Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 4743 deletions

diff --git a/58675-8.txt b/58675-8.txt
deleted file mode 100644
index cf0ab5d..0000000
--- a/58675-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4743 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jean Christophe I, by Romain Rolland
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Jean Christophe I
-       Sarastus
-
-Author: Romain Rolland
-
-Release Date: January 12, 2019 [EBook #58675]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE I ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-JEAN-CHRISTOPHE I
-
-Sarastus
-
-
-Kirj.
-
-ROMAIN ROLLAND
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1919.
-
-
-
-
-
-
-I.
-
-
-    "Kuink' auetessa usmain kosteoiden
-    ja sankkain alkoi niiden puhki Päivän
-    kuvastin ensin himmeästi kiiltää"...
-
-                      _Dante_, Kiirastuli, XVII.
-
-Virran pauhu kohoaa talon takaa sitä kohti. Sade on lyönyt ikkunaan
-aamusta alkaen. Vesi valuu purosena ruutua pitkin, jonka yksi kulma on
-rikkonainen. Kellertävän kalpea päivä sammuu. Huoneessa on lämmin ja
-tympeä ilma.
-
-Vastasyntynyt liikahtelee kehdossa. Vaikka vanhus on sisään tullessaan
-jättänyt puukenkänsä oven pieleen, narisee permanto hänen astellessaan:
-lapsi alkaa vikistä. Äiti kohotaikse sängystä ja kumartuu sitä
-rauhoittamaan; isoisä sytyttää lampun, hapuillen epävarmasti hämärässä,
-ettei pienokainen herätessään peljästyisi pimeää. Liekki valaisee
-vanhan Jean-Michelin punertavaa naamaa, valkeaa ja karkeaa partaa,
-jöröjä kasvonpiirteitä ja vilkkaita silmiä. Nyt tulee hän kehdon luo.
-Hänen viittansa löyhkähtää märältä; hän laahustaa suuret, siniset
-huopatossut jalassa. Louisa viittaa hänelle, ettei hänen pitäisi tulla
-liian lähelle. Louisa on vaaleanverikkö, melkeinpä valkeatukkainen;
-hänen piirteensä ovat rasittuneet ja riutuneet; hänen lauhkeat,
-lammasmaiset kasvonsa ovat täynnä pisamia, hänen kalpeat ja paksut
-huulensa eivät sulkeudu hyvin ja ne hymyilevät ylen arasti; hän
-hyväilee silmin lastaan, -- kovin sinisin, kovin hämyisin silmin,
-joiden terä on vain pieni piste, mutta jotka ovat sanomattoman hellät.
-
-Lapsi herää ja itkee. Hänen hämärä katseensa pyörii sinne tänne
-levottomana. Oi, mikä kauhistus! Pimeys, lampun rajusti käyvä valo,
-kaaoksesta parhaiksi vapautuneen sielun outoja aistimuksia, ahdistava
-ja humiseva yö ympärillä, pohjattomia varjoja, joiden syvyydestä
-lentää aivan kuin sokaisevia heijastuksia, kirpeitä tuntuja, tuskaa,
-haamuja: nuo valtavat olennot, jotka kumartuvat hänen ylitseen, nuo
-silmät, jotka tunkeutuvat häneen, hänen lävitseen, joita hän ei
-voi ymmärtää!... Hänellä ei ole voimaa huutaa; kauhu kahlii häntä
-niin, että hän makaa liikkumatonna, silmät ja suu auki, läähättäen
-nielustaan. Suuri, muodoton pää rypistyy surkeihin ja hullunkurisiin
-irvistyksiin; kasvojen ja käsien hipiä on ruskea, vivahdellen
-sinertävään; paikoin on siinä kellertäviä pilkkuja...
-
--- Hyvä isä, miten se on ruma! äännähti vanhus vakuutettuna.
-
-Hän meni ja asetti lampun jälleen pöydälle.
-
-Louisan kasvot olivat aivan kuin toria saaneen pienen tytön.
-Jean-Michel katsoi häneen syrjäsilmällä ja naurahti.
-
--- Et suinkaan vaatine, että sanoisin häntä kauniiksi? Sitä et uskoisi
-itsekään. Ja eihän se ole sinun vikasi. Nehän ovat kaikki pieninä
-sellaisia.
-
-Lapsi pääsi nyt tylsästä liikkumattomuuden tilasta, jossa lampun valo
-ja vanhuksen katse oli häntä pitänyt. Se alkoi itkeä. Ehkäpä se tunsi
-äidin silmissä vaistomaisesti jotain hyväilevää, joka neuvoi sitä
-valittamaan. Louisa ojensi lasta kohti syli avoinna kätensä ja sanoi:
-
--- Nostakaa se minulle.
-
-Ukko alkoi laverrella tavallisia periaatteitaan:
-
--- Ei saa antaa myöten lapsille, kun ne itkevät. Niiden pitää antaa
-huutaa.
-
-Mutta hän tuli kuitenkin kehdon luo, otti pienokaisen siitä ja
-murahteli:
-
--- Minä en ole koskaan nähnyt näin rumaa lasta.
-
-Louisa otti pienokaisen kuumeisen polttaviin käsiinsä ja painoi sen
-poveaan vasten. Hän katseli sitä sekava ja autuaallinen hymy huulillaan:
-
--- Oi pikku raukkani, virkkoi hän aivan hämillään, miten sinä olet
-ruma, ja miten minä rakastan sinua.
-
-Jean-Michel kääntyi lieteen päin: kohenteli sitä jörön näköisenä; mutta
-hymy ilmaisi kuitenkin, että vaikka kasvot olivat juhlallisuuteen
-saakka nyrpeät, piili miehessä jotain muutakin. -- Hyvä, tyttöseni,
-sanoi hän. Älä ole milläsikään, ennättäähän tuo muuttua. Ja mitä se
-sitten oikeastaan tekee? Eihän häneltä vaaditakaan sen kummempaa kuin
-että hänestä tulee kunnon mies.
-
-Poika oli rauhoittunut tuntiessaan äidin lämpöisen ruumiin kosketuksen.
-Hän imi niin, että kuului, ahnaasti ja läähättäen. Jean-Michel
-heittäytyi mukavasti tuoliin istumaan ja toisti mahtipontisesti:
-
--- Ei ole mitään kauniimpaa kuin kunnon mies.
-
-Hän vaikeni hetkisen ja aprikoi, eikö tuosta ajatuksesta voisi johtaa
-muutakin puhuttavaa; mutta hän ei keksinyt mitään lisättävää, ja
-vaiettuaan tuokion, jatkoi hän ärtyisällä äänellä:
-
--- Kuinka miehesi ei ole täällä?
-
--- Luultavasti hän on teatterissa, vastasi Louisa arasti. Siellä on
-harjoitus.
-
--- Teatteri oli kiinni. Minä tulin juuri siitä ohitse. Se on vain hänen
-tavallisia valheitaan.
-
--- Älkää nyt häntä aina moittiko! Minä käsitin kai väärin hänen
-menonsa. Hän viipyy luultavasti antamassa tuntejaan.
-
--- Hänen pitäisi jo tähän aikaan olla kotona, vastasi ukko
-tyytymättömänä. Hän epäröi tuokion ja kysyi sitten hiljaisemmalla
-äänellä, hieman hämillään:
-
--- Onko hän sillä päällä... taas?...
-
--- Ei, isä, vastasi Louisa nopeasti.
-
-Vanhus katsoi häneen; Louisa karttoi hänen katsettaan.
-
--- Se ei ole totta, sinä valehtelet minulle. Louisa itkeskeli hiljaa.
-
--- Taivaan Jumala! huudahti vanhus ja potkaisi uunia. Kohennusrauta
-putosi rämisten permannolle. Äiti ja lapsi hätkähtivät peljästyksestä.
-
--- Isä, isä, älkää nyt, sanoi Louisa, se alkaa itkeä.
-
-Lapsi oli hetkisen kahden vaiheilla, ruvetako huutamaan vai jatkaako
-ateriaansa; mutta kun hän ei voinut tehdä molempia yhtaikaa, ryhtyi hän
-jälleen aterioimaan.
-
-Jean-Michel jatkoi hillitymmällä äänellä, jossa puuskahteli silloin
-tällöin suuttumus:
-
--- Mitä minä olen tehnyt, että Jumala on antanut minulle tuollaisen
-juopon pojan? Maksoiko vaivaa elää niinkuin minä olen elänyt,
-puutteessa kaiken ikäni, saadakseni tämän. -- Mutta sinä, sinäkin, etkö
-sinä osaa häntä hillitä? Sillä sehän on sinun tehtäväsi, hitto soi!
-Pidättäisit häntä kotona!...
-
-Louisa itki yhä katkerammin.
-
--- Älkää nyt toruko, minä olen jo niin onneton! Minä olen tehnyt
-kaikki, mitä olen voinut. Jos tietäisitte, miten minä pelkään, kun olen
-yksin! Minä olen aina kuulevinani hänen askeleensa portaissa. Ja minä
-odotan, kunnes ovi aukeaa, ja ajattelen: Herra Jumala, minkälaisena
-mahtaa hän nytkin ilmestyä... Kun sitä ajattelen, tulen aivan kipeäksi.
-
-Nyyhkytykset täristivät häntä. Ukko tuli rauhattomaksi. Hän meni
-Louisan luo, veti peiton jälleen hänen vavahteleville olkapäilleen ja
-silitteli hänen päätään kömpelöllä kädellään.
-
--- No no, älähän pelkää, olenhan minä täällä. Pienokaisen vuoksi Louisa
-hillitsi itsensä ja koetti hymyillä.
-
--- Tein väärin, kun puhuin teille tästä. Ukko pudisti päätään ja katsoi
-häneen:
-
--- Tyttö rukkani, hänessä en antanut sinulle mitään hyvää lahjaa.
-
--- Se on minun oma vikani, vastasi Louisa. Hänen ei olisi pitänyt naida
-minua. Hän katuu nyt sitä.
-
--- Ja mitä katumista siinä?
-
--- Tiedättehän sen itse. Olittehan tekin tyytymätön, kun minusta tuli
-hänen vaimonsa.
-
--- Ei nyt enää puhuta siitä. Totta kyllä olin ensin siitä hiukan
-pahoillani. Sellainen poika kuin hän, -- sen saatan rehellisesti sanoa,
-ethän sinä siitä pahastu, -- poika, jota minä olin kasvattanut niin
-suurella huolella, lahjakas musiikkimies, todellakin taiteilija, -- hän
-olisi voinut tavoitella toisenmoisia naimakauppoja kuin sinua, jolla
-ei ollut mitään, joka olit alempaa kansanluokkaa etkä ymmärtänyt itse
-ammattiakaan. Että joku Krafft naisi tytön, joka ei ole musikaalinen,
-sitä ei ollut tapahtunut sataan vuoteen! -- Mutta sinä tiedät hyvin,
-etten ole ollut sinulle siitä vihainen ja että olen pitänyt sinusta
-siitä asti kuin sinuun tutustuin. Ja mikä on tehty, on tehty, eikä auta
-taakse katsominen: täytyy ainoastaan täyttää velvollisuutensa, täyttää
-kunniallisesti.
-
-Ukko kääntyi ja istahti jälleen, ja virkkoi sitten juhlallisesti,
-niinkuin ainakin mietelmiään lausuessaan:
-
--- Pääasia elämässä on täyttää velvollisuutensa.
-
-Hän odotti vastaväitteitä, sylkäisi tuleen; mutta kun ei enempää äiti
-kuin lapsikaan inttäneet mitään, halusi hän jatkaa, -- ja vaikeni.
-
-
-
-
-He eivät nyt puhuneet sanaakaan. Sekä Jean-Michel uunin ääressä että
-Louisa, joka istui sängyssään, olivat vaipuneet suruisiin unelmiin.
-Vanhus ajatteli kuitenkin katkerin mielin poikansa avioliittoa, vaikka
-hän oli vakuuttanutkin toisin. Myöskin Louisa mietti sitä ja syytti
-siitä itseään, vaikkei saattanut moittia itseään mistään.
-
-Louisa oli ollut palvelijatar, kun hän kaikkien ja varsinkin omaksi
-ihmeekseen meni naimisiin Melchior Krafftin, Jean-Michelin pojan
-kanssa. Krafftit olivat varattomia, mutta heitä pidettiin arvossa
-tuossa pienessä Rheinin rannalla olevassa kaupungissa, johon vanhus
-oli lähes viisikymmentä vuotta sitten asettunut. He olivat olleet
-musiikkimiehiä koko suku, ja kaikki maan muusikot Kölnistä Mannheimiin
-saakka tunsivat heidät. Melchior oli viulunsoittaja _Hoftheaterissa_;
-ja Jean-Michel oli ennen muinoin johtanut suurherttuan orkesteria;
-Melchiorin avioliitto oli ollut vanhukselle ankara nöyryytys; hän oli
-toivonut pojastaan suuria; hän oli tahtonut tehdä hänestä kuuluisan
-miehen, sellaisen, joksi hänen itsensä ei ollut onnistunut päästä. Ja
-silloin murskasi moinen oikku kaikki hänen unelmansa. Ensin hän siitä
-raivostuikin ja sadatteli Melchioria ja Louisaa pahanpäiväisesti.
-Mutta koska hän oli hyvä mies, antoi hän miniälleen anteeksi, kun oppi
-hänet paremmin tuntemaan; ja hänessä heräsi Louisaa kohtaan isällinen
-hellyyskin, jota hän kuitenkin ilmaisi enimmäkseen vain äkäilyllä.
-Kukaan ei voinut ymmärtää, mikä oli saanut Melchiorin menemään
-tällaisiin naimisiin, -- kaikkein vähimmin Melchior itse. Siihen ei
-ollut varmaankaan syynä Louisan kauneus. Hänessä ei ollut mitään
-viehättävää: hän oli pienikokoinen, kalpeahko ja hintelä; omituinen
-vastakohta Melchiorille ja hänen isälleen, jotka kumpikin olivat pitkiä
-ja hartiakkaita miehiä, oikeita jättiläisiä, joilla oli punainen naama
-ja vankat nyrkit, hyvä ruokahalu, janoinen kurkku ja suuri taipumus
-nauruun ja mekastamiseen. Näytti kuin olisi heidän läsnäolonsa voinut
-hänet suorastaan musertaa; häntä tuskin huomasi heidän seurassaan, ja
-hän itse koettikin painua silloin ikäänkuin näkymättömiin. Jos Melchior
-olisi ollut hellätunteinen mies, olisi saattanut luulla, että hän oli
-pitänyt Louisan kilttiä luonnetta kaikkia muita avuja parempana; mutta
-hän oli niin turhamainen kuin suinkin olla saattaa. Avioliitto tuntui
-olevan pelkästään kuin jonkin järjettömän vedonlyönnin tulos, sillä
-kuinka olisi muuten hänenlaisensa poika, joka oli aika kaunis ja tiesi
-hyvin kauneutensa, joka oli ylen turhamainen ja lisäksi melkoisen
-lahjakaskin ja saattoi siis toivoa rikasta naimakauppaa, -- sillä
-olisipa hän voinut ehkä, kuten kerskui, saada jonkun porvarillisen
-oppilaansa pään pyörälle, -- kuinka olisi hän muuten yhtäkkiä valinnut
-vaimokseen köyhän kansannaisen, joka ei ollut saanut kasvatusta eikä
-ollut kauniskaan eikä edes omasta puolestaan Melchioria lähennellyt?
-
-Mutta Melchior oli noita miehiä, jotka tekevät aina päinvastoin kuin
-heiltä odotetaan tai Kuin he itsekään itseltään edottavat. Eivät
-siitä syystä, etteivät saisi varoituksia, -- "varattu mies on kahden
-veroinen", sanoo sananparsi... -- He väittävät, ettei heitä koskaan
-voida pettää ja että he ohjaavat aluksensa erehtymättä määrättyyn
-satamaan. Mutta he eivät ota huomioon omaa itseään; sillä he eivät
-itseään tunne. Jollakin tyhjällä hetkellään, ja ne ovat heille
-tavallisia, hellittävät he peräsimen kädestään; ja tapahtumilla
-on, kun ne jätetään oman onnensa nojaan, pahanilkinen halu ryhtyä
-juonittelemaan isäntäänsä vastaan. Perämiehen unohtama alus puskee
-suoraan kariin; ja ovela Melchior nai kyökkipiian. Eikä hän kuitenkaan
-ollut humalassa ja erikoisesti järjiltään sinä päivänä, jolloin hän
-sitoutui elämään kaiken ikänsä Louisan kanssa; eikä hän noudattanut
-silloin myöskään mitään intohimoista oikkua: kaukana siitä. Mutta
-ehkäpä meissä löytyy vielä muitakin voimia kuin äly ja sydän, toisiakin
-kuin aistit, -- salaperäisiä voimia, jotka anastavat käskyvallan juuri
-niillä tyhjän-hetkillä, jolloin muut voimat vaipuvat uneen; ehkäpä
-juuri nuo voimat kohtasivat Melchioria tytön sinertävistä silmistä, kun
-ne katsoivat häneen arasti eräänä iltana, jolloin hän oli kohdannut
-Louisan virran rannalla ja istahtanut hänen viereensä kaislikkoon, --
-tietämättä itsekään, miksi, -- antaakseen hänelle iäksi kätensä.
-
-Tuskin oli Melchior päässyt naimisiin, niin näytti hän joutuneen aivan
-epätoivoon teostaan; eikä hän suinkaan salannut tätä Louisa-paralta,
-joka nyt pyyteli häneltä kovin nöyränä anteeksi. Melchior ei ollut
-paha, ja hän antoi mielellään anteeksi; mutta hetken päästä sai
-katumus hänet jälleen valtaansa, varsinkin ystäviensä parissa tai
-rikkaiden naisoppilaiden seurassa, jotka olivat nyt häntä kohtaan
-vallan halveksuvia ja joiden käsi ei enää laisinkaan vavissut hänen
-kosketuksestaan, kun hän oikaisi heidän sormiensa asentoa näppäimillä.
-Hän tuli silloin kotiin aina synkän näköisenä, ja Louisa huomasi
-ahdistus sydämessään ensi silmäyksellä hänen kasvoillaan nuo samaiset
-moitteet; tai jäi Melchior matkalla kapakoihin ja ammensi sieltä
-tyytyväisyyttä omaan itseensä ja anteeksiantoa muille. Sellaisina
-iltoina hän palasi kotiin nauraa kajahutellen, mutta se nauru oli
-Louisasta vieläkin surullisempaa kuin muiden päivien sala-ajatukset
-ja mykkä kauna. Louisa tunsi olevansa jollakin tavoin vastuunalainen
-näistä mielettömyyden puuskista, jotka hävittivät joka kerta paitsi
-kodin vähiä varoja myöskin hänen miehensä älyn heikkoja tähteitä.
-Melchior vaipui päivä päivältä syvemmälle. Siinä iässä, jolloin
-hänen olisi pitänyt tehdä lepäämättä työtä keskinkertaisia lahjojaan
-kehittääkseen, antoi hän itsensä luisua alas pitkin kaltevaa pintaa; ja
-muut anastivat hänen paikkansa.
-
-Mutta mitä huoli siitä tuo tuntematon voima, joka oli vienyt hänet
-pellavahapsisen palvelijattaren yhteyteen? Melchior oli täyttänyt
-tehtävänsä; ja pikku Jean-Christophe oli päässyt astumaan sen maan
-kamaralle, johon hänen kohtalonsa häntä vaati.
-
-
-
-
-Oli jo aivan pimeä. Louisan ääni herätti vanhan Jean-Michelin
-tylsyydestä, johon hän oli vaipunut mietiskellessään uunin ääressä
-nykyisiä ja menneitä surujaan.
-
--- Isä, mahtaa olla jo myöhä, virkkoi nuori miniä ystävällisesti.
-Teidän täytyy lähteä kotiinne, teillä on sinne pitkä matka.
-
--- Minä odotan Melchioria, vastasi vanhus.
-
--- Ei, ei, ukki, minusta olisi parempi, ettette olisi täällä.
-
--- Miksikä niin?
-
-Vanhus kohotti päätään ja katsoi Louisaa tarkkaavasti. Miniä ei
-vastannut. Vanhus jatkoi:
-
--- Sinä pelkäät, sinä et tahdo, että minä hänet tapaisin?
-
--- No, niin se on: se vaan yhä pilaisi asiaa: te suuttuisitte; ja sitä
-en tahdo. Menkää nyt vain!
-
-Vanhus huokaisi, nousi ylös ja sanoi:
-
--- Olkoon sitten niin.
-
-Hän tuli Louisan luo, hänen karkea partansa hipaisi Louisan poskea; hän
-kysyi, eikö Louisa tarvinnut jotain, käänsi sitten lampun sammuksiin
-ja lähti pois töytäten tuoleihin pimeässä huoneessa. Mutta tuskin ehti
-hän porraskäytävään, niin hän ajatteli, että poika tulisi varmaankin
-juovuksissa kotiin; ja hän pysähtyi nyt joka askelmalla; hän kuvitteli
-mielessään tuhansia vaaroja, joita voisi sattua, jos hän antaisi
-Melchiorin mennä yksin sisään...
-
-Sängyssä, äidin vieressä alkoi lapsi jälleen liikahdella. Jokin
-tuntematon kipu kohosi sen olemuksen syvyydestä. Hän nousi
-vaistomaisesti sitä vastaan. Hän vääntelehti, hän puristi pikku
-nyrkkejään ja rypisteli kulmiaan. Kipu kasvoi kasvamistaan, varmana
-voimastaan. Hän ei tiennyt, mitä se oli ja mitä se aikoi. Se tuntui
-hänestä äärettömältä, suorastaan loppumattomalta. Hän alkoi surkeasti
-vaikeroida. Hänen äitinsä hellät kädet hyväilivät häntä. Silloin kipu
-tuntui vähemmän kirpeältä. Mutta hän itki yhä edelleen; sillä hän
-tunsi sen yhä itsessään, yhä sisällään. -- Kärsivä mies voi lievittää
-vaivaansa, tietämällä, mistä se johtuu; ajatuksellaan supistaa hän
-sen määrättyyn ruumiinsa kohtaan, joka voidaan parantaa, tarpeen
-tullen vaikkapa irroittaa pois; hän määrittelee pahan ääriviivat,
-eroittaa sen itsestään. -- Lapsella ei ole tätä petoksen apua. Hänen
-ensimäinen kohtauksensa tuskan kanssa on traagillisempaa ja totisempaa.
-Kuten, lapsen oma olemuskin, näyttää tuska siitä rajattomalta; hän
-tuntee sen asettuneen rintaansa, sijoittuneen sydämeensä, valtiaaksi
-koko ruumiiseensa. Siitä ei pääse mihinkään: kipu ei lähde matkaansa
-ennenkuin on kaluttavansa kalunnut.
-
-Äiti painaa lasta ruumistaan vastaan soperrellen helliä sanoja:
-
-"Nyt on hyvä, nyt on hyvä, ei nyt itketä enää, piskuiseni,
-kullannuppuseni"... Lapsi jatkaa yhä vain, puuskittain vaikerrustaan.
-Luulisi, että tuo surkea ja tiedoton ja muodoton olento aavistaisi koko
-vaivojen elämän, joka on hänelle valmistettu. Eikä mikään sitä voi
-rauhoittaa...
-
-Pyhän Martin kellot lauloivat yössä. Niiden ääni oli matala ja syvä.
-Sade-kosteassa ilmassa se kulki kuin pehmein askelin sammalilla.
-Lapsi vaikeni keskellä nyyhkytystä. Tuo ihmeellinen sävel virtasi
-hellästi häneen, niinkuin maito. Yö kirkastui, ilma oli lempeä ja
-lämmin. Kipu haipui pois, sydäntä alkoi naurattaa; ja hän solahti uneen
-huolettomasti huokaisten.
-
-Kolme kirkonkelloa soitti edelleen rauhallisesti huomista juhlaa.
-Myöskin Louisa uneksi kuunnellen niiden ääntä: entisiä onnettomuuksia,
-ja mitä tuosta pienestä, joka nukkui hänen vieressään, kerran tulisi.
-Tuntikausia oli hän maannut vuoteessa, uupuneena ja ruumis pakotuksen
-murtamana. Hänen käsiään ja jäseniään poltti, raskas höyhenpeite
-vaivasi häntä, ja tuntui kuin olisi pimeys häntä rusentanut ja
-tukehuttanut; mutta hän ei tohtinut liikahtaa. Hän katseli lasta; eikä
-pimeyskään estänyt häntä sielussaan näkemästä sen ryppyisiä kasvoja.
-Uni sai hänet valtaansa, kuumeiset kuvat kiersivät hänen aivoissaan.
-Hän oli kuulevinaan Melchiorin avaavan oven, ja hänen sydämensä
-säpsähti peljästyksestä. Joskus kohosi virran kohina äänekkäämpänä
-hiljaisuudessa, aivan kuin villipedon murina. Ikkunaruudut rämisivät
-vielä pari kertaa sateen sormien naputuksesta. Kellot lauloivat yhä
-hiljaisemmin, ja viimein niiden ääni haipui; ja Louisa nukahti lapsensa
-viereen.
-
-Sillaikaa odotti vanha Jean-Michel yhä ulkona talon ovella, sateessa
-väristen, parta tihkusta kosteana. Hän odotti surkean poikansa
-kotiin tuloa; sillä hänen aivonsa, jotka eivät koskaan levänneet,
-sommittelivat hänelle yhä uusia synkkiä tapauksia, joita juopumuksesta
-saattaisi seurata; ja vaikka hän ei niitä oikein uskonutkaan, ei hän
-olisi voinut ummistaa silmäänsä tänä yönä, jos hän olisi poistunut
-näkemättä poikansa kotiin palaamista. Kirkonkellojen laulu teki hänen
-mielensä surulliseksi; sillä hän muisti pettyneet toiveensa. Hän
-ajatteli, miksi hän seisoi siellä kadulla, tähän aikaan vuorokaudesta;
-ja hän itki häpeästä.
-
-
-
-
-Päivien laaja virta vierii verkalleen eteenpäin. Alinomaa samanlaisina
-nousevat ja laskevat päivät ja yöt, aivan kuin valtameren vuoksi ja
-luode. Viikot ja kuukaudet juoksevat ohitse ja alkavat alusta. Ja
-päivien jaksot ovat kuin yhtä ainoaa päivää.
-
-Ääretöntä, mykkää päivää, jota varjon ja valon tahti jakaa osiin, ja
-tuon tajuttomuuden tilassa kehdossa makaavan olennon elämän rytmi, --
-hänen ehdottomasti täytettävät vaatimuksensa, tuskalliset tai iloiset,
-niin säännölliset, että itse päivä ja yö, jotka niitä vaatimuksia
-tuovat, tuntuvat olevan niiden ohjattavia.
-
-Elämän heiluri liikkuu raskaasti. Koko olemus sulautuu veren hiljaiseen
-sykintään. Kaikki muu on ainoastaan unta, unen katkelmia, muodottomia
-ja sekavia, atoomien sattumallista tanssia, huimaavaa pyörrettä,
-joka vilahtaa ohitse, naurattaa tai kauhistaa. Huutoja, liikkuvia
-varjoja, irvistäviä hahmoja, tuskia, kauhun hetkiä, naurua, unelmia,
-unta... -- Kaikki on pelkästään unta, sekä päivä että yö... -- Ja
-keskeltä tätä kaaosta valo ystävällisistä silmistä, jotka hänelle
-hymyilevät, ilon virta, joka leviää hänen ruumiiseensa äidin ruumiista,
-hänen maitoa paisuvasta rinnastaan, -- ja lisäksi hänessä itsessään
-löytyvä voima, suunnaton ja tiedoton, joka yhä lisääntyy; pauhaava
-valtameri, joka ponnisteleikse tuon pienen lapsenruumiin vankilassa.
-Ken voisi selitellä hänen sieluaan, näkisi siellä puolittain varjoihin
-kietouneita maailmoita, tähtisumuja, jotka järjestyvät, kaikkeuksia,
-jotka muodostuvat. Hänen olemuksellaan ei ole rajoja. Hän on kaikki,
-mitä on olemassa...
-
-
-
-
-Kuukaudet menevät... Muiston saaret alkavat kohota näkyviin elämän
-virrasta. Ensin ovat ne pieniä, kaukaisia luotoja, kallioita, joiden
-huippu kohoaa hiukan veden pinnan yläpuolelle. Niiden ympärillä ja
-takana leviää yhä sarastavan päivän puolihämärässä suuri, rauhallinen
-veden kalvo. Sitten ilmestyy uusia saaria, joita aurinko kultaa.
-
-Niin kohoilee sielun syvyydestä eräänlaisia muotoja, eräitä omituisen
-selviä näkyjä. Päättömän päivän keskuudessa, joka alkaa yhä uudestaan
-aina samanlaisena, heilahdellen edestakaisin yksitoikkoisesti ja
-valtavana, alkaa piirtyä näkyviin päivien kiertokulku, noiden päivien,
-jotka antavat toisilleen kätensä ja näyttävät eri muotojaan, toiset
-hymyileviä, toiset surullisia. Mutta tuon ketjun renkaat katkeavat
-alinomaa, ja muistot yhtyvät umpeen viikkojen ja kuukausien pään
-päällä...
-
-Virta... Kellot... Niin kauas kuin lapsi muistaa, -- loitoimpiin
-aikoihin, hänen elämänsä jok'ainoalla hetkellä, -- aina laulaa niiden
-syvä ja tuttava ääni...
-
-On yö, -- hän on puoleksi unessa: -- Kalpea valo kuultaa
-ikkunaruudusta... Virta kohisee. Valtavana nousee sen ääni pimeydestä;
-se hallitsee kaikkia eläviä. Milloin hyväilee se heidän unelmiaan, ja
-tuntuu raukenevan kuin hekin uneen, sorisuttaen laineitaan, milloin
-se vihastuu, se karjuu kuin raivostunut peto, joka tahtoo purra. Sen
-äännähtely tulee nyt hiljaiseksi: nyt se on kuvaamattoman suloista
-kuiskausta, hopeista helinää, kuin kirkkaita kelloja, ikäänkuin lasten
-hilpeätä naurua, helliä lauluääniä, tanssivia säveleitä. Suurta
-äidillistä ääntä, joka ei koskaan nuku! Se liekuttelee uneen lasta,
-aivan kuin se on vuosisatoja liekutellut sukupolvia häntä ennen,
-syntymästä kuolemaan saakka; se tunkeutuu hänen ajatuksiinsa, se syöpyy
-hänen uniinsa, se kietoo hänet herkimpien sopusointujen vaippaan, joka
-verhoaa häntä vielä silloinkin, kun hän makaa pienessä uneksivassa
-kalmistossa Rhein-virran huuhtelemalla rannalla...
-
-Kellot... Nyt on aamun sarastus! Ne vastaavat toisilleen, valitellen,
-hieman surumielisinä, ystävällisesti, rauhallisina. Niiden verkkaisissa
-sävelissä kohoavat unten liitelevät parvet, koko menneisyyden unten,
-kaikki kadonneiden olentojen halut, toiveet, kaipuut, olentojen,
-joita lapsi ei ole tuntenut, mutta jotka kuitenkin olivat yhtä juuri
-hänen kanssaan, koska hän oli heissä ja koska he elävät hänessä.
-Vuosisataiset muistot värähtelevät noissa sävelissä. Niin paljon
-murheita, niin monia ilon juhlia! -- Ja kun kamarin perukasta ne
-kuulee, on näkevinään liitävän ohitse keveässä ilmassa kauniita,
-sointuvia aaltoja, näkevinään vapaita lintuja lennossaan ja tuulen
-lämpöisen lauhkean henkäisyn. Kaista sinistä taivasta hymyilee
-ikkunaruudusta. Pieni auringonsäde vilahtaa kehtoon uutimien raosta.
-Tuttu pikku maailma lapsen silmissä, kaikki, minkä hän joka aamu näkee
-vuoteestaan herätessään, kaikki se, jota hän parhaillaan suurella
-vaivalla alkaa tuntea ja jolle hän ryhtyy antamaan nimiä, voidakseen
-sitä hallita, -- koko tämä hänen kuningaskuntansa, se valkenee.
-Tuossa on pöytä, jonka ääressä syödään, tuossa vaatekomero, johon hän
-leikkiessään piiloutuu, vinoruutuinen kivipermanto, jolla hän ryömii,
-ja seinäin tapetit, joiden irvistykset kertovat hänelle hullunkurisia
-ja kauheita tarinoita, ja seinäkello, joka pakinoi hänelle ontuvia
-sanoja, joita hän yksin saattaa ymmärtää. Miten monenlaista siellä
-kamarissa onkaan! Hän ei tunnekaan sen kaikkia esineitä. Joka päivä hän
-lähtee uusille tutkimusretkille tässä kaikkeudessa, joka on yksinomaan
-hänen: -- kaikki on hänen. -- Mikään ei ole yhdentekevää, kaikella on
-arvonsa, ihmisellä ja kärpäsellä; kaikki elävät, yhtä hyvin kissa, tuli
-ja pöytä kuin tomuhiukkasetkin, jotka väreilevät auringonpaisteessa.
-Kamari on kokonainen maa; päivä on koko elämä. Kuinka pitää hänen
-sopeutua tällaiseen valtavan suureen tilaan? Maailma on niin avara!
-Siihen eksyy. Ja kaikki olennot, liikkeet, viittaukset, äänet, nehän
-sieppaavat hänet mukaansa alinomaiseen pyörteeseensä... Hän väsyy,
-hänen silmänsä sulkeutuvat, hän nukahtaa. Suloiseen, syvään uneen,
-joka anastaa yhtäkkiä hänet valtaansa, milloin vain ja missä tahansa,
-äitinsä polvella, pöydän alla, jonne hän niin mielellään ryömii
-piiloon!... Tämä on hyvää. Hänellä on mukavaa...
-
-Ne ensimäiset päivät suhisevat hänen sielussaan kuin lainehtiva
-viljapelto tai kuin metsä, jonka läpi tuuli tunkee ja jonka ylitse
-pilvien suuret varjot vaeltavat...
-
-
-
-
-Varjot pakenevat, aurinko pilkahtaa metsään. Christophe alkaa löytää
-polkunsa päivien sokkeloissa.
-
-Aamu... Hänen vanhempansa nukkuvat. Hän on pienessä vuoteessaan, makaa
-seljällään. Hän tähystelee valoviiruja, jotka tanssivat laipiossa.
-Se on hirveän hauskaa ajanviettoa. Yhtäkkiä hän nauraa ääneensä,
-tuollaista viatonta lapsen naurua, joka tuntuu kuuntelijan sydämestä
-niin hyvältä. Hänen äitinsä kumarraikse hänen puoleensa ja sanoo:
-"Mikä sinulla on, pikku veitikka?" Silloin nauraa hän kahta uhemmin,
-ja ehkäpä hän tahtoo nauraa tahallaankin, nyt, kun hänellä on yleisöä.
-Äiti tekeytyy totisen näköiseksi ja panee sormen huulilleen, ettei
-hänen pitäisi herättää isää; mutta äiti ei voi estää väsyneitä silmiään
-hymyilemästä. He supattelevat yhdessä... Yhtäkkiä isän kiukkuinen
-ärähdys. He hätkähtävät kumpikin. Äiti käännähtää nopeasti selin, aivan
-kuin pahanteossa kiinni saatu tyttö, hän on nukkuvinaan. Christophe
-painaikse vuoteensa pohjaan ja pidättää hengitystään... Haudan
-hiljaisuus.
-
-Jonkun tuokion päästä pistäysi pieni pää jälleen näkyviin piilosta
-hurstin alta. Katolla tuuliviiri vinkuu. Räystäsränni tiputtelee.
-Aamukellojen soitto kalahtelee. Kun tuuli puhuu idästä, vastaavat
-toisten kellojen äänet hyvin kaukaa hänestä, virran toisella rannalla
-olevista kylistä. Varpusparvi, joka on kokoontunut muratin peittämän
-seinän viereen, pitää kiivasta räiskettä, josta kuuluu erikoisesti
-kolme, neljä ääntä, aina samanlaisina ja muita kirkuvampina, kuten
-joidenkuiden huudot leikkivästä lapsiparvesta. Kyyhkynen kuhertelee
-savupiipun reunalla. Lapsi antaa noiden äänten tuuditella itseään, kuin
-kehtolaulun. Hän hyräilee itsekseen, ensin aivan hiljaa, sitten yhä
-kovemmin, viimein ihan kovasti, kunnes isän raivostunut ääni huutaa:
-"Eikö tuo aasi nyt osaa olla hiljaa! Odotapas, kun tulen ja vedän
-korvistasi." Silloin poika painautuu jälleen piiloon peitteihinsä, eikä
-tiedä, nauraako vai itkeä. Hän on peloissaan ja nöyryytetty; mutta
-samalla pälkähtää mieleen aasi, johon häntä on verrattu, ja se saa
-hänet purskahtamaan nauruun. Ja peiton alla hän matkii hinkuvaa aasia.
-Silloin hän saa selkäänsä. Hän vuodattaa kaikki kyyneleet, mitä hänestä
-lähtee. Mitä hän on tehnyt? Hänen tekee niin mieli nauraa, tekee mieli
-liikuskella! Ja häntä kielletään hievahtamastakin. Mitenkä he mahtavat
-voida aina tuolla tavoin nukkua? Milloinka tästä saa nousta ylös?...
-
-Eräänä päivänä ei hän jaksa enää sitä kestää. Hän kuuli kadulta jotakin
-kummallista, jonkin kissan äänen, koiran äänen. Hän pujahtaa ylös
-vuoteestaan ja hänen pienet paljaat jalkansa tepsuttavat horjahdellen
-kivipermantoa; hän tahtoo mennä alas portaita näkemään; mutta ovi on
-kiinni. Hän nousee tuolille sitä avatakseen: koko laitos luhistuu
-maahan, hän kolauttaa itsensä pahoin, häneltä pääsee parku; ja kaupan
-päällisiksi häntä vielä mukitetaan. Aina häntä vain mukitetaan...
-
-
-
-
-Hän on ukin kanssa kirkossa. Hänellä on ikävä. Hänellä ei ole yhtään
-mukava olla. Häntä kielletään liikkumasta, ja ihmiset puhuvat yhtaikaa
-sanoja, joita hän ei ymmärrä, ja ovat sitten taas yhtaikaa vaiti. He
-ovat kaikki juhlallisen ja jörön näköisiä. Sellaisia he eivät suinkaan
-ole tavallisesti. Hän katselee heitä aristuen. Liina-muori, naapurin
-vaimo, joka istuu hänen vieressään, näyttää nyt häijyltä. Joskus ei
-poika itse ole tuntea entiseksi edes ukkiakaan; häntä hiukan peloittaa.
-Sitten hän tottuu siihen ja koettaa huvittaa itseään kaikilla
-keinoilla, mitä keksii. Hän heiluttaa ruumistaan edestakaisin, vääntää
-kaulaansa kieroon ja tirkistelee kattoon, hän irvistelee, nykii isää
-takin helmasta, tutkiskelee tuolinsa olkista istuinta, koettaa tehdä
-siihen sormillaan reikää, kuuntelee lintujen ääniä, ja haukottelee
-niin, että leuat ovat mennä sijoiltaan.
-
-Yhtäkkiä kuin purkautuva kosken putous ääniä: urut soivat. Väristys
-kulkee pitkin hänen selkärankaansa. Hän kääntyy ja kuuntelee leuka
-tuolin selustaa vasten, ja on aivan kiltti. Hän ei ymmärrä mitään
-tuosta pauhusta, eikä tiedä, mitä se merkitsee: se häikäisee, se
-kieppuu pyörteenä, siitä ei voi mitään eroittaa. Mutta se on niin
-hyvää. Ei tunnukaan enää, että on istunut tunnin tuolilla, joka koskee,
-ikävässä ja vanhassa talossa. Tuntuu kuin leijuisi ilmassa, aivan
-kuin lintu; ja kun säveltulva hyökkää läpi kirkon sen päästä toiseen,
-täyttäen katto-holvit, ponnahtaen seinästä seinään, niin ne tempaavat
-mukaansa ja lennättävät nuolen nopeudella, tuonne, tänne: ei muuta kuin
-antaa viedä itseään. On vapaa, on niin onnellinen, aurinko paistaa...
-Hän nukahtaa hiljalleen.
-
-Ukki on häneen tyytymätön. Hän on tuhma kirkossa.
-
-
-
-
-Hän on kotona, istuu maassa pitäen jalkojaan käsissään. Hän on
-juuri päättänyt, että olkimatto on venhe ja permanto joki. Jos hän
-lähtisi pois matolta, niin hän varmaan hukkuisi. Häntä kummastuttaa
-ja harmittaakin, etteivät toiset ota sitä huomioonsa kulkiessaan
-edestakaisin kamarissa. Hän pysäyttää äidin tarttuen häntä hameen
-helmaan: "Etkö näe, tuo on vettä! Täytyy mennä siltaa myöten." --
-Sillan taasen muodostavat eräät juovat punertavain kiviliuskain
-välissä. -- Äiti menee vain edelleen välittämättä häntä kuunnella. Hän
-loukkautuu, samoin kuin kirjailija, joka näkee yleisön juttelevan, kun
-hänen näytelmäänsä esitetään.
-
-Hetkisen päästä ei hän sitä enää muistakaan. Permanto ei ole enää
-meri. Hän makaa nyt pitkin pituuttaan, nojaten leukaansa kiveen ja
-hyräillen omia sepittämiään säveleitä ja imien totisena peukaloaan ja
-valuttaen vettä suustaan. Hän on syventynyt aprikoimaan erästä rakoa
-permantokivien välissä. Kiviliuskain kuviot vääntelevät kasvojaan aivan
-kuin ihmiset. Tuskin huomattava rako suurenee, se laajenee laaksoksi;
-sen ympärillä on vuoria. Tuhatjalkainen liikkuu siinä; se on iso kuin
-elefantti. Vaikka ukkonen jyrähtäisi, lapsi ei sitä kuulisi.
-
-Kukaan ei oleksi hänen kanssaan eikä hän ketään tarvitse. Hän viihtyy
-omine mattovenheineen ja luolineen, joissa kummalliset eläimet asuvat.
-Hänen oma ruumiinsa riittää hänelle seuraksi. Minkälainen ajanratto se
-onkaan! Hän kuluttaa tunteja katsellen kynsiään ja nauraa kajahutellen.
-Niillä on kaikilla erinäköiset naamat, ja ne ovat ihmisten näköisiä,
-joita hän tuntee. Hän pakisuttaa ja tanssittaa niitä keskenään, tai
-antaa niiden tapella. -- Entä muu ruumis sitten!... Hän tutkii edelleen
-kaikkea tuota omaisuuttaan. Mikä määrä ihmeellisiä asioita! Niissä on
-aivan hämmästyttäviä. Hän tarkastelee niitä uteliaasti.
-
-Joskus hänet yllätettiin siinä, ja silloin häntä mukitettiin pahasti.
-
-
-
-
-Eräinä päivinä pujahtaa hän ulos, käyttäen tilaisuutta, jolloin äiti
-kääntyy selin. Ensimäiset kerrat juostaan hänen perästään ja saadaan
-hänet kiinni. Sitten totutaan antamaan hänen mennä yksin, kun hän
-ei vain mene liian etäälle. Talo on kaupungin reunassa; pellot ja
-niityt alkavat heti talon vierestä. Niin kauan kuin hänet voidaan
-nähdä ikkunoista, kävelee hän pysähtymättä, lyhyin, mahtavin askelin
-ja hypähtäen silloin tällöin toisella jalallaan. Mutta kun hän on
-tullut tien mutkan ohitse ja kun pensaat kätkevät hänet kaikkien
-katseilta, muuttaa hän yhtäkkiä käyntitapaansa. Ensin hän pysähtyy
-ja pistää sormen suuhunsa, päättääkseen, minkä tarinan hän tänään
-kertoo itselleen; sillä hän on täynnänsä tarinoita. Ne ovat kyllä
-toistensa kaltaisia ja jokainen niistä mahtuisi pariin, kolmeen riviin.
-Hän valitsee niistä. Tavallisesti ottaa hän entisen, milloin siltä
-kohdalta, johon se häneltä edellisenä päivänä jäi, millein alusta
-alkaen, toisinnoilla muutellen; mutta aivan vähäpätöinen seikka, joku
-sattumalta kuultu sana riittää suuntaamaan hänen ajatuksensa uudelle
-tolalle.
-
-Ja sattuma oli kovin rikas uutuuksista. Kukaan ei voi aavistaa, mitä
-saattoi kehittää tavallisesta puupalasesta tai katkenneesta oksasta,
-jollaisia aina löytää pensasaitain varsilta. (Ja jos ei löydä, niin
-voihan oksan katkaista.) Sellainen oli oikea taikasauva. Jos se
-oli pitkä ja suora, muuttui se keihääksi tai ehkäpä miekaksi; sitä
-tarvitsi vain huiskauttaa, ja sotajoukot marssivat esiin. Christophe
-oli kenraali, hän marssi niiden etunenässä, hän näytti heille urheaa
-esimerkkiä valloittaen väkirynnäköllä penkereitä. Jos oksa oli notkea,
-muuttui se ruoskaksi. Christophe hyppäsi ratsun selkään, laski laukkaa
-yli kuilujen. Joskus hevonen kompastui ja ratsastaja löysi itsensä
-ojan pohjasta ja katseli nolona likaisia sormiaan ja repeytyneitä
-housunpolviaan. Jos sauva jälleen oli pieni, rupesi Christophe
-orkesterin johtajaksi; hän oli samalla johtaja ja orkesteri; hän
-heilutti tahtipuikkoa ja lauloi; ja lopuksi hän kumarsi pehkoille,
-joiden pieniä, vihreitä päitä tuuli taivutteli.
-
-Hän oli myöskin noita. Hän marssi pitkin askelin niittyä, katseli
-taivaaseen ja heilutti käsiään. Hän komenteli pilviä, hän tahtoi,
-että ne menisivät oikealle. Mutta ne menivät vasemmalle. Silloin hän
-niitä toruskeli julmasti ja toisti käskynsä. Hän tirkisteli niitä
-silmät sirrallaan ja sydän sykki kiivaasti hänen odottaessaan, eikö
-edes jokin pieni pilven-hiutale tottelisi häntä; mutta ne menivät yhä
-vain rauhallisesti vasemmalle. Silloin hän polkaisi jalkaa, uhkaili
-heitä sauvallaan ja komensi heitä vihoissaan heti paikalla menemään
-vasemmalle: ja, kas vain, tällä kertaa ne häntä tottelivat. Hän oli
-onnellinen ja ylpeä voimastaan. Hän kosketteli kukkia vaatien niitä
-muuttumaan kultaisiksi vaunuiksi, kuten hänelle oli kerrottu saduissa
-tapahtuvan; ja vaikka niin ei koskaan käynytkään, oli hän kuitenkin
-vakuutettu, että niin kävisi, kun hän vaan malttaisi odottaa. Hän
-haki käsiinsä heinäsirkan tehdäkseen siitä hevosen: hän asetti hiljaa
-sauvansa sen selkään ja virkkoi taikalauseen. Hyönteinen hyppäsi
-tiehensä: Christophe tukki siltä tien. Jonkun hetken päästä makasi
-hän maassa vatsallaan sen ääressä ja tarkasteli sitä. Noidan osa oli
-unohdettu, ja hän huvitteli nyt itseään kääntämällä sirkka-parkaa
-seljälleen ja nauroi kohti kurkkua sen kummallisille ruumiinliikkeille.
-
-Hän keksi myöskin sitoa taikasauvaansa vanhan nuoranpätkän, ja nyt
-heitteli hän sitä vakavana jokeen, odottaen kalan tulevan nykimään.
-Kyllä hän tiesi, ettei kalojen ole tapa tulla nielemään koukkua,
-jossa ei ole syöttiä; mutta hän ajatteli, että ne kerran kuitenkin,
-hänen vuoksensa voisivat tehdä poikkeuksen säännöstä; ja hänen vahva
-luottamuksensa kasvoi niin suureksi, että hän onki piiskalla kadulla
-tie-rummun kivien raosta. Hän veti silloin tällöin piiskansa ylös,
-kuvitellen järkytettynä, että siima oli tosiaan tällä kertaa raskaampi
-ja että hän nostaisi sieltä aarteen, aivan kuin eräässä ukin kertomassa
-sadussa tapahtui...
-
-Keskellä kaikkia näitä leikkejä tuli hänelle vähän väliä omituisia
-unen ja täydellisen unohtumisen hetkiä. Kaikki ympärillä oleva katosi
-silloin kokonaan, hän ei tiennyt, mitä hän silloin teki, hän ei
-muistanut silloin edes itseäänkään. Moinen tuli hänelle aivan yhtäkkiä.
-Kulkiessaan ulkona tai noustessaan portaita aukeni hänessä yhtäkkiä
-sellainen tyhjiö. Hän ei näyttänyt silloin ajattelevan kerrassaan
-mitään. Mutta kun hän selvisi jälleen tietoihinsa, niin hänen päätänsä
-pyörrytti, seistessään siinä samalla paikalla, pimeillä portailla. Oli
-kuin hän olisi elänyt kokonaisen elämän, -- muutaman porrasaskelman
-matkalla.
-
-
-
-
-Isoisä otti hänet usein mukaansa iltakävelylle. Poikanen tepsutteli
-hänen vieressään pitäen hänen kädestään kiinni. He kulkivat pitkin
-tietä, poikki kynnettyjen peltojen, joista nousi miellyttävä ja
-voimakas mullan tuoksu. Heinäsirkat sirisivät. Mahdottoman isot
-varikset näkivät tien keskellä seistessään heidän kaukaa tulevan ja
-lentää kannustivat matkaansa heidän lähestyessään.
-
-Isoisä alkoi ryiskellä; Christophe tiesi hyvin, mitä tämä merkitsi.
-Vanhuksella oli taas palava halu kertoa hänelle jokin tarina; mutta
-hän tahtoi, että poikasen itsensä oli pyydettävä häntä kertomaan.
-Christophe ei jättänytkään sitä tekemättä. He tulivat keskenään
-hyvin toimeen. Vanhus piti suunnattomasti poikansa pojasta; ja hän
-oli kovin tyytyväinen, kun sai itselleen Christophesta kiitollisen
-kuuntelijan. Vanhus jutteli; mielellään pikku tapauksia elämästään ja
-kertomuksia muinaisista ja nykyaikaisista suurista miehistä. Hänen
-äänensä tuli silloin mahtipontiseksi ja liikutetuksi; hän vapisi
-lapsellisesta ilosta, jota hän koetti salata. Huomasi, että hän
-kuunteli hurmautuneena omia sanojaan. Kovaksi onneksi ei hän löytänyt
-koskaan sanoja, kun hänen piti ruveta puhumaan. Se haitta oli hänelle
-ominainen; sillä se uudistui yhtä usein kuin hänen kaunopuheisuuden
-puuskansakin. Ja koska hän jokaisen yrityksen perästä unhotti tuon
-vastoinkäymisensä, ei hän voinut olla myöskään yrittämättä uudestaan.
-
-Hänen kertomuksensa henkilöinä olivat Regulus, Arminius, Lützow,
-Koerner ja Fredrik Stabs, joka tahtoi surmata keisari Napoleonin.
-Hänen kasvonsa loistivat hänen kertoessaan joitakuita valtavia
-sankaruuden näytteitä. Hän lausui historialliset sanat niin
-juhlallisella äänellä, että ne tulivat mahdottomiksi ymmärtää; ja
-hän luuli kuuluvan mestaripuhujan taitoon antaa kuuntelijan odottaa
-kaikkein jännittävimmillä hetkillä: hän keskeytti, oli saavinaan
-jotain väärään kurkkuunsa, niisteli päristellen nenäänsä; ja hänen
-sydämensä riemuitsi, kun pikku poika kysyi viimein kärsimättömyydestä
-tukahtuvalla äänellä: "Entä sitten, ukki?"
-
-Kerran tuli kyllä päivä, joikin Christophe oli kasvanut niin suureksi,
-että käsitti isoisän viekastelun; ja silloin hän puolestaan keksi
-tekeytyä tarinan jatkolle välinpitämättömäksi; ja tämä huolestutti
-vanhus-parkaa pahoin. Nyt on Christophe kuitenkin vielä täydellisesti
-kertojan vallassa. Hänen sydämensä sykki kiivaammin draamallisissa
-kohdissa. Hän ei tiennyt, kuka kertomuksen sankari oikeastaan oli,
-eikä myöskään, milloin nuo urotyöt olivat tapahtuneet ja tunsiko
-ukki Arminiuksen tai oliko Regulus, -- Jumala ties, mistä syystä? --
-muuan mies, jonka hän oli viime pyhänä nähnyt kirkossa. Mutta hänen
-ja vanhuksen sydän paisui ilosta ja ylpeydestä noita sankaritöitä
-kerrottaessa, aivan kuin he itse olisivat ne tehneet: sillä sekä vanhus
-että lapsi olivat molemmat yhtä suuria lapsia.
-
-Christophe ei ollut näin tyytyväinen silloin, kun ukki pisti keskelle
-jotain pateettista kohtaa opettavaisia puheita, jollaiset olivat
-hänelle varsin ominaisia. Ne olivat moraalisia tutkistelmia, jotka
-johtivat enimmäkseen johonkin jaloon, vaikka hieman ylimalkaiseen
-ajatukseen, kuten esimerkiksi: "Lempeys on parempi kuin viha", -- tai:
-"Kunnia on kalliimpi elämää", -- taikka: "Parempi on olla hyvä kuin
-paha"; ilmaisumuoto oli vain paljoa sekavampi kuin näissä lauselmissa.
-Vanhus ei peljännyt nuoren kuuntelijansa arvostelua, vaan antautui
-huoletta tavallisen mahtipontisuutensa valtaan; hän ei arastellut
-toistaa samoja sanoja, eikä katkaista ajatusta, tahi puhua, milloin hän
-oikein sekautui esitelmissään, mitä vain päähän pisti, täyttääkseen
-ajatuksensa aukkoja. Ja antaakseen sanoilleen enemmän voimaa, vahvisti
-hän niitä kädenliikkeillä, jotka eivät ollenkaan sopineet sisältöön.
-Poikanen kuunteli hyvin kunnioittavasti; ja hän ajatteli, että ukki oli
-kyllä hyvin kaunosanainen, mutta hiukan ikävä.
-
-Kumpikin juttelivat he hyvin usein satumaista tarinaa korsikalaisesta
-valloittajasta, joka oli voittanut koko Europan. Isoisä oli tuntenut
-hänet. Hän oli melkeinpä taistellut häntä vastaan. Mutta hän oli
-mies tunnustamaan vihollistensa suuruuden; parikymmentä kertaa oli
-hän vakuuttanut, että hän olisi antanut vaikka oikean kätensä, jos
-sellainen mies olisi syntynyt Rheinin sillä puolella. Kohtalo oli
-säätänyt toisin: hän ihaili häntä, hän oli taistellut häntä vastaan,
--- nimittäin oli melkein joutunut taistelemaan häntä vastaan. Mutta
-kun Napoleon oli enää ainoastaan viiden peninkulman päässä, ja kun he
-marssivat häntä vastaan, valtasi pienen joukon yhtäkkiä kauhu ja se
-hajosi metsään ja jokainen pakeni huutaen: "Meidät on kavallettu."
-Turhaan oli ukki koettanut, kertoi hän, koota pakenevia taisteluun;
-hän oli heittäynyt heidän eteensä maahan uhkaillen ja itkien, mutta
-virta oli vienyt hänetkin mukanaan, ja seuraavana päivänä oli hän
-huomannut olevansa hämmästyttävän matkan päässä taistelutantereelta,
--- niin kutsui isoisä peräytymispaikkaa. -- Mutta Christophe vaati
-häntä kärsimättömästi kertomaan Napoleonin urotöistä; ja hän joutui
-haltioihinsa sankarin ihmeellisestä ratsuriennosta halki maailman. Hän
-näki hänet valtavain kansain seuraamana, jotka huusivat ilmi rakkauden
-riemuaan ja ryntäsivät yhden ainoan viittauksen häneltä saatuaan kuin
-hirmumyrsky aina pakenevain vihollisten kimppuun. Se oli kuin satua.
-Isoisä lisäsi siihen hiukan omiaan, kaunistaakseen tarinaa; sankari
-valloitti Espanjan ja melkein koko Englannin, jota hän ei voinut kärsiä.
-
-Sattui kuitenkin, että Krafftin ukko sekoitti haltioituneihin
-kuvauksiinsa sopimattomia sadatuksia sankariaan vastaan. Isänmaanystävä
-heräsi hänessä, ehkäpä enemmän puhuttaessa keisarin tappioista kuin
-Jenan taistelusta. Hän keskeytti tarinansa, heristi nyrkkiään virtaa
-kohti, sylki halveksivasti ja lasketti yleväsanaisia parjauksia, --
-halvempiin ei hän olisi alentunut. -- Hän kutsui keisaria nimillä:
-kunnoton, villipeto, moraaliton mies. Mutta jos tämän sanankäyttelyn
-tarkoitus oli antaa oikeudentunnolle sille tuleva valta-asema lapsen
-sielussa, täytyy myöntää, ettei se vienyt maaliin; sillä lapsellinen
-logiikka uskalsi tehdä tämän johtopäätöksen: "Jos niin suurella
-miehellä kuin hän ei ollut moraalia, niin moraali ei varmaankaan ole
-mikään tärkeä asia, vaan tärkeintä on olla suuri mies." Mutta vanhus
-ei vähääkään aavistanut, millaiset ajatukset hänen vieressään kulkea
-tepsuttelivat.
-
-He vaikenivat sitten ja aprikoivat kumpikin omalla tavallaan näitä
-ihmeellisiä tarinoita; -- nimittäin, ellei isoisä tiellä kehdannut
-jotakin ylhäistä musiikkituttavaansa kävelyllä. Silloin hän
-pysähtyi heti, tervehti sangen nöyrästi ja tuhlasi ylen alamaisia
-kohteliaisuuslauselmia. Se sai lapsen punastumaan: hän ei ymmärtänyt,
-miksi ukki oli noin nöyrä. Mutta isoisä kunnioitti pohjaltaan syvästi
-perinnäistä esivaltaa, "parempia henkilöitä"; ja oli mahdollista, että
-hän rakasti sankareita, joista hän tarinoita kertoi, ainoastaan siksi,
-että hän näki heissä miehiä, joille oli käynyt paremmin ja jotka olivat
-päässeet korkeammalle maailmassa kuin muut.
-
-Kun oli hyvin kuuma, istahti Krafftin vanhus jonkun puun alle ja
-nukahti siinä sitten pikku uneen. Silloin istahti myöskin Christophe
-lähelle häntä, jollekin horjuvalle kivirauniolle, virstanpylväälle tai
-muulle omituiselle ja epämukavalle istuimelle; hän heilutteli siinä
-pieniä jalkojaan ja hyräili ja haaveksi. Tai hän kellahti seljälleen
-ja katseli liiteleviä pilviä: niistä olivat toiset ikäänkuin härkiä,
-toiset jättiläisiä, hattuja, vanhoja rouvia tai valtavia maisemia.
-Hän pakisi hiljaa niiden kanssa; hän seurasi jännitettynä hattaran
-kohtaloa, jonka suuri pilvi hotkaisi suuhunsa; hän pelkäsi niitä
-lonkia, jotka olivat mustia, melkein mustansinisiä ja lensivät hyvin
-nopeasti. Hänestä tuntui kuin ne olisivat anastaneet itselleen valtavan
-paikan elämässä; ja häntä hämmästytti, etteivät isoisä ja äiti sitä
-ajatelleet. Nehän olivat hirveitä olennoita, jos tahtoivat tehdä pahaa.
-Onneksi liukuivat ne lauhkeina ja hiukan naurettavina edelleen eivätkä
-pysähtyneet. Poikasen päätä alkoi pyörryttää, kun hän oli liiaksi
-tähystellyt niitä, ja hän sätkytteli jalkojaan ja käsiään aivan kuin
-olisi peljännyt putoavansa tuonne ylös avaruuteen. Hänen luomensa
-alkavat räpyttää, hänelle tulee uni... Hiljaisuus... Lehdet värisevät
-ja vapisevat vienosti auringon paisteessa, kevyt autere kohoaa ilmaan,
-kärpäset pörähtelevät veltosti sinne tänne, ne hurisevat kuin urut;
-kesästä juopuneet heinäsirkat sirisevät raisun riemukkaasti: kaikki
-vaikenee... Metsäin lehtiholvien varjossa saa vihertikan viheltely
-taikamaisen soinnun. Kaukana pellolla huudahtelee talonpoika härilleen;
-hevosen kavio kapsaa valkealla tiellä. Christophen silmät painuvat
-umpeen. Hänen vieressään kävelee muurahainen kuivaa risua pitkin vaon
-poikki. Hän raukeaa unen tiedottomuuteen... Vuosisadat ovat kulkeneet
-hänen sielussaan. Hän herää. Muurahainen ei ole ennättänyt risun
-toiseen päähän.
-
-Joskus nukkui isoisä sangen kauan; silloin hänen kasvonsa jäykistyivät,
-hänen pitkä nenänsä pisti huomattavasti esiin, hänen suunsa ammotti.
-Christophe katseli häntä levottomana ja pelkäsi tuon pään muuttuvan
-vähitellen jonkin kummallisen olennon muotoiseksi. Hän lauloi
-kovemmalla äänellä herättääkseen ukkia tai luisui kolisuttaen alas
-raunioltaan. Eräänä päivänä keksi hän heitellä ukon naamaan muutamia
-männynneulasia ja sanoa sitten niiden pudonneen puusta. Vanhus
-uskoi häntä: Christophe nauroi nahkassaan. Mutta sitten teki hän
-onnettomuudeksi samoin toisen kerran; ja juuri, kun hän kohotti kätensä
-heittääkseen, näki hän isoisän katselevan silmät auki häneen. Se oli
-ikävä juttu; vanhus oli ylen vakava eikä suinkaan antanut ilveillä
-itselleen; kokonaisen viikon heidän välinsä olivat kylmät.
-
-Kuta huonompi tie, sitä kauniimpi se oli Christophesta. Joka kivellä
-oli hänelle oma merkityksensä; hän tunsi ne kaikki. Joku uusi pyörän
-tekemä kohoama oli hänelle maantieteellinen merkkitapaus, melkein
-samanarvoinen kuin Taunus-vuorten syntyminen. Hänellä oli päässään
-kartta kaikista syvänteistä ja ylänteistä koko ympäristöllä kahden
-virstan päähän kotoa. Jos hän siis muutti jollakin tavoin tuttujen
-uurteiden järjestystä, luuli hän itseään hyvinkin yhtä merkitseväksi
-henkilöksi kuin jokin työläisjoukkoa johtava insinööri; ja kun hän oli
-anturallaan murskannut kuivuneen multakokkareen ja täyttänyt sillä sen
-vieressä olevan laakson, oli päivä hänestä hyvin käytetty.
-
-Joskus tuli valtatiellä talonpoika rattaillaan vastaan. Mies tunsi
-isoisän ja antoi heidän nousta kärryihinsä. Se oli maallista
-autuutta. Hevonen juoksi kovasti, ja Christophe huusi ilosta; mutta
-jos kohdattiin toisia ajelijoita, sillein hän tekeytyi vakavan ja
-välinpitämättömän näköiseksi, aivan kuin henkilö, joka on paljon
-ajanut rattailla; mutta hänen sydämensä paisui pöyhkeydestä. Isoisä
-ja mies pakinoivat keskenään ajattelematta häntä. Kyykyssä heidän
-polviensa välissä ja heidän reisiensä puristuksessa, saamatta tuskin
-istuinpaikkaa ja usein istumattakaan Christophe oli ylen onnellinen;
-hän puheli ääneensä ajattelematta edes, että hänelle vastattaisiin. Hän
-näki hevosen korvien liikkuvan. Ne vasta olivat kummallisia elukoita,
-nuo korvat. Ne kääntyivät joka taholle, oikealle, vasemmalle, ne
-puskivat eteenpäin, ne lepsahtivat alas, ne kääntyivät taaksepäin
-niin hullunkurisella tavalla, että Christophe purskahti nauruun. Hän
-nipisteli ukkia, että hänkin olisi ne huomannut. Mutta ukki ei niistä
-välittänyt. Hän työnsi Christophen käden pois ja sanoi, että hänen
-pitää olla hiljaa. Christophe aprikoitsi moista: hän ajatteli, että
-kun on iso, niin ei mikään enää hämmästytä, silloin on vahva ja tietää
-kaikki. Ja hänkin koetti olla iso, salata uteliaisuutensa ja näyttää
-välinpitämättömältä.
-
-Hän oli vaiti. Rattaiden hyrrytys painosti häntä. Hevosen kulkuset
-hyppivät. Kilin-kalin, kilin-kalin. Säveliä heräsi eloon ilmoissa;
-ne liihoittelivat hopeanaheliseväin tiukujen ympärillä, ne hyörivät
-kuin mehiläisparvi; ne keinuivat iloisesti rattaiden tahdissa; se oli
-loppumatonta laulujen hersyntää: toinen seurasi toista. Christophesta
-ne olivat mainioita. Varsinkin yksi oli hänestä niin kaunis, että hän
-halusi huomauttaa siitä isoisälleen. Hän lauloi sen ääneen. Siitä
-ei oltu tietääkseen. Hän alkoi sen uudestaan, ääntä korkeammalta,
--- ja sitten taas, ja viimein huusi hän täyttä kurkkua, -- kunnes
-vanha Jean-Michel sanoi hänelle äkäisenä: "Oletkos siinä hiljaa!
-Sinähän päryytät korvat halki!" -- Christophen hengitys aivan katkesi;
-hän punastui nenänpäähän asti ja vaikeni loukkaantuneena. Nyt hän
-halveksi syvästi noita tökeröitä tyhmyreitä, jotka eivät ymmärtäneet,
-miten kaunis hänen laulunsa oli, laulu, joka avasi hänelle taivaat!
-Christophesta olivat nuo miehet rumia, he eivät olleet ajaneet
-partaansa viikkoon, ja he haisivat pahalta.
-
-Pian löysi hän jälleen ilonsa katselemalla hevosen varjoa. Sekin
-oli kummallinen näky. Tuo pikimusta elukka juoksi pitkin tienviertä
-kupeellaan maaten. Illan tullen se piteni ja peitti puolen niittyä;
-ajettiin myllyn ohi, sen pää nousi ylös myllyn seinälle, ja asettui
-jälleen paikalleen, kun oli päästy sivuitse; kuono oli pitkä ja
-suikulainen kuin puhkaistu ilmapallo; korvat olivat suuret ja
-teräväkärkiset kuin kirkon kynttilät. Oliko tuo tosiaan varjo, vai
-oliko se elävä olento? Christophe ei suinkaan olisi tahtonut tulla
-yksinään tiellä sitä vastaan. Sen perästä ei hän olisi juossut niinkuin
-isoisän varjon, jonka päätä hän tavoitti jaloillaan tallatakseen. --
-Puitten varjot auringon laskiessa toivat hänelle myöskin aprikoimista.
-Ne rakensivat aitoja poikki tien. Ne olivat kuin mitäkin surullisia
-ja hullunkurisia kummituksia, jotka sanoivat: "Älkää menkö enää"; ja
-kitisevät pyöränrummut ja hevosen kaviot matkivat: "Älkää enää, älkää
-enää."
-
-Ukki ja isäntä eivät väsyneet iänikuiseen tarinaansa. Heidän äänensä
-kiihtyi usein, varsinkin, kun he puhuivat paikkakunnan asioista tai
-loukatuista eduistaan. Lapsi herkesi uneksimasta ja katseli heitä
-levottomana. Hänestä näytti kuin he olisivat olleet toisilleen
-vihaisia, ja hän pelkäsi, että he alkaisivat tapella. Mutta he olivat
-päinvastoin sellaisia juuri silloin, kun olivat yksimielisiä vihassaan.
-Mutta useammin eivät he vihanneet eivätkä olleet kiihdyksissä: he
-pakisivat vain tavallisista asioista ja huusivat silloin kohti kurkkua,
-pelkästä ilosta, kuten rahvaan on tapa. Mutta Christophe, joka ei
-ymmärtänyt heidän pakinaansa, kuuli ainoastaan nuo räikkyvät äänet
-ja näki heidän tuimasti rypistyneet kasvonsa ja ajatteli hädissään:
-"Miten hän näyttää häijyltä; varmaan he vihaavat toisiaan. Miten
-hän mullistelee silmiään, noin hänellä on suu ammollaan! Hän sylki
-minua vasten naamaa kiukuissaan. Hyvä Jumala, varmaan hän lyö ukin
-kuoliaaksi..."
-
-Rattaat pysähtyivät. Isäntä sanoi: "Nyt olette perillä." Veriviholliset
-puristivat toistensa kättä. Isoisä laskeusi ensin alas rattailta.
-Isäntä antoi hänelle pikku pojan alas maahan. Hevonen sai lätkyn
-piiskasta. Rattaat lähtivät vierimään pois, ja oltiin pienen
-vuorenalustien päässä, lähellä Rheinin rantaa. Aurinko vaipui
-viljapeltoihin. Polku kiemurteli melkein virran äyrästä pitkin. Rehevä
-ja pehmyt ruoho taipui suhahdellen jalkain alla. Leppien lehvät
-riippuivat veden kalvon yllä, rungot puoliväliin vedessä. Hyttysparvi
-hyrräsi. Venhe liukui äänettömästi ohitse, leveissä pyörteissä
-kiertävän virran rauhallisesti viemänä. Laineet imeskelivät piilipuiden
-oksia hiljaisin, maiskahtavin äänin. Ilta oli utuinen ja vieno, ilma
-raikas, joki hopeanharmaa. Tultiin kotiin, ja sirkat lauloivat. Ja
-ovella jo hymyilivät äidin rakkaat kasvot...
-
-Oi suloiset muistot, virvoittavat kuvat, jotka humisevat niinkuin
-rauhoittava tuuli koko elämän iän!... Myöhemmin tehdyt matkat, suuret
-kaupungit, pauhaavat meret, unelmien maisemat, rakastamiemme kasvot,
-ne eivät syövy sieluun niin tarkoin piirtein kuin nuo lapsuutemme
-ensimäiset kävelyt, taikkapa ainoastaan puutarhan kolkka, jonka silloin
-näimme joka päivä ikkunasta, hikiharson läpi, jonka huolettoman lapsen
-suu hengittää ruutuun painuessaan siihen kiinni...
-
-
-
-
-Nyt on ilta suljetussa kodissa. Kodissa... varmassa turvapaikassa
-kaikkea peljättävää vastaan: varjoja, yötä, kammoa, tuntemattomia
-seikkoja. Mikään vihamielinen ei saa tulla sen kynnyksen yli... Tuli
-loimuaa. Kullankeltainen hanhi pyörii hitaasti vartaassa. Suloinen
-rasvan ja ruskeaksi paistuneen lihan tuoksu leviää huoneeseen. Mikä
-verraton ilo on syödä, uskonnollinen hurmaus, sykähtelevä riemu!
-Ruumista painostaa mukavasti armaassa lämmössä, päivän puuhista
-väsyneenä, kuunnellessa tuttuja ääniä. Sulava ruoka saa jonkinlaiseen
-haltiotilaan, jossa ihmisolennot, heidän varjonsa, lampun verho,
-tulenkielet, jotka tanssivat säkeneparven kanssa mustassa liedessä,
-kaikki saa hymyilevän ja taikamaisen muodon. Christophe painaa poskensa
-lautasensa reunaan, nauttiakseen oikein kaikesta tästä onnesta...
-
-Sitten hän on lämpöisessä vuoteessaan. Kuinka hän siihen joutui? Häntä
-painaa miellyttävä väsymys. Huoneesta kuuluvien äänten sorina sekautuu
-hänen aivoissaan päivän jättämiin kuviin. Isä ottaa viulunsa; kimeät
-ja suloiset äänet vaikeroivat yössä. Mutta suurin onni on kuitenkin,
-kun äiti tulee Christophen luo, ottaa jo puoleksi uneen vaipunutta
-poikaa kädestä ja laulaa lapsen pyynnöstä hänen puoleensa kumartuneena
-matalalla äänellä vanhan laulun, jonka sanat eivät oikeastaan ole
-mitään. Isästä on sellainen laulu joutavanpäiväistä; mutta Christophe
-ei koskaan siihen väsy. Hän pidättää hengitystään; hän tahtoisi nauraa
-ja itkeä; hänen sydämensä on onnesta juopunut. Hän ei tiedä, missä hän
-on, hänelle tulee rajaton hellyys; hän kietoo pienet kätensä äitinsä
-kaulaan ja syleilee häntä kaikin voimin. Äiti sanoo hänelle nauraen:
-
--- Aiotko kuristaa minut?
-
-Christophe puristaa yhä kovemmin. Kuinka hän rakastaa äitiä! Kuinka
-hän rakastaa kaikkea! Kaikkia ihmisiä, kaikkea muuta! Kaikki on hyvää,
-kaikki on kaunista... Hän nukahtaa. Sirkka sirittää uunin takana. Isän
-kertomukset, sankarihahmot sulavat yhteen onnen yössä... Ollapa sankari
-niinkuin he... niin, hänestä tulee... hän on...! Ah, miten hyvä on
-elää!...
-
-
-
-
-Mikä ylenpalttinen runsaus voimaa, iloa, ylpeyttä on tuossa pikku
-olennossa! Miten suunnattomasti tarmoa! Ruumis ja sielu ovat alinomaa
-liikkeessä, piiritanssissa, joka kieppuu lakkaamatta, kunnes siihen on
-tikahtua. Kuten pieni salamanteri hän karkeloi yötä päivää liekissä.
-Se on haltioitumista, joka ei koskaan väsy ja jota kaikki ruokkii.
-Juovuttavaa unta, pursuva puro, ehtymätön varasto naurua, laulua,
-ainaista hurmaa. Vielä ei mainen elämä ole saanut häntä haltuunsa; joka
-hetki karkaa hän sen käsistä; hän häilyy äärettömyydessä. Kuinka hän on
-onnellinen, luotu olemaan onnellinen! Hänessä ei ole mitään, joka ei
-usko onneen, mitään, joka ei pyri siihen lapsen koko kiihkeillä pikku
-voimilla...
-
-Elämä on piankin saava hänet siinä suhteessa järkiinsä.
-
-
-
-
-II.
-
-
-    Jo aamun rusko voitti aamun varjon,
-    mi eellä pakeni, niin että kaukaa
-    ma meren läikän erottaa jo taisin.
-
-                     _Dante_, Kiirastuli I.
-
-Krafftit olivat kotoisin Antwerpenistä. Jean-Michelin oli täytynyt
-nuoruuden hullutusten, erään ankaran tappelun tähden lähteä sieltä;
-sellaisiin oli hän ollut aina valmis, -- hän oli näet peijakkaan
-tappelunhaluinen, -- mutta tällä kertaa oli sillä ollut harmilliset
-seuraukset. Hän oli muuttanut pois ja asettunut jo melkein puoli
-vuosisataa sitten tuohon pieneen herttuakunnan kaupunkiin, jonka
-punaiset katot, suipot päädyt ja loivalle rinteelle pengermittäin
-istutetut puutarhat kuvastelivat _Vater Rheinin_ vaalean vihreihin
-silmiin. Koska hän oli erinomainen soittotaiteilija, oli hän pian
-noussut suureen arvoon maassa, jossa kaikki ovat musikaalisesti
-lahjakkaita. Hän oli juurtunut sinne lopullisesti, kun nai
-neljäkymmen-vuotiaana Clara Sartoriuksen, ruhtinaan kapellimestarin
-tyttären; kapellimestari taasen oli hänen oma esimiehensä ja luovutti
-hänelle aikanaan toimensa. Clara oli lauhkea saksatar, jolla oli
-kaksi intohimoa: keittiöhommat ja musiikki. Hän jumaloi puolisoaan
-siinä määrin kuin omaa isäänsä. Jean-Michel puolestaan ihaili yhtä
-paljon vaimoaan. He elivät täydellisessä sovussa viisitoista vuotta;
-he saivat neljä lasta. Sitten oli Clara kuollut; ja surtuaan häntä
-kovasti, oli Jean-Michel viisi kuukautta myöhemmin nainut Ottilie
-Schutzin, kaksikymmen-vuotiaan tytön, punaposkisen, vankan ja reippaan.
-Ottiliella oli yhtä paljon avuja kuin Claralla, ja Jean-Michel rakasti
-häntä yhtä suuresti kuin edellistä vaimoaan. Kahdeksan vuotta olivat
-he naimisissa, silloin kuoli myöskin Ottilie vuorostaan, ennätettyään
-synnyttää hänelle kuitenkin seitsemän lasta. Kaiken kaikkiaan oli
-Jean-Michelillä yksitoista lasta, joista yksi ainoa eli täyteen
-ikään. Vaikka hän oli rakastanut heitä kovin, eivät moiset kohtalon
-iskut voineet murtaa hänen reipasta luonnettaan. Raskain koettelemus
-oli ollut Ottilien kuolema, joka oli tapahtunut kolme vuotta sitten,
-miehen ollessa jo siinä iässä, jolloin on vaikea alkaa elämä alusta ja
-perustaa uusi koti. Mutta oltuaan vain hetkisen järkytetty, saavutti
-vanha Jean-Michel jälleen henkisen tasapainonsa, sillä sitä eivät
-mitkään onnettomuudet voineet häneltä riistää.
-
-Hän oli herkkätunteinen mies; mutta terveys oli hänessä kaikkea muuta
-voimakkaampi. Hänellä oli suorastaan ruumiillinen vastenmielisyys surua
-kohtaan, ja suuri ilon tarve, kömpelön, flaamilaisen ilon, valtavan
-ja lapsellisen naurun. Miten paljon hänellä olikin suruja, silti
-ei hän kallistanut laseja sen niukemmin eikä antanut ruokapöydässä
-ainoankaan lajin mennä suunsa ohitse; soittoharjoituksia ei hän lyönyt
-koskaan laimin. Hänen johdollaan saavutti hoviorkesteri sievoisen
-maineen Rheinin maakunnissa, jossa Jean-Michel oli tullut kuuluisaksi
-atleettisista hartioistaan ja äkillisistä vihanpuuskistaan. Itseään
-hän ei voinut hillitä kaikista ponnistuksistaan huolimatta: pohjaltaan
-oli näet tuo mies kuitenkin arka ja pelkäsi nolaavansa itsensä;
-hän rakasti kansalaiskunniaa ja varoi yleistä mielipidettä. Mutta
-kiivas luonto tempasi hänet usein valtaansa: hän vimmastui kuin
-härkä; ja hän kiihtyi usein mielettömäksi, eikä pelkästään orkesterin
-harjoituksissa, vaan keskellä konserttiakin. Saattoi tapahtua, että
-hän heitti herttuan edessä raivoissaan tahtipuikkonsa maahan, polki
-jalkaansa kuin hullu ja haukkui jotakuta soittajaansa julmalla
-äänellä solkaten. Herttuaa se huvitti; mutta asianomaiset taiteilijat
-kantoivat hänelle siitä kaunaa. Jean-Michel häpesi hairahdustaan ja
-meni toiseen äärimmäisyyteen, koetellen hetkistä myöhemmin sovittaa
-heitä liiallisella kohteliaisuudella. Mutta ensimäisessä tilaisuudessa
-purkausi hänen hillittömyytensä jälleen kahta rajumpana ilmi; ja tuo
-suunnaton ärtyisyys lisääntyi iän mukana, tehden lopuksi hänen asemansa
-sangen vaikeaksi. Hän huomasi sen itsekin; ja kun hän eräänä päivänä
-oli raivon puuskallaan saanut koko orkesterin tekemään lakon, jätti hän
-erohakemuksensa. Hän toivoi, ettei siihen tahdottaisi hänen entisten
-ansioittensa vuoksi suostua, vaan että häntä pyydettäisiin jäämään;
-mutta siten ei käynytkään; ja kun hän oli liian ylpeä peruuttaakseen
-hakemuksensa, niin hän poistui, epätoivoissaan ja syytellen ihmisten
-kiittämättömyyttä.
-
-Tästä alkaen ei hän tiennyt, miten saada päivänsä kulumaan. Hän oli
-yli seitsemänkymmenen ikäinen, mutta vielä sangen voimakas; ja hän
-jatkoi työtä ja samosi kaupunkia aamusta iltaan, antaen tunteja, pitäen
-puheita, saarnaten aatteitaan ja sekautuen kaikenlaisiin asioihin.
-Hän oli kekseliäs ja löysi monenmoiset keinot aikansa ratoksi: hän
-alkoi korjata vanhoja soittokoneita; hän mietti, kokeili ja keksikin
-niihin joskus parannuksia. Hän myöskin sävelsi, tai paremmin sanoen,
-koetti säveltää. Hänen kynästään oli ennen muinoin lähtenyt muuan
-_Missa solennis_, josta hän usein puhui ja joka oli perheen ylpeys.
-Sen luominen oli tuottanut hänelle niin suurta vaivaa, että hän oli
-vähällä saada sitä kirjoittaessaan verensyöksyn. Hän koetti vakuuttaa
-itselleen, että se oli nerontuote; mutta hän tiesi hyvin, miten
-henkisesti tyhjänä hän oli sen sepittänyt; eikä hän enää tohtinut
-katsella käsikirjoitustaan, sillä joka kerta, kun hän sen näki,
-huomasi hän omiksi luulemissaan kohdissa palasia muilta säveltäjiltä,
-katkelmia, jotka hän oli kovalla tahdonponnistuksella vaivalloisesti
-juottanut yhteen. Se oli hänelle suuren surun aihe. Joskus sai hän
-päähänsä aatteita, jotka tuntuivat hänestä nerokkailta. Hän juoksi
-innosta vavisten pöydän ääreen: oliko tämä vihdoinkin inspiratsioonia?
--- Mutta tuskin oli hänellä kynä kädessä, niin hän huomasi jälleen
-olevansa yksin, keskellä syvää hiljaisuutta; eikä kaikista
-ponnistuksista, joilla hän koetti loihtia ilmi äskeisiä ääniä, ollut
-muuta tulosta kuin että hän kuuli Mendelssohnin tai Brahmsin tuttuja
-säveleitä.
-
-George Sand kirjoittaa: "On onnettomia neroja, joilla ei ole
-ilmaisutaitoa; he vievät kaikki tuntemattomat tuumansa mukanaan
-hautaansa, kuten sanoo tuollaisten kuulujen mykkien tai änkyttäväin
-suuren perheen jäsen, Geoffroy Saint-Hilaire." -- Vanha Jean-Michel
-kuului tuohon perheeseen. Hänen ei onnistunut ilmaista ajatuksiaan
-paremmin sävelillä kuin sanoillakaan; ja kuitenkin kuvitteli hän aina
-vain sen osaavansa; hän olisi niin mielellään puhunut, kirjoittanut,
-ollut suuri säveltäjä, kaunopuhuja! Tämä oli hänen salainen, jäytävä
-haavansa; hän ei ilmaissut sitä kenellekään, hän ei tunnustanut sitä
-edes itselleen, hän koetti olla sitä muistamatta;, mutta hän ajatteli
-sitä vasten tahtoaankin, ja se toi kalman esimaun hänen sieluunsa.
-
-Vanhus-rukka! Missään hänen ei onnistunut olla täysin itseään. Hänessä
-oli niin paljon kauniita ja voimakkaita siemeniä; mutta ne eivät
-päässeet koskaan kasvuun. Syvä, liikuttava usko taiteen korkeuteen,
-elämän moraaliseen arvoon; mutta enimmäkseen tulkitsi hän sitä
-mahtipontisen pöyhkeällä ja naurettavalla tavalla. Moinen määrä jaloa
-ylpeyttä; mutta elämässä kuitenkin melkein orjamainen kunnioitus
-ylempiä kohtaan. Moinen riippumattomuuden halu; ja sen rinnalla rajaton
-alistuvaisuus toisten tahtoon. Vahva usko olevansa voimakas yksilö; ja
-sen ohella kaikenlaiset taikaluulot. Sankaruuden intohimoinen palvelu,
-todellinen uljuus; ja kuitenkin mies niin arka! -- Keskelle matkaa
-pysähtynyt luonne.
-
-
-
-
-Jean-Michel oli siirtänyt kaikki omat kunnianhimonsa poikaansa; ja
-Melchior näytti alussa lupaavan ne toteuttaa. Lapsesta saakka oli
-hänellä suuret taipumukset musiikkiin. Hän oppi huomattavan helposti,
-ja viulunsoitossa saavutti hän jo varhain taituruuden, joka teki
-hänestä pitkäksi aikaa suosikin, melkeinpä epäjumalan hovikonserteissa.
-Hän soitti miellyttävästi myöskin pianoa ja muita soittokoneita. Hän
-oli hyvin suulas; kauniskasvuinen, vaikka hieman kömpelö; sellainen
-tyyppi, jota sanotaan Saksassa klassillisen kauniiksi: leveä, ilmeetön
-otsa, vankat, säännölliset kasvonpiirteet ja kiharainen parta: Rheinin
-laakson Jupiter. Vanha Jean-Michel nautti poikansa menestyksestä; hän
-joutui haltioihinsa virtuoosin mestaritempuista, hän, joka ei ollut
-puhtaasti osannut koskaan käytellä mitään soitinta. Melchiorilla ei
-tosiaan ollut syytä valittaa, ettei hän osannut ilmaista sitä, mitä
-ajatteli.
-
-Onnettomuus oli vain se, ettei hän ajatellut mitään; ja sitä hän
-ei koettanutkaan tehdä. Henkisesti muistutti hän keskinkertaista
-näyttelijää, joka pitää hyvää huolta lausunnosta, välittämättä
-siitä, mitä sen on ilmaistava, ja ajattelee tuskallisen turhamaisena
-ainoastaan sitä, minkä vaikutuksen lausunto tekee yleisöön.
-
-Omituista: niin tarkkaa huolta kuin Melchior pitikin
-näyttelijä-asennoista, niin pelokkaasti kuin hän kunnioittikin kaikkia
-sovittuja yhteiskunnan tapoja, aivan kuin Jean-Michel, purkausi
-hänessäkin vähän väliä ilmi jotakin puuskapäistä, odottamatonta,
-silmitöntä, joka sai ihmiset sanomaan, että kaikilla Kraffteilla oli
-jokin ruuvi irti. Siitä ei ollut hänelle aluksi vahinkoa; päinvastoin
-tuntuivat nuo omituisuudet vahvistavan hänestä vallalla olevaa luuloa,
-että hän oli nero; sillä onhan järki-ihmisten keskuudessa sovittu,
-ettei taiteilijalla voi olla järkeä. Mutta piankin kiintyi huomio
-näiden merkillisten puuskain luonteeseen: syynä niihin oli tavallisesti
-pullo. Nietzsche sanoo, että Bacchus on musiikin jumala; ja Melchiorin
-vaisto oli aivan samaa mieltä; mutta, se täytyi tunnustaa, hänen
-jumalansa oli hänelle sangen tyly: se ei suinkaan antanut hänelle
-ajatuksia, joita hänellä ei muuten ollut, vaan riisti häneltä ne
-vähätkin, mitä hänellä oli. Järjettömän naimakauppansa jälkeen, --
-järjettömän maailman silmissä ja siksi myöskin hänen omissaan, -- hän
-heittäytyi yhä enemmän kohtalonsa valtaan. Hän hutiloi soitossaan,
--- ollen niin varma etevyydestään, että hän pian taitonsa kadotti.
-Muut virtuoosit pääsivät hänen paikalleen yleisön suosioon: siitä
-hän katkeroitui; mutta se ei suinkaan herättänyt hänen tarmoaan,
-vaan jokainen vastoinkäyminen teki hänet yhä alakuloisemmaksi. Hän
-kosti siten, että panetteli kapakkatoveriensa kanssa kilpailijoitaan.
-Hassussa ylpeydessään oli hän uskonut pääsevänsä isänsä jälkeen
-orkesterin johtajaksi: siihen paikkaan nimitettiin toinen. Hän
-kuvitteli olevansa vainottu ja tekeytyi väärin ymmärretyksi neroksi.
-Vanhan Krafftin tähden annettiin hänen pitää paikkansa viulunsoittajana
-orkesterissa; mutta hän menetti vähitellen kaikki tuntinsa kaupungilla.
-Ja jos isku haavoitti pahoin hänen itserakkauttaan, oli se sitäkin
-tuntuvampi hänen kukkarolleen. Kaikenlaisten onnettomuuksien vuoksi
-olivat taloustulot viime vuosina suuresti vähentyneet. Oikeasta
-yltäkylläisestä asemasta oli koti joutunut rahahuoliin, jotka
-lisääntyivät päivä päivältä. Melchior ei tahtonut sitä huomata; hän ei
-säästänyt kolikkoakaan puvuissaan tai huvituksissaan.
-
-Hän ei ollut luonteeltaan paha, vaan puolihyvä mies, seikka, joka
-on ehkä vieläkin hullumpaa: heikko, jolla ei ollut rohkeutta eikä
-moraalista voimaa ja joka luuli sitäpaitsi itseään kunnon isäksi,
-hyväksi pojaksi, hyväksi puolisoksi ja hyväksi ihmiseksi; ja hyvä
-ihminenhän ehkä olikin, jos siihen riittää ainoastaan se, että
-on taipuisa, helposti heltyvä ja tuolla eläimellisellä vaistolla
-varustettu, joka saa ihmisen rakastamaan lähimmäistään niinkuin osaa
-omasta itsestään. Eikä voikaan sanoa häntä kovin itsekkääksi: siihen
-puuttui häneltä tarpeellista yksilöllisyyttä. Hän ei ollut mitään.
-Onko kauheampaa maailmassa kuin ihmiset, jotka eivät ole mitään.
-Ikäänkuin hengettömät painot, jotka heitetään irti ilmassa, he putoavat
-luonteensa vaatimuksesta, heidän täytyy ehdottomasti pudota; ja
-sortuessaan he vetävät mukaansa kaikki ne, jotka heistä riippuvat.
-
-
-
-
-Niihin aikoihin, jolloin perheen asema oli tullut vaikeimmilleen, alkoi
-pikku Christophe käsittää, mitä hänen ympärillään tapahtui.
-
-Hän ei ollut enää ainoa lapsi perheessä. Melchior teki vaimolleen joka
-vuosi uuden lapsen, välittämättä lainkaan, miten niille kerran kävisi.
-Kaksi niistä oli kuollut varhain. Kaksi eloon jäänyttä olivat kolmen
-ja neljän vuoden ikäiset. Melchior ei heistä huolehtinut rahtuakaan.
-Kun Louisan täytyi lähteä kaupungille, uskoi hän ne nyt kuusi-vuotiaan
-Christophen hoitoon.
-
-Se oli Christophelle kova asia, sillä hänen täytyi tämän velvollisuuden
-vuoksi luopua hupaisista iltapäivistään ulkona luonnossa. Mutta hän oli
-ylpeä siitä, että häntä kohdeltiin kuin aikuista ihmistä, ja hän täytti
-tehtävänsä vakavasti. Hän koetti huvittaa pienempiä parhaansa mukaan,
-näyttäen heille omia leikkejään; ja hän oppi puhumaan heille sillä
-tavoin kuin oli kuullut äidinkin sokertavan pikku vauvan kanssa. Tai
-hän kanteli heitä sylissään, toista toisensa jälkeen, kuten oli nähnyt
-äidin kantelevan; hän horjahteli moisen painon alla, puri hammasta ja
-painoi kaikin voimin pikkuveikkoa rintaansa vasten, ettei olisi lasta
-pudottanut. Pienemmät tahtoivat aina kannattaa itseään, siihen eivät
-he kyllästyneet koskaan; ja kun Christophe ei enää jaksanut, silloin
-alkoi kirkuminen. Heistä oli hänelle sangen paljon vaivaa, eikä hän
-useinkaan tiennyt, mitä enää tehdä; he tahrasivat itsensä ja olisivat
-tarvinneet äidillistä hoitoa. Christophe ei ymmärtänyt, mihin ryhtyä.
-He käyttivät väärin hänen hyvyyttään. Usein hänen teki mieli läväyttää
-heitä korville; mutta hän ajatteli: "Ne ovat pieniä, ne eivät vielä
-ymmärrä"; ja hän antoi jalomielisesti itseään nipistää, pieksää,
-kiusata. Ernest kirkui vähimmästäkin; hän sätki jalkojaan, heittäytyen
-permannolle kiukuissaan: hän oli arkahermoinen lapsi, ja Louisa oli
-pyytänyt Christophea olemaan vastustelematta hänen oikkujaan. Rudolf
-taasen oli ovela kuin apina; hän käytti aina hyväkseen tilaisuutta,
-jolloin Christophe kantoi Ernestiä sylissään, tehdäkseen hänen selkänsä
-takana kaikenlaisia elkeitä; hän rikkoi leikkikaluja, kaatoi veden,
-tahrasi mekkonsa ja pudotti lautaset lattialle ja ronkki kaapin hyllyjä.
-
-Ja siitä oli seurauksena, että kun Louisa tuli kotiin, ei hän kiitellyt
-Christophea, vaan sanoi hänelle moisen hävityksen huomatessaan
-ainoastaan huolestuneen näköisenä, joskaan ei toruen:
-
--- Poika-rukka, olet sinä vain saamaton.
-
-Se oli Christophesta masentavaa ja hänen sydämensä tuntui raskaalta.
-
-
-
-
-Louisa ei laiminlyönyt mitään tilaisuutta, jossa voi ansaita hiukan
-rahaa, ja usein hän meni keittäjättäreksi satunnaisiin pitoihin, kuten
-häihin ja ristiäisiin. Melchior ei ollut sitä huomaavinaan: se loukkasi
-hänen turhamaisuuttaan; mutta hän ei ollut suinkaan pahoillaan, että
-Louisa sen teki, kun se vain tapahtui hänen tietämättään. Pikku
-Christophella ei ollut vielä aavistusta elämän vaikeuksista; hän ei
-tuntenut tahdolleen muuta rajaa kuin vanhempiensa tahdon; eikä se ollut
-kovinkaan haitallinen, koska hänen annettiin kasvaa melkeinpä oman
-onnensa nojassa; hän ei kaivannut muuta kuin tulla isoksi saadakseen
-tehdä kaikkea, mitä tahtoi. Hänellä ei ollut käsitystä vastuksista,
-joihin ihminen törmää joka hetki elämässä, eikä hän olisi ainakaan
-saattanut kuvitella, etteivät hänen vanhempansa olleet omia isäntiään.
-Sinä päivänä, jolloin hän ensi kerran huomasi, että ihmisistä toiset
-käskevät ja toisia käsketään ja etteivät hänen vanhempansa kuuluneet
-ensinmainittujen luokkaan, nousi koko hänen olemuksensa vastarintaan:
-se oli hänen elämänsä ensimäinen ankara taistelu.
-
-Se tapahtui kerran iltapuolella. Äiti oli pukenut hänet puhtaimpiin
-vaatteisiin, hyviltä ihmisiltä saatuun käytettyyn pukuun, jonka
-kekseliäs ja kärsivällinen Louisa oli osannut korjailla pojalle
-sopivaksi. Christophe lähti, kuten oli sovittu, noutamaan äitiään
-siitä talosta, jossa Louisa nyt oli työssä. Christophe arasteli
-kauheasti mennä sinne sisään yksin. Muuan lakeija seisoskeli joutilaana
-porttikäytävässä; hän pysäytti pojan ja kysyi häneltä suojelevalla
-äänellä, mitä varten hän tänne oli tullut. Christophe änkytteli
-punastuen, että hän oli tullut hakemaan "rouva Krafftia", niinkuin
-häntä oli neuvottu kysymään.
-
--- Rouva Krafftia? Mitä sinulla on rouva Krafftille asiaa? -- matki
-pikentti, korostaen pilkallisesti sanaa: rouva. -- Onko hän äitisi?
-Mene tuonne ylös. Siellä näet Louisan, keittiössä, käytävän päässä.
-
-Christophe punastui kahta kauheammin ja meni; häntä hävetti, että outo
-ihminen oli sanonut hänen äitiään tuttavallisesti Louisaksi; hän tunsi
-olevansa nöyryytetty; hän olisi tahtonut paeta, juosta rakkaan virtansa
-rannalle, lehtojensa kätköön, jossa hän sepitteli tarinoitaan.
-
-Keittiössä hän joutui keskelle muuta palvelijaparvea; se alkoi hälistä
-hänet nähdessään. Kauimpana hellan luona hymyili hänen äitinsä hänelle,
-hellästi ja hiukan hämillään. Christophe juoksi äidin luokse ja
-takertui hänen helmoihinsa. Äidillä oli edessä valkea esiliina, ja
-kädessä kapusta. Hän saattoi Christophen yhä enemmän ymmälleen, sillä
-hän tahtoi poikaa nyt nostamaan leukaansa niin, että nähtäisiin hänen
-kasvonsa, ja menemään antamaan kättä kaikille keittiössä olijoille ja
-sanomaan heille hyvää päivää. Siihen hän ei suostunut; hän kääntyi
-seinään päin ja piiloitti kasvonsa kyynärkoukkunsa taakse. Vähitellen
-hän kuitenkin tuli rohkeammaksi ja tohti vilkaista piilostaan
-toisella kiiltävällä ja nauravalla silmällään; mutta aina, kun häneen
-katsottiin, katosi silmä jälleen. Hän tarkasteli salavihkaa muita. Äiti
-näytti olevan niin vakava ja kiireissään, ettei Christophe ollut häntä
-tuntea; äiti liikkui kattilan luota toisen luo, maistellen, antaen
-neuvoja ja selitellen ruokaohjeita talon tavalliselle keittäjättärelle,
-varmalla äänellä, jota toinen kuunteli kunnioittavasti. Pojan sydän
-paisui ylpeydestä, kun hän näki, miten suuressa arvossa hänen äitiään
-pidettiin ja mitä osaa hän esitti tässä kauniissa huoneessa, joka oli
-koristettu komeilla kullan- ja vaskenkiiltävillä keittoastioilla.
-
-Yhtäkkiä kaikki vaikenivat. Ovi aukesi. Muuan vallasnainen tuli sisään,
-kahisten jäykissä vaatteissa. Hän vilkaisi ikäänkuin epäilevästi
-ympärilleen; hän ei ollut enää nuori; hänellä oli vaalea, leveähihainen
-puku; hän piteli laahustintaan kädessään, ettei olisi koskettanut
-mihinkään keittiössä. Se ei estänyt häntä kuitenkaan tulemasta hellan
-ääreen, katselemasta ruokia, jopa niitä maistelemastakin. Kun hän
-kohotti hiukan kättään, valahti hiha alas ja jätti käsivarren paljaaksi
-kyynärpäähän asti; sitä Christophe piti rumana ja sopimattomana.
-Miten kuivalla ja tylyllä äänellä hän puhui Louisalle! Ja kuinka
-nöyrästi Louisa hänelle vastasi! Siitä Christophe aivan tyrmistyi. Hän
-kätkeysi nurkkaansa, ettei häntä olisi huomattu; mutta se ei auttanut.
-Vallasnainen kysyi, kuka tuo pikku poika oli; Louisa tuli ottamaan
-poikaa näyttääkseen häntä; hän tarttui Christophea käteen ja esti
-häntä peittämästä kasvojaan; ja vaikka Christophen teki kovin mieli
-pinnistellä vastaan ja juosta karkuun, tunsi hän vaistomaisesti, että
-nyt ei sopinut vastustella. Rouva näki lapsen peljästyneet eleet; ja
-hänen ensimäinen, aivan äidillinen tunteensa vaati häntä hymyilemään
-lempeästi pojalle. Mutta hän tekeytyi kohta jälleen ylhäisen ja
-alentuvaisen näköiseksi ja teki Christophelle kysymyksiä, jotka
-koskivat hänen kilttiyttään ja jumalanpelkoaan; niihin ei Christophe
-vastannut mitään. Myöskin tarkasteli rouva, miten Christophen vaatteet
-sopivat; ja Louisa kiirehti hänelle näyttämään, että ne olivat
-erinomaiset; ja hän veti Christophen jakkua helmasta, ryppyjä siitä
-oikaistakseen, niin kovasti, että Christophen teki mieli huutaa, sillä
-hänen kurkkuaan kuristi. Hän ei ymmärtänyt, minkä tähden äiti vierasta
-naista kiitteli.
-
-Rouva otti Christophea kädestä ja sanoi vievänsä hänet lastensa luokse.
-Christophe loi epätoivoisen katseen äitiinsä; mutta äiti hymyili
-emännälleen niin alamaisesti, että Christophe näki, ettei hänellä ollut
-äidiltä mitään apua toivomista; ja niinpä seurasi hän opastaan kuin
-lammas teurastuspenkille.
-
-He tulivat puutarhaan, jossa oli kaksi jörön näköistä lasta, toinen
-poika, toinen tyttö, suunnilleen Christophen ikäisiä; mikäli tuntui,
-olivat he nyt kovin ikävällä tuulella. Christophen saapuminen oli
-heille vaihtelua. He lähestyivät tarkastelemaan tulokasta. Christophe,
-jonka rouva oli jättänyt lasten pariin, seisoi keskellä hiekkakäytävää
-paikallaan, uskaltamatta nostaa katsettaan maasta. Toiset lapset
-seisoivat niinikään liikkumatta, jonkun askeleen päässä hänestä
-ja tarkastelivat häntä kiireestä kantapäähän, nykivät toisiaan
-kyynärpäillään ja tirskahtelivat keskenään. Viimein päättivät he ryhtyä
-toimeen. He kysyivät häneltä, kuka hän oli, mistä hän tuli ja mitä
-hänen isänsä teki. Christophe ei vastannut mitään hän oli suorastaan
-kangistunut: häntä arastutti niin, että hän oli purskahtaa itkuun,
-varsinkin tuen pienen tytön tähden, jolla oli vaaleat palmikot, lyhyt
-hame ja paljaat sääret.
-
-Herraslapset ryhtyivät leikkimään. Christophe alkoi jo hiukan
-rauhoittua, mutta yhtäkkiä seisattui tuo pieni porvarisherra hänen
-eteensä, nykäisi hänen vaatteitaan ja sanoi:
-
--- Katso, nuo ovat minun!
-
-Christophe ei ymmärtänyt mitään; mutta hän suuttui väitteestä, että
-hänen vaatteensa muka olisivat toisen, ja pudisti tarmokkaasti ja
-kieltävästi päätänsä.
-
--- Kyllä minä ne tunnen, jatkoi poika; tuohan on minun vanha sininen
-takkini; tuossa kohdassa pitää olla tahra.
-
-Ja hän kosketti tahrapaikkaa sormellaan. Sitten hän jatkoi
-tarkastustaan, tutki Christophen jalkoja ja kysyi häneltä, millä hänen
-kenkäinsä kärjet olivat paikatut. Christophe lensi mustan punaiseksi.
-Tyttö nyrpisti suutaan ja suhahti veljelleen, -- Christophe kuuli
-sen, -- että hän oli pieni, köyhä poika. Se päästi Christophen kielen
-kannan. Hän luuli saattavansa kumota helposti moisen hävyttömän
-mielipiteen ja änkytti tukehtuvalla äänellä, että hän oli Melchior
-Krafftin poika ja että hänen äitinsä oli Louisa, keittäjätär. -- Hänen
-mielestään tämä arvonimi oli yhtä kaunis kun mikä muu tahansa; ja
-siinä hän oli oikeassa. -- Mutta nuo toiset lapset, joista uutinen
-oli kylläkin mielenkiintoisa, eivät tuntuneet sen tähden häntä
-suinkaan kunnioittavan. He päinvastoin tekeytyivät hyvin alentuviksi.
-He kysyivät häneltä, miksi hän rupeaa, kun tulee isoksi, tuleeko
-hänestäkin kokki vai ehkä kuski. Christophe meni jälleen tuppisuuksi.
-Hänestä tuntui kuin olisi jääpiikki työntynyt hänen sydämeensä.
-
-Rikkaiden lapset koettivat nyt keksiä hänen vaikenemisensa rohkaisemina
-jotain keinoa kiusatakseen huvikseen tuota köyhää parkaa, jota
-kohtaan he yhtäkkiä alkoivat tuntea sellaista julmaa ja järjetöntä
-vastenmielisyyttä kuin lasten on tavallista. Varsinkin tyttö oli
-väsymätön. Hän huomasi, että Christophen oli vaikea juosta liian
-ahtaassa puvussaan; ja hän keksi nyt aivan perinpohjaisen harkitun
-huvin, nimittäin hyppäyttää hänellä estejuoksua. Rakennettiin aitaus
-lastenpenkeistä ja käskettiin Christophea hyppäämään sen ylitse.
-Poika-parka ei uskaltanut sanoa, mikä häntä esti hyppäämästä; hän
-ponnisti kaikki voimansa, ryntäsi ja putosi nenälleen. Hän kuuli
-toisten riemunaurun. Hänen täytyi koettaa uudestaan. Kyyneleet silmissä
-hän teki epätoivoisen ponnistuksen, ja tällä kertaa hänen onnistui
-hypätä esteen ylitse. Mutta siihen eivät hänen pyövelinsä suinkaan
-tyytyneet, he selittivät, ettei este ollut tarpeeksi korkea; ja he
-lisäsivät sitä uusilla rakenteilla, kunnes siitä tuli suorastaan varma
-niskantaitturi. Christophe koetti pullistella vastaan; hän sanoi,
-että hän ei enää hyppää. Silloin pikku tyttö moitti häntä raukaksi
-ja sanoi, että hän pelkää. Sitä ei Christophe voinut sietää; ja
-tietäen varmasti kaatuvansa hän hyppäsi, ja kaatui. Hänen jalkansa
-takertuivat aitaukseen. Koko laitos romahti hänen mukanaan alas. Nahka
-repeytyi hänen käsistään, ja hän oli halkaista päänsä; ja kaiken
-onnettomuuden lisäksi ratkesivat hänen housunsa polvista ja muualtakin.
-Hän oli vaipua maan alle häpeästä; hän kuuli toisten lasten tanssivan
-ilosta ympärillään; hän kärsi hirvittäviä tuskia. Hän tunsi, että he
-halveksivat, että he vihasivat häntä: miksi, miksi? Hän olisi tahtonut
-kuolla! -- Ei ole julmempaa tuskaa kuin lapsen, joka ensi kerran huomaa
-toisten pahuuden; hän luulee koko maailman vainoavan itseään, eikä
-hänellä ole mitään tukea; ei ole enää mitään; kaikki on niin tyhjää!...
-Christophe koetti nousta maasta: pikku porvari tyrkkäsi häntä ja
-kaatoi hänet jälleen; tyttönen potki häntä. Hän koetti uudestaan, he
-heittäysivät molemmat hänen kimppuunsa, istuivat hänen selkäänsä ja
-painoivat hänen kasvojaan hiekkaan. Silloin valtasi hänet vimma: tämä
-oli jo liian katkeraa! Hänen käsiään kirveli, hänen sievä pukunsa oli
-repeytynyt, -- se oli hänelle hirveä onnettomuus! Häpeä, suru, kapina
-vääryyttä vastaan, kaikki nuo yhtaikaa tulleet tuskat sulautuivat
-hurjaksi raivoksi. Hän ponnistautui polviensa ja käsiensä varaan,
-pudisteli selkäänsä kuin koira ja karisti kiusaajansa maahan; ja kun he
-uudestaan karkasivat hänen kimppuunsa, ryntäsi hän niska kumarassa päin
-heitä, löi tyttöä korvalle ja paiskasi pojan nyrkin iskulla keskelle
-kukkalavaa.
-
-Siitäkös nousi kirku. Lapset juoksivat pakoon, kimeästi itkien sisään,
-ovet alkoivat paukkua, vihaisia huutoja kuului. Vallasnainen juoksi
-puutarhaan niin nopeasti kuin hameenlaahustin salli. Christophe näki
-hänen tulevan, mutta hän ei koettanut paeta; hän oli teostaan aivan
-tyrmistynyt: se oli suorastaan suunnatonta, se oli rikos; mutta hän
-ei katunut. Hän odotti. Hän oli tuhon oma. Mutta ei väliä! Hänet oli
-kiusattu epätoivoon.
-
-Vallasnainen ryntäsi hänen kimppuunsa. Christophe tunsi hänen
-lyöntinsä, hän kuuli, että hän puhui hänelle vimmastuneella äänellä,
-lennättäen kokonaisen virran sanoja; mutta hän ei eroittanut niistä
-mitään. Hänen pikku vihollisensa olivat palanneet takaisin näkemään
-hänen häpeäänsä, ja ne uikuttivat täyttä suuta. Palvelijoitakin riensi
-sinne: siinä kaikui kaikenlaisia ääniä. Muun onnettomuuden päällisiksi
-ilmestyi sinne myöskin Louisa, jota oli lähetetty hakemaan; ja
-hänkin alkoi mukittaa Christophea, ennenkuin vielä tiesi mitään koko
-asiasta, ja vaati poikaansa pyytämään anteeksi. Christophe kieltäytyi
-raivoissaan sitä tekemästä. Louisa ravisteli häntä kovemmin ja kiskoi
-hänet kädestä rouvan ja lasten luo ja käski häntä rupeamaan polvilleen.
-Mutta Christophe potki, ulvoi, ja puri äitiään käteen. Hän vilisti
-viimein pakoon läpi nauravan palvelijajoukon.
-
-Hän meni matkaansa sydän kuohuksissa, vihasta ja saamistaan lyönneistä
-palavin kasvoin. Hän koetteli olla ajattelematta, hän kiirehti
-askeleitaan, sillä hän ei tahtonut itkeä kadulla. Hän olisi tahtonut
-päästä kotiin keventääkseen tuskaansa kyyneleillä; hänen kurkkuaan
-tukehutti, veri kiehui hänen päässään niin, että se oli haljeta.
-
-Viimein tuli hän kotiin; hän nousi juosten vanhoja pimeitä portaita
-tavalliseen komeroonsa, erään virralle päin olevan ikkunan
-syvennykseen; hän heittäytyi tikahtumaisillaan siihen; ja itki
-katketakseen. Hän ei oikein tiennyt, mitä hän itki; mutta hänen
-täytyi itkeä; ja kun ensimäinen kyynelvirta oli tulvahtanut, niin hän
-itki vielä, siksi, että hän tahtoi itkeä jonkinlaisesta raivosta ja
-että hänen olisi ollut tuskallista, aivan kuin hän olisi rangaissut
-toisiakin kiusatessaan itseään. Sitten hän muisti, että hänen isänsä
-tuli kotiin, että äiti kertoisi hänelle kaikki ja etteivät hänen
-onnettomuutensa vielä olleet lopussa. Hän päätti lähteä pakoon, minne
-tahansa, eikä tulla koskaan takaisin.
-
-Juuri kun hän laskeutui portaita, törmäsi hän kotiin palaavaa isäänsä
-vastaan.
-
--- Mitä sinä täällä teet, poika? Minne sinä menet? kysyi Melchior.
-
-Christophe ei vastannut.
-
--- Sinä olet tehnyt jotain tyhmyyksiä. Mitä sinä olet tehnyt?
-
-Christophe vaikeni itsepäisesti.
-
--- Mitä sinä olet tehnyt? toisti Melchior. Vastaatko sinä?
-
-Poika alkoi itkeä, ja Melchior huutaa, kumpikin yhä kovemmin ja
-kovemmin, kunnes kuultiin Louisan nousevan kiireesti ylös portaita.
-Louisa oli vielä aivan suunniltaan; ja hän alkoi jälleen torua
-kiivaasti ja läväytellä Christophea korville, ja siihen kuritukseen
-lisäsi Melchior heti, kun ymmärsi, mistä oli kysymys, -- tai
-luultavasti jo ennenkin, -- niin ankaria puusteja, että ne olisivat
-kaataneet vaikka härän. Vanhemmat huusivat nyt molemmat. Poika kirkui.
-Viimein riitelivät vanhemmat keskenään, kumpikin yhtä vimmastuneina.
-Löylytellen poikaansa sanoi Melchior, että tämä oli aivan oikeassa,
-että tällaista siitä tulee, kun menee piiaksi ihmisille, jotka luulevat
-kaiken olevan luvallista siksi, että heillä on rahaa. Ja Louisa
-läiskytteli samoin Christophea ja huusi miehelleen, että Melchior
-oli raaka ja ettei hän antaisi pieksää poikaansa ja että Melchior
-oli jo kolhaissut Christophea pahoin. Christophen nenästä vuotikin
-hiukan verta; mutta hän ei sitä ajatellut, eikä hän ollut laisinkaan
-kiitollinen äidilleen siitä, että äiti hauteli rajukätisesti hänen
-nenäänsä märällä liinalla, sättien yhä edelleen. Viimein lykättiin
-hänet pimeään konttoriin, jossa hän sai olla lukon takana ilman
-illallista.
-
-Christophe kuuli heidän riitelevän kilvan keskenään eikä hän tiennyt,
-kumpaa heistä hän enemmän inhosi. Hänestä tuntui, että hän inhosi
-enemmän äitiään; sillä sellaista pahuutta ei hän ollut häneltä
-koskaan odottanut. Kaikki päivän onnettomuudet ryntäsivät hänen
-mieleensä yhtaikaa: kaikki, mitä hän oli kärsinyt, lasten ja tuon
-rouvan tekemä vääryys, vanhempien vääryys, ja, -- senkin hän tunsi
-polttavana haavana, vaikkei hän sitä tunnetta vielä täysin käsittänyt,
--- vanhempain alentuminen noiden ilkeäin ja halveksittavain ihmisten
-edessä, hänen vanhempainsa, joista hän oli aina ollut niin ylpeä.
-Moinen, nyt ensi kertaa elämässä hämärästi aavistettu raukkamaisuus,
-tuntui hänestä häpeältä. Kaikki käsitteet horjuivat hänessä: ihailu
-lähimpiään kohtaan, melkeinpä uskonnollinen kunnioitus, jota he
-olivat hänessä aina ennen herättäneet, hänen luottamuksensa elämään,
-lapsellinen tarpeensa saada rakastaa ja olla rakastettu, hänen sokea,
-mutta horjumaton uskonsa oikeuteen. Luhistuminen oli täydellinen,
-raaka voima murskasi häntä eikä hänellä ollut mitään keinoa puolustaa
-itseään, ei mitään keinoa päästä sen käsistä. Häntä tukahutti.
-Hän luuli suorastaan kuolevansa. Hänen koko olemuksensa jäykistyi
-epätoivoiseen vastarintaan. Hän iski, potki, puski päällään seinää,
-karjui, kunnes sai suonenvedon ja kaatui maahan, kolauttaen itseään
-pahoin konttorissa oleviin huonekaluihin.
-
-Vanhemmat juoksivat hätään ja ottivat hänet syliinsä. Ja nyt
-kilpailtiin siitä, kumpi heistä olisi hellempi häntä kohtaan. Äiti
-riisui hänet, kantoi hänet vuoteeseen, asettui hänen pääpuoleensa
-ja istui siinä, kunnes Christer he oli hiukan rauhoittunut. Mutta
-Christophe ei hellittänyt, hän ei antanut äidille mitään anteeksi, hän
-oli nukkuvinaan, ettei hänen olisi tarvinnut äitiä halata. Äiti oli
-hänestä paha ja pelkuri. Sillä hän ei aavistanut, miten vaikea Louisan
-oli elää ja elättää poikaansa ja miten hän oli kärsinyt siitä, että
-hänen oli täytynyt liittoutua lastansa vastaan.
-
-Kun Christophe oli tyhjentänyt viimeiseen pisaraan saakka kaiken
-kyynelvaraston, mitä lapsen silmiin mahtuu, tunsi hän hiukan
-helpoittavan. Hän oli väsyksissä ja aivan ruhjottu; mutta hänen
-hermonsa olivat liiaksi kiihdyksissä, niin ettei hän voinut nukkua.
-Päivän kuvat alkoivat vilahdella puolihorroksissa hänen sielussaan.
-Varsinkin tuon pikku tytön hän näki alinomaa, kirkkain silmin,
-pieni nenä halveksivasti pystyssä, näki hänen tukkansa hajallaan
-olkapäillä, hänen paljaat säärensä ja kuuli hänen teeskenteleväiset
-lapsen-sanansa. Christophe hätkähti aina, kun oli kuulevinaan hänen
-äänensä. Hän muisti, miten kömpelö hän oli ollut tytön edessä; ja
-hän tunsi sisässään raivoisasti vihaavansa tyttöä; hän ei antanut
-hänelle anteeksi, että tyttö oli nöyryyttänyt häntä, häntä kalvoi
-halu nöyryyttää häntä puolestaan, saada hänen kyyneleensä vuotamaan.
-Hän mietti keinoja, mutta ei keksinyt yhtään. Ei ollut laisinkaan
-uskottavaa, että tyttö koskaan hänestä välittäisi mitään. Mutta
-sydäntään keventääkseen Christophe oletti, että kävisi niinkuin hän
-toivoi. Hän kuvitteli siis, että hänestä oli tullut hyvin mahtava
-ja maineikas mies; ja samalla päätti hän, että tyttö oli häneen
-rakastunut. Siten alkoi hän jälleen kertoa itselleen uutta, mahdotonta
-tarinaa, jollaisia hän aina lopulta luuli todellisemmiksi itse
-todellisuutta.
-
-Tyttö riutui rakkaudesta; mutta Christophe halveksi häntä. Kun
-Christophe kulki hänen talonsa ohitse, katseli tyttö häntä piilosta
-ikkunan uudinten takaa; ja Christophe tiesi, että häntä katseltiin;
-mutta hän ei ollut sitä näkevinään, hän puheli vain iloisesti. Hän
-poistui seudultakin, hän matkusti sangen kauas, enentääkseen vielä
-tytön tuskaa. Hän teki suurtöitä. -- Nyt sovitti hän tarinaansa eräitä
-valittuja katkelmia isoisän sankarikertomuksista. -- Tyttö tuli
-sillaikaa sairaaksi surusta. Hänen äitinsä, tuo ylpeä vallasnainen,
-tuli rukoilemaan Christophea: "Minun tytärraukkani kuolee. Tulkaa,
-Jumalan tähden, hänen luokseen." Christophe tuli. Tyttö oli vuoteessa.
-Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja riutuneet. Hän ojensi käsiänsä. Hän ei
-jaksanut enää puhua; mutta hän tarttui Christophen käsiin ja suuteli
-itkien niitä. Silloin katseli Christophe häntä suunnattoman lempeästi
-ja hellästi. Hän sanoi tytölle, että hänen täytyy tulla terveeksi,
-ja suostui siihen, että tyttö rakasti häntä. Tähän tarinan kohtaan
-saavuttuaan toisti hän mielessään monta kertaa henkilöittensä sanoja
-ja asentoja erilaisissa kohtauksissa, kuten hänen muulloinkin oli
-tapana tehdä lisätäkseen nautintoaan, ja niin tuli uni, ja hän nukahti
-lohdutetuin mielin.
-
-Mutta kun hän jälleen avasi silmänsä, oli tullut päivä; ja se päivä ei
-paistanut enää yhtä huolettomasti kuin edellisenä aamuna: jotain oli
-muuttunut maailmassa. Christophe oli tutustunut vääryyteen.
-
-
-
-
-Kodissa oli todellisen puutteen aikoja. Ne tulivat yhä tavallisemmiksi.
-Niinä päivinä olivat syömiset sangen laihoja. Kukaan ei huomannut
-sitä paremmin kuin Christophe. Isä ei nähnyt mitään; hän otti
-lautaselleen ensimäiseksi ja hänelle oli ruokaa aina tarpeeksi. Hän
-puheli äänekkäästi ja nauraa kajahutteli omille sutkauksilleen; eikä
-hän huomannut vaimonsa katsetta ja miten väkinäisesti Louisa nauroi ja
-miten hänen silmänsä seurasivat Melchioria sillaikaa kuin hän täytti
-lautasensa. Vati oli tyhjentynyt puolilleen, kun se lähti jälleen
-isän kädestä kiertämään. Louisa jakeli ruokaa nuorimmille: kaksi
-perunaa kummallekin. Kun Christophen vuoro tuli, ei vadissa useinkaan
-ollut enää muuta kuin kolme, eikä äiti vielä ollut saanut mitään.
-Christophe tiesi sen etukäteen, hän oli lukenut perunat jo ennenkuin
-ne tulivat hänen kohdalleen. Silloin hän hillitsi luontonsa ja virkkoi
-huolettomasti:
-
--- Yksi vain, äiti.
-
-Louisa tuli hiukan levottomaksi.
-
--- Ei, vaan kaksi, niinkuin toisetkin.
-
--- Ei kiitos, yksi ainoastaan.
-
--- Eikö sinulla sitten ole nälkä?
-
--- Ei, ei ole oikein nälkä.
-
-Äiti ei ottanut kuitenkaan enempää kuin yhden, ja he kaksi kuorivat
-perunansa huolellisesti, leikkelivät ne aivan pieniksi palasiksi ja
-koettivat syödä niin hitaasti kuin mahdollista. Äiti piti silmällä
-Christophea. Kun poika oli lopettanut, sanoi hän:
-
--- No, ota vielä tuo!
-
--- Ei kiitos, äiti.
-
--- Mutta oletko sinä kipeä?
-
--- En minä ole kipeä, mutta olen kylläinen. Saattoi tapahtua, että isä
-moitti häntä nirsuksi ja että hän vei vielä viimeisenkin perunan. Mutta
-Christophe tuli siitä ovelaksi; hän otti perunan ja säästi sitä omalla
-lautasellaan Ernestille, pikku veikolle, joka oli kovin ahmatti ja
-kärkkyi sitä silmillään päivällisen alusta alkaen ja pyysi häneltä sitä
-lopuksi:
-
--- Sinä et sitä syökään? Anna se minulle, Christophe.
-
-Oh, miten Christophe halveksui isää, joka ei välittänyt mitään heistä
-muista, ei edes aavistanutkaan, että söi heidän osansa. Hänen oli niin
-nälkä, että hänen täytyi vihata isäänsä ja että hän olisi tahtonut sen
-sanoa hänelle; mutta hän oli ylpeä ja ajatteli, ettei hänellä ollut
-oikeutta sitä tehdä ennenkuin hän itse ansaitsi leipänsä. Leivän, jonka
-isä häneltä riisti, oli isä itse toki ansainnut. Hän, Christophe, ei
-kelvannut mihinkään; hän oli vain taakaksi muille; hänellä ei ollut
-oikeutta puhua mitään. Kerran hän puhuisi, -- jos hän vain siihen
-saakka kestäisi. Mutta oi, hän kuolisi kai nälkään sitä ennen!...
-
-Moinen paasto oli hänelle julmempi kärsimys kuin monille muille
-lapsille. Se oli oikea kidutus hänen oivalliselle vatsalleen; joskus
-hän suorastaan vapisi nälästä; hänen päätänsä särki; rinnassa oli aivan
-kuin reikä, jota kalvoi ja joka levisi kuin siinä olisi kierretty
-poraa. Mutta hän ei ruikutellut; hän tunsi äitinsä pitävän häntä
-silmällä ja tekeytyi huolettoman näköiseksi. Louisa aavisteli sydämensä
-tuskaksi, että hänen pikku pojunsa oli syömättä säästääkseen toisille
-enemmän; hän hääti kyllä sen ajatuksen mielestään; mutta se tuli
-siihen aina uudestaan. Hän ei uskaltanut ottaa selvää asiasta, kysyä
-Christophelta, oliko se totta; sillä jos se oli totta, mitä olisi hän
-sille voinut? Itse hän oli lapsesta saakka tottunut puutteihin. Mitä
-auttaa vaikeroida, kun ei voi asiaa muuttaa? Hän, jonka terveys oli
-heikko ja vaatimukset vähäiset, ei aavistanut, että lapsi saattoi
-kärsiä vielä enemmän kuin hän. Louisa ei sanonut Christophelle mitään;
-mutta pari kertaa, kun muut olivat lähteneet ulos, lapset kadulle,
-Melchior asioilleen, pyysi hän vanhinta poikaansa jäämään kotiin ja
-auttamaan vähän äitiä. Christophe piti lankavyyhteä ja äiti keri.
-Yhtäkkiä heitti Louisa työn käsistään ja veti Christophen kiihkeästi
-syliinsä; hän nosti hänet polvelleen, vaikka poika oli jo melkoisen
-raskas, ja painoi hänet rintaansa vasten. Christophe kietaisi rajusti
-kätensä äitinsä kaulaan, ja he itkivät molemmat, halaillen toisiaan
-epätoivon vimmalla.
-
--- Minun pikku poika-parkani!...
-
--- Äiti, rakas äiti!...
-
-He eivät puhuneet mitään muuta; mutta he ymmärsivät toisensa.
-
-
-
-
-Meni melkoisen kauan ennenkuin Christophe huomasi, että isä joi.
-Melchiorin kohtuuttomuus pysyi ainakin alussa jonkinlaisissa rajoissa.
-Se ei ollut laisinkaan raakaa. Se ilmeni paremminkin tavattomina
-ilonpuuskina. Hän lasketteli tuhmia, lauloi täyttä kurkkua tuntikausia,
-lyöden kämmentään pöytään; ja joskus hän tahtoi kaikin mokomin
-tanssia Louisan ja lasten kanssa. Christophe näki hyvin, että äiti
-oli surullinen; että hän vetäytyi syrjään ja kumartui työnsä puoleen.
-Äiti koetti olla katsomatta juopuneeseen; hän koetti lauhkeasti
-tukkia hänen suutaan, kun hän puhui paksuuksia, jotka saivat äidin
-punastumaan. Mutta Christophe ei ymmärtänyt mitään; hän kaipasi niin
-kovasti hiukan iloa, että isän meluisa paluu oli hänelle melkeinpä
-juhla. Koti oli niin surullinen; ja nämä hullutukset olivat pojalle
-jonkinlaista virkistystä. Hän nauroi sydämensä pohjasta Melchiorin
-hassunkurisille liikkeille ja typerille sutkauksille; hän lauloi ja
-hyppi hänen kanssaan; ja hänestä oli äiti ilkeä, kun hän suuttuneella
-äänellä kielsi siitä Christophea. Mitä pahaa siinä voi olla, tekihän
-Christophen oma isä niin? Yhä ihaili hän isää, vaikka hänen pikku
-älynsä, joka oli aina valveillaan eikä unohtanut koskaan, mitä hän
-oli nähnyt, oli saanut hänet huomaamaan isän käytöksestä monenmoista,
-joka ei ollut sopusoinnussa hänen lapsellisen ja lahjomattoman
-oikeuskäsitteensä kanssa. Lapsen sielu vaatii sellaista ihailua! Se
-on varmaankin jokin muoto iankaikkista itserakkautta. Kun ihminen
-on tai tuntee olevansa liian heikko täyttämään toivomuksiaan tai
-tyydyttämään ylpeyttään, siirtää hän sen työn lapsena vanhemmilleen,
-aikuisena jälleen, jolloin elämä on hänet vuorostaan voittanut,
-lapsilleen. Lapset ovat tai heistä tulee kaikkea sitä, mitä hän itse on
-itsestään uneksinut: heistä tulee hänen taistelevia sankareitaan, hänen
-kostajiaan. Ja tässä ylpeässä luopumisessa toisen hyväksi sekautuvat
-rakkaus ja itsekkyys toisiinsa huumaavan väkevinä ja suloisina.
-Christophe unohti siis täydellisesti kaunan isäänsä vastaan ja koetti
-kaikin voimin keksiä syytä häntä ihaillakseen: hän ihaili hänen
-vartaloaan, hänen paksuja käsivarsiaan, hänen ääntään, hänen nauruaan,
-hänen iloisuuttaan; ja hän loisti ylpeydestä, kun joku kehuskeli
-isän musiikkitaituruutta tai kun Melchior itse kertoi, minkälaisia
-ylistyksiä hän elämässään oli saanut, niitä omistaan lisäten.
-Christophe uskoi näitä kerskumisia; ja hän piti isäänsä nerona, jonakin
-ukin kertomusten sankarina.
-
-Eräänä iltana, kello seitsemän tienoissa oli Christophe yksin kotona.
-Pikku veikot olivat ulkona kävelemässä Jean-Michelin kanssa. Louisa
-oli vaatteiden pesussa rannassa. Ovi aukesi, ja Melchior ryntäsi siitä
-sisään; hänellä ei ollut hattua, ja hänen rintamuksensa olivat auki;
-päästäkseen kynnyksen yli, keikahteli hän muutamia tanssiaskeleita, ja
-sitten hän hetkahti tuolille pöydän eteen. Christophe alkoi nauraa,
-ajatellen, että tämä oli tavallista kujetta; ja hän meni isänsä luokse.
-Mutta kun hän katseli isää tarkemmin, ei häntä enää naurattanut.
-Melchior istui paikallaan, hervottomina riippuvin käsivarsin, hän
-tuijotti eteensä katseettomin silmin ja luomiaan räpsytellen; kasvot
-olivat tummanpunaiset; suu oli ammollaan, ja siitä lähti silloin
-tällöin älytön naurun-kurahdus. Christophe tyrmistyi. Hän luuli ensin
-isän kujeilevan; mutta kun hän näki, ettei isä liikahtanut, alkoi häntä
-peloittaa.
-
--- Isä, isä! huudahti hän.
-
-Melchior kurahteli yhä kuin kana. Christophe takertui epätoivoissaan
-häntä käsivarteen ja pudisti häntä kaikin voimin:
-
--- Isä, hyvä isä, vastatkaa!
-
-Melchiorin ruumis huojui kuin jokin kuollut esine, ja oli vähällä
-kaatua; hänen päänsä kallistui Christophen päätä kohti; hän katseli
-poikaa, ja murahteli katkonaisia ja vihastuneita sanoja. Kun
-Christophen silmät osuivat noihin sekaviin silmiin, valtasi hänet
-mieletön kauhu. Hän juoksi pakoon huoneen toiseen nurkkaan, putosi
-polvilleen sängyn ääreen ja kätki kasvonsa vaatteihin. Niin olivat he
-kahden pitkän aikaa. Melchior heilahteli raskaasti tuolillaan, suu
-naurun irvistyksessä. Christophe työnsi sormet korviinsa, ettei olisi
-kuullut, ja hän vapisi. Mitä hän sisällään tunsi, oli käsittämätöntä:
-se oli hirvittävää mullistusta, kauhua, tuskaa, aivan kuin joku, jota
-hän oli rakastanut ja kunnioittanut, olisi kuollut.
-
-Ei tullut ketään sisään, he olivat edelleen kahden: ilta pimeni,
-ja Christophen pelko lisääntyi joka hetki. Hän ei voinut olla
-kuuntelematta, ja hänen sydäntään hyyti, kun hän kuuli tuon äänen,
-jota ei tuntenut enää entiseksi: huoneen hiljaisuus teki sen vielä
-kauheammaksi; seinäkellon onnahtava heiluri löi tahtia tuohon
-järjettömään loruun. Christophe ei jaksanut tätä enää sietää, hän
-tahtoi paeta. Mutta ulos mennäkseen olisi hänen pitänyt kulkea isän
-ohitse; ja Christophea karmi jo ajatuskin, että hänen olisi täytynyt
-nähdä taas nuo silmät: hänestä tuntui, että hän olisi kuollut siihen
-paikkaan. Hän koetti ryömiä kamarin ovelle. Hän ei hengittänyt, ei
-katsellut, hän pysähtyi nähdessään Melchiorin hiukankin liikahtavan.
-Christophe näki hänen jalkansa pöydän alla. Juomarin toinen jalka
-vapisi. Christophe pääsi ovelle; vapisevin käsin hän painoi ripaa;
-mutta hätäpäissään päästi hän sen irti: se sulkeutui kalahtaen,
-Melchior kääntyi katsomaan taakseen; tuoli, jolla hän heilahdellen
-istui, kadotti tasapainonsa ja kaatui kolisten. Christophe peljästyi
-niin, ettei voinut paeta. Hän seisoi hievahtamatta seinää vasten ja
-katseli isäänsä, joka makasi hänen jaloissaan; ja hän huusi apua.
-
-Putoaminen selvitti Melchioria hiukan. Kirottuaan, sadateltuaan ja
-muokattuaan nyrkeillään tuolia, joka oli tehnyt hänelle tällaiset
-jutkut, ja yritettyään turhaan nousta jaloilleen, hän asettui viimein
-takalistolleen permannolle, nojaten selkäänsä pöytään; ja hän tunsi
-jälleen ympäristönsä. Hän näki Christophen itkevän: hän kutsui häntä
-luokseen. Christophe tahtoi paeta; hän ei voinut liikahtaa. Melchior
-käski häntä uudestaan; ja kun lapsi ei tullut, niin hän kirosi
-kiukuissaan. Christophe lähestyi nyt, hänen koko ruumiinsa vapisi.
-Melchior veti hänet luokseen, polvelleen istumaan. Ensin nipisteli
-hän poikaa korvista ja piti hänelle sekavalla ja sammaltavalla
-äänellä saarnan, että lapsen täytyy kunnioittaa isäänsä. Sitten
-hänen tuulensa yhtäkkiä vaihtui ja hän hypitteli poikaa käsiensä
-varassa, lorusi hävyttömiä ja oli nauruunsa tikahtua. Siitä hän
-siirtyi ilman väliasteita surullisiin ajatuksiin; hän säälitteli
-poikaansa ja itseään; hän puristi Christophea rintaansa vastaan ja oli
-hänet tukahuttaa suuteloihin ja kyyneleihin; ja viimein tuuditteli
-hän häntä sylissään, alkaen veisata: _De profundis_. Christophe
-ei koettanutkaan itseään vapauttaa; kauhu oli hänet suorastaan
-kangistanut. Rusennuksissa isän rintaa vastaan, tuntien juopuneen
-viiniltä löyhkäävän hengityksen ja hänen nikotuksensa kasvoillaan,
-joita ilkeät suutelut ja kyyneleet kostuttivat, oli hän kuolla inhosta
-ja pelosta. Hän olisi tahtonut huutaa, mutta hänen suustaan ei tullut
-ääntä. Tätä kauheutta kesti iankaikkisesti, siltä hänestä tuntui, --
-kunnes ovi aukesi, ja Louisa tuli pieni vaatekori kainalossa sisään.
-Äiti huudahti, kori putosi häneltä, ja hän ryntäsi ottamaan Christophea
-ja riisti hänet Melchiorin käsistä rajuudella, jollaista ei hänestä
-olisi kukaan uskonut:
-
--- Ah, sinä surkea juoppo! huusi hän.
-
-Ja hänen silmänsä säkenöivät suuttumuksesta.
-
-Christophe luuli, että isä tappaisi äidin. Mutta vaimon uhkaava käytös
-tyrmisti Melchiorin niin, ettei hän vastannut mitään, vaan alkoi itkeä.
-Hän pyöriskeli pitkin permantoa; hän iski päätänsä huonekaluihin,
-sanoen, että Louisa oli oikeassa, että hän oli juoppo, että hän oli
-onnettomuus perheelleen, että hän saattoi lapsensa perikatoon, ja että
-hän tahtoi kuolla. Louisa oli kääntänyt hänelle halveksivasti selkänsä,
-hän kantoi Christophen viereiseen huoneeseen, hän hyväili poikaa, hän
-koetti rauhoittaa häntä. Christophe vain vapisi, hän ei vastannut äidin
-kysymyksiin; sitten hän puhkesi itkuun. Louisa pyyhki hänen kasvojaan
-kylmällä vedellä; hän painoi hänet syliinsä, hän puhui hänelle
-hellästi, hän itki hänen kanssaan. Viimein he kumpikin rauhoittuivat.
-Louisa laskeutui polvilleen ja veti Christophen viereensä. He
-rukoilivat, että hyvä Jumala parantaisi isän hänen kauheasta tavastaan
-ja että Melchior tulisi jälleen hyväksi ja kunnolliseksi niinkuin
-ennenkin. Louisa asetti lapsen sänkyyn. Christophe tahtoi, että äidin
-oli oltava hänen vuoteensa vieressä ja pidettävä häntä kädestä. Louisa
-vietti osan yötä Christophen vuoteen pääpuolessa, sillä pojalla oli
-kuumetta. Juopunut kuorsasi permannolla.
-
-Joku aika myöhemmin, kun Christophe vietti koulussa aikaansa tunnilla
-katsellen kärpäsiä katossa ja tyrkki nyrkeillään vierustovereitaan
-koettaen pudottaa heitä penkiltä, vihjasi opettaja, -- joka tunsi
-vaistomaista vastenmielisyyttä Christophea kohtaan, sillä poika oli
-aina rauhaton ja hänen naurunsa häiritsi lakkaamatta muita eikä
-hän koskaan mitään oppinut, -- vihjasi loukkaavasti, samassa, kun
-Christophe juuri itse putosi penkiltä permannolle, erääseen sangen
-tunnettuun henkilöön, jonka jälkiä Christophe näytti kaikesta päättäen
-haluavan loistavasti seurata. Kaikki toiset lapset purskahtivat
-silloin nauruun; ja eräät heistä ottivat selventääkseen vertausta
-helppotajuisilla ja innokkailla lisäyksillä. Christophe nousi maasta
-punaisena häpeästä, sieppasi mustetolpponsa ja heitti sen kaikin
-voimin ensimäistä kohti, jonka näki nauravan. Opettaja hyökkäsi hänen
-kimppuunsa; hän sai selkäänsä, hänet komennettiin olemaan lopputunti
-polvillaan ja sai tavattoman pitkän rankaisuläksyn.
-
-Hän tuli kotiin kalman kalpeana ja kiehuen salattua raivoa; ja hän
-julisti jyrkästi, ettei hän mene enää kouluun. Hänen sanoistaan ei
-välitetty. Mutta kun äiti huomisaamuna muistutti hänelle, että oli
-aika lähteä, vastasi hän tyynesti sanoneensa, ettei hän sinne enää
-mene. Louisa rukoili, torui ja uhkasi: mikään ei auttanut. Christophe
-istui nurkassaan uhmaavin otsin. Melchior antoi hänelle ankaran
-löylyn: poika huusi kohti kitaa; mutta hän vastasi jokaista annosta
-seuraaviin käskyihin yhä raivokkaammin: "En." Häntä pyydettiin edes
-sanomaan, minkä tähden ei: hän puri hampaansa yhteen eikä vastannut.
-Melchior tempaisi hänet syliinsä ja kantoi hänet kouluun ja jätti hänet
-opettajan valtaan. Penkilleen jälleen jouduttuaan hän alkoi särkeä
-järjestyksessä kaikkia esineitä, mitä lähellään tapasi: mustetolpponsa,
-kynänsä; hän repi vihkonsa ja kirjansa, -- ja tämän teki hän hyvin
-huomattavalla tavalla, katsellen opettajaan uhittelevasti. Hänet
-pistettiin pimeään putkaan. -- Jonkun hetken päästä löysi opettaja
-hänet siellä nenäliina solmussa kaulan ympärillä, vetämässä kaikin
-voimin solmun huipuista: hän koetti kuristaa itseänsä.
-
-Ei auttanut muu kuin antaa hänen mennä kotiin.
-
-
-
-
-Christophe oli luja kestämään vaivoja. Hän oli perinyt isältään
-ja isoisältään vahvan ruumiinrakenteen. Siinä suvussa ei oltu
-arkapintaisia: oltiinpa sairaita tai ei, koskaan ei vaikeroitu,
-ja mikään voima ei olisi voinut muuttaa Krafftien, isän ja pojan,
-jokapäiväisiä elämäntapoja. He lähtivät ulos millaisella ilmalla
-tahansa, oli kesä tai talvi; he kulkivat tuntikausia sateessa tai
-auringonpaisteessa, usein paljaspäin ja takin rintamus auki, joko
-huolimattomuudesta tai uhmalla; he voivat samota peninkulmia väsymättä
-koskaan, ja katselivat halveksivan säälivästi Louisa-raukkaa, joka
-ei mitään virkkanut, mutta jonka täytyi seisattua aivan valkeana
-väsymyksestä, jalat pöhöttyneinä ja sydän sykkien niin, että oli
-haljeta. Christophe oli melkein halveksia äitiä niinkuin hekin; hän ei
-voinut ymmärtää, että ihminen saattoi olla sairas; kun hän kompastui
-tai kolautti itseään, leikkasi tai poltti sormiaan, ei hän itkenyt;
-mutta hän suuttui esineeseen, joka hänelle oli sen pahan tehnyt. Isän
-ja pienten toverien töykeys, katupojat, joiden kanssa hän tappeli,
-karkaisivat häntä yhä enemmän. Hän ei peljännyt paukkuja; ja monta
-kertaa tuli hän kotiin nenä verissä ja kuhmu otsassa. Eräänä päivänä
-täytyi aikuisten kiskoa hänet henkihieverissä keskeltä raivoissa
-poikiin rykelmää, kun hän oli kaatunut sinne vastustajansa kanssa, joka
-kolkutti hartiavoimin hänen päätään kiviin. Tämä oli hänestä aivan
-luonnollista, koska hän oli valmis tekemään samaa muille kuin muut
-hänelle.
-
-Ja kuitenkin pelkäsi hän monenmoisia seikkoja; eikä mikään eräänä
-aikana hänen lapsuuttaan tuottanut hänelle suurempia kärsimyksiä kuin
-nuo ainaiset omat kauhun syyt, vaikkei kukaan niistä mitään tiennyt, --
-sillä hän oli kovin ylpeä. Varsinkin pari kolme vuotta ne vaivasivat
-häntä aivan kuin tauti.
-
-Hän pelkäsi salaperäisyyksiä, joita pimeässä piilee, pahoja voimia,
-jotka tuntuvat vaanivan ihmisen henkeä, hirmuolentojen laumaa, joka
-kaikkien lasten aivoissa kihisee heille kauhua tuottaen ja joita
-he sekoittavat kaikkeen näkemäänsä: varmaankin jonkin kadonneen
-eläinmaailman viimeisiä muistoja, tyhjyyttä seuraavien ensimäisten
-päiväin aikuisia aivohoureita, jätteitä peljättävästä unesta äidin
-kohdussa ja elävän olennon heräämisestä aineen keskellä.
-
-Christophe pelkäsi ullakon ovea. Ullakolle mentiin portailta ja ovi
-oli melkein aina raollaan. Kun hänen piti kulkea sen ohi, alkoi
-hänen sydämensä tykyttää; hän otti vauhtia ja juoksi sen sivuitse
-taakseen katsomatta. Hänestä tuntui, kuin joku tai jokin olisi
-tullut hänen perästään. Milloin ovi oli kiinni, kuuli hän selvästi
-täysin sulkematta jätetystä kissanreiästä oven takaa rapinaa. Se ei
-ollut juuri merkillistä, sillä ullakolla oli suuria rottia; mutta
-hän sommitteli mielessään hirmuolennon; se oli kuin luuranko, lihat
-riippuivat riekaleina, sillä oli hevosenpää, silmät, jotka surmasivat,
-ja tolkuttomat muodot; hän ei tahtonut sitä ajatella, ja kuitenkin hän
-sitä ajatteli. Hän otti vapisevin käsin selon, että linkku oli hyvin
-kiinni; mutta se ei estänyt häntä kuitenkaan kymmenesti katsomasta
-taakseen mennessään portaita alas.
-
-Hän pelkäsi pimeässä ulkona. Joskus sattui, että hän viipyi myöhään
-isoisän luona, jonne hänet oli lähetetty jollekin asialle. Krafftin
-vanhus asui vähän matkaa kaupungin ulkopuolella, viimeisessä talossa
-Kölniin vievän maantien varrella. Tästä talosta kaupungin ensimäisiin
-valaistuihin ikkunoihin oli pari sataa askelta, mutta matka tuntui
-Christophesta kolme kertaa pitemmältä. Muutamaksi sekunniksi
-joutui tien mutkaan, josta ei nähnyt mitään tulia. Seutu kaupungin
-ulkopuolella oli autio, ja ilta pimeni; maa muuttui synkäksi ja taivas
-kamalan kalpeaksi. Kun pääsi tien varrella kasvavan pensaikon takaa ja
-nousi reunapengermälle, näkyi vielä kaukana ilmanrannalla kellertävä
-kajastus; mutta se ei valaissut ja oli vieläkin kauhistavampi kuin yö;
-se teki pimeän ympärillään yhäkin synkemmäksi: se oli kalmiston-valoa.
-Pilvet painuivat alas melkein maan kamaraan. Pensaat kasvoivat
-valtaviksi hahmoiksi ja liikahtelivat. Lehdettömät puut olivat kuin
-eriskummallisia ukkoja. Virstanpatsaat kuulsivat sinertävän kalpeina
-kuin käärinliinat. Varjot liikahtelivat. Siellä istuskeli kääpiöitä
-ojissa, tulia kiilui ruohikossa, siellä kahahtivat ilmassa peloittavat
-siivet, kirahtelivat hyönteiset, joita tulvi, tiesi mistä. Christophe
-eli ainaisessa tuskan jännityksessä, odottaen jotain kamalaa luonnon
-päähänpistoa. Hän juoksi, ja sydän jyskytti rinnassa.
-
-Kun hän näki tulen kuultavan isoisän huoneesta, niin hän rauhoittui.
-Mutta pahinta oli, että ukko Krafft ei usein ollut vielä tullut kotiin.
-Se oli yhä peloittavampaa. Tuo vanha, yksinäinen talo keskellä peltoja
-ja niittyjä peloitti lasta jo kirkkaalla päivälläkin. Pelko unohtui,
-kun isoisä oli siellä; mutta joskus vanhus poistui ja jätti hänet sinne
-yksin, ilmoittamatta hänelle lähdöstään. Christophe ei ollut varautunut
-sellaiseen. Kamari oli rauhallinen. Kaikki esineet olivat siellä
-tuttuja ja ystävällisen näköisiä. Siellä oli suuri, valkeaksi maalattu
-sänky; sängyn pääpuolessa oli iso raamattu pienellä lautahyllyllä,
-uuninreunalla tekokukkia ja vanhuksen kahden vaimon ja yhdeksän lapsen
-valokuvat, -- ukko oli kirjoittanut kuvien alareunaan näiden omaistensa
-syntymä- ja kuolinvuodet. -- Seinillä oli raamatunlauseita kehyksissä,
-ja huonoina värikuvina Mozart ja Beethoven. Yhdessä nurkassa pieni
-piano, toisessa selloviulu; kirjoja kasassa siellä täällä, mustuneita
-piippuja, ja ikkunalla ruukuissaan kurjenpolvi-kukkasia. Siellä hän
-oli aivan kuin ystävien keskellä. Vanhuksen askeleet kuuluivat hänen
-kävellessään viereisestä huoneesta; siellä hän höyläsi tai naulaili
-jotakin; hän jutteli itsekseen, sanoi itseään hölmöksi, tai lauloi
-matalalla äänellään: tuli jotain pot-pourria koraaleista, jokin
-hempeätunteinen Lied, sotaisia marsseja ja juomalauluja. Siellä
-tunsi olevansa turvassa. Christophe istui ikkunan luona suuressa
-nojatuolissa, kirja polvilla; hän oli syventynyt katselemaan kuvia
-niin, että oli aivan selkä koukussa; päivä alkoi hämärtää; hänen
-silmissään himmeni; viimein ei hän katsellut enää, vaan vaipui utuisiin
-unelmiin. Vankkurien pyörät kumisivat jossakin kaukana tiellä. Lehmä
-ammui ulkona vainiolla. Kaupungin kellot soittivat väsyneinä ja
-uneliaasti angelusta. Epämääräiset kaipuut, oudot aavistukset heräsivät
-uneksivan lapsen sydämessä.
-
-Yhtäkkiä heräsi Christophe kummalliseen levottomuuteen. Hän katsahti
-ympärilleen: pimeää. Hän kuunteli: hiljaisuus. Isoisä oli mennyt
-kaupunkiin. Christophea pöyristi. Hän painautui pilkistämään ulos
-ikkunasta, koettaen vielä nähdä: tie oli aivan tyhjä; esineet alkoivat
-muuttua uhkaavan muotoisiksi. Jumala, jos _se_ tulisi. -- Mikä? --
-Sitä hän ei olisi voinut sanoa. _Se_, kauhea. -- Ovet olivat huonot
-eivätkä pysyneet oikein kiinni. Nyt puiset portaat natisivat niinkuin
-joku olisi siellä kävellyt. Lapsi hätkähti ja hypähti, hän raahasi
-nojatuolin, kaksi muuta tuolia ja pöydän kamarin varmimpaan nurkkaan;
-hän rakensi sinne jonkinlaisen muurin itselleen: nojatuoli seinää
-vasten, yksi tuoli oikealle, toinen vasemmalle puolelle ja pöytä eteen.
-Keskelle hän pystytti huonetikapuut; hän kapusi ylös niiden päähän,
-varustettuna äskeisellä ja muilla kirjoilla, aivankuin heittoaseilla
-siltä varalta, että tulisi piiritetyksi, ja hengähti nyt helpotuksesta,
-sillä lapsen mielikuvitus oli päättänyt, ettei vihollinen missään
-tapauksessa pääsisi yli muurin: _sitä_ ei saanut tehdä.
-
-Mutta usein nousi vihollinen hänen eteensä itse kirjastakin. -- Niiden
-vanhojen paksujen teosten joukossa, jotka isoisä oli sattumalta
-itselleen hankkinut, oli myöskin kuvitettuja, ja ne kuvat tekivät
-lapseen syvän vaikutuksen: ne häntä kiehtoivat ja peloittivat. Siellä
-oli kummallisia mielikuvituksia: Pyhän Antoniuksen kiusauksia, joissa
-lintujen luurangot asettuvat karahveihin, joissa myriaadeja munia
-purkautuu kuin matoja sammakkojen avatuista vatsoista, joissa päät
-kävelevät jaloillaan ja perät soittavat torvia ja talousastiat ja
-eläinten ruumiit kulkevat juhlallisessa saatossa käärittyinä laajoihin
-lakanoihin ja lyykistäen toisilleen kohteliaasti kuin vanhat rouvat.
-Christophe kammoi niitä, juuri tuo kammo sai hänet niitä uudestaan
-katselemaan. Hän katseli niitä kauan, ja vilkaisi tuon tuostakin
-ympärilleen, nähdäkseen, mikä liikahti uudinten laskoksissa. --
-Muuan nyljetty ihmisen kuva eräässä anatoomisessa teoksessa oli
-hänestä vieläkin vihattavampi. Hän alkoi vapista, kun lähestyi lehtiä
-käännellessään sitä paikkaa kirjasta, jossa se kuva oli. Kaikilla
-näillä kirjavilla muodottomuuksilla oli häneen tavaton vaikutus.
-Luomisvoima, joka on suljettu lasten aivoihin, täydensi kulissien
-mitättömyyttä. Hän ei nähnyt eroitusta näiden joutavain kuvien ja
-todellisuuden välillä, öisin elivät ne hänen unissaan voimakkaammin
-kuin päivällä nähdyt todellisuuden kuvat.
-
-Hän pelkäsi unta. Monta vuotta myrkyttivät painajaiset hänen leponsa:
--- Hän harhaili pimeissä kellareissa ja näki luukusta tulevan sisään
-sen anatoomisen kirjan nyljetyn miehen. -- Hän oli yksin jossakin
-kamarissa ja kuuli ulkoa käytävästä askelten tassutusta; hän ryntäsi
-ovelle sulkeakseen sen, hän ennätti parhaiksi tarttua ripaan; mutta
-ulkopuolelta veti joku siitä; hän ei saanut avainta kääntymään, hän ei
-jaksanut enää, hän huusi apua. Ja toisaalta hän tiesi hyvin, _mikä_
-sieltä pyrki sisään. -- Hän oli keskellä vanhempainsa ja sisarustensa
-piiriä; ja yhtäkkiä heidän kasvonsa muuttuivat; he käyttäytyivät kuin
-mielettömät. -- Hän istui rauhassa lukemassa ja tunsi, että jokin
-näkymätön oli hänen _ympärillään_. Hän tahtoi paeta, mutta tunsi
-olevansa sidottu. Hän tahtoi huutaa, hänellä oli kapula suussa. Hänen
-kurkkuaan kuristi ilkeästi, niinkuin mikä olisi käärinyt kätensä hänen
-kaulaansa. Hän heräsi melkein tukehtumaisillaan, hänen hampaansa
-kalisivat ja hän vapisi vielä kauan herättyään; hän ei ollut mitenkään
-päästä kauhustaan.
-
-Huone, jossa hän nukkui, oli pieni, ikkunaton ja oveton komero;
-ainoastaan vanha uutimenkappale, joka oli ripustettu tankoon aukon
-eteen, eroitti sen vanhempien huoneesta. Ilma oli siellä ummehtunut ja
-paksu. Veljet nukkuivat hänen kanssaan samassa sängyssä ja potkivat
-unissaan häntä. Hänen päätänsä poltti ja hän kitui puolihorroksissa,
-jossa kaikki päivän pikku huolet suurentuivat moninkertaisiksi. Tässä
-äärimmäisessä hermojännityksen tilassa, joka oli painajaisen tapaista,
-tuotti pieninkin kolahdus hänelle tuskaa. Hän säikähti, kun permanto
-narahti. Isän hengitys kasvoi hänen mielessään fantastisella tavalla;
-se ei ollut enää ihmisen hengitystä; tuo eriskummainen ääni oli hänestä
-kamalaa: hänestä tuntui niinkuin viereisessä huoneessa olisi maannut
-jokin kauhea eläin. Pimeys ahdisti ja rusensi häntä, se ei ollut
-koskaan loppuva, se oli aina jatkuva; hän oli maannut siinä sillä
-tavoin kuukausia. Hän läähätti, hän nousi kyynäröisilleen vuoteessa,
-hän asettui istumaan, hän pyyhki paitansa hihalla hikisiä kasvojaan.
-Joskus hän nykäisi Rudolfia, herättääkseen hänet; mutta veli ainoastaan
-murahteli, veti itselleen viimeisenkin peiton kaistan ja nukkui
-sikeästi. Näin loikoi hän kuumeisessa kauhussa, kunnes kalpea valoviiru
-ilmestyi permannolle uutimen alapuolelle. Tämä kaukaisen sarastuksen
-kaino kuulto toi hänelle yhtäkkiä rauhan. Hän tunsi sen pujahtavan
-komeroon jo silloin kuin kukaan muu ei olisi voinut eroittaa sitä vielä
-varjosta. Heti jätti kuume valtansa, hänen verensä rauhoittui kuin
-tulvavirta, joka vetäytyy jälleen uomaansa; tasainen lämpö levisi hänen
-ruumiiseensa, ja hänen unettomuudesta kirvelevät silmänsä sulkeutuivat
-tiedottomasti.
-
-Illoin tunsi hän kauhulla nukkumisen hetken tulevan. Hän vannoskeli
-itsekseen pitävänsä nyt puolensa, valvovansa koko yön päästäkseen
-painajaisen kauhusta. Mutta väsymys sai hänestä voiton; ja juuri
-hetkellä, jolloin hän sitä kaikkein vähimmin odotti, ilmestyivät
-hirviöt jälleen. Julma yö! Niin suloinen enimmille lapsille, niin
-kauhea eräille heistä!... Hän pelkäsi vaipua uneen. Hän pelkäsi olla
-valveilla. Nukkui tai valvoi, hänet ympäröivät hirvittävät kuvat, hänen
-sielunsa aaveet, kummittelijat, jotka asustavat lapsuuden sarastavassa
-hämärässä yhtä hyvin kuin sairauden synkässä valohämyssä.
-
-Mutta nämä kuvitellut kauhut olivat kuitenkin pian haihtuvat sen suuren
-Kammon tullen, joka jäytää kaikkia ihmisiä ja jota viisaus turhaan
-koettaa unohtaa tai kieltää: Kuoleman.
-
-
-
-
-Kun hän kerran kaiveli erästä kaappia, sai hän käsiinsä esineitä eikä
-tiennyt, mitä ne oikein olivat: lapsen mekon ja juovikkaan myssyn. Hän
-vei ne riemuissaan äidilleen, mutta äiti ei suinkaan hänelle hymyillyt,
-vaan muuttui ankaran näköiseksi ja käski hänen viedä ne takaisin sinne,
-mistä oli ne ottanutkin. Kun Christophe ei heti totellut, vaan kysyi,
-minkä tähden, tempaisi äiti ne häneltä eikä vastannut, vaan lukitsi ne
-erääseen laatikkoon, josta poika ei voinut niitä saada. Christophe tuli
-ylen uteliaaksi ja ahdisteli äitiä kysymyksillä. Viimein äiti sanoi,
-että ne olivat pikkuveikon, joka oli kuollut ennen kuin Christophe
-oli maailmaan tullut. Christophe joutui hyvin ymmälleen: hän ei ollut
-koskaan kuullut siitä veikosta puhuttavan. Hän oli hetken vaiti, mutta
-sitten tahtoi hän tietää lisää. Äiti näytti tulleen hajamieliseksi;
-hän vastasi kuitenkin, että veikon nimi oli ollut Christophe, niinkuin
-hänenkin, mutta hän oli ollut kiltimpi. Christophe kyseli lisää;
-mutta äitiä ei haluttanut vastata. Hän sanoi ainoastaan, että veikko
-oli taivaassa ja rukoili siellä heidän kaikkien puolesta. Enempää ei
-Christophe saanut hänestä lähtemään; äiti käski hänen olla hiljaa
-ja antaa hänen tehdä työtään. Hän näytti tosiaan painuvan hartaasti
-ompelemaan; mutta hän näytti huolestuneelta eikä katsonut ylös. Mutta
-jonkun ajan päästä vilkaisi äiti kuitenkin nurkkaan, jossa Christophe
-nyt mökötti, hymyili ja käski häntä lempeästi menemään ulos leikkimään.
-
-Tämän pakinan hajanaiset kappaleet järkyttivät syvästi Christophea. Oli
-siis ollut lapsi, hänen oman äitinsä pikku poika, joka oli ollut aivan
-kuin hän, nimeltäänkin sama, melkein samanlainen kuin hän, ja hän oli
-kuollut! -- Kuollut; hän ei oikein tiennyt, mitä se merkitsi; mutta se
-oli varmasti jotakin kauheaa. -- Ja tuosta toisesta Christophesta ei
-koskaan puhuttu; hän oli täydellisesti unohdettu. Hänenkin kävisi siis
-samalla tavalla, jos nimittäin hänkin kuolisi? -- Tämä ajatus rasitti
-hänen aivojaan yhä illallakin, kun hän istui perheen keskuudessa ja
-näki toisten nauravan ja puhuvan kaikenlaisista pikkuseikoista. Ne
-voisivat siis olla iloisia sittenkin, kun hän olisi kuollut! Oh, hän
-ei ollut koskaan uskonut äitiään niin itsekkääksi, että hän voisi
-nauraa pikku poikansa kuoleman jälkeen! Christophe inhosi noita toisia
-kaikkia; häntä itketti oma itsensä, oma kuolemansa jo etukäteen.
-Samalla hän olisi tahtonut tehdä koko joukon kysymyksiä; mutta hän ei
-uskaltanut; hän muisti, millä äänellä äiti oli vaatinut häntä olemaan
-hiljaa. -- Viimein ei hän enää malttanut; ja kun hän meni levolle,
-kysyi hän, kun äiti aikoi suudella häntä:
-
--- Äiti, nukkuiko hän minun sängyssäni? Poloinen nainen hätkähti; ja
-hän kysyi äänellä, jonka koetti tehdä välinpitämättömäksi:
-
--- Kuka?
-
--- Pikku poika... joka on kuollut, vastasi Christophe ja hiljensi
-ääntään.
-
-Äidin kädet tarttuivat häneen rajusti:
-
--- Ole vaiti, ole vaiti, sanoi hän.
-
-Äidin ääni vapisi; Christophe, joka oli painanut päänsä hänen rintaansa
-vasten, kuuli hänen sydämensä sykkivän kiivaasti. Seurasi hetken
-hiljaisuus; sitten äiti sanoi:
-
--- Ei saa koskaan enää puhua siitä, kultaseni... Nuku nyt rauhassa...
-Ei, tämä ei ole hänen sänkynsä.
-
-Äiti suuteli häntä; Christophe oli tuntevinaan, että äidin poski oli
-kostea, hän olisi tahtonut tietää sen varmaan. Hänen mielensä jo hukan
-keveni; äiti siis sittenkin suri! Mutta sitten hän alkoi uudestaan
-epäillä, hetki myöhemmin, kun hän kuuli äidin puhuvan viereisessä
-huoneessa rauhallisella, aivan jokapäiväisellä äänellä. Mikä oli nyt
-totta, äskeinenkö vai tämäkö puhe? -- Hän kieriskeli kauan vuoteessa
-saamatta selitystä siihen. Hän olisi tahtonut, että äiti olisi ollut
-suruissaan: ei silti, ettei hänestä olisi ollut tuskallista ajatella
-sitäkin, että äiti oli suruinen; mutta kuitenkin se olisi tuntunut
-hänestä niin hyvältä! Hän ei olisi tuntenut olevansa niin yksin. -- Hän
-nukahti, ja huomenna hän ei sitä asiaa enää ajatellut.
-
-Muutama viikko myöhemmin sattui, että eräs pojista, jonka kanssa hän
-tavallisesti leikki kadulla, ei tullut sinne odotettuun aikaan. Joku
-joukosta sanoi, että hän oli kipeä; ja sitten totuttiin siihen, ettei
-häntä enää leikeissä nähty: siihen oli selitys, se oli yksinkertainen
-asia. -- Eräänä iltana oli Christophe mennyt aikaisin levolle; ja
-komerosta, jossa hänen sänkynsä oli, näki hän valon vanhempainsa
-huoneesta. Koputettiin oveen. Muuan naapurin nainen tuli heille
-pakisemaan. Christophe kuunteli hajamielisesti ja sepitteli tapansa
-mukaan mielikuviaan ja satujaan; hän ei eroittanut keskustelusta muuta
-kuin joitakuita sanoja. Yhtäkkiä kuuli hän naapurin naisen sanovan,
-että "hän on kuollut". Christophen sydän melkein lakkasi sykkimästä;
-sillä hän ymmärsi, mistä nyt oli kysymys. Hän kuunteli hengitystään
-pidättäen. Hänen vanhempansa huudahtelivat; Melchiorin meluisa ääni
-kaikui:
-
--- Christophe, kuuletkos? Fritz-raukka en kuollut.
-
-Christophe ponnisti tahtonsa ja vastasi tyynellä äänellä:
-
--- Kyllä, isä.
-
-Hänen rintaansa ahdisti kuin painon alla, Melchior jatkoi taas matkien:
-
--- Kyllä isä, muka! Eikö sinulla ole muuta sanomista? Etkö ole siitä
-pahoillasi?
-
-Louisa ymmärsi poikasta paremmin ja sanoi:
-
--- Hyst, anna hänen nukkua!
-
-Ja sitten puhuttiin hiljempaa. Mutta Christophe kuunteli korva tarkkana
-ja tutki kaikki tapauksen yksityiskohdat: taudin laadun, joka oli
-lavantautikuumetta, kylmät kylvyt, hourailemisen, vanhempien surun. Hän
-ei voinut hengittää; ikäänkuin jokin pallo nousi hänen kurkkuunsa ja
-tukehutti häntä; hän värisi kuin horkassa: kaikki nuo kauheat seikat
-syöpyivät hänen aivoihinsa. Ennen kaikkea huomasi hän, että paha oli
-tarttuvaa, nimittäin, että hän itsekin voisi kuolla samalla tavalla:
-ja pelko hyyti veren hänen suonissaan; sillä hän muisti, että hän oli
-antanut Fritzille kättä, viime kerralla, kun oli häntä nähnyt, ja että
-hän vielä tänään oli kulkenut sen talon ohi, jossa Fritz asui. -- Hän
-pysyttelihe kuitenkin aivan hiljaa, ettei hänen olisi tarvinnut puhua;
-ja kun isä kysyi naapurin naisen lähdettyä: "Christophe, nukutko sinä?"
-niin ei hän vastannut. Silloin kuuli hän Melchiorin sanovan Louisalle:
-
--- Tuolla lapsella ei ole sydäntä.
-
-Louisa ei vastannut mitään; mutta hetki myöhemmin tuli hän hiljaa ja
-nosti komeron uudinta ja katsahti pikku sänkyyn. Christophe tuskin
-ennätti sulkea silmänsä ja ruveta muka hengittämään raskaasti,
-niinkuin hän kuuli veljiensä nukkuessaan hengittävän. Louisa poistui
-varpaisillaan. Ja kuitenkin: kuinka mielellään Christophe olisi
-tahtonut, että äiti olisi tullut sinne, että hän olisi voinut sanoa
-äidille, miten hän pelkäsi, pyytää häntä itseään suojelemaan, edes
-rauhoittamaan! Mutta hän pelkäsi, että häntä pilkattaisiin tai
-sanottaisiin pelkuriksi: ja sitäpaitsi tiesi hän sangen hyvin, että
-sanottaisiinpa mitä hyvänsä, se ei kuitenkaan auttaisi. Ja tuntikausia
-hän loikoi nyt tuskissaan valveilla, luullen tuntevansa taudin hiipivän
-itseensä, kipua päässä, ahdistusta sydämessä, ja hän ajatteli kauhusta
-kangistuen: "Nyt se tuli, nyt minä olen sairas, minä kuolen, minä
-kuolen varmaan!..." Kerran hän jo nousi vuoteessaan istumaan ja kutsui
-äitiä hiljaisella äänellä; mutta kaikki nukkuivat, eikä hän uskaltanut
-heitä herättää.
-
-Tästä hetkestä alkaen myrkytti kuoleman ajatus koko hänen lapsuuttaan.
-Hänen hermonsa tekivät hänet alinomaa pienten tautien uhriksi, joihin
-ei todellisuudessa ollut alkuakaan: hengenahdistuksen, pistoksen,
-tukehuttavain puuskain. Mielikuvitus hurjistui hänen ajatellessaan
-näitä tauteja niin, että hän näki jokaisessa niistä murhaavan
-villipedon, joka ottaisi hänen henkensä. Miten monta kertaa hän
-kärsi todellisia kuolemantuskia, ainoastaan muutaman askeleen päässä
-äidistä, joka istui hänen vieressään aavistamatta mitään! Sillä
-raukkamaisuudestaan huolimatta oli pojalla rohkeus sulkea kauhu
-sisäänsä. Se johtui kummallisesta tunteiden sekoituksesta: hän oli
-liian ylpeä turvautuakseen toisiin, hän häpesi pelkuruuttaan ja hänen
-hellä luonteensa ei sallinut hänen tuottaa muille ihmisille huolta.
-Mutta hän ajatteli lakkaamatta: "Nyt minä olen kipeä, nyt olen
-vaarallisesti sairas. Tämä on varmaan angiinaa..." Sattumalta oli hän
-saanut kuulla sanan angiina... "Hyvä Jumala, ei vielä..."
-
-Hänellä oli uskonnollisia mietteitä: hän uskoi vahvasti, mitä äitinsä
-hänelle kertoi, nimittäin että sielu nousee kuoleman jälkeen Herran
-eteen, ja että jos ihminen on ollut hurskas, se pääsee taivaan
-yrttitarhaan. Mutta moinen matka kauhisti häntä paljoa enemmän kuin
-viehätti. Hän ei kadehtinut laisinkaan niitä lapsia, jotka Jumala
-otti täältä pois heidän maatessaan unessa ja kutsui luokseen, heidän
-hurskautensa palkaksi, antamatta heidän ensin kärsiä, kuten äiti
-sanoi. Häntä pöyristi maata ruvetessaan, että ehkäpä Jumalan päähän
-pistäisi tehdä hänelle samoin. Mahtoi olla kamalaa tulla yhtäkkiä
-temmaistuksi lämpöisestä vuoteesta ja viedyksi tyhjään avaruuteen
-asetettavaksi Jumalan eteen. Hän kuvitteli Jumalaa valtavan suureksi
-auringoksi, joka puhui ukkosmaisella äänellä: kuinka se mahtoikaan
-koskea, se poltti silmiä, korvia ja koko sielua! Sitäpaitsi Jumala voi
-rangaista: hänestä ei saanut olla koskaan varma... -- Lisäksi ei tämä
-tieto estänyt laisinkaan muita kauhuja, joita hän ei tarkoin tuntenut,
-mutta jotka hän aavisti kuulemistaan puheista: ruumis laatikossa, aivan
-yksinään kuopan pohjassa, jätettynä keskelle muuta joukkoa tuonne
-inhoittaviin kirkkomaihin, missä hän oli joskus käynyt toisten kanssa
-rukoilemassa... Hyvä Jumala, miten surullista!... Sen lisäksi ei ollut
-liioin iloista elääkään, kärsiä nälkää, nähdä isää juovuksissa, kestää
-raakaa kohtelua ja kaikenlaisia muita tuskia, toisten lasten häijyyttä,
-aikuisten loukkaavaa surkuttelua, saamatta ymmärtämystä ainoaltakaan,
-ei edes äidiltä. Koko maailma nöyryyttää lapsukaista, kukaan ei häntä
-rakasta, ihminen on yksin, ypöyksin, eikä häntä pidetä missään arvossa!
--- Niin kyllä; mutta juuri se kiihdytti hänen haluaan elää. Hän tunsi
-sisässään vihan kiehuvana voimana. Miten omituinen se voima olikaan!
-Vielä se ei pystynyt mihinkään; se oli ikäänkuin kaukana ja kahleihin
-sidottuna, kapaloihin käärittynä, halvattuna; hän ei ollenkaan tiennyt,
-mitä se tahtoi, mitä siitä kerran tulisi. Mutta se oli hänessä: hän
-oli siitä varma, hän tunsi sen sisässään ponnistelevan ja uhkaavan.
-Huomenna, kerran, kerran se on kostava! Hänellä oli raivoisa halu elää,
-kostaakseen kaiken kärsimänsä pahan, kaikki vääryydet, rangaistakseen
-häijyjä, tehdäkseen suuria töitä. "Oh, kun minä vain saisin elää..." --
-hän aprikoi hetkisen -- "... ainoastaan kahdeksantoista-vuotiaaksi."
--- Toisen kerran hän ajatteli jo yksikolmatta-vuotiaaksi, mutta se
-olikin viimeinen raja. Hän uskoi, että se riitti hänelle vallatakseen
-koko maailman. Hän ajatteli sankareita, jotka olivat hänelle niin
-rakkaita, Napoleonia, Aleksanteri Suurta, tuota toista vielä loitompaa
-miestä, jota hän rakasti enemmän kuin ketään muuta heistä. Varmaan hän
-kerran olisi sellainen kuin hekin, jos hän vielä eläisi ainoastaan
-kaksitoista... kymmenen vuotta. Hän ei suinkaan surkutellut niitä,
-jotka kuolivat kolmikymmen-vuotiaina. He olivat vanhoja; he olivat
-nauttineet elämästä: jos se oli mennyt hukkaan, oli se heidän oma
-vikansa. Mutta kuolla juuri nyt, mikä suunnaton tuska! On liian
-onnetonta kadota aivan pienenä ja jäädä kaikkien ihmisten mieleen
-iäksi pikku pojaksi, jota kaikilla on muka oikeus toruskella! Hän itki
-raivosta, aivan kuin olisi jo ollut kuollut.
-
-Se kuoleman hätä kiusasi häntä monta lapsuuden vuotta; -- sen paransi
-vasta elämän inho, hänen oman elämänsä suru.
-
-
-
-
-Keskellä elämän sankkaa pimeyttä, tukehuttavaa yötä, joka näytti hetki
-hetkeltä synkkenevän hänen ympärillään, keskellä sitä alkoi kimmeltää
-niinkuin kaukainen tähti hämärissä avaruuksissa valo, joka oli tekevä
-hänen elämänsä kirkkaaksi: jumalainen musiikki...
-
-Isoisä oli äskettäin lahjoittanut lapsilleen vanhan pianon, josta eräs
-hänen oppilaistaan oli tahtonut päästä ja jonka hän kärsivällisesti
-ja kekseliäästi oli korjannut melkoiseen kuntoon. Sitä lahjaa ei
-otettu erikoisen suopeasti vastaan. Louisan mielestä oli asunto jo
-entuudestaan pieni, niin ettei sinne tarvittu lisää vastuksia, ja
-Melchior arveli, ettei Jean-Michel-ukki ollut sitä ostaessaan tehnyt
-huonoa kauppaa: se oli oivallista polttopuuta. Ainoastaan pikku
-Christophe oli tulokkaasta iloissaan, tietämättä, mistä syystä.
-Hänestä oli se kuin jokin taikalipas, joka oli täynnä ihmeellisiä
-tarinoita, aivan kuin tuo satukirja, -- Tuhat ja yksi Yötä, -- josta
-ukki luki hänelle joskus muutaman sivun heidän kummankin ihastukseksi.
-Christophe oli kuullut isänsä ensimäisenä päivänä koettelevan soitinta
-ja päästävän siitä pienen vihman yhteenheliseviä säveleitä, sellaisia
-kuin lämmin tuuli synnyttää pudotellessaan metsässä sadekuuron jälkeen
-pisaroita oksilta. Christophe taputti käsiään ja huusi: "Vielä!";
-mutta Melchior sulki halveksien pianon ja sanoi, että sillä ei tee
-mitään. Christophe ei inttänyt enää; mutta sen jälkeen hän maleksi aina
-soittimen ympärillä; ja heti, kun muut käänsivät selkänsä, kohotti
-hän kantta ja nykäisi hiljaa jotakin näppäintä, aivan kuin koskettaen
-minkäkin suuren kuoriaisen vihreää selkää: hän tahtoi saada sinne
-suljetun eläimen tulemaan ulos. Joskus hän hätäpäissään napautti liian
-kovaa; ja hänen äitinsä huusi: "Etkö voi pysyä siitä poissa? Älä pistä
-kaikkeen hyppysiäsi!" Tai jäivät häneltä sormet pianoa sulkiessa
-julmasti likistykseen sen kannen väliin, hänen naamansa vääntyi
-surkeaksi ja hän imeskeli kipeää sormeaan...
-
-Nyt on hänen suurin ilonsa, että äidin täytyy lähteä koko päiväksi
-palvelemaan tai asioille kaupungille. Christophe kuulee hänen
-laskeutuvan portaita; nyt askeleet kuuluvat kadulta, nyt ne
-loittonevat. Hän on yksin. Hän avaa pianon, kantaa sen eteen tuolin,
-hän kiipeää tuolille; hänen olkapäänsä ulottuvat näppäimistön laitaan:
-se riittääkin hyvin. Minkä tähden hän odottaa, kunnes jää yksin?
-Kukaan ei estäisi häntä soittamasta, kun hän vain soittaisi hiljaa.
-Mutta hän häpeää toisia, hän ei uskalla. Ja sitäpaitsi: huoneessa
-jutellaan, liikuskellaan; se pilaa ilon. On paljon kauniimpaa, kun saa
-olla yksin! -- Christophe pidättää hengitystään, että olisi vieläkin
-hiljaisempaa, ja myöskin siksi, että hän on hiukan järkytetty, aivan
-kuin hän aikoisi laukaista kanuunan. Sydän sykähtää kiivaammin,
-kun hän painaa sormellaan näppäintä; joskus hän nostaa sormensa
-takaisin, laskettuaan sen jo melkein näppäimeen kiinni, ja sijoittaa
-sen toiselle kohdalle. Mistäpä tietää, mitä tuosta lähtee, tai
-tuosta toisesta? -- Yhtäkkiä ääniä kohoaa: niitä on syviä, niitä on
-leikkaavia, toiset ovat kiliseviä, toiset murisevia. Poika kuuntelee
-niitä yhtä toisensa jälkeen, kuinka ne raukenevat ja sammuvat; ne
-heiluvat kuin kirkonkellot, joita kuulee ulkona vainiolla kävellessä
-ja joiden ääntä tuuli vuorotellen tuo lähelle ja loitontaa; ja kun
-sitten terästää korvansa, kuulee kaukaa toisia, erilaisia ääniä, jotka
-hyrräävät yhdessä niinkuin lentävät hyönteiset; ne tuntuvat kutsuvan,
-vetävän luokseen... kaukaa... yhä kauempaa, noista salaperäisistä
-olinpaikoistaan, jonne ne painuvat ja katoavat... Nyt ne ovat
-menneet!... Ei, ne humisevat vielä... Pieni siipien rävähdys... --
-Miten merkillistä tämä on! Ne ovat ikäänkuin henkiä. Kuinka ne voivat
-totella noin, olla vankina vanhassa laatikossa, se on selittämätöntä!
-
-Mutta kauneinta kaikesta on kuitenkin, kun asettaa kaksi sormea
-yhtaikaa kahdelle eri näppäimelle. Silloin ei voi koskaan aavistaa,
-mitä saattaa tapahtua. Joskus ovat ne kaksi henkeä toistensa
-vihollisia, ne suuttuvat, ne tappelevat, ne vihaavat toisiaan, ne
-murisevat tyytymättömän näköisinä; niiden ääni kohoaa; se huutaa
-milloin vihoissaan, milloin tuskissaan, Christophe on hurmaantunut
-siihen: ne ovat kuin sidottuja hirviöitä, jotka pureksivat kahleitaan,
-jotka koettavat murtaa vankilansa muureja; tuntuu kuin ne jaksaisivat
-ne murtaa ja karkaisivat ulos, aivan kuin nuo satukirjain haltiat,
-jotka on vangittu arabialaiseen lippaaseen Salomonin sinetillä. --
-Toiset ovat taas liehiviä: ne koettavat mairitella; mutta tuntee, että
-ne aikovat vain purra, ja että niillä on kuume. Christophe ei tiedä,
-mitä ne tahtovat; mutta ne vetävät puoleensa häntä, tekevät hänet
-rauhattomaksi; hän melkein punastuu niitä. -- Ja toisinaan jälleen hän
-löytää ääniä, jotka rakastavat toisiaan: soinnut kietoutuvat toisiinsa,
-aivan kuin suudellessa halataan käsivarsin; ne ovat siroja ja lempeitä.
-Ne ovat hyviä henkiä; heidän kasvonsa ovat hymyilevät ja rypyttömät; he
-rakastavat pikku Christophea, ja pikku Christophe rakastaa heitä; hän
-kuuntelee heitä kyyneleet silmissä, eikä väsy kutsumasta heitä esille.
-He ovat hänen ystäviään, hänen rakkaita, helliä ystäviään...
-
-Niin vaeltaa lapsi sävelten humisevassa metsässä, ja hän kuulee
-ympärillään tuhannet tuntemattomat voimat, jotka vaanivat tai kutsuvat
-häntä, hyväilläkseen tai hänet syödäkseen...
-
-Eräänä päivänä ei Christophe huomannut, kun isä tuli sisään hänen
-istuessaan pianon edessä. Melchior sai karkealla äänellään pojan
-suorastaan hypähtämään pelosta. Christophe luuli olevansa syyllinen ja
-kohotti heti kätensä korvainsa suojaksi, säästääkseen niitä julmilta
-puusteilta. Mutta Melchior ei torunutkaan, kummallista kyllä; hän oli
-hyvällä tuulella, hän nauroi.
-
--- Onko se sinusta mieleistä, naskali? kysyi hän taputtaen häntä
-ystävällisesti olkapäälle. Tahdotko, että opetan sinua soittamaan?
-
-Sepä kysymys!... Christophe mutisi hurmaantuneena, että hän tahtoi. He
-asettuivat nyt pianon ääreen kahden, Christophe tällä kertaa paksuista
-kirjoista ladotun pinon päälle; ja sangen tarkkaavaisena otti hän nyt
-ensimäisen tuntinsa. Hän oppi aluksi, että noilla hurisevilla hengillä
-oli kullakin oma nimensä, omituiset kiinalaiskuosiset nimet, sillä
-niissä oli ainoastaan yksi tavu tai pelkästään yksi ainoa kirjain.
-Christophe kummastui, hän oli kuvitellut aivan toisenlaisia nimiä:
-kauniita, hyväileviä nimiä, niinkuin prinsessoilla oli saduissa. Hän ei
-pitänyt siitä, että hänen isänsä puhui niistä niin vapaasti. Sitäpaitsi
-eivät ne olleet laisinkaan enää entisiä olentoja, kun Melchior kutsui
-ne esille; ne tulivat välinpitämättömän näköisiksi hänen sormiensa
-välitse juostessaan. Kuitenkin oli Christophe tyytyväinen, kun sai
-oppia, missä suhteessa ne olivat keskenään, heidän hierarkiansa,
-nuo sävelasteikot, jotka olivat kuin armeijoja johtavia kuninkaita
-tai joukko neekereitä, jotka on sidottu yhteen nuoraan. Hän näki
-ihmeekseen, että jokaisesta sotamiehestä tai jokaisesta neekeristä
-saattoi vuorostaan tulla kuningas tai sellaisen komppanian johtaja,
-ja että klaviatuurin yläpäästä alapäähän voi hälyyttää liikkeelle
-moisia pataljoonia. Hänestä oli hauskaa pitää nauhasta, joka pani ne
-marssimaan! Mutta kokonaisuudessaan oli asia muuttunut arvottomammaksi
-kuin se hänestä oli tuntunut: hän ei enää vaeltanut lumotussa
-metsässä. Siihen hän kuitenkin mukautui; sillä se ei ollut ikävää, ja
-hän suorastaan hämmästyi, miten kärsivällinen isä oli. Melchior ei
-yhtään väsynyt. Hän antoi Christophen alkaa kymmenisen kertaa saman
-palasen. Christophe ei ymmärtänyt, miten isä otti nähdäkseen sellaista
-vaivaa: isä rakasti häntä? Oi, miten hän oli hyvä! Lapsi teki työtä
-kiitollisuudesta paisuvin sydämin.
-
-Hän ei olisi ollut niin taipuisa, jos olisi tiennyt, mitä opettajan
-päässä pyöri.
-
-
-
-
-Siitä päivästä alkaen otti Melchior Christophen aina mukaansa
-erään naapurin luo, jonka kotona pidettiin kolme kertaa viikossa
-kamarimusiikki-illatsuja. Melchior soitti siellä ensimäistä viulua,
-Jean-Michel selloa. Sitäpaitsi oli siellä eräs pankkivirkamies ja
-muuan Schillerstrassen varrella asuva vanha kelloseppä. Joskus tuli
-lisäksi apteekkari huiluineen. Kokoonnuttiin kello viisi, ja soitettiin
-kello yhdeksään saakka. Joka kappaleen loputtua hörpittiin olutta.
-Tuttavia tuli ja meni, he kuuntelivat sanaakaan virkkamatta, seisten
-seinää vasten, nyökyttäen päätänsä, polkien tahtia jalallaan ja
-täyttäen huoneen tupakansavulla. Käännettiin lehti toisensa jälkeen,
-kappaleet seurasivat toisiaan, eivätkä uutterat soittajat väsyneet.
-He eivät puhelleet, he istuivat ylen jännitettyinä, otsa rypyssä,
-hörähtäen ilosta silloin tällöin, kykenemättä ilmaisemaan saneilla
-jonkun kappaleen kauneutta tai sitä aina tuntemattakaan. He eivät
-soittaneet aivan oikein eivätkä hyvässä tahdissa; mutta he eivät
-rynnänneet koskaan tolalta, vaan seurasivat uskollisesti kaikkia
-merkittyjä vivahduksia. Heillä oli tuollainen musiikkikätevyys, joka
-tyytyy vähään; keskinkertainen täydellisyys, jota tavataan maailman
-musikaalisimmaksi sanotussa rodussa niin runsaasti. Heidän makunsa oli
-sitäpaitsi ahnas, eikä välittänyt liioin ravinnon laadusta, kunhan sitä
-vain oli runsaasti: vankka ruokahalu, josta kaikki musiikki on hyvää,
-jos se vain on voimakasta, -- joka ei eroittele toisistaan Brahmsia
-eikä Beethovenia tai näiden mestareiden teoksissa onttoa konserttia
-tunteellisesta sonaatista, koska ne kerran ovat kasvuisin samasta
-maasta.
-
-Christophe pysyttelihe erikoisessa nurkassaan pianon takana. Mikään ei
-voinut häntä häiritä, sillä sinne päästäkseen oli pakko ryömiä nelin
-kontin. Siellä oli melkein pimeä; ja pojan täytyi sinne loikomaan
-mahtuakseen kääntyä kiemuraan permannolle. Tupakansavu kirveli hänen
-silmiään ja kurkkuaan; ja samoin tomu, joka lenteli suurina hiutaleina
-kuin lampaantakku; mutta hän ei siitä välittänyt, ja hän kuunteli
-vakavana, istuen kuin turkkilainen jalat ristissä allaan ja kaivellen
-pienillä, likaisilla sormillaan suuremmaksi reikää pianon peitteessä.
-Hän ei pitänyt kaikesta, mitä soitettiin; mutta hän ei ikävystynyt
-mihinkään soitettuun, eikä koettanut koskaan olla omaa mieltään; sillä
-hän arveli olevansa liian pieni eikä ymmärtävänsä mitään. Mutta joskus
-musiikki uuvutti häntä ja toisinaan se jälleen hänet herätti; koskaan
-ei se ollut epämiellyttävä. Tietämättä kiihdytti häntä melkein aina
-hyvä musiikki. Varmana siitä, ettei kukaan häntä näkisi, vääntyi hänen
-koko naamansa lystikkäästi; hänen nenänsä rypistyi, hän puri hampaitaan
-yhteen tai pisti kielensä pitkälle, hänen silmänsä säkenöivät vihasta
-tai tulivat riutuviksi; hän heilutti käsiään ja jalkojaan uhittelevasti
-ja uljaasti; hän olisi tahtonut marssia, hyökätä, murskata koko
-maailman tomuksi. Hän touhusi niin, että viimein joku kurkisti pianon
-taakse ja huusi hänelle: "Oletkos hullu, poika? Annatko pianon olla?
-Ota pois kätesi! Odotapas, kun vedän sinua korvista!" -- ja se teki
-hänet ylen noloksi ja vimmastutti häntä. Minkä tähden aina häirittiin
-hänen iloaan? Hän ei tehnyt mitään pahaa, ja kuitenkin häntä aina
-ahdistettiin! Isäkin yhtyi toisten virteen. Väitettiin, että hän telmii
-eikä pidä musiikista. Hän uskoi lopuksi sen itsekin. -- Nuo kunnon
-poroporvarit, jotka jankkasivat tunnollisesti musiikkikappaleita,
-olisivat suuresti kummastuneet, jos joku olisi heille sanonut, että
-ainoa todellakin musiikkia ymmärtävä heidän joukossaan oli tuo pikku
-poika.
-
-Jos tahdottiin häntä olemaan hiljaa, niin miksi sitten soitettiin
-säveliä, jotka vaativat marssimaana Näissä nuoteissahan oli
-hurjistuneita hevosia, miekkoja, sotahuutoja, voitonhurmausta; ja
-häntä tahdottiin istumaan niinkuin nuo muutkin päätä nyökäten ja
-polkien tahtia jalalla! Silloin olisi edes pitänyt soittaa lauhkeita
-unennäkyjä tai tarinoivia pikku pätkiä, joiden pakinoilla ei ole mitään
-sanomista; sellaisesta musiikista ei ole puutetta: esimerkiksi tuo
-Goldmarkin kappale, josta vanha kelloseppä äsken sanoi hurmautuneena
-hymyillen: "Tämä on kaunis. Siinä ei ole särmiä. Kaikki kulmat ovat
-pyöristettyjä..." Silloin oli poika kyllä rauhallinen. Hän vaipui
-kuin horteeseen, hän ei tiennyt, mitä soitettiin; ja lopuksi ei hän
-sitä kuullutkaan; mutta hän oli onnellinen, kaikki hänen jäsenensä
-hervahtivat lepoon, hän uneksi valveillaan.
-
-Hänen unensa eivät olleet kokonaisia tarinoita; niillä ei ollut päätä
-eikä häntää. Silloin tällöin vain hän näki selvämuotoisen kuvan: äiti
-leipoi torttua ja raapi veitsellä pois sormiinsa tarttunutta taikinaa;
--- vesirotta, jonka hän oli nähnyt eilen, ui pitkin joen rantaa;
-ruoska, jonka hän oli aikonut tehdä pajun varvusta... Jumala tietää,
-miksi ne muistuivat hänen mieleensä juuri nyt. -- Mutta enimmäkseen
-ei hän nähnyt mitään; ja kuitenkin oli hänellä suunnaton määrä eri
-tuntuja; kuin olisi ollut tavattoman paljon ylen tärkeitä seikkoja,
-joita ei voinut sanoa tai joita oli tarpeetonta sanoa, sillä ne
-tiedettiin jo ja ne olivat olleet samanlaiset ilmoisen ikänsä. Toiset
-olivat surullisia, kuolemaan saakka surullisia; mutta niissä ei ollut
-mitään kiduttavaa, niinkuin elämässä tavatuissa; ne eivät olleet
-rumia ja halventavia, kuten se, jota Christophe tunsi isän antaessa
-hänelle korvapuusteja tai hänen itsensä muistellessa häpeästä sairain
-sydämin jotakin vanhaa nöyryytystä; nämä täyttivät sielun alakuloisella
-rauhalla. Ja toiset taasen olivat valoisia ja juoksivat ilon virtana;
-ja Christophe ajatteli: "_Noin, noin_ juuri minä kerran soitan." Hän ei
-tiennyt, mitä se _noin_ oikeastaan oli, eikä myöskään, miksi hän niin
-sanoi; mutta hän tunsi, että hänen täytyi sanoa niin ja että se oli
-selvä kuin päivä. Hän kuuli meren pauhaavan aivan lähellään, välillä
-ainoastaan hiekkasärkkäin valli. Christophe ei ollenkaan tiennyt, mitä
-se meri oli ja mitä se häneltä tahtoi; mutta hän tunsi hämärästi,
-että kerran se nousisi yli esteitten ja että silloin!... Silloin
-olisi vasta hyvä, silloin hän olisi aivan onnellinen. Nytkään hänen
-ei tarvinnut muuta kuin kuulla läheltä sen suuren äänen liekkulaulua,
-niin kaikki pienet surut ja nöyryytykset lauhtuivat; ne olivat kyllä
-yhä surullisia, mutta ne eivät olleet enää häpeällisiä eivätkä
-haavoittavia: kaikki tuntui luonnolliselta, niin, melkeinpä suloiselta.
-
-Useinkin juovuttivat häntä tällä tavoin sangen keskinkertaiset
-sävellykset. Niiden kirjoittajat olivat olleet poloisia mitättömyyksiä,
-jotka eivät olleet ajatelleet muuta kuin ansaita hiukan rahaa tai
-täyttää kuvitelmilla elämänsä tyhjyyttä, kooten nuotteja yhteen
-tunnettujen ohjeiden mukaan, tahi kaikkia sääntöjä vastaan, --
-ollakseen omintakeisia. Mutta sävelissä, vaikka niitä olisi käsitellyt
-narri, on sellainen elämän voima, että ne voivat päästää koruttomassa
-sielussa riehumaan oikeita myrskyjä. Ja ehkäpä ovat unet, joita
-narrin vaikutus meihin tartuttaa, salaperäisempiä ja vapaampia kuin
-mahtavan hengen meihin puhaltamat ja väkivallalla sysäämät kuvat; sillä
-tarkoitukseton liike ja ajatukseton pakina eivät häiritse sieluamme sen
-omissa näkemyksissä...
-
-Niin istui poika nurkassa, unohdettuna ja unohtaen, pianon takana,
-kunnes hän tunsi yhtäkkiä jalkojansa pitkin juoksevan aivan kuin
-muurahaisia: niiden puutuvan. Ja silloin hän huomasi, että hän oli
-vain pikku poika, jonka kynnet olivat mustat ja joka hieroi nenäänsä
-valkeaksi rapattuun seinään ja piti jalkojaan käsissään.
-
-
-
-
-Sinä päivänä, jolloin Melchior oli varpaillaan huoneeseen tullen
-yllättänyt pojan hänelle liian korkean pianon ääressä, oli hän
-tarkastanut hetken häntä; ja sitten oli hänen päähänsä pälkähtänyt
-loistava ajatus: "Pieni ihmelapsi!... Kuinka en tullut tätä ennen
-ajatelleeksi. Mikä onnenpotku perheelle!..." Tosin hän uskoi,
-ettei tuosta nulikasta tulisi muuta kuin pikku tollo, kuten hänen
-äitinsäkin oli. Mutta se ei maksanut enää vaivaa ajatella. Tästä
-paisuisi kuitenkin onni. Hän kuljettaisi poikaa pitkin Saksaa, ehkäpä
-ulkomaillakin. "Se olisi iloista elämää, ja sitäpaitsi jaloa." --
-Melchior ei jättänyt koskaan hakematta teoistaan salattua jaloutta; ja
-harvoin hän oli sen löytämättä, kun oli hiukan miettinyt.
-
-Hän oli niin vahva vakuutuksessaan, että hän asetti kohta illallisen
-jälkeen, kun tuskin viimeinen suupala oli nielty, lapsen uudestaan
-pianon ääreen ja pakotti hänet kertaamaan päivän läksyä, kunnes
-Christophen silmät menivät väsymyksestä aivan umpeen. Sama tehtiin
-seuraavana päivänä kolme kertaa. Ja samoin ylihuomenna. Ja joka päivä
-siitä alkaen. Christophe väsyi pian; hän ikävystyi kuollakseen; viimein
-ei hän sitä enää sietänyt, hän koetti nousta vastarintaan. Eihän
-tässä, mitä hänellä teetettiin, ollut mitään mieltä; oli ainoastaan
-saatava sormensa juoksemaan näppäimillä niin nopeasti kuin suinkin,
-oli väännettävä peukaloa tai kiusattava taipuisaksi neljättä sormea,
-joka tökötti kömpelönä kahden naapurinsa välissä. Se särki hermoja;
-eikä siinä ollut mitään kaunista. Kadonneet olivat nyt kaikki lumoavat
-kaiut, taikavoimalla kiehtovat hirviöt, äärettömät unelmien maailmat,
-joita hän oli hetken saanut aavistaa... Sävelaskelikot ja harjoitukset
-seurasivat toinen toistaan, kuivina, yksitoikkoisina, hengettöminä,
-köyhempinä kuin ateriakeskustelut, jotka olivat aina samanlaisia,
-koskivat aina ruokaa, niin, samaa ruokaa. Poika alkoi kuulla isänsä
-opetusta hajamielisesti. Hän sai ankaria toria, ja jatkoi sitten
-vastenmielin. Ravistuksia ei tarvinnut kauan odottaa: hän vastasi
-niihin pahatuulisuudella. Ja kaiken päällisiksi kuuli hän Melchiorin
-eräänä iltana puhuvan viereisessä huoneessa suunnitelmistaan.
-Häntä aiottiin siis näyttää kuin opetettua elukkaa, ja sentähden
-kiusattiin häntä koko päivä tällä tavoin, pakotettiin hakkaamaan noita
-norsunluu-palasia! Hänellä ei ollut enää aikaa käydä edes rakkaan
-virtansa luona. Mistä syystä häntä niin leppymättömästi kidutettiin? --
-Hän oli suuttunut, loukkautunut ylpeytensä ja vapautensa tallaamisesta.
-Hän päätti, ettei hän enää soittaisi, tai soittaisi ainakin niin
-huonosti kuin mahdollista, että isältä lähtisi se halu. Siitä tulisi
-kyllä ankara ottelu; mutta täytyihän uhrata jotain vapautensa puolesta.
-
-Seuraavalla tunnilla hän koetti toteuttaa aiettaan. Hän ryhtyi lyömään
-vääriin näppäimiin ja soittamaan epäsointuja oikein järjesteellisesti.
-Melchior torui, sitten hän karjui; ja sitten alkoi tuiskuta iskuja.
-Hänellä oli paksu viivotin. Joka kerta, kun Christophe otti väärän
-äänen, löi hän lasta sormille ja ärjyi samalla hänen korvaansa niin,
-että rumpukalvo oli haljeta. Christophen suu vääntyi kivusta; hän puri
-huuliaan, ettei olisi itkenyt, ja jatkoi stooalaisen kärsivällisyydellä
-väärinsoittoaan, kohottaen hartiansa päänsä suojaksi joka kerta,
-kun tunsi saavansa iskun. Mutta se menetelmä oli huono, sen hän
-pian näki. Melchior oli yhtä itsepäinen kuin hänkin ja vannoskeli,
-että vaikka heidän pitäisi istua siinä kaksi päivää ja yötä, ei hän
-antaisi armoa ennenkuin Christophe oli soittanut oikein joka nuotin.
-Sitäpaitsi Christophe oli liian perinpohjainen väärinsoitossaan, ja
-Melchior alkoi epäillä viekkautta, kun hän joka näppäyksellä näki
-pikku käden laskeutuvan raskaasti määrästään syrjään, selvästikin
-aivan tahallisesti. Viivottimen iskut lisääntyivät nyt toisen verran.
-Christophen sormissa ei ollut enää tuntoa, hän itki surkeasti,
-itsekseen: vetäen nenäänsä ja niellen nyyhkytyksiään ja kyyneleitään.
-Hän ymmärsi, ettei tämä keino mitään auttaisi ja että hänen täytyi
-tehdä epätoivoinen päätös. Hän lakkasi soittamasta ja sanoi uljaasti,
-vavisten jo etukäteen myrskyä, joka nyt purkausi:
-
--- Isä, minä en tahdo enää soittaa.
-
-Melchior kiehahti.
-
--- Mitä, mitä sinä sanot!... huusi hän. Hän pudisti poikaa käsivarresta
-niin kovasti, että se oli mennä sijoiltaan. Christophe vapisi yhä
-kovemmin, kohotti kyynärpäänsä varjellakseen itseään iskuilta ja jatkoi:
-
--- Minä en tahdo enää soittaa. Sillä minä en ensinnäkään tahdo, että
-minua piestään, ja sitten...
-
-Hän ei saanut lausettaan loppuun. Hirveä korvapuusti tukki häneltä
-melkein hengen kurkkuun. Melchior karjui:
-
--- Ahaa, sinä et tahdo, että sinua piestään? Vai et tahdo?...
-
-Iskuja tuiskusi. Christophe kirkui läpi nyyhkytystensä:
-
--- Ja sitten... minä en pidä musiikista!... Minä en pidä musiikista!...
-
-Hän vetäysi alas tuoliltaan. Melchior tempaisi hänet rajusti siihen
-takaisin ja iski hänen ranteitaan pianon reunaan ja huusi:
-
--- Sinä soitat!
-
-Ja Christophe huusi:
-
--- En, en, minä en soita!
-
-Melchiorin ei auttanut muu kuin antaa myöten. Pieksettyään poikaa hän
-tyrkkäsi hänet ulos ovesta, sanoen hänelle, ettei hän saisi ruokaa koko
-päivänä, niin, ei koko kuukautena, ennenkuin hän oli oppinut soittamaan
-jok'ainoan harjoituksen aivan puhtaasti. Hän lennätti pojan ulos
-potkaisten häntä takapuoleen ja paiskasi oven kiinni.
-
-Christophe näki olevansa portailla, likaisilla ja pimeillä, seisovansa
-niiden lahonneella lauta-askelmalla. Rikkonaisesta pienen ikkunan
-ruudusta kävi viima; kosteus kihosi seinistä. Christophe istuutui
-likaiselle portaalle; hänen sydäntään kiehutti viha ja mielenliikutus.
-Aivan hiljaa sadatteli hän isäänsä:
-
--- Nauta, se sinä olet! Raavas... raaka hölmö... niin, hirviö, hirviö
-olet!... Ja minä vihaan, vihaan sinua... Oh, minä tahtoisin, että sinä
-olisit kuollut, että olisit kuollut!
-
-Hänen rintansa vapisi tuskasta. Hän katseli toivottomana tahmaisia
-portaita, hämähäkin verkkoa, jota tuuli heilutteli särkyneen ruudun
-nurkassa. Hän tunsi olevansa yksin, hyljätty onnettomuudessaan.
-Hän katseli sitten porraskaiteen säleitä... Jos hän heittäytyisi
-tuonne alas?... Tai ulos ikkunasta?... Niin, tappaisi itsensä
-rangaistukseksi heille? Silloin saisivat he vasta omantunnon vaivan!
-Hän oli kuulevinaan oman ruumiinsa putoavan alas portaiden juureen.
-Ovi niiden yläpäässä aukesi nopeasti. Hätääntyneet, tuskaiset huudot
-kuuluivat: "Hän on pudonnut alas!" Portaita juostiin niin että kolisi.
-Hänen isänsä, hänen äitinsä heittäytyivät itkien syleilemään hänen
-ruumistaan. Äiti nyyhkytteli: "Se on sinun syysi. Sinä se hänet
-tapoit." Isä huitoi käsiään, heittäytyi polvilleen, iski päätänsä
-kaiteeseen ja huusi: "Minä olen surkea raukka, surkea raukka!" -- Tämä
-näytelmä lievitti Christophen tuskaa. Hänen tuli melkeinpä sääli noita
-itkijöitään; mutta sitten hän ajatteli, että se oli heille parhaiksi,
-ja hän nautti kostostaan...
-
-Kun hän oli päässyt tarinansa loppuun, huomasi hän olevansa portaiden
-yläpäässä, pimeässä; hän vilkaisi vielä kerran alas, eikä hänellä nyt
-enää ollut laisinkaan halua heittäytyä sinne. Häntä oikein pöyristikin,
-ja hän siirtyi kaiteen luota loitommaksi, peljäten, että hän voisi
-sinne pudota. Silloin vasta hän tunsi olevansa auttamattomasti
-vanki, aivan kuin lintu-raukka häkissä, ainaiseksi sinne suljettu,
-tietämättä muuta pelastuskeinoa kuin murskata päänsä ja tehdä
-itselleen jotain hyvin pahaa. Hän itki, itki; ja hän hieroi silmiään
-pienillä, likaisilla käsillään, niin että hänen kasvonsa olivat pian
-aivan töhräiset. Ja itkiessäänkin hän katseli lähistöllään olevia
-esineitä; se oli jo hiukan ajanrattoa. Hän lakkasi nyyhkyttämästä,
-katsellakseen nyt hämähäkin hommia, joka oli hiukan liikahtanut
-paikaltaan. Sitten alkoi hän uudestaan itkeä, mutta ei niin vahvalla
-vakaumuksella kuin äsken. Hän kuunteli omia nyyhkytyksiään, ja jatkoi
-yhä tuota konemaista yrinäänsä, tietämättä enää oikein, mitä varten
-hän sitä teki. Pian nousi hän ylös; ikkuna veti häntä puoleensa.
-Hän asettui ikkunalaudalle, varovasti, aivan kulmaan, ja tähysteli
-syrjästä hämähäkkiä, joka oli hänestä samalla sekä mieltäkiinnittävä ja
-inhoittava.
-
-Rhein virtasi siellä alhaalla, talon juuressa. Portaitten ikkunalla
-voi istua aivan kuin ripustettuna joen päälle, niinkuin liikkuvaan
-taivaaseen. Christophe ei ollut koskaan jättänyt katselematta virtaa
-pitkän aikaa, kun hän kapsutteli alas portaita; mutta koskaan ei hän
-ollut vielä nähnyt sitä sellaisena kuin tänään. Suru tekee aistit
-teräviksi; on kuin kaikki syöpyisi tarkemmin silmiin, kun itku on
-huuhtonut niistä pois entisten muistojen kuluneet jäljet. Joki oli
-nyt lapsesta ikäänkuin elävä olento, -- selittämätön olento, mutta
-paljon mahtavampi kuin kaikki muut, mitä hän tunsi. Christophe kumartui
-ikkunaan nähdäkseen paremmin; hän painoi suunsa ruutuun ja nenänsä
-siihen litteäksi. Minne _hän_ meni? Mitä _hän_ tahtoi? _Hän_ oli vapaa,
-varma tiestään... Mikään ei voinut _häntä_ pysäyttää. Olipa mikä aika
-tahansa, päivä tai yö, satoi tai paistoi aurinko, olipa talossa suru
-tai ilo, hän jatkoi vain matkaansa; ja tunsi, että kaikki oli hänelle
-yhdentekevää, ettei hänellä ollut huolta ja että hän nautti voimastaan.
-Miten onnellista olisi olla sellainen kuin hän, juosta ohi niittyjen,
-alitse piilipuiden oksain, sivuitse kiiluvain piikivien ja rapisevan
-hiekan, eikä huolia mistään, ei tuntea mitään pakkoa, olla vapaa!...
-
-Poika katseli ja kuunteli kiihkeästi; hänestä tuntui kuin olisi virta
-ottanut hänet mukaansa, kuin he olisivat vierineet yhdessä... Kun hän
-sulki silmänsä, näki hän värejä: sinistä, vihreää, keltaista, punaista,
-ja ohi kiitäviä suuria varjoja, ja auringon läikkiä... Nyt kuvat
-tarkistuvat. Kas tuossa on laaja keto, kaislikkoa, viljavainioita,
-jotka lainehtivat, tuoreelta ruoholta ja mintulta tuoksuvassa tuulessa.
-Kukkia joka puolella, ruiskukkia, unikoita ja orvokkeja. Miten
-kaunista! Miten ilma on suloinen! Miten hupaisaa mahtaa olla heittäytyä
-tuohon tuuheaan ja pehmeään heinikkoon!... Christophe tuntee olonsa
-iloiseksi ja päässään hienon huumauksen, aivan kuin juhlapäivinä,
-jolloin isä on kaatanut hänen suureen lasiinsa tilkan Rheinin viiniä...
--- Joki juoksee... Näky on muuttunut... Nyt taipuvat puitten oksat
-virran kalvoa kohti; niiden hammaslaitaiset lehdet pistävät veteen
-kuin pienet kädet, ne vapisevat ja kääntyvät laineiden painosta. Kylä
-puitten varjossa kuvastuu pintaan. Kirkkomaan sypressit ja ristit
-kuultavat valkean muurin yläpuolelta, jota virta huuhtoo. Ja sitten
-tulee kallioita, jono vuoria, viinitarhoja niiden rinteillä, pieni
-kuusimetsä, ja luhistuneita linnanraunioita... -- Ja jälleen tasankoja,
-viljavainioita, lintuja, auringonpaistetta.
-
-Virran vihreä vesivyöry liikkuu eteenpäin, yhtenäisenä kuin yksi ainoa
-ajatus, laineettomana, melkein vireitä vailla, kiiltelevin ja möyhein
-pyörtein, Christophe ei näe sitä enää; hän on sulkenut silmänsä aivan
-umpeen, kuullakseen paremmin. Tuo ainainen kohu täyttää hänet ja huimaa
-hänen päätään; hänen sieluaan vetää tähän iankaikkiseen ja valtavaan
-unelmaan, joka matkaa tietämättömiä kohti. Veden telmävästä syvyydestä
-ponnahtaa ylös kiivaita sointuja tulisen riemuisassa rytmissä. Ja
-pitkin näitä rytmejä nousee säveleitä, aivan kuin viinirypäle kiertää
-säleikköä pitkin: hopeisia pianon sointusarjoja, valittavia viulun ja
-pehmoisesti pyöristettyjä huilun ääniä... Maisemat ovat kadonneet.
-Virta on kadonnut. Kummallinen, hellä ja hämärätuntuinen ilma hänet
-ympäröi. Christophen sydän värisee suloista rauhattomuutta. Mitä hän
-nyt näkeekään? Ah, kuinka viehkeitä olentoja!... -- Nuori tyttö,
-ruskein kiharoin, kutsuu häntä, riutuen ja ilveillen... Nuori poikanen
-kalpein kasvoin ja sinisin silmin katselee häntä alakuloisesti...
-Sitten taas toisia hymyileviä silmiä, -- uteliaita ja yllyttäviä,
-joiden katse saa hänet punastumaan, -- alttiita ja tuskallisia, aivan
-kuin koiran lempeä katse, -- ja käskeviä silmiä, ja kärsiviä silmiä...
-Entä tuo nainen, kalman-kalpea, tukka musta ja suu yhteen purtu; silmät
-näyttävät anastavan melkein puolet kasvoja ja kiintyvät häneen niin
-väkivaltaisesti, että häneen koskee... Ja viimein kaikkein rakkaimmat
-kasvot, jotka hymyilevät hänelle kirkkain, harmain silmin, suu hiukan
-auki, pienet hampaat kiiltävät. Ah, sitä kaunista hymyä, lempeää ja
-rakastavaa! Se sulattaa sydämen hellyydestä, se tuntuu niin hyvältä,
-sitä täytyy rakastaa. Vielä, vielä! Hymyile minulle vielä! Älä mene
-pois!... -- Oi, nyt se katosi! Mutta se jättää sydämeen kuvaamattoman
-sulon. Siinä ei ole enää mitään pahaa, ei mitään surullista, siinä ei
-ole yhtään mitään... Ei muuta kuin häilyvä uni, kirkkaat säveleet,
-jotka värisevät auringon säteissä kuin kultaiset langat kauniina
-kesäpäivänä. -- Mitä nuo ohi liidelleet ovat? Mitä ne kuvat, jotka
-täyttävät lapsen surullisella ja suloisella levottomuudella? Hän ei
-ollut koskaan ennen niitä nähnyt; ja kuitenkin hän ne tuntee; hän
-tunsi ne entuudestaan. Mistä ne tulevat? Mistä? Olemassaolon hämärästä
-syvyydestä? Ovatko ne sitä, joka oli... vai sitä, joka _tulee_...?
-
-Nyt kaikki haipuu, kaikki muodot sulautuvat pois. -- Viimeisen kerran
-näkyy, aivan kuin usvaharson takaa, kuten katselisi sitä hyvin
-korkealta, sen yläpuolelta, tulvilleen paisunut virta, peittäen
-vainiot, vierien mahtavana, hiljaa, melkein liikkumatonna. Ja kaukana,
-kaukana, aivan kuin teräsviiru ilmanrannalla, suunnaton ulappa, veden
-värisevä viiru, -- Meri. Virta juoksee sitä kohti. Meri näyttää
-rientävän sitä vastaan. Se vetää sen itseensä, virta katoaa siihen...
--- Musiikki kieppuu, kauniit tanssirytmit leijuvat huumaavina; kaikki
-tempautuu mukaan niiden voittoretken pyörteeseen... Vapautunut sielu
-liitää avaruutta kuin pääskysten lento, kun ne ilmasta juopuneina
-halkovat taivasta kimein viserryksin... Ääretöntä iloa! Mitään ei enää
-ole!... Oi onnen rajattomuus!...
-
--- -- --
-
-Tunnit olivat vierineet, ilta oli tullut, portaat pimentyneet. Virran
-kalvoon muodostelivat sadepisarat ympyröitä, joita pyörteet veivät
-karkeloiden mukanaan. Joskus kellui äänettömästi ohitse puunoksa
-tahi tummia kaarnan kappaleita. Hämähäkki, murhamies, oli peräytynyt
-pimeimpään koloonsa saaliista kylläisenä. -- Ja pikku Christophe
-nojaili yhä luukun reunaan, kalpein, likaisiksi tuhrituin kasvoin,
-jotka säteilivät onnesta. Hän nukkui.
-
-
-
-
-III.
-
-
-    Itäisen ilmankaarien kaiken nähnyt
-    oon usein aamunkoissa ruskottavan...
-
-                    _Dante_, Kiirastuli, XXX.
-
-Christophen oli viimein täytynyt taipua. Hänen sankarillisesta ja
-sitkeästä vastarinnastaan huolimatta olivat isän iskut voittaneet
-pojan huonon halun. Kolme tuntia joka aamu ja kolme joka ilta täytyi
-Christophen istua kidutuskoneen ääressä. Tarkkaamisen ja ikävystymisen
-hermostuttamana, suuret tipahtelevat kyynelkarpalot poskillaan ja
-pitkin nenää liikutteli hän valkeilla ja mustilla näppäimillä pieniä,
-punaisia käsiään, jotka olivat usein kuin vilusta jäykät, niin pelkäsi
-hän alinomaa uhkaavaa viivotinta, joka iski niihin, jos tuli pieninkin
-erehdys, ja opettajan ääntä, joka oli hänestä vieläkin kamalampi kuin
-lyönnit.
-
-Melchior ajatteli, että Christophe vihasi musiikkia. Lapsi teki
-kuitenkin työtä sellaisella vimmalla, ettei se voinut johtua ainoastaan
-siitä, että hän pelkäsi isäänsä. Eräät isoisän sanat olivat tehneet
-poikaan syvän vaikutuksen. Kun vanhus oli nähnyt pojanpoikansa itkevän,
-sanoi hän hänelle vakavasti, kuten hän aina poikaa puhutteli, että
-kannatti kyllä hiukan kärsiä sen taiteen puolesta, joka on kauneinta ja
-jalointa, mitä ihmisille on lohduksi ja kunniaksi annettu. Christophe
-oli isoisälle kiitollinen siitä, että hän puhutteli häntä kuten
-aikuista miestä, ja häntä liikuttivat nuo pohjaltaan yksinkertaiset
-sanat, jotka olivat niin täydellisesti sopusoinnussa hänen lapsellisen
-kärsivällisyytensä ja heräävän ylpeytensä kanssa.
-
-Mutta paremmin kuin mitkään selittelyt saattoivat eräitten
-musikaalisten hetkien syvästi tunnelmalliset muistot Christophen koko
-elämäkseen taiteen orjaksi vasten hänen tahtoaankin, tuon vihatun
-taiteen, jota vastaan hän oli turhaan koettanut nousta kapinaan.
-
-Kaupungissa oli, niinkuin Saksassa kaikkialla, teatteri, jossa
-näyteltiin oopperoita, koomillisia oopperoita, operetteja, draamoja,
-huvinäytelmiä ja ilveilyjä, kaikkea, mitä voitiin näytellä,
-kaikenlaatuisia ja -tyylisiä kappaleita. Siellä näyteltiin kolme
-kertaa viikossa, kello kuudesta yhdeksään illalla. Jean-Michel vanhus
-ei lyönyt laimin ainoaakaan näytäntöiltaa, ja katseli kaikkea yhtä
-suurella hartaudella. Kerran otti hän pienen pojanpoikansa mukaansa
-teatteriin. Jo monta päivää ennen oli hän kertonut hänelle pitkästi
-ja tarkoin näytelmän aiheen. Christophe ei ollut ymmärtänyt mitään;
-mutta hänen mieleensä oli jäänyt, että siinä tapahtuisi kauheita
-asioita; ja palaen innosta sitä nähdä hän samalla sitä pelkäsi kovasti,
-vaikkei uskaltanut pelkoaan tunnustaa. Hän tiesi, että kappaleessa oli
-ukonilma, ja hän kauhisteli, että ehkäpä ukkonen iskisi häneen; hän
-tiesi, että siinä oli taistelukohtaus, eikä hän ollut aivan huoleton,
-ettei häntä siinä tapettaisi. Näytäntöpäivän edellisenä iltana kärsi
-hän vuoteessaan totista tuskaa; ja seuraavana päivänä hän melkein
-toivoi, ettei isoisä voisikaan jostakin syystä päästä häntä noutamaan.
-Mutta kun määräaika läheni eikä isoisää kuulunut, tuli hän suorastaan
-lohduttomaksi ja vilkui joka hetki ulos ikkunasta. Viimein vanhus
-ilmestyi, ja he lähtivät yhdessä teatteriin. Sydän jyskytti Christophen
-rinnassa; hänen kielensä oli kuiva, eikä hän voinut virkkaa sanaakaan.
-
-He saapuivat tuohon salaperäiseen rakennukseen, josta aikuiset kotona
-olivat niin usein puhelleet. Ovella tapasi Jean-Michel tuttavia,
-eikä pienokainen, joka piti lujasti ukkia kädestä, ettei vain olisi
-ihmisjoukossa häntä hukannut, ymmärtänyt, kuinka he voivat pakinoida
-rauhassa ja nauraa tällaisella hetkellä.
-
-Isoisä asettui tavalliselle paikalleen, ensimäiselle tuoliriville
-orkesterin taakse. Hän nojautui kaidetta vasten ja alkoi heti
-kontrabasson kanssa loppumattomat pakinat. Hän oli siellä omassa
-ilmakehässään; siellä kuunneltiin hänen sanojaan, koska hän oli
-tunnustettu musiikkimies; ja hän käytti sitä hyväkseen: voipa sanoa,
-että hän käytti sitä väärinkin. Christophen oli mahdoton kuunnella
-mitään. Hänen sielunsa oli aivan sekaisin jännityksestä, katsomosta,
-joka häikäisi häntä, yleisön tungoksesta, joka teki hänet kauhean
-araksi. Hän ei tohtinut kääntää päätänsä, hän luuli, että kaikki
-katselivat häntä.
-
-Hän pyöritteli puolitajuttomana pikku hattuaan käsissään; ja hän
-tuijotti pyörein silmin esirippuun, jonka takana nuo taikanäyt piilivät.
-
-Viimein kajahti kolme lyöntiä. Isoisä niisti nenäänsä, veti taskustaan
-tekstikirjan, jota hän aina tarkoin seurasi, jopa siinä määrin, että
-unohti, mitä näyttämöllä tapahtui; ja orkesteri ryhtyi soittamaan.
-Ensimäisten sointujen kajahtaessa tunsi Christophe rauhoittuvansa.
-Tuossa sävelten maailmassa hän oli aivan kuin kotonaan; ja siitä
-hetkestä alkaen oli kaikki hänestä täysin luonnollista, vaikka näytelmä
-oli melkoisen eriskummainen.
-
-Esirippu oli nostettu näyttämään paperiset puut ja eläviä olentoja,
-jotka eivät olleet paljon luonnollisempia kuin nekään. Poikanen
-katseli mykkänä ihastuksesta; mutta kummastunut hän ei ollut, vaikka
-näyteltävä tapahtuikin satujen Itämailla, josta hänellä ei enää ollut
-aavistustakaan. Runoelma oli yhtä ainoaa mahdottomuuksien kudosta,
-jossa ei löytynyt kunnollista kohtaa. Christophe ei ymmärtänyt
-hölynpölyä. Häneltä sekaantui kaikki, hän sotki henkilöt keskenään,
-nyki isoisää takinhihasta tehden hänelle ylen hulluja kysymyksiä,
-joista näki, ettei hän ollut käsittänyt mitään. Ja kuitenkaan ei
-hänellä ollut ikävä, vaan hän seurasi intohimoisen tarkkaavasti.
-Mielettömän tekstikirjan ohelle kyhäsi hän oman keksimänsä romaanin,
-jolla ei ollut mitään yhteyttä näytelmän kanssa; joka hetki riitelivät
-tapahtumat hänen sommitelmaansa vastaan, ja hänen täytyi niitä
-muutella; mutta siitä ei poikanen ollut milläänkään. Hän oli valinnut
-itselleen määrätyt henkilöt joukosta, joka risteili näyttämöllä
-erilaatuiset huudot huulillaan, ja hän seurasi nyt henki kurkussa
-niiden kohtaloita, joille hän oli suonut suosionsa. Varsinkin liikutti
-häntä muuan, ei enää kovin nuori naishenkilö, jolla oli pitkä, hohtavan
-keltainen tukka, suunnattoman leveiksi piirretyt silmät ja joka kulki
-paljain jaloin. Näyttämöasetuksen hirvittävät epätodellisuudet eivät
-ällistyttäneet häntä laisinkaan. Hänen muuten min tarkat lapsensilmänsä
-eivät huomanneet paksuvatsaisten ja kömpelöiden näyttelijäin
-hullunkurista rumuutta, ruumiiltaan huonomuotoisia kuorolaulajattaria,
-jotka oli asetettu pituuteen katsomatta sekaisin kahteen riviin,
-hölmöjä kädenliikkeitä, kirkumisesta vääntyneitä kasvoja, takkuisia
-peruukkeja, tenorin korkeita kantapäitä ja hänen kauniin ystävättärensä
-monivärisillä liiduilla tatuoituja kasvoja. Christophe oli aivan kuin
-rakastunut, jota intohimo estää näkemästä lempensä esinettä sellaisena
-kuin hän on. Lapsille ominainen ihmeellinen kuvitteluvoima pysäytti
-kaikki epämiellyttävät vaikutteet keskellä tietä ja muutti ne kauniiksi.
-
-Varsinkin musiikki teki suorastaan ihmeitä. Se ympäröi esineet
-utuisella ilmapiirillä, jossa kaikki tuli kauniiksi, yleväksi ja
-kaivattavaksi. Se herätti sielussa kiihkeän halun rakastaa, ja samalla
-se tarjosi sille kaikkialta rakkauden aavekuvia, täyttäen tyhjyyden,
-jonka se itse oli luonut. Pikku Christophe oli liikutuksesta päästä
-pyörällä. Tuli sanoja, eleitä, säveleitä, jotka saivat hänet aivan
-ymmälle; hän ei uskaltanut enää nostaa silmiään, hän ei tiennyt, oliko
-se hyvää vai pahaa, hän vuorotellen punastui ja kalpeni; hiki helmeili
-joskus hänen otsallaan; ja hän vapisi pelosta, että ympärillä olevat
-ihmiset huomaisivat hänen mielenliikutuksensa. Kun viimein tulivat
-välttämättömät murhekohtaukset, jotka iskevät oopperain neljännessä
-näytöksessä rakastavaisiin antaakseen tenorille ja primadonnalle
-tilaisuuden näyttää huutolahjojaan, tuntui pojasta kuin hän olisi
-ollut tukehtua; kurkkua pakotti niinkuin hän olisi vilustunut; hän
-puristeli kaulaansa käsillään, hän ei saanut sylkeään enää niellyksi;
-hänen rintansa kuohui kyyneleitä; hänen kätensä ja jalkansa olivat
-jääkylmät. Onneksi oli isoisä melkein yhtä liikutettu. Hän nautti
-teatterista viattomasti kuin lapsi. Traagillisissa paikoissa hän
-ryiskeli salatakseen liikutustaan; mutta Christophe huomasi sen
-kyllä; ja hän oli siitä hyvillään. Oli hirveän kuuma, Christophe oli
-nääntyä väsymyksestä; ja paikka oli kovin epämukava istua. Mutta hän
-ajatteli ainoastaan: "Onkohan vielä paljon jäljellä? Kun se vain nyt
-ei loppuisi!" Ja yhtäkkiä: kaikki loppui, pojan ymmärtämättä, miksi.
-Esirippu laskeutui, ihmiset nousivat ylös, lumous oli kadonnut.
-
-Yöllä tulivat he yhdessä kotiin, nuo kaksi lasta, vanhus ja poika.
-Mikä ihana yö! Miten rauhallinen kuutamo! He olivat vaiti, kumpikin
-mietiskellen muistojaan. Viimein vanhus sanoi:
-
--- No, oletko tyytyväinen, poikaseni?
-
-Christophe ei voinut vastata; hän oli vielä aivan arka järkytyksestä,
-hän ei tahtonut puhua, sillä siten hän olisi karkoittanut lumouksen;
-hänen täytyi pakottaa itseään voidakseen kuiskata hiljaa ja syvään
-huokaisten:
-
--- Oi, olen!
-
-Vanhus hymyili. Hetken päästä hän jatkoi:
-
--- Ymmärrätkö nyt, miten ihana on musiikkimiehen ammatti? Luoda
-tuollaisia olentoja, noita ihmeellisiä näytelmiä, onko mitään
-kunniakkaampaa? Silloin on ihminen jumala maan päällä.
-
-Poikanen ällistyi. Mitä, ihminenkö tuon kaiken oli tehnyt? Sitä ei
-hän ollut uneksinutkaan! Hänestä melkein tuntui, että se oli syntynyt
-itsestään, että se oli luonnon työtä. Ihminenkö, musiikkimies,
-jollainen hänestä kerran tulisi! Ah, päästä niin pitkälle, vain
-päiväksi, yhdeksi ainoaksi päiväksi! Ja sitten... sitten, saisi tulla
-mitä hyvänsä! Kuolisi vaikka, jos täytyisi! Christophe kysyi:
-
--- Ukki, kuka tämän on tehnyt?
-
-Isoisä puhui Frans-Maria Hasslerista, nuoresta saksalaisesta
-säveltäjästä, joka asui Berlinissä ja jonka hän aikoinaan oli tavannut.
-Christophe kuunteli pelkkänä korvana. Yhtäkkiä hän kysyi:
-
--- Entä sinä, ukki? Vanhus hätkähti.
-
--- Mitä niin? vastasi hän.
-
--- Oletko sinäkin tehnyt tällaista?
-
--- Kyllä, olen, vastasi vanhus nyreällä äänellä. Hän vaikeni; ja
-jonkun askelen päästä hän huokaisi raskaasti. Sehän oli hänen elämänsä
-katkerimpia suruja. Hän oli aina halunnut kirjoittaa näyttämöä varten;
-mutta inspiratsiooni oli hänet aina pettänyt. Hänen papereissaan oli
-valmiinakin muutamia hänen sommittelemiaan näytöksiä; mutta hän luotti
-niin vähän niiden arvoon, ettei hän ollut koskaan uskaltanut vetää
-niitä kenenkään arvosteltavaksi.
-
-He eivät puhelleet enää sanaakaan, kunnes tulivat kotiin. Yöllä ei
-kumpikaan heistä nukkunut. Vanhus tunsi tuskan itseään ahdistelevan.
-Hän oli ottanut raamattunsa saadakseen siitä lohdutusta. -- Christophe
-kertasi vuoteessa kaikki illan tapahtumat; hän muisti pienimmätkin
-yksityisseikat, ja paljasjalkainen nainen ilmestyi hänelle yhä
-uudestaan. Kun hän oli nukahtamaisillaan, kajahti hänen korvissaan joku
-sävel, aivan yhtä selvästi kuin jos orkesteri olisi sen soittanut;
-hänen koko ruumiinsa hätkähteli; hän kohosi kyynäräisilleen pieluksensa
-varaan, aivot juovuksissa musiikista, ja hän ajatteli: "Kerran minäkin
-sävellän samoin. Oh, osaankohan minä koskaan sellaista tehdä?"
-
-Siitä hetkestä oli hänellä enää ainoastaan yksi toivomus: päästä
-teatteriin; ja hän ryhtyi työhön sitä tulisemmalla innolla, kun
-luvattiin palkita hänen ahkeruuttaan teatteriin pääsyllä. Hän ei
-ajatellut enää mitään muuta kuin sitä: puolen viikkoa hän muisteli
-viimeistä teatteri-iltaa, ja toisen puolen viikkoa ajatteli hän
-seuraavaa näytelmää. Hänen päähänsä pälkähti pelko, että hän voisi
-sairastua teatteri-päivänä, ja se sai hänet tuntemaan samalla kertaa
-kolmen, neljän eri taudin oireita. Toivottuna päivänä ei hän syönyt
-enää päivällistä, hän maleksi sinne tänne kuin vaivattu sielu, hän
-meni katsomaan kelloa senkin seitsemän kertaa, hänestä ei ilta
-tuntunut kuunaan tulevan; viimein ei hän enää sitä kestänyt, hän läksi
-teatteriin tuntia ennen lippuluukun avaamista, peljäten, että ei saisi
-enää paikkaa. Mutta kun hän istui ensimäisenä tyhjässä katsomossa,
-tuli uusi huolen syy. Isoisä oli kertonut, että kun yleisöä ei pari
-kertaa ollut tarpeeksi, olivat näyttelijät nähneet parhaaksi peruuttaa
-näytännön ja antaneet pilettirahat takaisin. Christophe vilkui
-tulevia, hän luki heidät, hän ajatteli: "Kolmekolmatta, neljäkolmatta,
-viisikolmatta... oi, se ei riitä... niitä ei tule kylliksi." Ja kun
-hän näki jonkun arvohenkilön tulevan aitioonsa tai orkesteripaikoille,
-niin hänen mielensä keventyi; hän sanoi itsekseen: "Tuota ne eivät
-uskalla pyytää lähtemään pois. Tuon tähden ne varmaan näyttelevät."
--- Mutta vieläkään ei hän ollut aivan vakuutettu; hän ei rauhoittunut
-ennenkuin soittajat asettuivat paikoilleen. Ja sittenkin pelkäsi hän
-vielä, että ilmoitettaisiin viimeisellä hetkellä ja esiripun kohotessa,
-kuten äskettäin eräänä iltana, että näyteltäisiin toinen kappale
-aiotun asemesta. Hän tirkisteli penillä ilveksensilmillä kontrabasson
-nuottitelineihin, nähdäkseen oliko hänen nuottivihkossaan luvatun
-oopperan otsikko. Ja vaikka hän näki, että se oli, niin parin minuutin
-päästä hän tirkisteli uudestaan, saadakseen varman selon, ettei hän
-ollut katsoessaan erehtynyt. -- Kapellimestari ei ollut vielä tullut.
-Varmaan hän oli sairastunut. -- Esiripun takana kuljeksittiin, sieltä
-kuului häliseviä ääniä ja kiirehtiviä askeleita. Oli varmaan sattunut
-jokin tapaturma, jokin onnettomuus? -- Nyt syntyi jälleen hiljaisuus.
-Kapellimestari seisoi paikallaan. Kaikki näytti olevan valmista...
-Mutta ei aloitettu! Mutta mikä sitten nyt oli esteenä? -- Hän aivan
-kuohui kärsimättömyyttä. -- Viimein kuului merkki. Hänen sydämensä
-alkoi jyskyttää. Orkesteri viritti preludion; ja muutaman tunnin
-Christophe leijui sitten autuudessa, jota häiritsi pelkästään tieto,
-että se pian loppuisi.
-
-
-
-
-Joku aika sen jälkeen kiihoitti eräs musikaalinen tapaus vielä enemmän
-Christophen mielikuvitusta. Frans-Maria Hassler, ensimäisen Christophen
-kuuleman oopperan tekijä, oli tuleva kaupunkiin. Hän aikoi antaa
-siellä sävellyskonsertin. Koko kaupunki touhusi. Nuoren mestarin
-teoksista väiteltiin kiivaasti koko Saksassa; ja kahteen viikkoon eivät
-ihmiset jutelleet paljon mistään muusta kuin hänestä. Asia muuttui
-kahta tärkeämmäksi, kun hän sitten itse saapui. Melchiorin ja vanhan
-Jean-Michelin ystävät levittivät yhtä mittaa uutisia; ja he toivat ylen
-liioiteltuja tietoja säveltäjän elämäntavoista ja omituisuuksista.
-Poikanen kuunteli näitä kertomuksia kiihkeän tarkkaavasti. Ajatus,
-että suurmies oli tässä kaupungissa, että hän hengitti samaa ilmaa
-kuin hänkin ja kulki samoja katuja, se sai Christophen sanattomaksi
-hurmauksesta. Hän eli nyt pelkästään toivossa saada hänet nähdä.
-
-Hassler asui suurherttuan palatsissa, jonne hänet oli kutsuttu
-vieraaksi. Hän kävi kaupungilla ainoastaan teatterissa harjoituksissa,
-jonne Christophe ei päässyt, ja kun säveltäjä oli hyvin veltto, niin
-ajoi hän tavallisesti herttuan vaunuilla. Christophella oli siis
-sangen vähän tilaisuutta ihailla häntä, eikä hänen onnistunut muuta
-kuin nähdä kerran ohimennen hänen turkisviittansa vaunujen perukassa,
-vaikka poika seisoi tuntikaudet kadulla, hosuen ja sysien jaloillaan
-oikealle ja vasemmalle, eteensä ja taaksensa, että olisi saanut tai
-voinut säilyttää paikan uteliaitten eturivissä. Häntä lohdutti se, että
-voi viettää puolet päivää tähystellen niihin linnan ikkunoihin, joiden
-sanottiin kuuluvan mestarin huoneistoon. Tavallisesti ei hän nähnyt
-muuta kuin suljetut ikkunaluukut; sillä Hassler nousi ylös myöhään, ja
-hänen ikkunansa olivat kiinni melkein koko aamupäivän. Siitä johtui,
-että asiantuntijat kertoivat, ettei Hassler sietänyt päivän valoa, vaan
-eli alituisessa pimeydessä.
-
-Viimeinkin sai Christophe lähestyä sankariaan. Oli konserttipäivä. Koko
-kaupunki oli tilaisuudessa. Herttua ja hänen hovinsa istuivat suuressa
-hovin aitiossa, jonka päällä ilmassa oli kruunu, kahden pulleaposkisen
-ja pyöreäjalkaisen enkelin kantamana. Teatteri oli verhottu
-loistoasuun. Näyttämö oli koristettu tammen oksilla ja kukkivilla
-laakereilla. Kaikki vähänkin mainittavat musiikkimiehet olivat pitäneet
-kunnia-asianaan hankkia itselleen tehtävän orkesterissa. Melchior
-soitti siellä viulua, ja Jean-Michel johti kuoroja.
-
-Kun Hassler ilmestyi, kaikui joka taholta ihailun huuto, ja naiset
-nousivat ylös nähdäkseen paremmin. Christophe ahmi häntä silmillään.
-Hasslerin kasvot olivat nuoret ja hienot, mutta jo hiukan pöhöttyneet
-ja hervahtaneet; otsa oli käynyt lahdelmille; päälaella huomasi
-vaaleita, kiharaisia hiuksia liian aikaisen kaljuuden keskellä.
-Sinisten silmien katse oli hämärä. Hänellä oli pienet, vaaleat
-viikset ja ilmeikäs suu, joka oli harvoin levollinen, sillä sitä
-värähyttelivät tuhannet, melkein huomaamattomat nykäykset. Hän oli
-kookas, ja hänen asentonsa huono, ei arkuudesta, vaan väsymyksestä
-tai ikävystymisestä. Hän johti orkesteria oikukkaan notkeasti, koko
-suurella, keikkuvalla ruumiillaan, joka notkuili aivan kuin hänen
-musiikkinsa, vuoroin hyväilevin, vuoroin kulmikkain liikkein. Näki,
-että hän oli suunnattoman hermostunut; ja hänen sävellyksensä olivat
-täydellinen kuva hänestä itsestään. Moinen hapuileva ja puuskapäinen
-elämänkiihko herätti orkesterin sen tavallisesta tylsyydentilasta.
-Christophe läähätti; vaikka hän pelkäsikin kääntävänsä ihmisten
-katseita puoleensa, oli hänen mahdoton pysyä aivan paikoillaan; hän
-liikahteli, hän nousi ylös, ja musiikki täristi häntä niin ankarasti
-ja odottamatta, että hänen oli pakko heilutella päätään, käsiään ja
-jalkojaan, suureksi haitaksi vieressä istuville, jotka suojelivat
-itseään tuolta tyrkkijältä miten parhaiten, voivat. Muuten oli koko
-yleisö haltiotilassa, paremminkin säveltäjän menestyksen kuin hänen
-teostensa häikäisemänä. Lopuksi nousi oikea kättentaputusten ja
-hyvähuutojen myrsky, johon orkesterin torvet saksalaiseen tapaan
-yhtyivät tervehtien voittajaa riemufanfaareilla. Christophe värisi
-ylpeydestä, aivan kuin tuota kunnioitusta olisi osoitettu hänelle.
-Hän nautti nähdessään Hasslerin kasvojen hohtavan lapsellista
-tyytyväisyyttä. Naiset heittelivät kukkia, herrat heiluttivat
-hattujaan; ja koko yleisö tungeksi lavaa kohti. Kaikki tahtoivat
-puristaa mestarin kättä. Christophe näki erään ihailijattaren painavan
-tuon käden huulilleen, ja toisen sieppaavan ja vievän nenäliinan, jonka
-Hassler oli jättänyt nuottitelineelle. Christophe tahtoi hänkin päästä
-lavan luo, vaikkei tiennyt oikein, miksi; sillä jos hän olisi tällä
-hetkellä joutunut Hasslerin läheisyyteen, olisi hän heti liikutuksesta
-ja peloissaan paennut. Mutta nyt puski hän kuin pässi kaikin voimin
-päällään hameita ja jalkoja, jotka eroittivat hänet Hasslerista. -- Hän
-oli liian pieni. Hän ei päässyt perille.
-
-Onneksi tuli isoisä ulko-ovella hänen luokseen ja vei hänet mukaansa
-serenaadiin, joka pidettiin Hasslerin kunniaksi. Oli yö, ja soihdut
-hulmusivat. Kaikki orkesterin soittajat olivat siellä. Ei puhuttu
-mistään muusta kuin äsken kuulluista ihmeellisistä teoksista. Tultiin
-palatsin edustalle ja asetuttiin äänettömästi ikkunan alle. Oltiin muka
-hyvin salaperäisiä, vaikka koko maailma tiesi, Hassler yhtä hyvin kuin
-muutkin, mitä oli tekeillä. Kauniin yön hiljaisuudessa alettiin soittaa
-Hasslerin kuuluisimpia kappaleita. Hän ilmestyi ikkunaan suurherttuan
-seurassa, ja heidän kunniakseen hurrattiin. He tervehtivät, kumpikin.
-Muuan palvelija tuli herttuan puolesta pyytämään soittajia sisään. He
-menivät salien läpi, joiden seinät olivat verhotut maalauksilla: ne
-esittivät alastomia miehiä kypärit päässä; niiden iho oli punainen ja
-liikkeet uhkaavat; taivas oli täynnä paksuja, pesusienten tapaisia
-pilviä. Siellä oli myöskin marmorisia miehiä ja naisia, joilla oli
-peltivyöt. Matot olivat niin pehmeät, ettei askeleita kuulunut; ja
-viimein tultiin suurimpaan saliin, jossa oli kirkasta kuin keskellä
-päivää ja jossa pöydät notkuivat hienojen juomain ja herkkujen painosta.
-
-Suurherttua oli tilaisuudessa, mutta Christophe ei nähnyt häntä:
-hän ei voinut katsella muita kuin Hassleria. Hassler tuli soittajia
-vastaan, hän kiitti heitä; hän tapaili sanoja, sotkeutui lauseissaan,
-ja selvisi kiipelistä hullunkurisella ärähdyksellä, joka sai kaikki
-nauramaan. Asetuttiin aterialle, Hassler kääntyi erikoisesti neljän,
-viiden musiikkimiehen puoleen. Hän lausui erittäin, isoisälle muutamia
-imartelevia sanoja; hän muisti, että Jean-Michel oli ollut hänen
-teostensa ensimäisiä esittäjiä; ja hän sanoi usein kuulleensa hänen
-ansioistaan eräältä ystävältä, joka oli ollut isoisän oppilas. Isoisä
-aivan ratkesi kiitoksiin; hän vastasi niin suunnattomilla ylistyksillä,
-että Christophea hävetti, niin suuresti kuin hän Hassleria jumaloikin;
-mutta Hasslerista näyttivät ne kehut olevan sangen mieluisia ja
-luonnollisia. Viimein isoisä, joka oli sekaantunut sanakuohuunsa, otti
-Christophea kädestä ja esitteli hänet Hasslerille. Hassler hymyili
-Christophelle ja taputti huolettomasti hänen päätään; ja kun hän sai
-kuulla, että poika rakasti musiikkia ja ettei hän ollut nukkunut moneen
-yöhön odottaessaan nähdä säveltäjää, otti hän Christophen syliinsä
-ja kyseli häneltä kaikenlaista. Christophe oli punainen ja aivan
-mykkä liikutuksesta eikä uskaltanut katsella Hassleria. Hassler otti
-häntä leuasta ja nosti väkisin hänen naamaansa. Christophe päätti nyt
-tohtia ja katsoi: Hasslerin silmät oli hyvät ja nauravat; myöskin
-Christophe alkoi nauraa. Sitten tunsi hän itsensä niin onnelliseksi,
-niin suunnattoman onnelliseksi jumaloidun suurmiehensä sylissä,
-että purskahti itkuun. Hassleria liikutti moinen vilpitön rakkaus;
-hän tuli yhä hellemmäksi, hän syleili poikasta ja puheli hänelle
-äidillisen lempeästi. Ja samalla laski hän lystikästä pilaa ja kujeili
-saadakseen Christophen nauramaan; eikä poika voinut olla nauramatta
-kesken kyyneleitäänkin. Pian tuli hän aivan tuttavalliseksi ja vastasi
-Hasslerille kursailematta; ja hän alkoi itsestään supatella Hasslerin
-korvaan omia pikku suunnitelmiaan, aivan kuin he olisivat olleet
-vanhoja ystäviä: että hän aikoi sellaiseksi säveltäjäksi kuin Hassler,
-sepittää kauniita kappaleita kuin Hassler; tulla suureksi. Christophe,
-joka tavallisesti oli niin arka, puhui nyt avomielisesti, hän ei
-tiennyt, mitä hän sanoi, hän oli jonkinlaisessa haltiotilassa. Hassler
-nauroi hänen pakinoilleen. Hän virkkoi:
-
--- Kun sinä tulet suureksi, kun sinusta tulee hyvä säveltäjä, täytyy
-sinun käydä luonani Berlinissä. Minä teen sinusta jotakin.
-
-Christophe oli liian hurmautunut vastatakseen. Hassler kiusoitteli
-häntä:
-
--- Ahaa, sinä et tahdo?
-
-Christophe nyökkäsi innokkaasti päätänsä, viisi, kuusi kertaa, että hän
-tahtoo.
-
--- Jaha, se on siis sovittu?
-
-Christophe alkoi uudestaan nyökkäillä.
-
--- No, kaulaa minua siitä edes?
-
-Christophe kietaisi kätensä kaikin voimin Hasslerin kaulaan.
-
--- Älä, peijakas, sinähän kastelet minut! Päästä, niistä nenäsi!
-
-Hassler nauroi, hän niisti itse häpeilevän ja onnellisen pojan nenän.
-Hän laski hänet lattialle, otti häntä kädestä, vei pöydän luo, täytti
-hänen taskunsa sokerileivoksilla ja jätti hänet sanoen: -- Näkemiin
-sitten? Muistakin, mitä minulle olet luvannut.
-
-Christophe oli suunnattoman onnellinen. Koko muusta maailmasta ei hän
-tällä hetkellä tiennyt. Hän ei huomannut enää mitään, mitä sinä iltana
-tapahtui; hän seurasi rakastuneesti kaikkia Hasslerin kasvojen ilmeitä
-ja liikkeitä. Ja eräät sanat syöpyivät erikoisesti hänen mieleensä;
-Hassler kohotti lasiaan; hän puhui, ja hänen kasvonsa olivat yhtäkkiä
-tulleet koviksi. Hän sanoi:
-
--- Tällaisten päivien ilo älköön saako meitä unohtamaan vihollisiamme.
-Vihollisia ei pidä koskaan unohtaa. Heistä ei ole johtunut, ettei
-meitä ole murskattu. Meistä ei ole johtuva, etteivät he ehkä tule
-murskatuiksi. Siksi minä nyt kohotan lasini, sanoakseni, että löytyy
-ihmisiä, joiden terveydeksi... me _emme_ juo!
-
-Kaikki taputtivat käsiään ja nauroivat tälle merkilliselle
-maljapuheelle; ja Hassler nauroi niinkuin muutkin, ja tuli jälleen
-hyvälle tuulelle Mutta Christophe oli hämillään. Vaikkei hän mitenkään
-olisi tohtinut arvostella sankarinsa tekoja, ei häntä miellyttänyt,
-että hän ajatteli rumia asioita tällaisena iltana, jolloin siellä olisi
-pitänyt olla vain iloisia kasvoja, valoisia ajatuksia. Mutta Christophe
-ei käsittänyt täysin, mitä hän tunsi; ja ilon ylenpalttisuus karkoitti
-pian sen tunteen, samoin kuin pikku tilkka sampanjaa, jota hän sai
-maistaa isoisän lasista.
-
-Kotimatkalla isoisä puhui lakkaamatta itsekseen: ylistykset, joita hän
-oli saanut Hasslerilta, saivat hänet suunniltaan. Hän huudahteli, että
-Hassler oli nero, jollaisia ei synny kuin yksi vuosisadassa. Christophe
-vaikeni, sulkien sydämeensä rakkauden huumauksensa: _Hän_ oli syleillyt
-häntä, _Hän_ oli pitänyt häntä sylissään. Kuinka hyvä _Hän_ oli! Kuinka
-suuri _Hän_ oli!
-
--- Ah, ajatteli poikanen maatessaan pikku sängyssään ja syleillen
-kiihkeästi pielustansa, -- minä tahtoisin kuolla, kuolla hänen
-puolestansa!
-
-
-
-
-Loistava lentotähti, joka oli kulkenut yhden illan pikkukaupungin
-taivaalla, vaikutti ratkaisevasti Christophen sielunkehitykseen.
-Koko lapsuuden ajan oli se elävänä mallina, jota Christophen silmät
-tähtäsivät; ja hänen esimerkkiään noudattaen päätti tuo kuusi-vuotias
-pikku mies säveltää hänkin. Totta puhuen oli hän tehnyt sitä
-tietämättään jo kauan sitten; hän ei ollut odottanut säveltääkseen
-tietoisuutta, että hän sävelsi.
-
-Kaikki on musikaaliselle sielulle musiikkia. Kaikki, mikä värähtelee,
-liikkuu, vapisee, sykkii, kesän aurinkoiset päivät, yöt, jolloin
-tuuli vinkuu, valovirrat, säkenöivät tähdet, ukkonen, lintujen laulu,
-hyönteisten surina, puitten humina, rakkaat tai vihatut äänet,
-kotilieden tuttu suhina, kaikki narahtavasta ovesta yön hetkillä
-suonissa sykähtävään vereen asti, -- kaikki, mikä on, on musiikkia: ei
-muuta kuin osata sitä kuulla. Koko tämä musiikki soi Christophessa.
-Kaikki, mitä hän näki, kaikki, mitä hän tunsi, muuttui musiikiksi hänen
-sitä huomaamatta. Hän oli kuin mehiläispesä täynnä surisevia asukkaita.
-Mutta kukaan ei sitä huomannut. Hän itse vähemmän kuin muut.
-
-Niinkuin aina lapset, hän hyräili lakkaamatta. Joka aika päivästä,
-tekipä hän mitä tahansa; -- kävellessään kadulla, hypellessään toisella
-jalalla; -- maatessaan vatsallaan permannolla isoisän luona, pää käsien
-nojassa, syventyneenä katselemaan kuvia kirjasta; -- istuskellessaan
-jakkaralla keittiön pimeimmässä nurkassa, uneksien mitään ajattelematta
-illan hämärässä; -- aina kuului hänen pienen suusoittimensa
-yksitoikkoinen sumina, joko hän sitten hyrisi suu kiinni ja posket
-pullollaan tai päristi huulet pitkällä. Sitä kesti tuntikausia, hän ei
-siihen väsynyt. Hänen äitinsä ei tahtonut siitä välittää; mutta sitten
-hän tuli yhtäkkiä kärsimättömäksi ja käski kiivaasti hänen olla hiljaa.
-
-Kun hän sai tarpeekseen tästä melkein horrosmaisesta tilasta, tuli
-hänelle halu liikuskella ja pitää ääntä. Silloin hän keksi musiikkia,
-jota hän lauloi kohti kurkkua. Hän rustasi lauluja elämän kaikkia eri
-tapauksia varten. Hänellä oli laulunsa sillä aamuhetkellä, jolloin
-hän huiskutteli kuin ankanpoika vettä pesuvadissaan. Hänellä oli oma
-laulunsa noustessaan pianotuolille, tuon kiusankoneen ääreen, -- ja
-varsinkin, kun hän laskeutui siltä pois: -- se oli paljon komeampi
-kuin ensinmainittu. -- Yksi sävel oli tehty sen hetken varalle,
-jolloin äiti kantoi keittovadin pöytään: -- hän marssi silloin edeltä
-soittaen fanfaareja. -- Hän esitti itselleen voittomarsseja lähtiessään
-juhlallisesti ruokasalista makuuhuoneeseensa. Joskus järjesti hän
-näissä tilaisuuksissa juhlakulkueita pikku veljiensä kanssa, kaikki
-kolme kulkivat vakavina perätysten; ja kullakin oli oma marssinsa. --
-Mutta Christophe pidätti itselleen täydellä oikeudella kauneimman.
-Kukin sävelmä oli määrätty ankarasti omaan tarkoitukseensa; eikä
-Christophe olisi millään muotoa niitä sekoittanut. Kaikki muut olisivat
-voineet erehtyä; mutta hän huomasi pienimmänkin vivahduksen ylen
-tarkasti.
-
-Eräänä päivänä hän käveli isoisän kamarissa, pää kenossa ja vatsa
-pystyssä, lyöden tahtia kantapäillään, kiersi yhtämittaa ympäri
-permantoa, niin että melkein alkoi pyörryttää, ja lauloi jotakin
-sävellystään. Vanhus ajoi partaansa, mutta keskeytti nyt yhtäkkiä
-toimensa ja katsoi häneen naama aivan saippuassa ja sanoi:
-
--- Mitä sinä siinä laulat, poika?
-
-Christophe vastasi, ettei hän tiennyt.
-
--- Ala alusta! sanoi Jean-Michel.
-
-Christophe koetteli: mutta nyt hän ei saanut päästä kiinni. Ylpeänä
-isoisän huomiosta tahtoi hän näyttää kaunista ääntään ja esitti omalla
-tavallaan jotain suurta ooppera-aariaa. Mutta sitä ei vanhus laisinkaan
-tahtonut. Jean-Michel ei virkkanut mitään eikä ollut enää asiasta
-välittävinään. Mutta hän jätti oman huoneensa oven raolleen, kun
-poikanen leikki yksinään viereisessä huoneessa.
-
-Joku päivä myöhemmin näytteli Christophe jonkinlaista musikaalista
-ilveilyä, jonka hän oli kyhännyt teatterimuistojensa rippeistä; hän oli
-asettanut tuolit katselijoiksi piiriin ympärilleen; ja hän teki erään
-menuetin säestyksellä kumarrusaskeleita Beethovenin kuvan edessä, joka
-riippui seinällä pöydän yläpuolella; sangen vakavana, kuten oli nähnyt
-muiden esittävän. Yhtäkkiä keskellä erästä hyppy-pyöräystä näki hän
-puoliavoimen oven kynnyksellä isoisän katselemassa häntä. Christophe
-ajatteli, että ukki pilkkasi häntä: hän häpesi kovasti ja pysähtyi
-heti; ja hän juoksi ikkunan ääreen ja painoi kasvonsa ruutua vastaan,
-aivan kuin siellä ulkona olisi ollut jotain hyvin tärkeää katselemista.
-Mutta vanhus ei sanonut mitään: hän tuli pojan luo ja syleili häntä,
-ja Christophe näki selvästi, että ukki oli tyytyväinen. Christophen
-pikku itserakkaus ei lyönyt laimin muokata edelleen tätä aihetta:
-hän oli kyllin ovela älytäkseen, että häntä ihailtiin: mutta hän ei
-tiennyt tarkoin, mitä isoisä oli pitänyt hänessä suurimmassa arvossa:
-hänen lahjojaan dramaattisena kirjailijana, säveltäjänä, laulajana vai
-tanssijana. Hän itse arveli syyksi viimemainitun taipumuksia; sillä
-niissä hän oli miestä mielestään.
-
-Viikko myöhemmin, kun hän oli jo kaiken unohtanut, sanoi isoisä
-hänelle salaperäisen näköisenä, että hänellä oli Christophelle
-jotain näyttämistä. Hän avasi kirjoituspöytänsä laatikon, otti siitä
-nuottivihkon, aukaisi sen pianotelineelle ja pyysi poikaa soittamaan.
-Christophe oli hyvin utelias ja soitti nuotit, niin hyvin kuin osasi,
-sillä ne oli kirjoitettu käsin, isoisän suurella käsialalla, erikoisen
-selvästi juuri tätä tilaisuutta varten. Otsikot oli koristettu
-koukeroilla ja kiemuroilla. -- Hetken päästä kysyi isoisä, joka istui
-Christophen vieressä ja käänsi hänelle lehteä, mikä kappale tämä oli.
-Christophe oli liian kiintynyt työhönsä huomatakseen, mitä hän soitti;
-hän vastasi, ettei hän sitä tiennyt.
-
--- Olehan nyt tarkkaavainen. Etkö tunne tuota kohtaa?
-
-Kyllä Christophe luuli sen tuntevansa; mutta hän ei tiennyt, missä hän
-oli sen kuullut. -- Isoisä nauroi:
-
--- Muistelehan. Christophe pudisti päätänsä.
-
--- En minä muista.
-
-Totta puhuen pälkähti hänen päähänsä eräs ajatus, hänestä tuntui
-niinkuin nämä soinnut... Mutta ei, se ei ollut mahdollista!... Hän ei
-uskaltanut... Hän ei tahtonut niitä tuntea:
-
--- Ukki, en minä muista. Christophe punastui.
-
--- Mutta, pikku tyhmyri, etkö huomaa, että nämähän ovat sinun
-aarioitasi.
-
-Christophe oli kyllä siitä jo varma; mutta kuullessaan sen sanottavan,
-hänen sydämensä aivan hätkähti.
-
--- Oi, ukki!...
-
-Vanhus selitteli hänelle ilosta säteillen koko vihkon:
-
--- Kas tuossa: _Aaria_. Tätä lauloit sinä tiistaina, kun loioit
-vatsallasi permannolla. -- _Marssi_. Tätä minä pyysin sinua alkamaan
-alusta menneellä viikolla, tätä, jota sinä et enää keksinyt. --
-_Menuetti_. Tätä sinä tanssit nojatuolini edessä... Katsopas nyt.
-
-Päällyslehteen oli kirjoitettu komeilla gootilaisilla kirjaimilla:
-
-LAPSUUDEN ILOT: ARIA, MINUETTO, WALTZER, E MARCIA. OP. I, SÄVELSI
-JEAN-CRISTOPHE KRAFFT.
-
-Christophea aivan häikäisi. Hänen nimensä tuon kauniin otsakkeen alla,
-suuressa nuottivihkossa, hänen sävellyksensä!... Hän ei voinut vielä
-kuin änkyttää: -- "Oi, ukki, ukki!..."
-
-Vanhus veti pojan luokseen. Christophe heittäytyi hänen syliinsä ja
-piiloitti päänsä Jean-Michelin kainaloon. Hän oli punainen ilosta.
-Vanhus oli ehkä vieläkin onnellisempi kuin Christophe. Hän jatkoi
-äänellä, jota hän koetti saada välinpitämättömäksi, sillä hän tunsi,
-että liikutus saisi hänet valtaansa:
-
--- Tietysti minä lisäsin siihen säestyksen, ja soinnutukset laulun
-luonteen mukaan, ja sitäpaitsi... -- (ukko ryiskeli) -- ja sitäpaitsi
-minä lisäsin menuettiin erään _trion_, siksi, että... että... se on
-tavallista; ja minä luulen... luulen tosiaan, että se ei pahenna.
-
-Vanhus soitti trionsa. -- Christophe oli hyvin ylpeä, kun sai olla
-isoisän kanssa yksissä töissä.
-
--- Mutta sittenhän, ukki, täytyy sinunkin nimesi olla vihkossa.
-
--- Se ei maksa vaivaa. Kenenkään ei tarvitse saada sitä tietää paitsi
-sinun. Mutta sitten... -- (nyt vapisi vanhuksen ääni) -- sitten,
-kerran, kun minua ei enää ole, siitä muistat isoisääsi, eikö niin?
-Ethän sinä häntä unohda?
-
-Vanhus-raukka ei tunnustanut, ettei hän ollut jaksanut vastustaa
-viatonta viettelystä pistää eräs onnettomista sävellyksistään
-pojanpoikansa työhön, jonka hän aavisti elävän kauemmin hänen
-teoksiaan; mutta hänen halunsa päästä osalliseksi tuohon kuviteltuun
-kunniaan oli melkoisen vaatimatonta ja sangen liikuttavaa laatua, sillä
-hän tyytyi ainoastaan jättämään nimettömänä jälkimaailmalle sirpaleen
-omia ajatuksiaan, ettei olisi aivan kokonaan kadonnut ihmisten
-sielusta. -- Christophe heltyi kovin ja suuteli suutelemistaan ukin
-kasvoja. Vanhus tuli myöskin yhä liikutetummaksi ja silitteli hänen
-tukkaansa.
-
--- Niinhän, että sinä muistat? Kerran, kun sinusta tulee oivallinen
-musiikkimies, suuri taiteilija, joka on kunniaksi suvulleen,
-taiteelleen ja isänmaalleen, kun sinusta tulee kuuluisa, niin sinä
-muistat, että sinun vanha ukkisi se aavisti ensiksi lahjasi, että hän
-ennusti, mitä sinusta tulee?
-
-Vanhukselle tuli omaa ääntänsä kuullessaan vedet silmiin. Mutta hän ei
-tahtonut näyttää tällä tavoin heikkouttaan. Hän sai yskäkohtauksen,
-tekeytyi tuiman näköiseksi ja lähetti pojan pois luotaan ja lukitsi
-käsikirjoituksen talteen laatikkoonsa.
-
-
-
-
-Christophe palasi kotiin aivan päästä pyörällä ilosta. Kivet tanssivat
-hänen ympärillään. Vastaanotto, jonka hän sai vanhemmiltaan, jäähdytti
-hiukan hänen intoaan. Kun hän tietysti kiiruhti kertomaan heille
-ylpeänä säveltäjän urotyötään, pääsi heiltä suuttumuksen hälinä.
-Äiti laski pilaa hänen kustannuksellaan, Melchior julisti, että ukko
-oli hullu ja että hänen olisi paljon parempi vaalia terveyttään kuin
-työntää pojan päähän hassutuksia; mitä Christopheen tuli, hänen piti
-olla hyvä ja jättää mielestään moiset tyhmyydet, istua heti paikalla
-pianon ääreen ja soittaa harjoituksia neljä tuntia. Hänen täytyi ensin
-koettaa edes oppia puhtaasti soittamaan; säveltämään hän kyllä vielä
-kerkiäisi, sitten, kun hänellä ei olisi parempaa tekemistä.
-
-Asia ei ollut siten kuin näistä Melchiorin älykkäistä sanoista
-olisi voinut luulla, nimittäin, että isä olisi halunnut suojella
-lastaan liian aikaisen ylpeyden vaaralliselta huumaukselta. Hän
-oli aivan pian osoittava päinvastaista. Koska hän ei itse koskaan
-ollut pystynyt ilmaisemaan mitään aatosta sävelillä ja koska hän
-ei ollut tuntenut siihen edes pienintäkään halua, oli hän tottunut
-virtuoosin typeryydessään pitämään säveltämistä jonkinlaisena toisen
-luokan vaatimuksena, jolle ainoastaan esitystaide antoi arvon. Hän
-ei tosin ollut tunteeton innostukselle, jota suuret säveltäjät,
-kuten esimerkiksi Hassler, ihmisissä herättivät; hän piti näitä
-kunnianosoituksia sellaisessa arvossa kuin aina kaikkea menestystä,
--- ja oli pohjaltaan hiukan kateellinenkin, -- sillä hänestä tuntui
-kuin olisi ne suosionosoitukset ryöstetty häneltä; mutta hän tiesi
-kokemuksesta, että suurien virtuoosien menestys on useinkin yhtä
-hälisevä kuin säveltäjienkin ja että se on sitäpaitsi persoonallisempi
-ja rikkaampi miellyttävistä ja imartelevista seurauksista. Hän
-teeskenteli kunnioittavansa syvästi suuria musiikkineroja; mutta
-hänelle tuotti suurta huvia kertoa heistä naurettavia elämäntarinoita,
-jotka antoivat heidän älystään ja tavoistaan epäilyttävän kuvan. Hän
-asetti virtuoosin taiteilija-asteikon ylimmälle pykälälle; sillä, sanoi
-hän, onhan tunnettua, että kieli on ihmisruumiin jaloin jäsen; ja mitä
-olisi ajatus ilman sanojaa Mitä olisi musiikki ilman esitystaituria?
-
-Mikä näihin Christophen saamiin oikaisuihin lieneekin ollut syynä,
-ne eivät kuitenkaan olleet hyödyttömiä, sillä ne palauttivat pojan
-päähän jälleen järjen, jonka isoisän ylistykset olivat vähällä
-häneltä riistää. Eivätkä ne vielä olleet edes riittäviäkään. Sillä
-Christophe piti isoisää paljoa älykkäämpänä kuin isäänsä; ja joskin
-hän nyt nurisematta asettui pianon ääreen, ei hän tehnyt sitä niin
-paljon totellakseen, kuin saadakseen uneksia rauhassa, niinkuin hänen
-oli tapana sill'aikaa kuin hänen sormensa hyppelivät konemaisesti
-näppäimillä. Kesken iankaikkisia harjoituksiaankin kuuli hän sisällään
-ylpeän äänen toistavan alinomaa: "Minä olen säveltäjä, suuri säveltäjä."
-
-Siitä päivästä alkaen ryhtyi hän säveltämään, koska hän kerran oli
-säveltäjä. Ennenkuin hän vielä osasi kirjoittaa kirjaimia, intoutui
-hän tuhraamaan nuotteja ja kaaria paperinpalasille, joita hän repi
-kotikirjanpito-vihkoista. Mutta ponnistuksesta keksiä, mitä hän
-ajatteli, ja ilmaistakseen sen nuoteilla, johtui, ettei hän ajatellut
-enää mitään muuta kuin ehkä sitä, että hän tahtoi jotakin ajatella.
-Siitä huolimatta koetteli hän itsepintaisesti kyhätä musiikkilauselmia;
-ja kun hän oli todellakin musikaalinen, onnistui hän, miten onnistui,
-vaikkei tuloksissa ollutkaan mitään sisältöä. Silloin hän riemuissaan
-riensi viemään niitä isoisälle, joka nyt itki ilosta, -- hän itki
-nykyään vanhetessaan sangen helposti, -- ja julisti, että ne olivat
-suurenmoisia.
-
-Christophe oli tulla täten aivan pilatuksi. Onneksi pelasti hänet hänen
-luonnollinen terve järkensä, ja erään miehen avulla, joka ei ollut
-suinkaan luullut saavansa vaikuttaa kehenkään ja joka maailman silmissä
-oli kaukana terveen järjen esikuvasta. -- Hän oli Louisan veli.
-
-Hän oli pienikokoinen kuin sisarensakin, hintelä, kivuloinen ja
-hiukan kumaraselkäinen. Kukaan ei tarkoin tiennyt hänen ikäänsä;
-luultavastikaan ei hän ollut yli neljänkymmenen; mutta hän näytti
-hyvinkin viisikymmenvuotiaalta, jopa vanhemmaltakin. Hänellä oli
-pieni, ryppyinen, punertava naama, lempeät, siniset, ylen vaaleat
-silmät, aivan kuin hiukan lakastuneet lemmikit. Kun hän otti pois hatun
-päästään, jota hän piti siinä halusta kaikkialla, sillä hän pelkäsi
-vetoa, niin näkyi pieni, kalju, ruusunpunertava ja suippokärkinen
-kallo, joka oli aina Christophen ja hänen veljiensä ilon esineenä.
-He eivät väsyneet ilveilemästä sen kustannuksella, he kysyivät
-häneltä, minne hän oli hukannut tukkansa ja uhkasivat antaa hänelle
-köniin, sillä Melchiorin kömpelöt sutkaukset yllyttivät heitä. Eno
-nauroi itse ensimäisenä ja kesti leikin kärsivällisesti. Hän oli
-ammatiltaan pikku kulkukauppias; hän kiersi kylästä kylään kantaen
-seljässään suurta kääröä, jossa oli vaikka mitä: mausteaineita,
-kirjoituspaperia, namusia, nenäliinoja, kaulahuiveja, jalkineita,
-säilykkeitä, almanakkoja, viisuja ja rohtoja. Monta kertaa oli häntä
-koetettu saada asettumaan paikoilleen, ostaa hänelle myyntivarasto,
-perustaa sekatavarakauppa. Mutta hän ei voinut sellaisessa viihtyä:
-jonakin yönä hän nousi ylös, pisti avaimen ovensa alle ja lähti
-maleksimaan kääröineen. Saattoi mennä viikkoja, eikä häntä näkynyt.
-Sitten hän ilmestyi jälleen: jonakin iltana kuultiin raapustelua
-eteisen ovelta; ovi aukesi raolleen ja siitä pistihe sisälle pieni,
-kalju pää, kohteliaasti paljastettuna, lempeine silmineen ja kaino hymy
-huulilla. Hän sanoi: "Hyvää iltaa koko joukolle", kuivasi huolellisesti
-jalkansa ennenkuin tuli sisään, antoi kättä jokaiselle vanhimmasta
-alkaen ja meni sitten istumaan kamarin kaikkein vaatimattomimpaan
-nurkkaan. Siellä hän sytytti piippunsa, kallistui kumaraan ja odotti
-tyynenä tavallisten sutkauksien raekuuroa. Krafftit, sekä isoisä että
-isä, kohtelivat häntä ilkeänkurisen halveksivasti. Moinen epäsikiö oli
-heistä naurettava; ja heidän ylpeyttään loukkasi huonoasuisen reppurin
-sukulaisuus. He antoivat hänen sen kalliisti maksaa; mutta hän ei
-ollut sitä huomaavinaan, hän oli heitä kohtaan kovin kunnioittava,
-mikä seikka teki heidät aseettomiksi, varsinkin vanhuksen, joka oli
-varsin herkkä muiden kohteliaisuuksille. He tyytyivät syytämään hänen
-niskaansa kömpelöitä sutkauksia, jotka saivat usein Louisan poskille
-nousemaan kiivaan punan. Viimemainittu oli tottunut vastustamatta
-taipumaan, tuntien Krafftien älyllisen ylemmyyden, eikä hän epäillyt,
-ettei hänen miehensä ja appensa olleet oikeassa; mutta hän rakasti
-hellästi veljeään, ja veli jälleen jumaloi hiljaisesti häntä. He
-olivat kumpikin yksinäisiä ja viimeisiä koko suvusta, ja molemmat
-nöyriä, elämän vähäpätöisiksi tekemiä ja murskaamia; keskinäinen sääli
-ja yhteiset salaa kestetyt kärsimykset yhdistivät heitä toisiinsa
-alakuloisella sulolla. Krafftien keskuudessa, noiden vankkojen,
-häliseväin, raakaa voimaa paisuvain miesten, jotka näyttivät olevan
-luodut elämää ja iloista elämää varten, ymmärsivät nämä sisarukset
-toisiaan, nämä heikot ja hyväntahtoiset olennot, jotka olivat niin
-sanoaksemme kehysten ulkopuolella, ulkopuolella elämän tai siitä
-syrjässä, ja he säälivät toisiaan sitä koskaan sanallakaan ilmaisematta.
-
-Christophe, kevytmielisen julmana kuin lapsi ainakin, ei jättänyt
-yhtymättä isän ja isoisän halveksumiseen tuota pikku kulkukauppiasta
-kohtaan. Hän huvitteli hänellä kuin jollakin hassulla esineellä; hän
-kiusasi enoa typerillä päähänpistoilla, jotka uhri kärsi aina yhtä
-rauhallisesti. Christophe piti hänestä kuitenkin tietämättään. Hän
-rakasti häntä niinkuin mukavaa lelua, jota saa mukiloida, miten tahtoo;
-hän rakasti häntä myöskin siksi, että enolla oli tullessaan aina
-hänelle joitakin hyviä tuomisia; makeisia, jokin kuva, jokin hauska
-keksintö. Tuon pienen miehen kotiin paluu oli lapsille ilon hetki;
-sillä hänellä oli aina heille varattu jokin yllätys. Niin köyhä kuin
-hän olikin, oli hänellä rahaa tuoda heille jokaiselle jokin pikku
-muisto; eikä hän koskaan unohtanut yhdenkään perheenjäsenen nimi- tai
-syntymäpäivää. Sellaisina juhlapäivinä nähtiin hänen täsmällisesti
-tulevan vieraaksi, ja hän veti taskustaan jonkin ystävällisen,
-huolellisesti valitun lahjan. Siihen oltiin niin totuttu, että tuskin
-muistettiin häntä kiittääkään: se tuntui aivan luonnolliselta; ja
-hänelle näytti riittävän palkinnoksi ilo saada lahjansa antaa. Mutta
-Christophe, joka ei yleensä nukkunut hyvin ja joka öisin kertasi
-ajatuksissaan päivän tapahtumia, johtui välistä ajattelemaan, että
-eno oli kuitenkin kovin hyvä; ja hänelle tuli silloin omituisia
-kiitollisuuden puuskia tuota mies-parkaa kohtaan; mutta kun päivä
-koitti, ei hän niitä tunteitaan ilmaissutkaan, vaan mietti, miten nyt
-kujeilla hänen kustannuksellaan. Hän oli muuten vielä liian pieni
-antaakseen hyvyydelle sille tulevaa arvoa, lasten kielessä on sanoilla
-_hyvä_ ja _tuhma_ melkein sama merkitys; Gottfried-eno näytti olevan
-siitä väitteestä oivallinen esimerkki.
-
-Eräänä iltana, kun Melchior oli sanonut syövänsä kaupungilla ja
-Louisa nukutteli kahta pienintä lasta, jäi Gottfried yksin saliin ja
-meni sitten ulos ja istuutui joen rannalle aivan lähelle rakennusta.
-Christophe lähti joutessaan hänen perästään; ja kuten tavallista
-alkoi hän ärsytellä enoa, hypellen hänen ympärillään niinkuin pieni
-koiranpentu, kunnes hän viimein hengästyi ja pötkähti ruohikkoon hänen
-jalkoihinsa. Hän kellotti vatsallaan ja painoi nenäänsä ruohoon. Kun
-läähätys salli, mietti hän taas jotain uutta tuhmuutta sanoakseen
-enolle; hän keksikin, ja huudahti sen enolle väänneskellen naurusta,
-naama yhä maata vasten. Ei kuulunut vastausta. Hiljaisuus hämmästytti
-Christophea, hän kehotti päätänsä ja aikoi toistaa sukkeluutensa.
-Hänen katseensa kohtasi silloin Gottfriedin kasvot, joita päivän
-viimeiset säteet valaisivat, auringon riutuessa kultaisiin usviin.
-Sanat takertuivat Christophen kurkkuun, sillä Gottfried hymyili, suu
-hiukan auki; hänen kärsivät kasvonsa olivat kuvaamattoman surulliset ja
-vakavat. Christophe nousi toisen kyynärpäänsä varaan ja alkoi katsella
-häntä. Ilta hämärtyi; Gottfriedin kasvot hälventyivät vähitellen
-näkyvistä. Vallitsi syvä hiljaisuus. Christopheen tarttui nyt
-vuorostaan salaperäinen tunnelma, joka heijastui Gottfriedin kasvoilla.
-Hän vaipui epämääräisen tunnelman valtaan. Maailma oli varjossa. Taivas
-hohti; tähdet alkoivat tuikkia, yksi toisensa jälkeen. Joen pikku
-laineet solahtelivat rantaan. Lapsi joutui ikäänkuin horteeseen; hän
-pureskeli jotain kortta; katselematta juuri mitään; sirkka sirisi hänen
-lähellään. Hänestä tuntui kuin olisi hän ollut nukkua. -- Yhtäkkiä
-alkoi Gottfried pimeässä laulaa. Hän lauloi heikolla, verhotulla, aivan
-kuin sisältä tulevalla äänellä; sitä ei olisi kuullut kahdenkymmenen
-askeleen päähän. Mutta siinä henki liikuttavaa totuutta, olisi voinut
-sanoa että laulaja puhui ääneen, ja että noiden sointujen läpi saattoi
-nähdä aina hänen sydämensä pohjaan kuin kuultavan veden. Koskaan
-ei Christophe ollut kuullut kenenkään laulavan niin. Ja koskaan ei
-hän ollut kuullut sellaista laulua. Verkkaan, yksinkertaisesti,
-lapsellisena kulki sävel, hitain, surullisin, hiukan yksitoikkoisin
-askelin, kiiruhtamatta laisinkaan, -- vaieten tuontuostakin pitkäksi
-aikaa, -- lähtien jälleen vaeltamaan, ajattelematta päämääräänsä ja
-haipuen yöhön. Se tuli ikäänkuin jostakin hyvin kaukaa ja meni jonnekin
-tietymättömiin. Sen lempeä rauha oli täynnä tuskallista levottomuutta;
-sen näennäisen tyyneyden alla nukkui vuosisatain ahdistus. Christophe
-pidätti hengitystään, hän ei tohtinut hievahtaa, häntä liikutus aivan
-jääti. Kun laulu loppui, laahautui hän Gottfriedin luo, ja hätä
-kurkussa hän sanoi:
-
--- Eno...
-
-Gottfried ei vastannut.
-
--- Eno, toisti lapsi, nousten käsin Gottfriedin polvea vasten ja
-painaen siihen leukansa.
-
-Gottfriedin lempeä ääni vastasi:
-
--- No, lapsukainen...
-
--- Mitä se oli, eno? Sano, mitä sinä lauloit?
-
--- Sitä en tiedä.
-
--- Sano, mitä se oli!
-
--- Enhän tiedä. Se on jokin laulu.
-
--- Onko se sinun tekemäsi?
-
--- Ei; minunko tekemäni! Jopahan sitten!... Se on vanha laulu.
-
--- Kuka sen on tehnyt?
-
--- Sitä ei tiedetä.
-
--- Ja milloin tehty?
-
--- Ei tiedetä...
-
--- Kun sinä olit pieni?
-
--- Ennenkuin minä olin maailmassa, ennenkuin minun isäni, isäni isä,
-isäni isoisä olivat... Se on ollut aina.
-
--- Merkillistä! Siitä ei kukaan ole minulle puhunut.
-
-Christophe mietti hetkisen:
-
--- Eno, osaatko sinä muita lauluja?
-
--- Kyllä.
-
--- Laula sitten toinen laulu.
-
--- Minkä tähden toinen? Yksi riittää. Ihminen laulaa, kun tarvitsee
-laulaa, kun täytyy laulaa. Ei saa laulaa huvitellakseen.
-
--- Mutta kun tahtoo tehdä musiikkia?
-
--- Tämä ei ole musiikkia.
-
-Poikanen tuli miettiväksi. Hän ei oikein ymmärtänyt. Kuitenkaan ei hän
-pyytänyt selitystä: totta kyllä, tämä ei ollut musiikkia, tuollaista
-tavallista musiikkia. Hän jatkoi:
-
--- Eno, oletko sinä niitä tehnyt?
-
--- Mitä?
-
--- Lauluja.
-
--- Laulujako? Oh, kuinka minä niitä olisin tehnyt? Sellaista ei tehdä.
-Lapsi jatkoi kuitenkin itsepäisen loogillisesti:
-
--- Mutta, eno, kerranhan ne kuitenkin on tehty... Gottfried pudisti yhä
-vain päätänsä:
-
--- Ne ovat olleet aina. Lapsi kuulusteli yhä vain:
-
--- Mutta, eno, voihan tehdä toisia, uusia lauluja?
-
--- Ja miksikä tehdä? Niitä on kaikkea varten. Toiset soveltuvat
-silloin, kun olet surullinen, toiset, kun olet iloinen; toiset, kun
-olet väsynyt ja ajattelet kotia, joka on kaukana; kun halveksit
-itseäsi siksi, kun olet vaivainen syntinen ja maan mato; kun sinun
-tekee mielesi itkeä sentähden, että ihmiset eivät ole olleet sinulle
-hyviä; ja kun sydämesi iloitsee, koska aurinko paistaa ja näet Jumalan
-taivaan, hänen, joka on aina hyvä ja näyttää sinulle hymyilevän...
-Niin, on lauluja kaikkea, kaikkea varten. Minkä tähden tekisinkään
-uusia?
-
--- Ollaksesi suuri mies, vastasi poika, jonka pää oli täynnä isoisän
-opetuksia ja lapsellisia unelmia.
-
-Gottfried naurahti lempeästi. Christophe kysäisi hiukan närkästyen:
-
--- Miksi sinä naurat?
-
-Gottfried vastasi:
-
--- Oh, minähän en ole mitään.
-
-Ja hän taputti poikaa päälaelle ja kysyi:
-
--- Sinä tahdot siis tulla suureksi mieheksi?
-
--- Niin tahdon, vastasi Christophe ylpeänä. Hän luuli, että Gottfried
-ihailisi nyt häntä. Mutta Gottfried vastasi:
-
--- Mistä syystä?
-
-Christophe aivan ällistyi. Hän mietti päänsä puhki ja virkkoi:
-
--- Tehdäkseni kauniita lauluja.
-
-Gottfried naurahti uudestaan ja sanoi:
-
--- Sinä tahdot tehdä lauluja ollaksesi suuri mies; ja tahdot olla
-suuri mies tehdäksesi lauluja. Sinähän olet kuin koira, joka pyörii
-tavoitellen häntäänsä.
-
-Christophe pahastui kovin. Muulloin ei hän olisi suvainnut, että eno,
-jonka kustannuksella hän aina ilveili, olisi ilveillyt puolestaan hänen
-kustannuksellaan; eikä hän sitäpaitsi ollut aavistanut, että Gottfried
-kykeni älyllään pistämään hänet pussiin. Hän mietti jotain väitettä tai
-nenäkästä vastausta, mutta ei keksinyt. Gottfried jatkoi:
-
--- Vaikka sinä olisit niin suuri, että ylettäisit täältä Koblenziin,
-niin et osaisi silti tehdä yhtään laulua. Christophe intti vastaan:
-
--- Mutta kun tahdon tehdä!...
-
--- Kuta enemmän tahdot, sitä vähemmän osaat. Osatakseen tehdä lauluja
-niinkuin nuo, kuuntelepas...
-
-Kuu oli noussut pyöreänä ja loistavana vainioitten takaa. Keveä,
-hopean hohtava utu hiipi pitkin maan pintaa ja veden kiiltävää kalvoa.
-Sammakot kurahtelivat, ja niityltä kuului lehtikonnain kimeän huilun
-sävel. Sirkkain terävä tremolo aivan kuin vastasi tähtien värinään.
-Tuuli kahahteli hiljaa leppien lehdissä. Joen yläjuoksun varrelta
-kukkuloilta soi satakielen hentoinen sävel.
-
--- Mitä sinun tarvitsee laulaa? huokaisi Gottfried, vaiettuaan
-pitkän aikaa. -- (Ei olisi voinut päättää, puhuiko hän itselleen vai
-Christophelle.) -- Eivätkö nuo laula paremmin kuin sinä koskaan osaisit?
-
-Christophe oli monta kertaa kuullut nämä öiset äänet, ja hän rakasti
-niitä. Mutta koskaan ei hän ollut tajunnut niitä sellaisina kuin nyt.
-Tosiaan: mitä varten tarvitsi laulaa?... Hän tunsi hellyyden ja surun
-paisuttavan sydäntään. Hän olisi tahtonut syleillä virtaa, niittyjä,
-taivasta, rakkaita pikku tähtiä. Hän tunsi rakastavansa Gottfried-enoa,
-joka nyt näytti hänestä paremmalta, kauniimmalta kaikkia muita ihmisiä.
-Hän ajatteli, miten väärin hän oli enoa arvioinut; ja hän luuli enon
-olevan suruissaan siitä, että hän oli arvostellut häntä huonosti. Hänen
-tuntonsa soimasi häntä ankarasti. Häntä halutti huudahtaa enolle:
-"Eno, älä ole enää pahoillasi, minä en ole enää häijy; anna minulle
-anteeksi, minä pidän sinusta!" Mutta hän ei uskaltanut. -- Ja yhtäkkiä
-hän heittäytyi Gottfriedin syliin; mutta se lause ei tahtonut päästä
-hänen kurkustaan; hän supisi vain monta kertaa: "Minä pidän kovasti
-sinusta!" ja hän syleili häntä kiihkeästi. Gottfried ällistyi ja tuli
-liikutetuksi ja toisti: "No, mitä nyt, mitä nyt?" ja hyväili poikaa.
-Sitten hän nousi ylös, otti Christophea kädestä ja sanoi: "Nyt meidän
-täytyy mennä kotiin." Christophe tuli surulliseksi ja ajatteli, ettei
-eno ollut häntä ymmärtänyt. Mutta kun he pääsivät lähelle taloa,
-sanoi Gottfried hänelle: "Jonakin toisena iltana, jos tahdot, menemme
-uudestaan kuulemaan Jumalan musiikkia, ja minä laulan sinulle toisia
-lauluja." Ja kun Christophe syleili ylen kiitollisena häntä ja sanoi
-hänelle hyvää yötä, huomasikin hän, että eno oli hänet ymmärtänyt.
-Siitä alkaen lähtivät he usein yhdessä kävelylle; he kulkivat
-äänettöminä pitkin joen rantaa tai vainioiden poikki. Gottfried
-poltti piippuaan, ja Christophe piti häntä kädestä, hiukan peljäten
-tummuvia varjoja. He istahtivat ruohikkoon; ja kun he olivat hetken
-olleet vaiti, puhui Gottfried hänelle tähdistä ja pilvistä; hän opetti
-Christophea tuntemaan maan ja ilman ja veden henkäykset, hämärissä
-lentävän, matelevan, hyppelevän, uivan ja kuhisevan pikku maailman
-laulut, huudot ja äänet, ja sadetta tai kaunista ilmaa ennustavat
-merkit, kaikki yön sinfonian lukemattomat soittimet. Joskus Gottfried
-lauloi, surullisia tai iloisia lauluja, mutta aina samantapaisia; ja
-aina Christophe tuli niitä kuullessaan jollakin tavoin rauhattomaksi.
-Mutta koskaan ei hän laulanut muuta kuin yhden laulun kunakin iltana;
-ja Christophe oli huomannut, ettei hän mielellään laulanut silloin, kun
-häntä pyydettiin; sen täytyi johtua itsestään, silloin, kun hän itse
-halusi. Joskus sai odottaa kauan, aivan vaiti; ja juuri, kun Christophe
-ajatteli: "Ei hän tänä iltana laulakaan...", silloin Gottfried alkoi
-laulaa.
-
-Eräänä iltana ei Gottfried tosiaan laulanut, ja silloin pälkähti
-Christophen päähän esittää hänelle eräs omia sävellyksiään, joista
-hänelle oli ollut niin paljon vaivaa ja joista hän oli niin ylpeä; hän
-tahtoi näyttää, minkälainen taiteilija hän oli. Gottfried kuunteli
-häntä tyynesti; sitten hän virkkoi:
-
--- Christophe-raukka, miten rumaa tuo oli! Se solvasi Christophea niin
-pahoin, ettei hän keksinyt, mitä vastata. Gottfried jatkoi sääliväisesti:
-
--- Miksi sinä olet tehnyt tuollaista? Se oli niin rumaa; kukaan ei
-sinua pakottanut sellaista tekemään.
-
-Christophe väitti vihasta punastuen vastaan:
-
--- Ukki on sanonut, että minä sävellän kauniisti! huudahti hän.
-
--- Ahaa, virkkoi Gottfried yhtä rauhallisesti. Hän on varmaan oikeassa,
-hän on hyvin oppinut. Hän ymmärtää, mikä on musiikkia. Minä en sitä
-ymmärrä...
-
-Ja hetken päästä hän lisäsi:
-
--- Mutta minusta se vain oli rumaa.
-
-Hän katsoi tyynesti Christophea, näki miten pahoillaan hän oli, hymyili
-ja virkkoi.
-
--- Oletko sinä tehnyt muitakin lauluja? Ehkä ne olisivat minusta
-parempia.
-
-Christophe ajatteli tosiaan, että hänen muut laulunsa tekisivät kenties
-paremman vaikutuksen kuin ensimäinen; ja hän lauloi ne enolle kaikki.
-Gottfried ei virkkanut ensin mitään; hän odotti, kunnes ne loppuivat.
-Sitten hän pudisti päätänsä ja sanoi aivan vakuutettuna:
-
--- Nämä olivat vielä rumempia.
-
-Christophe puri huulensa yhteen, ja hänen leukansa vapisi: hän oli
-purskahtaa itkuun. Gottfried itsekin oli aivan järkyttynyt ja väitti
-edelleen:
-
--- Miten rumaa! rumaa!
-
-Christophe huudahti kyyneliin tukahtuvalla äänellä:
-
--- Mutta miksi sinä sanot, että se on rumaa?
-
-Gottfried katsoi häneen rehellisin silmin:
-
--- Miksikö?... En tiedä... Odotapas... Se on rumaa... Ensiksikin sen
-tähden, että se on typerää... Niin, sitä se on... Se on typerää, siinä
-ei ole minkäänlaista ajatusta... Niin juuri. Kun sinä nämä kirjoitit,
-ei sinulla ollut mitään sanomista. Miksi sinä ne siis kirjoitit?
-
--- En tiedä, vastasi Christophe valittavalla äänellä. Minä tahdoin
-kirjoittaa jonkin kauniin pätkän.
-
--- Kas niin! Sinä kirjoitit ainoastaan kirjoittaaksesi. Sinä kirjoitit
-sitä varten, että olisit suuri säveltäjä, että sinua ihailtaisiin.
-Sinä olit ylpeä, olet valehdellut; ja siitä sait rangaistuksen.
-Näetkös, ihminen saa aina rangaistuksen, kun on musiikissa ylpeä ja
-valehtelee. Musiikki tahtoo olla vaatimaton ja rehellinen. Mitä se
-muuten olisi? Törkeyttä, herjausta Jumalaa vastaan, joka on meille
-lahjoittanut suloisen laulun sitä varten, että puhuisimme sillä totta
-ja kunniallisesti.
-
-Hän huomasi pojan harmin ja tahtoi hyväillä häntä; mutta Christophe
-kääntyi vihoissaan häneen selin; ja monta päivää mökötti hän enolle.
-Hän vihasi Gottfriediä. -- Mutta kuinka hän itselleen vakuuttikin: "Hän
-on aasi! Hän ei ymmärrä mitään. Isoisä, joka on paljon älykkäämpi kuin
-hän, pitää minun laulujani erinomaisina"; -- sielunsa syvyydessä tiesi
-hän kuitenkin, että eno oli oikeassa; ja Gottfriedin sanat syöpyivät
-syvälle hänen sydämeensä: hän häpesi, että oli valehdellut.
-
-Ja vaikka hän itsepäisesti kantoi enolle kaunaa, ajatteli hän nykyään
-alinomaa häntä, kun ryhtyi kirjoittamaan sävellyksiään; ja usein
-repi hän tehdyn kappaleiksi, ajatellen häpeissään, mitä Gottfried
-siitä sanoisi. Jos hän ei totellut sisäistä ääntään, vaan kirjoitti
-sellaista, jota hän ei tuntenut aivan rehelliseksi, pisti hän työnsä
-huolellisesti enolta piiloon; hän kammoi itsekseen enon arvostelua,
-ja hän oli ylen onnellinen, kun Gottfried sanoi eräästä hänen
-kappaleestaan vain: "Tämä ei ole kovinkaan ruma... Minä pidän tästä."
-
-Joskus teki hän kostaakseen enolle aika kujeen, soitti hänelle omanaan
-jonkin suuren säveltäjän kappaleen; ja hän oli haljeta riemusta,
-kun Gottfried sattui pitämään sitäkin kauheana. Mutta Gottfried ei
-nolaantunut ollenkaan. Hän nauroi herttaisesti Christophelle, joka
-läiskytti käsiään ja hyppeli ilosta hänen ympärillään; ja hän toisti
-alinomaa entistä väitettään: "Se voi kyllä olla hyvin kirjoitettu;
-mutta siinä ei ole mitään sisältöä." -- Koskaan ei hän tahtonut olla
-läsnä pikku konserteissa, joita kotona pidettiin. Olipa esitettävä
-kappale miten kaunis tahansa, aina hän alkoi haukoitella ja tuli
-ikävystyneen ja tylsän näköiseksi. Kauan ei hän sitä kestänyt, vaan
-pujahti hiljaa pois. Hän sanoi:
-
--- Katsopas, pikku ystäväni: kaikki, mitä sinä kirjoitat kotona, se
-ei ole vielä musiikkia. Huoneessa tehty musiikki on samanlaista kuin
-päiväpaiste siellä. Todellinen musiikki on ainoastaan ulkona, jossa
-saat hengittää hyvän Jumalan raitista ilmaa.
-
-Hän puhui aina hyvästä Jumalasta; sillä hän oli hyvin hurskas,
-Krafftien, isän ja pojan, vastakohta; he näet olivat olevinaan
-vapaa-ajattelijoita, vaikka he pitivät perjantai-paastosta sangen
-tarkasti vaarin.
-
-
-
-
-Yhtäkkiä muutti Melchior mielipidettä, se tiesi, mistä syystä.
-Hän hyväksyi sen, että isoisä kirjoitti muistiin Christophen
-inspiratsioneja, jopa kulutti lisäksi pojan suureksi ihmeeksi monta
-iltaa tekemällä konsepteista kopioita pari kolme kappaletta. Kaikkiin
-kysymyksiin tässä asiassa vastasi hän juhlallisen näköisenä, että
-"saadaanpa nähdä..."; tai hän hieroskeli tyytyväisenä käsiään, hankasi
-kaikin voimin muka leikillään pojan päätä tai antoi hänelle iloissaan
-aika läsäyksiä pakaroille. Christophe inhosi hirveästi tällaista
-ystävällisyyttä; mutta hän näki, että isä oli tyytyväinen, vaikka ei
-tiennytkään, miksi.
-
-Sitten pitivät Melchior ja ukki salaperäisiä kokouksia. Ja eräänä
-iltana sai Christophe kummakseen kuulla, että hän, Christophe, oli
-omistanut H.K.K:lleen, Suurherttua Leopoldille _Lapsuuden Ilot_.
-Melchior oli hankkinut selvän herttuan mielenlaadusta ja oli huomannut
-hänet taipuvaksi ottamaan suosiollisesti omistuksen vastaan. Sitäpaitsi
-julisti Melchior riemuissaan, että nyt oli silmänräpäystäkään
-hukkaamatta: _pro primo_: laadittava virallinen anomus herttualle; --
-_pro secundo_, julkaistava sävellys; -- _pro tertio_, järjestettävä
-konsertti, jossa se esitettäisiin. Melchiorin ja Jean-Michelin kesken
-jatkui vielä pitkiä neuvotteluja. Pari, kolme iltaa he pohtivat
-innokkaasti asiaa. Oli kielletty ankarasti heitä häiritsemästä.
-Melchior kirjoitti ja pyyhki, pyyhki ja kirjoitti. Ukko puhui ääneen,
-aivan kuin laususkellen runoa. Joskus he molemmat suuttuivat ja löivät
-nyrkillään pöytään, kun eivät keksineet sopivaa sanaa.
-
-Sitten huudettiin Christophe sisään, hänet asetettiin pöydän
-ääreen, työnnettiin kynä hänen käteensä, isän seistessä oikealla
-puolella ja ukin vasemmalla; ja viimemainittu alkoi lausua hänen
-kirjoitettavakseen jotain, josta hän ei ymmärtänyt mitään, koska
-hänelle tuotti suunnattoman vaivan jo sanainkin piirtäminen, sillä
-Melchior huusi hänen korvaansa ja vanhus laususkeli hänelle niin
-mahtipontisella tavalla, ettei Christophe, jota sanojen kaiku häiritsi,
-edes koettanutkaan ymmärtää niiden sisältöä. Vanhus oli aivan yhtä
-järkytetty. Hän ei osannut istua paikallaan, vaan käveli edestakaisin
-huoneessa, ja matki kasvojensa eleillä tekstin tunnelmia; mutta vähän
-väliä hän tuli katselemaan pojan kirjoitusta; Christophe, joka joutui
-aivan päästä pyörälle, kun nuo kaksi isoine päineen kurkistelivat hänen
-olkansa takaa, voi enää tuskin pitää kynää kädessään; hän ponnisteli
-kieli suusta ulkona, hänen silmissään vilisi ja hän veti liikoja
-kirjaimen-alkuja tai tuhrasi kaiken jo kirjoitetun; -- Melchior ärjyi;
-Jean-Michel kuohui; -- ja nyt täytyi alkaa koko kirjoitettava alusta,
-ja sitten taas alusta; ja kun hän viimeinkin luuli pääsevänsä loppuun,
-niin tipahti komea mustelöntti moitteettomalle sivulle: -- silloin
-ravistettiin häntä korvista, ja hän purskahti itkemään; mutta häntä
-kiellettiin itkemästä, sillä siten hän kasteli paperiarkin; -- ja koko
-asia alettiin lausua hänelle uudestaan, ensimäisestä rivistä alkaen; ja
-hän ajatteli, että tästä ei tulisi loppua ilmoisna ikänä.
-
-Viimeinkin se saatiin tehdyksi; ja Jean-Michel seisoi uunia vasten ja
-luki teoksen julki, äänellä, joka vapisi ilosta, kun taas Melchior
-katseli nojatuolissa selkäkenossa kattoon, työnsi leukaansa pitkälle ja
-nautti tuntijan tavalla seuraavan kirjeen muotokukkasista:
-
-    "_Korkeasti Kunnioitettu, Sangen ylhäinen Korkeus! Sangen
-    Armollinen herra!_
-
-    "Jo neljännestä vuodestani alkoi Musiikki olla ensimäinen minun
-    nuorekkaita ajanvietteitäni. Kohta, kun olin tehnyt tuttavuuden
-    jalon Muusan kanssa, joka kannusti minun sieluani puhtaiden
-    harmoniain jumaloimiseen, minä häntä rakastin; ja mikäli näin,
-    hän palkitsi sen minulle. Nyt minä olen saavuttanut kuudennen
-    vuosistani; ja jonkun aikaa on Muusani kuiskuttanut usein
-    inspiratsioonin hetkillä minun korvaani: 'Uskalla! Uskalla!
-    Kirjoita kerran muistiin sielusi harmoniat!' -- 'Kuusi-vuotias!
-    ajattelin minä; kuinka minä voisin uskaltaa? Mitä minusta
-    sanoisivat taiteen oppineet miehet?' -- Minä epäröin. Minä
-    vapisin. Mutta Muusani sitä vaati: -- Minä tottelin. Minä
-    kirjoitin.
-
-    Olisiko minulla nyt,
-
-        _oi, Sangen ylhäinen Korkeus!_
-
-    olisiko minulla tohtiva uskallus laskea Sinun Valtaistuimesi
-    askelmain juureen nuorten töitteni esikoishedelmät?... Olisiko
-    minulla rohkeus toivoa, että Sinä suvaitsisit luoda niihin
-    hyväksyvästi Sinun isällisten silmäisi majesteettisen katseen?...
-
-    Oi, kyllä varmaan, sillä Tieteet ja Taiteet ovat aina löytäneet
-    Sinussa älykkään Maecenaan, ylevämielisen esitaistelijansa; ja
-    lahjat kukoistavat Sinun pyhän suojeluksesi Minervan-kilven alla.
-
-    Tässä syvässä ja varmassa luottamuksessa minä siis tohdin
-    lähestyä Sinua näillä nuorekkailla koetelmilla. Ota ne
-    vastaan lapsellisen kunnioitukseni puhtaana uhrina, ja luo'os
-    hyvyydessäsi,
-
-        _oi, Sangen ylhäinen Korkeus!_
-
-    silmäsi niiden ja nuoren tekijän puoleen, joka polvistuu Sinun
-    jalkaisi juureen syvässä alamaisuudessaan!
-
-        _Hänen Korkeasti Kunnioitetun, Sangen ylhäisen Korkeutensa
-        kaikkein alamaisin ja nöyrin, uskollisin ja mitä kuuliaisin
-        palvelija_,
-
-                                      Jean-Christophe Krafft."
-
-Christophe ei kuullut koko lukemista: hän oli tyytyväinen, kun oli
-päässyt koko touhusta; ja peläten, että hänet pantaisiin alkamaan taas
-alusta hän meni ulos karkuun. Hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä,
-mitä hän oli kirjoittanut, eikä hän siitä laisinkaan välittänyt.
-Mutta kun vanhus oli lukenut omistuksen loppuun, luki hän sen vielä
-kerran ääneen, nauttiakseen siitä uudestaan; ja kun se oli tehty, niin
-julistivat Melchior ja hän, että se oli mestariteos. Samaa mieltä oli
-suurherttuakin, jolle kirje tuotiin ja sen ohella kopio sävellyksestä;
-hän suvaitsi hyvyydessään antaa vastata, että ne olivat molemmat
-viehättävää tyyliä. Ja hän myöntyi konserttiin, käski antaa Melchiorin
-käytettäväksi Musiikkiakademiansa salin, sekä suvaitsi luvata ottaa
-puheilleen nuoren taiteilijan hänen esiintymispäivänään.
-
-Melchior ryhtyi siis kiireesti puuhaamaan konserttia. Hän hommasi
-avustajaksi _Hof Musik Vereinin_; ja koska näiden ensimäisten
-toimenpiteiden menestys kiihoitti hänen suuruudenunelmiaan, niin
-päätti hän samalla aikaa julkaista loistopainoksen _Lapsuuden iloja_.
-Hän olisi tahtonut päällyslehdelle kaiverruskuvan Christophesta
-pianon ääressä, hän itse, Melchior, seisomassa säveltäjän takana
-viulu kädessä. Mutta siitä aikeesta täytyi hänen luopua; ei kalleuden
-vuoksi, -- Melchior ei säikkynyt mitään uhrauksia, -- vaan ajan
-niukkuuden tähden. Hän tyytyi siis vertauskuvalliseen vignettiin,
-johon oli koottu kehto, torvi, rumpu ja puuhevonen, jotka ympäröivät
-auringonsäteitä levittelevää lyyraa. Otsikkolehdessä oli paitsi pitkää
-omistuskirjoitusta, jossa herttuan nimi esiintyi valtavin kirjaimin,
-selitys, että "Herra Jean-Christophe Krafft oli kuusi-vuotias". --
-Oikeastaan hän oli jo seitsemän ja puoli vuotta vanha. -- Nuottivihkon
-kansikuva tuli sangen kalliiksi: kustannuksia maksaakseen täytyi
-isoisän myydä muuan seitsemänneltätoista vuosisadalta periytynyt arkku,
-joka oli koristettu kuvaleikkauksilla ja josta hän ei ollut tahtonut
-luopua, vaikka muinaisesineiden kokooja Wormser oli monta kertaa
-pyytänyt sitä häneltä. Mutta Melchior ei epäillyt, etteivät myydyt
-kappaleet tuottaisi hyvinkin kustannuksia, jopa enemmänkin.
-
-Vielä eräs toinenkin seikka tuotti hänelle huolta: nimittäin,
-minkälaisessa puvussa Christophe esiintyisi konsertissa. Se asia
-vaati uuden perheneuvottelun. Melchior olisi toivonut, että poika
-näyttäytyisi lyhyessä mekossa ja paljain säärin niinkuin neli-vuotias
-lapsi. Mutta Christophe oli ikäisekseen sangen kookas; ja kaikki
-tunsivat hänet: oli mahdoton uskotella itselleen, että siinä suhteessa
-voitaisiin ketään puijata. Silloin sai Melchior loistavan aatteen. Hän
-päätti, että poika puettaisiin hännystakkiin ja valkeaan rusettiin.
-Turhaan intti Louisa vastaan ja väitti, että hänen pikku raukkansa
-tehtäisiin naurettavaksi. Melchior luotti juuri siihen hupaiseen
-naurumenestykseen, jonka moisen ilmestyksen näkeminen synnyttäisi
-yleisössä. Niin tehtiin, ja räätäli tuli ottamaan mittaa pikku
-herrasta. Sitäpaitsi tarvittiin vielä hieno paita ja kiiltonahkaiset
-kengät; sekin nieli vielä huimat summat. Christophen oli hyvin ilkeä
-olla uusissa pukimissaan. Totuttaakseen häntä niihin, annettiin hänen
-harjoitella monta kertaa kappaleitaan näissä vaatteissa. Kuukauden
-päiviin ei hän päässyt pois pianotuolilta. Lisäksi opetettiin häntä
-kumartamaan. Hän ei saanut enää hetkeäkään rauhaa. Hän kuohui
-kiukkua, mutta ei uskaltanut nousta vastarintaan; sillä hän ajatteli,
-että nyt hän tekisi suurtyön; ja hän oli samalla ylpeä ja pelkäsi.
-Muuten hemmoteltiin häntä kovasti; peljättiin, että hän vilustuisi;
-hänen kaulansa käärittiin paksuihin villahuiveihin; hänen kenkiään
-lämmitettiin, sillä peljättiin, että ehkäpä ne olivat kosteat; ja
-pöydässä sai hän parhaat palat.
-
-Viimein koitti tuo suuri päivä. Kähertäjä tuli ja ryhtyi pukeutumisen
-ensimäisiin toimiin ja kähersi Christophen uppiniskaiset haivenet;
-hän ei hellittänyt, ennenkuin muutti ne kihariksi kuin lampaan villa.
-Koko perhe marssi sitten Christophen editse ja julisti, että hän oli
-mainio. Melchior käänteli ja katseli häntä vielä joka taholta, löi
-sitten otsaansa ja juoksi hakemaan suuren kukan, jonka hän pisti pojan
-napinläpeen. Mutta kun Louisa sen näki, kohautti hän kätensä taivasta
-kohti ja huudahti huolissaan, että poikahan oli nyt aivan kuin apina;
-tämä loukkasi kovasti Christophea. Hän itse ei tiennyt, pitikö hänen
-olla hienoudestaan ylpeä vai häpeissään. Vaistomaisesti se oli hänestä
-nöyryyttävää. Samaa hän tunsi vielä konsertissakin; ja se oli jäävä
-hänelle vallitsevaksi tunteeksi koko tästä muistettavasta päivästä.
-
-
-
-
-Konsertin piti kohta alkaa. Puoli salia oli tyhjää. Suurherttua
-ei ollut tilaisuuteen saapunut. Muuan rakastettava ja asioista
-perillä oleva ystävä, jollaisia aina saa, ei ollut jättänyt tuomatta
-uutista, että herttualla oli, palatsissaan neuvoston kokous ja
-että hän oli estetty: varmempaa syytä ei hän tiennyt. Melchior
-kurkisteli masennuksissaan ulos ikkunasta. Vanha Jean-Michel oli
-myöskin huolissaan, mutta ainoastaan pojanpoikansa tähden; hän
-kiusasi Christophea loppumattomilla neuvoilla. Christopheen oli hänen
-läheistensä kuume tarttunut; hän ei ollut levoton sävellyksistään;
-mutta häntä vaivasi ajatus, että hänen täytyi kumartaa yleisölle, ja se
-kasvoi vähitellen oikeaksi tuskaksi.
-
-Kuitenkin täytyi nyt alkaa: yleisö tuli kärsimättömäksi. _Hof Musik
-Vereinin_ orkesteri viritti uvertyyrin Coriolanuksesta. Poika ei
-tuntenut Coriolanusta eikä Beethovenia; sillä vaikka hän oli usein
-kuullut tämän sävellyksen, ei hän tiennyt, mikä se oli; koskaan hän
-ei välittänyt, mitä hänen kuulemansa teokset olivat nimeltään; hän
-antoi niille omat nimensä, jotka sopivat hänen pieniin tarinoihinsa
-tai kuvittelemiinsa maisemiin; hän luokitteli ne tavallisesti kolmeen
-ryhmään: tuleen, maahan ja veteen; niissä oli tuhansia eri vivahduksia.
-Mozart kuului melkein aina veteen: hän oli ruohikko joen rannalla,
-läpikuultava usva, joka häilyi virran kalvolla, pieni keväinen sade tai
-sateenkaari. Beethoven oli tuli: milloin rovio jättiläismäisin liekein
-ja valtavin savupatsain, milloin palava metsä, raskas, peljättävä
-lonka, josta salama iskee, milloin suuri taivas täynnä väriseviä
-tähtiä, joiden joukossa näkee sykkivin sydämin yhden tähden irtautuvan,
-väikkyvän ja sammuvan hiljaa kauniina syyskuun yönä. Tälläkin kerralla
-poltti tuon sankarisielun valtiashehku häntä niinkuin tuli. Kaikki muu
-katosi: mitä merkitsi kaikki muu? Herttuan viipymisestä tyrmistynyt
-Melchior, huolistunut Jean-Michel, koko touhuava ihmislauma, yleisö,
-herttua, mitä oli Christophella heidän kanssaan tekemistä? Mitä
-yhteyttä oli hänellä ja heillä? Oliko kaikessa tuossa hänestä mitään?
-Hänestäkö? Hän eli ainoastaan sen väkevän voiman vallassa, joka
-tempasi hänet mukaansa. Hän seurasi sitä hengästyksissään, kyyneleet
-silmissä, puutunein jaloin, ruumiissa täristys kämmenistä jalkapohjiin
-saakka; hänen verensä kiihdytti häntä kuin hyökkäykseen; hän vapisi
-kiireestä kantapäähän. -- Ja kuunnellessaan siten jännitetyin korvin,
-kätkössä erään kulissilaitteen takana, tunsi hän yhtäkkiä kiivaan
-iskun sydämessään: orkesteri oli pysäyttänyt soiton, yhtäkkiä,
-keskellä tahtia; ja lyhyen vaikenemisen jälkeen se viritti pauhaavin
-läkkipuhaltimin ja rummuin sotilasmarssin, virallisen johdannon.
-Siirtyminen musiikista toiseen oli niin jyrkkä ja odottamaton,
-että Christophe kiristeli hampaitaan, polki raivoissaan jalkaansa
-ja heristeli nyrkkiä seinille. Mutta Melchior oli riemuissaan:
-suurherttua oli nyt tullut tilaisuuteen, ja orkesteri tervehti häntä
-kansallislaululla. Ja Jean-Michel antoi vapisevin käsin pojanpojalleen
-viimeiset neuvot.
-
-Uvertyyri alettiin alusta ja soitettiin tällä kertaa loppuun asti.
-Nyt tuli Christophen vuoro. Melchior oli sommitellut ohjelman niin
-älykkäästi, että sekä pojan että isän taituruus nähtäisiin yhtaikaa:
-heidän piti soittaa kahden muuan Mozartin sonaatti pianolle ja
-viululle. Lisätäkseen tehokkuutta, oli päätetty, että Christophe
-astuisi lavalle ensin yksinään. Hänet vietiin näyttämön ovelle, hänelle
-osoitettiin sen etualalle asetettua pianoa, hänelle selitettiin
-vieläkin kerta, mitä hänen piti tehdä, ja sitten hänet sysättiin esille
-kulissien takaa.
-
-Hän ei peljännyt kovinkaan, sillä hän oli tottunut jo kauan sitten
-teatterisaleihin; mutta kun hän nyt näki olevansa yksinään näyttämöllä,
-satojen silmien edessä, tuli hän yhtäkkiä niin araksi, että aikoi
-vaistomaisesti peräytyä ja kääntyi takaisin kulisseihin päin mennäkseen
-pois: mutta siellä hän näki isänsä, joka viittoili ja katsoi häneen
-kamalasti. Christophen täytyi jatkaa matkaansa. Sitäpaitsi oli hänet
-jo nähty salissa. Sikäli kuin hän marssi edelleen, alkoi kuulua
-uteliaisuuden kasvavaa hurinaa, jota seurasi pian nauru leviten
-katsojasta toiseen. Melchior ei ollut erehtynyt, poikasen puku teki
-täysin toivotun vaikutuksen. Koko katsomo hohotti ääneensä tuolle
-pienelle, pitkätukkaiselle pojannaskalille, joka oli ruskeahipiäinen
-kuin mustalainen ja tepsutteli arasti maailmanmiehen iltapuvussa.
-Ihmiset kohottautuivat näkemään häntä paremmin; ja pian kajahteli sali
-yleistä hilpeyttä, joka ei ollut suinkaan pahansuopaa, mutta joka
-olisi saanut itsetietoisimmankin virtuoosin rohkeuden lannistumaan.
-Christophea kauhisti moinen elämä, katseet ja kiikarit, jotka
-tähystelivät kaikkialta häneen, eikä hänellä ollut enää kuin yksi
-ainoa ajatus: päästä mitä pikimmin pianon ääreen, joka oli hänestä
-ainoa turvapaikka, saari keskellä merta. Niska kumarassa, katselematta
-oikealle tai vasemmalle hän vilisti nyt pitkin rampin reunaa; ja
-tultuaan keskelle näyttämöä unohti hän kumartaa yleisölle, kuten oli
-sovittu, kääntyi siihen selin ja ryntäsi pianon luo. Tuoli oli liian
-korkea, hän ei olisi päässyt sille ilman isän apua: mutta hän ei
-odottanut sitä, vaan kiipesi hätäpäissään tuolille reittämällä. Se
-lisäsi salissa riemua. Mutta nyt oli Christophe pelastettu: istuessaan
-kasvotusten koneensa kanssa ei hän peljännyt ketään.
-
-Melchior tuli viimein näyttämölle; häntä suosi yleisön hyvätuuli, hänet
-otettiin vastaan melkoisen innokkain taputuksin. Sonaatti alkoi. Pikku
-mies soitti järkähtämättömän varmasti, suu tarkkaavasti supussa, silmät
-kohdistettuina näppäimiin, pienet jalat riipuksissa pitkin tuolia.
-Sikäli kuin sävelet vierivät esiin, tuli hänen yhä parempi olla;
-hän oli aivan kuin tutussa ystäväpiirissä. Ihastuksen humina kuului
-katsomosta hänen korviinsa saakka; ja hänen päähänsä nousi puuskina
-ylpeä tyytyväisyys, kun koko tuo ihmislauma vaikeni kuunnellakseen
-häntä ja ihaili häntä. Tuskin hän oli lopettanut, niin hän alkoi
-jälleen peljätä; ja hyvähuudot, joilla häntä tervehdittiin, saivat
-hänet paremminkin häpeämään kuin iloiseksi. Ja se tunne lisääntyi,
-kun Melchior otti häntä kädestä ja vei hänet näyttämön reunalle ja
-kumarrutti häntä yleisölle. Hän totteli ja kumarsi hyvin syvään,
-hupaisen kömpelösti; mutta hän tunsi olevansa nöyryytetty, hän punastui
-niinkuin hän olisi tehnyt jotain rumaa tai alhaista.
-
-Hänet nostettiin jälleen pianon ääreen; ja hän soitti yksinään
-_Lapsuuden ilot_. Yleisö oli suunniltaan hurmauksesta. Joka osaston
-jälkeen huudettiin haltioituneina; häntä tahdottiin aina toistamaan;
-hän oli ylpeä menestyksestään, mutta samalla melkein loukattu noista
-hyväksymishuudoista, jotka olivat kuin käskyjä. Viimein nousi koko
-katsomo ylös ilmaistakseen hänelle ihastustaan; itse suurherttua
-antoi merkin kättentaputuksiin. Mutta kun Christophe nyt oli yksin
-näyttämöllä, ei hän uskaltanut tuoliltaan hievahtaakaan. Huutojen pauhu
-kasvoi kaksin kerroin. Hän painoi niskansa yhä kumarampaan, tumman
-punaisena ja nolon näköisenä; ja hän katseli itsepintaisesti aivan
-toiselle puolelle eikä yleisöön. Melchior tuli ja otti hänet tuolilta;
-hän kantoi poikaa sylissään ja käski hänen lähettämään lentomuiskuja:
-hän osoitti hänelle ruhtinaan aitiota. Christophe ei ollut
-tietääkseenkään. Melchior puristi häntä käsivarresta ja uhkasi häntä
-hiljaa. Silloin suoritti Christophe konemaisesti koko vaaditun työn;
-mutta hän ei katsellut kehenkään, hän ei nostanut silmiään maasta,
-hän käänteli päätään sinne tänne, ja hän oli onneton: hän kärsi,
-tietämättään, miksi; hänen itsetuntonsa oli loukattu, hän ei pitänyt
-ollenkaan kaikista noista ihmisistä. He saivat taputtaa käsiään, miten
-hyvänsä, hän ei antanut heille anteeksi, että he nauroivat hänelle ja
-että hänen nöyryytyksensä huvitti heitä, hän ei antanut anteeksi sitä,
-että he näkivät hänet tässä naurettavassa asemassa, riippumassa ilmassa
-lentomuiskuja lähetellen; hän melkein vihasi heidän taputuksiaan. Ja
-kun Melchior viimein laski hänet maahan, ryntäsi hän heti kulisseja
-kohti. Muuan vallasnainen heitti hänelle pienen orvokkikimpun, joka
-sipaisi hänen kasvojaan, hänet valtasi silmitön kauhu, hän juoksi,
-minkä jaloistaan pääsi, ja kaatoi tuolin tiellään. Kuta kovemmin hän
-juoksi, sitä kovemmin naurettiin; ja mitä kovemmin naurettiin, sitä
-hurjemmin hän juoksi.
-
-Viimein pääsi hän näyttämön ovelle, jossa tungeskeli jo joukko
-uteliaita nähdäkseen häntä, puski päällään itselleen tien läpi kuhinan
-ja juoksi piiloon aivan pukuhuoneen nurkkaan. Isoisä oli haltioissaan
-ja kukkuroi hänet siunauksilla. Orkesterin soittajat purskahtivat
-nauruun ja onnittelivat pienokaista, joka kieltäytyi näyttämästä
-silmiään ja antamasta heille kättä. Melchior arvioi korva tarkkana
-hyvähuutoja, jotka eivät ottaneet lakatakseen, ja tahtoi viedä
-Christophen vielä kerran lavalle. Mutta poika kieltäytyi raivoissaan,
-tarttui kiinni isoisän pitkäntakin helmaan ja kestitsi potkuilla
-kaikkia, jotka uskalsivat häntä lähestyä. Lopulta sai hän kauhean
-itkukohtauksen ja hänet täytyi jättää rauhaan.
-
-Juuri silloin saapui muuan upseeri ilmoittamaan, että suurherttua
-toivoi taiteilijoita aitioonsa; kuinka voi näyttää lasta tällaisessa
-tilassa? Melchior kirosi kiukusta; ja hänen suuttumuksensa vain
-kiihdytti Christophen itkua. Lopettaakseen vedenpaisumuksen lupasi
-isoisä Christophelle naulan suklaata, jos hän vaikenisi; ja Christophe,
-joka oli herkkusuu, lakkasi silloin heti, nieli kyyneleensä ja antoi
-viedä itsensä; mutta hänelle täytyikin sitä ennen juhlallisesti vannoa,
-ettei häntä puijattaisi eikä vietäisi enää näyttämölle.
-
-Hoviaition takana olevassa pikku salissa työnnettiin Christophe
-juhlapukuisen herran eteen, jolla oli doggin naama, pörhöttävät
-viikset ja lyhyt, suippo leukaparta; muuten oli hän pienikokoinen,
-punertava ja lihavahko; hän puhutteli Christophea hiukan kiusoittelevan
-tuttavallisesti, taputti lihavilla käsillään hänen poskiaan ja kutsui
-häntä arvonimellä: "Mozart redivivus!" Tuo herra oli suurherttua. --
-Sitten siirtyi Christophe vuorotellen herttuattaren, hänen tyttärensä
-ja heidän seurueensa käsiin. Mutta kun hän ei uskaltanut nostaa
-katsettaan maasta, niin oli hänen ainoa vaikutteensa koko loistavasta
-seurasta vilinä hameita ja univormuja, nähtyinä ainoastaan vyötäröistä
-jalkoihin. Hän istui nyt nuoren prinsessan sylissä, eikä tohtinut
-hievahtaa, tuskin hengittääkään. Prinsessa teki hänelle kysymyksiä,
-joihin Melchior vastasi liehittelevästi ja matelevan alamaisin sanoin;
-mutta tyttö ei kuunnellut Melchioria, vaan leikitteli poikasen kanssa.
-Christophe tunsi punastuvansa yhä enemmän; ja ajatellessaan, että
-kaikki huomaisivat hänen punastumisensa, tahtoi hän selittää asiaa ja
-sanoi raskaasti huokaisten:
-
--- Minä olen punainen, minulla on niin kuuma.
-
-Se sai nuoren neidin purskahtamaan nauruun. Mutta Christophe ei ollut
-siitä hänelle vihainen, kuten äsken yleisölle; sillä se nauru oli
-herttaista; ja neiti suuteli häntä: se ei ollut Christophesta yhtään
-vastenmielistä.
-
-Samassa näki hän käytävässä äitien ovella isoisän; vanhus loisti
-onnesta ja seisoi hämillään; hän olisi myöskin tahtonut tulla sisään ja
-ilmaista tunteitaan, mutta hän ei uskaltanut, sillä kukaan ei tullut
-häntä puhuttelemaan; hän nautti sieltä kaukaa pojanpoikansa kunniasta.
-Christophelle tuli hellyyden puuska, vastustamaton halu saada muut
-antamaan ansaittua arvoa ukillekin ja tietämään, mitä hän osasi.
-Christophen kielenkanta laukesi; hän nousi polvilleen ja kuiskasi uuden
-ystävättärensä korvaan:
-
--- Minäpä kerron teille salaisuuden.
-
-Neiti nauroi ja kysyi:
-
--- Mikä se on?
-
--- Kuulkaahan, jatkoi Christophe, se kaunis _trio_, joka on minun
-_minuetossani_, siinä, jonka minä soitin... Muistatteko?... -- (Poika
-hyräili hiljaa _trion_.) --... Niin, sen on tehnyt ukki, sitä en
-tehnytkään minä. Kaikki muut osat ovat minun. Mutta se on kaikkein
-kaunein. Se on ukin. Ukki ei tahdo, että sitä sanotaan. Ettehän sitä
-kerro?... -- (Ja hän osoitti vanhusta): Tuolla ukki seisoo. Minä pidän
-hänestä kovin, hän on minulle hyvin kiltti.
-
-Nuori prinsessa nauroi herttaisesti, sanoi, että Christophe oli
-suloinen töpsykkä, suuteli häntä moneen kertaan, ja Christophen
-ja isoisän tyrmistykseksi hän kertoi heti kaikki. Muut yhtyivät
-hänen nauruunsa ja ruhtinas onnitteli vanhusta, joka nolostui ja
-koetti turhaan selitellä asiaa, änkytellen kuin rikollinen. Mutta
-Christophe ei virkkanut enää nuorelle neidille sanaakaan; ja vaikka
-hän kuinka koetti kujeilla pojan kanssa, Christophe oli vaiti ja
-jäykkä: hän halveksi moista olentoa, joka oli syönyt sanansa. Hänen
-korkea käsityksensä ruhtinaallisista sai ankaran kolauksen tuossa
-uskottomuuden näytteessä. Hän oli niin suutuksissaan, ettei kuullut
-enää mitään, mitä sanottiin, ei edes sitäkään, että ruhtinas nimitti
-hänet leikillään vakinaiseksi pianistikseen, hovisäveltäjäksi, -- _Hof
-Musicus_.
-
-Hän lähti teatterista isän ja ukin kanssa ja näki ympärillään
-käytävissä, jopa kadullakin ihmisiä, jotka onnittelivat häntä ja
-syleilivät häntä, hänen suureksi harmikseen; sillä hän ei pitänyt
-yleensäkään siitä, että häntä syleiltiin, eikä hän laisinkaan
-suvainnut, että häntä käyteltiin kuinka tahansa, pyytämättä häneltä
-lupaa.
-
-Viimein tultiin kotiin, ja tuskin oli ovi suljettu, kun Melchior sanoi
-häntä "pikku hölmöksi", siksi, että hän oli kertonut, ettei _trio_
-ollut hänen omansa. Ja kun poika sangen hyvin tiesi, että hän oli
-menetellyt siinä kauniisti ja ansaitsi siitä paremminkin kiitosta kuin
-moitetta, niin hän kiihtyi ja vastasi nenäkkäästi. Melchior suuttui
-puolestaan ja sanoi, että hän antaisi nyt häntä korville, ellei hän
-olisi soittanut numeroita niin hyvin; sillä tuolla tyhmyydellään oli
-hän turmellut koko konsertin vaikutuksen. Christophen oikeudentunto
-oli ankara: hän meni mököttämään nurkkaan; hän halveksi nyt isäänsä,
-prinsessaa, koko maailmaa yhteensä. Häntä loukkasi myöskin se, että
-naapurit tulivat onnittelemaan hänen vanhempiaan ja naureskelemaan
-heidän kanssaan aivan kuin hänen vanhempansa olisivat soittaneet nuo
-kappaleet ja kuin Christophe olisi ollut heidän omaisuuttaan.
-
-Sillä välin tuli eräs hovilakeija tuomaan suurherttualta pojalle
-komean kultakellon ja nuorelta prinsessalta rasian hienoja makeisia.
-Molemmista lahjoista iloitsi Christophe suuresti; hän ei tiennyt,
-kumpaisesta enemmän; mutta hän oli nyt niin pahalla tuulella, ettei
-hän tahtonut tunnustaa ihastustaan edes itselleenkään; ja hän jörötti
-yhä vain ja katseli syrjäsilmällä namusiin ja mietti mielessään,
-sopisiko hänen ottaa lahja henkilöltä, joka oli kavaltanut hänen
-salaisuutensa. Juuri kun hän oli myöntymäisillään, tuli isä vaatimaan
-häntä heti paikalla pöydän ääreen ja kirjoittamaan hänen lausuntonsa
-mukaan kiitoskirjettä. Se meni jo yli ääriensä. Christophe oli kovin
-hermostunut koko päivän touhusta, ja hän häpesi alkaa kirjettä niinkuin
-Melchior tahtoi sanoilla:
-
-"Teidän Korkeutenne pieni palvelija ja muusikko, -- _Knecht und
-Musicus_..."
-
-Hän purskahti itkuun eikä häntä saatu jatkamaan. Lakeija odotti
-ivallisesti irvistellen. Melchiorin täytyi itsensä laatia kirje.
-Se teki lakeijan lauhkeammaksi Christophea kohtaan. Kaiken pahan
-päälliseksi poika pudotti kellonsa, ja se meni rikki. Nytkös häntä
-toruttiin. Melchior huusi, ettei hän saa jälkiruokaa, Christophe
-vastasi rajusti, että hän sitä tahtoo. Rangaistukseksi julisti Louisa
-ottavansa takavarikkoon Christophen namuset. Christophe vastasi
-katkeroituneena, ettei kenelläkään ollut siihen oikeutta, että rasia
-oli hänen, juuri hänen: kukaan ei siihen koskisi. Hän sai korvapuustin,
-hänet valtasi raivonpuuska, hän tempaisi rasian äidin käsistä, heitti
-sen maahan ja tallasi sen siruiksi. Hänelle annettiin vitsaa, hänet
-vietiin makuukoppiin, riisuttiin ja pantiin vuoteeseen.
-
-Illan kuluessa kuuli hän vanhempiensa syövän ystäviensä kanssa hienoa
-illallista, joka oli varustettu konsertin kunniaksi. Hän oli haljeta
-raivosta ajatellessaan sellaista vääryyttä. Muut nauroivat ääneensä
-ja kilistivät lasejansa. Kutsuvieraille oli sanottu, että pikkuinen
-oli väsynyt; eikä kukaan hänestä välittänyt mitään. Mutta illallisen
-jälkeen, kun vieraat hyvästelivät, kuuli Christophe jonkun tulevan
-laahaavin askelin makuukomeroon, ja vanha Jean-Michel kumartui
-Christophen vuoteen puoleen ja syleili poikaa liikutettuna ja sanoi:
-"Minun rakas pikku Christopheni!..." Sitten hän katosi nopeasti, aivan
-kuin olisi hävennyt, virkkamatta mitään muuta, pistettyään pojalle
-muutamia hyviä paloja, jotka hän oli piiloittanut pöydästä taskuunsa.
-
-Se oli Christophesta suloista. Mutta hän oli niin väsynyt päivän
-monista liikutuksista, ettei hän jaksanut ajatella enempää ukin
-tekoa; hän ei jaksanut edes koskea saamiinsa makeihin, hän oli aivan
-väsymyksen murtama ja nukkui melkein heti.
-
-Hänen unensa oli epätasainen. Tuon tuostakin oli hänellä
-hermonykäyksiä, aivankuin sähköiskuja, jotka tärisyttivät koko hänen
-ruumistaan. Hurja, kesytön musiikki häiritsi hänen untaan. Hän heräsi
-keskellä yötä. Konsertissa kuultu Beethovenin uvertyyri pauhasi hänen
-korvissaan. Se täytti kammion huohottavilla henkäyksillään. Christophe
-nousi vuoteessa istualleen, hieroi silmiään ja korviaan ja kummasteli,
-nukkuiko hän, -- ei, hän ei nukkunut. -- Hän tunsi nuo äänet hyvin. Hän
-tunsi vihan ulvonnan, raivon haukunnan, hän kuuli rinnassa jyskävän
-sydämensä vimmastuneet lyönnit, veren kapinallisen kuohun, hän tunsi
-kasvoillaan raivoavat tuulenpuuskat, jotka ruoskivat kuin piiskalla
-ja murskaavat ja pysähtyvät yhtäkkiä aivan kuin Herkuleen voiman
-kahlimina. Tuo jättiläishenki tunkeusi hänen sisäänsä, jännitti hänen
-jäsenensä, paisutti hänen sielunsa ja näytti tekevän sen suunnattoman
-suureksi. Hän käveli yli maailman. Hän oli kuin vuori, ja ukkonen
-jylisi hänen sisässään. Raivon myrsky! Tuskan hirmusää!... Ah, sitä
-tuskaa!... Mutta ei väliä! Hän tunsi olevansa väkevä!... Kärsimään!
-Kärsimään yhä!... Ah, miten on suloista olla väkevä! Miten on suloista
-kärsiä, kun on väkevä!...
-
-Hän nauroi. Nauru kajahti keskellä yön hiljaisuutta. Isä heräsi ja
-huudahti:
-
--- Kuka siellä on?
-
-Äiti supatti:
-
--- Hyst, lapsukainen uneksii.
-
-He vaikenivat kaikki kolme. Ja yö vaikeni heidän ympärillään. Musiikki
-haipui. Eikä kuulunut enää muuta kuin huoneessa nukkuvien tasainen
-hengitys, onnettomuus-toverien, jotka kohtalo oli kytkenyt toistensa
-viereen, työntänyt samaan hauraaseen haahteen, jota silmitön voima vei
-pimeyteen.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jean Christophe I, by Romain Rolland
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN CHRISTOPHE I ***
-
-***** This file should be named 58675-8.txt or 58675-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/8/6/7/58675/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-