näki hän eräässä tienmutkassa, ylempänä
+rinteellä sokean tytön istumassa orapihlajan juurella. Modesta nousi,
+kun kuuli hänen askelensa, tuli hymyillen hänen luoksensa, otti häntä
+kädestä ja sanoi:
+
+-- Tulkaa!
+
+He kulkivat ylämäkeen pitkin nurmikoita ja tulivat pienelle
+hautausmaalle, jossa oli varjostavia puita ja koko kylä. Modesta vei
+Christophen erään haudan luo ja sanoi hänelle:
+
+-- Tässä se on.
+
+He laskeutuivat polvilleen. Christophe muisti erään toisen haudan,
+jonka ääreen hän oli polvistunut Gottfriedin kanssa; ja hän ajatteli.
+
+-- Pian on minun vuoroni.
+
+Mutta siinä ajatuksessa ei ollut nyt mitään surullista. Suuri rauha
+nousi maasta, Christophe kumartui ja kuiski kiihkeästi alas hautaan
+Gottfriedille.
+
+-- Tule minuun!...
+
+Modesta rukoili kädet ristissä, liikuttaen hiljaa huuliaan. Sitten
+kulki hän haudan ympäri polvillaan, hapuillen ruohoa ja kukkia; niitä
+hän aivan kuin hyväili; hänen älykkäät sormensa näkivät: ne vetivät
+hellävaroen pois kuolleiden murattien rönsyt ja lakastuneet orvokit.
+Päästäkseen ylös hän nojasi kättänsä hautapaateen; Christophe näki
+hänen sormiensa sivelevän salavihkaa Gottfriedin nimeä, kosketellen
+jokaista kirjainta. Modesta sanoi:
+
+-- Maa on suloista tänä aamuna.
+
+Hän ojensi Christophelle kätensä; Christophe antoi hänelle omansa.
+Modesta painoi Christophen käden lämmintä ja kosteata maata vasten.
+Christophe ei hellittänyt sokean kättä; heidän sormensa työntyivät
+toisissaan kiinni multaan. Hän syleili Modestaa. Modesta samoin
+Christophea.
+
+He nousivat. Modesta antoi hänelle muutamia poimimiaan tuoreita
+orvokkeja, ja kätki lakastuneet povelleen. Pyyhittyään mullan
+polvistaan he lähtivät pois, hiiskumatta sanaakaan. Kiurut lauloivat
+pelloilla. Valkeat perhoset lepattivat heidän päänsä ympärillä. He
+istahtivat nurmikolle, jonkun askelen päähän toisistaan. Kylästä nousi
+sauhu suoraan taivasta kohti, joka oli kirkastunut sateesta. Kanavan
+liikkumaton vesi välkähteli poppelien lomitse. Sinertävä, utuinen valo
+harsosi pehmeästi vainiot ja metsät.
+
+Tuokion hiljaisuuden jälkeen alkoi Modesta puhua. Hän puhui puoliääneen
+päivän kauneudesta, sellaisena kuin hän sen näki. Hänen huulensa
+olivat raollaan, hän aivan kuin joi ilmaa; hän seurasi tarkoin elävien
+olentojen ja kaikkia ääniä. Christophe tiesi myöskin tuollaisen
+musiikin arvon. Hän puhui nyt sanoja, joita Modesta ajatteli, vaikkei
+olisi voinut niitä ilmaista. Hän mainitsi nimeltä eräitä huutoja ja
+tuskin tuntuvia värähdyksiä, joita kuului ruohistosta ja ilmojen
+syvyyksistä. Modesta kysyi häneltä.
+
+-- Ah, näettekö te nekin? Christophe vastasi, että Gottfried oli
+opettanut hänet ne erottamaan.
+
+-- Teitäkö niinikään opetti? kysyi Modesta hiukan kateellisena.
+
+Christophen teki mieli sanoa hänelle:
+
+-- Älkää olko minulle mustasukkainen.
+
+Mutta hän näki jumalaisen valon, joka heitä ympäröi, ja katsoi sitten
+noita elottomia silmiä, ja hänelle tuli kiihkeä sääli.
+
+-- Gottfried on siis teille ne opettanut? kysyi hän.
+
+Modesta vastasi myöntävästi; ja sanoi nauttivansa nykyään paljon
+enemmän entistä... -- (Hän ei sanonut "kuin ennen"; hän karttoi lausua
+sanoja "silmät", tai "sokea".)
+
+He olivat vaiti, tuokion. Christophe katseli Modestaa surkutellen.
+Tyttö tunsi itseään katseltavan. Christophe olisi tahtonut sanoa
+hänelle, kuinka hän sääli häntä, olisi tahtonut, että tyttö olisi
+tuntenut sääliä itseään kohtaan ja uskonut surunsa hänelle. Christophe
+kysyi hellästi:
+
+-- Oletteko ollut hyvin onneton?
+
+Modesta oli vaiti ja aivan kuin jäykistyi. Hän tempoi ruohonkorsia ja
+pureksi niitä hiljaa. Jonkun hetkisen perästä, -- (leivon viserrys
+kiiri taivaankantta kohti), -- sanoi Christophe, että Gottfried oli
+tehnyt hänelle hyvän työn. Hän kertoi surunsa, vastoinkäymisensä, aivan
+kuin ajatellen ääneen tai puhuen sisarelle. Sokean kasvot kirkastuivat,
+kun hän kuunteli tätä kertomusta tarkkaavasti. Christophe katsoi
+häneen, näki, että hän aikoi jo ruveta puhumaan: Modesta liikahti
+jo häntä lähemmäksi ja antoi hänelle kätensä. Christophe siirtyi
+myöskin likemmäksi; -- mutta silloin Modesta vetäytyi jälleen entiseen
+tunteettomuuteensa; ja kun Christophe lopetti, ei hän vastannut hänen
+juttuunsa muuta kuin joitakin jokapäiväisiä sanoja. Hänen mykevässä,
+rypyttömässä otsassaan oli talonpoikainen sulkeutuneisuus, kova kuin
+kivi. Modesta sanoi, että hänen täytyi nyt mennä kotiin, katsomaan
+veljensä lapsia: hän puhui aivan levollisesti ja iloisesti. Christophe
+kysyi häneltä:
+
+-- Te olette onnellinen?
+
+Modesta näytti sitäkin onnellisemmalta, kun kuuli toisen niin sanovan.
+Hän vastasi myöntävästi; hän keksi monenmoisia syitä, joiden vuoksi
+hänen täytyi olla onnellinen, hän koetti saada Christophen vakuutetuksi
+asiasta; hän puhui lapsista, talosta, kaikesta, mitä hänellä oli siellä
+tehtävää...
+
+Oh, minä olen oikein onnellinen! sanoi hän.
+
+Christophe ei vastannut mitään. Modesta nousi ja aikoi lähteä;
+Christophe nousi myöskin. He hyvästelivät toisiaan välinpitämättömän
+iloisella äänellä. Modestan käsi vapisi hiukan Christophen kädessä. Hän
+sanoi Christophelle:
+
+-- Teillä on tänään kaunis ilma kävellä.
+
+Ja hän neuvoi häntä, että siinä ja siinä tienhaarassa ei saanut mennä
+väärää polkua. Tuntui kuin Christophe olisi heistä ollut sokea eikä
+Modesta.
+
+He erosivat. Christophe laskeusi alas rinteeltä. Kun hän tuli
+maantielle, kääntyi hän katsomaan taakseen. Tyttö seisoi mäellä,
+äskeisellä paikallaan; hän huiskutti nenäliinaansa, ja viittoili
+hänelle aivan kuin olisi hänet nähnyt.
+
+Tuossa itsepintaisessa vammansa kieltämisessä oli jotain sankarimaista
+ja naurettavaa, joka liikutti Christophea ja oli hänestä samalla
+ilkeää. Hän tunsi, että Modesta ansaitsi samalla sekä suurta sääliä
+että ihailua; eikä kuitenkaan olisi voinut elää kahta päivääkään hänen
+seurassaan. -- Kulkiessaan kukkivien pensasaitain välitse ajatteli
+hän nyt myöskin ukko Schulzia, hänen vanhuksen-silmiään, kirkkaita
+ja helliä, jotka olivat nähneet niin monet surut, mutta jotka eivät
+tahtoneet huomata loukkaavaa todellisuutta, eivätkä sitä huomanneet.
+
+-- Minkälaisena hän nähnee minut, mietti Christophe. Minä olen
+erilainen kuin hänen käsityksensä minusta! Minä olen hänelle sellainen
+kuin hän tahtoisi minun olevan. Olentoni on hänen muotonsa mukaista,
+puhdasta ja jaloa niinkuin hän itse. Hän ei jaksa sietää elämää, jos
+hän näkisi sen sellaisena kuin se on.
+
+Ja hän ajatteli tuota tyttöä, jonka oli yllättänyt sokeuden yö, mutta
+joka kielsi yönsä, ja koetti vakuuttaa itselleen olemattomaksi sen,
+mikä oli, samoin kuin olemattoman olevaiseksi.
+
+Silloin näki hän saksalaisen idealismin suurenmoisen puolen,
+idealismin, jota hän oli niin monta kertaa vihannut, koska se
+keskinkertaisissa ihmisissä on teeskentelyn ja typeryyden lähde.
+Hän näki tuon uskon suuruuden, joka luo itselleen keskelle maailmaa
+maailman, ja aivan erilaisen kuin ympäristö on, ikäänkuin saaren
+valtamereen. -- Mutta hän ei voinut omalta kohdaltaan sietää tuota
+uskoa, hän kieltäytyi pakenemasta siihen Kuolleiden saareen... Elämää!
+Totuutta! Hän ei tahtonut olla valheellinen sankari. Ehkä oli moinen
+optimistinen valhe, jonka muuan Saksan keisari aikoi säätää laiksi koko
+kansalleen, tarpeellinen heikoille sieluille, heidän elämänsä ainoa
+tuki; ja Christophesta olisikin ollut rikos riistää noilta onnettomilta
+tämä heitä pystyssä pitävä kuvitelma. Mutta hän puolestaan ei voinut
+turvautua sellaisiin hätävaroihin: hän tahtoi mieluummin kuolla, kuin
+elää kuvitelmissa... Eikö sitten taidekin ollut kuvitelma? -- Ei, se
+ei saanut sellainen olla. Totuutta! totuutta! Hengittää silmät auki ja
+täysin rinnoin elämän väkevää tuulta, nähdä kaikki sellaisena, kuin se
+oli, katsoa onnettomuuttaan kasvoista kasvoihin, -- ja sille nauraa!
+
+
+
+
+Meni useita kuukausia. Christophe oli kadottanut kaiken toivonsa päästä
+pois kotikaupungistaan. Ainoa, joka olisi hänet voinut pelastaa,
+Hassler, oli kieltänyt häneltä apunsa. Ja vanhan Schulzin ystävyys
+oli annettu hänelle ikäänkuin sitä varten, että se häneltä kohta
+riistettäisiin.
+
+Christophe oli kirjoittanut hänelle kerran tuon matkansa jälkeen;
+ja hän oli saanut kaksi sydämellistä kirjettä; mutta jonkinlaisen
+kyllästymisen ja senkin vuoksi, että hänen oli vaikea ilmaista
+ajatuksiaan kirjeellisesti, jäi häneltä kiittämättä vanhusta hänen
+kalliista sanoistaan; hän lykkäsi vastauksen laatimisen päivästä
+päivään. Ja kun hän viimein päätti kirjoittaa, sai hän Kunzilta pari
+riviä, ilmoituksen, että hänen vanha toverinsa oli kuollut. Schulzille
+oli tullut, kertoi Kunz, jälleen kova katarri, joka oli pahentunut
+keuhkotulehdukseksi; Schulz oli kieltänyt häntä häiritsemästä
+Christophea, josta hän puhui alinomaa, tällä sairausuutisella.
+Vaikka Schulz oli hyvin heikko ja sairastanut monet vuodet, ei hän
+ollut säästynyt pitkästä ja tuskallisesta lopusta. Hän oli pyytänyt
+Kunzia ilmoittamaan kuolemastaan Christophelle, lähettäen terveiset,
+että hän oli viimeiseen saakka ajatellut häntä ja että hän kiitti
+Christophea kaikesta onnesta, mitä oli häneltä saanut, ja siunasi häntä
+kaikilla hänen elämänretkillään. -- Ainoastaan erästä seikkaa ei Kunz
+ilmoittanut, nimittäin sitä, että luultavasti oli taudinkohtaukseen ja
+kuolemaan syynä se Christophen kanssa vietetty päivä.
+
+Christophe itki itsekseen; ja silloin tunsi hän kadotetun ystävän
+koko arvon, ja kuinka hän oli häntä rakastanut; ja hän kärsi jälleen,
+niinkuin tavallisesti, siitä, ettei ollut rakkauttaan paremmin
+ilmaissut. Nyt se oli liian myöhäistä. Mitä oli Christophella enää
+jäljellä? Kiltti Schulz oli ilmestynyt parhaiksi niin lyhyeksi aikaa,
+että tyhjyys tuntui sitten sitä tyhjemmältä ja yö kahta synkemmältä,
+kun häntä ei enää ollut. -- Mitä Kunziin ja Pottpetschmidtiin tulee,
+heillä ei ollut Christophelle muuta arvoa kuin heidän ystävyytensä
+Schulzia ja Schulzin ystävyys heitä kohtaan. Christophe osasi
+arvostella heidän luonnettaan. Hän kirjoitti heille yhden ainoan
+kerran, ja siihen ne välit sitten loppuivat. -- Hän koetti kirjoittaa
+myöskin Modestalle, mutta tyttö teetti hänelle joutavanpäiväisen
+vastauksen, jossa hän kertoi kaikenlaisista pienistä ja tavallisista
+asioista, vähääkään syventymättä. Christophe jätti senkin
+ystävyyssuhteen silleen. Hän ei kirjoittanut enää kenellekään, eikä
+kukaan hänelle.
+
+Syvä hiljaisuus. Päivä päivältä hiljaisuuden raskas asu painoi yhä
+enemmän Christophea. Se vaipui hänen päällensä kuin murskaava murhe.
+Ilta näytti jo tulevan; ja Christophe oli tuskin vielä elämään päässyt:
+hän ei tahtonut alistua moiseen. Ei ollut vielä nukkumisen aika. Oli
+elettävä.
+
+Mutta hän ei voinut enää elää Saksassa. Kärsimys, jonka pikkukaupungin
+ahtaus hänelle tuotti, tukehutti hänen neroaan, katkeroitti hänet
+väärämielisyyteen saakka. Hänen hermonsa olivat raastetut paljaiksi:
+kaikki haavoitti häntä sydänjuuriin asti. Hän oli kuin nuo villit
+metsänpedot, jotka kituivat kuoliaaksi kopeissaan tai häkeissään
+_Stadtgartenissa_ (kaupungin puistossa). Christophe kävi niitä
+katsomassa, veljellisestä säälistä; hän tuijotti kauan niiden
+ihmeellisiä silmiä, joissa loimusi -- päivä päivältä himmeten --
+hurja ja epätoivoinen liekki. Ah, ne olisivat kai toivoneet armotonta
+pyssynlaukausta, joka olisi ne vapauttanut, tai rautaa vertavuotaviin
+sisälmyksiinsä! Kaikki mieluummin kuin nuo julmat, välinpitämättömät
+ihmiset, jotka estivät niitä elämästä ja kuolemasta.
+
+Kaikkein tukahuttavinta ei Christophesta ollut ihmisten vihamielisyys,
+vaan heidän epämääräinen luonteensa, muodoton ja pohjaton. Ei tiennyt,
+miten heitä ymmärtää. Parempi olisi ollut jonkun ahdaskalloisen
+ja kovan rodun itsepäinen oppositsiooni, joka kieltäytyi jyrkästi
+käsittämästä mitään uutta aatetta, kuin noiden hyllyminen. Voimaa
+vastaan on toisellakin voima, porat ja ruutia, joilla hän voi
+kallionkin halkaista. Mutta mitä tehdä pehmeälle massalle, joka antaa
+myöten kuin hyytelö, painuu vähimmästäkin puserruksesta, ja nousee
+taas, eikä jätä mitään jälkeä? Kaikki aatteet, ponnistukset menivät
+hukkaan tuohon rapakiveen: kun kappale irtaantui, jokin rako pinnassa
+tuskin värähti; kita aukesi ja sulkeutui heti jälleen: tehdystä ei
+jäänyt merkkiäkään.
+
+He eivät olleet edes vihollisia. Olisipa Jumala suonut, että he
+olisivat olleet vihollisia! Ei, he olivat olentoja, joilla ei ollut
+voimaa rakastaa, ei uskoa eikä olla uskomatta, -- enemmän uskonnon ja
+taiteen asioissa tai politiikassa kuin jokapäiväisessä elämässäänkään:
+-- kaikki heidän kykynsä tarkoitti ainoastaan sovitella keskenään
+ehdottomasti sovittamattomia asioita. Varsinkin Saksan voittojen
+jälkeen yrittivät he kaikin mokomin tehdä kompromissia, keittää
+innoittavaa sekasotkua maan uudesta voimasta ja sen muinaisista
+periaatteista. Vanhaa idealismia ei hyljätty: se olisi ollut suoruutta,
+johon he eivät pystyneet; tyydyttiin pelkästään sitä väärentämään,
+että se olisi kelvannut Saksan hyödyn palvelukseen. Hegeliä seurasi
+järkevä ja kaksimielinen schwabilaisuus, joka Leipzigin ja Waterloon
+taistelujen jälkeen sulatti filosofiansa asian Preussin valtioasiaan;
+-- periaatteet olivat muuttuneet etujen mukaan. Silloin, kun Saksa
+kärsi tappioita, oli sanottu, että sen ihanne oli ihmisyys. Mutta nyt,
+kun lyötiin toisia, sanottiinkin, että Saksa oli ihmisyyden ihanne.
+Kun muut isänmaat olivat mahtavampia, sanottiin Lessingin tapaan,
+että "_isänmaanrakkaus oli sankarillinen heikkous, josta voi vaivatta
+päästä_", ja kutsuttiin itseään nimellä: "_maailman kansalainen_".
+Nyt, kun oltiin voittajia, ei osattu kyllin syvästi halveksia
+"utopioita Ranskan muotiin": kansainvälistä rauhaa, veljeyttä, rauhan
+edistysaskeleita, ihmisen oikeutta, luonnollista yhdenvertaisuutta.
+Väitettiin, että voimakkaammalla kansalla on toisia kohtaan ehdoton
+oikeus, ja ettei toisilla, heikommilla, ole oikeutta voimaa vastaan.
+Voima oli elävä Jumala ja lihaksi tullut Aate, jonka edistysaskelet
+saavutettiin sodalla, väkivallalla, sorrolla. Voimasta tuli pyhä
+silloin, kun siitä tuli oma. Voima muuttui maan ainoaksi idealismiksi
+ja hengeksi.
+
+Totta puhuen oli Saksa kärsinyt niin paljon, monet vuosisadat,
+idealistina, mutta voimaa vailla, joten ymmärtää helposti, jos
+se tekikin sellaisten koettelemusten jälkeen tämän murheellisen
+tunnustuksen: tarvitsemme ennen kaikkea Voimaa, minkälaista tahansa.
+Mutta mikä katkeruus piilikään tässä Herderin ja Goethen kansan
+tunnustuksessa! Ja mikä perinpohjainen saksalaisesta ihanteesta
+luopuminen ja alentuminen Saksan voitto olikaan!... Ah, helposti kävi
+se luopuminen päinsä, koska saksalaisen luonteen suurin, valitettava
+taipumus on juuri alistuvaisuus.
+
+-- "_Saksalaisille luonteenomaisinta on tottelevaisuus_", sanoi Moser
+jo vuosisatoja sitten.
+
+Ja M--me de Staël:
+
+-- "_He ovat pontevasti alistuvaisia. He käyttävät filosoofista
+järkeilyä selittääkseen asiaa, joka on kaikkein vähimmän filosoofista
+maailmassa: koettavat järjellä perustella kunnioitustaan voimaa
+kohtaan, ja pelosta johtuvaa herkkämielisyyttään, joka muuttaa tuon
+kunnioituksen suorastaan ihailuksi._"
+
+Christophe näki tämän taipumuksen kaikissa saksalaisissa, suurimmasta
+pienimpään asti; -- se oli Schillerin Wilhelm Tellissä, tuossa
+tunnoltaan turhantarkassa porvarissa, jolla on rengin lihakset ja
+joka kulkiessaan Gesslerin, "rakkaan herran", pystyttämän hattupaalun
+ohitse luo silmänsä maahan siitä syystä, että hän koettaa sovitella
+yhteen kunniankäsitettä ja pelkoa, koska hän silloin voi uskotella,
+ettei hän ole ollut tottelematon, kun ei kerran nähnyt muka hattua, --
+sanoo vapaa ja rohkea Boerne. Ja sama tunne kuin hänessä oli esimerkiksi
+sellaisessakin kuin vanhassa ja kunnioitettavassa professori Weissessä:
+hän oli seitsemänkymmenvuotias ja kaupungin huomatuimpia tiedemiehiä,
+mutta kun hän näki kaupungilla tulevan vastaansa jonkin _Herr
+Lieutenantin_, niin hän antoi kiireesti hänelle paikan katukäytävällä
+ja väistyi itse alas ajotielle. Christophen veri kiehui, kun hän
+huomasi tuollaisia alinomaisia orjamaisuuden ilmauksia. Hän kärsi
+sellaisesta niinkuin hän olisi itse häpäissyt ihmisyyttään. Upseerien
+ylimielinen käytös, jonka hän näki, kulkiessaan heidän ohitseen
+kadulla, heidän hävytön pöyhkeytensä sai hänet salaisen vihan vammaan:
+hän ei välittänyt laisinkaan häiritä mukavuuttaan antamalla heille
+tietä; ja hän sinkautti heille takaisin heidän hölmön-ylpeät katseensa.
+Vähällä oli hän monta kertaa joutua sellaisesta ilkeään selkkaukseen.
+Näytti aivan kuin hän olisi hakenut tilaisuutta kaksintaisteluun.
+Kuitenkin oli hän ensimäinen huomaamaan, että sellaiset vaaralliset
+urotyöt olivat aivan hyödyttömiä; mutta siitä tiedostaan huolimatta
+hän joskus vimmastui: pakko, johon hänen täytyi alinomaa kuristaa
+kerääntyneet vankat voimansa, saamatta niitä mihinkään purkaa, teki
+hänet aivan raivoisaksi. Sellaisilla hetkillä hän oli valmis mihin
+tyhmyyteen tahansa; hän tunsi, että jos hän olisi siellä vielä vuoden,
+hän tekisi tuhot itselleen. Hän vihasi töykeää militarismia, tunsi sen
+itseään painavan, vihasi noita pitkin katukäytäviä kalisevia sapeleita,
+pystyyn kytkettyjä kivääreitä ja tykkejä kasarmien porteilla kidat
+ammollaan kaupunkia kohti, valmiina lauaistaviksi. Skandaalijutut,
+joita oli siihen aikaan tavattomasti, paljastivat kasarmien pieniä
+ja suuria turmeluksia; upseerit esitettiin pahantekijöinä, jotka
+eivät osanneet paitsi automaattista ammattihommaansa tehdä muuta kuin
+vetelehtiä, juoda, pelata, upottaa itsensä korviin saakka velkoihin,
+antaa sukulaistensa elättää itseään, panetella toisiaan, ja käyttää
+ylimmästä alimpaan saakka sapelivaltaansa toisia kansalaisia kohtaan.
+Jo se ajatuskin, että hänen kerran täytyisi totella noita, kuristi
+Christophen kurkkua. Hän ei jaksaisi sietää sellaista, häpäistä itseään
+omissa silmissään taipumalla heidän nöyryytyksiinsä ja vääryyksiinsä...
+Hän ei tiennyt, mitä moraalista suuruutta eräissä heissä saattoi olla,
+ja mitä kaikkea he itse kärsivät: niin paljon pettyneitä kuvitelmia,
+väärinkäytettyä voimaa, nuoruutta, kunniallisuutta, uskoa, syvää
+uhrautumisintoa, joka kaikki meni hukkaan heidän järjettömällä
+alallaan; alalla, joka, jos se on pelkästään virkaura, niin ettei
+sen päämääränä ole uhrautuminen, on ainoastaan tylsää meiskausta,
+tolkutonta paraadia, ulkoaluettua läksyä, jota jankataan, mutta ei
+uskota, mitä luetaan.
+
+Isänmaa ei enää riittänyt Christophelle. Hän tunsi sisällään
+tuon oudon voiman, joka herää voittamattomana yhtäkkiä eräissä
+linnuissa, määrätyillä ajoilla, aivan kuin meren luode ja vuoksi: --
+muuttolintujen vaiston. Lukiessaan Herderin ja Fichten teoksia, jotka
+Schulz-vainaja oli hänelle testamentannut, hän löysi niistä samanlaisia
+henkiä kuin hän oli itsekin, -- ei "maanpoikia", orjamaisesti
+turpeeseen takertuneita, vaan "sieluja, auringon lapsia", jotka
+pyrkivät vastustamatta valoa kohti, mistä se tulleekin.
+
+Minne hän lähtisi? Hän ei sitä oikein tiennyt. Mutta vaistomaisesti
+tähystivät hänen silmänsä latinalaista Etelää kohti. Ja ensinnä
+Ranskaa. Ranskaa, Saksan alinomaista hätävaraa! Kuinka monta kertaa
+olikaan Saksan aate turvautunut siihen, sitä yhä kuitenkin panetellen!
+Mikä vetovoima olikaan, yksinpä vuoden 70 jälkeenkin, tuolla
+Kaupungilla, joka oli sauhunnut ja sortunut soraksi saksalaisten
+kanuunain edessä! Vallankumouksellisimmat ja taantuneimmat aatteiden ja
+taiteiden muodot olivat löytäneet siinä kaupungissa, joko vuorotellen
+tai usein aivan yhtaikaakin, itselleen esimerkkejä tahi herättävää
+inspiratsioonia. Christophe, niinkuin monet muutkin suuret saksalaiset
+säveltäjät, kääntyi lohduttomassa tilassaan Parisin puoleen... Mitä
+tunsi hän ranskalaisista? -- Parin naisen kasvot ja muutamia sattumalta
+käsiinsä joutuneita kirjoja. Se riitti saamaan hänet kuvittelemaan
+maata, joka oli pelkkää valoa, iloa, rohkeutta, näkemään asioita hieman
+suurisuiseen gallialaiskuosiin: sehän ei suinkaan ollut sopimatonta
+rohkeasieluiselle nuorelle. Hän uskoi siihen maahan sentähden, että
+hänellä oli ehdoton sisäinen kaipuu uskoa siihen, sentähden, että hän
+toivoi koko sielustaan, että se maa olisi hänen toivojensa mukainen.
+
+
+
+
+Hän päätti lähteä. -- Mutta hän ei voinut lähteä, äitinsä tähden.
+
+Louisa tuli jo vanhaksi. Hän jumaloi poikaansa, joka oli hänen ainoa
+ilonsa; ja Christophe puolestaan rakasti äitiään enimmän maailmassa.
+Kuitenkin he tuottivat toisilleen kärsimystä. Louisa ei ymmärtänyt
+laisinkaan Christophea, eikä tullut edes ajatelleeksi häntä ymmärtää:
+hän tahtoi ainoastaan rakastaa. Hänen järkensä oli ahdas, arka,
+epäselvä, ja sydän ihailtava: siinä asui ääretön tarve rakastaa ja.
+saada rakkautta, sellainen, että se oli samalla sekä liikuttavaa
+että vaivaksi. Hän kunnioitti poikaansa siksi, että Christophe oli
+hänestä sangen oppinut; mutta hänen nerouttaan hän kaikin tavoin
+tukahutti. Äiti ajatteli, että Christophe olisi kaiken ikänsä hänen
+luonaan, siellä pikkukaupungissa. Vuosikausia he olivat eläneet
+yhdessä, eikä Louisa jaksanut enää kuvitella, ettei Christophe olisi
+siellä aina. Äiti oli onnellinen tällä tavoin eläen: kuinkapa hän ei
+olisi ollutkaan? Hänen unelmansa pojasta eivät menneet sen pitemmälle
+kuin että hän toivoi Christophen ottavan vaimokseen jonkun varakkaan
+kaupunkilaistytön; saavansa itse kuulla hänen soittelevan urkuja
+sunnuntaisin omassa kirkossa ja tietää, ettei Christophe koskaan
+jättäisi häntä. Hän näki poikansa sellaisena kuin olisi hän ollut yhä
+kaksitoista-vuotias; hän ei olisi tahtonut häntä sen varttuneemmaksi.
+Niin kiusasi hän kaikessa viattomuudessaan onnetonta miestä, jota
+moinen ahdas ilmakehä tukahutti.
+
+Ja kuitenkin oli tuossa tiedottomassa äidin filosofiassa, joka ei
+voinut ymmärtää kunnianhimoa, vaan käsitti koko elämänonnen pelkkinä
+perhetunteina ja vaatimattomana velvollisuuden täyttämisenä, paljon
+totuutta, -- moraalista suuruutta. Louisa oli olento, joka tahtoi
+rakastaa, eikä tahtonut muuta kuin saada rakastaa. Ennen sai mennä
+elämä, järjellisyys ja muu, logiikka, koko todellisuuden maailma kuin
+rakkaus! Ja se rakkaus oli rajatonta, se oli vetoavaa, vaativaa;
+se antoi kaikki, ja tahtoi, että sille oli kaikki annettava; se
+luopui rakkautensa puolesta omasta elämästään, ja tahtoi, että
+toisten, hänen rakastamainsa ihmisten, oli luovuttava samoin. Se oli
+yksinkertaisen sielun mahtavaa rakkauden voimaa! Se antoi hänen löytää
+ensimäisellä kosketuksella sen, mitä neron sellaisen kuin Tolstoin
+epävarmat järjelliset hapuilut tai kuolevan kultuurin liikahienostunut
+taito saavuttavat vasta koko elämän -- vuosisatojen -- kestäneiden
+epätoivoisten taisteluiden jälkeen ja hirvittävillä ponnistuksilla!
+
+Mutta Christophen sisässä pauhaava mahtava maailma tahtoi noudattaa
+toisia lakeja ja vaati toisenlaista viisautta.
+
+Kauan oli Christophe jo aikonut ilmoittaa päätöksestään äidilleen.
+Mutta ajatus, minkä surun hän äidille siten tuottaisi, toi hänelle
+tuskaa; ja aina, kun hän yritti puhua, tuli hänelle pelkuruus, ja hän
+jätti asian vielä tuonnemmaksi. Pari kolme kertaa hän kuitenkin jo
+vihjaili arasti aikeeseensa lähteä ulkomaille; mutta Louisa ei pitänyt
+sitä totena: -- tai ehkä hän vain ei ollut pitävinään sitä totena,
+vaan koetti vakuuttaa itselleen, että Christophe laski ainoastaan
+leikkiä. Silloin ei Christophe tohtinut jatkaa; mutta hän tuli synkäksi
+ja hajamieliseksi; ja saattoi aavistaa, että hänellä oli sydämellään
+vaivaava salaisuus. Nais-raukka aavisti kai vaistomaisesti, mikä se
+salaisuus oli, ja koetti peloissaan lykätä tuonnemmaksi niin paljon
+kuin mahdollista hetkeä, jolloin Christophe sen tunnustaisi. Kun he
+illoin istuivat yhdessä lampunvalossa, ja tuli äänetön tuokio, tunsi
+Louisa yhtäkkiä, että nyt Christophe aikoisi sen sanoa; ja silloin
+valtasi hänet kauhu, ja hän rupesi heti juttelemaan jos jotakin, hyvin
+nopeasti, mitä hyvänsä: hän tuskin tiesi, mitä hän puhui; mutta millä
+hinnalla tahansa oli nyt estettävä Christophe puhumasta. Tavallisesti
+neuvoi vaisto hänelle parhaimman syyn, joka pani Christophen pysymään
+hiljaa. Louisa näet valitteli liikuttavasti heikkoa terveyttään,
+että hänen kätensä ja jalkansa olivat niin pöhöttyneet, että jalkoja
+jäykisti; hän kuvaili vaivojaan aivan liiallisesti, sanoi itseään
+ikäkuluksi, josta ei enää ollut mihinkään. Christophe huomasi kyllä
+hänen naiivin oveluutensa; hän katsoi äitiään surullisena, mykästi
+moittien; ja hetken päästä hän nousi ja poistui, sanoen olevansa muka
+väsynyt ja menevänsä nukkumaan.
+
+Mutta mitkään temput eivät voineet kauan pelastaa Louisaa. Eräänä
+iltana, kun hänen täytyi taas niihin turvautua, kokosi Christophe
+kaiken rohkeutensa, laski kätensä vanhuksen kädelle ja sanoi hänelle:
+
+-- Ei, äiti, kuulkaahan, minulla on teille puhumista.
+
+Louisa tyrmistyi, mutta hän koetti olla iloisen näköinen, ja vastasi
+sydän kurkussa:
+
+-- Ja mitä sitten, poikani?
+
+Christophe ilmoitti sammaltaen aikeensa lähteä ulkomaille. Louisa
+koetti käsittää asian leikkinä ja kääntää jutun toiselle tolalle,
+niinkuin tavallisesti; mutta nyt ei Christophe tullutkaan hänen
+sutkauksistaan hilpeäksi, vaan jatkoi niin päättäväisen ja totisen
+näköisenä, ettei hänen tarkoituksestaan ollut enää epäilemistä. Silloin
+äiti vaikeni, veri lakkasi virtaamasta suonissa, ja hän istui mykkänä
+ja jäykistyneenä, katsellen Christopheen kauhistunein silmin. Ja
+sellainen tuska kohosi äidin silmiin sikäli kuin Christophe puhui, että
+hänenkin sanansa viimein katkesivat; ja he olivat kumpikin aivan vaiti.
+Kun Louisa vihdoin sai hengen kulkemaan kurkussaan, sanoi hän, -- (ja
+hänen huulensa vapisivat) --:
+
+-- Se ei ole mahdollista... Se ei ole mahdollista...
+
+Kaksi suurta kyyneltä juoksi hänen poskiaan pitkin. Christophe käänsi
+päänsä lohduttomana pois, ja painoi kasvonsa käsiinsä. He itkivät.
+Jonkun hetken päästä meni Christophe kamariinsa ja sulkeutui sinne
+huomiseen asti. Silloin eivät he vihjailleet sanallakaan eiliseen
+tapahtumaan; ja kun Christophe ei enää siitä puhunut, niin koetti
+Louisa vakuuttaa itselleen, että hän olikin jo luopunut aikeistaan.
+Mutta silti hän eli ainaisessa kuolemankauhussa.
+
+Tuli kuitenkin hetki, jolloin Christophe ei enää voinut olla vaiti.
+Täytyi puhua, vaikka hän olisi murskannut äidin sydämen: hän kärsi itse
+liian katkerasti. Oman tuskan itsekkyys masensi häneltä ajatuksen, mitä
+tuskaa hän sillä puhumisellaan tuottaisi äidille. Ja hän puhui. Puhui
+pohjaan saakka, karttaen silloin katsoa äitiinsä, sillä hän pelkäsi
+antavansa jälleen keskeyttää itsensä. Hän määräsi jo lähtöpäivänkin,
+ettei hänen olisi tarvinnut kestää toista keskustelua tästä asiasta: --
+(Christophe ei ollut varma, voisiko hän toisen kerran olla niin rohkea
+kuin nyt, tässä surullisessa tilaisuudessa). -- Louisa huudahteli:
+
+-- Ei, ei, ole hiljaa!...
+
+Christophe tiukkeni, ja jatkoi päättävästi, hellittämättä. Kun hän
+lopetti, -- (Louisa nyyhki), -- sulki hän äidin kädet käsiinsä ja
+koetti kaikin tavoin selittää hänelle, kuinka ehdottoman välttämätöntä
+oli hänen taiteelleen, hänen elämälleen, että hän lähtisi ulkomaille
+joksikin aikaa. Louisa kieltäytyi häntä kuuntelemasta, hän itki, hän
+hoki:
+
+-- Ei, ei. Minä en tahdo sitä!...
+
+Kun Christophe oli turhaan koettanut saada häntä ymmärtämään asiaa,
+lähti hän hänen luotaan, toivoen, että äidin mieli muuttuisi yön
+kuluessa. Mutta kun he sitten seuraavana päivänä tapasivat toisensa
+ruokapöydässä, alkoi hän taas armotta puhua tuosta suunnitelmastaan.
+Louisalta putosi leipäpala, jota hän oli juuri pistämässä suuhunsa,
+kädestä, ja hän sanoi tuskallisen moittivalla äänellä:
+
+-- Miksi sinä tuolla tavoin minua aina kiusaat?
+
+Christophe heltyi, mutta sanoi kuitenkin:
+
+-- Rakas äiti, täytyy.
+
+-- Ei, mitenkä niin! toisti vain Louisa; ei sellaista täydy... Sinä
+tahdot vain minua kiusata... Sehän on hassu päähänpisto...
+
+He koettivat selittää toisilleen, mutta he eivät kuunnelleet
+toistensa sanoja. Christophe huomasi, että väittely oli turhaa, se
+ainoastaan katkeroittaisi heidän tuskaansa; ja hän ryhtyi itsepäisesti
+matkavalmistuksiin.
+
+Kun Louisa näki, etteivät mitkään rukoukset auttaneet, vaipui hän
+synkän surun valtaan. Hän vietti päiväkaudet kamariinsa sulkeutuneena,
+sytyttämättä illoin lamppuakaan; hän ei puhunut mitään; ei enää
+syönytkään; Christophe kuuli hänen yöllä itkevän. Se raateli hänen
+sydäntään. Hän olisi tahtonut vuoteessaan huutaa tuskasta, tahi
+vääntelehti hän kaiken yötä unta saamatta, tunnonvaivoissa. Hän
+rakasti niin kovin äitiä! Minkätähden täytyi hänen tuottaa hänelle
+kärsimystä?... Oi, äiti ei ollut oleva ainoa, jolle hän sitä
+tuottaisi... sen näki Christophe selvästi... Miksi oli kohtalo luonut
+häneen halun ja voiman sellaiseen elämäntehtävään, jonka täytyi tuottaa
+tuskaa niille, jotka häntä rakastivat?
+
+-- Ah, ajatteli Christophe, jos minä olisin vapaa, jos ei tuo julma
+voima, joka vaatii minua olemaan se, mikä olen, pakottaisi minua
+itseään tottelemaan, tai ellen tottele, kuolemaan häpeästä ja itseäni
+inhoten, kuinka minä silloin tekisin teidät onnellisiksi, kaikki ne,
+joita rakastan! Antakaa minun ensin elää, toimia, kamppailla, kärsiä;
+ja sitten minä tulen teidän luoksenne takaisin, entistä alttiimpana.
+Oi, en tahtoisi muuta kuin rakastaa, rakastaa, rakastaa!...
+
+Christophella ei olisi ollut voimaa kestää ylen onnettoman Louisan
+ainaisia moitteita, jos ne moitteet olisivat vain jaksaneet pysyä
+vaiti. Mutta Louisa oli heikko ja hiukan löyhä suustaan, eikä
+voinut pitää sisällään tukahuttavaa tuskaansa. Hän puhui asiasta
+naapureille. Hän puhui siitä kahdelle toiselle pojalleen. Veljet
+eivät voineet jättää käyttämättä hyväkseen tilaisuutta, kun saivat
+kerrankin hiukan oikaista Christophea. Ei varsinkaan Rudolf, joka
+kadehti yhä vanhempaa veljeään, vaikkei hänellä nykyään liioin ollut
+siihen syytä. Niin, Rudolf, jota pieninkin ylistys, mitä hän kuuli
+Christophesta, katkeroitti ja joka pelkäsi, joskaan hän ei uskaltanut
+sitä alhaista ajatusta tunnustaa, Christophen tulevaa menestystä,
+-- (sillä hän oli tarpeeksi älykäs nähdäkseen veljensä voiman ja
+aavistaakseen, että ehkäpä muutkin ihmiset sen vielä tuntisivat),
+-- Rudolf oli nyt oikein onnellinen, kun sai nujertaa Christophea
+arvollaan. Hän ei ollut koskaan välittänyt paljoa äidistään, vaikka
+tiesi hänen tukalan asemansa; hän oli kyllä hyvissä varoissa
+auttaakseen Louisaa, mutta jättikin sen asian yksinomaan Christophen
+huoleksi. Kun hän nyt kuuli Christophen suunnitelmasta, niin näytti
+hän heti koko sydämensä odottamattoman hellyyden. Hän vihastui,
+että Christophe tohti aikoakin hyljätä äitinsä, ja nimitti moista
+tekoa luonnottomaksi itsekkyydeksi. Hän ei kursaillut mennä sanomaan
+sitä suoraan itselleen Christophellekin. Hän läksytteli Christophea
+juhlallisesti ja vakavasti, kuin lasta, jonka pitäisi saada vitsaa;
+hän muistutti kopeannäköisenä Christophelle hänen velvollisuuksistaan
+äitiä kohtaan, ja puhui kaikista uhrauksista, mitä äiti oli hänen
+tähtensä tehnyt. Christophe oli haljeta raivosta. Hän lennätti Rudolfin
+ulos ovesta, potkaisten häntä takalistoon, ja sanoi häntä veijariksi
+ja ulkokullatuksi koiraksi. Rudolf kosti hänelle, ärsyttämällä
+äitiä häntä vastaan. Hänen yllytyksestään alkoikin Louisa uskotella
+itselleen, että Christophe käyttäytyi tässä asiassa huonon pojan
+tavalla. Hän kuuli itselleen väitettävän, ettei Christophella ollut
+oikeutta lähteä, ja niitä sanoja hän mielellään uskoi. Sen sijaan,
+että olisi turvautunut kyyneliinsä, jotka olivat hänen vahvin aseensa,
+moitti hän Christophea katkerasti ja väärämielisesti; ja se kiihoitti
+Christophen vastarintaan. He puhuivat nyt toisilleen monta kiusallista
+sanaa; ja tulos oli, että Christophe, joka tähän asti oli vielä
+epäröinyt, ryhtyi nyt todentotta jouduttamaan matkaansa. Hän tiesi,
+että armeliaat naapurit surkuttelivat hänen äitiään, ja että korttelin
+yleinen mielipide esitti Louisan jonkinlaisena uhrina ja hänet itsensä
+pyövelinä. Christophe puri hammasta, eikä tinkinyt päätöksestään.
+
+Päivät menivät. Christophe ja Louisa tuskin puhuttelivat toisiaan.
+Nauttimatta viimeiseen pisaraan saakka niistä hetkistä, mitä he vielä
+saivat viettää yhdessä, hukkasivat nuo toisiaan rakastavat ihmiset
+nyt vähää kallista aikaansa -- niinkuin usein käy -- hedelmättömään
+jöröyteen, joka hävittää monet hellät tunteenilmaukset. He eivät
+tavanneet toisiaan muulloin kuin ruokapöydässä; siinä he istuivat
+vastatusten, mutta eivät puhuneet keskenään, koettivat syödä jonkin
+palan, ei juuri syödäkseen, vaan näyttääkseen muka rauhallista
+ryhtiään. Christophe sai tuskin jonkun sanan kurkustaan: mutta
+Louisa ei vastannut hänelle; ja kun hän puolestaan tahtoi puhua,
+niin oli Christophe vaiti. Tällainen asema kävi heille molemmille
+sietämättömäksi; ja kuta kauemmin sitä kesti, sitä vaikeampi oli siitä
+päästä. Pitikö heidän nyt lopulta erota tällä tavalla? Louisa alkoi
+vähitellen huomata, että hän oli tehnyt vääryyttä ja ollut typerä;
+mutta hän kärsi liiaksi jaksaakseen ymmärtää, kuinka hän saattaisi
+voittaa takaisin poikansa sydämen, jonka hän luuli kadottaneensa, ja
+estääkseen hänet miten hyvänsä lähtemästä matkalle, sillä sitä ajatusta
+hän ei itsepintaisuudessaan tahtonut käsittää. Christophe katseli
+salavihkaa äitinsä kalpeita ja itkusta pöhöttyneitä kasvoja, ja häntä
+runteli tunnonvaiva; ja kun hän oli jo päättänyt lähteä, ja tiesi, että
+se oli hänen elämänsä ehto, niin toivoi hän pelkuristi mielessään, että
+hän olisi jo lähtenyt, niin hän olisi välttänyt nämä tuntonsa raatelut.
+
+Lähdön piti tapahtua ylihuomenna. Eräs heidän viimeisiä yhdessäolonsa
+surullisia hetkiä oli päättynyt. Illallisen jälkeen, jota syödessä
+he eivät olleet virkkaneet toisilleen sanaakaan, oli Christophe
+poistunut kamariinsa. Ja siellä hän istui nyt pöydän ääressä, pää
+käden nojassa, voimatta tehdä mitään työtä, ja kidutti itseään. Yö
+kului, oli jo melkein kello yksi. Yhtäkkiä hän kuuli kolauksen, tuoli
+kaatui vierashuoneessa; ovi aukesi ja äiti, paitasillaan ja paljain
+jaloin, heittäytyi hänen kaulaansa nyyhkyttäen. Häntä poltti aivan kuin
+kuume, hän suuteli poikaansa, ja hän valitteli kesken epätoivoisia
+nyyhkytyksiään:
+
+-- Älä lähde! Älä lähde! Minä pyydän, rukoilen sitä! Poika-kultani,
+älä lähde!... Minä kuolen, jos lähdet... Minä en voi, minä en voi sitä
+kestää!...
+
+Tyrmistyneenä ja peljästyneenä Christophe suuteli häntä, hokien:
+
+-- Rakas äiti, rauhoitu, rauhoitu nyt!
+
+Mutta Louisa jatkoi:
+
+-- Minä en jaksa sitä kestää. Minulla ei ole enää ketään muita kuin
+sinä. Jos lähdet, mitä minusta tulee? Minä kuolen, jos lähdet. Minä en
+tahdo kuolla sinusta erilläni. Odota, kunnes minä olen kuollut!...
+
+Nuo sanat raatelivat Christophen sydäntä. Hän ei tiennyt, miten äitiä
+lohduttaa. Sillä mitkä perustelut pystyivät tuollaiseen hillittömään
+rakkauteen ja tuskaan! Christophe veti äidin syliinsä ja koetti häntä
+rauhoittaa suuteloin ja hellin sanoin. Vanhus vaikeni vähitellen ja
+itki hiljaa. Kun hän oli hiukan tyyntynyt, sanoi Christophe hänelle:
+
+-- Mene nukkumaan, sinä vilustut.
+
+Äiti sanoi yhä:
+
+-- Älä lähde!
+
+Christophe vastasi, aivan hiljaa:
+
+-- Minä en lähde.
+
+Louisa säpsähti, ja otti häntä kädestä:
+
+-- Onko se totta? kysyi hän. Ihanko totta?
+
+Christophe käänsi kasvonsa poispäin, lohduttomana:
+
+-- Huomenna, virkkoi hän, huomenna sanon sen sinulle... Jätä nyt minut,
+minä rukoilen!...
+
+Louisa nousi sävyisästi ja meni kamariinsa.
+
+Seuraavana aamuna hän häpesi tätä epätoivon puuskaa, joka oli noussut
+hänen päähänsä keskellä yötä; ja hän kauhisteli, mitä hänen poikansa
+nyt sanoisi; hän odotti Christophea, istuen kamarinsa nurkassa; hän oli
+ottanut käsille neulomuksen; mutta sormet herposivat sitä pitelemästä,
+hän antoi sen pudota maahan. Christophe tuli sisään. He toivottivat
+toisilleen hyvää huomenta, katsomatta toisiaan kasvoihin. Christophe
+oli synkkä, hän meni ikkunan ääreen seisomaan, selin äitiinsä, eikä
+puhunut. Hän kävi ankaraa sisäistä taistelua; hän tiesi hyvin jo
+ennakolta tuloksen, ja hän koetti lykätä sitä tuonnemmaksi. Louisa ei
+tohtinut virkkaa hänelle mitään, hän pelkäsi vaatia tuota vastausta,
+jota hän kauhulla odotti. Hän pakotti itsensä ottamaan neulomuksensa
+käsiinsä; mutta hän ei nähnyt eteensä, kutoi, ja silmukat menivät
+sekaisin. Ulkona satoi. Pitkän äänettömyyden jälkeen Christophe tuli
+hänen viereensä. Louisa ei liikahtanut; mutta hänen sydämensä, sykki
+kovasti. Christophe katsoi häneen, hievahtamatta paikaltaan; sitten
+hän yhtäkkiä heittäytyi polvilleen, kätki kasvonsa äidin helmaan, ja
+virkkamatta sanaakaan hän itki. Silloin huomasi äiti, että Christophe
+jäisi, ja hänen sydämensä pääsi aivankuin kuolemankauhusta; -- mutta
+sitten tuli hänelle heti tunnonvaiva: sillä hän tunsi, miten paljon
+hänen poikansa uhrasi hänen tähtensä; ja hän alkoi itse kärsiä kaikkea
+samaa, mitä Christophe kärsi silloin, kun hän aikoi uhrata äitinsä.
+Hän kumartui Christophen puoleen ja suuteli monesti hänen tukkaansa ja
+otsaansa. He itkivät yhdessä hiljaa tuskiaan. Viimein Christophe nosti
+päätänsä; ja Louisa otti hänen päänsä kättensä väliin ja katsoi häntä
+suoraan silmiin. Hän olisi tahtonut Christophelle sanoa:
+
+-- Lähde!
+
+Mutta hän ei voinut.
+
+Olisi tahtonut sanoa hänelle:
+
+-- Minä olen onnellinen jäädessänikin. Hän ei voinut sitä tehdä.
+
+Asia oli mahdoton selvittää; kumpikaan heistä ei voinut sitä muuttaa.
+Louisa huokasi tuskallisessa rakkaudessaan.
+
+-- Oi, jos ihmiset syntyisivät yhdessä saadakseen kuolla yhdessä!
+
+Se yksinkertainen tunnustus liikutti ja järkytti Christophea; hän
+pyyhki kyyneleensä, ja sanoi, koettaen hymyillä:
+
+-- Me kuolemme yhdessä.
+
+Louisa ei oikein uskonut:
+
+-- Onko se varma? Etkö sinä lähde?
+
+Christophe nousi ylös:
+
+-- Se on sanottu. Ei puhuta siitä enää. Tarpeetonta siihen palata.
+
+Christophe piti sanansa; hän ei lähdöstään enää puhunut. Mutta se ei
+ollut hänen syynsä, ettei hän voinut sitä olla ajattelematta. Hän jäi
+kotiin; mutta hän sai maksaa kalliisti tämän uhrinsa äidin hyväksi,
+surulla ja synkkämielisyydellä. Ja Louisa oli niin kömpelö, -- mikä
+oli sitäkin järjettömämpää, kun hän itse tiesi olevansa typerä, mutta
+teki kuitenkin ehdoin tahdoin sellaista, jota hänen ei olisi pitänyt
+tehdä, -- Louisa oli sellainen, että vaikka hän tunsi varsin hyvin
+syyn Christophen suruun, vaati hän häntä puhumaan, mitä hän muka
+suri. Hän kiusasi Christophea hellyydenosoituksillaan, ainaisella
+levottomuudellaan, saarnaamalla järkeä; se muistutti Christophelle
+alinomaa, miten erilaisia he olivat, -- ja juuri senhän Christophe
+tahtoi nyt unohtaa. Kuinka monesti hän olisi halunnut avata äidille
+luottavan sydämensä! Mutta kun hänen piti puhua, kohosi heidän
+välilleen Kiinan muuri; ja Christophe kätki jälleen salaisuutensa
+sisäänsä. Louisa aavisti hänen mielialansa; mutta hän ei uskaltanut
+antaa hänen purkaa tunteitaan, tai hän ei osannut sitä tehdä. Kun hän
+koetti, niin hän vain painoi yhä syvemmälle nuo salaisuudet, jotka
+rasittivat Christophea niin, että hän olisi välttämättä tahtonut ne
+ilmaista.
+
+Tuhannet pikkuseikat, eräät Louisan viattomat pahat tottumukset
+ärsyttivät sitäpaitsi Christophea ja eroittivat häntä äidistä. Kunnon
+vanhus oli hiukan laverteleva. Hänellä oli tarve jutella naapureista,
+tai jutella helliä imettäjänasioita, -- tuollaisia, jotka välttämättä
+pyrkivät muistuttelemaan mieleemme ensimäisten elämänvuosiemme
+joutavuuksia, kaikkia sellaisia seikkoja, jotka koskevat kehtoamme.
+Ihmisen on ollut niin vaikea siitä tilasta päästä, kasvaa mieheksi!
+Ja nyt tulee moinen Julian imettäjä ja levittelee aina eteemme
+likaisia kapalovöitä, keskolaisia ajatuksia, koko tuota onnetonta ja
+kohtalokasta aikaa, jolloin syntyvä sielu kamppailee halpaa materiaa ja
+tukehuttavan ahdasta piiriänsä vastaan!
+
+Keskellä kaikkea tätä tuli Louisalle liikuttavan rajuja
+hellyydenpuuskia, -- aivan kuin pientä lasta kohtaan --; sellainen osui
+Christophea suoraan sydämeen, ja hän heittäytyi sen hellyyden valtaan
+-- aivan kuin pikku lapsi.
+
+Pahinta oli elää yhdessä aamusta iltaan, kuten he tekivät, aina kahden
+kesken, erillään kaikista muista ihmisistä. Kun kaksi kärsii voimatta
+lievittää toistensa tuskia, on vaarallista tulla katkeraksi: kumpikin
+ryhtyy lopuksi syyttämään toista siitä, mitä itse kärsii; ja kumpikin
+alkaa sitä luuloaan uskoa. Parempi on olla yksin: kärsimyksessä on
+ihminen yksin.
+
+Jokainen päivä oli heille yhtä samaa kidutusta. -- He eivät olisi
+siitä koskaan päässeet, ellei olisi sattunut, niinkuin usein käy,
+eräs tapahtuma, joka, näköjään onnettomalla tavalla -- pohjaltaan
+onnellisella -- lopetti heidän julman epäröimisensä, josta he itse
+turhaan koettivat vapautua.
+
+
+
+
+Oli lokakuinen sunnuntai. Kello neljä iltapuolta. Säteilevän kirkas
+ilma. Christophe oli istunut koko päivän kotona huoneessaan,
+tutkistellen itseään, hautoen alakuloisuuttaan.
+
+Lopulta hän ei sitä enää sietänyt, hänelle tuli vimmattu halu päästä
+ulos, kävellä, purkaa voimaansa, väsyttää itseään ponnistuksilla, että
+olisi saanut nuo ajatuksensa pois.
+
+Hän oli ollut eilisestä äitinsä kanssa kylmissä väleissä. Nyt hän oli
+vähällä lähteä sanomatta Louisalle hyvästejä. Mutta porraskäytävässä
+hän ajatteli, miten suruinen äiti olisi siitä kaiken iltaa, jäädessään
+yksin kotiin. Christophe meni sisään, sen tekosyyn varjolla, että hän
+oli muka unohtanut jotain huoneeseensa. Äidin kamarin ovi oli raollaan.
+Christophe pisti päänsä sisään ovesta; hän näki äitinsä, ainoastaan
+muutaman sekunnin... (Mikä sija noilla sekunneilla tulikaan sitten
+olemaan koko hänen elämässään!)...
+
+Louisa oli juuri tullut kotiin messusta. Hän istui mielipaikallaan,
+ikkunan kulmauksessa. Vastapäätä olevan talon seinä, likaisen
+valkea ja halkeillut, tukki näköalan; mutta siitä syvennyksestä,
+jossa Louisa istui, saattoi nähdä oikealta puolelta, naapuritalojen
+pihain ylitse, pienen nenäliinan laajuisen nurmikaistan. Ikkunan
+pielessä kiipeili päivänkierto ruukustaan rihmoja pitkin ja levitti
+noilla ilmatikapuillaan hienoja verkkojaan, joita auringonsäteet
+kultasivat. Louisa istui matalalla tuolilla, selkä koukussa, suuri
+raamattu helmassa; mutta sitä hän ei lukenut. Kämmenensä hän oli
+laskenut kirjalle, nuo kädet, joissa suonet olivat paisuneet, kynnet
+työntekijän, nelikulmaiset ja hiukan kuperat; -- hän katseli hellin
+silmin pikku kukkaansa, ja kapeaa taivaan kaistaa, joka näkyi ikkunasta
+kukan lehtien läpi. Kullan-vihreisiin lehtiin sattuva auringonsäde
+valaisi hänen väsyneitä kasvojaan, jotka olivat hiukan kesakkoiset,
+hänen hienoa, vaaleaa, ei varsin sakeaa tukkaansa, ja suuta, joka oli
+puoliavoimia ja hymyili. Hän nautti tästä levosta, se oli hänen parhain
+hetkisensä koko viikossa. Hän käytti sen vaipuakseen tuohon sureville
+olennoille suloiseen tilaan, jolloin ihminen ei ajattele mitään, vaan
+on ikäänkuin horteeseen rauennut, ja jolloin ainoastaan sydän puhuu,
+unelmiinsa uupuneena.
+
+-- Äiti, sanoi Christophe, minun mieleni tekee ulos. Minä lähden
+kävelemään Buiriin päin; tulen kotiin melkoisen myöhään.
+
+Melkeinpä torkahteleva Louisa vavahti hiukan. Sitten käänsi hän
+päätänsä Christopheen, ja katsoi häneen, rauhallisilla, hyvillä
+silmillään.
+
+-- Mene, rakkaani, sanoi hän: sinä olet oikeassa: käytä hyväksesi
+kaunista ilmaa.
+
+Louisa hymyili Christophelle, Christophe hänelle. He katsoivat tuokion
+toisiaan; sitten he toivottivat toisilleen hellästi ja lyhyesti hyvää
+yötä, silmillään ja päätä nyökäten.
+
+Christophe sulki hiljaa oven. Louisa vaipui jälleen unelmiinsa, joihin
+pojan hymy loi nyt valoisaa heijastustaan, niinkuin auringonsäde tuossa
+kukkasen kalpeille lehdille.
+
+Niin erosi Christophe hänestä -- koko iäkseen.
+
+
+
+
+Lokakuun ilta. Päivänpaiste on lämmin ja kalpea. Maaseutu vaipuu
+riutuvaan lepoon. Kyläkirkkojen kellot kalahtelevat verkalleen luonnon
+hiljaisuudessa. Keskeltä kynnöksiä kohoaa hitaasti sauhupatsaita. Ohut
+utu häilyy kaukana. Valkeat usvat, jotka hiipivät pitkin kostean maan
+pintaa, odottavat yötä ylemmäksi noustakseen... Metsästyskoira, kuono
+maassa, juoksee pieniä piirejä tehden valkojuurikaspelloilla. Harmaalla
+taivaalla lentelee suuria korppilaumoja.
+
+Christophe kulki unelmissaan ja varmaa määrää ajattelematta kuitenkin
+vaistomaisesti tiettyä paikkaa kohti. Jo muutamia viikkoja olivat
+hänen kävelynsä kaupungin ympäristössä vieneet hänet aina, tahtoi
+hän tai ei, muuatta kylää kohti, jossa hän oli varma näkevänsä erään
+kauniin tytön. Tuo tyttö se häntä sinne viehätti; se tunne ei ollut
+muuta kuin ulkonaista viehätystä, mutta sangen kiivasta ja hieman
+epäselvää. Christophe ei koskaan voinut olla rakastamatta jotakuta;
+hänen sydämensä oli harvoin tyhjä: aina oli siinä jokin kaunis olento
+jumalana alttarilla. Tavallisesti oli hänestä yhdentekevää, tiesikö
+epäjumala, että hän sitä rakasti: hänen tarvitsi vain rakastaa; tuli ei
+saanut koskaan sammua, ettei pimeys olisi tullut hänen sydämeensä.
+
+Tuon uuden lemmen esine oli tällä kertaa muuan talonpoikaistyttö,
+jonka hän oli kohdannut, kuten Eliasar muinoin Rebekan, kaivolla;
+mutta tämä Rebekka ei ollut tarjonnut vettä hänen juodakseen, vaan
+oli heittänyt sitä hänelle vasten naamaa. Tyttö oli ollut pesemässä
+pyykkiä joen rannalla, vuoren painanteessa, kahden raidan välissä,
+joiden maasta kohoavat juuret muodostivat hänen ympärilleen ikäänkuin
+linnunpesän; hän ahersi voimakkaasti, eikä hänen kielensä ollut
+laiskempi kuin hänen käsivartensakaan: hän jutteli ja nauraa hälisi
+kilpaa toisten kyläntyttöjen kanssa, jotka pesivät puron toisella
+puolella, vastapäätä häntä. Christophe oli heittäytynyt ruohikkoon,
+muutaman askelen päähän, ja nojaten poskeaan käteensä hän katseli
+tyttöjä. Siitä eivät tytöt olleet millänsäkään: he lorusivat kuin
+ennenkin, jotkut sangen rehevästi höystettyyn tyyliin. Christophe
+tuskin kuunteli heidän sanojaan: hän erotti ainoastaan heidän
+nauravat äänensä ja karttujen paukkeen, kauempaa laitumelta lehmäin
+ammuntaa; ja niin hän uneksi, tähystellen koko ajan tuota kaunista
+pyykinpesijäänsä. Nuorten, hilpeäin kasvojen näkeminen antoi hänelle
+iloa koko päiväksi. -- Piankin huomasivat muut tytöt, ketä hän
+niin piti silmällä; he vihjailivat kurillaan asiasta keskenään; ja
+Christophen valittu teki hänestä aivan yhtä purevia huomautuksia kuin
+muutkin. Kun Christophe ei liikahtanut, oikaisihe tyttö, otti kasan
+pestyjä, jo väännettyjä vaatteita, ja alkoi levitellä niitä pensaihin
+kuivamaan, tullen lähemmäksi Christophea ja päästen sen tekosyyn
+nojalla katselemaan häntä. Mennessään Christophen lähitse lätkäytti
+hän ikäänkuin vahingossa häntä märillä vaatteilla ja katsoi häneen
+kursailematta ja nauraen. Tyttö oli laiha ja lujatekoinen, leuka
+vahva, hiukan ämmänleuka, nenä lyhyt, kulmakarvat kauniinkaarevat,
+silmät tummansiniset, rohkeasti sädehtivät ja kovat; huulet paksut,
+suu kaunis, hiukan ulkoneva, aivan kuin kreikkalaisen naamion, vaaleat
+hiukset kierretyt nutturalle niskaan; ja hipiä päivettynyt. Hän
+piti päänsä pystyssä, laski sutkauksen joka sanalla ja käveli kuin
+mies, heilutellen ruskettuneita käsiään. Nyt levitteli hän pyykkiään
+kuivamaan, ja katsoi Christopheen rohkaisevin ja uhittelevin silmin, --
+odottaen, että tämä puhuisi. Christophe tarkasteli myöskin häntä, mutta
+hänen ei laisinkaan tehnyt mieli tyttöä puhutella. Viimein purskahti
+tyttö nauramaan hänelle päin silmiä ja kääntyi takaisin ystävättäriensä
+puoleen. Christophe jäi loikomaan paikalleen iltahämärään saakka,
+kunnes näki tytön lähtevän pois, vaatekori selässä, paljaat käsivarret
+ristissä rinnoilla, hartiat kumarassa, yhä jutellen ja nauraen.
+
+Hän näki pari päivää senjälkeen saman tytön kaupungin kauppatorilla,
+keskellä porkkana-, tomaatti-, kurkku- ja kaalisvuorta. Christophe
+kuljeskeli siellä katselemassa kauppiaita, jotka seisoivat
+koriensa ääressä, rivissä niinkuin kaupattavat orjat. Poliisi
+kulki heidän editseen ja pysähtyi kunkin luokse rahapussineen ja
+vastalippu-kääröineen, saaden kultakin lantin ja antaen poletin.
+Kahvinmyyjätär kulki pitkin tuota riviä, kantaen vasua, joka oli
+täynnä pieniä kahvipannuja. Muuan vanha nunna, rattoisa ja pyylevä,
+teki torikierrostaan, kainalossa kaksi isoa koria, kerjäillen yhtään
+nöyristelemättä vihanneksia ja puhellen hyvästä Jumalasta. Huudot
+kaikuivat; vanhain vaakain vihreiksi maalatut kupit kalisivat ja
+kilistivät ketjujaan; suuret koirat, jotka oli valjastettu pienten
+rattaiden alle, haukkuivat iloissaan ja ylpeinä tärkeästä tehtävästään.
+Keskellä kuhinaa Christophe huomasi Rebekkansa. -- Tytön oikea
+nimi oli Lorchen (Eleonora). -- Vaalean tukkansa päälle oli tyttö
+pistänyt kaalinlehden, vihreän- ja valkean-kirjavan; se oli hänen
+päässään kuin mikäkin kirjauksilla kaunistettu ja pykäläreunainen
+kypäri. Hän istui korin kannella, myytäväin tavarainsa edessä:
+kullan-kiiltävien sipulien, ruusunpunaisten rediisien, viheriäin
+herneiden ja hohtavanpunaisten omenain; ja hän syödä rauskutti omenia,
+yhden toisensa jälkeen, välittämättä niitä liioin kaupitella. Siihen
+syöntiin hän ei näyttänyt kyllästyvän. Silloin tällöin hän pyyhki
+leukaansa ja kaulaansa esiliinalla, kohotti käsivarrellaan tukkaansa,
+hieroi kaulaansa olkapäähän, tai nenäänsä kädensyrjällä. Tai hän istui
+kädet sylissä ja solutteli ajan kuluksi herneitä kädestä toiseen.
+Hän katseli ympärilleen, oikealle ja vasemmalle, joutilaan ja velton
+näköisenä. Mutta häneltä ei jäänyt huomaamatta mitään, mitä ympärillä
+sattui, ja hän sieppasi heti kaikki katseet, jotka olivat hänelle
+tarkoitetut, vaikkei muka ollut niistä tietävinään. Hän näki kyllä
+Christophen. Pakinoidessaan ostajien kanssa oli hänellä tapana rypistää
+kulmakarvojaan ja vilkaista kulmiensa alitse ja ostajien pään ohi
+ihailijaansa. Hän oli silloin arvokas ja vakava kuin pappi; mutta
+mielessään hän naureskeli Christophelle. Christophe ansaitsikin sen:
+hän seisoi koko ajan siinä samalla paikalla, muutaman askelen päässä
+hänestä, hotkien Lorchenia silmillään; ja sitten hän meni hänelle
+mitään virkkamatta matkaansa. Hänen ei ollenkaan tehnyt mieli tyttöä
+puhutella.
+
+Christophe tuli monta kertaa maleksimaan torille tai sen kylän
+teille, jossa tyttö asui. Jos Lorchen sattui kotinsa pihalle,
+seisattui Christophe häntä katselemaan. Christophe ei myöntänyt
+itselleen tulleensa sinne tuon tytön tähden; ja tosiaankin: hän oli
+tullut melkeinpä sitä asiaa ajattelematta. Kun hän oli syventynyt
+sommittelemaan jotain teosta, oli hän aina hiukan kuin unissakulkija:
+kun hänen tietoinen sielunsa noudatti hänen musikaalisia ajatuksiaan,
+oli muu osa hänen olemustaan toisen ja tiedottoman sielun hallussa,
+joka odotti vain hänen jokaista hajamielistä hetkeään livistääkseen
+karkuun. Hänen päätään usein aivan huumasi musikaalisten ajatusten
+surina, juuri siinäkin, kun hän seisoi Lorchenin edessä ja unelmoi,
+katsellen samalla tyttöön. Hän ei olisi saattanut sanoa häntä
+rakastavansa, hän ei sellaista edes uneksinutkaan; mutta hänelle tuotti
+mielihyvää nähdä häntä: muuta se ei ollut. Hän ei ajatellutkaan, mitkä
+halut veivät häntä tytön lähettyville.
+
+Moinen alinomainen kiertely sai juorut liikkeelle. Kylässä laskettiin
+siitä pilaa, ja tiedettiin lopulta, kuka Christophe oli. Mutta rauhassa
+hän sai olla; sillä hänestä ei ollut vaaraa. Suoraan sanoen hän näytti
+aivan tolkuttomalta: hänestä ei oltu millänsäkään.
+
+
+
+
+Oli kyläjuhlat. Pikku pojat paukuttivat palavia hiiliä kahden kiven
+välissä ja huusivat: "Eläköön keisari". ("Kaiser lebe! Hoch!") Lehmä
+ammui läävässä, miehet naukkivat ja lauloivat kapakassa. Leijat
+lensivät pelloilla ilmassa, pyrstötähden-häntineen; kanat raaputtivat
+innoissaan kultatunkiota: tuuli pörhisteli niiden höyheniä kuin
+vanhan akan helmoja. Punertava sika kellotti mukavasti kyljellään
+auringonpaisteessa.
+
+Christophe kuljeksi "Kolmen kuninkaan" ravintolaa kohti, jonka katolla
+liehui pieni lippu. Talon oven päälle oli ripustettu köynnökseksi
+sipulirihmoja, ja ikkunat oli kaunistettu punaisilla ja keltaisilla
+krassinkukilla. Hän meni kapakkasaliin, joka oli täynnä tupakansavua;
+seinillä loisti koreita kellastuneita kuvia, kunniapaikalla
+värillinen Keisari-kuningas, tammenlehdillä seppelöitynä. Tanssi
+pyöri parhaillaan. Christophe oli varma, että hänen kaunis tyttönsä
+oli siellä. Ja tosiaan, hän näki hänet ensimäiseksi. Christophe
+asettui sellaiseen salin kolkkaan, että hän saattoi rauhassa katsella
+tanssivain liikkeitä. Mutta vaikka hän koettikin vetäytyä kätköön,
+huomasi Lorchen kyllä hänet sieltä nurkasta. Lentäen valssista
+toiseen hän loi Christopheen parinsa olan yli vilkkaita silmäyksiä,
+nähdäkseen, katseliko Christophe yhä häntä; ja häntä huvitti kiihoittaa
+Christophea: hän kiemaili kylänpojille, kaunismuotoinen suu nauraessa
+levällään. Hän puhui ääneensä, ja lorusi aivan samaan tapaan kuin
+nuoret herrastytötkin, jotka pitävät tarpeellisena nauraa, kun heitä
+katsellaan, touhuta, näyttää tyhmyyttään, sen sijaan, että kätkisivät
+sen itseensä. -- Eivätkä he siinä suhteessa olekaan varsin tyhmiä,
+sillä hehän tietävät, ettei heitä kuunnellakaan, vaan katsellaan. --
+Christophe istui kyynärpäin pöydän nojassa ja leuka nyrkkien varassa,
+ja seurasi tytön temppuja säkenöivin ja vimmastunein silmin: hänen
+järkensä oli kyllin vapaa, niin että hän huomasi tytön kujeet, mutta
+ei niin vapaa, ettei hän olisi antanut niiden itseään kiehtoa; ja nyt
+hän vuoroin ärähteli kiukusta sille, että hän meni satimeen, ja vuoroin
+vain nauroi partaansa ja kohautti olkapäitään.
+
+Eräs toinenkin henkilö katseli Christophea: hän oli Lorchenin isä.
+Pieni, vanttera, kaljupäinen ukko, -- iso pää, lyhyt nenä, -- päälaki
+päivän rusketuttama; tukka, joka oli ollut vaaleaa, kiersi tiheinä ja
+pieninä kiharoina tuota kaljua paikkaa kuin milläkin Dürerin Pyhällä
+Johanneksella; kylmistä kasvoista oli parta tarkoin ajeltu. Hän jutteli
+tuolla, pitkävartinen piippu suupielissä, hitaasti toisten talonpoikien
+kanssa, seuraten syrjäsilmällä koko ajan Christophen naaman eleitä;
+ja mielessään hän niille ilkkui. Nyt hän ryiskeli, ilvehtivä tuike
+välkähti hänen pienissä, harmaissa silmissään, ja hän tuli istumaan
+Christophen viereen pöydän ääreen. Christophe rypisti kasvojaan ja
+kääntyi tyytymättömänä häneen päin. Hän näki vanhuksen ovelat silmät;
+ottamatta pois piippua suustaan mies alkoi puhella hänelle, varsin
+tuttavallisesti; Christophe tunsi hänet: hän tiesi, että ukko oli
+vanha kettu; mutta heikkous hänen tytärtään kohtaan teki Christophen
+armeliaaksi isällekin, ja hänestä oli omituisen hauskaakin seurustella
+nyt hänen kanssaan. Tuo vanha veitikka huomasikin sen kohta; puhuttuaan
+sateista ja poudasta ja sutkautettuaan jotain noista kauniista
+tytöistä tuolla, ja ettei Christophe tanssinut, arveli hän lopuksi,
+että Christophe oli oikeassa, kun ei viitsinyt joutavaa vaivaa nähdä,
+sillä parempi oli tässä pöydän luona könöttää haarikkansa ääressä; ja
+kursailematta tarjousi hän tyhjentämään yhden seidelin. Hörppiessään
+jutteli ukko yhä verkalleen, niinkuin äskenkin. Hän puheli pienistä
+afääreistään, toimeentulon vaikeudesta näinä pahoina aikoina, kaiken
+kalleudesta. Christophe ei kuunnellut häntä yhtään, ja vastasi silloin
+tällöin ainoastaan murahduksella; ne asiat eivät häntä liikuttaneet:
+hän katseli Lorchenia. Syntyi tuon tuostakin hiljaisuus, isäntä odotti
+puhetta; ei tullut vastausta: ja hän jatkoi sitten yhä itse. Christophe
+ihmetteli, mistähän hyvästä tuo ukko tuli hänen seuraansa ja uskoi
+hänelle asioitaan. Mutta lopuksi hän sai sen tietää. Valiteltuaan
+niitä ja näitä siirtyi ukko nyt uuteen lukuun: hän kehui erinomaisia
+maantuotteitaan, vihanneksiaan, siipikarjaansa, kananmuniaan, maitoaan.
+Ja yhtäkkiä hän kysyi, eikö Christophe hankkisi hänelle ostajia
+herttuallisesta linnasta. Christophe käännähti jyrkästi:
+
+-- Mistä hiidestä isäntä tiesi?... Hän siis tunsi hänet?
+
+-- Kyllähän, vastasi ukko; kaikki tiedetään...
+
+Hän ei lisännyt:
+
+-- ... kun ottaa vaivakseen vähän itse nuuskia.
+
+Mutta Christophe lisäsi sen hänen puolestaan. Ilkeäksi ilokseen hän
+läksytti ukkoa, että vaikka "kaikki tiedettiin", niin ei varmaankaan
+tiedetty, että hän oli sotkenut hyvät välinsä tuon pikku hovin
+kanssa, ja että jos hän milloin olisikin voinut kerskua omaavansa
+luottamusta linnan ruoka-aittain ja keittiön puolella, -- (eikä hän
+pitänyt sitäkään seikkaa varsin varmana), -- niin oli se luotto nyt
+ollutta ja mennyttä. Ukko rypisti tuskin huomattavasti suutaan. Mutta
+kuitenkaan hän ei menettänyt vielä toivoansa; ja hetken perästä hän
+kysyi Christophelta, eikö tämä voinut suositella häntä herrasperheille.
+Ja hän mainitsi todellakin nimeltä kaikki ne perheet, joissa
+Christophe ennen oli käynyt: sillä isäntä oli ottanut kauppatorilla
+niistä tarkan selon; ja siitä voi olla varma, ettei hän unohtanut
+ainoaakaan pikkuasiaa, josta saattoi olla hänelle etua. Christophe
+olisi vimmastunut moisesta nuuskimisesta, ellei häntä olisi nyt
+sydämellisesti naurattanut, kun hän ajatteli, että ukko sai kaikesta
+oveluudestaan huolimatta pitkän nenän (luottaessaan täydellisesti
+noihin toivomiinsa Christophen suosituksiin, jotka olisivat paremminkin
+vieneet häneltä ostajat kuin pystyneet hankkimaan hänelle uusia).
+Christophe antoi siis isännän punoa aivan hukkaan pieniä kömpelöitä
+oveluuksiaan; eikä hän vastannut ukolle muuta kuin "kyllä" tai "ei".
+Mutta ukko ei hellittänyt; ja viimein takertui hän paremman puutteessa
+itseensä Christopheen ja Louisaan, säästäen heidät hätävaraksi, ja
+koetti tyrkyttämällä tyrkyttää heille maitoaan, voitaan ja kermaansa.
+Hän väitti, että koska Christophe oli "musikisti", niin mikä oli
+sen parempaa hänelle kuin nielaista joka aamu ja ilta raaka muna:
+ja hän vannoskeli hommaavansa ne hänelle aivan lämpimältään kanan
+hännästä. Se, että ukko luuli häntä laulajaksi, purskahutti Christophen
+äänekkääseen nauruun. Talonpoika käytti hyväkseen hänen iloisuuttaan
+tilaamalla uuden putelin pöytään. Sitten lypsi hän Christophelta
+kaikki edut, mitä tällä hetkellä sai hänestä irti, ja meni maksamatta
+matkaansa.
+
+Oli tullut jo yö. Tanssi oli yhä vilkastunut. Lorchen ei enää huomannut
+Christophea: hänellä oli kylliksi urakkaa koettaessaan saada erään
+kylän hulivilin päätä pyörälle, rikkaan talon pojan, josta kaikki tytöt
+keskenään riitelivät. Christophea huvitti katsella tuota ottelua:
+nuo neitoset hymyilivät toisilleen, ja olisivat raapineet mielellään
+silmät toistensa päästä. Christophe, jota ei kateus kalvanut, unohti
+oman asiansa ja toivoi sydämestään, että Lorchen voittaisi kiistassa.
+Mutta kun Lorchen sitten sai tuon pojan itseään tanssittamaan, tunsi
+Christophe mielensä hiukan surulliseksi. Hän moitti siitä itseään;
+hän ei ollut Lorcheniin rakastunut, hän ei tahtonutkaan, että tyttö
+olisi hänestä pitänyt: olihan luonnollista, että Lorchen piti kenestä
+tahtoi. -- Se on selvä. Mutta hän ei ollut kovin iloissaan, kun hänen
+osakseen tuli niin vähän suosiota, hänen, joka sillä hetkellä kaipasi
+niin suuresti sitä antaa ja saada. Täälläkin hän oli yksin niinkuin
+kaupungissa. Kukaan noista talonpojista ei välittänyt hänestä muuta
+kuin kiskoakseen hänestä jotakin hyötyä, ja nauraakseen hänelle
+takanapäin. Christophe huokaisi, katsahti hymyillen Lorcheniin, joka
+nyt oli kymmenen kertaa entistä sievempi, ärsyteltyään kilpasiskonsa
+raivoihin; ja Christophe varustautui jo lähtemään tanssipaikasta. Kello
+oli lähes yhdeksän illalla: hänellä oli hyvinkin kymmenen kilometrin
+matka takaisin kaupunkiin.
+
+Hän nousi jo pöydästä, kun ovi aukesi, ja kapakkaan ryntäsi kymmenkunta
+sotamiestä. Heidän tulonsa mykisti koko tanssipaikan. Ihmiset alkoivat
+supista keskenään, eräät parit lakkasivat yhtäkkiä tanssimasta ja
+loivat tulokkaihin levottomia silmäyksiä. Oven suussa seisoskelevat
+talonpojat käänsivät heihin selkänsä ja olivat muka juttelevinaan
+toistensa kanssa; mutta he antoivat heille hyvin viisaasti kuitenkin
+tilaa, vaikkeivät olleet muka tietävinään siitä kohteliaisuudestaan.
+-- Jo muutaman ajan oli lähiseutu ollut pikku sodassa kaupunkia
+ympäröivien linnoitusten sotilaiden kanssa. Sotilaat olivat läkähtyä
+ikävään, ja he kostivat talonpojille; he pilkkasivat heitä törkeästi
+vasten naamaa, he pitelivät heitä pahoin, ja kohtelivat tyttöjä aivan
+kuin voittosaaliitaan. Edellisellä viikolla olivat jotkut heistä
+menneet humalassa häiritsemään erään naapurikylän juhlaa ja pieksäneet
+siellä melkein hengiltä erään isännän. Christophe oli sattunut
+kuulemaan tästä tapahtumasta ja oli samanlaisessa mielentilassa kuin
+talonpojatkin sotamiehiä kohtaan; nyt hän istuutui jälleen paikalleen
+ja odotti, mitä tapahtuisi.
+
+Sotamiehet eivät välittäneet pahansuovasta sävystä, jolla heidät
+otettiin vastaan, vaan menivät meluten istumaan jo täysiin pöytiin,
+ja tyrkkivät ihmiset niistä pois, päästäkseen itse paikoille: se kävi
+tuossa tuokiossa. Enimmät väistyivät nuristen syrjään. Muuan ukko
+istui erään penkin päässä eikä siirtynyt tarpeeksi: sotilaat nostivat
+penkkiä, ja vanhus putosi takalistolleen permannolle, ja aika nauru
+remahti. Christophe tunsi veren syöksyvän päähänsä; hän kavahti
+suuttuneena ylös; mutta juuri, kun hän oli mennä väliin, näki hän
+vanhuksen jo pyytävän vaivalloisesti permannolta kömpiessään sotilailta
+ylen matelevasti anteeksi, sen sijaan, että olisi heitä moittinut.
+Kaksi sotamiestä tuli Christophen pöytään: hän näki heidän tulevan ja
+puristi kätensä nyrkkiin. Mutta hänen ei tarvinnutkaan vielä puolustaa
+itseään. Miehet olivat jättiläis-kookkaita, suopeita lalluksia, jotka
+seurasivat kuin lampaat paria huimapäätä ja koettelivat heitä matkia.
+Nyt masensi Christophen ylemmyys ja jyrkkä muoto heti heidät; ja kun
+hän sanoi heille kuivasti:
+
+-- Pöytä on käytössä!
+
+niin he pyysivät anteeksi ja vetäytyivät kohta pöydän toiseen päähän,
+etteivät olisi häntä häirinneet. Christophen äänessä oli käskemään
+luodun olennon sävy: sotamiesten luonnollinen orjamaisuus voitti
+heidät. He näkivät hyvin, ettei Christophe ollut talonpoika.
+
+Christophe lauhtui hiukan tästä alistumisesta, ja saattoi nyt seurata
+kylmäverisemmin tapahtumain kulkua. Hän huomasi helposti, että koko
+joukkiota johti muuan aliupseeri, -- pieni, tylysilmäinen buldoggi,
+naama ulkokullatun ja ilkeän lakeijan: hän oli yksi viimesunnuntaisia
+tappelusankareita. Hän asettui Christophen vieruspöytään; oli jo
+juovuksissa, katsoa mullisteli ihmisiin ja nakkeli heille hävyttömiä
+pistoksia, mutta niitä he eivät olleet muka kuulevinaan. Varsinkin
+tanssijoita hän vainosi, kuvaillen heidän ruumiillisia hyviä puoliaan
+ja vikojaan niin julkein sanoin, että hänen toverinsa nauroivat kohti
+kurkkua. Tytöt punastelivat, ja kyyneleet tulivat heille silmiin; pojat
+purivat hammasta ja heidän sisunsa kuohui. Tuo hirtehinen tarkasteli
+salin joka puolen eikä säästänyt ketään: Christophe näki irvistelijän
+kääntävän päätänsä jo häneenkin päin. Hän tarttui seideliinsä, käänsi
+sen alassuin pöydälle, ja oli valmis heittämään sen miehen kalloon
+heti, kun ensimäinen haukkumasana tulisi. Hän ajatteli:
+
+-- Minä olen hullu. Nyt olisi parasta lähteä ulos. Minä voin pistättää
+täällä vatsani puhki; ja jos pääsen sitten livistämään, niin minut
+pannaan vankilaan: se huvi ei maksa vaivaa. Lähdenpä ennenkuin he
+ehtivät minua ärsyttää.
+
+Mutta hänen ylpeytensä kielsi häntä lähtemästä: hän ei tahtonut
+näyttää väistyvänsä moisten joutavien edestä. -- Aliupseerin luihu ja
+raaka katse suuntausi nyt Christopheen. Christophe suoristautui ja
+katsoi häntä vihaisesti, silmästä silmään. Aliupseeri mulkoili häneen
+hetken: hän oli kai huomaavinaan Christophen naamassa jotain hauskaa,
+hän nykäisi kyynärpäällään vierustoveriaan ja osoitti hänelle jo
+pilkallisesti nuorukaista, ja avasi suunsa sättiäkseen. Christophen
+valtasi pikavihaisuus, hän oli aivan heittämäisillään seidelinsä päin
+miestä. -- Sattuma pelasti hänet vielä tälläkin kertaa. Samassa, kun
+juopunut aikoi avata suunsa, töytäsi muuan kömpelö tanssiva pari häneen
+ja pudotti hänen seidelinsä lattialle. Hän käännähti raivoissaan, ja
+tyhjensi nyt tuon parin niskaan oikean tunkion häväistyssanoja. Hänen
+huomionsa oli kääntynyt muualle, hän ei ajatellut enää Christophea.
+Christophe odotti vielä muutaman minutin; kun hän sitten näki, ettei
+vihollinen enää ryhtynyt jatkamaan seurustelua, nousi hän ylös, otti
+hattunsa ja lähti kiirehtimättä ovelle päin. Koko ajan hän katsoi
+siihen penkkiin, jolla aliupseeri istui, osoittaakseen hänelle, ettei
+hän hänen tähtensä lähtenyt. Mutta aliupseeri oli varmaan hänet jo
+unohtanut: kukaan ei häntä huomannut.
+
+Christophe tarttui jo oven ripaan: joku sekunti vielä, ja hän olisi
+ollut ulkona. Mutta oli sallittu, ettei hän niin pääsisi sieltä. Salin
+perukassa nousi samassa kova rähinä. Sotamiehet olivat maisteltuaan
+päättäneet tanssia; ja koska kaikilla tytöillä jo oli tanssittajansa,
+niin sotamiehet ajoivat tanssijat pois, ja nämä alistuivatkin. Mutta
+Lorchen ei suostunut siihen suutaan avaamatta. Turhanpäiten eivät
+hänen silmänsä olleet tuikeat ja leukansa itsepäinen; nepä ne hänessä
+Christophea miellyttivätkin. Hän tanssi parhaillaan oikein sydämen
+halusta, kun tuo aliupseeri, joka oli valinnut hänet uhrikseen, tuli
+riistämään häntä hänen pariltaan. Lorchen polki jalkaa, tyrkkäsi
+sotilasta rintaan, ja sanoi, ettei hän tanssi milloinkaan sellaisen
+kollon kanssa kuin hän. Mies ryntäsi hänen perästään. Hän iski
+nyrkillään ihmisiä, joiden taakse Lorchen koetti vetäytyä; viimein
+tyttö pakeni erään pöydän taakse; ja kun hän siellä sai tuokion olla
+mieheltä turvassa, hengähti hän hetken ja haukkui sitten häntä taas;
+hän näki, ettei vastarinta auttaisi, ja hän oli haljeta kiukusta, ja
+haki nyt kaikki mahdolliset loukkaavat sanat, vertaili aliupseeria
+kaikkiin takapihan elukoihin. Sotilas kurottelihe hänen kimppuunsa
+pöydän yli, hän hymyili häijysti ja nolosti, ja hänen silmänsä
+kiiltelivät vihasta. Yhtäkkiä hän otti vauhtia ja hyppäsi yli pöydän.
+Hän otti Lorchenin kiinni, Lorchen tappeli nyrkeillä ja potkuilla
+vastaan, oikein karjatytön voimalla, niinkuin hän olikin. Sotamies ei
+ollut varsin tukeva jaloiltaan ja oli lentää tytön tuustista nurin.
+Raivoissaan hän työnsi silloin Lorchenin seinää vasten ja löi häntä
+korvalle. Hän ei ennättänyt lyödä uudestaan: joku oli rynnännyt hänen
+niskaansa, heitteli häntä kahden puolen korville ja paiskasi hänet
+keskelle ryypiskelevää joukkoa takalistoon potkaisten. Christophe oli
+rynnännyt hänen kimppuunsa, kaataen pöydät ja ihmiset, hetkeäkään
+harkitsematta. Aliupseeri kääntyi häneen päin, hulluna raivosta, hän
+veti esiin sapelinsa. Ennenkuin hän ehti sitä nostaa, kaatoi Christophe
+hänet maahan ravintolatuolin iskulla. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei
+kukaan katselijoista ennättänyt tulla väliin. Mutta kun sotamies
+keikahti permannolle kuin härkä, nousi kauhea meteli. Toiset sotamiehet
+juoksivat päin Christophea, paljaat sapelit kädessä. Talonpojat
+karkasivat heidän kimppuunsa. Syntyi yleinen temmellys. Seidelit
+lensivät ilmassa, pöydät kaatuivat. Talonpoikien vimma heräsi: heillä
+oli vanhaa velkaa maksettavana. Miehet pyöriskelivät permannolla, ja
+purivat raivoissaan toisiaan. Lorchenin häädetty tanssittaja, vankka
+renki, oli tarttunut erääseen sotamieheen, joka oli häntä äsken
+haukkunut, ja jyskytti hänen päätään kaikin voimin seinään. Lorchen
+oli saanut käteensä paksun ja pitkän kalikan ja huitoi sillä kuin
+silmitön. Muut tytöt pakenivat kirkuen, paitsi paria kolmea, jotka
+yhtyivät sydämenhalusta leikkiin. Yksi heistä, -- lihava, vaaleaverinen
+tallukka, -- näki erään jättiläiskokoisen sotamiehen, -- saman, joka
+oli istuutunut äsken Christophen pöytään -- rusentelevan polvellaan
+kaatuneen vastustajansa rintaa; tyttö juoksi pankon luokse, tuli
+takaisin, kiskaisi julmurin pään taaksepäin ja nakkasi hänen silmiinsä
+kourallisen palavaa tuhkaa. Mies ölisi tuskasta. Tyttö riemuitsi,
+haukkui aseetonta vihollistaan mielensä mukaan, ja talonpojat
+rusikoivat häntä. Viimein lähtivät sotamiehet, joita oli liian vähän,
+ulos salista, jättäen kaksi toveriaan tanssipaikan permannolle.
+Tappelua jatkui sitten kylän kadulla. Sotamiehet hyökkäsivät taloihin,
+karjuivat kuolemanuhkauksia ja tahtoivat ryöstää kaikki. Talonpojat
+ajoivat heitä tadikot kädessä takaa; he asuttivat kiukkuiset koiransa
+vihollisen kimppuun. Kolmas sotamies kaatui, vatsassa hangonpiston
+haava. Toisten täytyi paeta, heitä ajettiin aina kylän ulkopuolelle
+asti; mutta kauempaa, peltojen poikki pakoon juostessaan he huusivat
+menevänsä hakemaan lisää tovereita ja tulevansa kohta takaisin.
+
+Talonpojat olivat päässeet voittajiksi ja palasivat nyt kapakkaan. He
+riemuitsivat; se oli kauan odotettu kosto kärsityistä häväistyksistä.
+He eivät ajatelleet vielä kahakan seurauksia. He haastoivat kaikki
+yhtaikaa ja jokainen kerskui urotöitään. He olivat hyvää pataa
+Christophen kanssa, joka oli hyvillään, että he olivat nyt häntä
+lähestyneet. Lorchen tuli ja otti häntä kädestä, ja seisoi hetken ja
+piteli sitä kovassa kourassaan, kujeillen hänelle vasten kasvoja.
+Christophe ei enää ollut hänestä naurettava.
+
+Sitten pidettiin huolta haavoittuneista. Kylän väelle ei ollut
+tapahtunut muuta kuin että oli lyöty irti muutamia hampaita,
+joiltakuilta oli katkennut kylkiluu, jotkut olivat saaneet kuhmuja
+ja mustelmia; ne vammat eivät olleet vaarallisia. Mutta toisin oli
+sotamiesten laita. Kolme heistä oli vahingoittunut vakavasti: siltä
+jättiläiseltä, jolta silmät oli poltettu, oli toinen olkapää isketty
+kirveellä melkein irti; se heistä, jota oli pistetty vatsaan, korahteli
+jo; ja kolmas oli Christophien kaatama aliupseeri. Heidät oli nostettu
+permannolle lähelle takkaa. Lievimmin haavoitettu heistä, aliupseeri,
+oli avannut silmänsä. Hän katseli kauan ja vihaa kiehuvin silmin
+talonpoikia, jotka olivat kumartuneet hänen puoleensa. Ja tuskin pääsi
+hän selvyyteen, mitä oli tapahtunut, niin hän alkoi heitä sättiä.
+Hän vannoi kostavansa, maksavansa heille kaikille, hän oli tukehtua
+raivosta; näki, että hän olisi heidät tappanut, jos olisi voinut.
+Talonpojat koettivat nauraa, mutta nauru oli väkinäistä. Eräs nuori
+isäntä huusi haavoitetulle:
+
+-- Pidä turpasi, tai minä sinut tapan!
+
+Aliupseeri koetti vääntäytyä pystyyn, ja luoden puhujaan verestyneet
+silmänsä hän sanoi:
+
+-- Tunkiojussit, tappakaa vain! Silloin joudutte hirteen.
+
+Upseeri haukkui yhä edelleen. Sotamies, jolta vatsa oli puhkaistu,
+kirkui kimeästi, niinkuin tapettava sika. Kolmas makasi liikkumatta
+ja jäykkänä kuin ruumis. Jäätävä kauhu valtasi talonpojat. Lorchen
+ja eräät muut naiset kantoivat haavoitetut pois toiseen huoneeseen.
+Aliupseerin sadattelut ja kuolevan huudot hiljenivät. Talonpojat olivat
+nyt vaiti: he jäivät äskeiselle paikalleen, piiriin, aivan kuin nuo
+kolme sotamiestä olisivat vielä maanneet heidän jaloissaan; he eivät
+uskaltaneet liikahtaa, ja katsoivat toisiinsa pelon vallassa. Viimein
+sanoi Lorchenin isä:
+
+-- Kyllä teitte kauniit tekoset!
+
+Vastaukseksi kuului hätääntynyt mutina: miehet nielivät sylkeään,
+sitten he alkoivat kaikki yhtaikaa puhua. Ensin he supattelivat, aivan
+kuin heitä kuunneltaisiin ovella. Mutta pian tulivat sanat kuuluviksi,
+ja tuimiksi: he syyttelivät toisiaan; he moittivat toinen toistaan
+siitä ja siitä iskusta. Väittely kiivastui: he olivat ryhtymäisillään
+jo käsirysyyn, siltä näytti. Lorchenin isä sai heidät sovintoon.
+Käsivarret ristissä ryntäillä kääntyi hän Christopheen päin ja viittasi
+leuallaan häneen:
+
+-- Entä tuo tuossa, mitä hänellä täällä oli tekemistä?
+
+Koko joukon viha kohdistui Christopheen.
+
+-- Niin juuri! huudettiin; hän se aloitti. Jos ei häntä olisi ollut, ei
+olisi mitään tullut.
+
+Christophe ällistyi ja koetti vastata:
+
+-- Sen, mitä tein, en tehnyt itseni, vaan teidän tähtenne, sen tiedätte
+hyvin.
+
+Mutta talonpojat vastasivat raivostuneina:
+
+-- Emmekö me osaa itse puolustautua? Tarvitsemmeko me täällä kaupungin
+herroja neuvomassa, mitä on tehtävä? Kuka teiltä on neuvoja kysynyt? Ja
+kuka teitä on tänne käskenyt tulemaan? Olisitte ollut kotonanne?
+
+Christophe kohautti hartioitaan, ja lähti ovea kohti. Mutta Lorchenin
+isä tukki häneltä tien, ja huusi vinkuvalla äänellä:
+
+-- Kas, kas niin, nyt hän yrittää lipettiin, kun on ensin pistänyt
+meidät kiipeliin. Tämä mies ei lähde!
+
+Talonpojat rääkyivät:
+
+-- Hän ei lähde! Hänen syynsä on koko asia. Hänen se on maksettava,
+kaikkien edestä.
+
+He tulivat nyrkkejään heristellen Christophen ympärille. Christophe
+näki joka puolella uhkaavia naamoja; pelko sai heidät vihan vimmaan.
+Christophe ei virkkanut sanaakaan. Irvisti halveksivasti, nakkasi
+hattunsa eräälle tuolille ja meni istumaan salin perälle selin heihin.
+
+Mutta Lorchen ryntäsi vihastuneena keskelle talonpoikaparvea. Hänen
+kauniit kasvonsa olivat tulipunaiset ja rypyssä kiukusta. Hän tyrkki
+nyrkillään tieltään ne, jotka ympäröivät Christophea.
+
+-- Pelkurit! Lampaat! huusi hän. Ettekö häpeä? Te koetatte syytellä,
+että hän muka on tehnyt kaikki! Niinkuin tässä ei teitä olisi nähty!
+Niinkuin ei jokainen teistä olisi heilunut parhaansa mukaan!... Jos
+täällä olisi ainoakin, joka olisi istunut kädet ristissä, kun muut
+tappelivat, minä sylkisin häntä silmille, ja sanoisin: Raukka, kelvoton
+raukka!...
+
+Talonpojat ällistyivät tästä väliintulosta ja olivat hetken hiljaa; ja
+sitten alkoivat he taas rähistä:
+
+-- Mutta hän se alkoi! Jos ei hän olisi ollut täällä, ei olisi mitään
+tullut.
+
+Lorchenin isä vaati silmäniskuina tytärtään vaikenemaan, mutta turhaan;
+tyttö jatkoi:
+
+-- Niin, tosiaan, hän se alkoi! Sillä ei kannata teidän kehua! Jos ei
+häntä olisi ollut, antaisitte te haukkua itseänne, antaisitte häväistä
+meitä, pelkurit, jänikset!
+
+Hän sätti tanssitoveriaankin:
+
+-- Entä sinä sitten, sinä et sanonut mitään, sinä puit nyrkkiä
+taskussasi, sinä pyllistit takalistosi ja annoit potkaista; kas, kun
+et vielä kiittänyt! Etkö häpeä? Teillä ei ole häpyä kenelläkään. Te
+ette ole miehiä ettekä mitään! Arkoja kuin lampaat, aina häntä koipien
+välissä? Tuon täytyi näyttää teille esimerkkiä! -- Ja nyt te tahdotte
+lykätä syyn hänen niskoilleen?... Mutta siitä ei tule mitään, sen minä
+sanon! Hän antoi meidän puolestamme; joko nyt hänet pelastatte tai
+joudutte hänen kanssansa samaan karsinaan: siitä minä pidän huolen!
+
+Lorchenin isä kiskoi tytärtään käsivarresta, hän oli suunniltaan ja
+kirkui:
+
+-- Pidä suusi kiinni... Pidätkö siinä, letukka! Mutta Lorchen tyrkkäsi
+isänsä tieltään ja jatkoi kahta uhemmin. Talonpojat huusivat ja
+rähisivät, Lorchen heitäkin kovemmin, kimeällä äänellä, niin että
+toisten korvat olivat haljeta:
+
+-- Sinäkin siinä, mitä siinä mölötät? Luuletko, etten minä nähnyt
+sinun äsken survovan kantapäinesi tuota miestä, joka on tuolla
+vierushuoneessa kuolemaisillaan? Ja näytäpäs sinä kätesi!... Ne ovat
+vielä veressä. Ettenkö minä muka nähnyt sinua puukko kädessä? Minä
+haastan kaikki, mitä näin, jos te olette hävyttömiä hänelle. Minä
+toimitan teidät kaikki linnaan. Talonpojat katkeroituivat, työnsivät
+vimmastuneet naamansa aivan Lorchenin kasvoihin kiinni ja karjuivat
+hänelle. Yksi heistä näytti aikovan antaa hänelle vasten suutakin;
+mutta Lorchenin hyvä ystävä tarttui häntä niskaan, ja he ravistelivat
+nyt toisiaan, ja olivat vähällä ruveta tappelemaan. Muuan ukko sanoi
+Lorchenille:
+
+-- Jos meidät tuomitaan linnaan, niin tuomitaan sinutkin.
+
+-- Niin tuomitaankin, vastasi tyttö. Minä en olekaan niin pelkuri kuin
+te.
+
+Ja hän alkoi taas haukkua.
+
+Talonpojat eivät enää tienneet, mitä tehdä. He kääntyivät isän puoleen.
+
+-- Etkö sinä voi tukkia hänen suutansa?
+
+Ukko käsitti, ettei ollut hyvä ärsyttää Lorchenia aivan pahimmilleen.
+Hän kehoitti viittauksin heitä rauhoittumaan. Tuli hiljaisuus. Lorchen
+puhui nyt yksinään; ja kun hän ei saanut vastausta, niin hän keskeytti,
+aivan kuin tuli sammuu polttoaineen loppuessa. Tuokion päästä ryiskeli
+hänen isänsä, ja sanoi:
+
+-- No, mitä sinä sitten tahdot? Et suinkaan halua meitä turmioon?
+
+Lorchen vastasi:
+
+-- Minä tahdon, että hänet pelastetaan.
+
+Miehet ryhtyivät asiaa pohtimaan. Christophe ei ollut liikahtanut
+paikaltaan: ylpeässä uhmassaan hän ei näyttänyt kuulevankaan, että
+asia koski häntä; mutta Lorchenin hätääntulo liikutti häntä. Myöskin
+Lorchen käyttäysi kuin Christophea ei siellä olisi ollutkaan: hän
+nojaili pöytään, jonka ääressä Christophe istui, ja katseli halveksivan
+näköisenä talonpoikiin, jotka polttivat piippujaan ja tuijottivat
+permantoon. Viimein sanoi hänen isänsä, imeskeltyään hetken piippuaan:
+
+-- Puhutaanpa sitä tai tätä, -- jos hän jää tänne, hänen juttunsa on
+selvä. Majoitusmestari tuntee hänet: hän ei häntä armahda. Ei ole muuta
+kuin yksi keino, hänen täytyy heti livistää rajan tuolle puolelle.
+
+Ukko oli näet tullut siihen johtopäätökseen, että heille olisi
+edullista, jos Christophe lähtisi pakoon: sillä tavoin hän ilmaisisi
+itsensä syylliseksi; ja kun hän ei olisi täällä itseään puolustamassa,
+ei mikään estäisi panemasta hänen niskoilleen koko kahakkaa. Toiset
+hyväksyivät hänen mielipiteensä. He ymmärsivät asiansa hyvin. -- Nyt,
+kun he olivat tehneet päätöksensä, tuli heille hoppu saada Christophe
+pois. Häpeämättä laisinkaan äskeisiä puheitaan lähestyivät he nyt häntä
+muka hyvin huolissaan hänen kohtalostaan.
+
+-- Ei saa hukata minuttiakaan, herra, sanoi Lorchenin isä. He tulevat
+pian takaisin. Puolen tunnin matka linnoitukseen. Sama sieltä
+takaisin... Ei ole aikaa kuin parhaiksi päästä livistämään.
+
+Christophe oli noussut. Hänkin oli harkinnut asiansa. Hän tiesi, että
+jos hän jäisi, olisi hän tuhon oma. Mutta lähteä, lähteä näkemättä
+äitiä?... Ei, se oli mahdotonta. Hän sanoi käyvänsä vielä kaupungissa;
+hänelle jäisi vielä aikaa paeta yön pimeässä ja ehtiä yli rajan. Mutta
+talonpojat alkoivat silloin huutaen häntä vastustaa. Juuri äsken
+olivat he tukkineet häneltä oven, ettei hän olisi päässyt pakoon: nyt
+he kiivastuivat siitä, ettei hän lähtenyt pakoon. Mennä kaupunkiin
+oli sama kuin antaa itsensä kiikkiin, se oli aivan varma: ennenkuin
+hän kotiinsa ehtisi, ilmoitettaisiin kaupunkiin asiasta; hänet
+vangittaisiin kotonaan. -- Mutta Christophe ei tahtonut lähteä käymättä
+kaupungissa. Lorchen oli ymmärtänyt hänet:
+
+-- Te tahdotte nähdä äitinne?... Minä menen teidän puolestanne hänen
+luokseen.
+
+-- Milloin?
+
+-- Tänä yönä.
+
+-- Aivanko totta? Teettekö sen?
+
+-- Minä menen.
+
+Lorchen otti huivinsa ja kääri sen päähänsä.
+
+-- Kirjoittakaa hänelle jotain, minä vien. Tulkaa tuonne, annan teille
+mustetta.
+
+Lorchen veti Christophen mukanaan peräkamariin. Kynnyksellä hän
+kääntyi; ja huutaen tanssitoveriaan hän sanoi:
+
+-- Ja sinä, varustaudu matkaan, sinä saatat hänet rajalle. Sinä et jätä
+häntä ennenkuin näet hänet toisella puolella rajan.
+
+-- Hyvä, hyvä, vastasi poika.
+
+Hänellä oli yhtä kiire kuin muillakin saada Christophe Ranskaan, ja
+vaikkapa kymmenen kertaa kauemmaksi, jos mahdollista.
+
+Christophe meni Lorchenin kanssa toiseen huoneeseen. Hän epäröi yhä.
+Hänen sydäntään viilsi tuska, kun hän ajatteli, ettei hän saisi edes
+syleillä äitiään. Milloin näkisikään hän äidin vasta? Äiti oli niin
+vanha, niin väsynyt, niin yksin. Tämä uusi isku olisi hänelle sama
+kuin kuolema. Mihin hän joutuisi ilman poikaansa?... Mutta mihinkä
+hän joutuisi, jos hän, Christophe, antaisi itsensä kiinni, ja tulisi
+tuomituksi vuosikausiksi vankilaan? Eikö äiti silloin vielä varmemmin
+joutuisi avuttomaksi ja kurjuuteen? Kun Christophe oli vapaa, vaikkapa
+kaukanakin, saattoi hän toki auttaa äitiään, ja äiti tavata häntä.
+-- Christophella ei nyt ollut aikaa selvitellä tarkoin ajatuksiaan.
+Lorchen oli tarttunut hänen käsiinsä; hän seisoi aivan lähellä
+Christophea ja katseli häntä; heidän kasvonsa melkein koskettivat
+toisiinsa; hän heittäytyi Christophen kaulaan ja suuteli häntä:
+
+-- Joutuin, joutuin! sanoi hän aivan hiljaa ja osoitti hänelle pöytää.
+
+Christophe ei enää koettanut harkita. Hän istahti. Lorchen repäisi
+eräästä talouskirjasta neliskulmaisen, punaviivaisen paperilehden.
+
+Christophe kirjoitti:
+
+"Rakas äiti. Anna anteeksi! Minä tein sinulle suuren surun. Minä en
+voinut muutoin menetellä. Minä en tehnyt mitään väärää. Mutta nyt minun
+täytyy paeta ja jättää maa. Henkilö, joka tuo sinulle tämän kirjeen,
+kertoo sinulle kaikki. Minä tahdoin tulla hyvästelemään sinua. Ei
+suostuta. Väittävät, että minut ennätetään vangita. Minä olen niin
+onneton, etten jaksa itse päättää. Lähden yli rajan, mutta pysyn
+siellä lähellä, kunnes saan sinulta kirjeen; henkilö, joka tuo sinulle
+kirjeeni, toimittaa minulle vastauksen sinulta. Ilmoita minulle, mitä
+minun on tehtävä. Sano vain, minä teen. Tahdotko, niin minä tulen
+takasin? Pyydä minua tulemaan. Minä en jaksa kestää sitä, että jätän
+sinut yksin. Kuinka sinä tulet sitten toimeen? Anna anteeksi! Anna
+minulle anteeksi! Minä sinua rakastan ja suutelen..."
+
+-- Joudutaan, herra, muuten on liian myöhäistä, sanoi Lorchenin ystävä
+raottaen ovea.
+
+Christophe kirjoitti nopeasti nimensä alle, ja antoi kirjeen
+Lorchenille.
+
+-- Te viette sen itse?
+
+-- Minä lähden heti, vastasi Lorchen. Hän oli jo valmis menemään.
+
+-- Huomenna, jatkoi tyttö, tuon minä teille vastauksen: te odotatte
+minua Leidenissä, -- (ensimäinen asema Ranskan puolella) --
+asemasillalla.
+
+Utelias tyttö oli lukenut Christophen kirjeen hänen olkansa takaa, kun
+hän sitä kirjoitti.
+
+-- Te kerrotte minulle kaikki, kuinka hän kesti tämän iskun, ja kaikki,
+mitä hän teille sanoo? Te ette salaa minulta mitään? aneli Christophe.
+
+-- Minä kerron teille kaikki.
+
+He eivät enää voineet rauhassa puhua kahdenkesken: tuo nuori mies
+katseli heitä ovelta.
+
+-- Ja sitten, herra Christophe, sanoi Lorchen, minä tulen teitä joskus
+katsomaan, ja lähetän teille tietoja: älkää olko mistään levoton.
+
+Lorchen löi hänelle kättä, lujasti kuin mies.
+
+-- Nyt mennään, sanoi nuori talonpoika.
+
+-- Mennään, vastasi Christophe.
+
+He lähtivät ulos, kaikki kolme. Tiellä he erosivat. Lorchen lähti
+yhtäälle. Christophe oppaansa kanssa toisaalle; he eivät puhelleet
+keskenään mitään. Usvan ympäröimä puolikuu katosi metsien taakse.
+Kalpea valonhohde kuulsi vainioilla. Painanteista oli noussut usvaa,
+sakeaa ja valkeaa kuin maito. Puut värisivät kosteassa ilmassa. Tuskin
+olivat he kulkeneet pari minuttia kylästä, niin talonpoika pysähtyi
+yhtäkkiä, ja käski merkillä Christophea pysähtymään. He kuuntelivat.
+Tieltä heidän edestään kuului lähenevää, tahdikasta miesjoukon
+astuntaa. Opas harppasi pensasaidan ylitse ja katosi sen toiselle
+puolelle pellolle. Christophe noudatti esimerkkiä. He riensivät yli
+kynnösten. He kuulivat, miten sotamiehet marssivat maantietä pitkin
+ohitse. Talonpoika heristi heille nyrkkiään pimeässä. Christophen
+sydäntä ahdisti, aivan kuin ajetun elukan, kun se kuulee koiralauman
+ryntäävän sivuitse. He jatkoivat matkaa, karttaen kyliä ja yksinäisiä
+taloja, joissa koirien haukunta olisi ilmaissut heidät koko seudulle.
+Metsäisen harjanteen takana kaukana huomasivat he rautatielinjan
+punaiset tulet. He päättelivät näistä valoista, missä paikoin he
+olivat, ja aikoivat nyt mennä ensimäiselle asemalle. Se ei käynyt aivan
+leikillä. Kuta alemmaksi laaksoon he laskeutuivat, sitä enemmän he
+sumussa eksyivät. Pari kolme kertaa saivat he hypätä pienien jokien
+ylitse. Viimein joutuivat he suunnattomalle aukeamalle, jossa kasvoi
+valkojuurikasta tai jossa maa oli kynnetty paljaalle mullalle; he eivät
+luulleet kuunaan siitä selviävänsä. Tasanko oli kumpuinen: siinä oli
+alinomaa notkelmia ja hautoja, joihin he olivat vähän väliä pudota.
+Viimeinkin, umpimähkään sumussa harhailtuaan, huomasivat he yhtäkkiä
+rautatien merkkilyhdyn aivan edessään penkereellä. He kiipesivät ylös
+radalle. Peljäten joutuvansa kiinni he kulkivat pitkin rataa noin sadan
+askelen päähän asemasta: siinä he laskeusivat taas maantielle. He
+tulivat asemalle kaksikymmentä minuttia ennen junan lähtöä. Lorchenin
+kehoituksesta välittämättä jätti Christophen opas hänet ilman muuta
+siihen: hän tahtoi nopeasti takaisin, näkemään, miten muiden ja hänen
+asiansa oli käynyt.
+
+Christophe osti lipun Leideniin, ja odotteli yksinään tyhjässä
+kolmannen luokan salissa. Muuan virkailija, joka oli torkkunut
+penkillä, tuli junan saavuttua tarkastamaan Christophen pilettiä
+ja avasi hänelle oven asemasillalle. Vaunussa ei ketään. Junassa
+kaikki nukkuivat. Koko seutu nukkui. Christophe yksinään ei vain
+nukkunut, niin väsynyt, kuin olikin. Sikäli kuin juna raskain pyörin
+läheni rajaa, yltyi hänen vapiseva kiihkonsa päästä tästä odotuksen
+jännityksestä. Tunti vielä, ja hän olisi vapaa. Mutta siihen mennessä:
+yksi ainoa sana, ja hänet vangittaisiin!... Vangittaisiin! Se ajatus
+vimmastutti hänet kapinaan. Vihatun väkivallan tukehutettavaksi!...
+Sitä kuvitellessaan hän ei voinut suorastaan hengittää. Äiti, isänmaa,
+jonka hän jätti, olivat hänen mielestään kadonneet. Uhatun vapautensa
+itsekkyydessä hän ei ajatellut muuta kuin tuota vapauttaan, henkeään,
+jonka hän tahtoi pelastaa. Millä hinnalla hyvänsä! Niin, vaikka tulisi
+rikos... Hän katui katkerasti, että hän oli tullut junaan, eikä mennyt
+jalkaisin rajalle asti. Hän olisi tahtonut näin voittaa muutaman tunnin
+aikaa. Mitäpä se auttoi! Hän oli kuitenkin joutuva suden kitaan. Sillä
+varmaan häntä rajalla odotettiin; sinne oli tietysti annettu määräys:
+hänet vangittaisiin... Christophe aikoi hypätä junasta ennen ensimäistä
+asemaa; hän avasi jo vaunun oven; mutta se oli liian myöhäistä: tultiin
+asemalle. Juna pysähtyi. Viisi minuttia. Niinkuin iankaikkisuus.
+Christophe oli vetäytynyt osastonsa perimmäiseen nurkkaan, ikkunaverhon
+taakse, ja tuijotti kuolemantuskassa asemalle, jossa seisoi santarmi
+liikkumatta. Asemapäällikkö tuli konttoristaan, sähkösanoma kädessä,
+ja meni nopeasti santarmin luo. Christophe oli varma, että asia koski
+häntä. Hän etsi asetta. Ei löytynyt muuta kuin luja, kaksiteräinen
+linkkuveitsi. Hän aukaisi sen taskussaan. Muuan asemamies, lyhty
+rintaan kiinnitettynä, oli tullut asemapäällikköä vastaan, ja juoksi
+nyt pitkin junan sivua. Christophe näki hänen lähestyvän. Hän puristi
+veitsen päätä kouraansa, hän ajatteli:
+
+-- Tuho tulee!
+
+Hän oli niin luonnottomasti kiihtynyt, että olisi voinut iskeä
+puukkonsa tuon miehen rintaan, jos toinen onnettomuudekseen olisi
+sattunut tulemaan häntä kohti ja avannut hänen vaunuosastonsa oven.
+Mutta virkailija seisattuikin viereisen vaunun kohdalle, tarkastamaan
+erään vaunuun nousseen matkustajan pilettiä. Juna lähti liikkeelle.
+Christophe koetti hillitä sydämensä kiivasta sykintää. Hän ei
+hievahtanut. Hän tuskin uskalsi hiiskua itselleen, että oli pelastettu.
+Hän ei tahtonut sanoa sitä ennenkuin oli päässyt rajan yli... Aamu
+alkoi sarastaa. Puut erottuivat varjoina hämärästä. Jotkin ajoneuvot
+kulkivat ohi tuolla tiellä, kuin kummallinen haamu, kalisevin kulkusin
+ja tuli lyhdyssä... Christophe painoi kasvonsa ikkunaruutuun ja koetti
+nähdä keisarillisin vaakunoin koristetun rajapylvään, joka merkitsi
+hänen orjuutensa loppua. Hän tähysteli sitä vielä, kun juna päivän
+koitteessa vihelsi jo saapumistaan ensimäiselle belgialaiselle asemalle.
+
+Christophe nousi, aukaisi oven selälleen, veti sisäänsä aamun kylmää
+ilmaa. Vapaa! Koko elämä hänen edessään! Riemu saada elää!... -- Ja
+silloin valtasi hänet kuin yhdellä iskulla jo kaiken jätetyn suru,
+huoli, mitä hänellä olisi edessä; ja tämän yön ponnistukset ja
+mielenliikutukset väsyttivät häntä hirveästi. Hän heittäytyi loikomaan
+penkille. Tuskin oli enää minutin matkaa asemalle. Kun muuan virkailija
+minutin päästä avasi vaunun oven, näki hän Christophen siellä nukkuvan.
+Hän ravisti häntä käsivarresta, Christophe heräsi pökerryksissään,
+ja luuli nukkuneensa kokonaisen tunnin; hän laskeusi raskain jaloin
+asemalle ja kulki hiljaa tullikonttoriin; ja kun hän nyt lopultakin oli
+joutunut vieraalle maalle eikä hänen enää tarvinnut itseään puolustaa,
+heittäytyi hän rauhassa makaamaan odotussalin penkille, ja vaipui uneen
+kuin tukki.
+
+Hän heräsi noin kello kaksitoista. Lorchen ei voinut saapua ennen
+kello kahta tai kolmea. Odottaessaan Saksasta tulevia junia Christophe
+kuljeksi edestakaisin pienen aseman lyhyellä asemasillalla. Siinä
+jatkoi hän kulkuaan myöskin kauemmaksi tasangolle. Oli harmaa ja iloton
+päivä, siinä tuntui jo lähestyvän talven tulo. Valo oli horteinen.
+Ainoastaan raiteita vaihtavan junan vihellys kajahti surullisessa
+hiljaisuudessa. Christophe pysähtyi muutaman askelen päähän rajasta,
+aution luonnon keskelle. Hänen edessään oli pieni lammikko, läiskä
+kuultavaa vettä, joka heijasti alakuloisen taivaan. Lammikkoa ympäröi
+aitaus, ja reunalla kasvoi kaksi puuta. Oikealla puolella värisi
+poppeli lehdettömin latvoin. Sen takana oli suuri pähkinäpuu, mustin
+ja paljain oksin, kuin kummallinen mustekala. Korppiparvet keikkuivat
+raskaasti sen oksilla. Viimeiset kelmenneet lehdet irtaantuivat
+itsestään puista, ja tippuivat liikkumattomaan lammikkoon...
+
+Christophesta tuntui kuin hän olisi jo nähnyt tämän: nuo puut,
+lammikon... -- Ja yhtäkkiä tuli hänelle taas tuokion huimaus, jollaisia
+hänen elämänsä tasaisessa kulussa aukesi silloin tällöin kuin kuilu.
+Syöksy Ajan syvyyksiin. Ei tiedä, missä on, kuka on, missä vuosisadassa
+elää, montako sataa vuotta on sellaista ollut. Christophesta tuntui
+kuin tämä olisi jo tapahtunut, kuin nyt olevainen ei olisi ollut tällä
+hetkellä, vaan jossakin toisina aikoina. Hän ei ollut enää itseään.
+Hän näki itsensä ulkopuolelta itseään, sangen kaukana, niinkuin
+jonkun toisen olennon, joka oli seissyt tässä, tällä paikalla. Hän
+kuuli tuhantisen parven muistoja ja tuntemattomia olentoja surisevan
+sielussaan; hänen veressään soi:
+
+Niin... Niin... Samoin... samoin... Vuosisatojen pauhu kulki hänen
+lävitsensä... Moni muu Krafft oli ennen häntä kärsinyt samoja
+koettelemuksia kuin hän tänään, ja maistanut samaa viimeisen
+synnyinmaassa vietetyn hetken lohduttomuutta. Aina harhaillutta sukua,
+kaikkialta pois kirottua, riippumattomuutensa ja levottomuutensa
+tähden. Rotua, joka oli sisäisen demooninsa vallassa, demoonin, joka
+ei antanut sen asettua minnekään. Rotua, joka oli kuitenkin kiintynyt
+siihen maahan, josta se temmattiin irti, ja jota se ei voinut olla
+rakastamatta.
+
+Christophe kulki nyt vuorostaan entisten tuskallisten pysäyspaikkojen
+kautta. Ja hänen jalkansa löysivät tiellään niiden olentojen jäljet,
+jotka olivat siitä ennen häntä kulkeneet. Hän näki kyyneleet silmissä
+isien maan hämmentyvän tuonne usviin, maan, jolle hänen täytyi nyt
+sanoa jäähyväiset... Eikö hän ollut palavasti tahtonutkin jättää sen?
+Kyllä; mutta nyt, kun hän sen tosiaan jätti, tunsi hän ahdistavaa
+tuskaa. Ainoastaan tylsäpäinen saattaa erota synnyinmaasta ilman
+mielenliikutusta. Ihminen on elänyt siinä ja sen mukana, olipa hän
+sitten ollut siellä onnellinen tai onneton; se maa on ollut hänen
+äitinsä ja toverinsa: hän on nukkunut siinä, sen kamaralla, se on
+syöpynyt häneen; se kätkee poveensa meidän unelmiemme aarteet, koko
+menneen elämämme; ja niiden tomun, jotka ovat meitä rakastaneet.
+Christophe näki koko entisten päiväinsä juoksun ja ne rakkaat olennot,
+jotka hän jätti tuohon maahan, tai sen alle. Hänen kärsimyksensä siellä
+olivat hänelle yhtä kalliit kuin hänen ilonsakin siellä. Minna, Sabina,
+Aada, isä, isoisä, Gottfried-eno, vanha Schulz, -- kaikki ilmestyivät
+nyt hänen sieluunsa, muutaman minutin kuluessa. Hän ei voinut tempautua
+irti näistä vainajistaan, (sillä Aadankin hän luki kuolleiden
+joukkoon). Ajatus, että hän jätti äitinsä, ainoan elävän rakkaansa,
+noiden aaveiden joukkoon, oli hänestä sietämätön. Hän oli vähällä
+lähteä yli rajan takaisin: niin raukkamainen hän mielestään oli, kun
+oli paennut. Hän päätti mennä kotiin, kävi miten kävi, jos siinä
+vastauksessa, jonka Lorchen hänelle äidiltä toisi, ilmeneisi kovin
+katkera suru. Mutta jospa hän ei saisikaan vastausta? Jospa Lorchen
+ei ollut päässyt Louisan luokse, tai ei voisikaan tuoda vastausta?
+Silloin, silloin lähtisi hän itse kotiin.
+
+Christophe palasi asemalle. Kolkon odotuksen jälkeen juna viimein tuli.
+Christophe tähysteli vaunujen oville, nähdäkseen raisun Lorchenin:
+sillä hän oli varma, että tyttö pitäisi sanansa. Mutta Lorchenia ei
+näkynytkään. Christophe juoksi levottomana vaunulta toiselle: hän
+päätteli itsekseen, että jos Lorchen olisi tullut junalla, olisi hän
+kai ensimäisenä hypännyt alas. Niin töytäsi Christophe matkustajain
+virtaa vastaan, joka tungeksi asemalla, ja nyt huomasi hän erään
+olennon, joka ei hänestä näyttänyt aivan tuntemattomalta. Hän oli
+noin kolme-, neljätoista-vuotias tyttö, jäntterä, pulloposkinen,
+punainen kuin omena; hänellä oli pieni ja paksu nykerönenä, iso suu,
+ja vankka, pään ympärille kiedottu palmikko. Katsellessaan tyttöä
+tarkemmin, huomasi Christophe, että hänellä oli kädessä matkalaukku,
+joka muistutti hänen omaansa. Tyttö katsoi samoin Christopheen,
+syrjäsilmällä kuin lintu; ja kun hän keksi, että Christophe katseli
+häntä, tuli hän pari askelta Christophea kohti, mutta töksähti sitten
+siihen Christophen eteen ja tarkasteli häntä sanaakaan virkkamatta
+pienillä hiirensilmillään. Christophe tunsi hänet, se oli Lorchenin
+talon pieni piikatyttö. Christophe osoitti matkalaukkua ja virkkoi:
+
+-- Tuo on minun, eikö niin?
+
+Tyttö ei liikkunut paikaltaan, ja vastasi hölmön näköisenä:
+
+-- Ken tietää. Ensin, mistä tullaan?
+
+-- Buirista.
+
+-- Ja kuka tämän teille lähetti?
+
+-- Lorchen. No, antakaa nyt.
+
+Vintiö ojensi hänelle matkalaukkua:
+
+-- Tuossa on.
+
+Ja sitten hän lisäsi:
+
+-- Kyllä minä teidät heti tunsin.
+
+-- No, mitä sinä sitten vitkastelit?
+
+-- Odotin, kunnes sanoisitte, että se olitte te.
+
+-- Entä Lorchen? kysyi Christophe. Miksi hän ei tullut?
+
+Tyttö ei vastannut. Christophe ymmärsi, ettei hän tahtonut puhua näin
+keskellä väkijoukkoa. Heidän täytyi ensin mennä tulliin tarkastuttamaan
+matkatavaransa. Kun siitä päästiin, vei Christophe tytön asemasillan
+toiseen päähän:
+
+-- Poliisit tulivat sinne, kertoi tytön-veitikka, muuttuen nyt aivan
+suulaaksi. Ne tulivat melkein heti, kun te olitte lähtenyt. Ne
+tunkeutuivat taloihin ja kuulustelivat kaikkia, he vangitsivat pitkän
+Samin, ja Kristianin, ja ukko Kasperin. Ja Melanian ja Kertunkin,
+vaikka he huusivat, etteivät he olleet tehneet mitään, ja itkivät; ja
+Kerttu raapi santarmeja. Ei auttanut, vaikka sanoivat, että te olitte
+tehnyt kaikki.
+
+-- Minäkö kaikki! huudahti Christophe.
+
+-- Niin, tietysti, vastasi tyttö rauhallisesti. Mitä se nyt haittasi,
+vai kuinka, kun te olitte päässyt pakoon? Silloin hakivat he teitä joka
+paikasta; ja lähetettiin ajamaan teitä takaa joka suunnalle.
+
+-- Entä Lorchen?
+
+-- Lorchen ei siellä ollut. Hän tuli vasta myöhemmin, käytyään
+kaupungissa.
+
+-- Tapasiko hän minun äitini?
+
+-- Tapasi, tässä on kirje. Lorchen tahtoi tulla itse, mutta hänetkin
+ottivat kiinni.
+
+-- Ja kuinka sinä sitten pääsit?
+
+-- Sillä tavoin, että hän tuli kylään poliisin näkemättä; ja hän aikoi
+juuri lähteä ulos. Mutta Irmina, Kertun sisar, antoi hänet ilmi, ja
+poliisit tulivat häntä ottamaan. Silloin hän, kun näki santarmien
+tulevan, juoksi yliskamariinsa, ja huusi heille, että hän tulee
+kohta alas, kun saa vaatteet päällensä. Minä olin kartanon takana
+viinitarhassa, hän äänsi minulle hiljaa ikkunasta: "Lydia, Lydia!" Minä
+menin hänen luokseen; hän antoi minulle laukkunne ja kirjeen, jonka
+oli saanut äidiltänne; ja selitti, missä teidät tapaisin; käski minua
+juoksemaan, eikä antamaan itseäni kiinni. Minä juoksin, ja tässä nyt
+olen.
+
+-- Lorchen ei puhunut mitään muuta?
+
+-- Kyllä. Hän käski minua antamaan teille tämän huivinsa, että
+näkisitte minun tulevan hänen asemestaan.
+
+Christophe tunsi tuon valkean, punarimpsuisen ja kukilla kirjatun
+huivin, jonka Lorchen oli eilisiltana pistänyt päähänsä hänestä
+erotessaan. Eikä Christophe suinkaan nauranut sille kömpelölle
+verukkeelle, jolla Lorchen lähetti hänelle tämän pienen lemmenmuistonsa.
+
+-- Nyt tulee juna toisaalta päin, sanoi pikku tyttö; minun täytyy
+matkustaa takaisin kotiin. Hyvästi.
+
+-- Odotahan, sanoi Christophe. Entä millä rahoilla sinä matkustit?
+
+-- Lorchen antoi minulle.
+
+-- Ota nyt kuitenkin nämä, sanoi Christophe ja pisti hänen kouraansa
+muutaman kolikon.
+
+Hän pidätti vielä käsivarresta tyttöä, joka tahtoi jo lähteä.
+
+-- Ja sitten,... virkkoi Christophe.
+
+Ja hän kumartui ja suuteli tyttöä kummallekin poskelle. Tyttö oli
+närkästyvinään.
+
+-- Älä suutu, sanoi Christophe kujeillen. Eivät ne olleet sinulle.
+
+-- Oh, sen minä kyllä arvaan, sanoi tytön-veitikka kujeillen; ne ovat
+Lorchenille.
+
+Mutta Christophe ei suudellut pelkästään Lorchenia, kun hän suuteli
+tuon pikku piian poskia: hän hyvästeli näin koko Saksaansa.
+
+Tyttö riuhtaisi itsensä irti ja juoksi junan luo, joka jo liikkui. Hän
+jäi vaunusillalle seisomaan, ja heilutti Christophelle nenäliinaansa
+kunnes Christophea ei enää nähnyt. Christophe tähysteli hetken tuota
+maalais-airuttaan, joka toi hänelle viimeisen tuulahduksen isänmaasta
+ja niistä henkilöistä, joita hän rakasti.
+
+Kun tyttö oli näkyvistä kadonnut, jäi Christophe nyt tosiaan aivan
+yksin, muukalaiseksi vieraalle maalle. Hänellä oli kädessä äidin kirje
+ja lempivän tytön huivi. Hän painoi huivia rintaansa vasten, ja tahtoi
+avata kirjeen; mutta silloin vapisi hänen kätensä. Mitä siinä kirjeessä
+lukisikaan? Minkä kärsimyksen hän näkisi siinä? Ei, hän ei jaksaisi
+kantaa sitä murheellista moitetta, jonka hän oli jo kuulevinaan; hän
+menisi takaisin kotiin.
+
+Christophe avasi viimein kirjeen ja luki:
+
+"Lapsi-raukkani, älä ole suruissasi minusta. Minä olen järkevä. Jumala
+on rangaissut minua. Minun ei pitänyt olla itsekäs eikä vaatia sinua
+pysymään täällä. Mene Parisiin. Ehkäpä sinun on siellä parempi. Älä ole
+huolissasi minusta. Minä kyllä pystyn selviämään asioista. Tärkeintä
+on, että sinä olet onnellinen. Suutelen sinua, poikani. Äiti".
+
+"Kirjoita minulle, kun voit." Christophe istahti matkalaukulleen ja
+itki.
+
+
+
+
+Aseman ovimies huusi matkustajille, että juna lähtee Parisiin. Raskas
+juna tuli jyristen raiteille. Christophe pyyhki kyyneleensä, nousi ja
+sanoi itsekseen:
+
+-- Täytyy.
+
+Hän katseli taivasta, sinne päin, jossa Parisin piti olla. Taivas,
+synkkä kaikkialta, oli synkin sieltä. Se oli kuin mikäkin pohjaton,
+hämärä syvyys. Christophen sydäntä kouristi; mutta hän toisti itsekseen:
+
+-- Täytyy.
+
+Hän nousi junaan, ja kumarassa ikkunaa vasten katseli hän yhä uhkaavaa
+ilmanrantaa:
+
+-- Oi, Parisi! ajatteli hän; Parisi, tule avukseni! Pelasta minut!
+Pelasta minun aatteeni!
+
+Synkkä sumu sakeni. Christophen takana, tuon maan kohdalla, jonka hän
+jätti, hymyili pieni kaista taivasta, kalpean-sininen, avonaisena
+niinkuin kauniit silmät, -- kuin Sabinan silmät, -- surullisesti
+raskaiden, hämärtäväin pilvien keskeltä, ja sammui. Juna lähti. Tuli
+sade. Tuli yö.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Jean Christophe IV, by Romain Rolland
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58847 ***
diff --git a/58847-8.txt b/58847-8.txt
deleted file mode 100644
index e1dc856..0000000
--- a/58847-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,11585 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jean Christophe IV, by Romain Rolland
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Jean Christophe IV
-       Kapinoitsija
-
-Author: Romain Rolland
-
-Release Date: February 9, 2019 [EBook #58847]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE IV ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-JEAN CHRISTOPHE IV
-
-Kapinoitsija
-
-
-Kirj.
-
-ROMAIN ROLLAND
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1918.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-    Alkulause.
- I. Lentohiekkaa.
-II. Hiekka hautaa.
-
-
-
-
-ROMAIN ROLLANDIN ALKULAUSE ENSIMÄISEEN PAINOKSEEN.
-
-
-Jean-Christophen tarinan uuden sarjan ovella, sarjan, jossa tavattavat
-tuimanlaiset arvostelut saattavat useinkin loukata kaikkiin
-puoluekuntiin kuuluvia lukijoita, pyydän omia ja Jean-Christophen
-ystäviä huomaamaan, etteivät koskaan käsitä tuomioitamme lopullisina.
-Yksikään ajatuksistamme ei ole muuta kuin tuokio elämäämme. Mitä varten
-eläisimme, ellemme korjataksemme vikojamme, voittaaksemme itsessämme
-ennakkoluuloja ja laajentaaksemme päivä päivältä ajatuksiamme ja
-sydäntämme? Malttia hieman! Odottakaa luottamuksella, jos erehdymme.
-Tiedämme, että olemme erehtyväisiä. Kun huomaamme vikamme, tuomitsemme
-ne ankarammin kuin te. Joka hetki koetamme saavuttaa yhäti hiukan
-lisää totuutta. Kun on päästy matkan päähän, arvostellaan, miten
-ponnistuksemme onnistui. Niinkuin vanha sananparsi sanoo, "loppu elämää
-kiittää, ilta aamua."
-
-Marraskuulla 1906.
-
-R. R.
-
-
-
-
-
-
-I
-
-LENTOHIEKKAA
-
-
-
-
-Vapaa! Hän tunsi olevansa vapaa!... Vapaa muista ja omasta itsestään!
-Intohimojen verkko, joka oli häntä kytkenyt kokonaisen vuoden, oli
-yhtäkkiä murtunut. Millä tavoin? Hän ei sitä laisinkaan tiennyt.
-Silmukat olivat antaneet myöten, kun hänen olemuksensa ryntäsi. Se oli
-tuollaista kasvuajan murroskautta, jolloin voimakkaat luonteet repivät
-väkivaltaisesti rikki menneen vuoden kuolleen kotelon, entisen, nyt
-heitä tukehuttavan sielunsa.
-
-Christophe hengitti täysin keuhkoin, käsittämättä, mitä oikein oli
-tapahtunut. Jäätävän kylmä pohjatuuli vinkui kaupungin suuren portin
-holvissa, kun hän palasi maalta saattamasta Gottfriediä. Ihmiset
-painoivat päänsä kumaraan rajuilmaa vastaan. Työhön menevät tytöt
-ponnistivat vimmatusti päin tuulta, joka kiskoi heidän hameitaan; he
-pysähtyivät hengästyksissään hetkeksi, punoittavin poskin ja nenin,
-kiukustunein naamoin; näytti aivan siltä kuin heitä olisi itkettänyt.
-Christophe nauroi riemusta. Hän ei välittänyt vähääkään myrskystä. Hän
-ajatteli toista sisäistä myrskyä, josta hän viimeinkin oli päässyt.
-Hän katseli talvista taivasta, lumen verhoamaa kaupunkia, eteenpäin
-vaivalla ponnistelevia ihmisiä; hän katseli ympärilleen, katseli omaan
-itseensä: mikään ei sitonut häntä enää mihinkään. Hän oli yksin!...
-Yksin! Miten onnellista olla yksin, olla omaa itseään! Miten onnellista
-tuntea päässeensä kahleista, muistojen kidutuksesta, rakastettujen tai
-vihattujen kasvojen näkemisen harha-aistimuksista! Onnellista saada
-viimeinkin elää, ja olla nyt, -- ei elämän raatelema uhri, vaan sen
-herra!...
-
-Hän tuli kotiin aivan valkeana lumesta. Hän ravisteli itseään iloissaan
-kuin koira. Kun hän meni Louisan ohitse, joka oli lakaisemassa
-porraskäytävää, nosti hän äitinsä koholle, huudahdellen epäselviä ja
-helliä sanoja, aivan kuin jokelletaan pikku lapselle. Vanha Louisa
-riuhtoi vastaan poikansa käsissä ja tuli märäksi sulavasta lumesta; hän
-sanoi Christophea "suureksi hulluksi", ja nauroi iloista lapsen-naurua.
-
-Christophe meni huoneeseensa, neljä porrasta kerrallaan harpaten.
-Vaivoin saattoi hän erottaa itseään pienestä kuvastimestaan, niin
-pilvinen oli päivä. Mutta hänen sydämensä riemuitsi. Tuo ahdas ja
-matala kamari, jossa hän tuskin mahtui kääntymään, tuntui hänestä nyt
-kokonaiselta kuningaskunnalta. Hän väänsi ovensa lukkoon ja nauroi
-onnesta. Viimeinkin hän siis löysi itsensä! Kuinka kauan hän olikaan
-ollut eksyksissä! Nyt oli hänellä kiire syöksyä ajatustensa syvyyksiin.
-Ne tuntuivat hänestä ikäänkuin suurelta järveltä, joka sulautui
-ilmanrannoilla kullanhohtavaan utuun. Näännyttävän kuumeyön jälkeen
-hän huomasi olevansa rannalla, jalat raikkaassa vedessä, tuntien
-ruumiissaan kesäaamun tuulen lempeän hyväilyn. Hän heittäytyi uimaan;
-hän ei tiennyt, minne hän aikoi, eikä hän siitä välittänytkään: hänen
-ilonsa oli uida minne vain sattui. Hän vaikeni, hän nauroi, kuunteli
-sielunsa tuhansia ääniä: se oikein kiehui elämää. Hän ei voinut mitään
-erottaa, hänen päätänsä pyörrytti; hän tunsi ainoastaan häikäisevän
-onnen. Hän nautti, kun tiesi itsessään nuo lukemattomat oudot voimat;
-ja laiskasti heitti hän tuonnemmaksi kokeilun voimansa suuruudella, hän
-vaipui tuon sisäisen kukoistuksensa ylpeään huumaukseen, kukoistuksen,
-joka puhkesi yhtäkkiä kevääksi, kärsittyään monta kuukautta armotonta
-pakkovaltaa.
-
-Äiti huusi häntä aamiaiselle. Hän meni alas, pää pyörällä aivan
-kuin hän olisi ollut koko päivän ulkoilmassa; mutta hänestä säihkyi
-sellainen ilo, että Louisa kysyi häneltä, mikä hänellä oli. Christophe
-ei vastannut; hän tempasi äitiään vyötäröiltä ja pakotti hänet
-tanssimaan kanssaan ympäri pöydän, jolla jo keittovati höyrysi. Louisa
-voivotteli hengähdyksissään, että Christophe oli hullu; sitten löi hän
-kämmenensä yhteen ja sanoi levottomana:
-
--- Herranen aika, olet varmaan taaskin rakastunut.
-
-Christophe purskahti nauruun. Hän heitti lautasliinaansa ilmaan ja
-huudahti:
-
--- Rakastunutko!... En, todentotta!... Ei, ei, nyt se jo riittää! Ole
-sinä vain rauhassa. Nyt se loppui, loppui koko iäkseni!... Uh!
-
-Ja Christophe kulahutti sisäänsä lasillisen vettä. Louisa katseli
-häneen, rauhoittui, pudisti päätänsä ja hymyili:
-
--- Onpahan sekin vala, johon kannattanee luottaa! sanoi hän. Ehkä
-kestää tähän iltaan.
-
--- No, sekin on jo jotakin, vastasi Christophe oikein hyvällä tuulella.
-
--- Kyllä niinkin! virkkoi Louisa. Mutta miksi sinä olet nyt niin
-tyytyväinen?
-
--- Olen vain tyytyväinen. Siinä kaikki.
-
-Christophe istui vastapäätä äitiään, kyynärpäät pöydällä ja koetti
-kertoa hänelle kaikki, mitä hän aikoi kerran tehdä. Äiti kuunteli
-häntä hellästi ja samalla epäilevästi hymyillen, ja muistutti hänelle
-lempeästi, että keitto jäähtyy. Christophe tiesi kyllä, ettei äiti
-ymmärtänyt, mitä hän sanoi; mutta siitä hän ei ollut millänsäkään: hän
-puhuikin vain itselleen.
-
-He katselivat hymyillen toisiaan: Christophe jutellen, Louisa ollenkaan
-kuuntelematta. Vaikka äiti olikin ylpeä pojastaan, ei hän kuitenkaan
-pitänyt hänen taiteilija-suunnitelmiaan liioin merkittävinä; hän
-ajatteli vain: "Hän on onnellinen: se onkin tärkeintä". -- Juopuen
-omista sanoistaan katseli Christophe äitinsä rakkaita kasvoja, mustaa
-huivia, joka oli huolellisesti sidottu hänen päänsä ympärille, hänen
-valkeaa tukkaansa, hänen nuorekkaita silmiään, jotka loistivat sulaa
-hellyyttä, hänen ihanaa ja anteeksiantavaa tyyneyttään. Christophe näki
-äitinsä kaikki ajatukset. Hän sanoi hänelle leikillään:
-
--- Kuulepas, sinulle on aivan yhdentekevää, mitä minä sinulle puhun?
-
-Louisa intti heikosti vastaan:
-
--- Ei, eihän toki! Christophe syleili häntä:
-
--- Ohoh, onpas! Kuule, älä puolustele itseäsi. Ja sinä olet aivan
-oikeassa. Rakasta sinä minua vain! Minä en tarvitse sitä, että ihmiset
-minua ymmärtävät, -- enempää sinä kuin muutkaan. Minä en tarvitse nyt
-ketään enkä mitään: minulla on kaikki itsessäni...
-
--- Kas niin, äännähti Louisa, nyt taas uusi hullunpuuska!... No, jos
-sellainen kerran on välttämätön, on tämä kuitenkin parempi kuin entinen.
-
-
-
-
-Miten suloista on antaa itsensä ajelehtia ajatustensa järvellä!...
-Maaten venheen pohjalla, ruumis auringonpaisteen hyväilemänä, tuntien
-kasvoillaan veden pintaa karehtivan herkän vihurin henkäykset
-nukahtaa Christophe, aivan kuin leijuen sinisissä ilmoissa. Mukavasti
-loikovan ruumiinsa ja keinahtelevan venheen alla tuntee hän syvien
-aaltojen käynnin; ja hän kastaa tuohon syvyyteen veltosti kättänsä.
-Siinä hän nousee hiukan ylös ja katselee leuka venheen reunaa vasten
-aivan kuin lapsena, kuinka vesi väikkyy ohitse. Hän näkee aalloissa
-kummallisten olentojen kuvaisia, jotka välkähtävät esiin ja katoavat
-kuin salamat... Ja sitten toisia, taas toisia... Koskaan ne eivät ole
-samoja. Hän nauraa kuvitelmainsa ihmeelliselle leikille, joka jatkuu
-hänessä; nauraa omille ajatuksilleen; hänen ei tarvitse kiinnittää
-niitä mihinkään erikoisesti. Miksi valitakaan jotakin noista tuhansista
-unista? Kyllä ennättää vielä!... Myöhemmin!... Kun hän sitten tahtoo,
-heittää hän vain verkkonsa ja vetää ylös nuo ihmeoliot, joiden hän
-näkee kuultavan veden alta. Nyt antaa hän niiden mennä menojaan.
-Myöhemmin!...
-
-Kevyt venhe ajelehtii lempeän tuulen ja tuskin tuntuvan virran viemänä.
-Kaikki on suloista, pelkkää aurinkoa, hiljaisuutta.
-
-
-
-
-Vitkastellen ja mukavasti hän viimein laskee verkkonsa. Hän katselee
-kumarassa karehtivaan veteen ja hänen silmänsä seuraavat verkkoja,
-kunnes ne katoavat syvyyteen. Muutaman minutin istuu hän horteessa ja
-nostaa sitten pyydyksensä hätäilemättä; sikäli kuin hän vetää, tulevat
-ne yhä raskaammiksi; hän keskeyttää hetkeksi hengäistäkseen, juuri kun
-ne nousevat vedestä. Hän tietää, että hänellä on nyt saalis, mutta ei,
-mitä se on; hän pitkittää odotuksen iloa.
-
-Lopulta hän päättää nostaa: kaloja ilmestyy ylös vedestä sateenkaarena
-hohtavin suomuin; niitä kuhisee kuin käärmeen pesä. Christophe katselee
-uteliaasti niitä, kääntelee sormellaan, hän tahtoo ottaa hetkeksi
-kauneimmat käteensä; mutta tuskin ovat ne joutuneet vedestä pois, niin
-niiden värivivahdukset kelmenevät, ne katoavat hänen sormiensa välistä.
-Hän heittää ne takaisin veteen, ja ryhtyy pyytämään toisia. Hän tahtoo
-kiihkeästi nähdä kaikki itsessään liikkuvat unet, toisen toisensa
-jälkeen, kiihkeämmin kuin pitää niistä ainoatakaan: ne näyttävät
-hänestä kauniimmilta uidessaan vapaina tuossa läpikuultavassa vedessä...
-
-Hän pyysi kaikenlaisia kaloja, toinen toistaan eriskummaisempia.
-Monta kuukautta olivat ne aatteet patoutuneet häneen eikä hän ollut
-niitä käyttänyt, nyt hän oli koottuja rikkauksia täynnä, aivan
-ratkeamaisillaan. Mutta kaikki ne olivat sikin sokin: hänen aivonsa
-olivat yhtä sekamelskaa, ne olivat oikea juutalaisten narinkka, johon
-oli kasattu harvinaisuusesineitä, kalliita kankaita, romurautaa ja
-vanhoja vaatteita samaan huoneeseen. Hän ei osannut erottaa, mikä
-siinä oli arvokkainta: kaikki huvitti häntä yhtä paljon. Siellä oli
-hiveleviä ja puoleksi tukahutettuja akordeja, värejä, jotka kumahtivat
-kuin kellon malmi, harmonioja, jotka sumisivat kuin mehiläiset,
-melodioja niin hymyileviä kuin rakastavan huulet. Siellä oli hämyisiä
-näkemyksiä: maisemia, ihmisolentoja, intohimoja, sielullisia katkelmia,
-luonnekuvia, kirjallisia ja metafysiikan aatteita. Siellä oli suuria
-suunnitelmia, niin valtavia, että ne kasvoivat mahdottomiksi,
-neliosaisia, kymmenosaisia runoelmia, joissa hän tahtoi käsitellä
-koko kaikkeuden ja maalata sen musiikilla. Ja enimmäkseen olivat ne
-epäselviä ja esiinvälkähtäviä tuntuja, jotka heräsivät yhtäkkiä aivan
-tyhjästä, kun vain kajahti jokin ääni, kun joku kulki kadulla, kun sade
-rapisi tai jokin sisäinen rytmi värähti. -- Monien näiden suunnitelmain
-olemassaolo supistui pelkkään nimeen; enimmät niistä rajoittuivat
-pariin kolmeen kynänvetoon: siihen se jäi. Kuten kaikki nuoret ihmiset
-luuli Christophe jo luoneensa sen, mitä hän uneksi luovansa.
-
-
-
-
-Mutta hän oli liian elinvoimainen tyytyäkseen pitkäksi aikaa tällaiseen
-tyhjään huuruun. Hän kyllästyi omistamisen kuvitteluun, hän tahtoi
-saada unelmat kouraansa. -- Mihin hän kävisi ensin käsiksi? Ne
-näyttivät hänestä kaikki yhtä tärkeiltä. Hän käänteli ja katseli niitä;
-hän hylkäsi eräitä, hän otti ne taas esille... Ei, hän ei saanutkaan
-esille niitä: sillä ne eivät olleet enää koskaan samanlaisia, ne
-eivät antaneet itseään vangita kahdesti; alinomaa ne muuttuivat; ne
-muuttuivat hänen käsissään, hänen silmissään, kun hän niitä katseli.
-Hänen piti olla nopsa; mutta sellainen hän ei voinut olla: hän
-hämmästyi, miten hidasta hänen puuhansa oli. Hän olisi tahtonut tehdä
-kaiken yhdessä ainoassa päivässä, mutta hänen oli hirvittävän vaikeaa
-saada aikaan pienintäkään. Pahinta oli se, että hän kyllästyi heti,
-kun työ oli tuskin alussa. Unelmat väikkyivät ohitse, hän väikkyi
-niiden mukana; tehdessään juuri jotakin hän oli pahoillaan, ettei
-hän tehnytkin toista. Tuntui kuin hän olisi saanut valita jonkin
-kauniista aiheistaan ainoastaan sitä varten, ettei se valinnan jälkeen
-enää kiinnittäisi hänen mieltänsä. Niinpä ei hänen aarteistaan ollut
-hänelle mitään hyötyä. Hänen ajatuksensa elivät ainoastaan sillä
-ehdolla, ettei hän koskettanut niihin: kaikki, mihin hän sai pistetyksi
-sormensa, kuoli heti. Se oli Tantaluksen tuskaa: käden ulottumilla
-hedelmiä, jotka muuttuivat kiviksi heti kun hän tavoitti niitä; lähellä
-hänen huuliaan juoksi raikas puro, mutta se väistyi syrjään, kun hän
-kurottautui juomaan.
-
-Janoa sammuttaakseen koetti hän saada virkistystä siitä lähteestä, joka
-jo oli hänen, nimittäin entisistä teoksistaan... Miten innoittavaa
-juomaa! Jo ensimäisen siemauksen sylki hän kiroten pois suustaan. Tuoko
-haalea vesi, tuo surkea ja typerä musiikki oli hänen sävellystään? --
-Hän luki kaikki entiset työnsä. Tulos kauhisti häntä: hän ei ymmärtänyt
-enää mitään, hän ei ymmärtänyt, kuinka hän oli voinut kirjoittaa
-sellaista. Hän punastui häpeästä. Kerran, kun hän oli lukenut erään
-muita tyhmemmän sivun, kääntyi hän ja katsoi ympärilleen, oliko
-kamarissa muita, ja meni ja painoi sitten kasvonsa vuoteensa pieluksiin
-aivan kuin lapsi, jota hävettää. Toisen kerran tuntuivat hänen omat
-teoksensa hänestä niin naurettavilta, että hän suorastaan unohti niiden
-olevan juuri hänen tekemiään...
-
--- Oh, minkälainen idiootti! nauroi hän kirjoittajalle niin että oli
-haljeta.
-
-Mutta mitkään Christophen omista sävellyksistä eivät kiusanneet häntä
-enemmän kuin ne, joissa hän oli muka koettanut kuvailla intohimoja:
-rakkauden surua ja iloa. Niitä lukiessaan hän ponnahti ylös tuoliltaan
-aivan kuin paarma olisi häntä pistänyt; hän nuiji pöytäänsä nyrkeillään
-ja iski niillä päätänsä ja ärjähteli raivosta; hän antoi itselleen
-törkeitä nimiä, sanoi olevansa sika, päähölmö, kirottu nauta ja klovni.
-Sellaista nimien latelua saattoi kestää tuntikausia. Viimein meni hän
-tulipunaisena ärjymisestä kuvastimensa ääreen; hän repi itseään leuasta
-ja sanoi:
-
--- Katso, katso, lurjus, minkälainen aasin naama sinulla on! Kyllä minä
-sinut opetan valehtelemaan, roisto! Järveen sinut pitäisi heittää,
-hukuttaa!
-
-Hän painoi päänsä pesuvatiin ja piti sitä veden alla, kunnes oli
-tukehtua. Kun hän nousi suoraksi, oli hän tulipunainen, hänen silmänsä
-pullottivat päästä Ja hän puuskutteli niinkuin hylje ja ryntäsi
-pöytänsä ääreen ennättämättä edes pyyhkiä pois vettä, joka virtasi
-hänen olkapäilleen; hän tempasi käsiinsä nuo kirotut sävellyksensä,
-repi ne raivoten kappaleiksi ja ärähteli:
-
--- Kas niin, roisto!... Kas tällä tavalla!...
-
-Se helpotti.
-
-Varsinkin raivostutti Christophea hänen entisissä teoksissaan niiden
-valheellisuus. Mikään niissä ei ollut todella tunnettua. Kaikki oli
-ulkoa opittua, fraaseja, koulupojan retoriikkaa: hän oli puhunut
-rakkaudesta kuin sokea väreistä; hän oli lorunnut siitä kuulopuheitten
-mukaan, matkien tavallisia kuluneita lauselmia. Eikä ainoastaan
-rakkaus, vaan kaikki muutkin intohimot olivat olleet hänelle tyhjän
-deklamatsioonin aiheita. -- Ja kuitenkin hän oli aina koettanut olla
-rehellinen. -- Mutta eipä riitä, että tahtoo olla rehellinen: täytyy
-myöskin osata sellainen olla; ja kuinkapa voisi olla sellainen, kun
-ei vielä tiedä elämästä mitään? Mutta juuri noiden viimeisten kuuden
-kuukauden koettelemukset olivat vihdoinkin paljastaneet hänelle
-valheellisuuden hänen töissänsä, kaivaneet yhtäkkiä kuilun hänen ja
-hänen entisyytensä välille. Hän oli päässyt haavenäyistä; hänellä
-oli nyt oma todellisuuden mittansa, jolla hän voi arvioida kaikki
-ajatuksensa ja tuomita, missä määrin niissä oli totta tai valhetta.
-
-Hänen entiset, ilman intohimoa syntyneet sävellyksensä inhoittivat
-häntä niin, että hän päätti olla koskaan vasta kirjoittamatta mitään
-muulloin kuin tuntiessaan rajun vakaumuksen pakottavan itseään siihen;
-olihan sellainen yhdestä äärimmäisyydestä toiseen meneminen hänessä
-niin tavallista. Nyt jätti hän kokonaan aiheiden haeskelun ja vannoi,
-että hän luopuisi ainaiseksi musiikista, jos ei luomisinto vaatisi
-häntä ukkosen voimalla siihen.
-
-
-
-
-Hän puhui näin, koska hän tiesi, että myrsky oli tulossa.
-
-Ukkonen iskee, milloin se tahtoo ja mihin tahtoo. Mutta on
-vuorenhuippuja, jotka vetävät sitä itseensä. Eräät paikat, -- eräät
-sielut, -- ovat oikeita ukkosen pesiä: ne synnyttävät ukkosta tai
-vetävät sitä puoleensa kaikilta ilmanrannoilta; ja niinkuin eräinä
-vuoden kuukausina, on eräinä aikoina ihmiselämässäkin ilma niin täynnä
-sähköä, että salamat syntyvät -- elleivät juuri pelkästään toivomalla,
--- niin ainakin odotetulla hetkellä.
-
-Koko ihmisen olemus on vireessä. Usein valmisteleikse rajuilma monta
-pitkää päivää. Valkeaa taivasta verhoavat hehkuvat, pumpulimaiset
-pilvet. Ei tuulen henkäystä. Liikkumaton ilma tuntuu käyvän, kiehuvan.
-Maa on äänetön, raskaan horteen vallassa. Aivot kihisevät kuin
-kuumeessa: koko luonto odottaa keväistä voimanräjähdystä, raskaasti
-kohoavan moukarin iskua, joka on lyövä pilvien yhtenäiseen möykkyyn.
-Laajat, synkät varjot väistyvät ohitse; tulinen tuuli herää; hermot
-vapisevat kaikkialla ruumiissa kuin kuivat lehdet... Sitten tulee
-jälleen hiljaisuus. Pilvet hautovat yhä salamaa sisässään.
-
-Siinä odotuksessa on kumma hekkumallinen ahdistus. Vaikka tuntee
-olennossaan ilkeän ahdistuksen, tuntee suonissaan myöskin koko
-kaikkeutta polttavan tulen. Täpö-täysi sielu kiehuu sulattimessaan
-aivan kuin rypälten mehu käy sammiossa. Tuhannet elämän ja kuoleman
-idut taistelevat keskenään. Mitä siitä kehittyy? Sitä ei olentomme
-tiedä. Niinkuin raskas nainen, se on vaiti, katse kiintyneenä omaan
-olemukseensa, kuunnellen hätääntyneenä sisuksiensa vavahduksia ja
-ajatellen: "Mitä syntyy minusta?"...
-
-Joskus on odotus turhaa. Myrsky haihtuukin ukkoseksi purkautumatta; ja
-ihminen herää raskain päin, pettyneenä, väsyneenä, innoittavin tunnuin.
-Mutta tapahtuma on vain lykkäytynyt tuonnemmaksi: kerran se purkautuu
-kuitenkin: ellei vielä tänään, niin huomenna; ja kuta enemmän se
-myöhästyy, sitä rajumpi se on...
-
-Nyt se hetki tuli!... Pilvet ovat nousseet kaikista olemuksen
-salaisimmista kätköistä, sinisen mustina möhkäleinä, joiden välissä
-salamat hurjina ja äkillisinä sinkoilevat, ne lähenevät vimmattua ja
-raskasta vauhtia, pimentävät sielun näköpiirin, ja peittävät yhtäkkiä
-siivillään läkähdyttävän taivaan, sammuttavat sen valon. Hulluuden
-hetki!... Raivostuneet Elementit ovat päässeet vankilasta, jossa sielun
-tasapainoa ja kaiken olemassaoloa säilyttävät Lait ovat niitä pitäneet,
-ne vallitsevat muodottomina ja kummallisina tietoisuuden yössä. Silloin
-tuntee kuolemanahdistuksen. Ei hengitä enää elääkseen; hengittää
-ainoastaan päästäkseen loppuun, kuolemaan, joka vapauttaa.
-
-Ja yhtäkkiä leimahtaa salama!
-
-Christophe huusi väkivaltaisesta riemusta.
-
-
-
-
-Riemusta, raivoisasta riemusta, auringolle, joka valaisee kaiken, mikä
-on ja mikä on oleva, luomisen jumalaisesta riemusta! Ei ole muuta
-iloa kuin luomisen. Ei muita eläviä olentoja kuin ne, jotka jotain
-luovat. Kaikki muut ovat varjoja, maan kamaralla hiipiviä, elämälle
-muukalaisia. Kaikki elämän ilot ovat luomisiloja: rakkaus, nerous,
-toiminta, -- voiman roihuja, yhdestä ja ainoasta ahjosta singonneita.
-Nekin, jotka eivät voi saada paikkaa tuon suuren lieden ympärillä, --
-maineen tavoittelijat, itsekkäät ja hedelmättömät nautiskelijat, --
-koettavat lämmitellä loitompana sen himmeässä hohteessa.
-
-Luoda ruumiin tai sielun määräämällä tavalla on päästä ruumiinsa
-vankilasta, rynnätä mukana elämän myrskyssä, olla Se joka On. Luoda on
-surmata kuolema.
-
-Onneton se hedelmätön sielu, joka jää yksinään ja unohdettuna maan
-päälle, katselemaan kuivunutta ruumistansa ja sielunsa yötä, jossa ei
-mikään elämän lieska koskaan leimahda! Onneton se sielu, joka ei tunne
-olevansa hedelmällinen, raskaana elämää ja rakkautta, kuin kukkiva puu
-keväällä! Maailma saa kukkuroida hänet kunnialla ja menestyksellä: se
-panee kruunun kuolleen ruumiin päähän.
-
-
-
-
-Kun valonläimäys kävi Christopheen, kulki sähkövirta läpi koko hänen
-ruumiinsa; hänet valtasi vavistava tunne. Oli kuin hän olisi keskellä
-merta ja keskellä yötä nähnyt yhtäkkiä nousevan eteensä maan. Tai
-niinkuin hän kansantungoksessa olisi yhtäkkiä kohdannut outojen, syväin
-silmien katseen. Usein yllätti hänet sellainen tila monituntisen
-herpoutumisen jälkeen, lamaannuksen perästä, jolloin hänen sielunsa oli
-harhaellut epätoivoisena tyhjyydessä. Mutta vieläkin useammin illoin,
-kun hän ajatteli aivan muita asioita, puheli äitinsä kanssa tai asteli
-pitkin katua. Jos se sattui, kadulla, esti jonkinlainen sopivaisuuden
-tunne ihmisiä kohtaan häntä ilmaisemasta iloaan liian rajusti. Mutta
-kotona ei häntä siitä pidättänyt mikään. Hän hyppi ja polki jalkaansa;
-hän toitotti voiton-fanfaareja. Äiti tunsi kyllä nuo säveleet ja tottui
-lopulta aina tietämään, mitä ne merkitsivät. Hän sanoi, että Christophe
-oli kuin munimasta päässyt kana.
-
-Sävelaiheet tunkeutuivat Christopheen joka taholta. Joskus olivat ne
-täydellisiä, muodoltaan erillisiä musiikkilauselmia; useammin sensijaan
-pelkkää suurta nebuloosaa, joka ympäröi koko luomusta: kappaleen
-struktuuri, yleiset viivat saattoi aavistaa ainoastaan udun läpi, jota
-paikka paikoin häikäisevät yksityisosat puhkaisivat, erottuen muun
-varjosta kuvanveistoksellisen tarkasti. Sellainen tuli kuin salama,
-ja katosi; joskus seurasi ensimäistä vielä toisia, välittömästi:
-ja jokainen leimaus valaisi yön eri kulmia. Mutta tavallisesti tuo
-oikullinen voima, joka oli kerran, ilmaissut itsensä aivan odottamatta,
-katosi moniksi päiviksi takaisin salaperäisiin olinpaikkoihinsa,
-jättäen jälkeensä valoviirun.
-
-Se inspiratsioonin nautinto oli niin voimakas, että kaikki muu tuli
-Christophelle vastenmieliseksi. Kokenut taiteilija tietää hyvin,
-että inspiratsiooni on harvinaista ja että älyllisen toiminnan
-täytyy muovata intuitsioonin työtä; se vasta sijoittaa ajatukset
-viinipuristimeen ja pusertaa niistä viimeiseen pisaraan saakka
-mehun, jota ne ovat täynnä; -- (eikä hän pelkää tarpeen tullen
-miedonnella nestettä vedelläkään.) -- Christophe oli liian nuori ja
-liian varma itsestään, joten hän halveksi moisia vaivaisia keinoja.
-Hän uneksi sellaista mahdottomuutta, ettei hän loisi koskaan mitään
-taideteosta, joka ei olisi hetkessä syntynyt, aivan kokonaan. Ellei
-hän olisi tahallaan sokaissut itseään, olisi hän kyllä huomannut
-suunnitelmansa mielettömyyden; mutta Christophe elikin nyt sellaista
-sisäisen yltäkylläisyyden aikaa, ettei siinä ollut ainoatakaan rakoa
-eikä tyhjää paikkaa, josta tyhjyys olisi voinut pujahtaa sisään.
-Kaikesta hän sai sopivan syyn tähän ehtymättömään hedelmällisyyteen:
-kaikesta, mitä hänen silmänsä näkivät, kaikesta, mitä hänen korvansa
-kuulivat, kaikesta, mikä arkisessa, elämässä koski hänen olemukseensa;
-jokainen katse, jokainen sana kiihdytti hänen sielussaan versomaan
-kokonaiset unelmien laihot. Aatteittensa rajattomalla taivaalla näki
-hän miljoonien vaaleasti kuultavien tähtien eläväin valovirtain
-vierivän. -- Ja kuitenkin tuli jo siihenkin aikaan niitäkin tuokioita,
-jolloin kaikki yhtäkkiä sammui. Ja joskaan pimeyttä ei kestänyt kauan,
-joskaan hänellä ei ollut vielä aikaa edes kärsiä sielun pitkällisestä
-äänettömyydestä, niin tunsi hän kuitenkin salaista kauhua tuota outoa
-voimaa kohtaan, joka lensi silloin hänen luokseen ja jätti hänet, tuli
-takaisin, katosi jälleen... Kuinka pitkäksi aikaa tälläkin kertaa?
-Tulisiko se koskaan enää takaisin? -- Ylpeys masensi kaikki moiset
-arvelut ja sanoi: "Tuo sisässäni oleva voima, se olen minä. Sinä
-päivänä, jolloin sitä ei ole, ei ole enää minuakaan: silloin minä
-itseni tapan." -- Ja kumminkin hän vapisi pelosta; mutta se vain lisäsi
-nautintoa.
-
-Vaikka nyt ei uhannutkaan vaara, että lähde toistaiseksi kuivuisi,
-niin huomasi Christophe jo kuitenkin, ettei se ollut tarpeeksi runsas
-täyttämään kokonaista, eheää teosta. Aatteet ilmestyivät melkein aina
-alkeellisessa tilassa: ne täytyi vaivalloisesti hakata irti möhkäleestä
-ja aina esiintyivät ne katkonaisina, hyppäyksittäin ja rikkonaisina;
-jos mieli saada ne keskinäiseen yhteyteen, täytyi niihin sekoittaa
-aineosa älyllistä harkintaa ja kylmää tahtoa, jotka takoivat niiden
-aatteista uuden olemuksen. Christophe oli liian totinen taiteilija
-jättääkseen sen tekemättä; mutta sitä hän ei tahtonut vielä myöntää;
-hän koetti turhaan uskotella itselleen, että hän tyytyi pelkästään
-kopioimaan sisäistä malliaan, kun hän oikeastaan oli pakotettu
-muokkaamaan sen suuremmassa tai pienemmässä määrin aivan uuteen asuun
-saadakseen sen käsitettäväksi. -- Sattuipa niinkin, että hän väärensi
-täydellisesti alkuperäisen ajatuksen. Kuinka väkevästi musikaalinen
-aihe häneen loikin, oli hänen monesti mahdoton sanoa mitä se oikeastaan
-merkitsi. Se nousi hänen olemuksensa maanalaisista kätköistä, kaukaa
-niiden rajain takaa, joiden luota tietoisuus alkaa; ja tuossa Voimassa,
-joka oli pelkästään voimaa, ei muuta, ja joka karttoi yleisesti
-tuttuja mittoja, ei tietoisuus jaksanut tuntea laisinkaan omia
-mielenliikkeitään eikä mitään yleisinhimillisiä tunteita, joita se aina
-määrittelee ja jakaa luokkiin; ilot, surut, kaikki olivat sekaisin
-yhtenä suurena kiihkona, käsittämättömänä, koska se kiihko oli älyn
-yläpuolella. Kuitenkin oli älyllisyydellä, ymmärsipä se tämän voiman
-tai ei, tarve antaa sille nimi, sitoa se johonkin niistä loogillisista
-rakenteista, joita ihminen uupumatta sommittelee aivoissaan niinkuin
-mehiläinen tekee pesäänsä.
-
-Niinpä vakuutti Christophe itselleen -- tahtoi itselleen vakuuttaa --
-että se hämärä voima, joka häntä kiihdytti, oli tarkoitusperiltään
-varma ja että sen tarkoitukset sointuivat myöskin hänen tahtoonsa. Tuo
-vapaa vaisto, joka oli kummunnut tiedottomuuden syvyydestä, pantiin
-pakostakin yhtymään järjen ohjaksissa selviin käsitteihin, joiden
-kanssa sillä alkuaan ei ollut mitään tekemistä. Sellaisista teoksista
-ei tullut muuta kuin valheellisia parituksia Christophen järjen
-suunnittelemain suurten aiheiden ja niiden villien voimain kesken,
-joiden sisältö oli aivan muuta ja joita Christophe itsekään ei tuntenut.
-
-
-
-
-Hän kulki eteenpäin hapuilemalla, sokeasti puskien, niiden
-ristiriitaisten voimain viemänä, jotka ryntäsivät hänessä toisiaan
-vastaan, ja heitteli ympärilleen vielä kypsymättömissä teoksissa
-usvaista ja hehkuvaa elämää, jota hän ei osannut selvästi tulkita,
-mutta jonka voiman hän ylpeän riemukkaasti tunsi.
-
-Koska hän oli tietoinen uudesta voimastaan, uskalsi hän nyt ensi
-kertaa katsella kasvoista kasvoihin kaikkea, mikä häntä ympäröi,
-kaikkea, jota häntä oli opetettu kunnioittamaan, minkä edessä hän
-oli ennen arvostelematta alistunut; -- ja hän tuomitsi sitä nyt heti
-häikäilemättömän vapaasti. Peittävä harso revittiin pois: hän näki
-germaanilaisen valheen.
-
-Kullakin rodulla, kunkin kansan taiteella on oma ulkokultaisuutensa.
-Maailman ravintona on hiukkasen totuutta ja paljon valhetta. Ihmisjärki
-on heikko; se ei jaksa kestää liioin puhdasta totuutta: sen uskonnon ja
-moraalin, sen valtiomiesten, runoilijain ja taitelijain täytyy esittää
-sille totuus valheisiin verhottuna. Nämä erilaiset valheet ovat kunkin
-maan kansallishengen mukaisia; ne eroavat laadultaan toisistaan: ja
-juuri ne tekevät kansoille niin vaikeaksi ymmärtää toisiaan ja niin
-helpoksi toistensa halveksimisen. Itse totuus on sama kaikkialla; mutta
-kullakin kansalla on oma valheensa, jota se nimittää ihanteikseen;
-kaikki sen jäsenet hengittävät sitä sisäänsä syntymästä hautaan saakka:
-siitä on tullut niiden elämänehto. Ainoastaan muutamat harvat nerot
-jaksavat pitkien ja sankarillisten taisteluiden jälkeen, jossa he
-ovat aina aivan yksin, vapautua tuosta ihanteellisuudesta ja pääsevät
-ajatuksensa vapaaseen kaikkeuteen.
-
-Eräs varsin merkityksetön tapaus paljasti Christophelle yhtäkkiä
-saksalaisen taiteen valheen. Se, ettei hän ollut sitä vielä tähän
-saakka nähnyt, ei johtunut siitä ettei se olisi aina ollut hänen
-katseltavanaan; mutta hän oli ollut sitä liian lähellä, hänen
-silmillään ei ollut välimatkaa mittailla sen suhteita. Nyt ilmaantui
-vuori hänen eteensä, koska hän oli siitä päässyt tarpeeksi kauas.
-
-
-
-
-Christophe oli konsertissa kaupungin musiikkihallissa: _Städtische
-Tonhalle_. Konsertti annettiin suuressa salissa, jossa oli
-kymmenen, kaksitoista pitkää riviä kahvilapöytiä, -- kaikkiaan
-pari-, kolmesataa pöytää. Toisessa päässä oli näyttämö, orkesterin
-paikka. Christophen ympärillä istui upseereja, pitkissä, tiukalle
-puristetuissa, tummanvärisissä takeissaan, -- punaisin, jäykin ja
-poroporvarillisin naamoin, joista parta oli siististi ajettu pois;
-ja naisia, jotka juttelivat ja nauroivat hälisevällä äänellä, ollen
-muka olevinaan vapaita ja luonnollisia; ja kilttejä nuoria tyttöjä,
-jotka nauroivat ystävällisesti ja näyttivät kaikki hampaansa; ja
-vanhoja herroja, kuin mitäkin lauhkeita, pyöreäsilmäisiä hämähäkkejä,
-isoine partoineen ja silmälasit päässä. He kilistivät juomalasejaan
-toistensa terveydeksi joka kerta nostaessaan ne. He toimittivat tuon
-tempun suorastaan uskonnollisella hartaudella; heidän kasvonsa ja
-äänensä muuttuivat silloin, he olivat aivan kuin messussa, ikäänkuin
-alttarin ääressä nauttimassa ehtoollista, ja heidän juhlallisuuteensa
-yhtyi kummallisella tavalla hullunkurisuus. Musiikki hukkui puheen
-porinaan ja ruoka-astiain kalinaan, vaikka kaikki koettelivat muka
-puhua ja syödä aivan hiljaa. "_Der Herr Konzertmeister_", kookas,
-iäkäs, kumarainen mies, jonka valkea leukaparta riippui kuin pukilla,
-ja jolla oli kyömynenä ja sillä silmälasit, oli näöltään kuin
-mikäkin kielitieteilijä. -- Kaikki nämä tyypit olivat jo vanhastaan
-Christophelle tuttuja. Mutta juuri sinä päivänä tuli hänelle (hän ei
-tiennyt, minkä tähden), ilo nähdä heidät karrikatyyreinä. Sattuuhan
-sellaisia hetkiä, jolloin ihmisten ja asiain naurettava puoli, jota me
-emme tavallisessa elämässä huomaa, pistää ilman mitään ulkonaista syytä
-odottamatta ja yhtäkkiä silmäämme.
-
-Orkesterin ohjelmassa oli _Egmontin_ uvertyyri, muuan Waldteufelin
-valssi, _Tannhäuserin toivioretki Roomaan_, Nikolain sepittämän
-_Iloisten rouvien_ uvertyyri, uskonnollinen marssi _Athaliestä_
-ja eräs fantasia _Pohjantähdestä_. Orkesteri soitti säntillisesti
-Beethovenin uvertyyrin, ja valssin hurjalla vauhdilla. _Tannhäuserin
-toivioretken_ aikana kuului pullonkorkkien paukkumista. Muuan lihava
-mies, joka istui Christophen vieruspöydässä, löi tahtia _Iloisiin
-rouviin_, ja irvisteli matkien Falstaffia. Eräs iäkkäänlainen ja lihava
-rouva, jolla oli taivaansininen puku ja valkea vyö, kultasankaiset
-kakkulat latuskaisella nenällä, punaiset käsivarret ja leveä vyötärö,
-lauloi mahdikkaasti Schumannin ja Brahmsin _Liedejä_. Hän kohotteli
-kulmakarvojaan, tähysti välistä kulisseihin päin, loi luomensa alas,
-nyökkäsi päätään oikealle, vasemmalle, ja hymyili imelää, leveää hymyä,
-joka paistoi koko hänen kasvoiltaan, laajoilta kun kuu; hän tuhlasi
-niin tavatonta mimiikkiä, että näytös olisi suuresti muistuttanut
-varieteetä, ellei hänestä samalla olisi paistanut majesteettinen
-siveyden tunto. Tuo kunnon perheenemäntä koetti nähtävästi apinoida
-nuoruuden hulluutta, veitikkamaisuutta ja intohimoa; ja niin saikin
-Schumannin runo epäilyttävän ummehtuneen lastenkamarin sivuhajun.
-Yleisö oli hurjana ihastuksesta. -- Mutta tarkkaavaisuus kasvoi
-suorastaan hartaudeksi, kun lavalle ilmestyi laulukuoro "Etelä-Saksan
-Lauluveikot", (Süddeutschen Männer Liedertafel), hymisten ja karjuen
-vuorotellen tunteellisia ja hempeitä kuorolauluja, yhden toisensa
-jälkeen. Heidän lukunsa oli neljäkymmentä ja he lauloivat niinkuin
-neljä miestä. Heidän tarkoituksenaan näytti olevan hävittää esityksestä
-kuorovaikutuksen pieninkin leima: esityksestä tuli pelkkä meloodisten
-efektien tavoittelu, pienten, arkojen ja vetisteleväin vivahdusten,
-kuulumattomiin haipuvien pianissimojen, hurjasti jyriseväin nousujen,
-aivan kuin olisi lyöty bassorumpua; kokonaisuus täyteläisyyden ja
-tasapainon puutetta; makeaa ja äitelää tyyliä, joka sai ihmisen
-ajattelemaan _Kesäyön unelman_ Pulmaa:
-
-"Antakaa minun näytellä jalopeuraa. Minä koetan karauttaa ääntäni, niin
-että kiljun niin lystikkäästi kuin maitokyyhky; minä kiljun niin että
-luulisitte kuulevanne satakieltä."
-
-Alusta alkaen Christophen ällistys kasvoi kasvamistaan, kuunnellessa
-moista, joka kuitenkaan ei ollut hänelle mitään uutta. Hän tunsi hyvin
-nämä konsertit, tämän orkesterin ja saman yleisön. Mutta yhtäkkiä
-tuntui hänestä kaikki valheelliselta, odottamattomalta. Kaikki,
-yksinpä Egmontin uvertyyrikin, josta hän enimmän piti; sen mahtaileva
-hillittömyys ja järkevä kiihko loukkasivat häntä tällä hetkellä aivan
-kuin rehellisyyden puute. Tosin ei hän nyt kuunnellut Beethovenia
-ja Schumannia itseään, vaan heidän naurettavia tulkkejaan ja heidän
-märehtivää yleisöään, jonka laumamainen typeryys ympäröi mestariteokset
-nyt kuin paksu sumu. -- Niin oli asia tosin; mutta kuitenkin tunsi
-Christophe tällä hetkellä kauneimmissakin sävellyksissä jotakin, joka
-teki hänet rauhattomaksi ja jota hän ei ollut koskaan ennen tuntenut...
-Mitä se sitten oli? Hän ei uskaltanut asiaa aprikoida, sillä rakkaiden
-mestariensa arvostelemista hän olisi pitänyt pyhyyden herjauksena.
-Mutta vaikka hän kuinka koetti olla näkemättä, niin hän oli jo nähnyt.
-Ja vasten tahtoaankin hän näki yhä enemmän; näki läpi sormiensa aivan
-kuin Pisan _Vergognosa_.
-
-Hän näki saksalaisen taiteen aivan alastomana. Kaikki, -- sekä
-tosiaan suuret että joutavat taiteilijat, levittelivät sielujaan
-nähtäville liikuttavan vilpittömästi. Tunteet kuohuivat kaikessa yli
-laitojensa, ylevyys juoksi virtoina, sydän pursui haltioituneita
-tunnelmia; kaikki sulkuluukut avattiin hirvittävälle germaanilaiselle
-tunteellisuudelle; se teki väkevimpien tarmon vetiseksi, se hukutti
-heikot sekaisiin lätäköihin: se oli oikeaa vedenpaisumista, joka painoi
-saksalaisen ajatuksen piiloon ja hukutti allensa. Ja minkälaiset
-olivatkaan joskus Mendelssohnin, Brahmsin, Schumannin ja kokonaisen
-heidän seuraaja-liutansa ajatukset, tuon legioonan pikkusäveltäjiä,
-jotka olivat synnyttäneet noita kyyneleisiä ja mahtailevia Liedejä!
-Kaikki ne olivat lentohiekkaa. Ei vankkaa kalliota alla. Liukasta ja
-muodotonta savea. -- Moinen tuntui niin typerältä ja lapselliselta,
-ettei Christophe saattanut uskoa, kuinka se ei pistäisi yleisönkin
-silmään. Christophe katseli nyt ympärilleen; mutta hän näki vain
-autuudessa kylpeviä naamoja. Kuinka olisivat nuo ihmiset pystyneet
-arvostelemaan, kun he olivat jo edeltäkäsin vakuutetut, että kaikki,
-mitä he saivat täällä kuulla, oli kaunista ja että heidän täytyi siitä
-iloita? He kunnioittivat ankarasti entisiä, pyhitettyjä nimiä. Mitäpä
-he eivät muuten olisikaan kunnioittaneet? He kunnioittivat ohjelmaa,
-joka oli heidän edessään, olutlasia, itseään. Tunsi, että he kaikessa
-hiljaisuudessa antoivat arvonimen "Ylhäisyys" kaikelle, mikä läheisesti
-tai kaukaisesti oli jotenkin heitä itseään.
-
-Christophe tarkasteli vuorotellen yleisöä ja näitä sävellyksiä:
-sävellyksissä heijastui yleisön kuva ja yleisössä sävellysten,
-aivan kuin maisema lasisessa puutarha-pallossa. Christophea alkoi
-naurattaa yhä enemmän, vaikka hän vielä hillitsi irvistyksensä. Mutta
-kun "Etelä-Saksan Lauluveikot" astuivat taas esille ja toitottivat
-juhlallisesti nuoren, punastuvan tytön _Tunnustusta_, niin ei
-Christophe enää mahtanut itselleen mitään. Hän purskahti kaikuvaan
-nauruun. Ympäriltä kuului suuttuneita: "Hyst, hyst". Vierustoverit
-vilkaisivat kauhistuneina häneen; heidän ällistyneet eleensä
-yllyttivät yhä enemmän Christophen riemua: hän nauroi kohti kurkkua,
-hän nauroi, nauroi niin, että vedet silmistä vuotivat. Yhtäkkiä
-suututtiin, alettiin huutaa: "Ulos, ulos!" Christophe nousi ja meni
-matkaansa hartioitaan kohauttaen, nauru täristi hänen selkäänsä. Hänen
-lähtönsäkin oli skandaali. Niin alkoi vihollisuus Christophen ja hänen
-synnyinkaupunkinsa välillä.
-
-
-
-
-Kun Christophe palasi tämän kokeilunsa perästä kotiin, pisti hänen
-päähänsä lukea noiden pyhitettyjen mestarien teoksia. Ja silloin hän
-tyrmistyi huomatessaan, että eräät heistä, joita hän oli rakastanut
-kaikkein enimmän, olivat _valehdelleet_. Hän koetti epäillä omaa
-arvosteluaan, koetti uskotella, että hän oli erehtynyt. -- Mutta ei, se
-ei onnistunut... hän aivan ällistyi, mikä määrä keskinkertaisuutta ja
-valheita voi muodostaa koko suuren kansan taiteellisen aarteen. Kuinka
-harvat sivut läpäisivätkään tässä tutkinnossa!
-
-Siitä alkaen ryhtyi hän suorastaan vapisevin sydämin lukemaan vielä
-toisten mestarien teoksia, jotka olivat hänestä rakkaita... Oi, hän
-oli kuin noiduttu, aina tunsi hän saman pettymyksen. Eräiden suurten
-säveltäjäin suhteen huomasi hän tämän tuskaisin sydämin; tuntui kuin
-hän olisi kadottanut rakastetun ystävän, kuin hän olisi huomannut,
-että tuo ystävä, johon hän oli ehdottomasti luottanut, olisi häntä
-vuosikausia pettänyt. Christophe itki sen tähden katkeria kyyneleitä.
-Öisin ei hän voinut nukkua; hän kiusasi yhä itseään. Ja hän syytti
-itseään: ehkäpä hän ei osannut arvostella asiaa? Oliko hän tullut
-idiootiksi?... Ei, se ei ollut mahdollista, hän näki nykyään selvemmin
-kuin koskaan ennen päivän säteilevän kauneuden, tunsi raikkaammin ja
-rakkaampana kuin milloinkaan elämän ihanan yltäkylläisyyden; hänen
-sydämensä ei pettänyt häntä...
-
-Pitkään aikaan ei hän vielä uskaltanut koskea niihin, jotka olivat
-hänestä parhaat, kaikkein puhtaimmat, kaikkien Pyhimysten Pyhimyksiä.
-Hän vapisi ajatellessaankin, että hänen uskonsa heihin pettäisi.
-Mutta mikä saattaa vastustaa rohkean ja totuutta rakastavan sielun
-armotonta vaistoa, sielun, joka tahtoo syventyä pohjaan saakka
-ja nähdä kaiken sellaisena, kuin se on, vaikka siitä seuraisikin
-katkerin kärsimys? -- Christophe avasi siis nuokin pyhät teokset,
-uhrasi viimeisen reservinsä, keisarillisen kaartinsa... Ensimäisellä
-silmäyksellä hän näki, etteivät he olleet muita tahrattomampia.
-Silloin hän ei uskaltanut jatkaa Joissakuissa kohdissa hän keskeytti,
-hän sulki kirjan; niinkuin Nooakin poika hän peitti viitalla isänsä
-alastomuuden...
-
-Sitten seisoi hän siinä, murtuneena, keskellä raunioita. Hän olisi
-mieluummin menettänyt toisen kätensä kuin tahtonut hävittää noita
-kaikkein pyhimpiä illusioonejaan. Suru kalvoi hänen sydäntään. Mutta
-hänessä kävi sellainen elämän mahla, niin suuri elämän uudistus, ettei
-hänen luottamuksensa taiteeseen kuitenkaan horjunut. Nuorukaisen
-yksinkertaisella uskalluksella alkoi hän elämän uudestaan, aivan
-niinkuin ketään ei olisi elänyt ennen häntä. Uudistuneen voimansa
-juopumuksessa hän tunsi, -- eikä ehkä syyttä, -- ettei, muutamia
-poikkeuksia lukuunottamatta, ollut mitään yhteyttä elävien kiihkojen
-ja niiden intohimon ilmausten välillä, joita taide vimmatuilla
-ponnistuksilla koetti niille antaa. Mutta siinä hän erehtyi, kun luuli
-itseään onnellisemmaksi tai taitavammaksi muita, ryhtyessään itse
-ilmaisemaan niitä. Koska hän oli tulta täynnä, oli hänen helppo löytää
-sitä myöskin kaiken sen takaa, mitä hän kirjoitti; mutta kukaan muu eli
-olisi sitä tuntenut niiden epätäydellisten aakkosten alta, joilla hän
-sitä merkitsi paperille. Monet hänen tuomitsemistaan taiteilijoista
-olivat aivan samassa asemassa. Heissäkin oli elänyt syvä tunne ja he
-olivat koettaneet sitä tulkita; mutta heidän oma salakielensä oli
-kuollut heidän kerallaan.
-
-Christophe ei ollut suinkaan psykoloogi, hän ei vaivannut itseään
-kaikilla näillä aprikoimisilla: mikä hänestä oli kuollutta nyt,
-oli hänestä ollut sellaista aina. Hän lausui kaikki menneisyyttä
-koskevat tuomionsa nuoruuden koko itsestään-varmalla ja julmalla
-väärämielisyydellä. Hän riisui alasti jaloimmatkin sielut eikä
-säälinyt heidän naurettavia puoliaan. Siinä näki hän Mendelssohnin
-komeilevan synkkämielisyyden, haeskellun mielikuvituksen,
-oikeinajattelevan tyhjyyden. Siinä olivat Weberin lasinhauraat
-helyt, hänen sydämen-kuivuutensa, hänen aivo-liikutuksensa. Siinä
-Lisztin ylhäinen isämäisyys, sirkusratsastajan taito, joka tarjosi
-samalla kertaa uusklassillisena ja markkinamaisena sekoituksena yhtä
-paljon todellista ja väärää ylevyyttä, kuultavaa ihanteellisuutta
-ja vastenmielistä virtuoosimaisuutta. Siinä oli myöskin Schubert,
-joka hukkui tunnelmallisuuteen aivan kuin virstoja laajaan,
-läpikuultavaan ja seisovaan järveen. Sankariaikain vanhoja viisaitakaan
-ei säästetty, noita puolijumalia, Profeettoja, Kirkko-isiä. Ei
-edes suuri Sebastian, kolmisen vuosisadan mestari, joka sulki
-sisäänsä menneisyyden ja tulevaisuuden, ei edes hän, -- Bach --
-ollut puhdas kaikesta valheesta, kaikesta muotisaivartelusta ja
-kouluviisaudesta. Tuo mies, joka oli nähnyt Jumalan, tuo mies, joka
-eli Jumalassa, tuntui Christophesta joskus alenevan älyttömään ja
-sokerimaiseen uskonnollisuuteen, jesuiitta- ja rokoko-tyyliin.
-Eräissä hänen kantaateissaan oli sävelmiä jotka olivat täynnä
-haikeaa rakkauden-riutumusta -- (kiemailevaa kaksinpuhelua Sielun ja
-Jeesuksen välillä). -- Ne inhoittivat Christophea erikoisesti: hän oli
-näkevinään pulleaposkisia enkeleitä lihavine kinttuineen ja ilmassa
-heiluvine uuma-verhoineen. Sitäpaitsi oli hän tuntevinaan, että tuo
-nerokas _Cantor_ kirjoitti aina huoneessa lukon takana: se löyhki
-ummehtuneelta; hänen musiikissaan ei ollut sitä raikasta ulkoilmaa,
-joka puhaltaa sen sijaan toisista, jotka eivät ehkä ole yhtä suuria
-muusikkoja, mutta suurempia persoonallisuuksia, -- miehekkäämpiä
-olentoja, -- sellaiset kuin esimerkiksi Beethoven tai Händel.
-Christophea kiusasi enimmän klassikoissakin heidän vapaudenpuutteensa:
-melkein kaikki heidän teoksissaan oli "rakenneltua". Joskus kehiteltiin
-jotakin tunnetta kaikilla musiikkiretoriikan kuluneilla fraaseilla,
-toisinaan oli se ainoastaan pelkkä rytmi, jonkinlaista ornamentaalista
-koristetta, jota toistettiin, käänneltiin ja sovitettiin kaikkiin
-suuntiin aivan mekaanisesti Tällaiset symmetriset ja samaa asiaa
-jankkaavat konstruktsioonit -- sonaatit ja sinfoniat -- raivostuttivat
-Christophea, joka oli tähän aikaan sangen vähän altis järjestyksen
-kauneudelle, laajoille ja hyvin sommitelluille perussuunnitelmille.
-Sellainen tuntui hänestä paremminkin muurarin kuin säveltäjän työltä.
-
-Ei tarvitse luulla, että hän oli lauhkeampi romantikkoja kohtaan.
-Kummallista kyllä, -- seikka, joka häntä itseäänkin ensiksi ällistytti,
--- ei ollut olemassa säveltäjiä, jotka olisivat ärsyttäneet häntä
-enemmän kuin ne, jotka olivat väittäneet olevansa (ja tosiaankin
-olivat olleet) kaikkein vapaimpia, välittömimpiä, ne jotka olivat
-luoneet kaikkein vähimmin rakentelemalla, -- nuo, jotka, niinkuin
-esimerkiksi Schumann olivat lahjoittaneet ihmisille pisara pisaran
-jälkeen joka minutti koko sisäisen elämänsä lukemattomina pikkutöinä.
-Hän raivosi heitä vastaan sitäkin rajummin, koska hän tunsi heissä oman
-nuoren sielunsa sekä kaiken sen joutavanpäiväisyyden, jonka hän oli
-vannonut itsestään hävittävänsä. Todentotta ei kukaan voinut syyttää
-puhdasmielistä Schumannia valheellisuudesta hän ei sanonut juuri
-koskaan mitään sellaista, jota hän ei ollut tosiaan tuntenut. Mutta
-hänen esimerkkinsä opetti Christophelle, ettei saksalaisen taiteen
-suurin valheellisuus ollut sitä, että sen harjoittajat tahtoivat
-ilmaista tunteita, joita eivät tunteneet, vaan enemmänkin siinä, että
-he tahtoivat purkaa tunteita, joita he kyllä tunsivat, mutta jotka
-olivat -- _valheellisia tunteita_. Musiikki on armoton sielunkuvastin.
-Kuta naiivimpi ja herkkäuskoisempi saksalainen säveltäjä on, sitä
-selvemmin näyttää hän saksalaisen hengen heikkoudet: tuon hengen
-häilyvän perustan, sen velton sentimentaalisuuden ja suoruuden
-puutteen, sen hieman luihun ihanteellisuuden; sen kyvyttömyyden nähdä
-omaa itseään, pelon uskaltaa katsoa itseään kasvoista kasvoihin.
-Tuollainen väärä ihanteellisuus oli suurempienkin vikana, --
-esimerkiksi Wagnerin. Kun Christophe luki hänen teoksiaan, kiristeli
-hän hampaitaan. _Lohengrin_ oli hänestä sellainen valhe, että se sai
-suorastaan karjumaan. Hän vihasi moista rihkama-makasiinista tarjottua
-ritarillisuutta ja ulkokultaista jumalisuutta; tuollaista sankaria,
-joka oli peloton ja sydämetön, itsekäs ja kylmä, ruumiillistunut hyve,
-joka ihailee itseään ja rakastaa erikoisella hellyydellä itseään.
-Christophe tunsi sellaisen sankarin hyvin, hän oli nähnyt hänet monta
-kertaa todellisessa elämässä, tuon saksalaisen fariseustyypin, joka
-oli niin uljaileva, nuhteeton ja kova, joka palveli polvillaan omaa
-kuvaansa ja uhrasi sangen helposti toiset sen kuvan jumalallisuuden
-vuoksi. _Lentävän hollantilaisen_ jykeä tunnelmallisuus ja tylsä
-ikävyys aivan lamasivat häntä. _Tetralogian_ dekadentti-barbaarit
-tuntuivat hänestä rakastuneina inhoittavan äiteliltä. Siegmund lauloi
-sisartaan ryöstäessään salonkiromanssin. _Götterdämmerungin_ Siegfried
-ja Brünhilde olivat uin kunnon saksalainen aviopari, niin he lorusivat
-toinen toisilleen ja varsinkin yleisölle aviollista autuuttaan,
-mahtailevan hölläsuisesti. Kaikki valheet, mitä olla saattoi, olivat
-kasaantuneet näihin sävellyksiin: niissä oli väärää ihanteellisuutta,
-väärää kristillisyyttä, väärää goottilaisuutta, väärää satutunnelmaa,
-väärää jumalallista ja inhimillistä. Koskaan ei vanha ja sovinnainen
-ollut rehennellyt suuremmalla komeudella kuin juuri tuolla näyttämöllä
-joka väitti kaatavansa kaiken sovinnaisuuden. Siitä ei silmä, sielu
-eikä korva voineet erehtyä hetkeksikään; olisi tarvittu tahallista
-omaa tahtoa pettämään niitä -- Ja eräillä tahoilla ne tahtoivatkin
-itse pettyä. Koko Saksahan nautti tästä vanhan-hedelmättömästä ja
-lapsellisesta taiteesta, jossa irtipäässeet hirviöt raivosivat pienten,
-mystillisten ja makeain koulutyttöjen seassa.
-
-Mutta vaikka Christophe arvostelikin näin: heti kuin hän kuuli tätä
-musiikkia, valtasi hänet samoin kuin muutkin, vieläpä enemmänkin, sen
-miehen demooninen tahto ja tunnevirta, joka oli päästänyt nuo sävelet
-valloilleen. Christophe nauroi ja vapisi, hänen poskiaan poltti, hän
-tunsi itsessään kokonaisten ratsaslaumain hurjat sotahuudot. Hän
-ajatteli, että kaikki on sallittua niille, jotka kantavat moisia
-aronmyrskyjä sisässään. Kuinka hän riemuitsikaan, kun hän tunsi
-noiden yleisesti pyhitettyjen teosten, joita hän nykyään selaili
-aina ylen arastellen, herättävän itsessään saman liikutuksen, jonka
-ne olivat hänessä ennen synnyttäneet saman kiihkeän hurmauksen, jopa
-niin puhtaana, ettei sitä mikään tahrannut! Sellaisissa kohdissa
-oli hän ikäänkuin pelastanut haaksirikossa kunniakkaita sirpaleita.
-Kuinka onnellinen hän silloin olikaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi
-pelastanut osan omaa itseään. Ja eivätkö ne olleetkin hänen omaa
-itseään? Eivätkö nuo suuret saksalaiset, joita vastaan hän nousi
-kapinaan, olleet hänen omaa lihaansa ja vertansa, hänen omaa kalleinta
-olemustaan? Hän oli ankara heille ainoastaan sentähden, että hän oli
-ankara itselleen. Kuka rakasti heitä enemmän kuin hän? Kuka tunsi
-paremmin kuin hän Schubertin hyvyyden, Haydnin viattomuuden, Mozartin
-hellyyden, Beethovenin suuren sankarisydämen? Kuka oli pyhemmin ja
-hartaammin tuntein kuin Christophe paennut Weberin suhisevain metsien
-turviin, ja Johan Sebastianin valtavien tuomiokirkkojen varjoon, jotka
-kohottavat Saksan tasangoilla pohjolan harmaata taivasta kohti kivisiä
-vuoriaan ynnä jättiläismäisiä tornejaan ja niiden läpileikkauksin
-koristettuja viirejä? Mutta hän kärsi heidän valheistaan, hän ei voinut
-heissä niitä unohtaa. Hän arvioi ne rodun syyksi, mutta noiden miesten
-suuruuden sen sijaan heidän omaksi ansiokseen. Siinä hän erehtyi. Sekä
-suuruus että heikot puolet ovat molemmat sen rodun ominaisuuksia, jonka
-mahtava, vaikkakin samea ajatus vierii sellaisena musiikin ja runouden
-virtana, että koko Europa sammuttaa siitä janoaan. Ja minkä muun kansan
-keskuudessa olisi hän löytänyt sen yksinkertaisen puhtaudenkaan, joka
-innosti häntä tällä hetkellä sinkoamaan kansastaan moisia tuomioita!
-
-Sitä ei Christophe kuitenkaan aavistanut. Niinkuin hemmoiteltu lapsi
-käänsi hän kiittämättömänä äidiltään saamansa aseet itse äitiään kohti.
-Myöhemmin, myöhemmin oli hän tunteva, mitä hän oli hänelle velkapää, ja
-kuinka syvästi hän häntä rakasti...
-
-Mutta nyt oli hänellä silmitön reaktsioonikausi kaikkia lapsuutensa
-epäjumalia vastaan. Hän oli vihainen itselleen ja niille, siitä, että
-hän oli uskonut, intohimoisen antautuvasti niihin. -- Ja se hänen
-kautensa olikin aivan paikallaan. On eräs jakso ihmisen elämässä,
-jolloin täytyy uskaltaa olla väärämielinen, jolloin täytyy tohtia tehdä
-selvää jälkeä kaikista opituista ihailun ja kunnioituksen esineistä,
-täytyy kieltää kaikki -- sekä valheet että totuudet, -- kaikki, mitä ei
-ole tuntenut todeksi omassa itsessään. Koko kasvatuksessaan ja kaikessa
-ympäriltä nähdyssä ja kuullussa imee lapsi itseensä sellaisen määrän
-valheita ja typeryyksiä elämän olennaisimpiin totuuksiin sekoitettuina,
-että nuorukaisen ensimäinen velvollisuus on sylkeä kaikki tuo opittu
-suustaan, jos hän aikoo olla terve mies.
-
-Christophe eli kyllästymisen tervettä murroskautta. Vaisto pakotti
-hänet vieroittamaan olennostaan kaikki sulamattomat ainekset, jotka
-sitä rasittivat.
-
-Ennen kaikkea koski tämä seikka sitä äitelää hempeämielisyyttä,
-joka tihkuu saksalaisessa kansallishengessä kuin maanalaisessa,
-homeelta löyhkävässä kellarissa. Valoa! Valoa! Raitista ja kuivaa
-tuulta, pyyhkäisemään pois nuo rämehöyryt, tukahuttavat tuoksut,
-kaikki nuo, joiden nimi on Lied, Liedchen, Liedlein, lukuisat kuin
-pisarat sateella, pisarat, joissa vuolaanaan purkautuu germaanilainen
-Gemüt. Pois nuo lukemattomat: _Sehnsucht_ (Kaipuu), _Heimweh_
-(Koti-ikävä), _Aufschwung_, (Sielunlento) _Frage_ (Kysymys), _Warum_
-(Miksi?), _an den Mond_ (Kuulle), _an die Sterne_ (Tähdille), _an
-die Nachtigall_ (Satakielelle), _an den Frühling_ (Keväälle), _an
-den Sonnenschein_ (Auringonpaisteelle); kaikki: _Frühlingslied_
-(Laulu keväälle), _Frühlingslust_ (Kevätiloa), _Frühlingsgruss_
-(Tervehdys keväälle), _Frühlingsfahrt_ (Kevätretki), _Frühlingsnacht_
-(Kevätyö), _Frühlingsbotschaft_ (Kevätviesti); nuo _Stimme der
-Liebe_ (Lemmenääni), _Sprache der Liebe_ (Lemmentunnustus), _Trauer
-der Liebe_, (Lemmenmurhe) _Geist der Liebe_ (Rakkaudenhenki),
-_Fülle der Liebe_ (Rakkaudenuhkeus) _Blumenlied_ (Kukkien laulu),
-_Blumenbrief_ (Kukkaiskirje), _Blumengruss_ (Kukkien tervehdys); nuo
-sadat: _Herzeleid_ (Sydäntuskaa), _mein Herz ist schwer_ ("Raskas
-sydämein"), _mein Aug ist trüb_ ("Suruinen sydämein"); nuo pikkuimelät
-vuoropuhelut, joissa pakisijoina ovat _Röslein_ (ruusunen), puronen,
-kyyhkynen, pikku pääsky; kaikki nuo perusteettomat kysymykset: -- "_Jos
-ruusunen okaitta olla vois_", -- "_Entisen armaansa kanssako pääskynen
-pesänsä lois vai uudenko lemmen löytänyt ois_": -- koko tuo ummehtuneen
-hellyyden, äitelän liikutuksen, hengettömän melankolian ja lattean
-runouden tulva... Kuinka paljon kaunista sillä tavoin vedetään alas,
-kuinka paljon harvinaisia asioita kulutetaan tarpeettomasti, jokaisen
-aiheen tullen, ja aiheettomastikin! Sillä pahinta oli, että kaikki
-tämä oli aivan hyödytöntä: se oli pelkkää tapaa paljastaa sydämensä
-yleisölle, joutavanpäiväistä ja hempeämielistä kunnon saksalaisten
-taipumusta purkaa hälisevästi itseään toisilleen. Ei mitään sanomista,
-ja kuitenkin puhutaan kilpaa! Eikö moinen lörpöttely koskaan loppuisi?
--- Hei, pitäkää jo, kurnuttavat sammakot, suunne kiinni!
-
-Varsinkin rakkaudenpuheissa tunsi Christophe kaikkein paksuimpana
-valheen: sillä siinä asiassa hän osasi jo helpoimmin verrata sitä
-todellisuuteen. Nämä sovinnaiset lemmenlaulut, kyyneleiset ja
-siivot, eivät vastanneet missään määrin miehen kiivaita haluja eikä
-naisen sydämentunteita. Mutta olivathan nuo, jotka olivat sellaista
-kirjoittaneet, toki rakastaneet, ainakin kerran elämässään! Oliko
-mahdollista, että he olivat rakastaneet tällä tavoin? Ei, he olivat
-valehdelleet, valehdelleet niinkuin kaikessa muussakin, olivat
-tahtoneet kaunistaa itseään ihanteellisiksi... Ihannoida! nimittäin:
-peljätä nähdä elämää kasvoista kasvoihin, ei pystyä erottamaan
-asioita miehen tavalla, sellaisina kuin ne ovat. -- Kaikkialla
-samaa arkuutta, samaa miehisen rehellisyyden puutetta. Kaikkialla
-samaa hengetöntä haltioitumista, samaa mahtavaa ja valheellista
-juhlallisuutta, isänmaallisuudessa, juomapöydässä, uskonnossa. "_Die
-Trinklieder_" (juomalaulut) olivat ylistyksiä viinille tai maljalle:
-("Oi, ihana malja..."). Uskonto -- seikka, jonka piti olla välittömintä
-maailmassa, puhjeta sielusta yhtäkkiä kuin odottamaton lähde, -- se
-oli tehdastavaraa, kaupaksi sopivaa valmistetta. Isänmaalliset laulut
-taasen rustatut lauhkeaa ja yhteen tahtiin määkivää lammaslaumaa
-varten... Karjukaa siis!... Hitto vie, yhäkö te jaksatte valehdella
--- "_ihannoida_" -- teittepä sen sitten juopottelun, miestapon tai
-mielettömyyden kunniaksi!...
-
-Christophe oli päässyt sille kehitysasteelle, että hän vihasi kaikkea
-ihanteellisuutta. Hän piti rehellistä raakuutta parempana kuin
-tällaista valhetta. -- Pohjaltaan oli hän suurempi idealisti kuin muut,
-eikä hänellä ollut, -- hänellä ei voinut olla, -- pahempia vihollisia
-kuin nuo julkean selvät realistit, joista hän luuli pitävänpä.
-
-Oma kiihkeä aate teki hänet sokeaksi. Häntä jääti tuo usva,
-tuo verettömyyttä sairastava valheellisuus, nuo "auringottomat
-aate-fantoomit". Hän kaipasi aurinkoa olemuksensa kaikilla voimilla.
-Nuorekkaassa halveksumisessaan ulkokultaisuutta kohtaan, joka häntä
-ympäröi tai jota hän ulkokultaisuutena piti, ei hän huomannut
-sitä rotunsa suurta käytännöllistä viisautta, jonka avulla se oli
-rakentanut vähitellen suurenmoisen ihanteellisuutensa, hillitäkseen
-rajuja luonnonvaistojaan ja käyttääkseen niitä hyvän palvelukseen.
-Rotujen sieluja eivät muuta eivätkä suuntaa uusille urille useinkaan
-mielivaltaiset syyt, uskonnolliset tai moraaliset määräykset,
-lainsäätäjät tai valtiomiehet, papit tai filosoofit: vuosisatoja
-kestäneet onnettomuudet ja koettelemukset karkaisevat elämään ne
-kansat, jotka tahtovat elää.
-
-
-
-
-Samalla Christophe kuitenkin sävelsi, joskaan hänen sävellyksensä
-eivät olleet vailla samoja vikoja, joita hän moitti muissa, sillä
-taiteellinen luominen oli hänessä vastustamaton vaatimus, joka ei
-alistunut hänen älynsä määräämiin sääntöihin. Taiteilija ei luo
-järkisyistä. Hän luo pakosta. -- Silloin ei riitä, että on tuntenut
-valheen ja enimmissä tunteissa piilevän liioittelun estääkseen
-itseään niihin vikoihin suistumasta: siihen vaaditaan pitkäaikaista
-ja vaivalloista ponnistusta; mikään ei ole vaikeampaa kuin olla
-täysin rehellinen nykyaikaisessa yhteiskunnassa, sillä kullakin on
-raskaana perintönä sukupolvesta toiseen siirtyneet mukavat tottumukset.
-Ja vaikeinta se on sellaisille ihmisille ja kansoille, joilla on
-itseään-hallitsematon tapa antaa sydämensä lakkaamatta puhua, vaikka
-sen olisi useasti kaikkein parhainta vaieta.
-
-Christophien sydän oli tässä suhteessa täysin saksalainen: hän ei
-ollut vielä oppinut vaikenemisen hyvettä; eikähän se vielä ollut hänen
-iälleen ominaistakaan. Hän oli siinä kohdin isäänsä, että hän tahtoi
-puhua alinomaa ja puhua melua herättävästi. Hän tiesi sen vikansa,
-ja hän taisteli sitä vastaan; mutta se taistelu lamautti osaltaan
-hänen voimiaan. -- Sitäpaitsi oli Christophe saanut vielä toisenkin
-perinnön, joka oli yhtä vaikea hävittää, se oli isoisältä tullut
-suunnaton vaikeus ilmaista tarkan selvästi ajatuksiaan. -- Hän oli
-virtuoosin poika. Ja hän tunsi virtuositeetin vaarallisen viehätyksen:
--- suorastaan fyysillisen ilon näyttää nopsaa taitavuuttaan, tyydyttää
-lihastenkäyttely-haluaan, iloa voittaa, häikäistä omalla itsellään
-suuri, tuhatpäinen yleisö; se ilo oli melkoisen anteeksiannettavaa,
-melkeinpä viatonta laatua niin nuolessa miehessä kuin hän, mutta
-kuitenkin oli se kuolettavaa myrkkyä hänen taiteelleen ja sielulleen:
--- Christophe tunsi, että se oli hänen veressään; hän halveksi sitä,
-mutta kuitenkin antoi hän sille myöten.
-
-Niin riuhtoivat häntä keskenään rodun ja hänen oman neronsa vaistot,
-hänellä oli taakkana menneisyyden painolasti, loiskasvi, joka imi
-hänen voimaansa ja josta hän ei jaksanut päästä irralleen. Siten hän
-kulki eteenpäin haparoiden, ja siinä joutui hän paljoa lähemmäksi
-kaikkea kelvottomaksi manaamaansa kuin hän luulikaan. Kaikki hänen
-sävellyksensä olivat kummallista totuuden ja pöyhkeilevän paatoksen,
-kirkkaan voiman ja sopertelevan typeryyden sekoitusta. Ainoastaan
-muutamina harvoina tuokioina kykeni hänen oma itsensä tunkeutumaan
-esille siitä outojen olennoiden kuolleesta kuoresta joka esti sen
-liikkeitä.
-
-Hän oli aivan yksin. Hänellä ei ollut minkäänlaista opasta, joka
-olisi auttanut häntä nousemaan tuosta nevasta. Kun hän luuli
-päässeensä siitä pois, niin hän olikin vain vaipunut syvemmälle.
-Hän kulki edelleen sokkona ja hukkasi aikaansa ja voimiaan turhiin
-yrityksiin. Hän ei säilynyt miltään katkerilta kokemuksilta; eikä
-hän osannut tässä luomisintonsa kaaosmaisessa epäjärjestyksessä
-arvostella, mikä kaikesta hänen luomastaan oli parhainta. Hän
-sotkeutui mielettömiin suunnitelmiin, sinfoonisten runoelmien
-haaveksimiseen, joiden tarkoituksen piti muka olla filosoofinen ja
-jotka olivat suhteiltaan suorastaan eriskummaisia. Hänen henkensä
-oli liian rehellinen, joten hän ei voinut kiintyä niihin pitkäksi
-aikaa; hän hylkäsi ne suunnitelmansa äitelin mielin jo ennenkuin oli
-luonnostellut niistä ensimäistäkään osaa. Joskus hän otti tulkitakseen
-sävelillä runouden saavuttamattomimpia tuotteita. Silloin hän joutui
-rämpimään alalla, joka ei ollut hänen omansa. Kun hän sommitteli itse
-näyttämöasetuksiaan, -- (sillä hän ei epäröinyt ryhtyä mihin tahansa),
--- syntyi siitä suurinta mielettömyyttä; ja kun hän takertui Goethen,
-Kleistin, Hebbelin tai Shakespearen mestariteoksiin, ymmärsi hän ne
-aivan päin mäntyyn. Ei sentähden, ettei hänellä olisi ollut älyä, vaan
-siksi, ettei hänellä ollut itsekritiikkiä. Hän ei voinut vielä ymmärtää
-toisia, koska hänellä oli selvittämistä vielä itsessäänkin; minnepäin
-hän kääntyikin, löysi hän aina vain oman lapsellisen ja pöyhistelevän
-sielunsa.
-
-Näiden jo ennakolta kuolemaantuomittujen epäsikiöiden ohella
-kirjoitti hän myöskin joukon pikkuteoksia, jotka olivat hetkellisten
-tunteiden välittömiä ilmauksia, -- ja ne juuri olivat luodut elämään:
-sävelillä tulkittuja ajatuksia, _Liedejä_. Niissä asettui hän
-kuten kaikessa muussakin rajusti entistä ja tavanomaista vastaan.
-Hän valitsi kaikkein kuuluisimmat laulut, jotka olivat jo sävelin
-käsiteltyjä, ja oli kyllin hävytön halussaan säveltää ne toisin ja
-totuudenmukaisemmin kuin Schumann ja Schubert. Joskus koetti hän
-antaa Goethen runoelmain olennoille, Mignonille, _Wilhelm Meisterin_
-harpunsoittajalle niiden todella yksilöllisen luonteen, monista
-vivahduksista kokoonpannun ja kuitenkin tarkan. Joskus iski hän
-taasen kiinni eräihin lemmen-Liedeihin, jotka säveltäjän heikkous ja
-yleisön latteus olivat pukeneet yhteisestä sopimuksesta äitelään ja
-imelään sentimentaalisuuden asuun; hän riisui ne nyt armotta alasti ja
-puhalsi niihin niiden alkuperäisen aistillisen ja villin rohkeuden.
-Lyhyesti sanoen: hän koetti kaikin voimin antaa runouden olennoiden
-ja niiden intohimojen elää omaa elämäänsä, etteivät ne olisi pelkkiä
-leluja saksalaisten perheiden käsissä, jotka halusivat ainoastaan
-helppotajuista taideherkytystä istuessaan sunnuntaisin oluen ääressä
-jossakin _Biergartenissa_.
-
-Mutta tavallisesti olivat runoilijat hänestä liian kirjallisia; ja
-hän haki mielellään yksinkertaisempia tekstejä: vanhoja Liedejä,
-muinaisia hengellisiä virsiä, joita hän oli lukenut eräästä
-kuluneesta hartauskirjasta. Hän ei koettanut suinkaan säilyttää
-niissä niiden kirkollista leimaa: hän käsitteli niitä häikäilemättä,
-aivan maallisesti, vapaasti ja elämänmukaisesti. Tai hän valitsi
-jonkin lyhyen raamatun psalmin, tai sananlaskuja, joskus pelkästään
-ohikulkiessaan kuulemansa pakinan, katkelman rahvaanomaista juttelua,
-lapsukaisten tuumia: -- monesti kömpelöitä ja proosallisia sanoja,
-joiden alta kuulsi puhdas tunne. Sellaisia asioita käsitellessään hän
-oli omalla alallaan, ja silloin hän saavutti syvyyden, jota hänen
-muissa sävellyksissään ei ollut ja jota hän ei itsekään aavistanut.
-
-Olivatpa hänen teoksensa hyviä tai huonoja, ja useimmin ne olivat
-huonoja kuin hyviä, yleensä ne olivat täynnä ylitsekuohuvaa elämää.
-Kaikki niissä ei ollut uutta: ei lähimainkaan. Christophe oli monta
-kertaa lattea ja proosallinen, juuri rehellisyytensä tähden; monesti
-hän toisti jo käytettyjä muotoja, siksi, että juuri ne tulkitsivat
-hänen ajatustaan, siksi, että hän tunsi juuri sillä tavoin eikä
-toisin. Millään ehdolla hän ei olisi pyrkinyt olemaan omintakeinen:
-hänestä olisi mies, joka kiusasi itseään moisilla huolilla, ollut
-melkoisen keskinkertainen. Hän tahtoi ainoastaan olla omaa itseään
-ja sanoa juuri sellaista, mitä ajatteli, välittämättä siitä, oliko
-se, mitä hän sanoi, sanottu jo ennen häntä vai ei. Hänellä oli ylpeä
-usko luullakseen sitä parhaaksi tavaksi olla omintakeinen, ja usko,
-ettei Jean-Christophea ollut koskaan ennen ollut ja ettei häntä tulisi
-olemaan milloinkaan muuta kun yhden kerran. Häikäilemättömän varmana
-kuin nuori ainakin tuntui hänestä kaikki vielä tekemättömältä: ja
-kaikki näytti hänestä olevan tehtävissä, tahi tehtävissä uudestaan.
-Tällainen sisäinen kyllyys, jota rajattomia lupaava elämä antoi, heitti
-hänet huumaten ja hiukan varomattomasti onnen helmaan. Alinomaista
-riemua. Se riemu ei kaivannut edes iloa, se pystyi ammentamaan voimansa
-surustakin: sen lähteenä oli hänessä pursuva elämän yltäkylläisyys,
-hänen oma voimansa, kaiken onnen ja kunnon synnyttäjä. Elää, elää
-täydellisesti!... Se, joka ei tunne itsessään tuota voiman huimausta,
-tuota elämisenhalun riemua, -- suurimmankin onnettomuuden keskellä, --
-se ei ole taiteilija. Tämä on juuri kompastuskivi. Todellisen suuruuden
-tunnusmerkki on se, että hän osaa sekä ilosta että surusta riemuita.
-Jotkut Mendelssohn ja Brahms, lokakuisen usvan ja tihkusateen jumalat,
-eivät ole koskaan tunteneet sitä jumalallista voimaa.
-
-Christophe tunsi sen itsessään; ja hän levitteli iloaan varomatta ja
-peittelemättä näytteille. Hän ei käsittänyt siinä mitään pahaa, hän
-tahtoi ainoastaan jakaa omaansa myöskin muille. Hän ei huomannut, että
-sellainen ilo oli enimmille ihmisille loukkaavaa, sellaisille, joilla
-sitä ei ole koskaan ollut ja jotka sitä aina kadehtivat. Muuten: hän
-välitti vähät siitä, oliko hän toisille mieleen vai ei; hän oli varma
-itsestään, eikä mikään tuntunut hänestä yksinkertaisemmalta kuin
-ilmaista vakaumuksensa toisille, -- ja voittaa. Tiedottomasti hän
-vertaili omia rikkauksiaan muiden nuotinlykkääjien yleiseen köyhyyteen;
-ja hän luuli, että hänen olisi sangen helppoa saada ylemmyytensä
-tunnustetuksi. Liiankin helppoa. Hänen ei tarvinnut muka muuta kuin
-näyttäytyä.
-
-Ja hän näyttäytyi.
-
-
-
-
-Häntä odotettiin.
-
-Christophe ei ollut koskaan salannut mielipiteitään. Siitä hetkestä
-alkaen, jolloin hän oli huomannut saksalaisen fariseismin, mikä ei
-tahdo nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat, oli hän vannonut olevansa
-aina ehdottomasti ja armottoman rehellinen, olipa puhe mistä asiasta
-tai henkilöstä tahansa. Ja koska hän ei voinut tehdä mitään menemättä
-äärimmäisyyksiin, niin liioitteli hän kaikkea eriskummaisesti; hän
-puhui suorastaan suunnattomuuksia ja kauhisti sellaiset ihmiset, jotka
-eivät olleet tuhannetta osaakaan niin naiiveja kuin hän. Hän oli
-tavattoman tietämätön. Hän julisti jokaiselle, kenen kohtasi, mitä hän
-saksalaisesta taiteesta ajatteli, ja oli siitä teostaan tyytyväinen
-kuin ainakin ihminen, joka ei tahdo kätkeä arvaamattoman kalliita
-huomioitaan pelkästään itselleen. Hän ei kuvitellutkaan, että hänelle
-saatettaisiin olla siitä vihaisia. Heti paikalla, kun hän keksi jonkin
-pyhitetyn sävellyksen houkkamaisuuden, kiiruhti hän ilmoittamaan
-siitä asiasta kaikille, jotka tulivat häntä vastaan, niin innoissaan
-hän oli keksinnöstään. Hän lausui onnesta säteilevin kasvoin mitä
-mielettömimpiä tuomioita. Ensin ei häntä käsitetty vakavasti; hänen
-töykeyksilleen naurettiin. Mutta piankin huomattiin, että hän palasi
-samaan asiaan liian usein ja hävyttömän itsepäisesti. Näytti tosiaankin
-siltä kuin Christophe olisi omiin paradokseihinsa uskonut; ja tämä ei
-ollut enää laisinkaan hauskaa. Hän sai aikaan julkista pahennusta;
-keskellä konsertteja hän purki hälisevää ivaansa tai ilmaisi suuria
-mestareita kohtaan halveksumisensa milloin tai missä tahansa.
-
-Kaikki asiat levisivät kuin kulo pikkukaupungissa: ainoaakaan
-hänen sanaansa ei unohdettu. Hänelle oltiin suuttuneita jo hänen
-viimevuotisen elämänsä tähden. Ei oltu unohdettu, kuinka julkeasti hän
-kuulutti seurusteluaan Aadan kanssa, eikä sitä tapausta seuranneita
-epäilyttäviä aikoja. Itse hän ei muistanut siitä enää mitään; kukin
-päivä vei tullessaan edellisen muistot, ja hän oli nykyään jo sangen
-kaukana siitä, mitä hän oli ollut kaksi kuukautta aikaisemmin.
-Mutta muut muistivat hänen puolestaan erinomaisesti: ne nimittäin,
-joiden tehtävänä kaikissa pikkukaupungeissa on pistää tunnontarkasti
-kirjoihinsa kaikki naapurien viat, kaikki heitä koskevat surulliset,
-rumat ja loukkaavat tapahtumat, ettei mitään vain hukkaan joutuisi.
-Christophen uudet kummallisuudet sijoitettiin nyt hänen nimelleen
-kirjoihin hänen entisten syntiensä alle. Ne seikat valaisivat toinen
-toistaan: moraalisten tunteiden loukkaamiseen lisäksi tuli nyt
-sopimaton käyttäyminen. Suopeimmat sanoivat hänestä:
-
--- Hän tahtoo olla erikoinen.
-
-Mutta enimmät vakuuttivat:
-
-_Total verrückt!_ (Pähkähullu).
-
-Sitäpaitsi alkoi levitä hänestä toinen yhtä ankara ja vielä
-vaarallisempi mielipide, -- ja sen menestyksen takasi tuon mielipiteen
-korkea alkuperä: kerrottiin, että Christophe linnassa, jossa hän
-edelleen kävi säännöllisesti virallisessa tehtävässään, oli ollut
-kerran niin epähieno, että oli itsensä suurherttuan kanssa puhuessaan
-ilmaissut suorastaan vihastuttavalla tavalla mielipiteitään maan
-kunnioitetuista mestareista. Hän oli, niin juteltiin, sanonut
-Mendelssohnin _Eliasta_ "ulkokultaisen papin isämeidäksi", ja eräitä
-Schumannin Liedejä halveksivasti "Backfisch-musiikiksi": -- ja sen
-oli hän tehnyt juuri kun kunnioitettu ruhtinas oli tullut ilmaisemaan
-erikoista mieltymystään noihin sävellyksiin. Suurherttua oli tehnyt
-hänen nenäkkyydestään sievän lopun virkkaen kuivasti:
-
--- Teitä kuullessaan ei luulisi, herraseni, että te olette saksalainen.
-
-Nämä niin korkealta tulleet rangaistuksen sanat upposivat myöskin
-syvälle alas; eikä kukaan, jolla mielessään nyt oli jotakin kaunaa
-Christophea kohtaan, joko hänen menestyksensä tähden tai jostakin
-persoonallisesta, joskaan ei sen kiihkeämmästä syystä, jättänyt
-muistamatta, ettei hän tosiaan ollut puhdas saksalainen. Hänen sukunsa
-oli isän puolelta -- sen muistamme -- kotoisin Belgiasta. Ei siis ollut
-yhtään kumma, että tuo hävytön siirtolainen koetti mustata kansallista
-kunniaa. Tämä selitys valaisi kaiken; ja germaanilainen itserakkaus
-löysi siitä erinomaisen syyn ihaillakseen vielä lisää omaa arvoaan,
-halveksien samalla vastustajaansa.
-
-Tätä aivan platoonista kostoa elähytti Christophe vielä itse sangen
-tuntuvalla ravinnolla. On hyvin varomatonta arvostella muita
-silloin, kun valmistautuu itse antamaan itsensä alttiiksi muiden
-arvostelulle. Taitavampi ja vähemmän rehellinen taiteilija olisi
-ollut häveliäämpi ja kunnioittavampi puhuessaan edeltäjistänsä. Mutta
-Christophe ei ymmärtänyt olevan mitään syytä salata halveksumistaan
-keskinkertaisuutta kohtaan, enempää kuin sitä onneakaan, jota hänen
-oma voimansa hänelle tuotti. Ja hän toitotti tuota onnea suorastaan
-tahdittomalla tavalla. Vaikka Christophe oli lapsuudesta asti tottunut
-sulkeutumaan omaan kuoreensa, koska hänellä ei ollut seuraa, jolle
-hän olisi voinut uskoa ajatuksiaan, tuli hänelle viime aikoina halu
-purkaa muille sisuaan. Hänen ilonsa oli niin suuri, ettei hän voinut
-yksin sitä kantaa; hänen rintansa liian pieni, että se olisi siihen
-mahtunut: se olisi haljennut, ellei hän olisi saanut ilmaista iloaan
-muille. Muun ystävän puutteessa oli hän nyt ottanut uskotukseen
-vierustoverinsa orkesterissa, toisen _Kapellmeisterin_, nimeltään
-Siegmund Ochs; hän oli nuori würtenbergiläinen, lauhkea ja ovela poika,
-käytöksessään Christophea kohtaan aivan ylenpalttisen kunnioittava.
-Christophe ei voinut epäillä häntä; ja vaikka hän olisi epäillytkin,
-olisiko hän koskaan saattanut kuvitellakaan, että oli sopimatonta
-uskoa iloaan jollekin oudollekin henkilölle tai vaikkapa suorastaan
-viholliselle? Eikö kaikkien toisten päinvastoin pitänyt olla siitä
-hänelle kiitollisia? Sillä eikö Christophe tehnyt työtä heidänkin
-puolestaan? Hänellä oli onnea kaikille, ystäville ja vihollisille.
--- Hän ei aavistanut, ettei mikään ole vaikeampaa kuin pakottaa
-ihmiset ottamaan vastaan jotain uutta onnea; he pitävät melkeinpä
-entistä onnettomuuttaankin parempana kuin sitä: he tarvitsevat
-vuosisatoja märehdittyä ravintoa. Mutta eräs seikka on heistä vieläkin
-selittämättömämpää, se, että heidän pitäisi kiittää jotakuta toista
-tuosta onnestaan. He eivät anna sitä loukkausta anteeksi muulloin
-kuin ehdottomasta pakosta; ja silloinkin he valmistautuvat antamaan
-lahjoittajan vielä kerran sen kalliisti maksaa.
-
-Tuhannestakaan syystä ei Christophen luottavia mielenilmauksia siis
-otettu kovin innokkaasti millään taholla vastaan. Mutta oli olemassa
-noiden tuhannen päällisiksi vielä yksi syy lisää, miksi juuri Siegmund
-Ochs ei sitä tehnyt. Ensimäinen Kapellmeister, Tobias Pfeiffer,
-aikoi näet piakkoin vetäytyä yksityiselämään; ja vaikka Christophe
-oli vielä sangen nuori, oli hänellä kaikki edellytykset päästä
-hänen seuraajakseen. Siegmund Ochs oli liian saksalainen ollakseen
-tunnustamatta, että Christophe ansaitsikin sen paikan, koska kerran
-hovi häntä siihen puolusti. Mutta hänellä oli myös liian hyvä käsitys
-itsestään ollakseen uskomatta, etteikö hän itse olisi ansainnut sitä
-paikkaa paremmin, jos vain hovi olisi hänet paremmin tuntenut. Niinpä
-ottikin hän Christophen kaikki mielenpurkaukset vastaan omituinen hymy
-huulillaan, kun Christophe saapui aamuisin teatteriin ja alkoi puhua,
-koettaen pysyä muka totisena, vaikka hänen koko kasvonsa säihkyivät
-sisällistä intoa.
-
--- No, sanoi silloin Ochs hänelle salakavalasti hänen ohitseen
-mennessään, onko taas jokin uusi mestariteos päässyt päivänvaloon?
-
-Christophe pisti kätensä hänen kainaloonsa:
-
--- Ah, ystäväni, mikään entinen ei ole tämän veroista... Jos sinä sen
-kuulisit!... Perhana vieköön, se on niin hyvä. Sellaista ei ole vielä
-nähty, ei kuultu. Jumala auttakoon ihmisiä, kun se räjähtää heidän
-korviinsa! Sen jälkeen tuntee sielussaan ainoastaan yhden halun: kuolla.
-
-Nämä sanat eivät langenneet tien oheen. Ochs ei suinkaan hänelle nyt
-hymyillyt eikä leikillisesti kujeillut hänen lapsellisen innostuksensa
-kustannuksella, sillä silloin Christophe olisi varmaan ollut valmis
-itse ensimäisenä nauramaan ja pyytämään anteeksi, jos hänelle vain
-olisi ilmaistu, että hän oli naurettava; ei, Ochs päinvastoin alkoi
-häntä petollisesti ylistellä; ja siten hän yllytti Christophen
-päästämään uusia hullutuksia; ja kun hän oli eronnut Christophesta,
-kiiruhti hän levittelemään niitä kaikkialle ja vääristeli ne vieläkin
-naurettavammiksi. Niille hohotettiin musiikkimiesten toveripiirissä
-kohti kurkkua, ja jokainen odotti jännityksessä vain tilaisuutta,
-jolloin saisi tuomita perinpohjin Christophen poloiset sävellykset. --
-Tuomio oli jo etukäteen aivan valmis.
-
-Viimein se tilaisuus tuli.
-
-Christophe oli valikoinut etevimmät koko sekasotkustaan. Ensin oli
-ohjelmassa hänen Hebbelin _Judithiin_ säveltämänsä uvertyyri, runoon,
-jonka hurja voima oli viehättänyt häntä, tavallisen saksalaisen
-ponnettomuuden vastapainona; (tähän aiheeseensa hän oli alkanut jo
-hiukan kyllästyä, sillä vaisto sai hänet aavistamaan, että Hebbel oli
-ottanut tehtäväkseen näytellä neroa aina ja millä hinnalla tahansa).
-Sitten seurasi sinfonia, jonka nimenä oli Arnold Böcklinin pateettinen:
-_Elämä on unelma_, ja mottona _Vita somnium breve_. Loppuosan muodosti
-sarja _Liedejä_ ja eräitä klassillisia kappaleita, ynnä muuan Ochsin
-sepittämä _Festmarsch_, juhlamarssi, jonka Christophe oli tarjoutunut
-toveruuden vuoksi ottamaan ohjelmaansa, vaikka hän pitikin sitä
-melkoisen vähäpätöisenä.
-
-Näistä sävellyksistä ei harjoituksissa mennyt paljoa hukkaan. Vaikkei
-orkesteri laisinkaan ymmärtänyt näitä uusia esityksiään ja vaikka
-jokainen sen jäsen olikin mielessään tällaisesta uudesta musiikista
-ällistynyt, niin ei kukaan heistä vielä ollut ehtinyt muodostaa siitä
-omaa mielipidettään, varsinkaan, koska kukaan heistä ei siihen pystynyt
-ennenkuin yleisö oli ilmaissut siitä ajatuksensa. Sitäpaitsi teki
-Christophen varmuus voimakkaan vaikutuksen noihin soittajiin, jotka
-olivat tottelevaisia ja kuriin kasvatettuja niinkuin ainakin hyvässä
-saksalaisessa orkesterissa. Ainoa tukaluus tuli laulajattaresta. Hän
-oli tuo _Tonhallen_ konserttien sinipukuinen kuuluisuus. Hän oli siihen
-aikaan maineessa kaikkialla Saksassa: tämä erinomainen perheenäiti
-tulkitsi Brünhildeä ja Kundryä Dresdenissä ja Bayreuthissä keuhkojen
-voimalla, jota vastaan ei ollut väittämistä. Mutta jos hän olikin
-wagnerilaisessa koulussa oppinut sen taidon, josta tuo koulu syyllä
-ylpeilee, nimittäin lausumaan selvästi, sinkauttamalla kerakkeet kauas
-läpi ilman ja erottamaan ääntiöt ja nakkaamaan ne kuin nuijalla lyöden
-ällistelevälle yleisölle, niin ei hän siellä kuitenkaan ollut oppinut
-taitoa olla luonnollinen, -- senhän ymmärtää. Jokaisesta sanasta tuli
-kohtalokas: kaikki oli korostettua; tavut kulkivat lyijyanturoin;
-jok'ainoasta lauseesta muodostui oikea murhenäytelmä. Christophe
-pyysi häntä hiukan hillitsemään dramaattista voimaansa. Laulajatar
-suostui siihen ensin melkoisen taipuisasti; mutta sitten saivat hänen
-luonteenomainen raskautensa ja halunsa näyttää äänivarojaan hänet
-valtaansa. Christophe hermostui. Hän huomautti kunnianarvoiselle
-naiselle, että hän tahtoi tulkita sanoilla eläviä ihmisiä eikä
-Fafner-käärmettä puhetorvineen. Laulajatar otti, -- kuten voi arvata,
--- tämän nenäkkyyden hyvin pahakseen. Hän sanoi tietävänsä, Jumalan
-kiitos, mitä oli laulaa, ja että hänellä oli ollut kunnia esittää
-Brahmsin _Liedejä_ itsensä tuon suuren mestarin läsnäollessa, ja ettei
-Brahms koskaan kyllästynyt kuulemaan niitä hänen esittäminään.
-
--- Sen pahempi! Sen pahempi! huudahti Christophe.
-
-Laulajatar kysyi ylimielisesti hymyillen häneltä, mitä tuo
-arvoituksellinen huudahdus merkitsi. Christophe vastasi, että koska
-Brahms ei ollut kertaakaan elämässään tiennyt, mikä on luonnollista,
-niin olivat hänen ylistyksensä niin pahaa moitetta kuin olla saattaa,
-ja vaikka Christophe joskus oli sangen kohtelias, kuten laulajatar
-tässä oli huomauttanut, niin koskaan ei hän olisi mennyt sanomaan
-laulajattarelle mitään niin epäkohteliasta kuin tuo Brahms.
-
-Inttelyä jatkui tähän tapaan; ja laulajatar esitti laulut yhä
-itsepäisesti omaan kuosiinsa, pateettisesti ja työntäen ne täyteen
-melodramaattisia efektejä, -- kunnes Christophe viimein sanoi hänelle
-jyrkästi huomaavansa hyvin, että se oli laulajattaren luonteesta
-johtuvaa ja ettei sitä voinut muuttaa; ja koska ei hänen _Liedejään_
-osattu laulaa oikein, oli parasta olla esittämättä niitä ollenkaan:
-Christophe sanoi pyyhkivänsä ne ohjelmasta. -- Silloin oli jo konsertin
-edellinen ilta, noihin Liedeihin luotettiin paljon: laulajatar itsekin
-oli niistä puhunut; hän oli tarpeeksi musikaalinen ymmärtääkseen edes
-osaksi niiden arvon. Christophe asettui nyt häntä vastustamaan, mutta
-koska hän ei ollut varma, etteikö huominen konsertti ehkä saattanut
-perustaa tuon nuorenmiehen mainetta, niin hän ei tahtonut joutua
-huonoihin väleihin ehkä nousevan tähden kanssa. Laulajatar taipui siis
-yhtäkkiä; ja viimeisessä harjoituksessa alistui hän kärsivällisesti
-kaikkeen, mitä Christophe häneltä vaati. Mutta kuitenkin hän oli
-itsepintaisesti päättänyt noudattaa omaa makuaan, -- konsertissa.
-
-
-
-
-Suuri päivä tuli. Christophe ei ollut yhtään rauhaton. Hän oli
-liiaksi musiikkinsa vallassa voidakseen asiaa arvostella. Tosin hän
-kuitenkin tunsi, että hänen teoksensa tarjosivat paikka paikoin
-tilaisuuden naurettavalle tulkinnalle. Mutta mitä se nyt merkitsi?
-Ei voi kirjoittaa mitään suurta joutumatta vaaraan olla naurettava.
-Päästäkseen asian pohjaan täytyy uhmata yleistä mielipidettä,
-kohteliaisuuden ja häveliäisyyden tapoja, olla välittämättä
-yhteiskunnan valheista, joiden alla sielu nukkuu tukahdutettuna. Ellei
-tahdo säikyttää ketään ja pyrkii ainoastaan menestykseen, täytyy
-tyytyä koko iäkseen pysymään sovinnaisella keskitasolla ja antaa
-keskinkertaisille ihmisille ainoastaan keskinkertaista totuutta,
-sitäkin laimennettuna, vedellä sekoitettuna, sillä sitä he ainoastaan
-kykenevät sulattamaan. Mutta oikean kyvyn tulee olla omalla puolellaan
-elämää. Ei ole suuri, ellei ole tallannut tuollaista levottomuutta
-jalkoihinsa. Christophe sen tallasi. Hänelle saatettiin kyllä viheltää:
-hän oli varma, että välinpitämättömäksi ei yleisö jäisi. Häntä huvitti,
-kun hän ajatteli, miten eräiden hänen tuttaviensa naamat vääntyisivät,
-kun he kuulisivat sen tai sen hiukan uskalletun kappaleen. Hän odotti
-tuimaa kritiikkiä: hän hymyili sille jo etukäteen. Joka tapauksessa
-täytyi sellaisen olla sokea -- tai kuuro, joka -- kieltää, ettei hänen
-tuotteissaan ollut voimaa, -- miellyttävää tai ei, mitä väliä sillä?...
-Miellyttävää! Rakastettavaa!... Voima, se yksinään riitti. Sen oli
-päästävä uomaansa ja vietävä kaikki mukanaan niinkuin Rhein...
-
-Tuli ensimäinen vastoinkäyminen. Suurherttua ei saapunut tilaisuuteen.
-Ruhtinaallisessa aitiossa istui ainoastaan hovin vähäpätöisiä
-statisteja: muutamia hovinaisia. Christophe ärtyi siitä, käsittämättä
-oikein, miksi. Hän ajatteli: "Se hölmö tahtoo näyttää epäsuosiotaan.
-Hän ei tiedä, miten suhtautua teoksiini: pelkää nolaavansa itsensä."
-Hän kohautti hartioitaan eikä ollut välittävillään sellaisesta
-joutavasta pikkuseikasta. Muut ottivat sen kyllä huomioonsa: se oli
-ensimäinen kelpo läksy, ja uhkaus tulevaisuuden varalta.
-
-Yleisö ei ollut sen halukkaampi kiiruhtamaan tilaisuuteen kuin sen
-isäntäkään: kolmannes salia oli tyhjänä. Christophe ei saattanut estää
-itseään katkerin mielin ajattelemasta, miten täynnä sali oli hänen
-lapsuutensa konserteissa. Jos hän olisi ollut hiukan kokeneempi, ei
-hän olisi tätä muutosta ällistynyt; Christophesta olisi nyt ollut
-aivan luonnollista, että häntä kuulemassa oli vähemmän ihmisiä hänen
-esittäessään jotakin arvokasta kuin hänen soittaessaan jotakin
-joutavaa: sillä suurinta osaa yleisöstä ei vedä suinkaan puoleensa
-musiikki, vaan itse soittaja; ja onhan luonnollista, että soittaja,
-joka on täysikasvuinen ja samanlainen kuin muutkin ihmiset, kiinnittää
-paljoa vähemmän mieltä kuin lapsenmekkoon puettu taiteilija, joka
-liikuttaa helliä tunteita ja huvittaa töllistelijöitä.
-
-Kun Christophe oli turhaan odottanut salin täyttymistä, päätti hän
-alkaa. Hän koetti vakuuttaa itselleen, että näin oli parempi: "Vähän
-ystäviä, mutta hyviä". -- Se hänen optimisminsa ei näyttäytynyt
-kuitenkaan kauan hyvin perustelluksi.
-
-Kappaleet seurasivat toisiaan hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa.
-Yleisö saattaa kuunnellessaan olla vaiti sentähden, että sen tunne on
-valmis joka hetki purkautumaan yli laitojensa, niin on se joutunut
-esityksen valtaan. Mutta tässäpä hiljaisuudessa ei ollut yleisössä
-mitään sisältöä. Ei kerrassaan mitään. Se oli pelkkää torkkumista.
-Aivan tyhjää. Tunsi, että jokainen sävel suistui välinpitämättömyyden
-kuiluun. Christophe seisoi yleisöön selin ja johti orkesteriaan,
-mutta kuitenkin hän huomasi kaikki, millaista salissa oli, huomasi
-sen sisäisillä tuntosarvillaan, jollaiset jokaisella oikealla
-soittajalla on ja joilla hän voi aavistaa, saako hänen soittonsa
-kaikua kuuntelijain sydämissä. Hän löi yhä tahtia ja koetti kiihdyttää
-itseään, vaikka häntä hyytikin jo se ikävystymisen sumu, joka nousi
-häntä kohti tuolta alhaalta katsomosta ja hänen takaansa aitioista.
-
-Viimein loppui uvertyyri; ja sali taputti käsiään. Se taputti veltosti,
-kylmästi, ja sitten se vaikeni. Christophesta olisi ollut parempi,
-jos hänet olisi huudettu alas... Vihellys edes! Yksi ainoa vihellys!
-Jonkinlainen elämänmerkki, ankara mielenilmaus hänen sävellystään
-vastaan!... -- Christophe katseli yleisöä. Yleisö katseli häntä. He
-tutkivat mielipidettä toistensa silmistä. He eivät kuitenkaan sitä
-löytäneet ja vaipuivat välinpitämättömään tilaansa.
-
-Soitto aikoi uudestaan. Nyt tuli sinfonian vuoro. -- Christophe tuskin
-jaksoi johtaa sitä loppuun. Monta kertaa hän oli heittää tahtipuikkonsa
-nurkkaan ja rynnätä matkaansa. Ympäröivä tylsyys tarttui häneen,
-viimein hän ei ymmärtänyt itsekään, mitä hän johti, hän ei saanut
-henkeä keuhkoistaan, hänellä oli tuntu, että hän vajosi auttamattomasti
-ikävystymiseen. Ei tullut edes niitä pilkallisia supatuksia, joita hän
-oli odottanut eräissä sävellysten kohdissa: yleisö oli painautunut
-lueskelemaan ohjelmaa. Christophe kuuli takaansa ohjelmalehtien
-jokaisen kuiva-äänisen kahahduksen; ja sitten seurasi taas hiljaisuus,
-viimeiseen sointuun saakka, jolloin äskeiset veltot kättentaputukset
-jälleen totesivat, että ymmärrettiin nyt sen sävellyksen loppuneen.
--- Ainoastaan pari kolme henkilöä taputti uudestaan käsiään, kun
-muut lakkasivat: mutta ne taputukset eivät herättäneet vastakaikua,
-ja sitten ne häpeissään vaikenivat: silloin tuntui tyhjyys yhä
-tyhjemmältä, ja tuo pieni erehdys todisti yleisölle ainoastaan, miten
-ikävä sillä oikeastaan oli ollut.
-
-Christophe oli istuutunut keskelle orkesteriaan, hän ei uskaltanut
-katsoa ei oikealle, ei vasemmalle. Häntä itketti, ja samalla hän
-vapisi vihasta. Hän olisi tahtonut kavahtaa ylös ja huutaa kaikille:
-"Ah, kuinka te olette minusta ikäviä! Te olette minusta sietämättömän
-ikäviä! Minä en jaksa tätä kärsiä!... Menkää matkaanne kaikki,
-kaikki!..."
-
-Sitten vilkastui yleisö hiukan, sillä se odotti nyt laulajatarta, jolle
-se oli tottunut antamaan suosiotaan. Tässä Christophen kummallisten
-uutuuksien valtameressä, jossa yleisö harhaili ilman kompassia, oli
-edes tuo laulajatar jotain varmaa; tunnettu ja vankka pohja, maa, jossa
-ei tarvinnut peljätä eksyvänsä. Christophe aavisti yleisön ajatuksen;
-ja hän nauroi ilkeästi. Laulajatar puolestaan tiesi hyvin yleisön
-hartaan odotuksen: Christophe huomasi sen hänen kuningatarmaisista
-kasvonilmeistään, mennessään ilmoittamaan hänelle, että nyt oli hänen
-vuoronsa esiintyä. He katsoivat toisiinsa vihamielisesti. Christophe
-ei tarjonnut hänelle käsivarttaan, vaan pisti päinvastoin kädet
-taskuunsa ja antoi laulajattaren mennä näyttämölle yksin. Laulajatar
-meni hänen ohitseen raivoissaan ja nolattuna. Christophe seurasi
-häntä kyllästyneen näköisenä. Heti, kun laulajatar ilmestyi, puhkesi
-sali osoittamaan ihastustaan hänelle: se oli koko yleisölle helpotus;
-kaikkien kasvot kirkastuivat, ihmiset vilkastuivat, kaikki kiikarit
-summattiin näyttämöä kohti. Varmana voimastaan iskeysi laulajatar
-Christophen Liedeihin tietysti omalla tavallaan, välittämättä ollenkaan
-niistä huomautuksista, joita Christophe oli hänelle tehnyt edellisenä
-iltana. Christophe säesti häntä, ja kalpeni. Hän tunsi kohta tämän
-kapinan. Heti, kun laulajatar teki ensimäisen muutoksen, löi Christophe
-rajusti koskettimiin, ja sanoi vimmoissaan.
-
--- Ei!
-
-Laulajatar jatkoi. Christophe puhalsi hänelle hänen selkänsä takaa,
-käheällä ja raivostuneella äänellä:
-
--- Ei! Ei! Ei sillä tavalla...
-
-Tuo raivoisa ärähtely, jota yleisö ei voinut kuulla, mutta josta
-sanaakaan ei mennyt ohi orkesterin korvain, ärsytti laulajatarta ja
-hän jatkoi itsepäisesti, venyttäen uhmallaan esitystä, tehden siihen
-pausseja, voimakohtia. Christophe ei ottanut näitä muutoksia varteen
-ja jatkoi vain omaa tahtiaan: niin meni kaikki lopulta hajalle. Yleisö
-ei huomannut mitään: oli näet hyväksytty jo pitkän aikaa sitten
-selviöksi, ettei Christophen musiikki voinut olla korvalle miellyttävää
-eikä puhdasta. Mutta Christophe oli toista mieltä ja irvisteli kuin
-mielipuoli; ja viimein hänen vimmansa purkausi. Hän lopetti keskellä
-tahtia:
-
--- Riittää! huusi hän kohti kurkkua. Laulajatar jatkoi intonsa
-vauhdista vielä puoli tahtia, ja sitten keskeytti hänkin vuorostaan.
-
--- Riittää! toisti Christophe kuivasti.
-
-Salissa syntyi hetken ällistys. Jonkun sekunnin päästä sanoi Christophe
-jäätävällä äänellä.
-
--- Aletaan alusta!
-
-Laulajatar katsoi ymmällään häneen; hänen kätensä vapisivat; hänen
-teki mieli heittää nuottivihko vasten Christophen kasvoja; myöhemmin
-hän ei käsittänyt, kuinka hän ei ollut sitä tehnyt. Mutta hän oli nyt
-täydellisesti Christophen käskevän voiman ja hänen vastustamattomien
-sanainsa vallassa: -- hän alkoi alusta. Nyt lauloi hän koko
-_Lieder_-sarjan seuraten tarkoin kaikkia neuvottuja vivahduksia: sillä
-hän tunsi, ettei Christophe armahtaisi hatuistakaan häntä; ja hän
-vapisi ajatellessaan, että tästä tulisi uusi kohtaus.
-
-Kun hän lopetti, huusi yleisö haltioitumisen vimmassa hänet lavalle
-takaisin. _Liedeille_ se ei taputtanut käsiään, vaan kuuluisalle ja
-ammatissaan vanhenneelle laulajattarelle, sillä se tiesi, että hänelle
-se voi taputtaa aina: se tiesi, että häntä se voi ihailla pelkäämättä
-erehtyvänsä. Sitäpaitsi tahtoi yleisö antaa hänelle hyvitystä
-äskeisestä kohtauksesta. Se aavisti hämärästi, vaikkei se ollutkaan
-aivan varma asiasta, että laulajatar oli ollut väärässä, mutta siitä
-oli sopimatonta, että Christophe oli uskaltanut laulajattarelle siitä
-huomauttaa. Huudettiin: "Uudestaan, Uudestaan." Mutta Christophe painoi
-päättävästi pianon kannen kiinni.
-
-Laulajatar ei tätä uutta nenäkkyyttä edes huomannut; hän oli liian
-kuohuksissaan voidakseen edes ajatellakaan laulaa uudestaan. Hän
-poistui kiireesti näyttämöltä ja sulkeutui pukuhuoneeseensa; ja
-siellä purki hän neljännestunnin sydäntään, joka kuohui suuttumusta
-ja raivoa: hän sai hermokohtauksen, tuli oikea tulva kyyneleitä,
-vihaisia haukkumisia, sadatuksia Christophea vastaan, -- mitään ei
-puuttunut. Hänen raivoisa kirkunansa kuului läpi suljetun ovenkin.
-Ne hänen ystävistään, joiden onnistui päästä sisään, kertoivat ulos
-tullessaan, että Christophe oli käyttäytynyt kuin täysi kollo.
-Yleinen mielipide leviää pian teatterissa. Ja kun Christophe ilmestyi
-takaisin lavalle johtamaan viimeistä kappaletta, uhkasikin yleisö
-suorastaan hirmumyrskyllä. Mutta se kappale ei ollutkaan hänen: se
-oli tuo Ochsin _Festmarsch_, jonka Christophe oli toverillisesti
-liittänyt ohjelmaansa. Yleisö, joka tunsi olonsa tätä vetelää
-musiikkia kuunnellessaan kotoisaksi, löysi silloin yksinkertaisen
-keinon ilmaistakseen tyytymättömyytensä Christopheen, keinon, jota
-käyttäen sen ei tarvinnut olla niin rohkea, että se olisi Christophelle
-viheltänyt: se taputti Ochsille hurjasti käsiään ja huusi tekijän
-esille kaksi, kolme kertaa; eikä hän suinkaan jäänyt tulematta. Ja
-sillä tavoin se konsertti loppui.
-
-Arvaa helposti, että suurherttua ja hovi, -- koko tuo pieni,
-juorunhaluinen ja ikävä maaseutukaupunki -- sai tarkoin tietoonsa
-kaiken, mitä konsertissa oli tapahtunut. Ne sanomalahdet, jotka olivat
-laulajattaren ystäviä, eivät vihjailleet millään tavoin skandaaliin;
-mutta sen sijaan ne kaikki yksimielisesti ylistivät laulajatarta, ja
-tyytyivät mainitsemaan ohjelmasta ohimennen ne _Liedit_, jotka hän oli
-laulanut. Mitä taasen Christophen muihin sävellyksiin tuli, niistä
-lausuttiin vain pari riviä, samat tai melkein samat kaikissa lehdissä:
-"... Taitava kontrapunktissa. Monimutkainen kirjoitustapa. Heikko
-mielikuvitus. Ei melodiaa. Kirjoitti päällään eikä sydämellään. Vailla
-rehellisyyttä. Tahtoi olla omintakeinen..." -- Seurasi sitten opettava
-lauselma todellisesta omintakeisuudesta, siitä, jota oli manalle
-menneitten mestarien, Mozartin, Beethovenin, Loeven, Schubertin,
-Brahmsin töissä, "noiden, jotka olivat omintakeisia ajattelematta
-olla sellaisia". Sen jälkeen siirryttiin luontevasti puhumaan, että
-suurherttuallisessa teatterissa oli päätetty esittää uudestaan Konradin
-Kreutzerin ooppera _Nachtlager von Granada_, Granadan yövartio;
-selitettiin pitkästi kuinka tämä "ihana musiikki oli aina yhtä raikasta
-ja nuorekasta kuin muinoin ensimäisenä päivänään".
-
-Parilla sanalla: Christophen sävellykset saivat suopeammankin
-arvostelun puolelta osakseen täydellisen ja ällistelevän
-ymmärtämättömyyden; -- ja niiltä, jotka eivät hänestä pitäneet,
-salakavalaa vihamielisyyttä, joka varustautui jo vastaisuudenkin
-varalta; -- suuri lauma taasen, jota ei vihamielinen tai ystävällinen
-kritiikki liikuttanut, oli aivan vaiti. Omien ajatustensa varaan
-jätettynä ei suuri yleisö ajattele mitään.
-
-
-
-
-Christophe oli lamaan lyöty.
-
-Eikä hänen vastoinkäymisensä kuitenkaan ollut yhtään kummastuttavaa.
-Oli ainakin kolme syytä, jotka tekivät hänen teoksensa yleisölle
-epämiellyttäviksi. Ne eivät olleet täysin kypsät. Ja lisäksi ne
-olivat liian paljon edellä aikaansa, että ne olisi ensi kerralla
-ymmärretty. Ja lopuksi oltiin sangen hyvillään, kun saatiin hiukan
-läksyttää pöyhkeää nuorta miestä. -- Mutta Christophen äly ei ollut
-niin tyyni, että hän olisi voinut huomata tappionsa jollakin tavalla
-oikeutetuksi. Etenkin puuttui häneltä tuota kylmää selvänäköisyyttä,
-jonka todelliselle taiteilijalle antaa tuskallinen kokemus, nimittäin
-tietoisuus, etteivät ihmiset koskaan oikein opi ymmärtämään ja että
-heidän tuhmuutensa on auttamaton. Christophen yksinkertainen luottamus
-yleisöön ja menestykseen, jonka hän luuli saavuttavansa pelkästään
-siitä syystä, että hän sen ansaitsi, luhistui tuossa tuokiossa. Hänestä
-olisi ollut luonnollista, että hänellä oli vihamiehiä; mutta se
-ällistytti häntä, ettei hänellä ollut ainoatakaan ystävää. Kenelläkään
-niistä, joihin hän oli luottanut ja jotka tähän asti olivat näyttäneet
-seuraavan harrastuksella hänen sävellyshommiaan, ei ollut konsertin
-jälkeen hänelle yhtään ainoaa rohkaisevaa sanaa. Hän koetti saada
-selville heidän mielipiteensä, mutta he vetäytyivät epämääräisten
-pakinain suojaan. Sitten tahtoi hän itsepintaisesti saada tarkan selvän
-heidän mielipiteistään: silloin vetivät suorimmat heistä turvakseen
-hänen ensimäiset teoksensa, nuo aloittelijan typeryydet. -- Monta
-kertaa hän oli myöhemmin saava kuulla, kuinka hänen uudet teoksensa
-hyljättiin muka hänen entisten sävellyksiensä hyvyyden vuoksi, -- ja
-sen tekivät samat henkilöt, jotka muutama vuosi ennen olivat tuominneet
-huonoiksi juuri nuo entiset teokset, silloin, kun ne aikoinaan olivat
-uusia: se on tavallinen sääntö. Mutta Christophe ei sitä ymmärtänyt;
-hän päästi nurisevan vastalauseen. Häntä ei hyväksytty, yhdentekevää;
-se oli hänestä vain mieleenkin, hän ei tahtonut olla kaiken maailman
-ystävä. Mutta se, että oltiin hänestä pitävinään eikä kuitenkaan
-suotu hänen kasvaa, että tahdottiin häntä pysymään kaiken ikänsä
-entisellään, lapsena, se meni yli rajojensa! Sellainen, joka kelpaa
-kaksitoista-vuotiaana, ei sovellu enää kaksikymmen-vuotiaana; ja hän
-toivoi, ettei hän tähän nykyiseenkään pysähtyisi, vaan muuttuisi aina,
-alinomaa... Millaisia hölmöjä, koettaa seisauttaa elämän juoksua!...
-Mielenkiintoista hänen lapsuuden sävellyksissään ei ollut itse tuo
-lapsellinen joutavuus, vaan voima, joka siinä piili ja joka lupasi
-jotakin tulevina aikoina. Ja tämän tulevan he nyt tahtoivat häneltä
-tappaa!... Ei, he eivät olleet koskaan ymmärtäneet, millainen hän
-oli, he eivät olleet milloinkaan häntä rakastaneet, enempää ennen
-kuin nytkään; he pitivät hänessä ainoastaan siitä, joka oli heikkoa,
-matalasisältöistä, siitä, joka oli hänessä samaa kuin muissa,
-keskinkertaisuuksissa, eivätkä suinkaan sellaisesta, mitä _hän_ todella
-oli: heidän ystävyytensä perustui ainoastaan väärinkäsitykseen...
-
-Christophe ehkä liioitteli. Mutta kuitenkin on hyvin tavallista, että
-kunnon ihmiset eivät kykene pitämään mistään uudesta, vaan huomaavat
-sen kauneuden vasta silloin, kun se on parikymmentä vuotta vanha.
-Heidän huonoille päilleen on uudella elämällä liian väkevä haju: ajan
-tuulen täytyy lieventää sen tuoksua. He ymmärtävät taideteoksen vasta
-silloin, kun sen on peittänyt vuosien home.
-
-Mutta Christophe ei hyväksynyt sitä, ettei häntä ymmärretty silloin,
-kun hän itse oli läsnä, vaan vasta, kun hän oli mennyt. Hänestä oli
-hauskempi uskoa, ettei häntä ymmärretty ollenkaan eikä milloinkaan
-ymmärrettäisi. Ja hän raivosi. Hän teki nyt sen naurettavan virheen,
-että koetti tehdä ymmärretyksi itsensä, selittää, väitellä, vaikkei
-sellaisesta voi olla mitään apua: siinä suhteessa olisi täytynyt
-muuttaa koko ajan maku toiseksi. Mutta hän ei epäillyt voimiaan. Hän
-oli päättänyt puhdistaa väkivallalla ja täydellisesti saksalaisen maun.
-Siihen hänellä ei ollut mitään keinoja: moinen ei onnistunut muutamilla
-pakinoilla, hapuillen epämääräisiä sanoja, joilla hän karkasi rajusti
-ja loukkaavasti suurien mestarien kimppuun, jopa niidenkin henkilöiden,
-joille hän koetti asiaansa vakuuttaa. Sillä tavoin hän hankki itselleen
-ainoastaan muutamia vihollisia lisää. Hänen olisi pitänyt kirkastaa
-omat ajatuksensa, ja pakottaa sitten yleisö itseään kuuntelemaan...
-
-Mutta silloin tarjosi onni -- tai paremminkin kova onni -- hänelle
-siihen erään keinon.
-
-
-
-
-Hän istui teatteriravintolan pöydän ääressä, keskellä
-orkesteritovereita, jotka ottivat kovin pahakseen hänen taiteelliset
-tuomionsa. He eivät suinkaan olleet aivan kokonaan toista mieltä kuin
-hän; mutta kaikkia heitä kiehutti Christophen sanojen julkeus. Vanha
-Krause, altto, kunnon mies ja hyvä soittaja, joka piti vilpittömästi
-Christophesta, olisi tahtonut kääntää pakinan toisaalle; hän ryiskeli
-ja odotti tilaisuutta lyödäkseen kaiken leikiksi. Mutta Christophe ei
-häntä kuunnellut; hän jatkoi kahta uhemmin; ja Krause oli huolissaan ja
-ajatteli:
-
--- Miksi hänen pitääkin nyt puhua kaikkea tuollaista? Jumala varjelkoon
-miestä! Voihan sellaista ajatella: mutta eihän sitä sovi sanoa, piru
-vie!
-
-Omituisinta oli, että hän ajatteli itse "tuollaista" samoin kuin
-Christophe; ainakin hän tunsi aavistuksellisesti samaa, ja Christophen
-mielipiteet saivat kyllä hänessä heräämään kaikenlaisia oikeutettuja
-epäilyjä. Mutta hänellä ei ollut tarpeeksi rohkeutta tunnustaa sitä
-suoraan, ei ainakaan näin joukossa, -- esteenä oli osaksi pelko nolata
-itsensä ja osaksi vaatimattomuus ja itseluottamuksen puute.
-
-Weigl, kornetti, ei tahtonut oppia mitään; hän kaipasi ainoastaan
-tilaisuutta ihailla, olipa ihailtava mitä tahansa, hyvää tai huonoa,
-tähti tai kaasuvalo: kaikki oli hänelle samanarvoista; hänen
-ihailullaan ei ollut mitään rajoituksia: hän ihaili, ihaili, ihaili. Se
-oli hänelle sokea elintarve; hän kärsi, kun hänen ihailulleen tehtiin
-aitoja.
-
-Sellonsoittaja Kuh kärsi vielä enemmän kuin hän Christophen sanoista.
-Hän rakasti sydämensä pohjasta huonoa musiikkia. Kaikki, mihin
-Christophe kohdisti myrkyllisen ivansa ja herjauksensa, oli hänestä
-kuvaamattoman rakasta: vaistomaisesti valitsi hän parhaikseen juuri
-kaikkein sovinnaisimmat; hänen sielunsa oli oikea kaikenlaisen
-kyynelöivän ja komeilevan liikutuksen säiliö. Tosin oli hänen hellä
-nöyryytensä kaikkia vääriä suurmiehiä kohtaan rehellistä. Hän
-valhetteli ainoastaan uskotellessaan itselleen, että hän jumaloi
-todellisia suuruuksia, -- valhetteli kaikessa viattomuudessa. Onhan
-olemassa niitä "Brahmineja", jotka luulevat epäjumalassaan tuntevansa
-menneitten vuosisatain nerojen henkäystä: he rakastavat Brahmsissa
-Beethovenia. Kuh teki vielä enemmän: hän rakasti Brahmsia Beethovenissa.
-
-Mutta kaikkein vimmastunein Christophen paradokseista oli fagotti,
-nimeltä Spitz. Hänessä ei loukkaantunut hänen musiikki vaistonsa niin
-paljoa kuin hänen luontainen orjallisuudentunteensa. Ennen muinoin
-oli muuan Rooman keisari, joka tahtoi kuolla seisoallaan. Spitz olisi
-tahtonut kuolla nenällään, aivan samoin kuin hän oli elänytkin: se oli
-hänen luonnollinen asentonsa; hän oli suorastaan autuas, kun sai maata
-maan tomussa kaiken sellaisen edessä, joka oli yleisesti hyväksyttyä,
-pyhitettyä, sellaisen, joka oli "onnistunut"; ja hän joutui aivan
-suunniltaan, kun estettiin häntä tuollaisesta pikentinasemasta, jota
-hän rakasti.
-
-Niinpä siis Kuh nyt vaikeroitsi, Weigl viittilöi toivottomana, Krause
-puhui puuta heinää, ja Spitz kirkui kimeästi. Mutta Christophe ei
-horjunut, vaan piti äänensä ylinnä ja antoi sen kuulua, lasketellen
-kauheita tuomioitaan Saksasta ja saksalaisista.
-
-Lähellä toisessa pöydässä istui muuan nuori mies, joka kuunteli heitä
-ja vääntelehti naurusta. Hänellä oli musta, kiharainen tukka, kauniit,
-älykkäät silmät, kookas nenä, joka ei kärkipuolelle päästyään tiennyt,
-kääntyisikö se oikealle vai vasemmalle vai ojentaisiko kasvunsa
-suoraan, ja siksi se hajosikin kummallekin puolelle; hänen huulensa
-olivat paksut ja kasvonsa yleensä vilkkaat ja sukkelat. Hän seurasi
-tarkoin Christophen puhetta, tähystäen hänen huuliinsa, ja jokainen
-Christophen sana heijastui hänen kasvoillaan mieltyneenä koiranleuan
-ilmeenä; koko ajan meni hänen otsansa pieniin ryppyihin, samoin ohimot,
-silmänurkat, sieraimien pielet ja posket. Hän irvisteli kuunnellessaan,
-ja vähän väliä vääristi hänen koko ruumistaan tukahdutettu nauru.
-Hän ei puuttunut keskusteluun, mutta ei hukannut siitä ainoatakaan
-sanaa. Hän oli erikoisen ihastunut, kun hän näki Christophen eräässä
-todistelussa Spitzin pistoksia vastaan sotkeutuvan sanoihinsa,
-änkyttävän, joutuvan pussiin, mongertavan vimmoissaan, kunnes hän
-löysi hakemansa sanan, -- kokonaisen kalliomöykyn, jolla hän tahtoi
-murskata vastustajansa. Ja hänen riemunsa oli rajaton, kun kiihko vei
-Christophen kauas ajatuksen ulkopuolelle ja hän sinkosi eriskummaisia
-paradokseja, jotka saivat kuulijat karjumaan kuin metsänpedot.
-
-Viimein väittelijät erosivat, väsyivät kukin omain parempain uskojensa
-vakuuttamiseen. Juuri kun Christophe, joka oli jäänyt yksin saliin,
-aikoi mennä ulos ovesta, tuli hänen luokseen tuo nuori mies, joka oli
-kuunnellut häntä niin ihastuksissaan. Christophe ei ollut vielä silloin
-häntä huomannut. Toinen otti kohteliaasti hatun päästään, hymyili ja
-pyysi saada esitellä itsensä:
-
--- Franz Mannheim.
-
-Hän anoi anteeksi epäkohteliaisuuttaan, että hän oli kuunnellut
-äskeistä väittelyä, ja onnitteli Christophea moisen _maestrian_
-johdosta, jolla hän oli musertanut vastustajansa. Ja hän nauroi yhä
-sitä ajatellessaan. Christophe katsoi häneen iloissaan ja hiukan
-epäluuloisesti:
-
--- Onkohan se totta? kysyi hän; kunhan ette kujeilisi kustannuksellani?
-
-Toinen vannoi kaiken pyhän nimessä tarkoittavansa totta. Christophen
-kasvot kirkastuivat:
-
--- Minä olen teistä siis oikeassa? Te olette samaa mieltä kuin minä?
-
--- Kuulkaa, sanoi Mannheim, totta puhuakseni minä en ole musiikkimies,
-minä en ymmärrä laisinkaan musiikkia. Ainoa musiikki, josta minä pidän,
--- (tätä en sano teitä imarrellakseni), -- on juuri teidän... No niin,
-sen sanon näyttääkseni teille, ettei makuni kuitenkaan ole kovin
-huono...
-
--- Ahah! -- äännähti Christophe epäluuloisena ja kuitenkin imarreltuna,
--- se ei ole mikään todistus.
-
--- Teitä on vaikea tyydyttää... No hyvä!... Minä sanon siis, niinkuin
-tekin: se ei ole mikään todistus. Enkä minä uskallakaan ryhtyä
-arvostelemaan sitä, mitä te puhuitte Saksan musiikkimiehistä. Mutta
-ainakin pitää se puheenne paikkansa saksalaisiin nähden yleensä,
-vanhoihin saksalaisiin nimittäin, kaikkiin noihin romanttisiin
-idiootteihin, joiden ajatus on härski, joiden mieli on kyyneleistä
-heltymystä ja joiden ikäloppua lorua meitä vaaditaan ihailemaan, tuota
-"_iäti Eilistä, joka aina on ollut ja aina on oleva, ja joka on laki
-huomenna, koska se on laki tänään_..."
-
-Hän lausui pari, tämän ajatuksen sisältävää säettä eräästä Schillerin
-kuuluisasta runosta:
-
-    "... ... ... Das ewig gestrige,
-    Das immer war und immer wiederkehrt."
-
--- Ja häneen nähden ensimäisenä! -- huudahti Mannheim keskellä
-lausumistaan.
-
--- Keneen? kysyi Christophe.
-
--- Torven päryyttäjään, joka tämän on kirjoittanut!
-
-Christophe ei häntä ymmärtänyt, Mutta Mannheim jatkoi:
-
--- Minä omalta osaltani tahtoisin, että joka viideskymmenes vuosi
-pantaisiin toimeen taiteen ja ajattelun kenraalisiivous eikä jätettäisi
-jäljelle mitään, joka on sitä ennen ollut.
-
--- Sepä olisi perinpohjaista, sanoi Christophe hymyillen.
-
--- Eipä läheskään, vakuutan. Viisikymmentä vuotta, sekin on jo
-liikaa; täytyy sanoa: aina kolmenkymmenen vuoden päästä... Tai vielä
-useammin!... Terveydenhoitokin sitä vaatisi. Eihän meidän kotonammekaan
-pidetä kokoelmittain isoisiämme. Heidät lähetetään, silloin kun he ovat
-kuolleet, kohteliaasti muualle, ja pannaan kivi vatsan päälle, että
-saadaan olla varmat, etteivät he tule takaisin. Laskevatpa muutamat
-hienot sielut kivelle vielä kukkiakin. Tehkööt sen, sillä ei väliä.
-Ainoa, mitä minä pyydän, on se, että he antavat minun olla rauhassa.
-Minusta nähden he puolestaan saavat olla rauhassa! Kukin taholleen:
-elävät toisaalle, kuolleet toisaalle.
-
--- Onpa kuolleita, jotka ovat elävämpiä kuin itse elävät.
-
--- Ei suinkaan! Parempi olisi sanoa, että on eläviä, jotka ovat
-kuolleempia kuin kuolleet.
-
--- Ehkäpä. Joka tapauksessa on vanhaakin, joka on vielä nuorta.
-
--- No olkoon, jos se on vielä nuorta, kyllä me sen itsekin löydämme...
-Mutta minä en sitä uskokaan. Se, mikä on ollut kerran hyvää, ei ole
-sellaista enää toista kertaa. Mikään muu kuin muuttuminen ei ole hyvää.
-Ennen kaikkea me tarvitsemme päästä irti vanhoista. Saksassa on liian
-paljon vanhaa. Surma vanhoille!
-
-Christophe kuunteli näitä kompia sangen tarkkaavasti, ja ponnisti
-aivojaan vastatakseen niihin; ne miellyttivät häntä osaksi, hän tunsi
-niissä eräitä omia ajatuksiaan; mutta samalla hän oli tavallaan nolo,
-kun kuuli niitä esitettävän näin irvikuvallisessa asussa. Mutta koska
-hän luuli, että muut olivat yhtä vakavia kun hänkin, niin ajatteli
-hän, että ehkäpä Mannheim, joka näytti oppineemmalta kuin hän ja puhui
-sujuvammin, oli oikeassa ja teki Christophen omista mielipiteistä
-loogilliset johtopäätökset. Tuo ylpeä Christophe, jolle ihmiset eivät
-voineet antaa anteeksi muka hänen itsetuntoaan, oli päinvastoin sangen
-vaatimaton, joten ne, jotka olivat saaneet paremman kasvatuksen kuin
-hän, voivat helposti vetää häntä nenästä, -- jos he vain suostuivat
-olemaan kopeilematta siitä, epämiellyttävää kiistaa välttääkseen.
-Mannheim huvitteli omilla paradokseillaan ja antoi kielensä laulaa niin
-vapaasti, että joutui lopulta sellaisiin hulluihin loruihin, joille hän
-itsekin sisällisesti nauroi; hän ei ollut tottunut siihen, että hänen
-sanansa käsitettiin vakavasti; ja häntä huvitti tavattomasti, kun hän
-näki, millä ankaralla ponnistuksella Christophe ryhtyi aivan todella
-pohtimaan hänen sutkauksiaan ja koetti ymmärtää niitä. Ja vaikka hän
-loikin oikeastaan asian leikiksi, oli hän hyvillään, että Christophe
-piti häntä niin tärkeänä olentona; Christophe oli hänestä samalla
-naurettava ja viehättävä.
-
-He erosivat hyvinä ystävinä; eikä Christophe hämmästynyt yhtään, kun
-hän sitten kolme tuntia myöhemmin samassa teatterissa, harjoitusten
-ajalla, näki Mannheimin pään pistäytyvän sisään siitä pienestä ovesta,
-joka toi orkesteriin, säteilevänä ja irvistelevin ilmein Ja iskien
-hänelle salaperäisesti silmää. Kun harjoitus loppui, meni Christophe
-Mannheimin luokse. Mannheim pisti kätensä tuttavallisesti hänen
-kainaloonsa:
-
--- Onko teillä hetkinen aikaa?... Kuulkaapas, minulle tuli eräs
-ajatus. Ehkä se teistä on aivan mieletön... ettekö tahtoisi kirjoittaa
-kerran oikein perinpohjin, mitä ajattelette musiikista ja muusikoista?
-Sen sijaan, että tuhlaatte vain sylkeä saarnatessanne neljälle
-soittokuntanne hölmölle, joista ei ole muuhun kuin puhaltamaan ja
-kihnaamaan puunkappaleita, eikö teidän olisi parempi kääntyä suuren
-yleisön puoleen?
-
--- Eikö muka parempi? Ja että tahtoisinko?... Peijakas vie! Ja te
-haluatte, että minun pitäisi kirjoittaa? Minun, kaikkea nyt!...
-
--- Tällainen on ehdotukseni... Meitä on muutamia, eräitä ystäviäni ja
-minä: Adalbert von Waldhaus, Raphael Goldenring, Adolf Mai ja Lukianus
-Ehrenfeld, -- jotka olemme perustaneet aikakauskirjan, kaupungin
-ainoan kunnollisen aikakauskirjan, sen nimi on _Dionysos_... (Tunnette
-kai jo sen?...) Me ihailemme teitä kaikki, ja me iloitsisimme,
-jos te liittyisitte avustajiimme. Tahtoisitteko hoitaa siinä
-musiikkiarvostelua?
-
-Christophe joutui aivan ymmälle moisesta kunniasta: hän paloi halusta
-myöntyä; mutta hän pelkäsi, ettei hän olisi siihen hommaan kyllin
-arvokas: hän ei osannut kirjoittaa artikkeleita.
-
--- Mitä joutavia, sanoi Mannheim, olen varma, että te osaatte sangen
-hyvin. Kun teistä tulee kriitikko, on teillä oikeus kaikkeen. Yleisöä
-ei tarvitse kursailla. Se on aina auttamaton nauta. Taiteilija ei vielä
-ole mitään: taiteilija on jonkinlainen komediantti, jonka kaikki saavat
-viheltää ulos. Mutta kriitikko taas on mies, jolla on oikeus sanoa:
-"Viheltäkää ulos tuo taiteilija!" Koko yleisö jättää ajattelemisen
-vaikeudet hänen huolekseen. Ajatelkoon mitä tahansa, kun hän vain
-on jotain ajattelevinaan. Kunhan vain annatte noille kaakattaville
-ankoille ruuan, on samantekevä, mitä rehua ne syövät: ne ovat hyvin
-kaikkiruokaisia.
-
-Christophe suostui viimein ehdotukseen ja kiitti ylen hartaasti. Hän
-vaati ainoastaan yhtä seikkaa, nimittäin oikeutta puhua kaikki, mitä
-hän tahtoi.
-
--- Tietysti, tietysti, vastasi Mannheim. Täydellisin vapaus! Me olemme
-kaikki vapaita.
-
-
-
-
-Mannheim karkasi kolmannen kerran Christophen kimppuun eräänä iltana
-näytännön jälkeen esitelläkseen hänet Adalbert von Waldhausille ja
-toisille ystävilleen. He ottivat hänet sydämellisesti piiriinsä.
-
-Paitsi Waldhausia, joka oli seudun vanhaa aatelissukua, olivat he
-kaikki juutalaisia ja hyvin rikkaita: Mannheim oli pankkiirin poika;
-Goldenring tunnetun viiniviljelysten omistajan; Mai taasen erään
-metallitehtaan johtajan, ja Ehrenfeld mahtavan jalokivikauppiaan.
-Heidän isänsä olivat tuota vanhaa israeliittiheimoa, uutteraa ja
-sitkeää, joka pysyy lujasti kiinni rotunsa hengessä ja nostaa
-varallisuutensa kukoistukseen tuimalla tarmolla, nauttien enemmän
-juuri tuosta tarmosta kuin itse rahoista. Pojat näyttivät
-vakituisesti luoduilta hävittämään, mitä isät olivat rakentaneet: he
-pitivät pilkkanaan perheittensä ennakkoluuloja ja noiden vanhojen
-kokoamiskiihkoa, joka muistutti säästäväin ja toimeliaiden muurahaisten
-hommaa. He näyttelivät taiteilijaa ja olivat halveksivinaan rikkautta,
-nakkelevinaan sitä muka tuuleen. Mutta tosiasiassa ei heidän käsistään
-paljoakaan luiskahtanut; ja mitä hullutuksia he tekivätkin, aina he
-säilyttivät jossakin määrin selvänäköisyytensä ja käytännöllisen
-vaistonsa. Sitäpaitsi pitivät isäukot heitä silmällä ja tarpeen tullen
-aisoissa. Mannheim, tuhlaavaisin heistä kaikista, olisi tosiaankin
-antanut mennä kaiken, mitä hän omisti: mutta hän ei omistanut koskaan
-mitään; ja vaikka hän sadatteli kamalasti isänsä ahneutta, nauroi
-hän kuitenkin itsekseen sanoilleen partaansa, ja arveli, että ukko
-on oikeassa. Kaiken kaikkiaan ei heistä ollut muita kun Waldhaus,
-joka oli omaisuutensa herra; hän ottikin asian vakavasti ja antoi
-rahaa ja piti taloudellisesti pystyssä aikakauskirjaa. Hän oli
-runoniekka. Hän kirjoitti "Polymetrejä", Arno Holzin ja Walt Whitmanin
-tyyliin, värssyjä, joista joka toinen rivi oli sangen pitkä ja joka
-toinen hyvin lyhyt, joissa oli paljon pisteitä, kaksia ja kolmia
-pisteitä, huutomerkkejä, ajatusviivoja, isojakirjaimia, harvennuksia,
-alleviivauksia: ne näyttelivät niissä sangen suurta osaa, samoin kuin
-alliteratsiooni ja toistaminenkin, -- yhden sanan, rivin tai kokonaisen
-lauseen uudistaminen. Hän pujotti runoihinsa myöskin kaiken maailman
-muukalaiskielisiä sanoja. Hän väitti noudattavansa runoilussaan
-(ei tiedetty oikein, millä tavoin) Cezannea. Totta puhuaksemme hän
-oli sievä runollinen sielu, jossa joutavat pikkuseikat herättivät
-hienoja, erikoisia aistimuksia. Hän oli sentimentaali ja kuiva, naiivi
-ja keikaileva; hänen suurella työllä rustatut runonsa kiemailivat
-muka huolimattomalla ja hienostelevalla vapaudella. Hän olisi kyllä
-kelvannut runoilijaksi hienoston piireissä. Mutta hänen tapaisiaan
-oli jo yllin kyllin aikakauslehtien palstoilla ja salongeissa; ja
-hän tahtoi olla ainoa laatuaan. Hän oli saanut päähänsä näytellä
-ylimystä, joka on kaikkien luokkansa ennakkoluulojen yläpuolella.
-Oikeastaan hän oli kiinni niissä lujemmin kuin moni muu; mutta sitä
-hän ei tunnustanut. Hän oli keksinyt huvikseen ympäröidä johtamassaan
-aikakauskirjassa itsensä juutalaisilla, ärsyttääkseen omaisiaan, jotka
-olivat kiihkeitä antisemiittejä, ja näyttääkseen itselleen, että hän
-oli vapaa henki. Hän käyttäytyi sanomalehtitovereitaan kohtaan muka
-hyvin hienostuneen tasa-arvoisesti. Mutta pohjaltaan hän halveksi
-tyynesti ja rajattomasti heitä. Hän tiesi hyvin, että he käyttivät
-mielellään kyllä hänen nimeään ja rahojaan; ja hän salli heidän niin
-tehdä, saadakseen suloisen ilon halveksia heitä.
-
-Ja hekin puolestaan halveksivat häntä, että hän luulotteli muka sitä
-jalomielisesti sallivansa, sillä he tiesivät sangen hyvin, että siitä
-sallimisesta oli hänelle etua. Lahja lahjasta! Waldhaus luovutti
-heille nimensä ja varallisuutensa; ja he toivat hänelle kykynsä,
-liikevaistonsa ja tilaajia. He olivat älyllisesti paljoa vikkelämpiä
-kuin hän. Eivät silti suurempia persoonallisuuksia. Päinvastoin
-ehkä paljon pienempiä. Mutta tässä pikkukaupungissa olivat he,
-kuten juutalaiset aina ja kaikkialla, -- rotueronsa vuoksi, joka on
-vuosisatoja eristänyt heidät toisista ja teroittanut heidän ilkkuvaa
-huomiokykyään, -- tässä kaupungissa he olivat muita kaukonäköisemmät,
-kaikkein herkimmät huomaamaan naurettavat puolet kaikissa lahonneissa
-laitoksissa ja vanhenneissa ajatuksissa. Mutta kun heidän luonteensa
-ei ollut läheskään niin vapaa kuonasta kuin heidän älynsä, niin ei
-tuo tarkkanäköisyys estänyt heitä suinkaan pilkatessakin käyttämästä
-hyväkseen noita laitoksia ja ajatuksia, sensijaan, että he olisivat
-ryhtyneet niitä uudistamaan. Vaikka he julistivat vapaita ja
-riippumattomia oppeja, olivat he samoin kuin aatelismies Adalbert
-pelkästään pikkukaupungin keikareita, rikkaita ja joutilaita
-nuoriaherroja, jotka harjoittivat kirjallisuutta urheilun ja kuhertelun
-kannalta. He pukeutuivat kyllä maailmanmullistajiksi, mutta olivatkin
-sangen vaarattomia pikku piruja, jotka eivät koskaan karanneet muiden
-kuin muutamien aseettomien ihmisten kimppuun, sellaisten, joiden he
-eivät peljänneet pystyvän heitä vahingoittamaan. He varoivat rikkomasta
-välejään yhteiskunnan kanssa, sillä he tiesivät, että siihen he
-kerran joutuisivat itsekin, elääkseen siinä aivan rauhassa niinkuin
-kaikki muutkin, tyytyen hyvin noihin ennakkoluuloihin, joita vastaan
-he aikoinaan nuorina olivat taistelleet. Ja kun he joskus uskalsivat
-tehdä valtiokeikauksen, tai reklaamikeikauksen, ja ryntäsivät pauhaten
-taisteluun jotakin päivän epäjumalaa vastaan, -- sellaista nimittäin,
-joka alkoi jalustallaan jo horjua, -- niin silloinkaan he eivät toki
-polttaneet laivojaan; vaaran tullen he pujahtivat niihin takaisin. Ja
-kuinka taistelu lopulta päättyikin, kun se päättyi, aina meni pitkä
-aika ennenkuin alettiin uusi; poroporvarit saivat heistä nähden nukkua
-rauhassa. Ainoa, mitä nämä uudet _Davidsbündlerit_ tahtoivat, oli
-tunnustus, että he olisivat kyllä voineet olla kamalia, jos olisivat
-tahtoneet: -- mutta sellaista eivät he tahtoneet. Heistä oli hauskempaa
-sinutella taiteilijoita ja istua illallisilla sieväin näyttelijättärien
-kanssa.
-
-Christophe tunsi olonsa oudoksi tässä piirissä. Nuo herrat puhuivat
-ennen kaikkea naisista ja hevosista; ja he puhuivat niistä sangen
-mauttomalla tavalla. He olivat sangen oksattomia. Adalbertin ääni
-oli väritön ja hidas, hän puheli perinpohjaisen hienostuneesti,
-sekä ikävystyneen että ikävystyttävän kohteliaasti. Adolf Mai,
-aikakauslehden sihteeri, raskastekoinen ja tanakka, pää painuksissa
-hartioiden välissä, töykeän näköinen mies, tahtoi aina olla oikeassa;
-hän sanoi aina lopullisen, ratkaisevan sanan, ei kuunnellut koskaan,
-mitä muut hänelle väittivät, näytti halveksivan puhuttelutoverinsa
-mielipiteitä ja vielä enemmän itse puhuttelijaa. Goldenringia,
-kuvaamataiteiden taidearvostelijaa, vaivasivat hermonykäykset ja hänen
-silmänsä räpyttivät alinomaa suurten silmälasien takaa, -- ja hän piti,
-luultavasti taiteilijatuttaviaan matkiakseen, pitkää tukkaa, tupakoi
-vaiti ja märehti lauselmia, joita hän ei koskaan puhunut loppuun
-saakka, ja viittaili epämääräisesti peukalollaan ilmaan. Ehrenfeld,
-joka oli peni, kaljupäinen, hymyilevä ja vaaleapartainen, hienon ja
-rasittuneen näköinen, kyömynenä, kirjoitti aikakauskirjaan muodeista
-ja ylhäismaailman pakinoita. Hän puhui leikittelevällä ja lauhkealla
-äänellä mitä törkeimpiä asioita; hän oli älykäs, mutta ilkeä ja joskus
-epäjalo. -- Kaikki nämä nuoret miljonäärit olivat anarkisteja kuten
-heidän arvoonsa sopi: kun omistaa yhteiskunnassa kaiken mahdollisen, on
-suurin ylellisyys kieltää tuo yhteiskunta; sillä tavoin pääsee kaikista
-velvollisuuksista sitä kohtaan. On silloin kuin varas, joka ryösti
-matkustajan ja sanoi hänelle: -- "Mitä sinä tässä vielä teet? Mene
-matkaasi! Minä en tarvitse sinua enää."
-
-Koko joukosta oli Christophe mieltynyt ainoastaan Mannheimiin: hän oli
-tosiaan elävin heistä. Häntä huvitti kaikki, mitä hän itse sanoi ja
-mitä yleensä sanottiin; hän änkytti, mongerteli, etsi sopertaen sanoja,
-virnakoi, puhui, sekasotkua, hänen oli mahdotonta seurata minkään asian
-järkevää pohdintaa tai tietää tarkoin, mitä hän itsekään ajatteli;
-mutta hän oli hyvä poika, ei kantanut kaunaa kenellekään, eikä ollut
-rahtuakaan kunnianhimoinen. Ehkä hän ei tosin ollut aivan rehellinen:
-hän näytteli aina jotakin osaa, mutta sen hän teki viattomasti, eikä
-hän sillä vahingoittanut ketään. Hän pillastui alinomaa joihinkin
-eriskummaisiin utopioihin, -- jotka tavallisesti olivat hyvin yleviä.
-Hän oli liian älykäs ja ilveilevä uskoakseen täydellisesti sellaiseen;
-hän osasi hyvin säilyttää kylmäverisyytensä kiivaissakin kohtauksissa,
-eikä hän koskaan nolannut itseään rupeamalla sovittamaan teorioitaan
-käytäntöön. Mutta hän tarvitsi jotakin narrinnahkaa: sellainen oli
-hänelle leikkiä, ja hän tahtoi aina uutta lelua. Nykyään oli hänen
-narrinkulkusenaan hyvyys. Hänelle ei tietysti riittänyt se, että hän
-olisi ollut pelkästään hyvä; hän tahtoi näyttää hyvältä; hän saarnasi
-hyvyyttä, ja omisti itselleen sen ulkonaiset naamiot. Omaistensa kuivan
-ja kylmän liikemieshengen ja saksalaisen rigorismin, militarismin ja
-poroporvariuden vastustamishalusta hän oli tolstoilainen, Nirvanan
-palvelija, evankelisti, buddhalainen, -- hän ei tiennyt itsekään, mitä
-kaikkea hän oli, -- pehmeän, selkärangattoman, anteeksiantavan ja
-siunaavan moraalin apostoli, moraalin, jonka mukaan oli hyvin helppo
-elää ja joka antoi summakaupalla anteeksi kaikki synnit, varsinkin
-liekkuman aiheuttamat; hän ei salannut suoranaista suopeuttaan noita
-syntejä kohtaan, jopa antoi paljon niukemmin anteeksi hyveelle kuin
-niille; tuo moraali oli siis pelkästään jonkinlainen huvittelusopimus,
-joka oli tehty keskinäisen ymmärtämyksen pohjalle kevytmielisyyttä
-varten ja koristettu huvin vuoksi sievällä pyhimyssäteiköllä.
-Siinä piili pieni ulkokultaisuus, joka ei herkistä hajuhermoista
-haiskahtanut oikein hyvältä ja olisi ollut aivanpa iljettävää, jos
-asianomaiset olisivat ottaneet sen vakavasti. Mutta niin he eivät
-tehneet; he huvittelivat sillä itsekin. Tällainen koirankurinen hyvyys
-ja kristillisyys odotti muuten vain jotakin sopivaa tilaisuutta
-valitakseen jonkin uuden narrinhiipan, minkä tahansa, yhdentekevää:
-sen sopi olla esimerkiksi raa'an voiman, imperialismin, "nauravain
-jalopeurain" ihailua. -- Mannheim näytteli tätä ilveilyä koko sydämensä
-halusta; hän antautui siihen sieluineen; hän puki ylleen vuorotellen
-kaikki sellaiset tunteet, joita hänellä ei todellisuudessa ollut, ja
-riisui ne sitten päältään ja muuttui jälleen samaksi, vanhaksi kunnon
-juutalaiseksi kuin nuo muutkin, säilyttäen koko ajan rotunsa älyn. Hän
-oli sangen miellyttävä ja ärsyttävä olento.
-
-
-
-
-Nyt otti Mannheim joksikin aikaa Christophen keppihevosekseen.
-Mannheim käytti vannoskellessaan pelkkää Christophen nimeä; hän
-toitotti sitä kaikkialle. Hän päryytti ystäviensä korvat lukkoon
-virittäessään dityrambeja Christophelle. Niistä päättäen täytyi uskoa,
-että Christophe oli nero, harvinainen mies, joka sävelsi hassunhyvää
-musiikkia ja varsinkin puhui hämmästyttävällä tavalla ja oli kovin
-älykäs, -- vieläpä kaupan päälle kaunis: puhdaspiirteinen suu, ihanat
-hampaat! Mannheim lisäsi siihen vielä, että Christophe ihaili häntä.
-
-Viimein hän vei Christophen kotiinsa eräänä iltana päivällisille. Ja
-Christophe sai olla tuttavallisessa seurassa uuden ystävänsä Franzin
-isän, pankkiiri Lothar Mannheimin, ja hänen sisarensa, Judithin kanssa.
-
-Ensi kertaa hän nyt tunkeusi juutalaiseen kotiin. Vaikka juutalaisia
-oli tuossa pikkukaupungissa sangen runsaasti ja vaikka heillä oli
-siellä merkittävä paikka, koska he olivat rikkaita, koossapysyvät ja
-älyllisesti huomattavia, niin elivät he kuitenkin melkoisesti erillään
-muista kaupunkilaisista. Kansassa piili heitä kohtaan itsepintaisia
-ennakkoluuloja ja salainen vihamielisyyskin, joka oli vahingotonta,
-mutta kuitenkin halveksivaa. Samaa mieltä oli myöskin Christophen
-suku. Hänen isoisänsä ei ollut pitänyt juutalaisista; mutta aivan kuin
-kohtalon ivalla olivat hänen kaksi parasta oppilastaan -- (toisesta
-tuli sittemmin säveltäjä, toisesta kuuluisa virtuoosi) -- olleet
-molemmat juutalaisia. Siitä oli tuo kunnon mies aivan onneton: sillä
-joskus hän olisi tahtonut halailla heitä hyvinä musiikkimiehinä,
-mutta sitten hän murheekseen muisti, että he olivat ristiinnaulinneet
-Jumalan; eikä hän ymmärtänyt, miten hän olisi saanut moiset erilaiset
-tunteensa sopimaan yhteen. Lopulta hän kuitenkin syleili heitä. Hän
-oli näet taipuisa uskomaan, että Jumala antaisi heille anteeksi, koska
-he rakastivat niin suuresti musiikkia. -- Christophen isä, Melchior,
-joka oli olevinaan vapaa-ajattelija, ei suinkaan häikäillyt ottaa
-rahaa juutalaisten käsistä; ja se oli hänestä aivan parhaiksi, perästä
-päin hän piti heitä pilkkanaan ja halveksi heitä. -- Mitä taasen tulee
-Christophen äitiin, hän ei ollut varsin varma, etteikö hän tehnyt
-syntiä myöntyessään palvelemaan juutalaisia keittäjättärenä. Ne,
-joiden kanssa hän joutui tekemisiin, olivat muuten melkoisen ynseitä
-häntä kohtaan; mutta siitä hän ei kantanut heille kaunaa, enempää kuin
-yleensä muillekaan ihmisille; hän vain sääli noita poloisia, jotka
-Jumala oli kironnut; hän suorastaan heltyi, kun näki jonkun tuollaisen
-perheen nuoren tyttären ja kuuli juutalaisherrasväen lasten iloista
-naurua:
-
--- Niin kaunis tyttö!... Niin suloisia pienokaisia!... Miten
-onnetonta!... ajatteli Louisa.
-
-Hän ei uskaltanut virkkaa Christophelle mitään, kun Christophe ilmoitti
-mainittuna iltana menevänsä päivällisille Mannheimeille; mutta hieman
-hänen sydäntään kuitenkin kouristi. Louisa ajatteli, että tosin
-ei tarvinnut uskoa kaikkea pahaa, mitä juutalaisista puhuttiin --
-(panetellaanhan koko maailmaa) -- ja että hyviä ihmisiä saattaa olla
-kaikkialla, mutta että olisi kuitenkin parempi, jos kukin pysyisi
-omalla paikallaan, juutalaiset tahollaan, kristityt omallaan.
-
-Christophella ei ollut yhtään tällaisia ennakkoluuloja. Paremminkin
-häntä veti tuon toisen rodun puoleen, sillä hänellähän oli ainainen
-ja luontainen halu asettua omaa ympäristöään vastaan. Tuota rotua
-kokonaisuudessaan hän ei laisinkaan vielä tuntenut. Hän oli ollut
-tekemisissä pelkästään juutalaisväestön kaikkein alhaisimpien ainesten
-kanssa: pikku kauppiaiden ja roskarahvaan, jota kuhisi eräillä
-kapeilla kujilla Reinin ja tuomiokirkon välillä, muodostaen sinne
-kaikissa ihmisissä piilevästä yhteenlykkäytymisvaistosta eräänlaisen
-pikku ghetton. Hän maleksi sangen usein tuossa kaupunginkorttelissa,
-tähystellen ohimennen hyvin uteliain ja suopeinkin silmin juutalaisia
-naistyyppejä, joiden posket olivat painuneet, huulet ja poskipäät
-ulospistävät ja joiden kasvoilla oli sellainen hymy kuin Vincin
-madonnilla, vaikka hieman alhaisessa muodossa; noita naisia, joiden
-karkea puhetapa ja puuskapäinen nauru häiritsivät ikävä kyllä heidän
-muutoin lepäävien kasvojensa sopusointuista rauhaa. Yksinpä tässä
-juutalaisten pohjakerroksessakin, noissa isopäisissä olennoissa,
-joiden silmät olivat lasimaiset ja naama monesti eläimellinen ja
-jotka olivat alamittaisia ja lyhytjalkaisia, niin, yksinpä näissäkin
-maailman jaloimman rodun kaikkein rappeutuneimmissa jälkeläisissä
-näkyi joskus paksussa ja löyhkäävässä rämeessä syttyviä kummallisia
-fosfori-liekkejä, aivan kuin virvatulia, jotka soilla hyppelevät.
-Siellä näki ihmeellisiä silmiä, huomasi loistavaa älyllisyyttä,
-nopeasti välkähtävää sähköä, joka erosi omasta maaperästään ja joka
-Christophea lumosi ja teki hänet rauhattomaksi. Hän ajatteli, että
-siellä kitui kauniita, taistelevia sieluja, että siellä oli jaloja
-sydämiä, jotka koettivat päästä rapakosta ylös. Ja hän olisi halunnut
-tavata heitä, auttaa heitä; hän rakasti heitä tuntemattomina,
-pelkäsikin hiukan heitä. Mutta koskaan hän ei ollut joutunut heidän
-kanssaan tuttavallisiin väleihin. Eikä hän ollut ennen saanut
-tilaisuutta lähestyä varsinkaan juutalaisen yhteiskuntaluokan valioita.
-
-Mannheimien kodissa nautituilla päivällisillä oli hänelle siis uutuuden
-viehätys ja samalla kertaa kielletyn hedelmän makeus. Se Eeva, joka
-nyt tarjosi hänelle hedelmää, teki sen vieläkin maukkaammaksi. Heti,
-kun Christophe tuli tuohon kotiin, ei hän huomannut enää ketään
-muita kuin Judith Mannheimin. Judith kuului siihen kaikista muista
-naisista eriävään naislajiin, jollaisia Christophe ei vielä ollut
-siihen saakka tavannut. Judith oli kookas ja hoikka, laihanlainen,
-mutta vahvarakenteinen. Kasvoja ympäröi musta tukka, joka ei ollut
-kovin pitkä, mutta sakea; hiusmarto oli alhaalla, joten tukka kätki
-ohimot ja luisevan, kullanhohtavan otsan. Hän oli hiukan likinäköinen,
-silmäluomet olivat raskaat, silmät hieman ulkonevat, nenä melkoisen
-iso ja sieraimet paisuneet, posket älykkäästi laihat, leuka
-raskastekoinen, hipiä värikäs; hänellä oli kaunis profiili, tarmokas
-ja selväpiirteinen; edestä päin oli sensijaan kasvojen ilme hämärämpi,
-epävarmempi, sekatyylinen; silmät ja posket eivät oikein sointuneet
-yhteen. Hänessä tunsi vahvan rodun olennon, mutta rodun alkuperäiseen
-muottiin oli hänessä nakkautunut sekaisin kaikenlaisia ja moninaisia
-epäilyttäviä ja eriarvoisia lisäaineksia, joista toiset olivat sangen
-jaloja ja toiset halpoja. Kaunista hänessä oli varsinkin vaitelias suu
-ja silmät, jotka näyttivät likinäköisyytensä tähden syvemmiltä koin
-ne olivatkaan, samoin kuin sinertävät läikät niiden alla tekivät ne
-luonnollistaankin tummemman näköisiksi.
-
-Olisi tarvittu tottuneempaa katsetta kuin Christophien ymmärtääkseen,
-että sellaiset silmät ovat enemmän rodun omaisuutta kuin yksilön, ja
-nähdäkseen niiden kostean ja hehkuvan harson takaa oikealla tavalla
-tuon naisen sielua, joka seisoi hänen edessään. Israelin kansan sielu,
-se kohtasi Christophea noissa palavissa ja synkän-hohtavissa silmissä,
-jotka kantoivat sitä tiedottomasti mukanaan. Christophe harhautui
-niissä silmissä kokonaan. Vasta paljoa myöhemmin ja vähitellen oppi hän
-löytämään oikean väylänsä tuolla itämaisella merellä, ajettuaan monta
-kertaa sievästi eksyksiin.
-
-Judith katseli Christophea; eikä mikään sekoittanut hänen katseensa
-kirkkautta; missään suhteessa hän ei näyttänyt jäävän epätietoiseksi
-tuosta kristitystä sielusta. Christophe tunsi sen. Hän tunsi tuon
-naisellisen katseen viettelevän voiman takana miehisen tahdon, kootun
-ja kylmän; ja se tahto tunkeutui hänen lävitseen melkein julkean
-väkivaltaisesti. Siinä väkivallassa ei ollut mitään pahansuopaa.
-Judith tempasi Christophen valtaansa. Ei suinkaan sillä tavoin kuin
-jokin pikku koketti, joka tahtoo vain vietellä, välittämättä, kenen
-hän viettelee. Hän oli kyllä koketti enemmän kuin kukaan muu; mutta
-hän tiesi mahtinsa ja jätti luonnollisen vaistonsa asiaksi vaikuttaa
-pelkästään vaiston voimalla, -- varsinkin, kun edessä oli niin helposti
-pyydettävä saalis kuin Christophe. -- Oikeastaan kiinnitti hänen
-mieltään enemmän tuntea tuo vastustajansa (kaikki miehet, kaikki
-tuntemattomat olivat hänelle vastustajia, -- vihollisia, joiden kanssa
-saattoi myöhemmin, jos sopi, tehdä liiton). Judith tahtoi tietää, mitä
-Christophessa löytyi. Elämä oli peliä, jossa taitavin voitti, täytyi
-nähdä vastustajansa kortit eikä näyttää omiaan. Kun hän onnistui siinä,
-nautti hän voittonsa hekkumaa. Ei väliä, voiko hän käyttää sitä sitten
-hyödykseen vai ei. Se oli hänelle huvitusta. Hän ihaili intohimoisesti
-älyllisyyttä. Ei abstraktista älyä, vaikka hänen omat aivonsa olivat
-kyllin vahvat, joten hän olisi voinut onnistua millä tieteenalalla
-tahansa, jos olisi tahtonut, ja joten hän olisi paljoa paremmin
-kuin hänen veljensä Franz ollut luotu pankkiiri Lothar Mannheimin
-seuraajaksi. Ei, hän oli viehättynyt elävään älyyn, sellaiseen, joka
-kohdistaa tutkimuksensa ihmisiin. Hän nautti saadessaan tarkastella
-perinpohjin sieluja, punnita niiden arvoja -- (hän toimitti sen yhtä
-tunnontarkasti kuin Matsyn Juutalaisnainen vaakaa kultarahojaan);
--- hänellä oli ihmeellinen taito keksiä heti paikalla heikko kohta
-panssarissa, viat ja puutteet, jotka ovat sielun avain, ja saada
-salaisuudet käsiinsä; sillä tavoin hän pääsi niiden omistajaksi. Mutta
-hän ei välittänyt sitten enää yhtään voitostaan; eikä hän käyttänyt
-saalistaan mihinkään tarpeeseen. Kun vain hänen uteliaisuutensa ja
-ylpeytensä olivat tyydytetyt, ei koko juttu enää kiinnittänyt hänen
-mieltänsä, ja hän alkoi tutkia toista olentoa. Koko hänen suuri
-voimansa jäi siten hedelmättömäksi. Tuossa niin elävässä sielussa
-oli jotakin kuollutta. Hänen älykäs henkensä oli uteliaisuuden ja
-ikävystymisen henkeä.
-
-
-
-
-Judith siis katseli Christophea, joka taas puolestaan katseli häntä.
-Judith tuskin puhuikaan. Riitti melkein huomaamaton hymy, joka välähti
-Judithin suupielessä: se jo hypnotisoi Christophen. Se hymy hälveni,
-Judithin kasvot muuttuivat kylmiksi, silmät välinpitämättömiksi; hän
-puhui palvelijoille ja piti huolta tarjoilusta; hän ei näyttänyt enää
-kuuntelevankaan. Sitten kirkastuivat hänen silmänsä uudestaan: ja pari
-kolme selvää, sanaa osoittivat, että Judith oli kuullut kaikki ja
-ymmärtänyt kaikki.
-
-Judith otti kylmästi tarkistaakseen veljensä Christophea koskevaa
-arvostelua: hän tunsi ennestään hyvin Franzin kerskailut; ja hänen
-taipuisuutensa ivaan sai hyvän syyn ilveilyyn heti, kun hän näki
-Christophen ilmestyvän sisään, tuon ihmeen, jonka kauneutta ja
-hienostunutta ulkomuotoa veli oli kehuskellut -- (tuntuipa kuin
-Franzilla olisi ollut erikoinen kyky nähdä asiat aina ihan päinvastoin
-kuin ne todellisuudessa olivat; tai sitten tuotti uskottelu Franzille
-paradoksaalista huvia). Mutta kun Judith sitten tutki paremmin
-Christophea, tunnusti hän, ettei kaikki Franzin kuvailussa ollut
-väärää; ja sikäli kuin hän keksi uutta, huomasi hän Christophessa
-vielä lisäksi jonkinlaista epävarmaa ja tasapainoonsa ennättämätöntä
-voimaa, joka kuitenkin oli lujatekoista ja rohkeaa: se miellytti
-häntä, sillä hän tiesi erinomaisen hyvin, miten harvinaista voima on
-maailmassa. Judith osasi saada Christophen puhumaan kaikesta, mitä
-vain tahtoi, paljastamaan kaikki ajatuksensa, näyttämään hänelle
-sielullisten kykyjensä rajoitukset ja puutteet. Hän antoi Christophen
-soittaa pianoa: hän ei pitänyt musiikista, mutta hän ymmärsi sitä; ja
-hän huomasi selvästi Christophen säveltäjä-omintakeisuuden, joskaan nuo
-sävellykset eivät herättäneet hänessä minkäänlaisia tunnelmia. Judith
-teki Christophelle muutamia lyhyitä, sattuvia eikä suinkaan imartelevia
-huomautuksia, ollen käytöksessään häntä kohtaan yhäti aivan kohteliaan
-kylmä, kuten äskenkin; ne huomautukset osoittivat, minkälaista
-mielenkiintoa Christophe hänessä yhä enemmän herätti.
-
-Christophe keksi tämän seikan; ja hän oli ylpeä siitä; sillä hän
-tunsi Judithin arvostelun päteväksi ja aavisti, kuinka harvoin
-tuo nainen tuhlasi hyväksymistään. Christophe ei salannut haluaan
-voittaa puolelleen Judithin hyväksymistä; ja sitä hän tavoitteli
-niin lapsellisen hartaasti, että se huvitti hänen kestitsijöitään:
-Christophe ei näet puhunut enää kenellekään muille kuin Judithille ja
-Judithia varten; hän ei välittänyt noista toisista kahdesta henkilöstä
-enää enempää kuin jos heitä ei olisi ollut olemassakaan.
-
-Franz katseli, kun Christophe puhui; ja hän seurasi silmin Christophen
-suun liikkeitä hänen puhuessaan, ja supisi huulin hänen sanojaan,
-puoleksi ihaillen ja puoleksi pilkaten; hän oli purskahtaa silloin
-tällöin nauruun, ja vilkaisi kujeilevasti isäänsä ja sisareensa;
-viimeksimainittu ei ollut muka mitään huomaavinaan, vaan pysyi ankaran
-vakavana.
-
-Lothar Mannheim oli kookas vanhus, vankkatekoinen, hiukan kumarainen;
-hänen kasvonsa olivat punertavat ja tukka harmaa, leikattu harjaksi,
-viikset ja kulmakarvat pikimustat, kasvojen sävy raskas, mutta tarmokas
-ja koirankurinen, ilmaisten henkilönsä valtavaa elintarmoa. Hänkin
-oli koko päivällisten alkupuolen tutkinut Christophea, pisteliään
-hyvänsävyisesti; ja hänkin oli kohta huomannut, että tuossa pojassa
-"oli jotakin". Mutta hän ei ollut millään tavoin kiintynyt musiikkiin
-eikä musiikkimiehiin: se ei ollut hänen alansa, hän ei tiennyt siitä
-mitään, eikä hän sitä salannutkaan; päinvastoin hän sillä kerskui: --
-(kun hänenlaisensa mies tunnustaa tietämättömyytensä, tekee hän sen
-paremminkin omaksi kunniakseen). -- Kun Christophe sitten puolestaan
-ilmaisi selvästi ja epäkohteliaasti, tahtomatta tietysti suinkaan olla
-ilkeä, että hän tuli toimeen ilman herra pankkiirin seuraa ja että
-keskustelu neiti Judith Mannheimin kanssa riitti hänelle täydellisesti
-tänä iltana, niin vetäytyi vanha Lothar huvitettuna erilleen takan
-ääreen; ja siinä hän luki sanomalehteään ja kuunteli ainoastaan
-ohimennen ivallisella korvalla Christophen mielettömiä päähänpistoja
-ja hänen omituisia sävellyksiään, jotka saivat hänet joskus sisäisesti
-nauramaan, ajatellessa, että saattoi löytyä ihmisiä, jotka välittivät
-tuollaisesta ja joita se huvitti. Pian ei hän sitten huolinut enää
-seurata koko pakinaa; hän jätti tyttärensä työksi ilmoittaa hänelle
-myöhemmin, mikä arvo tällä uudella vieraalla tarkalleen oli. Judith
-täyttikin tunnollisesti tämän tehtävänsä.
-
-Kun Christophe lähti pois, kysyi Lothar Judithilta:
-
--- No, sinä panit hänet oikein ripille: mitä sinä tuosta taiteilijasta
-arvelet?
-
-Judith naurahti, mietti hetken, laati loppupontensa ja vastasi:
-
--- Hän on hiukan hupelo, mutta hän ei ole tuhma.
-
--- Hyvä, virkkoi Lothar: siltä minustakin näytti. Hän siis saattaa
-onnistua?
-
--- Kyllä, sen uskon. Hän on voimakas.
-
--- No niin, -- vastasi Lothar hänelle, noudattaen voimakkaiden oivaa
-logiikkaa, yksilöiden, joiden mielenkiintoa ainoastaan voimakkaat
-herättävät, -- häntä täytyy siis auttaa.
-
-
-
-
-Christophe puolestaan ihaili suuresti Judith Mannheimia. Mutta
-rakastunut hän ei häneen ollut, niinkuin Judith luuli. He molemmat
-erehtyivät yhtä paljon toisistaan -- Judith tarkkanäköisyydestään ja
-Christophe luonnollisesta vaistostaan huolimatta, vaistosta, joka
-korvasi hänessä älyn. Christophea lumosi Judithin arvoituksellinen
-olemus ja hänen intensiivinen ajatuselämänsä; mutta hän ei rakastanut
-Judithia. Judith oli voittanut hänen silmänsä ja järkensä, mutta ei
-hänen sydäntään. -- Miksikä niin? -- Sitä olisi vaikea arvata. Ehkä
-aavisti Christophe hänessä jotakin epäilyttävää ja rauhattomaksi
-tekevää? Toisissa olosuhteissa olisi tämä ollut Christophelle vain
-lisäsyy rakastua Judithiin: rakkaus ei ole koskaan väkevämpi kuin
-silloin, kun se pyrkii sellaista kohti, joka lupaa sille kärsimyksiä.
-Ettei Christophe rakastanut Judithia, ei ollut heidän kummankaan
-vika. Luultavastikin oli siihen syynä se heille molemmille melkoisen
-nolo seikka, että Christophen viimeinen rakkaus oli vielä hänelle
-liian läheinen. Kokemus ei suinkaan ollut tehnyt häntä viisaammaksi.
-Mutta hän oli rakastanut Aadaa niin suuresti, hän oli tuhlannut
-siinä intohimossaan niin paljon uskoa, voimaa ja kuvitelmia, ettei
-niitä jäänyt enää häneen jäljelle tätä uutta intohimoa varten.
-Ennenkuin uusi liekki voi leimahtaa, täytyi hänen koota sydämeensä
-myöskin uutta polttoainetta; siihen saakka saattoi tulla kysymykseen
-pelkästään pieniä, ohimeneviä tuikahduksia, suuren tulipalon jätteitä,
-jotka pyrkivät palamaan, loivat lyhyttä ja loistavaa hohdetta ja
-sammuivat sitten, kun niillä ei ollut, mitä polttaa. Ehkä hän olisi
-jo kuusi kuukautta myöhemmin voinut rakastaa Judithia sokeasti. Nyt
-ei hän nähnyt Judithissa muuta kuin ystävän, -- tosin sellaisen,
-joka teki hänet hiukan levottomaksi; -- mutta hän koetti karkoittaa
-mielestäen tuon levottomuuden: se pani muistelemaan Aadan aikoja,
-eikä se muisto viehättänyt häntä laisinkaan: hänestä oli parempi olla
-sitä ajattelematta. Christophea viehättivät Judithissa sellaiset
-ominaisuudet, jotka tekivät hänet muita naisia erilaisemmaksi,
-eivät suinkaan ne, jotka olivat kaikille naisille yhteisiä. Judith
-oli ensimäinen älynainen, jonka hän vielä oli tavannut. Hän oli
-kiireestä kantapäähän älyllinen. Yksinpä hänen kauneutensakin, --
-hänen liikkeensä ja liikkumisensa, hänen kasvojensa piirteet, rypyt
-suupielissä, hänen silmänsä, kätensä ja aistikas laihuutensa, --
-kaikki kuvastelivat vain hänen älyään; äly oli muodostanut hänen
-ruumiinsa viivat; jos hän ei olisi ollut älykäs, ei häntä olisi
-huomattu; olisivatpa enimmät varmaan pitäneet häntä melkeinpä
-rumanakin. Sellainen äly hurmasi Christophea. Hän luuli sitä
-laajemmaksi ja vapaammaksi kuin se olikaan; hän ei ollut vielä kokenut,
-mitä pettymyksiä sellainen saattoi kätkeä. Hän paloi halusta uskoa
-ajatuksiaan Judithille, jakaa niitä hänen kanssaan. Hän ei ollut vielä
-tähän asti kohdannut ihmistä, joka välitti hänen unelmistaan, hän
-oli elänyt omaan kuoreensa sulkeutuneena: miten iloista olisi ollut
-tavata ystävätär! Lapsena hän oli aina surrut sitä, ettei hänellä
-ollut sisarta: hänestä oli tuntunut, että sisar olisi voinut ymmärtää
-hänet paremmin kuin mikään veli. Kun hän nyt näki Judithin, tunsi hän
-tuon lapsellisen ja kuvitellun sisarus-ystävyyden toivon heräävän
-jälleen sydämessään. Christophe ei ajatellutkaan rakkautta. Koska
-hän ei ollut rakastunut, näytti hänestä rakkaus ystävyyden rinnalla
-keskinkertaiselta.
-
-Judith huomasi pian tuon vivahduksen, ja se loukkasi häntä. Hän ei
-rakastanut Christophea, ja useissa kaupungin rikkaissa ja paremmassa
-yhteiskunta-asemassa olevissa nuorukaisissa herätti hän sitäpaitsi niin
-voimakkaita intohimoja, ettei hän olisi saattanut tuntea kovinkaan
-suurta iloa, jos olisi tiennyt Christophien rakastuneen häneen.
-Mutta kun hän nyt tiesi, ettei Christophe ollut rakastunut, niin
-ärsytti se häntä. Tosin oli hänestä mieluista, että Christophe uskoi
-hänelle suunnitelmiaan, vaikkei se häntä kummastuttanutkaan; mutta
-hieman loukkaavaa oli nähdä, ettei hän voinut vaikuttaa Christopheen
-muuten kuin järkensä voimalla: (järjetön vaikutus on naisesta paljon
-rakkaampaa). Eikä hänen valtansa ulottunut edes niinkään pitkälle:
-järjessäkin piti Christophe oman päänsä. Judith oli vallanhaluinen.
-Hän oli tottunut vääntämään tuntemiensa nuorten miesten pehmeitä
-ajatuksia mielensä mukaan. Ja koska hän piti niitä ajatuksia yleensä
-keskinkertaisina, ei häntä liioin huvittanut heitä hallitakaan.
-Christopheen nähden taas lisääntyi tuo halu, sillä vaikeudet häntä
-hallita olivat suuret. Christophen suunnitelmia kohtaan Judith oli
-välinpitämätön; mutta hänestä oli hauskaa ohjata Christophen ajatuksia,
-jotka olivat niin uusia, yleensä tuota huonosti hiottua voimaa ja
-muovata sitä, -- tietysti omalla tavallaan, ei suinkaan Christophen,
-sillä siitä hän ei välittänyt senkään vertaa, että olisi tullut sitä
-edes ajatelleeksi. Judith näki heti, ettei sellainen onnistuisi
-taistelutta; hän oli huomannut Christophessa kaikenlaisia jo etukäteen
-tehtyjä varmoja mielipiteitä, aatteita, jotka tuntuivat hänestä
-eriskummaisilta ja lapsellisilta: ne olivat Judithin järjen mitalla
-punnittuina jonkinlaista rikkaruohoa; ja hän koetti nyt lujasti kitkeä
-niitä pois. Hän ei kyennyt repimään irti yhtään ainoaa niistä. Siinä
-suhteessa ei hänen itserakkautensa saanut pienintäkään tyydytystä.
-Christophe oli mahdoton käsitellä. Kun hän ei ollut rakastunut, ei
-hänellä ollut mitään syytä tinkiä aatteitaan.
-
-Leikki kiihoitti Judithia, ja jonkun aikaa koetti hän vaistomaisesti
-voittaa Christophea. Ei olisi tarvittu paljoa, niin Christophe olisi
-silloisesta selväjärkisyydestään huolimatta mennyt uudestaan satimeen.
-Miehet antavat pettää itseään helposti kaikella, mikä imartelee
-heidän ylpeyttään ja kiihkojaan; ja taiteilijaa on kahta vertaa
-helpompi pettää kuin muita miehiä, siksi, että hänellä on vilkkaampi
-mielikuvitus. Ainoastaan Judithista itsestään riippui, oliko Christophe
-joutuva jälleen uuteen vaaralliseen lemmenleikkiin, joka olisi
-saattanut uudestaan repiä alas hänessä kaiken jo rakennetun, ehkäpä
-vielä perinpohjaisemmin kuin ennen. Mutta tapansa mukaan väsyi Judith
-nytkin nopeasti; hänen mielestään ei tämä valloitus maksanut vaivaa:
-Christophe oli hänestä ikävä, Judith ei häntä enää ymmärtänyt.
-
-Eräiden rajain ulkopuolelle jouduttuaan ei Judith ollenkaan käsittänyt
-Christophea. Siihen saakka hän ymmärsi kaikki. Mutta pitemmälle ei
-hänen ihailtava älynsä riittänyt: silloin olisi tarvittu sydäntä,
-tai ainakin sitä, joka hetkellisesti näyttää olevan sydämen vastine:
-rakkautta. Hän ymmärsi kyllä Christophen arvostelut kohdistettuina
-ihmisiä ja kaikkea muuta vastaan: ne huvittivat häntä. Ja hän piti
-niitä sangen sattuvina; niin, hän oli itsekin ollut monessa suhteessa
-samaa mieltä. Mutta sitä kummaa hän ei saattanut ymmärtää, että
-Christophen ajatukset voivat vaikuttaa hänen käytännölliseenkin
-elämäänsä, vaikka niiden sovittaminen siihen oli vaarallista ja
-epämukavaa. Christophen kapinallinen suhtauminen kaikkiin ja kaikkeen
-ei näyttänyt toimittavan mitään: ei suinkaan Christophe kuvitellut
-voivansa parantaa maailmaa... Mitä sellainen siis hyödytti?... Hukkasi
-vain aikaansa ja iski päänsä seinään. Älykäs mies arvostelee kyllä
-ihmisiä, pitää heitä salaa pilkkanaan, halveksiikin hieman heitä; mutta
-hän menettelee aivan kuin hekin, ainoastaan jonkun verran viisaammin;
-se on ainoa keino päästä valtiaaksi. Ajatuksen maailma on toinen ja
-toiminnan toinen. Mikä pakko on ruveta aatteensa martyyriksi? Ajatella
-oikein, se kyllä sopii. Mutta miksi sanoa totuutta? Koska ihmiset
-ovat niin typeriä, etteivät voi kestää totuutta, niin täytyykö heitä
-siihen pakottaa? Mutta jos sensijaan hyväksyy heidän heikkoutensa ja
-on muka niihin taipuvinaan, mutta onkin vapaa niistä, halveksivassa
-sydämessään, eikö juuri sellaisessa piile salainen nautintonsa?
-Viisaan orjan nautintoa ehkä? Olkoonpa niinkin. Mutta orja kuin orja,
-koska kerran lopputulos on joka tapauksessa se; ja kun vastalauseet
-eivät mitään auta, on parempi, olla orja omasta tahdostaan ja karttaa
-joutavia ja naurettavia taisteluita. Muuten: pahinta orjuutta on olla
-oman aatteensa orja ja uhrata sille kaikki. Ei saa antaa itsensä
-puijata itseään. -- Judith näki selvästi, että jos Christophe jatkaisi
-yhä itsepäisesti tuota jyrkkää hyökkäystään saksalaisen taiteen ja
-hengen ennakkoluuloja vastaan, ärsyttäisi hän kimppuunsa koko maailman,
-yksinpä suojelijansakin: hän joutuisi auttamattomasti tappiolle. Judith
-ei ymmärtänyt, minkä vuoksi Christophe kaikin mokomin tahtoi turmella
-oman tulevaisuutensa.
-
-Käsittääkseen tätä olisi Judithin täytynyt tajuta sekin, ettei
-Christophen päämääränä ollut menestys, vaan hänen oma uskonsa.
-Christophe uskoi taiteeseensa, juuri omaan taiteeseensa, uskoi
-itseensä; ne olivat sellaisia tosiasioita, jotka olivat yläpuolella
-paitsi hyötyseikkoja myöskin koko hänen elämäänsä. Christophe
-tuli Judithin tätä kysymystä koskevista huomautuksista hiukan
-kärsimättömäksi ja selitti hänelle asiansa naiivin vakuutettuna; mutta
-Judith kohautti silloin olkapäitään, hän ei uskonut, että Christophe
-todellakin tarkoitti totta. Hän luuli, että se kaikki oli vain suuria
-sanoja, sellaisia kuin hän oli kuullut veljensäkin puhuvan, Franzin,
-joka julisti vähän väliä tavattoman yleviä päätöksiä, mutta varoi
-panemasta niitä koskaan täytäntöön. Ja kun hän viimein huomasi, että
-Christophe oli tosiaankin omain sanainsa narri, arvosteli hän, että
-Christophe oli hullu, eikä hän enää herättänyt Judithin mielenkiintoa.
-
-Siitä alkaen ei Judith enää välittänyt näyttäytyä edukseen, vaan hän
-ilmaisi, mitä hän oikeastaan oli: paljoa enemmän saksalainen, ja
-aivan keskinkertainen saksalainen, kuin miltä hän ensin oli tuntunut
-ja kuin hän ehkä itsekään luuli. -- Juutalaisia moititaan syyttä
-usein, etteivät he kuulu mihinkään kansakuntaan, vaan muodostavat joka
-Europan kulmassa erikoisen ja oman kansansa, johon ei ollenkaan pysty
-niiden kansallisuuksien vaikutus, joiden keskuuteen he ovat loisiksi
-asettuneet. Itse asiassa ei löydy ainoatakaan rotua, joka lamaisi
-helpommin kuin juutalaiset sen maan leiman, missä se oleskelee; ja jos
-Ranskan ja Saksan juutalainen ovatkin eräissä seikoissa luonteiltaan
-samankaltaisia, niin sitä enemmän on heissä eroavia piirteitä, jotka
-ovat kotoisin heidän kummankin uudesta isänmaasta, sillä sen henkiset
-tavat he omistavat uskomattoman nopeasti: vieläpä, totta puhuen,
-enemmän sen tavat kuin hengen. Mutta koska tottumus on kaikissa
-ihmisissä toinen luonto, ja enimmissä heidän ainoa luontonsa, niin on
-jonkin maan oikeain asukkaiden hullua syyttää juutalaisia siitä, ettei
-heillä ole syvää ja perusteltua kansallishenkeä, jota heillä ei ole
-missään määrin itselläänkään.
-
-Naiset ovat aina arempia kuin miehet ulkonaisille vaikutuksille,
-valmiimpia soveltumaan uusiin elämänehtoihin ja muuttumaan niiden
-mukana, -- ja Israelin naiset omaksuvat kaikkialla Europassa, usein
-liiallisuuksiinkin mennen, sen maan fyysilliset ja moraaliset muodit,
-jossa he elävät, -- menettämättä kuitenkaan rotunsa hämyisää, raskasta,
-lähelle työntäytyvää makua ja tuntua. Tämän seikan Christophe
-kummakseen huomasi. Hän tapasi Mannheimeilla Judithin tätejä,
-naisserkkuja ja ystävättäriä. Niin vähän saksalaisia kuin eräiden
-heidän kasvonsa, nuo palavat ja lähekkäin sijoittuneet silmät, suuta
-likelle painuneet nenät, voimakkaat kasvonpiirteet ja tumma veri paksun
-ja ruskean hipiän alla olivatkin, -- niin vähän kuin he melkein kaikki
-muistuttivat saksalaisia, kuitenkin olivat he aivan tarpeettomassa
-määrin saksalaisia: sama tapa puhua, pukeutua, jopa loukkaavaan
-matkimiseen saakka. Judith oli siinä suhteessa heitä kaikkia muita
-ylempi; ja se vertaus toi näkyviin, mikä poikkeustapaus hänen älynsä
-oikeastaan oli, miten suuresti hän oli oman kasvatuksensa tuote.
-Siitä huolimatta oli hänellä melkein kaikki noiden muiden viat. Hän
-oli moraaliseikoissa vapaampi kuin he -- lähes rajattomankin vapaa,
--- mutta kuitenkaan hän ei ollut sellainen enää yhteiskunnallisissa
-asioissa; tai ainakin saattoi sanoa, että hänen käytännöllinen
-vaistonsa alistui niissä hänen vapaan järkensä ohjattavaksi. Judith
-uskoi yhteiskuntaan, luokkarajoituksiin ja ennakkoluuloihin siitä
-syystä, että he lopultakin lupasivat hänelle etua. Hänen sopi kyllä
-pilkata saksalaista kansallishenkeä; hän oli kuitenkin saksalaisten
-tottumusten kahleissa. Hän saattoi älyllään tuntea sen tai sen kuulun
-taiteilijan keskinkertaiseksi; mutta hän ei suinkaan ollut häntä
-kunnioittamatta, koska hän oli kerran tunnustettu; ja jos hän joutui
-henkilökohtaisiin tekemisiin sellaisen taiteilijan kanssa, ihaili hän
-häntä: sillä moinen seurustelu mairi hänen itserakkauttaan. Judith ei
-liioin välittänyt Brahmsin sävellyksistä, pohjaltaan hän epäili häntä
-pelkäksi toisen luokan taiteilijaksi; mutta hänen maineensa huumasi
-Judithia; ja kun hän sattui saamaan Brahmsilta viisi, kuusi kirjettä,
-oli hänestä selvää, että hän oli aikansa suurin säveltäjä. Judith ei
-suinkaan ollut epätietoinen siitä, mikä olento Christophe oikeastaan
-arvoltaan oli, ja miten auttamattoman tuhma joku luutnantti Detlev
-von Fleischer; mutta hän oli imarreltu siitä, että viimeksimainittu
-hakkaili hänen miljoonainsa tähden häntä, paljoa enemmän imarreltu
-kuin Christophen ystävyydestä: sillä tuhmakin upseeri oli toki toista
-yhteiskunta-luokkaa; ja Saksan juutalaisen on vaikeampaa kuin kaikkien
-muiden naisten päästä tuohon luokkaan. Joskaan Judith ei ollut mikään
-narri uskoakseen sellaisia keskiajan säätytyperyyksiä ja vaikka hän
-tiesi sangen hyvin, että jos hän menisi naimisiin luutnantti Detlev
-von Fleischerin kanssa, soisi hän luutnantille suuren kunnian, eikä
-suinkaan luutnantti hänelle, niin kuitenkin hän koetti kaikin mokomin
-voittaa tuon luutnantin itselleen; hän alentui kiemailemaan hölmölle ja
-imartelemaan hänen itserakkauttaan. Tämä ylpeä israelitar, jolla oli
-runsaasti oikeita syitä ollakin ylpeä, pankkiiri Mannheimin älykäs ja
-ihmisiä halveksiva tytär halusi luisua alas, -- tehdä samoin kuin kuka
-muu hänen halveksimansa saksalainen pikkuporvarin tytär tahansa.
-
-
-
-
-Nämä huomiot tehtiin nopeasti; Christophe kadotti kuvitelmansa
-Judithista melkein yhtä pian kuin hän oli ne saanutkin. Judithin
-ansaituksi puolustukseksi on kuitenkin myönnettävä, ettei hän
-koettanutkaan säilyttää Christophessa noita kuvitelmia. Siitä hetkestä
-alkaen, jolloin hänen tapaisensa nainen on arvioinut miehen ja
-vetäytynyt erilleen hänestä, ei sitä miestä hänelle enää ole olemassa:
-hän ei näe häntä enää, hän ei häikäile riisua miehen edessä sielultaan
-sen viimeistäkin verhoa, yhtä välinpitämättömän tyynesti kuin hän
-riisuutuu koiransa, kissansa tai jonkun muun kotieläimensä nähden
-alasti. Christophe huomasi siis Judithin itsekkyyden, kylmyyden,
-hänen koko keskolaisen luonteensa. Hän ei ollut vielä ehtinyt joutua
-ansaan; mutta kuitenkin oli tämä hänelle kärsimys, se toi ikäänkuin
-jonkinlaisen kalvavan kuumeen. Hän ei rakastanut Judithia, hän rakasti
-sitä, mitä Judith olisi voinut olla -- mitä hänen olisi pitänyt olla.
-Judithin kauniilla silmillä oli häneen tuskallinen lumousvoima: hän ei
-saattanut niitä unhottaa; ja joskin hän nyt tiesi, miten untelo sielu
-niiden pohjassa piili, näki hän ne kuitenkin yhä sellaisina kuin hän
-tahtoi ne nähdä, sellaisina kuin hän oli ne nähnyt ensin. Christophen
-tila oli tuollaista rakkaudettoman rakkauden harha-aistimusta,
-jollaisilla taiteilijain sielussa on niin suuri osansa, milloin työ
-ei kokonaan anasta heidän olemustaan. Ohitseväikkyvä hahmo riittää
-antamaan taiteilijoille sellaisen harha-aistimuksen; he näkevät siinä
-kaiken sen kauneuden, joka nähdyssä on hänen itsensä siitä tietämättä,
-siitä välittämättä. Ja taiteilija rakastaa kiihkeästi sitä kauneutta
-juuri sen vuoksi, ettei se itsestään välitä. Hän rakastaa sitä niinkuin
-jotain sellaista kaunista, joka on tuomittu kuolemaan kenenkään
-saamatta tietää sen arvoa, eikä edes sitä, että se kerran oli olemassa.
-
-Kenties Christophe erehtyi uskossaan, kenties Judith Mannheim ei
-voinutkaan olla enempää kuin mitä hän oli. Mutta Christophe oli kerran
-häneen uskonut; lumouksen voima ei ollut vielä loppunut: hän ei siis
-voinut arvostella Judithia puolueettomasti. Kaikki kaunis, mitä
-Judithissa oli, näytti hänestä olevan juuri Judithin oikeaa olemusta,
-juuri hän itse. Kaikki, mitä hänessä oli matalaa ja keskinkertaista,
-oli Christophen mielestä hänen kaksinaisen rotukantansa syytä:
-juutalaisuuden ja saksalaisuuden; ja ehkäpä tuntui viimeksimainittu
-rotu hänestä siinä suhteessa syyllisemmältäkin, sillä hän oli itse
-saanut sen puolelta kärsiä enemmän. Kun hän ei vielä tuntenut muita
-kansakuntia, oli saksalainen kansallishenki tullut hänelle ikäänkuin
-syntipukiksi: sen selkään kuormitti hän kaiken maailman synnit.
-Judithin tuottama pettymys hankki Christophelle nyt uuden syyn
-taistella saksalaisuutta vastaan: hän ei antanut sille anteeksi, että
-se oli muka leikannut siivet sellaiselta sielulta kuin Judith.
-
-Tällainen oli hänen ensimäinen kosketuksensa Israeliin. Hän oli
-toivonut siitä paljon. Oli toivonut löytävänsä tuosta voimakkaasta ja
-syrjäytetystä rodusta itselleen liittolaisen taisteluunsa. Nyt hän näki
-turhaksi sen toivon, ja luonteenomaisella kiihkeällä nopeudellaan,
-joka syöksi aina hänet yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, uskotteli hän
-nyt kohta itselleen, että se rotu olikin paljon heikompaa kuin yleensä
-luultiin, ja paljon avonaisempaa, -- aivan liian avonaista -- ulkoapäin
-tuleville vaikutuksille. Sillä oli omien heikkouksiensa lisäksi kaiken
-maailman heikkoudet, jotka se oli matkan varrella kerännyt itselleen.
-Siitä ei hän suinkaan arvellut löytävänsä sitä tukikohtaa, johon hän
-voisi pystyttää taiteensa lipun. Paremminkin uhkasi häntä vaara vaipua
-sen rodun joukossa erämaan hietaan.
-
-Kun hän nyt huomasi vaaran, mutta ei tuntenut itseään kyllin vahvaksi
-sitä välttämään, niin lopetti hän yhtäkkiä käyntinsä Mannheimien
-perheessä. Häntä kutsuttiin sinne monta kertaa, mutta hän pyysi
-anteeksi ja kieltäytyi, sanomatta mitään syytä. Sitä ennen oli hän
-ollut tavattoman halukas sinne menemään, joten hänessä huomattiin
-nyt kohta tämä muutos: se pantiin hänen "merkillisyytensä" laskuun;
-mutta ainoakaan Mannheimien perheen kolmesta jäsenestä ei ollut
-uskomatta, etteikö Judithin kauniilla silmillä ollut jotain osaa tuossa
-muutoksessa; ja niinpä saivat Lothar ja Franz siitä aiheen laskea
-alinomaa pöydässä leikkiä Judithille. Judith kohautti olkapäitään ja
-sanoi, että kannattipa hänen nyt muka tuostakin voitosta ylpeillä; ja
-hän kehoitti kuivasti veljeään "olemaan tekemättä hänelle nyt mitään
-koiruutta". Kuitenkin koetti hän kaikin tavoin saada Christophen
-tulemaan takaisin. Hän kirjoitti Christophelle, tekosyynä jokin
-musiikkiasia, josta ainoastaan Christophe voi antaa hänelle tietoja;
-ja kirjeen lopussa vihjasi hän varsin ystävällisesti, että Christophe
-kävi nykyään heillä harvoin ja että iloittaisiin, jos saataisiin hänet
-nähdä. Christophe vastasi kirjeellä, antoi pyydetyt tiedot, sanoi,
-että hänellä oli nykyään paljon työtä; eikä noudattanut kutsua. Hän
-ja Mannheimin perhe tapasivat toisiaan joskus teatterissa. Christophe
-käänsi itsepintaisesti silmänsä pois Mannheimien aitiosta päin; hän ei
-ollut muka näkevinään Judithia, jolla hänelle kuitenkin oli jo valmiina
-kaikkein suloisin hymynsä. Judith ei huolinutkaan yrittää kauan. Kun
-hän ei Christophesta välittänyt, oli hänestä sopimatonta, että moinen
-pikku taiteilija antoi hänen tuhlata vaivojaan, jopa aivan hukkaan. Jos
-Christophe tahtoi tulla takaisin, niin hän kai tulisikin. Ellei, -- no
-niin, hänestä ei väliä...
-
-Eikä hänestä väliä ollutkaan; hänen poistumisensa ei jättänyt tosiaan
-minkäänlaista tyhjyyttä Mannheimien iltapiireihin. Mutta kaikesta
-huolimatta Judith kantoi sittenkin Christophelle kaunaa. Hänestä oli
-varsin luonnollista, ettei hän ollut välittänyt Christophesta, kun
-Christophe oli läsnä; ja hän salli myöskin Christophen näyttää omaa
-haluttomuuttaan; mutta että se tyytymättömyys saattaisi Christophen
-katkaisemaan kaikki välit, se tuntui Judithista typerältä ylpeydeltä ja
-todisti hänen mielestään paremminkin itserakkautta kuin rakkautta. --
-Judith ei suvainnut toisissa ihmisissä omia vikojaan.
-
-Kuitenkin hän seurasi tarkkaavasti kaikkea, mitä Christophe puuhaili
-ja kirjoitteli. Hän käänsi usein veljensä puheen siihen suuntaan,
-olematta muka valittavinaan niistä asioista, ja kerrotti Franzilla
-itselleen, mitä hän silloin tai silloin oli Christophen kanssa puhunut;
-ja siinä tilaisuudessa hän korosti eräitä Franzin kertomuksen kohtia
-niin ivallisilla ja älykkäillä huomautuksilla, etteivät ne säästäneet
-ainoaakaan Christophen naurettavaa piirrettä, vaan hävittivät
-vähitellen Franzin innokkaan ihailun Christophea kohtaan, veljen
-itsensä sitä edes huomaamatta.
-
-
-
-
-Aikakauslehdessä sujui kaikki ensin aivan hyvin. Christophe ei
-ollut vielä nähnyt virkatoveriensa täydellistä keskolaisuutta; ja
-koska hän nyt oli heidän miehiään, tunnustivat he hänet puolestaan
-neroksi. Mannheim, joka oli hänet löytänyt, toitotti joka taholle,
-että Christophe oli suurenmoinen arvostelija, vaikkei hän lukenutkaan
-koskaan, mitä Christophe kirjoitti; hän julisti, että Christophe oli
-tähän saakka ollut eksyksissä oikealta uraltaan, mutta että hän,
-Mannheim, oli sen nyt hänelle näyttänyt. He kaikki levittivät uutista
-hänen artikkeleistaan jo etukäteen, niin salaperäisessä muodossa,
-että se ärsytti yleisön uteliaisuutta; ja hänen ensimäinen pakinansa
-olikin pikkukaupungin unteluudessa tosiaan kuin kivi, joka paiskataan
-ankkalammikkoon. Sen nimenä oli: _Liiaksi musiikkia!_
-
--- "Liiaksi musiikkia, liiaksi juomaa, liiaksi ruokaa, -- kirjoitti
-Christophe. -- Täällä syödään, juodaan ja kuunnellaan ilman korvaa,
-janoa ja nälkää, ilman tarvetta, pelkästä hotkimisen halusta.
-Strassburgin hanhien ruokajärjestystä. Tämä kansa sairastaa
-kohtuuttomuutta. Siitä on yhdentekevää, mitä sille tarjotaan:
-_Tristania_ tai _Trompeter von Säckingeniä_, Beethovenia tai Mascagnia,
-jokin fuuga tai oktaavikulku, Adamia, Bachia, Puccinia, Mozartia tai
-Marschneria: se ei tiedä, mitä se syö, pääasia on, että se vain syö.
-Sitä ei syöminen edes huvitakaan. Ajatelkaamme vain jotakin konserttia.
-Puhutaan saksalaisten iloisuudesta! Nuo olennot eivät tiedä, mitä ilo
-onkaan: he ovat iloisia aina! Heidän ilonsa samoin kuin surunsakin
-virtaa rankkasateena: se on tomuksi jauhettua iloa; se on voimatonta
-ja velttoa. He saattaisivat tuntikausia imeä hämärästi hymyillen
-säveleitä, säveleitä, säveleitä. He eivät ajattele mitään, he eivät
-tunne mitään: he vain imevät kuin pesusienet. Todellista iloa tai
-todellista tuskaa -- voimaa -- ei anniskella itselleen tunnittain,
-niinkuin valutetaan tynnyristä olutta. Todellinen voima käy kurkkuumme
-ja painaa maahan; sen perästä ei halua enää kulautella hieman lisää:
-sitä ei jaksa tehdä!...
-
-"Liiaksi musiikkia! Te tapatte itsenne ja tapatte musiikin. Että
-te tapatte itsenne, se on oma asianne, siitä en sano mitään. Mutta
-musiikkiin nähden taas, -- seis! En salli teidän vetää halvasti alas
-kaikkea, mitä maailmassa on kaunista, pistämällä samaan pussiin
-pyhät asiat ja joutavan roskan, sijoittaen, kuten te aina teette,
-_Parsifalin_ preludion keskelle jonkin _Rykmentin tyttären_ fantasian
-tai jonkin kansanomaisen kvartetin, taikka Beethovenin adagion
-rinnalle jonkin cake-walk-säveleen tai minkä tahansa Leoncavallon
-renkutuksen. Te kerskutte olevanne suuri musikaalinen kansa. Te
-väitätte rakastavanne musiikkia. Mutta mitä musiikkia te rakastatte?
-Hyvääkö vai huonoa? Te otatte molemmat yhtä suurella riemulla vastaan.
-Valitkaa nyt jo niistä toinen! Kumpaista te oikeastaan tahdotte? Sitä
-te ette halua tietää: te pelkäätte liiaksi kummallekaan puolelle
-asettua, nolaavanne itsenne;... Piru vieköön teidän varovaisuutenne! --
-Te olette muka puolueiden yläpuolella, niinkö sanotte? -- Yläpuolella:
-nimittäin alapuolella..." Ja Christophe lainasi pari riviä vanhalta
-Gottfried Kelleriltä, tuolta Zürichin jäykältä porvarilta, -- hän
-oli niitä kirjailijoita, joista hän enimmän piti, hänen voimakkaan
-rehellisyytensä ja tuiman maaperän-tuntunsa vuoksi:
-
-    "Wer über den Parteien sich wahnt mit stolzen Mieuen,
-    Der steht zumeist vielmehr beträchtlich unter ihnen."
-
-("Se joka ylpeillen kerskuu olevansa puolueitten yläpuolella, on
-paremminkin äärettömästi niiden alapuolella.")
-
--- "Tohtikaa olla rehellisiä, jatkoi Christophe. Tohtikaa olla rumia.
-Jos rakastatte huonoa musiikkia, tunnustakaa se suoraan. Näyttäytykää,
-nähkää itsenne sellaisina kuin olette. Peskää sielustanne pois kaikki
-sovitteluiden ja kaksimielisyyden iljettävä ihomaali. Peskää se oikein
-suovalla! Milloin näitte viimeksi kasvonne kuvastimesta? Minä näytän
-ne nyt teille. Säveltäjä, kapellimestari, virtuoosi, laulaja, ja sinä,
-rakas yleisö, te saatte kerta kaikkiaan tietää, mitä te olette...
-Olkaa, mitä tahdotte; mutta olkaa, peijakas vie, sitä rehellisesti!
-Olkaa rehellisiä, vaikka taiteilijat ja taide, -- vaikka minä kaikkein
-ensimäisenä joutuisin siitä kärsimään! Elleivät taide ja totuus voi
-elää yhdessä, kadotkoon taide! Totuus, se on elämä. Kuolema, se on
-valhe."
-
-Tämä nuorekas vuodatus, joka oli loukkaava alusta loppuun ja melkoisen
-mauton, nosti tietysti aika hälyn. Mutta koska siinä oli ammuttu
-ainoastaan maailmaa kokonaisuudessaan eikä ketään erikoisesti,
-ei kukaan ollut siinä huomaavinaan itseään. Jokainen meistä on
-mielestään paras totuuden ystävä tai sanoo sellainen olevansa: ei siis
-tarvinnut peljätä, että karattaisiin artikkelin päätelmien kimppuun.
-Närkästyttiin ainoastaan sen yleisestä sävystä; ja sovittiin, ettei se
-ollut yhtään sovelias, varsinkaan puoli-julkisen taiteilijan kynästä
-lähteneeksi. Eräät musiikkimiehet jo liikahtivat ja panivat tuiman
-vastalauseensa: he aavistivat, ettei Christophe pysähtyisi vielä tähän.
-Toiset olivat mielestään ovelampia, he onnittelivat Christophea siitä,
-että hän oli ollut niin rohkea; mutta kuitenkin he olivat huolissaan,
-mitä hän vasta kirjoittaisi.
-
-Molemmat menettelytavat auttoivat yhtä vähän. Christophe oli päässyt
-vauhtiin: mikään ei enää saattanut häntä pysäyttää; ja kuten hän oli
-luvannut, saivat sekä säveltäjät että heidän tulkitsijansa pian osansa.
-
-Ensimäinen isku kohtasi _Kapellmeistereitä_. Christophe ei tyytynyt
-enää lausumaan vain yleisiä huomioita orkesterin johtamistaidosta. Hän
-mainitsi nimeltä koti- tai naapurikaupungeissa asuvat virkaveljensä
-tällä alalla; tai jos ei aivan nimeltä, niin vihjaili heihin niin
-selvästi, ettei kukaan heistä voinut erehtyä. Kaikki tunsivat
-esimerkiksi hovin orkesterinjohtajan, Alois von Wernerin tylsyyden,
-tuon vakavan vanhuksen, joka oli koristettu kunniamerkeillä ja
-pelkäsi kaikkea, oli sääliväinen kaikelle, arasteli tehdä ainoatakaan
-huomautusta soittajilleen ja seurasi lauhkeasti heidän määräämiään
-liikkeitä, eikä koskaan uskaltanut ottaa ohjelmaansa mitään, jota
-ei kaksikymmen-vuotinen menestys ollut pyhittänyt tai joka ei
-ainakin ollut saanut jotain akadeemista kunnialeimaa. Christophe
-kiitteli sala-ivalla hänen rohkeuttaan; hän onnitteli häntä siitä,
-että hän oli keksinyt Gaden, Dvorakin tahi Tshaikowskyn; hän puhui
-haltioissaan hänen orkesterinsa metronoomisen täsmällisestä tahdista,
-tuosta soitosta, joka oli aina niin _fein-nuanciert_ (hienosti
-nyanseerattu). Hän suositteli hänelle ensi konserttiin Czernyn _Schule
-der Geläufigheitiä_, nopeuden koulua; ja hän rukoili, ettei hänen
-pitäisi itseään kovin väsyttää, ei kiihtyä liikaa, vaan että hänen
-tulisi varjella kallista terveyttään. -- Toisen kerran puhkesi hän
-vihastuneena puhumaan siitä tavasta, miten tuo sama mies oli johtanut
-Beethovenin _Eroican_:
-
--- "Kanuuna, tuokaa kanuuna! Ampukaa maahan tuollaiset!... Mutta
-teillähän ei ole käsitystä, mikä taistelu on, taistelu typeryyttä ja
-ihmisten julkeutta vastaan, -- ei käsitystä voimasta, joka tallaa
-ne jalkoihinsa, ilkkuen ilosta... Kuinkapa se teillä olisi? Teitä
-vastaanhan se voima taisteleekin! Koko teidän sankaruutenne supistuu
-siihen, että kuuntelette tai soitatte haukottelematta Beethovenin
-_Eroicaa_, -- (sillä se on teistä ikävä... Tunnustakaa pois, se on
-teistä niin ikävä, että olette kuolla ikävään sitä kuullessanne!)
-tai että uhmaatte paljaspäin ja niska kuurussa vetoa, kun joku hänen
-Korkeutensa kulkee teidän ohitsenne."
-
-Christophen iva ei löytänyt rajojaan musiikkiakademian erehtymättömiä
-paaveja kohtaan, noita, jotka olivat ottaneet tulkitakseen entisiä
-suurmiehiä ja kutsuivat heitä "klassillisiksi".
-
--- "Klassillinen! siihen sanaan mahtuu kaikki. Vapaa intohimokin,
-järjestettynä ja puhdistettuna koululaisia varten! Siihen mahtuu
-elämä, tuo suunnaton, kaikkien tuulten viuhtoma tasanko, -- suljettuna
-nyt jonkin lukion neljän seinän sisään! Värisevän sydämen villi ja
-ylpeä rytmi pannaan nakuttamaan seinäkellon tikutuksen neljännesosan
-tahtiin, joka kulkee rauhassa kääpiöaskeleitaan, ontuu ja nojautuu
-tyynesti väkevämmältä ajalta lainattuun kainalosauvaan!... Voidaksemme
-nauttia valtamerestä täytyy meidän sulkea se lasimaljakkoon, jossa ui
-lisänä kultakaloja. Te ymmärrätte elämää vasta sitten, kun olette sen
-tappaneet."
-
-Jos Christophe ei ollut hellä noille "sohvatyynyn täyttäjille", kuten
-hän heitä kutsui, niin vielä vähemmän hän oli sellainen orkesterin
-sirkusratsastajille, kuuluisille _Kapellmeistereille_, jotka kulkivat
-maaseutukiertueilla ihailuttamassa valkeiksi jauhottuja käsiään ja
-pyöreitä tahtipuikonliikkeitään. He harjoittivat kätevyyttään suurten
-mestarien kustannuksella ja koettivat kaikin mokomin vääristää
-tunnetuimmatkin teokset tuntemattomiksi, heitellen häränpyllyä
-C-mollisinfonian paperoitujen tynnyrinvanteiden läpi. Hän piti heitä
-vanhoina kiemailevina naaroina, orkesterin primadonnina, mustalaisina
-ja nuorallahyppijöinä.
-
-Virtuoosit antoivat hänelle runsaan puheenaiheen. Hän sanoi olevansa
-jäävi arvostelemaan heidän taikatemppujaan. Hän väitti, että heidän
-mekaaniset harjoituksensa kuuluivat ammattikoulujen alaan ja että
-musiikkikritiikin asia ei ollut punnita heidän työnsä ansioita, vaan
-graafillisten koneiden, jotka mittaavat ja rekisteröivät nuottimerkkien
-luvun ja käytetyn työvoiman suuruuden. Joskus kehoitti hän jotakin
-kuuluisaa pianistia, joka oli kaksi tuntia kestävässä konsertissaan
-hymy huulilla ja tukka silmillä voittanut kaikkein suunnattomimmat
-vaikeudet, -- esittämään kerran vain jonkin Mozartin lapsellisen
-_andanten_. -- Hän tiesi kyllä itsekin, minkä ilon vaikeuksien
-voittaminen tuottaa. Hän oli nauttinut siitä itse: se oli hänelle eräs
-elämän iloja. Mutta hänestä tuntui hullunkuriselta ja alentavalta,
-ettei musiikkimies voinut nähdä muuta kuin asiansa automaattisimman
-puolen ja että hän supisti koko taiteen suuruuden siihen. Hän ei voinut
-leppyä noille pianon "leijonille" tai "tiikereille." Laupiaampi hän
-ei ollut myöskään Saksassa kunnioitetuille kunnon pedanteille, jotka
-pelkäävät, kovasti muuttaa rahtuakaan mestarin tekstiä ja estävät siten
-kaiken aatteen lennon; he, kuten esimerkiksi Eugen Albert ja Hans
-von Bülow näyttävät jotakin kiihkeää sonaattia soittaessaan antavan
-pianotunteja.
-
-Sitten saivat vuorostaan laulajat. Christophella oli paljon myrkkyä
-sydämellään, kun hän alkoi haukkua heidän barbaarista raskauttaan ja
-pikkukaupunkilaista paatostaan. Hänellä ei ollut muistossa pelkästään
-ilkeä reistailunsa tuon äsken kuvaamamme sinisen naisen kanssa. Hänessä
-piili pitkäaikainen kauna, jonka hän oli saanut monina kiduttavina
-teatteri-iltoina. Hän tuskin tiesi, silmät vai korvatko noissa
-näytännöissä enemmän kärsivät. Hänellä ei riittänyt vertauskuvia
-huomauttaessaan, mikä niissä oli ruminta, kulissitko, aistittomat puvut
-vai kirkuvat värit. Häntä kiusasi tyyppien, liikkeiden ja asentojen
-hengettömyys, luonnoton näyttely, näyttelijäin kykenemättömyys eläytyä
-esitettäviin henkilöihin, ja se hämmästyttävä välinpitämättömyys,
-jolla he saattoivat siirtyä osasta toiseen, kunhan se vain suunnilleen
-sopi samaan lauluääneen. Lihavat perheenmuorit, punaposkiset ja
-rattoisat, ilmestyivät vuorotellen Isoldena ja Carmenina. Amfortas
-näytteli Figarota. Mutta seikka, jolle Christophe oli arkatuntoisin,
-oli ruma laulutapa, varsinkin esitettäessä klassillisia teoksia,
-joissa meloodinen kauneus on oleellinen osa. Saksassa ei pystytty enää
-laulamaan 1700-luvun loppupuolen täydellistä musiikkia: se ei maksanut
-kai vaivaa. Gluckin ja Mozartin selvä ja puhdas tyyli, joka ikäänkuin
-kylpee italialaisessa autereessa niinkuin Goethen runous, -- se tyyli
-alkoi muuttua ja tulla jo Weberissä kiilteleväksi ja rehenteleväksi,
--- tuoksi tyyliksi, jonka naurettavuudet _Crociaton_ raskaiden
-karrikatyyrien tekijä on osoittanut; -- ja viimein nuijasi sen selvän
-tyylin kuoliaaksi Wagnerin riemukulku. Walkyriain hillitön lento ja
-kimeä kirkuna olivat pimentäneet Hellaan taivaan. Odinin raskaat
-pilvenlongat tukahduttivat valon. Kukaan ei enää laulanut musiikkia:
-laulettiin runoelmia. Yksityiskohtaiset viat, hutiloidut pikkuseikat,
-väärät äänetkin annettiin anteeksi sillä tekosyyllä, että ainoastaan
-teoksen kokonaisuudella, aatteella, oli merkitystä...
-
--- "Aate, niin, puhukaammepa siitä! Ikäänkuin te sitä ymmärtäisitte!...
-Mutta ymmärtäkääpä tai älkää, kunhan vain kunnioitatte muotoa, jossa se
-ilmenee: musiikki on ja tulee olemaan ennen kaikkea musiikkia."
-
-Muuten tuntui Christophesta pelkältä hassulta kujeelta se suuri
-huoli, jonka saksalaiset taiteilijat olivat uhraavinaan ilmaisuun ja
-ajatukseen. Mitä he tarkoittivat ilmaisulla, ajatuksella? Niin, he
-työnsivät niitä kaikkialle, -- kaikkialle, samalla tavoin. He olisivat
-voineet löytää vaikka villasukassa yhtä paljon ajatusta kuin jossakin
-Michelangelon veistoksessa. He näyttelivät ketä tahansa ja mitä
-tahansa samalla tavalla. Enimmistä heistä oli musiikissa oleellisinta
--- väitti Christophe -- äänen laajuus, musiikki-meteli. Laulajan
-ilosta, joka on suuri Saksassa, oli sillä keinoin tullut jonkinlainen
-ääni-atleetin urheilu. Kysymyksessä oli täyttää keuhkonsa paisuksiin
-asti ilmalla ja paiskata se ulos voimakkaasti, tarmokkaasti, pitkään ja
-hyvässä tahdissa. -- Eräälle suurelle laulajattarelle laati Christophe
-kiitokseksi sen todistuksen, että hänen terveytensä oli hyvä.
-
-Eikä Christophe tyytynyt löylyttämään pelkästään taiteilijoita. Hän
-kapusi rampin ylitse katsomoon ja pieksi yleisöä, joka töllisteli suu
-auki hänen esitystään. Yleisö ällistyi eikä tiennyt, pitikö sen nauraa
-vai raivostua. Olihan sillä täysi oikeus huutaa, että sille tehtiin
-vääryyttä: se oli näet ehdottomasti varonut sekautumista mihinkään
-taiteellisiin otteluihin; se pysyi viisaasti kaikkien päivänpolttavien
-kysymysten ulkopuolella; ja milloin se pelkäsi olevansa väärässä, se
-taputti käsiään kaikelle. Ja nyt sanoi Christophe, että oli rikollista
-taputtaa käsiään!... Suosia huonoja taideteoksia? -- Sekin oli jo ilkeä
-nieltävä! Mutta Christophe antoi yleisölle vielä lisää: hän haukkui
-sitä siitäkin, että se tohti osoittaa suosiotaan hyville sävellyksille:
-
--- "Humbuugia, sanoi hän sille, te koetatte uskotella, että teillä
-on siihen oikein innostusta?... Joutavia, älkää luulkokaan, että me
-uskotaan! Te näytätte itsestänne aivan päinvastaisen kuin mitä tahdotte
-näyttää. Taputtakaa käsiänne, jos tahdotte, niille teoksille, jotka
-jossakin määrin tavoittelevat teidän suosiotanne. Taputtakaa noille
-pauhaaville finaaleille, jotka ovat luodut, kuten Mozart aikoinaan
-sanoi, 'pitkiä korvia varten'. Tehkää se oikein sydämen pohjasta: se
-määkynä on odotettua, se kuuluu ohjelmaan. -- Mutta silloin, kun on
-soitettu Beethovenin _Missa Solemnis!_... Te raukat!... Se on viimeinen
-Tuomio; te olette nähneet huimaavan _Glorian_ vyöryvän niinkuin myrsky
-valtamerellä, te olette nähneet syöksyvän ohitsenne jättiläismäisen
-tahdon ja raivoisan pyörteen, joka pysähtyy, murtuu, syöksyy pilviin,
-takertuu kaksin käsin syvyyden päällä häilymään, ja ryntää jälleen,
-täyttä lentoa avaruuteen. Myrsky karjuu, vääntelehtii. Kun se on
-noussut väkevimmilleen, tulee yhtäkkiä modulatsiooni, välkähtää ääni,
-joka raastaa auki taivaan pimeyden ja sinkauttaa kuten valoläikän
-meren pinnalle, joka on kelmeä kuin ruumis. Se on loppu: murhanenkelin
-raivoisa lento pysähtyy yhtäkkiä, sen levitetyt siivet lävistää kolme
-salaman iskua. Kaikki humisee ja vapisee vielä ympärillä. Silmä
-tuijottaa ankarasti eteensä. Sydän jyskyttää, hengitys tukkeutuu,
-jäsenet ovat halvatut... Ja tuskin on viimeinen ääni kajahtanut,
-niin te olette jo iloisia ja hupaisia, te huudatte, te nauratte,
-arvostelette muka, osoitatte suosiota!... Mutta te ette ole kuulleet
-mitään, tunteneet mitään, ymmärtäneet mitään, ette ole käsittäneet
-kerrassaan mitään! Taiteilijan kärsimykset ovat teille pelkkää kujetta.
-Teidän mielestänne ovat Beethovenin sieluntuskan kyyneleet hyvin
-kuvatut. Te huudatte ristiinnaulitsemiselle: '_Bis, bis!_' Suuri
-sielu vääntelehtii koko elämänsä tuskassa huvittaakseen tunnin teidän
-hölmöyttänne..."
-
-Näin puhui Christophe aavistamattaan saman suuren sanan kuin Goethe,
-vaikkei hän vielä ollut päässyt hänen vihaiseen rauhaansa:
-
-"Kansa ottaa ylevän leikikseen. Jos se näkisi sen sellaisena kuin se
-on, ei sillä olisi rohkeutta näkyä kestää."
-
-Kunpa Christophe olisi edes pysähtynyt siihen! Mutta vauhtinsa voimasta
-lensi hän vielä yleisönkin ohitse ja ammahti kuin tykinkuula kaikkein
-pyhimpään, tabernaakkeliin, keskinkertaisuuden loukkaamattomaan
-turvapaikkaan: nimittäin kritiikkiin. Hän alkoi pommittaa virkaveljiään
-sillä alalla. Eräs heistä oli suvainnut ahdistella ajan lahjakkainta
-säveltäjää, uuden koulun etevintä edustajaa, Hassleria, oikullisen
-omituisten, mutta nerokkaiden ohjelma-sinfoniain tekijää. Christophe,
-joka oli esitetty Hasslerille jo lapsena, säilytti aina häntä kohtaan
-erikoisen salatun hellyyden, kiitollisena siitä haltioitumisesta
-ja liikutuksesta, joka hänet silloin oli vallannut. Ja että typerä
-kriitikko, jonka tietämättömyyden Christophe hyvin tunsi, läksytteli
-nyt Hasslerin kokoista miestä ja komenteli häntä järjestykseen ja
-periaatteisiin, se sai Christophen suunniltaan:
-
--- "Järjestystä, järjestystä! hän huudahti; -- te ette tunne muuta
-järjestystä kuin poliisijärjestyksen. Nero ei anna kuskata itseään
-ennen tallatuille teille. Hän luo itse järjestyksensä, ja määrää
-tahtonsa laiksi."
-
-Tämän ylpeän julistuksen jälkeen hän iski onnettoman arvostelijan
-kaulukseen, paljasti kaikki aasimaisuudet, mitä hän oli viime aikoina
-kirjoittanut, ja antoi hänelle järjestelmällisen löylyn.
-
-Koko arvostelu otti sen loukkauksen omakseen. Siihen saakka oli
-se pysynyt ottelusta syrjässä. Se ei liioin tahtonut leikkiin: se
-tunsi Christophen, tiesi hänen kykynsä ja ettei hän ollut liioin
-kärsivällinen. Enintään olivat ainoastaan eräät heistä laupiaasti
-valittaneet, että niin lahjakas säveltäjä kuin Christophe Krafft
-erehtyi toimeen, joka ei kuulunut hänen alaansa. Mitä mieltä he muuten
-olivatkin (silloin nimittäin, kun heillä oli jotain mieltä) ja kuinka
-heitä Christophen arvostelut lienevätkin loukanneet, niin kunnioittivat
-he niissä toki omaa etuoikeuttaan arvostella kaikkea tarvitsematta
-itse olla arvosteltuina. Mutta heti, kun he näkivät Christophen
-häikäilemättä rikkovan arvostelijain keskinäisen hiljaisen sopimuksen,
-huomasivat he hänessä yleisen järjestyksen vihollisen. Heistä oli
-yksimielisesti vihastuttavaa, ettei niin nuori mies kuin Christophe
-suvainnut kunnioittaa kansallisia suuruuksia; ja he alkoivat sitkeän
-sodankäynnin häntä vastaan. He eivät tuhlanneet pitkiä kirjoituksia
-eivätkä vaivanneet itseään johdonmukaisilla vastaväitteillä -- (he
-eivät mielellään lähteneet selvään taisteluun vihamiestä vastaan,
-joka oli heitä paremmin asestettu, vaikka sanomalehtimiehillä yleensä
-onkin erikoisen hyvä kyky väitellä asioista ottamatta huomioon toisten
-vastasyitä, tai viitsimättä niitä edes lukeakaan); -- ei, pitkä kokemus
-oli osoittanut heille, että lehden lukija on aina samaa mieltä kuin
-sen tilaama lehtikin, joten he siis olisivat vain saattaneet arvonsa
-epäilyksen alaiseksi, jos olisivat ryhtyneet väittelemään: lehdessä
-täytyy ainoastaan myöntää, tai, vielä parempi, kieltää. (Kieltämisellä
-on aina kahtavertaa suurempi voima kuin myöntämisellä; painokin
-suoranaista seurausta: on helpompi pudottaa kivi alas kuin nakata se
-ilmaan.) Sen vuoksi turvautuivat he eräänlaiseen omaan systeemiinsä:
-he laativat tuon tuostakin salakavalia pikku uutisia, pilkallisia
-ja loukkaavia, joita ilmestyi sopivalla paikalla joka päivä ja
-koskaan ehtymättä. Ne tekivät hävyttömän Christophen naurunalaiseksi,
-mainitsematta häntä aina edes nimeltä, vihjaten vain kuultavalla
-tavalla juuri häneen. Ne vääristelivät hänen sanansa, niin että ne
-muuttuivat järjettömiksi; ne levittivät hänestä kaikenlaisia juttuja,
-joiden lähtökohta oli kyllä totta, mutta jatko pelkkää valheellista
-sotkua, ja niiden laskettu tarkoitus oli saada hänet riitaan koko
-kaupungin kanssa, ja vielä enemmänkin: itse hovin. Niissä hyökättiin
-yksinpä hänen ulkomuotonsakin kimppuun: hänen kasvojensa, vaatteidensa;
-ja ne saivatkin lopulta tehdyksi irvikuvan, joka tuntui luonnolliselta
-sen tähden, että sitä alinomaa toistettiin.
-
-
-
-
-Kaikki edellä kerrottu olisi Christophen ystävistä ollut jotakuinkin
-yhdentekevää, ellei heidän aikakauslehtensäkin olisi saanut
-taistelussa osakseen iskuja. Oikeastaan annettiin nämä iskut vasta
-varoitukseksi; ei koetettukaan ärsyttää lehteä auttamattomaan riitaan,
-tarkoituksena oli ainoastaan erottaa se Christophesta: kummasteltiin,
-että aikakauslehti antoi sillä tavoin alentaa hyvää mainettaan,
-ja osoitettiin sopivasti, että jos ei lehti ottaisi varoitusta
-varteen, oltaisiin pakotetut karkaamaan koko toimituksen kimppuun,
-niin vastenmielisesti kuin se tehtiinkin. Eräät melkoisen lauhkeat
-alkuhyökkäykset Adolf Maita ja Mannheimia vastaan saivat pesueen
-jo hieman levottomaksi. Mannheim tosin nauroi: hän ajatteli, että
-tämähän saisi hänen isänsä, enonsa, serkkunsa ja koko hänen luvuttoman
-sukunsa suorastaan raivon valtaan, nuo henkilöt, jotka anastivat muka
-oikeudekseen valvoa kaikkia hänen tekojaan ja närkästyä niistä. Mutta
-Adolf Mai käsitti asian paljoa vakavammin, ja hän moitti Christophea,
-sanoen hänen saattavan aikakauslehden ikävään asemaan. Christophe
-pyysi häntä pitämään huolta omasta alastaan. Toisista, joihin isku
-ei kohdistunut, oli sangen huvittavaa, että Mai, joka istui heidän
-kanssaan erehtymättömyyden istuimella, sai köniinsä heidän asemestaan.
-Waldhaus nautti tästä salaisesti: hän sanoi, ettei mailmassa ole
-taistelua, jossa eivät jotkut kallot halkea. Tietysti hän käsitti
-asian niin, ettei hän suinkaan tahtoisi antaa siinä oman kallonsa
-haljeta; hän luuli yhteiskunnallisen asemansa ja sukulaisuus- ja
-muiden suhteittensa vuoksi olevansa turvassa iskuilta; eikä hänestä
-suinkaan ollut paha, että noita juutalaisia, hänen liittolaisiaan,
-hiukan peitottiin. Ehrenfeld ja Goldenring, jotka olivat siihen saakka
-säilyneet vielä ehjin nahkoin, eivät olisi välittäneet pienistä
-hyökkäyksistä: he pystyivät kyllä puolestaan vastaamaan. Mutta eräs
-seikka heistä oli tuntuvampi, nimittäin Christophen itsepäinen tahto
-saattaa heidät huonoihin väleihin kaikkien heidän ystäviensä ja
-varsinkin ystävättäriensä kanssa. Ensimäisiä artikkeleita lukiessaan
-olivat he nauraneet makeasti ja pitäneet koko asiaa erinomaisena
-kujeena: he ihailivat, millä voimalla hän pommitti ikkunaruutuja puhki;
-mutta he luulivat, ettei tarvittaisi muuta kuin sana, niin hänen
-taisteluintonsa lauhtuisi, tai ainakin kääntyisivät hänen iskunsa
-kohtaamasta niitä henkilöitä, joita he halusivat suojella. -- Mutta
-asia ei ollut suinkaan sillä tavoin. Christophe ei totellut ketään:
-hän ei ottanut huomioon mitään suosituksia, ja hän raivosi yhä kuin
-hullu. Jos hänen antaisi valtoinaan temmeltää, ei koko kaupungissa
-enää voisi elää. Heidän pikku ystävättärensä olivat jo itku kurkussa
-ja vimmoissaan tulleet lehden toimitukseen ja saaneet aikaan ilkeitä
-kohtauksia. Toimittajat turvautuivat nyt koko diplomaattiseen neroonsa
-saadakseen Christophen lieventämään edes muutamia ankaria tuomioitaan:
-Christophe ei muuttanut sanaakaan. Toiset suuttuivat: Christophe
-suuttui myöskin, mutta ei muuttanut sittenkään. Waldhaus, jota toverien
-levottomuus huvitti, sillä häneen se ei koskenut, asettui Christophen
-puolelle, ärsyttääkseen toisia kumppaleita. Ehkäpä hän ymmärsi
-paremmin kuin muut Christophen jalomielisen mielettömyyden arvon,
-mielettömyyden, joka puski hillittömästi kaikkea vastaan ja katkaisi
-kaikki pakotiensä eikä välittänyt yhtään tulevaisuutensa turvasta.
-Mitä Mannheimiin tulee, hän nautti kuninkaallisesti tästä metakasta:
-hänestä tuntui hyvältä ilveilyltä, että hän itse oli tuonut tuon hullun
-tänne älykkäiden ja järkeväin pikku keikarien joukkoon, ja hän oli
-haljeta naurusta, kun hän luki sekä Christophen huitomia että hänen
-saamiaan iskuja. Vaikka hän siskonsa vaikutuksesta alkoikin jo uskoa,
-että Christophe oli hiukan päästään vialla, piti hän vain sen enemmän
-hänestä -- -- (hänen luonteensa melkein vaati, että ne, joita hän
-suosi, olivat hieman naurettavia). -- Sen vuoksi tuki hän Waldhausin
-kanssa yhä enemmän Christophea toisia vastaan.
-
-Mannheim, joka oli melkoisen käytännöllinen, vaikka koettikin kaikin
-voimin kuvitella, ettei hän sellainen ollut, sai sen hyvin perustellun
-aatteen, että hänen ystävänsä Christophen olisi edullista solmia
-asiansa maan silloisen edistyneimmän musikaalisen puolueen asiaan.
-
-Siinäkin, kuten enimmissä saksalaisissa kaupungeissa, oli näet n.s.
-_Wagner-Verein_, joka edusti uusia aatteita vanhoillista suuntaa
-vastaan. -- Oikeastaan ei ollut enää kovinkaan vaarallista puolustaa
-Wagneria, koskapa hänen maineensa oli jo tunnustettu ja hänen
-teoksensa merkitty kaikkien Saksan oopperain repertoaareihin. Mutta
-hänen voittonsa oli paremminkin tapahtunut väkivalloin kuin vapaasti
-myönnetty; ja pohjaltaan säilyi enemmistö yhäti itsepintaisesti
-vanhoillisena, varsinkin sellaisissa pikkukaupungeissa kuin tämä,
-joka oli jäänyt hiukan syrjään nykyaikaisista virtauksista ja joka
-eli vanhoilla kunniakkailla muistoilla. Enemmän kuin missään muualla
-vallitsi siellä saksalaisille synnynnäinen epäluulo kaikkea uutta
-kohtaan, ikäänkuin laiskuus, joka ei jaksa huolia mitään sellaista
-totta ja voimakasta, jota ei ole jo ikäpolvia märehtimällä heikonnettu.
-Se huomattiin parhaiten siitä, miten väkinäisesti kaikki sellaiset
-uudet teokset, jotka kulkivat Wagnerin henkeen, otettiin vastaan,
-joskaan ei uskallettu vastustaa itsensä Wagnerin sävellyksiä, sillä
-sehän asia oli jo ratkaistu. Niinpä olisi näillä _Wagner-Vereineillä_
-ollut sangen hyödyllinen tehtävä, jos he olisivat ottaneet sydämensä
-asiaksi puolustaa nuoria ja taiteellisesti pystyviä voimia. Ja sen
-ne tekivätkin joskus; Bruckner ja Hugo Wolf löysivät eräistä niistä
-kaikkein parhaimmat liittolaisensa. Mutta usein tukehutti mestarin
-itsekkyys hänen oppilaitaan; ja samoin kuin Bayreuthissä palveltiin
-mahdottomasti jumaloiden pelkästään yhtä ainoata olentoa, niin
-olivat Bayreuthin haaraosastotkin vain sellaisia pikku kirkkoja,
-joissa veisattiin ikuisesti messuja yhden ainoan Jumalan kunniaksi.
-Korkeintaan sallittiin sivukappaleissa loistaa niiden kaikkein
-uskollisimpien oppilaiden, jotka noudattivat kirjaimellisesti pyhiä
-uskonkappaleita ja palvelivat tomuun kumartuen tuota yhtä ainoaa,
-totista Jumalaa, hänen monine kasvoineen: musiikkia, runoutta, draamaa
-ja metafysiikkaa.
-
-Sellainen oli tämänkin kaupungin Wagner-Verein. Se noudatti
-toiminnassaan kuitenkin määrättyä järjestelmää: se pestasi mielellään
-rekryyteikseen nuoria, lahjakkaita miehiä, joista sille saattoi
-olla hyötyä; ja kauan se oli jo vaaniskellut halukkain silmin
-Christophea. Se oli kautta rantain koettanut häntä jo lähestyäkin,
-mutta Christophe ei ollut sellaisesta välittänyt, sillä hänellä ei
-ollut mitään halua liittyä mihin tahansa. Hän ei ymmärtänyt, mikä
-hiisi hänen maanmiehiään pakotti aina ryhmittymään kuin lampaat ja
-miksi he eivät koskaan voineet tehdä mitään yksin: ei laulaa, ei
-kävellä eikä juoda. Hän inhosi koko _Vereinswesen_ järjestelmää.
-Mutta yleensä hän suosi kuitenkin enemmän jotakin _Wagner-Vereiniä_
-kuin kaikkia muita _Vereinejä_: ainakin antoi tämä yhdistys silloin
-tällöin tekosyyn hyvillekin konserteille; ja vaikkei hän ollutkaan joka
-kohdassa taiteesta yhtä mieltä kuin wagnerianit, oli hän lähempänä
-heitä kuin muita musikaalisia ryhmiä. Hänestä tuntui siltä kuin hän
-olisi voinut löytää jonkin ymmärtämyskohdan itsensä ja tuon puolueen
-välillä; sillä se puolue kohteli Brahmsia ja "Brahmineja" yhtä väärin
-kuin hänkin. Christophe antoi siis esittää itsensä Wagner-Vereinille.
-Mannheim välitti asian: hän tunsi kaiken maailman. Vaikkei hän
-ollutkaan musiikkimies, oli hän _Wagner-Vereinin_ jäsenkin. Johtokunta
-oli seurannut tarkkaavasti Christophien sodankäyntiä aikakauslehden
-palstoilla. Eräät hyökkäysretket, joita Christophe oli tehnyt
-vastakkaiseen leiriin, näyttivät osoittavan, että hänellä oli vankat
-nyrkit ja että hän kelpaisi palvelukseen. Christophe oli tosin ampunut
-muutamia hävyttömiä nuolia Wagnerseuran epäjumalaakin kohti; mutta
-niitä ei oltu näkevinään; -- ja ehkäpä nämä Christophen ensimäiset ja
-vielä melkoisen vaarattomat hyökkäykset saattoi helposti ymmärtää,
-kun ajatteli, millä innolla vastapuolikin koetti nujertaa Christophen
-jo ennenkuin hän ehti ilmaista ajatuksensa paremmin. Häneltä tultiin
-siis sangen rakastettavasti pyytämään lupaa esittää eräitä hänen
-sävellyksiään seuran tulevissa konserteissa. Christophea se imarteli ja
-hän myöntyi: hän tuli _Wagner-Vereiniin_; ja Mannheimin yllyttämänä hän
-antoi merkitä itsensä sen jäseneksi.
-
-_Wagner-Vereinin_ johdossa oli siihen aikaan erityisesti kaksi
-miestä, joista toinen oli sievoisen kuuluisa kirjailijana, toinen
-orkesterinjohtajana. Kumpikin uskoivat he Wagneriin yhtä sokeasti kuin
-muhamettilainen profeettaansa. Ensinmainittu heistä, Josias Kling, oli
-sommitellut Wagner-sanakirjan, -- _Wagner-Lexikon_ -- josta saattoi
-heti paikalla löytää mestarin ajatukset _de omni re scibili_; se oli
-hänen elämänsä suurtyö. Hän osasi siitä ulkoa kokonaisia lukuja,
-aivan kuin Ranskan maalaisporvaristo ennen laususkella _La Pucellen_
-värssyjä. Josias Kling kirjoitti myöskin _Bayreuther Blätteriin_
-artikkeleita Wagnerista ja aarialaisesta hengestä. On itsestään
-selvää, että Wagner oli hänestä aarialaisuuden perityyppi; tyyppi,
-joka oli löytänyt saksalaisessa rodussa turvapaikan latinalaisen ja
-varsinkin ranskalaisen semitismin turmiollisia vaikutuksia vastaan.
-Hän julisti epäpuhtaan gallialaisen hengen joutuneen auttamattomasti
-tappiolle; mutta siitä huolimatta hän jatkoi joka päivä tuimasti
-taistelua, niinkuin tuo iankaikkinen vihollinen olisi yhä uhannut.
-Ranskassa ei hän tunnustanut löytyvän kuin yhden suurmiehen: se
-oli kreivi de Gobineau. Kling oli pieni ukko, hyvin siisti, sangen
-kohtelias, ja punasteli kuin vanhapiika. -- Toinen _Wagner-Vereinin_
-pylväs, Erich Lauber oli ollut neljänkymmenen vuoden vanhaksi erään
-kemiallisen tehtaan johtajana; sitten oli hän yhtäkkiä kääntänyt
-kelkkansa ja ruvennut orkesterinjohtajaksi. Siihen hän olikin
-lujalla tarmollaan ja myöskin rikkautensa voimalla päässyt. Hän
-oli oikea Bayreuth-fanaatikko: kerrottiin, että hän oli kulkenut
-jalkaisin Münchenistä Bayreuthiin, toivioretkeläisen töppösissä. Oli
-kummallista, että tuo mies, joka oli lukenut ja matkustellut paljon,
-koetellut monia ammattioloja ja näyttänyt aina olevansa tarmokas
-persoonallisuus, muuttui aina, kun musiikkiin koskettiin, suuren
-lauman lampaaksi; kaikki hänen omintakeisuutensa hävisi, ja hän oli
-silloin vieläpä hiukan tuhmempi kuin muut. Koska hän oli musiikkialalla
-sangen epävarma itsestään, ei hän luottanut omaan tunteeseensa, vaan
-seurasi orjallisesti joka kohdassa Bayreuthin _Kapellmeisterien_
-ja patenttitaiteilijain antamaa Wagner-tulkintaa. Kaikki kulissit
-ja moniväriset pukulaitteet, jotka ihastuttivat Wahnfriedin pikku
-hovin lapsellista ja barbaarista makua, olisi hän tahtonut jäljentää
-pienimpiinkin yksityiskohtiin asti. Hän muistutti ihailussaan noita
-Michelangelo-fanaatikkoja, jotka kopioivat häntä niin tarkoin, että
-ottivat kopioonsa yksinpä ne rappaukseen syntyneet halkeamat ja
-homepilkutkin, jotka aika oli hänen pyhiin teoksiinsa tehnyt ja sillä
-tavalla pyhittänyt vioittumatkin.
-
-Nämä kaksi herraa eivät tosin olleet liioin Christophen maun
-mukaisia; mutta he olivat maailmanmiehiä, seuraihmisiä ja kumpikin
-varsin oppineita; eikä Lauberin kanssa puheleminen ollut suinkaan
-epäintressanttia, kun vain ei jouduttu puhumaan musiikista. Lauberilla
-oli muuten jokin ruuvi irti, eikä sellainen ollut Christophesta
-yleensä kovin vastenmielistä: se oli virkistävää vaihtelua järkeväin
-ihmisten latteuden rinnalla. Christophe ei vielä tiennyt, ettei mikään
-ole kiusaavampaa kuin puuta heinää puhuva ihminen, ja että niissä,
-joita, aiheetta kyllä, "originelleiksi" sanotaan, on vielä harvemmin
-omintakeisuutta kuin koko muussa yleisön laumassa. Sillä sellaiset
-"originellit" ovat vain typeriä mielipuolia, joiden ajatus rajoittuu
-pelkkiin määrättyihin kellokoneiston liikkeisiin.
-
-Josias Kling ja Lauber olivat ensin Christophea kohtaan sangen
-suopeita, koska he toivoivat voittavansa hänet puolelleen. Kling omisti
-hänelle ylistävän artikkelin ja Lauber myöntyi seuraamaan tarkoin
-kaikkia hänen ohjeitaan esittäessään Vereinin orkesterissa hänen
-kappaleitaan. Se liikutti Christophea, mutta kovaksi onneksi turmeli
-asianomaisten huono ymmärrys heidän auliin halunsa hedelmät. Hänellä
-ei ollut kykyä kuvitella mitään erinomaisia ihmisistä pelkästään
-siitä syystä, että he häntä ihailivat. Hän oli paljon vaativa olento.
-Hän ei tahtonut itseään ihailtavan minkään sellaisen vuoksi, mitä
-hän ei ollut; ja hän piti enemmän vihollisinaan kuin ystävinä niitä
-ihmisiä jotka olivat tulleet erehdyksestä hänen ystävikseen. Niinpä
-ei hän ollutkaan yhtään kiitollinen Klingille siitä, että Kling luuli
-näkevänsä hänessä Wagnerin oppilaan ja haeskeli yhtymäkohtia hänen
-_Liediensä_ ja eräiden _Tetralogian_ osien välillä, vaikka niissä ei
-ollut muuta yhteistä kuin eräitä skaalaan kuuluvia nuotteja. Eikä hän
-ollut laisinkaan iloinen, kun näki konsertissa kappaleensa muurattuna
-kahden wagnerilaisen draamallisen kallionmöhkäleen väliin, -- ja erään
-aivan arvottoman Wagnerin-apinoitsijan sokerileivoksen viereen.
-
-Christophea alkoi piankin tässä pienessä kappelissa tukehduttaa.
-Se oli pelkkä akademia, yhtä ahdas kuin kaikki entiset, ja vielä
-suvaitsemattomampi, koska se oli nousukas taiteen alalla. Christophelta
-alkoivat kadota kuvitelmat jonkun erikoisen taidemuodon tai aatteen
-ehdottomasta arvosta. Tähän saakka hän oli luullut, että suuret
-ajatukset hiovat kaikkialle valoansa. Nyt hän huomasi, että kuinka
-aatteet koettavatkin muuttua, ihmiset pysyvät aina samoina; ja että
-ainoastaan ihmiset merkitsivät tämän maailman menossa jotakin: aatteet
-elivät omaa elämäänsä. Jos ihmiset syntyivät keskinkertaisina ja
-orjamaisina, niin nerokin muuttui keskinkertaiseksi heidän sielujensa
-läpi kulkemaan joutuessaan; ja vapautuksen huuto, joka sankarilta
-pääsee, kun hän murtaa kahleensa, muuttuu tulevissa polvissa orjuuden
-ilmausmuodoksi. -- Christophe ei voinut olla ilmaisematta näitä
-tunteitaan. Hän ei lyönyt laimin ainoatakaan tilaisuutta, milloin voi
-karata tällaisen taide-fetisismin kimppuun. Hän julisti, ettei niissä
-asioissa tarvita enää epäjumalia eikä klassikoita, ei minkäänlaisia,
-että ainoastaan sillä oli oikeus sanoa itseään Wagnerin hengen
-perilliseksi, jolla oli kyky tallata jalkoihinsa itse Wagner ja astella
-edelleen suoraa tietään, katsoen yhä eteen-, eikä koskaan taaksepäin,
--- ainoastaan sillä, jolla oli rohkeutta antaa kaiken sellaisen
-kuolla, jonka oli aika kuolla, ja pysyä kiivaassa elämän yhteydessä.
-Klingin tyhmyys sai ärsytetyksi Christophen hyökkäykseen. Christophe
-paljasti kaikki viat ja naurettavuudet, mitä hän huomasi Wagnerissa.
-Wagnerilaiset eivät jättäneet syyttämättä häntä narrillisesta
-kateudesta heidän jumalaansa kohtaan. Christophe puolestaan ei
-epäröinyt, että nuo samat herrat, jotka nyt ylistivät Wagneria, hänen
-kuoltuaan, olisivat olleet ensimäiset tukehduttamaan hänet hänen
-eläessään: -- siinä suhteessa hän teki kuitenkin heille väärin.
-Jollakin Klingillä ja Lauberillakin oli ollut innostuksen aikansa;
-parikymmentä vuotta sitten he olivat taistelleet eturivissä; mutta,
-niinkuin ihmisistä enimmät, olivat he väsyneet keskelle tietä. Ihminen
-on yleensä niin heikko, ettei hän voi jatkaa matkaansa päästyään
-ensimäiselle vuorenpengermälle, vaan hengästyy pilalle; ylen harvoilla
-riittää keuhkoja noustakseen vielä ylemmäksi.
-
-Christophen jyrkkyys vieroitti pian hänestä uudet ystävät. Heidän
-suopeutensa oli ollut jonkinlaista kauppatarjousta: hänen olisi
-pitänyt olla heidän puolellaan, muuten eivät he häntä tukeneet; ja nyt
-huomattiin hyvinkin pian, ettei Christophe tinkisi mitään itsestään:
-hän ei pestautuisi rekryytiksi. Silloin kääntyi tuuli kohta. Se
-ylistys, jonka hän kielsi puolueen jalustalle kohottamilta suurilta
-tai pieniltä patenttijumalilta, kiellettiin nyt vuorostaan häneltä.
-Hänen sävellyksiään ei enää otettu vastaan niin hartaasti kuin ennen;
-ja eräät alkoivat jo jyrkästi paheksua, että hänen nimensä oli liian
-usein ohjelmissa. Häntä pilkattiin takanapäin, ja kritiikki ärtyi
-päivä päivältä; Kling ja Lauber olivat vaiti ja osoittivat siten
-yhtyvänsä kritiikkiin. Kuitenkin varoivat he vielä rikkomasta välejään
-Christophen kanssa: ensinnäkin siitä syystä, että Rheinin maiden
-ihmiset pitivät yleensä ratkaisun lykkäämisestä, siis ratkaisuista,
-jotka eivät ole mitään ratkaisuja, koska niillä on etuoikeutena jatkaa
-äärettömiin epämääräisiä asiantiloja; ja toiseksi sentähden, että
-toivottiin vielä voitavan tehdä hänelle, mitä vain tahdottiin: joskaan
-ei luultu enää voitavan muuttaa hänen mielipiteitään, niin ainakin
-uskottiin hänen väsyvän.
-
-Christophe ei antanut heille aikaa heidän yrityksensä toteuttamiseen.
-Jos hän milloin oli tuntevinaan, että joku oli pohjaltaan hänelle
-epäsuopea, mutta ei tahtonut sitä tunnustaa ja koetti sen sijaan
-kuvitella olevansa hänen miehiään pysyäkseen hänen kanssaan hyvissä
-väleissä, niin hän ei levähtänyt ennenkuin hän sai tuolle henkilölle
-osoitetuksi, että hän oli hänen vihollisensa. Ja kun hän eräänä iltana
-Wagner-Vereinissä huomasi vastassaan niin ulkokullatun vihollisuuden
-muurin, ettei hän enää jaksanut sitä sietää, ilmoitti hän Lauberille
-kursailematta eroavansa seurasta, Lauber ei voinut ymmärtää tästä
-mitään; ja Mannheim ryntäsi Christophen luokse ja koetti sovittaa
-asiaa. Kuullessaan hänen ensimäiset sanansa, purkautui Christophen sisu:
-
--- Ei ei, ei, ja vielä kerran ei! Älä puhu minulle enää koko
-joukkiosta. Minä en tahdo heitä nähdä... Minä en voi, minä en välitä
-heistä enää... Olen hirveästi kyllästynyt ihmisiin; minä tuskin viitsin
-katsoa heitä kasvoihin.
-
-Mannheim nauroi sydämensä pohjasta. Hän ei ajatellut liioin, miten hän
-voisi rauhoittaa kiihtynyttä Christophea, vaan miten hän itse saisi
-iloa tästä kohtauksesta:
-
-"Tiedän kyllä, etteivät he kauniita ole; mutta sehän ei ole mikään
-uutuus; sanopas, mitä nyt oikein on tapahtunut?"
-
--- Ei kerrassaan mitään. Minä se vain olen saanut tarpeekseni, minä...
-Niin, naura vain, pilkkaa sanojani: tietysti minä olen hullu. Viisaat
-ihmiset noudattavat logiikan ja terveen järjen lakeja. Minä en ole
-sellainen; minä olen mies, joka toimin omien vaikutusteni mukaan ja
-välittömin puuskin. Kun minuun on kasaantunut varma määrä sähköä,
-täytyy sen purkautua, maksoi mitä maksoi; ja sen pahempi muille, jos
-se polttaa heidän nahkaansa! Ja vielä pahempi minulle itselleni! Minä
-en ole luotu elämään ihmislaumassa. Tästä alkaen minä tahdon olla vain
-itseni omaisuutta.
-
--- Et suinkaan aikone tulla toimeen ilman jotakin maailmaa? kysyi
-Mannheim. Ethän voi soittaa yksin sävellyksiäsi. Sinä tarvitset
-laulajia, laulajattaria, orkesteria, orkesterinjohtajia, yleisöä,
-kättentaputusystäviä...
-
-Christophe huudahteli:
-
--- En tarvitse, en, en!...
-
-Mutta viimeisen sanan kuullessaan hän ryntäsi ylös:
-
--- Ystäviä sellaiseen! Etkö jo häpeä puhua?
-
--- En tarkoita ostettuja taputtajia (vaikka se, totta puhuen, onkin
-ainoa vielä keksitty keino, jolla saadaan näytetyksi yleisölle jonkin
-taideteoksen arvo). -- Mutta aina tarvitaan jonkinlainen apujoukko:
-pieni ryhmä, joka ympäröi tekijää ja tottelee hänen viittauksiaan.
-Siinä ovat ystävät tarpeen.
-
--- En tarvitse ystäviä!
-
--- Silloin sinulle vihelletään.
-
--- Ja minä tahdonkin, että minulle vihelletään! Mannheim oli varsin
-voitonvarma.
-
--- Sitäkään iloa ei sinulle kauan kustanneta. Sinun teoksiasi ei
-soiteta.
-
--- Hyvä, olkoot soittamatta. Luuletko sinä, että minä välitän
-kavuta miksikään suuruudeksi? Kyllä, minä olin jo vähällä joutua
-tavoittelemaan sitäkin päämäärää... Mitä tyhmyyttä! Mielettömyyttä!
-Älyttömyyttä!... Aivan kuin tuon kaikkein alhaisimman ylpeyden
-lajin tyydyttäminen olisi kyllin suuri palkinto kaikista sitä ennen
-tehtävistä uhrauksista, -- ikävystymisestä, kärsimyksistä, töykeistä
-loukkauksista, alentumisesta, häpeällisestä myöntymisestä -- kaikesta,
-mikä on moisen kunnian hinta! Piru minut vieköön, jos annan koskaan
-sellaisten huolten enää kiusata aivojani! Ei kysymystäkään siitä
-enää! Minä en tahdo olla missään tekemisissä yleisön, yleisenä
-olemisen kanssa. Julkisuus on konnain humbuugia. Minä tahdon olla
-yksityishenkilö, ja elää itseäni ja niitä varten, joista minä pidän...
-
--- Aivan niin, myönsi Mannheim ivallisesti. Miksipä et rupeaisi
-joksikin käsityöläiseksi. Esimerkiksi suutariksi?
-
--- Ah, jos minä olisinkin suutari, sellainen kuin esimerkiksi tuo
-verraton Hans Sachs! huudahti Christophe. Kuinka elämä silloin olisi
-iloista ja mukavaa! Suutari arkipäivisin, -- musiikkimies sunnuntaisin
-ja ainoastaan pienessä tuttavapiirissä, omaksi ilokseni ja parin
-ystävän? Se olisi ihmisen arvoista!... -- Olenko minä hullu, hukkaan
-aikaani ja vaivaani saadakseni pelkästään ilon joutua kaikkien
-nautain tuomioiden uhriksi? Eikö ole paljoa parempi ja kauniimpi
-olla muutamien kunnon ihmisten rakastama ja ymmärtämä kuin tuhansien
-idioottien ymmärtämä, arvostelema, naperoima, imelöimä?... Ylpeyden
-ja kunnianhimon piru ei vedä minua enää koskaan nenästä: siihen saat
-luottaa!
-
--- Sen uskon, sanoi Mannheim.
-
-Mutta hän ajatteli:
-
--- Tunnin päästä hän puhuu aivan toisin.
-
-Ja hän jatkoi rauhassa:
-
--- No niin, minä siis hieron jälleen sovinnot _Wagner-Vereinin_ kanssa?
-
-Christophe kohotti molemmat kätensä:
-
--- Näin, näinkö olen kokonaisen tunnin kiusannut kurkkuani
-vakuuttaakseni sinulle juuri päinvastaista!... Ei, sanon sinulle vielä
-kerran jyrkästi, että minä en astu sinne enää jalallanikaan. Minä
-vihaan kaikkia noita _Wagner-Vereinejä_, kaikkia _Vereinejä_, kaikkia
-tuollaisia lammastarhoja, joita ihmiset tarvitsevat saadakseen pusertua
-toisiaan vastaan ja määkyä yhteen ääneen. Mene sanomaan puolestani
-noille lampaille, että minä olen susi, että minulla on hampaat, ja että
-minä en ole luotu kaluamaan heidän laitumillaan!
-
--- Hyvä, hyvä, se heille sanotaan, myönsi Mannheim ja poistui, sangen
-ihastuneena aamuunsa. Hän ajatteli:
-
--- Hän on hullu, aivan pähkähullu...
-
-Hänen sisarensa, jolle hän sitten heti kertoi kohtauksen, kohautti
-hartioitaan ja sanoi:
-
--- Hulluko? Kuvittelee vain sitä nyt meille!... Hän on tyhmä, ja
-narrillisen ylpeä...
-
-
-
-
-Kuitenkin Christophe jatkoi vimmattua sotaansa Waldhausin
-aikakauslehdessä. Ei silti, että se olisi häntä huvittanut:
-arvostelu-homma ikävystytti häntä, ja hän oli jo heittämäisillään
-kaikki hiiteen. Mutta kun hänen suutansa koetettiin tukkia, niin hän
-yltyi: hän jatkoi itsepäisesti, hän ei tahtonut näyttää siltä kuin
-olisi antanut myöten.
-
-Waldhaus alkoi tulla rauhattomaksi. Niin kauan kuin hän oli
-säilynyt keskellä läimäyksiä koskemattomana, oli hän seurannut
-sotaa tyynin mielin kuin mikäkin Olympon jumala. Mutta joku viikko
-sitten näyttivät eräät lehdet kadottaneen tietoisuutensa hänen
-persoonansa loukkaamattomasta laadusta; ne keksivät käydä hänen
-kirjailija-itserakkautensa kimppuun, ja niin harvinaisen ovelasti, että
-Waldhaus olisi aivan huomannut siinä jonkun tuttavan kynnet, jos olisi
-ollut älykkäämpi. Itse asiassa nämä hyökkäilyt olivatkin Ehrenfeldin
-ja Goldenringin salakavalaa keksintöä, jolla he olivat päättäneet,
-kun eivät enää muuta neuvoa löytäneet, tehdä lopun Christophen
-polemiikeista. He laskivat oikein. Waldhaus julisti heti paikalla,
-että Christophe alkoi häntä hermostuttaa; eikä hän Christophea enää
-kannattanut. Koko aikakauslehti vaivasi siitä lähtien päätänsä
-saadakseen Christophen vaikenemaan. Mutta menepäs pistämään kuonokoppa
-koiralle, joka parhaillaan ahmii saalistaan! Kaikki, mitä hänelle
-sanottiin, ärsytti häntä kahta uhemmin. Christophe sanoi toisille, että
-he olivat akkoja, ja väitti puhuvansa kaikki, -- kaikki, mitä hänen
-velvollisuutensa oli puhua. Jos he tahtoivat potkia hänet pois, oli se
-heidän asiansa! Koko kaupunki saisi silloin tietää, että he olivat yhtä
-suuria raukkoja kuin muutkin; mutta hän puolestaan ei lähtisi lehdestä
-omasta aloitteestaan.
-
-Herrat katselivat ällistyneinä toisiinsa, ja sitten he haukuskelivat
-Mannheimia, että hän oli hankkinut mokoman hullun heidän kimppuunsa.
-Mannheim nauroi yhä vain, lupasi nolata kunnolleen Christophen, ja
-löi vetoa, että Christophe jo seuraavassa artikkelissaan sekoittaisi
-koko lailla vettä myrkkyynsä. Toiset eivät liioin häntä uskoneet;
-mutta todellisuus näytti, ettei Mannheim ollut turhaa kerskunut.
-Christophen seuraavassa kirjoituksessa ei ollut ainoaakaan solvaavaa
-huomautusta kenellekään, vaikkei se ollutkaan mikään kohteliaisuuden
-näyte. Mannheimin keino oli kovin yksinkertainen; kaikki ihmettelivät,
-etteivät he olleet ennen sitä keksineet: Christophe ei lukenut
-koskaan myöhemmin, mitä hän oli aikakauslehteen kirjoittanut; niin
-ja näin luki hän edes korrehtuureja, ja teki senkin sangen nopeasti
-ja huonosti. Adolf Mai oli monen monta kertaa tehnyt siinä suhteessa
-hänelle happamen-makeita huomautuksia: hän sanoi, että painovirhe
-vie siistin aikakauslehden arvon. Christophe ei käsittänyt tätä
-arvostelua aivan vakavasti ja vastasi, että ne, joita hän haukkuu,
-ymmärtävät kyllä asian painovirheineenkin. Mannheim käytti nyt
-hyväkseen tätä Christophen laiminlyöntiä: hän sanoi, että Christophe
-oli oikeassa, että korrehtuurin luku oli faktorin hommaa; ja hän halusi
-vapauttaa Christophen siitä kokonaan. Christophe suorastaan heltyi
-kiitollisuudesta; mutta kaikki toiset vakuuttivat hänelle yhteisestä
-sopimuksesta, että sellainen järjestely oli heillekin hyödyksi, sillä
-se säästi aikaa. Christophe jätti siis korrehtuurinsa Mannheimin
-käsiin ja pyysi häntä korjaamaan ne hyvin. Mannheim ei jättänytkään
-sitä tekemättä: se oli aivan uutta ja ihastuttavaa leikkiä. Ensin hän
-ei uskaltanut muuta kuin laimentaa joitakuita liian jyrkkiä sanoja,
-jättää pois sieltä täältä muutamia epäkohteliaita nimityksiä. Mutta
-menestys rohkaisi häntä, hän tohti pitemmälle: hän alkoi muokata toisin
-kokonaisia lauseita ja niiden ajatustakin; hän saavutti pian siinä
-ammatissa erinomaisen kätevyyden. Koko temppu oli säilyttää lauseen
-ulkonainen kuori ja sen karakteristinen muoto ja kuitenkin saada
-sillä sanotuksi aivan päinvastaista kuin Christophe oli tarkoittanut.
-Mannheim otti nähdäkseen suuremman vaivan väärentäessään Christophen
-artikkeleita kuin hänellä olisi ollut, jos hän olisi tehnyt ne itse
-kokonaan; koskaan hän ei ollut työskennellyt näin ankarasti. Mutta hän
-nauttikin tuloksesta: moni musiikkimies, jota Christophe tähän asti
-oli vainonnut myrkyllisiin sarkasmeihin saakka, aivan ällistyi, kun
-näki hänen vähitellen lauhtuvan, jopa sulavan viimein häntä suorastaan
-ylistelemäänkin. Aikakauslehti riemuitsi voitostaan. Mannheim luki
-toimitukselle yöpesunsa tulokset. Ja kaikki nauroivat kohti kurkkuaan.
-Ehrenfeld ja Goldenring sanoivat joskus Mannheimille:
-
--- Varohan itseäsi! Sinä menet liian pitkälle!
-
--- Ei se tee mitään, vastasi Mannheim.
-
-Ja hän jatkoi kahta innokkaammin.
-
-Christophe ei huomannut mitään. Hän pistäysi toimituksessa, jätti sinne
-artikkelinsa, ja unohti sitten koko asian. Joskus vei hän kuitenkin
-Mannheimin syrjään ja sanoi:
-
--- Nyt minä annoin heille oikein vasten suuta, niille huijareille.
-Luepas tätä...
-
-Mannheim luki.
-
--- No, mitäs siitä ajattelet?
-
--- Murhaavaa, hyvä veli! Heistä ei jää kuin märkä läikkä jäljelle.
-
--- Mitä luulet heidän nyt sanovan?
-
--- Oh, siitä nousee hemmetinmoinen meteli!
-
-Mutta siitä ei noussut minkäänlaista meteliä. Päinvastoin: kaikki
-kasvot kirkastuivat, mikäli Christophe huomasi; ihmiset, joita hän
-vihasi, tervehtivät häntä kadulla kohteliaasti. Kerran hän tuli
-toimitukseen rauhattomana ja otsa nyrpeästi rypyssä; hän heitti
-pöydälle käyntikortin ja kysyi:
-
--- Mitä tämä merkitsee?
-
-Kortti oli erään musiikkimiehen, jonka hän oli äskettäin haukkunut;
-mutta sen reunaan oli kirjoitettu: "_Syvimmällä kiitollisuudella_."
-
-Mannheim vastasi nauraen:
-
--- On olevinaan pilkallinen. Christophe henkäisi helpotuksesta:
-
--- Oh, sanoi hän, minä jo pelkäsin, että artikkelini olisi
-miellyttänyt häntä.
-
--- Hän on vimmoissaan, virkkoi Ehrenfeld; mutta hän ei tahdo näyttää,
-että asia niin on: hän on muka yläpuolella, hän pilkkaa.
-
--- Pilkkaako?... Se sika! äännähti Christophe, uudestaan kuohahtaen.
-Teenpä siis toisen artikkelin. Ken viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa.
-
--- Ei ei, sanoi Waldhaus rauhattomana. Minä en luule, että hän koettaa
-pilkata. Se on nöyryyttä, hän on kunnon kristitty: kääntää toisen
-poskensa, kun lyödään toiselle.
-
--- Sen parempi! sanoi Christophe. Oh, sellainen raukka! Kun tahtoo,
-niin saa kunnon löylyn.
-
-Waldhaus koetti sovittaa. Mutta toiset nauroivat.
-
--- Antaa mennä... sanoi Mannheim.
-
--- No niin... arveli silloin Waldhaus, rauhoittuen jälleen. Hiukka
-lisää ei haittaa!...
-
-Christophe lähti toimituksesta. Virkaveljet alkoivat hyppiä ilosta ja
-nauroivat haljetakseen. Kun he olivat hiukan selvinneet, sanoi Waldhaus
-Mannheimille:
-
--- Nyt sinä kuitenkin olit joutua vähällä kiinni itse työssä... Varo
-itseäsi. Sinä panet meidät pahaan kiikkiin.
-
--- Pyh, vastasi Mannheim, siihen on paljon aikaa, ja iloista aikaa. Ja
-sitäpaitsi: minähän hankin hänelle vain ystäviä.
-
-
-
-
-
-
-II
-
-HIEKKA HAUTAA
-
-
-
-
-Näin pitkälle oli Christophe päässyt kömpelössä yrityksessään uudistaa
-Saksan taidetta, kun kaupungin läpi sattumalta kulki ranskalainen
-näyttelijäjoukkue. Oikeastaan sopisi paremminkin sanoa, että se oli
-joukkio, sillä niinkuin tavallisesti, oli se kokoonhaalittu liuta
-köyhiä raukkoja, se tiesi mistä esille ongittuja, ja tuntemattomia
-nuoria näyttelijöitä, jotka olivat ylen tyytyväisiä mihin kohteluun
-tahansa, kunhan vain saivat hieman esiintyä. Muuan kuuluisa ja
-iäkäs näyttelijätär oli valjastanut heidät riemuvaunujensa eteen
-kiertäessään itse esiintymässä Saksassa. Ja matkustaessaan tämän
-pienen herttuakunnan pääkaupungin läpi, antoi hän nyt sielläkin kolme
-näytäntöä.
-
-Waldhausin aikakauslehdessä pidettiin tapahtumasta tavatonta melua.
-Mannheim ja hänen ystävänsä olivat perillä Parisin kirjallisesta
-ja hienon maailman elämästä, tai olivat olevinaan perillä; he
-hakivat siitä aina joutavia pikku loruja, joita he olivat kaapanneet
-parisilaisista bulevardilehdistä ja käsittäneet useinkin niin ja
-näin: he edustivat ranskalaista henkeä Saksassa. Moinen näyte riitti
-viemään Christophelta halun tutustua siihen henkeen lähemmin. Mannheim
-väsytti hänet pahanpäiväisesti Parisin-ylistyksillään. Hän oli käynyt
-siellä monta kertaa; siellä oli hänen sukuaankin: hänellä oli omaisia
-kaikissa Europan maissa; ja kaikkialla olivat ne omaksuneet kunkin maan
-kansallisuuden ja katsantokannat; tämän Abrahamin heimon jäseniä olivat
-muun muassa eräs englantilainen parooni, belgialainen senaattori,
-ranskalainen ministeri, eräs edustaja _Reichstagissa_, ja samoin muuan
-kreivi paavin hovissa. Ja vaikka he kaikki kunnioittivat yksimielisesti
-yhteistä sukujuurtaan, olivat he samalla vilpittömästi englantilaisia,
-belgialaisia, ranskalaisia, saksalaisia tai paavilaisia; sillä heidän
-ylpeytensä sanoi erehtymättä, että se maa, jonka kukin heistä oli
-valinnut, oli parempi kaikkia muita. Mannheim yksinään huvittelihe
-suvun paradoksina sillä, että piti parhaina kaikkia niitä maita,
-joihin hän ei millään tavalla kuulunut. Hän puhui siis usein
-haltioissaan Parisista; mutta kun hän ei tiennyt siitä koskaan mitään
-muuta kuin liiallisuuksia ja kun hän parisilaisten kunniaksi esitti
-heidät eräänlaisina hulluttelijoina, yöpukkeina ja rääkkyjinä, jotka
-viettivät aikansa pelkästään huvituksissa ja vallankumouksissa,
-käsittämättä koskaan elämää vakavasti, niin viehätti Christophea sangen
-vähän tuo "Vogesien takainen, byzantilainen dekadensi-tasavalta".
-Yksinkertaisessa uskossaan kuvitteli hän Parisia hieman sellaiseksi
-kuin muuan typerä piirros, jonka hän oli nähnyt erään äskettäin
-ilmestyneen saksalaisen taidekirjan nimilehdessä: etualalla oli siinä
-Notre-Damen Piru kuukistuneena kaupungin kattojen ylitse ja sen alla
-seuraava tarina:
-
-    "Insatiable vampire l'éternelle Luxure
-    Sur la grande Cité konvoite sa pâture."
-
-Kunnon saksalaisena halveksi hän noita aistillisia "welschejä"
-ja heidän kirjallisuuttaan, josta hän tunsi tuskin eräitä
-joutavanpäiväisiä narrillisuuksia, sellaisia kuin _l'Aiglon, Madame
-Sans-Gêne_ ja muutamat varietee-viisut. Se seikka, että pikkukaupungin
-keikarimaisuus sai monet sellaiset henkilöt, jotka tunnetusti olivat
-kyvyttömimpiä kiintymään taideasioihin, kiireesti ja suurella
-hälinällä tilaamaan lippuja näytäntöön, teki Christophien aivan
-välinpitämättömäksi ja halveksivaksi koko tuota ranskalaista suurta
-komediantskaa kohtaan. Hän vannoi, ettei hän vaivaisi varvastaan
-mennäkseen häntä näkemään. Ja sen valan täyttäminen kävi hänelle
-sitäkin helpommaksi, koska lippujen hinnat olivat niin valtavat, ettei
-hänellä ollut moiseen varaa.
-
-Ohjelmistossa, jonka tuo ranskalainen joukkue toi Saksaan, oli pari
-kolme klassillista kappaletta; mutta enimmäkseen oli se kyhätty kokoon
-kaikenlaisista niistä joutavista roskista, jotka ovat parhainta
-parisilaista vientitavaraa: sillä mikään ei ole kansainvälisempää
-kuin keskinkertaisuus. Näyttelijättären matkalla oli ensimäisenä
-oleva _Tosca_, jonka Christophe jo tunsi, sillä hän oli kuullut
-sen käännöksenä, ja koristettuna kaikella tuolla sievistelevällä
-rihkamalla, jolla pienet Reinin rantain teatterit aina somistelevat
-ranskalaiset teokset. Niin ollen nauroi hän nyt pilkallisesti, kun
-näki ystäviensä lähtevän teatteriin ja sanoi olevansa hyvillään,
-kun hänen ei tarvinnut mennä Toscaa uudestaan kuulemaan. Siitä
-huolimatta kuunteli hän seuraavana päivänä tarkoin korvin, kun nuo
-ystävät haltioituneina kuvailivat edellistä iltaa: hän oli vimmoissaan
-siitä, että oli riistänyt itseltään vallan väittää nyt heitä vastaan,
-kieltäytymällä menemästä näkemään tuota kaiken maailman kehumaa
-esitystä.
-
-Toisena ilmoitettiin näyteltävän _Hamlet_ ranskalaisena käännöksenä.
-Christophe ei ollut koskaan hyljännyt mitään tilaisuutta, jolloin
-pääsi näkemään jotain Shakespearen kappaletta. Shakespeare oli hänelle
-samoin kuin Beethoven ainainen ja ehtymätön elämän lähde. Hamletista
-oli hän erikoisesti pitänyt juuri siihen äskeiseen aikaan, jolloin
-hänen sielunsa oli ollut niin levoton ja täynnä kapinoivia epäilyksiä.
-Vaikka hän pelkäsikin näkevänsä kuvansa tuossa taikapeilissä, niin
-kuitenkin se häntä lumosi ja veti puoleensa; ja nyt kuljeskeli hän
-teatterin ilmoitusten ympärillä, tunnustamatta kuitenkaan, miten hän
-halusi mennä katsomaan Hamletia. Mutta hän oli niin itsepäinen, että
-kun hän kerran oli puhunut ystävilleen sillä tavoin, ei hän tahtonut
-muuttaa mielipidettään. Ja hän olisi jäänyt kotiin sinä iltana niinkuin
-edellisenäkin, ellei hän sattumalta olisi tavannut Mannheimia,
-astellessaan juuri jo suruisin mielin teatterilta päin pois.
-
-Mannheim tarttui häntä käsipuoleen, ja kertoi hänelle raivostuneen
-näköisenä, mutta samalla koirankujeisesti, että muuan vanha
-sukulaislehmä, hänen isänsä sisar, oli tulla tupsahtanut perheineen
-heille ja että heidän kaikkien täytyi nyt jäädä pitämään tulijoille
-seuraa. Mannheim itse oli koettanut livistää tiehensä; mutta isä
-ei ymmärtänyt leikkiä suku-etikettiä ja esivanhempien kunnioitusta
-koskevissa asioissa; ja kun Franzin tällä kertaa täytyi säästää
-isäänsä, sillä hän aikoi saada hänet hellittämään rahapussinsa nauhoja,
-niin oli hänen pakko antaa myöten ja luopua koko näytännön lupaamasta
-ilosta.
-
--- Oliko teillä jo liput? kysyi Christophe.
-
--- Perhana, erinomainen aitio; ja kaupan päällisiksi täytyy minun viedä
-se nyt -- (sinne olen juuri menossa) -- tuolle idiootti Grünebaumille,
-isän liiketoverille, että hän saa pöyhistellä siellä akka Grünebaumin
-ja tytär-ankkansa kanssa. Se on iloinen tehtävä!... Ainakin koetan
-keksiä jotakin pirunnahkaista heille sanoakseni. Mutta sehän on heistä
-sama, kunhan vain saavat pääsyliput, -- joskin heistä olisi ollut
-parempi, jos nämä liput olisivat olleet paperirahoja.
-
-Yhtäkkiä keskeytti Mannheim suu auki ja katsahti Christopheen:
-
--- Oh!... Mutta siinähän se onkin... Sitä juuri tarvitaan!...
-
-Ja Mannheim kotkottamaan:
-
--- Christophe, sinähän menet teatteriin?
-
--- En.
-
--- Kyllä, sinä menet. Minä pyydän sinulta sitä palvelusta. Sinä et voi
-kieltäytyä.
-
-Christophe ei tätä ymmärtänyt.
-
--- Eihän minulla ole siellä paikkaakaan.
-
--- Tässä niitä on montakin, sanoi Mannheim riemuissaan ja tunki väkisin
-hänelle aitiokortin käteen.
-
--- Sinä olet hullu, sanoi Christophe. Entä isäsi asia?
-
-Mannheim vääntelehti naurusta:
-
--- Hän suorastaan vimmastuu! vastasi hän. Sitten hän pyyhki silmänsä,
-ja jatkoi:
-
--- Mutta minä vippaan häneltä jo heti huomisaamuna, ennenkuin hän vielä
-tietää tästä mitään.
-
--- En minä tähän voi myöntyä, -- virkkoi Christophe, -- kun se kerran
-on vasten hänen mieltään.
-
--- Sinunhan ei tarvitse tietää mitään, etkä sinä tiedä mitään; se ei
-sinuun kuulu.
-
-Christophe levitti auki kortin:
-
--- Ja mitä minä teen kokonaisella neljänhengenaitiolla?
-
--- Teepä, mitä tahdot. Makaa sen nurkassa, tanssi keskellä, jos tahdot.
-Kisko naisia mukaasi. Tottahan sinulla joku on? Tarpeen tullen voin
-sinulle lainata pari.
-
-Christophe ojensi kortin Mannheimille takaisin:
-
--- Ei, aivan totta. Ota pois.
-
--- En ilmoisna ikänä, vastasi Mannheim ja vetäytyi muutaman askelen
-päähän. Minä en voi sinua pakottaa sinne menemään, jos se on sinusta
-ikävää; mutta takaisin minä en niitä ota. Saat työntää ne uuniin, tai
-jos tahdot, sinä kunnian mies, viedä ne Grünebaumeille. Se asia ei
-minuun enää kuulu. Hyvästi!
-
-Ja Mannheim livisti pois ja jätti Christophen siihen keskelle katua
-teatteriliput kädessä.
-
-Christophe oli pahassa pulassa. Hän tunnusti kyllä itselleen, että
-soveliainta olisi ollut viedä liput Grünebaumeille. Mutta se ajatus ei
-tuntunut häntä kovin innostavan. Hän meni kotiinsa kahden vaiheilla;
-ja kun hän tuli katsoneeksi kelloa, huomasi hän, ettei ollut aikaa
-muuta kuin parhaiksi pukeutua ennen näytännön alkamista. Hänestä olisi
-ollut typerää hukata sillä tavoin lippuja. Hän ehdotti silloin, että
-äiti tulisi hänen kanssaan. Mutta Louisa sanoi menevänsä mieluimmin
-nukkumaan. Ja Christophe lähti teatteriin yksinään. Pohjaltaan hän
-iloitsi lapsellisesti tästä tapahtumasta. Ainoastaan yksi seikka oli
-hänestä ikävä: se, että hän saisi tämän ilon yksinään. Hänen tuntoaan
-ei suinkaan kaivellut se, että hän oli muka loukannut vanhempaa
-Mannheimia tai Grünebaumeja viemällä heidän aitionsa; mutta hän
-ajatteli niitä monia, jotka ehkä olisivat voineet jakaa tämän ilon
-hänen kanssaan; ajatteli, kuinka suuresti useat sellaiset nuoret
-miehet kuin hän olisivat tästä illasta nauttineet; ja hänestä oli
-tuskallista, ettei hän voinut heille sitä iloa antaa. Hän mietti
-ympäri päänsä sopivia henkilöitä, mutta ei keksinyt ketään, jonka
-olisi voinut teatteriin kutsua. Sitäpaitsi oli jo myöhä, hänen täytyi
-kiiruhtaa. Teatteriin saavuttuaan hän kulki aivan suljetun lippuluukun
-editse, jonka päälle oli kiinnitetty lappu, ettei ollut enää yhtään
-ainoaa paikkaa jäljellä. Ihmisten joukossa, jotka lähtivät teatterista
-harmissaan tyhjin toimin takaisin, huomasi hän erään nuoren tytön,
-jonka oli selvästikin hyvin vaikea poistua, niin kateellisen näköisenä
-katseli hän onnellisia sisään päässeitä. Tytön puku oli sangen koruton,
-musta; hän ei ollut kovin kookas; vartaloltaan hoikka, hieman heikon
-näköinen; Christophella ei ollut tällä hetkellä aikaa huomata, oliko
-hän ruma vai sievä. Christophe oli jo mennyt hänen ohitseen; yhtäkkiä
-hän pysähtyi, kääntyi ja kysyi enempää aprikoimatta ja työntyen aivan
-nenätysten neidin eteen:
-
--- Eikö teillä ole paikkaa, neiti?
-
-Toinen punastui ja vastasi vieraalta murtavalla saksankielellä:
-
--- Ei, herra.
-
--- Minulla on aitio, jossa on tilaa niin etten tiedä, mihin panna.
-Tahdotteko tulla kanssani sinne?
-
-Tyttö punastui yhä enemmän, ja kiitti ja pyysi anteeksi, ettei voinut
-tarjoukseen myöntyä. Christophe tuli hänen kiellostaan noloksi, pyyteli
-puolestaan anteeksi ja koetti jälleen kutsua; mutta hän ei saanut
-neitiä suostutetuksi, vaikka hän selvästikin kovin halusi tulla.
-Christophe oli ylen häpeissään. Viimein päästi hän nopeasti:
-
--- Kuulkaa, vielä on eräs keino järjestää asia, ottakaa tämä piletti,
-minä en siitä välitä, minä olen nähnyt sen jo kerran. -- (Ja Christophe
-oli pöyhkeilevinään.) Se huvittaa teitä paljon enemmän kuin minua.
-Ottakaa, se tulee hyvästä sydämestä.
-
-Nuori tyttö heltyi niin tästä tarjouksesta ja sydämellisestä tavasta,
-jolla Christophe sen teki, että hänelle tulivat melkein vedet silmiin.
-Hän sopersi kiitollisuuttaan ja väitti, ettei hän millään tavoin
-tahtonut riistää herran pilettiä.
-
--- No niin, tulkaa sitten kanssani vain, sanoi Christophe hymyillen.
-
-Christophe näytti niin hyvältä ja suoralta, että tyttö aivan häpesi
-kieltäytymistään; ja hän vastasi hieman hämillään:
-
--- No, minä tulen... Kiitoksia.
-
-
-
-
-He menivät sisään. Mannheimien aitio oli vastapäätä näyttämöä ja hyvin
-avonainen: siellä oli mahdotonta pysyä kätkössä. On tarpeetonta sanoa,
-ettei heidän tulonsa jäänyt huomaamatta. Christophe osoitti nuorelle
-tytölle paikan ensimäisessä tuolirivissä ja jäi itse taemmaksi, ettei
-olisi häirinnyt häntä. Tyttö istui suorana ja jäykkänä ja uskalsi
-tuskin kääntää päätänsä, niin kauhean häpeissään hän oli; hän katui
-nyt koko sydämestään, että oli myöntynyt tulemaan. Christophe tahtoi
-antaa hänelle aikaa rauhoittua ja kun hän ei sitäpaitsi tiennyt, mitä
-hänelle puhua, oli hän katselevinaan muualle. Minnepäin hän käänsikin
-silmänsä, oli hänen helppo huomata, että hänen läsnäolonsa tämän
-tuntemattoman toverin seurassa keskellä komeaa aitioyleisöä oli tehnyt
-pikkukaupungin juoruilevan väen uteliaaksi. Christophe leimautti
-vihaisia katseita niihin, jotka häntä tähystelivät; häntä raivostutti,
-että muut tahtoivat välttämättä pitää huolta hänestä, vaikkei hän
-välittänyt heistä. Hän ei ajatellutkaan, että tämä uteliaisuus
-kohdistui vielä enemmän hänen aitiotoveriinsa kuin häneen itseensä,
-ja paljoa loukkaavammalla tavalla. Christophe tahtoi nyt näyttää,
-ettei hän huolinut kerrassaan mitään siitä, mitä ihmiset sanoivat tai
-ajattelivat, ja senvuoksi kumartui hän eteenpäin ja alkoi pakinoida
-tytön kanssa. Tyttö näytti kauhistuvan niin tavattomasti sitä, että
-Christophe puhutteli häntä, ja niin onnettomalta hän näytti, kun
-hänen täytyi vastata Christophelle, saaden suustaan vaivalla tuskin
-lyhyet: "on" tai "ei", uskaltamatta edes Christopheen katsahtaa, että
-Christophen tuli hänen arkuuttaan sääli ja hän vetäytyi takaisin omaan
-aitionurkkaansa. Onneksi alkoi samassa näytäntö.
-
-Christophe ei ollut lukenut ohjelmaa eikä hän ollut välittänyt
-ottaa selvää, mitä osaa tuo suuri näyttelijätär esitti: hän oli
-noita viattomia ihmisiä, jotka menevät teatteriin katselemaan itse
-kappaletta, eivätkä näyttelijöitä. Hän ei ollut tullut aprikoineeksi,
-olisiko kuuluisa näyttelijätär nyt Ofelia vai Kuningatar; jos hän olisi
-johtunut asiaa ajattelemaan, olisi hän olettanut, että hän näyttelisi
-iäkkäämpää heistä, nimittäin Kuningatarta. Mutta seikka, jota hän
-ei olisi kuunaan voinut kuvitellakaan, oli se ihme, että tuo nainen
-näytteli _Hamletia_. Kun hän nyt näki Hamletin, kun hän kuuli tuon
-puhuvaa nukkea muistuttavan äänen, niin hän tuskin uskoi korviaan; hän
-luuli suorastaan näkevänsä unta...
-
--- Mutta kuka, mikä tuo on? kysyi hän itsekseen puoliääneen. Eihän tämä
-toki ole...
-
-Ja kun hänen täytyi todeta, että se oli "kuitenkin" Hamlet, niin
-päästi hän pahan kirouksen, jota hänen nuori aitiotoverinsa ei onneksi
-ymmärtänyt, sillä hän oli ulkomaalainen... mutta joka sitävastoin
-ymmärrettiin erinomaisesti viereisessä aitiossa, koskapa hän heti
-paikalla sai vihaisen käskyn olla hiljaa. Hän vetäytyi taemmaksi
-aitionperukkaan saadakseen sadatella rauhassa. Hänen vihansa ei
-lauhtunut. Jos hän olisi ollut oikeudenmukainen, olisi hän jossakin
-määrin kunnioittanut taiteilijattaren valheasun aistikkuutta ja luonnon
-ja taiteen yhteistä voimanäytettä, joka salli tuon kuusikymmen-vuotiaan
-naisen esiintyä nuorukaisen puvussa, jopa näyttää siinä kauniiltakin,
--- ainakin suopeain katselijain mielestä. Mutta Christophe vihasi
-akrobaattitemppuja ja kaikkea, mikä väärentää luontoa ja tekee sille
-väkivaltaa. Hän tahtoi, että naisen on oltava nainen ja miehen mies.
-(Se seikka ei nykyaikaan ole liioin tavallista.) Jo Beethovenin
-Leonoran lapsellinen ja hieman naurettava valhehahmo oli hänestä
-ilkeänlainen. Mutta Hamlet sellaisessa asussa: se meni hänestä jo
-yli rajojensa, se oli hänestä mielettömyys. Tehdä tuosta rotevasta
-Tanskan prinssistä, lihavasta ja kelmeästä, koleerisesta, ovelasta,
-järkevästä ja harha-aistimuksia näkevästä olennosta nainen, -- eikä
-nainenkaan: sillä nainen, joka näyttelee miestä, ei ole koskaan mitään
-muuta kuin luonnoton kummitus, -- niin, tehdä Hamletista kuohilas,
-kiero sekasikiö,... siihen vaadittiin koko nykyajan vetelyyttä, koko
-kritiikin uskomatonta typeryyttä; muussa tapauksessa ei moista mautonta
-joutavuutta olisi voitu kärsiä ainoatakaan päivää, se olisi vihelletty
-heti ulos!... Näyttelijättären ääni sai Christophen lopullisesti
-suunniltaan. Hänellä oli tuollainen laulava ja tasaisesti nakutteleva
-lausunta, tuollainen yksitoikkoinen laulukieli, joka näyttää
-Champmeslén ja Hôtel de Bourgognen päivistä saakka olevan maailman
-runottomimman kansan parhaassa suosiossa. Christophea se kiusasi niin,
-että hänen teki mieli piehtaroida maassa. Hän pyöräytti selkänsä
-näyttämöön päin, hän irvisteli ja käänsi kasvonsa aition seinään,
-aivan kuin lapsi, joka on pantu nurkkaan häpeämään. Onneksi ei hänen
-teatteritoverinsa uskaltanut häneen katsoa; sillä jos hän olisi hänet
-nähnyt, olisi hän luullut, että hän oli hullu.
-
-Yhtäkkiä jätti Christophe irvistelynsä. Hän istui liikkumatta ja
-vaiti. Hänen korviinsa oli kuulunut kaunis ja musikaalinen ääni, nuori
-naisen ääni, vakava ja suloinen. Christophe teristi korviaan. Sikäli
-kuin näyttelijätär puhui, kääntyi Christophe uteliaana tuolillaan,
-nähdäkseen, mikä lintu se noin visersi. Hän näki Ofelian. Tosin sillä
-ei ollut mitään tekemistä Shakespearen Ofelian kanssa. Se oli kaunis
-tyttö, kookas, vankka ja samalla solakka, kuin jokin kreikkalainen
-kuvanveistos, Elektra tai Kassandra. Näyttelijätär aivan pursui elämää.
-Vaikka hän kuinka koetti sulkeutua osaansa, niin säteili nuoruus ja
-riemu koko voimallaan hänen olennostaan, hänen liikkeistään, hänen
-ruskeista silmistään, jotka nauroivat vastoin hänen tahtoaankin. Ja
-niin suuri on kauneuden voima, että Christophe, joka äsken oli ollut
-armottoman kylmä koko Hamletin tulkinnalle, ei nyt enää ollenkaan
-johtunut suremaan, ettei Ofelia millään tavoin muistuttanut sitä
-kuvaa, joka hänellä oli Ofeliasta; ja Christophe uhrasi arvelematta
-entisen mielikuvansa. Tiedottomasti itseään pettäen, niinkuin helposti
-kiihtyvät ihmiset aina, löysi hän nyt suorastaan elävän totuuden
-tuossa nuorekkaassa hehkussa, joka paloi esiintyjän neitseellisen
-sydämen pohjalla, puhtaan ja ajatuksiltaan epätietoisen. Mutta
-suurimpana hurmauksen syynä oli hänen lumoava äänensä; se oli puhdas,
-lämmin ja pehmeä kuin sametti: jokainen sana soi kuin kaunis akordi;
-tavujen ympärillä tanssi aivan kuin ajuruohon tai metsämintun tuoksu,
-Etelä-Ranskan naurava sävy ponnahtelevina rytmeinä. Kummallinen näky:
-Ofelia Arlesin mailta. Näyttelijätär toi mukanaan hieman kultaista
-aurinkoaan ja huimaa mistraliaan.
-
-Unohtaen kokonaan aitiotoverinsa oli Christophe nyt siirtynyt hänen
-rinnalleen etumaiselle tuoliriville; hän katseli katsomistaan kaunista
-näyttelijätärtä, jonka nimeä hän ei tiennyt. Mutta yleisö ei suinkaan
-ollut tullut kuuntelemaan tuntematonta eikä välittänyt hänestä
-laisinkaan. Se ei taputtanut käsiään muulloin kuin nais-Hamletin
-puhuessa. Silloin Christophe ärjähteli ja hänen huuliltaan pääsi:
-"Aasit!" -- niin hiljaisella äänellä, että se kuului kymmenen metrin
-päähän.
-
-Vasta kun väliverho oli laskeutunut, muisti hän teatteritoverinsakin;
-ja kun hän näki tytön yhä yhtä hämillään kuin ennen, niin ajatteli hän
-hymyillen, kuinka hänen oma eriskummainen käytöksensä oli mahtanut
-häntä peljästyttää. -- Eikä Christophe erehtynyt siinä: tuota nuorta
-tyttöä, jonka sattuma oli tuonut muutamaksi lyhyeksi tunniksi
-Christophen lähistölle, vaivasi näet melkein sairaalloinen arkuus:
-ainoastaan se seikka, että hän oli tänä iltana ollut poikkeuksellisen
-haltioitumisen tilassa, oli saanut hänet niin rohkeaksi, että hän
-myöntyi Christophen kutsuun. Tuskin oli hän siihen suostunut, niin
-hän toivoi jo kaikin mokomin, että pääsisi aitiosta pois, keksisi
-jonkin tekosyyn paetakseen. Asia muuttui kahta kamalammaksi, kun hän
-huomasi olevansa yleisön uteliaisuuden uhrina; ja hänen tuskansa kasvoi
-kasvamistaan sikäli kuin hän kuuli selkänsä takaa -- (taakseen ei hän
-tohtinut vilkaistakaan) seuratoverinsa julmat sadatukset ja kiukkuiset
-ärähtelyt. Hän odotti Christophelta mitä tahansa; ja kun Christophe
-tuli istumaan hänen viereensä, oli hän hyytyä kauhusta; niitähän tuon
-miehen päähän vielä pistäisikään? Hän olisi tahtonut vaipua kymmenen
-syltä maan alle. Hän vetäytyi vaistomaisesti kauemmaksi; häntä peloitti
-koskettaakin Christopheen.
-
-Mutta koko hänen pelkonsa haihtui heti, kun hän väliajalla kuuli
-Christophen sanovan lauhkealla äänellä:
-
--- Minä olen hyvin epämiellyttävä naapuri, eikö niin? Antakaa minulle
-anteeksi.
-
-Silloin katsoi tyttö Christopheen ja näki saman ystävällisen hymyn,
-joka oli saanut houkutelluksi hänet teatteriin.
-
-Christophe jatkoi:
-
--- Minä en voi salata, mitä ajattelen... Mutta tämä oli liian
-inhoittavaa!... Tuo nainen, vanha muori!...
-
-Ja Christophe irvisti uudestaan inhosta.
-
-Tyttö hymyili, ja sanoi aivan hiljaa:
-
--- Kuitenkin se oli kaunista.
-
-Christophe huomasi hänen puhuvan murteellisesti saksaa, ja kysyi:
-
--- Oletteko ulkomaalainen?
-
--- Kyllä, vastasi tyttö.
-
-Christophe katsahti hänen vaatimatonta pukuaan:
-
--- Opettajatarko? kysyi hän. Toinen punastui ja vastasi:
-
--- Niin.
-
--- Mistä ulkomailta? Tyttö vastasi:
-
--- Minä olen ranskalainen. Christophe teki hämmästyneen liikkeen:
-
--- Ranskalainen? En olisi sitä koskaan uskonut.
-
--- Miksikä ette? kysyi toinen arasti.
-
--- Te... te olette niin... vakava! vastasi Christophe.
-
-(Tytöstä tämä ei ollut aivan suuri kohteliaisuus.)
-
--- On niitä Ranskassakin sellaisia, vastasi hän kovin hämillään.
-
-Christophe katsahti hänen rehellisiä pikku kasvojaan, kaarevaa
-otsaa, pientä, suoraa nenää, hienoa leukaa, kihahtavia poskia ja
-kastanjanruskeaa tukkaa. Mutta hän ei häntä nähnyt: hän ajatteli tuota
-kaunista näyttelijätärtä. Hän toisti:
-
--- Kummallista, että te olette ranskalainen!... Todellakin, olette
-samasta maasta kuin Ofelia? Sitä ei voisi uskoa.
-
-Hetken vaiti oltuaan Christophe lisäsi:
-
--- Kuinka hän on kaunis!
-
-Hän ei yhtään huomannut, että hän ikäänkuin vertaili siten toisiinsa
-vierustoveriaan ja tuota näyttelijätärtä ja oli ensinmainitulle
-epäkohtelias. Tyttö ymmärsi sen heti; mutta hän ei ollut siitä
-millänsäkään: sillä hän oli aivan samaa mieltä kuin Christophe. Nyt
-koetteli Christophe saada häneltä joitakin tietoja näyttelijättärestä;
-mutta tyttö ei hänestä tiennyt mitään; näki, ettei hän ollut juuri
-perillä teatteriasioista.
-
--- Teistä on kai hauskaa kuulla vähän ranskaa? kysyi Christophe.
-
-Christophe laski muka leikkiä, mutta se sattui oikeaan kohtaan.
-
--- Ah, äännähti tyttö niin vilpittömästi, että Christophea hämmästytti;
-se tuntuu niin hyvältä! Minua tukahuttaa täällä.
-
-Christophe katseli häntä nyt tarkkaavammin: tyttö puristi sormiansa
-nyrkkiin ja näytti vaivatulta. Mutta sitten ajatteli tyttö pian, että
-ehkäpä hänen sanansa loukkasivat Christophea, ja silloin hän jatkoi:
-
--- Oh, anteeksi, en tiedä oikein, mitä puhelen. Christophe purskahti
-nauruun:
-
--- Älkää joutavaa puolustelko! Te olette aivan oikeassa. Ei tarvitse
-olla ranskalainen, muutenkin täällä tukehtuu. Puh!
-
-Christophe kohautti hartioitaan ja veti henkeä sisäänsä.
-
-Mutta tyttöä hävetti, että hän oli niin paljastanut tunteitaan,
-ja siitä alkaen hän oli vaiti. Lisäksi hän oli huomannut, että
-vierusaitioista kuunneltiin tarkkaan heidän pakinaansa; ja myöskin
-Christophe huomasi sen raivokseen. He keskeyttivät siis; ja
-odottaessaan väliajan loppumista meni Christophe ulos teatterin
-lämpiöön. Tuon tytön sanat soivat yhä hänen korvissaan; mutta kuitenkin
-hän oli hajamielinen: Ofelian kuva häilyi hänen sielussaan. Seuraavien
-näytösten aikana se valtasi hänet aivan täydellisesti; ja kun kaunis
-näyttelijätär joutui viimein mielipuoli-kohtaukseen, rakkauden ja
-kuoleman haikeihin lauluihin, sai hänen äänensä niin liikuttavan
-sävyn, että se suorastaan järkytti Christophea: Christophe tunsi, että
-hän purskahtaisi itkeä ulisemaan kuin koiranpenikka. Hän vimmastui,
-että hän oli muka niin heikko -- (sillä hän ei hyväksynyt sitä, että
-oikea taiteilija itkee), -- ja kun hän ei tahtonut joutua naurun
-esineeksi, lähti hän yhtäkkiä aitiosta tiehensä. Teatterin käytävä ja
-lämpiö olivat tyhjät. Huomaamatta minne oikein aikoi, laskeutui hän
-kiihdyksissään alas teatterin portaita ja meni ulos. Hänen piti saada
-hengittää yön kylmää ilmaa, harppailla pimeitä ja melkein autioita
-katuja. Hän huomasi viimein seisovansa erään kanavan reunalla, nojaten
-kaiteeseen ja katsellen hiljaiseen veteen, jossa kaasulyhtyjen
-valovälkkeet varjojen keskellä läpättivät. Samanlainen oli hänen
-sielunsakin: se oli tumma ja värisevä; hän ei voinut erottaa siinä
-muuta kuin suuren ilon, joka hyppelehti pinnalla. Tornikellot löivät.
-Hänen oli mahdotonta nyt palata teatteriin ja kuunnella kappaletta
-loppuun. Nähdä Fortinbrasin voittoa? Ei, se ei häntä houkutellut...
-Mokomakin voitto! Kukapa kadehtisi voittajaa? Kuka tahtoisi olla hän,
-jonka kaikki julman ja naurettavan elämän villit voimat ovat saaneet
-kouriinsa? Koko teos on kauhea syytös elämää vastaan. Mutta siinä
-kuohuu kuitenkin sellainen elämän voima, että suru muuttuu riemuksi ja
-katkeruus juovuttaa...
-
-Christophe meni kotiinsa ajattelematta enää tuota tuntematonta nuorta
-tyttöä, jonka hän oli jättänyt aitioon ja jonka nimeä hän ei edes
-tiennyt.
-
-
-
-
-Seuraavana aamuna lähti hän tapaamaan näyttelijätärtä, erääseen
-kolmannenluokan pikku hotelliin, johon impressaario oli määrännyt hänet
-ja hänen toverinsa, kun taas maailmankuulu näyttelijätär oli asettunut
-kaupungin komeimpaan hotelliin. Christophea pyydettiin astumaan
-pieneen, huonossa kunnossa olevaan saliin, jossa vetelehti vielä avatun
-pianon kannella aamiaisen tähteitä, hiusneulain ja repeytyneitten,
-epäsiistien nuottivihkojen rinnalla. Viereisessä huoneessa lauloi
-Ofelia täyttä suuta, aivan kuin lapsi, joka iloitsee saadessaan
-pitää kovaa ääntä. Kun hänelle ilmoitettiin, että oli tullut vieras,
-keskeytti hän hetkeksi laulunsa ja kysyi iloisella äänellä, ja niin
-kovalla, että voi arvata, ettei hän ollenkaan välittänyt, vaikka se
-kuuluikin seinän toiselle puolelle:
-
--- Mitä se herra tahtoo? Mikä hänen nimensä On?... Christophe...
-Christophe mikä?... Christophe Krafft?... Sepäs on vasta nimi!
-
-(Näyttelijätär toisti pari kolme kertaa tuon nimen, tärisyttäen
-tavattomasti r-kirjainta.)
-
--- Sehän on kuin kirous...
-
-(Ja sitten päästi hän erään kirouksen.)
-
--- Onko hän nuori vai vanha?... Miellyttävä...
-
--- No hyvä on, minä menen.
-
-Ja hän lauloi jälleen:
-
--- Ei mikää suloisempaa kuin lempeni lie...
-
-Ja laulaessaan hän kolusi huoneessaan ja sadatteli etsien norsunluista
-kampaansa, joka oli hukkunut keskelle yleistä sekamelskaa. Viimein
-tuli hän kärsimättömäksi ja alkoi kiukutella ja temmeltää. Vaikkei
-Christophe nähnyt häntä, kuvitteli hän kaikkia hänen liikkeitään ja
-huitomisiaan seinän takana ja nauroi itsekseen makeasti. Viimein kuuli
-hän lähestyvät askelet, ovi lensi voimalla auki; ja Ofelia ilmestyi
-hänen eteensä.
-
-Hän oli puolipukimissaan, yllänsä kampausviitta, jota hän puristi
-kiinni vyötäröiltä, paljaat käsivarret näkyivät laajoista hihansuista,
-tukka oli huonosti koottu, kiharoita heilui silmillä ja poskilla.
-Hänen kauniit, ruskeat silmänsä nauroivat, suu nauroi, posket
-nauroivat, pieni kuoppa leuassakin näytti nauravan. Kauniilla ja
-syvänsoivalla äänellä hän pyysi anteeksi, mutta ei kovinkaan paljoa,
-että hän näyttäytyi tällaisena. Hän tiesi, ettei siinä ollut mitään
-anteeksi pyytämistä, vaan että vieras olisi siitä hänelle ainoastaan
-kiitollinen. Hän luuli Christophea joksikin sanomalehtimieheksi,
-joka oli tullut häntä haastattelemaan. Mutta hän ei suinkaan ollut
-pettynyt, kun Christophe sanoi tulleensa vain omaksi ilokseen ja
-sentähden, että hän ihaili häntä; näyttelijätär päinvastoin siitä
-ihastui. Hän oli hyvä tyttö, helläsydäminen ja miellytyshaluinen;
-eikä hän koettanutkaan salata: Christophen vierailu ja ihailu tekivät
-hänet ylen onnelliseksi: -- (hän ei ollut, vielä liioin turmeltu
-imarruksilla). -- Hän oli kaikissa liikkeissään, koko käytöksessään ja
-yksinpä pikku turhamaisuudessaan ja lapsellisessa viehätyshalussaankin
-niin luonnollinen, ettei hän joutunut yhtään hämilleen. He olivat
-kohta aivan kuin vanhoja ystäviä. Christophe solkkasi hiukan ranskaa,
-näyttelijätär jonkun sanan siansaksaa: tunnin kuluessa kertoivat he
-toisilleen jo kaikki salaisuutensa. Näyttelijätär ei ajatellutkaan,
-että Christophe oli ollut hänen luonaan jo niinkin kauan. Tuo terve
-ja iloinen, älykäs ja hyväsydäminen Etelän nainen, joka oli kuolla
-ikävään keskellä ahdasjärkisiä tovereitaan ja täällä vieraassa maassa,
-jonka kieltä hän ei osannut ja jossa ei ollut hänelle ominaista
-iloa, oli nyt onnellinen, kun löysi puhetoverin. Mitä Christopheen
-tulee, hänestä tuntui kuvaamattoman hyvältä tavata tämä Ranskan vapaa
-tyttö, joka uhkui kansanomaista raikkautta, keskellä kaupunkinsa
-ahdasmielisiä ja kieroja pikkuporvareita. Hän ei tuntenut vielä
-tällaisten luonteiden pintapuolisuutta, ei tiennyt, ettei heillä,
-päinvastoin kuin saksalaisilla, ole päässä eikä sydämessä koskaan juuri
-enempää kuin mitä he näyttävät, -- usein ei senkään vertaa. Mutta joka
-tapauksessa oli näyttelijätär nuori ja elävä olento, hän sanoi suoraan
-ja peittelemättä, mitä ajatteli; hän arvosteli kaikkea vapaasti,
-raikkain ja selkein silmin; hänen läheisyydessään tunsi hieman hänen
-kotimaansa mistralia, joka lakaisee pois kaikki usvat. Hän oli
-lahjakaskin. Vaikkei hänellä ollutkaan sivistystä eikä ajattelukykyä,
-niin aavisti hän heti paikalla ja koko sydämellään kaiken, mikä
-oli kaunista ja hyvää, tunsi sen niin, että tuli vilpittömästi
-liikutetuksi; ja tuokion päästä hän nauroi taas kohti kurkkua. Tosin
-hän oli koketti, hän veikeili silmillään, hänestä ei ollut suinkaan
-vastahakoista näyttää hiukan paljaita käsivarsiaan ja poveaan
-kampausröijyn raosta: hän olisi mielellään vääntänyt Christophen pään
-sekaisin; mutta sen teki hän pelkästään vaistosta. Siinä ei ollut
-mitään laskelmaa; vielä mieluisempaa oli hänestä nauraa, jutella
-iloisesti, olla hyvä toveri, "hyvä poika, ilman mutkia ja koukkuja".
-Hän kuvaili Christophelle teatterielämän pikku varjopuolia, toveriensa
-typerää kateellisuutta, Jezabelin, -- (sillä nimellä kutsui hän suurta
-näyttelijätärtä). -- rettelöimisiä, -- kuinka tuo suuruus ei tahtonut
-antaa hänen päästä loistamaan. Christophe puolestaan uskoi hänelle
-harminsa saksalaisiin nähden: näyttelijätär taputti silloin käsiään
-ja yhtyi riemuiten samaan virteen. Hän oli kyllä hyvä eikä tahtonut
-puhua pahaa kenestäkään; mutta se ei kuitenkaan estänyt häntä sitä
-tekemästä; ja vaikka hän syyttikin itseään häijyydestä, jos hän ilkkui
-jollekulle, purki hän eräitä henkilöitä kohtaan hulluttelevana virtana
-kaiken Etelä-Ranskan ihmisille ominaisen veitikkamaisen huumorinsa
-ja realistisen huomiokykynsä: sitä hän ei voinut vastustaa, ja niin
-piirsi hän nopeasti ja sattuvin sanoin monia muotokuvia. Sitten nauroi
-hän iloisesti, vaalein huulin, jotka silloin näyttivät hänen pikku
-pedon hampaansa; ja tummain piirien ympäröimät silmät säkenöivät hänen
-ihomaalin kelmentämissä kasvoissaan.
-
-Yhtäkkiä huomasivat he, että he olivat puhelleet jo toista tuntia.
-Christophe ehdotti Corinnelle -- (se oli näyttelijättären teatterinimi)
--- että hän saisi tulla noutamaan Corinnea iltapuolella ja lähteä
-näyttelemään hänelle kaupunkia. Corinnesta oli ajatus ihastuttava; ja
-he sopivat, että he tapaisivat toisensa heti päivällisen jälkeen.
-
-Määrätyllä hetkellä Christophe tuli sitten hotelliin. Corinne istui
-pienessä salissa, lukien ääneen jotakin vihkoa, joka oli hänellä
-kädessä. Hän otti Christophen vastaan iloista naurua loistavin silmin,
-mutta ei kuitenkaan keskeyttänyt lukuaan ennenkuin oli lopettanut
-lauseen. Sitten hän viittasi Christophea istumaan viereensä sohvaan:
-
--- Asettukaa tuohon, älkääkä jutelko mitään, sanoi Corinne; minä
-silmäilen vielä rooliani. Siihen menee noin neljännestunti.
-
-Corinne veti vihkoon sanain alle kynnellään viivoja ja luki hyvin
-nopeasti ja hutiloiden, aivan kuin pikku tyttö, jolla on kiire.
-Christophe tarjoutui kuulustelemaan hänen läksyään. Corinne antoi
-hänelle vihkonsa, ja nousi aina ylös vastaamaan. Hän änkytteli, tai
-aloitti kolme neljä kertaa uudestaan melkein jokaisen lauseen lopun,
-ennenkuin pääsi seuraavaan. Hän pudisti päätään osaansa lausuillessaan,
-ja hänen tukkaneulansa lensivät sinne tänne permannolle. Kun jokin
-sana ei mitenkään tahtonut tarttua hänen muistiinsa, kiukustui hän
-kuin huonosti kasvatettu lapsi; joskus pääsi hänen suustaan soma
-kirous, tai karkeanlainenkin sana, -- eräs hyvinkin karkea ja aivan
-lyhyt, jolla hän haukkui itseään. -- Christophe hämmästyi, kuinka
-lahjakas ja lapsellinen hän oli yhtaikaa. Corinne saattoi löytää
-aivan moitteettoman ja liikuttavan sanonnan; mutta keskellä ajatusta,
-jossa hän näytti jo purkavan koko sielunsa, saattoi hän ladella
-joukon sanoja aivan ilmeettömästi. Hän lasketteli läksyään aivan kuin
-pikku papukaija, välittämättä, mitä se sisälsi: silloin tuli siitä
-hassunkurista puuta heinää. Hän ei ollut siitä milläänkään; kun hän sen
-huomasi, nauroi hän katketakseen. Viimein hän sanoi: "Piisaa!", tempasi
-vihkon Christophen käsistä, lennätti sen salin toiseen nurkkaan, ja
-julisti:
-
--- Väliaika! kello soi!... Mennään nyt kävelemään!
-
-Christophe oli hiukan rauhaton hänen näyttämötyöstään ja kysyi
-tunnollisena kuin ainakin: -- Luuletteko, että tosiaan nyt osaatte?
-Corinne vastasi varmasti:
-
--- Kyllä. Mutta kuiskaaja, mitä varten hän sitten on olemassa?
-
-Sitten hän meni huoneeseensa pistämään hattua päähänsä. Odottaessaan
-istui Christophe pianon ääreen ja heläytti muutamia akordeja. Corinne
-huusi viereisestä huoneesta:
-
--- Oh, mitä tuo on? Soittakaa vielä! Sehän on kaunista!
-
-Ja hän tuli takaisin, sovitellen neulalla kiinni hattua tukkaansa.
-Christophe jatkoi. Kun hän lopetti, pyysi Corinne häntä soittamaan
-vielä. Corinne haltioitui, hän jakeli silloin runsaasti sellaisia
-pieniä, veikeitä ihastuksen huudahduksia, jotka ranskattarilta
-lähtevät niin helposti, olipa sitten kysymyksessä _Tristan_ tai kuppi
-suklaata. Christophe nauroi: tällainen ihastuksen ilmaisu oli hauskaa
-saksalaisten valtavien, pilviäpiirtävien ja jyhkeäin huudahdusten
-rinnalla. Molemmat ylistykset olivat liioittelua: toinen koetti
-tehdä lelusta vuoren, toinen vuoresta lelun; kumpikin olivat ne yhtä
-naurettavia; mutta tällä kertaa tuntui Christophista hauskemmalta se
-niistä, joka tuli hänelle miellyttävästä suusta. -- Corinne tahtoi
-tietää, mitä hän soitti; ja kun hän sai kuulla, että hän soitti omia
-kappaleitaan, niin hän oikein kirkaisi. Christophe oli kyllä sanonut jo
-hänelle tänä aamuna olevansa säveltäjä, mutta Corinne ei ollut tullut
-sitä ollenkaan huomanneeksi. Nyt istahti Corinne hänen viereensä ja
-pyysi häntä soittamaan kaikki, mitä hän oli säveltänyt. Kävelyretki
-unohtui kokonaan. Se ei ollut suinkaan mitään pelkkää kohteliaisuutta
-Corinnen puolelta: hän suorastaan jumaloi musiikkia, ja jos hänen
-oppinsa sillä alalla olikin vähäinen, korvasi sen ihmeellisen hyvä
-vaisto. Ensin ei Christophe käsittänyt häntä vakavasti, vaan soitti
-hänelle muutamia kaikkein yksinkertaisimpiaan. Mutta kun hän sattumalta
-osui soittamaan katkelman, josta hän itse erikoisesti piti, niin
-huomasi hän, että Corinnekin piti juuri siitä, vaikkei Christophe
-ollut siitä mitään hänelle puhunut; hän hämmästyi ja tuli iloiseksi.
-Ja silloin sanoi Christophe, naiivin kummastuneena kuin yleensä
-saksalaiset, kun kohtaavat musiikkia hyvin ymmärtävän ranskalaisen:
-
--- Sepä omituista. Teillähän on hyvä maku. Koskaan en olisi sitä
-uskonut...
-
-Corinne nauroi hänelle vasten kasvoja.
-
-Nyt huvittelihe Christophe valitsemalla yhä vaikeatajuisempia
-kappaleita, nähdäkseen, miten pitkälle Corinne jaksaisi häntä
-seurata. Mutta näyttelijätär ei tuntunut säikkyvän uskalletuintakaan
-omintakeista; ja kun Christophe soitti erään erikoisen omituisen
-melodiansa, jonka taiteellisuutta hän muuten oli jo alkanut epäillä,
-koska hän ei ollut saanut Saksassa ketään sitä hyväksymään, niin
-kuinka hän hämmästyikään, kun Corinne pyysi häntä soittamaan sen
-vielä uudestaan, ja nousi sitten ylös ja lauloi koko sävellyksen
-ulkomuistista, erehtymättä juuri ainoassakaan kohdassa Christophe
-käännähti hänen puoleensa ja tarttui kiihkeästi hänen käsiinsä:
-
--- Mutta tehän olette musiikki-ihminen! huudahti hän.
-
-Corinne purskahti nauruun ja selitti, että hän oli alkanut
-näyttämöuransa laulajattarena, eräässä maaseutuoopperassa, mutta muuan
-turneella kiertävä impressaario oli huomannut hänen taipumuksensa
-puhenäytelmään ja johtanut hänet sille alalle. Christophe julisti:
-
--- Mikä vahinko!
-
--- Kuinka niin? vastasi Corinne. Onhan näyttämörunouskin musiikkia.
-
-Corinne antoi Christophen selittää _Lied_-sävellystensä sisällön;
-Christophe lausui hänelle sanat saksaksi ja Corinne toisti niitä
-apinamaisen helposti, matkien sanoja lausuessaan yksinpä Christophen
-suupielten ja silmien rypistyksiäkin. Kun hänen sitten oli laulettava
-ne ulkoa, teki hän hassunkurisia virheitä, ja milloin hän ei enää
-muistanut sanoja, keksi hän toisia omasta päästään, sellaisia
-barbaarisia kurkkuäänteitä, että he molemmat nauroivat kilpaa.
-Corinne ei väsynyt soitattamaan Christophella eikä Christophe hänelle
-soittamaan ja kuulemaan hänen kaunista ääntänsä, jossa ei tuntunut
-rahtuakaan ammattitemppuja ja joka tuli hieman nielusta, aivan kuin
-pikku tytön ääni, mutta jossa oli kuitenkin eräänlaista nuorekkaan
-hentoa ja liikuttavaa. Corinne kertoi Christophelle yleensä kaikki,
-mitä hän ajatteli. Joskaan hän ei voinut selittää, miksi hän ei
-jostakin asiasta pitänyt tai mistä syystä hän siitä piti, niin hänen
-arvostelussaan piili kuitenkin aina selvä syy. Kummallista: kaikkein
-vähimmin miellyttivät häntä sellaiset teokset, joita Saksassa pidettiin
-klassillisina, ja parhaimpina: hän lausui kyllä niistä jonkin
-kohteliaisuuden, mutta saattoi huomata, etteivät ne puhuneet hänelle
-mitään. Kun hänellä ei ollut musikaalista sivistystä, ei hänellä
-ollut sitä iloa, jonka _jo ennen kuultu_ vaistomaisesti amatööreille,
-jopa taiteilijoillekin tuottaa, ja pakottaa heidät itsensä useinkin
-kopioimaan tiedottomasti tuota ennen kuultua tai pitämään jossakin
-uudessa teoksessa juuri sellaisista muodoista tai kaavoista, joista
-he ovat pitäneet jo entisissä sävellyksissä. Yhtä vähän oli hän
-taipuisa saksalaiseen meloodiseen sentimentalisuuteen; (tai ainakin
-oli hänen sentimentaalisuutensa toista laatua; eikä Christophe
-tuntenut vielä sen huonoja puolia); Corinne ei haltioitunut laisinkaan
-sellaisista hieman väljähtyneistä ja hempeistä kappaleista, joita
-Saksassa pidettiin hyvinä; hän ei huomannut yhtään erästä Christophen
-vähäpätöisintä _Liediä_, -- sävelmää, jonka hän itse oli jo aikonut
-polttaa, sentähden, että hänen ystävänsä puhuivat alinomaa vain siitä,
-hyvillään, kun voivat kehuskella hänelle jotain hänen tuotettaan.
-Corinnen dramaattinen vaisto sai hänet pitämään parhaina niitä
-melodioita, jotka kuvasivat selvästi todellista intohimoa: niille jo
-hänen oma luonteensa antoi suurimman arvon. Sitävastoin hän ei jättänyt
-ilmaisematta, etteivät eräät harmoniain särmikkyydet, jotka näyttivät
-olevan Christophelle ominaisia, olleet hänestä juuri mieluisia:
-Corinnea töykäisi, kun hän joutui sellaisiin kohtiin, hän keskeytti ja
-kysyi "oliko tämä tosiaan niin". Kun Christophe vastasi, että oli, niin
-Corinne koetti hypähtää vaikean paikan ylitse, mutta kuitenkin hänen
-suussaan näkyi moittiva nyrpistys, jonka Christophe kyllä huomasi.
-Joskus tahtoi hän hypätä ylitse kokonaisen tahdin. Silloin Christophe
-soitti sen uudestaan pianolla ja kysyi häneltä:
-
--- Ettekö pidä tästä? Corinne nyrpisti nenäänsä.
-
--- Se on väärä, vastasi Corinne.
-
--- Eipäs ole, sanoi Christophe nauraen, se on aivan oikea.
-Ajatelkaapas, mitä se sanoo. Eikö se ollut aivan _tämän_ mukaista?
-
-(Ja Christophe viittasi sydämeensä.)
-
-Mutta Corinne pudisti päätänsä:
-
--- Ehkä; mutta se on väärä, täällä nimittäin.
-
-(Corinne vetäisi itseään korvasta.)
-
-Samoin oli Corinne ällistynyt saksalaisen deklamatoorisen äänen
-korkeista ponnahduksista:
-
--- Minkätähden hän nyt huutaa niin? kysyi hän. Onhan kertoja yksin.
-Ettekö pelkää, että naapurit kuulevat? Tuntuu kuin... (Anteeksi,
-ettehän te suutu?)... tuntuu kuin hän huutaisi venhettä salmen takaa.
-
-Christophe ei suuttunut; hän nauroi sydämensä pohjasta ja ymmärsi,
-että huomautuksissa oli jotain totta. Ne hauskuttivat häntä; kukaan
-ei ollut hänelle tehnyt sellaisia ennen. He olivat yhtä mieltä
-siitä, että laulettu sana väärentää usein luonnollisen sanan aivan
-kuin suurennuslasi. Corinne pyysi Christophea kirjoittamaan musiikin
-erääseen kappaleeseen, jossa hän halusi puhua orkesterin säestyksellä,
-laulaen ainoastaan siellä täällä jonkun ajatuksen. Christophe innostui
-heti tähän aatteeseen, ottamatta huomioon näyttämöllisiä vaikeuksia,
-sillä hän luuli Corinnen musikaalisen äänen jaksavan ne voittaa; ja he
-rakentelivat kaikenlaisia tuulentupia.
-
-Kello oli melkeinpä viisi, kun he viimein muistivat, että olisi ollut
-lähdettävä kävelemään. Siihen vuodenaikaan tuli pimeä varhain. Nyt ei
-kävely enää voinut tulla kysymykseenkään. Illemmalla oli Corinnella
-teatteriharjoitus; niihin ei ketään syrjäisiä saanut tulla. Corinne
-vaati Christophea lupaamaan, että hän tulisi hotelliin seuraavana
-päivänä iltapuolella; silloin he lähtisivät aiotulle kävelyretkelle.
-
-
-
-
-Seuraavana päivänä oli uudistua sama musiikkiin unohtuminen. Christophe
-tapasi Corinnen kuvastimen ääressä, kiivenneenä istumaan korkealle
-tuolille, riiputtaen jalkojaan; hän koetteli peruukkia päähänsä.
-Huoneessa oli myöskin Corinnen pukijatar ja muuan kaupungin kähertäjä,
-jolle Corinne antoi neuvoja, miten hän tahtoi ylemmäksi erään
-hiuskiehkuransa. Katsellen kuvastimeen huomasi hän Christophen, joka
-hymyili hänen selkänsä takana: Corinne näytti hänelle kuvastimesta
-kieltään. Kähertäjä poistui peruukkeineen, ja Corinne kääntyi
-Christopheen päin:
-
--- Hyvää päivää, ystäväni! sanoi hän.
-
-Ja hän ojensi Christophelle poskeaan suudeltavaksi. Christophe
-ei odottanut moista tuttavallisuutta, mutta käytti tietysti sitä
-hyväkseen. Corinne puolestaan ei pitänyt tätä suosionosoitustaan kovin
-merkillisenä: se oli hänestä vain tavallinen hyvänpäiväntoivotus.
-
--- Oi, minä olen nyt niin iloinen! sanoi Corinne; tänä iltana se käy
-hyvin. -- (Hän puhui peruukistaan.) -- Minä olin äsken niin onneton!
-Jos olisitte tullut tänä aamuna, olisitte nähnyt minut niin onnettomana
-kuin kukaan koskaan olla saattaa.
-
-Christophe kysyi syytä.
-
-Parisilainen kähertäjä oli tehnyt erehdyksen tavaroita matkalle
-kootessaan ja pannut mukaan vaatetukseen, peruukin, joka ei ollenkaan
-sopinut osaan.
-
--- Aivan sileän ja latuskan peruukin, sanoi Corinne, se riippui
-tökerösti suoraan alas, Kun minä sain sen nähdä, niin minä itkin, itkin
-kuin Magdalena. Eikö niin, madame Désirée?
-
--- Sisään tullessani, sanoi puhuteltu rouva, oikein peljästyin madamea,
-Madame oli kalmankalpea. Madame oli kuin ruumis.
-
-Christophe nauroi. Corinne näki sen kuvastimesta:
-
--- Nauratteko, te sydämetön? kysyi hän suuttuen. Sitten purskahti hän
-itse nauruun.
-
-Christophe kysyi häneltä, millaista oli ollut eilen harjoituksissa.
-
--- Kaikki oli mennyt hyvin. Hän olisi vain tahtonut typisteltävän
-muitten osia, ei omaansa... Siinä juttelivat he niin hartaasti,
-että osa iltapäivää meni. Corinne pukeutui hitaasti; ja hän
-huvittelihe kysymällä Christophen mielipidettä pukuseikoissaan.
-Christophe kiitteli hänen eleganssiaan, ja sanoi hänelle naiivisti,
-ranskalais-saksalaisella sekasotkullaan, ettei hän ollut koskaan nähnyt
-ketään naista, joka oli niin "luxurieux". -- Corinne katsahti häneen
-ällistyneenä, ja purskahti kaikuvaan nauruun.
-
--- Mitä minä sitten sanoin? kysyi Christophe. Eikö sovi sanoa sillä
-tavoin?
-
--- Kyllä, erittäin hyvin! huudahti Corinne ja nauroi katketakseen. Se
-sattui aivan paikalleen.
-
-Viimein he lähtivät ulos. Corinnen räikeä puku ja rehevä puhe
-kohdistivat häneen yleisön huomion. Hän tarkasteli kaikkea ilveilevän
-ranskattaren silmin, eikä salannut, millaisia vaikutuksia oli
-saanut. Hän nauraa helähytti muotikauppain ikkunain edessä, ja
-postikortti-myymäläin, joissa viimeksimainituissa oli sekaisin
-hempeätunteisia, kömpelön-hullunkurisia ja rivoja kuvia, samassa
-joukossa kaupungin katuheilakoita ja keisarillinen perhe: keisari
-punaisessa univormussa, keisari vihreässä univormussa, keisari
-merikarhuna käsi _Germania_-laivan peräsimessä ja uhmaten taivaan
-merkkejä. Hän purskahti vielä kaikuvampaan nauruun nähdessään erään
-pöytäserviisin, joka oli koristettu uneksivalla Wagnerin naamalla,
-tai jonkun kähertäjänliikkeen, jonka ikkunassa komeili reklaamina
-vahasta tehty ihmisen pää. Hän antoi ilonsa purkautua melkoisen
-loukkaavalla tavalla erään isänmaallisen muistopatsaan edessä, joka
-esitti keisarivainajaa matkatakissa ja piikkikypäri päässä, ympärillä
-naisellisina hahmoina Preussi, Saksan liittovaltiot ja aivan alaston
-Sodan hengetär. Hän sieppasi matkan varrella huomioonsa kaiken, mikä
-oli naurettavaa ihmisten ulkomuodossa, heidän käynti- ja puhetavassaan.
-Hänen uhrinsa eivät voineet erehtyä, mitä hänen ilveilevät silmäyksensä
-merkitsivät: ne kokoilivat heidän hupaisia puoliaan. Apinoimistaito
-sai hänet joskus huomaamatta matkimaan huulillaan ja sieraimillaan
-ohitsekulkijain joko onnesta hurmautuneita tai harmista nyrpistyneitä
-ilmeitä; hän pullisti poskensa pullolleen ja toisti lauseita tai
-sananpätkiä, jotka olivat sattuneet hänen korvaansa ohimennen ja
-tuntuivat hänestä hassumaisilta. Christophe nauroi hänelle sydämensä
-pohjasta eikä ollut yhtään häpeissään hänen nenäkkyytensä tähden; sillä
-hän itsekään ei liioin ketään kursaillut. Onneksi ei Christophen maine
-enää voinut tulla sen huonommaksi kuin se jo oli; muuten olisi kävely
-tällaisessa seurassa sen ilmoiseksi iäksi pilannut.
-
-He menivät katsomaan tuomiokirkkoa. Corinne tahtoi kavuta välttämättä
-ylös aina torninhuipun alle, vaikka hänen kengänkantansa olivat kovin
-korkeat ja laahustimensa niin pitkä, että se lakaisi joka porrasta ja
-tarttui niillä viimein johonkin terävään kulmaan; hän ei ollut siitä
-millänsäkään, vaan kiskoi urheasti irti hamettaan niin että se ratisi,
-ja kiipesi yhä ylemmäksi kohottaen peloittavasti helmojaan. Olipa
-hän vähällä ruveta soittamaan kellojakin. Tornin ylimmästä luukusta
-hän lausui Victor Hugota, josta Christophe ei ymmärtänyt mitään, ja
-lauloi ranskalaisen kansanomaisen pätkän. Ja sitten näytteli hän
-muhamettilaista muezzinia. -- Tuli iltahämärä. He laskeusivat nyt
-kirkkoon; raskaat varjot hiipivät siellä ja kohosivat pitkin valtavia
-muureja, joiden otsassa hohtivat värillisten ikkunain taikamaiset
-silmät. Christophe näki eräässä sivukappelissa saman nuoren tytön,
-joka oli ollut Hamlet-näytännössä hänen aitiotoverinaan, polvistuneena
-rukoukseen. Tyttö oli niin syventynyt hartauteensa, ettei hän
-huomannut Christophea; hänen kasvonsa näyttivät niin tuskallisilta ja
-vaivautuneilta, että Christophea järkytti. Christophe olisi tahtonut
-sanoa hänelle jotakin, tai edes tervehtiä häntä, mutta Corinne vei
-hänet kiivaassa pyörteessään pois kirkosta. Pian he erosivat. Corinnen
-täytyi valmistautua näytäntöön, joka alkoi saksalaiseen tapaan
-aikaiseen illalla. Mutta tuskin oli Christophe tullut kotiin, niin
-hänen ovikellonsa soi, ja hänelle tuotiin seuraava kirje Corinnelta:
-
-    Onnenpotku! Jezabel kipeä! Näytäntö peruutettu! Eläköön
-    vapaus!... Ystäväiseni, tulkaa heti, syödään pikku seksa yhdessä!
-
-                                                   Ystävättärenne!
-                                                     _Corinnette_.
-
-    P.S. -- Tuokaa paljon sävellyksiä mukaan!...
-
-Christophen oli ensin vaikea ymmärtää mitään. Kun hän sitten ymmärsi,
-ihastui hän yhtä paljon kuin Corinne ja riensi kohta hotelliin. Hän
-pelkäsi, että siellä olisi koko joukkue päivällisellä;, mutta siellä
-ei ollutkaan ketään. Itse Corinnekin näytti kadonneen. Viimein kuuli
-Christophe hänen hälisevän ja nauravan Jossakin huoneiston toisessa
-päässä. Christophe lähti häntä hakemaan ja löysi hänet viimein
-keittiöstä. Corinnen päähän oli pistänyt valmistaa erästä omaa
-ruokaansa, eteläranskalaista herkkua; sen ylenpalttinen tuoksu täytti
-pian koko kaupunginkorttelin ja olisi voinut herättää vaikka kivetkin
-eloon. Hän oli erinomaisissa väleissä hotellin lihavan omistajattaren
-kanssa, he solkkasivat keskenään jotakin hirvittävää kielisotkua,
-jotain saksan, ranskan ja hottentotinkielen sekoitusta, jolle ei mikään
-nimi sopinut. He nauroivat molemmat kilpaa ja maistattivat toisillaan
-kumpikin keitoksiaan. Christophen tulo lisäsi meteliä. Hänet tahdottiin
-työntää ulos ovesta; mutta hän piti puolensa ja sai myöskin maistaa
-tuota erinomaista laitosta. Christophe irvisti sille happamesti, ja
-Corinne sanoi silloin, että hän oli barbaari ja teutooni ja ettei
-maksanut vaivaa koettaa parastaan hänen tähtensä.
-
-He menivät nyt takaisin pieneen saliin, jossa oli jo pöytä katettu,
-nimittäin kahdelle hengelle, Christophelle ja Corinnelle. Christophe
-ei saattanut olla kysäisemättä, missä Corinnen toverit olivat. Corinne
-vastasi huolimattomasti:
-
--- En tiedä.
-
--- Te ette syö yhdessä illallisia?
-
--- Emme koskaan! Siinä jo yllin kyllin, että täytyy olla teatterissa
-yhdessä!... Vieläkö pitäisi nähdä heitä ruokapöydässä!...
-
-Moinen poikkesi niin suuresti saksalaisista tavoista, että se
-Christophea sekä hämmästytti että hurmasi:
-
--- Minä luulin, sanoi hän, että teikäläiset ovat seurakansaa!
-
--- No, enkö minä siis ole seuraolento?
-
--- Seurakansalla tarkoitan: elämistä yhteispiirissä, yhteiskunnassa.
-Katsokaapa näitä meitä vain! Miehet, naiset ja lapset, kaikki he ovat
-seurain osia ja jäseniä, syntymästä hautaan saakka. Kaikki tehdään
-Seurassa: täällä syödään, lauletaan, ajatellaan Seuroissa. Kun Seura
-aivastaa, niin jäsenkin aivastaa; ei juoda yhtään ainoaa pukkia
-kilistämättä Seuran kanssa.
-
--- Se mahtaa olla viehättävää, vastasi Corinne. Miksikä ei yhtä hyvin
-juoda samasta lasista?
-
--- Eikö se ole veljellistä?
-
--- Helkuttiin veljellisyys! Minä olen mielelläni "veli" niiden
-kanssa, jotka miellyttävät minua, mutta muiden kanssa en ole... ush,
-sellainenhan ei ole mitään seuraa, se on muurahaispesä!
-
--- Ajatelkaa siis, miten hauska minulla täällä on, minulla, joka
-ajattelen samaan tapaan kuin tekin!
-
--- Tulkaa sitten meille!
-
-Christophella ei ollut parempaa toivomusta. Hän kyseli Corinnelta
-kaikenlaista Parisista ja ranskalaisista. Corinne vastasi hänelle
-selityksillä, jotka eivät olleet täysin paikkaansa pitäviä. Hänen
-etelämaiseen kerskuntaansa yhtyi nyt vaistomainen halu häikäistä
-kuulijaansa. Hänen sanojensa mukaan olivat Parisissa kaikki ihmiset
-vapaita; ja koska kaikki ihmiset Parisissa olivat älykkäitä, niin
-jokainen käyttikin vapauttaan, kukaan ei käyttänyt sitä väärin;
-jokainen teki, mitä halutti, ajatteli, uskoi, rakasti tai ei rakastanut
-muuta kuin halunsa mukaan: siinä ei ollut kenelläkään mitään
-sanomista. Siellä eivät ihmiset suinkaan tunkeutuneet kääntämään
-toistensa vakaumuksia, urkkimaan omantunnon asioita, komentelemaan
-aatteita. Siellä eivät myöskään poliittiset henkilöt sekaantuneet
-taidetta ja kirjallisuutta koskeviin asioihin, eivätkä jakaneet
-kunnianmerkkejä, paikkoja ja rahaa ystävilleen ja liiketutuilleen.
-Parisissa eivät nurkkakunnat määräilleet taiteilijain menestystä ja
-mainetta, sanomalehtimiehiä ei ostettu, kirjailijat eivät särkeneet
-suitsutusastiaa toistensa päähän silloin, kun eivät voineet halkaista
-sillä kilpailijansa kalloa. Parisissa ei arvostelu tukeauttanut
-tuntemattomia kykyjä eikä polvistunut imartelemaan hyväksyttyjä
-suuruuksia. Siellä ei pelkkä menestys, menestys millä hinnalla tahansa,
-pyhittänyt kaikkia keinoja eikä hankkinut yksinään yleisön sokeaa
-jumaloimista. Tavat olivat lempeät, ystävälliset, kohteliaat. Ihmisten
-välillä ei katkeruutta. Koskaan ei ketään paneteltu. Kukin auttoi
-toistaan. Jokainen uusi tulokas, jolla oli arvoa, sai olla varma
-siitä, että hänet otettiin vastaan syli avoinna ja hänen tielleen
-kylvettiin kukkia. Puhdas, kaunoinen rakkaus täytti ritarillisten
-ja epäitsekkäiden ranskalaisten sielut; ja ainoa naurettava heissä
-oli heidän idealisminsa, josta johtui, että he tunnetusta älystään
-huolimatta antoivat muiden kansain pettää itseään.
-
-Christophe kuunteli suu auki; ja kannattipa moista tosiaan
-kummastellakin. Corinne ihmetteli jo itsekin, kuullessaan omia
-sanojaan. Hän oli unohtanut, mitä hän eilen oli kertonut Christophelle
-menneen elämänsä vaikeuksista; eikä Christophe tullut ajatelleeksi nyt
-niitä enempää kuin hänkään.
-
-Kuitenkaan ei Corinnelle riittänyt pelkästään se, että hän tahtoi
-saada saksalaiset rakastamaan hänen isänmaataan: hän tahtoi yhtä
-paljon rakkautta itsekin. Kokonainen ilta pienettä kuhertelutta
-olisi hänestä tuntunut kuivahkolta ja hiukan naurettavaltakin. Hän
-kiemaili Christophelle parhaansa mukaan; mutta se oli hukattua vaivaa:
-Christophe ei sitä huomannutkaan. Christophe ei ymmärtänyt, mitä
-pintapuolinen kuhertelu olikaan, hän rakasti kokonaan tai ei rakastanut
-ollenkaan. Silloin, kun hän ei rakastanut, oli hän kaukana rakkauden
-ajattelemisestakin. Hän oli suuresti kiintynyt Corinneen ystävänä. Tuo
-etelämainen luonne, joka oli hänelle aivan uutta, veti häntä kovasti
-puoleensa; Corinnen sydämellisyys, iloisuus ja vilkas ja vapaa äly
-olivat epäilemättäkin syitä, jotka olisivat riittäneet saamaan miehen
-rakastumaan; mutta "tuuli puhaltaa, kusta hän tahtoo", eikä se nyt
-puhaltanut sinnepäin. Ja leikitellä rakkautta olematta rakastunut, se
-ei olisi koskaan pälkähtänyt Christophen päähän.
-
-Christophen kylmyys huvitti Corinnea. Hän istui Christophen vieressä
-pianon edessä, ja kun Christophe soitti kappaleita, jotka hän oli
-tuonut tullessaan, pisti Corinne kätensä hänen kaulaansa ja kumartui,
-voidakseen paremmin seurata nuotteja, pianoa kohti ja painoi silloin
-poskensa melkein ystävänsä poskeen kiinni. Christophe tunsi hänen
-silmäripsiensä sipuvan hipiäänsä, ja näki aivan läheltä hänen
-veitikkamaiset silmäteränsä, hänen viehkeän ja nokkelan pikku suunsa
-ja hienot ihohaituvat hänen ylähuulessaan, joka meni suppuun aivan
-kuin odottaen. -- Corinne odotti. Christophe ei ymmärtänyt kehoitusta;
-Corinne oli tiellä hänen soittaessaan: muuta ei Christophe ajatellut.
-Vaistomaisesti hän väistyi sivummalle, siirtäen tuolinsa erilleen
-Corinnesta. Kun hän hetken päästä kääntyi Corinneen päin puhuakseen
-hänelle jotain, näki hän, että Corinne oli purskahtaa nauruun; kuopat
-hänen poskissaan värisivät ja nauroivat, ja hän puri huulensa yhteen ja
-näytti tuskin jaksavan pidättää itseään.
-
--- Mikä nyt? kysyi Christophe kummastuneena.
-
-Corinne katsoi häneen ja purskahti taas nauruun.
-
-Christophe ei käsittänyt mitään:
-
--- Mitä te nauratte? kysyi hän; sanoinko minä jotain typerää?
-
-Kuta enemmän Christophe vaati selitystä, sitä hullummin Corinne nauroi.
-Kun hän lopetti, ei hänen tarvinnut muuta kuin katsahtaa Christopheen
-ja nähdä, kuinka ällistynyt toinen oli, ja hän alkoi yhä hurjemmin
-nauraa. Corinne nousi ylös, ryntäsi huoneen toiselle puolelle sohvalle,
-painoi kasvonsa pieluksiin ja nauroi tikahtuakseen; koko hänen
-ruumiinsa hytkyi naurusta. Hänen naurunsa tarttui Christopheenkin,
-Christophe tuli luokse ja taputti häntä selkään. Kun Corinne oli
-nauranut pohjaan asti, nosti hän päätään, pyyhki silmänsä, sillä hän
-oli nauranut niin, että sai vedet silmiinsä, ja ojensi hänelle molemmat
-kätensä:
-
--- Miten hyvä poika te olette! sanoi hän.
-
--- Kyllä kai, ilkeämpi monia.
-
-Corinne sai taas naurunpuuskan, pitäen yhä Christophen käsiä käsissään.
-
--- Ei vakava tämä ranskalainen, la Françoise? kysyi Corinne.
-
-(Hän lausui: _"Françouése"_.)
-
--- Te pilkkaatte minua, vastasi Christophe leppoisesti.
-
-Corinne katsoi häneen lauhkeasti, pudisti voimakkaasti hänen käsiään ja
-sanoi:
-
--- Ystäviä, eikö niin?
-
--- Kyllä, vastasi Christophe ja puristi puolestaan hänen kättään.
-
--- Sanokaa, ajattelettehan Corinnettea, kun hän ei ole enää täällä?
-Ettehän ole vihainen _Françoiselle_, siitä, että hän ei ole vakava?
-
--- Ja _Françoise_ ei kai ole vihainen barbaarille ja teutoonille siitä,
-että hän on niin tuhma?
-
--- Juuri sentähden hänestä pidetäänkin... Hän tulee kai näkemään minua
-Parisiin?
-
--- Sen lupaan... Ja te, te kirjoitatte minulle?
-
--- Sen minä vannon... Sanokaa nyt tekin: Minä vannon.
-
--- Kyllä, sen vannon.
-
--- Ei, ei tuolla tavalla. Täytyy nostaa kätensä ylös.
-
-Ja Corinne matki Horatiusten valaa. Corinne vaati Christophelta
-lupauksen, että Christophen oli kirjoitettava häntä varten kappale,
-melodraama, joka käännettäisiin ranskankielelle ja jonka Corinne
-näyttelisi Pariisissa. Seuraavana päivänä oli Corinnen matkustettava
-joukkueensa mukana kaupungista pois. Christophe lupasi mennä tapaamaan
-häntä ylihuomenna Frankfurtiin, jossa seurue esiintyi vielä yhtenä
-iltana. He juttelivat keskenään sievoisen ajan. Corinne lahjoitti
-Christophelle valokuvansa, jossa hän esiintyi melkein alastomana,
-ainoastaan harso rinnoillaan ja uumillaan. He erosivat iloisesti
-ja suutelivat toisiaan kuin veli ja sisar. Siitä asti, kun Corinne
-oli huomannut, että Christophe piti hänestä, mutta ei laisinkaan
-ollut häneen rakastunut, oli hänkin tyytynyt pitämään hänestä ilman
-rakkautta, aivan kuin hyvästä toverista.
-
-Seuraavana yönä ei heidän kummankaan unensa häiriintynyt. Päivällä ei
-Christophella ollut aikaa mennä Corinnea hyvästelemään, koska hänellä
-silloin juuri oli harjoitus. Mutta sitä seuraavana päivänä järjesti
-hän asiansa niin, että voi lähteä Frankfurtiin, kuten oli luvannut.
-Sinne oli parin kolmen tunnin rautatiematka. Corinne ei uskonut liioin
-Christophen lupaukseen; mutta Christophe oli käsittänyt asian aivan
-vakavasti; ja täsmälleen näytöksen alussa tuli hän teatteriin. Ja kun
-Christophe meni sitten väliajalla naputtamaan Corinnen pukuhuoneen
-oveen, niin huudahteli Corinne ilosta ja hämmästyksestä ja heittäytyi
-kesken pukeutumistaan hänen kaulaansa, ylenpalttisuuteen mennen
-kuten tavallisesti. Hän oli Christophelle todella kiitollinen siitä,
-että tämä oli tullut. Pahaksi onneksi Christophelle kuhisi tässä
-kaupungissa Corinnen ympärillä paljon enemmän rikkaita ja älykkäitä
-juutalaisia kuin äskeisessä näytäntöpaikassa; he tiesivät antaa
-arvon hänen nykyiselle kauneudelleen ja aavistivat hänen tulevan
-menestyksensä. Joka hetki naputettiin pukuhuoneen oveen; ja ovi aukesi
-raolleen päästääkseen sisään kömpelöitä ja liuhusilmäisiä olentoja,
-jotka karkealla kurkkuäänellä laususkelivat imeliä kohteliaisuuksia.
-Corinne tietysti kiemaili kaikkien kanssa; ja puhellessaan sitten
-Christophelle jäi hänelle sama teennäinen ja uskalias sanonta, ja
-Christophe ärtyi siitä. Muuten ei Christophea laisinkaan huvittanut
-se, että Corinne niin julkean tyynesti jatkoi pukeutumistaan hänen
-läsnäollessaan; ja maalit ja rasvat, joilla hän voiteli käsivartensa,
-povensa ja kasvonsa, iljettivät häntä. Hän oli vähällä matkustaa
-pois heti näytännön jälkeen; mutta kun hän sanoi Corinnelle jo
-hyvästit ja pyysi anteeksi, ettei hän voinut jäädä illallisille,
-jotka annettiin Corinnen kunniaksi näytännön loputtua, näytti Corinne
-olevan niin vilpittömän pahoillaan, että Christophen päätös alkoi
-horjua. Corinne lähetti noutamaan rautateitten aikataulun ja todisti
-hänelle, että hän voi -- että hänen täytyi vielä jäädä huomiseksi hänen
-seuraansa. Christophe halusikin pohjaltaan tulla houkutelluksi, ja
-hän jäi juhla-illallisille; hänen onnistuikin olla siellä melkeinpä
-näyttämättä, miten ikäviä hänestä siellä puhutut joutavuudet olivat
-ja miten hän oli ärtynyt siitä, että Corinne kiemaili jokaisen apinan
-kanssa. Corinnelle oli mahdoton olla vihainen. Hän oli kiltti tyttö,
-hänellä ei ollut moraalisia periaatteita, hän oli laiska, aistillinen,
-huvinhimoinen ja lapsellisen koketti; mutta samalla oli hän kuitenkin
-niin rehellinen ja hyvä, ja hänen vikansa olivat niin välittömiä ja
-terveitä, ettei niille voinut muuta kuin nauraa, melkeinpä täytyi
-niitä rakastaakin. Christophe istui pöydässä Corinnea vastapäätä ja
-katseli, kuinka hän puhui, hänen eloisia kasvojaan, hänen kauniita,
-sädehtiviä silmiään, hänen hieman liian vankkatekoisia leukapieliään,
-italialaista hymyään, -- tuota hymyä, jossa on niin paljon hyvyyttä ja
-hienoutta ja samalla ahnasta jäyhyyttä: hän näki Corinnen nyt selvemmin
-kuin tähän asti. Muutamat piirteet hänessä muistuttivat Aadaa: eräät
-kädenliikkeet, katseet, jotkut aistilliset, hieman karkeat sutkaukset:
--- se, mikä oli ikuisesti naisellista. Mutta Christophe piti Corinnessa
-oikeastaan Etelän luonnosta. Se laupias luonto ei säästele lahjojaan,
-se ei viitsi valmistaa salonkikaunottaria ja kirjoista oppineita älyjä,
-vaan tosiaan sopusointuisia olentoja, joiden koko ruumis ja sielu on
-luotu puhkeamaan kukkaan auringonpaisteessa ja vapaan taivaan alla. --
-Kun Christophen oli lähdettävä, nousi Corinne ja tuli hyvästelemään
-häntä syrjässä muista. He suutelivat vielä kerran toisiaan, lupasivat
-kirjoittaa toisilleen ja tavata kerran.
-
-Christophe lähti kotikaupunkiinsa viimeisellä junalla. Eräällä
-väliasemalla seisoi muuan vastakkaiselta taholta tullut juna
-odottamassa. Juuri siinä vaunussa, -- jonka viereen hänen vaununsa
-pysähtyi, -- kolmannessa luokassa, -- näki Christophe saman nuoren
-ranskattaren, joka oli ollut hänen kanssaan katsomassa Hamletia. Tyttö
-näki myöskin Christophen, ja tunsi hänet. He tulivat liikutetuiksi
-molemmat. He tervehtivät toisiaan äänettöminä, ja istuivat paikoillaan,
-uskaltamatta katsoa toisiinsa. Vilaukselta oli Christophe kuitenkin
-nähnyt, että tytöllä oli päässä pieni matkamyssy ja vieressä penkillä
-kulunut matkalaukku. Hän ei tullut kuitenkaan ajatelleeksi, että
-tyttö matkustaisi pois Saksasta; hän arveli vain hänen lähtevän
-jonnekin muutamaksi päiväksi. Hän ei tiennyt oikein, olisiko hänen
-pitänyt mennä häntä puhuttelemaan: hän epäröi ja vitkasteli, hänen
-päässään pyöri, mitä hän hänelle sanoisi; sitten nousi hän vetämään
-alas vaunun ikkunaa, virkkaakseen hänelle jotain, mutta silloin juuri
-soi lähtösignaali: ja Christophe jätti puhumatta. Meni joku sekunti
-ennenkuin juna pääsi liikkeelle. He katsoivat nyt toisiinsa. Kumpikin
-yksin vaunuosastosaaan, kasvot ikkunaruutua vasten he tähystelivät
-läpi yön toisiaan, ja heidän katseensa yhtyivät. Kaksi ikkunaa erotti
-heidät. Jos he olisivat työntäneet kätensä ulos, olisivat heidän
-sormensa voineet koskea toisiinsa. Niin lähellä. Niin kaukana. Vaunut
-alkoivat rysähdellä raskaasti. Tyttö katsoi Christopheen yhäti, aivan
-rohkeasti, nyt, kun he erosivat. He olivat niin unohtuneet toisiaan
-katselemaan, etteivät edes muistaneet tervehtiä toisiaan viimeistä
-kertaa. Nainen liukui hitaasti ohitse; Christophe näki hänen katoavan;
-ja pimeys nieli junan, joka vei hänet. Niinkuin kaksi harhailevaa
-taivaankappaletta olivat he osuneet tuokioksi lähetysten, äärettömässä
-avaruudessa, ja loittonivat nyt kumpikin taholleen, ehkä ikuisiksi
-ajoiksi.
-
-Kun toinen oli kadonnut, tunsi Christophe tyhjyyden, jonka tuo
-tuntematon oli jättänyt häneen; hän ei ymmärtänyt, mistä se johtui:
-mutta tyhjyys hänen sisässään oli. Hän nojaili luomet puoliummessa
-osaston nurkkaan, mutta hän tunsi silmissään yhä noiden tuntemattomien
-silmien kosketuksen; ja kaikki hänen muut ajatuksensa vaikenivat, että
-hän paremmin olisi voinut tuntea ainoastaan tämän. Corinnen kuva liehui
-kuin perhonen hänen sydämensä ulkopuolella, kuin hyönteinen, joka
-räpyttää siipiään toisella puolella ruutua; mutta sitä ei Christophe
-päästänyt sisään.
-
-Hän näki Corinnen mielessään jälleen, kun hän astui kotikaupungissaan
-ulos junasta ja kun raikas yöilma ja kävely pitkin nukkuvia katuja
-virkisti hänet horteestaan. Hän hymyili, muistellen viehkeää
-näyttelijätärtä, puoleksi mielihyvästä ja harmista, aina riippuen
-siitä, milloin hän ajatteli hänen ystävällisyyttään, milloin hänen
-matalaa kiemailuaan.
-
--- Hiiden ranskalaiset! mutisi hän itsekseen ja naurahti
-riisuutuessaan, aivan hiljaa, ettei olisi herättänyt äitiään, joka
-nukkui viereisessä huoneessa.
-
-Muuan sana, jonka hän oli kuullut silloin sinä iltana siellä
-teatteriaitiossa, pälkähti hänen päähänsä:
-
--- On niitä Ranskassakin sellaisia.
-
-Joutuessaan täten ensi kertaa kosketuksiin Ranskanmaan kanssa, johtui
-hän ajattelemaan sen kaksinaisen luonteen arvoitusta. Mutta kuten
-kaikki saksalaiset ei hänkään ryhtynyt liioin sitä ratkaisemaan; niin
-ollen toisti hän rauhallisesti, ajatellen tuota nuorta tyttöä siellä
-rautatievaunussa:
-
--- Hän ei muuten näyttänytkään ranskalaiselta.
-
-Aivan kuin saksalainen voisi sanoa, mikä on ranskalaista ja mikä ei.
-
-
-
-
-Olipa tyttö ranskalainen tai ei, hän oli kuitenkin Christophen
-ajatuksissa; sillä keskellä yötä hän heräsi tuntien sydämessään
-omituisen ahdistuksen: hän oli muistanut matkalaukun, joka oli ollut
-penkillä tytön vieressä; ja yhtäkkiä vilahti hänen päässään, että tuo
-nainen oli matkustanut pois ainaiseksi. Oikeastaan lienee se tuntu
-ollut hänessä jo alusta alkaen; mutta hän ei ollut tullut ajatelleeksi
-sitä. Nyt toi se hänelle kummallisen surun. Hän nytkäytti olkapäitään
-vuoteessaan ja sanoi itsekseen:
-
--- Mutta mitäpä se sitten? Mitä se minuun kuuluu.
-
-Ja hän nukahti uudestaan.
-
-Mutta kun hän seuraavana päivänä meni ulos, niin ensimäinen henkilö,
-jonka hän kadulla kohtasi, oli Mannheim, joka kutsui häntä nyt
-arvonimellä "Blücher" ja kysyi häneltä, aikoiko hän valloittaa koko
-Ranskan. Ja tuo elävä sanomalehti kertoi Christophelle, että sillä
-aitioseikkailulla oli ollut suurempi menestys kuin Mannheim kuunaan oli
-uskaltanut toivoa:
-
--- Kiitos ja kunnia sinun! huusi Mannheim. Sinä olet suuri mies. Minä
-en ole kelvollinen sitomaan kengännauhojasi.
-
--- Mitä minä nyt olen tehnyt? kysyi Christophe. -- Sinäpä olet
-erinomainen! jatkoi Mannheim. Minä olen sinulle kateellinen.
-Siepatapa aitio Grünebaumien nenän alta ja kutsua heidän ranskalainen
-kotiopettajattarensa heidän paikoilleen, -- ah, se on sellainen
-kukkaiskimppu, jota minä en olisi koskaan keksinyt!
-
--- Oliko hän Grünebaumien kotiopettajatar? kysyi Christophe
-ällistyneenä.
-
--- Ahaa, et muka tiedä, olet olevinasi viaton; se on hyvä!...
-Grünebaumien pappa ei kadota enää punaa naamaltaan. Muut Grünebaumit
-ovat raivoissaan!... Siitä tuli lyhyt leikki: he potkivat tytön luotaan
-pois.
-
--- Kuinka! huudahti Christophe; he erottivat hänet?... Erottivat minun
-tähteni.
-
--- Sinä et sitä tiennyt? kysyi Mannheim. Eikö hän kertonut sinulle sitä?
-
-Christophe joutui aivan epätoivoon.
-
--- Älä pane pahaksesi turhista, ystäväni, sanoi Mannheim; tämähän ei
-sinuun kuulu. Ja sehän oli jo odotettu asia, heti, kun Grünebaumit
-saisivat tietää, että...
-
--- Että mitä? huudahti Christophe?
-
--- Että hän oli sinun rakastajattaresi, hitto soi!
-
--- Minä en häntä tunne, minä en edes tiedä, kuka hän on.
-
-Mannheim hymyili aivan kuin sanoakseen:
-
--- Uskottele sinä mokomaa minulle! Christophe suuttui ja vaati
-Mannheimia olemaan hyvän ja uskomaan, mitä hän vakuutti. Mannheim sanoi:
-
--- Silloin se on vieläkin lystikkäämpää.
-
-Christophe kiihtyi, hän uhkasi mennä Grünebaumien luokse, selittää
-heille asian, puolustaa neiti-parkaa. Mannheim neuvoi häntä jättämään
-sen tekemättä:
-
--- Kuule, hyvä mies, sanoi hän, vakuutitpa heille mitä tahansa, uskovat
-he sitä vahvemmin, että asia on aivan päinvastoin. Ja sitäpaitsi se on
-jo myöhäistä. Tyttö on täältä jo kaukana.
-
-Christophen sydän aivan rusentui; hän koetti saada selville, minne
-opettajatar oli lähtenyt. Hän tahtoi kirjoittaa hänelle, pyytää
-anteeksi. Mutta kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Kun hän kääntyi
-Grünebaumien puoleen, ajoivat he hänet ulos; he eivät tienneet
-itsekään, minne neiti oli lähtenyt, eivätkä siitä välittäneetkään.
-Tunne, että hän oli tehnyt pahaa aikoessaan tehdä hyvää, kidutti
-Christophea: siitä tuli hänelle pitkä omantunnon vaiva. Mutta siihen
-liittyi samalla kummallinen vetovoima, joka säteili kadonneen olennon
-silmistä yhä hänen sieluunsa. Sitten tuntuivat vetovoima ja omantunnon
-äänet hälvenevän, peittyvän uusien päivien ja ajatusten virtaan; mutta
-pohjalla piilivät ne kuitenkin salassa. Christophe ei unohtanut sitä
-olentoa, jota hän sanoi uhrikseen. Hän oli vannomalla päättänyt kerran
-hänet tavata. Hän tiesi kyllä, kuinka vähän mahdollista hänen oli häntä
-enää nähdä; ja kuitenkin hän oli varma, että hän hänet näkisi.
-
-Mitä Corinneen tulee, hän ei vastannut ainoaankaan hänen kirjeeseensä.
-Vasta kolme kuukautta myöhemmin, kun Christophe jo oli heittänyt
-odottamisen, sai hän Corinnelta neljäkymmentä sanaa sisältävän
-sähkösanoman, jossa Corinne lasketteli lorua sydämensä halusta, antoi
-hänelle pieniä hyväilynimiä, ja kysyi "rakastettiinko toisiaan yhä
-vielä". Sitten seurasi melkein kokonainen vuosi hiljaisuutta ja sen
-jälkeen tuli lyhyt kirjelappu, raapusteltu Corinnen valtavan suurella,
-lapsellisella ja ristiin rastiin keikkuvalla käsialalla, joka koetti
-matkia maailmannaista; -- muutamia ystävällisiä ja hassuttelevia
-sanoja. -- Ja siihen se sitten taas jäi. Corinne ei unohtanut
-Christophea; mutta hänellä ei ollut aikaa häntä ajatella.
-
-
-
-
-Ollessaan vielä Corinnen lumoissa ja täynnä niitä taidetta koskevia
-aatteita, joita he olivat keskenään puhuneet, Christophe haaveksi
-nyt kirjoittaa musiikin johonkin näytelmään, jonka pääosan Corinne
-näyttelisi ja laulaisi siinä muutamia aarioita -- jonkinlaisen
-runollisen melodraaman. Tämä taidelaji oli Saksassa muinoin suuressa
-suosiossa ja sitä ihaili intohimoisesti Mozart, harrastivat kynällään
-Beethoven, Weber, Mendelssohn, Schumann, kaikki klassilliset mestarit;
-mutta kun wagnerismi oli saavuttanut loistavan voittonsa ja väitti
-toteuttaneensa teatterin ja musiikin lopullisen yhteismuodon, niin
-menetti tuo vanha taidelaji kannatuksensa. Mainiot Wagner-pedantit
-eivät tyytyneet tuomitsemaan epäkelvoiksi ainoastaan kaikkia uusia
-melodraamoja, vaan koettivat kaikin mokomin siistiä uuteen asuun
-vanhoja melodraamoja ja oopperoita, he pyyhkivät tarkoin pois puhutun
-vuoropuhelun viimeisetkin jäljet, ja kirjoittivat omia resitatiivejään
-Mozartin, Beethovenin ja Weberin sävelille; he olivat vakuutettuja,
-että he tekivät siten suuren palveluksen noille mestareille ja
-lisäsivät heidän kunniaansa, täydentämällä tällä tavoin heidän
-ajatustaan; niinpä he hurskaassa uskossa koristelivat mestariteoksia
-omalla joutavalla roskallaan.
-
-Corinnen arvostelu oli saanut Christophen tuntemaan entistä selvemmin
-wagnerilaisen deklamatsioonin raskauden, ja useissa paikoin
-rumuudenkin. Ja nyt hän mietti pitkät ajat mielessään, eikö ollut
-järjetöntä ja luonnotonta kytkeä näyttämöllä toisiinsa puhetta ja
-laulua: se tuntui samanlaiselta kuin olisi vaunujen eteen valjastettu
-hevonen ja lintu. Lausutulla sanalla ja laululla oli kummallakin oma
-rytminsä. Saattoi ehkä vielä ymmärtää, että tekijä uhrasi toisen
-näistä taidelajeista, sen hyväksi niistä, johon hän oli mieltyneempi.
-Mutta sovitella niitä keskenään merkitsi samaa kuin turmella he
-molemmat: silloinhan tahdottiin, ettei sana olisi ollut enää sanaa
-eikä laulu oikeaa laulua, silloin yritettiin vapaata virtaa sulloa
-kahden yksitoikkoisen kanavan reunojen väliin, kuormittaa kauniin
-olennon alastomat jäsenet kalleilla ja raskailla puvuilla, jotka
-estivät ja jäykensivät sen liikkeitä ja askeleita. Miksi ei antaa
-kummankin elää omaa spontaania elämäänsä ja liikkua luontonsa mukaan?
-Sellaisena kuin kaunis tyttönen, joka kävelee onnellisena ja notkein
-askelin pitkin puron rantaa ja unelmoi astellessaan: veden iloinen
-solina vaivuttaa hänet haaveihin, ja tietämättään hän siinä sovittaa
-vähitellen ajatuksensa ja askeleensa puron laulun tahtiin. Niin
-olisi musiikin ja runouden kuljettava kummankin vapaina vieretysten,
-uneksien kumpikin omaa unelmaansa ja yhdistäen unelmat toisiinsa. --
-Totta kyllä ei kaikki musiikki soveltunut tällaiseen yhtymiseen, eikä
-kaikki runouskaan. Melodraaman vastustajilla oli hyvät esimerkkinsä,
-sillä oli nähty eräitä kömpelöitä yrityksiä siihen suuntaan ja yhtä
-huonoja yrityksen tulkitsijoita kuin nuo tekeleetkin. Christophe oli
-ollut kauan yhtä jäykkä melodraamaa kohtaan kuin hekin: musikaalisella
-korvalla oli täysi oikeus kärsiä kuunnellessaan typeriä näyttelijöitä,
-jotka ryhtyivät suorittamaan tuollaisia resitatiiveja soiton
-säestyksellä, koettamatta sulattaa omaa ääntään soittoon ja yrittäen
-päinvastoin saada ainoastaan oman äänensä kuuluville. Mutta siitä
-alkaen, kun Christophe oli kuullut Corinnen sulosointuisen äänen, --
-tuon kuulaan ja puhtaan äänen, joka liikkui musiikin sisällä aivan kuin
-auringonsäde vedessä, äänen, joka taipui jokaiseen meloodisen lauselman
-käänteeseen ja oli kuin kaikkein herkistynein ja vapain laulu, -- siitä
-saakka oli Christophe huomannut tämän taidelajin mahdollisen kauneuden.
-
-Ehkä Christophe oli oikeassa; mutta hän oli vielä liian vähän kokeillut
-voidakseen vaarattomasti lähteä tälle alalle, joka on (jos mieli luoda
-tosiaan jotain kaunista ja todella taiteellista) kaikista vaikein. Tämä
-taidelaji vaatii varsinkin erästä seikkaa: täydellisen sopusoinnun
-runoilijan, säveltäjän ja tulkitsijain yhteistyössä. -- Christophe
-ei ottanut sitä huomioon: hän heittäytyi suinpäin luomaan tätä uutta
-taidelajia, jonka lait hän vasta tunsi aavistukselta.
-
-Hänen ensimäinen suunnitelmansa oli pukea musiikkiasuun jokin
-Shakespearen satunäytelmä tai jokin näytös Faustin toisesta osasta.
-Mutta teatterit olivat hyvin vähän halukkaita ryhtymään tähän
-kokeiluun; se olisi käynyt kalliiksi ja tuntui eriskummaiselta. Tosin
-myönnettiin, että Christophe oli kompetentti musiikkialalla; mutta
-se, että hän suvaitsi julistella omia ajatuksiaan runoudesta ja
-teatterista, sai ihmiset vain hymyilemään: hänen yrityksiään ei otettu
-todeksi. Musiikin ja runouden maailmat näyttivät olevan toisilleen
-vieraita, vieläpä salaisissa vihoissakin keskenään. Päästäkseen
-tunkeutumaan runouden valtakuntaan, olisi Christophen täytynyt
-hyväksyä jokin runoniekka avustajakseen työssä; ja sitä runoilijaa
-ei hän sitäpaitsi saanut itse valita. Eikä hän olisi uskaltanutkaan
-sitä valita: hän epäili runollista makuaan; hänelle oli vakuutettu,
-ettei hän ymmärtänyt ollenkaan runoutta; ja onkin varma, ettei hän
-ymmärtänyt sellaista runoutta, jota hänen ympärillään ihailtiin.
-Rehellisesti ja perinpohjaisesti, jollainen hän aina oli, oli hän
-oikeinpa voimiaan ponnistaen koettanut käsittää sen tai sen runollisen
-tuotteen kauneutta; mutta aina hän oli saanut siinä pitkän nenän, ja
-lopuksi hän häpesi itseään: ei, hän ei ollut todellakaan runoilija.
-Oikeutta tehdäksemme sanomme, että hän rakasti intohimoisesti menneen
-ajan runoilijoita; ja se oli toki hänelle lohdutus. Mutta varmaankin
-hän rakasti niitä sillä tavoin kuin niitä ei pitänyt rakastaa. Sillä
-eikö hän ollut kerran julistanut sitä hassunkurista ajatusta, että
-ainoastaan ne runoilijat ovat suuria, jotka pysyvät suurina, vaikka
-ne kääntäisi proosaksikin, tai vielä vieraalle kielelle proosaksi,
-ja ettei sanoilla ole muuta arvoa kuin sen sielun arvo, jota ne
-tulkitsevat? Ystävät pitivät häntä silloin pilkkanaan. Mannheim sanoi
-häntä kamasaksaksi. Christophe ei koettanut itseään puolustella, ja
-kun hän joka päivä näki ympärillään kirjailijoita, jotka puhuivat
-musiikista niin naurettavasti kuin aina taiteilijat, jotka luulevat
-voivansa arvostella muuta taidelajia kuin omaansa, niin tyytyi hän
-uskomaan (joskin hieman epätietoisena sittenkin), ettei hän ollut
-kykenevä arvostelemaan runoutta. Ja siksi suostui hän silmät ummessa
-sellaisten tuomioihin, joiden hän arveli olevan paremmin asioista
-perillä.
-
-Niinpä antoikin hän nyt aikakauslehti-ystäviensä tunkea itselleen
-toveriksi yhteistyöhön erään piirinsä jäsenen, dekadentti-nurkkakunnan
-suuruuden, nimeltä Stephan von Hellmuth; ja hän toi sitten
-Christophelle _Ifigeneian_, joka oli sepitetty hänen omaan tapaansa.
-Silloin oli aika, jolloin saksalaiset runoilijat -- (aivan niinkuin
-heidän ranskalaiset ammattiveljensäkin) -- koettivat kilpaa muokata
-uudestaan kaikkia kreikkalaisia murhenäytelmiä. Stephan von Hellmuthin
-teos oli noita kummallisia kreikkalaissaksalaisia runoelmia, joissa
-yhtyvät sekaisin Ibsen, Homeros ja Oscar Wilde, -- tietysti lisänä
-apu arkeoloogisista käsikirjoista. Agamemnon oli neurasteenikko,
-Akilles heikkohenkinen: he vaikeroivat lavealti kurjaa tilaansa,
-eikä tietystikään heidän vaikerruksensa sitä muuttanut. Koko draaman
-energia oli keskitetty Ifigeneian osaan, -- hermosairaan, hysteerisen
-ja pedanttisen Ifigeneian, joka läksytteli sankareita, laususkeli
-vimmatusti pitkiä latereita ja levitteli nähtäville nietzscheläistä
-pessimismiään, ja pisti viimein, kuolemanhalusta juovuksissa,
-naurunkirkunalla veitsen kurkkuunsa.
-
-Mikään ei saattanut olla Christophesta vastenmielisempää kuin
-tuollainen itsestään suuria uskova kirjallisuus, kuin moinen
-veltostunut barbaari pukeutuneena kreikkalaiseksi. Mutta hänen
-ympärillään huudettiin, että se oli mestariteos. Hän oli arka ja
-taipui sitä uskomaan. Totta puhuen: hänen sielunsa aivan kuohui
-musiikkia, joten hän ajatteli paljoa enemmän sävellystä kuin tekstiä.
-Teksti oli ainoastaan virran uoma, jota myöten hän saattoi päästää
-kiihkeäin tunteittensa tulvat valloilleen. Hän oli vielä kaukana siitä
-itsekieltävästä ja persoonattomasta älystä, jollaista siltä mieheltä
-vaaditaan, joka tulkitsee runollista luomaa musiikilla. Hän ajatteli
-ainoastaan itseään, eikä laisinkaan näytelmää. Mutta sitä heikkouttaan
-hän ei aavistanut. Sitäpaitsi oli hänellä sekin kuvitelma, että hän
-näki tässä runoelmassa kaikkea muuta kuin mitä siinä oli. Jo lapsena
-oli hän usein sommitellut päässään aivan erilaisen kappaleen kuin hänen
-edessään teatterissa näyteltiin.
-
-Vasta harjoituksissa hän huomasi selvästi itse näytelmän. Kun hän
-kerran kuunteli erästä sen kohtausta, näytti se hänestä niin typerältä,
-että hän luuli näyttelijöiden sitä vääristelevän; ja hän uskalsi
-silloin ilmaista näyttelijöille mielipiteensä, runoniekan läsnäollessa,
-ja itselleen runoilijallekin, joka ryhtyi nyt puolustamaan ajatuksensa
-tulkitsijoita. Runoelman tekijä otti nokkaansa ja sanoi pisteliäästi,
-että kai hän itse tiesi parhaiten, mitä oli tahtonut kirjoittaa.
-Christophe ei myöskään hellittänyt, ja hän väitti, ettei Hellmuth
-ymmärtänyt runosta mitään. Yleinen iloisuus sai hänet viimein
-huomaamaan, että hän oli tehnyt itsensä naurettavaksi. Hän vaikeni
-ja myönsi mielessään, että eihän runon tekijä lopultakaan ollut
-hän. Silloin näki hän näytelmän murskaavan tyhjyyden, ja hän aivan
-tyrmistyi; hän ihmetteli itsekseen, kuinka hän oli voinut kuvitella
-siitä jos mitä. Hän sanoi itseään hölmöksi, ja repi tukkaansa. Hän
-koetti kyllä rauhoittaa itseään, mutisten: "Sinä et sellaista ymmärrä,
-sehän ei ole sinun alasi. Pidä huolta vain musiikista". -- Hän häpesi
-niin eräitä runoelman hölmöyksiä, sen pöyhkeää paatosta, sanojen,
-eleiden, asentojen kirkuvaa valheellisuutta, ettei hän orkesteria
-johtaessaan eräissä kohdin jaksanut nostaa tahtipuikkoaan: hänen teki
-mielensä mennä piiloon kuiskaajan komeroon. Hän oli liian suora ja
-liian vähän valtioviisas salatakseen, mitä ajatteli. Kaikki huomasivat
-sen, ystävät, näyttelijät, tekijä. Hellmuth kysyi häneltä, pisteliäästi
-hymyillen:
-
--- Eikö tällä liene vieläkään kunnia miellyttää teitä?
-
-Christophe vastasi rohkeasti:
-
--- Totta puhuen: ei. Minä en tätä ymmärrä.
-
--- Ettekö sitten lukenut kappaletta ennenkuin sen sävelsitte?
-
--- Kyllä, vastasi Christophe naiivisti; mutta minä erehdyin siitä, minä
-ymmärsin sen toisella tavoin.
-
--- Vahinko, ettette siinä tapauksessa kirjoittanut itse, minkä
-ymmärsitte.
-
--- Ah, jos olisin vain osannut! huokasi Christophe. Runoilija ärtyi
-vielä enemmän ja ryhtyi kostoksi arvostelemaan sävellystä. Hän valitti,
-että se oli liian äänekästä ja esti sanat kuulumasta.
-
-Jos runoilija ei ymmärtänyt säveltäjää eikä säveltäjä runoilijaa,
-niin näyttelijät puolestaan eivät ymmärtäneet heitä kumpaakaan;
-mutta siitä he eivät välittäneet. He haeskelivat osistaan ainoastaan
-irrallisia lauselmia, joilla saattoivat näyttää tavallisia ulkonaisia
-efektejään. Ei saatu mitenkään heidän lausuntaansa sopusointuun runon
-ja musikaalisen rytmin kanssa: näyttelijät kääntyivät toisaalle,
-musiikki toisaalle, saattaisi sanoa, että heidän laulunsa koko ajan
-poikkesi nuoteista. Christophe kiristeli hampaitaan ja koetti väsyksiin
-saakka kirkua heille nuottia: he antoivat hänen ärjyä, ja jatkoivat
-järkähtämättä omaa tolaansa, ymmärtämättä edes, mitä hän heiltä tahtoi.
-
-Christophe olisi heittänyt kaikki hiiteen, ellei harjoituksia olisi
-ollut jo monta ja ellei oikeusjutun uhka olisi häntä sitonut. Mannheim,
-jolle hän uskoi huolensa, löi asian leikiksi:
-
--- Mitä sinä joutavia? kysyi hän. Sehän menee erinomaisesti. Te
-ette ymmärrä toisianne, sanot? Oh, mitäpä se tekee? Kuka on koskaan
-ymmärtänyt jotakin teosta, paitsi tekijä itse? Onni, että hän itse edes
-sen ymmärtää!
-
-Christophea kiusasi runon joutavuus, joka hänen mielestään pilasi koko
-hänen sävellyksensä. Mannheim ei laisinkaan kursaillut tunnustaa, ettei
-runossa ollut rahtuakaan tervettä järkeä, ja että Hellmuth oli hölmö;
-mutta hänen tähtensä ei pitänyt olla huolissaan: Hellmuth antoi hyviä
-päivällisiä, ja hänellä oli sievä vaimo: mitäpä kritiikki enempää
-vaatii? -- Christophe kohautti hartioitaan ja sanoi, ettei hänellä
-ollut aikaa kuunnella loruja.
-
--- Vai loruja! sanoi Mannheim nauraen. Tuollaisia ne vakavat ihmiset
-ovat! He eivät aavista, mikä elämässä jotain merkitsee.
-
-Ja hän neuvoi Christophea, ettei hänen pitänyt välittää niin paljoa
-Hellmuthin asiasta, vaan huolehtia sen sijaan omastaan. Hän kehoitteli
-häntä tekemään hiukan reklaamia. Christophe vihastui ja kieltäytyi
-jyrkästi. Eräälle reportterille, joka tuli haastattelemaan häntä ja
-tietämään hänen elämänvaiheitaan, vastasi hän kiukuissaan:
-
--- Se ei kuulu teihin!
-
-Ja kun eräs aikakauslehti lähetti pyytämään hänen valokuvaansa, polki
-hän raivoissaan jalkaansa ja ärjäisi, ettei hän, Jumalan kiitos, ole
-mikään keisari tarvitakseen panna naamaansa näyteikkunoihin. -- Häntä
-oli mahdotonta saada suhteisiin vaikutusvaltaisten piirien kanssa.
-Hän ei vastannut vierailukutsuihin; ja milloin hänen pakosta täytyi
-niihin myöntyä, ei hän muistanut niihin mennä, tai hän esiintyi siellä
-niin pahatuulisena kuin hän olisi ottanut elämäntehtäväkseen olla
-epämiellyttävä koko maailmaa kohtaan.
-
-Mutta kaikkein pahinta oli, että hän pari päivää ennen kuin kappale
-esitettiin rikkoi välinsä oman aikakauslehtensä kanssa.
-
-
-
-
-Mitä sopi odottaa, tapahtui. Mannheim oli yhä tarkistanut Christophen
-artikkeleja; eikä hän nykyään häikäillyt pyyhkäistä pois kokonaisia
-rivejä hänen moitteitaan ja asettaa niiden tilalle pelkkiä kiittelyitä.
-
-Kerran vieraskutsuilla tapasi Christophe sattumalta erään virtuoosin,
-keikailevan pianistin, jonka hän oli kelpo tavalla muokannut; mies
-tuli nyt häntä kiittämään ja hymyili niin, että kaikki valkeat hampaat
-loistivat. Christophe vastasi kursailematta, ettei sellaisesta tosiaan
-kannattanut kiittää. Toinen väitti kannattavan ja oikein purki harrasta
-kiitollisuuttaan. Christophe keskeytti lyhyeen ja sanoi hänelle, että
-jos herra oli tyytyväinen artikkeliin, oli se hänen oma asiansa, mutta
-artikkelin tarkoitus ei ollut tehdä häntä tyytyväiseksi. Ja Christophe
-käänsi hänelle selkänsä. Virtuoosi arveli, että hän oli tuollainen
-jörö hyväntekijä ja meni nauraen matkaansa. Mutta Christophe muisti
-jo kerran ennen saaneensa eräältä toiselta uhriltaan kiitoskortin,
-ja hänen päähänsä iski yhtäkkiä epäilys. Hän meni ulos, osti eräästä
-sanomalehtikioskista viimeisen numeron aikakauslehteään, etsi siitä
-artikkelinsa, luki sen... Hän luuli ensin tulleensa hulluksi. Sitten
-hän alkoi aavistaa; ja raivosta suunniltaan hän juoksi _Dionysoksen_
-toimitukseen.
-
-Siellä juttelivat Waldhaus ja Mannheim paraikaa erään näyttelijättären
-kanssa, joka oli heidän ystäväpiiriään. Heidän ei tarvinnut tiedustella
-Christophen asiaa. Paiskaten aikakauslehden pöytään ja tuskin ennättäen
-vetää henkeään haukkui Christophe heitä hirvittävällä tavalla, ärjyi,
-sanoi heitä raukoiksi, lurjuksiksi, väärentäjiksi, ja jyskytti tuolia
-permantoon. Mannheim koetti nauraa. Christophe aikoi potkaista häntä
-takalistoon. Mannheim meni pakoon pöydän taakse, vääntelehtien
-naurusta. Mutta Waldhaus otti asian juhlallisesti. Arvokkaana ja
-ylpeästi hän koetti keskellä meteliä saada julistetuksi, ettei
-hän sallisi puhutella itseään tuohon laatuun, että hän lähettäisi
-Christophen luo sekundantin; ja hän ojensi hänelle korttinsa.
-Christophe heitti sen hänelle vasten kasvoja:
-
--- Pöyhkäpää! Minä en tarvitse korttianne tietääkseni, mikä te
-olette... Te olette vintiö ja väärentäjä! Ja te luulette, että minä
-rupeaisin teidän kanssanne kaksintaisteluun? Kunnon selkäsauna, muuta
-ette ansaitse!...
-
-Christophen ääni kuului kadulle asti. Ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan.
-Mannheim sulki ikkunat. Näyttelijätär peljästyi ja koetti päästä
-pakoon; mutta Christophe seisoi tukkeena ovella. Waldhaus
-kalmankalpeana ja kuohuksissa, Mannheim änkytellen ja virnistellen
-koettivat vastata. Christophe ei sallinut heidän puhua. Hän sinkosi
-heille päin silmiä kaiken, mitä solvaavinta voi keksiä, eikä mennyt
-matkaansa ennenkuin häneltä kaikki häväistyssanat ja henki keuhkoista
-loppui. Waldhaus ja Mannheim pääsivät ääneen vasta sitten, kun hän oli
-lähtenyt. Mannheim saavutti kohta tasapainonsa: hävyttömät loukkaukset
-luiskahtivat hänestä kuin vesi ankan selästä. Mutta Waldhaus oli
-syvästi loukkautunut: hänen arvokkuuttaan oli solvattu; ja se seikka,
-että läsnä oli todistajia, teki häväistyksen vielä murhaavammaksi: hän
-ei ollut antava koskaan sitä anteeksi. Muut ammattiveikot yhtyivät
-kuorossa häneen. Koko aikakauslehden miehistä oli Mannheim ainoa, joka
-ei kantanut Christophelle yhtään kaunaa: hän oli saanut mielinmäärin
-huvitella hänen kustannuksellaan; hänestä ei huvi käynyt kalliiksi:
-olihan hän muutaman tuiman sanan hinnalla hankkinut itselleen monta
-kannua ilonainetta. Se oli ollut hänestä hyvä kuje: jos hän itse olisi
-ollut sen uhrina, olisi hän nauranut ensimäisenä. Niinpä olikin hän
-valmis puristamaan jälleen Christophen kättä, niinkuin ei mitään olisi
-tapahtunut. Mutta Christophe oli leppymättömämpi, hän esti kaikki
-lähentelyt. Mannheim ei ollut siitä millänsäkään; Christophe oli lelu,
-jolla hän oli jo hauskutellut niin paljon kuin mahdollista; nyt alkoi
-hän innostua tahtomaan toista tanssiukkoa. Yhtäkkiä loppuivat siten
-heidän välinsä täydellisesti. Se ei estänyt kuitenkaan Mannheimia yhä
-sanomasta, kun Christophesta hänen läsnäollessaan puhuttiin, että he
-olivat läheisiä ystäviä. Ja ehkä Mannheim sanojansa uskoikin.
-
-Kaksi päivää tämän riidan jälkeen oli _Ifigeneian_ premiääri. Siitä
-tuli täydellinen fiasko. Waldhausin aikakauslehti kiitti tekstiä,
-eikä puhunut mitään sävellyksestä. Toiset sanoma- ja aikakauslehdet
-muokkasivat musiikkia sydämen ilokseen. Sille naurettiin, sille
-vihellettiin. Esittäminen lopetettiin kolmannen illan jälkeen; mutta
-pilkka ei lakannut niin nopeasti. Oltiin liian onnellisia, että
-oli saatu tällainen tilaisuus käydä Christophen kimppuun; ja monta
-viikkoa oli _Ifigeneia_ ehtymättömänä ilveilynaiheena. Tiedettiin,
-ettei Christophella ollut enää asetta itseään puolustaakseen; ja
-hänen turvattomuuttaan käytti kukin edukseen. Ainoa, mikä ahdistajia
-vielä hillitsi, oli Christophen asema hovissa. Vaikka hänen välinsä
-suurherttuan kanssa olivat tulleet melkoisen kylmiksi, sillä tuo
-ruhtinas oli tehnyt hänelle monta kertaa kaikenlaisia huomautuksia,
-joista Christophe ei välittänyt mitään, niin kävi Christophe
-yhä ajoittain linnassa ja nautti sillä tavoin yleisön mielestä
-jonkinlaista virallista suojelusta, kylläkin paljon enemmän kuviteltua
-kuin todellista. -- Ja nyt Christophe itse ryhtyi hävittämään tätä
-viimeistäkin tukeaan.
-
-
-
-
-Christophe kärsi arvostelujen typeryydestä. Arvostelu ei hyljännyt
-ainoastaan hänen musiikkiaan, vaan myöskin hänen aatteensa uudesta
-taidemuodosta, jota ei nyt viitsitty edes koettaakaan ymmärtää:
-(olihan helpompaa sitä vääristellä, kun tahtoi sen tehdä oikein
-naurettavaksi). Christophe ei ollut vielä kyllin viisas huomaamaan,
-että parhain vastaus, mitä voi antaa pahansuovalle kritiikille, on
-olla antamatta sitä laisinkaan ja jatkaa luomistyötään. Muutamien
-viimeisten kuukausien kuluessa oli hän saanut sen pahan tavan,
-ettei hän jättänyt koskaan vastaamatta yhteenkään epäoikeutettuun
-hyökkäykseen. Nytkin kirjoitti hän artikkelin, jossa hän ei suinkaan
-säästänyt eräitä vastustajiaan. Ne kaksi oikein-ajattelevaa lehteä,
-joille hän sitä tarjosi, lähettivät sen hänelle takaisin, pyytäen
-ivallisen kohteliaasti anteeksi; etteivät ne voineet sitä julkaista.
-Christophe yritti itsepäisesti yhä; hän muisti nyt kaupungin
-sosialistisen lehden, joka oli jo ennen koettanut häntä lähennellä.
-Hän tunsi erään sen toimittajista; heidän oli tapana joskus pakinoida
-yhdessä. Christophea ilahutti tavata silloin tällöin joku, joka puhui
-vapaasti valtiomahdista, armeijasta, tukahuttavista ja vanhanaikaisista
-ennakkoluuloista. Mutta keskustelu ei voinut kehittyä kovin pitkälle;
-sillä sosialistin suuhun tuli lopulta aina Karl Marx, joka ei
-Christophea vähintäkään liikuttanut. Sitäpaitsi huomasi Christophe
-tuon vapaan miehen jutteluissa -- paitsi materialismia, joka ei häntä
-liioin viehättänyt, -- saivartelevan tuimuuden ja henkisen tyranniuden,
-eräänlaisen salatun voimankunnioituksen, nurinkäännetyn militarismin,
-joka ei eronnut hyvin paljoa siitä, mistä hän näki joka päivä Saksassa
-esimerkkejä.
-
-Kuitenkin muisti Christophe nyt hänet ja hänen lehtensä, kun toiset
-toimitukset sulkivat häneltä ovensa. Hän tiesi kyllä, että tämä hänen
-menettelynsä olisi skandaali: sosialistinen lehti oli häikäilemätön,
-vihamielinen ja sai vähän väliä sakkoja; mutta kun Christophe ei sitä
-lukenut, ajatteli hän ainoastaan sen aatteellista rohkeutta, joka ei
-häntä peljästyttänyt, eikä sen kirjoitusten sävyn mataluutta, joka
-olisi kyllä ollut hänestä vastenmielistä. Sitäpaitsi hän oli niin
-vimmastunut, kun näki, miten salakavalasti liittoutuen muut lehdet
-koettivat häntä tukahuttaa, että hän olisi luultavasti menetellyt
-samoin kuin hän nyt menetteli, vaikka olisikin ollut sosialistilehden
-laadusta paremmin perillä. Hän tahtoi näyttää ihmisille, ettei
-hänestä niin helposti päästy. -- Senvuoksi vei hän kirjoituksensa
-tuon sosialistilehden toimitukseen ja siellä otettiin hänet avo-sylin
-vastaan. Seuraavana päivänä oli artikkeli jo lehdessä; ja lehti julisti
-mahtipontisin sanoin, että se oli onnistunut saamaan avustajakseen
-nuoren, lahjakkaan musiikkimiehen, toveri Jean-Christophe Krafftin,
-jonka palava suopeus työläisluokan vaatimuksia kohtaan oli yleisesti
-tunnettu.
-
-Christophe ei lukenut tätä uutista eikä kirjoitustaankaan; sillä
-silloin oli sunnuntai, ja hän oli lähtenyt sinä aamuna jo päivän
-koittaessa samoilemaan maaseudulle. Hän oli loistavalla tuulella.
-Nähdessään auringon nousun hän huudahteli, nauroi, joikui, hyppi
-ja tanssi. Ei enää aikakauslehden puuhaa, ei tarvinnut kirjoittaa
-arvosteluja! Oli kevät, taivaan ja maan musiikki, kaunein kaikista,
-jälleen palannut. Poissa synkät konserttisalit, tukehuttavat ja
-löyhkävät, poissa vastenmieliset toverit, hölmöt virtuoosit! Suhisevat
-metsät virittivät ihmelauluansa; ja yli ketojen väikkyivät kuin aallot
-Elämän juovuttavat hengähdykset, jotka mursivat kirren maasta ja
-päästivät kaiken kuolleen haudastansa.
-
-Kun hän palasi kävelyltään, valoa ja musiikkia humisevin aivoin, antoi
-hänen äitinsä hänelle kirjeen, joka oli tuotu linnasta hänen poissa
-ollessaan. Kirje, jossa häntä puhuteltiin kolmannessa persoonassa,
-ilmoitti hra Krafftille, että hänen oli tultava palatsiin sinä aamuna.
--- Nyt oli aamu mennyt: kello oli lähes yksi. Christophe ei ollut
-millänsäkään.
-
--- Se on jo myöhäistä, sanoi hän. Menenpä huomenna.
-
-Mutta äiti oli levoton;
-
--- Ei, ei; hänen Korkeutensa kutsua ei voinut sillä tavalla jättää
-noudattamatta; sinne oli mentävä heti. Ehkäpä siellä oli jokin tärkeä
-asia.
-
-Christophe kohautti hartioitaan:
-
--- Tärkeä? Niinkuin tuollaisilla joutavilla olisi koskaan mitään
-tärkeää sanomista!... Hän kai koettaa tyrkytellä minulle mielipiteitään
-musiikkiasioista. Se olisi hauskaa ajanvietettä! Kun hän ei vain olisi
-saanut päähänsä ryhtyä kilpailemaan Siegfried Meyerin [pilanimi, jolla
-saksalaisten pilkkakirjailijain tapana oli keskenään mainita Hänen
-Majesteettiaan = S. M. (Seine Majestet), nimittäin keisaria] kanssa
-ja säveltämään hänkin _Hymniä Aegirille!_ Se on varma, että silloin
-en häntä säästä. Sanonpa hänelle: "Pitäkää huolta politiikasta. Sillä
-alalla olette itse isäntänne: olette siis aina oikeassa. Mutta varokaa
-puuttumasta taiteeseen. Taideasioissa teillä ei ole mitään turvaavaa
-töyhtöä, ei kaskia päässä, ei uniformua, ei rahaa, titteleitä, ei
-esi-isiä eikä santarmeja;... ja peijakas, mitä jääkään teistä silloin
-enää jäljelle?"
-
-Louisa-parka, joka käsitti kaiken täydeksi todeksi, kohotti siunaillen
-kätensä taivasta kohti:
-
--- Älä toki sano hänelle niin!... Sinä olet hullu, aivan hullu!...
-
-Christophesta oli hauska peloitella äitiä; ja hän kujeili hänen
-herkkäuskoisuutensa kustannuksella, kunnes liioittelu tuli niin
-vahvaksi, että Louisa ymmärsi poikansa laskevan leikkiä. Silloin
-nykähytti hän olkapäitään:
-
--- Voi kuinka olet tuhma, poika-rukkani.
-
-Christophe nauroi ja suuteli äitiään. Hän oli mainiolla tuulella: hän
-oli saanut kävelymatkalla ihanan musikaalisen motiivin; ja hän tunsi
-sen ponnistelevan itsessään niinkuin kala vedessä. Hän ei tahtonut
-lähteä linnaan ennenkuin oli saanut ruokaa, sillä hän oli nälkäinen
-kuin susi. Sitten Louisa siisti hänen vaatteensa; sillä Christophe
-alkoi jälleen ärsytellä häntä, sanoen, että hän kelpasi sellaisenakin
-linnaan, kuluneessa puvussaan ja pölyisin kengin. Siitä huolimatta
-kiilloitti hän kuitenkin itse huolellisesti kenkänsä, viheltäen kuin
-kottarainen ja matkien kaikkia orkesterin soittimia. Kun Christophe
-lopetti sen työnsä, tarkasti äiti hänet vielä kerran ja solmi uudestaan
-huolellisesti hänen kaulusliinansa. Christophe oli tavattoman
-kärsivällinen, sillä hän oli nyt tyytyväinen itseensä, -- eikä sekään
-ollut kovin tavallista. Sitten hän lähti ja sanoi menevänsä ryöstämään
-prinsessa Adelaiden, -- suurherttuan tyttären, joka oli melkoisen
-sievä nainen, erään saksalaisen pikku ruhtinaan puoliso; hän oli nyt
-tullut muutamaksi viikoksi tänne vanhempainsa luokse. Prinsessa oli
-ollut hieman ystävällinen Christophelle pikku Poikana; hän oli jollakin
-tavoin Christophen "heikko paikka". Louisa väitti, että Christophe oli
-häneen rakastunut; ja poika oli äidin huviksi sellainen olevinaankin.
-
-Christophe ei pitänyt kiirettä linnaan kulkiessaan, vaan maleksi
-kaupungilla, katsellen kauppojen ikkunoita, seisattuen silittelemään
-koiraa, joka oli hänen vanha ystävänsä ja vietti joutoaikaa niinkuin
-hänkin, loikoen syrjällään ja paistatellen päivää. Linnan luokse
-saavuttuaan hän hyppäsi yli rauta-aitauksen, joka ympäröi sen pihaa,
--- suurta, neliskulmaista aukiota, jonka joka puolella oli taloja
-ja rakennuksia, keskellä kaksi äänetöntä suihkulähdettä, ja kaksi
-samanlaista ruohokenttää, puuttomia, varjottomia; niiden välissä
-hiekkakäytävä, niinkuin jakaus otsassa, siististi haravoituna,
-reunamillaan oranssipuita, jotka kasvoivat laatikoissa. Ja kaikkein
-keskimmäisenä seisoi jonkun tuntemattoman suurherttuan muistopatsas,
-Louis-Filippin aikaisessa puvussa, jalustan kupeilla neljä enkeliä,
-jotka kuvasivat Hyveitä. Eräällä penkillä nukkui muuan yksinäinen
-kävelijä sanomalehti kasvoillaan. Palatsin portilla taasen nukkuivat
-tarpeettomat sotamiehet vartiopaikallaan. Linnan pengermän
-hyödyttömän vallikaivannon takana haukotteli kaksi unista kanuunaa
-nukkuvaa kaupunkia kohti. Christophe naurahti itsekseen kaikkea tätä
-katsellessaan.
-
-Hän meni linnaan huolimatta tekeytyä yhtään viralliseksi: tuskin
-hän viitsi jättää edes hyräilemisensä; ja hänen sisällään jatkoivat
-ajatukset vain iloista tanssiaan. Hän nakkasi huolettomasti
-hattunsa etuhuoneen! pöydälle, ja lausui jonkin tuttavallisen sanan
-vanhalle lakeijalle, jonka hän oli tuntenut jo poikavuosinaan: --
-(tuo ukko oli linnassa jo silloin, kun Christophe oli tullut sinne
-ensi kertaa vieraaksi isoisänsä kanssa, sinä iltana, jolloin hän
-oli nähnyt säveltäjä Hasslerin): mutta vaikka vanhus tavallisesti
-vastasi leppoisasti kaikkiin Christophen hiukan epäkunnioittaviin
-sanansutkauksiin, tekeytyi hän tällä kertaa pöyhkeän näköiseksi.
-Christophe ei tullut sitä huomanneeksi. Sitten kohtasi hän etuhuoneessa
-erään kansliavirkailijan, joka yleensä oli hänelle hyvin puhelias ja
-suulas ja tuhlasi hänelle ystävyydenosoituksiaan; nyt Christophe hiukan
-kummastui, että tuo virkailija koetti päästä kiireesti hänen ohitseen
-ja välttää puhelua hänen kanssaan. Kuitenkaan ei Christophe näistä
-vaikutelmista sen enempää välittänyt, vaan jatkoi menoaan sisemmälle ja
-pyysi, että hänen tulonsa ilmoitettaisiin ruhtinaalle.
-
-Christophe astui sisään. Päivällinen oli juuri päättynyt. Hänen
-Korkeutensa istui eräässä salissa; nojaillen kamiinin kulmaan hän
-tupakoi ja keskusteli vieraittensa kanssa; niiden joukossa näki
-Christophe myöskin tuon oman prinsessansa, joka niinikään poltti
-paperossia, istuen huolettomassa asennossa nojatuolissa ja jutellen
-kovalla äänellä eräiden upseerien kanssa, jotka seisoivat piirissä
-hänen edessään. Seurustelu oli vilkasta, ja kaikki näyttivät sangen
-iloisilta; ja juuri kun Christophe tuli sisään, kuuli hän suurherttuan
-nauraa röhöttävän. Mutta se nauru lakkasi heti, kun hän huomasi
-tulijan. Hän aivan ärjähti ja ryntäsi suoraan Christophen luokse:
-
--- Ahaa, siinäkö te nyt olette! huudahti suurherttua. Suvaitsette
-viimeinkin siis tulla? Luuletteko te saavanne pitää minua aina
-pilkkananne? Te olette lurjus, hyvä herra!
-
-Christophe ällistyi tästä kanuunanlaukauksesta, joka pamahti hänelle
-vasten rintaa, niin ettei hän tuokioon saanut suustaan sanaakaan. Hän
-ajatteli vain myöhästymistään ja ettei se voinut oikeuttaa moista vihan
-puuskaa. Hän änkytteli:
-
--- Teidän Korkeutenne, mitä olen tehnyt?
-
-Hänen Korkeutensa ei kuunnellut, vaan jatkoi yhä kiihtyen:
-
--- Hiljaa! Minä en anna lurjusten solvata itseäni.
-
-Christophe kalpeni, hän koetti saada sanat ulos kurkustaan, jota
-kuristi. Ja viimein hän huudahti:
-
--- Teidän Korkeutenne, teillä ei ole oikeutta... Teillä ei ole oikeutta
-loukata minua, sanomatta, mitä minä olen tehnyt.
-
-Suurherttua kääntyi sihteerinsä puoleen, joka veti nyt taskustaan
-erään sanomalehden ja antoi sen ruhtinaalle. Ruhtinas oli niin
-kiihtynyt, ettei moinen voinut johtua pelkästään hänen pikavihaisesta
-luonteestaan: siinä oli osansa myöskin liian voimakkailla viinien
-höyryillä. Hän asettui nyt jalat levällään Christophen eteen ja huitoi
-avattua ja rutistettua sanomalehteä hänen nenänsä alla niinkuin
-espanjalainen toréador kaapuaan härälle ja ärjyi:
-
--- Teidän moskaanne, hyvä herra!... Sietäisi tunkea se teidän
-sieraimiinne!
-
-Christophe tunsi sosialistisen lehtensä:
-
--- Minä en ymmärrä, mitä pahaa minä olisin tehnyt, sanoi hän.
-
--- Mitä, mitä, nalkutti suurherttua. Teidän hävyttömyytenne menee yli
-kaikkien rajain!... Tämä roistojen lehti, joka sättii minua joka päivä,
-sylkee minua vastaan saastaisia herjauksia!...
-
--- Teidän Korkeutenne, vastasi Christophe, minä en ole sitä lukenut.
-
--- Te valehtelette! huudahti suurherttua.
-
--- Ette saa sanoa, että minä valehtelen, vastasi Christophe. Minä
-en ole sitä lukenut, minä harrastan ainoastaan musiikkia. Ja muuten
-minulla on oikeus kirjoittaa, mihin lehteen tahdon.
-
--- Teillä ei ole muuta oikeutta kuin olla vaiti. Minä olen ollut teitä
-kohtaan liian hyvä. Minä olen tehnyt teille ylenpalttisesti hyvää,
-teille ja teidän läheisillenne, vaikka teidän isänne ja oma sopimaton
-käytöksenne olisi antanut minulle syyn erottaa teidät luotani. Minä
-kiellän teitä kirjoittamasta lehteen, joka on minulle vihamielinen. Ja
-sitäpaitsi kiellän minä teitä yleensä kirjoittamasta mitään, oli se
-mitä tahansa, ilman minun lupaani. Minä olen saanut tarpeeksi teidän
-musiikkipolemiikeistanne. Minä en suvaitse sitä, että henkilö, joka
-nauttii suojelustani, kuluttaa aikaansa hyökkäillen kaiken kimppuun,
-mikä on rakasta kaikille, joilla on sydäntä ja makua, kaikille
-todellisille saksalaisille. Olisi parasta, että kirjoittaisitte
-sensijaan parempia sävellyksiä, ja jos ette siihen pysty, soittaisitte
-skaaloja ja harjoituksia. Minä en tarvitse mitään musiikin Bebeliä,
-joka huvittelee heittämällä lokaan kaikki kansalliset, kunniakkaat
-arvot, ja kylvää hämmennystä mieliin. Me tiedämme kyllä, mikä on
-kaunista, Jumalan kiitos! Me emme ole odottaneet ennenkään siinä
-suhteessa teidän neuvojanne. Mars, pianon ääreen, herra, ja antakaa
-meidän olla rauhassa!
-
-Tuo paksu mies seisoi aivan vastatusten Christophen kanssa ja mulkoili
-häneen raivostunein silmin. Christophe oli kalpea kuin ruumis, ja
-koetti puhua, hänen huulensa vapisivat, hän sai sammalletuksi:
-
--- Minä en ole teidän orjanne, minä puhun, mitä tahdon, kirjoitan, mitä
-tahdon...
-
-Hän oli tukehtua, häntä itketti häpeästä ja raivosta; hänen polvensa
-vapisivat. Hän heilautti kyynärpäätään niin rajusti, että töykkäsi
-kumoon jonkin esineen vieressään olevalta pöydältä. Hän ymmärsi
-olevansa naurettava; ja tosiaan kuuli hän naurun tirskahduksia: kun hän
-katsoi salin perälle, näki hän aivan kuin sumun lävitse prinsessan,
-joka seurasi kohtausta ja vaihtoi toisten ylhäisten henkilöiden
-kanssa joitakin hienonivallisia ja sääliviä sanoja. Samassa katosi
-Christophelta tietoisuus, mitä sitten tapahtui. Suurherttua ärjyi,
-Christophe ärjyi vielä kovemmin, tietämättä, mitä hän sanoikaan.
-Ruhtinaan sihteeri ja eräs toinen virkailija tulivat hänen luokseen
-ja koettivat saada hänet olemaan vaiti: Christophe sysäsi heidät
-tieltään pois; puhuessaan jyskytti hän pöytään tuhkakuppia, jonka hän
-oli ajatuksissaan ottanut käteensä samalta pöydältä, jota vastaan hän
-nojaili. Hän kuuli sihteerin sanovan:
-
--- Pankaa pois, pankaa pois tuo!...
-
-Hän kuuli, että hän itse huusi jotakin, mitä suuhun tuli, ja jyskytti
-tuhkakuppia pöydän reunaan.
-
--- Ulos, ulos! huusi suurherttua vihan vimmassa. Menkää ulos! Minä ajan
-teidät ulos!
-
-Upseerit olivat tulleet ruhtinaan luo ja koettivat häntä rauhoittaa.
-Ruhtinas oli saada halvauksen, hänen silmänsä pullistuivat päästä,
-hän huusi, että tuo kanalja on paiskattava ovesta ulos. Christophen
-silmissä maailma vilisi punaisena: hän oli vähällä lyödä nyrkkinsä
-keskelle herttuan kuonoa; mutta häntä raatelivat sekavat ja
-ristiriitaiset tunteet: häpeä, raivo, jokin rahtu arastelua,
-germaanilaista lojaalisuutta, tavanomainen kunnioitus, ruhtinaan
-läheisyydessä totuttu nöyrä käytös. Hän tahtoi puhua, hän ei voinut
-puhua, hän tahtoi tehdä jotain, ei voinut; hän ei nähnyt enää mitään,
-ei kuullut enää: hän antoi työntää itsensä ovesta ulos ja poistui.
-
-Hän kulki palvelijakujan välitse, joka seisoi välinpitämättömänä
-ovella, sillä se oli kuullut koko hälinän ja riidan ja oli tullut
-oven taakse. Nuo kolmisenkymmentä askelta, jotka hänen piti kulkea
-etuhuoneen läpi, tuntuivat hänestä kokonaiselta ikuisuudelta. Galleria
-piteni vain mikäli hän kulki, aivan kuin siitä ei olisi koskaan tullut
-loppua!... Lasioven läpi ulkoa hohtava valo oli hänelle pelastuksen
-majakka. Hän kompuroi alas ulkoportaita; hän unohti olevansa vielä
-paljain päin: vanha lakeija huusi häntä takaisin ottamaan hattuaan.
-Hänen täytyi koota kaikki voimansa jaksaakseen mennä ulos linnasta,
-käydä yli pihan, päästäkseen kotiinsa. Hänen hampaansa kalisivat. Kun
-hän avasi kodin oven, niin kauhistui hänen äitinsä, niin kummallisen
-näköinen hän oli. Hän vapisi, hän työnsi Louisan syrjään, ei vastannut
-hänen kysymyksiinsä. Nousi huoneeseensa, sulkeusi lukon taakse ja
-heittäytyi vuoteeseen. Häntä täristi sellainen kylmä puistatus, ettei
-hän voinut riisuutua; hänen hengityksensä katkeili ja hänen jäsenensä
-olivat kuin murtuneet... Ah, kun ei enää tarvitsisi nähdä, tuntea,
-jaksaa kestää tätä kurjaa ruumista, taistella tätä matalaa elämää
-vastaan; kun saisi vaipua, vaipua henkäystä vetämättä, ajattelematta,
-jonnekin, olla olematta enää, missään!... -- Äärettömällä vaivalla
-sai hän raastetuksi vaatteet yltään, heitti ne ympärilleen lattialle,
-painautui sänkyynsä, silmiin saakka peitteiden kätköön. Huone tuli
-hiiskumattoman hiljaiseksi: kuului vain, kuinka kapea rautasänky vapisi.
-
-Louisa kuunteli oven takana; hän naputti turhaan oveen, pyysi hellästi
-Christophea avaamaan: ei tullut vastausta; hän odotti, seurasi
-tuskissaan, kuuluisiko hiljaisuuden keskeltä mitään; sitten hän hiipi
-pois. Monta kertaa iltapuolella tuli hän takaisin kuuntelemaan, ja
-vielä illallakin ennenkuin meni maata. Kului se päivä, kului yö: koti
-oli mykkä. Christophe värisi kuumeessa; tuontuostakin hän puhkesi
-itkuun: ja yön pimeydessä kavahti hän ylös ja heristi nyrkkiään. Kello
-kahden tienoissa aamulla ponnahti hän vimman puuskassa sängystään, hien
-vallassa ja puolialastomana: hän tahtoi mennä tappamaan suurherttuan.
-Häntä raateli viha ja häpeä; hänen ruumiinsa ja sielunsa nääntyivät
-kuin tulessa. -- Mutta tätä myrskyä ei näkynyt kamarin ulkopuolelle: ei
-sanaa, ei hiiskahdusta sieltä. Hän kiristi hampaansa yhteen ja sulki
-kaikki sisäänsä.
-
-
-
-
-Seuraavana aamuna hän tuli alas huoneestaan tavalliseen aikaan. Hänen
-kasvoissaan näkyivät myrskyn jäljet. Hän ei puhunut mitään, eikä hänen
-äitinsä uskaltanut häneltä mitään kysyä: naapurit olivatkin tienneet
-juoruta jo hänelle kaikki. Koko päivän istui, Christophe sitten takan
-ääressä tuolillaan, vaiti, aivan kuin kuumeessa, selkä kyyryssä,
-niinkuin vanhus; ja kun hän jäi yksin, itki hän hiljaa.
-
-Iltapuolella tuli sosialistisen lehden toimittaja häntä näkemään.
-Mies oli tietysti jo perillä tapahtumasta ja tahtoi kuulla sen
-yksityiskohdittain. Christophe heltyi hänen tulostaan; yksinkertainen
-kun oli, piti hän sitä jonkinlaisena ystävyydenosoituksena ja
-anteeksipyyntönäkin niiden puolelta, jotka olivat saattaneet hänet
-tähän asemaan; hänestä oli kunnianasia olla näyttämättä minkäänlaista
-pahaamieltä, ja hän antautui puhumaan kaikki, mitä hänellä oli
-sydämellään: hänen sydäntään kevensi, että hän sai ilmaista vapaasti
-ajatuksiaan tuolle miehelle, joka vihasi sortoa samoin kuin
-hänkin. Toinen kiihoitti häntä juttelemaan: hän huomasi tapahtuman
-erinomaiseksi afääriksi lehdelleen; siitä hän sai jälleen tilaisuuden
-kirjoittaa uuden häväistysjutun, johon Christophen nyt oli annettava
-hänelle ainekset; jos nimittäin Christophe ei itse siitä kirjoittaisi,
-vaikka hän toivoikin, että hovimuusikko luovuttaisi nyt, moista
-kärsittyään, poleemikonlahjansa ja, mikä oli toimittajasta vielä
-tärkeämpää, pienet salaisuutensakin hovista "hyvän asian palvelukseen".
-Ja kun toimittaja ei ollut liioin hienotuntoinen, esitti hän
-asiansa aivan kursailematta ja mitä raaimmassa valossa. Christophea
-sellainen heti töykäisi: hän vastasi, ettei hän kirjoittaisi mitään;
-selitykseksi hän sanoi, että hänen kaikki hyökkäyksensä suurherttuaa
-vastaan tulkittaisiin nyt persoonalliseksi kostoksi; sitäpaitsi täytyi
-hänen olla aivan pidättyvä, koska hän oli nyt vapaa, joten häntä ei
-uhannut enää vaara sanoa, mitä ajatteli, niinkuin ennen ruhtinaasta
-riippuvaisena ollessaan. Sanomalehtimies ei ymmärtänyt laisinkaan
-tällaisia omituisia arveluita; hän piti Christophea pohjaltaan hieman
-ahdasälyisenä ja turhan hurskaana; ja ennen kaikkea ajatteli hän, että
-Christophe pelkäsi. Hän sanoi siis:
-
--- No niin, jättäkää asia meidän huoleksemme: minä kirjoitan siitä.
-Teidän ei tarvitse sitä ajatellakaan.
-
-Christophe rukoili häntä olemaan kirjoittamatta; mutta hänellä ei
-ollut mitään keinoja estää toimittajaa siitä. Sitäpaitsi selitti
-sanomalehtimies, ettei asia koskenut pelkästään Christophea: solvaus
-sattui myöskin lehteen, sillä oli oikeus iskeä takaisin. Sellaista
-perustelua ei voitu kumota; ainoa, mitä Christophe mahtoi, oli
-vaatia toimittajalta hänen kunniasanansa, ettei hän käyttäisi väärin
-etäitä tietoja, sillä ne hän oli antanut hänelle ystävänä eikä
-sanomalehtimiehenä. Toimittaja lupasi sen hänelle empimättä. Kuitenkaan
-ei Christophe siitä rauhoittunut. Hän huomasi nyt, mutta liian myöhään,
-kuinka varomaton hän oli ollut. -- Yksin jäätyään muisteli hän kaikki,
-mitä oli vieraalleen kertonut, ja silloin hän vapisi. Hetkeäkään
-vitkastelematta kirjoitti hän toimittajalle ja vaati vannottaen häntä
-olemaan hiiskumatta mitään siitä, mitä hän oli hänelle salaisuutena
-uskonut: -- (ja hän, poloinen, toisti nuo samat salaisuudet nyt vielä
-kirjeessä).
-
-Ensimäinen, minkä hän seuraavana aamuna huomasi lehdessä, kun
-hän kuumeisen kiihkon vallassa sen avasi, oli juuri tuo hänen
-selkkauksensa; ensimäisellä sivulla, seikkaperäisesti kerrottuna. Siinä
-juteltiin kaikki, mitä hän oli puhunut, mahdottomasti liioiteltuna,
-niin kummallisesti muuttuneessa asussa kuin ainakin kaikki saa
-kuljettuaan sanomalehtimiehen aivojen läpi. Kirjoitus karkasi törkein
-haukkumasanoin suurherttuan hovin kimppuun. Eräät yksityiskohdat
-siinä olivat niin tarkkoja, että lukija saattoi huomata ainoastaan
-Christophen ne tietävän, joten sopi olettaa koko kirjoitusta hänen
-tekemäkseen.
-
-Tämä oli uusi murskaava isku Christophelle. Hän luki, ja kylmä hiki
-kihosi hänen otsalleen. Lopetettuaan oli hänen päänsä mennä sekaisin.
-Hän tahtoi juosta lehden toimitukseen; mutta äiti, joka täydellä
-syyllä pelkäsi hänen kiivauttaan, esti hänet menemästä. Christophe
-pelkäsi sitä itsekin; hän tunsi, että jos hän sinne menisi, tekisi
-hän jonkin mahdottomuuden; ja hän jäi kotiin, -- ja teki uuden
-erehdyksen. Hän lähetti sanomalehtimiehelle loukkautuneen kirjeen
-ja moitti solvaavin sanoin hänen menettelyään, pani vastalauseen
-artikkelia vastaan ja erosi koko puolueesta. Vastalause ei ilmestynyt
-koskaan. Christophe kirjoitti uudestaan lehdelle ja vaati, että sen
-oli julkaistava hänen kirjeensä. Hänelle lähetettiin jäljennös hänen
-ensimäisestä kirjeestään, siitä, jonka hän oli kirjoittanut muutama
-tunti sen jälkeen kuin hän oli puhellut toimittajan kanssa, ja häneltä
-kysyttiin, pitikö sekin kirje julkaista. Christophe tunsi olevansa
-lehden kynsissä. Päälle päätteeksi sattui hän kerran kadulla tapaamaan
-tuon suupaltin haastattelijan, eikä hän silloin voinut olla purkamatta
-halveksumistaan häntä kohtaan. Seuraavana päivänä oli lehdessä hävytön
-pikku-uutinen, jossa puhuttiin hovilakeijoista: kuinka he ovat yhä
-pikenttejä, eivätkä pysty vapautumaan, vaikka saavat potkut. Pienet
-vihjaukset äskeiseen hovitapahtumaan ilmaisivat selvästi, että
-tarkoitettiin Christophea.
-
-
-
-
-Kun nyt varmasti huomattiin, ettei Christophella ollut enää
-minkäänlaista tukea, niin sai hän yhtäkkiä sellaisen lauman vihollisia,
-ettei hän ollut ennen moista aavistanutkaan. Kaikki, joita hän oli
-loukannut, joko välittömästi tai huhupuheiden mukaan, persoonallisella
-kritiikillään tahi taistellen heidän aatteitaan tai makuaan vastaan,
-karkasivat heti hänen kimppuunsa ja maksoivat korkojen kanssa takaisin.
-Suuri yleisö, jota Christophe oli koettanut ravistaa hereille tylsyyden
-tilasta, oli tyytyväinen, kun näki kuritettavan tuota hävytöntä nuorta
-miestä, joka oli uskaltanut ryhtyä uudistamaan katsantokantoja ja
-häiritsemään kunniallisten ihmisten unta. Christophe oli pudonnut
-virtaan. Jokainen teki parhaansa pitääkseen hänen päänsä veden alla.
-
-He eivät karanneet kaikki yhtaikaa hänen kimppuunsa. Joku yksityinen
-alkoi ensin. Ikäänkuin tunnustellen, tohtisiko. Kun Christophe
-ei vastannut, puraisi hän uudestaan. Silloin seurasivat toiset
-esimerkkiä; ja viimein hyökkäsi koko lauma. Toiset lähtivät leikkiin
-pelkästään huvikseen, aivan kuin koiranpenikat, joista on mieluisaa
-tykätä säädyttömyyksiään kauniisiin paikkoihin: he olivat huonojen
-sanomalehtimiesten lentävä kohortti, tuollaisten, jotka eivät tiedä
-mitään ja koettavat salata tietämättömyytensä palvelemalla voittajia
-ja häpäisemällä voitettuja. Toiset taasen käyttivät periaatteidensa
-koko painoa, he iskivät kuin sokeat; missä he työskentelivät, ei jäänyt
-rahtuakaan mistään jäljelle: he edustivat vakavampaa kritiikkiä, --
-sitä kritiikkiä, joka tappaa.
-
-Onnekseen ei Christophe yleensä sanomalehtiä lukenut. Muutamat
-uskolliset ystävät olivat kyllä pitäneet huolen siitä, että lähettivät
-hänelle pari kappaletta kaikkein hävyttömimpiä; mutta hän antoi
-kasaantua niiden pöydälleen, välittämättä niitä edes avata. Vasta
-pitkän ajan perästä pisti hänen silmäänsä eräässä niistä suuri punainen
-pyörylä jonkin uutisen ympärillä: ja uutisesta hän luki että hänen
-_Liedinsä_ muistuttivat villipedon karjuntaa, että hänen sinfoniansa
-olivat kuin houruinhuoneesta laskettuja, että hänen taiteensa oli
-hysteeristä, että hänen harmooniset kouristuksensa tahtoivat vain
-peittää sydämen kuivuutta ja ajatuksen tyhjyyttä. Tunnettu kriitikko
-lopetti tähän tapaan:
-
-"Hra Krafft on äskettäin antanut uutisreportterina sellaisen
-ihmeellisen näytteen tyylistään ja maustaan, että se on herättänyt
-musiikkipiireissä tavatonta iloisuutta. Silloin neuvottiin häntä
-ystävällisesti antautumaan uutistenhankkijan toimesta pelkästään
-sävellyshommaan. Hänen viimeiset tuotteensa ovat kuitenkin osoittaneet,
-että tämä tosin hyvässä tarkoituksessa annettu neuvo oli kuitenkin
-huono. Hra Krafftin pitäisi tosiaan ruveta reportteriksi."
-
-Kun Christophe luki tämän palasen, ei hän voinut työskennellä koko
-aamuna, ja nyt ryhtyi hän tietysti etsimään muitakin vihollislehtiä.
-Ne olisivat vieneet häneltä viimeisenkin moraalisen rohkeuden, mutta
-onneksi oli Louisalla yleensä vimma raivata pois kaikki joutavat
-paperit, joten hän oli nuo lehdet muka "siis tiessään" polttanut. Ensin
-Christophe siitä suuttui, mutta sitten oli se hänelle helpotus; ja
-hän ojensi nyt Louisalle sen viimeisenkin lehden ja sanoi, että olisi
-pitänyt polttaa sekin.
-
-Mutta tuli vielä tuntuvampiakin vastoinkäymisiä. Hän oli lähettänyt
-eräälle arvokkaalle frankfurtilaiselle musiikkiseuralle erään
-kvartettinsa käsikirjoituksen, mutta nyt hyljättiin se yksimielisesti,
-aivan selittelemättä. Muuan kölniläinen orkesteri oli jo näyttänyt
-halukkaalta esittämään erään hänen uvertyyrinsä, mutta nyt, kuukausia
-kestäneen odotuksen jälkeen, palautettiin sekin hänelle, sellaisin
-vastauksin, että se oli mahdoton soittaa. Pahimman koettelemuksen
-valmisti Christophelle eräs kotikaupungin orkesteriseura. Sen
-_Kapellmeister_, nimeltä H. Euphrat, seuran orkesterin johtaja, oli
-melkoisen hyvä musiikkimies, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista
-henkistä uteliaisuutta, kuten ei yleensä monilla muillakaan
-_Kapellmeistereillä_; häntä vaivasi -- (vaikka hän siitä voikin
-erinomaisen hyvin) -- hänen ammattikunnassaan laajalle levinnyt
-tauti, nimittäin halu jauhaa alinomaa ja lakkaamatta pelkästään
-tunnettuja kappaleita ja karttaa kuin myrkkyä kaikkia todella uusia
-taideluomia. Hän ei väsynyt järjestämästä Beethovenin, Mozartin ja
-Schumannin juhlia: sillä heidän teoksiaan esittäessään tarvitsi hänen
-ainoastaan antaa noiden valmiiden ja tuttujen ryhmien hyminän lullata
-itsensä uneen. Sitävastoin oli hänen oman aikansa musiikki hänestä
-sietämätöntä. Hän ei uskaltanut kuitenkaan sitä tunnustaa, ja hän
-väitti olevansa sangen suopeamielinen kaikille nuorille kyvyille; ja se
-olikin totta silloin, kun hänelle tuotiin jokin vanhan kaavan mukaan
-valettu teos, -- jonkinlainen kalkkeeraus sellaisista sävellyksistä,
-jotka olivat olleet uusia viisikymmentä vuotta sitten; silloin otti
-hän sen hyvin kauniisti vastaan, jopa hän ryhtyi voimallisesti
-ajamaan sitä läpi yleisönkin keskuudessa. Sehän ei näet häirinnyt
-hänen tunnemaailmaansa eikä myöskään sitä järjestystä, jonka mukaan
-yleisöllä oli tapana tulla taiteesta liikutetuksi. Mutta kaikkea,
-joka uhkasi häiritä tuota erinomaista järjestystä ja pakottaa hänet
-uuteen voimanponnistukseen, hän halveksi ja vihasikin. Halveksinta oli
-ehdottomasti voimakkaampi vihaa, ellei uudistajalla näyttänyt olevan
-mahdollisuutta kohota kerran huomatuksi. Mutta jos tuntui siltä, että
-hän joskus onnistuisi, oli tunne vihaa, -- luonnollisesti ainoastaan
-siihen hetkeen saakka, kunnes nuori oli täydellisesti läpäissyt.
-
-Christophe ei ollut vielä onnistunut: kaukana siitä. Siksi hän nyt
-hämmästyikin suuresti, kun hän sai kautta rantain tietää, että Herr
-H. Euphrat halusi mielellään soittaa eräitä hänen sävellyksiään.
-Christophella oli vielä vähemmän syytä toivoa sitä, koska hän tiesi,
-että tuo _Kapellmeister_ oli kiivas Brahmsin ja eräiden toisten
-sellaisten säveltäjäin ihailija, joita Christophe oli peitonnut pahoin
-kirjoituksissaan. Mutta koska hän oli herkkäuskoinen ihminen, niin hän
-luuli, että hänen vastustajansa olivat yhtä jalomielisiä kuin hän itse
-olisi ollut, jos olisi voittanut heidät: Christophe oletti, että kun he
-nyt näkivät hänet aivan murskatuksi, niin he tahtoivat osoittaa hänelle
-olevansa pikkumaisen vihan yläpuolella. Hän tuli aivan liikutetuksi
-ja kirjoitti ylen kiitollisen kirjeen H. Euphratille ja lähetti
-hänelle erään sinfoonisen runoelmansa. Euphrat teetti kirjurillaan
-hänelle vastauksen: kylmän, mutta kohteliaan, jossa ilmoitettiin,
-että hänen käsikirjoituksensa oli saatu, ja lisättiin, että sinfonia
-jaettaisiin seuran sääntöjen mukaan piakkoin orkesterille ja että
-sitä koetettaisiin yhden kerran kokonaisrepetitsioonissa ennenkuin se
-hyväksyttiin yleisölle esitettäväksi. Sääntö on sääntö: Christophen
-täytyi siihen taipua. Oikeastaan se olikin pelkkä muodollisuus, jonka
-avulla karkoitettiin pois hiellä ja vaivalla tuhrailevia amatöörejä,
-jotka joskus kävivät sangen tunkeliaiksi.
-
-Pari kolme viikkoa myöhemmin sai Christophe ilmoituksen, että nyt
-joutuu hänen teoksensa repetitsiooniin. Sääntöjen mukaan pidettiin se
-aina suljettujen ovien takana, eikä edes taiteilija itse saanut olla
-siinä läsnä; mutta tavaksi tullut suvaitsevaisuus salli taiteilijan
-kuitenkin päästä sinne, vaikkei hänen siellä sopinut näyttäytyä
-kenellekään. Kaikki tiesivät sen, eikä kukaan ollut sitä tietävinään.
-Mainittuna päivänä tuli muuan ystävä Christophea noutamaan ja vei
-hänet saliin ja sijoitti sinne erään aition sopukkaan. Christophea
-kummastutti muuan seikka, nimittäin se, että vaikka repetitsioonin
-piti tapahtua suljettujen ovien takana, niin oli sali -- ainakin
-permantopaikat -- melkeinpä täynnä väkeä: siellä kuhisi ja kaakatti
-dilettantteja, vetelehtijöitä ja arvostelijoita. Mutta orkesteri ei
-ollut heidän läsnäolostaan tietävinään.
-
-Ensin esitettiin Brahmsin _Rapsodia_ altolle, mieskuorolle ja
-orkesterille, sävelletty erääseen katkelmaan Goethen runosta _Harzreise
-im Winter_. Christophe, joka inhosi tämän kappaleen mahtipontista
-hempeätunteisuutta, arveli, että Brahminit kai nyt kostivat
-kohteliaasti hänelle tällä tavoin: pakottivat hänet kuuntelemaan
-sävellystä, jota hän oli arvosteluissaan sangen vähän kunnioittanut.
-Se keksintö nauratti häntä, ja hänen hyvä tuulensa vain lisääntyi,
-kun _Rapsodian_ jälkeen tuli kaksi muuta juuri sellaisten tunnettujen
-säveltäjien tuotetta, joita hän oli haukkunut: tarkoitus oli hänestä
-aivan selvä. Hän oli kyllä happamissaan, mutta ajatteli, että tämä
-oli toki edes rehellistä sotaa; ja ellei hän antanutkaan arvoa
-tälle musiikille, niin antoi hän sen kyllä moiselle kujeelle. Häntä
-huvitti niin, että hänkin yhtyi pilkallaan yleisön kättentaputuksiin,
-palkittaessa Brahmsia ja hänen virkaveikkojaan myrskyävillä
-suosionosoituksilla.
-
-Viimein tuli Christophen sinfonian vuoro. Katseista, joita luotiin
-orkesterista ja permannolta hänen aitiotaan kohti, saattoi huomata,
-että tiedettiin hänen olevan läsnä. Christophe vetäytyi kätköön. Ja hän
-odotti esitystä ahdistus sydämessä, niinkuin jokainen säveltäjä sillä
-hetkellä, jolloin kapellimestarin tahtipuikko kohoaa ja musiikin tulva
-hiljaa kokoutuu ja valmistuu murtamaan patonsa. Koskaan hän ei ollut
-kuullut vielä sävellystään orkesterissa. Miltähän näyttäisivät nämä
-hänen unelmansa olennot elävinä? Kuinka kaikuisivat niiden äänet? Hän
-tunsi niiden humisevan sielussaan; ja kallistuen tuijottamaan äänten
-syvyyteen, odotti hän nyt jännityksessä, mitä siitä nousisi.
-
-Mutta se, mitä siitä nousi, oli jotain niin muodotonta sekamelskaa,
-ettei sille voinut nimeä keksiä. Vankkain pylväitten tehtävästä, joiden
-piti kannattaa rakennuksen päätyä, syöksyivät soinnut sekaisin ja
-sortuivat kuin raunioiksi luhistuva rakennus; ei voinut erottaa muuta
-kuin rappauksesta tupruavaa pölyä. Meni aikaa ennenkuin Christophe
-saattoi uskoa, että soitettiin hänen kappalettaan. Turhaan etsi hän
-esityksestä ajatuksensa viivoja ja rytmiä; ajatus kulki änkytellen
-ja hoippuen, aivan kuin juopunut seiniä pitkin; ja hän oli vaipua
-häpeästä maahan, niinkuin hänet itsensä olisi nähty tässä tilassa.
-Hän tiesi kyllä, että sillä tavoin hän ei ollut kirjoittanut; mutta
-kun älytön tulkitsija vääristelee taiteilijan sanat, niin saattaa
-taiteilija jollakin epäilyksensä hetkellä tosiaan kysyä itseltään, onko
-hän tästä typeryydestä vastuunalainen. Yleisö puolestaan ei koskaan
-sellaista kysele: se uskoo esittäjiin, laulajiin, orkesteriin, jota se
-on tottunut kuulemaan aivan yhtä hartaasti kuin se uskoo jokapäiväistä
-sanomalehteänsä: ne eivät tietysti voi erehtyä; jos ne puhuvat
-mahdottomia, johtuu se siitä, että tekijä on mahdoton. Nyt uskoi yleisö
-sitä kahta halukkaammin, koska se tässä tilaisuudessa nimenomaan
-tahtoi sitä uskoa. -- Christophe koetteli vakuuttaa itselleen,
-että _Kapellmeister_ huomaisi sekasotkun, että hän keskeyttäisi ja
-alkaisi alusta. Eri soittimet eivät kulkeneet enää edes samaa tahtia.
-Valt-torven soittaja viivytteli ja yhtyi yhden tahdin liian myöhään;
-hän jatkoi muutaman minutin, ja vaikeni sitten aivan rauhassa ja alkoi
-tyhjentää instrumenttiaan. Eräät oboe-kohdat olivat hävinneet kokonaan.
-Koulituimmankin korvan oli mahdotonta löytää kappaleesta musikaalisen
-ajatuksen johtolankaa, eikä edes aavistaa, että siinä sitä olikaan.
-Muutamat fantastiset ja humoristiset instrumentatsioonit tulivat
-naurettaviksi suorituksen kömpelyyden vuoksi. Kaikki oli hirveän
-tyhmää, idiootin, mielipuolen työtä, sellaisen, joka ei ymmärtänyt
-rahtuakaan musiikkia. Christophe repi tukkaansa. Hän tahtoi keskeyttää
-soiton; mutta ystävä, joka oli hänen kanssaan aitiossa, esti häntä ja
-vakuutti, että _Herr Kapellmeister_ huomaisi kyllä itse suorituksen
-viat, -- sekä ettei Christophen pitänyt näyttäytyä ja että huomautus
-hänen puoleltaan tekisi huonon vaikutuksen. Hän pakotti Christophen
-vetäytymään aivan aition perukkaan. Christophe totteli, mutta pui
-päätään nyrkeillään; ja jokaista uutta hirvittävyyttä kuullessaan hän
-korahteli vihaa ja tuskaa.
-
--- Ne kurjat, raukat!... vaikeroi hän; ja hän puri käsiään, ettei olisi
-huutanut.
-
-Nyt kohosi hänen korviinsa paitsi vääriä ääniä myöskin yleisön
-levoton sorina: salissa alettiin liikkua ja metelöidä. Se kuului
-ensin ainoastaan suhinana. Mutta pian ei Christophelle jäänyt
-epäilystäkään: ne nauroivat siellä. Orkesterin jäsenet olivat antaneet
-alkumerkin; eräät heistä eivät salanneet laisinkaan iloisuuttaan.
-Silloin tuli yleisö vakuutetuksi, että teosta oli naurettava, ja se
-heittelehti naurusta. Nousi yleinen riemu; se kasvoi huippuunsa erään
-sangen rytmillisen aiheen toistuessa, jonka kontrabassot korostivat
-hassunkurisella tavalla. Ainoastaan _Kapellmeister_ seisoi järkkymättä
-ja löi keskellä yleistä sekavaa melua tahtia.
-
-Viimein tuli loppu: (paraskin loppuu aikanaan). -- Nyt oli yleisön
-sananvuoro. Ja se päästi ilonsa irti valtavana räjähdyksenä, jota
-kesti monta minuttia. Toiset vihelsivät, toiset taputtivat pilkalla
-käsiään; älyltään sukkelimmat huusivat: _Bis!_ Muuan bassoääni alkoi
-eräässä etuaitiossa matkia äsken kuultua hassunkurista motiivia.
-Toiset ilveniekat tahtoivat päästä mukaan leikkiin ja matkivat hekin
-vuorostaan samaa. Joku huusi: "_Tekijä esille_!" Pitkään aikaan eivät
-nuo nerot olleet saaneet näin hauskaa huvia.
-
-Kun meteli oli viimein hiukan tyyntynyt, kääntyi _Kapellmeister_
-järkkymättömänä puolittain yleisöön päin, jota hän ei kyllä ollut muka
-näkevinään -- (sillä eihän yleisöä tietysti vieläkään ollut läsnä);
--- hän antoi merkin orkesterille, että hän tahtoi puhua. Huudettiin:
-"Hyst, hyst"; ja kaikki vaikenivat. Kapellmeister odotti vielä
-hetkisen; sitten sanoi hän äänellä, joka oli selvä, kylmä ja murhaava:
-
--- Hyvät herrat, minä en olisi missään tapauksessa soitattanut loppuun
-asti _tällaista_, ellen olisi tahtonut kerrankin merkitä herraa, joka
-on uskaltanut kirjoitella julkeuksia suuresta mestaristamme Brahmsista.
-
-Sen hän sanoi, ja hyppäsi sitten alas korokkeeltaan ja poistui, koko
-salin myrskyisten suosionosoitusten saattamana. Häntä tahdottiin
-takaisin; käsiä taputettiin vielä pari minuttia. Mutta hän ei tullut.
-Orkesteri meni matkaansa, ja yleisönkin täytyi tyytyä lähtemään.
-Konsertti oli loppunut.
-
-Mutta hauska tilaisuus se oli ollut.
-
-
-
-
-Christophe oli silloin jo mennyt pois. Tuskin näki hän tuon viheliäisen
-orkesterinjohtajan laskeutuvan korokkeeltaan, niin hän ryntäsi
-aitiostaan; hän hoippuroi alas portaita ensimäiseen kerrokseen,
-saadakseen hänet kiinni ja lyödäkseen häntä korvalle. Se ystävä,
-joka oli tuonut hänet tilaisuuteen, juoksi hänen perästään ja koetti
-pidättää häntä: mutta Christophe tyrkkäsi hänet tieltään ja oli
-paiskata hänet portailta alas: (Christophellahan oli täysi syy uskoa,
-että tuokin oli osallinen juonessa). H. Euphratin ja Christophen
-itsensä onneksi oli näyttämön ovi jo lukossa, eikä se auennut, vaikka
-Christophe kuinka raivoissaan takoi sitä nyrkeillään. Sillävälin alkoi
-yleisö lähteä teatterista. Christophe ei voinut jäädä sinne. Hän
-syöksyi pakoon.
-
-Hänen tilaansa on mahdoton kuvata. Hän kulki minne sattui, heilutteli
-käsiään, hänen silmänsä pyörivät ja hän puhui itsekseen kuin hullu;
-hän koetti tukahuttaa suuttumustaan ja raivonhuutojaan. Katu oli
-melkein tyhjä. Konserttipalatsi oli rakennettu edellisenä vuonna uuteen
-kortteliin, vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle; ja vaistomaisesti
-samosi Christophe nyt maaseudulle päin, tyhjien tonttien välitse,
-joilla oli ainoastaan yksinäisiä kojuja ja muutamia rakennustelineitä,
-lauta-aitain keskellä. Hänelle oli tullut kuin murhanhimo, hän
-olisi tahtonut tappaa tuon miehen, joka oli häntä niin julmasti
-loukannut... Ohoi, vaikka hän olisi hänet tappanut, ei hän olisi
-silti muuttanut koko sen suuren lauman vihamielisyyttä, jonka hävytön
-nauru kaikui vielä hänen korvissaan. Niitä oli liian monta, hän ei
-voinut mitään heitä vastaan; he olivat kaikki yhtä mieltä -- silloin,
-kun tahtoivat solvata häntä ja musertaa hänet -- nuo, joilla oli
-keskenään kyllä kinastusta. Tämä ei ollut enää väärinymmärtämistä:
-se oli selvää vihaa. Mitä hän oli noille kaikille oikeastaan tehnyt?
-Hänellä oli sisällään suuri kauneuden maailma, sellainen, joka voi
-laajentaa sielua ja virvoittaa sydäntä; hän olisi tahtonut ilmaista
-sen muille, antaa muiden siitä nauttia; hän luuli, että he olisivat
-siitä onnellisia niinkuin hänkin. Ellei se maailma heitä miellyttänyt,
-olisi heidän kuitenkin pitänyt olla hänelle kiitollisia edes siitä,
-että hän tarkoitti hyvää; heillä oli enintään oikeus ystävällisesti
-näyttää hänelle, missä suhteessa hän oli erehtynyt; mutta kuinka oli
-mahdollinen tuollainen ilkeä ilo, halu häväistä hänen ajatuksiaan,
-väärentämällä ne inhoittavasti, halu tallata ne jalkoihinsa, tappaa
-ne naurettaviksi tekemällä? Kiihtyneessä tilassaan luuli Christophe
-heidän vihaansakin liian suureksi; hän kuvitteli noita keskinkertaisia
-olentoja niin vakaviksi, että he todellisuudessa eivät pystyneet
-mitenkään moiseen. Hän nyyhkytteli: "Mitä minä olen heille tehnyt?"
-Häntä tukehutti, hän tunsi olevansa tuhon oma, niinkuin ennen lapsena,
-silloin, kun hän ensi kertaa oli huomannut ihmisten ilkeyden.
-
-Ja kun hän katseli ympärilleen ja eteensä, näki hän tulleensa
-myllyjoen rannalle samaan paikkaan, johon hänen isänsä vuosia sitten
-oli hukuttanut itsensä. Ja hänen sisässään välkähti ajatus heittäytyä
-jokeen ja hukkua. Heti hän oli valmis hyppäämään.
-
-Mutta kun hän kumartui, joen tyynen ja kirkkaan syvyyden lumoamana,
-tuijottamaan veteen, alkoi läheisessä puussa laulaa pikkulintu,
--- laulaa kuin vimmattu. Christophe nosti päänsä ja kuunteli.
-Vesi solisi. Kuului kukkivien kurjenmiekkain värinä, pehmeässä
-kesätuulessa keinahtelevien; poppelit värähtelivät. Eräässä puutarhassa
-tien toisella puolella täyttivät mehiläispesän asukkaat ilman
-tuoksuvalla musiikillaan. Joen takana lepäsi lehmä ja uneksi kaunein,
-kiiltäväreunaisin silmin. Vaaleahapsinen pikku tyttö istui eräällä
-aitamuurilla, harvareunainen vasu olkapäällä, istui aivan kuin pieni
-siivekäs enkeli, uneksi hänkin, heilutellen paljaita jalkojaan ja
-hyräillen pientä, sanatonta lapsenlaulua. Kauempana niityllä hyppeli
-valkea koira, pitkiä kierroksia juosten. Christophe nojailihe puuta
-vasten, kuunteli, katseli keväistä luontoa; ja hänelle tuli noiden
-toisten olentojen rauha ja ilo: hän unohti, unohti. Yhtäkkiä pusersi
-hän syliinsä upeaa puuta, jota vastaan hän oli poskensa painanut. Hän
-heittäytyi maahan; hän kätki kasvonsa ruohistoon; hän nauroi, nauroi
-riemusta. Kauneus, luonnon sulous, elämän lumous valtasi hänet, syöpyi
-häneen, tunkeutui häneen aivan kuin vesi merisieneen. Hän ajatteli.
-
--- Miksi sinä, elämä, olet niin kaunis, ja he -- ihmiset -- niin rumia?
-
-Ei väliä! Hän rakasti elämää, hän rakasti sitä, hän tunsi, että hän
-aina rakastaisi sitä, ettei mikään voisi saada häntä kyllästymään
-siilien. Hän syleili haltioissaan maata. Hän syleili elämää:
-
--- Sinä olet minulla! Sinä olet minun. He eivät voi ryöstää minulta
-sinua. Turha yritys! Tehkööt vain minulle kärsimyksiä!... Kärsiä, sehän
-on elämää!
-
-
-
-
-Christophe ryhtyi jälleen uljaasti työhön. Hän ei tahtonut enää olla
-missään tekemisissä "kirjallisten" henkilöiden kanssa, tosiaan sen
-arvonimen ansainneiden, sanasankarien, hedelmättömien suunpieksäjäin,
-sanomalehtimiesten, arvostelijain ja taiteella kaupustelijain. Mitä
-taas musiikkimiehiin tuli, hän ei halunnut enää hukata aikaansa
-koettamalla tapella heidän ennakkoluulojaan ja kateuttaan vastaan.
-He eivät sietäneet häntä? -- Samantekevä, hänkään ei sietänyt heitä.
-Hänen oli tehtävä oma työnsä: hän tekisi sen. Hovi antoi hänelle hänen
-vapautensa takaisin: hän kiitti kauniisti. Hän kiitti kaikkia siitä,
-että olivat hänen vihollisiaan: nyt saisi hän tehdä työtä rauhassa.
-
-Louisa iloitsi tästä koko sydämestään. Hänessä ei ollut kunnianhimon
-rahtuakaan: hän ei ollut mikään Krafft; hän ei muistuttanut Christophen
-isää eikä isoisää. Hän ei tahtonut pojalleen ei kunniaa eikä mainetta.
-Tosin olisi hän ollut hyvillään, jos Christophe olisi ollut rikas ja
-kuuluisa; mutta koska kerran nuo edut piti maksaa moisten kiusain
-hinnalla, oli hänestä paljoa parempi, että koko pyrkimykset heitettiin
-sikseen. Silloin, kun Christophen ja hovin välit rikkoutuivat, oli hän
-ollut paljoa enemmän tuskissaan Christophen surusta kuin itse tuosta
-tapahtumasta; ja pohjaltaan oli hän oikein ihastunut siitä, että
-hän oli riitautunut sanomalehtimiesten ja lehtien kanssa. Hän tunsi
-painettua kohtaan talonpoikaista epäluuloa: kaikki nuo tuotteet olivat
-hänestä ainoastaan ajanhukkaa ja monenlaisen harmin lähde. Louisa
-oli kuullut joskus, mitä nuo aikakauslehden nuoret herrat puhelivat
-Christophen kanssa: ja hän kauhistui heidän pahuuttaan; kaikki he
-repivät kappaleiksi ja julistivat hirvittäviä uutuuksia; ja kuta
-paremmin he siinä onnistuivat, sitä tyytyväisempiä he olivat. Louisa
-ei pitänyt heistä ollenkaan. He olivat kai varmaan sangen viisaita ja
-oppineitakin. Mutta he eivät olleet hyviä ihmisiä: Louisasta oli oikein
-mainiota, ettei Christophe seurustellut enää heidän kanssaan. Hän oli
-yhtä mieltä kuin Christophe: mitäpä Christophe heitä tarvitsi?
-
--- Sanokoot, mitä tahansa, kirjoittakoot ja ajatelkoot, mitä tahtovat,
-virkkoi Christophe: he eivät voi estää minua olemasta oma itseni. Mitä
-minuun kuuluu heidän taiteensa, heidän ajatuksensa? Minä ne kiellän!
-
-
-
-
-On kyllä kaunista kieltää maailma. Mutta maailma ei anna kieltää
-itseään nuorukaisen suurilla sanoilla. Christophe oli kyllä rehellinen
-aikeessaan; mutta sen onnistuminen oli kuitenkin kuvitelmaa, hän ei
-tuntenut hyvin itseään. Hän ei ollut mikään munkki, hänen luonteensa
-ei voinut tyytyä kieltäytymään maailmasta; ja ennen kaikkea se ei
-soveltunut hänen ikäänsä. Ensi aikoina ei hän tästä kovin kärsinyt:
-hän oli syventynyt sävellystyöhönsä; ja työn kestäessä hän ei tuntenut
-puuttuvansa mitään. Mutta kun tuli sitten se hervahtamisaika, joka
-aina seuraa työn täyttymisen jälkeen ja jota jatkuu, kunnes uusi
-aihe valtaa sielun, niin hän alkoi katsella ympärilleen; ja kun hän
-ajatteli, miten hyljätty hän oli, niin häntä suorastaan hyyti. Hän
-kyseli itseltään, minkä tähden hän oikeastaan kirjoitti. Silloin kun
-kirjoittaa, ei se kysymys voi tulla päähänkään: kirjoittaa siksi, että
-täytyy kirjoittaa. Sitten näkee valmiina synnytetyn työnsä; mahtava
-vaisto, joka on purkanut sen luojansa sisuksista, vaikenee; ei ymmärrä,
-mitä varten työ on syntynyt; silloin tuskin tuntee siinä itseään, se on
-melkeinpä vieras, tahtoisi sen unohtaa. Mutta unohtaminen on mahdotonta
-niin kauan kuin teos ei ole julkaistu, esitetty, niin kauan kuin se
-ei saa elää omaa elämäänsä maailmassa. Siihen asti on äskensyntynyt
-ollut äitiinsä sidottu, elävä olento, joka on ollut kytketty meidän
-omaan lihaamme: nyt täytyy se leikata irti millä ehdolla tahansa, että
-voisimme elää. Kuta enemmän Christophe sävelsi, sitä raskaammaksi
-kasvoi niiden hänestä lähteneiden olentojen paino, jotka eivät voineet
-nyt elää eivätkä kuolla. Mikä hänet niistä vapauttaisi? Hämärä voima
-liikkui hänen aatteidensa lapsissa; ne tahtoivat epätoivoisesti
-irtaantua jo hänestä, päästä leviämään toisiinkin sieluihin. Aivan kuin
-elävät ja hedelmöittävät siemenet, joita tuuli kaikkeudessa lennättää.
-Täytyisikö niiden jäädä hedelmättömän pakon muurien sisälle? Sitä
-tuntiessaan oli Christophe haljeta raivosta.
-
-Koska kaikki muut uomat -- teatterit, konsertit, -- olivat
-Christophelta tukitut, ja koska hän ei kerrassaan millään ehdolla
-olisi alentunut kumartamaan jälleen tirehtöörejä, jotka olivat
-hänet kerran ulos kuskanneet, ei hänelle jäänyt muuta keinoa kuin
-julkaista sävellyksensä; mutta hän ei voinut haaveksia löytävänsä
-kustantajaa tuotteidensa levittäjiksi sen helpommin kuin orkestereja
-niitä soittamaan. Hän teki pari ylen kömpelöä yritystä siihen
-suuntaan, mutta ne jo riittivät; hän aikoi maksaa ennen itse kaikki
-kustannukset kuin alistua uudestaan saamaan reppuja tai hieromaan
-kauppoja noiden musiikin afäärimiesten kanssa ja sietämään heidän
-suojelevaa alentuvaisuuttaan. Tämäkin aikomus oli hulluutta: Christophe
-oli saanut ennen huvipaikastaan ja muutamista konserteistaan vähän
-säästöön rahoja, mutta ne säästöt olivat jo hyvin pienentyneet, ja
-kauan menisi ennenkuin hän voisi uutta rahaa hankkia. Olisi ollut
-viisainta pidellä varovasti tuota pikku omaisuutta; se olisi auttanut
-hänet kestämään helpommin sinä vaikeana aikana, johon hän nyt joutui.
-Mutta sitä hän ei tehnyt. Päinvastoin: kun ne säästötkään eivät
-kustannuskuluihin riittäneet, niin lainasi hän pelkäämättä lisää.
-Louisa ei uskaltanut sanoa mitään; hänestä se kyllä oli järjetöntä,
-eikä hän ymmärtänyt, minkä tähden ihmisten piti hukata rahojaan, että
-saisivat nimensä jonkin kirjan kanteen; mutta koska Christophe oli
-sellaista puuhatessaan onnellisempi ja koska hän sillä tavoin sai pitää
-Christophen kotona, niin hän iloitsi ja tyytyi.
-
-Christophe ei tarjonnut yleisölle niitä sävellyksiään, jotka
-noudattivat enimmän yleistä makusuuntaa; ei suinkaan: hän valitsi
-käsikirjoituksistaan sarjan kaikkein omintakeisimpia töitään, niitä,
-joista hän piti paljon. Ne olivat pianokappaleita, joukossa joku
-_Lied_, eräät hyvin lyhyitä ja sävyltään kansanomaisia, toiset
-sangen kehitettyjä ja melkeinpä dramaattisia. Kaikkiaan muodostivat
-ne jakson iloisia ja suruisia vaikutelmia, jotka liittyivät
-toisiinsa luonnollisesti ja tulkittiin vuorotellen pianolla tai
-laululla, yksinään tai säestyksen avulla. "Sillä", sanoi Christophe,
-"uneksiessani minä en määrittele aina, mitä minä tunnen: minä kärsin,
-olen onnellinen niin sanoakseni ilman sanoja; mutta sitten tulee hetki,
-jolloin minun täytyy puhua, laulaa, sitä itsekään ajattelematta:
-joskus ovat ne vain epämääräisiä sanoja, irrallisia lauselmia, joskus
-taas kokonaisia runoelmia; ja sitten vaivun jälleen uneksimaan. Niin
-menee päivä: ja juuri sellaisen päivän olen tahtonut esittää. Miksi
-julkaistaan sellaisia kokoelmia, joissa on pelkästään lauluja tai
-pelkästään pianokappaleita? Se on ylen teennäistä ja epäharmoonista.
-Täytyy koettaa ilmaista sielun vapaata leikkiä." -- Sen vuoksi antoi
-hän sarjalleen nimeksi: _Muuan päivä_. Julkaisun eri osilla oli
-alaotsikkonsa, jotka selittivät lyhyesti kunkin eri unelman sisällön.
-Niihin oli Christophe kirjoittanut syrjäisille salaperäisiä omistuksia,
-nimien alkukirjaimia ja päivämääriä, jotka hän yksinään ymmärsi ja
-jotka toivat hänen mieleensä eräiden menneiden runollisten hetkien
-muistoja tai entisiä rakkaita olentoja: nauravan Corinnen, kaihoisan
-Sabinan, ja tuon tuntemattoman pienen ranskalaisen tytön.
-
-Paitsi tätä teostaan julkaisi hän toisenkin, johon hän valitsi
-kolmisenkymmentä _Liediään_, -- ne, joista hän piti kaikkein enimmän
-ja joista siis yleisö piti kaikkein vähimmän. Hän valikoi tarkasti,
-ettei hän ottanut vihkoon "meloodisimpia" melodioitaan; ei, hän otti
-niistä kaikkein ominaisimmat. (Sehän tiedetään, että "oikeat" ihmiset
-pelkäävät aina kaikkea, joka on "ominaista". Heitä miellyttää enemmän
-sellainen, jossa ei ole mitään omaa, ei luonnetta.)
-
-Nämä _Liedit_ olivat sävelletyt eräihin vanhoihin, 1700-luvulla
-eläneiden schlesialaisten runoilijain tekemiin lauluihin; Christophe
-oli löytänyt ne eräästä helppotajuisesta runojulkaisusta ja hän piti
-niistä niiden koruttomuuden ja rehellisyyden vuoksi. Varsinkin kaksi
-noista runoilijoista oli hänelle rakkaita kuin veljet, neroutta
-säkenöiviä miehiä, molemmat kuolleet kolmikymmen-vuotiaina: toinen
-oli ihana Paul Fleming, Kaukasian ja Ispahanin vapaa samooja,
-joka oli säilyttänyt puhtaan, rakastettavan ja kirkkaan sielunsa
-keskellä sodan raakuutta, elämänsuruja ja ajan turmelusta; ja toinen
-Johann Christian Günther, hillitön nero, joka raivoisassa riemussa
-ja synkässä epätoivossa poltti itsensä loppuun, hajoitti elämänsä
-kuin tuhkan tuuleen. Güntherin sanoilla oli hän tulkinnut kostavan
-uhman- ja pilkanhuutonsa Jumalaa vastaan, jota hän vihasi, jolla
-oli voima murskata, kahlitun titaanin raivoisat kiroukset ja hänen
-taivasta vastaan takaisin sinkoamansa salamat. Flemingiltä sai hän
-rakkaudenlaulut Anemonelle ja Basilenelle, lempeille ja suloisille kuin
-kukat, -- ja kirkkaiden ja iloisten sydänten laulun, tähtitanssin,
-_Tanzliedin_ (tanssilaulun), -- sekä tyynen sankarisonetin: _Itselleni_
-(An Sich), jota Christophe usein aamuisin luki itsekseen kuin rukousta.
-
-Samoin hurmasi Christophea hurskaan Paul Gerhardtin optimismi. Se oli
-hänelle lepoa kärsittyjen surujen jälkeen. Hän rakasti tätä Jumalana
-olevan luonnon viatonta visioonia, kasteisia ketoja, niittyjä, joilla
-haikarat juhlallisesti astelevat tulpaanien ja valkeain narsissien
-keskellä, pitkin purojen reunaa, joiden vesi soittaa hiekassa,
-läpikuultavaa ilmaa, missä pääskyset lentävät siroin siivin ja
-kyyhkyset lehahtelevat; iloista auringonpaistetta läpi sateen, ja
-loistavaa taivasta, joka hymyilee pilvien raosta, illan majesteettista
-tyyneyttä, metsien, karjain, kaupunkien ja majain lepoa. Hän oli
-kyllin julkea säveltääkseen uudestaan useita vanhoja Gerhardtin
-virsiä, joita laulettiin vielä protestanttisissa kirkoissa. Eikä hän
-suinkaan säilyttänyt niiden virrenluonnetta. Kaukana siitä: sellainen
-olisi ollut hänelle kauhistus; hän antoi niille vapaan ja elävän
-muodon. Muinaista Gerhardtia olisi varmaan pöyristänyt, jos hän olisi
-kuullut, mitä saatanallista ylpeyttä eräät hänen _Kristityn matkamiehen
-laulunsa_ säkeet nyt paisuivat, tai millainen pakanuus kuohui yli
-reunojensa hänen vienossa _Kesälaulussaan_.
-
-Julkaisu saatiin aikaan, ja tietysti toimitettiin se vasten kaikkea
-järkeä. Kustantaja, jolle Christophe maksoi _Liediensä_ painattamisen
-ja jakelun, ei ollut joutunut tähän kustannusyritykseen sen paremmalla
-syyllä kuin että hän oli Christophen naapuri. Hän ei pystynyt näin
-tärkeään hommaan: painatus myöhästyi kuukausia; tuli painovirheitä ja
-kalliita korjauksia. Christophe ei tuntenut ollenkaan kirjapainoasioita
-ja antoi maksattaa itsellään kolmanneksen liikaa; kustannukset nousivat
-niin suuriksi, ettei hän ollut moista aavistanutkaan. Ja kun viimein
-kaikki oli valmista, ei Christophe lopuksi tiennyt, mitä hän nyt
-tekisi tuolla valtavan suurella painoksella. Kustantajalla ei ollut
-ostajapiiriä; hän ei tehnyt mitään levittääkseen julkaisua. Hänen
-velttoutensa sopi muuten erinomaisesti Christophenkin mielialaan. Kun
-kustantaja tuntoaan rauhoittaakseen pyysi Christophea kirjoittamaan
-jonkun rivin teoksesta reklaamiksi, vastasi Christophe "ettei hän
-tahdo reklaamia: jos hänen musiikkinsa on hyvä, niin se puhukoon
-itse puolestaan". Toinen kunnioitti pyhästi Christophien tahtoa: hän
-nimittäin sulloi painoksen kauppansa takimmaiseen perukkaan. Siellä
-säilyikin se hyvin; sillä kuuteen kuukauteen ei sitä myyty yhtään
-ainoata kappaletta.
-
-
-
-
-Odottaessaan, että yleisö lopultakin taipuisi häntä lähestymään, oli
-Christophen pakko keksiä jokin keino, että se tyhjä paikka olisi
-täyttynyt, joka oli syntynyt hänen säästöihinsä; siinä suhteessa
-ei auttanut mikään kursailu, sillä olihan elettävä ja maksettava
-velkansa. Viimeksimainitut olivat kuitenkin paljoa suuremmat kuin hän
-oli aavistanutkaan, ja kun hän katseli kassaansa, huomasi hän sen
-pienemmäksi kuin oli laskenut. Oliko hän hukannut rahaa huomaamattaan,
-vai oliko hän laskenut väärin, -- mikä oli paljoa uskottavampaa? (Sillä
-koskaan ei hän ollut osannut oikein yhteenlaskua.) Olipa miten tahansa,
-rahaa vain ei ollut, se oli varma asia. Louisan täytyi ponnistaa
-kaikki voimansa auttaakseen poikaansa. Christophea poltti tunnontuska,
-ja hän koetti selvitä asioistaan niin pian kuin mahdollista, maksoi
-mitä maksoi. Hän ryhtyi siis etsimään pianonopetus-tunteja, vaikka
-hänestä olikin hirveän kiusallista mennä niitä anelemaan ja saada usein
-jyrkkä kielto vastaukseksi. Hänen suosionsa yleisön keskuudessa oli
-laskeutunut; suurella vaivalla sai hän muutamia oppilaita.
-
-Niin ollen hän oli hyvin iloissaan, kun puhuttiin, että eräässä
-koulussa oli musiikinopettajan paikka avoinna.
-
-Koulu oli puolittain uskonnollinen laitos. Rehtori, ovela mies, huomasi
-heti, vaikkei hänellä ollutkaan taipumuksia musiikkiin, mitä etua hänen
-asioilleen voisi olla Christophesta, jopa sangen halvalla hinnalla;
-hän oli siis taipuisa ottamaan Christophen virkaan, ja tarjosi huonon
-palkan. Kun Christophe rohkeni huomauttaa hänelle hiukan tuosta
-palkasta, niin ilmaisi rehtori hänelle suopeasti hymyillen, että kun
-viranhakijalla ei nykyään ollut tunnettua arvonimeään, ei hän voinut
-vaatiakaan enempää.
-
-Mikä surullinen ammatti! Ei ollut kysymyksessä opettaa oppilaille
-musiikkia, vaan uskotella heidän vanhemmilleen, että lapset sitä
-osasivat. Tärkeintä oli saada heidät harjoitetuiksi jonkin verran
-laulamaan koulujuhlissa, joihin yleisöllä oli pääsy. Samantekevä,
-millä keinoilla. Christophea inhoitti sellainen; hän ei voinut
-lohduttaa itseään edes sillä, että hän oli tehnyt velvollisuutensa
-täyttäessään hyödyllistä työtä: hänen tuntonsa sanoi hänelle, että se
-oli petosta. Hän koetti opettaa lapsia perusteellisemmin, innostaa
-heitä tuntemaan ja rakastamaan musiikkia; mutta oppilaat eivät liioin
-siitä välittäneet. Christophe ei saanut heitä kuuntelemaan opetusta;
-hänellä ei ollut auktoriteettia; ja totta puhuen: hän ei ollut luotu
-lasten opettajaksi. Christophen mieltä eivät heidän jokelluksensa
-musiikkiasioissa kiinnittäneet; hän tahtoi selvittää heille heti koko
-musiikin teorian. Kun hänen oli annettava pianotunti, pani hän oppilaan
-istumaan jonkin Beethovenin sinfonian eteen ja soitti sitä hänen
-kanssaan nelikätisesti. Tietystikään siitä ei tullut mitään; Christophe
-vihastui, ajoi oppilaan pianotuolilta pois ja soitti yksinään kauan
-hänen paikallaan. -- Samoin kohteli hän yksityisoppilaitaanko
-perheissä. Hänellä ei ollut pisaraakaan kärsivällisyyttä: hän sanoi
-esimerkiksi jollekin pienelle, kiltille tytölle, joka tahtoi näytellä
-ylimysnaista, että hän soitti kuin kyökkipiika; taikka hän kirjoitti
-hänen äidilleen, että hän jättää nämä tunnit, että hän kuolee, jos
-hänen täytyy yhä jatkaa moisen ihmisen kanssa, jolla ei ole taipumuksia
-laisinkaan. -- Tällainen ei tietysti parantanut hänen raha-asioitaan.
-Hänen vähät oppilaansa jättivät hänet: ainoaakaan heistä ei hän
-jaksanut pitää kahta kuukautta kauempaa. Äiti koetti saada häntä
-järkiinsä, samoin hän itsekin. Louisa vaati häneltä lupauksen, ettei
-hän rupeaisi rettelöimään ainakaan koulussa, jossa hän oli saanut
-paikan, sillä, jos hän menettäisi sen, niin millä ihmeellä hän sitten
-eläisi? Christophe alistuikin koulutoimeensa, inhostaan välittämättä:
-hän oli mallikelpoisen täsmällinen. Mutta kuinka hän olisi voinut
-salata ajatuksiaan, kun jokin oppilas-aasi katkaisi kymmenennen kerran
-saman kohdan tai kun hänen täytyi seuraavaan koulukonserttiin, opettaa
-luokkansa laulamaan jokin järjetön köörilaulu. (Sillä hän ei itse
-saanut edes valita ohjelmaansa: hänen makuaan pidettiin huonona.)
-Ymmärtää helposti, ettei hän voinut sellaiseen innostua. Mutta hän
-jatkoi kuitenkin, äänettömänä, jörönä, ilmaisematta sisäistä raivoaan
-muulla tavoin kuin iskien joskus nyrkkinsä pöytään, niin että oppilaat
-koholla hyppivät. Mutta joskus oli pilleri liian katkera: hän ei
-jaksanut enää sitä niellä. Keskellä kappaletta hän käski laulajainsa
-vaieta:
-
--- Oh, antakaa nyt olla! Minä soitan teille vaikka -- Wagneria!
-
-Se oli oppilaista erinomaista. He pelasivat korttia hänen selkänsä
-takana. Joku oli aina niin viisas, että kanteli rehtorille; ja
-Christophelle huomautettiin silloin, ettei häntä oltu pantu innostamaan
-oppilaita rakastamaan musiikkia, vaan opettamaan heidät laulamaan. Hän
-vapisi kuullessaan näitä toria; mutta hän otti ne äänettömänä vastaan:
-hän ei tahtonut rikkoa välejään koulussa. -- Kuka olisi arvannut
-muutamia vuosia sitten, jolloin hänen uransa näytti niin loistavalta
-ja varmalta (vaikkei hän vielä ollutkaan mitään tehnyt), että hänen
-täytyisi maistaa tällaisia nöyryytyksiä, juuri silloin, kun hän alkoi
-jo olla jotakin?
-
-Jos Christophen itserakkaus kärsi hänen asemastaan koulussa, niin yhtä
-kiusallista oli hänestä sekin, että hänen täytyi käydä tavanomaisilla
-vierailuilla virkatoveriensa luona. Hän lähti pari kertaa heidän
-luokseen, valikoimatta vierasisäntiään; mutta se oli hänestä niin
-sietämättömän ikävää, ettei hän jaksanut mennä enää uudestaan sinne.
-Nuo kaksi etuoikeuden saanutta eivät olleet hänelle siitä millään
-tavoin kiitollisia; mutta toiset loukkautuivat pahoin, kun hän ei
-käynyt heidänkin luonansa. Kaikki pitivät Christophea sekä älyn että
-aseman puolesta itseään alempana; ja he kohtelivat häntä suojelevasti
-kuin järkevämmät ainakin. Se kiusasi Christophea joskus niin, että hän
-tuskin jaksoi sitä kestää: sillä he olivat niin varmoja itsestään ja
-omista mielipiteistään häneen nähden, että hänen täytyi olla melkein
-samaa mieltä kuin hekin; hän tuli aivan älyttömäksi heidän seurassaan;
-mitä hänellä olisi ollut heille sanomista? He olivat pelkkää omaa
-uraansa eivätkä nähneet yhtään sen ulkopuolelle. He eivät olleet eläviä
-ihmisiä. Kunpa he olisivat olleet edes kirjoja! Mutta he olivat pelkkiä
-kirjain nootteja, filoloogisia selityksiä.
-
-Christophe koetti kaikin voimin välttää, ettei olisi joutunut heidän
-joukkoonsa; mutta joskus pakotettiin hänet siihen. Rehtori piti
-vieraskutsut kerta kuukaudessa, iltapuolella päivää; ja hän vaati, että
-hänen kaikkien opettajiensa oli saavuttava tilaisuuteen. Christophe
-oli luiskahtanut pois ensimäisistä kutsuista, lähettämättä rehtorille
-edes peruutusta, ikäänkuin heittäytyen kuolleeksi, sillä hänellä
-oli petollinen toivo, ettei hänen poissaoloaan huomattaisi. Mutta
-seuraavana päivänä hän sai siitä menettelystään kaikessa ystävyydessä
-kirpeän huomautuksen. Tulevalla kerralla läksytteli äiti häntä,
-joten hän päätti mennä; mutta hän oli yhtä innostunut siitä kuin
-hautajaiskutsusta.
-
-Hän joutui keskelle oman opistonsa ja eräiden muiden koulujen
-opettajia ja heidän rouviaan ja tyttäriään. Kaikki he istuivat ylen
-ahtaaseen saliin suljettuina, mutta siitä huolimatta oli heidät pantu
-säntilliseen arvo-järjestykseen. Christophea ei kukaan huomannut. Lähin
-ryhmä puhui pedagogiikasta ja keittiöasioista. Kaikilla opettajain
-rouvilla oli omat keittoreseptinsä, joista he luennoivat ylikuohuvan
-innostuneesti ja yksityiskohtaisen tarkasti. Miehet olivat yhtä
-innostuneet näihin asioihin, ja luultavasti yhtä pystyviäkin. He olivat
-yhtä ylpeitä rouvainsa taloudellisista lahjoista kuin rouvat miestensä
-oppineisuudesta. Christophe seisoi seinää vasten, ikkunan vieressä,
-eikä tiennyt, miten oikein olla: milloin hän hymyili hölmösti, milloin
-tuli tuiman synkäksi ja tuijotti jäykistynein kasvoin eteensä; hän
-oli läkähtyä ikävästä. Jonkun askelen päässä hänestä istui ikkunan
-syvennyksessä muuan nuori nainen, jolle kukaan ei puhunut mitään ja
-jolla oli yhtä ikävä kuin hänelläkin. Molemmat katsoivat he saliin
-päin, eivät toisiinsa. Meni melkoinen aika ennenkuin he huomasivat
-toisensa, juuri, kun kumpikin heistä kääntyi syrjään haukotellakseen.
-Silloin heidän katseensa yhtyivät Heidän silmistään puhui täydellinen
-kanssarikollisuus. Christophe meni tuon naisen luokse. Nainen sanoi
-hänelle hiljaa:
-
--- Täällä huvitellaan?
-
-Christophe käänsi selkänsä saliin, katsoi ikkunaan päin ja pisti
-kielensä ulos suusta. Nainen purskahti nauruun, malttoi sitten mielensä
-ja viittasi Christophea istumaan viereensä. Siinä tutustuivat he
-toisiinsa. Nainen oli professori Reinhartin rouva; hänen miehensä
-opetti koulussa luonnonhistoriaa; he olivat äskettäin tulleet tähän
-kaupunkiin, eivätkä tunteneet siellä vielä ketään. Rouva ei ollut
-laisinkaan kaunis, hänen nenänsä oli kömpelö, hampaat rumat, iho ei
-raikas; mutta hänen silmänsä olivat vilkkaat ja melkoisen älykkäät,
-ja hän hymyili ystävällisesti kuin lapsi. Hän puhua säkätti kuin
-harakka: Christophe nakkeli hänelle nopeita vastauksia; rouva oli
-niin suora, että teki oikein hyvää, täynnä hauskoja sutkauksia.
-He puhuivat toisilleen vaikutelmiaan, aivan ääneen, välittämättä
-muista läsnäolijoista. Toiset, jotka eivät olleet suvainneet heihin
-vakaistakaan, vaikka pelkkä ihmisrakkauskin olisi jo vaatinut heitä
-auttamaan noita yksinään ja ikävissään kituvia, loivat heihin nyt
-tyytymättömiä ja uteliaita silmäyksiä: oli sopimatonta tuolla tavoin
-iloitella... Mutta näistä kahdesta suunsoittajasta oli yhdentekevää,
-mitä heistä ajateltiin: he kostivat puheissa keskenään.
-
-Viimein esitteli rouva Reinhart Christophen miehelleen. Professori
-oli tavattoman ruma: kelmeä, rokonarpinen naama, jossa ei kasvanut
-parranhaiventakaan; mutta ilme oli kuitenkin kovin ystävällinen.
-Hän puhui kurkustaan ja lausui sanat tarkoitusperäisen opettavasti,
-jankkaamalla, pysähtyen joka tavun välillä.
-
-Reinhartit olivat olleet naimisissa muutamia kuukausia, ja nuo
-kuvatukset olivat kovin rakastuneet toisiinsa: keskellä muuta
-ihmisjoukkoa katselivat he toisiaan hellästi, pakinoivat keskenään,
-ottivat toisiaan kädestä; -- se oli koomillista ja liikuttavaa.
-Mitä toinen tahtoi, aina tahtoi sitä toinenkin. He pyysivät nyt
-heti Christophea tulemaan luokseen illalliselle, tämän vastaanoton
-jälkeen. Christophe kielteli ensin tulemasta, laski leikkiä, että
-parasta olisi tänä iltana jo mennä nukkumaan: ihminen oli niin väsynyt
-ikävästä kuin olisi taivaltanut viisi peninkulmaa. Mutta rouva Reinhart
-vastasi, että juuri nyt oli vaarallista heittäytyä viettämään yötänsä
-hautaustunnelmassa. Christophe antoi ottaa itseltään lupauksen mennä
-Reinharteille. Yksinäisyydessään tuntui hänestä hyvältä, että hän oli
-kohdannut nämä kiltit ihmiset, jotka eivät olleet tosin hienostuneita,
-mutta koruttomia ja _gemyytlisiä_.
-
-
-
-
-Reinhartien pieni koti oli "gemyytlinen" niinkuin he itsekin. Se oli
-hiukan suulasta _Gemütiä_, päällekirjoituksilla varustettua _Gemütiä_.
-Huonekalut, talousastiat, kaikki siellä puhuivat, hokivat alinomaa
-iloaan saada nähdä "rakkaan vieraansa", ne kyselivät hänen terveyttään,
-antoivat hänelle ystävällisiä neuvoja ja hyveellisiä ohjeita. Sohvalla
--- joka oli muuten varsin kova -- komeili pieni korvapielus, joka
-supisi ystävällisesti:
-
--- Ainoastaan neljännestunnin torkahdus! (_Nur ein Viertelstündchen_!)
-
-Kahvikuppi, joka Christophelle tarjottiin, vaati välttämättä häntä
-ottamaan uutta lisää:
-
--- Vielä pikku tilkka! (_Noch ein Schlückchen_!)
-
-Lautaset höystivät moraalilla ruokaa, joka muuten oli aina erinomaista.
-Yksi niistä sanoi:
-
--- Ajattele kaikkea: muuten ei sinulle hyvin käy. Toinen virkkoi:
-
--- Hyvyys ja kiitollisuus ovat kaikille ihmisille mieluisia.
-Riittämättömyys ei kenellekään.
-
-Vaikkei Christophe polttanut tupakkaa, ei uunin reunalla oleva
-tuhkakuppi malttanut olla hänelle ehdottamatta:
-
--- Pikku levähdyspaikka palaville sikareille. (_Ruheplätzchen für
-brennende Cigarren_).
-
-Hän aikoi pestä käsiään. Saippua pesupöydällä sanoi:
-
--- Rakkaalle vieraallemme. (_Für unseren lieben Gast_.)
-
-Ja opetushaluinen pyyheliina, aivan kuin kohtelias ihminen, jolla ei
-ole mitään sanomista, mutta jonka mielestä on kuitenkin velvollisuus
-jotain virkkaa, lausui hänelle sen järkevän, mutta varsin vähän
-paikalleen sopivan mietelmän, että "täytyy nousta varhain ylös ja
-nauttia aamusta".
-
--- _Morgenstund hat Gold im Mund_.
-
-Christophe ei lopulta uskaltanut tuolillaan käännähtää, niin hän
-pelkäsi kaikenlaisten muiden äänten sekautuvan huoneen joka nurkasta
-juttuun. Hänen teki mielensä sanoa niille:
-
--- Olkaa hiljaa, pikku hirviöt! Eihän tässä kuule omaa ääntään. Ja
-yhtäkkiä hänelle tuli niin hurja naurunhalu, että hänen täytyi koettaa
-sitä jotenkin selittää isännilleen; hän väitti siihen syyksi muka
-sitä, että oli nyt muistanut äskeisen istunnon koulunrehtorin luona.
-Millään ehdolla hän ei olisi tahtonut isäntiään loukata. Muuten hän
-ei ollutkaan kovin herkkä naurettaville huomioille. Hän tottui sangen
-pian näiden esineiden ja ihmisten suulaaseen sydämellisyyteen. Mitäpä
-hän ei heille olisikaan antanut anteeksi! He olivat niin hyviä. He
-eivät olleet ikäviäkään; ja jos heillä ei ollut makua, olivat he silti
-melkoisen älykkäitä.
-
-Reinhartien pari oli vielä hiukan ymmällään tästä seudusta, sillä he
-olivat muuttaneet sinne aivan äskettäin. Pikkukaupungin sietämätön
-arkanahkaisuus ei suvainnut, että sen piiriin tultiin kuin mihin
-myllyyn, nimittäin anomatta sääntöjen mukaisesti kunniaa astua sen
-jäseneksi. Tuota maaseutukaupunkien juhlamenojärjestystä, joka määrää
-tulokkaiden velvollisuudet heitä ennen kaupungissa asuneita kohtaan,
-eivät Reinhartin olleet ottaneet tarpeeksi huomioonsa. Tiukan tullen
-olisi kyllä itse Reinhart nyt alistunut mekaanisesti sellaiseen. Mutta
-hänen vaimoaan ikävystytti moinen vierailu-urakka hirveästi, ja kun hän
-oli luonteeltaan kursailematon, lykkäsi hän kyläilyt päivästä päivään.
-Hän valitsi sitten vierailujen luettelosta ainoastaan ne, jotka hänestä
-olivat vähimmin ikäviä, ja teki ne ensin; muut hän jätti epämääräiseen
-aikaan. Mutta tähän viimeiseen ryhmään joutuneet kaupungin arvohenkilöt
-suuttuivat moisesta halventavasta epäkohteliaisuudesta kovasti.
-Angelika Reinhart -- (hänen miehensä kutsui häntä tavallisella
-nimellä Lili) -- oli tavoiltaan melkoisen vapaa; hän ei voinut
-sulautua jäykkään, viralliseen sävyyn. Hän puhutteli hierarkisia
-ylempiään tuttavallisesti, ja silloin lensivät puhutellut punaisiksi
-närkästyksestä; niin, hän ei peljännyt tarpeen tullen oikaistakaan
-heidän mielipiteitään. Hänen kielensä oli löysässä kannassa, hänellä
-oli halu puhua aina kaikki, mitä vain hänen päähänsä pälkähti; joskus
-olivat hänen sanansa tavattomia tyhmyyksiä, joten hänelle naurettiin
-niiden tähden hänen selkänsä takana; mutta ne saattoivat olla myöskin
-häijyjä, vasten naamaa annettuja pistoksia, ja silloin ne hankkivat
-hänelle verivihollisia. Hän oikein puri kieltään, kun ne tulivat
-kielelle, sillä hän olisi tahtonut niitä pidättää: mutta se oli aina
-liian myöhäistä, hän oli ne jo lausunut. Hänen miehensä oli ihmisiä
-kohtaan niin lauhkea ja kunnioittava kuin suinkin olla saattaa, ja
-hän teki vaimolleen tässä suhteessa arkoja huomautuksia. Silloin Lili
-syleili miestään ja sanoi hänelle olevansa typerys ja myönsi miehen
-olevan oikeassa. Mutta tuokion päästä hän jo alkoi uudestaan saman, ja
-jopa juuri sellaisella hetkellä, jolloin olisi tullut kaikkein vähimmin
-puhua eräitä asioita, Lili Reinhart niistä puhui: hän olisi läkähtynyt
-siihen paikkaan, ellei hän olisi saanut silloin puhua. -- Hän oli kuin
-luotu sopimaan Christophen seuraan. Niiden monien mielettömyyksien
-joukossa, joista ei olisi saanut puhua ja joista Angelika Reinhart siis
-puhui, oli hänellä nykyään erikoisena intona vertailla toisiinsa Saksan
-ja Ranskan oloja. Hän oli kyllä itse saksatar -- (kukaan ei ollut
-sellainen enempää kuin hän), -- mutta hänet oli kasvatettu Elsassissa,
-ja kun hän siten oli joutunut yhteyteen ja ystävyyteenkin Elsassin
-ranskalaisten kanssa, oli latinalaisen kultuurin vetovoima vaikuttanut
-häneen suuresti, tuo voima, jota niin monet saksalaiset ranskalaisilta
-anastetuissa maakunnissa eivät voi vastustaa, eivätkä varsinkaan ne
-heistä, joiden luulisi parhaiten siihen pystyvän. Ja tätä vetovoimaa
-oli lisännyt pohjaltaan myöskin jonkinlainen vastaanhangoittelunhalu;
-ehkä se oli syntynyt silloin, kun Lili meni naimisiin nykyisen miehensä
-kanssa, sillä tämä oli pohjois-saksalainen, joten vaimo joutui hänen
-parissaan mitä täydellisimpään germaanilaiseen ympäristöön.
-
-Jo ensimäisenä iltana, kun Christophe oli heillä, tarttui Lili nyt
-tähän tavalliseen väittelynaiheeseensa. Hän alkoi kehua ranskalaisten
-rakastettavaa vapautta pakinoissa. Christophe yhtyi innokkaasti hänen
-mielipiteeseensä. Ranska oli hänelle Corinne; se oli hänelle Corinnen
-kauniit, loistavat silmät, nuori ja naurava suu, hänen suora ja vapaa
-käytöksensä, hänen kauniisti soiva äänensä. Christophe halusi nyt
-suuresti tuntea sitä hyvää vielä enemmän.
-
-Lili Reinhart taputti käsiään, kun Christophe oli samaa mieltä hänen
-kanssaan.
-
--- Mikä vahinko, sanoi hän, ettei minun pikku ranskalainen
-ystävättäreni ole enää täällä; mutta hän ei jaksanut tätä sietää: hän
-matkusti pois.
-
-Corinnen kuva sammui heti Christophen mielestä. Aivan kuin haipuva
-savu antaa yhtäkkiä tummalta taivaalta näkyä tähtien suloisen ja syvän
-tuikkeen ilmestyi hänelle nytkin eräs toinen kuva, ilmestyivät erään
-toisen henkilön silmät.
-
-Kuka? kysyi Christophe ponnahtaen tuoliltaan. Tuoko pieni
-kotiopettajatar?
-
--- Kuinka, tunnetteko tekin hänet? äännähti rouva Reinhart.
-
-He kuvailivat nyt toisilleen tuota tyttöä: piirteet sopivat
-täydellisesti yhteen.
-
--- Te tunnette hänet? toisti Christophe. Oh, kertokaa minulle kaikki,
-mitä hänestä tiedätte!...
-
-Rouva Reinhart alkoi silloin sillä vakuutuksella, että he olivat
-aivan läheisiä ystäviä ja että he uskoivat toisilleen kaikki asiansa.
-Mutta kun hänen sitten piti joutua yksityiskohtiin, supistuivatkin
-ne sangen niukoiksi. He olivat tavanneet toisensa ensi kerran
-eräillä vieraskutsuilla. Rouva Reinhart oli lähestynyt ensin tuota
-nuorta tyttöä; ja sydämellisenä niinkuin aina oli hän pyytänyt häntä
-tulemaan itseään katsomaan. Tyttö oli käynytkin hänen luonaan pari
-kolme kertaa, ja he olivat jutelleet keskenään. Mutta ainoastaan
-suurella vaivalla oli utelias Lili päässyt saamaan joitakin tietoja
-pikku ranskattaren elämästä: tuo tyttö oli kovin suljettu; häneltä
-sai nyppiä hänen elämänsä tarinan kappale kappaleelta. Rouva Reinhart
-tiesi parhaiksi, että hänen nimensä oli Antoinette Jeannin; hänellä
-ei ollut mitään varoja, ja omaisia ainoastaan nuori veli, joka oli
-jäänyt Parisiin ja jota Antoinette piti kovin uhrautuvasti yllä. Hän
-puhui veljestään lakkaamatta: se oli ainoa asia, johon koskettaessa
-hän tuli avomieliseksi; ja olipa Lili Reinhart saavuttanut suorastaan
-hänen luottamuksensa pelkästään sillä, että hän ilmaisi säälinsä ja
-suopeutensa tuota nuorta poikasta kohtaan, joka oli yksinään siellä
-Parisissa, ilman omaisia ja ystäviä, erään lukion täyshoitolaisena.
-Antoinette oli suureksi osaksi ainoastaan siksi, että olisi saanut
-lisätuloja veljensä kasvatukseen, hankkinut itselleen paikan
-ulkomailla. Mutta sitten eivät nuo lapsi-raukat voineetkaan elää ilman
-toisiaan; he kirjoittivat toisilleen joka päivä; ja jos odotettu kirje
-viivästyi hetkenkin, joutuivat he molemmat aivanpa sairaalloisen
-levottomuuden valtaan. Antoinette eli veljensä tähden alinomaisessa
-huolessa: pojalla näet ei ollut aina uljuutta salata häneltä surullista
-ja yksinäistä elämäänsä; ja veikon valitukset kaikuivat Antoinetten
-sydämessä vihlovina; hän tuskitteli, että veli kärsi, ja kuvitteli
-usein, että hän oli sairas, vaikkei tahtonut siskolleen sitä tunnustaa.
-Rouva Reinhartin oli täytynyt monta kertaa kaikessa ystävyydessä torua
-Antoinettea tällaisen aiheettoman pelon vuoksi; ja hänen onnistuikin
-ainakin siksi hetkeksi saada Antoinette rauhalliseksi. -- Antoinetten
-kaukaisemmista sukulaisista, hänen yhteiskunta-asemastaan ja syvemmistä
-sielullisista ominaisuuksistaan ei rouva Reinhart ollut päässyt
-sen tarkemmin perille. Kuullessaan häneltä ensimäisen kysymyksen
-siihen suuntaan vetäytyi nuori tyttö ihmisarkana kuoreensa. Siitä
-vähästä, mitä hän jutteli, huomasi, että hän oli saanut oppia ja oli
-älykäs; hänellä näytti olevan varhaisvanhan kokemuksia; hän tuntui
-olevan samalla kertaa naiivi ja elämän opettama, harras uskossaan ja
-samalla kuitenkin kaikki kuvittelunsa kadottanut. Antoinette ei ollut
-onnellinen täällä, tuossa perheessä, jossa ei ollut kohteliaisuutta
-eikä hyvyyttä. Hän ei sitä valittanut, mutta saattoi huomata, että
-hän kärsi siitä. -- Kuinka hän oli johtunut täältä lähtemään, sitä ei
-rouva Reinhart oikein tiennyt. Väittivät, että hän olisi viettänyt
-huonoa elämää. Angelika ei sellaista uskonut; hän olisi antanut vaikka
-katkaista kaulansa, että se oli inhoittavaa juorua, tämän typerän ja
-ilkeän kaupungin arvon mukaista. Mutta jotain pientä siinä oli ollut
-alla; saman tekevä, mitä, eikö niin?
-
--- Kyllä, vastasi Christophe painaen päänsä alas.
-
--- Ja sitten hän matkusti.
-
--- Ja mitä hän teille sanoi lähtiessään?
-
--- Ah, minulle sattui kova onni! vastasi Lili Reinhart. Minä olin juuri
-silloin matkustanut kahdeksi päiväksi Kölniin. Kun tulin takaisin...
-_Zu spät!_ (Liian myöhäistä!)... nuhteli rouva samassa sisäkköään, joka
-toi liian myöhään sitruunaa hänen teehensä.
-
-Ja Lili Reinhart lisäsi totisen viisaasti, niinkuin ainakin saksalaiset
-sekoittaen juhlalliset asiat jokapäiväisiin perhetoimituksiinsa:
-
--- Liian myöhäistä, kuten usein elämässä!
-
-(Ei käynyt selville, koskiko tämä huomautus sitruunaa vai äsken
-keskeytynyttä tarinaa). Rouva Reinhart jatkoi:
-
--- Palatessani sain häneltä pari sanaa, hän kiitti minua kaikesta ja
-sanoi matkustavansa täältä pois: menevänsä takaisin Parisiin. Hän ei
-ilmoittanut mitään osoitetta.
-
--- Eikä ole sitten enää kirjoittanut?
-
--- Ei mitään.
-
-Christophe näki noiden alakuloisten kasvojen ja silmien katoavan
-jälleen yöhön, silmien, jotka olivat äsken yhtäkkiä johtuneet hänen
-mieleensä sellaisina kuin hän oli nähnyt ne viimeisen kerran läpi junan
-ikkunoiden.
-
-
-
-
-Kysymys Ranskan oloista tuli sitten esille entistä hartaammin.
-Christophe ei väsynyt tiedustelemasta rouva Reinhartilta kaikenlaista
-tuosta maasta, jonka rouva väitti tuntevansa. Eikä Lili, vaikkei hän
-ollut koskaan käynyt Ranskassa, jättänyt jakamatta Christophelle näitä
-tietojaan. Reinhart itse oli mallikelpoinen saksalainen patriootti
-ja täynnä ennakkoluuloja Ranskaa vastaan, jota hän ei tuntenut sen
-paremmin kuin hänen vaimonsakaan; ja niinpä uskalsi hän joskus tinkiä
-vaimonsa sanoja, milloin Lilin ihastus nousi aivan ylenpalttiseksi;
-mutta silloin jatkoi rouva väitteitään kahta suuremmalla tarmolla, ja
-Christophe yhtyi ehdottomasti häneen, pelkästä luottamuksesta ja asiaa
-laisinkaan tuntematta.
-
-Mutta vielä arvokkaampia kuin Lili Reinhartin tiedot Ranskasta olivat
-Christophelle hänen ranskalaiset kirjansa. Rouva oli hankkinut
-itselleen pienen ranskalaisen kirjaston: kouluissa käytettyjä
-valikoimia, muutamia romaaneja ja umpimähkään ostettuja teoksia.
-Christophesta, joka oli ylen halukas oppimaan jotain Ranskasta eikä
-tiennyt siitä vielä mitään, olivat nuo kirjat, kun Reinhart meni niitä
-etsimään ja antoi ne sitten ystävällisesti ja kohteliaasti hänen
-käytettäväkseen, oikea suuri aarre.
-
-Aluksi kävi Christophe käsiksi niihin niistä, jotka sisälsivät
-valittuja kappaleita Ranskan kirjallisuudesta; ne olivat koulukirjoja,
-joita sekä Lili Reinhart että hänen miehensä olivat ennen koulussa
-ollessaan lukeneet. Reinhart vakuutti hänelle, että hänen täytyi alkaa
-niillä, jos halusi olla eksymättä keskellä hänelle outoa ranskalaista
-kirjallisuutta. Christophe kunnioitti syvästi yleensä kaikkia
-henkilöitä, jotka tiesivät enemmän kuin hän itse, ja hän totteli siis
-hartaasti; ja jo samana iltana hän ryhtyi lukemaan. Hän koetti ensin
-saada ylimalkaisen käsityksen siitä, mitä kaikkia rikkauksia hänellä
-oli nautittavinaan.
-
-Hän tutustui seuraaviin ranskalaisiin kirjailijoihin: Théodore-Henri
-Barrau, François Péris de la Croix, Frédéric Baudry, Emile Delérot,
-Charles-Auguste-Désiré Filon, Samuel Descombaz ja Prosper Baur.
-Hän luki runoja, joiden tekijöitä olivat abbé Joseph Reyre, Pierre
-Lachambaudie, herttua de Nivernois, André van Hasselt, d'Andrieux, M:me
-Calet, Salm-Dyckin, ruhtinatar Constance-Marie, Henriette Hollard,
-Gabriel-Jean-Baptiste-Ernest-Wilfrid Legouvé, Hippolyte Violeau, Jean
-Reboul, Jean Racine, Jean de Béranger, Frédéric Béchard, Gustave
-Nadaud, Edouard Plouvier, Eugène Mannel, Hugo, Millevoye, Chênedollé,
-James Lacour Delâtre, Félix Chavannes, François-Edouard-Joachim s.o.
-François Coppée ja Louis Belmontet. Tähän runouden vedenpaisumukseen
-oli Christophe hukkua aivan umpikorviin, ja siirtyi sitten
-proosaan. Hänen kirjoistaan löytyi Gustave de Molinari, Fléchier,
-Ferdinand-Edouard Buisson, Mérimée, Malte-Brun, Voltaire, Lamé-Fleury,
-Dumas vanhempi, J.-J. Rousseau, Mézières, Mirabeau, de Mazade,
-Claretie, Cortambert, Fredrik II ja monsieur de Vogue. Ranskalaisista
-historioitsijoista lainailtiin useimmin Maximilien-Samson-Frédéric
-Schoellin sanoja. Christophe löysi tässä ranskalaisessa antologiassa
-uuden Saksan valtakunnan perustamisjulistuksen; ja hän sai lukea
-Frédéric-Constant de Rougemontin saksalaisista tekemän kuvauksen, jossa
-opetettiin, että "_saksalainen syntyy elääkseen hengen maailmassa. Hän
-ei ole metelöivän ja keveän iloinen niinkuin ranskalainen. Hän on hyvin
-sielukas; hän on tunteiltaan hellä, hyvä. Hän on väsymätön työssä ja
-sitkeä yrityksessä. Ei löydy siveellisempää kansaa, eikä ihmisten ikä
-ole missään, niin pitkä kuin Saksassa. Saksalla on joukko erinomaisia
-kaunokirjailijoita. Sillä on nerokas taipumus taiteisiin. Kun muut
-kansat pitävät suurimpana kunnianaan olla pelkästään ranskalaisia,
-englantilaisia, espanjalaisia, niin saksalaisen rakkauteen sulkeutuu
-koko ihmiskunta. Lisäksi: koska Saksan maantieteellinen asema on
-Europan keskeisin, niin näyttää Saksan kansakunta olevan yhtaikaa
-ihmiskunnan sekä sydän että ylempi järki_."
-
-Christophe kummastui ja väsyi, painoi kirjan kiinni ja ajatteli:
-
--- Ranskalaiset ovat kilttejä poikia; mutta aivan selväpäisiä he eivät
-ole.
-
-Hän tarttui toiseen kirjaan. Se oli tarkoitettu korkeampaa tasoa,
-isompia kouluja varten. Musset oli saanut siinä kolme sivua, ja
-Victor Duruy kolmekymmentä. Lamartine seitsemän sivua, mutta Thiers
-lähes neljäkymmentä. Le Cid annettiin kokonaisuudessaan, -- melkein
-kokonaisuudessaan: (-- oli poistettu ainoastaan don Diegon ja Rodrigon
-monoloogit, pitkäveteisyyden vuoksi). -- Lanfrey ylisteli Preussia
-Napoleon I:stä vastaan: hänelle ei oltukaan annettu tilaa mittaamalla;
-hän oli saanut yksinään enemmän kuin kaikki 1700-luvun suuret
-klassikot. Lukuisia kuvauksia ranskalaisten tappioista vuonna 1870
-oli ammennettu Zolan _la Débâclesta_. Kokoelmassa ei näkynyt yhtään
-sennimisiä miehiä kuin Montaigne, Rochefoucauld, Bruyère, Diderot,
-Stendhal, Balzac, Flaubert. Sensijaan ilmestyi Pascal, joka oli
-edellisestä kirjasta poissa, ihmeeksi ja kummaksi tässä; ja Christophe
-oppi ohimennen, että tuo vetotautinen "oli Port-Royalin luostarin,
-lähellä Parisia olevan nuorten tyttöjen kasvatusopiston munkkeja..."
-
-[Ne valikoimat ranskalaista kirjallisuutta, jotka Christophe sai
-lainaksi ystäviltään Reinharteilta ovat:
-
-I. _Valikoima ranskalaista kirjallisuutta ylempien koulujen tarpeeksi_,
-tehnyt Hubert H. Wingerath, filosofian tohtori, Strassburgin Pyhän
-Johanneksen koulun johtaja. -- Toinen osa, keskiluokkia varten. -- 7:s
-painos, 1902, Dumont-Shaubergin kustannuksella.
-
-II. L. Henrig ja G. F. Burguy: _Ranskan kirjallisuutta_; parannellut
-F. Tendering, Hampurin Johanneum-reaalilukion rehtori, -- 1904.
-Braunschweig.]
-
-Christophe oli vähällä heittää koko kirjat nurkkaan: hänen päässään
-vilisi; hän ei käsittänyt enää mitään. Hän sanoi itsekseen: "Näistä
-en tule hullua hurskaammaksi." Hänen oli mahdoton muodostaa itselleen
-arvostelua. Hän selaili tuntikausia kirjojaan, käsittämättä, minne
-hän joutui. Hänen oli verrattain vaikea lukea ranskaa; ja kun hän oli
-suurella vaivalla saanut selvän jostakin lauseesta, oli se melkeinpä
-aina jotain merkityksetöntä ja mahtipontisen pöyhkeilevää.
-
-Tässä kaaoksessa välkähti kuitenkin jo valonsäkeniä, aivan kuin
-miekaniskut; ruoskivia ja vinhaisevia sanoja, sankarien naurunpuuskia.
-Vähitellen erkani jokin määritelty vaikutelma tästä ensimäisestä
-lukemisesta, luultavasti juuri luetun tendensimäisen perusrakennelman
-vuoksi. Saksalaiset kustantajat olivat joko ehdoin tahdoin tahi
-huomaamattaan valinneet ranskalaisesta kirjallisuudesta kaiken
-sen, joka saattoi näyttää ranskalaisten viat ja saksalaisten
-paremmuuden, ranskalaisten omain todistusten nojalla. Mutta sitä
-eivät kustantajat epäilleetkään, että he vetivät ennakkoluulottoman
-sielun silmissä, jollainen Christophe oli, sillä tavoin ainoastaan
-päivänvaloon ranskalaisten hämmästyttävän henkisen vapauden,
-koskapa he arvostelivat itseäänkin ja kiittelivät vastustajiaan.
-Michelet ylisti Fredrik II:sta, Lanfrey englantilaisia Trafalgarin
-taistelun sankareita, Charras vuoden 1813 Preussia. Kukaan Napoleonin
-vihollisista ei ollut uskaltanut puhua hänestä niin tuimasti kuin
-tämä mies. Kaikkein kunnioitetuimmatkaan asiat eivät olleet turvassa
-ranskalaisten moitiskelunhalulta. Suuren Kuninkaan ajoista saakka
-olivat peruukkipäiset runoilijat suorasuita. Molière ei säästänyt
-mitään. La Fontaine irvisteli kaikkea. Yksinpä sellainen kuin Boileau
-muokkasi ylimystöä. Voltaire herjasi sotaa, ruoski uskontoa, pilkkasi
-isänmaata. Moralistit, satiirikot, häväistyskirjain tekijät kilpailivat
-keskenään iloisessa tai synkässä rohkeudessa. Siinä kirjallisuudessa
-vallitsi yleinen epäkunnioitus. Kunnon saksalaiset kustantajat
-suorastaan kauhistuivat sellaista; heille oli tullut halu rauhoittaa
-omaatuntoaan, ja he koettivat puolustella Pascalia, kun tämä pisti
-samaan pussiin kokit, murtovarkaat, sotamiehet ja kollot; he väittivät
-näet alamuistutuksessa, ettei Pascal olisi puhunut näin, jos hän olisi
-tuntenut nykyaikaiset jalot armeijat. He eivät jättäneet myöskään
-huomauttamatta, miten onnistuneesti Lessing oli korjannut La Fontainen
-Satuja, muuttaen, geneveläisen Rousseaun neuvon mukaan, mestari Korpin
-juuston myrkytetyksi lihankappaleeksi, johon katala kettu kuolee:
-
-"_Olkoon myrkky osanne aina, kirotut imartelijat_."
-
-He räpyttivät silmiään alastoman totuuden edessä; mutta Christophe
-nautti siitä: hän rakasti valoa. Silloin tällöin se kolahti
-kyllä häntäkin vastaan; hän ei ollut tottunut tähän hillittömään
-riippumattomuuteen, joka vaikuttaa vapaimmankin saksalaisen silmissä
-anarkialta, koska hän on sittenkin piintynyt järjestykseen ja
-yhteiskunnalliseen kuriin. Sitäpaitsi saattoi ranskalainen ironia
-Christophen usein ymmälle: hän käsitti muutamat paikat liian vakavasti;
-toiset taasen, jotka olivat leppymätöntä kieltämistä, tuntuivat
-hänestä päinvastoin leikitteleviltä paradokseilta. Mutta se ei paljoa
-haitannut. Olipa hän hämmästynyt tai sai töytäyksiä vastaansa, niin nuo
-ajatukset vetivät häntä kuitenkin vähitellen yhä enemmän puoleensa. Hän
-oli jättänyt vaikutelmien luokittelemisen; hän siirtyi jo tunnelmasta
-toiseen: hän eli. Ranskalaisen kerronnan hauskuus -- Chamfort, Dumas
-vanhempi, Mérimée, sekaisinkin hotkittuina, -- vapautti hänen sieluaan;
-ja silloin tällöin leyhähti joltakin sivulta Vallankumousten huumaava
-ja hurja tuoksu.
-
-Aamu alkoi jo lähestyä, kun Louisa, joka nukkui viereisessä huoneessa,
-heräsi ja näki valon kiiltävän Christophen oven raosta. Äiti koputti
-seinään ja kysyi oliko Christophe sairas. Tuoli narisi lattiaa
-vasten, ovi Louisan huoneeseen aukesi; ja Christophe ilmestyi ovelle,
-kalpeahkona, paitasillaan, kirja ja kynttilä kädessä, kummallisin
-elein, juhlallisen kömpelöin ja hassunkurisin. Louisa peljästyi ja
-nousi vuoteessaan istualleen, ajatellen, että hulluko Christophe oli.
-Christophe alkoi nauraa, ja heilutellen kynttiläänsä hän luki ääneen
-erästä Molièren näytelmän kohtausta. Keskellä lausetta hän purskahti
-taas nauruun; hän istahti äidin vuoteen jalkopuoleen, selvitäkseen
-naurusta, johon oli tikahtua; kynttilä vapisi hänen kädessään. Louisa
-rauhoittui ja parpatti hellästi:
-
--- Mikä nyt? Mikä nyt on? Menetkö siitä makaamaan!... Poika-parka,
-ihanko sinä joudut päästä sekaisin?...
-
-Mutta Christophe jatkoi kahta uhemmin:
-
--- Sinun täytyy kuunnella tätä!
-
-Ja hän asettui istumaan sängyn viereen ja ryhtyi lukemaan äidille
-näytelmää, alusta alkaen jälleen. Hän oli aivan näkevinään Corinnen;
-hän kuuli hänen lörpöttelevän äänensä, kivakan ja kirkkaan. Louisa
-tiuski vastaan:
-
--- Mene, mene matkaasi! Sinä vilustut siinä. Sinä kiusaat minua. Anna
-minun maata!
-
-Christophe jatkoi heltymättä. Hän paisutti ääntään, hän heilutti
-käsiään, oli katketa naurusta. Ja hän kysyi äidiltään, eikö se ollut
-erinomaista. Louisa oli kääntynyt häneen selin, kiskonut peiton
-ympärilleen ja tukki korviaan ja sanoi:
-
--- Anna minun maata!...
-
-Mutta itsekseen hän kuitenkin nauraa tyrski kuunnellessaan Christophen
-naurua. Viimein hän lakkasi inttämästä vastaan. Ja kun Christophe
-lopetti ensimäisen näytöksen ja vaati Louisaa turhaan näyttämään
-mielenkiintoaan luettua kohtaan ja kumartui häntä katsomaan, näki hän,
-että äiti nukkui. Silloin hän hymyili, suuteli hellästi äidin tukkaa ja
-meni hiljaa omaan kamariinsa.
-
-
-
-
-Christophe meni ottamaan uutta ranskalaista lukemista Reinhartien
-kirjastosta. Kaikki sen kirjat joutuivat sikin sokin hänen käsiinsä.
-Christophe ahmi ne kaikki. Hänellä oli niin suuri halu rakastaa
-Corinnen ja tuntemattoman tytön maata ja innostua kaikkeen sitä
-koskevaan, että hän sen tekikin. Toisenkin luokan teoksissa saattoi
-jokin sivu, jokin herkkä sana antaa hänelle oikean vapaan ilman
-tuulahduksen. Hän liioitteli sen vapauden suuruutta, varsinkin
-puhuessaan siitä rouva Reinhartille, joka puolestaan vielä lisäili
-sitä monin verroin. Vaikka hän olikin Ranskasta tietämätön kuin
-turska, asetti hän usein mitä suurimmaksi ilokseen ranskalaisen
-kultuurin saksalaisen rinnalle ja haukkui viimeksimainittua tuon toisen
-kunniaksi, tahtoen siten enimmäkseen ainoastaan ärsyttää miestään
-ja kostaa ikävyyksiä, joita hän oli saanut sietää tämän saksalaisen
-pikkukaupungin puolelta.
-
-Herra Reinhart vihastui hyvin usein moisesta. Paitsi oman alansa
-tietoja oli hän, mitä Ranskaan tuli, pysähtynyt kouluopetuksen
-alkeisiin. Hänestä olivat ranskalaiset suoria, älykkäitä
-käytännöllisissä asioissa ja miellyttäviä, erinomaisia pakinoissa,
-mutta keveitä, herkkiä, kerskuvia, pystymättömiä mihinkään vakavaan,
-mihinkään tunteeseen, minkäänlaiseen totiseen, -- kansa, jolla ei
-ollut musiikkia, ei filosofiaa, ei runoutta (lukuunottamatta Bouleaun
-"Runousoppia", Beranger'ta ja François Coppéeta), -- paatoksen, komeain
-eleiden, liioiteltujen sanain ja pornografian kansa. Hän ei löytänyt
-tarpeeksi vahvoja sanoja ruoskiakseen latinalaista siveettömyyttä; ja
-paremman puutteessa käytti hän aliomaa uudestaan sanaa _frivooli_, joka
-hänen suussaan, samoin kuin useimpain muidenkin hänen kansalaistensa,
-sai eräällä tavalla erityisesti halventavan merkityksen. Ja kaikki
-päättyi lopultakin jalon Saksan kansan ylistysvirteen, -- moraalisen
-kansan ("_Siinä suhteessa_, sanoo Herder, _eroaa se kaikista muista
-kansoista_"), uskollisen kansan (_treues Volk... Treu_, joka merkitsee:
-rehellinen, uskollinen, vilpitön ja suora), -- _kansana_ valion, kuten
-Fichte sanoo; -- niin, saksalaisen Voiman, kaiken oikeuden ja totuuden
-vertauskuvan, ylistykseen, -- saksalaisen Ajatuksen, -- saksalaisen
-_Gemütin_, -- saksankielen, ainoan alkuperäisen ja puhtaana säilyneen
-niinkuin rotu itsekin, -- Saksan naisten, Saksan viinin, Saksan laulun
-riemuhuutoon... "_Saksa, Saksa kaikkialle_!"
-
-Christophe intti Reinhartia vastaan, rouva nauraa räkätti. He huusivat
-kaikki kolme kilpaa. He sopivat mainiosti yhteen: he tiesivät kaikki
-kolme olevansa kunnon saksalaisia.
-
-Christophe tuli usein juttelemaan ja päivällisellekin näiden uusien
-ystäviensä luokse, ja kävi teidän kanssaan kävelemässä. Lili Reinhart
-hemmoitteli häntä, varusti hänelle hyviä illallisia: hän oli
-mielissään, kun sai näin tekosyyn tyydyttää omaa herkutteluhaluaan.
-Hän keksi kaikenlaisia tunteellisia ruoka-asioihin liittyviä
-kohteliaisuuksia. Christophen syntymäpäiväksi leipoi hän kakun, johon
-oli pistetty kaksikymmentä kynttilää ja jonka keskellä seisoi pieni
-sokeriolento, kreikkalaisessa puvussa, esittäen muka Ifigeneiaa
-kukkakimppu kädessä. Christophe, joka oli omaksi harmikseenkin syvästi
-saksalainen, heltyi tällaisista todellisista ystävyydenilmauksista,
-joskin ne olivat hiukan meluavia ja mauttomiakin.
-
-Kunnon Reinhartit keksivät muitakin ja hienompia keinoja osoittaakseen
-ystävyyttään. Vaimonsa kehoituksesta oli Reinhart, joka tuskin tunsi
-nuotteja, ostanut parikymmentä vihkoa Christophen _Liedejä_ (ensimäiset
-kappaleet, mitä kustantajan varastosta vielä oli lähtenyt); -- hän oli
-levittänyt niitä Saksaan kaikkialle, yliopistotuttaviensa joukkoon;
-hän oli lähetyttänyt niitä myöskin jonkun määrän niille Leipzigin
-ja Berlinin kirjakauppiaille, joiden kanssa hän oli koulumiehenä
-suhteissa. Tämä liikuttava ja kömpelö yritys, josta Christophe ei
-tietänyt mitään, ei muuten kantanut hedelmää, ei ainakaan vielä.
-Sinne tänne lähetetyt _Liedit_ näyttivät hukkuneen huomaamatta sille
-tielleen: kukaan ei niistä hiiskunut mitään; ja Reinhartit, joita
-tällainen välinpitämättömyys suretti, olivat hyvillään, kun eivät
-olleet puhuneet Christophelle hommastaan mitään; sillä jos hän
-olisi tiennyt tuloksen, olisi se enemmän häntä tuskastuttanut kuin
-lohduttanut. -- Mutta todellisuudessa ei mikään maailmassa katoa, se
-on meillä monesti tilaisuus elämässä huomata; mikään yritys ei mene
-hukkaan. Vuosikausiin ei usein työn tehosta tiedetä mitään: sitten
-yhtäkkiä, jonakin päivänä huomaa, että ajatus onkin edistynyt. Kuka
-tietää, eivätkö Christophen _Liedit_ olleet joutuneet joidenkin
-maaseutukolkissa asuvien kunnon ihmisten sydämiin, jotka olivat liian
-arkoja, tai liian laiskoja ilmaistakseen hänelle ihailuaan!
-
-Yksi ainoa kirjoitti Christophelle. Kaksi kolme kuukautta siitä,
-kun Reinhart oli lähettänyt nuo vihkot, tuli Christophelle kirje:
-liikutettu, juhlallinen, haltioitunut, sanamuodoltaan yli-ikäinen;
-se tuli eräästä Türingenin pikkukaupungista ja allekirjoittaja oli
-"_Universitätsmusikdirector Professor D:r Peter Schulz_."
-
-Tämä oli suuri ilo Christophelle, ja vielä enemmän iloitsivat
-Reinhartit, kun hän avasi tuon kirjeen heidän luonaan, unhoitettuaan
-sen ensin kahdeksi päiväksi taskuunsa. He lukivat sen yhdessä. Reinhart
-loi vaimoonsa salavihkaa silmäyksiä, joita Christophe ei huomannut.
-Christophe näytti säteilevän riemusta, kunnes Reinhart yhtäkkiä näki
-hänen synkkenevän ja keskeyttävän kirjeen lukemisen, aivan keskellä
-sitä.
-
--- No, miksi sinä keskeytät? kysyi Reinhart.
-
-(He sinuttelivat jo toisiaan.)
-
-Christophe heitti kirjeen vimmoissaan pöydälle.
-
--- Ei, tämä on jo liikaa! sanoi hän.
-
--- Mikä niin?
-
--- Lue!
-
-Hän käänsi selkänsä pöytään ja meni itsekseen nurkkaan jöröttämään.
-
-Reinhart luki vaimonsa kanssa, eikä huomannut kirjeessä muuta kuin
-aivan haltioituneita ihailunilmauksia.
-
--- En minä mitään erikoista tässä näe, sanoi Reinhart hämmästyneenä.
-
--- Etkö näe? Etkö sinä nyt näe?... -- huusi Christophe ottaen jälleen
-kirjeen ja levittäen sen Reinhartin nenän eteen. -- Etkö sinä osaa
-lukea? Etkö näe, että hänkin on "_Brahmini_?"
-
-Silloin vasta Reinhart huomasi, että _Universitätsmusikdirector_
-vertaili eräissä kirjeensä riveissä Christophen Liedejä Brahmsin
-sävellyksiin. -- Christophe voihki:
-
--- Ystävä, vihdoinkin olen löytänyt ystävän!... Ja tuskin hänet sain,
-niin siihen jo kadotin!...
-
-Häntä läkähdytti tuollainen vertaus. Jos hänen olisi annettu, olisi hän
-heti paikalla vastannut Schulzille pelkillä typeryyksillä täytetyllä
-kirjeellä. Tai ehkä hän tarkemmin asiaa punniten olisi pitänyt sangen
-viisaana ja jalomielisenä olla vastaamatta hänelle mitään. Onneksi
-Reinhartit estivät häntä tekemästä jotain uutta eriskummaista, lyöden
-hänen pahan tuulensa leikiksi. He saivat hänet kirjoittamaan pari riviä
-kiitokseksi. Mutta nuo rivit, jotka Christophe väkinäisesti kirjoitti,
-olivat kylmät ja teeskennellyt. Siitä huolimatta ei Peter Schulzin
-innostus laimentunut: hän lähetti Christophelle vielä kaksi kirjettä,
-jotka tulvivat ihastusta. Christophe ei ollut erikoisen vahva kirjeiden
-kirjoittamisessa; ja vaikka hän hiukan leppyikin tuntemattomalle
-ystävälleen nähdessään vilpittömän ja todellisen mieltymyksen sävyn
-hänen riviensä välistä, jätti hän kirjevaihdon silleen. Myöskin Schulz
-vaikeni lopulta, eikä Christophe enää asiaa muistanutkaan.
-
-Hän tapasi nyt Reinharteja joka päivä, ja usein montakin kertaa
-päivässä. He viettivät melkein kaikki iltansa yhdessä. Oltuaan koko
-päivän yksin ja keskittyneenä itseensä, tunsi Christophe suorastaan
-ruumiillista tarvetta puhua, ilmaista ajatuksiaan, vaikkei häntä
-ymmärrettäisikään, nauraa syystä tai aivan syyttä, tuhlata itseään,
-virkistäytyä.
-
-Christophe soitti heille. Koska hänellä ei ollut muuta keinoa osoittaa
-kiitollisuuttaan, istahti hän pianon ääreen ja soitti tuntikausia.
-Rouva Reinhart ei ollut laisinkaan musikaalinen ja hänen oli vaikea
-olla haukottelematta; mutta hän oli suuresti mieltynyt Christopheen ja
-oli muka kovin tarkoin seuraavinaan, mitä Christophe soitti. Reinhart
-ei ollut paljoa musikaalisempi kuin hänen vaimonsakaan, mutta häntä
-liikuttivat eräät soitetut kappaleet, eräät sivut, tahdit, joskin aivan
-puisevalla tavalla; ja silloin hän järkyttyi rajusti, jopa niin, että
-sai vedet silmiinsä: ja se tuntui hänestä itsestään idioottimaiselta.
-Muulloin ei hän tuntenut mitään: kaikki oli hänelle pelkkää räminää.
-Yleisenä sääntönä muuten oli: häntä ei saanut liikutetuksi mikään
-muu kuin jokin heikoin puoli teoksessa, -- aivan merkityksettömät
-kohdat. -- Reinhartit koettivat vakuuttaa kumpikin itselleen,
-että he ymmärsivät Christophea; ja myöskin Christophe tahtoi sitä
-itselleen uskotella. Tosin hänelle tuli silloin tällöin halu ilveillä
-heidän kustannuksellaan; hän viritti heille loukun: soitti heille
-sellaista, jossa ei ollut mitään järkeä, typerää sekasotkua, ja väitti
-soittavansa omia sävellyksiään. Ja kun he sitten olivat häntä oikein
-ihailleet, sanoi hän heille, mitä tuo soitettu oli. Silloin tulivat he
-epäluuloisiksi; ja kun Christophe sitten tekeytyi hyvin salaperäiseksi
-ruvetessaan heille jotain soittamaan, luulivat he, että hän aikoi
-nytkin heitä puijata; ja he arvostelivat kappaletta ankarasti.
-Christophe antoi heidän puhua, yhtyi samaan virteen, myönsi, ettei
-tuosta musiikista ollut hiiteenkään, ja sitten hän yht'äkkiä purskahti
-nauruun:
-
--- Senkin peijakkaat! Te olette aivan oikeassa!... Sehän on minun
-sävellyksiäni!
-
-Hän oli ylen iloissaan, kun sai heidät pussiin. Rouva Reinhart
-närkästyi hiukkasen ja tuli ja läimäytti häntä poskelle; mutta
-Christophe nauroi niin onnellisena, että he yhtyivät nauruun. He eivät
-vaatineetkaan olla erehtymättömiä. Ja kun he eivät nyt enää tienneet,
-mille puolelle kallistua, niin otti Lili Reinhart osakseen moittia
-kaikkea, ja hänen miehensä kiittää kaikkea: siten he olivat varmat,
-että jompikumpi heistä oli samaa mieltä kuin Christophe.
-
-Muuten ei heitä Christophessa viehättänytkään niin paljon musiikkimies
-kuin kunnon poika, hiukan löysäjärkinen, mutta hyväsydäminen ja vilkas.
-Kaikki pahat jutut, mitä heille oli hänestä kerrottu, olivat vain
-tehneet heidät suosiollisemmiksi häntä kohtaan: heitäkin tukahutti
-pikkukaupungin ilmakehä niinkuin Christophea; he olivat suoria niinkuin
-hänkin, ja arvostelivat asioita omalla päällään; ja Christophea he
-pitivät ikäänkuin suurena lapsena, joka ei liioin soveltunut elämään ja
-oli rehellisyytensä uhri.
-
-Christophe ei kuvitellut liikoja uusista ystävistään; ja hänen täytyi
-alakuloisesti itselleen tunnustaa, etteivät he ymmärtäneet hänen
-syvintä olemustaan, etteivät he koskaan tulisi sitä ymmärtämään. Mutta
-hän oli nykyisin niin suuresti vieroitettu kaikesta ystävyydestä ja
-kaipasi sitä niin palavasti, että oli heille rajattoman kiitollinen,
-kun he häntä hiukan rakastivat. Hän oli saanut oppia viime vuoden
-kokemuksista: hän ei myöntänyt enää itselleen oikeutta olla kovin
-vaatelias. Kaksi vuotta aikaisemmin ei hän olisi ollut näin
-kärsivällinen. Hän muisti tunnonvaivakseen ja samalla huvitettuna,
-kuinka tuima hän oli ollut ikäviä, mutta kunniallisia Eulerejä kohtaan.
-Oi, kuinka hän oli muuttunut viisaaksi!... Se pani aivan huokaisemaan.
-Salainen ääni kuiskasi hänelle.
-
--- Kyllä, mutta kuinka pitkäksi aikaa?
-
-Se sai hänet jälleen hymyilemään, ja hän oli tyytyväinen.
-
-Kuinka hän olisikaan ollut valmis uhraamaan kaiken, jos hänellä olisi
-ollut ystävä, yksi ainoa sellainen ystävä, joka ymmärsi täydellisesti
-hänen sielunsa! -- Mutta vaikka hän oli vielä aivan nuori, oli hänellä
-kyllin kokemusta maailmasta tietääkseen, että se hänen toivomuksensa
-oli niitä, joita elämä kaikkein vähimmän toteuttaa, ja ettei hän
-saattanut vaatia, suurempaa onnellisuutta kuin useimmat häntä ennen
-eläneetkään oikeat taiteilijat. Hän oli saanut lukea eräiden heidän
-elämäntarinoitaankin. Jotkut Reinhartien kirjastosta lainatut kirjat
-olivat näyttäneet hänelle ne hirvittävät koettelemukset, joita Saksan
-musiikkimiehet seitsemännellätoista vuosisadalla olivat saaneet kestää,
-ja sen tyynen miehuuden, jota yksi noista suurista hengistä oli
-osoittanut -- suurin heistä kaikista: sankarillinen Schütz, joka kulki
-horjumatta tietään keskellä sotia, poltettujen kaupunkien raunioita,
-ruton saastuttamia maita, valloitetussa, koko Europan sotalaumain
-jalkoihinsa tallaamassa isänmaassaan, ja joka, -- mikä oli pahinta
-kaikista, -- ei lopultakaan, murrettuna, uupuneena, onnettomuuden
-sortamana, enää koettanut taistella, vaan oli välinpitämätön kaikesta
-ja kaipasi ainoastaan lepoa. Christophe ajatteli: "Kenellä olisi syytä
-valitella sellaista esimerkkiä muistellessaan? Heillä ei ollut yleisöä,
-ei tulevaisuutta; he sävelsivät pelkästään itselleen ja Jumalalle;
-sen, minkä, he yhtenä päivänä kirjoittivat, hävitti ehkä seuraava
-perinpohjin. Ja kuitenkin he kirjoittivat, eivätkä olleet suinkaan
-surullisia: mikään ei voinut hävittää heidän sitkeää ja leppoisaa
-hyväätuultaan; he tyydyttivät itsensä laulullaan, he eivät anoneet
-elämältä enempää kuin saada elää, kuin ansaita leivänmurunsa, purkaa
-sielustaan, mitä ajattelivat, ja löytää ystävikseen pari kolme kunnon
-ihmistä, yksinkertaista ja hyvää, jos ei taiteilijoita, niin sellaisia,
-jotka eivät varmaankaan ymmärtäneet heitä, mutta jotka luottivat heihin
-ja joihin he puolestaan luottivat. -- Kuinka hän olisi uskaltanut
-vaatia enempää kuin hekään? On jonkinlainen onnen minimi-määrä, jota
-ihmisen sopii pyytää. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta enempään:
-kunkin oma asia on itse antaa itselleen lisää; se ei ole muiden
-tehtävä."
-
-Nämä ajatukset tekivät hänen mielensä jälleen kirkkaaksi; ja hän
-rakasti yhä enemmän kunnon ystäviään Reinharteja. Hän ei aavistanut,
-että häneltä tahdottiin riistää tämä viimeinenkin osanotto ja hellyys.
-
-
-
-
-Hän ei ottanut huomioon pikkukaupungin ilkeämielisyyttä. Siellä on
-kauna pitkävihaista, -- sitä pitempää, kuta tarkoituksettomampaa
-se on. Oikea viha, joka tietää, mitä se tahtoo, lauhtuu, kun se on
-tahtomansa saanut. Mutta ihmiset, jotka tekevät pahaa ikävystymisensä
-tähden, eivät heitä aseitaan pois koskaan; sillä heillä on aina
-ikävä. Christophe oli heidän joutilaisuudelleen sopiva uhri. Hän
-oli kyllä lyöty mies; mutta sellainen, joka uskalsi olla millään
-tavoin näyttämättä lannistumistaan. Hänestä ei ollut enää kenellekään
-huolta; mutta hän ei itsekään ollut muista huolissaan. Hän ei anellut
-ihmisiltä mitään; häntä vastaan ei voitu mitään. Hän oli onnellinen
-uusien ystäviensä parissa ja aivan välinpitämätön siitä, mitä hänestä
-sanottiinkin. Moista ei kaupunki voinut sietää. Ja rouva Reinhart
-ärsytti kaupunkia vieläkin enemmän kuin Christophe. Ystävällinen suhde,
-jossa hän oli vastoin koko kaupungin tahtoa julkisesti Christophien
-kanssa, tuntui rouvan puolelta suorastaan yleisen mielipiteen
-uhmaamiselta. Kunnon Lili Reinhart ei epäillyt ketään eikä mitään:
-hänen päähänsäkään ei pälkähtänyt ihmisiä uhmata; hän teki niinkuin
-hänestä oli hyvä, välittämättä kysellä muiden mieltä. Mutta se olikin
-pahinta ärsytystä.
-
-Heidän kahden käytöstä vaaniskeltiin. He eivät olleet tarpeeksi
-epäluuloisia. Toinen heistä oli kummallisuuksiin menevä, toinen
-huimapää, eivätkä he siis noudattaneet viisauden sääntöjä, kun lähtivät
-yhdessä ulos tai juttelivat ja nauroivat illoin kotona nojaten
-ulkoparvekkeen kaiteeseen. He sutkauttelivat kaikessa viattomuudessa
-ja tuttavuudessa sellaisia sanoja ja käyttäytyivät niin vapaasti, että
-hävytön juoru sai helposti vettä myllyynsä.
-
-Eräänä aamuna tuli Christophelle nimetön kirje. Häntä syytettiin
-julkein ja halpamielisin sanoin rouva Reinhartin rakastajaksi. Hänen
-kätensä hervahtivat alas. Koskaan ei hänen mieleensä ollut tullut
-ajatusta rakkaudesta tai edes leikittelevästä veikeilystä Lili
-Reinhartin kanssa: Christophe oli siihen liian kunniallinen, hänellä
-oli aviorikosta kohtaan puritaaninen kauhu: tuollaisen epäpuhtaan
-jakamisen ajatuskin tuotti hänelle ruumiillista ja sielullista
-vastenmielisyyttä. Ottaa vaimo ystävältä olisi hänestä ollut rikos; ja
-Lili Reinhart olisi ollut viimeinen olento maailmassa, jonka kanssa hän
-olisi yrittänytkään sitä tehdä. Tuo naisparka ei ollut tosiaan kaunis;
-Christophen intohimo ei siis olisi löytänyt edes puolustusta.
-
-Christophe meni ystäviensä luokse seuraavalla kerralla häpeissään
-ja häiriytyneenä. Sielläkin hän huomasi samanlaista häiriytymistä.
-Kumpikin Reinharteista oli puolestaan saanut samansuuntaisen kirjeen;
-mutta he eivät uskaltaneet sitä toisilleen sanoa; ja kaikki kolme
-tekivät he nyt huomioita toisistaan, ja tarkastivat itseään, eivätkä
-uskaltaneet enää liikahtaakaan, eivätkä puhua, vaan tekivät alinomaa
-pelkkiä tyhmyyksiä. Jos Lili Reinhartin huoleton luonne silloin tällöin
-pääsikin voitolle ja jos hän alkoi jälleen nauraa ja lasketella
-päättömyyksiä, niin yhtäkkiä hän nolostui miehensä tai Christophen
-katsetta. Tuo saatu kirje johtui taas hänen mieleensä; hän keskeytti
-yhtäkkiä lauseensa ja sekaantui; samoin joutuivat Christophe ja
-Reinhart ymmälle. Jokainen heistä ajatteli:
-
--- Eivätköhän toiset mitään tiedä?
-
-Kuitenkaan eivät he virkkaneet toisilleen mitään, vaan koettivat elää
-kuten ennenkin.
-
-Mutta nimettömiä kirjeitä tuli yhä lisää, yhä hävyttömämpiä ja
-likaisempia; ne syöksivät heidät sietämättömään hermostumisen tilaan ja
-häpeäntunteeseen. He pistivät ne piiloon, kun saivat ne, eikä heillä
-ollut voimaa niitä polttaa lukematta niitä: he avasivat kukin yksinään
-kirjeitään, vapisevin käsin; ja rohkeus tahtoi pettää, kun he käänsivät
-sivua; ja sitten, lukiessaan viimein sellaista, mitä jo pelkäsivät, --
-mikä tavaton määrä toisintoja samasta asiasta olikaan noissa kirjeissä:
-pahaantekoon taipuisan luonteen kaikki ovelat ja epäjalot keksinnöt,
--- niin he itkivät itsekseen. He koettivat kukin kaikin mokomin päästä
-perille, kuka se kurja oli, joka oli ottanut tehtäväkseen vainota heitä.
-
-Eräänä päivänä ei rouva Reinhart tätä enää jaksanut, vaan tunnusti
-miehelleen, minkälaisen vimman uhriksi hän oli joutunut; ja mieskin
-tunnusti silloin kyyneleet silmissä hänelle, että samoin oli hänenkin
-laitansa. Puhuisivatko he asiansa Christophelle? He eivät uskaltaneet
-sitä tehdä. Kuitenkin täytyisi Christophea varoittaa, että hän
-osaisi olla tarpeeksi älykäs. -- Heti, kun rouva Reinhart punastuen
-alkoi Christophelle tästä puhua, näki hän ällistyneenä, että myöskin
-Christophe oli saanut noita kirjeitä. Moinen perinpohjainen ilkeys
-saattoi heidät suunniltaan. Rouva Reinhart oli aivan vakuutettu,
-että koko kaupunki nyt uskoi tällaisia salaisuuksia. Sen sijaan,
-että he olisivat tukeneet keskenään toisiaan, he menettivät lopulta
-täydellisesti rohkeutensa. He eivät tienneet, mitä enää tehdä.
-Christophe sanoi menevänsä ja halkaisevansa kallon joltakulta! --
-Mutta keneltä? Ja sittenpä vasta juorut pääsisivät voimaan!...
-Ilmoittaako kirjeistä poliisille? -- Se olisi ollut samaa kuin tehdä
-niiden salavihjaukset julkisiksi. Ei olisi muka muuta keinoa kuin
-olla niistä välittämättä. Mutta sekään ei ollut enää mahdollista.
-Heidän ystävyyssuhteensa oli jo turmeltu. Reinhart saattoi luottaa
-ehdottomasti vaimonsa ja Christophen kunniallisuuteen: hän epäili
-vastoin tahtoaankin heitä. Hän tunsi itse, miten järjettömiä ja
-häpeällisiä tuollaiset epäilykset olivat; hän tahtoi olla niistä
-välittämättä ja jättää Christophen ja vaimonsa kahden kesken toistensa
-seuraan. Mutta hän kärsi; ja hänen vaimonsa näki sen hyvin.
-
-Vielä pahempi oli rouvan laita. Koskaan ei hän ollut ajatellutkaan
-kiemailla Christophelle, enempää kuin nuorukainenkaan hänelle. Mutta
-nuo juorut saivat hiipimään hänen mieleensä sellaisen naurettavan
-ajatuksen, että ehkäpä Christophe sittenkin tunsi häntä kohtaan jotakin
-hellempää; ja vaikkei hän millään ehdolla ilmaissut sitä luuloaan
-Christophelle, piti hän tarpeellisena kuitenkin puoltaa itseään
-sellaiselta, ei varmoilla vihjauksilla, vaan kaikenlaisilla kömpelöillä
-tempuilla, joita Christophe ei ensin ymmärtänyt ja joista hän joutui,
-kun hän ne viimein ymmärsi, aivan suunniltaan. Ei tiennyt, nauraako
-vai itkeä, niin typerää tällainen oli! Hänkö rakastunut tuohon pikku
-porvarittareen, kilttiin, mutta rumaan ja keskolaiseen!... Ja että Lili
-Reinhart luuli sellaista!... Ja vielä sekin ilkeä, ettei hän voinut
-puolustaa itseään, sanoa hänelle, hänen miehelleen:
-
--- Mitä joutavia! Olkaa rauhassa! Täältä ei tule vaaraa!...
-
-Mutta ei, hän ei voinut solvata sillä tavoin noita hyviä ihmisiä. Ja
-sitäpaitsi Christophe harkitsi mielessään, että jos Lili Reinhart
-varjeli itseään muka hänen rakkaudeltaan, johtui se varmaan siitä, että
-hän alkoi itse häntä salaisesti rakastaa: nuo nimettömät kirjeet olivat
-saaneet aikaan sen kauniin tuloksen, että olivat työntäneet hänen
-päähänsä moisia romanttisia typeryyksiä.
-
-Asema oli tullut samalla niin kiusalliseksi ja järjettömäksi, että sitä
-oli mahdoton enää jatkaa. Lili Reinhart, jolla ei sanakerskailusta
-huolimatta ollut luonteen voimaa, menettikin lopulta pikkukaupungin
-kytevän vihamielisyyden ympäröimänä kaiken malttinsa. Reinhartit
-keksivät noloja tekosyitä, ettei heidän olisi enää tarvinnut
-Christophea tavata:
-
-"Rouva Reinhart oli hiukan sairas... Reinhartilla oli työtä... He
-olivat lähteneet muutamaksi päiväksi matkoille..."
-
-Kömpelöitä valheita, jotka sattuma pian iloksensa paljasti.
-
-Christophe oli vilpittömämpi, hän sanoi:
-
--- Erotkaamme, ystävä-raukat. Meillä ei ole tähän voimaa.
-
-Reinhartit itkivät. -- Mutta heistä tuntui helpoitukselta, kun se
-seurustelu loppui.
-
-Kaupunki saattoi nyt tosiaan riemuita. Christophe oli viimeinkin aivan
-yksin. Häneltä oli ryöstetty kaikki, viimeinenkin ilma, jota hän voi
-hengittää: -- lähimmäisten rakkaus, jota vailla, olipa se vaikka
-pienikin, yksikään ihminen ei jaksa elää.
-
-
-
-
-
-
-III
-
-VAPAUTUS
-
-
-
-
-Hänellä ei ollut enää ketään. Kaikki hänen ystävänsä olivat kadonneet.
-Ja rakas Gottfried, joka oli auttanut häntä vaikeina hetkinä ja
-jota hän olisi nyt niin kipeästi tarvinnut, oli poistunut kuukausia
-sitten, tällä kertaa ainaiseksi. Eräänä iltana edellisenä kesänä oli
-suurella käsialalla kirjoitettu kirje, jossa oli erään kaukaisen
-kylän postileima, ilmoittanut Louisalle, että hänen veljensä oli
-kuollut, tuollaisella tavallisella kuljeskelumatkallaan, joita pikku
-kaupustelija yhä edelleen teki, heikosta terveydestään välittämättä.
-Hänet oli haudattu sinne kylän kirkkotarhaan. Viimeinen miehekäs ja
-kirkas ystävyys, joka olisi saattanut Christophea tukea, oli vaipunut
-pohjattomaan syvyyteen. Christophe jäi yksin jo vanhenevan äitinsä
-kanssa, joka oli välinpitämätön hänen aatteilleen, -- joka saattoi
-häntä ainoastaan rakastaa, eikä häntä ymmärtänyt. Hänen ympärillään oli
-ääretön saksalainen alanko, tuima valtameri. Koettaessaan päästä siitä
-ylös, upposi hän joka ponnistuksella uudestaan. Vihamielinen kaupunki
-katseli hänen hukkumistaan...
-
-Ja kun hän siinä ponnisteli, välkähti hänelle yhtäkkiä keskellä tätä
-yötä mieleen Hasslerin muisto, tuon suuren säveltäjän, jota hän
-oli lapsena niin rakastanut ja jonka kunnia nyt säteili yli koko
-Saksanmaan. Hän muisti Hasslerin antaneen hänelle erään lupauksen
-ennen muinoin. Ja Christophe takertui nyt heti epätoivonsa koko
-voimalla tähän oljenkorteen. Hassler voi hänet pelastaa! Hasslerin
-täytyi hänet pelastaa! Mitä Christophe häneltä pyysi? Ei apua, ei
-rahaa, ei minkäänlaista aineellista tukea. Ei mitään muuta kuin että
-Hassler häntä ymmärtäisi. Hassler oli ollut vainottu niinkuin hänkin.
-Hassler oli vapaa mies. Hän ymmärtäisi vapaata miestä, jota saksalainen
-keskimittaisuus katkeraa kaunaa kantaen ahdisteli, koettaen hänet
-murskata. Hasslerilla ja hänellä oli yhteinen taistelu.
-
-Heti, kun hänelle tuli tämä aatos mieleen, pani hän sen toimeen. Hän
-ilmoitti äidilleen lähtevänsä matkoille viikon ajaksi: ja jo samana
-iltana hän lähti junalla siihen suureen Pohjois-Saksan kaupunkiin,
-jossa Hassler oli _Kapellmeisterin_ toimessa. Hän ei jaksanut
-odottaa enää. Se oli hänen viimeinen ponnistuksensa saadakseen ilmaa
-keuhkoihinsa.
-
-
-
-
-Hassler oli kuuluisa. Hänen vihollisensa eivät tosin olleet lauhtuneet;
-mutta hänen ystävänsä huusivat, että hän oli nykyajan, menneisyyden
-ja tulevaisuuden suurin säveltäjä. Häntä ympäröivät yhtä suuresti
-järjettömiin menevät puoluelaiset kuin häpäisevät kieltäjät. Kun hän ei
-ollut kovin karaistu luonne, olivat ensinmainitut hänet katkeroittaneet
-ja toiset tehneet veltoksi. Hän ponnisti tarmonsa tehdäkseen kaikkea
-sellaista, joka ei ollut mieleistä hänen moittijoilleen, sellaista,
-joka sai heidät kirkumaan kiukusta; hän oli kuin kolttosiin
-villiytynyt poika. Nuo kolttoset olivat usein mitä vastenmielisintä
-laatua: hän ei ainoastaan käyttänyt suuria lahjojaan eriskummaisiin
-musikaalisiin päähänpistoihin, jotka nostivat hiukset pystyyn
-säveltaiteen ylimmäisten pappien päässä, vaan hän ilmaisi erikoista
-uppiniskaista mieltymystä narrimaisiin sävellettäviin teksteihin,
-omituisiin aiheisiin, usein myöskin kaksimielisiin ja rivonsekaisiin
-kohtauksiin, sanalla sanoen: kaikkeen sellaiseen, joka vain suinkin
-voi loukata tavanomaista tervettä järkeä ja säädyllisyyttä. Hän
-oli tyytyväinen, kun porvaristo ulvoi vimmasta; eikä porvaristo
-unohtanutkaan sitä tehdä. Yksinpä keisarikin, joka, niinkuin jokainen
-tietää, sekautui taideasioihin häikäilemättömän omahyväisesti, kuten
-nousukkaiden ja ruhtinaiden tapa on, piti Hasslerin mainetta julkisena
-skandaalina, eikä jättänyt mitään tilaisuutta ilmaisematta halveksivaa
-välinpitämättömyyttä hänen julkeita töitään kohtaan. Hassler raivostui
-ja hurmaantui näin ylhäisestä vastarinnasta, josta Saksan taiteen
-edistyneimmille puolueille oli muuten tullut melkeinpä pyhä esimerkki;
-ja hän jatkoi kahta uhemmin temmellystään. Ja aina, kun hän oli tehnyt
-uuden tyhmyyden, huusivat hänen ystävänsä haltioissaan, että hän oli
-nero.
-
-Hasslerin nurkkakunnan muodostivat etupäässä dekadenttiset kirjailijat,
-maalarit ja arvostelijat, joiden ansio oli tosin kieltämättä se, että
-he edustivat taantumusta vastustavaa kapinapuoluetta -- taantumusta
-joka aina uhkaa Pohjois-Saksassa; -- he olivat ahtaan hengellisyyden
-ja valtiomoraalin vastustajia; mutta heidän vapautensa oli ärtynyt
-naurettavuuteen asti taistelussa, ja sitä he eivät itse huomanneet;
-sillä joskin monilla heistä oli jonkinverran jäyhää kykyä, niin
-älyllisyyttä heillä oli vähän, ja vielä vähemmän makua. He eivät
-pystyneet enää pääsemään siitä keinotekoisesta ilmapiiristä, jonka
-he olivat ympärilleen luoneet; ja, niinkuin kaikki kamaritaidetta
-harrastelevat nurkkaryhmät, he olivat lopulta menettäneet kokonaan
-todellisen elämäntajunnan. He säätelivät lakeja itselleen ja sille
-ehkä pariinsataan nousevalle tyhmyrijoukolle, joka luki heidän
-aikakauslehtiään ja hyväksyi suu auki kaiken, mitä he suvaitsivat
-itsevaltiaasti julistaa. Heidän jumaloimisensa oli Hasslerille
-kohtalokas, sillä se teki hänet itselleen liian myöntyväiseksi. Hän
-hyväksyi tutkimatta kaikki musikaaliset aatteet, mitkä hänen päähänsä
-vain pälkähtivät; ja hän oli lujasti vakuutettu, että joskin hän
-saattoi kirjoittaa huonompaa kuin olisi voinut, niin oli se kuitenkin
-parempaa kuin kaikkein muiden säveltäjien työ. Vaikka tämä ajatus
-olikin, pahaksi onneksi, useimmissa tapauksissa sangen totta, ei siitä
-seurannut, että se olisi ollut varsin terve ja omansa synnyttämään
-suuria taideteoksia. Hasslerissa piili pohjalla ehdoton halveksiminen
-ystäviään ja vihamiehiään kohtaan; ja tämä katkera ja koirankurinen
-halveksiminen ulottui häneen itseensäkin ja koko elämään. Ja hän
-piintyi sitä syvemmälle irooniseen skeptillisyyteensä, kun hän ennen
-muinoin oli uskonut moniin yksinkertaisiin ja jaloihin aatteisiin. Kun
-hänellä ei ollut voimaa puolustautua oman ikänsä hiljaista kulutusta
-vastaan eikä ulkokultaisuutta vakuuttaa itselleen uskovansa mitään
-sellaista, jota hän ei enää uskonut, niin hän vimmastui ruoskimaan
-entisiä muistojaan. Hänen luonteensa oli etelä-saksalainen, veltto,
-pehmyt, huonosti sopiva vastustamaan liikaa onnea tai onnettomuutta,
-kuumaa tai kylmää, luonne, joka tarvitsee tasapainonsa säilyttämiseksi
-parahultaista lämpömäärää. Hän oli antanut itsensä luisua vähitellen
-ja huomaamatta nauttimaan laiskasti elämästä: hän rakasti herkkuja,
-voimakkaita juomia, joutilasta makailua ja pehmeitä ajatuksia. Koko
-hänen taiteessaan näkyivät siitä merkit, vaikka hän olikin tarpeeksi
-lahjakas, että hänen neronsa säkeniä sinkoili joskus vieläkin
-keskeltä hänen höltynyttä ja muotimakua noudattamaan heittäytynyttä
-musiikkiaan. Kukaan ei tuntenut tätä hänen alennustilaansa paremmin
-kuin hän itse. Oikeastaan hän oli ainoa, joka sen tunsi, -- muutamina
-harvoina hetkinä, joita hän tietystikin koetti karttaa. Silloin
-hän oli ihmisvihollinen, hillittömästi pahantuulensa vallassa,
-piintynyt itsekkäisiin hommiinsa, pitämään huolta terveydestään,
--- ja välinpitämätön kaikkeen sellaiseen nähden, mikä muinoin oli
-kiihdyttänyt hänen innostustaan tai vihaansa.
-
-
-
-
-Sellainen oli mies, jonka luokse Christophe tuli etsimään itselleen
-tukea. Minkälaisella ilolla ja kuinka kaunein toivein hän eräänä
-kylmänä ja sateisena aamuna saapuikaan mainittuun kaupunkiin, jossa tuo
-hänen mielestään taiteen vapaata henkeä vertauskuvallisesti edustava
-olento asui! Hän odotti häneltä sitä ystävyyden ja rohkaisun sanaa,
-jota hän kaipasi voidakseen jatkaa kaikille oikeille taiteilijoille
-välttämättä tulevaa epäkiitollista taistelua maailmaa vastaan,
-taistelua viimeiseen hengenvetoonsa saakka, riisumatta aseitaan
-ainoaksikaan hetkeksi: sillä kuten Schiller sanoo, "_ainoa suhde
-yleisöön, jota ei koskaan kadu, -- on sota_".
-
-Christophe oli niin innoissaan, että hän tuskin ennätti jättää
-matkalaukkunsa ensimäiseen hotelliin mikä eteen sattui, lähellä
-asemaa; sitten hän juoksi teatteriin tiedustelemaan Hasslerin
-osoitetta. Hassler asui melkoisen kaukana keskustasta, eräässä
-esikaupungissa. Christophe lähti sinne raitiovaunulla, purren
-matkalla halukkaasti pientä leipäkimpaletta. Hänen sydämensä alkoi
-jyskyttää, kun hän läheni päämaaliaan. Se kortteli, josta Hassler
-oli valinnut itselleen asumuksen, oli melkein kokonaan rakennettu
-tuohon omituiseen uuteen rakennustyyliin, jossa nuori Saksa peittelee
-oppinutta barbaarisuuttaan ja koettaa kovilla ponnistuksilla todistaa
-olevansa nero. Keskellä tavallista ja arkista kaupunkia, sen suoria
-ja persoonallista luonnetta puuttuvia katuja, ilmestyi yhtäkkiä
-egyptiläisiä hautakammioita, norjalaisia tunturimajoja, luostareita,
-linnoituksia, yleisen maailmannäyttelyn paviljonkeja, möhömahaisia
-taloja, umpikujia, maan sisään kaivautuvia hautoja, kuolleita päätyjä,
-joissa oli yksi ainoa eloton ja suunnattoman suuri silmä, vankilan
-rautaristikoita, louhittuja kiviportteja, rautavanteita, kultaisia
-salakirjoituksia häkeillä varustetuissa ikkunoissa, hirviöitä
-kita ammollaan sisäänkäytäväin ovien päällä, fajanssineliöitä
-iskostettuina sinne tänne, kaikkialle, sellaisiin paikkoihin, joissa
-niitä ei juuri odottanut näkevänsä; räikeänvärisiä mosaiikkeja,
-jotka esittivät Aatamia ja Eevaa, ja kattoja, jotka olivat peitetyt
-väriltään yhteensointumattomilla tiileillä; kalliolinnanmuotoisia
-taloja, viimeisessä kerroksessa sakarat kuin keskiaikaisten palatsien
-muureissa, muodottomien eläinten kuvioita päädyissä; yhdellä puolella
-ei ikkunoita ollenkaan, sitten yhtäkkiä toisella sivulla ammottavia
-läpiä, nelikulmaisia, suunnikkaan muotoisia, kolmiomaisia tai ikäänkuin
-viillettyjä haavoja; suuret alat tyhjää muuripintaa, josta puhkesi
-yhtäkkiä jykevä ja yhdellä ainoalla ikkunalla varustettu parveke, --
-sellainen parveke, jota Niebelungenin kariatiidit pönkittivät alta
-ja josta työntyi ulos parrakkaiden ja kaljupäiden vanhusten mykeviä
-päitä, kivisen kaiteen läpi tirkistellen, Böcklinin ihmis-kalojen
-naamoja. Erään tällaisen vankilan, -- faaraoiden kuosiin rakennetun,
-yksikerroksisen matalan talon päätyyn, talon, jonka ovella seisoi kaksi
-valtavaa alastonta jättiläisen hahmoa, -- oli arkkitehti piirtänyt:
-
-    "Taideniekka sun kaikkeutes näytä,
-    se, jot' ei ollut ja vasta ei tullut."
-
-    "Seine Welt Zeige der Künstler,
-    die niemals war noch jemals sein wird."
-
-Christophe oli niin täydellisesti rajoittunut ajattelemaan vain
-Hassleria, että hän katseli kaikkea tätä typertynein silmin eikä
-koettanutkaan sitä ymmärtää. Hän löysi tuon etsimänsä talon, joka oli
-kaikkein yksinkertaisimpia, -- karolinkilaista tyyliä. Sisällä oli
-pöyhkeää ja halpahintaista loistoa; sisäportaissa liiaksi kuumennetun
-lämpöjohdon raskas ilma; vielä näki hän siellä ahtaan hissin, mutta
-sitä hän ei käyttänyt hyväkseen, koska hän tahtoi saada vielä aikaa
-valmistautuakseen menemään sisään. Niin kiipesi hän lyhyin askelin
-neljänteen kerrokseen, vapisevin jaloin ja liikutuksesta värisevin
-sydämin. Näinä lyhyinä hetkinä tuli hänen mieleensä, aivan kuin eilinen
-tapaus, hänen muinainen kohtauksensa Hasslerin kanssa, hänen oma
-lapsellinen innostuksensa ja isoisä.
-
-Kello oli lähes yksitoista, kun hän soitti Hasslerin ovella. Hänet otti
-vastaan viekkaan veikeä kamarineiti, jonkinlainen _serva padrona_,
-joka katseli häntä hävyttömästi, ja alkoi selittää, että "herra ei voi
-ottaa vastaan, sillä herra on väsynyt". Sitten huvitti häntä kuitenkin
-varmaan se vaatimaton pettymys, jonka hän näki Christophen kasvoilla,
-sillä kun hän oli kursailematta lakannut tutkimasta kiireestä kantaan
-Christophea, lauhtui hän yhtäkkiä, antoi Christophen astua Hasslerin
-työhuoneeseen ja sanoi koettavansa saada herran ottamaan hänet vastaan.
-Kaupan päälle heitti hän Christophelle sukkelan silmäyksen ja sulki
-oven.
-
-Seinillä oli joitakuita impressionistisia tauluja ja lemmenseikkailuja
-käsitteleviä kaiverruksia, ranskalaista työtä kahdeksanneltatoista
-vuosisadalta: sillä Hassler oli tuntevinaan hyvin kaikkia taiteita;
-ja hänen makunsa sulatti vaivatta yhteen Manet'n ja Watteaun,
-ohjeiden nojalla, jotka hän oli saanut nurkkakunnaltaan. Sama
-tyyli ilmeni kalustossakin; varsin kaunista Ludvig XIV:n aikuista
-kirjoituspöytää ympäröivät "uustyyliset" nojatuolit ja itämainen
-divaani, jolle oli kasattu kokonainen vuori pieluksia. Ovet olivat
-koristetut kuvastimilla; ja hyllyillä oli lukemattomia japanilaisia
-pikkukoruja, samoin kuin uunin reunallakin, jossa komeili Hasslerin
-rintakuva. Eräänlaisella jakkaralla maljakossa oli levällään valtava
-määrä laulajatarten, ihailijatarten ja ystävien valokuvia, niissä
-omistuksina älykkäitä sukkeluuksia ja haltioituneita huudahduksia.
-Kirjoituspöydällä vallitsi suunnaton epäjärjestys; piano oli auki;
-tupakantuhkaa näkyi hyllyillä, ja puoleksi poltettujen sikarien pätkiä
-kaikkialla.
-
-Christophe kuuli viereisestä huoneesta ikävystyneen ja toruskelevan
-äänen; siihen vastasi pikku kamarineiti komentelevin ja tiukoin sanoin.
-Huomattavastikaan ei Hassler ollut kovin halukas näyttäytymään. Ja oli
-selvää, että neiti oli lujasti päättänyt saada hänet näyttäytymään;
-eikä hän kursaillut vastata Hasslerille niin tutunomaisesti kuin
-suinkin lienee mahdollista: hänen kimeä äänensä tunkeusi läpi
-seinienkin. Christophea oikein nolostutti kuulla eräitä huomautuksia,
-joita tuo nainen teki herralleen. Mutta Hassler ei niitä pannut
-pahakseen. Päinvastoin: tuntui kuin olisivat ne hävyttömyydet häntä
-huvittaneet; ja yhä edelleen motkotellen hän ärsytteli pilalla ja
-koiruuksissaan tyttöä. Viimein kuuli Christophe, että jokin ovi aukeni
-ja että Hassler lähestyi, jörön pisteliäästi yhä leikkiä laskien ja
-laahustellen hitaasti jalkojaan.
-
-Hassler astui sisään. Christophen sydäntä kouristi. Hän tunsi
-Hasslerin. Olisipa Jumala suonut, ettei hän olisi häntä tuntenut! Se
-oli Hassler, eikä se ollut hän. Hänellä oli kuin ennenkin korkea otsa,
-jossa ei ollut ainoaakaan vakoa, ja kasvot, joissa ei näkynyt yhtään
-ryppyä enempää kuin lapsella; mutta hän oli kalju, hänen hipiänsä
-ikäänkuin näljäinen, ihonväri keltainen, koko muoto untelo, alahuuli
-hiukan riippuva, suu ikävystynyt ja tyly. Hän kulki selkä kumarassa,
-työntäen käsiään pikku takkinsa taskuihin, takin, jonka rintapielet
-olivat levällään, kiskoen huolimattomasti kenkiä jaloissaan; paita
-pullotti vatsan kohdalta koholla housuista, joiden nappeja hän ei edes
-ollut viitsinyt pistää kaikkia kiinni. Hän katseli Christophea unisin
-silmin; eivätkä ne silmät kirkastuneet sittenkään, kun nuorukainen
-oli sammaltanut nimensä. Hän kumarsi automaattisesti, virkkamatta
-sanaakaan, viittasi vain päällään Christophelle tuolia ja hervahti itse
-huokaisten divaanille, kasaten sen pielukset korkealle ympärilleen.
-Christophe toisti:
-
--- Minulla on jo ollut kunnia... Te olette hyvyydessänne... Minä olen
-Christophe Krafft...
-
-Hassler oli vaipunut divaanin kuoppaan, istui pitkät jalat nilkoista
-ristissä, ja laihat kädet oikealla polvella, jonka hän oli kohottanut
-aivan leukaansa asti, ja vastasi:
-
--- En tunne.
-
-Christophe koetti ahdistus kurkussa muistuttaa hänelle heidän
-muinaista kohtaustaan. Hänelle olisi ollut vaikeaa jo jossakin
-toisenlaisessakin tilaisuudessa puhua omista sisäisistä muistoistaan;
-tässä kävi se suorastaan kidutukseksi: hän sotkeutui lauseissaan, ei
-löytänyt sanoja ja puhui järjettömyyksiä, jotka nostivat punan hänen
-poskilleen. Hassler antoi hänen solkata, katsellen häntä yhä samein ja
-välinpitämättömin silmin. Kun Christophe oli päässyt juttunsa loppuun,
-heilutteli Hassler tuokion polveaan ja oli vaiti niinkuin olisi
-odottanut Christophen yhä jatkavan. Sitten hän sanoi:
-
--- Niin... Sillä tavoin sitä vanhetaan...
-
-Sitten hän haukotteli ja jatkoi:
-
--- ... Pyydän anteeksi... Ei nukuttua... Illallisella teatterissa,
-viime yönä... Ja hän haukotteli uudestaan.
-
-Christophe toivoi, että Hassler edes vihjailisi niihin asioihin,
-mitä hän nyt oli hänelle kertonut, mutta Hassleria ei koko tuo
-juttu viehättänyt laisinkaan, hän ei siitä puhunut; eikä hän tehnyt
-Christophelle mitään kysymyksiä hänen elämästään. Kun hän oli
-lopettanut haukottelunsa, virkkoi hän:
-
--- Oletteko ollut kauan Berlinissä?
-
--- Minä tulin tänä aamuna, vastasi Christophe.
-
--- Ahaa, äännähti Hassler, enempää kummastelematta. Mikä hotelli?
-
-Ja näyttämättä odottavankaan vastausta hän nousi laiskasti koholleen,
-sai käsiinsä sähkönapin ja soitti.
-
--- Suokaa anteeksi, sanoi hän.
-
-Tuo hävyttömän näköinen pikku kamarineitsyt ilmestyi ovelle.
-
--- Kitty, sanoi Hassler, eikö sinulla ole pienintäkään aikomusta tuoda
-minulle aamiaista tänään?
-
--- Ette suinkaan tahtone, vastasi tyttö, että minä tuon teille ruuan
-tänne silloin, kun teillä on täällä vieras?
-
--- Miksikä ei? -- virkkoi Hassler, iskien kujeilevasti Christophelle
-silmää. -- Hän ruokkii sieluani; minä ravitsen ruumistani.
-
--- Häpeäisitte näytellä hänelle syömistänne kuin mikäkin menaserian
-elukka!
-
-Hassler ei suinkaan suuttunut, vaan nauroi ja korjasi:
-
--- Kuin menaashin elukka...
-
--- Tuohan vain, jatkoi hän sitten; nielen häpeän muun joukossa.
-
-Tyttö poistui, kohauttaen olkapäitään.
-
-Kun Christophe näki, ettei Hassler edelleenkään koettanut tiedustella,
-mitä hän täällä teki, yritti hän johtaa juttua jälleen tarvittavalle
-uralle. Hän puhui, kuinka vaikeaa maaseutuoloissa oli elää,
-ihmisten matalasta tasosta, heidän henkisestä ahtaudestaan, omasta
-yksinäisyydestään. Hän koetti herättää Hasslerissa mielenkiintoa
-apeaan moraaliseen tilaansa. Mutta Hassler loikoi vain divaaninsa
-pohjassa, pää pieluksella takakenossa, silmät puoli ummessa, ja antoi
-hänen puhua, ikäänkuin ei olisi häntä kuunnellutkaan; tai sitten
-hän kohotti hieman luomiaan ja sinkautti maaseutukaupunkilaisista
-jonkin kylmän ja iroonisen sanan, huvittavan hävyttömyyden, niin
-välinpitämättömällä tavalla, että Christophen yritys päästä läheisemmin
-juttelemaan, auttamattomasti meni myttyyn. Kitty oli tullut takaisin
-tuoden aamutarjottimen: kahvia, voita, liikkiötä y.m. Hän sijoitti
-sen ärtyisesti kirjoituspöydälle, keskelle paperien sekamelskaa.
-Christophe odotti, kunnes neiti oli mennyt ulos, ja jatkoi sitten tuota
-tuskallista tarinaansa, jota hänen oli niin vaikea saada sujumaan.
-
-Hassler oli vetänyt tarjottimen eteensä; kaatoi itselleen kahvia
-ja työnsi siihen huuliaan; sitten keskeytti hän tuttavallisesti
-ja suopeasti ja samalla hiukan yli olkainsa Christophen tarinan
-tarjoamalla:
-
--- Kuppi lämmintä?
-
-Christophe ei huolinut. Hän koetti taas löytää äskeisen puheensa
-langan; mutta hän joutui yhä enemmän ymmälle eikä tiennyt, mitä enää
-sanoi. Hän tuli aivan hajamieliseksi, kun näki Hasslerin tuossa,
-liina kaulassa kuin lapsi, ahmivan sisäänsä rasvaisia torttuja ja
-sianlihaviipaleita, käyden niihin kiinni sormillaan. Christophen
-onnistui kuitenkin kertoa, että hän sävelsi, että hän oli saanut
-esitetyksi uvertyyrin Hebbelin _Judithiin_. Hassler kuunteli
-hajamielisesti.
-
--- Was? (Minkä?) kysyi hän.
-
-Christophe toisti kappaleensa nimen.
-
--- Ach! so, so! (Aha, hyvä, hyvä!), virkkoi Hassler, työntäen sormensa
-ja korppunsa kahvikuppiin.
-
-Ei muuta.
-
-Christophelta meni jo rohkeus, hän oli jo nousta ylös ja lähteä pois;
-mutta hän ajatteli pitkää ja turhaan tehtyä matkaansa; ja kooten kaiken
-rohkeutensa hän ehdotti nyt Hasslerille änkytellen, että hän saisi
-soittaa hänelle joitakuita kappaleitaan. Ensimäiset sanat kuullessaan
-Hassler keskeytti.
-
--- Ei ei, enhän minä ymmärrä sellaista hölynpölyä, -- sanoi hän
-ilkkuvan ivallisesti ja hieman häikäilemättä. -- Ja sitäpaitsi ei
-minulla ole aikaa.
-
-Christophelle tulivat vedet silmiin. Mutta hän oli nyt päättänyt
-kerrankin, ettei hän lähtisi täältä ennenkuin olisi saanut kuulla
-Hasslerin mielipiteen töistään. Hän sanoi siis puoleksi nolona ja
-puoleksi vihoissaan:
-
--- Pyydän teiltä anteeksi; te olette kerran luvannut minua kuulla; minä
-olen tullut tänne Saksan sydämestä pelkästään sitä varten: teidän on
-kuultava.
-
-Hassler, joka ei ollut tottunut moiseen ryhtiin, katseli tuota
-kömpelöä nuorukaista, joka seisoi siinä vihoissaan ja punastuneena
-ja melkeinpä itku suulla: se oli hänestä huvittavaa; hän kohautti
-kyllästyneesti olkapäitään, osoitti hänelle sormellaan pianoa, ja
-virkkoi hullunkurisen alistuvaisena:
-
--- No... antaa siis tulla!...
-
-Sitten hän vääntäytyi divaanille aivan kuin aikoen torkahtaa,
-pöyhötteli pieluksia nyrkin iskuilla, asetti ne itseään venytellen
-käsivarsiensa alle, sulki puolittain silmänsä, aukaisi ne tuokioksi
-nähdäkseen, minkälaisen määrän nuottikääröjä Christophe oli vetänyt
-taskustaan, päästi pienen huokauksen ja varustausi ikävissään
-kuuntelemaan.
-
-Christophe alkoi nöyryytettynä ja muserretuin mielin soittaa.
-Hassler avasi piankin sekä silmänsä että korvansa; sen sai aikaan
-ammatti-mielenkiinto, tuollainen harrastus, joka kyvykkäässä
-taiteilijassa aina herää, kun hänet vasten tahtoaankin tempaa
-jokin kaunis mukaansa. Ensin hän ei virkkanut mitään, loikoi vain
-liikkumatta; mutta sameus hänen silmistään väheni, ja hänen jöröt
-huulensa liikahtelivat. Sitten hän virkosi täydellisesti ja murahteli
-hämmästyksestä ja hyväksyvästi. Ne olivat pelkkiä sanattomia
-huudahduksia; mutta sävystä saattoi hänen ajatuksensa ehdottomasti
-arvata; ja se tuntui Christophesta kuvaamattoman hyvältä. Hassler ei
-enää muistanut soittamattomien tai jo soitettujen kappaleiden määrää.
-Kun Christophe oli lopettanut kappaleen, sanoi Hassler:
-
--- Entä sitten, sitten!...
-
-Hän alkoi jo puhua kuin ihminen.
-
--- Hyvä, tuo on hyvä!... (huudahti hän.) Famoosia!... Hirveän
-famoosia! (_Schrecklich famos!_)... Mutta, mitä hiittä! (murisi hän
-ällistyneenä), mitä tuo on?
-
-Hän oli noussut istumaan divaanille, kurotti päätään eteenpäin,
-asetti kouransa kuulotorveksi korvalleen, puhui itsekseen, nauroi
-ihastuksesta, ja muutamissa omituisen harvinaisissa harmoniakohdissa
-pisti hiukan kieltään ulos suustaan, aivan kuin nuolaisten huuliaan.
-Jollakin odottamattomalla modulatsioonilla oli häneen sellainen
-vaikutus, että hän kavahti yhtäkkiä ylös, huudahti ja tuli istumaan
-pianon ääreen, Christophien viereen. Hän ei näyttänyt huomaavankaan,
-että Christophe oli siinä. Hän välitti ainoastaan musiikista. Ja kun
-kappale loppui, otti hän vihkon, luki avoinna olevat sivut, luki
-sitten seuraavatkin, äännähdellen yhä itsekseen ihastuksesta ja
-hämmästyksestä, aivan kuin olisi ollut yksinään huoneessa:
-
--- Mitä hemmettiä!... intousi hän. Mistä tuo kollo on tämän keksinyt?...
-
-Hän sysäsi Christophen olkapäästä syrjään ja soitti itse muutamia
-kohtia. Hänellä oli ihanat pianonsoittajan sormet, sangen pehmeät,
-hyväilevät ja keveät. Christophe huomasi hänen kapeat, hyvin hoidetut,
-melkein sairaalloisen aristokraatiset kätensä, jotka sopivat niin
-huonosti hänen muuhun olemukseensa. Hassler pysähtyi eräihin
-akordeihin, soitti ne uudestaan, räpytellen silmiään ja laksauttaen
-kieltään; hän hyräili niitä huultensa päillä, matkien eri soittimien
-ääntä, ja hän sekoitteli yhä soittoon omia huudahduksiaan, joissa
-ilmeni samalla sekä mielihyvää että harmia: hän ei voinut vastustaa
-itsessään jonkinlaista ärtymistä, ikäänkuin kateutta; ja kuitenkin hän
-nautti ahnaasti.
-
-Vaikka Hassler puhuikin itsepintaisesti edelleen ainoastaan itselleen,
-ikäänkuin Christophea ei olisi ollut olemassakaan, ei Christophe,
-joka oli tullut mielihyvästä punaiseksi, voinut olla ottamatta omaan
-tiliinsä noita Hasslerin huudahduksia; ja nyt hän siis selitti, mitä
-hän oli tarkoittanut siinä tai siinä kappaleessa. Hassler ei näyttänyt
-ensin huomaavankaan, mitä nuorukainen sanoi, vaan puhui yhä edelleen
-ääneen ainoastaan omia mietteitään; sitten iskivät eräät Christophen
-sanat häneen niin, että hän vaikeni, ja istui yhä nuottivihkoa
-katsellen ja kuunteli Christophea vihkoa selaillen, vaikkei ollut muka
-häntä kuuntelevinaan. Christophe vilkastui puolestaan yhä enemmän. Ja
-viimein avasi hän kokonaan sydämensä: hän puhui naiivin kiihtyneenä
-kaikista suunnitelmistaan ja koko elämästään.
-
-Hassler oli vaiti, hän oli joutunut jälleen tavalliseen irooniseen
-mielialaansa. Hän oli antanut Christophen ottaa vihkon pois käsistään;
-nojaten kyynärpäätään pianonreunaan ja otsaansa käteensä katseli hän
-nyt Christophea, joka selitteli nuorekkaan innostuneena ja liikutettuna
-teostaan. Ja hän hymyili katkerasti, kun muisti omia esikoisiaan,
-senaikaisia unelmiaan, ja ajatteli Christophea ja hänen toiveitaan ja
-niitä pettymyksiä, jotka varmasti odottivat häntä.
-
-Christophe puhui maahan katsellen ja peljäten, ettei enää tietäisi,
-mitä puhuikaan. Hasslerin äänettömyys lamasi hänen mieltään. Hän
-tunsi, että Hassler tarkasteli häntä, että hän seurasi hänen jokaista
-sanaansa; hänestä näytti siltä kuin hän, olisi jo saanut murretuksi
-jään, joka heitä erotti, ja hänen sydämensä säteili iloa. Kun hän
-sitten lopetti, nosti hän arasti ja luottavasti päätänsä ja katsoi
-Hassleriin. Silloin koko hänen äskeinen ilonsa hyytyi yhtäkkiä, aivan
-kuin liian varhain puhjenneet silmut; niin vaikuttivat häneen Hasslerin
-tylyt ja ilveilevät silmät, jotka tarkastelivat häntä, ilman mitään
-hyvyyttä. Christophe vaikeni.
-
-Jäätävän hiljaisuuden jälkeen Hassler puhui, kuivalla äänellä. Hän
-oli nyt jälleen muuttunut: hän näytteli muka tarpeellista ankaruutta
-nuorta miestä kohtaan; hän muokkasi julmasti hänen aikeitaan, hänen
-menestyksentoiveitaan, aivan kuin sisäisimmillä hetkillään tahtoessaan
-suomia itseään. Hän hävitti itsepintaisen kylmästi Christophen uskoa
-elämään, hänen uskoaan taiteeseen, hänen uskoaan omaan voimaansa. Hän
-esitti esimerkkinä oman itsensä, katkerasti, puhuen pilkallisesti
-nykyisistä teoksistaan.
-
--- Sellaista tunkkaa! sanoi hän. Sellainen se niihin sikoihin menee!
-Luuletteko, että maailmassa on kymmentä ihmistä, jotka rakastavat
-musiikkia, tai onko siinä niitä yhtä ainoaa?
-
--- Olen minä! sanoi Christophe välittömästi. Hassler katsahti häneen,
-kohautti olkapäitään ja vastasi kyllästyneellä äänellä:
-
--- Olette kuin muutkin. Sellainen kuin toisetkin. Koetatte onnistua,
-saada huvinne, niinkuin muutkin... Ja te olette oikeassa...
-
-Christophe yritti inttää vastaan; mutta Hassler vei häneltä sanat
-suusta, otti taas hänen vihkonsa ja alkoi tiukasti tuomita samoja
-töitä, joita hän oli äsken kiittänyt. Hän ei ainoastaan haavoittavan
-tylysti korostanut todellisia laiminlyöntejä, kirjoitusvirheitä, pikku
-vikoja maku- ja ilmaisuseikoissa, joita nuorelta mieheltä oli sattunut
-tulemaan; vaan hän arvosteli häntä niin kohtuuttomasti kuin kaikkein
-ahtain ja takapajulle jäänein niistä musiikkimiehistä, joiden tähden
-hän itse, Hassler, oli saanut koko ikänsä kärsiä. Hän kysyi, mitähän
-järkeä nyt tuossakin oli. Hän ei enää arvostellutkaan, hän suorastaan
-kielsi: tuntui kuin hän olisi koettanut vihamielisesti hävittää koko
-sen vaikutuksen, minkä Christophen työt olivat äsken tehneet häneen
-vasten hänen tahtoaankin.
-
-Christophe oli aivan lamaantunut eikä koettanut vastata. Mitä virkkaa
-tuollaisiin mahdottomuuksiin? Ne olivat sellaisia, että hän häpesi
-niitä kuulla tuon kunnioittamansa ja rakastamansa miehen suusta. Eikä
-Hassler kuunnellutkaan häntä. Hän istui vain siinä nojallansa, suljettu
-nuottivihko kädessä, ilmeettömin silmin, katkerin huulin. Lopuksi hän
-sanoi, niinkuin olisi taas unohtanut Christophen läsnäolon:
-
--- Ah, pahin surkeus on se, ettei ole ainoaakaan, joka kykenisi meitä
-ymmärtämään.
-
-Christophe tunsi heltyvänsä sydänjuuriin saakka; hän kääntyi yhtäkkiä,
-laski kätensä Hasslerin kädelle ja toisti rakkautta uhkuvin sydämin:
-
--- Olen minä!
-
-Mutta Hasslerin käsi ei liikahtanut; ja jos jotain hänen sydämessään
-vavahtikin, lyhyen tuokion vain, kun hän kuuli tuon nuorekkaan äänen,
-niin pienintäkään valoa ei syttynyt hänen sammuneihin silmiinsä, jotka
-nyt katselivat Christopheen. Elämänviha ja itsekkyys pääsivät taas
-voitolle. Hän liikautti yläruumistaan, kumarsi juhlallisesti ja samalla
-koomillisesti.
-
--- Kiitän nöyrimmästi, sanoi hän.
-
-Hän ajatteli:
-
--- Sellaisten ymmärtämisille minä annan palttua! Luuletko sinä, että
-minä sinun tähtesi olen hukannut elämäni?
-
-Hassler nousi, heitti nuottivihkon pianon kannelle ja meni jälleen
-äskeiselle paikalleen divaanille, pitkin ja huojahtelevin jaloin.
-Christophe, joka oli nopeasti ymmärtänyt hänen ajatuksensa ja
-tuntenut sen solvaavan merkityksen, yritti vastata ylpeänä, ettei ole
-tarviskaan, että kaikki ihmistä ymmärtävät: eräät henget ovat yksinään
-enemmän arvoisia kuin koko kansa; ne ajattelevat häntä varten; ja sitä,
-mitä he ovat ajatelleet, täytyy hänenkin ajatella. -- Mutta Hassler ei
-kuunnellut enää. Hän oli vaipunut taas apaattiseen tilaansa, hänessä
-nukkuvan elämän väsymykseen. Christophe oli liian terve ymmärtääkseen
-tällaista muutosta, mutta tunsi nyt hämärästi, että kaikki oli
-menetetty; ja kuitenkaan hän ei voinut sellaiseen alistua, koska oli
-jo melkein luullut voittavansa. Hän teki siis epätoivoisesti kaikkensa
-saadakseen Hasslerin mielenkiinnon heräämään; hän otti nuottivihkonsa
-ja koetti selittää niiden epäsäännöllisyyksien syitä, joista Hassler
-äsken oli huomauttanut. Hassler lojui pehmeässä sohvassa ja pysyi
-jörösti vaiti; hän ei myöntänyt eikä vastustanut mitään: hän odotti
-vain, että tämä loppuisi.
-
-Christophe näki, ettei hän täällä voisi mitään. Keskellä lausetta
-hän siis vaikeni. Hän kiersi kokoon vihkonsa ja nousi ylös. Hassler
-nousi samoin. Christophe pyysi häpeissään ja nöyryytettynä anteeksi.
-Hassler kumarsi keveästi, samalla ylhäisen hienosti ja ikävystyneestä
-ja ojensi hänelle kätensä, kylmästi ja kohteliaasti. Sitten saattoi hän
-Christophen eteisen ovelle, pidättämättä häntä enää sanallakaan tai
-kutsumatta häntä tulemaan takaisin.
-
-
-
-
-Christophe oli jälleen kadulla, perinpohjin lannistuneena. Hän meni
-umpimähkään minne sattui. Kuljettuaan kuin kone paria kolmea katua
-joutui hän sille raitiotiepysäkille, josta hän oli tänne tullut.
-Hän nousi raitiovaunuun, ajattelematta, mitä oikein teki. Siinä
-hän lyyhistyi penkille istumaan, käsivarret ja jalat hervottomina.
-Mahdotonta mitään ajatella, selvittää aivojaan: hän ei ajatellut
-mitään. Häntä peloitti katsella omaan itseensä. Siellä oli tyhjyys. Ja
-hänestä tuntui, että se tyhjyys oli hänen ympärillään ja tuli juuri
-tästä kaupungista; hän ei voinut täällä enää hengittää: tämä sumu, nuo
-jäykät ja jykevät rakennukset tukahduttivat häntä. Hänellä oli mielessä
-enää yksi ainoa seikka: paeta, paeta, mitä nopeimmin, -- aivan kuin hän
-olisi paetessaan voinut jättää kaupunkiin sen katkeran pettymyksen,
-jonka hän oli siellä kokenut.
-
-Hän palasi hotelliinsa. Kello ei ollut vielä puolta yhtä. Kaksi tuntia
-sitten oli hän sinne tullut, -- sellainen valonhohde sydämessään! -- Ja
-nyt oli kaikki sammunut.
-
-Hän ei syönyt päivällistä. Eikä mennyt edes huoneeseensa. Ihmisten
-kummaksi pyysi hän laskunsa, maksoi sen kuten olisi ollut hotellissa
-yötä, ja sanoi lähtevänsä pois. Turhaan selitettiin hänelle, ettei
-hänen tarvinnut kiirehtiä, että se juna, jolla hän aikoi matkustaa
-takaisin kotipuolelleen, lähti vasta usean tunnin päästä, joten
-hänen olisi ollut parempi olla hotellissa. Hän tahtoi mennä heti
-paikalla asemalle: hän oli aivan kuin lapsi, hän tahtoi lähteä aivan
-ensimäisellä junalla, millä tahansa, ei enää jäädä hetkeksikään
-tähän kaupunkiin. Vaikka hän oli tehnyt näin pitkän matkan suurin
-kustannuksin -- vaikka hän oli iloinnut paitsi siitä, että saisi nähdä
-Hasslerin, myöskin aikomuksestaan käydä museoissa, konserteissa, nähdä
-eräitä tunnettuja henkilöitä, -- niin nyt ei hänellä enää ollut muuta
-ajatusta kuin päästä pois...
-
-Hän tuli takaisin asemalle. Kuten hänelle oli sanottu, lähti hänen
-junansa vasta runsaan kolmen tunnin perästä. Sitäpaitsi ei se juna
-ollut pikajuna, -- (sillä Christophen oli pakko tyytyä matkustamaan
-viimeisessä luokassa) -- joten se pysähtyi usein välillä; Christophen
-olisi ollut mukavampi matkustaa seuraavalla junalla; se lähti kaksi
-tuntia myöhemmin ja tavoitti tämän ensimäisen matkalla. Mutta silloin
-olisi hänen täytynyt viipyä täällä kaksi tuntia kauemmin, ja sitä
-hän ei nyt voinut sietää. Hän ei poistunut junaa odotellessaan
-edes asemaltakaan, -- synkkää odotusta noissa avarissa ja tyhjissä
-saleissa, meluavissa ja kolkoissa, joissa rientää aina outoja olentoja
-edestakaisin, kiireissään ja juoksujalkaa, kaikki vento-vieraita
-ja välinpitämättömiä, ei ketään tuttavaa, ei ainoankaan ystävän
-kasvoja. Kelmeä päivä sammui. Sähkölamput kuulsivat valoläiskinä sumun
-keskeltä, pimeästä, jonka ne tuntuivat tekevän yhäkin synkemmäksi.
-Christophesta tuntui jokainen hetki entistä ahdistavammalta, hän
-odotti tuska sielussaan lähtöhetkeä. Kymmenesti hän tunnin kuluessa
-meni tarkastelemaan rautatien aikataulua, ettei vain ollut erehtynyt.
-Ja kun hän nyt lueskeli sitä, vielä kerta alusta loppuun, aikansa
-kuluksi, niin hän huomasi erään paikannimen, jonka hän tunsi
-hämärästi tutuksi; vasta hetken päästä hän muisti, että sehän oli
-sen vanhan Schulzin kotikaupunki, joka oli kirjoitellut hänelle niin
-kilttejä ja ihastuneita kirjeitä. Kohta tuli hänelle sekasortoisessa
-sieluntilassaan aatos lähteä katsomaan tuota tuntematonta ystävää.
-Se kaupunki ei ollut aivan hänen paluutiensä varrella, vaan parin
-tunnin matkan päässä erästä paikallisrataa; se matka veisi kokonaisen
-yön, ja junaa täytyi muuttaa kolmisen kertaa ja odottaa sietämättömän
-kauan vaihtopaikoissa: Christophe ei sitä nyt laskenut. Aivan heti hän
-päätti lähteä sinne: hänellä oli vaistomainen tarve takertua jonkun
-ystävyyteen. Malttamatta pohtia asiaa hän sommitteli sähkösanoman ja
-ilmoitti Schulzille saapuvansa hänen luokseen seuraavana aamuna. Tuskin
-oli hän sähkösanoman lähettänyt, niin hän sitä jo katui. Hän ivaili
-katkerasti mielessään iänikuisia turhia kuvitelmiaan. Miksi mennä
-hankkimaan itselleen uutta tuskaa? -- Mutta nyt se oli tehty. Nyt oli
-liian myöhäistä muuttaa aikomusta.
-
-Näissä ajatuksissa vietti hän viimeisen odotustunnin. -- Vihdoinkin
-tuli hänen junansa raiteille. Hän nousi siihen kaikkein ensimäisenä; ja
-niin lapsellisen kiihtynyt hän oli, että hän hengitti vapaammin vasta
-sitten, kun juna tärähti liikkeelle ja vaunun ikkunasta näkyi taakse
-jäävä, harmaaseen taivaaseen varjokuvana sulautuva kaupunki, suruisessa
-rankkasateessa, painuen yöhön. Hänestä tuntui, että hän olisi kuollut,
-jos hänen olisi täytynyt olla siellä yötä.
-
-Samaan aikaan, -- noin kello kuusi illalla, -- tuli Hasslerilta kirje
-Christophelle hänen hotelliinsa. Christophen käynti oli herättänyt
-hänessä kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Koko iltapuolen hän oli
-ajatellut katkerin muistoin eikä suinkaan epäsuopeasti tuota köyhää
-poikaa, joka oli tullut hänen luokseen niin innokkaana ja liikutettuna
-ja jota hän oli kohdellut aivan jäisellä tavalla. Hän katui nyt tuota
-vastaanottoaan. Totta puhuen se ei ollutkaan muuta kuin hänen varsin
-tavallisia jöröjä oikuttelunpuuskiaan. Hän päätti nyt korjata vian
-ja lähetti nuorukaiselle oopperapiletin ja pikku kirjelapun, pyytäen
-Christophea tulemaan tapaamaan häntä näytännön loputtua teatterin
-ovella. Christophe ei koskaan saanut tietää mitään siitä kirjeestä. Ja
-kun Christophe ei tullut, ajatteli Hassler:
-
--- Hän äkämystyi. Oma vahinkonsa!
-
-Hän kohautti olkapäitään, eikä etsiskellyt Christophea enempää.
-Seuraavana päivänä ei hän enää muistanutkaan häntä.
-
-Sinä päivänä oli Christophe jo kaukana Hasslerista, niin kaukana, ettei
-kokonainen ikuisuus olisi riittänyt lähentämään heitä toisiinsa. Ja he
-jäivät kumpikin ainaiseksi toisistaan erilleen, yksinäisiksi.
-
-
-
-
-Peter Schulz oli seitsemänkymmentäviisi vuotta vanha. Hänen terveytensä
-oli aina ollut heikko, eikä myöskään ikä ollut häntä säästänyt. Hän
-oli melkoisen kookas, mutta kumarainen, ja hänen päänsä oli painunut
-alas rintaa vastaan; häntä vaivasi alinomainen lievä keuhkokatarri ja
-hän hengitti vaivalloisesti. Hengenahdistus, katarri ja bronkiitis
-runtelivat häntä; ja ne taistelut, joita ne hänelle tuottivat --
-kokonaiset yöt täytyi hänen istua vuoteessaan, ruumis kumarassa ja
-hien vallassa, tukehtumaisillaan ja saadakseen pihauksenkin ilmaa
-rintaansa, -- ne taistelut olivat uurtaneet tuskalliset rypyt hänen
-pitkänsoikeihin, laihoihin ja parrattomiin kasvoihinsa. Nenä oli
-pitkä ja huipusta hiukan pöhöttynyt. Syvät vaot lähtivät silmien
-alapuolelta ja viiruttivat leukapielistä onttoja poskia poikittain.
-Ikä ja sairaudet eivät olleet yksinään muovailleet tuota surullista ja
-runneltua naamiota; elämän suruilla oli myöskin siinä työssä osansa.
--- Ja kuitenkaan hän ei kaikesta huolimatta ollut surullinen. Suuri,
-rauhallinen suu oli kirkaspiirteinen ja hyvä. Mutta varsinkin silmät
-antoivat hänen vanhoille kasvoilleen liikuttavan lempeän leiman; ne
-olivat vaalean-harmaat, kirkkaat ja läpikuultavat; ne katsoivat suoraan
-eteen, tyyninä ja puhtaina; ne eivät salanneet mitään, mitä hänen
-sielussaan oli: niistä olisi voinut lukea hänen olentonsa pohjimmaisiin
-syvyyksiin.
-
-Hänen elämänsä oli ollut köyhä tapahtumista. Vuosia oli hän jo ollut
-yksin. Hänen vaimonsa oli kuollut, vaimo, joka ei ollut varsin hyvä,
-ei älykäs eikä liioin kauniskaan. Mutta hän säilytti vainajaa hellässä
-muistossaan. Viisikolmatta vuotta sitten oli hän menettänyt hänet, ja
-ainoanakaan iltana ei hän vieläkään nukkunut ennenkuin oli pitänyt
-pienen sielullisen seurustelun, surullisen ja hellän, vaimonsa kanssa;
-hän muisteli vaimoaan kaikissa päivän toimissa. -- Hänellä ei ollut
-lapsia: se oli hänen suurin elämänsurunsa. Kaipuunsa saada antaa
-jollekulle hellyyttään oli hän nyt kohdistanut oppilaihinsa, joihin
-hän oli kiintynyt kuin isä poikiinsa. Siitä oli hän saanut sangen
-vähän vastalahjaa. Vanha ihminen saattaa tuntea olevansa lähellä
-nuorta, melkeinpä kehitykseltään samanikäinen kuin hän: kuitenkin
-hän tietää, että lyhyen vuosimäärän päästä heidän on erottava. Mutta
-nuori ei sellaista ajattele: vanhus on hänelle toisen ajanjakson
-mies: sitäpaitsi on nuori liiaksi kiintynyt silloisen hetkensä
-huoliin, ja hän kääntää siis vaistomaisesti kasvonsa pois näkemästä
-ponnistustensa synkkää päämaalia. Schulz-vanhus oli joskus saanut
-hiukan kiitollisuuttakin oppilailtaan, jotka olivat heltyneet hänen
-lämpöisestä ja nuorekkaasta harrastuksestaan kaikkea heitä koskevaa
-kohtaan, olipa se sitten onnellista tai onnetonta; he tulivat silloin
-tällöin häntä katsomaan; he kirjoittivat hänelle ja kiittivät häntä
-yliopistosta lähtiessään; jotkut kirjoittivat vielä myöhemminkin
-hänelle, pari kolme kertaa lähimpinä vuosina. Sitten ei vanha Schulz
-kuullut enää heistä mitään, paitsi että näki sanomalehdistä uutisia
-heidän edistymisestään, kenen milläkin tavalla: ja hän nautti heidän
-menestyksestään aivan kuin se olisi ollut hänen omaansa. Hän ei ollut
-närkästynyt siitä, etteivät he hänelle enää kirjoittaneet: hän tiesi
-monia puolustavia seikkoja siihen; hän ei suinkaan uskonut heidän
-sydäntään huonoksi, vaan luulotteli, että kaikkein itsekkäimmätkin
-heistä olivat tunteiltaan häntä kohtaan samanlaisia kuin hän heitä
-kohtaan.
-
-Mutta kirjat olivat kuitenkin hänen suurin ilonsa: ne ainakaan eivät
-unohtaneet eivätkä pettäneet. Ne henget, joita hän niissä rakasti,
-olivat nyt jo pelastuneet ajan aalloista: ne olivat jo muuttumattomia,
-kiinnitettyjä iankaikkisiksi ajoiksi muotoon siinä rakkaudessa, jota ne
-herättivät lukijassa ja jonka ne itse näyttivät aivan kuin tuntevan,
-säteillen vuorostaan rakkautta heitä rakastaville. Tuo estetiikan ja
-musiikkihistorian opettaja oli kuin vanha, lintujen laulua helisevä
-metsä. Eräät noista lauluista kuuluivat sangen kaukaa, ne kaikuivat
-vuosisatain syvyydestä: silti olivat ne ainakin yhtä suloisia ja
-salaperäisiä kuin muut. -- Toiset äänet olivat hänelle läheisempiä ja
-tuttavallisempia: ne olivat hänen rakkaiden toveriensa ääniä; jokaisen
-heidän lauseensa hän muisti, yhdistäen ne menneen elämänsä iloihin ja
-suruihin, joko tietoisesti tai tiedottomasti (sillä jokaisen päivän
-peitossa, jota auringon valo kirkastaa, vierii myöskin toisia päiviä,
-joita valaisevat tuntemattomat valot). Sitäpaitsi oli muitakin ääniä,
-joita ei oltu vielä koskaan kuultu ja jotka puhuivat asioita, joita
-oli kauan odotettu, kaikkea kaivattua: sydän aukesi niille kuin maa
-sateelle. Niin kuunteli vanha Schulz yksinäisen elämänsä hiljaisuudessa
-tuon lintuja vilisevän metsän ääntä; ja kuten sadun munkilta,
-joka nukkui onnen hurmiossa taikalinnun lauluun, vierivät vuodet
-häneltäkin, ja elämän ilta oli nyt tullut: mutta hänen sielunsa oli yhä
-kaksikymmenvuotiaan.
-
-Hänen rikkautenaan ei ollut pelkästään musiikki. Hän rakasti
-runoilijoita, -- muinaisia ja uusia. Hän piti erikoisesti oman maansa
-runoniekoista, varsinkin Goethestä; mutta hän rakasti toistenkin maiden
-runoutta. Hän oli oppinut, osasi useampia kieliä. Hän oli hengeltään
-Herderin ja suurten _Weltbürgerien_ aikalainen, -- kahdeksannentoista
-vuosisadan "maailmankansalainen". Hän oli elänyt vuotta 70 ympäröivät
-huimain taisteluiden vuodet, ja niiden avarat ajatukset olivat
-tunkeutuneet häneen. Ja vaikka hän jumaloikin omaa Saksaansa, ei hän
-ollut siitä pöyhkeä. Hän ajatteli Herderin tavalla "_että kaikista
-ylpeistä on kansallisuudellaan ylpeilevä tyhmistä tyhmin_", tai
-niinkuin Schiller: "_sangen surkea ihanne on kirjoittaa ainoastaan
-yhtä kansaa varten_". Hänen älynsä oli joskus arka; mutta hänen
-sydämensä oli ihailtavan laaja ja valmis ottamaan rakkaudella vastaan
-kaiken, mitä maailmassa oli kaunista. Ehkäpä hän oli liian armelias
-keskinkertaisuutta kohtaan; mutta siitä, mikä oli parhainta, ei hänen
-vaistonsa koskaan erehtynyt; ja joskaan hänellä ei ollut voimaa tuomita
-kelvottomiksi niitä huonoja taiteilijoita, joita yleisön mielipide
-ihaili, oli hänellä aina ryhtiä puolustaa omintakeisia ja voimakkaita
-taitelijoita, joita yleinen mielipide ei ymmärtänyt. Hänen hyvyytensä
-johti hänet usein harhaan; hän kauhistui, jos ajatteli tekevänsä
-vääryyttä; ja milloin hän ei rakastanut samaa kuin toiset rakastivat,
-ei hän saattanut kuvitellakaan muuta kuin että hän se oli erehtynyt;
-ja siksi hän rakasti lopulta sitäkin. Hänestä oli niin ihanaa saada
-rakastaa! Rakkaus ja muiden ihaileminen olivat hänen sielulleen
-vielä tarpeellisempia kuin puhdas ilma hänen rinta-raukalleen.
-Kuinka kiitollinen hän olikaan niille, jotka antoivat hänelle uuden
-tilaisuuden näyttää rakkauttaan! -- Christophe ei saattanut aavistaa,
-mitä hänen _Liedinsä_ olivat merkinneet Schulzille. Hän ei ollut itse
-niitä luodessaan tuntenut niitä laisinkaan niin voimakkaasti kuin
-Schulz. Se johtui siitä, etteivät nämä laulut olleet hänelle muuta kuin
-joitakuita hänen sisäisestä ahjostaan singonneita säkeniä: he olivat
-lentäneet siitä, niitä lentäisi paljon lisää. Mutta Schulz-vanhukselle
-aukesi niissä kokonainen uusi maailma, yhdellä ainoalla välähdyksellä,
--- kokonainen maailma, jota hän sai rakastaa. Se valaisi pitkäksi aikaa
-koko hänen elämänsä.
-
-
-
-
-Vuosi sitten oli hänen täytynyt luopua toimistaan yliopistossa:
-yhä huonontuva terveys ei sallinut hänen enää niissä olla. Hän oli
-sairaana, vuoteenomana, kun kirjakauppias Wolf oli lähettänyt hänelle
-tapansa mukaan paketin viimeisiä musiikkiuutuuksia, joiden joukossa
-tällä kertaa olivat myöskin Christophen _Liedit_. Schulz oli silloin
-aivan yksin. Ei ollut ainoaakaan omaista, joka olisi ollut hänen
-luonaan; hänen vähät sukulaisensa olivat kuolleet kaikki jo kauan
-sitten. Hän oli joutunut vanhan emännöitsijänsä hoitoon, joka käytti
-väärin hänen heikkouttaan ja komenteli häntä aivan miten tahtoi.
-Pari kolme ystävää, ei juuri nuorempia kuin hänkään, tuli silloin
-tällöin häntä katsomaan; mutta hekään eivät olleet paljoa parempia
-terveydeltään, ja kun oli huono ilma, niin he pysyttäysivät sisällä
-ja jättivät nämä kyläilynsä. Silloin sattuikin olemaan talvi, kadut
-olivat täynnä puolisulaa lumiräntää: Schulz ei ollut nähnyt ketään koko
-päivänä. Hänen kamarissaan oli synkkää: kelmeä sumu painui sakeana
-kuin verho vasten ikkunoita ja esti näkemästä ulos: takan lämmin
-oli raskas ja väsyttävä. Läheisestä kirkontornista kuului vanhan,
-seitsemännellätoista vuosisadalla sommitellun kellosoittimen sävel,
-joka neljännes tunti, onnahtelevalla ja hirveän väärällä äänellä;
-yksitoikkoinen virren katkelma, jonka laupias sävy tuntui hieman
-ulkokultaiselta, silloin, kun ihminen itse ei ollut varsin iloisella
-tuulella. Vanha Schulz istui vuoteessa, nojaten selkäänsä pieluskasaan.
-Hän koetti jälleen lukea Montaignea, josta hän piti; mutta se lukeminen
-ei ilahuttanut häntä sinä päivänä niinkuin tavallisesti; hän antoi
-kirjan painua vuoteelle, hän hengitti vaivalloisesti, ja uneksi.
-Nuottipaketti oli siinä, sängyssä: hän ei tohtinut nyt sitä avata; hän
-tunsi sydämensä surulliseksi. Viimein hän huokaisi, ja avattuaan sangen
-huolellisesti sidenuoran, pisti päähänsä silmälasit ja alkoi lukea
-noita nuotteja. Hänen ajatuksensa kulkivat muualla: ne palasivat aina
-hänen entisiin muistoihinsa, joita hän koetti karttaa.
-
-Vihko, joka hänellä oli kädessä, oli juuri Christophen sävellyksiä.
-Hänen silmiinsä osui nyt ensin muuan vanha hengellinen virsi, jonka
-sanat Christophe oli lainannut eräältä naiivilta ja hurskaalta
-1600-luvulla eläneeltä runoilijalta, uudistaen niiden ilmaisun. Se oli
-Paul Gerhardtin "_Christliches Wanderlied_" (Kristityn vaeltajan laulu).
-
-    Hoff, o du arme Seele.
-    Hoff und sei urverzagt!
-    -- -- -- -- --
-    Erwarte nur die Zeit,
-    So wirst du schon erblicken
-    Die Sonn der Schönsten Freud.
-
-    Oi toivo, sielu-parka,
-    Ja luota, usko vain!
-    -- -- -- -- --
-    Kun aikas tullut on,
-    Saat nähdä ihanimman
-    Sä ilon auringon.
-
-Schulz-vanhus tunsi hyvin nämä viattomat sanat; mutta koskaan ne
-eivät olleet vielä puhuneet hänelle näin, tällä tavalla... Ne eivät
-olleet enää sitä levollista hurskautta, joka yksitoikkoisesti sielun
-tyynnyttää ja nukuttaa. Niissä oli aivan kuin hänen sielunsa, ne olivat
-hänen omaa sieluaan mutta nuorempaa ja voimakkaampaa, joka kärsi, joka
-tahtoi toivoa, tahtoi nähdä Ilon, ja joka sen näki! Schulzin kädet
-vapisivat, kuumat kyyneleet juoksivat pitkin hänen poskiaan. Hän jatkoi:
-
-    Auf, auf! gieb deinem Schmerze
-    Und Sorgen gute Nacht!
-    Lass fahren, was das Herze
-    Betrübt und traurig macht!
-
-    Nous' ylös, hyvää yötä
-    Suruilles lausu vain!
-    Suo huolen mennä myötä
-    Jo tuskain katkerain!
-
-Christophe antoi noille ajatuksille nyt nuorekkaan, kiivaan hehkun,
-jonka sankarinauru kajahti riemuiten ilmi tässä viimeisessä luottamusta
-ilmaisevassa ja naiivissa säkeistössä:
-
-    Bist du doch nicht Regente,
-    Der alles führen soll,
-    Gott sitzt im Regimente
-    Und führet alles wohl.
-
-    Et liekään kuninkaana,
-    Sua toinen johtelee,
-    Jumala valtiaana
-    maan hyvin hallitsee.
-
-Ja kun tuli tämä korkeinta uhmaa henkivä säkeistö, jonka Christophe
-nuoressa barbaarijulkeudessaan oli häikäilemättä temmannut sen
-alkuperäiseltä paikalta, runon keskeltä, ja sijoittanut sen _Liedinsä_
-loppukohdaksi:
-
-    Und ob gleich alle Teufel
-    Hier wollten widerstehn
-    So wird doch ohne Zweifel
-    Gott nicht zurücke gehn:
-
-    Was er ihm vorgenommen,
-    Und was er haben will,
-    Das muss doch endlich kommen
-    Zu seinem Zweck und Ziel.
-
-    Ja vaikka hornan valta
-    Sua kaikki vastustais,
-    Ei tiedä Jumalalta
-    Se vaaksan vertaa sais:
-
-    Hän mitä päätti kerran
-    Ja mitä neuvossaan
-    Hän tahtoo, tahto Herran
-    Se täyttyy aikanaan!
-
-... silloin kaikui laulussa sellainen riemunhurmaus ja taisteluninto
-kuin jonkun roomalaisen _Imperatorin_ voitonsävel.
-
-Vanhuksen koko ruumis vapisi. Hän seurasi huohottaen tuota väkivalloin
-mukaansa vievää musiikkia, aivan kuin lapsi, jota kumppani vetää
-kanssaan juoksemaan, pitäen häntä kädestä kiinni. Hänen sydämensä
-jyskytti. Kyyneleet vuotivat virtanaan. Hän soperteli:
-
-Oih, hyvä Jumala!... Oih, hyvä Jumala!... Hän alkoi nyyhkyttää, ja hän
-nauroi: hän oli onnellinen. Hän oli tukehtua. Hänelle tuli hirvittävä
-yskänpuuska. Salome, tuo vanha emännöitsijä, juoksi hänen luokseen ja
-luuli ukon kuolevan siihen paikkaan. Schulz itki yhä, yski ja hoki:
-
-Oih, hyvä Jumala!... Hyvä Jumala!... Ja milloin hän vähän sai henkeä
-sisäänsä, kahden yskänpuuskan välissä, nauroi hän kimeästi ja
-tyytyväisen hellästi.
-
-Salome luuli, että hän oli tullut hassuksi. Kun hän viimein sai tietää
-syyn tähän mielenkuohuun, torui hän Schulzia tuimasti:
-
--- Mokoman tähden heittäytyä tuollaiseksi!... Antakaa se vihko tänne.
-Minä vien sen! Sitä ette enää saa nähdä.
-
-Mutta ukko piti puolensa, yhä yskien, ja käski Salomea antamaan
-hänen olla rauhassa. Ja kun Salome yhä väitti vastaan, joutui hän
-vimmaan, hän kiroili oli tikahtua sadatteluihinsa. Koskaan ei Salome
-ollut nähnyt hänen suuttuvan ja uskaltavan pullikoida häntä vastaan.
-Salome aivan ällistyi, ja jätti vihkon hänelle; mutta sensijaan ei
-hän jättänyt häntä ankarasti moittimatta: hän sanoi häntä vanhaksi
-hassuksi; luuli muka joutuneensa tekemisiin hyvin kasvatetun miehen
-kanssa, mutta huomasi nyt erehtyneensä, sillä päästelihän Schulz
-sellaisia hävyttömyyksiä kuin kuormarenki, ja hänen silmänsä ihan
-pullottivat ulos päästä: ne tuijottivat niin, että olivat ampua toisen
-kuoliaaksi... Tällaista virttä olisi Salomella riittänyt pitemmältäkin,
-jollei Schulz olisi raivoissaan kavahtanut ylös pielustensa varaan ja
-huutanut hänelle:
-
--- Menkää ulos!
-
-niin tinkimättömällä tavalla, että Salome lähti, lyöden mennessään oven
-paukauksella kiinni ja julistaen, että kutsukoon Schulz nyt häntä, hän
-ei hievahdakaan, hänestä nähden hän saa kuolla kupsahtaa yksinään.
-Silloin palasi hiljaisuus jälleen Schulzin kamariin, joka jo pimeni.
-Ja taas kuului kirkon kellosoiton virsi rauhaisessa illassa, nyppien
-levollisesti ja kummallisen kömpelösti irti ääniä laulettavastaan.
-Schulz-vanhus odotteli, hieman häpeissään kiivastumisestaan, että
-hänen sydämensä kuohunta asettuisi, liikkumatta, selällään maaten ja
-huohottaen hän pusersi rintaansa vasten noita kalliita Liedejä, ja
-nauroi aivan kuin lapsi.
-
-
-
-
-Sitten seurasi yksinäisiä päiviä jonkinlaisessa haltioituneessa
-tilassa. Schulz ei ajatellut enää sairauttaan, ei talvea, ei surullista
-hämäryyttä eikä yksinäisyyttään. Kaikki hänen ympärillään oli valoisaa.
-Lähellä kuolemaansa hän tunsi elävänsä edelleen vielä nuoren,
-tuntemattoman ystävän sielussa.
-
-Hän koetti kuvitella, minkä näköinen Christophe olisi. Hän ei nähnyt
-häntä laisinkaan sellaisena kuin hän todellisuudessa oli, vaan
-kuvitteli hänet hiukan oman ihannoidun kuvansa muotoiseksi, sellaiseksi
-kuin hän olisi itse tahtonut olla: vaaleaverinen, hentorakenteinen,
-silmät siniset, hieman heikolla ja hillityllä äänellä puhuva, lauhkea,
-arka ja hellä. Mutta hän olikin valmis ihannoimaan kaikki asiat.
-Hän ihannoi koko ympäristönsä: oppilaansa, naapurinsa, ystävänsä,
-vanhan emännöitsijänsä. Hänen tunteellinen lempeytensä ja arvostelun
-puutteensa, -- joka oli osittain tahallistakin, koska hän tahtoi
-karkoittaa pois kaikki rauhattomaksi tekevät ajatukset, -- loivat hänen
-ympärilleen yhtä kirkkaita ja puhtaita olentoja kuin hän oli itse.
-Se oli sitä hyvyyden valhetta, jota hän tarvitsi voidakseen elää.
-Hän ei suinkaan ollut huomaamatta sitä valheeksi; ja usein hän yöllä
-vuoteessaan huokaisi ajatellessaan kaikenlaisia päivällä sattuneita
-pikku asioita, jotka kumosivat ehdottomasti hänen idealismiaan. Hän
-tiesi kyllä, että Salome-muori pilkkasi häntä naapurimuijien kanssa
-hänen selkänsä takana ja että hän varasti häneltä säännöllisesti
-jokaisessa viikkotilissä. Hän tiesi hyvin, että hänen oppilaansa
-liehakoivat kyllä häntä niin kauan kuin häntä tarvitsivat, mutta
-sitten, kun olivat saaneet häneltä kaikki palvelukset, millä luulivat
-hänen voivan auttaa heitä, jättivät hänet oman onnensa nojaan. Hän
-tiesi, että hänen entiset virkatoverinsa yliopistossa olivat unohtaneet
-hänet kokonaan, sitten, kun hän oli vetäytynyt yksityiselämään, ja
-että hänen seuraajansa näpisteli kappaleita hänen kirjoituksistaan
-mainitsematta lähdettä, tai mainitsi ne varsin kavalalla ja häijyllä
-tavalla, lainaten niistä arvottomimpia lauseita näyttääkseen
-hänen erehdyksiään: -- (arvostelijapiireissä sangen tavallinen
-menettelytapa). -- Hän tiesi, että hänen vanha ystävänsä, Kunz, oli
-viimeksi saman päivän iltapuolella syöttänyt hänelle paksun valheen, ja
-ettei hän saisi koskaan enää nähdä niitä kirjoja, jotka hänen toinen
-ystävänsä, Pottpetschmidt, oli lainannut häneltä ainoastaan muutamiksi
-päiviksi, -- sangen tuskallinen tieto sellaiselle olennolle kuin hän,
-joka oli kiintynyt kirjoihinsa kuin eläviin ihmisiin. Paljon muita
-sellaisia surullisia totuuksia, vanhoja ja uusia, johtui usein hänen
-mieleensä; hän ei tahtonut niitä ajatella; mutta ne olivat siellä
-kuitenkin: hän tunsi ne. Niiden muisto viilsi vähän väliä kuin pistävä
-tuska.
-
--- Oih, hyvä Jumala, Jumala! vaikeroi hän keskellä hiljaista yötä.
--- Sitten karkoitti hän nuo kiusalliset ajatukset: hän kielsi ne; hän
-tahtoi olla luottavainen, optimisti, uskoa ihmisiin: ja hän uskoi
-heihin. Kuinka monta kertaa olivatkaan hänen kuvitelmansa joutuneet
-armottomasti häviölle! -- Mutta hän synnytti aina uusia, yhä vain...
-Hän ei voinut tulla ilman niitä toimeen.
-
-Tuntemattomasta Christophesta tuli valonantaja hänen elämälleen.
-Ensimäisen kylmän ja jörön kirjeen, jonka hän häneltä sai, olisi
-pitänyt tuottaa hänelle tuskaa; -- (ja ehkäpä se tuottikin); -- mutta
-hän ei tahtonut sitä itselleen myöntää, ja hän iloitsi kuin lapsi
-tuosta kirjeestä. Hän oli niin vaatimaton, hän pyysi niin vähän
-ihmisiltä, että se hiukka, minkä hän heiltä sai, riitti tyydyttämään
-hänen kaipuutaan rakastaa heitä ja olla heille kiitollinen. Jos hän
-olisi saanut nähdä Christophen, olisi se ollut hänelle niin suuri
-onni, ettei hän ollut moista koskaan enää toivonut: sillä hän oli jo
-liian vanha lähteäkseen matkoille pitkin Rheinin rannikkoja; ja hänen
-päähänsä ei edes pälkähtänytkään vaivata Christophea pyytämällä häntä
-tulemaan luokseen.
-
-Christophen sähkösanoma saapui juuri, kun hän illalla oli rupeamassa
-aterialle. Hän ei ensin ymmärtänyt asiaa: lähettäjä tuntui hänestä
-oudolta, hän luuli erehtyneensä, ajatteli, ettei se sähkösanoma
-ollut hänelle; hän luki sen kolmeen kertaan; hän oli niin kiihtynyt,
-etteivät silmälasit tahtoneet pysyä nenällä, lamppu valaisi huonosti,
-kirjaimet hyppivät hänen silmissään. Kun hän viimein ymmärsi, meni
-hän niin sekaisin ilosta, että unohti illallisensa. Salomen oli turha
-komennella häntä: Schulzin oli nyt mahdotonta syödä palaakaan. Hän
-heitti ruokaliinansa pöydälle, kääntämättä sitä edes sievästi kokoon,
-niinkuin hän aina tavallisesti teki; hän nousi kompuroivin jaloin ylös,
-meni hakemaan hattunsa ja keppinsä ja lähti ulos. Saadessaan moisen
-onnen oli kunnon Schulzin ensimäinen ajatus kiiruhtaa jakamaan sitä
-muillekin, ilmoittamaan ystävilleen, että Christophe tulee.
-
-Hänellä oli kaksi ystävää, musiikki-intoilijoita niinkuin hänkin,
-joihin hän oli saanut tartutetuksi Christophe-ihailunsa; ne
-olivat tuomari Samuel Kunz ja hammaslääkäri Oscar Pottpetschmidt,
-viimeksimainittu erinomainen laulaja. Nuo kolme vanhaa ystävystä
-olivat usein puhuneet keskenään Christophesta; ja he olivat
-soittaneet kaikki hänen sävellyksensä, mitä olivat käsiinsä saaneet.
-Pottpetschmidt lauloi, Schulz säesti, ja Kunz kuunteli. Siten
-viettivät he haltioissaan tuntikausia. Monta kertaa olivat he sanoneet
-musiikki-iltoinaan:
-
--- Ah, olisipa Krafft täällä!
-
-Schulz nauroi yksinään kadulla, omasta ilostaan, ja ilosta, jonka hän
-nyt saisi ilmoittaa noille toisille. Tuli jo yö; ja Kunz asui eräässä
-pienessä kylässä puolen tunnin matkan päässä kaupungista. Mutta taivas
-oli kuulas: oli suloisen lauhkea huhtikuun ilta; satakielet lauloivat.
-Vanhan Schulzin sydän tulvi onnea; hänen hengitystään ei nyt edes
-ahdistanut, ja hän käveli keveästi kuin kaksikymmen-vuotias poika.
-Hän marssi hilpein mielin, välittämättä kivistä, joihin hän iski
-hämärässä tuon tuostakin jalkansa. Hän kiipesi urheasti tien reunalle
-pengermälle, kun ihmisiä ajoi vastaan, ja hän toivotti iloisesti hyvää
-iltaa kuskareille, jotka katsahtivat kummissaan lyhtyjensä valossa
-tuota ylös pengermälle kavunnutta ukkoa.
-
-Oli sydänyö, kun hän saapui Kunzin talon luokse; se oli hiukan kylän
-ulkopuolella, keskellä pientä puutarhaa. Schulz jyskytti hänen oveensa
-ja kutsui täyttä suuta huutaen häntä ulos. Ikkuna aukesi, ja Kunz
-ilmestyi peljästyneenä siihen. Hän koetti nähdä -- pimeyteen, ja kysyi:
-
--- Kuka se on? Mitä siellä tahdotaan?
-
-Schulz huusi läähättäen ja iloissaan:
-
--- Krafft... Krafft tulee huomenna...
-
-Kunz ei ymmärtänyt mitään; mutta hän tunsi äänen:
-
--- Schulz!... Mitä nyt! Tähän aikaan? Mikä sinulla on?
-
-Schulz toisti:
-
--- Hän tulee huomisaamuna!...
-
--- Kuka? kysyi Kunz yhä ällistyksissään.
-
--- Krafft! huusi Schulz.
-
-Kunz näytti miettivän hetken, mitä tämä sana merkitsi; sitten ilmaisi
-kajahtava huudahdus, että hän oli ymmärtänyt.
-
--- Minä tulen ulos! vastasi Kunz huudolla.
-
-Ikkuna sulkeutui. Hän ilmestyi portaille, lamppu kädessä, ja
-tuli sitten alas puutarhaan. Hän oli pöhövatsainen, pieni ukko,
-hänen iso päänsä oli harmaa, parta punainen, kasvoissa ja käsissä
-kesakkopilkkuja. Hän kepsutteli lyhyin askelin, suussa porsliinipiippu.
-Tuo lauhkea ja hiukan unelias mies ei ollut koskaan huolinut tehdä
-itseään tyhjästä rauhattomaksi. Mutta tämä uutinen, jonka Schulz nyt
-hänelle toi, riitti hänet tempaamaan hänen tavallisesta tyynestä
-tilastaan; ja hän heilutteli lyhyitä käsivarsiaan ja lamppua, ja kysyi:
-
--- Mitä, onko se totta? Tuleeko hän?
-
--- Huomisaamuna! riemuitsi Schulz huiskuttaen sähkösanomaa.
-
-Iäkkäät ystävykset menivät istumaan penkille lehtimajaan. Schulz otti
-haltuunsa lampun. Kunz avasi huolellisesti sähkösanoman, luki sitä
-hitaasti, hiljaisella äänellä. Schulz sensijaan luki sen nyt uudestaan
-kovalla äänellä, tähystellen Kunzin olkapään ylitse. Kunz tarkasti
-vielä leimat, jotka reunustivat sähkösanomaa, katsoi, milloin se oli
-lähetetty, millä tunnilla se oli saapunut ja montako sanaa siinä oli.
-Sitten hän antoi tuon kalliin paperin Schulzille, ja Schulz nauroi
-hyvillään, katseli sitä päätään pudistaen ja hoki:
-
--- Ah, niin hyvä, hyvä!...
-
-Sitten Kunz mietiskeli hetken, imien piippuaan ja tuprauttaen ulos
-suuren savupilven, painoi kätensä Schulzin polvelle ja sanoi:
-
--- Täytyy ilmoittaa Pottpetschmidtille.
-
--- Minä menen sinne, sanoi Schulz.
-
--- Minä tulen mukaan, sanoi Kunz.
-
-Kunz vei lampun sisään ja palasi kohta ulos. Ja vanhat ystävykset
-lähtivät menemään, kainalokoukkua. Pottpetschmidt asui kylän toisessa
-päässä. Schulz ja Kunz juttelivat hajamielisinä keskenään jonkin sanan,
-hautoen päässään yhä tuota uutista. Yhtäkkiä Kunz pysähtyi, koputti
-kepillään maahan ja sanoi:
-
--- Ah, peijakas! Hän ei ole nyt täällä!...
-
-Hän muisti, että Pottpetschmidtin piti lähteä iltapuolella
-lääkärin-matkoilleen erääseen läheiseen kylään, jossa hän aikoi viipyä
-tämän yön ja vielä pari päivää lisäksi. Schulz joutui tästä uutisesta
-aivan ymmälleen. Samoin kävi myöskin Kunzin. Pottpetschmidt oli
-heidän ylpeytensä; he olisivat tahtoneet hiukan mahtailla hänellä. He
-seisoivat nyt keskellä tietä, ymmärtämättä, mitä tehdä.
-
--- Mitä tehdä? mitä tehdä? kysyi Kunz.
-
--- Krafftin täytyy välttämättä saada kuulla, kun Pottpetschmidt laulaa.
-
-Hän mietti hetken ja jatkoi:
-
--- Hänelle täytyy sähköttää.
-
-He menivät sähkösanomatoimistoon ja tekivät yhdessä pitkän ja
-tunteellisen sähkösanoman, josta oli sangen vaikea ymmärtää mitään.
-Sitten he tulivat takaisin. Schulz teki laskelmia:
-
--- Pottpetschmidt voi joutua tänne jo tänä aamuna, kun hän lähtee
-ensimäisellä junalla.
-
-Mutta Kunz huomautti, että nyt oli jo myöhäistä ja että sähkösanoma
-vietäisiin hänelle vasta huomenna. Schulz pudisti silloin päätänsä; ja
-he hokivat yhdessä:
-
--- Se oli onnettomuus!
-
-He erosivat Kunzin portilla; sillä vaikka Kunzin ystävyys olikin
-suuri Schulzia kohtaan, ei se ulottunut niin pitkälle, että hän
-varomattomasti olisi lähtenyt saattamaan Schulzia kylän ulkopuolelle,
-ei edes ensimäiseen tienmutkaan, sillä silloin olisi hänen täytynyt
-palata yksinään pimeässä kotiin. Sovittiin, että Kunz tulisi huomenna
-Schulzin luo päivälliselle. Schulz katseli huolissaan taivasta:
-
--- Kunpa huomenna vain olisi kaunista. Ja hänen sydämeltään putosi
-suorastaan paino, kun Kunz, joka oli erinomaisen ilmojentuntijan
-maineessa, vastasi, vakavasti taivasta tarkasteltuaan -- -- (sillä
-hänkin toivoi yhtä hartaasti kuin Schulz, että Christophe näkisi heidän
-pikkukaupunkinsa kaikessa sen kauneudessa):
-
-Huomenna on kaunista.
-
-
-
-
-Schulz lähti takaisin kaupunkiin päin, ja saapuikin viimein sinne,
-kompastuttuaan monta kertaa pyöränjälkiin ja kivikasoihin, joita oli
-pitkin matkaa. Hän ei mennyt kuitenkaan vielä kotiinsa ennenkuin
-oli saanut puheilleen leipurin ja tilatuksi häneltä eräänlaisen
-kakun, jollaisista kaupunki oli kuuluisa. Sitten vasta hän lähti
-asuintaloonsa; mutta juuri kun hän aikoi astua sisään, peräytyikin
-hän vielä samaa tietä takaisin, ja meni nyt tiedustelemaan asemalta
-tarkoin aikaa, milloin juna tuli. Viimein hän palasi sieltä kotiin,
-kutsui Salomen puheilleen ja pohti hänen kanssaan pitkälti, millainen
-päivällinen huomenna olisi valmistettava. Sitten vasta hän meni
-vuoteeseen, lopen uupuneena; mutta hän oli niin kiihtynyt kuin lapsi
-jouluaamuna, ja kääntelehti kaiken yötä peitteessään ja hursteissaan
-saamatta ollenkaan unta silmäänsä. Noin kello yksi aamulla pälkähti
-hänen päähänsä, että olisi vielä mentävä pyytämään Salomea tekemään
-päivälliseksi ruutana-muhennosta; sillä sen valmistamisessa oli Salome
-erinomainen mestari. Mutta kuitenkaan hän ei mennyt: ja siinä hän teki
-varmaan viisaasti. Kumminkin hän nousi ylös ja alkoi järjestellä yhtä
-ja toista siinä huoneessa, johon hän aikoi Christophien sijoittaa; hän
-oli liikkuessaan ylen varovainen, ettei Salome olisi kuullut, sillä
-hän pelkäsi, että silloin emännöitsijä tulisi äyskimään. Koko yön hän
-vapisi että myöhästyisi junalta. Vaikka Christophien saapumiseen oli
-aikaa kello kahdeksaan, nousi hän ylös sangen varhain. Ensi työkseen
-hän vilkaisi taivaalle: Kunz ei ollut erehtynyt, oli mainion kaunis
-ilma. Varpaisillaan hiipi Schulz kellariinsa, jossa hän ei ollut
-käynyt enää pitkiin aikoihin, sillä hänen täytyi varoa kosteutta ja
-jyrkkiä portaita; siellä valitsi hän nyt pulloistaan hienoimmat,
-iski sieltä noustessaan päänsä kipeästi kivikattoon, ja luuli siihen
-paikkaan tikahtuvansa, kun pääsi raskas kori olallaan portaista ylös.
-Sitten hän meni puutarhasakset kädessä ulos; hän leikkasi, armotta
-kauneimmat ruusunsa ja syreeniensä ensimäiset kukkivat oksat. Sen
-jälkeen hän nousi takaisin kamariinsa, ajoi kuumeisella kiireellä
-partansa, leikkasi siinä pari kertaa poskeensa, pukeutui siististi ja
-lähti asemalle. Kello oli seitsemän. Salome ei saanut häntä maistamaan
-aamuista maitokahvia; sillä Schulz oletti, ettei Christophe ollut vielä
-varmaankaan saanut minkäänlaista aamiaista ennen saapumistaan, ja
-väitti, että he syövät sitten yhdessä asemalta tultuaan.
-
-Hän joutui asemalle kolme neljännestuntia liian aikaiseen. Hän aivan
-kontistui Christophea odottaessaan, ja lopuksi ei hän häntä edes
-löytänytkään. Hän ei näet malttanut kärsivällisesti jäädä ulko-ovelle,
-vaan meni asemasillalle, ja joutui aivan sekaisin päästään saapuvien
-ja lähtevien matkustajien tungoksessa. Vastoin sähkösanoman selviä
-sanoja oli hän kuvitellut, se tiesi miksi, että Christophe tulisi
-eräällä toisella junalla kuin sillä, jolla hän todellisuudessa
-oli tullut. Ja sitäpaitsi ei hänen päähänsä pälkähtänytkään, että
-Christophe laskeutuisi asemasillalle neljännestä luokasta. Schulz jäi
-vielä odottamaan asemalle yli puolen tuntia, kun taas Christophe, joka
-oli jo kauan sitten saapunut, oli mennyt suoraa päätä kolkuttelemaan
-Schulzin oveen. Muun onnettomuuden lisäksi oli Salomekin lähtenyt
-ulos toriostoksilleen: Christophe näki siis, että ovi oli lukossa.
-Naapurimuija, jonka Salome oli pyytänyt, jos joku tulisi kysymään,
-sanomaan ainoastaan, että hän palaisi pian kaupungilta kotiin, suoritti
-tuon tehtävänsä kirjaimellisen vähäsanaisesti. Mutta kun Christophe ei
-ollut matkustanut näkemään Salomea eikä tiennyt edes kuka hän olikaan,
-niin tuntui tämä vastaanotto hänestä suorastaan ilkeältä ilveeltä. Hän
-kysyi vieläkin varmuuden vuoksi, eikö _Herr Universitätsmusikdirector_
-Schulz ollut kaupungissa, ja kun hänelle vastattiin, ettei tiedetty,
-mihin hän äsken oli lähtenyt, niin meni Christophe matkaansa.
-
-Kun Schulz-vanhus tuli pitkin nenin kotiin ja sai kuulla Salomelta,
-joka myöskin parhaiksi palasi torilta, mitä oli tapahtunut, joutui
-hän sellaiseen epätoivoon, että oli vähällä itkeä. Hän vimmasteli
-palvelijalleen, että tämä typerys oli lähtenyt hänen poissa ollessaan
-kotoa eikä ollut osannut käskeä naapureita edes pyytämään Christophea
-odottamaan. Salome puolestaan vastasi yhtä tuikeasti, ettei hän ollut
-luullut herraa niin hassuksi, että eksyi vieraasta, jota oli mennyt
-vartavasten asemalta hakemaan. Mutta nyt ei ukolla ollut aikaa ruveta
-hänen kanssaan enää jankkaamaan; silmänräpäystäkään hukkaamatta hän
-köpelehti taas alas portaita ja lähti haeskelemaan Christophea niiden
-heikkojen ohjeiden mukaan, mitä naapurit voivat hänestä antaa.
-
-Christophe oli ylen pahastunut, ettei hän ollut tavannut Schulzilla
-ketään, ja ettei moista vastaanottoa oltu edes pyydetty anteeksi.
-Kun hän ei tiennyt, mitä tehdä ennen seuraavan junan lähtöä, oli
-hän mennyt kaupungille kävelemään, ja sitten sitä ympäröivälle
-vainiolle, joka näytti hänestä niin kauniilta. Kaupunki oli
-rauhallinen ja varsin pieni, leväten pehmeämuotoisten kumpujen
-suojassa; talojen ympärillä rehoittivat puutarhat: niissä oli kukkivia
-kirsikkapuita, vihreitä ruohokenttiä, runsaasti siimestä; niissä näkyi
-valhe-antiikkisia raunioita, entisten prinsessain valkeita rintakuvia,
-marmori-jalustoillaan keskellä luonnon vihreyttä; ja ihmiset olivat
-ystävällisen ja kohteliaan näköisiä. Kaikkialla kaupungin ympärillä oli
-niittymaita ja kumpuja. Kukkivissa viidakoissa vihelsivät kottaraiset
-vimmatusti, aivan kuin leikittelevät ja kirkkaat pikku huilut
-orkesterissa. Christophen pahatuuli katosi piankin: hän unohti Peter
-Schulzin.
-
-Vanhus juoksenteli turhaan ihmisiltä kysellen pitkin katuja; hän
-kiipesi vanhaan linnaankin, joka oli kummulla ylempänä kaupunkia.
-Ja sieltä hän tuli nyt harmissaan takaisin, kunnes hän yhtäkkiä
-tarkoilla silmillään, jotka erottivat sangen kauas, näki jonkun matkan
-päässä miehen loikomassa niityllä pensaan varjossa. Hän ei tuntenut
-Christophea eikä siis saattanut tietää, oliko se hän. Mies makasi selin
-häneen, pää puolittain ruohikon sisässä. Schulz maleksi edestakaisin
-tiellä, kääntyi sykkivin sydämin niitylle päin:
-
--- Se on hän... Ei, ei se ole hän...
-
-Hän ei tohtinut huutaa miehelle ja kysyä, kuka hän oli. Silloin tuli
-hänelle aate: hän alkoi laulaa Christophen _Liedin_ ensimäistä säettä:
-"Auf! Auf! Nous' ylös!..."
-
-Christophe ponnahti kuin salakka rannalle, ja lauloi lopun värssyä
-kohti kurkkua. Hän oli kääntynyt heti iloissaan, hänen kasvonsa
-hohtivat punaisina, hänellä oli ruohoa hiuksissa. He kysyivät nyt
-toisiltaan, ketä he olivat, ja juoksivat toistensa luokse. Schulz
-harppasi poikki maantien ojan, Christophe hyppäsi yli reunusaidan.
-He puristivat rajusti toistensa kättä ja palasivat yhdessä kotiin,
-nauraen ja puhuen kovalla äänellä. Vanhus kertoi äskeisen huonon
-onnensa. Christophe, joka oli hetki ennen jo päättänyt jatkaa matkaa
-kotikaupunkiin koettamatta enää tavata Schulzia, näki kohta vanhuksen
-sielun vilpittömän hyvyyden, ja alkoi pitää hänestä. Ennenkuin
-he ehtivät kotiin, olivat he jo uskoneet toisilleen kaikenlaisia
-sydämenasioita.
-
-Kun he joutuivat perille, tapasivat he siellä Kunzin; hän oli jäänyt
-Schulzin asuntoon kaikessa rauhassa odottamaan, kun oli kuullut, että
-Schulz oli lähtenyt etsimään Christophea. Tarjottiin ensin maitokahvia.
-Mutta Christophe sanoi, että hän oli jo syönyt aamiaista eräässä
-kaupungin hotellissa. Vanhus oli siitä kovin pahoillaan; hän suorastaan
-suri, ettei Christophe ollut nauttinut ensimäistä ateriaansa, minkä
-hän seudulla söi, juuri hänen luonaan; tällaisilla pikku seikoilla
-oli hänen tunteelliselle sydämelleen tavattoman suuri merkitys.
-Christophe ymmärsi hänet, se tuotti hänelle salaista huvia, ja hän
-piti nyt vanhuksesta entistäkin enemmän. Schulzia lohduttaakseen hän
-vakuutti heti, että hänellä oli yleensä niin hyvä ruokahalu, että voi
-syödä vaikkapa kaksikin aamiaista perätysten; ja sen väitteensä hän
-vierasisännälleen selvästi todistikin oikeaksi.
-
-Kaikki ikävyydet olivat jo haihtuneet hänen päästään: hän tunsi
-nyt olevansa todellisten ystävien parissa, ja tuli vilkkaaksi
-ja avomieliseksi. Hän kertoi humoristisesti matkastaan ja sen
-pettymyksestä: hän oli kuin koulupoika lomalla. Schulz katseli häntä
-yhä, onnesta säteillen, ja nauroi sydämensä pohjasta.
-
-Keskustelu siirtyi nopeasti siihen asiaan, joka oli heidän kaikkien
-kolmen salaisena yhdyssiteenä: Christophen sävellyksiin. Schulz oli
-pakahtua halusta kuulla Christophen soittavan joitakin kappaleitaan;
-mutta hän ei uskaltanut sitä häneltä pyytää. Christophe harppaili
-yhtämittaa jutellen edestakaisin huoneessa. Schulz vaaniskeli hänen
-askeleitaan, kun hän meni avatun pianon sivuitse; ja hän toivoi
-kovasti, että Christophe jo siihen pysähtyisi. Kunzilla oli sama
-asia mielessä. Heidän sydämensä rupesivat sykkimään, kun he näkivät
-Christophen istahtavan noin vain ohimennen pianotuolille, lakkaamatta
-kuitenkaan puhumasta, ja sitten sivelevän soittimeen katsomattakaan sen
-koskettimia. Ja kun Schulz odotti hartaimmillaan, vetikin Christophe
-jonkin harppumaisen sointusarjan ja kun hän sen teki, niin sävel
-valtasi hänet; hän päästi nyt pianosta uusia akordeja, yhä edelleen
-jutellen; sitten syntyi niistä kokonaisia musiikkilauselmia; ja silloin
-hän vaikeni ja alkoi soittaa. Ukot vilkaisivat toisiinsa viekkaasti ja
-onnellisina.
-
--- Tunnetteko tätä? kysyi Christophe soittaen erästä _Liediään_.
-
--- Että tunnenko! huudahti Schulz hurmautuneena.
-
-Christophe virkkoi, keskeyttämättä soittoaan ja kääntäen hiukan
-päätänsä:
-
--- Ohoh, eipä ole hyvä tämä teidän pianonne!
-
-Vanhus tuli hyvin murheiseksi. Hän pyysi anteeksi:
-
--- Se on vanha, sanoi hän nöyrästi, se on niinkuin minä.
-
-Christophe kääntyi kokonaan ja katsoi vanhusta, joka tuntui pyytävän
-häneltä anteeksi vanhuuttaan, ja otti häntä kaksin käsin ja nauraen
-kädestä. Hän katsoi Schulzin viattomiin silmiin.
-
--- Oh, sanoi Christophe, te olette paljoa nuorempi kuin minä.
-
-Schulz, nauroi ystävällistä nauruaan ja puhui ruumiinsa vanhuudesta,
-sairaudestaan.
-
--- No ei, ei, sanoi Christophe; siitä ei nyt ole kysymys, muuta minä
-tarkoitan. Eikö väitteeni ole totta, Kunz?
-
-(Hän ei maininnut enää uusia tuttaviaan puhuttelusanalla: "herrat".)
-
-Kunz yhtyi kaikella innolla hänen mielipiteeseensä.
-
-Schulz koetti kääntää asian vanhan pianonsakin eduksi.
-
--- Siinä on vielä sangen kauniita ääniä, sanoi hän nöyrästi.
-
-Ja hän kosketti niitä: neljä, viisi ääntä helähti aika raikkaasti
-keskirekisterissä. Christophe ymmärsi, että tuo piano oli Schulzin
-vanha ystävä, ja hän sanoi hienosti, -- ajatellen Schulzin silmiä:
-
--- Niin, sillä on vielä kauniit silmät.
-
-Schulzin kasvot kirkastuivat. Hän alkoi sekavasti sotkien ylistellä
-vanhaa pianoaan, mutta vaikeni heti: sillä Christophe oli alkanut
-jälleen soittaa. _Lied_ seurasi nyt toistaan; Christophe lauloi
-matalalla äänellä. Schulz ihaili vesissä silmin hänen jokaista
-liikettään. Kunz pisti kätensä vatsan päälle ristiin ja sulki silmänsä
-nauttiakseen paremmin. Silloin tällöin kääntyi Christophe noihin
-vanhuksiin päin, näki heidät haltioissaan, ja säteili ilosta; ja hän
-sanoi naiivin innostuneena, eivätkä toiset ajatelleetkaan nauraa
-hänelle:
-
--- Heh! Oliko tämä kaunis!... Entä tämä sitten! Mitäs sanotte tästä?
-Entä tämä!... Tämä on kaikista kaunein... -- Nyt minä soitan teille
-sellaisen pätkän, että hiukset nousevat päässänne pystyyn...
-
-Kun hän juuri lopetti erästä unelmoivaa kappaletta, alkoi käkikello
-kukkua. Christophe ponnahti ylös ja ärjähti vimmasta. Kunz hätkähti
-hereille, ja silmät pyörivät peljästyneinä hänen päässään. Schulz
-taasen ei tiennyt, mitä tehdä; ja kun hän näki Christophen puivan
-nyrkkiä kellossa kumartelevalle käelle ja kuuli hänen vaativan huutaen,
-että oli taivaan tähden vietävä pois tuo idiootti, tuo vatsastaan
-puhuva kummitus, huomasi Schulz heti, nyt ensi kertaa elämässään,
-että kellon kukunta oli tosiaan sietämätöntä; ja hän otti itse tuolin
-ja aikoi kavuta sille repiäkseen juhlanhäiritsijän seinästä irti.
-Mutta hän oli vähällä pudota, ja Kunz esti häntä nousemasta uudestaan
-tuolille; silloin kutsui hän Salomen sisään; emännöitsijä tuli
-kuten tavallisesti kiirehtimättä ja ällistyi suuresti, kun hänelle
-työnnettiin syliin seinäkello, jonka Christophe oli jo ennättänyt
-irroittaa paikoiltaan.
-
--- Mitä minun tälle on tehtävä? kysyi Salome.
-
--- Mitä vain tahdot. Vie se pois! ja sitä ei saa enää näkyä täällä,
-sanoi Schulz yhtä kärsimättömänä kuin Christophe.
-
-Hän kummasteli, kuinka hän oli voinut niin kauan sietää moista
-kauhistusta.
-
-Salome arveli, että heiltä oli jokaiselta varmaan päässyt jokin ruuvi
-irti.
-
-Piano alkoi jälleen soida. Tunnit vierivät nopeasti. Salome tuli
-ilmoittamaan, että pöytä oli katettu. Schulz käski hänen olla hiljaa.
-Hän tuli takaisin kymmenen minutin päästä. Ja sitten taas kymmenen.
-Tällä kertaa hän oli suorastaan kiukusta läkähtyä, mutta koetti
-tekeytyä ylen kylmäksi, asettui keskelle lattiaa ja huusi kuin torvi,
-välittämättä Schulzin epätoivoisista viittauksista:
-
--- Tahtovatko herrat syödä päivällisensä kylmänä ja pohjaan palaneena?
--- Salomesta se oli yhdentekevää; hän odotti vain käskyä.
-
-Schulz joutui tästä äkillisestä hyökkäyksestä ymmälle ja aikoi panna
-palvelijansa koville, mutta Christophe purskahti nauruun. Kunz noudatti
-hänen esimerkkiään, ja lopulta alkoi myöskin Schulz nauraa. Salome oli
-menettelynsä vaikutukseen tyytyväinen ja käännähti kannoillaan kuin
-kuningatar, joka tahtoo antaa katuville alamaisilleen anteeksi.
-
--- Siinäpä tiukka nainen! sanoi Christophe nousten pianon äärestä.
-Mikään ei olekaan sietämättömämpää kuin kesken konserttia saapuva
-yleisö!
-
-He asettuivat pöytään. Se oli valtava ja maistuva ateria. Schulz oli
-mairitellut Salomen itserakkautta, eikä emännöitsijä vaatinutkaan muuta
-kuin jotain tekosyytä saadakseen näyttää koko taitonsa. Häneltä ei
-puuttunutkaan koskaan siihen tilaisuutta, sillä nuo vanhat ystävykset
-olivat hyvin herkkusuita. Koko Kunzin muoto muuttui ruokapöydässä;
-hän kirkastui kuin aurinko; hän olisi kelvannut ravintoloitsijan
-kyltiksi. Schulz oli yhtä altis makealle; mutta hänen huono terveytensä
-pakotti hänet enemmän hillitsemään itseään. Tosin hän ei tavallisesti
-siitä välittänyt, ja sai sen perästä päin kalliisti maksaa. Nyt
-hän ei nurkunutkaan: jos hän tulisi sairaaksi, niin tietäisi hän
-ainakin, että kannatti tulla. Hänellä oli samoin kuin Kunzillakin
-ruuanvalmistusreseptejä, jotka olivat kulkeneet perintönä heidän
-suvuissaan isiltä pojille. Salome oli siis tottunut työskentelemään
-asiantuntijain arvostelemana. Mutta tällä kertaa hän oli pannut
-erikoisesti parastaan saadakseen mahtumaan yhteen ainoaan ohjelmaan
-kaikki mestariteoksensa: ateria oli kuin saksalaisen keittotaidon
-näyttely, tavattoman voimallisia ruokia, varmoja, ei sekoituksista
-valmistettuja; siinä olivat kaikkien mausteiden kaikki hyvät hajut,
-paksut kastit, aina asiaankuuluvat keitot, mallikelpoinen lihaliemi,
-valtavia ruutanoita, hapankaaliksia; siinä saatiin hanhet, kotikakut,
-aniisi- ja kuminaleivät. Christophe aivan huudahteli haltioissaan,
-suu ruokaa täynnä; hänellä oli isänsä ja isoisänsä suunnaton
-ruuansulatuskyky: nuo miehethän olisivat syöneet vaikka kokonaisen
-hanhen kerrallaan. Mutta samalla saattoi Christophe elää viikonpäivät
-pelkällä leivällä ja juustolla, yhtä hyvin kuin syödä haljetakseen,
-jos tilaisuus sattui. Schulz katseli häntä sydämellisin ja juhlallisin
-pöytäisännän elein, katseli heltyvin silmin ja valeli häntä kaikilla
-Rheinin viineillä. Kunz paistoi punaisena ja tunnusti Christophen
-veljekseen ruuanmuistajana. Salomen naama oli leveässä naurussa.
--- Ensin, kun Christophe tuli heille, oli emännöitsijä pettynyt.
-Schulz oli puhunut hänelle Christophesta sillä tavalla, että Salome
-oli kuvitellut häntä jonkinlaiseksi Ylhäisyydeksi, arvonimineen
-ja kunnianmerkkeineen. Ja nähdessään sitten Christophen oli hän
-huudahtanut:
-
--- Kuinka, tuollainenko se olikin? Mutta pöydässä saavutti Christophe
-nyt koko hänen suosionsa; Salome ei ollut nähnyt ketään, joka olisi
-tunnustanut hänen lahjansa niin loistavasti. Emännöitsijä ei nyt voinut
-mennä takaisin keittiöön, vaan jäi ovelle katselemaan Christophea, joka
-söi minkä kerkisi. Ja Salome seisoi kädet puuskassa ja nauroi ilosta
-kohti kurkkua. Kaikki olivat hilpeällä päällä. Heidän onnessaan oli
-ainoastaan yksi musta pilkku: Pottpetschmidt ei ollut läsnä. Sitä asiaa
-valittivat he usein:
-
--- Ah, jos hän olisi täällä! Se mies osaa syödä! Se se osaa juoda! Se
-se osaa laulaa!
-
-He eivät väsyneet poissaolevaa ylistämään.
-
--- "Jospa Christophe olisi saanut kuulla häntä! Mutta ehkäpä hän vielä
-saisikin. Ehkäpä Pottpetschmidt tulisi kaupunkiin jo sinä iltana, tai
-viimeistään seuraavana yönä..."
-
--- Oh, ensi yönä minä olen jo kaukana, sanoi Christophe.
-
-Schulzin säteilevät kasvot synkkenivät.
-
--- Kaukanako! toisti lian vapisevalla äänellä. -- Mutta ette kai te nyt
-lähde pois?
-
--- Lähden, sanoi Christophe iloisesti; tänään iltajunalla.
-
-Schulz tuli aivan lohduttomaksi. Hän oli ajatellut, että Christophe
-viipyisi sen yön, ehkäpä useammankin hänen luonaan. Hän soperteli:
-
--- Ei, ei vielä. Se ei ole mahdollista!...
-
-Kunz yhtyi häneen:
-
--- Entä Pottpetschmidt!...
-
-Christophe katsoi noihin kahteen: pettymys, joka näkyi heidän
-kilteillä, ystävällisillä kasvoillaan, oli liikuttava; hän sanoi:
-
--- Kuinka te olette hyviä!... Minä lähden huomisaamuna; haluatteko niin?
-
-Schulz puristi häntä kädestä.
-
--- Ah! huudahti hän! Minä olen niin onnellinen! Kiitoksia! Kiitoksia!
-
-Schulz oli aivan kuin lapsi, josta huomispäivä tuntuu niin kaukaiselta,
-ettei hän voi sitä ajatella. Christophe ei lähtisi vielä tänään, heillä
-oli vielä koko se päivä jäljellä, he viettäisivät koko illan yhdessä,
-Christophe nukkuisi hänen kattonsa alla; muuta ei Schulz nähnyt; hän ei
-tahtonut kauemmaksi katsoa.
-
-Ilo palasi jälleen. Schulz nousi yhtäkkiä seisomaan, tekeytyi
-juhlalliseksi ja piti liikutetun ja mahtipontisen maljapuheen
-vieraalleen, joka oli suonut hänelle suunnattoman ilon ja kunnian
-tulemalla hänen pieneen kotikaupunkiinsa ja hänen matalaan majaansa;
-hän joi maljan sille toivomukselleen, että Christophe palaisi sinne
-pian takaisin, saavuttaisi maailmalla menestystä, mainetta, kaiken
-onnen, jonka Schulz salli hänelle koko sielustaan. Sitten joi hän
-uuden maljan "jalon musiikin kunniaksi", -- ja vielä yhden, -- se oli
-hänen vanhan ystävänsä Kunzin malja, -- ja sitten taas, kevään maljan;
--- eikä hän unohtanut myöskään Pottpetschmidtiä. Kunz vuorostaan joi
-Schulzin ja eräiden toisten maljan: ja Christophe kohotti lopuksi
-maljan "rouva" Salomelle, joka silloin lensi aivan tummanpunaiseksi; ja
-sitten hän viritti, antamatta muille aikaa vastata hänen puheeseensa,
-erään tunnetun laulun, johon vanhukset hänen kanssaan yhtyivät, ja
-sen jälkeen toisen, ja vieläkin yhden kolmiäänisesti, jossa puhuttiin
-ystävyydestä, musiikista ja viinistä: ja lauluja säesti kaikuva nauru
-ja lasien alinomainen kilahtelu vastatusten.
-
-Kello oli puoli neljä, kun he nousivat pöydästä. He olivat hyvällä
-nousutuulella. Kunz vajosi nojatuoliin; hän olisi mielellään hiukan
-torkahtanut. Schulzin jalat olivat aivan hervottomat aamullisesta
-mielenliikutuksesta, ja samoin nyt lasien sisällöstä. He toivoivat
-molemmat, että Christophe asettuisi jälleen pianon ääreen ja soittaisi
-monta tuntia yhtämittaa. Mutta tuo hirmuinen poika olikin niin täydessä
-kunnossa, että tuskin hän oli heläyttänyt pianosta pari kolme sointua,
-kun hän sulki sen yhtäkkiä, katseli ulos ikkunasta ja kysyi, eikö
-tästä lähdettäisi kävelemään, illalliseen asti. Luonto veti häntä
-puoleensa. Kunz ei näyttänyt liian ihastuvan ehdotukseen, mutta
-Schulzista oli aate heti mainio; täytyihän vieraalle näyttää edes
-_Schönbuchwälderin_ puisto; Kunz veti hiukan suutansa irviin, mutta ei
-asettunut vastarintaan; vaan nousi ylös niinkuin muutkin: hän halusi
-yhtä hartaasti kuin Schulz näytellä Christophelle seutunsa kauneuksia.
-
-He lähtivät kävelemään. Christophe oli ottanut Schulzia käsipuolesta
-ja vei häntä hiukan nopeammin kuin vanhus olisi tahtonut. Kunz kulki
-otsaansa pyyhkiellen heidän perästään. He juttelivat kovaäänisesti
-ja iloisesti. Ihmiset seisoivat porteilla ja katsoivat, kun he
-menivät ohitse, ja heidän mielestään oli _Herr Professor_ Schulz
-aivan kuin nuori mies. Kaupungista päästyään he lähtivät menemään
-suoraan niittymaiden poikki. Kunz valitti, että oli kovin kuuma. Mutta
-armoton Christophe väitti, että ilma oli mainio. Vanhusten onneksi
-pysähdyttiin vähän väliä innokkaasti juttelemaan asioista, ja pakinat
-saivat heidät unhottamaan matkan pituuden. Tultiin metsään. Schulz
-laususkeli Goethen ja Edvard Möriken runoja. Christophe piti paljon
-runoista; mutta hän ei jaksanut seurata mukana, kun niitä luettiin: hän
-joutui aina kuunnellessaan omain epämääräisten unelmiensa valtaan, ja
-silloin tulivat säveleet sanojen sijaan ja saivat hänet ne unohtamaan.
-Hän ihaili Schulzin erinomaista muistia. Millainen tämä vilkas vanhus
-olikaan: sairas, melkein ikäloppu, suljettu huoneeseensa suureksi
-osaksi vuotta, joutunut pikkukaupunkiin melkein koko iäkseen, -- ja
-mikä häneen verraten tuo Hassler, nuori, kuuluisa ja taiteellisen
-elämän keskipisteessä asuva, matkustanut lisäksi ristiin rastiin
-koko Europan konserttimatkoillaan, mutta kuitenkin tylsä kaikelle,
-haluton tutustumaan mihinkään! Sitäpaitsi ei Schulz ollut perillä
-ainoastaan kaikista niistä nykyaikaisen taiteen ilmauksista, mitä
-Christophe tunsi, vaan hän tiesi suunnattoman määrän menneistä ja
-ulkomaalaisista musiikkimiehistä, joista Christophe ei vielä ollut
-kuullut puhuttavankaan. Hänen muistinsa oli kuin syvä kaivo, johon
-kaikki taivaan kauniit vedet olivat kokoontuneet. Christophe ei
-väsynyt siitä kaivosta ammentamaan; ja Schulz oli onnellinen, kun
-Christophe niin hartaasti tahtoi kuulla. Hän oli joskus kyllä tavannut
-suopeita kuuntelijoita tai kilttejä oppilaita; mutta koskaan hän ei
-ollut kohdannut sellaista nuorta ja palavaa sielua, jonka kanssa hän
-voi yhdessä innostua, hän, joka oli usein aivan tukahtua suureen
-hartauteensa.
-
-He olivat jo erinomaisia ystäviä, kun vanhus yhtäkkiä varomattomasti
-ilmaisi ihailunsa Brahmsia kohtaan. Christophien valtasi silloin
-jäykkä viha: hän vetäisi kätensä pois Schulzin kainalosta ja sanoi
-tylyllä äänellä, että se, joka rakasti Brahmsia, ei voinut olla hänen
-ystävänsä. Heidän ilonsa sai aivan kuin kylmää vettä niskaansa.
-Schulz oli liian arka ryhtyäkseen väittelemään ja liian kunniallinen
-valehdellakseen; ja nyt hän vain änkytteli ja koetti selittää
-ajatustaan. Mutta Christophe keskeytti hänet jyrkästi:
-
--- Riittää!
-
-Eikä hän sietänyt vastaväitteitä. Tuli kolkko hiljaisuus. He kävelivät
-edelleen. Vanhukset eivät uskaltaneet katsahtaa toisiinsa. Kunz
-ryiskeli ja koetti saada pakinan jälleen käyntiin, puhumalla metsästä
-ja kauniista ilmasta; mutta Christophe oli niin jörö, ettei välittänyt
-enää mistään eikä vastannut kuin muutaman lyhyen sanan. Ja kun Kunz
-ei saanut sanoilleen kaikua sillä taholla, koetti hän hiljaisuutta
-lopettaakseen pakinoida Schulzin kanssa; mutta Schulzin kurkkua aivan
-ahdisti, hän ei voinut puhua. Christophe vilkaisi häntä syrjästä, ja
-oli purskahtaa nauruun: hän oli antanut hänelle jo anteeksi. Hän ei
-ollutkaan Schulzille vakavasti vihoissaan; jopa hän tuomitsi olevansa
-aika kollo, kun tuotti sillä tavoin surua tuolle vanhus-raukalle; mutta
-kun hän jo oli käyttänyt väärin voimaansa, ei hän tahtonut näyttää
-katuvansa, mitä oli sanonut. He kulkivat sillä tavoin äänettöminä
-metsän reunaan saakka: kuului ainoastaan noiden kahden perinpohjin
-väsyneen vanhuksen raskaat ja jäykät askelet; Christophe vihelteli,
-eikä ollut heitä huomaavinaan. Yhtäkkiä hän ei enää jaksanut. Hän
-purskahti nauruun, kääntyi Schulziin päin ja puristi vankoilla
-kourillaan häntä käsivarsista:
-
--- Hyvä, vanha Schulz! huudahti hän, katsoen Schulziin hellästi; täällä
-on niin kaunista, kaunista!...
-
-Hän puhui luonnosta ja kauniista päivästä; mutta hänen nauravat
-silmänsä tahtoivat sanoa:
-
--- Sinä olet niin hyvä! Minä olen nauta. Anna minulle anteeksi. Minä
-rakastan sinua.
-
-Vanhuksen sydän aivan suli. Tuntui kuin olisi aurinko taas ilmestynyt
-pimennyksen jälkeen. Tuokioon hän ei vielä voinut virkkaa sanaakaan.
-Christophe oli ottanut häntä uudestaan käsipuolesta ja puhutteli
-häntä entistä lempeämmin; innoissaan hän käveli nyt kahta kiivaammin,
-huomaamatta, että hän rasitti tällä tavoin kovin tovereitaan. Schulz
-ei valittanut; hän ei edes huomannut väsymystään, niin tyytyväinen
-hän oli. Hän tiesi kyllä, että hän saisi maksaa kaikki tämänpäiväiset
-varomattomuutensa. Mutta hän ajatteli itsekseen:
-
--- Se on huomisen asia! Kun _hän_ on lähtenyt pois, on minulla aikaa
-levätä.
-
-Mutta Kunz, joka ei ollut niin harras, seurasi kymmenen askelta
-taempana surkeannäköisenä. Christophe huomasi sen viimein. Hän
-pyysi silloin aivan nolona anteeksi, ja ehdotti, että asetuttaisiin
-loikoilemaan nurmikolle, poppelien siimekseen. Schulz tietysti suostui
-ehdotukseen, arvelematta hetkeäkään, mitä hänen katarrinsa siitä
-pitäisi. Onneksi Kunz ajatteli sitä asiaa hänen puolestaan; tai ainakin
-hän otti sen tekosyyksi, ettei hänen itsensä olisi tarvinnut antautua
-vilustumaan kosteassa maassa näin likomäräksi hiostuneena. Hän ehdotti,
-että mentäisiin läheiselle asemalle ja palattaisiin sieltä junalla
-kaupunkiin. Niin tehtiinkin. Vaikka he olivat väsyneitä, täytyi heidän
-nyt kulkea yhä kovemmin, etteivät olisi myöhästyneet junalta: he
-joutuivat asemalle juuri kun juna ajoi sinne.
-
-Heidät nähdessään ryntäsi muuan kookas mies ulos vaunusillalle ja
-ärjähteli Schulzin ja Kunzin nimiä, jatkaen niitä kokonaisella
-luettelolla heidän titteleitään ja arvonimiään, ja huitoen käsiään kuin
-hullu. Schulz ja Kunz vastasivat hänelle, ilosta nauraen, ja heiluttaen
-hekin käsiään; he juoksivat kiireesti tuon ison miehen vaunua kohti,
-ja mies jälleen hyökkäsi heitä vastaan, töytäten syrjään muita
-matkustajia. Christophe ällistyi ja juoksi mukana:
-
--- Mikä se on?
-
-Toiset huusivat hänelle riemuissaan:
-
--- Se on Pottpetschmidt!
-
-Siitä nimestä ei Christophe tullut hullua hurskaammaksi: hän oli jo
-unohtanut päivällisaterialla juodut maljat. Pottpetschmidt seisoi
-vaunusillalla, Schulz ja Kunz alhaalla asemalla, ja he melusivat kaikki
-kilpaa, ihmettelivät tällaista onnenpotkua. He kapusivat kaikki ylös
-lähtevään junaan. Schulz esitteli Christophen. Pottpetschmidt tervehti
-häntä, ja silloin hänen kasvonsa aivan kuin jähmettyivät yhtäkkiä,
-hän tuli jäykäksi kuin seiväs; mutta tuosta lyhyestä muodollisuudesta
-päästyään tarrasi hän kiinni Christophen käteen ja ravisti sitä viisi,
-kuusi kertaa niin, että se oli irtautua nikamistaan; ja sitten alkoi
-mies jälleen hölistä. Christophe ymmärsi hänen huudoistaan, että
-hän ylisti Jumalaa tästä harvinaisesta sattumasta. Se ei estänyt
-häntä hetki myöhemmin haukkumasta, käsillään lantioitansa pieksäen,
-kovaa onneaan, että hän olikin lähtenyt kaupungista, -- hän, joka ei
-ollut sieltä poissa paljon milloinkaan, -- juuri silloin, kun _Herr
-Kapellmeister_ saapui. Schulzin sähkösanoma oli tuotu hänelle vasta
-aamulla, tunti ensimäisen junan lähdön jälkeen; hän oli nukkunut
-vielä, kun se tuli, ja olivat nähneet hyväksi olla häntä herättämättä.
-Hän oli haukkunut kaiken aamua hotellilaisia. Ja hän myrskysi heitä
-vastaan vieläkin. Hän ei ollut ottanut vastaan potilaitaan, oli antanut
-palttua afääriasioille ja lähtenyt heti seuraavalla junalla, sellainen
-kiire hänellä oli kaupunkiin; mutta se perhanan juna ei yhtynytkään
-pääradan junaan: eräällä väliasemalla oli Pottpetschmidtin täytynyt
-odottaa kolme tuntia. Hän oli tyhjentänyt kaikki sanastossaan löytyvät
-kirousvarat, ja kertonut pahan onnensa parikymmentä kertaa toisille
-matkustajille, jotka odottivat asemalla pääradan junaa samoin kuin
-hänkin. Viimein oli hän päässyt lähtemään. Hän aivan vapisi, ettei vain
-joutuisi liian myöhään... Mutta, Jumalan kiitos!... Jumalan kiitos!...
-
-Hän tarttui uudestaan Christophen käsiin ja rusensi niitä isoissa,
-karvasormisissa kourissaan. Hän oli satumaisen kookas, ja suhteiltaan
-suurenmoinen; pää neliskulmainen möhkäle, tukka punainen ja pitkin
-pintaa leikattu, naama rokonarpinen, parta pois ajettu, silmät suuret,
-nenä iso, huulet paksut, leuka kaksinkertainen, kaula lyhyt, hartiat
-hirvittävän leveät, vatsa kuin tynnyri; käsivarret harrottivat
-hajallaan ruumiista, jalkoterät ja kädet valtavan kokoiset; koko
-mies jättiläismäinen, ruuan ja oluen liikakäytöstä epämuodostunut
-lihamöhkä; tuollainen ihmiskasvoinen tupakkahuhmar, jollaisia joskus
-näkee vyöryvän Baierin kaupunkien kaduilla; ihmislaji, jossa piilee
-salaisuus, kuinka ihminen voi jonkinlaisella samansuuntaisella
-lihoituksella kuin paistiksi hoidetun siipikarjan muuttua sellaiseksi.
-Hän hikoili ilosta ja kuumissaan aivan kuin voikimpale; eikä hän
-väsynyt puheluun, istuessaan siinä, kädet hajalleen levitetyillä
-polvillaan, tai vierustoverien polvilla, vaan vieritti saksalaisia
-konsonanttejaan oikealla katapultin, jyrinällä. Joskus puhkesi hän
-sellaiseen nauruun, että koko hänen ruumiinsa tärisi: silloin nakkasi
-hän päänsä taaksepäin, avasi suunsa ja nauroi, kuorsaten, rohisten,
-tikahtumaisillaan. Hänen naurunsa tarttui Schulziin ja Kunziinkin; ja
-aina, kun he siitä puuskasta pääsivät, katselivat he Christopheen vettä
-silmistään pyyhkien. He näyttivät ikäänkuin kysyvän:
-
--- Kas tuollainen hän on!... Mitäs hänestä sanotte?
-
-Christophe ei sanonut mitään; hän ajatteli kauhuissaan:
-
--- Tuoko hirviö laulaa sävellyksiäni?
-
-He menivät Schulzin kotiin. Christophe toivoi saavansa pelastua
-Pottpetschmidtin laululta, eikä hän kehoitellut häntä vähääkään
-laulamaan, vaikka Pottpetschmidt paloi halusta näyttää taitoaan ja
-vihjaili tuon tuostakin siihen suuntaan. Mutta Schulz ja Kunz halusivat
-liian hartaasti tuottaa ystävälleen kunniaa: laulusta ei päästy!
-Christophe asettui pianon ääreen melkoisen vastahakoisesti; hän
-ajatteli:
-
--- Möhkäle-parka, sinä et tiedä, mikä sinua odottaa: varo nahkaasi!
-Minä en säästä sinua.
-
-Hän tiesi kyllä, että hän pahoittaisi siten Schulzin mieltä, ja
-se oli hänestä kovin ikävää; mutta siitä huolimatta hän päätti
-vaikkapa mieluummin tuottaa hänelle surua kuin antaa tuollaisen sir
-John Falstaffin ruhjoa ja nuijia sävellyksiään. Mutta Christophen
-ei tarvinnut kärsiä tunnonvaivoja eikä tehdä vanhaa ystäväänsä
-murheelliseksi: iso mies lauloi ihailtavasti. Jo ensimäiset tahdit
-kuullessaan Christophe vavahti hämmästyksestä. Schulz, joka katseli
-koko ajan tarkoin Christophea, vapisi sen nähdessään: hän luuli, ettei
-Christophe ollut tyytyväinen; eikä hän rauhoittunut ennenkuin näki
-hänen kasvojensa kirkastuvan yhä enemmän sikäli kuin hän soitti. Hän
-itsekin alkoi hohtaa Christophen ilon heijastusta; ja kun kappale
-loppui ja Christophe kääntyi ja huudahti, ettei hän koskaan vielä
-ollut kuullut _Liedejään_ laulettavan näin hyvin, oli Schulzin hurmaus
-vieläkin suloisempaa ja syvempää kuin Christophen tyytyväisyys ja
-Pottpetscmidtin voitonriemu; sillä heillä kahdella oli aina oma ilonsa,
-mutta Schulz riemuitsi heidän molempien ilosta. Konserttia jatkui.
-Christophe huudahteli hämmästyksestä: hän ei jaksanut käsittää,
-kuinka tuo kömpelö ja jokapäiväinen olento saattoi tulkita niin
-hyvin hänen _Liediensä_ ajatuksen. Tosin eivät kaikki vivahdukset
-olleet aivan tarkkoja, mutta laulussa oli sellainen vauhti, intohimo,
-ettei hän milloinkaan ollut saanut puhalletuksi moista täydellisesti
-ammattilaulajiin. Hän katsahti Pottpetschmidtiin, ja mietti itsekseen:
-
--- Onko tuo tosiaan niin herkkä?
-
-Mutta hän ei huomannut laulajan silmissä muuta tulta kuin tyydytetyn
-turhamaisuuden ilon. Itsetiedoton voima pani liikkeelle tuon massan.
-Se sokea ja passiivinen voima oli ikäänkuin armeija, joka taistelee
-tietämättä, ketä vastaan ja mitä varten. _Liedien_ henki valtasi sen ja
-se totteli riemuiten: sillä se kaipasi toimintaa. Oman onnensa valtaan
-jätettynä se ei olisi tiennyt, kuinka tämä tapahtui.
-
-Christophe ajatteli, että suuri veistäjä ei ollut luomispäivänä
-huolinut ottaa vaivakseen pistää oikeille paikoilleen kutakin
-karkeishakattujen ihmishahmojensa jäsentä, vaan oli hän ne jaellut
-heille miten sattui, välittämättä, sopivatko ne jäsenet aina yhteen,
-sillä tavoin olivat kunkin ihmisen kappaleet hyvin kirjavaa syntyperää,
-ja sama mies oli siis hajoiteltu viiden, kuuden toisen osalle: aivot
-olivat yhdellä, sydän toisella, sieluun sopiva ruumis kolmannella;
-soitin oli yhdellä ja soittimenkäyttäjä toisella. Jotkut ihmiset
-olivat kuin ihania viuluja, jotka pysyivät kaiken ikänsä laatikossa
-sentähden, ettei sattunut ketään sopivaa soittamaan heitä. Ja ne,
-jotka olivat luodut heitä soittamaan, olivat kaiken elämänsä ajan
-pakotetut tyytymään surkeihin rämppiin. Christophella oli sitä suurempi
-oikeus ajatella tällä tavoin, koska hän oli vimmoissaan itselleen,
-ettei hän ollut milloinkaan osannut laulaa puhtaasti ainoaakaan omaa
-sävellystään. Hänellä oli väärä ääni, eikä hän voinut kuunnella sitä
-kuin suurimmaksi kauhukseen.
-
-Mutta sitten alkoi Pottpetschmidt, menestyksestään juopuneena, "panna
-ilmettä" Christophen _Liedeihin_; hän pisti siis oman ilmeensä
-Christophen sävyn sijaan. Christophesta ei muutos tietystikään ollut
-hänen sävellystensä eduksi; ja hän synkkeni. Schulz huomasi sen. Hän
-oli niin vailla arvostelukykyä ja ihaili niin suuresti ystäviään,
-ettei hän omasta aloitteestaan olisi huomannut, kuinka huono
-Pottpetschmidtin maku oli. Mutta hänen kiintymyksensä Christopheen sai
-hänet nyt nopeasti ymmärtämään nuorukaisen ajatuksen salaisimmatkin
-vivahdukset: hän ei ollut enää itseään, hän oli siirtynyt Christopheen,
-ja nyt kiusasi häntä Pottpetschmidtin ontto mahtipontisuus. Hän
-koetti kaikin mokomin estää laulajaa luisumasta tälle vaaralliselle
-jyrkänteelle. Pottpetschmidtiä ei ollut helppo saada vaikenemaan.
-Suurimmalla vaivalla onnistui Schulzin tukkia hänen suunsa, kun hän
-tahtoi Christophen ohjelmavaraston tyhjennettyään kajauttaa jatkoksi
-vielä eräitä niin joutavanpäiväisiä muita tekeleitä, että Christophen
-tukka nousi pystyyn kuin piikkisian harjakset jo pelkän niiden nimen
-kuullessaankin.
-
-Onneksi pisti illalliskutsu kuonokopan Pottpetschmidtille. Se tarjosi
-hänelle toisen alan näyttää kuntoaan: ja siinä hän oli voittamaton;
-Christophe, jota aamuinen pöytäottelu väsytti yhä, ei koettanutkaan
-kilpailla Pottpetschmidtin kanssa.
-
-Ilta kului nopeasti. Nuo kolme vanhusta istuivat pöydän ääressä ja
-katselivat kaikki Christopheen; he oikein ahmivat hänen sanojaan.
-Christophesta tuntui merkilliseltä, että hän istui nyt tässä,
-pikkukaupungissa, syrjäseudulla, noiden ukkojen keskellä, joita
-hän ei ollut ennen tätä päivää nähnyt, ja oli heidän kanssaan
-tuttavallisemmissa väleissä kuin parhaitten omaistensa. Hän ajatteli,
-miten taiteilijalle yleensä tekisi hyvää, jos hän saattaisi aavistaa,
-minkälaisia tuntemattomia ystäviä hänen aatteensa ovat maailmassa
-tavanneet, -- kuinka sellainen lämmittäisi hänen sydäntään ja lisäisi
-hänen voimiaan... Mutta niin ei suinkaan useimmiten käy: ja kukin jää
-yksin ja kuolee yksin, peljäten sanoa, mitä tuntee, peljäten sitä
-enemmän, kuta enemmän hän tuntee ja kuta hartaammin hän kaipaisi
-ajatuksiaan ilmaista. Joutavien kohteliaisuuksien latelijain ei ole
-vaikeaa puhua. Mutta niiden, jotka enimmän tarvitseisivat ilmaista
-tunteitaan, on pakko avata suunsa väkisin voidakseen hiiskua
-rakkaudestaan. Niinpä täytyykin olla kiitollinen henkilöille,
-jotka uskaltavat puhua: he ovat epäilemättä taiteilijan apulaisia
-hänen työssään. -- Christophe tunsi harrasta kiitollisuutta vanhaa
-Schulzia kohtaan. Hän osasi kyllä erottaa hänet noista hänen kahdesta
-ystävästään: hän tunsi, että Schulz oli tuon pienen kolmikon sielu;
-toiset olivat ainoastaan hänen lämpöisen hyvyytensä ja rakkautensa
-heijastusta. Kunzin ja Pottpetschmidtin ystävyys Christophea kohtaan
-oli aivan toisenlaista kuin Schulzin. Kunz oli egoisti: musiikki tuotti
-hänelle jonkinlaista fyysillistä hyvinvoipaa tyydytystä, aivan kuin
-hän olisi silitellyt isoa kissaa. Pottpetschmidt sai siitä nautintoa
-turhamaisuudelleen ja ruumiilleen liikuntoa. Kumpikaan ei heistä
-kaivannutkaan häntä ymmärtää. Mutta Schulz unohti kokonaan itsensä: hän
-rakasti.
-
-Oli jo myöhä. Schulzin ystävät lähtivät kotiinsa, yön selkään.
-Christophe jäi kahden kesken Schulzin kanssa. Hän sanoi Schulzille:
-
--- Nyt minä soitan yksinomaan teille.
-
-Hän asettui pianon ääreen ja soitti, -- niinkuin hän osasi soittaa,
-silloin, kun häntä lähellä oli joku, josta hän suuresti piti. Hän
-soitti uusimpia sävellyksiään. Vanhus oli haltioissaan. Hän istui
-lähellä Christophea, eikä jättänyt häntä silmistään, ja aivan pidätti
-hengitystään. Sydämenhyvyydessään ja osaamatta ottaa mitään onnea
-pelkästään itselleen hoki hän väkisinkin:
-
--- Ah, miten ikävää, ettei Kunz ole enää täällä!
-
-(Tämä teki Christophen hieman kärsimättömäksi).
-
-Christophe soitti yhä; he eivät olleet puhuneet keskenään sanaakaan.
-Kun Christophe lopetti, eivät he puhuneet vieläkään mitään
-kumpainenkaan. Kaikki oli hiljaista: koko talo ja katu nukkuivat.
-Christophe kääntyi ja näki, että vanhus itki: hän nousi, meni ja
-syleili häntä. He juttelivat keskenään hiljaa, hiiskumattoman
-rauhallisessa yössä. Seinäkellon tikutus kuului heikosti viereisestä
-huoneesta. Schulz puhui matalalla äänellä, kädet ristissä, ruumis
-kumarassa, hän kertoi elämänsä surut Christophelle, joka kyseli häneltä
-yhtä ja toista; joka hetki oli hänellä tunnonvaiva, että hän muka
-nurkui, hän tahtoi melkein sanoa:
-
--- Minä olen väärässä... minulla ei ole oikeutta valittaa... maailma on
-ollut minulle kovin hyvä...
-
-Eikä hän tosiaan valittanut: ainoastaan alakuloisuus henki hänen
-tahtomattaan hänen yksinäisen, elämänsä koruttomasta tarusta. Hän
-sekoitti tuskallisimmilla hetkillä kertomukseensa ylen hämäriä ja
-sentimentaaleja idealismin uskontunnustuksia, jotka ärsyttivät kylläkin
-Christophea, mutta joita vastaan hänestä olisi ollut julmaa nyt
-väittää. Pohjaltaan ne olivat Schulzissa paljoa vähemmin varmaa ja
-selvää uskoa kuin ainoastaan kiihkeää kaipuuta uskoa, -- epätietoista
-toivoa, johon hän takertui kiinni kuin pelastusrenkaaseen. Hän etsi
-sanoilleen vahvistusta Christophen silmistä. Christophe huomasi
-vanhan ystävänsä silmien anomuksen, ystävän, joka kiintyi liikuttavan
-luottavasti häneen, joka rukoili häneltä vastausta -- laatien sen
-itse jo valmiiksi. Silloin puhui Christophe Schulzille tyynen uskon
-ja omaan itseensä luottavan voiman sanoja, joita vanhus odottikin ja
-jotka tekivät hänelle hyvää. Vanha ja nuori olivat nyt unohtaneet
-heitä erottavat ikävuodet: he olivat niin lähellä toisiaan kuin kaksi
-samanikäistä veljeä, jotka rakastavat toisiaan ja ovat toisilleen
-keskinäisenä apuna; heikompi haki tukea voimakkaammasta: vanhus
-turvautui nuoren miehen sieluun.
-
-He erosivat, kun kello oli yli kaksitoista. Christophien oli
-noustava ylös varhain lähteäkseen kaupungista samalla junalla, jolla
-hän oli tullutkin. Hän ei vetelehtinyt riisuutuessaan. Vanhus oli
-varustanut vieraalleen huoneen sellaiseen kuntoon kuin olisi ajatellut
-Christophien asuvan siinä kuukausia. Hän oli asettanut pöydälle
-ruusuja, ja laakerinoksan. Kirjoituspöydälle oli hän levittänyt aivan
-uuden imupaperin. Hän oli kannattanut sinne heti aamulla pianinon.
-Hän oli valinnut ja järjestänyt hyllylle sängyn pääpuoleen kirjoja,
-jotka olivat hänestä kaikkein kalleimmat ja rakkaimmat. Ei löytynyt
-pikkuseikkaa, jota hän ei ollut hellyydellä miettinyt. Mutta se
-oli hukattua vaivaa: Christophe ei edes huomannutkaan mitään. Hän
-heittäytyi vuoteeseen ja nukkui heti sikeään uneen.
-
-Schulz ei nukkunut ollenkaan. Hän pohti päässään kaikkia iloja, mitä
-hän oli tänään saanut. Ja tunsi jo myöskin surua, siksi, että ystävä
-lähtisi pois. Hän muisteli alusta alkaen kaikkea, mitä he keskenään
-olivat puhelleet. Hän ajatteli, että hänen rakas Christophensa nukkui
-lähellä häntä, seinän toisella puolella, sänky aivan siinä kiinni.
-Schulz oli lopen uupunut, hänen jäseniään pakotti ja henkeä ahdisti;
-hän aavisti, että hän oli vilustunut kävelymatkalla ja että hän saisi
-taas uuden taudinpuuskan; mutta hän ajatteli ainoastaan:
-
--- Kunhan pysyn tällaisena hänen lähtöönsä asti!
-
-Ja hän pelkäsi herättävänsä Christophen, kun hänelle tuli yskänkohtaus.
-Hän oli kuvaamattoman kiitollinen Jumalalle, ja hän alkoi nyt sepittää
-runoa muinaisen Simeonin kiitosvirren sanoihin: _Nunc dimittis_... Hän
-nousi vuoteesta, hien vallassa, kirjoittamaan runoaan, ja hän istui
-pöytänsä ääressä, kunnes oli saanut värssynsä huolellisesti puhtaiksi,
-liittäen niihin nöyryyttä uhkuvan omistuksen ja merkiten alle nimensä
-ja päivämäärän. Sitten hän meni jälleen sänkyynsä, vilunväreet
-ruumiissaan, eikä saanut koko yönä itseään lämpenemään.
-
-Aamu alkoi hämärtää. Schulz ajatteli murheisin mielin eilistä aamua.
-Mutta samalla hän moitti itseään ankarasti, että hän turmeli näillä
-ajatuksilla nekin vähäiset onnenhetket, mitä hänellä oli vielä
-jäljellä; hän tiesi kyllä, että hän katuisi huomenna hetkiä, joiden
-hän antaisi tänään mennä turhaan; hän päätti olla mitään kadottamatta.
-Hän seurasi korva tarkkana, kuuluisiko vierashuoneesta mitään ääntä.
-Mutta Christophe ei liikahtanutkaan. Hän nukkui aivan samassa asennossa
-kuin oli nukkumaan ruvennut; hän ei ollut hievahtanut kertaakaan.
-Kello löi puoli seitsemän, ja hän nukkui yhä. Varsin helppo olisi
-ollut antaa hänen myöhästyä junasta, ja varmaankin olisi Christophe
-sille kepposelle vain nauranut. Mutta vanhus oli liian tunnollinen
-määrätäkseen sillä tavoin ystävän asioissa ilman hänen suostumustaan.
-Hän selitteli tosin itselleen:
-
--- Se ei ole suinkaan minun vikani. Eihän se ole varsin minun syyni.
-Tarvitsee ainoastaan olla herättämättä häntä. Ja jos hän ei herää
-ajoissa, niin saan viettää vielä kokonaisen päivän hänen kanssaan.
-
-Mutta sitten hän vastasi itselleen:
-
--- Ei, minulla ei ole siihen oikeutta.
-
-Ja hän piti velvollisuutenaan nousta herättämään Christophea. Hän
-kolkutti hänen oveensa. Christophe ei kuullut heti; täytyi koputtaa
-uudestaan. Se oli vaikeaa ukosta, hän ajatteli:
-
--- Ah, kuinka hän nukkui hyvin! Hän olisi maannut siinä vaikka puoleen
-päivään!...
-
-Viimein vastasi Christophen iloinen ääni lukon takaa. Kun hän kuuli,
-mitä kello oli, niin hän oikein huudahti; ja saattoi huomata, kuinka
-hän alkoi kiireesti liikkua huoneessaan, pukeutui esineitä kolisuttaen,
-lauloi aarian pätkiä, kysellen samalla ystävällisesti milloin mitäkin
-Schulzilta seinän takaa ja päästellen sukkeluuksia, joille vanhuksen
-oli suruissaankin pakko nauraa. Ovi aukesi: Christophe ilmestyi
-virkkuna, levänneenä, loistavin kasvoin; hän ei ajatellutkaan suurta
-huolta, jonka hän tuolle vanhukselle tuotti. Oikeastaan ei hänellä
-olisi ollut mitään kiirettä lähteä, hänelle ei olisi tullut mitään
-vahinkoa, jos hän olisi jäänyt sinne vielä muutamaksi päiväksi; ja
-mikä ilo se olisi Schulzille ollutkaan! Mutta Christophe ei voinut
-täydellisesti sen ilon suuruutta aavistaa. Ja muuten: vaikka hän
-pitikin vanhuksesta, tuntui hänestä hyvältä nyt lähteäkin: hän oli
-väsynyt eilispäivän alinomaiseen juttelemiseen noiden olentojen kanssa,
-jotka takertuivat aivan epätoivon vimmalla häneen kiinni. Ja sitäpaitsi
-hän oli nuori, hän ajatteli, että kyllä he vielä näkisivät toisensa;
-eihän tästä ollut lähtö maailman loppuun! -- Vanhus tiesi puolestaan
-kyllä, että hän olisi pian maailman reunaa kauempanakin; ja hän katseli
-Christophea jo koko ikuisuuden varalta.
-
-Schulz saattoi Christophen asemalle, vaikka olikin lopen väsynyt. Satoi
-kylmää tihkusadetta, aivan äänetöntä. Kun Christophe avasi asemalla
-kukkaronsa, huomasi hän, ettei hänellä ollut enää rahaa tarpeeksi
-ostaakseen pilettiä kotiasemalle saakka. Hän tiesi, että Schulz
-lainaisi hänelle ilomielin; mutta hän ei tahtonut häneltä pyytää...
-Miksi ei? Miksi kieltää henkilöltä, joka meitä rakastaa -- onni auttaa
-meitä?... Hän ei tahtonut sitä, hienotuntoisuuden tähden, -- tai ehkä
-ylpeydestä. Hän osti lipun ainoastaan eräälle väliasemalle, ja sanoi,
-että hän halusi kulkea lopun matkaa jalkaisin.
-
-Lähtökello soi. He syleilivät toisiaan vaunusillan portaalla. Schulz
-pisti Christophen kouraan yöllä kirjoittamansa runon. Hän seisoi
-asemasillalla, vaunun kohdalla. Heillä ei ollut enää mitään toisilleen
-sanomista, kuten usein pitkillä jäähyväishetkillä käy; mutta Schulzin
-silmät, ne puhuivat: ne eivät irronneet Christophen kasvoista ennenkuin
-juna oli lähtenyt.
-
-Vaunu katosi rautatien mutkan taakse. Schulz oli taas yksin. Hän meni
-takaisin kotiinsa, likaista puistokujaa; hän kulki vaivalla, tunsi
-yhtäkkiä koko väsymyksensä, vilun, sateisen päivän surullisuuden.
-Tuskin jaksoi hän kotiin ja nousta ylös portaansa. Hän pääsi parhaiksi
-kamariinsa, silloin tuli hänelle yskä ja tukeutuskohtaus. Salome tuli
-auttamaan häntä. Kesken valituksia, jotka purkausivat ilmi valastenkin,
-Schulz hoki:
-
--- Miten hyvä... miten hyvä, että se kesti tähän asti!...
-
-Hän tunsi vointinsa sangen huonoksi. Hän meni vuoteeseen. Salome
-lähti noutamaan lääkäriä. Vuoteessa Schulzin koko ruumis hervahti
-kasaan kuin ryysy. Hän ei olisi voinut itseään liikauttaa; ainoastaan
-hänen rintansa läähätti kun pajan palkeet. Hänen päänsä oli raskas
-ja kuumeinen. Koko sen päivän eli hän uudelleen mielessään eilisen
-päivän tapaukset, sen jokaisen hetken: näillä muistelmilla hän itseään
-yhä kidutti, ja moitti vielä itseään, että valitti sellaisen onnen
-saatuaan. Kädet ristissä ja rakkaudesta paisuvin sydämin hän kiitti
-Jumalaa.
-
-
-
-
-Christophe palasi kotiseudulleen; se päivä oli jälleen kirkastanut
-hänen mielensä, ja pikkukaupunkiin jääneiden ystävien suuri kiintymys
-oli kohottanut hänen itseluottamustaan. Kun hän oli ajanut junalla
-niin pitkälle kuin hänen ostamansa piletti salli, laskeusi hän
-iloisesti junasta ja alkoi taivaltaa jalkaisin. Hänellä, oli edessään
-noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan
-kulki laiskasti kuin koulupoika. Oli huhtikuu. Luonto ei ollut vielä
-varsin kehittynyt. Lehtien silmut aukesivat kuin ryppyiset pikkukädet
-mustien oksien päissä; omenapuut olivat kukassa, ja rennot orjanruusut
-hymyilivät pitkin pensasaitain varsia. Lehdettömän metsän yläpuolella,
-joka alkoi jo herkän-vihertävänä silmikoida, kohosi vanha, romantinen
-linna pienen kukkulan laella, ikäänkuin voitonmerkki keihään kärjessä.
-Aran-sinisellä taivaalla väikkyi mustanpuhuvia pilviä. Varjot
-kiitelivät pitkin keväisiä maita; silloin tällöin ropisi rankkasade;
-sitten paistoi jälleen kirkas aurinko, ja linnut lauloivat.
-
-Christophe huomasi, että hän oli jonkun hetken ajatellut
-Gottfried-enoa. Pitkään aikaan hän ei ollut yleensä muistanut tuota
-miesparkaa; ja nyt hän kummasteli, miksi hän tuli juuri nyt hänen
-mieleensä, aivan itsepintaisesti; se vaivasi hänen ajatuksiaan, kun hän
-siinä kulki erästä poppeleita kasvavaa lehtikujaa pitkin, välkkyvän
-kanavan rantaa; ja se kuva seurasi häntä niin voimakkaasti, että hän
-oli näkevinään Gottfriedin ilmielävänä tulevan vastaansa, kääntyessään
-erään korkean aitamuurin kulman taakse.
-
-Taivas oli synkennyt. Rankkasade ja raekuuro romahti, ja ukkonen
-jyrisi kaukana. Christophe oli tullut lähelle kylää; hän näki sen
-ruusunpunaisten päätyjen ja punaisten kattojen kohoavan jo tuuheasta
-metsiköstä. Hän joudutti askeleitaan, ja meni pitämään sadetta
-ensimäisen talon kattoulkoneman alle. Rakeita tuli sakeanaan;
-ne pieksivät kalisten kattotiilejä ja ponnahtivat tielle kuin
-lyijypallot. Tien ravit täyttyivät äyräitään myöten vedellä. Kukkivien
-hedelmätarhain ylitse viritti sateenkaari loistavan ja räikeän
-nauhansa, synkän-sinisten pilvien yläpuolelle.
-
-Talon ovella seisoi muuan nuori tyttö, sukankudin kädessä. Hän pyysi
-ystävällisesti Christophea käymään sisään. Christophe suostui.
-Huone, johon hän meni, oli samalla kertaa ruokasali ja makuukamari.
-Peränurkassa riippui pata roihuavalla tulella. Muuan maalaisnainen
-puhdisteli siellä vihanneksia, toivotti Christophelle hyvää päivää
-ja pyysi häntä tulemaan lieden ääreen kuivaamaan itseään. Nuori
-tyttö meni noutamaan pullon viiniä ja tarjosi Christophelle juoda.
-Istuen toisella puolella pöytää hän kutoi edelleen, helmoissaan kaksi
-häärivää pienokaista, jotka leikkivät, heittäytyen vihanneskasaan.
-Hän ryhtyi pakinoihin Christophen kanssa. Christophe huomasi vasta
-hetken päästä, että hän oli sokea. Hän ei ollut suinkaan kaunis.
-Muuten oli hän lujatekoinen tyttö, posket punaiset, hampaat valkeat,
-mutta kasvonpiirteissä ei ollut säännöllisyyttä. Hänen kasvonsa olivat
-hymyilevät ja hiukan ilmeettömät niinkuin monilla sokeilla; ja samoin
-oli hänellä vimma haastaa ihmisistä ja asioista sillä tavoin kuin hän
-olisi ne nähnyt. Ensin Christophe ällistyi ja ajatteli, pitikö tuo
-häntä pilkkanaan, kun tyttö sanoi rauhallisesti hänelle, että luonto
-oli tänään niin kaunis. Mutta kun hän sitten katseli vuoroin sokeaa
-ja vuoroin vihanneksia puhdistavaa naista, näki hän, ettei täällä
-tytön sanoja kummasteltu. -- Nuo kaksi naista kyselivät Christophelta
-ystävällisesti, mistä hän oli matkalla ja mitä kautta hän oli tullut.
-Sokea sekautui puheeseen, hiukan liioitellun innokkaasti; hän myönteli
-Christophen matkan varrella luonnosta tekemät huomiot oikeiksi tai
-lausui niistä oman, eriävän ajatuksensa. Tietysti osuivat hänen
-huomautuksensa usein päin seiniä. Tyttö näytti koettavan vakuutella
-itselleen, että hän näki yhtähyvin kuin vieraskin.
-
-Sillä välin oli muuta talon väkeä tullut sisään: noin
-kolmekymmen-vuotias, vankka talonpoika ja hänen nuori vaimonsa.
-Christophe jutteli hiljalleen heidän kaikkien kanssa; ja hän katseli
-taivaalle, joka nyt kirkastui, ja odotti, että voisi lähteä jälleen
-jatkamaan matkaansa. Sokea alkoi hyräillä erästä laulua, antaen samalla
-sukkapuikkojensa ahkerasti liikkua. Se laulu toi Christophen mieleen
-monia entisiä muistoja.
-
--- Kuinka tekin tunnette tuon laulun? kysyi hän.
-
-(Gottfried oli aikoinaan opettanut sen Christophelle.)
-
-Christophe hyräili lopun laulua. Tyttö alkoi nauraa. Hän lauloi nyt
-säkeiden alut ja Christophe huviksensa loput. Hän nousi jo, mennäkseen
-katselemaan ulos ilmaa, ja kulki siinä huoneen läpi ovelle, tähystellen
-ohimennen ja muuten vain sinne tänne huoneen nurkkiin; silloin huomasi
-hän nurkassa, astiapöydän vieressä erään esineen, joka sai hänet aivan
-säpsähtämään. Se oli pitkä, koukkupäinen sauva, jonka kädensijaan oli
-leikattu kömpelösti pienen kumartavan ja hattuaan nostavan miehen kuva.
-Christophe tunsi hyvin tuon sauvan: hän oli leikkinyt sillä pienenä.
-Hän ryntäsi, tempasi sauvan käteensä, ja kysyi ahtaalla äänellä:
-
--- Mistä... mistä te olette saaneet tämän?
-
-Isäntä katsahti häneen ja vastasi:
-
--- Muuan ystävä heitti sen tänne; vanha ystävä, joka nyt on kuollut.
-
-Christophe huudahti:
-
--- Gottfried?
-
-Kaikki kääntyivät ja kysyivät.
-
--- Mistä te hänet tunnette?
-
-Ja kun Christophe sanoi, että Gottfried oli hänen enonsa, hämmästyivät
-he kaikki ja tulivat liikutetuiksi. Sokea nousi, hänen lankakeränsä
-kieri pitkin permantoa, hän tallasi kudintaan jalkoihinsa, tarttui
-Christophen käteen ja toisti järkytettynä:
-
--- Oletteko te hänen sisarensa poika? Kaikki puhuivat yhtä suuta.
-Christophe puolestaan kysyi:
-
--- Mutta te, kuinka te hänet tunsitte?
-
-Mies vastasi:
-
--- Hän kuoli meillä.
-
-Istuttiin jälleen; ja kun kiihtymys oli hiukan rauhoittunut, kertoi
-äiti jälleen työhönsä ryhtyen, että Gottfried oli käynyt heillä
-monet vuodet; joka kerran hän poikkesi heille, sekä meno- että
-tulomatkoillaan, kaupusteluretkillään. Kun hän viime kerran oli tullut
--- (viime heinäkuussa), -- oli hän näyttänyt hyvin väsyneeltä; ja
-laskettuaan käärön selästään ei hän ollut hyvään aikaan saanut sanaa
-suustaan; mutta siitä ei oltu sen enempää välitetty, sillä oli totuttu,
-että hän oli sellainen tullessaan, ja tiedettiin, että häntä kiusasi
-hengenahdistus. Gottfried ei valittanut vaivaansa. Milloinkaan ei hän
-yleensä vaikeroinut. Aina keksi hän jotain hyvää pahoissakin asioissa.
-Kun hän oli väsyttävässä työssä, niin hän iloitsi ajatellen, miten
-mukavaa olisi sitten, illalla, kun pääsisi vuoteeseen; ja kun hän oli
-kipeä, sanoi hän, kuinka hyvä sitten olisi olla, kun ei enää kärsisi...
-
--- Ja paha se on, herra, että ihminen on aina tyytyväinen, lisäsi
-emäntä; sillä kun ei valita vaivojaan, niin eivät muutkaan sääli. Minä
-toki valitan aina...
-
-Gottfriedistä ei siis oltu ajateltu sen kummempaa. Olipa laskettu
-leikkiäkin, niin leppoisalta hän näytti; ja Modesta -- (se oli tuon
-sokean tytön nimi), -- oli kysynyt häneltä kääröä hänen selästään
-ottaessaan, eikö hän aikonut koskaan väsyä kiertelemästä tuolla
-tavoin kuin mikäkin nuori mies. Gottfried vastasi ainoastaan hymyllä;
-sillä hän ei jaksanut puhua. Hän istahti penkille tuonne oven eteen.
-Kukin talonväestä lähti työhönsä: miehet pellolle, äiti keittiöön.
-Modesta meni ulos penkin luokse: seisoi sima ovenpieltä vasten, kudin
-käsissä, ja jutteli Gottfriedille. Gottfried ei vastannut hänelle;
-Modesta ei pyytänytkään vastausta, kertoi hänelle vain, mitä siellä
-oli Gottfriedin viime käynnin jälkeen tapahtunut. Gottfried hengitti
-vaivalloisesti. Modesta kuuli, että hän koetti puhua. Mutta Modesta ei
-tullut siitä rauhattomaksi, sanoi hänelle ainoastaan:
-
--- Älä puhu, lepää siinä. Ennätäthän vielä puhua... Kulkeapas ja
-väsyttää itsensä noin!...
-
-Sitten ei Gottfried enää puhunut, ei koettanutkaan. Modesta alkoi
-jälleen jutella tarinaansa, luullen, että toinen kuunteli. Gottfried
-huokasi, ja oli vaiti. Kun äiti vähän ajan päästä meni ulos, näki hän
-Modestan yhä juttelemassa siinä, ja Gottfriedin istuvan pää taaksepäin
-hervahtaneena ja katse taivasta kohti. Modesta oli jo jonkun aikaa
-jutellut ruumiille. Modesta ymmärsi silloin, että mies-raukka oli
-tahtonut jotain sanoa ennenkuin kuoli, mutta ei ollut voinut; silloin
-oli hän alistunut, suruisesti hymyillen, ja niin oli hän ummistanut
-silmänsä, keskellä kesäillan rauhaa...
-
-Oli lakannut satamasta. Miniä meni läävään; poika otti kuokan ja
-puhdisti oven edessä olevan viemäriojan, jonka muta oli tukkinut.
-Modesta oli kadonnut, kun toiset alkoivat kertoa kuolemantapauksesta.
-Christophe jäi nyt huoneeseen kahden kesken emännän kanssa. Hän oli
-liikutettu ja vaiti. Mutta vanha emäntä, pieni ja kielevä ihminen,
-ei voinut kauan kestää vaitioloa; ja hän alkoi kertoa Christophelle
-juurtajaksain, kuinka hän oli tutustunut Gottfriediin. Se oli
-tapahtunut jo hyvin kauan sitten. Kun hän oli vielä nuori tyttö,
-rakasti Gottfried häntä. Gottfried ei uskaltanut sanoa sitä hänelle;
-mutta siitä asiasta laskettiin aina leikkiä; ja hän piti Gottfriediä
-vain pilkkanaan: (sellaisia hänelle oltiin joka paikassa, missä hän
-liikkui.) -- Siitä huolimatta tuli Gottfried heille alinomaa joka
-vuosi. Hänestä oli luonnollista, että häntä pilkattiin, luonnollista,
-ettei tuo tyttö häntä rakastanut, luonnollista, että hän meni naimisiin
-toisen kanssa ja tuli onnelliseksi. Mutta emännän onni tyttönä oli
-ollut liikaa, hän oli liiaksi sillä ylpeillyt: onnettomuus tuli. Hänen
-miehensä kuoli yhtäkkiä. Sitten hänen tyttärensä, -- kaunis, terve
-ja voimakas tyttö, jota kaikki ihastelivat ja jonka seudun rikkain
-tilallisen poika aikoi juuri naida, -- menetti näkönsä, tapaturmasta.
-Kun Modesta eräänä päivänä oli kiivennyt suureen päärynäpuuhun, tuolla,
-rakennuksen takana, ottamaan hedelmiä, niin luiskahtivat tikapuut:
-pudotessa töykkäsi katkennut oksa häntä pahasti lähelle silmää. Ensin
-luultiin, että hän pääsisi pelkällä arvella; mutta sitten tuli hänelle
-alinomainen vihlova tuska otsaan: toinen silmä oli pimennyt ensin,
-sitten toinen. Eikä ollut auttanut mikään lääke eikä hoito. Silloin
-oli tietysti naimahomma mennyt myttyyn; sulhanen oli hävinnyt sille
-tielleen, selittelemättä; eikä niistä pojista, jotka kuukausi sitten
-olisivat vaikka tappaneet toisensa saadakseen tanssia kerran Modestan
-kanssa, ainoakaan ollut uskaltanut, -- (senhän käsittää) -- ottaa
-taakakseen sairasta ihmistä. Silloin joutui Modesta, joka oli ennen
-ollut niin huoleton ja iloinen, sellaiseen epätoivoon, että hän ei
-tahtonut elää, ei huolinut enää ruokaa, vaan itki aamusta iltaan, ja
-yölläkin kuului hänen valittelunsa vuoteesta. Ei tiedetty, mitä tehdä;
-ei voitu muuta kuin surra hänen kanssaan; ja silloin hän itki yhä
-kipeämmin. Lopulta niihin hänen valituksiinsa kyllästyttiin; silloin
-alettiin hänelle tiuskia, ja hän sanoi heittäytyvänsä kanavaan. Pappi
-kävi joskus talossa: hän haasteli Modestalle taivaallisesta isästä,
-ikuisuuden asioista, palkasta, jonka hän saisi toisessa elämässä,
-kun kärsisi täällä maailmassa; mutta siitä ei Modesta saanut yhtään
-lohdutusta. Eräänä päivänä tuli Gottfried jälleen heille. Modesta ei
-ollut koskaan ollut liioin hyvä hänelle. Ei silti, että hän olisi ollut
-luonteeltaan paha, mutta hän käyttäytyi pilkallisesti; ja hänestä oli
-hauskaa kujeilla, tulematta sitä sen enempää ajatelleeksi. Ei ollut
-ilkeyttä, jota hän ei olisi Gottfriedille sanonut tai tehnyt. Kun
-Gottfried nyt sai kuulla Modestan tapahtuman, niin hän tyrmistyi aivan
-kuin olisi ollut perheen jäsen. Kuitenkaan hän ei ilmaissut Modestalle
-tunteitaan, kun näki hänet seuraavan kerran. Hän meni istumaan Modestan
-viereen, eikä vihjaillut sanallakaan onnettomuuteen, vaan jutteli
-hänen kanssaan, rauhallisesti kuten ennenkin. Hän ei surkutellut häntä
-laisinkaan; hän oli aivan kuin ei olisi huomannutkaan, että Modesta
-oli sokea. Kuitenkaan hän ei puhunut koskaan Modestalle sellaisista
-seikoista, joita tyttö ei voinut nähdä. Hän haasteli hänelle ainoastaan
-niistä, jotka hän saattoi kuulla tai muuten huomata, sokeanakin; ja sen
-hän teki yksinkertaisesti, ikäänkuin luonnollisena asiana; niinkuin
-hän itsekin olisi ollut sokeana. Ensin ei Modesta kuunnellut häntä,
-vaan itki yhä. Mutta seuraavana päivänä hän jo kuunteli paremmin, ja
-puhuikin jo hiukan Gottfriedille...
-
--- Enkä tiedä, mitä Gottfried mahtoi hänelle sanoa, jatkoi emäntä.
-Sillä oli heinänteko, eikä minulla ollut aikaa Modestan asioihin.
-Mutta kun me illalla tulimme niityltä, näimme Modestan jo puhelevan
-rauhallisesti, ja sen jälkeen hän vähitellen virkistyi. Hän näytti
-unohtaneen pahansa. Silloin tällöin tuli hänelle kyllä vieläkin
-raskas olo: hän itki aivan yksin, tai koetti puhua Gottfriedille
-kaikkea surullista; mutta Gottfried ei ollut häntä kuulevinaan, tai ei
-vastannut samanlaatuisesti hän puheli edelleen rauhallisesti, melkeinpä
-iloisesti, sellaisesta, mikä Modestaa tyynnytti tai johon hän oli
-kiintynyt. Viimein hän päätti viedä Modestan ulos kävelemään, vaikkei
-tyttö ollut tapaturmasta saakka tahtonut lähteä sisältä. Hän ohjaili
-Modestaa ensin muutaman askelen puutarhassa, sitten vei kauemmaksi
-teille ja poluille. Ja Modesta on nyt tottunut kuljeksimaan kaikkialla
-ja huomaamaan joka asian, aivan kuin hän olisi näkevä. Hän keksii
-kaikenlaista sellaistakin, jota meikäläiset eivät huomaa; ja hän on
-innostunut kaikesta, hän, joka ei ennen välittänyt paljon muusta kuin
-omasta itsestään. Sillä kertaa Gottfried viipyi talossa tavallista
-kauemmin. Me emme uskaltaneet pyytää häntä jättämään matkaansa
-tuonnemmaksi; mutta hän jäi tänne itsestään, kunnes näki Modestan
-levollisemmaksi. Ja kerran, -- Modesta oli silloin tuolla pihalla,
--- kuulin tytön nauravan. En voi kuvailla, miltä se minusta tuntui.
-Gottfried näytti niinikään tyytyväiseltä. Hän istui minun vieressäni.
-Me katsoimme toisiimme, eikä minua hävetä sanoa, herra, että annoin
-hänelle suuta, ja oikein sydämen pohjasta. Silloin hän sanoi minulle:
-
--- Nyt minä taidankin jo voida tästä lähteä. Ei minua enää tarvita.
-
-Minä koetin estellä häntä. Mutta hän sanoi:
-
--- Ei, kyllä minun nyt täytyy lähteä. En voi olla täällä enää.
-
-Koko maailma tiesi, että hän oli kuin mikäkin Jerusalemin suutari: ei
-voinut pysyä yksillä tienoin. Häntä vastaan ei siis nyt intettykään, ja
-hän lähti. Mutta hän sovitti sen jälkeen matkansa sillä tavoin, että
-kulki aina tästä kautta; ja se oli Modestalle suuri ilo: aina, kun hän
-kävi täällä, tuli Modesta paremmaksi. Hän rupesi talon toimiin entiseen
-tapaansa. Hänen veljensä otti vaimon, ja Modesta hoitelee nyt lapsia,
-eikä hän valita enää koskaan, vaan näyttää aina onnelliselta. Joskus
-oikein ihmettelen, olisiko hän näin onnellinen, jos olisi saanut pitää
-näkönsä. Ja usein tuntuu, hyvä herra, että haluaisin olla mieluummin
-sellainen kuin hän, ettei tarvitsisi nähdä kaikkia kelvottomia
-ihmisiä eikä ilkeitä asioita. Rumaksi tulee maailma; pahemmaksi päivä
-päivältä... Ja kuitenkin peloittaa että kunhan ei Luoja luulisi ihmisen
-totta tarkoittavan; sillä sittenkin minä näen mielelläni maailmaa,
-olipa se vaikka pahakin...
-
-Modesta tuli ovelle, ja juttu katkesi. Christophe tahtoi lähteä, nyt,
-kun ilma oli jo selvinnyt; mutta talonväki ei siihen suostunut. Hänen
-täytyi jäädä heille illalliselle, jopa yöksikin. Modesta istahti
-Christophien viereen, eikä eronnut hänestä koko iltana. Christophe
-halusi puhella läheisemmin tuon nuoren tytön kanssa, jonka kohtaloa hän
-syvästi sääli. Mutta Modesta ei antanut hänelle siihen tilaisuutta. Hän
-tahtoi yhä vain kuulla Gottfriedistä. Kun Christophe kertoi hänestä
-jotain, jota Modesta ei vielä tiennyt, oli tyttö hyvillään ja hiukan
-kateellinen. Hän ei puolestaan kertonut Gottfriedistä mitään muuta
-kuin väkisin. Saattoi huomata, ettei hän puhunut kaikkea, tai jos
-hän ehkä puhuikin, niin hän katui sitä kohta; hänen muistonsa olivat
-hänen omaisuuttaan, jota hän ei mielellään antanut muille; siinä
-omistushalussaan oli hän yksinkertaisen kiivas kuin maatilkkuunsa
-kiintynyt talonpoika: hänestä oli ilkeää ajatella, että joku muu
-piti Gottfriedistä yhtä paljon kuin hän. Oikeastaan ei Modesta sitä
-uskonutkaan; ja kun Christophe huomasi sen seikan, antoi hän tytön
-pitää sen ilonsa. Kuunnellessaan Modestan puhetta, hän huomasi, että
-vaikka tyttö oli kyllä nähnyt Gottfriedin, jopa nähnyt hänet sangen
-säälimättömillä silmillä, oli hän nyt sokeaksi tultuaan luonut hänestä
-aivan toisenlaisen kuvan kuin Gottfried todellisuudessa oli; ja tuohon
-ihannehahmoonsa hän oli kohdistanut kaiken purkautumaan pyrkivän
-rakkaudenkaipuunsa. Mikään ei ollut särkenyt tätä kuvitelman työtä. Hän
-sanoi Christophelle, sokeain horjumattomalla varmuudella, joka aivan
-tyynesti sepustaa itse kaiken sellaisen, mitä ei tiedä:
-
--- Te olette hänen näköisensä.
-
-Christophe ymmärsi, että Modesta oli näinä vuosina tottunut elämään
-ikäänkuin suljettujen ikkunaluukkujen takana, joten totuus ei sinne
-enää päässyt. Ja nyt, kun hän oli tottunut näkemään pimeässä, joka
-hänet aina ympäröi, vieläpä unohtamaan pimeän, hän ehkä olisi
-peljästynytkin, jos valon säde olisi tunkeutunut tuohon tummuuteen.
-Christophien kanssa pakinoidessaan hän palautti muistiin joukon
-tyhjiä, jokapäiväisiä ja hiukan typeriä asioita, jutellen hajanaisesti
-ja hymyillen; sellainen ei Christophea liioin tyydyttänyt. Tuo
-loruaminen hermostuttikin häntä, hän ei voinut ymmärtää, kuinka niin
-paljon kärsinyt olento ei ollut kärsimyksessään kehittynyt hiukan
-totisemmaksi, vaan saattoi tyytyä moisiin mitättömyyksiin; hän koetti
-silloin tällöin puhua Modestalle vakavammista asioista; mutta se ei
-herättänyt tytössä vastakaikua: Modesta ei voinut -- tai ei tahtonut --
-Christophen ajatuksia seurata.
-
-Mentiin sitten levolle. Pitkään aikaan ei Christophe voinut nukkua.
-Hän ajatteli Gottfriediä, koettaen saada hänen todellisen kuvansa irti
-Modestan lapsellisista muistelmista. Se ei onnistunut ilman melkoista
-vaivaa, ja se harmitti Christophea. Hänen sydäntänsä ahdisti, kun
-hän ajatteli, että eno oli kuollut täällä, että hänen ruumiinsa oli
-varmaan maannut tässä vuoteessa. Hän koetti tuntea samaa kuin eno
-viimeisinä kuolemantuskan hetkinään, silloin, kun hän ei voinut puhua
-eikä selittää mitään sokealle, silloin, kun hän oli ummistanut silmänsä
-kuollakseen. Christophe olisi niin hartaasti tahtonut saada nostaa
-noita silmäluomia ja nähdä niiden alla piilevät ajatukset, tuon sielun
-salaisuudet, joka oli lähtenyt pois, pysyttäytyen tuntemattomana,
-tuskin tuntien itsekään itseään! Se sielu ei sitä koetellut; koko hänen
-viisautensa perustui siihen, ettei hän tahtonut viisautta, ei alistaa
-mitään asiaa omaan tahtoonsa, vaan antautui tapahtumain virtaan, myönsi
-kaiken ja rakasti. Sillä tavoin hän sulatti itseensä koko olemassaolon
-salaisimman ytimen, sitä tietämättä; ja se, että hän oli tehnyt niin
-paljon hyvää tuolle sokealle, hyvää Christophelle ja varmaan monelle
-muullekin, tekoja, jotka pysyisivät aina tuntemattomina, johtui
-siitä, ettei hän julistanut kenellekään tavanmukaisia sanoja ihmisten
-taistelusta luontoa vastaan, vaan toi tullessaan heille rahtusen
-luonnon välinpitämätöntä rauhaa, ja sovitti ja alisti sielun siihen.
-Hänen hyvät työnsä olivat sitä laatua kuin metsien ja ketojen, sen
-saman luonnon, joka oli hänen sieluunsa aivan syöpynyt... Christophe
-johdatteli muistoonsa Gottfriedin kanssa muinoin ulkosalla vietetyt
-illat, lapsuuden soutumatkat, sadut ja laulut öisin. Hän muisti
-viimeisen kävelyretkensä enon kanssa, rinteellä kaupungin vieressä,
-eräänä epätoivoisena talvi-aamuna; ja hänelle tulivat vedet silmiin.
-Hän ei tahtonut nukkua, vaan yhä ajatella muistojaan; ei hukata
-hetkeäkään tätä pyhää iltaa, täällä pikku kylässä, joka oli täynnä
-Gottfriedin sielua, ja jonne Christophien askelet olivat tuoneet hänet
-aivan kuin tuntemattoman voiman pakosta. Mutta kuunnellessaan pihalla
-olevan johtokaivon sorinaa, kuinka vesi tippui siitä epätasaisesti
-ja sysäyksittäin, ja yölepakkojen kimeitä ääniä voitti nuoruuden
-perinpohjainen väsymys kuitenkin hänen tahtonsa; ja hän hervahti uneen.
-
-Kun hän heräsi, paistoi aurinko kirkkaasti, koko maalaistalo oli jo
-työssä. Hän ei tavannut enää alahuoneessa muita kuin vanhan emännän
-ja pienet lapset. Nuoret olivat pellolla, ja Modesta oli mennyt
-lypsämään; häntä haettiin turhaan, ei löytynyt mistään. Christophe ei
-tahtonut odottaa Modestaa: syvimmässään hän ei välittänyt paljoa hänen
-näkemisestään, ja nyt hän sanoi, että hänellä oli kiire. Hän lähti
-jälleen matkaan, pyytäen vanhaa emäntää sanomaan hänen puolestaan
-hyvästit muille.
-
-Ehdittyään kylän ulkopuolelle näki hän eräässä tienmutkassa, ylempänä
-rinteellä sokean tytön istumassa orapihlajan juurella. Modesta nousi,
-kun kuuli hänen askelensa, tuli hymyillen hänen luoksensa, otti häntä
-kädestä ja sanoi:
-
--- Tulkaa!
-
-He kulkivat ylämäkeen pitkin nurmikoita ja tulivat pienelle
-hautausmaalle, jossa oli varjostavia puita ja koko kylä. Modesta vei
-Christophen erään haudan luo ja sanoi hänelle:
-
--- Tässä se on.
-
-He laskeutuivat polvilleen. Christophe muisti erään toisen haudan,
-jonka ääreen hän oli polvistunut Gottfriedin kanssa; ja hän ajatteli.
-
--- Pian on minun vuoroni.
-
-Mutta siinä ajatuksessa ei ollut nyt mitään surullista. Suuri rauha
-nousi maasta, Christophe kumartui ja kuiski kiihkeästi alas hautaan
-Gottfriedille.
-
--- Tule minuun!...
-
-Modesta rukoili kädet ristissä, liikuttaen hiljaa huuliaan. Sitten
-kulki hän haudan ympäri polvillaan, hapuillen ruohoa ja kukkia; niitä
-hän aivan kuin hyväili; hänen älykkäät sormensa näkivät: ne vetivät
-hellävaroen pois kuolleiden murattien rönsyt ja lakastuneet orvokit.
-Päästäkseen ylös hän nojasi kättänsä hautapaateen; Christophe näki
-hänen sormiensa sivelevän salavihkaa Gottfriedin nimeä, kosketellen
-jokaista kirjainta. Modesta sanoi:
-
--- Maa on suloista tänä aamuna.
-
-Hän ojensi Christophelle kätensä; Christophe antoi hänelle omansa.
-Modesta painoi Christophen käden lämmintä ja kosteata maata vasten.
-Christophe ei hellittänyt sokean kättä; heidän sormensa työntyivät
-toisissaan kiinni multaan. Hän syleili Modestaa. Modesta samoin
-Christophea.
-
-He nousivat. Modesta antoi hänelle muutamia poimimiaan tuoreita
-orvokkeja, ja kätki lakastuneet povelleen. Pyyhittyään mullan
-polvistaan he lähtivät pois, hiiskumatta sanaakaan. Kiurut lauloivat
-pelloilla. Valkeat perhoset lepattivat heidän päänsä ympärillä. He
-istahtivat nurmikolle, jonkun askelen päähän toisistaan. Kylästä nousi
-sauhu suoraan taivasta kohti, joka oli kirkastunut sateesta. Kanavan
-liikkumaton vesi välkähteli poppelien lomitse. Sinertävä, utuinen valo
-harsosi pehmeästi vainiot ja metsät.
-
-Tuokion hiljaisuuden jälkeen alkoi Modesta puhua. Hän puhui puoliääneen
-päivän kauneudesta, sellaisena kuin hän sen näki. Hänen huulensa
-olivat raollaan, hän aivan kuin joi ilmaa; hän seurasi tarkoin elävien
-olentojen ja kaikkia ääniä. Christophe tiesi myöskin tuollaisen
-musiikin arvon. Hän puhui nyt sanoja, joita Modesta ajatteli, vaikkei
-olisi voinut niitä ilmaista. Hän mainitsi nimeltä eräitä huutoja ja
-tuskin tuntuvia värähdyksiä, joita kuului ruohistosta ja ilmojen
-syvyyksistä. Modesta kysyi häneltä.
-
--- Ah, näettekö te nekin? Christophe vastasi, että Gottfried oli
-opettanut hänet ne erottamaan.
-
--- Teitäkö niinikään opetti? kysyi Modesta hiukan kateellisena.
-
-Christophen teki mieli sanoa hänelle:
-
--- Älkää olko minulle mustasukkainen.
-
-Mutta hän näki jumalaisen valon, joka heitä ympäröi, ja katsoi sitten
-noita elottomia silmiä, ja hänelle tuli kiihkeä sääli.
-
--- Gottfried on siis teille ne opettanut? kysyi hän.
-
-Modesta vastasi myöntävästi; ja sanoi nauttivansa nykyään paljon
-enemmän entistä... -- (Hän ei sanonut "kuin ennen"; hän karttoi lausua
-sanoja "silmät", tai "sokea".)
-
-He olivat vaiti, tuokion. Christophe katseli Modestaa surkutellen.
-Tyttö tunsi itseään katseltavan. Christophe olisi tahtonut sanoa
-hänelle, kuinka hän sääli häntä, olisi tahtonut, että tyttö olisi
-tuntenut sääliä itseään kohtaan ja uskonut surunsa hänelle. Christophe
-kysyi hellästi:
-
--- Oletteko ollut hyvin onneton?
-
-Modesta oli vaiti ja aivan kuin jäykistyi. Hän tempoi ruohonkorsia ja
-pureksi niitä hiljaa. Jonkun hetkisen perästä, -- (leivon viserrys
-kiiri taivaankantta kohti), -- sanoi Christophe, että Gottfried oli
-tehnyt hänelle hyvän työn. Hän kertoi surunsa, vastoinkäymisensä, aivan
-kuin ajatellen ääneen tai puhuen sisarelle. Sokean kasvot kirkastuivat,
-kun hän kuunteli tätä kertomusta tarkkaavasti. Christophe katsoi
-häneen, näki, että hän aikoi jo ruveta puhumaan: Modesta liikahti
-jo häntä lähemmäksi ja antoi hänelle kätensä. Christophe siirtyi
-myöskin likemmäksi; -- mutta silloin Modesta vetäytyi jälleen entiseen
-tunteettomuuteensa; ja kun Christophe lopetti, ei hän vastannut hänen
-juttuunsa muuta kuin joitakin jokapäiväisiä sanoja. Hänen mykevässä,
-rypyttömässä otsassaan oli talonpoikainen sulkeutuneisuus, kova kuin
-kivi. Modesta sanoi, että hänen täytyi nyt mennä kotiin, katsomaan
-veljensä lapsia: hän puhui aivan levollisesti ja iloisesti. Christophe
-kysyi häneltä:
-
--- Te olette onnellinen?
-
-Modesta näytti sitäkin onnellisemmalta, kun kuuli toisen niin sanovan.
-Hän vastasi myöntävästi; hän keksi monenmoisia syitä, joiden vuoksi
-hänen täytyi olla onnellinen, hän koetti saada Christophen vakuutetuksi
-asiasta; hän puhui lapsista, talosta, kaikesta, mitä hänellä oli siellä
-tehtävää...
-
-Oh, minä olen oikein onnellinen! sanoi hän.
-
-Christophe ei vastannut mitään. Modesta nousi ja aikoi lähteä;
-Christophe nousi myöskin. He hyvästelivät toisiaan välinpitämättömän
-iloisella äänellä. Modestan käsi vapisi hiukan Christophen kädessä. Hän
-sanoi Christophelle:
-
--- Teillä on tänään kaunis ilma kävellä.
-
-Ja hän neuvoi häntä, että siinä ja siinä tienhaarassa ei saanut mennä
-väärää polkua. Tuntui kuin Christophe olisi heistä ollut sokea eikä
-Modesta.
-
-He erosivat. Christophe laskeusi alas rinteeltä. Kun hän tuli
-maantielle, kääntyi hän katsomaan taakseen. Tyttö seisoi mäellä,
-äskeisellä paikallaan; hän huiskutti nenäliinaansa, ja viittoili
-hänelle aivan kuin olisi hänet nähnyt.
-
-Tuossa itsepintaisessa vammansa kieltämisessä oli jotain sankarimaista
-ja naurettavaa, joka liikutti Christophea ja oli hänestä samalla
-ilkeää. Hän tunsi, että Modesta ansaitsi samalla sekä suurta sääliä
-että ihailua; eikä kuitenkaan olisi voinut elää kahta päivääkään hänen
-seurassaan. -- Kulkiessaan kukkivien pensasaitain välitse ajatteli
-hän nyt myöskin ukko Schulzia, hänen vanhuksen-silmiään, kirkkaita
-ja helliä, jotka olivat nähneet niin monet surut, mutta jotka eivät
-tahtoneet huomata loukkaavaa todellisuutta, eivätkä sitä huomanneet.
-
--- Minkälaisena hän nähnee minut, mietti Christophe. Minä olen
-erilainen kuin hänen käsityksensä minusta! Minä olen hänelle sellainen
-kuin hän tahtoisi minun olevan. Olentoni on hänen muotonsa mukaista,
-puhdasta ja jaloa niinkuin hän itse. Hän ei jaksa sietää elämää, jos
-hän näkisi sen sellaisena kuin se on.
-
-Ja hän ajatteli tuota tyttöä, jonka oli yllättänyt sokeuden yö, mutta
-joka kielsi yönsä, ja koetti vakuuttaa itselleen olemattomaksi sen,
-mikä oli, samoin kuin olemattoman olevaiseksi.
-
-Silloin näki hän saksalaisen idealismin suurenmoisen puolen,
-idealismin, jota hän oli niin monta kertaa vihannut, koska se
-keskinkertaisissa ihmisissä on teeskentelyn ja typeryyden lähde.
-Hän näki tuon uskon suuruuden, joka luo itselleen keskelle maailmaa
-maailman, ja aivan erilaisen kuin ympäristö on, ikäänkuin saaren
-valtamereen. -- Mutta hän ei voinut omalta kohdaltaan sietää tuota
-uskoa, hän kieltäytyi pakenemasta siihen Kuolleiden saareen... Elämää!
-Totuutta! Hän ei tahtonut olla valheellinen sankari. Ehkä oli moinen
-optimistinen valhe, jonka muuan Saksan keisari aikoi säätää laiksi koko
-kansalleen, tarpeellinen heikoille sieluille, heidän elämänsä ainoa
-tuki; ja Christophesta olisikin ollut rikos riistää noilta onnettomilta
-tämä heitä pystyssä pitävä kuvitelma. Mutta hän puolestaan ei voinut
-turvautua sellaisiin hätävaroihin: hän tahtoi mieluummin kuolla, kuin
-elää kuvitelmissa... Eikö sitten taidekin ollut kuvitelma? -- Ei, se
-ei saanut sellainen olla. Totuutta! totuutta! Hengittää silmät auki ja
-täysin rinnoin elämän väkevää tuulta, nähdä kaikki sellaisena, kuin se
-oli, katsoa onnettomuuttaan kasvoista kasvoihin, -- ja sille nauraa!
-
-
-
-
-Meni useita kuukausia. Christophe oli kadottanut kaiken toivonsa päästä
-pois kotikaupungistaan. Ainoa, joka olisi hänet voinut pelastaa,
-Hassler, oli kieltänyt häneltä apunsa. Ja vanhan Schulzin ystävyys
-oli annettu hänelle ikäänkuin sitä varten, että se häneltä kohta
-riistettäisiin.
-
-Christophe oli kirjoittanut hänelle kerran tuon matkansa jälkeen;
-ja hän oli saanut kaksi sydämellistä kirjettä; mutta jonkinlaisen
-kyllästymisen ja senkin vuoksi, että hänen oli vaikea ilmaista
-ajatuksiaan kirjeellisesti, jäi häneltä kiittämättä vanhusta hänen
-kalliista sanoistaan; hän lykkäsi vastauksen laatimisen päivästä
-päivään. Ja kun hän viimein päätti kirjoittaa, sai hän Kunzilta pari
-riviä, ilmoituksen, että hänen vanha toverinsa oli kuollut. Schulzille
-oli tullut, kertoi Kunz, jälleen kova katarri, joka oli pahentunut
-keuhkotulehdukseksi; Schulz oli kieltänyt häntä häiritsemästä
-Christophea, josta hän puhui alinomaa, tällä sairausuutisella.
-Vaikka Schulz oli hyvin heikko ja sairastanut monet vuodet, ei hän
-ollut säästynyt pitkästä ja tuskallisesta lopusta. Hän oli pyytänyt
-Kunzia ilmoittamaan kuolemastaan Christophelle, lähettäen terveiset,
-että hän oli viimeiseen saakka ajatellut häntä ja että hän kiitti
-Christophea kaikesta onnesta, mitä oli häneltä saanut, ja siunasi häntä
-kaikilla hänen elämänretkillään. -- Ainoastaan erästä seikkaa ei Kunz
-ilmoittanut, nimittäin sitä, että luultavasti oli taudinkohtaukseen ja
-kuolemaan syynä se Christophen kanssa vietetty päivä.
-
-Christophe itki itsekseen; ja silloin tunsi hän kadotetun ystävän
-koko arvon, ja kuinka hän oli häntä rakastanut; ja hän kärsi jälleen,
-niinkuin tavallisesti, siitä, ettei ollut rakkauttaan paremmin
-ilmaissut. Nyt se oli liian myöhäistä. Mitä oli Christophella enää
-jäljellä? Kiltti Schulz oli ilmestynyt parhaiksi niin lyhyeksi aikaa,
-että tyhjyys tuntui sitten sitä tyhjemmältä ja yö kahta synkemmältä,
-kun häntä ei enää ollut. -- Mitä Kunziin ja Pottpetschmidtiin tulee,
-heillä ei ollut Christophelle muuta arvoa kuin heidän ystävyytensä
-Schulzia ja Schulzin ystävyys heitä kohtaan. Christophe osasi
-arvostella heidän luonnettaan. Hän kirjoitti heille yhden ainoan
-kerran, ja siihen ne välit sitten loppuivat. -- Hän koetti kirjoittaa
-myöskin Modestalle, mutta tyttö teetti hänelle joutavanpäiväisen
-vastauksen, jossa hän kertoi kaikenlaisista pienistä ja tavallisista
-asioista, vähääkään syventymättä. Christophe jätti senkin
-ystävyyssuhteen silleen. Hän ei kirjoittanut enää kenellekään, eikä
-kukaan hänelle.
-
-Syvä hiljaisuus. Päivä päivältä hiljaisuuden raskas asu painoi yhä
-enemmän Christophea. Se vaipui hänen päällensä kuin murskaava murhe.
-Ilta näytti jo tulevan; ja Christophe oli tuskin vielä elämään päässyt:
-hän ei tahtonut alistua moiseen. Ei ollut vielä nukkumisen aika. Oli
-elettävä.
-
-Mutta hän ei voinut enää elää Saksassa. Kärsimys, jonka pikkukaupungin
-ahtaus hänelle tuotti, tukehutti hänen neroaan, katkeroitti hänet
-väärämielisyyteen saakka. Hänen hermonsa olivat raastetut paljaiksi:
-kaikki haavoitti häntä sydänjuuriin asti. Hän oli kuin nuo villit
-metsänpedot, jotka kituivat kuoliaaksi kopeissaan tai häkeissään
-_Stadtgartenissa_ (kaupungin puistossa). Christophe kävi niitä
-katsomassa, veljellisestä säälistä; hän tuijotti kauan niiden
-ihmeellisiä silmiä, joissa loimusi -- päivä päivältä himmeten --
-hurja ja epätoivoinen liekki. Ah, ne olisivat kai toivoneet armotonta
-pyssynlaukausta, joka olisi ne vapauttanut, tai rautaa vertavuotaviin
-sisälmyksiinsä! Kaikki mieluummin kuin nuo julmat, välinpitämättömät
-ihmiset, jotka estivät niitä elämästä ja kuolemasta.
-
-Kaikkein tukahuttavinta ei Christophesta ollut ihmisten vihamielisyys,
-vaan heidän epämääräinen luonteensa, muodoton ja pohjaton. Ei tiennyt,
-miten heitä ymmärtää. Parempi olisi ollut jonkun ahdaskalloisen
-ja kovan rodun itsepäinen oppositsiooni, joka kieltäytyi jyrkästi
-käsittämästä mitään uutta aatetta, kuin noiden hyllyminen. Voimaa
-vastaan on toisellakin voima, porat ja ruutia, joilla hän voi
-kallionkin halkaista. Mutta mitä tehdä pehmeälle massalle, joka antaa
-myöten kuin hyytelö, painuu vähimmästäkin puserruksesta, ja nousee
-taas, eikä jätä mitään jälkeä? Kaikki aatteet, ponnistukset menivät
-hukkaan tuohon rapakiveen: kun kappale irtaantui, jokin rako pinnassa
-tuskin värähti; kita aukesi ja sulkeutui heti jälleen: tehdystä ei
-jäänyt merkkiäkään.
-
-He eivät olleet edes vihollisia. Olisipa Jumala suonut, että he
-olisivat olleet vihollisia! Ei, he olivat olentoja, joilla ei ollut
-voimaa rakastaa, ei uskoa eikä olla uskomatta, -- enemmän uskonnon ja
-taiteen asioissa tai politiikassa kuin jokapäiväisessä elämässäänkään:
--- kaikki heidän kykynsä tarkoitti ainoastaan sovitella keskenään
-ehdottomasti sovittamattomia asioita. Varsinkin Saksan voittojen
-jälkeen yrittivät he kaikin mokomin tehdä kompromissia, keittää
-innoittavaa sekasotkua maan uudesta voimasta ja sen muinaisista
-periaatteista. Vanhaa idealismia ei hyljätty: se olisi ollut suoruutta,
-johon he eivät pystyneet; tyydyttiin pelkästään sitä väärentämään,
-että se olisi kelvannut Saksan hyödyn palvelukseen. Hegeliä seurasi
-järkevä ja kaksimielinen schwabilaisuus, joka Leipzigin ja Waterloon
-taistelujen jälkeen sulatti filosofiansa asian Preussin valtioasiaan;
--- periaatteet olivat muuttuneet etujen mukaan. Silloin, kun Saksa
-kärsi tappioita, oli sanottu, että sen ihanne oli ihmisyys. Mutta nyt,
-kun lyötiin toisia, sanottiinkin, että Saksa oli ihmisyyden ihanne.
-Kun muut isänmaat olivat mahtavampia, sanottiin Lessingin tapaan,
-että "_isänmaanrakkaus oli sankarillinen heikkous, josta voi vaivatta
-päästä_", ja kutsuttiin itseään nimellä: "_maailman kansalainen_".
-Nyt, kun oltiin voittajia, ei osattu kyllin syvästi halveksia
-"utopioita Ranskan muotiin": kansainvälistä rauhaa, veljeyttä, rauhan
-edistysaskeleita, ihmisen oikeutta, luonnollista yhdenvertaisuutta.
-Väitettiin, että voimakkaammalla kansalla on toisia kohtaan ehdoton
-oikeus, ja ettei toisilla, heikommilla, ole oikeutta voimaa vastaan.
-Voima oli elävä Jumala ja lihaksi tullut Aate, jonka edistysaskelet
-saavutettiin sodalla, väkivallalla, sorrolla. Voimasta tuli pyhä
-silloin, kun siitä tuli oma. Voima muuttui maan ainoaksi idealismiksi
-ja hengeksi.
-
-Totta puhuen oli Saksa kärsinyt niin paljon, monet vuosisadat,
-idealistina, mutta voimaa vailla, joten ymmärtää helposti, jos
-se tekikin sellaisten koettelemusten jälkeen tämän murheellisen
-tunnustuksen: tarvitsemme ennen kaikkea Voimaa, minkälaista tahansa.
-Mutta mikä katkeruus piilikään tässä Herderin ja Goethen kansan
-tunnustuksessa! Ja mikä perinpohjainen saksalaisesta ihanteesta
-luopuminen ja alentuminen Saksan voitto olikaan!... Ah, helposti kävi
-se luopuminen päinsä, koska saksalaisen luonteen suurin, valitettava
-taipumus on juuri alistuvaisuus.
-
--- "_Saksalaisille luonteenomaisinta on tottelevaisuus_", sanoi Moser
-jo vuosisatoja sitten.
-
-Ja M--me de Staël:
-
--- "_He ovat pontevasti alistuvaisia. He käyttävät filosoofista
-järkeilyä selittääkseen asiaa, joka on kaikkein vähimmän filosoofista
-maailmassa: koettavat järjellä perustella kunnioitustaan voimaa
-kohtaan, ja pelosta johtuvaa herkkämielisyyttään, joka muuttaa tuon
-kunnioituksen suorastaan ihailuksi._"
-
-Christophe näki tämän taipumuksen kaikissa saksalaisissa, suurimmasta
-pienimpään asti; -- se oli Schillerin Wilhelm Tellissä, tuossa
-tunnoltaan turhantarkassa porvarissa, jolla on rengin lihakset ja
-joka kulkiessaan Gesslerin, "rakkaan herran", pystyttämän hattupaalun
-ohitse luo silmänsä maahan siitä syystä, että hän koettaa sovitella
-yhteen kunniankäsitettä ja pelkoa, koska hän silloin voi uskotella,
-ettei hän ole ollut tottelematon, kun ei kerran nähnyt muka hattua, --
-sanoo vapaa ja rohkea Boerne. Ja sama tunne kuin hänessä oli esimerkiksi
-sellaisessakin kuin vanhassa ja kunnioitettavassa professori Weissessä:
-hän oli seitsemänkymmenvuotias ja kaupungin huomatuimpia tiedemiehiä,
-mutta kun hän näki kaupungilla tulevan vastaansa jonkin _Herr
-Lieutenantin_, niin hän antoi kiireesti hänelle paikan katukäytävällä
-ja väistyi itse alas ajotielle. Christophen veri kiehui, kun hän
-huomasi tuollaisia alinomaisia orjamaisuuden ilmauksia. Hän kärsi
-sellaisesta niinkuin hän olisi itse häpäissyt ihmisyyttään. Upseerien
-ylimielinen käytös, jonka hän näki, kulkiessaan heidän ohitseen
-kadulla, heidän hävytön pöyhkeytensä sai hänet salaisen vihan vammaan:
-hän ei välittänyt laisinkaan häiritä mukavuuttaan antamalla heille
-tietä; ja hän sinkautti heille takaisin heidän hölmön-ylpeät katseensa.
-Vähällä oli hän monta kertaa joutua sellaisesta ilkeään selkkaukseen.
-Näytti aivan kuin hän olisi hakenut tilaisuutta kaksintaisteluun.
-Kuitenkin oli hän ensimäinen huomaamaan, että sellaiset vaaralliset
-urotyöt olivat aivan hyödyttömiä; mutta siitä tiedostaan huolimatta
-hän joskus vimmastui: pakko, johon hänen täytyi alinomaa kuristaa
-kerääntyneet vankat voimansa, saamatta niitä mihinkään purkaa, teki
-hänet aivan raivoisaksi. Sellaisilla hetkillä hän oli valmis mihin
-tyhmyyteen tahansa; hän tunsi, että jos hän olisi siellä vielä vuoden,
-hän tekisi tuhot itselleen. Hän vihasi töykeää militarismia, tunsi sen
-itseään painavan, vihasi noita pitkin katukäytäviä kalisevia sapeleita,
-pystyyn kytkettyjä kivääreitä ja tykkejä kasarmien porteilla kidat
-ammollaan kaupunkia kohti, valmiina lauaistaviksi. Skandaalijutut,
-joita oli siihen aikaan tavattomasti, paljastivat kasarmien pieniä
-ja suuria turmeluksia; upseerit esitettiin pahantekijöinä, jotka
-eivät osanneet paitsi automaattista ammattihommaansa tehdä muuta kuin
-vetelehtiä, juoda, pelata, upottaa itsensä korviin saakka velkoihin,
-antaa sukulaistensa elättää itseään, panetella toisiaan, ja käyttää
-ylimmästä alimpaan saakka sapelivaltaansa toisia kansalaisia kohtaan.
-Jo se ajatuskin, että hänen kerran täytyisi totella noita, kuristi
-Christophen kurkkua. Hän ei jaksaisi sietää sellaista, häpäistä itseään
-omissa silmissään taipumalla heidän nöyryytyksiinsä ja vääryyksiinsä...
-Hän ei tiennyt, mitä moraalista suuruutta eräissä heissä saattoi olla,
-ja mitä kaikkea he itse kärsivät: niin paljon pettyneitä kuvitelmia,
-väärinkäytettyä voimaa, nuoruutta, kunniallisuutta, uskoa, syvää
-uhrautumisintoa, joka kaikki meni hukkaan heidän järjettömällä
-alallaan; alalla, joka, jos se on pelkästään virkaura, niin ettei
-sen päämääränä ole uhrautuminen, on ainoastaan tylsää meiskausta,
-tolkutonta paraadia, ulkoaluettua läksyä, jota jankataan, mutta ei
-uskota, mitä luetaan.
-
-Isänmaa ei enää riittänyt Christophelle. Hän tunsi sisällään
-tuon oudon voiman, joka herää voittamattomana yhtäkkiä eräissä
-linnuissa, määrätyillä ajoilla, aivan kuin meren luode ja vuoksi: --
-muuttolintujen vaiston. Lukiessaan Herderin ja Fichten teoksia, jotka
-Schulz-vainaja oli hänelle testamentannut, hän löysi niistä samanlaisia
-henkiä kuin hän oli itsekin, -- ei "maanpoikia", orjamaisesti
-turpeeseen takertuneita, vaan "sieluja, auringon lapsia", jotka
-pyrkivät vastustamatta valoa kohti, mistä se tulleekin.
-
-Minne hän lähtisi? Hän ei sitä oikein tiennyt. Mutta vaistomaisesti
-tähystivät hänen silmänsä latinalaista Etelää kohti. Ja ensinnä
-Ranskaa. Ranskaa, Saksan alinomaista hätävaraa! Kuinka monta kertaa
-olikaan Saksan aate turvautunut siihen, sitä yhä kuitenkin panetellen!
-Mikä vetovoima olikaan, yksinpä vuoden 70 jälkeenkin, tuolla
-Kaupungilla, joka oli sauhunnut ja sortunut soraksi saksalaisten
-kanuunain edessä! Vallankumouksellisimmat ja taantuneimmat aatteiden ja
-taiteiden muodot olivat löytäneet siinä kaupungissa, joko vuorotellen
-tai usein aivan yhtaikaakin, itselleen esimerkkejä tahi herättävää
-inspiratsioonia. Christophe, niinkuin monet muutkin suuret saksalaiset
-säveltäjät, kääntyi lohduttomassa tilassaan Parisin puoleen... Mitä
-tunsi hän ranskalaisista? -- Parin naisen kasvot ja muutamia sattumalta
-käsiinsä joutuneita kirjoja. Se riitti saamaan hänet kuvittelemaan
-maata, joka oli pelkkää valoa, iloa, rohkeutta, näkemään asioita hieman
-suurisuiseen gallialaiskuosiin: sehän ei suinkaan ollut sopimatonta
-rohkeasieluiselle nuorelle. Hän uskoi siihen maahan sentähden, että
-hänellä oli ehdoton sisäinen kaipuu uskoa siihen, sentähden, että hän
-toivoi koko sielustaan, että se maa olisi hänen toivojensa mukainen.
-
-
-
-
-Hän päätti lähteä. -- Mutta hän ei voinut lähteä, äitinsä tähden.
-
-Louisa tuli jo vanhaksi. Hän jumaloi poikaansa, joka oli hänen ainoa
-ilonsa; ja Christophe puolestaan rakasti äitiään enimmän maailmassa.
-Kuitenkin he tuottivat toisilleen kärsimystä. Louisa ei ymmärtänyt
-laisinkaan Christophea, eikä tullut edes ajatelleeksi häntä ymmärtää:
-hän tahtoi ainoastaan rakastaa. Hänen järkensä oli ahdas, arka,
-epäselvä, ja sydän ihailtava: siinä asui ääretön tarve rakastaa ja.
-saada rakkautta, sellainen, että se oli samalla sekä liikuttavaa
-että vaivaksi. Hän kunnioitti poikaansa siksi, että Christophe oli
-hänestä sangen oppinut; mutta hänen nerouttaan hän kaikin tavoin
-tukahutti. Äiti ajatteli, että Christophe olisi kaiken ikänsä hänen
-luonaan, siellä pikkukaupungissa. Vuosikausia he olivat eläneet
-yhdessä, eikä Louisa jaksanut enää kuvitella, ettei Christophe olisi
-siellä aina. Äiti oli onnellinen tällä tavoin eläen: kuinkapa hän ei
-olisi ollutkaan? Hänen unelmansa pojasta eivät menneet sen pitemmälle
-kuin että hän toivoi Christophen ottavan vaimokseen jonkun varakkaan
-kaupunkilaistytön; saavansa itse kuulla hänen soittelevan urkuja
-sunnuntaisin omassa kirkossa ja tietää, ettei Christophe koskaan
-jättäisi häntä. Hän näki poikansa sellaisena kuin olisi hän ollut yhä
-kaksitoista-vuotias; hän ei olisi tahtonut häntä sen varttuneemmaksi.
-Niin kiusasi hän kaikessa viattomuudessaan onnetonta miestä, jota
-moinen ahdas ilmakehä tukahutti.
-
-Ja kuitenkin oli tuossa tiedottomassa äidin filosofiassa, joka ei
-voinut ymmärtää kunnianhimoa, vaan käsitti koko elämänonnen pelkkinä
-perhetunteina ja vaatimattomana velvollisuuden täyttämisenä, paljon
-totuutta, -- moraalista suuruutta. Louisa oli olento, joka tahtoi
-rakastaa, eikä tahtonut muuta kuin saada rakastaa. Ennen sai mennä
-elämä, järjellisyys ja muu, logiikka, koko todellisuuden maailma kuin
-rakkaus! Ja se rakkaus oli rajatonta, se oli vetoavaa, vaativaa;
-se antoi kaikki, ja tahtoi, että sille oli kaikki annettava; se
-luopui rakkautensa puolesta omasta elämästään, ja tahtoi, että
-toisten, hänen rakastamainsa ihmisten, oli luovuttava samoin. Se oli
-yksinkertaisen sielun mahtavaa rakkauden voimaa! Se antoi hänen löytää
-ensimäisellä kosketuksella sen, mitä neron sellaisen kuin Tolstoin
-epävarmat järjelliset hapuilut tai kuolevan kultuurin liikahienostunut
-taito saavuttavat vasta koko elämän -- vuosisatojen -- kestäneiden
-epätoivoisten taisteluiden jälkeen ja hirvittävillä ponnistuksilla!
-
-Mutta Christophen sisässä pauhaava mahtava maailma tahtoi noudattaa
-toisia lakeja ja vaati toisenlaista viisautta.
-
-Kauan oli Christophe jo aikonut ilmoittaa päätöksestään äidilleen.
-Mutta ajatus, minkä surun hän äidille siten tuottaisi, toi hänelle
-tuskaa; ja aina, kun hän yritti puhua, tuli hänelle pelkuruus, ja hän
-jätti asian vielä tuonnemmaksi. Pari kolme kertaa hän kuitenkin jo
-vihjaili arasti aikeeseensa lähteä ulkomaille; mutta Louisa ei pitänyt
-sitä totena: -- tai ehkä hän vain ei ollut pitävinään sitä totena,
-vaan koetti vakuuttaa itselleen, että Christophe laski ainoastaan
-leikkiä. Silloin ei Christophe tohtinut jatkaa; mutta hän tuli synkäksi
-ja hajamieliseksi; ja saattoi aavistaa, että hänellä oli sydämellään
-vaivaava salaisuus. Nais-raukka aavisti kai vaistomaisesti, mikä se
-salaisuus oli, ja koetti peloissaan lykätä tuonnemmaksi niin paljon
-kuin mahdollista hetkeä, jolloin Christophe sen tunnustaisi. Kun he
-illoin istuivat yhdessä lampunvalossa, ja tuli äänetön tuokio, tunsi
-Louisa yhtäkkiä, että nyt Christophe aikoisi sen sanoa; ja silloin
-valtasi hänet kauhu, ja hän rupesi heti juttelemaan jos jotakin, hyvin
-nopeasti, mitä hyvänsä: hän tuskin tiesi, mitä hän puhui; mutta millä
-hinnalla tahansa oli nyt estettävä Christophe puhumasta. Tavallisesti
-neuvoi vaisto hänelle parhaimman syyn, joka pani Christophen pysymään
-hiljaa. Louisa näet valitteli liikuttavasti heikkoa terveyttään,
-että hänen kätensä ja jalkansa olivat niin pöhöttyneet, että jalkoja
-jäykisti; hän kuvaili vaivojaan aivan liiallisesti, sanoi itseään
-ikäkuluksi, josta ei enää ollut mihinkään. Christophe huomasi kyllä
-hänen naiivin oveluutensa; hän katsoi äitiään surullisena, mykästi
-moittien; ja hetken päästä hän nousi ja poistui, sanoen olevansa muka
-väsynyt ja menevänsä nukkumaan.
-
-Mutta mitkään temput eivät voineet kauan pelastaa Louisaa. Eräänä
-iltana, kun hänen täytyi taas niihin turvautua, kokosi Christophe
-kaiken rohkeutensa, laski kätensä vanhuksen kädelle ja sanoi hänelle:
-
--- Ei, äiti, kuulkaahan, minulla on teille puhumista.
-
-Louisa tyrmistyi, mutta hän koetti olla iloisen näköinen, ja vastasi
-sydän kurkussa:
-
--- Ja mitä sitten, poikani?
-
-Christophe ilmoitti sammaltaen aikeensa lähteä ulkomaille. Louisa
-koetti käsittää asian leikkinä ja kääntää jutun toiselle tolalle,
-niinkuin tavallisesti; mutta nyt ei Christophe tullutkaan hänen
-sutkauksistaan hilpeäksi, vaan jatkoi niin päättäväisen ja totisen
-näköisenä, ettei hänen tarkoituksestaan ollut enää epäilemistä. Silloin
-äiti vaikeni, veri lakkasi virtaamasta suonissa, ja hän istui mykkänä
-ja jäykistyneenä, katsellen Christopheen kauhistunein silmin. Ja
-sellainen tuska kohosi äidin silmiin sikäli kuin Christophe puhui, että
-hänenkin sanansa viimein katkesivat; ja he olivat kumpikin aivan vaiti.
-Kun Louisa vihdoin sai hengen kulkemaan kurkussaan, sanoi hän, -- (ja
-hänen huulensa vapisivat) --:
-
--- Se ei ole mahdollista... Se ei ole mahdollista...
-
-Kaksi suurta kyyneltä juoksi hänen poskiaan pitkin. Christophe käänsi
-päänsä lohduttomana pois, ja painoi kasvonsa käsiinsä. He itkivät.
-Jonkun hetken päästä meni Christophe kamariinsa ja sulkeutui sinne
-huomiseen asti. Silloin eivät he vihjailleet sanallakaan eiliseen
-tapahtumaan; ja kun Christophe ei enää siitä puhunut, niin koetti
-Louisa vakuuttaa itselleen, että hän olikin jo luopunut aikeistaan.
-Mutta silti hän eli ainaisessa kuolemankauhussa.
-
-Tuli kuitenkin hetki, jolloin Christophe ei enää voinut olla vaiti.
-Täytyi puhua, vaikka hän olisi murskannut äidin sydämen: hän kärsi itse
-liian katkerasti. Oman tuskan itsekkyys masensi häneltä ajatuksen, mitä
-tuskaa hän sillä puhumisellaan tuottaisi äidille. Ja hän puhui. Puhui
-pohjaan saakka, karttaen silloin katsoa äitiinsä, sillä hän pelkäsi
-antavansa jälleen keskeyttää itsensä. Hän määräsi jo lähtöpäivänkin,
-ettei hänen olisi tarvinnut kestää toista keskustelua tästä asiasta: --
-(Christophe ei ollut varma, voisiko hän toisen kerran olla niin rohkea
-kuin nyt, tässä surullisessa tilaisuudessa). -- Louisa huudahteli:
-
--- Ei, ei, ole hiljaa!...
-
-Christophe tiukkeni, ja jatkoi päättävästi, hellittämättä. Kun hän
-lopetti, -- (Louisa nyyhki), -- sulki hän äidin kädet käsiinsä ja
-koetti kaikin tavoin selittää hänelle, kuinka ehdottoman välttämätöntä
-oli hänen taiteelleen, hänen elämälleen, että hän lähtisi ulkomaille
-joksikin aikaa. Louisa kieltäytyi häntä kuuntelemasta, hän itki, hän
-hoki:
-
--- Ei, ei. Minä en tahdo sitä!...
-
-Kun Christophe oli turhaan koettanut saada häntä ymmärtämään asiaa,
-lähti hän hänen luotaan, toivoen, että äidin mieli muuttuisi yön
-kuluessa. Mutta kun he sitten seuraavana päivänä tapasivat toisensa
-ruokapöydässä, alkoi hän taas armotta puhua tuosta suunnitelmastaan.
-Louisalta putosi leipäpala, jota hän oli juuri pistämässä suuhunsa,
-kädestä, ja hän sanoi tuskallisen moittivalla äänellä:
-
--- Miksi sinä tuolla tavoin minua aina kiusaat?
-
-Christophe heltyi, mutta sanoi kuitenkin:
-
--- Rakas äiti, täytyy.
-
--- Ei, mitenkä niin! toisti vain Louisa; ei sellaista täydy... Sinä
-tahdot vain minua kiusata... Sehän on hassu päähänpisto...
-
-He koettivat selittää toisilleen, mutta he eivät kuunnelleet
-toistensa sanoja. Christophe huomasi, että väittely oli turhaa, se
-ainoastaan katkeroittaisi heidän tuskaansa; ja hän ryhtyi itsepäisesti
-matkavalmistuksiin.
-
-Kun Louisa näki, etteivät mitkään rukoukset auttaneet, vaipui hän
-synkän surun valtaan. Hän vietti päiväkaudet kamariinsa sulkeutuneena,
-sytyttämättä illoin lamppuakaan; hän ei puhunut mitään; ei enää
-syönytkään; Christophe kuuli hänen yöllä itkevän. Se raateli hänen
-sydäntään. Hän olisi tahtonut vuoteessaan huutaa tuskasta, tahi
-vääntelehti hän kaiken yötä unta saamatta, tunnonvaivoissa. Hän
-rakasti niin kovin äitiä! Minkätähden täytyi hänen tuottaa hänelle
-kärsimystä?... Oi, äiti ei ollut oleva ainoa, jolle hän sitä
-tuottaisi... sen näki Christophe selvästi... Miksi oli kohtalo luonut
-häneen halun ja voiman sellaiseen elämäntehtävään, jonka täytyi tuottaa
-tuskaa niille, jotka häntä rakastivat?
-
--- Ah, ajatteli Christophe, jos minä olisin vapaa, jos ei tuo julma
-voima, joka vaatii minua olemaan se, mikä olen, pakottaisi minua
-itseään tottelemaan, tai ellen tottele, kuolemaan häpeästä ja itseäni
-inhoten, kuinka minä silloin tekisin teidät onnellisiksi, kaikki ne,
-joita rakastan! Antakaa minun ensin elää, toimia, kamppailla, kärsiä;
-ja sitten minä tulen teidän luoksenne takaisin, entistä alttiimpana.
-Oi, en tahtoisi muuta kuin rakastaa, rakastaa, rakastaa!...
-
-Christophella ei olisi ollut voimaa kestää ylen onnettoman Louisan
-ainaisia moitteita, jos ne moitteet olisivat vain jaksaneet pysyä
-vaiti. Mutta Louisa oli heikko ja hiukan löyhä suustaan, eikä
-voinut pitää sisällään tukahuttavaa tuskaansa. Hän puhui asiasta
-naapureille. Hän puhui siitä kahdelle toiselle pojalleen. Veljet
-eivät voineet jättää käyttämättä hyväkseen tilaisuutta, kun saivat
-kerrankin hiukan oikaista Christophea. Ei varsinkaan Rudolf, joka
-kadehti yhä vanhempaa veljeään, vaikkei hänellä nykyään liioin ollut
-siihen syytä. Niin, Rudolf, jota pieninkin ylistys, mitä hän kuuli
-Christophesta, katkeroitti ja joka pelkäsi, joskaan hän ei uskaltanut
-sitä alhaista ajatusta tunnustaa, Christophen tulevaa menestystä,
--- (sillä hän oli tarpeeksi älykäs nähdäkseen veljensä voiman ja
-aavistaakseen, että ehkäpä muutkin ihmiset sen vielä tuntisivat),
--- Rudolf oli nyt oikein onnellinen, kun sai nujertaa Christophea
-arvollaan. Hän ei ollut koskaan välittänyt paljoa äidistään, vaikka
-tiesi hänen tukalan asemansa; hän oli kyllä hyvissä varoissa
-auttaakseen Louisaa, mutta jättikin sen asian yksinomaan Christophen
-huoleksi. Kun hän nyt kuuli Christophen suunnitelmasta, niin näytti
-hän heti koko sydämensä odottamattoman hellyyden. Hän vihastui,
-että Christophe tohti aikoakin hyljätä äitinsä, ja nimitti moista
-tekoa luonnottomaksi itsekkyydeksi. Hän ei kursaillut mennä sanomaan
-sitä suoraan itselleen Christophellekin. Hän läksytteli Christophea
-juhlallisesti ja vakavasti, kuin lasta, jonka pitäisi saada vitsaa;
-hän muistutti kopeannäköisenä Christophelle hänen velvollisuuksistaan
-äitiä kohtaan, ja puhui kaikista uhrauksista, mitä äiti oli hänen
-tähtensä tehnyt. Christophe oli haljeta raivosta. Hän lennätti Rudolfin
-ulos ovesta, potkaisten häntä takalistoon, ja sanoi häntä veijariksi
-ja ulkokullatuksi koiraksi. Rudolf kosti hänelle, ärsyttämällä
-äitiä häntä vastaan. Hänen yllytyksestään alkoikin Louisa uskotella
-itselleen, että Christophe käyttäytyi tässä asiassa huonon pojan
-tavalla. Hän kuuli itselleen väitettävän, ettei Christophella ollut
-oikeutta lähteä, ja niitä sanoja hän mielellään uskoi. Sen sijaan,
-että olisi turvautunut kyyneliinsä, jotka olivat hänen vahvin aseensa,
-moitti hän Christophea katkerasti ja väärämielisesti; ja se kiihoitti
-Christophen vastarintaan. He puhuivat nyt toisilleen monta kiusallista
-sanaa; ja tulos oli, että Christophe, joka tähän asti oli vielä
-epäröinyt, ryhtyi nyt todentotta jouduttamaan matkaansa. Hän tiesi,
-että armeliaat naapurit surkuttelivat hänen äitiään, ja että korttelin
-yleinen mielipide esitti Louisan jonkinlaisena uhrina ja hänet itsensä
-pyövelinä. Christophe puri hammasta, eikä tinkinyt päätöksestään.
-
-Päivät menivät. Christophe ja Louisa tuskin puhuttelivat toisiaan.
-Nauttimatta viimeiseen pisaraan saakka niistä hetkistä, mitä he vielä
-saivat viettää yhdessä, hukkasivat nuo toisiaan rakastavat ihmiset
-nyt vähää kallista aikaansa -- niinkuin usein käy -- hedelmättömään
-jöröyteen, joka hävittää monet hellät tunteenilmaukset. He eivät
-tavanneet toisiaan muulloin kuin ruokapöydässä; siinä he istuivat
-vastatusten, mutta eivät puhuneet keskenään, koettivat syödä jonkin
-palan, ei juuri syödäkseen, vaan näyttääkseen muka rauhallista
-ryhtiään. Christophe sai tuskin jonkun sanan kurkustaan: mutta
-Louisa ei vastannut hänelle; ja kun hän puolestaan tahtoi puhua,
-niin oli Christophe vaiti. Tällainen asema kävi heille molemmille
-sietämättömäksi; ja kuta kauemmin sitä kesti, sitä vaikeampi oli siitä
-päästä. Pitikö heidän nyt lopulta erota tällä tavalla? Louisa alkoi
-vähitellen huomata, että hän oli tehnyt vääryyttä ja ollut typerä;
-mutta hän kärsi liiaksi jaksaakseen ymmärtää, kuinka hän saattaisi
-voittaa takaisin poikansa sydämen, jonka hän luuli kadottaneensa, ja
-estääkseen hänet miten hyvänsä lähtemästä matkalle, sillä sitä ajatusta
-hän ei itsepintaisuudessaan tahtonut käsittää. Christophe katseli
-salavihkaa äitinsä kalpeita ja itkusta pöhöttyneitä kasvoja, ja häntä
-runteli tunnonvaiva; ja kun hän oli jo päättänyt lähteä, ja tiesi, että
-se oli hänen elämänsä ehto, niin toivoi hän pelkuristi mielessään, että
-hän olisi jo lähtenyt, niin hän olisi välttänyt nämä tuntonsa raatelut.
-
-Lähdön piti tapahtua ylihuomenna. Eräs heidän viimeisiä yhdessäolonsa
-surullisia hetkiä oli päättynyt. Illallisen jälkeen, jota syödessä
-he eivät olleet virkkaneet toisilleen sanaakaan, oli Christophe
-poistunut kamariinsa. Ja siellä hän istui nyt pöydän ääressä, pää
-käden nojassa, voimatta tehdä mitään työtä, ja kidutti itseään. Yö
-kului, oli jo melkein kello yksi. Yhtäkkiä hän kuuli kolauksen, tuoli
-kaatui vierashuoneessa; ovi aukesi ja äiti, paitasillaan ja paljain
-jaloin, heittäytyi hänen kaulaansa nyyhkyttäen. Häntä poltti aivan kuin
-kuume, hän suuteli poikaansa, ja hän valitteli kesken epätoivoisia
-nyyhkytyksiään:
-
--- Älä lähde! Älä lähde! Minä pyydän, rukoilen sitä! Poika-kultani,
-älä lähde!... Minä kuolen, jos lähdet... Minä en voi, minä en voi sitä
-kestää!...
-
-Tyrmistyneenä ja peljästyneenä Christophe suuteli häntä, hokien:
-
--- Rakas äiti, rauhoitu, rauhoitu nyt!
-
-Mutta Louisa jatkoi:
-
--- Minä en jaksa sitä kestää. Minulla ei ole enää ketään muita kuin
-sinä. Jos lähdet, mitä minusta tulee? Minä kuolen, jos lähdet. Minä en
-tahdo kuolla sinusta erilläni. Odota, kunnes minä olen kuollut!...
-
-Nuo sanat raatelivat Christophen sydäntä. Hän ei tiennyt, miten äitiä
-lohduttaa. Sillä mitkä perustelut pystyivät tuollaiseen hillittömään
-rakkauteen ja tuskaan! Christophe veti äidin syliinsä ja koetti häntä
-rauhoittaa suuteloin ja hellin sanoin. Vanhus vaikeni vähitellen ja
-itki hiljaa. Kun hän oli hiukan tyyntynyt, sanoi Christophe hänelle:
-
--- Mene nukkumaan, sinä vilustut.
-
-Äiti sanoi yhä:
-
--- Älä lähde!
-
-Christophe vastasi, aivan hiljaa:
-
--- Minä en lähde.
-
-Louisa säpsähti, ja otti häntä kädestä:
-
--- Onko se totta? kysyi hän. Ihanko totta?
-
-Christophe käänsi kasvonsa poispäin, lohduttomana:
-
--- Huomenna, virkkoi hän, huomenna sanon sen sinulle... Jätä nyt minut,
-minä rukoilen!...
-
-Louisa nousi sävyisästi ja meni kamariinsa.
-
-Seuraavana aamuna hän häpesi tätä epätoivon puuskaa, joka oli noussut
-hänen päähänsä keskellä yötä; ja hän kauhisteli, mitä hänen poikansa
-nyt sanoisi; hän odotti Christophea, istuen kamarinsa nurkassa; hän oli
-ottanut käsille neulomuksen; mutta sormet herposivat sitä pitelemästä,
-hän antoi sen pudota maahan. Christophe tuli sisään. He toivottivat
-toisilleen hyvää huomenta, katsomatta toisiaan kasvoihin. Christophe
-oli synkkä, hän meni ikkunan ääreen seisomaan, selin äitiinsä, eikä
-puhunut. Hän kävi ankaraa sisäistä taistelua; hän tiesi hyvin jo
-ennakolta tuloksen, ja hän koetti lykätä sitä tuonnemmaksi. Louisa ei
-tohtinut virkkaa hänelle mitään, hän pelkäsi vaatia tuota vastausta,
-jota hän kauhulla odotti. Hän pakotti itsensä ottamaan neulomuksensa
-käsiinsä; mutta hän ei nähnyt eteensä, kutoi, ja silmukat menivät
-sekaisin. Ulkona satoi. Pitkän äänettömyyden jälkeen Christophe tuli
-hänen viereensä. Louisa ei liikahtanut; mutta hänen sydämensä, sykki
-kovasti. Christophe katsoi häneen, hievahtamatta paikaltaan; sitten
-hän yhtäkkiä heittäytyi polvilleen, kätki kasvonsa äidin helmaan, ja
-virkkamatta sanaakaan hän itki. Silloin huomasi äiti, että Christophe
-jäisi, ja hänen sydämensä pääsi aivankuin kuolemankauhusta; -- mutta
-sitten tuli hänelle heti tunnonvaiva: sillä hän tunsi, miten paljon
-hänen poikansa uhrasi hänen tähtensä; ja hän alkoi itse kärsiä kaikkea
-samaa, mitä Christophe kärsi silloin, kun hän aikoi uhrata äitinsä.
-Hän kumartui Christophen puoleen ja suuteli monesti hänen tukkaansa ja
-otsaansa. He itkivät yhdessä hiljaa tuskiaan. Viimein Christophe nosti
-päätänsä; ja Louisa otti hänen päänsä kättensä väliin ja katsoi häntä
-suoraan silmiin. Hän olisi tahtonut Christophelle sanoa:
-
--- Lähde!
-
-Mutta hän ei voinut.
-
-Olisi tahtonut sanoa hänelle:
-
--- Minä olen onnellinen jäädessänikin. Hän ei voinut sitä tehdä.
-
-Asia oli mahdoton selvittää; kumpikaan heistä ei voinut sitä muuttaa.
-Louisa huokasi tuskallisessa rakkaudessaan.
-
--- Oi, jos ihmiset syntyisivät yhdessä saadakseen kuolla yhdessä!
-
-Se yksinkertainen tunnustus liikutti ja järkytti Christophea; hän
-pyyhki kyyneleensä, ja sanoi, koettaen hymyillä:
-
--- Me kuolemme yhdessä.
-
-Louisa ei oikein uskonut:
-
--- Onko se varma? Etkö sinä lähde?
-
-Christophe nousi ylös:
-
--- Se on sanottu. Ei puhuta siitä enää. Tarpeetonta siihen palata.
-
-Christophe piti sanansa; hän ei lähdöstään enää puhunut. Mutta se ei
-ollut hänen syynsä, ettei hän voinut sitä olla ajattelematta. Hän jäi
-kotiin; mutta hän sai maksaa kalliisti tämän uhrinsa äidin hyväksi,
-surulla ja synkkämielisyydellä. Ja Louisa oli niin kömpelö, -- mikä
-oli sitäkin järjettömämpää, kun hän itse tiesi olevansa typerä, mutta
-teki kuitenkin ehdoin tahdoin sellaista, jota hänen ei olisi pitänyt
-tehdä, -- Louisa oli sellainen, että vaikka hän tunsi varsin hyvin
-syyn Christophen suruun, vaati hän häntä puhumaan, mitä hän muka
-suri. Hän kiusasi Christophea hellyydenosoituksillaan, ainaisella
-levottomuudellaan, saarnaamalla järkeä; se muistutti Christophelle
-alinomaa, miten erilaisia he olivat, -- ja juuri senhän Christophe
-tahtoi nyt unohtaa. Kuinka monesti hän olisi halunnut avata äidille
-luottavan sydämensä! Mutta kun hänen piti puhua, kohosi heidän
-välilleen Kiinan muuri; ja Christophe kätki jälleen salaisuutensa
-sisäänsä. Louisa aavisti hänen mielialansa; mutta hän ei uskaltanut
-antaa hänen purkaa tunteitaan, tai hän ei osannut sitä tehdä. Kun hän
-koetti, niin hän vain painoi yhä syvemmälle nuo salaisuudet, jotka
-rasittivat Christophea niin, että hän olisi välttämättä tahtonut ne
-ilmaista.
-
-Tuhannet pikkuseikat, eräät Louisan viattomat pahat tottumukset
-ärsyttivät sitäpaitsi Christophea ja eroittivat häntä äidistä. Kunnon
-vanhus oli hiukan laverteleva. Hänellä oli tarve jutella naapureista,
-tai jutella helliä imettäjänasioita, -- tuollaisia, jotka välttämättä
-pyrkivät muistuttelemaan mieleemme ensimäisten elämänvuosiemme
-joutavuuksia, kaikkia sellaisia seikkoja, jotka koskevat kehtoamme.
-Ihmisen on ollut niin vaikea siitä tilasta päästä, kasvaa mieheksi!
-Ja nyt tulee moinen Julian imettäjä ja levittelee aina eteemme
-likaisia kapalovöitä, keskolaisia ajatuksia, koko tuota onnetonta ja
-kohtalokasta aikaa, jolloin syntyvä sielu kamppailee halpaa materiaa ja
-tukehuttavan ahdasta piiriänsä vastaan!
-
-Keskellä kaikkea tätä tuli Louisalle liikuttavan rajuja
-hellyydenpuuskia, -- aivan kuin pientä lasta kohtaan --; sellainen osui
-Christophea suoraan sydämeen, ja hän heittäytyi sen hellyyden valtaan
--- aivan kuin pikku lapsi.
-
-Pahinta oli elää yhdessä aamusta iltaan, kuten he tekivät, aina kahden
-kesken, erillään kaikista muista ihmisistä. Kun kaksi kärsii voimatta
-lievittää toistensa tuskia, on vaarallista tulla katkeraksi: kumpikin
-ryhtyy lopuksi syyttämään toista siitä, mitä itse kärsii; ja kumpikin
-alkaa sitä luuloaan uskoa. Parempi on olla yksin: kärsimyksessä on
-ihminen yksin.
-
-Jokainen päivä oli heille yhtä samaa kidutusta. -- He eivät olisi
-siitä koskaan päässeet, ellei olisi sattunut, niinkuin usein käy,
-eräs tapahtuma, joka, näköjään onnettomalla tavalla -- pohjaltaan
-onnellisella -- lopetti heidän julman epäröimisensä, josta he itse
-turhaan koettivat vapautua.
-
-
-
-
-Oli lokakuinen sunnuntai. Kello neljä iltapuolta. Säteilevän kirkas
-ilma. Christophe oli istunut koko päivän kotona huoneessaan,
-tutkistellen itseään, hautoen alakuloisuuttaan.
-
-Lopulta hän ei sitä enää sietänyt, hänelle tuli vimmattu halu päästä
-ulos, kävellä, purkaa voimaansa, väsyttää itseään ponnistuksilla, että
-olisi saanut nuo ajatuksensa pois.
-
-Hän oli ollut eilisestä äitinsä kanssa kylmissä väleissä. Nyt hän oli
-vähällä lähteä sanomatta Louisalle hyvästejä. Mutta porraskäytävässä
-hän ajatteli, miten suruinen äiti olisi siitä kaiken iltaa, jäädessään
-yksin kotiin. Christophe meni sisään, sen tekosyyn varjolla, että hän
-oli muka unohtanut jotain huoneeseensa. Äidin kamarin ovi oli raollaan.
-Christophe pisti päänsä sisään ovesta; hän näki äitinsä, ainoastaan
-muutaman sekunnin... (Mikä sija noilla sekunneilla tulikaan sitten
-olemaan koko hänen elämässään!)...
-
-Louisa oli juuri tullut kotiin messusta. Hän istui mielipaikallaan,
-ikkunan kulmauksessa. Vastapäätä olevan talon seinä, likaisen
-valkea ja halkeillut, tukki näköalan; mutta siitä syvennyksestä,
-jossa Louisa istui, saattoi nähdä oikealta puolelta, naapuritalojen
-pihain ylitse, pienen nenäliinan laajuisen nurmikaistan. Ikkunan
-pielessä kiipeili päivänkierto ruukustaan rihmoja pitkin ja levitti
-noilla ilmatikapuillaan hienoja verkkojaan, joita auringonsäteet
-kultasivat. Louisa istui matalalla tuolilla, selkä koukussa, suuri
-raamattu helmassa; mutta sitä hän ei lukenut. Kämmenensä hän oli
-laskenut kirjalle, nuo kädet, joissa suonet olivat paisuneet, kynnet
-työntekijän, nelikulmaiset ja hiukan kuperat; -- hän katseli hellin
-silmin pikku kukkaansa, ja kapeaa taivaan kaistaa, joka näkyi ikkunasta
-kukan lehtien läpi. Kullan-vihreisiin lehtiin sattuva auringonsäde
-valaisi hänen väsyneitä kasvojaan, jotka olivat hiukan kesakkoiset,
-hänen hienoa, vaaleaa, ei varsin sakeaa tukkaansa, ja suuta, joka oli
-puoliavoimia ja hymyili. Hän nautti tästä levosta, se oli hänen parhain
-hetkisensä koko viikossa. Hän käytti sen vaipuakseen tuohon sureville
-olennoille suloiseen tilaan, jolloin ihminen ei ajattele mitään, vaan
-on ikäänkuin horteeseen rauennut, ja jolloin ainoastaan sydän puhuu,
-unelmiinsa uupuneena.
-
--- Äiti, sanoi Christophe, minun mieleni tekee ulos. Minä lähden
-kävelemään Buiriin päin; tulen kotiin melkoisen myöhään.
-
-Melkeinpä torkahteleva Louisa vavahti hiukan. Sitten käänsi hän
-päätänsä Christopheen, ja katsoi häneen, rauhallisilla, hyvillä
-silmillään.
-
--- Mene, rakkaani, sanoi hän: sinä olet oikeassa: käytä hyväksesi
-kaunista ilmaa.
-
-Louisa hymyili Christophelle, Christophe hänelle. He katsoivat tuokion
-toisiaan; sitten he toivottivat toisilleen hellästi ja lyhyesti hyvää
-yötä, silmillään ja päätä nyökäten.
-
-Christophe sulki hiljaa oven. Louisa vaipui jälleen unelmiinsa, joihin
-pojan hymy loi nyt valoisaa heijastustaan, niinkuin auringonsäde tuossa
-kukkasen kalpeille lehdille.
-
-Niin erosi Christophe hänestä -- koko iäkseen.
-
-
-
-
-Lokakuun ilta. Päivänpaiste on lämmin ja kalpea. Maaseutu vaipuu
-riutuvaan lepoon. Kyläkirkkojen kellot kalahtelevat verkalleen luonnon
-hiljaisuudessa. Keskeltä kynnöksiä kohoaa hitaasti sauhupatsaita. Ohut
-utu häilyy kaukana. Valkeat usvat, jotka hiipivät pitkin kostean maan
-pintaa, odottavat yötä ylemmäksi noustakseen... Metsästyskoira, kuono
-maassa, juoksee pieniä piirejä tehden valkojuurikaspelloilla. Harmaalla
-taivaalla lentelee suuria korppilaumoja.
-
-Christophe kulki unelmissaan ja varmaa määrää ajattelematta kuitenkin
-vaistomaisesti tiettyä paikkaa kohti. Jo muutamia viikkoja olivat
-hänen kävelynsä kaupungin ympäristössä vieneet hänet aina, tahtoi
-hän tai ei, muuatta kylää kohti, jossa hän oli varma näkevänsä erään
-kauniin tytön. Tuo tyttö se häntä sinne viehätti; se tunne ei ollut
-muuta kuin ulkonaista viehätystä, mutta sangen kiivasta ja hieman
-epäselvää. Christophe ei koskaan voinut olla rakastamatta jotakuta;
-hänen sydämensä oli harvoin tyhjä: aina oli siinä jokin kaunis olento
-jumalana alttarilla. Tavallisesti oli hänestä yhdentekevää, tiesikö
-epäjumala, että hän sitä rakasti: hänen tarvitsi vain rakastaa; tuli ei
-saanut koskaan sammua, ettei pimeys olisi tullut hänen sydämeensä.
-
-Tuon uuden lemmen esine oli tällä kertaa muuan talonpoikaistyttö,
-jonka hän oli kohdannut, kuten Eliasar muinoin Rebekan, kaivolla;
-mutta tämä Rebekka ei ollut tarjonnut vettä hänen juodakseen, vaan
-oli heittänyt sitä hänelle vasten naamaa. Tyttö oli ollut pesemässä
-pyykkiä joen rannalla, vuoren painanteessa, kahden raidan välissä,
-joiden maasta kohoavat juuret muodostivat hänen ympärilleen ikäänkuin
-linnunpesän; hän ahersi voimakkaasti, eikä hänen kielensä ollut
-laiskempi kuin hänen käsivartensakaan: hän jutteli ja nauraa hälisi
-kilpaa toisten kyläntyttöjen kanssa, jotka pesivät puron toisella
-puolella, vastapäätä häntä. Christophe oli heittäytynyt ruohikkoon,
-muutaman askelen päähän, ja nojaten poskeaan käteensä hän katseli
-tyttöjä. Siitä eivät tytöt olleet millänsäkään: he lorusivat kuin
-ennenkin, jotkut sangen rehevästi höystettyyn tyyliin. Christophe
-tuskin kuunteli heidän sanojaan: hän erotti ainoastaan heidän
-nauravat äänensä ja karttujen paukkeen, kauempaa laitumelta lehmäin
-ammuntaa; ja niin hän uneksi, tähystellen koko ajan tuota kaunista
-pyykinpesijäänsä. Nuorten, hilpeäin kasvojen näkeminen antoi hänelle
-iloa koko päiväksi. -- Piankin huomasivat muut tytöt, ketä hän
-niin piti silmällä; he vihjailivat kurillaan asiasta keskenään; ja
-Christophen valittu teki hänestä aivan yhtä purevia huomautuksia kuin
-muutkin. Kun Christophe ei liikahtanut, oikaisihe tyttö, otti kasan
-pestyjä, jo väännettyjä vaatteita, ja alkoi levitellä niitä pensaihin
-kuivamaan, tullen lähemmäksi Christophea ja päästen sen tekosyyn
-nojalla katselemaan häntä. Mennessään Christophen lähitse lätkäytti
-hän ikäänkuin vahingossa häntä märillä vaatteilla ja katsoi häneen
-kursailematta ja nauraen. Tyttö oli laiha ja lujatekoinen, leuka
-vahva, hiukan ämmänleuka, nenä lyhyt, kulmakarvat kauniinkaarevat,
-silmät tummansiniset, rohkeasti sädehtivät ja kovat; huulet paksut,
-suu kaunis, hiukan ulkoneva, aivan kuin kreikkalaisen naamion, vaaleat
-hiukset kierretyt nutturalle niskaan; ja hipiä päivettynyt. Hän
-piti päänsä pystyssä, laski sutkauksen joka sanalla ja käveli kuin
-mies, heilutellen ruskettuneita käsiään. Nyt levitteli hän pyykkiään
-kuivamaan, ja katsoi Christopheen rohkaisevin ja uhittelevin silmin, --
-odottaen, että tämä puhuisi. Christophe tarkasteli myöskin häntä, mutta
-hänen ei laisinkaan tehnyt mieli tyttöä puhutella. Viimein purskahti
-tyttö nauramaan hänelle päin silmiä ja kääntyi takaisin ystävättäriensä
-puoleen. Christophe jäi loikomaan paikalleen iltahämärään saakka,
-kunnes näki tytön lähtevän pois, vaatekori selässä, paljaat käsivarret
-ristissä rinnoilla, hartiat kumarassa, yhä jutellen ja nauraen.
-
-Hän näki pari päivää senjälkeen saman tytön kaupungin kauppatorilla,
-keskellä porkkana-, tomaatti-, kurkku- ja kaalisvuorta. Christophe
-kuljeskeli siellä katselemassa kauppiaita, jotka seisoivat
-koriensa ääressä, rivissä niinkuin kaupattavat orjat. Poliisi
-kulki heidän editseen ja pysähtyi kunkin luokse rahapussineen ja
-vastalippu-kääröineen, saaden kultakin lantin ja antaen poletin.
-Kahvinmyyjätär kulki pitkin tuota riviä, kantaen vasua, joka oli
-täynnä pieniä kahvipannuja. Muuan vanha nunna, rattoisa ja pyylevä,
-teki torikierrostaan, kainalossa kaksi isoa koria, kerjäillen yhtään
-nöyristelemättä vihanneksia ja puhellen hyvästä Jumalasta. Huudot
-kaikuivat; vanhain vaakain vihreiksi maalatut kupit kalisivat ja
-kilistivät ketjujaan; suuret koirat, jotka oli valjastettu pienten
-rattaiden alle, haukkuivat iloissaan ja ylpeinä tärkeästä tehtävästään.
-Keskellä kuhinaa Christophe huomasi Rebekkansa. -- Tytön oikea
-nimi oli Lorchen (Eleonora). -- Vaalean tukkansa päälle oli tyttö
-pistänyt kaalinlehden, vihreän- ja valkean-kirjavan; se oli hänen
-päässään kuin mikäkin kirjauksilla kaunistettu ja pykäläreunainen
-kypäri. Hän istui korin kannella, myytäväin tavarainsa edessä:
-kullan-kiiltävien sipulien, ruusunpunaisten rediisien, viheriäin
-herneiden ja hohtavanpunaisten omenain; ja hän syödä rauskutti omenia,
-yhden toisensa jälkeen, välittämättä niitä liioin kaupitella. Siihen
-syöntiin hän ei näyttänyt kyllästyvän. Silloin tällöin hän pyyhki
-leukaansa ja kaulaansa esiliinalla, kohotti käsivarrellaan tukkaansa,
-hieroi kaulaansa olkapäähän, tai nenäänsä kädensyrjällä. Tai hän istui
-kädet sylissä ja solutteli ajan kuluksi herneitä kädestä toiseen.
-Hän katseli ympärilleen, oikealle ja vasemmalle, joutilaan ja velton
-näköisenä. Mutta häneltä ei jäänyt huomaamatta mitään, mitä ympärillä
-sattui, ja hän sieppasi heti kaikki katseet, jotka olivat hänelle
-tarkoitetut, vaikkei muka ollut niistä tietävinään. Hän näki kyllä
-Christophen. Pakinoidessaan ostajien kanssa oli hänellä tapana rypistää
-kulmakarvojaan ja vilkaista kulmiensa alitse ja ostajien pään ohi
-ihailijaansa. Hän oli silloin arvokas ja vakava kuin pappi; mutta
-mielessään hän naureskeli Christophelle. Christophe ansaitsikin sen:
-hän seisoi koko ajan siinä samalla paikalla, muutaman askelen päässä
-hänestä, hotkien Lorchenia silmillään; ja sitten hän meni hänelle
-mitään virkkamatta matkaansa. Hänen ei ollenkaan tehnyt mieli tyttöä
-puhutella.
-
-Christophe tuli monta kertaa maleksimaan torille tai sen kylän
-teille, jossa tyttö asui. Jos Lorchen sattui kotinsa pihalle,
-seisattui Christophe häntä katselemaan. Christophe ei myöntänyt
-itselleen tulleensa sinne tuon tytön tähden; ja tosiaankin: hän oli
-tullut melkeinpä sitä asiaa ajattelematta. Kun hän oli syventynyt
-sommittelemaan jotain teosta, oli hän aina hiukan kuin unissakulkija:
-kun hänen tietoinen sielunsa noudatti hänen musikaalisia ajatuksiaan,
-oli muu osa hänen olemustaan toisen ja tiedottoman sielun hallussa,
-joka odotti vain hänen jokaista hajamielistä hetkeään livistääkseen
-karkuun. Hänen päätään usein aivan huumasi musikaalisten ajatusten
-surina, juuri siinäkin, kun hän seisoi Lorchenin edessä ja unelmoi,
-katsellen samalla tyttöön. Hän ei olisi saattanut sanoa häntä
-rakastavansa, hän ei sellaista edes uneksinutkaan; mutta hänelle tuotti
-mielihyvää nähdä häntä: muuta se ei ollut. Hän ei ajatellutkaan, mitkä
-halut veivät häntä tytön lähettyville.
-
-Moinen alinomainen kiertely sai juorut liikkeelle. Kylässä laskettiin
-siitä pilaa, ja tiedettiin lopulta, kuka Christophe oli. Mutta rauhassa
-hän sai olla; sillä hänestä ei ollut vaaraa. Suoraan sanoen hän näytti
-aivan tolkuttomalta: hänestä ei oltu millänsäkään.
-
-
-
-
-Oli kyläjuhlat. Pikku pojat paukuttivat palavia hiiliä kahden kiven
-välissä ja huusivat: "Eläköön keisari". ("Kaiser lebe! Hoch!") Lehmä
-ammui läävässä, miehet naukkivat ja lauloivat kapakassa. Leijat
-lensivät pelloilla ilmassa, pyrstötähden-häntineen; kanat raaputtivat
-innoissaan kultatunkiota: tuuli pörhisteli niiden höyheniä kuin
-vanhan akan helmoja. Punertava sika kellotti mukavasti kyljellään
-auringonpaisteessa.
-
-Christophe kuljeksi "Kolmen kuninkaan" ravintolaa kohti, jonka katolla
-liehui pieni lippu. Talon oven päälle oli ripustettu köynnökseksi
-sipulirihmoja, ja ikkunat oli kaunistettu punaisilla ja keltaisilla
-krassinkukilla. Hän meni kapakkasaliin, joka oli täynnä tupakansavua;
-seinillä loisti koreita kellastuneita kuvia, kunniapaikalla
-värillinen Keisari-kuningas, tammenlehdillä seppelöitynä. Tanssi
-pyöri parhaillaan. Christophe oli varma, että hänen kaunis tyttönsä
-oli siellä. Ja tosiaan, hän näki hänet ensimäiseksi. Christophe
-asettui sellaiseen salin kolkkaan, että hän saattoi rauhassa katsella
-tanssivain liikkeitä. Mutta vaikka hän koettikin vetäytyä kätköön,
-huomasi Lorchen kyllä hänet sieltä nurkasta. Lentäen valssista
-toiseen hän loi Christopheen parinsa olan yli vilkkaita silmäyksiä,
-nähdäkseen, katseliko Christophe yhä häntä; ja häntä huvitti kiihoittaa
-Christophea: hän kiemaili kylänpojille, kaunismuotoinen suu nauraessa
-levällään. Hän puhui ääneensä, ja lorusi aivan samaan tapaan kuin
-nuoret herrastytötkin, jotka pitävät tarpeellisena nauraa, kun heitä
-katsellaan, touhuta, näyttää tyhmyyttään, sen sijaan, että kätkisivät
-sen itseensä. -- Eivätkä he siinä suhteessa olekaan varsin tyhmiä,
-sillä hehän tietävät, ettei heitä kuunnellakaan, vaan katsellaan. --
-Christophe istui kyynärpäin pöydän nojassa ja leuka nyrkkien varassa,
-ja seurasi tytön temppuja säkenöivin ja vimmastunein silmin: hänen
-järkensä oli kyllin vapaa, niin että hän huomasi tytön kujeet, mutta
-ei niin vapaa, ettei hän olisi antanut niiden itseään kiehtoa; ja nyt
-hän vuoroin ärähteli kiukusta sille, että hän meni satimeen, ja vuoroin
-vain nauroi partaansa ja kohautti olkapäitään.
-
-Eräs toinenkin henkilö katseli Christophea: hän oli Lorchenin isä.
-Pieni, vanttera, kaljupäinen ukko, -- iso pää, lyhyt nenä, -- päälaki
-päivän rusketuttama; tukka, joka oli ollut vaaleaa, kiersi tiheinä ja
-pieninä kiharoina tuota kaljua paikkaa kuin milläkin Dürerin Pyhällä
-Johanneksella; kylmistä kasvoista oli parta tarkoin ajeltu. Hän jutteli
-tuolla, pitkävartinen piippu suupielissä, hitaasti toisten talonpoikien
-kanssa, seuraten syrjäsilmällä koko ajan Christophen naaman eleitä;
-ja mielessään hän niille ilkkui. Nyt hän ryiskeli, ilvehtivä tuike
-välkähti hänen pienissä, harmaissa silmissään, ja hän tuli istumaan
-Christophen viereen pöydän ääreen. Christophe rypisti kasvojaan ja
-kääntyi tyytymättömänä häneen päin. Hän näki vanhuksen ovelat silmät;
-ottamatta pois piippua suustaan mies alkoi puhella hänelle, varsin
-tuttavallisesti; Christophe tunsi hänet: hän tiesi, että ukko oli
-vanha kettu; mutta heikkous hänen tytärtään kohtaan teki Christophen
-armeliaaksi isällekin, ja hänestä oli omituisen hauskaakin seurustella
-nyt hänen kanssaan. Tuo vanha veitikka huomasikin sen kohta; puhuttuaan
-sateista ja poudasta ja sutkautettuaan jotain noista kauniista
-tytöistä tuolla, ja ettei Christophe tanssinut, arveli hän lopuksi,
-että Christophe oli oikeassa, kun ei viitsinyt joutavaa vaivaa nähdä,
-sillä parempi oli tässä pöydän luona könöttää haarikkansa ääressä; ja
-kursailematta tarjousi hän tyhjentämään yhden seidelin. Hörppiessään
-jutteli ukko yhä verkalleen, niinkuin äskenkin. Hän puheli pienistä
-afääreistään, toimeentulon vaikeudesta näinä pahoina aikoina, kaiken
-kalleudesta. Christophe ei kuunnellut häntä yhtään, ja vastasi silloin
-tällöin ainoastaan murahduksella; ne asiat eivät häntä liikuttaneet:
-hän katseli Lorchenia. Syntyi tuon tuostakin hiljaisuus, isäntä odotti
-puhetta; ei tullut vastausta: ja hän jatkoi sitten yhä itse. Christophe
-ihmetteli, mistähän hyvästä tuo ukko tuli hänen seuraansa ja uskoi
-hänelle asioitaan. Mutta lopuksi hän sai sen tietää. Valiteltuaan
-niitä ja näitä siirtyi ukko nyt uuteen lukuun: hän kehui erinomaisia
-maantuotteitaan, vihanneksiaan, siipikarjaansa, kananmuniaan, maitoaan.
-Ja yhtäkkiä hän kysyi, eikö Christophe hankkisi hänelle ostajia
-herttuallisesta linnasta. Christophe käännähti jyrkästi:
-
--- Mistä hiidestä isäntä tiesi?... Hän siis tunsi hänet?
-
--- Kyllähän, vastasi ukko; kaikki tiedetään...
-
-Hän ei lisännyt:
-
--- ... kun ottaa vaivakseen vähän itse nuuskia.
-
-Mutta Christophe lisäsi sen hänen puolestaan. Ilkeäksi ilokseen hän
-läksytti ukkoa, että vaikka "kaikki tiedettiin", niin ei varmaankaan
-tiedetty, että hän oli sotkenut hyvät välinsä tuon pikku hovin
-kanssa, ja että jos hän milloin olisikin voinut kerskua omaavansa
-luottamusta linnan ruoka-aittain ja keittiön puolella, -- (eikä hän
-pitänyt sitäkään seikkaa varsin varmana), -- niin oli se luotto nyt
-ollutta ja mennyttä. Ukko rypisti tuskin huomattavasti suutaan. Mutta
-kuitenkaan hän ei menettänyt vielä toivoansa; ja hetken perästä hän
-kysyi Christophelta, eikö tämä voinut suositella häntä herrasperheille.
-Ja hän mainitsi todellakin nimeltä kaikki ne perheet, joissa
-Christophe ennen oli käynyt: sillä isäntä oli ottanut kauppatorilla
-niistä tarkan selon; ja siitä voi olla varma, ettei hän unohtanut
-ainoaakaan pikkuasiaa, josta saattoi olla hänelle etua. Christophe
-olisi vimmastunut moisesta nuuskimisesta, ellei häntä olisi nyt
-sydämellisesti naurattanut, kun hän ajatteli, että ukko sai kaikesta
-oveluudestaan huolimatta pitkän nenän (luottaessaan täydellisesti
-noihin toivomiinsa Christophen suosituksiin, jotka olisivat paremminkin
-vieneet häneltä ostajat kuin pystyneet hankkimaan hänelle uusia).
-Christophe antoi siis isännän punoa aivan hukkaan pieniä kömpelöitä
-oveluuksiaan; eikä hän vastannut ukolle muuta kuin "kyllä" tai "ei".
-Mutta ukko ei hellittänyt; ja viimein takertui hän paremman puutteessa
-itseensä Christopheen ja Louisaan, säästäen heidät hätävaraksi, ja
-koetti tyrkyttämällä tyrkyttää heille maitoaan, voitaan ja kermaansa.
-Hän väitti, että koska Christophe oli "musikisti", niin mikä oli
-sen parempaa hänelle kuin nielaista joka aamu ja ilta raaka muna:
-ja hän vannoskeli hommaavansa ne hänelle aivan lämpimältään kanan
-hännästä. Se, että ukko luuli häntä laulajaksi, purskahutti Christophen
-äänekkääseen nauruun. Talonpoika käytti hyväkseen hänen iloisuuttaan
-tilaamalla uuden putelin pöytään. Sitten lypsi hän Christophelta
-kaikki edut, mitä tällä hetkellä sai hänestä irti, ja meni maksamatta
-matkaansa.
-
-Oli tullut jo yö. Tanssi oli yhä vilkastunut. Lorchen ei enää huomannut
-Christophea: hänellä oli kylliksi urakkaa koettaessaan saada erään
-kylän hulivilin päätä pyörälle, rikkaan talon pojan, josta kaikki tytöt
-keskenään riitelivät. Christophea huvitti katsella tuota ottelua:
-nuo neitoset hymyilivät toisilleen, ja olisivat raapineet mielellään
-silmät toistensa päästä. Christophe, jota ei kateus kalvanut, unohti
-oman asiansa ja toivoi sydämestään, että Lorchen voittaisi kiistassa.
-Mutta kun Lorchen sitten sai tuon pojan itseään tanssittamaan, tunsi
-Christophe mielensä hiukan surulliseksi. Hän moitti siitä itseään;
-hän ei ollut Lorcheniin rakastunut, hän ei tahtonutkaan, että tyttö
-olisi hänestä pitänyt: olihan luonnollista, että Lorchen piti kenestä
-tahtoi. -- Se on selvä. Mutta hän ei ollut kovin iloissaan, kun hänen
-osakseen tuli niin vähän suosiota, hänen, joka sillä hetkellä kaipasi
-niin suuresti sitä antaa ja saada. Täälläkin hän oli yksin niinkuin
-kaupungissa. Kukaan noista talonpojista ei välittänyt hänestä muuta
-kuin kiskoakseen hänestä jotakin hyötyä, ja nauraakseen hänelle
-takanapäin. Christophe huokaisi, katsahti hymyillen Lorcheniin, joka
-nyt oli kymmenen kertaa entistä sievempi, ärsyteltyään kilpasiskonsa
-raivoihin; ja Christophe varustautui jo lähtemään tanssipaikasta. Kello
-oli lähes yhdeksän illalla: hänellä oli hyvinkin kymmenen kilometrin
-matka takaisin kaupunkiin.
-
-Hän nousi jo pöydästä, kun ovi aukesi, ja kapakkaan ryntäsi kymmenkunta
-sotamiestä. Heidän tulonsa mykisti koko tanssipaikan. Ihmiset alkoivat
-supista keskenään, eräät parit lakkasivat yhtäkkiä tanssimasta ja
-loivat tulokkaihin levottomia silmäyksiä. Oven suussa seisoskelevat
-talonpojat käänsivät heihin selkänsä ja olivat muka juttelevinaan
-toistensa kanssa; mutta he antoivat heille hyvin viisaasti kuitenkin
-tilaa, vaikkeivät olleet muka tietävinään siitä kohteliaisuudestaan.
--- Jo muutaman ajan oli lähiseutu ollut pikku sodassa kaupunkia
-ympäröivien linnoitusten sotilaiden kanssa. Sotilaat olivat läkähtyä
-ikävään, ja he kostivat talonpojille; he pilkkasivat heitä törkeästi
-vasten naamaa, he pitelivät heitä pahoin, ja kohtelivat tyttöjä aivan
-kuin voittosaaliitaan. Edellisellä viikolla olivat jotkut heistä
-menneet humalassa häiritsemään erään naapurikylän juhlaa ja pieksäneet
-siellä melkein hengiltä erään isännän. Christophe oli sattunut
-kuulemaan tästä tapahtumasta ja oli samanlaisessa mielentilassa kuin
-talonpojatkin sotamiehiä kohtaan; nyt hän istuutui jälleen paikalleen
-ja odotti, mitä tapahtuisi.
-
-Sotamiehet eivät välittäneet pahansuovasta sävystä, jolla heidät
-otettiin vastaan, vaan menivät meluten istumaan jo täysiin pöytiin,
-ja tyrkkivät ihmiset niistä pois, päästäkseen itse paikoille: se kävi
-tuossa tuokiossa. Enimmät väistyivät nuristen syrjään. Muuan ukko
-istui erään penkin päässä eikä siirtynyt tarpeeksi: sotilaat nostivat
-penkkiä, ja vanhus putosi takalistolleen permannolle, ja aika nauru
-remahti. Christophe tunsi veren syöksyvän päähänsä; hän kavahti
-suuttuneena ylös; mutta juuri, kun hän oli mennä väliin, näki hän
-vanhuksen jo pyytävän vaivalloisesti permannolta kömpiessään sotilailta
-ylen matelevasti anteeksi, sen sijaan, että olisi heitä moittinut.
-Kaksi sotamiestä tuli Christophen pöytään: hän näki heidän tulevan ja
-puristi kätensä nyrkkiin. Mutta hänen ei tarvinnutkaan vielä puolustaa
-itseään. Miehet olivat jättiläis-kookkaita, suopeita lalluksia, jotka
-seurasivat kuin lampaat paria huimapäätä ja koettelivat heitä matkia.
-Nyt masensi Christophen ylemmyys ja jyrkkä muoto heti heidät; ja kun
-hän sanoi heille kuivasti:
-
--- Pöytä on käytössä!
-
-niin he pyysivät anteeksi ja vetäytyivät kohta pöydän toiseen päähän,
-etteivät olisi häntä häirinneet. Christophen äänessä oli käskemään
-luodun olennon sävy: sotamiesten luonnollinen orjamaisuus voitti
-heidät. He näkivät hyvin, ettei Christophe ollut talonpoika.
-
-Christophe lauhtui hiukan tästä alistumisesta, ja saattoi nyt seurata
-kylmäverisemmin tapahtumain kulkua. Hän huomasi helposti, että koko
-joukkiota johti muuan aliupseeri, -- pieni, tylysilmäinen buldoggi,
-naama ulkokullatun ja ilkeän lakeijan: hän oli yksi viimesunnuntaisia
-tappelusankareita. Hän asettui Christophen vieruspöytään; oli jo
-juovuksissa, katsoa mullisteli ihmisiin ja nakkeli heille hävyttömiä
-pistoksia, mutta niitä he eivät olleet muka kuulevinaan. Varsinkin
-tanssijoita hän vainosi, kuvaillen heidän ruumiillisia hyviä puoliaan
-ja vikojaan niin julkein sanoin, että hänen toverinsa nauroivat kohti
-kurkkua. Tytöt punastelivat, ja kyyneleet tulivat heille silmiin; pojat
-purivat hammasta ja heidän sisunsa kuohui. Tuo hirtehinen tarkasteli
-salin joka puolen eikä säästänyt ketään: Christophe näki irvistelijän
-kääntävän päätänsä jo häneenkin päin. Hän tarttui seideliinsä, käänsi
-sen alassuin pöydälle, ja oli valmis heittämään sen miehen kalloon
-heti, kun ensimäinen haukkumasana tulisi. Hän ajatteli:
-
--- Minä olen hullu. Nyt olisi parasta lähteä ulos. Minä voin pistättää
-täällä vatsani puhki; ja jos pääsen sitten livistämään, niin minut
-pannaan vankilaan: se huvi ei maksa vaivaa. Lähdenpä ennenkuin he
-ehtivät minua ärsyttää.
-
-Mutta hänen ylpeytensä kielsi häntä lähtemästä: hän ei tahtonut
-näyttää väistyvänsä moisten joutavien edestä. -- Aliupseerin luihu ja
-raaka katse suuntausi nyt Christopheen. Christophe suoristautui ja
-katsoi häntä vihaisesti, silmästä silmään. Aliupseeri mulkoili häneen
-hetken: hän oli kai huomaavinaan Christophen naamassa jotain hauskaa,
-hän nykäisi kyynärpäällään vierustoveriaan ja osoitti hänelle jo
-pilkallisesti nuorukaista, ja avasi suunsa sättiäkseen. Christophen
-valtasi pikavihaisuus, hän oli aivan heittämäisillään seidelinsä päin
-miestä. -- Sattuma pelasti hänet vielä tälläkin kertaa. Samassa, kun
-juopunut aikoi avata suunsa, töytäsi muuan kömpelö tanssiva pari häneen
-ja pudotti hänen seidelinsä lattialle. Hän käännähti raivoissaan, ja
-tyhjensi nyt tuon parin niskaan oikean tunkion häväistyssanoja. Hänen
-huomionsa oli kääntynyt muualle, hän ei ajatellut enää Christophea.
-Christophe odotti vielä muutaman minutin; kun hän sitten näki, ettei
-vihollinen enää ryhtynyt jatkamaan seurustelua, nousi hän ylös, otti
-hattunsa ja lähti kiirehtimättä ovelle päin. Koko ajan hän katsoi
-siihen penkkiin, jolla aliupseeri istui, osoittaakseen hänelle, ettei
-hän hänen tähtensä lähtenyt. Mutta aliupseeri oli varmaan hänet jo
-unohtanut: kukaan ei häntä huomannut.
-
-Christophe tarttui jo oven ripaan: joku sekunti vielä, ja hän olisi
-ollut ulkona. Mutta oli sallittu, ettei hän niin pääsisi sieltä. Salin
-perukassa nousi samassa kova rähinä. Sotamiehet olivat maisteltuaan
-päättäneet tanssia; ja koska kaikilla tytöillä jo oli tanssittajansa,
-niin sotamiehet ajoivat tanssijat pois, ja nämä alistuivatkin. Mutta
-Lorchen ei suostunut siihen suutaan avaamatta. Turhanpäiten eivät
-hänen silmänsä olleet tuikeat ja leukansa itsepäinen; nepä ne hänessä
-Christophea miellyttivätkin. Hän tanssi parhaillaan oikein sydämen
-halusta, kun tuo aliupseeri, joka oli valinnut hänet uhrikseen, tuli
-riistämään häntä hänen pariltaan. Lorchen polki jalkaa, tyrkkäsi
-sotilasta rintaan, ja sanoi, ettei hän tanssi milloinkaan sellaisen
-kollon kanssa kuin hän. Mies ryntäsi hänen perästään. Hän iski
-nyrkillään ihmisiä, joiden taakse Lorchen koetti vetäytyä; viimein
-tyttö pakeni erään pöydän taakse; ja kun hän siellä sai tuokion olla
-mieheltä turvassa, hengähti hän hetken ja haukkui sitten häntä taas;
-hän näki, ettei vastarinta auttaisi, ja hän oli haljeta kiukusta, ja
-haki nyt kaikki mahdolliset loukkaavat sanat, vertaili aliupseeria
-kaikkiin takapihan elukoihin. Sotilas kurottelihe hänen kimppuunsa
-pöydän yli, hän hymyili häijysti ja nolosti, ja hänen silmänsä
-kiiltelivät vihasta. Yhtäkkiä hän otti vauhtia ja hyppäsi yli pöydän.
-Hän otti Lorchenin kiinni, Lorchen tappeli nyrkeillä ja potkuilla
-vastaan, oikein karjatytön voimalla, niinkuin hän olikin. Sotamies ei
-ollut varsin tukeva jaloiltaan ja oli lentää tytön tuustista nurin.
-Raivoissaan hän työnsi silloin Lorchenin seinää vasten ja löi häntä
-korvalle. Hän ei ennättänyt lyödä uudestaan: joku oli rynnännyt hänen
-niskaansa, heitteli häntä kahden puolen korville ja paiskasi hänet
-keskelle ryypiskelevää joukkoa takalistoon potkaisten. Christophe oli
-rynnännyt hänen kimppuunsa, kaataen pöydät ja ihmiset, hetkeäkään
-harkitsematta. Aliupseeri kääntyi häneen päin, hulluna raivosta, hän
-veti esiin sapelinsa. Ennenkuin hän ehti sitä nostaa, kaatoi Christophe
-hänet maahan ravintolatuolin iskulla. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei
-kukaan katselijoista ennättänyt tulla väliin. Mutta kun sotamies
-keikahti permannolle kuin härkä, nousi kauhea meteli. Toiset sotamiehet
-juoksivat päin Christophea, paljaat sapelit kädessä. Talonpojat
-karkasivat heidän kimppuunsa. Syntyi yleinen temmellys. Seidelit
-lensivät ilmassa, pöydät kaatuivat. Talonpoikien vimma heräsi: heillä
-oli vanhaa velkaa maksettavana. Miehet pyöriskelivät permannolla, ja
-purivat raivoissaan toisiaan. Lorchenin häädetty tanssittaja, vankka
-renki, oli tarttunut erääseen sotamieheen, joka oli häntä äsken
-haukkunut, ja jyskytti hänen päätään kaikin voimin seinään. Lorchen
-oli saanut käteensä paksun ja pitkän kalikan ja huitoi sillä kuin
-silmitön. Muut tytöt pakenivat kirkuen, paitsi paria kolmea, jotka
-yhtyivät sydämenhalusta leikkiin. Yksi heistä, -- lihava, vaaleaverinen
-tallukka, -- näki erään jättiläiskokoisen sotamiehen, -- saman, joka
-oli istuutunut äsken Christophen pöytään -- rusentelevan polvellaan
-kaatuneen vastustajansa rintaa; tyttö juoksi pankon luokse, tuli
-takaisin, kiskaisi julmurin pään taaksepäin ja nakkasi hänen silmiinsä
-kourallisen palavaa tuhkaa. Mies ölisi tuskasta. Tyttö riemuitsi,
-haukkui aseetonta vihollistaan mielensä mukaan, ja talonpojat
-rusikoivat häntä. Viimein lähtivät sotamiehet, joita oli liian vähän,
-ulos salista, jättäen kaksi toveriaan tanssipaikan permannolle.
-Tappelua jatkui sitten kylän kadulla. Sotamiehet hyökkäsivät taloihin,
-karjuivat kuolemanuhkauksia ja tahtoivat ryöstää kaikki. Talonpojat
-ajoivat heitä tadikot kädessä takaa; he asuttivat kiukkuiset koiransa
-vihollisen kimppuun. Kolmas sotamies kaatui, vatsassa hangonpiston
-haava. Toisten täytyi paeta, heitä ajettiin aina kylän ulkopuolelle
-asti; mutta kauempaa, peltojen poikki pakoon juostessaan he huusivat
-menevänsä hakemaan lisää tovereita ja tulevansa kohta takaisin.
-
-Talonpojat olivat päässeet voittajiksi ja palasivat nyt kapakkaan. He
-riemuitsivat; se oli kauan odotettu kosto kärsityistä häväistyksistä.
-He eivät ajatelleet vielä kahakan seurauksia. He haastoivat kaikki
-yhtaikaa ja jokainen kerskui urotöitään. He olivat hyvää pataa
-Christophen kanssa, joka oli hyvillään, että he olivat nyt häntä
-lähestyneet. Lorchen tuli ja otti häntä kädestä, ja seisoi hetken ja
-piteli sitä kovassa kourassaan, kujeillen hänelle vasten kasvoja.
-Christophe ei enää ollut hänestä naurettava.
-
-Sitten pidettiin huolta haavoittuneista. Kylän väelle ei ollut
-tapahtunut muuta kuin että oli lyöty irti muutamia hampaita,
-joiltakuilta oli katkennut kylkiluu, jotkut olivat saaneet kuhmuja
-ja mustelmia; ne vammat eivät olleet vaarallisia. Mutta toisin oli
-sotamiesten laita. Kolme heistä oli vahingoittunut vakavasti: siltä
-jättiläiseltä, jolta silmät oli poltettu, oli toinen olkapää isketty
-kirveellä melkein irti; se heistä, jota oli pistetty vatsaan, korahteli
-jo; ja kolmas oli Christophien kaatama aliupseeri. Heidät oli nostettu
-permannolle lähelle takkaa. Lievimmin haavoitettu heistä, aliupseeri,
-oli avannut silmänsä. Hän katseli kauan ja vihaa kiehuvin silmin
-talonpoikia, jotka olivat kumartuneet hänen puoleensa. Ja tuskin pääsi
-hän selvyyteen, mitä oli tapahtunut, niin hän alkoi heitä sättiä.
-Hän vannoi kostavansa, maksavansa heille kaikille, hän oli tukehtua
-raivosta; näki, että hän olisi heidät tappanut, jos olisi voinut.
-Talonpojat koettivat nauraa, mutta nauru oli väkinäistä. Eräs nuori
-isäntä huusi haavoitetulle:
-
--- Pidä turpasi, tai minä sinut tapan!
-
-Aliupseeri koetti vääntäytyä pystyyn, ja luoden puhujaan verestyneet
-silmänsä hän sanoi:
-
--- Tunkiojussit, tappakaa vain! Silloin joudutte hirteen.
-
-Upseeri haukkui yhä edelleen. Sotamies, jolta vatsa oli puhkaistu,
-kirkui kimeästi, niinkuin tapettava sika. Kolmas makasi liikkumatta
-ja jäykkänä kuin ruumis. Jäätävä kauhu valtasi talonpojat. Lorchen
-ja eräät muut naiset kantoivat haavoitetut pois toiseen huoneeseen.
-Aliupseerin sadattelut ja kuolevan huudot hiljenivät. Talonpojat olivat
-nyt vaiti: he jäivät äskeiselle paikalleen, piiriin, aivan kuin nuo
-kolme sotamiestä olisivat vielä maanneet heidän jaloissaan; he eivät
-uskaltaneet liikahtaa, ja katsoivat toisiinsa pelon vallassa. Viimein
-sanoi Lorchenin isä:
-
--- Kyllä teitte kauniit tekoset!
-
-Vastaukseksi kuului hätääntynyt mutina: miehet nielivät sylkeään,
-sitten he alkoivat kaikki yhtaikaa puhua. Ensin he supattelivat, aivan
-kuin heitä kuunneltaisiin ovella. Mutta pian tulivat sanat kuuluviksi,
-ja tuimiksi: he syyttelivät toisiaan; he moittivat toinen toistaan
-siitä ja siitä iskusta. Väittely kiivastui: he olivat ryhtymäisillään
-jo käsirysyyn, siltä näytti. Lorchenin isä sai heidät sovintoon.
-Käsivarret ristissä ryntäillä kääntyi hän Christopheen päin ja viittasi
-leuallaan häneen:
-
--- Entä tuo tuossa, mitä hänellä täällä oli tekemistä?
-
-Koko joukon viha kohdistui Christopheen.
-
--- Niin juuri! huudettiin; hän se aloitti. Jos ei häntä olisi ollut, ei
-olisi mitään tullut.
-
-Christophe ällistyi ja koetti vastata:
-
--- Sen, mitä tein, en tehnyt itseni, vaan teidän tähtenne, sen tiedätte
-hyvin.
-
-Mutta talonpojat vastasivat raivostuneina:
-
--- Emmekö me osaa itse puolustautua? Tarvitsemmeko me täällä kaupungin
-herroja neuvomassa, mitä on tehtävä? Kuka teiltä on neuvoja kysynyt? Ja
-kuka teitä on tänne käskenyt tulemaan? Olisitte ollut kotonanne?
-
-Christophe kohautti hartioitaan, ja lähti ovea kohti. Mutta Lorchenin
-isä tukki häneltä tien, ja huusi vinkuvalla äänellä:
-
--- Kas, kas niin, nyt hän yrittää lipettiin, kun on ensin pistänyt
-meidät kiipeliin. Tämä mies ei lähde!
-
-Talonpojat rääkyivät:
-
--- Hän ei lähde! Hänen syynsä on koko asia. Hänen se on maksettava,
-kaikkien edestä.
-
-He tulivat nyrkkejään heristellen Christophen ympärille. Christophe
-näki joka puolella uhkaavia naamoja; pelko sai heidät vihan vimmaan.
-Christophe ei virkkanut sanaakaan. Irvisti halveksivasti, nakkasi
-hattunsa eräälle tuolille ja meni istumaan salin perälle selin heihin.
-
-Mutta Lorchen ryntäsi vihastuneena keskelle talonpoikaparvea. Hänen
-kauniit kasvonsa olivat tulipunaiset ja rypyssä kiukusta. Hän tyrkki
-nyrkillään tieltään ne, jotka ympäröivät Christophea.
-
--- Pelkurit! Lampaat! huusi hän. Ettekö häpeä? Te koetatte syytellä,
-että hän muka on tehnyt kaikki! Niinkuin tässä ei teitä olisi nähty!
-Niinkuin ei jokainen teistä olisi heilunut parhaansa mukaan!... Jos
-täällä olisi ainoakin, joka olisi istunut kädet ristissä, kun muut
-tappelivat, minä sylkisin häntä silmille, ja sanoisin: Raukka, kelvoton
-raukka!...
-
-Talonpojat ällistyivät tästä väliintulosta ja olivat hetken hiljaa; ja
-sitten alkoivat he taas rähistä:
-
--- Mutta hän se alkoi! Jos ei hän olisi ollut täällä, ei olisi mitään
-tullut.
-
-Lorchenin isä vaati silmäniskuina tytärtään vaikenemaan, mutta turhaan;
-tyttö jatkoi:
-
--- Niin, tosiaan, hän se alkoi! Sillä ei kannata teidän kehua! Jos ei
-häntä olisi ollut, antaisitte te haukkua itseänne, antaisitte häväistä
-meitä, pelkurit, jänikset!
-
-Hän sätti tanssitoveriaankin:
-
--- Entä sinä sitten, sinä et sanonut mitään, sinä puit nyrkkiä
-taskussasi, sinä pyllistit takalistosi ja annoit potkaista; kas, kun
-et vielä kiittänyt! Etkö häpeä? Teillä ei ole häpyä kenelläkään. Te
-ette ole miehiä ettekä mitään! Arkoja kuin lampaat, aina häntä koipien
-välissä? Tuon täytyi näyttää teille esimerkkiä! -- Ja nyt te tahdotte
-lykätä syyn hänen niskoilleen?... Mutta siitä ei tule mitään, sen minä
-sanon! Hän antoi meidän puolestamme; joko nyt hänet pelastatte tai
-joudutte hänen kanssansa samaan karsinaan: siitä minä pidän huolen!
-
-Lorchenin isä kiskoi tytärtään käsivarresta, hän oli suunniltaan ja
-kirkui:
-
--- Pidä suusi kiinni... Pidätkö siinä, letukka! Mutta Lorchen tyrkkäsi
-isänsä tieltään ja jatkoi kahta uhemmin. Talonpojat huusivat ja
-rähisivät, Lorchen heitäkin kovemmin, kimeällä äänellä, niin että
-toisten korvat olivat haljeta:
-
--- Sinäkin siinä, mitä siinä mölötät? Luuletko, etten minä nähnyt
-sinun äsken survovan kantapäinesi tuota miestä, joka on tuolla
-vierushuoneessa kuolemaisillaan? Ja näytäpäs sinä kätesi!... Ne ovat
-vielä veressä. Ettenkö minä muka nähnyt sinua puukko kädessä? Minä
-haastan kaikki, mitä näin, jos te olette hävyttömiä hänelle. Minä
-toimitan teidät kaikki linnaan. Talonpojat katkeroituivat, työnsivät
-vimmastuneet naamansa aivan Lorchenin kasvoihin kiinni ja karjuivat
-hänelle. Yksi heistä näytti aikovan antaa hänelle vasten suutakin;
-mutta Lorchenin hyvä ystävä tarttui häntä niskaan, ja he ravistelivat
-nyt toisiaan, ja olivat vähällä ruveta tappelemaan. Muuan ukko sanoi
-Lorchenille:
-
--- Jos meidät tuomitaan linnaan, niin tuomitaan sinutkin.
-
--- Niin tuomitaankin, vastasi tyttö. Minä en olekaan niin pelkuri kuin
-te.
-
-Ja hän alkoi taas haukkua.
-
-Talonpojat eivät enää tienneet, mitä tehdä. He kääntyivät isän puoleen.
-
--- Etkö sinä voi tukkia hänen suutansa?
-
-Ukko käsitti, ettei ollut hyvä ärsyttää Lorchenia aivan pahimmilleen.
-Hän kehoitti viittauksin heitä rauhoittumaan. Tuli hiljaisuus. Lorchen
-puhui nyt yksinään; ja kun hän ei saanut vastausta, niin hän keskeytti,
-aivan kuin tuli sammuu polttoaineen loppuessa. Tuokion päästä ryiskeli
-hänen isänsä, ja sanoi:
-
--- No, mitä sinä sitten tahdot? Et suinkaan halua meitä turmioon?
-
-Lorchen vastasi:
-
--- Minä tahdon, että hänet pelastetaan.
-
-Miehet ryhtyivät asiaa pohtimaan. Christophe ei ollut liikahtanut
-paikaltaan: ylpeässä uhmassaan hän ei näyttänyt kuulevankaan, että
-asia koski häntä; mutta Lorchenin hätääntulo liikutti häntä. Myöskin
-Lorchen käyttäysi kuin Christophea ei siellä olisi ollutkaan: hän
-nojaili pöytään, jonka ääressä Christophe istui, ja katseli halveksivan
-näköisenä talonpoikiin, jotka polttivat piippujaan ja tuijottivat
-permantoon. Viimein sanoi hänen isänsä, imeskeltyään hetken piippuaan:
-
--- Puhutaanpa sitä tai tätä, -- jos hän jää tänne, hänen juttunsa on
-selvä. Majoitusmestari tuntee hänet: hän ei häntä armahda. Ei ole muuta
-kuin yksi keino, hänen täytyy heti livistää rajan tuolle puolelle.
-
-Ukko oli näet tullut siihen johtopäätökseen, että heille olisi
-edullista, jos Christophe lähtisi pakoon: sillä tavoin hän ilmaisisi
-itsensä syylliseksi; ja kun hän ei olisi täällä itseään puolustamassa,
-ei mikään estäisi panemasta hänen niskoilleen koko kahakkaa. Toiset
-hyväksyivät hänen mielipiteensä. He ymmärsivät asiansa hyvin. -- Nyt,
-kun he olivat tehneet päätöksensä, tuli heille hoppu saada Christophe
-pois. Häpeämättä laisinkaan äskeisiä puheitaan lähestyivät he nyt häntä
-muka hyvin huolissaan hänen kohtalostaan.
-
--- Ei saa hukata minuttiakaan, herra, sanoi Lorchenin isä. He tulevat
-pian takaisin. Puolen tunnin matka linnoitukseen. Sama sieltä
-takaisin... Ei ole aikaa kuin parhaiksi päästä livistämään.
-
-Christophe oli noussut. Hänkin oli harkinnut asiansa. Hän tiesi, että
-jos hän jäisi, olisi hän tuhon oma. Mutta lähteä, lähteä näkemättä
-äitiä?... Ei, se oli mahdotonta. Hän sanoi käyvänsä vielä kaupungissa;
-hänelle jäisi vielä aikaa paeta yön pimeässä ja ehtiä yli rajan. Mutta
-talonpojat alkoivat silloin huutaen häntä vastustaa. Juuri äsken
-olivat he tukkineet häneltä oven, ettei hän olisi päässyt pakoon: nyt
-he kiivastuivat siitä, ettei hän lähtenyt pakoon. Mennä kaupunkiin
-oli sama kuin antaa itsensä kiikkiin, se oli aivan varma: ennenkuin
-hän kotiinsa ehtisi, ilmoitettaisiin kaupunkiin asiasta; hänet
-vangittaisiin kotonaan. -- Mutta Christophe ei tahtonut lähteä käymättä
-kaupungissa. Lorchen oli ymmärtänyt hänet:
-
--- Te tahdotte nähdä äitinne?... Minä menen teidän puolestanne hänen
-luokseen.
-
--- Milloin?
-
--- Tänä yönä.
-
--- Aivanko totta? Teettekö sen?
-
--- Minä menen.
-
-Lorchen otti huivinsa ja kääri sen päähänsä.
-
--- Kirjoittakaa hänelle jotain, minä vien. Tulkaa tuonne, annan teille
-mustetta.
-
-Lorchen veti Christophen mukanaan peräkamariin. Kynnyksellä hän
-kääntyi; ja huutaen tanssitoveriaan hän sanoi:
-
--- Ja sinä, varustaudu matkaan, sinä saatat hänet rajalle. Sinä et jätä
-häntä ennenkuin näet hänet toisella puolella rajan.
-
--- Hyvä, hyvä, vastasi poika.
-
-Hänellä oli yhtä kiire kuin muillakin saada Christophe Ranskaan, ja
-vaikkapa kymmenen kertaa kauemmaksi, jos mahdollista.
-
-Christophe meni Lorchenin kanssa toiseen huoneeseen. Hän epäröi yhä.
-Hänen sydäntään viilsi tuska, kun hän ajatteli, ettei hän saisi edes
-syleillä äitiään. Milloin näkisikään hän äidin vasta? Äiti oli niin
-vanha, niin väsynyt, niin yksin. Tämä uusi isku olisi hänelle sama
-kuin kuolema. Mihin hän joutuisi ilman poikaansa?... Mutta mihinkä
-hän joutuisi, jos hän, Christophe, antaisi itsensä kiinni, ja tulisi
-tuomituksi vuosikausiksi vankilaan? Eikö äiti silloin vielä varmemmin
-joutuisi avuttomaksi ja kurjuuteen? Kun Christophe oli vapaa, vaikkapa
-kaukanakin, saattoi hän toki auttaa äitiään, ja äiti tavata häntä.
--- Christophella ei nyt ollut aikaa selvitellä tarkoin ajatuksiaan.
-Lorchen oli tarttunut hänen käsiinsä; hän seisoi aivan lähellä
-Christophea ja katseli häntä; heidän kasvonsa melkein koskettivat
-toisiinsa; hän heittäytyi Christophen kaulaan ja suuteli häntä:
-
--- Joutuin, joutuin! sanoi hän aivan hiljaa ja osoitti hänelle pöytää.
-
-Christophe ei enää koettanut harkita. Hän istahti. Lorchen repäisi
-eräästä talouskirjasta neliskulmaisen, punaviivaisen paperilehden.
-
-Christophe kirjoitti:
-
-"Rakas äiti. Anna anteeksi! Minä tein sinulle suuren surun. Minä en
-voinut muutoin menetellä. Minä en tehnyt mitään väärää. Mutta nyt minun
-täytyy paeta ja jättää maa. Henkilö, joka tuo sinulle tämän kirjeen,
-kertoo sinulle kaikki. Minä tahdoin tulla hyvästelemään sinua. Ei
-suostuta. Väittävät, että minut ennätetään vangita. Minä olen niin
-onneton, etten jaksa itse päättää. Lähden yli rajan, mutta pysyn
-siellä lähellä, kunnes saan sinulta kirjeen; henkilö, joka tuo sinulle
-kirjeeni, toimittaa minulle vastauksen sinulta. Ilmoita minulle, mitä
-minun on tehtävä. Sano vain, minä teen. Tahdotko, niin minä tulen
-takasin? Pyydä minua tulemaan. Minä en jaksa kestää sitä, että jätän
-sinut yksin. Kuinka sinä tulet sitten toimeen? Anna anteeksi! Anna
-minulle anteeksi! Minä sinua rakastan ja suutelen..."
-
--- Joudutaan, herra, muuten on liian myöhäistä, sanoi Lorchenin ystävä
-raottaen ovea.
-
-Christophe kirjoitti nopeasti nimensä alle, ja antoi kirjeen
-Lorchenille.
-
--- Te viette sen itse?
-
--- Minä lähden heti, vastasi Lorchen. Hän oli jo valmis menemään.
-
--- Huomenna, jatkoi tyttö, tuon minä teille vastauksen: te odotatte
-minua Leidenissä, -- (ensimäinen asema Ranskan puolella) --
-asemasillalla.
-
-Utelias tyttö oli lukenut Christophen kirjeen hänen olkansa takaa, kun
-hän sitä kirjoitti.
-
--- Te kerrotte minulle kaikki, kuinka hän kesti tämän iskun, ja kaikki,
-mitä hän teille sanoo? Te ette salaa minulta mitään? aneli Christophe.
-
--- Minä kerron teille kaikki.
-
-He eivät enää voineet rauhassa puhua kahdenkesken: tuo nuori mies
-katseli heitä ovelta.
-
--- Ja sitten, herra Christophe, sanoi Lorchen, minä tulen teitä joskus
-katsomaan, ja lähetän teille tietoja: älkää olko mistään levoton.
-
-Lorchen löi hänelle kättä, lujasti kuin mies.
-
--- Nyt mennään, sanoi nuori talonpoika.
-
--- Mennään, vastasi Christophe.
-
-He lähtivät ulos, kaikki kolme. Tiellä he erosivat. Lorchen lähti
-yhtäälle. Christophe oppaansa kanssa toisaalle; he eivät puhelleet
-keskenään mitään. Usvan ympäröimä puolikuu katosi metsien taakse.
-Kalpea valonhohde kuulsi vainioilla. Painanteista oli noussut usvaa,
-sakeaa ja valkeaa kuin maito. Puut värisivät kosteassa ilmassa. Tuskin
-olivat he kulkeneet pari minuttia kylästä, niin talonpoika pysähtyi
-yhtäkkiä, ja käski merkillä Christophea pysähtymään. He kuuntelivat.
-Tieltä heidän edestään kuului lähenevää, tahdikasta miesjoukon
-astuntaa. Opas harppasi pensasaidan ylitse ja katosi sen toiselle
-puolelle pellolle. Christophe noudatti esimerkkiä. He riensivät yli
-kynnösten. He kuulivat, miten sotamiehet marssivat maantietä pitkin
-ohitse. Talonpoika heristi heille nyrkkiään pimeässä. Christophen
-sydäntä ahdisti, aivan kuin ajetun elukan, kun se kuulee koiralauman
-ryntäävän sivuitse. He jatkoivat matkaa, karttaen kyliä ja yksinäisiä
-taloja, joissa koirien haukunta olisi ilmaissut heidät koko seudulle.
-Metsäisen harjanteen takana kaukana huomasivat he rautatielinjan
-punaiset tulet. He päättelivät näistä valoista, missä paikoin he
-olivat, ja aikoivat nyt mennä ensimäiselle asemalle. Se ei käynyt aivan
-leikillä. Kuta alemmaksi laaksoon he laskeutuivat, sitä enemmän he
-sumussa eksyivät. Pari kolme kertaa saivat he hypätä pienien jokien
-ylitse. Viimein joutuivat he suunnattomalle aukeamalle, jossa kasvoi
-valkojuurikasta tai jossa maa oli kynnetty paljaalle mullalle; he eivät
-luulleet kuunaan siitä selviävänsä. Tasanko oli kumpuinen: siinä oli
-alinomaa notkelmia ja hautoja, joihin he olivat vähän väliä pudota.
-Viimeinkin, umpimähkään sumussa harhailtuaan, huomasivat he yhtäkkiä
-rautatien merkkilyhdyn aivan edessään penkereellä. He kiipesivät ylös
-radalle. Peljäten joutuvansa kiinni he kulkivat pitkin rataa noin sadan
-askelen päähän asemasta: siinä he laskeusivat taas maantielle. He
-tulivat asemalle kaksikymmentä minuttia ennen junan lähtöä. Lorchenin
-kehoituksesta välittämättä jätti Christophen opas hänet ilman muuta
-siihen: hän tahtoi nopeasti takaisin, näkemään, miten muiden ja hänen
-asiansa oli käynyt.
-
-Christophe osti lipun Leideniin, ja odotteli yksinään tyhjässä
-kolmannen luokan salissa. Muuan virkailija, joka oli torkkunut
-penkillä, tuli junan saavuttua tarkastamaan Christophen pilettiä
-ja avasi hänelle oven asemasillalle. Vaunussa ei ketään. Junassa
-kaikki nukkuivat. Koko seutu nukkui. Christophe yksinään ei vain
-nukkunut, niin väsynyt, kuin olikin. Sikäli kuin juna raskain pyörin
-läheni rajaa, yltyi hänen vapiseva kiihkonsa päästä tästä odotuksen
-jännityksestä. Tunti vielä, ja hän olisi vapaa. Mutta siihen mennessä:
-yksi ainoa sana, ja hänet vangittaisiin!... Vangittaisiin! Se ajatus
-vimmastutti hänet kapinaan. Vihatun väkivallan tukehutettavaksi!...
-Sitä kuvitellessaan hän ei voinut suorastaan hengittää. Äiti, isänmaa,
-jonka hän jätti, olivat hänen mielestään kadonneet. Uhatun vapautensa
-itsekkyydessä hän ei ajatellut muuta kuin tuota vapauttaan, henkeään,
-jonka hän tahtoi pelastaa. Millä hinnalla hyvänsä! Niin, vaikka tulisi
-rikos... Hän katui katkerasti, että hän oli tullut junaan, eikä mennyt
-jalkaisin rajalle asti. Hän olisi tahtonut näin voittaa muutaman tunnin
-aikaa. Mitäpä se auttoi! Hän oli kuitenkin joutuva suden kitaan. Sillä
-varmaan häntä rajalla odotettiin; sinne oli tietysti annettu määräys:
-hänet vangittaisiin... Christophe aikoi hypätä junasta ennen ensimäistä
-asemaa; hän avasi jo vaunun oven; mutta se oli liian myöhäistä: tultiin
-asemalle. Juna pysähtyi. Viisi minuttia. Niinkuin iankaikkisuus.
-Christophe oli vetäytynyt osastonsa perimmäiseen nurkkaan, ikkunaverhon
-taakse, ja tuijotti kuolemantuskassa asemalle, jossa seisoi santarmi
-liikkumatta. Asemapäällikkö tuli konttoristaan, sähkösanoma kädessä,
-ja meni nopeasti santarmin luo. Christophe oli varma, että asia koski
-häntä. Hän etsi asetta. Ei löytynyt muuta kuin luja, kaksiteräinen
-linkkuveitsi. Hän aukaisi sen taskussaan. Muuan asemamies, lyhty
-rintaan kiinnitettynä, oli tullut asemapäällikköä vastaan, ja juoksi
-nyt pitkin junan sivua. Christophe näki hänen lähestyvän. Hän puristi
-veitsen päätä kouraansa, hän ajatteli:
-
--- Tuho tulee!
-
-Hän oli niin luonnottomasti kiihtynyt, että olisi voinut iskeä
-puukkonsa tuon miehen rintaan, jos toinen onnettomuudekseen olisi
-sattunut tulemaan häntä kohti ja avannut hänen vaunuosastonsa oven.
-Mutta virkailija seisattuikin viereisen vaunun kohdalle, tarkastamaan
-erään vaunuun nousseen matkustajan pilettiä. Juna lähti liikkeelle.
-Christophe koetti hillitä sydämensä kiivasta sykintää. Hän ei
-hievahtanut. Hän tuskin uskalsi hiiskua itselleen, että oli pelastettu.
-Hän ei tahtonut sanoa sitä ennenkuin oli päässyt rajan yli... Aamu
-alkoi sarastaa. Puut erottuivat varjoina hämärästä. Jotkin ajoneuvot
-kulkivat ohi tuolla tiellä, kuin kummallinen haamu, kalisevin kulkusin
-ja tuli lyhdyssä... Christophe painoi kasvonsa ikkunaruutuun ja koetti
-nähdä keisarillisin vaakunoin koristetun rajapylvään, joka merkitsi
-hänen orjuutensa loppua. Hän tähysteli sitä vielä, kun juna päivän
-koitteessa vihelsi jo saapumistaan ensimäiselle belgialaiselle asemalle.
-
-Christophe nousi, aukaisi oven selälleen, veti sisäänsä aamun kylmää
-ilmaa. Vapaa! Koko elämä hänen edessään! Riemu saada elää!... -- Ja
-silloin valtasi hänet kuin yhdellä iskulla jo kaiken jätetyn suru,
-huoli, mitä hänellä olisi edessä; ja tämän yön ponnistukset ja
-mielenliikutukset väsyttivät häntä hirveästi. Hän heittäytyi loikomaan
-penkille. Tuskin oli enää minutin matkaa asemalle. Kun muuan virkailija
-minutin päästä avasi vaunun oven, näki hän Christophen siellä nukkuvan.
-Hän ravisti häntä käsivarresta, Christophe heräsi pökerryksissään,
-ja luuli nukkuneensa kokonaisen tunnin; hän laskeusi raskain jaloin
-asemalle ja kulki hiljaa tullikonttoriin; ja kun hän nyt lopultakin oli
-joutunut vieraalle maalle eikä hänen enää tarvinnut itseään puolustaa,
-heittäytyi hän rauhassa makaamaan odotussalin penkille, ja vaipui uneen
-kuin tukki.
-
-Hän heräsi noin kello kaksitoista. Lorchen ei voinut saapua ennen
-kello kahta tai kolmea. Odottaessaan Saksasta tulevia junia Christophe
-kuljeksi edestakaisin pienen aseman lyhyellä asemasillalla. Siinä
-jatkoi hän kulkuaan myöskin kauemmaksi tasangolle. Oli harmaa ja iloton
-päivä, siinä tuntui jo lähestyvän talven tulo. Valo oli horteinen.
-Ainoastaan raiteita vaihtavan junan vihellys kajahti surullisessa
-hiljaisuudessa. Christophe pysähtyi muutaman askelen päähän rajasta,
-aution luonnon keskelle. Hänen edessään oli pieni lammikko, läiskä
-kuultavaa vettä, joka heijasti alakuloisen taivaan. Lammikkoa ympäröi
-aitaus, ja reunalla kasvoi kaksi puuta. Oikealla puolella värisi
-poppeli lehdettömin latvoin. Sen takana oli suuri pähkinäpuu, mustin
-ja paljain oksin, kuin kummallinen mustekala. Korppiparvet keikkuivat
-raskaasti sen oksilla. Viimeiset kelmenneet lehdet irtaantuivat
-itsestään puista, ja tippuivat liikkumattomaan lammikkoon...
-
-Christophesta tuntui kuin hän olisi jo nähnyt tämän: nuo puut,
-lammikon... -- Ja yhtäkkiä tuli hänelle taas tuokion huimaus, jollaisia
-hänen elämänsä tasaisessa kulussa aukesi silloin tällöin kuin kuilu.
-Syöksy Ajan syvyyksiin. Ei tiedä, missä on, kuka on, missä vuosisadassa
-elää, montako sataa vuotta on sellaista ollut. Christophesta tuntui
-kuin tämä olisi jo tapahtunut, kuin nyt olevainen ei olisi ollut tällä
-hetkellä, vaan jossakin toisina aikoina. Hän ei ollut enää itseään.
-Hän näki itsensä ulkopuolelta itseään, sangen kaukana, niinkuin
-jonkun toisen olennon, joka oli seissyt tässä, tällä paikalla. Hän
-kuuli tuhantisen parven muistoja ja tuntemattomia olentoja surisevan
-sielussaan; hänen veressään soi:
-
-Niin... Niin... Samoin... samoin... Vuosisatojen pauhu kulki hänen
-lävitsensä... Moni muu Krafft oli ennen häntä kärsinyt samoja
-koettelemuksia kuin hän tänään, ja maistanut samaa viimeisen
-synnyinmaassa vietetyn hetken lohduttomuutta. Aina harhaillutta sukua,
-kaikkialta pois kirottua, riippumattomuutensa ja levottomuutensa
-tähden. Rotua, joka oli sisäisen demooninsa vallassa, demoonin, joka
-ei antanut sen asettua minnekään. Rotua, joka oli kuitenkin kiintynyt
-siihen maahan, josta se temmattiin irti, ja jota se ei voinut olla
-rakastamatta.
-
-Christophe kulki nyt vuorostaan entisten tuskallisten pysäyspaikkojen
-kautta. Ja hänen jalkansa löysivät tiellään niiden olentojen jäljet,
-jotka olivat siitä ennen häntä kulkeneet. Hän näki kyyneleet silmissä
-isien maan hämmentyvän tuonne usviin, maan, jolle hänen täytyi nyt
-sanoa jäähyväiset... Eikö hän ollut palavasti tahtonutkin jättää sen?
-Kyllä; mutta nyt, kun hän sen tosiaan jätti, tunsi hän ahdistavaa
-tuskaa. Ainoastaan tylsäpäinen saattaa erota synnyinmaasta ilman
-mielenliikutusta. Ihminen on elänyt siinä ja sen mukana, olipa hän
-sitten ollut siellä onnellinen tai onneton; se maa on ollut hänen
-äitinsä ja toverinsa: hän on nukkunut siinä, sen kamaralla, se on
-syöpynyt häneen; se kätkee poveensa meidän unelmiemme aarteet, koko
-menneen elämämme; ja niiden tomun, jotka ovat meitä rakastaneet.
-Christophe näki koko entisten päiväinsä juoksun ja ne rakkaat olennot,
-jotka hän jätti tuohon maahan, tai sen alle. Hänen kärsimyksensä siellä
-olivat hänelle yhtä kalliit kuin hänen ilonsakin siellä. Minna, Sabina,
-Aada, isä, isoisä, Gottfried-eno, vanha Schulz, -- kaikki ilmestyivät
-nyt hänen sieluunsa, muutaman minutin kuluessa. Hän ei voinut tempautua
-irti näistä vainajistaan, (sillä Aadankin hän luki kuolleiden
-joukkoon). Ajatus, että hän jätti äitinsä, ainoan elävän rakkaansa,
-noiden aaveiden joukkoon, oli hänestä sietämätön. Hän oli vähällä
-lähteä yli rajan takaisin: niin raukkamainen hän mielestään oli, kun
-oli paennut. Hän päätti mennä kotiin, kävi miten kävi, jos siinä
-vastauksessa, jonka Lorchen hänelle äidiltä toisi, ilmeneisi kovin
-katkera suru. Mutta jospa hän ei saisikaan vastausta? Jospa Lorchen
-ei ollut päässyt Louisan luokse, tai ei voisikaan tuoda vastausta?
-Silloin, silloin lähtisi hän itse kotiin.
-
-Christophe palasi asemalle. Kolkon odotuksen jälkeen juna viimein tuli.
-Christophe tähysteli vaunujen oville, nähdäkseen raisun Lorchenin:
-sillä hän oli varma, että tyttö pitäisi sanansa. Mutta Lorchenia ei
-näkynytkään. Christophe juoksi levottomana vaunulta toiselle: hän
-päätteli itsekseen, että jos Lorchen olisi tullut junalla, olisi hän
-kai ensimäisenä hypännyt alas. Niin töytäsi Christophe matkustajain
-virtaa vastaan, joka tungeksi asemalla, ja nyt huomasi hän erään
-olennon, joka ei hänestä näyttänyt aivan tuntemattomalta. Hän oli
-noin kolme-, neljätoista-vuotias tyttö, jäntterä, pulloposkinen,
-punainen kuin omena; hänellä oli pieni ja paksu nykerönenä, iso suu,
-ja vankka, pään ympärille kiedottu palmikko. Katsellessaan tyttöä
-tarkemmin, huomasi Christophe, että hänellä oli kädessä matkalaukku,
-joka muistutti hänen omaansa. Tyttö katsoi samoin Christopheen,
-syrjäsilmällä kuin lintu; ja kun hän keksi, että Christophe katseli
-häntä, tuli hän pari askelta Christophea kohti, mutta töksähti sitten
-siihen Christophen eteen ja tarkasteli häntä sanaakaan virkkamatta
-pienillä hiirensilmillään. Christophe tunsi hänet, se oli Lorchenin
-talon pieni piikatyttö. Christophe osoitti matkalaukkua ja virkkoi:
-
--- Tuo on minun, eikö niin?
-
-Tyttö ei liikkunut paikaltaan, ja vastasi hölmön näköisenä:
-
--- Ken tietää. Ensin, mistä tullaan?
-
--- Buirista.
-
--- Ja kuka tämän teille lähetti?
-
--- Lorchen. No, antakaa nyt.
-
-Vintiö ojensi hänelle matkalaukkua:
-
--- Tuossa on.
-
-Ja sitten hän lisäsi:
-
--- Kyllä minä teidät heti tunsin.
-
--- No, mitä sinä sitten vitkastelit?
-
--- Odotin, kunnes sanoisitte, että se olitte te.
-
--- Entä Lorchen? kysyi Christophe. Miksi hän ei tullut?
-
-Tyttö ei vastannut. Christophe ymmärsi, ettei hän tahtonut puhua näin
-keskellä väkijoukkoa. Heidän täytyi ensin mennä tulliin tarkastuttamaan
-matkatavaransa. Kun siitä päästiin, vei Christophe tytön asemasillan
-toiseen päähän:
-
--- Poliisit tulivat sinne, kertoi tytön-veitikka, muuttuen nyt aivan
-suulaaksi. Ne tulivat melkein heti, kun te olitte lähtenyt. Ne
-tunkeutuivat taloihin ja kuulustelivat kaikkia, he vangitsivat pitkän
-Samin, ja Kristianin, ja ukko Kasperin. Ja Melanian ja Kertunkin,
-vaikka he huusivat, etteivät he olleet tehneet mitään, ja itkivät; ja
-Kerttu raapi santarmeja. Ei auttanut, vaikka sanoivat, että te olitte
-tehnyt kaikki.
-
--- Minäkö kaikki! huudahti Christophe.
-
--- Niin, tietysti, vastasi tyttö rauhallisesti. Mitä se nyt haittasi,
-vai kuinka, kun te olitte päässyt pakoon? Silloin hakivat he teitä joka
-paikasta; ja lähetettiin ajamaan teitä takaa joka suunnalle.
-
--- Entä Lorchen?
-
--- Lorchen ei siellä ollut. Hän tuli vasta myöhemmin, käytyään
-kaupungissa.
-
--- Tapasiko hän minun äitini?
-
--- Tapasi, tässä on kirje. Lorchen tahtoi tulla itse, mutta hänetkin
-ottivat kiinni.
-
--- Ja kuinka sinä sitten pääsit?
-
--- Sillä tavoin, että hän tuli kylään poliisin näkemättä; ja hän aikoi
-juuri lähteä ulos. Mutta Irmina, Kertun sisar, antoi hänet ilmi, ja
-poliisit tulivat häntä ottamaan. Silloin hän, kun näki santarmien
-tulevan, juoksi yliskamariinsa, ja huusi heille, että hän tulee
-kohta alas, kun saa vaatteet päällensä. Minä olin kartanon takana
-viinitarhassa, hän äänsi minulle hiljaa ikkunasta: "Lydia, Lydia!" Minä
-menin hänen luokseen; hän antoi minulle laukkunne ja kirjeen, jonka
-oli saanut äidiltänne; ja selitti, missä teidät tapaisin; käski minua
-juoksemaan, eikä antamaan itseäni kiinni. Minä juoksin, ja tässä nyt
-olen.
-
--- Lorchen ei puhunut mitään muuta?
-
--- Kyllä. Hän käski minua antamaan teille tämän huivinsa, että
-näkisitte minun tulevan hänen asemestaan.
-
-Christophe tunsi tuon valkean, punarimpsuisen ja kukilla kirjatun
-huivin, jonka Lorchen oli eilisiltana pistänyt päähänsä hänestä
-erotessaan. Eikä Christophe suinkaan nauranut sille kömpelölle
-verukkeelle, jolla Lorchen lähetti hänelle tämän pienen lemmenmuistonsa.
-
--- Nyt tulee juna toisaalta päin, sanoi pikku tyttö; minun täytyy
-matkustaa takaisin kotiin. Hyvästi.
-
--- Odotahan, sanoi Christophe. Entä millä rahoilla sinä matkustit?
-
--- Lorchen antoi minulle.
-
--- Ota nyt kuitenkin nämä, sanoi Christophe ja pisti hänen kouraansa
-muutaman kolikon.
-
-Hän pidätti vielä käsivarresta tyttöä, joka tahtoi jo lähteä.
-
--- Ja sitten,... virkkoi Christophe.
-
-Ja hän kumartui ja suuteli tyttöä kummallekin poskelle. Tyttö oli
-närkästyvinään.
-
--- Älä suutu, sanoi Christophe kujeillen. Eivät ne olleet sinulle.
-
--- Oh, sen minä kyllä arvaan, sanoi tytön-veitikka kujeillen; ne ovat
-Lorchenille.
-
-Mutta Christophe ei suudellut pelkästään Lorchenia, kun hän suuteli
-tuon pikku piian poskia: hän hyvästeli näin koko Saksaansa.
-
-Tyttö riuhtaisi itsensä irti ja juoksi junan luo, joka jo liikkui. Hän
-jäi vaunusillalle seisomaan, ja heilutti Christophelle nenäliinaansa
-kunnes Christophea ei enää nähnyt. Christophe tähysteli hetken tuota
-maalais-airuttaan, joka toi hänelle viimeisen tuulahduksen isänmaasta
-ja niistä henkilöistä, joita hän rakasti.
-
-Kun tyttö oli näkyvistä kadonnut, jäi Christophe nyt tosiaan aivan
-yksin, muukalaiseksi vieraalle maalle. Hänellä oli kädessä äidin kirje
-ja lempivän tytön huivi. Hän painoi huivia rintaansa vasten, ja tahtoi
-avata kirjeen; mutta silloin vapisi hänen kätensä. Mitä siinä kirjeessä
-lukisikaan? Minkä kärsimyksen hän näkisi siinä? Ei, hän ei jaksaisi
-kantaa sitä murheellista moitetta, jonka hän oli jo kuulevinaan; hän
-menisi takaisin kotiin.
-
-Christophe avasi viimein kirjeen ja luki:
-
-"Lapsi-raukkani, älä ole suruissasi minusta. Minä olen järkevä. Jumala
-on rangaissut minua. Minun ei pitänyt olla itsekäs eikä vaatia sinua
-pysymään täällä. Mene Parisiin. Ehkäpä sinun on siellä parempi. Älä ole
-huolissasi minusta. Minä kyllä pystyn selviämään asioista. Tärkeintä
-on, että sinä olet onnellinen. Suutelen sinua, poikani. Äiti".
-
-"Kirjoita minulle, kun voit." Christophe istahti matkalaukulleen ja
-itki.
-
-
-
-
-Aseman ovimies huusi matkustajille, että juna lähtee Parisiin. Raskas
-juna tuli jyristen raiteille. Christophe pyyhki kyyneleensä, nousi ja
-sanoi itsekseen:
-
--- Täytyy.
-
-Hän katseli taivasta, sinne päin, jossa Parisin piti olla. Taivas,
-synkkä kaikkialta, oli synkin sieltä. Se oli kuin mikäkin pohjaton,
-hämärä syvyys. Christophen sydäntä kouristi; mutta hän toisti itsekseen:
-
--- Täytyy.
-
-Hän nousi junaan, ja kumarassa ikkunaa vasten katseli hän yhä uhkaavaa
-ilmanrantaa:
-
--- Oi, Parisi! ajatteli hän; Parisi, tule avukseni! Pelasta minut!
-Pelasta minun aatteeni!
-
-Synkkä sumu sakeni. Christophen takana, tuon maan kohdalla, jonka hän
-jätti, hymyili pieni kaista taivasta, kalpean-sininen, avonaisena
-niinkuin kauniit silmät, -- kuin Sabinan silmät, -- surullisesti
-raskaiden, hämärtäväin pilvien keskeltä, ja sammui. Juna lähti. Tuli
-sade. Tuli yö.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jean Christophe IV, by Romain Rolland
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE IV ***
-
-***** This file should be named 58847-8.txt or 58847-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/8/8/4/58847/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-