diff options
Diffstat (limited to '58847-8.txt')
| -rw-r--r-- | 58847-8.txt | 11585 |
1 files changed, 0 insertions, 11585 deletions
diff --git a/58847-8.txt b/58847-8.txt deleted file mode 100644 index e1dc856..0000000 --- a/58847-8.txt +++ /dev/null @@ -1,11585 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Jean Christophe IV, by Romain Rolland - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Jean Christophe IV - Kapinoitsija - -Author: Romain Rolland - -Release Date: February 9, 2019 [EBook #58847] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE IV *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -JEAN CHRISTOPHE IV - -Kapinoitsija - - -Kirj. - -ROMAIN ROLLAND - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1918. - - - - -SISÄLLYS: - - Alkulause. - I. Lentohiekkaa. -II. Hiekka hautaa. - - - - -ROMAIN ROLLANDIN ALKULAUSE ENSIMÄISEEN PAINOKSEEN. - - -Jean-Christophen tarinan uuden sarjan ovella, sarjan, jossa tavattavat -tuimanlaiset arvostelut saattavat useinkin loukata kaikkiin -puoluekuntiin kuuluvia lukijoita, pyydän omia ja Jean-Christophen -ystäviä huomaamaan, etteivät koskaan käsitä tuomioitamme lopullisina. -Yksikään ajatuksistamme ei ole muuta kuin tuokio elämäämme. Mitä varten -eläisimme, ellemme korjataksemme vikojamme, voittaaksemme itsessämme -ennakkoluuloja ja laajentaaksemme päivä päivältä ajatuksiamme ja -sydäntämme? Malttia hieman! Odottakaa luottamuksella, jos erehdymme. -Tiedämme, että olemme erehtyväisiä. Kun huomaamme vikamme, tuomitsemme -ne ankarammin kuin te. Joka hetki koetamme saavuttaa yhäti hiukan -lisää totuutta. Kun on päästy matkan päähän, arvostellaan, miten -ponnistuksemme onnistui. Niinkuin vanha sananparsi sanoo, "loppu elämää -kiittää, ilta aamua." - -Marraskuulla 1906. - -R. R. - - - - - - -I - -LENTOHIEKKAA - - - - -Vapaa! Hän tunsi olevansa vapaa!... Vapaa muista ja omasta itsestään! -Intohimojen verkko, joka oli häntä kytkenyt kokonaisen vuoden, oli -yhtäkkiä murtunut. Millä tavoin? Hän ei sitä laisinkaan tiennyt. -Silmukat olivat antaneet myöten, kun hänen olemuksensa ryntäsi. Se oli -tuollaista kasvuajan murroskautta, jolloin voimakkaat luonteet repivät -väkivaltaisesti rikki menneen vuoden kuolleen kotelon, entisen, nyt -heitä tukehuttavan sielunsa. - -Christophe hengitti täysin keuhkoin, käsittämättä, mitä oikein oli -tapahtunut. Jäätävän kylmä pohjatuuli vinkui kaupungin suuren portin -holvissa, kun hän palasi maalta saattamasta Gottfriediä. Ihmiset -painoivat päänsä kumaraan rajuilmaa vastaan. Työhön menevät tytöt -ponnistivat vimmatusti päin tuulta, joka kiskoi heidän hameitaan; he -pysähtyivät hengästyksissään hetkeksi, punoittavin poskin ja nenin, -kiukustunein naamoin; näytti aivan siltä kuin heitä olisi itkettänyt. -Christophe nauroi riemusta. Hän ei välittänyt vähääkään myrskystä. Hän -ajatteli toista sisäistä myrskyä, josta hän viimeinkin oli päässyt. -Hän katseli talvista taivasta, lumen verhoamaa kaupunkia, eteenpäin -vaivalla ponnistelevia ihmisiä; hän katseli ympärilleen, katseli omaan -itseensä: mikään ei sitonut häntä enää mihinkään. Hän oli yksin!... -Yksin! Miten onnellista olla yksin, olla omaa itseään! Miten onnellista -tuntea päässeensä kahleista, muistojen kidutuksesta, rakastettujen tai -vihattujen kasvojen näkemisen harha-aistimuksista! Onnellista saada -viimeinkin elää, ja olla nyt, -- ei elämän raatelema uhri, vaan sen -herra!... - -Hän tuli kotiin aivan valkeana lumesta. Hän ravisteli itseään iloissaan -kuin koira. Kun hän meni Louisan ohitse, joka oli lakaisemassa -porraskäytävää, nosti hän äitinsä koholle, huudahdellen epäselviä ja -helliä sanoja, aivan kuin jokelletaan pikku lapselle. Vanha Louisa -riuhtoi vastaan poikansa käsissä ja tuli märäksi sulavasta lumesta; hän -sanoi Christophea "suureksi hulluksi", ja nauroi iloista lapsen-naurua. - -Christophe meni huoneeseensa, neljä porrasta kerrallaan harpaten. -Vaivoin saattoi hän erottaa itseään pienestä kuvastimestaan, niin -pilvinen oli päivä. Mutta hänen sydämensä riemuitsi. Tuo ahdas ja -matala kamari, jossa hän tuskin mahtui kääntymään, tuntui hänestä nyt -kokonaiselta kuningaskunnalta. Hän väänsi ovensa lukkoon ja nauroi -onnesta. Viimeinkin hän siis löysi itsensä! Kuinka kauan hän olikaan -ollut eksyksissä! Nyt oli hänellä kiire syöksyä ajatustensa syvyyksiin. -Ne tuntuivat hänestä ikäänkuin suurelta järveltä, joka sulautui -ilmanrannoilla kullanhohtavaan utuun. Näännyttävän kuumeyön jälkeen -hän huomasi olevansa rannalla, jalat raikkaassa vedessä, tuntien -ruumiissaan kesäaamun tuulen lempeän hyväilyn. Hän heittäytyi uimaan; -hän ei tiennyt, minne hän aikoi, eikä hän siitä välittänytkään: hänen -ilonsa oli uida minne vain sattui. Hän vaikeni, hän nauroi, kuunteli -sielunsa tuhansia ääniä: se oikein kiehui elämää. Hän ei voinut mitään -erottaa, hänen päätänsä pyörrytti; hän tunsi ainoastaan häikäisevän -onnen. Hän nautti, kun tiesi itsessään nuo lukemattomat oudot voimat; -ja laiskasti heitti hän tuonnemmaksi kokeilun voimansa suuruudella, hän -vaipui tuon sisäisen kukoistuksensa ylpeään huumaukseen, kukoistuksen, -joka puhkesi yhtäkkiä kevääksi, kärsittyään monta kuukautta armotonta -pakkovaltaa. - -Äiti huusi häntä aamiaiselle. Hän meni alas, pää pyörällä aivan -kuin hän olisi ollut koko päivän ulkoilmassa; mutta hänestä säihkyi -sellainen ilo, että Louisa kysyi häneltä, mikä hänellä oli. Christophe -ei vastannut; hän tempasi äitiään vyötäröiltä ja pakotti hänet -tanssimaan kanssaan ympäri pöydän, jolla jo keittovati höyrysi. Louisa -voivotteli hengähdyksissään, että Christophe oli hullu; sitten löi hän -kämmenensä yhteen ja sanoi levottomana: - --- Herranen aika, olet varmaan taaskin rakastunut. - -Christophe purskahti nauruun. Hän heitti lautasliinaansa ilmaan ja -huudahti: - --- Rakastunutko!... En, todentotta!... Ei, ei, nyt se jo riittää! Ole -sinä vain rauhassa. Nyt se loppui, loppui koko iäkseni!... Uh! - -Ja Christophe kulahutti sisäänsä lasillisen vettä. Louisa katseli -häneen, rauhoittui, pudisti päätänsä ja hymyili: - --- Onpahan sekin vala, johon kannattanee luottaa! sanoi hän. Ehkä -kestää tähän iltaan. - --- No, sekin on jo jotakin, vastasi Christophe oikein hyvällä tuulella. - --- Kyllä niinkin! virkkoi Louisa. Mutta miksi sinä olet nyt niin -tyytyväinen? - --- Olen vain tyytyväinen. Siinä kaikki. - -Christophe istui vastapäätä äitiään, kyynärpäät pöydällä ja koetti -kertoa hänelle kaikki, mitä hän aikoi kerran tehdä. Äiti kuunteli -häntä hellästi ja samalla epäilevästi hymyillen, ja muistutti hänelle -lempeästi, että keitto jäähtyy. Christophe tiesi kyllä, ettei äiti -ymmärtänyt, mitä hän sanoi; mutta siitä hän ei ollut millänsäkään: hän -puhuikin vain itselleen. - -He katselivat hymyillen toisiaan: Christophe jutellen, Louisa ollenkaan -kuuntelematta. Vaikka äiti olikin ylpeä pojastaan, ei hän kuitenkaan -pitänyt hänen taiteilija-suunnitelmiaan liioin merkittävinä; hän -ajatteli vain: "Hän on onnellinen: se onkin tärkeintä". -- Juopuen -omista sanoistaan katseli Christophe äitinsä rakkaita kasvoja, mustaa -huivia, joka oli huolellisesti sidottu hänen päänsä ympärille, hänen -valkeaa tukkaansa, hänen nuorekkaita silmiään, jotka loistivat sulaa -hellyyttä, hänen ihanaa ja anteeksiantavaa tyyneyttään. Christophe näki -äitinsä kaikki ajatukset. Hän sanoi hänelle leikillään: - --- Kuulepas, sinulle on aivan yhdentekevää, mitä minä sinulle puhun? - -Louisa intti heikosti vastaan: - --- Ei, eihän toki! Christophe syleili häntä: - --- Ohoh, onpas! Kuule, älä puolustele itseäsi. Ja sinä olet aivan -oikeassa. Rakasta sinä minua vain! Minä en tarvitse sitä, että ihmiset -minua ymmärtävät, -- enempää sinä kuin muutkaan. Minä en tarvitse nyt -ketään enkä mitään: minulla on kaikki itsessäni... - --- Kas niin, äännähti Louisa, nyt taas uusi hullunpuuska!... No, jos -sellainen kerran on välttämätön, on tämä kuitenkin parempi kuin entinen. - - - - -Miten suloista on antaa itsensä ajelehtia ajatustensa järvellä!... -Maaten venheen pohjalla, ruumis auringonpaisteen hyväilemänä, tuntien -kasvoillaan veden pintaa karehtivan herkän vihurin henkäykset -nukahtaa Christophe, aivan kuin leijuen sinisissä ilmoissa. Mukavasti -loikovan ruumiinsa ja keinahtelevan venheen alla tuntee hän syvien -aaltojen käynnin; ja hän kastaa tuohon syvyyteen veltosti kättänsä. -Siinä hän nousee hiukan ylös ja katselee leuka venheen reunaa vasten -aivan kuin lapsena, kuinka vesi väikkyy ohitse. Hän näkee aalloissa -kummallisten olentojen kuvaisia, jotka välkähtävät esiin ja katoavat -kuin salamat... Ja sitten toisia, taas toisia... Koskaan ne eivät ole -samoja. Hän nauraa kuvitelmainsa ihmeelliselle leikille, joka jatkuu -hänessä; nauraa omille ajatuksilleen; hänen ei tarvitse kiinnittää -niitä mihinkään erikoisesti. Miksi valitakaan jotakin noista tuhansista -unista? Kyllä ennättää vielä!... Myöhemmin!... Kun hän sitten tahtoo, -heittää hän vain verkkonsa ja vetää ylös nuo ihmeoliot, joiden hän -näkee kuultavan veden alta. Nyt antaa hän niiden mennä menojaan. -Myöhemmin!... - -Kevyt venhe ajelehtii lempeän tuulen ja tuskin tuntuvan virran viemänä. -Kaikki on suloista, pelkkää aurinkoa, hiljaisuutta. - - - - -Vitkastellen ja mukavasti hän viimein laskee verkkonsa. Hän katselee -kumarassa karehtivaan veteen ja hänen silmänsä seuraavat verkkoja, -kunnes ne katoavat syvyyteen. Muutaman minutin istuu hän horteessa ja -nostaa sitten pyydyksensä hätäilemättä; sikäli kuin hän vetää, tulevat -ne yhä raskaammiksi; hän keskeyttää hetkeksi hengäistäkseen, juuri kun -ne nousevat vedestä. Hän tietää, että hänellä on nyt saalis, mutta ei, -mitä se on; hän pitkittää odotuksen iloa. - -Lopulta hän päättää nostaa: kaloja ilmestyy ylös vedestä sateenkaarena -hohtavin suomuin; niitä kuhisee kuin käärmeen pesä. Christophe katselee -uteliaasti niitä, kääntelee sormellaan, hän tahtoo ottaa hetkeksi -kauneimmat käteensä; mutta tuskin ovat ne joutuneet vedestä pois, niin -niiden värivivahdukset kelmenevät, ne katoavat hänen sormiensa välistä. -Hän heittää ne takaisin veteen, ja ryhtyy pyytämään toisia. Hän tahtoo -kiihkeästi nähdä kaikki itsessään liikkuvat unet, toisen toisensa -jälkeen, kiihkeämmin kuin pitää niistä ainoatakaan: ne näyttävät -hänestä kauniimmilta uidessaan vapaina tuossa läpikuultavassa vedessä... - -Hän pyysi kaikenlaisia kaloja, toinen toistaan eriskummaisempia. -Monta kuukautta olivat ne aatteet patoutuneet häneen eikä hän ollut -niitä käyttänyt, nyt hän oli koottuja rikkauksia täynnä, aivan -ratkeamaisillaan. Mutta kaikki ne olivat sikin sokin: hänen aivonsa -olivat yhtä sekamelskaa, ne olivat oikea juutalaisten narinkka, johon -oli kasattu harvinaisuusesineitä, kalliita kankaita, romurautaa ja -vanhoja vaatteita samaan huoneeseen. Hän ei osannut erottaa, mikä -siinä oli arvokkainta: kaikki huvitti häntä yhtä paljon. Siellä oli -hiveleviä ja puoleksi tukahutettuja akordeja, värejä, jotka kumahtivat -kuin kellon malmi, harmonioja, jotka sumisivat kuin mehiläiset, -melodioja niin hymyileviä kuin rakastavan huulet. Siellä oli hämyisiä -näkemyksiä: maisemia, ihmisolentoja, intohimoja, sielullisia katkelmia, -luonnekuvia, kirjallisia ja metafysiikan aatteita. Siellä oli suuria -suunnitelmia, niin valtavia, että ne kasvoivat mahdottomiksi, -neliosaisia, kymmenosaisia runoelmia, joissa hän tahtoi käsitellä -koko kaikkeuden ja maalata sen musiikilla. Ja enimmäkseen olivat ne -epäselviä ja esiinvälkähtäviä tuntuja, jotka heräsivät yhtäkkiä aivan -tyhjästä, kun vain kajahti jokin ääni, kun joku kulki kadulla, kun sade -rapisi tai jokin sisäinen rytmi värähti. -- Monien näiden suunnitelmain -olemassaolo supistui pelkkään nimeen; enimmät niistä rajoittuivat -pariin kolmeen kynänvetoon: siihen se jäi. Kuten kaikki nuoret ihmiset -luuli Christophe jo luoneensa sen, mitä hän uneksi luovansa. - - - - -Mutta hän oli liian elinvoimainen tyytyäkseen pitkäksi aikaa tällaiseen -tyhjään huuruun. Hän kyllästyi omistamisen kuvitteluun, hän tahtoi -saada unelmat kouraansa. -- Mihin hän kävisi ensin käsiksi? Ne -näyttivät hänestä kaikki yhtä tärkeiltä. Hän käänteli ja katseli niitä; -hän hylkäsi eräitä, hän otti ne taas esille... Ei, hän ei saanutkaan -esille niitä: sillä ne eivät olleet enää koskaan samanlaisia, ne -eivät antaneet itseään vangita kahdesti; alinomaa ne muuttuivat; ne -muuttuivat hänen käsissään, hänen silmissään, kun hän niitä katseli. -Hänen piti olla nopsa; mutta sellainen hän ei voinut olla: hän -hämmästyi, miten hidasta hänen puuhansa oli. Hän olisi tahtonut tehdä -kaiken yhdessä ainoassa päivässä, mutta hänen oli hirvittävän vaikeaa -saada aikaan pienintäkään. Pahinta oli se, että hän kyllästyi heti, -kun työ oli tuskin alussa. Unelmat väikkyivät ohitse, hän väikkyi -niiden mukana; tehdessään juuri jotakin hän oli pahoillaan, ettei -hän tehnytkin toista. Tuntui kuin hän olisi saanut valita jonkin -kauniista aiheistaan ainoastaan sitä varten, ettei se valinnan jälkeen -enää kiinnittäisi hänen mieltänsä. Niinpä ei hänen aarteistaan ollut -hänelle mitään hyötyä. Hänen ajatuksensa elivät ainoastaan sillä -ehdolla, ettei hän koskettanut niihin: kaikki, mihin hän sai pistetyksi -sormensa, kuoli heti. Se oli Tantaluksen tuskaa: käden ulottumilla -hedelmiä, jotka muuttuivat kiviksi heti kun hän tavoitti niitä; lähellä -hänen huuliaan juoksi raikas puro, mutta se väistyi syrjään, kun hän -kurottautui juomaan. - -Janoa sammuttaakseen koetti hän saada virkistystä siitä lähteestä, joka -jo oli hänen, nimittäin entisistä teoksistaan... Miten innoittavaa -juomaa! Jo ensimäisen siemauksen sylki hän kiroten pois suustaan. Tuoko -haalea vesi, tuo surkea ja typerä musiikki oli hänen sävellystään? -- -Hän luki kaikki entiset työnsä. Tulos kauhisti häntä: hän ei ymmärtänyt -enää mitään, hän ei ymmärtänyt, kuinka hän oli voinut kirjoittaa -sellaista. Hän punastui häpeästä. Kerran, kun hän oli lukenut erään -muita tyhmemmän sivun, kääntyi hän ja katsoi ympärilleen, oliko -kamarissa muita, ja meni ja painoi sitten kasvonsa vuoteensa pieluksiin -aivan kuin lapsi, jota hävettää. Toisen kerran tuntuivat hänen omat -teoksensa hänestä niin naurettavilta, että hän suorastaan unohti niiden -olevan juuri hänen tekemiään... - --- Oh, minkälainen idiootti! nauroi hän kirjoittajalle niin että oli -haljeta. - -Mutta mitkään Christophen omista sävellyksistä eivät kiusanneet häntä -enemmän kuin ne, joissa hän oli muka koettanut kuvailla intohimoja: -rakkauden surua ja iloa. Niitä lukiessaan hän ponnahti ylös tuoliltaan -aivan kuin paarma olisi häntä pistänyt; hän nuiji pöytäänsä nyrkeillään -ja iski niillä päätänsä ja ärjähteli raivosta; hän antoi itselleen -törkeitä nimiä, sanoi olevansa sika, päähölmö, kirottu nauta ja klovni. -Sellaista nimien latelua saattoi kestää tuntikausia. Viimein meni hän -tulipunaisena ärjymisestä kuvastimensa ääreen; hän repi itseään leuasta -ja sanoi: - --- Katso, katso, lurjus, minkälainen aasin naama sinulla on! Kyllä minä -sinut opetan valehtelemaan, roisto! Järveen sinut pitäisi heittää, -hukuttaa! - -Hän painoi päänsä pesuvatiin ja piti sitä veden alla, kunnes oli -tukehtua. Kun hän nousi suoraksi, oli hän tulipunainen, hänen silmänsä -pullottivat päästä Ja hän puuskutteli niinkuin hylje ja ryntäsi -pöytänsä ääreen ennättämättä edes pyyhkiä pois vettä, joka virtasi -hänen olkapäilleen; hän tempasi käsiinsä nuo kirotut sävellyksensä, -repi ne raivoten kappaleiksi ja ärähteli: - --- Kas niin, roisto!... Kas tällä tavalla!... - -Se helpotti. - -Varsinkin raivostutti Christophea hänen entisissä teoksissaan niiden -valheellisuus. Mikään niissä ei ollut todella tunnettua. Kaikki oli -ulkoa opittua, fraaseja, koulupojan retoriikkaa: hän oli puhunut -rakkaudesta kuin sokea väreistä; hän oli lorunnut siitä kuulopuheitten -mukaan, matkien tavallisia kuluneita lauselmia. Eikä ainoastaan -rakkaus, vaan kaikki muutkin intohimot olivat olleet hänelle tyhjän -deklamatsioonin aiheita. -- Ja kuitenkin hän oli aina koettanut olla -rehellinen. -- Mutta eipä riitä, että tahtoo olla rehellinen: täytyy -myöskin osata sellainen olla; ja kuinkapa voisi olla sellainen, kun -ei vielä tiedä elämästä mitään? Mutta juuri noiden viimeisten kuuden -kuukauden koettelemukset olivat vihdoinkin paljastaneet hänelle -valheellisuuden hänen töissänsä, kaivaneet yhtäkkiä kuilun hänen ja -hänen entisyytensä välille. Hän oli päässyt haavenäyistä; hänellä -oli nyt oma todellisuuden mittansa, jolla hän voi arvioida kaikki -ajatuksensa ja tuomita, missä määrin niissä oli totta tai valhetta. - -Hänen entiset, ilman intohimoa syntyneet sävellyksensä inhoittivat -häntä niin, että hän päätti olla koskaan vasta kirjoittamatta mitään -muulloin kuin tuntiessaan rajun vakaumuksen pakottavan itseään siihen; -olihan sellainen yhdestä äärimmäisyydestä toiseen meneminen hänessä -niin tavallista. Nyt jätti hän kokonaan aiheiden haeskelun ja vannoi, -että hän luopuisi ainaiseksi musiikista, jos ei luomisinto vaatisi -häntä ukkosen voimalla siihen. - - - - -Hän puhui näin, koska hän tiesi, että myrsky oli tulossa. - -Ukkonen iskee, milloin se tahtoo ja mihin tahtoo. Mutta on -vuorenhuippuja, jotka vetävät sitä itseensä. Eräät paikat, -- eräät -sielut, -- ovat oikeita ukkosen pesiä: ne synnyttävät ukkosta tai -vetävät sitä puoleensa kaikilta ilmanrannoilta; ja niinkuin eräinä -vuoden kuukausina, on eräinä aikoina ihmiselämässäkin ilma niin täynnä -sähköä, että salamat syntyvät -- elleivät juuri pelkästään toivomalla, --- niin ainakin odotetulla hetkellä. - -Koko ihmisen olemus on vireessä. Usein valmisteleikse rajuilma monta -pitkää päivää. Valkeaa taivasta verhoavat hehkuvat, pumpulimaiset -pilvet. Ei tuulen henkäystä. Liikkumaton ilma tuntuu käyvän, kiehuvan. -Maa on äänetön, raskaan horteen vallassa. Aivot kihisevät kuin -kuumeessa: koko luonto odottaa keväistä voimanräjähdystä, raskaasti -kohoavan moukarin iskua, joka on lyövä pilvien yhtenäiseen möykkyyn. -Laajat, synkät varjot väistyvät ohitse; tulinen tuuli herää; hermot -vapisevat kaikkialla ruumiissa kuin kuivat lehdet... Sitten tulee -jälleen hiljaisuus. Pilvet hautovat yhä salamaa sisässään. - -Siinä odotuksessa on kumma hekkumallinen ahdistus. Vaikka tuntee -olennossaan ilkeän ahdistuksen, tuntee suonissaan myöskin koko -kaikkeutta polttavan tulen. Täpö-täysi sielu kiehuu sulattimessaan -aivan kuin rypälten mehu käy sammiossa. Tuhannet elämän ja kuoleman -idut taistelevat keskenään. Mitä siitä kehittyy? Sitä ei olentomme -tiedä. Niinkuin raskas nainen, se on vaiti, katse kiintyneenä omaan -olemukseensa, kuunnellen hätääntyneenä sisuksiensa vavahduksia ja -ajatellen: "Mitä syntyy minusta?"... - -Joskus on odotus turhaa. Myrsky haihtuukin ukkoseksi purkautumatta; ja -ihminen herää raskain päin, pettyneenä, väsyneenä, innoittavin tunnuin. -Mutta tapahtuma on vain lykkäytynyt tuonnemmaksi: kerran se purkautuu -kuitenkin: ellei vielä tänään, niin huomenna; ja kuta enemmän se -myöhästyy, sitä rajumpi se on... - -Nyt se hetki tuli!... Pilvet ovat nousseet kaikista olemuksen -salaisimmista kätköistä, sinisen mustina möhkäleinä, joiden välissä -salamat hurjina ja äkillisinä sinkoilevat, ne lähenevät vimmattua ja -raskasta vauhtia, pimentävät sielun näköpiirin, ja peittävät yhtäkkiä -siivillään läkähdyttävän taivaan, sammuttavat sen valon. Hulluuden -hetki!... Raivostuneet Elementit ovat päässeet vankilasta, jossa sielun -tasapainoa ja kaiken olemassaoloa säilyttävät Lait ovat niitä pitäneet, -ne vallitsevat muodottomina ja kummallisina tietoisuuden yössä. Silloin -tuntee kuolemanahdistuksen. Ei hengitä enää elääkseen; hengittää -ainoastaan päästäkseen loppuun, kuolemaan, joka vapauttaa. - -Ja yhtäkkiä leimahtaa salama! - -Christophe huusi väkivaltaisesta riemusta. - - - - -Riemusta, raivoisasta riemusta, auringolle, joka valaisee kaiken, mikä -on ja mikä on oleva, luomisen jumalaisesta riemusta! Ei ole muuta -iloa kuin luomisen. Ei muita eläviä olentoja kuin ne, jotka jotain -luovat. Kaikki muut ovat varjoja, maan kamaralla hiipiviä, elämälle -muukalaisia. Kaikki elämän ilot ovat luomisiloja: rakkaus, nerous, -toiminta, -- voiman roihuja, yhdestä ja ainoasta ahjosta singonneita. -Nekin, jotka eivät voi saada paikkaa tuon suuren lieden ympärillä, -- -maineen tavoittelijat, itsekkäät ja hedelmättömät nautiskelijat, -- -koettavat lämmitellä loitompana sen himmeässä hohteessa. - -Luoda ruumiin tai sielun määräämällä tavalla on päästä ruumiinsa -vankilasta, rynnätä mukana elämän myrskyssä, olla Se joka On. Luoda on -surmata kuolema. - -Onneton se hedelmätön sielu, joka jää yksinään ja unohdettuna maan -päälle, katselemaan kuivunutta ruumistansa ja sielunsa yötä, jossa ei -mikään elämän lieska koskaan leimahda! Onneton se sielu, joka ei tunne -olevansa hedelmällinen, raskaana elämää ja rakkautta, kuin kukkiva puu -keväällä! Maailma saa kukkuroida hänet kunnialla ja menestyksellä: se -panee kruunun kuolleen ruumiin päähän. - - - - -Kun valonläimäys kävi Christopheen, kulki sähkövirta läpi koko hänen -ruumiinsa; hänet valtasi vavistava tunne. Oli kuin hän olisi keskellä -merta ja keskellä yötä nähnyt yhtäkkiä nousevan eteensä maan. Tai -niinkuin hän kansantungoksessa olisi yhtäkkiä kohdannut outojen, syväin -silmien katseen. Usein yllätti hänet sellainen tila monituntisen -herpoutumisen jälkeen, lamaannuksen perästä, jolloin hänen sielunsa oli -harhaellut epätoivoisena tyhjyydessä. Mutta vieläkin useammin illoin, -kun hän ajatteli aivan muita asioita, puheli äitinsä kanssa tai asteli -pitkin katua. Jos se sattui, kadulla, esti jonkinlainen sopivaisuuden -tunne ihmisiä kohtaan häntä ilmaisemasta iloaan liian rajusti. Mutta -kotona ei häntä siitä pidättänyt mikään. Hän hyppi ja polki jalkaansa; -hän toitotti voiton-fanfaareja. Äiti tunsi kyllä nuo säveleet ja tottui -lopulta aina tietämään, mitä ne merkitsivät. Hän sanoi, että Christophe -oli kuin munimasta päässyt kana. - -Sävelaiheet tunkeutuivat Christopheen joka taholta. Joskus olivat ne -täydellisiä, muodoltaan erillisiä musiikkilauselmia; useammin sensijaan -pelkkää suurta nebuloosaa, joka ympäröi koko luomusta: kappaleen -struktuuri, yleiset viivat saattoi aavistaa ainoastaan udun läpi, jota -paikka paikoin häikäisevät yksityisosat puhkaisivat, erottuen muun -varjosta kuvanveistoksellisen tarkasti. Sellainen tuli kuin salama, -ja katosi; joskus seurasi ensimäistä vielä toisia, välittömästi: -ja jokainen leimaus valaisi yön eri kulmia. Mutta tavallisesti tuo -oikullinen voima, joka oli kerran, ilmaissut itsensä aivan odottamatta, -katosi moniksi päiviksi takaisin salaperäisiin olinpaikkoihinsa, -jättäen jälkeensä valoviirun. - -Se inspiratsioonin nautinto oli niin voimakas, että kaikki muu tuli -Christophelle vastenmieliseksi. Kokenut taiteilija tietää hyvin, -että inspiratsiooni on harvinaista ja että älyllisen toiminnan -täytyy muovata intuitsioonin työtä; se vasta sijoittaa ajatukset -viinipuristimeen ja pusertaa niistä viimeiseen pisaraan saakka -mehun, jota ne ovat täynnä; -- (eikä hän pelkää tarpeen tullen -miedonnella nestettä vedelläkään.) -- Christophe oli liian nuori ja -liian varma itsestään, joten hän halveksi moisia vaivaisia keinoja. -Hän uneksi sellaista mahdottomuutta, ettei hän loisi koskaan mitään -taideteosta, joka ei olisi hetkessä syntynyt, aivan kokonaan. Ellei -hän olisi tahallaan sokaissut itseään, olisi hän kyllä huomannut -suunnitelmansa mielettömyyden; mutta Christophe elikin nyt sellaista -sisäisen yltäkylläisyyden aikaa, ettei siinä ollut ainoatakaan rakoa -eikä tyhjää paikkaa, josta tyhjyys olisi voinut pujahtaa sisään. -Kaikesta hän sai sopivan syyn tähän ehtymättömään hedelmällisyyteen: -kaikesta, mitä hänen silmänsä näkivät, kaikesta, mitä hänen korvansa -kuulivat, kaikesta, mikä arkisessa, elämässä koski hänen olemukseensa; -jokainen katse, jokainen sana kiihdytti hänen sielussaan versomaan -kokonaiset unelmien laihot. Aatteittensa rajattomalla taivaalla näki -hän miljoonien vaaleasti kuultavien tähtien eläväin valovirtain -vierivän. -- Ja kuitenkin tuli jo siihenkin aikaan niitäkin tuokioita, -jolloin kaikki yhtäkkiä sammui. Ja joskaan pimeyttä ei kestänyt kauan, -joskaan hänellä ei ollut vielä aikaa edes kärsiä sielun pitkällisestä -äänettömyydestä, niin tunsi hän kuitenkin salaista kauhua tuota outoa -voimaa kohtaan, joka lensi silloin hänen luokseen ja jätti hänet, tuli -takaisin, katosi jälleen... Kuinka pitkäksi aikaa tälläkin kertaa? -Tulisiko se koskaan enää takaisin? -- Ylpeys masensi kaikki moiset -arvelut ja sanoi: "Tuo sisässäni oleva voima, se olen minä. Sinä -päivänä, jolloin sitä ei ole, ei ole enää minuakaan: silloin minä -itseni tapan." -- Ja kumminkin hän vapisi pelosta; mutta se vain lisäsi -nautintoa. - -Vaikka nyt ei uhannutkaan vaara, että lähde toistaiseksi kuivuisi, -niin huomasi Christophe jo kuitenkin, ettei se ollut tarpeeksi runsas -täyttämään kokonaista, eheää teosta. Aatteet ilmestyivät melkein aina -alkeellisessa tilassa: ne täytyi vaivalloisesti hakata irti möhkäleestä -ja aina esiintyivät ne katkonaisina, hyppäyksittäin ja rikkonaisina; -jos mieli saada ne keskinäiseen yhteyteen, täytyi niihin sekoittaa -aineosa älyllistä harkintaa ja kylmää tahtoa, jotka takoivat niiden -aatteista uuden olemuksen. Christophe oli liian totinen taiteilija -jättääkseen sen tekemättä; mutta sitä hän ei tahtonut vielä myöntää; -hän koetti turhaan uskotella itselleen, että hän tyytyi pelkästään -kopioimaan sisäistä malliaan, kun hän oikeastaan oli pakotettu -muokkaamaan sen suuremmassa tai pienemmässä määrin aivan uuteen asuun -saadakseen sen käsitettäväksi. -- Sattuipa niinkin, että hän väärensi -täydellisesti alkuperäisen ajatuksen. Kuinka väkevästi musikaalinen -aihe häneen loikin, oli hänen monesti mahdoton sanoa mitä se oikeastaan -merkitsi. Se nousi hänen olemuksensa maanalaisista kätköistä, kaukaa -niiden rajain takaa, joiden luota tietoisuus alkaa; ja tuossa Voimassa, -joka oli pelkästään voimaa, ei muuta, ja joka karttoi yleisesti -tuttuja mittoja, ei tietoisuus jaksanut tuntea laisinkaan omia -mielenliikkeitään eikä mitään yleisinhimillisiä tunteita, joita se aina -määrittelee ja jakaa luokkiin; ilot, surut, kaikki olivat sekaisin -yhtenä suurena kiihkona, käsittämättömänä, koska se kiihko oli älyn -yläpuolella. Kuitenkin oli älyllisyydellä, ymmärsipä se tämän voiman -tai ei, tarve antaa sille nimi, sitoa se johonkin niistä loogillisista -rakenteista, joita ihminen uupumatta sommittelee aivoissaan niinkuin -mehiläinen tekee pesäänsä. - -Niinpä vakuutti Christophe itselleen -- tahtoi itselleen vakuuttaa -- -että se hämärä voima, joka häntä kiihdytti, oli tarkoitusperiltään -varma ja että sen tarkoitukset sointuivat myöskin hänen tahtoonsa. Tuo -vapaa vaisto, joka oli kummunnut tiedottomuuden syvyydestä, pantiin -pakostakin yhtymään järjen ohjaksissa selviin käsitteihin, joiden -kanssa sillä alkuaan ei ollut mitään tekemistä. Sellaisista teoksista -ei tullut muuta kuin valheellisia parituksia Christophen järjen -suunnittelemain suurten aiheiden ja niiden villien voimain kesken, -joiden sisältö oli aivan muuta ja joita Christophe itsekään ei tuntenut. - - - - -Hän kulki eteenpäin hapuilemalla, sokeasti puskien, niiden -ristiriitaisten voimain viemänä, jotka ryntäsivät hänessä toisiaan -vastaan, ja heitteli ympärilleen vielä kypsymättömissä teoksissa -usvaista ja hehkuvaa elämää, jota hän ei osannut selvästi tulkita, -mutta jonka voiman hän ylpeän riemukkaasti tunsi. - -Koska hän oli tietoinen uudesta voimastaan, uskalsi hän nyt ensi -kertaa katsella kasvoista kasvoihin kaikkea, mikä häntä ympäröi, -kaikkea, jota häntä oli opetettu kunnioittamaan, minkä edessä hän -oli ennen arvostelematta alistunut; -- ja hän tuomitsi sitä nyt heti -häikäilemättömän vapaasti. Peittävä harso revittiin pois: hän näki -germaanilaisen valheen. - -Kullakin rodulla, kunkin kansan taiteella on oma ulkokultaisuutensa. -Maailman ravintona on hiukkasen totuutta ja paljon valhetta. Ihmisjärki -on heikko; se ei jaksa kestää liioin puhdasta totuutta: sen uskonnon ja -moraalin, sen valtiomiesten, runoilijain ja taitelijain täytyy esittää -sille totuus valheisiin verhottuna. Nämä erilaiset valheet ovat kunkin -maan kansallishengen mukaisia; ne eroavat laadultaan toisistaan: ja -juuri ne tekevät kansoille niin vaikeaksi ymmärtää toisiaan ja niin -helpoksi toistensa halveksimisen. Itse totuus on sama kaikkialla; mutta -kullakin kansalla on oma valheensa, jota se nimittää ihanteikseen; -kaikki sen jäsenet hengittävät sitä sisäänsä syntymästä hautaan saakka: -siitä on tullut niiden elämänehto. Ainoastaan muutamat harvat nerot -jaksavat pitkien ja sankarillisten taisteluiden jälkeen, jossa he -ovat aina aivan yksin, vapautua tuosta ihanteellisuudesta ja pääsevät -ajatuksensa vapaaseen kaikkeuteen. - -Eräs varsin merkityksetön tapaus paljasti Christophelle yhtäkkiä -saksalaisen taiteen valheen. Se, ettei hän ollut sitä vielä tähän -saakka nähnyt, ei johtunut siitä ettei se olisi aina ollut hänen -katseltavanaan; mutta hän oli ollut sitä liian lähellä, hänen -silmillään ei ollut välimatkaa mittailla sen suhteita. Nyt ilmaantui -vuori hänen eteensä, koska hän oli siitä päässyt tarpeeksi kauas. - - - - -Christophe oli konsertissa kaupungin musiikkihallissa: _Städtische -Tonhalle_. Konsertti annettiin suuressa salissa, jossa oli -kymmenen, kaksitoista pitkää riviä kahvilapöytiä, -- kaikkiaan -pari-, kolmesataa pöytää. Toisessa päässä oli näyttämö, orkesterin -paikka. Christophen ympärillä istui upseereja, pitkissä, tiukalle -puristetuissa, tummanvärisissä takeissaan, -- punaisin, jäykin ja -poroporvarillisin naamoin, joista parta oli siististi ajettu pois; -ja naisia, jotka juttelivat ja nauroivat hälisevällä äänellä, ollen -muka olevinaan vapaita ja luonnollisia; ja kilttejä nuoria tyttöjä, -jotka nauroivat ystävällisesti ja näyttivät kaikki hampaansa; ja -vanhoja herroja, kuin mitäkin lauhkeita, pyöreäsilmäisiä hämähäkkejä, -isoine partoineen ja silmälasit päässä. He kilistivät juomalasejaan -toistensa terveydeksi joka kerta nostaessaan ne. He toimittivat tuon -tempun suorastaan uskonnollisella hartaudella; heidän kasvonsa ja -äänensä muuttuivat silloin, he olivat aivan kuin messussa, ikäänkuin -alttarin ääressä nauttimassa ehtoollista, ja heidän juhlallisuuteensa -yhtyi kummallisella tavalla hullunkurisuus. Musiikki hukkui puheen -porinaan ja ruoka-astiain kalinaan, vaikka kaikki koettelivat muka -puhua ja syödä aivan hiljaa. "_Der Herr Konzertmeister_", kookas, -iäkäs, kumarainen mies, jonka valkea leukaparta riippui kuin pukilla, -ja jolla oli kyömynenä ja sillä silmälasit, oli näöltään kuin -mikäkin kielitieteilijä. -- Kaikki nämä tyypit olivat jo vanhastaan -Christophelle tuttuja. Mutta juuri sinä päivänä tuli hänelle (hän ei -tiennyt, minkä tähden), ilo nähdä heidät karrikatyyreinä. Sattuuhan -sellaisia hetkiä, jolloin ihmisten ja asiain naurettava puoli, jota me -emme tavallisessa elämässä huomaa, pistää ilman mitään ulkonaista syytä -odottamatta ja yhtäkkiä silmäämme. - -Orkesterin ohjelmassa oli _Egmontin_ uvertyyri, muuan Waldteufelin -valssi, _Tannhäuserin toivioretki Roomaan_, Nikolain sepittämän -_Iloisten rouvien_ uvertyyri, uskonnollinen marssi _Athaliestä_ -ja eräs fantasia _Pohjantähdestä_. Orkesteri soitti säntillisesti -Beethovenin uvertyyrin, ja valssin hurjalla vauhdilla. _Tannhäuserin -toivioretken_ aikana kuului pullonkorkkien paukkumista. Muuan lihava -mies, joka istui Christophen vieruspöydässä, löi tahtia _Iloisiin -rouviin_, ja irvisteli matkien Falstaffia. Eräs iäkkäänlainen ja lihava -rouva, jolla oli taivaansininen puku ja valkea vyö, kultasankaiset -kakkulat latuskaisella nenällä, punaiset käsivarret ja leveä vyötärö, -lauloi mahdikkaasti Schumannin ja Brahmsin _Liedejä_. Hän kohotteli -kulmakarvojaan, tähysti välistä kulisseihin päin, loi luomensa alas, -nyökkäsi päätään oikealle, vasemmalle, ja hymyili imelää, leveää hymyä, -joka paistoi koko hänen kasvoiltaan, laajoilta kun kuu; hän tuhlasi -niin tavatonta mimiikkiä, että näytös olisi suuresti muistuttanut -varieteetä, ellei hänestä samalla olisi paistanut majesteettinen -siveyden tunto. Tuo kunnon perheenemäntä koetti nähtävästi apinoida -nuoruuden hulluutta, veitikkamaisuutta ja intohimoa; ja niin saikin -Schumannin runo epäilyttävän ummehtuneen lastenkamarin sivuhajun. -Yleisö oli hurjana ihastuksesta. -- Mutta tarkkaavaisuus kasvoi -suorastaan hartaudeksi, kun lavalle ilmestyi laulukuoro "Etelä-Saksan -Lauluveikot", (Süddeutschen Männer Liedertafel), hymisten ja karjuen -vuorotellen tunteellisia ja hempeitä kuorolauluja, yhden toisensa -jälkeen. Heidän lukunsa oli neljäkymmentä ja he lauloivat niinkuin -neljä miestä. Heidän tarkoituksenaan näytti olevan hävittää esityksestä -kuorovaikutuksen pieninkin leima: esityksestä tuli pelkkä meloodisten -efektien tavoittelu, pienten, arkojen ja vetisteleväin vivahdusten, -kuulumattomiin haipuvien pianissimojen, hurjasti jyriseväin nousujen, -aivan kuin olisi lyöty bassorumpua; kokonaisuus täyteläisyyden ja -tasapainon puutetta; makeaa ja äitelää tyyliä, joka sai ihmisen -ajattelemaan _Kesäyön unelman_ Pulmaa: - -"Antakaa minun näytellä jalopeuraa. Minä koetan karauttaa ääntäni, niin -että kiljun niin lystikkäästi kuin maitokyyhky; minä kiljun niin että -luulisitte kuulevanne satakieltä." - -Alusta alkaen Christophen ällistys kasvoi kasvamistaan, kuunnellessa -moista, joka kuitenkaan ei ollut hänelle mitään uutta. Hän tunsi hyvin -nämä konsertit, tämän orkesterin ja saman yleisön. Mutta yhtäkkiä -tuntui hänestä kaikki valheelliselta, odottamattomalta. Kaikki, -yksinpä Egmontin uvertyyrikin, josta hän enimmän piti; sen mahtaileva -hillittömyys ja järkevä kiihko loukkasivat häntä tällä hetkellä aivan -kuin rehellisyyden puute. Tosin ei hän nyt kuunnellut Beethovenia -ja Schumannia itseään, vaan heidän naurettavia tulkkejaan ja heidän -märehtivää yleisöään, jonka laumamainen typeryys ympäröi mestariteokset -nyt kuin paksu sumu. -- Niin oli asia tosin; mutta kuitenkin tunsi -Christophe tällä hetkellä kauneimmissakin sävellyksissä jotakin, joka -teki hänet rauhattomaksi ja jota hän ei ollut koskaan ennen tuntenut... -Mitä se sitten oli? Hän ei uskaltanut asiaa aprikoida, sillä rakkaiden -mestariensa arvostelemista hän olisi pitänyt pyhyyden herjauksena. -Mutta vaikka hän kuinka koetti olla näkemättä, niin hän oli jo nähnyt. -Ja vasten tahtoaankin hän näki yhä enemmän; näki läpi sormiensa aivan -kuin Pisan _Vergognosa_. - -Hän näki saksalaisen taiteen aivan alastomana. Kaikki, -- sekä -tosiaan suuret että joutavat taiteilijat, levittelivät sielujaan -nähtäville liikuttavan vilpittömästi. Tunteet kuohuivat kaikessa yli -laitojensa, ylevyys juoksi virtoina, sydän pursui haltioituneita -tunnelmia; kaikki sulkuluukut avattiin hirvittävälle germaanilaiselle -tunteellisuudelle; se teki väkevimpien tarmon vetiseksi, se hukutti -heikot sekaisiin lätäköihin: se oli oikeaa vedenpaisumista, joka painoi -saksalaisen ajatuksen piiloon ja hukutti allensa. Ja minkälaiset -olivatkaan joskus Mendelssohnin, Brahmsin, Schumannin ja kokonaisen -heidän seuraaja-liutansa ajatukset, tuon legioonan pikkusäveltäjiä, -jotka olivat synnyttäneet noita kyyneleisiä ja mahtailevia Liedejä! -Kaikki ne olivat lentohiekkaa. Ei vankkaa kalliota alla. Liukasta ja -muodotonta savea. -- Moinen tuntui niin typerältä ja lapselliselta, -ettei Christophe saattanut uskoa, kuinka se ei pistäisi yleisönkin -silmään. Christophe katseli nyt ympärilleen; mutta hän näki vain -autuudessa kylpeviä naamoja. Kuinka olisivat nuo ihmiset pystyneet -arvostelemaan, kun he olivat jo edeltäkäsin vakuutetut, että kaikki, -mitä he saivat täällä kuulla, oli kaunista ja että heidän täytyi siitä -iloita? He kunnioittivat ankarasti entisiä, pyhitettyjä nimiä. Mitäpä -he eivät muuten olisikaan kunnioittaneet? He kunnioittivat ohjelmaa, -joka oli heidän edessään, olutlasia, itseään. Tunsi, että he kaikessa -hiljaisuudessa antoivat arvonimen "Ylhäisyys" kaikelle, mikä läheisesti -tai kaukaisesti oli jotenkin heitä itseään. - -Christophe tarkasteli vuorotellen yleisöä ja näitä sävellyksiä: -sävellyksissä heijastui yleisön kuva ja yleisössä sävellysten, -aivan kuin maisema lasisessa puutarha-pallossa. Christophea alkoi -naurattaa yhä enemmän, vaikka hän vielä hillitsi irvistyksensä. Mutta -kun "Etelä-Saksan Lauluveikot" astuivat taas esille ja toitottivat -juhlallisesti nuoren, punastuvan tytön _Tunnustusta_, niin ei -Christophe enää mahtanut itselleen mitään. Hän purskahti kaikuvaan -nauruun. Ympäriltä kuului suuttuneita: "Hyst, hyst". Vierustoverit -vilkaisivat kauhistuneina häneen; heidän ällistyneet eleensä -yllyttivät yhä enemmän Christophen riemua: hän nauroi kohti kurkkua, -hän nauroi, nauroi niin, että vedet silmistä vuotivat. Yhtäkkiä -suututtiin, alettiin huutaa: "Ulos, ulos!" Christophe nousi ja meni -matkaansa hartioitaan kohauttaen, nauru täristi hänen selkäänsä. Hänen -lähtönsäkin oli skandaali. Niin alkoi vihollisuus Christophen ja hänen -synnyinkaupunkinsa välillä. - - - - -Kun Christophe palasi tämän kokeilunsa perästä kotiin, pisti hänen -päähänsä lukea noiden pyhitettyjen mestarien teoksia. Ja silloin hän -tyrmistyi huomatessaan, että eräät heistä, joita hän oli rakastanut -kaikkein enimmän, olivat _valehdelleet_. Hän koetti epäillä omaa -arvosteluaan, koetti uskotella, että hän oli erehtynyt. -- Mutta ei, se -ei onnistunut... hän aivan ällistyi, mikä määrä keskinkertaisuutta ja -valheita voi muodostaa koko suuren kansan taiteellisen aarteen. Kuinka -harvat sivut läpäisivätkään tässä tutkinnossa! - -Siitä alkaen ryhtyi hän suorastaan vapisevin sydämin lukemaan vielä -toisten mestarien teoksia, jotka olivat hänestä rakkaita... Oi, hän -oli kuin noiduttu, aina tunsi hän saman pettymyksen. Eräiden suurten -säveltäjäin suhteen huomasi hän tämän tuskaisin sydämin; tuntui kuin -hän olisi kadottanut rakastetun ystävän, kuin hän olisi huomannut, -että tuo ystävä, johon hän oli ehdottomasti luottanut, olisi häntä -vuosikausia pettänyt. Christophe itki sen tähden katkeria kyyneleitä. -Öisin ei hän voinut nukkua; hän kiusasi yhä itseään. Ja hän syytti -itseään: ehkäpä hän ei osannut arvostella asiaa? Oliko hän tullut -idiootiksi?... Ei, se ei ollut mahdollista, hän näki nykyään selvemmin -kuin koskaan ennen päivän säteilevän kauneuden, tunsi raikkaammin ja -rakkaampana kuin milloinkaan elämän ihanan yltäkylläisyyden; hänen -sydämensä ei pettänyt häntä... - -Pitkään aikaan ei hän vielä uskaltanut koskea niihin, jotka olivat -hänestä parhaat, kaikkein puhtaimmat, kaikkien Pyhimysten Pyhimyksiä. -Hän vapisi ajatellessaankin, että hänen uskonsa heihin pettäisi. -Mutta mikä saattaa vastustaa rohkean ja totuutta rakastavan sielun -armotonta vaistoa, sielun, joka tahtoo syventyä pohjaan saakka -ja nähdä kaiken sellaisena, kuin se on, vaikka siitä seuraisikin -katkerin kärsimys? -- Christophe avasi siis nuokin pyhät teokset, -uhrasi viimeisen reservinsä, keisarillisen kaartinsa... Ensimäisellä -silmäyksellä hän näki, etteivät he olleet muita tahrattomampia. -Silloin hän ei uskaltanut jatkaa Joissakuissa kohdissa hän keskeytti, -hän sulki kirjan; niinkuin Nooakin poika hän peitti viitalla isänsä -alastomuuden... - -Sitten seisoi hän siinä, murtuneena, keskellä raunioita. Hän olisi -mieluummin menettänyt toisen kätensä kuin tahtonut hävittää noita -kaikkein pyhimpiä illusioonejaan. Suru kalvoi hänen sydäntään. Mutta -hänessä kävi sellainen elämän mahla, niin suuri elämän uudistus, ettei -hänen luottamuksensa taiteeseen kuitenkaan horjunut. Nuorukaisen -yksinkertaisella uskalluksella alkoi hän elämän uudestaan, aivan -niinkuin ketään ei olisi elänyt ennen häntä. Uudistuneen voimansa -juopumuksessa hän tunsi, -- eikä ehkä syyttä, -- ettei, muutamia -poikkeuksia lukuunottamatta, ollut mitään yhteyttä elävien kiihkojen -ja niiden intohimon ilmausten välillä, joita taide vimmatuilla -ponnistuksilla koetti niille antaa. Mutta siinä hän erehtyi, kun luuli -itseään onnellisemmaksi tai taitavammaksi muita, ryhtyessään itse -ilmaisemaan niitä. Koska hän oli tulta täynnä, oli hänen helppo löytää -sitä myöskin kaiken sen takaa, mitä hän kirjoitti; mutta kukaan muu eli -olisi sitä tuntenut niiden epätäydellisten aakkosten alta, joilla hän -sitä merkitsi paperille. Monet hänen tuomitsemistaan taiteilijoista -olivat aivan samassa asemassa. Heissäkin oli elänyt syvä tunne ja he -olivat koettaneet sitä tulkita; mutta heidän oma salakielensä oli -kuollut heidän kerallaan. - -Christophe ei ollut suinkaan psykoloogi, hän ei vaivannut itseään -kaikilla näillä aprikoimisilla: mikä hänestä oli kuollutta nyt, -oli hänestä ollut sellaista aina. Hän lausui kaikki menneisyyttä -koskevat tuomionsa nuoruuden koko itsestään-varmalla ja julmalla -väärämielisyydellä. Hän riisui alasti jaloimmatkin sielut eikä -säälinyt heidän naurettavia puoliaan. Siinä näki hän Mendelssohnin -komeilevan synkkämielisyyden, haeskellun mielikuvituksen, -oikeinajattelevan tyhjyyden. Siinä olivat Weberin lasinhauraat -helyt, hänen sydämen-kuivuutensa, hänen aivo-liikutuksensa. Siinä -Lisztin ylhäinen isämäisyys, sirkusratsastajan taito, joka tarjosi -samalla kertaa uusklassillisena ja markkinamaisena sekoituksena yhtä -paljon todellista ja väärää ylevyyttä, kuultavaa ihanteellisuutta -ja vastenmielistä virtuoosimaisuutta. Siinä oli myöskin Schubert, -joka hukkui tunnelmallisuuteen aivan kuin virstoja laajaan, -läpikuultavaan ja seisovaan järveen. Sankariaikain vanhoja viisaitakaan -ei säästetty, noita puolijumalia, Profeettoja, Kirkko-isiä. Ei -edes suuri Sebastian, kolmisen vuosisadan mestari, joka sulki -sisäänsä menneisyyden ja tulevaisuuden, ei edes hän, -- Bach -- -ollut puhdas kaikesta valheesta, kaikesta muotisaivartelusta ja -kouluviisaudesta. Tuo mies, joka oli nähnyt Jumalan, tuo mies, joka -eli Jumalassa, tuntui Christophesta joskus alenevan älyttömään ja -sokerimaiseen uskonnollisuuteen, jesuiitta- ja rokoko-tyyliin. -Eräissä hänen kantaateissaan oli sävelmiä jotka olivat täynnä -haikeaa rakkauden-riutumusta -- (kiemailevaa kaksinpuhelua Sielun ja -Jeesuksen välillä). -- Ne inhoittivat Christophea erikoisesti: hän oli -näkevinään pulleaposkisia enkeleitä lihavine kinttuineen ja ilmassa -heiluvine uuma-verhoineen. Sitäpaitsi oli hän tuntevinaan, että tuo -nerokas _Cantor_ kirjoitti aina huoneessa lukon takana: se löyhki -ummehtuneelta; hänen musiikissaan ei ollut sitä raikasta ulkoilmaa, -joka puhaltaa sen sijaan toisista, jotka eivät ehkä ole yhtä suuria -muusikkoja, mutta suurempia persoonallisuuksia, -- miehekkäämpiä -olentoja, -- sellaiset kuin esimerkiksi Beethoven tai Händel. -Christophea kiusasi enimmän klassikoissakin heidän vapaudenpuutteensa: -melkein kaikki heidän teoksissaan oli "rakenneltua". Joskus kehiteltiin -jotakin tunnetta kaikilla musiikkiretoriikan kuluneilla fraaseilla, -toisinaan oli se ainoastaan pelkkä rytmi, jonkinlaista ornamentaalista -koristetta, jota toistettiin, käänneltiin ja sovitettiin kaikkiin -suuntiin aivan mekaanisesti Tällaiset symmetriset ja samaa asiaa -jankkaavat konstruktsioonit -- sonaatit ja sinfoniat -- raivostuttivat -Christophea, joka oli tähän aikaan sangen vähän altis järjestyksen -kauneudelle, laajoille ja hyvin sommitelluille perussuunnitelmille. -Sellainen tuntui hänestä paremminkin muurarin kuin säveltäjän työltä. - -Ei tarvitse luulla, että hän oli lauhkeampi romantikkoja kohtaan. -Kummallista kyllä, -- seikka, joka häntä itseäänkin ensiksi ällistytti, --- ei ollut olemassa säveltäjiä, jotka olisivat ärsyttäneet häntä -enemmän kuin ne, jotka olivat väittäneet olevansa (ja tosiaankin -olivat olleet) kaikkein vapaimpia, välittömimpiä, ne jotka olivat -luoneet kaikkein vähimmin rakentelemalla, -- nuo, jotka, niinkuin -esimerkiksi Schumann olivat lahjoittaneet ihmisille pisara pisaran -jälkeen joka minutti koko sisäisen elämänsä lukemattomina pikkutöinä. -Hän raivosi heitä vastaan sitäkin rajummin, koska hän tunsi heissä oman -nuoren sielunsa sekä kaiken sen joutavanpäiväisyyden, jonka hän oli -vannonut itsestään hävittävänsä. Todentotta ei kukaan voinut syyttää -puhdasmielistä Schumannia valheellisuudesta hän ei sanonut juuri -koskaan mitään sellaista, jota hän ei ollut tosiaan tuntenut. Mutta -hänen esimerkkinsä opetti Christophelle, ettei saksalaisen taiteen -suurin valheellisuus ollut sitä, että sen harjoittajat tahtoivat -ilmaista tunteita, joita eivät tunteneet, vaan enemmänkin siinä, että -he tahtoivat purkaa tunteita, joita he kyllä tunsivat, mutta jotka -olivat -- _valheellisia tunteita_. Musiikki on armoton sielunkuvastin. -Kuta naiivimpi ja herkkäuskoisempi saksalainen säveltäjä on, sitä -selvemmin näyttää hän saksalaisen hengen heikkoudet: tuon hengen -häilyvän perustan, sen velton sentimentaalisuuden ja suoruuden -puutteen, sen hieman luihun ihanteellisuuden; sen kyvyttömyyden nähdä -omaa itseään, pelon uskaltaa katsoa itseään kasvoista kasvoihin. -Tuollainen väärä ihanteellisuus oli suurempienkin vikana, -- -esimerkiksi Wagnerin. Kun Christophe luki hänen teoksiaan, kiristeli -hän hampaitaan. _Lohengrin_ oli hänestä sellainen valhe, että se sai -suorastaan karjumaan. Hän vihasi moista rihkama-makasiinista tarjottua -ritarillisuutta ja ulkokultaista jumalisuutta; tuollaista sankaria, -joka oli peloton ja sydämetön, itsekäs ja kylmä, ruumiillistunut hyve, -joka ihailee itseään ja rakastaa erikoisella hellyydellä itseään. -Christophe tunsi sellaisen sankarin hyvin, hän oli nähnyt hänet monta -kertaa todellisessa elämässä, tuon saksalaisen fariseustyypin, joka -oli niin uljaileva, nuhteeton ja kova, joka palveli polvillaan omaa -kuvaansa ja uhrasi sangen helposti toiset sen kuvan jumalallisuuden -vuoksi. _Lentävän hollantilaisen_ jykeä tunnelmallisuus ja tylsä -ikävyys aivan lamasivat häntä. _Tetralogian_ dekadentti-barbaarit -tuntuivat hänestä rakastuneina inhoittavan äiteliltä. Siegmund lauloi -sisartaan ryöstäessään salonkiromanssin. _Götterdämmerungin_ Siegfried -ja Brünhilde olivat uin kunnon saksalainen aviopari, niin he lorusivat -toinen toisilleen ja varsinkin yleisölle aviollista autuuttaan, -mahtailevan hölläsuisesti. Kaikki valheet, mitä olla saattoi, olivat -kasaantuneet näihin sävellyksiin: niissä oli väärää ihanteellisuutta, -väärää kristillisyyttä, väärää goottilaisuutta, väärää satutunnelmaa, -väärää jumalallista ja inhimillistä. Koskaan ei vanha ja sovinnainen -ollut rehennellyt suuremmalla komeudella kuin juuri tuolla näyttämöllä -joka väitti kaatavansa kaiken sovinnaisuuden. Siitä ei silmä, sielu -eikä korva voineet erehtyä hetkeksikään; olisi tarvittu tahallista -omaa tahtoa pettämään niitä -- Ja eräillä tahoilla ne tahtoivatkin -itse pettyä. Koko Saksahan nautti tästä vanhan-hedelmättömästä ja -lapsellisesta taiteesta, jossa irtipäässeet hirviöt raivosivat pienten, -mystillisten ja makeain koulutyttöjen seassa. - -Mutta vaikka Christophe arvostelikin näin: heti kuin hän kuuli tätä -musiikkia, valtasi hänet samoin kuin muutkin, vieläpä enemmänkin, sen -miehen demooninen tahto ja tunnevirta, joka oli päästänyt nuo sävelet -valloilleen. Christophe nauroi ja vapisi, hänen poskiaan poltti, hän -tunsi itsessään kokonaisten ratsaslaumain hurjat sotahuudot. Hän -ajatteli, että kaikki on sallittua niille, jotka kantavat moisia -aronmyrskyjä sisässään. Kuinka hän riemuitsikaan, kun hän tunsi -noiden yleisesti pyhitettyjen teosten, joita hän nykyään selaili -aina ylen arastellen, herättävän itsessään saman liikutuksen, jonka -ne olivat hänessä ennen synnyttäneet saman kiihkeän hurmauksen, jopa -niin puhtaana, ettei sitä mikään tahrannut! Sellaisissa kohdissa -oli hän ikäänkuin pelastanut haaksirikossa kunniakkaita sirpaleita. -Kuinka onnellinen hän silloin olikaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi -pelastanut osan omaa itseään. Ja eivätkö ne olleetkin hänen omaa -itseään? Eivätkö nuo suuret saksalaiset, joita vastaan hän nousi -kapinaan, olleet hänen omaa lihaansa ja vertansa, hänen omaa kalleinta -olemustaan? Hän oli ankara heille ainoastaan sentähden, että hän oli -ankara itselleen. Kuka rakasti heitä enemmän kuin hän? Kuka tunsi -paremmin kuin hän Schubertin hyvyyden, Haydnin viattomuuden, Mozartin -hellyyden, Beethovenin suuren sankarisydämen? Kuka oli pyhemmin ja -hartaammin tuntein kuin Christophe paennut Weberin suhisevain metsien -turviin, ja Johan Sebastianin valtavien tuomiokirkkojen varjoon, jotka -kohottavat Saksan tasangoilla pohjolan harmaata taivasta kohti kivisiä -vuoriaan ynnä jättiläismäisiä tornejaan ja niiden läpileikkauksin -koristettuja viirejä? Mutta hän kärsi heidän valheistaan, hän ei voinut -heissä niitä unohtaa. Hän arvioi ne rodun syyksi, mutta noiden miesten -suuruuden sen sijaan heidän omaksi ansiokseen. Siinä hän erehtyi. Sekä -suuruus että heikot puolet ovat molemmat sen rodun ominaisuuksia, jonka -mahtava, vaikkakin samea ajatus vierii sellaisena musiikin ja runouden -virtana, että koko Europa sammuttaa siitä janoaan. Ja minkä muun kansan -keskuudessa olisi hän löytänyt sen yksinkertaisen puhtaudenkaan, joka -innosti häntä tällä hetkellä sinkoamaan kansastaan moisia tuomioita! - -Sitä ei Christophe kuitenkaan aavistanut. Niinkuin hemmoiteltu lapsi -käänsi hän kiittämättömänä äidiltään saamansa aseet itse äitiään kohti. -Myöhemmin, myöhemmin oli hän tunteva, mitä hän oli hänelle velkapää, ja -kuinka syvästi hän häntä rakasti... - -Mutta nyt oli hänellä silmitön reaktsioonikausi kaikkia lapsuutensa -epäjumalia vastaan. Hän oli vihainen itselleen ja niille, siitä, että -hän oli uskonut, intohimoisen antautuvasti niihin. -- Ja se hänen -kautensa olikin aivan paikallaan. On eräs jakso ihmisen elämässä, -jolloin täytyy uskaltaa olla väärämielinen, jolloin täytyy tohtia tehdä -selvää jälkeä kaikista opituista ihailun ja kunnioituksen esineistä, -täytyy kieltää kaikki -- sekä valheet että totuudet, -- kaikki, mitä ei -ole tuntenut todeksi omassa itsessään. Koko kasvatuksessaan ja kaikessa -ympäriltä nähdyssä ja kuullussa imee lapsi itseensä sellaisen määrän -valheita ja typeryyksiä elämän olennaisimpiin totuuksiin sekoitettuina, -että nuorukaisen ensimäinen velvollisuus on sylkeä kaikki tuo opittu -suustaan, jos hän aikoo olla terve mies. - -Christophe eli kyllästymisen tervettä murroskautta. Vaisto pakotti -hänet vieroittamaan olennostaan kaikki sulamattomat ainekset, jotka -sitä rasittivat. - -Ennen kaikkea koski tämä seikka sitä äitelää hempeämielisyyttä, -joka tihkuu saksalaisessa kansallishengessä kuin maanalaisessa, -homeelta löyhkävässä kellarissa. Valoa! Valoa! Raitista ja kuivaa -tuulta, pyyhkäisemään pois nuo rämehöyryt, tukahuttavat tuoksut, -kaikki nuo, joiden nimi on Lied, Liedchen, Liedlein, lukuisat kuin -pisarat sateella, pisarat, joissa vuolaanaan purkautuu germaanilainen -Gemüt. Pois nuo lukemattomat: _Sehnsucht_ (Kaipuu), _Heimweh_ -(Koti-ikävä), _Aufschwung_, (Sielunlento) _Frage_ (Kysymys), _Warum_ -(Miksi?), _an den Mond_ (Kuulle), _an die Sterne_ (Tähdille), _an -die Nachtigall_ (Satakielelle), _an den Frühling_ (Keväälle), _an -den Sonnenschein_ (Auringonpaisteelle); kaikki: _Frühlingslied_ -(Laulu keväälle), _Frühlingslust_ (Kevätiloa), _Frühlingsgruss_ -(Tervehdys keväälle), _Frühlingsfahrt_ (Kevätretki), _Frühlingsnacht_ -(Kevätyö), _Frühlingsbotschaft_ (Kevätviesti); nuo _Stimme der -Liebe_ (Lemmenääni), _Sprache der Liebe_ (Lemmentunnustus), _Trauer -der Liebe_, (Lemmenmurhe) _Geist der Liebe_ (Rakkaudenhenki), -_Fülle der Liebe_ (Rakkaudenuhkeus) _Blumenlied_ (Kukkien laulu), -_Blumenbrief_ (Kukkaiskirje), _Blumengruss_ (Kukkien tervehdys); nuo -sadat: _Herzeleid_ (Sydäntuskaa), _mein Herz ist schwer_ ("Raskas -sydämein"), _mein Aug ist trüb_ ("Suruinen sydämein"); nuo pikkuimelät -vuoropuhelut, joissa pakisijoina ovat _Röslein_ (ruusunen), puronen, -kyyhkynen, pikku pääsky; kaikki nuo perusteettomat kysymykset: -- "_Jos -ruusunen okaitta olla vois_", -- "_Entisen armaansa kanssako pääskynen -pesänsä lois vai uudenko lemmen löytänyt ois_": -- koko tuo ummehtuneen -hellyyden, äitelän liikutuksen, hengettömän melankolian ja lattean -runouden tulva... Kuinka paljon kaunista sillä tavoin vedetään alas, -kuinka paljon harvinaisia asioita kulutetaan tarpeettomasti, jokaisen -aiheen tullen, ja aiheettomastikin! Sillä pahinta oli, että kaikki -tämä oli aivan hyödytöntä: se oli pelkkää tapaa paljastaa sydämensä -yleisölle, joutavanpäiväistä ja hempeämielistä kunnon saksalaisten -taipumusta purkaa hälisevästi itseään toisilleen. Ei mitään sanomista, -ja kuitenkin puhutaan kilpaa! Eikö moinen lörpöttely koskaan loppuisi? --- Hei, pitäkää jo, kurnuttavat sammakot, suunne kiinni! - -Varsinkin rakkaudenpuheissa tunsi Christophe kaikkein paksuimpana -valheen: sillä siinä asiassa hän osasi jo helpoimmin verrata sitä -todellisuuteen. Nämä sovinnaiset lemmenlaulut, kyyneleiset ja -siivot, eivät vastanneet missään määrin miehen kiivaita haluja eikä -naisen sydämentunteita. Mutta olivathan nuo, jotka olivat sellaista -kirjoittaneet, toki rakastaneet, ainakin kerran elämässään! Oliko -mahdollista, että he olivat rakastaneet tällä tavoin? Ei, he olivat -valehdelleet, valehdelleet niinkuin kaikessa muussakin, olivat -tahtoneet kaunistaa itseään ihanteellisiksi... Ihannoida! nimittäin: -peljätä nähdä elämää kasvoista kasvoihin, ei pystyä erottamaan -asioita miehen tavalla, sellaisina kuin ne ovat. -- Kaikkialla -samaa arkuutta, samaa miehisen rehellisyyden puutetta. Kaikkialla -samaa hengetöntä haltioitumista, samaa mahtavaa ja valheellista -juhlallisuutta, isänmaallisuudessa, juomapöydässä, uskonnossa. "_Die -Trinklieder_" (juomalaulut) olivat ylistyksiä viinille tai maljalle: -("Oi, ihana malja..."). Uskonto -- seikka, jonka piti olla välittömintä -maailmassa, puhjeta sielusta yhtäkkiä kuin odottamaton lähde, -- se -oli tehdastavaraa, kaupaksi sopivaa valmistetta. Isänmaalliset laulut -taasen rustatut lauhkeaa ja yhteen tahtiin määkivää lammaslaumaa -varten... Karjukaa siis!... Hitto vie, yhäkö te jaksatte valehdella --- "_ihannoida_" -- teittepä sen sitten juopottelun, miestapon tai -mielettömyyden kunniaksi!... - -Christophe oli päässyt sille kehitysasteelle, että hän vihasi kaikkea -ihanteellisuutta. Hän piti rehellistä raakuutta parempana kuin -tällaista valhetta. -- Pohjaltaan oli hän suurempi idealisti kuin muut, -eikä hänellä ollut, -- hänellä ei voinut olla, -- pahempia vihollisia -kuin nuo julkean selvät realistit, joista hän luuli pitävänpä. - -Oma kiihkeä aate teki hänet sokeaksi. Häntä jääti tuo usva, -tuo verettömyyttä sairastava valheellisuus, nuo "auringottomat -aate-fantoomit". Hän kaipasi aurinkoa olemuksensa kaikilla voimilla. -Nuorekkaassa halveksumisessaan ulkokultaisuutta kohtaan, joka häntä -ympäröi tai jota hän ulkokultaisuutena piti, ei hän huomannut -sitä rotunsa suurta käytännöllistä viisautta, jonka avulla se oli -rakentanut vähitellen suurenmoisen ihanteellisuutensa, hillitäkseen -rajuja luonnonvaistojaan ja käyttääkseen niitä hyvän palvelukseen. -Rotujen sieluja eivät muuta eivätkä suuntaa uusille urille useinkaan -mielivaltaiset syyt, uskonnolliset tai moraaliset määräykset, -lainsäätäjät tai valtiomiehet, papit tai filosoofit: vuosisatoja -kestäneet onnettomuudet ja koettelemukset karkaisevat elämään ne -kansat, jotka tahtovat elää. - - - - -Samalla Christophe kuitenkin sävelsi, joskaan hänen sävellyksensä -eivät olleet vailla samoja vikoja, joita hän moitti muissa, sillä -taiteellinen luominen oli hänessä vastustamaton vaatimus, joka ei -alistunut hänen älynsä määräämiin sääntöihin. Taiteilija ei luo -järkisyistä. Hän luo pakosta. -- Silloin ei riitä, että on tuntenut -valheen ja enimmissä tunteissa piilevän liioittelun estääkseen -itseään niihin vikoihin suistumasta: siihen vaaditaan pitkäaikaista -ja vaivalloista ponnistusta; mikään ei ole vaikeampaa kuin olla -täysin rehellinen nykyaikaisessa yhteiskunnassa, sillä kullakin on -raskaana perintönä sukupolvesta toiseen siirtyneet mukavat tottumukset. -Ja vaikeinta se on sellaisille ihmisille ja kansoille, joilla on -itseään-hallitsematon tapa antaa sydämensä lakkaamatta puhua, vaikka -sen olisi useasti kaikkein parhainta vaieta. - -Christophien sydän oli tässä suhteessa täysin saksalainen: hän ei -ollut vielä oppinut vaikenemisen hyvettä; eikähän se vielä ollut hänen -iälleen ominaistakaan. Hän oli siinä kohdin isäänsä, että hän tahtoi -puhua alinomaa ja puhua melua herättävästi. Hän tiesi sen vikansa, -ja hän taisteli sitä vastaan; mutta se taistelu lamautti osaltaan -hänen voimiaan. -- Sitäpaitsi oli Christophe saanut vielä toisenkin -perinnön, joka oli yhtä vaikea hävittää, se oli isoisältä tullut -suunnaton vaikeus ilmaista tarkan selvästi ajatuksiaan. -- Hän oli -virtuoosin poika. Ja hän tunsi virtuositeetin vaarallisen viehätyksen: --- suorastaan fyysillisen ilon näyttää nopsaa taitavuuttaan, tyydyttää -lihastenkäyttely-haluaan, iloa voittaa, häikäistä omalla itsellään -suuri, tuhatpäinen yleisö; se ilo oli melkoisen anteeksiannettavaa, -melkeinpä viatonta laatua niin nuolessa miehessä kuin hän, mutta -kuitenkin oli se kuolettavaa myrkkyä hänen taiteelleen ja sielulleen: --- Christophe tunsi, että se oli hänen veressään; hän halveksi sitä, -mutta kuitenkin antoi hän sille myöten. - -Niin riuhtoivat häntä keskenään rodun ja hänen oman neronsa vaistot, -hänellä oli taakkana menneisyyden painolasti, loiskasvi, joka imi -hänen voimaansa ja josta hän ei jaksanut päästä irralleen. Siten hän -kulki eteenpäin haparoiden, ja siinä joutui hän paljoa lähemmäksi -kaikkea kelvottomaksi manaamaansa kuin hän luulikaan. Kaikki hänen -sävellyksensä olivat kummallista totuuden ja pöyhkeilevän paatoksen, -kirkkaan voiman ja sopertelevan typeryyden sekoitusta. Ainoastaan -muutamina harvoina tuokioina kykeni hänen oma itsensä tunkeutumaan -esille siitä outojen olennoiden kuolleesta kuoresta joka esti sen -liikkeitä. - -Hän oli aivan yksin. Hänellä ei ollut minkäänlaista opasta, joka -olisi auttanut häntä nousemaan tuosta nevasta. Kun hän luuli -päässeensä siitä pois, niin hän olikin vain vaipunut syvemmälle. -Hän kulki edelleen sokkona ja hukkasi aikaansa ja voimiaan turhiin -yrityksiin. Hän ei säilynyt miltään katkerilta kokemuksilta; eikä -hän osannut tässä luomisintonsa kaaosmaisessa epäjärjestyksessä -arvostella, mikä kaikesta hänen luomastaan oli parhainta. Hän -sotkeutui mielettömiin suunnitelmiin, sinfoonisten runoelmien -haaveksimiseen, joiden tarkoituksen piti muka olla filosoofinen ja -jotka olivat suhteiltaan suorastaan eriskummaisia. Hänen henkensä -oli liian rehellinen, joten hän ei voinut kiintyä niihin pitkäksi -aikaa; hän hylkäsi ne suunnitelmansa äitelin mielin jo ennenkuin oli -luonnostellut niistä ensimäistäkään osaa. Joskus hän otti tulkitakseen -sävelillä runouden saavuttamattomimpia tuotteita. Silloin hän joutui -rämpimään alalla, joka ei ollut hänen omansa. Kun hän sommitteli itse -näyttämöasetuksiaan, -- (sillä hän ei epäröinyt ryhtyä mihin tahansa), --- syntyi siitä suurinta mielettömyyttä; ja kun hän takertui Goethen, -Kleistin, Hebbelin tai Shakespearen mestariteoksiin, ymmärsi hän ne -aivan päin mäntyyn. Ei sentähden, ettei hänellä olisi ollut älyä, vaan -siksi, ettei hänellä ollut itsekritiikkiä. Hän ei voinut vielä ymmärtää -toisia, koska hänellä oli selvittämistä vielä itsessäänkin; minnepäin -hän kääntyikin, löysi hän aina vain oman lapsellisen ja pöyhistelevän -sielunsa. - -Näiden jo ennakolta kuolemaantuomittujen epäsikiöiden ohella -kirjoitti hän myöskin joukon pikkuteoksia, jotka olivat hetkellisten -tunteiden välittömiä ilmauksia, -- ja ne juuri olivat luodut elämään: -sävelillä tulkittuja ajatuksia, _Liedejä_. Niissä asettui hän -kuten kaikessa muussakin rajusti entistä ja tavanomaista vastaan. -Hän valitsi kaikkein kuuluisimmat laulut, jotka olivat jo sävelin -käsiteltyjä, ja oli kyllin hävytön halussaan säveltää ne toisin ja -totuudenmukaisemmin kuin Schumann ja Schubert. Joskus koetti hän -antaa Goethen runoelmain olennoille, Mignonille, _Wilhelm Meisterin_ -harpunsoittajalle niiden todella yksilöllisen luonteen, monista -vivahduksista kokoonpannun ja kuitenkin tarkan. Joskus iski hän -taasen kiinni eräihin lemmen-Liedeihin, jotka säveltäjän heikkous ja -yleisön latteus olivat pukeneet yhteisestä sopimuksesta äitelään ja -imelään sentimentaalisuuden asuun; hän riisui ne nyt armotta alasti ja -puhalsi niihin niiden alkuperäisen aistillisen ja villin rohkeuden. -Lyhyesti sanoen: hän koetti kaikin voimin antaa runouden olennoiden -ja niiden intohimojen elää omaa elämäänsä, etteivät ne olisi pelkkiä -leluja saksalaisten perheiden käsissä, jotka halusivat ainoastaan -helppotajuista taideherkytystä istuessaan sunnuntaisin oluen ääressä -jossakin _Biergartenissa_. - -Mutta tavallisesti olivat runoilijat hänestä liian kirjallisia; ja -hän haki mielellään yksinkertaisempia tekstejä: vanhoja Liedejä, -muinaisia hengellisiä virsiä, joita hän oli lukenut eräästä -kuluneesta hartauskirjasta. Hän ei koettanut suinkaan säilyttää -niissä niiden kirkollista leimaa: hän käsitteli niitä häikäilemättä, -aivan maallisesti, vapaasti ja elämänmukaisesti. Tai hän valitsi -jonkin lyhyen raamatun psalmin, tai sananlaskuja, joskus pelkästään -ohikulkiessaan kuulemansa pakinan, katkelman rahvaanomaista juttelua, -lapsukaisten tuumia: -- monesti kömpelöitä ja proosallisia sanoja, -joiden alta kuulsi puhdas tunne. Sellaisia asioita käsitellessään hän -oli omalla alallaan, ja silloin hän saavutti syvyyden, jota hänen -muissa sävellyksissään ei ollut ja jota hän ei itsekään aavistanut. - -Olivatpa hänen teoksensa hyviä tai huonoja, ja useimmin ne olivat -huonoja kuin hyviä, yleensä ne olivat täynnä ylitsekuohuvaa elämää. -Kaikki niissä ei ollut uutta: ei lähimainkaan. Christophe oli monta -kertaa lattea ja proosallinen, juuri rehellisyytensä tähden; monesti -hän toisti jo käytettyjä muotoja, siksi, että juuri ne tulkitsivat -hänen ajatustaan, siksi, että hän tunsi juuri sillä tavoin eikä -toisin. Millään ehdolla hän ei olisi pyrkinyt olemaan omintakeinen: -hänestä olisi mies, joka kiusasi itseään moisilla huolilla, ollut -melkoisen keskinkertainen. Hän tahtoi ainoastaan olla omaa itseään -ja sanoa juuri sellaista, mitä ajatteli, välittämättä siitä, oliko -se, mitä hän sanoi, sanottu jo ennen häntä vai ei. Hänellä oli ylpeä -usko luullakseen sitä parhaaksi tavaksi olla omintakeinen, ja usko, -ettei Jean-Christophea ollut koskaan ennen ollut ja ettei häntä tulisi -olemaan milloinkaan muuta kun yhden kerran. Häikäilemättömän varmana -kuin nuori ainakin tuntui hänestä kaikki vielä tekemättömältä: ja -kaikki näytti hänestä olevan tehtävissä, tahi tehtävissä uudestaan. -Tällainen sisäinen kyllyys, jota rajattomia lupaava elämä antoi, heitti -hänet huumaten ja hiukan varomattomasti onnen helmaan. Alinomaista -riemua. Se riemu ei kaivannut edes iloa, se pystyi ammentamaan voimansa -surustakin: sen lähteenä oli hänessä pursuva elämän yltäkylläisyys, -hänen oma voimansa, kaiken onnen ja kunnon synnyttäjä. Elää, elää -täydellisesti!... Se, joka ei tunne itsessään tuota voiman huimausta, -tuota elämisenhalun riemua, -- suurimmankin onnettomuuden keskellä, -- -se ei ole taiteilija. Tämä on juuri kompastuskivi. Todellisen suuruuden -tunnusmerkki on se, että hän osaa sekä ilosta että surusta riemuita. -Jotkut Mendelssohn ja Brahms, lokakuisen usvan ja tihkusateen jumalat, -eivät ole koskaan tunteneet sitä jumalallista voimaa. - -Christophe tunsi sen itsessään; ja hän levitteli iloaan varomatta ja -peittelemättä näytteille. Hän ei käsittänyt siinä mitään pahaa, hän -tahtoi ainoastaan jakaa omaansa myöskin muille. Hän ei huomannut, että -sellainen ilo oli enimmille ihmisille loukkaavaa, sellaisille, joilla -sitä ei ole koskaan ollut ja jotka sitä aina kadehtivat. Muuten: hän -välitti vähät siitä, oliko hän toisille mieleen vai ei; hän oli varma -itsestään, eikä mikään tuntunut hänestä yksinkertaisemmalta kuin -ilmaista vakaumuksensa toisille, -- ja voittaa. Tiedottomasti hän -vertaili omia rikkauksiaan muiden nuotinlykkääjien yleiseen köyhyyteen; -ja hän luuli, että hänen olisi sangen helppoa saada ylemmyytensä -tunnustetuksi. Liiankin helppoa. Hänen ei tarvinnut muka muuta kuin -näyttäytyä. - -Ja hän näyttäytyi. - - - - -Häntä odotettiin. - -Christophe ei ollut koskaan salannut mielipiteitään. Siitä hetkestä -alkaen, jolloin hän oli huomannut saksalaisen fariseismin, mikä ei -tahdo nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat, oli hän vannonut olevansa -aina ehdottomasti ja armottoman rehellinen, olipa puhe mistä asiasta -tai henkilöstä tahansa. Ja koska hän ei voinut tehdä mitään menemättä -äärimmäisyyksiin, niin liioitteli hän kaikkea eriskummaisesti; hän -puhui suorastaan suunnattomuuksia ja kauhisti sellaiset ihmiset, jotka -eivät olleet tuhannetta osaakaan niin naiiveja kuin hän. Hän oli -tavattoman tietämätön. Hän julisti jokaiselle, kenen kohtasi, mitä hän -saksalaisesta taiteesta ajatteli, ja oli siitä teostaan tyytyväinen -kuin ainakin ihminen, joka ei tahdo kätkeä arvaamattoman kalliita -huomioitaan pelkästään itselleen. Hän ei kuvitellutkaan, että hänelle -saatettaisiin olla siitä vihaisia. Heti paikalla, kun hän keksi jonkin -pyhitetyn sävellyksen houkkamaisuuden, kiiruhti hän ilmoittamaan -siitä asiasta kaikille, jotka tulivat häntä vastaan, niin innoissaan -hän oli keksinnöstään. Hän lausui onnesta säteilevin kasvoin mitä -mielettömimpiä tuomioita. Ensin ei häntä käsitetty vakavasti; hänen -töykeyksilleen naurettiin. Mutta piankin huomattiin, että hän palasi -samaan asiaan liian usein ja hävyttömän itsepäisesti. Näytti tosiaankin -siltä kuin Christophe olisi omiin paradokseihinsa uskonut; ja tämä ei -ollut enää laisinkaan hauskaa. Hän sai aikaan julkista pahennusta; -keskellä konsertteja hän purki hälisevää ivaansa tai ilmaisi suuria -mestareita kohtaan halveksumisensa milloin tai missä tahansa. - -Kaikki asiat levisivät kuin kulo pikkukaupungissa: ainoaakaan -hänen sanaansa ei unohdettu. Hänelle oltiin suuttuneita jo hänen -viimevuotisen elämänsä tähden. Ei oltu unohdettu, kuinka julkeasti hän -kuulutti seurusteluaan Aadan kanssa, eikä sitä tapausta seuranneita -epäilyttäviä aikoja. Itse hän ei muistanut siitä enää mitään; kukin -päivä vei tullessaan edellisen muistot, ja hän oli nykyään jo sangen -kaukana siitä, mitä hän oli ollut kaksi kuukautta aikaisemmin. -Mutta muut muistivat hänen puolestaan erinomaisesti: ne nimittäin, -joiden tehtävänä kaikissa pikkukaupungeissa on pistää tunnontarkasti -kirjoihinsa kaikki naapurien viat, kaikki heitä koskevat surulliset, -rumat ja loukkaavat tapahtumat, ettei mitään vain hukkaan joutuisi. -Christophen uudet kummallisuudet sijoitettiin nyt hänen nimelleen -kirjoihin hänen entisten syntiensä alle. Ne seikat valaisivat toinen -toistaan: moraalisten tunteiden loukkaamiseen lisäksi tuli nyt -sopimaton käyttäyminen. Suopeimmat sanoivat hänestä: - --- Hän tahtoo olla erikoinen. - -Mutta enimmät vakuuttivat: - -_Total verrückt!_ (Pähkähullu). - -Sitäpaitsi alkoi levitä hänestä toinen yhtä ankara ja vielä -vaarallisempi mielipide, -- ja sen menestyksen takasi tuon mielipiteen -korkea alkuperä: kerrottiin, että Christophe linnassa, jossa hän -edelleen kävi säännöllisesti virallisessa tehtävässään, oli ollut -kerran niin epähieno, että oli itsensä suurherttuan kanssa puhuessaan -ilmaissut suorastaan vihastuttavalla tavalla mielipiteitään maan -kunnioitetuista mestareista. Hän oli, niin juteltiin, sanonut -Mendelssohnin _Eliasta_ "ulkokultaisen papin isämeidäksi", ja eräitä -Schumannin Liedejä halveksivasti "Backfisch-musiikiksi": -- ja sen -oli hän tehnyt juuri kun kunnioitettu ruhtinas oli tullut ilmaisemaan -erikoista mieltymystään noihin sävellyksiin. Suurherttua oli tehnyt -hänen nenäkkyydestään sievän lopun virkkaen kuivasti: - --- Teitä kuullessaan ei luulisi, herraseni, että te olette saksalainen. - -Nämä niin korkealta tulleet rangaistuksen sanat upposivat myöskin -syvälle alas; eikä kukaan, jolla mielessään nyt oli jotakin kaunaa -Christophea kohtaan, joko hänen menestyksensä tähden tai jostakin -persoonallisesta, joskaan ei sen kiihkeämmästä syystä, jättänyt -muistamatta, ettei hän tosiaan ollut puhdas saksalainen. Hänen sukunsa -oli isän puolelta -- sen muistamme -- kotoisin Belgiasta. Ei siis ollut -yhtään kumma, että tuo hävytön siirtolainen koetti mustata kansallista -kunniaa. Tämä selitys valaisi kaiken; ja germaanilainen itserakkaus -löysi siitä erinomaisen syyn ihaillakseen vielä lisää omaa arvoaan, -halveksien samalla vastustajaansa. - -Tätä aivan platoonista kostoa elähytti Christophe vielä itse sangen -tuntuvalla ravinnolla. On hyvin varomatonta arvostella muita -silloin, kun valmistautuu itse antamaan itsensä alttiiksi muiden -arvostelulle. Taitavampi ja vähemmän rehellinen taiteilija olisi -ollut häveliäämpi ja kunnioittavampi puhuessaan edeltäjistänsä. Mutta -Christophe ei ymmärtänyt olevan mitään syytä salata halveksumistaan -keskinkertaisuutta kohtaan, enempää kuin sitä onneakaan, jota hänen -oma voimansa hänelle tuotti. Ja hän toitotti tuota onnea suorastaan -tahdittomalla tavalla. Vaikka Christophe oli lapsuudesta asti tottunut -sulkeutumaan omaan kuoreensa, koska hänellä ei ollut seuraa, jolle -hän olisi voinut uskoa ajatuksiaan, tuli hänelle viime aikoina halu -purkaa muille sisuaan. Hänen ilonsa oli niin suuri, ettei hän voinut -yksin sitä kantaa; hänen rintansa liian pieni, että se olisi siihen -mahtunut: se olisi haljennut, ellei hän olisi saanut ilmaista iloaan -muille. Muun ystävän puutteessa oli hän nyt ottanut uskotukseen -vierustoverinsa orkesterissa, toisen _Kapellmeisterin_, nimeltään -Siegmund Ochs; hän oli nuori würtenbergiläinen, lauhkea ja ovela poika, -käytöksessään Christophea kohtaan aivan ylenpalttisen kunnioittava. -Christophe ei voinut epäillä häntä; ja vaikka hän olisi epäillytkin, -olisiko hän koskaan saattanut kuvitellakaan, että oli sopimatonta -uskoa iloaan jollekin oudollekin henkilölle tai vaikkapa suorastaan -viholliselle? Eikö kaikkien toisten päinvastoin pitänyt olla siitä -hänelle kiitollisia? Sillä eikö Christophe tehnyt työtä heidänkin -puolestaan? Hänellä oli onnea kaikille, ystäville ja vihollisille. --- Hän ei aavistanut, ettei mikään ole vaikeampaa kuin pakottaa -ihmiset ottamaan vastaan jotain uutta onnea; he pitävät melkeinpä -entistä onnettomuuttaankin parempana kuin sitä: he tarvitsevat -vuosisatoja märehdittyä ravintoa. Mutta eräs seikka on heistä vieläkin -selittämättömämpää, se, että heidän pitäisi kiittää jotakuta toista -tuosta onnestaan. He eivät anna sitä loukkausta anteeksi muulloin -kuin ehdottomasta pakosta; ja silloinkin he valmistautuvat antamaan -lahjoittajan vielä kerran sen kalliisti maksaa. - -Tuhannestakaan syystä ei Christophen luottavia mielenilmauksia siis -otettu kovin innokkaasti millään taholla vastaan. Mutta oli olemassa -noiden tuhannen päällisiksi vielä yksi syy lisää, miksi juuri Siegmund -Ochs ei sitä tehnyt. Ensimäinen Kapellmeister, Tobias Pfeiffer, -aikoi näet piakkoin vetäytyä yksityiselämään; ja vaikka Christophe -oli vielä sangen nuori, oli hänellä kaikki edellytykset päästä -hänen seuraajakseen. Siegmund Ochs oli liian saksalainen ollakseen -tunnustamatta, että Christophe ansaitsikin sen paikan, koska kerran -hovi häntä siihen puolusti. Mutta hänellä oli myös liian hyvä käsitys -itsestään ollakseen uskomatta, etteikö hän itse olisi ansainnut sitä -paikkaa paremmin, jos vain hovi olisi hänet paremmin tuntenut. Niinpä -ottikin hän Christophen kaikki mielenpurkaukset vastaan omituinen hymy -huulillaan, kun Christophe saapui aamuisin teatteriin ja alkoi puhua, -koettaen pysyä muka totisena, vaikka hänen koko kasvonsa säihkyivät -sisällistä intoa. - --- No, sanoi silloin Ochs hänelle salakavalasti hänen ohitseen -mennessään, onko taas jokin uusi mestariteos päässyt päivänvaloon? - -Christophe pisti kätensä hänen kainaloonsa: - --- Ah, ystäväni, mikään entinen ei ole tämän veroista... Jos sinä sen -kuulisit!... Perhana vieköön, se on niin hyvä. Sellaista ei ole vielä -nähty, ei kuultu. Jumala auttakoon ihmisiä, kun se räjähtää heidän -korviinsa! Sen jälkeen tuntee sielussaan ainoastaan yhden halun: kuolla. - -Nämä sanat eivät langenneet tien oheen. Ochs ei suinkaan hänelle nyt -hymyillyt eikä leikillisesti kujeillut hänen lapsellisen innostuksensa -kustannuksella, sillä silloin Christophe olisi varmaan ollut valmis -itse ensimäisenä nauramaan ja pyytämään anteeksi, jos hänelle vain -olisi ilmaistu, että hän oli naurettava; ei, Ochs päinvastoin alkoi -häntä petollisesti ylistellä; ja siten hän yllytti Christophen -päästämään uusia hullutuksia; ja kun hän oli eronnut Christophesta, -kiiruhti hän levittelemään niitä kaikkialle ja vääristeli ne vieläkin -naurettavammiksi. Niille hohotettiin musiikkimiesten toveripiirissä -kohti kurkkua, ja jokainen odotti jännityksessä vain tilaisuutta, -jolloin saisi tuomita perinpohjin Christophen poloiset sävellykset. -- -Tuomio oli jo etukäteen aivan valmis. - -Viimein se tilaisuus tuli. - -Christophe oli valikoinut etevimmät koko sekasotkustaan. Ensin oli -ohjelmassa hänen Hebbelin _Judithiin_ säveltämänsä uvertyyri, runoon, -jonka hurja voima oli viehättänyt häntä, tavallisen saksalaisen -ponnettomuuden vastapainona; (tähän aiheeseensa hän oli alkanut jo -hiukan kyllästyä, sillä vaisto sai hänet aavistamaan, että Hebbel oli -ottanut tehtäväkseen näytellä neroa aina ja millä hinnalla tahansa). -Sitten seurasi sinfonia, jonka nimenä oli Arnold Böcklinin pateettinen: -_Elämä on unelma_, ja mottona _Vita somnium breve_. Loppuosan muodosti -sarja _Liedejä_ ja eräitä klassillisia kappaleita, ynnä muuan Ochsin -sepittämä _Festmarsch_, juhlamarssi, jonka Christophe oli tarjoutunut -toveruuden vuoksi ottamaan ohjelmaansa, vaikka hän pitikin sitä -melkoisen vähäpätöisenä. - -Näistä sävellyksistä ei harjoituksissa mennyt paljoa hukkaan. Vaikkei -orkesteri laisinkaan ymmärtänyt näitä uusia esityksiään ja vaikka -jokainen sen jäsen olikin mielessään tällaisesta uudesta musiikista -ällistynyt, niin ei kukaan heistä vielä ollut ehtinyt muodostaa siitä -omaa mielipidettään, varsinkaan, koska kukaan heistä ei siihen pystynyt -ennenkuin yleisö oli ilmaissut siitä ajatuksensa. Sitäpaitsi teki -Christophen varmuus voimakkaan vaikutuksen noihin soittajiin, jotka -olivat tottelevaisia ja kuriin kasvatettuja niinkuin ainakin hyvässä -saksalaisessa orkesterissa. Ainoa tukaluus tuli laulajattaresta. Hän -oli tuo _Tonhallen_ konserttien sinipukuinen kuuluisuus. Hän oli siihen -aikaan maineessa kaikkialla Saksassa: tämä erinomainen perheenäiti -tulkitsi Brünhildeä ja Kundryä Dresdenissä ja Bayreuthissä keuhkojen -voimalla, jota vastaan ei ollut väittämistä. Mutta jos hän olikin -wagnerilaisessa koulussa oppinut sen taidon, josta tuo koulu syyllä -ylpeilee, nimittäin lausumaan selvästi, sinkauttamalla kerakkeet kauas -läpi ilman ja erottamaan ääntiöt ja nakkaamaan ne kuin nuijalla lyöden -ällistelevälle yleisölle, niin ei hän siellä kuitenkaan ollut oppinut -taitoa olla luonnollinen, -- senhän ymmärtää. Jokaisesta sanasta tuli -kohtalokas: kaikki oli korostettua; tavut kulkivat lyijyanturoin; -jok'ainoasta lauseesta muodostui oikea murhenäytelmä. Christophe -pyysi häntä hiukan hillitsemään dramaattista voimaansa. Laulajatar -suostui siihen ensin melkoisen taipuisasti; mutta sitten saivat hänen -luonteenomainen raskautensa ja halunsa näyttää äänivarojaan hänet -valtaansa. Christophe hermostui. Hän huomautti kunnianarvoiselle -naiselle, että hän tahtoi tulkita sanoilla eläviä ihmisiä eikä -Fafner-käärmettä puhetorvineen. Laulajatar otti, -- kuten voi arvata, --- tämän nenäkkyyden hyvin pahakseen. Hän sanoi tietävänsä, Jumalan -kiitos, mitä oli laulaa, ja että hänellä oli ollut kunnia esittää -Brahmsin _Liedejä_ itsensä tuon suuren mestarin läsnäollessa, ja ettei -Brahms koskaan kyllästynyt kuulemaan niitä hänen esittäminään. - --- Sen pahempi! Sen pahempi! huudahti Christophe. - -Laulajatar kysyi ylimielisesti hymyillen häneltä, mitä tuo -arvoituksellinen huudahdus merkitsi. Christophe vastasi, että koska -Brahms ei ollut kertaakaan elämässään tiennyt, mikä on luonnollista, -niin olivat hänen ylistyksensä niin pahaa moitetta kuin olla saattaa, -ja vaikka Christophe joskus oli sangen kohtelias, kuten laulajatar -tässä oli huomauttanut, niin koskaan ei hän olisi mennyt sanomaan -laulajattarelle mitään niin epäkohteliasta kuin tuo Brahms. - -Inttelyä jatkui tähän tapaan; ja laulajatar esitti laulut yhä -itsepäisesti omaan kuosiinsa, pateettisesti ja työntäen ne täyteen -melodramaattisia efektejä, -- kunnes Christophe viimein sanoi hänelle -jyrkästi huomaavansa hyvin, että se oli laulajattaren luonteesta -johtuvaa ja ettei sitä voinut muuttaa; ja koska ei hänen _Liedejään_ -osattu laulaa oikein, oli parasta olla esittämättä niitä ollenkaan: -Christophe sanoi pyyhkivänsä ne ohjelmasta. -- Silloin oli jo konsertin -edellinen ilta, noihin Liedeihin luotettiin paljon: laulajatar itsekin -oli niistä puhunut; hän oli tarpeeksi musikaalinen ymmärtääkseen edes -osaksi niiden arvon. Christophe asettui nyt häntä vastustamaan, mutta -koska hän ei ollut varma, etteikö huominen konsertti ehkä saattanut -perustaa tuon nuorenmiehen mainetta, niin hän ei tahtonut joutua -huonoihin väleihin ehkä nousevan tähden kanssa. Laulajatar taipui siis -yhtäkkiä; ja viimeisessä harjoituksessa alistui hän kärsivällisesti -kaikkeen, mitä Christophe häneltä vaati. Mutta kuitenkin hän oli -itsepintaisesti päättänyt noudattaa omaa makuaan, -- konsertissa. - - - - -Suuri päivä tuli. Christophe ei ollut yhtään rauhaton. Hän oli -liiaksi musiikkinsa vallassa voidakseen asiaa arvostella. Tosin hän -kuitenkin tunsi, että hänen teoksensa tarjosivat paikka paikoin -tilaisuuden naurettavalle tulkinnalle. Mutta mitä se nyt merkitsi? -Ei voi kirjoittaa mitään suurta joutumatta vaaraan olla naurettava. -Päästäkseen asian pohjaan täytyy uhmata yleistä mielipidettä, -kohteliaisuuden ja häveliäisyyden tapoja, olla välittämättä -yhteiskunnan valheista, joiden alla sielu nukkuu tukahdutettuna. Ellei -tahdo säikyttää ketään ja pyrkii ainoastaan menestykseen, täytyy -tyytyä koko iäkseen pysymään sovinnaisella keskitasolla ja antaa -keskinkertaisille ihmisille ainoastaan keskinkertaista totuutta, -sitäkin laimennettuna, vedellä sekoitettuna, sillä sitä he ainoastaan -kykenevät sulattamaan. Mutta oikean kyvyn tulee olla omalla puolellaan -elämää. Ei ole suuri, ellei ole tallannut tuollaista levottomuutta -jalkoihinsa. Christophe sen tallasi. Hänelle saatettiin kyllä viheltää: -hän oli varma, että välinpitämättömäksi ei yleisö jäisi. Häntä huvitti, -kun hän ajatteli, miten eräiden hänen tuttaviensa naamat vääntyisivät, -kun he kuulisivat sen tai sen hiukan uskalletun kappaleen. Hän odotti -tuimaa kritiikkiä: hän hymyili sille jo etukäteen. Joka tapauksessa -täytyi sellaisen olla sokea -- tai kuuro, joka -- kieltää, ettei hänen -tuotteissaan ollut voimaa, -- miellyttävää tai ei, mitä väliä sillä?... -Miellyttävää! Rakastettavaa!... Voima, se yksinään riitti. Sen oli -päästävä uomaansa ja vietävä kaikki mukanaan niinkuin Rhein... - -Tuli ensimäinen vastoinkäyminen. Suurherttua ei saapunut tilaisuuteen. -Ruhtinaallisessa aitiossa istui ainoastaan hovin vähäpätöisiä -statisteja: muutamia hovinaisia. Christophe ärtyi siitä, käsittämättä -oikein, miksi. Hän ajatteli: "Se hölmö tahtoo näyttää epäsuosiotaan. -Hän ei tiedä, miten suhtautua teoksiini: pelkää nolaavansa itsensä." -Hän kohautti hartioitaan eikä ollut välittävillään sellaisesta -joutavasta pikkuseikasta. Muut ottivat sen kyllä huomioonsa: se oli -ensimäinen kelpo läksy, ja uhkaus tulevaisuuden varalta. - -Yleisö ei ollut sen halukkaampi kiiruhtamaan tilaisuuteen kuin sen -isäntäkään: kolmannes salia oli tyhjänä. Christophe ei saattanut estää -itseään katkerin mielin ajattelemasta, miten täynnä sali oli hänen -lapsuutensa konserteissa. Jos hän olisi ollut hiukan kokeneempi, ei -hän olisi tätä muutosta ällistynyt; Christophesta olisi nyt ollut -aivan luonnollista, että häntä kuulemassa oli vähemmän ihmisiä hänen -esittäessään jotakin arvokasta kuin hänen soittaessaan jotakin -joutavaa: sillä suurinta osaa yleisöstä ei vedä suinkaan puoleensa -musiikki, vaan itse soittaja; ja onhan luonnollista, että soittaja, -joka on täysikasvuinen ja samanlainen kuin muutkin ihmiset, kiinnittää -paljoa vähemmän mieltä kuin lapsenmekkoon puettu taiteilija, joka -liikuttaa helliä tunteita ja huvittaa töllistelijöitä. - -Kun Christophe oli turhaan odottanut salin täyttymistä, päätti hän -alkaa. Hän koetti vakuuttaa itselleen, että näin oli parempi: "Vähän -ystäviä, mutta hyviä". -- Se hänen optimisminsa ei näyttäytynyt -kuitenkaan kauan hyvin perustelluksi. - -Kappaleet seurasivat toisiaan hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa. -Yleisö saattaa kuunnellessaan olla vaiti sentähden, että sen tunne on -valmis joka hetki purkautumaan yli laitojensa, niin on se joutunut -esityksen valtaan. Mutta tässäpä hiljaisuudessa ei ollut yleisössä -mitään sisältöä. Ei kerrassaan mitään. Se oli pelkkää torkkumista. -Aivan tyhjää. Tunsi, että jokainen sävel suistui välinpitämättömyyden -kuiluun. Christophe seisoi yleisöön selin ja johti orkesteriaan, -mutta kuitenkin hän huomasi kaikki, millaista salissa oli, huomasi -sen sisäisillä tuntosarvillaan, jollaiset jokaisella oikealla -soittajalla on ja joilla hän voi aavistaa, saako hänen soittonsa -kaikua kuuntelijain sydämissä. Hän löi yhä tahtia ja koetti kiihdyttää -itseään, vaikka häntä hyytikin jo se ikävystymisen sumu, joka nousi -häntä kohti tuolta alhaalta katsomosta ja hänen takaansa aitioista. - -Viimein loppui uvertyyri; ja sali taputti käsiään. Se taputti veltosti, -kylmästi, ja sitten se vaikeni. Christophesta olisi ollut parempi, -jos hänet olisi huudettu alas... Vihellys edes! Yksi ainoa vihellys! -Jonkinlainen elämänmerkki, ankara mielenilmaus hänen sävellystään -vastaan!... -- Christophe katseli yleisöä. Yleisö katseli häntä. He -tutkivat mielipidettä toistensa silmistä. He eivät kuitenkaan sitä -löytäneet ja vaipuivat välinpitämättömään tilaansa. - -Soitto aikoi uudestaan. Nyt tuli sinfonian vuoro. -- Christophe tuskin -jaksoi johtaa sitä loppuun. Monta kertaa hän oli heittää tahtipuikkonsa -nurkkaan ja rynnätä matkaansa. Ympäröivä tylsyys tarttui häneen, -viimein hän ei ymmärtänyt itsekään, mitä hän johti, hän ei saanut -henkeä keuhkoistaan, hänellä oli tuntu, että hän vajosi auttamattomasti -ikävystymiseen. Ei tullut edes niitä pilkallisia supatuksia, joita hän -oli odottanut eräissä sävellysten kohdissa: yleisö oli painautunut -lueskelemaan ohjelmaa. Christophe kuuli takaansa ohjelmalehtien -jokaisen kuiva-äänisen kahahduksen; ja sitten seurasi taas hiljaisuus, -viimeiseen sointuun saakka, jolloin äskeiset veltot kättentaputukset -jälleen totesivat, että ymmärrettiin nyt sen sävellyksen loppuneen. --- Ainoastaan pari kolme henkilöä taputti uudestaan käsiään, kun -muut lakkasivat: mutta ne taputukset eivät herättäneet vastakaikua, -ja sitten ne häpeissään vaikenivat: silloin tuntui tyhjyys yhä -tyhjemmältä, ja tuo pieni erehdys todisti yleisölle ainoastaan, miten -ikävä sillä oikeastaan oli ollut. - -Christophe oli istuutunut keskelle orkesteriaan, hän ei uskaltanut -katsoa ei oikealle, ei vasemmalle. Häntä itketti, ja samalla hän -vapisi vihasta. Hän olisi tahtonut kavahtaa ylös ja huutaa kaikille: -"Ah, kuinka te olette minusta ikäviä! Te olette minusta sietämättömän -ikäviä! Minä en jaksa tätä kärsiä!... Menkää matkaanne kaikki, -kaikki!..." - -Sitten vilkastui yleisö hiukan, sillä se odotti nyt laulajatarta, jolle -se oli tottunut antamaan suosiotaan. Tässä Christophen kummallisten -uutuuksien valtameressä, jossa yleisö harhaili ilman kompassia, oli -edes tuo laulajatar jotain varmaa; tunnettu ja vankka pohja, maa, jossa -ei tarvinnut peljätä eksyvänsä. Christophe aavisti yleisön ajatuksen; -ja hän nauroi ilkeästi. Laulajatar puolestaan tiesi hyvin yleisön -hartaan odotuksen: Christophe huomasi sen hänen kuningatarmaisista -kasvonilmeistään, mennessään ilmoittamaan hänelle, että nyt oli hänen -vuoronsa esiintyä. He katsoivat toisiinsa vihamielisesti. Christophe -ei tarjonnut hänelle käsivarttaan, vaan pisti päinvastoin kädet -taskuunsa ja antoi laulajattaren mennä näyttämölle yksin. Laulajatar -meni hänen ohitseen raivoissaan ja nolattuna. Christophe seurasi -häntä kyllästyneen näköisenä. Heti, kun laulajatar ilmestyi, puhkesi -sali osoittamaan ihastustaan hänelle: se oli koko yleisölle helpotus; -kaikkien kasvot kirkastuivat, ihmiset vilkastuivat, kaikki kiikarit -summattiin näyttämöä kohti. Varmana voimastaan iskeysi laulajatar -Christophen Liedeihin tietysti omalla tavallaan, välittämättä ollenkaan -niistä huomautuksista, joita Christophe oli hänelle tehnyt edellisenä -iltana. Christophe säesti häntä, ja kalpeni. Hän tunsi kohta tämän -kapinan. Heti, kun laulajatar teki ensimäisen muutoksen, löi Christophe -rajusti koskettimiin, ja sanoi vimmoissaan. - --- Ei! - -Laulajatar jatkoi. Christophe puhalsi hänelle hänen selkänsä takaa, -käheällä ja raivostuneella äänellä: - --- Ei! Ei! Ei sillä tavalla... - -Tuo raivoisa ärähtely, jota yleisö ei voinut kuulla, mutta josta -sanaakaan ei mennyt ohi orkesterin korvain, ärsytti laulajatarta ja -hän jatkoi itsepäisesti, venyttäen uhmallaan esitystä, tehden siihen -pausseja, voimakohtia. Christophe ei ottanut näitä muutoksia varteen -ja jatkoi vain omaa tahtiaan: niin meni kaikki lopulta hajalle. Yleisö -ei huomannut mitään: oli näet hyväksytty jo pitkän aikaa sitten -selviöksi, ettei Christophen musiikki voinut olla korvalle miellyttävää -eikä puhdasta. Mutta Christophe oli toista mieltä ja irvisteli kuin -mielipuoli; ja viimein hänen vimmansa purkausi. Hän lopetti keskellä -tahtia: - --- Riittää! huusi hän kohti kurkkua. Laulajatar jatkoi intonsa -vauhdista vielä puoli tahtia, ja sitten keskeytti hänkin vuorostaan. - --- Riittää! toisti Christophe kuivasti. - -Salissa syntyi hetken ällistys. Jonkun sekunnin päästä sanoi Christophe -jäätävällä äänellä. - --- Aletaan alusta! - -Laulajatar katsoi ymmällään häneen; hänen kätensä vapisivat; hänen -teki mieli heittää nuottivihko vasten Christophen kasvoja; myöhemmin -hän ei käsittänyt, kuinka hän ei ollut sitä tehnyt. Mutta hän oli nyt -täydellisesti Christophen käskevän voiman ja hänen vastustamattomien -sanainsa vallassa: -- hän alkoi alusta. Nyt lauloi hän koko -_Lieder_-sarjan seuraten tarkoin kaikkia neuvottuja vivahduksia: sillä -hän tunsi, ettei Christophe armahtaisi hatuistakaan häntä; ja hän -vapisi ajatellessaan, että tästä tulisi uusi kohtaus. - -Kun hän lopetti, huusi yleisö haltioitumisen vimmassa hänet lavalle -takaisin. _Liedeille_ se ei taputtanut käsiään, vaan kuuluisalle ja -ammatissaan vanhenneelle laulajattarelle, sillä se tiesi, että hänelle -se voi taputtaa aina: se tiesi, että häntä se voi ihailla pelkäämättä -erehtyvänsä. Sitäpaitsi tahtoi yleisö antaa hänelle hyvitystä -äskeisestä kohtauksesta. Se aavisti hämärästi, vaikkei se ollutkaan -aivan varma asiasta, että laulajatar oli ollut väärässä, mutta siitä -oli sopimatonta, että Christophe oli uskaltanut laulajattarelle siitä -huomauttaa. Huudettiin: "Uudestaan, Uudestaan." Mutta Christophe painoi -päättävästi pianon kannen kiinni. - -Laulajatar ei tätä uutta nenäkkyyttä edes huomannut; hän oli liian -kuohuksissaan voidakseen edes ajatellakaan laulaa uudestaan. Hän -poistui kiireesti näyttämöltä ja sulkeutui pukuhuoneeseensa; ja -siellä purki hän neljännestunnin sydäntään, joka kuohui suuttumusta -ja raivoa: hän sai hermokohtauksen, tuli oikea tulva kyyneleitä, -vihaisia haukkumisia, sadatuksia Christophea vastaan, -- mitään ei -puuttunut. Hänen raivoisa kirkunansa kuului läpi suljetun ovenkin. -Ne hänen ystävistään, joiden onnistui päästä sisään, kertoivat ulos -tullessaan, että Christophe oli käyttäytynyt kuin täysi kollo. -Yleinen mielipide leviää pian teatterissa. Ja kun Christophe ilmestyi -takaisin lavalle johtamaan viimeistä kappaletta, uhkasikin yleisö -suorastaan hirmumyrskyllä. Mutta se kappale ei ollutkaan hänen: se -oli tuo Ochsin _Festmarsch_, jonka Christophe oli toverillisesti -liittänyt ohjelmaansa. Yleisö, joka tunsi olonsa tätä vetelää -musiikkia kuunnellessaan kotoisaksi, löysi silloin yksinkertaisen -keinon ilmaistakseen tyytymättömyytensä Christopheen, keinon, jota -käyttäen sen ei tarvinnut olla niin rohkea, että se olisi Christophelle -viheltänyt: se taputti Ochsille hurjasti käsiään ja huusi tekijän -esille kaksi, kolme kertaa; eikä hän suinkaan jäänyt tulematta. Ja -sillä tavoin se konsertti loppui. - -Arvaa helposti, että suurherttua ja hovi, -- koko tuo pieni, -juorunhaluinen ja ikävä maaseutukaupunki -- sai tarkoin tietoonsa -kaiken, mitä konsertissa oli tapahtunut. Ne sanomalahdet, jotka olivat -laulajattaren ystäviä, eivät vihjailleet millään tavoin skandaaliin; -mutta sen sijaan ne kaikki yksimielisesti ylistivät laulajatarta, ja -tyytyivät mainitsemaan ohjelmasta ohimennen ne _Liedit_, jotka hän oli -laulanut. Mitä taasen Christophen muihin sävellyksiin tuli, niistä -lausuttiin vain pari riviä, samat tai melkein samat kaikissa lehdissä: -"... Taitava kontrapunktissa. Monimutkainen kirjoitustapa. Heikko -mielikuvitus. Ei melodiaa. Kirjoitti päällään eikä sydämellään. Vailla -rehellisyyttä. Tahtoi olla omintakeinen..." -- Seurasi sitten opettava -lauselma todellisesta omintakeisuudesta, siitä, jota oli manalle -menneitten mestarien, Mozartin, Beethovenin, Loeven, Schubertin, -Brahmsin töissä, "noiden, jotka olivat omintakeisia ajattelematta -olla sellaisia". Sen jälkeen siirryttiin luontevasti puhumaan, että -suurherttuallisessa teatterissa oli päätetty esittää uudestaan Konradin -Kreutzerin ooppera _Nachtlager von Granada_, Granadan yövartio; -selitettiin pitkästi kuinka tämä "ihana musiikki oli aina yhtä raikasta -ja nuorekasta kuin muinoin ensimäisenä päivänään". - -Parilla sanalla: Christophen sävellykset saivat suopeammankin -arvostelun puolelta osakseen täydellisen ja ällistelevän -ymmärtämättömyyden; -- ja niiltä, jotka eivät hänestä pitäneet, -salakavalaa vihamielisyyttä, joka varustautui jo vastaisuudenkin -varalta; -- suuri lauma taasen, jota ei vihamielinen tai ystävällinen -kritiikki liikuttanut, oli aivan vaiti. Omien ajatustensa varaan -jätettynä ei suuri yleisö ajattele mitään. - - - - -Christophe oli lamaan lyöty. - -Eikä hänen vastoinkäymisensä kuitenkaan ollut yhtään kummastuttavaa. -Oli ainakin kolme syytä, jotka tekivät hänen teoksensa yleisölle -epämiellyttäviksi. Ne eivät olleet täysin kypsät. Ja lisäksi ne -olivat liian paljon edellä aikaansa, että ne olisi ensi kerralla -ymmärretty. Ja lopuksi oltiin sangen hyvillään, kun saatiin hiukan -läksyttää pöyhkeää nuorta miestä. -- Mutta Christophen äly ei ollut -niin tyyni, että hän olisi voinut huomata tappionsa jollakin tavalla -oikeutetuksi. Etenkin puuttui häneltä tuota kylmää selvänäköisyyttä, -jonka todelliselle taiteilijalle antaa tuskallinen kokemus, nimittäin -tietoisuus, etteivät ihmiset koskaan oikein opi ymmärtämään ja että -heidän tuhmuutensa on auttamaton. Christophen yksinkertainen luottamus -yleisöön ja menestykseen, jonka hän luuli saavuttavansa pelkästään -siitä syystä, että hän sen ansaitsi, luhistui tuossa tuokiossa. Hänestä -olisi ollut luonnollista, että hänellä oli vihamiehiä; mutta se -ällistytti häntä, ettei hänellä ollut ainoatakaan ystävää. Kenelläkään -niistä, joihin hän oli luottanut ja jotka tähän asti olivat näyttäneet -seuraavan harrastuksella hänen sävellyshommiaan, ei ollut konsertin -jälkeen hänelle yhtään ainoaa rohkaisevaa sanaa. Hän koetti saada -selville heidän mielipiteensä, mutta he vetäytyivät epämääräisten -pakinain suojaan. Sitten tahtoi hän itsepintaisesti saada tarkan selvän -heidän mielipiteistään: silloin vetivät suorimmat heistä turvakseen -hänen ensimäiset teoksensa, nuo aloittelijan typeryydet. -- Monta -kertaa hän oli myöhemmin saava kuulla, kuinka hänen uudet teoksensa -hyljättiin muka hänen entisten sävellyksiensä hyvyyden vuoksi, -- ja -sen tekivät samat henkilöt, jotka muutama vuosi ennen olivat tuominneet -huonoiksi juuri nuo entiset teokset, silloin, kun ne aikoinaan olivat -uusia: se on tavallinen sääntö. Mutta Christophe ei sitä ymmärtänyt; -hän päästi nurisevan vastalauseen. Häntä ei hyväksytty, yhdentekevää; -se oli hänestä vain mieleenkin, hän ei tahtonut olla kaiken maailman -ystävä. Mutta se, että oltiin hänestä pitävinään eikä kuitenkaan -suotu hänen kasvaa, että tahdottiin häntä pysymään kaiken ikänsä -entisellään, lapsena, se meni yli rajojensa! Sellainen, joka kelpaa -kaksitoista-vuotiaana, ei sovellu enää kaksikymmen-vuotiaana; ja hän -toivoi, ettei hän tähän nykyiseenkään pysähtyisi, vaan muuttuisi aina, -alinomaa... Millaisia hölmöjä, koettaa seisauttaa elämän juoksua!... -Mielenkiintoista hänen lapsuuden sävellyksissään ei ollut itse tuo -lapsellinen joutavuus, vaan voima, joka siinä piili ja joka lupasi -jotakin tulevina aikoina. Ja tämän tulevan he nyt tahtoivat häneltä -tappaa!... Ei, he eivät olleet koskaan ymmärtäneet, millainen hän -oli, he eivät olleet milloinkaan häntä rakastaneet, enempää ennen -kuin nytkään; he pitivät hänessä ainoastaan siitä, joka oli heikkoa, -matalasisältöistä, siitä, joka oli hänessä samaa kuin muissa, -keskinkertaisuuksissa, eivätkä suinkaan sellaisesta, mitä _hän_ todella -oli: heidän ystävyytensä perustui ainoastaan väärinkäsitykseen... - -Christophe ehkä liioitteli. Mutta kuitenkin on hyvin tavallista, että -kunnon ihmiset eivät kykene pitämään mistään uudesta, vaan huomaavat -sen kauneuden vasta silloin, kun se on parikymmentä vuotta vanha. -Heidän huonoille päilleen on uudella elämällä liian väkevä haju: ajan -tuulen täytyy lieventää sen tuoksua. He ymmärtävät taideteoksen vasta -silloin, kun sen on peittänyt vuosien home. - -Mutta Christophe ei hyväksynyt sitä, ettei häntä ymmärretty silloin, -kun hän itse oli läsnä, vaan vasta, kun hän oli mennyt. Hänestä oli -hauskempi uskoa, ettei häntä ymmärretty ollenkaan eikä milloinkaan -ymmärrettäisi. Ja hän raivosi. Hän teki nyt sen naurettavan virheen, -että koetti tehdä ymmärretyksi itsensä, selittää, väitellä, vaikkei -sellaisesta voi olla mitään apua: siinä suhteessa olisi täytynyt -muuttaa koko ajan maku toiseksi. Mutta hän ei epäillyt voimiaan. Hän -oli päättänyt puhdistaa väkivallalla ja täydellisesti saksalaisen maun. -Siihen hänellä ei ollut mitään keinoja: moinen ei onnistunut muutamilla -pakinoilla, hapuillen epämääräisiä sanoja, joilla hän karkasi rajusti -ja loukkaavasti suurien mestarien kimppuun, jopa niidenkin henkilöiden, -joille hän koetti asiaansa vakuuttaa. Sillä tavoin hän hankki itselleen -ainoastaan muutamia vihollisia lisää. Hänen olisi pitänyt kirkastaa -omat ajatuksensa, ja pakottaa sitten yleisö itseään kuuntelemaan... - -Mutta silloin tarjosi onni -- tai paremminkin kova onni -- hänelle -siihen erään keinon. - - - - -Hän istui teatteriravintolan pöydän ääressä, keskellä -orkesteritovereita, jotka ottivat kovin pahakseen hänen taiteelliset -tuomionsa. He eivät suinkaan olleet aivan kokonaan toista mieltä kuin -hän; mutta kaikkia heitä kiehutti Christophen sanojen julkeus. Vanha -Krause, altto, kunnon mies ja hyvä soittaja, joka piti vilpittömästi -Christophesta, olisi tahtonut kääntää pakinan toisaalle; hän ryiskeli -ja odotti tilaisuutta lyödäkseen kaiken leikiksi. Mutta Christophe ei -häntä kuunnellut; hän jatkoi kahta uhemmin; ja Krause oli huolissaan ja -ajatteli: - --- Miksi hänen pitääkin nyt puhua kaikkea tuollaista? Jumala varjelkoon -miestä! Voihan sellaista ajatella: mutta eihän sitä sovi sanoa, piru -vie! - -Omituisinta oli, että hän ajatteli itse "tuollaista" samoin kuin -Christophe; ainakin hän tunsi aavistuksellisesti samaa, ja Christophen -mielipiteet saivat kyllä hänessä heräämään kaikenlaisia oikeutettuja -epäilyjä. Mutta hänellä ei ollut tarpeeksi rohkeutta tunnustaa sitä -suoraan, ei ainakaan näin joukossa, -- esteenä oli osaksi pelko nolata -itsensä ja osaksi vaatimattomuus ja itseluottamuksen puute. - -Weigl, kornetti, ei tahtonut oppia mitään; hän kaipasi ainoastaan -tilaisuutta ihailla, olipa ihailtava mitä tahansa, hyvää tai huonoa, -tähti tai kaasuvalo: kaikki oli hänelle samanarvoista; hänen -ihailullaan ei ollut mitään rajoituksia: hän ihaili, ihaili, ihaili. Se -oli hänelle sokea elintarve; hän kärsi, kun hänen ihailulleen tehtiin -aitoja. - -Sellonsoittaja Kuh kärsi vielä enemmän kuin hän Christophen sanoista. -Hän rakasti sydämensä pohjasta huonoa musiikkia. Kaikki, mihin -Christophe kohdisti myrkyllisen ivansa ja herjauksensa, oli hänestä -kuvaamattoman rakasta: vaistomaisesti valitsi hän parhaikseen juuri -kaikkein sovinnaisimmat; hänen sielunsa oli oikea kaikenlaisen -kyynelöivän ja komeilevan liikutuksen säiliö. Tosin oli hänen hellä -nöyryytensä kaikkia vääriä suurmiehiä kohtaan rehellistä. Hän -valhetteli ainoastaan uskotellessaan itselleen, että hän jumaloi -todellisia suuruuksia, -- valhetteli kaikessa viattomuudessa. Onhan -olemassa niitä "Brahmineja", jotka luulevat epäjumalassaan tuntevansa -menneitten vuosisatain nerojen henkäystä: he rakastavat Brahmsissa -Beethovenia. Kuh teki vielä enemmän: hän rakasti Brahmsia Beethovenissa. - -Mutta kaikkein vimmastunein Christophen paradokseista oli fagotti, -nimeltä Spitz. Hänessä ei loukkaantunut hänen musiikki vaistonsa niin -paljoa kuin hänen luontainen orjallisuudentunteensa. Ennen muinoin -oli muuan Rooman keisari, joka tahtoi kuolla seisoallaan. Spitz olisi -tahtonut kuolla nenällään, aivan samoin kuin hän oli elänytkin: se oli -hänen luonnollinen asentonsa; hän oli suorastaan autuas, kun sai maata -maan tomussa kaiken sellaisen edessä, joka oli yleisesti hyväksyttyä, -pyhitettyä, sellaisen, joka oli "onnistunut"; ja hän joutui aivan -suunniltaan, kun estettiin häntä tuollaisesta pikentinasemasta, jota -hän rakasti. - -Niinpä siis Kuh nyt vaikeroitsi, Weigl viittilöi toivottomana, Krause -puhui puuta heinää, ja Spitz kirkui kimeästi. Mutta Christophe ei -horjunut, vaan piti äänensä ylinnä ja antoi sen kuulua, lasketellen -kauheita tuomioitaan Saksasta ja saksalaisista. - -Lähellä toisessa pöydässä istui muuan nuori mies, joka kuunteli heitä -ja vääntelehti naurusta. Hänellä oli musta, kiharainen tukka, kauniit, -älykkäät silmät, kookas nenä, joka ei kärkipuolelle päästyään tiennyt, -kääntyisikö se oikealle vai vasemmalle vai ojentaisiko kasvunsa -suoraan, ja siksi se hajosikin kummallekin puolelle; hänen huulensa -olivat paksut ja kasvonsa yleensä vilkkaat ja sukkelat. Hän seurasi -tarkoin Christophen puhetta, tähystäen hänen huuliinsa, ja jokainen -Christophen sana heijastui hänen kasvoillaan mieltyneenä koiranleuan -ilmeenä; koko ajan meni hänen otsansa pieniin ryppyihin, samoin ohimot, -silmänurkat, sieraimien pielet ja posket. Hän irvisteli kuunnellessaan, -ja vähän väliä vääristi hänen koko ruumistaan tukahdutettu nauru. -Hän ei puuttunut keskusteluun, mutta ei hukannut siitä ainoatakaan -sanaa. Hän oli erikoisen ihastunut, kun hän näki Christophen eräässä -todistelussa Spitzin pistoksia vastaan sotkeutuvan sanoihinsa, -änkyttävän, joutuvan pussiin, mongertavan vimmoissaan, kunnes hän -löysi hakemansa sanan, -- kokonaisen kalliomöykyn, jolla hän tahtoi -murskata vastustajansa. Ja hänen riemunsa oli rajaton, kun kiihko vei -Christophen kauas ajatuksen ulkopuolelle ja hän sinkosi eriskummaisia -paradokseja, jotka saivat kuulijat karjumaan kuin metsänpedot. - -Viimein väittelijät erosivat, väsyivät kukin omain parempain uskojensa -vakuuttamiseen. Juuri kun Christophe, joka oli jäänyt yksin saliin, -aikoi mennä ulos ovesta, tuli hänen luokseen tuo nuori mies, joka oli -kuunnellut häntä niin ihastuksissaan. Christophe ei ollut vielä silloin -häntä huomannut. Toinen otti kohteliaasti hatun päästään, hymyili ja -pyysi saada esitellä itsensä: - --- Franz Mannheim. - -Hän anoi anteeksi epäkohteliaisuuttaan, että hän oli kuunnellut -äskeistä väittelyä, ja onnitteli Christophea moisen _maestrian_ -johdosta, jolla hän oli musertanut vastustajansa. Ja hän nauroi yhä -sitä ajatellessaan. Christophe katsoi häneen iloissaan ja hiukan -epäluuloisesti: - --- Onkohan se totta? kysyi hän; kunhan ette kujeilisi kustannuksellani? - -Toinen vannoi kaiken pyhän nimessä tarkoittavansa totta. Christophen -kasvot kirkastuivat: - --- Minä olen teistä siis oikeassa? Te olette samaa mieltä kuin minä? - --- Kuulkaa, sanoi Mannheim, totta puhuakseni minä en ole musiikkimies, -minä en ymmärrä laisinkaan musiikkia. Ainoa musiikki, josta minä pidän, --- (tätä en sano teitä imarrellakseni), -- on juuri teidän... No niin, -sen sanon näyttääkseni teille, ettei makuni kuitenkaan ole kovin -huono... - --- Ahah! -- äännähti Christophe epäluuloisena ja kuitenkin imarreltuna, --- se ei ole mikään todistus. - --- Teitä on vaikea tyydyttää... No hyvä!... Minä sanon siis, niinkuin -tekin: se ei ole mikään todistus. Enkä minä uskallakaan ryhtyä -arvostelemaan sitä, mitä te puhuitte Saksan musiikkimiehistä. Mutta -ainakin pitää se puheenne paikkansa saksalaisiin nähden yleensä, -vanhoihin saksalaisiin nimittäin, kaikkiin noihin romanttisiin -idiootteihin, joiden ajatus on härski, joiden mieli on kyyneleistä -heltymystä ja joiden ikäloppua lorua meitä vaaditaan ihailemaan, tuota -"_iäti Eilistä, joka aina on ollut ja aina on oleva, ja joka on laki -huomenna, koska se on laki tänään_..." - -Hän lausui pari, tämän ajatuksen sisältävää säettä eräästä Schillerin -kuuluisasta runosta: - - "... ... ... Das ewig gestrige, - Das immer war und immer wiederkehrt." - --- Ja häneen nähden ensimäisenä! -- huudahti Mannheim keskellä -lausumistaan. - --- Keneen? kysyi Christophe. - --- Torven päryyttäjään, joka tämän on kirjoittanut! - -Christophe ei häntä ymmärtänyt, Mutta Mannheim jatkoi: - --- Minä omalta osaltani tahtoisin, että joka viideskymmenes vuosi -pantaisiin toimeen taiteen ja ajattelun kenraalisiivous eikä jätettäisi -jäljelle mitään, joka on sitä ennen ollut. - --- Sepä olisi perinpohjaista, sanoi Christophe hymyillen. - --- Eipä läheskään, vakuutan. Viisikymmentä vuotta, sekin on jo -liikaa; täytyy sanoa: aina kolmenkymmenen vuoden päästä... Tai vielä -useammin!... Terveydenhoitokin sitä vaatisi. Eihän meidän kotonammekaan -pidetä kokoelmittain isoisiämme. Heidät lähetetään, silloin kun he ovat -kuolleet, kohteliaasti muualle, ja pannaan kivi vatsan päälle, että -saadaan olla varmat, etteivät he tule takaisin. Laskevatpa muutamat -hienot sielut kivelle vielä kukkiakin. Tehkööt sen, sillä ei väliä. -Ainoa, mitä minä pyydän, on se, että he antavat minun olla rauhassa. -Minusta nähden he puolestaan saavat olla rauhassa! Kukin taholleen: -elävät toisaalle, kuolleet toisaalle. - --- Onpa kuolleita, jotka ovat elävämpiä kuin itse elävät. - --- Ei suinkaan! Parempi olisi sanoa, että on eläviä, jotka ovat -kuolleempia kuin kuolleet. - --- Ehkäpä. Joka tapauksessa on vanhaakin, joka on vielä nuorta. - --- No olkoon, jos se on vielä nuorta, kyllä me sen itsekin löydämme... -Mutta minä en sitä uskokaan. Se, mikä on ollut kerran hyvää, ei ole -sellaista enää toista kertaa. Mikään muu kuin muuttuminen ei ole hyvää. -Ennen kaikkea me tarvitsemme päästä irti vanhoista. Saksassa on liian -paljon vanhaa. Surma vanhoille! - -Christophe kuunteli näitä kompia sangen tarkkaavasti, ja ponnisti -aivojaan vastatakseen niihin; ne miellyttivät häntä osaksi, hän tunsi -niissä eräitä omia ajatuksiaan; mutta samalla hän oli tavallaan nolo, -kun kuuli niitä esitettävän näin irvikuvallisessa asussa. Mutta koska -hän luuli, että muut olivat yhtä vakavia kun hänkin, niin ajatteli -hän, että ehkäpä Mannheim, joka näytti oppineemmalta kuin hän ja puhui -sujuvammin, oli oikeassa ja teki Christophen omista mielipiteistä -loogilliset johtopäätökset. Tuo ylpeä Christophe, jolle ihmiset eivät -voineet antaa anteeksi muka hänen itsetuntoaan, oli päinvastoin sangen -vaatimaton, joten ne, jotka olivat saaneet paremman kasvatuksen kuin -hän, voivat helposti vetää häntä nenästä, -- jos he vain suostuivat -olemaan kopeilematta siitä, epämiellyttävää kiistaa välttääkseen. -Mannheim huvitteli omilla paradokseillaan ja antoi kielensä laulaa niin -vapaasti, että joutui lopulta sellaisiin hulluihin loruihin, joille hän -itsekin sisällisesti nauroi; hän ei ollut tottunut siihen, että hänen -sanansa käsitettiin vakavasti; ja häntä huvitti tavattomasti, kun hän -näki, millä ankaralla ponnistuksella Christophe ryhtyi aivan todella -pohtimaan hänen sutkauksiaan ja koetti ymmärtää niitä. Ja vaikka hän -loikin oikeastaan asian leikiksi, oli hän hyvillään, että Christophe -piti häntä niin tärkeänä olentona; Christophe oli hänestä samalla -naurettava ja viehättävä. - -He erosivat hyvinä ystävinä; eikä Christophe hämmästynyt yhtään, kun -hän sitten kolme tuntia myöhemmin samassa teatterissa, harjoitusten -ajalla, näki Mannheimin pään pistäytyvän sisään siitä pienestä ovesta, -joka toi orkesteriin, säteilevänä ja irvistelevin ilmein Ja iskien -hänelle salaperäisesti silmää. Kun harjoitus loppui, meni Christophe -Mannheimin luokse. Mannheim pisti kätensä tuttavallisesti hänen -kainaloonsa: - --- Onko teillä hetkinen aikaa?... Kuulkaapas, minulle tuli eräs -ajatus. Ehkä se teistä on aivan mieletön... ettekö tahtoisi kirjoittaa -kerran oikein perinpohjin, mitä ajattelette musiikista ja muusikoista? -Sen sijaan, että tuhlaatte vain sylkeä saarnatessanne neljälle -soittokuntanne hölmölle, joista ei ole muuhun kuin puhaltamaan ja -kihnaamaan puunkappaleita, eikö teidän olisi parempi kääntyä suuren -yleisön puoleen? - --- Eikö muka parempi? Ja että tahtoisinko?... Peijakas vie! Ja te -haluatte, että minun pitäisi kirjoittaa? Minun, kaikkea nyt!... - --- Tällainen on ehdotukseni... Meitä on muutamia, eräitä ystäviäni ja -minä: Adalbert von Waldhaus, Raphael Goldenring, Adolf Mai ja Lukianus -Ehrenfeld, -- jotka olemme perustaneet aikakauskirjan, kaupungin -ainoan kunnollisen aikakauskirjan, sen nimi on _Dionysos_... (Tunnette -kai jo sen?...) Me ihailemme teitä kaikki, ja me iloitsisimme, -jos te liittyisitte avustajiimme. Tahtoisitteko hoitaa siinä -musiikkiarvostelua? - -Christophe joutui aivan ymmälle moisesta kunniasta: hän paloi halusta -myöntyä; mutta hän pelkäsi, ettei hän olisi siihen hommaan kyllin -arvokas: hän ei osannut kirjoittaa artikkeleita. - --- Mitä joutavia, sanoi Mannheim, olen varma, että te osaatte sangen -hyvin. Kun teistä tulee kriitikko, on teillä oikeus kaikkeen. Yleisöä -ei tarvitse kursailla. Se on aina auttamaton nauta. Taiteilija ei vielä -ole mitään: taiteilija on jonkinlainen komediantti, jonka kaikki saavat -viheltää ulos. Mutta kriitikko taas on mies, jolla on oikeus sanoa: -"Viheltäkää ulos tuo taiteilija!" Koko yleisö jättää ajattelemisen -vaikeudet hänen huolekseen. Ajatelkoon mitä tahansa, kun hän vain -on jotain ajattelevinaan. Kunhan vain annatte noille kaakattaville -ankoille ruuan, on samantekevä, mitä rehua ne syövät: ne ovat hyvin -kaikkiruokaisia. - -Christophe suostui viimein ehdotukseen ja kiitti ylen hartaasti. Hän -vaati ainoastaan yhtä seikkaa, nimittäin oikeutta puhua kaikki, mitä -hän tahtoi. - --- Tietysti, tietysti, vastasi Mannheim. Täydellisin vapaus! Me olemme -kaikki vapaita. - - - - -Mannheim karkasi kolmannen kerran Christophen kimppuun eräänä iltana -näytännön jälkeen esitelläkseen hänet Adalbert von Waldhausille ja -toisille ystävilleen. He ottivat hänet sydämellisesti piiriinsä. - -Paitsi Waldhausia, joka oli seudun vanhaa aatelissukua, olivat he -kaikki juutalaisia ja hyvin rikkaita: Mannheim oli pankkiirin poika; -Goldenring tunnetun viiniviljelysten omistajan; Mai taasen erään -metallitehtaan johtajan, ja Ehrenfeld mahtavan jalokivikauppiaan. -Heidän isänsä olivat tuota vanhaa israeliittiheimoa, uutteraa ja -sitkeää, joka pysyy lujasti kiinni rotunsa hengessä ja nostaa -varallisuutensa kukoistukseen tuimalla tarmolla, nauttien enemmän -juuri tuosta tarmosta kuin itse rahoista. Pojat näyttivät -vakituisesti luoduilta hävittämään, mitä isät olivat rakentaneet: he -pitivät pilkkanaan perheittensä ennakkoluuloja ja noiden vanhojen -kokoamiskiihkoa, joka muistutti säästäväin ja toimeliaiden muurahaisten -hommaa. He näyttelivät taiteilijaa ja olivat halveksivinaan rikkautta, -nakkelevinaan sitä muka tuuleen. Mutta tosiasiassa ei heidän käsistään -paljoakaan luiskahtanut; ja mitä hullutuksia he tekivätkin, aina he -säilyttivät jossakin määrin selvänäköisyytensä ja käytännöllisen -vaistonsa. Sitäpaitsi pitivät isäukot heitä silmällä ja tarpeen tullen -aisoissa. Mannheim, tuhlaavaisin heistä kaikista, olisi tosiaankin -antanut mennä kaiken, mitä hän omisti: mutta hän ei omistanut koskaan -mitään; ja vaikka hän sadatteli kamalasti isänsä ahneutta, nauroi -hän kuitenkin itsekseen sanoilleen partaansa, ja arveli, että ukko -on oikeassa. Kaiken kaikkiaan ei heistä ollut muita kun Waldhaus, -joka oli omaisuutensa herra; hän ottikin asian vakavasti ja antoi -rahaa ja piti taloudellisesti pystyssä aikakauskirjaa. Hän oli -runoniekka. Hän kirjoitti "Polymetrejä", Arno Holzin ja Walt Whitmanin -tyyliin, värssyjä, joista joka toinen rivi oli sangen pitkä ja joka -toinen hyvin lyhyt, joissa oli paljon pisteitä, kaksia ja kolmia -pisteitä, huutomerkkejä, ajatusviivoja, isojakirjaimia, harvennuksia, -alleviivauksia: ne näyttelivät niissä sangen suurta osaa, samoin kuin -alliteratsiooni ja toistaminenkin, -- yhden sanan, rivin tai kokonaisen -lauseen uudistaminen. Hän pujotti runoihinsa myöskin kaiken maailman -muukalaiskielisiä sanoja. Hän väitti noudattavansa runoilussaan -(ei tiedetty oikein, millä tavoin) Cezannea. Totta puhuaksemme hän -oli sievä runollinen sielu, jossa joutavat pikkuseikat herättivät -hienoja, erikoisia aistimuksia. Hän oli sentimentaali ja kuiva, naiivi -ja keikaileva; hänen suurella työllä rustatut runonsa kiemailivat -muka huolimattomalla ja hienostelevalla vapaudella. Hän olisi kyllä -kelvannut runoilijaksi hienoston piireissä. Mutta hänen tapaisiaan -oli jo yllin kyllin aikakauslehtien palstoilla ja salongeissa; ja -hän tahtoi olla ainoa laatuaan. Hän oli saanut päähänsä näytellä -ylimystä, joka on kaikkien luokkansa ennakkoluulojen yläpuolella. -Oikeastaan hän oli kiinni niissä lujemmin kuin moni muu; mutta sitä -hän ei tunnustanut. Hän oli keksinyt huvikseen ympäröidä johtamassaan -aikakauskirjassa itsensä juutalaisilla, ärsyttääkseen omaisiaan, jotka -olivat kiihkeitä antisemiittejä, ja näyttääkseen itselleen, että hän -oli vapaa henki. Hän käyttäytyi sanomalehtitovereitaan kohtaan muka -hyvin hienostuneen tasa-arvoisesti. Mutta pohjaltaan hän halveksi -tyynesti ja rajattomasti heitä. Hän tiesi hyvin, että he käyttivät -mielellään kyllä hänen nimeään ja rahojaan; ja hän salli heidän niin -tehdä, saadakseen suloisen ilon halveksia heitä. - -Ja hekin puolestaan halveksivat häntä, että hän luulotteli muka sitä -jalomielisesti sallivansa, sillä he tiesivät sangen hyvin, että siitä -sallimisesta oli hänelle etua. Lahja lahjasta! Waldhaus luovutti -heille nimensä ja varallisuutensa; ja he toivat hänelle kykynsä, -liikevaistonsa ja tilaajia. He olivat älyllisesti paljoa vikkelämpiä -kuin hän. Eivät silti suurempia persoonallisuuksia. Päinvastoin -ehkä paljon pienempiä. Mutta tässä pikkukaupungissa olivat he, -kuten juutalaiset aina ja kaikkialla, -- rotueronsa vuoksi, joka on -vuosisatoja eristänyt heidät toisista ja teroittanut heidän ilkkuvaa -huomiokykyään, -- tässä kaupungissa he olivat muita kaukonäköisemmät, -kaikkein herkimmät huomaamaan naurettavat puolet kaikissa lahonneissa -laitoksissa ja vanhenneissa ajatuksissa. Mutta kun heidän luonteensa -ei ollut läheskään niin vapaa kuonasta kuin heidän älynsä, niin ei -tuo tarkkanäköisyys estänyt heitä suinkaan pilkatessakin käyttämästä -hyväkseen noita laitoksia ja ajatuksia, sensijaan, että he olisivat -ryhtyneet niitä uudistamaan. Vaikka he julistivat vapaita ja -riippumattomia oppeja, olivat he samoin kuin aatelismies Adalbert -pelkästään pikkukaupungin keikareita, rikkaita ja joutilaita -nuoriaherroja, jotka harjoittivat kirjallisuutta urheilun ja kuhertelun -kannalta. He pukeutuivat kyllä maailmanmullistajiksi, mutta olivatkin -sangen vaarattomia pikku piruja, jotka eivät koskaan karanneet muiden -kuin muutamien aseettomien ihmisten kimppuun, sellaisten, joiden he -eivät peljänneet pystyvän heitä vahingoittamaan. He varoivat rikkomasta -välejään yhteiskunnan kanssa, sillä he tiesivät, että siihen he -kerran joutuisivat itsekin, elääkseen siinä aivan rauhassa niinkuin -kaikki muutkin, tyytyen hyvin noihin ennakkoluuloihin, joita vastaan -he aikoinaan nuorina olivat taistelleet. Ja kun he joskus uskalsivat -tehdä valtiokeikauksen, tai reklaamikeikauksen, ja ryntäsivät pauhaten -taisteluun jotakin päivän epäjumalaa vastaan, -- sellaista nimittäin, -joka alkoi jalustallaan jo horjua, -- niin silloinkaan he eivät toki -polttaneet laivojaan; vaaran tullen he pujahtivat niihin takaisin. Ja -kuinka taistelu lopulta päättyikin, kun se päättyi, aina meni pitkä -aika ennenkuin alettiin uusi; poroporvarit saivat heistä nähden nukkua -rauhassa. Ainoa, mitä nämä uudet _Davidsbündlerit_ tahtoivat, oli -tunnustus, että he olisivat kyllä voineet olla kamalia, jos olisivat -tahtoneet: -- mutta sellaista eivät he tahtoneet. Heistä oli hauskempaa -sinutella taiteilijoita ja istua illallisilla sieväin näyttelijättärien -kanssa. - -Christophe tunsi olonsa oudoksi tässä piirissä. Nuo herrat puhuivat -ennen kaikkea naisista ja hevosista; ja he puhuivat niistä sangen -mauttomalla tavalla. He olivat sangen oksattomia. Adalbertin ääni -oli väritön ja hidas, hän puheli perinpohjaisen hienostuneesti, -sekä ikävystyneen että ikävystyttävän kohteliaasti. Adolf Mai, -aikakauslehden sihteeri, raskastekoinen ja tanakka, pää painuksissa -hartioiden välissä, töykeän näköinen mies, tahtoi aina olla oikeassa; -hän sanoi aina lopullisen, ratkaisevan sanan, ei kuunnellut koskaan, -mitä muut hänelle väittivät, näytti halveksivan puhuttelutoverinsa -mielipiteitä ja vielä enemmän itse puhuttelijaa. Goldenringia, -kuvaamataiteiden taidearvostelijaa, vaivasivat hermonykäykset ja hänen -silmänsä räpyttivät alinomaa suurten silmälasien takaa, -- ja hän piti, -luultavasti taiteilijatuttaviaan matkiakseen, pitkää tukkaa, tupakoi -vaiti ja märehti lauselmia, joita hän ei koskaan puhunut loppuun -saakka, ja viittaili epämääräisesti peukalollaan ilmaan. Ehrenfeld, -joka oli peni, kaljupäinen, hymyilevä ja vaaleapartainen, hienon ja -rasittuneen näköinen, kyömynenä, kirjoitti aikakauskirjaan muodeista -ja ylhäismaailman pakinoita. Hän puhui leikittelevällä ja lauhkealla -äänellä mitä törkeimpiä asioita; hän oli älykäs, mutta ilkeä ja joskus -epäjalo. -- Kaikki nämä nuoret miljonäärit olivat anarkisteja kuten -heidän arvoonsa sopi: kun omistaa yhteiskunnassa kaiken mahdollisen, on -suurin ylellisyys kieltää tuo yhteiskunta; sillä tavoin pääsee kaikista -velvollisuuksista sitä kohtaan. On silloin kuin varas, joka ryösti -matkustajan ja sanoi hänelle: -- "Mitä sinä tässä vielä teet? Mene -matkaasi! Minä en tarvitse sinua enää." - -Koko joukosta oli Christophe mieltynyt ainoastaan Mannheimiin: hän oli -tosiaan elävin heistä. Häntä huvitti kaikki, mitä hän itse sanoi ja -mitä yleensä sanottiin; hän änkytti, mongerteli, etsi sopertaen sanoja, -virnakoi, puhui, sekasotkua, hänen oli mahdotonta seurata minkään asian -järkevää pohdintaa tai tietää tarkoin, mitä hän itsekään ajatteli; -mutta hän oli hyvä poika, ei kantanut kaunaa kenellekään, eikä ollut -rahtuakaan kunnianhimoinen. Ehkä hän ei tosin ollut aivan rehellinen: -hän näytteli aina jotakin osaa, mutta sen hän teki viattomasti, eikä -hän sillä vahingoittanut ketään. Hän pillastui alinomaa joihinkin -eriskummaisiin utopioihin, -- jotka tavallisesti olivat hyvin yleviä. -Hän oli liian älykäs ja ilveilevä uskoakseen täydellisesti sellaiseen; -hän osasi hyvin säilyttää kylmäverisyytensä kiivaissakin kohtauksissa, -eikä hän koskaan nolannut itseään rupeamalla sovittamaan teorioitaan -käytäntöön. Mutta hän tarvitsi jotakin narrinnahkaa: sellainen oli -hänelle leikkiä, ja hän tahtoi aina uutta lelua. Nykyään oli hänen -narrinkulkusenaan hyvyys. Hänelle ei tietysti riittänyt se, että hän -olisi ollut pelkästään hyvä; hän tahtoi näyttää hyvältä; hän saarnasi -hyvyyttä, ja omisti itselleen sen ulkonaiset naamiot. Omaistensa kuivan -ja kylmän liikemieshengen ja saksalaisen rigorismin, militarismin ja -poroporvariuden vastustamishalusta hän oli tolstoilainen, Nirvanan -palvelija, evankelisti, buddhalainen, -- hän ei tiennyt itsekään, mitä -kaikkea hän oli, -- pehmeän, selkärangattoman, anteeksiantavan ja -siunaavan moraalin apostoli, moraalin, jonka mukaan oli hyvin helppo -elää ja joka antoi summakaupalla anteeksi kaikki synnit, varsinkin -liekkuman aiheuttamat; hän ei salannut suoranaista suopeuttaan noita -syntejä kohtaan, jopa antoi paljon niukemmin anteeksi hyveelle kuin -niille; tuo moraali oli siis pelkästään jonkinlainen huvittelusopimus, -joka oli tehty keskinäisen ymmärtämyksen pohjalle kevytmielisyyttä -varten ja koristettu huvin vuoksi sievällä pyhimyssäteiköllä. -Siinä piili pieni ulkokultaisuus, joka ei herkistä hajuhermoista -haiskahtanut oikein hyvältä ja olisi ollut aivanpa iljettävää, jos -asianomaiset olisivat ottaneet sen vakavasti. Mutta niin he eivät -tehneet; he huvittelivat sillä itsekin. Tällainen koirankurinen hyvyys -ja kristillisyys odotti muuten vain jotakin sopivaa tilaisuutta -valitakseen jonkin uuden narrinhiipan, minkä tahansa, yhdentekevää: -sen sopi olla esimerkiksi raa'an voiman, imperialismin, "nauravain -jalopeurain" ihailua. -- Mannheim näytteli tätä ilveilyä koko sydämensä -halusta; hän antautui siihen sieluineen; hän puki ylleen vuorotellen -kaikki sellaiset tunteet, joita hänellä ei todellisuudessa ollut, ja -riisui ne sitten päältään ja muuttui jälleen samaksi, vanhaksi kunnon -juutalaiseksi kuin nuo muutkin, säilyttäen koko ajan rotunsa älyn. Hän -oli sangen miellyttävä ja ärsyttävä olento. - - - - -Nyt otti Mannheim joksikin aikaa Christophen keppihevosekseen. -Mannheim käytti vannoskellessaan pelkkää Christophen nimeä; hän -toitotti sitä kaikkialle. Hän päryytti ystäviensä korvat lukkoon -virittäessään dityrambeja Christophelle. Niistä päättäen täytyi uskoa, -että Christophe oli nero, harvinainen mies, joka sävelsi hassunhyvää -musiikkia ja varsinkin puhui hämmästyttävällä tavalla ja oli kovin -älykäs, -- vieläpä kaupan päälle kaunis: puhdaspiirteinen suu, ihanat -hampaat! Mannheim lisäsi siihen vielä, että Christophe ihaili häntä. - -Viimein hän vei Christophen kotiinsa eräänä iltana päivällisille. Ja -Christophe sai olla tuttavallisessa seurassa uuden ystävänsä Franzin -isän, pankkiiri Lothar Mannheimin, ja hänen sisarensa, Judithin kanssa. - -Ensi kertaa hän nyt tunkeusi juutalaiseen kotiin. Vaikka juutalaisia -oli tuossa pikkukaupungissa sangen runsaasti ja vaikka heillä oli -siellä merkittävä paikka, koska he olivat rikkaita, koossapysyvät ja -älyllisesti huomattavia, niin elivät he kuitenkin melkoisesti erillään -muista kaupunkilaisista. Kansassa piili heitä kohtaan itsepintaisia -ennakkoluuloja ja salainen vihamielisyyskin, joka oli vahingotonta, -mutta kuitenkin halveksivaa. Samaa mieltä oli myöskin Christophen -suku. Hänen isoisänsä ei ollut pitänyt juutalaisista; mutta aivan kuin -kohtalon ivalla olivat hänen kaksi parasta oppilastaan -- (toisesta -tuli sittemmin säveltäjä, toisesta kuuluisa virtuoosi) -- olleet -molemmat juutalaisia. Siitä oli tuo kunnon mies aivan onneton: sillä -joskus hän olisi tahtonut halailla heitä hyvinä musiikkimiehinä, -mutta sitten hän murheekseen muisti, että he olivat ristiinnaulinneet -Jumalan; eikä hän ymmärtänyt, miten hän olisi saanut moiset erilaiset -tunteensa sopimaan yhteen. Lopulta hän kuitenkin syleili heitä. Hän -oli näet taipuisa uskomaan, että Jumala antaisi heille anteeksi, koska -he rakastivat niin suuresti musiikkia. -- Christophen isä, Melchior, -joka oli olevinaan vapaa-ajattelija, ei suinkaan häikäillyt ottaa -rahaa juutalaisten käsistä; ja se oli hänestä aivan parhaiksi, perästä -päin hän piti heitä pilkkanaan ja halveksi heitä. -- Mitä taasen tulee -Christophen äitiin, hän ei ollut varsin varma, etteikö hän tehnyt -syntiä myöntyessään palvelemaan juutalaisia keittäjättärenä. Ne, -joiden kanssa hän joutui tekemisiin, olivat muuten melkoisen ynseitä -häntä kohtaan; mutta siitä hän ei kantanut heille kaunaa, enempää kuin -yleensä muillekaan ihmisille; hän vain sääli noita poloisia, jotka -Jumala oli kironnut; hän suorastaan heltyi, kun näki jonkun tuollaisen -perheen nuoren tyttären ja kuuli juutalaisherrasväen lasten iloista -naurua: - --- Niin kaunis tyttö!... Niin suloisia pienokaisia!... Miten -onnetonta!... ajatteli Louisa. - -Hän ei uskaltanut virkkaa Christophelle mitään, kun Christophe ilmoitti -mainittuna iltana menevänsä päivällisille Mannheimeille; mutta hieman -hänen sydäntään kuitenkin kouristi. Louisa ajatteli, että tosin -ei tarvinnut uskoa kaikkea pahaa, mitä juutalaisista puhuttiin -- -(panetellaanhan koko maailmaa) -- ja että hyviä ihmisiä saattaa olla -kaikkialla, mutta että olisi kuitenkin parempi, jos kukin pysyisi -omalla paikallaan, juutalaiset tahollaan, kristityt omallaan. - -Christophella ei ollut yhtään tällaisia ennakkoluuloja. Paremminkin -häntä veti tuon toisen rodun puoleen, sillä hänellähän oli ainainen -ja luontainen halu asettua omaa ympäristöään vastaan. Tuota rotua -kokonaisuudessaan hän ei laisinkaan vielä tuntenut. Hän oli ollut -tekemisissä pelkästään juutalaisväestön kaikkein alhaisimpien ainesten -kanssa: pikku kauppiaiden ja roskarahvaan, jota kuhisi eräillä -kapeilla kujilla Reinin ja tuomiokirkon välillä, muodostaen sinne -kaikissa ihmisissä piilevästä yhteenlykkäytymisvaistosta eräänlaisen -pikku ghetton. Hän maleksi sangen usein tuossa kaupunginkorttelissa, -tähystellen ohimennen hyvin uteliain ja suopeinkin silmin juutalaisia -naistyyppejä, joiden posket olivat painuneet, huulet ja poskipäät -ulospistävät ja joiden kasvoilla oli sellainen hymy kuin Vincin -madonnilla, vaikka hieman alhaisessa muodossa; noita naisia, joiden -karkea puhetapa ja puuskapäinen nauru häiritsivät ikävä kyllä heidän -muutoin lepäävien kasvojensa sopusointuista rauhaa. Yksinpä tässä -juutalaisten pohjakerroksessakin, noissa isopäisissä olennoissa, -joiden silmät olivat lasimaiset ja naama monesti eläimellinen ja -jotka olivat alamittaisia ja lyhytjalkaisia, niin, yksinpä näissäkin -maailman jaloimman rodun kaikkein rappeutuneimmissa jälkeläisissä -näkyi joskus paksussa ja löyhkäävässä rämeessä syttyviä kummallisia -fosfori-liekkejä, aivan kuin virvatulia, jotka soilla hyppelevät. -Siellä näki ihmeellisiä silmiä, huomasi loistavaa älyllisyyttä, -nopeasti välkähtävää sähköä, joka erosi omasta maaperästään ja joka -Christophea lumosi ja teki hänet rauhattomaksi. Hän ajatteli, että -siellä kitui kauniita, taistelevia sieluja, että siellä oli jaloja -sydämiä, jotka koettivat päästä rapakosta ylös. Ja hän olisi halunnut -tavata heitä, auttaa heitä; hän rakasti heitä tuntemattomina, -pelkäsikin hiukan heitä. Mutta koskaan hän ei ollut joutunut heidän -kanssaan tuttavallisiin väleihin. Eikä hän ollut ennen saanut -tilaisuutta lähestyä varsinkaan juutalaisen yhteiskuntaluokan valioita. - -Mannheimien kodissa nautituilla päivällisillä oli hänelle siis uutuuden -viehätys ja samalla kertaa kielletyn hedelmän makeus. Se Eeva, joka -nyt tarjosi hänelle hedelmää, teki sen vieläkin maukkaammaksi. Heti, -kun Christophe tuli tuohon kotiin, ei hän huomannut enää ketään -muita kuin Judith Mannheimin. Judith kuului siihen kaikista muista -naisista eriävään naislajiin, jollaisia Christophe ei vielä ollut -siihen saakka tavannut. Judith oli kookas ja hoikka, laihanlainen, -mutta vahvarakenteinen. Kasvoja ympäröi musta tukka, joka ei ollut -kovin pitkä, mutta sakea; hiusmarto oli alhaalla, joten tukka kätki -ohimot ja luisevan, kullanhohtavan otsan. Hän oli hiukan likinäköinen, -silmäluomet olivat raskaat, silmät hieman ulkonevat, nenä melkoisen -iso ja sieraimet paisuneet, posket älykkäästi laihat, leuka -raskastekoinen, hipiä värikäs; hänellä oli kaunis profiili, tarmokas -ja selväpiirteinen; edestä päin oli sensijaan kasvojen ilme hämärämpi, -epävarmempi, sekatyylinen; silmät ja posket eivät oikein sointuneet -yhteen. Hänessä tunsi vahvan rodun olennon, mutta rodun alkuperäiseen -muottiin oli hänessä nakkautunut sekaisin kaikenlaisia ja moninaisia -epäilyttäviä ja eriarvoisia lisäaineksia, joista toiset olivat sangen -jaloja ja toiset halpoja. Kaunista hänessä oli varsinkin vaitelias suu -ja silmät, jotka näyttivät likinäköisyytensä tähden syvemmiltä koin -ne olivatkaan, samoin kuin sinertävät läikät niiden alla tekivät ne -luonnollistaankin tummemman näköisiksi. - -Olisi tarvittu tottuneempaa katsetta kuin Christophien ymmärtääkseen, -että sellaiset silmät ovat enemmän rodun omaisuutta kuin yksilön, ja -nähdäkseen niiden kostean ja hehkuvan harson takaa oikealla tavalla -tuon naisen sielua, joka seisoi hänen edessään. Israelin kansan sielu, -se kohtasi Christophea noissa palavissa ja synkän-hohtavissa silmissä, -jotka kantoivat sitä tiedottomasti mukanaan. Christophe harhautui -niissä silmissä kokonaan. Vasta paljoa myöhemmin ja vähitellen oppi hän -löytämään oikean väylänsä tuolla itämaisella merellä, ajettuaan monta -kertaa sievästi eksyksiin. - -Judith katseli Christophea; eikä mikään sekoittanut hänen katseensa -kirkkautta; missään suhteessa hän ei näyttänyt jäävän epätietoiseksi -tuosta kristitystä sielusta. Christophe tunsi sen. Hän tunsi tuon -naisellisen katseen viettelevän voiman takana miehisen tahdon, kootun -ja kylmän; ja se tahto tunkeutui hänen lävitseen melkein julkean -väkivaltaisesti. Siinä väkivallassa ei ollut mitään pahansuopaa. -Judith tempasi Christophen valtaansa. Ei suinkaan sillä tavoin kuin -jokin pikku koketti, joka tahtoo vain vietellä, välittämättä, kenen -hän viettelee. Hän oli kyllä koketti enemmän kuin kukaan muu; mutta -hän tiesi mahtinsa ja jätti luonnollisen vaistonsa asiaksi vaikuttaa -pelkästään vaiston voimalla, -- varsinkin, kun edessä oli niin helposti -pyydettävä saalis kuin Christophe. -- Oikeastaan kiinnitti hänen -mieltään enemmän tuntea tuo vastustajansa (kaikki miehet, kaikki -tuntemattomat olivat hänelle vastustajia, -- vihollisia, joiden kanssa -saattoi myöhemmin, jos sopi, tehdä liiton). Judith tahtoi tietää, mitä -Christophessa löytyi. Elämä oli peliä, jossa taitavin voitti, täytyi -nähdä vastustajansa kortit eikä näyttää omiaan. Kun hän onnistui siinä, -nautti hän voittonsa hekkumaa. Ei väliä, voiko hän käyttää sitä sitten -hyödykseen vai ei. Se oli hänelle huvitusta. Hän ihaili intohimoisesti -älyllisyyttä. Ei abstraktista älyä, vaikka hänen omat aivonsa olivat -kyllin vahvat, joten hän olisi voinut onnistua millä tieteenalalla -tahansa, jos olisi tahtonut, ja joten hän olisi paljoa paremmin -kuin hänen veljensä Franz ollut luotu pankkiiri Lothar Mannheimin -seuraajaksi. Ei, hän oli viehättynyt elävään älyyn, sellaiseen, joka -kohdistaa tutkimuksensa ihmisiin. Hän nautti saadessaan tarkastella -perinpohjin sieluja, punnita niiden arvoja -- (hän toimitti sen yhtä -tunnontarkasti kuin Matsyn Juutalaisnainen vaakaa kultarahojaan); --- hänellä oli ihmeellinen taito keksiä heti paikalla heikko kohta -panssarissa, viat ja puutteet, jotka ovat sielun avain, ja saada -salaisuudet käsiinsä; sillä tavoin hän pääsi niiden omistajaksi. Mutta -hän ei välittänyt sitten enää yhtään voitostaan; eikä hän käyttänyt -saalistaan mihinkään tarpeeseen. Kun vain hänen uteliaisuutensa ja -ylpeytensä olivat tyydytetyt, ei koko juttu enää kiinnittänyt hänen -mieltänsä, ja hän alkoi tutkia toista olentoa. Koko hänen suuri -voimansa jäi siten hedelmättömäksi. Tuossa niin elävässä sielussa -oli jotakin kuollutta. Hänen älykäs henkensä oli uteliaisuuden ja -ikävystymisen henkeä. - - - - -Judith siis katseli Christophea, joka taas puolestaan katseli häntä. -Judith tuskin puhuikaan. Riitti melkein huomaamaton hymy, joka välähti -Judithin suupielessä: se jo hypnotisoi Christophen. Se hymy hälveni, -Judithin kasvot muuttuivat kylmiksi, silmät välinpitämättömiksi; hän -puhui palvelijoille ja piti huolta tarjoilusta; hän ei näyttänyt enää -kuuntelevankaan. Sitten kirkastuivat hänen silmänsä uudestaan: ja pari -kolme selvää, sanaa osoittivat, että Judith oli kuullut kaikki ja -ymmärtänyt kaikki. - -Judith otti kylmästi tarkistaakseen veljensä Christophea koskevaa -arvostelua: hän tunsi ennestään hyvin Franzin kerskailut; ja hänen -taipuisuutensa ivaan sai hyvän syyn ilveilyyn heti, kun hän näki -Christophen ilmestyvän sisään, tuon ihmeen, jonka kauneutta ja -hienostunutta ulkomuotoa veli oli kehuskellut -- (tuntuipa kuin -Franzilla olisi ollut erikoinen kyky nähdä asiat aina ihan päinvastoin -kuin ne todellisuudessa olivat; tai sitten tuotti uskottelu Franzille -paradoksaalista huvia). Mutta kun Judith sitten tutki paremmin -Christophea, tunnusti hän, ettei kaikki Franzin kuvailussa ollut -väärää; ja sikäli kuin hän keksi uutta, huomasi hän Christophessa -vielä lisäksi jonkinlaista epävarmaa ja tasapainoonsa ennättämätöntä -voimaa, joka kuitenkin oli lujatekoista ja rohkeaa: se miellytti -häntä, sillä hän tiesi erinomaisen hyvin, miten harvinaista voima on -maailmassa. Judith osasi saada Christophen puhumaan kaikesta, mitä -vain tahtoi, paljastamaan kaikki ajatuksensa, näyttämään hänelle -sielullisten kykyjensä rajoitukset ja puutteet. Hän antoi Christophen -soittaa pianoa: hän ei pitänyt musiikista, mutta hän ymmärsi sitä; ja -hän huomasi selvästi Christophen säveltäjä-omintakeisuuden, joskaan nuo -sävellykset eivät herättäneet hänessä minkäänlaisia tunnelmia. Judith -teki Christophelle muutamia lyhyitä, sattuvia eikä suinkaan imartelevia -huomautuksia, ollen käytöksessään häntä kohtaan yhäti aivan kohteliaan -kylmä, kuten äskenkin; ne huomautukset osoittivat, minkälaista -mielenkiintoa Christophe hänessä yhä enemmän herätti. - -Christophe keksi tämän seikan; ja hän oli ylpeä siitä; sillä hän -tunsi Judithin arvostelun päteväksi ja aavisti, kuinka harvoin -tuo nainen tuhlasi hyväksymistään. Christophe ei salannut haluaan -voittaa puolelleen Judithin hyväksymistä; ja sitä hän tavoitteli -niin lapsellisen hartaasti, että se huvitti hänen kestitsijöitään: -Christophe ei näet puhunut enää kenellekään muille kuin Judithille ja -Judithia varten; hän ei välittänyt noista toisista kahdesta henkilöstä -enää enempää kuin jos heitä ei olisi ollut olemassakaan. - -Franz katseli, kun Christophe puhui; ja hän seurasi silmin Christophen -suun liikkeitä hänen puhuessaan, ja supisi huulin hänen sanojaan, -puoleksi ihaillen ja puoleksi pilkaten; hän oli purskahtaa silloin -tällöin nauruun, ja vilkaisi kujeilevasti isäänsä ja sisareensa; -viimeksimainittu ei ollut muka mitään huomaavinaan, vaan pysyi ankaran -vakavana. - -Lothar Mannheim oli kookas vanhus, vankkatekoinen, hiukan kumarainen; -hänen kasvonsa olivat punertavat ja tukka harmaa, leikattu harjaksi, -viikset ja kulmakarvat pikimustat, kasvojen sävy raskas, mutta tarmokas -ja koirankurinen, ilmaisten henkilönsä valtavaa elintarmoa. Hänkin -oli koko päivällisten alkupuolen tutkinut Christophea, pisteliään -hyvänsävyisesti; ja hänkin oli kohta huomannut, että tuossa pojassa -"oli jotakin". Mutta hän ei ollut millään tavoin kiintynyt musiikkiin -eikä musiikkimiehiin: se ei ollut hänen alansa, hän ei tiennyt siitä -mitään, eikä hän sitä salannutkaan; päinvastoin hän sillä kerskui: -- -(kun hänenlaisensa mies tunnustaa tietämättömyytensä, tekee hän sen -paremminkin omaksi kunniakseen). -- Kun Christophe sitten puolestaan -ilmaisi selvästi ja epäkohteliaasti, tahtomatta tietysti suinkaan olla -ilkeä, että hän tuli toimeen ilman herra pankkiirin seuraa ja että -keskustelu neiti Judith Mannheimin kanssa riitti hänelle täydellisesti -tänä iltana, niin vetäytyi vanha Lothar huvitettuna erilleen takan -ääreen; ja siinä hän luki sanomalehteään ja kuunteli ainoastaan -ohimennen ivallisella korvalla Christophen mielettömiä päähänpistoja -ja hänen omituisia sävellyksiään, jotka saivat hänet joskus sisäisesti -nauramaan, ajatellessa, että saattoi löytyä ihmisiä, jotka välittivät -tuollaisesta ja joita se huvitti. Pian ei hän sitten huolinut enää -seurata koko pakinaa; hän jätti tyttärensä työksi ilmoittaa hänelle -myöhemmin, mikä arvo tällä uudella vieraalla tarkalleen oli. Judith -täyttikin tunnollisesti tämän tehtävänsä. - -Kun Christophe lähti pois, kysyi Lothar Judithilta: - --- No, sinä panit hänet oikein ripille: mitä sinä tuosta taiteilijasta -arvelet? - -Judith naurahti, mietti hetken, laati loppupontensa ja vastasi: - --- Hän on hiukan hupelo, mutta hän ei ole tuhma. - --- Hyvä, virkkoi Lothar: siltä minustakin näytti. Hän siis saattaa -onnistua? - --- Kyllä, sen uskon. Hän on voimakas. - --- No niin, -- vastasi Lothar hänelle, noudattaen voimakkaiden oivaa -logiikkaa, yksilöiden, joiden mielenkiintoa ainoastaan voimakkaat -herättävät, -- häntä täytyy siis auttaa. - - - - -Christophe puolestaan ihaili suuresti Judith Mannheimia. Mutta -rakastunut hän ei häneen ollut, niinkuin Judith luuli. He molemmat -erehtyivät yhtä paljon toisistaan -- Judith tarkkanäköisyydestään ja -Christophe luonnollisesta vaistostaan huolimatta, vaistosta, joka -korvasi hänessä älyn. Christophea lumosi Judithin arvoituksellinen -olemus ja hänen intensiivinen ajatuselämänsä; mutta hän ei rakastanut -Judithia. Judith oli voittanut hänen silmänsä ja järkensä, mutta ei -hänen sydäntään. -- Miksikä niin? -- Sitä olisi vaikea arvata. Ehkä -aavisti Christophe hänessä jotakin epäilyttävää ja rauhattomaksi -tekevää? Toisissa olosuhteissa olisi tämä ollut Christophelle vain -lisäsyy rakastua Judithiin: rakkaus ei ole koskaan väkevämpi kuin -silloin, kun se pyrkii sellaista kohti, joka lupaa sille kärsimyksiä. -Ettei Christophe rakastanut Judithia, ei ollut heidän kummankaan -vika. Luultavastikin oli siihen syynä se heille molemmille melkoisen -nolo seikka, että Christophen viimeinen rakkaus oli vielä hänelle -liian läheinen. Kokemus ei suinkaan ollut tehnyt häntä viisaammaksi. -Mutta hän oli rakastanut Aadaa niin suuresti, hän oli tuhlannut -siinä intohimossaan niin paljon uskoa, voimaa ja kuvitelmia, ettei -niitä jäänyt enää häneen jäljelle tätä uutta intohimoa varten. -Ennenkuin uusi liekki voi leimahtaa, täytyi hänen koota sydämeensä -myöskin uutta polttoainetta; siihen saakka saattoi tulla kysymykseen -pelkästään pieniä, ohimeneviä tuikahduksia, suuren tulipalon jätteitä, -jotka pyrkivät palamaan, loivat lyhyttä ja loistavaa hohdetta ja -sammuivat sitten, kun niillä ei ollut, mitä polttaa. Ehkä hän olisi -jo kuusi kuukautta myöhemmin voinut rakastaa Judithia sokeasti. Nyt -ei hän nähnyt Judithissa muuta kuin ystävän, -- tosin sellaisen, -joka teki hänet hiukan levottomaksi; -- mutta hän koetti karkoittaa -mielestäen tuon levottomuuden: se pani muistelemaan Aadan aikoja, -eikä se muisto viehättänyt häntä laisinkaan: hänestä oli parempi olla -sitä ajattelematta. Christophea viehättivät Judithissa sellaiset -ominaisuudet, jotka tekivät hänet muita naisia erilaisemmaksi, -eivät suinkaan ne, jotka olivat kaikille naisille yhteisiä. Judith -oli ensimäinen älynainen, jonka hän vielä oli tavannut. Hän oli -kiireestä kantapäähän älyllinen. Yksinpä hänen kauneutensakin, -- -hänen liikkeensä ja liikkumisensa, hänen kasvojensa piirteet, rypyt -suupielissä, hänen silmänsä, kätensä ja aistikas laihuutensa, -- -kaikki kuvastelivat vain hänen älyään; äly oli muodostanut hänen -ruumiinsa viivat; jos hän ei olisi ollut älykäs, ei häntä olisi -huomattu; olisivatpa enimmät varmaan pitäneet häntä melkeinpä -rumanakin. Sellainen äly hurmasi Christophea. Hän luuli sitä -laajemmaksi ja vapaammaksi kuin se olikaan; hän ei ollut vielä kokenut, -mitä pettymyksiä sellainen saattoi kätkeä. Hän paloi halusta uskoa -ajatuksiaan Judithille, jakaa niitä hänen kanssaan. Hän ei ollut vielä -tähän asti kohdannut ihmistä, joka välitti hänen unelmistaan, hän -oli elänyt omaan kuoreensa sulkeutuneena: miten iloista olisi ollut -tavata ystävätär! Lapsena hän oli aina surrut sitä, ettei hänellä -ollut sisarta: hänestä oli tuntunut, että sisar olisi voinut ymmärtää -hänet paremmin kuin mikään veli. Kun hän nyt näki Judithin, tunsi hän -tuon lapsellisen ja kuvitellun sisarus-ystävyyden toivon heräävän -jälleen sydämessään. Christophe ei ajatellutkaan rakkautta. Koska -hän ei ollut rakastunut, näytti hänestä rakkaus ystävyyden rinnalla -keskinkertaiselta. - -Judith huomasi pian tuon vivahduksen, ja se loukkasi häntä. Hän ei -rakastanut Christophea, ja useissa kaupungin rikkaissa ja paremmassa -yhteiskunta-asemassa olevissa nuorukaisissa herätti hän sitäpaitsi niin -voimakkaita intohimoja, ettei hän olisi saattanut tuntea kovinkaan -suurta iloa, jos olisi tiennyt Christophien rakastuneen häneen. -Mutta kun hän nyt tiesi, ettei Christophe ollut rakastunut, niin -ärsytti se häntä. Tosin oli hänestä mieluista, että Christophe uskoi -hänelle suunnitelmiaan, vaikkei se häntä kummastuttanutkaan; mutta -hieman loukkaavaa oli nähdä, ettei hän voinut vaikuttaa Christopheen -muuten kuin järkensä voimalla: (järjetön vaikutus on naisesta paljon -rakkaampaa). Eikä hänen valtansa ulottunut edes niinkään pitkälle: -järjessäkin piti Christophe oman päänsä. Judith oli vallanhaluinen. -Hän oli tottunut vääntämään tuntemiensa nuorten miesten pehmeitä -ajatuksia mielensä mukaan. Ja koska hän piti niitä ajatuksia yleensä -keskinkertaisina, ei häntä liioin huvittanut heitä hallitakaan. -Christopheen nähden taas lisääntyi tuo halu, sillä vaikeudet häntä -hallita olivat suuret. Christophen suunnitelmia kohtaan Judith oli -välinpitämätön; mutta hänestä oli hauskaa ohjata Christophen ajatuksia, -jotka olivat niin uusia, yleensä tuota huonosti hiottua voimaa ja -muovata sitä, -- tietysti omalla tavallaan, ei suinkaan Christophen, -sillä siitä hän ei välittänyt senkään vertaa, että olisi tullut sitä -edes ajatelleeksi. Judith näki heti, ettei sellainen onnistuisi -taistelutta; hän oli huomannut Christophessa kaikenlaisia jo etukäteen -tehtyjä varmoja mielipiteitä, aatteita, jotka tuntuivat hänestä -eriskummaisilta ja lapsellisilta: ne olivat Judithin järjen mitalla -punnittuina jonkinlaista rikkaruohoa; ja hän koetti nyt lujasti kitkeä -niitä pois. Hän ei kyennyt repimään irti yhtään ainoaa niistä. Siinä -suhteessa ei hänen itserakkautensa saanut pienintäkään tyydytystä. -Christophe oli mahdoton käsitellä. Kun hän ei ollut rakastunut, ei -hänellä ollut mitään syytä tinkiä aatteitaan. - -Leikki kiihoitti Judithia, ja jonkun aikaa koetti hän vaistomaisesti -voittaa Christophea. Ei olisi tarvittu paljoa, niin Christophe olisi -silloisesta selväjärkisyydestään huolimatta mennyt uudestaan satimeen. -Miehet antavat pettää itseään helposti kaikella, mikä imartelee -heidän ylpeyttään ja kiihkojaan; ja taiteilijaa on kahta vertaa -helpompi pettää kuin muita miehiä, siksi, että hänellä on vilkkaampi -mielikuvitus. Ainoastaan Judithista itsestään riippui, oliko Christophe -joutuva jälleen uuteen vaaralliseen lemmenleikkiin, joka olisi -saattanut uudestaan repiä alas hänessä kaiken jo rakennetun, ehkäpä -vielä perinpohjaisemmin kuin ennen. Mutta tapansa mukaan väsyi Judith -nytkin nopeasti; hänen mielestään ei tämä valloitus maksanut vaivaa: -Christophe oli hänestä ikävä, Judith ei häntä enää ymmärtänyt. - -Eräiden rajain ulkopuolelle jouduttuaan ei Judith ollenkaan käsittänyt -Christophea. Siihen saakka hän ymmärsi kaikki. Mutta pitemmälle ei -hänen ihailtava älynsä riittänyt: silloin olisi tarvittu sydäntä, -tai ainakin sitä, joka hetkellisesti näyttää olevan sydämen vastine: -rakkautta. Hän ymmärsi kyllä Christophen arvostelut kohdistettuina -ihmisiä ja kaikkea muuta vastaan: ne huvittivat häntä. Ja hän piti -niitä sangen sattuvina; niin, hän oli itsekin ollut monessa suhteessa -samaa mieltä. Mutta sitä kummaa hän ei saattanut ymmärtää, että -Christophen ajatukset voivat vaikuttaa hänen käytännölliseenkin -elämäänsä, vaikka niiden sovittaminen siihen oli vaarallista ja -epämukavaa. Christophen kapinallinen suhtauminen kaikkiin ja kaikkeen -ei näyttänyt toimittavan mitään: ei suinkaan Christophe kuvitellut -voivansa parantaa maailmaa... Mitä sellainen siis hyödytti?... Hukkasi -vain aikaansa ja iski päänsä seinään. Älykäs mies arvostelee kyllä -ihmisiä, pitää heitä salaa pilkkanaan, halveksiikin hieman heitä; mutta -hän menettelee aivan kuin hekin, ainoastaan jonkun verran viisaammin; -se on ainoa keino päästä valtiaaksi. Ajatuksen maailma on toinen ja -toiminnan toinen. Mikä pakko on ruveta aatteensa martyyriksi? Ajatella -oikein, se kyllä sopii. Mutta miksi sanoa totuutta? Koska ihmiset -ovat niin typeriä, etteivät voi kestää totuutta, niin täytyykö heitä -siihen pakottaa? Mutta jos sensijaan hyväksyy heidän heikkoutensa ja -on muka niihin taipuvinaan, mutta onkin vapaa niistä, halveksivassa -sydämessään, eikö juuri sellaisessa piile salainen nautintonsa? -Viisaan orjan nautintoa ehkä? Olkoonpa niinkin. Mutta orja kuin orja, -koska kerran lopputulos on joka tapauksessa se; ja kun vastalauseet -eivät mitään auta, on parempi, olla orja omasta tahdostaan ja karttaa -joutavia ja naurettavia taisteluita. Muuten: pahinta orjuutta on olla -oman aatteensa orja ja uhrata sille kaikki. Ei saa antaa itsensä -puijata itseään. -- Judith näki selvästi, että jos Christophe jatkaisi -yhä itsepäisesti tuota jyrkkää hyökkäystään saksalaisen taiteen ja -hengen ennakkoluuloja vastaan, ärsyttäisi hän kimppuunsa koko maailman, -yksinpä suojelijansakin: hän joutuisi auttamattomasti tappiolle. Judith -ei ymmärtänyt, minkä vuoksi Christophe kaikin mokomin tahtoi turmella -oman tulevaisuutensa. - -Käsittääkseen tätä olisi Judithin täytynyt tajuta sekin, ettei -Christophen päämääränä ollut menestys, vaan hänen oma uskonsa. -Christophe uskoi taiteeseensa, juuri omaan taiteeseensa, uskoi -itseensä; ne olivat sellaisia tosiasioita, jotka olivat yläpuolella -paitsi hyötyseikkoja myöskin koko hänen elämäänsä. Christophe -tuli Judithin tätä kysymystä koskevista huomautuksista hiukan -kärsimättömäksi ja selitti hänelle asiansa naiivin vakuutettuna; mutta -Judith kohautti silloin olkapäitään, hän ei uskonut, että Christophe -todellakin tarkoitti totta. Hän luuli, että se kaikki oli vain suuria -sanoja, sellaisia kuin hän oli kuullut veljensäkin puhuvan, Franzin, -joka julisti vähän väliä tavattoman yleviä päätöksiä, mutta varoi -panemasta niitä koskaan täytäntöön. Ja kun hän viimein huomasi, että -Christophe oli tosiaankin omain sanainsa narri, arvosteli hän, että -Christophe oli hullu, eikä hän enää herättänyt Judithin mielenkiintoa. - -Siitä alkaen ei Judith enää välittänyt näyttäytyä edukseen, vaan hän -ilmaisi, mitä hän oikeastaan oli: paljoa enemmän saksalainen, ja -aivan keskinkertainen saksalainen, kuin miltä hän ensin oli tuntunut -ja kuin hän ehkä itsekään luuli. -- Juutalaisia moititaan syyttä -usein, etteivät he kuulu mihinkään kansakuntaan, vaan muodostavat joka -Europan kulmassa erikoisen ja oman kansansa, johon ei ollenkaan pysty -niiden kansallisuuksien vaikutus, joiden keskuuteen he ovat loisiksi -asettuneet. Itse asiassa ei löydy ainoatakaan rotua, joka lamaisi -helpommin kuin juutalaiset sen maan leiman, missä se oleskelee; ja jos -Ranskan ja Saksan juutalainen ovatkin eräissä seikoissa luonteiltaan -samankaltaisia, niin sitä enemmän on heissä eroavia piirteitä, jotka -ovat kotoisin heidän kummankin uudesta isänmaasta, sillä sen henkiset -tavat he omistavat uskomattoman nopeasti: vieläpä, totta puhuen, -enemmän sen tavat kuin hengen. Mutta koska tottumus on kaikissa -ihmisissä toinen luonto, ja enimmissä heidän ainoa luontonsa, niin on -jonkin maan oikeain asukkaiden hullua syyttää juutalaisia siitä, ettei -heillä ole syvää ja perusteltua kansallishenkeä, jota heillä ei ole -missään määrin itselläänkään. - -Naiset ovat aina arempia kuin miehet ulkonaisille vaikutuksille, -valmiimpia soveltumaan uusiin elämänehtoihin ja muuttumaan niiden -mukana, -- ja Israelin naiset omaksuvat kaikkialla Europassa, usein -liiallisuuksiinkin mennen, sen maan fyysilliset ja moraaliset muodit, -jossa he elävät, -- menettämättä kuitenkaan rotunsa hämyisää, raskasta, -lähelle työntäytyvää makua ja tuntua. Tämän seikan Christophe -kummakseen huomasi. Hän tapasi Mannheimeilla Judithin tätejä, -naisserkkuja ja ystävättäriä. Niin vähän saksalaisia kuin eräiden -heidän kasvonsa, nuo palavat ja lähekkäin sijoittuneet silmät, suuta -likelle painuneet nenät, voimakkaat kasvonpiirteet ja tumma veri paksun -ja ruskean hipiän alla olivatkin, -- niin vähän kuin he melkein kaikki -muistuttivat saksalaisia, kuitenkin olivat he aivan tarpeettomassa -määrin saksalaisia: sama tapa puhua, pukeutua, jopa loukkaavaan -matkimiseen saakka. Judith oli siinä suhteessa heitä kaikkia muita -ylempi; ja se vertaus toi näkyviin, mikä poikkeustapaus hänen älynsä -oikeastaan oli, miten suuresti hän oli oman kasvatuksensa tuote. -Siitä huolimatta oli hänellä melkein kaikki noiden muiden viat. Hän -oli moraaliseikoissa vapaampi kuin he -- lähes rajattomankin vapaa, --- mutta kuitenkaan hän ei ollut sellainen enää yhteiskunnallisissa -asioissa; tai ainakin saattoi sanoa, että hänen käytännöllinen -vaistonsa alistui niissä hänen vapaan järkensä ohjattavaksi. Judith -uskoi yhteiskuntaan, luokkarajoituksiin ja ennakkoluuloihin siitä -syystä, että he lopultakin lupasivat hänelle etua. Hänen sopi kyllä -pilkata saksalaista kansallishenkeä; hän oli kuitenkin saksalaisten -tottumusten kahleissa. Hän saattoi älyllään tuntea sen tai sen kuulun -taiteilijan keskinkertaiseksi; mutta hän ei suinkaan ollut häntä -kunnioittamatta, koska hän oli kerran tunnustettu; ja jos hän joutui -henkilökohtaisiin tekemisiin sellaisen taiteilijan kanssa, ihaili hän -häntä: sillä moinen seurustelu mairi hänen itserakkauttaan. Judith ei -liioin välittänyt Brahmsin sävellyksistä, pohjaltaan hän epäili häntä -pelkäksi toisen luokan taiteilijaksi; mutta hänen maineensa huumasi -Judithia; ja kun hän sattui saamaan Brahmsilta viisi, kuusi kirjettä, -oli hänestä selvää, että hän oli aikansa suurin säveltäjä. Judith ei -suinkaan ollut epätietoinen siitä, mikä olento Christophe oikeastaan -arvoltaan oli, ja miten auttamattoman tuhma joku luutnantti Detlev -von Fleischer; mutta hän oli imarreltu siitä, että viimeksimainittu -hakkaili hänen miljoonainsa tähden häntä, paljoa enemmän imarreltu -kuin Christophen ystävyydestä: sillä tuhmakin upseeri oli toki toista -yhteiskunta-luokkaa; ja Saksan juutalaisen on vaikeampaa kuin kaikkien -muiden naisten päästä tuohon luokkaan. Joskaan Judith ei ollut mikään -narri uskoakseen sellaisia keskiajan säätytyperyyksiä ja vaikka hän -tiesi sangen hyvin, että jos hän menisi naimisiin luutnantti Detlev -von Fleischerin kanssa, soisi hän luutnantille suuren kunnian, eikä -suinkaan luutnantti hänelle, niin kuitenkin hän koetti kaikin mokomin -voittaa tuon luutnantin itselleen; hän alentui kiemailemaan hölmölle ja -imartelemaan hänen itserakkauttaan. Tämä ylpeä israelitar, jolla oli -runsaasti oikeita syitä ollakin ylpeä, pankkiiri Mannheimin älykäs ja -ihmisiä halveksiva tytär halusi luisua alas, -- tehdä samoin kuin kuka -muu hänen halveksimansa saksalainen pikkuporvarin tytär tahansa. - - - - -Nämä huomiot tehtiin nopeasti; Christophe kadotti kuvitelmansa -Judithista melkein yhtä pian kuin hän oli ne saanutkin. Judithin -ansaituksi puolustukseksi on kuitenkin myönnettävä, ettei hän -koettanutkaan säilyttää Christophessa noita kuvitelmia. Siitä hetkestä -alkaen, jolloin hänen tapaisensa nainen on arvioinut miehen ja -vetäytynyt erilleen hänestä, ei sitä miestä hänelle enää ole olemassa: -hän ei näe häntä enää, hän ei häikäile riisua miehen edessä sielultaan -sen viimeistäkin verhoa, yhtä välinpitämättömän tyynesti kuin hän -riisuutuu koiransa, kissansa tai jonkun muun kotieläimensä nähden -alasti. Christophe huomasi siis Judithin itsekkyyden, kylmyyden, -hänen koko keskolaisen luonteensa. Hän ei ollut vielä ehtinyt joutua -ansaan; mutta kuitenkin oli tämä hänelle kärsimys, se toi ikäänkuin -jonkinlaisen kalvavan kuumeen. Hän ei rakastanut Judithia, hän rakasti -sitä, mitä Judith olisi voinut olla -- mitä hänen olisi pitänyt olla. -Judithin kauniilla silmillä oli häneen tuskallinen lumousvoima: hän ei -saattanut niitä unhottaa; ja joskin hän nyt tiesi, miten untelo sielu -niiden pohjassa piili, näki hän ne kuitenkin yhä sellaisina kuin hän -tahtoi ne nähdä, sellaisina kuin hän oli ne nähnyt ensin. Christophen -tila oli tuollaista rakkaudettoman rakkauden harha-aistimusta, -jollaisilla taiteilijain sielussa on niin suuri osansa, milloin työ -ei kokonaan anasta heidän olemustaan. Ohitseväikkyvä hahmo riittää -antamaan taiteilijoille sellaisen harha-aistimuksen; he näkevät siinä -kaiken sen kauneuden, joka nähdyssä on hänen itsensä siitä tietämättä, -siitä välittämättä. Ja taiteilija rakastaa kiihkeästi sitä kauneutta -juuri sen vuoksi, ettei se itsestään välitä. Hän rakastaa sitä niinkuin -jotain sellaista kaunista, joka on tuomittu kuolemaan kenenkään -saamatta tietää sen arvoa, eikä edes sitä, että se kerran oli olemassa. - -Kenties Christophe erehtyi uskossaan, kenties Judith Mannheim ei -voinutkaan olla enempää kuin mitä hän oli. Mutta Christophe oli kerran -häneen uskonut; lumouksen voima ei ollut vielä loppunut: hän ei siis -voinut arvostella Judithia puolueettomasti. Kaikki kaunis, mitä -Judithissa oli, näytti hänestä olevan juuri Judithin oikeaa olemusta, -juuri hän itse. Kaikki, mitä hänessä oli matalaa ja keskinkertaista, -oli Christophen mielestä hänen kaksinaisen rotukantansa syytä: -juutalaisuuden ja saksalaisuuden; ja ehkäpä tuntui viimeksimainittu -rotu hänestä siinä suhteessa syyllisemmältäkin, sillä hän oli itse -saanut sen puolelta kärsiä enemmän. Kun hän ei vielä tuntenut muita -kansakuntia, oli saksalainen kansallishenki tullut hänelle ikäänkuin -syntipukiksi: sen selkään kuormitti hän kaiken maailman synnit. -Judithin tuottama pettymys hankki Christophelle nyt uuden syyn -taistella saksalaisuutta vastaan: hän ei antanut sille anteeksi, että -se oli muka leikannut siivet sellaiselta sielulta kuin Judith. - -Tällainen oli hänen ensimäinen kosketuksensa Israeliin. Hän oli -toivonut siitä paljon. Oli toivonut löytävänsä tuosta voimakkaasta ja -syrjäytetystä rodusta itselleen liittolaisen taisteluunsa. Nyt hän näki -turhaksi sen toivon, ja luonteenomaisella kiihkeällä nopeudellaan, -joka syöksi aina hänet yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, uskotteli hän -nyt kohta itselleen, että se rotu olikin paljon heikompaa kuin yleensä -luultiin, ja paljon avonaisempaa, -- aivan liian avonaista -- ulkoapäin -tuleville vaikutuksille. Sillä oli omien heikkouksiensa lisäksi kaiken -maailman heikkoudet, jotka se oli matkan varrella kerännyt itselleen. -Siitä ei hän suinkaan arvellut löytävänsä sitä tukikohtaa, johon hän -voisi pystyttää taiteensa lipun. Paremminkin uhkasi häntä vaara vaipua -sen rodun joukossa erämaan hietaan. - -Kun hän nyt huomasi vaaran, mutta ei tuntenut itseään kyllin vahvaksi -sitä välttämään, niin lopetti hän yhtäkkiä käyntinsä Mannheimien -perheessä. Häntä kutsuttiin sinne monta kertaa, mutta hän pyysi -anteeksi ja kieltäytyi, sanomatta mitään syytä. Sitä ennen oli hän -ollut tavattoman halukas sinne menemään, joten hänessä huomattiin -nyt kohta tämä muutos: se pantiin hänen "merkillisyytensä" laskuun; -mutta ainoakaan Mannheimien perheen kolmesta jäsenestä ei ollut -uskomatta, etteikö Judithin kauniilla silmillä ollut jotain osaa tuossa -muutoksessa; ja niinpä saivat Lothar ja Franz siitä aiheen laskea -alinomaa pöydässä leikkiä Judithille. Judith kohautti olkapäitään ja -sanoi, että kannattipa hänen nyt muka tuostakin voitosta ylpeillä; ja -hän kehoitti kuivasti veljeään "olemaan tekemättä hänelle nyt mitään -koiruutta". Kuitenkin koetti hän kaikin tavoin saada Christophen -tulemaan takaisin. Hän kirjoitti Christophelle, tekosyynä jokin -musiikkiasia, josta ainoastaan Christophe voi antaa hänelle tietoja; -ja kirjeen lopussa vihjasi hän varsin ystävällisesti, että Christophe -kävi nykyään heillä harvoin ja että iloittaisiin, jos saataisiin hänet -nähdä. Christophe vastasi kirjeellä, antoi pyydetyt tiedot, sanoi, -että hänellä oli nykyään paljon työtä; eikä noudattanut kutsua. Hän -ja Mannheimin perhe tapasivat toisiaan joskus teatterissa. Christophe -käänsi itsepintaisesti silmänsä pois Mannheimien aitiosta päin; hän ei -ollut muka näkevinään Judithia, jolla hänelle kuitenkin oli jo valmiina -kaikkein suloisin hymynsä. Judith ei huolinutkaan yrittää kauan. Kun -hän ei Christophesta välittänyt, oli hänestä sopimatonta, että moinen -pikku taiteilija antoi hänen tuhlata vaivojaan, jopa aivan hukkaan. Jos -Christophe tahtoi tulla takaisin, niin hän kai tulisikin. Ellei, -- no -niin, hänestä ei väliä... - -Eikä hänestä väliä ollutkaan; hänen poistumisensa ei jättänyt tosiaan -minkäänlaista tyhjyyttä Mannheimien iltapiireihin. Mutta kaikesta -huolimatta Judith kantoi sittenkin Christophelle kaunaa. Hänestä oli -varsin luonnollista, ettei hän ollut välittänyt Christophesta, kun -Christophe oli läsnä; ja hän salli myöskin Christophen näyttää omaa -haluttomuuttaan; mutta että se tyytymättömyys saattaisi Christophen -katkaisemaan kaikki välit, se tuntui Judithista typerältä ylpeydeltä ja -todisti hänen mielestään paremminkin itserakkautta kuin rakkautta. -- -Judith ei suvainnut toisissa ihmisissä omia vikojaan. - -Kuitenkin hän seurasi tarkkaavasti kaikkea, mitä Christophe puuhaili -ja kirjoitteli. Hän käänsi usein veljensä puheen siihen suuntaan, -olematta muka valittavinaan niistä asioista, ja kerrotti Franzilla -itselleen, mitä hän silloin tai silloin oli Christophen kanssa puhunut; -ja siinä tilaisuudessa hän korosti eräitä Franzin kertomuksen kohtia -niin ivallisilla ja älykkäillä huomautuksilla, etteivät ne säästäneet -ainoaakaan Christophen naurettavaa piirrettä, vaan hävittivät -vähitellen Franzin innokkaan ihailun Christophea kohtaan, veljen -itsensä sitä edes huomaamatta. - - - - -Aikakauslehdessä sujui kaikki ensin aivan hyvin. Christophe ei -ollut vielä nähnyt virkatoveriensa täydellistä keskolaisuutta; ja -koska hän nyt oli heidän miehiään, tunnustivat he hänet puolestaan -neroksi. Mannheim, joka oli hänet löytänyt, toitotti joka taholle, -että Christophe oli suurenmoinen arvostelija, vaikkei hän lukenutkaan -koskaan, mitä Christophe kirjoitti; hän julisti, että Christophe oli -tähän saakka ollut eksyksissä oikealta uraltaan, mutta että hän, -Mannheim, oli sen nyt hänelle näyttänyt. He kaikki levittivät uutista -hänen artikkeleistaan jo etukäteen, niin salaperäisessä muodossa, -että se ärsytti yleisön uteliaisuutta; ja hänen ensimäinen pakinansa -olikin pikkukaupungin unteluudessa tosiaan kuin kivi, joka paiskataan -ankkalammikkoon. Sen nimenä oli: _Liiaksi musiikkia!_ - --- "Liiaksi musiikkia, liiaksi juomaa, liiaksi ruokaa, -- kirjoitti -Christophe. -- Täällä syödään, juodaan ja kuunnellaan ilman korvaa, -janoa ja nälkää, ilman tarvetta, pelkästä hotkimisen halusta. -Strassburgin hanhien ruokajärjestystä. Tämä kansa sairastaa -kohtuuttomuutta. Siitä on yhdentekevää, mitä sille tarjotaan: -_Tristania_ tai _Trompeter von Säckingeniä_, Beethovenia tai Mascagnia, -jokin fuuga tai oktaavikulku, Adamia, Bachia, Puccinia, Mozartia tai -Marschneria: se ei tiedä, mitä se syö, pääasia on, että se vain syö. -Sitä ei syöminen edes huvitakaan. Ajatelkaamme vain jotakin konserttia. -Puhutaan saksalaisten iloisuudesta! Nuo olennot eivät tiedä, mitä ilo -onkaan: he ovat iloisia aina! Heidän ilonsa samoin kuin surunsakin -virtaa rankkasateena: se on tomuksi jauhettua iloa; se on voimatonta -ja velttoa. He saattaisivat tuntikausia imeä hämärästi hymyillen -säveleitä, säveleitä, säveleitä. He eivät ajattele mitään, he eivät -tunne mitään: he vain imevät kuin pesusienet. Todellista iloa tai -todellista tuskaa -- voimaa -- ei anniskella itselleen tunnittain, -niinkuin valutetaan tynnyristä olutta. Todellinen voima käy kurkkuumme -ja painaa maahan; sen perästä ei halua enää kulautella hieman lisää: -sitä ei jaksa tehdä!... - -"Liiaksi musiikkia! Te tapatte itsenne ja tapatte musiikin. Että -te tapatte itsenne, se on oma asianne, siitä en sano mitään. Mutta -musiikkiin nähden taas, -- seis! En salli teidän vetää halvasti alas -kaikkea, mitä maailmassa on kaunista, pistämällä samaan pussiin -pyhät asiat ja joutavan roskan, sijoittaen, kuten te aina teette, -_Parsifalin_ preludion keskelle jonkin _Rykmentin tyttären_ fantasian -tai jonkin kansanomaisen kvartetin, taikka Beethovenin adagion -rinnalle jonkin cake-walk-säveleen tai minkä tahansa Leoncavallon -renkutuksen. Te kerskutte olevanne suuri musikaalinen kansa. Te -väitätte rakastavanne musiikkia. Mutta mitä musiikkia te rakastatte? -Hyvääkö vai huonoa? Te otatte molemmat yhtä suurella riemulla vastaan. -Valitkaa nyt jo niistä toinen! Kumpaista te oikeastaan tahdotte? Sitä -te ette halua tietää: te pelkäätte liiaksi kummallekaan puolelle -asettua, nolaavanne itsenne;... Piru vieköön teidän varovaisuutenne! -- -Te olette muka puolueiden yläpuolella, niinkö sanotte? -- Yläpuolella: -nimittäin alapuolella..." Ja Christophe lainasi pari riviä vanhalta -Gottfried Kelleriltä, tuolta Zürichin jäykältä porvarilta, -- hän -oli niitä kirjailijoita, joista hän enimmän piti, hänen voimakkaan -rehellisyytensä ja tuiman maaperän-tuntunsa vuoksi: - - "Wer über den Parteien sich wahnt mit stolzen Mieuen, - Der steht zumeist vielmehr beträchtlich unter ihnen." - -("Se joka ylpeillen kerskuu olevansa puolueitten yläpuolella, on -paremminkin äärettömästi niiden alapuolella.") - --- "Tohtikaa olla rehellisiä, jatkoi Christophe. Tohtikaa olla rumia. -Jos rakastatte huonoa musiikkia, tunnustakaa se suoraan. Näyttäytykää, -nähkää itsenne sellaisina kuin olette. Peskää sielustanne pois kaikki -sovitteluiden ja kaksimielisyyden iljettävä ihomaali. Peskää se oikein -suovalla! Milloin näitte viimeksi kasvonne kuvastimesta? Minä näytän -ne nyt teille. Säveltäjä, kapellimestari, virtuoosi, laulaja, ja sinä, -rakas yleisö, te saatte kerta kaikkiaan tietää, mitä te olette... -Olkaa, mitä tahdotte; mutta olkaa, peijakas vie, sitä rehellisesti! -Olkaa rehellisiä, vaikka taiteilijat ja taide, -- vaikka minä kaikkein -ensimäisenä joutuisin siitä kärsimään! Elleivät taide ja totuus voi -elää yhdessä, kadotkoon taide! Totuus, se on elämä. Kuolema, se on -valhe." - -Tämä nuorekas vuodatus, joka oli loukkaava alusta loppuun ja melkoisen -mauton, nosti tietysti aika hälyn. Mutta koska siinä oli ammuttu -ainoastaan maailmaa kokonaisuudessaan eikä ketään erikoisesti, -ei kukaan ollut siinä huomaavinaan itseään. Jokainen meistä on -mielestään paras totuuden ystävä tai sanoo sellainen olevansa: ei siis -tarvinnut peljätä, että karattaisiin artikkelin päätelmien kimppuun. -Närkästyttiin ainoastaan sen yleisestä sävystä; ja sovittiin, ettei se -ollut yhtään sovelias, varsinkaan puoli-julkisen taiteilijan kynästä -lähteneeksi. Eräät musiikkimiehet jo liikahtivat ja panivat tuiman -vastalauseensa: he aavistivat, ettei Christophe pysähtyisi vielä tähän. -Toiset olivat mielestään ovelampia, he onnittelivat Christophea siitä, -että hän oli ollut niin rohkea; mutta kuitenkin he olivat huolissaan, -mitä hän vasta kirjoittaisi. - -Molemmat menettelytavat auttoivat yhtä vähän. Christophe oli päässyt -vauhtiin: mikään ei enää saattanut häntä pysäyttää; ja kuten hän oli -luvannut, saivat sekä säveltäjät että heidän tulkitsijansa pian osansa. - -Ensimäinen isku kohtasi _Kapellmeistereitä_. Christophe ei tyytynyt -enää lausumaan vain yleisiä huomioita orkesterin johtamistaidosta. Hän -mainitsi nimeltä koti- tai naapurikaupungeissa asuvat virkaveljensä -tällä alalla; tai jos ei aivan nimeltä, niin vihjaili heihin niin -selvästi, ettei kukaan heistä voinut erehtyä. Kaikki tunsivat -esimerkiksi hovin orkesterinjohtajan, Alois von Wernerin tylsyyden, -tuon vakavan vanhuksen, joka oli koristettu kunniamerkeillä ja -pelkäsi kaikkea, oli sääliväinen kaikelle, arasteli tehdä ainoatakaan -huomautusta soittajilleen ja seurasi lauhkeasti heidän määräämiään -liikkeitä, eikä koskaan uskaltanut ottaa ohjelmaansa mitään, jota -ei kaksikymmen-vuotinen menestys ollut pyhittänyt tai joka ei -ainakin ollut saanut jotain akadeemista kunnialeimaa. Christophe -kiitteli sala-ivalla hänen rohkeuttaan; hän onnitteli häntä siitä, -että hän oli keksinyt Gaden, Dvorakin tahi Tshaikowskyn; hän puhui -haltioissaan hänen orkesterinsa metronoomisen täsmällisestä tahdista, -tuosta soitosta, joka oli aina niin _fein-nuanciert_ (hienosti -nyanseerattu). Hän suositteli hänelle ensi konserttiin Czernyn _Schule -der Geläufigheitiä_, nopeuden koulua; ja hän rukoili, ettei hänen -pitäisi itseään kovin väsyttää, ei kiihtyä liikaa, vaan että hänen -tulisi varjella kallista terveyttään. -- Toisen kerran puhkesi hän -vihastuneena puhumaan siitä tavasta, miten tuo sama mies oli johtanut -Beethovenin _Eroican_: - --- "Kanuuna, tuokaa kanuuna! Ampukaa maahan tuollaiset!... Mutta -teillähän ei ole käsitystä, mikä taistelu on, taistelu typeryyttä ja -ihmisten julkeutta vastaan, -- ei käsitystä voimasta, joka tallaa -ne jalkoihinsa, ilkkuen ilosta... Kuinkapa se teillä olisi? Teitä -vastaanhan se voima taisteleekin! Koko teidän sankaruutenne supistuu -siihen, että kuuntelette tai soitatte haukottelematta Beethovenin -_Eroicaa_, -- (sillä se on teistä ikävä... Tunnustakaa pois, se on -teistä niin ikävä, että olette kuolla ikävään sitä kuullessanne!) -tai että uhmaatte paljaspäin ja niska kuurussa vetoa, kun joku hänen -Korkeutensa kulkee teidän ohitsenne." - -Christophen iva ei löytänyt rajojaan musiikkiakademian erehtymättömiä -paaveja kohtaan, noita, jotka olivat ottaneet tulkitakseen entisiä -suurmiehiä ja kutsuivat heitä "klassillisiksi". - --- "Klassillinen! siihen sanaan mahtuu kaikki. Vapaa intohimokin, -järjestettynä ja puhdistettuna koululaisia varten! Siihen mahtuu -elämä, tuo suunnaton, kaikkien tuulten viuhtoma tasanko, -- suljettuna -nyt jonkin lukion neljän seinän sisään! Värisevän sydämen villi ja -ylpeä rytmi pannaan nakuttamaan seinäkellon tikutuksen neljännesosan -tahtiin, joka kulkee rauhassa kääpiöaskeleitaan, ontuu ja nojautuu -tyynesti väkevämmältä ajalta lainattuun kainalosauvaan!... Voidaksemme -nauttia valtamerestä täytyy meidän sulkea se lasimaljakkoon, jossa ui -lisänä kultakaloja. Te ymmärrätte elämää vasta sitten, kun olette sen -tappaneet." - -Jos Christophe ei ollut hellä noille "sohvatyynyn täyttäjille", kuten -hän heitä kutsui, niin vielä vähemmän hän oli sellainen orkesterin -sirkusratsastajille, kuuluisille _Kapellmeistereille_, jotka kulkivat -maaseutukiertueilla ihailuttamassa valkeiksi jauhottuja käsiään ja -pyöreitä tahtipuikonliikkeitään. He harjoittivat kätevyyttään suurten -mestarien kustannuksella ja koettivat kaikin mokomin vääristää -tunnetuimmatkin teokset tuntemattomiksi, heitellen häränpyllyä -C-mollisinfonian paperoitujen tynnyrinvanteiden läpi. Hän piti heitä -vanhoina kiemailevina naaroina, orkesterin primadonnina, mustalaisina -ja nuorallahyppijöinä. - -Virtuoosit antoivat hänelle runsaan puheenaiheen. Hän sanoi olevansa -jäävi arvostelemaan heidän taikatemppujaan. Hän väitti, että heidän -mekaaniset harjoituksensa kuuluivat ammattikoulujen alaan ja että -musiikkikritiikin asia ei ollut punnita heidän työnsä ansioita, vaan -graafillisten koneiden, jotka mittaavat ja rekisteröivät nuottimerkkien -luvun ja käytetyn työvoiman suuruuden. Joskus kehoitti hän jotakin -kuuluisaa pianistia, joka oli kaksi tuntia kestävässä konsertissaan -hymy huulilla ja tukka silmillä voittanut kaikkein suunnattomimmat -vaikeudet, -- esittämään kerran vain jonkin Mozartin lapsellisen -_andanten_. -- Hän tiesi kyllä itsekin, minkä ilon vaikeuksien -voittaminen tuottaa. Hän oli nauttinut siitä itse: se oli hänelle eräs -elämän iloja. Mutta hänestä tuntui hullunkuriselta ja alentavalta, -ettei musiikkimies voinut nähdä muuta kuin asiansa automaattisimman -puolen ja että hän supisti koko taiteen suuruuden siihen. Hän ei voinut -leppyä noille pianon "leijonille" tai "tiikereille." Laupiaampi hän -ei ollut myöskään Saksassa kunnioitetuille kunnon pedanteille, jotka -pelkäävät, kovasti muuttaa rahtuakaan mestarin tekstiä ja estävät siten -kaiken aatteen lennon; he, kuten esimerkiksi Eugen Albert ja Hans -von Bülow näyttävät jotakin kiihkeää sonaattia soittaessaan antavan -pianotunteja. - -Sitten saivat vuorostaan laulajat. Christophella oli paljon myrkkyä -sydämellään, kun hän alkoi haukkua heidän barbaarista raskauttaan ja -pikkukaupunkilaista paatostaan. Hänellä ei ollut muistossa pelkästään -ilkeä reistailunsa tuon äsken kuvaamamme sinisen naisen kanssa. Hänessä -piili pitkäaikainen kauna, jonka hän oli saanut monina kiduttavina -teatteri-iltoina. Hän tuskin tiesi, silmät vai korvatko noissa -näytännöissä enemmän kärsivät. Hänellä ei riittänyt vertauskuvia -huomauttaessaan, mikä niissä oli ruminta, kulissitko, aistittomat puvut -vai kirkuvat värit. Häntä kiusasi tyyppien, liikkeiden ja asentojen -hengettömyys, luonnoton näyttely, näyttelijäin kykenemättömyys eläytyä -esitettäviin henkilöihin, ja se hämmästyttävä välinpitämättömyys, -jolla he saattoivat siirtyä osasta toiseen, kunhan se vain suunnilleen -sopi samaan lauluääneen. Lihavat perheenmuorit, punaposkiset ja -rattoisat, ilmestyivät vuorotellen Isoldena ja Carmenina. Amfortas -näytteli Figarota. Mutta seikka, jolle Christophe oli arkatuntoisin, -oli ruma laulutapa, varsinkin esitettäessä klassillisia teoksia, -joissa meloodinen kauneus on oleellinen osa. Saksassa ei pystytty enää -laulamaan 1700-luvun loppupuolen täydellistä musiikkia: se ei maksanut -kai vaivaa. Gluckin ja Mozartin selvä ja puhdas tyyli, joka ikäänkuin -kylpee italialaisessa autereessa niinkuin Goethen runous, -- se tyyli -alkoi muuttua ja tulla jo Weberissä kiilteleväksi ja rehenteleväksi, --- tuoksi tyyliksi, jonka naurettavuudet _Crociaton_ raskaiden -karrikatyyrien tekijä on osoittanut; -- ja viimein nuijasi sen selvän -tyylin kuoliaaksi Wagnerin riemukulku. Walkyriain hillitön lento ja -kimeä kirkuna olivat pimentäneet Hellaan taivaan. Odinin raskaat -pilvenlongat tukahduttivat valon. Kukaan ei enää laulanut musiikkia: -laulettiin runoelmia. Yksityiskohtaiset viat, hutiloidut pikkuseikat, -väärät äänetkin annettiin anteeksi sillä tekosyyllä, että ainoastaan -teoksen kokonaisuudella, aatteella, oli merkitystä... - --- "Aate, niin, puhukaammepa siitä! Ikäänkuin te sitä ymmärtäisitte!... -Mutta ymmärtäkääpä tai älkää, kunhan vain kunnioitatte muotoa, jossa se -ilmenee: musiikki on ja tulee olemaan ennen kaikkea musiikkia." - -Muuten tuntui Christophesta pelkältä hassulta kujeelta se suuri -huoli, jonka saksalaiset taiteilijat olivat uhraavinaan ilmaisuun ja -ajatukseen. Mitä he tarkoittivat ilmaisulla, ajatuksella? Niin, he -työnsivät niitä kaikkialle, -- kaikkialle, samalla tavoin. He olisivat -voineet löytää vaikka villasukassa yhtä paljon ajatusta kuin jossakin -Michelangelon veistoksessa. He näyttelivät ketä tahansa ja mitä -tahansa samalla tavalla. Enimmistä heistä oli musiikissa oleellisinta --- väitti Christophe -- äänen laajuus, musiikki-meteli. Laulajan -ilosta, joka on suuri Saksassa, oli sillä keinoin tullut jonkinlainen -ääni-atleetin urheilu. Kysymyksessä oli täyttää keuhkonsa paisuksiin -asti ilmalla ja paiskata se ulos voimakkaasti, tarmokkaasti, pitkään ja -hyvässä tahdissa. -- Eräälle suurelle laulajattarelle laati Christophe -kiitokseksi sen todistuksen, että hänen terveytensä oli hyvä. - -Eikä Christophe tyytynyt löylyttämään pelkästään taiteilijoita. Hän -kapusi rampin ylitse katsomoon ja pieksi yleisöä, joka töllisteli suu -auki hänen esitystään. Yleisö ällistyi eikä tiennyt, pitikö sen nauraa -vai raivostua. Olihan sillä täysi oikeus huutaa, että sille tehtiin -vääryyttä: se oli näet ehdottomasti varonut sekautumista mihinkään -taiteellisiin otteluihin; se pysyi viisaasti kaikkien päivänpolttavien -kysymysten ulkopuolella; ja milloin se pelkäsi olevansa väärässä, se -taputti käsiään kaikelle. Ja nyt sanoi Christophe, että oli rikollista -taputtaa käsiään!... Suosia huonoja taideteoksia? -- Sekin oli jo ilkeä -nieltävä! Mutta Christophe antoi yleisölle vielä lisää: hän haukkui -sitä siitäkin, että se tohti osoittaa suosiotaan hyville sävellyksille: - --- "Humbuugia, sanoi hän sille, te koetatte uskotella, että teillä -on siihen oikein innostusta?... Joutavia, älkää luulkokaan, että me -uskotaan! Te näytätte itsestänne aivan päinvastaisen kuin mitä tahdotte -näyttää. Taputtakaa käsiänne, jos tahdotte, niille teoksille, jotka -jossakin määrin tavoittelevat teidän suosiotanne. Taputtakaa noille -pauhaaville finaaleille, jotka ovat luodut, kuten Mozart aikoinaan -sanoi, 'pitkiä korvia varten'. Tehkää se oikein sydämen pohjasta: se -määkynä on odotettua, se kuuluu ohjelmaan. -- Mutta silloin, kun on -soitettu Beethovenin _Missa Solemnis!_... Te raukat!... Se on viimeinen -Tuomio; te olette nähneet huimaavan _Glorian_ vyöryvän niinkuin myrsky -valtamerellä, te olette nähneet syöksyvän ohitsenne jättiläismäisen -tahdon ja raivoisan pyörteen, joka pysähtyy, murtuu, syöksyy pilviin, -takertuu kaksin käsin syvyyden päällä häilymään, ja ryntää jälleen, -täyttä lentoa avaruuteen. Myrsky karjuu, vääntelehtii. Kun se on -noussut väkevimmilleen, tulee yhtäkkiä modulatsiooni, välkähtää ääni, -joka raastaa auki taivaan pimeyden ja sinkauttaa kuten valoläikän -meren pinnalle, joka on kelmeä kuin ruumis. Se on loppu: murhanenkelin -raivoisa lento pysähtyy yhtäkkiä, sen levitetyt siivet lävistää kolme -salaman iskua. Kaikki humisee ja vapisee vielä ympärillä. Silmä -tuijottaa ankarasti eteensä. Sydän jyskyttää, hengitys tukkeutuu, -jäsenet ovat halvatut... Ja tuskin on viimeinen ääni kajahtanut, -niin te olette jo iloisia ja hupaisia, te huudatte, te nauratte, -arvostelette muka, osoitatte suosiota!... Mutta te ette ole kuulleet -mitään, tunteneet mitään, ymmärtäneet mitään, ette ole käsittäneet -kerrassaan mitään! Taiteilijan kärsimykset ovat teille pelkkää kujetta. -Teidän mielestänne ovat Beethovenin sieluntuskan kyyneleet hyvin -kuvatut. Te huudatte ristiinnaulitsemiselle: '_Bis, bis!_' Suuri -sielu vääntelehtii koko elämänsä tuskassa huvittaakseen tunnin teidän -hölmöyttänne..." - -Näin puhui Christophe aavistamattaan saman suuren sanan kuin Goethe, -vaikkei hän vielä ollut päässyt hänen vihaiseen rauhaansa: - -"Kansa ottaa ylevän leikikseen. Jos se näkisi sen sellaisena kuin se -on, ei sillä olisi rohkeutta näkyä kestää." - -Kunpa Christophe olisi edes pysähtynyt siihen! Mutta vauhtinsa voimasta -lensi hän vielä yleisönkin ohitse ja ammahti kuin tykinkuula kaikkein -pyhimpään, tabernaakkeliin, keskinkertaisuuden loukkaamattomaan -turvapaikkaan: nimittäin kritiikkiin. Hän alkoi pommittaa virkaveljiään -sillä alalla. Eräs heistä oli suvainnut ahdistella ajan lahjakkainta -säveltäjää, uuden koulun etevintä edustajaa, Hassleria, oikullisen -omituisten, mutta nerokkaiden ohjelma-sinfoniain tekijää. Christophe, -joka oli esitetty Hasslerille jo lapsena, säilytti aina häntä kohtaan -erikoisen salatun hellyyden, kiitollisena siitä haltioitumisesta -ja liikutuksesta, joka hänet silloin oli vallannut. Ja että typerä -kriitikko, jonka tietämättömyyden Christophe hyvin tunsi, läksytteli -nyt Hasslerin kokoista miestä ja komenteli häntä järjestykseen ja -periaatteisiin, se sai Christophen suunniltaan: - --- "Järjestystä, järjestystä! hän huudahti; -- te ette tunne muuta -järjestystä kuin poliisijärjestyksen. Nero ei anna kuskata itseään -ennen tallatuille teille. Hän luo itse järjestyksensä, ja määrää -tahtonsa laiksi." - -Tämän ylpeän julistuksen jälkeen hän iski onnettoman arvostelijan -kaulukseen, paljasti kaikki aasimaisuudet, mitä hän oli viime aikoina -kirjoittanut, ja antoi hänelle järjestelmällisen löylyn. - -Koko arvostelu otti sen loukkauksen omakseen. Siihen saakka oli -se pysynyt ottelusta syrjässä. Se ei liioin tahtonut leikkiin: se -tunsi Christophen, tiesi hänen kykynsä ja ettei hän ollut liioin -kärsivällinen. Enintään olivat ainoastaan eräät heistä laupiaasti -valittaneet, että niin lahjakas säveltäjä kuin Christophe Krafft -erehtyi toimeen, joka ei kuulunut hänen alaansa. Mitä mieltä he muuten -olivatkin (silloin nimittäin, kun heillä oli jotain mieltä) ja kuinka -heitä Christophen arvostelut lienevätkin loukanneet, niin kunnioittivat -he niissä toki omaa etuoikeuttaan arvostella kaikkea tarvitsematta -itse olla arvosteltuina. Mutta heti, kun he näkivät Christophen -häikäilemättä rikkovan arvostelijain keskinäisen hiljaisen sopimuksen, -huomasivat he hänessä yleisen järjestyksen vihollisen. Heistä oli -yksimielisesti vihastuttavaa, ettei niin nuori mies kuin Christophe -suvainnut kunnioittaa kansallisia suuruuksia; ja he alkoivat sitkeän -sodankäynnin häntä vastaan. He eivät tuhlanneet pitkiä kirjoituksia -eivätkä vaivanneet itseään johdonmukaisilla vastaväitteillä -- (he -eivät mielellään lähteneet selvään taisteluun vihamiestä vastaan, -joka oli heitä paremmin asestettu, vaikka sanomalehtimiehillä yleensä -onkin erikoisen hyvä kyky väitellä asioista ottamatta huomioon toisten -vastasyitä, tai viitsimättä niitä edes lukeakaan); -- ei, pitkä kokemus -oli osoittanut heille, että lehden lukija on aina samaa mieltä kuin -sen tilaama lehtikin, joten he siis olisivat vain saattaneet arvonsa -epäilyksen alaiseksi, jos olisivat ryhtyneet väittelemään: lehdessä -täytyy ainoastaan myöntää, tai, vielä parempi, kieltää. (Kieltämisellä -on aina kahtavertaa suurempi voima kuin myöntämisellä; painokin -suoranaista seurausta: on helpompi pudottaa kivi alas kuin nakata se -ilmaan.) Sen vuoksi turvautuivat he eräänlaiseen omaan systeemiinsä: -he laativat tuon tuostakin salakavalia pikku uutisia, pilkallisia -ja loukkaavia, joita ilmestyi sopivalla paikalla joka päivä ja -koskaan ehtymättä. Ne tekivät hävyttömän Christophen naurunalaiseksi, -mainitsematta häntä aina edes nimeltä, vihjaten vain kuultavalla -tavalla juuri häneen. Ne vääristelivät hänen sanansa, niin että ne -muuttuivat järjettömiksi; ne levittivät hänestä kaikenlaisia juttuja, -joiden lähtökohta oli kyllä totta, mutta jatko pelkkää valheellista -sotkua, ja niiden laskettu tarkoitus oli saada hänet riitaan koko -kaupungin kanssa, ja vielä enemmänkin: itse hovin. Niissä hyökättiin -yksinpä hänen ulkomuotonsakin kimppuun: hänen kasvojensa, vaatteidensa; -ja ne saivatkin lopulta tehdyksi irvikuvan, joka tuntui luonnolliselta -sen tähden, että sitä alinomaa toistettiin. - - - - -Kaikki edellä kerrottu olisi Christophen ystävistä ollut jotakuinkin -yhdentekevää, ellei heidän aikakauslehtensäkin olisi saanut -taistelussa osakseen iskuja. Oikeastaan annettiin nämä iskut vasta -varoitukseksi; ei koetettukaan ärsyttää lehteä auttamattomaan riitaan, -tarkoituksena oli ainoastaan erottaa se Christophesta: kummasteltiin, -että aikakauslehti antoi sillä tavoin alentaa hyvää mainettaan, -ja osoitettiin sopivasti, että jos ei lehti ottaisi varoitusta -varteen, oltaisiin pakotetut karkaamaan koko toimituksen kimppuun, -niin vastenmielisesti kuin se tehtiinkin. Eräät melkoisen lauhkeat -alkuhyökkäykset Adolf Maita ja Mannheimia vastaan saivat pesueen -jo hieman levottomaksi. Mannheim tosin nauroi: hän ajatteli, että -tämähän saisi hänen isänsä, enonsa, serkkunsa ja koko hänen luvuttoman -sukunsa suorastaan raivon valtaan, nuo henkilöt, jotka anastivat muka -oikeudekseen valvoa kaikkia hänen tekojaan ja närkästyä niistä. Mutta -Adolf Mai käsitti asian paljoa vakavammin, ja hän moitti Christophea, -sanoen hänen saattavan aikakauslehden ikävään asemaan. Christophe -pyysi häntä pitämään huolta omasta alastaan. Toisista, joihin isku -ei kohdistunut, oli sangen huvittavaa, että Mai, joka istui heidän -kanssaan erehtymättömyyden istuimella, sai köniinsä heidän asemestaan. -Waldhaus nautti tästä salaisesti: hän sanoi, ettei mailmassa ole -taistelua, jossa eivät jotkut kallot halkea. Tietysti hän käsitti -asian niin, ettei hän suinkaan tahtoisi antaa siinä oman kallonsa -haljeta; hän luuli yhteiskunnallisen asemansa ja sukulaisuus- ja -muiden suhteittensa vuoksi olevansa turvassa iskuilta; eikä hänestä -suinkaan ollut paha, että noita juutalaisia, hänen liittolaisiaan, -hiukan peitottiin. Ehrenfeld ja Goldenring, jotka olivat siihen saakka -säilyneet vielä ehjin nahkoin, eivät olisi välittäneet pienistä -hyökkäyksistä: he pystyivät kyllä puolestaan vastaamaan. Mutta eräs -seikka heistä oli tuntuvampi, nimittäin Christophen itsepäinen tahto -saattaa heidät huonoihin väleihin kaikkien heidän ystäviensä ja -varsinkin ystävättäriensä kanssa. Ensimäisiä artikkeleita lukiessaan -olivat he nauraneet makeasti ja pitäneet koko asiaa erinomaisena -kujeena: he ihailivat, millä voimalla hän pommitti ikkunaruutuja puhki; -mutta he luulivat, ettei tarvittaisi muuta kuin sana, niin hänen -taisteluintonsa lauhtuisi, tai ainakin kääntyisivät hänen iskunsa -kohtaamasta niitä henkilöitä, joita he halusivat suojella. -- Mutta -asia ei ollut suinkaan sillä tavoin. Christophe ei totellut ketään: -hän ei ottanut huomioon mitään suosituksia, ja hän raivosi yhä kuin -hullu. Jos hänen antaisi valtoinaan temmeltää, ei koko kaupungissa -enää voisi elää. Heidän pikku ystävättärensä olivat jo itku kurkussa -ja vimmoissaan tulleet lehden toimitukseen ja saaneet aikaan ilkeitä -kohtauksia. Toimittajat turvautuivat nyt koko diplomaattiseen neroonsa -saadakseen Christophen lieventämään edes muutamia ankaria tuomioitaan: -Christophe ei muuttanut sanaakaan. Toiset suuttuivat: Christophe -suuttui myöskin, mutta ei muuttanut sittenkään. Waldhaus, jota toverien -levottomuus huvitti, sillä häneen se ei koskenut, asettui Christophen -puolelle, ärsyttääkseen toisia kumppaleita. Ehkäpä hän ymmärsi -paremmin kuin muut Christophen jalomielisen mielettömyyden arvon, -mielettömyyden, joka puski hillittömästi kaikkea vastaan ja katkaisi -kaikki pakotiensä eikä välittänyt yhtään tulevaisuutensa turvasta. -Mitä Mannheimiin tulee, hän nautti kuninkaallisesti tästä metakasta: -hänestä tuntui hyvältä ilveilyltä, että hän itse oli tuonut tuon hullun -tänne älykkäiden ja järkeväin pikku keikarien joukkoon, ja hän oli -haljeta naurusta, kun hän luki sekä Christophen huitomia että hänen -saamiaan iskuja. Vaikka hän siskonsa vaikutuksesta alkoikin jo uskoa, -että Christophe oli hiukan päästään vialla, piti hän vain sen enemmän -hänestä -- -- (hänen luonteensa melkein vaati, että ne, joita hän -suosi, olivat hieman naurettavia). -- Sen vuoksi tuki hän Waldhausin -kanssa yhä enemmän Christophea toisia vastaan. - -Mannheim, joka oli melkoisen käytännöllinen, vaikka koettikin kaikin -voimin kuvitella, ettei hän sellainen ollut, sai sen hyvin perustellun -aatteen, että hänen ystävänsä Christophen olisi edullista solmia -asiansa maan silloisen edistyneimmän musikaalisen puolueen asiaan. - -Siinäkin, kuten enimmissä saksalaisissa kaupungeissa, oli näet n.s. -_Wagner-Verein_, joka edusti uusia aatteita vanhoillista suuntaa -vastaan. -- Oikeastaan ei ollut enää kovinkaan vaarallista puolustaa -Wagneria, koskapa hänen maineensa oli jo tunnustettu ja hänen -teoksensa merkitty kaikkien Saksan oopperain repertoaareihin. Mutta -hänen voittonsa oli paremminkin tapahtunut väkivalloin kuin vapaasti -myönnetty; ja pohjaltaan säilyi enemmistö yhäti itsepintaisesti -vanhoillisena, varsinkin sellaisissa pikkukaupungeissa kuin tämä, -joka oli jäänyt hiukan syrjään nykyaikaisista virtauksista ja joka -eli vanhoilla kunniakkailla muistoilla. Enemmän kuin missään muualla -vallitsi siellä saksalaisille synnynnäinen epäluulo kaikkea uutta -kohtaan, ikäänkuin laiskuus, joka ei jaksa huolia mitään sellaista -totta ja voimakasta, jota ei ole jo ikäpolvia märehtimällä heikonnettu. -Se huomattiin parhaiten siitä, miten väkinäisesti kaikki sellaiset -uudet teokset, jotka kulkivat Wagnerin henkeen, otettiin vastaan, -joskaan ei uskallettu vastustaa itsensä Wagnerin sävellyksiä, sillä -sehän asia oli jo ratkaistu. Niinpä olisi näillä _Wagner-Vereineillä_ -ollut sangen hyödyllinen tehtävä, jos he olisivat ottaneet sydämensä -asiaksi puolustaa nuoria ja taiteellisesti pystyviä voimia. Ja sen -ne tekivätkin joskus; Bruckner ja Hugo Wolf löysivät eräistä niistä -kaikkein parhaimmat liittolaisensa. Mutta usein tukehutti mestarin -itsekkyys hänen oppilaitaan; ja samoin kuin Bayreuthissä palveltiin -mahdottomasti jumaloiden pelkästään yhtä ainoata olentoa, niin -olivat Bayreuthin haaraosastotkin vain sellaisia pikku kirkkoja, -joissa veisattiin ikuisesti messuja yhden ainoan Jumalan kunniaksi. -Korkeintaan sallittiin sivukappaleissa loistaa niiden kaikkein -uskollisimpien oppilaiden, jotka noudattivat kirjaimellisesti pyhiä -uskonkappaleita ja palvelivat tomuun kumartuen tuota yhtä ainoaa, -totista Jumalaa, hänen monine kasvoineen: musiikkia, runoutta, draamaa -ja metafysiikkaa. - -Sellainen oli tämänkin kaupungin Wagner-Verein. Se noudatti -toiminnassaan kuitenkin määrättyä järjestelmää: se pestasi mielellään -rekryyteikseen nuoria, lahjakkaita miehiä, joista sille saattoi -olla hyötyä; ja kauan se oli jo vaaniskellut halukkain silmin -Christophea. Se oli kautta rantain koettanut häntä jo lähestyäkin, -mutta Christophe ei ollut sellaisesta välittänyt, sillä hänellä ei -ollut mitään halua liittyä mihin tahansa. Hän ei ymmärtänyt, mikä -hiisi hänen maanmiehiään pakotti aina ryhmittymään kuin lampaat ja -miksi he eivät koskaan voineet tehdä mitään yksin: ei laulaa, ei -kävellä eikä juoda. Hän inhosi koko _Vereinswesen_ järjestelmää. -Mutta yleensä hän suosi kuitenkin enemmän jotakin _Wagner-Vereiniä_ -kuin kaikkia muita _Vereinejä_: ainakin antoi tämä yhdistys silloin -tällöin tekosyyn hyvillekin konserteille; ja vaikkei hän ollutkaan joka -kohdassa taiteesta yhtä mieltä kuin wagnerianit, oli hän lähempänä -heitä kuin muita musikaalisia ryhmiä. Hänestä tuntui siltä kuin hän -olisi voinut löytää jonkin ymmärtämyskohdan itsensä ja tuon puolueen -välillä; sillä se puolue kohteli Brahmsia ja "Brahmineja" yhtä väärin -kuin hänkin. Christophe antoi siis esittää itsensä Wagner-Vereinille. -Mannheim välitti asian: hän tunsi kaiken maailman. Vaikkei hän -ollutkaan musiikkimies, oli hän _Wagner-Vereinin_ jäsenkin. Johtokunta -oli seurannut tarkkaavasti Christophien sodankäyntiä aikakauslehden -palstoilla. Eräät hyökkäysretket, joita Christophe oli tehnyt -vastakkaiseen leiriin, näyttivät osoittavan, että hänellä oli vankat -nyrkit ja että hän kelpaisi palvelukseen. Christophe oli tosin ampunut -muutamia hävyttömiä nuolia Wagnerseuran epäjumalaakin kohti; mutta -niitä ei oltu näkevinään; -- ja ehkäpä nämä Christophen ensimäiset ja -vielä melkoisen vaarattomat hyökkäykset saattoi helposti ymmärtää, -kun ajatteli, millä innolla vastapuolikin koetti nujertaa Christophen -jo ennenkuin hän ehti ilmaista ajatuksensa paremmin. Häneltä tultiin -siis sangen rakastettavasti pyytämään lupaa esittää eräitä hänen -sävellyksiään seuran tulevissa konserteissa. Christophea se imarteli ja -hän myöntyi: hän tuli _Wagner-Vereiniin_; ja Mannheimin yllyttämänä hän -antoi merkitä itsensä sen jäseneksi. - -_Wagner-Vereinin_ johdossa oli siihen aikaan erityisesti kaksi -miestä, joista toinen oli sievoisen kuuluisa kirjailijana, toinen -orkesterinjohtajana. Kumpikin uskoivat he Wagneriin yhtä sokeasti kuin -muhamettilainen profeettaansa. Ensinmainittu heistä, Josias Kling, oli -sommitellut Wagner-sanakirjan, -- _Wagner-Lexikon_ -- josta saattoi -heti paikalla löytää mestarin ajatukset _de omni re scibili_; se oli -hänen elämänsä suurtyö. Hän osasi siitä ulkoa kokonaisia lukuja, -aivan kuin Ranskan maalaisporvaristo ennen laususkella _La Pucellen_ -värssyjä. Josias Kling kirjoitti myöskin _Bayreuther Blätteriin_ -artikkeleita Wagnerista ja aarialaisesta hengestä. On itsestään -selvää, että Wagner oli hänestä aarialaisuuden perityyppi; tyyppi, -joka oli löytänyt saksalaisessa rodussa turvapaikan latinalaisen ja -varsinkin ranskalaisen semitismin turmiollisia vaikutuksia vastaan. -Hän julisti epäpuhtaan gallialaisen hengen joutuneen auttamattomasti -tappiolle; mutta siitä huolimatta hän jatkoi joka päivä tuimasti -taistelua, niinkuin tuo iankaikkinen vihollinen olisi yhä uhannut. -Ranskassa ei hän tunnustanut löytyvän kuin yhden suurmiehen: se -oli kreivi de Gobineau. Kling oli pieni ukko, hyvin siisti, sangen -kohtelias, ja punasteli kuin vanhapiika. -- Toinen _Wagner-Vereinin_ -pylväs, Erich Lauber oli ollut neljänkymmenen vuoden vanhaksi erään -kemiallisen tehtaan johtajana; sitten oli hän yhtäkkiä kääntänyt -kelkkansa ja ruvennut orkesterinjohtajaksi. Siihen hän olikin -lujalla tarmollaan ja myöskin rikkautensa voimalla päässyt. Hän -oli oikea Bayreuth-fanaatikko: kerrottiin, että hän oli kulkenut -jalkaisin Münchenistä Bayreuthiin, toivioretkeläisen töppösissä. Oli -kummallista, että tuo mies, joka oli lukenut ja matkustellut paljon, -koetellut monia ammattioloja ja näyttänyt aina olevansa tarmokas -persoonallisuus, muuttui aina, kun musiikkiin koskettiin, suuren -lauman lampaaksi; kaikki hänen omintakeisuutensa hävisi, ja hän oli -silloin vieläpä hiukan tuhmempi kuin muut. Koska hän oli musiikkialalla -sangen epävarma itsestään, ei hän luottanut omaan tunteeseensa, vaan -seurasi orjallisesti joka kohdassa Bayreuthin _Kapellmeisterien_ -ja patenttitaiteilijain antamaa Wagner-tulkintaa. Kaikki kulissit -ja moniväriset pukulaitteet, jotka ihastuttivat Wahnfriedin pikku -hovin lapsellista ja barbaarista makua, olisi hän tahtonut jäljentää -pienimpiinkin yksityiskohtiin asti. Hän muistutti ihailussaan noita -Michelangelo-fanaatikkoja, jotka kopioivat häntä niin tarkoin, että -ottivat kopioonsa yksinpä ne rappaukseen syntyneet halkeamat ja -homepilkutkin, jotka aika oli hänen pyhiin teoksiinsa tehnyt ja sillä -tavalla pyhittänyt vioittumatkin. - -Nämä kaksi herraa eivät tosin olleet liioin Christophen maun -mukaisia; mutta he olivat maailmanmiehiä, seuraihmisiä ja kumpikin -varsin oppineita; eikä Lauberin kanssa puheleminen ollut suinkaan -epäintressanttia, kun vain ei jouduttu puhumaan musiikista. Lauberilla -oli muuten jokin ruuvi irti, eikä sellainen ollut Christophesta -yleensä kovin vastenmielistä: se oli virkistävää vaihtelua järkeväin -ihmisten latteuden rinnalla. Christophe ei vielä tiennyt, ettei mikään -ole kiusaavampaa kuin puuta heinää puhuva ihminen, ja että niissä, -joita, aiheetta kyllä, "originelleiksi" sanotaan, on vielä harvemmin -omintakeisuutta kuin koko muussa yleisön laumassa. Sillä sellaiset -"originellit" ovat vain typeriä mielipuolia, joiden ajatus rajoittuu -pelkkiin määrättyihin kellokoneiston liikkeisiin. - -Josias Kling ja Lauber olivat ensin Christophea kohtaan sangen -suopeita, koska he toivoivat voittavansa hänet puolelleen. Kling omisti -hänelle ylistävän artikkelin ja Lauber myöntyi seuraamaan tarkoin -kaikkia hänen ohjeitaan esittäessään Vereinin orkesterissa hänen -kappaleitaan. Se liikutti Christophea, mutta kovaksi onneksi turmeli -asianomaisten huono ymmärrys heidän auliin halunsa hedelmät. Hänellä -ei ollut kykyä kuvitella mitään erinomaisia ihmisistä pelkästään -siitä syystä, että he häntä ihailivat. Hän oli paljon vaativa olento. -Hän ei tahtonut itseään ihailtavan minkään sellaisen vuoksi, mitä -hän ei ollut; ja hän piti enemmän vihollisinaan kuin ystävinä niitä -ihmisiä jotka olivat tulleet erehdyksestä hänen ystävikseen. Niinpä -ei hän ollutkaan yhtään kiitollinen Klingille siitä, että Kling luuli -näkevänsä hänessä Wagnerin oppilaan ja haeskeli yhtymäkohtia hänen -_Liediensä_ ja eräiden _Tetralogian_ osien välillä, vaikka niissä ei -ollut muuta yhteistä kuin eräitä skaalaan kuuluvia nuotteja. Eikä hän -ollut laisinkaan iloinen, kun näki konsertissa kappaleensa muurattuna -kahden wagnerilaisen draamallisen kallionmöhkäleen väliin, -- ja erään -aivan arvottoman Wagnerin-apinoitsijan sokerileivoksen viereen. - -Christophea alkoi piankin tässä pienessä kappelissa tukehduttaa. -Se oli pelkkä akademia, yhtä ahdas kuin kaikki entiset, ja vielä -suvaitsemattomampi, koska se oli nousukas taiteen alalla. Christophelta -alkoivat kadota kuvitelmat jonkun erikoisen taidemuodon tai aatteen -ehdottomasta arvosta. Tähän saakka hän oli luullut, että suuret -ajatukset hiovat kaikkialle valoansa. Nyt hän huomasi, että kuinka -aatteet koettavatkin muuttua, ihmiset pysyvät aina samoina; ja että -ainoastaan ihmiset merkitsivät tämän maailman menossa jotakin: aatteet -elivät omaa elämäänsä. Jos ihmiset syntyivät keskinkertaisina ja -orjamaisina, niin nerokin muuttui keskinkertaiseksi heidän sielujensa -läpi kulkemaan joutuessaan; ja vapautuksen huuto, joka sankarilta -pääsee, kun hän murtaa kahleensa, muuttuu tulevissa polvissa orjuuden -ilmausmuodoksi. -- Christophe ei voinut olla ilmaisematta näitä -tunteitaan. Hän ei lyönyt laimin ainoatakaan tilaisuutta, milloin voi -karata tällaisen taide-fetisismin kimppuun. Hän julisti, ettei niissä -asioissa tarvita enää epäjumalia eikä klassikoita, ei minkäänlaisia, -että ainoastaan sillä oli oikeus sanoa itseään Wagnerin hengen -perilliseksi, jolla oli kyky tallata jalkoihinsa itse Wagner ja astella -edelleen suoraa tietään, katsoen yhä eteen-, eikä koskaan taaksepäin, --- ainoastaan sillä, jolla oli rohkeutta antaa kaiken sellaisen -kuolla, jonka oli aika kuolla, ja pysyä kiivaassa elämän yhteydessä. -Klingin tyhmyys sai ärsytetyksi Christophen hyökkäykseen. Christophe -paljasti kaikki viat ja naurettavuudet, mitä hän huomasi Wagnerissa. -Wagnerilaiset eivät jättäneet syyttämättä häntä narrillisesta -kateudesta heidän jumalaansa kohtaan. Christophe puolestaan ei -epäröinyt, että nuo samat herrat, jotka nyt ylistivät Wagneria, hänen -kuoltuaan, olisivat olleet ensimäiset tukehduttamaan hänet hänen -eläessään: -- siinä suhteessa hän teki kuitenkin heille väärin. -Jollakin Klingillä ja Lauberillakin oli ollut innostuksen aikansa; -parikymmentä vuotta sitten he olivat taistelleet eturivissä; mutta, -niinkuin ihmisistä enimmät, olivat he väsyneet keskelle tietä. Ihminen -on yleensä niin heikko, ettei hän voi jatkaa matkaansa päästyään -ensimäiselle vuorenpengermälle, vaan hengästyy pilalle; ylen harvoilla -riittää keuhkoja noustakseen vielä ylemmäksi. - -Christophen jyrkkyys vieroitti pian hänestä uudet ystävät. Heidän -suopeutensa oli ollut jonkinlaista kauppatarjousta: hänen olisi -pitänyt olla heidän puolellaan, muuten eivät he häntä tukeneet; ja nyt -huomattiin hyvinkin pian, ettei Christophe tinkisi mitään itsestään: -hän ei pestautuisi rekryytiksi. Silloin kääntyi tuuli kohta. Se -ylistys, jonka hän kielsi puolueen jalustalle kohottamilta suurilta -tai pieniltä patenttijumalilta, kiellettiin nyt vuorostaan häneltä. -Hänen sävellyksiään ei enää otettu vastaan niin hartaasti kuin ennen; -ja eräät alkoivat jo jyrkästi paheksua, että hänen nimensä oli liian -usein ohjelmissa. Häntä pilkattiin takanapäin, ja kritiikki ärtyi -päivä päivältä; Kling ja Lauber olivat vaiti ja osoittivat siten -yhtyvänsä kritiikkiin. Kuitenkin varoivat he vielä rikkomasta välejään -Christophen kanssa: ensinnäkin siitä syystä, että Rheinin maiden -ihmiset pitivät yleensä ratkaisun lykkäämisestä, siis ratkaisuista, -jotka eivät ole mitään ratkaisuja, koska niillä on etuoikeutena jatkaa -äärettömiin epämääräisiä asiantiloja; ja toiseksi sentähden, että -toivottiin vielä voitavan tehdä hänelle, mitä vain tahdottiin: joskaan -ei luultu enää voitavan muuttaa hänen mielipiteitään, niin ainakin -uskottiin hänen väsyvän. - -Christophe ei antanut heille aikaa heidän yrityksensä toteuttamiseen. -Jos hän milloin oli tuntevinaan, että joku oli pohjaltaan hänelle -epäsuopea, mutta ei tahtonut sitä tunnustaa ja koetti sen sijaan -kuvitella olevansa hänen miehiään pysyäkseen hänen kanssaan hyvissä -väleissä, niin hän ei levähtänyt ennenkuin hän sai tuolle henkilölle -osoitetuksi, että hän oli hänen vihollisensa. Ja kun hän eräänä iltana -Wagner-Vereinissä huomasi vastassaan niin ulkokullatun vihollisuuden -muurin, ettei hän enää jaksanut sitä sietää, ilmoitti hän Lauberille -kursailematta eroavansa seurasta, Lauber ei voinut ymmärtää tästä -mitään; ja Mannheim ryntäsi Christophen luokse ja koetti sovittaa -asiaa. Kuullessaan hänen ensimäiset sanansa, purkautui Christophen sisu: - --- Ei ei, ei, ja vielä kerran ei! Älä puhu minulle enää koko -joukkiosta. Minä en tahdo heitä nähdä... Minä en voi, minä en välitä -heistä enää... Olen hirveästi kyllästynyt ihmisiin; minä tuskin viitsin -katsoa heitä kasvoihin. - -Mannheim nauroi sydämensä pohjasta. Hän ei ajatellut liioin, miten hän -voisi rauhoittaa kiihtynyttä Christophea, vaan miten hän itse saisi -iloa tästä kohtauksesta: - -"Tiedän kyllä, etteivät he kauniita ole; mutta sehän ei ole mikään -uutuus; sanopas, mitä nyt oikein on tapahtunut?" - --- Ei kerrassaan mitään. Minä se vain olen saanut tarpeekseni, minä... -Niin, naura vain, pilkkaa sanojani: tietysti minä olen hullu. Viisaat -ihmiset noudattavat logiikan ja terveen järjen lakeja. Minä en ole -sellainen; minä olen mies, joka toimin omien vaikutusteni mukaan ja -välittömin puuskin. Kun minuun on kasaantunut varma määrä sähköä, -täytyy sen purkautua, maksoi mitä maksoi; ja sen pahempi muille, jos -se polttaa heidän nahkaansa! Ja vielä pahempi minulle itselleni! Minä -en ole luotu elämään ihmislaumassa. Tästä alkaen minä tahdon olla vain -itseni omaisuutta. - --- Et suinkaan aikone tulla toimeen ilman jotakin maailmaa? kysyi -Mannheim. Ethän voi soittaa yksin sävellyksiäsi. Sinä tarvitset -laulajia, laulajattaria, orkesteria, orkesterinjohtajia, yleisöä, -kättentaputusystäviä... - -Christophe huudahteli: - --- En tarvitse, en, en!... - -Mutta viimeisen sanan kuullessaan hän ryntäsi ylös: - --- Ystäviä sellaiseen! Etkö jo häpeä puhua? - --- En tarkoita ostettuja taputtajia (vaikka se, totta puhuen, onkin -ainoa vielä keksitty keino, jolla saadaan näytetyksi yleisölle jonkin -taideteoksen arvo). -- Mutta aina tarvitaan jonkinlainen apujoukko: -pieni ryhmä, joka ympäröi tekijää ja tottelee hänen viittauksiaan. -Siinä ovat ystävät tarpeen. - --- En tarvitse ystäviä! - --- Silloin sinulle vihelletään. - --- Ja minä tahdonkin, että minulle vihelletään! Mannheim oli varsin -voitonvarma. - --- Sitäkään iloa ei sinulle kauan kustanneta. Sinun teoksiasi ei -soiteta. - --- Hyvä, olkoot soittamatta. Luuletko sinä, että minä välitän -kavuta miksikään suuruudeksi? Kyllä, minä olin jo vähällä joutua -tavoittelemaan sitäkin päämäärää... Mitä tyhmyyttä! Mielettömyyttä! -Älyttömyyttä!... Aivan kuin tuon kaikkein alhaisimman ylpeyden -lajin tyydyttäminen olisi kyllin suuri palkinto kaikista sitä ennen -tehtävistä uhrauksista, -- ikävystymisestä, kärsimyksistä, töykeistä -loukkauksista, alentumisesta, häpeällisestä myöntymisestä -- kaikesta, -mikä on moisen kunnian hinta! Piru minut vieköön, jos annan koskaan -sellaisten huolten enää kiusata aivojani! Ei kysymystäkään siitä -enää! Minä en tahdo olla missään tekemisissä yleisön, yleisenä -olemisen kanssa. Julkisuus on konnain humbuugia. Minä tahdon olla -yksityishenkilö, ja elää itseäni ja niitä varten, joista minä pidän... - --- Aivan niin, myönsi Mannheim ivallisesti. Miksipä et rupeaisi -joksikin käsityöläiseksi. Esimerkiksi suutariksi? - --- Ah, jos minä olisinkin suutari, sellainen kuin esimerkiksi tuo -verraton Hans Sachs! huudahti Christophe. Kuinka elämä silloin olisi -iloista ja mukavaa! Suutari arkipäivisin, -- musiikkimies sunnuntaisin -ja ainoastaan pienessä tuttavapiirissä, omaksi ilokseni ja parin -ystävän? Se olisi ihmisen arvoista!... -- Olenko minä hullu, hukkaan -aikaani ja vaivaani saadakseni pelkästään ilon joutua kaikkien -nautain tuomioiden uhriksi? Eikö ole paljoa parempi ja kauniimpi -olla muutamien kunnon ihmisten rakastama ja ymmärtämä kuin tuhansien -idioottien ymmärtämä, arvostelema, naperoima, imelöimä?... Ylpeyden -ja kunnianhimon piru ei vedä minua enää koskaan nenästä: siihen saat -luottaa! - --- Sen uskon, sanoi Mannheim. - -Mutta hän ajatteli: - --- Tunnin päästä hän puhuu aivan toisin. - -Ja hän jatkoi rauhassa: - --- No niin, minä siis hieron jälleen sovinnot _Wagner-Vereinin_ kanssa? - -Christophe kohotti molemmat kätensä: - --- Näin, näinkö olen kokonaisen tunnin kiusannut kurkkuani -vakuuttaakseni sinulle juuri päinvastaista!... Ei, sanon sinulle vielä -kerran jyrkästi, että minä en astu sinne enää jalallanikaan. Minä -vihaan kaikkia noita _Wagner-Vereinejä_, kaikkia _Vereinejä_, kaikkia -tuollaisia lammastarhoja, joita ihmiset tarvitsevat saadakseen pusertua -toisiaan vastaan ja määkyä yhteen ääneen. Mene sanomaan puolestani -noille lampaille, että minä olen susi, että minulla on hampaat, ja että -minä en ole luotu kaluamaan heidän laitumillaan! - --- Hyvä, hyvä, se heille sanotaan, myönsi Mannheim ja poistui, sangen -ihastuneena aamuunsa. Hän ajatteli: - --- Hän on hullu, aivan pähkähullu... - -Hänen sisarensa, jolle hän sitten heti kertoi kohtauksen, kohautti -hartioitaan ja sanoi: - --- Hulluko? Kuvittelee vain sitä nyt meille!... Hän on tyhmä, ja -narrillisen ylpeä... - - - - -Kuitenkin Christophe jatkoi vimmattua sotaansa Waldhausin -aikakauslehdessä. Ei silti, että se olisi häntä huvittanut: -arvostelu-homma ikävystytti häntä, ja hän oli jo heittämäisillään -kaikki hiiteen. Mutta kun hänen suutansa koetettiin tukkia, niin hän -yltyi: hän jatkoi itsepäisesti, hän ei tahtonut näyttää siltä kuin -olisi antanut myöten. - -Waldhaus alkoi tulla rauhattomaksi. Niin kauan kuin hän oli -säilynyt keskellä läimäyksiä koskemattomana, oli hän seurannut -sotaa tyynin mielin kuin mikäkin Olympon jumala. Mutta joku viikko -sitten näyttivät eräät lehdet kadottaneen tietoisuutensa hänen -persoonansa loukkaamattomasta laadusta; ne keksivät käydä hänen -kirjailija-itserakkautensa kimppuun, ja niin harvinaisen ovelasti, että -Waldhaus olisi aivan huomannut siinä jonkun tuttavan kynnet, jos olisi -ollut älykkäämpi. Itse asiassa nämä hyökkäilyt olivatkin Ehrenfeldin -ja Goldenringin salakavalaa keksintöä, jolla he olivat päättäneet, -kun eivät enää muuta neuvoa löytäneet, tehdä lopun Christophen -polemiikeista. He laskivat oikein. Waldhaus julisti heti paikalla, -että Christophe alkoi häntä hermostuttaa; eikä hän Christophea enää -kannattanut. Koko aikakauslehti vaivasi siitä lähtien päätänsä -saadakseen Christophen vaikenemaan. Mutta menepäs pistämään kuonokoppa -koiralle, joka parhaillaan ahmii saalistaan! Kaikki, mitä hänelle -sanottiin, ärsytti häntä kahta uhemmin. Christophe sanoi toisille, että -he olivat akkoja, ja väitti puhuvansa kaikki, -- kaikki, mitä hänen -velvollisuutensa oli puhua. Jos he tahtoivat potkia hänet pois, oli se -heidän asiansa! Koko kaupunki saisi silloin tietää, että he olivat yhtä -suuria raukkoja kuin muutkin; mutta hän puolestaan ei lähtisi lehdestä -omasta aloitteestaan. - -Herrat katselivat ällistyneinä toisiinsa, ja sitten he haukuskelivat -Mannheimia, että hän oli hankkinut mokoman hullun heidän kimppuunsa. -Mannheim nauroi yhä vain, lupasi nolata kunnolleen Christophen, ja -löi vetoa, että Christophe jo seuraavassa artikkelissaan sekoittaisi -koko lailla vettä myrkkyynsä. Toiset eivät liioin häntä uskoneet; -mutta todellisuus näytti, ettei Mannheim ollut turhaa kerskunut. -Christophen seuraavassa kirjoituksessa ei ollut ainoaakaan solvaavaa -huomautusta kenellekään, vaikkei se ollutkaan mikään kohteliaisuuden -näyte. Mannheimin keino oli kovin yksinkertainen; kaikki ihmettelivät, -etteivät he olleet ennen sitä keksineet: Christophe ei lukenut -koskaan myöhemmin, mitä hän oli aikakauslehteen kirjoittanut; niin -ja näin luki hän edes korrehtuureja, ja teki senkin sangen nopeasti -ja huonosti. Adolf Mai oli monen monta kertaa tehnyt siinä suhteessa -hänelle happamen-makeita huomautuksia: hän sanoi, että painovirhe -vie siistin aikakauslehden arvon. Christophe ei käsittänyt tätä -arvostelua aivan vakavasti ja vastasi, että ne, joita hän haukkuu, -ymmärtävät kyllä asian painovirheineenkin. Mannheim käytti nyt -hyväkseen tätä Christophen laiminlyöntiä: hän sanoi, että Christophe -oli oikeassa, että korrehtuurin luku oli faktorin hommaa; ja hän halusi -vapauttaa Christophen siitä kokonaan. Christophe suorastaan heltyi -kiitollisuudesta; mutta kaikki toiset vakuuttivat hänelle yhteisestä -sopimuksesta, että sellainen järjestely oli heillekin hyödyksi, sillä -se säästi aikaa. Christophe jätti siis korrehtuurinsa Mannheimin -käsiin ja pyysi häntä korjaamaan ne hyvin. Mannheim ei jättänytkään -sitä tekemättä: se oli aivan uutta ja ihastuttavaa leikkiä. Ensin hän -ei uskaltanut muuta kuin laimentaa joitakuita liian jyrkkiä sanoja, -jättää pois sieltä täältä muutamia epäkohteliaita nimityksiä. Mutta -menestys rohkaisi häntä, hän tohti pitemmälle: hän alkoi muokata toisin -kokonaisia lauseita ja niiden ajatustakin; hän saavutti pian siinä -ammatissa erinomaisen kätevyyden. Koko temppu oli säilyttää lauseen -ulkonainen kuori ja sen karakteristinen muoto ja kuitenkin saada -sillä sanotuksi aivan päinvastaista kuin Christophe oli tarkoittanut. -Mannheim otti nähdäkseen suuremman vaivan väärentäessään Christophen -artikkeleita kuin hänellä olisi ollut, jos hän olisi tehnyt ne itse -kokonaan; koskaan hän ei ollut työskennellyt näin ankarasti. Mutta hän -nauttikin tuloksesta: moni musiikkimies, jota Christophe tähän asti -oli vainonnut myrkyllisiin sarkasmeihin saakka, aivan ällistyi, kun -näki hänen vähitellen lauhtuvan, jopa sulavan viimein häntä suorastaan -ylistelemäänkin. Aikakauslehti riemuitsi voitostaan. Mannheim luki -toimitukselle yöpesunsa tulokset. Ja kaikki nauroivat kohti kurkkuaan. -Ehrenfeld ja Goldenring sanoivat joskus Mannheimille: - --- Varohan itseäsi! Sinä menet liian pitkälle! - --- Ei se tee mitään, vastasi Mannheim. - -Ja hän jatkoi kahta innokkaammin. - -Christophe ei huomannut mitään. Hän pistäysi toimituksessa, jätti sinne -artikkelinsa, ja unohti sitten koko asian. Joskus vei hän kuitenkin -Mannheimin syrjään ja sanoi: - --- Nyt minä annoin heille oikein vasten suuta, niille huijareille. -Luepas tätä... - -Mannheim luki. - --- No, mitäs siitä ajattelet? - --- Murhaavaa, hyvä veli! Heistä ei jää kuin märkä läikkä jäljelle. - --- Mitä luulet heidän nyt sanovan? - --- Oh, siitä nousee hemmetinmoinen meteli! - -Mutta siitä ei noussut minkäänlaista meteliä. Päinvastoin: kaikki -kasvot kirkastuivat, mikäli Christophe huomasi; ihmiset, joita hän -vihasi, tervehtivät häntä kadulla kohteliaasti. Kerran hän tuli -toimitukseen rauhattomana ja otsa nyrpeästi rypyssä; hän heitti -pöydälle käyntikortin ja kysyi: - --- Mitä tämä merkitsee? - -Kortti oli erään musiikkimiehen, jonka hän oli äskettäin haukkunut; -mutta sen reunaan oli kirjoitettu: "_Syvimmällä kiitollisuudella_." - -Mannheim vastasi nauraen: - --- On olevinaan pilkallinen. Christophe henkäisi helpotuksesta: - --- Oh, sanoi hän, minä jo pelkäsin, että artikkelini olisi -miellyttänyt häntä. - --- Hän on vimmoissaan, virkkoi Ehrenfeld; mutta hän ei tahdo näyttää, -että asia niin on: hän on muka yläpuolella, hän pilkkaa. - --- Pilkkaako?... Se sika! äännähti Christophe, uudestaan kuohahtaen. -Teenpä siis toisen artikkelin. Ken viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa. - --- Ei ei, sanoi Waldhaus rauhattomana. Minä en luule, että hän koettaa -pilkata. Se on nöyryyttä, hän on kunnon kristitty: kääntää toisen -poskensa, kun lyödään toiselle. - --- Sen parempi! sanoi Christophe. Oh, sellainen raukka! Kun tahtoo, -niin saa kunnon löylyn. - -Waldhaus koetti sovittaa. Mutta toiset nauroivat. - --- Antaa mennä... sanoi Mannheim. - --- No niin... arveli silloin Waldhaus, rauhoittuen jälleen. Hiukka -lisää ei haittaa!... - -Christophe lähti toimituksesta. Virkaveljet alkoivat hyppiä ilosta ja -nauroivat haljetakseen. Kun he olivat hiukan selvinneet, sanoi Waldhaus -Mannheimille: - --- Nyt sinä kuitenkin olit joutua vähällä kiinni itse työssä... Varo -itseäsi. Sinä panet meidät pahaan kiikkiin. - --- Pyh, vastasi Mannheim, siihen on paljon aikaa, ja iloista aikaa. Ja -sitäpaitsi: minähän hankin hänelle vain ystäviä. - - - - - - -II - -HIEKKA HAUTAA - - - - -Näin pitkälle oli Christophe päässyt kömpelössä yrityksessään uudistaa -Saksan taidetta, kun kaupungin läpi sattumalta kulki ranskalainen -näyttelijäjoukkue. Oikeastaan sopisi paremminkin sanoa, että se oli -joukkio, sillä niinkuin tavallisesti, oli se kokoonhaalittu liuta -köyhiä raukkoja, se tiesi mistä esille ongittuja, ja tuntemattomia -nuoria näyttelijöitä, jotka olivat ylen tyytyväisiä mihin kohteluun -tahansa, kunhan vain saivat hieman esiintyä. Muuan kuuluisa ja -iäkäs näyttelijätär oli valjastanut heidät riemuvaunujensa eteen -kiertäessään itse esiintymässä Saksassa. Ja matkustaessaan tämän -pienen herttuakunnan pääkaupungin läpi, antoi hän nyt sielläkin kolme -näytäntöä. - -Waldhausin aikakauslehdessä pidettiin tapahtumasta tavatonta melua. -Mannheim ja hänen ystävänsä olivat perillä Parisin kirjallisesta -ja hienon maailman elämästä, tai olivat olevinaan perillä; he -hakivat siitä aina joutavia pikku loruja, joita he olivat kaapanneet -parisilaisista bulevardilehdistä ja käsittäneet useinkin niin ja -näin: he edustivat ranskalaista henkeä Saksassa. Moinen näyte riitti -viemään Christophelta halun tutustua siihen henkeen lähemmin. Mannheim -väsytti hänet pahanpäiväisesti Parisin-ylistyksillään. Hän oli käynyt -siellä monta kertaa; siellä oli hänen sukuaankin: hänellä oli omaisia -kaikissa Europan maissa; ja kaikkialla olivat ne omaksuneet kunkin maan -kansallisuuden ja katsantokannat; tämän Abrahamin heimon jäseniä olivat -muun muassa eräs englantilainen parooni, belgialainen senaattori, -ranskalainen ministeri, eräs edustaja _Reichstagissa_, ja samoin muuan -kreivi paavin hovissa. Ja vaikka he kaikki kunnioittivat yksimielisesti -yhteistä sukujuurtaan, olivat he samalla vilpittömästi englantilaisia, -belgialaisia, ranskalaisia, saksalaisia tai paavilaisia; sillä heidän -ylpeytensä sanoi erehtymättä, että se maa, jonka kukin heistä oli -valinnut, oli parempi kaikkia muita. Mannheim yksinään huvittelihe -suvun paradoksina sillä, että piti parhaina kaikkia niitä maita, -joihin hän ei millään tavalla kuulunut. Hän puhui siis usein -haltioissaan Parisista; mutta kun hän ei tiennyt siitä koskaan mitään -muuta kuin liiallisuuksia ja kun hän parisilaisten kunniaksi esitti -heidät eräänlaisina hulluttelijoina, yöpukkeina ja rääkkyjinä, jotka -viettivät aikansa pelkästään huvituksissa ja vallankumouksissa, -käsittämättä koskaan elämää vakavasti, niin viehätti Christophea sangen -vähän tuo "Vogesien takainen, byzantilainen dekadensi-tasavalta". -Yksinkertaisessa uskossaan kuvitteli hän Parisia hieman sellaiseksi -kuin muuan typerä piirros, jonka hän oli nähnyt erään äskettäin -ilmestyneen saksalaisen taidekirjan nimilehdessä: etualalla oli siinä -Notre-Damen Piru kuukistuneena kaupungin kattojen ylitse ja sen alla -seuraava tarina: - - "Insatiable vampire l'éternelle Luxure - Sur la grande Cité konvoite sa pâture." - -Kunnon saksalaisena halveksi hän noita aistillisia "welschejä" -ja heidän kirjallisuuttaan, josta hän tunsi tuskin eräitä -joutavanpäiväisiä narrillisuuksia, sellaisia kuin _l'Aiglon, Madame -Sans-Gêne_ ja muutamat varietee-viisut. Se seikka, että pikkukaupungin -keikarimaisuus sai monet sellaiset henkilöt, jotka tunnetusti olivat -kyvyttömimpiä kiintymään taideasioihin, kiireesti ja suurella -hälinällä tilaamaan lippuja näytäntöön, teki Christophien aivan -välinpitämättömäksi ja halveksivaksi koko tuota ranskalaista suurta -komediantskaa kohtaan. Hän vannoi, ettei hän vaivaisi varvastaan -mennäkseen häntä näkemään. Ja sen valan täyttäminen kävi hänelle -sitäkin helpommaksi, koska lippujen hinnat olivat niin valtavat, ettei -hänellä ollut moiseen varaa. - -Ohjelmistossa, jonka tuo ranskalainen joukkue toi Saksaan, oli pari -kolme klassillista kappaletta; mutta enimmäkseen oli se kyhätty kokoon -kaikenlaisista niistä joutavista roskista, jotka ovat parhainta -parisilaista vientitavaraa: sillä mikään ei ole kansainvälisempää -kuin keskinkertaisuus. Näyttelijättären matkalla oli ensimäisenä -oleva _Tosca_, jonka Christophe jo tunsi, sillä hän oli kuullut -sen käännöksenä, ja koristettuna kaikella tuolla sievistelevällä -rihkamalla, jolla pienet Reinin rantain teatterit aina somistelevat -ranskalaiset teokset. Niin ollen nauroi hän nyt pilkallisesti, kun -näki ystäviensä lähtevän teatteriin ja sanoi olevansa hyvillään, -kun hänen ei tarvinnut mennä Toscaa uudestaan kuulemaan. Siitä -huolimatta kuunteli hän seuraavana päivänä tarkoin korvin, kun nuo -ystävät haltioituneina kuvailivat edellistä iltaa: hän oli vimmoissaan -siitä, että oli riistänyt itseltään vallan väittää nyt heitä vastaan, -kieltäytymällä menemästä näkemään tuota kaiken maailman kehumaa -esitystä. - -Toisena ilmoitettiin näyteltävän _Hamlet_ ranskalaisena käännöksenä. -Christophe ei ollut koskaan hyljännyt mitään tilaisuutta, jolloin -pääsi näkemään jotain Shakespearen kappaletta. Shakespeare oli hänelle -samoin kuin Beethoven ainainen ja ehtymätön elämän lähde. Hamletista -oli hän erikoisesti pitänyt juuri siihen äskeiseen aikaan, jolloin -hänen sielunsa oli ollut niin levoton ja täynnä kapinoivia epäilyksiä. -Vaikka hän pelkäsikin näkevänsä kuvansa tuossa taikapeilissä, niin -kuitenkin se häntä lumosi ja veti puoleensa; ja nyt kuljeskeli hän -teatterin ilmoitusten ympärillä, tunnustamatta kuitenkaan, miten hän -halusi mennä katsomaan Hamletia. Mutta hän oli niin itsepäinen, että -kun hän kerran oli puhunut ystävilleen sillä tavoin, ei hän tahtonut -muuttaa mielipidettään. Ja hän olisi jäänyt kotiin sinä iltana niinkuin -edellisenäkin, ellei hän sattumalta olisi tavannut Mannheimia, -astellessaan juuri jo suruisin mielin teatterilta päin pois. - -Mannheim tarttui häntä käsipuoleen, ja kertoi hänelle raivostuneen -näköisenä, mutta samalla koirankujeisesti, että muuan vanha -sukulaislehmä, hänen isänsä sisar, oli tulla tupsahtanut perheineen -heille ja että heidän kaikkien täytyi nyt jäädä pitämään tulijoille -seuraa. Mannheim itse oli koettanut livistää tiehensä; mutta isä -ei ymmärtänyt leikkiä suku-etikettiä ja esivanhempien kunnioitusta -koskevissa asioissa; ja kun Franzin tällä kertaa täytyi säästää -isäänsä, sillä hän aikoi saada hänet hellittämään rahapussinsa nauhoja, -niin oli hänen pakko antaa myöten ja luopua koko näytännön lupaamasta -ilosta. - --- Oliko teillä jo liput? kysyi Christophe. - --- Perhana, erinomainen aitio; ja kaupan päällisiksi täytyy minun viedä -se nyt -- (sinne olen juuri menossa) -- tuolle idiootti Grünebaumille, -isän liiketoverille, että hän saa pöyhistellä siellä akka Grünebaumin -ja tytär-ankkansa kanssa. Se on iloinen tehtävä!... Ainakin koetan -keksiä jotakin pirunnahkaista heille sanoakseni. Mutta sehän on heistä -sama, kunhan vain saavat pääsyliput, -- joskin heistä olisi ollut -parempi, jos nämä liput olisivat olleet paperirahoja. - -Yhtäkkiä keskeytti Mannheim suu auki ja katsahti Christopheen: - --- Oh!... Mutta siinähän se onkin... Sitä juuri tarvitaan!... - -Ja Mannheim kotkottamaan: - --- Christophe, sinähän menet teatteriin? - --- En. - --- Kyllä, sinä menet. Minä pyydän sinulta sitä palvelusta. Sinä et voi -kieltäytyä. - -Christophe ei tätä ymmärtänyt. - --- Eihän minulla ole siellä paikkaakaan. - --- Tässä niitä on montakin, sanoi Mannheim riemuissaan ja tunki väkisin -hänelle aitiokortin käteen. - --- Sinä olet hullu, sanoi Christophe. Entä isäsi asia? - -Mannheim vääntelehti naurusta: - --- Hän suorastaan vimmastuu! vastasi hän. Sitten hän pyyhki silmänsä, -ja jatkoi: - --- Mutta minä vippaan häneltä jo heti huomisaamuna, ennenkuin hän vielä -tietää tästä mitään. - --- En minä tähän voi myöntyä, -- virkkoi Christophe, -- kun se kerran -on vasten hänen mieltään. - --- Sinunhan ei tarvitse tietää mitään, etkä sinä tiedä mitään; se ei -sinuun kuulu. - -Christophe levitti auki kortin: - --- Ja mitä minä teen kokonaisella neljänhengenaitiolla? - --- Teepä, mitä tahdot. Makaa sen nurkassa, tanssi keskellä, jos tahdot. -Kisko naisia mukaasi. Tottahan sinulla joku on? Tarpeen tullen voin -sinulle lainata pari. - -Christophe ojensi kortin Mannheimille takaisin: - --- Ei, aivan totta. Ota pois. - --- En ilmoisna ikänä, vastasi Mannheim ja vetäytyi muutaman askelen -päähän. Minä en voi sinua pakottaa sinne menemään, jos se on sinusta -ikävää; mutta takaisin minä en niitä ota. Saat työntää ne uuniin, tai -jos tahdot, sinä kunnian mies, viedä ne Grünebaumeille. Se asia ei -minuun enää kuulu. Hyvästi! - -Ja Mannheim livisti pois ja jätti Christophen siihen keskelle katua -teatteriliput kädessä. - -Christophe oli pahassa pulassa. Hän tunnusti kyllä itselleen, että -soveliainta olisi ollut viedä liput Grünebaumeille. Mutta se ajatus ei -tuntunut häntä kovin innostavan. Hän meni kotiinsa kahden vaiheilla; -ja kun hän tuli katsoneeksi kelloa, huomasi hän, ettei ollut aikaa -muuta kuin parhaiksi pukeutua ennen näytännön alkamista. Hänestä olisi -ollut typerää hukata sillä tavoin lippuja. Hän ehdotti silloin, että -äiti tulisi hänen kanssaan. Mutta Louisa sanoi menevänsä mieluimmin -nukkumaan. Ja Christophe lähti teatteriin yksinään. Pohjaltaan hän -iloitsi lapsellisesti tästä tapahtumasta. Ainoastaan yksi seikka oli -hänestä ikävä: se, että hän saisi tämän ilon yksinään. Hänen tuntoaan -ei suinkaan kaivellut se, että hän oli muka loukannut vanhempaa -Mannheimia tai Grünebaumeja viemällä heidän aitionsa; mutta hän -ajatteli niitä monia, jotka ehkä olisivat voineet jakaa tämän ilon -hänen kanssaan; ajatteli, kuinka suuresti useat sellaiset nuoret -miehet kuin hän olisivat tästä illasta nauttineet; ja hänestä oli -tuskallista, ettei hän voinut heille sitä iloa antaa. Hän mietti -ympäri päänsä sopivia henkilöitä, mutta ei keksinyt ketään, jonka -olisi voinut teatteriin kutsua. Sitäpaitsi oli jo myöhä, hänen täytyi -kiiruhtaa. Teatteriin saavuttuaan hän kulki aivan suljetun lippuluukun -editse, jonka päälle oli kiinnitetty lappu, ettei ollut enää yhtään -ainoaa paikkaa jäljellä. Ihmisten joukossa, jotka lähtivät teatterista -harmissaan tyhjin toimin takaisin, huomasi hän erään nuoren tytön, -jonka oli selvästikin hyvin vaikea poistua, niin kateellisen näköisenä -katseli hän onnellisia sisään päässeitä. Tytön puku oli sangen koruton, -musta; hän ei ollut kovin kookas; vartaloltaan hoikka, hieman heikon -näköinen; Christophella ei ollut tällä hetkellä aikaa huomata, oliko -hän ruma vai sievä. Christophe oli jo mennyt hänen ohitseen; yhtäkkiä -hän pysähtyi, kääntyi ja kysyi enempää aprikoimatta ja työntyen aivan -nenätysten neidin eteen: - --- Eikö teillä ole paikkaa, neiti? - -Toinen punastui ja vastasi vieraalta murtavalla saksankielellä: - --- Ei, herra. - --- Minulla on aitio, jossa on tilaa niin etten tiedä, mihin panna. -Tahdotteko tulla kanssani sinne? - -Tyttö punastui yhä enemmän, ja kiitti ja pyysi anteeksi, ettei voinut -tarjoukseen myöntyä. Christophe tuli hänen kiellostaan noloksi, pyyteli -puolestaan anteeksi ja koetti jälleen kutsua; mutta hän ei saanut -neitiä suostutetuksi, vaikka hän selvästikin kovin halusi tulla. -Christophe oli ylen häpeissään. Viimein päästi hän nopeasti: - --- Kuulkaa, vielä on eräs keino järjestää asia, ottakaa tämä piletti, -minä en siitä välitä, minä olen nähnyt sen jo kerran. -- (Ja Christophe -oli pöyhkeilevinään.) Se huvittaa teitä paljon enemmän kuin minua. -Ottakaa, se tulee hyvästä sydämestä. - -Nuori tyttö heltyi niin tästä tarjouksesta ja sydämellisestä tavasta, -jolla Christophe sen teki, että hänelle tulivat melkein vedet silmiin. -Hän sopersi kiitollisuuttaan ja väitti, ettei hän millään tavoin -tahtonut riistää herran pilettiä. - --- No niin, tulkaa sitten kanssani vain, sanoi Christophe hymyillen. - -Christophe näytti niin hyvältä ja suoralta, että tyttö aivan häpesi -kieltäytymistään; ja hän vastasi hieman hämillään: - --- No, minä tulen... Kiitoksia. - - - - -He menivät sisään. Mannheimien aitio oli vastapäätä näyttämöä ja hyvin -avonainen: siellä oli mahdotonta pysyä kätkössä. On tarpeetonta sanoa, -ettei heidän tulonsa jäänyt huomaamatta. Christophe osoitti nuorelle -tytölle paikan ensimäisessä tuolirivissä ja jäi itse taemmaksi, ettei -olisi häirinnyt häntä. Tyttö istui suorana ja jäykkänä ja uskalsi -tuskin kääntää päätänsä, niin kauhean häpeissään hän oli; hän katui -nyt koko sydämestään, että oli myöntynyt tulemaan. Christophe tahtoi -antaa hänelle aikaa rauhoittua ja kun hän ei sitäpaitsi tiennyt, mitä -hänelle puhua, oli hän katselevinaan muualle. Minnepäin hän käänsikin -silmänsä, oli hänen helppo huomata, että hänen läsnäolonsa tämän -tuntemattoman toverin seurassa keskellä komeaa aitioyleisöä oli tehnyt -pikkukaupungin juoruilevan väen uteliaaksi. Christophe leimautti -vihaisia katseita niihin, jotka häntä tähystelivät; häntä raivostutti, -että muut tahtoivat välttämättä pitää huolta hänestä, vaikkei hän -välittänyt heistä. Hän ei ajatellutkaan, että tämä uteliaisuus -kohdistui vielä enemmän hänen aitiotoveriinsa kuin häneen itseensä, -ja paljoa loukkaavammalla tavalla. Christophe tahtoi nyt näyttää, -ettei hän huolinut kerrassaan mitään siitä, mitä ihmiset sanoivat tai -ajattelivat, ja senvuoksi kumartui hän eteenpäin ja alkoi pakinoida -tytön kanssa. Tyttö näytti kauhistuvan niin tavattomasti sitä, että -Christophe puhutteli häntä, ja niin onnettomalta hän näytti, kun -hänen täytyi vastata Christophelle, saaden suustaan vaivalla tuskin -lyhyet: "on" tai "ei", uskaltamatta edes Christopheen katsahtaa, että -Christophen tuli hänen arkuuttaan sääli ja hän vetäytyi takaisin omaan -aitionurkkaansa. Onneksi alkoi samassa näytäntö. - -Christophe ei ollut lukenut ohjelmaa eikä hän ollut välittänyt -ottaa selvää, mitä osaa tuo suuri näyttelijätär esitti: hän oli -noita viattomia ihmisiä, jotka menevät teatteriin katselemaan itse -kappaletta, eivätkä näyttelijöitä. Hän ei ollut tullut aprikoineeksi, -olisiko kuuluisa näyttelijätär nyt Ofelia vai Kuningatar; jos hän olisi -johtunut asiaa ajattelemaan, olisi hän olettanut, että hän näyttelisi -iäkkäämpää heistä, nimittäin Kuningatarta. Mutta seikka, jota hän -ei olisi kuunaan voinut kuvitellakaan, oli se ihme, että tuo nainen -näytteli _Hamletia_. Kun hän nyt näki Hamletin, kun hän kuuli tuon -puhuvaa nukkea muistuttavan äänen, niin hän tuskin uskoi korviaan; hän -luuli suorastaan näkevänsä unta... - --- Mutta kuka, mikä tuo on? kysyi hän itsekseen puoliääneen. Eihän tämä -toki ole... - -Ja kun hänen täytyi todeta, että se oli "kuitenkin" Hamlet, niin -päästi hän pahan kirouksen, jota hänen nuori aitiotoverinsa ei onneksi -ymmärtänyt, sillä hän oli ulkomaalainen... mutta joka sitävastoin -ymmärrettiin erinomaisesti viereisessä aitiossa, koskapa hän heti -paikalla sai vihaisen käskyn olla hiljaa. Hän vetäytyi taemmaksi -aitionperukkaan saadakseen sadatella rauhassa. Hänen vihansa ei -lauhtunut. Jos hän olisi ollut oikeudenmukainen, olisi hän jossakin -määrin kunnioittanut taiteilijattaren valheasun aistikkuutta ja luonnon -ja taiteen yhteistä voimanäytettä, joka salli tuon kuusikymmen-vuotiaan -naisen esiintyä nuorukaisen puvussa, jopa näyttää siinä kauniiltakin, --- ainakin suopeain katselijain mielestä. Mutta Christophe vihasi -akrobaattitemppuja ja kaikkea, mikä väärentää luontoa ja tekee sille -väkivaltaa. Hän tahtoi, että naisen on oltava nainen ja miehen mies. -(Se seikka ei nykyaikaan ole liioin tavallista.) Jo Beethovenin -Leonoran lapsellinen ja hieman naurettava valhehahmo oli hänestä -ilkeänlainen. Mutta Hamlet sellaisessa asussa: se meni hänestä jo -yli rajojensa, se oli hänestä mielettömyys. Tehdä tuosta rotevasta -Tanskan prinssistä, lihavasta ja kelmeästä, koleerisesta, ovelasta, -järkevästä ja harha-aistimuksia näkevästä olennosta nainen, -- eikä -nainenkaan: sillä nainen, joka näyttelee miestä, ei ole koskaan mitään -muuta kuin luonnoton kummitus, -- niin, tehdä Hamletista kuohilas, -kiero sekasikiö,... siihen vaadittiin koko nykyajan vetelyyttä, koko -kritiikin uskomatonta typeryyttä; muussa tapauksessa ei moista mautonta -joutavuutta olisi voitu kärsiä ainoatakaan päivää, se olisi vihelletty -heti ulos!... Näyttelijättären ääni sai Christophen lopullisesti -suunniltaan. Hänellä oli tuollainen laulava ja tasaisesti nakutteleva -lausunta, tuollainen yksitoikkoinen laulukieli, joka näyttää -Champmeslén ja Hôtel de Bourgognen päivistä saakka olevan maailman -runottomimman kansan parhaassa suosiossa. Christophea se kiusasi niin, -että hänen teki mieli piehtaroida maassa. Hän pyöräytti selkänsä -näyttämöön päin, hän irvisteli ja käänsi kasvonsa aition seinään, -aivan kuin lapsi, joka on pantu nurkkaan häpeämään. Onneksi ei hänen -teatteritoverinsa uskaltanut häneen katsoa; sillä jos hän olisi hänet -nähnyt, olisi hän luullut, että hän oli hullu. - -Yhtäkkiä jätti Christophe irvistelynsä. Hän istui liikkumatta ja -vaiti. Hänen korviinsa oli kuulunut kaunis ja musikaalinen ääni, nuori -naisen ääni, vakava ja suloinen. Christophe teristi korviaan. Sikäli -kuin näyttelijätär puhui, kääntyi Christophe uteliaana tuolillaan, -nähdäkseen, mikä lintu se noin visersi. Hän näki Ofelian. Tosin sillä -ei ollut mitään tekemistä Shakespearen Ofelian kanssa. Se oli kaunis -tyttö, kookas, vankka ja samalla solakka, kuin jokin kreikkalainen -kuvanveistos, Elektra tai Kassandra. Näyttelijätär aivan pursui elämää. -Vaikka hän kuinka koetti sulkeutua osaansa, niin säteili nuoruus ja -riemu koko voimallaan hänen olennostaan, hänen liikkeistään, hänen -ruskeista silmistään, jotka nauroivat vastoin hänen tahtoaankin. Ja -niin suuri on kauneuden voima, että Christophe, joka äsken oli ollut -armottoman kylmä koko Hamletin tulkinnalle, ei nyt enää ollenkaan -johtunut suremaan, ettei Ofelia millään tavoin muistuttanut sitä -kuvaa, joka hänellä oli Ofeliasta; ja Christophe uhrasi arvelematta -entisen mielikuvansa. Tiedottomasti itseään pettäen, niinkuin helposti -kiihtyvät ihmiset aina, löysi hän nyt suorastaan elävän totuuden -tuossa nuorekkaassa hehkussa, joka paloi esiintyjän neitseellisen -sydämen pohjalla, puhtaan ja ajatuksiltaan epätietoisen. Mutta -suurimpana hurmauksen syynä oli hänen lumoava äänensä; se oli puhdas, -lämmin ja pehmeä kuin sametti: jokainen sana soi kuin kaunis akordi; -tavujen ympärillä tanssi aivan kuin ajuruohon tai metsämintun tuoksu, -Etelä-Ranskan naurava sävy ponnahtelevina rytmeinä. Kummallinen näky: -Ofelia Arlesin mailta. Näyttelijätär toi mukanaan hieman kultaista -aurinkoaan ja huimaa mistraliaan. - -Unohtaen kokonaan aitiotoverinsa oli Christophe nyt siirtynyt hänen -rinnalleen etumaiselle tuoliriville; hän katseli katsomistaan kaunista -näyttelijätärtä, jonka nimeä hän ei tiennyt. Mutta yleisö ei suinkaan -ollut tullut kuuntelemaan tuntematonta eikä välittänyt hänestä -laisinkaan. Se ei taputtanut käsiään muulloin kuin nais-Hamletin -puhuessa. Silloin Christophe ärjähteli ja hänen huuliltaan pääsi: -"Aasit!" -- niin hiljaisella äänellä, että se kuului kymmenen metrin -päähän. - -Vasta kun väliverho oli laskeutunut, muisti hän teatteritoverinsakin; -ja kun hän näki tytön yhä yhtä hämillään kuin ennen, niin ajatteli hän -hymyillen, kuinka hänen oma eriskummainen käytöksensä oli mahtanut -häntä peljästyttää. -- Eikä Christophe erehtynyt siinä: tuota nuorta -tyttöä, jonka sattuma oli tuonut muutamaksi lyhyeksi tunniksi -Christophen lähistölle, vaivasi näet melkein sairaalloinen arkuus: -ainoastaan se seikka, että hän oli tänä iltana ollut poikkeuksellisen -haltioitumisen tilassa, oli saanut hänet niin rohkeaksi, että hän -myöntyi Christophen kutsuun. Tuskin oli hän siihen suostunut, niin -hän toivoi jo kaikin mokomin, että pääsisi aitiosta pois, keksisi -jonkin tekosyyn paetakseen. Asia muuttui kahta kamalammaksi, kun hän -huomasi olevansa yleisön uteliaisuuden uhrina; ja hänen tuskansa kasvoi -kasvamistaan sikäli kuin hän kuuli selkänsä takaa -- (taakseen ei hän -tohtinut vilkaistakaan) seuratoverinsa julmat sadatukset ja kiukkuiset -ärähtelyt. Hän odotti Christophelta mitä tahansa; ja kun Christophe -tuli istumaan hänen viereensä, oli hän hyytyä kauhusta; niitähän tuon -miehen päähän vielä pistäisikään? Hän olisi tahtonut vaipua kymmenen -syltä maan alle. Hän vetäytyi vaistomaisesti kauemmaksi; häntä peloitti -koskettaakin Christopheen. - -Mutta koko hänen pelkonsa haihtui heti, kun hän väliajalla kuuli -Christophen sanovan lauhkealla äänellä: - --- Minä olen hyvin epämiellyttävä naapuri, eikö niin? Antakaa minulle -anteeksi. - -Silloin katsoi tyttö Christopheen ja näki saman ystävällisen hymyn, -joka oli saanut houkutelluksi hänet teatteriin. - -Christophe jatkoi: - --- Minä en voi salata, mitä ajattelen... Mutta tämä oli liian -inhoittavaa!... Tuo nainen, vanha muori!... - -Ja Christophe irvisti uudestaan inhosta. - -Tyttö hymyili, ja sanoi aivan hiljaa: - --- Kuitenkin se oli kaunista. - -Christophe huomasi hänen puhuvan murteellisesti saksaa, ja kysyi: - --- Oletteko ulkomaalainen? - --- Kyllä, vastasi tyttö. - -Christophe katsahti hänen vaatimatonta pukuaan: - --- Opettajatarko? kysyi hän. Toinen punastui ja vastasi: - --- Niin. - --- Mistä ulkomailta? Tyttö vastasi: - --- Minä olen ranskalainen. Christophe teki hämmästyneen liikkeen: - --- Ranskalainen? En olisi sitä koskaan uskonut. - --- Miksikä ette? kysyi toinen arasti. - --- Te... te olette niin... vakava! vastasi Christophe. - -(Tytöstä tämä ei ollut aivan suuri kohteliaisuus.) - --- On niitä Ranskassakin sellaisia, vastasi hän kovin hämillään. - -Christophe katsahti hänen rehellisiä pikku kasvojaan, kaarevaa -otsaa, pientä, suoraa nenää, hienoa leukaa, kihahtavia poskia ja -kastanjanruskeaa tukkaa. Mutta hän ei häntä nähnyt: hän ajatteli tuota -kaunista näyttelijätärtä. Hän toisti: - --- Kummallista, että te olette ranskalainen!... Todellakin, olette -samasta maasta kuin Ofelia? Sitä ei voisi uskoa. - -Hetken vaiti oltuaan Christophe lisäsi: - --- Kuinka hän on kaunis! - -Hän ei yhtään huomannut, että hän ikäänkuin vertaili siten toisiinsa -vierustoveriaan ja tuota näyttelijätärtä ja oli ensinmainitulle -epäkohtelias. Tyttö ymmärsi sen heti; mutta hän ei ollut siitä -millänsäkään: sillä hän oli aivan samaa mieltä kuin Christophe. Nyt -koetteli Christophe saada häneltä joitakin tietoja näyttelijättärestä; -mutta tyttö ei hänestä tiennyt mitään; näki, ettei hän ollut juuri -perillä teatteriasioista. - --- Teistä on kai hauskaa kuulla vähän ranskaa? kysyi Christophe. - -Christophe laski muka leikkiä, mutta se sattui oikeaan kohtaan. - --- Ah, äännähti tyttö niin vilpittömästi, että Christophea hämmästytti; -se tuntuu niin hyvältä! Minua tukahuttaa täällä. - -Christophe katseli häntä nyt tarkkaavammin: tyttö puristi sormiansa -nyrkkiin ja näytti vaivatulta. Mutta sitten ajatteli tyttö pian, että -ehkäpä hänen sanansa loukkasivat Christophea, ja silloin hän jatkoi: - --- Oh, anteeksi, en tiedä oikein, mitä puhelen. Christophe purskahti -nauruun: - --- Älkää joutavaa puolustelko! Te olette aivan oikeassa. Ei tarvitse -olla ranskalainen, muutenkin täällä tukehtuu. Puh! - -Christophe kohautti hartioitaan ja veti henkeä sisäänsä. - -Mutta tyttöä hävetti, että hän oli niin paljastanut tunteitaan, -ja siitä alkaen hän oli vaiti. Lisäksi hän oli huomannut, että -vierusaitioista kuunneltiin tarkkaan heidän pakinaansa; ja myöskin -Christophe huomasi sen raivokseen. He keskeyttivät siis; ja -odottaessaan väliajan loppumista meni Christophe ulos teatterin -lämpiöön. Tuon tytön sanat soivat yhä hänen korvissaan; mutta kuitenkin -hän oli hajamielinen: Ofelian kuva häilyi hänen sielussaan. Seuraavien -näytösten aikana se valtasi hänet aivan täydellisesti; ja kun kaunis -näyttelijätär joutui viimein mielipuoli-kohtaukseen, rakkauden ja -kuoleman haikeihin lauluihin, sai hänen äänensä niin liikuttavan -sävyn, että se suorastaan järkytti Christophea: Christophe tunsi, että -hän purskahtaisi itkeä ulisemaan kuin koiranpenikka. Hän vimmastui, -että hän oli muka niin heikko -- (sillä hän ei hyväksynyt sitä, että -oikea taiteilija itkee), -- ja kun hän ei tahtonut joutua naurun -esineeksi, lähti hän yhtäkkiä aitiosta tiehensä. Teatterin käytävä ja -lämpiö olivat tyhjät. Huomaamatta minne oikein aikoi, laskeutui hän -kiihdyksissään alas teatterin portaita ja meni ulos. Hänen piti saada -hengittää yön kylmää ilmaa, harppailla pimeitä ja melkein autioita -katuja. Hän huomasi viimein seisovansa erään kanavan reunalla, nojaten -kaiteeseen ja katsellen hiljaiseen veteen, jossa kaasulyhtyjen -valovälkkeet varjojen keskellä läpättivät. Samanlainen oli hänen -sielunsakin: se oli tumma ja värisevä; hän ei voinut erottaa siinä -muuta kuin suuren ilon, joka hyppelehti pinnalla. Tornikellot löivät. -Hänen oli mahdotonta nyt palata teatteriin ja kuunnella kappaletta -loppuun. Nähdä Fortinbrasin voittoa? Ei, se ei häntä houkutellut... -Mokomakin voitto! Kukapa kadehtisi voittajaa? Kuka tahtoisi olla hän, -jonka kaikki julman ja naurettavan elämän villit voimat ovat saaneet -kouriinsa? Koko teos on kauhea syytös elämää vastaan. Mutta siinä -kuohuu kuitenkin sellainen elämän voima, että suru muuttuu riemuksi ja -katkeruus juovuttaa... - -Christophe meni kotiinsa ajattelematta enää tuota tuntematonta nuorta -tyttöä, jonka hän oli jättänyt aitioon ja jonka nimeä hän ei edes -tiennyt. - - - - -Seuraavana aamuna lähti hän tapaamaan näyttelijätärtä, erääseen -kolmannenluokan pikku hotelliin, johon impressaario oli määrännyt hänet -ja hänen toverinsa, kun taas maailmankuulu näyttelijätär oli asettunut -kaupungin komeimpaan hotelliin. Christophea pyydettiin astumaan -pieneen, huonossa kunnossa olevaan saliin, jossa vetelehti vielä avatun -pianon kannella aamiaisen tähteitä, hiusneulain ja repeytyneitten, -epäsiistien nuottivihkojen rinnalla. Viereisessä huoneessa lauloi -Ofelia täyttä suuta, aivan kuin lapsi, joka iloitsee saadessaan -pitää kovaa ääntä. Kun hänelle ilmoitettiin, että oli tullut vieras, -keskeytti hän hetkeksi laulunsa ja kysyi iloisella äänellä, ja niin -kovalla, että voi arvata, ettei hän ollenkaan välittänyt, vaikka se -kuuluikin seinän toiselle puolelle: - --- Mitä se herra tahtoo? Mikä hänen nimensä On?... Christophe... -Christophe mikä?... Christophe Krafft?... Sepäs on vasta nimi! - -(Näyttelijätär toisti pari kolme kertaa tuon nimen, tärisyttäen -tavattomasti r-kirjainta.) - --- Sehän on kuin kirous... - -(Ja sitten päästi hän erään kirouksen.) - --- Onko hän nuori vai vanha?... Miellyttävä... - --- No hyvä on, minä menen. - -Ja hän lauloi jälleen: - --- Ei mikää suloisempaa kuin lempeni lie... - -Ja laulaessaan hän kolusi huoneessaan ja sadatteli etsien norsunluista -kampaansa, joka oli hukkunut keskelle yleistä sekamelskaa. Viimein -tuli hän kärsimättömäksi ja alkoi kiukutella ja temmeltää. Vaikkei -Christophe nähnyt häntä, kuvitteli hän kaikkia hänen liikkeitään ja -huitomisiaan seinän takana ja nauroi itsekseen makeasti. Viimein kuuli -hän lähestyvät askelet, ovi lensi voimalla auki; ja Ofelia ilmestyi -hänen eteensä. - -Hän oli puolipukimissaan, yllänsä kampausviitta, jota hän puristi -kiinni vyötäröiltä, paljaat käsivarret näkyivät laajoista hihansuista, -tukka oli huonosti koottu, kiharoita heilui silmillä ja poskilla. -Hänen kauniit, ruskeat silmänsä nauroivat, suu nauroi, posket -nauroivat, pieni kuoppa leuassakin näytti nauravan. Kauniilla ja -syvänsoivalla äänellä hän pyysi anteeksi, mutta ei kovinkaan paljoa, -että hän näyttäytyi tällaisena. Hän tiesi, ettei siinä ollut mitään -anteeksi pyytämistä, vaan että vieras olisi siitä hänelle ainoastaan -kiitollinen. Hän luuli Christophea joksikin sanomalehtimieheksi, -joka oli tullut häntä haastattelemaan. Mutta hän ei suinkaan ollut -pettynyt, kun Christophe sanoi tulleensa vain omaksi ilokseen ja -sentähden, että hän ihaili häntä; näyttelijätär päinvastoin siitä -ihastui. Hän oli hyvä tyttö, helläsydäminen ja miellytyshaluinen; -eikä hän koettanutkaan salata: Christophen vierailu ja ihailu tekivät -hänet ylen onnelliseksi: -- (hän ei ollut, vielä liioin turmeltu -imarruksilla). -- Hän oli kaikissa liikkeissään, koko käytöksessään ja -yksinpä pikku turhamaisuudessaan ja lapsellisessa viehätyshalussaankin -niin luonnollinen, ettei hän joutunut yhtään hämilleen. He olivat -kohta aivan kuin vanhoja ystäviä. Christophe solkkasi hiukan ranskaa, -näyttelijätär jonkun sanan siansaksaa: tunnin kuluessa kertoivat he -toisilleen jo kaikki salaisuutensa. Näyttelijätär ei ajatellutkaan, -että Christophe oli ollut hänen luonaan jo niinkin kauan. Tuo terve -ja iloinen, älykäs ja hyväsydäminen Etelän nainen, joka oli kuolla -ikävään keskellä ahdasjärkisiä tovereitaan ja täällä vieraassa maassa, -jonka kieltä hän ei osannut ja jossa ei ollut hänelle ominaista -iloa, oli nyt onnellinen, kun löysi puhetoverin. Mitä Christopheen -tulee, hänestä tuntui kuvaamattoman hyvältä tavata tämä Ranskan vapaa -tyttö, joka uhkui kansanomaista raikkautta, keskellä kaupunkinsa -ahdasmielisiä ja kieroja pikkuporvareita. Hän ei tuntenut vielä -tällaisten luonteiden pintapuolisuutta, ei tiennyt, ettei heillä, -päinvastoin kuin saksalaisilla, ole päässä eikä sydämessä koskaan juuri -enempää kuin mitä he näyttävät, -- usein ei senkään vertaa. Mutta joka -tapauksessa oli näyttelijätär nuori ja elävä olento, hän sanoi suoraan -ja peittelemättä, mitä ajatteli; hän arvosteli kaikkea vapaasti, -raikkain ja selkein silmin; hänen läheisyydessään tunsi hieman hänen -kotimaansa mistralia, joka lakaisee pois kaikki usvat. Hän oli -lahjakaskin. Vaikkei hänellä ollutkaan sivistystä eikä ajattelukykyä, -niin aavisti hän heti paikalla ja koko sydämellään kaiken, mikä -oli kaunista ja hyvää, tunsi sen niin, että tuli vilpittömästi -liikutetuksi; ja tuokion päästä hän nauroi taas kohti kurkkua. Tosin -hän oli koketti, hän veikeili silmillään, hänestä ei ollut suinkaan -vastahakoista näyttää hiukan paljaita käsivarsiaan ja poveaan -kampausröijyn raosta: hän olisi mielellään vääntänyt Christophen pään -sekaisin; mutta sen teki hän pelkästään vaistosta. Siinä ei ollut -mitään laskelmaa; vielä mieluisempaa oli hänestä nauraa, jutella -iloisesti, olla hyvä toveri, "hyvä poika, ilman mutkia ja koukkuja". -Hän kuvaili Christophelle teatterielämän pikku varjopuolia, toveriensa -typerää kateellisuutta, Jezabelin, -- (sillä nimellä kutsui hän suurta -näyttelijätärtä). -- rettelöimisiä, -- kuinka tuo suuruus ei tahtonut -antaa hänen päästä loistamaan. Christophe puolestaan uskoi hänelle -harminsa saksalaisiin nähden: näyttelijätär taputti silloin käsiään -ja yhtyi riemuiten samaan virteen. Hän oli kyllä hyvä eikä tahtonut -puhua pahaa kenestäkään; mutta se ei kuitenkaan estänyt häntä sitä -tekemästä; ja vaikka hän syyttikin itseään häijyydestä, jos hän ilkkui -jollekulle, purki hän eräitä henkilöitä kohtaan hulluttelevana virtana -kaiken Etelä-Ranskan ihmisille ominaisen veitikkamaisen huumorinsa -ja realistisen huomiokykynsä: sitä hän ei voinut vastustaa, ja niin -piirsi hän nopeasti ja sattuvin sanoin monia muotokuvia. Sitten nauroi -hän iloisesti, vaalein huulin, jotka silloin näyttivät hänen pikku -pedon hampaansa; ja tummain piirien ympäröimät silmät säkenöivät hänen -ihomaalin kelmentämissä kasvoissaan. - -Yhtäkkiä huomasivat he, että he olivat puhelleet jo toista tuntia. -Christophe ehdotti Corinnelle -- (se oli näyttelijättären teatterinimi) --- että hän saisi tulla noutamaan Corinnea iltapuolella ja lähteä -näyttelemään hänelle kaupunkia. Corinnesta oli ajatus ihastuttava; ja -he sopivat, että he tapaisivat toisensa heti päivällisen jälkeen. - -Määrätyllä hetkellä Christophe tuli sitten hotelliin. Corinne istui -pienessä salissa, lukien ääneen jotakin vihkoa, joka oli hänellä -kädessä. Hän otti Christophen vastaan iloista naurua loistavin silmin, -mutta ei kuitenkaan keskeyttänyt lukuaan ennenkuin oli lopettanut -lauseen. Sitten hän viittasi Christophea istumaan viereensä sohvaan: - --- Asettukaa tuohon, älkääkä jutelko mitään, sanoi Corinne; minä -silmäilen vielä rooliani. Siihen menee noin neljännestunti. - -Corinne veti vihkoon sanain alle kynnellään viivoja ja luki hyvin -nopeasti ja hutiloiden, aivan kuin pikku tyttö, jolla on kiire. -Christophe tarjoutui kuulustelemaan hänen läksyään. Corinne antoi -hänelle vihkonsa, ja nousi aina ylös vastaamaan. Hän änkytteli, tai -aloitti kolme neljä kertaa uudestaan melkein jokaisen lauseen lopun, -ennenkuin pääsi seuraavaan. Hän pudisti päätään osaansa lausuillessaan, -ja hänen tukkaneulansa lensivät sinne tänne permannolle. Kun jokin -sana ei mitenkään tahtonut tarttua hänen muistiinsa, kiukustui hän -kuin huonosti kasvatettu lapsi; joskus pääsi hänen suustaan soma -kirous, tai karkeanlainenkin sana, -- eräs hyvinkin karkea ja aivan -lyhyt, jolla hän haukkui itseään. -- Christophe hämmästyi, kuinka -lahjakas ja lapsellinen hän oli yhtaikaa. Corinne saattoi löytää -aivan moitteettoman ja liikuttavan sanonnan; mutta keskellä ajatusta, -jossa hän näytti jo purkavan koko sielunsa, saattoi hän ladella -joukon sanoja aivan ilmeettömästi. Hän lasketteli läksyään aivan kuin -pikku papukaija, välittämättä, mitä se sisälsi: silloin tuli siitä -hassunkurista puuta heinää. Hän ei ollut siitä milläänkään; kun hän sen -huomasi, nauroi hän katketakseen. Viimein hän sanoi: "Piisaa!", tempasi -vihkon Christophen käsistä, lennätti sen salin toiseen nurkkaan, ja -julisti: - --- Väliaika! kello soi!... Mennään nyt kävelemään! - -Christophe oli hiukan rauhaton hänen näyttämötyöstään ja kysyi -tunnollisena kuin ainakin: -- Luuletteko, että tosiaan nyt osaatte? -Corinne vastasi varmasti: - --- Kyllä. Mutta kuiskaaja, mitä varten hän sitten on olemassa? - -Sitten hän meni huoneeseensa pistämään hattua päähänsä. Odottaessaan -istui Christophe pianon ääreen ja heläytti muutamia akordeja. Corinne -huusi viereisestä huoneesta: - --- Oh, mitä tuo on? Soittakaa vielä! Sehän on kaunista! - -Ja hän tuli takaisin, sovitellen neulalla kiinni hattua tukkaansa. -Christophe jatkoi. Kun hän lopetti, pyysi Corinne häntä soittamaan -vielä. Corinne haltioitui, hän jakeli silloin runsaasti sellaisia -pieniä, veikeitä ihastuksen huudahduksia, jotka ranskattarilta -lähtevät niin helposti, olipa sitten kysymyksessä _Tristan_ tai kuppi -suklaata. Christophe nauroi: tällainen ihastuksen ilmaisu oli hauskaa -saksalaisten valtavien, pilviäpiirtävien ja jyhkeäin huudahdusten -rinnalla. Molemmat ylistykset olivat liioittelua: toinen koetti -tehdä lelusta vuoren, toinen vuoresta lelun; kumpikin olivat ne yhtä -naurettavia; mutta tällä kertaa tuntui Christophista hauskemmalta se -niistä, joka tuli hänelle miellyttävästä suusta. -- Corinne tahtoi -tietää, mitä hän soitti; ja kun hän sai kuulla, että hän soitti omia -kappaleitaan, niin hän oikein kirkaisi. Christophe oli kyllä sanonut jo -hänelle tänä aamuna olevansa säveltäjä, mutta Corinne ei ollut tullut -sitä ollenkaan huomanneeksi. Nyt istahti Corinne hänen viereensä ja -pyysi häntä soittamaan kaikki, mitä hän oli säveltänyt. Kävelyretki -unohtui kokonaan. Se ei ollut suinkaan mitään pelkkää kohteliaisuutta -Corinnen puolelta: hän suorastaan jumaloi musiikkia, ja jos hänen -oppinsa sillä alalla olikin vähäinen, korvasi sen ihmeellisen hyvä -vaisto. Ensin ei Christophe käsittänyt häntä vakavasti, vaan soitti -hänelle muutamia kaikkein yksinkertaisimpiaan. Mutta kun hän sattumalta -osui soittamaan katkelman, josta hän itse erikoisesti piti, niin -huomasi hän, että Corinnekin piti juuri siitä, vaikkei Christophe -ollut siitä mitään hänelle puhunut; hän hämmästyi ja tuli iloiseksi. -Ja silloin sanoi Christophe, naiivin kummastuneena kuin yleensä -saksalaiset, kun kohtaavat musiikkia hyvin ymmärtävän ranskalaisen: - --- Sepä omituista. Teillähän on hyvä maku. Koskaan en olisi sitä -uskonut... - -Corinne nauroi hänelle vasten kasvoja. - -Nyt huvittelihe Christophe valitsemalla yhä vaikeatajuisempia -kappaleita, nähdäkseen, miten pitkälle Corinne jaksaisi häntä -seurata. Mutta näyttelijätär ei tuntunut säikkyvän uskalletuintakaan -omintakeista; ja kun Christophe soitti erään erikoisen omituisen -melodiansa, jonka taiteellisuutta hän muuten oli jo alkanut epäillä, -koska hän ei ollut saanut Saksassa ketään sitä hyväksymään, niin -kuinka hän hämmästyikään, kun Corinne pyysi häntä soittamaan sen -vielä uudestaan, ja nousi sitten ylös ja lauloi koko sävellyksen -ulkomuistista, erehtymättä juuri ainoassakaan kohdassa Christophe -käännähti hänen puoleensa ja tarttui kiihkeästi hänen käsiinsä: - --- Mutta tehän olette musiikki-ihminen! huudahti hän. - -Corinne purskahti nauruun ja selitti, että hän oli alkanut -näyttämöuransa laulajattarena, eräässä maaseutuoopperassa, mutta muuan -turneella kiertävä impressaario oli huomannut hänen taipumuksensa -puhenäytelmään ja johtanut hänet sille alalle. Christophe julisti: - --- Mikä vahinko! - --- Kuinka niin? vastasi Corinne. Onhan näyttämörunouskin musiikkia. - -Corinne antoi Christophen selittää _Lied_-sävellystensä sisällön; -Christophe lausui hänelle sanat saksaksi ja Corinne toisti niitä -apinamaisen helposti, matkien sanoja lausuessaan yksinpä Christophen -suupielten ja silmien rypistyksiäkin. Kun hänen sitten oli laulettava -ne ulkoa, teki hän hassunkurisia virheitä, ja milloin hän ei enää -muistanut sanoja, keksi hän toisia omasta päästään, sellaisia -barbaarisia kurkkuäänteitä, että he molemmat nauroivat kilpaa. -Corinne ei väsynyt soitattamaan Christophella eikä Christophe hänelle -soittamaan ja kuulemaan hänen kaunista ääntänsä, jossa ei tuntunut -rahtuakaan ammattitemppuja ja joka tuli hieman nielusta, aivan kuin -pikku tytön ääni, mutta jossa oli kuitenkin eräänlaista nuorekkaan -hentoa ja liikuttavaa. Corinne kertoi Christophelle yleensä kaikki, -mitä hän ajatteli. Joskaan hän ei voinut selittää, miksi hän ei -jostakin asiasta pitänyt tai mistä syystä hän siitä piti, niin hänen -arvostelussaan piili kuitenkin aina selvä syy. Kummallista: kaikkein -vähimmin miellyttivät häntä sellaiset teokset, joita Saksassa pidettiin -klassillisina, ja parhaimpina: hän lausui kyllä niistä jonkin -kohteliaisuuden, mutta saattoi huomata, etteivät ne puhuneet hänelle -mitään. Kun hänellä ei ollut musikaalista sivistystä, ei hänellä -ollut sitä iloa, jonka _jo ennen kuultu_ vaistomaisesti amatööreille, -jopa taiteilijoillekin tuottaa, ja pakottaa heidät itsensä useinkin -kopioimaan tiedottomasti tuota ennen kuultua tai pitämään jossakin -uudessa teoksessa juuri sellaisista muodoista tai kaavoista, joista -he ovat pitäneet jo entisissä sävellyksissä. Yhtä vähän oli hän -taipuisa saksalaiseen meloodiseen sentimentalisuuteen; (tai ainakin -oli hänen sentimentaalisuutensa toista laatua; eikä Christophe -tuntenut vielä sen huonoja puolia); Corinne ei haltioitunut laisinkaan -sellaisista hieman väljähtyneistä ja hempeistä kappaleista, joita -Saksassa pidettiin hyvinä; hän ei huomannut yhtään erästä Christophen -vähäpätöisintä _Liediä_, -- sävelmää, jonka hän itse oli jo aikonut -polttaa, sentähden, että hänen ystävänsä puhuivat alinomaa vain siitä, -hyvillään, kun voivat kehuskella hänelle jotain hänen tuotettaan. -Corinnen dramaattinen vaisto sai hänet pitämään parhaina niitä -melodioita, jotka kuvasivat selvästi todellista intohimoa: niille jo -hänen oma luonteensa antoi suurimman arvon. Sitävastoin hän ei jättänyt -ilmaisematta, etteivät eräät harmoniain särmikkyydet, jotka näyttivät -olevan Christophelle ominaisia, olleet hänestä juuri mieluisia: -Corinnea töykäisi, kun hän joutui sellaisiin kohtiin, hän keskeytti ja -kysyi "oliko tämä tosiaan niin". Kun Christophe vastasi, että oli, niin -Corinne koetti hypähtää vaikean paikan ylitse, mutta kuitenkin hänen -suussaan näkyi moittiva nyrpistys, jonka Christophe kyllä huomasi. -Joskus tahtoi hän hypätä ylitse kokonaisen tahdin. Silloin Christophe -soitti sen uudestaan pianolla ja kysyi häneltä: - --- Ettekö pidä tästä? Corinne nyrpisti nenäänsä. - --- Se on väärä, vastasi Corinne. - --- Eipäs ole, sanoi Christophe nauraen, se on aivan oikea. -Ajatelkaapas, mitä se sanoo. Eikö se ollut aivan _tämän_ mukaista? - -(Ja Christophe viittasi sydämeensä.) - -Mutta Corinne pudisti päätänsä: - --- Ehkä; mutta se on väärä, täällä nimittäin. - -(Corinne vetäisi itseään korvasta.) - -Samoin oli Corinne ällistynyt saksalaisen deklamatoorisen äänen -korkeista ponnahduksista: - --- Minkätähden hän nyt huutaa niin? kysyi hän. Onhan kertoja yksin. -Ettekö pelkää, että naapurit kuulevat? Tuntuu kuin... (Anteeksi, -ettehän te suutu?)... tuntuu kuin hän huutaisi venhettä salmen takaa. - -Christophe ei suuttunut; hän nauroi sydämensä pohjasta ja ymmärsi, -että huomautuksissa oli jotain totta. Ne hauskuttivat häntä; kukaan -ei ollut hänelle tehnyt sellaisia ennen. He olivat yhtä mieltä -siitä, että laulettu sana väärentää usein luonnollisen sanan aivan -kuin suurennuslasi. Corinne pyysi Christophea kirjoittamaan musiikin -erääseen kappaleeseen, jossa hän halusi puhua orkesterin säestyksellä, -laulaen ainoastaan siellä täällä jonkun ajatuksen. Christophe innostui -heti tähän aatteeseen, ottamatta huomioon näyttämöllisiä vaikeuksia, -sillä hän luuli Corinnen musikaalisen äänen jaksavan ne voittaa; ja he -rakentelivat kaikenlaisia tuulentupia. - -Kello oli melkeinpä viisi, kun he viimein muistivat, että olisi ollut -lähdettävä kävelemään. Siihen vuodenaikaan tuli pimeä varhain. Nyt ei -kävely enää voinut tulla kysymykseenkään. Illemmalla oli Corinnella -teatteriharjoitus; niihin ei ketään syrjäisiä saanut tulla. Corinne -vaati Christophea lupaamaan, että hän tulisi hotelliin seuraavana -päivänä iltapuolella; silloin he lähtisivät aiotulle kävelyretkelle. - - - - -Seuraavana päivänä oli uudistua sama musiikkiin unohtuminen. Christophe -tapasi Corinnen kuvastimen ääressä, kiivenneenä istumaan korkealle -tuolille, riiputtaen jalkojaan; hän koetteli peruukkia päähänsä. -Huoneessa oli myöskin Corinnen pukijatar ja muuan kaupungin kähertäjä, -jolle Corinne antoi neuvoja, miten hän tahtoi ylemmäksi erään -hiuskiehkuransa. Katsellen kuvastimeen huomasi hän Christophen, joka -hymyili hänen selkänsä takana: Corinne näytti hänelle kuvastimesta -kieltään. Kähertäjä poistui peruukkeineen, ja Corinne kääntyi -Christopheen päin: - --- Hyvää päivää, ystäväni! sanoi hän. - -Ja hän ojensi Christophelle poskeaan suudeltavaksi. Christophe -ei odottanut moista tuttavallisuutta, mutta käytti tietysti sitä -hyväkseen. Corinne puolestaan ei pitänyt tätä suosionosoitustaan kovin -merkillisenä: se oli hänestä vain tavallinen hyvänpäiväntoivotus. - --- Oi, minä olen nyt niin iloinen! sanoi Corinne; tänä iltana se käy -hyvin. -- (Hän puhui peruukistaan.) -- Minä olin äsken niin onneton! -Jos olisitte tullut tänä aamuna, olisitte nähnyt minut niin onnettomana -kuin kukaan koskaan olla saattaa. - -Christophe kysyi syytä. - -Parisilainen kähertäjä oli tehnyt erehdyksen tavaroita matkalle -kootessaan ja pannut mukaan vaatetukseen, peruukin, joka ei ollenkaan -sopinut osaan. - --- Aivan sileän ja latuskan peruukin, sanoi Corinne, se riippui -tökerösti suoraan alas, Kun minä sain sen nähdä, niin minä itkin, itkin -kuin Magdalena. Eikö niin, madame Désirée? - --- Sisään tullessani, sanoi puhuteltu rouva, oikein peljästyin madamea, -Madame oli kalmankalpea. Madame oli kuin ruumis. - -Christophe nauroi. Corinne näki sen kuvastimesta: - --- Nauratteko, te sydämetön? kysyi hän suuttuen. Sitten purskahti hän -itse nauruun. - -Christophe kysyi häneltä, millaista oli ollut eilen harjoituksissa. - --- Kaikki oli mennyt hyvin. Hän olisi vain tahtonut typisteltävän -muitten osia, ei omaansa... Siinä juttelivat he niin hartaasti, -että osa iltapäivää meni. Corinne pukeutui hitaasti; ja hän -huvittelihe kysymällä Christophen mielipidettä pukuseikoissaan. -Christophe kiitteli hänen eleganssiaan, ja sanoi hänelle naiivisti, -ranskalais-saksalaisella sekasotkullaan, ettei hän ollut koskaan nähnyt -ketään naista, joka oli niin "luxurieux". -- Corinne katsahti häneen -ällistyneenä, ja purskahti kaikuvaan nauruun. - --- Mitä minä sitten sanoin? kysyi Christophe. Eikö sovi sanoa sillä -tavoin? - --- Kyllä, erittäin hyvin! huudahti Corinne ja nauroi katketakseen. Se -sattui aivan paikalleen. - -Viimein he lähtivät ulos. Corinnen räikeä puku ja rehevä puhe -kohdistivat häneen yleisön huomion. Hän tarkasteli kaikkea ilveilevän -ranskattaren silmin, eikä salannut, millaisia vaikutuksia oli -saanut. Hän nauraa helähytti muotikauppain ikkunain edessä, ja -postikortti-myymäläin, joissa viimeksimainituissa oli sekaisin -hempeätunteisia, kömpelön-hullunkurisia ja rivoja kuvia, samassa -joukossa kaupungin katuheilakoita ja keisarillinen perhe: keisari -punaisessa univormussa, keisari vihreässä univormussa, keisari -merikarhuna käsi _Germania_-laivan peräsimessä ja uhmaten taivaan -merkkejä. Hän purskahti vielä kaikuvampaan nauruun nähdessään erään -pöytäserviisin, joka oli koristettu uneksivalla Wagnerin naamalla, -tai jonkun kähertäjänliikkeen, jonka ikkunassa komeili reklaamina -vahasta tehty ihmisen pää. Hän antoi ilonsa purkautua melkoisen -loukkaavalla tavalla erään isänmaallisen muistopatsaan edessä, joka -esitti keisarivainajaa matkatakissa ja piikkikypäri päässä, ympärillä -naisellisina hahmoina Preussi, Saksan liittovaltiot ja aivan alaston -Sodan hengetär. Hän sieppasi matkan varrella huomioonsa kaiken, mikä -oli naurettavaa ihmisten ulkomuodossa, heidän käynti- ja puhetavassaan. -Hänen uhrinsa eivät voineet erehtyä, mitä hänen ilveilevät silmäyksensä -merkitsivät: ne kokoilivat heidän hupaisia puoliaan. Apinoimistaito -sai hänet joskus huomaamatta matkimaan huulillaan ja sieraimillaan -ohitsekulkijain joko onnesta hurmautuneita tai harmista nyrpistyneitä -ilmeitä; hän pullisti poskensa pullolleen ja toisti lauseita tai -sananpätkiä, jotka olivat sattuneet hänen korvaansa ohimennen ja -tuntuivat hänestä hassumaisilta. Christophe nauroi hänelle sydämensä -pohjasta eikä ollut yhtään häpeissään hänen nenäkkyytensä tähden; sillä -hän itsekään ei liioin ketään kursaillut. Onneksi ei Christophen maine -enää voinut tulla sen huonommaksi kuin se jo oli; muuten olisi kävely -tällaisessa seurassa sen ilmoiseksi iäksi pilannut. - -He menivät katsomaan tuomiokirkkoa. Corinne tahtoi kavuta välttämättä -ylös aina torninhuipun alle, vaikka hänen kengänkantansa olivat kovin -korkeat ja laahustimensa niin pitkä, että se lakaisi joka porrasta ja -tarttui niillä viimein johonkin terävään kulmaan; hän ei ollut siitä -millänsäkään, vaan kiskoi urheasti irti hamettaan niin että se ratisi, -ja kiipesi yhä ylemmäksi kohottaen peloittavasti helmojaan. Olipa -hän vähällä ruveta soittamaan kellojakin. Tornin ylimmästä luukusta -hän lausui Victor Hugota, josta Christophe ei ymmärtänyt mitään, ja -lauloi ranskalaisen kansanomaisen pätkän. Ja sitten näytteli hän -muhamettilaista muezzinia. -- Tuli iltahämärä. He laskeusivat nyt -kirkkoon; raskaat varjot hiipivät siellä ja kohosivat pitkin valtavia -muureja, joiden otsassa hohtivat värillisten ikkunain taikamaiset -silmät. Christophe näki eräässä sivukappelissa saman nuoren tytön, -joka oli ollut Hamlet-näytännössä hänen aitiotoverinaan, polvistuneena -rukoukseen. Tyttö oli niin syventynyt hartauteensa, ettei hän -huomannut Christophea; hänen kasvonsa näyttivät niin tuskallisilta ja -vaivautuneilta, että Christophea järkytti. Christophe olisi tahtonut -sanoa hänelle jotakin, tai edes tervehtiä häntä, mutta Corinne vei -hänet kiivaassa pyörteessään pois kirkosta. Pian he erosivat. Corinnen -täytyi valmistautua näytäntöön, joka alkoi saksalaiseen tapaan -aikaiseen illalla. Mutta tuskin oli Christophe tullut kotiin, niin -hänen ovikellonsa soi, ja hänelle tuotiin seuraava kirje Corinnelta: - - Onnenpotku! Jezabel kipeä! Näytäntö peruutettu! Eläköön - vapaus!... Ystäväiseni, tulkaa heti, syödään pikku seksa yhdessä! - - Ystävättärenne! - _Corinnette_. - - P.S. -- Tuokaa paljon sävellyksiä mukaan!... - -Christophen oli ensin vaikea ymmärtää mitään. Kun hän sitten ymmärsi, -ihastui hän yhtä paljon kuin Corinne ja riensi kohta hotelliin. Hän -pelkäsi, että siellä olisi koko joukkue päivällisellä;, mutta siellä -ei ollutkaan ketään. Itse Corinnekin näytti kadonneen. Viimein kuuli -Christophe hänen hälisevän ja nauravan Jossakin huoneiston toisessa -päässä. Christophe lähti häntä hakemaan ja löysi hänet viimein -keittiöstä. Corinnen päähän oli pistänyt valmistaa erästä omaa -ruokaansa, eteläranskalaista herkkua; sen ylenpalttinen tuoksu täytti -pian koko kaupunginkorttelin ja olisi voinut herättää vaikka kivetkin -eloon. Hän oli erinomaisissa väleissä hotellin lihavan omistajattaren -kanssa, he solkkasivat keskenään jotakin hirvittävää kielisotkua, -jotain saksan, ranskan ja hottentotinkielen sekoitusta, jolle ei mikään -nimi sopinut. He nauroivat molemmat kilpaa ja maistattivat toisillaan -kumpikin keitoksiaan. Christophen tulo lisäsi meteliä. Hänet tahdottiin -työntää ulos ovesta; mutta hän piti puolensa ja sai myöskin maistaa -tuota erinomaista laitosta. Christophe irvisti sille happamesti, ja -Corinne sanoi silloin, että hän oli barbaari ja teutooni ja ettei -maksanut vaivaa koettaa parastaan hänen tähtensä. - -He menivät nyt takaisin pieneen saliin, jossa oli jo pöytä katettu, -nimittäin kahdelle hengelle, Christophelle ja Corinnelle. Christophe -ei saattanut olla kysäisemättä, missä Corinnen toverit olivat. Corinne -vastasi huolimattomasti: - --- En tiedä. - --- Te ette syö yhdessä illallisia? - --- Emme koskaan! Siinä jo yllin kyllin, että täytyy olla teatterissa -yhdessä!... Vieläkö pitäisi nähdä heitä ruokapöydässä!... - -Moinen poikkesi niin suuresti saksalaisista tavoista, että se -Christophea sekä hämmästytti että hurmasi: - --- Minä luulin, sanoi hän, että teikäläiset ovat seurakansaa! - --- No, enkö minä siis ole seuraolento? - --- Seurakansalla tarkoitan: elämistä yhteispiirissä, yhteiskunnassa. -Katsokaapa näitä meitä vain! Miehet, naiset ja lapset, kaikki he ovat -seurain osia ja jäseniä, syntymästä hautaan saakka. Kaikki tehdään -Seurassa: täällä syödään, lauletaan, ajatellaan Seuroissa. Kun Seura -aivastaa, niin jäsenkin aivastaa; ei juoda yhtään ainoaa pukkia -kilistämättä Seuran kanssa. - --- Se mahtaa olla viehättävää, vastasi Corinne. Miksikä ei yhtä hyvin -juoda samasta lasista? - --- Eikö se ole veljellistä? - --- Helkuttiin veljellisyys! Minä olen mielelläni "veli" niiden -kanssa, jotka miellyttävät minua, mutta muiden kanssa en ole... ush, -sellainenhan ei ole mitään seuraa, se on muurahaispesä! - --- Ajatelkaa siis, miten hauska minulla täällä on, minulla, joka -ajattelen samaan tapaan kuin tekin! - --- Tulkaa sitten meille! - -Christophella ei ollut parempaa toivomusta. Hän kyseli Corinnelta -kaikenlaista Parisista ja ranskalaisista. Corinne vastasi hänelle -selityksillä, jotka eivät olleet täysin paikkaansa pitäviä. Hänen -etelämaiseen kerskuntaansa yhtyi nyt vaistomainen halu häikäistä -kuulijaansa. Hänen sanojensa mukaan olivat Parisissa kaikki ihmiset -vapaita; ja koska kaikki ihmiset Parisissa olivat älykkäitä, niin -jokainen käyttikin vapauttaan, kukaan ei käyttänyt sitä väärin; -jokainen teki, mitä halutti, ajatteli, uskoi, rakasti tai ei rakastanut -muuta kuin halunsa mukaan: siinä ei ollut kenelläkään mitään -sanomista. Siellä eivät ihmiset suinkaan tunkeutuneet kääntämään -toistensa vakaumuksia, urkkimaan omantunnon asioita, komentelemaan -aatteita. Siellä eivät myöskään poliittiset henkilöt sekaantuneet -taidetta ja kirjallisuutta koskeviin asioihin, eivätkä jakaneet -kunnianmerkkejä, paikkoja ja rahaa ystävilleen ja liiketutuilleen. -Parisissa eivät nurkkakunnat määräilleet taiteilijain menestystä ja -mainetta, sanomalehtimiehiä ei ostettu, kirjailijat eivät särkeneet -suitsutusastiaa toistensa päähän silloin, kun eivät voineet halkaista -sillä kilpailijansa kalloa. Parisissa ei arvostelu tukeauttanut -tuntemattomia kykyjä eikä polvistunut imartelemaan hyväksyttyjä -suuruuksia. Siellä ei pelkkä menestys, menestys millä hinnalla tahansa, -pyhittänyt kaikkia keinoja eikä hankkinut yksinään yleisön sokeaa -jumaloimista. Tavat olivat lempeät, ystävälliset, kohteliaat. Ihmisten -välillä ei katkeruutta. Koskaan ei ketään paneteltu. Kukin auttoi -toistaan. Jokainen uusi tulokas, jolla oli arvoa, sai olla varma -siitä, että hänet otettiin vastaan syli avoinna ja hänen tielleen -kylvettiin kukkia. Puhdas, kaunoinen rakkaus täytti ritarillisten -ja epäitsekkäiden ranskalaisten sielut; ja ainoa naurettava heissä -oli heidän idealisminsa, josta johtui, että he tunnetusta älystään -huolimatta antoivat muiden kansain pettää itseään. - -Christophe kuunteli suu auki; ja kannattipa moista tosiaan -kummastellakin. Corinne ihmetteli jo itsekin, kuullessaan omia -sanojaan. Hän oli unohtanut, mitä hän eilen oli kertonut Christophelle -menneen elämänsä vaikeuksista; eikä Christophe tullut ajatelleeksi nyt -niitä enempää kuin hänkään. - -Kuitenkaan ei Corinnelle riittänyt pelkästään se, että hän tahtoi -saada saksalaiset rakastamaan hänen isänmaataan: hän tahtoi yhtä -paljon rakkautta itsekin. Kokonainen ilta pienettä kuhertelutta -olisi hänestä tuntunut kuivahkolta ja hiukan naurettavaltakin. Hän -kiemaili Christophelle parhaansa mukaan; mutta se oli hukattua vaivaa: -Christophe ei sitä huomannutkaan. Christophe ei ymmärtänyt, mitä -pintapuolinen kuhertelu olikaan, hän rakasti kokonaan tai ei rakastanut -ollenkaan. Silloin, kun hän ei rakastanut, oli hän kaukana rakkauden -ajattelemisestakin. Hän oli suuresti kiintynyt Corinneen ystävänä. Tuo -etelämainen luonne, joka oli hänelle aivan uutta, veti häntä kovasti -puoleensa; Corinnen sydämellisyys, iloisuus ja vilkas ja vapaa äly -olivat epäilemättäkin syitä, jotka olisivat riittäneet saamaan miehen -rakastumaan; mutta "tuuli puhaltaa, kusta hän tahtoo", eikä se nyt -puhaltanut sinnepäin. Ja leikitellä rakkautta olematta rakastunut, se -ei olisi koskaan pälkähtänyt Christophen päähän. - -Christophen kylmyys huvitti Corinnea. Hän istui Christophen vieressä -pianon edessä, ja kun Christophe soitti kappaleita, jotka hän oli -tuonut tullessaan, pisti Corinne kätensä hänen kaulaansa ja kumartui, -voidakseen paremmin seurata nuotteja, pianoa kohti ja painoi silloin -poskensa melkein ystävänsä poskeen kiinni. Christophe tunsi hänen -silmäripsiensä sipuvan hipiäänsä, ja näki aivan läheltä hänen -veitikkamaiset silmäteränsä, hänen viehkeän ja nokkelan pikku suunsa -ja hienot ihohaituvat hänen ylähuulessaan, joka meni suppuun aivan -kuin odottaen. -- Corinne odotti. Christophe ei ymmärtänyt kehoitusta; -Corinne oli tiellä hänen soittaessaan: muuta ei Christophe ajatellut. -Vaistomaisesti hän väistyi sivummalle, siirtäen tuolinsa erilleen -Corinnesta. Kun hän hetken päästä kääntyi Corinneen päin puhuakseen -hänelle jotain, näki hän, että Corinne oli purskahtaa nauruun; kuopat -hänen poskissaan värisivät ja nauroivat, ja hän puri huulensa yhteen ja -näytti tuskin jaksavan pidättää itseään. - --- Mikä nyt? kysyi Christophe kummastuneena. - -Corinne katsoi häneen ja purskahti taas nauruun. - -Christophe ei käsittänyt mitään: - --- Mitä te nauratte? kysyi hän; sanoinko minä jotain typerää? - -Kuta enemmän Christophe vaati selitystä, sitä hullummin Corinne nauroi. -Kun hän lopetti, ei hänen tarvinnut muuta kuin katsahtaa Christopheen -ja nähdä, kuinka ällistynyt toinen oli, ja hän alkoi yhä hurjemmin -nauraa. Corinne nousi ylös, ryntäsi huoneen toiselle puolelle sohvalle, -painoi kasvonsa pieluksiin ja nauroi tikahtuakseen; koko hänen -ruumiinsa hytkyi naurusta. Hänen naurunsa tarttui Christopheenkin, -Christophe tuli luokse ja taputti häntä selkään. Kun Corinne oli -nauranut pohjaan asti, nosti hän päätään, pyyhki silmänsä, sillä hän -oli nauranut niin, että sai vedet silmiinsä, ja ojensi hänelle molemmat -kätensä: - --- Miten hyvä poika te olette! sanoi hän. - --- Kyllä kai, ilkeämpi monia. - -Corinne sai taas naurunpuuskan, pitäen yhä Christophen käsiä käsissään. - --- Ei vakava tämä ranskalainen, la Françoise? kysyi Corinne. - -(Hän lausui: _"Françouése"_.) - --- Te pilkkaatte minua, vastasi Christophe leppoisesti. - -Corinne katsoi häneen lauhkeasti, pudisti voimakkaasti hänen käsiään ja -sanoi: - --- Ystäviä, eikö niin? - --- Kyllä, vastasi Christophe ja puristi puolestaan hänen kättään. - --- Sanokaa, ajattelettehan Corinnettea, kun hän ei ole enää täällä? -Ettehän ole vihainen _Françoiselle_, siitä, että hän ei ole vakava? - --- Ja _Françoise_ ei kai ole vihainen barbaarille ja teutoonille siitä, -että hän on niin tuhma? - --- Juuri sentähden hänestä pidetäänkin... Hän tulee kai näkemään minua -Parisiin? - --- Sen lupaan... Ja te, te kirjoitatte minulle? - --- Sen minä vannon... Sanokaa nyt tekin: Minä vannon. - --- Kyllä, sen vannon. - --- Ei, ei tuolla tavalla. Täytyy nostaa kätensä ylös. - -Ja Corinne matki Horatiusten valaa. Corinne vaati Christophelta -lupauksen, että Christophen oli kirjoitettava häntä varten kappale, -melodraama, joka käännettäisiin ranskankielelle ja jonka Corinne -näyttelisi Pariisissa. Seuraavana päivänä oli Corinnen matkustettava -joukkueensa mukana kaupungista pois. Christophe lupasi mennä tapaamaan -häntä ylihuomenna Frankfurtiin, jossa seurue esiintyi vielä yhtenä -iltana. He juttelivat keskenään sievoisen ajan. Corinne lahjoitti -Christophelle valokuvansa, jossa hän esiintyi melkein alastomana, -ainoastaan harso rinnoillaan ja uumillaan. He erosivat iloisesti -ja suutelivat toisiaan kuin veli ja sisar. Siitä asti, kun Corinne -oli huomannut, että Christophe piti hänestä, mutta ei laisinkaan -ollut häneen rakastunut, oli hänkin tyytynyt pitämään hänestä ilman -rakkautta, aivan kuin hyvästä toverista. - -Seuraavana yönä ei heidän kummankaan unensa häiriintynyt. Päivällä ei -Christophella ollut aikaa mennä Corinnea hyvästelemään, koska hänellä -silloin juuri oli harjoitus. Mutta sitä seuraavana päivänä järjesti -hän asiansa niin, että voi lähteä Frankfurtiin, kuten oli luvannut. -Sinne oli parin kolmen tunnin rautatiematka. Corinne ei uskonut liioin -Christophen lupaukseen; mutta Christophe oli käsittänyt asian aivan -vakavasti; ja täsmälleen näytöksen alussa tuli hän teatteriin. Ja kun -Christophe meni sitten väliajalla naputtamaan Corinnen pukuhuoneen -oveen, niin huudahteli Corinne ilosta ja hämmästyksestä ja heittäytyi -kesken pukeutumistaan hänen kaulaansa, ylenpalttisuuteen mennen -kuten tavallisesti. Hän oli Christophelle todella kiitollinen siitä, -että tämä oli tullut. Pahaksi onneksi Christophelle kuhisi tässä -kaupungissa Corinnen ympärillä paljon enemmän rikkaita ja älykkäitä -juutalaisia kuin äskeisessä näytäntöpaikassa; he tiesivät antaa -arvon hänen nykyiselle kauneudelleen ja aavistivat hänen tulevan -menestyksensä. Joka hetki naputettiin pukuhuoneen oveen; ja ovi aukesi -raolleen päästääkseen sisään kömpelöitä ja liuhusilmäisiä olentoja, -jotka karkealla kurkkuäänellä laususkelivat imeliä kohteliaisuuksia. -Corinne tietysti kiemaili kaikkien kanssa; ja puhellessaan sitten -Christophelle jäi hänelle sama teennäinen ja uskalias sanonta, ja -Christophe ärtyi siitä. Muuten ei Christophea laisinkaan huvittanut -se, että Corinne niin julkean tyynesti jatkoi pukeutumistaan hänen -läsnäollessaan; ja maalit ja rasvat, joilla hän voiteli käsivartensa, -povensa ja kasvonsa, iljettivät häntä. Hän oli vähällä matkustaa -pois heti näytännön jälkeen; mutta kun hän sanoi Corinnelle jo -hyvästit ja pyysi anteeksi, ettei hän voinut jäädä illallisille, -jotka annettiin Corinnen kunniaksi näytännön loputtua, näytti Corinne -olevan niin vilpittömän pahoillaan, että Christophen päätös alkoi -horjua. Corinne lähetti noutamaan rautateitten aikataulun ja todisti -hänelle, että hän voi -- että hänen täytyi vielä jäädä huomiseksi hänen -seuraansa. Christophe halusikin pohjaltaan tulla houkutelluksi, ja -hän jäi juhla-illallisille; hänen onnistuikin olla siellä melkeinpä -näyttämättä, miten ikäviä hänestä siellä puhutut joutavuudet olivat -ja miten hän oli ärtynyt siitä, että Corinne kiemaili jokaisen apinan -kanssa. Corinnelle oli mahdoton olla vihainen. Hän oli kiltti tyttö, -hänellä ei ollut moraalisia periaatteita, hän oli laiska, aistillinen, -huvinhimoinen ja lapsellisen koketti; mutta samalla oli hän kuitenkin -niin rehellinen ja hyvä, ja hänen vikansa olivat niin välittömiä ja -terveitä, ettei niille voinut muuta kuin nauraa, melkeinpä täytyi -niitä rakastaakin. Christophe istui pöydässä Corinnea vastapäätä ja -katseli, kuinka hän puhui, hänen eloisia kasvojaan, hänen kauniita, -sädehtiviä silmiään, hänen hieman liian vankkatekoisia leukapieliään, -italialaista hymyään, -- tuota hymyä, jossa on niin paljon hyvyyttä ja -hienoutta ja samalla ahnasta jäyhyyttä: hän näki Corinnen nyt selvemmin -kuin tähän asti. Muutamat piirteet hänessä muistuttivat Aadaa: eräät -kädenliikkeet, katseet, jotkut aistilliset, hieman karkeat sutkaukset: --- se, mikä oli ikuisesti naisellista. Mutta Christophe piti Corinnessa -oikeastaan Etelän luonnosta. Se laupias luonto ei säästele lahjojaan, -se ei viitsi valmistaa salonkikaunottaria ja kirjoista oppineita älyjä, -vaan tosiaan sopusointuisia olentoja, joiden koko ruumis ja sielu on -luotu puhkeamaan kukkaan auringonpaisteessa ja vapaan taivaan alla. -- -Kun Christophen oli lähdettävä, nousi Corinne ja tuli hyvästelemään -häntä syrjässä muista. He suutelivat vielä kerran toisiaan, lupasivat -kirjoittaa toisilleen ja tavata kerran. - -Christophe lähti kotikaupunkiinsa viimeisellä junalla. Eräällä -väliasemalla seisoi muuan vastakkaiselta taholta tullut juna -odottamassa. Juuri siinä vaunussa, -- jonka viereen hänen vaununsa -pysähtyi, -- kolmannessa luokassa, -- näki Christophe saman nuoren -ranskattaren, joka oli ollut hänen kanssaan katsomassa Hamletia. Tyttö -näki myöskin Christophen, ja tunsi hänet. He tulivat liikutetuiksi -molemmat. He tervehtivät toisiaan äänettöminä, ja istuivat paikoillaan, -uskaltamatta katsoa toisiinsa. Vilaukselta oli Christophe kuitenkin -nähnyt, että tytöllä oli päässä pieni matkamyssy ja vieressä penkillä -kulunut matkalaukku. Hän ei tullut kuitenkaan ajatelleeksi, että -tyttö matkustaisi pois Saksasta; hän arveli vain hänen lähtevän -jonnekin muutamaksi päiväksi. Hän ei tiennyt oikein, olisiko hänen -pitänyt mennä häntä puhuttelemaan: hän epäröi ja vitkasteli, hänen -päässään pyöri, mitä hän hänelle sanoisi; sitten nousi hän vetämään -alas vaunun ikkunaa, virkkaakseen hänelle jotain, mutta silloin juuri -soi lähtösignaali: ja Christophe jätti puhumatta. Meni joku sekunti -ennenkuin juna pääsi liikkeelle. He katsoivat nyt toisiinsa. Kumpikin -yksin vaunuosastosaaan, kasvot ikkunaruutua vasten he tähystelivät -läpi yön toisiaan, ja heidän katseensa yhtyivät. Kaksi ikkunaa erotti -heidät. Jos he olisivat työntäneet kätensä ulos, olisivat heidän -sormensa voineet koskea toisiinsa. Niin lähellä. Niin kaukana. Vaunut -alkoivat rysähdellä raskaasti. Tyttö katsoi Christopheen yhäti, aivan -rohkeasti, nyt, kun he erosivat. He olivat niin unohtuneet toisiaan -katselemaan, etteivät edes muistaneet tervehtiä toisiaan viimeistä -kertaa. Nainen liukui hitaasti ohitse; Christophe näki hänen katoavan; -ja pimeys nieli junan, joka vei hänet. Niinkuin kaksi harhailevaa -taivaankappaletta olivat he osuneet tuokioksi lähetysten, äärettömässä -avaruudessa, ja loittonivat nyt kumpikin taholleen, ehkä ikuisiksi -ajoiksi. - -Kun toinen oli kadonnut, tunsi Christophe tyhjyyden, jonka tuo -tuntematon oli jättänyt häneen; hän ei ymmärtänyt, mistä se johtui: -mutta tyhjyys hänen sisässään oli. Hän nojaili luomet puoliummessa -osaston nurkkaan, mutta hän tunsi silmissään yhä noiden tuntemattomien -silmien kosketuksen; ja kaikki hänen muut ajatuksensa vaikenivat, että -hän paremmin olisi voinut tuntea ainoastaan tämän. Corinnen kuva liehui -kuin perhonen hänen sydämensä ulkopuolella, kuin hyönteinen, joka -räpyttää siipiään toisella puolella ruutua; mutta sitä ei Christophe -päästänyt sisään. - -Hän näki Corinnen mielessään jälleen, kun hän astui kotikaupungissaan -ulos junasta ja kun raikas yöilma ja kävely pitkin nukkuvia katuja -virkisti hänet horteestaan. Hän hymyili, muistellen viehkeää -näyttelijätärtä, puoleksi mielihyvästä ja harmista, aina riippuen -siitä, milloin hän ajatteli hänen ystävällisyyttään, milloin hänen -matalaa kiemailuaan. - --- Hiiden ranskalaiset! mutisi hän itsekseen ja naurahti -riisuutuessaan, aivan hiljaa, ettei olisi herättänyt äitiään, joka -nukkui viereisessä huoneessa. - -Muuan sana, jonka hän oli kuullut silloin sinä iltana siellä -teatteriaitiossa, pälkähti hänen päähänsä: - --- On niitä Ranskassakin sellaisia. - -Joutuessaan täten ensi kertaa kosketuksiin Ranskanmaan kanssa, johtui -hän ajattelemaan sen kaksinaisen luonteen arvoitusta. Mutta kuten -kaikki saksalaiset ei hänkään ryhtynyt liioin sitä ratkaisemaan; niin -ollen toisti hän rauhallisesti, ajatellen tuota nuorta tyttöä siellä -rautatievaunussa: - --- Hän ei muuten näyttänytkään ranskalaiselta. - -Aivan kuin saksalainen voisi sanoa, mikä on ranskalaista ja mikä ei. - - - - -Olipa tyttö ranskalainen tai ei, hän oli kuitenkin Christophen -ajatuksissa; sillä keskellä yötä hän heräsi tuntien sydämessään -omituisen ahdistuksen: hän oli muistanut matkalaukun, joka oli ollut -penkillä tytön vieressä; ja yhtäkkiä vilahti hänen päässään, että tuo -nainen oli matkustanut pois ainaiseksi. Oikeastaan lienee se tuntu -ollut hänessä jo alusta alkaen; mutta hän ei ollut tullut ajatelleeksi -sitä. Nyt toi se hänelle kummallisen surun. Hän nytkäytti olkapäitään -vuoteessaan ja sanoi itsekseen: - --- Mutta mitäpä se sitten? Mitä se minuun kuuluu. - -Ja hän nukahti uudestaan. - -Mutta kun hän seuraavana päivänä meni ulos, niin ensimäinen henkilö, -jonka hän kadulla kohtasi, oli Mannheim, joka kutsui häntä nyt -arvonimellä "Blücher" ja kysyi häneltä, aikoiko hän valloittaa koko -Ranskan. Ja tuo elävä sanomalehti kertoi Christophelle, että sillä -aitioseikkailulla oli ollut suurempi menestys kuin Mannheim kuunaan oli -uskaltanut toivoa: - --- Kiitos ja kunnia sinun! huusi Mannheim. Sinä olet suuri mies. Minä -en ole kelvollinen sitomaan kengännauhojasi. - --- Mitä minä nyt olen tehnyt? kysyi Christophe. -- Sinäpä olet -erinomainen! jatkoi Mannheim. Minä olen sinulle kateellinen. -Siepatapa aitio Grünebaumien nenän alta ja kutsua heidän ranskalainen -kotiopettajattarensa heidän paikoilleen, -- ah, se on sellainen -kukkaiskimppu, jota minä en olisi koskaan keksinyt! - --- Oliko hän Grünebaumien kotiopettajatar? kysyi Christophe -ällistyneenä. - --- Ahaa, et muka tiedä, olet olevinasi viaton; se on hyvä!... -Grünebaumien pappa ei kadota enää punaa naamaltaan. Muut Grünebaumit -ovat raivoissaan!... Siitä tuli lyhyt leikki: he potkivat tytön luotaan -pois. - --- Kuinka! huudahti Christophe; he erottivat hänet?... Erottivat minun -tähteni. - --- Sinä et sitä tiennyt? kysyi Mannheim. Eikö hän kertonut sinulle sitä? - -Christophe joutui aivan epätoivoon. - --- Älä pane pahaksesi turhista, ystäväni, sanoi Mannheim; tämähän ei -sinuun kuulu. Ja sehän oli jo odotettu asia, heti, kun Grünebaumit -saisivat tietää, että... - --- Että mitä? huudahti Christophe? - --- Että hän oli sinun rakastajattaresi, hitto soi! - --- Minä en häntä tunne, minä en edes tiedä, kuka hän on. - -Mannheim hymyili aivan kuin sanoakseen: - --- Uskottele sinä mokomaa minulle! Christophe suuttui ja vaati -Mannheimia olemaan hyvän ja uskomaan, mitä hän vakuutti. Mannheim sanoi: - --- Silloin se on vieläkin lystikkäämpää. - -Christophe kiihtyi, hän uhkasi mennä Grünebaumien luokse, selittää -heille asian, puolustaa neiti-parkaa. Mannheim neuvoi häntä jättämään -sen tekemättä: - --- Kuule, hyvä mies, sanoi hän, vakuutitpa heille mitä tahansa, uskovat -he sitä vahvemmin, että asia on aivan päinvastoin. Ja sitäpaitsi se on -jo myöhäistä. Tyttö on täältä jo kaukana. - -Christophen sydän aivan rusentui; hän koetti saada selville, minne -opettajatar oli lähtenyt. Hän tahtoi kirjoittaa hänelle, pyytää -anteeksi. Mutta kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Kun hän kääntyi -Grünebaumien puoleen, ajoivat he hänet ulos; he eivät tienneet -itsekään, minne neiti oli lähtenyt, eivätkä siitä välittäneetkään. -Tunne, että hän oli tehnyt pahaa aikoessaan tehdä hyvää, kidutti -Christophea: siitä tuli hänelle pitkä omantunnon vaiva. Mutta siihen -liittyi samalla kummallinen vetovoima, joka säteili kadonneen olennon -silmistä yhä hänen sieluunsa. Sitten tuntuivat vetovoima ja omantunnon -äänet hälvenevän, peittyvän uusien päivien ja ajatusten virtaan; mutta -pohjalla piilivät ne kuitenkin salassa. Christophe ei unohtanut sitä -olentoa, jota hän sanoi uhrikseen. Hän oli vannomalla päättänyt kerran -hänet tavata. Hän tiesi kyllä, kuinka vähän mahdollista hänen oli häntä -enää nähdä; ja kuitenkin hän oli varma, että hän hänet näkisi. - -Mitä Corinneen tulee, hän ei vastannut ainoaankaan hänen kirjeeseensä. -Vasta kolme kuukautta myöhemmin, kun Christophe jo oli heittänyt -odottamisen, sai hän Corinnelta neljäkymmentä sanaa sisältävän -sähkösanoman, jossa Corinne lasketteli lorua sydämensä halusta, antoi -hänelle pieniä hyväilynimiä, ja kysyi "rakastettiinko toisiaan yhä -vielä". Sitten seurasi melkein kokonainen vuosi hiljaisuutta ja sen -jälkeen tuli lyhyt kirjelappu, raapusteltu Corinnen valtavan suurella, -lapsellisella ja ristiin rastiin keikkuvalla käsialalla, joka koetti -matkia maailmannaista; -- muutamia ystävällisiä ja hassuttelevia -sanoja. -- Ja siihen se sitten taas jäi. Corinne ei unohtanut -Christophea; mutta hänellä ei ollut aikaa häntä ajatella. - - - - -Ollessaan vielä Corinnen lumoissa ja täynnä niitä taidetta koskevia -aatteita, joita he olivat keskenään puhuneet, Christophe haaveksi -nyt kirjoittaa musiikin johonkin näytelmään, jonka pääosan Corinne -näyttelisi ja laulaisi siinä muutamia aarioita -- jonkinlaisen -runollisen melodraaman. Tämä taidelaji oli Saksassa muinoin suuressa -suosiossa ja sitä ihaili intohimoisesti Mozart, harrastivat kynällään -Beethoven, Weber, Mendelssohn, Schumann, kaikki klassilliset mestarit; -mutta kun wagnerismi oli saavuttanut loistavan voittonsa ja väitti -toteuttaneensa teatterin ja musiikin lopullisen yhteismuodon, niin -menetti tuo vanha taidelaji kannatuksensa. Mainiot Wagner-pedantit -eivät tyytyneet tuomitsemaan epäkelvoiksi ainoastaan kaikkia uusia -melodraamoja, vaan koettivat kaikin mokomin siistiä uuteen asuun -vanhoja melodraamoja ja oopperoita, he pyyhkivät tarkoin pois puhutun -vuoropuhelun viimeisetkin jäljet, ja kirjoittivat omia resitatiivejään -Mozartin, Beethovenin ja Weberin sävelille; he olivat vakuutettuja, -että he tekivät siten suuren palveluksen noille mestareille ja -lisäsivät heidän kunniaansa, täydentämällä tällä tavoin heidän -ajatustaan; niinpä he hurskaassa uskossa koristelivat mestariteoksia -omalla joutavalla roskallaan. - -Corinnen arvostelu oli saanut Christophen tuntemaan entistä selvemmin -wagnerilaisen deklamatsioonin raskauden, ja useissa paikoin -rumuudenkin. Ja nyt hän mietti pitkät ajat mielessään, eikö ollut -järjetöntä ja luonnotonta kytkeä näyttämöllä toisiinsa puhetta ja -laulua: se tuntui samanlaiselta kuin olisi vaunujen eteen valjastettu -hevonen ja lintu. Lausutulla sanalla ja laululla oli kummallakin oma -rytminsä. Saattoi ehkä vielä ymmärtää, että tekijä uhrasi toisen -näistä taidelajeista, sen hyväksi niistä, johon hän oli mieltyneempi. -Mutta sovitella niitä keskenään merkitsi samaa kuin turmella he -molemmat: silloinhan tahdottiin, ettei sana olisi ollut enää sanaa -eikä laulu oikeaa laulua, silloin yritettiin vapaata virtaa sulloa -kahden yksitoikkoisen kanavan reunojen väliin, kuormittaa kauniin -olennon alastomat jäsenet kalleilla ja raskailla puvuilla, jotka -estivät ja jäykensivät sen liikkeitä ja askeleita. Miksi ei antaa -kummankin elää omaa spontaania elämäänsä ja liikkua luontonsa mukaan? -Sellaisena kuin kaunis tyttönen, joka kävelee onnellisena ja notkein -askelin pitkin puron rantaa ja unelmoi astellessaan: veden iloinen -solina vaivuttaa hänet haaveihin, ja tietämättään hän siinä sovittaa -vähitellen ajatuksensa ja askeleensa puron laulun tahtiin. Niin -olisi musiikin ja runouden kuljettava kummankin vapaina vieretysten, -uneksien kumpikin omaa unelmaansa ja yhdistäen unelmat toisiinsa. -- -Totta kyllä ei kaikki musiikki soveltunut tällaiseen yhtymiseen, eikä -kaikki runouskaan. Melodraaman vastustajilla oli hyvät esimerkkinsä, -sillä oli nähty eräitä kömpelöitä yrityksiä siihen suuntaan ja yhtä -huonoja yrityksen tulkitsijoita kuin nuo tekeleetkin. Christophe oli -ollut kauan yhtä jäykkä melodraamaa kohtaan kuin hekin: musikaalisella -korvalla oli täysi oikeus kärsiä kuunnellessaan typeriä näyttelijöitä, -jotka ryhtyivät suorittamaan tuollaisia resitatiiveja soiton -säestyksellä, koettamatta sulattaa omaa ääntään soittoon ja yrittäen -päinvastoin saada ainoastaan oman äänensä kuuluville. Mutta siitä -alkaen, kun Christophe oli kuullut Corinnen sulosointuisen äänen, -- -tuon kuulaan ja puhtaan äänen, joka liikkui musiikin sisällä aivan kuin -auringonsäde vedessä, äänen, joka taipui jokaiseen meloodisen lauselman -käänteeseen ja oli kuin kaikkein herkistynein ja vapain laulu, -- siitä -saakka oli Christophe huomannut tämän taidelajin mahdollisen kauneuden. - -Ehkä Christophe oli oikeassa; mutta hän oli vielä liian vähän kokeillut -voidakseen vaarattomasti lähteä tälle alalle, joka on (jos mieli luoda -tosiaan jotain kaunista ja todella taiteellista) kaikista vaikein. Tämä -taidelaji vaatii varsinkin erästä seikkaa: täydellisen sopusoinnun -runoilijan, säveltäjän ja tulkitsijain yhteistyössä. -- Christophe -ei ottanut sitä huomioon: hän heittäytyi suinpäin luomaan tätä uutta -taidelajia, jonka lait hän vasta tunsi aavistukselta. - -Hänen ensimäinen suunnitelmansa oli pukea musiikkiasuun jokin -Shakespearen satunäytelmä tai jokin näytös Faustin toisesta osasta. -Mutta teatterit olivat hyvin vähän halukkaita ryhtymään tähän -kokeiluun; se olisi käynyt kalliiksi ja tuntui eriskummaiselta. Tosin -myönnettiin, että Christophe oli kompetentti musiikkialalla; mutta -se, että hän suvaitsi julistella omia ajatuksiaan runoudesta ja -teatterista, sai ihmiset vain hymyilemään: hänen yrityksiään ei otettu -todeksi. Musiikin ja runouden maailmat näyttivät olevan toisilleen -vieraita, vieläpä salaisissa vihoissakin keskenään. Päästäkseen -tunkeutumaan runouden valtakuntaan, olisi Christophen täytynyt -hyväksyä jokin runoniekka avustajakseen työssä; ja sitä runoilijaa -ei hän sitäpaitsi saanut itse valita. Eikä hän olisi uskaltanutkaan -sitä valita: hän epäili runollista makuaan; hänelle oli vakuutettu, -ettei hän ymmärtänyt ollenkaan runoutta; ja onkin varma, ettei hän -ymmärtänyt sellaista runoutta, jota hänen ympärillään ihailtiin. -Rehellisesti ja perinpohjaisesti, jollainen hän aina oli, oli hän -oikeinpa voimiaan ponnistaen koettanut käsittää sen tai sen runollisen -tuotteen kauneutta; mutta aina hän oli saanut siinä pitkän nenän, ja -lopuksi hän häpesi itseään: ei, hän ei ollut todellakaan runoilija. -Oikeutta tehdäksemme sanomme, että hän rakasti intohimoisesti menneen -ajan runoilijoita; ja se oli toki hänelle lohdutus. Mutta varmaankin -hän rakasti niitä sillä tavoin kuin niitä ei pitänyt rakastaa. Sillä -eikö hän ollut kerran julistanut sitä hassunkurista ajatusta, että -ainoastaan ne runoilijat ovat suuria, jotka pysyvät suurina, vaikka -ne kääntäisi proosaksikin, tai vielä vieraalle kielelle proosaksi, -ja ettei sanoilla ole muuta arvoa kuin sen sielun arvo, jota ne -tulkitsevat? Ystävät pitivät häntä silloin pilkkanaan. Mannheim sanoi -häntä kamasaksaksi. Christophe ei koettanut itseään puolustella, ja -kun hän joka päivä näki ympärillään kirjailijoita, jotka puhuivat -musiikista niin naurettavasti kuin aina taiteilijat, jotka luulevat -voivansa arvostella muuta taidelajia kuin omaansa, niin tyytyi hän -uskomaan (joskin hieman epätietoisena sittenkin), ettei hän ollut -kykenevä arvostelemaan runoutta. Ja siksi suostui hän silmät ummessa -sellaisten tuomioihin, joiden hän arveli olevan paremmin asioista -perillä. - -Niinpä antoikin hän nyt aikakauslehti-ystäviensä tunkea itselleen -toveriksi yhteistyöhön erään piirinsä jäsenen, dekadentti-nurkkakunnan -suuruuden, nimeltä Stephan von Hellmuth; ja hän toi sitten -Christophelle _Ifigeneian_, joka oli sepitetty hänen omaan tapaansa. -Silloin oli aika, jolloin saksalaiset runoilijat -- (aivan niinkuin -heidän ranskalaiset ammattiveljensäkin) -- koettivat kilpaa muokata -uudestaan kaikkia kreikkalaisia murhenäytelmiä. Stephan von Hellmuthin -teos oli noita kummallisia kreikkalaissaksalaisia runoelmia, joissa -yhtyvät sekaisin Ibsen, Homeros ja Oscar Wilde, -- tietysti lisänä -apu arkeoloogisista käsikirjoista. Agamemnon oli neurasteenikko, -Akilles heikkohenkinen: he vaikeroivat lavealti kurjaa tilaansa, -eikä tietystikään heidän vaikerruksensa sitä muuttanut. Koko draaman -energia oli keskitetty Ifigeneian osaan, -- hermosairaan, hysteerisen -ja pedanttisen Ifigeneian, joka läksytteli sankareita, laususkeli -vimmatusti pitkiä latereita ja levitteli nähtäville nietzscheläistä -pessimismiään, ja pisti viimein, kuolemanhalusta juovuksissa, -naurunkirkunalla veitsen kurkkuunsa. - -Mikään ei saattanut olla Christophesta vastenmielisempää kuin -tuollainen itsestään suuria uskova kirjallisuus, kuin moinen -veltostunut barbaari pukeutuneena kreikkalaiseksi. Mutta hänen -ympärillään huudettiin, että se oli mestariteos. Hän oli arka ja -taipui sitä uskomaan. Totta puhuen: hänen sielunsa aivan kuohui -musiikkia, joten hän ajatteli paljoa enemmän sävellystä kuin tekstiä. -Teksti oli ainoastaan virran uoma, jota myöten hän saattoi päästää -kiihkeäin tunteittensa tulvat valloilleen. Hän oli vielä kaukana siitä -itsekieltävästä ja persoonattomasta älystä, jollaista siltä mieheltä -vaaditaan, joka tulkitsee runollista luomaa musiikilla. Hän ajatteli -ainoastaan itseään, eikä laisinkaan näytelmää. Mutta sitä heikkouttaan -hän ei aavistanut. Sitäpaitsi oli hänellä sekin kuvitelma, että hän -näki tässä runoelmassa kaikkea muuta kuin mitä siinä oli. Jo lapsena -oli hän usein sommitellut päässään aivan erilaisen kappaleen kuin hänen -edessään teatterissa näyteltiin. - -Vasta harjoituksissa hän huomasi selvästi itse näytelmän. Kun hän -kerran kuunteli erästä sen kohtausta, näytti se hänestä niin typerältä, -että hän luuli näyttelijöiden sitä vääristelevän; ja hän uskalsi -silloin ilmaista näyttelijöille mielipiteensä, runoniekan läsnäollessa, -ja itselleen runoilijallekin, joka ryhtyi nyt puolustamaan ajatuksensa -tulkitsijoita. Runoelman tekijä otti nokkaansa ja sanoi pisteliäästi, -että kai hän itse tiesi parhaiten, mitä oli tahtonut kirjoittaa. -Christophe ei myöskään hellittänyt, ja hän väitti, ettei Hellmuth -ymmärtänyt runosta mitään. Yleinen iloisuus sai hänet viimein -huomaamaan, että hän oli tehnyt itsensä naurettavaksi. Hän vaikeni -ja myönsi mielessään, että eihän runon tekijä lopultakaan ollut -hän. Silloin näki hän näytelmän murskaavan tyhjyyden, ja hän aivan -tyrmistyi; hän ihmetteli itsekseen, kuinka hän oli voinut kuvitella -siitä jos mitä. Hän sanoi itseään hölmöksi, ja repi tukkaansa. Hän -koetti kyllä rauhoittaa itseään, mutisten: "Sinä et sellaista ymmärrä, -sehän ei ole sinun alasi. Pidä huolta vain musiikista". -- Hän häpesi -niin eräitä runoelman hölmöyksiä, sen pöyhkeää paatosta, sanojen, -eleiden, asentojen kirkuvaa valheellisuutta, ettei hän orkesteria -johtaessaan eräissä kohdin jaksanut nostaa tahtipuikkoaan: hänen teki -mielensä mennä piiloon kuiskaajan komeroon. Hän oli liian suora ja -liian vähän valtioviisas salatakseen, mitä ajatteli. Kaikki huomasivat -sen, ystävät, näyttelijät, tekijä. Hellmuth kysyi häneltä, pisteliäästi -hymyillen: - --- Eikö tällä liene vieläkään kunnia miellyttää teitä? - -Christophe vastasi rohkeasti: - --- Totta puhuen: ei. Minä en tätä ymmärrä. - --- Ettekö sitten lukenut kappaletta ennenkuin sen sävelsitte? - --- Kyllä, vastasi Christophe naiivisti; mutta minä erehdyin siitä, minä -ymmärsin sen toisella tavoin. - --- Vahinko, ettette siinä tapauksessa kirjoittanut itse, minkä -ymmärsitte. - --- Ah, jos olisin vain osannut! huokasi Christophe. Runoilija ärtyi -vielä enemmän ja ryhtyi kostoksi arvostelemaan sävellystä. Hän valitti, -että se oli liian äänekästä ja esti sanat kuulumasta. - -Jos runoilija ei ymmärtänyt säveltäjää eikä säveltäjä runoilijaa, -niin näyttelijät puolestaan eivät ymmärtäneet heitä kumpaakaan; -mutta siitä he eivät välittäneet. He haeskelivat osistaan ainoastaan -irrallisia lauselmia, joilla saattoivat näyttää tavallisia ulkonaisia -efektejään. Ei saatu mitenkään heidän lausuntaansa sopusointuun runon -ja musikaalisen rytmin kanssa: näyttelijät kääntyivät toisaalle, -musiikki toisaalle, saattaisi sanoa, että heidän laulunsa koko ajan -poikkesi nuoteista. Christophe kiristeli hampaitaan ja koetti väsyksiin -saakka kirkua heille nuottia: he antoivat hänen ärjyä, ja jatkoivat -järkähtämättä omaa tolaansa, ymmärtämättä edes, mitä hän heiltä tahtoi. - -Christophe olisi heittänyt kaikki hiiteen, ellei harjoituksia olisi -ollut jo monta ja ellei oikeusjutun uhka olisi häntä sitonut. Mannheim, -jolle hän uskoi huolensa, löi asian leikiksi: - --- Mitä sinä joutavia? kysyi hän. Sehän menee erinomaisesti. Te -ette ymmärrä toisianne, sanot? Oh, mitäpä se tekee? Kuka on koskaan -ymmärtänyt jotakin teosta, paitsi tekijä itse? Onni, että hän itse edes -sen ymmärtää! - -Christophea kiusasi runon joutavuus, joka hänen mielestään pilasi koko -hänen sävellyksensä. Mannheim ei laisinkaan kursaillut tunnustaa, ettei -runossa ollut rahtuakaan tervettä järkeä, ja että Hellmuth oli hölmö; -mutta hänen tähtensä ei pitänyt olla huolissaan: Hellmuth antoi hyviä -päivällisiä, ja hänellä oli sievä vaimo: mitäpä kritiikki enempää -vaatii? -- Christophe kohautti hartioitaan ja sanoi, ettei hänellä -ollut aikaa kuunnella loruja. - --- Vai loruja! sanoi Mannheim nauraen. Tuollaisia ne vakavat ihmiset -ovat! He eivät aavista, mikä elämässä jotain merkitsee. - -Ja hän neuvoi Christophea, ettei hänen pitänyt välittää niin paljoa -Hellmuthin asiasta, vaan huolehtia sen sijaan omastaan. Hän kehoitteli -häntä tekemään hiukan reklaamia. Christophe vihastui ja kieltäytyi -jyrkästi. Eräälle reportterille, joka tuli haastattelemaan häntä ja -tietämään hänen elämänvaiheitaan, vastasi hän kiukuissaan: - --- Se ei kuulu teihin! - -Ja kun eräs aikakauslehti lähetti pyytämään hänen valokuvaansa, polki -hän raivoissaan jalkaansa ja ärjäisi, ettei hän, Jumalan kiitos, ole -mikään keisari tarvitakseen panna naamaansa näyteikkunoihin. -- Häntä -oli mahdotonta saada suhteisiin vaikutusvaltaisten piirien kanssa. -Hän ei vastannut vierailukutsuihin; ja milloin hänen pakosta täytyi -niihin myöntyä, ei hän muistanut niihin mennä, tai hän esiintyi siellä -niin pahatuulisena kuin hän olisi ottanut elämäntehtäväkseen olla -epämiellyttävä koko maailmaa kohtaan. - -Mutta kaikkein pahinta oli, että hän pari päivää ennen kuin kappale -esitettiin rikkoi välinsä oman aikakauslehtensä kanssa. - - - - -Mitä sopi odottaa, tapahtui. Mannheim oli yhä tarkistanut Christophen -artikkeleja; eikä hän nykyään häikäillyt pyyhkäistä pois kokonaisia -rivejä hänen moitteitaan ja asettaa niiden tilalle pelkkiä kiittelyitä. - -Kerran vieraskutsuilla tapasi Christophe sattumalta erään virtuoosin, -keikailevan pianistin, jonka hän oli kelpo tavalla muokannut; mies -tuli nyt häntä kiittämään ja hymyili niin, että kaikki valkeat hampaat -loistivat. Christophe vastasi kursailematta, ettei sellaisesta tosiaan -kannattanut kiittää. Toinen väitti kannattavan ja oikein purki harrasta -kiitollisuuttaan. Christophe keskeytti lyhyeen ja sanoi hänelle, että -jos herra oli tyytyväinen artikkeliin, oli se hänen oma asiansa, mutta -artikkelin tarkoitus ei ollut tehdä häntä tyytyväiseksi. Ja Christophe -käänsi hänelle selkänsä. Virtuoosi arveli, että hän oli tuollainen -jörö hyväntekijä ja meni nauraen matkaansa. Mutta Christophe muisti -jo kerran ennen saaneensa eräältä toiselta uhriltaan kiitoskortin, -ja hänen päähänsä iski yhtäkkiä epäilys. Hän meni ulos, osti eräästä -sanomalehtikioskista viimeisen numeron aikakauslehteään, etsi siitä -artikkelinsa, luki sen... Hän luuli ensin tulleensa hulluksi. Sitten -hän alkoi aavistaa; ja raivosta suunniltaan hän juoksi _Dionysoksen_ -toimitukseen. - -Siellä juttelivat Waldhaus ja Mannheim paraikaa erään näyttelijättären -kanssa, joka oli heidän ystäväpiiriään. Heidän ei tarvinnut tiedustella -Christophen asiaa. Paiskaten aikakauslehden pöytään ja tuskin ennättäen -vetää henkeään haukkui Christophe heitä hirvittävällä tavalla, ärjyi, -sanoi heitä raukoiksi, lurjuksiksi, väärentäjiksi, ja jyskytti tuolia -permantoon. Mannheim koetti nauraa. Christophe aikoi potkaista häntä -takalistoon. Mannheim meni pakoon pöydän taakse, vääntelehtien -naurusta. Mutta Waldhaus otti asian juhlallisesti. Arvokkaana ja -ylpeästi hän koetti keskellä meteliä saada julistetuksi, ettei -hän sallisi puhutella itseään tuohon laatuun, että hän lähettäisi -Christophen luo sekundantin; ja hän ojensi hänelle korttinsa. -Christophe heitti sen hänelle vasten kasvoja: - --- Pöyhkäpää! Minä en tarvitse korttianne tietääkseni, mikä te -olette... Te olette vintiö ja väärentäjä! Ja te luulette, että minä -rupeaisin teidän kanssanne kaksintaisteluun? Kunnon selkäsauna, muuta -ette ansaitse!... - -Christophen ääni kuului kadulle asti. Ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan. -Mannheim sulki ikkunat. Näyttelijätär peljästyi ja koetti päästä -pakoon; mutta Christophe seisoi tukkeena ovella. Waldhaus -kalmankalpeana ja kuohuksissa, Mannheim änkytellen ja virnistellen -koettivat vastata. Christophe ei sallinut heidän puhua. Hän sinkosi -heille päin silmiä kaiken, mitä solvaavinta voi keksiä, eikä mennyt -matkaansa ennenkuin häneltä kaikki häväistyssanat ja henki keuhkoista -loppui. Waldhaus ja Mannheim pääsivät ääneen vasta sitten, kun hän oli -lähtenyt. Mannheim saavutti kohta tasapainonsa: hävyttömät loukkaukset -luiskahtivat hänestä kuin vesi ankan selästä. Mutta Waldhaus oli -syvästi loukkautunut: hänen arvokkuuttaan oli solvattu; ja se seikka, -että läsnä oli todistajia, teki häväistyksen vielä murhaavammaksi: hän -ei ollut antava koskaan sitä anteeksi. Muut ammattiveikot yhtyivät -kuorossa häneen. Koko aikakauslehden miehistä oli Mannheim ainoa, joka -ei kantanut Christophelle yhtään kaunaa: hän oli saanut mielinmäärin -huvitella hänen kustannuksellaan; hänestä ei huvi käynyt kalliiksi: -olihan hän muutaman tuiman sanan hinnalla hankkinut itselleen monta -kannua ilonainetta. Se oli ollut hänestä hyvä kuje: jos hän itse olisi -ollut sen uhrina, olisi hän nauranut ensimäisenä. Niinpä olikin hän -valmis puristamaan jälleen Christophen kättä, niinkuin ei mitään olisi -tapahtunut. Mutta Christophe oli leppymättömämpi, hän esti kaikki -lähentelyt. Mannheim ei ollut siitä millänsäkään; Christophe oli lelu, -jolla hän oli jo hauskutellut niin paljon kuin mahdollista; nyt alkoi -hän innostua tahtomaan toista tanssiukkoa. Yhtäkkiä loppuivat siten -heidän välinsä täydellisesti. Se ei estänyt kuitenkaan Mannheimia yhä -sanomasta, kun Christophesta hänen läsnäollessaan puhuttiin, että he -olivat läheisiä ystäviä. Ja ehkä Mannheim sanojansa uskoikin. - -Kaksi päivää tämän riidan jälkeen oli _Ifigeneian_ premiääri. Siitä -tuli täydellinen fiasko. Waldhausin aikakauslehti kiitti tekstiä, -eikä puhunut mitään sävellyksestä. Toiset sanoma- ja aikakauslehdet -muokkasivat musiikkia sydämen ilokseen. Sille naurettiin, sille -vihellettiin. Esittäminen lopetettiin kolmannen illan jälkeen; mutta -pilkka ei lakannut niin nopeasti. Oltiin liian onnellisia, että -oli saatu tällainen tilaisuus käydä Christophen kimppuun; ja monta -viikkoa oli _Ifigeneia_ ehtymättömänä ilveilynaiheena. Tiedettiin, -ettei Christophella ollut enää asetta itseään puolustaakseen; ja -hänen turvattomuuttaan käytti kukin edukseen. Ainoa, mikä ahdistajia -vielä hillitsi, oli Christophen asema hovissa. Vaikka hänen välinsä -suurherttuan kanssa olivat tulleet melkoisen kylmiksi, sillä tuo -ruhtinas oli tehnyt hänelle monta kertaa kaikenlaisia huomautuksia, -joista Christophe ei välittänyt mitään, niin kävi Christophe -yhä ajoittain linnassa ja nautti sillä tavoin yleisön mielestä -jonkinlaista virallista suojelusta, kylläkin paljon enemmän kuviteltua -kuin todellista. -- Ja nyt Christophe itse ryhtyi hävittämään tätä -viimeistäkin tukeaan. - - - - -Christophe kärsi arvostelujen typeryydestä. Arvostelu ei hyljännyt -ainoastaan hänen musiikkiaan, vaan myöskin hänen aatteensa uudesta -taidemuodosta, jota ei nyt viitsitty edes koettaakaan ymmärtää: -(olihan helpompaa sitä vääristellä, kun tahtoi sen tehdä oikein -naurettavaksi). Christophe ei ollut vielä kyllin viisas huomaamaan, -että parhain vastaus, mitä voi antaa pahansuovalle kritiikille, on -olla antamatta sitä laisinkaan ja jatkaa luomistyötään. Muutamien -viimeisten kuukausien kuluessa oli hän saanut sen pahan tavan, -ettei hän jättänyt koskaan vastaamatta yhteenkään epäoikeutettuun -hyökkäykseen. Nytkin kirjoitti hän artikkelin, jossa hän ei suinkaan -säästänyt eräitä vastustajiaan. Ne kaksi oikein-ajattelevaa lehteä, -joille hän sitä tarjosi, lähettivät sen hänelle takaisin, pyytäen -ivallisen kohteliaasti anteeksi; etteivät ne voineet sitä julkaista. -Christophe yritti itsepäisesti yhä; hän muisti nyt kaupungin -sosialistisen lehden, joka oli jo ennen koettanut häntä lähennellä. -Hän tunsi erään sen toimittajista; heidän oli tapana joskus pakinoida -yhdessä. Christophea ilahutti tavata silloin tällöin joku, joka puhui -vapaasti valtiomahdista, armeijasta, tukahuttavista ja vanhanaikaisista -ennakkoluuloista. Mutta keskustelu ei voinut kehittyä kovin pitkälle; -sillä sosialistin suuhun tuli lopulta aina Karl Marx, joka ei -Christophea vähintäkään liikuttanut. Sitäpaitsi huomasi Christophe -tuon vapaan miehen jutteluissa -- paitsi materialismia, joka ei häntä -liioin viehättänyt, -- saivartelevan tuimuuden ja henkisen tyranniuden, -eräänlaisen salatun voimankunnioituksen, nurinkäännetyn militarismin, -joka ei eronnut hyvin paljoa siitä, mistä hän näki joka päivä Saksassa -esimerkkejä. - -Kuitenkin muisti Christophe nyt hänet ja hänen lehtensä, kun toiset -toimitukset sulkivat häneltä ovensa. Hän tiesi kyllä, että tämä hänen -menettelynsä olisi skandaali: sosialistinen lehti oli häikäilemätön, -vihamielinen ja sai vähän väliä sakkoja; mutta kun Christophe ei sitä -lukenut, ajatteli hän ainoastaan sen aatteellista rohkeutta, joka ei -häntä peljästyttänyt, eikä sen kirjoitusten sävyn mataluutta, joka -olisi kyllä ollut hänestä vastenmielistä. Sitäpaitsi hän oli niin -vimmastunut, kun näki, miten salakavalasti liittoutuen muut lehdet -koettivat häntä tukahuttaa, että hän olisi luultavasti menetellyt -samoin kuin hän nyt menetteli, vaikka olisikin ollut sosialistilehden -laadusta paremmin perillä. Hän tahtoi näyttää ihmisille, ettei -hänestä niin helposti päästy. -- Senvuoksi vei hän kirjoituksensa -tuon sosialistilehden toimitukseen ja siellä otettiin hänet avo-sylin -vastaan. Seuraavana päivänä oli artikkeli jo lehdessä; ja lehti julisti -mahtipontisin sanoin, että se oli onnistunut saamaan avustajakseen -nuoren, lahjakkaan musiikkimiehen, toveri Jean-Christophe Krafftin, -jonka palava suopeus työläisluokan vaatimuksia kohtaan oli yleisesti -tunnettu. - -Christophe ei lukenut tätä uutista eikä kirjoitustaankaan; sillä -silloin oli sunnuntai, ja hän oli lähtenyt sinä aamuna jo päivän -koittaessa samoilemaan maaseudulle. Hän oli loistavalla tuulella. -Nähdessään auringon nousun hän huudahteli, nauroi, joikui, hyppi -ja tanssi. Ei enää aikakauslehden puuhaa, ei tarvinnut kirjoittaa -arvosteluja! Oli kevät, taivaan ja maan musiikki, kaunein kaikista, -jälleen palannut. Poissa synkät konserttisalit, tukehuttavat ja -löyhkävät, poissa vastenmieliset toverit, hölmöt virtuoosit! Suhisevat -metsät virittivät ihmelauluansa; ja yli ketojen väikkyivät kuin aallot -Elämän juovuttavat hengähdykset, jotka mursivat kirren maasta ja -päästivät kaiken kuolleen haudastansa. - -Kun hän palasi kävelyltään, valoa ja musiikkia humisevin aivoin, antoi -hänen äitinsä hänelle kirjeen, joka oli tuotu linnasta hänen poissa -ollessaan. Kirje, jossa häntä puhuteltiin kolmannessa persoonassa, -ilmoitti hra Krafftille, että hänen oli tultava palatsiin sinä aamuna. --- Nyt oli aamu mennyt: kello oli lähes yksi. Christophe ei ollut -millänsäkään. - --- Se on jo myöhäistä, sanoi hän. Menenpä huomenna. - -Mutta äiti oli levoton; - --- Ei, ei; hänen Korkeutensa kutsua ei voinut sillä tavalla jättää -noudattamatta; sinne oli mentävä heti. Ehkäpä siellä oli jokin tärkeä -asia. - -Christophe kohautti hartioitaan: - --- Tärkeä? Niinkuin tuollaisilla joutavilla olisi koskaan mitään -tärkeää sanomista!... Hän kai koettaa tyrkytellä minulle mielipiteitään -musiikkiasioista. Se olisi hauskaa ajanvietettä! Kun hän ei vain olisi -saanut päähänsä ryhtyä kilpailemaan Siegfried Meyerin [pilanimi, jolla -saksalaisten pilkkakirjailijain tapana oli keskenään mainita Hänen -Majesteettiaan = S. M. (Seine Majestet), nimittäin keisaria] kanssa -ja säveltämään hänkin _Hymniä Aegirille!_ Se on varma, että silloin -en häntä säästä. Sanonpa hänelle: "Pitäkää huolta politiikasta. Sillä -alalla olette itse isäntänne: olette siis aina oikeassa. Mutta varokaa -puuttumasta taiteeseen. Taideasioissa teillä ei ole mitään turvaavaa -töyhtöä, ei kaskia päässä, ei uniformua, ei rahaa, titteleitä, ei -esi-isiä eikä santarmeja;... ja peijakas, mitä jääkään teistä silloin -enää jäljelle?" - -Louisa-parka, joka käsitti kaiken täydeksi todeksi, kohotti siunaillen -kätensä taivasta kohti: - --- Älä toki sano hänelle niin!... Sinä olet hullu, aivan hullu!... - -Christophesta oli hauska peloitella äitiä; ja hän kujeili hänen -herkkäuskoisuutensa kustannuksella, kunnes liioittelu tuli niin -vahvaksi, että Louisa ymmärsi poikansa laskevan leikkiä. Silloin -nykähytti hän olkapäitään: - --- Voi kuinka olet tuhma, poika-rukkani. - -Christophe nauroi ja suuteli äitiään. Hän oli mainiolla tuulella: hän -oli saanut kävelymatkalla ihanan musikaalisen motiivin; ja hän tunsi -sen ponnistelevan itsessään niinkuin kala vedessä. Hän ei tahtonut -lähteä linnaan ennenkuin oli saanut ruokaa, sillä hän oli nälkäinen -kuin susi. Sitten Louisa siisti hänen vaatteensa; sillä Christophe -alkoi jälleen ärsytellä häntä, sanoen, että hän kelpasi sellaisenakin -linnaan, kuluneessa puvussaan ja pölyisin kengin. Siitä huolimatta -kiilloitti hän kuitenkin itse huolellisesti kenkänsä, viheltäen kuin -kottarainen ja matkien kaikkia orkesterin soittimia. Kun Christophe -lopetti sen työnsä, tarkasti äiti hänet vielä kerran ja solmi uudestaan -huolellisesti hänen kaulusliinansa. Christophe oli tavattoman -kärsivällinen, sillä hän oli nyt tyytyväinen itseensä, -- eikä sekään -ollut kovin tavallista. Sitten hän lähti ja sanoi menevänsä ryöstämään -prinsessa Adelaiden, -- suurherttuan tyttären, joka oli melkoisen -sievä nainen, erään saksalaisen pikku ruhtinaan puoliso; hän oli nyt -tullut muutamaksi viikoksi tänne vanhempainsa luokse. Prinsessa oli -ollut hieman ystävällinen Christophelle pikku Poikana; hän oli jollakin -tavoin Christophen "heikko paikka". Louisa väitti, että Christophe oli -häneen rakastunut; ja poika oli äidin huviksi sellainen olevinaankin. - -Christophe ei pitänyt kiirettä linnaan kulkiessaan, vaan maleksi -kaupungilla, katsellen kauppojen ikkunoita, seisattuen silittelemään -koiraa, joka oli hänen vanha ystävänsä ja vietti joutoaikaa niinkuin -hänkin, loikoen syrjällään ja paistatellen päivää. Linnan luokse -saavuttuaan hän hyppäsi yli rauta-aitauksen, joka ympäröi sen pihaa, --- suurta, neliskulmaista aukiota, jonka joka puolella oli taloja -ja rakennuksia, keskellä kaksi äänetöntä suihkulähdettä, ja kaksi -samanlaista ruohokenttää, puuttomia, varjottomia; niiden välissä -hiekkakäytävä, niinkuin jakaus otsassa, siististi haravoituna, -reunamillaan oranssipuita, jotka kasvoivat laatikoissa. Ja kaikkein -keskimmäisenä seisoi jonkun tuntemattoman suurherttuan muistopatsas, -Louis-Filippin aikaisessa puvussa, jalustan kupeilla neljä enkeliä, -jotka kuvasivat Hyveitä. Eräällä penkillä nukkui muuan yksinäinen -kävelijä sanomalehti kasvoillaan. Palatsin portilla taasen nukkuivat -tarpeettomat sotamiehet vartiopaikallaan. Linnan pengermän -hyödyttömän vallikaivannon takana haukotteli kaksi unista kanuunaa -nukkuvaa kaupunkia kohti. Christophe naurahti itsekseen kaikkea tätä -katsellessaan. - -Hän meni linnaan huolimatta tekeytyä yhtään viralliseksi: tuskin -hän viitsi jättää edes hyräilemisensä; ja hänen sisällään jatkoivat -ajatukset vain iloista tanssiaan. Hän nakkasi huolettomasti -hattunsa etuhuoneen! pöydälle, ja lausui jonkin tuttavallisen sanan -vanhalle lakeijalle, jonka hän oli tuntenut jo poikavuosinaan: -- -(tuo ukko oli linnassa jo silloin, kun Christophe oli tullut sinne -ensi kertaa vieraaksi isoisänsä kanssa, sinä iltana, jolloin hän -oli nähnyt säveltäjä Hasslerin): mutta vaikka vanhus tavallisesti -vastasi leppoisasti kaikkiin Christophen hiukan epäkunnioittaviin -sanansutkauksiin, tekeytyi hän tällä kertaa pöyhkeän näköiseksi. -Christophe ei tullut sitä huomanneeksi. Sitten kohtasi hän etuhuoneessa -erään kansliavirkailijan, joka yleensä oli hänelle hyvin puhelias ja -suulas ja tuhlasi hänelle ystävyydenosoituksiaan; nyt Christophe hiukan -kummastui, että tuo virkailija koetti päästä kiireesti hänen ohitseen -ja välttää puhelua hänen kanssaan. Kuitenkaan ei Christophe näistä -vaikutelmista sen enempää välittänyt, vaan jatkoi menoaan sisemmälle ja -pyysi, että hänen tulonsa ilmoitettaisiin ruhtinaalle. - -Christophe astui sisään. Päivällinen oli juuri päättynyt. Hänen -Korkeutensa istui eräässä salissa; nojaillen kamiinin kulmaan hän -tupakoi ja keskusteli vieraittensa kanssa; niiden joukossa näki -Christophe myöskin tuon oman prinsessansa, joka niinikään poltti -paperossia, istuen huolettomassa asennossa nojatuolissa ja jutellen -kovalla äänellä eräiden upseerien kanssa, jotka seisoivat piirissä -hänen edessään. Seurustelu oli vilkasta, ja kaikki näyttivät sangen -iloisilta; ja juuri kun Christophe tuli sisään, kuuli hän suurherttuan -nauraa röhöttävän. Mutta se nauru lakkasi heti, kun hän huomasi -tulijan. Hän aivan ärjähti ja ryntäsi suoraan Christophen luokse: - --- Ahaa, siinäkö te nyt olette! huudahti suurherttua. Suvaitsette -viimeinkin siis tulla? Luuletteko te saavanne pitää minua aina -pilkkananne? Te olette lurjus, hyvä herra! - -Christophe ällistyi tästä kanuunanlaukauksesta, joka pamahti hänelle -vasten rintaa, niin ettei hän tuokioon saanut suustaan sanaakaan. Hän -ajatteli vain myöhästymistään ja ettei se voinut oikeuttaa moista vihan -puuskaa. Hän änkytteli: - --- Teidän Korkeutenne, mitä olen tehnyt? - -Hänen Korkeutensa ei kuunnellut, vaan jatkoi yhä kiihtyen: - --- Hiljaa! Minä en anna lurjusten solvata itseäni. - -Christophe kalpeni, hän koetti saada sanat ulos kurkustaan, jota -kuristi. Ja viimein hän huudahti: - --- Teidän Korkeutenne, teillä ei ole oikeutta... Teillä ei ole oikeutta -loukata minua, sanomatta, mitä minä olen tehnyt. - -Suurherttua kääntyi sihteerinsä puoleen, joka veti nyt taskustaan -erään sanomalehden ja antoi sen ruhtinaalle. Ruhtinas oli niin -kiihtynyt, ettei moinen voinut johtua pelkästään hänen pikavihaisesta -luonteestaan: siinä oli osansa myöskin liian voimakkailla viinien -höyryillä. Hän asettui nyt jalat levällään Christophen eteen ja huitoi -avattua ja rutistettua sanomalehteä hänen nenänsä alla niinkuin -espanjalainen toréador kaapuaan härälle ja ärjyi: - --- Teidän moskaanne, hyvä herra!... Sietäisi tunkea se teidän -sieraimiinne! - -Christophe tunsi sosialistisen lehtensä: - --- Minä en ymmärrä, mitä pahaa minä olisin tehnyt, sanoi hän. - --- Mitä, mitä, nalkutti suurherttua. Teidän hävyttömyytenne menee yli -kaikkien rajain!... Tämä roistojen lehti, joka sättii minua joka päivä, -sylkee minua vastaan saastaisia herjauksia!... - --- Teidän Korkeutenne, vastasi Christophe, minä en ole sitä lukenut. - --- Te valehtelette! huudahti suurherttua. - --- Ette saa sanoa, että minä valehtelen, vastasi Christophe. Minä -en ole sitä lukenut, minä harrastan ainoastaan musiikkia. Ja muuten -minulla on oikeus kirjoittaa, mihin lehteen tahdon. - --- Teillä ei ole muuta oikeutta kuin olla vaiti. Minä olen ollut teitä -kohtaan liian hyvä. Minä olen tehnyt teille ylenpalttisesti hyvää, -teille ja teidän läheisillenne, vaikka teidän isänne ja oma sopimaton -käytöksenne olisi antanut minulle syyn erottaa teidät luotani. Minä -kiellän teitä kirjoittamasta lehteen, joka on minulle vihamielinen. Ja -sitäpaitsi kiellän minä teitä yleensä kirjoittamasta mitään, oli se -mitä tahansa, ilman minun lupaani. Minä olen saanut tarpeeksi teidän -musiikkipolemiikeistanne. Minä en suvaitse sitä, että henkilö, joka -nauttii suojelustani, kuluttaa aikaansa hyökkäillen kaiken kimppuun, -mikä on rakasta kaikille, joilla on sydäntä ja makua, kaikille -todellisille saksalaisille. Olisi parasta, että kirjoittaisitte -sensijaan parempia sävellyksiä, ja jos ette siihen pysty, soittaisitte -skaaloja ja harjoituksia. Minä en tarvitse mitään musiikin Bebeliä, -joka huvittelee heittämällä lokaan kaikki kansalliset, kunniakkaat -arvot, ja kylvää hämmennystä mieliin. Me tiedämme kyllä, mikä on -kaunista, Jumalan kiitos! Me emme ole odottaneet ennenkään siinä -suhteessa teidän neuvojanne. Mars, pianon ääreen, herra, ja antakaa -meidän olla rauhassa! - -Tuo paksu mies seisoi aivan vastatusten Christophen kanssa ja mulkoili -häneen raivostunein silmin. Christophe oli kalpea kuin ruumis, ja -koetti puhua, hänen huulensa vapisivat, hän sai sammalletuksi: - --- Minä en ole teidän orjanne, minä puhun, mitä tahdon, kirjoitan, mitä -tahdon... - -Hän oli tukehtua, häntä itketti häpeästä ja raivosta; hänen polvensa -vapisivat. Hän heilautti kyynärpäätään niin rajusti, että töykkäsi -kumoon jonkin esineen vieressään olevalta pöydältä. Hän ymmärsi -olevansa naurettava; ja tosiaan kuuli hän naurun tirskahduksia: kun hän -katsoi salin perälle, näki hän aivan kuin sumun lävitse prinsessan, -joka seurasi kohtausta ja vaihtoi toisten ylhäisten henkilöiden -kanssa joitakin hienonivallisia ja sääliviä sanoja. Samassa katosi -Christophelta tietoisuus, mitä sitten tapahtui. Suurherttua ärjyi, -Christophe ärjyi vielä kovemmin, tietämättä, mitä hän sanoikaan. -Ruhtinaan sihteeri ja eräs toinen virkailija tulivat hänen luokseen -ja koettivat saada hänet olemaan vaiti: Christophe sysäsi heidät -tieltään pois; puhuessaan jyskytti hän pöytään tuhkakuppia, jonka hän -oli ajatuksissaan ottanut käteensä samalta pöydältä, jota vastaan hän -nojaili. Hän kuuli sihteerin sanovan: - --- Pankaa pois, pankaa pois tuo!... - -Hän kuuli, että hän itse huusi jotakin, mitä suuhun tuli, ja jyskytti -tuhkakuppia pöydän reunaan. - --- Ulos, ulos! huusi suurherttua vihan vimmassa. Menkää ulos! Minä ajan -teidät ulos! - -Upseerit olivat tulleet ruhtinaan luo ja koettivat häntä rauhoittaa. -Ruhtinas oli saada halvauksen, hänen silmänsä pullistuivat päästä, -hän huusi, että tuo kanalja on paiskattava ovesta ulos. Christophen -silmissä maailma vilisi punaisena: hän oli vähällä lyödä nyrkkinsä -keskelle herttuan kuonoa; mutta häntä raatelivat sekavat ja -ristiriitaiset tunteet: häpeä, raivo, jokin rahtu arastelua, -germaanilaista lojaalisuutta, tavanomainen kunnioitus, ruhtinaan -läheisyydessä totuttu nöyrä käytös. Hän tahtoi puhua, hän ei voinut -puhua, hän tahtoi tehdä jotain, ei voinut; hän ei nähnyt enää mitään, -ei kuullut enää: hän antoi työntää itsensä ovesta ulos ja poistui. - -Hän kulki palvelijakujan välitse, joka seisoi välinpitämättömänä -ovella, sillä se oli kuullut koko hälinän ja riidan ja oli tullut -oven taakse. Nuo kolmisenkymmentä askelta, jotka hänen piti kulkea -etuhuoneen läpi, tuntuivat hänestä kokonaiselta ikuisuudelta. Galleria -piteni vain mikäli hän kulki, aivan kuin siitä ei olisi koskaan tullut -loppua!... Lasioven läpi ulkoa hohtava valo oli hänelle pelastuksen -majakka. Hän kompuroi alas ulkoportaita; hän unohti olevansa vielä -paljain päin: vanha lakeija huusi häntä takaisin ottamaan hattuaan. -Hänen täytyi koota kaikki voimansa jaksaakseen mennä ulos linnasta, -käydä yli pihan, päästäkseen kotiinsa. Hänen hampaansa kalisivat. Kun -hän avasi kodin oven, niin kauhistui hänen äitinsä, niin kummallisen -näköinen hän oli. Hän vapisi, hän työnsi Louisan syrjään, ei vastannut -hänen kysymyksiinsä. Nousi huoneeseensa, sulkeusi lukon taakse ja -heittäytyi vuoteeseen. Häntä täristi sellainen kylmä puistatus, ettei -hän voinut riisuutua; hänen hengityksensä katkeili ja hänen jäsenensä -olivat kuin murtuneet... Ah, kun ei enää tarvitsisi nähdä, tuntea, -jaksaa kestää tätä kurjaa ruumista, taistella tätä matalaa elämää -vastaan; kun saisi vaipua, vaipua henkäystä vetämättä, ajattelematta, -jonnekin, olla olematta enää, missään!... -- Äärettömällä vaivalla -sai hän raastetuksi vaatteet yltään, heitti ne ympärilleen lattialle, -painautui sänkyynsä, silmiin saakka peitteiden kätköön. Huone tuli -hiiskumattoman hiljaiseksi: kuului vain, kuinka kapea rautasänky vapisi. - -Louisa kuunteli oven takana; hän naputti turhaan oveen, pyysi hellästi -Christophea avaamaan: ei tullut vastausta; hän odotti, seurasi -tuskissaan, kuuluisiko hiljaisuuden keskeltä mitään; sitten hän hiipi -pois. Monta kertaa iltapuolella tuli hän takaisin kuuntelemaan, ja -vielä illallakin ennenkuin meni maata. Kului se päivä, kului yö: koti -oli mykkä. Christophe värisi kuumeessa; tuontuostakin hän puhkesi -itkuun: ja yön pimeydessä kavahti hän ylös ja heristi nyrkkiään. Kello -kahden tienoissa aamulla ponnahti hän vimman puuskassa sängystään, hien -vallassa ja puolialastomana: hän tahtoi mennä tappamaan suurherttuan. -Häntä raateli viha ja häpeä; hänen ruumiinsa ja sielunsa nääntyivät -kuin tulessa. -- Mutta tätä myrskyä ei näkynyt kamarin ulkopuolelle: ei -sanaa, ei hiiskahdusta sieltä. Hän kiristi hampaansa yhteen ja sulki -kaikki sisäänsä. - - - - -Seuraavana aamuna hän tuli alas huoneestaan tavalliseen aikaan. Hänen -kasvoissaan näkyivät myrskyn jäljet. Hän ei puhunut mitään, eikä hänen -äitinsä uskaltanut häneltä mitään kysyä: naapurit olivatkin tienneet -juoruta jo hänelle kaikki. Koko päivän istui, Christophe sitten takan -ääressä tuolillaan, vaiti, aivan kuin kuumeessa, selkä kyyryssä, -niinkuin vanhus; ja kun hän jäi yksin, itki hän hiljaa. - -Iltapuolella tuli sosialistisen lehden toimittaja häntä näkemään. -Mies oli tietysti jo perillä tapahtumasta ja tahtoi kuulla sen -yksityiskohdittain. Christophe heltyi hänen tulostaan; yksinkertainen -kun oli, piti hän sitä jonkinlaisena ystävyydenosoituksena ja -anteeksipyyntönäkin niiden puolelta, jotka olivat saattaneet hänet -tähän asemaan; hänestä oli kunnianasia olla näyttämättä minkäänlaista -pahaamieltä, ja hän antautui puhumaan kaikki, mitä hänellä oli -sydämellään: hänen sydäntään kevensi, että hän sai ilmaista vapaasti -ajatuksiaan tuolle miehelle, joka vihasi sortoa samoin kuin -hänkin. Toinen kiihoitti häntä juttelemaan: hän huomasi tapahtuman -erinomaiseksi afääriksi lehdelleen; siitä hän sai jälleen tilaisuuden -kirjoittaa uuden häväistysjutun, johon Christophen nyt oli annettava -hänelle ainekset; jos nimittäin Christophe ei itse siitä kirjoittaisi, -vaikka hän toivoikin, että hovimuusikko luovuttaisi nyt, moista -kärsittyään, poleemikonlahjansa ja, mikä oli toimittajasta vielä -tärkeämpää, pienet salaisuutensakin hovista "hyvän asian palvelukseen". -Ja kun toimittaja ei ollut liioin hienotuntoinen, esitti hän -asiansa aivan kursailematta ja mitä raaimmassa valossa. Christophea -sellainen heti töykäisi: hän vastasi, ettei hän kirjoittaisi mitään; -selitykseksi hän sanoi, että hänen kaikki hyökkäyksensä suurherttuaa -vastaan tulkittaisiin nyt persoonalliseksi kostoksi; sitäpaitsi täytyi -hänen olla aivan pidättyvä, koska hän oli nyt vapaa, joten häntä ei -uhannut enää vaara sanoa, mitä ajatteli, niinkuin ennen ruhtinaasta -riippuvaisena ollessaan. Sanomalehtimies ei ymmärtänyt laisinkaan -tällaisia omituisia arveluita; hän piti Christophea pohjaltaan hieman -ahdasälyisenä ja turhan hurskaana; ja ennen kaikkea ajatteli hän, että -Christophe pelkäsi. Hän sanoi siis: - --- No niin, jättäkää asia meidän huoleksemme: minä kirjoitan siitä. -Teidän ei tarvitse sitä ajatellakaan. - -Christophe rukoili häntä olemaan kirjoittamatta; mutta hänellä ei -ollut mitään keinoja estää toimittajaa siitä. Sitäpaitsi selitti -sanomalehtimies, ettei asia koskenut pelkästään Christophea: solvaus -sattui myöskin lehteen, sillä oli oikeus iskeä takaisin. Sellaista -perustelua ei voitu kumota; ainoa, mitä Christophe mahtoi, oli -vaatia toimittajalta hänen kunniasanansa, ettei hän käyttäisi väärin -etäitä tietoja, sillä ne hän oli antanut hänelle ystävänä eikä -sanomalehtimiehenä. Toimittaja lupasi sen hänelle empimättä. Kuitenkaan -ei Christophe siitä rauhoittunut. Hän huomasi nyt, mutta liian myöhään, -kuinka varomaton hän oli ollut. -- Yksin jäätyään muisteli hän kaikki, -mitä oli vieraalleen kertonut, ja silloin hän vapisi. Hetkeäkään -vitkastelematta kirjoitti hän toimittajalle ja vaati vannottaen häntä -olemaan hiiskumatta mitään siitä, mitä hän oli hänelle salaisuutena -uskonut: -- (ja hän, poloinen, toisti nuo samat salaisuudet nyt vielä -kirjeessä). - -Ensimäinen, minkä hän seuraavana aamuna huomasi lehdessä, kun -hän kuumeisen kiihkon vallassa sen avasi, oli juuri tuo hänen -selkkauksensa; ensimäisellä sivulla, seikkaperäisesti kerrottuna. Siinä -juteltiin kaikki, mitä hän oli puhunut, mahdottomasti liioiteltuna, -niin kummallisesti muuttuneessa asussa kuin ainakin kaikki saa -kuljettuaan sanomalehtimiehen aivojen läpi. Kirjoitus karkasi törkein -haukkumasanoin suurherttuan hovin kimppuun. Eräät yksityiskohdat -siinä olivat niin tarkkoja, että lukija saattoi huomata ainoastaan -Christophen ne tietävän, joten sopi olettaa koko kirjoitusta hänen -tekemäkseen. - -Tämä oli uusi murskaava isku Christophelle. Hän luki, ja kylmä hiki -kihosi hänen otsalleen. Lopetettuaan oli hänen päänsä mennä sekaisin. -Hän tahtoi juosta lehden toimitukseen; mutta äiti, joka täydellä -syyllä pelkäsi hänen kiivauttaan, esti hänet menemästä. Christophe -pelkäsi sitä itsekin; hän tunsi, että jos hän sinne menisi, tekisi -hän jonkin mahdottomuuden; ja hän jäi kotiin, -- ja teki uuden -erehdyksen. Hän lähetti sanomalehtimiehelle loukkautuneen kirjeen -ja moitti solvaavin sanoin hänen menettelyään, pani vastalauseen -artikkelia vastaan ja erosi koko puolueesta. Vastalause ei ilmestynyt -koskaan. Christophe kirjoitti uudestaan lehdelle ja vaati, että sen -oli julkaistava hänen kirjeensä. Hänelle lähetettiin jäljennös hänen -ensimäisestä kirjeestään, siitä, jonka hän oli kirjoittanut muutama -tunti sen jälkeen kuin hän oli puhellut toimittajan kanssa, ja häneltä -kysyttiin, pitikö sekin kirje julkaista. Christophe tunsi olevansa -lehden kynsissä. Päälle päätteeksi sattui hän kerran kadulla tapaamaan -tuon suupaltin haastattelijan, eikä hän silloin voinut olla purkamatta -halveksumistaan häntä kohtaan. Seuraavana päivänä oli lehdessä hävytön -pikku-uutinen, jossa puhuttiin hovilakeijoista: kuinka he ovat yhä -pikenttejä, eivätkä pysty vapautumaan, vaikka saavat potkut. Pienet -vihjaukset äskeiseen hovitapahtumaan ilmaisivat selvästi, että -tarkoitettiin Christophea. - - - - -Kun nyt varmasti huomattiin, ettei Christophella ollut enää -minkäänlaista tukea, niin sai hän yhtäkkiä sellaisen lauman vihollisia, -ettei hän ollut ennen moista aavistanutkaan. Kaikki, joita hän oli -loukannut, joko välittömästi tai huhupuheiden mukaan, persoonallisella -kritiikillään tahi taistellen heidän aatteitaan tai makuaan vastaan, -karkasivat heti hänen kimppuunsa ja maksoivat korkojen kanssa takaisin. -Suuri yleisö, jota Christophe oli koettanut ravistaa hereille tylsyyden -tilasta, oli tyytyväinen, kun näki kuritettavan tuota hävytöntä nuorta -miestä, joka oli uskaltanut ryhtyä uudistamaan katsantokantoja ja -häiritsemään kunniallisten ihmisten unta. Christophe oli pudonnut -virtaan. Jokainen teki parhaansa pitääkseen hänen päänsä veden alla. - -He eivät karanneet kaikki yhtaikaa hänen kimppuunsa. Joku yksityinen -alkoi ensin. Ikäänkuin tunnustellen, tohtisiko. Kun Christophe -ei vastannut, puraisi hän uudestaan. Silloin seurasivat toiset -esimerkkiä; ja viimein hyökkäsi koko lauma. Toiset lähtivät leikkiin -pelkästään huvikseen, aivan kuin koiranpenikat, joista on mieluisaa -tykätä säädyttömyyksiään kauniisiin paikkoihin: he olivat huonojen -sanomalehtimiesten lentävä kohortti, tuollaisten, jotka eivät tiedä -mitään ja koettavat salata tietämättömyytensä palvelemalla voittajia -ja häpäisemällä voitettuja. Toiset taasen käyttivät periaatteidensa -koko painoa, he iskivät kuin sokeat; missä he työskentelivät, ei jäänyt -rahtuakaan mistään jäljelle: he edustivat vakavampaa kritiikkiä, -- -sitä kritiikkiä, joka tappaa. - -Onnekseen ei Christophe yleensä sanomalehtiä lukenut. Muutamat -uskolliset ystävät olivat kyllä pitäneet huolen siitä, että lähettivät -hänelle pari kappaletta kaikkein hävyttömimpiä; mutta hän antoi -kasaantua niiden pöydälleen, välittämättä niitä edes avata. Vasta -pitkän ajan perästä pisti hänen silmäänsä eräässä niistä suuri punainen -pyörylä jonkin uutisen ympärillä: ja uutisesta hän luki että hänen -_Liedinsä_ muistuttivat villipedon karjuntaa, että hänen sinfoniansa -olivat kuin houruinhuoneesta laskettuja, että hänen taiteensa oli -hysteeristä, että hänen harmooniset kouristuksensa tahtoivat vain -peittää sydämen kuivuutta ja ajatuksen tyhjyyttä. Tunnettu kriitikko -lopetti tähän tapaan: - -"Hra Krafft on äskettäin antanut uutisreportterina sellaisen -ihmeellisen näytteen tyylistään ja maustaan, että se on herättänyt -musiikkipiireissä tavatonta iloisuutta. Silloin neuvottiin häntä -ystävällisesti antautumaan uutistenhankkijan toimesta pelkästään -sävellyshommaan. Hänen viimeiset tuotteensa ovat kuitenkin osoittaneet, -että tämä tosin hyvässä tarkoituksessa annettu neuvo oli kuitenkin -huono. Hra Krafftin pitäisi tosiaan ruveta reportteriksi." - -Kun Christophe luki tämän palasen, ei hän voinut työskennellä koko -aamuna, ja nyt ryhtyi hän tietysti etsimään muitakin vihollislehtiä. -Ne olisivat vieneet häneltä viimeisenkin moraalisen rohkeuden, mutta -onneksi oli Louisalla yleensä vimma raivata pois kaikki joutavat -paperit, joten hän oli nuo lehdet muka "siis tiessään" polttanut. Ensin -Christophe siitä suuttui, mutta sitten oli se hänelle helpotus; ja -hän ojensi nyt Louisalle sen viimeisenkin lehden ja sanoi, että olisi -pitänyt polttaa sekin. - -Mutta tuli vielä tuntuvampiakin vastoinkäymisiä. Hän oli lähettänyt -eräälle arvokkaalle frankfurtilaiselle musiikkiseuralle erään -kvartettinsa käsikirjoituksen, mutta nyt hyljättiin se yksimielisesti, -aivan selittelemättä. Muuan kölniläinen orkesteri oli jo näyttänyt -halukkaalta esittämään erään hänen uvertyyrinsä, mutta nyt, kuukausia -kestäneen odotuksen jälkeen, palautettiin sekin hänelle, sellaisin -vastauksin, että se oli mahdoton soittaa. Pahimman koettelemuksen -valmisti Christophelle eräs kotikaupungin orkesteriseura. Sen -_Kapellmeister_, nimeltä H. Euphrat, seuran orkesterin johtaja, oli -melkoisen hyvä musiikkimies, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista -henkistä uteliaisuutta, kuten ei yleensä monilla muillakaan -_Kapellmeistereillä_; häntä vaivasi -- (vaikka hän siitä voikin -erinomaisen hyvin) -- hänen ammattikunnassaan laajalle levinnyt -tauti, nimittäin halu jauhaa alinomaa ja lakkaamatta pelkästään -tunnettuja kappaleita ja karttaa kuin myrkkyä kaikkia todella uusia -taideluomia. Hän ei väsynyt järjestämästä Beethovenin, Mozartin ja -Schumannin juhlia: sillä heidän teoksiaan esittäessään tarvitsi hänen -ainoastaan antaa noiden valmiiden ja tuttujen ryhmien hyminän lullata -itsensä uneen. Sitävastoin oli hänen oman aikansa musiikki hänestä -sietämätöntä. Hän ei uskaltanut kuitenkaan sitä tunnustaa, ja hän -väitti olevansa sangen suopeamielinen kaikille nuorille kyvyille; ja se -olikin totta silloin, kun hänelle tuotiin jokin vanhan kaavan mukaan -valettu teos, -- jonkinlainen kalkkeeraus sellaisista sävellyksistä, -jotka olivat olleet uusia viisikymmentä vuotta sitten; silloin otti -hän sen hyvin kauniisti vastaan, jopa hän ryhtyi voimallisesti -ajamaan sitä läpi yleisönkin keskuudessa. Sehän ei näet häirinnyt -hänen tunnemaailmaansa eikä myöskään sitä järjestystä, jonka mukaan -yleisöllä oli tapana tulla taiteesta liikutetuksi. Mutta kaikkea, -joka uhkasi häiritä tuota erinomaista järjestystä ja pakottaa hänet -uuteen voimanponnistukseen, hän halveksi ja vihasikin. Halveksinta oli -ehdottomasti voimakkaampi vihaa, ellei uudistajalla näyttänyt olevan -mahdollisuutta kohota kerran huomatuksi. Mutta jos tuntui siltä, että -hän joskus onnistuisi, oli tunne vihaa, -- luonnollisesti ainoastaan -siihen hetkeen saakka, kunnes nuori oli täydellisesti läpäissyt. - -Christophe ei ollut vielä onnistunut: kaukana siitä. Siksi hän nyt -hämmästyikin suuresti, kun hän sai kautta rantain tietää, että Herr -H. Euphrat halusi mielellään soittaa eräitä hänen sävellyksiään. -Christophella oli vielä vähemmän syytä toivoa sitä, koska hän tiesi, -että tuo _Kapellmeister_ oli kiivas Brahmsin ja eräiden toisten -sellaisten säveltäjäin ihailija, joita Christophe oli peitonnut pahoin -kirjoituksissaan. Mutta koska hän oli herkkäuskoinen ihminen, niin hän -luuli, että hänen vastustajansa olivat yhtä jalomielisiä kuin hän itse -olisi ollut, jos olisi voittanut heidät: Christophe oletti, että kun he -nyt näkivät hänet aivan murskatuksi, niin he tahtoivat osoittaa hänelle -olevansa pikkumaisen vihan yläpuolella. Hän tuli aivan liikutetuksi -ja kirjoitti ylen kiitollisen kirjeen H. Euphratille ja lähetti -hänelle erään sinfoonisen runoelmansa. Euphrat teetti kirjurillaan -hänelle vastauksen: kylmän, mutta kohteliaan, jossa ilmoitettiin, -että hänen käsikirjoituksensa oli saatu, ja lisättiin, että sinfonia -jaettaisiin seuran sääntöjen mukaan piakkoin orkesterille ja että -sitä koetettaisiin yhden kerran kokonaisrepetitsioonissa ennenkuin se -hyväksyttiin yleisölle esitettäväksi. Sääntö on sääntö: Christophen -täytyi siihen taipua. Oikeastaan se olikin pelkkä muodollisuus, jonka -avulla karkoitettiin pois hiellä ja vaivalla tuhrailevia amatöörejä, -jotka joskus kävivät sangen tunkeliaiksi. - -Pari kolme viikkoa myöhemmin sai Christophe ilmoituksen, että nyt -joutuu hänen teoksensa repetitsiooniin. Sääntöjen mukaan pidettiin se -aina suljettujen ovien takana, eikä edes taiteilija itse saanut olla -siinä läsnä; mutta tavaksi tullut suvaitsevaisuus salli taiteilijan -kuitenkin päästä sinne, vaikkei hänen siellä sopinut näyttäytyä -kenellekään. Kaikki tiesivät sen, eikä kukaan ollut sitä tietävinään. -Mainittuna päivänä tuli muuan ystävä Christophea noutamaan ja vei -hänet saliin ja sijoitti sinne erään aition sopukkaan. Christophea -kummastutti muuan seikka, nimittäin se, että vaikka repetitsioonin -piti tapahtua suljettujen ovien takana, niin oli sali -- ainakin -permantopaikat -- melkeinpä täynnä väkeä: siellä kuhisi ja kaakatti -dilettantteja, vetelehtijöitä ja arvostelijoita. Mutta orkesteri ei -ollut heidän läsnäolostaan tietävinään. - -Ensin esitettiin Brahmsin _Rapsodia_ altolle, mieskuorolle ja -orkesterille, sävelletty erääseen katkelmaan Goethen runosta _Harzreise -im Winter_. Christophe, joka inhosi tämän kappaleen mahtipontista -hempeätunteisuutta, arveli, että Brahminit kai nyt kostivat -kohteliaasti hänelle tällä tavoin: pakottivat hänet kuuntelemaan -sävellystä, jota hän oli arvosteluissaan sangen vähän kunnioittanut. -Se keksintö nauratti häntä, ja hänen hyvä tuulensa vain lisääntyi, -kun _Rapsodian_ jälkeen tuli kaksi muuta juuri sellaisten tunnettujen -säveltäjien tuotetta, joita hän oli haukkunut: tarkoitus oli hänestä -aivan selvä. Hän oli kyllä happamissaan, mutta ajatteli, että tämä -oli toki edes rehellistä sotaa; ja ellei hän antanutkaan arvoa -tälle musiikille, niin antoi hän sen kyllä moiselle kujeelle. Häntä -huvitti niin, että hänkin yhtyi pilkallaan yleisön kättentaputuksiin, -palkittaessa Brahmsia ja hänen virkaveikkojaan myrskyävillä -suosionosoituksilla. - -Viimein tuli Christophen sinfonian vuoro. Katseista, joita luotiin -orkesterista ja permannolta hänen aitiotaan kohti, saattoi huomata, -että tiedettiin hänen olevan läsnä. Christophe vetäytyi kätköön. Ja hän -odotti esitystä ahdistus sydämessä, niinkuin jokainen säveltäjä sillä -hetkellä, jolloin kapellimestarin tahtipuikko kohoaa ja musiikin tulva -hiljaa kokoutuu ja valmistuu murtamaan patonsa. Koskaan hän ei ollut -kuullut vielä sävellystään orkesterissa. Miltähän näyttäisivät nämä -hänen unelmansa olennot elävinä? Kuinka kaikuisivat niiden äänet? Hän -tunsi niiden humisevan sielussaan; ja kallistuen tuijottamaan äänten -syvyyteen, odotti hän nyt jännityksessä, mitä siitä nousisi. - -Mutta se, mitä siitä nousi, oli jotain niin muodotonta sekamelskaa, -ettei sille voinut nimeä keksiä. Vankkain pylväitten tehtävästä, joiden -piti kannattaa rakennuksen päätyä, syöksyivät soinnut sekaisin ja -sortuivat kuin raunioiksi luhistuva rakennus; ei voinut erottaa muuta -kuin rappauksesta tupruavaa pölyä. Meni aikaa ennenkuin Christophe -saattoi uskoa, että soitettiin hänen kappalettaan. Turhaan etsi hän -esityksestä ajatuksensa viivoja ja rytmiä; ajatus kulki änkytellen -ja hoippuen, aivan kuin juopunut seiniä pitkin; ja hän oli vaipua -häpeästä maahan, niinkuin hänet itsensä olisi nähty tässä tilassa. -Hän tiesi kyllä, että sillä tavoin hän ei ollut kirjoittanut; mutta -kun älytön tulkitsija vääristelee taiteilijan sanat, niin saattaa -taiteilija jollakin epäilyksensä hetkellä tosiaan kysyä itseltään, onko -hän tästä typeryydestä vastuunalainen. Yleisö puolestaan ei koskaan -sellaista kysele: se uskoo esittäjiin, laulajiin, orkesteriin, jota se -on tottunut kuulemaan aivan yhtä hartaasti kuin se uskoo jokapäiväistä -sanomalehteänsä: ne eivät tietysti voi erehtyä; jos ne puhuvat -mahdottomia, johtuu se siitä, että tekijä on mahdoton. Nyt uskoi yleisö -sitä kahta halukkaammin, koska se tässä tilaisuudessa nimenomaan -tahtoi sitä uskoa. -- Christophe koetteli vakuuttaa itselleen, -että _Kapellmeister_ huomaisi sekasotkun, että hän keskeyttäisi ja -alkaisi alusta. Eri soittimet eivät kulkeneet enää edes samaa tahtia. -Valt-torven soittaja viivytteli ja yhtyi yhden tahdin liian myöhään; -hän jatkoi muutaman minutin, ja vaikeni sitten aivan rauhassa ja alkoi -tyhjentää instrumenttiaan. Eräät oboe-kohdat olivat hävinneet kokonaan. -Koulituimmankin korvan oli mahdotonta löytää kappaleesta musikaalisen -ajatuksen johtolankaa, eikä edes aavistaa, että siinä sitä olikaan. -Muutamat fantastiset ja humoristiset instrumentatsioonit tulivat -naurettaviksi suorituksen kömpelyyden vuoksi. Kaikki oli hirveän -tyhmää, idiootin, mielipuolen työtä, sellaisen, joka ei ymmärtänyt -rahtuakaan musiikkia. Christophe repi tukkaansa. Hän tahtoi keskeyttää -soiton; mutta ystävä, joka oli hänen kanssaan aitiossa, esti häntä ja -vakuutti, että _Herr Kapellmeister_ huomaisi kyllä itse suorituksen -viat, -- sekä ettei Christophen pitänyt näyttäytyä ja että huomautus -hänen puoleltaan tekisi huonon vaikutuksen. Hän pakotti Christophen -vetäytymään aivan aition perukkaan. Christophe totteli, mutta pui -päätään nyrkeillään; ja jokaista uutta hirvittävyyttä kuullessaan hän -korahteli vihaa ja tuskaa. - --- Ne kurjat, raukat!... vaikeroi hän; ja hän puri käsiään, ettei olisi -huutanut. - -Nyt kohosi hänen korviinsa paitsi vääriä ääniä myöskin yleisön -levoton sorina: salissa alettiin liikkua ja metelöidä. Se kuului -ensin ainoastaan suhinana. Mutta pian ei Christophelle jäänyt -epäilystäkään: ne nauroivat siellä. Orkesterin jäsenet olivat antaneet -alkumerkin; eräät heistä eivät salanneet laisinkaan iloisuuttaan. -Silloin tuli yleisö vakuutetuksi, että teosta oli naurettava, ja se -heittelehti naurusta. Nousi yleinen riemu; se kasvoi huippuunsa erään -sangen rytmillisen aiheen toistuessa, jonka kontrabassot korostivat -hassunkurisella tavalla. Ainoastaan _Kapellmeister_ seisoi järkkymättä -ja löi keskellä yleistä sekavaa melua tahtia. - -Viimein tuli loppu: (paraskin loppuu aikanaan). -- Nyt oli yleisön -sananvuoro. Ja se päästi ilonsa irti valtavana räjähdyksenä, jota -kesti monta minuttia. Toiset vihelsivät, toiset taputtivat pilkalla -käsiään; älyltään sukkelimmat huusivat: _Bis!_ Muuan bassoääni alkoi -eräässä etuaitiossa matkia äsken kuultua hassunkurista motiivia. -Toiset ilveniekat tahtoivat päästä mukaan leikkiin ja matkivat hekin -vuorostaan samaa. Joku huusi: "_Tekijä esille_!" Pitkään aikaan eivät -nuo nerot olleet saaneet näin hauskaa huvia. - -Kun meteli oli viimein hiukan tyyntynyt, kääntyi _Kapellmeister_ -järkkymättömänä puolittain yleisöön päin, jota hän ei kyllä ollut muka -näkevinään -- (sillä eihän yleisöä tietysti vieläkään ollut läsnä); --- hän antoi merkin orkesterille, että hän tahtoi puhua. Huudettiin: -"Hyst, hyst"; ja kaikki vaikenivat. Kapellmeister odotti vielä -hetkisen; sitten sanoi hän äänellä, joka oli selvä, kylmä ja murhaava: - --- Hyvät herrat, minä en olisi missään tapauksessa soitattanut loppuun -asti _tällaista_, ellen olisi tahtonut kerrankin merkitä herraa, joka -on uskaltanut kirjoitella julkeuksia suuresta mestaristamme Brahmsista. - -Sen hän sanoi, ja hyppäsi sitten alas korokkeeltaan ja poistui, koko -salin myrskyisten suosionosoitusten saattamana. Häntä tahdottiin -takaisin; käsiä taputettiin vielä pari minuttia. Mutta hän ei tullut. -Orkesteri meni matkaansa, ja yleisönkin täytyi tyytyä lähtemään. -Konsertti oli loppunut. - -Mutta hauska tilaisuus se oli ollut. - - - - -Christophe oli silloin jo mennyt pois. Tuskin näki hän tuon viheliäisen -orkesterinjohtajan laskeutuvan korokkeeltaan, niin hän ryntäsi -aitiostaan; hän hoippuroi alas portaita ensimäiseen kerrokseen, -saadakseen hänet kiinni ja lyödäkseen häntä korvalle. Se ystävä, -joka oli tuonut hänet tilaisuuteen, juoksi hänen perästään ja koetti -pidättää häntä: mutta Christophe tyrkkäsi hänet tieltään ja oli -paiskata hänet portailta alas: (Christophellahan oli täysi syy uskoa, -että tuokin oli osallinen juonessa). H. Euphratin ja Christophen -itsensä onneksi oli näyttämön ovi jo lukossa, eikä se auennut, vaikka -Christophe kuinka raivoissaan takoi sitä nyrkeillään. Sillävälin alkoi -yleisö lähteä teatterista. Christophe ei voinut jäädä sinne. Hän -syöksyi pakoon. - -Hänen tilaansa on mahdoton kuvata. Hän kulki minne sattui, heilutteli -käsiään, hänen silmänsä pyörivät ja hän puhui itsekseen kuin hullu; -hän koetti tukahuttaa suuttumustaan ja raivonhuutojaan. Katu oli -melkein tyhjä. Konserttipalatsi oli rakennettu edellisenä vuonna uuteen -kortteliin, vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle; ja vaistomaisesti -samosi Christophe nyt maaseudulle päin, tyhjien tonttien välitse, -joilla oli ainoastaan yksinäisiä kojuja ja muutamia rakennustelineitä, -lauta-aitain keskellä. Hänelle oli tullut kuin murhanhimo, hän -olisi tahtonut tappaa tuon miehen, joka oli häntä niin julmasti -loukannut... Ohoi, vaikka hän olisi hänet tappanut, ei hän olisi -silti muuttanut koko sen suuren lauman vihamielisyyttä, jonka hävytön -nauru kaikui vielä hänen korvissaan. Niitä oli liian monta, hän ei -voinut mitään heitä vastaan; he olivat kaikki yhtä mieltä -- silloin, -kun tahtoivat solvata häntä ja musertaa hänet -- nuo, joilla oli -keskenään kyllä kinastusta. Tämä ei ollut enää väärinymmärtämistä: -se oli selvää vihaa. Mitä hän oli noille kaikille oikeastaan tehnyt? -Hänellä oli sisällään suuri kauneuden maailma, sellainen, joka voi -laajentaa sielua ja virvoittaa sydäntä; hän olisi tahtonut ilmaista -sen muille, antaa muiden siitä nauttia; hän luuli, että he olisivat -siitä onnellisia niinkuin hänkin. Ellei se maailma heitä miellyttänyt, -olisi heidän kuitenkin pitänyt olla hänelle kiitollisia edes siitä, -että hän tarkoitti hyvää; heillä oli enintään oikeus ystävällisesti -näyttää hänelle, missä suhteessa hän oli erehtynyt; mutta kuinka oli -mahdollinen tuollainen ilkeä ilo, halu häväistä hänen ajatuksiaan, -väärentämällä ne inhoittavasti, halu tallata ne jalkoihinsa, tappaa -ne naurettaviksi tekemällä? Kiihtyneessä tilassaan luuli Christophe -heidän vihaansakin liian suureksi; hän kuvitteli noita keskinkertaisia -olentoja niin vakaviksi, että he todellisuudessa eivät pystyneet -mitenkään moiseen. Hän nyyhkytteli: "Mitä minä olen heille tehnyt?" -Häntä tukehutti, hän tunsi olevansa tuhon oma, niinkuin ennen lapsena, -silloin, kun hän ensi kertaa oli huomannut ihmisten ilkeyden. - -Ja kun hän katseli ympärilleen ja eteensä, näki hän tulleensa -myllyjoen rannalle samaan paikkaan, johon hänen isänsä vuosia sitten -oli hukuttanut itsensä. Ja hänen sisässään välkähti ajatus heittäytyä -jokeen ja hukkua. Heti hän oli valmis hyppäämään. - -Mutta kun hän kumartui, joen tyynen ja kirkkaan syvyyden lumoamana, -tuijottamaan veteen, alkoi läheisessä puussa laulaa pikkulintu, --- laulaa kuin vimmattu. Christophe nosti päänsä ja kuunteli. -Vesi solisi. Kuului kukkivien kurjenmiekkain värinä, pehmeässä -kesätuulessa keinahtelevien; poppelit värähtelivät. Eräässä puutarhassa -tien toisella puolella täyttivät mehiläispesän asukkaat ilman -tuoksuvalla musiikillaan. Joen takana lepäsi lehmä ja uneksi kaunein, -kiiltäväreunaisin silmin. Vaaleahapsinen pikku tyttö istui eräällä -aitamuurilla, harvareunainen vasu olkapäällä, istui aivan kuin pieni -siivekäs enkeli, uneksi hänkin, heilutellen paljaita jalkojaan ja -hyräillen pientä, sanatonta lapsenlaulua. Kauempana niityllä hyppeli -valkea koira, pitkiä kierroksia juosten. Christophe nojailihe puuta -vasten, kuunteli, katseli keväistä luontoa; ja hänelle tuli noiden -toisten olentojen rauha ja ilo: hän unohti, unohti. Yhtäkkiä pusersi -hän syliinsä upeaa puuta, jota vastaan hän oli poskensa painanut. Hän -heittäytyi maahan; hän kätki kasvonsa ruohistoon; hän nauroi, nauroi -riemusta. Kauneus, luonnon sulous, elämän lumous valtasi hänet, syöpyi -häneen, tunkeutui häneen aivan kuin vesi merisieneen. Hän ajatteli. - --- Miksi sinä, elämä, olet niin kaunis, ja he -- ihmiset -- niin rumia? - -Ei väliä! Hän rakasti elämää, hän rakasti sitä, hän tunsi, että hän -aina rakastaisi sitä, ettei mikään voisi saada häntä kyllästymään -siilien. Hän syleili haltioissaan maata. Hän syleili elämää: - --- Sinä olet minulla! Sinä olet minun. He eivät voi ryöstää minulta -sinua. Turha yritys! Tehkööt vain minulle kärsimyksiä!... Kärsiä, sehän -on elämää! - - - - -Christophe ryhtyi jälleen uljaasti työhön. Hän ei tahtonut enää olla -missään tekemisissä "kirjallisten" henkilöiden kanssa, tosiaan sen -arvonimen ansainneiden, sanasankarien, hedelmättömien suunpieksäjäin, -sanomalehtimiesten, arvostelijain ja taiteella kaupustelijain. Mitä -taas musiikkimiehiin tuli, hän ei halunnut enää hukata aikaansa -koettamalla tapella heidän ennakkoluulojaan ja kateuttaan vastaan. -He eivät sietäneet häntä? -- Samantekevä, hänkään ei sietänyt heitä. -Hänen oli tehtävä oma työnsä: hän tekisi sen. Hovi antoi hänelle hänen -vapautensa takaisin: hän kiitti kauniisti. Hän kiitti kaikkia siitä, -että olivat hänen vihollisiaan: nyt saisi hän tehdä työtä rauhassa. - -Louisa iloitsi tästä koko sydämestään. Hänessä ei ollut kunnianhimon -rahtuakaan: hän ei ollut mikään Krafft; hän ei muistuttanut Christophen -isää eikä isoisää. Hän ei tahtonut pojalleen ei kunniaa eikä mainetta. -Tosin olisi hän ollut hyvillään, jos Christophe olisi ollut rikas ja -kuuluisa; mutta koska kerran nuo edut piti maksaa moisten kiusain -hinnalla, oli hänestä paljoa parempi, että koko pyrkimykset heitettiin -sikseen. Silloin, kun Christophen ja hovin välit rikkoutuivat, oli hän -ollut paljoa enemmän tuskissaan Christophen surusta kuin itse tuosta -tapahtumasta; ja pohjaltaan oli hän oikein ihastunut siitä, että -hän oli riitautunut sanomalehtimiesten ja lehtien kanssa. Hän tunsi -painettua kohtaan talonpoikaista epäluuloa: kaikki nuo tuotteet olivat -hänestä ainoastaan ajanhukkaa ja monenlaisen harmin lähde. Louisa -oli kuullut joskus, mitä nuo aikakauslehden nuoret herrat puhelivat -Christophen kanssa: ja hän kauhistui heidän pahuuttaan; kaikki he -repivät kappaleiksi ja julistivat hirvittäviä uutuuksia; ja kuta -paremmin he siinä onnistuivat, sitä tyytyväisempiä he olivat. Louisa -ei pitänyt heistä ollenkaan. He olivat kai varmaan sangen viisaita ja -oppineitakin. Mutta he eivät olleet hyviä ihmisiä: Louisasta oli oikein -mainiota, ettei Christophe seurustellut enää heidän kanssaan. Hän oli -yhtä mieltä kuin Christophe: mitäpä Christophe heitä tarvitsi? - --- Sanokoot, mitä tahansa, kirjoittakoot ja ajatelkoot, mitä tahtovat, -virkkoi Christophe: he eivät voi estää minua olemasta oma itseni. Mitä -minuun kuuluu heidän taiteensa, heidän ajatuksensa? Minä ne kiellän! - - - - -On kyllä kaunista kieltää maailma. Mutta maailma ei anna kieltää -itseään nuorukaisen suurilla sanoilla. Christophe oli kyllä rehellinen -aikeessaan; mutta sen onnistuminen oli kuitenkin kuvitelmaa, hän ei -tuntenut hyvin itseään. Hän ei ollut mikään munkki, hänen luonteensa -ei voinut tyytyä kieltäytymään maailmasta; ja ennen kaikkea se ei -soveltunut hänen ikäänsä. Ensi aikoina ei hän tästä kovin kärsinyt: -hän oli syventynyt sävellystyöhönsä; ja työn kestäessä hän ei tuntenut -puuttuvansa mitään. Mutta kun tuli sitten se hervahtamisaika, joka -aina seuraa työn täyttymisen jälkeen ja jota jatkuu, kunnes uusi -aihe valtaa sielun, niin hän alkoi katsella ympärilleen; ja kun hän -ajatteli, miten hyljätty hän oli, niin häntä suorastaan hyyti. Hän -kyseli itseltään, minkä tähden hän oikeastaan kirjoitti. Silloin kun -kirjoittaa, ei se kysymys voi tulla päähänkään: kirjoittaa siksi, että -täytyy kirjoittaa. Sitten näkee valmiina synnytetyn työnsä; mahtava -vaisto, joka on purkanut sen luojansa sisuksista, vaikenee; ei ymmärrä, -mitä varten työ on syntynyt; silloin tuskin tuntee siinä itseään, se on -melkeinpä vieras, tahtoisi sen unohtaa. Mutta unohtaminen on mahdotonta -niin kauan kuin teos ei ole julkaistu, esitetty, niin kauan kuin se -ei saa elää omaa elämäänsä maailmassa. Siihen asti on äskensyntynyt -ollut äitiinsä sidottu, elävä olento, joka on ollut kytketty meidän -omaan lihaamme: nyt täytyy se leikata irti millä ehdolla tahansa, että -voisimme elää. Kuta enemmän Christophe sävelsi, sitä raskaammaksi -kasvoi niiden hänestä lähteneiden olentojen paino, jotka eivät voineet -nyt elää eivätkä kuolla. Mikä hänet niistä vapauttaisi? Hämärä voima -liikkui hänen aatteidensa lapsissa; ne tahtoivat epätoivoisesti -irtaantua jo hänestä, päästä leviämään toisiinkin sieluihin. Aivan kuin -elävät ja hedelmöittävät siemenet, joita tuuli kaikkeudessa lennättää. -Täytyisikö niiden jäädä hedelmättömän pakon muurien sisälle? Sitä -tuntiessaan oli Christophe haljeta raivosta. - -Koska kaikki muut uomat -- teatterit, konsertit, -- olivat -Christophelta tukitut, ja koska hän ei kerrassaan millään ehdolla -olisi alentunut kumartamaan jälleen tirehtöörejä, jotka olivat -hänet kerran ulos kuskanneet, ei hänelle jäänyt muuta keinoa kuin -julkaista sävellyksensä; mutta hän ei voinut haaveksia löytävänsä -kustantajaa tuotteidensa levittäjiksi sen helpommin kuin orkestereja -niitä soittamaan. Hän teki pari ylen kömpelöä yritystä siihen -suuntaan, mutta ne jo riittivät; hän aikoi maksaa ennen itse kaikki -kustannukset kuin alistua uudestaan saamaan reppuja tai hieromaan -kauppoja noiden musiikin afäärimiesten kanssa ja sietämään heidän -suojelevaa alentuvaisuuttaan. Tämäkin aikomus oli hulluutta: Christophe -oli saanut ennen huvipaikastaan ja muutamista konserteistaan vähän -säästöön rahoja, mutta ne säästöt olivat jo hyvin pienentyneet, ja -kauan menisi ennenkuin hän voisi uutta rahaa hankkia. Olisi ollut -viisainta pidellä varovasti tuota pikku omaisuutta; se olisi auttanut -hänet kestämään helpommin sinä vaikeana aikana, johon hän nyt joutui. -Mutta sitä hän ei tehnyt. Päinvastoin: kun ne säästötkään eivät -kustannuskuluihin riittäneet, niin lainasi hän pelkäämättä lisää. -Louisa ei uskaltanut sanoa mitään; hänestä se kyllä oli järjetöntä, -eikä hän ymmärtänyt, minkä tähden ihmisten piti hukata rahojaan, että -saisivat nimensä jonkin kirjan kanteen; mutta koska Christophe oli -sellaista puuhatessaan onnellisempi ja koska hän sillä tavoin sai pitää -Christophen kotona, niin hän iloitsi ja tyytyi. - -Christophe ei tarjonnut yleisölle niitä sävellyksiään, jotka -noudattivat enimmän yleistä makusuuntaa; ei suinkaan: hän valitsi -käsikirjoituksistaan sarjan kaikkein omintakeisimpia töitään, niitä, -joista hän piti paljon. Ne olivat pianokappaleita, joukossa joku -_Lied_, eräät hyvin lyhyitä ja sävyltään kansanomaisia, toiset -sangen kehitettyjä ja melkeinpä dramaattisia. Kaikkiaan muodostivat -ne jakson iloisia ja suruisia vaikutelmia, jotka liittyivät -toisiinsa luonnollisesti ja tulkittiin vuorotellen pianolla tai -laululla, yksinään tai säestyksen avulla. "Sillä", sanoi Christophe, -"uneksiessani minä en määrittele aina, mitä minä tunnen: minä kärsin, -olen onnellinen niin sanoakseni ilman sanoja; mutta sitten tulee hetki, -jolloin minun täytyy puhua, laulaa, sitä itsekään ajattelematta: -joskus ovat ne vain epämääräisiä sanoja, irrallisia lauselmia, joskus -taas kokonaisia runoelmia; ja sitten vaivun jälleen uneksimaan. Niin -menee päivä: ja juuri sellaisen päivän olen tahtonut esittää. Miksi -julkaistaan sellaisia kokoelmia, joissa on pelkästään lauluja tai -pelkästään pianokappaleita? Se on ylen teennäistä ja epäharmoonista. -Täytyy koettaa ilmaista sielun vapaata leikkiä." -- Sen vuoksi antoi -hän sarjalleen nimeksi: _Muuan päivä_. Julkaisun eri osilla oli -alaotsikkonsa, jotka selittivät lyhyesti kunkin eri unelman sisällön. -Niihin oli Christophe kirjoittanut syrjäisille salaperäisiä omistuksia, -nimien alkukirjaimia ja päivämääriä, jotka hän yksinään ymmärsi ja -jotka toivat hänen mieleensä eräiden menneiden runollisten hetkien -muistoja tai entisiä rakkaita olentoja: nauravan Corinnen, kaihoisan -Sabinan, ja tuon tuntemattoman pienen ranskalaisen tytön. - -Paitsi tätä teostaan julkaisi hän toisenkin, johon hän valitsi -kolmisenkymmentä _Liediään_, -- ne, joista hän piti kaikkein enimmän -ja joista siis yleisö piti kaikkein vähimmän. Hän valikoi tarkasti, -ettei hän ottanut vihkoon "meloodisimpia" melodioitaan; ei, hän otti -niistä kaikkein ominaisimmat. (Sehän tiedetään, että "oikeat" ihmiset -pelkäävät aina kaikkea, joka on "ominaista". Heitä miellyttää enemmän -sellainen, jossa ei ole mitään omaa, ei luonnetta.) - -Nämä _Liedit_ olivat sävelletyt eräihin vanhoihin, 1700-luvulla -eläneiden schlesialaisten runoilijain tekemiin lauluihin; Christophe -oli löytänyt ne eräästä helppotajuisesta runojulkaisusta ja hän piti -niistä niiden koruttomuuden ja rehellisyyden vuoksi. Varsinkin kaksi -noista runoilijoista oli hänelle rakkaita kuin veljet, neroutta -säkenöiviä miehiä, molemmat kuolleet kolmikymmen-vuotiaina: toinen -oli ihana Paul Fleming, Kaukasian ja Ispahanin vapaa samooja, -joka oli säilyttänyt puhtaan, rakastettavan ja kirkkaan sielunsa -keskellä sodan raakuutta, elämänsuruja ja ajan turmelusta; ja toinen -Johann Christian Günther, hillitön nero, joka raivoisassa riemussa -ja synkässä epätoivossa poltti itsensä loppuun, hajoitti elämänsä -kuin tuhkan tuuleen. Güntherin sanoilla oli hän tulkinnut kostavan -uhman- ja pilkanhuutonsa Jumalaa vastaan, jota hän vihasi, jolla -oli voima murskata, kahlitun titaanin raivoisat kiroukset ja hänen -taivasta vastaan takaisin sinkoamansa salamat. Flemingiltä sai hän -rakkaudenlaulut Anemonelle ja Basilenelle, lempeille ja suloisille kuin -kukat, -- ja kirkkaiden ja iloisten sydänten laulun, tähtitanssin, -_Tanzliedin_ (tanssilaulun), -- sekä tyynen sankarisonetin: _Itselleni_ -(An Sich), jota Christophe usein aamuisin luki itsekseen kuin rukousta. - -Samoin hurmasi Christophea hurskaan Paul Gerhardtin optimismi. Se oli -hänelle lepoa kärsittyjen surujen jälkeen. Hän rakasti tätä Jumalana -olevan luonnon viatonta visioonia, kasteisia ketoja, niittyjä, joilla -haikarat juhlallisesti astelevat tulpaanien ja valkeain narsissien -keskellä, pitkin purojen reunaa, joiden vesi soittaa hiekassa, -läpikuultavaa ilmaa, missä pääskyset lentävät siroin siivin ja -kyyhkyset lehahtelevat; iloista auringonpaistetta läpi sateen, ja -loistavaa taivasta, joka hymyilee pilvien raosta, illan majesteettista -tyyneyttä, metsien, karjain, kaupunkien ja majain lepoa. Hän oli -kyllin julkea säveltääkseen uudestaan useita vanhoja Gerhardtin -virsiä, joita laulettiin vielä protestanttisissa kirkoissa. Eikä hän -suinkaan säilyttänyt niiden virrenluonnetta. Kaukana siitä: sellainen -olisi ollut hänelle kauhistus; hän antoi niille vapaan ja elävän -muodon. Muinaista Gerhardtia olisi varmaan pöyristänyt, jos hän olisi -kuullut, mitä saatanallista ylpeyttä eräät hänen _Kristityn matkamiehen -laulunsa_ säkeet nyt paisuivat, tai millainen pakanuus kuohui yli -reunojensa hänen vienossa _Kesälaulussaan_. - -Julkaisu saatiin aikaan, ja tietysti toimitettiin se vasten kaikkea -järkeä. Kustantaja, jolle Christophe maksoi _Liediensä_ painattamisen -ja jakelun, ei ollut joutunut tähän kustannusyritykseen sen paremmalla -syyllä kuin että hän oli Christophen naapuri. Hän ei pystynyt näin -tärkeään hommaan: painatus myöhästyi kuukausia; tuli painovirheitä ja -kalliita korjauksia. Christophe ei tuntenut ollenkaan kirjapainoasioita -ja antoi maksattaa itsellään kolmanneksen liikaa; kustannukset nousivat -niin suuriksi, ettei hän ollut moista aavistanutkaan. Ja kun viimein -kaikki oli valmista, ei Christophe lopuksi tiennyt, mitä hän nyt -tekisi tuolla valtavan suurella painoksella. Kustantajalla ei ollut -ostajapiiriä; hän ei tehnyt mitään levittääkseen julkaisua. Hänen -velttoutensa sopi muuten erinomaisesti Christophenkin mielialaan. Kun -kustantaja tuntoaan rauhoittaakseen pyysi Christophea kirjoittamaan -jonkun rivin teoksesta reklaamiksi, vastasi Christophe "ettei hän -tahdo reklaamia: jos hänen musiikkinsa on hyvä, niin se puhukoon -itse puolestaan". Toinen kunnioitti pyhästi Christophien tahtoa: hän -nimittäin sulloi painoksen kauppansa takimmaiseen perukkaan. Siellä -säilyikin se hyvin; sillä kuuteen kuukauteen ei sitä myyty yhtään -ainoata kappaletta. - - - - -Odottaessaan, että yleisö lopultakin taipuisi häntä lähestymään, oli -Christophen pakko keksiä jokin keino, että se tyhjä paikka olisi -täyttynyt, joka oli syntynyt hänen säästöihinsä; siinä suhteessa -ei auttanut mikään kursailu, sillä olihan elettävä ja maksettava -velkansa. Viimeksimainitut olivat kuitenkin paljoa suuremmat kuin hän -oli aavistanutkaan, ja kun hän katseli kassaansa, huomasi hän sen -pienemmäksi kuin oli laskenut. Oliko hän hukannut rahaa huomaamattaan, -vai oliko hän laskenut väärin, -- mikä oli paljoa uskottavampaa? (Sillä -koskaan ei hän ollut osannut oikein yhteenlaskua.) Olipa miten tahansa, -rahaa vain ei ollut, se oli varma asia. Louisan täytyi ponnistaa -kaikki voimansa auttaakseen poikaansa. Christophea poltti tunnontuska, -ja hän koetti selvitä asioistaan niin pian kuin mahdollista, maksoi -mitä maksoi. Hän ryhtyi siis etsimään pianonopetus-tunteja, vaikka -hänestä olikin hirveän kiusallista mennä niitä anelemaan ja saada usein -jyrkkä kielto vastaukseksi. Hänen suosionsa yleisön keskuudessa oli -laskeutunut; suurella vaivalla sai hän muutamia oppilaita. - -Niin ollen hän oli hyvin iloissaan, kun puhuttiin, että eräässä -koulussa oli musiikinopettajan paikka avoinna. - -Koulu oli puolittain uskonnollinen laitos. Rehtori, ovela mies, huomasi -heti, vaikkei hänellä ollutkaan taipumuksia musiikkiin, mitä etua hänen -asioilleen voisi olla Christophesta, jopa sangen halvalla hinnalla; -hän oli siis taipuisa ottamaan Christophen virkaan, ja tarjosi huonon -palkan. Kun Christophe rohkeni huomauttaa hänelle hiukan tuosta -palkasta, niin ilmaisi rehtori hänelle suopeasti hymyillen, että kun -viranhakijalla ei nykyään ollut tunnettua arvonimeään, ei hän voinut -vaatiakaan enempää. - -Mikä surullinen ammatti! Ei ollut kysymyksessä opettaa oppilaille -musiikkia, vaan uskotella heidän vanhemmilleen, että lapset sitä -osasivat. Tärkeintä oli saada heidät harjoitetuiksi jonkin verran -laulamaan koulujuhlissa, joihin yleisöllä oli pääsy. Samantekevä, -millä keinoilla. Christophea inhoitti sellainen; hän ei voinut -lohduttaa itseään edes sillä, että hän oli tehnyt velvollisuutensa -täyttäessään hyödyllistä työtä: hänen tuntonsa sanoi hänelle, että se -oli petosta. Hän koetti opettaa lapsia perusteellisemmin, innostaa -heitä tuntemaan ja rakastamaan musiikkia; mutta oppilaat eivät liioin -siitä välittäneet. Christophe ei saanut heitä kuuntelemaan opetusta; -hänellä ei ollut auktoriteettia; ja totta puhuen: hän ei ollut luotu -lasten opettajaksi. Christophen mieltä eivät heidän jokelluksensa -musiikkiasioissa kiinnittäneet; hän tahtoi selvittää heille heti koko -musiikin teorian. Kun hänen oli annettava pianotunti, pani hän oppilaan -istumaan jonkin Beethovenin sinfonian eteen ja soitti sitä hänen -kanssaan nelikätisesti. Tietystikään siitä ei tullut mitään; Christophe -vihastui, ajoi oppilaan pianotuolilta pois ja soitti yksinään kauan -hänen paikallaan. -- Samoin kohteli hän yksityisoppilaitaanko -perheissä. Hänellä ei ollut pisaraakaan kärsivällisyyttä: hän sanoi -esimerkiksi jollekin pienelle, kiltille tytölle, joka tahtoi näytellä -ylimysnaista, että hän soitti kuin kyökkipiika; taikka hän kirjoitti -hänen äidilleen, että hän jättää nämä tunnit, että hän kuolee, jos -hänen täytyy yhä jatkaa moisen ihmisen kanssa, jolla ei ole taipumuksia -laisinkaan. -- Tällainen ei tietysti parantanut hänen raha-asioitaan. -Hänen vähät oppilaansa jättivät hänet: ainoaakaan heistä ei hän -jaksanut pitää kahta kuukautta kauempaa. Äiti koetti saada häntä -järkiinsä, samoin hän itsekin. Louisa vaati häneltä lupauksen, ettei -hän rupeaisi rettelöimään ainakaan koulussa, jossa hän oli saanut -paikan, sillä, jos hän menettäisi sen, niin millä ihmeellä hän sitten -eläisi? Christophe alistuikin koulutoimeensa, inhostaan välittämättä: -hän oli mallikelpoisen täsmällinen. Mutta kuinka hän olisi voinut -salata ajatuksiaan, kun jokin oppilas-aasi katkaisi kymmenennen kerran -saman kohdan tai kun hänen täytyi seuraavaan koulukonserttiin, opettaa -luokkansa laulamaan jokin järjetön köörilaulu. (Sillä hän ei itse -saanut edes valita ohjelmaansa: hänen makuaan pidettiin huonona.) -Ymmärtää helposti, ettei hän voinut sellaiseen innostua. Mutta hän -jatkoi kuitenkin, äänettömänä, jörönä, ilmaisematta sisäistä raivoaan -muulla tavoin kuin iskien joskus nyrkkinsä pöytään, niin että oppilaat -koholla hyppivät. Mutta joskus oli pilleri liian katkera: hän ei -jaksanut enää sitä niellä. Keskellä kappaletta hän käski laulajainsa -vaieta: - --- Oh, antakaa nyt olla! Minä soitan teille vaikka -- Wagneria! - -Se oli oppilaista erinomaista. He pelasivat korttia hänen selkänsä -takana. Joku oli aina niin viisas, että kanteli rehtorille; ja -Christophelle huomautettiin silloin, ettei häntä oltu pantu innostamaan -oppilaita rakastamaan musiikkia, vaan opettamaan heidät laulamaan. Hän -vapisi kuullessaan näitä toria; mutta hän otti ne äänettömänä vastaan: -hän ei tahtonut rikkoa välejään koulussa. -- Kuka olisi arvannut -muutamia vuosia sitten, jolloin hänen uransa näytti niin loistavalta -ja varmalta (vaikkei hän vielä ollutkaan mitään tehnyt), että hänen -täytyisi maistaa tällaisia nöyryytyksiä, juuri silloin, kun hän alkoi -jo olla jotakin? - -Jos Christophen itserakkaus kärsi hänen asemastaan koulussa, niin yhtä -kiusallista oli hänestä sekin, että hänen täytyi käydä tavanomaisilla -vierailuilla virkatoveriensa luona. Hän lähti pari kertaa heidän -luokseen, valikoimatta vierasisäntiään; mutta se oli hänestä niin -sietämättömän ikävää, ettei hän jaksanut mennä enää uudestaan sinne. -Nuo kaksi etuoikeuden saanutta eivät olleet hänelle siitä millään -tavoin kiitollisia; mutta toiset loukkautuivat pahoin, kun hän ei -käynyt heidänkin luonansa. Kaikki pitivät Christophea sekä älyn että -aseman puolesta itseään alempana; ja he kohtelivat häntä suojelevasti -kuin järkevämmät ainakin. Se kiusasi Christophea joskus niin, että hän -tuskin jaksoi sitä kestää: sillä he olivat niin varmoja itsestään ja -omista mielipiteistään häneen nähden, että hänen täytyi olla melkein -samaa mieltä kuin hekin; hän tuli aivan älyttömäksi heidän seurassaan; -mitä hänellä olisi ollut heille sanomista? He olivat pelkkää omaa -uraansa eivätkä nähneet yhtään sen ulkopuolelle. He eivät olleet eläviä -ihmisiä. Kunpa he olisivat olleet edes kirjoja! Mutta he olivat pelkkiä -kirjain nootteja, filoloogisia selityksiä. - -Christophe koetti kaikin voimin välttää, ettei olisi joutunut heidän -joukkoonsa; mutta joskus pakotettiin hänet siihen. Rehtori piti -vieraskutsut kerta kuukaudessa, iltapuolella päivää; ja hän vaati, että -hänen kaikkien opettajiensa oli saavuttava tilaisuuteen. Christophe -oli luiskahtanut pois ensimäisistä kutsuista, lähettämättä rehtorille -edes peruutusta, ikäänkuin heittäytyen kuolleeksi, sillä hänellä -oli petollinen toivo, ettei hänen poissaoloaan huomattaisi. Mutta -seuraavana päivänä hän sai siitä menettelystään kaikessa ystävyydessä -kirpeän huomautuksen. Tulevalla kerralla läksytteli äiti häntä, -joten hän päätti mennä; mutta hän oli yhtä innostunut siitä kuin -hautajaiskutsusta. - -Hän joutui keskelle oman opistonsa ja eräiden muiden koulujen -opettajia ja heidän rouviaan ja tyttäriään. Kaikki he istuivat ylen -ahtaaseen saliin suljettuina, mutta siitä huolimatta oli heidät pantu -säntilliseen arvo-järjestykseen. Christophea ei kukaan huomannut. Lähin -ryhmä puhui pedagogiikasta ja keittiöasioista. Kaikilla opettajain -rouvilla oli omat keittoreseptinsä, joista he luennoivat ylikuohuvan -innostuneesti ja yksityiskohtaisen tarkasti. Miehet olivat yhtä -innostuneet näihin asioihin, ja luultavasti yhtä pystyviäkin. He olivat -yhtä ylpeitä rouvainsa taloudellisista lahjoista kuin rouvat miestensä -oppineisuudesta. Christophe seisoi seinää vasten, ikkunan vieressä, -eikä tiennyt, miten oikein olla: milloin hän hymyili hölmösti, milloin -tuli tuiman synkäksi ja tuijotti jäykistynein kasvoin eteensä; hän -oli läkähtyä ikävästä. Jonkun askelen päässä hänestä istui ikkunan -syvennyksessä muuan nuori nainen, jolle kukaan ei puhunut mitään ja -jolla oli yhtä ikävä kuin hänelläkin. Molemmat katsoivat he saliin -päin, eivät toisiinsa. Meni melkoinen aika ennenkuin he huomasivat -toisensa, juuri, kun kumpikin heistä kääntyi syrjään haukotellakseen. -Silloin heidän katseensa yhtyivät Heidän silmistään puhui täydellinen -kanssarikollisuus. Christophe meni tuon naisen luokse. Nainen sanoi -hänelle hiljaa: - --- Täällä huvitellaan? - -Christophe käänsi selkänsä saliin, katsoi ikkunaan päin ja pisti -kielensä ulos suusta. Nainen purskahti nauruun, malttoi sitten mielensä -ja viittasi Christophea istumaan viereensä. Siinä tutustuivat he -toisiinsa. Nainen oli professori Reinhartin rouva; hänen miehensä -opetti koulussa luonnonhistoriaa; he olivat äskettäin tulleet tähän -kaupunkiin, eivätkä tunteneet siellä vielä ketään. Rouva ei ollut -laisinkaan kaunis, hänen nenänsä oli kömpelö, hampaat rumat, iho ei -raikas; mutta hänen silmänsä olivat vilkkaat ja melkoisen älykkäät, -ja hän hymyili ystävällisesti kuin lapsi. Hän puhua säkätti kuin -harakka: Christophe nakkeli hänelle nopeita vastauksia; rouva oli -niin suora, että teki oikein hyvää, täynnä hauskoja sutkauksia. -He puhuivat toisilleen vaikutelmiaan, aivan ääneen, välittämättä -muista läsnäolijoista. Toiset, jotka eivät olleet suvainneet heihin -vakaistakaan, vaikka pelkkä ihmisrakkauskin olisi jo vaatinut heitä -auttamaan noita yksinään ja ikävissään kituvia, loivat heihin nyt -tyytymättömiä ja uteliaita silmäyksiä: oli sopimatonta tuolla tavoin -iloitella... Mutta näistä kahdesta suunsoittajasta oli yhdentekevää, -mitä heistä ajateltiin: he kostivat puheissa keskenään. - -Viimein esitteli rouva Reinhart Christophen miehelleen. Professori -oli tavattoman ruma: kelmeä, rokonarpinen naama, jossa ei kasvanut -parranhaiventakaan; mutta ilme oli kuitenkin kovin ystävällinen. -Hän puhui kurkustaan ja lausui sanat tarkoitusperäisen opettavasti, -jankkaamalla, pysähtyen joka tavun välillä. - -Reinhartit olivat olleet naimisissa muutamia kuukausia, ja nuo -kuvatukset olivat kovin rakastuneet toisiinsa: keskellä muuta -ihmisjoukkoa katselivat he toisiaan hellästi, pakinoivat keskenään, -ottivat toisiaan kädestä; -- se oli koomillista ja liikuttavaa. -Mitä toinen tahtoi, aina tahtoi sitä toinenkin. He pyysivät nyt -heti Christophea tulemaan luokseen illalliselle, tämän vastaanoton -jälkeen. Christophe kielteli ensin tulemasta, laski leikkiä, että -parasta olisi tänä iltana jo mennä nukkumaan: ihminen oli niin väsynyt -ikävästä kuin olisi taivaltanut viisi peninkulmaa. Mutta rouva Reinhart -vastasi, että juuri nyt oli vaarallista heittäytyä viettämään yötänsä -hautaustunnelmassa. Christophe antoi ottaa itseltään lupauksen mennä -Reinharteille. Yksinäisyydessään tuntui hänestä hyvältä, että hän oli -kohdannut nämä kiltit ihmiset, jotka eivät olleet tosin hienostuneita, -mutta koruttomia ja _gemyytlisiä_. - - - - -Reinhartien pieni koti oli "gemyytlinen" niinkuin he itsekin. Se oli -hiukan suulasta _Gemütiä_, päällekirjoituksilla varustettua _Gemütiä_. -Huonekalut, talousastiat, kaikki siellä puhuivat, hokivat alinomaa -iloaan saada nähdä "rakkaan vieraansa", ne kyselivät hänen terveyttään, -antoivat hänelle ystävällisiä neuvoja ja hyveellisiä ohjeita. Sohvalla --- joka oli muuten varsin kova -- komeili pieni korvapielus, joka -supisi ystävällisesti: - --- Ainoastaan neljännestunnin torkahdus! (_Nur ein Viertelstündchen_!) - -Kahvikuppi, joka Christophelle tarjottiin, vaati välttämättä häntä -ottamaan uutta lisää: - --- Vielä pikku tilkka! (_Noch ein Schlückchen_!) - -Lautaset höystivät moraalilla ruokaa, joka muuten oli aina erinomaista. -Yksi niistä sanoi: - --- Ajattele kaikkea: muuten ei sinulle hyvin käy. Toinen virkkoi: - --- Hyvyys ja kiitollisuus ovat kaikille ihmisille mieluisia. -Riittämättömyys ei kenellekään. - -Vaikkei Christophe polttanut tupakkaa, ei uunin reunalla oleva -tuhkakuppi malttanut olla hänelle ehdottamatta: - --- Pikku levähdyspaikka palaville sikareille. (_Ruheplätzchen für -brennende Cigarren_). - -Hän aikoi pestä käsiään. Saippua pesupöydällä sanoi: - --- Rakkaalle vieraallemme. (_Für unseren lieben Gast_.) - -Ja opetushaluinen pyyheliina, aivan kuin kohtelias ihminen, jolla ei -ole mitään sanomista, mutta jonka mielestä on kuitenkin velvollisuus -jotain virkkaa, lausui hänelle sen järkevän, mutta varsin vähän -paikalleen sopivan mietelmän, että "täytyy nousta varhain ylös ja -nauttia aamusta". - --- _Morgenstund hat Gold im Mund_. - -Christophe ei lopulta uskaltanut tuolillaan käännähtää, niin hän -pelkäsi kaikenlaisten muiden äänten sekautuvan huoneen joka nurkasta -juttuun. Hänen teki mielensä sanoa niille: - --- Olkaa hiljaa, pikku hirviöt! Eihän tässä kuule omaa ääntään. Ja -yhtäkkiä hänelle tuli niin hurja naurunhalu, että hänen täytyi koettaa -sitä jotenkin selittää isännilleen; hän väitti siihen syyksi muka -sitä, että oli nyt muistanut äskeisen istunnon koulunrehtorin luona. -Millään ehdolla hän ei olisi tahtonut isäntiään loukata. Muuten hän -ei ollutkaan kovin herkkä naurettaville huomioille. Hän tottui sangen -pian näiden esineiden ja ihmisten suulaaseen sydämellisyyteen. Mitäpä -hän ei heille olisikaan antanut anteeksi! He olivat niin hyviä. He -eivät olleet ikäviäkään; ja jos heillä ei ollut makua, olivat he silti -melkoisen älykkäitä. - -Reinhartien pari oli vielä hiukan ymmällään tästä seudusta, sillä he -olivat muuttaneet sinne aivan äskettäin. Pikkukaupungin sietämätön -arkanahkaisuus ei suvainnut, että sen piiriin tultiin kuin mihin -myllyyn, nimittäin anomatta sääntöjen mukaisesti kunniaa astua sen -jäseneksi. Tuota maaseutukaupunkien juhlamenojärjestystä, joka määrää -tulokkaiden velvollisuudet heitä ennen kaupungissa asuneita kohtaan, -eivät Reinhartin olleet ottaneet tarpeeksi huomioonsa. Tiukan tullen -olisi kyllä itse Reinhart nyt alistunut mekaanisesti sellaiseen. Mutta -hänen vaimoaan ikävystytti moinen vierailu-urakka hirveästi, ja kun hän -oli luonteeltaan kursailematon, lykkäsi hän kyläilyt päivästä päivään. -Hän valitsi sitten vierailujen luettelosta ainoastaan ne, jotka hänestä -olivat vähimmin ikäviä, ja teki ne ensin; muut hän jätti epämääräiseen -aikaan. Mutta tähän viimeiseen ryhmään joutuneet kaupungin arvohenkilöt -suuttuivat moisesta halventavasta epäkohteliaisuudesta kovasti. -Angelika Reinhart -- (hänen miehensä kutsui häntä tavallisella -nimellä Lili) -- oli tavoiltaan melkoisen vapaa; hän ei voinut -sulautua jäykkään, viralliseen sävyyn. Hän puhutteli hierarkisia -ylempiään tuttavallisesti, ja silloin lensivät puhutellut punaisiksi -närkästyksestä; niin, hän ei peljännyt tarpeen tullen oikaistakaan -heidän mielipiteitään. Hänen kielensä oli löysässä kannassa, hänellä -oli halu puhua aina kaikki, mitä vain hänen päähänsä pälkähti; joskus -olivat hänen sanansa tavattomia tyhmyyksiä, joten hänelle naurettiin -niiden tähden hänen selkänsä takana; mutta ne saattoivat olla myöskin -häijyjä, vasten naamaa annettuja pistoksia, ja silloin ne hankkivat -hänelle verivihollisia. Hän oikein puri kieltään, kun ne tulivat -kielelle, sillä hän olisi tahtonut niitä pidättää: mutta se oli aina -liian myöhäistä, hän oli ne jo lausunut. Hänen miehensä oli ihmisiä -kohtaan niin lauhkea ja kunnioittava kuin suinkin olla saattaa, ja -hän teki vaimolleen tässä suhteessa arkoja huomautuksia. Silloin Lili -syleili miestään ja sanoi hänelle olevansa typerys ja myönsi miehen -olevan oikeassa. Mutta tuokion päästä hän jo alkoi uudestaan saman, ja -jopa juuri sellaisella hetkellä, jolloin olisi tullut kaikkein vähimmin -puhua eräitä asioita, Lili Reinhart niistä puhui: hän olisi läkähtynyt -siihen paikkaan, ellei hän olisi saanut silloin puhua. -- Hän oli kuin -luotu sopimaan Christophen seuraan. Niiden monien mielettömyyksien -joukossa, joista ei olisi saanut puhua ja joista Angelika Reinhart siis -puhui, oli hänellä nykyään erikoisena intona vertailla toisiinsa Saksan -ja Ranskan oloja. Hän oli kyllä itse saksatar -- (kukaan ei ollut -sellainen enempää kuin hän), -- mutta hänet oli kasvatettu Elsassissa, -ja kun hän siten oli joutunut yhteyteen ja ystävyyteenkin Elsassin -ranskalaisten kanssa, oli latinalaisen kultuurin vetovoima vaikuttanut -häneen suuresti, tuo voima, jota niin monet saksalaiset ranskalaisilta -anastetuissa maakunnissa eivät voi vastustaa, eivätkä varsinkaan ne -heistä, joiden luulisi parhaiten siihen pystyvän. Ja tätä vetovoimaa -oli lisännyt pohjaltaan myöskin jonkinlainen vastaanhangoittelunhalu; -ehkä se oli syntynyt silloin, kun Lili meni naimisiin nykyisen miehensä -kanssa, sillä tämä oli pohjois-saksalainen, joten vaimo joutui hänen -parissaan mitä täydellisimpään germaanilaiseen ympäristöön. - -Jo ensimäisenä iltana, kun Christophe oli heillä, tarttui Lili nyt -tähän tavalliseen väittelynaiheeseensa. Hän alkoi kehua ranskalaisten -rakastettavaa vapautta pakinoissa. Christophe yhtyi innokkaasti hänen -mielipiteeseensä. Ranska oli hänelle Corinne; se oli hänelle Corinnen -kauniit, loistavat silmät, nuori ja naurava suu, hänen suora ja vapaa -käytöksensä, hänen kauniisti soiva äänensä. Christophe halusi nyt -suuresti tuntea sitä hyvää vielä enemmän. - -Lili Reinhart taputti käsiään, kun Christophe oli samaa mieltä hänen -kanssaan. - --- Mikä vahinko, sanoi hän, ettei minun pikku ranskalainen -ystävättäreni ole enää täällä; mutta hän ei jaksanut tätä sietää: hän -matkusti pois. - -Corinnen kuva sammui heti Christophen mielestä. Aivan kuin haipuva -savu antaa yhtäkkiä tummalta taivaalta näkyä tähtien suloisen ja syvän -tuikkeen ilmestyi hänelle nytkin eräs toinen kuva, ilmestyivät erään -toisen henkilön silmät. - -Kuka? kysyi Christophe ponnahtaen tuoliltaan. Tuoko pieni -kotiopettajatar? - --- Kuinka, tunnetteko tekin hänet? äännähti rouva Reinhart. - -He kuvailivat nyt toisilleen tuota tyttöä: piirteet sopivat -täydellisesti yhteen. - --- Te tunnette hänet? toisti Christophe. Oh, kertokaa minulle kaikki, -mitä hänestä tiedätte!... - -Rouva Reinhart alkoi silloin sillä vakuutuksella, että he olivat -aivan läheisiä ystäviä ja että he uskoivat toisilleen kaikki asiansa. -Mutta kun hänen sitten piti joutua yksityiskohtiin, supistuivatkin -ne sangen niukoiksi. He olivat tavanneet toisensa ensi kerran -eräillä vieraskutsuilla. Rouva Reinhart oli lähestynyt ensin tuota -nuorta tyttöä; ja sydämellisenä niinkuin aina oli hän pyytänyt häntä -tulemaan itseään katsomaan. Tyttö oli käynytkin hänen luonaan pari -kolme kertaa, ja he olivat jutelleet keskenään. Mutta ainoastaan -suurella vaivalla oli utelias Lili päässyt saamaan joitakin tietoja -pikku ranskattaren elämästä: tuo tyttö oli kovin suljettu; häneltä -sai nyppiä hänen elämänsä tarinan kappale kappaleelta. Rouva Reinhart -tiesi parhaiksi, että hänen nimensä oli Antoinette Jeannin; hänellä -ei ollut mitään varoja, ja omaisia ainoastaan nuori veli, joka oli -jäänyt Parisiin ja jota Antoinette piti kovin uhrautuvasti yllä. Hän -puhui veljestään lakkaamatta: se oli ainoa asia, johon koskettaessa -hän tuli avomieliseksi; ja olipa Lili Reinhart saavuttanut suorastaan -hänen luottamuksensa pelkästään sillä, että hän ilmaisi säälinsä ja -suopeutensa tuota nuorta poikasta kohtaan, joka oli yksinään siellä -Parisissa, ilman omaisia ja ystäviä, erään lukion täyshoitolaisena. -Antoinette oli suureksi osaksi ainoastaan siksi, että olisi saanut -lisätuloja veljensä kasvatukseen, hankkinut itselleen paikan -ulkomailla. Mutta sitten eivät nuo lapsi-raukat voineetkaan elää ilman -toisiaan; he kirjoittivat toisilleen joka päivä; ja jos odotettu kirje -viivästyi hetkenkin, joutuivat he molemmat aivanpa sairaalloisen -levottomuuden valtaan. Antoinette eli veljensä tähden alinomaisessa -huolessa: pojalla näet ei ollut aina uljuutta salata häneltä surullista -ja yksinäistä elämäänsä; ja veikon valitukset kaikuivat Antoinetten -sydämessä vihlovina; hän tuskitteli, että veli kärsi, ja kuvitteli -usein, että hän oli sairas, vaikkei tahtonut siskolleen sitä tunnustaa. -Rouva Reinhartin oli täytynyt monta kertaa kaikessa ystävyydessä torua -Antoinettea tällaisen aiheettoman pelon vuoksi; ja hänen onnistuikin -ainakin siksi hetkeksi saada Antoinette rauhalliseksi. -- Antoinetten -kaukaisemmista sukulaisista, hänen yhteiskunta-asemastaan ja syvemmistä -sielullisista ominaisuuksistaan ei rouva Reinhart ollut päässyt -sen tarkemmin perille. Kuullessaan häneltä ensimäisen kysymyksen -siihen suuntaan vetäytyi nuori tyttö ihmisarkana kuoreensa. Siitä -vähästä, mitä hän jutteli, huomasi, että hän oli saanut oppia ja oli -älykäs; hänellä näytti olevan varhaisvanhan kokemuksia; hän tuntui -olevan samalla kertaa naiivi ja elämän opettama, harras uskossaan ja -samalla kuitenkin kaikki kuvittelunsa kadottanut. Antoinette ei ollut -onnellinen täällä, tuossa perheessä, jossa ei ollut kohteliaisuutta -eikä hyvyyttä. Hän ei sitä valittanut, mutta saattoi huomata, että -hän kärsi siitä. -- Kuinka hän oli johtunut täältä lähtemään, sitä ei -rouva Reinhart oikein tiennyt. Väittivät, että hän olisi viettänyt -huonoa elämää. Angelika ei sellaista uskonut; hän olisi antanut vaikka -katkaista kaulansa, että se oli inhoittavaa juorua, tämän typerän ja -ilkeän kaupungin arvon mukaista. Mutta jotain pientä siinä oli ollut -alla; saman tekevä, mitä, eikö niin? - --- Kyllä, vastasi Christophe painaen päänsä alas. - --- Ja sitten hän matkusti. - --- Ja mitä hän teille sanoi lähtiessään? - --- Ah, minulle sattui kova onni! vastasi Lili Reinhart. Minä olin juuri -silloin matkustanut kahdeksi päiväksi Kölniin. Kun tulin takaisin... -_Zu spät!_ (Liian myöhäistä!)... nuhteli rouva samassa sisäkköään, joka -toi liian myöhään sitruunaa hänen teehensä. - -Ja Lili Reinhart lisäsi totisen viisaasti, niinkuin ainakin saksalaiset -sekoittaen juhlalliset asiat jokapäiväisiin perhetoimituksiinsa: - --- Liian myöhäistä, kuten usein elämässä! - -(Ei käynyt selville, koskiko tämä huomautus sitruunaa vai äsken -keskeytynyttä tarinaa). Rouva Reinhart jatkoi: - --- Palatessani sain häneltä pari sanaa, hän kiitti minua kaikesta ja -sanoi matkustavansa täältä pois: menevänsä takaisin Parisiin. Hän ei -ilmoittanut mitään osoitetta. - --- Eikä ole sitten enää kirjoittanut? - --- Ei mitään. - -Christophe näki noiden alakuloisten kasvojen ja silmien katoavan -jälleen yöhön, silmien, jotka olivat äsken yhtäkkiä johtuneet hänen -mieleensä sellaisina kuin hän oli nähnyt ne viimeisen kerran läpi junan -ikkunoiden. - - - - -Kysymys Ranskan oloista tuli sitten esille entistä hartaammin. -Christophe ei väsynyt tiedustelemasta rouva Reinhartilta kaikenlaista -tuosta maasta, jonka rouva väitti tuntevansa. Eikä Lili, vaikkei hän -ollut koskaan käynyt Ranskassa, jättänyt jakamatta Christophelle näitä -tietojaan. Reinhart itse oli mallikelpoinen saksalainen patriootti -ja täynnä ennakkoluuloja Ranskaa vastaan, jota hän ei tuntenut sen -paremmin kuin hänen vaimonsakaan; ja niinpä uskalsi hän joskus tinkiä -vaimonsa sanoja, milloin Lilin ihastus nousi aivan ylenpalttiseksi; -mutta silloin jatkoi rouva väitteitään kahta suuremmalla tarmolla, ja -Christophe yhtyi ehdottomasti häneen, pelkästä luottamuksesta ja asiaa -laisinkaan tuntematta. - -Mutta vielä arvokkaampia kuin Lili Reinhartin tiedot Ranskasta olivat -Christophelle hänen ranskalaiset kirjansa. Rouva oli hankkinut -itselleen pienen ranskalaisen kirjaston: kouluissa käytettyjä -valikoimia, muutamia romaaneja ja umpimähkään ostettuja teoksia. -Christophesta, joka oli ylen halukas oppimaan jotain Ranskasta eikä -tiennyt siitä vielä mitään, olivat nuo kirjat, kun Reinhart meni niitä -etsimään ja antoi ne sitten ystävällisesti ja kohteliaasti hänen -käytettäväkseen, oikea suuri aarre. - -Aluksi kävi Christophe käsiksi niihin niistä, jotka sisälsivät -valittuja kappaleita Ranskan kirjallisuudesta; ne olivat koulukirjoja, -joita sekä Lili Reinhart että hänen miehensä olivat ennen koulussa -ollessaan lukeneet. Reinhart vakuutti hänelle, että hänen täytyi alkaa -niillä, jos halusi olla eksymättä keskellä hänelle outoa ranskalaista -kirjallisuutta. Christophe kunnioitti syvästi yleensä kaikkia -henkilöitä, jotka tiesivät enemmän kuin hän itse, ja hän totteli siis -hartaasti; ja jo samana iltana hän ryhtyi lukemaan. Hän koetti ensin -saada ylimalkaisen käsityksen siitä, mitä kaikkia rikkauksia hänellä -oli nautittavinaan. - -Hän tutustui seuraaviin ranskalaisiin kirjailijoihin: Théodore-Henri -Barrau, François Péris de la Croix, Frédéric Baudry, Emile Delérot, -Charles-Auguste-Désiré Filon, Samuel Descombaz ja Prosper Baur. -Hän luki runoja, joiden tekijöitä olivat abbé Joseph Reyre, Pierre -Lachambaudie, herttua de Nivernois, André van Hasselt, d'Andrieux, M:me -Calet, Salm-Dyckin, ruhtinatar Constance-Marie, Henriette Hollard, -Gabriel-Jean-Baptiste-Ernest-Wilfrid Legouvé, Hippolyte Violeau, Jean -Reboul, Jean Racine, Jean de Béranger, Frédéric Béchard, Gustave -Nadaud, Edouard Plouvier, Eugène Mannel, Hugo, Millevoye, Chênedollé, -James Lacour Delâtre, Félix Chavannes, François-Edouard-Joachim s.o. -François Coppée ja Louis Belmontet. Tähän runouden vedenpaisumukseen -oli Christophe hukkua aivan umpikorviin, ja siirtyi sitten -proosaan. Hänen kirjoistaan löytyi Gustave de Molinari, Fléchier, -Ferdinand-Edouard Buisson, Mérimée, Malte-Brun, Voltaire, Lamé-Fleury, -Dumas vanhempi, J.-J. Rousseau, Mézières, Mirabeau, de Mazade, -Claretie, Cortambert, Fredrik II ja monsieur de Vogue. Ranskalaisista -historioitsijoista lainailtiin useimmin Maximilien-Samson-Frédéric -Schoellin sanoja. Christophe löysi tässä ranskalaisessa antologiassa -uuden Saksan valtakunnan perustamisjulistuksen; ja hän sai lukea -Frédéric-Constant de Rougemontin saksalaisista tekemän kuvauksen, jossa -opetettiin, että "_saksalainen syntyy elääkseen hengen maailmassa. Hän -ei ole metelöivän ja keveän iloinen niinkuin ranskalainen. Hän on hyvin -sielukas; hän on tunteiltaan hellä, hyvä. Hän on väsymätön työssä ja -sitkeä yrityksessä. Ei löydy siveellisempää kansaa, eikä ihmisten ikä -ole missään, niin pitkä kuin Saksassa. Saksalla on joukko erinomaisia -kaunokirjailijoita. Sillä on nerokas taipumus taiteisiin. Kun muut -kansat pitävät suurimpana kunnianaan olla pelkästään ranskalaisia, -englantilaisia, espanjalaisia, niin saksalaisen rakkauteen sulkeutuu -koko ihmiskunta. Lisäksi: koska Saksan maantieteellinen asema on -Europan keskeisin, niin näyttää Saksan kansakunta olevan yhtaikaa -ihmiskunnan sekä sydän että ylempi järki_." - -Christophe kummastui ja väsyi, painoi kirjan kiinni ja ajatteli: - --- Ranskalaiset ovat kilttejä poikia; mutta aivan selväpäisiä he eivät -ole. - -Hän tarttui toiseen kirjaan. Se oli tarkoitettu korkeampaa tasoa, -isompia kouluja varten. Musset oli saanut siinä kolme sivua, ja -Victor Duruy kolmekymmentä. Lamartine seitsemän sivua, mutta Thiers -lähes neljäkymmentä. Le Cid annettiin kokonaisuudessaan, -- melkein -kokonaisuudessaan: (-- oli poistettu ainoastaan don Diegon ja Rodrigon -monoloogit, pitkäveteisyyden vuoksi). -- Lanfrey ylisteli Preussia -Napoleon I:stä vastaan: hänelle ei oltukaan annettu tilaa mittaamalla; -hän oli saanut yksinään enemmän kuin kaikki 1700-luvun suuret -klassikot. Lukuisia kuvauksia ranskalaisten tappioista vuonna 1870 -oli ammennettu Zolan _la Débâclesta_. Kokoelmassa ei näkynyt yhtään -sennimisiä miehiä kuin Montaigne, Rochefoucauld, Bruyère, Diderot, -Stendhal, Balzac, Flaubert. Sensijaan ilmestyi Pascal, joka oli -edellisestä kirjasta poissa, ihmeeksi ja kummaksi tässä; ja Christophe -oppi ohimennen, että tuo vetotautinen "oli Port-Royalin luostarin, -lähellä Parisia olevan nuorten tyttöjen kasvatusopiston munkkeja..." - -[Ne valikoimat ranskalaista kirjallisuutta, jotka Christophe sai -lainaksi ystäviltään Reinharteilta ovat: - -I. _Valikoima ranskalaista kirjallisuutta ylempien koulujen tarpeeksi_, -tehnyt Hubert H. Wingerath, filosofian tohtori, Strassburgin Pyhän -Johanneksen koulun johtaja. -- Toinen osa, keskiluokkia varten. -- 7:s -painos, 1902, Dumont-Shaubergin kustannuksella. - -II. L. Henrig ja G. F. Burguy: _Ranskan kirjallisuutta_; parannellut -F. Tendering, Hampurin Johanneum-reaalilukion rehtori, -- 1904. -Braunschweig.] - -Christophe oli vähällä heittää koko kirjat nurkkaan: hänen päässään -vilisi; hän ei käsittänyt enää mitään. Hän sanoi itsekseen: "Näistä -en tule hullua hurskaammaksi." Hänen oli mahdoton muodostaa itselleen -arvostelua. Hän selaili tuntikausia kirjojaan, käsittämättä, minne -hän joutui. Hänen oli verrattain vaikea lukea ranskaa; ja kun hän oli -suurella vaivalla saanut selvän jostakin lauseesta, oli se melkeinpä -aina jotain merkityksetöntä ja mahtipontisen pöyhkeilevää. - -Tässä kaaoksessa välkähti kuitenkin jo valonsäkeniä, aivan kuin -miekaniskut; ruoskivia ja vinhaisevia sanoja, sankarien naurunpuuskia. -Vähitellen erkani jokin määritelty vaikutelma tästä ensimäisestä -lukemisesta, luultavasti juuri luetun tendensimäisen perusrakennelman -vuoksi. Saksalaiset kustantajat olivat joko ehdoin tahdoin tahi -huomaamattaan valinneet ranskalaisesta kirjallisuudesta kaiken -sen, joka saattoi näyttää ranskalaisten viat ja saksalaisten -paremmuuden, ranskalaisten omain todistusten nojalla. Mutta sitä -eivät kustantajat epäilleetkään, että he vetivät ennakkoluulottoman -sielun silmissä, jollainen Christophe oli, sillä tavoin ainoastaan -päivänvaloon ranskalaisten hämmästyttävän henkisen vapauden, -koskapa he arvostelivat itseäänkin ja kiittelivät vastustajiaan. -Michelet ylisti Fredrik II:sta, Lanfrey englantilaisia Trafalgarin -taistelun sankareita, Charras vuoden 1813 Preussia. Kukaan Napoleonin -vihollisista ei ollut uskaltanut puhua hänestä niin tuimasti kuin -tämä mies. Kaikkein kunnioitetuimmatkaan asiat eivät olleet turvassa -ranskalaisten moitiskelunhalulta. Suuren Kuninkaan ajoista saakka -olivat peruukkipäiset runoilijat suorasuita. Molière ei säästänyt -mitään. La Fontaine irvisteli kaikkea. Yksinpä sellainen kuin Boileau -muokkasi ylimystöä. Voltaire herjasi sotaa, ruoski uskontoa, pilkkasi -isänmaata. Moralistit, satiirikot, häväistyskirjain tekijät kilpailivat -keskenään iloisessa tai synkässä rohkeudessa. Siinä kirjallisuudessa -vallitsi yleinen epäkunnioitus. Kunnon saksalaiset kustantajat -suorastaan kauhistuivat sellaista; heille oli tullut halu rauhoittaa -omaatuntoaan, ja he koettivat puolustella Pascalia, kun tämä pisti -samaan pussiin kokit, murtovarkaat, sotamiehet ja kollot; he väittivät -näet alamuistutuksessa, ettei Pascal olisi puhunut näin, jos hän olisi -tuntenut nykyaikaiset jalot armeijat. He eivät jättäneet myöskään -huomauttamatta, miten onnistuneesti Lessing oli korjannut La Fontainen -Satuja, muuttaen, geneveläisen Rousseaun neuvon mukaan, mestari Korpin -juuston myrkytetyksi lihankappaleeksi, johon katala kettu kuolee: - -"_Olkoon myrkky osanne aina, kirotut imartelijat_." - -He räpyttivät silmiään alastoman totuuden edessä; mutta Christophe -nautti siitä: hän rakasti valoa. Silloin tällöin se kolahti -kyllä häntäkin vastaan; hän ei ollut tottunut tähän hillittömään -riippumattomuuteen, joka vaikuttaa vapaimmankin saksalaisen silmissä -anarkialta, koska hän on sittenkin piintynyt järjestykseen ja -yhteiskunnalliseen kuriin. Sitäpaitsi saattoi ranskalainen ironia -Christophen usein ymmälle: hän käsitti muutamat paikat liian vakavasti; -toiset taasen, jotka olivat leppymätöntä kieltämistä, tuntuivat -hänestä päinvastoin leikitteleviltä paradokseilta. Mutta se ei paljoa -haitannut. Olipa hän hämmästynyt tai sai töytäyksiä vastaansa, niin nuo -ajatukset vetivät häntä kuitenkin vähitellen yhä enemmän puoleensa. Hän -oli jättänyt vaikutelmien luokittelemisen; hän siirtyi jo tunnelmasta -toiseen: hän eli. Ranskalaisen kerronnan hauskuus -- Chamfort, Dumas -vanhempi, Mérimée, sekaisinkin hotkittuina, -- vapautti hänen sieluaan; -ja silloin tällöin leyhähti joltakin sivulta Vallankumousten huumaava -ja hurja tuoksu. - -Aamu alkoi jo lähestyä, kun Louisa, joka nukkui viereisessä huoneessa, -heräsi ja näki valon kiiltävän Christophen oven raosta. Äiti koputti -seinään ja kysyi oliko Christophe sairas. Tuoli narisi lattiaa -vasten, ovi Louisan huoneeseen aukesi; ja Christophe ilmestyi ovelle, -kalpeahkona, paitasillaan, kirja ja kynttilä kädessä, kummallisin -elein, juhlallisen kömpelöin ja hassunkurisin. Louisa peljästyi ja -nousi vuoteessaan istualleen, ajatellen, että hulluko Christophe oli. -Christophe alkoi nauraa, ja heilutellen kynttiläänsä hän luki ääneen -erästä Molièren näytelmän kohtausta. Keskellä lausetta hän purskahti -taas nauruun; hän istahti äidin vuoteen jalkopuoleen, selvitäkseen -naurusta, johon oli tikahtua; kynttilä vapisi hänen kädessään. Louisa -rauhoittui ja parpatti hellästi: - --- Mikä nyt? Mikä nyt on? Menetkö siitä makaamaan!... Poika-parka, -ihanko sinä joudut päästä sekaisin?... - -Mutta Christophe jatkoi kahta uhemmin: - --- Sinun täytyy kuunnella tätä! - -Ja hän asettui istumaan sängyn viereen ja ryhtyi lukemaan äidille -näytelmää, alusta alkaen jälleen. Hän oli aivan näkevinään Corinnen; -hän kuuli hänen lörpöttelevän äänensä, kivakan ja kirkkaan. Louisa -tiuski vastaan: - --- Mene, mene matkaasi! Sinä vilustut siinä. Sinä kiusaat minua. Anna -minun maata! - -Christophe jatkoi heltymättä. Hän paisutti ääntään, hän heilutti -käsiään, oli katketa naurusta. Ja hän kysyi äidiltään, eikö se ollut -erinomaista. Louisa oli kääntynyt häneen selin, kiskonut peiton -ympärilleen ja tukki korviaan ja sanoi: - --- Anna minun maata!... - -Mutta itsekseen hän kuitenkin nauraa tyrski kuunnellessaan Christophen -naurua. Viimein hän lakkasi inttämästä vastaan. Ja kun Christophe -lopetti ensimäisen näytöksen ja vaati Louisaa turhaan näyttämään -mielenkiintoaan luettua kohtaan ja kumartui häntä katsomaan, näki hän, -että äiti nukkui. Silloin hän hymyili, suuteli hellästi äidin tukkaa ja -meni hiljaa omaan kamariinsa. - - - - -Christophe meni ottamaan uutta ranskalaista lukemista Reinhartien -kirjastosta. Kaikki sen kirjat joutuivat sikin sokin hänen käsiinsä. -Christophe ahmi ne kaikki. Hänellä oli niin suuri halu rakastaa -Corinnen ja tuntemattoman tytön maata ja innostua kaikkeen sitä -koskevaan, että hän sen tekikin. Toisenkin luokan teoksissa saattoi -jokin sivu, jokin herkkä sana antaa hänelle oikean vapaan ilman -tuulahduksen. Hän liioitteli sen vapauden suuruutta, varsinkin -puhuessaan siitä rouva Reinhartille, joka puolestaan vielä lisäili -sitä monin verroin. Vaikka hän olikin Ranskasta tietämätön kuin -turska, asetti hän usein mitä suurimmaksi ilokseen ranskalaisen -kultuurin saksalaisen rinnalle ja haukkui viimeksimainittua tuon toisen -kunniaksi, tahtoen siten enimmäkseen ainoastaan ärsyttää miestään -ja kostaa ikävyyksiä, joita hän oli saanut sietää tämän saksalaisen -pikkukaupungin puolelta. - -Herra Reinhart vihastui hyvin usein moisesta. Paitsi oman alansa -tietoja oli hän, mitä Ranskaan tuli, pysähtynyt kouluopetuksen -alkeisiin. Hänestä olivat ranskalaiset suoria, älykkäitä -käytännöllisissä asioissa ja miellyttäviä, erinomaisia pakinoissa, -mutta keveitä, herkkiä, kerskuvia, pystymättömiä mihinkään vakavaan, -mihinkään tunteeseen, minkäänlaiseen totiseen, -- kansa, jolla ei -ollut musiikkia, ei filosofiaa, ei runoutta (lukuunottamatta Bouleaun -"Runousoppia", Beranger'ta ja François Coppéeta), -- paatoksen, komeain -eleiden, liioiteltujen sanain ja pornografian kansa. Hän ei löytänyt -tarpeeksi vahvoja sanoja ruoskiakseen latinalaista siveettömyyttä; ja -paremman puutteessa käytti hän aliomaa uudestaan sanaa _frivooli_, joka -hänen suussaan, samoin kuin useimpain muidenkin hänen kansalaistensa, -sai eräällä tavalla erityisesti halventavan merkityksen. Ja kaikki -päättyi lopultakin jalon Saksan kansan ylistysvirteen, -- moraalisen -kansan ("_Siinä suhteessa_, sanoo Herder, _eroaa se kaikista muista -kansoista_"), uskollisen kansan (_treues Volk... Treu_, joka merkitsee: -rehellinen, uskollinen, vilpitön ja suora), -- _kansana_ valion, kuten -Fichte sanoo; -- niin, saksalaisen Voiman, kaiken oikeuden ja totuuden -vertauskuvan, ylistykseen, -- saksalaisen Ajatuksen, -- saksalaisen -_Gemütin_, -- saksankielen, ainoan alkuperäisen ja puhtaana säilyneen -niinkuin rotu itsekin, -- Saksan naisten, Saksan viinin, Saksan laulun -riemuhuutoon... "_Saksa, Saksa kaikkialle_!" - -Christophe intti Reinhartia vastaan, rouva nauraa räkätti. He huusivat -kaikki kolme kilpaa. He sopivat mainiosti yhteen: he tiesivät kaikki -kolme olevansa kunnon saksalaisia. - -Christophe tuli usein juttelemaan ja päivällisellekin näiden uusien -ystäviensä luokse, ja kävi teidän kanssaan kävelemässä. Lili Reinhart -hemmoitteli häntä, varusti hänelle hyviä illallisia: hän oli -mielissään, kun sai näin tekosyyn tyydyttää omaa herkutteluhaluaan. -Hän keksi kaikenlaisia tunteellisia ruoka-asioihin liittyviä -kohteliaisuuksia. Christophen syntymäpäiväksi leipoi hän kakun, johon -oli pistetty kaksikymmentä kynttilää ja jonka keskellä seisoi pieni -sokeriolento, kreikkalaisessa puvussa, esittäen muka Ifigeneiaa -kukkakimppu kädessä. Christophe, joka oli omaksi harmikseenkin syvästi -saksalainen, heltyi tällaisista todellisista ystävyydenilmauksista, -joskin ne olivat hiukan meluavia ja mauttomiakin. - -Kunnon Reinhartit keksivät muitakin ja hienompia keinoja osoittaakseen -ystävyyttään. Vaimonsa kehoituksesta oli Reinhart, joka tuskin tunsi -nuotteja, ostanut parikymmentä vihkoa Christophen _Liedejä_ (ensimäiset -kappaleet, mitä kustantajan varastosta vielä oli lähtenyt); -- hän oli -levittänyt niitä Saksaan kaikkialle, yliopistotuttaviensa joukkoon; -hän oli lähetyttänyt niitä myöskin jonkun määrän niille Leipzigin -ja Berlinin kirjakauppiaille, joiden kanssa hän oli koulumiehenä -suhteissa. Tämä liikuttava ja kömpelö yritys, josta Christophe ei -tietänyt mitään, ei muuten kantanut hedelmää, ei ainakaan vielä. -Sinne tänne lähetetyt _Liedit_ näyttivät hukkuneen huomaamatta sille -tielleen: kukaan ei niistä hiiskunut mitään; ja Reinhartit, joita -tällainen välinpitämättömyys suretti, olivat hyvillään, kun eivät -olleet puhuneet Christophelle hommastaan mitään; sillä jos hän -olisi tiennyt tuloksen, olisi se enemmän häntä tuskastuttanut kuin -lohduttanut. -- Mutta todellisuudessa ei mikään maailmassa katoa, se -on meillä monesti tilaisuus elämässä huomata; mikään yritys ei mene -hukkaan. Vuosikausiin ei usein työn tehosta tiedetä mitään: sitten -yhtäkkiä, jonakin päivänä huomaa, että ajatus onkin edistynyt. Kuka -tietää, eivätkö Christophen _Liedit_ olleet joutuneet joidenkin -maaseutukolkissa asuvien kunnon ihmisten sydämiin, jotka olivat liian -arkoja, tai liian laiskoja ilmaistakseen hänelle ihailuaan! - -Yksi ainoa kirjoitti Christophelle. Kaksi kolme kuukautta siitä, -kun Reinhart oli lähettänyt nuo vihkot, tuli Christophelle kirje: -liikutettu, juhlallinen, haltioitunut, sanamuodoltaan yli-ikäinen; -se tuli eräästä Türingenin pikkukaupungista ja allekirjoittaja oli -"_Universitätsmusikdirector Professor D:r Peter Schulz_." - -Tämä oli suuri ilo Christophelle, ja vielä enemmän iloitsivat -Reinhartit, kun hän avasi tuon kirjeen heidän luonaan, unhoitettuaan -sen ensin kahdeksi päiväksi taskuunsa. He lukivat sen yhdessä. Reinhart -loi vaimoonsa salavihkaa silmäyksiä, joita Christophe ei huomannut. -Christophe näytti säteilevän riemusta, kunnes Reinhart yhtäkkiä näki -hänen synkkenevän ja keskeyttävän kirjeen lukemisen, aivan keskellä -sitä. - --- No, miksi sinä keskeytät? kysyi Reinhart. - -(He sinuttelivat jo toisiaan.) - -Christophe heitti kirjeen vimmoissaan pöydälle. - --- Ei, tämä on jo liikaa! sanoi hän. - --- Mikä niin? - --- Lue! - -Hän käänsi selkänsä pöytään ja meni itsekseen nurkkaan jöröttämään. - -Reinhart luki vaimonsa kanssa, eikä huomannut kirjeessä muuta kuin -aivan haltioituneita ihailunilmauksia. - --- En minä mitään erikoista tässä näe, sanoi Reinhart hämmästyneenä. - --- Etkö näe? Etkö sinä nyt näe?... -- huusi Christophe ottaen jälleen -kirjeen ja levittäen sen Reinhartin nenän eteen. -- Etkö sinä osaa -lukea? Etkö näe, että hänkin on "_Brahmini_?" - -Silloin vasta Reinhart huomasi, että _Universitätsmusikdirector_ -vertaili eräissä kirjeensä riveissä Christophen Liedejä Brahmsin -sävellyksiin. -- Christophe voihki: - --- Ystävä, vihdoinkin olen löytänyt ystävän!... Ja tuskin hänet sain, -niin siihen jo kadotin!... - -Häntä läkähdytti tuollainen vertaus. Jos hänen olisi annettu, olisi hän -heti paikalla vastannut Schulzille pelkillä typeryyksillä täytetyllä -kirjeellä. Tai ehkä hän tarkemmin asiaa punniten olisi pitänyt sangen -viisaana ja jalomielisenä olla vastaamatta hänelle mitään. Onneksi -Reinhartit estivät häntä tekemästä jotain uutta eriskummaista, lyöden -hänen pahan tuulensa leikiksi. He saivat hänet kirjoittamaan pari riviä -kiitokseksi. Mutta nuo rivit, jotka Christophe väkinäisesti kirjoitti, -olivat kylmät ja teeskennellyt. Siitä huolimatta ei Peter Schulzin -innostus laimentunut: hän lähetti Christophelle vielä kaksi kirjettä, -jotka tulvivat ihastusta. Christophe ei ollut erikoisen vahva kirjeiden -kirjoittamisessa; ja vaikka hän hiukan leppyikin tuntemattomalle -ystävälleen nähdessään vilpittömän ja todellisen mieltymyksen sävyn -hänen riviensä välistä, jätti hän kirjevaihdon silleen. Myöskin Schulz -vaikeni lopulta, eikä Christophe enää asiaa muistanutkaan. - -Hän tapasi nyt Reinharteja joka päivä, ja usein montakin kertaa -päivässä. He viettivät melkein kaikki iltansa yhdessä. Oltuaan koko -päivän yksin ja keskittyneenä itseensä, tunsi Christophe suorastaan -ruumiillista tarvetta puhua, ilmaista ajatuksiaan, vaikkei häntä -ymmärrettäisikään, nauraa syystä tai aivan syyttä, tuhlata itseään, -virkistäytyä. - -Christophe soitti heille. Koska hänellä ei ollut muuta keinoa osoittaa -kiitollisuuttaan, istahti hän pianon ääreen ja soitti tuntikausia. -Rouva Reinhart ei ollut laisinkaan musikaalinen ja hänen oli vaikea -olla haukottelematta; mutta hän oli suuresti mieltynyt Christopheen ja -oli muka kovin tarkoin seuraavinaan, mitä Christophe soitti. Reinhart -ei ollut paljoa musikaalisempi kuin hänen vaimonsakaan, mutta häntä -liikuttivat eräät soitetut kappaleet, eräät sivut, tahdit, joskin aivan -puisevalla tavalla; ja silloin hän järkyttyi rajusti, jopa niin, että -sai vedet silmiinsä: ja se tuntui hänestä itsestään idioottimaiselta. -Muulloin ei hän tuntenut mitään: kaikki oli hänelle pelkkää räminää. -Yleisenä sääntönä muuten oli: häntä ei saanut liikutetuksi mikään -muu kuin jokin heikoin puoli teoksessa, -- aivan merkityksettömät -kohdat. -- Reinhartit koettivat vakuuttaa kumpikin itselleen, -että he ymmärsivät Christophea; ja myöskin Christophe tahtoi sitä -itselleen uskotella. Tosin hänelle tuli silloin tällöin halu ilveillä -heidän kustannuksellaan; hän viritti heille loukun: soitti heille -sellaista, jossa ei ollut mitään järkeä, typerää sekasotkua, ja väitti -soittavansa omia sävellyksiään. Ja kun he sitten olivat häntä oikein -ihailleet, sanoi hän heille, mitä tuo soitettu oli. Silloin tulivat he -epäluuloisiksi; ja kun Christophe sitten tekeytyi hyvin salaperäiseksi -ruvetessaan heille jotain soittamaan, luulivat he, että hän aikoi -nytkin heitä puijata; ja he arvostelivat kappaletta ankarasti. -Christophe antoi heidän puhua, yhtyi samaan virteen, myönsi, ettei -tuosta musiikista ollut hiiteenkään, ja sitten hän yht'äkkiä purskahti -nauruun: - --- Senkin peijakkaat! Te olette aivan oikeassa!... Sehän on minun -sävellyksiäni! - -Hän oli ylen iloissaan, kun sai heidät pussiin. Rouva Reinhart -närkästyi hiukkasen ja tuli ja läimäytti häntä poskelle; mutta -Christophe nauroi niin onnellisena, että he yhtyivät nauruun. He eivät -vaatineetkaan olla erehtymättömiä. Ja kun he eivät nyt enää tienneet, -mille puolelle kallistua, niin otti Lili Reinhart osakseen moittia -kaikkea, ja hänen miehensä kiittää kaikkea: siten he olivat varmat, -että jompikumpi heistä oli samaa mieltä kuin Christophe. - -Muuten ei heitä Christophessa viehättänytkään niin paljon musiikkimies -kuin kunnon poika, hiukan löysäjärkinen, mutta hyväsydäminen ja vilkas. -Kaikki pahat jutut, mitä heille oli hänestä kerrottu, olivat vain -tehneet heidät suosiollisemmiksi häntä kohtaan: heitäkin tukahutti -pikkukaupungin ilmakehä niinkuin Christophea; he olivat suoria niinkuin -hänkin, ja arvostelivat asioita omalla päällään; ja Christophea he -pitivät ikäänkuin suurena lapsena, joka ei liioin soveltunut elämään ja -oli rehellisyytensä uhri. - -Christophe ei kuvitellut liikoja uusista ystävistään; ja hänen täytyi -alakuloisesti itselleen tunnustaa, etteivät he ymmärtäneet hänen -syvintä olemustaan, etteivät he koskaan tulisi sitä ymmärtämään. Mutta -hän oli nykyisin niin suuresti vieroitettu kaikesta ystävyydestä ja -kaipasi sitä niin palavasti, että oli heille rajattoman kiitollinen, -kun he häntä hiukan rakastivat. Hän oli saanut oppia viime vuoden -kokemuksista: hän ei myöntänyt enää itselleen oikeutta olla kovin -vaatelias. Kaksi vuotta aikaisemmin ei hän olisi ollut näin -kärsivällinen. Hän muisti tunnonvaivakseen ja samalla huvitettuna, -kuinka tuima hän oli ollut ikäviä, mutta kunniallisia Eulerejä kohtaan. -Oi, kuinka hän oli muuttunut viisaaksi!... Se pani aivan huokaisemaan. -Salainen ääni kuiskasi hänelle. - --- Kyllä, mutta kuinka pitkäksi aikaa? - -Se sai hänet jälleen hymyilemään, ja hän oli tyytyväinen. - -Kuinka hän olisikaan ollut valmis uhraamaan kaiken, jos hänellä olisi -ollut ystävä, yksi ainoa sellainen ystävä, joka ymmärsi täydellisesti -hänen sielunsa! -- Mutta vaikka hän oli vielä aivan nuori, oli hänellä -kyllin kokemusta maailmasta tietääkseen, että se hänen toivomuksensa -oli niitä, joita elämä kaikkein vähimmän toteuttaa, ja ettei hän -saattanut vaatia, suurempaa onnellisuutta kuin useimmat häntä ennen -eläneetkään oikeat taiteilijat. Hän oli saanut lukea eräiden heidän -elämäntarinoitaankin. Jotkut Reinhartien kirjastosta lainatut kirjat -olivat näyttäneet hänelle ne hirvittävät koettelemukset, joita Saksan -musiikkimiehet seitsemännellätoista vuosisadalla olivat saaneet kestää, -ja sen tyynen miehuuden, jota yksi noista suurista hengistä oli -osoittanut -- suurin heistä kaikista: sankarillinen Schütz, joka kulki -horjumatta tietään keskellä sotia, poltettujen kaupunkien raunioita, -ruton saastuttamia maita, valloitetussa, koko Europan sotalaumain -jalkoihinsa tallaamassa isänmaassaan, ja joka, -- mikä oli pahinta -kaikista, -- ei lopultakaan, murrettuna, uupuneena, onnettomuuden -sortamana, enää koettanut taistella, vaan oli välinpitämätön kaikesta -ja kaipasi ainoastaan lepoa. Christophe ajatteli: "Kenellä olisi syytä -valitella sellaista esimerkkiä muistellessaan? Heillä ei ollut yleisöä, -ei tulevaisuutta; he sävelsivät pelkästään itselleen ja Jumalalle; -sen, minkä, he yhtenä päivänä kirjoittivat, hävitti ehkä seuraava -perinpohjin. Ja kuitenkin he kirjoittivat, eivätkä olleet suinkaan -surullisia: mikään ei voinut hävittää heidän sitkeää ja leppoisaa -hyväätuultaan; he tyydyttivät itsensä laulullaan, he eivät anoneet -elämältä enempää kuin saada elää, kuin ansaita leivänmurunsa, purkaa -sielustaan, mitä ajattelivat, ja löytää ystävikseen pari kolme kunnon -ihmistä, yksinkertaista ja hyvää, jos ei taiteilijoita, niin sellaisia, -jotka eivät varmaankaan ymmärtäneet heitä, mutta jotka luottivat heihin -ja joihin he puolestaan luottivat. -- Kuinka hän olisi uskaltanut -vaatia enempää kuin hekään? On jonkinlainen onnen minimi-määrä, jota -ihmisen sopii pyytää. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta enempään: -kunkin oma asia on itse antaa itselleen lisää; se ei ole muiden -tehtävä." - -Nämä ajatukset tekivät hänen mielensä jälleen kirkkaaksi; ja hän -rakasti yhä enemmän kunnon ystäviään Reinharteja. Hän ei aavistanut, -että häneltä tahdottiin riistää tämä viimeinenkin osanotto ja hellyys. - - - - -Hän ei ottanut huomioon pikkukaupungin ilkeämielisyyttä. Siellä on -kauna pitkävihaista, -- sitä pitempää, kuta tarkoituksettomampaa -se on. Oikea viha, joka tietää, mitä se tahtoo, lauhtuu, kun se on -tahtomansa saanut. Mutta ihmiset, jotka tekevät pahaa ikävystymisensä -tähden, eivät heitä aseitaan pois koskaan; sillä heillä on aina -ikävä. Christophe oli heidän joutilaisuudelleen sopiva uhri. Hän -oli kyllä lyöty mies; mutta sellainen, joka uskalsi olla millään -tavoin näyttämättä lannistumistaan. Hänestä ei ollut enää kenellekään -huolta; mutta hän ei itsekään ollut muista huolissaan. Hän ei anellut -ihmisiltä mitään; häntä vastaan ei voitu mitään. Hän oli onnellinen -uusien ystäviensä parissa ja aivan välinpitämätön siitä, mitä hänestä -sanottiinkin. Moista ei kaupunki voinut sietää. Ja rouva Reinhart -ärsytti kaupunkia vieläkin enemmän kuin Christophe. Ystävällinen suhde, -jossa hän oli vastoin koko kaupungin tahtoa julkisesti Christophien -kanssa, tuntui rouvan puolelta suorastaan yleisen mielipiteen -uhmaamiselta. Kunnon Lili Reinhart ei epäillyt ketään eikä mitään: -hänen päähänsäkään ei pälkähtänyt ihmisiä uhmata; hän teki niinkuin -hänestä oli hyvä, välittämättä kysellä muiden mieltä. Mutta se olikin -pahinta ärsytystä. - -Heidän kahden käytöstä vaaniskeltiin. He eivät olleet tarpeeksi -epäluuloisia. Toinen heistä oli kummallisuuksiin menevä, toinen -huimapää, eivätkä he siis noudattaneet viisauden sääntöjä, kun lähtivät -yhdessä ulos tai juttelivat ja nauroivat illoin kotona nojaten -ulkoparvekkeen kaiteeseen. He sutkauttelivat kaikessa viattomuudessa -ja tuttavuudessa sellaisia sanoja ja käyttäytyivät niin vapaasti, että -hävytön juoru sai helposti vettä myllyynsä. - -Eräänä aamuna tuli Christophelle nimetön kirje. Häntä syytettiin -julkein ja halpamielisin sanoin rouva Reinhartin rakastajaksi. Hänen -kätensä hervahtivat alas. Koskaan ei hänen mieleensä ollut tullut -ajatusta rakkaudesta tai edes leikittelevästä veikeilystä Lili -Reinhartin kanssa: Christophe oli siihen liian kunniallinen, hänellä -oli aviorikosta kohtaan puritaaninen kauhu: tuollaisen epäpuhtaan -jakamisen ajatuskin tuotti hänelle ruumiillista ja sielullista -vastenmielisyyttä. Ottaa vaimo ystävältä olisi hänestä ollut rikos; ja -Lili Reinhart olisi ollut viimeinen olento maailmassa, jonka kanssa hän -olisi yrittänytkään sitä tehdä. Tuo naisparka ei ollut tosiaan kaunis; -Christophen intohimo ei siis olisi löytänyt edes puolustusta. - -Christophe meni ystäviensä luokse seuraavalla kerralla häpeissään -ja häiriytyneenä. Sielläkin hän huomasi samanlaista häiriytymistä. -Kumpikin Reinharteista oli puolestaan saanut samansuuntaisen kirjeen; -mutta he eivät uskaltaneet sitä toisilleen sanoa; ja kaikki kolme -tekivät he nyt huomioita toisistaan, ja tarkastivat itseään, eivätkä -uskaltaneet enää liikahtaakaan, eivätkä puhua, vaan tekivät alinomaa -pelkkiä tyhmyyksiä. Jos Lili Reinhartin huoleton luonne silloin tällöin -pääsikin voitolle ja jos hän alkoi jälleen nauraa ja lasketella -päättömyyksiä, niin yhtäkkiä hän nolostui miehensä tai Christophen -katsetta. Tuo saatu kirje johtui taas hänen mieleensä; hän keskeytti -yhtäkkiä lauseensa ja sekaantui; samoin joutuivat Christophe ja -Reinhart ymmälle. Jokainen heistä ajatteli: - --- Eivätköhän toiset mitään tiedä? - -Kuitenkaan eivät he virkkaneet toisilleen mitään, vaan koettivat elää -kuten ennenkin. - -Mutta nimettömiä kirjeitä tuli yhä lisää, yhä hävyttömämpiä ja -likaisempia; ne syöksivät heidät sietämättömään hermostumisen tilaan ja -häpeäntunteeseen. He pistivät ne piiloon, kun saivat ne, eikä heillä -ollut voimaa niitä polttaa lukematta niitä: he avasivat kukin yksinään -kirjeitään, vapisevin käsin; ja rohkeus tahtoi pettää, kun he käänsivät -sivua; ja sitten, lukiessaan viimein sellaista, mitä jo pelkäsivät, -- -mikä tavaton määrä toisintoja samasta asiasta olikaan noissa kirjeissä: -pahaantekoon taipuisan luonteen kaikki ovelat ja epäjalot keksinnöt, --- niin he itkivät itsekseen. He koettivat kukin kaikin mokomin päästä -perille, kuka se kurja oli, joka oli ottanut tehtäväkseen vainota heitä. - -Eräänä päivänä ei rouva Reinhart tätä enää jaksanut, vaan tunnusti -miehelleen, minkälaisen vimman uhriksi hän oli joutunut; ja mieskin -tunnusti silloin kyyneleet silmissä hänelle, että samoin oli hänenkin -laitansa. Puhuisivatko he asiansa Christophelle? He eivät uskaltaneet -sitä tehdä. Kuitenkin täytyisi Christophea varoittaa, että hän -osaisi olla tarpeeksi älykäs. -- Heti, kun rouva Reinhart punastuen -alkoi Christophelle tästä puhua, näki hän ällistyneenä, että myöskin -Christophe oli saanut noita kirjeitä. Moinen perinpohjainen ilkeys -saattoi heidät suunniltaan. Rouva Reinhart oli aivan vakuutettu, -että koko kaupunki nyt uskoi tällaisia salaisuuksia. Sen sijaan, -että he olisivat tukeneet keskenään toisiaan, he menettivät lopulta -täydellisesti rohkeutensa. He eivät tienneet, mitä enää tehdä. -Christophe sanoi menevänsä ja halkaisevansa kallon joltakulta! -- -Mutta keneltä? Ja sittenpä vasta juorut pääsisivät voimaan!... -Ilmoittaako kirjeistä poliisille? -- Se olisi ollut samaa kuin tehdä -niiden salavihjaukset julkisiksi. Ei olisi muka muuta keinoa kuin -olla niistä välittämättä. Mutta sekään ei ollut enää mahdollista. -Heidän ystävyyssuhteensa oli jo turmeltu. Reinhart saattoi luottaa -ehdottomasti vaimonsa ja Christophen kunniallisuuteen: hän epäili -vastoin tahtoaankin heitä. Hän tunsi itse, miten järjettömiä ja -häpeällisiä tuollaiset epäilykset olivat; hän tahtoi olla niistä -välittämättä ja jättää Christophen ja vaimonsa kahden kesken toistensa -seuraan. Mutta hän kärsi; ja hänen vaimonsa näki sen hyvin. - -Vielä pahempi oli rouvan laita. Koskaan ei hän ollut ajatellutkaan -kiemailla Christophelle, enempää kuin nuorukainenkaan hänelle. Mutta -nuo juorut saivat hiipimään hänen mieleensä sellaisen naurettavan -ajatuksen, että ehkäpä Christophe sittenkin tunsi häntä kohtaan jotakin -hellempää; ja vaikkei hän millään ehdolla ilmaissut sitä luuloaan -Christophelle, piti hän tarpeellisena kuitenkin puoltaa itseään -sellaiselta, ei varmoilla vihjauksilla, vaan kaikenlaisilla kömpelöillä -tempuilla, joita Christophe ei ensin ymmärtänyt ja joista hän joutui, -kun hän ne viimein ymmärsi, aivan suunniltaan. Ei tiennyt, nauraako -vai itkeä, niin typerää tällainen oli! Hänkö rakastunut tuohon pikku -porvarittareen, kilttiin, mutta rumaan ja keskolaiseen!... Ja että Lili -Reinhart luuli sellaista!... Ja vielä sekin ilkeä, ettei hän voinut -puolustaa itseään, sanoa hänelle, hänen miehelleen: - --- Mitä joutavia! Olkaa rauhassa! Täältä ei tule vaaraa!... - -Mutta ei, hän ei voinut solvata sillä tavoin noita hyviä ihmisiä. Ja -sitäpaitsi Christophe harkitsi mielessään, että jos Lili Reinhart -varjeli itseään muka hänen rakkaudeltaan, johtui se varmaan siitä, että -hän alkoi itse häntä salaisesti rakastaa: nuo nimettömät kirjeet olivat -saaneet aikaan sen kauniin tuloksen, että olivat työntäneet hänen -päähänsä moisia romanttisia typeryyksiä. - -Asema oli tullut samalla niin kiusalliseksi ja järjettömäksi, että sitä -oli mahdoton enää jatkaa. Lili Reinhart, jolla ei sanakerskailusta -huolimatta ollut luonteen voimaa, menettikin lopulta pikkukaupungin -kytevän vihamielisyyden ympäröimänä kaiken malttinsa. Reinhartit -keksivät noloja tekosyitä, ettei heidän olisi enää tarvinnut -Christophea tavata: - -"Rouva Reinhart oli hiukan sairas... Reinhartilla oli työtä... He -olivat lähteneet muutamaksi päiväksi matkoille..." - -Kömpelöitä valheita, jotka sattuma pian iloksensa paljasti. - -Christophe oli vilpittömämpi, hän sanoi: - --- Erotkaamme, ystävä-raukat. Meillä ei ole tähän voimaa. - -Reinhartit itkivät. -- Mutta heistä tuntui helpoitukselta, kun se -seurustelu loppui. - -Kaupunki saattoi nyt tosiaan riemuita. Christophe oli viimeinkin aivan -yksin. Häneltä oli ryöstetty kaikki, viimeinenkin ilma, jota hän voi -hengittää: -- lähimmäisten rakkaus, jota vailla, olipa se vaikka -pienikin, yksikään ihminen ei jaksa elää. - - - - - - -III - -VAPAUTUS - - - - -Hänellä ei ollut enää ketään. Kaikki hänen ystävänsä olivat kadonneet. -Ja rakas Gottfried, joka oli auttanut häntä vaikeina hetkinä ja -jota hän olisi nyt niin kipeästi tarvinnut, oli poistunut kuukausia -sitten, tällä kertaa ainaiseksi. Eräänä iltana edellisenä kesänä oli -suurella käsialalla kirjoitettu kirje, jossa oli erään kaukaisen -kylän postileima, ilmoittanut Louisalle, että hänen veljensä oli -kuollut, tuollaisella tavallisella kuljeskelumatkallaan, joita pikku -kaupustelija yhä edelleen teki, heikosta terveydestään välittämättä. -Hänet oli haudattu sinne kylän kirkkotarhaan. Viimeinen miehekäs ja -kirkas ystävyys, joka olisi saattanut Christophea tukea, oli vaipunut -pohjattomaan syvyyteen. Christophe jäi yksin jo vanhenevan äitinsä -kanssa, joka oli välinpitämätön hänen aatteilleen, -- joka saattoi -häntä ainoastaan rakastaa, eikä häntä ymmärtänyt. Hänen ympärillään oli -ääretön saksalainen alanko, tuima valtameri. Koettaessaan päästä siitä -ylös, upposi hän joka ponnistuksella uudestaan. Vihamielinen kaupunki -katseli hänen hukkumistaan... - -Ja kun hän siinä ponnisteli, välkähti hänelle yhtäkkiä keskellä tätä -yötä mieleen Hasslerin muisto, tuon suuren säveltäjän, jota hän -oli lapsena niin rakastanut ja jonka kunnia nyt säteili yli koko -Saksanmaan. Hän muisti Hasslerin antaneen hänelle erään lupauksen -ennen muinoin. Ja Christophe takertui nyt heti epätoivonsa koko -voimalla tähän oljenkorteen. Hassler voi hänet pelastaa! Hasslerin -täytyi hänet pelastaa! Mitä Christophe häneltä pyysi? Ei apua, ei -rahaa, ei minkäänlaista aineellista tukea. Ei mitään muuta kuin että -Hassler häntä ymmärtäisi. Hassler oli ollut vainottu niinkuin hänkin. -Hassler oli vapaa mies. Hän ymmärtäisi vapaata miestä, jota saksalainen -keskimittaisuus katkeraa kaunaa kantaen ahdisteli, koettaen hänet -murskata. Hasslerilla ja hänellä oli yhteinen taistelu. - -Heti, kun hänelle tuli tämä aatos mieleen, pani hän sen toimeen. Hän -ilmoitti äidilleen lähtevänsä matkoille viikon ajaksi: ja jo samana -iltana hän lähti junalla siihen suureen Pohjois-Saksan kaupunkiin, -jossa Hassler oli _Kapellmeisterin_ toimessa. Hän ei jaksanut -odottaa enää. Se oli hänen viimeinen ponnistuksensa saadakseen ilmaa -keuhkoihinsa. - - - - -Hassler oli kuuluisa. Hänen vihollisensa eivät tosin olleet lauhtuneet; -mutta hänen ystävänsä huusivat, että hän oli nykyajan, menneisyyden -ja tulevaisuuden suurin säveltäjä. Häntä ympäröivät yhtä suuresti -järjettömiin menevät puoluelaiset kuin häpäisevät kieltäjät. Kun hän ei -ollut kovin karaistu luonne, olivat ensinmainitut hänet katkeroittaneet -ja toiset tehneet veltoksi. Hän ponnisti tarmonsa tehdäkseen kaikkea -sellaista, joka ei ollut mieleistä hänen moittijoilleen, sellaista, -joka sai heidät kirkumaan kiukusta; hän oli kuin kolttosiin -villiytynyt poika. Nuo kolttoset olivat usein mitä vastenmielisintä -laatua: hän ei ainoastaan käyttänyt suuria lahjojaan eriskummaisiin -musikaalisiin päähänpistoihin, jotka nostivat hiukset pystyyn -säveltaiteen ylimmäisten pappien päässä, vaan hän ilmaisi erikoista -uppiniskaista mieltymystä narrimaisiin sävellettäviin teksteihin, -omituisiin aiheisiin, usein myöskin kaksimielisiin ja rivonsekaisiin -kohtauksiin, sanalla sanoen: kaikkeen sellaiseen, joka vain suinkin -voi loukata tavanomaista tervettä järkeä ja säädyllisyyttä. Hän -oli tyytyväinen, kun porvaristo ulvoi vimmasta; eikä porvaristo -unohtanutkaan sitä tehdä. Yksinpä keisarikin, joka, niinkuin jokainen -tietää, sekautui taideasioihin häikäilemättömän omahyväisesti, kuten -nousukkaiden ja ruhtinaiden tapa on, piti Hasslerin mainetta julkisena -skandaalina, eikä jättänyt mitään tilaisuutta ilmaisematta halveksivaa -välinpitämättömyyttä hänen julkeita töitään kohtaan. Hassler raivostui -ja hurmaantui näin ylhäisestä vastarinnasta, josta Saksan taiteen -edistyneimmille puolueille oli muuten tullut melkeinpä pyhä esimerkki; -ja hän jatkoi kahta uhemmin temmellystään. Ja aina, kun hän oli tehnyt -uuden tyhmyyden, huusivat hänen ystävänsä haltioissaan, että hän oli -nero. - -Hasslerin nurkkakunnan muodostivat etupäässä dekadenttiset kirjailijat, -maalarit ja arvostelijat, joiden ansio oli tosin kieltämättä se, että -he edustivat taantumusta vastustavaa kapinapuoluetta -- taantumusta -joka aina uhkaa Pohjois-Saksassa; -- he olivat ahtaan hengellisyyden -ja valtiomoraalin vastustajia; mutta heidän vapautensa oli ärtynyt -naurettavuuteen asti taistelussa, ja sitä he eivät itse huomanneet; -sillä joskin monilla heistä oli jonkinverran jäyhää kykyä, niin -älyllisyyttä heillä oli vähän, ja vielä vähemmän makua. He eivät -pystyneet enää pääsemään siitä keinotekoisesta ilmapiiristä, jonka -he olivat ympärilleen luoneet; ja, niinkuin kaikki kamaritaidetta -harrastelevat nurkkaryhmät, he olivat lopulta menettäneet kokonaan -todellisen elämäntajunnan. He säätelivät lakeja itselleen ja sille -ehkä pariinsataan nousevalle tyhmyrijoukolle, joka luki heidän -aikakauslehtiään ja hyväksyi suu auki kaiken, mitä he suvaitsivat -itsevaltiaasti julistaa. Heidän jumaloimisensa oli Hasslerille -kohtalokas, sillä se teki hänet itselleen liian myöntyväiseksi. Hän -hyväksyi tutkimatta kaikki musikaaliset aatteet, mitkä hänen päähänsä -vain pälkähtivät; ja hän oli lujasti vakuutettu, että joskin hän -saattoi kirjoittaa huonompaa kuin olisi voinut, niin oli se kuitenkin -parempaa kuin kaikkein muiden säveltäjien työ. Vaikka tämä ajatus -olikin, pahaksi onneksi, useimmissa tapauksissa sangen totta, ei siitä -seurannut, että se olisi ollut varsin terve ja omansa synnyttämään -suuria taideteoksia. Hasslerissa piili pohjalla ehdoton halveksiminen -ystäviään ja vihamiehiään kohtaan; ja tämä katkera ja koirankurinen -halveksiminen ulottui häneen itseensäkin ja koko elämään. Ja hän -piintyi sitä syvemmälle irooniseen skeptillisyyteensä, kun hän ennen -muinoin oli uskonut moniin yksinkertaisiin ja jaloihin aatteisiin. Kun -hänellä ei ollut voimaa puolustautua oman ikänsä hiljaista kulutusta -vastaan eikä ulkokultaisuutta vakuuttaa itselleen uskovansa mitään -sellaista, jota hän ei enää uskonut, niin hän vimmastui ruoskimaan -entisiä muistojaan. Hänen luonteensa oli etelä-saksalainen, veltto, -pehmyt, huonosti sopiva vastustamaan liikaa onnea tai onnettomuutta, -kuumaa tai kylmää, luonne, joka tarvitsee tasapainonsa säilyttämiseksi -parahultaista lämpömäärää. Hän oli antanut itsensä luisua vähitellen -ja huomaamatta nauttimaan laiskasti elämästä: hän rakasti herkkuja, -voimakkaita juomia, joutilasta makailua ja pehmeitä ajatuksia. Koko -hänen taiteessaan näkyivät siitä merkit, vaikka hän olikin tarpeeksi -lahjakas, että hänen neronsa säkeniä sinkoili joskus vieläkin -keskeltä hänen höltynyttä ja muotimakua noudattamaan heittäytynyttä -musiikkiaan. Kukaan ei tuntenut tätä hänen alennustilaansa paremmin -kuin hän itse. Oikeastaan hän oli ainoa, joka sen tunsi, -- muutamina -harvoina hetkinä, joita hän tietystikin koetti karttaa. Silloin -hän oli ihmisvihollinen, hillittömästi pahantuulensa vallassa, -piintynyt itsekkäisiin hommiinsa, pitämään huolta terveydestään, --- ja välinpitämätön kaikkeen sellaiseen nähden, mikä muinoin oli -kiihdyttänyt hänen innostustaan tai vihaansa. - - - - -Sellainen oli mies, jonka luokse Christophe tuli etsimään itselleen -tukea. Minkälaisella ilolla ja kuinka kaunein toivein hän eräänä -kylmänä ja sateisena aamuna saapuikaan mainittuun kaupunkiin, jossa tuo -hänen mielestään taiteen vapaata henkeä vertauskuvallisesti edustava -olento asui! Hän odotti häneltä sitä ystävyyden ja rohkaisun sanaa, -jota hän kaipasi voidakseen jatkaa kaikille oikeille taiteilijoille -välttämättä tulevaa epäkiitollista taistelua maailmaa vastaan, -taistelua viimeiseen hengenvetoonsa saakka, riisumatta aseitaan -ainoaksikaan hetkeksi: sillä kuten Schiller sanoo, "_ainoa suhde -yleisöön, jota ei koskaan kadu, -- on sota_". - -Christophe oli niin innoissaan, että hän tuskin ennätti jättää -matkalaukkunsa ensimäiseen hotelliin mikä eteen sattui, lähellä -asemaa; sitten hän juoksi teatteriin tiedustelemaan Hasslerin -osoitetta. Hassler asui melkoisen kaukana keskustasta, eräässä -esikaupungissa. Christophe lähti sinne raitiovaunulla, purren -matkalla halukkaasti pientä leipäkimpaletta. Hänen sydämensä alkoi -jyskyttää, kun hän läheni päämaaliaan. Se kortteli, josta Hassler -oli valinnut itselleen asumuksen, oli melkein kokonaan rakennettu -tuohon omituiseen uuteen rakennustyyliin, jossa nuori Saksa peittelee -oppinutta barbaarisuuttaan ja koettaa kovilla ponnistuksilla todistaa -olevansa nero. Keskellä tavallista ja arkista kaupunkia, sen suoria -ja persoonallista luonnetta puuttuvia katuja, ilmestyi yhtäkkiä -egyptiläisiä hautakammioita, norjalaisia tunturimajoja, luostareita, -linnoituksia, yleisen maailmannäyttelyn paviljonkeja, möhömahaisia -taloja, umpikujia, maan sisään kaivautuvia hautoja, kuolleita päätyjä, -joissa oli yksi ainoa eloton ja suunnattoman suuri silmä, vankilan -rautaristikoita, louhittuja kiviportteja, rautavanteita, kultaisia -salakirjoituksia häkeillä varustetuissa ikkunoissa, hirviöitä -kita ammollaan sisäänkäytäväin ovien päällä, fajanssineliöitä -iskostettuina sinne tänne, kaikkialle, sellaisiin paikkoihin, joissa -niitä ei juuri odottanut näkevänsä; räikeänvärisiä mosaiikkeja, -jotka esittivät Aatamia ja Eevaa, ja kattoja, jotka olivat peitetyt -väriltään yhteensointumattomilla tiileillä; kalliolinnanmuotoisia -taloja, viimeisessä kerroksessa sakarat kuin keskiaikaisten palatsien -muureissa, muodottomien eläinten kuvioita päädyissä; yhdellä puolella -ei ikkunoita ollenkaan, sitten yhtäkkiä toisella sivulla ammottavia -läpiä, nelikulmaisia, suunnikkaan muotoisia, kolmiomaisia tai ikäänkuin -viillettyjä haavoja; suuret alat tyhjää muuripintaa, josta puhkesi -yhtäkkiä jykevä ja yhdellä ainoalla ikkunalla varustettu parveke, -- -sellainen parveke, jota Niebelungenin kariatiidit pönkittivät alta -ja josta työntyi ulos parrakkaiden ja kaljupäiden vanhusten mykeviä -päitä, kivisen kaiteen läpi tirkistellen, Böcklinin ihmis-kalojen -naamoja. Erään tällaisen vankilan, -- faaraoiden kuosiin rakennetun, -yksikerroksisen matalan talon päätyyn, talon, jonka ovella seisoi kaksi -valtavaa alastonta jättiläisen hahmoa, -- oli arkkitehti piirtänyt: - - "Taideniekka sun kaikkeutes näytä, - se, jot' ei ollut ja vasta ei tullut." - - "Seine Welt Zeige der Künstler, - die niemals war noch jemals sein wird." - -Christophe oli niin täydellisesti rajoittunut ajattelemaan vain -Hassleria, että hän katseli kaikkea tätä typertynein silmin eikä -koettanutkaan sitä ymmärtää. Hän löysi tuon etsimänsä talon, joka oli -kaikkein yksinkertaisimpia, -- karolinkilaista tyyliä. Sisällä oli -pöyhkeää ja halpahintaista loistoa; sisäportaissa liiaksi kuumennetun -lämpöjohdon raskas ilma; vielä näki hän siellä ahtaan hissin, mutta -sitä hän ei käyttänyt hyväkseen, koska hän tahtoi saada vielä aikaa -valmistautuakseen menemään sisään. Niin kiipesi hän lyhyin askelin -neljänteen kerrokseen, vapisevin jaloin ja liikutuksesta värisevin -sydämin. Näinä lyhyinä hetkinä tuli hänen mieleensä, aivan kuin eilinen -tapaus, hänen muinainen kohtauksensa Hasslerin kanssa, hänen oma -lapsellinen innostuksensa ja isoisä. - -Kello oli lähes yksitoista, kun hän soitti Hasslerin ovella. Hänet otti -vastaan viekkaan veikeä kamarineiti, jonkinlainen _serva padrona_, -joka katseli häntä hävyttömästi, ja alkoi selittää, että "herra ei voi -ottaa vastaan, sillä herra on väsynyt". Sitten huvitti häntä kuitenkin -varmaan se vaatimaton pettymys, jonka hän näki Christophen kasvoilla, -sillä kun hän oli kursailematta lakannut tutkimasta kiireestä kantaan -Christophea, lauhtui hän yhtäkkiä, antoi Christophen astua Hasslerin -työhuoneeseen ja sanoi koettavansa saada herran ottamaan hänet vastaan. -Kaupan päälle heitti hän Christophelle sukkelan silmäyksen ja sulki -oven. - -Seinillä oli joitakuita impressionistisia tauluja ja lemmenseikkailuja -käsitteleviä kaiverruksia, ranskalaista työtä kahdeksanneltatoista -vuosisadalta: sillä Hassler oli tuntevinaan hyvin kaikkia taiteita; -ja hänen makunsa sulatti vaivatta yhteen Manet'n ja Watteaun, -ohjeiden nojalla, jotka hän oli saanut nurkkakunnaltaan. Sama -tyyli ilmeni kalustossakin; varsin kaunista Ludvig XIV:n aikuista -kirjoituspöytää ympäröivät "uustyyliset" nojatuolit ja itämainen -divaani, jolle oli kasattu kokonainen vuori pieluksia. Ovet olivat -koristetut kuvastimilla; ja hyllyillä oli lukemattomia japanilaisia -pikkukoruja, samoin kuin uunin reunallakin, jossa komeili Hasslerin -rintakuva. Eräänlaisella jakkaralla maljakossa oli levällään valtava -määrä laulajatarten, ihailijatarten ja ystävien valokuvia, niissä -omistuksina älykkäitä sukkeluuksia ja haltioituneita huudahduksia. -Kirjoituspöydällä vallitsi suunnaton epäjärjestys; piano oli auki; -tupakantuhkaa näkyi hyllyillä, ja puoleksi poltettujen sikarien pätkiä -kaikkialla. - -Christophe kuuli viereisestä huoneesta ikävystyneen ja toruskelevan -äänen; siihen vastasi pikku kamarineiti komentelevin ja tiukoin sanoin. -Huomattavastikaan ei Hassler ollut kovin halukas näyttäytymään. Ja oli -selvää, että neiti oli lujasti päättänyt saada hänet näyttäytymään; -eikä hän kursaillut vastata Hasslerille niin tutunomaisesti kuin -suinkin lienee mahdollista: hänen kimeä äänensä tunkeusi läpi -seinienkin. Christophea oikein nolostutti kuulla eräitä huomautuksia, -joita tuo nainen teki herralleen. Mutta Hassler ei niitä pannut -pahakseen. Päinvastoin: tuntui kuin olisivat ne hävyttömyydet häntä -huvittaneet; ja yhä edelleen motkotellen hän ärsytteli pilalla ja -koiruuksissaan tyttöä. Viimein kuuli Christophe, että jokin ovi aukeni -ja että Hassler lähestyi, jörön pisteliäästi yhä leikkiä laskien ja -laahustellen hitaasti jalkojaan. - -Hassler astui sisään. Christophen sydäntä kouristi. Hän tunsi -Hasslerin. Olisipa Jumala suonut, ettei hän olisi häntä tuntenut! Se -oli Hassler, eikä se ollut hän. Hänellä oli kuin ennenkin korkea otsa, -jossa ei ollut ainoaakaan vakoa, ja kasvot, joissa ei näkynyt yhtään -ryppyä enempää kuin lapsella; mutta hän oli kalju, hänen hipiänsä -ikäänkuin näljäinen, ihonväri keltainen, koko muoto untelo, alahuuli -hiukan riippuva, suu ikävystynyt ja tyly. Hän kulki selkä kumarassa, -työntäen käsiään pikku takkinsa taskuihin, takin, jonka rintapielet -olivat levällään, kiskoen huolimattomasti kenkiä jaloissaan; paita -pullotti vatsan kohdalta koholla housuista, joiden nappeja hän ei edes -ollut viitsinyt pistää kaikkia kiinni. Hän katseli Christophea unisin -silmin; eivätkä ne silmät kirkastuneet sittenkään, kun nuorukainen -oli sammaltanut nimensä. Hän kumarsi automaattisesti, virkkamatta -sanaakaan, viittasi vain päällään Christophelle tuolia ja hervahti itse -huokaisten divaanille, kasaten sen pielukset korkealle ympärilleen. -Christophe toisti: - --- Minulla on jo ollut kunnia... Te olette hyvyydessänne... Minä olen -Christophe Krafft... - -Hassler oli vaipunut divaanin kuoppaan, istui pitkät jalat nilkoista -ristissä, ja laihat kädet oikealla polvella, jonka hän oli kohottanut -aivan leukaansa asti, ja vastasi: - --- En tunne. - -Christophe koetti ahdistus kurkussa muistuttaa hänelle heidän -muinaista kohtaustaan. Hänelle olisi ollut vaikeaa jo jossakin -toisenlaisessakin tilaisuudessa puhua omista sisäisistä muistoistaan; -tässä kävi se suorastaan kidutukseksi: hän sotkeutui lauseissaan, ei -löytänyt sanoja ja puhui järjettömyyksiä, jotka nostivat punan hänen -poskilleen. Hassler antoi hänen solkata, katsellen häntä yhä samein ja -välinpitämättömin silmin. Kun Christophe oli päässyt juttunsa loppuun, -heilutteli Hassler tuokion polveaan ja oli vaiti niinkuin olisi -odottanut Christophen yhä jatkavan. Sitten hän sanoi: - --- Niin... Sillä tavoin sitä vanhetaan... - -Sitten hän haukotteli ja jatkoi: - --- ... Pyydän anteeksi... Ei nukuttua... Illallisella teatterissa, -viime yönä... Ja hän haukotteli uudestaan. - -Christophe toivoi, että Hassler edes vihjailisi niihin asioihin, -mitä hän nyt oli hänelle kertonut, mutta Hassleria ei koko tuo -juttu viehättänyt laisinkaan, hän ei siitä puhunut; eikä hän tehnyt -Christophelle mitään kysymyksiä hänen elämästään. Kun hän oli -lopettanut haukottelunsa, virkkoi hän: - --- Oletteko ollut kauan Berlinissä? - --- Minä tulin tänä aamuna, vastasi Christophe. - --- Ahaa, äännähti Hassler, enempää kummastelematta. Mikä hotelli? - -Ja näyttämättä odottavankaan vastausta hän nousi laiskasti koholleen, -sai käsiinsä sähkönapin ja soitti. - --- Suokaa anteeksi, sanoi hän. - -Tuo hävyttömän näköinen pikku kamarineitsyt ilmestyi ovelle. - --- Kitty, sanoi Hassler, eikö sinulla ole pienintäkään aikomusta tuoda -minulle aamiaista tänään? - --- Ette suinkaan tahtone, vastasi tyttö, että minä tuon teille ruuan -tänne silloin, kun teillä on täällä vieras? - --- Miksikä ei? -- virkkoi Hassler, iskien kujeilevasti Christophelle -silmää. -- Hän ruokkii sieluani; minä ravitsen ruumistani. - --- Häpeäisitte näytellä hänelle syömistänne kuin mikäkin menaserian -elukka! - -Hassler ei suinkaan suuttunut, vaan nauroi ja korjasi: - --- Kuin menaashin elukka... - --- Tuohan vain, jatkoi hän sitten; nielen häpeän muun joukossa. - -Tyttö poistui, kohauttaen olkapäitään. - -Kun Christophe näki, ettei Hassler edelleenkään koettanut tiedustella, -mitä hän täällä teki, yritti hän johtaa juttua jälleen tarvittavalle -uralle. Hän puhui, kuinka vaikeaa maaseutuoloissa oli elää, -ihmisten matalasta tasosta, heidän henkisestä ahtaudestaan, omasta -yksinäisyydestään. Hän koetti herättää Hasslerissa mielenkiintoa -apeaan moraaliseen tilaansa. Mutta Hassler loikoi vain divaaninsa -pohjassa, pää pieluksella takakenossa, silmät puoli ummessa, ja antoi -hänen puhua, ikäänkuin ei olisi häntä kuunnellutkaan; tai sitten -hän kohotti hieman luomiaan ja sinkautti maaseutukaupunkilaisista -jonkin kylmän ja iroonisen sanan, huvittavan hävyttömyyden, niin -välinpitämättömällä tavalla, että Christophen yritys päästä läheisemmin -juttelemaan, auttamattomasti meni myttyyn. Kitty oli tullut takaisin -tuoden aamutarjottimen: kahvia, voita, liikkiötä y.m. Hän sijoitti -sen ärtyisesti kirjoituspöydälle, keskelle paperien sekamelskaa. -Christophe odotti, kunnes neiti oli mennyt ulos, ja jatkoi sitten tuota -tuskallista tarinaansa, jota hänen oli niin vaikea saada sujumaan. - -Hassler oli vetänyt tarjottimen eteensä; kaatoi itselleen kahvia -ja työnsi siihen huuliaan; sitten keskeytti hän tuttavallisesti -ja suopeasti ja samalla hiukan yli olkainsa Christophen tarinan -tarjoamalla: - --- Kuppi lämmintä? - -Christophe ei huolinut. Hän koetti taas löytää äskeisen puheensa -langan; mutta hän joutui yhä enemmän ymmälle eikä tiennyt, mitä enää -sanoi. Hän tuli aivan hajamieliseksi, kun näki Hasslerin tuossa, -liina kaulassa kuin lapsi, ahmivan sisäänsä rasvaisia torttuja ja -sianlihaviipaleita, käyden niihin kiinni sormillaan. Christophen -onnistui kuitenkin kertoa, että hän sävelsi, että hän oli saanut -esitetyksi uvertyyrin Hebbelin _Judithiin_. Hassler kuunteli -hajamielisesti. - --- Was? (Minkä?) kysyi hän. - -Christophe toisti kappaleensa nimen. - --- Ach! so, so! (Aha, hyvä, hyvä!), virkkoi Hassler, työntäen sormensa -ja korppunsa kahvikuppiin. - -Ei muuta. - -Christophelta meni jo rohkeus, hän oli jo nousta ylös ja lähteä pois; -mutta hän ajatteli pitkää ja turhaan tehtyä matkaansa; ja kooten kaiken -rohkeutensa hän ehdotti nyt Hasslerille änkytellen, että hän saisi -soittaa hänelle joitakuita kappaleitaan. Ensimäiset sanat kuullessaan -Hassler keskeytti. - --- Ei ei, enhän minä ymmärrä sellaista hölynpölyä, -- sanoi hän -ilkkuvan ivallisesti ja hieman häikäilemättä. -- Ja sitäpaitsi ei -minulla ole aikaa. - -Christophelle tulivat vedet silmiin. Mutta hän oli nyt päättänyt -kerrankin, ettei hän lähtisi täältä ennenkuin olisi saanut kuulla -Hasslerin mielipiteen töistään. Hän sanoi siis puoleksi nolona ja -puoleksi vihoissaan: - --- Pyydän teiltä anteeksi; te olette kerran luvannut minua kuulla; minä -olen tullut tänne Saksan sydämestä pelkästään sitä varten: teidän on -kuultava. - -Hassler, joka ei ollut tottunut moiseen ryhtiin, katseli tuota -kömpelöä nuorukaista, joka seisoi siinä vihoissaan ja punastuneena -ja melkeinpä itku suulla: se oli hänestä huvittavaa; hän kohautti -kyllästyneesti olkapäitään, osoitti hänelle sormellaan pianoa, ja -virkkoi hullunkurisen alistuvaisena: - --- No... antaa siis tulla!... - -Sitten hän vääntäytyi divaanille aivan kuin aikoen torkahtaa, -pöyhötteli pieluksia nyrkin iskuilla, asetti ne itseään venytellen -käsivarsiensa alle, sulki puolittain silmänsä, aukaisi ne tuokioksi -nähdäkseen, minkälaisen määrän nuottikääröjä Christophe oli vetänyt -taskustaan, päästi pienen huokauksen ja varustausi ikävissään -kuuntelemaan. - -Christophe alkoi nöyryytettynä ja muserretuin mielin soittaa. -Hassler avasi piankin sekä silmänsä että korvansa; sen sai aikaan -ammatti-mielenkiinto, tuollainen harrastus, joka kyvykkäässä -taiteilijassa aina herää, kun hänet vasten tahtoaankin tempaa -jokin kaunis mukaansa. Ensin hän ei virkkanut mitään, loikoi vain -liikkumatta; mutta sameus hänen silmistään väheni, ja hänen jöröt -huulensa liikahtelivat. Sitten hän virkosi täydellisesti ja murahteli -hämmästyksestä ja hyväksyvästi. Ne olivat pelkkiä sanattomia -huudahduksia; mutta sävystä saattoi hänen ajatuksensa ehdottomasti -arvata; ja se tuntui Christophesta kuvaamattoman hyvältä. Hassler ei -enää muistanut soittamattomien tai jo soitettujen kappaleiden määrää. -Kun Christophe oli lopettanut kappaleen, sanoi Hassler: - --- Entä sitten, sitten!... - -Hän alkoi jo puhua kuin ihminen. - --- Hyvä, tuo on hyvä!... (huudahti hän.) Famoosia!... Hirveän -famoosia! (_Schrecklich famos!_)... Mutta, mitä hiittä! (murisi hän -ällistyneenä), mitä tuo on? - -Hän oli noussut istumaan divaanille, kurotti päätään eteenpäin, -asetti kouransa kuulotorveksi korvalleen, puhui itsekseen, nauroi -ihastuksesta, ja muutamissa omituisen harvinaisissa harmoniakohdissa -pisti hiukan kieltään ulos suustaan, aivan kuin nuolaisten huuliaan. -Jollakin odottamattomalla modulatsioonilla oli häneen sellainen -vaikutus, että hän kavahti yhtäkkiä ylös, huudahti ja tuli istumaan -pianon ääreen, Christophien viereen. Hän ei näyttänyt huomaavankaan, -että Christophe oli siinä. Hän välitti ainoastaan musiikista. Ja kun -kappale loppui, otti hän vihkon, luki avoinna olevat sivut, luki -sitten seuraavatkin, äännähdellen yhä itsekseen ihastuksesta ja -hämmästyksestä, aivan kuin olisi ollut yksinään huoneessa: - --- Mitä hemmettiä!... intousi hän. Mistä tuo kollo on tämän keksinyt?... - -Hän sysäsi Christophen olkapäästä syrjään ja soitti itse muutamia -kohtia. Hänellä oli ihanat pianonsoittajan sormet, sangen pehmeät, -hyväilevät ja keveät. Christophe huomasi hänen kapeat, hyvin hoidetut, -melkein sairaalloisen aristokraatiset kätensä, jotka sopivat niin -huonosti hänen muuhun olemukseensa. Hassler pysähtyi eräihin -akordeihin, soitti ne uudestaan, räpytellen silmiään ja laksauttaen -kieltään; hän hyräili niitä huultensa päillä, matkien eri soittimien -ääntä, ja hän sekoitteli yhä soittoon omia huudahduksiaan, joissa -ilmeni samalla sekä mielihyvää että harmia: hän ei voinut vastustaa -itsessään jonkinlaista ärtymistä, ikäänkuin kateutta; ja kuitenkin hän -nautti ahnaasti. - -Vaikka Hassler puhuikin itsepintaisesti edelleen ainoastaan itselleen, -ikäänkuin Christophea ei olisi ollut olemassakaan, ei Christophe, -joka oli tullut mielihyvästä punaiseksi, voinut olla ottamatta omaan -tiliinsä noita Hasslerin huudahduksia; ja nyt hän siis selitti, mitä -hän oli tarkoittanut siinä tai siinä kappaleessa. Hassler ei näyttänyt -ensin huomaavankaan, mitä nuorukainen sanoi, vaan puhui yhä edelleen -ääneen ainoastaan omia mietteitään; sitten iskivät eräät Christophen -sanat häneen niin, että hän vaikeni, ja istui yhä nuottivihkoa -katsellen ja kuunteli Christophea vihkoa selaillen, vaikkei ollut muka -häntä kuuntelevinaan. Christophe vilkastui puolestaan yhä enemmän. Ja -viimein avasi hän kokonaan sydämensä: hän puhui naiivin kiihtyneenä -kaikista suunnitelmistaan ja koko elämästään. - -Hassler oli vaiti, hän oli joutunut jälleen tavalliseen irooniseen -mielialaansa. Hän oli antanut Christophen ottaa vihkon pois käsistään; -nojaten kyynärpäätään pianonreunaan ja otsaansa käteensä katseli hän -nyt Christophea, joka selitteli nuorekkaan innostuneena ja liikutettuna -teostaan. Ja hän hymyili katkerasti, kun muisti omia esikoisiaan, -senaikaisia unelmiaan, ja ajatteli Christophea ja hänen toiveitaan ja -niitä pettymyksiä, jotka varmasti odottivat häntä. - -Christophe puhui maahan katsellen ja peljäten, ettei enää tietäisi, -mitä puhuikaan. Hasslerin äänettömyys lamasi hänen mieltään. Hän -tunsi, että Hassler tarkasteli häntä, että hän seurasi hänen jokaista -sanaansa; hänestä näytti siltä kuin hän, olisi jo saanut murretuksi -jään, joka heitä erotti, ja hänen sydämensä säteili iloa. Kun hän -sitten lopetti, nosti hän arasti ja luottavasti päätänsä ja katsoi -Hassleriin. Silloin koko hänen äskeinen ilonsa hyytyi yhtäkkiä, aivan -kuin liian varhain puhjenneet silmut; niin vaikuttivat häneen Hasslerin -tylyt ja ilveilevät silmät, jotka tarkastelivat häntä, ilman mitään -hyvyyttä. Christophe vaikeni. - -Jäätävän hiljaisuuden jälkeen Hassler puhui, kuivalla äänellä. Hän -oli nyt jälleen muuttunut: hän näytteli muka tarpeellista ankaruutta -nuorta miestä kohtaan; hän muokkasi julmasti hänen aikeitaan, hänen -menestyksentoiveitaan, aivan kuin sisäisimmillä hetkillään tahtoessaan -suomia itseään. Hän hävitti itsepintaisen kylmästi Christophen uskoa -elämään, hänen uskoaan taiteeseen, hänen uskoaan omaan voimaansa. Hän -esitti esimerkkinä oman itsensä, katkerasti, puhuen pilkallisesti -nykyisistä teoksistaan. - --- Sellaista tunkkaa! sanoi hän. Sellainen se niihin sikoihin menee! -Luuletteko, että maailmassa on kymmentä ihmistä, jotka rakastavat -musiikkia, tai onko siinä niitä yhtä ainoaa? - --- Olen minä! sanoi Christophe välittömästi. Hassler katsahti häneen, -kohautti olkapäitään ja vastasi kyllästyneellä äänellä: - --- Olette kuin muutkin. Sellainen kuin toisetkin. Koetatte onnistua, -saada huvinne, niinkuin muutkin... Ja te olette oikeassa... - -Christophe yritti inttää vastaan; mutta Hassler vei häneltä sanat -suusta, otti taas hänen vihkonsa ja alkoi tiukasti tuomita samoja -töitä, joita hän oli äsken kiittänyt. Hän ei ainoastaan haavoittavan -tylysti korostanut todellisia laiminlyöntejä, kirjoitusvirheitä, pikku -vikoja maku- ja ilmaisuseikoissa, joita nuorelta mieheltä oli sattunut -tulemaan; vaan hän arvosteli häntä niin kohtuuttomasti kuin kaikkein -ahtain ja takapajulle jäänein niistä musiikkimiehistä, joiden tähden -hän itse, Hassler, oli saanut koko ikänsä kärsiä. Hän kysyi, mitähän -järkeä nyt tuossakin oli. Hän ei enää arvostellutkaan, hän suorastaan -kielsi: tuntui kuin hän olisi koettanut vihamielisesti hävittää koko -sen vaikutuksen, minkä Christophen työt olivat äsken tehneet häneen -vasten hänen tahtoaankin. - -Christophe oli aivan lamaantunut eikä koettanut vastata. Mitä virkkaa -tuollaisiin mahdottomuuksiin? Ne olivat sellaisia, että hän häpesi -niitä kuulla tuon kunnioittamansa ja rakastamansa miehen suusta. Eikä -Hassler kuunnellutkaan häntä. Hän istui vain siinä nojallansa, suljettu -nuottivihko kädessä, ilmeettömin silmin, katkerin huulin. Lopuksi hän -sanoi, niinkuin olisi taas unohtanut Christophen läsnäolon: - --- Ah, pahin surkeus on se, ettei ole ainoaakaan, joka kykenisi meitä -ymmärtämään. - -Christophe tunsi heltyvänsä sydänjuuriin saakka; hän kääntyi yhtäkkiä, -laski kätensä Hasslerin kädelle ja toisti rakkautta uhkuvin sydämin: - --- Olen minä! - -Mutta Hasslerin käsi ei liikahtanut; ja jos jotain hänen sydämessään -vavahtikin, lyhyen tuokion vain, kun hän kuuli tuon nuorekkaan äänen, -niin pienintäkään valoa ei syttynyt hänen sammuneihin silmiinsä, jotka -nyt katselivat Christopheen. Elämänviha ja itsekkyys pääsivät taas -voitolle. Hän liikautti yläruumistaan, kumarsi juhlallisesti ja samalla -koomillisesti. - --- Kiitän nöyrimmästi, sanoi hän. - -Hän ajatteli: - --- Sellaisten ymmärtämisille minä annan palttua! Luuletko sinä, että -minä sinun tähtesi olen hukannut elämäni? - -Hassler nousi, heitti nuottivihkon pianon kannelle ja meni jälleen -äskeiselle paikalleen divaanille, pitkin ja huojahtelevin jaloin. -Christophe, joka oli nopeasti ymmärtänyt hänen ajatuksensa ja -tuntenut sen solvaavan merkityksen, yritti vastata ylpeänä, ettei ole -tarviskaan, että kaikki ihmistä ymmärtävät: eräät henget ovat yksinään -enemmän arvoisia kuin koko kansa; ne ajattelevat häntä varten; ja sitä, -mitä he ovat ajatelleet, täytyy hänenkin ajatella. -- Mutta Hassler ei -kuunnellut enää. Hän oli vaipunut taas apaattiseen tilaansa, hänessä -nukkuvan elämän väsymykseen. Christophe oli liian terve ymmärtääkseen -tällaista muutosta, mutta tunsi nyt hämärästi, että kaikki oli -menetetty; ja kuitenkaan hän ei voinut sellaiseen alistua, koska oli -jo melkein luullut voittavansa. Hän teki siis epätoivoisesti kaikkensa -saadakseen Hasslerin mielenkiinnon heräämään; hän otti nuottivihkonsa -ja koetti selittää niiden epäsäännöllisyyksien syitä, joista Hassler -äsken oli huomauttanut. Hassler lojui pehmeässä sohvassa ja pysyi -jörösti vaiti; hän ei myöntänyt eikä vastustanut mitään: hän odotti -vain, että tämä loppuisi. - -Christophe näki, ettei hän täällä voisi mitään. Keskellä lausetta -hän siis vaikeni. Hän kiersi kokoon vihkonsa ja nousi ylös. Hassler -nousi samoin. Christophe pyysi häpeissään ja nöyryytettynä anteeksi. -Hassler kumarsi keveästi, samalla ylhäisen hienosti ja ikävystyneestä -ja ojensi hänelle kätensä, kylmästi ja kohteliaasti. Sitten saattoi hän -Christophen eteisen ovelle, pidättämättä häntä enää sanallakaan tai -kutsumatta häntä tulemaan takaisin. - - - - -Christophe oli jälleen kadulla, perinpohjin lannistuneena. Hän meni -umpimähkään minne sattui. Kuljettuaan kuin kone paria kolmea katua -joutui hän sille raitiotiepysäkille, josta hän oli tänne tullut. -Hän nousi raitiovaunuun, ajattelematta, mitä oikein teki. Siinä -hän lyyhistyi penkille istumaan, käsivarret ja jalat hervottomina. -Mahdotonta mitään ajatella, selvittää aivojaan: hän ei ajatellut -mitään. Häntä peloitti katsella omaan itseensä. Siellä oli tyhjyys. Ja -hänestä tuntui, että se tyhjyys oli hänen ympärillään ja tuli juuri -tästä kaupungista; hän ei voinut täällä enää hengittää: tämä sumu, nuo -jäykät ja jykevät rakennukset tukahduttivat häntä. Hänellä oli mielessä -enää yksi ainoa seikka: paeta, paeta, mitä nopeimmin, -- aivan kuin hän -olisi paetessaan voinut jättää kaupunkiin sen katkeran pettymyksen, -jonka hän oli siellä kokenut. - -Hän palasi hotelliinsa. Kello ei ollut vielä puolta yhtä. Kaksi tuntia -sitten oli hän sinne tullut, -- sellainen valonhohde sydämessään! -- Ja -nyt oli kaikki sammunut. - -Hän ei syönyt päivällistä. Eikä mennyt edes huoneeseensa. Ihmisten -kummaksi pyysi hän laskunsa, maksoi sen kuten olisi ollut hotellissa -yötä, ja sanoi lähtevänsä pois. Turhaan selitettiin hänelle, ettei -hänen tarvinnut kiirehtiä, että se juna, jolla hän aikoi matkustaa -takaisin kotipuolelleen, lähti vasta usean tunnin päästä, joten -hänen olisi ollut parempi olla hotellissa. Hän tahtoi mennä heti -paikalla asemalle: hän oli aivan kuin lapsi, hän tahtoi lähteä aivan -ensimäisellä junalla, millä tahansa, ei enää jäädä hetkeksikään -tähän kaupunkiin. Vaikka hän oli tehnyt näin pitkän matkan suurin -kustannuksin -- vaikka hän oli iloinnut paitsi siitä, että saisi nähdä -Hasslerin, myöskin aikomuksestaan käydä museoissa, konserteissa, nähdä -eräitä tunnettuja henkilöitä, -- niin nyt ei hänellä enää ollut muuta -ajatusta kuin päästä pois... - -Hän tuli takaisin asemalle. Kuten hänelle oli sanottu, lähti hänen -junansa vasta runsaan kolmen tunnin perästä. Sitäpaitsi ei se juna -ollut pikajuna, -- (sillä Christophen oli pakko tyytyä matkustamaan -viimeisessä luokassa) -- joten se pysähtyi usein välillä; Christophen -olisi ollut mukavampi matkustaa seuraavalla junalla; se lähti kaksi -tuntia myöhemmin ja tavoitti tämän ensimäisen matkalla. Mutta silloin -olisi hänen täytynyt viipyä täällä kaksi tuntia kauemmin, ja sitä -hän ei nyt voinut sietää. Hän ei poistunut junaa odotellessaan -edes asemaltakaan, -- synkkää odotusta noissa avarissa ja tyhjissä -saleissa, meluavissa ja kolkoissa, joissa rientää aina outoja olentoja -edestakaisin, kiireissään ja juoksujalkaa, kaikki vento-vieraita -ja välinpitämättömiä, ei ketään tuttavaa, ei ainoankaan ystävän -kasvoja. Kelmeä päivä sammui. Sähkölamput kuulsivat valoläiskinä sumun -keskeltä, pimeästä, jonka ne tuntuivat tekevän yhäkin synkemmäksi. -Christophesta tuntui jokainen hetki entistä ahdistavammalta, hän -odotti tuska sielussaan lähtöhetkeä. Kymmenesti hän tunnin kuluessa -meni tarkastelemaan rautatien aikataulua, ettei vain ollut erehtynyt. -Ja kun hän nyt lueskeli sitä, vielä kerta alusta loppuun, aikansa -kuluksi, niin hän huomasi erään paikannimen, jonka hän tunsi -hämärästi tutuksi; vasta hetken päästä hän muisti, että sehän oli -sen vanhan Schulzin kotikaupunki, joka oli kirjoitellut hänelle niin -kilttejä ja ihastuneita kirjeitä. Kohta tuli hänelle sekasortoisessa -sieluntilassaan aatos lähteä katsomaan tuota tuntematonta ystävää. -Se kaupunki ei ollut aivan hänen paluutiensä varrella, vaan parin -tunnin matkan päässä erästä paikallisrataa; se matka veisi kokonaisen -yön, ja junaa täytyi muuttaa kolmisen kertaa ja odottaa sietämättömän -kauan vaihtopaikoissa: Christophe ei sitä nyt laskenut. Aivan heti hän -päätti lähteä sinne: hänellä oli vaistomainen tarve takertua jonkun -ystävyyteen. Malttamatta pohtia asiaa hän sommitteli sähkösanoman ja -ilmoitti Schulzille saapuvansa hänen luokseen seuraavana aamuna. Tuskin -oli hän sähkösanoman lähettänyt, niin hän sitä jo katui. Hän ivaili -katkerasti mielessään iänikuisia turhia kuvitelmiaan. Miksi mennä -hankkimaan itselleen uutta tuskaa? -- Mutta nyt se oli tehty. Nyt oli -liian myöhäistä muuttaa aikomusta. - -Näissä ajatuksissa vietti hän viimeisen odotustunnin. -- Vihdoinkin -tuli hänen junansa raiteille. Hän nousi siihen kaikkein ensimäisenä; ja -niin lapsellisen kiihtynyt hän oli, että hän hengitti vapaammin vasta -sitten, kun juna tärähti liikkeelle ja vaunun ikkunasta näkyi taakse -jäävä, harmaaseen taivaaseen varjokuvana sulautuva kaupunki, suruisessa -rankkasateessa, painuen yöhön. Hänestä tuntui, että hän olisi kuollut, -jos hänen olisi täytynyt olla siellä yötä. - -Samaan aikaan, -- noin kello kuusi illalla, -- tuli Hasslerilta kirje -Christophelle hänen hotelliinsa. Christophen käynti oli herättänyt -hänessä kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Koko iltapuolen hän oli -ajatellut katkerin muistoin eikä suinkaan epäsuopeasti tuota köyhää -poikaa, joka oli tullut hänen luokseen niin innokkaana ja liikutettuna -ja jota hän oli kohdellut aivan jäisellä tavalla. Hän katui nyt tuota -vastaanottoaan. Totta puhuen se ei ollutkaan muuta kuin hänen varsin -tavallisia jöröjä oikuttelunpuuskiaan. Hän päätti nyt korjata vian -ja lähetti nuorukaiselle oopperapiletin ja pikku kirjelapun, pyytäen -Christophea tulemaan tapaamaan häntä näytännön loputtua teatterin -ovella. Christophe ei koskaan saanut tietää mitään siitä kirjeestä. Ja -kun Christophe ei tullut, ajatteli Hassler: - --- Hän äkämystyi. Oma vahinkonsa! - -Hän kohautti olkapäitään, eikä etsiskellyt Christophea enempää. -Seuraavana päivänä ei hän enää muistanutkaan häntä. - -Sinä päivänä oli Christophe jo kaukana Hasslerista, niin kaukana, ettei -kokonainen ikuisuus olisi riittänyt lähentämään heitä toisiinsa. Ja he -jäivät kumpikin ainaiseksi toisistaan erilleen, yksinäisiksi. - - - - -Peter Schulz oli seitsemänkymmentäviisi vuotta vanha. Hänen terveytensä -oli aina ollut heikko, eikä myöskään ikä ollut häntä säästänyt. Hän -oli melkoisen kookas, mutta kumarainen, ja hänen päänsä oli painunut -alas rintaa vastaan; häntä vaivasi alinomainen lievä keuhkokatarri ja -hän hengitti vaivalloisesti. Hengenahdistus, katarri ja bronkiitis -runtelivat häntä; ja ne taistelut, joita ne hänelle tuottivat -- -kokonaiset yöt täytyi hänen istua vuoteessaan, ruumis kumarassa ja -hien vallassa, tukehtumaisillaan ja saadakseen pihauksenkin ilmaa -rintaansa, -- ne taistelut olivat uurtaneet tuskalliset rypyt hänen -pitkänsoikeihin, laihoihin ja parrattomiin kasvoihinsa. Nenä oli -pitkä ja huipusta hiukan pöhöttynyt. Syvät vaot lähtivät silmien -alapuolelta ja viiruttivat leukapielistä onttoja poskia poikittain. -Ikä ja sairaudet eivät olleet yksinään muovailleet tuota surullista ja -runneltua naamiota; elämän suruilla oli myöskin siinä työssä osansa. --- Ja kuitenkaan hän ei kaikesta huolimatta ollut surullinen. Suuri, -rauhallinen suu oli kirkaspiirteinen ja hyvä. Mutta varsinkin silmät -antoivat hänen vanhoille kasvoilleen liikuttavan lempeän leiman; ne -olivat vaalean-harmaat, kirkkaat ja läpikuultavat; ne katsoivat suoraan -eteen, tyyninä ja puhtaina; ne eivät salanneet mitään, mitä hänen -sielussaan oli: niistä olisi voinut lukea hänen olentonsa pohjimmaisiin -syvyyksiin. - -Hänen elämänsä oli ollut köyhä tapahtumista. Vuosia oli hän jo ollut -yksin. Hänen vaimonsa oli kuollut, vaimo, joka ei ollut varsin hyvä, -ei älykäs eikä liioin kauniskaan. Mutta hän säilytti vainajaa hellässä -muistossaan. Viisikolmatta vuotta sitten oli hän menettänyt hänet, ja -ainoanakaan iltana ei hän vieläkään nukkunut ennenkuin oli pitänyt -pienen sielullisen seurustelun, surullisen ja hellän, vaimonsa kanssa; -hän muisteli vaimoaan kaikissa päivän toimissa. -- Hänellä ei ollut -lapsia: se oli hänen suurin elämänsurunsa. Kaipuunsa saada antaa -jollekulle hellyyttään oli hän nyt kohdistanut oppilaihinsa, joihin -hän oli kiintynyt kuin isä poikiinsa. Siitä oli hän saanut sangen -vähän vastalahjaa. Vanha ihminen saattaa tuntea olevansa lähellä -nuorta, melkeinpä kehitykseltään samanikäinen kuin hän: kuitenkin -hän tietää, että lyhyen vuosimäärän päästä heidän on erottava. Mutta -nuori ei sellaista ajattele: vanhus on hänelle toisen ajanjakson -mies: sitäpaitsi on nuori liiaksi kiintynyt silloisen hetkensä -huoliin, ja hän kääntää siis vaistomaisesti kasvonsa pois näkemästä -ponnistustensa synkkää päämaalia. Schulz-vanhus oli joskus saanut -hiukan kiitollisuuttakin oppilailtaan, jotka olivat heltyneet hänen -lämpöisestä ja nuorekkaasta harrastuksestaan kaikkea heitä koskevaa -kohtaan, olipa se sitten onnellista tai onnetonta; he tulivat silloin -tällöin häntä katsomaan; he kirjoittivat hänelle ja kiittivät häntä -yliopistosta lähtiessään; jotkut kirjoittivat vielä myöhemminkin -hänelle, pari kolme kertaa lähimpinä vuosina. Sitten ei vanha Schulz -kuullut enää heistä mitään, paitsi että näki sanomalehdistä uutisia -heidän edistymisestään, kenen milläkin tavalla: ja hän nautti heidän -menestyksestään aivan kuin se olisi ollut hänen omaansa. Hän ei ollut -närkästynyt siitä, etteivät he hänelle enää kirjoittaneet: hän tiesi -monia puolustavia seikkoja siihen; hän ei suinkaan uskonut heidän -sydäntään huonoksi, vaan luulotteli, että kaikkein itsekkäimmätkin -heistä olivat tunteiltaan häntä kohtaan samanlaisia kuin hän heitä -kohtaan. - -Mutta kirjat olivat kuitenkin hänen suurin ilonsa: ne ainakaan eivät -unohtaneet eivätkä pettäneet. Ne henget, joita hän niissä rakasti, -olivat nyt jo pelastuneet ajan aalloista: ne olivat jo muuttumattomia, -kiinnitettyjä iankaikkisiksi ajoiksi muotoon siinä rakkaudessa, jota ne -herättivät lukijassa ja jonka ne itse näyttivät aivan kuin tuntevan, -säteillen vuorostaan rakkautta heitä rakastaville. Tuo estetiikan ja -musiikkihistorian opettaja oli kuin vanha, lintujen laulua helisevä -metsä. Eräät noista lauluista kuuluivat sangen kaukaa, ne kaikuivat -vuosisatain syvyydestä: silti olivat ne ainakin yhtä suloisia ja -salaperäisiä kuin muut. -- Toiset äänet olivat hänelle läheisempiä ja -tuttavallisempia: ne olivat hänen rakkaiden toveriensa ääniä; jokaisen -heidän lauseensa hän muisti, yhdistäen ne menneen elämänsä iloihin ja -suruihin, joko tietoisesti tai tiedottomasti (sillä jokaisen päivän -peitossa, jota auringon valo kirkastaa, vierii myöskin toisia päiviä, -joita valaisevat tuntemattomat valot). Sitäpaitsi oli muitakin ääniä, -joita ei oltu vielä koskaan kuultu ja jotka puhuivat asioita, joita -oli kauan odotettu, kaikkea kaivattua: sydän aukesi niille kuin maa -sateelle. Niin kuunteli vanha Schulz yksinäisen elämänsä hiljaisuudessa -tuon lintuja vilisevän metsän ääntä; ja kuten sadun munkilta, -joka nukkui onnen hurmiossa taikalinnun lauluun, vierivät vuodet -häneltäkin, ja elämän ilta oli nyt tullut: mutta hänen sielunsa oli yhä -kaksikymmenvuotiaan. - -Hänen rikkautenaan ei ollut pelkästään musiikki. Hän rakasti -runoilijoita, -- muinaisia ja uusia. Hän piti erikoisesti oman maansa -runoniekoista, varsinkin Goethestä; mutta hän rakasti toistenkin maiden -runoutta. Hän oli oppinut, osasi useampia kieliä. Hän oli hengeltään -Herderin ja suurten _Weltbürgerien_ aikalainen, -- kahdeksannentoista -vuosisadan "maailmankansalainen". Hän oli elänyt vuotta 70 ympäröivät -huimain taisteluiden vuodet, ja niiden avarat ajatukset olivat -tunkeutuneet häneen. Ja vaikka hän jumaloikin omaa Saksaansa, ei hän -ollut siitä pöyhkeä. Hän ajatteli Herderin tavalla "_että kaikista -ylpeistä on kansallisuudellaan ylpeilevä tyhmistä tyhmin_", tai -niinkuin Schiller: "_sangen surkea ihanne on kirjoittaa ainoastaan -yhtä kansaa varten_". Hänen älynsä oli joskus arka; mutta hänen -sydämensä oli ihailtavan laaja ja valmis ottamaan rakkaudella vastaan -kaiken, mitä maailmassa oli kaunista. Ehkäpä hän oli liian armelias -keskinkertaisuutta kohtaan; mutta siitä, mikä oli parhainta, ei hänen -vaistonsa koskaan erehtynyt; ja joskaan hänellä ei ollut voimaa tuomita -kelvottomiksi niitä huonoja taiteilijoita, joita yleisön mielipide -ihaili, oli hänellä aina ryhtiä puolustaa omintakeisia ja voimakkaita -taitelijoita, joita yleinen mielipide ei ymmärtänyt. Hänen hyvyytensä -johti hänet usein harhaan; hän kauhistui, jos ajatteli tekevänsä -vääryyttä; ja milloin hän ei rakastanut samaa kuin toiset rakastivat, -ei hän saattanut kuvitellakaan muuta kuin että hän se oli erehtynyt; -ja siksi hän rakasti lopulta sitäkin. Hänestä oli niin ihanaa saada -rakastaa! Rakkaus ja muiden ihaileminen olivat hänen sielulleen -vielä tarpeellisempia kuin puhdas ilma hänen rinta-raukalleen. -Kuinka kiitollinen hän olikaan niille, jotka antoivat hänelle uuden -tilaisuuden näyttää rakkauttaan! -- Christophe ei saattanut aavistaa, -mitä hänen _Liedinsä_ olivat merkinneet Schulzille. Hän ei ollut itse -niitä luodessaan tuntenut niitä laisinkaan niin voimakkaasti kuin -Schulz. Se johtui siitä, etteivät nämä laulut olleet hänelle muuta kuin -joitakuita hänen sisäisestä ahjostaan singonneita säkeniä: he olivat -lentäneet siitä, niitä lentäisi paljon lisää. Mutta Schulz-vanhukselle -aukesi niissä kokonainen uusi maailma, yhdellä ainoalla välähdyksellä, --- kokonainen maailma, jota hän sai rakastaa. Se valaisi pitkäksi aikaa -koko hänen elämänsä. - - - - -Vuosi sitten oli hänen täytynyt luopua toimistaan yliopistossa: -yhä huonontuva terveys ei sallinut hänen enää niissä olla. Hän oli -sairaana, vuoteenomana, kun kirjakauppias Wolf oli lähettänyt hänelle -tapansa mukaan paketin viimeisiä musiikkiuutuuksia, joiden joukossa -tällä kertaa olivat myöskin Christophen _Liedit_. Schulz oli silloin -aivan yksin. Ei ollut ainoaakaan omaista, joka olisi ollut hänen -luonaan; hänen vähät sukulaisensa olivat kuolleet kaikki jo kauan -sitten. Hän oli joutunut vanhan emännöitsijänsä hoitoon, joka käytti -väärin hänen heikkouttaan ja komenteli häntä aivan miten tahtoi. -Pari kolme ystävää, ei juuri nuorempia kuin hänkään, tuli silloin -tällöin häntä katsomaan; mutta hekään eivät olleet paljoa parempia -terveydeltään, ja kun oli huono ilma, niin he pysyttäysivät sisällä -ja jättivät nämä kyläilynsä. Silloin sattuikin olemaan talvi, kadut -olivat täynnä puolisulaa lumiräntää: Schulz ei ollut nähnyt ketään koko -päivänä. Hänen kamarissaan oli synkkää: kelmeä sumu painui sakeana -kuin verho vasten ikkunoita ja esti näkemästä ulos: takan lämmin -oli raskas ja väsyttävä. Läheisestä kirkontornista kuului vanhan, -seitsemännellätoista vuosisadalla sommitellun kellosoittimen sävel, -joka neljännes tunti, onnahtelevalla ja hirveän väärällä äänellä; -yksitoikkoinen virren katkelma, jonka laupias sävy tuntui hieman -ulkokultaiselta, silloin, kun ihminen itse ei ollut varsin iloisella -tuulella. Vanha Schulz istui vuoteessa, nojaten selkäänsä pieluskasaan. -Hän koetti jälleen lukea Montaignea, josta hän piti; mutta se lukeminen -ei ilahuttanut häntä sinä päivänä niinkuin tavallisesti; hän antoi -kirjan painua vuoteelle, hän hengitti vaivalloisesti, ja uneksi. -Nuottipaketti oli siinä, sängyssä: hän ei tohtinut nyt sitä avata; hän -tunsi sydämensä surulliseksi. Viimein hän huokaisi, ja avattuaan sangen -huolellisesti sidenuoran, pisti päähänsä silmälasit ja alkoi lukea -noita nuotteja. Hänen ajatuksensa kulkivat muualla: ne palasivat aina -hänen entisiin muistoihinsa, joita hän koetti karttaa. - -Vihko, joka hänellä oli kädessä, oli juuri Christophen sävellyksiä. -Hänen silmiinsä osui nyt ensin muuan vanha hengellinen virsi, jonka -sanat Christophe oli lainannut eräältä naiivilta ja hurskaalta -1600-luvulla eläneeltä runoilijalta, uudistaen niiden ilmaisun. Se oli -Paul Gerhardtin "_Christliches Wanderlied_" (Kristityn vaeltajan laulu). - - Hoff, o du arme Seele. - Hoff und sei urverzagt! - -- -- -- -- -- - Erwarte nur die Zeit, - So wirst du schon erblicken - Die Sonn der Schönsten Freud. - - Oi toivo, sielu-parka, - Ja luota, usko vain! - -- -- -- -- -- - Kun aikas tullut on, - Saat nähdä ihanimman - Sä ilon auringon. - -Schulz-vanhus tunsi hyvin nämä viattomat sanat; mutta koskaan ne -eivät olleet vielä puhuneet hänelle näin, tällä tavalla... Ne eivät -olleet enää sitä levollista hurskautta, joka yksitoikkoisesti sielun -tyynnyttää ja nukuttaa. Niissä oli aivan kuin hänen sielunsa, ne olivat -hänen omaa sieluaan mutta nuorempaa ja voimakkaampaa, joka kärsi, joka -tahtoi toivoa, tahtoi nähdä Ilon, ja joka sen näki! Schulzin kädet -vapisivat, kuumat kyyneleet juoksivat pitkin hänen poskiaan. Hän jatkoi: - - Auf, auf! gieb deinem Schmerze - Und Sorgen gute Nacht! - Lass fahren, was das Herze - Betrübt und traurig macht! - - Nous' ylös, hyvää yötä - Suruilles lausu vain! - Suo huolen mennä myötä - Jo tuskain katkerain! - -Christophe antoi noille ajatuksille nyt nuorekkaan, kiivaan hehkun, -jonka sankarinauru kajahti riemuiten ilmi tässä viimeisessä luottamusta -ilmaisevassa ja naiivissa säkeistössä: - - Bist du doch nicht Regente, - Der alles führen soll, - Gott sitzt im Regimente - Und führet alles wohl. - - Et liekään kuninkaana, - Sua toinen johtelee, - Jumala valtiaana - maan hyvin hallitsee. - -Ja kun tuli tämä korkeinta uhmaa henkivä säkeistö, jonka Christophe -nuoressa barbaarijulkeudessaan oli häikäilemättä temmannut sen -alkuperäiseltä paikalta, runon keskeltä, ja sijoittanut sen _Liedinsä_ -loppukohdaksi: - - Und ob gleich alle Teufel - Hier wollten widerstehn - So wird doch ohne Zweifel - Gott nicht zurücke gehn: - - Was er ihm vorgenommen, - Und was er haben will, - Das muss doch endlich kommen - Zu seinem Zweck und Ziel. - - Ja vaikka hornan valta - Sua kaikki vastustais, - Ei tiedä Jumalalta - Se vaaksan vertaa sais: - - Hän mitä päätti kerran - Ja mitä neuvossaan - Hän tahtoo, tahto Herran - Se täyttyy aikanaan! - -... silloin kaikui laulussa sellainen riemunhurmaus ja taisteluninto -kuin jonkun roomalaisen _Imperatorin_ voitonsävel. - -Vanhuksen koko ruumis vapisi. Hän seurasi huohottaen tuota väkivalloin -mukaansa vievää musiikkia, aivan kuin lapsi, jota kumppani vetää -kanssaan juoksemaan, pitäen häntä kädestä kiinni. Hänen sydämensä -jyskytti. Kyyneleet vuotivat virtanaan. Hän soperteli: - -Oih, hyvä Jumala!... Oih, hyvä Jumala!... Hän alkoi nyyhkyttää, ja hän -nauroi: hän oli onnellinen. Hän oli tukehtua. Hänelle tuli hirvittävä -yskänpuuska. Salome, tuo vanha emännöitsijä, juoksi hänen luokseen ja -luuli ukon kuolevan siihen paikkaan. Schulz itki yhä, yski ja hoki: - -Oih, hyvä Jumala!... Hyvä Jumala!... Ja milloin hän vähän sai henkeä -sisäänsä, kahden yskänpuuskan välissä, nauroi hän kimeästi ja -tyytyväisen hellästi. - -Salome luuli, että hän oli tullut hassuksi. Kun hän viimein sai tietää -syyn tähän mielenkuohuun, torui hän Schulzia tuimasti: - --- Mokoman tähden heittäytyä tuollaiseksi!... Antakaa se vihko tänne. -Minä vien sen! Sitä ette enää saa nähdä. - -Mutta ukko piti puolensa, yhä yskien, ja käski Salomea antamaan -hänen olla rauhassa. Ja kun Salome yhä väitti vastaan, joutui hän -vimmaan, hän kiroili oli tikahtua sadatteluihinsa. Koskaan ei Salome -ollut nähnyt hänen suuttuvan ja uskaltavan pullikoida häntä vastaan. -Salome aivan ällistyi, ja jätti vihkon hänelle; mutta sensijaan ei -hän jättänyt häntä ankarasti moittimatta: hän sanoi häntä vanhaksi -hassuksi; luuli muka joutuneensa tekemisiin hyvin kasvatetun miehen -kanssa, mutta huomasi nyt erehtyneensä, sillä päästelihän Schulz -sellaisia hävyttömyyksiä kuin kuormarenki, ja hänen silmänsä ihan -pullottivat ulos päästä: ne tuijottivat niin, että olivat ampua toisen -kuoliaaksi... Tällaista virttä olisi Salomella riittänyt pitemmältäkin, -jollei Schulz olisi raivoissaan kavahtanut ylös pielustensa varaan ja -huutanut hänelle: - --- Menkää ulos! - -niin tinkimättömällä tavalla, että Salome lähti, lyöden mennessään oven -paukauksella kiinni ja julistaen, että kutsukoon Schulz nyt häntä, hän -ei hievahdakaan, hänestä nähden hän saa kuolla kupsahtaa yksinään. -Silloin palasi hiljaisuus jälleen Schulzin kamariin, joka jo pimeni. -Ja taas kuului kirkon kellosoiton virsi rauhaisessa illassa, nyppien -levollisesti ja kummallisen kömpelösti irti ääniä laulettavastaan. -Schulz-vanhus odotteli, hieman häpeissään kiivastumisestaan, että -hänen sydämensä kuohunta asettuisi, liikkumatta, selällään maaten ja -huohottaen hän pusersi rintaansa vasten noita kalliita Liedejä, ja -nauroi aivan kuin lapsi. - - - - -Sitten seurasi yksinäisiä päiviä jonkinlaisessa haltioituneessa -tilassa. Schulz ei ajatellut enää sairauttaan, ei talvea, ei surullista -hämäryyttä eikä yksinäisyyttään. Kaikki hänen ympärillään oli valoisaa. -Lähellä kuolemaansa hän tunsi elävänsä edelleen vielä nuoren, -tuntemattoman ystävän sielussa. - -Hän koetti kuvitella, minkä näköinen Christophe olisi. Hän ei nähnyt -häntä laisinkaan sellaisena kuin hän todellisuudessa oli, vaan -kuvitteli hänet hiukan oman ihannoidun kuvansa muotoiseksi, sellaiseksi -kuin hän olisi itse tahtonut olla: vaaleaverinen, hentorakenteinen, -silmät siniset, hieman heikolla ja hillityllä äänellä puhuva, lauhkea, -arka ja hellä. Mutta hän olikin valmis ihannoimaan kaikki asiat. -Hän ihannoi koko ympäristönsä: oppilaansa, naapurinsa, ystävänsä, -vanhan emännöitsijänsä. Hänen tunteellinen lempeytensä ja arvostelun -puutteensa, -- joka oli osittain tahallistakin, koska hän tahtoi -karkoittaa pois kaikki rauhattomaksi tekevät ajatukset, -- loivat hänen -ympärilleen yhtä kirkkaita ja puhtaita olentoja kuin hän oli itse. -Se oli sitä hyvyyden valhetta, jota hän tarvitsi voidakseen elää. -Hän ei suinkaan ollut huomaamatta sitä valheeksi; ja usein hän yöllä -vuoteessaan huokaisi ajatellessaan kaikenlaisia päivällä sattuneita -pikku asioita, jotka kumosivat ehdottomasti hänen idealismiaan. Hän -tiesi kyllä, että Salome-muori pilkkasi häntä naapurimuijien kanssa -hänen selkänsä takana ja että hän varasti häneltä säännöllisesti -jokaisessa viikkotilissä. Hän tiesi hyvin, että hänen oppilaansa -liehakoivat kyllä häntä niin kauan kuin häntä tarvitsivat, mutta -sitten, kun olivat saaneet häneltä kaikki palvelukset, millä luulivat -hänen voivan auttaa heitä, jättivät hänet oman onnensa nojaan. Hän -tiesi, että hänen entiset virkatoverinsa yliopistossa olivat unohtaneet -hänet kokonaan, sitten, kun hän oli vetäytynyt yksityiselämään, ja -että hänen seuraajansa näpisteli kappaleita hänen kirjoituksistaan -mainitsematta lähdettä, tai mainitsi ne varsin kavalalla ja häijyllä -tavalla, lainaten niistä arvottomimpia lauseita näyttääkseen -hänen erehdyksiään: -- (arvostelijapiireissä sangen tavallinen -menettelytapa). -- Hän tiesi, että hänen vanha ystävänsä, Kunz, oli -viimeksi saman päivän iltapuolella syöttänyt hänelle paksun valheen, ja -ettei hän saisi koskaan enää nähdä niitä kirjoja, jotka hänen toinen -ystävänsä, Pottpetschmidt, oli lainannut häneltä ainoastaan muutamiksi -päiviksi, -- sangen tuskallinen tieto sellaiselle olennolle kuin hän, -joka oli kiintynyt kirjoihinsa kuin eläviin ihmisiin. Paljon muita -sellaisia surullisia totuuksia, vanhoja ja uusia, johtui usein hänen -mieleensä; hän ei tahtonut niitä ajatella; mutta ne olivat siellä -kuitenkin: hän tunsi ne. Niiden muisto viilsi vähän väliä kuin pistävä -tuska. - --- Oih, hyvä Jumala, Jumala! vaikeroi hän keskellä hiljaista yötä. --- Sitten karkoitti hän nuo kiusalliset ajatukset: hän kielsi ne; hän -tahtoi olla luottavainen, optimisti, uskoa ihmisiin: ja hän uskoi -heihin. Kuinka monta kertaa olivatkaan hänen kuvitelmansa joutuneet -armottomasti häviölle! -- Mutta hän synnytti aina uusia, yhä vain... -Hän ei voinut tulla ilman niitä toimeen. - -Tuntemattomasta Christophesta tuli valonantaja hänen elämälleen. -Ensimäisen kylmän ja jörön kirjeen, jonka hän häneltä sai, olisi -pitänyt tuottaa hänelle tuskaa; -- (ja ehkäpä se tuottikin); -- mutta -hän ei tahtonut sitä itselleen myöntää, ja hän iloitsi kuin lapsi -tuosta kirjeestä. Hän oli niin vaatimaton, hän pyysi niin vähän -ihmisiltä, että se hiukka, minkä hän heiltä sai, riitti tyydyttämään -hänen kaipuutaan rakastaa heitä ja olla heille kiitollinen. Jos hän -olisi saanut nähdä Christophen, olisi se ollut hänelle niin suuri -onni, ettei hän ollut moista koskaan enää toivonut: sillä hän oli jo -liian vanha lähteäkseen matkoille pitkin Rheinin rannikkoja; ja hänen -päähänsä ei edes pälkähtänytkään vaivata Christophea pyytämällä häntä -tulemaan luokseen. - -Christophen sähkösanoma saapui juuri, kun hän illalla oli rupeamassa -aterialle. Hän ei ensin ymmärtänyt asiaa: lähettäjä tuntui hänestä -oudolta, hän luuli erehtyneensä, ajatteli, ettei se sähkösanoma -ollut hänelle; hän luki sen kolmeen kertaan; hän oli niin kiihtynyt, -etteivät silmälasit tahtoneet pysyä nenällä, lamppu valaisi huonosti, -kirjaimet hyppivät hänen silmissään. Kun hän viimein ymmärsi, meni -hän niin sekaisin ilosta, että unohti illallisensa. Salomen oli turha -komennella häntä: Schulzin oli nyt mahdotonta syödä palaakaan. Hän -heitti ruokaliinansa pöydälle, kääntämättä sitä edes sievästi kokoon, -niinkuin hän aina tavallisesti teki; hän nousi kompuroivin jaloin ylös, -meni hakemaan hattunsa ja keppinsä ja lähti ulos. Saadessaan moisen -onnen oli kunnon Schulzin ensimäinen ajatus kiiruhtaa jakamaan sitä -muillekin, ilmoittamaan ystävilleen, että Christophe tulee. - -Hänellä oli kaksi ystävää, musiikki-intoilijoita niinkuin hänkin, -joihin hän oli saanut tartutetuksi Christophe-ihailunsa; ne -olivat tuomari Samuel Kunz ja hammaslääkäri Oscar Pottpetschmidt, -viimeksimainittu erinomainen laulaja. Nuo kolme vanhaa ystävystä -olivat usein puhuneet keskenään Christophesta; ja he olivat -soittaneet kaikki hänen sävellyksensä, mitä olivat käsiinsä saaneet. -Pottpetschmidt lauloi, Schulz säesti, ja Kunz kuunteli. Siten -viettivät he haltioissaan tuntikausia. Monta kertaa olivat he sanoneet -musiikki-iltoinaan: - --- Ah, olisipa Krafft täällä! - -Schulz nauroi yksinään kadulla, omasta ilostaan, ja ilosta, jonka hän -nyt saisi ilmoittaa noille toisille. Tuli jo yö; ja Kunz asui eräässä -pienessä kylässä puolen tunnin matkan päässä kaupungista. Mutta taivas -oli kuulas: oli suloisen lauhkea huhtikuun ilta; satakielet lauloivat. -Vanhan Schulzin sydän tulvi onnea; hänen hengitystään ei nyt edes -ahdistanut, ja hän käveli keveästi kuin kaksikymmen-vuotias poika. -Hän marssi hilpein mielin, välittämättä kivistä, joihin hän iski -hämärässä tuon tuostakin jalkansa. Hän kiipesi urheasti tien reunalle -pengermälle, kun ihmisiä ajoi vastaan, ja hän toivotti iloisesti hyvää -iltaa kuskareille, jotka katsahtivat kummissaan lyhtyjensä valossa -tuota ylös pengermälle kavunnutta ukkoa. - -Oli sydänyö, kun hän saapui Kunzin talon luokse; se oli hiukan kylän -ulkopuolella, keskellä pientä puutarhaa. Schulz jyskytti hänen oveensa -ja kutsui täyttä suuta huutaen häntä ulos. Ikkuna aukesi, ja Kunz -ilmestyi peljästyneenä siihen. Hän koetti nähdä -- pimeyteen, ja kysyi: - --- Kuka se on? Mitä siellä tahdotaan? - -Schulz huusi läähättäen ja iloissaan: - --- Krafft... Krafft tulee huomenna... - -Kunz ei ymmärtänyt mitään; mutta hän tunsi äänen: - --- Schulz!... Mitä nyt! Tähän aikaan? Mikä sinulla on? - -Schulz toisti: - --- Hän tulee huomisaamuna!... - --- Kuka? kysyi Kunz yhä ällistyksissään. - --- Krafft! huusi Schulz. - -Kunz näytti miettivän hetken, mitä tämä sana merkitsi; sitten ilmaisi -kajahtava huudahdus, että hän oli ymmärtänyt. - --- Minä tulen ulos! vastasi Kunz huudolla. - -Ikkuna sulkeutui. Hän ilmestyi portaille, lamppu kädessä, ja -tuli sitten alas puutarhaan. Hän oli pöhövatsainen, pieni ukko, -hänen iso päänsä oli harmaa, parta punainen, kasvoissa ja käsissä -kesakkopilkkuja. Hän kepsutteli lyhyin askelin, suussa porsliinipiippu. -Tuo lauhkea ja hiukan unelias mies ei ollut koskaan huolinut tehdä -itseään tyhjästä rauhattomaksi. Mutta tämä uutinen, jonka Schulz nyt -hänelle toi, riitti hänet tempaamaan hänen tavallisesta tyynestä -tilastaan; ja hän heilutteli lyhyitä käsivarsiaan ja lamppua, ja kysyi: - --- Mitä, onko se totta? Tuleeko hän? - --- Huomisaamuna! riemuitsi Schulz huiskuttaen sähkösanomaa. - -Iäkkäät ystävykset menivät istumaan penkille lehtimajaan. Schulz otti -haltuunsa lampun. Kunz avasi huolellisesti sähkösanoman, luki sitä -hitaasti, hiljaisella äänellä. Schulz sensijaan luki sen nyt uudestaan -kovalla äänellä, tähystellen Kunzin olkapään ylitse. Kunz tarkasti -vielä leimat, jotka reunustivat sähkösanomaa, katsoi, milloin se oli -lähetetty, millä tunnilla se oli saapunut ja montako sanaa siinä oli. -Sitten hän antoi tuon kalliin paperin Schulzille, ja Schulz nauroi -hyvillään, katseli sitä päätään pudistaen ja hoki: - --- Ah, niin hyvä, hyvä!... - -Sitten Kunz mietiskeli hetken, imien piippuaan ja tuprauttaen ulos -suuren savupilven, painoi kätensä Schulzin polvelle ja sanoi: - --- Täytyy ilmoittaa Pottpetschmidtille. - --- Minä menen sinne, sanoi Schulz. - --- Minä tulen mukaan, sanoi Kunz. - -Kunz vei lampun sisään ja palasi kohta ulos. Ja vanhat ystävykset -lähtivät menemään, kainalokoukkua. Pottpetschmidt asui kylän toisessa -päässä. Schulz ja Kunz juttelivat hajamielisinä keskenään jonkin sanan, -hautoen päässään yhä tuota uutista. Yhtäkkiä Kunz pysähtyi, koputti -kepillään maahan ja sanoi: - --- Ah, peijakas! Hän ei ole nyt täällä!... - -Hän muisti, että Pottpetschmidtin piti lähteä iltapuolella -lääkärin-matkoilleen erääseen läheiseen kylään, jossa hän aikoi viipyä -tämän yön ja vielä pari päivää lisäksi. Schulz joutui tästä uutisesta -aivan ymmälleen. Samoin kävi myöskin Kunzin. Pottpetschmidt oli -heidän ylpeytensä; he olisivat tahtoneet hiukan mahtailla hänellä. He -seisoivat nyt keskellä tietä, ymmärtämättä, mitä tehdä. - --- Mitä tehdä? mitä tehdä? kysyi Kunz. - --- Krafftin täytyy välttämättä saada kuulla, kun Pottpetschmidt laulaa. - -Hän mietti hetken ja jatkoi: - --- Hänelle täytyy sähköttää. - -He menivät sähkösanomatoimistoon ja tekivät yhdessä pitkän ja -tunteellisen sähkösanoman, josta oli sangen vaikea ymmärtää mitään. -Sitten he tulivat takaisin. Schulz teki laskelmia: - --- Pottpetschmidt voi joutua tänne jo tänä aamuna, kun hän lähtee -ensimäisellä junalla. - -Mutta Kunz huomautti, että nyt oli jo myöhäistä ja että sähkösanoma -vietäisiin hänelle vasta huomenna. Schulz pudisti silloin päätänsä; ja -he hokivat yhdessä: - --- Se oli onnettomuus! - -He erosivat Kunzin portilla; sillä vaikka Kunzin ystävyys olikin -suuri Schulzia kohtaan, ei se ulottunut niin pitkälle, että hän -varomattomasti olisi lähtenyt saattamaan Schulzia kylän ulkopuolelle, -ei edes ensimäiseen tienmutkaan, sillä silloin olisi hänen täytynyt -palata yksinään pimeässä kotiin. Sovittiin, että Kunz tulisi huomenna -Schulzin luo päivälliselle. Schulz katseli huolissaan taivasta: - --- Kunpa huomenna vain olisi kaunista. Ja hänen sydämeltään putosi -suorastaan paino, kun Kunz, joka oli erinomaisen ilmojentuntijan -maineessa, vastasi, vakavasti taivasta tarkasteltuaan -- -- (sillä -hänkin toivoi yhtä hartaasti kuin Schulz, että Christophe näkisi heidän -pikkukaupunkinsa kaikessa sen kauneudessa): - -Huomenna on kaunista. - - - - -Schulz lähti takaisin kaupunkiin päin, ja saapuikin viimein sinne, -kompastuttuaan monta kertaa pyöränjälkiin ja kivikasoihin, joita oli -pitkin matkaa. Hän ei mennyt kuitenkaan vielä kotiinsa ennenkuin -oli saanut puheilleen leipurin ja tilatuksi häneltä eräänlaisen -kakun, jollaisista kaupunki oli kuuluisa. Sitten vasta hän lähti -asuintaloonsa; mutta juuri kun hän aikoi astua sisään, peräytyikin -hän vielä samaa tietä takaisin, ja meni nyt tiedustelemaan asemalta -tarkoin aikaa, milloin juna tuli. Viimein hän palasi sieltä kotiin, -kutsui Salomen puheilleen ja pohti hänen kanssaan pitkälti, millainen -päivällinen huomenna olisi valmistettava. Sitten vasta hän meni -vuoteeseen, lopen uupuneena; mutta hän oli niin kiihtynyt kuin lapsi -jouluaamuna, ja kääntelehti kaiken yötä peitteessään ja hursteissaan -saamatta ollenkaan unta silmäänsä. Noin kello yksi aamulla pälkähti -hänen päähänsä, että olisi vielä mentävä pyytämään Salomea tekemään -päivälliseksi ruutana-muhennosta; sillä sen valmistamisessa oli Salome -erinomainen mestari. Mutta kuitenkaan hän ei mennyt: ja siinä hän teki -varmaan viisaasti. Kumminkin hän nousi ylös ja alkoi järjestellä yhtä -ja toista siinä huoneessa, johon hän aikoi Christophien sijoittaa; hän -oli liikkuessaan ylen varovainen, ettei Salome olisi kuullut, sillä -hän pelkäsi, että silloin emännöitsijä tulisi äyskimään. Koko yön hän -vapisi että myöhästyisi junalta. Vaikka Christophien saapumiseen oli -aikaa kello kahdeksaan, nousi hän ylös sangen varhain. Ensi työkseen -hän vilkaisi taivaalle: Kunz ei ollut erehtynyt, oli mainion kaunis -ilma. Varpaisillaan hiipi Schulz kellariinsa, jossa hän ei ollut -käynyt enää pitkiin aikoihin, sillä hänen täytyi varoa kosteutta ja -jyrkkiä portaita; siellä valitsi hän nyt pulloistaan hienoimmat, -iski sieltä noustessaan päänsä kipeästi kivikattoon, ja luuli siihen -paikkaan tikahtuvansa, kun pääsi raskas kori olallaan portaista ylös. -Sitten hän meni puutarhasakset kädessä ulos; hän leikkasi, armotta -kauneimmat ruusunsa ja syreeniensä ensimäiset kukkivat oksat. Sen -jälkeen hän nousi takaisin kamariinsa, ajoi kuumeisella kiireellä -partansa, leikkasi siinä pari kertaa poskeensa, pukeutui siististi ja -lähti asemalle. Kello oli seitsemän. Salome ei saanut häntä maistamaan -aamuista maitokahvia; sillä Schulz oletti, ettei Christophe ollut vielä -varmaankaan saanut minkäänlaista aamiaista ennen saapumistaan, ja -väitti, että he syövät sitten yhdessä asemalta tultuaan. - -Hän joutui asemalle kolme neljännestuntia liian aikaiseen. Hän aivan -kontistui Christophea odottaessaan, ja lopuksi ei hän häntä edes -löytänytkään. Hän ei näet malttanut kärsivällisesti jäädä ulko-ovelle, -vaan meni asemasillalle, ja joutui aivan sekaisin päästään saapuvien -ja lähtevien matkustajien tungoksessa. Vastoin sähkösanoman selviä -sanoja oli hän kuvitellut, se tiesi miksi, että Christophe tulisi -eräällä toisella junalla kuin sillä, jolla hän todellisuudessa -oli tullut. Ja sitäpaitsi ei hänen päähänsä pälkähtänytkään, että -Christophe laskeutuisi asemasillalle neljännestä luokasta. Schulz jäi -vielä odottamaan asemalle yli puolen tuntia, kun taas Christophe, joka -oli jo kauan sitten saapunut, oli mennyt suoraa päätä kolkuttelemaan -Schulzin oveen. Muun onnettomuuden lisäksi oli Salomekin lähtenyt -ulos toriostoksilleen: Christophe näki siis, että ovi oli lukossa. -Naapurimuija, jonka Salome oli pyytänyt, jos joku tulisi kysymään, -sanomaan ainoastaan, että hän palaisi pian kaupungilta kotiin, suoritti -tuon tehtävänsä kirjaimellisen vähäsanaisesti. Mutta kun Christophe ei -ollut matkustanut näkemään Salomea eikä tiennyt edes kuka hän olikaan, -niin tuntui tämä vastaanotto hänestä suorastaan ilkeältä ilveeltä. Hän -kysyi vieläkin varmuuden vuoksi, eikö _Herr Universitätsmusikdirector_ -Schulz ollut kaupungissa, ja kun hänelle vastattiin, ettei tiedetty, -mihin hän äsken oli lähtenyt, niin meni Christophe matkaansa. - -Kun Schulz-vanhus tuli pitkin nenin kotiin ja sai kuulla Salomelta, -joka myöskin parhaiksi palasi torilta, mitä oli tapahtunut, joutui -hän sellaiseen epätoivoon, että oli vähällä itkeä. Hän vimmasteli -palvelijalleen, että tämä typerys oli lähtenyt hänen poissa ollessaan -kotoa eikä ollut osannut käskeä naapureita edes pyytämään Christophea -odottamaan. Salome puolestaan vastasi yhtä tuikeasti, ettei hän ollut -luullut herraa niin hassuksi, että eksyi vieraasta, jota oli mennyt -vartavasten asemalta hakemaan. Mutta nyt ei ukolla ollut aikaa ruveta -hänen kanssaan enää jankkaamaan; silmänräpäystäkään hukkaamatta hän -köpelehti taas alas portaita ja lähti haeskelemaan Christophea niiden -heikkojen ohjeiden mukaan, mitä naapurit voivat hänestä antaa. - -Christophe oli ylen pahastunut, ettei hän ollut tavannut Schulzilla -ketään, ja ettei moista vastaanottoa oltu edes pyydetty anteeksi. -Kun hän ei tiennyt, mitä tehdä ennen seuraavan junan lähtöä, oli -hän mennyt kaupungille kävelemään, ja sitten sitä ympäröivälle -vainiolle, joka näytti hänestä niin kauniilta. Kaupunki oli -rauhallinen ja varsin pieni, leväten pehmeämuotoisten kumpujen -suojassa; talojen ympärillä rehoittivat puutarhat: niissä oli kukkivia -kirsikkapuita, vihreitä ruohokenttiä, runsaasti siimestä; niissä näkyi -valhe-antiikkisia raunioita, entisten prinsessain valkeita rintakuvia, -marmori-jalustoillaan keskellä luonnon vihreyttä; ja ihmiset olivat -ystävällisen ja kohteliaan näköisiä. Kaikkialla kaupungin ympärillä oli -niittymaita ja kumpuja. Kukkivissa viidakoissa vihelsivät kottaraiset -vimmatusti, aivan kuin leikittelevät ja kirkkaat pikku huilut -orkesterissa. Christophen pahatuuli katosi piankin: hän unohti Peter -Schulzin. - -Vanhus juoksenteli turhaan ihmisiltä kysellen pitkin katuja; hän -kiipesi vanhaan linnaankin, joka oli kummulla ylempänä kaupunkia. -Ja sieltä hän tuli nyt harmissaan takaisin, kunnes hän yhtäkkiä -tarkoilla silmillään, jotka erottivat sangen kauas, näki jonkun matkan -päässä miehen loikomassa niityllä pensaan varjossa. Hän ei tuntenut -Christophea eikä siis saattanut tietää, oliko se hän. Mies makasi selin -häneen, pää puolittain ruohikon sisässä. Schulz maleksi edestakaisin -tiellä, kääntyi sykkivin sydämin niitylle päin: - --- Se on hän... Ei, ei se ole hän... - -Hän ei tohtinut huutaa miehelle ja kysyä, kuka hän oli. Silloin tuli -hänelle aate: hän alkoi laulaa Christophen _Liedin_ ensimäistä säettä: -"Auf! Auf! Nous' ylös!..." - -Christophe ponnahti kuin salakka rannalle, ja lauloi lopun värssyä -kohti kurkkua. Hän oli kääntynyt heti iloissaan, hänen kasvonsa -hohtivat punaisina, hänellä oli ruohoa hiuksissa. He kysyivät nyt -toisiltaan, ketä he olivat, ja juoksivat toistensa luokse. Schulz -harppasi poikki maantien ojan, Christophe hyppäsi yli reunusaidan. -He puristivat rajusti toistensa kättä ja palasivat yhdessä kotiin, -nauraen ja puhuen kovalla äänellä. Vanhus kertoi äskeisen huonon -onnensa. Christophe, joka oli hetki ennen jo päättänyt jatkaa matkaa -kotikaupunkiin koettamatta enää tavata Schulzia, näki kohta vanhuksen -sielun vilpittömän hyvyyden, ja alkoi pitää hänestä. Ennenkuin -he ehtivät kotiin, olivat he jo uskoneet toisilleen kaikenlaisia -sydämenasioita. - -Kun he joutuivat perille, tapasivat he siellä Kunzin; hän oli jäänyt -Schulzin asuntoon kaikessa rauhassa odottamaan, kun oli kuullut, että -Schulz oli lähtenyt etsimään Christophea. Tarjottiin ensin maitokahvia. -Mutta Christophe sanoi, että hän oli jo syönyt aamiaista eräässä -kaupungin hotellissa. Vanhus oli siitä kovin pahoillaan; hän suorastaan -suri, ettei Christophe ollut nauttinut ensimäistä ateriaansa, minkä -hän seudulla söi, juuri hänen luonaan; tällaisilla pikku seikoilla -oli hänen tunteelliselle sydämelleen tavattoman suuri merkitys. -Christophe ymmärsi hänet, se tuotti hänelle salaista huvia, ja hän -piti nyt vanhuksesta entistäkin enemmän. Schulzia lohduttaakseen hän -vakuutti heti, että hänellä oli yleensä niin hyvä ruokahalu, että voi -syödä vaikkapa kaksikin aamiaista perätysten; ja sen väitteensä hän -vierasisännälleen selvästi todistikin oikeaksi. - -Kaikki ikävyydet olivat jo haihtuneet hänen päästään: hän tunsi -nyt olevansa todellisten ystävien parissa, ja tuli vilkkaaksi -ja avomieliseksi. Hän kertoi humoristisesti matkastaan ja sen -pettymyksestä: hän oli kuin koulupoika lomalla. Schulz katseli häntä -yhä, onnesta säteillen, ja nauroi sydämensä pohjasta. - -Keskustelu siirtyi nopeasti siihen asiaan, joka oli heidän kaikkien -kolmen salaisena yhdyssiteenä: Christophen sävellyksiin. Schulz oli -pakahtua halusta kuulla Christophen soittavan joitakin kappaleitaan; -mutta hän ei uskaltanut sitä häneltä pyytää. Christophe harppaili -yhtämittaa jutellen edestakaisin huoneessa. Schulz vaaniskeli hänen -askeleitaan, kun hän meni avatun pianon sivuitse; ja hän toivoi -kovasti, että Christophe jo siihen pysähtyisi. Kunzilla oli sama -asia mielessä. Heidän sydämensä rupesivat sykkimään, kun he näkivät -Christophen istahtavan noin vain ohimennen pianotuolille, lakkaamatta -kuitenkaan puhumasta, ja sitten sivelevän soittimeen katsomattakaan sen -koskettimia. Ja kun Schulz odotti hartaimmillaan, vetikin Christophe -jonkin harppumaisen sointusarjan ja kun hän sen teki, niin sävel -valtasi hänet; hän päästi nyt pianosta uusia akordeja, yhä edelleen -jutellen; sitten syntyi niistä kokonaisia musiikkilauselmia; ja silloin -hän vaikeni ja alkoi soittaa. Ukot vilkaisivat toisiinsa viekkaasti ja -onnellisina. - --- Tunnetteko tätä? kysyi Christophe soittaen erästä _Liediään_. - --- Että tunnenko! huudahti Schulz hurmautuneena. - -Christophe virkkoi, keskeyttämättä soittoaan ja kääntäen hiukan -päätänsä: - --- Ohoh, eipä ole hyvä tämä teidän pianonne! - -Vanhus tuli hyvin murheiseksi. Hän pyysi anteeksi: - --- Se on vanha, sanoi hän nöyrästi, se on niinkuin minä. - -Christophe kääntyi kokonaan ja katsoi vanhusta, joka tuntui pyytävän -häneltä anteeksi vanhuuttaan, ja otti häntä kaksin käsin ja nauraen -kädestä. Hän katsoi Schulzin viattomiin silmiin. - --- Oh, sanoi Christophe, te olette paljoa nuorempi kuin minä. - -Schulz, nauroi ystävällistä nauruaan ja puhui ruumiinsa vanhuudesta, -sairaudestaan. - --- No ei, ei, sanoi Christophe; siitä ei nyt ole kysymys, muuta minä -tarkoitan. Eikö väitteeni ole totta, Kunz? - -(Hän ei maininnut enää uusia tuttaviaan puhuttelusanalla: "herrat".) - -Kunz yhtyi kaikella innolla hänen mielipiteeseensä. - -Schulz koetti kääntää asian vanhan pianonsakin eduksi. - --- Siinä on vielä sangen kauniita ääniä, sanoi hän nöyrästi. - -Ja hän kosketti niitä: neljä, viisi ääntä helähti aika raikkaasti -keskirekisterissä. Christophe ymmärsi, että tuo piano oli Schulzin -vanha ystävä, ja hän sanoi hienosti, -- ajatellen Schulzin silmiä: - --- Niin, sillä on vielä kauniit silmät. - -Schulzin kasvot kirkastuivat. Hän alkoi sekavasti sotkien ylistellä -vanhaa pianoaan, mutta vaikeni heti: sillä Christophe oli alkanut -jälleen soittaa. _Lied_ seurasi nyt toistaan; Christophe lauloi -matalalla äänellä. Schulz ihaili vesissä silmin hänen jokaista -liikettään. Kunz pisti kätensä vatsan päälle ristiin ja sulki silmänsä -nauttiakseen paremmin. Silloin tällöin kääntyi Christophe noihin -vanhuksiin päin, näki heidät haltioissaan, ja säteili ilosta; ja hän -sanoi naiivin innostuneena, eivätkä toiset ajatelleetkaan nauraa -hänelle: - --- Heh! Oliko tämä kaunis!... Entä tämä sitten! Mitäs sanotte tästä? -Entä tämä!... Tämä on kaikista kaunein... -- Nyt minä soitan teille -sellaisen pätkän, että hiukset nousevat päässänne pystyyn... - -Kun hän juuri lopetti erästä unelmoivaa kappaletta, alkoi käkikello -kukkua. Christophe ponnahti ylös ja ärjähti vimmasta. Kunz hätkähti -hereille, ja silmät pyörivät peljästyneinä hänen päässään. Schulz -taasen ei tiennyt, mitä tehdä; ja kun hän näki Christophen puivan -nyrkkiä kellossa kumartelevalle käelle ja kuuli hänen vaativan huutaen, -että oli taivaan tähden vietävä pois tuo idiootti, tuo vatsastaan -puhuva kummitus, huomasi Schulz heti, nyt ensi kertaa elämässään, -että kellon kukunta oli tosiaan sietämätöntä; ja hän otti itse tuolin -ja aikoi kavuta sille repiäkseen juhlanhäiritsijän seinästä irti. -Mutta hän oli vähällä pudota, ja Kunz esti häntä nousemasta uudestaan -tuolille; silloin kutsui hän Salomen sisään; emännöitsijä tuli -kuten tavallisesti kiirehtimättä ja ällistyi suuresti, kun hänelle -työnnettiin syliin seinäkello, jonka Christophe oli jo ennättänyt -irroittaa paikoiltaan. - --- Mitä minun tälle on tehtävä? kysyi Salome. - --- Mitä vain tahdot. Vie se pois! ja sitä ei saa enää näkyä täällä, -sanoi Schulz yhtä kärsimättömänä kuin Christophe. - -Hän kummasteli, kuinka hän oli voinut niin kauan sietää moista -kauhistusta. - -Salome arveli, että heiltä oli jokaiselta varmaan päässyt jokin ruuvi -irti. - -Piano alkoi jälleen soida. Tunnit vierivät nopeasti. Salome tuli -ilmoittamaan, että pöytä oli katettu. Schulz käski hänen olla hiljaa. -Hän tuli takaisin kymmenen minutin päästä. Ja sitten taas kymmenen. -Tällä kertaa hän oli suorastaan kiukusta läkähtyä, mutta koetti -tekeytyä ylen kylmäksi, asettui keskelle lattiaa ja huusi kuin torvi, -välittämättä Schulzin epätoivoisista viittauksista: - --- Tahtovatko herrat syödä päivällisensä kylmänä ja pohjaan palaneena? --- Salomesta se oli yhdentekevää; hän odotti vain käskyä. - -Schulz joutui tästä äkillisestä hyökkäyksestä ymmälle ja aikoi panna -palvelijansa koville, mutta Christophe purskahti nauruun. Kunz noudatti -hänen esimerkkiään, ja lopulta alkoi myöskin Schulz nauraa. Salome oli -menettelynsä vaikutukseen tyytyväinen ja käännähti kannoillaan kuin -kuningatar, joka tahtoo antaa katuville alamaisilleen anteeksi. - --- Siinäpä tiukka nainen! sanoi Christophe nousten pianon äärestä. -Mikään ei olekaan sietämättömämpää kuin kesken konserttia saapuva -yleisö! - -He asettuivat pöytään. Se oli valtava ja maistuva ateria. Schulz oli -mairitellut Salomen itserakkautta, eikä emännöitsijä vaatinutkaan muuta -kuin jotain tekosyytä saadakseen näyttää koko taitonsa. Häneltä ei -puuttunutkaan koskaan siihen tilaisuutta, sillä nuo vanhat ystävykset -olivat hyvin herkkusuita. Koko Kunzin muoto muuttui ruokapöydässä; -hän kirkastui kuin aurinko; hän olisi kelvannut ravintoloitsijan -kyltiksi. Schulz oli yhtä altis makealle; mutta hänen huono terveytensä -pakotti hänet enemmän hillitsemään itseään. Tosin hän ei tavallisesti -siitä välittänyt, ja sai sen perästä päin kalliisti maksaa. Nyt -hän ei nurkunutkaan: jos hän tulisi sairaaksi, niin tietäisi hän -ainakin, että kannatti tulla. Hänellä oli samoin kuin Kunzillakin -ruuanvalmistusreseptejä, jotka olivat kulkeneet perintönä heidän -suvuissaan isiltä pojille. Salome oli siis tottunut työskentelemään -asiantuntijain arvostelemana. Mutta tällä kertaa hän oli pannut -erikoisesti parastaan saadakseen mahtumaan yhteen ainoaan ohjelmaan -kaikki mestariteoksensa: ateria oli kuin saksalaisen keittotaidon -näyttely, tavattoman voimallisia ruokia, varmoja, ei sekoituksista -valmistettuja; siinä olivat kaikkien mausteiden kaikki hyvät hajut, -paksut kastit, aina asiaankuuluvat keitot, mallikelpoinen lihaliemi, -valtavia ruutanoita, hapankaaliksia; siinä saatiin hanhet, kotikakut, -aniisi- ja kuminaleivät. Christophe aivan huudahteli haltioissaan, -suu ruokaa täynnä; hänellä oli isänsä ja isoisänsä suunnaton -ruuansulatuskyky: nuo miehethän olisivat syöneet vaikka kokonaisen -hanhen kerrallaan. Mutta samalla saattoi Christophe elää viikonpäivät -pelkällä leivällä ja juustolla, yhtä hyvin kuin syödä haljetakseen, -jos tilaisuus sattui. Schulz katseli häntä sydämellisin ja juhlallisin -pöytäisännän elein, katseli heltyvin silmin ja valeli häntä kaikilla -Rheinin viineillä. Kunz paistoi punaisena ja tunnusti Christophen -veljekseen ruuanmuistajana. Salomen naama oli leveässä naurussa. --- Ensin, kun Christophe tuli heille, oli emännöitsijä pettynyt. -Schulz oli puhunut hänelle Christophesta sillä tavalla, että Salome -oli kuvitellut häntä jonkinlaiseksi Ylhäisyydeksi, arvonimineen -ja kunnianmerkkeineen. Ja nähdessään sitten Christophen oli hän -huudahtanut: - --- Kuinka, tuollainenko se olikin? Mutta pöydässä saavutti Christophe -nyt koko hänen suosionsa; Salome ei ollut nähnyt ketään, joka olisi -tunnustanut hänen lahjansa niin loistavasti. Emännöitsijä ei nyt voinut -mennä takaisin keittiöön, vaan jäi ovelle katselemaan Christophea, joka -söi minkä kerkisi. Ja Salome seisoi kädet puuskassa ja nauroi ilosta -kohti kurkkua. Kaikki olivat hilpeällä päällä. Heidän onnessaan oli -ainoastaan yksi musta pilkku: Pottpetschmidt ei ollut läsnä. Sitä asiaa -valittivat he usein: - --- Ah, jos hän olisi täällä! Se mies osaa syödä! Se se osaa juoda! Se -se osaa laulaa! - -He eivät väsyneet poissaolevaa ylistämään. - --- "Jospa Christophe olisi saanut kuulla häntä! Mutta ehkäpä hän vielä -saisikin. Ehkäpä Pottpetschmidt tulisi kaupunkiin jo sinä iltana, tai -viimeistään seuraavana yönä..." - --- Oh, ensi yönä minä olen jo kaukana, sanoi Christophe. - -Schulzin säteilevät kasvot synkkenivät. - --- Kaukanako! toisti lian vapisevalla äänellä. -- Mutta ette kai te nyt -lähde pois? - --- Lähden, sanoi Christophe iloisesti; tänään iltajunalla. - -Schulz tuli aivan lohduttomaksi. Hän oli ajatellut, että Christophe -viipyisi sen yön, ehkäpä useammankin hänen luonaan. Hän soperteli: - --- Ei, ei vielä. Se ei ole mahdollista!... - -Kunz yhtyi häneen: - --- Entä Pottpetschmidt!... - -Christophe katsoi noihin kahteen: pettymys, joka näkyi heidän -kilteillä, ystävällisillä kasvoillaan, oli liikuttava; hän sanoi: - --- Kuinka te olette hyviä!... Minä lähden huomisaamuna; haluatteko niin? - -Schulz puristi häntä kädestä. - --- Ah! huudahti hän! Minä olen niin onnellinen! Kiitoksia! Kiitoksia! - -Schulz oli aivan kuin lapsi, josta huomispäivä tuntuu niin kaukaiselta, -ettei hän voi sitä ajatella. Christophe ei lähtisi vielä tänään, heillä -oli vielä koko se päivä jäljellä, he viettäisivät koko illan yhdessä, -Christophe nukkuisi hänen kattonsa alla; muuta ei Schulz nähnyt; hän ei -tahtonut kauemmaksi katsoa. - -Ilo palasi jälleen. Schulz nousi yhtäkkiä seisomaan, tekeytyi -juhlalliseksi ja piti liikutetun ja mahtipontisen maljapuheen -vieraalleen, joka oli suonut hänelle suunnattoman ilon ja kunnian -tulemalla hänen pieneen kotikaupunkiinsa ja hänen matalaan majaansa; -hän joi maljan sille toivomukselleen, että Christophe palaisi sinne -pian takaisin, saavuttaisi maailmalla menestystä, mainetta, kaiken -onnen, jonka Schulz salli hänelle koko sielustaan. Sitten joi hän -uuden maljan "jalon musiikin kunniaksi", -- ja vielä yhden, -- se oli -hänen vanhan ystävänsä Kunzin malja, -- ja sitten taas, kevään maljan; --- eikä hän unohtanut myöskään Pottpetschmidtiä. Kunz vuorostaan joi -Schulzin ja eräiden toisten maljan: ja Christophe kohotti lopuksi -maljan "rouva" Salomelle, joka silloin lensi aivan tummanpunaiseksi; ja -sitten hän viritti, antamatta muille aikaa vastata hänen puheeseensa, -erään tunnetun laulun, johon vanhukset hänen kanssaan yhtyivät, ja -sen jälkeen toisen, ja vieläkin yhden kolmiäänisesti, jossa puhuttiin -ystävyydestä, musiikista ja viinistä: ja lauluja säesti kaikuva nauru -ja lasien alinomainen kilahtelu vastatusten. - -Kello oli puoli neljä, kun he nousivat pöydästä. He olivat hyvällä -nousutuulella. Kunz vajosi nojatuoliin; hän olisi mielellään hiukan -torkahtanut. Schulzin jalat olivat aivan hervottomat aamullisesta -mielenliikutuksesta, ja samoin nyt lasien sisällöstä. He toivoivat -molemmat, että Christophe asettuisi jälleen pianon ääreen ja soittaisi -monta tuntia yhtämittaa. Mutta tuo hirmuinen poika olikin niin täydessä -kunnossa, että tuskin hän oli heläyttänyt pianosta pari kolme sointua, -kun hän sulki sen yhtäkkiä, katseli ulos ikkunasta ja kysyi, eikö -tästä lähdettäisi kävelemään, illalliseen asti. Luonto veti häntä -puoleensa. Kunz ei näyttänyt liian ihastuvan ehdotukseen, mutta -Schulzista oli aate heti mainio; täytyihän vieraalle näyttää edes -_Schönbuchwälderin_ puisto; Kunz veti hiukan suutansa irviin, mutta ei -asettunut vastarintaan; vaan nousi ylös niinkuin muutkin: hän halusi -yhtä hartaasti kuin Schulz näytellä Christophelle seutunsa kauneuksia. - -He lähtivät kävelemään. Christophe oli ottanut Schulzia käsipuolesta -ja vei häntä hiukan nopeammin kuin vanhus olisi tahtonut. Kunz kulki -otsaansa pyyhkiellen heidän perästään. He juttelivat kovaäänisesti -ja iloisesti. Ihmiset seisoivat porteilla ja katsoivat, kun he -menivät ohitse, ja heidän mielestään oli _Herr Professor_ Schulz -aivan kuin nuori mies. Kaupungista päästyään he lähtivät menemään -suoraan niittymaiden poikki. Kunz valitti, että oli kovin kuuma. Mutta -armoton Christophe väitti, että ilma oli mainio. Vanhusten onneksi -pysähdyttiin vähän väliä innokkaasti juttelemaan asioista, ja pakinat -saivat heidät unhottamaan matkan pituuden. Tultiin metsään. Schulz -laususkeli Goethen ja Edvard Möriken runoja. Christophe piti paljon -runoista; mutta hän ei jaksanut seurata mukana, kun niitä luettiin: hän -joutui aina kuunnellessaan omain epämääräisten unelmiensa valtaan, ja -silloin tulivat säveleet sanojen sijaan ja saivat hänet ne unohtamaan. -Hän ihaili Schulzin erinomaista muistia. Millainen tämä vilkas vanhus -olikaan: sairas, melkein ikäloppu, suljettu huoneeseensa suureksi -osaksi vuotta, joutunut pikkukaupunkiin melkein koko iäkseen, -- ja -mikä häneen verraten tuo Hassler, nuori, kuuluisa ja taiteellisen -elämän keskipisteessä asuva, matkustanut lisäksi ristiin rastiin -koko Europan konserttimatkoillaan, mutta kuitenkin tylsä kaikelle, -haluton tutustumaan mihinkään! Sitäpaitsi ei Schulz ollut perillä -ainoastaan kaikista niistä nykyaikaisen taiteen ilmauksista, mitä -Christophe tunsi, vaan hän tiesi suunnattoman määrän menneistä ja -ulkomaalaisista musiikkimiehistä, joista Christophe ei vielä ollut -kuullut puhuttavankaan. Hänen muistinsa oli kuin syvä kaivo, johon -kaikki taivaan kauniit vedet olivat kokoontuneet. Christophe ei -väsynyt siitä kaivosta ammentamaan; ja Schulz oli onnellinen, kun -Christophe niin hartaasti tahtoi kuulla. Hän oli joskus kyllä tavannut -suopeita kuuntelijoita tai kilttejä oppilaita; mutta koskaan hän ei -ollut kohdannut sellaista nuorta ja palavaa sielua, jonka kanssa hän -voi yhdessä innostua, hän, joka oli usein aivan tukahtua suureen -hartauteensa. - -He olivat jo erinomaisia ystäviä, kun vanhus yhtäkkiä varomattomasti -ilmaisi ihailunsa Brahmsia kohtaan. Christophien valtasi silloin -jäykkä viha: hän vetäisi kätensä pois Schulzin kainalosta ja sanoi -tylyllä äänellä, että se, joka rakasti Brahmsia, ei voinut olla hänen -ystävänsä. Heidän ilonsa sai aivan kuin kylmää vettä niskaansa. -Schulz oli liian arka ryhtyäkseen väittelemään ja liian kunniallinen -valehdellakseen; ja nyt hän vain änkytteli ja koetti selittää -ajatustaan. Mutta Christophe keskeytti hänet jyrkästi: - --- Riittää! - -Eikä hän sietänyt vastaväitteitä. Tuli kolkko hiljaisuus. He kävelivät -edelleen. Vanhukset eivät uskaltaneet katsahtaa toisiinsa. Kunz -ryiskeli ja koetti saada pakinan jälleen käyntiin, puhumalla metsästä -ja kauniista ilmasta; mutta Christophe oli niin jörö, ettei välittänyt -enää mistään eikä vastannut kuin muutaman lyhyen sanan. Ja kun Kunz -ei saanut sanoilleen kaikua sillä taholla, koetti hän hiljaisuutta -lopettaakseen pakinoida Schulzin kanssa; mutta Schulzin kurkkua aivan -ahdisti, hän ei voinut puhua. Christophe vilkaisi häntä syrjästä, ja -oli purskahtaa nauruun: hän oli antanut hänelle jo anteeksi. Hän ei -ollutkaan Schulzille vakavasti vihoissaan; jopa hän tuomitsi olevansa -aika kollo, kun tuotti sillä tavoin surua tuolle vanhus-raukalle; mutta -kun hän jo oli käyttänyt väärin voimaansa, ei hän tahtonut näyttää -katuvansa, mitä oli sanonut. He kulkivat sillä tavoin äänettöminä -metsän reunaan saakka: kuului ainoastaan noiden kahden perinpohjin -väsyneen vanhuksen raskaat ja jäykät askelet; Christophe vihelteli, -eikä ollut heitä huomaavinaan. Yhtäkkiä hän ei enää jaksanut. Hän -purskahti nauruun, kääntyi Schulziin päin ja puristi vankoilla -kourillaan häntä käsivarsista: - --- Hyvä, vanha Schulz! huudahti hän, katsoen Schulziin hellästi; täällä -on niin kaunista, kaunista!... - -Hän puhui luonnosta ja kauniista päivästä; mutta hänen nauravat -silmänsä tahtoivat sanoa: - --- Sinä olet niin hyvä! Minä olen nauta. Anna minulle anteeksi. Minä -rakastan sinua. - -Vanhuksen sydän aivan suli. Tuntui kuin olisi aurinko taas ilmestynyt -pimennyksen jälkeen. Tuokioon hän ei vielä voinut virkkaa sanaakaan. -Christophe oli ottanut häntä uudestaan käsipuolesta ja puhutteli -häntä entistä lempeämmin; innoissaan hän käveli nyt kahta kiivaammin, -huomaamatta, että hän rasitti tällä tavoin kovin tovereitaan. Schulz -ei valittanut; hän ei edes huomannut väsymystään, niin tyytyväinen -hän oli. Hän tiesi kyllä, että hän saisi maksaa kaikki tämänpäiväiset -varomattomuutensa. Mutta hän ajatteli itsekseen: - --- Se on huomisen asia! Kun _hän_ on lähtenyt pois, on minulla aikaa -levätä. - -Mutta Kunz, joka ei ollut niin harras, seurasi kymmenen askelta -taempana surkeannäköisenä. Christophe huomasi sen viimein. Hän -pyysi silloin aivan nolona anteeksi, ja ehdotti, että asetuttaisiin -loikoilemaan nurmikolle, poppelien siimekseen. Schulz tietysti suostui -ehdotukseen, arvelematta hetkeäkään, mitä hänen katarrinsa siitä -pitäisi. Onneksi Kunz ajatteli sitä asiaa hänen puolestaan; tai ainakin -hän otti sen tekosyyksi, ettei hänen itsensä olisi tarvinnut antautua -vilustumaan kosteassa maassa näin likomäräksi hiostuneena. Hän ehdotti, -että mentäisiin läheiselle asemalle ja palattaisiin sieltä junalla -kaupunkiin. Niin tehtiinkin. Vaikka he olivat väsyneitä, täytyi heidän -nyt kulkea yhä kovemmin, etteivät olisi myöhästyneet junalta: he -joutuivat asemalle juuri kun juna ajoi sinne. - -Heidät nähdessään ryntäsi muuan kookas mies ulos vaunusillalle ja -ärjähteli Schulzin ja Kunzin nimiä, jatkaen niitä kokonaisella -luettelolla heidän titteleitään ja arvonimiään, ja huitoen käsiään kuin -hullu. Schulz ja Kunz vastasivat hänelle, ilosta nauraen, ja heiluttaen -hekin käsiään; he juoksivat kiireesti tuon ison miehen vaunua kohti, -ja mies jälleen hyökkäsi heitä vastaan, töytäten syrjään muita -matkustajia. Christophe ällistyi ja juoksi mukana: - --- Mikä se on? - -Toiset huusivat hänelle riemuissaan: - --- Se on Pottpetschmidt! - -Siitä nimestä ei Christophe tullut hullua hurskaammaksi: hän oli jo -unohtanut päivällisaterialla juodut maljat. Pottpetschmidt seisoi -vaunusillalla, Schulz ja Kunz alhaalla asemalla, ja he melusivat kaikki -kilpaa, ihmettelivät tällaista onnenpotkua. He kapusivat kaikki ylös -lähtevään junaan. Schulz esitteli Christophen. Pottpetschmidt tervehti -häntä, ja silloin hänen kasvonsa aivan kuin jähmettyivät yhtäkkiä, -hän tuli jäykäksi kuin seiväs; mutta tuosta lyhyestä muodollisuudesta -päästyään tarrasi hän kiinni Christophen käteen ja ravisti sitä viisi, -kuusi kertaa niin, että se oli irtautua nikamistaan; ja sitten alkoi -mies jälleen hölistä. Christophe ymmärsi hänen huudoistaan, että -hän ylisti Jumalaa tästä harvinaisesta sattumasta. Se ei estänyt -häntä hetki myöhemmin haukkumasta, käsillään lantioitansa pieksäen, -kovaa onneaan, että hän olikin lähtenyt kaupungista, -- hän, joka ei -ollut sieltä poissa paljon milloinkaan, -- juuri silloin, kun _Herr -Kapellmeister_ saapui. Schulzin sähkösanoma oli tuotu hänelle vasta -aamulla, tunti ensimäisen junan lähdön jälkeen; hän oli nukkunut -vielä, kun se tuli, ja olivat nähneet hyväksi olla häntä herättämättä. -Hän oli haukkunut kaiken aamua hotellilaisia. Ja hän myrskysi heitä -vastaan vieläkin. Hän ei ollut ottanut vastaan potilaitaan, oli antanut -palttua afääriasioille ja lähtenyt heti seuraavalla junalla, sellainen -kiire hänellä oli kaupunkiin; mutta se perhanan juna ei yhtynytkään -pääradan junaan: eräällä väliasemalla oli Pottpetschmidtin täytynyt -odottaa kolme tuntia. Hän oli tyhjentänyt kaikki sanastossaan löytyvät -kirousvarat, ja kertonut pahan onnensa parikymmentä kertaa toisille -matkustajille, jotka odottivat asemalla pääradan junaa samoin kuin -hänkin. Viimein oli hän päässyt lähtemään. Hän aivan vapisi, ettei vain -joutuisi liian myöhään... Mutta, Jumalan kiitos!... Jumalan kiitos!... - -Hän tarttui uudestaan Christophen käsiin ja rusensi niitä isoissa, -karvasormisissa kourissaan. Hän oli satumaisen kookas, ja suhteiltaan -suurenmoinen; pää neliskulmainen möhkäle, tukka punainen ja pitkin -pintaa leikattu, naama rokonarpinen, parta pois ajettu, silmät suuret, -nenä iso, huulet paksut, leuka kaksinkertainen, kaula lyhyt, hartiat -hirvittävän leveät, vatsa kuin tynnyri; käsivarret harrottivat -hajallaan ruumiista, jalkoterät ja kädet valtavan kokoiset; koko -mies jättiläismäinen, ruuan ja oluen liikakäytöstä epämuodostunut -lihamöhkä; tuollainen ihmiskasvoinen tupakkahuhmar, jollaisia joskus -näkee vyöryvän Baierin kaupunkien kaduilla; ihmislaji, jossa piilee -salaisuus, kuinka ihminen voi jonkinlaisella samansuuntaisella -lihoituksella kuin paistiksi hoidetun siipikarjan muuttua sellaiseksi. -Hän hikoili ilosta ja kuumissaan aivan kuin voikimpale; eikä hän -väsynyt puheluun, istuessaan siinä, kädet hajalleen levitetyillä -polvillaan, tai vierustoverien polvilla, vaan vieritti saksalaisia -konsonanttejaan oikealla katapultin, jyrinällä. Joskus puhkesi hän -sellaiseen nauruun, että koko hänen ruumiinsa tärisi: silloin nakkasi -hän päänsä taaksepäin, avasi suunsa ja nauroi, kuorsaten, rohisten, -tikahtumaisillaan. Hänen naurunsa tarttui Schulziin ja Kunziinkin; ja -aina, kun he siitä puuskasta pääsivät, katselivat he Christopheen vettä -silmistään pyyhkien. He näyttivät ikäänkuin kysyvän: - --- Kas tuollainen hän on!... Mitäs hänestä sanotte? - -Christophe ei sanonut mitään; hän ajatteli kauhuissaan: - --- Tuoko hirviö laulaa sävellyksiäni? - -He menivät Schulzin kotiin. Christophe toivoi saavansa pelastua -Pottpetschmidtin laululta, eikä hän kehoitellut häntä vähääkään -laulamaan, vaikka Pottpetschmidt paloi halusta näyttää taitoaan ja -vihjaili tuon tuostakin siihen suuntaan. Mutta Schulz ja Kunz halusivat -liian hartaasti tuottaa ystävälleen kunniaa: laulusta ei päästy! -Christophe asettui pianon ääreen melkoisen vastahakoisesti; hän -ajatteli: - --- Möhkäle-parka, sinä et tiedä, mikä sinua odottaa: varo nahkaasi! -Minä en säästä sinua. - -Hän tiesi kyllä, että hän pahoittaisi siten Schulzin mieltä, ja -se oli hänestä kovin ikävää; mutta siitä huolimatta hän päätti -vaikkapa mieluummin tuottaa hänelle surua kuin antaa tuollaisen sir -John Falstaffin ruhjoa ja nuijia sävellyksiään. Mutta Christophen -ei tarvinnut kärsiä tunnonvaivoja eikä tehdä vanhaa ystäväänsä -murheelliseksi: iso mies lauloi ihailtavasti. Jo ensimäiset tahdit -kuullessaan Christophe vavahti hämmästyksestä. Schulz, joka katseli -koko ajan tarkoin Christophea, vapisi sen nähdessään: hän luuli, ettei -Christophe ollut tyytyväinen; eikä hän rauhoittunut ennenkuin näki -hänen kasvojensa kirkastuvan yhä enemmän sikäli kuin hän soitti. Hän -itsekin alkoi hohtaa Christophen ilon heijastusta; ja kun kappale -loppui ja Christophe kääntyi ja huudahti, ettei hän koskaan vielä -ollut kuullut _Liedejään_ laulettavan näin hyvin, oli Schulzin hurmaus -vieläkin suloisempaa ja syvempää kuin Christophen tyytyväisyys ja -Pottpetscmidtin voitonriemu; sillä heillä kahdella oli aina oma ilonsa, -mutta Schulz riemuitsi heidän molempien ilosta. Konserttia jatkui. -Christophe huudahteli hämmästyksestä: hän ei jaksanut käsittää, -kuinka tuo kömpelö ja jokapäiväinen olento saattoi tulkita niin -hyvin hänen _Liediensä_ ajatuksen. Tosin eivät kaikki vivahdukset -olleet aivan tarkkoja, mutta laulussa oli sellainen vauhti, intohimo, -ettei hän milloinkaan ollut saanut puhalletuksi moista täydellisesti -ammattilaulajiin. Hän katsahti Pottpetschmidtiin, ja mietti itsekseen: - --- Onko tuo tosiaan niin herkkä? - -Mutta hän ei huomannut laulajan silmissä muuta tulta kuin tyydytetyn -turhamaisuuden ilon. Itsetiedoton voima pani liikkeelle tuon massan. -Se sokea ja passiivinen voima oli ikäänkuin armeija, joka taistelee -tietämättä, ketä vastaan ja mitä varten. _Liedien_ henki valtasi sen ja -se totteli riemuiten: sillä se kaipasi toimintaa. Oman onnensa valtaan -jätettynä se ei olisi tiennyt, kuinka tämä tapahtui. - -Christophe ajatteli, että suuri veistäjä ei ollut luomispäivänä -huolinut ottaa vaivakseen pistää oikeille paikoilleen kutakin -karkeishakattujen ihmishahmojensa jäsentä, vaan oli hän ne jaellut -heille miten sattui, välittämättä, sopivatko ne jäsenet aina yhteen, -sillä tavoin olivat kunkin ihmisen kappaleet hyvin kirjavaa syntyperää, -ja sama mies oli siis hajoiteltu viiden, kuuden toisen osalle: aivot -olivat yhdellä, sydän toisella, sieluun sopiva ruumis kolmannella; -soitin oli yhdellä ja soittimenkäyttäjä toisella. Jotkut ihmiset -olivat kuin ihania viuluja, jotka pysyivät kaiken ikänsä laatikossa -sentähden, ettei sattunut ketään sopivaa soittamaan heitä. Ja ne, -jotka olivat luodut heitä soittamaan, olivat kaiken elämänsä ajan -pakotetut tyytymään surkeihin rämppiin. Christophella oli sitä suurempi -oikeus ajatella tällä tavoin, koska hän oli vimmoissaan itselleen, -ettei hän ollut milloinkaan osannut laulaa puhtaasti ainoaakaan omaa -sävellystään. Hänellä oli väärä ääni, eikä hän voinut kuunnella sitä -kuin suurimmaksi kauhukseen. - -Mutta sitten alkoi Pottpetschmidt, menestyksestään juopuneena, "panna -ilmettä" Christophen _Liedeihin_; hän pisti siis oman ilmeensä -Christophen sävyn sijaan. Christophesta ei muutos tietystikään ollut -hänen sävellystensä eduksi; ja hän synkkeni. Schulz huomasi sen. Hän -oli niin vailla arvostelukykyä ja ihaili niin suuresti ystäviään, -ettei hän omasta aloitteestaan olisi huomannut, kuinka huono -Pottpetschmidtin maku oli. Mutta hänen kiintymyksensä Christopheen sai -hänet nyt nopeasti ymmärtämään nuorukaisen ajatuksen salaisimmatkin -vivahdukset: hän ei ollut enää itseään, hän oli siirtynyt Christopheen, -ja nyt kiusasi häntä Pottpetschmidtin ontto mahtipontisuus. Hän -koetti kaikin mokomin estää laulajaa luisumasta tälle vaaralliselle -jyrkänteelle. Pottpetschmidtiä ei ollut helppo saada vaikenemaan. -Suurimmalla vaivalla onnistui Schulzin tukkia hänen suunsa, kun hän -tahtoi Christophen ohjelmavaraston tyhjennettyään kajauttaa jatkoksi -vielä eräitä niin joutavanpäiväisiä muita tekeleitä, että Christophen -tukka nousi pystyyn kuin piikkisian harjakset jo pelkän niiden nimen -kuullessaankin. - -Onneksi pisti illalliskutsu kuonokopan Pottpetschmidtille. Se tarjosi -hänelle toisen alan näyttää kuntoaan: ja siinä hän oli voittamaton; -Christophe, jota aamuinen pöytäottelu väsytti yhä, ei koettanutkaan -kilpailla Pottpetschmidtin kanssa. - -Ilta kului nopeasti. Nuo kolme vanhusta istuivat pöydän ääressä ja -katselivat kaikki Christopheen; he oikein ahmivat hänen sanojaan. -Christophesta tuntui merkilliseltä, että hän istui nyt tässä, -pikkukaupungissa, syrjäseudulla, noiden ukkojen keskellä, joita -hän ei ollut ennen tätä päivää nähnyt, ja oli heidän kanssaan -tuttavallisemmissa väleissä kuin parhaitten omaistensa. Hän ajatteli, -miten taiteilijalle yleensä tekisi hyvää, jos hän saattaisi aavistaa, -minkälaisia tuntemattomia ystäviä hänen aatteensa ovat maailmassa -tavanneet, -- kuinka sellainen lämmittäisi hänen sydäntään ja lisäisi -hänen voimiaan... Mutta niin ei suinkaan useimmiten käy: ja kukin jää -yksin ja kuolee yksin, peljäten sanoa, mitä tuntee, peljäten sitä -enemmän, kuta enemmän hän tuntee ja kuta hartaammin hän kaipaisi -ajatuksiaan ilmaista. Joutavien kohteliaisuuksien latelijain ei ole -vaikeaa puhua. Mutta niiden, jotka enimmän tarvitseisivat ilmaista -tunteitaan, on pakko avata suunsa väkisin voidakseen hiiskua -rakkaudestaan. Niinpä täytyykin olla kiitollinen henkilöille, -jotka uskaltavat puhua: he ovat epäilemättä taiteilijan apulaisia -hänen työssään. -- Christophe tunsi harrasta kiitollisuutta vanhaa -Schulzia kohtaan. Hän osasi kyllä erottaa hänet noista hänen kahdesta -ystävästään: hän tunsi, että Schulz oli tuon pienen kolmikon sielu; -toiset olivat ainoastaan hänen lämpöisen hyvyytensä ja rakkautensa -heijastusta. Kunzin ja Pottpetschmidtin ystävyys Christophea kohtaan -oli aivan toisenlaista kuin Schulzin. Kunz oli egoisti: musiikki tuotti -hänelle jonkinlaista fyysillistä hyvinvoipaa tyydytystä, aivan kuin -hän olisi silitellyt isoa kissaa. Pottpetschmidt sai siitä nautintoa -turhamaisuudelleen ja ruumiilleen liikuntoa. Kumpikaan ei heistä -kaivannutkaan häntä ymmärtää. Mutta Schulz unohti kokonaan itsensä: hän -rakasti. - -Oli jo myöhä. Schulzin ystävät lähtivät kotiinsa, yön selkään. -Christophe jäi kahden kesken Schulzin kanssa. Hän sanoi Schulzille: - --- Nyt minä soitan yksinomaan teille. - -Hän asettui pianon ääreen ja soitti, -- niinkuin hän osasi soittaa, -silloin, kun häntä lähellä oli joku, josta hän suuresti piti. Hän -soitti uusimpia sävellyksiään. Vanhus oli haltioissaan. Hän istui -lähellä Christophea, eikä jättänyt häntä silmistään, ja aivan pidätti -hengitystään. Sydämenhyvyydessään ja osaamatta ottaa mitään onnea -pelkästään itselleen hoki hän väkisinkin: - --- Ah, miten ikävää, ettei Kunz ole enää täällä! - -(Tämä teki Christophen hieman kärsimättömäksi). - -Christophe soitti yhä; he eivät olleet puhuneet keskenään sanaakaan. -Kun Christophe lopetti, eivät he puhuneet vieläkään mitään -kumpainenkaan. Kaikki oli hiljaista: koko talo ja katu nukkuivat. -Christophe kääntyi ja näki, että vanhus itki: hän nousi, meni ja -syleili häntä. He juttelivat keskenään hiljaa, hiiskumattoman -rauhallisessa yössä. Seinäkellon tikutus kuului heikosti viereisestä -huoneesta. Schulz puhui matalalla äänellä, kädet ristissä, ruumis -kumarassa, hän kertoi elämänsä surut Christophelle, joka kyseli häneltä -yhtä ja toista; joka hetki oli hänellä tunnonvaiva, että hän muka -nurkui, hän tahtoi melkein sanoa: - --- Minä olen väärässä... minulla ei ole oikeutta valittaa... maailma on -ollut minulle kovin hyvä... - -Eikä hän tosiaan valittanut: ainoastaan alakuloisuus henki hänen -tahtomattaan hänen yksinäisen, elämänsä koruttomasta tarusta. Hän -sekoitti tuskallisimmilla hetkillä kertomukseensa ylen hämäriä ja -sentimentaaleja idealismin uskontunnustuksia, jotka ärsyttivät kylläkin -Christophea, mutta joita vastaan hänestä olisi ollut julmaa nyt -väittää. Pohjaltaan ne olivat Schulzissa paljoa vähemmin varmaa ja -selvää uskoa kuin ainoastaan kiihkeää kaipuuta uskoa, -- epätietoista -toivoa, johon hän takertui kiinni kuin pelastusrenkaaseen. Hän etsi -sanoilleen vahvistusta Christophen silmistä. Christophe huomasi -vanhan ystävänsä silmien anomuksen, ystävän, joka kiintyi liikuttavan -luottavasti häneen, joka rukoili häneltä vastausta -- laatien sen -itse jo valmiiksi. Silloin puhui Christophe Schulzille tyynen uskon -ja omaan itseensä luottavan voiman sanoja, joita vanhus odottikin ja -jotka tekivät hänelle hyvää. Vanha ja nuori olivat nyt unohtaneet -heitä erottavat ikävuodet: he olivat niin lähellä toisiaan kuin kaksi -samanikäistä veljeä, jotka rakastavat toisiaan ja ovat toisilleen -keskinäisenä apuna; heikompi haki tukea voimakkaammasta: vanhus -turvautui nuoren miehen sieluun. - -He erosivat, kun kello oli yli kaksitoista. Christophien oli -noustava ylös varhain lähteäkseen kaupungista samalla junalla, jolla -hän oli tullutkin. Hän ei vetelehtinyt riisuutuessaan. Vanhus oli -varustanut vieraalleen huoneen sellaiseen kuntoon kuin olisi ajatellut -Christophien asuvan siinä kuukausia. Hän oli asettanut pöydälle -ruusuja, ja laakerinoksan. Kirjoituspöydälle oli hän levittänyt aivan -uuden imupaperin. Hän oli kannattanut sinne heti aamulla pianinon. -Hän oli valinnut ja järjestänyt hyllylle sängyn pääpuoleen kirjoja, -jotka olivat hänestä kaikkein kalleimmat ja rakkaimmat. Ei löytynyt -pikkuseikkaa, jota hän ei ollut hellyydellä miettinyt. Mutta se -oli hukattua vaivaa: Christophe ei edes huomannutkaan mitään. Hän -heittäytyi vuoteeseen ja nukkui heti sikeään uneen. - -Schulz ei nukkunut ollenkaan. Hän pohti päässään kaikkia iloja, mitä -hän oli tänään saanut. Ja tunsi jo myöskin surua, siksi, että ystävä -lähtisi pois. Hän muisteli alusta alkaen kaikkea, mitä he keskenään -olivat puhelleet. Hän ajatteli, että hänen rakas Christophensa nukkui -lähellä häntä, seinän toisella puolella, sänky aivan siinä kiinni. -Schulz oli lopen uupunut, hänen jäseniään pakotti ja henkeä ahdisti; -hän aavisti, että hän oli vilustunut kävelymatkalla ja että hän saisi -taas uuden taudinpuuskan; mutta hän ajatteli ainoastaan: - --- Kunhan pysyn tällaisena hänen lähtöönsä asti! - -Ja hän pelkäsi herättävänsä Christophen, kun hänelle tuli yskänkohtaus. -Hän oli kuvaamattoman kiitollinen Jumalalle, ja hän alkoi nyt sepittää -runoa muinaisen Simeonin kiitosvirren sanoihin: _Nunc dimittis_... Hän -nousi vuoteesta, hien vallassa, kirjoittamaan runoaan, ja hän istui -pöytänsä ääressä, kunnes oli saanut värssynsä huolellisesti puhtaiksi, -liittäen niihin nöyryyttä uhkuvan omistuksen ja merkiten alle nimensä -ja päivämäärän. Sitten hän meni jälleen sänkyynsä, vilunväreet -ruumiissaan, eikä saanut koko yönä itseään lämpenemään. - -Aamu alkoi hämärtää. Schulz ajatteli murheisin mielin eilistä aamua. -Mutta samalla hän moitti itseään ankarasti, että hän turmeli näillä -ajatuksilla nekin vähäiset onnenhetket, mitä hänellä oli vielä -jäljellä; hän tiesi kyllä, että hän katuisi huomenna hetkiä, joiden -hän antaisi tänään mennä turhaan; hän päätti olla mitään kadottamatta. -Hän seurasi korva tarkkana, kuuluisiko vierashuoneesta mitään ääntä. -Mutta Christophe ei liikahtanutkaan. Hän nukkui aivan samassa asennossa -kuin oli nukkumaan ruvennut; hän ei ollut hievahtanut kertaakaan. -Kello löi puoli seitsemän, ja hän nukkui yhä. Varsin helppo olisi -ollut antaa hänen myöhästyä junasta, ja varmaankin olisi Christophe -sille kepposelle vain nauranut. Mutta vanhus oli liian tunnollinen -määrätäkseen sillä tavoin ystävän asioissa ilman hänen suostumustaan. -Hän selitteli tosin itselleen: - --- Se ei ole suinkaan minun vikani. Eihän se ole varsin minun syyni. -Tarvitsee ainoastaan olla herättämättä häntä. Ja jos hän ei herää -ajoissa, niin saan viettää vielä kokonaisen päivän hänen kanssaan. - -Mutta sitten hän vastasi itselleen: - --- Ei, minulla ei ole siihen oikeutta. - -Ja hän piti velvollisuutenaan nousta herättämään Christophea. Hän -kolkutti hänen oveensa. Christophe ei kuullut heti; täytyi koputtaa -uudestaan. Se oli vaikeaa ukosta, hän ajatteli: - --- Ah, kuinka hän nukkui hyvin! Hän olisi maannut siinä vaikka puoleen -päivään!... - -Viimein vastasi Christophen iloinen ääni lukon takaa. Kun hän kuuli, -mitä kello oli, niin hän oikein huudahti; ja saattoi huomata, kuinka -hän alkoi kiireesti liikkua huoneessaan, pukeutui esineitä kolisuttaen, -lauloi aarian pätkiä, kysellen samalla ystävällisesti milloin mitäkin -Schulzilta seinän takaa ja päästellen sukkeluuksia, joille vanhuksen -oli suruissaankin pakko nauraa. Ovi aukesi: Christophe ilmestyi -virkkuna, levänneenä, loistavin kasvoin; hän ei ajatellutkaan suurta -huolta, jonka hän tuolle vanhukselle tuotti. Oikeastaan ei hänellä -olisi ollut mitään kiirettä lähteä, hänelle ei olisi tullut mitään -vahinkoa, jos hän olisi jäänyt sinne vielä muutamaksi päiväksi; ja -mikä ilo se olisi Schulzille ollutkaan! Mutta Christophe ei voinut -täydellisesti sen ilon suuruutta aavistaa. Ja muuten: vaikka hän -pitikin vanhuksesta, tuntui hänestä hyvältä nyt lähteäkin: hän oli -väsynyt eilispäivän alinomaiseen juttelemiseen noiden olentojen kanssa, -jotka takertuivat aivan epätoivon vimmalla häneen kiinni. Ja sitäpaitsi -hän oli nuori, hän ajatteli, että kyllä he vielä näkisivät toisensa; -eihän tästä ollut lähtö maailman loppuun! -- Vanhus tiesi puolestaan -kyllä, että hän olisi pian maailman reunaa kauempanakin; ja hän katseli -Christophea jo koko ikuisuuden varalta. - -Schulz saattoi Christophen asemalle, vaikka olikin lopen väsynyt. Satoi -kylmää tihkusadetta, aivan äänetöntä. Kun Christophe avasi asemalla -kukkaronsa, huomasi hän, ettei hänellä ollut enää rahaa tarpeeksi -ostaakseen pilettiä kotiasemalle saakka. Hän tiesi, että Schulz -lainaisi hänelle ilomielin; mutta hän ei tahtonut häneltä pyytää... -Miksi ei? Miksi kieltää henkilöltä, joka meitä rakastaa -- onni auttaa -meitä?... Hän ei tahtonut sitä, hienotuntoisuuden tähden, -- tai ehkä -ylpeydestä. Hän osti lipun ainoastaan eräälle väliasemalle, ja sanoi, -että hän halusi kulkea lopun matkaa jalkaisin. - -Lähtökello soi. He syleilivät toisiaan vaunusillan portaalla. Schulz -pisti Christophen kouraan yöllä kirjoittamansa runon. Hän seisoi -asemasillalla, vaunun kohdalla. Heillä ei ollut enää mitään toisilleen -sanomista, kuten usein pitkillä jäähyväishetkillä käy; mutta Schulzin -silmät, ne puhuivat: ne eivät irronneet Christophen kasvoista ennenkuin -juna oli lähtenyt. - -Vaunu katosi rautatien mutkan taakse. Schulz oli taas yksin. Hän meni -takaisin kotiinsa, likaista puistokujaa; hän kulki vaivalla, tunsi -yhtäkkiä koko väsymyksensä, vilun, sateisen päivän surullisuuden. -Tuskin jaksoi hän kotiin ja nousta ylös portaansa. Hän pääsi parhaiksi -kamariinsa, silloin tuli hänelle yskä ja tukeutuskohtaus. Salome tuli -auttamaan häntä. Kesken valituksia, jotka purkausivat ilmi valastenkin, -Schulz hoki: - --- Miten hyvä... miten hyvä, että se kesti tähän asti!... - -Hän tunsi vointinsa sangen huonoksi. Hän meni vuoteeseen. Salome -lähti noutamaan lääkäriä. Vuoteessa Schulzin koko ruumis hervahti -kasaan kuin ryysy. Hän ei olisi voinut itseään liikauttaa; ainoastaan -hänen rintansa läähätti kun pajan palkeet. Hänen päänsä oli raskas -ja kuumeinen. Koko sen päivän eli hän uudelleen mielessään eilisen -päivän tapaukset, sen jokaisen hetken: näillä muistelmilla hän itseään -yhä kidutti, ja moitti vielä itseään, että valitti sellaisen onnen -saatuaan. Kädet ristissä ja rakkaudesta paisuvin sydämin hän kiitti -Jumalaa. - - - - -Christophe palasi kotiseudulleen; se päivä oli jälleen kirkastanut -hänen mielensä, ja pikkukaupunkiin jääneiden ystävien suuri kiintymys -oli kohottanut hänen itseluottamustaan. Kun hän oli ajanut junalla -niin pitkälle kuin hänen ostamansa piletti salli, laskeusi hän -iloisesti junasta ja alkoi taivaltaa jalkaisin. Hänellä, oli edessään -noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan -kulki laiskasti kuin koulupoika. Oli huhtikuu. Luonto ei ollut vielä -varsin kehittynyt. Lehtien silmut aukesivat kuin ryppyiset pikkukädet -mustien oksien päissä; omenapuut olivat kukassa, ja rennot orjanruusut -hymyilivät pitkin pensasaitain varsia. Lehdettömän metsän yläpuolella, -joka alkoi jo herkän-vihertävänä silmikoida, kohosi vanha, romantinen -linna pienen kukkulan laella, ikäänkuin voitonmerkki keihään kärjessä. -Aran-sinisellä taivaalla väikkyi mustanpuhuvia pilviä. Varjot -kiitelivät pitkin keväisiä maita; silloin tällöin ropisi rankkasade; -sitten paistoi jälleen kirkas aurinko, ja linnut lauloivat. - -Christophe huomasi, että hän oli jonkun hetken ajatellut -Gottfried-enoa. Pitkään aikaan hän ei ollut yleensä muistanut tuota -miesparkaa; ja nyt hän kummasteli, miksi hän tuli juuri nyt hänen -mieleensä, aivan itsepintaisesti; se vaivasi hänen ajatuksiaan, kun hän -siinä kulki erästä poppeleita kasvavaa lehtikujaa pitkin, välkkyvän -kanavan rantaa; ja se kuva seurasi häntä niin voimakkaasti, että hän -oli näkevinään Gottfriedin ilmielävänä tulevan vastaansa, kääntyessään -erään korkean aitamuurin kulman taakse. - -Taivas oli synkennyt. Rankkasade ja raekuuro romahti, ja ukkonen -jyrisi kaukana. Christophe oli tullut lähelle kylää; hän näki sen -ruusunpunaisten päätyjen ja punaisten kattojen kohoavan jo tuuheasta -metsiköstä. Hän joudutti askeleitaan, ja meni pitämään sadetta -ensimäisen talon kattoulkoneman alle. Rakeita tuli sakeanaan; -ne pieksivät kalisten kattotiilejä ja ponnahtivat tielle kuin -lyijypallot. Tien ravit täyttyivät äyräitään myöten vedellä. Kukkivien -hedelmätarhain ylitse viritti sateenkaari loistavan ja räikeän -nauhansa, synkän-sinisten pilvien yläpuolelle. - -Talon ovella seisoi muuan nuori tyttö, sukankudin kädessä. Hän pyysi -ystävällisesti Christophea käymään sisään. Christophe suostui. -Huone, johon hän meni, oli samalla kertaa ruokasali ja makuukamari. -Peränurkassa riippui pata roihuavalla tulella. Muuan maalaisnainen -puhdisteli siellä vihanneksia, toivotti Christophelle hyvää päivää -ja pyysi häntä tulemaan lieden ääreen kuivaamaan itseään. Nuori -tyttö meni noutamaan pullon viiniä ja tarjosi Christophelle juoda. -Istuen toisella puolella pöytää hän kutoi edelleen, helmoissaan kaksi -häärivää pienokaista, jotka leikkivät, heittäytyen vihanneskasaan. -Hän ryhtyi pakinoihin Christophen kanssa. Christophe huomasi vasta -hetken päästä, että hän oli sokea. Hän ei ollut suinkaan kaunis. -Muuten oli hän lujatekoinen tyttö, posket punaiset, hampaat valkeat, -mutta kasvonpiirteissä ei ollut säännöllisyyttä. Hänen kasvonsa olivat -hymyilevät ja hiukan ilmeettömät niinkuin monilla sokeilla; ja samoin -oli hänellä vimma haastaa ihmisistä ja asioista sillä tavoin kuin hän -olisi ne nähnyt. Ensin Christophe ällistyi ja ajatteli, pitikö tuo -häntä pilkkanaan, kun tyttö sanoi rauhallisesti hänelle, että luonto -oli tänään niin kaunis. Mutta kun hän sitten katseli vuoroin sokeaa -ja vuoroin vihanneksia puhdistavaa naista, näki hän, ettei täällä -tytön sanoja kummasteltu. -- Nuo kaksi naista kyselivät Christophelta -ystävällisesti, mistä hän oli matkalla ja mitä kautta hän oli tullut. -Sokea sekautui puheeseen, hiukan liioitellun innokkaasti; hän myönteli -Christophen matkan varrella luonnosta tekemät huomiot oikeiksi tai -lausui niistä oman, eriävän ajatuksensa. Tietysti osuivat hänen -huomautuksensa usein päin seiniä. Tyttö näytti koettavan vakuutella -itselleen, että hän näki yhtähyvin kuin vieraskin. - -Sillä välin oli muuta talon väkeä tullut sisään: noin -kolmekymmen-vuotias, vankka talonpoika ja hänen nuori vaimonsa. -Christophe jutteli hiljalleen heidän kaikkien kanssa; ja hän katseli -taivaalle, joka nyt kirkastui, ja odotti, että voisi lähteä jälleen -jatkamaan matkaansa. Sokea alkoi hyräillä erästä laulua, antaen samalla -sukkapuikkojensa ahkerasti liikkua. Se laulu toi Christophen mieleen -monia entisiä muistoja. - --- Kuinka tekin tunnette tuon laulun? kysyi hän. - -(Gottfried oli aikoinaan opettanut sen Christophelle.) - -Christophe hyräili lopun laulua. Tyttö alkoi nauraa. Hän lauloi nyt -säkeiden alut ja Christophe huviksensa loput. Hän nousi jo, mennäkseen -katselemaan ulos ilmaa, ja kulki siinä huoneen läpi ovelle, tähystellen -ohimennen ja muuten vain sinne tänne huoneen nurkkiin; silloin huomasi -hän nurkassa, astiapöydän vieressä erään esineen, joka sai hänet aivan -säpsähtämään. Se oli pitkä, koukkupäinen sauva, jonka kädensijaan oli -leikattu kömpelösti pienen kumartavan ja hattuaan nostavan miehen kuva. -Christophe tunsi hyvin tuon sauvan: hän oli leikkinyt sillä pienenä. -Hän ryntäsi, tempasi sauvan käteensä, ja kysyi ahtaalla äänellä: - --- Mistä... mistä te olette saaneet tämän? - -Isäntä katsahti häneen ja vastasi: - --- Muuan ystävä heitti sen tänne; vanha ystävä, joka nyt on kuollut. - -Christophe huudahti: - --- Gottfried? - -Kaikki kääntyivät ja kysyivät. - --- Mistä te hänet tunnette? - -Ja kun Christophe sanoi, että Gottfried oli hänen enonsa, hämmästyivät -he kaikki ja tulivat liikutetuiksi. Sokea nousi, hänen lankakeränsä -kieri pitkin permantoa, hän tallasi kudintaan jalkoihinsa, tarttui -Christophen käteen ja toisti järkytettynä: - --- Oletteko te hänen sisarensa poika? Kaikki puhuivat yhtä suuta. -Christophe puolestaan kysyi: - --- Mutta te, kuinka te hänet tunsitte? - -Mies vastasi: - --- Hän kuoli meillä. - -Istuttiin jälleen; ja kun kiihtymys oli hiukan rauhoittunut, kertoi -äiti jälleen työhönsä ryhtyen, että Gottfried oli käynyt heillä -monet vuodet; joka kerran hän poikkesi heille, sekä meno- että -tulomatkoillaan, kaupusteluretkillään. Kun hän viime kerran oli tullut --- (viime heinäkuussa), -- oli hän näyttänyt hyvin väsyneeltä; ja -laskettuaan käärön selästään ei hän ollut hyvään aikaan saanut sanaa -suustaan; mutta siitä ei oltu sen enempää välitetty, sillä oli totuttu, -että hän oli sellainen tullessaan, ja tiedettiin, että häntä kiusasi -hengenahdistus. Gottfried ei valittanut vaivaansa. Milloinkaan ei hän -yleensä vaikeroinut. Aina keksi hän jotain hyvää pahoissakin asioissa. -Kun hän oli väsyttävässä työssä, niin hän iloitsi ajatellen, miten -mukavaa olisi sitten, illalla, kun pääsisi vuoteeseen; ja kun hän oli -kipeä, sanoi hän, kuinka hyvä sitten olisi olla, kun ei enää kärsisi... - --- Ja paha se on, herra, että ihminen on aina tyytyväinen, lisäsi -emäntä; sillä kun ei valita vaivojaan, niin eivät muutkaan sääli. Minä -toki valitan aina... - -Gottfriedistä ei siis oltu ajateltu sen kummempaa. Olipa laskettu -leikkiäkin, niin leppoisalta hän näytti; ja Modesta -- (se oli tuon -sokean tytön nimi), -- oli kysynyt häneltä kääröä hänen selästään -ottaessaan, eikö hän aikonut koskaan väsyä kiertelemästä tuolla -tavoin kuin mikäkin nuori mies. Gottfried vastasi ainoastaan hymyllä; -sillä hän ei jaksanut puhua. Hän istahti penkille tuonne oven eteen. -Kukin talonväestä lähti työhönsä: miehet pellolle, äiti keittiöön. -Modesta meni ulos penkin luokse: seisoi sima ovenpieltä vasten, kudin -käsissä, ja jutteli Gottfriedille. Gottfried ei vastannut hänelle; -Modesta ei pyytänytkään vastausta, kertoi hänelle vain, mitä siellä -oli Gottfriedin viime käynnin jälkeen tapahtunut. Gottfried hengitti -vaivalloisesti. Modesta kuuli, että hän koetti puhua. Mutta Modesta ei -tullut siitä rauhattomaksi, sanoi hänelle ainoastaan: - --- Älä puhu, lepää siinä. Ennätäthän vielä puhua... Kulkeapas ja -väsyttää itsensä noin!... - -Sitten ei Gottfried enää puhunut, ei koettanutkaan. Modesta alkoi -jälleen jutella tarinaansa, luullen, että toinen kuunteli. Gottfried -huokasi, ja oli vaiti. Kun äiti vähän ajan päästä meni ulos, näki hän -Modestan yhä juttelemassa siinä, ja Gottfriedin istuvan pää taaksepäin -hervahtaneena ja katse taivasta kohti. Modesta oli jo jonkun aikaa -jutellut ruumiille. Modesta ymmärsi silloin, että mies-raukka oli -tahtonut jotain sanoa ennenkuin kuoli, mutta ei ollut voinut; silloin -oli hän alistunut, suruisesti hymyillen, ja niin oli hän ummistanut -silmänsä, keskellä kesäillan rauhaa... - -Oli lakannut satamasta. Miniä meni läävään; poika otti kuokan ja -puhdisti oven edessä olevan viemäriojan, jonka muta oli tukkinut. -Modesta oli kadonnut, kun toiset alkoivat kertoa kuolemantapauksesta. -Christophe jäi nyt huoneeseen kahden kesken emännän kanssa. Hän oli -liikutettu ja vaiti. Mutta vanha emäntä, pieni ja kielevä ihminen, -ei voinut kauan kestää vaitioloa; ja hän alkoi kertoa Christophelle -juurtajaksain, kuinka hän oli tutustunut Gottfriediin. Se oli -tapahtunut jo hyvin kauan sitten. Kun hän oli vielä nuori tyttö, -rakasti Gottfried häntä. Gottfried ei uskaltanut sanoa sitä hänelle; -mutta siitä asiasta laskettiin aina leikkiä; ja hän piti Gottfriediä -vain pilkkanaan: (sellaisia hänelle oltiin joka paikassa, missä hän -liikkui.) -- Siitä huolimatta tuli Gottfried heille alinomaa joka -vuosi. Hänestä oli luonnollista, että häntä pilkattiin, luonnollista, -ettei tuo tyttö häntä rakastanut, luonnollista, että hän meni naimisiin -toisen kanssa ja tuli onnelliseksi. Mutta emännän onni tyttönä oli -ollut liikaa, hän oli liiaksi sillä ylpeillyt: onnettomuus tuli. Hänen -miehensä kuoli yhtäkkiä. Sitten hänen tyttärensä, -- kaunis, terve -ja voimakas tyttö, jota kaikki ihastelivat ja jonka seudun rikkain -tilallisen poika aikoi juuri naida, -- menetti näkönsä, tapaturmasta. -Kun Modesta eräänä päivänä oli kiivennyt suureen päärynäpuuhun, tuolla, -rakennuksen takana, ottamaan hedelmiä, niin luiskahtivat tikapuut: -pudotessa töykkäsi katkennut oksa häntä pahasti lähelle silmää. Ensin -luultiin, että hän pääsisi pelkällä arvella; mutta sitten tuli hänelle -alinomainen vihlova tuska otsaan: toinen silmä oli pimennyt ensin, -sitten toinen. Eikä ollut auttanut mikään lääke eikä hoito. Silloin -oli tietysti naimahomma mennyt myttyyn; sulhanen oli hävinnyt sille -tielleen, selittelemättä; eikä niistä pojista, jotka kuukausi sitten -olisivat vaikka tappaneet toisensa saadakseen tanssia kerran Modestan -kanssa, ainoakaan ollut uskaltanut, -- (senhän käsittää) -- ottaa -taakakseen sairasta ihmistä. Silloin joutui Modesta, joka oli ennen -ollut niin huoleton ja iloinen, sellaiseen epätoivoon, että hän ei -tahtonut elää, ei huolinut enää ruokaa, vaan itki aamusta iltaan, ja -yölläkin kuului hänen valittelunsa vuoteesta. Ei tiedetty, mitä tehdä; -ei voitu muuta kuin surra hänen kanssaan; ja silloin hän itki yhä -kipeämmin. Lopulta niihin hänen valituksiinsa kyllästyttiin; silloin -alettiin hänelle tiuskia, ja hän sanoi heittäytyvänsä kanavaan. Pappi -kävi joskus talossa: hän haasteli Modestalle taivaallisesta isästä, -ikuisuuden asioista, palkasta, jonka hän saisi toisessa elämässä, -kun kärsisi täällä maailmassa; mutta siitä ei Modesta saanut yhtään -lohdutusta. Eräänä päivänä tuli Gottfried jälleen heille. Modesta ei -ollut koskaan ollut liioin hyvä hänelle. Ei silti, että hän olisi ollut -luonteeltaan paha, mutta hän käyttäytyi pilkallisesti; ja hänestä oli -hauskaa kujeilla, tulematta sitä sen enempää ajatelleeksi. Ei ollut -ilkeyttä, jota hän ei olisi Gottfriedille sanonut tai tehnyt. Kun -Gottfried nyt sai kuulla Modestan tapahtuman, niin hän tyrmistyi aivan -kuin olisi ollut perheen jäsen. Kuitenkaan hän ei ilmaissut Modestalle -tunteitaan, kun näki hänet seuraavan kerran. Hän meni istumaan Modestan -viereen, eikä vihjaillut sanallakaan onnettomuuteen, vaan jutteli -hänen kanssaan, rauhallisesti kuten ennenkin. Hän ei surkutellut häntä -laisinkaan; hän oli aivan kuin ei olisi huomannutkaan, että Modesta -oli sokea. Kuitenkaan hän ei puhunut koskaan Modestalle sellaisista -seikoista, joita tyttö ei voinut nähdä. Hän haasteli hänelle ainoastaan -niistä, jotka hän saattoi kuulla tai muuten huomata, sokeanakin; ja sen -hän teki yksinkertaisesti, ikäänkuin luonnollisena asiana; niinkuin -hän itsekin olisi ollut sokeana. Ensin ei Modesta kuunnellut häntä, -vaan itki yhä. Mutta seuraavana päivänä hän jo kuunteli paremmin, ja -puhuikin jo hiukan Gottfriedille... - --- Enkä tiedä, mitä Gottfried mahtoi hänelle sanoa, jatkoi emäntä. -Sillä oli heinänteko, eikä minulla ollut aikaa Modestan asioihin. -Mutta kun me illalla tulimme niityltä, näimme Modestan jo puhelevan -rauhallisesti, ja sen jälkeen hän vähitellen virkistyi. Hän näytti -unohtaneen pahansa. Silloin tällöin tuli hänelle kyllä vieläkin -raskas olo: hän itki aivan yksin, tai koetti puhua Gottfriedille -kaikkea surullista; mutta Gottfried ei ollut häntä kuulevinaan, tai ei -vastannut samanlaatuisesti hän puheli edelleen rauhallisesti, melkeinpä -iloisesti, sellaisesta, mikä Modestaa tyynnytti tai johon hän oli -kiintynyt. Viimein hän päätti viedä Modestan ulos kävelemään, vaikkei -tyttö ollut tapaturmasta saakka tahtonut lähteä sisältä. Hän ohjaili -Modestaa ensin muutaman askelen puutarhassa, sitten vei kauemmaksi -teille ja poluille. Ja Modesta on nyt tottunut kuljeksimaan kaikkialla -ja huomaamaan joka asian, aivan kuin hän olisi näkevä. Hän keksii -kaikenlaista sellaistakin, jota meikäläiset eivät huomaa; ja hän on -innostunut kaikesta, hän, joka ei ennen välittänyt paljon muusta kuin -omasta itsestään. Sillä kertaa Gottfried viipyi talossa tavallista -kauemmin. Me emme uskaltaneet pyytää häntä jättämään matkaansa -tuonnemmaksi; mutta hän jäi tänne itsestään, kunnes näki Modestan -levollisemmaksi. Ja kerran, -- Modesta oli silloin tuolla pihalla, --- kuulin tytön nauravan. En voi kuvailla, miltä se minusta tuntui. -Gottfried näytti niinikään tyytyväiseltä. Hän istui minun vieressäni. -Me katsoimme toisiimme, eikä minua hävetä sanoa, herra, että annoin -hänelle suuta, ja oikein sydämen pohjasta. Silloin hän sanoi minulle: - --- Nyt minä taidankin jo voida tästä lähteä. Ei minua enää tarvita. - -Minä koetin estellä häntä. Mutta hän sanoi: - --- Ei, kyllä minun nyt täytyy lähteä. En voi olla täällä enää. - -Koko maailma tiesi, että hän oli kuin mikäkin Jerusalemin suutari: ei -voinut pysyä yksillä tienoin. Häntä vastaan ei siis nyt intettykään, ja -hän lähti. Mutta hän sovitti sen jälkeen matkansa sillä tavoin, että -kulki aina tästä kautta; ja se oli Modestalle suuri ilo: aina, kun hän -kävi täällä, tuli Modesta paremmaksi. Hän rupesi talon toimiin entiseen -tapaansa. Hänen veljensä otti vaimon, ja Modesta hoitelee nyt lapsia, -eikä hän valita enää koskaan, vaan näyttää aina onnelliselta. Joskus -oikein ihmettelen, olisiko hän näin onnellinen, jos olisi saanut pitää -näkönsä. Ja usein tuntuu, hyvä herra, että haluaisin olla mieluummin -sellainen kuin hän, ettei tarvitsisi nähdä kaikkia kelvottomia -ihmisiä eikä ilkeitä asioita. Rumaksi tulee maailma; pahemmaksi päivä -päivältä... Ja kuitenkin peloittaa että kunhan ei Luoja luulisi ihmisen -totta tarkoittavan; sillä sittenkin minä näen mielelläni maailmaa, -olipa se vaikka pahakin... - -Modesta tuli ovelle, ja juttu katkesi. Christophe tahtoi lähteä, nyt, -kun ilma oli jo selvinnyt; mutta talonväki ei siihen suostunut. Hänen -täytyi jäädä heille illalliselle, jopa yöksikin. Modesta istahti -Christophien viereen, eikä eronnut hänestä koko iltana. Christophe -halusi puhella läheisemmin tuon nuoren tytön kanssa, jonka kohtaloa hän -syvästi sääli. Mutta Modesta ei antanut hänelle siihen tilaisuutta. Hän -tahtoi yhä vain kuulla Gottfriedistä. Kun Christophe kertoi hänestä -jotain, jota Modesta ei vielä tiennyt, oli tyttö hyvillään ja hiukan -kateellinen. Hän ei puolestaan kertonut Gottfriedistä mitään muuta -kuin väkisin. Saattoi huomata, ettei hän puhunut kaikkea, tai jos -hän ehkä puhuikin, niin hän katui sitä kohta; hänen muistonsa olivat -hänen omaisuuttaan, jota hän ei mielellään antanut muille; siinä -omistushalussaan oli hän yksinkertaisen kiivas kuin maatilkkuunsa -kiintynyt talonpoika: hänestä oli ilkeää ajatella, että joku muu -piti Gottfriedistä yhtä paljon kuin hän. Oikeastaan ei Modesta sitä -uskonutkaan; ja kun Christophe huomasi sen seikan, antoi hän tytön -pitää sen ilonsa. Kuunnellessaan Modestan puhetta, hän huomasi, että -vaikka tyttö oli kyllä nähnyt Gottfriedin, jopa nähnyt hänet sangen -säälimättömillä silmillä, oli hän nyt sokeaksi tultuaan luonut hänestä -aivan toisenlaisen kuvan kuin Gottfried todellisuudessa oli; ja tuohon -ihannehahmoonsa hän oli kohdistanut kaiken purkautumaan pyrkivän -rakkaudenkaipuunsa. Mikään ei ollut särkenyt tätä kuvitelman työtä. Hän -sanoi Christophelle, sokeain horjumattomalla varmuudella, joka aivan -tyynesti sepustaa itse kaiken sellaisen, mitä ei tiedä: - --- Te olette hänen näköisensä. - -Christophe ymmärsi, että Modesta oli näinä vuosina tottunut elämään -ikäänkuin suljettujen ikkunaluukkujen takana, joten totuus ei sinne -enää päässyt. Ja nyt, kun hän oli tottunut näkemään pimeässä, joka -hänet aina ympäröi, vieläpä unohtamaan pimeän, hän ehkä olisi -peljästynytkin, jos valon säde olisi tunkeutunut tuohon tummuuteen. -Christophien kanssa pakinoidessaan hän palautti muistiin joukon -tyhjiä, jokapäiväisiä ja hiukan typeriä asioita, jutellen hajanaisesti -ja hymyillen; sellainen ei Christophea liioin tyydyttänyt. Tuo -loruaminen hermostuttikin häntä, hän ei voinut ymmärtää, kuinka niin -paljon kärsinyt olento ei ollut kärsimyksessään kehittynyt hiukan -totisemmaksi, vaan saattoi tyytyä moisiin mitättömyyksiin; hän koetti -silloin tällöin puhua Modestalle vakavammista asioista; mutta se ei -herättänyt tytössä vastakaikua: Modesta ei voinut -- tai ei tahtonut -- -Christophen ajatuksia seurata. - -Mentiin sitten levolle. Pitkään aikaan ei Christophe voinut nukkua. -Hän ajatteli Gottfriediä, koettaen saada hänen todellisen kuvansa irti -Modestan lapsellisista muistelmista. Se ei onnistunut ilman melkoista -vaivaa, ja se harmitti Christophea. Hänen sydäntänsä ahdisti, kun -hän ajatteli, että eno oli kuollut täällä, että hänen ruumiinsa oli -varmaan maannut tässä vuoteessa. Hän koetti tuntea samaa kuin eno -viimeisinä kuolemantuskan hetkinään, silloin, kun hän ei voinut puhua -eikä selittää mitään sokealle, silloin, kun hän oli ummistanut silmänsä -kuollakseen. Christophe olisi niin hartaasti tahtonut saada nostaa -noita silmäluomia ja nähdä niiden alla piilevät ajatukset, tuon sielun -salaisuudet, joka oli lähtenyt pois, pysyttäytyen tuntemattomana, -tuskin tuntien itsekään itseään! Se sielu ei sitä koetellut; koko hänen -viisautensa perustui siihen, ettei hän tahtonut viisautta, ei alistaa -mitään asiaa omaan tahtoonsa, vaan antautui tapahtumain virtaan, myönsi -kaiken ja rakasti. Sillä tavoin hän sulatti itseensä koko olemassaolon -salaisimman ytimen, sitä tietämättä; ja se, että hän oli tehnyt niin -paljon hyvää tuolle sokealle, hyvää Christophelle ja varmaan monelle -muullekin, tekoja, jotka pysyisivät aina tuntemattomina, johtui -siitä, ettei hän julistanut kenellekään tavanmukaisia sanoja ihmisten -taistelusta luontoa vastaan, vaan toi tullessaan heille rahtusen -luonnon välinpitämätöntä rauhaa, ja sovitti ja alisti sielun siihen. -Hänen hyvät työnsä olivat sitä laatua kuin metsien ja ketojen, sen -saman luonnon, joka oli hänen sieluunsa aivan syöpynyt... Christophe -johdatteli muistoonsa Gottfriedin kanssa muinoin ulkosalla vietetyt -illat, lapsuuden soutumatkat, sadut ja laulut öisin. Hän muisti -viimeisen kävelyretkensä enon kanssa, rinteellä kaupungin vieressä, -eräänä epätoivoisena talvi-aamuna; ja hänelle tulivat vedet silmiin. -Hän ei tahtonut nukkua, vaan yhä ajatella muistojaan; ei hukata -hetkeäkään tätä pyhää iltaa, täällä pikku kylässä, joka oli täynnä -Gottfriedin sielua, ja jonne Christophien askelet olivat tuoneet hänet -aivan kuin tuntemattoman voiman pakosta. Mutta kuunnellessaan pihalla -olevan johtokaivon sorinaa, kuinka vesi tippui siitä epätasaisesti -ja sysäyksittäin, ja yölepakkojen kimeitä ääniä voitti nuoruuden -perinpohjainen väsymys kuitenkin hänen tahtonsa; ja hän hervahti uneen. - -Kun hän heräsi, paistoi aurinko kirkkaasti, koko maalaistalo oli jo -työssä. Hän ei tavannut enää alahuoneessa muita kuin vanhan emännän -ja pienet lapset. Nuoret olivat pellolla, ja Modesta oli mennyt -lypsämään; häntä haettiin turhaan, ei löytynyt mistään. Christophe ei -tahtonut odottaa Modestaa: syvimmässään hän ei välittänyt paljoa hänen -näkemisestään, ja nyt hän sanoi, että hänellä oli kiire. Hän lähti -jälleen matkaan, pyytäen vanhaa emäntää sanomaan hänen puolestaan -hyvästit muille. - -Ehdittyään kylän ulkopuolelle näki hän eräässä tienmutkassa, ylempänä -rinteellä sokean tytön istumassa orapihlajan juurella. Modesta nousi, -kun kuuli hänen askelensa, tuli hymyillen hänen luoksensa, otti häntä -kädestä ja sanoi: - --- Tulkaa! - -He kulkivat ylämäkeen pitkin nurmikoita ja tulivat pienelle -hautausmaalle, jossa oli varjostavia puita ja koko kylä. Modesta vei -Christophen erään haudan luo ja sanoi hänelle: - --- Tässä se on. - -He laskeutuivat polvilleen. Christophe muisti erään toisen haudan, -jonka ääreen hän oli polvistunut Gottfriedin kanssa; ja hän ajatteli. - --- Pian on minun vuoroni. - -Mutta siinä ajatuksessa ei ollut nyt mitään surullista. Suuri rauha -nousi maasta, Christophe kumartui ja kuiski kiihkeästi alas hautaan -Gottfriedille. - --- Tule minuun!... - -Modesta rukoili kädet ristissä, liikuttaen hiljaa huuliaan. Sitten -kulki hän haudan ympäri polvillaan, hapuillen ruohoa ja kukkia; niitä -hän aivan kuin hyväili; hänen älykkäät sormensa näkivät: ne vetivät -hellävaroen pois kuolleiden murattien rönsyt ja lakastuneet orvokit. -Päästäkseen ylös hän nojasi kättänsä hautapaateen; Christophe näki -hänen sormiensa sivelevän salavihkaa Gottfriedin nimeä, kosketellen -jokaista kirjainta. Modesta sanoi: - --- Maa on suloista tänä aamuna. - -Hän ojensi Christophelle kätensä; Christophe antoi hänelle omansa. -Modesta painoi Christophen käden lämmintä ja kosteata maata vasten. -Christophe ei hellittänyt sokean kättä; heidän sormensa työntyivät -toisissaan kiinni multaan. Hän syleili Modestaa. Modesta samoin -Christophea. - -He nousivat. Modesta antoi hänelle muutamia poimimiaan tuoreita -orvokkeja, ja kätki lakastuneet povelleen. Pyyhittyään mullan -polvistaan he lähtivät pois, hiiskumatta sanaakaan. Kiurut lauloivat -pelloilla. Valkeat perhoset lepattivat heidän päänsä ympärillä. He -istahtivat nurmikolle, jonkun askelen päähän toisistaan. Kylästä nousi -sauhu suoraan taivasta kohti, joka oli kirkastunut sateesta. Kanavan -liikkumaton vesi välkähteli poppelien lomitse. Sinertävä, utuinen valo -harsosi pehmeästi vainiot ja metsät. - -Tuokion hiljaisuuden jälkeen alkoi Modesta puhua. Hän puhui puoliääneen -päivän kauneudesta, sellaisena kuin hän sen näki. Hänen huulensa -olivat raollaan, hän aivan kuin joi ilmaa; hän seurasi tarkoin elävien -olentojen ja kaikkia ääniä. Christophe tiesi myöskin tuollaisen -musiikin arvon. Hän puhui nyt sanoja, joita Modesta ajatteli, vaikkei -olisi voinut niitä ilmaista. Hän mainitsi nimeltä eräitä huutoja ja -tuskin tuntuvia värähdyksiä, joita kuului ruohistosta ja ilmojen -syvyyksistä. Modesta kysyi häneltä. - --- Ah, näettekö te nekin? Christophe vastasi, että Gottfried oli -opettanut hänet ne erottamaan. - --- Teitäkö niinikään opetti? kysyi Modesta hiukan kateellisena. - -Christophen teki mieli sanoa hänelle: - --- Älkää olko minulle mustasukkainen. - -Mutta hän näki jumalaisen valon, joka heitä ympäröi, ja katsoi sitten -noita elottomia silmiä, ja hänelle tuli kiihkeä sääli. - --- Gottfried on siis teille ne opettanut? kysyi hän. - -Modesta vastasi myöntävästi; ja sanoi nauttivansa nykyään paljon -enemmän entistä... -- (Hän ei sanonut "kuin ennen"; hän karttoi lausua -sanoja "silmät", tai "sokea".) - -He olivat vaiti, tuokion. Christophe katseli Modestaa surkutellen. -Tyttö tunsi itseään katseltavan. Christophe olisi tahtonut sanoa -hänelle, kuinka hän sääli häntä, olisi tahtonut, että tyttö olisi -tuntenut sääliä itseään kohtaan ja uskonut surunsa hänelle. Christophe -kysyi hellästi: - --- Oletteko ollut hyvin onneton? - -Modesta oli vaiti ja aivan kuin jäykistyi. Hän tempoi ruohonkorsia ja -pureksi niitä hiljaa. Jonkun hetkisen perästä, -- (leivon viserrys -kiiri taivaankantta kohti), -- sanoi Christophe, että Gottfried oli -tehnyt hänelle hyvän työn. Hän kertoi surunsa, vastoinkäymisensä, aivan -kuin ajatellen ääneen tai puhuen sisarelle. Sokean kasvot kirkastuivat, -kun hän kuunteli tätä kertomusta tarkkaavasti. Christophe katsoi -häneen, näki, että hän aikoi jo ruveta puhumaan: Modesta liikahti -jo häntä lähemmäksi ja antoi hänelle kätensä. Christophe siirtyi -myöskin likemmäksi; -- mutta silloin Modesta vetäytyi jälleen entiseen -tunteettomuuteensa; ja kun Christophe lopetti, ei hän vastannut hänen -juttuunsa muuta kuin joitakin jokapäiväisiä sanoja. Hänen mykevässä, -rypyttömässä otsassaan oli talonpoikainen sulkeutuneisuus, kova kuin -kivi. Modesta sanoi, että hänen täytyi nyt mennä kotiin, katsomaan -veljensä lapsia: hän puhui aivan levollisesti ja iloisesti. Christophe -kysyi häneltä: - --- Te olette onnellinen? - -Modesta näytti sitäkin onnellisemmalta, kun kuuli toisen niin sanovan. -Hän vastasi myöntävästi; hän keksi monenmoisia syitä, joiden vuoksi -hänen täytyi olla onnellinen, hän koetti saada Christophen vakuutetuksi -asiasta; hän puhui lapsista, talosta, kaikesta, mitä hänellä oli siellä -tehtävää... - -Oh, minä olen oikein onnellinen! sanoi hän. - -Christophe ei vastannut mitään. Modesta nousi ja aikoi lähteä; -Christophe nousi myöskin. He hyvästelivät toisiaan välinpitämättömän -iloisella äänellä. Modestan käsi vapisi hiukan Christophen kädessä. Hän -sanoi Christophelle: - --- Teillä on tänään kaunis ilma kävellä. - -Ja hän neuvoi häntä, että siinä ja siinä tienhaarassa ei saanut mennä -väärää polkua. Tuntui kuin Christophe olisi heistä ollut sokea eikä -Modesta. - -He erosivat. Christophe laskeusi alas rinteeltä. Kun hän tuli -maantielle, kääntyi hän katsomaan taakseen. Tyttö seisoi mäellä, -äskeisellä paikallaan; hän huiskutti nenäliinaansa, ja viittoili -hänelle aivan kuin olisi hänet nähnyt. - -Tuossa itsepintaisessa vammansa kieltämisessä oli jotain sankarimaista -ja naurettavaa, joka liikutti Christophea ja oli hänestä samalla -ilkeää. Hän tunsi, että Modesta ansaitsi samalla sekä suurta sääliä -että ihailua; eikä kuitenkaan olisi voinut elää kahta päivääkään hänen -seurassaan. -- Kulkiessaan kukkivien pensasaitain välitse ajatteli -hän nyt myöskin ukko Schulzia, hänen vanhuksen-silmiään, kirkkaita -ja helliä, jotka olivat nähneet niin monet surut, mutta jotka eivät -tahtoneet huomata loukkaavaa todellisuutta, eivätkä sitä huomanneet. - --- Minkälaisena hän nähnee minut, mietti Christophe. Minä olen -erilainen kuin hänen käsityksensä minusta! Minä olen hänelle sellainen -kuin hän tahtoisi minun olevan. Olentoni on hänen muotonsa mukaista, -puhdasta ja jaloa niinkuin hän itse. Hän ei jaksa sietää elämää, jos -hän näkisi sen sellaisena kuin se on. - -Ja hän ajatteli tuota tyttöä, jonka oli yllättänyt sokeuden yö, mutta -joka kielsi yönsä, ja koetti vakuuttaa itselleen olemattomaksi sen, -mikä oli, samoin kuin olemattoman olevaiseksi. - -Silloin näki hän saksalaisen idealismin suurenmoisen puolen, -idealismin, jota hän oli niin monta kertaa vihannut, koska se -keskinkertaisissa ihmisissä on teeskentelyn ja typeryyden lähde. -Hän näki tuon uskon suuruuden, joka luo itselleen keskelle maailmaa -maailman, ja aivan erilaisen kuin ympäristö on, ikäänkuin saaren -valtamereen. -- Mutta hän ei voinut omalta kohdaltaan sietää tuota -uskoa, hän kieltäytyi pakenemasta siihen Kuolleiden saareen... Elämää! -Totuutta! Hän ei tahtonut olla valheellinen sankari. Ehkä oli moinen -optimistinen valhe, jonka muuan Saksan keisari aikoi säätää laiksi koko -kansalleen, tarpeellinen heikoille sieluille, heidän elämänsä ainoa -tuki; ja Christophesta olisikin ollut rikos riistää noilta onnettomilta -tämä heitä pystyssä pitävä kuvitelma. Mutta hän puolestaan ei voinut -turvautua sellaisiin hätävaroihin: hän tahtoi mieluummin kuolla, kuin -elää kuvitelmissa... Eikö sitten taidekin ollut kuvitelma? -- Ei, se -ei saanut sellainen olla. Totuutta! totuutta! Hengittää silmät auki ja -täysin rinnoin elämän väkevää tuulta, nähdä kaikki sellaisena, kuin se -oli, katsoa onnettomuuttaan kasvoista kasvoihin, -- ja sille nauraa! - - - - -Meni useita kuukausia. Christophe oli kadottanut kaiken toivonsa päästä -pois kotikaupungistaan. Ainoa, joka olisi hänet voinut pelastaa, -Hassler, oli kieltänyt häneltä apunsa. Ja vanhan Schulzin ystävyys -oli annettu hänelle ikäänkuin sitä varten, että se häneltä kohta -riistettäisiin. - -Christophe oli kirjoittanut hänelle kerran tuon matkansa jälkeen; -ja hän oli saanut kaksi sydämellistä kirjettä; mutta jonkinlaisen -kyllästymisen ja senkin vuoksi, että hänen oli vaikea ilmaista -ajatuksiaan kirjeellisesti, jäi häneltä kiittämättä vanhusta hänen -kalliista sanoistaan; hän lykkäsi vastauksen laatimisen päivästä -päivään. Ja kun hän viimein päätti kirjoittaa, sai hän Kunzilta pari -riviä, ilmoituksen, että hänen vanha toverinsa oli kuollut. Schulzille -oli tullut, kertoi Kunz, jälleen kova katarri, joka oli pahentunut -keuhkotulehdukseksi; Schulz oli kieltänyt häntä häiritsemästä -Christophea, josta hän puhui alinomaa, tällä sairausuutisella. -Vaikka Schulz oli hyvin heikko ja sairastanut monet vuodet, ei hän -ollut säästynyt pitkästä ja tuskallisesta lopusta. Hän oli pyytänyt -Kunzia ilmoittamaan kuolemastaan Christophelle, lähettäen terveiset, -että hän oli viimeiseen saakka ajatellut häntä ja että hän kiitti -Christophea kaikesta onnesta, mitä oli häneltä saanut, ja siunasi häntä -kaikilla hänen elämänretkillään. -- Ainoastaan erästä seikkaa ei Kunz -ilmoittanut, nimittäin sitä, että luultavasti oli taudinkohtaukseen ja -kuolemaan syynä se Christophen kanssa vietetty päivä. - -Christophe itki itsekseen; ja silloin tunsi hän kadotetun ystävän -koko arvon, ja kuinka hän oli häntä rakastanut; ja hän kärsi jälleen, -niinkuin tavallisesti, siitä, ettei ollut rakkauttaan paremmin -ilmaissut. Nyt se oli liian myöhäistä. Mitä oli Christophella enää -jäljellä? Kiltti Schulz oli ilmestynyt parhaiksi niin lyhyeksi aikaa, -että tyhjyys tuntui sitten sitä tyhjemmältä ja yö kahta synkemmältä, -kun häntä ei enää ollut. -- Mitä Kunziin ja Pottpetschmidtiin tulee, -heillä ei ollut Christophelle muuta arvoa kuin heidän ystävyytensä -Schulzia ja Schulzin ystävyys heitä kohtaan. Christophe osasi -arvostella heidän luonnettaan. Hän kirjoitti heille yhden ainoan -kerran, ja siihen ne välit sitten loppuivat. -- Hän koetti kirjoittaa -myöskin Modestalle, mutta tyttö teetti hänelle joutavanpäiväisen -vastauksen, jossa hän kertoi kaikenlaisista pienistä ja tavallisista -asioista, vähääkään syventymättä. Christophe jätti senkin -ystävyyssuhteen silleen. Hän ei kirjoittanut enää kenellekään, eikä -kukaan hänelle. - -Syvä hiljaisuus. Päivä päivältä hiljaisuuden raskas asu painoi yhä -enemmän Christophea. Se vaipui hänen päällensä kuin murskaava murhe. -Ilta näytti jo tulevan; ja Christophe oli tuskin vielä elämään päässyt: -hän ei tahtonut alistua moiseen. Ei ollut vielä nukkumisen aika. Oli -elettävä. - -Mutta hän ei voinut enää elää Saksassa. Kärsimys, jonka pikkukaupungin -ahtaus hänelle tuotti, tukehutti hänen neroaan, katkeroitti hänet -väärämielisyyteen saakka. Hänen hermonsa olivat raastetut paljaiksi: -kaikki haavoitti häntä sydänjuuriin asti. Hän oli kuin nuo villit -metsänpedot, jotka kituivat kuoliaaksi kopeissaan tai häkeissään -_Stadtgartenissa_ (kaupungin puistossa). Christophe kävi niitä -katsomassa, veljellisestä säälistä; hän tuijotti kauan niiden -ihmeellisiä silmiä, joissa loimusi -- päivä päivältä himmeten -- -hurja ja epätoivoinen liekki. Ah, ne olisivat kai toivoneet armotonta -pyssynlaukausta, joka olisi ne vapauttanut, tai rautaa vertavuotaviin -sisälmyksiinsä! Kaikki mieluummin kuin nuo julmat, välinpitämättömät -ihmiset, jotka estivät niitä elämästä ja kuolemasta. - -Kaikkein tukahuttavinta ei Christophesta ollut ihmisten vihamielisyys, -vaan heidän epämääräinen luonteensa, muodoton ja pohjaton. Ei tiennyt, -miten heitä ymmärtää. Parempi olisi ollut jonkun ahdaskalloisen -ja kovan rodun itsepäinen oppositsiooni, joka kieltäytyi jyrkästi -käsittämästä mitään uutta aatetta, kuin noiden hyllyminen. Voimaa -vastaan on toisellakin voima, porat ja ruutia, joilla hän voi -kallionkin halkaista. Mutta mitä tehdä pehmeälle massalle, joka antaa -myöten kuin hyytelö, painuu vähimmästäkin puserruksesta, ja nousee -taas, eikä jätä mitään jälkeä? Kaikki aatteet, ponnistukset menivät -hukkaan tuohon rapakiveen: kun kappale irtaantui, jokin rako pinnassa -tuskin värähti; kita aukesi ja sulkeutui heti jälleen: tehdystä ei -jäänyt merkkiäkään. - -He eivät olleet edes vihollisia. Olisipa Jumala suonut, että he -olisivat olleet vihollisia! Ei, he olivat olentoja, joilla ei ollut -voimaa rakastaa, ei uskoa eikä olla uskomatta, -- enemmän uskonnon ja -taiteen asioissa tai politiikassa kuin jokapäiväisessä elämässäänkään: --- kaikki heidän kykynsä tarkoitti ainoastaan sovitella keskenään -ehdottomasti sovittamattomia asioita. Varsinkin Saksan voittojen -jälkeen yrittivät he kaikin mokomin tehdä kompromissia, keittää -innoittavaa sekasotkua maan uudesta voimasta ja sen muinaisista -periaatteista. Vanhaa idealismia ei hyljätty: se olisi ollut suoruutta, -johon he eivät pystyneet; tyydyttiin pelkästään sitä väärentämään, -että se olisi kelvannut Saksan hyödyn palvelukseen. Hegeliä seurasi -järkevä ja kaksimielinen schwabilaisuus, joka Leipzigin ja Waterloon -taistelujen jälkeen sulatti filosofiansa asian Preussin valtioasiaan; --- periaatteet olivat muuttuneet etujen mukaan. Silloin, kun Saksa -kärsi tappioita, oli sanottu, että sen ihanne oli ihmisyys. Mutta nyt, -kun lyötiin toisia, sanottiinkin, että Saksa oli ihmisyyden ihanne. -Kun muut isänmaat olivat mahtavampia, sanottiin Lessingin tapaan, -että "_isänmaanrakkaus oli sankarillinen heikkous, josta voi vaivatta -päästä_", ja kutsuttiin itseään nimellä: "_maailman kansalainen_". -Nyt, kun oltiin voittajia, ei osattu kyllin syvästi halveksia -"utopioita Ranskan muotiin": kansainvälistä rauhaa, veljeyttä, rauhan -edistysaskeleita, ihmisen oikeutta, luonnollista yhdenvertaisuutta. -Väitettiin, että voimakkaammalla kansalla on toisia kohtaan ehdoton -oikeus, ja ettei toisilla, heikommilla, ole oikeutta voimaa vastaan. -Voima oli elävä Jumala ja lihaksi tullut Aate, jonka edistysaskelet -saavutettiin sodalla, väkivallalla, sorrolla. Voimasta tuli pyhä -silloin, kun siitä tuli oma. Voima muuttui maan ainoaksi idealismiksi -ja hengeksi. - -Totta puhuen oli Saksa kärsinyt niin paljon, monet vuosisadat, -idealistina, mutta voimaa vailla, joten ymmärtää helposti, jos -se tekikin sellaisten koettelemusten jälkeen tämän murheellisen -tunnustuksen: tarvitsemme ennen kaikkea Voimaa, minkälaista tahansa. -Mutta mikä katkeruus piilikään tässä Herderin ja Goethen kansan -tunnustuksessa! Ja mikä perinpohjainen saksalaisesta ihanteesta -luopuminen ja alentuminen Saksan voitto olikaan!... Ah, helposti kävi -se luopuminen päinsä, koska saksalaisen luonteen suurin, valitettava -taipumus on juuri alistuvaisuus. - --- "_Saksalaisille luonteenomaisinta on tottelevaisuus_", sanoi Moser -jo vuosisatoja sitten. - -Ja M--me de Staël: - --- "_He ovat pontevasti alistuvaisia. He käyttävät filosoofista -järkeilyä selittääkseen asiaa, joka on kaikkein vähimmän filosoofista -maailmassa: koettavat järjellä perustella kunnioitustaan voimaa -kohtaan, ja pelosta johtuvaa herkkämielisyyttään, joka muuttaa tuon -kunnioituksen suorastaan ihailuksi._" - -Christophe näki tämän taipumuksen kaikissa saksalaisissa, suurimmasta -pienimpään asti; -- se oli Schillerin Wilhelm Tellissä, tuossa -tunnoltaan turhantarkassa porvarissa, jolla on rengin lihakset ja -joka kulkiessaan Gesslerin, "rakkaan herran", pystyttämän hattupaalun -ohitse luo silmänsä maahan siitä syystä, että hän koettaa sovitella -yhteen kunniankäsitettä ja pelkoa, koska hän silloin voi uskotella, -ettei hän ole ollut tottelematon, kun ei kerran nähnyt muka hattua, -- -sanoo vapaa ja rohkea Boerne. Ja sama tunne kuin hänessä oli esimerkiksi -sellaisessakin kuin vanhassa ja kunnioitettavassa professori Weissessä: -hän oli seitsemänkymmenvuotias ja kaupungin huomatuimpia tiedemiehiä, -mutta kun hän näki kaupungilla tulevan vastaansa jonkin _Herr -Lieutenantin_, niin hän antoi kiireesti hänelle paikan katukäytävällä -ja väistyi itse alas ajotielle. Christophen veri kiehui, kun hän -huomasi tuollaisia alinomaisia orjamaisuuden ilmauksia. Hän kärsi -sellaisesta niinkuin hän olisi itse häpäissyt ihmisyyttään. Upseerien -ylimielinen käytös, jonka hän näki, kulkiessaan heidän ohitseen -kadulla, heidän hävytön pöyhkeytensä sai hänet salaisen vihan vammaan: -hän ei välittänyt laisinkaan häiritä mukavuuttaan antamalla heille -tietä; ja hän sinkautti heille takaisin heidän hölmön-ylpeät katseensa. -Vähällä oli hän monta kertaa joutua sellaisesta ilkeään selkkaukseen. -Näytti aivan kuin hän olisi hakenut tilaisuutta kaksintaisteluun. -Kuitenkin oli hän ensimäinen huomaamaan, että sellaiset vaaralliset -urotyöt olivat aivan hyödyttömiä; mutta siitä tiedostaan huolimatta -hän joskus vimmastui: pakko, johon hänen täytyi alinomaa kuristaa -kerääntyneet vankat voimansa, saamatta niitä mihinkään purkaa, teki -hänet aivan raivoisaksi. Sellaisilla hetkillä hän oli valmis mihin -tyhmyyteen tahansa; hän tunsi, että jos hän olisi siellä vielä vuoden, -hän tekisi tuhot itselleen. Hän vihasi töykeää militarismia, tunsi sen -itseään painavan, vihasi noita pitkin katukäytäviä kalisevia sapeleita, -pystyyn kytkettyjä kivääreitä ja tykkejä kasarmien porteilla kidat -ammollaan kaupunkia kohti, valmiina lauaistaviksi. Skandaalijutut, -joita oli siihen aikaan tavattomasti, paljastivat kasarmien pieniä -ja suuria turmeluksia; upseerit esitettiin pahantekijöinä, jotka -eivät osanneet paitsi automaattista ammattihommaansa tehdä muuta kuin -vetelehtiä, juoda, pelata, upottaa itsensä korviin saakka velkoihin, -antaa sukulaistensa elättää itseään, panetella toisiaan, ja käyttää -ylimmästä alimpaan saakka sapelivaltaansa toisia kansalaisia kohtaan. -Jo se ajatuskin, että hänen kerran täytyisi totella noita, kuristi -Christophen kurkkua. Hän ei jaksaisi sietää sellaista, häpäistä itseään -omissa silmissään taipumalla heidän nöyryytyksiinsä ja vääryyksiinsä... -Hän ei tiennyt, mitä moraalista suuruutta eräissä heissä saattoi olla, -ja mitä kaikkea he itse kärsivät: niin paljon pettyneitä kuvitelmia, -väärinkäytettyä voimaa, nuoruutta, kunniallisuutta, uskoa, syvää -uhrautumisintoa, joka kaikki meni hukkaan heidän järjettömällä -alallaan; alalla, joka, jos se on pelkästään virkaura, niin ettei -sen päämääränä ole uhrautuminen, on ainoastaan tylsää meiskausta, -tolkutonta paraadia, ulkoaluettua läksyä, jota jankataan, mutta ei -uskota, mitä luetaan. - -Isänmaa ei enää riittänyt Christophelle. Hän tunsi sisällään -tuon oudon voiman, joka herää voittamattomana yhtäkkiä eräissä -linnuissa, määrätyillä ajoilla, aivan kuin meren luode ja vuoksi: -- -muuttolintujen vaiston. Lukiessaan Herderin ja Fichten teoksia, jotka -Schulz-vainaja oli hänelle testamentannut, hän löysi niistä samanlaisia -henkiä kuin hän oli itsekin, -- ei "maanpoikia", orjamaisesti -turpeeseen takertuneita, vaan "sieluja, auringon lapsia", jotka -pyrkivät vastustamatta valoa kohti, mistä se tulleekin. - -Minne hän lähtisi? Hän ei sitä oikein tiennyt. Mutta vaistomaisesti -tähystivät hänen silmänsä latinalaista Etelää kohti. Ja ensinnä -Ranskaa. Ranskaa, Saksan alinomaista hätävaraa! Kuinka monta kertaa -olikaan Saksan aate turvautunut siihen, sitä yhä kuitenkin panetellen! -Mikä vetovoima olikaan, yksinpä vuoden 70 jälkeenkin, tuolla -Kaupungilla, joka oli sauhunnut ja sortunut soraksi saksalaisten -kanuunain edessä! Vallankumouksellisimmat ja taantuneimmat aatteiden ja -taiteiden muodot olivat löytäneet siinä kaupungissa, joko vuorotellen -tai usein aivan yhtaikaakin, itselleen esimerkkejä tahi herättävää -inspiratsioonia. Christophe, niinkuin monet muutkin suuret saksalaiset -säveltäjät, kääntyi lohduttomassa tilassaan Parisin puoleen... Mitä -tunsi hän ranskalaisista? -- Parin naisen kasvot ja muutamia sattumalta -käsiinsä joutuneita kirjoja. Se riitti saamaan hänet kuvittelemaan -maata, joka oli pelkkää valoa, iloa, rohkeutta, näkemään asioita hieman -suurisuiseen gallialaiskuosiin: sehän ei suinkaan ollut sopimatonta -rohkeasieluiselle nuorelle. Hän uskoi siihen maahan sentähden, että -hänellä oli ehdoton sisäinen kaipuu uskoa siihen, sentähden, että hän -toivoi koko sielustaan, että se maa olisi hänen toivojensa mukainen. - - - - -Hän päätti lähteä. -- Mutta hän ei voinut lähteä, äitinsä tähden. - -Louisa tuli jo vanhaksi. Hän jumaloi poikaansa, joka oli hänen ainoa -ilonsa; ja Christophe puolestaan rakasti äitiään enimmän maailmassa. -Kuitenkin he tuottivat toisilleen kärsimystä. Louisa ei ymmärtänyt -laisinkaan Christophea, eikä tullut edes ajatelleeksi häntä ymmärtää: -hän tahtoi ainoastaan rakastaa. Hänen järkensä oli ahdas, arka, -epäselvä, ja sydän ihailtava: siinä asui ääretön tarve rakastaa ja. -saada rakkautta, sellainen, että se oli samalla sekä liikuttavaa -että vaivaksi. Hän kunnioitti poikaansa siksi, että Christophe oli -hänestä sangen oppinut; mutta hänen nerouttaan hän kaikin tavoin -tukahutti. Äiti ajatteli, että Christophe olisi kaiken ikänsä hänen -luonaan, siellä pikkukaupungissa. Vuosikausia he olivat eläneet -yhdessä, eikä Louisa jaksanut enää kuvitella, ettei Christophe olisi -siellä aina. Äiti oli onnellinen tällä tavoin eläen: kuinkapa hän ei -olisi ollutkaan? Hänen unelmansa pojasta eivät menneet sen pitemmälle -kuin että hän toivoi Christophen ottavan vaimokseen jonkun varakkaan -kaupunkilaistytön; saavansa itse kuulla hänen soittelevan urkuja -sunnuntaisin omassa kirkossa ja tietää, ettei Christophe koskaan -jättäisi häntä. Hän näki poikansa sellaisena kuin olisi hän ollut yhä -kaksitoista-vuotias; hän ei olisi tahtonut häntä sen varttuneemmaksi. -Niin kiusasi hän kaikessa viattomuudessaan onnetonta miestä, jota -moinen ahdas ilmakehä tukahutti. - -Ja kuitenkin oli tuossa tiedottomassa äidin filosofiassa, joka ei -voinut ymmärtää kunnianhimoa, vaan käsitti koko elämänonnen pelkkinä -perhetunteina ja vaatimattomana velvollisuuden täyttämisenä, paljon -totuutta, -- moraalista suuruutta. Louisa oli olento, joka tahtoi -rakastaa, eikä tahtonut muuta kuin saada rakastaa. Ennen sai mennä -elämä, järjellisyys ja muu, logiikka, koko todellisuuden maailma kuin -rakkaus! Ja se rakkaus oli rajatonta, se oli vetoavaa, vaativaa; -se antoi kaikki, ja tahtoi, että sille oli kaikki annettava; se -luopui rakkautensa puolesta omasta elämästään, ja tahtoi, että -toisten, hänen rakastamainsa ihmisten, oli luovuttava samoin. Se oli -yksinkertaisen sielun mahtavaa rakkauden voimaa! Se antoi hänen löytää -ensimäisellä kosketuksella sen, mitä neron sellaisen kuin Tolstoin -epävarmat järjelliset hapuilut tai kuolevan kultuurin liikahienostunut -taito saavuttavat vasta koko elämän -- vuosisatojen -- kestäneiden -epätoivoisten taisteluiden jälkeen ja hirvittävillä ponnistuksilla! - -Mutta Christophen sisässä pauhaava mahtava maailma tahtoi noudattaa -toisia lakeja ja vaati toisenlaista viisautta. - -Kauan oli Christophe jo aikonut ilmoittaa päätöksestään äidilleen. -Mutta ajatus, minkä surun hän äidille siten tuottaisi, toi hänelle -tuskaa; ja aina, kun hän yritti puhua, tuli hänelle pelkuruus, ja hän -jätti asian vielä tuonnemmaksi. Pari kolme kertaa hän kuitenkin jo -vihjaili arasti aikeeseensa lähteä ulkomaille; mutta Louisa ei pitänyt -sitä totena: -- tai ehkä hän vain ei ollut pitävinään sitä totena, -vaan koetti vakuuttaa itselleen, että Christophe laski ainoastaan -leikkiä. Silloin ei Christophe tohtinut jatkaa; mutta hän tuli synkäksi -ja hajamieliseksi; ja saattoi aavistaa, että hänellä oli sydämellään -vaivaava salaisuus. Nais-raukka aavisti kai vaistomaisesti, mikä se -salaisuus oli, ja koetti peloissaan lykätä tuonnemmaksi niin paljon -kuin mahdollista hetkeä, jolloin Christophe sen tunnustaisi. Kun he -illoin istuivat yhdessä lampunvalossa, ja tuli äänetön tuokio, tunsi -Louisa yhtäkkiä, että nyt Christophe aikoisi sen sanoa; ja silloin -valtasi hänet kauhu, ja hän rupesi heti juttelemaan jos jotakin, hyvin -nopeasti, mitä hyvänsä: hän tuskin tiesi, mitä hän puhui; mutta millä -hinnalla tahansa oli nyt estettävä Christophe puhumasta. Tavallisesti -neuvoi vaisto hänelle parhaimman syyn, joka pani Christophen pysymään -hiljaa. Louisa näet valitteli liikuttavasti heikkoa terveyttään, -että hänen kätensä ja jalkansa olivat niin pöhöttyneet, että jalkoja -jäykisti; hän kuvaili vaivojaan aivan liiallisesti, sanoi itseään -ikäkuluksi, josta ei enää ollut mihinkään. Christophe huomasi kyllä -hänen naiivin oveluutensa; hän katsoi äitiään surullisena, mykästi -moittien; ja hetken päästä hän nousi ja poistui, sanoen olevansa muka -väsynyt ja menevänsä nukkumaan. - -Mutta mitkään temput eivät voineet kauan pelastaa Louisaa. Eräänä -iltana, kun hänen täytyi taas niihin turvautua, kokosi Christophe -kaiken rohkeutensa, laski kätensä vanhuksen kädelle ja sanoi hänelle: - --- Ei, äiti, kuulkaahan, minulla on teille puhumista. - -Louisa tyrmistyi, mutta hän koetti olla iloisen näköinen, ja vastasi -sydän kurkussa: - --- Ja mitä sitten, poikani? - -Christophe ilmoitti sammaltaen aikeensa lähteä ulkomaille. Louisa -koetti käsittää asian leikkinä ja kääntää jutun toiselle tolalle, -niinkuin tavallisesti; mutta nyt ei Christophe tullutkaan hänen -sutkauksistaan hilpeäksi, vaan jatkoi niin päättäväisen ja totisen -näköisenä, ettei hänen tarkoituksestaan ollut enää epäilemistä. Silloin -äiti vaikeni, veri lakkasi virtaamasta suonissa, ja hän istui mykkänä -ja jäykistyneenä, katsellen Christopheen kauhistunein silmin. Ja -sellainen tuska kohosi äidin silmiin sikäli kuin Christophe puhui, että -hänenkin sanansa viimein katkesivat; ja he olivat kumpikin aivan vaiti. -Kun Louisa vihdoin sai hengen kulkemaan kurkussaan, sanoi hän, -- (ja -hänen huulensa vapisivat) --: - --- Se ei ole mahdollista... Se ei ole mahdollista... - -Kaksi suurta kyyneltä juoksi hänen poskiaan pitkin. Christophe käänsi -päänsä lohduttomana pois, ja painoi kasvonsa käsiinsä. He itkivät. -Jonkun hetken päästä meni Christophe kamariinsa ja sulkeutui sinne -huomiseen asti. Silloin eivät he vihjailleet sanallakaan eiliseen -tapahtumaan; ja kun Christophe ei enää siitä puhunut, niin koetti -Louisa vakuuttaa itselleen, että hän olikin jo luopunut aikeistaan. -Mutta silti hän eli ainaisessa kuolemankauhussa. - -Tuli kuitenkin hetki, jolloin Christophe ei enää voinut olla vaiti. -Täytyi puhua, vaikka hän olisi murskannut äidin sydämen: hän kärsi itse -liian katkerasti. Oman tuskan itsekkyys masensi häneltä ajatuksen, mitä -tuskaa hän sillä puhumisellaan tuottaisi äidille. Ja hän puhui. Puhui -pohjaan saakka, karttaen silloin katsoa äitiinsä, sillä hän pelkäsi -antavansa jälleen keskeyttää itsensä. Hän määräsi jo lähtöpäivänkin, -ettei hänen olisi tarvinnut kestää toista keskustelua tästä asiasta: -- -(Christophe ei ollut varma, voisiko hän toisen kerran olla niin rohkea -kuin nyt, tässä surullisessa tilaisuudessa). -- Louisa huudahteli: - --- Ei, ei, ole hiljaa!... - -Christophe tiukkeni, ja jatkoi päättävästi, hellittämättä. Kun hän -lopetti, -- (Louisa nyyhki), -- sulki hän äidin kädet käsiinsä ja -koetti kaikin tavoin selittää hänelle, kuinka ehdottoman välttämätöntä -oli hänen taiteelleen, hänen elämälleen, että hän lähtisi ulkomaille -joksikin aikaa. Louisa kieltäytyi häntä kuuntelemasta, hän itki, hän -hoki: - --- Ei, ei. Minä en tahdo sitä!... - -Kun Christophe oli turhaan koettanut saada häntä ymmärtämään asiaa, -lähti hän hänen luotaan, toivoen, että äidin mieli muuttuisi yön -kuluessa. Mutta kun he sitten seuraavana päivänä tapasivat toisensa -ruokapöydässä, alkoi hän taas armotta puhua tuosta suunnitelmastaan. -Louisalta putosi leipäpala, jota hän oli juuri pistämässä suuhunsa, -kädestä, ja hän sanoi tuskallisen moittivalla äänellä: - --- Miksi sinä tuolla tavoin minua aina kiusaat? - -Christophe heltyi, mutta sanoi kuitenkin: - --- Rakas äiti, täytyy. - --- Ei, mitenkä niin! toisti vain Louisa; ei sellaista täydy... Sinä -tahdot vain minua kiusata... Sehän on hassu päähänpisto... - -He koettivat selittää toisilleen, mutta he eivät kuunnelleet -toistensa sanoja. Christophe huomasi, että väittely oli turhaa, se -ainoastaan katkeroittaisi heidän tuskaansa; ja hän ryhtyi itsepäisesti -matkavalmistuksiin. - -Kun Louisa näki, etteivät mitkään rukoukset auttaneet, vaipui hän -synkän surun valtaan. Hän vietti päiväkaudet kamariinsa sulkeutuneena, -sytyttämättä illoin lamppuakaan; hän ei puhunut mitään; ei enää -syönytkään; Christophe kuuli hänen yöllä itkevän. Se raateli hänen -sydäntään. Hän olisi tahtonut vuoteessaan huutaa tuskasta, tahi -vääntelehti hän kaiken yötä unta saamatta, tunnonvaivoissa. Hän -rakasti niin kovin äitiä! Minkätähden täytyi hänen tuottaa hänelle -kärsimystä?... Oi, äiti ei ollut oleva ainoa, jolle hän sitä -tuottaisi... sen näki Christophe selvästi... Miksi oli kohtalo luonut -häneen halun ja voiman sellaiseen elämäntehtävään, jonka täytyi tuottaa -tuskaa niille, jotka häntä rakastivat? - --- Ah, ajatteli Christophe, jos minä olisin vapaa, jos ei tuo julma -voima, joka vaatii minua olemaan se, mikä olen, pakottaisi minua -itseään tottelemaan, tai ellen tottele, kuolemaan häpeästä ja itseäni -inhoten, kuinka minä silloin tekisin teidät onnellisiksi, kaikki ne, -joita rakastan! Antakaa minun ensin elää, toimia, kamppailla, kärsiä; -ja sitten minä tulen teidän luoksenne takaisin, entistä alttiimpana. -Oi, en tahtoisi muuta kuin rakastaa, rakastaa, rakastaa!... - -Christophella ei olisi ollut voimaa kestää ylen onnettoman Louisan -ainaisia moitteita, jos ne moitteet olisivat vain jaksaneet pysyä -vaiti. Mutta Louisa oli heikko ja hiukan löyhä suustaan, eikä -voinut pitää sisällään tukahuttavaa tuskaansa. Hän puhui asiasta -naapureille. Hän puhui siitä kahdelle toiselle pojalleen. Veljet -eivät voineet jättää käyttämättä hyväkseen tilaisuutta, kun saivat -kerrankin hiukan oikaista Christophea. Ei varsinkaan Rudolf, joka -kadehti yhä vanhempaa veljeään, vaikkei hänellä nykyään liioin ollut -siihen syytä. Niin, Rudolf, jota pieninkin ylistys, mitä hän kuuli -Christophesta, katkeroitti ja joka pelkäsi, joskaan hän ei uskaltanut -sitä alhaista ajatusta tunnustaa, Christophen tulevaa menestystä, --- (sillä hän oli tarpeeksi älykäs nähdäkseen veljensä voiman ja -aavistaakseen, että ehkäpä muutkin ihmiset sen vielä tuntisivat), --- Rudolf oli nyt oikein onnellinen, kun sai nujertaa Christophea -arvollaan. Hän ei ollut koskaan välittänyt paljoa äidistään, vaikka -tiesi hänen tukalan asemansa; hän oli kyllä hyvissä varoissa -auttaakseen Louisaa, mutta jättikin sen asian yksinomaan Christophen -huoleksi. Kun hän nyt kuuli Christophen suunnitelmasta, niin näytti -hän heti koko sydämensä odottamattoman hellyyden. Hän vihastui, -että Christophe tohti aikoakin hyljätä äitinsä, ja nimitti moista -tekoa luonnottomaksi itsekkyydeksi. Hän ei kursaillut mennä sanomaan -sitä suoraan itselleen Christophellekin. Hän läksytteli Christophea -juhlallisesti ja vakavasti, kuin lasta, jonka pitäisi saada vitsaa; -hän muistutti kopeannäköisenä Christophelle hänen velvollisuuksistaan -äitiä kohtaan, ja puhui kaikista uhrauksista, mitä äiti oli hänen -tähtensä tehnyt. Christophe oli haljeta raivosta. Hän lennätti Rudolfin -ulos ovesta, potkaisten häntä takalistoon, ja sanoi häntä veijariksi -ja ulkokullatuksi koiraksi. Rudolf kosti hänelle, ärsyttämällä -äitiä häntä vastaan. Hänen yllytyksestään alkoikin Louisa uskotella -itselleen, että Christophe käyttäytyi tässä asiassa huonon pojan -tavalla. Hän kuuli itselleen väitettävän, ettei Christophella ollut -oikeutta lähteä, ja niitä sanoja hän mielellään uskoi. Sen sijaan, -että olisi turvautunut kyyneliinsä, jotka olivat hänen vahvin aseensa, -moitti hän Christophea katkerasti ja väärämielisesti; ja se kiihoitti -Christophen vastarintaan. He puhuivat nyt toisilleen monta kiusallista -sanaa; ja tulos oli, että Christophe, joka tähän asti oli vielä -epäröinyt, ryhtyi nyt todentotta jouduttamaan matkaansa. Hän tiesi, -että armeliaat naapurit surkuttelivat hänen äitiään, ja että korttelin -yleinen mielipide esitti Louisan jonkinlaisena uhrina ja hänet itsensä -pyövelinä. Christophe puri hammasta, eikä tinkinyt päätöksestään. - -Päivät menivät. Christophe ja Louisa tuskin puhuttelivat toisiaan. -Nauttimatta viimeiseen pisaraan saakka niistä hetkistä, mitä he vielä -saivat viettää yhdessä, hukkasivat nuo toisiaan rakastavat ihmiset -nyt vähää kallista aikaansa -- niinkuin usein käy -- hedelmättömään -jöröyteen, joka hävittää monet hellät tunteenilmaukset. He eivät -tavanneet toisiaan muulloin kuin ruokapöydässä; siinä he istuivat -vastatusten, mutta eivät puhuneet keskenään, koettivat syödä jonkin -palan, ei juuri syödäkseen, vaan näyttääkseen muka rauhallista -ryhtiään. Christophe sai tuskin jonkun sanan kurkustaan: mutta -Louisa ei vastannut hänelle; ja kun hän puolestaan tahtoi puhua, -niin oli Christophe vaiti. Tällainen asema kävi heille molemmille -sietämättömäksi; ja kuta kauemmin sitä kesti, sitä vaikeampi oli siitä -päästä. Pitikö heidän nyt lopulta erota tällä tavalla? Louisa alkoi -vähitellen huomata, että hän oli tehnyt vääryyttä ja ollut typerä; -mutta hän kärsi liiaksi jaksaakseen ymmärtää, kuinka hän saattaisi -voittaa takaisin poikansa sydämen, jonka hän luuli kadottaneensa, ja -estääkseen hänet miten hyvänsä lähtemästä matkalle, sillä sitä ajatusta -hän ei itsepintaisuudessaan tahtonut käsittää. Christophe katseli -salavihkaa äitinsä kalpeita ja itkusta pöhöttyneitä kasvoja, ja häntä -runteli tunnonvaiva; ja kun hän oli jo päättänyt lähteä, ja tiesi, että -se oli hänen elämänsä ehto, niin toivoi hän pelkuristi mielessään, että -hän olisi jo lähtenyt, niin hän olisi välttänyt nämä tuntonsa raatelut. - -Lähdön piti tapahtua ylihuomenna. Eräs heidän viimeisiä yhdessäolonsa -surullisia hetkiä oli päättynyt. Illallisen jälkeen, jota syödessä -he eivät olleet virkkaneet toisilleen sanaakaan, oli Christophe -poistunut kamariinsa. Ja siellä hän istui nyt pöydän ääressä, pää -käden nojassa, voimatta tehdä mitään työtä, ja kidutti itseään. Yö -kului, oli jo melkein kello yksi. Yhtäkkiä hän kuuli kolauksen, tuoli -kaatui vierashuoneessa; ovi aukesi ja äiti, paitasillaan ja paljain -jaloin, heittäytyi hänen kaulaansa nyyhkyttäen. Häntä poltti aivan kuin -kuume, hän suuteli poikaansa, ja hän valitteli kesken epätoivoisia -nyyhkytyksiään: - --- Älä lähde! Älä lähde! Minä pyydän, rukoilen sitä! Poika-kultani, -älä lähde!... Minä kuolen, jos lähdet... Minä en voi, minä en voi sitä -kestää!... - -Tyrmistyneenä ja peljästyneenä Christophe suuteli häntä, hokien: - --- Rakas äiti, rauhoitu, rauhoitu nyt! - -Mutta Louisa jatkoi: - --- Minä en jaksa sitä kestää. Minulla ei ole enää ketään muita kuin -sinä. Jos lähdet, mitä minusta tulee? Minä kuolen, jos lähdet. Minä en -tahdo kuolla sinusta erilläni. Odota, kunnes minä olen kuollut!... - -Nuo sanat raatelivat Christophen sydäntä. Hän ei tiennyt, miten äitiä -lohduttaa. Sillä mitkä perustelut pystyivät tuollaiseen hillittömään -rakkauteen ja tuskaan! Christophe veti äidin syliinsä ja koetti häntä -rauhoittaa suuteloin ja hellin sanoin. Vanhus vaikeni vähitellen ja -itki hiljaa. Kun hän oli hiukan tyyntynyt, sanoi Christophe hänelle: - --- Mene nukkumaan, sinä vilustut. - -Äiti sanoi yhä: - --- Älä lähde! - -Christophe vastasi, aivan hiljaa: - --- Minä en lähde. - -Louisa säpsähti, ja otti häntä kädestä: - --- Onko se totta? kysyi hän. Ihanko totta? - -Christophe käänsi kasvonsa poispäin, lohduttomana: - --- Huomenna, virkkoi hän, huomenna sanon sen sinulle... Jätä nyt minut, -minä rukoilen!... - -Louisa nousi sävyisästi ja meni kamariinsa. - -Seuraavana aamuna hän häpesi tätä epätoivon puuskaa, joka oli noussut -hänen päähänsä keskellä yötä; ja hän kauhisteli, mitä hänen poikansa -nyt sanoisi; hän odotti Christophea, istuen kamarinsa nurkassa; hän oli -ottanut käsille neulomuksen; mutta sormet herposivat sitä pitelemästä, -hän antoi sen pudota maahan. Christophe tuli sisään. He toivottivat -toisilleen hyvää huomenta, katsomatta toisiaan kasvoihin. Christophe -oli synkkä, hän meni ikkunan ääreen seisomaan, selin äitiinsä, eikä -puhunut. Hän kävi ankaraa sisäistä taistelua; hän tiesi hyvin jo -ennakolta tuloksen, ja hän koetti lykätä sitä tuonnemmaksi. Louisa ei -tohtinut virkkaa hänelle mitään, hän pelkäsi vaatia tuota vastausta, -jota hän kauhulla odotti. Hän pakotti itsensä ottamaan neulomuksensa -käsiinsä; mutta hän ei nähnyt eteensä, kutoi, ja silmukat menivät -sekaisin. Ulkona satoi. Pitkän äänettömyyden jälkeen Christophe tuli -hänen viereensä. Louisa ei liikahtanut; mutta hänen sydämensä, sykki -kovasti. Christophe katsoi häneen, hievahtamatta paikaltaan; sitten -hän yhtäkkiä heittäytyi polvilleen, kätki kasvonsa äidin helmaan, ja -virkkamatta sanaakaan hän itki. Silloin huomasi äiti, että Christophe -jäisi, ja hänen sydämensä pääsi aivankuin kuolemankauhusta; -- mutta -sitten tuli hänelle heti tunnonvaiva: sillä hän tunsi, miten paljon -hänen poikansa uhrasi hänen tähtensä; ja hän alkoi itse kärsiä kaikkea -samaa, mitä Christophe kärsi silloin, kun hän aikoi uhrata äitinsä. -Hän kumartui Christophen puoleen ja suuteli monesti hänen tukkaansa ja -otsaansa. He itkivät yhdessä hiljaa tuskiaan. Viimein Christophe nosti -päätänsä; ja Louisa otti hänen päänsä kättensä väliin ja katsoi häntä -suoraan silmiin. Hän olisi tahtonut Christophelle sanoa: - --- Lähde! - -Mutta hän ei voinut. - -Olisi tahtonut sanoa hänelle: - --- Minä olen onnellinen jäädessänikin. Hän ei voinut sitä tehdä. - -Asia oli mahdoton selvittää; kumpikaan heistä ei voinut sitä muuttaa. -Louisa huokasi tuskallisessa rakkaudessaan. - --- Oi, jos ihmiset syntyisivät yhdessä saadakseen kuolla yhdessä! - -Se yksinkertainen tunnustus liikutti ja järkytti Christophea; hän -pyyhki kyyneleensä, ja sanoi, koettaen hymyillä: - --- Me kuolemme yhdessä. - -Louisa ei oikein uskonut: - --- Onko se varma? Etkö sinä lähde? - -Christophe nousi ylös: - --- Se on sanottu. Ei puhuta siitä enää. Tarpeetonta siihen palata. - -Christophe piti sanansa; hän ei lähdöstään enää puhunut. Mutta se ei -ollut hänen syynsä, ettei hän voinut sitä olla ajattelematta. Hän jäi -kotiin; mutta hän sai maksaa kalliisti tämän uhrinsa äidin hyväksi, -surulla ja synkkämielisyydellä. Ja Louisa oli niin kömpelö, -- mikä -oli sitäkin järjettömämpää, kun hän itse tiesi olevansa typerä, mutta -teki kuitenkin ehdoin tahdoin sellaista, jota hänen ei olisi pitänyt -tehdä, -- Louisa oli sellainen, että vaikka hän tunsi varsin hyvin -syyn Christophen suruun, vaati hän häntä puhumaan, mitä hän muka -suri. Hän kiusasi Christophea hellyydenosoituksillaan, ainaisella -levottomuudellaan, saarnaamalla järkeä; se muistutti Christophelle -alinomaa, miten erilaisia he olivat, -- ja juuri senhän Christophe -tahtoi nyt unohtaa. Kuinka monesti hän olisi halunnut avata äidille -luottavan sydämensä! Mutta kun hänen piti puhua, kohosi heidän -välilleen Kiinan muuri; ja Christophe kätki jälleen salaisuutensa -sisäänsä. Louisa aavisti hänen mielialansa; mutta hän ei uskaltanut -antaa hänen purkaa tunteitaan, tai hän ei osannut sitä tehdä. Kun hän -koetti, niin hän vain painoi yhä syvemmälle nuo salaisuudet, jotka -rasittivat Christophea niin, että hän olisi välttämättä tahtonut ne -ilmaista. - -Tuhannet pikkuseikat, eräät Louisan viattomat pahat tottumukset -ärsyttivät sitäpaitsi Christophea ja eroittivat häntä äidistä. Kunnon -vanhus oli hiukan laverteleva. Hänellä oli tarve jutella naapureista, -tai jutella helliä imettäjänasioita, -- tuollaisia, jotka välttämättä -pyrkivät muistuttelemaan mieleemme ensimäisten elämänvuosiemme -joutavuuksia, kaikkia sellaisia seikkoja, jotka koskevat kehtoamme. -Ihmisen on ollut niin vaikea siitä tilasta päästä, kasvaa mieheksi! -Ja nyt tulee moinen Julian imettäjä ja levittelee aina eteemme -likaisia kapalovöitä, keskolaisia ajatuksia, koko tuota onnetonta ja -kohtalokasta aikaa, jolloin syntyvä sielu kamppailee halpaa materiaa ja -tukehuttavan ahdasta piiriänsä vastaan! - -Keskellä kaikkea tätä tuli Louisalle liikuttavan rajuja -hellyydenpuuskia, -- aivan kuin pientä lasta kohtaan --; sellainen osui -Christophea suoraan sydämeen, ja hän heittäytyi sen hellyyden valtaan --- aivan kuin pikku lapsi. - -Pahinta oli elää yhdessä aamusta iltaan, kuten he tekivät, aina kahden -kesken, erillään kaikista muista ihmisistä. Kun kaksi kärsii voimatta -lievittää toistensa tuskia, on vaarallista tulla katkeraksi: kumpikin -ryhtyy lopuksi syyttämään toista siitä, mitä itse kärsii; ja kumpikin -alkaa sitä luuloaan uskoa. Parempi on olla yksin: kärsimyksessä on -ihminen yksin. - -Jokainen päivä oli heille yhtä samaa kidutusta. -- He eivät olisi -siitä koskaan päässeet, ellei olisi sattunut, niinkuin usein käy, -eräs tapahtuma, joka, näköjään onnettomalla tavalla -- pohjaltaan -onnellisella -- lopetti heidän julman epäröimisensä, josta he itse -turhaan koettivat vapautua. - - - - -Oli lokakuinen sunnuntai. Kello neljä iltapuolta. Säteilevän kirkas -ilma. Christophe oli istunut koko päivän kotona huoneessaan, -tutkistellen itseään, hautoen alakuloisuuttaan. - -Lopulta hän ei sitä enää sietänyt, hänelle tuli vimmattu halu päästä -ulos, kävellä, purkaa voimaansa, väsyttää itseään ponnistuksilla, että -olisi saanut nuo ajatuksensa pois. - -Hän oli ollut eilisestä äitinsä kanssa kylmissä väleissä. Nyt hän oli -vähällä lähteä sanomatta Louisalle hyvästejä. Mutta porraskäytävässä -hän ajatteli, miten suruinen äiti olisi siitä kaiken iltaa, jäädessään -yksin kotiin. Christophe meni sisään, sen tekosyyn varjolla, että hän -oli muka unohtanut jotain huoneeseensa. Äidin kamarin ovi oli raollaan. -Christophe pisti päänsä sisään ovesta; hän näki äitinsä, ainoastaan -muutaman sekunnin... (Mikä sija noilla sekunneilla tulikaan sitten -olemaan koko hänen elämässään!)... - -Louisa oli juuri tullut kotiin messusta. Hän istui mielipaikallaan, -ikkunan kulmauksessa. Vastapäätä olevan talon seinä, likaisen -valkea ja halkeillut, tukki näköalan; mutta siitä syvennyksestä, -jossa Louisa istui, saattoi nähdä oikealta puolelta, naapuritalojen -pihain ylitse, pienen nenäliinan laajuisen nurmikaistan. Ikkunan -pielessä kiipeili päivänkierto ruukustaan rihmoja pitkin ja levitti -noilla ilmatikapuillaan hienoja verkkojaan, joita auringonsäteet -kultasivat. Louisa istui matalalla tuolilla, selkä koukussa, suuri -raamattu helmassa; mutta sitä hän ei lukenut. Kämmenensä hän oli -laskenut kirjalle, nuo kädet, joissa suonet olivat paisuneet, kynnet -työntekijän, nelikulmaiset ja hiukan kuperat; -- hän katseli hellin -silmin pikku kukkaansa, ja kapeaa taivaan kaistaa, joka näkyi ikkunasta -kukan lehtien läpi. Kullan-vihreisiin lehtiin sattuva auringonsäde -valaisi hänen väsyneitä kasvojaan, jotka olivat hiukan kesakkoiset, -hänen hienoa, vaaleaa, ei varsin sakeaa tukkaansa, ja suuta, joka oli -puoliavoimia ja hymyili. Hän nautti tästä levosta, se oli hänen parhain -hetkisensä koko viikossa. Hän käytti sen vaipuakseen tuohon sureville -olennoille suloiseen tilaan, jolloin ihminen ei ajattele mitään, vaan -on ikäänkuin horteeseen rauennut, ja jolloin ainoastaan sydän puhuu, -unelmiinsa uupuneena. - --- Äiti, sanoi Christophe, minun mieleni tekee ulos. Minä lähden -kävelemään Buiriin päin; tulen kotiin melkoisen myöhään. - -Melkeinpä torkahteleva Louisa vavahti hiukan. Sitten käänsi hän -päätänsä Christopheen, ja katsoi häneen, rauhallisilla, hyvillä -silmillään. - --- Mene, rakkaani, sanoi hän: sinä olet oikeassa: käytä hyväksesi -kaunista ilmaa. - -Louisa hymyili Christophelle, Christophe hänelle. He katsoivat tuokion -toisiaan; sitten he toivottivat toisilleen hellästi ja lyhyesti hyvää -yötä, silmillään ja päätä nyökäten. - -Christophe sulki hiljaa oven. Louisa vaipui jälleen unelmiinsa, joihin -pojan hymy loi nyt valoisaa heijastustaan, niinkuin auringonsäde tuossa -kukkasen kalpeille lehdille. - -Niin erosi Christophe hänestä -- koko iäkseen. - - - - -Lokakuun ilta. Päivänpaiste on lämmin ja kalpea. Maaseutu vaipuu -riutuvaan lepoon. Kyläkirkkojen kellot kalahtelevat verkalleen luonnon -hiljaisuudessa. Keskeltä kynnöksiä kohoaa hitaasti sauhupatsaita. Ohut -utu häilyy kaukana. Valkeat usvat, jotka hiipivät pitkin kostean maan -pintaa, odottavat yötä ylemmäksi noustakseen... Metsästyskoira, kuono -maassa, juoksee pieniä piirejä tehden valkojuurikaspelloilla. Harmaalla -taivaalla lentelee suuria korppilaumoja. - -Christophe kulki unelmissaan ja varmaa määrää ajattelematta kuitenkin -vaistomaisesti tiettyä paikkaa kohti. Jo muutamia viikkoja olivat -hänen kävelynsä kaupungin ympäristössä vieneet hänet aina, tahtoi -hän tai ei, muuatta kylää kohti, jossa hän oli varma näkevänsä erään -kauniin tytön. Tuo tyttö se häntä sinne viehätti; se tunne ei ollut -muuta kuin ulkonaista viehätystä, mutta sangen kiivasta ja hieman -epäselvää. Christophe ei koskaan voinut olla rakastamatta jotakuta; -hänen sydämensä oli harvoin tyhjä: aina oli siinä jokin kaunis olento -jumalana alttarilla. Tavallisesti oli hänestä yhdentekevää, tiesikö -epäjumala, että hän sitä rakasti: hänen tarvitsi vain rakastaa; tuli ei -saanut koskaan sammua, ettei pimeys olisi tullut hänen sydämeensä. - -Tuon uuden lemmen esine oli tällä kertaa muuan talonpoikaistyttö, -jonka hän oli kohdannut, kuten Eliasar muinoin Rebekan, kaivolla; -mutta tämä Rebekka ei ollut tarjonnut vettä hänen juodakseen, vaan -oli heittänyt sitä hänelle vasten naamaa. Tyttö oli ollut pesemässä -pyykkiä joen rannalla, vuoren painanteessa, kahden raidan välissä, -joiden maasta kohoavat juuret muodostivat hänen ympärilleen ikäänkuin -linnunpesän; hän ahersi voimakkaasti, eikä hänen kielensä ollut -laiskempi kuin hänen käsivartensakaan: hän jutteli ja nauraa hälisi -kilpaa toisten kyläntyttöjen kanssa, jotka pesivät puron toisella -puolella, vastapäätä häntä. Christophe oli heittäytynyt ruohikkoon, -muutaman askelen päähän, ja nojaten poskeaan käteensä hän katseli -tyttöjä. Siitä eivät tytöt olleet millänsäkään: he lorusivat kuin -ennenkin, jotkut sangen rehevästi höystettyyn tyyliin. Christophe -tuskin kuunteli heidän sanojaan: hän erotti ainoastaan heidän -nauravat äänensä ja karttujen paukkeen, kauempaa laitumelta lehmäin -ammuntaa; ja niin hän uneksi, tähystellen koko ajan tuota kaunista -pyykinpesijäänsä. Nuorten, hilpeäin kasvojen näkeminen antoi hänelle -iloa koko päiväksi. -- Piankin huomasivat muut tytöt, ketä hän -niin piti silmällä; he vihjailivat kurillaan asiasta keskenään; ja -Christophen valittu teki hänestä aivan yhtä purevia huomautuksia kuin -muutkin. Kun Christophe ei liikahtanut, oikaisihe tyttö, otti kasan -pestyjä, jo väännettyjä vaatteita, ja alkoi levitellä niitä pensaihin -kuivamaan, tullen lähemmäksi Christophea ja päästen sen tekosyyn -nojalla katselemaan häntä. Mennessään Christophen lähitse lätkäytti -hän ikäänkuin vahingossa häntä märillä vaatteilla ja katsoi häneen -kursailematta ja nauraen. Tyttö oli laiha ja lujatekoinen, leuka -vahva, hiukan ämmänleuka, nenä lyhyt, kulmakarvat kauniinkaarevat, -silmät tummansiniset, rohkeasti sädehtivät ja kovat; huulet paksut, -suu kaunis, hiukan ulkoneva, aivan kuin kreikkalaisen naamion, vaaleat -hiukset kierretyt nutturalle niskaan; ja hipiä päivettynyt. Hän -piti päänsä pystyssä, laski sutkauksen joka sanalla ja käveli kuin -mies, heilutellen ruskettuneita käsiään. Nyt levitteli hän pyykkiään -kuivamaan, ja katsoi Christopheen rohkaisevin ja uhittelevin silmin, -- -odottaen, että tämä puhuisi. Christophe tarkasteli myöskin häntä, mutta -hänen ei laisinkaan tehnyt mieli tyttöä puhutella. Viimein purskahti -tyttö nauramaan hänelle päin silmiä ja kääntyi takaisin ystävättäriensä -puoleen. Christophe jäi loikomaan paikalleen iltahämärään saakka, -kunnes näki tytön lähtevän pois, vaatekori selässä, paljaat käsivarret -ristissä rinnoilla, hartiat kumarassa, yhä jutellen ja nauraen. - -Hän näki pari päivää senjälkeen saman tytön kaupungin kauppatorilla, -keskellä porkkana-, tomaatti-, kurkku- ja kaalisvuorta. Christophe -kuljeskeli siellä katselemassa kauppiaita, jotka seisoivat -koriensa ääressä, rivissä niinkuin kaupattavat orjat. Poliisi -kulki heidän editseen ja pysähtyi kunkin luokse rahapussineen ja -vastalippu-kääröineen, saaden kultakin lantin ja antaen poletin. -Kahvinmyyjätär kulki pitkin tuota riviä, kantaen vasua, joka oli -täynnä pieniä kahvipannuja. Muuan vanha nunna, rattoisa ja pyylevä, -teki torikierrostaan, kainalossa kaksi isoa koria, kerjäillen yhtään -nöyristelemättä vihanneksia ja puhellen hyvästä Jumalasta. Huudot -kaikuivat; vanhain vaakain vihreiksi maalatut kupit kalisivat ja -kilistivät ketjujaan; suuret koirat, jotka oli valjastettu pienten -rattaiden alle, haukkuivat iloissaan ja ylpeinä tärkeästä tehtävästään. -Keskellä kuhinaa Christophe huomasi Rebekkansa. -- Tytön oikea -nimi oli Lorchen (Eleonora). -- Vaalean tukkansa päälle oli tyttö -pistänyt kaalinlehden, vihreän- ja valkean-kirjavan; se oli hänen -päässään kuin mikäkin kirjauksilla kaunistettu ja pykäläreunainen -kypäri. Hän istui korin kannella, myytäväin tavarainsa edessä: -kullan-kiiltävien sipulien, ruusunpunaisten rediisien, viheriäin -herneiden ja hohtavanpunaisten omenain; ja hän syödä rauskutti omenia, -yhden toisensa jälkeen, välittämättä niitä liioin kaupitella. Siihen -syöntiin hän ei näyttänyt kyllästyvän. Silloin tällöin hän pyyhki -leukaansa ja kaulaansa esiliinalla, kohotti käsivarrellaan tukkaansa, -hieroi kaulaansa olkapäähän, tai nenäänsä kädensyrjällä. Tai hän istui -kädet sylissä ja solutteli ajan kuluksi herneitä kädestä toiseen. -Hän katseli ympärilleen, oikealle ja vasemmalle, joutilaan ja velton -näköisenä. Mutta häneltä ei jäänyt huomaamatta mitään, mitä ympärillä -sattui, ja hän sieppasi heti kaikki katseet, jotka olivat hänelle -tarkoitetut, vaikkei muka ollut niistä tietävinään. Hän näki kyllä -Christophen. Pakinoidessaan ostajien kanssa oli hänellä tapana rypistää -kulmakarvojaan ja vilkaista kulmiensa alitse ja ostajien pään ohi -ihailijaansa. Hän oli silloin arvokas ja vakava kuin pappi; mutta -mielessään hän naureskeli Christophelle. Christophe ansaitsikin sen: -hän seisoi koko ajan siinä samalla paikalla, muutaman askelen päässä -hänestä, hotkien Lorchenia silmillään; ja sitten hän meni hänelle -mitään virkkamatta matkaansa. Hänen ei ollenkaan tehnyt mieli tyttöä -puhutella. - -Christophe tuli monta kertaa maleksimaan torille tai sen kylän -teille, jossa tyttö asui. Jos Lorchen sattui kotinsa pihalle, -seisattui Christophe häntä katselemaan. Christophe ei myöntänyt -itselleen tulleensa sinne tuon tytön tähden; ja tosiaankin: hän oli -tullut melkeinpä sitä asiaa ajattelematta. Kun hän oli syventynyt -sommittelemaan jotain teosta, oli hän aina hiukan kuin unissakulkija: -kun hänen tietoinen sielunsa noudatti hänen musikaalisia ajatuksiaan, -oli muu osa hänen olemustaan toisen ja tiedottoman sielun hallussa, -joka odotti vain hänen jokaista hajamielistä hetkeään livistääkseen -karkuun. Hänen päätään usein aivan huumasi musikaalisten ajatusten -surina, juuri siinäkin, kun hän seisoi Lorchenin edessä ja unelmoi, -katsellen samalla tyttöön. Hän ei olisi saattanut sanoa häntä -rakastavansa, hän ei sellaista edes uneksinutkaan; mutta hänelle tuotti -mielihyvää nähdä häntä: muuta se ei ollut. Hän ei ajatellutkaan, mitkä -halut veivät häntä tytön lähettyville. - -Moinen alinomainen kiertely sai juorut liikkeelle. Kylässä laskettiin -siitä pilaa, ja tiedettiin lopulta, kuka Christophe oli. Mutta rauhassa -hän sai olla; sillä hänestä ei ollut vaaraa. Suoraan sanoen hän näytti -aivan tolkuttomalta: hänestä ei oltu millänsäkään. - - - - -Oli kyläjuhlat. Pikku pojat paukuttivat palavia hiiliä kahden kiven -välissä ja huusivat: "Eläköön keisari". ("Kaiser lebe! Hoch!") Lehmä -ammui läävässä, miehet naukkivat ja lauloivat kapakassa. Leijat -lensivät pelloilla ilmassa, pyrstötähden-häntineen; kanat raaputtivat -innoissaan kultatunkiota: tuuli pörhisteli niiden höyheniä kuin -vanhan akan helmoja. Punertava sika kellotti mukavasti kyljellään -auringonpaisteessa. - -Christophe kuljeksi "Kolmen kuninkaan" ravintolaa kohti, jonka katolla -liehui pieni lippu. Talon oven päälle oli ripustettu köynnökseksi -sipulirihmoja, ja ikkunat oli kaunistettu punaisilla ja keltaisilla -krassinkukilla. Hän meni kapakkasaliin, joka oli täynnä tupakansavua; -seinillä loisti koreita kellastuneita kuvia, kunniapaikalla -värillinen Keisari-kuningas, tammenlehdillä seppelöitynä. Tanssi -pyöri parhaillaan. Christophe oli varma, että hänen kaunis tyttönsä -oli siellä. Ja tosiaan, hän näki hänet ensimäiseksi. Christophe -asettui sellaiseen salin kolkkaan, että hän saattoi rauhassa katsella -tanssivain liikkeitä. Mutta vaikka hän koettikin vetäytyä kätköön, -huomasi Lorchen kyllä hänet sieltä nurkasta. Lentäen valssista -toiseen hän loi Christopheen parinsa olan yli vilkkaita silmäyksiä, -nähdäkseen, katseliko Christophe yhä häntä; ja häntä huvitti kiihoittaa -Christophea: hän kiemaili kylänpojille, kaunismuotoinen suu nauraessa -levällään. Hän puhui ääneensä, ja lorusi aivan samaan tapaan kuin -nuoret herrastytötkin, jotka pitävät tarpeellisena nauraa, kun heitä -katsellaan, touhuta, näyttää tyhmyyttään, sen sijaan, että kätkisivät -sen itseensä. -- Eivätkä he siinä suhteessa olekaan varsin tyhmiä, -sillä hehän tietävät, ettei heitä kuunnellakaan, vaan katsellaan. -- -Christophe istui kyynärpäin pöydän nojassa ja leuka nyrkkien varassa, -ja seurasi tytön temppuja säkenöivin ja vimmastunein silmin: hänen -järkensä oli kyllin vapaa, niin että hän huomasi tytön kujeet, mutta -ei niin vapaa, ettei hän olisi antanut niiden itseään kiehtoa; ja nyt -hän vuoroin ärähteli kiukusta sille, että hän meni satimeen, ja vuoroin -vain nauroi partaansa ja kohautti olkapäitään. - -Eräs toinenkin henkilö katseli Christophea: hän oli Lorchenin isä. -Pieni, vanttera, kaljupäinen ukko, -- iso pää, lyhyt nenä, -- päälaki -päivän rusketuttama; tukka, joka oli ollut vaaleaa, kiersi tiheinä ja -pieninä kiharoina tuota kaljua paikkaa kuin milläkin Dürerin Pyhällä -Johanneksella; kylmistä kasvoista oli parta tarkoin ajeltu. Hän jutteli -tuolla, pitkävartinen piippu suupielissä, hitaasti toisten talonpoikien -kanssa, seuraten syrjäsilmällä koko ajan Christophen naaman eleitä; -ja mielessään hän niille ilkkui. Nyt hän ryiskeli, ilvehtivä tuike -välkähti hänen pienissä, harmaissa silmissään, ja hän tuli istumaan -Christophen viereen pöydän ääreen. Christophe rypisti kasvojaan ja -kääntyi tyytymättömänä häneen päin. Hän näki vanhuksen ovelat silmät; -ottamatta pois piippua suustaan mies alkoi puhella hänelle, varsin -tuttavallisesti; Christophe tunsi hänet: hän tiesi, että ukko oli -vanha kettu; mutta heikkous hänen tytärtään kohtaan teki Christophen -armeliaaksi isällekin, ja hänestä oli omituisen hauskaakin seurustella -nyt hänen kanssaan. Tuo vanha veitikka huomasikin sen kohta; puhuttuaan -sateista ja poudasta ja sutkautettuaan jotain noista kauniista -tytöistä tuolla, ja ettei Christophe tanssinut, arveli hän lopuksi, -että Christophe oli oikeassa, kun ei viitsinyt joutavaa vaivaa nähdä, -sillä parempi oli tässä pöydän luona könöttää haarikkansa ääressä; ja -kursailematta tarjousi hän tyhjentämään yhden seidelin. Hörppiessään -jutteli ukko yhä verkalleen, niinkuin äskenkin. Hän puheli pienistä -afääreistään, toimeentulon vaikeudesta näinä pahoina aikoina, kaiken -kalleudesta. Christophe ei kuunnellut häntä yhtään, ja vastasi silloin -tällöin ainoastaan murahduksella; ne asiat eivät häntä liikuttaneet: -hän katseli Lorchenia. Syntyi tuon tuostakin hiljaisuus, isäntä odotti -puhetta; ei tullut vastausta: ja hän jatkoi sitten yhä itse. Christophe -ihmetteli, mistähän hyvästä tuo ukko tuli hänen seuraansa ja uskoi -hänelle asioitaan. Mutta lopuksi hän sai sen tietää. Valiteltuaan -niitä ja näitä siirtyi ukko nyt uuteen lukuun: hän kehui erinomaisia -maantuotteitaan, vihanneksiaan, siipikarjaansa, kananmuniaan, maitoaan. -Ja yhtäkkiä hän kysyi, eikö Christophe hankkisi hänelle ostajia -herttuallisesta linnasta. Christophe käännähti jyrkästi: - --- Mistä hiidestä isäntä tiesi?... Hän siis tunsi hänet? - --- Kyllähän, vastasi ukko; kaikki tiedetään... - -Hän ei lisännyt: - --- ... kun ottaa vaivakseen vähän itse nuuskia. - -Mutta Christophe lisäsi sen hänen puolestaan. Ilkeäksi ilokseen hän -läksytti ukkoa, että vaikka "kaikki tiedettiin", niin ei varmaankaan -tiedetty, että hän oli sotkenut hyvät välinsä tuon pikku hovin -kanssa, ja että jos hän milloin olisikin voinut kerskua omaavansa -luottamusta linnan ruoka-aittain ja keittiön puolella, -- (eikä hän -pitänyt sitäkään seikkaa varsin varmana), -- niin oli se luotto nyt -ollutta ja mennyttä. Ukko rypisti tuskin huomattavasti suutaan. Mutta -kuitenkaan hän ei menettänyt vielä toivoansa; ja hetken perästä hän -kysyi Christophelta, eikö tämä voinut suositella häntä herrasperheille. -Ja hän mainitsi todellakin nimeltä kaikki ne perheet, joissa -Christophe ennen oli käynyt: sillä isäntä oli ottanut kauppatorilla -niistä tarkan selon; ja siitä voi olla varma, ettei hän unohtanut -ainoaakaan pikkuasiaa, josta saattoi olla hänelle etua. Christophe -olisi vimmastunut moisesta nuuskimisesta, ellei häntä olisi nyt -sydämellisesti naurattanut, kun hän ajatteli, että ukko sai kaikesta -oveluudestaan huolimatta pitkän nenän (luottaessaan täydellisesti -noihin toivomiinsa Christophen suosituksiin, jotka olisivat paremminkin -vieneet häneltä ostajat kuin pystyneet hankkimaan hänelle uusia). -Christophe antoi siis isännän punoa aivan hukkaan pieniä kömpelöitä -oveluuksiaan; eikä hän vastannut ukolle muuta kuin "kyllä" tai "ei". -Mutta ukko ei hellittänyt; ja viimein takertui hän paremman puutteessa -itseensä Christopheen ja Louisaan, säästäen heidät hätävaraksi, ja -koetti tyrkyttämällä tyrkyttää heille maitoaan, voitaan ja kermaansa. -Hän väitti, että koska Christophe oli "musikisti", niin mikä oli -sen parempaa hänelle kuin nielaista joka aamu ja ilta raaka muna: -ja hän vannoskeli hommaavansa ne hänelle aivan lämpimältään kanan -hännästä. Se, että ukko luuli häntä laulajaksi, purskahutti Christophen -äänekkääseen nauruun. Talonpoika käytti hyväkseen hänen iloisuuttaan -tilaamalla uuden putelin pöytään. Sitten lypsi hän Christophelta -kaikki edut, mitä tällä hetkellä sai hänestä irti, ja meni maksamatta -matkaansa. - -Oli tullut jo yö. Tanssi oli yhä vilkastunut. Lorchen ei enää huomannut -Christophea: hänellä oli kylliksi urakkaa koettaessaan saada erään -kylän hulivilin päätä pyörälle, rikkaan talon pojan, josta kaikki tytöt -keskenään riitelivät. Christophea huvitti katsella tuota ottelua: -nuo neitoset hymyilivät toisilleen, ja olisivat raapineet mielellään -silmät toistensa päästä. Christophe, jota ei kateus kalvanut, unohti -oman asiansa ja toivoi sydämestään, että Lorchen voittaisi kiistassa. -Mutta kun Lorchen sitten sai tuon pojan itseään tanssittamaan, tunsi -Christophe mielensä hiukan surulliseksi. Hän moitti siitä itseään; -hän ei ollut Lorcheniin rakastunut, hän ei tahtonutkaan, että tyttö -olisi hänestä pitänyt: olihan luonnollista, että Lorchen piti kenestä -tahtoi. -- Se on selvä. Mutta hän ei ollut kovin iloissaan, kun hänen -osakseen tuli niin vähän suosiota, hänen, joka sillä hetkellä kaipasi -niin suuresti sitä antaa ja saada. Täälläkin hän oli yksin niinkuin -kaupungissa. Kukaan noista talonpojista ei välittänyt hänestä muuta -kuin kiskoakseen hänestä jotakin hyötyä, ja nauraakseen hänelle -takanapäin. Christophe huokaisi, katsahti hymyillen Lorcheniin, joka -nyt oli kymmenen kertaa entistä sievempi, ärsyteltyään kilpasiskonsa -raivoihin; ja Christophe varustautui jo lähtemään tanssipaikasta. Kello -oli lähes yhdeksän illalla: hänellä oli hyvinkin kymmenen kilometrin -matka takaisin kaupunkiin. - -Hän nousi jo pöydästä, kun ovi aukesi, ja kapakkaan ryntäsi kymmenkunta -sotamiestä. Heidän tulonsa mykisti koko tanssipaikan. Ihmiset alkoivat -supista keskenään, eräät parit lakkasivat yhtäkkiä tanssimasta ja -loivat tulokkaihin levottomia silmäyksiä. Oven suussa seisoskelevat -talonpojat käänsivät heihin selkänsä ja olivat muka juttelevinaan -toistensa kanssa; mutta he antoivat heille hyvin viisaasti kuitenkin -tilaa, vaikkeivät olleet muka tietävinään siitä kohteliaisuudestaan. --- Jo muutaman ajan oli lähiseutu ollut pikku sodassa kaupunkia -ympäröivien linnoitusten sotilaiden kanssa. Sotilaat olivat läkähtyä -ikävään, ja he kostivat talonpojille; he pilkkasivat heitä törkeästi -vasten naamaa, he pitelivät heitä pahoin, ja kohtelivat tyttöjä aivan -kuin voittosaaliitaan. Edellisellä viikolla olivat jotkut heistä -menneet humalassa häiritsemään erään naapurikylän juhlaa ja pieksäneet -siellä melkein hengiltä erään isännän. Christophe oli sattunut -kuulemaan tästä tapahtumasta ja oli samanlaisessa mielentilassa kuin -talonpojatkin sotamiehiä kohtaan; nyt hän istuutui jälleen paikalleen -ja odotti, mitä tapahtuisi. - -Sotamiehet eivät välittäneet pahansuovasta sävystä, jolla heidät -otettiin vastaan, vaan menivät meluten istumaan jo täysiin pöytiin, -ja tyrkkivät ihmiset niistä pois, päästäkseen itse paikoille: se kävi -tuossa tuokiossa. Enimmät väistyivät nuristen syrjään. Muuan ukko -istui erään penkin päässä eikä siirtynyt tarpeeksi: sotilaat nostivat -penkkiä, ja vanhus putosi takalistolleen permannolle, ja aika nauru -remahti. Christophe tunsi veren syöksyvän päähänsä; hän kavahti -suuttuneena ylös; mutta juuri, kun hän oli mennä väliin, näki hän -vanhuksen jo pyytävän vaivalloisesti permannolta kömpiessään sotilailta -ylen matelevasti anteeksi, sen sijaan, että olisi heitä moittinut. -Kaksi sotamiestä tuli Christophen pöytään: hän näki heidän tulevan ja -puristi kätensä nyrkkiin. Mutta hänen ei tarvinnutkaan vielä puolustaa -itseään. Miehet olivat jättiläis-kookkaita, suopeita lalluksia, jotka -seurasivat kuin lampaat paria huimapäätä ja koettelivat heitä matkia. -Nyt masensi Christophen ylemmyys ja jyrkkä muoto heti heidät; ja kun -hän sanoi heille kuivasti: - --- Pöytä on käytössä! - -niin he pyysivät anteeksi ja vetäytyivät kohta pöydän toiseen päähän, -etteivät olisi häntä häirinneet. Christophen äänessä oli käskemään -luodun olennon sävy: sotamiesten luonnollinen orjamaisuus voitti -heidät. He näkivät hyvin, ettei Christophe ollut talonpoika. - -Christophe lauhtui hiukan tästä alistumisesta, ja saattoi nyt seurata -kylmäverisemmin tapahtumain kulkua. Hän huomasi helposti, että koko -joukkiota johti muuan aliupseeri, -- pieni, tylysilmäinen buldoggi, -naama ulkokullatun ja ilkeän lakeijan: hän oli yksi viimesunnuntaisia -tappelusankareita. Hän asettui Christophen vieruspöytään; oli jo -juovuksissa, katsoa mullisteli ihmisiin ja nakkeli heille hävyttömiä -pistoksia, mutta niitä he eivät olleet muka kuulevinaan. Varsinkin -tanssijoita hän vainosi, kuvaillen heidän ruumiillisia hyviä puoliaan -ja vikojaan niin julkein sanoin, että hänen toverinsa nauroivat kohti -kurkkua. Tytöt punastelivat, ja kyyneleet tulivat heille silmiin; pojat -purivat hammasta ja heidän sisunsa kuohui. Tuo hirtehinen tarkasteli -salin joka puolen eikä säästänyt ketään: Christophe näki irvistelijän -kääntävän päätänsä jo häneenkin päin. Hän tarttui seideliinsä, käänsi -sen alassuin pöydälle, ja oli valmis heittämään sen miehen kalloon -heti, kun ensimäinen haukkumasana tulisi. Hän ajatteli: - --- Minä olen hullu. Nyt olisi parasta lähteä ulos. Minä voin pistättää -täällä vatsani puhki; ja jos pääsen sitten livistämään, niin minut -pannaan vankilaan: se huvi ei maksa vaivaa. Lähdenpä ennenkuin he -ehtivät minua ärsyttää. - -Mutta hänen ylpeytensä kielsi häntä lähtemästä: hän ei tahtonut -näyttää väistyvänsä moisten joutavien edestä. -- Aliupseerin luihu ja -raaka katse suuntausi nyt Christopheen. Christophe suoristautui ja -katsoi häntä vihaisesti, silmästä silmään. Aliupseeri mulkoili häneen -hetken: hän oli kai huomaavinaan Christophen naamassa jotain hauskaa, -hän nykäisi kyynärpäällään vierustoveriaan ja osoitti hänelle jo -pilkallisesti nuorukaista, ja avasi suunsa sättiäkseen. Christophen -valtasi pikavihaisuus, hän oli aivan heittämäisillään seidelinsä päin -miestä. -- Sattuma pelasti hänet vielä tälläkin kertaa. Samassa, kun -juopunut aikoi avata suunsa, töytäsi muuan kömpelö tanssiva pari häneen -ja pudotti hänen seidelinsä lattialle. Hän käännähti raivoissaan, ja -tyhjensi nyt tuon parin niskaan oikean tunkion häväistyssanoja. Hänen -huomionsa oli kääntynyt muualle, hän ei ajatellut enää Christophea. -Christophe odotti vielä muutaman minutin; kun hän sitten näki, ettei -vihollinen enää ryhtynyt jatkamaan seurustelua, nousi hän ylös, otti -hattunsa ja lähti kiirehtimättä ovelle päin. Koko ajan hän katsoi -siihen penkkiin, jolla aliupseeri istui, osoittaakseen hänelle, ettei -hän hänen tähtensä lähtenyt. Mutta aliupseeri oli varmaan hänet jo -unohtanut: kukaan ei häntä huomannut. - -Christophe tarttui jo oven ripaan: joku sekunti vielä, ja hän olisi -ollut ulkona. Mutta oli sallittu, ettei hän niin pääsisi sieltä. Salin -perukassa nousi samassa kova rähinä. Sotamiehet olivat maisteltuaan -päättäneet tanssia; ja koska kaikilla tytöillä jo oli tanssittajansa, -niin sotamiehet ajoivat tanssijat pois, ja nämä alistuivatkin. Mutta -Lorchen ei suostunut siihen suutaan avaamatta. Turhanpäiten eivät -hänen silmänsä olleet tuikeat ja leukansa itsepäinen; nepä ne hänessä -Christophea miellyttivätkin. Hän tanssi parhaillaan oikein sydämen -halusta, kun tuo aliupseeri, joka oli valinnut hänet uhrikseen, tuli -riistämään häntä hänen pariltaan. Lorchen polki jalkaa, tyrkkäsi -sotilasta rintaan, ja sanoi, ettei hän tanssi milloinkaan sellaisen -kollon kanssa kuin hän. Mies ryntäsi hänen perästään. Hän iski -nyrkillään ihmisiä, joiden taakse Lorchen koetti vetäytyä; viimein -tyttö pakeni erään pöydän taakse; ja kun hän siellä sai tuokion olla -mieheltä turvassa, hengähti hän hetken ja haukkui sitten häntä taas; -hän näki, ettei vastarinta auttaisi, ja hän oli haljeta kiukusta, ja -haki nyt kaikki mahdolliset loukkaavat sanat, vertaili aliupseeria -kaikkiin takapihan elukoihin. Sotilas kurottelihe hänen kimppuunsa -pöydän yli, hän hymyili häijysti ja nolosti, ja hänen silmänsä -kiiltelivät vihasta. Yhtäkkiä hän otti vauhtia ja hyppäsi yli pöydän. -Hän otti Lorchenin kiinni, Lorchen tappeli nyrkeillä ja potkuilla -vastaan, oikein karjatytön voimalla, niinkuin hän olikin. Sotamies ei -ollut varsin tukeva jaloiltaan ja oli lentää tytön tuustista nurin. -Raivoissaan hän työnsi silloin Lorchenin seinää vasten ja löi häntä -korvalle. Hän ei ennättänyt lyödä uudestaan: joku oli rynnännyt hänen -niskaansa, heitteli häntä kahden puolen korville ja paiskasi hänet -keskelle ryypiskelevää joukkoa takalistoon potkaisten. Christophe oli -rynnännyt hänen kimppuunsa, kaataen pöydät ja ihmiset, hetkeäkään -harkitsematta. Aliupseeri kääntyi häneen päin, hulluna raivosta, hän -veti esiin sapelinsa. Ennenkuin hän ehti sitä nostaa, kaatoi Christophe -hänet maahan ravintolatuolin iskulla. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei -kukaan katselijoista ennättänyt tulla väliin. Mutta kun sotamies -keikahti permannolle kuin härkä, nousi kauhea meteli. Toiset sotamiehet -juoksivat päin Christophea, paljaat sapelit kädessä. Talonpojat -karkasivat heidän kimppuunsa. Syntyi yleinen temmellys. Seidelit -lensivät ilmassa, pöydät kaatuivat. Talonpoikien vimma heräsi: heillä -oli vanhaa velkaa maksettavana. Miehet pyöriskelivät permannolla, ja -purivat raivoissaan toisiaan. Lorchenin häädetty tanssittaja, vankka -renki, oli tarttunut erääseen sotamieheen, joka oli häntä äsken -haukkunut, ja jyskytti hänen päätään kaikin voimin seinään. Lorchen -oli saanut käteensä paksun ja pitkän kalikan ja huitoi sillä kuin -silmitön. Muut tytöt pakenivat kirkuen, paitsi paria kolmea, jotka -yhtyivät sydämenhalusta leikkiin. Yksi heistä, -- lihava, vaaleaverinen -tallukka, -- näki erään jättiläiskokoisen sotamiehen, -- saman, joka -oli istuutunut äsken Christophen pöytään -- rusentelevan polvellaan -kaatuneen vastustajansa rintaa; tyttö juoksi pankon luokse, tuli -takaisin, kiskaisi julmurin pään taaksepäin ja nakkasi hänen silmiinsä -kourallisen palavaa tuhkaa. Mies ölisi tuskasta. Tyttö riemuitsi, -haukkui aseetonta vihollistaan mielensä mukaan, ja talonpojat -rusikoivat häntä. Viimein lähtivät sotamiehet, joita oli liian vähän, -ulos salista, jättäen kaksi toveriaan tanssipaikan permannolle. -Tappelua jatkui sitten kylän kadulla. Sotamiehet hyökkäsivät taloihin, -karjuivat kuolemanuhkauksia ja tahtoivat ryöstää kaikki. Talonpojat -ajoivat heitä tadikot kädessä takaa; he asuttivat kiukkuiset koiransa -vihollisen kimppuun. Kolmas sotamies kaatui, vatsassa hangonpiston -haava. Toisten täytyi paeta, heitä ajettiin aina kylän ulkopuolelle -asti; mutta kauempaa, peltojen poikki pakoon juostessaan he huusivat -menevänsä hakemaan lisää tovereita ja tulevansa kohta takaisin. - -Talonpojat olivat päässeet voittajiksi ja palasivat nyt kapakkaan. He -riemuitsivat; se oli kauan odotettu kosto kärsityistä häväistyksistä. -He eivät ajatelleet vielä kahakan seurauksia. He haastoivat kaikki -yhtaikaa ja jokainen kerskui urotöitään. He olivat hyvää pataa -Christophen kanssa, joka oli hyvillään, että he olivat nyt häntä -lähestyneet. Lorchen tuli ja otti häntä kädestä, ja seisoi hetken ja -piteli sitä kovassa kourassaan, kujeillen hänelle vasten kasvoja. -Christophe ei enää ollut hänestä naurettava. - -Sitten pidettiin huolta haavoittuneista. Kylän väelle ei ollut -tapahtunut muuta kuin että oli lyöty irti muutamia hampaita, -joiltakuilta oli katkennut kylkiluu, jotkut olivat saaneet kuhmuja -ja mustelmia; ne vammat eivät olleet vaarallisia. Mutta toisin oli -sotamiesten laita. Kolme heistä oli vahingoittunut vakavasti: siltä -jättiläiseltä, jolta silmät oli poltettu, oli toinen olkapää isketty -kirveellä melkein irti; se heistä, jota oli pistetty vatsaan, korahteli -jo; ja kolmas oli Christophien kaatama aliupseeri. Heidät oli nostettu -permannolle lähelle takkaa. Lievimmin haavoitettu heistä, aliupseeri, -oli avannut silmänsä. Hän katseli kauan ja vihaa kiehuvin silmin -talonpoikia, jotka olivat kumartuneet hänen puoleensa. Ja tuskin pääsi -hän selvyyteen, mitä oli tapahtunut, niin hän alkoi heitä sättiä. -Hän vannoi kostavansa, maksavansa heille kaikille, hän oli tukehtua -raivosta; näki, että hän olisi heidät tappanut, jos olisi voinut. -Talonpojat koettivat nauraa, mutta nauru oli väkinäistä. Eräs nuori -isäntä huusi haavoitetulle: - --- Pidä turpasi, tai minä sinut tapan! - -Aliupseeri koetti vääntäytyä pystyyn, ja luoden puhujaan verestyneet -silmänsä hän sanoi: - --- Tunkiojussit, tappakaa vain! Silloin joudutte hirteen. - -Upseeri haukkui yhä edelleen. Sotamies, jolta vatsa oli puhkaistu, -kirkui kimeästi, niinkuin tapettava sika. Kolmas makasi liikkumatta -ja jäykkänä kuin ruumis. Jäätävä kauhu valtasi talonpojat. Lorchen -ja eräät muut naiset kantoivat haavoitetut pois toiseen huoneeseen. -Aliupseerin sadattelut ja kuolevan huudot hiljenivät. Talonpojat olivat -nyt vaiti: he jäivät äskeiselle paikalleen, piiriin, aivan kuin nuo -kolme sotamiestä olisivat vielä maanneet heidän jaloissaan; he eivät -uskaltaneet liikahtaa, ja katsoivat toisiinsa pelon vallassa. Viimein -sanoi Lorchenin isä: - --- Kyllä teitte kauniit tekoset! - -Vastaukseksi kuului hätääntynyt mutina: miehet nielivät sylkeään, -sitten he alkoivat kaikki yhtaikaa puhua. Ensin he supattelivat, aivan -kuin heitä kuunneltaisiin ovella. Mutta pian tulivat sanat kuuluviksi, -ja tuimiksi: he syyttelivät toisiaan; he moittivat toinen toistaan -siitä ja siitä iskusta. Väittely kiivastui: he olivat ryhtymäisillään -jo käsirysyyn, siltä näytti. Lorchenin isä sai heidät sovintoon. -Käsivarret ristissä ryntäillä kääntyi hän Christopheen päin ja viittasi -leuallaan häneen: - --- Entä tuo tuossa, mitä hänellä täällä oli tekemistä? - -Koko joukon viha kohdistui Christopheen. - --- Niin juuri! huudettiin; hän se aloitti. Jos ei häntä olisi ollut, ei -olisi mitään tullut. - -Christophe ällistyi ja koetti vastata: - --- Sen, mitä tein, en tehnyt itseni, vaan teidän tähtenne, sen tiedätte -hyvin. - -Mutta talonpojat vastasivat raivostuneina: - --- Emmekö me osaa itse puolustautua? Tarvitsemmeko me täällä kaupungin -herroja neuvomassa, mitä on tehtävä? Kuka teiltä on neuvoja kysynyt? Ja -kuka teitä on tänne käskenyt tulemaan? Olisitte ollut kotonanne? - -Christophe kohautti hartioitaan, ja lähti ovea kohti. Mutta Lorchenin -isä tukki häneltä tien, ja huusi vinkuvalla äänellä: - --- Kas, kas niin, nyt hän yrittää lipettiin, kun on ensin pistänyt -meidät kiipeliin. Tämä mies ei lähde! - -Talonpojat rääkyivät: - --- Hän ei lähde! Hänen syynsä on koko asia. Hänen se on maksettava, -kaikkien edestä. - -He tulivat nyrkkejään heristellen Christophen ympärille. Christophe -näki joka puolella uhkaavia naamoja; pelko sai heidät vihan vimmaan. -Christophe ei virkkanut sanaakaan. Irvisti halveksivasti, nakkasi -hattunsa eräälle tuolille ja meni istumaan salin perälle selin heihin. - -Mutta Lorchen ryntäsi vihastuneena keskelle talonpoikaparvea. Hänen -kauniit kasvonsa olivat tulipunaiset ja rypyssä kiukusta. Hän tyrkki -nyrkillään tieltään ne, jotka ympäröivät Christophea. - --- Pelkurit! Lampaat! huusi hän. Ettekö häpeä? Te koetatte syytellä, -että hän muka on tehnyt kaikki! Niinkuin tässä ei teitä olisi nähty! -Niinkuin ei jokainen teistä olisi heilunut parhaansa mukaan!... Jos -täällä olisi ainoakin, joka olisi istunut kädet ristissä, kun muut -tappelivat, minä sylkisin häntä silmille, ja sanoisin: Raukka, kelvoton -raukka!... - -Talonpojat ällistyivät tästä väliintulosta ja olivat hetken hiljaa; ja -sitten alkoivat he taas rähistä: - --- Mutta hän se alkoi! Jos ei hän olisi ollut täällä, ei olisi mitään -tullut. - -Lorchenin isä vaati silmäniskuina tytärtään vaikenemaan, mutta turhaan; -tyttö jatkoi: - --- Niin, tosiaan, hän se alkoi! Sillä ei kannata teidän kehua! Jos ei -häntä olisi ollut, antaisitte te haukkua itseänne, antaisitte häväistä -meitä, pelkurit, jänikset! - -Hän sätti tanssitoveriaankin: - --- Entä sinä sitten, sinä et sanonut mitään, sinä puit nyrkkiä -taskussasi, sinä pyllistit takalistosi ja annoit potkaista; kas, kun -et vielä kiittänyt! Etkö häpeä? Teillä ei ole häpyä kenelläkään. Te -ette ole miehiä ettekä mitään! Arkoja kuin lampaat, aina häntä koipien -välissä? Tuon täytyi näyttää teille esimerkkiä! -- Ja nyt te tahdotte -lykätä syyn hänen niskoilleen?... Mutta siitä ei tule mitään, sen minä -sanon! Hän antoi meidän puolestamme; joko nyt hänet pelastatte tai -joudutte hänen kanssansa samaan karsinaan: siitä minä pidän huolen! - -Lorchenin isä kiskoi tytärtään käsivarresta, hän oli suunniltaan ja -kirkui: - --- Pidä suusi kiinni... Pidätkö siinä, letukka! Mutta Lorchen tyrkkäsi -isänsä tieltään ja jatkoi kahta uhemmin. Talonpojat huusivat ja -rähisivät, Lorchen heitäkin kovemmin, kimeällä äänellä, niin että -toisten korvat olivat haljeta: - --- Sinäkin siinä, mitä siinä mölötät? Luuletko, etten minä nähnyt -sinun äsken survovan kantapäinesi tuota miestä, joka on tuolla -vierushuoneessa kuolemaisillaan? Ja näytäpäs sinä kätesi!... Ne ovat -vielä veressä. Ettenkö minä muka nähnyt sinua puukko kädessä? Minä -haastan kaikki, mitä näin, jos te olette hävyttömiä hänelle. Minä -toimitan teidät kaikki linnaan. Talonpojat katkeroituivat, työnsivät -vimmastuneet naamansa aivan Lorchenin kasvoihin kiinni ja karjuivat -hänelle. Yksi heistä näytti aikovan antaa hänelle vasten suutakin; -mutta Lorchenin hyvä ystävä tarttui häntä niskaan, ja he ravistelivat -nyt toisiaan, ja olivat vähällä ruveta tappelemaan. Muuan ukko sanoi -Lorchenille: - --- Jos meidät tuomitaan linnaan, niin tuomitaan sinutkin. - --- Niin tuomitaankin, vastasi tyttö. Minä en olekaan niin pelkuri kuin -te. - -Ja hän alkoi taas haukkua. - -Talonpojat eivät enää tienneet, mitä tehdä. He kääntyivät isän puoleen. - --- Etkö sinä voi tukkia hänen suutansa? - -Ukko käsitti, ettei ollut hyvä ärsyttää Lorchenia aivan pahimmilleen. -Hän kehoitti viittauksin heitä rauhoittumaan. Tuli hiljaisuus. Lorchen -puhui nyt yksinään; ja kun hän ei saanut vastausta, niin hän keskeytti, -aivan kuin tuli sammuu polttoaineen loppuessa. Tuokion päästä ryiskeli -hänen isänsä, ja sanoi: - --- No, mitä sinä sitten tahdot? Et suinkaan halua meitä turmioon? - -Lorchen vastasi: - --- Minä tahdon, että hänet pelastetaan. - -Miehet ryhtyivät asiaa pohtimaan. Christophe ei ollut liikahtanut -paikaltaan: ylpeässä uhmassaan hän ei näyttänyt kuulevankaan, että -asia koski häntä; mutta Lorchenin hätääntulo liikutti häntä. Myöskin -Lorchen käyttäysi kuin Christophea ei siellä olisi ollutkaan: hän -nojaili pöytään, jonka ääressä Christophe istui, ja katseli halveksivan -näköisenä talonpoikiin, jotka polttivat piippujaan ja tuijottivat -permantoon. Viimein sanoi hänen isänsä, imeskeltyään hetken piippuaan: - --- Puhutaanpa sitä tai tätä, -- jos hän jää tänne, hänen juttunsa on -selvä. Majoitusmestari tuntee hänet: hän ei häntä armahda. Ei ole muuta -kuin yksi keino, hänen täytyy heti livistää rajan tuolle puolelle. - -Ukko oli näet tullut siihen johtopäätökseen, että heille olisi -edullista, jos Christophe lähtisi pakoon: sillä tavoin hän ilmaisisi -itsensä syylliseksi; ja kun hän ei olisi täällä itseään puolustamassa, -ei mikään estäisi panemasta hänen niskoilleen koko kahakkaa. Toiset -hyväksyivät hänen mielipiteensä. He ymmärsivät asiansa hyvin. -- Nyt, -kun he olivat tehneet päätöksensä, tuli heille hoppu saada Christophe -pois. Häpeämättä laisinkaan äskeisiä puheitaan lähestyivät he nyt häntä -muka hyvin huolissaan hänen kohtalostaan. - --- Ei saa hukata minuttiakaan, herra, sanoi Lorchenin isä. He tulevat -pian takaisin. Puolen tunnin matka linnoitukseen. Sama sieltä -takaisin... Ei ole aikaa kuin parhaiksi päästä livistämään. - -Christophe oli noussut. Hänkin oli harkinnut asiansa. Hän tiesi, että -jos hän jäisi, olisi hän tuhon oma. Mutta lähteä, lähteä näkemättä -äitiä?... Ei, se oli mahdotonta. Hän sanoi käyvänsä vielä kaupungissa; -hänelle jäisi vielä aikaa paeta yön pimeässä ja ehtiä yli rajan. Mutta -talonpojat alkoivat silloin huutaen häntä vastustaa. Juuri äsken -olivat he tukkineet häneltä oven, ettei hän olisi päässyt pakoon: nyt -he kiivastuivat siitä, ettei hän lähtenyt pakoon. Mennä kaupunkiin -oli sama kuin antaa itsensä kiikkiin, se oli aivan varma: ennenkuin -hän kotiinsa ehtisi, ilmoitettaisiin kaupunkiin asiasta; hänet -vangittaisiin kotonaan. -- Mutta Christophe ei tahtonut lähteä käymättä -kaupungissa. Lorchen oli ymmärtänyt hänet: - --- Te tahdotte nähdä äitinne?... Minä menen teidän puolestanne hänen -luokseen. - --- Milloin? - --- Tänä yönä. - --- Aivanko totta? Teettekö sen? - --- Minä menen. - -Lorchen otti huivinsa ja kääri sen päähänsä. - --- Kirjoittakaa hänelle jotain, minä vien. Tulkaa tuonne, annan teille -mustetta. - -Lorchen veti Christophen mukanaan peräkamariin. Kynnyksellä hän -kääntyi; ja huutaen tanssitoveriaan hän sanoi: - --- Ja sinä, varustaudu matkaan, sinä saatat hänet rajalle. Sinä et jätä -häntä ennenkuin näet hänet toisella puolella rajan. - --- Hyvä, hyvä, vastasi poika. - -Hänellä oli yhtä kiire kuin muillakin saada Christophe Ranskaan, ja -vaikkapa kymmenen kertaa kauemmaksi, jos mahdollista. - -Christophe meni Lorchenin kanssa toiseen huoneeseen. Hän epäröi yhä. -Hänen sydäntään viilsi tuska, kun hän ajatteli, ettei hän saisi edes -syleillä äitiään. Milloin näkisikään hän äidin vasta? Äiti oli niin -vanha, niin väsynyt, niin yksin. Tämä uusi isku olisi hänelle sama -kuin kuolema. Mihin hän joutuisi ilman poikaansa?... Mutta mihinkä -hän joutuisi, jos hän, Christophe, antaisi itsensä kiinni, ja tulisi -tuomituksi vuosikausiksi vankilaan? Eikö äiti silloin vielä varmemmin -joutuisi avuttomaksi ja kurjuuteen? Kun Christophe oli vapaa, vaikkapa -kaukanakin, saattoi hän toki auttaa äitiään, ja äiti tavata häntä. --- Christophella ei nyt ollut aikaa selvitellä tarkoin ajatuksiaan. -Lorchen oli tarttunut hänen käsiinsä; hän seisoi aivan lähellä -Christophea ja katseli häntä; heidän kasvonsa melkein koskettivat -toisiinsa; hän heittäytyi Christophen kaulaan ja suuteli häntä: - --- Joutuin, joutuin! sanoi hän aivan hiljaa ja osoitti hänelle pöytää. - -Christophe ei enää koettanut harkita. Hän istahti. Lorchen repäisi -eräästä talouskirjasta neliskulmaisen, punaviivaisen paperilehden. - -Christophe kirjoitti: - -"Rakas äiti. Anna anteeksi! Minä tein sinulle suuren surun. Minä en -voinut muutoin menetellä. Minä en tehnyt mitään väärää. Mutta nyt minun -täytyy paeta ja jättää maa. Henkilö, joka tuo sinulle tämän kirjeen, -kertoo sinulle kaikki. Minä tahdoin tulla hyvästelemään sinua. Ei -suostuta. Väittävät, että minut ennätetään vangita. Minä olen niin -onneton, etten jaksa itse päättää. Lähden yli rajan, mutta pysyn -siellä lähellä, kunnes saan sinulta kirjeen; henkilö, joka tuo sinulle -kirjeeni, toimittaa minulle vastauksen sinulta. Ilmoita minulle, mitä -minun on tehtävä. Sano vain, minä teen. Tahdotko, niin minä tulen -takasin? Pyydä minua tulemaan. Minä en jaksa kestää sitä, että jätän -sinut yksin. Kuinka sinä tulet sitten toimeen? Anna anteeksi! Anna -minulle anteeksi! Minä sinua rakastan ja suutelen..." - --- Joudutaan, herra, muuten on liian myöhäistä, sanoi Lorchenin ystävä -raottaen ovea. - -Christophe kirjoitti nopeasti nimensä alle, ja antoi kirjeen -Lorchenille. - --- Te viette sen itse? - --- Minä lähden heti, vastasi Lorchen. Hän oli jo valmis menemään. - --- Huomenna, jatkoi tyttö, tuon minä teille vastauksen: te odotatte -minua Leidenissä, -- (ensimäinen asema Ranskan puolella) -- -asemasillalla. - -Utelias tyttö oli lukenut Christophen kirjeen hänen olkansa takaa, kun -hän sitä kirjoitti. - --- Te kerrotte minulle kaikki, kuinka hän kesti tämän iskun, ja kaikki, -mitä hän teille sanoo? Te ette salaa minulta mitään? aneli Christophe. - --- Minä kerron teille kaikki. - -He eivät enää voineet rauhassa puhua kahdenkesken: tuo nuori mies -katseli heitä ovelta. - --- Ja sitten, herra Christophe, sanoi Lorchen, minä tulen teitä joskus -katsomaan, ja lähetän teille tietoja: älkää olko mistään levoton. - -Lorchen löi hänelle kättä, lujasti kuin mies. - --- Nyt mennään, sanoi nuori talonpoika. - --- Mennään, vastasi Christophe. - -He lähtivät ulos, kaikki kolme. Tiellä he erosivat. Lorchen lähti -yhtäälle. Christophe oppaansa kanssa toisaalle; he eivät puhelleet -keskenään mitään. Usvan ympäröimä puolikuu katosi metsien taakse. -Kalpea valonhohde kuulsi vainioilla. Painanteista oli noussut usvaa, -sakeaa ja valkeaa kuin maito. Puut värisivät kosteassa ilmassa. Tuskin -olivat he kulkeneet pari minuttia kylästä, niin talonpoika pysähtyi -yhtäkkiä, ja käski merkillä Christophea pysähtymään. He kuuntelivat. -Tieltä heidän edestään kuului lähenevää, tahdikasta miesjoukon -astuntaa. Opas harppasi pensasaidan ylitse ja katosi sen toiselle -puolelle pellolle. Christophe noudatti esimerkkiä. He riensivät yli -kynnösten. He kuulivat, miten sotamiehet marssivat maantietä pitkin -ohitse. Talonpoika heristi heille nyrkkiään pimeässä. Christophen -sydäntä ahdisti, aivan kuin ajetun elukan, kun se kuulee koiralauman -ryntäävän sivuitse. He jatkoivat matkaa, karttaen kyliä ja yksinäisiä -taloja, joissa koirien haukunta olisi ilmaissut heidät koko seudulle. -Metsäisen harjanteen takana kaukana huomasivat he rautatielinjan -punaiset tulet. He päättelivät näistä valoista, missä paikoin he -olivat, ja aikoivat nyt mennä ensimäiselle asemalle. Se ei käynyt aivan -leikillä. Kuta alemmaksi laaksoon he laskeutuivat, sitä enemmän he -sumussa eksyivät. Pari kolme kertaa saivat he hypätä pienien jokien -ylitse. Viimein joutuivat he suunnattomalle aukeamalle, jossa kasvoi -valkojuurikasta tai jossa maa oli kynnetty paljaalle mullalle; he eivät -luulleet kuunaan siitä selviävänsä. Tasanko oli kumpuinen: siinä oli -alinomaa notkelmia ja hautoja, joihin he olivat vähän väliä pudota. -Viimeinkin, umpimähkään sumussa harhailtuaan, huomasivat he yhtäkkiä -rautatien merkkilyhdyn aivan edessään penkereellä. He kiipesivät ylös -radalle. Peljäten joutuvansa kiinni he kulkivat pitkin rataa noin sadan -askelen päähän asemasta: siinä he laskeusivat taas maantielle. He -tulivat asemalle kaksikymmentä minuttia ennen junan lähtöä. Lorchenin -kehoituksesta välittämättä jätti Christophen opas hänet ilman muuta -siihen: hän tahtoi nopeasti takaisin, näkemään, miten muiden ja hänen -asiansa oli käynyt. - -Christophe osti lipun Leideniin, ja odotteli yksinään tyhjässä -kolmannen luokan salissa. Muuan virkailija, joka oli torkkunut -penkillä, tuli junan saavuttua tarkastamaan Christophen pilettiä -ja avasi hänelle oven asemasillalle. Vaunussa ei ketään. Junassa -kaikki nukkuivat. Koko seutu nukkui. Christophe yksinään ei vain -nukkunut, niin väsynyt, kuin olikin. Sikäli kuin juna raskain pyörin -läheni rajaa, yltyi hänen vapiseva kiihkonsa päästä tästä odotuksen -jännityksestä. Tunti vielä, ja hän olisi vapaa. Mutta siihen mennessä: -yksi ainoa sana, ja hänet vangittaisiin!... Vangittaisiin! Se ajatus -vimmastutti hänet kapinaan. Vihatun väkivallan tukehutettavaksi!... -Sitä kuvitellessaan hän ei voinut suorastaan hengittää. Äiti, isänmaa, -jonka hän jätti, olivat hänen mielestään kadonneet. Uhatun vapautensa -itsekkyydessä hän ei ajatellut muuta kuin tuota vapauttaan, henkeään, -jonka hän tahtoi pelastaa. Millä hinnalla hyvänsä! Niin, vaikka tulisi -rikos... Hän katui katkerasti, että hän oli tullut junaan, eikä mennyt -jalkaisin rajalle asti. Hän olisi tahtonut näin voittaa muutaman tunnin -aikaa. Mitäpä se auttoi! Hän oli kuitenkin joutuva suden kitaan. Sillä -varmaan häntä rajalla odotettiin; sinne oli tietysti annettu määräys: -hänet vangittaisiin... Christophe aikoi hypätä junasta ennen ensimäistä -asemaa; hän avasi jo vaunun oven; mutta se oli liian myöhäistä: tultiin -asemalle. Juna pysähtyi. Viisi minuttia. Niinkuin iankaikkisuus. -Christophe oli vetäytynyt osastonsa perimmäiseen nurkkaan, ikkunaverhon -taakse, ja tuijotti kuolemantuskassa asemalle, jossa seisoi santarmi -liikkumatta. Asemapäällikkö tuli konttoristaan, sähkösanoma kädessä, -ja meni nopeasti santarmin luo. Christophe oli varma, että asia koski -häntä. Hän etsi asetta. Ei löytynyt muuta kuin luja, kaksiteräinen -linkkuveitsi. Hän aukaisi sen taskussaan. Muuan asemamies, lyhty -rintaan kiinnitettynä, oli tullut asemapäällikköä vastaan, ja juoksi -nyt pitkin junan sivua. Christophe näki hänen lähestyvän. Hän puristi -veitsen päätä kouraansa, hän ajatteli: - --- Tuho tulee! - -Hän oli niin luonnottomasti kiihtynyt, että olisi voinut iskeä -puukkonsa tuon miehen rintaan, jos toinen onnettomuudekseen olisi -sattunut tulemaan häntä kohti ja avannut hänen vaunuosastonsa oven. -Mutta virkailija seisattuikin viereisen vaunun kohdalle, tarkastamaan -erään vaunuun nousseen matkustajan pilettiä. Juna lähti liikkeelle. -Christophe koetti hillitä sydämensä kiivasta sykintää. Hän ei -hievahtanut. Hän tuskin uskalsi hiiskua itselleen, että oli pelastettu. -Hän ei tahtonut sanoa sitä ennenkuin oli päässyt rajan yli... Aamu -alkoi sarastaa. Puut erottuivat varjoina hämärästä. Jotkin ajoneuvot -kulkivat ohi tuolla tiellä, kuin kummallinen haamu, kalisevin kulkusin -ja tuli lyhdyssä... Christophe painoi kasvonsa ikkunaruutuun ja koetti -nähdä keisarillisin vaakunoin koristetun rajapylvään, joka merkitsi -hänen orjuutensa loppua. Hän tähysteli sitä vielä, kun juna päivän -koitteessa vihelsi jo saapumistaan ensimäiselle belgialaiselle asemalle. - -Christophe nousi, aukaisi oven selälleen, veti sisäänsä aamun kylmää -ilmaa. Vapaa! Koko elämä hänen edessään! Riemu saada elää!... -- Ja -silloin valtasi hänet kuin yhdellä iskulla jo kaiken jätetyn suru, -huoli, mitä hänellä olisi edessä; ja tämän yön ponnistukset ja -mielenliikutukset väsyttivät häntä hirveästi. Hän heittäytyi loikomaan -penkille. Tuskin oli enää minutin matkaa asemalle. Kun muuan virkailija -minutin päästä avasi vaunun oven, näki hän Christophen siellä nukkuvan. -Hän ravisti häntä käsivarresta, Christophe heräsi pökerryksissään, -ja luuli nukkuneensa kokonaisen tunnin; hän laskeusi raskain jaloin -asemalle ja kulki hiljaa tullikonttoriin; ja kun hän nyt lopultakin oli -joutunut vieraalle maalle eikä hänen enää tarvinnut itseään puolustaa, -heittäytyi hän rauhassa makaamaan odotussalin penkille, ja vaipui uneen -kuin tukki. - -Hän heräsi noin kello kaksitoista. Lorchen ei voinut saapua ennen -kello kahta tai kolmea. Odottaessaan Saksasta tulevia junia Christophe -kuljeksi edestakaisin pienen aseman lyhyellä asemasillalla. Siinä -jatkoi hän kulkuaan myöskin kauemmaksi tasangolle. Oli harmaa ja iloton -päivä, siinä tuntui jo lähestyvän talven tulo. Valo oli horteinen. -Ainoastaan raiteita vaihtavan junan vihellys kajahti surullisessa -hiljaisuudessa. Christophe pysähtyi muutaman askelen päähän rajasta, -aution luonnon keskelle. Hänen edessään oli pieni lammikko, läiskä -kuultavaa vettä, joka heijasti alakuloisen taivaan. Lammikkoa ympäröi -aitaus, ja reunalla kasvoi kaksi puuta. Oikealla puolella värisi -poppeli lehdettömin latvoin. Sen takana oli suuri pähkinäpuu, mustin -ja paljain oksin, kuin kummallinen mustekala. Korppiparvet keikkuivat -raskaasti sen oksilla. Viimeiset kelmenneet lehdet irtaantuivat -itsestään puista, ja tippuivat liikkumattomaan lammikkoon... - -Christophesta tuntui kuin hän olisi jo nähnyt tämän: nuo puut, -lammikon... -- Ja yhtäkkiä tuli hänelle taas tuokion huimaus, jollaisia -hänen elämänsä tasaisessa kulussa aukesi silloin tällöin kuin kuilu. -Syöksy Ajan syvyyksiin. Ei tiedä, missä on, kuka on, missä vuosisadassa -elää, montako sataa vuotta on sellaista ollut. Christophesta tuntui -kuin tämä olisi jo tapahtunut, kuin nyt olevainen ei olisi ollut tällä -hetkellä, vaan jossakin toisina aikoina. Hän ei ollut enää itseään. -Hän näki itsensä ulkopuolelta itseään, sangen kaukana, niinkuin -jonkun toisen olennon, joka oli seissyt tässä, tällä paikalla. Hän -kuuli tuhantisen parven muistoja ja tuntemattomia olentoja surisevan -sielussaan; hänen veressään soi: - -Niin... Niin... Samoin... samoin... Vuosisatojen pauhu kulki hänen -lävitsensä... Moni muu Krafft oli ennen häntä kärsinyt samoja -koettelemuksia kuin hän tänään, ja maistanut samaa viimeisen -synnyinmaassa vietetyn hetken lohduttomuutta. Aina harhaillutta sukua, -kaikkialta pois kirottua, riippumattomuutensa ja levottomuutensa -tähden. Rotua, joka oli sisäisen demooninsa vallassa, demoonin, joka -ei antanut sen asettua minnekään. Rotua, joka oli kuitenkin kiintynyt -siihen maahan, josta se temmattiin irti, ja jota se ei voinut olla -rakastamatta. - -Christophe kulki nyt vuorostaan entisten tuskallisten pysäyspaikkojen -kautta. Ja hänen jalkansa löysivät tiellään niiden olentojen jäljet, -jotka olivat siitä ennen häntä kulkeneet. Hän näki kyyneleet silmissä -isien maan hämmentyvän tuonne usviin, maan, jolle hänen täytyi nyt -sanoa jäähyväiset... Eikö hän ollut palavasti tahtonutkin jättää sen? -Kyllä; mutta nyt, kun hän sen tosiaan jätti, tunsi hän ahdistavaa -tuskaa. Ainoastaan tylsäpäinen saattaa erota synnyinmaasta ilman -mielenliikutusta. Ihminen on elänyt siinä ja sen mukana, olipa hän -sitten ollut siellä onnellinen tai onneton; se maa on ollut hänen -äitinsä ja toverinsa: hän on nukkunut siinä, sen kamaralla, se on -syöpynyt häneen; se kätkee poveensa meidän unelmiemme aarteet, koko -menneen elämämme; ja niiden tomun, jotka ovat meitä rakastaneet. -Christophe näki koko entisten päiväinsä juoksun ja ne rakkaat olennot, -jotka hän jätti tuohon maahan, tai sen alle. Hänen kärsimyksensä siellä -olivat hänelle yhtä kalliit kuin hänen ilonsakin siellä. Minna, Sabina, -Aada, isä, isoisä, Gottfried-eno, vanha Schulz, -- kaikki ilmestyivät -nyt hänen sieluunsa, muutaman minutin kuluessa. Hän ei voinut tempautua -irti näistä vainajistaan, (sillä Aadankin hän luki kuolleiden -joukkoon). Ajatus, että hän jätti äitinsä, ainoan elävän rakkaansa, -noiden aaveiden joukkoon, oli hänestä sietämätön. Hän oli vähällä -lähteä yli rajan takaisin: niin raukkamainen hän mielestään oli, kun -oli paennut. Hän päätti mennä kotiin, kävi miten kävi, jos siinä -vastauksessa, jonka Lorchen hänelle äidiltä toisi, ilmeneisi kovin -katkera suru. Mutta jospa hän ei saisikaan vastausta? Jospa Lorchen -ei ollut päässyt Louisan luokse, tai ei voisikaan tuoda vastausta? -Silloin, silloin lähtisi hän itse kotiin. - -Christophe palasi asemalle. Kolkon odotuksen jälkeen juna viimein tuli. -Christophe tähysteli vaunujen oville, nähdäkseen raisun Lorchenin: -sillä hän oli varma, että tyttö pitäisi sanansa. Mutta Lorchenia ei -näkynytkään. Christophe juoksi levottomana vaunulta toiselle: hän -päätteli itsekseen, että jos Lorchen olisi tullut junalla, olisi hän -kai ensimäisenä hypännyt alas. Niin töytäsi Christophe matkustajain -virtaa vastaan, joka tungeksi asemalla, ja nyt huomasi hän erään -olennon, joka ei hänestä näyttänyt aivan tuntemattomalta. Hän oli -noin kolme-, neljätoista-vuotias tyttö, jäntterä, pulloposkinen, -punainen kuin omena; hänellä oli pieni ja paksu nykerönenä, iso suu, -ja vankka, pään ympärille kiedottu palmikko. Katsellessaan tyttöä -tarkemmin, huomasi Christophe, että hänellä oli kädessä matkalaukku, -joka muistutti hänen omaansa. Tyttö katsoi samoin Christopheen, -syrjäsilmällä kuin lintu; ja kun hän keksi, että Christophe katseli -häntä, tuli hän pari askelta Christophea kohti, mutta töksähti sitten -siihen Christophen eteen ja tarkasteli häntä sanaakaan virkkamatta -pienillä hiirensilmillään. Christophe tunsi hänet, se oli Lorchenin -talon pieni piikatyttö. Christophe osoitti matkalaukkua ja virkkoi: - --- Tuo on minun, eikö niin? - -Tyttö ei liikkunut paikaltaan, ja vastasi hölmön näköisenä: - --- Ken tietää. Ensin, mistä tullaan? - --- Buirista. - --- Ja kuka tämän teille lähetti? - --- Lorchen. No, antakaa nyt. - -Vintiö ojensi hänelle matkalaukkua: - --- Tuossa on. - -Ja sitten hän lisäsi: - --- Kyllä minä teidät heti tunsin. - --- No, mitä sinä sitten vitkastelit? - --- Odotin, kunnes sanoisitte, että se olitte te. - --- Entä Lorchen? kysyi Christophe. Miksi hän ei tullut? - -Tyttö ei vastannut. Christophe ymmärsi, ettei hän tahtonut puhua näin -keskellä väkijoukkoa. Heidän täytyi ensin mennä tulliin tarkastuttamaan -matkatavaransa. Kun siitä päästiin, vei Christophe tytön asemasillan -toiseen päähän: - --- Poliisit tulivat sinne, kertoi tytön-veitikka, muuttuen nyt aivan -suulaaksi. Ne tulivat melkein heti, kun te olitte lähtenyt. Ne -tunkeutuivat taloihin ja kuulustelivat kaikkia, he vangitsivat pitkän -Samin, ja Kristianin, ja ukko Kasperin. Ja Melanian ja Kertunkin, -vaikka he huusivat, etteivät he olleet tehneet mitään, ja itkivät; ja -Kerttu raapi santarmeja. Ei auttanut, vaikka sanoivat, että te olitte -tehnyt kaikki. - --- Minäkö kaikki! huudahti Christophe. - --- Niin, tietysti, vastasi tyttö rauhallisesti. Mitä se nyt haittasi, -vai kuinka, kun te olitte päässyt pakoon? Silloin hakivat he teitä joka -paikasta; ja lähetettiin ajamaan teitä takaa joka suunnalle. - --- Entä Lorchen? - --- Lorchen ei siellä ollut. Hän tuli vasta myöhemmin, käytyään -kaupungissa. - --- Tapasiko hän minun äitini? - --- Tapasi, tässä on kirje. Lorchen tahtoi tulla itse, mutta hänetkin -ottivat kiinni. - --- Ja kuinka sinä sitten pääsit? - --- Sillä tavoin, että hän tuli kylään poliisin näkemättä; ja hän aikoi -juuri lähteä ulos. Mutta Irmina, Kertun sisar, antoi hänet ilmi, ja -poliisit tulivat häntä ottamaan. Silloin hän, kun näki santarmien -tulevan, juoksi yliskamariinsa, ja huusi heille, että hän tulee -kohta alas, kun saa vaatteet päällensä. Minä olin kartanon takana -viinitarhassa, hän äänsi minulle hiljaa ikkunasta: "Lydia, Lydia!" Minä -menin hänen luokseen; hän antoi minulle laukkunne ja kirjeen, jonka -oli saanut äidiltänne; ja selitti, missä teidät tapaisin; käski minua -juoksemaan, eikä antamaan itseäni kiinni. Minä juoksin, ja tässä nyt -olen. - --- Lorchen ei puhunut mitään muuta? - --- Kyllä. Hän käski minua antamaan teille tämän huivinsa, että -näkisitte minun tulevan hänen asemestaan. - -Christophe tunsi tuon valkean, punarimpsuisen ja kukilla kirjatun -huivin, jonka Lorchen oli eilisiltana pistänyt päähänsä hänestä -erotessaan. Eikä Christophe suinkaan nauranut sille kömpelölle -verukkeelle, jolla Lorchen lähetti hänelle tämän pienen lemmenmuistonsa. - --- Nyt tulee juna toisaalta päin, sanoi pikku tyttö; minun täytyy -matkustaa takaisin kotiin. Hyvästi. - --- Odotahan, sanoi Christophe. Entä millä rahoilla sinä matkustit? - --- Lorchen antoi minulle. - --- Ota nyt kuitenkin nämä, sanoi Christophe ja pisti hänen kouraansa -muutaman kolikon. - -Hän pidätti vielä käsivarresta tyttöä, joka tahtoi jo lähteä. - --- Ja sitten,... virkkoi Christophe. - -Ja hän kumartui ja suuteli tyttöä kummallekin poskelle. Tyttö oli -närkästyvinään. - --- Älä suutu, sanoi Christophe kujeillen. Eivät ne olleet sinulle. - --- Oh, sen minä kyllä arvaan, sanoi tytön-veitikka kujeillen; ne ovat -Lorchenille. - -Mutta Christophe ei suudellut pelkästään Lorchenia, kun hän suuteli -tuon pikku piian poskia: hän hyvästeli näin koko Saksaansa. - -Tyttö riuhtaisi itsensä irti ja juoksi junan luo, joka jo liikkui. Hän -jäi vaunusillalle seisomaan, ja heilutti Christophelle nenäliinaansa -kunnes Christophea ei enää nähnyt. Christophe tähysteli hetken tuota -maalais-airuttaan, joka toi hänelle viimeisen tuulahduksen isänmaasta -ja niistä henkilöistä, joita hän rakasti. - -Kun tyttö oli näkyvistä kadonnut, jäi Christophe nyt tosiaan aivan -yksin, muukalaiseksi vieraalle maalle. Hänellä oli kädessä äidin kirje -ja lempivän tytön huivi. Hän painoi huivia rintaansa vasten, ja tahtoi -avata kirjeen; mutta silloin vapisi hänen kätensä. Mitä siinä kirjeessä -lukisikaan? Minkä kärsimyksen hän näkisi siinä? Ei, hän ei jaksaisi -kantaa sitä murheellista moitetta, jonka hän oli jo kuulevinaan; hän -menisi takaisin kotiin. - -Christophe avasi viimein kirjeen ja luki: - -"Lapsi-raukkani, älä ole suruissasi minusta. Minä olen järkevä. Jumala -on rangaissut minua. Minun ei pitänyt olla itsekäs eikä vaatia sinua -pysymään täällä. Mene Parisiin. Ehkäpä sinun on siellä parempi. Älä ole -huolissasi minusta. Minä kyllä pystyn selviämään asioista. Tärkeintä -on, että sinä olet onnellinen. Suutelen sinua, poikani. Äiti". - -"Kirjoita minulle, kun voit." Christophe istahti matkalaukulleen ja -itki. - - - - -Aseman ovimies huusi matkustajille, että juna lähtee Parisiin. Raskas -juna tuli jyristen raiteille. Christophe pyyhki kyyneleensä, nousi ja -sanoi itsekseen: - --- Täytyy. - -Hän katseli taivasta, sinne päin, jossa Parisin piti olla. Taivas, -synkkä kaikkialta, oli synkin sieltä. Se oli kuin mikäkin pohjaton, -hämärä syvyys. Christophen sydäntä kouristi; mutta hän toisti itsekseen: - --- Täytyy. - -Hän nousi junaan, ja kumarassa ikkunaa vasten katseli hän yhä uhkaavaa -ilmanrantaa: - --- Oi, Parisi! ajatteli hän; Parisi, tule avukseni! Pelasta minut! -Pelasta minun aatteeni! - -Synkkä sumu sakeni. Christophen takana, tuon maan kohdalla, jonka hän -jätti, hymyili pieni kaista taivasta, kalpean-sininen, avonaisena -niinkuin kauniit silmät, -- kuin Sabinan silmät, -- surullisesti -raskaiden, hämärtäväin pilvien keskeltä, ja sammui. Juna lähti. Tuli -sade. Tuli yö. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Jean Christophe IV, by Romain Rolland - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE IV *** - -***** This file should be named 58847-8.txt or 58847-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/8/4/58847/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |